. . . Puheenjohtaja haluaa ravistella väkeään, jotta asiat tiedostettaisiin ja repivästä tilanteesta päästäisiin eteenpäin. . . – Pienempien paikkakuntien, joissa on jäähalli, junioreilla on monesti paremmat mahdollisuudet harjoitella ja kehittyä kuin pääkaupunkiseudulla asuvilla. . . . . . . . .17-22 Sarjakuvat . . Sivu 3 Lunta tuli kunnolla tupaan Runsas lumipyry sai junat myöhästelemään tuntikausia, maanteillä rauhallista Toivo Eskolan mielestä kaupunki voisi avustaa vanhuksia lumitöissä. Avauskonsertissa soittivat triona helsinkiläiset sellisti Marko Ylönen, klarinetisti Tuulia Ylösen ja pianisti Heini Kärkkäinen. Sivu 17 Hermes vakiintui 1990-luvulla Maalivahti Juuso Riksman on yksi monista ex-hermesläisistä, jotka ovat kasvaneet liigapelaajiksi Kokkolassa. Sivu 9 Tie Suolalaaksoon Mitch Denslin (vas.) ja Jeremy Hartleyn lähetyskenttä on nyt Kokkolassa. . Sivu 15 Kaustislainen Outi Kangas esiintyi Pakkasiltakonsertissa. . . Esimerkiksi keskeisten luottamushenkilöiden vaali ei saa tapahtua alueellisiin perustein. Sivu 10 Omia ja vieraita Kaustisella s Taiteellisesti vahva keskipohjalainen ja suomalainen muusikkojoukko aloitti Kaustisen 24. . . VR:n mukaan raiteita puhdistettiin täydellä aurauskalustolla koko lauantaipäivä, mutta junat olivat siitä huolimatta pahimmillaan yli neljä tuntia myöhässä. Noususta on nyt kulunut 8,5 pelikautta. . . . . Oman maakunnan musisoinnista nautittiin illalla, kun kaustislainen pianisti Outi Kangas sekä juuriltaan kaustislaiset Kokkolassa asuvat sopraano Marianne ja viulisti Reijo Tunkkari valtasivat lavan. . . . . . Kokkolassa on 80 mormonia ja kaksi amerikkalaista lähetyssaarnaajaa. Kuva: Timo Talus Viikonvaihde Mielipide Kulttuuri -10 -12 -12 -16 3-5 m/s Hanne Yli-Parkas, Outi Airola (KP) Useiden omakotitalojen pihoja ovat viime päivinä aurailleet ikääntyneet vanhukset, joiden aurauskunto ei enää ole huipussaan. . . Omasta maakunnasta on myös vuoden taiteilija Jaana Erkkilä, jonka grafiikan näyttely avattiin. – Ehkä muuten pärjäisi, mutta kun kaupunki vielä auraa pihatiet umpeen! Kyllä kohta joutuu omakotitouhun lopettamaan – terveyshän tässä menee, valitteli lumityöntekijä. . Maanviljelijöiden edusmieheksi kerran valitut ovat tavanneet pysyä tehtävässään pitkään. Hermeksen menestyksen pönkittäjinä on nähty melkoinen määrä kiekkoilijoita. . . Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto Maija Myllykangas (KP) Salt Lake Cityn valitseminen talviolympialaisten pitopaikaksi oli tuhannen taalan paikka Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolle. . kamarimusiikkiviikon. . Palkittujen ja onnekkaiden nimet kerrotaan helmi-maaliskuun vaihtuessa Viikonvaihteessa. .2 Maakunta . Lisäksi arvotaan kirjoja kaikkien tekstejä lähettäneiden kesken. . Hermes on aina sijoittunut sarjassaan seitsemän parhaan joukkoon. . . Tuona aikana Hermes on pystynyt vaikeuksien kautta vakiinnuttamaan asemansa yhtenä sarjan parhaista joukkueista. . . . . . . . . . . . . . . Palkinnot lähetetään maaliskuun alussa. . Sivu 18 Westerlund jatkaa valmentamista Erkka Westerlund. . . . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Kaija Vähäsöyrinki HELSINKI (KP) Viljelijöiden etuja valvova tuottajajärjestö on puheenjohtaja Esa Härmälän mukaan jakaantunut liikaa keskenään taisteleviin eturyhmiin. Muun muassa Kokkolan ja Pietarsaaren poliiseista kerrotaan, että perjantai-ilta oli poikkeuksellisen rauhallinen pieniä peltikolareita lukuunottamatta. Toistaiseksi vain Teemu Aalto pelaa liigaa peruskokkolalaisena. . . . . . . . . . .9-11 Mielipide . . . . Sama konsepti toimii edelleen. . . Kuva: Esa Melametsä Ei oikein kumpaakaan s – Emu-linjan mukaan Suomen ei pidä olla itsenäinen eikä autonominen itsenäisten Eftavaltioiden, Sveitsin, Liechtensteinin eikä Islannin eikä lähes itsenäisen Eta-Norjan tapaan. . . . . .8 Viikonvaihde . . . . . Sivu 4 ”Kaikkien voitava vaikuttaa” Härmälä huolissaan MTK:n hajanaisuudesta MTK:ta kahdeksan vuotta johtanut Esa Härmälä ei ole lähdössä mihinkään. Sivu 13 Rakkaus päättyy s Kirjoituskilpailun tarinat teemalla Rakkauden Paikka päättyvät tänään VII osaan. Sen ei tule olla myöskään autonomisten eiEmu-maiden, Ruotsin, Tanskan tai Britannian joukossa, vaan nimenomaan olla liittovaltiorintaman keihäänkärkenä Emun kovassa ytimessä, kirjoittaa Olli-Jukka Paloneva Kaustiselta. . . Hermeksen asemaa suomalaisella jääkiekkokartalla ja mennyttä jaksoa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla tutkaillaan koosteessa, joka aloittaa uuden juttusarjan Keskipohjanmaassa. . . . Runsas lumipyry vaikeutti myös junaliikennettä ratojen tukkeutuessa kinosten alle. .5-7 Ulkomaat . . – Kaikkia asioita ei pidä käsitellä alueellisesta näkökulmasta. – On ihan luonnollista, että joitakin asioita käsitellään alueellisesti porukalla vaikkapa C-tukialueella toimivien tuottajaliittojen kesken, mutta en hyväksy etukäteen tehtyjä ryhmäpäätöksiä. Viime vuosien parhaita junioreita tosin kasvaa tälläkin hetkellä korkoa liigaseurojen juniorijoukkueissa. Suuri osa heistä tuli Hermekseen juniorivuosien tultua täyteen. . . Kaikilla jäsenillä on säilyttävä mahdollisuus vaikuttaa MTK:n sisällä, Härmälä painottaa. . . .24-25 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 26 SUNNUNTAINA 27. Ilmeistä on, että uusia "hermesläisiä" nähdään liigassa lähivuosina. . . TAMMIKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Jens Oja OULAINEN (KP) Vaikka jääkiekon monitoimimies Erkka Westerlund onkin viime aikoina keskittänyt voimiaan entistä enemmän jääkiekon valmennus-ja koulutussuunnittelun suuntaan, hän haluaa edelleen myös johtaa kiekkojoukkueita. . . . . . . . . Divarissa tai Mestiksessä Hermestä on tähän mennessä edustanut 216 pelaajaa. Maanteillä sen sijaan vältyttiin suurilta vahingoilta, ainakin KeskiPohjanmaalla. Kokkolalainen Toivo Eskola oli jo lauantaiaamuna väsynyt tuiskuun, mutta autolle oli kaivettava reitti ulos kauppareissua varten. Kuva: Clas-Olav Slotte Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Kokkolalainen Hermes HT nousi jääkiekon I-divisioonaan keväällä 1993. . . .15-16 Urheilu . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai A B Tänään . . . Omia kasvatteja ei kokkolalaisseurasta ole juurikaan lähtenyt "isompiin" kaukaloihin. . .14 Kulttuuri . Toimituksen kolmen hengen raati valitsee helmikuun aikana julkaistujen joukosta palkittavat. . . . . . . . Suolalaakson tabernaakkeli ja muut ihmeet tulevat ensi kuussa tutuiksi lukemattomille olympiavieraille. . . . . . . . . . . VR:n liikenteenohjauksen mukaan aikataulut saadaan ennalleen jo lauantai-iltaan mennessä. Vuoden tai kahden visiitti kasvatti monista liigapelaajia. . .23 Tv, Radio . . . – Valmennuksessa on oltava mukana, jotta kouluttaminen onnistuu. . Kuva: Leena Ahlholm. . . . . . . Tuntuma pitää säilyttää ja toisaalta on osattava ennakoida tulevaisuutta, perjantaina ja lauantaina Oulaisissa järjestetyille jääkiekkovalmentajien koulutuspäiville osallistunut alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Westerlund toteaa. . . Pelillisesti ei ongelmia ole juurikaan ollut. . . . .3-4 Kotimaa . . . .12-13 Sää
Viimeksi hän toimi vastaavissa päällikkötehtävissä Kälviän S-marketissa. Anne-Maria ja Tero Valavaara, Kokkola 16.01. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Niinpä maahanmuuttajia tai omissa kotimaissaan esimerkiksi romaneja vainoavat ääriryhmät eivät ole tavattomia enää missään – edes Suomessakaan. Asta ja Jari Lastikka, Alavieska 14.01. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Vainoja on vain vastustettava vuoden jokaisena hetkenä. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. 2002 s KESKIPOHJANMAA Nimityksiä s viikko 4 Anne Palo & Teet Aamer 26.01.2002 Hanna-Leena Isotalo & Mikael Schenström 27.1.2002 Göteborg, Sverige Sukulaiset ja ystävät juhlin 55550000 ----vvvvuuuuoooottttiiiissss---syntymäpäivääni la 2.2.02 klo 13:sta lähtien. Toki rotuun, ihonväriin ja vastaaviin seikkoihin perustuva vaino työnnettiin varsin ahtaalle toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin parissa vuodessa erityisesti entisen Jugoslavian alueen kansojen parissa elvytettiin vain muutama vuosikymmen takaperin haudatut opit ja monet uskoivat omaa etuaan tavoitteleviin kansankiihottajiin. -– Yksi tyyli on lainattu amerikan intiaaneilta ja uudisasukkailta. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Pia Lehtonen ja Ari Liimatta, Kokkola Anu Vaalama HELSINKI (STT) Kevään ja kesän vaatemuodissa pilkahtelee merihenkisyyttä, leikkisyyttä ja hienostuneisuutta. Vielä 1800-luvulla nykyään terrorismin vastaista ristiretkeä käyvässä Yhdysvalloissa pidettiin orjakauppaa valkoisen miehen perusoikeutena. Anne Laxström ja Antti Seppälä, Kokkola 13.01. Tanja ja Kennet Hanhisuanto, Pietarsaari Tyttö 01.01. Marketpäälliköksi Himangan Smarkettiin on 1.12.01 alkaen nimitetty Mirja Meriläinen. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Matt. Anne Rajala ja Toni Kekkonen, Haapajärvi Poika 08.01. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Rodunjalostusohjelmat, joita toteutettiin steriloimalla heikkolahjaisiksi luokiteltuja ihmisiä, eivät loppuneet edes Pohjoismaissa keskitysleirien vapauttamiseen1945, vaan niitä jatkettiin vielä vuosia jopa 1960-luvulle asti. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Brouxin mukaan tuleva muoti on saanut runsaasti vaikutteita eri kulttuureista. Alkuperäiskansojen ja siirtomaaisäntien kallojen mittauksen uskottiin tosissaan paljastavan erot ihmisen henkisissä ominaisuuksissa ja aineellisessa menestyksessä. Sen vuoksi valkoinen on ehdottomasti tärkeä osa tulevan kesän muotia. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Aikaisemmin hän on toiminut yksityisyrittäjänä. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Todellisuudessa ensin tehtiin väärää, ja kun uusia vääryyksiä piti jotenkin perustella, keksittiin 1800-luvun lopulla oppi sosiaalidarwinismista. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Leena ja Taisto Malila, Toholampi 18.01. Natsit eivät kuitenkaan keksineet vainojaan tyhjästä. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.6.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 181,64 1080 12 kk 194,26 1155 6 kk 92,50 550 6 kk 99,90 594 4 kk 62,23 370 4 kk 70,30 418 3 kk 47,09 280 3 kk 52,98 315 2 kk 31,96 190 1 kk 17,83 106 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Housun lahkeet vaihtelevat suorista ja leveistä hyvin kapeisiin sekä joustaviin. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Sofia ja Matti Salminen, Pietarsaari 06.01. Natsi-Saksa saavutti vuodesta 1933 1945 kestäneen tuhatvuotisen valtakuntansa aikana kyseenalaisen ennätyksen joukkomurhien historiassa. Trendikkäällä miehellä voisi olla esimerkiksi murretun sävyinen, pellavainen puku, johon yhdistetään painokuosinen paita. Sari ja Riku Honkala, Kälviä 15.01. Salepäälliköksi Koivuhaan Saleen Kokkolaan no nimitetty Pirkko Oja. Parempaa rotua ja vaarallisia mielipiteitä Hyvästä piti tehdä vielä parempaa. Tervetuloa kahville! Martti Kokko Kihlautuneet Merkkipäivät KPO-KONSERNI Liikennemyymälän päälliköksi Shell Vitsariin Kokkolaan on 3.12.01 alkaen nimitetty Kai Virkkala. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Maon Kiinassa tehtiin useitakin taloudellisia ja kulttuurisia harppauksia, jotka viattomat maksoivat nälkätai kidutuskuolemallaan. Estelle ja Jari Aksila, Kannus 21.01. Sen myötä tarjolla on varsinkin nelitaskubleisereitä ja shortseja. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . sopii hyvin kansanvainojen uhrien muistopäiväksi. Myös safariasut tulevat esiin pitkästä aikaa. Lopulta jopa Etelä-Afrikan apartheid-politiikka kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kesän muotivaatteissa henkäys merellisyyttä Muotimessut avautuivat Helsingissä lauantaina, jolloin yleisö pääsi tutustumaan tulevaan muotiin. Vt. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Elisa ja Jouko Pesola, Kannus 18.01. Todellisuudessa leirissä ei enää ollut paljoakaan vapautettavaa. Latinalaiset vaikutteet luovat vaatteisiin naisellisuutta ja kauneutta. Kamputsean hirmuhallitsija Pol Pot sai itse kokea vastikään luonnollisen kuoleman, vaikka hän muutti maansa väkisin miljoonien ihmisten kuoleman valtakunnaksi 1970-luvulla. He olivat marssittaneet mukanaan kohti Saksassa sijaitsevia keskitysleirejä kaikki kynnelle kykenevät kaasukammioista, kidutuksesta ja pakkotyöstä selviytyneet vangit. Hameen helman pituus pysähtyy noin polven korkeudelle. Kuvassa Paola Suhosen Nansolle suunnittelemaa mallistoa. Taisimme olla hyväuskoisia hölmöjä. Hitlerin ja hänen apuriensa miljoonamurha on myös kätevästi peittänyt alleen kaikkien siirtomaavaltojen, joihin on luettava myös Venäjä ja Yhdysvallat, hirvittävät rikokset alkuperäiskansoja kohtaan. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Leiriltä hengissä selvinnyt italialainen Primo Levi on kuvannut kirjassaan "Tällainenko on ihminen", kuinka useimmat vakavasti sairaista vangeista menehtyivät lopulta omaan ulosteeseensa, ellei paleltumiskuolema armahtanut heitä ennen sitä. Sen mukaan ihmiset, yksilöt ja kansat, käyvät toisiaan vastaan muka samanlaista taistelua kuin eri lajit luonnossa ja vain vahvemmat menestyvät. Suosituiksi sävyiksi nousevat beige ja kitti. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Tarkalleen 57 vuotta sitten venäläiset joukot vapauttivat Etelä-Puolassa Krakovan ja Katowicen välillä sijaitsevan Auschwitzin tuhoamisleirin. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Eteläväylä, Kokkola. Viime vuosisadan vainojen lohduttomuudesta huolimatta jopa eräissä vapaamielisissä Länsi-Euroopan valtioissa populistiset poliitikot ovat yltäneet vaalivoittoihin piilorasistisilla ohjelmillaan. Kiihottajat vehkeilivät pikaisesti itselleen ja joukkioilleen diktaattorin valtuudet. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Holocaust haki oikeutuksensa sosiaalidarwinismista Lohduttomasta todellisuudestaan huolimatta Auschwitzin keskitysleirin vapauttamispäivä 27.1. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Oja toimi viimeksi tuoteryhmävastaavana Halkokarin Salessa. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Salsahelmat, sifonki, rypytykset sekä kirkkaat värit tuovat eloa harmaan talven jälkeen – Muodikas mies seuraa samoja trendejä kuin naisten vaatemuodissa on pinnalla. Elina ja Petri Tervamäki, Sievi 16.01. Myös erikokoiset kukat sekä graafiset ja geometriset kuviot luovat pirteää ilmettä vaatteisiin. Venäläiset löysivät Auschwitzista enää vain ne tartuntatautiset ja liikuntakyvyttömät, jotka olivat jaksaneet elää viimeisen vapautusta edeltävän viikon vailla lämmitystä ja elintarvikkeita. Kimmo Kontio Historiantutkija Kansanvainoja pitäisi vastustaa aina Vainojen historia ei päättynyt Auschwitzin vapauttamiseen 27.1.1945 Danten helvetti maanpäällä. Kukaan ei kyennyt estämään Bosnian Srebrenicaa, uudempien aikojen Auschwitzia, vaikka kaikki tapahtui keskellä Eurooppaa. (06) 827 2000 ark. Heidi Isokangas ja Jarno Rastio, Kokkola 15.01. Piia ja Thomas Ingers, Kokkola 19.01. Tanja Niemikorpi ja Teemu Tanska, Ylivieska 14.01. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Kirsi ja Marko Valtonen, Sievi 19.01. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Hän on myös hiljattain päättänyt päällikkökoulutuksen. Kansainväliset yhteisöt levittelivät käsiään ja skinheadit taputtivat käsiään. Leirin vartioinnista vastaavat saksalaiset SS-joukot olivat jättäneet Auschwitzin jo viikkoa aikaisemmin tammikuun 20:nä päivänä. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Kevään ja kesän vaatteiden värikartta vaihtelee paljon, mutta sävyt ovat kauttaaltaan pehmeitä. Puolen maailman hallinto perustui ihmisen todellisten tai kuviteltujen mielipiteiden hallintaan pakkovallalla. Vainojen uhrien muistopäivä. Kuva: Lehtikuva/Arkisto Kaksospojat 14.01. Sana: Jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Anne ja Teijo Harjuhaahto, Raahe 11.01. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa. George Orwell kirjoitti kirjansa ajatuspoliisivaltiosta "1984" jo1940luvulla, mutta Neuvostoliiton Josif Stalinin kuolemankin jälkeen kommunismin musta kirja värjäytyi vielä miljoonien ihmisten oikeasta ja vielä useampien sielujen verestä. Varsinkin housupukuja ja bleisereitä on tarjolla runsaasti, kertoo stylisti Outi Broux. Myös Afrikka on antanut vivahteita vaatteille. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Vaatteet ovat värikkäitä, keveitä ja kuultavia. Antisemitismillä eli juutalaisvastaisuudella on parituhatta vuotta vanha menneisyys, vaikka Euroopassa se on mieluusti sälytetty yksinomaan saksalaisten taakaksi. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Marketpäälliköksi Kälviän Smarkettiin on 30.11.01 alkaen nimitetty Ari Tiinanen. ItäEuroopan asukkaiden lisäksi lähimmäisten kärsimyksiltä ummistivat 1940-luvun vainovuosina silmänsä niin liittoutuneiden sodanjohto kuin monet muutkin vaikuttajat. Piskuisessa Suomessakin koulukirjoissa opetettiin kauan, että afrikkalaiset ovat iloisia mutta auttamattoman lyhytjännitteisiä. Tehtävään hän siirtyi Himangan S-marketin Marketpäällikön tehtävistä. monien eurooppalaisten maiden tavoin kansanvainojen uhrien muistopäiväksi, merkitsee se hyvää alkua. Valoisan kauden muoti koostuu neljästä eri teemasta, joita ovat liike, kontrastit, luonto ja regatta. Pitsiröyhelöt, kirjailut ja romanttiset kuosit kuuluvat varsinkin nuorisolle suunnattuun muotiin. Salepäälliköksi Maxmon Saleen on 1.12.01 alkaen nimitetty Fredrik Norriin. Värikäs raita on kesän tärkein muotikuvio. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. (06) 827 2234, . (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Kansanvainojen vuosisadan loppukiri Me useimmat eurooppalaiset, minä muiden mukana, uskoimme rautaesiripun pudotessa runsas kymmenen vuotta sitten, että "rauha meidän ajallemme". Myös denimistä tehtyjä vaatteita on tarjolla runsaasti. Miljoonien viattomien tehdasmaista surmaamista ja kiduttamista kutsutaan monissa kielissä neutraalilta kuulostavalla sanalla Holocaust. Venäläiset löysivät Auschwitzin keskitysleiristä enää vain ne tartuntatautiset ja liikuntakyvyttömät, jotka olivat jaksaneet elää viimeisen vapautusta edeltävän viikon vailla lämmitystä ja elintarvikkeita. Vasta viime vuosina on kuitenkin alettu tai haluttu tajuta, että myös monet muut kuin saksalaiset toimivat jopa innokkaasti holocaustin pyöveleinä tai ainakin passiivisesti hyväksyivät juutalaisvainot. – Suomalaisten suuresti suosima regatta-teema nousee taas suosioon. Tänään Syntyneet Sunnuntaina 27.1. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Tähän teemaan kuuluvat hyvännäköiset perusvaatteet, joita höystetään valkoisella sekä sinisellä ja mustalla. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Painokuosit, murretut värit ja voimakkaat eläinkuviot vilisevät kesäisissä vaatteissa. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. 19:29 Aurinko nousee: Kokkolassa 9.21 (pimeys päättyy 8.22), Helsingissä 8.47, Utsjoella 10.25 Aurinko laskee: Kokkolassa 16.00 (pimeys alkaa 16.59), Helsingissä 16.20, Utsjoella 14.26 Nimipäivät huomenna: Kaarlo, Kalle, Kaarle, Kai, MiesKarl ja Carola, ortodokseilla Raimo, Reima ja Jehri Nimipäivät tänään: Viljo ja Folke, ortodokseilla Johannes, Juhani ja Juha. Sen vuoksi muotiin nousee mokkanahka, mokkahapsut. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Myös keltainen ja oranssi antavat piristävän säväyksen kesäkatujen vaatteille. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Hän on myös suorittanut salekoulutuksen. Viimeksi hän toimi Ylivieskan Smarketissa tuoteryhmävastaavana. – Tyylikäs nainen pukee esimerkiksi ylleen upean, khakinvihreän housupuvun ja kietaisee päähänsä turbaanin. Sari Jylhä-Känsälä ja Kimmo Känsälä, Kaustinen 19.01. 2 riviä, sis. Nyt kun Suomessakin on varattu kokonainen päivä 27.1. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Kolonialismin ja imperialismin kauden väärinkäytöksiä onkin yritetty perustella silloisella ymmärtämättömyydellä ihmisyydestä. Terhi Hakala ja Mikko Hakola, Vaasa 17.01. Minna ja Juha Väisänen, Kokkola 19.01. Lausahdusta "Olenko minä veljeni vartija", ei siis tarvitse etsiä Vanhasta Testamentista
Nyt on takana kohta 35 palvelusvuotta, eikä ole tarvinnut katua. – Kyllä tämä homma rupeaa rasitukseksi! Vaimo on huonona sairaalassa, enkä itsekään ole enää terve. Meteorologi Vesa Sahlgren kertoo, että suurimmat sateet menivät kuitenkin maakunnan ohitse eteläpuolelta. Lapset asuvat etelä-Suomessa – ei heistäkään ole apua tässä asiassa, murehtii Eskola. – Tämä on ainoa työpaikka, jossa olen koskaan ollut! Hyvin olen viihtynyt, juttelee hyväntuulinen myyjä. Heidän haikeuttaan tuntuu helpottavan se, että tutut myyjät jatkavat uudessa kaupassa, sanoo Kankkonen. Aura on kyllä kulkenut ohi, mutta siitä on ollut tien aukaisemisen ohella myös harmia. – Saa sanoa, että kaikki muu on noussut paitsi eläkkeet, arvioi Eskola. Vuorojen myöhästymiset jatkuivat koko maassa lauantai-iltaan saakka. Suurimmat ongelmat koettiin lauantaiaamuna Tampereen seudulla, jossa lunta oli satanut lähes ennätyksellisesti yli kolmekymmentä senttiä. 2002 Maakunta 3 Tarj. – Viidessä minuutissa lyhentyvät lahkeet, jos tarvetta on. Samaan hengenvetoon hän ihmettelee tietoja siitä, että joissakin kunnissa eläkeläisille aurataan kulkuväylä pihaan ilmaiseksi. Kuvat: Clas-Olav Slotte Eero ja Anne Huhtakangas kävivät Åströmillä ensi kertaa 1970-luvulla hääpukuostoksilla. Hänen mukaansa eläkeläisten asema on huonontunut yhteiskunnassa muutenkin jo pidemmän aikaa. Tällaista tapahtuu Tampereen leveyksillä todella harvoin, arvioitiin liikenteenohjauksesta. – Nyt tämä ei sillä tavalla tunnu enää haikealta, kun kaikki saamme jatkaa vanhoina työntekijöinä Halosen palveluksessa, kertoo helpottunut Anita. Sahlgrenin mukaan ennätysluokan lumimyräkkä syntyi, kun Atlantilta kantautunut lämmin matalapainemassa törmäsi Skandinavian kylmempään rintamaan. Hanne Yli-Parkas (KP/STT) Lähes koko Suomea perjantaina riepotellut lumipyry aiheutti junaliikenteelle pahimmat ongelmat vuosikymmeniin. He osaavat heti sanoa, mikä koko pitää olla. Omakotitaloissa yksin tai kaksin asuvat vanhukset painavat lumitöitä niska limassa – nyt jo kolmatta päivää. Suomenkielisiä käy varmasti enemmän, mutta hyvin paljon myös ruotsinkielisiä, arvioi leninkiosaston myyjä. Siinä on kovin tiukka alue, jossa lämpötila muuttuu, Sahlgren selvittää. – Kauppaan on päästävä ja auto on on lumipenkan takana, päivittelee eläkeläinen. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. – Tampereella lunta satoi 3040 senttiä perjantain aikana. Hän oli vain seitsemäntoistavuotias tullessaan Åströmin palvelukseen 1960-luvulla. – Muutos on ollut erittäin suuri ja kilpailu on lisääntynyt, kun marketitkin myyvät vaatteita. Liikenne takkuili pahasti myös Keski-Suomen alueella, etenkin Tampere–Seinäjoki-välillä. Ennätysmääriä en muista, mutta noin kahdenkymmenen sentin kertymä vuorokaudessa sattuu ehkä kerran talvessa, paikkakunnasta riippuen. ”Miksi kaupunki auraa tukkoon...?” Ikääntyneet ihmiset nääntyvät lumitaakan alle: Toivo Eskola toivoo monen muun eläkeläisen ohella apua lumitöihin. – Kaupunki auraa pihan tukkoon, kun ne lykkäävät lunta täyteen nämä pihatiet! valittelee kotipihaansa auki askarteleva Toivo Eskola. Sen jälkeen on tullut käytyä aina, kun on tarvittu parempaa vaatetta, kertovat Anne ja Eero Huhtakangas Kaustiselta. Mutta vieläkin sinne tuntuu olevan liian pitkä matka, viittilöi Eskola talliinsa. Eero Huhtakangas harmittelee hyvän vaatekaupan loppumista. Entinen kestoja jakkupukuajattelu on vaihtunut pikaisesti toisiaan seuraaviin trendeihin, muotiväreihin ja kertakäyttölinjaan. Myrsky sekoitti junavuorot lähes täysin Ennätysmäärä lunta tukki raiteet. Kun Åströmin lopettamisesta alettiin puhua pari vuotta sitten, myyjät ja asiakkaat kokivat pahimmat pelkonsa silloin. Pieni haikeus särähteli monen asiakkaan äänessä. Perjantai-iltana Helsingistä pohjoisen suuntaan lähteneet yöjunat olivat lauantaiaamuna myöhässä kahdesta tunnista neljään ja puoleen tuntiin. – Neljätoista markkaa nousi nyt eläke. Kokkolassa tällaista automaattista palvelua ei ole, vain harkinnanvaraista aurausapua erikoistapauksissa. – Joskus näyttää siltä, että ne nuoremmille ja terveemmille kyllä aukaisevat pihan, mutta me vanhukset saamme selvitä itseksemme, ihmettelee eläkeläinen. Molemmat muistuttavat myös kaupan oman korjausompelimon erinomaisuudesta. Lumipyry ei hellitä vielä lauantaina aamupäivällä. Lumityöt on kuitenkin tehtävä tässäkin välissä, sillä iltaan ei kärsi odottaa. Eniten lunta satoi Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Keski-Suomessa. – Yksi meidän valttimme on ollut tämä kaksikielinen palvelu. Siellä olisivat toisaalta lapset lähellä... Åströmin valttina on ollut paitsi valikoiman monipuolisuus, myös perusteellinen asiakaspalvelu. Kaikkien junavuorojen odotettiin kuitenkin liikennöivän aikataulujen mukaisesti jo loppuillasta kelin paranemisen myötä. Vuodesta 1913 kokkolalaisia palvellut vaatemyymälä täyttyi eilen kantaasiakkaista ja niistä, joita "loppuunmyynti" -kyltti vetää muuten vain puoleensa. Ongelma oli kaikkialla sama: vaihteet eivät kääntyneet puhdistuksesta huolimatta kunnolla, koska tuuli pyrytti kinoksista kaiken aikaa uutta lunta vaihteisiin. Tällaista kauppaa, jossa on jokaiselle jotakin ja vielä sisustuskankaat päälle, ei juuri enää ole. Yksi pitkän linjan ammattilainen Anita Kankkonen hieroo kauppoja kanta-asiakkaansa Helena Snickarsin kanssa. – Me kävimme täällä ensimmäistä kertaa yhdessä vuonna 1979, kun tulimme ostamaan hääpukua. Muun muassa Ilmatieteenlaitoksen Halsuan mittauspisteellä mitattiin päivän aikana reilun kymmenen sentin lisä aikaisempiin lumimääriin. – Vähän vain hirvittää, miten siellä etelä-Suomessa onnistuvat sairaalapalvelut. Omasta Åströmin suvusta ei jatkajaa löytynyt, mutta neuvottelujen jälkeen sopimus syntyi Halosen kanssa, jolla on vaateliikkeitä jo useissa suurissa ja pienemmissäkin kaupungeissa. – Kai he ovat vuosien varrella tottuneet meihin ja siihen, että osaamme etsiä heille sopivia vaatteita. – Tamperetta ajatellen EteläSuomessa oli muutamia lämpöasteita, kun Tampereella oli viisi-kuusi astetta pakkasta. Muuten asuminen omakotitalossa vielä sujuu eläkeläispariskunnalta, mutta lumityöt ovat väliin ylivoimainen haaste. Omakin sairastelu on pannut miettimään omakotiasumisen onnistumista pidemmän päälle. Hän sanoo tällaisten lumituiskujen panevan mielen matalaksi joka talvi. – Kaikki mahdollinen kalusto ja henkilöstö ovat puhdistamassa vaihteita. Mutta saman verran nousi sairasvakuutusmaksu! Myös kaikki muu asumiseen liittyvä on noussut: on jätemaksuja, kaatopaikkamaksuja, kiinteistöveroja, tontinvuokria... Vaateala muuttunut rajusti Vaatekauppa on muuttunut nopeasti 1960-luvulta 2000luvulle tultaessa. – Olen jo siirtänyt auton pois tallista, joka on pihan perällä ja laittanut tällaisen pressutallin tähän lähemmäksi. Eläkeläisiä ei silitellä Toivo Eskola ei sinänsä ihmettele sitä, että raskaat lumityöt jäävät liian monen vanhuksen omalle kontolle. Kuva: Clas-Olav Slotte Outi Airola (KP) KOKKOLA Iso pala kokkolalaista kauppakulttuuria siirtyy historiaan näinä päivinä, kun Åströmin vaateliike ajaa alas toimintansa. VR:n liikenteenohjauksesta arvioitiin, että varsinkin Tampereen pohjoispuolella lumen aiheuttamat myöhästelyt ovat äärimmäisen harvinaisia. Halosen jatkaminen helpottaa Viimeisenä lauantaina osa kanta-asiakkaista selvästi viipyilee kaupassa ja juttu lentää tuttujen myyjien kanssa. voimassa 2.1.–1.2.02 Varaa aika näöntutkimukseen SUURET MÄÄRÄT KEHYKSIÄ 1/2 -hintaan Outi Airola (KP) KOKKOLA Lauantaiaamuna töihin lompsiessa silmään pistää tuttu näky. Hänellä on ikää 73 vuotta. Näillä leveyksillä yli kolmekymmentä senttiä on aika harvinaista, ehkä noin kerran kymmenessä vuodessa sataa tällaisia määriä, Sahlgren laskeskelee Ilmatieteenlaitoksen Tampereen toimipisteestä. Nämä kaksi seikkaa ovat tuoneet liikkeelle paljon kanta-asiakkaita. Sateet menivät maakunnan ohi Perjantain pyry nostatti melkoiset kinokset myös Keski-Pohjanmaalle. Vielä lauantaiaamuna junaliikenne oli pahoissa vaikeuksissa suuressa osassa maata. Muun muassa yöjunat Helsingin suuntaan olivat aamulla myöhässä tunnista kahteen ja puoleen tuntiin. Lisäksi he ovat mukavia ja huumorintajuisia, kiittelee pariskunta erityisesti miestenosastoa. – Ikävältä tuntuu, sillä myyjät ovat tosi ammattitaitoisia. Mitä suurempi ero lämpötilojen välillä on, sitä runsaampia ovat sateet. Kauppa syntyy ruotsiksi, josta Anita jatkaa sujuvalle suomenkielelle saman tien. Paljon muistoja, pientä haikeutta Vuodesta 1913 Kokkolassa toiminut Åströmin vaateliike lopettaa toimintansa: Anita Kankkonen hieroi viimeisiä Åström-kauppoja kanta-asiakkaansa Helena Snickarsin kanssa
Arvosana myös nousee ministerikauden loppua kohti alkuvuosien pohjanoteerauksesta. Jälkisammutus ja raivaus jatkui lauantaiaamuun saakka. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Lääkäripalvelut Matkailu Ulkomaan pääuutiset arkena ja pyhänä www.keskipohjanmaa.net Vastaanotollamme on mahdollisuus myös iltavastaanottoon, implanttihoitoon sekä hammashoitoon nukutuksessa. SV-suorakorvaus Hammaslääkärikeskus Kokko-Dent Rantakatu 5, 67100 Kokkola puh. 828 5111, ma–pe 9–17 PIETARSAARI Raatihuoneenkatu 7, puh. Miljoona lomaa. Mutta on hän tullut yhteistyökykyisemmäksi. La ....................alk. 530 € (3151,24 mk) Dubrovnik, 6.9., 1 vko ................. Vaittinen on ammattimies ja olemme vähintäänkin hyviä tuttavia. mennessä. Lisäksi lapset saavat hotellista riippuen jopa 50 % alennuksen. 50 € (297,30 mk) KIERTORISTEILY TUKHOLMAAN Silja Serenade ja Festival (Helsinki Tukholma Turku) 3.3. 530 € (3151,24 mk) Halkidiki, 11.8., v ko ..................... ...............................alk. 3 pv ......................175 € (1040,50 mk) HOTELLIMATKAT TALLINNAAN Hotelli Stroomi 15.2., 29.3. 45 € NIKULAN ELÄINLÄÄKÄRIASEMA hevosille ja pieneläimille ark. 100 € (594,60 mk) KESKIAIKAINEN TALLINNA Hotelli Stroomi 8.3. Tuotantoa kehitettävä kiintiöiden rajoissa MTK:n Esa Härmälä: Esa Härmälä kehuu MTK:n kanssa usein napit vastakkain ollutta Kalevi Hemilää hyvästä asioiden hoidosta unioniin päin. Valitse ja varaa nyt! Nopea varaa nyt! Nopea varaa nyt! Yksi ovi. 57 € (338,90 mk) 8.4. 824 0200 Nouda kesäesite ja varaa matkasi meiltä! SUOMEN MATKATOIMISTO puhelinmyynti 010 826 8000 (paikallispuhelun hinnalla) ma–pe 8–19, la 10–15 KOKKOLA Isokatu 15, puh. Tammilehdon tunnen jo 1970-luvun lopulta, jolloin harjoittelin hänen alaisuudessaan MTK:n talousja sosiaalipoliittisella osastolla. Härmälän mukaan MTK:n kanta on edelleen se, ettei tukipolitiikalla siirretä tuotantoa paikasta toiseen. 3 pv ......................124 € (737,30 mk) MINIRISTEILYT SILJA EUROPALLA (Turku Kapellskär) 2.3., 30.3. alk. Paikalla oli yhteensä seitsemän sammutusyksikköä. Maitokiintiöille on kysyntää etelässäkin, toteaa Härmälä. Päiväkoti paloi Espoon Kivenlahdessa. 06-831 4575, Tehtaankatu 8, Kokkola Silmätautien erikoislääkärit: • Ulla-Riitta Siponen • Elina Kronqvist • Christian Mörtenhumer • Heikki Aurekoski Ajanvaraus puh. 16.6. 781 9900, ma–pe 9–17 VAASA Hovioikeudenpuistikko 11, puh. 47 € ( 279,40 mk) KYLPYLÄLOMAT PÄRNUUN 1 vko 2.3.Mudaravila ...........316,5 € (1881,80 mk) Ter vis .....................407 € (2419,90 mk) 6.4. Sunnuntaina 27.1. Palokunta sai hälytyksen hieman puoli yhdentoista jälkeen illalla. Vaaleihin on enää vuosi, eikä sitoutumattomuus ratkaise nyt mitään. Hemilälle kehuja Härmälä antaa tunnustusta MTK:n vanhalle kiistakumppanille, seitsemän vuoden mittaisen ministeriuran jälkeen tehtävät jättävälle Kalevi Hemilälle. 06-8611 151, fax 06-8611 173 Lääkäripalvelut Avoimet ovet Kylpylät Kaija Vähäsöyrinki HELSINKI (KP) – Kiintiöjärjestelmän ylläpitäminen unionissa ja maamme sisällä on tärkeää. 61 € (362,70 mk) 18.2. Kuva: Lehtikuva/Arkisto/Jukka Ritola ESPOO (STT) Espoon Kivenlahdessa sijaitseva Mårtensbron ruotsinkielinen päiväkoti kärsi huomattavat vahingot myöhään perjantai-iltana syttyneessä tulipalossa. 06-831 5563 SILMÄLÄÄKÄRIKESKUS Ajanvaraus, puh. 9–16 ajanvaraus 8–9 NIKULAN RAVIRATA Kaustinen Puh. asti. – Hemilän kanssa on voitu hoitaa 8 asiaa kymmenestä hyvin. Miljoona lomaa. alk. Kattoa jouduttiin purkamaan sammutustöiden aikana. – Pohjoisen Suomen maatalouden rakennetta on kehitettävä sitä mukaa, kuin tilaa syntyy EU:n kanssa neuvoteltavina olevien joustojen myötä. Brysseliin päin tehdystä työstä Kalevi Hemilä saa tuottajajärjestöltä korkeamman arvosanan kuin asioiden hoidosta kotimaassa. Tuotetunnus CAR. 1 pv ......................41 € (243,80 mk) Autopaketti TurkuTukholma Kysy lisää matkatoimistosta tai suoraan! Tampere (03) 249 0111 (joka päivä klo 7.30-21.30) www.vikingline.fi H-auto + 2-5 hlöä Voim. 430 € (2556,66 mk) Alanya, 13.8., 1 vko ....................... 06-824 1650, fax 06-823 3640, ma–to 9–17, pe 9–15 www.kpnet.com/kprontgen Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA Lääkäritalossa Kauppatori 2, puh. 317 8300, ma–pe 8.30–17 www.smt.fi Nyt kannattaa varata – nopean varaajan etu: 50 euroa (297,29 mk) hinnaston sinisistä lähdöistä, kun varaat 15.2. alk. Pankinjohtaja, agronomi Raimo Tammilehto (58) aloittaa ministerin tehtävissä helmikuun alussa ja kansliapäälliköksi valittu maatalousja metsätieteiden lisensiaatti, ekonomi Jarmo Vaittinen on jo – Yhteistyöllä on hyvät edellytykset onnistua, vaikka eihän sitä aina etukäteen tiedä. ja 20.4. Näin ollen järjestö ei tue maitokiintiöiden kaupan vapauttamista Eteläja Pohjois-Suomen välillä, mitä kiintiöpulasta ja korkeista hinnoista kärsineet keskipohjalaiset tilat ovat jo vuosia toivoneet. Mudaravila 367 € ( 2182,10 mk) KYLPYLÄLOMAT HAAPSALUUN Kokonaiskesto la-su 9 pv 23.2. Suomen maataloustuotanto on kiintiöity koko maan suhteen ja lisäksi C-tukialueelle on asetettu oma kattonsa. Tammilehdon sitoutumattomuus ei häiritse Härmälää. Silloin tuotanto ei siirry edullisempiin oloihin, linjaa MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä. Hytti lisämaksusta. Molemmat ministeriön miehet ovat työskennelleet uransa varrella tuottajajärjestössä, Tammilehto peräti 16 vuotta. alk. Ma ..........................alk. Uutuus! Esimerkkihinnoissa huomioitu mahdollinen nopean varaajan etu: Costa del Sol, 9.8., 1 vko .............. Päivystävän palomestarin Heikki Kervisen mukaan vahingot saattavat nousta jopa 100 000 euroon (noin 600 000 markkaan). Poikkeuksen tekevät muutamat suuret taistelukysymykset, kun hän oli tukileikkausten takuumies. Yksi ovi. 3 pv ..........145 € (862,10 mk) 23 h RISTEILYT TALLINNAAN m/s Fantaasialla 9.3. Uudet kumppanit mieluisia Esa Härmälä kehuu maaja metsätalousministeriön uutta parivaljakkoa osaavaksi. La ...................alk. Päiväkoti oli tyhjänä palon syttyessä, eikä kukaan loukkaantunut. Yksiköiden saapuessa paikalle liekit löivät ulos ikkunoista, ja tuli oli päässyt leviämään myös päiväkodin kattorakenteisiin. 390 € (2318,83 mk) Palvelumaksu 6,75 € (40,13 mk)/varaus Kuvi 3159/00 MjMv VARAUSMAKSU 6 € Varaukset: Kantatie 1, KALAJOKI (08) 4694 400 Pajalankatu 1, YLIVIESKA (08) 4694 450 BUSSILOMAT HIIHTOLOMALLA KUUSAMO 4.3. 450 € (2675,58 mk) Nizza, 11.8., 1 vko ......................... Kylpylä Laine ........398 € (2366,40 mk) VENE 02 MESSUT HELSINGISSÄ 16.2. alk. Ma ..................alk. 35 euroa (208,10 mk) oransseista lähdöistä, kun varaat 15.3. Mutta jatkossa maaja metsätalousministeri on valittava poliittisin perustein kuten muutkin ministerit. alk. mennessä
2002 Kotimaa 5 Kuolleita Hautakivipalvelu K -P :N K O N S E R V A T O R IO Musiikkinäytelmä Maria Callasista ENSI-ILTA 16.2. 23.7.1919 Kannus k. Yksilöllisyydestä seuraa välinpitämättömyyteen johtavaa suvaitsevaisuutta, Paarma valaisi. Paarman mukaan koko kasvatuksessa vallitsee arvokriisi. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. Hellyydellä peittele ja levätä anna. siten, että suomalaisessa yhteiskunnassa on tullut esiin uusi ongelmaryhmä, ns. Eettisen kasvatuksen tärkein paikka on koulusta ja kirkosta huolimatta Paarman mukaan koti. 040-5459796, 0400-560804 KIVIVEISTÄMÖ KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET ja muut alan työt yli 40 v:n kokemuksella Esko Tuurinmaa Puh. Siksi myös ns. Pietarsaaren Kirjakauppa, Pietarsaaren Musiikki, tai numerosta 040 559 2631 järj. Hänet valittiin eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi vuosina 1996–1998. Ritva muut sukulaiset ja ystävät Olit kultainen äiti ja mummuista parhain, olit kotimme vaalija myöhään ja varhain. 2.2.02 kl. Rakkaamme siunataan lauantaina 2.2.2002 klo 9.30 Kälviän kirkossa. Rehn kertoi seminaarin kahvitauolla STT:lle, että hän aikoo ilmoittaa päätöksestään varta vasten järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, jonka järjestelyt ovat vielä avoinna. Tietokonekaiverrus, lisänimet, kunnostukset Rakkaamme, opettaja Saima Siviä HAKOLA o.s. Paarma siteerasi tutkijoita, joiden mukaan lapsi tarvitsee jonkun, joka määrittelee rajat. sekä muut sukulaiset ja ystävät Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan. Normaalisti aluksen tulisi ilmoittaa myöhästymisestään. Arvokriisi ei kuitenkaan nouse opetusmaailman sisältä, vaan muutoksista yhteiskunnan ilmapiirissä. KIVILIIKE p. 24.07.1909 Kaustisella sai kotiin kutsun 17.01.2002 Tunkkarin sairaalassa Kun Luojamme niittää kypsää viljaa ja noutaa matkaajan väsyneen, kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Sinä kaikkesi annoit ja parhaasi teit, yli vaikeiden aikojen meitä veit. Z. Muistotilaisuus hautauksen jälkeen seurakuntakodissa. Hotakainen s. Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. Rakkaamme siunataan Himangan kirkossa lauantaina 2.2.2002 klo 10.00. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. Rehn vastasi edustavansa yliopistomaailmaa. Hän oli kolmen lapsen äiti. 14.1.2002 OYS, Oulu Syvästi kaivaten, lämmöllä muistaen Sisar Sisarusten lapset perh. Pietarsaarenseudun Nuorkauppakamari r.y. Pohjois-Suomen 13. Keskustan puheenjohtajakilpaan on toistaiseksi ilmoittautunut vain kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki. Kotikaupunkinsa kunnallispolitiikkaan Kerttu Törnqvist osallistui valtuutettuna, valtuuston varapuheenjohtajana ja pitkäaikaisena puheenjohtajana. Rehn osallistui Paasitornissa SDP:n seminaarin yhteydessä järjestettyyn paneelikeskusteluun globalisaatiosta. Siunaus toimitettu 25.1.2002 Kannuksessa läheisten läsnäollessa. Törnqvist syntyi 18. – Mikä olisi hienompi paikka kuin julkistaa asia täällä Helsingin työväentalolla. 18.01.2002 Toholammin vuodeosastolla Syvästi kaivaten Uuno Tanu ja Sinikka Jukka, Leena ja Noora Katja sisar muut sukulaiset ja ystävät Teimme taivalta yhdessä pitkän matkan, käsi kädessä, askeleet hidastuen. Luennoitsijoina olivat Paarman lisäksi mm. – En nyt tiedä, miten sinut esittelisin; entinen kabinettipäällikkö, professori vai keskustan tuleva puheenjohtajaehdokas. 19-24 Jugendsalissa, P.saaressa Orkesteri: Jacob Big Band Taikuri: Mikko Laitinen, Suomen nuorten mestari Ohjelma, Tanssinäytös JKG, arpajaiset Hinta: 25 Euro / 150 Mk (sis. Herlevi s. Puoliso Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää. 20.11.1920 Kalajoki k. 12.07.1928 k. – Muuten on seurauksena psyykkinen kuormittavuus, joka ylittää kehittymättömän mielen kapasiteetin ja johtaa turvattomuuteen ja irrallisuuden tunteeseen. Lämpimät kiitokset Teille kaikille, jotka muistitte meitä surussamme monin eri tavoin ja olitte saattamassa TERTTU KAARINA KOTILAA hänen viimeisellä matkallaan. Olen kasteisen aamun pisara hento. Myös kansanedustaja Matti Vanhanen on myöntänyt olevansa kiinnostunut puolueensa puheenjohtajuudesta. Ilmainen ilkivaltavakuutus. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Äitimme siunataan Kannuksen siunauskappelissa lauantaina 2.2.2002 klo 11.00 ja saatetaan haudan lepoon Kannuksen hautausmaahan. Siunattu hiljaisuudessa. maaliskuuta 1942 Pielisjärvellä pohjois-karjalalaiseen pienviljelijäperheeseen. Tervetuloa Rakkaamme Toini Kristiina JÄRVELÄ s. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa, mikä täten ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. Rakas isämme ja vaarimme Henrik Heikki Lennart FRIIS s. Opettajan rooli kasvatuksessa on epäselvä, ja yhteiskunnan moniarvoisuus on johtanut koulut eettisesti monin tavoin ristiriitaiseen tilanteeseen. 15.01.2002 Kaipauksella muistaen Raikku ja Soili Peter ja Essi Christa Jari ja Tarja Ville Janika ja Tomi Jenniina Mia ja Seppo Juuso, Ossi, Emmi, Atte ja Eetu muut sukulaiset ja ystävät Ei tiennyt ilta mitä aamu tuo, alkoi sun matkasi Luojan luo. Etsintöihin osallistui rajavartiolaitoksen lentokone Turusta. – Johdattelijoina ovat olleet mm. – Kuitenkin se luo enemmän häviäjiä kuin miltä ensin näyttää. Puoluetoverit arvostivat Törnqvistiä valoisana ja elämänmyönteisenä poliitikkona ja aitona ihmisenä, joka osasi tarvittaessa sanoa asiat suoraan räväkästikin. 18.1.2002 Toholampi Kaivaten Harri Soile, Mika, Pinja ja Roosa siskot perheineen veli ja veljen lapset Viola, Reijo ja Matti Tyyne muut sukulaiset ja ystävät Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoille ajattomuuden. tervetuliaisdrinkki, pientä purtavaa, booli). opettajapäiville osallistui perjantaina ja lauantaina yli 3 000 opettajaa. la. Mikä sinulle itsellesi sopisi, Ervasti uteli. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Tämä näkyy mm. Hän on kulkenut pitkän matkan, ja häntä väsyttää. Törnqvist valittiin kahdesti myös presidentin valitsijamieheksi: hän oli valitsemassa sosiaalidemokraattien Mauno Koivistoa presidentiksi 1982 ja 1988. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. Pitkäaikaistyöttömien perheisiin kasaantuu vaikeuksia, syrjäytymisen kierrettä sekä köyhyyttä yli sukupolvien, hän kuvaili. Elina Kyllönen perheineen Rakkaamme Aino Raakel JÄNKÄ o.s. Rakkaudella muistaen sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 02.02.2002 klo 10.00 Kaustisen kirkossa. Eemshorn-nimisen laivan etsinnät aloitettiin perjantai-iltana, koska alus ei ollut saapunut perille Pietarsaareen määräaikaan mennessä, eikä siihen myöskään saatu yhteyttä. 19.01.2002 Himangan vuodeosastolla Kaipauksella muistaen Eira ja Heikki Eeva ja Antti lastenlapset perh. Rakas Äitimme, Mummumme ja Vanhamummu Aili Eliina KOSKI o.s. 13.04.1906 Nastolassa k. Rakkaamme Raakel Marjatta UUSIMÄKI o.s. 822 9198 Suoraan valmistajalta. – Menestyvien joukossa pysyminen vaatii työelämässä mukana olevilta yhä kokonaisvaltaisempaa sitoutumista. viihdeteollisuus, elinkeinoelämä ja yleinen ilmapiiri, joka korostaa äärimmäisyyteen asti yksilöllisyyttä. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla, mikä täten ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. klo 13, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Mahdolliset muistamiset Suomen Kulttuurirahasto K-P:n rahasto, Saima ja Uuno Hakolan rahasto Toholammin Osuuspankki 547109-525. – Kaiken kaikkiaan suomalainen koulukasvatus hakee suuntaa 2000-luvulle hyvin näköalattomassa tilanteessa, Paarma kiteytti Pohjois-Suomen opettajapäivillä Oulussa lauantaina. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Paneelin puheenjohtajana toiminut toimittaja Pekka Ervasti hauskutti demariyleisöä Rehnin esitellessään. 12.9.1945 Kälviä k. Kiitämme osanotosta. Muut sukulaiset ja ystävät Ylös katseeni vie mun – luo tähtien talon iankaikkisen valon – jano polttava, pyhä. Lieksalainen Törnqvist toimi 15 vuotta Pohjois-Karjalan vaalipiirin kansanedustajana vuosina 1983–1998. Siinä menestyminen määrittää ihmisen arvon. Arkkipiispan mukaan viimeaikaiset tapahtumat näyttävät, että heidän arvomaailmansa on käsittämättömällä tavalla nytkähtänyt. Liisa ja Mikko sukulaiset Rauha uneen uupuneelle matkan määrään saapuneelle. Olen kimallus tähden, olen pilven lento. Mannila s. veljen lapset perh. On helpompi tiellä, kun tiedän, sinä odotat jo siellä. Rehn vastasi, että ”olisi suuri kunnia ilmoittaa se täällä”. Vanhempien mahdollisuudet panostaa lapsiinsa ovat heikentyneet. Isohookana-Asunmaa kertoo Suomenmaan haastattelussa, että hän ei aio olla ehdokkaana enää vuoden kuluttua pidettävissä eduskuntavaaleissa. Muistotilaisuus Kannuksen seurakuntatalolla. hyvien perheiden nuoret. Siunaus toimitettu hiljaisuudessa. Topelius Ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan: Siunaus Kalajoen kirkossa lauantaina 2.2. Sinä väsyit, saavutit matkan pään, minä taivalta jatkan yksinään. Ex-varapuhemies Kerttu Törnqvist kuollut OULU (STT) Arkkipiispa Jukka Paarman mielestä suomalaisissa kouluissa vallitsee neuvottomuus eettisestä kasvatuksesta. Rakkaamme Tyyne Eliina LAITAKANGAS o.s. Passoja s. 18.1.2002 Ylivieska Kultaista äitiä, mummia ja anoppia kiitollisuudella kaivaten Paavo ja Marjatta Johanna ja Janne Päivikki ja Henrik Henrietta, Kristian, Alexandra Lauri-veli perheineen sukulaiset, ystävät Talvisen taivaan lauhat tuulet hänet mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Sinä lähdit – meille jäi ikävä syvä, lohtuna muistosi kaunis ja hyvä. Moniarvoisuudesta ristiriitoja opettajille Arkkipiispa Jukka Paarma: HELSINKI (STT) Keskustan puheenjohtajakilpaan odotettu Olli Rehn ilmoittaa lähipäivinä, lähteekö hän tavoittelemaan puolueensa puheenjohtajuutta. Viikari s. 15.01.2002 K-P keskussairaalassa Syvästi kaivaten ja kiittäen Pirkko ja Erkki Anneli ja Jorma Paula ja Markku lastenlapset ja lastenlastenlapset sisaret ja veljet perh. Pohjanlahden merivartioston mukaan laiva oli ottanut uuden kurssin ja oli matkalla Ahvenanmaalle. Mariitta ja Voitto perh. Törnqvist oli sairastanut syöpää useamman vuoden. Kerttu Törnqvist tuli politiikkaan kaupan alalta: hän oli aikanaan E-liikkeessä myyjänä, myymälänhoitajana ja myymäläemäntänä. Puhemiehistöön kuuluivat tuolloin Törnqvistin lisäksi nykyinen puhemies Riitta Uosukainen (kok.) ja ensimmäinen varapuhemies Mikko Pesälä (kesk.), nykyinen europarlamentaarikko. Taitaisi Anneli Jäätteenmäen kampanja saada lentävän lähdön, Ervasti veisteli. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Hän oli kuollessaan 59-vuotias. Nosti siiville äitimme armaan, isän viereen tähtien tarhaan. 06-830 2077, 0400-560 058 Rakkaamme Tellervo HUUSKONEN o.s. SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Puh. 17.12.1920 Lohtajalla k. Hän saa viimein levon ja rauhan ja unen ihanan. Nuorala s. Helmi-maaliskuu myynnissä! Liput 17 € / 14 € / 9 € P. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Hänet valittiin kaupunginvaltuustoon myös kaudelle 2001–2004, mutta hän sairastui heti kunnallisvaalien jälkeen eikä pystynyt enää osallistumaan valtuustotyöhön. – Täytyy nyt kuitenkin perheen kanssa vielä hieman keskustella asiasta, hän jatkoi. 17.1.2002 Kaustisella Kaivaten Marjatta ja Eino lapset perh. 07.03.1912 Himangalla k. lut. hyvissä perheissä lapset saattavat olla pahasti tuuliajolla, Paarma selitti. Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna. Päivät päätti Madetojan salin sivustatkin täyttänyt näyttelijä-imitaattori Jukka Puotila, joka sai opettajakunnan repeämään naurusta. Tanu, Sinikka, Katja, Jukka, Leena ja Noora Ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme, että rakkaamme siunataan haudan lepoon Lestijärven kirkossa lauantaina 2.2.2002 klo 11.00. 8.12.1916 Halsualla k. Ala-Leppilampi s. 832 8300 KOKKOLAN KAUPUNGINTEATTERI Rakkaamme Raija Sinikka HONKIMAA o.s. Rahtialus löytyi Saaristomereltä HELSINKI (STT) Keskustan kansanedustaja Tytti Isohookana-Asunmaa, 54, on lopettamassa lähes 20 vuotta kestänyttä kansanedustajan uraansa. IsohookanaAsunmaa luopu u. 1 €/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 KAIVERRUKSET E N T I S Ö I N N I T PUHDISTUKSET Puh. Rajattomuus kuormittaa lasta Paarman mukaan kilpailuyhteiskunnan ideologia on sosiaalidarvinismi. Olli Rehn ilmoittaa aikeistaan alkuviikolla VAASA (STT) Perämereltä etsitty hollantilainen kuivarahtialus löytyi lopulta varhain lauantaiaamuna Saaristomereltä. Paarman mielestä meneillään on myös vanhemmuuden kriisi. Juhlavaatetus Liput on lunastettava viimeistään 31.1. kirjailija Kaari Utrio ja professori Juha Siltala. Lämmin kiitos osanotosta. Impi-sisko ja lapset perh. 040-5459796 HAUTAKIVET Konsertit Juhlat Teatterit Sekalaiset HELSINKI (STT) Entinen sosiaalidemokraattien kansanedustaja ja eduskunnan varapuhemies Kerttu Törnqvist kuoli lauantaina Lieksassa vaikean sairauden uuvuttamana. Viime aikoina hän asui kotonaan Lieksan Pankakoskella. – Keskiviikkoon mennessä, Rehn kertoi lauantaina Helsingin työväentalolla. Ev. Haukiputaalla asuva Isohookana-Asunmaa on istunut eduskunnassa Oulun vaalipiirin edustajana vuodesta 1983
Hassi arveli, että kokous päättää puolueen jatkavan toistaiseksi. Ydinvoima jakaa yhä kansan kahtia Gallup: Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) luottaa vakaasti EU:n laajenemisneuvottelujen edistymiseen ja unionin laajenemisen aikatauluun. Lipposen mukaan laajentumisneuvottelujen päättämisessä lähestyvät nyt ratkaisun hetket. – Ilmastonmuutossopimus etenee, mutta ilman Yhdysvaltoja, vaikka jokainen ymmärtää, että maan, joka vastaa neljänneksestä koko maailman kasvihuonekaasujen päästöistä, on mieluummin ennemmin kuin myöhemmin tultava sopimukseen mukaan. HELSINKI (STT) Ympäristöministeri Satu Hassi (vihr.) ei kerro, pitäisikö vihreiden hänen mielestään jättää hallitus, jos eduskunta hyväksyy ydinvoiman lisärakentamisen. Lipposen mukaan konventti voi vastata haasteisiinsa vain, jos se alusta lähtien työskentelee täydellisen avoimesti. Tuomiojan mukaan yksi pelottavimpia uhkakuvia on joukkotuhoaseiden leviäminen yleensä ja niiden päätyminen terroristien käsiin. Valitamme työmaan johdosta aiheutuvaa häiriötä. Hän uskoi, että nyt edessä oleva laajentuminen saa jatkoa vielä tällä vuosikymmenellä. Vihreiden eduskuntaryhmä ja valtuuskunta kokoontuu ensi viikonloppuna päättämään, jatkaako puolue hallituksessa eduskunnan päätökseen asti vai ei. Tuomioja piti alustuksensa heti aamulla, ja Lipponen saapui paikalle vasta iltapäivällä. – Kannattaa kuunnella myös kansalaisia, jotka maksavat mieluummin veroja kuin leikkaavat peruspalveluja, Parjanne kehotti. Kunnallisveron vähennykset supistavat kuntien tuloja 750 miljoonalla eurolla (4,5 miljardilla markalla). Europolitiikasta luennoinut Lipponen ja ajankohtaisiin globaaleihin kysymyksiin keskittynyt Tuomioja eivät talloneet puheissaankaan toistensa varpaille. Tuomioja muistutti, ettei Yhdysvallat ole palannut vielä yhteenkään niistä useista monenkeskisistä neuvotteluprosesseista ja sopimushankkeista, joista se Bushin hallinnon alkukaudella ehti irtaantua. – Sellaista ruuvia, josta vääntämällä lähtee 20 prosenttia pois terveys-, opetus-, päivähoitoja vanhuspalvelujen kuluista, ei ole olemassa, huomautti Parjanne Pohjois-Suomen opettajapäivillä Oulussa lauantaina. Lakiesityksellä lasten hyväksikäyttöä vastaan HELSINKI (STT) Suomalaisten suhtautuminen viidennen ydinvoimalan rakentamiseen ei ole juurikaan muuttunut viime kuukausien aikana. Ei ylivoimaisia esteitä Lipposen mukaan laajentumisessa on viime kädessä kyse kylmän sodan aikakauden päättäneen poliittisen murroksen täydellisestä hyödyntämisestä. – Se näyttää muodostuvan varsin epädramaattiseksi tapahtumaksi, eikä se tuota Suomelle ongelmia eikä edellytä uusia johtopäätöksiä asemastamme, SDP:n puheenjohtajuutta tavoitteleva Tuomioja totesi Helsingissä lauantaina. – Unionin budjetti riittää kattamaan sellaiset tuet, joilla väistämätöntä rakennemuutosta uusissa jäsenmaissa voidaan sekä edistää että hallita. Perusoikeudet on nostettava niille kuuluvaan asemaan unionin johtavien periaatteiden joukkoon. Lipponen tähdensi, että kaikkien uudistusten lähtökohtana on pidettävä unionin jäsenvaltioiden, kansalaisten ja yritysten tasa-arvoa. syyskuun 11. Tuomiojan puheen luki hänen erityisavustajansa. – Laajentuminen ja politiikkauudistukset ovat jo yksinään vaativia prosesseja, eikä näiden yhdistäminen edesauta ratkaisujen löytämistä kummankaan osalta. – Suomen tavoitteet ovat selkeät. – Minun oma päätökseni on sidottu siihen mitä puolue päättää, Hassi selvitti. – EU:ssa ei saa olla kahden kerroksen väkeä, pääministeri korosti. – Tämä on myös Suomen kaltaisen, erityisoloihin räätälöityä tukea tarvitsevan jäsenvaltion etujen mukaista, hän tähdensi. Parjanteen mukaan valtiosihteeri Raimo Sailas osui oikeaan kysyessään Sanomalehti Kalevassa tällä viikolla, onko kunnallisveron ansiotulovähennyksissä tullut katto vastaan. Lipponen totesi, että hallitustenväliseen yhteistyöhön turvautuminen on jo noussut houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Kuusi prosenttia haastatelluista ei kertonut kantaansa. Tuomioja kärsii äänenmenetyksestä, mutta pystyi sentään vastaamaan kysymyksiin. – Suurten maiden tai erityisintressien kannalta hyvänä näyttäytyvä toimintamalli ei kuitenkaan usein ole sitä yhteisten etujen tai pienempien, yhtä lailla oikeuksien kunnioittamista odottavien jäsenvaltioiden kannalta. – Minulla on tästä asiasta kanta, mutta koska minua on syytetty uhkailusta, niin minä en tätä kantaani sano, Hassi muotoili. – Konventin työ voidaan hyvin rinnastaa perustuslain laatimiseen, vaikka unionille ei löydykään suoraa vertailukohtaa kansallisvaltioiden maailmasta, pääministeri huomautti. Hassi on aiemmin sanonut, että vihreiden olisi jätettävä hallitus, jos eduskunta hyväksyy ydinvoiman lisärakentamisen. Veronalennuksissa huomioitava peruspalvelut Parjanne: HELSINKI (STT) Lähiviikkoina eduskunnan käsittelyyn tuleva lakiesitys vaatii lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä jo työhönottovaiheessa. Väli-Suomen sanomalehtien haastattelema Lastensuojelun keskusliiton tutkija Heikki Sariola pitää lakiesityksen suurimpana etuna sen ennaltaehkäisevää vaikutusta. Linja-autot lähtevät rautatieaseman edestä. Sunnuntaina 27.1. molemmat SDP:n puheenjohtajaehdokkaat Lipponen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hän kertoi aamupäivänsä kuluneen lastenhoidon merkeissä. Kansalaisten mielipidettä ydinvoimakysymyksestä tiedusteltiin nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hallitus otti uuteen ydinvoimalaan myönteisen kannan. Lauantaina hän nyökytteli, mutta ei sanonut, onko hän edelleen samaa mieltä. Lipponen sanoi pitävänsä tärkeänä, että unionin politiikkauudistuksesta käytävää keskustelua ei ryhdytä käymään rinnan liittymisneuvottelujen kanssa niin, että laajentuminen voisi vaarantua. – Unionin perussopimukset on yksinkertaistettava ja unionin toiminnan tavoitteet kirkastettava. Viime vuosina julkisuuteen on tullut useita tapauksia, joissa myös opetusja sosiaalitoimessa työskennelleitä on epäilty lasten hyväksikäytöstä. Parjanteen mukaan yhtälö, jossa palvelut säilyvät, mutta kuntien tulot vähenevät, on mahdoton. Lipposen mielestä niistä ei ole kuitenkaan ylivoimaisiksi esteiksi liittymisen aikataulua ajatellen. Tuomioja joutui tosin tyytymään seminaarissa pelkkän läsnäoloon, sillä äänen menetys esti häntä pitämästä puhettaan itse. Konventilla kovat haasteet Lipposen mukaan EU:n tulevaisuutta pohtivan valmistelukunnan eli konventin työlle on syytä toivottaa mitä parhainta menestystä. Tuomioja osallistui lauantaina SDP:n seminaariin Helsingin työväentalolla. – Enemmän merkitystä on Naton ja Venäjän suhteiden kehityksellä sekä sillä, tehdäänkö päätöksiä Naton tehtäväkentän ja toimialueen laajentamisesta. Parjanne totesi, että yhteisöveron ripeä kasvu on turvannut kuntien palvelut. Toistaiseksi päätös artikla 5:n soveltamisesta vastauksena syyskuun terrori-iskuihin on jäänyt ilman käytännöllistä merkitystä, Tuomioja huomautti. Hänen mukaansa on edelleen aikaista sanoa, miten näiden odotusten kanssa on käynyt. Suomen Gallupin tekemässä tutkimuksessa 48 prosenttia vastaajista ilmoitti kannattavansa ydinvoiman lisärakentamista ehdottomasti tai jossain määrin ja 45 prosenttia kertoi vastustavansa sitä ehdottomasti tai jossain määrin. Naton laajenemisessa ei draamaa Ulkoministeri Erkki Tuomioja: Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja EU-komissaari Erkki Liikanen osallistuivat lauantaina SDP:n seminaariin Helsingin työväentalossa. Tuomiojan ajankohtaisia globaaleja kysymyksiä käsitelleen puheen tosin luki yleisölle hänen erityisavustajansa Tarja Kantola. Hassi kertoi Yleisradion Lauantaiseuran haastattelussa olevansa vakuuttunut, että päätös kaatuu eduskunnassa kuten vuonna 1993. Tuorein tapaus on koulutaksin kuljettaja, jonka epäillään käyttäneen hyväksi kyyditsemiään lapsia. ”EU:n neuvotteluissa ratkaisun hetket” SDP:n seminaarissa ei nähty puheenjohtajakamppailua. Sailaksen mukaan monella kunnalla verokertymä on vähennysten takia pienentynyt, vaikka talouskasvu on ollut hyvää. Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse vajaata tuhatta suomalaista. Menettelyn avulla lasten hyväksikäyttötapausten uskotaan vähenevän. Yhdysvallat on kuitenkin edelleen sen ulkopuolella ja on päin vastoin perustanut omia suljettuja erikoistuomioistuimia tuomitsemaan vangittuja terrorismista epäiltyjä, ulkoministeri arvosteli. – Taloudelliselta merkitykseltään suurissa kysymyksissä on luonnollisesti ainesta vaikeisiinkin neuvotteluihin hakijamaiden kanssa. Lipposen mukaan käynnissä olevien neuvottelujen loppusuoralle jäävistä maatalouden ja alueja rakennepolitiikan ratkaisuista saadaan komission esitykset myöhemmin tänä keväänä. Yhdysvalloille huutia Tuomioja ruoti puheessaan mm. Tuomioja huomautti, että myös sopimus kansainvälisestä rikostuomioistuimesta etenee, mikä terrori-iskujen jälkeisessä maailmassa on tärkeä asia kansainvälisen oikeusjärjestyksen kannalta. Kun talouskasvu hidastuu, yhteisöveron tuotto laskee, vaikka veroaste pysyy nykyisellään. – On toivottavaa, että amerikkalaiset iskujen seurauksena suuntautuisivat avoimesti monenkeskiseen yhteistyöhön, Tuomioja totesi. Lipposen mukaan tärkeintä on rakentaa ratkaisut jo tässä vaiheessa niin, että unionilla on vastakin eli vuodesta 2007 alkavalla uudella rahoitusja ohjelmakaudella yhteinen maataloussekä rakenneja aluepolitiikka. – Kun Euroopan parlamentin vaalit järjestetään vuoden 2004 kesäkuussa, toivomme, että kansalaiset voivat käydä vaaliuurnille kaikkiaan 25:ssä unionin jäsenmaassa, Lipponen sanoi. Kuva: Lehtikuva/Arkisto HELSINKI (STT) Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei edelleenkään pidä Naton todennäköistä laajenemista itään Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta oleellisena kysymyksenä. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä. Uusimistapauksissa työnantaja kantaisi kuitenkin osavastuun. 2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Parannamme rataa Oulu-Kemi-välillä 7.1.2002 alkaen Oulu–Kemi-välillä korvataan maanantai–torstai-päivinä seuraavat junat linja-autoilla: Oulu-Kemi Kemi-Oulu P601 Oulusta klo 9.55 P54 Kemistä klo 11.09 Kemistä juna P601 ja Oulusta juna P54 jatkaa normaalisti aikataulunsa mukaan. Unionin laajentuminen on toteutettava aikataulussa, johon niin jäsenvaltiot kuin hakijatkin ovat poliittisesti sitoutuneet, Lipponen korosti lauantaina Helsingin työväentalolla SDP:n järjestämässä seminaarissa. Lakiesityksen mukaan työnantaja voisi palkata tehtävään myös lapsen tai nuoren hyväksikäyttöön syyllistyneen henkilön. Vaikka veroprosentteja on nostettu, kunnallisveron osuus palkkatuloista on vähentynyt. – Suljettujen virkamieskabinettien tilalle ei pidä pystyttää laajempaa, mutta yhtä lailla suljettua edustajien salia. Puheenjohtajapeliä ei nähty SDP:n Rajaton maailma, yhteinen vastuu -seminaarissa alustajina olivat mm. Hassi panttaa jatkopäätöstään Ympäristöministeri Satu Hassi pohtii voiko jatkaa nykyhallituksessa. Helsingin Sanomien teettämän mielipidekyselyn mukaan lisäydinvoiman kannattajia ja vastustajia on edelleen lähes yhtä paljon. Haasteita riittää. – Siksi on erityisen vaikea ymmärtää Yhdysvaltoja, joka edelleenkin vastustaa biologisten aseiden leviämisen ehkäisemiseksi tehtyjä sopimuksia, Tuomioja totesi. päivän tapahtumien vaikutuksia Yhdysvaltojen rooliin kansainvälisessä yhteisössä. Minkäänlaista puheenjohtajakamppailua ei tilaisuudessa kuitenkaan nähty. Esityksen mukaan työnantajan tulisi vaatia jokaiselta lapsija nuorisotyöhön hakeutuvalta ote rikosrekisteristä ennen työsopimuksen solmimista. Kuva: Heikki Saukkomaa OULU (STT) Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajan Risto Parjanteen mukaan verojen alennuksia kaavailtaessa on puhuttava myös peruspalvelujen rahoituksesta
Liikasen mukaan ongelman ratkaisemiseksi on kaksi vaihtoehtoa. Menetelmä on luonnonmukainen, kauraa ei uuteta, lioteta eikä muunnella kemiallisesti, Avena Yhtiöiden toimitusjohtaja Hannu Pelttari selvittää. Kolmanneksi paimentolaismiesten käyttämä pörheä kampaus ei litisty tämän päällä nukkuessa, selvittää museolehtori Pilvi Vainonen. Tämä näyttely on heille erityisen hieno tilaisuus, nuori nainen sanoo. – Asiaa laitettaisiin seuraamaan itsenäinen valvontakomitea, joka raportoi lainsäädäntöelimille. Turvallisuusvaatimukset riittäisivät Toinen vaihtoehto on Liikasen mukaan esittää suoraan direktiiviä, jossa määritellään tuotteen turvallisuusvaatimukset, ei enempää. – Sillä, onko asia desimaalipilkun oikealla tai vasemmalla puolella, ei ole merkitystä, komissaari huomautti. Muut vaihtoehdot on aina selvitettävä ensin. Valtion viljaja eläinravitsemusyhtiö Avenan kehittämällä kuivaprosessimenetelmällä käsiteltynä betaglukaani kuitenkin tiivistyy. Näyttelyn ja Somalia-päivien tavoitteena on paitsi tutustuttaa suomalaisia Somalian kulttuuriin myös tarjota maahanmuuttajille mahdollisuus esitellä kotimaansa kulttuuria lapsilleen. – Tavoitteenani on, että lapset tämän nähtyään pyytäisivät omia vanhempiaan kertomaan lisää tarinoita kotimaastaan. Hän toivoo voivansa viedä satuesitystään myös kouluihin, joissa on somalialaisten vanhempien lapsia. 2002 Kotimaa 7 Reisitaskulliset TOPPAHOUSUT • mustat Huippulaadukkaat NORJALAISNEULEET • 100% villaa Salon Lakkitehdas TALVILIPPIKSET Erillaisia FLANELLIPAITOJA Triumph Kaarituelliset RINTALIIVIT Triumph Topatut RINTALIIVIT Triumph ALUSHOUSUT Triumph String ALUSHOUSUT Havana NEULEPUSEROT • v-aukolla • useita värejä Everton TOPPAHOUSUT • mikrokuitu • vyötärömalli 13,50 80,27mk € 19,30 114,75mk € Laadukkaat Pretty Girl COLLEGET • tytöille 4,50 26,76mk € Tytöille laadukkaat In Line NEULEPUSEROT JA -TAKIT sekä PAITAPUSEROT • 130-170cm 6,50 36,65mk € Planet Excess COLLEGET • 130-170cm 10,90 64,80mk € College HUPPARIT • sin. Liikasen mukaan molemmissa tapauksissa lopputulos voisi olla kuluttajan kannalta sama kuin yksityiskohtaisessa lainsäädännössä. – Haluaisin tuoda tänne kaikki sukulaisja tuttavaperheiden lapset. – Yksityiskohtaista sääntelyä pitäisi olla EU:n tasolla vain silloin, kun se on aivan välttämätöntä. On sääli, jos lapset katsovat vain videoita muiden lasten mukana ja vieraantuvat siten omasta kulttuuritaustastaan, Kuosa sanoo. Miksi niin ei aina tehdä, Liikanen kysyi ja vastasi itse: – Meillä on vain kolme ongelmaa: komissio, neuvosto ja parlamentti. – Silti näin tehdään. Tunnetuimpia tarinoita on myytti kuningatar Aruelista, joka osasi olla hyvin julma, Lilius kertoo. Liikasen mukaan muutos ei edellytä perussopimuksen rukkausta. Silloinkin tulisi keskittyä kehyslainsäädäntöön yksityiskohtien sääntelyn sijasta, Liikanen sanoi lauantaina Helsingissä SDP:n seminaarissa, jossa hän ruoti EU:n kehittämistä. Komission asiantuntijat ovat vastahakoisia luopumaan säätelyvallastaan yksityiskohtien suhteen. pun. Hän myy teemapäivillä itse leipomiaan sambusa-piirakoita, linssipihvejä sekä kanelilla ja kardemummalla maustettua teetä. Esimerkiksi paimentolaisten käyttämä korkea puinen niskatyyny ihmetyttää. Somalian kieleen ja kulttuurin perehtynyt tutkija Suzanne Lilius kertoo, että somalialainen kulttuuriperinne on välittynyt sukupolvelta toiselle ennen kaikkea suullisesti runojen, tarinoiden ja laulujen avulla. 6,50 36,65mk € ADC 52 Muodikkaat NEULETAKIT • eri väreissä Miesten Tekstiilit Lasten Tekstiilit Naisten Tekstiilit Ristomatti Ratia FLEECETAKKI • 100-140cm + Ristomatti Ratia kassi kaupanpäälle! 12,50 74,32mk € 45 265,55mk € 13,40 79,67mk € 5,50 32,70mk € 22 131,50mk € 164,70mk 21,50 127mk € 158,80mk 11,50 68mk € 85mk 10,50 62,80mk € 78,50mk Loput Triumph Romantic Moments ALUSASUT • sininen väri -20% 21,70 129,02mk € 14,90 88,59mk € Polar Kaninkarva TURKISLAKKI Delos Sport TOPPANILKKURI • 36-41 Delos TOPPASAAPAS • 36-39 Miesten KELKKASAAPAS • 40-45 33,40 198,59mk € 298mk 13,20 78,48mk € 129mk 29,90 177,78mk € 11,60 68,97mk € 98mk Terävät tekstiilitarjoukset Liina Aulin HELSINKI (STT) Kulttuurien museossa Helsingissä voi viikonvaihteen aikana tutustua somalialaiseen kulttuuriin kaikkien aistien voimalla. – Ehkä monille on yllättävää se, että somalialaisissa tarinoissa naisilla on erittäin vahva rooli. – Tällä on kolme tarkoitusta. vihr. Riitta Kuosa on valmistellut esityksensä somalialaisilta maahanmuuttajilta kuulemiensa tarinoiden pohjalta. – Jos terve järki sanoo, että lopputulos on tärkeintä, meillä on monia vaihtoehtoja, jotka ovat lopputuloksen kannalta yksityiskohtien säätelyä nopeampia ja myös halvempia, Liikanen muistutti. Terveysvaikutteinen kauratuote kehitetty Suomessa Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) EU-komissaari Erkki Liikanen (sd.) pitää tärkeänä, että EU:ssa päästään eroon naurettavuuksiin menevistä ”kurkkudirektiiveistä”. Suomessa asuu vakituisesti noin 4 000 Somalian kansalaista, joista valtaosa tuli pakoon 1990-luvun alun sisällissotaa. Jos komissio katsoo sen sisällön osalta riittäväksi, se lähettää tiedonannon parlamentille ja neuvostolle. ”Kurkkudirektiiveistä” päästävä eroon EU-komissari Erkki Liikanen:. Ensinnäkin uni pysyy kevyenä, jolloin paimentolainen herää herkemmin, jos esimerkiksi karjaa uhataan. ”Rauhaa ja kamelinmaitoa” Huda ja Hassan ovat innoissaan myös näyttelijä Riitta Kuosan esittämistä somalialaisista tarinoista. Ja jos määräaikaan mennessä ei tule tulosta, komissio tekee lainsäädäntöehdotuksen, Liikanen selvitti. He ovat kotona nähneet joitakin esineitä ja kuvia Somaliasta, mutta Kulttuurien museossa on paljon uusiakin esineitä. Bussidirektiiviä käsiteltiin lähes viisi vuotta. Käyrät kurkut ja auton puskurit Liikasen mukaan kaikki ovat sitä mieltä, etteivät neuvostot ja Euroopan parlamentti ole oikeita paikkoja piirtää auton puskureita tai päättää käyristä kurkuista ja mansikoiden koosta. – Ja parannukset saataisiin voimaan nopeammin. Teollisuudelle annettaisiin määräaika sitoumuksen toimeenpanoon. Kun asiasta keskusteltiin viimeksi yöllä Strasbourgissa, paikalla oli parhaimmillaan kolme parlamentin jäsentä ja seitsemän vahtimestaria, Liikanen päivitteli. Ja usein jo alun perin liian yksityiskohtainen ehdotus tulee seuraavaan päätösvaiheeseen muutamalla yksityiskohdalla rikastettuna. Somalia-päivät liittyvät museon 5 Afrikkaa -näyttelyyn, jonka yksi osasto esittelee somalialaista elämäntapaa ja kulttuuria. Suomessa ja EU:ssa terveysvaikutusten markkinointilupa on vasta haussa. – Bussidirektiiveissä olisi määrätty se, miten vammaisten nousemista linja-autoihin olisi helpotettava. Huda pääsee mukaan yhteen tarinaan näyttelemään hiirtä, jonka leijona ensin pelastaa ja joka sitten vuorostaan tekee vastapalveluksen leijonalle. – Tiivistyneessä muodossa jo pienen määrän nauttimisella on suotuisa vaikutus terveyteen. – Se jää asiantuntijavirkamiehille, joille asia on koko elämä. Avenan kehittämä menetelmä on suojattu useilla patenteilla. Tämän jälkeen neuvottelupöydässä on nähty muitakin kiinnostuneita ostajia. Somalialaisissa eläinsaduissa on kaikille lapsille tuttuja elementtejä: kettu on viekas eläin, joka ensin vie krokotiililta kielen ja sitten syö kalastajan kalat. Sanomalehti Karjalaisen mukaan yhtiö on jo saanut luvan käyttää terveysväittämiä tuotteensa markkinoinnissa Yhdysvalloissa. Mutta tekniset yksityiskohdat siirrettäisiin standardointijärjestöjen tai asiantuntijakomiteoiden päätettäviksi. HELSINKI (STT) Avena Yhtiöt on kehittänyt menetelmän, jonka avulla kauraleseestä pystytään tiivistämään tehokkaasti talteen kaurakuitu eli betaglukaani. – Ensinnäkin kevyempi vaihtoehto on, että teollisuudelle annetaan määräaika tehdä keskinäinen sitoumus esimerkiksi turvallisuusvaatimusten parantamiseksi. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. Peruskauraleseessä betaglukaania on niin vähän, että kauran terveysvaikutukset jäävät vähäisiksi. Helsinkiläiset Huda, 6, ja Hassan, 5, ovat syntyneet Suomessa eivätkä ole koskaan käyneet isänsä kotimaassa Somaliassa. Somalikulttuuria kaikille aisteille Kulttuurien museon näyttely kiinnostaa sekä suomalaista valtaväestöä että maahanmuuttajien lapsia Somalian kulttuuriperinne ruuista musiikkiin ja taiteeseen on esillä kulttuurien museossa Helsingissä. Ensimmäisenä tuotetta lähti hyödyntämään Fazer vastikään markkinoille tulleessa suklaapatukassaan. Satuesitys päättyy somalialaiseen toivotukseen, joka kuuluu suomeksi ”rauhaa ja kamelinmaitoa”. Toiseksi se suojaa päätä skorpioneilta ja muilta maassa liikkuvilta eläimiltä. Näyttelyesineistön ja valokuvien katselemisen lisäksi teemapäivillä voi kuunnella somalialaisia tarinoita, lausuntaa ja lauluja, maistella somalialaisia piirakoita ja teetä, haistaa tuoksupurkkeja tai ottaa itselleen hennatatuoinnin. Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa Hennatatuoinnit olivat suosittuja Somalia-päivillä. Liikasen mukaan neuvostossa ministerit harvoin käsittelevät tällaisia yksityiskohtia. Viime joulukuussa Avena ponnahti uutisotsikoihin, kun valtio ja Lännen Tehtaat ilmoittivat neuvottelevansa yhtiön osakkeiden kaupasta. Huolta kulttuuriperinnöstä kantaa myös Suomessa kymmenen vuotta asunut Hodan Musse. Se on 160 sivua pitkä ja siinä piirretään myös linja-autojen penkit. Parlamentissa valiokunnan sihteeristö valvoo puolestaan huolellisesti, ettei mitään sellaista yksinkertaistamista tehdä, joka veisi parlamentilta vaikutusvaltaa
Maanviljelijöiden tulot eivät ole kasvaneet samaan tahtiin kuin kaupunkiväestön. Pakistanin hallussa olevassa Kashmirin osassa sadat mielenosoittajat vaativat, että Intia luopuisi vallastaan alueella. päivänä. Annan kuvasi lehdistötilaisuudessa palestiinalaisalueiden tilannetta traagiseksi. Kuva: Lehtikuva/EPA DELHI (STT–REUTERS–DPA–AFP) Intia vietti lauantaina kansallispäivää, eli tasavallan päivää, tiukkojen turvatoimien vallitessa. Laittomuuksia Maaseudun pulmien syy on ennen muuta siinä, että maan johto on vuosikymmenet asettanut etusijalle maan teollistamisen. Turkkia vaaditaan sallimaan kurdeille oikeuksia EU:n säädösten mukaisesti, sillä Turkki toivoo pääsevänsä EU:n jäseneksi. YK:n arvoin mukaan 120 miljoonaa maanviljelijää elää köyhyysrajan alapuolella syrjäisillä ja karuilla seuduilla. He kutsuivat Intian kansallispäivää ”mustaksi päiväksi”. Yli 120 000 poliisia ja sotilasta turvasi paraatia, jossa oli mukana kansanperinnettä ja Intian armeijan esittelyä. Ruotsin sosiaalidemokraattien kannatus nousi TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsin sosiaalidemokraattien kannatus on noussut tuoreimman mielipidekyselyn mukaan. Intia juhli kansallispäivää Turvatoimet ennätyksellisen tiukat Intian itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia varjostivat koko maassa ennätykselliset turvatoimet. Uudistuksilla on kiire Kiinan WTO-jäsenyydenkin takia. Hälyttävä tulokuilu on revähtänyt viimeisen vuosikymmenen kuluessa maailman suurimpiin kuuluvaksi. – Aiomme edetä hyvin, hyvin nopeasti, niin nopeasti kuin voimme ja niin nopeasti kuin varoja saadaan, Annan sanoi. Lauantaina kerrottiin myös, että Iranin poliisi otti yhteen mieltään osoittavien opettajien kanssa lähellä presidentin toimistoa Teheranissa. Maanjäristyksen uhreja muistettiin Paraatissa muistettiin myös vuosi sitten tapahtuneen Intian historian pahimman maanjäristyksen uhreja. Köyhimmillä alueilla maksutaakka on käynyt ylivoimaiseksi perheille, joilla on niukin naukin varaa päivittäiseen ruokaa. ”Kaksitoista korruptiota ja vallan väärinkäyttöä vastaan protestoinutta ihmistä pidätettiin”. Hobeika haudattiin kotikyläänsä Baskintaan. Annanin mukaan Iran ei tue al-Qaedaa sen enempää ideologisesti, poliittisesti kuin uskonnollisestikaan. Kuva: Lehtikuva/ Reuters/ Sanjib Mukherjee TEHERAN (STT–AFP–REUTERS) YK:n pääsihteeri Kofi Annan vetosi lauantaina vieraillessaan Iranissa kansainväliseen yhteisöön, jotta se ryhtyisi toimiin Lähi-idän rauhanprosessin uudelleenkäynnistämiseksi. Intia ei aio vetää joukkojaan rajalta ennen kuin sillä on todisteita, että Pakistan on lopettanut äärimuslimien soluttautumisen Intian puolelle Kashmirissa. Ruotsissa järjestetään parlamenttivaalit syyskuussa. Vesi nousi 20 senttimetriä 50 minuutissa perjantaina, ja lauantaiaamuna se oli 14 senttimetriä yli tulvarajan. Kiinalaisviestimet ovat antaneet viime kuukausina paljon palstatilaa maanviljelijöiden syvenevälle ahdingolle. Tällaisia otsikoita näkee nykyään kiinalaisissa paikallislehdissä. Myöhemmin lauantaina Intian armeija raportoi, että 12 pakistanilaissotilasta kuoli tulituksessa rajalla kiistellyllä Kashmirin alueella. Jos uudistukset onnistuvat, maanviljelijät pääsevät lopulta voiton puolelle, raportti arvioi. tammikuuta. Iran tukenut jälleenrakennusta Vaikka Annan olikin tyytymätön uutisiin siitä, että Iranin hallitus olisi pyrkinyt puuttumaan Afganistanin tilanteeseen, hän antoi tunnustusta Iranin avulle jälleenrakennustyössä. – Kiinalaisten pienviljelijöiden tuotteet eivät ole kilpailukykyisiä. Expressen-lehden ja TV 4:n julkistamassa Gallup-mittauksessa sosiaalidemokraatteja kannatti 41 prosenttia haastatelluista, mikä on 2,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin joulukuussa. Sosiaalidemokraatit ovat saaneet tukijoikseen lisää nuoria, entisiä maltillisten kannattajia ja äänestämättömiä. Paraatiin osallistuvien armeijan yksiköiden määrää oli vähennetty tuntuvasti aiemmasta, sillä suuri osa Intian joukoista on Pakistanin rajalla. Monet päättivät kuitenkin kunnioittaa uhreja hiljentymällä kotonaan. Toistakymmentä mielenosoittajaa pidätettiin. Talousuudistukset ovat niin ikään hyödyttäneet kaupunkilaisia samaan aikaan kun maatalous on laiminlyöty. Paraatin reittiä oli lyhennetty terrori-iskujen pelossa. Laiminlyöty maatalous uhka Kiinan vakaudelle Maanviljelijöiden tulotaso on Kiinassa jäänyt kauaksi kaupunkilaisten tuloista. Kiinan hallitus on kehitellyt suunnitelmia WTO-jäsenyyden vaikutusten lieventämiseksi, mutta toistaiseksi tulokset eivät ole olleet rohkaisevia. Ruotsin maltillisten suosio on laskenut, ja puoluetta kannattaa nyt 21,2 prosenttia haastatelluista. Paikallisviranomaisten korruption ja mielivallan vastaisia mielenosoituksia puhkeaa päivittäin. Tilaisuudessa oli paikalla myös Iranin ulkoministeri Kamal Kharrazi. Kukaan ei saanut vakavia vammoja. Siinä on laskua edellisestä mittauksesta 1,4 prosenttiyksikköä. Poliiseja ja sotilaita loukkaantui räjähdyksessä Belfastissa BELFAST (STT–AFP–DPA–REUTERS) Kolme poliisia ja kaksi brittisotilasta loukkaantui, kun kotitekoinen pommi räjähti lauantaina Pohjois-Irlannin Belfastissa, poliisi kertoi. Suurin osa uhreista jäi kuitenkin sortuneisiin taloihin eikä heitä koskaan löydetty. Tässä sotilaat turvaavat paraatia Bhubanesbarin kaupungissa, Oriun maakunnassa. Annan oli ensimmäinen Afganistanissa vieraillut YK:n pääsihteeri sitten vuoden 1959. Usein paikallishallinnon perimät maksut päätyvät paikallispomojen taskuihin. Maailmankauppajärjestön jäsenyys merkitsee sitä, että vanhanaikainen ja tehoton maatalous joutuu kilpasille ulkomaisten tuottajien kanssa. Hallitus on yrittänyt suitsia laittomuuksia kokeilulla, joka toteutettiin Anhuin maakunnassa: alueen paikallisverot yhtenäistettiin ja paikallisjohtajien tulonmenetys korvattiin valtion kassasta. Yhdessä vaunussa esiteltiin tuhoja, joita maanjäristys aiheutti Gujaratin osavaltiossa vuosi sitten. Maiden välit ovat kiristyneet lähes sotatilaksi sen jälkeen, kun Intia syytti Pakistanista käsin toimivia muslimisissejä iskusta parlamenttiinsa joulukuun 13. Kutsun esitti Pakistanin sotilasjohtaja Pervez Musharraf. Guandongin mellakat puhkesivat taajamassa, missä ainoa uusi ja suuri asuintalo kuuluu paikallisjohtajalle. Bhujin kaupunki kärsi 6,9 richterin maanjäristyksestä eniten. Afganistanin-vierailun päättyessä Annan oli sanonut, että operaatio maan jälleenrakentamiseksi oli alkanut hyvin, mutta että paikallisilla viranomaisilla ja kansainvälisillä järjestöillä on vielä paljon tehtävää. Alueelle on keskitetty yhteensä jopa 800 000 sotilasta. Virallisissa tilastoissa kuolonuhreja on 20 000, sillä niihin otetaan vain haudattujen määrä. tammikuuta sattuneessa maanjäristyksessä kuoli arviolta 100 000 ihmistä. Kodittomina on yhä 400 000, kertoi intialaislehti Asian Age lauantaina. Tyytymättömyys kiehuu varsinkin maan keskiosien köyhillä alueilla. Kyselyssä haastateltiin 1 750:tä ihmistä 7.–22. Poliisi oli tapahtumahetkellä etsimässä nationalistisisseiksi epäiltyjä Whitewell Roadin alueella. – Lentäjä huomasi äkillisen pudotuksen toisen moottoreista öljynpaineessa neljä ja puoli tuntia Washingtonista lähdön jälkeen, ja sammutti moottorin, SAS:n lehdistöedustaja sanoi. Maatalouden osuus valtion budjetissa on kutistunut 1990luvun alusta lähtien, ja paikallishallinnon on ollut pakko hankkia itse varat koulutuksen ja terveydenhuollon järjestämiseen. Annan ilmoitti tukevansa Afganistania jälleenrakennustyössä ja varoitti sen naapurimaita – myös Irania – puuttumasta maan sisäisiin asioihin Taleban-hallinnon kaaduttua. Viime lokakuussa Turkki hyväksyi joukon uudistuksia, jotka liittyvät kurdinkieliseen viestintään. Sunnuntaina 27.1. Perjantaina päättynyttä 11 päivän taukoa lukuunottamatta rajalla on käyty tulitaisteluja useimpina päivinä joulukuusta lähtien. Kuva: Lehtikuva/ EPA/ Atta Kenare Entisen sotapäällikkön Eliel Hobeikan viimeistä matkaa seurasi tuhansia beirutilaisia lauantaina. Tilanteen tekee tukalammaksi se, että paikallisviranomaiset keräävät maanviljelijöiltä usein laittomia veroja ja maksuja. Bhubaneswarin kaupungissa maan itäosassa 22 ihmistä loukkaantui kun kaasusäiliö räjähti lähellä kansallispäivän paraatin reittiä. Lauantaina hän tapasi muun muassa presidentti Mohammad Khatamin. Loukkaantuneet ovat enimmäkseen koululaisia. Myös jälleenrakennusta esiteltiin. Viranomaisilla ei ole monesti ollut muuta vaihtoehtoa kuin periä laittomia veroja ja maksuja maaseudun väeltä koulujen ja sairaaloiden tarpeisiin. Neva tulvi Pietarissa PIETARI (STT–ITAR-TASS) Nevan pinta nousi lauantaina Pietarissa yli tulvarajan, mutta nousi yli äyräidensä vain muutamassa kohdin. SAS:n koneessa oli myös 11 hengen miehistö. Kyseessä oli ilmapallomyyjän kaasutankki, joka räjähti vahingossa. Myös Kharrazi kuvasi tietoja perusteettomiksi ja korosti, että Iranin ja Afganistanin raja on suljettu ja tarkkaan valvottu. Ecevit sanoi CNN-Turk -kanavan haastattelussa perjantai-iltana torjuvansa ehdotukset, jotka ”on tarkoitettu jakamaan Turkki”. Intian koillisosassa tasavallan päivää boikotoivat sissit hyökkäsivät turvallisuusjoukkojen partion kimppuun, kertoivat viranomaiset. Kuva: Lehtikuva/ Reuters/ Mohamed Azakir TUKHOLMA (STT–REUTERS–RB) Washingtonista Kööpenhaminaan matkalla ollut SAS-lentoyhtiön kone joutui lauantaina tekemään hätälaskun Islannin Reykjavikiin, kun lentäjä joutui sammuttamaan toisen koneen moottoreista, SAS kertoi. Ylimääräinen laskeutuminen sujui ongelmitta, ja säikähdyksellä selvinneet 140 matkustajaa jatkoivat matkaa Kööpenhaminaan muutamaa tuntia myöhemmin Icelandairin koneella. Lehtitietojen mukaan Intian piti testata ydinkärkiä kuljettamaan pystyvää ohjusta jo joulukuussa, mutta koetta lykättiin jännityksen kiristyttyä Pakistanin kanssa. Opetus kurdinkielellä on kielletty Turkin perustuslaissa. Yksi kuoli ja useita haavoittui Manipurin osavaltiossa. Yhä useammin mielenosoituksiin kuitenkin kerääntyy tuhansia ihmisiä ja ne päättyvät yhteenottoihin poliisin kanssa. Annan saapui Iranin pääkaupunkiin Teheraniin perjantai-iltana päätettyään vierailunsa Afganistanissa. Tilaisuuteen osallistuivat muun muassa Libanonin ympäristöministeri Michel Mussa ja Syyrian tiedustelupalvelun johtaja Ghazi Kanaan. Lyhyesti Björn Ådahl HONGKONG (STT) ”Maanviljelijä pahoinpideltiin kuoliaaksi sen jälkeen kun hän oli kieltäytynyt maksamasta laittomia veroja”. Kirkon pihalla asti oli lukuisia ihmisiä, jotka olivat tulleet suremaan kristittyä Hobeikaa. EU:n raportin tekijät arvioivat Kiinan WTO-jäsenyyden pakottavan maan hallituksen ehostamaan maataloutta, mikä puolestaan parantaa maanviljelijöiden elintasoa. Virallisten tietojen mukaan 1,2 miljoonaa taloa tuhoutui tai vaurioitui. Annan myös arveli, että Yhdysvaltain väitteet siitä, että Iran olisi antanut suojaa pakeneville al-Qaeda-terroristijärjestön jäsenille, ovat perättömiä. Sosiaalidemokraattien kannatus on nyt yhtä suuri kuin neljän porvarillisen puolueen yhteensä. SAS:n kone teki hätälaskun Islannissa. Ketään ei vielä lauantaina ollut pidätetty tapauksen vuoksi. Ainoa keino rauhoittaa maanviljelijöitä on ryhtyä ripeisiin uudistuksiin heidän tulojensa kohentamiseksi merkittävästi, lehti neuvoi pääkirjoituksessaan. EU:n laatima selvitys ennustaa, että 13 miljoonaa kiinalaista maanviljelijää jää lähivuosina vaille elantoa. Pommin oli tiedon mukaan heittänyt kohti poliiseja ja sotilaita nuori mies. Pakistan muisti Intian juhlapäivää uudistamalla kutsun neuvotteluihin hyvien naapurisuhteiden kehittämiseksi. Useimmat mielenosoitukset ovat olleet rauhallisia muutaman sadan hengen väenkokouksia. Veden arvioitiin alkavan laskea puoleen päivään mennessä. Hän toivoi kollektiivisia toimia osapuolten saamiseksi neuvottelupöytään. Vesi tulvi rannoille vain matalimmissa kohdissa, eikä se aiheuttanut vakavia ongelmia kaupungin toiminnoille, kertoivat viranomaiset. Synkät näkymät Hallitsevan kommunistisen puoleen äänenkannattaja Kansan päivälehti varoitti hiljattain, että tyytymättömyys saattaa leimahtaa mellakoiksi maaseuduilla. Kansan päivälehden mukaan maanviljelijöiden vuosiansio on noin 340 euroa kun kaupungissa se on keskimäärin 960 euron paikkeilla. Poliiseja ja sotilaita oli talojen katoilla reitin varrella ja helikopterit lensivät hallituksen rakennusten yläpuolella. Hänen on määrä neuvotella kaksipäiväisen vierailun aikana Iranin johtajien kanssa Afganistanin jälleenrakennuksesta ja Lähi-idän tilanteesta. Toisen kerran koetta lykättiin lehtitietojen mukaan Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin ja Kiinan pääministerin Zhu Rongjin vierailujen vuoksi. Pakistan ei aio tehdä ydinkoetta vastauksena Intian ohjuskokeeseen, kerrottiin Pakistanin ulkoministeriöstä. Elie Hobeikan hautajaisia seurasi tuhansia HAZMIYE (STT–AFP) Useita tuhansia ihmisiä osallistui pommi-iskussa kuolleen entisen ministerin ja sotapäällikön Elie Hobeikan hautajaisiin lauantaina Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Annan ei yhtynyt arabimaailman kritiikkiin siitä, että Yhdysvallat tukisi yksipuolisesti Israelia konfliktissa. Muut asuvat pienissä savitaloissa. Pääministeri Zhu Rongji on kuitenkin antanut ymmärtää, että järjestelmä on liian kallis ulotettavaksi koko maahan. Nevan pinta oli lauantaiaamuna 1,74 metriä normaalia korkeammalla. Kiistellyn Hobeikan lisäksi torstaina tapahtuneessa pommi-iskussa sai surmansa kolme hänen henkivartijaansa. Pakistan sanoi Intian ohjuskokeen lisäävän jännitystä alueella. Paraatissa oli mukana lyhyen matkan Agni II -ohjus, jota Intia testasi perjantaina. Pikkutiloja lopetetaan tai niitä yhdistetään. Juhlapäivänä muistettiin perustuslain voimaantuloa vuonna 1950, kolme vuotta Britanniasta itsenäistymisen jälkeen. Kansainvälisillä toimilla rauha Lähi-itään Annan Iranissa: YK:n pääsihteeri Kofi Annan tapasi lauantaina Iranin presidentti Mohammad Khatamin. Intian länsiosassa 26. Kotimainen vehnän, maissin ja soijan tuotanto putoaa 15–35 prosenttiyksikköä, raportissa arvioidaan. Pahoinpitelystä kertoi hiljattain pohjoisessa Shaanxin maakunnassa ilmestyvä iltapäivälehti; mielenosoitukset puhkesivat eteläisessä Guangdongissa. Kurdinkielinen opetus jätettiin kuitenkin ulkopuolelle. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat Turkki torjuu kurdinkielisen opetuksen ANKARA (STT–AFP) Turkin pääministeri Bülent Ecevit torjuu kurdinkielisen opetuksen kouluissa ja yliopistoissa. Maaseudun ongelmia ei pidetä kuitenkaan ylitsepääsemättöminä
Liisa Wilson, Markku Sillanpää, Mitch Densli ja Jeremy Hartley ovat myöhempien aikojen pyhiä. Joskus on kyllä humalaisia, jotka osoittavat mielipiteensä vapaammin kuin muut, muotoilee Densli kohteliaasti. – Meidän ainut palkallinen työntekijämme on osa-aikainen siivooja, kertoo Sillanpää. Hän oli hakenut "sitä oikeaa" politiikasta ja pettynyt: kaikki väittivät olevansa oikeassa. – Siellä seisoi kaksi amerikkalaista lähetyssaarnaajaa, jotka halusivat puhua perheestä. Jeremy Hartleyn kotipaikka on Idahossa, Nampassa. Kokkolassa paastouhria maksaa 20 perhettä. Mormonien tabernaakkelikuoro on esiintynyt Johnsonin, Reaganin ja molempien Bushien virkaanastujaisissa. Salt Lake Cityssä sijaitsevan lähetyssaarnaajien matkatoimiston ovi käy tiuhaan, kun se hoitaa 60 000 lähetin liikennettä. Perheille annetaan hyvinkin konkreettisia neuvoja. – Olen ollut Kuopiossa, Kajaanissa, Oulussa, Lahdessa ja Savonlinnassa ja viimeiset kolme kuukautta Kokkolassa, luettelee Densli sujuvalla suomen kielellä. Useimmiten mormoneilta kysellään moniavioisuudesta. Molemmat pojat tulevat mormoniperheistä ja heidät on kastettu kahdeksanvuotiaina. Pojat saapuvat Hakalahdenkadulla sijaitsevaan kirkkoon, jättävät takkinsa naulakkoon, suoristavat kravattinsa ja ovat valmiit edustamaan kirkkoaan ystävällisesti, kohteliaasti ja auliisti. – Suomalaiset tekevät meille hyviä kysymyksiä kirkosta ja tuntuvat kyllä kunnioittavan työtämme. Kirkon yleiskonferenssit pidetään nykyisin 21 000 hengen konferenssikeskuksessa. Maanantai-iltaisin ei Hakalahdenkadun kappelilla ole mitään toimintaa, ja myös suuren maailman temppelit ovat suljettuina. Uusi kirkko joutui heti vainojen kohteeksi – sen perustaja kieritettiin tervassa ja höyhenissä, vangittiin ja lopulta surmattiin. Kokkolassa on nykyään noin 80 myöhempien aikojen pyhää. Heinäkuussa 1847 uupunut pioneerien etujoukko saapui Ison Suolajärven laaksoon, joka todettiin oikeaksi paikaksi. Pojilla on vapaapäivä maanantaisin. – Se on viisas sääntö, ettei koti-ikävä pääsisi yllättämään. Kirjastossa käy päivittäin 2400 ihmistä, joita on palvelemassa 450 virkailijaa. Provon koulutuskeskuksessa opetetaan 48:aa eri kieltä. Ruvettiin rakentamaan karuja suojia ja muokkaamaan maata, perustettiin mylly ja koulu, tehtiin myös sadan neliön lehtimaja jumalanpalveluksia varten. Eräänä päivänä Sillanpään ovikello soi Koivuhaassa. Sillanpää itse kastettiin vuonna 1976. – Kirkkomme on mikrofilmannut Suomen luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjat ja lahjoittanut kopiot kaikista filmeistä Suomen Kansallisarkistolle. Niissä on noin 10 miljoonaa sivuaukeamaa. Salt Lake City oli syntynyt. Kaksi vuotta kestävä lähetystyö on vapaaehtoista, ja se tehdään omalla kustannuksella. Tähän iankaikkiseen perheeseen voidaan liittää myös lapset, isovanhemmat ja niin edelleen. Kirkko antoi vuonna 1995 maailmanlaajuisen perhejulistuksen, joka korostaa vanhempien pyhää velvollisuutta lastenkasvatuksessa. Yleissivistyäkseen hän rupesi lukemaan Raamattua. Sillanpää korostaa, että se kuuluu kirkon historiaan vanhatestamentilliselta pohjalta, mutta kirkko lakkautti moniavioisuuden jo vuonna 1890. He näyttävät jokaäidin toivevävyiltä. Sen kirjoittaja siteeraa Amerikan asianajajain liittoa, jonka mukaan 89 prosenttia kaikista avioeroista aiheutuu rahasta käydyistä riidoista. – Kirkosta eronneet tai erotetut lahkot pitävät kuitenkin huhua sitkeästi yllä mediassa, pahoittelee Sillanpää. Yksi uskontojen historian suurimmista vaelluksista oli päättynyt. Kokkolan seurakunnan tiedottaja Liisa Wilson kaivaa salkustaan esiin yhä hienompia esitteitä, ja kirkon nettisivut hakevat monipuolisuudessaan vertaistaan: kysymyksiin vastataan jo ennen kuin on ymmärtänyt kysyä, ja koko journalistinen ote kertoo ammattilaisuudesta. Emme kulje summittaisesti ovelta ovelle, vaan Hengen johdatuksessa. Seurakunnan johtajan oma leipä on vuosikymmenten ajan tullut Outokummulta. Kaikesta näkee, että vuoteen 2002 on varauduttu hyvin: talviolympialaiset kirkon kotikaupungissa ovat tuhannen taalan paikka. Silloin pestään pyykkiä, kirjoitetaan kirjeitä – ja pukeudutaan tavallisiin arkivaatteisiin. Kirkon terveyssääntö kieltää alkoholin, tupakan, kahvin, teen ja huumausaineiden käytön. Laajennettu ja kunnostettu kappeli vihitään uudelleen Hakalahdenkadulla tänään sunnuntaina, minkä jälkeen on vuorossa amerikkalaisen pianistin Stephen Beusin konsertti. – Suurempi murhe ovat Etelä-Suomeen muuttavat jäsenet. Mitch Densli on kotoisin Utahista, Saint Georgesta. Hänellä on yksinkertainen työnäky. Pojat lähtevät lähetystyöhön 19ja tytöt 21-vuotiaina. Viisauden Sana on peräisin Joseph Smithille tulleesta ilmoituksesta vuodelta 1833, ja se sisältää myös muita ohjeita terveellisistä elämäntavoista. Silloin on perheilta: kirkko kehottaa perheitä viettämään yhdessä aikaa kotona ja jättämään kaikki muut menonsa. Ja sitä he pian varmasti ovatkin. Kaikki tuntuu olevan amerikkalaisen suurta. K u va : ki rk o n e si tt e e st ä . Fakta. Sanoin, että meillä on vasta ensimmäinen lapsi tulossa, ei kiinnosta. Ei tämä ole kiinni määristä eikä numeroista: jokainen henkilö on tärkeä. Minä halusin käännyttää heidät! nauraa Sillanpää, jonka oma poika on nyt jo ollut lähetystyössä Amerikassa. Syksyllä väkeä oli jo kaksi tuhatta henkeä. Kirkko nimittäin pitää perhettä erittäin tärkeänä yhteiskunnan perusyksikkönä, ja nuoria lähettejä kehotetaan heti paluunsa jälkeen ryhtymään puolison etsintään. Mutta nyt ei ole vielä niiden aika. Esimerkiksi toissakeväisessä Liahona-aikakauslehdessä on kolmen aukeaman juttu, joka opastaa perheen rahaasiain hoitamisessa. Kun Densli haaveilee jatkossa opinnoista tietokoneverkkojen parissa, haluaa Hartley opiskella lääkäriksi ja pelata eurooppalaista jalkapalloa. Lähin aluetoimisto on Göteborgissa, josta hoidetaan Suomen kirkon raha-asiat. Mutta uskovaiset olivat jo lähteneet liikkeelle: ensin Ohioon, sitten Missouriin, sieltä Illoinois´hin. Kirkon jäsenten kautta saamme tietoa halukkaista keskustelijoista. Viime vuonna suoritettiin yksi käännynnäiskaste. Suomea lähin löytyy Tukholmasta. Niistä on myös pidetty päiväkirjaa. Kokkolassa jäseniä on nykyään 80 ja lähetyssaarnaajia kaksi. – Pahat miehet hyviksi ja hyvät miehet paremmiksi! Jumala on tämän yrityksen pääjohtaja, ja hän kutsui minut Suomeen. – On alkulaulu, rukous, oppiaihe pyhistä kirjoituksista – ja yllätyksiä. Kun Mitch Densli ja Jeremy Hartley pyöräilevät pyhäpuvuissaan pitkin suomalaisen rannikkokaupungin talvisia katuja, he eivät tunne olevansa yksin. Naispuolisia lähetyssaarnaajia on nykyään noin 15 prosenttia. Pahoista hyviä ja hyvistä parempia Vanhin Jeremy Hartley (vas.) ja vanhin Mitch Densli ovat valmiita aloittamaan lähetyssaarnaajan työpäivän Kokkolassa. "Opi hallitsemaan rahaa ennen kuin se hallitsee sinua", neuvoo lehti ja opastaa muun muassa noudattamaan talousarviota, tekemään velanlyhennysaikataulun, hankkimaan omistusasunnon ja ottamaan sopivat vakuutukset. – Vuoteen 1985 jouduimme käymään Zürichin temppelissä, jonne minäkin olen tehnyt kahdeksan pyhiinvaellusmatkaa, kertoo Sillanpää. Hän täytti ilmoittautumiskaavakkeen ja sai kutsun lähetyskentille joulukuussa 1999. Keskustellaan perheen yhteisistä asioista, luetaan ehkä hyvää kirjaa tai katsotaan mukava filmi, pelataan pelejä, syödään hyvää ruokaa. Mutta teepaidassa ja farkuissa meitä olisi vaikeampi ottaa vakavasti, kun opetamme pyhiä asioita. Ns. 9 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. Maaliskuussa 2000 hän aloitti opinnot lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Utahin Provossa ja toukokuussa hän oli Suomessa. Helsingissä toimiva lähetysjohto lähettää muutoskirjeet kuuden viikon välein; Densli arvelee, että loppukevään hän ehkä viettää Kokkolassa. 2002 Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Maija Myllykangas (06) 827 2355 Sähköposti: maija.myllykangas@kpk.fi Maija Myllykangas, teksti Esa Melametsä, kuvat K aikki alkoi pienestä maalaistalosta New Yorkin osavaltion pohjoisosassa huhtikuussa 1830, jolloin Joseph Smith perusti Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ja alkoi lähettää lähetyssaarnaajia maailmaan. Mutta olemme Mitchin kanssa aina yhdessä, joten yksinäisyys ei koske niin kovasti, kertoo Hartley. – Myöhempien aikojen pyhät voivat solmia avioliiton ikuisuudeksi kirkon temppeleissä. Mormoneilla on yli sata temppeliä eri puolilla maailmaa. Siksi jäsenet selvittävät esivanhempiensa nimiä. Jäsenet maksavat omiin seurakuntiinsa vapaaehtoiset kymmenykset –10 prosenttia tuloista –, ja keskushallinto päättää niiden käytöstä. Jeesuksen Kristuksen Kirkolla on nykyään yli 11 miljoonaa jäsentä ja 60 000 lähetyssaarnaajaa eri puolilla maailmaa. Utahin osavaltiossa kahdesta miljoonasta asukkaasta yli puolet on mormoneja; lähetystyön myötä kymmenet tuhannet utahilaiset puhuvat sujuvasti jotakin vierasta kieltä. Porissa 50-luvulla mormoniksi kääntynyt ja 40 vuotta USA:ssa pankkialalla työskennellyt Wilson puhuu mielellään esimerkiksi sukututkimuksesta. Tällä tavalla Herran henki on voimakkaampi, perustelee Densli. Hän on ollut Suomessa vajaan vuoden. Salt Lake Cityssä sijaitsevan sukututkimuskirjaston käytössä on maailman laajin kokoelma sukututkimustietoja: 2,3 miljoonaa mikrofilmiä, 180 000 mikrokorttia, 300 000 kirjaa ja 4500 aikakauslehteä. Lähetyskentillä on omat lakinsa: esimerkiksi kotiin saa soittaa vain äitienpäivänä ja jouluna. Kokkolan seurakuntaa vuodesta 1994 luotsannut Sillanpää kertoo muutaman eronneen kirkosta hänen aikanaan. Kokkolan seurakunnan 80 jäsenestä yli puolet osallistuu joka sunnuntai sakramenttikokoukseen. Käytössä on myös paastouhri: kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina paastotaan ja kahden säästyneen aterian hinta annetaan vähäosaisten auttamiseen. Pioneerien aikanaan rakentaman lehtimajan paikalla Salt Lake Cityssä on vuonna 1867 valmistunut Suolajärven tabernaakkeli, johon mahtuu nykyisin 10 000 ihmistä. * profeetta Joseph Smith löysi enkelin opastamana muinaisen kultalevyille kirjoitetun aikakirjan ja sai Jumalalta tehtäväksi alkukirkkoa vastaavan kirkon palauttamisen * Mormonin Kirja julkaistiin 1830; se on Jerusalemista uudelle mantereelle Amerikkaan lähteneen israelilaisen perheen ja heidän jälkeläistensä uskonnollinen historia * pyhiä kirjoituksia ovat lisäksi Raamattu, Opin ja Liittojen Kirja sekä Kallisarvoinen Helmi * Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäiset kontaktit Suomeen syntyivät 1860; maaliskuussa 1876 kastettiin Vaasassa kaksi ensimmäistä jäsentä * varsinainen toiminta alkoi Suomessa 1946 ja kirkko rekisteröitiin virallisesti 1948; samana vuonna vihittiin ensimmäinen kirkkorakennus Luodossa * Mormonin Kirja käännettiin suomeksi 1954 * nykyään Suomessa on 31 seurakuntaa, joissa on yhteensä noin 4500 jäsentä; kirkon jäsenet maksavat vapaaehtoisia kymmenyksiä * vaarnoja eli kirkon hallinnollisia yksikköjä on kaksi: Helsingissä ja Tampereella, piirejä on kolme: Kuopiossa, Pietarsaaressa ja Oulussa * Kokkolan seurakunta perustettiin 1948 ja oma kappeli vihittiin käyttöön 1977 * kirkon jäseniä kutsutaan usein nimellä "mormonit"; nimitys on lainattu Mormonin Kirjassa esiintyvästä muinaisesta kirjoittajasta nimeltä Mormon – kirkon jäsenet käyttävät itsestään mieluiten nimitystä "myöhempien aikojen pyhät" tai "pyhät" * nimitystä "mormonikirkko" tai "Map-kirkko" ei hyväksytä, koska erityisesti Yhdysvalloissa on useita pieniä yhteisöjä, joiden jäsenet ovat joko eronneet palautetusta alkukirkosta tai eivät ole siihen kuuluneetkaan – niistä saatetaan välittää tietoa "mormonikirkon" nimissä, mutta niiden uskomukset ja menettelytavat poikkeavat usein hyvinkin merkittävästi kirkon opetuksista Kuva Joseph Smithistä kertovasta kirkon esitteestä. – Monet ihmettelevät meidän tummia pukujamme. Kokkolan seurakunnan johtaja Markku Sillanpää laskee viettäneensä vaimonsa, neljän lapsensa ja nyt kahden lapsenlapsensa kanssa yli tuhat maanantaista perheiltaa
Kun halutaan löytää symboliksi jotakin oikein kaunista, puhdasta ja uskollista, päädytään joutseneen. Tuska on suuri, jos toinen on pois. Kuinka yrität kääntyä alaspäin etkä pääse, vaikka kuinka tahtoisit, minulla ei ole riittävästi vettä. Clas-Olav Slotte, kuva Maija Myllykangas, teksti Joutsenen siivellä. Näistä maamerkeistä sai jutun juurta keskusteluun. Maan kohoamisen takia ne ovat ehkä jääneet kasvillisuuden alle. Joutsen oli onnentuoja. Suomesta on löydetty yli 80 kalliomaalausta, mutta kalliopiirroksia ei tähän mennessä yhtäkään. Kun yhdessä voitamme vaivat näin, ja hiljaa kuljemme ehtoota päin. Sisusta on ollut kivaa saada pikkusiskoja, sillä ne eivät sotki leikkejäsi, kaikki pikkuautot ovat sinun. Ei huoli huomisen paina silloin, kun haaveemme kerromme hänelle illoin. Loppiaisaamuna v. 10 Viikonvaihde Sunnuntaina 27.1. Siitä rakkaat muistot meille jää. Jokainen hemmottelee ainutta poikaamme tuliaisilla, mutta rakkautta jaetaan kaikille! Et enää usko joulupukkiin ja kohta toivot lahjaksi mopoa. Sadekuuro rummuttaa pisaroiden pudotessa raskaana maahan. Ehkä mummun tuoma kukka oli mielestäsi hassu "lelu". Meidät on määrätty makuulle. s Eikö ole lohdullista, että samaan aikaan kun ihmisten arki ja tammikuun tasapäisyys tympäisevät, jossain Halsuan Venetjoella arktinen kauneus nostaa päätään. Tai vain minun mielestäni pieni, minun ikuinen vauvani, mutta mielestäsi olet jo iso reipas mies! Olet kaunis lapseni, ruskeat nappisilmät kuten isolla siskollasi, olisikohan isin nenä ja äidin hymykuoppa. Pieni kynttilä valaisi pimeää huonetta, me emme saaneet pitää sinua luonamme, sillä sinä "tähdenlentoni" olit kuollut. Nopea sadekuuro raikastaa ilman. Saari VETELI Ohi On vuoden loppu, kuukausi aikaa siihen, kun sinä "tähdenlentoni" täytät seitsemän vuotta! Olet aloittanut koulun syksyllä yhdessä naapurin kaksospoikien kanssa, sinulla on naapurissa samanikäiset ystävät, sinä pieni poikani. Ei tarttunut siihen vaan katsoi inhoten. Tänäänkin. Oli tarkoitus meillä yhdessä vanheta. Kiitos, kun sain rakastua Sinuun! Äiti KOKKOLA Sinua, sinua rakastan... Mutta nyt olet innoissasi koulusta ja oppimisen ihmeistä! Olet tullut isääsi. Kun taakkamme joskus työlästä kantaa ja vaikea unohtaa ja anteeksi antaa. Kunnes päätät syntyä, sinua ei estänyt mikään, olet itsepäinen rakkaani. Äänisen rannoilla on asunut oikea vesilintukansa: runsaasta tuhannesta kalliokuvasta suuri osa on joutsenia tai muita vesilintuja. Tahdoit vain nukkua aamusta pitkään ja touhuta omia leikkejäsi, sillä olen saanut ja voinut hoitaa sinua kotona. Yksin on raskasta kantaa huoli, kaksin sen painosta putoaa puoli. Kunhan vain muistamme aina näin: on yhdessä käytävä vastusta päin. Et ole koskaan ollut tarhassa, vain puistossa ja kerhossa, nekin iltapäiväryhmissä. Ajatus on hurmaavan salaperäinen, kuin joutsenen siiveltä lennähtänyt. Ei tiedä hän, niin tapahtuu itse kullekin. Tutkijat kuitenkin arvelevat, että esimerkiksi Pohjanmaan jokien koskien kallioista saattaisi piirroksia löytyä. Sadepisarat kohisevat katuun kuuluvasti. Syntymä olisi ollut sinulle, 1250 kg painavalle pojalle liian raskas kokemus, eihän sitä istualtaan voi sukeltaa! Sinun keuhkosi eivät olleet vielä valmiit syntymälle, enkä minä voinut auttaa sinua enempää. Sinä ja isi meidän neljän naisen kanssa, hemmottelemmeko teidät pilalle vai menetättekö "hermot" meidän naisten kanssa. Kohta kymmenen vuotta on suomalaista ruokaa markkinoitu joutsenlipulla. Mutta olet täydellinen pieni poikani ja niin rauhallinen, kun painan sinut rintaani vastan ja itken eron kyyneleet. Jos huoleni kerron ja anteeksi saan. Tuttuun sateensuojaan vain, kirkon kirjaston puoleisen katoksen alle. Sieltä löytyy iloa, onnea suurta. Esikoulu oli meille vaikeaa aikaa, sillä minulla meni paljon aikaa vauvan kanssa, etkä sinä olisi halunnut eskariin ollenkaan, inhoat aamuherätyksiä olet aamu-uninen. Jälleen taas kaatosade yllätti. Joulukuussa v. Siinä käperryttiin kainaloon ja katsottiin toisiamme syvälle silmiin. Sitten yhdessä kuljemme lujaa elämän mutkaista kujaa. 1958 kirkko tuhoutui tulipalossa. Kaksikymmentä kahdeksan viikkoa sain kantaa sinua sydämeni alla ja toivoa parasta ja pelätä pahinta. Etenkin kirkko herätti kunnioitusta. Sinä et saanut elää, olit vain pieni liekki, poikani, jota minä rakastan! Tunnen vieläkin liikkeesi sisälläni. Kohta pilvet taas väistyvät. Hälle ojensin käteni hiukan jo ryppyisen. Ihmettelit vain, istuit siskosi kanssa sylissä, ja voi kuinka sinua tanssitti, kun lauloimme joulupukille. Synnyit keisarinleikkauksella alatietä. Pellavapää ja kiharatukkainen pieni riiviö, tasmaaniantuholainen kuten kolme sinua nuorempaa siskoasi. Annukka OULUNSALO Niin tapahtuu... Katson kuvaasi ja minä rakastan sinua tähdenlentoni. Meillä on aikaa toisillemme, sillä makaamme yli kuukauden ja seurustelemme, sinä jäät välillä kuunelemaan jupinoitani ja sitten potkaiset lujaa, ehkä aihe oli "kuiva". Muista silloin ohje tää: ei kaikkea kestä, jos yksin jää. Oli sitten ihanaa elämä tää. Uivien joutsenten jonot voivat kuvata myös ihmisen sielun kuljettamista tuonpuoleiseen. Mutta myös tuskan ja huolen juurta. Nyt lähes puolen vuosisadan jälkeen ihmettelee sitä ujoutta, mikä silloin vaivasi. On elämä nuorena ihanaa, kun matkakumppanin kohdata saa. Mutta sitä itse ei tietää voi milloin on viimeinen aamunkoi. Kun sielua on hipaistu joutsenen siivellä, siihen jää yhtä pysyvä jälki kuin se olisi tuhatvuotiseen kallioon hakattu. Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen, kanssain Hän käy kautta maailman tään." Susanna Tervonen KOKKOLA Unohtumaton paikka solmin kranssin kuihtumattomista sanoistasi ovelleni sen ripustan että aina kotiin tullessani näkisin muistaisin minut on merkitty rakkauden tekstiviestillä Eila Kela OULU Kokkolan vanha kirkko museon puolelta, missä katos sijaitsi. Sinä istut vatsassani, sinulla on hikka, koko vatsani hypähtelee tahtiisi. Kunpa yhdessä täältä lähteä vois. Kastelit meidät kaikki, me vain katselimme riemuasi, sillä sinä jos kukaan osaat nauttia elämästä! Ensimmäisenä syntymäpäivänä autoin sinua leikkaamaan täytekakkua, ja me pudotimme palasen lattialle, vasta toisella kertaa me onnistuimme saamaan sen lautaselle. Anna-Liisa Linnala ALAVIESKA Yhdessä näin Juuri nyt haluaisin seistä hiljaa ikkunasi alla Puhaltaa savua kosteaan, lohduttomaan kaupunkiin ja haudata tunteeni sysimustaan mantteliin Ohi on se aika jolloin sinun ei tarvinnut edes kertoa ettei ole väliä, mitä muut ajattelevat En sallisi ketään muuta viereesi aterialle mutta aamukahvi jonka minulle kaadoit on jo jäähtynyt Yöt yksin kylmässä sängyssä Alan tulla niistä hulluksi Antti J. Rakastat kesää ja aurinkoa, et malta pysyä pois vedestä, sinun perääsi on aina saanut katsoa tarkasti, ettet vain loukkaa itseäsi. Kaksi onnellista lasta auringon – elämän pilvisistä päivistä, kaatosateesta ja myrskyistä huolimatta. Tykkäät sukeltaa ja uida, ehkä sinustakin tulee uppopallon pelaaja isona kuten isistä, tai enostasi SM-tasolla kuten hän, ainakin nautit vedestä. Näin jaksan taas matkaani taivaltaa, ja rakkain kädestä taluttaa. En tiedä ehkäpä olet itsesi näköinen, mutta minulle niin rakas. Melkein jo ehdittiin kotinurkille. Tuo miljöö oli arvokas ja rauhallinen, kaupungin kirkko, kirjasto ja museo. Lopuksi nousee mieleen kiitokseksi erään hengellisen laulun sanat: "Yksin en kulje, en hetkeäkään vierelläin aina mä Jeesuksen nään. Silittää elämän ryppyjä. Näin muistelen, että teimme ja tehdään edelleen sekä ollaan kiitollisia siitä, että meillä on toisemme. Minä muistan kaiken kuin eilisen. Ihmiset ulkona juhlivat! Hyvää uutta vuotta, toivotin isille ja minä itkin sinun kuvasi vasten minun rintaani. 2002 s KESKIPOHJANMAA Rakkauden paikka VII Hetkinen! Rops, rops, rops. Ovat vuodet muuttaneet meitä kumpaakin. Mutta ei riittänyt rakkautta. 1957 meidät kuulutettiin kristilliseen avioliittoon tässä kirkossa. Kuva: Susanna Tervosen albumi Vuosikymmenet kuljimme vierekkäin; kun tarkemmin häntä katsoin oudon ihmisen rinnallain näin. Myös muinaiset logontekijät valitsivat joutsenen, jota kalliotaide kuvasi ihmis-, hirvija veneaiheiden ohella. Meillä on oma yksiö sairaalassa, ja sinulla vielä yksiö vatsassani. Joulupukki ei pelottanut sinua yhtään, olit juuri oppinut kävelemään. Ei tarvitse olla kansanrunoustieteilijä eikä kalliomaalausten tutkija ymmärtääkseen joutsenen pyhyyden. Ne pomppaavat takaisin maasta korkealle ylös. Puhe kun ei ollenkaan tahtonut luistaa "kuin rasvattu". Synttäriruusun sinä katkaisit huitoessasi sillä ympäriinsä. Ikkunastani näin sateenkaaren kaikki värit. Monet kerrat olimme poikaystäväni kanssa istuneet rappusilla sateelta suojassa. Ohittaessamme nykyään paikan, muistuuu meille molemmille nuo ajat mieleen. Itse asiassa olet kuin lehmä päästyään kesälaitumelle uidessasi. Aivan pienenä laitoimme punkkaan vettä, että sait polskutella, kesällä ulos ja talvella sisälle. Katsotaanpa tämän vuoden uusien postimerkkien listaa – kansallislintuhan se siellä kaartaa euroaikanakin. Mutta todella meille nuorille rakastuneille tuli kyseisestä paikasta unohtumaton. Sinä synnyit uutena vuotena, sairaalan ulkopuolella paukkuivat raketit
Marimekon Kirsti Paakkanen esitteli yhtiönsä tulosta tyylikkäässä asussa upean kulttikankaan edessä. Valopilkut ovat todella pienet pimeyteen verrattuna. Toimituksen aamupalaverissa muitten aiheiden ohella mietittiin, miten oikein toimii Storkohmon kaasunpolttolaitos Kokkolassa. Saaren pimein aika on yleensä loka-marraskuu. Tietysti saari on paljon haavoittuvampi, mutta jään antamat muodot ja vuorokauden eri aikojen antamat värit tekevät saaresta meren helmen. Tutut ovat rannat ja polut, mutta kuitenkin tarvitsen linjataulun vähäisen vihreän valon, etten astuisi mereen tai kivikoloon vahingossa. Monesti menee helmikuun puolelle ennen kuin pääsee jäitten yli Tankariin turvallisesti. Tuulimittarit vilkuttivat punaisena näyttäen jopa 33,8 m/s marraskuun myrsky-yössä. Käyn siellä joka kuukausi ympäri vuoden. Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka pienet ne valot ovat. Pohjoistuuli pauhasi ja sai jäisen painavan veden nousemaan aallokoksi, jonka vaahtopäät lensivät satoja metrejä puiden ja satama-altaan valopylväiden ylitse. Pakkasta 15 astetta, ja ainoa puolisuoja Porkon kuivaaja tien toisella puolella. Taisin hiljaa rukoilla moottorin puolesta, ettei se sammuisi kesken matkaa. Kristina Klingenberg, teksti ja kuvat Kirjoittaja on kokkolalainen free lancer -toimittaja, kanttori ja merimiehen vaimo. Muuttuvat rajat Talvi ja jään tulo muuttavat joskus päivittäin saaren ääriviivoja. Raportin mukaan varsinkin sodan riivaaman Tshetshenian naiset joutuvat usein kohtaamaan sellaisia julmuuksia kuin kidutus, raiskaukset ja teloitukset ilman oikeudenkäyntiä. Tuuli kääntyi jo päivällä länteen meidän tullessamme saarelle ja myöhemmin pohjoiseen. Kaksi "uutista" naisista osui ruudulle aamulla. 2 2 Su 20.1. Pakkanen toi jonkun verran jäitä, mutta kestävätkö vielä perille asti. Musta meri ei erotu taivaasta. Eikä kiinnipitäminen aina auta. Niin, ja kaikki luulee, että sillä on kuminaamari, mutta se onkin oma naama! 5 5 Ke 23.1. Iltapäivällä se selvisi: kaatopaikan metaanikaasua poltetaan ainakin toistaiseksi harakoille, koska tulisi liian kalliiksi johtaa putkia 6 kilometrin päähän! Käsittelemme monia asioita vuosien (vuosikymmenien) mittaan, ja luulemme tietävämme monesta asiasta paljon. Samoin on toimittajan ammatti, mutta ei koto-Suomessa. Monesti olen ihmetellyt veneilijöiden vähäisyyttä alkuja loppukesän aikana. Kesäisin se on enemmän perheja tuttavakeskeinen oleskeluja vierailupaikka. Joka neljäs venäläisnainen on joutunut perheväkivallan uhriksi. Vaarallinen ammatti nykyaikana. Amnestyn ja kansainvälisen journalistijärjestön tilastoinnin mukaan maailmalla kuolee työtehtävien yhteydessä sekä sota-alueilla, mutta myös niin sanotuissa muuten epävarmoissa olo suhteissa yli puolentuhatta toimittajaa vuodessa 6 6 To 24.1. Amnesty International haluaa kiinnittää vakavaa huomiota Venäjän naisten asemaan: he ovat jääneet väkivallan kehään, jossa heidän pahoinpitelijöitään ei rangaista. Pimeys teki pian ennennäkemättömästä näytelmästä dramaattisen kuunnelman. Dramaattinen kuunnelma Monet tämän syksyn merimatkat olivat kuoppaiset. Voin vielä kuulla englantilaisten vieraidemme moniselitteisen naurun; nauroivat pelosta koko matkan Tankarista Mustallekarille. Tankar, jäinen helmi Marraskuu Tankarissa. 3 3 Ma 21.1. Sumu taas ei oikeastaan muuta mitään. On ehkä tarvetta jakaa kuivia lapasia, naskaleita tai lämmintä juotavaa. Nauratti työpöydän ääressä niin, että ei meinannut puhelimeen pystyä vastaamaan. Vielä enemmän aallokkoa ja keinuttelua sain kokea viisitoistavuotiaan poikani kanssa marraskuun myrskyssä. Mistä se tekee ja mitä. Vaatteiksi sattuisi jääneen aamutakki ja onneksi villasukat; kuivaajan säkit olisivat kova sana peittona ensimmäisenä yönä. Kesä on yöllisten yllätysvierailuiden aikaa. Tankar on minulle mieluinen talviretken kohde, se on ympärivuotinen taukosekä mietiskelypaikka. Yöllä vaahtopäät olivat lentäneet satoja metriä puiden ja valopylväiden ylitse.. Meidän oli keskeyttävä ulkoilu ja myrskyn kokeminen yötä vasten, kun emme enää hallinneet omia askeleitamme. Märaskärin merivartiostoaseman jälkeen saaret sekä taukopaikat ovat todella vähissä; suojapaikkoja ei löydy enää matkan varrelta vaikka puolet matkanteosta on jäljellä. Mutta emme mekään voi tietää kaikesta kaikkea. Tavattaessa "jäävuorien" ja saarien keskellä on vaikea olla puhumatta, jos ei muusta niin ainakin jäätilanteesta. Jäät ovat haastavat ja monet keväisistä retkistä mieleenpainuvat. Pidimme toisistamme kiinni ja erityisen huolenpidon sai pieni kevyt vauva. Monesti itse matkan teko on päämäärä sinänsä. Mutta silloin voi nauttia harmaasta väriskaalasta ja kallioiden koristeellisista valkoreunuksista. Tankarin kesä on todella lyhyt! Monet ovat ne hiljaiset myöhäiskesä-illat, jolloin saaressa kulkijat liikkuvat melkein huomaamatta. Hieman tylsiä SM-hiihtoja Tampereen Kaupista, mutta Kuisma Taipaletta sunnuntaina ja Sami Repoa lauantaina seuratessa aika kuluu. Kun matkanteko alkaa Ykspihlajasta suksia käyttäen, kelkkaillen tai kävellen huomaa pian, että kahdeksan meripeninkulmaa on ei-kuntoilua harrastavalle aikamoinen haaste. Hyvä jos paljosta vähän tai harvasta paljon. Kohtuudelta tuntuu, että nuori mies saa kuitenkin itse valita tekemisensä, ainakin rakkauselämässään, vaikka onkin formulakuski. Syksyn hiljaisuuden ymmärrän paljon paremmin. Taksikuski tapettu taas, nyt Savonlinnassa. Kesän vihreys pienentää meren suuruutta; ollessamme saarella kesäaikana meren sinisyys saa jonkun verran väistyä. Vaikka aurinko yllättäen näyttäytyy keskellä päivää, se häviää pimeydelle joka hallitsee saarta ja merta. Jo kolmas Suomessa tapettu kuski vuoden sisällä. Urheilupäivä (ei silti kalsaripäivä), ei mahda mitään. Asumme todella hajakansoitetussa maassa. Näinä vuodenaikoina meri on todella kiehtova syyspimeydessä, talvisen jäisenä – ja keväällä jäiden hyvästellessä Tankarin. Kesäyölle riittää vilskettä joka tunnille. 4 4 Ti 22.1. Ehkä ei vain pelosta – heille koko matka oli elämys; saari viehätti eivätkä he olleet nähneet kovaa aallokkoa ennen. Yllätyimme kuitenkin aamulla millä voimalla meri sai rikottua aallonmurtajan, jonka kivet painavat satoja kiloja. Siksi pidän ehkä enemmän saaren syys-, talvija kevätasusta. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. Keho saa kokea monta yllätysheittoa. Pimeydessä valon suojaamana Joulun alla kävin saaressa pimeyttä kokemassa. Turha sitä on pelätä. Myös muina vuodenaikoina vedenkorkeuksien vaihtelu on opettanut rajojen olevan muuttuvia – niin kuin omassa elämässäkin. Aamutakin taskuun otan jyviä puoliksi pystyyn jääneen kuivaajan parvelta ja käärin paalinarulla säkit jalkoihin... Kuitenkin merenkulkijoille on tuttua kulkea pimeydessä eri valojen suojaamina. Myrsky-yön jälkeisenä aamupäivänä raju aallokko vaahtopäineen oli rauhoittunut; silloin tällöin aalto nosti kauniita vesipilareita kohdatessaan rannan kalliot. Mutta saaren pohjoispuolella avautuu aava meri, joten Tankaria kutsutaan usein ulkosaareksi. On vain jaksettava odottaa sumun häipyvän. On kai sitten, jos rakastelu tai sen laistaminen vaikuttaa kilpailusuoritukseen. Ei tarvitse kuitenkaan pelätä rajattomuutta; meri on vieläkin meri siinä missä ranta on ranta. Aamulla myrskyisen yön jälkeen, veden laskettua ja vaahtopäiden pienennettynä osa pohjoisrannasta oli paksun jäänkerroksen peittämänä. Jos nyt uskaltaisi jäädä uusien järistysten pelossa. 2002 Viikonvaihde 11 1 1 La 19.1. Veneen liikkeitä ei voi katseella ennakkoon arvioida. Sillä aikaa voi käydä tutustumassa paljon lähempää rannikkoa oleviin saariin ja kivikkoihin. Onko olennaista se, että Kim Räikköseltä ei vaadita selibaattia nykyisessä tallissa. Düsseldorfissa 80-vuotias mummu kantaa pistoolia ja ryöstää pankkeja, kertoi radio Nova. Pikkukivet, puskat ja ruohot saivat uudet talviset asut. 7 7 Pe 25.1. Eeva Inkeri Kluukeri Sen seitsemät uutiset Kuva: Matti Björkman Kuva: Heikki Saukkonen Kuva: Jukka Lehojärvi Kuva: Kimmo Mäntylä M erikartasta katsottuna saari ei näytä kovinkaan yksinäiseltä; muita saaria sekä mannermaata löytyy sekä eteläettä lounaspuolelta. Jäämaisemasta, joka vuodesta toiseen vaihtelee, kannattaa nauttia niin kauan kuin se viipyy luonamme. Entä jos oma koti makaisi mäsänä metrin laavakerroksen alla. Sitäpaitsi se on hyvin eksoottinen eikä kylmyys estä sitä lämpöä, jota jääihmisten välillä voi kokea. Tuulen voimakkuuden ei tarvitse olla monta metriä sekunnissa vastatakseen muutamassa pakkasasteessa todella kovaa pakkasta. Kukaan ei ihmettele tullessaan puolen yön aikana saareen ja tavatessaan vieraita lapsia majakan ympärillä juoksemassa tai kallioilla hyppimässä. Kuvittelin kuinka mummulla on valeasuna kukkamekko ja pillerihattu, ja virkattu kaulus. Tiesimme sinä yönä, että tämä myrsky aiheuttaisi paljon vahinkoja. Myös kauniita jälkiä löytyi: pikkukivet, pienet puskat ja ruohot olivat saaneet paksun jääpeitteen, joka kimalsi auringossa muutaman tunnin ennen kuin alkoi sulaa pois. Mitä kaikkea taas olisi ehtinyt tehdä ilman urheilukärpäsen puremaa, sillä monen mielestä "huonon seuran" ja turhuuden parissa (jääkiekon liigapeli Ilves-Tappara) sujuu iltapäiväkin. Tulimme Tankariin muutama tunti ennen kuin meren raivo näytti koko voimakkuutensa. Goman maanjäristys mielessä pitkin päivää. Tässä vaiheessa on mietittävä, ovatko vaatteet tarpeeksi kuivat ja lämpimät – ja riittävätkö voimat myös paluumatkalle
Edelleen toistetaan väitettä, että sähköä säästämällä välttyisimme uusien voimaloiden rakentamiselta. Kaiken huipuksi loppusijoitettu ydinjätekapseli on jo tuhannen vuoden kuluttua lientynyt aktiivisuudeltaan sellaiseksi, että sitä voisi turvallisesti vaikka halata. tyyninä pakkaspäivinä, jolloin sähköntarve on yleensä suurin. Muutoksen tärkein aiheuttaja on tunnetusti hiilidioksidin päästöt energiantuotannosta hiilellä, öljyllä, kaasulla ja turpeella. Kansakunnan kannattaa hoivata herrojaan. Mieleen muistuu armeija-ajalta kapiainen, joka oli hurahtanut hevosiin. Avun määrä on ollut viime vuodet laskussa, ja sen nopean käytön estää pitkä ja byrokraattinen hakukierros. Kuvassa Loviisan ydinvoimala. Ne olisivat valtava maisemaja lintuhäiriö. Se tuo vakautta. Kalliostahan uraani on peräisin! Reaktorijätteiden kalliosijoitus kuparikapseleissa betonoituna 500–700 metrin syvyyteen on niin vankka, että tarvittaisiin 10 jääkautta kuluttamaan yläpuolinen kallio pois. Sijoitus voidaan tehdä niin tiiviisti, että pohjavesien liikkeistä ei ole minkäänlaista vaaraa. Liikehdintää vastaanotolla säestää kilinä kuin heimolaisten hevosvehkeistä kakaravuosina. Myös elämän opettajan roolissa on nykypäivälle tärkeä tehtävä antaa arkielämän taitoja, jotka menneinä vuosina opittiin luontevasti kotitöihin osallistumisen yhteydessä. Merenkurkun laivaliikenteessä on vielä näkemättä, mikä on se ratkaisu, joka täyttää matkustusja kuljetustarpeen niin, että tulojen ja kustannusten suhde on kestävä. Mikä parasta, katsotaan myös eteenpäin: oppaassa on hahmoteltu parisuhteen sekä itsenäistyvän nuoren roolikarttaa. Monet energiantuotannon ympäristöongelmat on saatu supistetuiksi vähäiselle tasolle. Eeva Inkeri Kluukeri Aikaa vanhemmuudelle Lapsi tarvitsee eri ikäkausina erilaista vanhemmuutta. Maakaasua sanotaan usein ”puhtaaksi polttoaineeksi”, mutta sen poltto tuottaa typen oksideja ja varsin paljon hiilidioksidia, noin 60 prosenttia kivihiilen vastaavasta päästöstä. Kun luonnontieteelliset tosiasiat hyväksytään pohjaksi ja tarpeettomat ennakkoluulot sekä aidosti turhat pelot kuoritaan pois, tulee ilmeiseksi että kaikkein ympäristömyötäisin ja siis oikeastaan vihrein energiaratkaisumme onkin rakentaa lisää ydinvoimaa. Suomalaisesta ydinvoimalasta syntyy käytön aikana myös äärimmäisen vähän radioaktiivisia päästöjä, vähemmän kuin monista vastaavista hiilivoimaloista, ja vain pieni murto-osa luonnon taustasäteilystä. On masentavaa nähdä kuinka perinteinen tuotantotoiminta tempaistaan irti alueilta ja keskitetään yhteen maan kasvukeskukseen eli pääkaupunkiseudulle. Markkinataloudessa yritysten väliseen kilpailuun kuuluu, että esimerkiksi palveluun tyytymättömällä asiakkaalla on mahdollisuus vaihtaa toisen yrityksen asiakkaaksi järkevillä ehdoilla. Jos vielä otetaan huomioon metaanipäästöt tuotantokentillä ja maakaasun siirron energiankulutuksen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt, edistää maakaasun käyttö kasvihuoneilmiötä lähes siinä missä kivihiilikin. Pitkin yötä valvovat lapset eivät jaksa hoitaa koulupäivää kunnialla saati sitten läksyjään. Niiden valmistukseen tarvitaan paljon sähköä ja myös lämpöenergiaa. Ensinnäkään ydinvoima ei lainkaan tuota hiilidioksidieikä muitakaan haittakaasupäästöjä. Sähkö on ylivoimaisen monikäyttöistä, helposti säädettävää ja muunnettavissa paikalla muiksi energiamuodoiksi. Puun polttaminen tuottaa omat terveydelle hankalat päästönsä, ja suhteessa eniten pienissä polttolaitteissa. Valtion harkinnanvarainen tuki kunnille on tarkoitettu sinne, missä apua eniten tarvitaan. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimitussihteeri. Jotta välkkyvät valot, häipyvä tv-kuva ja tilttaava tietokone eivät häiritsisi, tarvitsemme tasaisen jännitteen ja vakaan vaihtovirtataajuuden. Kovinkaan paljon ei sieltä puolelta ole kuitenkaan käytännön töitä vanhemmuuden auttamiseksi tehty. Kuitenkin jo asian laaja käsittely ja julkisuudessa esillä pitäminen ehkä saa yhteiskunnan tahot miettimään, mikä onkaan villakoiran ydin. Talvisin niiden tulee saada hiihdellä pohjoisen hankia hiljakseen. Sähkön osuus energiankulutuksesta lisääntyy edelleen. Jokainen lapsi tarvitsee vanhemmiltaan arkista välittämistä ja huolenpitoa. 2002 s KESKIPOHJANMAA 12. Jääkausien odottelu taas kestää vuosimiljoonia. Kuitenkin laaja toteutus maksaisi moninkertaisesti muihin sähköntuotantotapoihin verrattuna ja sopii juuri Suomeen suhteellisen huonosti. Hallintoalamaisen pompan sisään hommasta hiipii hiljainen pelko, että koskahan herrat kyltyy ja joukkopakenee. Tuulivoimaloiden rinnalle on siis rakennettava perinteisiä voimaloita tuottamaan tyvenellä puuttuva sähkö. Verkkosähköä ei voi varastoida, sillä asumisen ja teollisuuden sähkötarpeisiin ei mikään akkumäärä riitä. Sähköä on tuotettava joka hetki jotakuinkin sen verran kuin sitä käytetään. Nyt Kuntaliitto esittää sisäministeriölle, että parikymmentä kuntaa voisi saada jo alkuvuoden aikana ylimääräistä harkinnanvaraista avustusta ilman uutta hakukierrosta. Sellaisinaan jätteet olisivat vaaraksi ihmisille. Kun lapset ja nuoret oirehtivat ja voivat huonosti, missä ovat vanhemmat. Tarvitaan osittain kaksinkertainen voimalainvestointi, joka vielä lisää muutenkin korkeita kustannuksia, eivätkä päästöt silti paljon vähene. Pahuus – lähes kaikki – on Louekosken virka-auton ajopäiväkirjassa tiiviissä, helposti hahmotettavassa muodossa kuin keitetty muna tai nakki. Siinä sitä sitten ollaan, tyhmät musikat päineen. Kaiken lisäksi osassa suoturpeitamme on luonnostaan radioaktiivisia aineita muihin energialähteisiin verrattuna runsaasti. Suomen Kuntaliitto on ryhtynyt sanoista tekoihin. Huoltajan rooliin puolestaan kuuluu erityisesti koulumaailmassa pinnalle noussut levon turvaajan työ. itärajan takana ja eräissä Välimeren maissa. Niinpä hän onkin päättänyt antaa rintamalisällä terästetystä kansaneläkkeestään yli jäävät eurot rikkaille, jotka olemassaolollaan todistavat, että heille on suotu taito käsitellä leiviskäänsä oikein. Pieni toivonkipinä sisältyy siihen tosiasiaan, että toinen elintarvikealan yritys alueella, Snellman, on palkannut vuoden sisällä 75 työntekijää ja sillä on todennäköisesti kysyntää osaaville henkilöille myös tulevaisuudessa. Vaikka kilpailua onkin enemmän vapaaehtoisia eläkevakuutuksia tarjoavien yritysten välillä, koskevat yhtiön vaihtoon liittyvät ongelmat myös niitä. Se tekee Suomesta paremman maan. Pelkällä kartalla ja oppaalla ei kuitenkaan vanhemmuutta löydetä tai pelasteta edes eksymiseltä. Ilmastonmuutoksen hallintaa varten on Riossa vuonna 1992 solmittu kansainvälinen ilmastosopimus. Jokaisesta osa-alueesta löytyy tiukasti nykyaikaan kohdennettuja roolitehtäviä vanhemmuudelle. Uudet herrat, ahkerat, ymmärtäväiset ja lempeäkatseiset nauhanleikkaajat, on hankittava tilalle Venäjältä, Ruotsista tai Saksasta. Yli 80 kunnassa onkin jo tehty oma lapsipoliittinen ohjelma tai se on valmisteltavana. Synnitön heittäköön ensimmäisen munakkaan (eestiä, suom. Siis hän, joka ei koskaan ole varastanut isännältään. Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen Lisäydinvoimalla Suomesta parempi maa s POHJALAISESSA Matti Kupari sanoo, että Merenkurkussa on pakko luopua suuren maailman malleista. Liian usein kuulee yhteiskunnan ja sen eri organisaatioiden vaatimuksia vanhemmuutta kohtaan, mutta välttämättä vanhemmat eivät saa niiltä tarvitsemaansa apua. Se on maksettava viennillä. Kuvitus: Jukka Lehojärvi ERKKI HANNI Sunnuntaina 27.1. Ydinvoima onkin vihrein valinta Ydinvoimaloita on käsitelty viestimissä pelonsekaisesti niin kauan, että moni ei taida enää tiedostaakaan niiden ominaisuuksia. Suuri energiasisältö edellyttää edullista energiaa. Jos eletään normaalikäytännön mukaan, rahat ovat kunnilla vasta joulukuussa. Lähes kolmannes viennistämme on yhä metsäteollisuuden ja metallien jalostuksen tuotteita. Koululaisten levottomuutta ja jaksamattomuutta kaikin tavoin. Siksi sen osuus energiankäytöstä lisääntyy jatkuvasti. Herralle kyytiä Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Johanna Koivukoski-Hägg Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus K un eduskunta viimeksi kävi ydinvoimakeskustelua noin yhdeksän vuotta sitten, kerrottiin erään kansanedustajan ihmetelleen: ”Mitä ne oikein puhuvat ydintai hiilivoimasta, minä ainakin kannatan sähkövoimaa!” Sellaista se oli kirjavan viestinnän ja epätiedottamisen ristipaineessa. Kivihiilen louhinnan ja kuljetuksen onnettomuustilastot ovat synkät. Eikä niitä kannata kadehtia samoin kuin ei rikkaitakaan. Sitä taivastellessa pyrkii armeliaasti unohtumaan, että pelin henki on sama kaikilla tasoilla. Niiden älyttömät ylinopeussakot voitaisiin maksaa porukalla, kerätä vaikkapa kolehti kerran kuussa. Tarinat ovat pelkistettyjä. Patterin päällikkönä palvellut, pirulta riivattu yliluutnantti, jolle nuoruuden uhossa oli vakaa tarkoitus laittaa nyrkki silmään sen kummemmitta esileikeittä, jos siviilissä kohdattaisiin, vei tykkimiehensä päiväkausiksi rakentelemaan puisia esteitä ratsastuskilpailuihin. Yllätys kenellekään ei liene, että kunnissa on ongelmaksi huomattu ajan puute; vanhemmilla ei kertakaikkiaan ole aikaa lapsilleen riittävästi. s KALEVA toteaa olevan suuri vaara, että eräillä kriisikunnilla tulee seinä vastaan jo tämän vuoden kuluessa. Tuhannen megawatin tuottamiseen tarvitaan yli 600 tuulivoimalaa. Varsinkin viimeisten vuosien aikana on rajojen asettajan taitojen sanottu joutuneen hukkaan perheissä. Nyt käsitykset ovat jonkin verran selkeämpiä. Vieläkin on vaikea tajuta, miten hevospukkien hakkaaminen palveli isänmaan puolustusta. Ja itsenäisyyspäivänä valtion ajalla harrastanut palkitaan ristillä tai mitalilla, mikä yhdessä entisten kanssa tekee kantajastaan joulukuusen. Esa Tommila esa.tommila@ekokem.fi Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja Ekokem Oy Ab:n toimitusjohtaja. s TALOUSSANOMAT vaatii eläkerahojen kilpailuttamiseen lisää mahdollisuuksia. Lakisääteisistä tehtävistä suoriutuminen käy mahdottomaksi, koko henkilökuntaa uhkaa pitkä lomautus, rahat loppuvat ja velkataakka kasvaa. Jotta vienti vetäisi, tuotteiden hintojen on oltava kilpailukykyisiä. Voimme ennakoida, että jos nyt lisäisimme polttamista, seuraava sukupolvi manailisi takaperoista menettelyämme julmasti. Vanhemmat taas tarvitsevat evääksi mallia vanhemmiltaan, uskoa omiin kykyihinsä ja yhteiskunnan tukea. Kysymys siitä, kuinka, kuka ja miten eläketurvaa hoidetaan, on yksi tärkeimmistä asioista tulevien eläkeläisten kannalta. Kuitenkin ne osataan käsitellä, pakata ja sijoittaa peruskallioon täysin turvallisesti. Jos aiomme säilyttää hyvinvointiyhteiskuntamme, tarvitsemme lisätuotantoa. Tätä mieltä on ainakin muuan sotaveteraani, yksineläjä, jonka mielestä köyhiä on tässä maassa paijattu ilman näkyvää tulosta. Tuulivoiman tuottoisa vuotuinen käyttöaika onkin vain 1500–3000 tuntia, kun hiilija ydinvoimaloita voidaan ajaa noin 8 000 tuntia vuodessa. Sun Ice -yrityksestä on tullut keskittämisen ja tehostamisen viimeisin uhri. Sen tietää Korvola, sen on oivaltanut Karpo. Työnantajaja ammattiyhdistysjärjestöjen luulisi olevan kovastikin kiinnostuneita vanhemmuudesta ja siinä jaksamisesta, koska sen on todettu heijastuvat suoraan työssä jaksamiseen. Yksinkertaisen ei-sanan käyttäminen kun onkin vastuullista vanhemmuutta, vaikka monet haluavat kieltojen laistamisella etsiä lastensa kaveruutta ja estää ikäviä ristiriitoja. Viime viikolla lanseerattu vanhemmuuden roolikartta oppaineen on saanut valtavan suosion eri järjestöjen, perhetyön ammattilaisten ja heidän kauttaan toivottavasti jatkossa vanhempien keskuudessa. Sinä aikana säästömahdollisuudet on käytetty lähelle fysiikan lakien mukaisia rajoja. Vai ovatko he hukanneet taidon olla vanhempia, tahdon olla aikuisia. Eräiden hiililaatujen voimalaitoskäytöstä syntyy lisäksi radioaktiivisia päästöjä enemmän kuin vastaavasta ydinvoimalatehosta. Tuulivoimasta haaveillaan iskelmämusiikkia myöten. s JAKOBSTADS TIDNING kirjoittaa paikallisesta suuruutisesta perjantailta eli Sun Ice -jäätelön valmistuksen lopettamisesta Pietarsaaressa: Ingen glass i Jakobstad eli Ei (mitään) jäätelöä Pietarsaaressa. katukivi). Noin kuvaannollisesti. Kunnat tekevät niitä omista lähtökohdistaan, joten paikalliset erityispiirteet saadaan hyvin esille. Niin Herra Markkinavoiman kuin Neiti Vastasyntyneen. Rautalankamallit herrojen elostelusta ovat pirttinsä pankolla puoliunessa kevättä odottelevalle aneemiselle metsäsuomalaiselle vitamiiniruiske, kuin pussi hessiä itsensä ja maansa puolesta kaikkensa antaneen hiihtäjän suoneen. Äkkiseltään yksinkertaisilta tuntuvilla "ajo-ohjeilla" siinä annetaan selkeitä keinoja, joilla perhe tai vanhempi voi itse arvioida omia toimiaan. Turpeen polttaminen taas kuluttaa soita enemmän kuin ne kasvavat ja tuottaa typen oksideja sekä hiukkasia ja huonon lämpöarvonsa vuoksi hiilidioksidiakin enemmän kuin kivihiili. Vasikoille tarkoitetusta maidosta vatsanväänteitä aikuiselle tuottavan geenivirheen ohella suomalainen on saanut periä raikasta herravihaa synnyttävän geenin. Sillä kuka sitä ikänsä jaksaa, että aina on Korvola kiinni lahkeessa kuin mökinmiehen eväsreppua puolustava puoliverinen pystykorva. Maahanmuuttajaja pakolaisperheille vanhemmuuden roolikartasta on tehty selkeä versio, joka on käännetty useille kielille. Tuulivoimalathan seisovat mm. Suomi on sitoutunut siihen ja allekirjoittanut sen täytäntöönpanoa koskevan Kioton ilmastopöytäkirjan. Miksi vanhemmilla ei tunnu riittävän aikaa lapsilleen. Näiden laatutekijöiden puuttumisen voi kokea esim. Lähin velvoite on kahdeksassa vuodessa palata vuoden 1990 hiilidioksidipäästötasolle. Totta on, että ydinvoimaloista syntyy ydinjätteitä. Keskikoulupohjalta rotariksi ylenneen julkishallinnon pikkupomon virkahuone saattaa käytännössä olla mainitun harrastustoimen maakunnallinen johtokeskus. Vaihtoehdot eivät ongelmattomia Suomi poikkeaa useimmista maista siinä, että meillä käytetään lähes kaikkia energiantuotantomuotoja. Yleisesti tiedetään muttei tehdä numeroa siitä, miten paikallistason harrastustoimintaa pyöritellään. Ne velvoittavat meitä vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä varsin nopeasti. Hiilen voimalaitoskäyttö tuottaa hyvästä kaasunpuhdistuksesta huolimatta tunnetusti rikkidioksidia, typen oksideja sekä aina ilmastoa muuttavaa hiilidioksidia. Nykyinen elämäntapamme edellyttää Suomen kaltaiselta maalta paljon tuontia. Ja kesällä golfata. Kirjoittajan mielestä ydinvoiman rakentaminen onkin kaikkein ympäristömyönteisin energiaratkaisu. Viimeisten kuukausien aikana on kyselty usein vanhemmuuden perään. Jos jokin, niin terve vanhemmuus lienee asia, joka on kaikkien etu. Y hä enemmän ja yhä nuorempien, melkeinpä lasten, väkivallantekoja. Rooli on aina vuorovaikutteinen – vanhemmuus kehittyy lapsen kanssa. Se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Vesivoiman mahdollisuudet on rakennettu lähes täyteen, ja Vuotoksen allashankekin on ainakin toistaiseksi tyrmätty. Yhä nuorempien kulkemista rajoitta ulkona entistä myöhempään. mahdollinen se on, mutta nykyinen kahden varustamon ja kahden laivan yhdistelmä tuskin on enempää kuin väliaikainen. Suomessa on aktiivisia säästötoimia tehty vuodesta 1973 eli melkein kolmekymmentä vuotta. H erroja on hutkittu niin, että tomu niiden tummien palttoiden selkäosasta on pölähdellyt pilvinä. Ja kireämpiä jatkovelvoitteita on varmuudella tulossa. Kaikkein suurin vielä ratkaisematon ongelma on maailmanlaajuinen ilmastonmuutos, joka on todella akuutti, etenee nopeasti ja uhkaa kaikkia tulevia sukupolvia. Roolikartan käyttäjäopas neuvoo kartan käyttöä lapsen eri ikävaiheissa. Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntymistä
Niinhän se on! Varmasti myös terveyskeskuksen vuodeosastolla lepäilee sellaisia vanhuksia, joita voitaisiin hoitaa vanhainkodissa. Luvattiin vapautta, saatiin orjuutta. Murheellinen keskustalainen SIEVI Keskustalaiset, herätkää U lkoministerinä EU-jäsenhakemuksen jätättäneen Paavo Väyrysen mukaan (Kp 21.1. Pitsan hakijan tultua poliisit näyttivät kuinka reagoidaan. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Kyllä siinä lukemaan opettelun saa unohtaa, kun ope yrittää saada näitä kaikkein pienimpiä olemaan edes hetki hiljaa ja rauhassa. Perholaiset, äidit ja isät, pitäkäämme nyt varamme, ettei Perhossa lähdetä sille tielle, että lapsiltamme viedään esikouluopettajat ja kouluavustajat. Mitä mieltä on sijoittaa Honkaharjuun perusturvaviraston hallintotiloja ja kokoustiloja, kun energialaitoksen karkumatkan seurauksena kaupungintalossa on vapaita hallintotiloja. Päinvastoin kouluavustajia lisää, sillä tarve on huutava! Jos pitää säästää, niin säästöt on haettava muualta kuin koululaitoksesta. "Moi, missä sä oot?" Paikantamisen tavoite ei suinkaan ole löytää ihmisiä, vaan sijoittaa ihmiset… oikeisiin paikkoihin. Vankilat siirtyvät kaukovalvontaan, jossa lomavangin gsm-puhelin paikantuu vartijan tietokoneruudulle. Kukin voi niin halutessaan suoda itselleen ainutlaatuisia hetkiä klassisesta musiikista; eli ei välttämättä tieteellisen ymmärtämisen kautta, vaan vain ihan aidosta kiinnostuksesta ja kokeilemisen halun tuomista emotionaalisista nautinnoista. 2002 Gallup keskipohjanmaa.net lyhyet Yllättikö sankka lumipyry. puheenjohtaja Per Lundh nimitettiin ministeriksi eläköidyttyään. Yli 2/3 :sta talouskasvua ovat Suomessa huolehtineet lähinnä äärettömiin joustoihin tai maanpakoon Norjaan pakotetut nuoret perushoitajat ja nuoret elektroniikkainsinöörit, uloslyödyt maanviljelijät, työmiehet ja palveluammattien naiset, lyhyesti sanottuna piinatut, sankarit ja uhrit. Mutta kuten olemme havainneet totuus on päinvastainen. On vaikea uskoa, että keskitetyn tulopolitiikan tekijät olisivat valmiita ottamaan täyden itälaajenemisen riskin työmarkkinoista ja purkamaan 1968 Liinamaa I:stä asti rakennetun tupoautonomian, koska pelkkä puhe työreformista aiheutti suuria pelkoja. Aina kun kävelen kauppakadulla, kännykkäni piippaa. Mihin siis perustuukaan olettamus, että oppositiopolitiikkaa voisi olla "omaa", kun tasavallan virallinen linja on Emun kovaksi mainostetussa liittovaltioytimessä ja kun oppositiopolitiikka tähtää lähinnä maaseutukriittisten mediasuhdanteiden orjalliseen noudattamiseen. On se niin väärin, niin väärin, että kehtaakin tuo MOT-tv-ohjelma ryökäle kytätät Suomen Pankin johtajien työrupiamia. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Auton ovi auki ja ärhäkkäästi kysymään: Onko jotain valittamista. Jos sille linjalle lähdetään, että työttömiä lisää, niin sen jälkeen Perholle saa toivottaa lopullisesti "hyvää yötä"! Kenet pitäisi laittaa työttömäksi. Ei voi olla totta! Koko viime syksy paasattiin Kokkolassa vanhainkotipaikkojen lisäämistarpeesta ja Honkaharjun vanhainkodin laajennuksesta. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Teini-ikäisten vanhemmat vaativat lastensa kännyköihin paikannuksen. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. "Moi, missä mä oon?" Matkapuhelin on ratkaisu kaikkiion ongelmiin, jotka se on luonut. Emu-linjan mukaan Suomen ei pidä olla itsenäinen eikä autonominen itsenäisten Efta-valtioiden, Sveitsin, Liechtensteinin eikä Islannin eikä lähes itsenäisen Eta-Norjan tapaan. Nämä itseään säästämättä, jopa iskiaksen vaivaaminakin ahertavat Suomen Pankin holveissa kansalaistemme parhaaksi sen pienen palkan ikeessä, joka on vain vaivaiset, noin liki satatuhatta markkaa kuukaudessa (todellisessa Suomen rahassa). Me, he ja Te, kaikki olemme yhtä tärkeitä, että homma pelaa. Heikolla itsetunnolla varustetut ajoivat jalkakäytävää ja pysähtyivät merkkaamaan näköisyyteni. Näistä ansioista mm. Mitä enemmän ihmistä paikannetaan, sitä varmemmin hän joutuu eksyksiin. Kolumni KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. Sillä hänetkin on nähty paanalla paahtavan pankin miljoonamersun kyydissä tukkaputkella, mutta selkä ei suorana, muun muassa kohti Turkua. Ja nyt vartioida vankeja. Ei sanoi vajaa 5 prosenttia 210 vastaajasta. uutinen) Paavo Lipponen vie Suomea liittovaltioon. Oliko kemia sittenkin mestarin vahvin alue. Olen kauko-ohjattava. Tämän talven säävaihtelut eivät ole poikkeuksellisia, vastaavaa on ollut ennenkin, mutta on se hieman outoa silti. Toki kotona asuminen mahdollisimman pitkälle on hyvä tavoite, mutta jonoja vanhainkotiin on siitäkin huolimatta. Tytöt halusivat varmasti omien kokemustensa kautta romuttaa niitä ennakkoluuloja, joita monet aivan turhaan muodostavat klassisesta musiikista.Tyttöjen opiskelema Musiikin taiteentuntemus -kurssi on omalta osaltaan omiaan antamaan hyvää pohjaa myös klassisen musiikin tuntemiselle. Tässä ei ole mitään uutta. Nuoret kirjoittivat mm. Jarmo ja Pirkko-Liisa Rintala sp jarmo.rintala@pp.inet.fi ULLAVA Rohkaiseva musiikkikokemus Perhossa on esitetty kolmen kouluavustajanviran poistamista. Jos Suomi nyt irroitettaisiin vuodesta 1993 jatkuneesta liittovaltiorintamasta, olisi seurauksena se, että Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron liittyessä EU:n jäseniksi ei MTK eikä SAK kykenisi mitenkään hallitsemaan itälaajenemisen vaikutuksia, koska huolella vaalittu kohtalonyhteys Saksaan katkeaisi eikä Saksa todennäköisesti jarruttaisi ainakaan Pohjoismaiden vuoksi integraatiovaikutuksia. Luvattiin apua, saatiin häirintää. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Päinvastoin kunnan pitää omalta osaltaan työllistää lisää väkeä, taata parhaat mahdolliset palvelut ja pitää kuntalaiset omassa kunnassaan. Avohoitoa tulee kehittää, mutta ei sen perusteluna voida pitää kaupungin hallinnassa olevien laitospaikkojen vähentämistä. Valvoja löytää minut metrien tarkkuudella. Niin onkin jos elämän tarkoitus on sinkoilla flipperipallona viihdepisteestä toiseen. Sillä voi tilata suklaata. Minua paikannetaan paikkoihin, joihin en tiennyt meneväni. Asialinjalla ja asianhoidossa muu väki, pellervolainen osuustoimintaväki, osuuspankkilaiset ja mtk-laiset ovat ehkä jo pidemmällä, niin pitkällä, että heihin luotetaan ammattihenkilöinä ja heistä palkataan niin ministereitä kuin keskuspankin johtajiakin. Vanhusväestön kasvun myötä laitospaikkojen tarve lisääntyy, kerrottiin kansalle. Herää kuitenkin kysymys, onko tämä köyhän koko asia ja mihin jäikään edistyksen lipunkantaja. Tämä oli kaiken huippu, että keskustalainen äänestää homoliittojen puolesta. Olet taitava kynäilijä, suorastaan elitistinen koulutustasi ajatellen. Joten ottaen huomioon tulojen niukkuuden ymmärtää hyvin, ettei mitenkään ole varaa käyttää taksikyytiä silloin kun ei itse pysty rattiin istahtamaan. Tästä ei pääse osalliseksi, jos nousee ylös vastavirtaan vastaan valtavirran. Talven sää tosin tuntuu hieman erilaiselta kuin yleensä, en muista milloin viimeksi olisi ollut tällaisia sään muutoksia. Ilikiääkin mokoma kaivella rehellisten johtajiemme ja poliitikkojemme rehtiä uurastamista maamme ja sen katajaisen kansan parhaaksi tekemää työtä. Siis siltä varalta, että tulee harhailtua erämaahan, antaudumme kenen tahansa seurattavaksi ja vakoiltavaksi. Minulle tarjotaan "yksityispalvelua", kunhan luovun yksityisyydestäni. Kun nämä profiilit ja tietopankit ja elektroniset potilastiedot yhdistetään liikeratoihini, olen nalkissa. Hän kysyy voisiko Paavo Väyrynenkin erehtyä. Videovuokraamo osaa tarjota Woody Allenin leffaa ja ravintola peperonipizzaa; kapakka valita siiderin sijaan Guinnessin ja tilata taksinkin valomerkin jälkeen. Mutta kuten teknologiassa aina, tilaisuus luo tarpeen. harakka@txti.net Moi, missä mä oon. Kirjoitus oli omiaan osoittamaan sen, miten monet nuoretkin ovat kiinnostuneita klassisesta musiikista ja muusta siihen liittyvästä. Kukaan ei ole toistaan arvokkaampi. Voidaankin sanoa, että EU:n pysähtyneisyyden vuoksi Suomessakin on alueita, missä kansantulo on alle puolet Yhdysvaltain kansantulosta asukasta kohden. Niitä näet nimenomaan tarvitaan, ja vanha osa voidaan kyllä luontevasti niveltää uuteen osaan eli laajennukseen. Olkaamme ylpeitä johtajistamme, jotka itseään säästämättä laittavat itsensä likoon maamme ja sen kansalaisten parhaaksi. Luvattiin paikantaa kaikki paitsi Peter Fryckman. Vaikka erityisesti Emu-linjalla ollut metalliliitto osoitti johdonmukaista joustavuutta työreformissa, tärveli asian viimeistään työreformi II, joka katkaisi välit SAK:hon ja pakotti hallituksen peräytymään perinteiseen tupomalliin. Jätitkö kuitenkin jotain oleellista idolien ihailijoille kertomatta. Videoale! Pizzaa puoleen hintaan! Siideri eurolla! Paikantaa ei periaatteessa voi ilman lupaa. Tällaiseen on tottunut jo, eikä lumipyry aiheuttanut mitään ongelmia. Hatunnosto näille raatajille, jotka sairainakin ahertavat niin ahkerasti, että Suomen Pankin virkaauto joutuu heitä kuljettamaan jopa 25 reissuakin kuukauden aikana, kun yleensä muilla työn raatajille työpäiviä kertyy kuukaudessa keskimäärin vain noin 22. Nyt olen pettynyt, etenkin johtoasemiin pyrkiviin ihmisiin. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Tavatessamme he voivat antaa "pienemmän" sakon kun tunnen liikennesääntöjä. Alue kakkosen terveysaseman sijoittelu saattaa sen sijaan olla luonteva ratkaisu. Teinit innostuvat jäljittämään kavereittensa jokaista liikettä. Näin oppositio voi kiinnostua mielikuvapolitiikasta jopa siinä määrin, että kannattaa haja-asutusalueen pienituloiselle maaseutueläkeläiselle erittäin kalliiksi tulevaa korkeaan sähkönhintaan johtavaan energiapolitiikkaa ja kaiken kukkuraksi turkistarhauksen lakkauttamista. Asiallisen varmaan mielipiteseen ei ole paljonkaan lisäämistä. Eikö risti pään ja hartioiden välissä olisi vaatinut, että lukijasi olisivat saaneet vastauksen siihen, onko yhtään arvokisamitalia vuoden 1993 jälkeen saatu "puhtailla jauheilla". Lukiolaiset, Elina ja Miia totesivat konserttiarvostelunsa lopuksi, miten vastaavista konserteista saisi lisää irti kuuntelemalla enemmän kyseisen laatuista musiikkia. Vaikka jotkut vahingoniloiset päästelevätkin ilmoille möläyksiä ja sanovat Eskon pyrkineen pankiin vain huilailemaan. Parhaillaan kysytään Onko maakuntakäsite Sinulle tärkeä. Olli-Jukka Paloneva paloneva@nic.fi KAUSTINEN Voisiko hänkin erehtyä. Terveyskeskuksen hallinto kuuluu terveyskeskukseen, ei Honkaharjuun. Liittovaltiolinjan hyödyt, joiden eteen on todella uhrattu paljon kansalaisia konkurssin tehneinä ja pitkäaikaistyöttöminä sekä lopullisen henkilökohtaisen ratkaisun tehneinä, ovat vielä kokematta, jos niitä sitten lopulta onkaan. "Moi, missä sä oot?" Jutun juju ei ole se, että vangit käyttävät kännykkää vaan että kännykän käyttäjät ovat vankeja. Sitten niille voi soittaa. Tästä on valtionhoitajuus ja kamreerilinja kaukana ja riemunkirjava idealismi tehnee sydämelle hyvää. Paikantumisesta tulee suorastaan velvollisuus: onhan siitä hyötyä hätätilanteessa. Ja kaikki me ja he tarvitsemme sen palkan, vaikka pienemmänkin kuin Te, jotka olette esittämässä näitä lopputilejä. Jälleen kerran tietoteknologia toimii päinvastoin kuin lupaa. Hallituskaudella 2003ei ole näkyvissä, että mikään ulkoinen tai sisäinenkään syy johtaisi hallituspohjan muuttumiseen. Paikantavat "palvelut" ovat valtava bisnes. Koska konna voi kuitenkin erota kännykästään, vartijan on tehtävä tarkastussoittoja. Emun ytimestä olisi mahdollista EU:n veturiksi uskotun Saksan avulla vaikuttaa itälaajenemisen riskeihin lähinnä maatalous-, mutta toki myös työllisyyspolitiikassa. Liikkeeni eivät kiinnosta Suojelupoliisia, vaan paljon isompaa mahtia: markkinoita. Teksti ja kuvat, Hanne Yli-Parkas KOKKOLA (KP) Teuvo Aho, KOKKOLA Ei yllättänyt, kyllähän siitä varoiteltiin etukäteen. Paikkoja vapautuisi Libeckissä sairaalahoitoa tarvitseville. Johtuuko nämä nopeat sään vaihtelut sitten kasvihuoneilmiöstä vai mistä, mutta tuntuu siltä, ettei tällaista ollut ennen. Totesin, että sulla on oikeus pysähPoliisimaista käytöstä tyä miten haluat, kun autossa lukee poliisi, mutta minä en. Kenneth Jylhä, KAUSTINEN Ei oikeastaan. Eipä ole insinööritaitokaan korkealla, ellei lähes mammuttimaisessa vanhassa kiinteistössä osata korjauksilla aikaansaada vanhustilojakin. Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, kolumnisti ja tv-tuottaja. Sillä voi äänestää. Jonna Somero, KOKKOLA Kyllä yllätti, edellispäivien ilmoihin verrattuna. Luvattiin järjestystä, lisättiin kaaosta. Kuntalainen PERHO Varokaa, Perhon vanhemmat! Hyvä Mika! Luin kirjasi, Riisuttu mestari. Jo 1993 muodostui hallituksen EU:n kovaan ytimeen tähtäävä liittovaltiolinjaus lähinnä metalliliiton vaikutuksesta ja myös Elisabeth Rehn-ilmiön mahdollistaneen Zhirinovskin pelosta. Tämähän on myös ymmärrettävää, koska onhan Turku kuuluisa vanha kulttuurikeskus, jossa hyvinkin saattaapi vieläkin olla päteviä poppaukkoja, iskiaksen parantajia. 13 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. EU:n itälaajeneminen on jäänyt lähinnä vain viivytykseksi ja EU:n talous pysähtyneisyyttään jää devalvoituneenakin yhä enemmän jälkeen Yhdysvalloista. K-kauppa tuntee minut paremmin kuin äiti. Mikäli oppositio haluaa säilyttää kannatuksensa tason seuraavalle vaalikaudella, kannattaisi sen ehkä keskittyä lähinnä vain ihmisoikeuskysymyksiin ja kovissa kysymyksissä esiintyä perusturvallisena perustuslaillisena. Plussakortti paljastaa koko elämäntapani, ja miten sitä voi rahastaa. "Fantastista", huudahtavat propellihatut, jotka mieluummin uhraavat kykynsä kolajuomien kännykkämyyntiin kuin todellisiin palveluihin vanhuksille, köyhille ja maalaisille. Lähteköön ensimmäisenä se, joka noin hulluja esittää! Vai haluaako hän itse tehdä esikouluja kouluavustajantyöt, talonmiehentyöt, siivoukset, keittää ruoat jne. Vanhuusterveisin Ikäihminen KOKKOLA Honkaharju vanhuksille Kokkolan Kiviniityn lukion oppilaat Elina Johnson ja Miia Järvelä kirjoittivat rohkaisevasti ja asiantuntevasti omista kokemuksistaan Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertissa 12.1-2002 (Kp 15.1.). Sen ei tule olla myöskään autonomisten ei-Emu-maiden, Ruotsin, Tanskan tai Britannian joukossa, vaan nimenomaan olla liittovaltiorintaman keihäänkärkenä Emun kovassa ytimessä. Koko teos huokuu pohjalaisuuden erityispiirteitä: rehellisyyttä ja suoruutta. Sami ja Johanna Korkia, NIVALA Ei yllättänyt, Suomessa on tällaista ollut aikaisemminkin. Siksi hatunnosto johtajillemme! Paavo Leskinen KOKKOLA Hatunnosto johtajillemme Kirjoittaja pohtii Paavo Väryysen Kokkolassa esittämiä näkemyksiä ja Emun “kovassa ytimessä” olemisen merkitystä Suomelle. Onko tällaisella ihmisellä oikeustajua muissakaan asioissa. Tämäkin jos Suomen Pankin virka-autoa joutuukin käyttäämään aina välillä, selekähoidon takia muun muassa pistäytymällä demareitten kokouksissakin, niin kuin hiihtoliitonkin sekä automuseonkin pippaloissa. Katja Humalamaa, KOKKOLA Kyllä hieman yllätti, kun kävelin töistä kotiin. miten kamariorkesterin konsertti oli mielenkiintoista vaihtelua "perinteisille" lauantai-illoille. Pian kukaan ei kuvittelekaan pärjäävänsä ilman. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Ensin oli niin lauhaa ja nurmikkokin melkein näkyi jo. Kun kerran SAK ensin ja myöhäisesti MTK:kin ovat hyväksyneet Suomen epäitsenäisen lobbailulinjan Emun kovassa ytimessä, on vaikea nähdä, miten järjestöjä lähellä parlamentaariset siivet voisivat kansanrintamassakaan enää tältä tieltä palata. Keskituloinenkin on tasa-arvon rippeiden mahdollistavan verotuksen jälkeen verrattain köyhä. Kaikkihan sen tietävät, jotka vähän enemmän ajattelevat, kenen ehdoilla semmoinen luokka toimii. Olen iloinen Esko Ahon puolesta, ettei hän joutunut Suomen Pankin ahjoon hiostettavaksi. Lainausmerkeissä siksi, että "palvelua" tulee, halusi tai ei. Ilmeinen pettymys tämä Honkaharju-suunnitelma on vanhushoidon lisäpaikkoja odottaneille. Vai kummitteleeko tällaisen tuumailun takana Kokkolasali asiakkaineen. Ilmeisesti tätä kiusallista iskiasta on myös tällä Ilkka Kanervalla (alias Ike). Kun tulin kaupasta, osoitin sormella pysäköimistapaa paheksuen sitä muutamalla pään pyörityksellä. Ei tämä ihan tavallinen talvi ole, vaihtelut ovat olleet aikamoisia. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Poliisin ystävä KOKKOLA Keskipohjanmaa.netin galluphistorian selkein kanta oli myönteinen suhtautuminen taksien turvakameroihin. En vain enään ymmärrä keskustaväkeä, joka hyväksyy kaiken. Samoin esikoululaisia ollaan työntämässä ykköskakkosluokkien sekaan opettajien, oppilaitten ja vanhempien harmiksi ja suututtamiseksi. Nyt säät vaihtuvat niin äkkiä aivan laidasta laitaan. Heistä ei muutamat tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Jo nyt pankki tietää, miten ja mihin käytän rahani. Kuva: Jukka Lehojärvi TIMO HARAKKA Kokkolassa oli kaksi poliisia poliisiautolla hakemassa pitsoja Kallentorilta. Heikki Linna maailmanmestari KANGASNIEMI Oleellinen jäi kertomatta Olen aina pitänyt keskustaväkeä kultaisen keskitien kulkijoina, elämän arvoista kiinnipitävinä, kirkkoa ja Jumalaa kunnioittavana puolueena. Mutta sanoihan kylläkin Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhalakin tässä pankissa olevan niin paljon töitä, ettei kyllä muualla jouda hyppäämään, joten täysin ymmärrettäväähän tämä kaikki on. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Ja onhan se turvatie. Säästöt eivät saa myöskään vähentää väkeä. Sillä voi maksaa pysäköinnin. Tähän saakka gsm-puhelimet paljastivat olinpaikkansa summittaisesti, mutta nyt sekin vapaus meni. EU:n kansantulo on enää vain 2/3 Yhdysvaltain kansantulosta henkeä kohti.Joillain Suomen kehitysalueilla kansantulo on enää vain 2/3 EU:n kansantulosta. Sää on kyllä hieman poikkeuksellinen, sillä ei keli ole vaihtunut joka vuosi yhtä nopeasti. Kirjasi "keittiöosuus" jättää vaikutelman, että purkkien vitamiinija erikoisesti lisäravinnealue on harmaa. Lauantaina iltapäivällä ei-vastauksia oli noin 40 prosenttia. Takseille kamerat. Lisäksi tytöt analysoivat hyvin itse konsertin sisältöä. Vanha matkapuhelinmainos oli profeetallinen: "Sut saa kii". Vaan kuinkas tässä kävikään! Suunnittelutyöryhmä esittää 54paikkaisen uudisrakennuksen rakentamista nykyisen 57-paikkaisen vanhainkodin tilalle. M atkapuhelin on ratkaisu joka ongelmaan. Pitkälti asia näin onkin, mutta haluamme tavallaan rohkaista kyseisiä lukiolaisia ja muitakin, että klassista musiikkia, yhtenä esimerkkinä oopperamusiikki ei välttämättä tarvitse ymmärtää tieteellisesti nauttiakseen siitä, kuten Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen totesi hiljattain. Toinen jäi istumaan autoon, jonka hän poliisin oikeudella oli pysäköinnyt tielle poikittain keula katukäytävällä
Rämeellä elettiin täyttä elämää." Näytelmä tapahtuu Rämeen tuvassa 1950-60-luvuilla. Molempien metsä on hieman salaperäinen, mutta turvallinen paikka. päivänä. Säveltäjä luonnehtii teosta näytelmälliseksi kantaatiksi. Pakkasillan pääteoksena kuultiin Prokofjevin valoisa sonaatti Tänään sunnuntaina kuullaan omassa konsertissaan maailman vokaaliyhtyeiden parhaimmistoon lukeutuvaa englantilaista The Hilliard Ensembleä. Pakinoiden väliin kirjoitin sillat, jotta niitä jouhevasti pystyisi esittämään peräkkäin, ettei asia tai tilanne töksähtäisi tai karkaisi aivan eri tilanteisiin. Uutiset ovat yhä absurdimpia. Erkkilä itse opettaa kuvataidekoulussa yläasteikäisiä, joiden töitä ei ole näyttelyssä mukana. Säveltäjät Hellawell ja Belcastro ovat läsnä sunnuntain konsertissa. Kokoonpano on monikansallinen ja se konsertoi laajalti eripuolilla Eurooppaa. Hänelle tulee siitä kauneusolo. Jaossa on useita erikoisapurahoja. Ijäksen valteiksi katsottiin aitous, tyylitaju ja huumori. Keskustelua kuvien kautta Vihreää pursuava puupiirros Talvi on viime vuodelta. Etsaus/akvatinta Yölento esittää tytön tai naisen joka lentää. – Ajattelen enkeliasiaa myös siinä, miten ihmisinä kohtaamme toisiamme. Myytit poikki ja pinoon Uhmata Erkkilä haluaa myös käsitystä miehisestä taiteilijanerosta, joka kieriskelee luomisen tuskissaan yksin ateljeessaan muusan varjellessa työrauhaa. Esimerkiksi voimakkaat vastavärit voivat ärsyttää ja aiheuttaa jopa pahoinvointia joissakin katsojissa. Koira tai laiva on kiehtonut pieniä mieliä, ja sen he ovat esittäneet omalla tavallaan. Kiinnostavaa on, kuinka monet lapset ovat keskittyneet yhteen selvään yksityiskohtaan, kun taiteilijan aiheiltaan ja värikerroksiltaan runsaassa teoksessa on monia elementtejä hieman sekalaisessa kokonaisuudessa. Ei voi olla oikeaa vastausta. 2002 15 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi B Palv. Illan erikoisuutena kuullaan Dmitri Sostakovitsin kahdeksas jousikvartetto viidelle gamballe sovitettuna. Parhaan esiintyjän Venlan sai TV 1:n Maailman ympäri -matkailuvisailun juontaja Simo Frangén. Erkkilän teoksissa metsä on turvallinen paikka kuin koti. Lisäsin näytelmään myös karjakon roolin. – Kun on tehnyt hirveästi töitä, tuntuu hyvältä, kun joku saa niistä itelleen jotakin. Varsinkin pienten metalligrafiikkateosten kuvakertomusten lukeminen vaatii katsojalta paljon aikaa ja paneutumista. Miksi siivekkäitä. Muoto ja väri ovat kertovaa sisältöä tärkeämpiä maalauksellisissa puupiirroksissa kuin metalligrafiikassa. Talviyöt, puupiirroksia ja grafiikkaa -näyttely avattiin lauantaina ensimmäisen konsertin jälkeen. Tämä yhdistelmä on tuottanut erikoisen, kokeilevankin näyttelyn kamarimusiikkiviikon vuoden taiteilijaksi nimeämältä naiselta. Kuvataiteilija, taiteen maisteri Jaana Erkkilä on myös Kokkolan kuvataidekoulun tuntiopettaja ja kolmen pojan äiti. Rooleissa nähdään: Aila Murto, Tapio Alho, Kirsi Lätti, Unto Lukkarila, Tapani Orjala, Mirjami Karhula, Heikki Välikangas, Orvokki Säätelä, Birgitta Stenfors, Vuokko Koivusaari, Aimo Kallio, Eila Alho, Eero Lukkarila, Paula Yrjänä ja Tuomo Ruotsala. En halua manifestoida. Maineikas brittiyhtye lavalle Omaa väkeä avauspäivänä KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakaa tänä vuonna apurahoina 275 000 euroa eli runsaat 1,6 miljoonaa markkaa. Yhtyeessä laulavat kontratenori David James, tenorit Rogers Covey-Crump ja Steven Harrold sekä basso Gordon Jones. Enkeli ei ole hänelle ylimaallinen hahmo, mutta ylöspäin suuntaavat myös muut kuvaelementit: kädet, puut ja kuivahtaneetkin kasvinosat. Isojen ja monella värillä kerroksittain vedostettujen puupiirrosten tekeminen on ollut kova urakka puhumattakaan ajatustyöstä, jota taiteilija on tehnyt mystisinä talviöinä. Uudempaa tuotantoa kuullaan Kaustisen kamarimusiikkiviikon vuoden säveltäjältä Piers Hellawellilta, yhdysvaltalaiselta Stephen Hartkelta, kanadalaiselta Jonathan Wildilta sekä italialaiselta Luca Belcastrolta. Elämää vietiin eteenpäin sellaisilla peruselementeillä kun siihen aikaan oli mahdollista. Rämeenkylän naiset Sievissä Taide. Kamarimusiikkiviikon järjestäjät ovat keksineet sekä konserteille että näyttelylle talviaiheisia otsikoita. K-P:n rahaston johdossa jatkaa kaupunginjohtaja Antti Isotalus ja varapuheenjohtajana ammattikorkeakoulun rehtori Marja-Liisa Tenhunen. Erkkilän viime vuonna tekemään valovaikutelmaltaan hienoon Hälyn takana -puupiirrokseen on kommenteiksi ripustettu hänen Kristo-poikansa Metsän henki -puupiirrossarja. Erkkilän poikien kommenttitöiden lisäksi mukana on 9vuotiaiden ja lukioikäisten kuvataidekoululaisten kuvia ja tekstejä, joiden lähtökohtina on ollut Erkkilän teoksia. "Jotta tilanne olisi vielä parempi, kaksoisroolitin pakinoiden päähenkilöt Rämeen Marin ja Kallen. Sekä äiti että poika kuvaavat puita. Lisäksi hän esittää kuvan vastaanottoa tuomalla lasten ja nuorten töitä sekä katsojien kommentteja näyttelytilaan. professori Juhani Tuominen Lapin yliopistosta. Tuomariston valintojen lisäksi tvkatsojat äänestivät yleisö-Venlan saajaksi MTV3:n maratondraaman Salatut elämät. Näyttelyn vuorovaikutusidean sisäistäminen ja palautteeseen syventyminen voi olla vaativaa, mutta antoisaa. Miten asiat olivat, siihen vaikutti Marin vahva ja luja tahto sillä hän oli sen verran yrittäjänainen. Erkkilälle taide on vuorovaikutusta. – On pakko kohota arjen yläpuolelle, kun kolme oksentaa yhtä aikaa. Kuvataiteilijalle myönnetään ainakin yksi 10 000 euron apuraha. Kaunis, hehkuva ja rikas se on vihreänä, jota tehostaa oranssi. Lavasteet on tehnyt Eero Lukkarila näyttelijöiden avustuksella. Kyrölä työskenteli Keskipohjanmaan kulttuuritoimittajana ja toimitussihteerinä sekä avustajana mm. Tiistaina The Hilliard Ensemble kantaesittää KeskiPohjanmaan Kamariorkesterin kanssa Piers Hellawellin teoksen "The Pear-Tree of Nicostratus" neljälle laulajalle ja jousille. Erkkilä pyrkii kohoamaan taiteellaan arjen yläpuolelle. Pakinoita julkaistiin Keskipohjanmaa-lehdessä vuosina 1951-1967 nimimerkeillä Akusti, Hyyryläinen ja Vi-Ki. Sitä johtaa gambisti Veli-Markus Tapio. kamarimusiikkiviikon vuoden taiteilijaksi. "Luin usein näitä pakinoita ja esitinkin joitakin niistä noin yksittäin ja huomasin että ne on helposti roolitettavissa osavuoroiksi. 6-vuotias Tuomas Kelomäki on valinnut sänkynsä päähän Erkkilän Kohtaaminen-nimisen grafiikanlehden, että hän voisi aina illalla katsoa sitä. 9-vuotiaiden kuvataidekoululaisten Teemu Peltolan, Aatu Salon, Hilla Hakalan, Miia Hautalan, Bertta Röningin, Elina Mäkisen, Johanna Junkalan ja Emmi Raatikaisen linokaiverrustöiden lähtökohtana on ollut Erkkilän puupiirros Franciskus ja kumppanit, 2000. Vain joissakin tilataideteoksissani on ollut selvä sanoma. Enkeli on taustalla oleva elämänkatsomuksellinen asia, sanoo Jaana Erkkilä. Sunnuntain konsertissa vanhaa musiikkia edustavat muun muassa 1400 ja 1500lukujen säveltäjanimet ranskalainen Dufay sekä englantilaiset Fayrfax ja Cornish. Näytelmä koostuu tunnetun keskipohjalaisen, Sievistä kotoisin olleen lehtimiehen, pakinoitsijan, runoilijan, taideja kirjallisuuskriirikon Vilho Kyrölän (1911-1967) pakinoista. Esitin ne näkyvimmät hahmot ja roolitin tekstit. Erkkilä ei tarvi työhön yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Rahaston apurahojen hakuaika on helmikuu ja jako tapahtuu vuosijuhlassa Haapajärvellä huhtikuun 10. perussuomalaista maaseutuelämää syrjäseudulla. Pakinoista syntyi näytelmä lohtajalaisen Tuomo Ruotsalan ideasta. Turvalllisuutta luovat suuret kuuset ja niiden takana lymyävät hohtavasiipiset olennot. Yrittääkö hän rauhoitella meitä sotien, onnettomuuksien ja välinpitämättömyyden keskellä. Oman maakunnan musisoinnista nautittiin illalla, kun kaustislainen pianisti Outi Kangas sekä juuriltaan kaustislaiset Kokkolassa asuvat sopraano Marianne ja viulisti Reijo Tunkkari valtasivat lavan. Lisäksi vastaanotto esiintyy Mari Jalkasen nauhoittamina kommentteina, joita yleisö voi kuunnella cd-levyltä. Parhaaksi komediaksi nousi TV 2:n Muodollisesti pätevä. Taiteilijaa hiukankin tuntevalle on helpoimmasta päästä Tänä iltana kotona, 2001, joka on omaelämäkerrallinen kuin päiväkirja. Viihdeveteraani Jukka Virtasen elämäntyö katsottiin erikois-Venlan arvoiseksi. Ohjelmassa on mukana sekä perinteisten gambasäveltajien John Dowlandin ja Alfonso Ferraboscon musiikkia että myös nykysäveltajien Retroverin johtajan Veli-Markus Tapion ja Simon Bainbridgen tuotantoa. Ihmetellään, mitä kaikkia kauheuksia ihminen voi tehdä. Näyttelyn järjestämiseen osallistunut kokkolalainen taidehistorian opiskelija Mari Jalkanen ja Erkkilä keskustelivat jo keväällä katsojan vuorovaikutuksen mukaan ottamisesta näyttelyyn. ja miehet Sievissä tänään sunnuntaina Järvikylän nuorisoseuralla. – Kuvan monitulkintaisuus kiehtoo. Akatkin päättivät mennä sinne. Musiikista ja valoista vastaa Unto LukkarilaOhjaus, tekstin lisäykset dramatisointi Tuomo Ruotsalo. Erkkilän töihin perustuvia lukioikäisten puupiirroksia on esillä aulassa. 050-304 6833 • kotimaiset lahjatavarat • laadukkaat silkkikasvit • sisustustaulut • takorautatuotteet ym. – Tuntuu, että yhteiskunnallisesti mennään yhä aggressiivisemmaksi. Samassa yhteydessä pidetään perinteinen Keski-Pohjanmaan kulttuuriseminaari, jonka aiheena on kuvataide. Se oli työtä ja raadantaa. Sen katseenvangitsija on kokonsa ja voimakkaan vihreän värityksensä vuoksi viime vuonna tehty Talvi-puupiirros, joka ei kirkkaan värinsä ansiosta näytä talviselta. Ijäs sai ohjaaja-Venlan ja hänen teoksensa Aita nimettiin parhaaksi tv-elokuvaksi. Alustajana on mm. – Minua kiehtoo ajatus, että voi uhmata painovoimaa; hypätä, lentää, sanoo Erkkilä. Nykyään kolmen villin pikku pojan äiti ei juuri liiku ulkona keskellä yötä, mutta mielikuvat lapsuuden kuutamohiihdoista kulkevat yhä mukana ja antavat aineksia kuviin. Siipi kiehtoo Erkkilää myös kuvallisena muotona ja lentäminen vapauden symbolina muillakin hahmoilla kuin enkeleillä. Naiset eivät muista kumman idea alunperin oli, mutta se toteutettiin. Tuomaristo kiitteli sarjaa omintakeiseksi ja kantaaottavaksi. Kyrölän pakinoiden pääpaikka on Rämeenkylä, Rämeen talo jossa asui vahvahahmoinen emäntä Mari, miehensä Kallen ja lapsiensa kanssa. Uhmaa edustaa se, että tekijä viisveisaa todellisuuden perspektiiveistä, vaikka kuvaelementit ovat esittäviä. Haluan tuoda esille, että elämässä on myös toinen puoli eikä vain julma ja kaoottinen. Enkelit esiintyvät vuoroin pääosassa ja taustalla uusissa töissä ja niitä nähtiin kesälläkin näyttelyhalliin Hiljaisuus-teeman ympärille kootussa yhteisnäyttelyssä. Niinpä hän on tehnyt uusimpia töitään samalla, kun hänen 12-vuotiaat kuvataidekoulussa jo grafiikan alkeet opiskelleet kaksospoikansa Kristo ja Johnny Källström aloittivat puun kaivertamisen. Erkkilä pyrkii kuvalliseen ja sanalliseen vuoropuheluun paitsi taiteensa aikuisyleisön kanssa jopa työhuoneessaan omien poikiensa ja muiden Kokkolan kuvataidekoulun oppilaiden ja heidän töidensä kanssa. Elämä oli hyvin ns. Siivekäs olento on päässyt pojankin työhön. Erkkilä esittää metsän ja kodin turvallisina, mukavina paikkoina. Käsikirjoittaja-Venlan sai Timo Varpio sarjastaan Kultakuume.com Naisnäyttelijöistä Venlan sai Outi Mäenpää (Muodollisesti pätevä) ja miehistä Oiva Lohtander (Puhtaaksikirjoittaja). Värien näkeminen on yksilöllistä. Tänä vuonna Venloja jaettiin yhteensä 12 kappaletta. Kaustisella soittavat: Veli-Markus Tapio (diskanttigamba ja yhtyeenjohto), Mark Levy (diskanttigamba), Reiko Ischise (tenorigamba), Lauri Pulakka (bassogamba) sekä Mika Suihkonen (bassogamba). Juhlapuhujana tilaisuudessa on haapajärveläissyntyinen professori Juha Pentikäinen. Vuorovaikutus-teeman toteuttamisessa häntä on avustanut taidehistorian opiskelija Mari Jalkanen. ”Salkkarit” sai annetuista puhelinäänistä ylivoimaisen siivun, runsaat 42 prosenttia. Kun taiteilija on samalla perheenäiti ja tuntiopettaja, ei elämä ole pelkkää surrealistisissa unikuvissa liitelyä. Pieniä kuvataidekoululaisia on opettanut Ritva Kangas. LAHJATAVAROIDEN JA SILKKIKUKKIEN ERIKOISLIIKE LAHJATAVAROIDEN JA SILKKIKUKKIEN ERIKOISLIIKE Leena Ahlholm KAUSTINEN (KP) Kokkolalainen kuvataiteilija Jaana Erkkilä ilahtui, kun kuuli viime keväänä kutsun tulla Kaustisen 24. Uskollisena Talviyöt-nimelle Erkkilä ripusti yhdelle seinälle talviaiheisen kokonaisuuden. Näitä apurahoja voivat hakea maakunnan alaja yläasteen opettajat tai koululaisryhmien vetäjät. Rahaston työvaliokuntaan on nimetty puheenjohtajan lisäksi Pasi Eskola Kalajoelta, Paula Hyttinen Kokkolasta ja Veikko Väntänen Kannuksesta. Teoksen teksti on Bocaccion Decameronesta. Kuvataideteos on taidetta vasta, kun joku sitä katsoo, kuten kirja on taidetta, kun joku sen lukee. Täytän huhtikuussa 42. ”Hänen esiintymisensä yhdistelemä helppoheikkimäisyys ja lapsenomainen huumori on ärsyttävänäkin valloittavaa”, kiitteli tuomaristo. Kyrölä kuvaa empaattisesti keskipohjalaista ja sieviläistä elämänmenoa. Taide on herättänyt Tuomaksessa tunteita ja vedonnut hänen kauneudentajuunsa. Poikien piruja ja kissoja esittävät väripuupiirrokset on ripustettu näyttelyyn kommenteiksi äidin uusimmille enkelikuville. Luontoon ja yöhön liittyvä mystiikka eläimineen, enkelit ja muut siivekkäät sekä omakuva ja kotiin liittyvät omaelämäkerralliset ainekset ovat Erkkilän grafiikan aihepiirejä. Ja Kalle se toteaakin Ojan Antille että tässä kylässä on paha akkavalta mutta nyt kelekka kääntyy, kun illalla on maamiesseuralla kokous. Viihdeohjelma-Venla myönnettiin MTV3:n Far Outille, ja musiikkiohjelmien ykköseksi nimettiin TV 1:n Hotelli Sointu. Suomen kuvalehdessä, Sosialistisessa aikakauslehdessä, Suomen sosialidemokraatissa sekä Yleisradiossa. Opppaana toimivat taiteilijan ja Mari Jalkasen tekstit sekä näyttelyluettelo. Sievin murre on selvä tehokeino. Kuva: Clas-Olav Slotte Leena Ahlholm KAUSTINEN (KP) Jaana Erkkilä: Talviyöt, puupiirroksia ja metalligrafiikkaa kansantaiteenkeskuksessa 31.3.2002 asti. Yhtye laulaa vielä tiistainakin Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina. Metalligrafiikalla rakentuu luovassa prosessissa monista osista kuvallinen kertomus, jota taiteilijakin lukee ihmettelen työn valmistuttua. – Minusta on mukavaa ajatella, että olisi jonkinlainen varjelus tämän elämän yllä, jonkinlainen usko tai ainakin toivo siitä, että meistä pidetään huolta. Voimaa antavat ketut. Sunnuntai-iltana konsertoi gambayhtye Retrover. Taiteilijallekin lopputulos oli yllätys, sillä tavoitteena oli enemmän valkoista. Se on ollut mukana kaiken ikää, mutta muuttunut iän myötä. He elävät tätä päivää, asuvat kirkolla ja Mari muistelee miehelleen kahvipöydän ääressä mennyttä aikaa siellä Rämeellä ja mennyt aika tulee esiin muisteluina pakinoiden myötä. Kotimaisen uusnatsismin uhosta kertovan jännärin käsikirjoitti Iiro Küttner ja ohjasi Jukka-Pekka Siili. Tätä varten on varattu 17 000 euroa, jolloin yksittäinen apuraha on vähintään 1 700 euroa. K-P:n rahasto jakaa 275 000 HELSINKI (STT) Yleisradion ohjaaja Matti Ijäs pokkasi kaksi Venla-palkintoa, kun televisioala laakeroi vuoden 2001 parhaimmistoaan. ma–pe 10–17, la 10–14 Itäinen Kirkkokatu 16, Kokkola puh. Retroverin kokoonpano vaihtelee ohjelmiston mukaan. Nämä lasten pirut toimivat hyvin enkelien kanssa. Aatu ja Essi sekä 9-vuotiaat Marja-Liisa Haponen, Jessica Annanolli, Sami Taivassalo, Aina-Maria Ojutkangas ja Jura Syri kuvanneet öljypastelleilla ajatuksiaan Erkkilän tänä vuonna valmistuneen, punahehkuisen Suureen maailmaan -puupiirroksen pohjalta. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. Erityisesti Akustin pakinat olivat suosittua lukemista. Monista kuvaelementeistä huolimatta lopputulos on tasapainoinen ja rauhallinen. Molemmat ovat läsnä maailmassa yhtä aikaa. Retrover on erikoistunut 1400 – 1600-lukujen musiikkiin ja tullut tunnetuksi erityisesti Piae Cantiones musiikkia sisältävän levynsä. Hänelle valinta oli taiteellinen luottamuksen osoitus. Tuomaristo nimesi TV 2:n kolmiosaisen jännityssarjan Operaatio Interheil tv:n parhaaksi draamasarjaksi. Kiinnostus maailman tuulahduksiin oli kaiken keskellä. Matti Ijäkselle kaksi Venlaa SIEVI (KP) Lohtajan harrastajanäyttelijät esittävät näytelmän Rämeenkylän naiset ... Hanna Kangasvieri, Jonna Rantanen, Emilia Kangasluoma ja Anni Surmaaho tarkastelivat erityisesti värien kerroksellisuutta. Tunnen onnistuneeni, kun työt herättävät vastakaikua, mielipiteitä, kannanoton tai tunteen, vaikka se olisi kielteinenkin. Toivoa varjeluksesta elämän yllä Enkelit ja muut siivekkäät viestivät Jaana Erkkilän puupiirros Vastavalo (vas.) ja hänen poikansa Kriston Piru ja kissa on ihan uusi. Leena Ahlholm KAUSTINEN (KP) Kaustisen kamarimusiikkiviikko alkoi nimensä mukaisesti, helsinkiläisten sellisti Marko ja klarinetisti Tuulia Ylösen sekä pianisti Heini Kärkkäisen muodostama trio avasi konserttisarjan. Suuren suosion saavuttanutta peruskoululaisten kulttuuritoiminnan tukemista jatketaan. Kuultava valo syntyy äidin työhön monien värikerrosten voimalla. The Hilliard Ensemble tunnetaan loistavista vanhanmusiikin levytyksistään, mutta se esittää ja tilaa aktiivisesti myös nykysäveltäjien teoksia. Erkkilä esittää omia maalauksellisia väripuupiirroksiaan ja tarinoita kertovaa metalligrafiikkaansa osaksi omina ryhminään. Laajoihin maakunnallisesti merkittäviin hankkeisiin myönnetään 20 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Ja vielä niin että kuuntelija/katsoja ei huomaisi sitä, mutta pysyisi tilanteessa mukana," sanoo Ruotsala. Enkeli voi olla hyvän sanoman tuoja, joka liittyy siihen, miten ihmiset voi arkisissa tilanteissa toimia toisilleen enkeleinä
Ilman lukijan vastaväitteitä kolumnisti taitaisi olla aika tarpeeton. Pottereiden kirjoittaja JK Rowling voitti Whitbread-kirjallisuuspalkinnon parhaasta lastenkirjasta vuonna 2000. Tähän mennessä teoksen on nähnyt jo 18 250 katsojaa. Maaginen kaukoputki sai Whitbread-palkinnon Raija Pelttari (KP) Roma Ligocka, Iris von Finckenstein, Punatakkinen tyttö, suom. Ei ihmisarvoa Se, elääkö vai kuoleeko, on aivan sattuman varassa. Ja tuskinpa sille kovin helpolla voittajaa tuleekaan. Olisiko komea kirjailijanura tehnyt Huovisesta tosikomman. Roma itse on kuvataitelija, puvustaja ja lavastaja. Trilogian on suomentanut viime vuonna valtion kääntäjäpalkinnon saanut Helene Bützov. maapallon toisella rannalla. Piilottelu ja henkeäsalpaavat tapaamiset saapasmiesten kanssa jättävät jälkensä pikku tyttöön. Yleisö senkun nauroi. Antioche käynnistää tutkimuksensa. Lähtiessään venekunta alkoi ahmia maisemia ja historiaa jo Ranskan Rivieran tasolta, laajensi omaa ja lukijain tietämyksiä Napoleonin elämänvaiheissa myötäeläen Elban ja Saint Helenan saarilla. Kolumnisteja on senkin vuoksi, että nähdään kuinka paljon erimielisiä ihmisiä tähän viiden miljoonan kansakuntaan mahtuu. Pirkko Koskenkylä nimeää miehensä merkittäväksi veneenrakentajaksi Swanien ja Mirabellojen isäksi. Grangé ponnahti kerralla rikoskirjailijoiden aateliin teoksellaan Purppuravirrat (suom. Voyage on Koskenkylille mikä tahansa koti mukavuuksineen, välttämättömine tiloineen ja kalusteineen. Omien fyysisten voimien heikkeneminen ja toisaalta hetket läheisten kuolinvuoteen äärellä, saavat Tunkkarin pohtimaan elämään suurempia kysymyksiä. Hän uskaltaa seisoa omien sanojensa tai sanotaanko tekstinsä takana. Kreikan saaret on heitetty nonparelleina Joonianmeren ja Turkin rannikon väliin. Haikaroiden arvoitus kertoo Louis Antiochesta, ranskalaisesta nuoresta tohtorista, joka saa tehtävän lintuharrastaja Max Böhmiltä. Toisen suurvallan apulaispresidentti matkusti joskus taannoin Boliviaan ja osoitti tervehdyspuheensa argentiinalaisille. En voi sille mitään, että päiväkirjaan lukiessani huomaan vertaavani Tunkkaria syksyn kahteen vahvaan muistelmateoksen kirjoittajaan eli Veikko Huoviseen ja Eeva Kilpeen. Niinpä tuumingeissa palataan näihin "hulluihin vuosiin" tuon tuostakin, lukijan mielestä ehkä liikaakin. Sitä varten kirja on tärkeä, että taas kerran muistutettaisiin ihmisiä siitä, millaisiin raakuuksiin kuka tahansa fanaatikko voi langeta. Hotakainen aloitti runoilijana, mutta siirtyi vaivattoman tuntuisesti proosaan. Vaikka näitä tarinoita on jo tullut luetuksi ja nähdyksi, tämäkin on järkyttävää luettavaa. Arvostettu kirjallisuuspalkinto on 30 000 puntaa eli noin 48 500 euroa (noin 290 000 markkaa). Niinpä Tunkkari piipahtaa päiväkirjansa sivuilla myös omissa muistoissaan. 107 s. Otava. Samanniminen teos Punatakkinen tyttö on yksi kannanotto natsien juutalaisvainoihin. Piikkinä kirjoittajan lihassa hiertävät 1960ja 70-luvut, jolloin maanviljelijälle annettiin iskuja oikealta ja vasemmalta – ja eritoten vasemmalta. Ihmeitä kokien Koskenkylän pariskunta jatkaa Turkin puolelle Marmariksen rannikolle ja kokee taas Fethiyen lahdilla unohtumattomia elämyksiä. Kauhut säilyvät unissa läpi elämän. Tämä otos herätti kuvan kohteen Roma Ligockan Spielbergin kuuluisassa Schindlerin lista -elokuvassa ja hän ryhtyi kirjoittamaan omaa elämäntarinaansa. Tämä lahjakas koulusta piittaamaton poika vilahtelee sivuilla niin kuin muutamia muita puolalaisia taiteilijoita, kirjailijoita ja elokuvaihmisiä. Hän, Jari Tervo, Hannu Raittila ja muutama muukin on nimetty Veijo Meren pojiksi. Niissä puhutaan kaikenmaailman ilmiöistä, ne ovat ilmestyneet 1997-2000, mutta paljon on ilmestymisenkin jälkeen tapahtunut. Outo humanitäärinen järjestö Yksi maailma näyttää olevan kaiken pahan alkujuuri. Tapaamiset paikallisten asukkaitten kanssa entinen Tvtoimittaja merkkaa myönteisinä tapauksina. Moneen muuhun mielipidevaikuttajaan verrattuna Tunkkari tuntuu kuitenkin sietävän myös niitä, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä. Hän myöntää todeksi väitteen, että jokaisessa ihmisessä on jonkin verran Jehovan todistajaa eli palavaa halua julistaa jotain asiaa. Suuren kysynnän vuoksi eloja syyskuun esitysten liput ovat jo myynnissä. Kirjat TUHKIMO-BALETTI on vetänyt Kansallisoopperan katsomot täyteen. Tunkkarille päiväkirja on tapa kertoa omia mielipiteitään. Oudosta viitekehyksestä huolimatta juoni etenee loogisesti ja pitää lukijan piinaavassa otteessa. Roma näkee sen eikä unohda sitä koskaan. 2002 s KESKIPOHJANMAA Tiina Ruotsala (KP) Mikko Tunkkari: Syytinkituharin tuuminkeja Mikko Tunkkarin päiväkirja 1.8.200031.7.2001 Veteliläisen maanviljelijän Mikko Tunkkarin päiväkirja on paras omakustanne, jonka olen käsiini saanut. Näin on moottorialus Voyager tullut tutuksi niille, jotka ovat lukeneet ensimmäisen kirjan. WSOY 2001. Roma Ligocka kertoo varsinkin alussa hyvin uskottavasti ja koskettavasti varhaisvuosistaan. Kauas on pitkä matka on pari vuotta sitten ilmestyneelle Mielenkiintoinen tuttavuus-opukselle suoranainen jatko. Grangé kirjoittaa sujuvasti. Mutta nimi Jean-Christophe Grangé kannattaa tulikirjaimin tallettaa sielun syöväreihin. Pullman on kertonut Miltonin teoksen innoittamana halunneensa kirjoittaa jotain mahdollisimman suurta ja samalla kommentoida Miltonin runoelmassaan esittämiä ajatuksia. Ehkä nuoruuden sekoilut myös pillerien kanssa ovat heijastumaa lapsuuden painajaisista. Hän pohtii esimerkiksi, miksi Perhojokilaaksossa muistetaan vieläkin 1800-luvulla elänyt Retu-Heikki, hulivili pullonkallistelija mutta hänen veljeään – yhteisissä toimissa puurtanutta ja säännöllistä elämään viettänyttä – ei kukaan. Pirkko Koskenkylä on kreikkalaisen historian lukenut – hänen opastuksessaan saamme valaisua mm. Juttujen taustalla on kuitenkin vakava elämänasenteen ja maailmankatsomuksen arviointi. Suomessa Pullmannin trilogian on kustantanut Tammi. Meitä on moneksi, naiivia sanontatapaa käyttääkseni. Roma Ligocka kertoo myös purkautuneista avioliitoistaan ja taistelustaan psyyken lääkkeiden väärinkäyttöä vastaan. Välillä tulee naurahdettua ääneen Vetelin filosofin juttuja lukiessa. Palkintoa vastaanottaessaan Pullman kertoi olevansa sanaton. Alkuteos Le vol des cigognes, ilm. Nyt puhutaan runoilija ja prosaisti Kari Hotakaisesta. Eräs ihmisen petomaisuuden järkyttävimpiä tapauksia tästä kirjasta jää mieleen: Kun sotilas murskaa lapsen pään katukiveykseen. Jos yksikin silmä sen kaoottisesta huminasta tavoittaa, olen onnistunut. Syytinkituharin seurassa kuluu aika rattoisasti, toivottavasti tuhari tulee tutuksi muuallakin kuin vain Perhojokilaaksossa. Punatakkinen tyttö ghetosta Kirjat Jyrki Aro (KP) Jean-Christophe Grangé: Haikaroiden arvoitus. On selvää, että tällainen matkailu ei sovi kaikkien luonnolle eikä kukkarolle. Karibian saarten tuntumassa matkalaiset joutuvat hirmumyrsky Lennyn kynsiin ja siinä on lähellä niin ihmisten kuin uivan kodin menetys. Naiivina kysymyksenä nousee mieleen: millä lailla rakensi. Mutta todellinen historian kirjo tulee vastaan Kreikan pikku saarilla, joitten rinteillä kohosivat valkoisten kaupunkien ja kylien sikermät. Tunkkari ja Kilpi katsovat menneisyyttä jotenkin ulkopuolisena, mutta ymmärtävät samalla sen vahvan merkityksen nykyisyyteen. Ville Keynäs. Pullman palkittiin fantasiaromaanistaan Maaginen kaukoputki, joka on Suomessakin erittäin suositun Universumien tomu -trilogian päätösosa. Rankan totuuden eteen tyttö on joutunut menetettyään rakkaan isoäitinsä luultavasti keskitysleirille, se on melkein maailmanloppu. Mikko Tunkkari on aikamoinen humanisti, isolla H:lla. -61) on paitsi pariisilainen kirjailija myös journalisti, joka kirjoittaa eri sanomalehtiin ja aikakauslehtiin, muun muassa arvostettuun Paris-Matchiin. Hesarittomille voi kirjaa suositella. Ennätyssuosioon noussut koko perheen baletti sai ensi-iltansa joulukuun alussa. Alussa eletään Krakovassa juutalaisghetossa, jossa asuminen ei ole ihmisarvoista. Kun esimerkiksi maanviljelijää on pilkattu, Tunkkari on tarttunut kynään ja ottanut yhteyttä. Tämä valittaen todettakoon yltiöyksilöllisyyteen uskoville ihmisille." Suomeksi, tällä omituisella kielellä, kirjoitetaan paljon. Onni on ilmojen tuulissa, merien aalloissa ja tyvenissä, eksoottisissa saarissa, valkoisissa rinnekaupungeissa ja kylissä, kansojen historioissa. "Ehkä suurin syy, pohjalla käynyt tai siellä oleva ei yleensä ärsytä ketään, hän tietää paikkansa eikä hänellä ole kunnon kansalaisen omahyväisyyttä. Ehkä peräti Meri sanoi niin. Luokassa on eräs poika, johon tyttömäisyys on leimautunut pysyvästi. Kirja on suhteellisen helppolukuinen ja sen ahmaiseekin muutamassa tunnissa. Omaleimainen ja väkevä rikosromaani sai Ranskassa vuonna 1998 RTL-Lire -palkinnon ja Inter -palkinnon. Koskenkylät solmivat monia mielenkiintoisia tuttavuussuhteita, joita päästiin uudistamaan esim. Miksi esimerkiksi kastemadot vaeltavan sankoin joukoin asfaltille autojen murskattavaksi. En voi muuta kuin ihmetellä noita kahta sijoittuneina niitten tusinan tai parin suomalaisen joukkoon, jotka toteuttavat unelmaansa purjeja moottoriveneillä, jopa omatekoisilla, maailman meriä rassaamassa. Politiikan lisäksi Tunkkari kirjoittaa paljon uskonnosta ja pasifismista. Tunkkari on aina halunnut ottaa kantaa ja hän on käynyt kirjeenvaihtoa sellaisten miesten kuin Pentti Linkolan tai vakkapa Erno Paasilinnan kanssa. Ei ainakaan kirves kädessä, luulen. (Kokkolalaisiakin on tietääkseni antamassa omaa osuuttaan tässä sankarillisten merenkyntäjien odysseiassa.) Jotkut ovat kertoneet kirjan muodossa elämänsä seikkailuista aavoilla vesillä. WSOY 2001. Hyvin Tunkkari sitoo aiheensa vuodenaikoihin ja arkisiin tapahtumiin, mutta usein päivän tapahtumat tarjoavat vain pienen sysäyksen kirjoittajan varsinaisiin aiheisiin. Enää ei esimerkiksi Boris Jeltsin tallustele mikrofonin ääreen epävarmana siitä, missä maassa yleensä on. Vaikka kirjoittajan kommentit taistolaisvuosista vaikuttavat välillä katkerilta, niin Huoviseen verrattuna Tunkkari ei ole jäänyt kritiikkinsä kritiikin vangiksi. Vaikka kirjan ulkoasu on liikuttavan vaatimaton – EKEtuotteen painama pehmeäkantinen vihkonen – on sisältö täyttä tavaraa. elokuuta. Jäljet sieluun Hyvin uskottavaa on myös se, kuinka vaino vaikutti lasten psyykeen. Tuomaristo valitsee Whitbread-pääpalkinnon voittajan vuosittain listasta, johon on koottu ehdokkaat parhaan romaanin, esikoisromaanin, runokokoelman, elämäkerran ja lastenkirjan kategorioissa. Kilpi puolestaan pohtii eletyn elämän vaikutusta nykyisyyteen ja tulevaan. Marja Kyrö, 402 s. WSOY 2001. Kuuntelin viime kesänä radiosta Hotakaisen Studia Generalia -luentoa aiheesta Miten kirjani ovat syntyneet. Teksti ei suinkaan ole totista torvensoittoa, vaan myös humoristista elämänmenon tarkkailua. Kun Roma äiteineen lähtee pakoon, alkaa vielä jännittävämpi jakso, kysymys on silloin todella elämästä ja kuolemasta. Mirabelloja rakennettiin Thaimaassa. Hotakaisen järjestys on onneksi huojuva ja kyselevä. Takaa-ajo päättyy Intian Kalkuttaan, jossa tilit tasataan. Siinä ilmeni että kuten kaikki humoristit, Hotakainenkin suhtautuu elämäänsä vakavasti. Jos silmä ei riviin satu, kirjoitus jää mykän horinaksi. Se on haaste, jonka ottavat vastaan rohkeat, avarakatseiset miehet ja naiset ja joitten eläminen ei ole viimeisen pennin päälle. Voin vain kuvitella, että keskipohjalaisella maaseudulla Tunkkarin mielipiteitä ei varmastikaan ole nielty kakistelematta – ei seurakunnassa eikä aina poliittisellakaan rintamalla. Hänen kun piti esittää tyttöä, ettei olisi tarkistettu, onko hänet ympärileikattu niin kuin juutalaiset. Roma on sittemmin kuulun puolalaisen elokuvaohjaajan Roman Polanskin serkku. Kurkistan etukäteistietoja saadakseni kakkoskirjan esipuheeseen: "Pekka Koskenkylä rakensi unelmaveneensä Voyagerin, joka laskettiin vesille Thaimaassa keväällä 1995 ja siitä alkoi viisi vuotta kestänyt mielenkiintoinen meriseikkailu." Voyager keinutteli isäntäväkeään Thaimaasta Eurooppaan ja Amerikkaan ja sieltä takaisin Välimerelle. Kolmea kirjaa on tähän mennessä myyty yhteensä parikymmentätuhatta kappaletta. Pirkko Koskenkylä on yksi heistä, nyt jo toisella teoksellaan. 332 s. 348 s. Kun Antioche menee tapaamaan Böhmiä, hän löytää tämän kuolleena. Siksi hän kirjoitti tämän kirjan. Grangé (synt. Sukupuolen vaihdos säästi hengen. Tuhkimon uusintaensi-ilta on 23. Kari Hotakainen osaa olla rock-pitoinen. Minusta Mikko Tunkkarilla on enemmän huumorintajua kuin Veikko Huovisella. Hän seuraa lintuja Bulgariaan mustalaisten pariin, Turkkiin, Israeliin ja Keski-Afrikan tasavaltaan. Kirjat Yrjö Kujala Pirkko Koskenkylä: Kauas on pitkä matka, matkakirja, kuvitettu. Kun koulut taas alkavat, sinne saapuu monin tavoin henkisesti vammautuneita lapsia, jotka kantavat rotusyrjinnän kauhuja silmissään ja ruumiissaan. Välillä Koskenkylät lepäilevät ylellisessä venekodissaan, kunnes taas on aika nostaa ankkuri. Päiväkirjan seurassa todella viihtyy. Veristen murhien kuvaamisessakaan kirjailija ei syyllisty makaabereihin ylilyönteihin. Se tarvitsee aika ajoin siivousta ja huoltoa suolavesien ja pohjaan tarttuvien eliöitten vuoksi. Ja on mukava virkistää muistiaan, varsinkin kun on kyseessä uuden sukupolven paikkansa vakiinnuttanut kirjailija. Tämä kaikki vaikuttaa vähän päälleliimatulta, sillä lapsuus ghetossa ja Krakovan kujilla olisi se vangitsevin aihe. Odysseuksen retkistä saarivaltiossa ja sen ulkopuolellakin. Ranskalaiset nykykirjailijat eivät taatusti ensimmäisenä tule dekkareihin tai rikosromaaneihin mieltyneen himolukijan mieleen. Kirjan kannessa on viehättävä kuva pelokkaasta muutaman vuoden vanhasta tytöstä, jolla on ihastuttava punainen takki ja kädessä isoäidin virkkaama kassi. Jos kirjoituksessa havaitaan tolkku, se johtuu yleensä siitä, että moni muukin on ajatellut asiat niin. 1994, suom. Tunkkari on jo jäänyt eläkkeelle, luovuttanut talonpidon kuopukselle, ja tuttavapiiriä harventaa viikatemies. Elämä ja muita juttuja on kokoelma Hotakaisen Helsingin Sanomien kulttuurisivujen ja muidenkin juttujen kokoelma. Krakovan kaduilla, porttikäytävissä ja kellareissa väärennetyin henkilöpaperein ja muutettu nimi turvanaan piileskelevät äiti ja tytär pääsevät etäsukulaisten Kiernikien hoiviin. Kuinka käy kirjailijalta rock'n roll. Omasta työstään Hotakainen puhuu näin: "Jos kirjoitan rivin, en kirjoita sitä avaruuteen, kirjoitan sen kiitämään maata pitkin. "Kun ihmisellä on unelma ja hän pääsee toteuttamaan sen, sitä voi kutsua onneksi." Näin Pirkko Koskenkylä teemoittaa osuutensa suuresta unelmasta ja saavuttaa onnensa maailman meriä kiertämällä yhdessä hyvän kaverinsa, aviomiehensä Pekka Koskenkylän kanssa. Kun raakojen maailmanlaajuisten murhien vyyhti alkaa purkautua, Antioche joutuu kohtaamaan oman torjutun menneisyytensä ja ihmisen pimeän puolen. 1999). Juuri rehellinen, arjen uskonnollisuus ja avoin pasifismi nostavat Tunkkarin eri sarjaan kuin pitäjäfariseukset. syytinki=eläke tuhari=vanha mies, isoisä tuuminki=ajatus, suunnitelma Syytinkituhari tietää, mistä kirjoittaa Mikko Tunkkari viihtyy maaseudulla ja ottaa nykyisin nopeasti kantaa muun muassa sähköpostin välityksellä. Pääpalkinto meni tuolloin runoilija Seamus Heaneylle. Sitä minä kutsuisin elämänviisaudeksi. Hän asuu nykyään Münchenissä. Mielipidevaikuttajasta tosiaan voidaan puhua, sillä Mikko Tunkkari on tunnettu Perhojokilaaksossa ja osin koko maakunnassa. Edessä on Karibian meri ja millennium, uusi vuosituhat, joka otettiin vastaan Floridassa Fort Lauderdalissa. Voyager puski keulansa lukemattomiin lahdenpohjukoihin, joissa oli joskus kymmeniä toisia valkoisia huvipursia. Miksi ne eivät päivystä vedellä täyttyneen maakäytävän ulkopuolella ja odota tilanteen kuivumista. Hänen mielestään pääpalkinnon voittaminen osoittaa todeksi sen, mihin hän on aina uskonut – että lastenkirjat kuuluvat yleiseen kirjallisuuskenttään, yleisille kirjamarkkinoille ja yleiseen kirjallisuuskeskusteluun. Kirjailijan on löytänyt Terttu Toiviainen, sama lastenkirjatoimittajaguru, joka haistoi myös Harry Pottereiden lumovoiman. Mikko Tunkkari on keskustalainen, ja uskonnollakin on vahva osuus hänen elämässään. Miten moinen on mahdollista. Luvassa on kaikkiaan kolmetoista esitystä.. Heikkohermoisimpien lukijoitten kannattaa Haikaroiden arvoitus sivuuttaa, mutta esimerkiksi Thomas Harrisin tai Jeffrey Deaverin rikosromaaneihin mieltyneille Grangén uutuus on makeaa mannaa mahan täydeltä. (Ihmetyttää muuten, ettei kirjan tekijä ole löytänyt millenniumiin toista ännää, joka tietääkseni siihen kuuluu). Hän on vuosikymmenet tarkkaillut haikaroiden muuttoa ja huomannut, ettei osa linnuista palaakaan enää Afrikasta Eurooppaan. Ymmärrän hyvin, että syytösten keskellä elänyt maanviljelijä ja pienten lasten isä ei hevin unohda kyseistä aikaa. Kieli on mukavan rikasta ja dialogit toimivat. Mutta nyt jo yli kuusikymppiseltä naiselta eivät lapsuuden kauhut ja saksalaisten komennot seis, liikkeelle, mars, nopeasti! unohdu koskaan. Pikemminkin suunnittelijana, veneteollisuuden johtajana. Universumien tomu (His Dark Materials) -trilogian nimi viittaa John Miltonin runoelmaan Kadotettu paratiisi. Nopeasti lukaistuna jutut vaikuttavat rock-pitoiselta, lievän kyyniseltä ja kirpeältä nykyelämän arvostelulta. Tässä tapauksessa osoitan sormellani erilaisia maailmanmatkaajia, viidakoissa ja merillä kulkevia. En muista varmasti, olivatko maat juuri Bolivia ja Argentiina. Jo mystisen trilogian ensimmäinen osa Kultainen kompassi sai erinomaiset arvostelut ja siitä sanottiin, ettei mitään sellaista ole julkaistu sitten Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogian. Kuva: Clas-Olav Slotte Kirjat Marjatta Ripsaluoma Kari Hotakainen: Elämä ja muita juttuja. Minä en ole, niinpä teen debyytin voyagerilaisten maailmanmatkalle. Tosin heidänkin luotaan on usein lähdettävä, heidän turvallisuutensa takia. Ruumiinavaus paljastaa, että Böhmille on tehty sydämensiirto 1970-luvulla, jolloin hän työskenteli Keski-Afrikassa hirmuvaltias Bokassan neuvonantajana. Olen lukenut miltei kaikki kirjan jutut jo aiemmin. Rohkeat merellä seilaavat Kirjat HELSINKI (STT) Philip Pullman, 55, on ensimmäisenä lastenkirjailijana saanut suuren brittiläisen Whitbread-pääpalkinnon. Mutta minne jäivät haikarat. Tunkkari ei korota itseään kanssakulkijoiden yläpuolelle, vaikka hänen näkökulmaansa laajentaa lukeneisuus ja kyky ymmärtää niin vallitsevia olosuhteita kuin ympäröivää yhteiskuntaa. Kauas on pitkä matka on enemmän kuin matkakirja, se on myönnettävä. Heillä on uskonnon termein särjetty ja nöyrä henki." Lahjakas kirjoittaja Mikko Tunkkarille on Jumala ollut armollinen kun on antanut kirjoittamisen lahjan. Minulle tulee Hesari, joten siitä muistinvirkistys. Joka paikassa vapaavuottaan pitävä tutkija törmää kammottaviin rikoksiin, joilla on yhteys haikaroiden muuttoreittiin. 16 Kulttuuri Sunnuntaina 27.1. Siksi upeaa rikosproosaa mies kirjoittaa
20-vuotiaat sen sijaan pääsevät Mestiksessä isoon rooliin. – Nykyinen systeemi olisi pitänyt ottaa käyttöön jo kymmenen vuotta sitten. Urheilullisesti Lehkosen joukkue oli valmis nousemaan liigaan. He ovat Pärssisen lisäksi Jukka Hentunen (Calgary), Toni Dahlman (Ottawa) ja Mika Noronen (Buffalo). Se on paljon parempi kuin istua liigan neloskentissä. Nurmen mukaan seuran taloudellinen tilanne oli hänellekin osin epäselvä. Mutta se oli vaikeaa. Onneksi pelit sujuivat hyvin, joten häiriöt pystyi siirtämään takaalalle. Sellainen joukkue olisi varmasti kärjessä, mikäli pelaisi nyt tämän päivän Mestistä, arvioi Nurmi. Meillä on joukkue kaikkiin muihin ikäluokkiin paitsi A-nuoriin. Tällä kaudella olen katsellut paikanpäällä mm. Hermes HT 1994–1995 Tero Lassila, Tommi Hietala, Marco Tennberg, Jarno Mäkelä, Matti Perkiö, Rafael Eerola, Petri Kujala, Mikael Hallbäck, Kai Ahlroth, Nemo Nokkosmäki, Janne Tormonen, Vener Safin, Jouni Vuorinen, Mika Soimakallio, Jarno Levonen, Sami Vehmanen, Petri Forsell, Niklas Rosenqvist, Mika Viljanen, Tommi Pihlava, Kai Kuusisto, Olli Yli-Hukka, Petr Pavlas, Nicky Westman, Kimmo Piispanen, Jani Rautio, Lasse Raattama, Pasi Kangas, Marko Lapinkoski, Tuomas Kalliomäki, Mikko Nieminen, Jari Kanervisto, Teemu Kohvakka, Jouni Kalliokoski, Valmentaja: Olli Hietanen. Siksi niitä halutaan mahdollisimman paljon edustusjoukkueisiin. Se on mysteeri, joka osaltaan vei seuraa yhä syvemmälle, aprikoi Nurmi. Ritamäki on kiistelty persoona, mutta teot puhuvat hänen puolesta. Jokeri: 5722300 Voitonjako sivulla 20. Tarvittiin menestystä, jotta tulisi enemmän tuloja. Vuonna 1995 perustetun Juniori-Hermeksen ja sen edeltäjän Hermes ry:n kautta on divarijäille luistellut 37 Kokkolan seudun junioria. noin 50 A-nuorten liigaottelua. Pekka Nurmi jäi Hermeksen "kokoonpanosta" kolme vuotta sitten. Tulevaisuus näyttää hyvältä, kun uskotaan siihen, mitä markat sanelee. Maakunnasta tulee jatkuvasti hyviä poikia Juniori-Hermeksen joukkueisiin. Joukkueen kokoaminen oli siirtynyt urheilutoimen vastaavan kontolle. Sellainen kieltämättä tarvittaisiin, koska miesten II-divisioonassa pojat pelaavat pisteistä. Kyse ei edes ollut isoista summista, mutta niitäkin rahoja olisi elämiseen tarvittu. – Ei tässä aivan irti jääkiekosta olla. Annala katsoo, että Hermeksen valitsema tie sijoittua säännöllisesti sarjan kärkipäähän on aivan oikea. Mestiksen) kärjen tuntumaan. Kun osa on edustanut seuraa useammilla kausilla, muodostuu sopimusten kokonaismääräksi 331 (22. Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Kokkolalainen jääkiekkoilu rimpuili parhaan valtakunnallisen tason kintereillä jo 1950ja -60luvuilla. Ritamäki pitää ohjat käsissään ja "Moppe" (Kalliokoski) hommaa pelaajat. – Jos Hermes saa nykyisin kaksi omaa kasvattia vuodessa Mestikseen, voidaan juniorityöhön olla oikein tyytyväisiä. Ohjat käsiin Pekka Nurmi myöntää, ettei edes Hermes ry:n talouden romahtaminen 1990-luvun alkuvuosina muuttanut mainittavasti tilalle perustetun seuran kurssia. Valmentajat esittelivät yhä uusia miehiä, joiden avulla yritettiin pärjätä yhä paremmin. 18-vuotiaille, joita minä vedän, sarja on vähän liian kova. – Ensimmäisellä kaudella tulin Kokkolaan joulun jälkeen ja hommat jäivät vähiin. – Juniori-Hermeksen asiat ovat oikeastaan aika hyvällä mallilla. Mestis kasvattaa Tamperelainen liikkeenjohdon konsultti Jukka-Pekka Annala nosti pelaajana Hermestä divariin. Hermes HT 1998–1999 Juris Klodans, Markus Korhonen, Juuso Riksman, Jussi Ruokoja, Ari Vapola, Teemu Aalto, Artis Abols, Daniel Ekström, Jussi Eloranta, Markku Erholtz, Marko From, Andreas Haglund, Taneli Hautala, Henri Hietaharju, Jarno Honkonen, Andrei Ignatovich, Sami Kankkonen, Heikki Kettunen, Janne Kivelä, Sami Kokko, Timo Koskela, Petri Laitinen, Ville Lapinkorpi, Marko Lapinkoski, Kimmo Lisko, Tuomas Lohikoski, Juha Mattila, Riku Niemelä, Mikko Niininen, Mikko Nuora, Juha Penttilä, Tomi Pettinen, Mika Puhakka, Antti Rahkonen, JuhaPekka Rinkinen, Kimmo Salmela, Sami-Ville Salomaa, Olegs Sorokins, Marko Toivonen, Rami Uusitalo, JuhaMatti Vanhanen, Rene Vastamäki, Jarmo Vehkala, Antti Virtanen, Jari-Pekka Vuorela, Kim Vähänen, Hannu Väisänen, Valmentaja: Juha Pajuoja. Hermeksen toiminnassa tehokkaasti mukana ollut ex-manageri Pekka Nurmi muistelee mielihyvällä juuri kautta 1997–98. Jalkapallokaupungissa ei voi vaatia enempää, tietää Annala. – Lehkosen vuonna pelattiin Kokkolassa parasta kiekkoa, mitä on koskaan pelattu. Ilman nykyjohtoa ei meillä enää olisi Hermestä. Onneksi yhteistyö sujuu jääkiekon puolella. Hermes HT 1996–1997 Timo Järvinen, Mika Noronen, Jarkko Ahonen, Niklas Riikonen, Petri Virolainen, Vesa Lahtinen, Tapani Hautala, Janne Kaiponen, Mikko Laukka, Teemu Aalto, Matti Perkiö, Christian Lariviere, Jouni Vuorinen, Antti Ahokas, Marko Kuronen, Petri Forsell, Kim Johansson, Mika Viljanen, Marko Lapinkoski, Juha Vuori, Jukka Hentunen, Samu Wesslin, Jarno Mensonen, Miikka Kemppi, Sami Vehmanen, Pasi Forsberg, Arto Miettinen, Petri Laitinen, Alexander Matsievski, Jouni Kalliokoski, Trevor Gallant, Valmentaja: Jukka-Pekka Annala. Hermeksessä on pelannut neljä nuorta miestä, jotka tahkoavat nykyisin taaloja NHL-seuroissa. Oman peliuran jatkoksi Lehtimäki innostui valmentamaan seuran junioreita. – Omat kasvatit ovat arvokas asia. tammikuuta 2002 mennessä). Kaksikon mielestä olosuhteet Kokkolassa ovat divisioonatasolle hyvät. On pelaajasta kiinni, mitä hän haluaa. Vastaavasti parhaat kokkolalaiset lähtevät varhain isompiin seuroihin. Organisaatio toimii paremmin kuin joskus aiemmin. Ismo Lehkosen vuosi muistetaan Hermes HT ponnahduslautana paremmille palkoille Hermeksen ennätysyleisö 3388 näki Antti Virtasen tekemän jatkoaikamaalin liigakarsinnassa Kärppiä vastaan keväällä 1998. Edustusjoukkueessa pelaa Lehtimäen mielestä jatkossakin paljon reissumiehiä. Aaltoa lukuunottamatta heidän roolinsa ovat jääneet aika pieniksi. Toiminnan laatua ja määrää pitäisi parantaa paljon. Siitä ei ole epäilystä. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Hermes HT 1997–1998 Tero Lassila, Jaakko Kalliokoski, Kimmo Vesa, Samuli Peltosara, Niklas Bäckström, Juuso Riksman, Vesa Lahtinen, René Vastamäki, Antti Rahkonen, Jukka Pietilä, Tuomo Kyhä, Marko Kotajärvi, Pasi Järvinen, Mikko Jokela, Ari Vallin, Atvars Tribuntsovs, Teemu Aalto, Kimmo Eronen, Antti Boman, Olegs Sorokins, Matti Perkiö, Pekka Kangasalusta, Arttu Käyhkö, Markku Erholtz, Jesse Saarinen, Petri Tuomisto, Jarno Kosonen, Juha Peltonen, Juha Penttilä, Jari Suorsa, Kimmo Piispanen, Petri Laitinen, Antti Virtanen, Sami Kokko, Marko Lapinkoski, Jomi Santala, Markus Järvilä, Johannes Alanen, Jukka Hentunen, Jouni Lahtinen, Timo Koskela, Jussi Eloranta, Vesa Goman, Timo Pärssinen, Markku Piikkilä, Heikki Kettunen,Mikko Honkonen, Sami Vehmanen, Sami Ahmavuo, Mika Rautakallio, Valeri Kulibaba, Herkko Suvanto, Aki Uusikartano, Hannu Väisänen, Pasi Forsberg, Sami Kankkonen, Valmentaja: Ismo Lehkonen. Nykyistä puheenjohtajaa kritisoidaan kaduilla ja kuppiloissa. Hermes HT 1999–2000 Vesa Lahtonen, Mika Lehto, Joni Puurula, Jussi Ruokoja, Ari Vapola, Toni Dahlman, Jussi Eloranta, Taneli Hautala, Henri Hietaharju, Jarno Honkonen, Ivo Jan, Aku Joki-Erkkilä, Mikko Kainulainen, Sami Kankkonen, Heikki Kettunen, Janne Kivelä, Marko Kotajärvi, Mika Kujala, Jukka Laamanen, Ilkka Laitinen, Petri Laitinen, Mikko Markkanen, Kalle Mattila, Jose Nippala, Juha Penttilä, Antti Rahkonen, Tuomas Reijonen, Toni Ronkainen, Sami-Ville Salomaa, Sami Salonen, Timo Seikkula, Ismo Siirilä, Vikki Tammelin, Arto Tukio, Mikko Uusitalo, Rami Uusitalo, JuhaMatti Vanhanen, Jani Virtanen, Janne Vuorela, Jari-Pekka Vuorela, Kim Vähänen, Valmentaja: Juha Pajuoja Hermes HT 2000–2001 Tommi Hietala, Vesa Lahtonen, Juuso Riksman, Henri Hietaharju, Ville Hirvonen, Heikki Kettunen, Karo Koivunen, Jarno Kosonen, Marko Kotajärvi, Juho Kuronen, Teemu Käyhkö, Petri Laitinen, Juho Luoma, Kalle Mattila, Jose Nippala, Teemu Normio, Antti Rahkonen, Ilkka Rantala, Kimmo Salmela, Juha Salmu, Ismo Siirilä, Olli Sillanpää, Rami Uusitalo, JuhaMatti Vanhanen, Kim Vähänen, Valmentaja: Juha Pajuoja. Määrä on tässä asiassa tärkeintä. – Asenteissa on vikaa. Annalan komennolla pelattiin kaksi kautta. ”Pelaajasta kiinni, haluaako pärjätä” Teemu Aalto on tällä hetkellä ainoa kokkolalainen liigapelaaja. Toiseksi korkein taso kasvattaa vastuunkantajia ylemmille tasoille, Annala tietää. Laitinen, Salmela, Kotajärvi, Vapola ja Lassila voidaan ainakin luokitella toiseksi korkeimman kotimaisen tason pelureiksi. – Kokkolassa on hyvä pelata jääkiekkoa. Kuva: Clas-Olav Slotte. Juniorin kehittyminen jatkuisi paremmin esimerkiksi oman ikäluokan SM:ssä tai divisioonassa, sanoo Lehtimäki. – Palkanmaksu oli oikeastaan ainoa mikä tökki Kokkolassa. – Kokkolasta jäi kaikin puolin hienot muistot, Uusikartano tiivistää. Kuva: Clas-Olav Slotte Kunnian päivät Juha Savela (KP) HIFK:n Juuso Riksman, 24, ja Lukon Aki Uusikartano, 24, kuuluvat pelaajiin, jotka kävivät hakemassa uralleen liigavauhtia Hermeksestä. – Tavoitteita pitää aina olla, mutta liigatasolle nousu vaatii vielä paljon töitä. Divaritasolle omia kasvatteja on nostettu parin – kolmen miehen vuosivauhdilla. Kieltämättä harmitti, kun palkkiot eivät tulleet ajoissa tilille. Ellei sitä ole, ei tule laatuakaan. Harmi vain, että Kärpät oli meitä parempi. Eri lajien harrastajiin useilla paikkakunnilla törmännyt Nurmi kaipaisi kovempaa asennetta Kokkolan junnuille. Monet vahvistivat joukkueitaan, eikä Hermeksellä ollut varaa laskea tasoa. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. Myöhemmin hän nousi Ajuniorijoukkueen luotsin paikalta edustuksen vetäjäksi. Seuran monista teoista yksi kaivelee edelleen managerin mieltä. Liigaan asti meni Kokkolasta 1990-luvulla vain Teemu Aalto, joka kartutti taitojaan myös Tapparan ja Sportin junioreissa. Hermeksen tuloksia tulee seurattua tarkkaan. – Miksi latvialaiset Klodans, Abols ja Ignatovits eivät onnistuneet Hermeksessä. – Hermes on hyvä juttu valmentajillekin. Räväkkä ja suorasukainen persoona ei jätä vastapuolta kylmäksi. Talkoopohjalta ollaan liikkeellä liki ympäri vuoden. Vaikka massaa oli paljon, kantoi Hermeksen ykkösketju paljon vastuuta. Mutta mitään ei senkään puolesta jäänyt hampaankoloon: viimeiset palkkiot hoidettiin kesällä tilille, Riksman kertoo. Pelillisesti hyvää, mutta talouden kannalta raskasta divariaikaa Pekka Nurmi käy kuitenkin läpi tyytyväisenä. Olisi se joukkue toisin pärjännyt kuin ne vanhat Hermekset, jotka saivat SM-sarjasta 1960-luvulla pinnan tai pari. Ikimuistoisimmat pelit pelattiin kuitenkin kevättalvella 1998, kun Hermes ja Kärpät kilvoittelivat liigan nousukarsinnassa. Lehkosen mukanaan tuomista tähdistä Timo Pärssinen kiekkoilee nykyään NHL:n Anaheimissa, Antti Virtanen (JYP) ja Aki Uusikartano (Lukko) ovat hyvää liigatasoa. Taustaorganisaatiossa ja erityisesti juniorityössä riittää tekemistä, jotta liigassa pystyttäisiin pelaamaan pitempään. "Oravanpyörä" pyöri vinhasti ja miinusmerkkisiä tuloksia kirjattiin monena vuonna. Hermes on sijoittunut vuodesta toiseen divisioonan (nyk. Hermes HT 2001–2002 Mikko Hankaniemi, Tommi Hietala, Sasu Hovi, Juha Pitkämäki, Ari Vapola, Aapo Aro, Tatu Backman, Antti Boman, Aku Joki-Erkkilä, Mikko Kaukokari, Karo Koivunen, Harri Korpela, Marko Kotajärvi, Juho Kuronen, Miro Laitinen, Petri Laitinen, Aki Lassi, Juho Luoma, Kalle Mattila, Pasi Nielikäinen, Jarno Niinimäki, Mikko Pukka, Ilkka Rantala, Topi Riutta, Antti Räikkönen, Kimmo Salmela, Juha Salmu, Tuomas Tikkanen, Juha Tomunen, Kimmo Tuunala, Jani Uski, Rami Uusitalo, Valtteri Vimpari, Valmentaja: Jari Grönstrand. Onneksi Juha Ritamäki tuli mukaan seuran toimintaan, Pekka Nurmi toteaa. Kuva: Jukka Lehojärvi Jukka-Pekka Annala valmensi Hermestä kaksi kautta. – Rauma on alueena samankokoinen ja pelannut vuosikymmeniä liigassa. Yleisön tyydyttämistä pidettiin kaikkina vuosina tärkeimpänä seikkana, sanoo Nurmi. Pekka Nurmi olisi aikanaan halunnut tehdä enemmän pelaajasopimuksia omien kasvattien kanssa. Viimeiset neljä vuotta "Jute" on valmentanut Suomen poikamaajoukkueita oman työnsä ohessa. Olen erityisen iloinen, että "Ika" ja "Juupe" pääsivät monen pelaajan tavoin liigaan Kokkolan kautta. Valmentajista Lehkonen sekä Pajuoja ovat nousseet liigavalmentajiksi. – Lähtökohta oli jo silloin nousun aikaan, että oravanpyörässä ollaan. Olli Lehtimäki kiekkoili toistakymmentä vuotta Hermeksen edustusjoukkueessa. – Hermes on ruutunsa täyttänyt ja täyttää vastakin. Mainittu Lehkosen vuosi jäi historiaan hyvän pelin lisäksi juuri Hermeksessä käyneiden pelaajien määrän vuoksi. Esimerkiksi A-nuorten SM-liigaa pelaa nytkin useampi ex-hermesläinen. Entisen managerin mielestä Ritamäkeä olisi tarvittu seuratyöhön jo paljon aiemmin. Uusikartano sanoo, että Kokkolassa tilit tulivat ajallaan, mutta Riksman joutui odottelemaan pelaajapalkkioitaan. Täällä ei maksettu hirveitä palkkioita, mutta tuskin kenenkään tarvitsi nähdä nälkääkään. – Asioita piti pystyä viemään järkevästi eteenpäin. Eiköhän Hermes menesty ja kasvata alan ammattilaisia jatkossakin, uskoo kevään MM-kisoihin poikamaajoukkueen kanssa valmistautuva Jukka-Pekka Annala. Jukka-Pekka Annalan mielestä Hermes, ja koko Mestis, täyttää hienosti paikkansa suomalaisella kiekkokartalla. Oma juniorityö ja sen kehittäminen on tietysti kaiken a ja o. Puitteet ovat olemassa. Jos nuori pyrkii huipulle esimerkiksi musiikissa, tekee hän kuusi tuntia päivässä työtä. Omia junnuja on pakko tulla enemmän edustusjoukkueeseen, sillä koko joukkueen hankkiminen muualta maksaa, Riksman sanoo. Liigatasolle on kuitenkin vielä matkaa. Uusikartano oli Kokkolassa vain kauden, kun taas Riksman torjui Hermeksen maalilla kolmella eri kaudella: 1997-99 ja 2000-01. Lehtimäen mukaan Hermeksen väreissä viihtyy vuodesta toiseen likimain vakiona pysyvä määrä junioreita. Ismo Lehkosen valmentamassa joukkueessa nähtiin tuon kauden aikana peräti 56 eri pelaajaa. Raumalle HIFK:sta kolmen kauden jälkeen siirtynyt Uusikartano pitää Kokkolan talousaluetta riittävän isona liigaan. Hermes HT nousi silloin divariin, missä se on pysynyt yhtäjaksoisesti 8,5 pelikautta. Lisänumerot: 3, 8, 34. Eniten "kalustoa" on tullut omista junioreista. Sama se on urheilussakin, Nurmi toteaa. Sitten tulin takaisin ja viime kausi sujui hyvin, Riksman kertaa. Yksilö jää siellä vähemmälle huomiolle. Hermeksen pelaajat I-divisioonassa ja Mestiksessä Hermes HT 1993–1994 Jari Halme, Oldrich Svoboda, Tero Lassila, Marco Tennberg, Matti Perkiö, Petri Kujala, Alexander Fatkullin, Jan Latvala, Mikael Hallbäck, Mikko Niemi, Pasi Peltonen, Markku Ikonen, Nemo Nokkosmäki, Janne Tormonen, Harri Lönnberg , Jukka-Pekka Annala, Ali Hammar , Jouni Vuorinen, Jorma Malkamäki, Jarkko Glad, Pasi Sinikunnas, Niklas Rosenqvist, Kent Westerlund, Juha Pajuoja, Arto Ylisaari, Petri Koskenkanto, Kimmo Piispanen, Mika Viljanen, Sami Ruusunen, Tuomas Kalliomäki, Mika Ritoniemi, Mikko Nieminen, Jari Kanervisto, Jouni Kalliokoski, Valmentaja: Jari Helle. En pitänyt mitenkään hyvänä sitä, että ukkoja lappasi ovesta sisään ja ulos. Kerran kuussa ilmestyvässä juttusarjassa käsitellään keskipohjalaisen urheiluelämän ilmiöitä. Jos todella haluaa panostaa lajiin, on se täälläkin mahdollista, tietää Lehtimäki. Hermes oli heille ponnahduslauta. Kahdeksan ja puolen pelikauden aikana on Hermeksen paidassa nähty kaikkiaan 216 pelaajaa. Seitsemännen sijan vastapainoksi löytyy jopa sarjavoittokin. – Akku tuntui lopulta aivan tyhjältä, kun rupesi selviämään, minkälaiset taakat Hermeksellä taas oli. Ei haluta menestyä. – Juniorimaajoukkueita ajatellen Hermeksen kaltaiset seurat ovat loistavia. Suomensarjan, maakuntasarjan, III-divisioonan ja II-divisioonan nähneenä Kokkola palasi omalle paikalleen keväällä 1993. Haistoin, ettei jatkosopparia edes tarjota ja lähdin Kiirunaan. Hermes HT 1995–1996 Kimmo Vesa, Tero Luokkala, Tero Lassila, Rafael Eerola, Vesa Lahtinen, Mikael Hallbäck, Teemu Vihervä, Kai Ahlroth, Matti Perkiö, Mikko Laukka, Jouni Vuorinen, Jyrki Vuorinen, Petri Forsell, Vesa Goman, Mika Viljanen, Mika Ritoniemi, Jari Ypyä, Kimmo Piispanen, Toni Patama, Kari Syväsalmi, Marko Lapinkoski, Pasi Forsberg, Aleksander Semjonov, Jussi Polvi, Sami Vehmanen, Joni Virtanen, Igor Vjazmikin, Jouni Kalliokoski, Valmentaja: Jukka-Pekka Annala. Määrä ja asenne Jukka-Pekka Annalan mielestä kaikki kiekkoseurat ovat melko tyytymättömiä oman junioritoiminnan tuotokseen. – Tuskin millään joukkueella on liikaa junioreita. Uusikartano pelasi Kokkolassa kauden 1997-98, jolloin hän johti divarissa mielin määrin mellastanutta ketjua, jossa hänen laidoillaan pelasivat Timo Pärssinen ja Antti Virtanen. Jäi Kokkolasta mukaan sen verran lukkarinrakkautta, kertoo Annala. Hermes otti junioreiden SMmitalin vuosina 1957 ja 1972. Kokkolassa harrastetaan monia lajeja. Ponnahduslauta pelaajille Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Hermeksen edustusjoukkueessa on Eero Huiman ansiokkaasti pitämien tilastojen mukaan pelannut 216 miestä kesän 1993 jälkeen. Toinen kausi oli heikko: maalilla kokeili kaikenlaista äijää. – Touhusta menee jämäkkyys, jos tavoitteita lasketaan. – Pärssisten ja Virtasten kanssa ei olisi hävettänyt yhtään lähteä SM-liigaan. 2002 17 Lottokierros 4/2002: 5, 7, 14, 21, 26, 35, 36. – Useat pelaajat muistelevat Kokkolan aikaansa lämmöllä. Halli on riittävän hyvä ja harjoittelu laadukasta
. . . . Luistelukin on mukavaa, Tiia kertoo innoissaan. . erä: 40.55 Jari Leppänen 3–2, 41.42 Uski (Antti Räikkönen–Mikko Pukka) 4–2, 49.54 Jarno Niinimäki (Aro) 5–2 tv, 51.33 Reeti Sahlstedt 5–3 av, Diskos aikalisä 54.25, 58.10 Uski (Nielikäinen) 6–3 tm, 59.00 Aro (Backman–Räikkönen) 7–3 yv. . Westerlund veti perjantain ja lauantain aikana harjoituksia niin Huiman juniorijoukkueille kuin edustusjoukkueellekin. . . Diskos täytti tehtävänsä Ennätysmäinen kotitappioiden putki poikki Karo Koivunen kiepautti Hermekselle toisen osuman hyvin pelanneen maalivahti Tero Kujalan taakse. . . 33 23 5 5 134– 81 51 KooKoo . Pelaamisesta pitää nauttia, Westerlund toteaa. – Mukavinta on se, kun saa pelata. . . erä: 47.54 Vihko (Marek Zidlicky–Seppo) 1–3, 48.33 Valeri Krykov (Cory Murphy) 2–3 yv, Blues aikalisä 58.34, 58.43 Aigars Cipruss (Zidlicky–Seppo) 2–4 tv tm, 59.22 Mika Kortelainen 2–5 tm. . 42 23 2 2 15 106– 82 50 Kärpät . . Junkkarien hallinnasta kertovat maalivahtien torjuntalukemat. . Detroit–Phoenix 4–1 (2–1, 1–0, 1–0) D: Larionov, Maltby, Shanahan, Yzerman. . . . Diskoksen pistetili riittää varmuudella Mestiksen viimeiseen sijaan. 3. . Torjunnat: Jarmo Myllys B 15+3+8=26 (pois 58.34–58.43 ja 59.06–59.22), Juuso Riksman H 11+13+4=28. 3. 2. . Hän on huolissaan siitä, että kiekkojunnut alkavat keskittyä liian varhaisessa vaiheessa pelkästään jääkiekkoon. . . erä: 23.47 Väisänen (Filppula) 4–0 yv, 27.25 Kuusisto (Petja Pietiläinen) 5–0, 28.25 Kuusisto (Sebastian Schlegel) 6–0, 30.12 Petteri Linnonmaa (Filppula–Aki Kauppinen) 7–0, 30.42 Janne Turpeinen (Miikka Lindholm–Jani Honkanen) 7–1, 32.02 Raine Pulkkinen (Mikko Ilkka) 7–2, 39.42 Jonni Kiiski (Tuomas Nikoskelainen) 8–2 yv. 26 8 1 17 110– 159 17 Junkkarit . II-divisioona Lohko 1 alempi SoKi – SoPa 9 – 3 . . . . – Valmentajakoulutuksesta vastaavat Jääkiekkoliitto ja Vierumäen Urheiluopisto. . 42 28 4 2 8 133– 76 62 HPK . Maalit vain jäivät alussa tekemättä. . Jani Uskin 4–2 masensi hetkeä aiemmin kaventaneen vierailijan. erä: 0.56 Mikko Mattila (Tomi Pöllänen) 1–0, 2.00 Topi Riutta (Samu Kiiski) 1–1, 3.03 Antti Huuhka (Teemu Timoskainen–Marko From) 2–1, 7.31 Tatu Kattelus (Timo Nurmberg) 3–1, 14.23 Tony Grönroos (Nurmberg–Jukka-Pekka Holopainen) 4–1 yv sr, 16.53 Reino Soijärvi 5–1. . 4 2 1 1 13– 10 10 KoMu HT . Yleisöä 1 251. . 5 4 1 34– 7 9 KeKi . Eiköhän Hermeksen peli tästä aukea, kun saadaan muutama voitto alle, Grönstrand arveli. 25 9 3 1 12 106– 119 22 RoKi-79 . . . 43 11 6 3 23 90– 132 31 SaiPa . . erä: 20.49 Joonas Vihko (Jukka-Pekka Seppo–Pikkarainen) 0–2, 25.49 Ladislav Kohn (Mike Stapleton) 1–2 yv. . . Puhelimitse tavoitettu Tatu Backman johti jälleen Hermeksen tunnollisinta ketjua. SoKi . . – Tiialla on menossa toinen kausi. 10 7 1 2 81– 35 15 PJK . . 25 13 2 10 147– 101 28 HaU . . . . Vieraaksi tullut sarjan heittopussi Diskos oli juuri niin heikko kuin pitikin. 5 1 4 11– 35 1 Seuraavat ottelut: 27.1. . . Keskipohjanmaan ykkönen: Lehtijutuista närkästänyt valmentaja Grönstrand esti Kp:n ykkösen haastattelun hallilla. . . Pasanen palkittiin Pohdin parhaana. erä: 23.59 Aaltonen 2–1. Jukurit . . . Westerlund luettelee ensitöikseen lukuja, joiden perusteella voi päätellä, että jääkiekkovalmentajien kouluttamista on kehitettävä. . . . . F: Ozolinsh. . TB: Modin. Ykköskentän nimiin merkittiin myös yksi ylivoimamaali. . 43 15 7 2 19 109– 132 39 HIFK . . . . Tuomarit: Mika Eronen (Jari Munck ja Joonas Turtonen). 34 16 6 12 114– 95 38 FPS . 2. 42 11 1 2 28 93– 142 25 Seuraavat ottelut: 27.1. 2. . . . . . . Diskos pääsi muutaman kerran laukomaan. Antti Räikkönen ja Mikko Pukka petasivat tehosentterille varman paikan. . . Torjunnat: Bruce Racine I 12+14+6+1=33, Petri Vehanen L 6+5+6+5=22. Jäähyt yht: Blues 7x2 min, HIFK 10x2 min. 9 9 63– 27 18 PyPo . . OuHu . Yleisten motoristen taitojen heikkeneminen on suurin uhka jääkiekkotaidoille, Westerlund toteaa. 34 18 2 2 12 117– 98 40 Sport . 42 26 4 12 160– 109 56 Jokerit . 4 1 3 12– 25 2 SoPa . . . Suomisarjapisteiden kohtalo ratkesi käytännössä jo avauserässä, jossa EtPon venäläiset Konstantin Astrahantsev, Nikolai Sikorski ja joukkueensa parhaana palkittu Jevgeni Toltshkov pyörittivät komeita maaleja. Kuva: Timo Talus Lähtökohta: Hermes oli voittanut edellisen kotipelin joulukuun lopussa. Yhden osuman miehiä olivat Jarmo Manninen ja Jaakko Virkamäki. . Jäähyt: 49.11 Pukka H 2 min, 49.20 Saarni D 2 min, 50.15 Hanhikoski D 2 min, 58.39 Saarni D 2 min, 59.15 Nielikäinen H 25 min, 59.15 Koivu D 2+10 min. Hermeksen parasta esitti jälleen kolmantena jäälle luistellut viisikko. . Tiian kaksi velipoikaa pelaa myös. . erä: 19.04 Vesa Myllyaho (Mikael Hallbäck) 0–1 tv. . Tuomarit: Jukka Pakaslahti ja Kimmo Siipo (Juha Kautto ja Tuomo Sorakangas). KalPa – Hermes, UJK – Ahmat, Diskos – FPS, TuTo – Jukurit, Sport – K-Vantaa, KJT – KooKoo. . Onnikin tuntui hylänneen, kun vapaista paikoista tolpat kilisivät tai vedot menivät niukasi ohi, joukkueenjohtaja Jarmo Rantala harmitteli. . . Hyvin tuntuu onnistuvan. . . . . . Junkkarit antoi liikaa eteen. Pelaaminen maistuu, koska takana on niin paljon vastoinkäymisiä (viime kausi loukkaantuneena KooKoo:ssa). 3. Yleisöä 4 401. . 3. 27 20 1 1 5 166– 97 42 Et-Po-72 . erä: 28.50 Mattila (Mikko Kinnunen) 6–1 yv, 37.44 Pöllänen 7–1 yv. Kaksi sarjapistettä ja seitsemän tehtyä maalia tyydyttivät kotijoukkuetta. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Jääkiekko Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Hermes–Diskos 7–3 (1–0, 2–1, 4–2) Pahasti viime viikkoina jääkiekon Mestiksessä rämpinyt Kokkolan Hermes oli lauantaina pakkovoiton edessä. Haastaja: Karo Koivunen Kokoonpano: Hietala (Hankaniemi); Pukka, Salmu, Uski, Joki-Erkkilä, Nielikäinen; Kuronen, Kotajärvi, Kaukokari, Niinimäki, Uusitalo; Salmela, Aro, Backman, Koivunen, Räikkönen; (Vimpari, Tomunen). . Yleisöä 735. 44 15 5 3 21 114– 130 38 Ässät . II-divisioona Lohko 3 ylempi SHT – Kraft 6 – 2 (2 – 0, 3 – 2, 1 – 0). 41 20 6 1 14 115– 104 47 Blues . . . Koivulle rapsahti 2+10 ja Nielikäiselle 5+20. Näin kävi KALAJOKI (KP) Junkkarit HT päästi avauserässä EtPo:n turhan pitkälle karkumatkalle. erä: 51.00 Turpeinen (Matias Loppi–Timo Suuronen) 8–3, 55.07 Vilen (Väisänen–Puranen) 9–3, 56.58 Mikko Vesterinen (Samuli Piiroinen–Turpeinen) 9–4. – Loppuajan painoimme hullun lailla päälle, mutta paria maalia lähemmäksi emme päässeet. . Mainitun kokonaisuuden ylivoimapeli oli sekin parempaa kuin muilla koostumuksilla. Tehottomuus ja vastuuton puolustaminen pitkittivät ratkaisua. Tuomainen palkittiin kotijoukkueen parhaana. . . . Perheen elämä sujuu pitkälti jääkiekon ympärille. Kolmekymmentä vuotta jääkiekkovalmennuksen parissa työskennellyt Westerlund ei tunnetusti peittele mielipiteitään, mikäli painavaa sanottavaa on. . Mikko Pukalta vietiin toisen erän lopulla ilmeinen maali. . . . . 26 14 1 11 156– 138 29 Raahe-K . . Diskos kävi kolmannen erän alussa maalin päässä. Torjunnat: Mika Lehto J 8+(0)+(0)=8 (vaihto 20.00/0–2), Tero Leinonen J (0)+6+5=11, Joni Puurula H 5+7+11=23. Backman taiteili aloitusvoiton jälkeen helpottavan avausmaalin. Carolina–Florida 1–1 (1–1 (0–1, 1–0, 0–0, 0–0) C: Francis. Jäähyt yht: Ilves 9x2 min, Lukko 7x2 min. . Chicago–St. . . Jäähyt yht: Hermes 2x2 min ja Nielikäinen OR, Diskos 10x2 min ja Koivu 10 min. . . erä: 45.42 Pulliainen (Vuorisalo–Niinikoski) 2–2. . Yleisöä 645. . . Jussi Ruokoja torjui 25 kiekkoa, ETPo:n Jaakko Alapuranen 45 kiekkoa. Maltoimme puolustaa huolellisesti, mutta omissa maalipaikoissa oltiin huolimattomia, tuumi tappiosta toiseen vaeltavan Diskoksen valmentaja Jukka Ahvenjärvi. . . . Junkkareiden maaleista vastasivat Marko Tuomainen, Jyrki Vuorinen, Sami Markkanen ja Sami Vehmanen. 12 5 7 53– 64 10 KuKi HT . . Yleisöä 6 502. – Valmennuksessa on kiinnitettävä huomiota myös kasvatuksellisiin kysymyksiin . . erä: 40.15 Eero Somervuori (Antti Miettinen–Laakkonen) 1–3, 52.49 Miettinen (Somervuori) 1–4 yv, 55.05 Aalto (Marko Tuulola–Määttänen) 1–5 yv, 59.37 Hirvonen (Ton–Sillgren) 2–5 yv. 4 2 1 1 17– 11 5 Cowboys . . . erä: 0.30 Raimo Helminen (Ville Snellman) 1–0, 4.55 Aki Uusikartano (Janne Siivonen) 1–1, 12.41 Helminen 2–1 av rl, 18.28 Hermanni Vidman (Jaakko Harikkala) 2–2 yv. . LiKi – JoPe, KuKi HT – K-Oulu II. Suomalainen kulttuuri perustuu pitkälti harjoitteluun ja kouluttamiseen. . erä: 34.57 Petr Ton (Harri Sillgren) 1–2. . K-Vantaa–KJT 9–4 (3–0, 5–2, 1–2) 1. Karo Koivunen (2–0) ja Aapo (7–3) maalasivat ylivoimalla. III-divisioona Pohjoinen JoPe – L-Team 3 – 6 (1 – 1, 2 – 4, – 1), KuKi HT – PJK 2 – 3 (0 – 1, 2 – 0, – 1, – 1), LiKi – PyPo 8 – 3 (2 – 1, 1 – 1, 5 – 1). . 42 23 8 1 10 130– 80 55 Pelicans . . 3. . . Ottelun suurimmat suosionosoitukset sai voimahyökkääjä Pasi Nielikäinen, joka heitti hanskat jäähän kunnon "poliisin" tavoin. Nielikäinen tulistui pelin lopussa saatuaan Koivulta poikittaista selkäänsä. . . . . . . . . . . . . 34 12 2 1 19 95– 119 27 UJK . . . 42 23 4 1 14 120– 114 51 TPS . NHL perjantaina: Buffalo–Tampa Bay 4–1 (2–0, 2–1, 0–0) B: Afinogenov, Brown, Pyatt 2. . Torjunnat: Tommi Hietala H 5+10+9=24, Tero Kujala D 17+14+10=41 (pois 57.40–58.10). . Tuomarit: Marko Virolainen (Kalle Kyllönen ja Petri Lindqvist). . 24 19 2 3 148– 90 40 PaKa . Kiekko tuli nopeasti ulos tolpanjuuresta, eikä tuomaristo huomannut reagoida mitenkään. 18 Urheilu Sunnuntaina 27.1. 3. . 26 22 4 189– 92 44 Hokki . . scout-kulttuuri, jossa yritetään kerätä vain parhaat pelaajat mahdollisimman tehokkaasti. Minusta tuntuu, että meidän lapsista Tiia on taitavin luistelija. Tuomarit: Timo Favorin ja Jari Levonen (Jukka Favorin ja Jouni Saukkonen). Meillä oli kuitenkin maalivahti, jonka tehtävänä oli torjua vedot. Taisi tulla väsymystäkin, arveli Haapaveden valmentaja Juhani Ylikauma syitä päätöserän romahdukselle. . . . . . 2. . 26 8 3 1 14 97– 130 20 Ahmat . . Vierasjoukkueen maaleista kaksi ensimmäistä voitiin laittaa maalivahti Tommi Hietalan piikkiin. . . . Jääkiekkovalmennuksesta on tullut Suomessa ammatti. . Raahelaisen Tatu Backmanin johdolla ketju sai Diskoksen alituiseen ahtaalle. . . PaKa – YJK, HaU – SuPS. . – Taitoja pitää kehittää mahdollisimman monipuolisesti ja omalla ajalla pitää käydä jäällä. . Hyökätä me kyllä osataan, totesi kauden loppuun Hermeksessä pelaava Raahe-Kiekon kasvatti. . . Jatkoaika: Maaliton, Ilves aikalisä 63.08. 25 4 1 1 19 96– 162 10 Seuraavat ottelut: 27.1. Jos tähtää huipulle, on asetettava itselleen kovat tavoitteet. Jarno Niinimäki viimeisteli tasavajaalla reboundista. . 3 3 8– 33 1 Seuraavat ottelut: 27.1. Tiia pelaa niin kauan kuin hänellä riittää intoa. erä: 6.40 Hannu Väisänen (Mikko Puranen–Jaska Vilen) 1–0, 11.33 Pete Suonpää (Jukka Hakkarainen) 2–0, 14.03 Teemu Kuusisto (Suonpää–Ilari Filppula) 3–0, KJT aikalisä 14.03. . . . . . . . . Kolme tehopistettä haalineen Aron vetoon perustui myös Hermeksen viides osuma. – Suomessa on 1 200 ammattimaista jääkiekkovalmentajaa, joista viisisataa on päätoimisia jääkiekkovalmentajia. . . . . . . . . . . Koulutus käynnistyy keväällä Vierumäellä Jääkiekkovalmentajien kannettava myös kasvatusvastuu Tiia Saari (kesk.) osallistui lauantaina Oulaisten jäähallilla järjestetyille tyttökiekkopäiville. 2. Jäähyt yht: K–Vantaa 4x2 min ja Sean Bergenheim 5 min + PRK, KJT 8x2 min ja Honkanen 10 min. 4 1 1 2 20– 16 5 Kronan . Tappara . . . . . . erä: 15.21 Toni Mäkiaho (Kim Hirschovits) 0–1. . . . . Yleisöä 624. . – Poikien kanssa pelaaminen onnistuu aivan hyvin. . . . Dallas–Anaheim 1–6 (0–3, 1–2, 0–1) D: Matvichuk. . . Kraft – KoMu HT, Kronan – Jeppis. . 2. . A: Cullen 2, Kariya, Leclerc, Titov, Chouinard. Kuva: Clas-Olav Slotte Jens Oja OULAINEN (KP) Tiia Saari luistelee sähäkästi kiekon perässä Oulaisten jäähallissa. . Tuomarit: Teemu Salminen (Petri Autio ja Janne Korpela). . . Ilves–Lukko 4–4 (2–2, 1–0, 1–2, 0–0) 1. . – Kaikki näytti hyvältä toisen erän jälkeen, mutta jostain syystä liike loppui päätöserässä. . SHT . . . . . . . . Jyväskylän kakkosjoukkue ymmärsi roolinsa alusta alkaen. . . Jatkoaika: Maaliton. YJK . 4 3 1 19– 15 6 SoKi . – Pelaaminen on mukavinta, Tiia totesi innoissaan. . . 34 17 3 1 13 127– 104 38 KalPa . . T: Renberg. . Laser kiri voittoon HaU:sta KEMPELE (KP) Haapaveden Urheilijat oli lähellä aiheuttaa Laser HT:lle kauden ensimmäisen kotitappion, mutta toisin kävi. 10 5 5 60– 55 10 JoPe . . Vaikka kotijoukkue kehitti kahteen viimeiseen erään kovan kirin, pisteet lähtivät Tornionjokilaaksoon maalein 4-6 (1-5, 2-0, 1-1). 11 9 2 87– 64 18 OYUS . . . . . . . . . . . 2. . . . erä: 21.39 Vesa Viitakoski (David Nemirovsky–Tommi Miettinen) 3–2. Perheiden ja vanhempien tuen tärkeyttä korostaa myös jääkiekkovalmennuksen monitoimimies Erkka Westerlund, joka vieraili perjantaina ja lauantaina tyttökiekkopäivien kanssa samaan aikaan järjestetyillä jääkiekkovalmentajien koulutuspäivillä Oulaisissa. . . 34 16 7 11 112– 93 39 Hermes . . . . 34 6 1 27 69– 174 13 Seuraavat ottelut: 30.1. Yleisöä 1 006. . . . Joukkue keskittyy jo nyt kevään karsintapeleihin. . . 2. . . . . . . 24 18 1 5 153– 81 37 Laser HT . 23 11 1 11 126– 130 23 Seuraavat ottelut: 27.1. Yleisöä 3 607. erä: 45.13 Michal Hreus (Laaksonen) 3–3, 46.20 Viitakoski (Nemirovsky–T Miettinen) 4–3, 55.32 Sami Torkki (Markus Jämsä) 4–4 av sr. . – Yhtä päätähän se oli. . Torjunnat: Lou Mastromarino F 6+13+13+0=32, Tuomo Karjalainen T 12+6+9+2=29. . 4 4 27– 5 11 Jeppis . erä: 44.42 Mikko Liukkonen (Marko Tauriainen–Lasse Kanerva) 3–1, Sport aikalisä 57.15, 59.51 Niko Kantelinen (Kanerva–Lehtonen) 4–1 tm. Tuomarit: Jarkko Kosonen (Marko Kovanen ja Petri Nokisalmi). – Esimerkiksi Kanadassa vallitsee ns. . 12 3 2 7 48– 82 8 LiKi . . . . . . 11 3 1 7 51– 64 7 K-Oulu II . . . . . FPS–TuTo 2–2 (1–1, 1–0, 0–1, 0–0) 1. II-divisioona Lohko 1 ylempi Laser HT – HaU 6 – 4 (1 – 2, 1 – 2, 4 – 0). Jukurit–Sport 4–1 (0–1, 2–0, 2–0) 1. . – Ihan hyvällä fiiliksellä mennään. Torjunnat: Markus Helanen K– 8+5+7=20, Mika Nyman KJ 4+4+(0)=8 (vaihto 23.47/4–0), Kimmo Kytölaakso KJ (0)+3+9=12. Aku Joki-Erkkilä laukoi keskeltä esteettömästi numerot 3–1:een. . . . . . . . . . 33 11 4 18 83– 119 26 Diskos . . . . . Vancouver–Toronto 6–1 (3–1, 1–0, 2–0) V: Bertuzzi, Jovanovski, Letowski, Morrison 2, Sopel. Hermeksen peli ei silti ollut juurikaan parempaa kuin muissa tämän vuoden puolella pelatuissa kotiotteluissa. . Hermes saattoi kohentaa ilmettään sen kustannuksella. . 43 14 4 1 24 109– 151 33 Lukko . Suomi-sarja Pohjoislohko Junkkarit – Et-Po-72 4 – 6 (1 – 5, 2 – 0, 1 – 1), RoKi-79 – Hokki – 3 (0 – 2, – 0, – 1), K-Oulu – Raahe-K 11 – 4 (5 – 2, 1 – 1, 5 – 1), IPK – Ahmat 4 – 6 (3 – 1, 1 – 2, – 3). . . Jäähyt yht: Jukurit 5x2 min, Sport 7x2 min. Reeti Sahlstedt oli neljä kertaa läpi, mutta teki maalin vasta neljännellä kerralla. . . 3. . . 42 16 7 2 17 104– 111 41 Ilves . Torjunnat: Carl Grahn K 7+10+12=29, Antti Jokela U 15+(0)+(0)=15 (vaihto 20.00/5–1), Matias Valavuo U (0)+14+9=23. . . erä: 16.21 Tatu Backman 1–0. . . . erä: 48.52 Julkunen (Rami Kaupinsalo–Tuomas Tikkanen) 7–2. 3. K-Oulu . erä: 7.42 Zdenek Nedved (Pasi Määttänen) 0–1, 15.22 Vladimir Sicak (Jarkko Savijoki–Janne Laakkonen) 0–2. . Harjoittelun oltava monipuolista SM-liigajoukkue Jokerit on Oulaisten Huiman kummiseura, joten Westerlundin osallistuminen koulutuspäiville oli jo neljä vuotta jatkuneen yhteistyön luonnollinen jatke. . Oulaisten Huimalla ei ole tytöille omaa jääkiekkojoukkuetta, mutta tytöt voivat kiekkoilla poikien juniorijoukkueissa. . . . . Jäähyt yht: FPS 4x2 min ja Samuli Kivelä 10 min, TuTo 3x2 min. Hermeksen valmentaja Jari Grönstrandin mielestä kaukalossa pelattiin kuin yhteen maaliin. . . . JYP–HPK 2–5 (0–2, 1–0, 1–3) 1. . . Suomen jääkiekkovalmentajien ammattikoulutus tulee olemaan ainutlaatuista maailmassa, Westerlund toteaa. . Tuomarit: Markku Kruus ja Kimmo Männistö (Panu Bruun ja Torkel Saarnio). . . . . . . Lapsen oma motivaatio on kuitenkin kaikkein tärkein, kertoo puolestaan Tiian isä Pertti Saari. . . 34 11 8 15 114– 117 30 Ahmat . erä: 28.00 Esa Hämäläinen 1–1 yv, 33.44 J Korhonen (Petri Lehtonen–Antti Laakso) 2–1. . 34 16 2 2 14 113– 123 36 TuTo . . . . Eerikki Koivun ja Jari Leppäsen liki siniviivalta heittämät vippaukset upposivat tolppaa kilistäen sisään. 12 5 1 6 56– 65 11 L-Team . . Jani Uski kuittasi kuitenkin kavennusmaalin nopeasti. Laser kiri päätöserässä HaU:n etumatkan umpeen ja voitti lopulta 6-4 (12, 1-2, 4-0). . . . . Se keskittyi puolustamaan ja iskemään tilaisuuden tullen. . Kunhan saadaan keskialueen puolustaminen kuntoon, niin voittoja alkaa tulemaan. . . SaiPa – Kärpät. . erä: 7.40 Jussi Kulmala (Jarkko Aaltonen–Marko Ronkainen) 1–0, 12.47 Markku Vuorisalo (Mikko Niinikoski–Tuukka Pulliainen) 1–1. . . . Sauli Tapaninaho, Anssi Pasanen ja Seppo Ruotoistenmäki tekivät vierasmaalit. Jäähyt: 21.43 Teemu Saarni D 2 min, 25.38 Papinaho D 2 min, 29.25 Rami Uusitalo H 2 min, 31.36 Jani Leinonen D 2 min. . Uski teki myöhemmin iltapäivän toisen osumansa, kun Diskos yritti kaventaa kuudella kenttäpelaajalla. . . . . 42 18 6 1 17 110– 130 43 JYP . . . Louis 2–1 (1–0, 1–1, 0–0) C: Klemm, White. Jäähyt: 3.50 Antti Suontamo D 2 min, 5.25 Juha Hanhikoski D 2 min, 13.44 Pasi Tyyvi D 2 min. Ahmat – Hokki. 34 18 5 1 10 125– 97 42 K-Vantaa . . Kymmenenvuotiaan Tiian lisäksi jäällä harjoittelee kolmisenkymmentä tyttö-ja naiskiekkoilijaa, jotka osallistuvat Oulaisten Huiman ja Jääkiekkoliiton järjestämälle kiekkoleirille. . Samassa joukkueessa pelaa minun lisäksi kaksi muutakin tyttöä, Tiia kertoo. . . 9 1 8 28– 71 2 Seuraavat ottelut: 2.2. . . SoKi – KeKi. . . . Joonas Vihko iski HIFK:n kolmannen maalin Jarmo Myllyksen taakse. Hermes–Diskos 7–3 (1–0, 2–1, 4–2) 1. P: Wilson. . 2002 s KESKIPOHJANMAA SM-liiga: Blues–HIFK 2–5 (0–1, 1–1, 1–3) 1. . Tuomarit: Hannu Henriksson (Tony Kuloaro ja Antti Metsänvirta). . 24 12 1 11 132– 136 25 SuPS . PyPo sortui asennevammaan LIMINKA (KP) Kolmosdivarin tyveen juuttuneen LiKi kuritti asennevammaista PyPoa peräti 8-3 (2-1, 11, 5-1) ja katkaisi tylysti Pohdin yhdeksän ottelun voittoputken. Ratkaisu: Oli vain ajankysymys, milloin Hermes tekisi voittoon oikeuttavat maalit. Jäähyt yht: KooKoo 1x2 min, UJK 4x2 min. . . . Valmennusta arvostetaan Suomessa enemmän kuin Kanadassa. Jäähyt yht: JYP 6x2 min, HPK 8x2 min. erä: 21.53 Karo Koivunen (Aapo Aro) 2–0 yv, 22.01 Eerikki Koivu (Niko Papinaho) 2–1 av, 31.59 Aku Joki–Erkkilä (Jani Uski–Pasi Nielikäinen) 3–1 yv. SL: Weight. . Valmentajat ovat ottaneet hankkeen innostuneesti vastaan, Westerlund kertoo. 34 15 4 1 14 126– 109 35 KJT . . . . . Vierumäellä polkaistaan lähitulevaisuudessa käyntiin ammattikorkeakoulutasoinen koulutusohjelma, jonka läpikäyneet valmistuvat jääkiekkovalmentajan ammattiin. . 3 1 2 10– 14 6 Kraft . . Neljän kotitappion putki oli pisin 8,5 vuoteen. . Mestis: KooKoo–UJK 7–2 (5–1, 2–0, 0–1) 1. 25 12 2 11 101– 124 26 IPK . . . . . Torjunnat: Jussi Reiskanen J 5+3+10=18, Marko Härkönen S 12+9+6=27 (pois 57.37–59.51). Alapuranen torjui myös Sami Markkasen rangaistuslaukauksen. Haapaveden parhaana palkittu Ilkka Heikkilä teki kaksi vieraiden maaleista. – Yritettiin yllättää vastaiskuilla, ja siinä aika hyvin onnistuttiin. . Alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana toimiva Westerlund on mukana Jokereiden valmennusorganisaatiossa ja monessa muussa jääkiekkovalmennukseen liittyvässä kehitystyössä
Tuukkanen oli viitosen perinteisellä hankkinut kuuden sekunnin etumatkan, mutta vapaalla Puusaari kuroi Tuukkasen kiinni kilometrin kohdalla. T13: A-finaali: 1) Tiina Alapöntiö HU, 2) Titta Huttunen AV, 3) Sini Rajala RP, 4) Johanna Nevala HK. Kuva: Lehtikuva/Arkisto/Timo Toivanen SCHONACH (STT) Puijon Hiihtoseuran Janne Happonen liiteli mäkihypyn nuorten maailmanmestariksi lauantaina Saksan Schonachissa. Kahdella edellisellä kerralla kultamitali pujotettiin Pirjo Mannisen kaulaan. Kuudetta kertaa järjestettävän cupin ensimmäiseen osakilpailuun lähti mukaan lähes 120 hiihtäjää. Käsivoimat olivat koetuksella, sillä luistoa ei pahemmin ollut, Puusaari selvitti. Ruotsin Frederik Byström pysyi myös hyvin taistelussa mukana ja nappasi pronssia 3,3 sekuntia mestarista jääneenä. En ole kertaakaan täällä tuollaista tehnyt, Happonen ihasteli itsekin toista hyppyään. P16: A-finaali: 1) Timo Kanninen VetU, 2) Ari Lepistö RP, 3) Heikki Niemonen NU, 4) Ville Lehtosaari YK. Miehet: 1) Johannes Bredl Saksa, 2) Ulrich Eger Itävalta, 3) Frederik Byström Ruotsi, 4) Ivan Alipov Venäjä, 5) Jevgeni Dementjev Venäjä, 6) Martin Stockinger Itävalta, 7) Taro Koizumi Japani, 8) Andrew Newell USA, 9) Mirco Rigoni Italia, 10) Toni Lang Saksa, ...15) Olli Leinonen Suomi, 28) Mikko Auvinen Suomi, 34) Ville Nousiainen Suomi, 38) Matti Heikkinen. Sprintin nuorten maailmanmestaruus tuli nyt kolmannen kerran peräkkäin Rovaniemen maalaiskunnan ja Ounasvaaran Hiihtoseuran edustajalle. Hiihto tuntui terävältä aikaajosta lähtien, mestari hymyili kilpaa auringon kanssa. B-finaali: 5) Vilma Nikula KJ, 6) Mari Vesaluoma SS, 7) Tanja Karvosenoja NU, 8) Henna Ring RP. B-finaalissa ei ollut enää panosta, mutta Perälä sivakoi kakkoseksi Ranskan Marion Barnetin jälkeen. Suurempi etappi Juolalla on edessä vasta huhtikuussa. Tiukin loppukirikamppailu käytiin 16-vuotiaiden poikien sarjassa, jossa kaikki neljä finalistia kirivät rinta rinnan maaliin. Anterselva: Maailmancup, miesten 4x7,5 km: 1) Norja 1.23.20,6 (1 sakkokierros+10 varapatruunaa) (Halvard Hanevold, Egil Gjelland 2, Frode Andresen 1+4, Ole Einar Björndalen 4), 2) Ranska –1.33,9 (0+6) (Gilles Marguet 4, Ferreol Cannard 2, Gael Poiree, Julien Robert), 3) Slovenia –2.02,4 (0+9) (Janez Ozbolt 1, Marko Dolenc 4, Tomas Globocnik 4, Saso Grajf), 4) Valko-Venäjä –2.15,9 (1+12) (Aleksei Aidarov 3, Aleksandr Syman 3, Vadim Sashurin 1+3, Oleg Ryzhenkov 3), 5) Itävalta –2.20,1 (3+10) (Daniel Mesotitsch 2, Wolfgang Perner 1+3, Hans Achorner 2, Ludwig Gredler 2+3), 6) Saksa –2.28,4 (1+11) (Jörn Wollschläger 1, Andreas Stitzl 2, Carsten Heymann 2, Andreas Birnbacher 1+6), 7) Venäjä –2.34,7 (0+7) (Vladimir Behterev 1, Nikolai Kruglov 1, Sergei Konovalov, Mihail Kotshin 5), 8) Latvia –2.40,5 (1+11) (Olegs Maluhins, Ilmars Bricis 3, Raivis Zimelis 1+4, Jekabs Nakums 4), 9) Viro –2.52,1 (0+9), 10) Puola –2.53,4 (1+8), 11) Italia –3.05,1 (0+9), 12) Japani –3.23,8 (2+14), 13) Tshekki –9.48,2 (3+14). Kaksi lähtöä parin tunnin sisään ottaa kuitenkin koville. Radalla on korkeuseroa kymmenen metriä ja 130 metrin loppusuoralla on tilaa neljälle hiihtäjälle rinnakkain. Ensimmäisenä osakilpailuna hiihdettiin sprintti Petäjämäen 800 metrin radalla. Vitosen epäonnistuminen antoi oikeastaan vain uutta pontta ja sisua, että nyt täytyy näyttää, Malvalehto jutteli kultamitali kaulassa. 9) Johanna Tiitto HK, 10) Noora Mäki PieHi, 11) Kaisa Valtanen NU, 12) Henna Iso-Oja HU, 13) Heidi Paavola KP-V, 14) Pauliina Polet KJ, 15) Anniina Polso TU. Lahden Hiihtoseuran Akseli Kokkonen jäi Keiturille 3,5 pistettä ja sijoittui viidenneksi. B-finaali: 5) Jari Hakola KP-V, 6) Markus Kangasvieri YK, 7) Timo Hakala TU, 8) Antti Välikangas HK. Ylijärvi venytti 117 ja 116 metrin siivut ja 17:nneksi sijoittunut Jussi Hautamäki 120,5 ja 112 metrin lennot. – Nyt levähdän hetken, ja sitten alkaa uusi rynnistys. Korpilahtelainen tavoitteli A-finaalipaikkaa, mutta epäonnistui välierälähdössä ja jäi neljänneksi. – Loppusuora oli liikaa, mutta ei sitä pidä jäädä suremaan. Temppu ei onnistunut helposti, sillä Itävallan Ulrich Eger pisti isäntämaan miehen tiukalle. – Minulla on sopivasti sekä nopeita että hitaita lihassoluja, hanuriakin mestarillisesti soittava Malvalehto paljasti. – Yllätyin kun kukaan ei tullut perinteisen ajoissa ohi. Tällaista tämä mäkihyppy on. Perholainen ei pystynyt vastaamaan Puusaaren tiukkaan ylämäkivetoon. T16: A-finaali: 1) Aija Hylkilä RP, 2) Tuija Timonen HT, 3) Sini Pulkkinen VetU, 4) Mira Kauppinen RP. Happosen ensimmäinen hyppy kantoi 92,5 metriä. 10) Rami Ketola TU, 11) Janne Uusivirta HK, 12) Juho Halonen RP, 13) Ville Ekman HK. Maalikamerakuvan tarkastelun jälkeen voittajaksi löytyi VetU:n Timo Kanninen ennen RP:n Ari Lepistöä, NU:n Heikki Niemosta ja YK:n Ville Lehtosaarta. Takaa-ajon piirinmestaruus ratkesi jo kympin perinteisellä. Maalissa piirin ykkösen ja kakkosen välille oli kertynyt eroa 18 sekuntia. Suomi ei ollut mukana. Team Kasevaa edustava Keituri johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen 95 metrin hypyllä. Widhölzl ja Koch olivat kärkipari myös viime torstaina Japanin Hakubassa hypätyssä maailmancup-osakilpailussa. Kokkosen hypyt kantoivat 93 ja 92 metriä. hiihtäneet kilpailivat B-finaalissa. tila vaihtui nelospaikkaan. Toisen peräkkäisen maailmancupin osakilpailun voittanut Widhölzl liiteli K120-mäessä hallitut 128,5 ja 127 metrin hypyt. Parhaiten takaa-ajon kiivaaseen tunnelmaan päästiin M20sarjassa, jossa Haapajärven Kiilojen Jari Ahola ja Pyhäjärven Pohdin Tuomas Takalo ratkaisivat mitalien värin loppusuoran taistossa. – En oikein osaa lykkiä tasamaalla perinteistä. Maailmancupin parhaimmisto oli Sapporon mäestä poissa cupin kokonaistilanteessa ykkösenä olevaa Puolan Adam Malyszia myöten. B-finaali: 5) Kaisa Saarimaa NU, 6) Jonna Laurila NU, 7) Minna Lassila KT, 8) Mia-Riitta Vikström KV. – Ei kunto mihinkään katoa niin nopeasti. Vajaan kahdeksan kilometrin tahkoamisen jälkeen Ahola oli kirissä terävämpi ja vei piirinmestaruuden vajaan sekunnin turvin. P12: A-finaali: 1) Matias Petäjistö KJ, 2) Juho Nikula KJ, 3) Sami Kokkonen RP, 4) Simo-Viljami Ojanen KP-V. Suomen kokonaismenestys tyttöjen sprintissä oli muutoinkin erinomainen. – Tein ratkaisun viimeisessä nousussa, mutta Fesselkin pysyi kyllä sinnikkäästi kannassa. Mäkipojilla mitalijuhlat REISJÄRVI (KP) Hiihdon hopeasompaikäisten Keskipohjanmaa-cup käynnistyi tämän talven osalta lauantaina Reisjärvellä. Hiihdin tänään hyvän aikaajon ja sijoituksen, Sarasoja totesityytyväisenä. Vapaan kympin ylivoimaisesti nopeimman ajan kellotti KJ:n Hannu Oja. – Edellisinä päivinä en ole tehnyt yhtään huonoa hyppyä, ja alkuviikosta kaikki näyttikin vähän liian helpolta. Malvalehdolle sprinttikultaa Suomalaismenestystä nuorten MM-hiihdoissa Mona-Lisa Malvalehto kirkasti pitkän matkan pronssin sprinttikullaksi. Juola repäisi perinteisen kympillä kaulaa kakkoseen, Simo Törnvalliin 31 sekuntia. Olympiajoukkueesta täpärästi rannalle jääneelle Happoselle nuorten MM-kilpailut olivat täydelliset, sillä hän kuului myös Suomen joukkuemäen kultajoukkueeseen. Suomen neljäs edustaja Anna Rahkonen sijoittui aika-ajossa 20:nneksi, mikä ei riittänyt jatkopaikkaan. Juolan ylivoimaa pm-takaa-ajossa Mauno Juola sai hiihtää luisteluosuuden ylhäisessä yksinäisyydessä. Joukkuekilpailusta sivuun jäänyt Kalle Keituri täydensi mahtavaa suomalaispanosta ja hyppäsi pronssille. Purevassa, 13 asteen pakkasessa Juola sai painaltaa ylhäisessä yksinäisyydessä. Keskipohjanmaa-cup alkoi sprinttikisalla Lea Mäntylä KALAJOKI (KP) Yleisen sarjan takaa-ajo kutistui tynkäkisaksi, sillä Kalajoen pmladulle lähti vain yhdeksän kilpailijaa. – Hyvähän niitä mäkiennätyksiäkin on joskus merkkauttaa. – Sprintti on riskialtis laji, ja siinä voi tapahtua mitä tahansa. Naisten kisassa Himangan Urheilijoiden Elina Puusaari pesi Perhon Ski Teamin Terhi Tuukkasen luisteluosuudella. Niillä hän jätti kisan kakkosta, maanmiestään Martin Kochia 9,3 pistettä. Tuollaisen raon turvin on helppo lähteä ladulle, mutta toki luistelussakin sai töitä tehdä. P14: A-finaali: 1) Harri Latvakoski YK, 2) Petri Laajalahti PyPo, 3) Aleksi Huhtala LoVe, 4) Arto Ahokas TU. Ito ja Happonen hyppäsivät toisella kierroksella uudeksi mäkiennätykseksi 98 metriä. Widhölzl on hyödyntänyt olympiasuosikkien poissaolon tehokkaasti, sillä itävaltalainen nousi toisella peräkkäisellä osakilpailuvoitollaan maailmancupin yhteispisteissä kolmannelle tilalle ohi Suomen Matti Hautamäen. Keiturille pronssi maistui, sillä lahtelainen jäi sivuun joukkuekilpailusta. Kajaanilainen Olli Leinonen nautti isojen kisojen ilmapiiristä täysin siemauksin ja sai kahdesta startista hakemaansa ainutlaatuista kokemusta. Loppusuoralla oli tosi pahoja paikkoja, joten pelotti hirvittävästi, jos suksi tökkää, Malvalehto huokaisi, kun huolet olivat poissa. Widhölzille Sapporon-voitto oli kaikkiaan tämän 16:s maailmancupin ykköstila. Tiesin, että olen vahvoilla sprintissä, vaikka pieni epävarmuus tulikin välillä mieleen. B-finaali: 5) Tapani Kärjä KJ, 6) Antti Vilkuna YK, 7) Petri Ylitalo KJ, 8) Teemu Hietalahti HT, 9) Petri Takkunen AV. Schonach: Nuorten, 20-v, MM-hiihdot, sprintit: Naiset: 1) Mona-Liisa Malvalehto Suomi, 2) Nicole Fessel Saksa, 3) Kjersti Nordberg Norja, 4) Riikka Sarasoja Suomi, 5) Marion Barnet Ranska, 6) Kirsi Perälä Suomi, 7) Barbara Feichtner Itävalta, 8) Irina Jefanova Venäjä, 9) Aurelie Jaeggy Ranska, 10) Britta Norgren Ruotsi, ...20) Anna Rahkonen Suomi. Isäntäseuran Mauno Juola ratkaisi kirkkaimman mitalin kohtalon käytännössä jo takaa-ajon ensimmäisellä osuudella. Widhölzl voitti jälleen. 10) Antti Orjala LoVe, 11) Janne Ruhala HK, 12) Ville Vakkuri YR, 13) Juha Lehto RP, 14) Henri Ihalainen KU, 15) Veli-Erkki Ruotsalainen PyPo, 16) Mikko Peltokangas TU, 17) Miikka Isosalo YK, 18) Ville Yliluoma YK, 19) Aleksi Ali-Haapala TU, 20) Timo Levänen KU, 21) Harri Paasila TU, 22) Pasi Kaikkonen PyPo, 23) Miikka Sinko LoVe. Karsinnan neljä parasta pääsi A-finaaliin ja sijoille 5.-8. Suomen joukkueen neljäs mies Pekka Salminen ylsi avaushypyllään 102 metriin, oli 43:s ja putosi toiselta kierrokselta. Puolivälierässä kyyti oli sen verran kylmää, että Venäjän kaksikko Ivan Alypov-Jevgeni Dementijev luistelivat jatkopaikoille. Uuden radan suunnittelussa ovat olleet mukana Tarmo Ängeslevä ja maan sprinttihiihdon parhaimmistoon kuuluva Marko Kinnunen. Kolmantena suomalaisena toiselle kierrokselle yltänyt Kimmo Yliriesto pääsi 115,5 ja 110,5 metriä sijoittuen 22:nneksi. Malvalehto sijoittui viime vuonna sprintissä neljänneksi, joten taidot olivat kilpakumppaneiden tiedossa. Niinpä Juolan ei tarvinnut pistää kymmenen kilometrin luistelussa kaikkea peliin. Puolivälieräpaikka oli yllätys, Leinonen tunnusti. 9) Aki Vähäsöyrinki NU, 10) Joonas Brax YK, 11) Juha-Matti Vinkka RP, 12) Juho Jussila LK, 13) Rauli Koskela RP, 14) Matias Polso TU, 15) Juuso Ala-Korpi LK, 16) Juho Ala-Korpi LK, 17) Jani Kesänen LK. B-finaali: 5) Anni Mattila KP-V, 6) Elisa Päivärinta PK, 7) Katri Vesaluoma SS, 8) Elisa Rautaoja NU. sijalle. Maiden välinen maailmancup (20/28 osakilpailua): 1) Itävalta 3 524, 2) Saksa 3 272, 3) Suomi 2 832, 4) Japani 1 822, 5) Puola 1 740, 6) Slovenia 1 117. A-finaalissa mitalisaumat katosivat ennen loppusuoraa, jossa Norjan pronssimitalisti Kjersti Nordberg pääsi savitaipalelaiselta karkuun. Miesten viestipisteet 4/6: 1) Norja 185, 2) Itävalta 159, 3) V-Venäjä 153, 4) Ranska 147, 5) Venäjä 135, 6) Saksa 134, 7) Slovenia 123, 8) Tshekki 112, 9) Suomi 102, 10) Ruotsi 95, 11) Latvia 87, 12) Viro 86, 13) Ukraina 80, 14) Japani 78, 15) Puola 72, 16) Italia 54, 17) Slovakia 46, 18) Britannia 41, 19) Sveitsi 30, 20) USA 22. Näin nihkeällä kelillä suksi ratkaisee aika paljon. 2002 Urheilu 19 SCHONACH (UT) Mona-Liisa Malvalehto pääsi toteuttamaan sprintissä taktiikkaansa piirun tarkasti nuorten MM-hiihdoissa lauantaina Schonachissa Saksassa. Kuva: Lea Mäntylä Sapporo: Maailmancupin 18/23 osakilpailu K120 (J131): 1) Andreas Widhölzl Itävalta 259,9 pistettä (128,5-127), 2) Martin Koch Itävalta 250,6 (129-123), 3) Noriaki Kasai Japani 244,6 (124-120,5), 4) Peter Zonta Slovenia 234,3 (123,5120), 5) Valeri Kobelev Venäjä 232,7 (126,5-115), 6) Stefan Horngacher Itävalta 230,3 (122-119), 7) Hiroki Yamada Japani 225,1 (122,5-114,5), 8) Wolfgang Loitzl Itävalta 225,0 (121-116,5), 9) Kazuyoshi Funaki Japani 223,5 (114,5-120,5), 10) Michael Neumayer Saksa 221,9 (124-114) 11) Masahiko Harada Japani 220,1 (116-118,5), 12) Hideharu Miyahira Japani 216,0 (112-120,5, 13) Alexander Herr Saksa 215,8 (116,5-117), 14) Stefan Kaiser Itävalta 215,3 (114,5-119), 15) Janne Ylijärvi Suomi 214,9 (117116), 16) Jörg Ritzerfeld Saksa 212,6 (118,5-113,5), 17) Jussi Hautamäki Suomi 212,5 (120,5-112), 18) Hiroya Saito Japani 210,9 (117-113,5), 19) Akira Higashi Japani 209,7 (115,5-113,5), 20) Takanobu Okabe Japani 204,6 (113,5-113,5) 21) Morten Solem Norja 204,1 (111,5115,5), 22) Kimmo Yliriesto Suomi 203,9 (115,5-110,5), 23) Martin Bachleda Puola 202,8 (112,5-113,5), 24) Ildar Fatkullin Venäjä 202,2 (120106,5), 25) Alan Alborn USA 198,5 (119-106), 26) Kai Bracht Saksa 197,3 (115,5-108), 27) Jakub Jiroutek Tshekki 195,4 (116-107), 28) Dirk Else Saksa 192,6 (108,5-113,5), 29) Christoph Kreuzer Hollanti 172,9 (108,5-102), 30) Grega Lang Slovenia 170,7 (108103,5). Pääasia oli, että hyppyni kulki hyvin, Widhölzl kuittasi. – Kyllä tämä jonkun verran korvaa, olen todella tyytyväinen. Mäkihyppy (K90, J96): 1) Janne Happonen Suomi 255,5 (92,5–98,5), 2) Daiki Ito Japani 248 (89–98), 3) Kalle Keituri Suomi 245 (95–91), 4) Rick Urbanc Slovenia 243,5 (93–92,5), 5) Aleksi Kokkonen Suomi 241,5 (93–92), 6) Stefan Thurnbichler Itävalta 239 (89,5–94,5), 7) Clint Jones USA 237,5 (93–90,5) ja Zvonko Kordez Slovenia 237,5 (90–93,5), 9) Jan Mazoch Tshekki 227 (90,5–87,5), 10) Maximilian Mechler Saksa 225,5 (82,5–97,5), ...44) Arttu Lappi Suomi 161,5 (82,5–69,5). T14: A-finaali: 1) Anu Lankila KJ, 2) Elina Polet KJ, 3) Vilma Urpilainen PK, 4) Marjo Hyyppä KT. 9) Pauliina Mäkelä SS, 10) Heli Kaikkonen PyPo, 11) Maarit Harju KP-V, 12) Lea Lampi RP, 13) Marjo Tiitto HK, 14) Jelena Roukala KJ, Sini Puurula SS, 16) Tiina Lepistö HT. Kisan aluksi hiihdettiin karsinnat. Mäkihyppy Ampumahiihto SAPPORO (STT–DPA) Suomalaiset jäivät kauas kärjestä mäkihypyn maailmancupin osakilpailussa Japanin Sapporossa. Brendl pääsi tuulettelemaan kultamitalia 1,1 sekunnin hajuraon turvin. Luistelu on minulle vahvempi laji, ja se sujui nytkin hyvin, Oja puntaroi esitystään. Mitalitili aukesi avausmatkan 15 kilometrin yhteislähdön (p) pronssilla, mutta 5 kilometrillä (v) tuli palautumisongelmien vuoksi romahtaminen 43. Malvalehto tykitti parhaan ajan aika-ajossa ja eteni A-finaaliin voittamalla näytöstyyliin puolivälierän ja välierän. Japanin Noriaki Kasai hyppäsi isäntämaan väreissä kolmanneksi. 9) Saara Pesola RP, 10) Hanna Lokkila RP, 11) Assi Alakoski RP, 12) Mirka Alila AV, 13) Venla Nikula KJ, 14) Henna Lokkila RP, 15) Saara Luoto LoVe, 16) Heidi Niemi LoVe, 17) Nina Jakola SS, 18) Sini Mattila KP-V. – Tietysti hieman harmittaa, kun kultamitali jäi niin pienestä kiinni, saksalainen totesi. Mikko Auvinen oli aika-ajossa 28:s, Ville Nousiainen 34:s ja Matti Heikkinen 38:s. Riikka Sarasoja selviytyi A-finaaliin ja sijoittui neljänneksi Norjan Kjersti Nordbergin perässä. – Luistelu kulki tänään paremmin kuin perinteinen. Suomen toivoista pettynein oli viime vuoden pronssimitalisti Kirsi Perälä. P13: A-finaali: 1) Antti Ypyä NU, 2) Teemu Peltola PieHi, 3) Kari Junno NU, 4) Tuomas Saari HU. Kolmesta startista jäi voimia varastoon. Maailmancupin tilanne: 1) Adam Malysz Puola 1 210, 2) Sven Hannawald Saksa 1 059, 3) Andreas Widhölzl Itävalta 815, 4) Matti Hautamäki Suomi 771, 5) Martin Höllwarth Itävalta 660, 6) Martin Schmitt Saksa 539, 7) Martin Koch Itävalta 495, 8) Stefan Hocke Saksa 482, 9) Simon Ammann Sveitsi 402, 10) Srefan Horngacher Itävalta 388 11) Risto Jussilainen Suomi 386, 12) Kazuyoshi Funaki Japani 381, 13) Andreas Goldberger Itävalta 380, 14) Peter Zonta Slovenia 303, 15) Roberto Cecon Italia 263, 16) Hideharu Miyahira Japani 244, 17) Valeri Kobelev Venäjä 237, 18) Veli-Matti Lindström Suomi 220, 19) Alan Alborn USA 219, 20) Noriaki Kasai Japani 201. Pääsin matkalla kerran norjalaisen ohi, mutta lopussa ei enää riittänyt paukkuja. Ylijärvi ja Hautamäki osallistuivat vuodenvaihteessa Keski-Euroopan mäkiviikolle. Pahin kilpakumppani Nicole Fessel tavoitteli sprintistä mitalia, mutta tavoitteen täyttymisestä huolimatta tiukka kisa jätti jotainhampaankoloon. Tuore piirinmestari jättää sunnuntain pm-matkan välistä. Miesten mc-pisteet 7/12: 1) Saksa 2 711, 2) Venäjä 2 665, 3) Norja 2 556, 4) Itävalta 2 346, 5) V-Venäjä 2 294, 6) Slovenia 2 200, 7) Suomi 2 153, 8) Ranska 2 080, 9) Tshekki 1 973, 10) Ukraina 1 902, 11) Ruotsi 1 821, 12) Latvia 1 813, 13) Japani 1 647, 14) Puola 1 543, 15) Italia 1 501, 16) Viro 1 440, 17) Slovakia 1 398, 18) Sveitsi 1 322, 19) Britannia 1 001, 20) Romania 802. Se oli mahtava hyppy. Lopullisessa tulosluettelossa venäläisten sijoitukset olivat neljäs ja viides. Kakkoseksi kiilannut Oja ei liiemmin harmitellut sitä, ettei ykkössijaan ollut jakoja ensimmäisen startin jälkeen. B-finaali: 5) Tero Ojala LoVe, 6) JuhoOlli Keränen PyPo, 7) Mikko Kauppi KJ, 8) Asko Vaskilampi PyPo, 9) Sami Paavola KU. Kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa ihmeteltiin, miten pohjoisen tyttö voi menestyä sekä sprintissä että pitkällä matkalla. Suomalaisista ketään ei ole valittu viiden hyppääjän olympiajoukkueeseen, joten kvartetilta ei odotettu Japanissa ihmetekoja. Sprinttiin Malvalehto sai palautumisaikaa riittävästi. Terävä olo heti aamusta Malvalehdon osalta kisat ovat sujuneet kaksijakoisesti. Viime vuonna Happonen voitti joukkuemäen kultaa ja oli henkilökohtaisessa kilpailussa 16:s. Malvalehto ryntäsi finaalissa keulaan heti lähdössä eikä luovuttanut kärkipaikkaa, vaikka Saksan Nicole Fessel yritti viimeisillä metreillä väkisin rinnalle. B-finaali: 5) Katariina Tiitto HK, 6) Jenni Halonen RP, 7) Aino-Kaisa Keränen PyPo, 8) Linda Virta YK. Voittajaa ei vaivannut, vaikka maailman parhaimmisto Japanista puuttuikin. Ojan suksi kulki siihen malliin, että hän kipusi neljänneltä sijalta ensin Kälviän Tarmon Ari Hankaniemen, sitten Törnvallin ohi. Toinen hyppy oli kuitenkin todella hyvä, varmaan paras mitä olen täällä hypännyt, Keituri sanoi. kierrokselta. Brendl uusi poikien sprinttimestaruuden Saksan Johannes Brendl uusi viimevuotisen nuorten maailmanmestaruuden poikien sprinttihiihdossa. 9) Teijo Ojala LoVe. Pekka Salminen oli 102 metrin avaushypyllään 43:s ja karsiutui 2. Hän jäi Tuukkasesta 13 sekuntia. Toinen kantoi 91 metriä, mikä riitti pronssille. Suomalaisten väliin hopealle kiilasi Daiki Ito. – Pääsin lähtemään Terhin perään näköetäisyydeltä, ja se teki kisasta mielenkiintoisen. – Heti aamulla oli terävä olo. Viime viikonloppuna SM-kisoissa tilanne oli päinvastoin, Juola pohti. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. Niitä tarvittiin, kun aika-ajossa vain kolme sadasosaa Rovaniemen maalaiskunnan hiihtäjälle hävinnyt Fessel janosi kultamitalia. Kirsi Perälä hiihti B-finaalissa ja oli lopputuloksissa kuudes. Piirin ykkösnyrkit, Kuisma Taipale ja Teemu Kattilakoski, taittoivat samaan aikaan matkaa kohti olympiakaupunkia, mutta pm-kisan ennakkoilmoittautuneista uupuivat muiden muassa Kalajoen Junkkareiden Janne Oja ja Kusti Kittilä sekä Halsuan Toivon Jari Kalliokoski. – Sillä ei ole minulle mitään merkitystä. Tulokset: N 5 km + 5 km: 1) Elina Puusaari HU 33.30, 2) Terhi Tuukkanen ST Perho 33.48, 3) Rinna-Mari Ikola Reima 34.01, 4) Virpi Leskelä HK 34.51, 5) Milka Aho KT 36.20, 6) Marika Suni KJ 36.29, 7) Seija Hernetkoski NU 40.42, 8) Minna Laakso TU 43.30 N17 3 km + 3 km: 1) Johanna Mäkelä SS 19.18, 2) Sini Soukka YK 19.23, 3) Taru Lyyski KV 19.41, 4) Heidi Kottari KPV 20,00, 5) Satu Saaranen HK 20.18, 6) Anne Tolonen AV 21,10 N18 3 km + 3 km: 1) Eija Myllylahti HK 18.54, 2) Katja Takalo PyPo 19,12, 3) Sari Vuotila HU 22,20 N20 5 km + 5 km: 1) Maria Isosalo YK 35,25, 2) Minna Wallin PyPo 36.55, 3) Päivi Pahkala HU 43,25 N35 3 km + 3 km: 1) Arja Siermala KJ 22.38 N40 3 km + 3 km: 1) Pirjo Syrjälä PieHi 21,57, 2) Liisa Salmi PieHi 25,13 M 10 km + 10 km: 1) Mauno Juola KJ 57.41, 2) Hannu Oja KJ 58.34, 3) Simo Törnvall KJ 59,40, 4) Arto Hankaniemi KT 1.00,03, 5) Marko Santapakka KJ 1.00,04, 6) Jarkko Mäkelä HU 1.03,20, 7) Jari Mäkelä VetU 1.03,58, 8) Pasi Auvinen PieHi 1.04,42 M17 5 km + 5 km (11): 1) Ville Tuukkanen ST Perho 29.54, 2) Kalle Lassila VetU 30,05, 3) Jussi Tuukkanen ST Perho 31,48, 4) Juho Torvi SS 32.05,5, 5) Jyri Soukka YK 32.44, 6) Mikko Suni KJ 32.51 M18 5 km + 5 km: 1) Ari Hylkilä RP 31.24,3, 2) Juho Hyyppä KV 31.40, 3) Tuomas Harmaala LV 32.14, 4) Jussi Tahkokorpi HK 32.33, 5) Tuomas Ahola NU 33.42, 6) Miikka Polso TU 42.09 M20 8 km + 8 km (8): 1) Jari Ahola HK 45.57, 2) Tuomas Takalo PyPo 45.58, 3) Tuomas Järviluoma NU 46.20, 4) Juha Auvinen PieHi 47.09, 5) Janne Hyyppä VetU 48,49, 6) Timo Similä NU 49,49 M35 8 km + 8 km: 1) Jari Kivelä HU 49,48 M40 5 km + 5 km: 1) Risto Nikula YK 30,15, 2) Heikki Roimas KT 30,44, 3) Tapani Ylitalo KJ 30,44, 4) Kauko Himanka KJ 30.45, 5) Matti Pelkonen KJ 32.30, 6) Jukka Korkiakoski NU 34.46,4 M45 5 km + 5 km: 1) Rainer Nikula YK 30,16, 2) Lauri Jaakola AV 30.38, 3) Teijo Helander NU 31.31, 4) Arto Koivuaho HK 31.58,5 M50 5 km + 5 km: 1) Heikki Eskola YK 31.10, 2) Timo Sorvala NU 34.17, 3) Heikki Hukari KV 35.17, 4) Sauli Honkala PieHi 35.17, 5) Tauno Pasanen PsInto 35.21, 6) Ari Heikkilä AV 36.36 M55 5 km + 5 km: 1) Jussi Viitasaari HU 33.50, 2) Juha Viitasalo UK 35.11, 3) Ilkka Ylimäki NU 36,10, 4) Matti Luukkonen PieHi 36,25, 5) Asko Häkkilä NU 39,35 M60 3 km + 3 km: 1) Markku Sillanpää KP-V 17.54, 2) Matti Kivioja NU 18,50, 3) Paavo Saarenpää Reima 19.28, 4) Antero Pulkkinen VetU 21.36, 5) Timo Kalliokoski SS 21.45 M65 3 km + 3 km: 1) Varma Pekkarinen LK 18.39, 2) Jorma Päivärinta KV 18.40, 3) Olavi Himanka KJ 20.34, 4) Heikki Rahkola KJ 22.55 M70 3 km + 3 km: 1) Kalevi Pelo NU 21.41, 2) Antero Kodis AV 23.41,7, 3) Mauno Anttila AV 24.41,3. Suomalaisista paras Janne Ylijärvi oli 15:s häviten kilpailun voittaneelle Itävallan Andreas Widhölzille 45,0 pistettä. – Ensimmäisessä hypyssä oli todella hyvä tuuli, toisessa ei niin hyvä. Suomen neljäs edustaja Arttu Lappi sijoittui 44:nneksi. Tulokset: T12: A-finaali: 1) Kaisa Torvi SS, 2) Marianne Harju KP-V, 3) Emma Pelkonen KJ, 4) Tiina Mäntypuro. Riikka Sarasoja oli kisan jälkeen tyytyväinen, kun vuoden takainen 12. B-finaali: 5) Ville-Petteri Brax YK, 6) Jussi Huhtala LoVe, 7) Eero-Matias Saviluoto NU, 8) Esa Hakala TU. Ykspihlajan Reiman Rinna-Mari Ikola säilytti luistelussa asemansa ja oli kisan kolmas. Meillä oli joukkuemäkeen karsinta harjoituksissa, ja testasin silloin suksia, Keituri kertoi. Malvalehto sai paremman lähdön kuin Fessel ja tiesi, missä tiukassa taistelussa pitää iskeä. Joukkuemäen kulta ankkurina kruunasi niin paljon, että tyytyväinen pitää olla, Kokkonen jutteli. Kuusamon SM-kisoihin pitäisi saada luisteluvauhti kohdalleen, hän suunnitteli. Suomalaisista ainoana jatkoon selviytyi Olli Leinonen, joka sijoittui puolivälierähiihdon jälkeen 15:nneksi
– Martina oli hyvin lähellä ottaa hyvityksen viime vuoden finaalitappiostaan. KPV:stä oli mukana 27 valmentajaa. . 17 9 2 6 96– 79 20 Ilves . . East Volley–NaPa (3–1) 2. Hingis ei enää jaksanut uskoa Melbournessa oli lauantaina pariviikkoisen grand slam -turnauksen kuumin päivä. sija Alustava kerroin: 30,61 Poissa: – Päivän Trio 1 Lentopallo, 3 ottelun erävoittopeli 1. Ei Blue Fox pelillisesti ainakaan muille hävinnyt paljoakaan, mutta Alangon hienot torjunnat muutamasta vastaiskusta veivät toisessa erässä kotijoukkueelta uskon yllätysbonuksiin. . Paul Warne 2–1, 60. . . 11 4 7 21– 24 8 ReiVo . Edes toisen ja kolmannen erän välillä pidetystä 10 minuutin lisätauosta ei ollut 21-vuotiaalle sveitsiläiselle apua. KaLen ykkönen oli Jari Tuura. divisioona: Blackpool–Bury 0–1, Cambridge–Port Vale siirr., Chesterfield–Bristol City siirr., Huddersfield–Queens Park Rangers 1–0, Northampton–Peterborough siirr., Oldham–Bournemouth 3–3, Reading–Colchester 3–0, Stoke–Wigan 2–2, Wrexham–Swindon 2–2, Wycombe–Notts County 3–0. . . Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 246 193,20 e, 5 oikein 4 476,20 e, 4 oikein 414,40 e, 3 oikein 48,20 e, 2 oikein 10,50 e. . . Viimeisen kerran Hingis yritti panna ottelua poikki jatkopalloilla 7–6-tilanteessa. 2. . Chelsea–West Ham 1–1 (1–0) 21. . SPV – Rangers. – Rankkarikisa on aina arvaamaton, tällä kertaa hävisimme. Tainion, Forssellin ja Hyypiän varaan voidaan rakentaa vielä monet karsinnat. KaLelle voitto ja tappio PORI (KP) Kokkolalaisen Nibacoksen peli meni lauantaina pipariksi salibandyn II-divisioonassa. Ottelun loppuhetkillä tuntui, että vastustajaa väsytti jopa enemmän, Jaron valmentaja Sixten Boström totesi. Björk on saanut heidän yhteistyönsä kohtalaisen saumattomaksi lyhyessä ajassa. . . . . . . 18 8 10 60– 67 16 LoSB . Jorge Leitao 0–1, 59. John Mullin 1–0, 32. Dave Vaughan 2–4. . 17 7 10 67– 67 14 Blue Fox . . . . . . Voiman parhaita olivat Jouni Paananen ja Antti Paavola. . Lentopallo Salibandy Kaukalopallo 20 Urheilu Sunnuntaina 27.1. . . – Porukka vaihtui varsin vähän. Selkä seinää vasten pelannut Capriati tuli paineen alta takaisin jokaisella kerralla. Leitao 0–2, 69. Millwall–Blackburn 0–1 (0–0) 87. Jaro kohtaa pronssiottelussa KuPS:n. Hingisillä oli finaalissa peräti neljä ottelupalloa. . . . . 18 8 2 8 71– 72 18 Pirkat . . . (Kohteiden 2, 8, 11 ja 13 merkit on arvottu.) Alustava voitonjako: 13 oikein 5 kpl voitto–osuus 26 224,00 e, 12 oikein 126,30 e, 11 oikein 8,70 e, 10 oikein 2,00 e V75-raviveikkaus Oikea rivi: 1. . MesTo – Prihat, Pieksämäki – OrPo, Salo – Eura, Somero – Kajo, Seinäjoki – Vasama. . . Pelimiehet . . Välierät: Sekanelinpeli: Kevin Ullyet Zimbabwe/Daniela Hantuchova Slovakia–Mahesh Bhupathi Intia/Jelena Lihovtseva Venäjä 3–6, 6–4, 7–6 (10–6). Steed Malbranque 0–1, 85. . . Pitkät sopimukset lahjakkaille pelaajille, jotka ovat aina hyvä sijoituskohde seuralle. . Kuva: Tapani Kuoppala Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein 2 kpl voitto-osuus 769 170,40 e, 6+lisänumero oikein 8 630,50 e, 6 oikein 993,10 e, 5 oikein 35,30 e, 4 oikein 9,40 e. . . lähtö: 11 Blue Pine Feat, poissa: – 3. 12 4 8 16– 27 8 KaLe . . . . . . – Voittoerä taskussa, ja 4–0johto toisessa erässä... . Noel Whelan 1–0, 89. Aivan hyvin voivat esimerkiksi Kokkola, Kemi ja Mikkeli vieraille tilanteen tullen ylimmällä tasolla. . . 20 5 15 29– 55 10 MuurLe . . . 15 4 1 10 60– 66 9 Gunners II . . Sen voimin hän tavoitti karkumatkalle yrittäneen Hingisin. . 15 5 1 9 70– 76 11 Jeppis FBC . lähtö: 1 Royal Heart, poissa: – 7. Yleisöä: 35 851. . 20 9 11 32– 40 18 NaPa . 18 8 1 9 78– 74 17 TTKK SR . 1.), Hearts–Inverness C.Thistle (1. Ei nykyisten liigajoukkueiden toiminta niin ihmeellistä ole. – Liiga laajenee 14-joukkueiseksi. . . . . Takaa-ajajasta tuli voittaja Capriati, 26, antoi teräksisestä voitontahdostaan osviittaa jo avauserässä noustuaan 1–5-tappiotilanteesta 4–5:een. . Toisen alussa Kai Kankaan johtaman Blue Foxin ykkösen peli toimi viisi minuuttia mainiosti, mutta Tuukka Linjalan hieno kavennukseen Ludénin mailanvarresta uponnut veto jäi ainoaksi kavennukseksi. . . KaLe vieraili jo perjantai-iltana Reisjärvellä, jossa Voima vei voiton 3-1 (25-19, 25-23, 14-25, 25-11). Valioliiga OLS – OPS 10 – 3 (6 – 1), Narukerä – WP-35 6 – 3 (2 – 1), ToPV – JPS 8 – 2 (2 – 1). Bandyliigan jatkosarja Veiterä – Vastus 8 – 5 (5 – 1), PaSa Bandy – Akilles 2 – 7 (2 – 2), Vesta – Botnia 2 – 4 (2 – 3). 20 3 17 26– 52 6 Seuraavat ottelut: 27.1. Everton–Leyton Orient 4–1 (3–1) 12. Vieraiden Aki Siimekselä takoi pahoja junttalyöntejä ja oli vaikea pideltävä. divisioonan länsilohkon kärkijoukkuetta. . 17 15 2 46– 11 30 Prihat . SBS pystyi tekemään vain kaksi ylivoimamaalia. päivä: Loppuottelut: Naisten kaksinpeli: Jennifer Capriati USA–Martina Hingis Sveitsi 4–6, 7–6 (9–7), 6–2. . . 18 13 5 70– 38 26 FBC Turku . 1–0. 15 7 1 7 64– 70 15 Butchers . . . Sveitsiläinen teki väsymystään kolme jalkavirhettä erän viidennessä pelissä, mikä takasi Capriatille syötönmurron ja ratkaisevan 3–2-johdon. – En muista, mitä tulin siinä välissä sanoneeksi. Hämeenlinna . . div.)–Dunfermline 3–0, Rangers–Hibernian 4–1, Clyde (1. . Frederic Kanoute 1–1. Nurmo – Tarmo, ÄänekU – KyKy, Ploki – Ura. Jukka Ikäläinen katsoo, että mm. . 24 York–Fulham 2 (0–2) 1,20 25 Millwall–Blackburn 2 (0–1) 2,20 26 Chelsea–West Ham X (1–1) 3,15 27 Rotherham–Crewe 2 (2–4) 3,15 28 West Bromwich–Leicester 1 (1–0) 2,10 29 Portsmouth–Wimbledon; ottelu peruttu, kerroin kaikille merkeille (1X2) on 1,00. . 17 10 7 76– 60 20 H-linna . Miesten SM-liiga VaLePa – KoVe 2 – 3 (25 – 19, 25 – 22, 21 – 25, 18 – 25, 13 – 15), Sampo – Pateri – 3 (16 – 25, 12 – 25, 20 – 25), Etta – MuurLe 3 – 1 (25 – 19, 25 – 16, 20 – 25, 25 – 19), East Volley – NaPa 3 – 1 (29 – 31, 25 – 20, 25 – 22, 25 – 20). Lauantain toisessa ottelussa VPS kukisti KuPS:n rangaistuspotkukilpailun jälkeen 8-7. . Maan kaikkien aikojen parhaalle pelurille, Jari Litmaselle, syksyllä alkava EM-karsinta lienee viimeinen. . . . Jaro hävisi pilkkukisan mestareille KALAJOKI (KP) Lauantaina miesten 2-sarjan peränpitäjät, KaLe ja Ploki, pelasivat tiukan kamppailun. Näin kasvattaja saisi lupauksesta parhaan hyödyn. . . . . Rangersin ykkönen pääosassa Sarjakärjen vauhti liikaa Blue Foxille Tuukka Linjalasta on kauden aikana kehittynyt tärkeä pelimies Blue Foxille. Kokonaisuutena pelasimme kuitenkin hyvän ottelun ja pysyimme hyvin vastustajan vauhdissa mukana. . 17 6 11 26– 35 12 Eura . Ensin Hingisillä oli 5–3ja 6–5-johtotilanteissa kolme ottelupalloa. Varsinainen peliaika päättyi tasan 1-1, mutta Tampere meni finaaliin voittamalla rangaistuspotkukisan 5-4. . Kevin Campbell 3–1, 80. Erityisesti kotijoukkueen parhaana palkittu Teppo Hekkala nosti takakentältä hienosti. Lopussa vain ns. 14 11 3 93– 54 22 Nibacos . div.) siirretty (uusi päivä 29. . 17 4 1 12 77– 121 9 Seuraavat ottelut: 27.1. . . . VPS:llä on nuoria pelaajia, joiden kanssa on hyvä tehdä työtä. SBS:n kakkosjoukkue piti pisteet itsellään maalein 7–3 (2–1, 3–1, 2–1). Capriati ei hevin unohtanut jatkopalloille venyneen toisen erän huikeita vaiheita. Mestaruuden puolustaja oli saanut ratkaisevan yliotteen. Järjestäjien ilmoituksen mukaan Melbournen keskuskentällä oli lämpöä 35–38 astetta, loppuottelijoista pahemmin väsähtäneen Hingisin mielestä ”pikemminkin 46 astetta”. . . . 17 10 3 4 72– 52 23 TPS . Yleisöä: 15 004. Myös FC YPA ja KPS olivat läsnä vahvoilla miehityksillä. . Miesten nelinpeli: Mark Knowles Bahama/Daniel Nestor Kanada–Michael Llodra/Fabrice Santoro Ranska 7–6 (7–4), 6–3. Nibacos joutuikin istumaan kaikkiaan 22 minuuttia rangaistuksia. . . Duncan Ferguson 2–0, 36. Melbourne: Australian avoin tennisturnaus, palkintosumma 16,5 miljoonaa Australian dollaria (9,5 milj. Hollannin liiga perjantaina: Sparta Rotterdam–Heerenveen 1–4 (87. Oli hienoa nähdä, miten kaverit kehittyivät niiden kahden vuoden aikana, jotka Vaasassa olin. . . 11 1 10 10– 32 2 Seuraavat ottelut: 27.1. . Kuudetta kertaa peräkkäin Australian kaksinpelifinaalissa pelannut Hingis hävisi loppuottelun kolmannen kerran peräjälkeen. . Paineet lohkon voittamisesta ovat muilla kuin Suomella, sanoo Ikäläinen, joka ottaisi mielellään Azerbaidzanin ja Walesin ensin Helsinkiin. Kokkolalla on edelleen tilausta nousta liigaan. 12 9 3 29– 17 18 ÄänekU . West Bromwich–Leicester 1–0 (0–0) 80. euroa), 13. . 11 8 3 26– 14 16 Ura . . . kierrosta: Aberdeen–Livingston 2–0, Ayr (1. Amerikkalainen menetti erän toisessa pelissä malttinsa kimpaannuttuaan tuomarille mielestään väärästä linjatuomiosta. . . . Sisukkaasti uurastanut amerikkalainen menetti heti perään syöttönsä ja koko erän numeroin 4–6. Myös maalivahti Mikko Alanko torjuu ottelusta toiseen mainioita pelejä. 2002 s KESKIPOHJANMAA MELBOURNE (STT–REUTERS–AP–DPA–AFP) Yhdysvaltain Jennifer Capriati on palannut tennismaailman huipulle pysyäkseen siellä. . . Muuten joukkue on iältään nuori tulevaisuuden ryhmä, arvioi Björk salibandyn 1. Sellaista mahdollisuutta ei ole varaa hukata, Hingis murehti. 16 10 2 4 78– 55 22 Woodcutters 16 10 1 5 84– 63 21 Wizards . . Andy Cole 0–1. Vaikeaa tulee olemaan, mutta mitä tahansa voi tapahtua. 11 7 4 22– 19 14 Tarmo . Puolustavan mestarin kohtalonhetket olivat käsillä toisessa erässä, jossa Hingis pääsi yrittämään katkoa neljä kertaa. Jimmy Floyd Hasselbaink 1–0, 83. . . En tuntenut itseäni lyödyksi, Capriati vakuutteli. . . 14 9 5 74– 57 18 Karhut . . David McGhee oma 1–0, 32. Rotherham–Crewe 2–4 (2–1) 3. . – Tämä voitto oli erikoisin urallani, sillä otin itsestäni irti aivan kaiken. . . Scott Canham 2–1, 45. Skotlannin cupin 4. Heillä oli omat kuvionsa, joihin isännät eivät yleensä ehtineet löytää lääkettä ennen kuin oma verkko heilahti. Jarosta lähteneelle Keijo Paanaselle jäi Ikäläisen mielestä iskukykyinen joukkue. . . lähtö: 4 Murron Titaani, poissa: 1 2. Finaalissa kohtaavat siten VPS ja Tampere United. . . div.) 1–3. Roima . 18 10 3 5 61– 60 23 SB-Pro . . . 21 7 14 30– 48 14 Loimu . . lähtö: 2 Express It, poissa: – Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 19 kpl voitto–osuus 10 639,30 e, 5 oikein 187,10 e. . . Middlesbrough–Manchester U 2–0 (0–0) 85. SBS ratkaisi ottelun toisessa erässä, kun Nibacos vasta alkoi lämpenemään. . . Huippulahjakkuudet, kuten VPS:n Henri Scheweleff, pitäisi Ikäläisen mukaan sitoa seuraan pitkin sopimuksin. Vakio 1 Oikea rivi: X12 211 211 22X2. . Campbell 4–1. lähtö: 7 Tytön Vilske, poissa: 6 5. 1. . . KaLe oli parhaimmillaan ottelun keskivaiheilla, jossa se hävisi niukasti toisen erän ja voitti selvästi kolmannen. – Kokkolassakin pitäisi löytyä sen verran resursseja, ettei nuoria lupauksia päästettäisi halvalla eteenpäin. . Graham Stuart 1–2. . . – Varsinkin heidän ykkösviikkonsa on tähän sarjaan kova ryhmä. . Valmentajan mukaan jokainen pelaaja täytti paikkansa hyvin. 17 11 6 38– 29 22 Kajo . NBA perjantaina: Indiana–Charlotte 90–81, Toronto–Minnesota 107–100, Atlanta–Detroit 90–106, A: Mohammed 16/14/0, Terry 15/3/5, Möttölä 8/3/1, 30 min. . . . Yleisöä: 8 477. Pitkäveto 71 MSV Duisburg–Babelsberg 1 (4–1) 1,55 72 Union Berlin–RW Oberhausen 1 (3–1) 1,40 73 Karlsruhe–VfL Bochum 1 (4–1) 2,30 74 Sparta–SC Heerenveen 2 (1–4) 2,15 75 Buffalo–Tampa Bay 1 (4–1) 1,70 76 Carolina–Florida X (1–1) 3,75 77 Detroit–Phoenix 1 (4–1) 1,45 78 Chicago–St.Louis 1 (2–1) 1,90 79 Dallas–Anaheim 2 (1–6) 3,25 80 Vancouver–Toronto 1 (6–1) 2,35 Lauantain kohteet 01 Huddersfield–Queens PR 1 (1–0) 1,90 02 Middlesbrough–Manchester U 1 (2–0) 4,00 03 Arm. Heidän viides maalinsa oli kuin jääkiekossa entisen punakoneen Neuvostoliiton parhaiden aikojen klap-klap-osuma. . Jukka Ikäläinen valmensi edelliset kaksi kautta Vaasan Palloseuraa liigassa. 18 3 15 17– 49 6 Seuraavat ottelut: 27.1. Jääpallo Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Blue Fox–Rangers 1–5 (0–2, 1–2, 0–1) Sarjapaikastaan kamppailevan Uudenkaarlepyyn Blue Foxin valmentaja Patrik Björk myönsi suoraan, että he eivät pysyneet Rangersin vauhdissa varsinkaan omalla alueella. . . kierrosta lauantaina: Charlton–Walsall 1–2 (0–1) 5. . . Se ei Ikäläistä huoleta. Sampo–Pateri (0–3) Voittoyhdistelmä: 2 (3–1)–2 (3–1)–6 (0–3) Alustava kerroin: 116,46 Englannin cupin 4. TPS–Jokerit 4–1 2. . ”Kyllä pojasta polvi paranee” Ikäläinen luottavainen karsintojen suhteen VAASA (KP) Liiganousija Pietarsaaren Jaro pelasi tasavahvasti viime vuoden liigamestari Tampere Unitedia vastaan Vaasa-cupin avausottelussa lauantaina Botnia-hallissa. 31 Reading–Colchester 1 (3–0) 1,35 32 Stoke–Wigan X (2–2) 2,90 Tulosveto 4 Blues–HIFK 2–5 Alustava kerroin: 26,80 5 JYP–HPK 2–5 Alustava kerroin: 24,26 6 Chelsea–West Ham 1–1 Alustava kerroin: 8,17 Moniveto 3 Jääkiekko 1. . KalPa–Ahmat 1–1 Tulosyhdistelmä: 4–1, 1–1 Lopullinen kerroin: 1 916,19 Voittajaveto 6 Tennis, Australian avoimet Naisten kaksinpeli Voittaja: 3 Capriati J Alustava kerroin: 4,88 Poissa: 2, 7 Supertripla 3 Ampumahiihto, miesten 4 x 7,5 km, Anterselva Voittoyhdistelmä: 1 Norja–6 Ranska–7 Slovenia Alustava kerroin: 52,33 Poissa: – Superkaksari 3 SM-Ralli, Artic Lapland Rally, Rovaniemi Voittajapari: 1 Pykälistö J–18 muu 2. Eilen hänen vetonsa upposi Ronnie Ludénin mailanvarren kautta Rangersin verkkoon. . . 15 7 3 5 63– 60 17 SBS Pori II . Kolmas erä tuli kotiin helposti, kun nestehukasta kärsinyt Hingis yritti lähinnä pysyä tajuissaan. 12 11 1 35– 7 22 Nurmo . . . varmojen pallojen perään lähteneen Hingisin olisi pitänyt pystyä päättämään ottelu toisessa erässä. . Blue Foxilla teki koko ajan tiukkaa torjua Rangersin hyökkäysten juonimista. 15 3 1 11 42– 77 7 KooVee . . Steve Marlet 0–2. Ensimmäisen pelin jälkeen Boström ei halunnut nostaa ketään pelaajaa erityisesti esiin. . . . II divisioona Lohko 4 SBS Pori II – Nibacos 7 – 3 , Gunners II – Wizards 3 – 5 , Butchers – Papas 4 – 7 , KooVee – Woodcutters 2 – 7 . . 19 16 3 49– 22 32 PerPo . – Pari voittoa alkuun, niin Suomi olisi pitkään mukana spekuloinneissa. Yleisöä: 7 563. . . Suomen ensimmäinen osanotto arvoturnauksessa tulee lähemmäksi ja lähemmäksi. . . Kaukisliiga UKP – Pyrkivä 11 – 8 , Kikka – BJB 8 – 10 . 18 14 4 46– 18 28 Salo . Olin todella harmissani, Capriati muisteli. Richard Cresswell 1–1, 71. Yleisöä: 13 068. Ykkönen oikealta Sebastian Fager-Pintilä (kentän ykkönen), Jon Färm ja Timo Yli-Hemminki sekä pakit Sami Ekholm ja Juha Leinonen olivat aina vaarallisia, kun he kentälle tulivat. 13 3 10 18– 33 6 Ploki . Vaasan turnaus tulee kuitenkin hyvään saumaan ja saamme täällä kaksi kovaa harjoituspeliä, Boström jatkoi. . Hän pohjusti voittonsa toisen erän takaa-ajolla. . Saksan bundesliiga: Schalke–Bayern München 5–1, St Pauli–Wolfsburg 3–1, Freiburg–Nürnberg 2–0, Stuttgart–Hampuri 3–0, TSV München 1860–Köln 3–0, Mönchengladbach–Kaiserslautern 0–2, Leverkusen–Rostock 2–0. div.) 1–2, Dundee U–Hamilton (2. Bielefeld–SSV Reutlingen X (1–1) 3,05 04 Greuther Fürth–LR Ahlen 1 (3–2) 1,70 05 Blues–HIFK 2 (2–5) 2,35 06 Ilves–Lukko X (4–4) 3,95 07 JYP–HPK 2 (2–5) 1,85 08 FPS–TuTo X (2–2) 3,65 09 Jukurit–Sport 1 (4–1) 1,40 10 K–Vantaa–KJT 1 (9–4) 1,65 11 Färjestad–Linköping 1 (6–4) 1,20 12 Schalke 04–Bayern München 1 (5–1) 2,35 13 FC St. . . 2–1. Naisten SM-liiga Vasama – Somero 1 – 3 (25 – 22, 12 – 25, 28 – 30, 16 – 25), Hämeenlinna – Seinäjoki 3 – (25 – 14, 25 – 9, 25 – 20), MesTo – Pieksämäki – 3 (12 – 25, 6 – 25, 16 – 25), Eura – Prihat – 3 (21 – 25, 19 – 25, 16 – 25), Salo – Kajo 3 – (25 – 18, 25 – 18, 25 – 13). Parhaassa tapauksessa loppuun saakka. Pauli–VfL Wolfsburg 1 (3–1) 2,65 14 SC Freiburg–FC Nürnberg 1 (2–0) 1,60 15 VfB Stuttgart–Hamburger SV 1 (3–0) 1,70 16 VfB Stuttgart–Hamburger SV(+1) 1 (3–1) 3,30 17 1860 München–FC Köln 1 (3–0) 1,50 18 Mönchengladb.–Kaiserslautern 2 (0–2) 2,15 19 Leverkusen–Hansa Rostock 1 (2–0) 1,20 20 Preston–Sheffield U 1 (2–1) 1,70 21 Charlton–Walsall 2 (1–2) 6,00 22 Tottenham–Bolton; ottelu peruttu, kerroin kaikille merkeille (1X2) on 1,00. Kuva: Lehtikuva/Reuters Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Kokkolan Pallo-Veikkojen järjestämässä jalkapallon valmentajaseminaarissa lauantaina vieraillut olympiajoukkueen kakkosvalmentaja Jukka Ikäläinen uskoo Suomen jonakin päivänä pelaavan EMtai MM-lopputurnauksessa. Ashton 2–3, 78. . Porilaispelaajat vaikuttivat pelin tuomaristolle turhan tutuilta, mikä osaltaan kuumensi kokkolalaisia. Edes syötönmurto kolmannen erän kolmannessa pelissä ei riittänyt ryhdistämään Hingisiä. En itsekään tajua, kuinka selvisin voittokamppailuun uudelleen mukaan. . lähtö: 7 Rengas, poissa: 2, 9 4. . . Capriati nousi jokaisella kerralla. . 17 4 13 20– 45 8 Vasama . . – Eiköhän pojasta polvi parane. Kolme maalia iskenyt FagerPintilä oli todella tarkka vedoissaan ja niitä hänelle yleensä pedattiin. . Siksi tämän voiton arvo ei himmene, Capriati vakuutteli. York–Fulham 0–2 (0–1) 26. Vasemmalla pelaava Linjala ja oikealla punnertava Ronnie Ludén johtajanaan Kai Kangas onkin parasta, mitä Blue Foxissa on tällä kaudella nähty. . . Andy Campbell 2–0. Purkaus tuntui lataavan Capriatin täyteen energiaa. . . . 11 5 6 19– 23 10 KyKy . Graham Alexander rp. . Kolmannessa erässä Hingisillä ei enää ollut sanan sijaa voittajaa ratkottaessa. Uusia pelaajia ei tällä erää rinkiin ole nostettu kokeiltavaksi. . . . . . . 15 5 10 64– 90 10 Papas . Sunnuntaina Nibacos kohtaa Karhut – edelleen Porissa. Miesten 2-sarja Lohko 2 KaLe – Ploki 3 – 1 (25 – 17, 20 – 25, 25 – 21, 25 – 23), KyKy – Nurmo 1 – 3 (24 – 26, 17 – 25, 25 – 16, 20 – 25), ReiVo – KaLe 3 – 1 (25 – 19, 25 – 23, 14 – 25, 25 – 11). 18 15 3 48– 17 30 East Volley . Varsinainen peliaika päättyi 1-1. Yleisöä: 18 573. Geoff Thomas 1–1, 37. divisioona: Portsmouth–Wimbledon siirr. Kuva: Lehtikuva/Reuters Manchester Unitedin Paul Scholes (oik.) taisteli tiukasti Middlesbroughin kapteeni Garteh Southgaten kanssa. . . . Isku-Volley . . . Nibacos istui ahkerasti I divisioona Länsilohko Pirkat – LoSB 2 – 5 (1 – 1, 1 – 3, – 1), SPV – Thunder 9 – 4 (5 – 2, 1 – 1, 3 – 1), Blue Fox – Rangers 1 – 5 (0 – 2, 1 – 2, – 1). 1.divisioona Lapponia Kuohu – Kemppi 10 – 8 , P-Ketut – VKV 15 – 4 , Toki Team – RBA 6 – 18 . 20 13 7 44– 28 26 Sampo . . . Harjoitusringissä on tällä hetkellä vain yksi pelaaja, jolla ei ole sopimusta Jaron kanssa, Boström kertoi. Etta–MuurLe (3–1) 3. . 18 7 2 9 57– 70 16 SPV . Hän ei olisi enää halunnut palata kentälle viimeisten erien kymmenminuuttiselta tauolta. Peter Ndlovu 0–1, 53. Yleisöä: 33 443. 19 10 9 36– 35 20 Etta . . . . . KooVee – Wizards, Gunners II – Woodcutters, Karhut – Nibacos, 02 Jyväskylä – Papas, SBS Pori II – Jeppis FBC. 18 5 13 25– 42 10 Seinäjoki . . . Neil Clement rp. D: Atkins 21/2/1, Williamson 20/4/7, Boston–Philadelphia 90–106, LA Lakers–San Antonio 94–91, Oliko onnea Jalkapallo Koripallo. . . Preston–Sheffield U 2–1 (0–1) 14. . Vaikka kirkkonummelainen Rangers omaa hyvät noususaumat liigaan, ei Björk usko joukkueen siellä eilisillä eväillä pärjäävän: – Vain ykkösketju ja maalivahti Alanko voidaan laskea liigatason miehiksi. Palloveikkojen valmentajaseminaariin osallistui noin 40 valmentajaa. . . . . . 19 5 14 59– 84 10 Thunder . lähto: 7 E.V. . . Ville Lehtinen vei Tampereen johtoon ensimmäisellä puoliajalla. . Perjantainen arvonta ei hänen mielestään vienyt meiltä saumoja osallistua Portugalin EM-finaaleihin. KoVe – PerPo, MuurLe – NaPa. 23 Gillingham–Bristol R; ottelu peruttu, kerroin kaikille merkeille (1X2) on 1,00. Nibacos meni kentällä kehnosti valmistautuneena. . . . . . Jaron tasoituksesta vastasi toiselle puoliajalle kentälle vaihdettu Rasmus Vikström, joka lähes ensimmäisellä kosketuksellaan palloon puski Chris Cleaverin keskityksen tolpan kautta tamperelaismaaliin. . . Capriati venyi voittoon Läkähdyttävä kuumuus ja vastustajan voitontahto uuvuttivat voittoa janonneen Hingisin Jennifer Capriati suutelee palkintopokaalia voitettuaan Australian avoimet. Uuvuttavan kuumuuden takia pelin taso heitteli pallojen välillä melkoisesti. Dean Ashton 2–2, 65. Mika Nurmela 1–4). 20 5 15 24– 51 10 VaLePa . . . . . . . . . KaLen voiton takana olivat onnistuneet nostot ja hyvin sujuneet syötöt. – Vaikka minulla oli koko ajan kiinni kurottavaa, en menettänyt uskoani. . . Amerikkalainen otti vuoden sisällä jo kolmannen kaksinpelin grand slam -mestaruutensa kukistettuaan Australian avoimen mestaruuskilpailun loppuottelussa Sveitsin Martina Hingisin 4–6, 7–6 (9–7), 6–2. . 30 Chesterfield–Bristol C; ottelu peruttu, kerroin kaikille merkeille (1X2) on 1,00. . Alivoimapelaaminen oli lauantaina parasta Nibacosia. . . 15 11 2 2 79– 55 24 02 Jyväskylä . – Jokaisella joukkueella on kova treenivaihe menossa ja pelaajat ovat väsyneitä. Yleisöä: 17 624. Ajoittain lähes 40 asteen kuumuudessa pelattu loppuottelu kesti kaksi tuntia ja 10 minuuttia. 19 4 15 24– 51 8 MesTo . . . 14 13 1 39– 8 26 Pieksämäki . . Rangers . . Kyllä ainakin itse uskon, että he joutuvat panostamaan paljon kypsiin liigajyriin, että mahdollisen nousun sattuessa he pärjäisivät, arvioi viime kaudella Nurmon pudotuspeleihin luotsannut Björk. . Sentteri Färm toimi kahdessa syöttäjänä. . Kotijoukkue hallitsi avausja päätöserää selvästi. . 19 6 13 32– 45 12 KoVe . . . . . Cedar, poissa: – 6. 19 17 2 55– 12 34 Piivolley . . – Ei siellä ole yhtään helppoa lohkoa. . . . . . div.)–Forfar (2. 18 13 5 42– 22 26 Somero . . . Pelaajat keskittyivät kinaamaan ottelun tuomariston kanssa, eikä hyväkään kolmas erä tuonut tarvittavia kavennusmaaleja. . . . 15 2 13 51– 99 4 Seuraavat ottelut: 27.1. – En kerta kaikkiaan kyennyt enää liikkumaan kentällä – enkä uskonut mahdollisuuksiini, Hingis tunnusti. . . . . 19 11 8 35– 35 22 Pateri . Amerikkalainen teki historiaa, sillä grand slam -finaalin voitto ei ole koskaan aiemmin onnistunut naiselta, jos tämän vastustajalla on ollut käytettävissään enemmän kuin kolme ottelupalloa. . . Kokkolalaisten maalit merkittiin Pauli Peltoniemelle ja Sami Vähärautiolle (2). Kalajoen Lentopallo oli kotikentällään vahvempi lukemin 3-1 (2517, 20-25, 25-21, 25-23). Sille ei voi mitään, vakuuttaa kotikaupunkinsa PS Kemiä valmentava Ikäläinen. . – Olemme tarkoituksella rauhoittaneet tilanteen joksikin aikaa. 17 7 10 25– 38 14 OrPo . Hyvin lähellä oli, että sveitsiläinen olisi palannut voittajan puolelle. . Toisen erän alku oli Capriatille pahinta painajaista Hingisin nakuteltua tarkoilla leikkauksilla 4–0-johtoon
Anders Lindqvistin tallista on tullut raviväen pyhiinvaelluspaikka. V. Prix d’Amerique, 2 700m, 1. Syväsalmen mukaan vaatteet ovat luonnollisesti sinivalkoisia, mutta tummansiniset raidat antavat niille vauhdikkaan säväyksen. Lähtö 6. E.V. lv 2 100 m: 1) Rob Roy/Mikko Niemistö 21,9a, 2) Best Bones 22,0a (35), 3) Orlando Star 22,2a (201), 4) Fancy Croft 22,3a (59), poissa: 2,8,12. T14: 1) Jaskari Tero HaaAs 267, 2) Arvola Janne HaaAs 231, 3) Nikula Mikko HaaAs 208. sh 2 100 m: 1) Tuomen Sovitus/Mauno Laurila 31,7x, 2) Rissen Poju 30,6x (48), 3) Utukseli 31,5 (234), 4) Vokmor 32,4x (190), toto (2-11-7): 1,63 1,24-1,31-2,20 3,84.V4: vaihto 0.00 e; oikea rivi 12-5-2-2; poissa II/4 III/3,9 IV/1,9 kerroin 1 931,52.P{iv{n Duo: vaihto 0.00 e; oikea rivi 2-2; poissa I/3,9 II/1,9 kerroin 14,93. Suomi: Antti Aakko 11, Riku Rantanen 10, Jari Moisio 8, Aki Ala-Riihimäki 8, Tommi Asikainen 4, Raimo Henriksson 1, Sami Räsänen 0. Lähtö 4. Cedarin mahdollisuuksiin, mutta Pirjo Hakkaraisen valmentama ori rynni takapareista silti vahvasti voittoon asti. Maksettava ilmoittautumisen yhteydessä Haapajärven Kiilojen tilille OP-Haapajärvi 502608-13110. Kaikkiaan vihtiläisen saalis iltapäivän kilpailuissa oli viisi ykkössijaa. Alun perin ohjelmaan merkitty syöksykisa jää pois, koska alppihiihtokeskuksen syöksyrinne ei täytä maailmancupin vaatimuksia Cortina d’Ampezzo: Naisten maailmancupin syöksylaskun osakilpailu: 1) Renate Götschl Itävalta 1.33,66, 2) Isolde Kostner Italia 1.33,87, 3) Daniela Ceccarelli Italia 1.33,99, 4) Melanie Suchet Ranska 1.34,00, 5) Selina Heregger Itävalta 1.34,27, 6) Sylviane Berthold Sveitsi 1.34,29, 7) Michaela Dorfmeister Itävalta 1.34,36, 8) Corinne Rey-Bellet Sveitsi ja Ingeborg Helen Marken Norja 1.34,44, 10) Hilde Gerg Saksa 1.34,55 11) Carole Montillet Ranska 1.34,59, 12) Warwara Zelenskajawa Venäjä 1.34,64, 13) Kirsten Clark USA 1.34,74, 14) Catherine Borghi Sveitsi 1.34,84, 15) Ingrid Rumfhuber Itävalta 1.34,90, 16) Stefanie Schuster Itävalta 1.35,00, 17) Lucia Recchia Italia 1.35,02, 18) Mojca Suhadolc Slovenia 1.35,07, 19) Picabo Street USA 1.35,09, 20) Jonna Mendes USA 1.35,17, ...36) Pia Käyhkö Suomi 1.36,29. Hieman lisäväriä antavat punainen poolo tai kullankeltaiset samettihousut. Pistooli: T14: 1) Rutanen Henri YK 269. Murron Titaani on menettänyt laukkoihin paljon palkintoja. lv 2 600 m: 1) E. Etain Royalin ravi ei sujunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Suomen asema kansainvälisten suurravien järjestäjänä nousi näin merkittävästi, kun Vermon Finlandia-ajo sai rinnalleen toisen EM-osakilpailun. V4kerroin: 265,22. 5 € muut 8 €. Suomalaismenestyksen täydensi Miikka Hast kolmannella sijallaan. Kreischberg: FIS-liiton maailmancupia: Lumikouru: Naiset: 1) Nici Pederzolli Itävalta 1 000 pistettä, 2) Nicola Thost Saksa 800, 3) Valerie Bourdier Ranska 600, 4) Anna Olofsson Ruotsi 500, 5) Alessandra Pescosta Italia 450, 6) Sabine Wehr-Hasler Saksa 400,... Laukkaherkkä Murron Titaani säilytti rytminsä loppuun asti ja pystyi kukistamaan voitokkaan Tuntevan viime metreillä, myhäili huippuohjastaja Ari Moilanen. Jori Turjan valmentama italialaisori Varenne on suursuosikki. – Saimme hyvän juoksun johtavan Vinskin Viehätyksen takana. toto (1-3-6): 12,52 5,555,14-7,74 41,35. Kuva: Lehtikuva Reuters KREISCHBERG (STT) Lumilautailun lumikourun maailmancupin finaalikierrokselle ensimmäistä kertaa urallaan selviytynyt Antti Autti tuli toiseksi Itävallan Kreischbergin osakilpailussa. Lopullisesti voitto varmistui, kun EkaTyttö laukkasi sata metriä ennen maalia voittokamppailusta. Epävirallisissa tilaisuuksissa ylle voi vetää Suomen väreissä loistavan flanellipaidan. Voittoaika oli 13,2. Kolme voittoa raviveikkauslähdöissä ajanut Ari Moilanen nousi avainhahmoksi. Ensimmäisessä kaarteessa hän nosti hevosensa kolmannelle radalla. 13) Sari Grönholm Suomi. 24 000 euroa, 1) Ice Speed/Pierre Levesque 15,0, 2) York 15,8, 3) E.V. lv 2 100 m: 1) School Surprise/Seppo Kantalainen 22,8, 2) Orlando Choc 23,7 (45), 3) Havar Hans 23,8 (266), 4) Piece Of Grape 23,9 (145), poissa: 10. Cedar/Eero Hakkarainen 18,9a, 2) Fur Caesar 18,9a (153), 3) Baron High* 19,1a (918), 4) Slybowl Dan 19,2a (643), toto (7-5-9): 13,98 3,11-3,86-10,09 93,53. päivä: Ilmapistooli: Y, 60 ls + finaali: 1) Jyrki Turja Lapuan SA 676,0 (575+101,0), 2) Teemu Tiainen Ylä-Vuoksen A 670,3 (573+97,3), 3) Jyrki Pitkäranta Isojoen U 669,3 (575+94,3). lv 2 100 m: 1) Royal Heart/Ari Moilanen 19,0aep, 2) Sing Boy 19,1a (69), 3) Golden Touch 19,1a (34), 4) Biasion 19,5a (145), toto (1-4-3): 5,41 1,99-2,44-1,79 25,88. Jotta Kymi Grand Prix tänä vuonna voidaan ajaa EM-osalähtönä, meidän pitää löytää sille uusi kilpailupäivä, kertoi Suomen Hippoksen pääsihteeri Matti Lakkisto, joka edusti Suomea U.E.T:n yleiskokouksessa Pariisissa. 20) Juha Säkkinen Suomi. Pitkään johtanut hollantilainen Intact Hornline jäi neljänneksi. V75-arvo: 34 e. 13) Autti 1 276, 14) Koski 1 220, 15) Erätuli 1 150, 16) Vastamäki 1 080, ... Pelivaihto 201 784.00 e, yleisöä 678. Moilasen kolmas voitto tuli Paavo Lillebergin valmentamalla Royal Heartilla, joka taivalsi valtaosan 2 100 metrin matkasta johtavan Golden Touchin ulkopuolella. V4-kerroin: 8 987,46. 15) Toni-Markus Turunen Suomi,... Lähtö 8. Kuusivuotias BWT Magic on voittanut uransa 42 startista 35, se pitää nimissään Suomen ennätystä 1.10,5a ja sen voittosumma on yli 550 000 euroa. sh 2 100 m: 1) Rengas/Seppo Ristimäki 31,0, 2) Suhoi 31,0 (166), 3) Soiliina 31,1 (32), 4) Hovipöly 31,2 (257), toto (7-5-12): 30,12 5,11-2,902,03 211,00. Jari Vastamäki suoriutui seitsemänneksi ja Jukka Erätuli kahdeksanneksi, joten loppukilpailussa laski neljä olympiajoukkueen ulkopuolelle jäänyttä suomalaismiestä. Install tuli maaliin kakkosena, mutta se hylättiin loppusuoran epäpuhtaan ravin vuoksi. palk. Y: 1) Laitila Eero NU 562, 2) Lassila Vesa KokMAS 552, 3) Ryttäri Hannu HaaAs 545. lv 2 640 m: 1) Brave Finn/Veli-Erkki Paavola 23,3, 2) Golden Six 23,4 (49), 3) Titan World 23,4 (83), 4) Good Revolver 24,1 (56), poissa: 3,4,7,9,10. Elina Vähäkankaan valmentama Murron Titaani osallistui sille rahallisesti kovaan huippudivisioonaan, mutta tärkeintä oli ravilla pysyminen. V75-arvo: 22 460 e. lv 1 600 m: 1) Brandon Rock/Ari Moilanen 19,9a, 2) Timber’s Midi 20,0a (447), 3) Nobel Noon 20,1a (17), 4) Outface Waltter 20,4a (217), poissa: 11. Vain viimeistä kohdetta hallinnut Express It oli lähtönsä suosikki, eikä yhtään seitsemän oikein tulosta löytynyt. Caicos tallin Not A Spacecase on elämänsä kovimman tehtävän edessä. Kaksi kierrosta ennen maalia Etain Royal keikkui kärjessä, ja juoksu oli ratkaistu. Eero Hakkarainen ei uskonut ennakkoon E.V. Lumikourun maailmancup-tilanne: 1) Michaelis 2 680, 2) Mattila 2 340, 3) Heikki Sorsa Suomi 2 200,... Einari Vidgrenin E.V. Simo Tuovisen valmentama Blue Pine Feat tarvitsi voittoonsa tuuriakin, sillä Moilanen ei uskaltanut ajaa sillä pitkää kiriä kolmatta rataa pitkin. Stig H Johanssonin ajama ja valmentama voimanpesä paineli kipakassa pakkassäässä 2 640 metriä aikaan 15,6 ja ansaitsi 150 000 kruunua. Antti Teivainen ajoi sen pronssidivisioonassa ensimmäisen kaarteen jälkeen johtoon, mutta kaikki ei ollut lauantaina kohdallaan, sillä suursuosikki putosi melko maltillisesta matkavauhdista huolimatta lopussa viidenneksi. Ruotsi: Posa Serenius 18, Stefan Svensson 18, Tommy Björklin 14, Kent Peltonen 9, Magnus Sigurd 3, Mikael Persson 2, Frode Burman 1. lv 2 100 m: 1) Rosita Victory/Ari Moilanen 20,1a, 2) Byns Enda Blondin* 20,3a (465), 3) Oatfield Ronja 20,3a (258), 4) Red Fox 20,3a (170), poissa: 4. 040-5903 101, timo.seppala@ cop.fi, Listat: www.hai.cop.fi/ hiihto Tervetuloa! Haapajärven Kiilat Urheilumuistio Tampere (STT/KP) Pakkasviikon päätteeksi Teivossa järjestetty V75-kierros tuotti toinen toistaan mojovampia yllätyksiä. Y17: 1) Nevanperä Hannu-Pekka YK 293. Suosikille johtopaikan luovuttanut Fur Caesar tarjosi nappijuoksun jälkeen parhaan vastuksen. sh 2 600 m: 1) Murron Titaani/Ari Moilanen 30,7a, 2) Tunteva 30,7a (13), 3) Siimens 30,8a (517), 4) VikkePekkula 30,8ax (307), toto (4-9-11): 23,39 2,57-1,19-4,65 10,69. Jori Turjan valmentama Varenne saa Vincennesin radalla sunnuntaina vastaansa 17 valjakkoa, joiden joukossa on suomalaistamma Not A Spacecase. 14) Hoof Beque/Robert Berg (valmentaja Taisto Hautakoski) 20,3. 15) Rautava 1 340,... Lähtö 10. Pelivaihto 562 347.10 e, yleisöä 2 240. N17, 60 ls: 1) Maija Ojanperä Härmän SA 383. Tammalähtö, 2 140m, 1. toto (612-4): 2,88 1,89-3,77-3,17 35,29. palk. V75-arvo: 16 845 e. Y: 1) Ranta-Ylitalo Markku KannA 558. Se on saanut valmistautua Ameriqueen toivomallani tavalla. Edustusasun suunnitellut Kaisa Syväsalmi teki vaatteista toiminnallisia ja tarkoituksenmukaisia. Y17, 60 ls: 1) Juhana Toikko AlavudA 572. V4-kerroin: 545,66. Brandon Rock vei ensimmäisen lähdön johtopaikalta, mutta Murron Titaani ja Blue Pine Feat kirivät V75-voittajiksi tarkan selkäjuoksun jälkeen. Lähtö 7. Murron Titaani selvisi 2 600 metrin ryhmäajossa johtohevosen taakse, josta Moilanen käänsi sen viimeisen kaarteen alussa kirinsä aloittaneen Tuntevan perään. Lutfi Kolgjinin Egon Lavec kiri kolmatta rataa vauhdilla ja punnersi pitkällä loppusuoralla ykköseksi. Lumikourun maailmancup-tilanne: 1) Pederzolli 4 220, 2) Wehr-Hasler 3 020, 3) Maelle Ricker Kanada 2 270,... Hieman leudommalle säälle tarjolla on kevyempi asu, joka sopii varsinkin vesitai räntäsateeseen. BWT Magic palaa radoille Vermon Talvimaljassa helmikuun toisena päivänä. palk. V4-kerroin: 1 825,68. Viimeiset 700 metriä E.V. Kymi GP-voittaja Exchequerin. 27) Satu Järvelä 632,... lv 2 100 m: 1) Elaine Mumm/Ari Hartikainen 20,2, 2) Sillan Fantasy 20,2 (193), 3) Wille’s Helen 20,3 (261), 4) Rick Random 20,1 (468), poissa: 11,12. toto (3-7-10): 1,36 1,24-3,804,42 14,26. Edellinen heltisi viime joulukuussa Italian Bormiosta, jossa itävaltalainen voitti syöksylaskun. Y70: 1) Järvelä Jaakko NU 297, 2) Korhonen Eero RaaA 294. – Joukkueen nuorekkuus näkyy varmaankin meidän asuistamme. Tiedustelut: Timo Seppälä p. Lähdemme kisoihin positiivisella mielellä, Ilkka lausui. Lähtö 2. sh 2 100 m: 1) Tytön Vilske/Ari Hartikainen 27,9ax, 2) Matukka 28,1a (15), 3) Liptus 28,3a (82), 4) Huvi-Musta 28,3a (83), toto (7-9-2): 10,20 1,531,14-1,49 6,70. Hän toivoo, että esimerkiksi lumilautailijat, alppihiihtäjät ja jääkiekkoilijat kokisivat, että vaatteissa on modernia Suomi-henkeä. Bollnäs: Jääspeedwayn maaottelu: Ruotsi–Suomi 65–42. Moilaselle viisi voittoa Teivossa Murron Titaani aloitti vaikean V75-rivin PARIISI (STT) Ruotsalaisravuri Egon Lavec oli vahvin Prix d’Amerique -viikonlopun lauantaipäivän päälähdössä Prix du Luxembourgissa Vincennesin radalla. Joukkueen verryttelyasuun loin vanhaa suomi-verkkarien henkeä, mutta toin teeman nykypäivään esimerkiksi muuttamalla kauluksen modernimmaksi. Lähtö 8. lv 2 100 m: 1) Blue Pine Feat/Ari Moilanen 19,2a, 2) Quasard 19,3a (449), 3) Baltic Bailiff 19,4a (468), 4) Spirit Ås 19,4a (224), toto (1112-8): 8,62 3,33-8,22-8,05 148,27. Garmisch-Partenkirchenissä numerolla 13 laskenut Strobl otti kauden toisen maailmancupin ykköstilansa. Supersuurpujottelun maailmancup-kärki: 1) Eberharter 260, 2) Cuche 220, 3) Strobl 167, 4) Gruber 116, 5) Nyberg 108, 6) Alessandro Fattori Italia 102. Miehet: 1) Jan Michaelis Saksa 1 000, 2) Antti Autti Suomi 800, 3) Miikka Hast Suomi 600, 4) Daniel Tyrkas Saksa 500, 5) Erik Haugo Norja 450, 6) Markus Keller Sveitsi 400, 7) Jari Vastamäki Suomi 360, 8) Jukka Erätuli Suomi 320,... sh 2 100 m: 1) Valon Pisto/Arto Kirvesoja 39,8, 2) Rokki-Humu 39,0 (68), 3) Valo-Pinja 38,2 (70), 4) Hannus-Tyttö 38,4 (133), poissa: 2,3. Vaatteita joka tilanteeseen Edustusasuja on tarjolla lähes joka tilanteeseen. Lähtö 5. Strobl voittoon supersuurpujottelussa Fritz Strobl laski voittoon. Etain Royal Bergsåkerin kuningas PARIISI (STT) Kaikki alustavalla listalla mukana olleet suosikit ovat mukana Prix d’Ameriquen lopullisella lähtölistalla, joka valmistui perjantaina. Prix de Maurepas, 2 700m, 1. Varenne on viettänyt viimeiset kaksi viiikkoa Grosboisin valmennuskeskuksessa Pariisin ulkopuolella. Uusia suomalaisnimiä lumikourun mitalipallille Mattila putosi niukasti finaalista. Cedar tuli aikaan 13,9. Lähtö 11. 150 000 kruunua, 1) Etain Royal/Stig H Johansson 15,9a, 2) Poetic Image 16,2a, 3) Saddle Brook 16,2a. Y15: 1) Saarela Jukka HaaAs 279. Strobl ennätti Garmisch-Partenkirchenissä maaliin 0,5 sekuntia nopeampana kuin kilpailun kakkonen Sveitsin Didier Cuche. Ilmakivääri: Y20, 60 ls + finaali: 1) Sami Salmi KankaanpA 691,0 (590+101,0), 2) Samuli Louko IsokyrMAS 669,7 (571+98,7). Kauden kaksi aiempaa supersuurpujottelun cup-kisaa voittanut Itävallan Stephan Eberharter jäi launtaina kolmanneksi sorruttuaan pikkuvirheisiin radan yläpäässä. palk. Merikarvia: Ilmapistoolin ja -kiväärin SM-karsintakilpailu, 1. Ammunta KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. V75-arvo: 121 e. Forssa: Jääspeedwayn kutsukilpailu: 1) Tomi Kirilov PirMM 15, 2) Mika Kastren KRT 14, 3) Teppo Toivola A-SMP 13, 4) Jukka Mattila SeMK 11, 5) Sergei Jakulin Venäjä 10, 6) Jukka-Pekka Haapala SeMK 8, 7) Hannu Larronmaa P-KMK 8, 8) Tomi Reima HyMK 7, 9) Topi Kärki FMS 7, 10) Timo Kankkunen P-KMK 6. Ravit Jääspeedway PARIISI (STT) Kouvolassa kesäkuussa ajettavalla Kymi Grand Prixillä on mahdollisuus jo tänä vuonna olla mukana ravureiden EMsarjassa. Johansson ajoi viimeisen kierroksen 13,6-vauhtia, ja muut eivät pystyneet seuraamaan. Y60: 1) Vuorenpää Pekka KokMAS 354, 2) Välikangas Tapio TMSA 352, 3) Luoma Kalle KokMAS 337. V75-arvo: 10 639 e.V4: vaihto 97 007.60 e; oikea rivi 7-7-7-1; poissa I/2,9 II/6 kerroin 33 952,65.P{iv{n Duo: vaihto 34 023.00 e; oikea rivi 7-1; poissa kerroin 190,42. Maailmancupin kokonaistilanne: 1) Dorfmeister 776, 2) Gerg 701, 3) Götschl 694, 4) Sonja Nef Sveitsi 675, 5) Anja Pärson Ruotsi 629, 6) Kostner 533,... 34) Heidi Kurkinen 360, ... – U.E.T:n päätökseen liittyy yksi ehto. sh 2 100 m: 1) Jekurin Toive/Esa Munter 34,8a, 2) Terminaattori 34,8a (68), 3) Tupla-Suikku 34,9a (70), 4) Vinsent 35,0a (85), toto (125-9): 9,14 3,33-3,10-3,39 63,52. Euroopan Raviliiton U.E.T:n yleiskokous teki asiasta päätöksen lauantaina. lv 1 600 m: 1) Express It/Pekka Korpi 16,0a, 2) Pal Cannonpowder 16,1a (316), 3) Copacabana 16,3a (137), 4) Alv Potto 16,5a (36), toto (25-3): 1,56 1,31-2,77-3,03 23,01.V75: vaihto 561 518.65 e; oikea rivi 4-11-77-7-1-2; poissa I/1 III/2,9 IV/6 arvo 10 639 e. Markku Vartiaisen ajama ja valmentama E.V. Ilmoittautumiset: kirjallisesti 30.1.2002 mennessä Haapajärven Kiilat, fax 08-763 579 Osanottomaksut: Alle 16-v. Bergsåkerin arktiset olosuhteet vaativat kengät ja hokit, ja Etain kulkee parhaiten juostessaan ilman kenkiä. Lähtö 7. Voiton ennen suomalaiskaksikkoa vei Saksan Jan Michaelis, joka johtaa FIS-liiton lumikourun maailmancupin kokonaiskilpailua. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa HELSINKI (STT) Viime vuonna Finlandia-ajon voittanut lämminveriravuri BWT Magic palaa sairastauolta. Maailmancupin kokonaistilanne: 1) Eberharter 1 092, 2) Aamodt 891, 3) Bode Miller USA 820, 4) Cuche 686, 5) Ivica Kostelic Kroatia 548, 6) Kjus 513. Y50: 1) Ahola Pentti NU 344, 2) Häkkilä Rauli NU 342. 47 500 euroa, 1) Egon Lavec/Lutfi Kolgjini 13,2a, 2) Hello Dona 13,5a, 3) Hernanda 13,5a, 4) Intact Hornline 13,6a. 2002 Urheilu 21 Liput: 5 €/2.50 € JÄÄKIEKON II-DIV. – Miesten juhlapukeutumiseen ovat tarjolla bleiseri ja suorat housut Turon mallistosta ja naisille on Voglian jakkupuku, jonka alle puetaan silkkipoolo, Syväsalmi kertoo. Lähtö 5. Lähtö 6. Kymi Grand Prix´lle EM-status HELSINKI (STT) Talviolympialaisissa kisaavan suomalaisjoukkueen edustusasu henkii nuorekkuutta ja pirteyttä. sh 2 100 m: 1) Päre-Valo/Kari Rosimo 34,2a, 2) Novinski 34,2a (171), 3) Wellink 34,4a (149), 4) Valon Sukka 34,4a (102), poissa: 9. lv 2 100 m: 1) Fille De Joie/Pekka Vehviläinen 20,6, 2) Västerbo Painting* 20,3 (35), 3) Point Blank 21,4 (82), 4) Infant H 20,7 (116), poissa: 1,10,12,14. Myös muut suomalaiset menestyivät tyydyttävästi. Johansson otti alun varman päälle. 11) Risto Mattila Suomi... Lähtö 1. Sarjat ja matkat: Hiihtäjä-lehdessä ja kalenterissa. Ahti Antti-Roikon ajokki starttaa kilpailuun radalta yksi ja saa vastaansa mm. Kultadivisioona, 2 640m, 1. Hiihtotapa perinteinen. 23) Tuomo Ojala 764,... Syöksyn maailmancup-kärki: 1) Kostner 460 pistettä, 2) Gerg 336, 3) Berthod 321, 4) Götschl 308, 5) Dorfmeister 300, 6) Rey-Bellet 264. Y50: 1) Kuhmonen Markku LeHA 353, 2) Kaarta Veikko KalMY 345. – Joka päivä satoja ihmisiä on käynyt katsomassa Varennea. Kirsi Rautava oli yhdeksäs ja Sari Grönholm kolmastoista. V4-kerroin: 127,80. lv 2 100 m: 1) Ridgehead Victory/Timo Salmela 19,0a, 2) Eagles Flight* 19,3a (248), 3) Royal Dancer 19,4a (24), 4) Carlo Kontakt 19,7a (29), toto (2-6-10): 11,09 2,17-5,46-1,62 107,85. Kouvolalle tälle vuodella kilpailukalenteriin merkitty päivä kesäkuun 15. V4kerroin: 138,10. Maailman kovimmaksi ravilähdöksi sanottu Prix d’Amerique juostaan sunnuntaina. Tilaisuuden avannut Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Tapani Ilkka sanoi, että Suomen odotukset liittyvät varsinkin lajeihin, joissa kilpailee nuoria. 23) Grönholm 900,... ei ranskalaisille käynyt, sillä heidän suuri kansallinen kilpailunsa Prix Rene Balliere ajetaan silloin. N20, 60 ls + finaali: 1) Anna-Kaisa Palmen SatakA 483,5, 2) Päivi Aalto KauhajA 474,7 (376+98,7). Troikka: 2 956,25. Ari Hartikaisen ajama Tytön Vilske jäi lyhyen lähtölaukan vuoksi parijonon hännille. Olympiajoukkueeseen valituista Itävallassa oli mukana ainoastaan Risto Mattila, joka jäi 11:nneksi eli niukasti finaalin ulkopuolelle. Egon Lavec ravasi voittajaksi Ranskassa SUNDSVALL (STT) Reima Kuislan ranskalaisravuri Etain Royal oli omaa luokkaansa lauantaina Bergsåkerin radalla ajetussa Kultadivisioonassa. Ylivieska: Ilma-ase ammunnat Ylivieskassa, Tulokset: Kivääri: T10: 1) Pietilä Jussi HaaAs 180 T12: 1) Malila Mikko HaaAs 169, 2) Pietilä Jussi HaaAs 165. Sheenàs Star juoksi kolmanneksi Prix de Maurepas -lähdössä. Y60: 1) Karri Erkki KokMAS 367, 2) Haapanen Mauri NU 350, 3) Pöytäsaari Erkki KokMAS 336. Kalajokelaisen Salmen perheen omistama ori loukkaantui reilut puoli vuotta sitten Tukholman Elitloppet-finaalissa vakavasti. Kireän pakkasen paukkuessa joukkue voi pukea ylleen toppa-asun, jossa on kätevä ja lämmin huppu. NUORISOHIIHDOT Haapajärven Pitkäkankaan hiihtokeskuksessa la.2.2.2002 klo 11.00. palk. Sheenàs Star teki erinomaisen Vincennesin avausstartin ja nousi 6 240 euron arvoisella kolmossijalle ajalla 16,0. Ulkopuolelle edenneen vastustajan laukka viimeisessä kaarteessa toi valjakolle kaivatun tilaisuuden. Joukkueelle on suunniteltu myös samanlaiset pipot, hanskat, kassit, sukat, neulokset, fleece-liivit ja muut varusteet. Lähtö 2. Eurooppalaiselle ravihuipulle noussut tamma teki syksyllä hienoja juoksuja juuri Pariisissa. toto (5-13-3): 4,59 2,5614-3,86 10,97. Matukkaa enemmän kohteissa luotettiin vain Kenderblenderiin. 16) Tanja Poutiainen Suomi 324. toto (5-6-4): 3,51 1,83-5,761,26 61,92. Tasaisen reipas matkavauhti sekä Eka-Tytön tarjoama hyvä vetoapu ratkaisukilometrillä helpottivat Lauri Inkisen omistaman ruunan tehtävää. N, 40 ls + finaali: 1) Sirpa Hietikko SatakA 467,8 (372+95,8), 2) Tuula Toriseva KokemKA 463,7 (374+89,7). Maalisuoralla kaksikon keskinäinen järjestys kääntyi hetkessä päinvastaiseksi, vaikka Tunteva oli koko kierroksen pelatuimpia hevosia. Olympiajoukkueella nuorekas edustusasu Salt Lake Cityn Olympiajoukkueen edustusasut esiteltiin lauantaina Helsingin muotimessuilla. 100 000 kruunua, 1) Bonnie Vox/Örjan Kihlström 18,0, ... YLEMPI LOPPUSARJA tänään klo 18.30 Kokkolan Jäähallissa IK KRONAN – JEPPIS HT Mika Myllylän 6. – Varenne oli juuri sellainen kuin sen pitääkin. Jori Turja ajoi Varennella viimeistelyharjoituksen torstaina Grosboisin radalla. 13) Pernilla Wiberg Ruotsi 360,... 35) Hast 600. 9) Kirsi Rautava Suomi 290,... Lähtö 3. Naisten lumikouruosakilpailun voitti Itävallan Nicola Pederzolli ennen Saksan kuntoutuvaa Nicola Thostia ja Ranskan Valerie Bourdieria. toto (1-13-16): 60,00 8,86-3,33-3,17 80,81. Petri Puron valmentamaa ja Markku Vartiaisen ajamaa Not A Spacecasea eivät ranskalaislähteet veikkaa kärkipäähän, mutta palkintosijaan on mahdollisuuksia. Sheenàs Star/Markku Vartiainen 16,0, 4) Demilo Crown 15,6. Troikka: 255,44. Prix du Luxembourg, 2 100m, 1. Moilanen ajoi ravien alkuun heti puhtaan kypärätempun. Mutta kengilläkin Etain Royal vei voiton helposti. Syväsalmi loi edustusasuista kuitenkin varsin nuorekkaan, koska Suomen joukkueessa on paljon nuoria kilpailijoita. toto (13-7-1): 4,70 1,912,69-6,08 16,51. Lähtö 3. Garmisch-Partenkirchen: Miesten maailmancupin supersuurpujottelun osakilpailu: 1) Fritz Strobl Itävalta 1.20,10, 2) Didier Cuche Sveitsi 1.20,60, 3) Stephan Eberharter Itävalta 1.20,79, 4) Andreas Schifferer Itävalta 1.20,84, 5) Didier Defago Sveitsi 1.20,94, 6) Kjetil-Andre Aamodt Norja 1.21,17, 7) Fredrik Nyberg Ruotsi 1.21,44, 8) Hans Knauss Itävalta 1.21,48, 9) Daron Rahlves USA 1.21,49, 10) Christophe Gruber Itävalta 1.21,53 11) Hannes Trinkl Itävalta 1.21,66, 12) Pierre-Emmanuel Dalcin Ranska 1.22,05, 13) Christian Greber Itävalta 1.22,15, 14) Stephan Görgl Itävalta 1.22,21, 15) Tobias Grünenfelder Sveitsi 1.22,25, 16) Lasse Kjus Norja 1.22,29, 17) Max Rauffer Saksa 1.22,30, 18) Kristian Ghedina Italia 1.22,39, 19) Kenneth Sivertsen Norja 1.22,45, 20) Christophe Saioni Ranska 1.22,47. Varenne on varmasti yhtä hyvässä kunnossa kuin viime vuonna voittaessaan, Turja vakuuttaa. Olemme keittäneet varmaan 2 500 kuppia kahvia, sillä tuttuja ja puolituttuja on joukossa paljon, Lindqvist kertoo hymyssä suin. 25 metrin takamatkalta lähtenyt Pierre Levesquen Ice Speed kiri ykköseksi. Ennakkoon suurimmat odotukset kohdistuivat suomenhevosten avoimessa lähdössä juosseeseen Matukkaan, mutta se joutui taipumaan raskaan juoksun jälkeen Tytön Vilskeelle. toto (67-4): 8,52 1,83-1,08-1,26 20,90. Salt Lake Cityyn lähtevän olympiajoukkueen edustusasut julkistettiin lauantaina Helsingin Muotimessuilla Messukeskuksessa. – Vaatteiden yhtenä lähtökohtana on nostalgisuus, ja hain koristeluun mallia esimerkiksi vanhojen olympiajulisteiden grafiikasta. Lähtö 9. Sheenàs Star juoksi 2 700 metrin matkalla johtokaksikon takana. Garmisch-Partenkirchenissä lasketaan sunnuntaina toistamiseen supersuurpujottelun maailmancup-kilpailu. Petri Puron valmentama ja Markku Vartiaisen ajama Not A Spacecase on lähdön suomalaisedustaja. toto (6-11-8): 1,57 1,321,73 4,16. 400 000 euroa, lähtölista (järjestys erilainen Fintoton ja Vincennesin listoissa), Varenne/Giampaolo Minnucci (valmentaja Jori Turja), General du Pommeau, Fan Idole, Insert Gede, Ipson de Mormal, Jackhammer, Grace Ducal, Galopin du Ravary, Gebrazac, Not A Spacecase/Markku Vartiainen (valmentaja Petri Puro), Com Hector, Flambeau des Pins, Groom de Bootz, Hirosaka, Glissando, Fontaine de Poli, Grassano, Jag de Bellouet. Prix d’Ameriquen lähtölista valmistui Seinäjoen ravit Perjantain tulokset: Lähtö 1. 36) Minna Hesso 338. BWT Magic palaa radoille GARMISCH-PARTENKIRCHEN (STT–DPA) Itävallan Fritz Strobl voitti lauantaina kauden kolmannen miesten alppihiihdon supersuurpujottelun maailmancuposakilpailun Saksassa. Lähtö 9. Lähtö 4. lv 2 100 m: 1) Forza Maffia*/Jani Suonperä 18,6a, 2) Giant Condis* 18,7a (176), 3) Chianti 18,7a (27), 4) Cornilla Grace 18,8a (36), toto (57-1): 3,95 1,34-1,50-1,26 23,75. Troikka: 104,38. V75arvo: 2 209 e. Hauskat ja modernit suomiverkkarit sekä mukava vapaaajanasu sopivat rentoihin hetkiin
Puhumattako paras. Lohko 2: Suomi, Ranska, Kreikka ja Romania. Seuraavan kaksivuotisjakson, kesinä 2002–2003 pelattavien karsintojen, tavoite on yksiselitteinen: nousu. Lohko 2: Hollanti, Ranska, Kreikka ja Jugoslavia. 22 Sunnuntaina 27.1. Pykälistö ei näet pääse osallistumaan kaikkiin osakilpailuihin. Naisten pelijärjestelmä ratkeaa sunnuntaina, ja vaihtoehtoina ovat yksittäiset ottelut tai turnaukset. Osallistumismaksu 25 € / teemajakso tai 50 € / koko kevään tarjonta. Muuten vain tarkkailin, että kaverit pysyvät takana. Voitto toi luonnollisesti Pykälistölle ja kartanlukija Esko Mertsalmelle maksimipisteet SM-sarjaan, mutta Suomenmestaruuden tavoittelumahdollisuudesta kaksikko ei ole aivan varma. 8294 222 tai tarja.louhivuori@chydenius.fi Lisätietoja Liisa Veiskola 040-584 6600, liisa.veiskola@chydenius.fi ja Tanja Isoaho 8294 247, tanja.isoaho@chydenius.fi Tervetuloa uuden yrityskoulutuksen aikaan! Palvelukseen halutaan Koulutus VETELI (KP) Vetelin pm-painonnostoissa nähtiin yksi SE-tulos ja muutama piirinennätysnosto. – Ranskaa emme ole kohdanneet, mutta se on taktisesti erittäin kypsä joukkue ja lohkon suosikki. Kokkolan Veikkojen Marko Kiviniemi paranteli veteraanien SE ja pe lukemia 69 kilon sarjassa. Joukkueet taittoivat 400 kilometrin reittiosuudet vaeltamalla, maastopyörillä, hiihtämällä, melomalla ja kiipeilemällä. Toyota-kuljettaja lähti perjantaina reitille suosikkina ja pystyi kantamaan suosikinviittansa kunnialla. Lohkoarvonnalla on leikissä kova rooli, sillä vain lohkon voittaja nousee A-liigaan. Koulutukseen sisältyy ohjattua, omaa yritystoimintaa tukevaa pohdintaa ja keskustelua aiheesta. Lyyskin joukkue voitti seikkailukisan ROVANIEMI (STT) Juuso Pykälistö oli odotusten mittainen mies rallin SM-sarjan avauskilpailussa Rovaniemellä. N-ryhmä: 1) Jouko Puhakka/Keijo Eerola, Mitsubishi, 2) Jouni Ampuja/Jarmo Lehtinen, Mitsubishi, 3) Jukka Ketomäki/Jarkko Alanen, Mitsubishi. Heidän etunsa on täysammattilaisuus, sillä maajoukkue pelaa ja harjoittelee samalla joukkueella talvet ympäri, naisten päävalmentaja Peeter Vahtra kertoi. Naiset: 48 kg: 1) Marja Koivusipilä RK (25, 42,5) 67,5 58 kg: 1) Eija Mustasaari RK (50, 65) 115, 2) Anne Jylkkä RK (40, 57,5) 97,5 63 kg: 1) Anu Linnala RK (40, 60) 100 69 kg: 1) Virpi Korkeasaari VetU (52,5, 65) 117,5 75 kg: 1) Pirjo Korkeasaari VetU (55, 70) 125 +75 kg: 1) Marika Roukala RK (42,5, 60) 102,5 Miehet: 56 kg: 1) Rami Roukala KJ (52,5, 62,5) 115, 2) Antti Hyry RK (40, 55) 95, 3) Aki Roukala KJ (35, 42,5) 77,5, 4) Sami Torvi RK (35, 42) 77,5 62 kg: 1) Heikki Niemi KJ (80, 100) 180, 2) Miika Anttiroiko KJ (60, 82,5) 104,5, 3) Juha Varila KV (60, 77,5) 137,5, 4) Tuomas Takkunen RK (50, 60) 110 69 kg: 1) Marko Kiviniemi KV (97,5, 120) 217,5, 2) Hannu Niemi KJ (87,5, 100) 187,5, 3) Hannu Karhula RK (77,5, 92,5) 170 77 kg: 1) Johannes Luotsinen VetU (90, 117,5) 207,5, 2) Heikki Rantapuro KV (90, 115) 205, 3) Pekka Torvi RK (72,5, 92,5) 165, 4) Heikki M. Mitsubishin Ari Vihavainen ajoi kolmanneksi. Kreikka on meille tuttu porukka, Romaniasta minulla taas ei ole samanlaista tuntumaa, Hoivala pohdiskeli. Viestintä yritystoiminnassa 19.2. KJ:n Heikki Niemi kaunisteli 62-sarjan pe-tempauslukemat 81 kiloon. Raution Kisailijoiden 17-vuotias nostaja tempaisi 41 ja työnsi 55 kiloa. EM-kisojen karsintalohkot 2002–2003: Naisten A-liiga: Lohko 1: Ukraina, Romania, Tshekki ja Unkari. Mikäli opiskelija ei pääse kaikkiin iltaluentoihin, luennon voi katsoa myöhemmin tietoverkosta. Lohko 3: Espanja, Slovenia, Itävalta, Ruotsi ja Israel. Esko Kilpi, johtaja, Sedecon Consulting 26.2. a-ryhmä: 1) Mikko Hirvonen/Timo Hantunen, VW Golf. Antti Hyry otti nimiinsä nuorten piirinennätyksen 45 kilon sarjassa niin tempauksessa, työnnössä kuin yhteistuloksessakin. Ilmoittautuminen 8.2. Tempauksessa uudet lukemat kirjataan nyt 97,5 kiloon ja työnnössä 120 kiloon. Miesten A-liiga: Lohko 1: Bulgaria, Unkari, Belgia ja Kroatia. – Kilpailu sujui kyllä aivan suunnitelmien mukaan. Kiviniemen ennätyssarjan yhteistulokseksi tuli 217,5. Totuus on, että helppoa lohkoa ei tule emme voita yhtäkään peliä, elleivät oma peli ja miehet ole täydellisesti kunnossa, päävalmentaja Timo Hoivala kommentoi. Miesten A-liigassa pelataan paikoista Saksassa syyskuussa 2003 järjestettäviin EM-kisoihin. Lauantaina ajoin vain muutaman erikoiskokeen enää todella kovaa. Jorma Tuomaala, professori emeritus 9.4. Ranska on lohkon suosikki ja Kreikka juuri se ryhmä, jolle Suomi kärsi viime kesän karsinnoissa harmittavan tappion pideltyään käsissään jo ottelupalloa. Naiset saivat B-liigan lohkoonsa vastustajiksi Azerbaidzhanin, Latvian ja Portugalin. Rovaniemi: Ralliautoilun 1. Lohko 2: Latvia, Viro, Georgia ja Azerbaidzhan. Eroa voittaneeseen Pykälistöön kertyi jo 1.44,2 minuuttia. EM-karsintalohkot selvillä Suomen lentopallomiehet haastavat Ranskan, naiset Azerbaidzhanin QUEBEC (KP) Suomalainen Lapin Kullan joukkue voitti Raid Ukatak -seikkailu-urheilukilpailun Kanadan Quebecissa. – Azerbaidzhan oli juuri se maa, jonka kaiken viimeiseksi olisin halunnut lohkoomme. Erkki Pietiläinen, keksintöasiamies, Keksintösäätiö Vesa Kojola, teknologia-asiantuntija, Pohjanmaan TE-keskus, Tekes Antti Rinta-Knuuttila, projektipäällikkö, Tutkimuskeskus Conradi Oy/Technobothnia Koulutus toteutetaan videoneuvotteluteitse iltaluennoilla klo 18 21 kaikissa Kokkolan ja Kaustisen seutukunnan kunnissa. n-ryhmä: 1) Antero Saari/Mikko Nokipii, Opel Astra. Se teki lohkosta hankalan. Suomalaisittain arvonta näytti etenevän erinomaisesti, sillä Latvia ja Portugali olivat mieleisiä vastustajia. Miesten B-liiga: Lohko 1: Israel, Tanska, Itävalta ja Skotlanti. Näyttävillä ajolinjoilla liikkunut Sohlberg putosi viidenneksi. Haemme kotiturnausta Helsingissä 6.–9. Lohko 2: Valko-Venäjä, Belgia, Sveitsi ja Tanska. SM-osakilpailu, Tunturiralli: 1) Juuso Pykälistö/Esko Mertsalmi, Toyota, 2) Jussi Välimäki/Tero Gardemeister, Toyota 3) Ari Vihavainen/Harri Kaapro, Mitsubishi. Lohko 3: Hollanti, Slovenia, Espanja ja Makedonia. Hoivalan mukaan Ranska, Kreikka ja Romania ovat voitettavissa, mutta se vaatii paljon. Viime keväänä ahnaasti nousua Euroopan A-liigaan hamunnut Suomen naisten maajoukkue jäi silloin niukasti tavoitteestaan. Tarjolla samaan lohkoon olivat PM-kisoissa Suomen moneen kertaan pöllyttämät Ruotsi ja Tanska, mutta arpa osui kovaan Azerbaidzhaniin. mennessä puh. Niemi KJ (55, 75) 130 85 kg: 1) Teppo Nygård RK (85, 102,5) 187,5 94 kg: 1) Jarkko Kangas NU (105, 130) 235, 2) Kari Ruotsala KV (92,5, 110) 202,5, 3) Janne Niemi KJ (80, 110) 190 105 kg: 1) Markku Ronkala RK (112,5, 140) 225,5, 2) Kari Virkkala KV (110, 140) 250, 3) Raimo Seppälä YK (105, 132,5) 237,5 +105 kg: 1) Antti Vihelä KJ (127,5, 152,5) 280, 2) Mikko Niemi LoVe (100, 135) 235 Kiviniemi nosti SE-lukemat LUXEMBURG (STT) Vuoden 2003 lentopallon EMkisojen karsintojen lohkot arvottiin lauantaina Luxemburgissa. Kilpailuun osallistui 13 joukkuetta. Päätavoitteeni oli saada auto ehjänä maaliin, sillä viikon kuluttua ajan sillä jo Ruotsin MM-rallissa, iloinen Pykälistö sanaili. Voittokamppailussa mukana vielä lauantaiaamun erikoiskokeilla ollut Mika Sohlberg joutui sen sijaan luovuttamaan viidellä viimeisellä erikoiskokeella, kun Fordin ohjaustehostin reistasi. kesäkuuta pelattavan nuorisolentopallotapahtuman Power cupin yhteyteen, Vahtra sanoi. Lohkovoittajat sekä kaksi parasta kakkosta pääsevät kisaamaan EM-mitaleista. Lohko 3: Bosnia-Hertsegovina, ValkoVenäjä, Iso-Britannia ja Moldova. 2002 s KESKIPOHJANMAA Koulutus JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO CHYDENIUS-INSTITUUTTI Lisää virtaa Laturista! Chydenius-Instituutti tarjoaa uudenlaista yrityskoulutusta, jossa ajankohtaisia teemoja käsitellään modernin koulutusteknologian avulla. Lohko 3: Puola, Kroatia, Saksa ja Slovakia. Naisten 48 kilon sarjassa Raution Kisailijoiden Marja Koivusipilän työntötulokset 41 ja 43 kiloa tiesivät uusia pe-lukemia sekä 17että 20-vuotiaissa. Naisten B-liiga: Lohko 1: Latvia, Suomi, Portugal ja Azerbaidzhan. Laturi tarjoaa yrityksille ajattelun välineitä yrityksen toiminnan kehittämiseen ja työyhteisön arjen jaksamiseen. Lohko 4: Slovakia, Turkki, Portugali ja Ukraina. Sari Lehto, FL, Chydenius-Instituutti Keksimistä ja kovaa työtä. – Arpajaiset eivät nostata kovin suuria tunteita. Iiro Kakon, Pasi Ikosen ja Eero Jäppisen lisäksi joukkueeseen kuului kokkolalainen Taija Lyyski. Suomen miehille siunaantui A-liigaan kova lohko, jossa maajoukkue haastaa Kreikan, Ranskan ja Romanian. Luovuuden merkitys ja mahdollisuudet yritystoiminnassa 2.4. Pykälistö jätti Toyota-kollega Jussi Välimäen 49,2 sekuntia päähän. Romania on suomalaisille vieraampi joukkue, jonka parhaat pelaajat pelaavat muiden maiden ammattilaisliigoissa. Suomen kanssa samaan lohkoon arvotut Ranska ja Kreikka ovat molemmat maailmanliigassa pelaavia joukkueita. Suomalaisjoukkue käytti kisaan aikaa neljä päivää, 21 tuntia ja 15 minuuttia, kun toiseksi sijoittunut puolalainen Salomon viipyi matkalla viisi päivää ja hieman yli neljä tuntia. Pykälistö voitti Lapissa. – Haluaisimme pelata ottelut turnauksina
(06) 8349 440 fax. 416 3342 www.moak.fi TIIVI-IKKUNAT, OVET JA ASENNUSPALVELU suoraan tehtaanedustajalta Puh. Valttimme on luotettava ja edullinen toimintatapa sekä hyvä tuotevalikoima, johon voit tutustua www.lahja-silta.fi. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi Asianajotoimisto Kari Autio Rantakatu 5, 67100 Kokkola AA Kari Autio puh. P. 2002 23 Lakiasiantoimitistot Palvelukseen halutaan Täsmäsää 5 vuorokaudeksi www.keskipohjanmaa.net Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net Haluamme palvelukseemme idearikasta, jämäkkää, nuorekasta, tulokselliseen toimintaa kykenevää KEITTIÖMESTARIA KOKKIA vastaamaan keittiön käytännön toiminnasta. Haemme nyt Kokkolan toimipisteeseen VUOKRAAMOESIMIESTÄ Tehtäviin kuuluu toiminnan suunnittelu ja järjestely sekä asiakassuhteiden hoitaminen Kokkolan alueella Mikäli tunnet olevasi sopiva henkilö hoitamaan Kokkolan toimipistett ämme lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 6.2.2002 menness ä osoitteella Rakentajain Konevuokraamo Oyj aluep äällikkö Sakari Perkkiö Silmukkatie 15 65100 Vaasa Puh. (06) 8349 441 E-mail kari.autio@surfeu.fi Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. 06-860 5800. Ruotsinkielentaito välttämätön. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. Eriksson Isokatu 11, 67100 Kokkola AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Puh. Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset palkkatoivomuksineen 7.2.2002 mennessä osoitteella: Kaustisen Turkisrehu Oy, ’’laitosmies’’, Jylhäntie 242, 69600 Kaustinen. Hakemuksia ei palauteta. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: asianajotoimisto@sippola.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. KELOPARITALOHUON. 08-817 4638, 040-847 3928. Haluatko edustaa luotettavaa yhtiötä sekä laadukkaita tuotteita. Olet positiivinen ja ulospäin suuntautunut tuloksentekijä sekä omistat auton. 1953 ja se on ollut toimintansa ajan alan uranuurtajayritys Suomessa. 0440 722178 Kirjalliset hakemukset 08.02.2002 mennessä osoitteella: Langintie 22, 28600 Pori, myynti@lahja-silta.fi. Lähetä vapaamuotoinen työhakemus jossa palkkavaatimus sekä työtodistukset ennen 11.2.2002 osoitteeseen: SELJES CAMPING C/O TILITOIMISTO Strandbrinksvägen 2 68410 Alaveteli Lisätietoja: Mia Tynkkinen 040-521 9660 Ostetaan Ostamme uudehkoja henkilöautoja Käteismaksu, tarvittaessa loppuvelan lunastus. (06) 8234 500 Telefax (06) 8234 550 e-mail: kokkola.oikapu@om.fi etunimi.sukunimi@om.fi Asianajajat: Jari Lehtelä ja Riitta Korpijärvi Muut lakimiehet: VT Ulla Pentti Kannuksen sivutoimisto Asematie 1, Pl 42 69101 Kannus Puh. Viikot 8, 9, 15, 16 jne. 1 3 Karvinen Lassi ja Leevi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. (06) 831 6295 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. Maa-, vesija ympäristöoikeus, kaavoitus ja rakentaminen, lunastukset, ympäristölupaasiat, perintöja sopimusoikeus VT Katja Apaja Vast. ja ajanvar. varust. Lahja-Silta Ky on mainoslahjoja valmistava ja myyvä Porilainen yritys joka on perustettu 1990. Eriksson Isokatu 17, Pietarsaari AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Puh. otto kahdesti kuukaudessa MTK-Keski-Pohjanmaan toimistossa Pitkänsillankatu 20 B, Kokkola, ajanvaraus p. Lisätietoja puh. 2-6 h. Haluatko työn, jossa voit määrätä oman työaikasi ja löytää vaihtelua päivittäisiin rutiineihisi. RK on perustettu v. 0400-366 144. (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Torikatu 40, Pl 198 67101 Kokkola Puh. Jos vastasit kyllä, soita mp. Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. ja ajanvar. Jaana Uitto 040-8296858 ma.na 13.30-18.00 tai ke.na 9-15.00 elje SELJES CAMPING hakee KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Ulkoalueidenhoitajia, siivoojia, ravintolatyöntekijöitä, kokkia, sekä muuta keittiöhenkilökuntaa. työ 06-886 015, 0500-777 958. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipistettä käsittävällä koko maan kattavalla verkostolla. A u t o m y y n t i JOHNSON R. Asianajotoimistot Myytävänä Vuokralle tarjotaan TUOTE-EDUSTAJA Haemme vakituiseen työsuhteeseen 22-55. vapaat. (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com Asianajotoimisto Ch. 06 3204800 www.rakentajainkonevuokraamo.fi ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Entä kiinnostavatko tyytyväiset asiakkaat ja hyvät ansiot ilman taloudellisia riskejä tai omia investointeja. Tarkempia tietoja tehtävästä antaa Tapio Tarvonen puh. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Haemme nyt pohjanmaan alueelle MYYNTINEUVOTTELIJAA Tarjoamme: – paljon mukavia ja uskollisia asiakkaita – pohjapalkan ja hyvän provision – hyvähenkisen työilmapiirin – tehokkaalle vapaa-aikaa Edellytämme hakijalta: – halua edistää asiakkaittemme asiakassuhteita – kokemusta myyntityöstä – oma auto – rehellisyyttä Lisätiedot: Hannu Sillanpää puh. 8745 259 VT Ulla Pentti Sivuvastaanotto: Kaustinen LEVILLÄ täyd. Lähetä hakemukset koulu-, työja kokemustodistuksineen osoitteella: Tapio Tarvonen, Porkolantie 9, 69300 TOHOLAMPI Kaustisen Turkisrehu Oy hakee palvelukseensa LAITOSMIESTÄ Kylmäja sähköalan tuntemus katsotaan eduksi. Rakentajain Konevuokraamo Oyj on rakennuskoneita ja laitteita vuokraava yritys, joka on myös osaava vesija kosteusvaurioiden kuivausurakoitsija sekä timanttiporaus ja –sahaustöiden toteuttaja. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri
Katsojat pääsevät vaikuttamaan bändien listasijoitukseen ”pelaamalla” netissä bändien osakkeilla. 5968119 09.10 Nakke Nakuttaja. Osa 3/8 Nuoruus. 2806602 17.00 Tv-uutiset. Miksi operaattorit eivät hoida virustorjuntaa tavallisen tietokoneen käyttäjän puolesta. 1873824 16.25 Stefanie. Osa 6: Mitä Gutenberg keksi. Tuotanto DR. Tule ja nouda omasi. Kirkkoherra Ismo Turunen johtaa jumalanpalveluksen ja saarnaa. Stereo 291824 21.15 Ykkösdokumentti: Tanja kuin lintu. Hyvää matkaa Heikki Kinnusen kanssa suruttomasti viron kieleen! Osa 2/8 Tuttavan luona kylässä. 122060 18.05 Iiro Seppänen extreme. 2478534 19.25 Pohjantähden alla: Kaatopaikan pakolaiset. 9557379 17.10 Katkonen – Silmäys tuleviin ohjelmiin. Ilmoittautuminen viimeistään 4.2.2002. 166824 10.30 T.i.l.a. 70282 13.00 Kemia käy kurkkuun. Osa 2/6: Kesä. 1108398 12.05 Nael kummi. 478973 14.35 Motor Forum. Lähetä viesti lopuksi numeroon 173520. 2323896 17.00 Felicity. 65553 17.05 FST: Solarplexus. 990843 19.00 Seitsemän Uutiset. Stereo. Ensi vuoden jääpallon MM-kisat Arkangeliin. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on kirjastoasetuksen (1078/98) 4§:n 2 momentin mukaisesti ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 ov:n laajuiset kirjastoja informaatioalan aineopinnot. 8437008 12.20 R-Studio. Ohjelman nettisivut osoitteessa www.mtv3.fi/tila. Internetin, tietokoneiden, digi-tv:n ja mobiilimaailman ohjelma ihmisille. 346843 20.40 Pori Jazz 2001: John Hammond 2/2. 5735843 23.25-23.49 Ruutulippu. Amerikkalainen draamasarja. 36927 11.05 Ylen avoin: Renessanssin salaisuuksia. Edullinen. Ilmoittautuminen viimeistään 28.1.2002.. Koulutuksen hinta on 201,83 €/henkilö. Vetelin kunta julistaa haettavaksi 15.2.2002 mennessä KIRJASTONJOHTAJAN VIRAN Kirjastonjohtaja vastaa kunnan kirjastoja tietopalveluiden järjestämisestä ja kehittämisestä. (06) 825 4141 tai 040 525 4129/Kaija Pikkarainen Sähköposti: etunimi.sukunimi@cop.fi Toimi nopeasti. 5096447 11.50 Salatut elämät. Kesto 118 min. Opisto Opistotie, 43500 KARSTULA Puh. 100 merkkiä. Tylsää. Mutta tiedetäänkö, mistä ne tulevat ja miten niitä on kasvatettu. Miesten finaali. 5179645 10.30 Folken matkassa. Algeria Ranska Saksa Sveitsi 1994. Samin äiti ja Brooken isä aikovat naimisiin, mistä toinen tytär on iloinen ja toinen ei. Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Sunnuntaina 27. Tom ja Fluffy. Iiro nousee Etelä-Amerikan korkeimmalle vuorelle, 6960 metriä korkealle Aconcagualle. Pori. Jeesus oli demari. Isä Leijonan mitta alkaa täyttyä, kun kotona ei löydy rauhallista paikkaa mistään. Kisaisännyys jäi auki, kun Norja luopui taloudellisista syistä sille jo myönnetystä järjestämisoikeudesta. Norjan luovuttua myös Ruotsin Göteborg haki MM-kisoja. Aikaansaava ohjelma kodin muutoksesta, asumisesta ja ihmisistä. Miten lapsityövoiman käyttöön voi vaikuttaa raportti Filippiineiltä. ILMAISEKSI ILMAISEKSI 28” Widescreen 72F50 • 28” laajakuva-TV, kuvasuhde 16:9 • litteä ja tumma FST Black Matrix kuvaputki, luonnollinen ja terävä kuva • stereoääni • APSi virittää, nimeää sekä järjestää kanavat automaattisesti käyttövalmiiksi • Huippunopea InstantText, 512 s. Syvällisiä suunnitelmia. kpolut kppusu kpruusu kpbody kprakas kpminä kpkärpänen kplovearmy Palvelu toimii Soneran ja Radiolinjan liittymissä ja ainoastaan Nokian kännykkämalleissa 3210, 3310, 3330, 6210, 6250, 8210, 8310, 8850, 8890. Tapahtuma järjestettiin nyt neljättä kertaa, suomalaisia on ehdolla kolmessa eri kategoriassa. 579485 17.45 FST: Falkenswärdin mööpelit. Kuvaviestipalvelun hinta on 0,95 euroa (5,65 mk). SaiPa Kärpät. 6595114 10.35 Verkkoyhteys. 57114 10.05 Maailmannäyttämöllä. 7802737 09.00 Tv-uutiset. Tuotanto: Moskito-tv Oy. 7265027 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 27.1. Suora lähetys jääkiekon SM-liigan ottelusta. 3534 10.00 Septuagisma. USA 1999. 06-874 4535, 06-874 4500 (klo 8–16) Hakemukset pyydetään lähettämään 11.2.2002 mennessä osoitteella johtava hoitaja Helena Ala-Kuusisto Kannuksen Veljeskoti, PL 33, 69101 Kannus Näin lähetät kortin ystävällesi Kirjoita KORTTI (välilyönti) kuvan nimi (välilyönti) kaverisi gsm-numero (välilyönti) kirjoita sitten tervehdystekstisi max. 1675466 21.00 Elokuva: 8mm – Kahdeksan millimetriä (K). 6705737 00.35-01.00 Saari. Hakemukset opintoja työtodistuksineen tulee toimittaa osoitteella: Vetelin sivistyslautakunta, Kivihyypäntie 1, 69700 Veteli. Kotimainen ajankohtaisohjelma. Stereo 99485 18.35 Toinen jalka haudassa. Uuden ajan videolista. 9202850 23.00 Bab El-Oued City. Kesto 92 min. Albert saa neronleimauksen, ja Toomey tekee jotain järkyttävää. 3/5 Housut. 9115805 22.05 Ykkösdokumentti: Kuolema kunnian tähden. Koulutuksiin ainoastaan muutamia paikkoja vapaana. maaliskuuta 1991 . Lopullisen voittajan päättävät katsojat, äänestysohjeet ohjelman lopussa. 6592447 18.35 Kakkosen talvisää. 8612 300, arkisin 10–17, la 10–14 TÄYSIN TASAPINTAINEN 32” FD TRINITRON WEGA • 16:9-laajakuva • Nicam-stereoääni • 3D-äänijärjestelmä • musiikkiteho 2x20 W+30 W • 2000 sivun teksti-tv-muisti 32” FX65 100 HZ WEGA SONY VAIHTOTARJOUS Hyvitys toimivasta TEKSTI-TV:stä –336 €. K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a www.keskipohjanmaa.net kponnea kplove kphää kpjalis Vielä mahtuu mukaan! KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAN ammattitutkintoon valmistava koulutus + näyttökokeet 11.2.–22.11.2002 (40 ov) Soita ja kysy lisää! Karstulan Ev. 31027 18.15 FST: TV-nytt. Felicityn ja Noelin suhde on koetuksella. Miten sairas hän on. Heidi ja Juha Hintikka Laukaasta viettävät omavaraista maalaiselämää neljän lapsensa kanssa. Heinojen surmat, Eiran Huumemafia ja Eveliinan tapaus miksi hyvien perheiden lapset tekevät nyt rikoksia. Osa 3/4. Entertain-paketti, uudet asiakkaat, 12 kk:n sopimus. Arabisananlaskun mukaan ‘Miehen kunnia on naisen jalkojen välissä.’ Jos nainen häväistään tai häpäisee itsensä, hänet saa tappaa, ja tekijänä on isä, puoliso tai veli. 805 20.30 Tv-uutiset ja sää. Seksikkäät hipit. (06) 825 4143 tai 040 849 2627/Hannele Salanne puh. Dinahin kuulemat äänet lähestyvät. Ehkä kodin vaihto auttaa. 5526195 09.35 Leo Leijona. 895534 18.30 Viittomakieliset uutiset. 4111447 14.05 Simpsonit. Tunturissa mukana myös Keke Rosberg ja Jyrki Järvilehto. 8375534 15.10 Tanssin SM: Vakiotanssin SM-kilpailut. Nettiradioiden suosio kasvaa. Selostajana Antti Haajanen, kommentaattorina Aleksi Kuosmanen. 499 € 499 € 599 € 599 € Puh. 9865060 22.20 Tulosruutu. Tied. Virka täytetään 6 kk:n koeajalla. esitys 2.4.2000 2533176 08.55 TV2: Sotta & Pytty: Käpyjä kaasarissa. 5283094 12.30 Carte de visite. 5451008 19.30 Hämmentäjien kuningas. 4000 asukkaan kunta. 5517447 10.00 Joka kodin asuntomarkkinat. 65927 14.00 Yritys päästää helvetti valloilleen – Dennis Oppenheim. Talvikuukausina syödään runsaasti kurkkua, tomaattia ja muita vihanneksia. 650008 11.25 Salatut elämät. Gary ryhtyy selvittämään, mitä oikein tapahtuikaan eräänä tiettynä päivänä hänen ollessaan 11-vuotias. Kesto 105 min. Palkkaus on KVTES:n mukainen. 716843 20.00 Kahdeksan uutiset. Arctic Lapland Rally avasi yleisen luokan SM-sarjan. Kesto 99 min. Tällä viikolla Satumaassa Ismo hinaa auton korjaamolle Riihimäellä ja vie tietokoneen Mäntästä Jyväskylään. 57621 12.45 Entrada española. 868805 18.00 Kuuden uutiset. 973008 15.30 Älypäät. 6046553 10.00 Tv-uutiset. Pyhätunturi ja Kanariansaarten Gomera. 186718 14.20 Alppihiihdon maailmancup. 448805 20.00 Uuno Epsanjassa. Vetelistä on valtatietä no 13 Kokkolaan 55 km ja Jyväskylään 190 km. 7671805 12.15 Bänd-X. Osa 3: Notre entreprise yritysvierailu, tutustumiskierros EU:ssa. 6390824 18.30 Saari. 5478195 08.00 FST: BUU-klubben. 6015992 14.55 Hipit. Suomi 1985. 4724756 09.00 TV2: Hui Hai Hiisi: Vangittu lintu. Kotimainen seikkailuohjelma. 34263 09.05 Sunnuntaivekkari. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: puh. 876244 22.15 Viikon sää. Oppaana Folke West. Motor Forum aloittaa uuden ohjelmasarjan, Elämää Suuremmalla Vaihteella. Ajan haamu. Solarplexus puhuu lasten stressistä. Ehdolle ovat päässeet Anssi Kela, Emmi, Kwan, Neljä Ruusua sekä The Rasmus. Tarvitseeko yrityksesi talouspäällikköä. sinfonia. Kesto 118 min. KIELIKOULUTUKSET puh. 705 € • lähtöteho surround-kuuntelussa 5x100 W • 5.1 tuloliitäntä • Dolby Digital ja DTS dekooderi • täydellinen Digital Cinema Sound • Virtual 3 D • 30 pikavalintaa • Control A1 • ohjelmoitava kauko-ohjain TESTIVOITTAJA/00 STR-DB-840 DIGI AIKA DIGI AIKA 1680 € Nyt www.canaldigital.fi Hae nyt digilaitteet ILMAISEKSI ILMAISEKSI käyttöösi! Maksat vain kanavista. Ihmisellä on kipuja, hän on väsynyt, häntä pyörryttää. Espanjan alkeita matkailijoille. Miesten finaali Marat Safin Thomas Johansson. 3235350 12.20 Kielioppia ikä kaikki. TUKHOLMA (STT–TT) Venäjän Arkangelille on myönnetty vuoden 2003 jääpallon MM-kisat. 3398 12.00 FST: Jumalanpalvelus: Siuntion seurakunnassa. alasivujen selaus. Maksat vain 1344 € norm. Ei ole jääpallolle hyvä asia, että Venäjä isännöi vuoden 2003 kisoja ja melkein heti perään sille jo vuodeksi 2005 myönnettyä MMturnausta, pettynyt Vaihela totesi. 920945 16.05 Freaks & Geeks. 80781621 18.30 Karpolla on asiaa. Naisten suurpujottelu. Vankilan avainta lähtevät etsimään Berenike, Matti ja lasten pelastuspartio! 3337 09.30 TV2: Peppi Pitkätossu: Pepin ilmapalloretki. Meillä on avoinna TOIMINTATERAPEUTIN TOIMI kuntoutusosastolla. Koulutuksessa käsitellään kirjoittamiseen ja ääntämiseen liittyviä asioita ja keskustellaan ryhmissä käytännön työelämässä eteen tulevista tilanteista ja tehtävistä. Kielisalkku. 204089 12.50 Caroline. Tiedustelut: koulutoimenjohtaja Urpo Wainio 06-8608266 urpo.wainio@veteli.fi Vetelissä 9.1.2002 Sivistyslautakunta Myydään / vuokrataan Ullavan keskustassa OMAKOTITALO ns. MV. 3999089 21.15 Laulava sydän: Kolmen Koon Kantri. 972027 23.35 Välitila. (014) 462 151, 462 791 Fax (014) 461 337 E-mail: kansanopisto@karstula.fi www.karstula.fi/kansanopisto Vingenkatu 18, Vingesgatan 67100 Kokkola, Karleby KOKKOLAN KAUPPAOPPILAITOS 11.2.-15.4.2002, 1 ov/40 h, lähiopetus maanantai-iltaisin Koulutuksen tavoitteena on oppia kommunikoimaan luontevasti ruotsin kielellä ja käyttämään aktiivisesti kielitaitoa työelämän erilaisissa tilanteissa. 427373 20.10 Huomisen sää. 1187805 11.35 Ylen avoin: Minilääkis. Uusinta tiistailta. Ota yhteyttä, niin sovitaan työnjaosta. Voittajavalinnat perustuvat yleisöäänestykseen. Koulutus Avoimet virat Sekalaiset Kiinteistöjä myydään Auktorisoidut tilitoimistot Veteli on Keski-Pohjanmaalla sijaitseva n. Sijaistoimintoja. Kuvaviestipalvelun hinta on 0,95 euroa (5,65 mk) . Marianne suunnittelee vanhan kerrostalon eteiseen uuden ilmeen.Tutustumme Raisa Lardot’n kotiin. 3660824 14.00 NRJ Radio Awards. 91756 20.45 Urheiluruutu. 232621 20.00 Kirja A & Ö. Koulutukset ovat osittain Länsi-Suomen lääninhallituksen rahoittamia. 5486466 23.30 Urheilu-uutiset. Saarnan pitää perheneuvoja Barbro Näse ja liturgina toimii Elmer Wasström. Koulutuksen sisältö: Får jag presentera, Företagsbesök, På tal om job, Affärer i blickpunkten, For jag be om ordet, Affärsmiddag. 998485 19.00 Aikavaras. Nicolas Cage esittää yksityisetsivä Tom Wellesiä, joka ryhtyy selvittämään kuolleen miljonäärin kassakaapista löytyvän pornofilmin tapahtumien todenperäisyyttä. Tikka ratissa. KESKUSTELUVALMIUKSIEN KEHITTÄMISEKSI EFFEKTIV KOMMUNIKATION PROFESSIONAL ENGLISH SKILLS FOR MANAGEMENT 6.2.-29.5.2002, 10 v/40 h, lähiopetus joka toinen keskiviikkoilta. 3911 11.30 Kertomus kivusta. Lähempiä tietoja toimesta antaa os.hoitaja Pirkko Kesti, puh. 8667331 22.55 Matkalla: South Central Los Angeles. USA 1934. 174843 11.00 Kaksi kaveria ja tyttö. Karibian St. 8662 300, ma–to 9.30–17.30, pe 9.30–18.00, la 10–14 KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. Tilanne kiristyy äärimmilleen. Pyrkimys perheeksi. Nina Kujansivu testaa huoltoasemat: onko huoltoja korjauspalveluita enää saatavilla. Mukana myös Sopranos-sarjan James Gandolfini. Joukkuekilpailun voittaja ratkeaa Action-tehtävän jälkeen. Moderni klassikko on Eero Aarnion vuonna 1967 suunnittelema Pastilli-tuoli. Tuula-Liina Variksen vieraana virolainen Kaur Kender. Päärooleissa Janne Reinikainen, Pertti Sveholm, Jyrki Kovaleff, Liisa Kuoppamäki ja Riitta Havukainen, vierailijoina Kari Heiskanen ja Heikki Nousiainen. Hän sairastaa diagnostisoitua fibromyalgiaa ja uupumusta. 040-721 3217. Neljä valkoista poliisia pahoinpiteli mustan miehen, Rodney Kingin, 3. Lisäksi opitaan tuntemaan, kuuntelemaan ja ymmärtämään irlannin, skotlannin, afrikan, amerikan englannin kieltä ja kulttuuria. 10824 11.00 Akuutti. Tuotanto: Funny-Films Oy. 3974553 17.15 Ympäristöuutiset. 0403 011 350 • www.yrityspalvelu-hollstrom.fi Tarvitseeko yrityksesi talouspäällikköä. 5466756 23.25 Myöhäisuutiset. 1469621 20.15 Urheilu-uutiset. – Venäjä oli asetettu Norjan varamaaksi, jos Norja ei pysty järjestämään kisoja. Miesten supersuurpujottelijat urakoivat toisen peräkkäisen kilpailun. 42089 18.10 Ruutulippu. Osa 3/6: Pyhät lehdot. 540282 15.45 SM-liiga Hockey Night: SM-liigan ottelu. Dokumentti peilaa asiaa kolmelta kannalta. Noel hoitaa silti asuntolanvalvojan työnsä tunnollisesti ja kehittää sotaleikin, jotta opiskelijat tutustuisivat toisiinsa. Osa 3/6: Kyselemme tietä sekä puhumme ajasta ja paikoista. eli kuinka Marco pilkkasi Jumalaa, kielsi puolueensa kolmasti ja Suski johdatti hänet kemikaalien avulla kiusauksiin. 624114 15.00 Alppihiihtoa: Maailmancup. Vanha Kanttorila. TV2 Ajankohtaisohjelmat. Terroristijahtia valvontakameroilla ja kasvojentunnistusohjelmilla. Yritämme vielä vaikuttaa asiaan. 815263 13.00 Penderecki: Jerusalemin seitsemän porttia. 1451602 20.20 Huonosti käyttäytyvät miehet. Salamurhaajat. Anne Flinkkilän vieraina legendaarisen isän poika, yrittäjä Kari Pöyry, palkittu esikoiskirjailija Reidar Palmgren sekä psykiatri Hannu Säävälä, joka on tutkinut isänsä tappaneita poikia. F1-tallit esittelevät testien lomassa uutta kalustoaan. 6968992 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 1355 13.30 Inhimillinen tekijä. Osa 37: Tuhon enkeli. Osa 4/16. 778224 11.30 Villiä menoa. Oliko ydinvoimayhtiön hallitukselle antama hinta-arvio liian alhainen. Osa 7/7. Jumalanpalvelus Siuntion kirkosta. Stereo. Miljonäärin lesken antama tehtävä tutustuttaa Wellesin pornobisneksen pimeimpiin puoliin. Isä on monelle pojalle miehen malli, mutta mitä tapahtuu, kun poika ei pysty tai halua täyttämään isän saappaita. Kotimainen matkailuohjelma. Näin haet kuvan omaan puhelimeesi Kirjoita KUVA (välilyönti) kuvan nimi. Kuskit valmistautuvat kuitenkin jo Ruotsin ralliin. 60602 08.05 Australian avoin tennisturnaus. Joukkuekilpailun voittaja ratkeaa Action-tehtävän jälkeen. 366602 19.55 Varustamo. Ensimmäisessä osassa Hannu Mikkolan tarina. 2002 s KESKIPOHJANMAA 24 Avoimet toimet KOKKOLA: Kaarlelankatu 21, puh. Hulvaton töyhtöpäinen tikka keltaisine nokkineen ja ystävineen jälleen vauhdissa. 2940282 09.45 Taito-tv: Ideasta vaatteeksi. Osakekauppaa käydään netissä jatkuvasti, ja sunnuntaisin Bänd-X listaa nousijat, laskijat ja uudet noteeraukset. 5623027 22.35-00.40 Salvador (K). Ruotsin jääpalloliiton puheenjohtaja Seppo Vaihela ei ole Kansainvälisen jääpalloliiton päätöksestä huolimatta vielä luopunut toivosta saada MM-kisat Göteborgille. 773398 22.00 Kymmenen Uutiset. Barts, Taormina Sisiliassa ja Mallorca. Keskusteluohjelma ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Vuorikiipeily. Nyt vuorossa mestaruushaastaja BMW Williams. 1331 08.30 TV2: Teletapit: Nikke Naali. 704718 17.30 Pallo hallussa. Linnut ovat lopettaneet laulunsa, ja syy siihen löytyy Hiisivuoresta. Kooste 21. 9870621 18.40 Satumaa. Todenmakuinen elokuva keskiamerikkalaisen El Salvadorin sisällissotaa seuraavasta amerikkalaisesta lehtikuvaajasta, joka yrittää pysyä puolueettomana sukkuloimalla kapinallisten sissien ja vallanpitäjien joukkojen välillä. Kauppaneuvos Tuura päättää viettää kunnon loman kaukana onnettomasta vävypojastaan, mutta kenet hän löytääkään matkanjohtajanaan! Lomasta tulee todella unohtumaton. Independence Day. 48379 19.05 Cazaletin perhe. Ruben Stillerin vieraana psykiatri Claes Andersson ja Walkers projektivastaava Olavi Sydänmaalakka, Aseman Lapset. Isän nimeen. Bob tajuaa,mitä heille on tapahtunut. Juontajana Suvi Lindberg. 53027 08.00 Tv-uutiset. 2634331 15.55 Kodin kääntöpiiri. 5672176 11.00 Tv-uutiset. 434282 19.15 Tulosruutu. Toimisto. Ed. Koulutuksen hinta on 168,19 €/henkilö. USA 1986. 5005824 16.05 Keltit. 66244 14.20 Mustalaismorsian. tammikuuta seurataan jumalanpalvelusta Siuntion seurakunnassa. 1840-luvun Skotlantiin sijoittuva tarina pienen paikkakunnan uudesta kirkkoherrasta, joka rakastuu arvoitukselliseen mustalaistyttöön. Kylie Minogue, Roxette, Westlife ja Lenny Kravitz. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 07.00 Australian avoin tennisturnaus. 678640 13.20 Sinkkutytöt. Cortina. Krzysztof Pendereckin suurimuotoinen 7. 966832 13.50 NRJ Radio Awards kulissien takana. Rallin MM-sarjassa mietitään vielä Monten voittajaa. 72398 00.30-00.40 Euronews. Merinorsujen mahtitaisto. tammikuuta Tukholmassa järjestetystä NRJ Radio Awardsista, joka on Pohjoismaiden suurin musiikkitapahtuma. 874 4500 Kannuksen Veljeskoti on Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa toimiva sotainvalidien ja veteraanien kuntoutuslaitos. Jännityselokuva. 3350 18.00 Tv-uutiset. Lähetä viesti numeroon 173520. 9547602 13.15 Suositut. 9120373 22.05 Kova laki. Selostus Tuula Raukovaara-Sassi, tv-ohjaus Tapio Holappa. Heti vapaa. Ei kodin vertaa. Tapahtumassa esiintyvät mm. Voittajajoukkue jatkaa kisaa Pudotupelissä, jossa panoksena on 20 000 markkaa
19.30 Alppihiihto: Miesten maailmancupia, Garmisch Partenkirch, Saksa. 17.30 Vinnare: V5. 24.00 Amour. Musiikkia. 14.30 Svar med foto (Sverige 1999). 08.03 Paperipapiljotit. 14.00 Kapusta. Rex vai David. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 19.00 Handbolls-EM 2002. 10.00 TV-universitetet. 17.00 Uutiset. Ruotsin tv 1 9.15–10.15 Bolibompa. 1.50 CBS 60 minutes. 23.00 Nyheterna och vädret. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 16.15 Verkko soi. 21.00 Uutiset. 22.00 The Mask (USA 1994). Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 07.00 Uutiset ja sää. 21.30 Sportspegeln. 20.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 15.00 Safari. Juuri nyt hänen taiteensa on yllättävän ajankohtaista. Kertomus paljastaa sen, millaisessa arvossa omistusasunnot Suomessa ovat. 555 (105 min) TV1 klo 14.20 Uunon omat seiväsmatkat Uuno Epsanjassa (1985) haki etelän auringosta vaihtelua ja ketteryyttä tuttuihin turhapurorutiineihin. 20.30 Lilliput: The Lilliputians. 55 (85 min) MTV3 klo 20.00 Cage ihmisyyden kellariloukoissa Huikean sarjamurhajännärin Seitsemän kirjoittanut Andrew Kevin Walker jatkoi samojen teemojen lantrausta elokuvassa 8mm – Kahdeksan millimetriä (8MM, 1999). 18.30 Jorden är platt. 00.00 Uutiset ja sää. 11.00–12.00 Allra mest tecknat. 19.25 Tampereen kaupunginorkesterin konsertti. 14.30 Studio: All Star 2002. 21.55 Urheiluradio. 19.00 Aktuellt. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. Suora. 18.00 Uutiset. 22.05 Satumaa. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. Suora. 18.05 Verkko soi jatkuu. 23.05 En bit av Sverige ligger i Finland. 17.55 Löpsedeln. Jackin ensimmäinen uutisjuttu vie hänet hienoon ravintolaan ja rottajahtiin. 16.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 21.55 Urheiluradio. 18.30 Studio: Handbolls-EM. Supersuurpujottelu. 17.35 Veckans Konsert: Kjell Janssons kvartett. 0.45 Mäkihyppy: Maailmancupia, Sapporo, Japani. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 14.55 Urheiluradio. Se on englantilaisen Dom Jolyn yhden miehen show; piilokameran, performanssin ja sketsiviihteen ristisiitos. Jälkikaiuksi jäi kumahtava ääni, joka syntyi istuvan miesfiguurin iskettyä päänsä metallikelloon. 20.15 Star trek: Voyager. 19.00 Hard Rock Club. 0.10 Det konstgjorda hjärtat. 4.05 Outremers. 19.15 Vivement dimanche. 11.15 Un clic pour un clip. Tottumista se silti vaati, vaikka katsoi elämää vain ruudusta ja dokumentista. Englantilainen psyko-trilleri. 11.00 Stina Ekblad berättar ur Lukasevangeliet. 13.55 Urheiluradio. 18.05 Kiosque. 12.00–12.30 Sjung min själ. 10.00 Uutiset ja sää. 09.08 Iskelmäradio. 15.00 Kampen om spåret. 17.30 Päivän peili ja sää. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 20.20 Maaseutuilta 0203-17600 jatkuu. Filmi kertoo Helsingin Myllypuron, kaatopaikan päälle rakennetun lähiön, viimeisistä asukkaista. 21.00 Uutiset. Jälkimmäisistä Allouachella on ikävän omakohtaistakin kokemusta. 10.03 Sunnuntai-Suomi. Hän on kuin kuka tahansa nuori nainen: rahahuolia, rakkauden tarvetta, matkahaaveita, avioliittosuunnitelma poikaystävän Tapanin kanssa. Tanjan tarina on kiinnostava, dokumentti vain pienen pätkän liian pitkä. 21.00 Jälkikoirat. 21.10 Tack och lov. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 08.35 Ruuan tähden. 17.15 Sputnik 17.30 Finlandssvensk tonträff. 08.00 Uutiset ja sää. 23.55 Mäns hemliga liv. 17.03 Verkko soi jatkuu. 1960-luvulla hän vastusti väkivaltaa, kehitteli maataideprojekteja, pohti luonnon muuttamista kulttuuriksi ja oivalsi,e että ihmisen raadollisuudesta seuraakin päinvastainen tulos: kulttuuri muuttuu luonnoksi. 20.55 Urheiluradio. 1.00 Dokumentären: Trillingarna. Toki nämäkin ihmiset ovat puheenvuoron ansainneet – he ovat niitä pieniä, jotka usein jauhetaan virkakoneiston rattaisiin. Nainen kysyy miehiltä 16.15 soita studioon nro 010806000. VesaMatti Loiri koheltaa reippaassa vireessä, eivätkä ikikulut vitsitkään niin haittaa. 21.20 Puhallinkamarimusiikkia. 20.20 Maaseutuilta 0203-17600 jatkuu. 16.45 Sportsworx. 12.45 Merisää. K120. Miesten finaali. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 18.00 Uutiset. 11.03 SunnuntaiSuomi. Eurosport 5.00 Tennis: Australian Open, Melbourne. Erilaisuus tuntuu usein kummalliselta. 22.05 France foot. 9.00 Journal Radio-Canada. 15.40 Runt i naturen. 09.00 STT:n uutiset ja sää. Yötyötä leipomossa painava nuorimies kyllästyy uskonnollista propagandaa tarjoilevan imaamin ääneen, ja repäisee katolla raikuvat megafonit hiljaisiksi. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 18.00 US Top 20. 18.00 Tosielämää New Orleans. 14.00 X3M-Nyheter. Jolyn vakiokohteita ovat partiolaiset, krishnat, hölmöt turistit, taiteen ystävät ja tietenkin kovaan ääneen pauhaavat kännykänkäyttäjät. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. Maurice ostaa sijoitusmielessä arvokkaan viulun ja ottaa samalla suuren riskin. esimerkkejä siitä, millaisia kaupungin kelvottomiksi leimatut tarjoukset oikein olivat. 09.03 Löpsedeln. Kahta isompi äläkkähän siitä kehkeytyy. 12.55 Löpsedeln. 14.55 Urheiluradio. 18.40 Melodiradion. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 12.03 Sävellahja. 14.00 Musiikin ykköstuotantoa. 11.30 Tennis: Australian Open, Melbourne. 22.05 Satumaa. Skitsofreenikot ovat usein syrjäänvetäytyviä, hiljaisia ihmisiä. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 14.03 Vägskäl. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 7.30 Les Zaps. Nyt mysteronit uhkailevat jo newyorkilaisiakin, ja osasena heidän kavalassa suunnitelmassaan on kaupungin keskustassa sijaitsevan pankin rahaholvi. Äärimmilleen tämä linja päätyi gallerianäyttelyssä, jossa butaania sisältäneet teokset räjähtivät ja ikkunat hajosivat. 07.40 Kamurontti. 11.00 Ortodoksinen liturgia Savonlinnasta. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 16.00 Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 09.00 X3M-Krysset. 5555 TV1 klo 21.15 Jorma Pokkinen Kuin piilokameraa, mutta paljon hauskempaa Aidosti tuoretta komiikkaa tapaa varsin harvoin, ja nytkin sitä saa vain varttitunnin annoksen kerrallaan. 23.00 Aktuellt. TV 5 6.30 Journal mondial des Journaux. 24.00 Rapport. 8.50 Pokémon 9.15 Nicke & Nilla. 17.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 15.10 Ishockey: All Star 2002. 20.00 Uutiset. 22.15 Regionala nyheter. 21.30 Ministrarna. 07.02 Radiomafian Viikonloppuaamu. Hän käytti lapsia koekappaleina, kehitteli tuliteoksia, joihin sisältyi todellinen vaara. 10.05 Onnenpäivä. Neljä riviä rakkaudesta 15 tunnilla. 12.00 Chroniques d’en haut. 0.55 Images de pub. Joly huijaa ihmisiä virkavallan virallisilla tunnusmerkeillä, univormuilla, koppalakeilla ja kameroilla. 9.35 Magnus och Myggan. 21.03 Maaseutuilta 0203-17600 jatkuu. 22.00 Aktuellt. 00.05 Nattklassiskt. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 16.03 X3M-Sport. 12.00 Aktuellt. 23.09 Tammiviihdettä 1952. Terveeltä näyttävä ihminen on mieleltään järkkynyt. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 16.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Suomalainen tunti. Siinä on myös mukana Oppenheimin myöhempiä teoksia ja hänen ajatuksiaan taiteesta. 18.25 Keno. 7.00 Journal TV5. 20.30 Rapport. 21.00 Säsongstart: Mitt i naturen – film. 10.56 Hyvä kysymys. 21.50 Merisää. Filmin pahin puute on pinnallisuus. 11.00 Uutiset ja sää. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 07.00 Uutiset ja sää. Viimeisten myllypurolaisten tilanteeseen olisi pitänyt päästä syvemmälle. Vain tunnustamalla oireet osaamme suhtautua sairastuneisiin oikein. 18.00 Tiina Uusiniitty Uutiset tasatunnein. 2.00 Sunday Night Music Mix. Numero 6 onnistuu pakenemaan Kylästä ja on matkalla kohti Lontoota. 12.30 Kamera: Annika – ett brott, ett straff, ett liv. 19.30 Diary: Nelly. 20.30 Mäkihyppy: Maailmancupia, Sapporo, Japani. 14.25 Histoires de France. 8.25 Babar. 10.00 Uutiset ja sää. 19.10 Maaseutuilta 0203-17600. 21.30 Cafe Veijon Baari. Merzak Allouachen ohjaama Bab El-Oued City (1994) sijoittuu Algerian pääkaupunkiin Algeriin, missä länsimainen elämäntapa ja kiihkomuslimien arvostukset ovat jatkuvalla törmäyskurssilla. 07.10 X3M-Tema. 0.05–1.05 Dokumentären: Spela, bonde, spela! Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 9.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Jumalanpalvelus Ylivieskan kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset;koko kansan puhelintoivekonsertti:studio 0700-92111(1,95e+ pvm) Uutiset 12.00 Lääkäriasema 15-15.30 15.30 Tähtikaarti -tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Gudstjänst från Karleby kyrka 11.15 Hengellistä musiikkia 12.00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta 13.00 Musiikkia tauottomasti aamuun saakka. Dokumentti pitää katsoa sillä silmällä, että se kertoo yhden totuuden. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. 19.45 Handbolls-EM 2002. 19.00 X3M-Metallväktarna 21.00 X3M-Toast. 21.00 Sporten. Quentin. 16.15 Studio: All Star 2002. 14.00 Uutiset. 10.00 Becoming: Madonna. Silti osa hänen elämästään ja sisäisestä maailmastaan käy yli ymmärryksemme. 19.00 Hund och Anka. 11.15 Öronfröjd. 21.50 Merisää. 18.00 Transfer. 10.30 Vegakrysset. 10.03 Gänget. 19.00 News Weekend Edition. 08.35 Ruuan tähden. 16.30 Mäkihyppy: Maailmancupia, Sapporo, Japani. 17.00 L’amore – Radion kamarikuoro laulaa rakkaudesta, 18.20 Radion sinfoniaorkesterin äänitteitä. Joel Schumacherin ohjaamaan synkistelyyn osallistuvat Joaquin Phoenix ja Sopranosin James Gandolfini. Selityksiä ja avauksia toki tarvitaan, mutta jos mahdollista, taiteen tekijälle pitäisi antaa myös mahdollisuus. Juontajana Petri Kejonen. 18.47 Taisto ja Irmeli. Big Benin kellonlyönnit. Tanja kertoo satuttavasti, että hän yksinkertaisesti väsyi. Nuori Hepburn on raikkaimmillaan, joten pastori John Bealinkin rentoutuminen on vain ajan kysymys. 18.25 Paljastuksia. Trigger Happy on SubTV:n iltaan piilotettu pikku helmi. 5.30 Journal mondial des Journaux. 555 TV1 klo 14.00 Maila-Katriina Tuominen Tanja, skitso eikä häpeile sitä Myllypuron mohikaanit Yksi toimittajan perusohjeista on, että kiistanalaisissa asioissa on kuultava – jos mahdollista – kumpaakin osapuolta. 24.00 Urheilu-uutiset. 19.40 SubSuosikki: Villi Pohjola. 14.03 Leila ja Annukka. 07.50 Merisää. 23.03 News in English. 18.05 Verkko soi jatkuu. 18.50 Merisää. Pölypunkkien ihmeellinen maailma. 23.00 Uutiset. 22.20 Agenda. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 23.15 The Mask, forts. 19.10 Maaseutuilta 020317600. 1840-luvun Skotlantiin sijoittuvassa lemmenkomediassa on kansannäytelmän keveyttä ja herttaisen paikallinen meininki. 22.45 Skyddat vittne. Tanja Kaukua, 29-vuotias helsinkiläinen sairastui skitsofreniaan lukioikäisenä, hoidettiin pitkään Hesperian sairaalassa ja asuu nyt muiden avohoitoon kykenevien kanssa Alvi ry:n hoitokodissa. 13.05 Vivement dimanche prochain. Englantilainen scifi-animaatio. Itsekäs ja omistava. 16.00 Genvägar. Mutta Kuusi kuvaa taiteesta eli yritys päästää helvetti valloilleen -dokumentti on kiusallisen kaavamainen. Dortmund, Saksa. 11.00 Journal TV5. 22.15 Packat & klart. 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. 17.30 Päivän peili ja sää. 10.15 Karenina. 555 (92 min, E) TV1 klo 23.00 Kirkkoherran rakkaus Siloposkinen kirkkoherra luulee rakastuneensa mustalaistyttöön vanhassa Katharine Hepburn -elokuvassa Mustalaismorsian (The Little Minister, 1934). 9.45–1.00 I Mumindalen. 08.58 Hyvä kysymys. Vaihtoehtoinen urheiluohjelma, jossa kaikki mahdolliset extremelajit esittäytyvät. Salvadoria katsellessa juuttuvat pikkusuolaiset kurkkuun. 12.55 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 15.30 Runt i naturen. 13.00 TV5 Infos. 22.00 Uutiset ja sää. 10.05 Faut que ca saute. 11.00 Uutiset. Suolahapossa keitetty James Woods on juuri oikea mies sitä prosessia tulkitsemaan. 7.00 Kickstart. 19.55 Urheiluradio. 22.00 Uutiset ja sää. 09.05 Sunnuntai-Suomi. Toisaalta jokainen virkamiehille vastaan paneva suomalainen on pieni sankari. 17.10 Deadly Games. 19.00 STT:n uutiset ja sää. On hyvä, että Tom Östling kuvaa perusteellisesti sairautta Ykkösdokumentin Tanja kuin lintu -ohjelmassa. Ainoa mikä heitä todella tuntuu liikauttavan on se kun Jolyn satunnainen ohikulkija heittää katumuusikon hattuun paksun nipun seteleitä. 19.00 Nyheter från FNB. 23.00 X3M-Retro. Music tv 6.00 Non Stop Hits. 7.15 Ici BlaBla. 18.55 Regionala nyheter. Miesten takaa-ajo 12.5km. 06.30 Classicas morgonkonsert. 23.00 MTV Unplugged: Lenny Kravitz. 10.30 Making the Video: 98 Degrees. Juuri kun Jill on saamassa ylennyksen uuden leluluomuksensa johdosta, jotain odottamatonta tapahtuu. 10.56 Hyvä kysymys. 23.15 La veuve de l’architecte (1995). 23.06 Novosti po-russki. Dom Joly, hulvaton hölmöilijä, piilokameran tähtäimessä jymäyttää satunnaisia ohikulkijoita miten mielii. 10.00 TV5 Infos. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 22.00 Road Home: Lenny Kravitz Again. 16.05 Fri Zon – var mans fritidsradio. 14.40 Rush. 19.45 Uppriktigt sagt. 08.00 Uutiset ja sää. Heidän elämäänsä katsoo ensin ihmetellen, sitten mukaan tempautuen. 11.03 LISTA. 10.00 Luvian seurakunnan jumalanpalvelus. 11.00–11.30 Bitch. 00.25-05.00 Sub chat. 12.00 X3M-Nyheter. 18.50 Jack & Jill. 9.15 Ole Alexander filibom bom bom. 12.00 ”Näistä levyistä en luovu”. Näyttelyssä oli muitakin teoksia, joiden väkivalta, uhma ja aggressiivisuus pakotti miettimään Oppenheimin tavoitteita. 10.00 Äntligen Hemma 10.30 När & fjärran. Suurkaupungin sydämessä. Naisten takaa-ajo 10km. 13.40 Viikon kiertotähti:Fredi. 15.00 Ooppera. 18.30 Trav: Prix dAEAmerique. 5555 SubTv klo 20.30 Matti Apunen Seikkailuja monessa maassa Taas uppoudutaan sunnuntaielokuvassa islamilaisen maan ristiriitoihin. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. Suora. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 19.35 Nyheterna och vädret. 00.00 Uutiset ja sää. Filmin mukaan 12 perhettä sinnittelee viimeisinä mohikaaneina alueella, vaikka naapurista on taloja jo purettu. 1.30 Soir 3 week-end. Hermopainetta kasataan vakuuttavasti, mutta Seitsemän-elokuvan musertavat kohtalonvoimat jäävät saavuttamatta. 15.03 Alivaltiosihteeri. 17.15 TV5 l’invite. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. Charlotte Ray ja poikaystävä, joka käy päiväkahvilla Charlotten siskon luona. Ohjaajan ystäväpiiriä kuolema on jo ehtinyt harventaa. 15.15 Thalassa. Ryhmä syyttää Helsingin kaupunkia likimain kaikesta mahdollisesta – vain uusien asuntojen etsiminen kaupungin vuokralaisille saa kiitosta. 21.03 Sportradion. 06.00 Uutiset ja sää. 10.30 Lilla Sportspegeln. 20.00 Uutiset. 23.03 Fritt fram 00.00 Löpsedeln. K120. 2.35 Nationalsången. 13.30 Journal de France 3. Seiväsmatkailun perinne elää ja voi hyvin, kun Uuno ryhtyy matkanjohtajaksi kirjekurssipohjalta. 22.15 Vegakrysset. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 09.00 STT:n uutiset ja sää. Miesten finaali. He ovat pitäneet kiinni omistusasunnoistaan eivätkä ole hyväksyneet kaupungin tarjouksia. 17.03 Verkko soi jatkuu. 13.10 Naisten tunti. 19.15 Säsongstart: Söndagsöppet. 17.00 Dokument utifrån. 2.00 TV5 Infos. 07.40 Kamurontti. 09.08 Iskelmäradio. 11.05 Kansanradio. 5555 (118 min) MTV3 klo 22.35 Pekka Eronen Reportteri. 00.05 Satumaa. 1.05 Journal Suisse. 18.47 Taisto ja Irmeli. 11.25 Va savoir. 22.40 SubKultti: Captain Scarlet. 18.00 Tipsbingo. 17.00 Journal TV5. 11.50 Lukuhetki. Rudiger May. Mukavaa tunnelmaa ja musiikkia. 08.30 Barnradions Vinghäst: Klockan Torsdag! 08.45 Radio Fnatt 09.00 Aktuellt. Tositapahtumiin pohjautuva lehtimiesdraama seuraa elämänsä tärviölle rellestänyttä amerikkalaistoimittaja Richard Boylea, joka lähti 1980-luvun alussa irrottelemaan nuoruutensa maisemiin El Salvadoriin. 13.00 X3M-Knutas. Richard Wallace ohjasi. 19.00 Journal TV5. 00.00 Uutiset ja sää. 15.00 Journal TV5. 0.15 Watts-makasiini. Kuumat aallot. 06.00 Uutiset ja sää. 10.00 X3M-Nyheter. 7.30 Tennis: Australian Open, Melbourne. 11.55 Underbara liv. 23.00 Nyrkkeily: Kevyen raskaansarjan EM-ottelu, Alexander Gurov vs. 14.00 Uutiset ja sää. 08.45 Tuhat vuotta – sata kirjaa. 09.10 ”Jag är inte tom, jag är öppen.” 09.50 Claudio Magris’ essäsamling Utopi och klarsyn 10.00 Aktuellt med väderrapport. 18.00 Tennis: Australian Open, Melbourne. 13.30 Alppihiihto: Naisten maailmancupia, Cortina, Italia. 20.10 Melodiradion. Radio Vega 06.00 Väder. He ovat erikoisia, mutta ei heitä tarvitse pelätä. Pohjantähden alla -sarjan dokumentissa Kaatopaikan pakolaiset kuullaan vain toista puolta, joka saa lyödä vastapuolta kuin vierasta sikaa. 01.00 Nattklassiskt. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 14.30 Mad TV. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 22.00 TV5 Infos. 12.03 Vuxenkliv i barnskor. 13.55 Urheiluradio. 10.30 Re-7. 20.45 Melodiradion. Suora. Ajan teatraalinen näyttelijäntyylikään ei siinä jaossa niin haittaa. Tv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. Radio Novan studionumero 010806000. 20.00 So 90’s. Liian usein kuvataidetta käsittelevät ohjelmat hukkaavat kuvaruudun tarjoaman mahdollisuudet. 10.00 Mäkihyppy: Maailmancupia, Sapporo, Japani. 9.30 Jalkapallo: Euro 2004 arvonta. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. Ohjelmaan mahtuu edustava joukko erilaisuutta: vanha rokkari, kävelemistä rakastava Antti ja punaiset uimahousut itselleen ommellut ja niissä keikaileva Pekka. 16.15 Verkko soi. 555 TV2 klo 19.25 Ensio Ruohomäki. 08.58 Hyvä kysymys. 15.45–16.00 Barndokumentären. 16.00 Uutiset ja sää. Kerran sen hankkineelle vihjaus vuokra-asuntoon muutosta on solvaus. 12.55 Urheiluradio. Miesten finaali. Pitää matkia lintuja, että pysyy edes jotenkin pystyssä. 16.00 Uutiset ja sää. 23.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 23.09 Tammiviihdettä 1952. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. 17.00 Depeche Mode-andra århundradet. Kun Bulgarian lomamatkalla taas kerran juodaan kahvia, niin mieleen tulee dokumentintekijän kultainen ohje: uskalla tiivistää. 15.55 Urheiluradio. 14.30 Under ytan. 08.20 Luontoretki. 20.03 Urheiluradio. Miesten finaali. 08.48 Puutarhurin tietolaari. 1.45 Le Canada aujourd’hui. 16.15 Snoukan maailmancup. 16.35 K Special: Det magiska rummet. 23.06 Novosti po-russki. 08.20 Luontoretki. 14.03 Tänään iltapäivällä. Työn iloa. 19.30 Ur Radioverkstaden: Frusna sånger från Helsingfors. 16.30 Les carnets du bourlingueur. 00.05 Yöklassinen. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. Hammastohtori. Sen sisältämä murhakohtaus vaikuttaa huolestuttavan väärentämättömältä. K120. 14.03 X3M-Johannes 1:1 16.00 X3M-Nyheter. 18.00 Aktuellt. 16.05 Herraseurassa Seija Wallius. Hän esiintyy poliisina, joka antaa järjettömiä käskyjä, puhtaanapitolaitoksen miehenä joka huolellisesti levittelee roskia kaduille ja tvtoimittajana joka käy kesken haastattelun tempaisemassa kuonoon haastattelua häiritsevää katumuusikkoa. 23.35 Regi Kieslowski: Concert of Wishes. 11.05 Kansanradio. 20.03 Urheiluradio. 08.10 Månadens stjärnhimmel. 21.00 Pistvakt. 00.00 Uutiset ja sää. Kun nuori nainen ääntelee kuin papukaija, hyppii kuin kurki ja kertoo vakavissaan keksineensä insuliinin, niin totisesti hän on erilainen. 3.35 Telecinema. Entä Clyde Audreystä vaiko Laurasta. 2.05 La veuve de l’architecte (1995). 11.03 Sunnuntai-Suomi. 14.00 Uutiset. 07.50 Merisää. Nyt kolutaan ihmisyyden synkimpiä kellariloukkoja, kun Nicolas Cagen esittämä yksityisetsivä saa tehtäväkseen tutkia, onko miljonäärivainaan jäämistöstä löytynyt kaitafilmi aito. 15.03 Alivaltiosihteeri. 09.58 Hyvä kysymys. 22.05 Todellisia tarinoita. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 15.35 Studio: All Star 2002. 00.05 Yöklassinen. 08.00 Aktuellt. 21.30 Journal France 2. 09.55 Luvian kirkon kellot kutsuvat. 15.50 Ishockey: All Star 2002. 17.00 Hit List UK. Päivän tapaukset: Cindy Duffy ja hänen julkisilla paikoilla seksiä himoitseva uskoton aviomiehensä. Soita studioon nro 010806000. 20.55 Urheiluradio. 21.50 SubPremier: Rysän päällä. Isäntänä Tommy Grand. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. Kaatopaikan pakolaiset. 21.00 Journal Belge. 18.00 TV5 Infos. 23.00 Uutiset. Oikeastaan hauskinta Trigger Happyssa on se kuinka tyynesti ihmiset suhtautuvat mitä oudoimpiin tapahtumiin ympärillään. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. 12.00 Uutiset ja sää. Kuva: MTV3/Tiedotus Oppenheimin pelon ja toivon utopioita Moni muistaa Porin ja Oulun taidemuseoissa vuonna 1993 nähdyn Dennis Oppenheimin näyttelyn. Monien algerialaisten taiteilijoiden tapaan hänkin on päätynyt muslimiterroristien tappolistoille. 13.00 Nyheter från FNB. 15.40 I Dur och moll. Rento yhdessäolo ja tiivis naapurihenki katkeavat vihaan ja väkivaltaan. 21.03 Maaseutuilta 0203-17600 jatkuu. 12.00 Uutiset ja sää. Itse kaipasin mm. 22.00 Koe-eläinpuisto. Lumilautailun maailmancup. 15.00 Radioteatteri esittää: Kuolleet sielut, osa 4/8. Kummastakohan Annika on kiinnostunut, Elliottista vai Markista. Jolyn uhreina ovat pahaaaavistamattomat tavalliset ihmiset, joille hän syöttää mitä merkillisintä pajunköyttä. 21.25 Pepsi Chart. 15.20 Dame Edna Show. lasku. 17.30 Telecinema. 14.05 Le grande aventure de la presse filmee, 4/4. 09.05 Sunnuntai-Suomi. Dekkarisankarin tie vie masentavimpien pornoläävien uumeniin. Kuusi kuvaa taiteesta eli yritys päästää helvetti valloilleen on kotimaisin voimin tehty dokumentti, joka on taltioitu vuoden 1993 Porin näyttelystä. 08.00 Uutiset ja sää. 22.00 Aktuellt. Lisää kaasua tulee painaneeksi Boualem (Hassan Abdou). 12.25 Carte postale gourmande. 09.58 Hyvä kysymys. Stone ei epäröi näyttää, että verityöt tapahtuvat USA:n hallituksen tuella. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Sami Sirkiä Sami Sirkiä herättelee pilke silmäkulmassa. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 15.30 Radio Ilona. Tarkkailkaa myös jaksoa, jossa hän poliisina värvää puistossa eläkeläisiä vasikoikseen, ilmiantajiksi käräyttämään toisia eläkeläisiä. 00.00 Media Television. 15.00 Uutiset. Videopeli muuttui vahingossa todellisuudeksi, ja pelitohtorilla ja hänen ex-vaimollaan on kovat paikat yrittäessään pelata pahikset pois päiviltä. 13.40 Viikon kiertotähti:Fredi. 21.00 Aktuellt. Oliver Stone oli läpimurto-ohjauksensa aikoihin vimmatussa vedossa. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Vetelin kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 (5,05 euroa/puhelu+pvm) 13.00 Järviradio soi 16.00 Tuote tutuksi 17.00 Uusimaa vastaan Väli-Suomi 18.00 Pyhis Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 27.1. 10.05 Onnenpäivä. 12.00 MTV Recommends Weekend. 14.03 Tänään iltapäivällä. 18.05 Tidsresan. Stone lyö totuuksia tiskiin ja pistää vielä kärkevät mielipiteet päälle. Kun köyhimpien puolta pitänyt arkkipiispa Romero murhataan häikäilemättä, alkaa Boylekin raapia omantuntonsa rippeitä kasaan. 15.55 Urheiluradio. 13.15 Kalle kamrat. 06.03 Morgonmusik. Uutiset tasatunnein. 21.00 Popstars. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 11.00 Uutiset. Oliver Stonen elokuva Salvador on todenmakuinen kertomus keskiamerikkalaisesta toimittajasta, joka yrittää pysyä puolueettomana sukkuloimalla kapinallisten sissien ja vallanpitäjien joukkojen välillä Salvadorin sisällissodan kauhujen keskellä. Elämässä oli vain vähän hyviä päiviä. 13.10 Naisten tunti. Ruotsin tv 2 9.15 Livslust. 555 (118 min, E) Nelonen klo 21.00 Woods kovilla Salvadorissa Salvador (1985) syöksyy väliamerikkalaisen pikkuvaltion kurimukseen niin, että kotisohvankin selkämys tärisee. Parrakkaat kiihkoilijat lähtevät liikekannalle. Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.45. 5.00 Journal RDI. 17.25 Existential Arrands. Pääosaa esittää James Woods. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. Periltä löytyi sisällissodan repimä maa sotilasjunttineen ja kuolemanpartioineen. Oppenheim on teoksissaan tutkinut pahuuden ulottuvuuksia. Soita ja kommentoi! 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 23.30 Om barn. 0.15–0.45 Svenska slut. Se toistaa taideohjelmien kuivimpia metodeja kuvaamalla oppineiden sanoin Oppenehimin teoksia sen sijaan, että olisi antanut enemmän tilaa ja aikaa hänen omille puheilleen ja työprosessien seuraamiselle. 07.20 Naturens under: Virus och bakterier. 9.30 A toi l’actu@. 19.15 Sverigereportaget: Fika – Sveriges paus. Viides tyttö. 12.03 X3M-Dag fortsätter. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 4.00 TV5 Infos. 20.30 Trigger Happy. Helpolla ei pääse katsojakaan. 20.30 Veterinärerna. 19.55 Urheiluradio. 14.00 TV5 Infos. K120. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. Joel yrittää viettää romanttisen illan joka puolelta kutiavan Maggien kanssa. Suurpujottelu, 2. 13.40 Skilda världar. 23.10 SubKultti: Prisoner. 11.00 Bytesize. Juontajana Petri Kejonen. 23.03 News in English. 15.30 Ampumahiihto: Maailmancupia, Antholz, Italia. 4.25 Les carnets du bourlingueur. 14.30 Ampumahiihto: Maailmancupia, Antholz, Italia. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 12.03 Sävellahja. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 15.00 Uutiset. Uusi amerikkalainen tositeeveesarja väijymisrenkaan kiristymisestä uskottomuusepäiltyjen ympärillä. 12.50 Providence. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 21.30 Jalkapallo: Afrikan kansojen cup, Mali. 00.05 Satumaa. 11.50 Lukuhetki. 2002 Radio & TV 25 SubTV! 06.00 Sub Mobile Games. Tanja ei vetäydy, hän elää. Varsinaisia yllätyksiä ei Allouachen elokuva paikallisesta arjesta kerro, mutta ihan kiinnostavasti se Algerin työläiskortteleissa ja rannoilla liikkuu. 08.48 Puutarhurin tietolaari. 10.03 X3M-Dag. 13.10 Kulttuurikahvila. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 09.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 23.00 Journal TV5. 10.00 Sub chat. Karsintakierroksen arvonta
80 tkm, var. 63000 km, graf.harmaa, Airbags, keskusluk., sähköikkunat, CD-soitin, talvirenkaat, lohkolämmitin NISSAN ALMERA 1.4 GX 4d -96 aj. 90 tkm, nätti dsl 20.500 € FORD FIESTA 1.3i Amb. 13.300 hinta ................................. 12.000 hinta ................................. 21.270 MERCEDES-BENZ 200D W124 -90 aj. 98000 km, musta, 2:t renkaat, stereo, lohkoläm., keskusluk., ohjausteh., huoltokirja hinta ................................ 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JÄTTIVALIKOIMASTA KAIKKI MERKIT AINA SOPUHINTAAN UUTENA TAI KÄYTETTYNÄ • MYÖS HUOLTO: KAIKKI MERKIT. 11.605 MERCEDES-BENZ E 290 TDsl STW -98 aj. ilman km.rajoitusta Fordfocus maailman ostetuin auto 2000 ja 2001 Hinnat alk. vihreä, 4xairbag, ABSjarrut, 1-omistaja, lohkolämmitin, metalliväri, ohjaustehostin, stereo, talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja, käyttöohjekirja VOLVO S90 ROYAL Aut. 9 9 aj. TAMMIKUUTA 2002 VAIHTOAUTOT KOKKOLASSA Volvo Renault myynti puh. 18.900 € Wagon alk. 17.570 RENAULT MEGANE Scenic 2.0 -97 aj. -99 pun, aj. 77000 tkm, pun., 2:t renk., stereo, lohkol., keskuslukko, huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................. EteläPohjanmaalla ei sen sijaan tullut ilmoituksia katkoksista. 14.960 TOYOTA COROLLA 1.4 3 ov. 225000 km, helm. -93 aj. 16.480 TOYOTA AVENSIS 2.0 TD farm. -94 aj. Tule nyt konttorillemme tarkistamaan, että taloutesi vakuutusturva on varmasti ajan tasalla. 06-831 8555 Palvelemme: ma–ti klo 9–18 Vielä 2 päivää jatkoaikaa! Laadukkaan MYYMÄLÄKALUSTON poistomyynti Vaatetelineitä, pöytiä, hyllyjä ym. 20.900 MERCEDES-BENZ E 200 CDi -98 aj. 17300 km, met.punainen, 2 renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, koiraverkko hinta ................................. 191000 km, valk., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, aluvanteet, keskuslukko, ABS-jarrut, airbag, tracs-luistonesto kkkkkkkk hinta ................................. 0500 569 174 Kotikartano 107 Kotikartano 107 3 H, K, KHH, SAUNAOSASTO Huoneistoala 107 m 2 + tarvittaessa lisätilaa yläkertaan (yli 40 m 2 ). 77000 km, 2 renkaat, stereo, vetokoukku, lohkolämmitin TOYOTA AVENSIS 1.8 Linea Sol 4d -97 aj. -96 aj. Malli on yksinkertainen ja helppo toteuttaa, Junttila huomautti. 41000 km, met.hop., 2:t renkaat, stereo/CD, lohkolämmitin, sähköikkunat, kauko-ohj. keskuslukko, 1-omistaja hinta ................................ 11.605 NISSAN ALMERA 2.0 GX Dsl -97 aj. ilt. 14.969 CHRYSLER PT CRUISER 2.0 -00 aj. 23.370 VOLKSWAGEN GOLF 1.8i GL 5-ov. -00 aj. 14.801 hinta ................................. 8.370 MITSUBISHI CARISMA 1.6 GL 4 ov. 18.900 € MAZDA 323 1.3 1-om. 19.342 hinta ................................. Jos isä haluaisi käyttää myös nykyisen kolmen viikon isyysloman samassa yhteydessä, hänelle tulisi lähes kahden kuukauden isyysloma. Sisäänkäynti pihan puolelta. 7.480 hinta ................................. keskuslukko, sähköikkunat, huoltokirja kkkkk hinta ................................ 20.930 VOLVO 940 TD IC 4 ov. 14.210 RENAULT CLIO RT 1.4i 5-ov. hinta ................................. -00 met.rusk, aj. Alustavan tutkinnan mukaan pariskunta vietti koti-iltaa ja nautti yhdessä alkoholia. Alensimme kotivakuutuksen vakuutusmaksuja. Työryhmän mallissa isyysvapaaseen tulee seitsemän päivän pidennys. 13.120 PEUGEOT 406 2.1 TD -98 aj. 13.290 VOLVO 440 1.8i -93 aj. 39.356 CITROEN XSARA 1.9 TD SX Break -99 aj. Osallistu samalla arvontaan ja nauti kupponen kahvia kanssamme. Mies surmattiin Hankasalmella. keskuslukko, huoltokirja hinta ............................... -97 aj. 9.920 MERCEDES-BENZ A 170 CDi -99 aj. 197000 km, siniharmaa metalli, aluvanteet, stereo, ilmast., ajotietokone, webasto ajastimella, sähköikkunat, keskuslukko, huoltokirja, uusi korimalli hinta ................................ 60000 km, met.vihr., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, ABS-jarrut, airbag, keskuslukko, huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................ 9000 km, valk., 2renkaat, ilmastointi, lohkolämmitin hinta ................................ (06) 827 3000 Vesa Haikola 0500-860 017 Sune Nordlund 050-557 0322 Juha Torppa 050-303 4643 Markku Sipilä 050-521 0060 Markus Nystedt 050-537 0600 MB Citroen Nissan myynti puh. 160 tkm, erik.varust. POISTAMME NYT LOPUT LAATUVAATTEET ULOSHEITTOHINTAAN POHJOLASSA TURVAPÄIVÄT Keskiviikkona 30.1. Myrsky katkoi sähköjä länsirannikolla HANKASALMI (STT) Hankasalmelainen 35-vuotias mies surmattiin teräaseella omakotitalossa Hankasalmen kirkonkylässä lauantain vastaisena yönä. Tällä tavoin isälle syntyisi hallitusohjelmassakin tavoitteeksi asetettu isyyskuukausi. 45.074 CITROEN C5 HATCHBACK 2.0i -01 aj. -93 aj. 90 tkm 9.950 € MITSUBISHI CARISMA 1.6GLXi -98 met.vihr, aj. Pakoputkien valmistus omalla koneella! O & I Määttälä AKKUTARVIKE Renkaat: Akut: Huoltotyöt: Pakoputket: Asennukset odottaessa! VIKING Tsekkaa sivuiltamme www.kokkolanet.com/ kokkolanompelukone ompelu saumausk. 415000 km, sininen, 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, airbag, keskuslukko, huoltokirja hinta ................................ 8311 250, käsipuh. 16.900 € AUDI A3 1.6i Attraction -97 met.vihr, aj. 69000 km, viol., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, huoltokirja, 1-omistaja hinta ................................ – Naisvaltaisia aloja edustavat työmarkkinakeskusjärjestöt PT ja STTK ovat tästä yhtä mieltä, joten hallituksen pitäisi panna näkemykselle painoa, Koponen sanoi kannanotossa. Se kannattaa. Isyyskuukausi yhä tavoite HELSINKI (STT) Voimakas pohjoistuuli kaatoi perjantai-iltana puita sähkölinjoille varsinkin länsirannikolla. 8278 700, HUOLTO 8278 730 Puh. 197000 km, pun., vetokoukku, lohkolämmitin, stereo, talvirenkaat hinta ................................. 61000 km, helmenpunainen, 2xairbag, ABS-jarrut, 1-omistaja, ilmastointi, lohkolämmitin, metalliväri, ohjausteh., radio/nauhuri, talvirenkaat, kesärenkaat, käyttöohjekirja hinta ................................ 170000 km, met.vihr., 4xairbags, ABS, stereo, talvirenkaat, ohjaustehostin, keskuslukitus, moottorilämmitin, 1-omistaja kkkkkkkk hinta ................................. 1-omistaja hinta ............................... 30 tkm 11.900 € FORD FIESTA 1.3i -97 pun, aj. 139000 km, 2:t renkaat, aluvanteet, stereo, lohkolämmitin, keskuslukko, sähköikkunat, sumuvalot, huoltokirja hinta ................................ 21.696 hinta ................................. – STTK:n ja Palvelutyönantajien malli antaa lisää aikaa perheelle ja helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista. 831 8611. 63000 km, met.vihreä. Herman Renlundinkatu 3. nop.säädin, stereo, moottoriläm., 1-omistaja, huoltokirja hinta ................................. pun., 2:t renkaat, stereo/CD, lohkolämmitin, vetokoukku, sähköikkunat, keskuslukko, ABS-jarrut, aluvanteet, airbag, huoltokirja hinta ................................ Puh. 90000 km, vihreä, talvirenk., kesärenk., stereo, keskusl., airbag, lohkolämmitin NISSAN ALMERA 1.6 Si Sportdeck -99 aj. 160000 km, punainen, 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, keskuslukko, ohjaustehostin, sähköikkunat, sumuv., huoltokirja hinta .................................. 61000 km, pun., talvir., vetok., vak. 127000 km, met.sininen, 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, ABSjarrut, ilmastointilaite, kauko-ohj. 90 tkm, hieno 11.500 € NISSAN PRIMERA 1.6i LX -99 met.vihr, aj. met., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, ABSjarrut, vakonopeussäädin, sähköikkunat, ulkolämpömittari, sumuvalot, lisäistuin 3:lle, huoltokirja RENAULT MEGANE Classic 1.6i 16V 9 9 aj. 17.800 hinta ................................. 70 tkm, hieno 16.400 € VOLVO S40 2.0i pun. 87000 km, met.pun., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, keskuslukko, takaspoileri, ohjaustehostin, vetokoukku, huoltokirja, 1omistaja hinta ............................... 6.550 RENAULT CLIO 1.2 RN -95 aj. 52000 km, met. -98 aj. 38.590 VOLVO 945 2.3i Turbo farmari -97 aj. 21.610 FORD FIESTA 1.3 3-ov. 21.000 SEAT CORDOBA 1.9TDi SE -99 aj. 60000 km, met. Työryhmä sen sijaan ehdotti seitsemän päivän pidennystä nykyiseen isyysvapaaseen. 175000 km, met.harm., 4xairbag, ABSjarrut, Alv-vähen.kelp., webasto, 1-omist., ilmast., keskusluk., luistonesto, metalliväri, ohj.tehostin, radio/nauhuri, tum. Tervetuloa! Kokkolan Pohjola, Tehtaankatu 12 Turvallisuutta ja vaurautta Viescar Oy O U L U • Y L I V I E S K A • K O K K O L A tasaa unelmille tietä www.viescar.fi Indolantie 7, KOKKOLA, PUH. Kotimaan pääuutiset arkena ja pyhänä www.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Palvelutyönantajat (PT) vetoaa maan hallitukseen, jotta se korjaisi vielä esitystä perhevapaista. 144000 km, graf.harm., ABS, luistonesto, sähköikkunat, keskuslukitus, talvirenkaat hinta ................................ keskulukko, sumuvalot, aluvanteet, huoltokirja, ”Silver-look” hinta ................................ 15.980 NISSAN PRIMERA 2.0i Sedan -00 aj. lasit, talvir., kesär., D-verokuitti, huoltokirja hinta ................................ 16.370 FORD MONDEO 1.8i CLX 4 ov. 14.969 hinta ................................ 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, keskuslukko, ohjaustehostin, huoltokirja, 1-omistaja hinta ............................... – Malli lisäisi perhevapaiden tasapuolisempaa käyttöä ja jakaisi perhevapaista koituvia kustannuksia entistä tasaisemmin. 20.140 VOLVO V70 2.5 TDi Sportswagon -00 aj. 65000 km, met.graf., 4xairbag, ABS-jarrut, ASR, Alv-väh.kelp., webasto, automaatti, 1omist., kesk.luk., met.väri, ohj.tehost., radio/nauhuri, tasosäädin, tum. -96 aj. Johtaja Markku Koposen mielestä Palvelutyönantajien ja toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n yhdessä esittämä malli edistää paremmin tasa-arvoa sekä miesja naisvaltaisten alojen yhdenvertaisuutta kuin hallituksen käsittelyssä oleva työryhmän esitys. 51000 km, punainen, autom. 340000 km, valk., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, keskuslukko, aluvanteet, huoltohistoria hinta ................................ 90 tkm 16.800 € NISSAN PRIMERA 1.6SLX -94 met.vihr, nätti 8.400 € VW JETTA 1.6CL -87 valk, nyt halvalla 990 € FORD FOCUS 1.8TCi 5-ov. hinta ................................ Hanhisalo 0400-569 744 Holm 0400-563 684 Kalliokoski 040-547 8058 Melantie 0400-444 900 uudistunut fordfocus 2002 FORD MONDEO 1.6i STW -97 met.vihr, aj. Hallituksen sosiaalipoliittinen ministerityöryhmä käsittelee asiaa ensi keskiviikkona. 17.000 Lisätiedot Timo ja Jani Känsälä, Känsäläntie 41, 69600 KAUSTINEN puh. 14.970 FORD FOCUS TCi Ghia STW DSL aj. 16.500 hinta ................................. 16000 km, met.hopea, 2 xairbag, 1-omistaja, ilmastointi, keskuslukitus, lohkolämmitin, luistonesto, met.väri, ohj.tehostin, radio/cd, vetok., talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja SEAT CORDOBA 1.9SDi Signo -00 aj. 57000 km, met.pun., 2:t renkaat, stereo/CD, sähköikkunat, kauko-ohj. Soita ja pyydä esite Kastellin Suosikeista! Ostetuin! Ostetuin! JÄRKEVIN TAPA TEHDÄ KOTI TORIKATU 18, Kokkola puh. keskusl., sumuvalot, 4xairbag, huoltokirja hinta ................................ STTK:n pääsihteerin Seppo Junttilan mukaan järjestö pitää edelleen kiinni kuukauden tavoitteesta, joka asetettiin sekä hallitusohjelmassa että tuoreimmassa tulopoliittisessa sopimuksessa. Koponen muistutti Palvelutyönantajien kannanotossa, että työja perhe-elämän yhteensovittamista pohtineen työryhmän esitys ei lisää tasa-arvoa, perhevapaiden nykyistä tasaisempaa jakautumista vanhempien kesken eikä kustannusten tasausta naisja miesvaltaisten alojen välillä. Vaasantie, 67700 Kokkola Auki: ma–pe 8.00–17.00, la 10–14 Anttila Wirkkala Finell Kristola 0500-280 766 0500-368 040 050-558 7149 0500-561 814 RENAULT MEGANE Coupe 1.4i Silver -00 5-ov., aj. 15.800 hinta ................................. 6.710 VOLKSWAGEN GOLF TDi 5 ov. Kysy miten. 15.450 € OPEL VECTRA 1.8i Merit -95 met.vihr, aj. Työelämän asenteiden ja käytäntöjen on muututtava siten, että perheet ja perhepoliittiset realiteetit otetaan huomioon, Junttila esitti. Junttila sanoi Kunnallisvirkamiesliiton päivillä Kuusamossa lauantaina, että STTK:n ja Palvelutyönantajien ajama malli on halvempi kuin työryhmän, joka on selvittänyt työja perhe-elämän yhteensovittamista. 244000 km, valk., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, automaattivaihteisto, 2xairbag, keskusluk., ABS-jarrut, sähköikkunat, huoltokirja, alv-väh.mahdoll. SUNNUNTAINA 27. 420000 km, kelt., ABS-jarrut, keskusl., ohjaustehostin, radio/nauhuri, talvir., stereo hinta ................................. 11.680 RENAULT LAGUNA RT 2.0 HB -98 aj. vain 160 tkm 1.330 € ja kymmeniä muita vaihtoehtoja Ford-takuu nyt 2 v. 28.424 hinta ................................. 120000 km, pun., 4xairbag, ABS-jarrut, Automaatti, 1-omistaja, luistonesto, ohjaustehostin, radio/nauhuri, huoltokirja MERCEDES-BENZ 250 TD STW -94 aj. 11.605 hinta ................................... -98 aj. 40000 km, harm., 2xairbag, 1-omist., keskusluk., lohkoläm., met.väri, ohjausteh., radio/cd, vetok., talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja OPEL ASTRA 1.6i GLS Aut. 50 tkm, var. 140000 km, valkoinen, 2:t renkaat, stereo/CD, lohkoläm., ABS-jarrut, sähköikkunat, keskuslukko, huoltokirja. 9 6 aj. 21.400 € (sis.toim.kulut) Vaihtoautoja: q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 3,52 €/min + pvm sateelta suojaan pystytettynä 2002 (224 154 mk) + toimituskulut 37700 37700 37700 S UOSIKKI P AKETTI www.kastelli.fi Kastelli-talo ostetuin jo 8 vuotta peräkkäin! KASTELLI-TALOT Jyri Kivioja, puh. PT ja STTK ovat esittäneet, että isä saisi kahden viikon pidennyksen isyysvapaaseen, jos hän käyttää kaksi viikkoa myös perheen yhteisessä käytössä olevasta vanhempainvapaasta. (06) 8 611 365, 050-3 616 585, 040-7 550 353 Sähköposti: jani.kansala@pp.inet.fi Isokatu 13, Kokkola. 28.–31.1. 72000 km, vihreä, kitkarenkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, ohjaustehostin hinta ................................ -97 aj. (06) 827 3000 Satoja vaihtoau toja! Tutustu tarjontaa mme kotisivuil lamme. 40.190 MERCEDES C220 TD Farmari -98 aj. 430000 km, pun., ABS, lisäpankki, keskusluk., 2 renkaat, stereo, vetokoukku, aluvant. 193000 km, met.pun., 2:t renkaat, stereo/CD, ilmastointilaite, sähköikkunat, kauko-ohj.keskusl., huoltokirja, 1-omistaja hinta ............................... Sähköttömiä talouksia oli muutamia satoja, ja monessa tapauksessa vika-alueet saatiin nopeasti rajattua yleisövihjeiden avulla. klo 9–18 Onko vakuutusturvanne kunnossa. 31.030 MERCEDES 200 D -93 aj. Satakunnassa oli yksi sähkökatkos Luvian alueella. 201000 km, pun. lasit, talvirenk., D-verokuitti, huoltokirja hinta ................................. 30.100 BMW 523i -96 aj. 12000 km, sininen, 2 renkaat, CD soitin, lohkolämmitin hinta ................................. ilmastointi, 2 renkaat, CD soitin, aluvanteet, lohkolämmitin, 1 omistaja, huoltokirja, spoileri RENAULT MEGANE CONF 1.4 -00 Coupe 16V, aj. 20.014 FORD ESCORT 1.8 TD STW -97 aj. Työskentelyä maastossa haittasivat illalla liukas keli, lumipyry ja voimakas tuuli. Puolenyön jälkeen heille tuli riitaa, joka johti lopulta teräaseen käyttöön. 23.960 MERCEDES E290 TURBODSL -98 aj. 28.300 CITROEN XSARA 1.8i 5d -98 aj. 27.583 NISSAN PRIMERA 2.0 Elegance -99 aj. 70000 km, pun., radio/cd, talvirenkaat, kesärenkaat, keskuslukitus, ohjaustehostin SKODA FELICIA 1.9 D LX -99 aj. Kokkola, puh. 285000 km, graf.harm., 2:t renkaat, aluvanteet, stereo, vetokoukku, ilmast., 4xairbag, sähköik., luistonesto, kaukosääd. ”PT:n ja STTK:n malli olisi parempi” Palvelutyönantajat vetoaa perhevapaa-asiassa STTK: KUUSAMO (STT) Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ei pidä riittävänä sitä, että yhteisesti sovittu tavoite isäkuukaudeksi kutistuu seitsemäksi arkipäiväksi. -88 aj. Poliisi on ottanut rikoksesta epäiltynä kiinni miehen 36-vuotiaan aviovaimon. klo 9–18 . 120000 km, pun., 2xairbag, 1-omistaja, kesk.lukitus, lohkoläm., ohjaustehostin, radio/nauhuri, talvirenkaat, kesärenkaat hinta ................................. Fortumin mukaan LounaisSuomen alueella sähkönjakelussa oli keskeytyksiä Dragsfjärdin, Suomusjärven, Perttelin, Kustavin ja Yläneen kuntien alueella. metalli, ABS-jarrut, Alvvähennyskelpoinen, automaat., 1-omistaja, nahkaverhoilu, ilmastointi, keskusluk., metalliväri, ohjaustehostin, radio/nauhuri, vakionopeudensäädin, vetokoukku, talvirenkaat, kesärenkaat, 1-omistaja, stereo VOLVO V40 1.6 MAN -98 aj. 32000 km, met.pun., 2:t renkaat, stereo/CD, lohkolämmitin, automaattiilmastointi, ABS-jarrut, kauko-ohj. 100000 km, met.pun., talvirenk., vetokoukku, lohkolämmitin, stereo, huoltokirja FORD MONDEO 1.8 TD STW -97 aj