K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Nro 114 IRTONUMERO 2,00 € PERJANTAINA 27. Uusittavan käsittelyn vastaajina on 90-luvulla Kokkolassa asunut avopari. Kumpikin yritti hakea muutosta langettaviin päätöksiin korkeimmasta oikeudessa. Hän kuitenkin kannattaa erityisosaamiseen painottavia, peruskoulun jälkeisiä oppilaitoksia, kuten liikuntaja taidelukioita. Keskipohjanmaan 90-vuotisjuhlakiertue oli torstaina Pietarsaaressa, jossa etelän suuntaan kääntynyt lempeä tuuli lämmitti kävelykadulle juhlakojun luo pysähtyneitä. – Venäläisillä on tuhansia taistelukärkiä. Peruskoulussa ei myöskään vielä saisi eritellä lapsia lahjakkaisiin ja lahjattomiin luokkiin, mutta toki esimerkiksi matematiikassa hyvin pärjääviä voi opettaa hieman eri tavalla kuin muita. Oopperasotkut poliisitutkintaan Seppo Luokkala PIETARSAARI (KP) Loistava vierasvoitto ei saanut yhtä mallikasta jatkoa, kun Pietarsaaren Jaro pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa jalkapalloliigassa. Kokkolassa työkoulua on kokeiltu jo liki kymmenen vuotta. Hakalla oli enemmän onnea. – Meillä oli esimerkiksi LVI-puolella kolmivuotinen tutkinto työkouluna, josta oppilaat työllistyivät normaalityöpaikoille keskimääräistä paremmin kuin rinnakkaisen luokan LVI-puolen opiskelijat, kertoo opiskelijahuollon koordinaattori Anne Eteläaho. Jaron hapuili maalitilanteissa johtui pitkälle epätasaisesta Keskuskentän nurmikosta. Sivu 3 Työkoulu auttaa tutkintoon Jos ammattikoulun teoriatunnit eivät maistu, ratkaisu löytyy silti Petri Kalliokoski valmistuu ammattiin työkoulun kautta. Mies sai törkeästä varkaudesta vuoden ja kymmenen kuukauden tuomion, jonka hän on jo istunut. Tämä ei onnistunut edelliskerroilla. Käräjäoikeus vapautti heidät aikanaan, mutta hovioikeus luki molemmille vankeutta. Sivu 15 Haka haki pisteet Pietarsaaresta Jarolle maalipaikkoja luonut Piracaia (oik.) taisteli pallosta Hakan kapteeni Juuso Kangaskorven kanssa. Sivu 5 Vanha murto palaa oikeuteen Mies istui kokkolalaisen turkisliikkeen keikasta lähes kahden vuoden tuomion, mutta EIT määräsi rikosjutun uuteen käsittelyyn oikeudenkäyntivirheen takia +13 +12 +14 Outi Airola (KP) Työkoulusta pyritään kehittämään pysyvä vaihtoehto niille, joilta koulu uhkaa jäädä kesken liian teoreettisen opetuksensa vuoksi. Sivu 2 ”Suomi on hyvä maa” . Väkeä riitti pitkin päivää ja perheen pienimpiä mutta myös isompia ilahduttivat satuhahmot Muumi ja Gepardi. Monelle työn kautta oppiminen on paras vaihtoehto, tietää ammattiopiston rehtori Raita Salminen. Kaikkiaan vuosien 2003-06 aikana kaupunki panosti paikalliseen oopperatapahtumaan 940 000 euroa. Sivu 6 ”Lapsia ei saa luokitella”. Hallitus aikookin vakinaistaa työkoulut ja nuorten työpajatoiminnan. Ammattikoulun keskeyttää vuosittain joka kymmenes opiskelija ja työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oli viime vuonnakin lähes 15 000 nuorta peruskoulun jälkeen. KKO ei valituslupaa myöntänyt. Perinteisesti vahva Valkeakosken Haka noukki kolme sarjapistettä mukaansa voittoluvuin 2–1 (1–0). HUHTIKUUTA 2007 Perjantai 8-12 m/s . Veteraaneista huolehditaan, ja heidän arvostuksensa on korkeaa luokkaa. Naiselle tuli avunannosta ehdollista. Miehet eivät tulleet aikaisempiin avoparin oikeudenkäynteihin, mutta lain muututtua kanssaepäiltyinä he eivät voi enää kieltäytyä kuulemisesta. Kuva: Clas-Olav Slotte Hanna Kauppinen (KP) – Lahjakkaat lapset eivät tarvitse omia koulujaan. Pulakapinan ympärille rakennettu oopperahanke aiheutti kaupungille viime vuonna noin 300 000 euroa suuremman laskun, kuin alun perin arveltiin. Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice vaati muistutti, että Venäjän tulee pitää kiinni tae-sopimuksesta. Myös oppilaat viihtyvät työkoulussa. Oopperakeskushankkeen näkyvin osa oli Pula!-ooppera, joka veti Nivalaan kolmena viime kesänä yhteensä yli 26 000 katsojaa. Tänään on Kansallinen veteraanipäivä. Koulujen tehtävä on kuitenkin ennen kaikkea opettaa elämään sekä pärjäämään sosiaalisesti, lahjakkuutta tutkinut professori Kari Uusikylä sanoo. Kalajokinen veteraani Viljo Polvi on tyytyväinen elämäänsä. Innokkaimmat uskalsivat kokeilla muumitanssiakin, joka jos ei nyt ihan energiaa kuluta, saa ainakin hymyn suupieliin. KKO palautti jutun hovioikeuteen, koska EIT:n tavoin se edellyttää kahden jo aiemmin samasta asiasta tuomitun miehen kuulemista samassa istunnossa. Se sai molemmat maalinsa jarolaisten tuntuvalla myötävaikutuksella. Tutkintapyyntö siirtyi torstaina Oulun läänin talousrikosyksikköön, jossa päätetään asian jatkotoimista. Kuva: Clas-Olav Slotte NIVALA (STT) Pro Nivala -kansalaisliike on jättänyt tutkintapyynnön oopperakeskuksen taloussotkuista keskiviikkona Haapajärven kihlakunnan poliisille. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, EIT, löysi edellisestä käsittelystä virheen, joka sen mukaan saattoi vaikuttaa lopputulokseen. – Paremmin täällä oppii kuin koulussa, kun vanhemmat ammattimiehet neuvovat, sanoo rakennusalan tutkintoa Rakennus Puskalassa suorittava Petri Kalliokoski. Sivu 2 Koulupojatkin lähtivät tanssiin Gepardi sai houkuteltua koulupoikiakin muumitanssiin Pietarsaaressa. Kuva: Anita Salmi +12 Sivu 12 Kari Viiperi (KP) Kokkolan Turkiksen murtoa maaliskuussa 1995 puidaan Vaasan käräjäoikeudessa tulevana syksynä. Tulokset ovat loistavia. Tämän jälkeen he kantelivat asiasta EIT:lle. Sivu 11 Kansallisena veteraanipäivänä . Ottelu oli kauttaaltaan tasainen ja pelin hallinnan perusteella tasapeli olisi ollut varsin kohtuullinen lopputulos. Kansallista veteraanipäivää vietetään jälleen tänään perjantaina. Kuva: Lehtikuva/AFP/Alexander Nemenov . Sivu 14 Putinin puheista halutaan selvitystä Vladimir Putinin mukaan Venäjän ei tarvitse noudattaa tae-sopimusta. Ajatuksessa, että Venäjän ydinisku voitaisiin pysäyttää muutamalla torjuntaohjuksella, ei ole mitään järkeä, Rice sanoi Oslossa. Eräs haastattelemani huippuälykäs ihminen kertoi, että hänen ”pelastuksensa” oli se, että sai käydä koulunsa tavallisten oppilaiden joukossa. Pirtti pieni, pöytä, tuoli,/ lautasella ruodot kalan./ Parisängyn toinen puoli,/ päällä hihna tekojalan./ Raaja näkyy sängyn alta,/ joku nukkuu istuen./ Rauha huokuu kaikkialta,/ sen hiljaisuuteen verhoten/ Yksin elää elämäänsä,/ mies ennen riski, rehti./ Salaa suree ikäväänsä,/ kun elo iltaan ehti. Venäjän presidentti Vladimir Putinin Yhdysvaltoja arvosteleva puhe noteerattiin tarkalla korvalla Nato-kokouksessa Sotilasliiton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer vaati ulkoministeri Sergei Lavrovilta heti selitystä Putinin puheisiin. Näin runoilee Pekka Palola Kaustiselta. – Tämä on kyllä erinomainen uutinen, sillä kaikki eivät jaksa istua kahdeksaa tuntia päivässä kuuntelemassa. – Voin sanoa jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin tapaan, että Suomi on hyvä maa, toukokuussa 97 vuotta täyttävä Polvi kiittelee
Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. 020 750 4458, fax 020 750 4460 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . 020 750 4486 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Sota yhdisti kansalaissodan kahtia jakaman kansan, Polvi sanoo. Siksi toinen nimeni on Aleksanteri, hän naurahtaa. Työ vei maailmalle, muun muassa noin 40 vuodeksi Ouluun. Talonpojat-yhtye viihdytti niin ikään teltan tuntumaan pysähtyneitä. Perheen pienimpiä ja isompiakin ilahduttivat Muumi ja Gepardi. Keikalla käydään paljon Pietarsaaressa ja lähiseudulla, eräs soittajista, Risto Mäkinen sanoo. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Postikortti on edellisiä kortteja uudempaa mallia, erona reunaton vaakuna vasemmalla. – Jos tulee Euroopantai maailmanmestaruussoitot, niihin voin osallistua, mutta en muihin, hän lausahtaa. Toivottavasti he tekevät järkevän ratkaisun. Kaikista heistä löytyy lyhyitä mainintoja Kokkolan kaupungin historiasta, osasta 4 ja Kaarlelan pitäjän historiasta, osasta. Petäistölle Rautioon osoitetussa kortissa vuodelta 1896. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajokinen veteraani Viljo Polvi katselee tämän päivän elämää tyytyväisellä ja kiitollisella mielellä. Kokkolan asemapäällikkönä ja pankkialalla. 020 750 4477 Mediasihteeri . Erälisä 2 €/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. – Soitamme viihdyttävää, vanhaa tanssimusiikkia. 3. Niin kovasta paikasta oli kyse, ettei heti sodan jälkeen kyennyt töihin, vaan täytyi ensin palautua fyysisesti ja psyykkisesti kovista koettelemuksista. – On se tuttu, se on Muumi, Akke tuumi kysyttäessä tietääkö hän valkoisen satuhahmon nimeä, joka häntä silmin nähden kiinnosti. Suomen armeija piti kuitenkin pintansa. Polvi on kokenut sodan kauheudet. ylivieska@kpk.. Ankara pakkanen koitui lopulta meidän eduksemme, sillä me kestimme sen paremmin. Toisaalta Akkea hieman jännittikin, mutta pienen houkuttelun jälkeen hän uskaltautui äidin mukana Muumin viereen. 020 750 4476 fax 020 750 4488 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Kuvat: Anita Salmi Talonpojat-yhtye, Risto Mäkinen, Max Wideman, Albin Kattilakoski, Veikko Halla-aho ja etualalla sahaa soittava Esko Pirttilampi. Finnilän kauppiassuvun toinen edustaja on lähettäjänä kirjakauppias H. Suomalaiset sotilaat kestivät sodan kauhut, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. 020 750 4400, fax 020 750 4447 . – Tuntuu tämä soitto olevan yleisön mieleen, koska kysyntää on erilaisiin pieniin ja isompiin tapahtumiin, Mäkinen kertoo. Polven mielestä hyvä fyysinen kunto oli avuksi taistelukentällä, jossa edettiin joskus vanikan ja korvikkeen voimalla. Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan numeroon 0200-55888 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Kahdella vuoden 1896 kortilla on postivaunuleimat 7 ja 8. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . – Seisoimme kaikki yhdessä rintamassa. 020 750 4400, fax 020 750 4446 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . 020 750 4478 . Hän ei toivo sotaa kenenkään kohdalle, koska siitä kärsivät hyvin monet osapuolet. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. lomamatkan vuoksi. Osa pikkuisista uskaltautui piiriin satuhahmojen kanssa. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Minulla ainakaan ei ole valittamista, sillä Koivurinteellä on hyvä asua. Jokaista pelotti, mutta ihminen tottuu kaikkeen, myös pelkoon, johon turtui ajan mittaan, Polvi kuvailee. n lähettämällä kortilla kruunupyyn VPK:n päällikölle 13.5.1896. Tässä koosteen toisessa osassa esittelen kahden Finnilän kauppiassuvun sekä viranomaispuolelta Edvard Bengelsdorffn lähettämät kolme ehiökorttia vuosilta 1893 ja 1896. 020 750 4400 ark. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Niin ikään yhtye on esiintynyt usean vuoden ajan muun muassa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja Jaakon päivillä. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinnat: juttuvinkki/tilaus 0,25 € ja osoitteenmuutos 0,70 €. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 13 € 1x35 mm 17 € 1x50 tai 2x25 mm 23 € 1x70 tai 2x35 mm 29 € 1x100 tai 2x50 mm 37 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Jatkosodassa häneltä kului viisi vuotta. Liikaa ei kannata surra. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. viikko 17 Perjantaina 27.4.2007 . Polvi on säilyttänyt ryhtinsä, positiivisuutensa ja iloisuutensa. Kortissa tehdään ostotarjous kruunupyyläiselle Gustav Levanderille. 23:3-4 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Terveys kuuluu niistä tärkeimpiin, Kalajoen vanhin veteraani kertoo. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Se asia on päättäjiemme käsissä. LOS ANGELES (STT–Reuters) Amerikkalaisnäyttelijä Alec Baldwin on pyytänyt eroa tv-sarjasta 30 Rock. Kokoonpanossa soittaa myös mestaripelimanni Esko Pirttilampi. – Talvisodassa naapurin tavoitteena oli mennä Suomussalmen kautta Ouluun. ei ilmesty tänään painokoneongelmien vuoksi. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. – Raution talo on nykyään kakkosasuntoni, Polvi huomauttaa. Polvi osallistuu mielellään tänään vietettävään kansalliseen veteraanipäivän juhlaan Kalajoella Pohjankylän koululla jo senkin takia, koska se on kunnianosoitus veteraaniväelle. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Taitoa on kertynyt vuosien varrella ja siitä on tunnustuksena tullut kaksi kertaa Suomen mestaruus ja kerran Baltian sekä Pohjoismaiden mestaruus. – Onko niille saatu riittävä vastine, hän heittää retorisen kysymyksen. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Tref. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Baldwin esittää NBC-yhtiön suositussa komediasarjassa televisiotuottajaa. Alec Baldwin pyytää eroa Radioja tv-liite Tref. Kansallinen veteraanipäivä Sankari on sanomattoman onnellinen! SUURKIITOS! Arvi 80 v EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Heino Hanhikoski Onnittelut Merkkipäivät Kiitokset Katso kuukauden etukorttietusi Treffistä. Hän seuraa ajan tapahtumia edelleen hyvin tiiviisti. 020 750 4487 ilmoitukset, . Ne ovat lapsille tosi mieluisia hahmoja, Johanna Hautala sanoo. Saipa Gepardi houkuteltua tanssiin pari koulupoikaakin. – Synnyin Venäjän vallan aikana. Kuva: Heikki Gummerus Painatettujen kirjekuorten lisäksi oli jo yli sata vuotta sitten tapana käyttää kumileimasimia kirjeitten ja korttien lähettäjän tunnuksina. Talonpojat ovat pukeutuneetkin vanhanaikaisiin talonpoikaisasuihin. Kävelykadulla tapasivat aamuvarhaisella aikuiset kahvittelun ja juttelun merkeissä. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Hänen instrumenttinsa on saha ja sitä hän kertoo soittaneensa jo yli 50 vuotta. Polvi on syntynyt Rautiossa. Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi tekstiviestillä, 13525 Juttuvinkki: Kirjoita VINKKI (väli) juttuvinkkisi. – Kukaan sotaa käymätön ei voi kuvitella, miten julma se on. Sen sijaan erilaisiin esiintymisiin hän lähtee mielellään. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,37 € Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Kolmas ”henkilöleima” on kapteeni Edvard Bengelsdorf. Hän oli talvija jatkosodassa puolustamassa maamme itsenäisyyttä, joka saatiin turvatuksi kovilla taisteluilla ja kalliilla uhrilla. Väkeä riitti kauniin sään siivittämänä koko ajan. Eteläväylä, Kokkola. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. 020 750 4483, 020 750 4482 fax 020 750 4488 Tilaushinnat: Kestotilaus 17,50 €/kk. Jos sää oli ollut leudompi, emme olisi tainneet pärjätä naapurin ylivoimalle, Polvi pohdiskelee jälkikäteen talvisodan vaiheita. He olivat puolustamassa maamme itsenäisyyttä. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Määräaikaistilaus: 1 kk 24 € 6 kk 126 € 3 kk 68 € 12 kk 234 € 4 kk 88 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . 2 riviä, sis. Baldwin on joutunut kovan julkisen kohun keskelle sen jälkeen kun hänen tyttärelleen jättämä puhelinvastaajaviesti julkaistiin viime viikolla internetissä. 2006 27907 kpl ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. – Nuorena poikasena ryhdyin kokeilemaan, kun eräs kaveri soitti sahaa. Hän ei osaa sanoa, pitääkö Suomen liittyä Natoon. EUjäsenyyteen Polvi suhtautuu kriittisesti, koska jäsenmaksut ovat aika isot. Maailma on muuttanut hänen elinaikanaan valtavasti. Vanhin kortti on leimattu yksirenkaisella Gamlakarlebyleimalla. Vuonna 1893 lähetetyssä kortissa on kauppias Alexander Finnilän kuolinpesän sininen soikea leima. Tänään Perhealbumi . Talonpojissa soittavat Risto Mäkinen, kitara, Max Wideman, harmonikka, Albin Kattilakoski, mandoliini, Veikko Halla-aho mandoliini ja Esko Pirttilampi, saha. Juhlassa tapaa myös muita veteraaneja. Huumori muodostaa elämän suolan, karismaattinen vanhus tietää. luettavissa osoitteessa www.keskipohjanmaa.net/tref?. Hän palasi synnyinkylälleen vuonna 1980. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,18 2,56 tekstissä 2,04 2,40 tekstin jälkeen 2,04 2,40 takasivu 2,18 2,56 välikannet 2,18 2,56 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,25 2,64 tekstissä 2,11 2,48 tekstin jälkeen 2,11 2,48 takasivu 2,25 2,64 välikannet 2,25 2,64 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. kapteeni Bengelsdorff toimi mm. – Kesällä menemme Naantaliin Muumimaailmaan katsomaan muumeja. KESKIPOHJANMAA 2 Nimipäivät tänään: Merja, Engelbrekt ja Engelbert, ortodokseilla Simeoni ja Simana Nimipäivät huomenna: Ilpo, Tuure, Ilppo ja Ture, ortodokseilla Jason ja Maksima Aurinko nousee: Kokkolassa 5.17 (pimeys päättyy 4.15), Helsingissä 5.30, Oulussa 5.00 Aurinko laskee: Kokkolassa 21.35 (pimeys alkaa 22.39), Helsingissä 21.08, Oulussa 21.34 Sana: ”Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. 020 750 4400, fax 020 750 4445 . Erkki Urmo Vanhaa kokkolalaista henkilöpostia II Postimerkit Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Keskipohjanmaan 90-vuotisjuhlatapahtuma ehti torstaina Pietarsaareen. Akke Niemi oli äitinsä Johanna Hautalan ja vaunuissaan menoa ihmettelevän pikkuveljen, Janin kanssa myös tullut katselemaan muumia. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Eihän se helppoa ollut oppia, mutta kyllä sitä nyt jo soittelee, Pirttilampi tuumii vaatimattomana. 020 750 4471 . – Positiivinen elämäasenne on suuri voimavara. Toimitus: toimitus@kpk.. Jatkosodassa kovimmat taistelut käytiin sodan loppuvaiheessa, jolloin Neuvostoliiton ylivoima oli melkoinen. Kiitollisuuden aiheita on monia. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” Ps. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Aurinkokin alkoi lämmittää yhdentoista paikkeilla. Veteraaneista pidetään hyvä huoli Kalajokinen Viljo Polvi on kiitollinen Viljo Polven mielestä positiivinen elämänasenne on suuri voimavara. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Hänellä on ajokortti ja auto, jolla hän ajaa edelleen. Hänellä on myös digiboksi ja kännykkä, mutta tietokonetta hän ei aio hankkia. 020 750 4400 vaihde fax 020 750 4444 toimitus fax 020 750 4488 ilmoitukset Kartanotie 3, 84100 Ylivieska . 020 750 4489 ilmoitukset Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . – Meistä veteraaneista pidetään hyvä huoli. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Sotaa ei toivo kenenkään kohdalle Polvikaan ei selvinnyt sodasta kolhuitta. Sahansoittoa mestarityyliin Muumi, Gepardi ja Talonpojat viihdyttivät Pietarsaaressa Akkea jännitti satuhahmot, mutta äidin, Johanna Hautalan kanssa hän uskaltautui otusten viereen. 020 750 4457, fax 020 750 4476 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.. 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm
Se ei vain kertakaikkiaan sovi kaikille, sanoo Salminen. Kirjastokäyntien määrä on supistunut 2,4 prosentilla, mutta verkkokäyntien määrä on kasvanut 6 prosenttia. Eläinsuojelurikos paljastui Siikajoella. He ovat vain erilaisia oppijoita, jotka työllistyvät ammatteihinsa yhtä hyvin kuin muutkin. Seuraavana vuonna vuorossa ovat Kråkholma ja Lontoo, mutta niiden on odotettava vesilaitoksen saaneeraustöitä. Ja yrittäjiltähän tulee erittäin hyvää palautetta työkoululaisista, iloitsee Salminen. Asko Ojamäki johtoryhmän puheenjohtajaksi PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kaupunki käyttää vajaat 300 000 euroa katujen asvaltointiin tänä vuonna. Vuorossa ovat Pörkenäsinkatu, Bonäsinkatu, Kumpukuja, Kristiinankatu, Kangastie ja sataman liikennealue. Luokkatilaallergiaan löytyy lääke Työkoulun kautta voi valmistua ammattiin yhtä lailla Petri Kalliokoski oppii rakentajaksi työn kautta, kun teoriatunnit eivät maistuneet. Toinen Uusi-Rauvan uran valtakunnallisesti poikkeuksellinen piirre on kuitenkin se, että eläkkeelle jääminen tapahtuu asteittain, sillä kunnanjohtaja jatkaa tehtävässään osa-aikaisesti vielä vuoden loppuun. – Ammattiaineet tuntuivat hankalilta. – Liikkeemme piirissä katsotaan, että Jeesus-marssille on valittu väärä päivä. Suomeen kansainvälinen tapahtuma rantautui vuonna 1992. Asian esitutkinta jatkuu ja se tullaan siirtämään aikanaan syyteharkintaan. – Tunnelma on sekä haikea että helpottunut. Myös siellä puhujanpönttöön kipuaa Wikström. Esitutkinnassa on suoritettu kuulusteluja ja teknistä tutkintaa. Kuva: Tomi Hirvinen (KP) Vaikka kirjastojen kokonaislainaus on hieman vähentynyt, Pohjois-Pohjanmaalla lainataan koko Oulun läänin lailla edelleen keskimääräistä enemmän muuhun maahan verrattuna. Palon syttymissyystä ei vielä ole tietoa. He eivät sinänsä vastusta uuden oppimista, vaan tapaa istua kahdeksan tuntia päivässä ja kuunnella kun joku puhuu. – Eli aika monelle alalle on mahdollisuus jo valmistua työelämän kautta, sanoo Eteläaho. Oulun läänin kirjastoissa on kirjastoaineistoa yhteensä 4,2 miljoonaa kappaletta, suurin osa kirjoja. – Olin syksyllä koulussa, ja nyt toukokuussa taas menen, sanoo Petri Kalliokoski – eikä moiti tällaista koulumäärää. Kahdentoista jälkeen liput järjestäytyvät kaupungintalon eteen. – Osallistuminen on painottunut väärin. Ammattikoulu teoretisoitunut Vielä takavuosina ammattikoulu oli paikka, jonne kouluallergikot saattoivat paeta. Syykin tiedetään. Kuva: Clas-Olav Slotte (KP) Varhain torstaiaamuna sattui vanhalla Satamatiellä Pietarsaaressa ojaanajo, jossa ei henkilövahinkoja. Sieltä sai käytännön ammatin kohtalaisen mukavalla koulunkäyntityylillä: paljon käytännön harjoittelua, vähän teoriaa. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa tehtiin viime vuonna 22,43 lainausta asukasta kohden, kun valtakunnan keskiarvo oli 19,62. Vasta sen jälkeen marssijat laittavat radionsa päälle. Sievin, Ylivieskan ja Nivalan palokuntien ponnisteluin liekit saatiin taltutettua. Vahingot nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin, sillä tulen saaliiksi jäi myös metsäkoneiden osia ja elektroniikkaa. Tähän saakka työkoulua on viety läpi vähän niin kuin tiskin alta, kuvailee rehtori Salminen. Varsinainen virka päättyy kuitenkin 1. Vähän myöhemmin poliisi tavoitti kuljettajan. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon luvattomasta käytöstä. Uutiset Lyhyesti . Varapuheenjohtajana toimii Jukka Linna Sievistä ja toisena varapuheenjohtajaksi Veikko Linna Nivalasta. Vaikka koulu käydään työn kautta, aivan kokonaan ei koulunpenkiltä vältytä. Ei vappumarssiperinnettä olla hautaamassa, hän sanoo. Henkilöauto suistui aamuyöllä ojaan ja törmäsi valopylvääseen. Kansainvälisenä työväen juhlapäivänä kuitenkin marssitaan Kokkolassa. Oppilaan opetuksesta vastaa ammattikoulun opettaja ja lisäksi yritykseen nimetään työnohjaaja. Ei oikein jaksanut niitä opiskella. Parhaimmillaan mukana on ollut jopa kahdeksansataa osallistujaa. – Tämä on hyvä ratkaisu. Paikallisosaston vappu sujuu muuten perinteisissä merkeissä. Esitutkinnan aikana on ollut yksi kiinniotettu, joka on jo vapautettu. Työkoulu toteutuu kolmikantaperiaatteella. Pietarsaaressa juhlitaan Koulupuistossa kello 11. Alkaa jo juhlakalu olla vähän väsyksissä tästä seisomisesta, mutta pitää näillä tauoilla käveleskellä ja venytellä lihaksia, että jaksaa vielä illankin juhlallisuudet, kunnanjohtaja myhäili ja arvioi puristaneensa jo lähemmäs 150:tä kättä. – Aiempina vuosina kaikki varaamamme viisisataa lauluvihkoa ovat menneet. Vain marssi jää pois. Perjantaina 27.4.2007 Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: 020 750 4405 Uutistuottaja: Jens Oja 020 750 4404 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Taloustoimitus: 020 750 4407, 020 750 4408 Sähköposti: toimitus@kpk.. – Tarkoitus ei ole astua kenenkään varpaille, ajankohta pyritään pitämään samana ympäri maailman. Maakunta . Kokoontuminen tapahtuu Mannerheiminaukiolla. Rakennus paloi korjauskelvottomaksi, mutta pajan irtaimisto työstökoneineen saatiin pelastetuksi. – Marssimme torin ohi ilman musiikkia SAK:n juhlan vuoksi. Summa kasvoi edellisvuodesta 22 senttiä per asukas. Jeesus-marssi marssitaan neljättä kertaa Kokkolassa. Suomessa aikatauluihimme vaikuttaa Radio Dein kautta lähetettävä marssimusiikki, jonka tahtiin marssimme, sanoo marssin koordinaattori Teija Sundkvist. Kokkolassa edistyksellisiä Kokkolan ammattiopistossa puututtiin keskeyttämisiin jo liki kymmenen vuotta sitten satsaamalla työkouluun erilaisina kokeiluina. , etunimi.sukunimi@kpk.. Maatilalla ei ole enää eläimiä. Rehtori Raita Salminen muistuttaa, että työkoululaisten joukosta puhuttaessa ei kannata puhua syrjäytyneistä nuorista, vaikka työkoulu onkin usein vaihtoehto koulun keskeyttämiselle. Kuski ja kyydissä olleet matkustajat pakenivat paikalta. Täällä ammattimiehet neuvovat ja tuntuu, että oppii paremmin kuin koulussa, luonnehtii Kalliokoski. Seppo Tastula on pahoillaan Jeesus-marssin ajankohdasta. Talous . Varapuheenjohtaja Seppo Tastula kuitenkin painottaa, että kyse on ainoastaan välivuodesta. Musiikista vastasi oopperalaulaja Hannu Niemelä. Tastulan mukaan ”tilaus osallistumiselle on ollut liian ohkainen”. Jeesus-marssi jäi yksin SAK:n vappumarssi vuodeksi telakalle laihan osallistumisinnon takia Hanna Kauppinen LOHTAJA (KP) Yksi Suomen pitkäaikaisimmista kunnanjohtajista, Lohtajan Matti Uusi-Rauva jätti eilen haikeat jäähyväiset 36,5 vuotta kestäneelle pestilleen. Keskustelut toisen ajankohdan löytämisestä eivät ole johtaneet mihinkään. Ulkomaat Maakunta 3 KESKIPOHJANMAA . Molemmat ohjaajat seuraavat oppilaan edistymistä tarpeen mukaan. Tervehdyksiä vastaanottaessa syntyy hyvin herkkiäkin tilanteita, sillä monien yhteistyökumppanien kanssa on kuljettu pitkään, Matti Uusi-Rauva totesi muutama tunti ennen varsinaisen läksiäisjuhlan alkamista, kun takana oli neljän tunnin rupeama tervehdysten vastaanottamista Lohtaja-talolla. – Osa nuorista on todella hukassa tämän koulutuksen kanssa, koska he eivät jaksa istua teoriatunneilla tai suorittaa ylipäätään näin pitkiä teoreettisia opintoja, sanoo opiskelijahuollon koordinaattori Anne Eteläaho. Yli kymmenen prosenttia nuorista ammattikoululaisista keskeyttää joka vuosi opiskelunsa. Rattijuoppo ajoi ojaan Pietarsaaressa YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kaupunginjohtaja Asko Ojamäki on valittu peruspalvelukuntayhtymä Kallion johtoryhmän puheenjohtajaksi. Lisäksi yksi pakettiauto paloi osittain. Ihmiset pitäisi aktivoida katujen varsilta kulkueeseen. Vappumarssijoiden määrään ei Jeesus-marssi ole kuitenkaan vaikuttanut, sillä kyseessä on kaksi eri kohderyhmää. Laatusuositukseen verrattuna kirjastoissa oli liian vähän henkilökuntaa, Pohjois-Pohjanmaallakin vain tyydyttävästi. Ehkä pelätään leimaantumista, mikä on mielestäni täysin turhaa. Kadun varsilla kulkuetta odotetaan, mutta itse osallistumiselle on liian iso kynnys. Tilanne muuttui, kun ammattikoulu muuttui kolmivuotiseksi, entistä vaativammaksi ja teoreettisemmaksi opinahjoksi. Myös seinänvieressä olleet kaksi traktoria saatiin turvaan. ”Eniten jään kaipaamaan työyhteisöä” Matti Uusi-Rauva siirtyy eläkkeelle asteittain Lohtajan pitkäaikaisen kunnanjohtajan Matti Uusi-Rauvan eläkkeelle jäämistä juhlistettiin arvokkaissa merkeissä Lohtajan koululla torstai-iltana. Outi Airola (KP) Petri Kalliokoski aloitti peruskoulun jälkeen opinnot ammattikoulun rakennuslinjalla, mutta havaitsi jo pian, että koulunpenkillä istuminen ei ole häntä varten. Nautorin tehdasalueen edustalla aloitetaan pohjustustyöt asvaltointia varten. Ylivieskasta hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Asko Ojamäki, Jouko Hannula, Tuija Haikola, Eero Kippola ja Irene Isokoski, Nivalasta Veikko Linna, Airi Hakala, Tapio Uusitalo ja Eija-Riitta Niinikoski, Alavieskasta Marja Isokääntä ja Tapio Mattila sekä Sievistä Jukka Linna ja Maija-Liisa Takanen. Marssin väliin jättäminen perustuu osaston yksimieliseen päätökseen. Samoin suurin osa myymälänkin tavaroista. Juhlapaikkana on edelleen Kokkolan Kauppatori, jossa vietetään pääjuhla. Kokkolan lisäksi Jeesus-marssi tapahtuu Helsingissä, Tampereella ja Vaasassa. Sievin palokunnan saapuessa paikalle ullakko oli tulessa ja liekit löivät räystään alta. Pietarsaari upottaa 300 000 euroa asvalttiin SIEVI (KP) Hydrauliikka-alan myymälä ja pajarakennus paloi käyttökelvottomaksi Sievin Järvikylällä torstain vastaisena yönä. – Meillä on yhdeksäsluokkalaisissa nuorissa, jotka peruskoulun päättävät, ihan selkeästi luokkatila-allergisia. Puheenvuoron käyttivät Uusi-Rauvan lisäksi ainakin kunnanhallituksen, valtuuston, Kuntaliiton ja Puolustusvoimien edustajat sekä maakuntajohtaja. – Jos asia on nyt kirjattu hallitusohjelmaan, siinä tulee arvostus ja kiitos jo tehdystä työstä. Oulun läänissä verkkoasiointi ei ole kuitenkaan kasvanut yhtä nopeasti kuin muualla maassa. Työkoulun kautta eri yrityksissä tai Kokkotyösäätiössä on valmistunut viime vuosina ammattiin noin kuusikymmentä nuorta. Jonkinlaisia perusjaksoja on istuttava pulpetissa, teoria-aineiden suorittamisessa sovelletaan mahdollisimman työläheisiä tapoja. Kirjastokäyntejä oli Pohjois-Pohjanmaalla 12,57 asukasta kohden, kun koko maan keskiarvo oli 11,38. Vaikka arkirutiinit Lohtajan kunnantalolla vielä jatkuvat, Matti Uusi-Rauva arvelee kaipaavansa varsinaisella eläkkeellä eniten juuri työyhteisöään, johon moni muukin on kuulunut useita kymmeniä vuosia. P-Pohjanmaalla ahkeria lainaajia SIIKAJOKI (STT) Raahen kihlakunnan poliisi tutkii viikonloppuna Siikajoen kunnan alueella paljastunutta eläinsuojelurikosta, jossa reilut 30 huonolla pidolla ollutta nautaa on kuollut navettaan talven aikana. Myymäläja pajarakennus paloi Sievissä Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Satavuotiaan SAK:n Kokkolanseudun paikallisjärjestö ei marssi vappuna. Viime vuonna läänin kirjastoihin hankittiin aineistoa 8,62 eurolla asukasta kohden. Pintatöitä tehdään Luodontiellä, Permonkaarteessa, Torpanmaantiellä, Pohjanlahdentiellä ja Kisorintiellä. – Nyt on vain pieni luova tauko, ja sitten tämä jatkuu vielä runsaan tunnin verran. Se lähti liikkeelle lämpökeskuksen puoleisesta päästä. Järvikyläntiellä sijainnut 9x12-metrinen rakennus syttyi tuleen kello kahden maissa. Paraikaa työkoulua on laajennettu koskemaan myös sosiaalija terveyspuolen opiskelua. Hänelle suositeltiin työkoulua, jonka kautta voi valmistua yhtä hyvin rakennusalan tutkinnon haltijaksi. – Itse asiassa palkkasihteeri Marja-Leena Jaakola oli kunnan palveluksessa jo minua aikaisemmin ja vielä jatkaakin tehtävässään, Uusi-Rauva mainitsee. Lohtajan koululla järjestetyn läksiäistilaisuuden ohjelma oli puheidentäyteinen. Kotimaa . Henkilökuntaa Oulun läänin kirjastoissa ei ole kuitenkaan enemmän, vaan saman verran kuin koko maassa keskimäärin. Marssi lähtee Kauppatorin vierestä Kulmakadulta kello 12.15. Keskeyttämiset onkin saatu minimiin: Kokkolassa keskeytyksiä on kolmanneksi vähiten koko valtakunnan mitassa. – Ensin käydään haudalla. – Ei missään nimessä. Kokkolassa juhlapuhujana on liittosihteeri Seppo Wikström Kemianliitosta. – Ensi vuonna katsotaan uusin silmin. toukokuuta alkavaan eläkkeeseen. Kaksi marssia samalle päivälle hankaloittaa lupien hankkimista ja aikatauluttamista
Pietarsaari kaavoittaa kaupalle. KLO 21-02 Liput 13 € & Vip sekä JOY-KARAOKE URJANLINNAN VAPPUHULINOISSA! LA 28.4. Toukokuun business-risteilyt Merellinen aamiainen 27. Kokonaisviljelyalasta männylle istutetaan noin 60 prosenttia ja loput kuuselle. Aiemmin alue oli varattu raskaalle teollisuudelle. La 28.4. Alueelle tulee niin sanottua tilaa vaativaa kauppaa. Mäntyä uudistetaan kylväen noin 400 hehtaaria joko käsin tai muokkauskoneeseen liitetyllä kylvölaitteella. Lisätoimenpiteiden tuoma byrokratia, sisällölliset vaatimukset ja toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset eivät vastaa toimenpiteistä saatavaa korvausta, järjestö kritisoi. 1,5h risteily, minimi 20 hlö) Lounas merellä 32. 2 vrk 120 €/hlö/2hh puolihoito kylpylä ja kuntosali tanssiliput Vappulounas klo 12.00-18.00 18 €/aikuinen lapset 4-14 v. Klo 21-23 SuntiFolk-risteily Mikko Perkoila trio Halogeeni Liput 10. Kokkolan kaupunginteatteri, K-P.n , AMK taiteen yksikkö, YTN, Teatteri Iltatähti ja KUF VAPPU AVAA RISTEILYKAUDEN m/s Jennyn & m/s Jaanan kapteenit miehistöineen toivottavat teidät jälleen tervetulleiksi merimatkalle Kokkolan saaristoon. Siksi uudistettavia aloja on yli 500 metsänomistajalla, Rautakoski sanoo. Kalajokilaaksossa istutetaan metsää PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Componentan takana sijaitseva alue kaavoitetaan liiketiloja varten. Uudet nettisivut Tutustu jo nyt iltaristeilyjen esiintyjiin www-sivuistamme www.kokkoline.fi ja www.tankar.fi sekä JOY-KARAOKE Liput 13 € Keski-Pohjanmaan helmi MAASYDÄMEN MATKAILU Sievi 08-480 823 • www.urjanlinna.net Palvemme: la 12-02, su 11-15, ma 12-02, ti 11-15. 06-8637 006, 040-7273 363 Ota pesäero arkeen Kivitipussa Vappuloma 29.4.-1.5. – Mikäli viljelymäärä paisuu suunnitellusta, joudutaan kuusen osalta osa viljelystä siirtämään elo-syyskuulle, jolloin taimitarhoilta valmistuu uusi sato, Rautakoski sanoo. klo 18.00 Vappuaaton perinteiset työväenlaulutalkoot Ykspihlajan toimitalo, Satamakatu 40 klo 19.00 Gamlakarleby Manskörs traditionella vårkonsert Snellman-sali, Vingenkatu 18 klo 20.30 Tanssit Vappuaattona Kokkolan työväentalo, Pormestarinkatu 28 VAPPUPÄIVÄNÄ, tiistaina 1.5 klo 09.30 Kokkolan Naislaulajien vappuaamun laulajaiset Länsipuiston koulun ruokasali klo 11.00 Vappupäivän Puistokonsertti Länsipuiston lava. Kaavamuutoksella on kiire. Säännöllinen reittiliikenne alkaa 30.5. YÖLINTU YÖLINTU La 28.4. – Ohjelmaan tulee vielä tehdä muutoksia, joiden avulla lisätoimenpiteet saadaan järkiperäistettyä ja vastaamaan paremmin käytäntöä, julkilausumassa todetaan. KLO 21-02 ANNELI MATTILA UNELMAVÄVYT Jr 1 Liput 12 e H H Matti Korkiala Matti Korkiala Matti Korkiala yhtyeineen yhtyeineen yhtyeineen Soittaa Tervetuloa tunnelmaan! KOKKOLAN TYÖVÄENTALO KOKKOLAN TYÖVÄENTALO MA 30.4.07 KLO 20.30?01.00 Pormestarink. risteily & brunssi, sima) Pöytävaraukset 044-780 9977 SuntiFolkristeilyt m/s Jennyllä 11.5. Toiminnanjohtaja Juha Rautakosken mukaan noin puolentoista kuukauden mittainen metsänviljelykausi pyörähtää käyntiin heti vapun jälkeen. Männyn siementä käytetään hehtaarille noin 300 grammaa, joten siementä kuluu noin 120 kiloa. Klo18-20 Lasten SuntiFolk-risteily Mikko Perkoila trio Halogeeni Liput 10 / 5. Samoin kirjaukset tukijärjestelmien turvaamisesta, myönteisen tulokehityksen aikaansaamisesta, lisälomapäivistä sekä byrokratian karsimisesta antavat heidän mielestään uskoa ja toivoa maaseudulle. alk. Byrokratia lisää viljelijän paineita Pohjois-Pohjanmaan MTK huolissaan jaksamisesta: Teuvo Harju YLIVIESKA (KP) Kalajokilaakson metsänhoitoyhdistyksen alueella istutetaan tänä keväänä uutta metsää noin 1 300 hehtaarille avohakattujen vanhojen metsien tilalle. Wappubrunssi merellä 1.5 klo 12 14 liput 30 / 15 . Savannah Savannah Ma 30.4. Järjestelmä on vieläkin vahvistamatta, vaikka tukien hakuaika on lopuillaan. Tankariin ja koko 7 Sillan Saaristoon. Järjestö haluaa muistuttaa hallitusta, että kaikki myönteiset ohjelmakirjaukset tulee saattaa mahdollisimman nopeasti konkreettisiksi hallituksen päätöksiksi, jotta maaseudun ei tarvitse pettyä hallitukseen. – Monet tilat, erityisesti kotieläintilat eivät pysty valitsemaan ympäristötuen perustuen lisäksi ollenkaan lisätoimenpiteitä, koska toimenpiteet soveltuvat huonosti PohjoisSuomeen. Keskimääräisen avohakkuualueen koko on vain noin 2,5 hehtaaria. klo 21-02 Su 1.5. Gamlakarleby Hornorkester, Gamlakarleby Manskör, Kokkolan lauluveikot ja Kokkolan naislaulajat klo 12.30 SAK.n Vappujuhla Kauppatori, juhlapuhujana kemianliiton liittosihteeri Seppo Wickström klo 13.00 American Car Drivers of Kokkolan Vappuajo Kokoontumispaikka Kokkolan Prisman parkkipaikka klo 14.00 Vappukonsertti Kokkolan kaupungintalon aula. 7,15 + pantit 0,60) 2 09 Marli Sima 1,5 l (1,39/l) 7 50 Karjala 12-pack 3,96 l (1,59/l) (sis. Toiminnanjohtaja Juha Rautakosken mukaan männyn taimia on saatavissa riittävästi koko maassa, mutta kuusen taimista saattaa tulla puutetta. Toimeentulon turvaaminen on otettava kaikkien yhteiseksi asiaksi, MTK Pohjois-Pohjanmaa totesi kevätkokouksensa julkilausumassa torstaina. Komissio on vaatimassa muutoksia ympäristötuen lisätoimenpiteiden toteutukseen ja on karsimassa pois valittavia lisätoimenpiteitä. Korkeintaan 400 neliötä tulee muuta vähittäiskauppaa varten. Paineita kasvattavat muun muassa byrokratian lisääntyminen sekä kustannusten karkaaminen käsistä pienentyneiden tulojen ohella. Tervetuloa! MA 30.4. Perjantaina 27.4.2007 . – Viljeltävä alue on pieninä palasina ympäri jokilaaksoa. klo 12 KARAOKE Tanssit tahdittaa DUO ENROOTH Vappulounas 12 €/hlö Avo inn a pe 10 -22 (02 ) la,m a 10 -02 su, ti 10 -22 Tulo ssa 19.5 .! Eroti c & Fires how Mr Loth ar & Evex Lehtomaantie 151, Halsua • Puh. Jos lisätoimenpiteisiin sitoudutaan heikosti, johtaa tämä järjestön mielestä siihen, että ympäristötuen merkitys pienenee ja ohjelmatavoitteet eivät toteudu halutulla tavalla. MTK Pohjois-Pohjanmaa pitää hyvänä hallitusohjelman kirjauksia, joiden avulla maatalouden kustannuksia pyritään vähentämään. Vain pienissä määrin käytetään koivua, lehtikuusta ja muita puulajeja. 28 HUIKAISEVAT VAPPUTANSSIT Huvit Kylpylät Apteekit Ravintolat glub N I G H T N I G H T La 28.4. Metsänviljelytöistä noin puolet toteutetaan metsänomistajan omana työnä ja toisen puolen toteuttaa metsänhoitoyhdistys palkkatyöväen voimin. – Edellisten vuosien poliittiset päätökset ja toimet ovat maaseudun kannalta olleet monilta osin huonoja ja riittämättömiä, ja nyt on korkea aika korjata politiikan suuntaa, todetaan järjestön julkilausumassa. Ma 30.4. 9 € Muista Äitiä Kivitipun Lahjakortilla! Pe 27.4. Marilyn show Marilyn show ja tanssit ja tanssit Bonusta jopa 5 % Hakatori • Himanka • Lohtaja • Teerijärvi 9-21 (18) Kallentori • Kruunupyy • Kälviä 8-21 (18) Kallentorilta: Palvelussa Palvelussa tänään tänään Perjantaina Perjantaina Hakatorilta palvelusta: 7 50 Naudanpaisti/ kg 1 10 Atria Waasakinkku ja Pouttu porsaan Sisäfilepihvit 100 g (11,00/kg) HK HK Porsaan Porsaan marinoitu marinoitu sisäfilee/kg sisäfilee/kg 99 90 90 Norjalainen Lohifilee/ kg 6 89 Pouttu Nakki 300 g (2,63/kg) 79 Suomalainen Kurkku/ kg Ingman Jogurtti 1 kg 89 3 59 Valiojäätelö Aino jäätelöt 0,9 l (3,99/l) 2 30 Fazer Jumbopussit 350-400 g (5,75-6,57/kg) 1 89 Malviala Tippaleipä 2 kpl / 110 g (17,18/kg) 7 75 Cool Grape Long Drink 4-pack 1,76 l (4,06/l) (sis. (sis.1,5h risteily, minimi 20 hlö) Pöytävaraukset 044-780 9977 Päivittäin Tankariin klo 12 m/s Jenny ja uusi ketterä sisaralus m/s Jaana risteilevät kesällä päivittäin Tankariin, hae tämän vuoden aikataulut mantereen toimistostamme tai lue uusilta www-sivuiltamme. 6,30 + pantit 1,20) 2/talous Nautinnollista viikonloppua Hinta voimassa pe–la Hinta voimassa pe–la Hinta voimassa pe–la Hinta voimassa pe–la 1 39 Huvit MUHOS (KP) Pohjois-Pohjanmaan MTK on huolissaan viljelijöiden jaksamisesta ja työmäärän kasvamisesta. Pe 27.4. (sis. Järjestö moittii Maaja metsätalousministeriötä uuden ympäristötukiohjelman toimeenpanoon liittyvistä ongelmista ja sisällön epäkohdista ja puutteista. Junioriharmonikat, Active Accordion Orchestra johtaa, juontaa Raimo Vertainen klo 15.00 Amfiteatterin vappujuhla Freijan lakitus, improvisaatiota, musisointia ja open stage-osio, estradi on vapaa, järj. (sis. klo 21-02 Ma 30.4. Teknisen lautakunnan hyväksymä Siikaluodon asemakaavamuutos mahdollistaa 4 800 neliön liikerakennuksen rakentamisen. Yksityinen kiinteistönkehittäjä on valmis käynnistämään rakennustyöt heti, kun kaava on hyväksytty. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD Kauppatori, 67100 Kokkola 06-828 9402 / ryhmät 044-7809 977 maija.stina.sundback@kokkola.fi Kokkolan Vappu VAPPUAATTONA, maanantaina 30.4
– Ostajapuolella on kova usko, että hyvin menee. – Tätä yritettiinkin. – Kevät on ollut hyvä. Keskustan kaksiot ja kolmiot ovat kysyttyjä. Liikennevalojakaan ei ole suljettu pois, mutta tämä vaihtoehto on epätodennäköinen. Kokkolassa asia istuttiin käräjillä 29. EIT myönsi jo miehelle 3 000:n ja naiselle 2 000 euron aiheettomista vahingoista sekä oikeudenkäytinkulut Strasbourgissa, yhteensä 7 246 euroa. Käytännössä KKO:n palautuspäätös merkitsee sitä, että keväästä 1995 asti eri tuomioistuimissa Strasbourgia myöten pyöritetty turkisryöstö valmistellaan avoparin osalta uuteen suulliseen istuntoon juurta jaksain. Jukka Pärssinen (KP) Kiinteistövälittäjien mukaan asuntokauppa Kokkolassa on käynyt tänä keväänä jopa vilkkaammin kuin viime vuonna vastaavana aikana. Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren sisääntuloväylälle Kolpintielle on suunnitteilla kolme rondellia eli kiertoliittymää: yksi Kolpintien ja Pohjantien risteykseen sekä kaksi Malmin sairaalan edustalle. Asuntojen hintojen nousu ei hellitä. Johanna Lakasen mukaan nyt on oikeantyyppisiä asuntoja tarjolla. Moni ostaa mukavan asunnon kohtuuhinnalla. 1943 Kokkolassa. Tästä jatketaan... Yli puolet yhtiön välittäjistä arvioi hintojen nousevan eniten Hämeessä ja Pirkanmaalla, myös pääkaupunkiseudulla hinnat jatkavat nousua. Sen lisäksi hän oli voittamassa SM-pronssia 1971. – Mielenkiinnolla seuraan sivusta, miten kauan tämä kestää, ja miten tässä lopulta käy. Kokkolan Turkiksen myymälästä anastettiin ensimmäinen maaliskuuta 1995 naisten pukineita 327 500 markan arvosta eli nykyrahassa noin 54 500 euron edestä. Tällä kertaa tuomio oli langettava. Sitä ennen hän oli vastaavassa tehtävässä yhtiön Kokkolan toimialueella. Tausta Kenneth Wennman Kokkolalainen Kenneth Wennman kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen harrastuksensa parissa maanantaina 23.4. Kolmen ympyrän mallia ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon. – Keskustan kerrostalo-osakkeet kiinnostavat eniten. Hän oli kuollessaan 52-vuotias. Malmin sairaalan edustalle on suunnitteilla kaksi ympyrää: toinen TB:n risteykseen ja toinen McDonaldsin risteykseen. Se johti hänet myös lajin järjestötyöhön. Langettava tai vapauttava tuomio riippuu siitä, mitä seuraavassa istunnossa kuullaan. Selkeä piirre on, että sivummalta muutetaan taajamiin. Koivisto pelasi jalkapalloa KPV: ssa ja kuului mm. Kaupunkien laitamien omakotitalot ovat Warghin mukaan myös kiinnostavia. – Hintataso on Kannuksessa edullisempi kuin isommissa kaupungeissa. Kaikki käy kaupaksi, kun hinta on oikea. Toimialueena on Kannuksen lisäksi Himanka, Toholampi ja Kaustinen. huhtikuuta Kalajoen terveyskeskuksessa. Osa saaliista löytyi pian pakettiautosta Espoosta, mistä se palautettiin oikealle omistajalle. Asunnon hinnalla on merkitystä. Kuolleita Maakunta 5 KESKIPOHJANMAA . Varsinkin iäkkäämmät ihmiset muuttavan kuntien keskustoihin. Eniten kallistuvat rivitaloasunnot ja pientalotontit. Ainoa ongelma saattaa syntyä esimerkiksi neljän ruuhkassa, jos autoilija ei uskalla työntää auton keulaa jonoon, sanoo Toiviainen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, vanhemmat sekä sisarukset perheineen. Kokkolalaisen miehen todettiin syyllistyneen törkeään varkauteen. Suurimmalla ympyrällä Toiviainen viittaa Kolpintien ja Pohjantien risteykseen, eli niin sanottuun Nesteen risteykseen, joka on satamatien varrella. Monet paikkakunnalle muuttavat asuvat ensin vuokralla, ja katsovat mistä oma asunto kannattaa ostaa. 2007. Pietarsaaren kaupunki pyrkii saamaan satamatien mukaan tiepiirin kärkihankkeisiin. Alue-edustaja Rainer Wargh Kokkolan kiinteistövälitys 24 Housingista luonnehtii, että kevät on ollut vilkkaan puoleinen. Kaksi ympyrää voidaan korvata myös yhdellä suurella ympyrällä. Perjantaina 27.4.2007 Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka olette kunnioittaneet rakkaan äitimme, mummumme ja isomummumme ANNA MYLLYMÄEN muistoa ja monin eri tavoin ottaneet osaa suruumme. Kieltäytyminen oli silloin vielä mahdollista, mutta ei enää sen jälkeen, kun laki pakkokeinoista muuttui. Ihmiset tuntuvat nyt muuttavan paljon. Lapset perheineen Konsertit Sekalaiset Teatterit Surukiitokset Kokkolan Naislaulajien Kokkolan Naislaulajien VAPPUKONSERTTI VAPPUKONSERTTI Länsipuiston koululla Länsipuiston koululla 1.5.2007 alkaen klo 9.30 1.5.2007 alkaen klo 9.30 Johtaa: Marita Pasanen ja Maria Autio Johtaa: Marita Pasanen ja Maria Autio Piano: Tapani Riippa Piano: Tapani Riippa Ohjelma 10 Ohjelma 10 € , sis. Ei se haittaisi, vaikka olisi enemmänkin. – Enemmänkin menisi kaupaksi kuin mitä on tarjolla. Heli Räsänen Kalajokinen Heli Elina Räsänen kuoli keskiviikkona 25. Kenneth Wennman oli koulutukseltaan metsäinsinööri. Liikenteen solmukohtiin ympyröitä Jos kaupunki päätyy kahden kiertoliittymän kannalle, ne rakennetaan TB:n ja McDonaldsin risteyksiin. EIT pitää virhettä ehkä merkittävänä Atso Turunen muistaa, että samassa murtojutussa oli kaikkiaan neljä epäiltyä. – Kolme ympyrää, kuten kaupungin symbolit usko, toivo ja rakkaus. Vanhemmat ihmiset miettivät syksyllä muuttoa omakotitalosta kerrostaloon. Ihmiset ovat hintatietoisia. KKO oli tätä ennen evännyt heidän valituslupahakemuksensa. Kysyntää on ollut, ja kauppoja on tehty ihan hyvin. – Tavoitettavuudesta ei tässä vaiheessa ole vielä tietoa. Kokkolaan tulee toimitusjohtaja Leskelän mukaan koko ajan koulutettua väkeä. Vuokra-asuntoa Leskelä pitää hyvänä väliaikaisena ratkaisuna. Koska helsinkiläinen ja espoolainen tuomittu eivät olleet henkilökohtaisesti kuultavina, hovioikeus rakensi näytön avoparin syyllisyydestä kanssaepäiltyjen esitutkinta-aineistoon. heinäkuuta 2005 päivättyyn Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuun molempien tuomittujen kantelusta. Vuokra-asunnoista muutetaan omistusasuntoihin. Syyttömyys toisi ”koppikorvauksia” Aika näyttää, saadaanko aikaisemmin tuomitut miehet kuultavaksi Vaasan hovioikeuteen, ja miten heidän kertomuksensa siellä mahdollisesti poikkeavat poliisikuulusteluissa kirjatuista lausunnoista. Turunen ymmärtää, että kokkolalaisella avoparilla olisi syytettynä pitänyt olla mahdollisuus kuulla istunnoissa myös kanssaepäiltyjään eli jo tuomittuja miehiä. Edellisessä käsittelyssä heillä oli laillinen oikeus kieltäytyä, mutta enää ei, hovioikeuden notaari Pasi Vilha täsmentää. kahvi-, simaja leivonnaistarjoilun , sis. Korkojen nousukaan ei näytä hidastavan asuntokauppaa, sillä kauppojen määrä vilkastuu ja myyntiajat pysyvät jota kuinkin nykytasolla eli alle kahdessa kuukaudessa. Jutun valmistelijana ja esittelijänä hän uskoo, että pääkäsittely avoparia vastaan alkaa aikaisintaan kesälomakauden päätyttyä. Jokivarren Op-Kiinteistökeskuksen pääpaikka on Kannuksessa. Jos kanteet kaatuvat, miehellä on mahdollisuus hakea valtionkonttorilta aiheettomasta vapaudenmenetyksestä niin sanottua koppikorvausta. Kenneth Wennmania kaipaavat lähimpinä omaisina puoliso ja lapset, äiti ja Harry, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Vaasan hovioikeus tutki tapauksen ja antoi päätöksensä 27. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin puuttui juuri tähän asiaan sekä lain muutokseen. Osana satamatiehanketta Nesteen risteykseen on suunnitteilla kaksikaistainen ”superympyrä”, joka helpottaisi liikenteen kulkua UPM:n ja sataman suuntaan. – Nuorilla on töitä, ja tämä näkyy asuntokaupassa. – Kauppojen määrissä ei ole ollut mitään hirveää nousua tai laskua. 2.1996 Vaasan hovioikeus tuomitsi avoparin: miehen törkeästä varkaudesta 1 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen ja naisen avunannosta 4 kuukauden ehdolliseen rangaistukseen 27.12.1996 Korkein oikeus hylkäsi tuomittujen valituslupahakemuksen 9.6.1997 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tutki avoparin kantelun ja totesi hovioikeudessa tapahtuneen oikeudenkäyntivirheen 26.7.2005 Korkein oikeus päätti poistaa Vaasan hovioikeuden langettaman tuomion ja palautti avoparin asian uuteen käsittelyyn 10.4 2007. Joka seitsemäs välittäjä uskoo hintojen nousevan seuraavan puolen vuoden aikana yli kolme prosenttia. Hovioikeuden langettavan tuomion poistaminen perustuu 26. Joukossa on myös paluumuuttajia. Lainaajat ovat niin pitkiä, että korkovaihtelut tasoittuvat. Sitä maksetaan syyttömästi pidätetylle tai vangitulle valtion kukkarosta yleensä vähän yli sata euroa vuorokaudelta, mikä vastaa yöpymistä hyvässä hotellissa. Hän oli syntynyt Kokkolassa 20.2. Kumppanin tuomittiin samalla päätöksellä avuannosta neljän kuukauden ehdolliseen rangaistukseen. Suurin ostajaryhmä ovatkin nuoret. Siitä hän sai vuosi ja kymmenen kuukautta vankeutta, jonka hän on jo ajat sitten sovittanut. Viimeksi hän työskenteli UPM-Metsän Pietarsaaren alueen operaatiopäällikkönä. Koivistoa kaipaamaan jäivät puoliso, veljet ja sisar perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät. Omakotitalojakin on mukavasti tarjolla. Työelämässä Koivisto oli SOK: n Kokkolan konttorin palveluksessa sekä satamassa ahtaajana. Jokivarren Op-Kiinteistökeskuksen kiinteistövälittäjä Jukka Toikkasen mukaan asuntokauppa on ollut ihan vilkasta viime vuosien tapaan. Hän työskenteli koko työuransa UPM-Kymmenen palveluksessa. Korkojen pieni nousu ei ole vaikuttanut asuntokauppaan. Suurin niistä on rakkaus, vitsailee teknisen viraston johtaja Heimo Toiviainen. Sitä kukaan ei tiedä, milloin juttu saa lainvoiman, jos valitusten tietä jatketaan. Koivisto oli syntynyt 2.4. Korkojen nousu ei ole asuntokauppaa hidastanut. Barometriin vastasi noin 500 Kiinteistömaailman välittäjää. Tämä ei ihmisoikeustuomioistuimen mukaan riittänyt. Hovioikeus pyrkii valmistelemaan asian kirjallisesti toukokuussa 2007 Uusi pääkäsittely pidetään Vaasan hovioikeudessa ilmeisesti syksyllä 2007... 1959. joulukuuta 1996. – Onpa ollut merkillisen pitkä prosessi, ihmetteli kuudetta vuotta eläkepäiviään viettävä Turunen, kun hän kuuli, että syyttämänsä turkkikeikan puinti alkaa pariskunnan osalta taas niin sanotusti tyhjältä pöydältä. Heidän osuutensa käsiteltiin omassa istunnossa ennen kuin kokkolalaisen avoparin epäily otettiin käsittelyyn käräjäoikeudessa. Asian palautuminen hovioikeuteen ei ole KKO:n eikä EIT:n kannanotto avoparin syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Toistakymmentä vuotta teon jälkeen ainakin muistikuvat ovat himmeämmät kuin esitutkinnassa tuoreeltaan. – Asuntokaupassa ei ole enää varsinaisesti mitään sesonkia. Vuoden takaiseen verrattuna myyntiaikoihin on tullut noin viikko lisää. Ostajat ovat hintatietoisia, eivätkä maksa asunnostaan liikaa. Molemmat aikaisemmin tuomitut saatiin haastetuksi avoparin juttuun, mutta kumpikaan ei saapunut oikeuteen. – Tielaitos suosii ympyröitä, koska ne parantavat liikenteen sujuvuutta. Rikos puidaan uudelleen Tuomionsa jo sovittaneen avoparin osuus 12 vuoden takaiseen murtoon palautui EIT:n kautta hovioikeuteen Tapahtunut tähän mennessä Kokkolalaisen turkisliikkeeseen murtauduttiin 1.3.1995 Avoparia alettiin epäillä osallisuudesta rikokseen toukokuussa 1995, Syytteet avoparia vastaan hylättiin Kokkolan käräjäoikeudessa 29. – Kysyntä on ollut rajua tämän vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena verrattuna vuoteen 2006. Helsinkiläinen ja espoolainen mies saivat kumpikin kaksi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta turkisten varastamisesta. kahvi-, simaja leivonnaistarjoilun Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Kahdentoista vuoden takainen murto kokkolalaisen turkisliikkeeseen on palautettu Korkeimmasta oikeudesta (KKO) yhdestoista huhtikuuta Vaasan hovioikeuteen (HO). Pitkien laina-aikojen vuoksi omistusasunnon kulut ovat samansuuruisia kuin vuokrat. Tulevassa suullisessa käsittelyssä tutkitaan toistamiseen 90-luvun puolivälissä Kokkolassa asuneen avoparin osallisuus rikokseen. Satamatiellä tarkoitetaan Edsevön ja sataman välistä tieosuutta, jossa kulkee runsaasti raskasta liikennettä. Perheet ovat keväällä liikkeellä. Hintojen laskuun uskoo vain harva välittäjä, ja heistä useimmat ovat Keski-Suomesta. Siellä näyttö ei riittänyt epäillyn avoparin tuomitsemiseen, ja syyttäjänä Atso Turunen valitti vapauttavasta ratkaisusta. Suunnistus oli Kenneth Wennmanille läheinen harrastus. Syvimmän laman aikana ei kukaan osannut ennustaa mitä 2000luvulla tapahtuu. Wennman oli muun muassa Kokkolan ja Kruunupyyn alueella vaikuttavan suunnistusseura OK Botnian puheenjohtaja. seuran SMkultaa vuonna 1969 voittaneeseen joukkueeseen. Myyntipäällikkö Johanna Lakanen SKV kiinteistövälityksestä Kokkolasta arvioi asuntokaupan olevan normaalilla tasolla. EIT: n ratkaisussa huomautetaan, että oikeudenkäyntivirhe saattoi olla jo niin olennainen, että se vaikutti jollain lailla langettavaan tuomioon. Mikko Koivisto Kokkolalainen Mikko Koivisto kuoli keskiviikkona äkilliseen sairaskohtaukseen. Nyt on ollut hieman hiljaisempaa, mutta kauppa kiihtyy taas koko ajan, kertoo toimitusjohtaja Matti Leskelä Kokkolan Op-Kiinteistökeskus Oy:stä. Nykyisen lain mukaan heidät haastetaan sakon uhalla ja tuodaan tarvittaessa paikalle poliisivoimin. Tiedot ilmenevät Kiinteistömaailman torstaina julkistamasta barometristä. Asuntokauppa käy entistä vilkkaampana Korkojen nousu ei vaikuta ostopäätöksiin Odotukset 6 kk:n jaksolle, huhtikuu 2007 (% vastanneista) Asuntojen hintakehitys STT, lähde: Kiinteistömaailma Hinnat nousevat yli 3 % Hinnat nousevat alle 3 % Hinnat ennallaan Hinnat laskevat alle 3 % Hinnat laskevat yli 3 % 42 42 42 38 38 38 6 6 6 13 13 13 1 1 1 HELSINKI (STT) Kiinteistönvälittäjät povaavat asuntojen hintojen nousua seuraavan puolen vuoden aikana. Tarjontaa on ja uusia kohteita on tulossa. helmikuuta samana vuonna
Kalajoki vuokraa lääkäreitä (KP) Jokilaaksojen pelastuslaitoksen uusi riskienhallinnan kehittämisstrategia haastaa myös kansalaiset osaksi turvallisuuden kehittämistä. Hän myöntää, että maanomistajille lähetetty kirje oli ehkä huonosti muotoiltu ja että siitä saattoi saada väärän käsityksen. – Sikäli kyläläiset ovat oikeassa, että jos virallista toimitushakemusta ei tule, homma ei etene mitenkään, Leppikangas kertoo. KESKIPOHJANMAA 6 Maakunta Kaikki satiinipussilakanasetit Sisältää pussilakanan ja tyynyliinan (59,95 /kpl) 2 tuolia + 1 pöytä 3 eri väriä (69,95 ) Tarjous on voimassa niin pitkään kuin tavaraa riittää, ei kuitenkaan pidempään kuin maanantaihin 30.4.2007 saakka. Hypättyään tiskin yli henkilökunnan puolelle huppumies sulloi kassalaatikosta saamansa setelit reppuun ja pakeni ulos, missä joku odotti häntä henkilöautossa. Vastaavasti rikoksen vakavuus ja uhkaava käytös pankissa kovensivat tuomiota. Hänen todettuaan, että kokous ei ole virallinen, kokousväki valitsi puheenjohtajan, sihteerin ja kaksi äänenlaskijaa omasta keskuudestaan ja äänesti asiasta. Perusturvalautakunta päätti hankkia 2-3 lääkäriä lääkärityövoimaa vuokraavilta yrityksiltä. Samaan aikaan Koivulassa aloittaa myös esikoululaisten ryhmä. – Sinne tulee 8–10 päivähoitopaikkaa. Tuomittu määrättiin korvaamaan viemänsä rahat korkoineen sekä lisäksi maksamaan henkisistä kärsimyksistä kolmetuhatta euroa pankkivirkailijalle, jota kuultiin asianomistajana. Kokkola Tehtaankatu 12 Vaasa Rewell Center Helsinki Espoo Vantaa Lahti Pori Raisio Salo Turku Järvenpää Riihimäki Jyväskylä Kotka Lappeenranta Nokia Tampere Lempäälä Hämeenlinna Kempele Rovaniemi Miesten parhaat merkit Tänään ja huomenna näistä miesten merkeistä Filanto -kävelykengät (55.-) 46 ,75 Filanto -kävelykengät (59.90) 50 ,90 Etu koskee normaalihintaisia tuotteita. Professori Kari Uusikylä vieraili eilen Kokkolassa, jossa hän luennoi täyteensä ahdetulle salilliselle ChydeniusInstituutissa. Turvallisuus koetaan tänä päivänä pakkopullana, kun se voisi olla luonnollinen osa jokapäiväistä elämää, jokilaaksojen pelastuslaitokselta todetaan. Perjantaina 27.4.2007 . Valtaosa ajattelee, ettei itselle satu mitään, kunnes kuitenkin jotain yllättävää tapahtuu, pelastuslaitokselta kerrotaan. Kuva: Tomi Hirvinen Kari Viiperi KAUHAVA (KP) Oululainen 35-vuotias mies myönsi torstaina Kauhavan käräjillä ryöstäneensä Kortesjärven Säästöpankin ja saaneensa sieltä 8 500 euron saaliin huhtikuussa 2005. – Tämä on ryöstö, hän huusi ja ampui yhden laukauksen, joka osui kattoon. Pelastuslaitos haastaa kansan turvatalkoisiin Hanna Kauppinen (KP) Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä on huolissaan siitä, että huippuunsa viety tehokkuuden ja tuottavuuden tavoittelu on leviämässä työja yliopistomaailmasta jopa päiväkoteihin. Lopuista viroista on tehty lyhytaikainen sopimus. Niin sanottu normirangaistus aseellisesta ryöstöstä on kolme vuotta ehdotonta vankeutta. Kaksi niistä on täytetty vakituisesti ja kolmannessa on pitkäaikainen työntekijä. – Kannatus näyttää vähäiseltä ja vastustus suurelta. Perusturvajohtaja Anne Mäki-Leppilampi kertoo, että iltaja vuorohoitoa tarvitsevien lasten lukumäärä on kasvanut niin paljon, että Kalajoella tarvitaan vuorohoitoa tarjoava ryhmäperhepäiväkoti. 16 yhdistykselle myönnettiin avustuksia 7 000 euroa. Tekijä tavoitettiin vajaat kahdeksan vuorokautta ryöstön jälkeen kahdennenkymmenennen päivän aamuna. Valtaojien ja teiden hyötyjä ei ole laskettu erikseen. Tämä vaikuttaa toimitusinsinöörin kantaan, jos hakemus tulee. Japanissahan kilpailu on viety kouluissa niin äärimmilleen, että koululaisten tekemät itsemurhat ja lasten ja nuorten masennus ovat kasvaneet todella suureksi ongelmaksi. Lähitulevaisuudessa Jokilaaksojen pelastuslaitos pyrkii muun muassa saamaan kuntalaiset mukaan huomaamaan arjen vaaratilanteet. Tilusjärjestely kuumensi tunteita Autiorannan maanomistajat koolla. – Suomalaisia tuntuu riivaavan itsepäisyys huomaamaan oman turvallisuuskäyttäytymisen tila. Ryöstäjä ryntäsi Kortesjärven Säästöpankkiin toissa vuonna neljästoista huhtikuuta kommandopipoon naamioituneena ja mukanaan katkaistu haulikko. Tilusjärjestelyjen selvittämistä oli hakenut noin kaksi vuotta sitten kymmenen maanomistajaa. – Tärkeintä on oppia opiskelemaan ja löytämään omat vahvuutensa. Paikalle kokoontuneet maanomistajat äänestivät pitkän keskustelun jälkeen asiasta ja totesivat, että hanke pitää jättää sikseen äänin 49–2. Virallinen kokous pidetään vasta sen jälkeen, kun joku on hakenut toimitusmenettelyä. Ne katsottiin rangaistuksen kohtuullistamisperusteeksi. Valtiollakin on oma tuottavuusohjelmansa, joka tuntuu hallitsevan kaikkea elämää. – Terveyskeskuksessa on viisi lääkärin virkaa. Törkeästä ryöstöstä Kortesjärvellä tuli vuosi, koska se olisi ollut teon osuus kokonaistuomiosta, mikäli kaikki neljä rikosta olisi käsitelty yhtä aikaa. Yli-insinööri Timo Toivanen P-P:n maanmittaustoimistosta vahvistaa Leppikankaan näkemyksen kokouksen virallisesta luonteesta. – Maanomistajat saivat etukäteen tarveselvityksen ohessa ilmoituksen, että tilaisuudessa tehdään päätöksiä: päätetään joko mahdollisista lisäselvityksistä, hankkeen jättämisestä sikseen tai toimitusmenettelyyn siirtymisestä. Risto Lassilan mukaan uusjaon vastustajat katsovat, että hankkeesta ei ole riittävästi hyötyä maanomistajille, koska tilussijoituksiin ei saada oleellista parannusta ja siitä koituu paljon kustannuksia hyötyihin nähden. Viime vuonna onnettomuuksia, joissa tarvittiin pelastuslaitosten palveluita, sattui valtakunnassa reilut 103 000 ja Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella noin 2 700. Totta kai ymmärsimme, että kysymyksessä oli virallinen kokous eikä neuvoa-antava koeäänestys, illan loppuvaiheen puheenjohtajana toiminut Risto Lassila kertoo. Syytetty tuotiin oikeuden eteen suoraan Lounais-Suomen vankilasta eli kansan kielellä Kakolasta, missä hän istui jo kolmea aikaisempaa ehdotonta tuomiota. Lisäksi hänen mukaansa pellot ovat pääsääntöisesti salaojitettuja ja matkat tiluksille eivät ole pitkiä. Japaniin verrattuna Suomen tilanne on vielä loistava, mutta Kari Uusikylä muistuttaa silti esimerkiksi tyttöjen lisääntyneestä masennuksesta ja räjähdysmäisesti kasvaneesta huostaanottojen määrästä. Luoviksi kasvetaan, ja se voi tapahtua ainoastaan kiireettömässä, rauhallisessa ja rakastavassa ilmapiirissä, ei niskaan läähättämällä ja vaatimalla. – Viime viikolla japanilainen televisioryhmä koetti selvittää, kuinka on mahdollista, että näin vapaassa koululaitoksessa saadaan niin hyviä oppimistuloksia. Opetusryhmään palkataan yksi lastantarhanopettaja. – Yhteiskunnassamme korostetaan nykyään aivan liikaa kilpailua ja tehokkuutta. Kesäksi virkoihin saadaan kesätyöntekijät, Mäki-Leppilampi sanoo. Lähtövalmius on 15 minuuttia iltaneljästä aamukahdeksaan. Liika kilpailu tappaa luovuuden Kari Uusikylä on huolissaan tehotuotantoajattelun laajenemisesta Professori Kari Uusikylä on pahoillaan siitä, että taitoja taideaineiden merkitystä joudutaan jatkuvasti puolustamaan, sillä niitä pidetään turhanpäiväisinä kilpailua, tehokkuutta ja mahdollisimman suurta tuottavuutta ihannoivassa yhteiskunnassa. Vastaajalle määrättiin torstain istunnossa vuoden ehdoton vankeustuomio. Samoin mainitaan myös toimenpide-ehdotuksessa. Niinpä kaupunkiin perustetaan ryhmäperhepäiväkoti, joka aloittaa päiväkoti Koivulan tiloissa ensi elokuun alussa. Vähemmistöön jääneet kannattivat tilusjärjestelyjen mahdollista lisäselvittämistä. Strategia on osa Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pyrkimystä olla tekemässä alueesta Suomen turvallisinta aluetta yrittää, asua ja elää. Suurin osa palkoista määräytyy tuloksen mukaan, ja omaa osaamistaan on osoitettava jatkuvasti kaikenlaisin mittarein, mikä aiheuttaa kilpailua työyhteisön sisällä. Lieventävänä seikkana pidettiin myös sitä, että epäilty tunnusti ryöstön jo poliisikuulusteluissa ja auttoi ratkaisevasti asiansa selvittämistä. Kokous kuumeni lähinnä siksi, että paikalle tulleet maanomistajat olivat käsittäneet, että kysymyksessä oli virallinen kokous ja että heillä oli mahdollisuus estää mahdollisen uusjaon aloittaminen. Yliopistoissakin puhutaan jo maisterija tohtorituotannosta. Sairaankuljetuskaluston tarve lisääntyy kesäkaudella, jolloin Kalajoen väkiluku nousee tuntuvasti. Suurimmat avustukset saivat yhteisöt, joilla on kotija siivouspalvelua, millä tuetaan kotona asumista. Työssä ja kotona sattuneissa tapaturmissa menetti henkensä yli 2 000 suomalaista. Ryhmäperhepäiväkotiin julistetaan haettavaksi kaksi perhepäivähoitajan tointa, Mäki-Leppilampi sanoo. Luovan ihmisen tärkein ominaisuus on rohkeus, uskallus kokeilla erilaisia asioita ja saada siihen tukea ja kannustusta. Virallisen kokoukset pidetään hänenkin mukaansa vasta maanmittaustoimituksen haun jälkeen. Todistajia ei oikeudenkäynnissä ollut. Kari Uusikyläkin on saanut esitellä opettajakoulutusta ja koululaitosta lukemattomia kertoja eri maiden edustajille. Toimitusinsinööri joutuu punnitsemaan kylän mielipidettä ja uusjaon mahdollista hyötyä harkitessaan sitä, ryhtyykö laatimaan toimitusta, Toivanen kertoo. Jatkuvuuden kannalta on tarkoitus kuitenkin tehdä pitempiaikaiset työsopimukset. -15% KOKKOLA Isokatu 13 puh. Kalajoen sairaankuljetukselta ostetaan toinen sairaankuljetusauto käyttöön kesäkaudeksi eli 18.6-12.8.väliseksi ajaksi. Noin 600 hehtaaria käsittävän tarveselvityksen mukaan peltojen lohkokokoa voidaan kasvattaa 1,9 hehtaarista 3,8 hehtaariin ja peltojen keskietäisyyttä pudottaa 1,2 kilometristä puoleen kilometriin. Riskien hallinnan visio vuosille 2007–2010 on ”Arjen riskit hallintaan”. Varoittava Japanin-esimerkki Suomen koululaitos on herättänyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta, sillä maamme on menestynyt kansainvälisessä, oppimista ja tiedollista osaamista mittaavassa PISAtutkimuksessa. – Eihän tämä kokous voinut olla virallinen. Sikäli kylän kannanmuodostus oli Toivasen mukaan paikallaan, että siitä selvisi hankkeen kannatus. Lisäksi rikos oli kokonaisuutenakin arvostellen törkeä, kihlakunnansyyttäjä Pekka Huttunen perusteli vaatimuksiaan eilisessä istunnossa, ja käräjäoikeus oli samaa mieltä. Uuteen esiopetusryhmään on tulossa 13 lasta, mutta määrä voi vielä nousta paikkakunnalle muuttavien perheiden myötä. – Puhuin vasta Helsingissä kahdellesadalle esija alkuopetuksessa työskentelevälle, ja kuulin, että jopa päiväkotiikäisten lasten vanhemmat kyselevät jo kovasti, kuinka lapsi pärjää ja onko hän yhtä hyvä kuin muut. Perusturvajohtaja Anne Mäki-Leppilammen mukaan sopimuksista on tarkoitus tehdä pitempiä eli muutaman vuoden mittaisia, jolloin ne tulevat halvemmiksikin. – Päivähoidon tarve on lisääntynyt vuodessa melkoisesti, sillä maalikuussa päivähoitolapsia oli 383, kun vastaava määrä oli vuotta aikaisemmin 301, Mäki-Leppilampi mainitsee. – Haluamme viestiä kansalaisille vision tausta-ajatuksen, että jokainen voi olla oman elämänsä riskienja uhkienhallitsija. Maassa on tällä hetkellä arviolta puoli miljoonaa koululaista, jotka ovat pudonneet koululaitoksen kovasta kyydistä, ja heille suunnitellaan jonkinlaisen terapiakeskuksen perustamista. Siihen tarvitaan virallinen kokouskutsu sanomalehdessä. Hoitoa tarjotaan kello 5–22. Useimmiten nämä vanhemmat ovat juuri niitä kilpailuyhteiskunnan huipulla kiitäviä, Uusikylä mainitsee. Nythän on tehty vasta tarveselvitys ja siitä kerrottiin. Aseistautunut ryöstäjä sai vuoden tuomion Syyttämättäjättämispäätös pankkikeikan apuriksi epäillylle Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Autiorannalle kaavaillun tilusjaon tarveselvityksen esittelytilaisuus kuumensi tunteita Rannan koululla keskiviikkona. Luovuutta paljon tutkinut professori on vakuuttunut, että liika kilpailu ja tehokkuus kääntyvät itseään vastaan ja tappavat luovuuden, jolloin opiskelun ja työn tuloksetkin jäävät heikoiksi. Sen sijaan hänen rikoskumppanistaan ei ole tietoa. Viljelyn tehostuminen antaisi tarveselvityksen mukaan 335 000 euron hyödyn 30 vuodessa. Tuossa kokouksessa ovat läsnä myös kunnan valitsemat uskotut miehet. Ryhmäperhepäiväkoti Kalajoelle Lasten määrä on nousussa Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen terveyskeskuksessa avoinna olleeseen kahteen lääkärin virkaan ei ole ollut yhtään hakijaa. – Ryöstössä käytettiin ampuma-asetta. Päätekijän kanssa jokseenkin samanikäistä eteläpohjalaista miestä epäiltiin pakoauton kuljettajaksi, mutta näytön puuttuessa hänen osaltaan tehtiin syyttämättäjättämispäätös. (06) 831 8555 ma-to 9.30 -18, pe 9.30 -19, la 9 -15 Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen positiivinen kehitys näkyy myös päivähoidossa, jonka tarve on kasvanut kuluvana vuonna 16 prosentilla. Terminologia on kuin teollisuudessa, ja tuntuu, että yhteiskunnan vaatimukset ovat kuin suoraan luovuuden tappamisen käsikirjasta, Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitoksella työskentelevä Uusikylä vertaa. Perusturvalautakunta saattaa päätöksensä kaupunginhallitukselle tiedoksi. Hän tunnustaa vastustavansa tehokilpailua ja oppilaiden julkista vertailua, menestys-sanaakin hän inhoaa. Tilaisuus oli osa Chydenius-Instituutin kannatusyhdistyksen Anders Chydeniusluentosarjaa. Leppikangas pahoittelee tilannetta ja arvelee, että se johtui väärinkäsityksestä. Tarveselvitystä esitteli toimitusinsinööri Ari Leppikangas P-P:n maanmittaustoimistosta. Valmiuskorvaus kahdeksalta viikolta on 6 034 euroa
Conax-kortinlukija maksullisia kanavia varten. Saleva uskoo, että mielentilatutkimuksen aikana käydyt keskustelut psykologien ja psykiatrien kanssa saattoivat auttaa muistamista. Aivan Ruissalon rannasta öljyhavaintoja ei kuitenkaan tehty. Öljyvana mereen Turussa Poliisi epäilee päästön syyksi venäläistä alusta Palomies Jussi Kaarlola laskee öljypuomia Turun Saarronniemessä. Kotimaa 7 KESKIPOHJANMAA . Määrä on tuplaantunut viime vuoden vastaavaan verrattuna, joka oli 89 ilmoitusta. Virkavalta on jo pitkään valmistellut turvasuunnitelmia sen varalle, että joku unohtaisi hauskanpidon ja yrittäisi aiheuttaa isompia ikävyyksiä. Kujala muistuttaa, että yleisötilaisuuden järjestäjä vastaa ensisijaisesti siitä, että asiat sujuvat. Jos keli on hyvä, Mantan lakitusta tullee vappuaattona seuraamaan vanhaan malliin noin 50 000 henkeä. Kuva: Lehtikuva/ Timo Jerkku. Automaattinen viritys. Rangaistus koostuu taposta saadusta tuomiosta sekä siihen lisätystä vuodesta ja kolmesta kuukaudesta, kun aiempi ehdollinen tuomio pahoinpitelystä pantiin täytäntöön. 2000 sivun teksti-tvalasivujen selauksella. Illan aikana lautasta kerättiin kiivaasti havaintoja ja yritettiin ennustaa sen kulkusuuntaa. Ilman korttia 25,Muut koot 80x200 cm Ilman korttia 30,21,140x200 cm Ilman korttia 55,38,50 80x250 cm Ilman korttia 35,24,50 89 90 Digiality 2001CX Conax -digiboxi Laadukas digiboxi antennitai kaapeliverkkoon. Koko 80x150 cm. – Mielenosoituksen järjestäjien kanssa on neuvoteltu ennakolta turvallisuusseikoista, sanoo ylikomisario Seppo Kujala. Ohjelmaopas (Now & Next). Windows Vista Home Premium (. Helsingin poliisi saa lisävoimia eri puolilta maata, muun muassa Liikkuvasta poliisista. Poliisi varautuu viisuihin ja vappuun Viime vappuna poliisilla riitti töitä. Paula Björkqvistin surmasta lisäkuulusteluja Mielentilatutkimuksen mukaan aviomies oli syyntakeinen HELSINKI (STT) Helsingin poliisilla riittää työsarkaa, kun vapun jälkeen alkavat kohta Eurovision laulukilpailut ja niihin kuuluvat kansankarkelot. Vuoden takuu. Norm. Vuoden takuu. Monipuoliset liitännät. Tähän asti aviomies on vedonnut muistamattomuuteen. Aviomies antoi Salevalle luvan kertoa mielentilatutkimuksen tuloksen julkisuuteen. Syyttäjän mukaan murhan teon taustalla oli aviokriisi. Muutoinkin hän on varsin vaitonainen turvasuunnitelmista, joiden valmisteluissa ovat olleet mukana myös muun muassa Yle ja Helsingin kaupunki. Poliisi epäilee syylliseksi venäläistä alusta, jonka kapteeni ja konepäällikkö otettiin torstaina kiinni kuulusteluja varten. Salevan mukaan miehen kertomus oli yksityiskohtainen. Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paula Björkqvist surmattiin heinäkuun 18. Acer Aspire 9303 Vista Premium -kannettava tietokone 17” CrystalBrite-näyttö, tehokas AMD Turion X2 TL-52 tuplaydinprosessori, tehokas NVIDIA GeForce 7300 -näytönohjain (128/256Mt), 1 Gt -keskusmuisti, 120 Gt -kiintolevy, tallentava DVD-asema, WLAN, sisäänrakennettu webkamera, muistikorttilukija, monipuoliset liitännät (mm. Valitse 3, maksa 2 Amarsukkahousut Saat edullisimmat veloituksetta. Poliisilla on oma ryhmä, joka tutkii lapsiin kohdistuvia rikoksia internetissä; muutama iso sarja on syyteharkinnassa, sanoo rikosylikomisario Kari Tolvanen. Norm. Perjantaina 27.4.2007 Internetissä: www.anttila.. Aviomies kertoi keskiviikkona asianajajalleen Henry Salevalle, millaisena muistaa teon. Anttila-tavarataloissa. Joulukuussa Jämsän käräjäoikeudessa aviomies kiisti murhan mutta myönsi tapon. Päästöstä otettiin näytteet, mutta niiden tulos valmistuu vasta myöhemmin. Mielentilatutkimuksessa todettiin, että aviomies oli tekohetkellä syyntakeinen. – Erittäin vakavia liikeryöstöjä, esimerkiksi kelloliikkeiden ryöstöjen tapaisia, ei alkuvuonna sattunut lainkaan. , se, uk). 9-21, la 9-18. Rajavartiolaitos arvioi, että kyse on enimmillään kahden kuution päästöstä. 22,90 15,Naisten kauluksellinen trikoopaita Norm. Poliisi on aloittanut tapauksen esitutkinnan sen selvittämiseksi, onko tapauksessa syyllistytty rikokseen. 2 vuoden vaihtotakuu. 01053 48300, avoinna ark. Muut mökillä olleet sammuttivat tulen. Kuulusteluja ei kuitenkaan päivän aikana vielä ehditty aloittaa. Pelastuslaitos sai ilmoituksen vahingosta kello 14:n jälkeen. Departed DVD 19,95 Departed tupla-DVD 23,95 14 95 Saimaa-ilmiö DVD 39 90 EWT-sähkögrilli Teho 2200 W, portaattomasti säädettävä termostaatti, paistoala 39x21 cm. Tässä vaiheessa vuotoa tutkitaan törkeänä ympäristön turmelemisena. Oikeuden puheenjohtaja laamanni Olavi Leppämäki arvioi, että uudesta käänteestä huolimatta tapauksen oikeuskäsittely saadaan päätökseen torstaina. Antennija kaapeliverkkoon! Parkkihallissamme on runsaasti katettua ja maksutonta parkkitilaa! Tervetuloa! Triumphtuote-esittely tänään klo 10-13 ja klo 14-17 Triumph-asiantuntija Aino Suutari opastaa alusvaateosastolla liivien valinnassa. Tiivistä tunnelmaa siis riittää. Tammi-maaliskuussa sattui Helsingissä 30 aikuisiin kohdistunutta raiskausta. Naisen polttaneelle 10 vuoden tuomio TURKU (STT) Turun Airistolla havaittiin torstaina mittava öljyvahinko, joka ulottui iltapäivällä yli neljän kilometrin päähän Ruissalon kärjestä. Poliisi on kuitenkin varautunut siihen, että joukkoon saattaa tulla niitäkin, jotka haluavat häiriköidä. Pahimmillaan arviot lähentelivät jopa 13: a kuutiota. JÄSMSÄ (STT) Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Paula Björkqvistin murhasta syytetty aviomies haluaa kertoa näkemyksensä surmayön tapahtumista ensi torstaina Jämsän käräjäoikeudessa. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kaupungissa ilmi tulleiden kaikkien rikoslakirikosten määrä oli lähes 18 000 ja kasvua oli yli kuusi prosenttia. Veden virtaus tuotti kuitenkin ongelmia torjujille, kun päästön reittiä ei voinut tarkasti ennakoida pelkän tuulen perusteella. Seksirikoksia paljastuu paljon netin kautta FORSSA (STT) Salolainen mies on tuomittu kymmeneksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. 49,90 SÄÄSTÄ 20% Naisten neuletakki Useita värejä. päivä kotonaan Jämsässä. Ruumiista löytyi 69 pistohaavaa. Näistä rikoksista tehtiin poliisille tammi-maaliskuussa 181 ilmoitusta. S-video). – Poliisi on viimeinen lukko, jos turvallisuus on uhattuna tai järjestäjä ei pysty hallitsemaa tilannetta, hän muistuttaa. Seksuaalirikosten määrän huima kasvu selittyy paljolti sillä, että poliisin parantunut tutkinta paljastaa rikoksia entistä enemmän. Tarjous ei koske tilaustuotteita eikä Esprit Home -tuotteita. Helsingin katuturvallisuus heikkeni tammi-maaliskuussa viimevuoden vastaavaan verrattuna: ryöstörikokset kasvoivat viidenneksellä, pahoinpitelyrikokset lähes 17:llä, vahingontekorikokset 7:llä sekä rattija liikennejuopumukset 2 prosentilla. – Hän on ehkä sulkenut asian mielestään tiedostamattomasti, Saleva arvelee. Kokkola, Tehtaankatu 12, puh. Tolvanen pitää parantunutta nettitutkintaa hyvänä asiana – kyse ei ole enää piilorikollisuudesta, vaan se on poliisin tiedossa. Pahimmillaan öljylautta ulottui aina Rajakarille saakka. Viime heinäkuussa mies tönäisi naisen nurin kesämökillä Alastarossa, kaatoi hänen päälleen bensiiniä ja sytytti hänet tuleen. Saleva ei kuitenkaan usko, että mies olisi tähän asti teeskennellyt muistamatonta. Oliverpuuvillamatto Useita värejä. Kuva: Lehtikuva/Samuli Ikäheimo HELSINKI (STT) Seksuaalirikosten määrä on jyrkässä kasvussa Helsingissä. Turvallisuusuhkia ei kansainvälisessä tiedostelussa ole tullut tietoon, hän lisää. 24,90 15,10,Naisten T-paita Norm. Norm. – Lähinnä on suojapuomitettu Natura-lintusaarten reunoja ja Saaronniemen uimarannan reunaa, jos sinne vielä ajautuu jotain vallitsevien tuulien takia, Paloluoma kertoi iltakahdeksan aikaan. Kaikki matot Plussa-kortilla -30 % Anttilan normaalihinnoista 17 50 Esim. 5,2 kpl 7” vinyylisinglejä yhteishintaan yksittäin 2,99 40 vuotta V alikoimassa erilaisia 50ja 60-luvun klassikoita! 7” vinyylistä se alkoi! levymyynnin historiaa A nttilassa! J J uhlan kunniaksi uhlan kunniaksi L’ORÉALsilmämeikit -25 % (Tarjous ei koske Color Appeal Smokey -uutuusluomiväriä.) Kaikki kodintekstiilit Plussa-kortilla -30 % Anttilan normaalihinnoista. – Vanhanaikainen puskissa ja pakettiautossa lapsia vaaniva namusetä alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, tilalle ovat tulleet netti, chatti ja sähköposti, hän kärjistää. Poliisi kuulustelee aviomiestä ja kirjaa hänen kertomuksensa ylös ennen oikeudenkäyntiä. Ennen sytyttämistä mies oli riidellyt naisen kanssa alkoholista. Öljypäästöön syylliseksi epäillään Naantalin satamasta torstaina lähtenyttä alusta. – Jos kyseessä on kevytpolttoöljy, aine haihtuu, mutta raskas polttoöljy on sen sijaan kerättävä merestä. Kujala ei halua kertoa, kuinka monta muulta pyydettyä poliisia Helsingin kaduilla silloin kulkee. Poliisi on tehnyt ennakolta myös kansainvälistä tiedustelua mahdollisten uhkien varalta. Leveimmillään öljylautta oli noin 150 metrin mittainen. Euroviisut ovat vappua paljon mahtavammat bileet, joten turvallisuusjärjestelytkin ovat mittavampia. Päivystävän päällikön Pasi Paloluoman mukaan pelastuslaitos varautuu silti pahimpaan eli useiden päivien mittaiseen torjuntaan. – Toivotaan, että euroviisuista tulee hieno ja iloinen tapahtuma. Yleensä ne tapahtuivat tuttujen luona, niin sanottuja puskaraiskauksia ei tullut alkuvuonna tietoon lainkaan. Hän uskoo, että myös tuomio julistetaan silloin. Osallistu Triumph-kilpailuun, voit voittaa valitsemasi Triumph-alusasusetin. Se aloitti heti rantojen puomittamisen ja öljyn keräämisen. Muutaman tällaisen rikoksen toteuttaminen pystyttiin estämään ennakolta tutkinnan avulla, Tolvanen kertoo. Keski-Suomen päivystävän syyttäjän mukaan asiasta suoritetaan lisätutkinta. Lisää löylyä lyö samana iltana EuroMayDay-mielenosoitus, joka julisteensa mukaan osallistuu taisteluun vapaan kaupunkitilan puolesta. 14,90 Tarjoukset voimassa 27.-28.4. 1199,SÄÄSTÄ 300,Tehotykki 17” näytöllä ja erillisellä näytönohjaimella! 899,Valitse 3, maksa 2 kaikki rintaliivit Saat edullisimmat veloituksetta. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan lautta koostuu ilmeisesti sekä kevyestä että raskaasta polttoöljystä. Nainen sai pahoja palovammoja noin 60 prosenttiin kehostaan, ja hän kuoli vajaan kuukauden päästä sairaalassa
Hän sanoo odottavansa mielenkiinnolla, mitä hallitus voi vielä asiassa tehdä. Metalli ei hätäile Tupo, tulosopimus, tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Mikä tupo. – STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) katsoo, että työnantajapiireissä ”luetaan väärin maailman muutoksen karttaa”. Hänelle tilaa teki Heidi Hautala, joka siirtyy lakivaliokunnan puheenjohtajaksi. KESKIPOHJANMAA 8 Kotimaa ILTA SOKOS HOTEL KAARLESSA: Klo 21-23 Pöytälätkä Chessissä liigapelaajia vastaan Klo 22.30 Huutokauppa Callessa, mm. Niinpä on varsin epärealistista, että sopimukset olisi tehty ennen kesälomia. Nikula on erittäin pidetty ja arvostettu asiantuntija. Työ ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Arto Satonen. Vaikka työnantajien Teknologiateollisuus on hoputtanut ripeään aikatauluun, puheenjohtaja Erkki Vuorenmaan (sd.) mukaan liitto ryhtyy neuvotteluihin uusista työehdoista aikaisintaan toukokuun loppupuolella. Pehmonalleja, kalentereita ja kirjeensulkijoita osti ja rahaa lahjoitti kaikkiaan 56 000 suomalaista, joista reilu tuhat ilmoittautui asianomistajiksi oikeudenkäyntiin. Oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella ylin laillisuuden valvoja Suomessa. Vahasalo löi Hanna-Leena Hemmingin äänin 37–7 ja Tiura Heikki A. Keskusta ja vihreät täyttivät valiokuntapaikkojen lisäksi myös paikkansa eduskunnan muissa toimielimissä. Jalosen mukaan siellä voidaan ratkoa myös tasa-arvoasioita ja terveydenhuoltoalan palkkoja. Paikka on kokoomuksella ensimmäistä kertaa koko eduskunnan historiassa. Myyjät sanoivat lahjoittajille, että rahoista menisi ainakin 60 prosenttia sairaille. Lonkero maistui alkuvuonna. Ollilan luvuin 27–17. Sinnemäki ryhmän johtoon Vihreät valitsivat uudeksi eduskuntaryhmän puheenjohtajakseen Anni Sinnemäen. – Oli kyseessä sitten tupo tai liittokierros, palkkaratkaisujen kohdentaminen päätetään aina kuntapöydässä. Oikeus kuuli myös Solian puhelinmyyjiä, jotka kertoivat saaneensa tarkan ohjeistuksen myyntipuheesta. Maaja metsätalousvaliokuntaa ryhtyy johtamaan Jari Leppä ja hallintovaliokuntaa Tapani Tölli. SAK:n, STTK:n ja Akavan puheenjohtajat toivoivat keskusjärjestöjen vielä jatkavan neuvotteluja. Ilman salkkua jääneille uusia tehtäviä HELSINKI (STT) Long drink -juomien myynti kasvoi alkuvuonna yli viidenneksen viime vuodesta. Sekä hallitus että palkansaajajärjestöt haluavat vielä lähiviikkojen aikana selvittää mahdollisuuksia tupon saavuttamiseen, mutta työnantajien EK pitää jo selvänä, että sitä ei synny. Ensi vuonna paikalle siirtyy Timo Kalli. Hän oli keskeisessä asemassa nykyisen perustuslain valmistelussa. Hänen mukaansa kyse oli laillisesta elinkeinotoiminnasta. Kimmo Sasi jatkaa perustuslakivaliokunnan johdossa. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) perusteli tupojen etuja sillä, että ne edistävät sekä talousja työllisyyskehitystä että tasa-arvoa. Apulaiskanslerin tehtävässä on kanslerinviraston kansliapäällikkö Nils Wirtanen. Käräjäoikeus määräsi espoolaismiehen ja Solian maksamaan asianomistajille korvaukset, joiden määrä vaihtelee muutamasta kympistä yli 500 euroon. Hallitus pyysi järjestöjä vielä uuteen tapaamiseen 16. – Ammattiliitot ja työnantajaliitot neuvottelevat palkkaratkaisut suoraan keskenään, keskusjärjestöjen rooli vähäisempi. Hän valvoo etenkin valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Helsingin käräjäoikeus määräsi torstaina miehen omistaman Solia Oy -puhelinmarkkinointiyhtiön maksamaan rikoksesta saatua hyötyä yli 435 000 euroa. Hän sai tammikuun lopussa aivoverenvuotokohtauksen ja on ollut luonnollisesti siitä asti sairauslomalla. Edelliskerralla työnantajien EK torppasi jo kertaalleen tupon, mutta pyörsi tuumaustauon jälkeen kantansa. – SAK ja STTK katsovat että tupo on vielä mahdollinen. Long drink -juomien lisäksi myyntiään kasvattivat olut, siideri, virvoitusjuomat ja kivennäisvedet. Kivennäisvesien myynti kasvoi noin seitsemän prosenttia, virvoitusjuomat vajaat kuusi prosenttia sekä olut ja siideri vajaat neljä prosenttia. Tausta Perjantaina 27.4.2007 . Kokoomuksessa ulkoasiainvaliokunnan ottaa komentoonsa Pertti Salolainen. Sopimus tulee voimaan vasta kun riittävä määrä näihin järjestöihin kuuluvia ammattija työnantajaliittoja on antanut sille hyväksyntänsä ja neuvotellut omalle alalleen tämän tupon mukaiset työja virkaehtosopimukset. Valtionvarainvaliokunnan johtoon valittiin edellisen hallituksen kuntaministeri Hannes Manninen. Sittemmin hän siirtyi vihreiden riviin. toukokuuta. Toipuminen aivoverenvuodosta kestää yleensä aina pitkään. Kaikkiaan juomamyynti kasvoi 5 prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuusta. Hän arvioi, että liittokierros johtaa eri palkansaajaryhmien väliseen hallitsemattomaan palkkakilpailuun. Hallituksella on suuri vastuu linjan valinnassa. Petri Salo sai tässä vaalissa 12 ja Tuija Nurmi kuusi ääntä. Oikeuskanslerin tasoinen virkamies tarvitsee virkavapautta ollakseen sairauslomalla. Oikeuskanslerin tehtävänä on myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvominen. Toivottavaa olisi kuitenkin vielä tupon edellytysten selvittäminen. Entinen maatalousministeri Juha Korkeaoja sai puolustusvaliokunnan puheenjohtajuuden. Hallitusohjelmassa luvataan lisätä kuntien valtionosuuksia. Mäenpää arvioi teollisuuden aina kieltäytyvän naisten palkka-tasa-arvon ajamisesta. Jalonen muistutti, että myös kunnat tekevät omia ratkaisujaan. Myös Vuorenmaa arvioi ainakin teollisuusliittojen pitävän yhtä ilman tupoakin. Huumorintajuisella ja vilkkaalla olemuksellaan hän poikkeaa edukseen virkamiehen perustyypistä. Kokoomus jätti nämä valinnat vielä perjantaille ylimääräiseen ryhmäkokoukseen. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen – Kaikki kolme palkansaajakeskusjärjestöä ovat tukeneet tupo-mahdollisuuden selvittämistä. – Minun mielestäni tässä on liittokierros jo alkamassa, ja sen myöskin kerroin pääministerille ja valtiovarainministerille, Riski sanoi tapaamisen jälkeen. Hän on valtiosääntöoikeuden asiantuntija. Samat kysymykset voidaan ratkoa liittokierroksellakin. veroista ja monenlaisista lainsäädännöllisistä uudistuksista. – Akavan puheenjohtaja Risto Piekka (kok.) toivoo, että toukokuun tapaamisessa valmistellaan kuitenkin pohja tulevalle neuvottelukierrokselle. Tupon hylkääminen todettiin työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajien tavattua torstaina aamupäivällä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) Kesärannassa. Valituksi tuli Olli Nepponen, joka sai 26 ääntä. 1970-luvun lopussa hän oli liberaalien edustajana oikeusministerinä. – Hallitusohjelmassa ei ole mainittu mitään yksittäistä ammattiryhmää. Myyjien piti kertoa tuotteita kaupatessaan esimerkiksi yhdistyksen järjestämistä kriisiryhmistä, auttavasta puhelimesta, kuntoutuksesta sekä suorista rahalahjoituksista sairastuneille ja sairaaloille. Hän luopui heti vihreiden kansanedustajan asemastaan tultuaan valituksi oikeuskansleriksi. Kuva: Lehtikuva HELSINKI (STT/KP) Useat ministerinsalkkua vaille jääneet kansanedustajat saivat hieman hyvitystä, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmät päättivät torstaina valiokuntapaikkojen jaosta. Siellä todetaan vain että palkkaratkaisu kohdennetaan koulutetuille, naisille ja sellaisille ryhmille joiden palkka ei vastaa tehtävän vaativuutta. Puhelinmyynnillä kerätyistä tuloista vain pieni osa päätyi syöpäsairaiden tukemiseen. Edellinen virkavapaus päättyy tämän kuun lopussa. Merja Könönen HELSINKI (STT) SAK:lainen Metalliliitto pitää liittokierrosta jo varsin selvänä. Kuntasektori toimii kuten ennenkin Teollisuuden ja muun yksityisen sektorin linjanvalinta ei Kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja Markku Jalosen (kok.) mukaan aiheuta erityisiä ongelmia kuntasektorille. – Aika vaikea olisi käsittää, että tästä jollakin ilveellä vielä tulopolitiikkaa saataisiin tehtyä, TU:n puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) kuvaa. Vanhanen korosti, että tavoitteena on sopimusten muodosta huolimatta joka tapauksessa ratkaisu, joka tukee Suomen kilpailukykyä, talouskasvua ja työllisyyttä. – Hallituksen käsitys tästä reitin valinnasta on sama kuin palkansaajajärjestöjen käsitys. – SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) vetoaa EK:hon, että se harkitsisi uudelleen, onko Teknologiateollisuuden omaksuma liittokohtaisten sopimusten linja lopullinen ja järkevä. Ne perustelevat tavoitetta tupolla saavutettavilla talousja työllisyyshyödyillä ja palkansaajien ostovoiman kasvulla. Kokoomuksessa äänestettiin myös valtiovarainvaliokunnan hallintoja turvallisuusjaoston johtopaikasta. Laaja tupo jää toiveeksi Työmarkkinaosapuolet jatkavat neuvotteluja työelämän uudistuksista Työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajat Akavan Risto Piekka (vas.), STTK:n Mikko Mäenpää, SAK:n Lauri Ihalainen ja EK:n Seppo Riski keskustelivat Kesärannassa pääministeri Matti Vanhasen (oikea kuva) ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen kanssa työmarkkinatilanteesta. Keränen vetosi aiemmin oikeudessa, että varainkeruu on kallista puuhaa: syöpäpotilaille päätyi kerätyistä varoista noin parinkymmenen prosentin siivu, josta suurin osa meni yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen. Varatuomari Nikula on toiminut oikeuskanslerina vuodesta 1998. Noin 70 000 -jäsenisen STTK: laisen Jytyn puheenjohtaja Merja Ailus sanoi liittonsa olevan varautunut liittokierrokseen. Osa mainitsi erikseen myös syöpään sairastuneet lapset, mikä vakuutti asianomistajia asian tärkeydestä. Timo Sipilä HELSINKI (STT) Keskitetyn tuloratkaisun syntyminen näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Nikulan tehtäviä on hoitanut apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka. Sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtajaksi nousi Juha Rehula. Fakta Marjo Näkki HELSINKI (STT) Syöpäsairaiden nimissä varoja laittomasti kerännyt espoolaismies on tuomittu vuoden ehdolliseen vankeuteen törkeästä petoksesta. Tuolloin on tarkoitus tarkastella sen hetkistä talousja työmarkkinatilannetta. Rinteen mukaan STTK:laiset liitot tekevät yhteistyötä liittokierroksellakin. Ay-liike olisi valmis vielä jatkamaan Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski kertoi tapaamisessa työnantajien näkemyksen, jonka mukaan edellytyksiä tuponeuvotteluihin ei ole. Liittokierros nostaa palkankorotustavoitteita sen vastapainoksi, että muita työelämäuudistuksia on vaikea saada menemään läpi, Vuorenmaa varoittaa. Liiton valtuusto päättää 21.–22. Suomen panimoja virvoitusjuomateollisuusliiton torstaina julkaiseman tilaston mukaan lonkeroita myytiin kotimaassa tammi-maaliskuun aikana 6,3 miljoonaa litraa. Tasavallan presidentti myöntää hänelle perjantaina virkavapautta kesäkuun loppuun. Hän pitää muun muassa työnantajaliiton palkankorotuksia ja työaikajoustoja koskevia tavoitteita kovina. Keskeinen kysymys on joka tapauksessa sukupuolten tasaarvoa edistävien palkkaohjelmien jatkaminen. Sivistysvaliokuntaa ryhtyy johtamaan Raija Vahasalo ja tulevaisuusvaliokuntaa Marja Tiura. – Kyllä tässä haettiin syytteen hylkäämistä. Syöpähuijauksen tuomiosta valitetaan Tukituotteita ostaneet saavat rahansa takaisin Risto Jussila HELSINKI (STT) Ylin laillisuudenvalvoja Suomessa vaihtuu. Myös toholampinen kansanedustaja Mika Lintilä havitteli tätä tehtävää. Keskustelujen kohteena ovat etenkin hallitusohjelmaan sisältyvät työelämän tavoitteet, joita luvataan edistää tiiviissä kolmikantayhteistyössä. Vanhanen myönsi, että ”järjestöjen kannat tuporatkaisun syntymisestä eivät käy yksiin tällä hetkellä”. – Nyt on kysymys siitä, että työnantaja hätiköi selvästi. Eduskunnan pankkivaltuuston johtoon keskusta istuttaa varapuhemies Seppo Kääriäisen. Kaikkiaan panimojuomia myytiin 170,5 miljoonaa litraa, josta noin 90 miljoonaa litraa oli olutta. Naisvaltaisen ministeriryhmän koonnut keskusta täytti valiokuntien puheenjohtajan paikat pelkillä miehillä. Taustalla on Nikulan terveystilanne. Myös STTK:laisen Toimihenkilöunionin mukaan nyt mennään vauhdilla kohti liittokierrosta: Teknologiateollisuus kaatoi tupon. Lisäksi useat muut keskeiset alat kuten kuljetusala kulkevat muussa sopimusrytmissä. Paikka vapautui oikeusministeriksi siirtyneeltä Tuija Braxilta. Myös STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) sanoi hallituksen olleen aktiivinen. Sivistysvaliokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan johtopaikoista jouduttiin äänestämään. Hän on toiminut aiemmin myös yliopiston opettajana, oikeusministeriön virkamiehenä, hovioikeudenneuvoksena ja tasa-arvovaltuutettuna. Hän täyttää elokuussa 65 vuotta, joten eläkepäivät olisivat olleet muutoinkin jo lähellä. Tuomitun asianajaja Asko Keränen ilmoitti heti tuoreeltaan valittavansa tuomiosta. Rinne on valmis käymään neuvottelupöytään Teknologiateollisuuden toiveiden mukaisesti jo toukokuussa. Hän valvoo myös, että viranomaiset ja virkamiehet sekä muutkin julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajiksi valittiin Janina Andersson ja Ville Niinistö. Oikeuskansleri Paavo Nikula on irtisanoutunut oikeuskanslerin virasta ensi heinäkuun alusta. Frederik Norrenan pelipaita ym. – Tupo tarkoittaa hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välistä sopimusta, jossa on sovittu paitsi palkankorotuksista, myös mm. Liittokierros. – Tuposta ovat neuvottelemassa työmarkkinoiden keskusjärjestöt. Aikataulua hidastaa myös TU:n ja akavalaisen Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestön kiista siitä, kumman sopimuksia kehenkin metallija elektroniikkateollisuuden insinööriin ja muun teknisen koulutukseen saaneeseen sovelletaan. Joukosta eroaa korkeasti koulutettujen etujärjestö Akava, jossa katsotaan, että tupo-ovi nyt suljettu. Solia kauppasi kansalaisille puhelimitse erilaisia tukituotteita vuosina 2002–2005 Syöpäsairaiden tuki ry:n puolesta. Nikula eroaa terveyssyiden takia Paavo Nikula on ollut talven ja kevään sairauslomalla. toukokuuta tulevista sopimustavoitteista. Nikula on oppiarvoltaan oikeustieteen lisensiaatti. Tupo olisi Suomelle sopiva keino tehdä uudistuksia ja selvitä globalisaation paineissa. Tultuaan oikeuskansleriksi Nikula katkoi kaikki siteet entiseen poliittiseen elämäänsä
Osinkojen jakaminen on kuitenkin signaali siitä, että yhtiöt eivät investoi eivätkä käytä tulostaan tuotekehitykseen riittävästi. Hän ohjeistaa kuitenkin tarkkailemaan yhtiöissä tapahtuvia muutoksia ja lukemaan niiden tilinpäätöstietoja. Hänen mukaansa osinkoja jakavat yhtiöt ovat pääsääntöisesti hyviä sijoituskohteita. – Tässä vaiheessa tarjoamme työtä 3–5 työntekijälle, mutta se riippuu myös myynnistä. Selkeät ohjeet päätöksentekoon Laitinen muistutti, että päätettäväksi tulevat asiat ovat usein jo pitkälle valmisteltuja. Yhtiön tilauskanta oli maaliskuun lopussa vajaat 3 miljardia euroa eli noin puolet suurempi kuin vuotta aikaisemmin. 4.10 0,0 +10.22 4.07 4.24 Salcomp 3.25 10,0 -0.31 -3.88 2.66 3.37 Sampo A 22.84 3244,5 -0.04 +34.47 19.88 24.38 Sampo Uudet 23.10 0,0 19.43 23.30 SanomaWSOY 21.89 377,9 +1.02 +6.16 20.62 22.90 Satama Interactive 1.18 44,9 -1.67 +25.81 1.00 1.21 Scanfil 2.24 16,6 +2.28 -37.64 2.16 2.45 Solteq 1.50 22,4 0.00 -18.38 1.32 1.60 Sponda 12.32 444,2 -2.30 +67.64 10.65 13.14 SSH Comm. Yhtiö teki historiansa pahimman tappion viime vuonna, ja se on ollut suuriin henkilöstövähennyksiinkin johtaneella kulukuurilla. Selvityksen mukaan kasvu on perustunut suotuisiin kaavoituspäätöksiin. Muut yhtiöt Affecto 3.51 28,1 -1.96 +23.45 3.00 3.65 Ahlstrom 23.50 58,0 +0.34 -4.13 21.30 24.09 Aldata Solution 1.68 97,5 +3.07 -37.40 1.35 1.78 Alma Media 9.32 6,0 +0.54 +17.93 9.00 10.50 Amanda Capital 3.52 33,0 +0.57 +15.25 3.27 3.75 Amer Sports 16.32 1081,5 -0.49 -1.80 15.70 17.55 Aspo 7.19 28,7 -0.14 -5.22 6.83 7.79 Aspocomp G 0.76 81,4 +1.33 -69.90 0.75 1.57 Aspocomp G Uudet 0.75 0,0 0.77 0.81 Atria G plc A 24.39 27,6 -1.26 +23.32 17.76 24.48 Bank of Åland A 29.01 0,7 +4.17 +7.12 25.66 29.00 Bank of Åland B 25.20 2,1 0.00 +0.80 23.90 27.00 Basware 12.15 2,5 +0.41 -18.58 10.95 13.80 Beltton-G 4.05 0,8 -2.64 -11.96 4.05 4.90 Benefon S 0.14 436,5 0.00 -46.15 0.14 0.24 Biohit B 2.59 9,0 +3.60 -1.96 2.06 3.25 Biotie Therapies 1.01 111,8 0.00 +150.80 0.88 1.15 Birka Line A 16.15 0,0 +15.36 12.00 18.19 Birka Line B 14.60 0,6 0.00 +10.61 11.50 14.95 CapMan B 3.26 16,0 +2.52 +15.03 2.89 3.61 Cargotec 47.09 173,9 -0.63 +20.72 41.69 49.30 Cencorp 0.27 14,8 -3.57 -73.33 0.27 0.45 Citycon 5.85 378,3 -2.50 +47.00 4.77 5.97 Componenta 12.85 5,9 0.00 +79.02 8.54 12.89 Comptel 1.95 249,0 -8.02 +8.95 1.80 2.08 Cramo 28.15 233,4 -1.19 +106.34 18.80 28.87 Done Solutions 0.32 289,9 +3.23 -25.00 0.28 0.32 Efore 1.05 22,4 +3.96 -47.76 1.04 1.48 Elcoteq SE A 6.32 760,5 +1.44 -67.22 6.30 9.92 Elecster A 5.70 1,5 +2.52 -18.31 4.53 6.60 Elektrobit 1.55 38,8 0.00 -38.34 1.56 2.46 Elisa 21.87 1249,1 +1.30 +32.36 20.50 23.80 eQ Online 5.19 56,8 -0.95 +43.43 4.96 5.89 Etteplan 7.95 44,5 +4.74 +24.87 6.80 7.50 Evia 1.12 0,8 -0.88 -34.13 0.97 1.20 Evox Rifa G 0.11 0,0 +22.22 0.08 0.12 Exel 14.40 16,8 0.00 -8.90 12.74 14.00 F-Secure 2.20 478,9 -1.35 -24.23 1.86 2.69 FIM G 8.11 5,0 -0.12 +29.41 5.90 8.26 Finnair 12.70 10,4 +0.08 +5.70 12.16 14.21 Finnlines 16.70 1,8 -1.18 +10.06 16.69 17.75 Fiskars A 12.50 21,4 +0.24 +17.73 12.10 13.64 Fiskars K 12.90 0,1 0.00 +18.37 12.20 13.96 Fortum 22.71 2793,2 -1.05 -2.81 20.17 23.07 HK Ruokatalo G A 18.40 39,5 +3.84 +77.15 13.97 17.70 Honkarakenne B 5.70 1,3 +1.06 -20.86 5.32 6.15 Huhtamäki 12.50 235,4 -0.24 -21.19 12.03 15.75 Ilkka-yhtymä 2 11.00 5,7 +0.46 -7.58 10.50 12.24 Incap 2.15 5,0 +2.38 +1.92 1.93 2.64 Interavanti 6.48 0,1 +1.09 +21.67 5.25 8.20 Ixonos 5.74 20,6 +2.87 +22.53 4.57 5.71 Julius Tallberg 3.74 0,7 -0.27 +55.28 3.03 3.93 Kasola A 3.75 0,0 +1.35 3.50 4.14 Kemira 18.30 407,5 +0.99 +20.89 16.74 19.14 Kemira GrowHow 8.30 214,9 +1.10 +51.64 6.71 10.23 Keskisuomalainen A 18.11 0,1 -2.11 -13.49 18.09 19.20 Kesko A 50.75 51,3 +1.50 +92.76 37.60 50.00 Kesko B 52.05 560,8 +1.17 +93.96 37.67 51.70 Kesla A 10.30 3,7 -0.96 +17.30 8.67 10.62 KONE 45.45 403,1 +0.11 +13.74 41.33 47.72 Konecranes 25.55 367,4 +2.53 +59.00 21.20 26.80 Kyro 3.96 6,4 -1.98 -16.03 3.90 4.50 Larox B 9.60 7,6 -1.64 +5.90 8.51 10.30 Lassila & Tikanoja 27.14 31,8 +1.95 +58.84 21.75 27.30 Lemminkäinen 53.09 7,9 -0.26 +40.49 35.50 51.75 Lännen Tehtaat 22.55 0,3 -1.10 +9.05 22.20 24.40 M-real A 5.01 2,8 +2.66 -10.05 4.65 5.79 M-real B 5.08 3806,1 +4.10 -8.36 4.53 5.88 Marimekko 15.52 10,5 -0.39 -11.83 14.85 17.00 Martela A 9.11 4,4 +0.22 +27.59 6.41 9.50 Metso 41.61 2047,2 -1.82 +28.31 36.45 42.33 Neomarkka B 8.20 0,4 -1.20 -1.80 7.91 8.69 Neste Oil 27.10 4257,9 +1.61 -11.34 21.82 26.61 Nokia 18.84 89342,8 +2.06 +0.05 14.63 18.48 Nokia N 18.07 0,0 15.52 17.94 Nokian Tyres 23.00 396,4 +1.72 +55.09 14.23 22.82 Nordea (publ) FDR 12.88 1072,4 +1.74 +21.78 11.10 12.63 Nordic Aluminium 26.00 0,2 -0.95 +28.42 19.75 23.50 Norvestia 8.32 10,7 +1.46 -3.17 8.16 9.34 Okmetic 4.21 38,0 +1.45 +27.22 3.50 4.28 OKO Bank A 14.16 502,3 +1.14 +7.42 12.46 14.39 Olvi A 24.00 14,0 +5.03 +45.16 19.60 24.69 OMX AB 17.62 4,6 -3.08 +15.04 13.70 19.19 Oral Hammaslääkärit 3.40 2,2 -1.16 +75.00 2.92 3.49 Oriola-KD A 3.47 32,6 +0.58 3.10 3.50 Oriola-KD B 3.44 105,5 -1.43 3.12 3.57 Orion A 16.96 4,1 -2.70 16.01 18.00 Orion B 17.00 807,8 -2.24 15.96 18.08 Outokumpu 24.90 1716,1 -0.44 +29.10 24.40 30.66 Outotec 31.86 700,2 +1.43 19.85 32.00 P-Karjalan Kp 15.90 0,1 -2.45 +57.34 9.92 22.84 Panostaja A 1.48 5,6 +1.37 +15.20 1.33 1.60 Panostaja B 1.45 2,5 0.00 +22.88 1.39 1.59 Panostaja B N 2007 1.32 0,0 1.20 1.35 Perlos 4.14 930,5 +9.81 -46.34 3.20 4.20 PKC G 10.73 30,5 -1.47 -20.07 9.30 12.35 Ponsse 1 14.20 6,5 -0.70 +0.35 12.51 14.20 Proha 0.37 45,2 +2.78 -22.92 0.35 0.45 Puuharyhmä 95.00 0,0 +131.71 62.80 95.15 Pöyry 15.89 57,5 -1.73 +86.93 11.45 16.45 QPR Software 0.81 15,9 +1.25 -27.59 0.77 0.96 Raisio vaihto-os. Mobilan toimitusjohtajan Pentti Piggin mukaan Mobilalla on jatkossa Kokkolan seudulla noin 20 prosentin osuus alueen autokaupasta. Mobilan autoliikkeet ovat Vaasassa, Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Ylivieskassa. Stora Enso petrasi STT Liikevaihto Liikevoitto Voitto ennen veroja Tulos/osake, eur Omavaraisuusaste* Sij. Jyväskylän yliopistoon tehdyssä pro gradu -tutkielmassa arvioitiin aikakauslehtijuttujen vaikutusta yhtiöiden kurssikehitykseen Helsingin pörssissä. Siemens tuo kiinteät verkot myös Nokian kanssa perustetun yhteisyrityksen valikoimaan. Aineistona oli noin 50 Arvopaperi-lehden artikkelia vuosilta 2001-2005. Kuntaliiton johtava lakimies Heikki Harjula muistutti, että lainsäädännöllä on tarkkaan säännelty, millä tavoin henkilö voi olla mukana asian käsittelyssä, jos hänellä on asiaan liittyviä sidoksia. Gigantti avasi Pietarsaaressa Gigantin johtaja Peter Holm oli tyytyväinen avajaispäivän myyntiin. Kokonaisjalostusmarginaali nousi 8,52 dollarista 9,62 dollariin tynnyriltä. Tulos ylitti markkinoitten odotukset, ja Fordin osakkeen odotettiin lähtevän nousuun New Yorkin pörssissä. Selvityksen mukaan yli 70 prosenttia tutkituista sidonnaisuuksista on ollut sellaisia, että ne ovat saattaneet muodostaa lain tarkoittaman esteellisyyden julkisessa päätöksenteossa. Ericssonin ja Nokia Networksin tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia, sillä Ericsson valmistaa myös kiinteitä verkkoja ja kirjaa tulokseensa osuuden SonyEricsson-matkapuhelinvalmistajan tuloksesta. pääoman tuotto* 2007 2006 Me (* =%) 3 855,4 307,3 306,8 0,29 40,2 10,8 3607,7 247,0 317,7 0,28 44,1 8,5 Tammi-maaliskuu HELSINKI (STT) Bensiinin hyvä kysyntä kasvatti Neste Oilin tulosta alkuvuonna. Yhtiön tulos ennen veroja kasvoi tammi-maaliskuussa 161 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 10 miljoonaa pienempi. Tulostaan ennen veroja yhtiö kasvatti yhdeksän prosenttia noin 55 miljoonaan euroon. Tuore opinnäytetyö antaa viitteitä siitä, että lehtijuttu pönkittää osakkeen kurssikehitystä ilmestymisen jälkeisinä päivinä. Mitään luetteloa arvioinnin kohteena olevista toiminnoista ei tehdä, vaan toimenpiteistä kerrotaan vasta, kun päätökset on tehty, hän perusteli. Laitinen käytti selvityksessä esimerkkitoimialana huoltoasemabisnestä, jossa S-ryhmän ABC-ketju on kasvanut rytinällä viime vuosina. Hänen mielestään on suomalaisen yhteiskunnan ja demokratian suuri rikkaus, että yhteiskunnallisesti aktiiviset ihmiset tulevat mukaan vaikkapa osuuskauppojen hallintoon. – Vaikka tulos on talousjournalismin kannalta mielenkiintoinen, aineisto oli kuitenkin suhteellisen vähäinen. Nokian verkkoyksikkö yhdistyi kuitenkin huhtikuun alussa Siemensin verkkoyksikön kanssa, mikä pienentää jatkossa eroa Ericssoniin. B SEK 620.00 802,4 +0.81 +77.49 453.50 615.00 Securitas ser. Gigantti löysi sopivat toimitilat Lidlin rakennuksesta kaupungin market-alueen reunalta. Esteellisyysongelman ratkaisuksi ei hänestä riitä, että henkilö jäävää itsensä asian käsittelyn ajaksi. B SEK 180.00 1945,1 +1.12 +23.18 156.00 178.00 Metso EUR 41.61 2047,2 -1.82 +28.31 36.45 42.33 Møller-Mærsk B DKK 62100.00 4,8 +0.65 +18.10 52200.00 64000.00 Neste Oil EUR 27.10 4257,9 +1.61 -11.34 21.82 26.61 Nokia EUR 18.84 89342,8 +2.06 +0.05 14.63 18.48 Nordea SEK 118.00 10925,6 +1.46 +21.46 103.00 116.70 Novo Nordisk B DKK 544.00 749,9 -0.18 +40.28 465.50 560.00 Rautaruukki K EUR 40.60 1621,6 +0.62 +20.25 27.80 39.70 Sampo A EUR 22.84 3244,5 -0.04 +34.47 19.88 24.38 Sandvik AB SEK 132.50 21856,2 +0.76 +35.57 95.75 134.00 SCA B SEK 365.50 1880,6 +2.38 +4.85 357.00 388.50 SCANIA AB ser. B SEK 148.00 4913,5 +0.51 +12.40 121.75 157.00 SSAB A SEK 242.00 2518,7 -1.63 +68.49 149.50 246.00 Stora Enso R EUR 13.39 25854,9 +4.20 -0.55 11.82 13.19 Sv. Mobilalla on ollut Mazdan edustus aiemmin Vaasassa ja Ylivieskassa. Nettovoitto kohosi tammi-maaliskuussa noin 630 miljoonaan euroon. Ericsson veti näin kaulaa kilpailijaansa Nokiaan, jonka verkkoyksikön liikevaihto polki tammi-maaliskuussa paikoillaan 1,7 miljardissa eurossa. – Jonoa oli jo ovella kun tulin töihin, ja koko päivän on ollut vilskettä, sanoi johtaja Peter Holm kolmen aikaan iltapäivällä. S-ryhmän Neilimo torjuu kritiikin SOK:n pääjohtaja Kari Neilimo torjui täysin selvityksessä esitetyn kritiikin. Lisäksi Nokian liikevoittoprosentti puolittui vuoden takaisesta samaan aikaan kun Ericsson onnistui nostamaan kannattavuuttaan. YIT arvioi, että liikevaihto kasvaa ja liikevoitto kohenee tänä vuonna viime vuodesta. Pietarsaaren myymälässä on täysi valikoima liikeketjun tuotteita. Yhtiön osakas Mika Rannanpää kertoi sijoitusillassa vaivattomista ja tasaista tuottoa antavista kansainvälisistä kiinteistörahastoista. B SEK 153.00 6200,8 -2.55 +9.03 144.00 164.00 AstraZeneca SEK 370.00 4045,8 -0.54 -7.69 370.50 408.50 Atlas Copco A SEK 257.00 15465,0 -0.96 +18.22 210.50 265.00 Atlas Copco B SEK 245.50 1922,5 0.00 +21.84 200.00 250.50 Boliden SEK 167.50 7144,2 +2.76 +14.39 138.00 176.50 Danske Bank A/S DKK 261.00 1300,2 +0.77 +8.47 244.25 273.00 Electrolux ser. – Jos jutussa käsiteltyä osaketta osti jutun ilmestymispäivänä ja myi sen kymmenen päivän kuluttua, osakkeelle kertyi keskimäärin 2,6 prosenttia sellaista tuottoa, joka ei ollut muutoin selitettävissä, summaa opinnäytetyön tehnyt Olli Kuivaniemi. Yritys työllistää yhteensä 110 henkilöä. – Investoimattomuus ja kehitystoimintaan panostamattomuus on huolestuttavaa tulevaisuuden kannalta. Selvityksen tekijän Hannu Laitisen mielestä osuuskauppojen ja kunnallisten päätöksentekijöiden kytkökset ovat aiheuttaneet jääviysongelmia liikepaikoista päätettäessä. B SEK 175.00 6556,2 -6.91 +72.08 110.50 190.00 Elisa EUR 21.87 1249,1 +1.30 +32.36 20.50 23.80 Ericsson ser. B SEK 116.00 11429,6 +6.18 +16.53 97.50 120.00 TeliaSonera SEK 54.75 19354,0 +1.39 +10.43 54.00 67.75 UPM-Kymmene EUR 18.40 5849,9 +0.88 -9.13 18.04 20.46 Vestas Wind Systems DKK 368.00 1120,6 +1.24 +112.87 231.00 366.50 Volvo ser. Jatkuvien toimintojen liikevaihto nousi 8 prosentilla 4,6 miljardiin euroon. – Suomen Kuntaliiton olisi syytä selvittää noudatettavaa hallintokäytäntöä ja luoda selkeät ohjeet kunnalliseen päätöksentekoon osallistuville, Laitinen sanoi. Hänen mukaansa toiminta aloitetaan kesäkuuhun mennessä ja myynti pääsee täyteen vauhtiin kesän jälkeen. Joku muu olisi muuten tullut tänne, Holm kertoo. Selvityksen teettivät Suomen Yrittäjät, Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto ja Vähittäiskaupan Tutkimussäätiö. Torstaina julkistetun selvityksen mukaan kuntapäättäjät ovat suosineet osuuskauppoja ja niiden muodostamia yhtiöitä liikepaikkojen jaossa. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus painotti torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että kuntien tonttipolitiikan tulee kohdella kaikkia yrityksiä tasapuolisesti. Kiint. Liikevaihto paisui 833 miljoonaan euroon viime vuoden tammi-maaliskuun noin 770 miljoonasta. pääoman tuotto* 2007 2006 Me (* =%) 2 457 164 161 0,46 43,6 22,4 2 796 153 153 0,44 36,5 22,7 Tammi-maaliskuu Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Gigantti avasi myymälänsä Pietarsaaressa eilen torstaina. B SEK 150.00 3104,3 +0.17 +12.59 135.00 159.00 SKF, AB ser. Selvityksen kohteena oli 22 alueosuuskaupan hallitusten ja hallintoneuvostojen jäsenten sekä Tradeka-yhtymän hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten kytkökset. Kuukausi sitten toimitusjohtajana aloittanut Karvinen on pistänyt yhtiön tuotevalikoiman ja tuotantoyksiköt suurennuslasin alle, ja muutoksia on luvassa pian. 2.03 407,2 +2.01 -2.55 1.79 2.18 Ramirent 18.20 388,5 +0.05 +146.03 11.20 18.40 Rapala VMC 6.10 14,6 +3.39 -11.69 5.71 6.26 Rautaruukki K 40.60 1621,6 +0.62 +20.25 27.80 39.70 Raute A 13.87 22,4 +3.35 -18.18 12.57 14.20 Rocla 11.61 0,6 -1.61 -16.79 10.75 12.50 Ruukki G 1.88 7,4 +1.62 +131.33 1.20 1.96 Ruukki G Uudet 1.95 0,3 +2.63 1.71 1.90 S Sääst. Tuolloin Stora Enso nosti tulostaan myymällä suuren määrän omistamiaan Sammon osakkeita. YIT:n tilauskanta kasvoi ennätykseensä PÄIVÄN RAHA-ASIAT 8000 9000 10000 11000 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 10886 +1.0 % Eniten nousseet % Eniten laskeneet % TJ G +16,7 Perlos +9,8 Uponor +9,6 Stora Enso A +5,5 Tamfelt O +5,3 Comptel -8,0 SSH Comm. Osinkopolitiikka huolestuttaa Leppiniemeä Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Mazdan myynti Kokkolassa siirtyy Mobilalle, joka samalla vahvistaa toimintaansa uuden merkkiedustuksen myötä. Handelsb. Ford on tarponut ankarissa taloudellisissa vaikeuksissa. – Hyvän kysynnän, matalien varastotasojen ja normaalin kausivaihtelun vaikutuksesta bensiinimarkkinoiden odotetaan pysyvän vahvoina myös toisella neljänneksellä. Neste Oilin liikevaihto laski torstaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan ensimmäisellä neljänneksellä 2,8 miljardista eurosta 2,5 miljardiin euroon. Huolestuttavaa on se, miten sellaiset yhtiöt tulevat menestymään muutaman vuoden kuluttua, Leppiniemi sanoi Ylivieskassa BH Broken House Oy:n järjestämässä ja Tilitieto Oy Ylivieskan isännöimässä sijoitusillassa. Yhtiön liikevaihto viime vuonna oli noin70 miljoonaa euroa. – Ne jakavat osakkailleen suuria osinkoja ja saavat lisää uusia sijoittajia. Lyhyesti Talous 9 KESKIPOHJANMAA . Myös kannattavuudessa Ericsson oli ylivoimainen Nokiaan verrattuna. Myös liikevaihto ja yhtiön tulos ennen veroja kasvoivat viime vuoden tammimaaliskuusta. Yhteystiedot Osaston esimies: Simo Kattilakoski 020 750 4407 Toimittaja: Hannu Lehto 020 750 4408 Sähköposti: talous@kpk.. Toimitusjohtaja Risto Rinteen mukaan tulosta nostivat poikkeuksellisen vahvat bensiinimarkkinat. – Mazdan tulo myyntiimme Kokkolassa selkeyttää merkin asemaa yhtiömme sisällä ja luo samalla vahvan pohjan toimintamme kehittämiseksi Kokkolassa ja sen lähialueilla, Pertti Pigg huomauttaa. Niin eurooppalaiset kuin yhdysvaltalaiset autonvalmistajat ovat jo pitkään menettäneet asemiaan japanilaisille kilpailijoille. – Kunnan elinkeinopolitiikka voi edellyttää, ja on ehkä järkevää, että on tällaisia isoja toimijoita kuten ABC-huoltoasemat. Autojätin nettotappio väheni 282 miljoonaan dollariin (yli 200 miljoonaan euroon) viime vuoden vastaavan ajan 1,4 miljardista dollarista. B SEK 26.00 338588,8 -2.07 -0.56 24.10 29.35 Fortum EUR 22.71 2793,2 -1.05 -2.81 20.17 23.07 GN Store Nord DKK 62.50 2099,9 0.00 -25.44 62.50 88.50 H & M SEK 447.50 3811,5 +2.64 +57.12 332.50 444.00 Investor AB ser. Pohjois-Amerikassa tappiot olivat edelleen raskaat, Euroopassa sen sijaan meni paremmin. Mazdan myynti Mobilalle Yhtiö tavoittelee viidesosaa Kokkolan uusien autojen myynnistä HELSINKI (STT) Stora Enson uusi toimitusjohtaja Jouko Karvinen ei ole aikaillut laittaessaan yhtiön remonttiin. Merkkiedustuksen siirtyminen Automyynti Rainer Johnson Oy: ltä tapahtui Mobilan mukaan hyvässä yhteistyössä Johnsonin sekä Mazdan maahantuojan Inchcape Motors Finland Oy:n kanssa. Ericssonin liikevoitto oli peräti 19,3 prosenttia liikevaihdosta, kun Nokian verkkoyksikkö jäi 4,6 prosenttiin. Kuva: Tapio Lehtinen HELSINKI (STT) Maailman suurimman televerkkovalmistajan Ericssonin toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg kuvasi yhtiön tammi-maaliskuun tulosta vahvaksi. OMX Nordic yleisindeksi 252.69 +0.77 +10.26 OMX Nordic 40 1346.38 +0.97 +11.42 OMX Helsinki 10885.98 +1.04 +13.10 OMX Helsinki 25 3196.33 +0.74 +9.82 Indeksit Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv vuoden alusta OMX Helsinki 26.04.2007 Indeksi 10885.98 Muutos% +1.04 Päälistan vaihto (klo 18) 2402,6 milj. Liikkeenjohdon konsultti Laitisen mukaan yksityiset yrittäjät ovat kärsineet liikepaikkakilpailussa, sillä hankkeet on mitoitettu suuryksikköjä suosiviksi. Tutkituista vajaasta 600 osuuskauppayritysten johtoon kuuluvasta henkilöstä 240 oli paikallisena tai alueellisena päättäjänä. Etanolin käytön kasvu Yhdysvalloissa lisännee korkealaatuisten komponenttien kuten iso-oktaanin kysyntää, Rinne sanoi. Bensan kysyntä vei Neste Oilia STT Liikevaihto Liikevoitto Voitto ennen veroja Tulos/osake, eur Omavaraisuusaste* Sij. ser. BH Broker House Oy on kansainvälisesti toimiva konsultointiyritys, joka etsii asiakkailleen sopivia sijoituskohteita. Ford kavensi tappiotaan HELSINKI (STT) Rakennuskonserni YIT:n tilauskanta nousi alkuvuonna kaikkien aikojen ennätykseensä. Päälista HK Ruokatalo G A Uudet 0,0 2. STT:ssä toimittajana työskentelevä Kuivaniemi kuitenkin muistuttaa, että kurssimuutos voi johtua myös muista syistä kuin lehtijutusta. Hän piti kuitenkin yksityiskohdat vielä piilossa esitellessään torstaina ensimmäistä kertaa Stora Enson neljännesvuositulosta. – En näe mitään yhteyttä sen välillä, kuinka paljon S-ryhmän hallinnossa on mukana erilaisia kunnallisia päätöksentekijöitä ja toisaalta ABC-ketjun nopean kasvun välillä, Neilimo painotti. Tämän takia tulkitsen tämän aika pitkälle edunvalvonnalliseksi selvitykseksi, Harjula linjasi. e Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta 1. Lasku johtui pääosin Eastex Crude Companyn osakkeiden myynnistä. Vertailukauden kertaluonteiset erät jättivät kuitenkin ennen veroja lasketun voiton hieman vuoden takaista pienemmäksi. – Meidän ei pitänyt tulla Pietarsaareen näin pian Kokkolassa avaamisen jälkeen, mutta kun löysimme näin hyvät tilat, niin aikataulu nopeutui. Ensk. B SEK 103.50 3634,3 +2.22 -34.04 100.00 111.50 Skand. Lehtijuttu voi kirittää yhtiön osakekurssia NEW YORK (STT-AFP) Amerikkalainen autovalmistaja Ford Motor kavensi huomattavasti tappiotaan tammi-maaliskuussa. A SEK 207.00 6161,6 0.00 -6.55 196.50 222.00 Swedbank AB ser A SEK 269.50 3985,3 +1.32 +23.72 236.00 278.50 Swedish Match AB SEK 120.00 6653,5 +0.84 +4.39 115.50 128.50 Tele2 AB ser. Stora Enson tammi-maaliskuun tulos oli yllättävän hyvä, sillä yhtiön liikevaihto ja kannattavuus paranivat rutkasti. Perjantaina 27.4.2007 HELSINKI (STT) Yrityksestä kirjoitettu lehtijuttu voi nostaa sen osakekurssia pörssissä. Ylivieskassa sijoitusillassa puhuneen Leppiniemen mukaan suurilla pörssiyhtiöillä Suomessa ja koko Euroopassa menee hyvin. Sitä tuki Neste Oilin kyky toimittaa bensiiniä Yhdysvaltoihin ja etenkin Kaliforniaan, jossa bensiinin kysyntä oli kovaa. B SEK 128.75 12771,0 -0.96 +75.44 92.60 130.00 Vostok Nafta SEK 423.00 174,8 +1.44 -19.81 405.00 494.00 OMX Nordic 40 -lista Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta osakkeet Viitekorot Peruskorko 3,75 1.1.2007 +0.50 EKP:n repo 3,75 14.3.2007 +0.25 EKP:n anto 4,75 14.3.2007 +0.25 EKP:n otto 2,75 14.3.2007 +0.25 Aktia-prime 4,00 30.3.2007 +0.25 eQ-prime 3,50 1.2.2007 +0.25 Handelsbanken-prime 4,00 22.3.2007 +0.25 Hypo-prime 4,00 1.2.2007 +0.20 Nordea-prime 3,75 1.2.2007 +0.25 OP-prime 3,90 23.1.2007 +0.40 POP-prime 3,75 15.2.2007 +0.25 Sampo-prime 4,00 12.4.2007 +0.25 SEB Gyllenberg -prime 3,75 1.4.2007 +0.25 SP-prime 4,00 16.4.2007 +0.25 Tapiola-prime 3,75 1.2.2007 +0.25 Ålandsbanken-prime 3,85 22.1.2007 +0.25 Korko % Muuttunut viimeksi Muutos %-yks Valuutta Helsingin 50 60 70 80 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 67.99 +0.5 % Olli Kuivaniemi HELSINKI (STT) Osuuskauppojen ja kunnallisten päättäjien sidonnaisuudet harmittavat yksityisiä yrittäjiä. Muita vahvoja alueita olivat itäinen Keski-Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka Aasian ja Tyynenmeren alue. – Maankäyttöja rakennuslakiin tulisi lisätä velvoite, jonka mukaan kaavoituksella pyritään myös tasapuolisten kilpailuolosuhteiden ja toimivien markkinoiden luomiseen, Järventaus sanoi. Security -3,8 Cencorp -3,6 OMX AB -3,1 Orion A -2,7 Ulkomaiset indeksit New York, Dow Jones IA 13100.22 +0.08 New York, Nasdaq 2552.53 +0.18 Tokio, Nikkei 225 17429.17 +1.12 Hong Kong, HS 20667.29 +0.64 Lontoo, FTSE 100 6469.40 +0.12 Frankfurt, DAX 7387.02 +0.60 Pariisi, CAC 40 5944.44 -0.05 OMX Tukholma 413.82 +0.68 Moskova RTS 1977.59 +0.56 Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv 2.5 3.0 3.5 4.0 4.5 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 Euribor-korot 1kk 3kk 6kk 12kk 3.859 4.005 4.123 4.283 +0.001 +0.006 +0.008 +0.009 Arvo % Muutos 1 pv %-yks Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Australia, dollari 1.64520 Hongkong, dollari 10.63110 Intia, rupia 55.13300 Islanti, kruunu 87.43000 Iso-Britannia, punta 0.68280 Japani, jeni 162.45000 Kanada, dollari 1.52280 Kuwait, dinaari 0.39289 Kypros, punta 0.58080 Latvia, lati 0.69410 Liettua, liti 3.44980 Malta, liira 0.42750 Marokko, dirham 11.19700 Norja, kruunu 8.13290 Puola, zloty 3.76900 Ruotsi, kruunu 9.15180 Saudi-Arabia, rial 5.09540 Singapore, dollari 2.06030 Slovakia, koruna 33.54900 Sveitsi, frangi 1.64330 Tanska, kruunu 7.44980 Thaimaa, baht 43.69100 Tsekki, koruna 28.07100 Tunisia, dinaari 1.75520 Turkki, uusi liira 1.81340 Unkari, forintti 245.72000 USA, dollari 1.35950 Venäjä, rupla 34.98400 Viro, kruunu 15.64660 Tilanne eilen kello 18 Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, paitsi viitekorot pankeilta. Liikepaikkapäätöksissä jääviysongelmia Selvitys: Kuntapäättäjät suosineet osuuskauppoja kauppapaikkojen jaossa YLIVIESKA (KP) Osakesäästäjien puheenjohtaja, professori Jarmo Leppiniemi pitää huolestuttavana pörssiyhtiöiden jakamia suuria osinkoja. Suomessa on ajoittain jopa yli-investoitu eikä muutaman vuoden laiminlyönti vielä kostaudu, mutta tuotekehityksen laiminlyönti tulee kostautumaan. Security 1.28 33,4 -3.76 -34.50 1.22 1.70 Stockmann A 36.42 22,3 +1.17 +6.94 32.20 37.10 Stockmann B 36.61 216,6 +1.69 +6.46 32.40 37.25 Stonesoft 0.53 53,1 -1.85 -6.90 0.47 0.55 Stora Enso A 13.41 20,1 +5.51 -1.02 11.81 13.29 Stora Enso R 13.39 25854,9 +4.20 -0.55 11.82 13.19 Stromsdal 0.75 14,1 0.00 -57.56 0.68 0.80 Suomen Helasto 1.21 15,8 +3.42 +6.31 1.12 1.24 Suomen Terveystalo 2.41 63,2 +1.69 2.32 2.43 Suominen 3.41 69,6 -1.73 -7.26 2.99 3.79 SYSOPENDIGIA 3.86 420,6 +1.85 -20.21 3.40 3.92 Talentum 3.50 64,3 -1.13 -9.64 3.30 3.74 Tamfelt O 12.00 0,6 +5.26 +27.57 10.60 12.70 TamfeltP 11.30 3,7 0.00 +23.12 10.50 12.45 Technopolis 7.92 75,7 -1.49 +27.01 7.13 8.15 Tecnomen 1.29 38,9 0.00 -55.56 1.28 1.80 Tekla 11.17 106,0 +3.43 +65.62 7.63 10.60 Teleste 11.45 29,7 -0.43 -6.05 10.20 12.14 TeliaSonera 5.97 4792,1 +1.19 +31.05 6.07 7.35 TietoEnator 22.62 3319,7 +1.89 -14.24 20.30 24.48 Tiimari 4.78 5,8 -0.83 -8.04 4.73 5.37 TJ G 0.07 92,5 +16.67 0.00 0.06 0.07 Tulikivi A 2.99 48,7 +2.75 -26.08 2.91 3.67 Turkistuottajat C 11.06 4,4 0.00 -5.67 10.87 13.90 Turvatiimi 0.33 10,0 +3.13 -21.43 0.30 0.35 UPM-Kymmene 18.40 5849,9 +0.88 -9.13 18.04 20.46 Uponor 30.48 915,3 +9.64 +26.82 25.97 30.00 Vaahto G A 11.79 0,0 +73.89 9.15 14.15 Vaahto G K 11.84 0,0 +69.14 8.82 14.95 Vacon 29.25 17,5 0.00 +22.36 24.60 30.50 Vaisala A 37.50 2,1 +0.08 +38.30 32.25 37.45 Viking Line 27.25 0,2 +0.93 +19.36 22.50 27.45 Wärtsilä A 49.87 3,8 +0.99 +43.20 38.85 49.74 Wärtsilä B 50.42 476,9 +0.06 +44.89 39.00 50.29 YIT 26.86 943,3 -1.97 +21.88 19.81 27.40 Yleiselektroniikka E 3.34 1,6 0.00 +9.87 3.05 3.40 Ilkka-yhtymä 1 12.46 0,7 -1.58 -11.28 11.01 13.00 Kylpyläkasino A 6.00 0,0 -0.83 +14.15 5.00 6.25 ABB SEK 135.25 13717,9 +4.64 +21.36 112.00 130.00 Assa Abloy ser. Mobilan merkkivalikoimaan kuuluvat Volvo, Renault, Jaguar, Land Rover, Mazda ja Nissan. Ericsson arvioi markkinoiden kasvavan noin 5 prosentilla, kun Nokian ennakoi kasvun jäävän hyvin vähäiseksi. Muun muassa indeksilainoihin ja kansainväliseen sijoittamiseen perehtyneen Scandinaviska Enskilda Bankenin johtaja Mika Laakkonen alusti sijoitusillassa SEB: n toiminnasta. Ericssonin arvio matkapuhelinverkkomarkkinoiden kasvusta on selvästi myönteisempi kuin yhtiön kovalla kilpailijalla Nokia Siemens Networksilla. Svanberg kertoi, että myynti kasvoi erityisesti Länsi-Euroopassa. Kasvua viime vuoden alusta tuli noin kahdeksan prosenttia. Ericsson peittosi Nokian verkkoyksikön Ruotsalaisyhtiö paransi alkuvuonna neljänneksellä. Leppiniemi on perehtynyt siihen, millaisen sijoitusympäristön Suomi, pörssiyhtiöt ja palveluiden tuottajat tarjoavat tänä päivänä. Mazda on kärkimerkeistä nostanut valtakunnallisesti alkuvuonna myyntiään toiseksi eniten (+15 %) ja myynnin kasvu on Mobilan toimialueella ollut vieläkin kovempaa eli se on kasvanut 26 prosenttia. – Laajentuvan merkkivalikoiman kautta pystymme tarjoamaan asiakkaille entistäkin monipuolisempia vaihtoehtoja, Mobilan Kokkolan paikallisjohtaja Antti Mustakangas toteaa. Matkapuhelinjärjestelmien osuus liikevaihdosta oli 3,1 miljardia euroa, missä kasvua oli 6 prosenttia. Hänen mukaansa Ericsson onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan alkuvuoden aikana. A SEK 246.00 2647,5 +1.65 +25.06 210.50 248.50 Skanska ser. Ruotsalaisyhtiö paransi alkuvuonna tulostaan yli neljänneksellä vuoden takaisesta
Nolointa on seurata, millaisen herätyksen Kokkolaan muuttaneet saavat Kokkola-palstalle eksyessään. Keskustelu merkki terveistä tavoista Komissaari Kallasin sitkeässä pyrkimyksessä kitkeä EU-lobbauksen lieveilmiöitä voi yksi nähdä jämäkkää sankaruutta, toinen donquijotemaista toohotusta. Tiedossani ei ole, miten hyvin Kallas avustajineen on perillä lobbauksen jo verraten pitkästä historiasta – nimenomaan niin sanotulla uudella manterella – eri kehitysvaiheineen. Yksi keino häiriköiden karkottamiseen olisi kirjoittelun mahdollistaminen vain rekisteröityneille nimimerkeille. Avoimuusaloite, European Transparency Initiative, kehottaa lobbaavia tahoja rekisteröitymään. Aikana ennen lentokoneita olisi syvästä keskilännestä, Kaliforniasta puhumattakaan, ollut toivotonta tehdä tämän tästä pääkaupunkimatkoja asioihin vaikuttamiseksi. Hänen työuraansa mahtuu muun muassa kommunistisen Rahva Hääl -sanomalehden varapäätoimittajuus 1980-luvun jälkipuoliskolta. Monesti on kuitenkin päädytty kokoamaan vielä ”viimeinen paketti”, jota valtiovalta on tukenut verokevennyksillä ja lainsäädännöllä. . Esimerkiksi suurin työntekijäjärjestö SAK kannattaa kokonaisratkaisua, mutta se vaatii vastaavaa korjausta kaikille naisvaltaisille aloille. Kaupungissa toimii arviolta ainakin parituhatta erilaista järjestöä tai tahoa, jotka pyrkivät lobaten vaikuttamaan unionin päätöksentekoon. Vuotoksen altaan rakentaminen vaikuttaa lähes mahdottomalta, mutta Kollajan allas Iijoessa ja eräät muut pienemmät altaat on syytä toteuttaa viipymättä. Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut kohta sukupolvi, mutta ylintä poliittista valtaa meillä käyttävät edelleenkin 1970-luvulla asemiinsa nousseet poliitikot aina tasavallan korkeinta johtoa myöten. iniintyneet. Taistelu ei johda mihinkään, mutta tuttu jylinä kaikui sotatantereella torstainakin... Kuvaa hyvin USA:n asemaa lobbauksen äitimaana, että Massachusetts ehätti lobbausta rajoittavien lakien tielle jo 1890. Suomalaisen ulkopoliittisen logiikan perusteella Itä-Euroopan maiden käyttäytyminen on suojautumista vanhoilta, jo manan majoille menneiltä uhkilta. Menestyvien alojen työntekijät vaativat isompaa siivua, vaikka Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski muistuttaa, ettei sellainen ole mahdollista. SAVON SANOMAT toteaa Suomen maaksi, jossa entisten neuvostosuhteiden ei anneta muuttua taakaksi. Miksi ei vaatisi nyt, kun talous kasvaa, työllisyys on kohentunut ja työvoimasta alkaa olla pulaa. Ulkoja turvallisuuspolitiikasta käydyn keskustelun perusteella Suomi näyttäytyy valtakunnan rajojen ulkopuolella kylmän sodan viimeisenä eurooppalaisena ulkomuseona, vaikka lähihistorian valossa se rooli kuuluisi luontevammin entisille sosialistimaille. Bryssel vilisee lobbareita Brysselissä arvioidaan työskentelevän noin 15 000 lobbaria, lähes yhtä paljon kuin Euroopan komissiossa virkamiehiä. Tällä hetkellä Kokkola-palsta piirtää ulkopaikkakuntalaisten mielikuviin kaupungin, jossa asuu kaksikielisyyden juoksuhautoihin jumittuneita muukalaisja uudistusvastaisia perämetsän kansalaisia. On hyvä, että lobbarit aina muistavat tarkkailun olevan kahdensuuntaista: heitäkin tarkkaillaan. Väitettiin jopa, että Abramoff oli jättisummaa vastaan junaillut kotimaansa vaikuttajien avulla Gabonin päämiehen vierailulle Valkoiseen taloon. Ala vastaa yli puolta koko Suomen viennistä. Keskustelufoorumi tappaa aurinkoiset Kokkola-kuvat etäisyyksienkin takaa. Kallas tunnetaan talousasiantuntijana, joka on suorittanut virallisten verkkosivutietojen mukaan ”vuonna 1972 korkeakoulututkinnon cum laude -arvosanoin rahoitusja pankkitoiminnan oppiaineessa Tarton yliopistossa”. Näin on laita mm. Pääministeri Matti Vanhanen esitti tupon puolesta ne perustelut, jotka kelpaavat kaikille hallituksille: laaja sopiminen tuo vakautta, edistää kilpailukykyä, talouskasvua ja työllisyyttä. Kongressin ympärillä hääräävää lobbariarmeijaa on kutsuttu ”kongressin kolmanneksi kamariksi” tai ”5 prosentin miehiksi”. Sanakirja on suomentanut lobbauksen perinteisesti ”käytäväpolitikoinniksi”, mikä ei olekaan kehno ilmaisu. Tähän arvioidaan panostettavan vuosittain ainakin miljardi euroa. Pitkäikäisin kestosuosikki on alkuvuodesta alkanut mielipiteidenvaihto helposti provosoituvan mediaevankelistan ja nimimerkkikirjoittelijoiden välillä. Esimerkiksi torstaina palsta komeili Googlen linkkilistalla ”bordelli kokkolaan ois hyvä” -lainauksella varustettuna. Samaan aikaan Suomi24:n Raahepalvelu esittäytyi Googlen käyttäjille keskustelulla Oulun ja Raahen välisistä junayhteyksistä. . Teuvo Harju Harkinnan paikka E U-lobbaus astui uuteen aikaan, kun virolainen komissaari Siim Kallas sai keväällä aikaan uuden niin sanotun avoimuusaloitteen. Lobbauksen problematiikka tuli talvella suomaisille käsin kosketeltavaksi, kun puhemies Paavo Lipposen osoitettiin ilmeisesti suoraan kopioineen Varsovan-puheeseensa Foratomin, ydinvoimateollisuuden edunvalvontajärjestön, aineistoa. Puolueet laidasta laitaan olivat innolla ylläpitämässä lämpimiä ystävyyssuhteita suuren itäisen naapurin ainoan sallitun puolueen, NKP:n, edustajien kanssa. Kun teknologiateollisuus ilmoitti, että se haluaa aloittaa liittokohtaiset neuvottelut, asia tuli melkein sillä ratkaistuksi. Kyse on vapaaehtoisuudesta, ja tätä seikkaa avoimuusaloitteen epäilijät epäilevätkin. Tämän ohella vesisähkön tuotannon tehokkuutta voidaan nostaa jopa 40 prosenttia uusimalla voimaloiden laitteet. Ovatko palkat ja palkkiot kivunneet huimaa ylämäkeä, vaiko pikemmin Brysselin vuokrat. Tutkijat ja tiedotusvälineet voivat kyllä vapaasti kertoa mielenkiintoisia seikkoja menneiltä ajoilta, mutta poliittisesti niihin ei reagoida. Työnantajat ovat ostaneet pitkillä sopimuksilla työrauhaa. Sopiminen on perustunut yhteisvastuuseen ja malttiin, jota omistajat ja yritysjohtajat eivät ole kuitenkaan kyenneet osoittamaan. Työmarkkinajärjestöjen visiitti Kesärannassa Vanhasen ja tuoreen valtiovarainministeri Jyrki Kataisen luona kuitenkin vahvisti käsityksiä, että tällä kerralla toiveet kokonaisratkaisusta saavat unohtua. Sopimuksen muoto ei ole sentään ennenkään kaikkea ratkaissut. Sekään ei ole mahdotonta, että kaikissa liitoissa ei jäätäisikään odottelemaan syksyä, sopimusten raukeamista ja paineen nousemista kattilassa. Työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajat Akavan Risto Piekka (vas.), STTK:n Mikko Mäenpää ja SAK:n Lauri Ihalainen ja sekä takana seisovat kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen ja sopimusjohtaja Risto Voipio Kirkon työmarkkinalaitoksesta kertoivat ministeritapaamisen jälkeen käsityksensä työmarkkinatilanteesta. Pääkirjoitus Muut lehdet T ulosopimustunnusteluiden alkaessa on ollut tavallista epäillä tupon toteutumismahdollisuuksia. Ministerin mielestä kaatolupia koskeva päätöksenteko pitäisi saada lähemmäksi ihmisiä. Tirkistely onkin Kokkola-palstan ehkä merkittävin ominaispiirre. Eurolobbareiden määrä ei siis olisi puolessatoista vuosikymmenessä huikeasti noussut, mutta rahallinen panostus selvästi kyllä. Kansanedustaja Heidi Hautala paljasti ex-puhemies Paavo Lipposen kopioineen Varsovan puheeseensa ilmeisen suoraan ydinvoimateollisuuden edunvalvontajärjestön aineistoa. Rapakontakainen lobbaus on kokenut monia vaiheita. Moni näkee vedenjakajana vuoden 1987, jolloin yhtenäisyysasiakirja, Single European Act, astui voimaan. Täydellinen ulkopoliittinen suursiivous olisi merkinnyt Suomessa kaikkien suurten puolueiden liki koko johdon vaihtamista. CEO: ssa ollaan sitä mieltä, että taustatahojen aineistoja saa poliitikko kyllä käyttää, mutta tämä tulisi tehdä lähde ilmoittaen. Enemmistö tyytyy ihmettelemään, sillä mehukkaimmat ylilyönnit ovat takuuvarmoja puheenaiheita. Turvallisuuden arvioiminen Helsingistä käsin ei ole kovin helppoa ja ministeri kysyykin, onko maaja metsätalousministeriö oikea paikka päättää suden tappoluvista. Lopuksi puheenvuoron saa torstaina uuden keskustelun avannut nimimerkki Kokkolaan. Ovatko informaationhankinnan kulut nousseet vai lobattaville tarjotut gourmet-antimet . Pelkästään tiuhaan vaihtuvat moderaattorit ovat merkki siitä, että Kokkola-palstan villiin menoon on vaikea puuttua. Kattavat sopimukset ovat pitäneet palkankorotukset maltillisina ja kustannusten kasvun kohtuudessa. Komissaari Siim Kallas on esittänyt lobbaukselle vapaaehtoisuuteen perustuvia pelisääntöjä. Maaja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan lähikuukausien yksi suurimmista haasteista on löytää sekä suden suojelua että ihmisten turvallisuutta edistävä ratkaisu. jyrki.pietila@moniviestinta.. Myös kaikissa palkansaajissa asuu pieni lilius, joka on valmis vaatimaan itselleen niin paljon kuin mahdollista. Isommat paineet konsensuksen rikkomiseen tulevat kuitenkin vientiteollisuuden piiristä. Hallitus tuskin kykenee tarjouksiin, jotka muuttavat tilanteen. Arto Hietalahti Tupo jää tulematta Vakavia ilmeitä. Washingtonin K-kadun – rahan ja vallan myyttisen väylän – kuninkaaksi kutsuttu mies kärähti ronskeista lahjontaja petosafääreistä. Usein on tupo syntynyt epäilyksistä huolimatta. Maltillisten tupojen kausi on merkinnyt vakaata tulonlisää enemmistölle ja tarjonnut yrityksille puitteet kasvaa ja menestyä. CEO: n tutkija jäljitti vakuuttavan tuntuisesti puhetekstin olevan osin peräisin Foratomilta. Uudistuksen läpimeno edellyttää kuitenkin laajaa poliittista yksimielisyyttä. . Kun tukkusähkön hinta nousee yli 40 euroon megawattitunnilta, uusinvestoinnit ovat jo kannattavia. Myös vittuilu, haistattelu ja toisten saavutusten kyseenalaistaminen kuuluvat suosikkiteemoihin. Ilmankos Kallas tunnetaan lujaa polkevana pyöräilymiehenä. Pikku askel vai merkittävä loikka, siitä toki kiistellään. Edessä on lähes varmuudella liittokierros. Ministeri Sirkka-Liisa Anttila puhuu nyt samaa kieltä kuin monet kansalaiset. Kuin yhteisestä sopimuksesta politiikan ylin kerros on päättänyt jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Liittokierroksen käynnistyminen ei sentään takaa, että uuden sinivihreän hallituksen alta olisi heti pohja pettämässä. Vaarallista. KESKIPOHJANMAA 10 Kateellinen ja katkera Kolumni Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Vesa Pajala, Jyrki Aro ja Hannu Lehto Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola 020 750 4401 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti 020 750 4403 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.. Se on paitsi elämän myös demokratian merkki. Huipputulot ovat kasvaneet käsittämättömän suuriksi. Liittovaltion tasolla määrättiin rekisteröinti pakolliseksi 1946, jolloin astui voimaan erityinen lobbausta säätelevä laki (Federal Regulation of Lobbying Act). Käytäväpolitikoinnilla pitkät perinteet Aina kuitenkin kannattaa muistaa, että moderni lobbaus on vaikkapa modernin journalismin tavoin made in USA. Norjan ulkopoliittisen instituutin tutkimuksessa arvioitiin taannoin, että EU-lobbareita oli 1990-luvun alussa 12 000 ja että rahaa lobbauslystiin kului vuodessa noin 120 miljoonaa euroa. Riskin mukaan ”tällä kerralla” ole varaa isoihin korotuksiin, koska kustannukset kasvavat kilpailijamaita nopeammin ja suhdannehuippu on ohitettu. KANSAN UUTISET epäilee tupo-ratkaisun mahdollisuuksia. Lobbaus-sanaa on väitetty käytetyn USA:ssa nykymerkityksessä ensi kerran jopa jo 1829. Se olisi ollut pienessä maassa ylivoimainen tehtävä. Aina joskus on suitsia pyritty kiristämään. Viimeksi liittokierros toteutui vuonna 2000, eivätkä kustannukset silloin karanneet sen pahemmin kuin tupo-vuosinakaan. Työtaistelut ovat käyneet harvinaisiksi, koska on ymmärretty, että ne ovat kalliita kaikille osapuolille. JOUNI NIKULA. Suomi24-keskustelun kävijämäärät ovat niin suuria, että Kokkolan vetovoimaisuutta pohtivien tahojen järkevin askel olisi korjata kaupungin nimeä tahriva keskustelufoorumi mahdollisimman nopeasti terveemmälle kurssille. Suomalaisen työmarkkinaosapuolet ovat toisaalta osoittaneet ennenkin realismintajua ja ymmärtäneet, missä menee maksukyvyn raja. Jyrki Pietilä (STT) Kirjoittaja on viestintäkouluttaja ja vapaa kirjoittaja. Perjantaina 27.4.2007 . Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa I nternet ei ole kiiltävän Kokkola-kuvan ystävä. Kääntöpuolena olisi kuitenkin keskustelun tyrehtyminen, jolloin mainostajat eivät enää tavoittaisi palstalla uteliaisuuttaan vierailevia sivustakatsojia. ”Ei riitä”, kirjoitti vihreä europarlamentaarikko Satu Hassi blogissaan. Anttilan mukaan lupaviranomaisena voisivat toimia esimerkiksi poliisipiirit yhteistyössä eri tahojen kanssa. Asia on mitä kannatettavin, mutta poliittisesti ja taloudellisesti mahdoton toteuttaa. Milloin mahtaa tulla se vuosi, jolloin EK:n johtajan mielestä korotuksiin olisi varaa. Nyt tunnelmat ovat kuitenkin huippusuhdanteiden jäljiltä toisenlaiset. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen . POHJALAINEN liputtaa avoimesti Naton puolesta. Ratkaisevaan asemaan nousevat ”susirajalta” kotoisin oleva ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja Vihreä liitto. Netin suosituin hakurobotti nimittäin nostaa Kokkola-aiheisen Suomi24-keskustelupalstan seitsemänneksi korkeimmalle sijalle 2 460 000 linkin joukosta. Yleisimpiä teemoja ovat homot, neekerit, ruotsinkieliset ja Koivuhaka. Lempinimiäkin riittää. KAUPPALEHTI haluaa lisää vesivoimaa. Suomessa lobbauksen pelisääntöjä ovat vaatineet erityisesti vihreät. Jatkuvuuttakin Kokkola-palstalta löytyy. Tuloerojen kasvu kiihtyy myös eri työntekijäryhmien sisällä ja kesken. Euroopan yhdentymiskehitys tuuppasi lobbauksen manterellamme aivan uuteen vauhtiin jo vuosia ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Yhtä kaikki, parasta kai lienee, että lobbauskysymyksestä käydään EU:ssakin jatkuvasti keskustelua. Toisen aseena on Raamattu, toinen iskee vastapalloon rikosilmoituksen mitat ylittävillä solvauksilla. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että valmius liittokierrokselle on poikkeuksellisen suuri myös monissa sellaisissa liitoissa, jotka aiemmin ovat toimineet tupon takuumiehinä. Pitää muistaa, että mainitut maat käyttivät ensimmäisen tilaisuutensa liittyä tärkeimpiin läntisiin viiteryhmiin Natoon ja EU:hun. Katainen saa epäilemättä kuulla siitä, että hän oli itse romuttamassa raameja puhuessaan hoitajien ja ylipäätään naisalojen palkkoja tuntuvasti korottavasta tasa-arvotuposta. Viattomaan kysymykseen kaupungin parhaasta onkipaikasta vastataan melkoisella varmuudella ”vedä kuula kalloos” -tyylisellä toivotuksella. teknologiateollisuudessa sekä työnantajien että työntekijäliittojen osalta. Hän paheksuu elokuussa järjestettävää Kokkola Rock Festivalia seuraavasti: ”ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ MENKÖ SINNE JOS ETTE OLE TYYTYVÄISIÄ ESIINTYJÄKAARTIIN! Emme tarvitse muutenkaan tuollaisia saatanan festivaaleja missä soitetaan musiikkia täysillä ja ryypätään!” Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja. Harva törkyfoorumin vieraista lyö henkilökohtaista mielipidettään keskusteluketjun jatkeeksi. ”EU-lobbauksen säännöt pitäisi saada vähintään yhtä tiukoiksi kuin Washingtonissa”, hän lisäsi. Hulluinta paljon vahinkoa aiheuttavassa pelleilyssä on se, että koko sopasta vastaa marginaalinen joukko turhautuneita paikallisuuksia. Lobbauksen periaatekysymyksiä on ollut viime aikoina ollut omiaan nostamaan Euroopassakin esiin myös Yhdysvaltain tapaus Jack Abramoff alkuvuodelta 2006. Google huolehtii siitä, että kaupungin synkempään puoleen törmää masentavan helposti. Riskin puheiden uskottavuus on kuitenkin huvennut vuosien mittaan, niin monta kertaa on kuultu sama todistelu. Kallasin henkilöhistoria on nyky-Viron kiintoisimpia: kommunistista komissaariksi. Lisäksi vesienergiaa valuu voimaloiden ohi, koska tulvavesiä ei voida varastoida voimaloiden yläpuolisiin patoaltaisiin. Kokkola-keskustelu on yhtä kuin kateellisten ja katkeroituneiden kansoittama törkypalsta, jonne jokainen voi kirjoittaa mistä tahansa minkä tahansa nimimerkin takaa. Lobbausta suitsittu – kaikki hyvin. Hallitukselle tupo on aina toivottu lahja. . Työnantajat haluavat ajaa läpi tavoitteitaan joustavammasta sopimisesta, jolloin palkankorotuksista ja työaikajoustoista päätetään entistä enemmän yritystasolla. On helppo ymmärtää, miksi alueellisesti laaja liittovaltio tarvitsi Washingtoniin, mantereen laidalla sijaitsevaan pääkaupunkiin, lobbareita etäpääteiksi. Kansanedustaja Heidi Hautala oli toimittanut Lipposen Varsovan-puheen piskuiselle Amsterdamissa päämajassa pitävälle järjestölle nimeltä Corporate Europe Observatory
Hoito on porrastettu ja toimii hyvin. Työ opettajana lasten parissa tekee myös usein onnelliseksi. Yhdyn täysin Seppo Niemelän näkemykseen siinä, että Alaviirteen koululaisten Väliviirreläiset vanhemmat olisivat kuljettaneet lapsensa Kannukseen mistä johtuen tulevaisuudessa Lohtajan kunnan oppilasmäärä olisi hälyttävästi alentunut. Luotan Lohtajan kunnan päättäviin henkilöihin niin, että he löytävät tulevaisuudessa muita keinoja taloutensa tasapainottamiseen, ettei tarvitse lasten perusoikeuksiin puuttua. Olisipa valtio/kunta mukana yksityisteiden hoidossa. ministerit Paula Risikko: ”Hallitusohjelman pitää olla koko ajan takaraivossa”, Paavo Väyrynen: ”Ministerin tulee noudattaa hallitusohjelmaa” ja vielä ”Ulkomaankauppapolitiikka on EU:n asia” sekä Ilkka Kanerva: ”Ulkoministeriön tulee noudattaa hallitusohjelmaa.” En ymmärrä tätä menettelyä, että miten pieni ryhmä hetkessä päättää siitä, mitä eduskunnan ja hallituksen tulee tehdä neljän vuoden aikana. Kokkolan kaupunki, Ruokapalveluyksikkö puolesta Maija Vasalampi ruokapalveluesimies Peruna on lähiruokaa Hallitusohjelma kiristää pienemmällä bruttokansantulolla terveyskeskusmaksuja, jotka olivat takavuosina täysin ilmaisia. Meidän, Kokkolan koulujen, päiväkotien ja vanhainkotien perunantoimittajat löytyvät Keski-Pohjanmaalta (Kp 20. Sen edestä taistelivat miehet etulinjassa ja kotirintamalla jokainen suomalainen – kukin omalla paikallaan. Muistetaanko tämä seuraavissa vaaleissa. Vain näin asioihin tulee laaja näkemys ja vain näin toteutuu kansanvalta – minun näkemykseni mukaan. TEKSTIVIESTIMIELIPITEET: alkuun mp välilyönti ja teksti, lähetä numeroon 13525, hinta 0,25 euroa NETTI: www.keskipohjanmaa.net Hanna Kauppinen, teksti Tomi Hirvinen, kuvat KOKKOLA (KP) Orvokki Lindberg KOKKOLA – Luonto, sen kauneus ja aitous sekä hyvä avioliitto ja perhe. Pieniä kosmeettisia murusia köyhille, siinä lyhykäisyydessään Suomen hallituksen linja. Alaviirre on vahva ja toimiva kuntaosa Lohtajalla, on ja on aina ollut. Hallitusohjelmaan on kirjattu puolueja lehdistötuen nostaminen ja se pantaneen ensimmäiseksi toimeen. Onneksi olkoon, Matias Petäjistö Kalajoen Junkkarit, ensimmäisestä Suomenmestaruudesta maantiejuoksun SM-kisoissa Suolahdella 22. Seutukunnan kunnatkin uhkaavat siirtyä kuka minnekin. Pekka Palola KAUSTINEN Veteraani Miksi Kälviän kunta jäädytti lasten kotihoidosta maksettavan kuntalisän, vaikka sille oli varattu raha budjettiin jo viime syksynä. Lääkärit ja hoitajat ovat kouluttautuneet jatkuvasti ja ovat motivoituneita. Jaana Laitinen PIETARSAARI – Ennen kaikkea lapset ja kaksi lastenlastani, jotka ovat oikeita onnentuojia. Kuoriperunan tarjoaminen ei ole meille este, jos asiakkaat sitä haluavat. Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428 FAKSI: 020 750 4444, SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.. Miksi sitä ei makseta. Vain yksinäisyys pelottaa, se hautaa elävältä. Suomi turvaa SNTL:n joukkojen kuljetukset rautateitse ja muilla kuljetusvälineillä sekä tarvittavan huollon joukoille. Työttömien asema kiristyy, karenssit lisääntyvät. Vuokko Pöyhtäri TOHOLAMPI – Juuri tällä hetkellä se, että on enää 24 päivää eläkkeeseen. Siinä kaikki väestöryhmät, elinkeinot, ulkoja turvallisuuspolitiikka jne. ”Harkimo mainostaa vaihtaneensa autoa vähäpäästöisempään, mutta joku köyhä joutuu sitten ajamaan hänen vanhalla autolla korkeitten lisämaksujen kera, ei sitä autoa romuteta.” Vihreille ovat käävät ja toukat arvokkaampia kuin köyhä ihminen. rahoilla ja median tuella valituilla ”ns. Meillä myös perunamuusi tehdään perunoista, ei hiutaleista, joten tässäkin suositaan oikeaa perunaa. Maaseutu ja syrjäseutu tyhjenevät kiivasta tahtia. Itse luottamustoimissa olevana voin todeta, että kuntayhtymämme on kehittynyt huimasti 30 vuoden aikana ja sieltä saatavat palvelut ovat laadukkaita ja hinnaltaan asianmukaisia. Mutta veteraanimme taistelivat. Miten he pääsevät toteuttamaan kannanotoillaan, niitä heille ja kansalle tärkeitä asioita, joita he vaalikampanjassa toivat esille ja lupasivat niitä kansan ja maan parhaaksi ajaa. Mitä merkitystä on suurella veroym. Yksi vaihtoehto on alkaa tanssia sadetanssia intiaanien tapaan ja toivoa pitkäaikaisia vakavia sairauksia kuntayhtymämme asukkaille sateen sijaan. työttömät), kun toiset haluavat sen olevan niin suuri, että kannattaisi kotiin jäädä lapsia hoitamaan (työssä). Veikko Ahola KALAJOKI Vain itsestä kiinni. Osinkoihin saadaan verohelpotukset, sukujen suuret omaisuussiirrot verotta. Oliko niillä ”kassakaappisopimus” tukien korotuksista. Tiedäthän, että ”juoksu” on kaikkien lajien äiti. Lämmityskustannukset ja liikkuminen kallistuvat päästöverukkeilla eli lisää uusia maksuja köyhille, jotka joutuvat ajamaan vanhoilla autoilla. Suojeluskunnan kaikki osastot ja liittymät sekä muut vastaavat niin rintamalle kuin selustassakin olevat järjestöt on riisuttava aseista välittömästi. Niitä oli kuusi sivua ja ne olivat suomalaisille karmeata luettavaa. Gallup 11 KESKIPOHJANMAA . Onnittelut myös SM-hallikisojen pronssista 3000 metrillä aiemmin talvella. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. huhtikuuta. Kaksi on virassa, muut ovat määräaikaisia tai keikkalääkäreitä. Tällaiseen ei pidä mielestäni mennä. Kun lähtölaukaus kuuluu, tulos ja menestys ovat kiinni vain itsestäsi. Tarvittaessa peritään tienvarsiosakkailta tiehoitoon n.100 €/v. Juuri nuo asiat tekevät juoksusta niin upean lajin. Kiitos veteraanit ja hyvää kansallista veteraanipäivää, huomenna 27.4.! Osmo Lampovaara Ylivieskan sotaveteraanien tukijäsen Ylivieskan sotainvalidiyhdistyksen sihteeri YLIVIESKA Merkittävä taistelu Kuva: Jukka Lehojärvi Olen mielenkiinnolla lukenut nuoren Tatjana Eskolinin tulkintoja ja laskeskeluja (mm. Se on pysynyt listalla, koska siitä tykätään ja me muistamme, että kohtuus kaikessa. Mikä se on, sitä ei edes luottamushenkilökään tiedä. Vuodeosasto, lääkäri, röntgen, laboratorio, ultraääni, tähystys, diabetes, astma, kuntoutus, neuvola ynnä muut palvelut ovat 9500 asukkaan miljöössä laatuluokkaa. Lääkäreistä puheen ollen Tunkkarilla on ollut hyvä tilanne. Perjantaina 27.4.2007 Lyhyet Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin, sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Sillä sanoohan Valtiopäiväjärjestys . Kuoriperunaa on joskus ollut tarjolla kaikille, mutta asiakkaiden toivomuksesta se on jätetty pois. Valitettavasti ei vapaaksi taistelemanne yhteiskunta osannut antaa teille sitä arvoa kuin olisitte ansainneet. Saatamme vain kuvitella, mikä olisi tuolloin ollut Suomen kansan kohtalo. Tiedoksi kaikille lapsiperheille, jotka mahdollisesti Kälviälle muuttoa harkitsevat. Mutta kun jatkuvasti lyödään, se tuntuu pahalta meistä kaikista.” Tunkkarin lääkäreillä on varmasti työtä, eivät he jouda kaikkiin kirjoituksiin vastaamaan. Monen lailla aikanaan, koki onnen auringon. Heille antoi voimaa tietoisuus, minkä edestä oli taisteltava: kotien, kotiseudun sekä vapaan isänmaan puolesta. Vastaanotolle on päästy suhteellisen hyvin. Kuinka paljon peritään Trullevintien hoitoon/osakas. Alpo Ylitalo KOKKOLA Puoluetuki nousee heti V uonna 1944 Suomi taisteli epätoivoisesti olemassaolostaan. Jaakko Jukkola Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtaja PYHÄJOKI Kansanvaltaa sorsitaan Juuri käydyn huomiota herättäneen ja kalliin vaalikampanjan aikana kansa alkoi taivastella vanhojen puolueiden hulvatonta rahankäyttöä. Rauha huokuu kaikkialta, sen hiljaisuuteen verhoten. Peruna on suomalaisen ruoan, lähiruoan ykköstuote. Tuo hallitusohjelmaan sidottu toiminta ei varmaankaan sitä edesauta, vaan nakertaa äänestämisen ennestäänkin vähäistä arvostusta. Maakunnassamme on meneillään Paras-hanke terveydenhuolto-ohjelma. Kansaa koskevilla korotuksilla ei ole niin kiirettä. Rikkaita paapotaan, köyhiä kivitetään, sama eriarvoisuus jatkuu. Alla niiden oleellisia kohtia. Sekin tekee onnelliseksi, kun onnistuu työssä ja tekee tärkeitä asioita. Muistot vain seuranaan, elää vanha veteraani, eikä niitä kultaamaan kukaan enää vaadi. Salaa suree ikäväänsä, kun elo iltaan ehti. Kp 27.2., 18.3., 12.4.)Tunkkarin terveyskeskuskuntayhtymän toiminnasta. Kaikki suojeluskuntalaiset on internoitava. Eikö yhteinen päätös synny vain siitä, että kaikille edustajille annetaan mahdollisuus tuoda esille omat ja kannattajiensa huolet, sekä näkemyksensä ja arvomaailmansa antama perustelu asialle. keskipohjanmaasta riemu-uutisen. Pelkää ei kuolemaa, vaikka vei paljon hältä. Auraus maksetaan erikseen. Matkustaminen Suomesta ja saapuminen maahan kielletään kaikilta ilman NL: n lupaa. Kalevi Nurmela KOKKOLA Samanlaista politiikkaa Eduskuntavaaleissa kansa valitsi itselleen 200 edustajaa, päättämään omista ja maan asioista. Neljännen kappaleen viimeinen lause kuuluu siis: Tämä porukkahan (vihreät) on vuosia ollut hallituksen tukijalkana ja saanut osaltaan huijattua hallitukset kaikenlaisiin suojelulakeihin. Puhutaan maakuntaja isäntäkuntamallista. Se tekee vuodessa noin 1000 € lisätuloa perheen tulot huomioiden eli sillä hankkii jo yhtä jos toista. Tunnen olevani perusonnellinen. Kokkolalainen/Alaviirreläinen Tauno Ruotsala KOKKOLA Onnitteluni, Alaviirre Mielipiteessä Näin meitä yhtenäistetään (Kp 24.4.) oli sana suojelulakeihin vaihtunut puhtaaksikirjoitusvaiheessa sanaksi suojelulakkoihin. Tämä on hyvä muistaa katseltaessa silmänkantamattomia perunaviljelmiä. Suomi lopettaa sotatoimet liittoutuneita vastaan kaikilla sotatoimialueilla maalla merellä ja ilmassa ja luovuttaa NL:n määräämässä aikataulussa ja järjestyksessä sekä kokonaisuudessaan puolustusvoimiensa aseistuksen. Maksajakuntien edut on organisoitu hyvin. Parisängyn toinen puoli, päällä hihna tekojalan. ja 24.4.). Raa´asti sanottuna voimme pahimmassa tilanteessa hakea kaikki palvelut Kokkolasta ja ehkäpä kauempaakin. Perussuomalaiset ovat vastustaneet aina sekä puolueettä lehdistötukea. Kotiäidin palkka kun on muutenkin niin mitätön. Tien käyttäjistä on ulkopuolisia noin 90 prosenttia. Toivottavasti seutukunta tekee hyvän ratkaisun terveyspalvelujen tuottamisesta Tunkkarilla huomenna pidettävässä seutuseminaaripäivässä Pulkkisen nuorisoseuralla. Voittosi oli upea, murskaavan ylivoimainen. Kuvina se raameissaan, on päällä lipaston. Suomen hallitus vastaa kaikista miehityskuluista. kansanedustajilla”. Ei ihme, että ne ovat veloissa umpipäissä. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Poltti tuli hornan lailla, viilsi vesi jäinen. Kuka mahtaa ne muistaa tai tietää. Toimittajat valitaan tarjouspyyntöjen perusteella, joita on lähetetty lähialueiden toimittajille. ovat. Vaikka välillä tuntui, ettei mikään enää voi pelastaa isänmaata. Lisäksi se, että minulla on ihanat lastenlapset, joiden kautta elämä jatkuu. Puitelain tullessa voimaan isojen herrojen mielestä toimivan terveydenhuollon väestöpohja pitäisi olla 20 000 henkeä. Kaustisen seutukunnan (Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho, Ullava, Toholampi ja Lestijärvi) väestömäärä ei yllä 20 000 asukkaaseen. Toivottavasti meille ei käy niin kuin naapurissa Evijärvellä: lääkäripalveluja saa vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa tai ei ollenkaan. Ja tämän ohjelman nimiin vannovat mm. että kirkonkylän koululaisten kuljettaminen Alaviirteelle olisi tullut kysymykseen, ei moista päätöstä olisi edes koskaan harkittu. Tässä onkin miettimistä itse kullakin, kun Kokkolassa tuki maksetaan max.120 €/kk bruttona. Raaja näkyy sängyn alta, joku nukkuu istuen. Puolessatoista vuodessa kansalta unohtuu tukikorotusten aiheuttama mielipaha. Menestystä ja motivaatiota jatkoon, urasi on upeassa vaiheessa, edessä menestystä jos niin haluat. Rahaa hyökkäysjoukoille ja Naton liitoksiin löytyy, sekä armeijan valtaviin asehankintoihin, niihin se ei ole rahasta kiinni. Voi olla, että reilut 26 vuotta virassa parhaansa mukaan toimineet lääkärit tympääntyvät jatkuvaan kritisointiin ja häipyvät paikkakunnalta. Isojen puolueiden täytyi olla varmoja varojen saannista vaalien jälkeen, koska korotuksista ei ole puhuttu mitään julkisuudessa. Uni toistuu: ammu, lataa, ansa täytyy virittää. Kepun puoluesihteeri totesi julkisesti, että rahapula poistuu pian. Ikuista käy sotaansa tuo vanhus harmaapäinen. Tuloerokuilu syvenee armotonta vauhtia. Ensimmäiseksi tulevat kuitenkin mieleen läheiset ihmiset ja luonto. Myös terveys ja monet elämän pienet asiat tekevät onnelliseksi. Marketta Pulkkinen VETELI Tyytyväinen terveyspalveluihin Pirtti pieni, pöytä, tuoli, lautasella ruodot kalan. Heiluttaako häntä koiraa. Missä raha on. Huviloita tienvarrella on viisi kappaletta ja muita metsätiloja noin 40 kpl. Eikö elävässä elämässä tule aina hoidettavaksi sellaisia asioita, joita ei edeltäpäin tiedä kukaan. Vielä Seppo Niemelä, sinulle parhaimmat kiitokset aloitteestasi Alaviirteen koulun jatkamisesta entiseen malliin. Tarjousten perusteella on valittu toimittajat Kannuksesta (tukkurin kautta) ja Marinkaisista. Kannattaako lapsiperheen ylipäänsä Kälviälle muuttaa tai täällä asua. Yksi omistajista KOKKOLA Trullevintie, yksityistie. Kaiken tämän he voittivat, ja se voitto oli voitto myös heille, jotka kannattivat yhteiskunnallemme toisenlaista tulevaisuutta. Jo pelkkä ajatuskin kylmää ja puistattaa. on lueteltu toimenpitein yksityiskohtaisesti, mitä kussakin asiassa tällä vaalikaudella aiotaan tehdä ja mitä ei. Yksin elää elämäänsä, mies ennen riski, rehti. kulut. Tätä valvoo elintarvikevirasto, sekä sitä myös jokaisen toimipaikan omavalvonnassa valvotaan. Itse olen Alaviirteellä lapsuuteni ja kouluvuoteni kasvanut, ja nyt eläkepäiviäni siellä paljon viettävä. Kuntalisä on hyvä lisä lapsiperheen jatkuviin kuluihin. Tämä malli ei ole kuitenkaan eettisesti oikein, sillä pyydämmehän Luojaltamme vain terveyttä hyvän kasvojen auringon alle. Vihollinen saneli voimansa tunnossa antautumisehtoja. Nythän alkaa valmistautuminen ensi vuoden kunnallisvaaleihin, jolloin puolueiden kassavarannon täytyy olla kunnossa. Kirjoituksia ei palauteta. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Ei välineistä, huoltoryhmästä, ei kenestäkään ulkopuolisesta, vain sinun kestävyydestäsi, rytmitajustasi, nopeudestasi, taktisesta kypsyydestäsi,. Elintarvikkeiden kuljetuslämpötiloista on säädetty elintarvikelainsäädännössä, pakasteet on kuljetettava pakasteasetuksen mukaisissa lämpötiloissa. Riitta Rauhala KOKKOLA – Voi, sellaisia asioita on ihan hirveästi. Keski-Pohjanmaan alueella on satoja yksityisteitä, ei yksin Trullevintie. EU-maksut vievät valtavat rahamäärät, ja liittovaltiota rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla. Kuolon koura raastamalla, nuorta viljaa kitki. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Enimmäispituus nimellä noin 4000 (vajaa kaksi A4-liuskaa) ja nimimerkillä noin 1500-2000 merkkiä (vajaa liuska). Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Lisäksi onnittelen sinua loistavasta lajivalinnastasi pari vuotta sitten. Se, että saa tehdä terveenä töitä ja touhuta aktiivisesti. Sillä eikö eduskunnalla pitäisi olla valta, ja hallituksen tulisi nauttia sen luottamusta, mutta nyt ministerit on alistettu hallitusohjelmalle ja EU:lle. Ei hyvältä näytä pienellä rahalla kippuroivan tulevaisuus. Vedettiinkö äänestäneitä veronmaksajia nenästä pahan kerran, sillä puoluetukea ei luvattu korottaa heti vaalien jälkeen. NL ottaa valvontaansa: a) Suomen raaka-aine-, jalostusja muun teollisuuden b) raaka-ainevarastot c) kaikki viljatuote-, elintarvikeja rehuvarastot d) sisäja ulkomaankaupan sekä pankkitoiminnan e) koko rautatie-, vesija maantieliikenteen sekä siviili-ilmailun f) viestiyhteydet kuten postin, radion, lennättimen, puhelinliikenteen ym. g) painotuotteiden julkaisut, teatterija elokuvaesitykset, radiolähetykset ja muut propagandaja huvitilaisuudet. Saatan olla väärä ihminen kantaa ottaessani, että koulun lopettamispäätöstä ei olisi saanut edes milloinkaan harkita. Nyt tarvitsemme hyvää yhteistyötä ja hyviä ratkaisuja, jotka kantavat kauas tulevaisuuteen. Kolme iso höynäytti kansaa ja mainosti veronmaksajien varoilla itsensä vallankahvaan. Aika mataa, samaa rataa, vanha kello tikittää. Tuskaa, hätää kaikkialla, moni sydän itki. Oikaisu Mökkini on yksityistien päässä. Hyvä laskelma sinänsä, mutta mistä saataisiin lisää väestöpohjaa. Pyttipannu onkin ainut ”pakasteperuna” ja se esiintyy ruokalistalla kerran 8 viikossa. Matkaa yleiseltä tieltä kertyy kolme kilometriä. Martin Luther Kingin sanonta on hyvä: ”Ei se tunnu pahalta että lyödään, vaan se, että älymystö vaikenee. On hyvä, että on saatu vastavalmistuneita lääkäreitä tänne syrjäseudulle, jossa väkiluku vain pienenee. Pekka Huuskonen KOKKOLA – Arkipäivän sujuminen. Tuloilla hoidetaan sorastusym. Vai eikö sitä vain kannata maksaa joka tapauksessa kotona lapsia hoitaville (esim. Heidän kanssaan voi käydä juttelemassa ja esittämässä kysymyksiä ja esittää ideoitaan kasvotusten, eikä lehdissä. Yhdessä kirjoituksista todettiin käyttöasteen olevan 88,2 %:n luokkaa ja laskelmassa uumoiltiin käyttöastetta nostettavaksi 95 %:iin, niin se 200 euron päivämaksulla toisi 220 600 euron edestä lisää rahaa per vuosi. Mikäs sitten eteen ja miten sitten suu pannaan. Kaikki perunanviljelijät eivät haluaisi tai voisikaan toimittaa meille perunoita. Jaana Huhtala, kotiäiti KÄLVIÄ Huono päätös Kälviällä Lujin ilokseni tiistain 24.4. Sotasyylliset ja sotarikolliset, joiden nimet mainitaan NL:n listoissa, on pidätettävä välittömästi ja luovutettava NL:lle. Miksi siis kädet sidotaan edeltäpäin, ja vielä yksipuolisen näkemyksen perusteella. Siellähän muutenkin kaikki palvelut ym. luku 1 §: ”Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.” Kun eduskunta ei ole vielä kunnolla järjestäytynyt – työstä puhumattakaan – on neljän puolueen pieni porukka virkamiesten kanssa laatinut monikymmensivuisen hallitusohjelman. Mikä tekee sinut onnelliseksi. Viljelijöiden on helpompaa toimittaa perunat esim. Alaviirteen koulu sai oikeudenmukaisen jatkopäätöksen toimintansa jatkamiselle. Näillä ehdoilla olisivat aseet vaienneet, mutta kansamme itsenäisyys olisi jäänyt historiaan. isoihin kauppoihin kuin kaupungin noin 30 toimipisteeseen 2-3 kertaa viikossa. Katson sen niin arvokkaaksi, jopa korvaamattomaksi, että sitä kannattaa vaalia. Potilaat hoidetaan vakavissa tapauksissa ensiksi keskussairaalassa, josta heidät pikimmiten tuodaan halvempaan hoitoon Tunkkarille ja sen jälkeen maksajakuntien järjestämiin tiloihin. Köyhille tämä kaikki tietää nousevia maksuja, rikkaille valtavia verokevennyksiä, puoluetuet nousevat, poliitikkojen yhteys kansaan vähenee. Vihollisen ylivoima oli suunnaton, mutta voimakas oli myös suomalaisten taistelutahto. Uskon myös, mikäli olisi ollut kysymyksessä toisinpäin. Saamme kuitenkin mielestäni hyvää vastiketta verorahoillemme, mutta ainahan parannettavaa löytyy
Nyt Jylhällä on näyttely Wäinö Aaltosen museossa. Hindemith on humoristinen säveltäjä, ja tässäkin teoksessa hän ilottelee ja pitää hauskaa typologian kustannuksella. Yhdessä työt muodostavat sopusointuisen näyttelykokonaisuuden. Pekka Jylhän Ilo pomppaa uimahallin nurkalle Ilo-rantapallo on tehty Halikko Works -tehtaalla. Virossa pianon soittaminen monikätisesti on suositumpaa kuin Suomessa. Yhtye on alusta lähtien tähdännyt korkeaan tasoon kouluttautumalla säännöllisesti ammattilaisten ohjauksessa. Monikätissoiton erilaiset haasteet ovatkin illan palava puheenaihe tihenevässä puheensorinassa Kokkolan vanhassa keskustassa.Ylipäätään monikätissoitto on todettu hyvin rikastuttavaksi ja pianistien taitoa kehittäväksi kokoonpanoksi. Uusin on viime vuoden lopulla ilmestynyt Kauneutta ja kaihoa, jossa kuvia täydentävät hänen runonsa. Osallistujat jaetaan musiikin perustason, musiikkiopistotason ja musiikin toisen asteen ammattiopiskelijoiden sarjoihin. Siellä teokseen paneuduttiin Eli Gorenin johdolla kokonainen kevät. Kevätrullaati varma kevään merkki YLIVIESKA (KP) Useinkin luullaan että Nobelpalkittu kirjallisuus on hyvin esillä ja saatavilla. .Kuva: Clas-Olav Slotte KALAJOKI (KP) Kalajokisen Soilatkuoron Kevätrullaati on varma merkki lähestyvästä keväästä. Gothoni jatkaa opettamista muun muassa Madridin Instituto de Musica Camera, Reina So. Itävaltalaisen Anton Brucknerin Jousikvintetto F-duuri, säveltäjän ainoa kamarimusiikkiteos, on kapellimestarin mukaan lavea muodoltaan ja soitinten käsittelyltään – pitkäjänteistä, laajakaarista musiikkia. Briteille Elgar on jokseenkin samaa kuin Sibelius meille suomalaisille. Elgar on tullut läheiseksi ”Sir Sakarille”, kuten brittilehdet Oramoa kutsuvat, hänen johtaessaan Birminghamin sinfoniaorkesteria. • hilseilevät laikut hävisivät iholta • hyvä tasainen rusketus • iho ei palanut auringossa • suosittelen muillekin atoopikoille ja herkkäihoisille. Virolaiset taiturimaiset kaksoispojat Pjotr ja Pavel Markov esiintyvät lauantai-illan konsertissa monipuolisella repertoaarilla.15vuotiaat kaksospojat olivat esiintymässä myös viime vuoden festivaalilla ja suuren suosion johdosta heidät kutsuttiin esiintymään myös tänä vuonna. Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. Tiina Ruotsala SALO (KP) Kuvanveistäjä Pekka Jylhän veistos Ilo asetetaan toukokuun alussa Salon urheilupuistoon uusitun uimahallin läheisyyteen. Pilke silmässä Oramo sanoo teoksen sopivan hyvin Kokkolaan – kaupunkiin, josta ei puutu uskonnollisuutta eikä tanssiakaan, ja jossa on hieno jousiorkesteri. Bruckneriin Oramo perehtyi perusteellisesti opiskellessaan Hollannissa 80-luvun puolivälissä. Kevätkonsertti järjestetään Pohjankylän koululla Kalajoella tulevana sunnuntai-iltana. Teoksessa voi erottaa valssin tahtia ja maalaistanssin poljentoa. sosiaalista näkökulmaa voi väheksyä piiruakaan. Viikonloppuna vietettävässä Teatterimaratonissa on hieno tilaisuus paikata asiaa. Sarjojen esitykset ovat ilmaisia lukuun ottamatta Markovien konserttia. Sarjaa on pidetty sen jälkeen tärkeimpänä naisnäytelmien kokoelmana kaikkialla maailmassa. Myynti: apteekit, luontaistuotekaupat ja –osastot. Sarjan päänumero on Yksinäinen nainen jota on myös pidetty naisjuttujen kuningattarena. Alun hengellistä repertuaaria on täydennetty kansanlauluilla, jazzilla, rockilla ja popilla tilaajan toivomusten mukaan. Musiikki kuvaa melankolista, sangviinista, . Kulttuuri 13 KESKIPOHJANMAA . Pekka Jylhän rantapallo viittaa uimahalliin ja pallo itsessään koko urheilupuiston käyttöön ja läpi elämän koettavaan liikunnan ja pelaamisen riemuun. Sir Sakari johtaa Kokkolassa Auvoisaa Elgaria, humoristista Hindemithiä ja hurmioitunutta Bruckneria Sakari Oramo johtaa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertin lauantaina. Jansson on julkaissut neljä taidekirjaa teoksistaan. Poikkeuksiakin aihelinjasta ja värityksestä on, esimerkiksi vauhdikas oranssisävyinen Heittäjä. Yhtyeeltä on tilattu esiintymisiä perhejuhliin ristiäisistä häihin ja hautajaisiin. Dario Folta maratonissa nähdään keskiaikaisia Mysterio Buffo ilveilyjä sekä aivan hurja Tiikeritarina, niin ikään Fon ja Ramen yhteistuotantona syntyneestä naisnäytelmäsarjasta sen tärkeimmät tekstit. Eikä mm. egmaattista ja koleerista luonnetyyppiä. Osa presidentti Urho Kekkosen muistomerkistä valmistettiin Halikossa. Heidän tuotantoonsa voi tutustua ainoastaan siten, että joku niitä näyttelee. Brucknerin ongelmana oli ylitsepääsemätön ujous, ja Hindemith kapinoi Hitlerin yhteiskuntaa vastaan, Oramo luettelee. Muotoon isketystä ruostumattomasta teräksestä valmistettu rantapallo on tehty Halikko Works -tehtaalla. – Laulamme muun muassa laulut Tyttö pellon laidalla, Yksi ruusu on kasvanut, Tuoll´on mun kultani ja Ruislinnun laulu korvissani, sekä kolme negro spiritualia ja viisi hengellistä laulua. Monikätispianokirjallisuutta löytyy kaiken kaikkiaan runsaasti ja mm. Venäjällä ja Latviassa he ovat niittäneet jo mainetta, ja menestyneet esimerkiksi Pietarissa duokilpailussa. Suomalaisorkesterit joutuvat tekemään työtä saavuttaakseen tuon kepeyden ja päästäkseen tietystä kulmikkuudesta, mutta harjoituksella se onnistuu, Oramo on havainnut. Tutti da Capo on lisäksi esiintynyt liike-elämän sekä kaupungin järjestämissä erilaisissa tilaisuuksissa. Oramo toteaa koonneensa monipuolisen ohjelman, jonka säveltäjissä kuitenkin on myös yhdistäviä piirteitä. Konsertissa esiintyy myös jyväskyläläinen kansanlauluyhtye Vinka, jossa laulavat Saara Laukkanen, Anna Jaatinen, Eliisa Tuomanen ja Annuliina Ikäheimo. assa, joka on ensimmäinen pelkästään kamarimusiikkiin keskittynyt korkeakoulu maailmassa. Helsinkiläinen vierailija Sirke Seppänen esittää Yksinäisen naisen. – RALF GOTHONIN vuonna 1992 alkanut kamarimusiikin professuuri Sibelius-Akatemiassa päättyy kamarimusiikkiluokan konserttiin 12. – Elgar onnistuu luomaan haltioituneen ilmapiirin, hänen musiikissaan on auvoisaa rentoutta, joka on syytä soittaa kevyesti ja liidelleen. Pia Järvi kertoo aiemmin sekä laulaneensa että johtaneensa yhtyettä, mutta keskittyvänsä nykyään vain johtamiseen, mikä on taannut entistä paremman tuloksen. Ulvi ja Jansson ovat tuoneet töitään yhteisiin näyttelyihin aiemminkin. Perjantaina 27.4.2007 Leena Nygård KOKKOLA (KP) Kapellimestari Sakari Oramo johtaa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria lauantaina konsertissa, jonka ohjelma koostuu Edward Elgarin, Paul Hindemithin ja Anton Brucknerin musiikista. Vappuaattona Brysselin suomalaiset lakittavat Manneken Pis -patsaan, ja patsaalla Tutti da Capo laulaa keväisiä lauluja. Ilo on valtava, viisi metriä halkaisijaltaan oleva rantapallo. Pia Järvi kertoo, että Brysselissä ”managerina” toimii kokkolalaislähtöinen Nina Tuhkanen. Eri sarjojen lisäksi katselmuksessa kuullaan muun muassa pianoduo-konsertti. Tutti da Capo laulaa Brysselissä Yhdeksän kokkolalaisen naisen lauluyhtye Tutti da Capo konsertoi sunnuntaina Brysselissä. Soili Aution johtama Soilat esittää kevyttä viihdemusiikkia, joka on pääosin kotimaista tuotantoa. Kuvanveistäjä Jylhä tunnetaan erityisesti julkisen taiteen ja henkilömuistomerkkien tekijänä Suomessa ja kansainvälisesti. Tutti da Capon naiset ovat laulaneet yhdessä pian kahdeksan vuotta ja kehittyneet matkan varrella huimasti. KOKKOLA (KP) Järjestyksessään kolmas Pohjanmaan pianoensemble-festivaali järjestetään Keski-Pohjanmaan konservatoriolla Kokkolassa lauantaina ja sunnuntaina. Sibelius-Akatemian konserttisalissa järjestettävään konserttiin on vapaa pääsy. Yhtään ainoata teosta ei löydy esimerkiksi kirjastosta, puhumattakaan kirjakaupoista. Tällä kertaa eri kokoonpanoja on ilmoittautunut yhteensä 23. – Ainakin kaikkien heidän suhteensa yhteiskuntaan on ollut jossain määrin ongelmallinen: Elgar oli katolinen vuoristopoika, joka sai taistella asemasta ja arvostuksesta yhteiskunnassa, lopulta kansakunnan ikoniksi asti. Lasitaiteilijana hän on toiminut vuodesta 1987 lähtien. Tapahtuma koettiin niin positiivisena,että samanlainen festivaali haluttiin järjestää myös nyt Pohjanmaalle! Vastapalvelukseksi Virolaisille, Kokkolan festivaalille on joka kerta nyt kutsuttu vierailevia esiintyjiä myös Virosta. Tanssillisuus onkin yksi hänen musiikkinsa aspekti, jonka haluan tuoda esiin. Vuonna 2001 johtajaksi saatiin Pia Järvi. Molemmilla on kotipaikkakunnallaan oma ateljee näyttelyineen, Ulvilla Kalajoella jokivarressa ja Janssonilla Raahen Piehingissä. Suomessa esitetään jatkuvasti uusia kotimaisia teoksia. Festivaali ei ole kilpailu, mutta kaikki esitykset arvioidaan ja esiintyjät saavat asiantuntevalta raadilta palautteen. Esillä on peräti viisi Fon ja Ramen tekstiä, ja vielä parhaasta päästä. Brucknerin kypsällä iällä säveltämä teos on suosittua jousiorkesterin ohjelmistoa. Vastaavasti brittimuusikot saavat helposti Sibeliuksen musiikin kuulostamaan liian valoisalta. Kiiski johtaa Wäinö Aaltosen museota, joka tuo näyttelyissään esille kotimaista veistotaidetta. Seitsemän tonnia painava pallo on tehty teräksestä, joten sitä kannattaa taputella vain kevyesti. Jotkut soittajista ovat esittäneet tapahtumassa myös omia sävellyksiään. Esimerkiksi italialaisen Nobel-kirjailija Dario Fon teksteihin on Suomessa vaikea tutustua. Virosta ensimmäinen festivaalikin Kokkolassa sai alkusysäyksensä, kun nykyisin KeskiPohjanmaan amk:n musiikin yksikössä työskentelevä virolainen pianisti Natalia Sakkos kutsui opiskelijoita Viron festivaalille Valgaan esiintymään. Hän käyttää taitavasti sekä lyijylasiettä lasinsulatustekniikkaa. Esityskielinä ovat olleet muun muassa suomi, ruotsi, englanti ja heprea. Englanninkielisinä pop-sovituksina laulamme muun muassa Scarborough fair ja Yesterday once more, yhtyeen johtaja Pia Järvi kertoo. Yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan monikätissoiton värikästä maailmaa konservaatorion isossa salissa. Nyt ainakin Ylivieskassa tilanne korjaantuu. Opettajansa Olga Zrjaninan mielestä parivaljakko on värikäs yhdistelmä kahta eri persoonallisuutta, vaikka pojat ovat identtiset kaksoset! Festivaali sisältää ohjelmaa myös pianonsoitonopiskelijoiden opettajille.Yhteisellä illallisella on tarkoitus rakentaa siltoja eri oppilaitosten ja opettajien välille. Pianistien ohjelmisto koostuu sekä traditionaalisesta että uudemmasta musiikista. Ulvi on valmistunut kuvataideopettajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1980. toukokuuta. Dario Fo ja Franca Rame julkaisivat noin 20 vuotta sitten naisnäytelmärarjan nimellä Tavallinen elämä, jossa on toistakymmentä naistekstiä. Tavoitteena onkin tuoda ennakkoluulottomasti esiin eri musiikin tyylejä. Kansainvälisesti menestynyt nuori suomalaispianisti Henri Sigfridsson soittaa solistina Hindemithin teoksessa Neljä temperamenttia, teema ja neljä muunnelmaa pianolle ja jousiorkesterille. Leila Juola ja Alpo Hihnala esiintyvät solisteina. Etenkin Elgarin ja Brucknerin musiikki heijastelee usein vahvoja uskonnollisia ja luontokokemuksia. Hänellä on apuna Päivi Kiiski. Näyttely pidetään Turussa Wäinö Aaltosen museossa vuonna 2010. Laulut kertovat rakkaudesta, kaihosta ja muistoista. Kvinteton kolmas osa puolestaan saavuttaa uskonnollisen ekstaasin mitat. Nobel-tekstejä Teatterimaratonilla Leena Nygård KOKKOLA (KP) Galleria Stenmanissa esittäytyy parhaillaan kaksi ammattitaiteilijaa, kalajokinen Heikki Ulvi lasitaiteellaan ja kokkolalaislähtöinen, nykyisin raahelainen Jari Jansson maalauksillaan. Katselmuksessa pianistit soittavat monikätisesti duona, triona tai kvartettina, neli-kuusitai jopa kahdeksankätisesti. Uimahallin veistos palvelee samalla urheilupuiston maamerkkinä ja maskottina positiivisessa ja iloisessa hengessä. Brysselissä asuville ja työskenteleville suomalaisille yhtye esittää suomalaisia kansanlauluja, negro spirituaaleja, hengellisiä lauluja ja englanninkielisiä pop-sovituksia. Pekka Jylhä on kuratoimassa myös Suomen Kuvanveistäjäliiton satavuotisjuhlanäyttelyä. Nimenomaan draamakirjallisuuden salaiset reitit nykyisin tuntee vain asiaan vihkiytynyt. Yrttienergiaa Lapin luonnosta Lue lisää: www.detria.. Maailmalla näitä näytelmiä on eniten esittänyt toinen kirjoittajista, Franca Rame. Lisäksi mukana ovat tuttuun tapaan säestäjät. Omia konsertteja on pidetty konserttisaleissa ja kirkoissa. Tapahtumaan on kutsuttu pianonsoitonopiskelijoita musiikkioppilaitoksista laajalti eri puolelta Pohjanmaata. Lasitaidetta ja utuisia maisemia Heikki Ulvin Lehtivihreää. Jari Janssonin maisemamaalaukset ovat utuisen rauhallisia, väreinä usein syvän vihreää, harmaata ja ruskeaa. Halikkolaiset ovat aiemminkin tehneet yhteistyötä Pekka Jylhän kanssa. Leena Nygård KOKKOLA (KP) Yhdeksän kokkolalaisen naisen muodostama lauluyhtye Tutti da Capo konsertoi sunnuntaina Brysselissä Suomen Merimieskirkossa. Niinpä suuren Suomen ystävän Dario Fon ja vaimonsa Franca Ramen tekstit ovat todellisuudessa jääneet meillä miltei tuntemattomiksi. Konsertissa kuullaan Elgarin Serenadi jousille op. Esiintyminen jatkuu illanvietossa Suomi-klubilla, ja tiistaina laulajat osallistuvat vielä maanmiestensä ja -naistensa tiistaipiknikille, missä he myös tarjoavat lauluohjelmaa. Parhaat esitykset myös huomioidaan mm. Näytelmä kertoo perheenäidistä, joka on teljetty kotiin ja jonka vapautuminen vaatii radikaaleja ratkaisuja. kutsulla festivaalin päätöskonserttiin esiintyjiksi. Heikki Ulvi kuvaa töissään muun muassa Kalajoen maisemaa: merta, taivasta ja hiekkaa, sekä jäänlähdön vaiheita. Monikätisesti pianolla festivaalilla Kosteutta ja suojaa atooppiselle iholle Kaakkois-Suomen Atopiayhdistyksen vapaaehtoinen käyttäjäkokemustutkimus: Testaajista 90 % kertoi ihon rauhoittuneen, vahvistuneen ja kirkastuneen. Kuvat: Clas-Olav Slotte Jari Janssonin Heittäjä. 20, kapellimestarin mukaan kooltaan suppea, mutta henkisesti laaja teos. Alkukaan ei ollut kovin vaatimaton, sillä yhdeksän perustajajäsentä ovat entisiä Kokkolan nuorisokuorolaisia. Joskus totuus on kuitenkin aivan päinvastainen. – Bruckner oli poikamies ja piinallisen ujo ihminen, mutta hän kävi mielellään tansseissa Wienissä. Saman orkesterin ensimmäisen konsertin johti Elgar itse 1920-luvulla. – Tämä yhtye on valmis instrumentti, sen laulajat pystyvät mihin tahansa. Ohjelmiston valitseminen on tarkoituksella jätetty suhteellisen vapaaksi
Hän on samalla syyttänyt demokraatteja siitä, että heidän toimensa vaarantavat joukkojen toiminnan, koska rahoitus on jumissa niin kauan, kuin lakiesityksestä kiistellään Jos lakiesitys päätyy Bushin pöydälle ensi tiistaina, niin kyseessä on presidentin kuuluisan voitonpuheen nelivuotispäivä. Asesopimuksen lisäksi Putinin puheen toinen punainen lanka oli ”Venäjän moraalinen tila”. Venäjän presidentti Vladimir Putin hyökkäsi viimeisessä linjapuheessaan torstaina kovin sanoin Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa vastaan. Naton on Lavrovin mukaan aika suhtautua vakavasti Tae-sopimukseen. En kuitenkaan näe sinänsä mitään huonoa siinä, että Narvaan voisi tulla tällaistakin yritystoimintaa. Joonaksen mukaan monet tukholmalaiset lääkärit kirjoittavat maksusta narkomaaneille huumausainereseptejä. Sen vuoksi niiden muotoilemasta kompromissista pitää äänestää uudelleen. Listalla on varsinkin savukkeiden, nuuskan, jäätelön ja makeisten valmistajia. Joonaksen hyvä ystävä kuoli parisen kuukautta sitten. Moskovaan lähdössä olleesta israelilaisen El Al -yhtiön koneesta löytyi epäilyttävä paketti, ja kone evakuoitiin. Useilta lääkäreiltä saa huumereseptejä Dagens Nyheter: TALLINNA (STT) Viron poliisi joutui torstai-iltana käyttämään voimatoimia estääkseen kymmenkunnan aggressiivisesti käyttäytyneen mielenosoittajan pääsyn kiistellylle Pronssisoturi-monumentille. Bush on vannonut käyttävänsä veto-oikeuttaan lakiin. EIU on muuttanut raportointiaan ja alkanut seurata muun muassa julkishallinnon sähköisiä palveluja. Israelissa pelättiin pommi-iskua MOSKOVA/OSLO (STT-Reuters) Sotilasliitto Nato on huolestunut ja pettynyt Venäjän aikeesta jäädyttää sitoutumisensa tavanomaista aseistusta rajoittavaan Tae-sopimukseen. Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer sanoi torstai-iltana Oslossa, että Tae-sopimus on ollut Euroopan turvallisuuden kulmakiviä. Putinin mukaan Venäjän ei ole mitään järkeä noudattaa sopimusta, koska Nato-maatkaan eivät siitä välitä: – Nato-maat rakentavat sotilastukikohtia rajojemme läheisyyteen ja suunnittelevat tämän lisäksi ohjuspuolustusjärjestelmän osien sijoittamista Puolaan ja Tshekkiin, presidentti perusteli. Poliisijohtaja Raivo Küütin mukaan poliisi aikoo reagoida kaikkiin järjestysrikkomuksiin tarpeellisin keinoin. Myös patsas on tarkoitus siirtää pois Tallinnan keskustasta sotilashautausmaalle. Elleivät yhteiskunta, yritykset ja kansalaiset ota itseään niskasta kiinni ja kanna suurempaa vastuuta roskaamisesta, ryhdymme tekemään poliisille ja syyttäjille ilmoituksia ympäristörikoksista, varoitti säätiön puheenjohtaja Ingvar Bingman torstain Dagens Nyheter -lehdessä. Poliisi eristi Pronssisoturin torstaina, koska sen ympärillä alettiin valmistella kaivauksia. Samalla Rice piti ”naurettavana” ajatusta siitä, että Yhdysvaltain ohjuspuolustus uhkaisi Venäjää. Se on paljon, sillä Aasian halpatuonnin kanssa kilpaileva tekstiilituottaja on muutenkin raskaasti tappiolla. Lisäksi yritetään läpimurtoa Venäjän markkinoille. Torstain tiedotustilaisuudessa yhtiön johto vakuutti, ettei konkurssia sentään ole tulossa ja tuotantoa aiotaan jatkaa nimenomaan Narvassa. Jo aamulla muistomerkillä kuitenkin pidätettiin ainakin kolme mielenosoittajaa. Aiemmin illalla poliisi sulki monumentille johtavat tiet noin sadan metrin etäisyydeltä patsaasta. nostaa Kreenholmin vesilaskua vuodessa jopa miljoona euroa. Lavrov puolusti jäädytyshanketta sillä, että ”Naton sotilasrakenteet ovat hivuttautumassa rajoillemme”. Perjantaina 27.4.2007 . Lain mukaan joukkojen pitäisi aloittaa vetäytyminen Irakista lokakuussa ja taistelujoukkojen pitäisi olla poissa maasta ensi vuoden keväällä. – Toivomme, että prosessi jatkuu mahdollisimman nopeasti, Haarajoki sanoi. Sähköisten palvelujen tuottamista suurten massojen käyttöön olisi Äänismaan mielestä Suomessa syytä nopeuttaa nykyisestä. Säätiö pitää kirjaa yrityksistä, joiden tuotteiden käärepapereita ja pakkauksia löytyy eniten kaduilta ja tienvarsilta. Valkoinen talo ilmoitti heti tuoreeltaan, että presidentti Bush käyttää veto-oikeuttaan ja jättää lain hyväksymättä. Osa rakennuksista on nyt kaupan, sillä emokonserni Borås Wäfveri aikoo paikata talouttaan myymällä tarpeettomia kiinteistöjä. Kun Kreenholmilla oli vielä keväällä vaikeuksia myös sähkölaskujen kanssa, Narvassa pyörii kova huhumylly tehtaan jatkosta. Ranskassa vaalitaistelu tasoittuu. Viime vuonna vain kuusi lääkäriä menetti oikeutensa toimia lääkärinä reseptitehtailun takia. Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice vaati Oslossa Venäjää pitämään kiinni sopimusvelvoitteistaan. Hänen mielestään Reid on sanonut, että sota on jo hävitty. Nyt Itä-Virossakin palkat nousevat kohisten ja työllisyys kohenee, niin että huonona palkanmaksajana pidetyllä Kreenholmilla on vaikeuksia saada riittävästi työntekijöitä. Kreenholmin toimitusjohtaja Matti Haarajoki toivoo sen luovan pohjaa sopuratkaisulle. Arvioiden mukaan huumereseptien tehtailu aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain noin 150 miljoonan kruunun eli yli 16 miljoonan euron kustannukset. Lehden mukaan vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa lääkärien toimiin puututaan. Samaan aikaan varapresidentti Dick Cheney on hyökännyt rajusti senaatin enemmistöjohtaja Harry Reidia vastaan. Järjestyspoliisin lisäksi paikalla oli parikymmentä rynnäkköpoliisia, jotka muodostivat ketjun Pronssisoturin ja läheisen Viron kansalliskirjaston eteen kokoontuneiden ihmisten välille. – Meitä on kohdeltu kohtuuttomalla tavalla, joka ei noudata normaalin liiketoiminnan sääntöjä, Borås Wäfverin konsernijohtaja Thomas Widstrand sanoi Narvassa torstaina. Apuna tutkimuksessa oli aiempien vuosien tapaan IBM:n Konsultointipalvelut-yksikkö. Narvan kaupungilta ei Kreenholmille juuri myötätuntoa heltiä. Äripäev-talouslehden mukaan ne kiinnostavat ainakin venäläisiä sijoittajia, jotka haluaisivat tehdä Kreenholmin saaresta jättimäisen kasinoalueen. Kärkikolmikko on Philip Morris, GB Glace, Swedish Match, ja neljänneksi pahimmaksi roskaajaksi on arvioitu suomalaisruotsalainen Cloetta-Fazer. Kehityksen taustalla on EIU:n mukaan se, että maissa on sitouduttu sähköisen hallinnon kehittämiseen. Israelin poliisin mukaan ”joku juoksi pesuhuoneeseen mukanaan iso paketti ja heitti sen sisälle”. Kenttä on ollut usein palestiinalaisten iskujen kohteena. Kuva: Lehtikuva/AFP/Heiko Junge PARIISI (STT-Reuters) Oikeiston presidenttiehdokas Nicolas Sarkozy johtaa edelleen mielipidemittauksissa Ranskassa, mutta ero sosialistien Segolene Royaliin on pienentynyt. Tutkimusta varten haastateltiin yli tuhat ranskalaista keskiviikkona. Samalla Ricelle sattui muheva kielikukkanen, sillä hän puhui ensiksi vahingossa Neuvostoliitosta. Keskustan Francois Bayrouta äänestäneistä 47 prosenttia aikoo äänestää Royalia ja 35 prosenttia Sarkozya. Myös nopeiden ja edullisten laajakaistayhteyksien markkinakehitys on jatkunut suotuisana. Lääkärien työskentelyä seuraa sosiaalihallitus. Kuvat: Tanel Mazur Kreenholmin toimitusjohtaja Matti Haarajoki esittelee Narvan vesilaitoksen uusia tariffeja. Tekstiilitehtaasta kasinosaareksi . Fakta Päivi Sinisalo WASHINGTON (STT) Yhdysvaltain kongressi lähettää presidentti George W. – Ruotsalainen pörssiyhtiö Borås Wäfveri osti tehtaan 1994 – Tehtaan tuotannosta liki 70 prosenttia on ns. Lääkäri kieltäytyy edelleen lähettämästä sosiaalihallitukselle vaadittuja potilastietoja ja jatkaa huumausainereseptien kirjoittamista potilailleen. Pronssisoturin nimellä tunnettu patsas aiotaan myöhemmin siirtää pois kaupungin keskustasta. Äripäev-lehden mukaan venäläisten kiinnostusta Narvaan on lisännyt se, että Venäjällä kasinobisneksen pyörittäminen aiotaan vuoden 2009 heinäkuusta lähtien sallia vain neljällä alueella. Nyt heitä on 3 200, ensi vuonna määrä laskee alle 2 000:een. Viron poliisi joutui voimatoimiin STT Satama Tallinnanlahti TALLINNA Piritta Kiistelty Pronssisoturipatsas 2,5 km TUKHOLMA (STT) Pidä Ruotsi siistinä -säätiö uhkaa panna poliisit asialle, ellei roskaaminen lopu. Roskaajat kuriin poliisin avulla Ruotsissa HELSINKI (STT) Aasian maat ovat nousussa tutkimuslaitos Economist Intelligence Unitin (EIU) tietoyhteiskuntavertailussa. rmaa Pörssiyhtiön veden hinta nousi nopeasti noin 80 prosenttia Kreenholmin tekstiilitehtaalla työskentelee yt 3200 henkeä, mutta ensi vuonna määrä aiotaan painaa alle 2000:een. Eikä Putin tyytynyt ainoastaan tyhjään retoriikkaan, vaan uhkasi Venäjän vetäytyvän tavanomaisia aseita rajoittavasta Tae-sopimuksesta. Ajatuksessa, että Venäjän ydinisku voitaisiin pysäyttää muutamalla torjuntaohjuksella, ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Parin viime vuoden aikana konserni on sulkenut tehtaansa Ruotsissa ja keskittänyt koko tuotannon Narvaan. Alueelle oli kerääntynyt tuhatkunta ihmistä, jotka vastustavat neuvostosotilasta esittävän patsaan siirtämistä. Kreenholmista aiotaan vähentää tänä vuonna 800 työntekijää, minkä lisäksi tehtaan kiinteistöjä on pantu myyntiin. Bush julisti toukokuun ensimmäisenä päivänä 2003, että sota Irakissa on voitettu. KESKIPOHJANMAA 14 Ulkomaat TUKHOLMA (STT) Ruotsissa huumereseptejä löysin perustein kirjoittavien lääkärien ei tarvitse pelätä kiinni jäämistä. Haarajoen mukaan Kreenholmilla saa nyt palkkaa keskimäärin 5 000 kruunua (noin 320 euroa), kun Viron keskipalkka ylitti jo 10 000 kruunun rajan. Bushin pöydälle ensi viikon alussa lain, jossa määrätään aikaraja amerikkalaisten taistelujoukkojen paluulle Irakista. Putin uhkasi romuttaa Tae-sopimuksen Naton kokouksessa vaadittiin selitystä presidentin puheille Nato-maiden sekä Venäjän ulkoministerit olivat torstaina yhteiskokouksessa Oslossa. Oikeusasiamiehen esitystä odotetaan lähiaikoina. Dagens Nyheterin selvityksen mukaan seuranta on kuitenkin hyvin puutteellista ja lepsua. Samantyyppisestä laista aikatauluineen on äänestetty jo kerran ennenkin, mutta edustajainhuoneen ja senaatin versiot erosivat jonkin verran toisistaan. CSA-tutkimuslaitoksen Le Parisien -lehdelle tekemän tutkimuksen vastaajista 52 prosenttia kannatti Sarkozya ja 48 prosenttia Royalia. – Roskaaminen on tavallisin ympäristörikos Ruotsissa. Se saattaa olla yksi syy, miksi Narvan kaupunki ei juuri tunnu kantavan huolta ison työllistäjän ahdingosta. Säätiön mielestä roskaaminen on yleisin ympäristörikos, mutta siihen puututaan ani harvoin. Sen jälkeen yhtiö pyysi helmikuussa Viron oikeusasiamiestä tutkimaan hinnankorotuksen laillisuutta. – Meihin ei ole oltu yhteydessä. Vesilaitos vaatii ruotsalaisen Borås Wäfveri -pörssiyhtiön omistamaa tehdasta maksamaan vedestään yli 80 prosenttia entistä kovempaa hintaa, mihin Kreenholm ei ole suostunut. Kansainväliset uutistoimistot kertoivat israelilaisiin lähteisiin nojautuen, että ihmiset olisi evakuoitu koko lentoasemalta ja että koneiden lähdöt olisi keskeytetty. Rice sanoi Oslossa. Tämä näkyy Suomen aseman suhteellisena heikentymisenä, sanoi IBM: n julkishallinnon toimialasta Suomessa vastaava Kalle Äänismaa yhtiön tiedotteessa. Naton ulkoministerit kuulivat Venäjän aikeista tuoreeltaan kokouksessaan Oslossa, missä oli paikalla myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov. Lehti kirjoitti keskiviikkona 62-vuotiaasta tukholmalaisesta psykiatrista, jonka toiminta joutui silmätikuksi jo 1994. Monien Aasian maiden sijoitukset paranivat merkittävästi. – Valitsimme varhaiset aamuhetket työn aloittamiselle, jotta minimoisimme mahdolliset selkkaukset, pääministeri Andrus Ansip sanoi Viron tv:lle. NARVA (STT) Kreenholmin perinteikäs tehdasalue täyttää Narvan eteläosassa kokonaisen saaren. Maan sosiaalihallitus arvioi kuitenkin edellisvuonna, että peräti 240 ruotsalaislääkäriä kirjoittaa reseptejä lähes rikolliseen tyyliin, kertoi Dagens Nyheter -lehti torstaina. Lehti kertoi myös Joonaksesta, entisestä heroinistista. Tämä on johtanut tablettien ja heroiinin sekakäyttöön, mikä on koitunut monen kohtaloksi. Myynnistä suurin osa menee Ruotsiin, Baltiaan ja Suomeen. Poliisi käytti miesten taltuttamiseen jauhesammuttimia ja eräiden silminnäkijöiden mukaan myös pamppuja. Lakiesitys meni läpi senaatissa torstaina luvuin 51–46. Turvatoimet Ben Gurionin kentällä ovat jo kauan olleet hyvin tiukat. Viranomaiset haluavat selvittää, onko patsaan alla neuvostosotilaiden jäänteitä. – Kaikki sujuu tavanomaiseen tapaan, kertoi Israelin poliisin tiedottaja Micky Rosenfeld. Putinin edustaja Dimitri Pesko vakuutti myöhemmin illalla, ettei Venäjällä ole aikomustakaan vetäytyä Tae-sopimuksesta heti, vaan vasta jos maan huolenaiheisiin ei suhtauduta vakavasti. Bush kumonnee uuden lain Kiista joukkojen vetäytymisestä Irakista jatkuu Yhdysvalloissa JERUSALEM (STT–Reuters–AFP) Israelilaisella Ben Gurionin lentokentällä pelättiin torstaina pommi-iskua, mutta pelko näytti illalla osoittautuvan aiheettomaksi. Edustajanhuone hyväksyi omasta puolestaan myöhään keskiviikkona saman lain. private label -tuotantoa. Suomen sijoitus sen sijaan heikkeni edelleen hieman ja asema teknologiamaiden kärkikymmenikössä säilyi vain niukasti. Tehdas yritetään pelastaa keskittymällä vaativampiin tuotteisiin, joiden kanssa aasialaiset eivät kilpaile yhtä rajusti. Tämä on johtanut huumaavien aineiden mustan pörssin kauppaan ja monien narkomaanien kuolemaan. – Lähipäivinä alkavat kaivaukset, jotta näemme onko sinne (patsaan juurelle) haudattu ketään ja ketä nämä ihmiset saattavat olla, hän jatkoi. Kaivauksen valmistelut aloitettiin varhain torstaina, jotta vältettäisiin venäläismielisten mielenosoittajien häirintäyritykset. Jos patsaalta löydetään kaivauksissa neuvostosotilaiden jäänteitä, ne siirretään sotilashautausmaalle. Kaupunginjohtaja Tarmo Tammiste huomautti torstaina STT:lle, ettei vesihuoltoa voi jatkaa loputtomiin, jos yhtiö ei maksa laskujaan. Muussa tapauksessa Venäjä irrottautuu sopimuksesta. Yhdysvaltojen Irak-joukkojen komentaja kenraali David Petraeus vakuutteli kongressille keskiviikkona, että sitova vetäytymisaikataulu olisi varma kaaoksen aiheuttaja Irakissa. – Kreenholmin tekstiilitehdas perustettiin Narvaan 1857. – On kyynistä julistaa sota hävityksi vain siksi, että se tuo poliittista etua, Cheney julisti närkästyneenä. Kaksikko kohtaa toisensa presidentinvaalien toisella kierroksella runsaan viikon kuluttua. Tutkimuslaitos raportoi vuosittain eri maiden tietoyhteiskuntavalmiuksista kuten internetin käytön levinneisyydestä ja sähköisistä palveluista. Edellisessä saman tutkimuslaitoksen mittauksessa Sarkozy sai 53,5 prosentin ja Royal 46,5 prosentin kannatuksen. Viranomaiset kiistivät tällaiset tiedot. Viron puolustusministeriön mukaan alueella saattaa olla haudattuna 14 sotilasta. Uudet tarif. Aasian maat nousussa Suomi tippui tietoyhteiskuntavertailussa Raisa Karsikko NARVA (STT) Viron itärajalla Narvassa Kreenholmin tekstiilitehdas on jumittunut kaupungin vesilaitoksen kanssa erikoiseen kiistaan, joka keväällä uhkasi jopa pysäyttää yhtiön toiminnan. Tänä vuonna Haarajoki arvioi palkkojen nousevan 15 prosenttia, mikä lisää entisestään tarvetta tehostaa tuotantoa. Huonot palkat eivät houkuta Halpa työvoima oli keskeinen syy, miksi ruotsalaiset ostivat Kreenholmin tehtaan vuonna 1994. Mielenosoittajat yrittivät tunkeutua patsasta vartioivan poliisiketjun läpi iltakahdeksan maissa. – Jos neuvotteluissa käy ilmi, ettei meidän kumppaneillamme ole aikomustakaan tehdä sitä, minkä me olemme tehneet jo kauan, kauan sitten, meidän on luonnollisesti tehostettava pyrkimystämme uhkavaatimuksella, Pesko selvensi. – Kreenholmilla oli enimmillään yli 12 000 työntekijää. Ben Gurionin lentoasemalla oli samanaikaisesti toinenkin pommiepäily. Lakipakettiin kuuluu vajaan 92 miljardin euron rahoitusosuus, jolla muun muassa taataan joukkojen rahoitus. – Venäläisillä on tuhansia taistelukärkiä. Hyvätuloiset kasinovieraat jättäisivät varmasti lisätuloja kaupungin kassaan, kaupunginjohtaja Tarmo Tammiste sanoi STT:lle. Republikaanit ovat myös sanoneet, että vetäytymispäivä tarkoittaa samaa kuin antautumispäivä. Haarajoki laskee, että uusi vesitarif. Sekä Kreenholmin että Narvan kaupungin johto kielsivät tietävänsä tämmöisistä aikeista. Yhdestä lentokentän vessoista löytyi epäilyttävä paketti. Pohjoismaista tämän vuoden listalla parhaiten menestyivät Ruotsi ja Tanska, joka raportin mukaan on yhä maailman edistyksellisin tietoyhteiskunta. Korotusten siirto hintoihin ei onnistu, hän sanoi. Vesilasku keinuttaa vaate. Äärioikeiston Jean-Marie Le Peniä tukeneista 61 prosenttia ilmoitti äänestävänsä Sarkozya ja 21 prosenttia Royalia. Paikalle saapui pommiasiantuntijoita, jotka julistivat paketin tutkittuaan, että siinä oli hasista. t ovat Narvan kaupunginvaltuuston hyväksymät ja käräjillä asia tuomittiin Kreenholmin tappioksi
VPS: Janne Ahola, Ville Koskimaa, OlliPekka Itälä, Toni Hahto (46. 2 1 1 2– 4 TamU ............. AC Oulu: Jani Viander, Anatoli Bulgakov, Ilja Fomitsev, Kim Kaijalainen (65. Nyt hyökkäystehoja esiin kaivamaan on hankittu tuttu brassi Luiz Antonio, joka valmensi viime kaudella Seinäjoella. Joe Cole 1–0. Severi Paajanen), Teemu Turunen, Miikka Ilo (70. Lähtökohta: Puhtaan pelin joukkueet vastakkain keväisellä Keskuskentällä. FC Lahti: Michal Slawuta, Heikki Haara, Mikko Hauhia, Kalle Eerola, Pyry Kärkkäinen, Christian Sund (90. Dominic Chatto (Sanevuori) 3–0, 58. Haka esitteli liigayleisölle uusia kasvoja. Yleisöä: 2 577. minuuttia. Jussi Aalto), Niklas Storbacka, Chad Botha, Toni Junnila. Maanantaina tällä pelillä tulee varma voitto, uskoi Piracaia. Vaikeutta on saatu lisää, ja varmuuttakin. 2 2 0– 2 Viikingit ......... Toiselle jaksolla Laurikainen teki olennaisen muutoksen. Vaikka GBK ei ainakaan viime kaudella ollut tylsän jalkapallon kannattaja, löytää TPV-valmentaja paljon yhteneväisyyksiä kahden nousijajoukkueen välillä. Fax: 020 750 4444 Seppo Luokkala PIETARSAARI (KP) Jaro–Haka 1–2 (0–1) Valkeakoskelainen FC Haka on tottunut kartuttamaan pistetiliään Jaron kustannuksella. Koko joukkue teki työtä hyvin ja olihan meillä vielä lopussa Toni Junnilan paikka tasoittaakin ottelu. Finaalipaikasta jäi niiden myötä piste uupumaan. Ensimmäinen kolmevarttinen oli Huttusen mielestä omiltaan heikompi kuin jälkimmäinen. Näin kävi Lauri Jaakkola TAMPERE (KP) Taloudellisella veitsenterällä jalkapallon ykkösdivisioonan aloittavassa helsinkiläisseura FC Atlantiksessa ei olla juuri ehditty kääntämään katseita viikonlopun sarja-avaukseen Kokkolan KPV:tä vastaan. – Tälle kaudelle on siinä mielessä hyvä tilanne, että sambialaiskokelaat tulivat jo vuoden alussa, joten olemme päässeet harjoittelemaan jo pitkään kohtuullisen täydellä porukalla, Virtanen kiitteli. Tampere U–KooTeePee 2–1 (1–1) 4. IFK Mariehamn–FC Lahti 0–0 Erotuomari: Vesa Pohjonen. Suomen maajoukkuetoppari Sami Hyypiä seurasi pelin vaihtopenkiltä. Sympatiat GBK:n puolella Sarjanousija GBK aloittaa kauden vierasottelulla, kun joukkue matkustaa Tampereelle kohtaamaan toisen tulokkaan TPV:n perinteikkäällä Tammelan stadionilla. Alkukausi menee täysin siinä, että saan selville, minkälaisia pelaajia meillä on, jotta voin tietää, minkälaista jalkapalloa meidän kannattaa pelata, Lyytikäinen päivitteli Ykkösen avaustilaisuudessa Tampereella. Finalisti ratkaistaan vapunpäivänä Liverpoolissa pelattavalla toisella osaottelulla. Storbacka ja toisella jaksolla enemmän esiin tullut Matrone olivat konkaribrassi Piracaian ohella näkyvimpiä kotijoukkueessa. Puolustus pääsi maaliviivalla palloon, mutta ei onnistunut estämään maalin syntyä. Toni Lehtinen 1–2. Nyt Tourun tulon myötä joukkueella on entistä paremmat resurssit pärjätä. Pistejako olisi epäilemättä tyydyttänyt kaikkia. Alexander Weckström), Saða Stevic, Peter Sjölund (v). Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto Haka .............. osaottelu: Chelsea–Liverpool 1–0 (1–0). Sebastian Strandvall), Cheyne Fowler, Jani Kauppila (v), Mikko Manninen (74. Mies lienee pelikunnossa parin viikon kuluttua, arvioi Hakan valmentaja Olli Huttunen. – Pallo pomppii, eikä tuollaisesta voi ketään syyttää. 2 1 1 3– 2 4 Inter .............. Punapaidat sai hankittua MyPasta lupaavan maalivahdin Aapo Kiljusen sekä jo aiempina vuosina Ykkösessä lukuisia maaleja paukuttaneen Mikko Mäkelän. – KPV oli jo viime kaudella parhaimmillaan kova kuten Suomen Cup osoitti. Urheilu 15 KESKIPOHJANMAA . Ratkaisu: Kohtuuttoman kova ratkaisu. Turunen (Mika Ojala) 5–0. Meillä näyttäisi olevan paljon erilaisia pelaajia. Suomalaiset puolustavat ja ulkomaalaiset hyökkäävät, sillä tavallahan Jazz voitti mestaruuksia 90luvulla, Lyytikäinen linjasi. Yleisöä: 1 790. Joel Sunabacka), Pietari Holopainen, Janne Mahlakaarto (65. Kunnolla onnistuneilla sarjoilla . Jussi Kinnaslampi (Mika Hänninen) 1–1, 78. Martin Mutumba 1–0, 37. Punaisten kärjessä ei ollut pelaajaa, joka olisi päässyt kunnolla pääpalloihin ja onnistunut muuten pitämään palloa riittävästi hallussa. Toki tuntuu, että ovat ne toisetkin menneet eteenpäin, HarjuVillamo totesi viitaten karsintojen varsin kovaan tasoon. Piracaia nosti unelmapallon maalille, missä Matrone liiteli vahvasti tilanteeseen. Aino Aura ei ollut kisassa mukana lainkaan perhesyistä johtuen. Juuri kauden alla joukkueen valmentaja Pasi Pihamaa purki sopimuksensa, kun seuran taloustilanteeseen ei ollut luvassa selvyyttä. Tasoituksen jälkeen vetäydyttiin liikaa ja Haka pääsi iskemään uudelleen, pahoitteli Matrone. Joukkue on pakon sanelemana äärimmäisen nuori. Piracaia ja Emet pohjustivat pian tekopaikan Toni Junnilalle, jonka veto osui takatolppaan. Eero Peltonen), Kuami Agboh, Eetu Muinonen, Niki Helenius (72. Rauhallinen syöttely alakerrassa vaikutti väliin jopa uhkarohkealta. – Mikko Mäkelä on kyllä terve, mutta ei vielä aivan pelikunnossa. Yleisöä: 1 646. Kevytaskelinen brassi hakeutui jatkuvasti keskityspaikkoihin ja oli siten mukana lähes kaikissa Jaron maalitilanteissa. Toni Järvinen (Pohja) 2–1. Hakan ensimmäinen maali meni siis omiin Portinin säärestä. Erotuomari: Tony Asumaa. Hän ei turhia puhallellut. – Kyllä tämä oli tärkeä voitto meille. 1 1 1– 1 1 Lahti .............. Jarno Parikka), Farid Ghazi, Sebastian Sorsa (85. Lisäksi sunnuntaina puuttunee Sami Mäenpää keskikentältä. Ensimmäinen puoliaika oli loistava, meillä oli viisi-kuusi upeaa maalipaikkaa. Ville Ylinen v), Victor, Jens Nygård, Markus Paija, Ansi Agolli (46. Perjantaina 27.4.2007 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. Haka: Alexander Dovbnya, Juuso Kangaskorpi, Jarkko Okkonen (85. ua), Vesa Järvitalo (66. Vaikka Ville Lyytikäisen aika on mennyt täysin oman joukkueensa sisäistämiseen, on hänellä jonkinlainen käsitys sunnuntaisesta vastustajastakin. Annika Urvikko oli karsinnan 36:s, Dora Sarpaneva 37:s ja Annamari Maaranen 40:s. Tämä on ihan joukkueenjohdon tekosia. 2 1 1 1– 4 1 VPS ................ Tilalle palkattiin värikäs ja televisiostakin tuttu Ville Lyytikäinen. Jaro oli kentällä pelitavaltaan tylympi, mutta aivan yhtä hallitseva kuin maineikas Haka. Toni Järvinen), Antti Pohja. Jermu Gustafsson (Sami Sanevuori) 2–0, 40. Koska Atlantiksen kirstu ammottaa tyhjyyttään, on Lyytikäisen käytännössä pärjättävä niillä pelaajilla, jotka hänellä on nyt käytössään. Harjoituspeleissä joukkueen ongelmana on ollut maalinteko, eikä Mäkelän keskenkuntoisuus ainakaan helpota tilannetta. Erotuomari: Heikki Pajunen. Neliottelun karsintaykkönen oli EM-kultaa puolustava Italian Vanessa Ferrari pistein 61,575 ennen romanialaisia Steliana Nistoria (60,125) ja Sandra Izbasaa (59,750). Niko Leppänen), Pekka Kainu (85. – Haluamme voittaa nousun Veikkausliigaan, mutta sarjassa tulee olemaan 4–5 kovaa sekä jokin musta hevonen, Luiz Antonio arveli. Yleisöä: 3 659. Janne Vellamo 0–2. Muitakin kovia kuitenkin riittää. 2 1 1 1– 6 1 KooTeePee ..... Vesa Heikinheimo), Jonas Portin, Jens Portin, Marco Matrone, Jonas Emet (78. 2 2 3– 1 6 HJK ................ IFK Mariehamn: Antti Kuismala, Patrik Rikama (74. Marco Manso), Saku Puhakainen (v), Mikko Hyyrynen. Marco Matrone (Piracaia) 1–1, 73. – Tytöt ovat menneet kovasti eteenpäin viime syksyn Århusin MM-kisoista. Atlantis arvoitus luotsilleenkin KPV kohtaa ykkösen avauksessa kriisijoukkueen, GBK matkaa Tampereelle Lauri Jaakkola TAMPERE (KP) Tasainen sarja pitäisi olla luvassa tämän kesän miesten Ykkösestä. Haka pääsi keskialueella katkoon, mutta tilanne näytti kuivuvan Chad Bothan väliintuloon. Voitimme paljon pelejä 1–0 viime hetken maaleilla ja sitä lähdetään hakemaan nytkin, Purola totesi. – Me turvasimme jo viime kaudella tiukkaan puolustuspeliin ja pelasimme aika ”tylsää” jalkapalloa. Jussi Haijanen), Mika Ääritalo. Jarno Tenkula), Janne Hietanen, Tarmo Koivuranta. Hiihtäjänveli Sebastian Strandvall ja GBKkasvatti Joel Sunabacka kirmasivat lopussa ensimmäistä kertaa liigapeliin. – Peli päättyy 0-0, Lyytikäinen veikkasi. Atlantis-puolustaja Adel Eid toivoo saman toistuvan, vaikka pelipaikkana onkin nyt viileä Kippari-halli. Viikingit – Honka. Kasper Hämäläinen), Chris Cleaver, Mikko Paatelainen, Armand One (88. minuuttia. Aleksei Kangaskolkka), Toni Huttunen, Hugo Miranda, Leilei Gao (62. Eteläafrikkalainen menetti liukkaalla alustalla hieman tasapainoaan ja Lehtinen rokotti tylysti. Harmittaa, kun ei saatu edes pistettä, sillä meillä ei ollut mitään hätää. Jaro kohtaa IFK Mariehamnin kotonaan jo maanantaina. – Joukkueessa on päällä hyvä into ja positiivinen meininki. Heti perään tuli Jarolle kulmuri ja siitä tasoitus. Maalivahti Markus Koljander ei tullut palloon, eikä liioin ehtinyt torjumaan pelivälineen kimmottua epätasaisesta nurmesta puolustajan jalkaan ja siitä takanurkkaan. Toinen jakso oli erilainen. Virtasen mukaan joukkueen tilanne on suurista muutoksista huolimatta parempi kuin monena aikaisempana vuonna. Varmasti tulee olemaan Ykkösen parhaita ja taistelemaan noususta, Lyytikäinen arvioi. Hienoa, että viimeinkin saatiin aikaan kulmapotkumaali. Inter: Patrick Bantamoi, Jos Hooiveld (v), Joni Aho, Jermu Gustafsson, Henri Lehtonen, Dominic Chatto (64. naalipaikka olisi saatu, joukkueenjohtaja Riitta Harju-Villamo selvitti suomalaispäivää. 2 2 1– 1 2 MIFK .............. Kaikki riippuu siitä, miten hyvin saadaan paketti toimimaan, Eid sanoi. Junnila pääsi kerran kokeilemaan. Viime vuoden vastaava peli KPV:n ja Atlantiksen kesken pelattiin kesähelteillä ja tunteet pääsivät roihahtamaan kentällä. Valmentaja Lyytikäinen ei ainakaan vielä uskalla olla yhtä luottavainen kuin nuori suojattinsa. Dovbnia oli kuitenkin hereillä ja torjui vedon. Jimmy Wargh), Piracaia, Jani Koivisto (63. Torniolaisen TP-47:n ongelmana oli viime kaudella tehottomuus, mutta silti pohjoisen miehet palloilivat sarjassa neljänneksi. Liverpool hyökkäsi enemmän, mutta meilläkin oli paikkoja vastahyökkäyksistä, Chelsean päävalmentaja Jose Mourinho tiivisti pelin Sky Sports -televisiokanavan haastattelussa. Viimeisen kympin aikana Jaro loi pientä painetta Hakan alueelle. Jukka Raitala). Vain viikkoa ennen kauden alkua. Kummallakin joukkueella oli ennen täysosumaa muutama puolittainen maalipaikka. Niin kävi torstainakin, kun Jaro isännöi kauden ensimmäistä jalkapalloliigan kotiotteluaan. Jyrki Saranpää), Tero Taipale (v). Kotijoukkue kärsi ilmiselvästä epäonnesta, kun epäsäännöllinen pomppu ja pelaajan liukastelu toivat Hakalle kaksi maalia. Jaro oli otteissaan suoraviivaisempi. – Viime kesänä haettiin vieraspisteet Kokkolasta ja sama on tavoitteena nytkin. Joukkue sai itseluottamusta, kun se pystyi voittamaan ilman Valeri Popovitsia. Valmentaja Kari Virtanen ei suostunut kuitenkaan allekirjoittamaan nousutavoitteita. MyPa: Janne Korhonen, Heikki Pulkkinen, Vasile Marchis (85. Jussi Kujala (Antti Pohja) 1–0, 24. Mamadou Konate), Ra. Tiistain mestariliigavälierään (Manchester U–Milan 3–2) verrattuna hyvin tapahtumaköyhäksi jääneessä pelissä ainoan maalin iski Chelsean keskikenttäpelaaja Joe Cole, kun ottelua oli pelattu 29. – Varmasti puolet tämän sarjan seuroista hakee liiganousua, ja me olemme yksi niistä, Nyyssönen jatkoi. TPV-koutsi Mikko Purola ei silti ole huolissaan. 2 2 2– 5 MyPa ............. Jaro tarjosi kentällä tasapäisen vastuksen vieraille, mutta jäi palkinnotta Hakan saatua kaksi perin helppoa maalia. 1 1 2– 1 3 AC Oulu ........ Kuva: Lehtikuva/Reuters AMSTERDAM (STT) Suomen naisten telinevoimistelujoukkue karsiutui neliottelun loppukilpailusta EM-kisoissa Amsterdamissa. 2 1 1 3– 1 4 TPS ................ Pelikello näytti silloin 73. Tamperelaisnipusta löytyy runsaasti kokemusta jo yksistään Janne Sallin muodossa. Jaron valmentaja Mika Laurikainen ei moittinut ketään, vaikka aivan avausjakson loppuun tullut ensimmäinen takaisku merkittiin toppari Jonas Portinin nimiin. Huttusen Hakan kunniaksi on todettava, että valkopaidat pyrkivät muhkuraisesta alustasta huolimatta pelaamaan huolellisesti maata pitkin. Kuopion Palloseura heikentyi luonnollisesti jonkin verran viime syksyisen putoamisensa jälkeen, mutta keltapaitainen savolaisporukka on edelleen nimivahva maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Hän ei lähde lupaamaan joukkueelleen täyttä pistepottia Keski-Pohjanmaalta. ”Vallun” polvessa on nestettä joko rasituksen tai tulehduksen vuoksi. Mika Mäkitalo), Mika Ojala. 2 1 1 5– 3 3 Honka ............ Pienestä kaikki oli kiinni. Andreas Björk), Peter Blomberg, Jani Lyyski, André Hansell, Mats Gustafsson, Kristoffer Weckström, Mika Niskala, Justus Vajanne (61. – Tällä hetkellä meidän tilanteemme on hyvä. Yleisöä: 39 438. Yleisöä: 3 023. Antonio Inutile), Marko Tyyskä (v). Erfan Zeneli), Mika Nurmela (v), Grant Smith, Kabba Samura (61. 2 1 1 5– 1 3 Jaro ................ Chelsea piti Liverpoolin nollilla Liverpoolin Craig Bellamy (vas.) yritti napata pallon pois Chelsean Frank Lampardilta. – Tytöt tekivät kohtuullisen hyvät suoritukset, mutta kyllähän sinne jäi jokaiselle kaksi isompaa virhettä. Uudet pelaajat löytyivät läheltä, ja kokeneet vahvistukset (lähinnä Harri Ylönen) tulevat olemaan suureksi avuksi joukkueen nuorten pelaajien kehitykselle, kuopiolaisten valmentaja Kai Nyyssönen totesi. Laurikainen halusi, että Jaro olisi jatkanut tasoituksesta huolimatta hyökkäävämpää pelaamista. Haka joutui vierasotteluun ilman ikämies Valeri Popovitsiä, joka ratkaisi avauskierroksella pisteet joukkueelleen. Erotuomari: Jouni Hietala. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Haka sai otteen haltuunsa. – Minulle ja Chad Bothalle yritetään kulmista pallo antaa. Jani Lauretsalo), Jani Lähde (27. Yleisöä: 3 029. Ottelun onnistujiin lukeutui erotuomari Jouni Hyytiä. – Minun sympatiani ovat GBK:n puolella. Afrikasta on todella taas tullut Rovaniemelle puolenkymmentä potentiaalista pelimiestä. – Tauon jälkeen saimme jalat liikkeelle. HJK–AC Oulu 0–0 Erotuomari: Vesa Hätilä. – Olen iloinen, mielestäni esitys oli hyvä. Olipa onnettomat osumat Valmentaja Laurikainen ei syytellyt ketään takaiskuista Hakan Mikko Manninen jäi ilmapalloissa hopealle Jaron Marco Matronen kanssa. Oma maali 0–1, 51. KooTeePee: Janne Henriksson, David Davidson, Jussi Kinnaslampi, Jarno Tuunainen, Mika Hänninen, Immo Eronen (60. Erotuomari: Jouni Hyytiä. Marco Matrone nousi keskikentän kolmiossa Emetin tueksi ja Niklas Storbacka jäi yksin varmistamaan keskuspuolustuksen eteen. – Minä ja pelaajat ei olla sellaisia tavoitteita asetettu. Mahlakaarto ja Cheyne Fowler kauhoivat ensin pallot yli maalin, kunnes Toni Lehtinen niittasi 20 metristä voitto-osuman. Suomalaiset karsiutuivat EM-voimistelussa. Onneksi meillä on paljon sambialaisia, jotka eivät ymmärrä suomea, eivätkä näin voi ottaa kovista tavoitteista paineita, Virtanen hauskuutti. Kaksi KPV:n pelaajaa ajettiin ulos Atlantiksen voittaessa 3–2. Joonas Ikäläinen), Jyri Hietaharju, Ollo (60. Kuva: Clas-Olav Slotte Jalkapalloliiga: MyPa–TPS 0–2 (0–0) 59. Armand One 0–1, 89. Haastaja: Niklas Storbacka. Muutakin ajateltavaa riittää. Antti Pehkonen v), Toni Banduliev (v), Sasa Kolic, Dmytro Brovkin (83. Timo Furuholm), Martin Mutumba, Sami Sanevuori (60. Jaro puolestaan oli voittanut yllättävästi FC Lahden ja hamusi toista pistepottia putkeen. Jalkapallo HJK:n Mohamed Medjoudj (vas.) ja AC Oulun Sasa Kolic taistelivat pallosta. Tommi Vartiainen), Joachim Lindholm (68. Keskipohjanmaan ykkönen: Äskettäin 36 vuotta täyttänyttä Piracaiaa ei ikä paina. Tampere U: Mikko Kavén, Mathias Lindström, Henri Myntti, Heikki Aho, Juska Savolainen, Antti Ojanperä, Jussi Kujala, Jarkko Wiss (v), Tomi Petrescu (88. Jaro–Haka 1–2 (0–1) 44. Erotuomari: Markus Merk, Saksa. Erno Rosenberg), Kalle Parviainen, Toni Lehtinen (v), Mikko Innanen. Heidän pelinsä perustuu meidän tapaan joukkueena pelaamiseen, ei niinkään muutamiin huippuyksilöihin, Purola sanoi. Mainioita keskityksiä vasemmalta kylvänyt Piracaia löysi syötöllään Jonas Emetin pään, mutta tämä ei saanut riittävää osumaa palloon. Voitto lyhensi kotimatkaa ainakin puolella, Huttunen iloitsi. Chatto (Teemu Turunen) 4–0, 69. Liverpoolin suoritus jätti paljon toivomisen varaa, sen verran vaisua joukkueen hyökkäyspeli oli. Jani Koivisto puolestaan oli sadasosan päässä ehtiä pietarilaismaalivahti Aleksander Dovbnian eteensä torjumaan kutiin. osaottelussa Lontoossa. Lontoo: Mestareiden liiga, välierät, 1. – Nyt viikon jälkeen minulla on ehkä 70 prosenttia pelaajien nimistä hanskassa, hän sanoi. Konsta Hietanen), Rafael, Janne Moilanen, Ville Taulo. Jaro: Markus Koljander, Mathias Kullström (84. Jo viime vuonna puolustus oli hyvä, mutta nyt on pyritty parantamaan myös hyökkäystä, brassivalmentaja sanaili. – Ihan hyvä peli meiltä. 2 2 1– 4 Seuraavat ottelut: 27.4. Janne Mahlakaarto käänsi päädystä syötön maalille, kun peliä oli käyty 44 minuuttia. Inter–VPS 5–0 (3–0) 24. Jonne Hjelm), Sakari Saarinen (65. Toinen pohjoisen joukkue RoPS on asettanut ennen kauden alkua kovia tavoitteita. Sarjan avaustilaisuudessa Tampereella KPV-luotsi Hannu Touru sovitteli ehkä hieman yllättäenkin innokkaimpana suosikinviittaa joukkueensa harteille. TPS: Jukka Lehtovaara, Jani Sarajärvi (v), Jussi Nuorela, Janne Vellamo, Simo Valakari, Jarno Heinikangas, Ady (77. Uskon, että meillä on tällä kaudella mahdollisuudet vaikka mihin. Kim Liljeqvist), Juha Majava, Vesa Helenius, Niko Ikävalko (76. Suosikkeja riittää Ykkösessä LONTOO (STT–REUTERS) Chelsea sai haluamansa eli voiton ja maalin puhtaana pysymisen, kun se kukisti Liverpoolin 1–0 (1–0) jalkapallon Mestarien liigan välierän 1. – Pyrimme pelaamaan iloista jalkapalloa. – Minulla ei ole mitään hajua joukkueesta tällä hetkellä. nha (v, 72. HJK: Ville Wallén, Iiro Aalto, Tuomas Aho, Vili Savolainen, Mohamed Kamara, Mohamed Medjoudj (v, 73. Mutta näitä sattuu, ja eiköhän tämä kestetä, aprikoi Laurikainen. 29
– Kun viimein saimme ensimmäisen maalin, homma oli hallussa, saimme itseluottamusta ja painoimme päälle yhä kovemmin, Buffalon Daniel Briere sanoi. Pian esirippu vedettäisiin syrjään. 80 000 kruunua, 1) Simb Chaplin/Jorma Kontio (valmentaja Markku Nieminen). Suomen joukkue luisteli torstaina Moskovan Hodynkahallin jäälle ensimmäiseen yhteisharjoitukseensa 25 pelaajan voimin. Varalla: Kari Lehtonen. Lähtö 4, V4-1, sh 2 100 m: 1) Sampo Kevätön/Niko Jokela 28,8, 2) Tortilla 29,7 (154), 3) Turon Visku 29,8 (21), 4) Viileri 30,0 (58), toto (7-4-3): 15,43 2,27-4,25-2,00 45,44. Mikäli tamma suostuu ravaamaan koko matkan, heittää se pätkällä haasteen jopa Pearly Hillille. Pekka Korven Side Spin ei ole vielä hävinnyt ja voittoputki voi hyvinkin jatkua. Rangers-valmentaja Tom Renney oli ennen ottelusarjan alkua vihjannut, ettei runkosarjan voittanut Buffalo kuuluisi ”liigan kermaan”. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Ängens Zeke/Akseli Lahtinen 17,8, 2) Lass Supra 17,9 (55), 3) Fes To Future 18,2 (73), 4) Bussi Southwind 18,3 (81), toto (1-2-8): 2,25 1,50-1,79-1,47 22,99. Jeff Cowan vei Vancouverin tosin ensin 1–0-johtoon. Lehtinen tyrkyllä Leijonien torstaina jäällä treenanneesta MM-miehistöstä yhdeksän pelaajaa on pitänyt tällä kaudella pelituntumaa yllä NHL:ssä. Erinomaiset kiekkovaistot omaava taidokas pelaaja teki päättyneellä kaudella liigan pisteennätyksensä, ja odotamme innolla hänen tulevia panoksiaan seurassamme, Floridan päävalmentaja ja toimitusjohtaja Jacques Martin kertoi seuran nettisivuilla. toto (9-1-7): 44,53 4,48-1,37-1,77 14,40. Suomen kentälliset MOSKOVA (STT) Suomen jääkiekkomaajoukkueen kapteeni Ville Peltonen näytti hyväntuuliselta sekä perin itsevarmalta torstaina Moskovassa. maantiepyöräilykilpailu Trentinon ympäriajo: 3. Otamme pelin haltuun ja olemme tehokkaita kiekollisessa pelissä, Peltonen maalaili. Karpaasi F:ään luotetaan jopa 50-prosenttisesti. Westerlund uskoo, että vaihdoksista huolimatta joukkueen ilme säilyy kutakuinkin samanlaisena. Hyökkääjä pyysi tapahtunutta anteeksi. kenttä: Tuukka Mäntylä–Pekka Saravo, Timo Pärssinen–Niko Kapanen–Jukka Hentunen. Uhraudutaan joukkueen puolesta, menemme väleihin ja blokkaamme vetoja tarvittaessa. Itse Finlandia-ajossa kansa luottaa liikaa Ranskan edustaja Kool du Caux´iin. kierros: Oscar Hernandez Espanja–Jarkko Nieminen Suomi 6–1, 6–7 (6–8), 6–3. Westerlundin tietojen mukaan Lehtinen sai pudotuspeleissä kiekon jalkaansa. Teemu Selänne säesti ketjutoveriaan maalilla ja maalisyötöllä. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Light Moon/Niko Jokela 17,7, 2) Nick Grain 17,0 (53), 3) Texas Wind 17,1 (24), 4) Caster Boy 17,7 (490), toto (2-16-12): 5,16 1,44-1,41-1,29 11,37. MM-komennus olisi hänelle ensimmäinen sitten Tukholmassa 1995 voitetun maailmanmestaruuden. Erän viimeisellä minuutilla Selänne tarjoili ylivoimahyökkäyksellä 3–1-osuman McDonaldille. Hannu Hietasen ajama Tortilla kiri tuulispäänä viimeiset metrit, mutta jäi niukasti toiseksi tähtiajalla 29,7 Kattilakoskien ja Puusaaren omistama Sampo Kevätön voitti edellisen kerran 21.12.2003, joten uran toinen täysosuma tuli kreivin aikaan kevään korvalla. toto (5-6-8): 6,10 4,21-6,555,36 46,45. Kokonaistilanne 3/4 etapin jälkeen: 1) Cunego 12.41.40, 2) Michele Scarponi Italia jäljessä 18 sekuntia, 3) Cristian Mazzanti Italia –40, 4) Thomas Roheregger Itävalta –42, 5) Franco Pellizotti Italia –45. V4-kerroin: 15,29. Päävalmentaja Erkka Westerlund nimesi perjantain Ukraina-otteluun kaksi maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa. Ranskalaisvieraalla on selvästi eniten rahaa, mutta nuorelle hevoselle saattaa ulkomaanmatka olla liian häkellyttävä kokemus. Black Deep Sean päivän vireestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta ennakkosuosikki Millstone´s Eagerin haastamiseen sillä on hyvät edellytykset. Torstaina Peltosen NHL-seura Florida Panthers ilmoitti tehneensä Peltosen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. V4-kerroin: 100,70. Maililla mennään epäilemättä kovaa, mikä nostaa alavireisesti kauden aloittaneen Belmonten osakkeita. Auraus otetaan systeemiin ensimmäiseksi varmaksi. 2. Meidän hotellimme on ok. Veli-Erkki Paavola juhli 40-vuotispäiväänsä Arctic Chie. Peltosta syytettiin pelastusauton vahingoittamisesta. Suomen joukkueesta puolustajien Jukka Laamasen ja Arto Laatikaisen sekä hyökkääjien Antti Pihlströmin ja Tony Salmelaisen kisapasseja ei ole leimattu. 3–0-maaliin syötön sai myös Buffalon luottopuolustaja Teppo Numminen. V4-kerroin: 151,05. Cocktail Queen vaikuttaa sopivalta yllättäjältä. Viikkoarvonta Täyskäsi: 19, 13, 53, 42, 74, 15, 59, 18, 37, 4, 14, 65, 27, 75, 70, 35, 16, 39, 23, 7, 48, 26, 63, 2, 11, 28, 58, 57, 61, 34, 71, 66, 20, 56, 6, 36, 60, 3, 72, 21, 10, 41, 24, 49, 51, 54, 73, 9, 29, 1, 50, 33, 12, 55, 69 Voitonjako: Täyskäsi 1 kappale voittoosuus 564 e. – Olemme mielissämme Villen jatkosta Panthersissa. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Felix Pro/Markku Iivari 16,0a, 2) Simply’s Speedy 16,2a (269), 3) Cape’s Gold 16,4a (26), 4) Hardy Dell 16,5a (227), toto (2-5-10): 2,10 1,29-2,88-1,36 24,89. Kapteeni Peltonen luottavaisena BUFFALO (STT–AP) Buffalo ja Anaheim aloittivat jääkiekon NHL-liigan puolivälieränsä vakuuttavasti varhain torstaina Suomen aikaa. IV: 5 Knucklehead, 8 Belmonte, 2 Having Said That (7 Galantez, 4 Garlands Dream). Ales Kotalikin veto yllätti Lundqvistin tasan kaksi minuuttia Vanekin maalin jälkeen. Leijonien jääharjoitukset olivat juuri päättyneet Hodynka-areenalla, ja perjantaiseen Suomen avausotteluun Ukrainaa vastaan oli aikaa vajaa vuorokausi. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Run You Close/ Saara Mäkinen 18,8a, 2) Louise Birdland 19,0a (102), 3) Frista Malla 19,0a (65), 4) Alf Bilto 19,4a (30), toto (4-16): 12,84 3,04-3,09-2,86 38,86. Pyöräily Tennis Pitkäveto 38 HJK–AC Oulu X (0–0) 4,40 39 TamU–KooTeePee 1 (2–1) 1,30 40 FF Jaro–FC Haka 2 (1–2) 1,95 41 FC Inter–VPS 1 (5–0) 1,60 42 IFK Marieh.–FC Lahti X (0–0) 3,15 43 MyPa–TPS 2 (0–2) 4,40 Tulosveto 1 HJK–AC Oulu 0–0. Dallas ei ota luottohyökkääjänsä suhteen pienintäkään riskiä, vaan tutkii Lehtisen perusteellisesti. Päivän Duo: vaihto 28 683.60 e; oikea rivi 2-3; kerroin 5,02. VII: 1 Opal Viking (3 Kool du Caux, 2 Citation). Aivan pelaamaton Memolog tekisi tuhoisaa jälkeä V75: ssä. – Toivottavasti olemme vastustajaa paremmin hereillä olevia heti ensimmäisestä erästä alkaen. – Lisäksi he käyvät joukkueen kesken palaveria päättyneestä kaudesta, Westerlund kertoi. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Arctic Chief/Veli-Erkki Paavola 17,5, 2) Wasa Hunter 17,7 (489), 3) Cecilia Josselyn 18,5 (116), 4) Somolli Bell 19,0x (999), toto (8-13-3): 8,44 1,45-6,40-5,32 85,42. toto (84-10): 14,94 5,27-3,22-6,12 36,37. Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Rallas/ Olavi Oja-Nisula 36,2, 2) Tuiskun Ilo 38,4 (15), 3) Santran Kuva 37,0 (133), 4) Hurmurin Loppi 37,2x (66), poissa: 2. kierros (neljällä voitolla jatkoon): Buffalo–NY Rangers 5–2 (0–0, 3–0, 2–2) B: Teppo Numminen 0+1, Toni Lydman 0+1. Johtopaikkaansa puolustanut Red Caner kukisti jännitysottelussa Bart Kempin, joka V4-pelin luotetuin hevonen ainakin peliprosenttien valossa. kenttä: Aki Berg–Toni Söderholm, Sean Bergenheim–Petri Kontiola– Tomi Kallio. Lämpöisten kolmella kilometrillä matka suosii useampaakin hevosta. Anaheim–Vancouver 5–1 (3–1, 0–0, 2–0) A: Teemu Selänne 1+1. Perjantaina 27.4.2007 . Moskova on pahimmillaan sietämättömän ruuhkainen kaupunki. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Suomen kentälliset perjantaina kello 16.15 MM-kisojen D-alkulohkon ottelussa Ukrainaa vastaan: Maalivahti: Fredrik Norrena. Niinpä vastustajaansa väsyneempi Vancouver jäi Anaheimin jalkoihin jo avauserässä. Leijoniin paikkoja yhä avoinna Neljä kisapassia leimaamatta, Jere Lehtinen lisätutkimuksissa Näillä mennään. Lähtö 11, lv 2 100 m: 1) Stimulant/Ari Moilanen 19,2, 2) Blond Magic 18,5 (64), 3) Rally Hutch 18,7 (49), 4) Boston Valley 19,0 (327), poissa: 5,13,15. Senhän voittaa luonnollisesti Järvsöfaks, jota Jorma Kontio nyt kuskaa. Aleksi Kytölän Fes To Future kiri pääjoukon parhaana kolmanneksi. V4-kerroin: 60,94. Matkapäivä keskiviikko oli mennyt lepäillessä. Barcelona: ATP-turnauksen miesten kaksinpelin 3. 13,6a. Monet pelit ja kisat kokenut Peltonen aprikoi, että Leijonien yhteispeli hitsaantuu entisestään edessä olevien yhteisten kokemuksien kautta. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Red Caner/Juha Länsimäki 18,1, 2) Bart Kemp 18,1 (21), 3) Ramses Lloyd 17,7 (40), 4) Isa Dibs 18,6 (280), toto (4-3-9): 4,42 1,02-1,00-1,01 4,10. Sampo Kevätön rikkoi kuparisen Ravit Göteborg: Kungapokalen-karsinta, 4-vuotiaat, 2140m, 1. Tuulta halkonut Ängens Zeke tasoitti selässä juosseen Lass Supran tietä hopealle. 1. Suomi veti torstaiksi suunnittelemansa 75-minuuttisen jääharjoituksen loppuun saakka, minuutistakaan tinkimättä. Tytöt: Ranta-Niemelä Ylivieska 1-1, Kataja-Martinmäki 0-1, Niemelä-Kataja 12, Martinmäki-Ranta 0-1, MartinmäkiNiemelä 1-1, Kataja-Ranta 1-0. Jääkiekko Mikkeli: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Varma-Tili/Juhani Heikkinen 35,6, 2) Satsaus 36,6 (110), 3) Reliikki 36,1 (107), 4) Sadun Suvi 35,7x (41), poissa: 2,5,7. Hän on valmis tulemaan kisoihin, jos terveys sen sallii. Leijonien majapaikka, koillisessa Moskovassa sijaitseva Sokolniki oli hotellina toista vaihtoehtoa, legendaarista Kosmosta mieluisampi valinta. – Olemme kaikki ylpeitä tästä joukkueesta, Peltonen linjasi. Suomi onnistui torstaina aamupäivällä välttämään liikennesumput, sillä joukkueen bussi kurvasi jäähallin pihalle puolisen tuntia hotellilta lähdön jälkeen. Päivän Duo: vaihto 3 407.00 e; oikea rivi 1-4; poissa I/6,7 II/2,6,7 kerroin 25,05. Kerroin: 17,13 Keno Voittonumerot: 1, 7, 8, 12, 18, 22, 32, 33, 34, 35, 36, 39, 43, 49, 55, 57, 62, 63, 65, 66 Mitalipeli Kulta: 2, 1, 5, 4, 3 Hopea: 3, 1, 5, 4, 2 Pronssi: 3, 2, 4, 5, 1 Veikkausbingo Ensimmäiset vaakabingot: 19, 13, 53, 42, 74, 15, 59, 18, 37 Vaakabingot: 19, 13, 53, 42, 74, 15, 59, 18, 37, 4, 14, 65, 27, 75, 70, 35, 16, 39, 23, 7, 48, 26, 63, 2, 11, 28, 58, 57, 61 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 48 kpl voitto-osuus 5,50 e. Varalla on Atlantan Kari Lehtonen. Peltoselle kirjattiin kamppailusta maali ja kaksi maalisyöttöä. Jomppe Kontion suitsima Opal Viking ”arvottiin” loistopaikalle, mistä se hyödyntää nopeutensa ykkösrahojen arvoisesti. V4-kerroin: 539,37. Troikka: 718,47. toto (8-2-1): 2,09 1,13-1,37-2,10 7,24. – Rumba ennen tänne tuloa oli aikamoista. Lähdön jenkkituonnit ovat vielä keskeneräisiä, minkä vuoksi Antti Teivaisen ohjastama Knucklehead nousee suosikiksi. Lähtö 7, V4-4, lv 1 600 m: 1) Amor Plem/Eero Hakkarainen 14,9a, 2) Riverside Joy 15,1a (67), 3) Underberg 15,1a (125), 4) Videljeff 15,3a (243), toto (3-9-7): 2,50 1,54-2,31-3,41 8,28. Lähtö 9, lv 2 600 m: 1) Sunshine Frances/Kari Rosimo 19,1, 2) Regent Bar 19,1 (19), 3) Donahue Mascot 19,3 (840), 4) Midsummer Son 18,8 (180), poissa: 10,11,14. Ryhmä kasvaa lauantaihin mennessä ainakin yhdellä, kun pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Vancouverille pudonneen Dallasin hyökkääjä Antti Miettinen liittyy Leijoniin. – Kyllä, kaikki joukkueessamme kuulivat siitä ja juttelimme siitä. Pitää olla pudotuspelimäinen sekä voittavan joukkueen meininki. Kaksi minuuttia tästä Vanek nousi Rangers-puolustuksen ohi ja hassutti Lundqvistin toistamiseen. – Suunnitelma on sellainen, että he ovat joukkueemme pelaavat maalivahdit. Päävalmentaja Erkka Westerlund näytti kuviot, joilla Suomi kohtaa Ukrainan MM-avausottelussa. Kelpo vastusta voi löytyä usemmastakin kilpasiskosta. Leijonien palvelukseen Moskovaan on paikkoja silti yhä avoinna. – Uskon, että pikkuhiljaa kuume nousee ja olemme valmiina siihen kiekon putoamiseen. Opal Viking alipelattuna Ravivihje Reima Rautiainen MOSKOVA (STT) Suomen MM-jääkiekkojoukkueen palapeli alkaa hahmottua vuorokausi ennen kisojen alkua. Anaheim kellisti Vancouverin 5–1 hyökkääjä Andy McDonaldin yllettyä uransa ensimmäiseen kolmen maalin iltaan NHL:n pudotuspeleissä. Rahapelit Ravit. KESKIPOHJANMAA 16 Urheilu Kokkola: Palloliiton Keski-Pohjanmaan piirin ala-asteiden koulujalkapalloa, alkulohkojen tuloksia, torstai 26.5: Korkeintaan 80-oppilaiset koulut: Lohko 3, Haapajärvi: Tiitto Haapajärvi-Kalakangas Haapajärvi 1-3, Karjalahti Haapajärvi-Välioja Haapajärvi 1-4, Kangaskylä ReisjärviTiitto 5-0, Kalakangas-Karjalahti 2-0, Välioja-Kangaskylä 2-4, Karjalahti-Tiitto 0-5, Kalakangas-Kangaskylä 2-1, TiittoVälioja 0-2, Karjalahti-Kangaskylä 1-3, Välioja-Kalakangas 1-3. Kerroin: 13,93 2 Tampere Utd–FC KooTeePee 2–1 Kerroin: 8,27 3 FF Jaro–FC Haka 1–2. Lohko 5, Ylivieska: Ojakylä Ylivieska-Vähäkangas Ylivieska 4-0, Leppälä Sievi-Roikola Kannus 22, Vähäkangas-Leppälä 1-2, RoikolaOjakylä 0-1, Roikola-Vähäkangas 3-1, Ojakylä-Leppälä 0-0. McDonald iski pelin tasoihin kaksi minuuttia myöhemmin erän puolivälissä kahden Chrisin, Kunitzin ja Prongerin esityöstä. Seppo Luokkala (KP) Raviurheilun keväinen kohokohta tulee vastaan lauantaina, kun perinteinen Finlandia-ajo kerää lajiharrastajien huomion Vermoon. Maalilla aloittaa Columbuksessa hienon NHL-tulokaskauden pelannut Fredrik Norrena. Pelivaihto 443 113.50 e, yleisöä 613. Kouvolan juoksu oli häikäisevä osoitus siitä, että seitsemänvuotias on noussut aivan rodun parhaimmiston tuntumaan. – Kosmoksen aula muistuttaa rautatieaseman odotushuonetta. Tämä on niin iso kokonaisuus, ettei omaa valmentajan uraansa tule miettineeksi. Vastaavat tapaukset ovat monesti laukkailleet Vermossa. Juha Länsimäki ajoi Ari Aatsingin valmentamaa Red Caneria, jonka taistelutahto ratkaisi voiton. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Exi’s Bandito/Heikki Hietanen 18,8, 2) Somolli Starchip 19,7x (55), 3) Count Banker 19,1 (29), 4) Meadow Flash 19,9 (92), poissa: 12,16. Martinmäki ja Ranta jatkoon. Peltosen tulevaisuus NHL:ssä joutui puntariin, kun hänet pidätettiin kosteiden kauden päätösjuhlien jälkeen yhdessä maalivahti Ed Belfourin kanssa. toto (7-8-6): 12,29 2,43-1,47-6,16 15,16. Leijonat löi Kanadan 4–2 Tampereella tiistaina niin sanotussa kenraaliharjoitusottelussa. Kenttäpelaajista puolustajien Jukka Laamasen ja Arto Laatikaisen sekä hyökkääjien Antti Pihlströmin ja Tony Salmelaisen MM-kisapassit ovat vielä leimaamatta. Miehet vaihtuvat, pelitapa pysyy Vaatimattomana, vetäytyvänäkin valmentajana Westerlund tuskin panee pahakseen, että MM-kisojen kynnyksellä päähuomion varastavat taas kerran NHL-pelaajat, heidän pelaamisensa tai pelaamattomuutensa Moskovassa. Mikko Särkelä tuo Lumijoelta paikalle Aurauksen, joka haravoi potin kotiin. n voitolla illan viimeisessä lähdössä. Otetaan se mukaan viiteen merkkiin. Pelivaihto 69 169.00 e, yleisöä 714. Lähtö 5, V4-2, sh 2 100 m: 1) Tuutteri/Arvo Torvinen 27,9a, 2) Aatamin Tähti 27,9a (824), 3) Åsmond Hagby 28,0a (312), 4) Vinkker 28,0a (824), toto (10-7-9): 6,76 3,10-7,78-7,24 293,23. Lähtö 8, lv 1 600 m: 1) Unique Groenhof/Mika Forss 15,0a, 2) Solitaire Trick 15,6a (46), 3) Lily Springhill 15,6a (54), 4) Riverside Dream 15,6a (128), poissa: 2,11. – Jeren tilanne on auki, hän on lisätutkimuksissa. Se oli hyvä asia, Kotalik hymyili. palk. Akseli Lahtisen tallin hevoset juhlivat kaksoisvoittoa kolmannessa V4kohteessa. Ryan Getzlaf lisäsi Ducksin johtoa kolmannessa erässä, ja McDonald sinetöi hattutemppunsa ottelun viimeisellä minuutilla kahden miehen ylivoimalla. VI: 7 Millstone´s Eager, 2 Black Deep Sea, 13 Royal Boshoeve, 11 Argon, 9 Memolog (12 Indurin Star, 4 High Level). V: 2 Karpaasi F, 9 Wait Lifting, 1 Chip Cowboyland, 4 Genial Zet (8 Judy, 6 Even Steven). Toscolano Maderno: Kv. Varsojen Seppele-ajossa taitaa voitto tulla kotiin. Neljä minuuttia myöhemmin ottelu oli jo ratkennut Buffalon kolmen maalin myötä. Thomas Vanek ohjasi Dimitri Kalinin siniviivavedon ohi Lundqvistin. Maaliskuun lopussa 50 vuotta täyttänyt Westerlund päättää valmentajauransa tällä erää Moskovan MM-kisoihin. Lähtö 3, sh 2 600 m: 1) Liinan Linkki/ Jorma Liimatainen 30,0, 2) Sirun Puhuri 30,3 (251), 3) Riihimies 30,7 (151), 4) Villimarja 31,0 (384), poissa: 7,9,15. etappi, Cavareno–Toscolano Maderno, 176 km: 1) Stefano Garzelli Italia 4.21.51, 2) Makahajlo Halilov Ukraina, 3) Damiano Cunego Italia, 4) Daniele Pietropolli Italia, 5) Markus Eibegger Itävalta kaikilla sama aika. Niko Jokelan ohjastama Sampo Kevätön jyräsi johtavan Turon Viskun rinnalta kärkeen maalisuoran kirikamppailussa. Tarkoitus on, että kumpikin saa alkusarjassa tilaisuuden pelata, Erkka Westerlund viittasi D-alkulohkon muihin otteluihin Tanskaa ja Venäjää vastaan. 3. McDonald Anaheimin tähtenä Vancouverin Henrik Sedin sai tylyjä terveisiä Anaheimin vaihtopenkiltä, kun ruotsalaishyökkääjä hankki vastustajalle jäähyn. Tammalähdössä Pearly Hilliin luotetaan eniten. Kerroin: 8,66 4 FC Inter–VPS 5–0. Vihjesysteemi 36 euroa: I: 9 Auraus (3 Kokeva, 11 Myrskynetti). Otteluvoitot 1–0 Buffalolle. III: 6 Pearly Hill, 3 My Monica, 8 Bel Ditto, 2 Cocktail Queen (5 Lady Purple, 10 Wish For). Vancouver tahkosi Dallasia vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella täydet seitsemän ottelua, mutta Anaheim selvisi Minnesotasta jo viidellä ottelulla. toto (9-8-1): 2,12 1,101,14-1,15 7,61. Se on ollut hienoa nähdä jo tähän asti, Peltonen taustoitti. Siksi keskiviikko oli luonteeltaan huoltava ja palauttava päivä. – Tämä on sellainen joukkue, että annamme kaikkemme. Otteluvoitot 1–0 Anaheimille. II: 3 Side Spin, 1 Golda History, 4 Shorthanded Goal (5 Que Je Táime, 2 Fair Lane). 4. Enteet ovat hyvät hänen mielestään. Lady Purpleen en tässä tehtävässä usko, koska sillä ei ole nyt asiaa johtopaikalle. Moisia Suomen joukkueen kapteeni ei torstaina Moskovassa muistellut – ajatukset olivat tulevissa. Ojakylä ja Leppälä jatkoon. Matkustelu imi mehuja. Glenn Kosmos Memorialissa on usein nähty kovempiakin menijöitä kuin tänä keväänä. Kerroin: 56,34 5 IFK Mariehamn–FC Lahti 0–0 Kerroin: 8,39 6 MyPa–TPS 0–2. Niko Jokelan voitontahtoinen ajosuoritus sytytti nousukuntoisen Sampo Kevättömän Toisen V4-voittonsa Niko Jokela ajoi Light Moonilla, joka repäisi kirikierroksen ensimmäisellä puoliskolla selvän pesäeron pääjoukkoon Vaikka Nick Grain ja vaille kiritilaa jäänyt Texas Wind ajoivat karkulaisen kiinni, veti Light Moon lopussa pisimmän korren. V4: vaihto 142 804.20 e; oikea rivi 110-2-3; poissa I/8 II/6 kerroin 202,26. ketju: Mika Pyörälä–Jari Viuhkola–Jarkko Ruutu. – Ukraina-pelistä alkaen jokainen jätkä tulee näyttämään muille esimerkkiä. Jos suomalaisia kiekkojännäreitä onnistaa, Miettinen voi saada samalle lennolle tuttua seuraa Dallasista: vuoden 1999 Stanley cup -voittaja Jere Lehtinen mielii MM-kisoihin. – Kokoonpanot elävät koko ajan. – Pelikonsepti on pysyvä, mutta kun mukaan tulee uusia pelaajia, tiettyjä asioita täytyy sopia aina uudelleen, päävalmentaja arvioi. Vierumäen urheiluopiston rehtori ei omien sanojensa mukaan ole ehtinyt miettimään testamenttiaan maajoukkueelle. – Esiin luistelee tosi valmis ja energinen sekä fyysinen joukkue. Prosenttien valossa Chip Cowboyland olisi oikein sopiva voittaja. Troikka: 223,58. Pelipuolella ohjelmassa on luonnollisesti V75, josta älyttiin kylmäveristen Erkon Pokaali jättää ulkopuolelle. Lähtö 8, sh 2 100 m: 1) Tirelli/ Olavi Oja-Nisula 33,2, 2) Petson 33,3 (102), 3) Emmiina 34,3 (308), 4) Suiriina 33,5x (17), poissa: 4,9. V4: vaihto 19 349.00 e; oikea rivi 7-2-1-4; poissa I/2 II/4,8,9 III/6,7 IV/2,6,7 kerroin 1 385,21. Kalakangas ja Kangaskylä jatkoon. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Victor Match/Akseli Lahtinen 19,3, 2) Miss Nile* 19,0 (120), 3) Ridgehead Secret 20,0 (79), 4) Nice Duran 19,5 (115), toto (5-10-1): 1,70 1,28-2,00-2,67 7,17. Pelaajia on vaihtunut huhtikuun alussa alkaneelta ensimmäiseltä MM-leiriviikolta koko joukko. Sitä ei olisi kannattanut sanoa. V4-kerroin: 333,05. kenttä: Petteri Nummelin–Lasse Kukkonen, Ville Peltonen–Mikko Koivu–Tuomo Ruutu. Kuva: Lehtikuva/Reuters Timo-Jaakko Virkkala VAASA (KP) Jyri Puusaaren valmentama Sampo Kevätön palasi voittokantaan Vaasan ravikauden avauksessa. Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Hohdon Kimallus/Markku Hietanen 32,9x, 2) Järvi-Turo 33,9x (31), 3) Tikkuli 34,0x (561), 4) Hiskappi 33,3x (133), poissa: 3,16. Pojat ja tytöt: Lohko 12, Ylivieska: Pojat: Kataja I Ylivieska-Kataja II 8-0, Ranta Ylivieska-Martinmäki Haapajärvi 3-2, Kataja II-Ranta 1-3, MartinmäkiKataja I 4-0, Kataja I-Ranta 4-3, Martinmäki-Kataja II 4-1. toto (10-8-3): 11,87 4,48-3,78-2,39 29,91. Leijonat pelasi viime torstaista tiistaihin kolme valmistavaa maaottelua, kaksi EMpronssipeliä Tshekkiä vastaan ja MM-kisojen kenraaliharjoituksena Kanada-ottelun. Suojajuoksulta pystyy monikin suosikin lyömään, jos tämä joutuu tekemään liikaa töitä kuolemanpaikalla. Buffalon pelaajat löivät kypäriään New York Rangersin maalilla seissyttä, Henrik Lundqvist -nimistä seinää vastaan lähes kaksi erää, ennen kuin ruotsalaisvahdin oli taivuttava. toto (6-3-2): 5,45 2,18-2,088,99 17,68. Kolme kotimaista lapulle. Näin käy, jos Lehtinen läpäisee Dallasin hänelle tekemät terveydelliset testit. Selänne haki McDonaldin syötön maaliviivan takaa ja rouhi rystyltä Anaheimin voittomaaliksi jääneen osuman ajassa 14.56. Kylmät käynnistävät raviveikkauksen hienotasoisella ryhmällä. Lähtö 4, V4-1, sh 1 600 m: 1) Sorti/ Mika Forss 25,7a, 2) Istan Viliste 26,5a (88), 3) Lintton 26,7ax (59), 4) Voittotili 26,8ax (37), toto (1-12-2): 2,54 1,29-2,31-1,82 20,13. Juha Hietalan omistama Arctic Chief paransi volttiennätystään kolme sekuntia kilometriaikaan 17,5. toto (8-16-9): 4,12 1,30-2,01-1,48 11,64. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Sun Sunday/ Samuli Innanen 19,8, 2) Apple Of My Eye 19,8 (125), 3) Zante Laukko 20,1 (362), 4) Heatley 20,2x (17), poissa: 1,4,16. Jalkapallo NHL keskiviikkona, pudotuspelien 2. Kataja ja Ranta jatkoon. toto (11-5-14): 11,04 4,38-2,011,31 39,53
Sunnuntaina on vuorossa kansainvälinen 200 metrin kilpailu. Cleveland–Washington 109–102 (23–23, 28–25, 24–15, 34–39) Cleveland johtaa voitoin 2–0. 4. eld: Snookerin MM-turnaus, 1. Klinsmann aloittaa uuden jalkapallokeskusteluohjelman juontajana saksalaisella maksullisella Arena-kanavalla syksyllä. Koulutukseen hakeudutaan Internetin kautta osoitteessa Lisätietoja: Keski-Pohjanmaan aikuisopisto Pekka Pietilä www.kpakk.fi ETSIMME TULEVAISUUDEN TEKNIIKAN KÄYTTÖÖNOTOSTA JA KEHITTÄMISESTÄ INNOSTUNEITA HENKILÖITÄ KEMIAN PROSESSINHOITAJAN KOULUTUKSEEN KAIVOSALALLE MYYMÄLÄN JA VARASTON LOPPUUNMYYNTI KAIKKI KANKAAT 0,50 €/m Loput ompelulangat 0,30 € /rll (itsepalvelu) ETUKANGAS puh. (+1) X (1–1) 3,55 27 Chelsea–Liverp., maalit 1 1,40 28 Chelsea–Liverpool, puoliaika 1 (1–0) 2,50 29 Chelsea–Liverpool, avausmaali 1 (Chelsea) 1,65 30 Northwich–Steven. Sievin seurakunta H E L L U NT AISEURA K U N TA KANNUS Ullavan helluntaiseurakunta Su 29.4. 1 (109–102) 1,05 36 Dallas–G State 1 (112–99) 1,20 37 S Antonio–Denver 1 (97–88) 1,25 Tulosveto 1 Chelsea–Liverpool 1–0 Kerroin: 6,27 2 Buffalo–NY Rangers 5–2 Kerroin: 26,61 3 Anaheim–Vancouver 5–1 Kerroin: 33,75 V5-ravi Keskiviikko 25. Voit opiskella oman työsi ohella. lähtö: 3 Only Texwiller, poissa: 2. HUIPPUVARUSTEINEN VOLVO. lähtö: 6 Bobeye Bobo, poissa: 5, 11, 16 5. Tervetuloa! Lohtajan helluntaiseurakunta La 28.4 19.30 Nuortenilta Su 29.4 11.00 Jumalanpalvelus, T.Kunto, T.Klapuri, Sirkka-Liisa & Marjaana Ti 1.5 19.00 Sana ja ylistys, Timo Närhi, Teemu ja nuoret Tervetuloa! Kälviän helluntaiseurakunta ASEMATIE 5. Hän on kasa-ammunnan uraa uurtava henkilö, joka kehitti kasaammuntakilpailuissa eniten käytetyn kaliberin 6mmPPC. 06-8319 826 Minimanin tiloissa av.ark. klo 18.30 Rukousilta. klo 9. Kokemus esimerkiksi sähkö-, instrumentti-, automaatiotai koneasentajan tehtävistä tai metallialan osaaminen tai ylioppilastutkinto on hakijalle etu. Volvo S80 D5 Classic Autom. Tutkinnon osia ovat yksikköprosessien hallinta, prosessinohjaus, käynnissäpito, tuotantoprosessien hallinta, laatuja ympäristöosaaminen sekä valinnainen tutkinnon osa. Muutoksella on tarkoitus mahdollistaa saunamökin rakentaminen. Kouluttajana toimii KeskiPohjanmaan aikuisopisto. lähtö: 11 Rosita Kähö, poissa: 4, 5, 7 3. Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita kaivosalan työtehtävistä. 200 th.km, met.beige, autom.vaihteisto, autom.ilmastointi, 1 omistaja, huoltokirja, nahkaverhoilu, luistonesto, ABS, ajonesto, 163hv, vakionopeudensäädin, 1xaluvanteet, 2xpyörät, sähkölasit, sähkötoiminen kuljettajan istuin, 6xairbag, cd, ajonhallinta, peruutustutka, Xenon-valot, Webasto kellolla. lähtö: 7 Key Value, poissa:– 4. Ohjelma keskittyy Bundesliigaan sekä muihin Euroopan isoihin sarjoihin. kierros (neljällä voitolla jatkoon): San Antonio–Denver 97–88 (24–18, 25–23, 25–19, 23–28) Otteluvoitot 1–1. Ark. Palmisano. -05 3 2 .9 8 Ota ensimmäinen askel kohti yksilöllistä kivikotia ja tilaa Jämerä Talokirja omalta edustajaltasi. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet toimia prosessinhoitajana Keliber Resources Ltd Oy:n litiumin tuotantoprosessissa tai muiden kaivosalan yritysten rikastusprosesseissa. Rakennuspalvelu H. Kahvitarjoilu. Oikea rivi: 2, 14, 28, 30, 33, 35 Lisänumerot: 1, 48 Rahapelit Onnennumero: 5 Alustava voitonjako: 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 369 547,80 e, 5+lisänumero oikein 13 215,60 e, 5 oikein 1 125,80 e, 4 oikein 24,20 e, 3 oikein 5,60 e. Juhlavuoden kunniaksi kisoihin saapuu USA:sta kilpailujen luoja tohtori Louis C. Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net LOHTAJA (KP) Lauantaina ammutaan Lohtajalla kasa-ammunnan suurin vuosittainen kilpailu pohjoismaissa eli Palmisano-kilpailu. Saat ainekset aitoon kivitaloon. Ke 2.5. Koulutus 17 KESKIPOHJANMAA . 10-18, la 10-15 Kiinteistöjä myydään Kuulutukset Myytävänä Myytävänä moottoriajoneuvoja Rinta-Joupin Autoliike TERVAJOKI, Olkitie (06) 478 7700. Koulutus toteutetaan ilta-, viikonloppuja monimuotokoulutuksena. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävilläoloajan päättymistä osoitteeseen: Lestijärven kunnanhallitus, Lestintie 39, 69440 Lestijärvi. 4. Jokerinumero: 8 5 6 4 5 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 35 000,00 e, 5 oikein ei yhtään kpl, 4 oikein 513,50 e, 3 oikein 45,40 e, 2 oikein 11,00 e. Ke 2.5. Lauantaina ammutaan 100 metrin kansainvälinen Palmisano-kisa. MB C 200 CDi Classic Kombi -02 24.980 SUORITTAMAAN KEMIAN TEKNIIKAN PERUSTUTKINTOA. Edellinen ennätys on 86 ampujaa. 9-18, la 9-15 www.rinta-jouppi.com tai www.auto.fi Matti Lintala 0400 710 340 ml. 4. 178 th.km met.hopea, autom.vaihteisto,autom.ilmastointi, huoltokirja, ABS, kattoluukku, vakionopeudensäädin, aluvanteet, sähkölasit, 4xairbag, cd-soitin, ajonhallintajärjestelmä. Prosessinhoitajan tehtävissä toimiminen vaatii myös soveltuvuutta vuorotyöhön, oppimishalua, tietokoneen käyttötaitoja, paineensietokykyä, oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä. Perjantaina 27.4.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven ranta-asemakaavan laajennus pidetään maankäyttöja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti nähtävillä Lestijäven kunnanvirastolla 30 päivän ajan ajalla 30.4.-29.5.2007. Ajankohtaista koulutustietoa myös: www.koulutusnetti.fi. Tervetuloa. Hakuaika päättyy 30.4.2007. Tervetuloa! Su 29.4 Sana ja rukous 11.00. 0400 363 008 YKSILÖLLINEN, AITO KIVITALO Tehdään tortilloja! Santa Maria Vehnätortilla 8kpl 336g (7,73/kg) Santa Maria Taco Maustekastike 230g (8,48/kg) Santa Maria Taco Mausteseos 40g 1 59 /pkt 1 95 /plo 89 /pss 1 20 Kevätkukkasipulit Puutarha-setti 2tuolia + pöytä sininen muovi/metalli 29 80 pieni 29-30cm 11 80 keskikoko 39-30cm 14 80 iso 48-38cm 16 80 Kestävät piharuukut P ihalle Parve kkeel le! Snack Nakki 300g (2,30/kg) 69 /pkt Wilhelm Grillimakkarat 500g (4,58/kg) 2 29 2 pkt/talous /pkt Kokin ParhaatRanskalaiset perunat 450g (1,09/kg) 49 2 pss/talous /kpl Salaatit 500g; italia, peruna, punajuuri (1,98//kg) 99 /ras Suomalainen Kurkku tai Unkarilainen Varhaiskaali 1 49 /kg Ruispalat 12kpl/ 660g (2,56/kg) 1 69 /pkt 4 ,2 pss Megapussit 275-350g á 2,59 (5,71-7,27/kg) Vip Limsat 1,5L á 1,29 (0,40/L) sis. kierrosta: Stephen Hendry (2) Skotlanti–David Gilbert Englanti 10–7 83–25 (51) 38–77 45–59 8–68 19–60 0–101 (100) 68–0 (68) 86–0 (76) 79–8 69–17 79–1 (78) 15–72 72–9 53–62 (52, 59) 60–18 75–1 59–27. Ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaa koulutusta ja ammatillisia erikoistumisopintoja esitellään oppaassa Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutus — Yrkeshögskolornas vuxenutbildning 2007. maailman ensimmäisessä sydänsiirtoleikkauksessa. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneilla on mahdollisuus työllistyä kaivostoiminnan alkaessa Keliber Resources Ltd Oy:n palvelukseen tai muiden kaivosyhtiöiden rikastusprosessien hoitajiksi. Hassel-Konsult Kokkola Puh. Palmisano-kisa jo 20:nnen kerran Juhlakilpailu lauantaina Lohtajalla NBA keskiviikkona, pudotuspelien 1. Koripallo BERLIINI (STT–REUTERS) Jalkapalloseurojen ja -maajoukkueiden on turha haikailla Jürgen Klinsmannin perään vähään aikaan. Klinsmann ruudun taakse Pitkäveto 23 Sirius–Mjällby 2 (2–3) 3,10 24 OB–Viborg 2 (1–2) 5,85 25 Chelsea–Liverpool 1 (1–0) 1,90 26 Chelsea–Liverp. pantit 1,20 3 ,3 plo Riitan Herkku Hawaii Metripizza 750g (5,32/kg) 3 99 /kpl n.800g marinoitu 6 95 /kg Del Monte Banaanit 99 /kg Vain Kokkolasta /pkt 59 Bravo Jäätelö 1L Suklaa-Banaani tai Minttu-Suklaa Elintarviketarjo ukset voimassa 26.-30.4.2007 Ruokatorilta Kokkolan myymälän 9 90 kg PE-LA Grillattu POSSUN GRILLIFILE H erkullista Vappuun! PE-LA Hengellinen toiminta Keskiviikko 2.5.: TIEPUOLIHAUTAUSMAAN SIIVOUSTALKOOT alk. Viking Lotto Keskiviikko 25. Koulutusaika 3.9.2007 – 3.2.2009. Rinta-Joupin Autoliike TERVAJOKI, Olkitie (06) 478 7700. Kilpailut ovat kaksipäiväiset. Kyseessä on samalla juhlakisa, sillä nyt on vuorossa jo 20: s Palmisano-kilpailu. lähtö: 16 Hopeahattara, poissa: 1, 6, 11 Voitonjako: 5 oikein 3 kpl voitto-osuus 95 846,90 e. Kisoihin on ilmoittautunut ennätykselliset 94 ampujaa viidestä eri maasta. – En näe itseäni tyypillisenä televisioasiantuntijana. Ark. Muutosalue sijaitsee Lestijärven itäosassa Itäniemessä ja koskee tilaa Pihlajamaa 35:6 kortteleita 104 ja 105. klo 18 Hyvän sanoman ilta, Valma ja Yrjö Holappa. To Raamattupiiri Hannu Tialalla 19.30. Shef. Sana ja rukous klo 19. Lestijärvi 27.04.2007 Kunnanhallitus AIKUISKOULUTUSOPAS 2007 Tietoa aikuisten perus-, lukioja ammattikoulutuksesta sekä taloudellisista tukimuodoista esitellään Aikuiskoulutusoppaassa 2007. 9-18, la 9-15 www.rinta-jouppi.com tai www.auto.fi Matti Lintala 0400 710 340 ml. Dallas–Golden State 112–99 (28–30, 26–22, 33–22, 25–25) Otteluvoitot 1–1. Biljardi. Vermo Oikea rivi: 1. Olen vain tavallinen katsoja, joka viihtyy jalkapallon parissa, Klinsmann kertoi. X (0–0) 3,25 31 Kansas City–Toronto 1 (3–0) 1,55 32 Buffalo–NY Rangers 1 (5–2) 1,65 33 Anaheim–Vancouver 1 (5–1) 1,75 34 Anaheim–Vancouver, maalit 2 (yli 5,5 maalia) 2,50 35 Clevel.–Wash. Toivotaan runsasta osanottoa. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Siviilissä Palmisano on kirurgi ja ollut mukana mm. Keskiviikko-Jokeri Keskiviikko 25. Koulutettavat suorittavat kemian tekniikan perustutkinnon
Beniä vastaan on lisäksi suunnitteilla hoitovirhekanne. Pelastaako Carlin paluu Emmerdaleen Chasin pahasta pinteestä. Hormi ja tulisija moderniin perinnetaloon. Ohjelma myös osoitteessa www.yle.. 659060 18.30 Jeopardy. 16896701 10.00 Revolveri. Palvelus palveluksesta. Kuinka Nokia onnistuu pitämään kiinni eettisistä tavoitteistaan korruption mädättämissä ja kriisien ravistelemissa maissa. Rautatietarkastaja. 95621 11.00 Sudoku. Jeopardy on tyylipuhdas tietokilpailu, jossa etsitään kysymyksiä vastauksiin. 8626843 17.25 TV2: Pikku Kakkonen. Mika mokaa liput Black Sabbathin keikalle. 143824 21.00 Ilman johtolankaa. 4163824 07.50 Pirpanat. Venäläinen telenovela. Tekstitys Teksti-tv:n s. Ilmestyksiä. 315089 17.30 Emmerdale. Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla Helsingin jäähallissa. 7150485 16.40 Päivien viemää. Tohtori Caseyn potilaana on nuori poliota sairastava nainen, jonka tutkimuksissa paljastuu yllättävä tieto. Tule deittailemaan Maikkarin yöhön ja löydä Se Oikea. Uusinta. 1078596 01.50-06.45 Se Oikea. 9403331 10.10 FST: Avaruuskansiot. Selostajat Antero Mertaranta ja Niki Juusela. Uusinta. es.). Jännäriklassikko invalidi-naisesta, joka puhelimessa kuulee kahden miehen suunnittelevan murhaa saman illan aikana. erljud av Kaj Kunnas. Kotimainen komediasarja. Vastaamassa mm. 325466 19.00 Nuorennusleikkaus. 1402911 14.10 Buusteri. Kirjailija Bo Aikens tympääntyy Los Angelesiin ja lähtee etsimään uutta kotia. 448176 07.25 Lazy Town. 4878374 00.50 Voittopotti. Mv. 5422911 19.50 IS Urheilu-uutiset. Imatra Svetogorsk. 307060 17.00 Kauniit ja rohkeat. 1669398 15.00 Tv-uutiset. Kaksintanssailu. Jättimaassa eläinten suojelussa ja hoidossa riittää työtä. Ukraina Suomi jälkilähetyksenä sekä suorana Venäjä Tanska -ottelu alkaen klo 20.15. 1962621 08.00 Tyttökullat. 440114 19.30 Nelosen uutiset. Klassikkomusiikkivideoita ja arkistojen aarteita. Ukraina Finland refereras i . 2718 16.00 TV2: Superfarmi. 3839089 23.15 Taisteluplaneetta Galactica. Uusinta. Mikä auttaa jos tekee mieli viillellä itseään. Avioliittonsa lapsettomuudesta huolestunut Jimmy King tapaa lääkäriystävänsä Kartanossa. TV&radio Perjantaina 27.4.2007 . Huippusuosittuun tv-sarjaan perustuva vauhdikas tieteistoiminta-animaatio sijoittuu vuoteen. 482114 16.50 TV2: Juri suoraan avaruudesta. Tällä viikolla ollaan ohjelmassa vierailevan Cheekin vanhassa koulussa Lahdessa. Caitlin ja Jonesy yltyvät varsinaiseen kilpalaulantaan limpparitiskeillään, kun voitontahto ottaa mittaa laiskuudesta. Ravintolaperheiden taisto, osa 1. 84’. Jumala auttakoon. Juontajana Catarina. 6504331 13.35 Tohtori Ben Casey. 09.10 YLE News. Sytsiha yrittää saada Vladimirin jatkamaan taistelua kartanosta. Hätänumero. Iltapelin yhteydessä parhaat palat Valko-Venäjä Tshekki -ottelusta. 350 21.30 Dirty Pretty Things (K15). Saksanpaimenkoira Peikko tulee Annen vastaanotolle tiineystarkastukseen. 70956577 06.30 YleX Aamu. Juontajana Mari Kakko. 7.45 Sanakirja 7.48 Viikon henkilö on palkittu yritysjohtaja Johanna Ikäheimo 8.15 Tähtihetkessä Sekavia suhteita -, Nextja Performance-elokuvat 8.25 Lastenohjelma: Herää pahvi 8.45 Jälkiviisaat 71560973 09.15 Tohtori Finlay. Laajeneva avaruus. 2107911 21.55 Jääkiekon MM 2007. 4725263 10.20 FST: Kaava 5 & 6. 319805 18.30 Joka kodin asuntomarkkinat. rmaan ei tunnu löytyvän, on tyydyttävä ainoaan tarjolla olevaan vaihtoehtoon. 6621 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Uusinta. 8645889 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 318176 18.00 Sillä siisti. Billie ja Bo jäljittävät tietoja tyttärestään. Deborah on valmis tapaamaan uusia miehiä, mutta sitä ennen hän haluaa ulkonäön kohdalleen. Iltapelin yhteydessä parhaat palat Valko-Venäjä Tshekki -ottelusta. Sanni taikamatkoissa kohdataan pieni, mutta pippurinen. 52843 18.35 Veteraanien vuosipäivän kooste 2007. 59408003 06.25 Huomenta Suomi. 335. Osa 5/63: Hattivattien salaisuudet. Limppariskaba. 1237089 00.15-02.25 Elokuva: Cowboy Bebop – palkkionmetsästäjät (K15). 3251114 20.00 Häntä pystyyn. 62008 13.05-14.42 Veteraanien vuosipäivä 2007 Helsinki. Laittomat hakkuut uhkaavat Borneon sademetsiä 6.48 Ohjeita autokuumeen taltuttamiseen 7.18 Johtaako perintöverotuksen uudistus väärinkäytöksiin. Mv. 6682602 15.50 Basaari: Mundo. 7925263 21.00 A-zoom. 6421379 18.20 Jääkiekon MM 2007. 23553 17.40 Viittomakieliset uutiset. 9854466 16.29 TV2: 6teen. 5327534 16.55 Postimies Pate. Nancy Davis oli kohtuullisesti pärjäävä nuorinäyttelijätär, joka tarvitsi aviomiehen. 21553 15.05 Diagnoosi: Murha. /mundo 2571263 16.00 Prisma Studio. 6021060 23.25 Tähdet kertovat. 3314331 22.30 Black River. Kevään viimeisessä Mundossa kuulemme Suomen sekä Etelä-Afrikan itsenäisyyden juhlimisen perinteistä ja nuori brasilialaisnainen pyrkii toteuttamaan unelmaansa laulajana. Shawn kertoo Hopelle keskeyttäneensä opintonsa. 636195 19.25 Päivän sää. 2965485 10.40-10.50 Viihdeuutiset. Rowan Atkinsonin tv-sarjasta tuttu roolihahmo menestyselokuvan tähtenä. Seren mielestä liukumäestä laskeminen näyttää tosi hauskalta, mutta hän ei itse uskalla kokeilla. /musiikki-tv 5826616 01.10-02.01 Tellus-tietovisa. 4654718 14.50 Voittopotti. 2213263 23.00 IS Urheilu-uutiset. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. Mihail lupaa Polinalle järjestävänsä uuden koe-esiintymisen, jos tämä tekee pienen palveluksen. Kooste Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlasta Helsingin jäähallissa, esiintyjinä mm. Luottamus. Tilannekatsaus sellissä. 852195 11.15-13.00 Taitopeli: Finaali. Ylemmän tahon tuki kuitenkin estää potkut, mutta ei siirtoa USA:han. 689621 22.20 Tulosruutu. 7.17 Tanssijatähti Mariko. Selostajat Antero Mertaranta ja Niki Juusela. Vuodesta 1964 Amerikassa pyörineen Jeopardyn kotimainen toteutus on moderni, mutta uskollinen esikuvalleen pääosassa ovat kilpailijat ja heidän rautainen älynsä. 406089 00.10-00.20 Euronews. Virtanen Viivi ja Wagner Jere TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 07.00 W.i.t.c.h. 4398992 15.35 Rahasampo. elokuva. Vietä puolituntinen yksinkertaisen muttam tehokkaan harjoitusmuodon parissa. 327824 19.00 Seitsemän Uutiset. 6.49 Markku Koivisto ja pastorin valinta. 171756 18.55 Kyläsairaala. 7.38 Euroviisuhuuma nousee Helsingissä. 52843 18.31 Pisara. Miimikon viesti. 1355 11.00-11.08 Tv-uutiset. 314669 18.30 Uutisotsikot. 931027 16.30 Voittopotti. Esiintyjinä mm. Uudestaan äidiksi. . 5494195 12.40 Voittopotti. Osa 3/6: Synttärit. 6928843 09.40 Voittopotin Ristikko. Tutut eläinlääkärit Trude Mostue ja Steve Leonard kiertävät USA:ta. Astronautti Juri missaa paluukyydin Maahan ja jää yksin Kuun kamaralle. 781008 22.00 Kymmenen Uutiset. 508799 00.40 Viihdeuutiset. Rukoile puolestani. 5647089 13.10 Onnen päivät. 8996621 23.15 Kulttuuriuutiset. 2944992 10.10 Emmerdale. Tikapuita tarvitaan. 97094 20.55 Urheiluruutu. Deborah Hunter miehiä metsästämään. 458114 15.20 MTV3.doc: Nancy ja Ronald Regan – sodassa ja rakkaudessa. Täältä tullaan, Tansania!. Jonna Tervomaa, The Micragirls ja Jussi69. 872008 13.00 Tv-uutiset. 5534 16.30 Tähtäimessä maraton. Charlien sottaisin enkeli. 277244 14.30 Silminnäkijä: Nokian kuori murtuu. 36379602 09.10 Hollyoaks. Uusinta torstailta. Perheasiat mielessä. 7.05 Merenkulku, maantiet ja liikenneministeriö. 446398 20.30 Pelkkää lihaa. 05:55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 876195 19.45 Nelosen sää. KESKIPOHJANMAA 18 Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja: Jyrki Aro 020 750 4405 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti: PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.. Juustoinen parsa-perunasalaatti, mausteinen makkara-papusalaatti ja tuunatut munkit. 587244 09.00-10.00 Rahasampo. Ukraina Finland refereras i . 54008 11.45 A-talk. Ozzyn poika. 19046911 21.50 Tv-uutiset. Jaakko Valaskivi sai tuta koti-isän arjen, kun perhe muutti Katja Valaskiven työn vuoksi Japaniin. 6311770. USA 2001 8540008 00.10 Reba. Yllättävät sukulaissuhteet tarjoavat mahdollisuuden sekä keikkalippuihin että menestykseen. 6.38 ja 8.16 Suomalaista vaatesuunnittelua Los Angelesissa. Kaartin Soittokunta, Sibelius-lukion kuoro ja Jorma Hynninen, juhlapuhujana Sinikka Mönkäre. Beanin työt Englannissa kaatuvat työpaikalla uinumiseen. Osa 1. 8975114 17.50 Alueellinen uutislähetys. Jeopardy on tyylipuhdas tietokilpailu, jossa etsitään kysymyksiä vastauksiin. 5436114 19.30 Olet mitä syöt. Blunk löytää kadoksissa olleen Hypnoositorven, jonka ääni lamauttaa vihollisen. Rokkarit puhuvat itsetuhoisuudesta. 4160461 05.55 Ykkösen aamu-tv. 3594244 23.00 Anteeksi, väärä numero. Tänään Trude ja Steve kohtaavat alligaattoreita Floridassa ja ratsastavat Texasissa. Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Mustanaamio B. Neuvokas kaveri ei kuitenkaan jää rannalle ruikuttamaan. Jaana on villiksi syntynyt, mutta pysyykö tuhdisti tankkaava espoolainen prätkämimmi ravitsemusterapeutti Hanna Partasen kyydissä. 445669 21.00 Elokuva: Bean – äärimmäinen katastro. Ilma. Kim ja Alley ovat pyörtyä nähdessään San Fernandon laaksossa asuvan yksityisetsivän kodin. 8.05 Perintöverotuksen muutokset ja oikeudenmukaisuus. 866718 19.15 Kauppalehden talousuutiset. Arnoldin häät. Apulainen saa paikan. 3447 16.28 TV2: Vitsivitsi. Phil. Uusinta torstailta. 136114 23.10 Keno ja Ässä-arpa. Debbie vie Ethanin kävelylle Andyn farmin maisemiin. 483398 20.30 Tv-uutiset ja sää. Osa 4/6: Koululaiset. 1602 15.00 Jumppa: Kuntopiiri. Reality-sarja, jossa ylipainosta kärsivät ihmiset aloittavat treenaamisen ammattilaisten avustuksella. 5562263 16.35 Nelosen uutiset ja sää. Ajatus uskosta. 10089 18.15 FST: TV-nytt. 444911 14.40 Anastasia. 8.38 Ruokala: Juustoinen parsa-perunasalaatti ja mausteinen makkara-papusalaatti. Muistakaa isän ja pojan merkitys toisilleen, äidit!. Uusinta. 6039089 23.20 FST: Kvällsnytt. Myös miehet haastetaan mukaan tähän jumppaan! 2331 15.30 Elämäni eläimet: Steve ja Trude USA:ssa. 2221485 19.45 Kotisatama. 180534 14.25 Sisko ja sen sisko (2. 18640 17.10 Aktivismi Euroopassa: Asukkaat sotajalalla. 8568981 13.30 Word Puzzle. Nalle Luppakorva joutuu sateeseen. Katsaus kulttiin. 8230447 16.05 Buusteri. Lystiä liukumäessä. Piirros muodostuu pikku hiljaa, mutta mitä siitä lopulta paljastuukaan. Kannabiksen lääkekäytöstä rohkaisevia tuloksia. G. 3877060 17.45 FST: BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. Löydätkö sanoja kirjainten seasta. Uusinta. Wyatt bilelippuineen on huippusuosittu ja nauttii joka hetkestä. Trilleri lontoolaishotellissa työskentelevistä maahanmuuttajista, jotka joutuvat tekemisiin Euroopan pimeän puolen kanssa. 5703398 17.30 Dr. Ukraina Suomi jälkilähetyksenä sekä suorana Venäjä Tanska -ottelu alkaen klo 20.15. 9481602 23.05 Tv-uutiset. 38373 18.15 Kakkosen kevätsää. Englanti 1997 6550973 22.50 Nelosen uutiset ja sää. Kaartin Soittokunta ja Jorma Hynninen, juhlapuhujana Sinikka Mönkäre. www.yle.. 6.15 Pyöräillään 6.25 Prisma-studio. Kun pätevää apulaista Reban kiinteistövälitys. 1893973 16.15 Ruokala. Japani USA 2003 4639225 02.55-07.35 247avec.. 4749843 10.30 FST: Zon5: Station T. Amerikkalainen draamasarja. 133447 08.30 Jeopardy. 45331 12.45 Kolme kaveria. Osa 1/8. jolloin rikollisjoukon aikaansaama räjähdys vapauttaa Mars-planeetalle hengenvaarallisen viruksen.. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. . 5/6. 57447 12.00 Tellus-tietovisa. Interaktiivinen visailuohjelma, jossa myös sinä voit voittaa tuhansia euroja suoraan kotisohvaltasi. 232911 00.25 Musiikki-tv. Kohtalon rattaissa. Naisille lisää liksaa! 2596027 12.30 Kolme kaveria. Tällä viikolla ollaan ohjelmassa vierailevan Cheekin vanhassa koulussa Lahdessa. Jane Fonda. Tuotanto: Solar Films 441843 20.00 Suurin pudottaja: erikoispainos. 7.49 Kiista neuvostopatsaasta Tallinnassa. erljud av Kaj Kunnas. Perjantaita Veeran seurassa
20.25 Hei tuotetaan leffa!. 17.00 Aaveita suviyössä. 19.30 Kinoklubi. Juonessa on mutkaa, muttei isostikaan varsinaisia yllätyksiä. Jääkiekkoilun MMkilpailut. 19.05 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. lmit’’-Kronikka Tshekin alueen lähihistoriasta ja elokuvasta. Joelle nousee heinäkuun alkupuolella ennätysmäärin lohia, mutta ne eivät ole mitään helppoa saalista. 16.30-16.40 Regionala nyheter. Lucille Fletcherin radiokuunnelmaan pohjautuvassa elokuvassa pulistaan puhelimessa ehtimiseen, mutta ohjaaja Anatole Litvak elävöitti tekstin esimerkillisesti. 07.00-07.10 Aktuellt med väder. ??. Epävarmaa on, meneekö se perille tällaisessa paketissa. 23.00 Stand Up: Mario Cantone. 24.00 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. Elokuvassa Dirty Pretty Things (2002) sieltä löytyy kuitenkin ihmissydän. Osa 5/63: Hattivattien salaisuudet. Bob Geldo. 21.00 Uutiset. 18.00 23.00 Radio967:n ilta. Putkiaita. Puhtia tarvitaankin, kun kello käy ja jonkun ihmisen päivät lähenevät päätöstään. Näitähän on nähty. 17.40 Päivän peili ja sää. 20.30 Postkodmiljonären. 23.00 Solid Steel. 17.55 Urheilusähkeet (suora). Dokumentti kaikkein kuuluisimmasta fantasiakuvittajasta John Howesta, jonka tunnetuin kuvitustyö on J.R.R. 18.30 Obs. 17.00 Keittiöremontti. 19.15 Go’kväll. Sitä saa, mitä tilaa. Jääkiekkoilun MM-kilpailut. 00.45 Rysän päällä. 21.30 Lunta tupaan. 18.53 Vädret. 21.55 Urheiluradio. 23.45-00.27 Jälkivääntö. 16.50 Jääkiekon MM-kisat LIVE: USA – Itävalta. 15.00 Kulttuuriuutiset. Puh 09-144 800. Kaapelikanavat Radio & TV 19 KESKIPOHJANMAA . Hans Poolin ja Koos de Wiltin dokumentti osoittaa Rembrandtin olleen hyvin kaupallinen maalari, jonka nimi edelleen sekoittaa ihmisten päät taidemarkkinoilla. Chattiä ja pelejä iltapäivien iloksi. 23.20 Hiihdon MM-mitalistit: Pirjo Manninen. Amerikkalainen reality-sarja. 1.15 Jalkapallo: UEFA Cup. 07.50 Aamuhartaus. Tällä viikolla Ralph ja Terry Kovel esittelevät vanhoja lamppuja ja kalliita leluautoja. 00.05-06.00 Nattklassiskt. Siinä mies esitti Charlottan homoseksuaalia hääsuunnittelijaa. 20.20 Sportnytt. 23.00 Aktuellt. Välillä yleisön hurmion aitous vaikuttaa kyseenalaiselta. 14.30 Maakuntaradio. 20.00 Uutiset. 22.00 Fredagsbio: Vad kvinnor vill ha. 20.00 Vaaralliset eläimet. Jone Nikula ja Jouni Hynynen tutustuvat äijäammatteihin. 19.30 En gåva i toner. Se voisi kulkea myös nimellä Eläinlääkärit villissä lännessä. 06.55 Andrum. 18.45 Rapido. 19.00 Julkisivu uusiksi. 13.00 Todellinen Toivetunti ja Satu Risteli. t tekstiviestitse! . 20.45 Cleo. 21.03 Sportradion. nen sarja. 19.55 Urheiluradio. 10.03-10.57 Riston Valinta. Löytyykö Se Oikea ruudun takaa. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen & Minna Ottavainen. ?. Toisaalta taas alligaattorin poikasten kurkkuun käyminen näyttää olevan perin hauskaa. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 0.30 TNA Wrestling: TNA Impact, USA. Komiikan arvattavuus vie pohjaa Cantonen vinoilta oivalluksilta. 20.30 Ammatti: Sarjakuvapiirtäjä. 18.55 Urheiluradio. 22.05 Dom Joly: Turvat tukkoon!. pyynnöt ja nuorten musatoiveet 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 7.00 Uutiset 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05-11 Tekstiviestiterkut 10.00 Uutiset 11.00 Alueuutiset 11.10 Lounastauko(173191, 2e/viesti) 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Lounastauko jatkuu 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatku 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset ja sää 16.05 Ohituskaista 18.00 Talousuutiset 18.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.00-08.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:0021.00 08.00-14.00 Piia Koriseva 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 11:35 Viikon artisti 12:35 Piian Peili 14.00-16.00 Iskelmä Lista Ari Ojala 16.00-18.00 Toni Lund 18.00-19.00 IskelmäDisko Dj. 17.30 Värien valtakunta. 15.10 Välilevyjä. Kamerakierros Sivakan ja Rasimäen kylissä Pohjois-Karjalassa. päivä, MM-kilpailu Shef. Cantone on hyvin fyysinen stand up -akrobaatti, joka peittelee ohuet oivallukset armottomalla kohkaamisella. Kotimaista iskelmämusiikkia 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelinlangat laulaa. 23.25 Yleisurheilun maailma – osa 12. 10.00 Taitopelit. Puhelinlangat laulaa. Rupuhommiin alistettujen solidaarisuus toteutuu kauniisti. 7.30 Dora utforskaren. 18.15 TV-nytt. 06.25-06.58 Nousutahdit. 18.50 Iltahartaus. 08.15 Ykkösaamu. 23.06 Fredagsfeber. 13.25 Hem till gården. 18.35 Suomi tänään. 11.15 SVOLI Kuntojumppa: Hyvinvointia niskalle ja selälle. Osa 1/6. Virtanen 19.00-24.00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula 19:35 Viikon artisti 20:35 Viikon artisti 21:35 Viikon parhaat uutiset Iskelmä 107,0, 107,7 MHz Radio Dei 104,3 MHz Järviradio 87,9, 89,7, 99,1 MHz Radio Pooki 95, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 6.30 -10.00 Radio967:n aamu. 10.3010.59 Zon5: Station T. Perjantaina 27.4.2007 Radiot JIM FST Urheilukanava SubTV Digikanavat Yle Teema Iskelmäradio Pohjanmaa 103,1 MHz Menneiden vuosikymmenten ja tämän päivän iskelmähittejä kuulet Iskelmäradio Pohjanmaan taajuuksilta. 23.10 Late Night with Conan O’Brien. 18.45 Uutiset. 16.00 X3M-Nyheter. 11.55 Urheiluradio. 13.05 Mitt i naturen. 21.00 Aktuellt. 10.03 Maximalt. Tällä kertaa näemme, kuinka Monte Criston kreivin tähdet miekkailevat. 13.35 Saras kök. Ilma. Puhelinlangat laulaa. 20.30 Rapport. Virkistävän vastapainon tuo Ateljeen dokumenttielokuva Finisterre (2003), jossa Lontoo näyttää postikorteista irrallisen, rumankauniin ja ulkoisen sykkeensä sisällä uinuvan puolensa. 07.35 Animaaniset. 16.00 Uutiset ja sää. Ei ole selvää, ovatko pääosassa eläimet vai eläinlääkärit. 18.00 X3M-Nyheter. Laadukkaita leluautoja. Kylän tiet ja (1996) Aaveita suviyössä. (Moskova). 18.25 Audi Golf Sport Open – sisägolf. 03.00-06.00 Taitopelit. 19.00 Bolibompa: Lantmusen och stadsmusen. 09.06 Tuomas Enbuske. Suora. 13.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 22.00 Aktuellt. 06.30 Maakuntaradio. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. 13.55 Pätkä. 22.00 Aktuellt. 16.45 Urheilusähkeet (suora). 23.00 Nyhetssammanfattning. ?. Olliella jää juhlinta vähiin, sillä vielä on tuhat asiaa selvittämättä. Jenkkiyleisö palkitsee hikipisarat reiluin suosionosoituksin. 10.20 Kaava 5 & 6. Juontajana Tomi. Irlantilainen musiikkidokumenttisarja. ???. 17.00 Päivän peili ja sää. 18.20 Nyhetstecken. 19.03 Helsingin barokkiorkesterin konsertti. Tom Dunnen juontamassa sarjassa perehdytään rockmusiikin tunnetuimpiin nimiin eri puolilta maailmaa. Kuningatar veitsen kera. 00.05-06.00 Yöklassinen. 20.00 Voimailu-urheilu: Super Series Grand Prix, USA. (86 min) TV2 klo 23.00 Kovaa peliä Marsissa ANIME. YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 05.00 Minnakiekuu. Cowboy Bebop – palkkionmetsästäjä (2003) on vinhaa katsottavaa tämmöisen anime-maallikonkin silmään. Amerikkalai07.00 Kasper. Suora. 19.30 Moottoriurheilua: Rally Action – osa 4. Sitä ei ole paljon ollut tarjolla, kun Chiwetel Ejioforin esittämä nigerialaissyntyinen Okwe on hakenut paikkaansa englantilaisesta arjesta. Station T:n oma pikku armeija Plutoona T parantaa maailmaa ja toteuttaa unelmansa! 17.14 Kortnytt. 10.30 Samtal med. Rokkileiriläiset harjoittelevat bändissä soittamista The Who -yhtyeen Roger Daltreyn ja muiden kuuluisiem muusikkojen johdolla. 09.00-09.10 Aktuellt med väder. Samanlainen ralli jatkuu. Marja, Peltsi ja Ile. Kesäreportaasi Sivakan vaarakylästä Kainuun rajoilla. Lämminhenkinen siirtolaisnainen tarjoaa Okwelle piilopaikan, kun viranomaiset kärttävät työlupaa. Aurinkoisuus on merkittävä tekijä myös elektropopryhmä Saint Etienneä, jonka maailmankuva on elokuvan takana. SOSIAALINEN JÄNNÄRI. 19.25 Hiihdon MM-mitalistit: Virpi Kuitunen. Hei äiti, tässä on Karen. Tolkienin Taru sormusten herrasta. Anne Väisänen. 23.15 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. 7.15 Lattjo lajban. 23.31 Oddasat. Michael Jackson osiossa leikinlasku Jackon leikatusta nenästä ei enää ole järin omaperäistä eikä edes kovin hauskaa. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 00.40-01.35 Maailman parhaat stuntit. 18.00 Tuhkimotarina. eld, Iso-Britannia. Lääkärinkoulutuksen saanut mies ajaa päivät taksia ja yrittää pysyä yöt hereillä lontoolaishotellin vastaanotossa. 20.00 TV-nytt. Jääkiekkoilun MM-kilpailut. 19.00 Pokerimestari 2006. 23.00 Uutiset. Laajeneva avaruus. Seikkailuretkien väliin on sijoitettu ekologista saarnaa uhanalaisten eläinten puolesta. 02.00-06.00 Deittichat. Molemmille pohjoisen elämän arki täyttyy julmista ja julkeista teoista, joiden mustuuden läpäisee outo elämän säde. 20.45 Urheiluradio. Haurun kuvaamat ihmiset ovat täynnä lämpöä, välittämistä ja kykyä rohkeisiin tekoihin, vaikka maailma näyttää sammuneen heidän ympärillään. Digikanava JIM klo 23.00 Juha Seitz Cantone riehuu ja käy hermoon Kymmenkunta vuotta sitten tehty brittisarja eläinlääkäriksi valmistuvista nuorista poiki monenlaisia eläinsarjoja ja niitten esiintyjiä. 15.55 Urheiluradio. Ahaa, noilla King's Crossin jättömailla järjestettiin aikanaan laittomia bileitä. Kaikista kurjin. 10.15 sänder TV4:s lokala stationer ett nyhetsmagasin. 14.05– 14.35 Svenska slag. Iris Mattila. 06.00-10.00 X3M: God morgon med A-laget. 20.10 Regionala nyheter. 22.00 Uutiset ja sää. 18.03 Razzia. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.31 YleX Aamu. Ilman ominaisuudet. 19.00 Aktuellt. Osa 3/6: Synttärit. 12.30 Kolme kaveria. Suomessa suuri yleisö tunnistanee Cantonen Sinkkuelämää-sarjasta. Boblinsit ovat leikkisiä ja ystävällisiä animaatiohahmoja. 18.00-18.35 Elämäsi seikkailumatka. 23.03 Löpsedeln. 16.00 Uutiset ja sää. Elokuvakulttuuria elokuvaihmisille; tietoa, tunnetta, näkökulmia ja ihmisiä tähtikultin takaa. Kivasta pophistoriallisesta löytöretkeilystään huolimatta Finisterre on juuri niin itsetietoinen kuin Saint Etienne omilla levyilläänkin. 21.00 Inför Eurovision Song Contest 2007. Lontoo on Paul Kellyn ja Kieran Evansin ohjaamassa Finisterressä levykauppojen, leikkikenttien, konserttisalien, varastojen, pubien, toimistorakennusten ja hylättyjen talojen suurpiirteinen kartta. 17.55 Löpsedeln. 20.00 Bad Taste. 16.10-16.57 Svengaava iltapäivä. On näistä kännyköistä monenmoista riesaa, mutta eivät puhelinlinjat kuulkaas olleet aina siistissä nipussa siihenkään aikaan, kun keskusten sentraalisantrat välittivät puhelut käsipelillä. 10.45 The day I got the sack. Ensin poimitaan käsin alligaattorin poikasia Floridan suoalueelta, sitten tehdään syöpäleikkaus merikilpikonnalle ja lopuksi leikitään villiä länttä ratsastamalla kiinni rajan yli Meksikosta luvatta tulleita nautoja. 19.03 Suomi tänään. Amerikkalainen komediasarja. Teknisestä toteutuksesta vastaa Pekka Lappi, tuottaja on Harri Huhtamäki. Toni ja Jani. 17.00 Uutiset. Samalla se on kaupungin salattu triviapakki populaarikulttuurin palvojille. 5/10. Mel Smithin ohjaama komedia pelaa varman päälle. Bändiltä ilmestyi samanniminen levy vuotta aiemmin. 21.30 Ravi-tv: Kuopion ravit. 12.30 Jackpot. 10.25 Yllätyshäät. 16.10 Suomi tänään. 22.55 Urheiluradio. Lähtökohdat eivät ole mairittelevat eikä kyllä lopputuloskaan. 4.55 Kändisliv. 22.15 Dansbanan. 20.03 Sää. Radio 967, 92,7, 94,6, 96,7, 103,7 MHz Kotimaista pop-musiikkia 24 tuntia vuorokaudessa klo 6-18 eri juontajien seurassa. Muun muassa Comedy Centralin Chappelle’s Show’ssa menestyksekkäästi vieraillut humoristi tunnetaan vitseistä, joissa ei kaihdeta rujoa huumoria. Stereo. 19.30 Kolmas kivi auringosta. 17.03 Jääkiekkoilun MM-kilpailut: Ukraina – Suomi. 19.55 Lokalt väder. 19.30 Rakenna aita. Suora. (93 min) TV1 klo 21.00 Bean lähtee Amerikkaan KOMEDIA. 18.55 Regionala nyheter. Kuvat ja tunnelmat ovat niiden mukaisia. Tiia Louste on ohjannut hänen viime vuonna ilmestyneen kokoelmansa mukaan nimen saaneen ohjelman Muuttoliikkeitä– arki lähellä parodiaa. 11.45 Ramp höjdare. Franz Biberkopf on saanut tarpeekseen tyttökaupasta ja huomaa, ettei hän tällä tavoin voi auttaa ystäväänsä Reinholdia. 12.10 Päiväkahvit. 17.50 Felicity. 16.00 Argument. Ravintolan korjaustyöt alkavat viimein. 0.25 Robins. päivä, MM-kilpailu Shef. Muuttoliikkeissä ihmiset ja luonto elävät symbioosissa. 15.55 Kung av Queens. 12.00 Snooker: 7:e. Matkakassalääkettä matkakuumeeseen. 20.30 Visgalleriet. 0.15 Kulturnyheterna. 18.30 Hartaita säveliä. Jääkiekkoilun MM-kilpailut (Moskova). Kertojina ovat Helka-Maria Kinnunen, Eero Saarinen, Aki Raiskio ja Tiia Louste. 19.00 Aktuellt. 20.50 Camille Saint-Saëns: Sinfonia nro 3 Es-duuri ’’Urkusinfonia’’. Ruotsalainen draamasarja, 9/27. Tarinoiden synti ja armo eivät täytä raamatullisia mittoja, vaan saavat voimansa ja oikeutuksensa kaaoksen logiikasta ja kauhun läsnäolosta. 01.35 Planet Rock: Alice Cooper. Barbara Stanwyck pistää tunnetta peliin sänkypotilaaksi joutuneena naisena, joka kuulee sattumalta kahden miehen suunnittelevan murhaa saman illan aikana. 18.03 X3M-Sporten. 21.00 JIM D Rikos: Hyväksikäytetty (K15).22.00 Deadwood (K15). Oikeus kantaa asetta. 20.30 London live. 06.05 Hartaita säveliä. 13.00 Rapport. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00-09.51 Godmorgon med A-laget. Ainakin ensimmäinen jakso on kirjava. 19.00 Uutiset ja sää. 12.15–12.45 Garage guld. 23.55-00.00 Hiihdon MM-mitalistit: Kari Härkönen. 18.50 Merisää. Bean -sketseistä oli se, missä nolojen tilanteiden mies korvaamatonta keskiaikaista käsikirjoitusta selatessaan onnistui vahingossa pistämään päreiksi koko opuksen. Hollywoodin tuoreimmat tähtitarinat ja julkkisjuorut. 22.35 Ateljee: Finisterre. Eurosport 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos 08.40 Päivän persoona 08.50 Viikon levy 09.00 Päivän vieras -tunti 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.05 Suolapala 12.15 Päivän persoona 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.00 Päivän vieras -tunti (u) 14.00 TOIVON ILTAPÄIVÄ 17.00 ILTADEI 17.05 Poimintoja illan ohjelmista 17.10 Ääni-Piplia 17.15 Aikamme Agricolat 17.30 20.30 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.30 Ristiaskeleita 20.55 Levähtäkää vähän 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Sanan ja rukouksen ilta Pirkko Jalovaaran seurassa 23.00 Samassa veneessä 00.00 One Way (u) 01.00 Päivän vieras -tunti (u) 6.30 Huomenta Järviradiosta 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus; toim.Harri Vähäjylkkä 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.05 Päivän Kupletti 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 10.05 Vanhaa tanssimusiikkia 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 €+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 16.10 Levyuutuudet 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ( radiossa huomenna ) 17.35 Country/Jazz/ Jivetuokio 18.00 Jukeboxi, nuorten oma musiikkiohjelma ( sähköpostiosoite: jukeboxi@jarviradio.. Finisterre on sukua Patrick Keillerin London (1994) -elokuvalle, joka vielä vahvemmin näytti kaupungin epäsovinnaisesta näkökulmasta. 18.30 Kirpparilöydöt. 18.45 Keno. Ted Forsström ja Kaj Korkea-aho ovat kaksi nuorta herraa, jotka asuvat ja työskentelevät yhdessä. Tällä kerralla grillissä tirisee maukas liha. eld, IsoBritannia. 1.05 Parlamentet. Stereo. 22.30 Kulttuuriuutiset. Ruotsin tv 2 7.00 Gomorron Sverige. Luvassa on kohtaamisia karhujen, biisoneitten, kalkkarokäärmeitten ja haiden kanssa. 22.30 Musikbyrån. Jalkapalloilua. 21.15 Foo Fighters. 15.45 Late Night with Conan O’Brien. Rowan Atkinson selviää kokovartalokomiikallaan niin tuttujen temppujen, parin bravuurin kuin tyhjäkäyntisempienkin jaksojen läpi. Yksi ikimuistoisimmin hiertävistä Mr. Keskipäivän peili ja sää. 23.00 Radioateljee esittää: Muuttoliikkeitä. 00.05-04.00 Yöradio. 14.00 Jokisen Eväät ja Ile Jokinen. 18.03 X-Ryhmän hilpeä perjantaishow. . Toimittaja Jorma Molarius. 17.20 Möte med Nina Stemme. 16.30 Snooker: 7: e. Lohen perhostusta Norjan perinteikkäällä Stjørdali. Lasten ja vanhempien ihokosketus kulminoituu tyttöön, joka pakastaa äidinmaitoa ja nauttii sitä äidin kuoleman jälkeen siskopuolensa kanssa. . .) Ohjelmassa mm. 23.35-04.00 Teematieto. Ison Jättiläispään paluu. 11.10 Quirks. 17.30 Kyllä kansa muistaa. Yle radio 1 klo 23.00 Maila-Katriina Tuominen Yhdysvaltalainen stand up koomikko Mario Cantone on noussut alan kirkkaimpien kiintotähtien joukkoon. 20.00 Kulturnyheterna. Koomikko Mario Cantonen Laugh Whore -shown livetaltiointi New Yorkin Broadwaylta tarjoilee purevan ja hilpeän naurukimaran. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt och kultur. 20.00 Nyheterna och Ekonominyheterna. Paikoin lääkäreitten toimesta tehdään silkkaa sankaruutta: avainsanat ovat vaarallista ja fantastista. 19.00 Uutiset ja sää. 08.53 Morgonandakt. 19.25 Herr Mask är bäst. Sen pöntöstä löytyneen sydämen kautta päästään puolestaan hotellia pyörittävän Sneakyn (Sergi Lopez) vilunkihommien jäljille. Mari Kakko juontaa Viihdeuutiset. Isäntänä Conan O’Brien. Palkkionmetsästäjät yrittävät napata tappajaviruksen vapauttaneet rikolliset. 17.15 Zon5: Station T. Valju Jay Mohr esittää rauhaa kaivannutta kirjailijaa, joka huomaa, ettei ystävällisessä pikkukaupungissa ole läheskään kaikki kohdallaan. Bean – äärimmäinen katastrofielokuva (Bean, 1997) on pitkän leffan mittainen muunnelma siitä. 17.00 Rapport. Huippusuosittuun tv-sarjaan pohjautuva japanilainen scifianimaatio on tyylikästä jälkeä, jonka selkeätä viivaa, ironisia leffaviittauksia ja hallittuja yksityiskohtia on helppo arvostaa. D-lohko: Ukraina – Suomi. Liikkuvan kameran poimimat näkymät lisäävät tehokkaasti hermopainetta. Koonzin, tuon köyhän miehen Stephen Kingin, kirjasta. 11.30-11.35 Regionala nyheter. 13.00 Välikysymyksiä. 10.10 Avaruuskansiot. 09.45 Sulkapalloa: Finnish International Championships osa 2. Joku saattaa juuttua jo Stevetohtorin poikamaiseen olemukseen. 23.15 Regionala nyheter. 12.03 Radio Pleppo. Moderni keittiö. Lihaherkkuja. 19.30 Tillbaka till Vintergatan. Mukana myös erittäin harvinaisia Shirley Temple -nukkeja. 19.00 Geldof Afrikassa. 10.00 Futsal: UEFA Futsal Cup Murcia, Espanja. Amerikkalainen sarja. 12.00-13.20 Lounasravit 2007. 18.30 Oddasat. 23.0006.30 Radion yö, mukavan musiikin siivittämänä. 12.15 Kultakuume. 21.00 Mariseva joukko. 14.00 Uutiset ja Ajantasa. Tuotanto AVRO, Hollanti ja YLE Teema. 17.55 Jääkiekkoilun MM-kilpailut: Ukraina – Suomi. 11.10 Matkakassa. 21.00 Snooker: 7:e. 18.55 House. 19.30 Seportaasi: TED ja KAJ. Tämäniltaisessa ohjelmassa talon kellariin rakennetaan kuntoiluhuone ja sauna. Matka alkaa esikaupunkialueelta ja päätyy nuorisoturismin ja vastaturismin keskustaan, jossa voi kulkea koko elämänsä näkymättömissä. 22.00 Medicinmannen. 23.03 Café Tropical. 06.00-09.00 Taitopelit. 14.05 YleX Iltapäivä. 11.15 Leila, née en France. Uusinta. Snap Ant & DK. 11.00 Taitopeli: Finaali. 10.03 YleX Tänään. 16.35 Kohti grillikautta. 13.55 Nyheterna. 19.50 Lokala nyheter. 20.30 Hollywoodin parhaat stuntit. Kas, tuossa vilahti pubi, jossa Oasis soitti ensimmäisen keikan. 07.25 Boblins. 22.00 Golf: PGA Tour 2007 (USA), Zurich Classic of New Orleans.Uusinta. jukefaxi; terveiset, tref. Olli ja Tuomas. (tekstitetty suomeksi) . 2.40–8.00 Sändningar från SVT24. 02.35 247avec.. 12.45 Kolme kaveria. Dokumenttisarja paljastaa maalaustaiteen mestareiden teosten salaisuudet, niiden syntytaustan ja tekotavan. Kun puolen tunnin jaksoon tungetaan monta asiaa, ne on käsiteltävä vain pinnallisesti. Jalkapalloilua. 16.50 Arty. 21.10 Danspoppen. 23.25 Väder. 20.00 Frendit. Täydellinen sotilas kiipeilee padolla ja James Bond kaahailee tankilla Moskovassa. 10.00 Café Maria ja Maria Leppänen. 0.55 Underbara människor. 11.25 Aristoteleen kantapää. Saamenkieliset tv-uutiset. Interaktiivinen nuortenohjelma Johannan ja Juuson vetämänä. 0.30 The Henry Rollins show. Ruotsin tv 1 9.30 Watts-makasiini. T: Ten Alps, Britannia. 22.05 Olipa kerran radio. 16.20 Hallå Europa. Tallenne Stand up: Mario Cantone tarjoilee maistiaisia koomikon New Yorkin Broadwayn Laugh Whore -show’sta, joka pitää sisällään varsin suorasukaista heilumista. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Pätkillä ei näytä olevan edes johdonmukaista yhteyttä toisiinsa. Ohjelmassa maisemoidaan iso 1960-luvun talo uusklassiseen tyyliin. 18.00 Pelistudio ja Casino-arvan lisäarvonnan voittajat (suora). 23.00 Radio Novan yö. 00.00 Uutiset ja sää. ??. Amerikkalainen sarja. 22.00 Uutiset ja sää. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Irvistelevän Tina Turnerin sekä Jim Morrisonin maneerit piristävät tuskaisen häiriköivää kokonaisuutta. naaliin. 15.55-15.58 Yle news. 23.30 Det känns som fredag. Amerikkalainen sarja. 06.15 Aamuhartaus. 23.25 Jordan, rättsläkare. 21.00 Ett lejons spår. 16.25 Kylän tiet. Osa 1. Mies vääntelee itseään, huutaa ja kaakattaa, mikä ottaa hermoon. 10.05-12.00 Österbottnisk förmiddag. Eksoottisimmat eläimet löydetään eläintarhasta. Vanha keittiö saa modernin muodonmuutoksen. 0.05 Rapport. Mississippinalligaattori. 0.20 Advokaterna. Jalkapalloilua. Tänään rakennetaan putkiaita liukumäen suojaksi. 13.55-15.45 Veikkausliiga: Haka – Inter. 13.00-15.05 Taitopelit. Brittikoomikot Mel Smith ja Griff Rhys-Jones pistävät modernin elämänmenon hullutukset poikki ja pinoon jo klassikon aseman saavuttaneessa sketsisarjassaan. 1.40 Firelight. Päivän tarina. 22.40 Ne pienet erot. 16.30 E! Entertainment: Unelmana tähteys. TV2 klo 15.30 Ensio Ruohomäki Vino nauru vapauttaa Eläinlääkäri tarttuu laseriin ja lassoon Animen ystäville. 00.00 Uutiset ja sää. 20.25 Urheilukanavan viikonlopun esittely. 18.50 Lokala nyheter. Uusinta. Jääkiekkoilun MM-kilpailut. 11.57 Päivän mietelause. 06.30-06.35 Regionala nyheter. Toimintajaksoineenkin melko verkkainen elokuva seuraa värikkään palkkionmetsästäjäporukan yrityksiä napata vuoden 2071 Marsissa tappajaviruksen vapauttaneet rikolliset. 17.30 Tee-se-itse -mies. 21.50 Merisää. Puh 09144 800. 21.30 Berlin Alexanderplatz (K15). Tekstitetty suomeksi. 21.30 Balanssi. imestarin ensimmäisessä välierässä neljä pelaajaa kisaa pääsystä . Niin kevyt ja ilmava, että Lontoo näyttää pilvissä leijuvalta metropolilta, jonne noustaan kuin paratiisiin, vaikka tosi asiassa kyse on laskeutumisesta paikkaan, joiden asukkaille luonto herättää pelkoa. 12.15 Maakuntaradio. (84 min, E) MTV3 klo 22.30 Barbara ahtaalla JÄNNITYSELOKUVA. Aurinko paistaa toki Finisterressäkin, mutta etäällä. Vuorossa panssarivaunun kuljettaja Parolannummella, lasinpuhaltaja Fiskarissa ja veneenveistäjä Nurmijärvellä. 3.30 Bright Eyes. 0.55–1.25 Söderläge. 23.00 Nyheterna, Sporten och vädret. Jääkiekkoilun MM-kilpailut. Isäntänä Conan O’Brien. Osa 6: Rakkauden hinta on aina korkea. 22.05 ’’Näistä levyistä en luovu’’. 21.00 Talang 2007. 08.00-08.15 Aktuellt med väder. Tarinan seuraaminen vaatii sen sijaan jo aikamoista diggaripohjaa ja vihkiytymistä. 16.05 Jääkiekon MM-kisat LIVE: USA – Itävalta. 16.25 Tredje klotet från solen. 10.0014.00 Radion päivä. 10.00 Uutiset. TV 2 aloittaa Elämäni eläimet -paikalla yhden tästä joukosta: Steve ja Trude USA:ssa. 10.30 Maakuntaradio. 00.00-06.30 Ylen Yöradio. Station T:n oma pikku armeija Plutoona T parantaa maailmaa ja toteuttaa unelmansa! 17.45 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. 22.35 Fantasiakuvittaja John Howe. 16.15 Jääkiekkoilun MM-kilpailut. 15.30-15.35 Regionala nyheter. ?. 14.00 X3M-Nyheter. 11.55 Sanakirja. Diiva lavalla. 16.00-16.15 Aktuellt med väder. Parhaat palat päivän varrelta. 18.00 Rembrandt. 11.10 Urheilukanavan viikonlopun esittely. ???. 18.50 Viihdeuutiset. 21.03-21.43 Päivä tunnissa. 17.10 Gomorron Sverige. n matka alkaa ihmiskunnan alkukodista, Tansaniasta, jossa hadza-heimo yhä elää kuin 50 000 vuotta sitten. Yksi vähän kohtalokkaampi moka sattuu klassikkojännärissä Anteeksi, väärä numero (Sorry, Wrong Number, 1948). 12.00 X3M-Nyheter. Espanjalaisittain sorautteleva gangsteri kiteyttää pirullisesti virnistellen ajan ja paikan hengen: kaikki on kauppatavaraa ja ihmiset varsinkin. 14.03 Svenska talande bättre folk fortsätter. Foo Fighters soitti 11-vuotisen uransa suurimman keikan Lontoon Hyde Parkissa kesäkuussa. Dessutom aktuella gäster och musikunderhållning samt trisskrap. 07.30-07.35 Regionala nyheter. 16.50 Suomi tänään. 21.55-21.58 Novosti po-russki. 11.00 Futsal: Välierät: Murcia, Espanja – Boomerang Interviu, Espanja, UEFA Futsal Cup Murcia, Espanja. 18.00 Wild kids. 14.0018.00 Radio 967:n iltapäivä. 15.00 Jalkapallo: UEFA Mestarien liiga. 16.55 Urheiluradio. Kuntoilua ja saunomista. Terävää jutustelua ja erinäisiä banaaliuksia kuluneesta viikosta Magnus Londenin ja Jeanette Björkqvistin, plus sidekickin, kanssa. Amerikkalainen sarja. 19.00 Citykokki. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. Black River (2001) on pienehkön budjetin tv-leffa Dean R. 17.25 That ’70s show. Tähti ei anna julkisuuden henkilöille pienintäkään armoa, käyden välillä jopa solvaamisen puolella. Tassut. 23.03 Sportnytt. 12.00 Päivän kysymys numerossa 06-8316415. SuomiPOP 104,6, 106,3 MHz 04.00 Teematieto. Se valaisee konservatiivien käsistä karanneelle metropolille ominaista merkityksettömyyden illuusiota. 08.00 Subbari. ???. 7.00 Postis Per. 16.05 X3M-Sporten. 23.00 Golf Balance TV-kauppa. Burt Lancaster esittää aviomiestä, Canonina ja Nero Wolfena sittemmin tutuksi tullut William Conrad konnaa. Mangakat. Toimittaja Jorma Molarius. 20.04 Suomi tänään. Klockan. 14.30 Vallan vaiheilla. 17.00 E! Entertainment: Suoraan Hollywoodista. eld, Iso-Britannia. Maaperätutkimuksia jyrkänteen reunalla. Golf Balance TV-kauppa. 22.25 A-ekonomi. 15.00 Doktorn kan komma. 75-vihjeet. 08.00 Aamun peili ja sää. Päähenkilöt ovat eläinlääkärisarjaan jo opiskelijoina päässeet norjalaissyntyinen Trude Mostue ja britti Steve Leonard. Sovi tref. 20.00 Amigo. 14.00 Uutiset. Kaikki ei olekaan sitä, miltä ensi silmäyksellä näyttää. 09.00-09.30 Ravi-tv: Mikkelin ravit. 6.50 Nyhetsmorgon. 19.20 Aftonandakt. Hauru kuuluu samoihin tarkkojen viiltojen taitajiin kuin Rosa Liksom. Kiusallisinta voi kuitenkin olla se, että roolijako horjuu. Koripalloleiriläiset pääsevät pelaamaan ja viettämään aikaa NBA-legendojen kanssa. Amerikkalainen sarja. He kiertelevät kahdeksan osan verran Yhdysvalloissa ihmettelemässä maan eläinlääkäreiden ilmeisesti erikoisimpia touhuja. Polveilevan kokonaisuuden määrittää sana parodia, jos pienet, tiiviit ja vinot tarinat niin haluaa ymmärtää. 8.15 blir det Lattjo lajban för alla barn och klockan. Amerikkalainen sarja. 13.50 Hiihdon MM-mitalistit:Yhdistetyn joukkuekilpailu Ramsau 1999. 11.00 ’’Tarkoin vartioidut . 13.45 Kyllä kansa muistaa. Minna Hakala. 13.00-14.30 Ohjelmakirjasto: Molto piacere 1-6.16.25-17.30 TV-arkisto: Sivakkavaara 2/2. Estottoman raikkaan bändin musiikissa on sellaista eurooppalaista hotellihuoneissa viipyilevää hukassa oloa, jota muuten ei listamusiikissa ole viime vuosikymmeninä kuultu. 09.00-09.05 Uutiset. Kuva: Nelonen Kuva: JIM. 21.00 Pasilan asema. Pitäisihän se olla selvää, ettei WC-pönttöön saa viskata kasvopyyhettä isompia esineitä. 17.35 Ravi-tv: Pelivihjeet (suora). Pakko myöntää, että komeljanttari imitoi kohteitaan taidokkaasti. 19.30 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. Kaneja ja ihmisiä. Omallatunnolla varustetun jännärin ohjasi Stephen Frears. 09.00 Peliputki: Word Puzzle.09.35 Tuhkimotarina. Uusinta. 18.00 Aktuellt. Osa 4/6: Koululaiset. Tai kenties jotain vielä isompaa: länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan kadonnut sydän. 07.45 Hartaita säveliä. 16.05 Kalassa. 16.00 Hiihdon MM-mitalistit: Hilkka Riihivuori. 11.45 Ravi-tv: Pelivihjeet, lounasravit 2007. Filmitähti Audrey Tautou ottaa lisää etäisyyttä Amélien nimirooliinsa turkkilaisen kerrossiivoja Senayn roolissa. 07.00 Aamun peili ja sää. 13.00-15.57 Svenska talande bättre folk. 14.00 Dagens rätt. Tv 4 Nordisk 10.30–16.00 24 Direkt. Amerikkalainen sarja. Nyt on vaarassa Whistlerin arvokas taulu, jonka juhlallista paluuta Los Angelesiin britit keksivät lähettää vahtimestari Beanin. 21.00 Äijät. 11.00 Efter tio. 09.55 Maailman historia. 15.30-16.40 Österbotten EM Nyheter. 14.30 Nya tider. 07.15 Aamusoitto. (90 min) Nelonen klo 21.00 Idylli pettää MYSTEERIJÄNNÄRI. ??H (120 min, E) Nelonen klo 0.15 Pekka Eronen Hyvä sydän on hukassa Suurkaupunkeja lähestytään televisiossa yhä useammin matkailullisten ja taloudellisten tekijöiden näkökulmasta. Ajankohtaista. 20.30 Fitness Expo 2006 – Classic bodybuilding. 18.00 A-tyyli/Arttu Harkki. 10.00 X3M-Nyheter. 16.45 Maakuntauutiset. Soita (09)1482822 / www.ylex.. 16.55 Will & Grace. Digikanava Yle Teema klo 22.35 Jukka Kangasjärvi Pophistoriallinen retki Lontooseen Tampereella asuvan Hanna Haurun lyhytproosa on innostanut Radioateljeeta. 21.00 Peilipallo ja DJ Kaippa. Pommimies pilaa lentokonesketsin ja paljon muuta. 14.03 Kertomuksia Suomesta. 20.00 Monty Pythonin lentävä sirkus. 00.00 Rysän päällä. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30-09.00 Österbottnisk morgon. Valonhohtoinen manner. Uusinta. 21.00 Purjehdus: Seamaster Sailing osa 4. 7.00 samt lokala nyheter. päivä, MM-kilpailu Shef. 00.05-06.00 Nattklassiskt. Osa 4/8. 20.30 Trumpettituokio. 15.50 Nyheterna
Esittelyetu -15% perjantaina Esittelyetu Turo Tailor mallistoista -15% perjantaina Indolantie 7, Kokkola Hinta 44.900 Hinta 44.800 Hinta 39.800 Hinta 36.900 Hinta 34.600 Hinta 28.900 Hinta 24.900 Hinta 24.400 Hinta 23.900 Hinta 20.900 Hinta 19.950 Hinta 18.900 Hinta 17.900 Hinta 16.900 Hinta 13.900 Hinta 12.950 Hinta 12.900 Hinta 10.500 CITROEN C5 1.8i 16v SX -01 aj. 8245200. Ma-pe 9-19, la 9-16 Perjantaina JUHANA HELMENKALASTAJA Turon myyntikouluttaja pukee miehet tyylikkääksi ja antaa vinkkejä pukeutumiseen. Puh. Måttisenkatu 6, Kokkola, 020 7214 450 10.990 €. HUHTIKUUTA 2007 Chydenia, Tehtaankatu 3-5. PERJANTAINA 27. 138 tkm, cd-radio, 2xrenk., harmaa, ajotietok., erik.vant., ilmast., lohkol. Varmaa tyyliä Tänään paitaasiantuntija Teuvo Apell auttaa paidan valinnassa