Sivu 7 Kieli kaapimalla puhtaaksi Hammasharjalla ja -langalla pääsee jo pitkälle, mutta pahanhajuisesta hengityksestä ja suun bakteereista pääsee parhaiten eroon kielikaapimella, toteaa kokkolalainen Tanja Sivu 13 Hallenberg. Kyseessä on nimenomaan paperinen veikkauskuponki - netissä veikkaaminen ei kaikkia innosta. –?Se on pieni summa esimerkiksi pikavippeihin verrattuna, Ellisaari vertaa. Sen sijaan palkansaajajärjestöt eivät suostu esimerkiksi EK:n tavoitteeseen luopua kokonaan osa-aikaeläkkeistä. Van- Johanna Juupaluoma huuseläkeiän nostaminen vaiheittain nykyisestä 63 vuodesta kuitenkin lienee todennäköistä. Sivu 2 Sivu 18 äyttöön k Päivittäiseen 299 2 kpl plo titalouksille) n mainita (vain ko 7.2014 ellei toisi sa Ma-Ti 28.7.-29. Teboilin myyjä Jenna Järvelä kertoo, että monet vakioasiakkaat jättävät veikkauksen joka viikko. Korkeasti koulutettujen Akava vastustaa työuraan perustuvaa karttumaa epäoikeudenmukaisena, koska opinnot lyhentävät työuria. Sivu 2 KOLUMNI Eläkkeiden superkarttuma poistumassa HELSINKI (STT) Nykyinen 63–68-vuotiaille karttuva 4,5 prosentin supereläke on poistumassa uudistetusta eläkejärjestelmästä. 2 JO ALENNETUISTA HINNOISTA PUOLET POIS! kg www.HHn 32,6 Ark. Nro 203 Vain harva kunta tarjoaa asukkailleen sosiaalista luottoa Maanantai Ajatus kaunis, toteutus tökkii Hinta 2,50€. Valtioneuvoston selvitysmies Kirsti Rissanen on aloittanut tämän kuun alussa selvityksen sosiaalisesta luototuksesta. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA tus. Sivu 3 KLO 15 +25 +27 KLO 9 +21 +20 KP/CLAS-OLAV SLOTTE Kaustisella lototaan ahkerasti Anni Saari KAUSTINEN (KP) Kaustisella otettiin rauhallisesti vastaan tieto siitä, että loton lauantainen 1,3 miljoonan päävoitto pelattiin paikallisella Teboil-huoltoasemalla. Kestotilattuna kotiin 0,76€ (sis. Vuonna 2003 voimaantullut suurempia kaupunkeja, kuten Helsinki, Oulu, Jyväskylä ja Rovaniemi. Selvitys kestää vuoden loppuun saakka. HEINÄKUUTA 2014 vityksen tarkoituksena on selvittää, miksi sosiaalista luottoa ei ole otettu vastaan ja miten sen suunnan saisi käännettyä ylöspäin. Kaustisella käy sijaintinsa vuoksi paljon matkailijoita, mutta myös paikalliset veikkaavat ahkerasti. EM-joukkueen valinnasta vastaa Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen. Korotus olisi todennäköisesti 4,5 prosenttia pienempi. Koska vain harva kunta myöntää sosiaalista luottoa, vain harva kansalainen myös- YLIVIESKA KOKKOLA kään hakee sitä. Yksikään niistä ei sijaitse Keski-Pohjanmaalla. Koska kärjistyneitä kriisi- ja sotatilanteita on samanaikaisesti niin Lähi-idässä, Ukrainassa kuin Afrikassakin, kaikkia käänteitä ei millään pysty muistamaan, saati jaksa seurata aktiivisesti. Työnantaja- ja palkansaajajärjestöt ovat sangen yksimielisiä siitä, että sen tilalle voisi tulla vanhan mallin mukainen lykkäyskoro- Tero Pitkämäki on jo valittu Zürichin EM-kisoihin. Se on mahdottomuus (vaikka omatunto sanoo, että pitäisi). Ellisaaren mukaan sosiaalinen luotto ei ole löytänyt paikkaansa sosiaalipalveluiden joukossa. Valintajupakan saattaa aiheuttaa Kuopion uusi heittopaikka ja joitakin heittäjiä mahdollisesti avustava tuuli. Sivu 9 KP/CLAS-OLAV SLOTTE MAMMAT EIVÄT TYYTYNEET PELKKÄÄN NETTIKESKUSTELUUN Yhtä aikaa synnytyslaitoksella olleet Jenni Hotakainen (vas.) ja Jose?ina Sabel-Salmela tapasivat uudelleen Facebookissa, kokkolalaisäideille suunnatun Mammat-ryhmän kautta. Eläkeneuvottelut jatkuvat viikon kuluttua. Neuvotteluissa hiertävät yhä samat kiistakysymykset. Sillä olisi kuitenkin valtaisasti potentiaalia. Sivu 14 Keihäsvalinnat taas keskiössä HELSINKI (STT/KP) Zürichin EM-kisojen miesten keihäänheiton valinnoista saattaa sittenkin syntyä tuttu soppa. Ellisaaren mukaan vuosittain luottoa hakee reilut 1?000 kansalaista. Ahkerasti keskustelevat jäsenet tapaavat säännöllisesti myös uimarannalla, jossa Onni Hotakainen (kesk.) ja Sivu 13 Adalmiina ja Helmiina Salmela voivat leikkiä keskenään. alv 10%) laki sosiaalisesta luotosta antaa kuntien päättää vapaaehtoisesti, tarjoavatko ne sosiaalista luottoa asukkailleen. Työnantajaa edustavan EK:n pääneuvottelija Vesa Rantahalvari ei Akavan perustelua niele. –?Pitääkö siellä yliopistossa lorvia niin pitkään, että pääsee vasta 28-vuotiaana aloittamaan työelämässä, hän näpäyttää. –?Monet kunnat eivät ole koskaan edes käsitelleet asiaa lautakunnissaan, eli asiaa ei ole edes pohdittu, kritisoi sosiaalija terveysministeriön ylitarkastaja Jaakko Ellisaari. Annanmäellä avautuu aarre 45 vuotta sitten Kannuksessa lähteneen Juha Tainion aarre on Annanmäen laelta avautuva laaksomaisema ja Ruotsissa asuvien lastenlasten antama nimi, ”Haaparannan tuora”. imas set vo Elintarviketarjouk Sika-nauta jauheliha 400g Munakunta maalaismunat 0//580g M10/580g 4,98/kg 98/kk 1,69/kg 99 ras 0 98 pkt Reilu viipaleet 500-550g 500 550g g 3 / R W V L SR 6,00-7,50/l 3,44/ll 3,44/ 00 1 à 1,69 Tomaatti,Suomi 1,82-2,00/kg 1 00 pkt 1 Q DONLQHH LQ MD M WHNVWLLO Timotei shampoot 250ml tai hoitoaineet 200ml Fairy Orginal tiskiaine 870ml 1 KP/CLAS-OLAV SLOTTE 39 Erilaisia il i i koulureppuja (valikoima voi vaihdella myymälöittäin) 1995 kpl Alennus lasketaan kassalla Palvelemme et.. Korotusta saisi, jos jatkaa työntekoa eikä ota vanhuuseläkettä heti kun siihen on oikeutettu. Asenteesta työtä kohtaan kertovat tuoreet kokemukset lomien siirtooikeuksista sairastapauksien yhteydessä. 8–21 8–18 La Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina! www.facebook.com/halpahalli. Suurin osa kunnista, joissa sosiaalinen luotto on käytössä ovat Laura Kangas (KP) Sosiaalinen luotto on jäänyt tuntemattomaksi sosiaalipalveluksi. Sel- 28. Osa neuvotteluosapuolista olisi valmiita poistamaan myös nyt 53-vuotiaasta lähtien kertyvän 1,9 prosentin karttuman ja suosisivat tasaista eläkekertymää koko työuran ajalta. Rahaa myönnetään vuosittain yhteensä noin kolme miljoonaa euroa. Vain 29 kuntaa on tarttunut tilaisuuteen. Sunnuntaina Tainio vieraili Kannuksen kotiseutupäivässä vanhoja tuttuja tapaamassa. Antti Ruuskanen, Ari Mannio ja Lassi Etelätalo karsivat kahdesta jäljellä olevasta paikasta Kalevan kisojen loppukilpailussa Kuopiossa ensi sunnuntaina. Tero Pitkämäki on jo valittu joukkueeseen. Sosiaalinen luotto on palvelu, jossa pienituloisille ja vähävaraisille kuntalaisille voidaan tarjota matalakorkoista luottoa
Sen jälkeen sosiaalisessa mediassa on taukoamatta vedottu Bring Back Our Girls -merkinnöin tyttöjen löytymisen puolesta, mutta lähes tuloksetta. Esimerkiksi akuutin avun tarve Etelä-Sudanissa on yhä todellinen, vaikka sieltä ei olekaan viime päivinä uutisoitu suurista uhriluvuista. Nythän työntekijöillä on mahdollisuus siirtää lakisääteistä vuosilomaansa heti, kun sairastuu lomansa aikana. Lukijoiden kuvia voi lähettää sivuille sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Haaviston analyysi kertoo, että suomalaiset tekevät työnsä mieluiten yksin kuin kokoamalla yhteistyöringin ympäril- ” Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaiset määrittelevät itsensä työkeskeiseksi, rehellisiksi ja isänmaallisiksi. Twiitit ja selfiet ja niistä keskusteleminen voivat peittää julkisuudelta näkyvistä leipäjonojen pituuden kasvun, mutta eivät poistaa itse ongelmaa, joka on huutava. EIJA JOKIHAARA/KOKKOLA Kulttuuri ja yhteiskunta nko kulttuuri eli taide, kirjallisuus, kritiikki, esseet, teatteri, analysoiva journalistiikka enää se yhteiskunnan suola ja inspiraatio joka se on eri aikoina aikaisemmin ollut. Suljetussa ryhmässä he jakavat kokemuksiaan lastenhoidosta ja perheen arjesta sekä järjestävät erilaisia tapaamisia. Voit lähettää mielipiteen sähköpostilla: osoitteeseen mielipide@kpk.. Viime syksynä Elinkeinoelämän Keskusliitossa laskettiin, että lomansiirto-oikeus tulisi maksamaan yhteensä jopa 270 miljoonaa euroa yksityiselle sektorille menetettyinä työpäivinä. Läheisriippuvai- sesta voi tulla mm. Kuitenkin vaikuttaa siltä että kulttuuri vaikuttaa paljon heidän joukossa jotka ottavat siihen ahkerasti osaa, mutta ettei sillä enää ole sitä samaa potkua poliittiseen todellisuuden ja ideologiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun kuin ennen. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, tällöin kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Samalla toiset hädässä olevat jäävät toisten varjoon. Hänestä tulee ulkoaohjautuva, reagoija. Se jotakin ei ole vanhan liturgian toistelu ja yritykset korjata virheet toistamalla niitä. Kulttuurin sisältö ei ole huonontunut. Se on mahdottomuus (vaikka omatunto sanoo, että pitäisi). miellyttämisenhaluinen, marttyyri, tyranni, takertuja, ylihuolehtiva, ylireagoija. Oireiden lisääntyessä ja pahentuessa puoliso kokee ainoaksi mahdollisuudekseen riippuvaisen kontrolloimisen, joka hiljalleen muuttuu juomisen mahdollistamiseksi. Maassa kuitenkin piilee todellinen nälkäkatastrofi, ja lapsia kuolee päivittäin. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.?/mediaopas JOLLET SAANUT LEHTEÄ: Kokkola, Alavieska, Haapajärvi, Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kruunupyy, Kälviä, Lestijärvi, Lohtaja, Nivala, Perho, Reisjärvi, Sievi, Toholampi, Ullava, Veteli, Ylivieska. Vanhemman ilmoitus on monella tavoin mielenkiintoinen. Joitakin lomalla olevia työntekijöitä työterveyden vastaanotolla on käynyt, mutta huomattavasti vähemmän kuin lomasesongin ulkopuolella. Lähetä viesti numeroon 13525. Hänellä on myös vaarana sairastua muihin riippuvuuksiin kuten työ-, seksi-, ostos -tai päihderiippuvuuteen. Juhannuksesta on kulunut viisi viikkoa ja heinäkuu alkaa olla lopuillaan. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Silloin nälänhätä surmasi lähes 260000 ihmistä. Tarvitaan uusia ja rohkeita avauksia. O Ja sitä pahaa mahtui tuohonkin päivään. Aina välillä julkaistaan tutkimustuloksia siitä, miten tärkeää on irrottautua useaksi viikoksi kokonaan työelämän askareista. Lapset kokevat ahdistusta, pelkoa ja häpeää mutta joutuvat kieltämään ja hautaamaan tunteensa. Heille jotka kuitenkin jäävät maakuntiin ja maakuntakaupunkeihin ja jopa kyliin asumaan kulttuurin merkitys on kasvanut entisestään, ja siitä on tullut eräänlaisen muuttunen maaseudun infrastruktuurin liima ja yhteenkuuluvuussymboli. Mutta kulttuuri ja sen työntekijät ja taitelijat eivät vaikuta suoraan yhteiskuntakeskusteluun ja politiikkaan samalla tavalla kuin esimerkiksi 60- ja 70-luvulla, ja vielä osittain 80-luvullakin. . Nämä toimenpiteet käynnistäisivät talouden uudelleen. Hän ei enää näe itseään, ei tunnista tunteitaan ja tarpeitaan eikä ole varma omista ajatuksistaan vaan on pakonomaisesti keskittynyt päihderiippuvaiseen, jonka kautta määrittelee oman persoonallisuutensa. Ei sen puoleen että kaikki viihde olisi pahasta. Uudenlainen ajattelu voi tuntua kipeältä, mutta se on välttämätöntä. 2 MAANANTAINA 28.7.2014 KESKIPOHJANMAA LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Jotakin tarttis tehdä. Mutta mitä silloin tapahtui. Päihderiippuvaisen oireillessa sairauttaan muut perheenjäsenet oppivat mukauttamaan käytöksensä ja tunne-elämänsä riippuvaisen toimintaan. MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide. Yhteiskunnasta tulee pikkuhiljaa enemmän ”amerikkalaista”. Melko tavallinen päivä muiden joukossa, jota tuskin muistan muistella jatkossakaan. Tässä kohtaa hänelle voi ojentaa auttavaa kättä: lisääntyvä ja pitkittyvä työttömyys on polttava ongelma, yritysten siirtyminen ulkomaille on ongelma, samoin myymättöminä seisovat asunnot. Negatiivisena puolena työhön liittyen voidaan pitää myös kateellisuutta. Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen pj. Oikeudenmukaisuuden lisäksi tätä voi perustella sillä, että köyhän eläkeläisen lisäeurot siirtyvät kulutukseen ja pyörittämään talouden rattaita. Aikuisena läheisriippuvuus voi ilmetä niin vahvuuteena kuin heikkoutenakin. Me suomalaiset tunnustamme olevamme kateellisia toisten hyvistä työpaikoista ja etenkin palkoista. Suomalaisen kirjallisuuden ja taiteen laatu on varmaan jopa kohentunut samalla kun meillä on myös nykyään erittäin paljon enemmän kansainvälisesti arvostettuja taiteilijoita, varsinkin musiikin, kirjallisuuden ja designin puolella. Jos emme pysty uusiin avauksiin, myös pääministeri Stubb joutuu oppimaan kantapään kautta, mitä huolet todella merkitsevät, ja hänellä jää vähemmän aikaa ansaittuihin lomapäiviin ja twiittailusta ja selfieistään nauttimiseen. Mitään järin ihmeellistä en tehnyt tiistaina 15.4.: Töihin aamuyhdeksäksi, teatteriin illalla kello 18. Ääri-islamistinen Boko Haram -järjestö kidnappasi tuolloin yli 270 koulutyttöä Nigeriassa. Se energia on kuitenkin jossakin määrin narsisistista ja itsekeskeistä. EVA:n tutkimuspäällikkö Ilkka Haaviston mukaan suomalaisten asenne yhteistyöhön ei taasen ole niin kehuttava. He pyrkivät erilaisin keinoin selviytymään kaaosmaisesta arjesta ja tunnevajeesta, jossa elävät. Kuilu toisaalta niin sanotun fi inistelyn ja toisaalta kansanläheisen kontekstin välillä on myös pienentynyt. Muiden ihmisten mielialat hallitsevat hänen tunteitaan ja hän yrittää hallita muiden tunteita. Ongelma on sekin, että Suomeen tuodaan ruokaa ja energiaa noin kymmenellä miljardilla eurolla vuodessa enemmän kuin niitä viedään. Sitä olisi vältettävä kaikin keinoin. O KOLUMNI Kaj Hedman Myös isommissa kaupungeissa ja isoilla metropolialueilla kulttuurin merkitys on omalla tavallaan kasvanut paljon, koska ihmiset kaipaavat vastakohtaa sellaiseen todellisuuden jossa stressi, ankarat työn odotukset ja paljon suurempi kilpailu koetaan raskaaksi, vaikka siitä syntyy myös uutta energiaa. SOSIAALINEN MEDIA on usein julkisuudessa tavalla tai toisella ikäviin asioihin liitettynä. YK varoitti viime perjantaina omalla uutissivustollaan, että jos mitään ei tehdä heti nälänhädän pysäyttämiseksi, maassa toistuu sama kuin Somaliassa vuosina 2010-2012. Se nähdään muun muassa täällä Kokkolassa jossa kesäooppera on mahtavalla tavalla saavuttanut hyvin laajan kansansuosion ja siitä on jo tullut integroitu osaa meidän maakuntamme kesänviettoa. ALAJÄRVI. Ne täyttävät varmaan osaltaan sen aukon joka on jäänyt kun ihmiset ovat muuttaneet maalaismaisista yhteisöistä urbaaneihin nyt jo monena vuosikymmeninä. YHTEYSTIEDOT: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. SOITA 0800-30101 (24 t/vrk). Siihen sairastutaan perheissä, joissa päihderiippuvuus voimakkaana ja negatiivisena ilmiö- nä tuottaa suurta emotionaalista tuskaa perheenjäsenille. Euron kohdalla vakaus tarkoittaa kuolonkankeutta. Onhan siinäkin omat puolustusmekanismista, ja joskus eskapismi ei ole vaan pahasta, vaan siinä on myös jotain tervehdyttävää tai ainakin jotain joka lohduttaa. Hän ei löydä onnea itsestään vaan elää toisen puolesta ja ennakoi tilanteita ja tapahtumia. Elinkeinoelämän valtuuskunnan viime viikolla julkaistun arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaiset määrittelevät itsensä työkeskeiseksi, rehellisiksi ja isänmaallisiksi. Johanna Juupaluoma johanna.juupaluoma@kpk.. Kulttuuritapahtumia, konsertteja, monenlaisia festivaaleja eri taiteen ja viihteen alallahan on nykyään enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Aiemmin loman siirrossa on ollut seitsemän päivän karenssiaika eli lyhyellä sairausjaksolla ei ole pystynyt siirtämään lomaansa. Asenteesta työtä kohtaan kertovat tuoreet kokemukset lomien siirto-oikeuksista sairastapauksien yhteydessä. Ilmoitus siirrosta pitää teh- dä työnantajalle heti sairastuttua. Uusi nousu voitaisiin aloittaa vaikka eläkekaton luomisella. Toisaalta esimerkiksi opettajakunnasta osa voi irrottautua työaskareista lähes kymmeneksi viikoksi. Siihen vaikuttaa muun muassa median digitalisointi ja rahan uudelleen jakaminen sillä tavalla että kulttuurista pahimmassa tapauksessa tulevaisuudesta saattaa tulla eliitin kulttuuri. Asiaa voidaan tarkastella vähän eri puolilta. Kidnappausten lisäksi useita kymmeniä kuolonuhreja vaatineita iskuja on ollut Nigeriassa viimepäiviin asti samoin kuin muissa parhaillaan käynnissä olevissa kriisipesäkkeissä. Vanhojen virheiden toistaminen vie vain syvemmälle ongelmiin. Pääministerin asema Suomessa on nykyään sellainen, että maan huolet ovat aina pääministerin huolia ja pääministerin ongelmat taas koskettavat koko valtakuntaa. Voima-lehden laskelmien mukaan suurien, yli kolmen tuhannen euron kuukausieläkkeiden leikkaus tuottaisi lähes miljardin euron säästöt vuositasolla. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Tutkimuksista saa lomakauden aikana ihan kiinnostavia otsikoita, mutta on väärin yleistää lomantarpeita: Esimerkiksi joillakin yrittäjillä on vaikeaa irrottautua pariksi päiväksikään bisneksiltä, mutta he ovat tottuneet tilanteeseen. Kirjoittaja on suomenruotsalainen kirjailija ja runoilija. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Nykymallissa lomaa pystyy siirtämään työterveydestä sairauteen liittyvällä todistuksella. Päihdeperheissä lapsilla ei ole peilejä kasvunsa ja persoonallisuutensa syntymisen tueksi, koska vanhemmat ovat emotionaalisesti tavoittamattomissa päihderiippuvuuden viedessä heidän huomionsa ja energiansa. Läheinen kokee toivottomuutta, masentuu, ahdistuu eikä näe tai löydä ulospääsyä tilanteesta. Koska kärjistyneitä kriisi- ja sotatilanteita on samanaikaisesti niin Lähi-idässä, Ukrainassa kuin Afrikassakin, kaikkia käänteitä ei millään pysty muistamaan, saati jaksa seurata aktiivisesti. Välillä taasen pidetään riittävänä parin viikon irrottautumista. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.30 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Ihmismuisti on erittäin lyhyt, niin hyvässä kuin pahassa. 020 750 4400 vaihde puh. Itsenäisyyspuolue on ajanut tätä tavoitetta koko olemassaolonsa ajan, mutta yhä kasvava joukko tutkijoita ja talousvaikuttajia on päätynyt samalle kannalle: euro oli virhe. Tässä suhteessa pääministeri Stubbin voisi kuvitella olevan samoilla linjoilla, koska hän on julkisuudessa korostanut eteenpäin menemistä ja myönteistä tekemisen meininkiä. Tuskin muistaisin ilman muutamaa (ei niin oleellista) kalenterimerkintää. Sisäisen elämän laatu ja se aika jolle sille pystyy antamaan jollakin tavalla vähenee samalla kuin kansainvälinen viihdeteollisuus täyttää sitä sielun tyhjyyttä mikä syntyy tällaisen yhteiskunnan kehityksen takia. 105 päivää sitten li huhtikuun puoliväli. Läheisriippuvuutta voidaan kuvata joukkona pakonomaisia ja vahingollisia toiminta- ja käyttäytymismalleja. Tänään Keskipohjanmaa kertoo Facebookiin liittyvästä positiivisesta asiasta: Runsas vuosi sitten synnytettyyn Mammat-ryhmään on liittynyt jo 365 kokkolalaista äitiä. Läheisriippuvuus sairautena Päihderiippuvuus, vakavin ”kansantaudeistamme”, on sairaus, jonka moninaiset oireet sairastuttavat useita läheisiä perheissä ja työpaikoilla aiheuttaen läheisriippuvuutta, tunneelämän sairautta. Edelleen yli 200 Chibokin kaupungista olevaa koulutyttöä on kateissa. Voi tietysti myös kysyä, onko pääministeri kyvytön tunnistamaan ongelmia, jos hän ei ole niitä aiemmin kohdannut. Jos Alexander Stubb ei kasvaessaan ole oppinut kohtaamaan ja käsittelemään ongelmatilanteita, elämään pitkäkestoistenkin pulmien kanssa, kuinka hän toimii ja kestää kohdatessaan niitä nyt väistämättä maan keskeisimpänä vallankäyttäjänä. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 7504403 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla PÄÄKIRJOITUS KOLUMNI Työtä arvostava kansa takaisin töihin T änään maanantaina aika moni suomalainen työtä arvostava palaa kesälomilta jälleen työpaikalleen. Pääministeri jolla ei ollut huolia Pääministeri Alexander Stubbin isä kertoi taannoin Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa, ettei Alexanderilla ole elämässään ollut koskaan huolia. KP24.?-sivustolla osoitteessa www.kp24.?/mielipide. Samalla katoaa puolison kosketus omaan sisimpään ja kokemus minuudesta muuttuu. ANNE HUHTAKANGAS/KAUSTINEN Hellepäivän viilennystä. Erinomaisia adjektiiveja kaikki. Siinä pelkät sanat sosiaalisessa mediassa auttavat vain hyvin vähän?–?jos sitäkään. Kautta ikäluokkien suomalaiset kuvaavat itseään myös ahkeriksi ja työtä arvostaviksi. Nimellä kirjoitettaessa kirjoitusten maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Muun muassa Turun terveystalon työterveyslääkäri Sinikka Haakana (HS 22.7.) pitää arviolta karkeasti ylimitoitettuna alkukesän kokemusten perusteella. Hannu Lehto Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Suomessa on harjoitettu uusliberalistista politiikkaa neljännesvuosisata, tuloerot on saatu kasvuun, maa umpikujaan, eikä ulospääsyä vanhoin konstein ole näköpiirissäkään. Anu Pörhö FM, sosionomi Avominnen päihdeklinikka LUKIJOIDEN KUVIA Kesäaamun kuu. le. Osa eläkekaton tuotosta olisi syytä korvamerkitä pienimpien eläkkeiden tasokorotuksiin. www.kp24.. Tämä esimerkki osoittaa, että oikein käytettynä sosiaalisesta mediasta voi olla aidosti hyötyä arjen erilaisissa askareissa. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. SEPPO LIEDES/KOKKOLA Peruna kukkii. Kokemukset uudesta toimintamallista tukevat käsitystä siitä, että suomalaiset arvostavat työtä ja työpaikkaansa. Vaikka oma arki olisikin tasaisen tavallista, jossain muualla apua tarvitaan erittäin kipeästi. Bosund, Eugmo, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Lepplax, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Ytteresse SOITA 020 055 888 ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-9.30. Seuraavaksi voitaisiin ottaa esille laajempi, mutta koko maan hyvinvoinnin kannalta olennainen, ennakkoluuloton ja rohkea idea: siirtyminen omaan valuuttaan ja oman riippumattoman keskuspankin perustaminen. Näin heille kehittyy vahingollisia rooli- ja käyttäytymismalleja, jotka tulevat tuottamaan tuskaista tunne-elämää aikuisena
60x90 cm 29,- TEE ISOTKIN OSTOKSET PIENELLÄ RAHALLA. Esimerkiksi ehkäisevä toimeentulotuki ja velkaneuvonta olisivat vaihtoehtoja sosiaaliselle luotolle. Tämä ei ole ihan yksiselitteinen juttu, perustelee Kallion perhepalvelujen ja aikuissosiaalityön palvelujohtaja Leena Iisakkila. Lisäksi sosiaalisen luoton hoitaminen vaatisi resursseja ja henkilöstöä. Etelä-Karjalan Savitaipaleella taltutettiin isohko turvesuopalo, ja Oulussa paloi noin kymmenen hehtaarin metsäala. Lisäksi kymmentä veneilijää epäillään vesiliikennejuopumuksesta. Meripelastus- ja avustustehtäviä oli viikon aikana yhteensä kahdeksan. Luoton takaisinmaksuaika on maksimissaan viisi vuotta. Kun opintolaina on poissuljettu vaihtoehto, käännytään sosiaalisen luoton puoleen. Noin 30– 40 prosenttia luoton hakijoista on opiskelijoita, joiden luottotiedot ovat menneet eivätkä he sen takia saa valtiolta takausta opintolainalleen. Valtaosa hylsyistä tuleekin siksi, ettei luoton hakijalla ole takaisinmaksukykyä. Suurilta vahingoilta alustavien tietojen mukaan vältyttiin. Tavallista paremmat kesäherkut K-supermarket Kokkolasta KESÄKALUSTEET -40% TARJOUKSET VOIMASSA MA-KE 28.-30.7.2014, ellei toisin mainita. Kalajoen kaupungilta ei tavoitettu henkilöitä kommentoimaan asiaa. Kymmeniä maastopaloja syttyi ympäri Suomea HELSINKI (STT) Tukalassa helteessä ja ukkoskuuroissa syttyi kymmeniä maastopaloja sunnuntaina. UUTISET 3 KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.7.2014 Keski-Pohjanmaan kunnat eivät vippaa rahaa asukkailleen LYHYESTI Sosiaalinen luotto harvojen käytössä Laura Kangas (KP) Laki sosiaalisesta luotosta tuli voimaan vuonna 2003, mutta se ei ole vieläkään ottanut tuulta alleen. Laissa ei ole määritelty luotolle ala- eikä ylärajaa, mutta kunnilla voi olla omat rajoituksensa. Päätöstä perusteltiin pöytäkirjoissa sillä, että Suomessa on olemassa jo samankaltaisia palveluita. Hylättyjen päätösten joukkoon kuuluvat myös ne tapaukset, joissa luottoa ei ole lopulta edes virallisesti haettu, kos- ka ehdot eivät ole täyttyneet. Tarkastusten kohteena olivat veneen lakisääteiset varusteet ja kuljettajan ajokunto. Sunnuntaina keliä viilensivät varsinkin Itä-Suomessa sekä toisaalta lounaisrannikolla ukkoskuurot. Vain 29 kuntaa on ottanut sosiaalisen luoton käyttöön. Kohteena pienituloiset Sosiaalinen luotto on palvelu, jonka toteuttamisesta kunnat saavat päättää itse. Ukkoskuurot aiheuttivat myös tulvimista esimerkiksi Kuopiossa. Suurin osa tehtävistä oli konevikaisten alusten avustamista. Ylivieskan sosiaalipalvelut ovat sittemmin siirtyneet kaupungilta peruspalvelukuntayhtymä Kallion hoidettaviksi. Ylivieska mainitsi sosiaali- ja terveystiimin vuonna 2005 tekemässä selvityksessä, että ”sosiaalisen luoton käyttöönottoa selvitetään seudullisena palveluna”. 4VPNJ &TQBOKB KG KOKKOLA Rautatienkatu, 67100 KOKKOLA puh. -50% -60% (SJMMBUUV KZWÊCSPJMFSJ 5VPSF NFSJNVJLLV 499 399 4VPNJ 4VPNJ KPL LUSTAJA A K IN U IT S O U S JEN SSU ISKU ASUNTOME ! Ä S S I Ö L Ä M Y ISSA MY ALE KAIK 695,(1195,-) Hedelmiä ja vihanneksia edullisesti! t 5PNBBUUJ 4VPNJ t .JOJWFTJNFMPOJ &TQBOKB 099 t ,VSLLV Ulrika-sohva Mondo-kankaalla KG 4VPNJ t )VOBKBNFMPOJ &TQBOKB t 7BSIBJTLBBMJ t $BOUBMPVQF NFMPOJ KESÄMATTOJA esim. Korkein Ilmatieteen laitoksen mittauspisteiden lämpötila kirjattiin sunnuntaina Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla. Maanantaina sää jatkuu lämpimänä mutta muuttuu epävakaisemmaksi. Pelastuslaitoksen mukaan palo oli saatu iltakahdeksalta hallintaan. Koko maan laajuisia tilastoja hylkäysten määrästä ei ole. Joissakin kunnissa kaikki hakemukset hylättiin viime vuonna. VM Carpetin muovimatto alk. Partiot suorittivat viikon aikana Kaskisten ja Kokkolan välisellä merialueella tehostettua vesiliikenteen valvontaa. Luottoa ei tipu läheskään kaikille Sosiaalista luottoa ei kuitenkaan myönnetä läheskään kai- kille hakijoille. 044 733 2400 Tavallista parempi ruokakauppa PALVELEMME ark. Sitä yritetään sitten paikkailla esimerkiksi pikavipeillä, kunnes jäljellä on vain velka, selittää Ellisaari. Heinävedellä Etelä-Savossa sammutettiin vaikeassa maastossa metsäpaloa lähellä Koloveden kansallispuistoa. Esimerkiksi Kuopiossa kadut tulvivat päivällä. Sosiaalinen luotto ei siis sovi sosiaaliturvaksi niille, joilla menee taloudellisesti kaikkein huonoimmin. Se olisi niin iso asia ja vaatisi paljon osaamista ja resursseja. HAE HELPOSTI ENNAKKOPÄÄTÖS NETISSÄ: www.isku.. Ukkosriskin odotetaan lähipäivinä kasvavan. –?Kalliossa ei ole aktiivisesti edes keskusteltu asiasta. (KP) Vallgrundin merivartioaseman partiot kirjoittivat kymmeniä rangaistusvaatimusilmoituksia ja rikesakkoja päättyneen helleviikon aikana. Viikon aikana tarkastettiin yli 250 veneilijää. Aloite kuitenkin torpattiin. Sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Jaakko Ellisaaren mukaan sosiaalista luottoa hakevat ihmiset jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään. Vain 29 kuntaa on ottanut palvelun käyttöönsä. Kesän ja vuoden lämpöennätykseksi mitattiin lauantaina 32,5 astetta Kouvolan Utissa. Yksikään Keskipohjanmaan levikkialueen kunnista ei ole ottanut sosiaalista luottoa käyttöön. Luottoa voi saada muutamasta satasesta tuhansiin euroihin, ja keskimääräinen summa on noin 3?500 euroa. Loput ovat ihmisiä, jotka ovat velkaantuneet erilaisista sosiaa- lisista syistä. Myrsky kaatoi puita ainakin Väinölänniemellä ja Kuopion satamassa. Kalajoki ilmoitti Stakesin kyselyssä vuonna 2007 harkitsevansa sosiaalista luottoa, mutta sitä ei ole otettu käyttöön. Varkaudessa Pohjois-Savossa oli puolestaan 31,5 asteen helle. Kallio ei ole ryhtynyt miettimään sosiaalisen luoton järjestämistä. Sen kohderyhmänä ovat pienituloiset ja vähävaraiset ihmiset, jotka ha- Haapavedellä helteisin sunnuntai HELSINKI (STT) Helle oli tukalaa Suomessa myös sunnuntaina, mutta kesän lämpöennätys jäi rikkomatta. –?Esimerkiksi työttömyys, avioero tai alkoholiriippuvuus on voinut aiheuttaa taloudellisen ahdingon. Myös merivartiostolla riitti töitä helleviikolla Harvoin tarjolla. Pelastusliivien puuttumien oli yleisin sakon syy. KP/CLAS-OLAV SLOTTE luavat saada taloutensa kuntoon, mutta eivät saa kohtuuehtoista luottoa muualta. 8-21, la 8-18 ja su 12-18. Sosiaalisen luoton saaminen nimittäin vaatii, että sen pystyy maksamaan takaisin. Tervetuloa! Lisätiedot www.kesko.?/vastuullisuus. Vähältä piti -tilanne koettiin Pohjois-Pohjanmaan Temmeksen vanhassa kirkossa. Siellä mittarin elohopea nousi 31,7 asteeseen. Sosiaalista luottoa ei voi hakea esimerkiksi kokonaan toimeentulotuella elävä. Kokkolassa tehtiin helmikuussa 2010 kuntalaisaloite sosiaalisen luoton ottamisesta käyttöön. Esimerkiksi Vantaalla tehtiin viime vuonna 173 uutta sosiaalisen luoton hakemusta, joista 88 hyväksyttiin ja 85 hylättiin. Vaikka kuurot olivat pienialaisia, niistä satoi enimmillään runsaasti vettä. Lähelle iskenyt salama rikkoi sähköpääkeskuksen ja toi savua arvokkaan puukirkon saliin, mutta varsinaista paloa ei syttynyt
(999,-) KOL 5X 100W 4X HDMI • energialuokka A+ • käyttötilavuus: 205 L • pakastusteho 15 kg/vrk • mitat: K 82,5 x L 94,6 x S 57,6 cm 249,- 4 VUODEN TAKUULLA (999,-) SÄILIÖPAKASTIN CF205 TILAVUUS 205 L • pienikokoinen • täyttömäärä 3,4 kg • automaattiset kuivausohjelmat • mitat: K 68,6 x L 59,5 x S 42 cm GALAXY ACE 3 4,5” IPS -NÄYTTÖ HUIPPUNOPEAT VERKKOYHTEYDET ANDROID 4.4 KitKat PALJON VIIHDETTÄ 149,- • älypuhelin, jossa on 4G ja paljon viihdettä • huippunopeat verkkoyhteydet 4G:llä • käteviä toimintoja kuten S Travel ja S Translator • käyttöjärjestelmä Android Jelly Bean 169,- MYYMÄLÖISSÄ LISÄÄ ALETUOTTEITA EURONICSILTÄ Saunalahden HUOLETON-liittymät RAJATTOMASTI Puhetta, Viestejä ja Dataa VAIN 14 Saunalahti on osa Elisaa Saunalahti toimii Elisan nopeassa ja kattavassa verkossa* DNA SONERA vertaaverkkoja.fi 90 €/kk TUOHELLA 10 KK KOROTONTA MAKSUAIKAA Vuosimaksuttomalla TUOHELLA saat ostolle 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä, maksat tasaeräajalta ainoastaan tilinhoitomaksun 5 €/kk. AUT OM LED -NÄ AAT PAK A TINE YTT Ö NS ULA TUS STU A+ STEH O1 5 KG /V RK A ++ **** PAKASTIN A ++ 100 L 199,- 300 L 399,- 400 L 499,- KYLMÄLAUKKU COOL 24 (12V) TILAVUUS 24 L • sisälle mahtuu 2 kpl 1,5 L juomapulloa pystyasennossa 69,- (89,-) NOFROST LAADUKKAAT SAKSALAISET (349,-) VAIN EURONICSISTÄ 599,- 599,- NoFrost KAAPPIPAKASTIN GSN36VW30 • energialuokka: A++ • käyttötilavuus 346 L • elektroninen lämpötilanohjaus • LED-näyttö • pikajäähdytys • tehokkaan puhaltimen ansiosta tasainen lämpötila koko kaapin alueella • mitat: K 186 x L 60 x S 65 cm • energialuokka: A++ • käyttötilavuus 237 L • elektroninen lämpötilaohjaus • ****-pakastin • LED-näyttö • VarioZone: joustavasti säädettävät lasihyllyt ja laatikot • kätisyys vaihdettavissa • mitat: K 186 x L 60 x S 65 cm 199,- (299,-) A ++ 32” ” LED -50% CI+ USB 1000 Hz 2x CI+ Wi-Fi USB TALL. 4 MAANANTAINA 28.7.2014 KESKIPOHJANMAA ALE ALE ALE ALE ALE OULU ZEPPELIN RAAHE YLIVIESKA KOKKOLA SÄILIÖPAKASTIMET ALK. TUOHEN todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle luotolle on 21,2 %. 1400 k/min • OptiSense • ProTex-rumpu • Eko-pesu • pesutulos A • LCD-näyttö • ajastin • täydellinen vesivahinkosuoja • mitat: K 85 x L 60 x S 52,2 cm ÄLYPUHELIN L70 399,- 55” 0K IERR 399,- (899,-) • luja rakenne • helppo liitettävyys • vankka suorituskyky • Intel Core i3-3110M -suoritin, 2,4 GHz • Intel HD Graphics 4000 -näytönohjain • kiintolevy: 500 GB • muisti 4 GB • 15,6”, LED-näyttö, Anti-Glare • Windows 8.1 2X DVB-T2 2X DVB-S2 2X DVB-C HD 8 140 44 dB 15,6” KANNETTAVA 250 i3-3110M 199,- US (799,-) 32” LED-TV UE32EH4004 • 2 x HDMI, USB, Scart • Wide Color Enhancer Plus -tekniikka tarjoaa täyteläiset, ja eläväiset värit • digivirittimet: DVB-T/C • Connect Share Movie -toiminto • CI+ -liitäntä • energialuokka A (399,-) 3D PES AITO SAKSALAINEN 5.1 VIRITINVAHVISTIN RXV-375 • 5.1 -kanavainen vahvistin • teho: 5 x 100W 6 ohm, 1kHz • 4/1 HDMI-liitäntää, joissa 3D/ARC/4K/CEC • Music Enhancer -ohjelmisto KO -50% ME JÄÄKAAPPI KSV36NW30 LIN . Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (6/2014) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Luottoraja on 1 000 - 10 000 euroa, korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12 % ja tilinhoitomaksu on 5 euroa kuukaudessa, ei vuosimaksua. TUOHI on jatkuva luotto, se on voimassa toistaiseksi, ja sen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. TUOHEN muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti.TUOHI MasterCard on kansainvälinen maksuaika- ja luottokortti. www euronics ?. 40 W +WOOFER KATSOMOSOVELLUS UTA SOA TERÄS UPEA KAAREVA SAMSUNG 1999,- EURONICS KOKKOLA Kallentori Pitkänsillankatu 17, 67100 KOKKOLA puh. näppäimistöt) • tavallinen kaukosäädin, Smart Touch -kaukosäädin ja kahdet 3D-lasit • valmius erikseen ostettavalle kameralle, ja sitä kautta Skype-puheluille sekä Smart Interaction -komennoille komposiitti-/komponenttihybridi, Ethernet (LAN), kuulokeliitäntä, digitaalinen audio ulostulo (optinen), SCART • liitännät: 4 x HDMI (2.0), 3 x USB, • energiatehokkuusluokka: A+ KUIVAUSRUMPU EDC3250 • A+++ -energialuokka • täyttömäärä 8 kg • linkous max. 010 229 0567 ma-pe 10-18 la 10-15 Tuotteita rajoitetut erät Tarjoustuotteita 1 kpl/asiakas (2590,-) -50% KG A +++ 299,- (599,-) PYYKINPESUKONE L73483FL 499,ActiveWater ASTIANPESUKONE, 60 cm TERÄS, SMU57M05SK • energialuokka A++ • kolme pesutasoa • jäjellä olevan pesuajan näyttö • erityisen hiljainen, 44 dB • AquaStop • VarioSpeed • käynnistysajastin • lapsilukitus • mitat: K 81,5-87,5 x L 60 x S 57,3 cm 15.6” • ohut ja kätevä • tyyliä ja teknisiä hienouksia • KnockOn ja Knock Code™ • 3G • 4.5” IPS -näyttö • 5 Mpix kamera • Android 4.4 KitKat • sisäänrakennettu GPS-vastaanotin 500 GB KOVALEVY Intel® Core i3-3110M 55” Smart Curved 3D LED-TV FULL HD, 1000 Hz, UE55H8005 • digivirittimet: antenni; 2 x DVB-T2, satelliitti: 2 x DVB-S2, kaapeli: 2 x DVB-C HD • 1000 Hz Clear Motion Rate (CMR) • Ultra Clear Panel • 2 x CI+-liitäntää • kaiuttimet + woofer: 40 W • sisäänrakennettu WiFi ja verkkoselain • WiFi Direct • mm: Katsomo, Net?ix, Spotify, HBO Nordic ja Deezer • USB-tallennus ja ajansiirto ulkoiselle kovalevylle • Bluetooth-tuki HID-laitteille (esim
Vierimaan mukaan karikokoukseen osallistui toistasataa kämppäläistä, eli karikokouksen äänioikeutettua. Markkinoiden tehokkaimmat polttimot Osram Night Breaker TILAA MEILTÄ RAVUT, ELÄVÄT JA KEITETYT MESTARILTA MA-KE Osram Night Breaker Unlimited +110 AJOVALOPOLTTIMOT KIRJOLOHIFILEE r H7 (27,90€) Saimme erän! 95 /kg NORJALAISTA KOKONAISTA MERILOHTA Herkkugrilattu BROILERINKOIPI 6 0 /kg r H4 (24,90€) 99 /kpl KUKKAKAALI 1 Atria Perhetilan BROILERIN FILEESUIKALEET r 300-400 g (6,23-8,30/kg) 2 TUMMA LUUMU 49 r Unkari 0 OHUEN OHUT SAUNAPALVI r 400 g (7,48/kg) 2 99 Lepotica 79 /kg 2 KPL TUORETTA LEIPÄÄ FAZER BAKERYSTA JOKA PÄIVÄ 3 Meillä voit maksaa nyt myös lähimaksulla HK JAUHELIHA 15% r 400 g (6,23/kg) 2 49 90 r H1 (22,90€) 90 90 3 ARKIGOUDATAI ARKI JUUSTOVIIPALE r 400-500 g (7,90-9,88/kg) 3 95 AMME- JA SUIHKUHANA r Hanassa on vaihdinjuoksuputki r Hanan lämmönsäätökahvassa on lämpötilanrajoitin, joka voidaan ohittaa nappia painamalla r Määränsäätökahvassa on veden virtaaman rajoittava ekonappi, joka voidaan ohittaa nappia painamalla. Kokous alkoi karihartaudella, jonka jälkeen tehtiin katsaus edellisvuoden tapahtumiin ja tuleviin pyrintöihin. Valitusten määrä kasvoi toissa vuodesta noin 300:lla . Maamme on heille tuttu ja he kertovat pitävänsä Suomesta todella paljon. Ero asuntoautojen ja -vaunujen lukumäärän välillä on myös hyvin tasainen. Se on pienempi ja kapeampi kuin normaali matkailuauto, Viitamaa opastaa. Näin siksi, että kaikkien peruutuskulujen vaatimiseen olisi tarvittu valtakirja muilta seurueen jäseniltä. 044 4013 737 (norm. Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlbergin mukaan arkijärjellä ajatellen isoisoisän voi mieltää perheenjäseneksi, mutta vakuutusehdoissa oli selkeästi listattu lähiomaiset. Poliisin mukaan onnettomuus sattui sunnuntaina aamukuuden aikoihin. –?Nyrkkisääntönä voi pitää, että enemmän paikoillaan ollessa asuntovaunu on parempi, mutta runsaasti liikuttaessa asuntoauto vie voiton, Viitamaa Caravanin toimitusjohtaja Hannu Viitamaa kertoo. Diagnoosi tarkentui varauksen jälkeen. Vakuutuksen ehdoissa oli rajattu korvausten ulkopuolelle sairaudet, josta odotetaan tutkimustuloksia. Tänä kesänä he esimerkiksi kiersivät Eurooppaa tällä samalla asuntovaunulla. Kun tiedossa on rullaako asfaltti renkaiden alla jatkuvasti vai rauhoitutaanko johonkin paikkaan hetkeksi edes hieman pidemmäksi aikaa, on valinnan tekeminen jo helpompaa. Vuosien saatossa Johansenit ovat tehneet Suomeen useita matkoja. Terminä se ei Henrik, Tiina ja Tilda Lindell matkustavat länsirannikkoa pitkin asuntoautolla. –?Suuntaus on viime aikoina keellä ollaan, mutta lajitermistö voi kuitenkin pistää asiaan vihkiytymättömän pään pyörälle. Sitä hän ei kuitenkaan hakenut. –?Yleensä retkiautosta puhuttaessa tarkoitetaan pakettiautoa, jonka omaan koriin on rakennettu majoittumistilat. Lautakunnan päätökset ovat suosituksia, mutta yli 80 prosentissa tapauksia niitä noudatetaan . Nuoret olivat olleet matkalla Kotkasta Kouvolaan. Heikoimmin suosituksia noudattavat järjestäytymättömät elinkeinonharjoittajat Lähde: Kuluttajariitalautakunta. –?Autojen määrä on kasvussa. –?Vaunu on kätevämpi, se antaa mahdollisuuden liikkua sujuvammin. –?Täällä on hyvin viihtyisää ja paljon tekemistä. –?Hyvä vuosi on ollut. Toimitusjohtaja Antti Tokola Caravanlandiasta kertoo asiakkaiden haluavan ajoneuvoltaan viihtyisyyttä. r messinki r 12-osainen r 18-osainen 29,95 39,95 r kromi tai valkoinen 18,90 LED-Energie LEDKIUASVALO r messinki ma–pe 8–21, la 8–18, su 12-18 Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola puh. Osuus on korkeampi kuin lautakunnan ratkaisuissa keskimäärin. Auto on lainassa Henrikin vanhemmilta. Asuntoautoa Lindellit pitävät hyvänä ratkaisuna sen kätevyyden vuoksi. Käsittelyaika on keskimäärin 8 kuukautta . 139,00 Oras Bide KÄSISUIHKU ma 28.7 - la 2.8.2014 LED-Energie LEDVALOSARJA r Esim. Paljon tien päällä viihtyvät Johansenit vierailivat Kokkolassa ensimmäisen kerran vuosi sitte, ihastuen kaupunkiin heti. Lämpimät kelit luovat myös ihmisiin hyvää fiilistä. Mitään tarkkoja lukuja asuntoautojen ja -vaunujen määrästä Svanhild ja Odd Johansen viihtyvät Kokkolassa asuntovaunussaan. Ståhlbergin mukaan kuluttaja välttyisi ikävältä yllätykseltä lukemalla vakuutusehdot. Noin joka toisessa riitajutussa lautakunta päätyy suosittamaan ainakin jonkinlaista hyvitystä kuluttajalle. Siksi vakuutusyhtiö katsoi, että seurueeseen kuulunut lapsenlapsenlapsi ei ollut oikeutettu korvauksiin. Se saakin heiltä vilpittömät kiitoksenosoitukset. Matkavakuutusriidat jakautuvat kahteen ryhmään. – ke 30.7.2014 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. Kuljettajana toiminut nuori nainen oli menettänyt auton hallinnan valtatie 15:llä Kotkan ja Kouvolan rajalla. Alueella on 100 kilometrin nopeusrajoitus. Myöskään myynnin puolesta karavaanarit eivät ole katoamassa maailmankartalta. YLI 5 000 RIITAA . Autoilta halutaan nimenomaan tilavuutta, ei niinkään kokoa. Vakuutusmyyjiä hän patistaa parantamaan tiedottamista matkavakuutuksien nettikaupassa, jossa niitä myydään matkavarausten yhteydessä. UUTISET 5 KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.7.2014 Asuntoauto ja -vaunu sopivat eri tarkoituksiin Kuluttajariitalautakunta ratkoo kymmeniä matkavakuutusriitoja Liikkuva vai paikoillaan oleva tukikohta. Poliisin tietojen mukaan kuljettaja oli ilmeisesti nukahtanut rattiin. Karavaanari itse on usein tietoinen millaisella ajoneuvolla liik- kuitenkaan ole virallinen. Kaupungissa liikuttaessa kätevimmäksi ajoneuvoksi voi osoittautua pieni matkailuauto, eli retkeilyauto. kuulunutkaan lähiomaislistaan www.minimani.fi /minimani.fi 6 95 LISÄALE jo alennetuista hinnoista Nanso Shop Kokkola: Prismantie 1, ma-pe 9-18, la 10-16 www.nansoshop.com. Kuluttajariitalautakunta katsoi kummassakin ratkaisussa, että matkavakuutuksen ehdot r kromi 99 LOUNASSÄMPYLÄT Valio 50 r 4 kpl/480 g (8,31/kg) Vaasan 3 r 300 g (5,83/kg) PORSAAN FILEEPIHVI Arla 00 0 KEITOT JA PUUROT Snellman Grillimarinoitu VIILIT r 200 g (1,50/kg) 10 PRK K Saarioinen 90 Oras Optima 7140 Atria /kg r H3 (22,90€) 19 17 18 17 99 r Suomi 49 LISÄTEHOA +110% 2 kpl/pkt Kotimainen 12 tokylttejä ei tarvita, kun pidetään kaikki huolta yleisestä siisteydestä. Kokkolaan norjalaispariskunta saapui ruotsista. Ei jälleenmyyjille. KP/PEKKA SELONEN ASUNTOAUTO ASUNTOVAUNU Espoolaiset Henrik ja Tiina Lindell ovat yhdessä kaksivuotiaan tyttärensä Tildan kanssa valinneet kulkupelikseen asuntoauton. puhelumaksu) Kokkola Tomi Oravainen HELSINKI (STT) Sukulaisseurueen matka peruuntui, kun 86-vuotias isoisoisä sairastui. –Asumme vain neljänkymmenen kilometrin päässä Suomen rajasta ja Kilpisjärvestä. Ihmiset ovat tietoisempia oikeuksistaan, netti helpottaa valittamista . Muihin huoltotöihin kuuluivat pappilan vajan viime vuoden Kun hinta ratkaisee Tarjoukset voimassa ma 28.7. Auto törmäsi kallionleikkaukseen ja sen jäl- keen pyörähti renkaillaan useita kertoja tiellä, kunnes päätyi tien reunaan. Eniten ovat lisääntyneet riidat lennoista, elektroniikasta ja tietoliikenteestä . Kokkolan leirintäalue on koko Lindellin perheelle uusi kokemus. Vakuutusyhtiöt noudattavat suosituksia lähes aina . He kokivat asuntoauton helppokäyttöiseksi Euroopan pikkukaupunkien kapeilla teillä. Koska tällä mat- Norjalaiset Svanhild ja Odd Johansen leiriytyivät Kokkolaan asuntovaununsa kera viime torstaina. Kokous päätti muun muassa kiinteistöjen kunnossapidosta ja saneerauksista. on kuitenkin hyvin vaikeaa antaa. Ståhlbergin mukaan yli puolet näistä päättyy kuluttajan tappioksi. Aiempina vuosina Johansenit reissasivat asuntoautolla, mutta nyt he ovat myyneet sen keskittyen nauttimaan asuntovaunun antamista mahdollisuuksista. Karikokouksessa saneerattiin ja otettiin kantaa Marko Pinola MAA- JA ULKOKALLA (KP) Kalajoen edustalla sijaitsevien Ulko- ja Maakallan ylintä päätäntä- ja tuomiovaltaa pitävä karikokous kokoontui perinteensä mukaisesti sunnuntaina päättämään saarten itsehallinnollisista asioista. Mutu-tuntumalla sanoisin että autoja on hieman enemmän, Kokkola Campingia pyörittävä Erkki Ahtiainen toteaa. Auto törmäsi kallioon–yksi nuori loukkaantui vakavasti KOUVOLA (STT) Yksi nuori loukkaantui vakavasti henkilöauton törmättyä keula edellä kallioon Kymenlaaksossa Kouvolassa. Kuluttajariitalautakunta ratkaisi viime vuonna yli 5 000 kuluttajien ja yritysten välistä riitaa . Tänne on helppo tulla. Palomestarin mukaan olosuhteet suoralla tiellä olivat hyvät. –?Henrikin eläkkeellä olevat vanhemmat kiertävät asuntoautolla ahkerasti kaikkialla. Oras Apollo 520 SUIHKUSETTI 59 169 00 90 Oras Safira Bidetta 1012 ALLASHANA r tumma tai vaalea r 320 g (3,09/kg) 0 99 Marli JUISSI MEHUJUOMAT r 1 l (0,88/l) 4 KPL 3 50 r Hanassa on helppokäyttöinen lenkkikahva, Bidetta-käsisuihku, ripustin ja suihkuletku 1,5 m 129,00 Oras Safira PKV 1035 KEITTIÖHANA r pesukoneventtiilillä r Hanassa on helppokäyttöinen lenkkikahva ja kääntyvä juoksuputki 100° (mahdollista rajoittaa 40°-80°). Etupenkillä matkustajana ollut mies loukkasi päänsä, ja muut autossa olleet saivat ruhjevammoja eri puolille kehoa. ollut tilavien autojen kannalla. Sairastunut isopappa ei kuulunut vakuutusehdoissa mainittuihin lähiomaisiin. Matkat lähialueelle voi hoitaa kätevästi esimerkiksi polkupyörän tai mopon avulla. –?Matkailijoita muistutamme pitämään lemmikit kytkettynä, jottei lintujen pesintä vaarantuisi. Monentyyppisiä autoja Asuntoauto on vain yleisnimitys ajoneuvolle, johon on rakennettu tila asumista varten. Isoisoisä ei Juuso Taipale (KP) Matkan päälle lähdettäessä karavaanarin on hyvä tietää millaisen mukana pyörillä kulkevan asunnon itselleen reissuun valitsee. Henkilöihin liittyvissä matkavakuutusriidoissa väännetään siitä, kuuluuko matkakumppani tai vahinko vakuutuksen piiriin. Vaunun tuoma vapaus painaa vaakakupissa. olivat selkeät, eikä kuluttajalla ollut oikeutta vaatimiinsa korvauksiin. Vaunun voi jättää leirintäalueelle odottamaan ja lähteä autolla vaikka vähän kauemmaksikin tutustumaan lähiympäristöön. Omalla porukalla pyrimme tekemään korjausmuotit, haminamestari Juha Vierimaa kertoo. –?Päätimme korjata Kolapään sataman hapertuneet betonit. Kaikki autossa olleet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Roskaamista ehkäiseviä kiel- Pidetään paikat siistinä Kokouksessa otettiin myös kantaa yleisen siisteyden puolesta. myrskyissä vahingoittunut katto sekä puutiaisten torjumiseen tähtäävä vesakon raivaus. –?Auto vain parkkiin ja töpseli seinään niin on valmista, Henrik Lindell naurahtaa. –?Paluuta asuntoautoon ei enää ole, Svanhild Johansen naurahtaa. Matkatavarariidoissa kinataan arvosta, katoamisesta ja unohtamisesta. saunaan, kylpyhuoneeseen, terassille jne. Henrikille karavaanarin elämä on tuttua lapsuudesta saakka. Karavaanarit ovat jokakesäinen näky Suomen maanteillä, eikä tähän trendiin ole näkyvissä muutosta tulevinakaan vuosina. Vaikka yhtiöiden välillä on eroja, ei ehtoviidakko ole niin ylivoimainen, etteivätkö perusehdot ja peruspoikkeukset selviäisi melko vaivattomasti. Hänen tyttärensä mies oli ottanut matkavakuutuksen ja maksanut koko seurueen matkat, mutta hän sai peruutuskulut vain omalta osaltaan. Toisessa lautakunnan ratkaisemassa tapauksessa kuluttajalla oli alustava diagnoosi sairaudestaan ennen matkan varaamista. He kertovat karavaanarin elämän olevan Suomen tapaan myös hyvin suosittua Norjassa. kalla yhdessä paikassa yövytään pisimmilläänkin vain muutama yön ajan, on leirin pystyttäminen nopeampaa ja ennen kaikkea helpompaa kuin asuntovaunun kanssa. –?Ihmiset usein luulevat, että kun unohtaa tavaran jonnekin, se korvataan. Kauppa on käynyt hyvin, Tokola toteaa. ”Unohtamista ei korvata” Kuluttajariitalautakunta ratkaisee vuosittain yli 30 matkavakuutusriitaa. Ainutlaatuinen miljöö ja luonto halutaan pitää hyvässä kunnossa jatkossakin. Uusista asuntoautoista myydyimmäksi malliksi ovat nousseet niin sanotut puoli-integroidut mallit, mutta myös vanha alkovi-malli on pitänyt pintansa
19.7.-21.8. . Joensuun mukaan kaapeli ja siihen liittyvät jatkoyhteyden ovat herättäneet kiinnostusta Yhdysvalloissakin. Kuvan koristetyynyt ei sis. . Se luo suorat yhteydet Eurooppaan ilman Ruotsin-kierrosta, mutta parhaimmillaan se voi olla yhdistävä osuus Aasian ja Euroopan välisessä tietoliikenteessä. hintaan. Tekee Suomesta houkuttelevamman kohteen isoille datakeskuksille. Kapasiteettia riittää nykytarpeisiin, mutta liikenne kasvaa voimakkaasti, Svento sanoo. Sen odotetaan tuovan Tiedon väylään mahtuu 80 terabittiä. Sadan kilometrin välein merenpohjassa optisia vahvistimia. Se voi ottaa pankkilainaa käyttäen apuna omaa tasettaan tai myydä osan projektista sijoittajille tai tuleville asiakkaille, kuten puhelinoperaattoreille. . Reitti 5km Voit kiertää reitin omaan tahtiisi TARJOUS 549,ovh 779,- TÄSTÄ VIELÄ -30% 384,- TARJOUS 419,- ovh 629,- TÄSTÄ VIELÄ -30% KAIKKI KESÄKALUSTEET VÄHINTÄÄN kkaa m om asku.c NYT VAIN 293,- % 0 4 - kli ALENNUS OVH-HINNO ISTA. Joensuu sanoo, että Suomes- sa on 3–4 aluetta, joissa valmistaudutaan taistelemaan datakeskusten sijoittumisesta. ! Y Y T H I I ALE K A T S I O N N I H E L A A T S I K I KA KOSKEE KAIKKIA TUOTTEITA -30% Ä L E I V Haasta asi työporukk ! mukaan ALENNUS OVH-, TARJOUS- SEKÄ ALE-HINNOISTA. Maassa merikaapeli kytketään Suomen rautateiden vieressä kulkevan Corenetin kuitukaapeliverkostoon, jotta koko valtakunta pystyisi hyödyntämään nopeaa yhteyttä. –Kaikkien näiden kanssa olemme keskustelleet ja käyneet läpi niiden valmiuksia isoihin investointeihin. Keskusvarastotuote, nopea toimitus! Agatha jenkkisänky 120 x 200 cm. Kaapelin pituus reitistä riippuen 900–1 300 kilometriä. 6 hlöä/joukkue). –?On hyvä, että Suomi saa vaihtoehtoja. Sata miljoonaa euroa Projektin kokonaisrahoitus on noin sata miljoonaa euroa, johon Suomen valtio on jo osoittanut 20 miljoonaa euroa. Toinen kulkee läheltä Baltian maiden ja Puolan rannikkoa kohti Saksaa tai vaihtoehtoisesti lännestä Ruotsin rannikon tuntumasta etelään. Toimitusmyynti. Häiriötilanteessa liikennettä on vaikea siirtää muille reiteille. . 33 € yksilö 174 € ryhmä* (* ryhmä max 6 henkilöä) NiceRunin virallinen jatkopaikka Dyyni!. Toistaiseksi projekti on kokonaan Suomen valtion omistuksessa, mutta valtion omistus voi laskea aina kolmannekseen. . Kaikki osallistujat saavat nauttia monipuolisen piknikin. Ne ovat myös potentiaalisia kaapelin hyödyntäjiä. Kaksi vaihtoehtoa reitiksi Valtion raha ratkaisevan tärkeä projektille –Olemme käyneet läpi yhteyden perusteita ja vaikutuksia myös muiden maiden kuin Suomen tietoliikenneyhteyksiin. Pohjassa kuitukaapeli kohtaa todennäköisesti myös kaasuputken ja sähkökaapeleita. Sydney vuodedivaani. Reitin lopullinen valinta tehdään sen mukaan, kuinka reunavaltioista löytyy kumppaneita. Valtion osallistuminen on välttämätöntä. Sadan miljoonan euron tietoliikennekaapeli luo mielikuvan mittavasta tietoliikenteen putkesta, mutta todellisuudessa se on halkaisijaltaan kymmensenttinen musta letku. 160 x 200 cm (740,-), TARJOUS 565,-, tästä vielä -30% = 395,-. Yhteyttä pidetään yhtenä suomalaisen digitaalisen talouden tulevaisuuden rakentajana. Valmista pitäisi olla ensi vuo- den lopulla tai heti vuoden 2016 alussa. Ennen kuin laivat lähtevät Itämerelle laskemaan kaapelia, Corenetin pitää hankkia lisää rahaa projektia varten. Tiedonsiirtokapasiteetin kannalta se ei ole välttämätön tässä ja nyt. . Merikaapeli voisi olla jatkopala Venäjän Koillisväylälle suunnittelemalle datakaapelille. Niistä kunkin kapasiteetti on kymmenen terabittiä sekunnissa eli kokonaiskapasiteetti on 80 terabittiä. Tavoitteena on saada myös EU-rahaa Verkojen Eurooppa (CEF) -paketista. –?Kaapeli ei olisi kaupallisesti mielekäs yhdelle yhtiölle. . Ale-kampanja voimassa 10.8.2014 asti. –Julkinen keskustelu keskittyy maailman viiteen suureen datakeskuksia käyttävään yhtiöön, mutta niiden ohella on merkittävä joukko isoja teollisuus- ja palveluyrityksiä, jotka tarvitsevat pilvipalveluja ja tietoliikennekapasiteettia. Asia on laskettu monta kertaa. . Sis. Yleisöantia on turha odottaa tässä vaiheessa. SUOMI RUOTSI VIRO VENÄJÄ LATVIA TANSKA LIETTUA ISO-BRITANNIA SAKSA PUOLA Asmo Raimoaho Lähde: Corenet, PwC analysis tietoliikennekeskuksia ja työpaikkoja. ALEKSI POUTANEN Merikaapelin reittivaihtoehdot Nykyisiä tietoliikenneyhteyksiä NORJA Sami Suojanen Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiComin toimitusjohtaja Reijo Svento sanoo, että merikaapeli on sijoitus tulevaisuuteen. 6 UUTISET MAANANTAINA 28.7.2014 KESKIPOHJANMAA Datajätteja houkutellaan Suomeen Kehitysjohtaja Jukka-Pekka Joensuun hyppysissä on uusi tietoliikenneyhteys Suomesta suoraan Saksaan. Jokainen alue on hieman eri vaiheessa. SUOMI-SAKSA-KUITUYHTEYS Koolla ei väliä. Uusi yhteys parantaa toimintavarmuutta ja lyhentää tietoliikenteen viivettä. Kukapa tietää, vaikka illalla vähän tanssitaankin… Ilmoittautuminen: www.nicerun.. Värit: musta, harmaa tai beige. Joensuu on toukokuusta johtanut Suomen ja Saksan välille rakennettavaa merenalaista valokuitukaapeliprojektia. Kehitysjohtaja Jukka-Pekka Joensuu Corenet-yhtiöstä muistuttaa, että koko ei ole tärkeää, vaan se, mitä valokuitukaapelin avulla voidaan tehdä. –Meillä on jo asiakkaiden kannanottoja siitä, että suorat yhteydet ovat välttämättömiä. Sventon mukaan operaattorit eivät olisi yksin investoineet suoraan merikaapeliin. Uusi kaapeli viedään aiemmin laskettujen putkien tai kaapeleiden yli tai se kulkee vanhojen rinnalla. Reitin varrella nautitaan merellisten maisemien lisäksi kauniista kangasmetsästä, hiekkadyyneistä, ja kesän 2014 loma-asuntomessujen upeista kohteista sekä tietenkin auringosta. Yhdessä yksittäisessä yhteydessä sillä ei ole suurta merkitystä, mutta kun puhutaan valtaisista tietomääristä, niin sitten viiveellä onkin jo merkitystä. -70% JOPA ASUNTOMESSUT JYVÄSKYLÄSSÄ 11.7.-10.8.2014 Olemme mukana, tervetuloa! Naisten liikuntajuhlaa HINNAT Kalajoella 23.8.2014! Luvassa on liikuntaa, mukavaa yhdessäoloa ja piknik-tunnelmaa ainutlaatuisilla hiekkarannoilla. . Kaapeli aurataan 1–3 metrin syvyyteen meren pohjassa. Joensuu ei lipsauta asiakkaiden nimiä. –?Suora yhteys vähentää tietoliikenteen viivettä. Nykyisin Suomen tietoliikenneyhteydet ulkomaille kulkevat pääosin yhtä reittiä Ruotsin ja Tanskan kautta. Kaapelille on vielä kaksi vaihtoehtoista reittiä. Sami Suojanen Kaapelin koko on pettymys. Corenet on valtion sataprosenttisesti omistama yhtiö. Kaapeliin liittyy suuria toiveita. EU:n pitää antaa yhteydelle lupa, koska siinä käytetään julkista rahaa. 228 x 158 cm. Suomi odottaa tietoa Microsoftin lupaamasta da- takeskuksesta ja toivoo saavansa muita isoja facebookin tai googlen kaltaisten yhtiöiden datakeskuksia. KALAJOKI SEUTU NYT VAIN SISÄLTÄÄ PETAUSPATJAN a ce Run -tsempparein i N PALJON KESÄKALUSTEITA HETI MUKAAN! JHT 03-joukkue KALAJOKI Nice Runin 5 km pituinen reitti kuljetaan omaan tahtiin hiekkasärkkien maisemissa. Avattavalla vuodevaatelaaikolla (825,-), TARJOUS 713,-, tästä vielä -30% = 499,-. Suomella on erityisen suuri intressi, koska kaapelista odotetaan uutta potkua talouteemme ja koko yhteiskuntaan, Joensuu sanoo. Ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja, kesäkalusteita eikä Ekornes-tuotteita. Kehitysjohtaja Jukka-Pekka Joensuu Corenet-yhtiöstä korostaa, että tärkeää on se, mitä valokuitukaapelin avulla voidaan tehdä. Onko toive perusteltua. Kaapelissa on todennäköisemmin kahdeksan kuituparia. Euroopan ja Aasian välisen tietoliikenteen odotetaan kasvavan melkein 300 prosenttia seuraavan viiden vuoden aikana. petauspatjan ja rosterijalat. Vaihtoehtoja on useita. Ensimmäisten työkuukausiensa aikana Joensuu on neuvotellut Itämeren rantavaltioiden, EU:n komission ja rahoittajien kanssa. Inari-kankaalla. . Tapahtumaan voi osallistua yksin tai joukkueena ystävien kanssa (max. Kun valtio osallistuu muun muassa huoltovarmuuden takia ja loppu jaetaan useamman yhtiön kanssa, niin sitten projektista tuleekin jo mielekäs. Ne ovat Oulun ja Kajaanin seutu, Tampereen ja Hämeenlinnan alue, Pori, Helsinki ja tietenkin Kymenlaakso, jolla on jo näyttöä vanhan paperitehtaan muuttamisesta datakeskukseksi Googlelle.
24%). Monet matkailijat tekevät pysähtyessään myös veikkauksen, joten loton päävoitto ei välttämättä jää Kaustiselle. Tällä viikolla heillä oli lottoarvonnassa jännitettävää, mutta päävoittoa ei tullut. Teboililla asiakkaita riitti tasaisena virtana, mikä heitä tiskin takana palvelleen Jenna Järvelän mukaan ei ole mitenkään poikkeuksellista. Elämää 1,3 miljoonaa ei kuitenkaan välittömästi muuttaisi. Atria LAATIKOT 350-400 g maksa-, makaroni-, salami- ja lihaperunasoselaatikot, 2,50-2,86/kg 1.- rs/nippu/kg kpl KESÄPORKKANA 1 kg/ps Suomi, SIPULINIPPU Suomi, AVOMAANKURKKU Suomi, JÄÄSALAATTIPUSSI 100 g Suomi, Leotica LUUMU Unkari, MINIVESIMELONI Espanja ERÄ! JÄÄTELÖITÄ 55-119 g Kingis puikot, Magnum puikot, Magnum Sandwich, Panda tuutit ja puikot, Jättis tuutit, Pingviini tuutit ja Puffetit, 8,40-18,18/kg Saarioinen VISPIPUURO 300 g ja KIISSELIT 200 g 3,33-5,00/kg 1.- PIHVI- ja KANAHAMPURILAISET 150 g 6,67/kg rs 3.33-4,17/kg 1.- SUOLAKEKSIT 100 g 1.- BROILERIN KOIPIREISI 1.kpl TÄYTEKEKSIT 180-190 g 5,26-5,56/kg 1.- pkt Findus PERUNAKIEKKO ja PERUNAPALLAOT 324-350 g 2,86-3,09/kg 1.pkt herkkusieni-, valkosipuli- ja kielileikkeleet, 6,67/kg 1.- 1.- ps pkt Findus pkt Findus 10 Frionor KALAPUIKOT 250 g 4,00/kg NUPPU-, HERKKU- ja TALONVIHANNEKSET 300 g 3,33/kg ARKIJOGURTTI 1 kg Kantolan Ballerina 10,00/kg Snellman LEIKKELEET 150 g Valio Hyvä Suomalainen Grillattu ps Lu Tuc 2,50/kg kpl Oululainen JÄLKIUUNILEIVÄT, -PALAT, -VIIPALEET ja NAPIT 240-300 g 1.- Hoviruoka LIHAPIIRAKKA 4 kpl/400 g 1.pkt 1,00/kg 1.- 1.- prk ps Myllyn Paras PASTA-ATERIAT 175-180 g RAKETTI SPAGETTI 350 g 5,71-6,25/kg 1,43/kg 1.- 2 ps ps Malaco Pikkuhyvä Olvi 8,33-9,09/kg 0,84/l MAKEISPUSSIT 110-120 g 1.- VIRVOITUSJUOMAT 0,95 l 1.- 1.- pl sis. 3 rs/tal. pantin 0,20 ps www.k-citymarket.. – Tässähän me oltaisiin silti, Hohenthal kuittaa. Kukaan miehistä ei haluaisi voiton jälkeenkään muuttaa pois Kaustiselta. – Rahalla ei ehkä saa onnea, mutta kyllä se sen saavuttamisessa saattaa hyvinkin auttaa. – Kyllähän tuollainen summa itsellekin kelpaisi. 1,3 miljoonaa on aika sopiva summa, Piirto pohtii. Myös muut hankkisivat paremman auton ja maksaisivat velat pois. 1.- 1.- rs raj. HINNAT VOIMASSA MA-KE 28.-30.7.2014, ellei toisin mainita. Kaikki veikkaavat säännöllisesti, mutta päävoittoa kukaan ei tunnusta osuneen omalle kohdalle. Järvelä kertoo, että Teboililla käy paljon vakioasiakkaita, jotka jättävät loton joka viikko. Jasper Nyyssölän ensimmäinen ostos ylimääräisen rahan kilahdettua tilille olisi tuliterä mopo. Mika Tastula sanoo kuitenkin, että lyhentäisi työpäiväänsä, ja valikoisi töitään paremmin. Saarioinen KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. Työntekoakaan miehet eivät kokonaan lopettaisi. k kotitalou ta Tuottei t rajoitetu erät. alv. KP/ANNI SAARI EUROLLA ENEMMÄN et Tarjouks in a va voimass sille. Talo ja auto vaihtoon Teboilin terassilla sunnuntaiaamupäivää vietti neljän kaustislaisen miehen porukka, joka kuuluu TB:n vakiokävijöihin. Janne Nyyssölä arvelee, että loppujen lopuksi elämä jatkuisi voiton jälkeenkin melko saman- 1,3 miljoonaa kuuluisi sellaiselle henkilölle, joka yrittää parhaansa, mutta ei silti tahdo pärjätä. 0105 379 100 MA–PE 9–21, LA 9-18, SU 12-18 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Lottoajia riittää kuitenkin myös kunnan sisällä. Mika Hohenthal myöntää kirpaisevan, kun potti lipuu läheltä ohi. Järvelä sanoo, että monet asiakkaat eivät käytä Veikkauksen nettipalvelua, vaan haluavat ehdottomasti paperisen lottokupongin. Omat suunnitelmat päävoiton varalle ovat valmiina. Miljoona on sopiva summa Ähtäristä kotoisin olevat Minna Piirto sekä Janne ja Jasper Nyyssölä pysähtyivät Kaustisella sunnuntaina matkalla Kalajoelle. Atria SIKA-NAUTA JAUHELIHA 250 g 4,00/kg HEDELMIÄ JA VIHENNEKSIA EUROLLA! 1.- rs raj. – Talo, auto ja lomamatka. Kaustinen on risteyskohdassa, joten täällä käy paljon matkailijoita. laisena kuin tähänkin asti. 4 rs/tal. He kertovat veikkaavansa aina silloin tällöin. UUTISET 7 KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.7.2014 ”Kaustiselta en lähtisi mihinkään, vaikka voittaisin” Lottovoittoa puitiin Teboililla Anni Saari KAUSTINEN (KP) Tieto Teboililla pelatusta loton 1,3 miljoonan euron päävoitosta otettiin Kaustisella sunnuntaina rauhallisesti vastaan. Hänen mielestään Mika Tastula (vas.), Mika Hohenthal, Juha-Matti Pollari ja Aapo Penttilä viihtyvät Kaustisella. – Mutta menisi varmaan aika kauan, ennen kuin ymmärtäisi, mitä voitto oikeastaan tarkoittaa. – Varmaan arvontaa on sillä tavalla jännittävämpi seurata, Järvelä pohtii. Aapo Penttilä pohti, kannattaako TB:llä enää jatkossa veikata, kun päävoitto kerran jo paikalle osui. Juha-Matti Pollari uskookin, että miljoona helpottaisi elämää. – Varsinkin kesäisin täällä on tosi vilkasta
– Me selviämme, koska teen hanttihommia kuljettajana. – Suomi on yksi niistä maista, joiden kohdalla on ollut paljon viivästyksiä. Hamas rikkoo itse omaa tulitaukoaan, sanoi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu uutiskanava CNN:lle. Madridissa sattunut onnettomuus oli yhtiön historian ainut. Hän ei ole kuullut, että kongolaisia syrjittäisiin. Ainut joka saattaa pelastaa yhtiön, on se, että valtio investoi siihen, Schiavo sanoo. Vain kuukausi turman jälkeen yhtiön toimitusjohtaja Ahmad Jauhari Yahua sanoi Wall Street Journalille, että lippujen kysyntä on laskenut. Mufaumen neljätoistahenkinen perhe on odottanut kiintiöpakolaispaikkaa Suomeen maaliskuusta 2013 lähtien. Häntä kuitenkin huolettaa se, miten voi elättää perheen, jos kielen oppimiseen menee viisi vuotta. Hänen mukaansa on tärkeää selvittää terroriuhan tilanne pidemmän aikavälin kannalta. Sundsvallin yliopiston turismin tutkimuksen johtaja Maria Lexhagen uskoo Expressenin haastattelussa, että yhtiö voittaa vaikeutensa. heinäkuuta. NORJA NOSTI VALMIUSTILAANSA . Historiasta kuitenkin löytyy useita varoittavia esimerkkejä, joissa onnettomuudet ovat olleet keskeisessä roolissa kaatamassa suuriakin lentoyhtiöitä. Pakolaismies elättää neljätoistahenkistä perhettä, johon kuuluvat vaimo, kahdeksan lasta ja neljä lastenlasta. läsnäolo Norjassa. – Maahanmuuttovirasto on nykyään todella tehokas, mutta kuntasijoitukset ovat murheenkryyni. Jo ennen onnettomuutta talousvaikeuksiin joutuneen Pan Amin maine oli tehnyt siitä toistuvan kohteen terroristeille, ja jumbojetin räjähdys Skotlannin yllä näkyi matkustajamäärissä. He ovat odottaneet pitkään – monet puolitoista vuotta. Kongolaisia kiintiöpakolaisia on myös Malawissa ja Sambiassa. Pakolaisperheen pääsyä Suomeen lykättiin elokuulle Sunnuntaina poliisi sanoi päivittävänsä arviotaan terroriuhasta, mutta päivitys luovutettiin vain poliisijohdolle. Torstaina Norjan poliisi kertoi, että Norjaan kohdistuu terrori-iskun uhka. Viime vuonna Malaysian Airlines teki lähes 300 miljoonan euron tappiot. – Viiden vuoden kuluttua en ole varmaan tarpeeksi vahva tehdäkseni töitä. – Vastaanotto on vapaaehtois- Nuoret tytöt liikkuvat huonossa seurassa ja voivat saada lisää lapsia. . Sen osakekurssi on pudonnut kolmanneksella vuoden alun lukemista. Vuodesta 2001 kiintiöpakolaisten määrä on ollut vuosittain 750. Lauantaina Norja alkoi vaatia passia tai henkilöllisyystodistusta kaikilta maahantulijoilta. Hamas rikkoi omaa tulitaukoaan Eeva Suhonen Kongolaisella Kandinda Mufaumella, 61, on raskas taakka harteillaan. Khazanah Nasional on sijoittanut lentoyhtiöön lähes 80 miljoonaa euroa viime vuosina. Perheen piti matkustaa Suomeen 9. Turvallisuuspoliisi ei vielä paljastanut, milloin se aikoo tehdä uuden julkisen uhka-arvion. Hän uskoo saavansa Suomessa hoitoa ja pystyy taas tekemään töitä täysipainoisesti. Suomeen tuloa odottavia kongolaisia kiintiöpakolaisia on 41. Hän kuitenkin korostaa, että uhkaan on varauduttava. 24-vuotias tytär Mangaza Mufaume on käynyt 12-vuotisen koulun loppuun, mutta hänellä ei ole rahaa todistusmaksuun. Lentoyhtiön suurin omistaja, valtionyhtiö Khazanah Nasional, otti jo kuukausi sitten esille lentoyhtiön yksityistämisen. Siitä asti elämä on ollut katkolla. Perjantaina poliisi pysyi vaitonaisena yksityiskohdista. Perheen piti matkustaa Suomeen 9. Suomalaisille tutuin vastaava tapaus lienee pohjoismaisen SAS:n omistaman Spanairin konkurssi. Paul Kenya kehuu Suomen ottaneen paljon kiintiöpakolaisia Ruandasta – myös niitä, jotka KANDINDA MUFAUME . Yksi syy legendaarisen Pan Am -yhtiön konkurssiin vuonna 1991 oli Lockerbien pommiisku noin kaksi vuotta aiemmin. Samaa mieltä on Yhdysvaltain liikenneministeriön entinen tarkastaja, Mary Schiavo, joka sanoi ruotsalaisen Expressen-lehden haastattelussa, että yhtiöllä ei ole tulevaisuutta. . . Poliisi kuitenkin korosti, että uhan yksityiskohtia selvitetään yhä, ja tilanne voi vielä muuttua. – Me emme voi hyvin. Matkaa siirrettiin, ja heille kerrottiin matkan toteutuvan elokuussa. AP. Vain vuotta myöhemmin toinen kone syttyi tuleen kesken lennon ja putosi Evergladesin rämealueelle. Onnettomuudet koituivat myös valtaisaa vauhtia kasvaneen halpalentoyhtiö Valujetin kohtaloksi 1990-luvulla. Tytöt haluaisivat itsenäisyyttä, ostaa omat kauneudenhoitotuotteensa ja käydä lisää kouluja. Hamas sanoi hyväksyvänsä YK:n toivomuksen keskeyttää taistelut muslimien paastokuukauden päättävän Eid alFitr-juhlan vuoksi. Valtion sijoitushalukkuutta saattaa vähentää se, että Malaysian Airlines oli vaikeuksissa jo ennen ensimmäistäkään onnettomuutta. ovat vaikeasti sairaita. Uskomme, että meidät otetaan hyvin vastaan, isä Mufaume sanoo. Se esti muun muassa hollantilaisilta ja australialaisilta poliiseilta pääsyn paikalle. – Ja juuri nyt en voi edes ottaa työtä Kigalin ulkopuolelta, kun emme tiedä milloin matka Suomeen toteutuu, Kandinda Mufaume sanoo. Kukaan muu ei ole saanut töitä, vaikka osa lapsista on jo aikuisia ja kouluja käyneitä. Ampuminen kuitenkin jatkui iltapäivällä Hamasin ilmoittaman tulitauon alettua. ta. Useimpien on vaikea ymmärtää, että Suomi ei ole vielä valmis, Kenya kertoo. Poliisi kertoi jo aiemmin, että tekijät ovat saattaneet lähteä Syyriasta Norjaan. . Ison risteilijän hinaus kesti neljä päivää onnettomuuspaikalta lähes 300 kilometrin päästä. 8 MAANANTAINA 28.7.2014 KESKIPOHJANMAA ULKOMAAT EEVA SUHONEN Terrorihyökkäyksen uhka laski Norjassa HETA HASSINEN, STT Helsinki Norjan poliisin mukaan vaikuttaa, että terrorihyökkäyksen uhka maassa on laskenut jonkin verran. Netanjahun mukaan tulitus vaatii sen, että Israelin on puolustettava itseään. Lisäksi perheenyhdistäminen voi tulla yllätyksenä. Syynä oli raju tulitus alueen läheisyydessä. Maaliskuussa 2013 koko perhe sai kiintiöpakolaispaikat Suomesta. toukokuuta neljän toverinsa kanssa armeijan kohteisiin. Poliisi kertoo tutkineensa erityisesti taistelijoita värvänneiden henkilöiden taustoja Norjassa. Asiasta kerrottiin sunnuntaina poliisin tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa paikalle yritetään päästä uudestaan maanantaina. Abu-Salha iski 25. Turvallisuuspoliisi ei kerro tarkemmin, millaista tietoa se on onnistunut saamaan haltuunsa. Kandinda Mufaumen tuloilla elää koko perhe. Moni kunta pohtii, mistä pakolaisille asunnot, kotoutumis- palvelut ja työllistyminen. Erityisasiantuntija Anu Wikman-Immonen Kuntaliitosta kertoo, että monet isot kunnat eivät enää ota kiintiöpakolaisia, koska itsenäisiä turvapaikanhakijoita on niin paljon. Suomen Maahanmuuttovirastossa tiedetään kongolaisten sijoitusongelmista. Hän antoi sille elinaikaa yhden vuoden. STT, AFP, Reuters Costa Concordian hylky hinattiin Genovan satamaan GENOVA Italialaisristeilijä Cos- ta Concordian hylky saatiin sunnuntaina hinattua Genovan satamaan. Mistä pakolaisille palvelut kunnissa. heinäkuuta. Aina ei ole tarjota tarpeeksi isoja asuntoja. Järjestö myönsi itse ampuneensa kranaatteja Israeliin. Mutta Venäjällä on yksi alue, johon Obama ei saa matkustaa: Tshetshenia. – Kun vihdoin saavumme Suomeen, menen polvilleni maahan ja kiitän Jumalaa. Me tulemme iloitsemaan. Olemme saaneet kieli- ja kulttuurikoulutusta. STT, AFP, Reuters Rajut taistelut estivät pääsyn putoamispaikalle HAAG Kansainvälisille tutki- joille ei vielä sunnuntainakaan auennut pääsyä Itä-Ukrainassa malesialaiskoneen putoamispaikalle. Poliisijohtaja Odd Reidar Humlegård sanoo TV2:lle, ettei häntä huoleta ääriryhmien Kandinda Mufaume pakeni perheineen Kongon demokraattisen tasavallan pitkään jatkunutta veristä sisällissotaa Ruandaan vuonna 2001. Humlegård kiisti epäilyn jo perjantaina. Hylky makasi onnettomuuspaikalla Giglion saaren rannassa, kunnes se aiemmin tässä kuussa saatiin nostettua kellumaan hinausta varten. – Voimme vihdoinkin päästää helpotuksen huokauksen, sanoi Italian ympäristöministeri Gian Luca Galletti. Turvallisuuspoliisi korosti sunnuntaina, ettei se tiedä, ovatko terroriuhan takana olevat henkilöt norjalaisia Syyria-taistelijoita. – Mielessämme on vielä kolmen vuoden takainen vakava ja järkyttävä tapahtuma, joten meidän on otettava uhkaukset vakavasti, Humlegård sanoo. Kuntien resurssit eivät riitä. Naapuritkin nauravat meille, kun emme sittenkään lähteneet, sanoo Mufaume. Sunnuntaina poliisi kertoi tekevänsä sisäisen päivityksen terroristiuhasta. Viranomaiset kertoivat ensimmäisen kerran torstaina, että Norjaan suunnitellaan terrori-iskua. Sen edellinen kuolemaan johtanut onnettomuus oli vuodelta 1995. Malesian suurimman pankin, Maybankin, sijoitusasiantuntija Moshin Aziz arvioi BBC:n haastattelussa, että Malaysia Airlinesin haasteet ovat ylitsepääsemättömiä. – Matka putoamispaikalle ja itse paikka ovat liian vaarallisia aseistamattomien tarkkailijoiden tehtävään, sanoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin Ukraina-tehtävää johtava Alexander Hug. Odotuksen keskellä Mafaumen perheen miehillä on muitakin huolia. Kotina on kolmen huoneen asunto Kigalissa, Ruandan pääkaupungissa. Tshetshenian presidentti Ramzan Kadyrov on kirjoittanut Instagram-tililleen, että Ukraina-pakotteiden vuoksi matkustuskiellossa ovat Obama sekä EU-komission johtotroikka. Yahya selittää tätä paitsi katoamisen aiheuttamalla negatiivisella julkisuudella, myös sillä, että markkinointia on pienennetty, ja yhtiössä on sen sijaan keskitytty uhrien omaisiin. Turvallisuuspoliisi mainitsi keränneensä paljon uutta tietoa terroriuhasta. Turmassa kuoli 32 ihmistä. – Mitä, jos en saa todistusta. . LYHYESTI JERUSALEM/GAZA Taistelut laantuivat Gazassa sunnuntaina sen jälkeen kun palestiinalaisjärjestö Hamas oli ilmoittanut 24 tunnin humanitaarisesta tulitauosta. – Kunnissa ei ole perinteitä kongolaisten vastaanotossa ja Kongon kriisi on monelle tuntematon, toteaa ylitarkastaja Marjo Mäkelä. Tänä vuonna määrää lisättiin 300:lla ja samanlaista lisäystä kaavaillaan ensi vuodeksi Syyrian kriisin vuoksi. Onnettomuus on ollut historiassa olennainen osa monen lentoyhtiön konkurssiin johtanutta tapahtumaketjua Daniel Wallenius Ennen lento MH370:n katoamista maaliskuussa, Malaysia Airlinesin historia oli hyvä. AP Amerikkalainen itsemurhapommittaja iski BEIRUT Al-Qaidaan kytköksissä oleva syyrialainen taistelijaryhmä on julkaissut videon ensimmäisestä amerikkalaisesta, joka on tehnyt maan sisällissodassa itsemurhaiskun. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n haastattelussa turvallisuuspoliisin viestintäjohtaja Trond Hugubakken sanoo, että lisätiedot ovat uskottavia ja auttavat viranomaisia rakentamaan kokonaiskuvaa terroriuhasta. Se helpottaa palvelujen tuottamista. Sitten Kenya kuitenkin huokaisee, että hän ei pysty antamaan perheille tietoa siitä, miksi muutot viivästyvät. Myimme jo perheen tavaroita. Helsingistä, Tampereelta ja Kuopiosta lentänyt yhtiö kaatui vuonna 2012 jouduttuaan sitä ennen pahoihin talousvaikeuksiin vuonna 2008 sattuneen lento-onnettomuuden uhrien omaisille maksettujen korvauksien vuoksi. Ja huoli painaa siitä, että naapurit ovat kateellisia ja yrittävät hyötyä tilanteesta. Turvallisuuspoliisi jatkoi maahan kohdistuvan terroriuhan ja Syyrian sodan yhteyksien selvittämistä. Moni kunta pohtii, mistä pakolaisille asunnot, kotoutumispalvelut ja työllistyminen. Alus ajoi karille maan rannikolla yli kaksi vuotta sitten. . – Jotkut pakolaiset epäilevät, että UNHCR on hävittänyt heidän asiapaperinsa. Ongelma on, että hyväksynnän jälkeen itse muutto on ollut monen kohdalla epävarma, sanoo Paul Kenya, Ruandan UNHCR:n uudelleensijoituksista vastaava työtekijä. Ympärillä vaimo ja viisi vanhinta lasta. – Me tiedämme ihmisiä, jotka ovat päässeet Kanadaan ja Yhdysvaltoihin nopeasti. Siinä kuoli yli 150 ihmistä, heidän joukossaan yksi suomalainen. Kongolainen Kandinda Mufaume pakeni Kongon demokraattisen tasavallan sisällissotaa Ruandaan vuonna 2001. Lauantaina Bergenissä suljettiin ilmatila, koska kaupungissa järjestettiin Tall Ships’ Races. Perhe ei oikein enää jaksa uskoa yhteenkään nimettyyn matkustuspäivään. Kaikki tutkijat eivät ole lähteneet tuomiopäivän ennustajiksi. Hän sanoi Norjan TV2:lle sunnuntaina, ettei ole huolissaan siitä, että uhkaus on kohdistettu maanantaihin. Tänä vuonna kunnille maksetaan ylimääräistä korvausta kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR huolehtii Ruandassa olevista pakolaisista, joita on yli 70 000. Samalla mediassa liikkui tietoja siitä, että terrori-iskua olisi saatettu suunnitella maanantaille, jolloin muslimit juhlivat paastokuukausi ramadanin päättymistä. Tarvitaanko sitä Suomessa, hän kysyy. Ruandassa on ulkomaalaisen vaikea saada töitä. Taistelut jatkuivat siitä huolimatta, että hallinto ja kapinalliset ovat sopineet tulitauosta putoamispaikan välittömässä läheisyydessä. Nyt on kerrottu, että muutto olisi elokuussa. Turmat Malaysian Airlinesin loppu. Maan valmiustila pidettiin korkeana. Wikman-Immonen lisää, että kunnat suosivat pakolaisperheitä, jotka tulevat samasta maasta aiemmin kuntaan muuttaneiden kanssa. – He odottavat ratsua valkoisella ritarilla pelastajaksi. Malaysian Airlines tiedotti viikonloppuna että kaikki yhtiöltä lipun loppuvuodeksi varanneet voivat peruuttaa matkansa maksutta. Vuonna 1995 yksi sen koneista syttyi tuleen kesken nousukiidon huollon laiminlyönnin vuoksi. STT, AFP Obamaa ei päästetä Tshetsheniaan MOSKOVA Venäjä ei ole tois- taiseksi reagoinut Yhdysvaltain pakotteisiin asettamalla presidentti Barack Obamaa matkustuskieltoon. Perheen isällä Kandinda Mufaumella (kesk.) on diabetes. Itä-Ukrainassa kuoli 13 ihmistä, mukaan lukien kaksi lasta, kun kapinalliset ja armeija taistelivat Donetskin lä- hettyvillä Horlivkan kaupungissa. Gazan sodassa on saanut surmansa 1 060 palestiinalaista ja 45 israelilaista. Hymyilevä Moner Mohammad Abu-Salha, 22, kertoi videolla arabiaksi odottavansa innolla taivaaseen pääsyä. Matkaa siirrettiin
Se haittaisi eniten nopeita heittäjiä kuten Ruuskasta ja Etelätaloa, keihäänheiton lajivalmentaja, maailmanmestari Kimmo Kinnunen kertoo. LEHTIKUVA/LIONEL BONAVENTURE HALIKKO (KP) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran Minna Nygård tähtäsi hopeamitalin arvoisesti kiväärilajien SM-kilpailujen toisena päivänä Halikossa. Jos uusi alusta on tehty vähänkään liian pehmeäksi, se alkaa pompottaa ja sotkee heittäjän ajoituksen. 4 x 400 m: 1) Suomi 3.47,48 (Jonna Julin, Anna Kohtamäki, Simone Wiklund, Katri Mustola), 2) Norja 3.47,85, 3) Ruotsi 3.48,29. Viikkojen kuluessa Ronkaalassa on tullut vierailtua muutamaan otteeseen ja joka kerta on tuntunut, että tämän kuumemmassa ei voi pelata. –?Kalevan kisojen finaalissa tästä kolmikosta kaksi pisimmälle heittänyttä saavuttaa paikan joukkueeseen ja kolmanneksi pisimmälle heittänyt on kotiin jäävä varamies, Kemppainen on linjannut. Harjoituksen tulosta tai jotain, mutta lauantain naisten liigan pelissä erotuomari totesi, että kyllä jaksaa, kun on pakko. Guy Storbackan valmentaman Zenitha Erikssonin ennätys on 2.07,62. Nibali polki 21 etapin ja 3?664 kilometrin reitillä neljä etappivoittoa. –?Tekniikka, tekniikka, tekniikka, Kinnunen tiivistää heittämisen salat. Ja kaatumiset ovat osa tätä kilpailua, Nibali arvioi Froomen ja Contadorin keskeytysten merkitystä. Maaottelua uhkaa kuitenkin sotkea Tshekin maailmanmestari Vitezslav Vesely. Esteratsastuksen grand prix -sarjan 4/5 kilpailu: Luokka 17, 145+150 cm, grand prix: 1) Sanna Backlund/Wilhelmina (HARI) 4-0/46,79, 2) Helena Wist/ Cosima (LOR) 4-0/46,99, 3) Susanna Rautanen/Zia Haida (TAVA) 4-0/48,49, 4) Tomas Kiviranta/MG Glendora 2472 (SRC) 5-0/53,93, 5) Valtteri Reilin/Welfe de la Vie (TRS) 0-8/47,71, 6) Marina Ehrnrooth/EVLI Luikka (KRK) 4-4/48,23. Broändan tulosaika oli 69,57. Antti Ruuskanen, Ari Mannio ja Lassi Etelätalo karsivat kahdesta jäljellä olevasta paikasta Kalevan kisojen loppukilpailussa 3. Zenitha Eriksson kiri Pohjoismaiden mestariksi KÖÖPENHAMINA (KP) IK Falkenin Zenitha Eriksson voitti naisten 800 metrin kultaa ankaran kirikamppailun päätteeksi ajalla 2.10,68 22-vuotiaiden pohjoismaiden mestaruuskisoissa Kööpenhaminassa. Liitto haluaa nyt katsastaa tilanteen Kalevan kisoissa, Parviainen totesi. Mestaruuden otti MyA:n Eila Väisä- nen, jonka pisteet olivat 534. –?Se on lähellä ja pienestä kiinni, mutta laji on herkkä ja yksi yleisurheilun vaikeimmista lajeista, Kinnunen muistuttaa. Nibalin ohella ainoastaan belgialainen Eddy Merckx, ranskalaiset Jacques Anquetil ja Bernard Hinault, italialainen Felice Gimondi ja espanjalainen Alberto Contador ovat voittaneet Ranskan ympäriajon sekä Italian ja Espanjan ympäriajot. Hänen uraansa varjostivat dopingsyytökset. Luokka 15, 130 cm: 1) Emma Broända/Buckhorst (KSUR) 0/69,57, 2) Jessica Aminoff/Billnäs Amorin (BR) 0/69,96, 3) Susanna Rautanen/Clooney (TAVA) 0/75,64. Helteellä tärkeintä on tietenkin etukäteinen nestetankkaus. –?Olin valmis taistelemaan heitä vastaan. Heittoon ei silloin tule nostetta, ja se jää matalaksi, lajivalmentaja Kimmo Kinnunen selittää. Näin valinta pitääkin tehdä. Myös Mannion kunto on menossa hyvään suuntaan, eikä hänelläkään ole ongelmia valintajärjestelmän kanssa. Ari Mannio lupaa pistää kilpakumppanit koville Kalevan kisojen keihäs?naalissa. Pesäpallokollegoitaan kovemmassa rääkissä tuntuisivat olevan jalkapalloerotuomarit, jotka joutuvat ravaamaan kentällä saman 45 minuuttia putkeen kuin pelaajatkin. asti Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Joukkueet kohtaavat tänään uudestaan. Heikommassa hapessa puolestaan ovat olleet katsojat ja valmentajat, jotka ovat huokailleen ankaria olosuhteita. Mannio on tilastoissa 18:ntena 83,70 metrisellään. Tänä vuonna Zürichin EMjoukkueen valinnasta vastaa Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen. Mielenkiintoisimmillaan valinnat on oikaistu urheilun oikeusturvalautakunnassa, joka siunasi Antti Ruuskasen Daegun MM-finaaliin 2011. Stadionit ovat matalalle heittävän Ruuskasen temmellyskenttää, sillä hän ei saa heittoihinsa lisämetrejä myötätuulessa. Alkukaudesta Ruuskanen ja Mannio näyttivät varmoilta EM-joukkueen jäseniltä jo valitun Tero Pitkämäen seuraksi, mutta Lassi Etelätalo muutti asetelman ennätysheitollaan Joensuussa. Hän polki Pariisiin maltilla pääjoukon mukana ja voitti kilpailun ensimmäisenä italialaisena sitten Marco Pantanin. HELSINKI (STT) Antti Ruuskasen valmentaja, maailmanmestari Aki Parviainen ja Ari Mannio pitävät Urheiluliiton tekemää muutosta keihään valintasääntöön oikeudenmukaisena. –?Itse olisin valinnut alkukauden näytöillä myös Ruuskasen Zürichin joukkueeseen. Matkanteko päättyi kaatumiseen myös kahdesti Ranskan ympäriajon voittaneella Alberto Contadorilla. –?Suomalaiset, Thomas Röhler, Andreas Hoff mann ja Vesely tietysti, Kinnunen luettelee EM-suosikkejaan. Tauolla ehtii kuulemma huilia ja levätä tarpeeksi. Siinä vauhdissa pitäisi tehdä rytmitys, joten pitkälle heittäminen vaatii voiman lisäksi melkoista taitotasoa. hän ei saa mahapaineita kiinni kunnolla ja joutuu sitten antamaan pikkuisen polvesta väliä. Lopuksi toivon sydämestäni, että ilmastoimattomat pikkubussit ovat jo jääneet ajasta ikuisuuteen ettei yhdenkään joukkueen tarvitse kärvistellä pelimatkojaan tulikuumissa pätseissä. Suomalaiset, saksalaiset ja Vesely Pitkämäki on kauden maailmantilastossa neljäntenä tu- loksella 86,61. Puhutaan kuitenkin miehestä, joka ei ole koskaan jäänyt arvokisojen karsintoihin, ja hän on tyyliltään stadionheittäjä, Kinnunen perustelee. Nygård ampui 3x20 laukauksen kisassa tuloksen 530. Huippunimien keskeytys ei häirinnyt Nibali ei halunnut verrata voittoaan Pantanin suoritukseen. Ainakaan muut eivät selviä kisasta helpolla, Mannio lupasi. Ranskan ympäriajon voitto vei Nibalin kerhoon, jossa on vain kuusi jäsentä. Pariisiin päättyneen kilpailun viimeisen etapin voittoon polki saksalainen kirimies Marcel Kittel. Kahden muun valinnan kanssa Kemppainen voi vielä joutua kiipeliin. Kilpailun voittoa puolustanut britti Chris Froome kaatui kilpailun viidennellä etapilla. Jos taas tunnin aikana tulee kauhea jano, peli on jo menetetty ja nestehukka uhkaa. Etelätalo on taitava laittamaan keihään oikeaan asentoon, joten vastatuuli suosisi häntä ja Ruuskasta. –?Vertaileminen on vaikeaa, koska Pantani otti voittonsa niin kauan sitten ja hän varmisti voittonsa kilpailun viimeisellä viikolla, kun minä otin johtajan liivin jo kahden päivän ajon jälkeen, Nibali tuumi. Tällaisella helteellä huikkaa joutuu kuitenkin ottamaan tiuhempaa, kun nestettä haihtuu runsaammin. Valittaa ei saa, mutta jotenkin sitä viihtyy yhä paremmin viileissä sisätiloissa. Silti heitto osaa piiputtaa jopa arvokisojen mitalimiehillä. –?Aika selkeä peli. Hän nousi johtoon toisella etapilla ja luopui johtajan liivistään vain yhden etapin ajaksi ranskalaiselle Tony Gallopinille. Juoksijat olivat IF Nykarleby- nejdenin Jonna Julin, Noormarkun Nopsan Anna Kohtamäki, 100 metrin aitajuoksussa kaatunut IF Nykarlebynejdenin Simone Wiklund ja ensimmäisenä päivänä 400 metriä voittanut Kalajoen Junkkareiden Katri Mustola. –?Antin ongelma on siirtyminen ristiaskelista vetoasentoon. –?Tilanne on nyt ihan selkeä. Nyt parhaat lähtevät kisoihin, Mannio kommentoi valintamuutosta. elokuuta Kuopiossa. Matkan varrella Nibali teki useita rohkeita hyökkäyksiä, jotka poikivat tulosta. Ruuskasen 85,28 riittää tilaston yhdeksänteen tilaan, ja Etelätalo on tuoreella ennätyksellään 84,98 11:s. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Ruotsin Ida Holm ja Anna Silvander olivat muut mitalistit. Ruuskanen hyötyy stadionoloista Arvokisoissa kilpaillaan suurilla stadioneilla tuulettomissa oloissa. –?Heittäjiltä kuulemani palaute heittopaikasta ei ole kovin mairitteleva. Tänä kesänä tekniikkavaikeuksista on kärsinyt varsinkin olympialaisten pronssimitalisti Antti Ruuskanen, joka on muokannut täksi kaudeksi vauhdinjuoksuaan. Zürichin EM-kilpailua Kinnunen on pohtinut jo sen verran, että hän odottaa keihäsfinaalista Suomen ja Saksan heittäjien kamppailua mestaruudesta. Hän sai murtuman kumpaankin käteensä ja joutui keskeyttämään. Rankkaa on ollut myös niillä pesäpallotuomareilla, jotka valittelivat jaksamistaan ensimmäisen helleviikon tuomarointiturneen jälkeen. MM-kisoista tuttu juomatauko per puoliaika on kuitenkin jouduttu ottamaan kotoistenkin futispelien ohjelmaan. Tero Pitkämäki on jo valittu joukkueeseen. Vasta nyt kolmen viikon kuumotuksen jälkeen yhdestä suusta kuului pelin jälkeen, että kylläpä hapottaa. Suomi voitti naisten 4 x 400 metrin viestin ajalla 3.47,48. –?Kovasti taistelen lipusta. –?Suomalaisiin minulla on kyllä iso luotto, Kinnunen lisää. –?Keihäänheitto on heittolajeista ainoa, jossa pitää osata juosta. Ruuskanen ja Ari Mannio olivat kevään leirillä huippuvireessä, joten Kinnunen odottaa molemmilta parempaa. –?Antin heittojen lähtönopeudet ovat äärettömän hyvät, mutta paine ei osu kohdalleen, Kinnunen yksinkertaistaa. Emma Broända voitti Hangossa HANKO (KP) Kokkolanseudun Urheiluratsastajien Emma Broända voitti ratsullaan Buckhorst esteratsastuksen grand prix- sarjan kilpailun luokka 15:sta Hangossa. Minna Nygård tarkkana Halikossa Keltaliivinen Vincenzo Nibali sai pitkin päätösetappia onnitteluita kilpakumppaneiltaan. Lauantain tuloksia. Valintapainajainen syntyy, jos heittopaikka ja tuuli ovat arvo- kisoissa aina onnistunutta Ruuskasta vastaan. Isännät kaatoivat Susijengin Leipzigissä 74–67 (37–69). Sunnuntain tuloksia: N50 3x20 ls: 1) Eila Väisänen MyA 534, 2) Minna Nygård KokMAS 530. Kolme tasaväkistä heittäjää tavoittelee kahta jäljellä olevaa paikkaa. 9 KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.7.2014 URHEILU Susijengi joutui poistumaan tappio niskassaan Pesäpallokollegoitaan kovemmassa rääkissä tuntuisivat olevan jalkapalloerotuomarit, jotka joutuvat ravaamaan kentällä saman 45 minuuttia putkeen kuin pelaajatkin. Hän osoitti olevansa monipuolinen, kaikenlaiset taktiikat ja yhtä lailla tasamaat kuin vuoristoetapitkin hallitseva aggressiivinen kilpailija. LEHTIKUVA/TIMO AALTO nion korkeat kaaret saavat myötätuulesta lisämittaa. Mannio heitti Lapinlahdella hyvän sarjan ja kauden parhaansa, ja Etelätalo antoi vahvan näytön Joensuussa. Kamppailusta tulee varmasti kova, mutta kotimaan valinta pitää kyllä selvittää, jos EM-kisoissa aikoo menestyä, Parviainen muistutti. Man- H Urheilijat ovat kestäneet paahdetta yllättävän hyvin. Nibali, 29, kukisti toiseksi sijoittuneen ranskalaisen JeanChristophe Peraudin 7.37 mi- Kuumia kamppailuja elteinen heinäkuu kääntyy viimeiselle viikolle, eikä merkittävää viilenemistä näy lähitulevaisuudessa. Ruuskanen on jo toipunut kesäflunssastaan. Hänen mielestään valintamenettely on oikea. –?Antilla on vahvat näytöt, mutta ymmärrän myös Urheiluliiton kannan. 100 m aj: 1) Isabelle Pedersen Norja 13,25 (kisaennätys), 2) Renate Grimstad Norja 13,85, 3) Madeleine Eriksson Ruotsi 13,91… 7) Simone Wiklund Suomi 19,81 (kaatui). Valintajupakan saattaa aiheuttaa Kuopion uusi heittopaikka ja joitakin heittäjiä mahdollisesti avustava tuuli. Parviaisen mielestä on tärkeintä, että nyt kaikki tietävät ennalta, miten valinnat Kuopiossa ratkaistaan. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin ohjeistuksen mukaan tunnin liikuntasuorituksen aikana ei tarvitse juoda, jos tankkaus on kunnossa. YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Eetu Kupulisoja 020 750 4425 Osaston esimies: Juha Savela vuorotteluvapaalla 31.8. Seuraavilla sijoilla olivat Jessica Aminoff/Billnäs Amorin ja Susanna Rautanen/Clooney. Italialainen hallitsi Ranskan ympäriajoa lähes koko matkan Nibali jylläsi tasamaalla ja vuoristossa PARIISI (STT–Reuters–AFP) Vincenzo Nibali ei ottanut riskejä maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon sunnuntaina päättäneellä etapilla. Hän kaatui alamäessä napatessaan energiapatukan käteensä ja keskeytti sääriluun murtumaan. –?Kuopiossa 82-metrisellä ei todennäköisesti mennä joukkueeseen, veikkaa Kimmo Kinnunen. Kuun toisella viikolla lämmin keli helli Haapajärven pesäpallon tenavaleiriläisiä, ja kuumuus tuntui silloin ihanalta vaihtelulta hyisen kesäkuun jälkeen. –?Nyt Antin suurin haaste saattaa olla joukkueeseen selviytyminen, mutta Zürichissä odottaisin häneltä sellaista Lontoon jytkyä, Kinnunen muistuttaa olympialaisten pronssiheitosta. Jos ajoitus ei osu kohdalleen, Hanna Rautio hanna.rautio@kpk.. Kinnunen olisi jo valinnut Ruuskasen EM-joukkueeseen KOLUMNI Keihäsvalinnoissa räjähdysvaara Pasi Rein HELSINKI (STT) Arvokisojen keihäsvalinnoissa on kokeiltu monenlaista valintajärjestelmää, harvoin ilman jonkinlaista kahinaa. Tuloksia: 800 m: 1) Zenitha Eriksson Suomi 2.10,68, 2) Ida Holm Ruotsi 2.10,89, 3) Anna Silvander Ruotsi 2.11,21. Vauhtia pitää olla 6-7 metriä sekunnissa. Viime perjantain peli iltakuudelta täytyi olla jo kaiken huippu! Kinnunen: Keihäänheitto on yksi Ruuskasen valmentaja ja Mannio yleisurheilun vaikeimmista lajeista hyväksyvät valintasäännön HELSINKI (STT) Suomalaiset huippuheittäjät ovat viskelleet keihäitä, kiviä ja lumipalloja taivaalle pikku nassikasta. nuutilla ja kolmanneksi ajaneen, niin ikään ranskalaisen Thibaut Pinotin 8.15 minuutilla. Luokka 16, 135 cm: 1) Joni Koivusalo/Zorlando (EPUR) 0-0/39,21, 2) Janna Jensen/Zominka (HARI) 0-0/40,64, 3) Vera Elopuro/ Zennie (HARI) 0-0/43,18. –?Alle kahden sekuntimetrin tuuli ei vielä vaikuta, mutta sitä kovempi tuuli muuttaa jo asetelmia sen mukaan, tuuleeko edestä vai takaa, Kinnunen kertoo. 60 laukauksen kisa, Y75: 4) Ossi Loukkaanhuhta TMsA 591,4.. Kukaan ei oikeasti haluasi jättää tänä vuonnakin yli 85 metriä heittänyttä Pielaveden miestä varamiehen rooliin. Nygård voitti lauantaina SMkultaa 60 laukauksen kisassa. Kymmenen vuotta sitten kokaiinin yliannostukseen kuollut Pantani voitti kisan vuonna 1998. Zenitha Eriksson on kotimaan vuositilastossa viidentenä ajalla 2.07,63. Pienoinen väsähtäminen toisella puoliskolla aiheutti Suomen koripallomaajoukkueelle tappion kesän maaotteluavauksessa Saksaa vastaan
P11: 60 m aj (7): 1) Janne Juhola KalajJu 11,17, 2) Otto Peltokangas ToholU 11,27, 3) Tomi Simonen AlavVi 11,54. KPV:n hurja takaa-ajo ei riittänyt Kemissä KEMI (KP) Kokkolan Pallo-Veikkojen hurja loppukiri ei riittänyt pisteille PS Kemin vieraana miesten jalkapallon ykkösessä. M 83 kg: 1) Markus Kailajärvi Kä-Ta 130,0. Miika Keski-Petäjä palasi Kuulalla lautasen ääreen, sillä lauantaina pelanneen Janne Heimosen käsi ei kestä vielä kahta perättäistä peliä. T13: 200 m: (7): 1) Julia Kivinen KaustPV 29,21, 2) Kaisa Knuuttila KälvTa 29,73, 3) Neea Kotila ToholU 29,99. Keihäs: 1) Minna Läspä KaustPV 27,83, 2) Mimosa Wirkkala ToholU 25,32. Ensimmäinen jakso pysyi kontrollissa Vaikka Haapajärvi pelasi ensimmäisellä jaksolla vain kolme sisävuoroa, se voitti kolmostilanteet 10–9. Moukari: 1) Konsta Heikkilä ReisjPi 19,20. lopussa vielä illan toisen pilkkumaalinsa. minuutilla kulmapotkusta. Meillä oli muutama maalipaikka, mutta ei saatu hyödynnettyä niitä. Ensimmäisellä puoliajalla lisämaalit jäivät tekemättä, vaikka KPV:n Washilly Tshibasu sai pallon kertaalleen Kemin verkkoon. Osuma jäi kirjaamatta ja Tshibasu sai keltaisen kor- tin maalivahdilta pallonriiston vuoksi. Vihreäpaitojen esitys oli tasapainoinen; taisteleva ilme ja pitävä puolustus olivat voiton takeena. KPV käynnisti kuitenkin mainion kirivaihteen, kun Henri Myntti onnistui 89 minuutilla ja Tshibasu kavensi 93. –?Saatiin sellainen esitys, mitä haettiinkin. Pesä-Kiilat rakenteli vielä kiriä, kun Mikko Kähtävä tempaisi pallon maisemiin. P14: 300 m: 1) Santeri Visuri YlivKu 40,48, 2) Aleksi Jurvelin NivU 43,44. Pekka Sihvola siirsi kotijoukkueen ensi kertaa johtoon 67. minuutilla. Corcoran uskoo, että siitäkin pelistä tulee haastava, vaikka OLS majailee lohkon toiseksi viimeisenä. Kemiläiset kärkkyivät kuitenkin vastaiskuja ja KPV:n päät painuivat 69. Korkeus: 1) Salla Koskimäki VetU 110, 2) Aada Määttälä ToholU 105. Mukavaa olisi, jos pallot pomppisivat välillä meillekin, kun nyt on vähän kiertänyt. M 93 kg M40: 1) Johan Strandvall KoJy 130,0. M 83 kg M60: 1) Suke Huovinen KajKu 120,0. elokuuta: 9.00 M 10-ottelu, 110 m aidat 10.00 M 10-ottelu, kiekko 12.00 N kuula, karsinta 12.00 M 10-ottelu, seiväs, ryhmä 1 12.00 M 10-ottelu, seiväs, ryhmä 2 14.10 M 10-ottelu, keihäs, ryhmä 1 14.50 M 10-ottelu, keihäs, ryhmä 2 15.00 M 200 m, alkuerät 15.00 N seiväs 15.20 Avajaiset 15.30 M kolmiloikka 15.45 M 10 000 m 15.55 M kiekko 16.30 M 400 m aidat 16.30 N kuula 16.45 N 400 m aidat 17.00 M 800 m 17.15 N 800 m 17.20 M korkeus 17.30 N 5 000 m 17.35 N pituus 17.50 M keihäs 18.05 M 10-ottelu, 1 500 m 18.30 M 200 m VOIMAILU Pietarsaari: Jaakon päivien klassinen penkkipunnerrus 26.7. Kiekko: 1) Kristian Hakala HimU 27,10, 2) Juuso Mattila HimU 25,27. JyPK hävisi toistamiseen sarjanousijalle, ja nyt lukemat olivat 1–2 (1–2). M 105 kg M40: 1) Juha Pohjonen KoJy 170,0. Mikko Hyyrynen toi TPS:n tasoihin toisen puoliajan alussa. Kuula (14): 1) Erica Linnala YlivKu 9,79, 2) Nea Luokkanen HimU 8,51, 3) Matilda Haavisto KannU 7,31. Ylivieskalaisten kavennus syntyi kolmannessa vuorossa, kun Rautio löi pallon kakkosjatkeelta maisemiin ja kiersi tyhjään kenttään kunnarin. Vimpelin Vedon A-juniori Ammesmäki tasoitti tilanteen jälleen välilyönnillä. P9: Pituus (13): 1) Daniel Heikkilä KalajJu 3,62, 2) Eemi Kinnunen HaapajKi 3,47, 3) Jimi Väätäinen NivU 3,43. M 83 kg M40: 1) Jani Sundholm KoJy 165,0, 2) Peter Karlström NyKK 140,0, 3) Lars-Håkan Öling PTVAK 137,5. Saku Komulainen ei otteluista stressiä ota. Kaveri sai takatilanteensa isoilla palomäärillä. T11: 60 m aj (10): 1) Oona Kiljala YlivKu 10,92, 2) Friida Kivistö KalajJu 11,32, 3) Matilda Haavisto KannU 11,34. elokuuta: 11.30 N 7-ottelu, 100 m aidat 12.00 N keihäs, karsintaryhmä 1 12.30 N 7-ottelu, korkeus, ryhmä 1 12.30 N 7-ottelu korkeus, ryhmä 2 13.20 N keihäs, karsintaryhmä 2 15.00 N moukari, karsintaryhmä 1 15.55 M pituus, karsintaryhmä 1 16.00 M 100 m, välierät 16.10 N moukari, karsintaryhmä 2 16.30 N 100 m, välierät 16.30 M seiväs, karsintaryhmä 1 16.30 M seiväs, karsintaryhmä 2 16.55 Avajaiset 17.10 N 10 000 m 17.15 N 7-ottelu, kuula 17.20 M pituus, karsintaryhmä 2 17.30 M moukari 18.10 N 1 500 m 18.25 M 1 500 m 18.35 N korkeus 18.45 N 400 m 19.05 M 400 m 19.05 N kolmiloikka 19.15 M kuula, karsinta 19.25 N 7-ottelu, 200 m 19.25 N kiekko 19.45 M 5 000 m 20.30 M 100 m 20.45 N 100 m Lauantai 2. –?Siinä kävi kaverilla törkeä mäihä, Pesä-Kiilojen pelinjohtaja Saku Komulainen huokaisi. Tommi Haanpää sijoitti rangaistusalueen kulmalta tarkasti pallon takanurkkaan. Molempien joukkueiden päävalmentajat olivat täysin tyytyväisiä pistejakoon. GBK ja AC Kajaani maalittomaan Hanna Rautio KOKKOLA (KP) Jalkapallon Kakkosen pohjoislohkossa GBK ja AC Kajaani tahkosivat kauden toisen maalittoman tasapelinsä. Korkeus: 1) Mimosa Wirkkala ToholU 150, 2) Veera Purola ReisjPi 135. Vieraiden maalivahti Fanny Byskata venyi hienoihin torjuntoihin ja viiden puolustajan linjaan siirtyminen avitti johdon pitämistä. Kiekko (5): 1) Samuli Humalalampi ReisjPi 38,09, 2) Kalle Yrjänä HimU 36,95, 3) Arttu Heikkilä ReisjPi 31,32. Olen tyytyväinen tulokseen, sillä Kajaani on vaikea joukkue, GBK:n Chris Corcoran kertoi. Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt IFK Mariehamn haki liigassa viidentenä jatkavalta VPS:ltä 2–1-vierasvoiton. JyPK tasoitti muutama minuutti myöhemmin. Moukari: 1) Atte Kangas KälvTa 25,61, 2) Janne Juhola KalajJu 20,36, 3) Viljami Paavola KaustPV 18,82. T14: 300 m: 1) Susanna Juhola KalajJu 45,79, 2) Iisa Saari KokkVei 48,73, 3) Vilma Jaatinen KalajJu 53,06. T15: 300 m: 1) Emma Katajalaakso KannU 45,34, 2) Helmi Joenväärä KalajJu 46,89, 3) Elina Knuuttila KälvTa 50,65. Loppuminuuteilla Kajaani loi useammankin maalipaikan, mutta kotijoukkueen maalivahti Olli Nylund poimi kaikki pallot hyppysiinsä. Seiväs: Kilpailun ulkopuolella: Eeli Pehkonen KuivAu 150. Kemiläisten etumatka piti ja KPV taipui 3–2 (2–0) -tappioon PS Kemi sai unelma-alun KPV:tä vastaan, kun pallo oli Joonas Myllymäen selän takana jo kuuden minuutin pelin jälkeen. Ensimmäinen jakso oli meiltä äärimmäisen hyvää peliä, Komulainen iloitsi. elokuuta: 9.30 N 7-ottelu, pituus 10.00 M 10-ottelu, 100 m 10.00 N seiväs, karsintaryhmä 1 10.00 N seiväs, karsintaryhmä 2 11.10 M 10-ottelu, pituus 11.15 N 7-ottelu, keihäs 12.00 N 200 m, alkuerät 12.40 M kiekko, karsintaryhmä 1 13.00 M korkeus, karsintaryhmä 1 13.00 M korkeus, karsintaryhmä 2 13.15 M 10-ottelu, kuulan 13.20 N pituus, karsintaryhmä 1 13.55 M kiekko, karsintaryhmä 2 14.15 N 400 m aidat, alkuerät 14.45 M 400 m aidat, alkuerät 15.00 N pituus, karsintaryhmä 2 15.15 N 800 m, alkuerät 15.15 M 10-ottelu, korkeus, ryhmä 1 15.15 M 10-ottelu korkeus, ryhmä 2 15.20 M keihäs, karsintaryhmä 1 15.35 M 800 m, alkuerät 15.55 N parakeihäänheitto 16.05 M 110 m aidat, alkuerät 16.22 Avajaiset 16.30 M keihäs, karsintaryhmä 2 16.40 N 100 m aidat, alkuerät 16.40 M kolmiloikka, karsintaryhmä 1 17.40 N 7-ottelu, 800 m 17.40 N keihäs 18.00 M kuula 18.10 M 3 000 m esteet 18.10 M kolmiloikka, karsintaryhmä 2 18.25 M seiväs 18.30 N 3 000 m esteet 19.10 M 10-ottelu, 400 m 19.25 N moukari 19.35 M 110 m aidat 19.40 M pituus 20.00 N 100 m aidat 20.25 N 200 m Sunnuntai 3. Ja kuinka ollakaan, heitto kantoi juuri ja juuri kolmospe- sälle, johon Kivelä paloi noin kymmenen sentin marginaalilla. M 83 kg M23: 1) Andreas Holmnäs JP 2000 120,0. 60 m aj: (6): 1) Niilo Niemelä KalajJu 10,31, 2) Teemu Kyösti HimU 10,38, 3) Roope Kangasvieri ToholU 11,09. Moukari: 1) Atte Syväkoski KaustPV 41,19, 2) Niilo Niemelä KalajJu 38,61. Kuula (9): 1) Elisa Heikkala KaustPV 10,93, 2) Kiia Verronen HimU 8,17, 3) Lilian Koskela KannU 8,13. Kuula: 1) Venla Ruotanen YlivKu 12,34. Haapajärvi jäi yhteen pisteeseen Eetu Kupulisoja (KP) Ulvila–Haapajärvi 2–1 (4–5, 7–4, 1–0) Ei ollut kaukana, ettei tulos olisi ollut toisenlainen. Seiväs: 1) Joonas Kyösti HimU 210, 2) Lenni Yli-Kotila KannU 170. –?Olen hyvin skeptinen tuomion suhteen. Korkeus: 1) Hilda Haavisto KannU 140, 2) Matilda Kivistö KalajJu 130, 3) Henni Hietanen YlivKu 130. M 83 kg M20: 1) Niklas Roos PV 115,0. Pysyttiin hyvin kasassa, kompaktiuteen olen tyytyväinen, AC Kajaanin Jarmo Korhonen myhäili. P10: 60 m aj (7): 1) Eemeli Katajalaakso KannU 11,66, 2) Nooa Mäkitalo KannU 12,05, 3) Lenni Yli-Kotila KannU 12,08. Pituus: 1) Santeri Visuri YlivKu 5,33, 2) Juuso Mattila HimU 5,04, 3) Aleksi Jurvelin NivU 4,94. Yhtä vuoroa lukuun ottamatta onnistuttiin täysin. Helteisessä pelissä myös tunteet vaativat välillä viilennystä ja keltaisia kortteja nousi runsaasti. Kuula: 1) Veera Purola ReisjPi 8,97, 2) Roosa-Maria Jylhä HalsToi 6,28. Keihäs (4): 1) Julia Kivinen KaustPV 30,77, 2) Niina Suontakanen ReisjPi 24,49, 3) Matilda Kivistö KalajJu 21,25. Isalena Wikman onnistui hyökkääjänä hyvin ja aiheutti syvyysjuoksuilla alituiseen ongelmia. KPV:n tytöt kesyttivät Pallokissat KOKKOLA (KP) Kokkolan Pallo-Veikkojen B-tytöt ottivat kauden toisen voittonsa, kun vieraaksi tullut kuopiolainen Pallokissat kesyyntyi maalein 2–0 (0–0) Ykspihlajassa. Erno Kulmalan kaksi metriä laiton lyönti tuomittiin osuneen siepparin paidanhelmaan, ja täten tuloksena oli kunnari ja kaksi tavallista. Pituus (6): 1) Otto Peltokangas ToholU 4,04, 2) Esko Tuorila HimU 3,92, 3) Tomi Simonen AlavVi 3,90. MAANANTAINA 28.7.2014 KESKIPOHJANMAA Ulkopeli tiivistyi ja sisäpelistä löytyi tehoja Parantunut peli toi Kuulalle voiton Hanna Rautio (KP) Kuopio–Ylivieska 0–1 (3–4, 2–2) Miesten ykköspesiksessä Ylivieskan Kuula lunasti lupauksensa Imatra-mahalaskun jälkeen ja paransi otteitaan Kuopion vieraana. Keihäs (7): 1) Elisa Heikkala KaustPV 31,64, 2) Kiia Verronen HimU 26,68, 3) Lilian Koskela KannU 25,15. P12: 200 m (10): 1) Onni Mäkelä VetU 29,45, 2) Juuso Erkkilä LohtVei 29,77, 3) Joona Kinnunen HaapajKi 29,78. Kolmiloikka: 1) Hilda Haavisto KannU 8,10, 2) Matilda Kivistö KalajJu 7,83, 3) Vilma Paavola KaustPV 6,44. Lähtökohdat olivat haastavat, kun hyökkääjistössä kärsitään pelaajapulaa. Näistä vaikeista asemista Antti Muurisen miehistö kuitenkin kipusi 5–3-voittoon maali-ilotteluksi äityneessä ottelussa. pv) Merenojan kenttä. Nanemeka Anyamele vei kui- tenkin Hongan johtoon jo 12. Diego Assis iski IFK:n johtoon Vaasassa 20 minuutin kohdalla, mutta Sebastian Strandvall tasoitti vapaapotkusta 10 minuuttia myöhemmin. Korkeus: 1) Venla Ruotanen YlivKu 161. Kotijoukkue vei nimiinsä kolmostilanteet luvuin 18–12. Myranin Grundvall maalasi puolikentästä Hongan maalivahti Walter Viitala sai venyä parhaimpaansa kotiottelussa TPS:aa vastaan. minuutilla. M 74 kg M23: 1) Tobias Selin JP 2000 132,5. Vieraiden voittomaalin Rovaniemellä teki Jani Tanska, joka osui vapaapotkusta viisi minuuttia tauon jälkeen. minuutilla. Seiväs: 1) Teemu Kyösti HimU 250, 2) Rasmus Yli-Kotila KannU 200, Kilpailun ulkopuolella: Joona Vuoti OulHui 220, Pituus (6): 1) Jan-Patrik Åvist HaapajKi 5,12, 2) Eetu Peltokangas ToholU 4,57, 3) Markus Hietamäki HimU 4,38. Lahti vankisti kakkossijaansa vierasvoitolla ROVANIEMI/HELSINKI (STT) Sarjakakkonen FC Lahti kavensi HJK:n johtoa jalkapalloliigassa sunnuntain kierroksella. Pituus (12): 1) Joonas Kyösti HimU 4,10, 2) Samuli Takkunen AlavVi 3,92, 3) Arttu Kattilakoski KannU 3,90. Korkeus (14): 1) Teea Jestoi KokkVei 110, 2) Tuulia Harju KälvTa 105, 3) Emilia Reinikainen KalajJu 105. Kaksi etenijää ehti kotiin ja Kähtävä itse kiersi kunnarin, mutta kun yksi etenijä paloi kotipesään, päättyi jakso siihen. N 84+ 1) Sanna Heikkinen PV 70,0. Peli rullaa tällä hetkellä niin hyvin, että olen luottavaisin mielin. Ensin Aleksi Ristola iski tärkeän tasoituksen juuri ennen taukoa. Usean peräkkäisen kulman parhaassa puskupaikassa oli Markus Enlund, mutta pallo suuntautui maalin yli. T9: 40 m (24): 1) Teea Jestoi KokkVei 6,99, 2) Milla Luoma-Tokoi KannU 7,02, 3) Assi Hakala HimU 7,08. Purje viimeisteli YLEISURHEILU Kalajoki Sisulisähuipentuma 9-15v (2. Kiekko (6): 1) Eliel Koskela KannU 18,57, 2) Lenni Yli-Kotila KannU 18,38, 3) Eemeli Katajalaakso KannU 16,57. Ada Mannström aloitti sitten maalinteon loistavalla vedolla muutama minuutti tauon päätyttyä. T12: 200 m (9): 1) Lilian Koskela KannU 30,17, 2) Juliana Thiel KokkTU 30,52, 3) Enni Katajalaakso KannU 30,63. minuutilla. Ensimmäisellä jaksolla Kuulan Tuomo Rautio löi saumasta avausjuoksun, kun kotiin kiisi Tuomas Jämsä. minuutilla. T10: 60 m aj (6): 1) Salla Koskimäki VetU 11,76, 2) Aada Määttälä ToholU 11,99, 3) Jenni Jaatinen KalajJu 13,15. MyPan tilanne kotiottelussa liiganelosta KuPSia vastaan näytti synkältä, kun Ats Purje vei ensin vieraat johtoon jo seitsemännellä minuutilla, ja 20 minuutin kohdalla MyPa jäi vajaalle William de Mattian otettua punaisen kortin. heinäkuuta: 14.00 M 20 km maantiekävely 14.10 N 10 km maantiekävely 16.55 Avajaiset 17.00 M moukari, karsintaryhmä 1 17.45 N korkeus, karsintaryhmä 1 17.45 N korkeus, karsintaryhmä 2 18.20 M moukari, karsintaryhmä 2 18.55 N 100 m, alkuerät 19.15 N kolmiloikka, karsintaryhmä 1 19.25 M 100 m, alkuerät 20.00 N 400 m, alkuerät 20.00 N kiekko, karsintaryhmä 1 20.20 M 400 m, alkuerät 20.35 N kolmiloikka, karsintaryhmä 2 21.05 N kiekko, karsintaryhmä 2 Perjantai 1. Keihäs (7): 1) Aada Määttälä ToholU 21,28, 2) Emilia Jurvelin NivU 18,75, 3) Salla Koskimäki VetU 17,81. Kuula (13): 1) Daniel Heikkilä KalajJu 6,49, 2) Elias Kiljala YlivKu 5,65, 3) Niko Kaustinen KaustPV 5,55. 1000 m (19): 1) Helka Kupsala KannU 4.02,39, 2) Assi Hakala HimU 4.04,30, 3) Saana Juola KalajJu 4.07,69. Moukari: 1) Kristian Hakala HimU 14,17. –?Jokainen lisäpiste on meille tärkeä, että voimme hakea parempaa sijoitus lohkon kärkipäästä. M 74 kg M40: 1) Anders Enkvist PV117,5. Ottelun ratkaisuosuma oli komeaa katseltavaa. minuutilla, mutta vain kaksi minuuttia myöhemmin Ristola naulasi MyPan jälleen johtoon illan toisella osumallaan. Toisella puoliajalla jyväskyläläiset hakivat vimmatusti tasoitusta, mutta Myran puolusti rautaisesti. 60 m aj: (6): 1) Enni Katajalaakso KannU 11,05, 2) Reetta Haapalehto KannU 12,43, 3) Emmi Yrjänä LohtVei 13,35. Korkeus (5): 1) Nea Luokkanen HimU 141, 2) Oona Kiljala YlivKu 130, 3) Friida Kivistö KalajJu 125. klo 18.00 Otteluisäntä: Vacon Tule mukaan Saarikentän pesistunnelmaan!. –?Hyvä, että Ammesmäki pääsi tekemään nyt sitä, mitä varten hänet on hankitukin, Koski kiitteli nuorukaisen otteita. Kolmiloikka (7): 1) Friida Kivistö KalajJu 8,32, 2) Oona Kiljala YlivKu 8,30, 3) Iida Vuollet KalajJu 7,94. KPV:n synkkyys lisääntyi vartin kohdalla, kun Jonathan Dollery pyssytti reilusta 20 metristä unelmavedolla isännät kahden maalin johtoon. Kolmiloikka: 1) Vilma Jaatinen KalajJu 9,27. 10 URHEILU YLEISURHEILU Kuopio: Kalevan kisojen kisaohjelma (M=miehet, N=naiset, lajit loppukilpailuja, ellei toisin mainita): Torstai 31. Kajaani hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa ja loi vaarallisemmat maalipaikat. Vieraat olivat mennä johtoon hieman ennen taukoa, kun pallo oli matkalla maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta kotijoukkueen Lukas Rasmus blokkasi pallon maaliviivalta. –?Tosi hyvää ulkopeliä pelattiin. Neljäs juoksu syntyi harhaheitolla. Kokkolalaiset laittoivat painetta toisella puoliajalla vastustajan kenttäpäätyyn. Kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä myös Miika Hohenthalilla oli mahdollisuus murtautua tekopaikkaan, kun Kajaanin puolustus menetti pallon maalivah- din avausheiton jälkeen, mutta ei tulosta. Pesä-Kiiloilla on edessään tiukka viikko, kun se kohtaa Siilinjärven kotonaan ja Loimaan vieraissa. 80 m aj: 1) Venla Ruotanen YlivKu 13,99, 2) Emma Katajalaakso KannU 14,24. Keihäs (4): 1) Erica Linnala YlivKu 27,47, 2) Aliisa Syväkoski KaustPV 15,94, 3) Viivi Visuri YlivKu 14,77. M 74 kg M17: 1) Joakim Jämsä JP 2000 47,5. Ensimmäinen maali tuli Annika Grundvallin antamasta kulmapotkusta, jonka Marie-Helen Prest puski verkkoon 28. 2000 m (5): 1) Miska Poikkimäki SievSi 6.24,53, 2) Juuso Mattila HimU 6.41,77, 3) Eelis Valikainen KalajJu 6.47,15. Keihäs: 1) Venla Ruotanen YlivKu 34,60. GBK:n pelit jatkuvat viikon päästä sunnuntaina OLS:a vastaan. Torjunnat riittivät Hongalle tasapeliin. M 74 kg: 1) Erkki Rajala PV 160,0. KPV:n keskikentältä toppariksi siirtynyt Teija Laakkonen ja keskikentällä uurastanut Erica Mäki-Ullakko olivat näkyvässä roolissa hyvin taistelleessa kotijoukkueessa. Tiistaina 29.7. 80 m aj: 1) Susanna Juhola KalajJu 13,79, 2) Vilma Jaatinen KalajJu 13,90. Seiväs: : 1) Lassi Yli-Kotila KannU 351, 2) Eemil Ali-Haapala KaustPV 280, 3) Arttu Heikkilä ReisjPi 230, Pituus (5): 1) Aleksi Hedetniemi HaapajKi 5,77, 2) Kalle Yrjänä HimU 5,38, 3) Eemil Ali-Haapala KaustPV 5,35. Pallokissat loi vaarallisimmat paikat kulmapotkuista ennen puoliaikaa. Kuula (5): 1) Matleena Parpala KokkVei 9,58, 2) Jasmine Ylitalo KalajJu 7,73, 3) Neea Kotila ToholU 7,58. Korkeus (5): 1) Lilian Koskela KannU 140, 2) Venla Jääskä UllKi 125, 3) Juliana Thiel KokkTU 120. Kiekko (5): 1) Janne Läspä KaustPV 24,87, 2) Viljami Purola ReisjPi 22,41, 3) Konsta Heikkilä ReisjPi 21,18. Helteisen pelin toisen osuman viimeisteli Anni Kinnunen, kun peliä oli jäljellä viitisen minuuttia. Kolmiloikka: 1) Melissa Kykyri KälvTa 7,46, 2) Jenni Jaatinen KalajJu 7,41, 3) Anni Kotimaa KannU 7,28. 2000 m (4): 1) Eemeli Kotila ToholU 6.22,65, 2) Tuure Pesola ReisjPi 6.29,06, 3) Ville Tuura HaapajKi 7.12,06. Kiekko (5): 1) Atte Kangas KälvTa 25,67, 2) Janne Juhola KalajJu 21,50, 3) Eero Tuorila HimU 16,43. Kuulan pelit jatkuvat keskiviikkona Suvannolla Ylihärmää vastaan, joka on pisteen ja yhden pykälän sarjataulukossa edempänä. Järjestäjä Pietarsaaren Voimailijat Tuloksia: N 57 kg N40: 1) Tina Ahopelto PV 65,0. William Ionsin veto pysähtyi vielä Myllymäen torjuntaan. Lahti on kolmella pisteellä edellä liigakolmosta SJK:ta, joka on pelannut ottelun vähemmän. Äärettömän tärkeät pisteet meille, Kuulan pelinjohtaja Harri Koski kehui joukkuettaan. P15: 300 m: 1) Simeon Vanhala UllKi 41,63, 2) Aleksi Hedetniemi HaapajKi 41,65, 3) Aaro Åivo VetU 44,71. M 66 kg M50: 1) Timo Taskinen IiY 100,0. Juoksuja iskivät Jari Hiltunen, Kivelä, Lauri Rönkkö ja kunnarin kiertänyt Ville Majava. Yhden juoksun Haapajärvi sai vapaataipaleella. 100 m aj: (+0.4): 1) Aleksi Hedetniemi HaapajKi 15,88. 60 m aj: 1) Juuso Erkkilä LohtVei 11,48, 2) Jeremias Heikkilä KalajJu 12,00, 3) Janne Läspä KaustPV 13,87. Tappion myötä Haapajärven asema sarjan häntäpäässä tu- kaloitui entisestään, etenkin, kun Ylihärmä ja Ylivieska voittivat omat ottelunsa. minuuttia. M 105 kg M50: 1) Kari Jämsä JP 2000 150,0. Kuulan parhaana palkittiin tehot 2/0/2 kerännyt jokeri Ammesmäki ja kakkospalkinnon pokkasi lukkari Keski-Petäjä. Myllymäki sai vaparin hyppysiinsä, mutta alastulossa pallo karkasi David Jonathan Bitsindoun ulottuville. KuPSin puolustus vuosi toisella jaksolla, ja Valeri Minkenen pilkulta ja Ville Salmikivi iskivät MyPalle vielä kaksi maalia lisää. M 66 kg M40: 1) Jari Leino JP 2000 125,0. Lahti katkaisi RoPSin kolmen voiton putken ja kavensi 1–0-vierasvoitollaan HJK:n etumatkan seitsemään pisteeseen, kun joukkueet ovat pelanneet yhtä monta ottelua. 2000 m (5): 1) Susanna Juhola KalajJu 7.38,08, 2) Roosa Löf KalajJu 7.43,50, 3) Minna Läspä KaustPV 7.53,89. Kemin varmistelu oli koitua heille kohtalokkaaksi, mutta pisteet jäivät kuitenkin Sauvosaareen. –?Pelasimme todella hyvää sisäpeliä ja ulkona teimme hyvin takapaloja. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Avainpuolustajansa Sauli Väisäsen AIK:lle myynyt Honka ja TPS päätyivät pistejakoon häntäpään väännössä Espoossa. Koski oli myös tyytyväinen parantuneeseen sisäpeliin, vaikka tilanteilla ei herkuteltukaan. Jossiteltavaa jäi myös toiselta jaksolta. P13: 200 m: (7): 1) Jan-Patrik Åvist HaapajKi 26,02, 2) Roope Kangasvieri ToholU 27,67, 3) Niilo Niemelä KalajJu 28,39. Kiekko (5): 1) Jan-Patrik Åvist HaapajKi 36,92, 2) Niilo Niemelä KalajJu 34,79, 3) Atte Syväkoski KaustPV 27,48. M 120+ kg M40: 1) Teppo Lehtonen HauVo 185,0, 2) Karl-Johan Renlund PTVAK 180,0. IFK yllätti VPS:n vieraissa JYVÄSKYLÄ (KP) IK Myran pysyi mörkönä Jyväskylän Pallokerholle naisten ykkösen toisessakin kamppailussa. Pituus (8): 1) Joona Kinnunen HaapajKi 4,59, 2) Ville Kankkonen KaustPV 4,24, 3) Jeremias Heikkilä KalajJu 4,21. 60 m aj: (+2.8): 1) Julia Kivinen KaustPV 10,41, 2) Jasmine Ylitalo KalajJu 12,65, 3) Matleena Parpala KokkVei 13,62. Keihäs (12): 1) Antti Visuri YlivKu 19,50, 2) Daniel Heikkilä KalajJu 17,34, 3) Eetu Haasala LohtVei 16,35. Toisessa sisävuorossa Teppo Ylikulju lisäsi johdon 0–2:een ja Juho Ammesmäki kotiutti seuraavan etenijän merkis- tä väliin -ratkaisulla. Kolmiloikka (4): 1) Veera Koskinen KaustPV 7,92, 2) Reetta Haapalehto KannU 7,75, 3) Saana Mäkitalo KannU 7,44. Rautio ja Huhtakangas olivat tilastojen valossa joukkueen parhaat sisäpelaajat kärkilyöntiprosenteilla 83 ja 80. MyPa nousi voitolla liigassa kuudenneksi. Viimeisen tasoittavalla Kuopion Simo Vainikainen aloitti takaa-ajon kunnarilla, mutta Kuula kesti kotijoukkueen rynnistyksen ja Teemu Huhtakangas teki jaksovoiton varmistavan viimeisen palon kotipesään. Toisella jaksolla Kuopio aloitti juoksujen teon. Ulvilan ulkopelaaja haki pallon ojanpohjalta ja heitti sen aivan sokkona kenttää kohti. Jani Lyyski teki IFK:n voittomaalin 87. IFK nousi kymmenenneksi, kaksi pistettä Hongan edelle. Aleksi Paananen toi KuPSin takaisin tasoihin 74. Kuula (8): 1) Henna Krekilä KälvTa 6,83, 2) Salla Koskimäki VetU 6,69, 3) Emilia Jurvelin NivU 6,27. Reilun tunnin pelin jälkeen raitapaitojen Lawrence Smithillä ja Tom Melartilla oli tilaisuutensa rakentaa hyvät maalipaikat, mutta ratkaisevat syötöt jäivät uupumaan. M 120+ kg: 1) Andre Sjöholm NyKK 177,5, 2) Iiro Heikkilä Kä-Ta 165,0. Henri Myntille avautui lähes tyhjästä loistopaikka maalintekoon aivan tauon kynnyksellä, mutta veto jäi piippuun. Säilymismahdollisuuksien kannalta voitto Tapiolassa olisi ollut TPS:lle huipputärkeä. Kolme edellistä otteluaan voittanut RoPS jatkaa liigassa kahdeksantena. Toiselle jaksolle GBK tuli terävämmin ja painosti ensimmäiset kymmenen minuuttia. Kuopion paras oli kunnarimies Vainikainen ja kakkospalkinnon sai Waltteri Hämäläinen. Kolmiloikka: 1) Eeva-Stiina Viitala KannU 9,20, Kilpailun ulkopuolella: Sonja Stång KuivAu 9,69. M 93 kg M60: 1) Kurt Nygård PV 102,5. Alaveteliläiset pelasivat suurella sydämellä päätösvihellykseen saakka paahtavassa helteessä. JyPK-maalivahti purki keskiviivalle, Grundvall otti pelivälineen haltuunsa ja nosti puolesta kentästä pallon yli kauas maalistaan harhautuneen veskarin ajassa 41. N 84 kg 1) Henna Rajahalme PV 60,0. Supervuoron tasoittavalla Haapajärven Pesä-Kiilojen Tero Kivelä iski nollatilanteessa pallon kolmospesästä läpi. Klassikot kohtaavat! ViVe - Kankaanpää Liput: 12€/8€ Ennakkomyynti Nelimarkan Leipomo ja lipputoimisto.. –?Puolustettiin todella hyvin joukkueena. –?Ensi viikolla on sellaiset pelit, joista pitää ottaa kuusi pistettä. Ottelu päättyi 1–1, ja liigajumbo TPS on yhä seitsemän pistettä Honkaa perässä. Muutenkin avausjakso oli vieraiden hallin- nassa, vaikka erot eivät suuriksi venähtäneetkään. Aiemmin päästimme juoksun laittoman jäl- keisellä läpilyönnillä. M 105 kg: 1) Jani Syrjälä PV 160,0
2. Ylivieska ...... U-21 SM-?naali (11): 1) Nike Lunna KarMK 10+3+3, 2) Jooa Partanen KMMK 11+2, 3) Jesse Mustonen VRT 9+2+1, 4) Mika Loppi SeMK 12+d, 5) Henri Ahlbom FMS 7+1, 6) Jiri Nieminen SsMK 8+d, 7) Vili Mattila KauhjMK 5, 8) Natalie Thelenius Ruotsi 3, 9) Niilo Vuolas HjMK 2, 10) Matias Blom HyMK 0, 11) Jere Lehtonen PMK 0. Olen ajanut tammalla pitkiä rauhallisia metsälenkkejä kaksi-kolme kertaa viikossa. 19 Kempele....... Lapua........... Lappajärvi ... PALVELUHAKEMISTO KATTOHUOLIA. KPV................ Välierät: Ånäs - Salonen 7-5, 6-0, Lindenn Salminen 6-2, 6-2, Loppuottelu: Linden - Ånäs 6-4, 2-6, 6-0. Haapajärvi – Seinäjoki. Haka .............. 21 13 6 2 FC Lahti ......... Naiset B-C luokka: Välierät: Taina Lehtonen KTK-GTK - Kati Metsälä TKJ 6-2, 6-2, Adelma Björni EVS - Haifaa Chaydhry TaTS W.O., Loppuottelu: Björni - Lehtonen 6-3, 6-4. Kankaanpää. Ensimmäistä kauttaan isolla pyörällä kilpaileva isoveli Niilo Vuolas osallistui samana päivänä U-21-sarjan SM-kisaan. Kunkkunumero: 59 . Koskenkorva Raahe .......... Seinäjoki...... KPV................ Arvokasta kokemusta kovassa seurassa kertyi kahden pisteen verran. Mestaruutta juhlivat myös KoS:n Reijo Oja (H75) ja Minkenin Yvonne Björkqvist (D50). ONS ............... 17 ManseRäpsä 18 Vuokatti ....... klo 20.30–01 ennakkotiedoista poiketen JR 4 RV 4 Lippu 15€ Sisätiloissa KARAOKE sekä Vihtorin ja Mantan Tavataan Mantamyrskyssä kisa jatkuu Prinssien prinssi t Lallit löivät Pilkkeen naiset puhtaasti TENNIS ude Veli-Matti Heinosen talli on ollut viime viikkoina liekeissä. Miehet C-luokka: 1. 5. 21 5 7 9 TPS ................ jäämään. Panu Ahosen ohjastama Jamas Victor jatkoi siitä, mihin Pietarsaaressa jäi ja karkasi toisesta ulkoparista kauden toiseen voittoonsa ajalla 29,2a/2100. Mitään ihmeellistä hevosen kanssa ei ole tehty. Joensuu ....... Toisessa ulkoparissa matkannut Extreme Emil ylitti maalinjan toisena. AC Kajaani ..... 38– 23– 22– 32– 24– 31– 30– 20– 25– 25– 22– 15– 13 10 13 29 20 36 25 19 32 40 35 35 45 38 35 30 29 29 28 25 24 24 22 15 Seuraavat ottelut: 2.8. JBK ................ Se haki ensimmäisellä takasuoralla voimalla johtopaikan, eikä sen koomin luopunut paikastaan. 16 15 15 15 15 15 15 15 16 17 7 9 7 6 5 4 3 4 3 0 8 4 0 2 2 3 3 1 2 4 1 0 200– 85 2 0 159– 58 4 4 131– 81 2 5 156– 144 3 5 131– 96 1 7 122– 144 2 7 106– 149 1 9 120– 111 0 11 94– 174 0 13 73– 250 38 37 25 24 22 19 17 15 13 8 Seuraavat ottelut: 31.7. Jalkapalloliiga MYPA – KuPS 5 – 3 (1 – 1), RoPS – FC Lahti 0 – 1 (0 – 0), VPS – IFK Mariehamn 1 – 2 (1 – 1), FC Honka – TPS 1 – 1 (1 – 0). Pojat 14 vuotta: Aleksi Luhtio KTK-GTK - Otto Wikström KTK-GTK 7-6, 7-5, Välierät: Adelma Björni EVS - Luhtio 4-6, 6-2, 6-3, Eeli Pihlaja KTK-GTK - Leevi Pulkkinen KTK-GTK Loppuottelu: Pihlaja - Björni 6-4, 6-1. AMMUNTA Nurmes: Kasa-ammunnan LV-luokan 5x5 lks 100 m MM-karsinta 27.7. Pattijoki ....... lähtö, sh 2100 m: 1) Jamas Victor/ Panu Ahonen 29,2a (8,68), 2) Seppälän Wouti 29,2a (1,92).3) Viulori 29,8a (27,6).4) Wilmiina 30,0a (22,34). –?Hieno viikonloppu. Jyväskylä .... Ylivieskassa Star Of Everwood oli pitkään pussissa ja tuli lopun lähdön parasta vauhtia. KoS:n Erkki Koivukangas pokkasi SM-pronssia H65-sarjassa. Se otti omansa johtavan rinnalta. Seinäjoki...... Päivän Duon-pelin avauskohteen ykköseksi rymisteli Felicia Factor, joka teki neljännestä ulkoparista vahvan 1200 metrin kirin. Maksimipisteet alkuerissä ajanut Seinäjoen Mika Loppi hylättiin finaalierässä, hänen kolaroituaan mestarin kanssa. 21 8 5 8 Jaro ............... Laitila........... Radan parannustyöt liittyvät Seinäjoki–Oulu-ratahankkeeseen. Pesä-Kiilat onnistui vielä kuuden lisäjuoksun teossa. Toto (3-8-6): 8,68 1,42-1,39-2,95 11,02. Viisi mestaruutta perättäin voittanut Timo Lahti jätti kentän avoimeksi siirryttyään aikamiesten kirjoihin. Jonny Länsimäki tarkkaili kärjen vauhdin Tuloksia: H21 5,6 km: 1) Jussi Laurila JalJa 20.15, 2) Juuso Jutila KanSu 20.34, 3) Pekka Niemi KanSu 21.00, 4) Samuli Saarela KoS 21.34 , 5) André Haga Botnia 21.50, 7) Timo Hongell KoS 22.49, 15) Tony Wik Minken 24.16, 16) Miikka Ketonen KoS 25.42. Lämminveristen matalim- 36 33 28 26 24 23 15 11 10 9 Seuraavat ottelut: 2.8. Naisten superpesis Kempele – Lappeenranta 2 – 0 (3 – 0, 1 – 0), Lapua – Vuokatti 2 – 0 (6 – 2, 12 – 1), Viinijärvi – Rauma 0 – 2 (5 – 6, 2 – 3), ManseRäpsä – Pori 0 – 2 (4 – 6, 1 – 4). Toto4 voittoosuus: 37,60. Jäkimmäinen irtosi Felicia Factorin rattailla pitkän kirin jälkeen. Pienin kasa ja samalla uusi SE Marko Tanskanen 1,85 mm. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) El Miss Mesquito/Hannu Hietanen 18,0a (31,55), 2) Tilda Lily 18,0a (8,79).3) Wim’s Wild Rose 18,1a (6,7).4) Always To Excel 18,3a (33,52). Tulokset: 1. Toto (38-4): 1,36 1,28-3,70-2,20 13,47. Toto (1-8-13/10): 10,85 2,07-2,171,89/3,75 9,68. H75 3,6 km: 1) Reijo Oja KoS 20.25, 4) Lars-Gunnar Holm Botnia 30.26 (30.26/4.). Pallokissat ..... Hyvinkää ..... Viimeisenä lajina oli M14 kaksi kilometriä. JIPPO............. OLS ................ 21 10 8 3 SJK ................ Aki Järvelä kannusti Owen Croftin toiselta radalta ilman vetoapua kakkoseksi. AC Oulu.......... ELINA PAAVOLA pitoa toisessa parissa ulkona, ja nosti ajokkinsa hyökkäykseen kierros ennen maalia. JyPK .............. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Star Of Everwood/Jonny Länsimäki 14,9a (6,89), 2) Hamtaro S 15,4a (4,46).3) Wasa Aragorn 15,5a (31,02).4) Rite Sakra 15,6a (14,52). D16 3,8 km: 1) Jonna Juva AngA 23.18, 6) Riikka Pihlajamaa YlivKu 40.55. 16 16 16 16 16 17 17 17 15 16 11 7 8 7 7 7 6 4 2 1 3 2 7 2 3 5 5 4 5 4 3 7 5 6 2 11 6 7 3 12 39– 20– 32– 30– 20– 22– 20– 14– 16– 14– 17 10 18 17 14 28 24 38 22 39 36 28 27 26 26 24 23 14 12 6 Seuraavat ottelut: 29.7. Kunkkunumero: 3. 18 Lappeenranta 20 Vihti ............. 21 7 4 10 FC Inter .......... Toinen jakso oli tasainen ja Pilkkeellä oli paikkansa tasoittaa peli, mutta kotiutusyritykset eivät tuottaneet tulosta. Vaasa ........... Pilke sai heti ensimmäisessä vuorossa rakennettua tilannetta kärjestä pääkotiuttajille, mistä syntyi kolme juoksua. Viimeisellä takasuoralla Santtu Raitala nosti ajokkinsa kolmannelle radalle. Pihlaja, 2. Antti Vuolas jatkoi voittojen tiellä minispeedwayssa H55 4,2 km: 1) Esa Juura KanSu 20.50, 9) Esa Saarela KoS 26.50. Alajärvi ........ Pesä-Kiilojen parhaana palkittiin tehot 6/2/6 tehnyt jokeri Niina Oravakangas. Lähetä tulokset kisoistasi www.kp24.?/ urheilutuloksia Keno Sunnuntai 27.7. Toto (103-5): 1,95 1,19-2,60-1,72 17,06. Kokkola: Toto4 27.7. FC YPA........... Ilves ............... Starttien välissä sitä on hierottu ja notkisteltu keveillä lenkeillä, Veli-Matti Heinonen kommentoi. –?Tyytyväinen täytyy olla. Felicia Factor on tehnyt pitkään vahvoja juoksuja ja on osoittanut pystyvänsä pärjäämään kaikenlaisilla juoksunkuiluilla. Maalisuoraa Liona tykitti omaa vauhtiaan ylivoimaiseen voittoon uudella Heimarin rataennätysajalla 13,6a/1600m. 23 11 9 0 3 208– 105 23 9 8 4 2 244– 128 23 7 7 2 7 152– 124 23 5 8 6 4 183– 129 23 8 4 3 8 153– 122 23 7 6 2 8 184– 158 23 7 5 3 8 157– 154 23 5 6 5 7 176– 193 23 4 5 6 8 135– 159 23 3 3 5 12 103– 187 23 1 6 3 13 78– 222 23 1 3 4 15 88– 180 51 47 37 37 35 35 34 32 28 20 18 13 Seuraavat ottelut: 29.7. D65 3,6 km: 1) Eila Palomäki SuSe 21.49, 2) Saga Pått Minken 23.52. 19 Viinijärvi ...... Liona ja Santtu Raitala eivät ole vielä kohdanneet parempaansa. Troikka: 933,24. Maksimipisteistä Vuolas menetti vain yhden. lähtö, lv 2100 m: 1) Mountain Storm/ Henry Ala-Korpi 18,8 (10,85), 2) BWT Cordelia 18,8 (4,54).3) Diablo Star 18,9 x (42,07), 3) Victoria Nibs 18,1 (13,2). B-o Keijo Maliniemi KOKKOLA Kotiradan hevoset ja valmentajat viettivät voittojuhlia Heimarin ravikauden päätösraveissa. 20 Jyväskylä .... Tietenkin uusi kuski on tuonut virtaa lisää, Leif Sundholm summasi Ruska Saarela pysyi kultakannassa & Hovinarrit www. WJK/ YJ – ONS. Miehen valmennettavat ovat kilpailleet tällä kaudella 54 kertaa totosijoin 13-8-7. Sunnuntaina olivat voittovuorossa Jonny Länsimäen ohjastamat Star Of Everwood ja Felicia Factor. Tänään sitä lämmitettiin radalla vain kaksi kierrosta, mikä oli näillä keleillä varmasti oikea ratkaisu, Veli-Matti Heinonen jutteli. Ylivieska – Ylihärmä, Tampere – Hamina. Toisella jaksolla oli Ylihärmän vuoro iskeä 11 juoksua, mikä vei ottelun supervuoroon. IK Myran ........ Kouvola ....... 19 14 1 1 3 167– 65 19 12 2 0 5 158– 83 19 7 6 2 4 140– 122 19 6 6 2 5 109– 103 18 6 3 2 7 140– 125 19 3 8 1 7 134– 133 17 3 4 5 5 102– 115 18 4 3 3 8 116– 133 18 2 6 1 9 84– 125 19 4 2 2 11 89– 138 19 2 3 5 9 135– 174 18 1 3 4 10 96– 154 45 40 35 32 26 26 22 21 19 18 17 13 Seuraavat ottelut: 30.7. Jyväskylä .... KTP ................ SIKLU/YJ ....... Toto (7-8-2): 6,89 2,20-2,91-5,68 9,93. PK-35............. Tilda Lilly tarjosi parhaan vastuksen. tanssi.net facebook alapään ns evijärvi www. JJK................. Pojat 10 vuotta: Leo Stenlund ÅLK - Matteus Björni EVS - 6-4, 6-4, Filip Nars GT - Bilal Chaydhry TaTS 6-1, 6-3, Elias Yli-Panula TRÄFF - Elias Kivipelto J-Ten 6-2, 6-2, Välierät: Otto Hietala RoVS - Stenlund 6-1, 6-0, Nars - YliPanula 6-1, 6-2, Loppuottelu: Nars Hietala 6-2, 6-4. Haapakka, 3. Loimaa......... Hamina ........ Henry Ala-Korpi tuplasi voittotilinsä oman tallin Mountain Stormin rattailla. Tukalasta kelistä huolimatta pyörä kulki hyvin. Kuopio ......... Seinäjoki...... Miesten Ykkönen Ilves – AC Oulu 0 – 1 (0 – 1). Täysosuma oli valjakolle neljäs peräkkäinen. Kun tarvitset peltisepän palveluja, käänny puoleemme! Meiltä saat kaikki: - konesauma- ja pro?ilikatot - listat - piiput, läpiviennit - kattoturvatuotteet - sadevesijärjestelmät - korjaus- ja asennustyöt - myös katon pohjatyöt, lisäeristykset Katon tilaajalle räystäskourut kaupan päälle. Kakkospalkinnon ansaitsi Elisa Oravakangas tehoilla 1+5/2/11. FC Rauma ...... TP-47............. Haapajärvi ... Saman sarjan kahden kilometrin takaaajossa Lahti kellotti karsinnassa nopeimman ajan. Ahti Ala-Rantalan valmentama Ghost Story kiersi koko matkan kolmatta rataa ja hyvästeli muut 17,5-vauhtisella päätöskierroksella. lähtö, sh 2100 m: 1) Vip-Ralli/Henry Ala-Korpi 32,5 (50,4), 2) Hoviris 33,1 (16,25).3) Otsium 34,6 (22,91).4) Salaman Suhari 35,8 (22,91). Johanna Pieniniemi palkittiin kentän parhaana. 12 12 11 12 11 13 11 7 5 5 5 2 1 1 1 3 3 0 3 4 1 3 0 0 4 2 1 3 1 4 3 3 4 7 6 161– 88 26 120– 126 21 159– 96 21 150– 129 19 138– 160 14 134– 196 12 123– 190 8 Seuraavat ottelut: 2.8. Helteisessä kelissä sattui runsaasti kaatumisia, mutta pahoilta loukkaantumisilta vältyttiin. Köyliö .......... Viikko sitten PMpronssia ajanut Vuolas nappasi kolmannen perättäisen Cupvoiton. Naisten suomensarja länsilohko Haapajärvi – Ylihärmä 2 – 1 (11 – 7, 6 – 11, 4 – 3). LEIF LINDEMAN ike Heinosen talli voittoputkessa SALO (KP) Kokkolan Suunnistajien Ruska Saarela voitti pyöräsuunnistuksen SM-kisoissa toisen kultansa, kun D20-sarjan kilpailija oli ykkönen myös sprintissä sunnuntaina. Kempele....... Pojat 12 vuotta: Topi Haapakka PVS Emil Bjon KTK-GTK 6-1, 6-0, Eeli Pihlaja KTK-GTK - Haapakka 6-0, 6-0, Pihlaja Bjon 6-0, 6-0, loppujärjestys: 1. Ilta-arvonta: Oikeat numerot: 1, 4, 9, 10, 20, 23, 28, 29, 30, 33, 40, 42, 45, 47, 57, 59, 61, 65, 67, 68. (KP) Helsingin velodromilla ajettiin viikonloppuna ratapyöräilyn Suomen mestaruuksista helteisissä olosuhteissa. Imatra .......... Köyliön palkitut olivat Riikka Loutti ja Riina Korkiamäki. Miesten Kakkonen GBK – AC Kajaani 0 – 0, PS Kemi – KPV 3 – 2 (2 – 0), OLS – PK-37 1 – 2 (1 – 1). Toto (6-7-8): 13,01 3,13-1,96-2,60 27,78. VIFK ............... 9. Sotkamo – Koskenkorva, Vimpeli – Kankaanpää, Seinäjoki – Hyvinkää, Jyväskylä – Joensuu, Kouvola – Raahe, Kitee – Alajärvi. Ylihärmä ...... H16 4,2 km: 1) Märten Pais VeVe Viro 20.19, 6) Kari Nivala YlivKu 25.58. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Felicia Factor/Jonny Länsimäki 15,8a (1,95), 2) Extreme Emil 16,1a (12,94).3) Donnie Donato 16,2a (5,8).4) Elvis Elysee 16,4a (12,94).poissa: 12. Lapua........... Toto4 voitto-osuus: 46,00. –?Liona on hidas lähtijä, eikä maili ole sen paras matka, mutta tamma sai hyvän juoksun ja tuli vahvasti loppua. Siilinjärvi ..... Korvat jäivät Santun mukaan vielä kiinni, joten varaa olisi ollut vielä parempaankin, Leif Sundholm myhäili. Vimpeli ........ Pilkkeen parhaana palkittiin kakkospolttaja Hanna Paloranta ja kakkospalkinnon sai Iina Lehtinen. KUUSANKOSKI Haapajärven Moottorikerhon Antti Vuolas jatkoi hyvää virettään minispeedwayn Suomen Cupissa. 20 Rauma ......... Tuulta halkonut Westcoast Lord ei pystynyt vastaamaan, vaan putosi kuudenneksi, kun Star Of Everwood porhalsi kolmatta rataa kärkeen. H20 5,1 km: 1) Anders Blomster SV 20.14, 11) Joachim Harald Falken 31.47. HAKALA OY 0400 560 957 TA IT RÄNN LAS A K A H HUVIT Evijärvi Vasikka-aho Huvimaja Keskiviikko-naistentansseissa 30.7. B-tyttöjen SM pohjoinen KPV – Pallokissat 2 – 0 (0 – 0), VIFK – MelU 1 – 2 (0 – 2). Sotkamo ...... Lahti lähti jahtaamaan edellisenä päivänä tekemäänsä aikaa. Lahti aloitti kisat ajamalla omaa luokkaansa ylemmässä M16-sarjassa yhden kilometrin aika-ajossa pronssille hyvällä ajalla 1.17,72. Vihti – Viinijärvi. dansiosterbotten.. Viimeiset neljä starttia sillä on ajettu ilman kenkiä, ja se on toiminut hyvin. D20 4,4 km: 1) Ruska Saarela KoS 20.26, 2) Henna Saarinen Koovee 22.30, 3) Minna Närhi JRV 24.50, 6) Jenna-Maria Nivala YlivKu 31.13. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 1600 m: 1) Liona/Santtu Raitala 13,6a (1,36), 2) Owen Croft 14,1a (27,69).3) BWT Gambler 14,3a (18,46).4) Jack In The Box 14,4a (51,13).poissa: 2. 20 8 5 7 MYPA............. Hamtaro S ja Wasa Aragorn miehittivät muut totosijat. 3. Myös kylmäveristen matalimman sarjan voitto meni Kauhavalle, kun Henry Ala-Korven vauhdittama VIP-Ralli kiersi 40 metrin takamatkasta huolimatta kaikki vastustajansa. Yleisen sarjan SM-tittelistä kamppaillaan ensi lauantaina Kauhajoella. Oulu ............. Runsasjuoksuisen ottelun ensimmäisessä vuorossa molemmat joukkueet tehtailivat viisi juoksua. Hanna Muhonen lisäsi vielä reisjärvisten juoksutiliä seuraavassa vuorossa, mutta kolmannen tasoittavalla Taru Koivuluoman kunnari siivitti kotijoukkueen 7–4 jaksovoittoon. D18 4,4 km: 1) Johanna Räsänen KuoSu 26.59, 4) Susanna Pihlajamaa YlivKu 32.48. SEKALAISET Kokkolassa poistuu tasoristeys käytöstä 30.7.2014 Riipan tasoristeys poistuu käytöstä keskiviikkona 30.7.2014 Kokkolassa. Naisten pääsarjassa Botnian Antonia Haga oli toinen, kun kultavauhtia piti SV:n Ingrid Stengård. Ruuna on ollut viime starteissaan epäonninen, ja tiesin, että se pystyy juoksun onnistuessa pär- PESÄPALLO Miesten superpesis Seinäjoki – Kouvola 2 – 0 (4 – 0, 4 – 2), Joensuu – Vimpeli 0 – 2 (2 – 4, 2 – 6), Sotkamo – Hyvinkää 2 – 0 (5 – 1, 2 – 0), Jyväskylä – Kitee 1 – 2 (4 – 2, 1 – 4, 1 – 1, 1 – 2), Raahe – Kankaanpää 2 – 0 (9 – 2, 9 – 0), Alajärvi – Koskenkorva 0 – 2 (2 – 3, 2 – 4). Tampere....... H14 3,5 km: 1) Markus Pais VeVe Viro 15.17, 4) Väinö Venetjoki KoS 18.04. 21 8 6 7 VPS................ WJK/ YJ ......... Santtu Raitalan ohjastama Liona säväytti komealla kirillään Toto4-pelin päätöskohteessa. Toto (16-1513): 50,40 8,19-7,89-7,62 125,21. Toni Hietalan El Miss Mesquito oli troikkalähdön suvereeni hallisija. Reisjärvi ...... 16 16 15 16 15 16 16 16 16 16 12 9 8 7 7 6 3 2 1 2 0 4 6 1 4 3 5 4 3 5 5 5 6 7 5 9 7 8 3 11 35– 19– 21– 21– 25– 23– 20– 12– 14– 12– 16 7 14 16 19 22 24 32 25 27 Aulis Myllylahden Koikkalinen kirkasti Haapajärven hopeat 11 11 11 10 11 11 11 10 8 7 6 6 4 4 2 2 1 1 1 0 1 1 2 1 2 3 4 4 6 6 7 7 17– 23– 17– 20– 15– 11– 15– 13– 9 25 11 22 15 19 11 18 14 13 20 13 24 8 27 7 Seuraavat ottelut: 30.7. 20 10 5 5 KuPS.............. 21 8 4 9 RoPS ............. Leif Sundholmin valmentama Liona lähti rauhallisesti matkaan ja jäi kolmanteen pariin ulos. 18 Roihu ........... –?Kesä on ylittänyt kaikki odotukset. Bjon. Ruovesi........ Päiväarvonta: Oikeat numerot: 2, 3, 6, 12, 14, 18, 21, 22, 24, 28, 34, 45, 47, 55, 56, 60, 61, 65, 67, 68. FC Jazz .......... 8. GBK................ OPS ............... URHEILU 11 KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.7.2014 Veli-Matti Heinonen juhli voittoa kahdella valmennettavallaan Liona rataennätysvauhdissa KÖYLIÖ (KP) Naisten ykköspesiksessä Reisjärven Pilkkeen viikonlopun vierasturneen toinen osa päättyi tappioon Köyliön Lallien kotikentällä luvuin 2–0 (7–4, 3–2). 85 cc Suomen Cup: 1) Antti Vuolas HjMK 11+3+3, 2) Arttu Pentinmäki SeMK 9+2+2, 3) Toni Hyyryläinen HyMK 10+3+1, 4) Niklas Säyriö VRT 9+2+0, 5) Joni Laukkanen SeMK 9+d, 6) Roni Niemelä SeMK 6+1, 7) Jere Kristola SeMK 4+1, 8) Alex Luthenkov VRT 4+0, 9) Timi Salonen HyMK 3, 10) Rasmus Finne SeMK 3, 11) Niklas Åkren FMS 2. Jyväskylä – Seinäjoki, Lappajärvi – Lapua. 21 6 6 9 IFK Mariehamn 21 7 3 11 FC Honka ....... Mestariksi värikkäiden vaiheiden jälkeen kaasutteli Karhulan Moottorikerhon Nike Lunna. Lahden aika 2.35,31 oli M14-ikäisten poikien Suomen tilastoennätys. Maalissa kellot pysähtyivät aikaan 2.34,28 ja uusi Suomen ennätys oli nähnyt päivänvalon. TP-47 – JBK. kierros: Per-Erik Nyrönen TKJ - Koskela 7-6, 6-2, Aleksi Luhtio KTK-GTK - Tapani Peltokorpi YlTe 7-6, 7-5, Juha Haapakka NoTS - Antti Ahlholm KTK-GTK 6-2, 7-5, Timo Salonen KTK-GTK - Jakob Nykung TKJ 6-0, 6-2, Tomas Stenlund ÅLK - Otto Wikström KTK-GTK 6-4, 6-4, Marcus Hartell KTK-GTK - Seppo Itänen WaTC 4-6, 6-3, 10-7, Leevi Pulkkinen KTK-GTK - Topi Haapakka PVS 6-1, 6-1, Janne Hietalahti KTK-GTK - Kostintshuk 6-2, 6-4, puolivälierät: Nyrönen - Luhtio 6-3, 6-4, Salonen Haapakka 6-2, 7-5, Hartell - Stenlund 6-0, 6-0, Hietalahti - Pulkkinen 6-0, 6-1, Välierät: Salonen - Nyrönen 6-2,61, Hartell - Hietalahti 6-4, 7-6, Loppuottelu: Salonen - Hartell 6-1, 1-6, 6-4. Haapajärvi ... HIFK ............... 6. lähtö, lv 2100 m: 1) Ghost Story/Antti Ala-Rantala 19,3 (48,32), 2) Tyrone Steele 19,4 (5,45).3) Hit Machine 19,6 x (67,66).4) Geeza Lane 19,6 (5,45). VIFK ............... Riipan tasoristeyksen liikenne tulee jatkossa kulkemaan uutta rakennettua tieyhteyttä pitkin. PK-37............. 19 Pori .............. 1. Seppo Kesänen KouMas 32,32 mm, 3) Jari Laulumaa SKA 34,66 mm, 6) Seppo Syrjä HaaAs 39,49 mm, 7) Mika Essel RMY 39,61 mm, 14) Marko Kallio HiMS 42,82 mm, 22) Jussi Kahelin HaaAs 51,58 mm, 27) Jorma Tikkanen HiMS 63,91 mm. Tuloksia (29): 1) Marko Rautelin PorkkA 30,24 mm, 2. Toto (10-12-6): 48,32 6,851,82-14,16 88,12. poissa: 13. Pesä-Kiilojen naisille kahden pisteen voitto HAAPAJÄRVI (KP) Pesäpallon naisten suomensarjassa Haapajärven Pesä-Kiilat otti 2–1 (11–7, 6–11, 4–3) -voiton Ylihärmän Pesis-Junkkareista. kierros: Pekka Koskela YlTe - Timo Kankaanpää KTK-GTK 5-7, 6-2, 10-8, Denis Kostintshuk YlTe - Joakin Järn TKJ 6-4, 7-5, 2. Ylihärmä ...... 11 10 11 11 12 11 11 11 10 7 6 5 4 3 2 1 0 0 1 1 1 1 3 5 1 3 4 5 7 7 6 5 56– 32– 33– 17– 18– 11– 15– 18– 3 30 13 21 20 19 24 16 37 13 35 10 32 9 36 8 Seuraavat ottelut: 29.7. Ilves ............... KTP – FC Jazz. D50 3,8 km: 1) Yvonne Björkqvist Minken 22.48, 2) Tiina Riikonen HU-46 23.04, 3) Liisa Tirkkonen RaJu 29.10. D21 5,0 km: 1) Ingrid Stengård SV 19.58, 2) Antonia Haga Botnia 21.11, 4) Marja Penttilä KoS 23.41. Hopeamitalisteja olivat myös KoS:n Eero Juola (H65) ja Minkenin Saga Pått (D65). H60 4,2 km: 1) Heikki Saarinen SOC 21.56, 8) Rolf-Erik Sundelin GIF 32.15. H45 4,6 km: 1) Igor Bondarenko LS-37 Venäjä 20.36, 10) Jarmo Nivala YlivKu 26.51 (26.51/10.). Lisätietoja hankkeesta www.liikennevirasto.?/skol, www.facebook.com/seinajokioulu Lisätiedot: Rakennuttajainsinööri Markku Seppälä CC Infra Oy P. Tiesin olevani kunnossa, mutta silti Suomen ennätys tuli hieman yllätyksenä, Sampo Lahti kommentoi kisaa. Toto4 voittoosuus: 11,50. IK Myran – VIFK. 4. Miesten ykköspesis Imatra – Oulu 2 – 0 (4 – 0, 6 – 5), Kuopio – Ylivieska 0 – 1 (3 – 4, 2 – 2), Ulvila – Haapajärvi 2 – 1 (4 – 5, 7 – 4, 1 – 0), Loimaa – Ylihärmä 0 – 1 (4 – 4, 2 – 8). lähtö, Toto4-1, sh 2100 m: 1) Koikkalainen/Aulis Myllylahti 26,2a (13,01), 2) Tiltun Topi 26,3a (3,21).3) Turon Linda 26,4a (11,53).4) Sävel-Muisto 26,9a (14,09).poissa: 9. 21 4 3 14 Koikkalainen nousi voittokantaan kullaksi T4-pelin avauskohteessa. M14-sarjan 500 metrin kisassa Lahti vei kultaa hyvällä ajalla 38,57. PS Kemi ......... Naisten Ykkönen JyPK – IK Myran 1 – 2 (1 – 2). E. H70 3,8 km: 1) Unto Kanerva Jyry 23.28, 11) Jaakko Teppo GIF 38.43. Kälviän Tarmon Sampo Lahti sai kisoista kaksi SM-kultaa sekä yhden hopean ja pronssin. 040 542 5425. Ylihärmä aloitti kolmella juoksulla, mutta kotijoukkue pisti yhdellä paremmaksi ja korjasi kaksi pistettä. Sampo Lahti tuplamestariksi SM-ratapyöräilyssä RAVIT JALKAPALLO HJK ................ Oulainen ...... man sarjan parhaasta ei jäänyt jossiteltavaa. Kankaanpää. Härmä ............ Finaalissa OTC:n Aku Kelonevan kanssa Lahti paransi aikaansa lähes viidellä sekunnilla. Hyödynnä kotitalousvähennys! Kaikki peltisepän palvelut, nopeasti ja ammattitaidolla MYÖS Ota yhteyttä: ILTAISIN JA Jari 040 569 0879 VIIKONSimi 050 496 5809 LOPPUISIN Materiaalitakuu jopa 40 vuotta!! JS Katto- ja listapalvelu Oy Laakeritie 4, Kokkola Tarjoushintaan rakennuspellit, Nopeat tikkaat, lumiesteet, toimitukset kattosillat Asennukset takuutyönä ym. MelU .............. Toto (5-6-10): 31,55 5,65-2,63-2,32 47,46. Ulvila ........... FC Viikingit .... Jonny Länsimäki pääsi juhlimaan kahta peräkkäistä voittoa. Jalasjärvi ..... Kitee ............ –?Star Of Everwood kesti hyvin pitkän kirin ja voitti yllättävän selvällä erolla. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Herra Pätkä 207 SH/Julia Pellikka 2,47,7 x, 2) Ponikujan Arabella 2,55,6.3) Bella’s Star 2,56,6 x.4) Aarteen Merenhuiske 2,54,2 x.poissa: 12. H65 4,0 km: 1) Risto Orpana SOC 18.43, 2) Eero Juola KoS 20.43, 3) Erkki Koivukangas KoS 21.40, 9) Stig Sundqvist Botnia 27.33 (27.33/9.). Ilmajoki........ Lopputuloksissa Niilo Vuolas oli yhdeksäs. YIlves............. 18 19 10 8 7 3 4 5 4 2 0 1 0 6 2 4 9 5 4 1 4 5 0 1 0 225– 36 1 3 162– 91 3 6 144– 103 2 6 115– 100 3 4 108– 107 5 3 110– 92 3 6 99– 96 5 8 97– 151 0 14 95– 160 2 11 53– 165 0 17 54– 161 58 43 31 31 30 27 26 19 14 12 3 Seuraavat ottelut: 29.7. Toto4 voitto-osuus: 45,40. PeIK ............... JyPK .............. Toto4 pelivaihto 22 921,00 e, voittoosuus 46,00 e Pelivaihto 89 365,50 e. Toista rataa ilman vetoapua juossut Donnie Donato oli urhea kakkonen. RAHAPELIT Kokkola: Kokkolan Tenniskerhon K-Citymarket tennisturnaus 24.–27.7 Tuloksia: Miehet B-luokka: Puolivälierät: Jonathan Ånäs TRÄFF - Jacob Nynäs TKJ 6-1, 6-1, Matias Salonen KTK-GTK Sami Ervasti RVS 6-1, 6-2, Isac Linden TRÄFF - Janne Hietalahti KTK-GTK 6-0, 6-0, Tuomas Salminen KTK-GTK - Sulevi Ahola T-61 6-2, 6-2. Päivän Duo: 10-3, kerroin: 2,63. 7. Naisten ykköspesis Ruovesi – Pattijoki 0 – 2 (1 – 20, 1 – 8), Köyliö – Reisjärvi 2 – 0 (7 – 4, 3 – 2). Ylihärmän palkitut olivat Ella Mäki ja Tanja Tuomela. MYPA – HJK. Star Of Everwood palasi kultakantaan lämminveristen avoimessa ryhmässä
Bottaksen mukaan pehmeämmän rengasvaihtoehdon käyttö kärkitallien tapaan olisi ollut oikea ratkaisu. Ilmoitushinnat: www.kp24.?/mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Bottas: Kova rengas ei toiminut Kolmosruudusta Unkarissa lähtenyt Williamsin Valtteri Bottas nousi startissa toiseksi, mutta sitten sijoitus romahti kahdeksanneksi, kun varikkotaktiikka ja rengasvalinnat epäonnistuivat. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Puhelinvaihde puh. –?Näki, ettei hän ole turhaan voittanut kahta kisaa ennen tätä. 22 +24 +24 To 31.7. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (sis. kestotilaus 278 e/vuosi määräaikaistilaus 319 e/ 12 kk. Belgialaiselle voitto on jo viidestoista perättäinen ammattilaisotteluissa. Hän johti erää 6–5 ja tilanne oli belgialaisen syöttäessä 40–30, mutta sitten ote kääntyi vastustajalle. Ricciardo loistoohituksilla kärkeen Kisaa edeltäneen sateen ja kahden turva-autovisiitin suolaamana Hungaroringin radalla nähtiin useita rajuja ulosajoja, mutta myös viihdyttävä kärkitaisto. Paalulta startannut Mercedesin Nico Rosberg oli neljäs. –?Viikon paras matsini, mutta ei se paljon lohduta, kun häviää. Hän johtaa MM-sarjaa 11 pisteellä ennen Hamiltonia. Tomi Siren TAMPERE (STT) Uran kolmas tenniksen Tampere Open -turnauksen voitto jäi haaveeksi Jarkko Niemiselle. ISSN 0788-8325. sijan tuntumaan. –?En näe asioiden muuttuvan kovin paljon kolmessa tai neljässä viikossa, mutta ensi vuodeksi asiat paranevat, Räikkönen tuumi. 24 (18) +23 Ti 29.7. Sittemmin ne alkoivat kulua. 26 (19) 17 Ma 4.8. –?Data kertoi jälkeenpäin, että pehmeä olisi ollut oikea ratkaisu. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Bosund, Eugmo, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Lepplax, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Ytteresse PUHELINNUMERO 020 055 888 ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-9.30. 24 (18) MAANANTAINA Pe 1.8. –?Aika hullu viikonvaihde, mutta talli onnistui hyvin varikkokäyntien ja taktiikan kanssa, varikolta startannut Hamilton tuumi. 7 +31 Utsjoki +29,2 Rovaniemi Apukka Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 750 4403 6 +23 15,2 mm 5 3 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +24 SSW Kallan +25 SW Tankar +27 SW Valassaaret +26 SSW +26 4 m/s 8 m/s 7 m/s 6 m/s Meriveden korkeus Oulu -23 cm P:saari -18 cm Raahe -21 cm Vaasa -20 cm 8 +28 +34 +27 9 Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Kuudes sija Unkarin gp:ssä ei kuitenkaan lämmittänyt, kun tallitoveri Fernando Alonso oli toinen ja menetti voiton Red Bull -tallin Daniel Ricciardolle vain kolme kierrosta ennen maalia. alv 24%). Hän nousi ensin ohi Mercedesin Lewis Hamiltonin. Alonso kiri Ferrarilla toiseksi kahdella pysähdyksellä. PUHELINNUMERO 0800-30101 (24 t/vrk). Ricciardo, 25, ajoi kauden toisen voittonsa täydellisesti ajoitetulla kolmen pysähdyksen taktiikalla. Olin juuri ohittanut varikkosuoran enkä päässyt sisään heti. Go?n peittosi Niemisen tustaja kuin aikaisemmat, Nieminen ruoti. +7,2 +31,0 Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Goffin (ATP-87) on jyrännyt nyt 30 perättäistä erävoittoa. LEHTIKUVA/DIMITAR DILKOFF 25 Kokkola +26 maan kolmatta turnausvoittoa. Pelasi hyvällä itseluottamuksella, Tampere Openin vuosina 2001 ja 2002 voittanut Nieminen tuumi. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. alv 24%). Hinnat sis alv. 10 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Niemisen toiveissa on lopettaa huipulla, sitten kun lopettamisen aika tulee. 24 +24 18 Su 3.8. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. –?Olisi ollut tärkeä päästä eräjohtoon, vaikka ei se silti olisi ollut ohi, eikä helppoa, Nieminen pyöritteli. Kun Bottas kävi toisen kerran varikolla ja otti kovemmat renkaat, moni arveli hänen ajavan niillä loppuun asti. –?Loppukauden päätavoite on US Open, sanoo Nieminen, joka aikoo pelata Suomessa tänä vuonna vielä Helsingin turnauksessa. 20 33 28 37 19 30 25 Varkaus www.kp24.. Keskilevikki LT2013 23 598. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (sis. Paikoin tulee sade- tai ukkoskuuroja Tänään klo 15 (18) 9 (20) +26 (19) +25 (18) (18) +27 (19) +24 (18) +28 (18) Huomenna klo 15 3 +23 (18) +24 (18) (18) (21) 26 30 22 Pietarsaari 24 23 25 23 24 23 24 25 25 25 19 Toholampi 27 24 24 21 24 24 26 28 29 29 24 Halsua 25 24 25 23 24 24 26 29 29 29 26 Ylivieska 27 24 24 21 24 24 26 28 29 30 25 Kalajoki 26 24 24 22 24 23 24 26 27 24 19 Haapavesi 26 24 23 21 24 24 26 28 29 30 24 Helsinki 27 27 26 22 26 23 28 29 26 28 23 Tampere 29 26 28 22 28 25 28 30 29 28 25 Turku 29 27 29 24 24 26 30 30 25 28 26 Jyväskylä 29 26 27 23 25 25 28 30 29 29 24 Oulu 24 22 21 20 24 24 25 27 27 29 25 Kuusamo 23 17 15 20 22 22 24 25 26 24 24 Ti Ke 23 26 25 26 27 Kreeta 32 30 29 30 29 30 30 31 Antalya 32 32 31 31 30 30 29 33 Bangkok 31 32 32 33 32 32 32 31 30 31 15 23 25 19 32 Montreal New Delhi New York Peking Sydney Tokio Vancouver 9 24 4 27 28 27 31 27 5 5 24 30 29 27 4 24 27 5 5 25 15 4 22 23 27 9 28 28 30 27 3 TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 6 +26 8 7 21 5 26 4 18 17 4 25 27 5 16 Jollet saanut lehteä: Jakelupäivystys: Kokkola, Alavieska, Haapajärvi, Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kruunupyy, Kälviä, Lestijärvi, Lohtaja, Nivala, Perho, Reisjärvi, Sievi, Toholampi, Ullava, Veteli, Ylivieska. (Ylivieska). Menen tämän kauden loppuun ja katson sitten. –?Itse mietin yhdessä vaiheessa, että ehkä pääsen näillä renkailla maaliin, koska ensimmäisen kymmenen kierroksen jälkeen renkaat olivat kuin uusia, kun en saanut niitä toimimaan kunnolla. Mutta en tiedä vielä. Vielä avauserässä Nieminen näytti ottavan finaalista voiton. Hän oli neljäs kaartaessaan varikolle kolmannen kerran. F1-sarja jatkuu elokuun lopussa Belgian Spa-Francorchampsin radalla. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola.. Kun pysähdyin seuraavalla kierroksella, siellä oli autojono ja sijoitus putosi toisesta sijasta yli kymmeneen, Bottas kertaili. Lähetä viesti numeroon 13525. En voi sanoa, että tämä on viimeinen kausi. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. Ricciardo kiri kolmannelta sijalta kärkeen kolme kierrosta ennen maalia. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. –?Olin epäonninen, kun turvaauto tuli radalle ensimmäisen kerran. Treenaaminen ja kisoihin valmistautuminen on mielekästä, kun tietää pääsevänsä haastamaan parhaita. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Räikkönen ei usko tallin kilpailukyvyn muuttuvan tauon aika oleellisesti. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. LEHTIKUVA/KALLE PARKKINEN ”Loppukauden päätavoite on US Open” ajaa monta kierrosta toisen perässä, se syö eturenkaita. Räikkösen mukaan Ferrarin suoranopeus ei riittänyt nousuun kuudetta sijaa korkeammalle. (luetaan ma-pe klo 8-14). 10% Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Kolmella viimeisellä kierroksella se oli niin rajua, että oli pakko mennä varikolle. Lopussa sai sitten ohitella, Ricciardo hehkutti. 23 Los Angeles Bangkok Buenos Aires Chicago Edmonton Johannesburg Miami TIISTAINA La 2.8. lähtöruutuun, eikä Hungaroringilla ohittaminen ole helppoa. –?Isoin ongelma oli silti se, et- tä kovemman renkaan lämpeneminen oikeaan toimintalämpötilaan kesti tosi kauan. Hänen rankingsijoituksensa nousee 76. Ma 23 4 17 23 Su 14 14 23 La 24 14 3 24 Pe KESKIVIIKKONA 12 4 To Las Palmas 24 Kittilä Pokka 14 Ti 5.8. –?Ensimmäinen turva-auton visiitti oli meille eduksi, toinen ei auttanut. Pystyin nostamaan tasoani, mutta nyt oli eri kaliiberin vas- Helsingin turnaus ohjelmassa Nieminen jatkaa kauttaan Itävallassa Kitzbühelin 426?605 palkintoeuron ATP-kilpailussa. Kakkossijoitettu David Goffin löi lajin kotimaisen kärkinimen sunnuntaisessa finaalissa 7–6 (7–3), 6–3. 12 MAANANTAINA 28.7.2014 KESKIPOHJANMAA Bottas: Pehmeä rengas olisi ollut oikea ratkaisu Räikkönen ylsi kuudenneksi Luis Vasconcelos BUDAPEST (STT) Kauden paras kilpailusijoitus saatteli Kimi Räikkösen F1-sarjan kuukauden kesätauolle. 25 Ma (19) Ke 30.7. Räikkösen vauhti Unkarissa oli yhtä hyvää kuin tallitoverilla, mutta tallin kömmähdys aika-ajossa jätti Räikkösen 16. Lopussa olin nopeampi kuin Williams, mutta en päässyt ohi, Räikkönen muisteli taistelua viidenneksi ajanutta Felipe Massaa vastaan. –?Jos tietäisin, että lopetan, sanoisin sen. –?En usko, että kyllästyn ikinä kilpailemiseen. Mutta jos tuntuu, että juna alkaa ajaa ohi, ja palaa kisoihin, jossa pelasi 15 vuotta sitten, en tiedä nautinko siitä, Nieminen tuumi. –?Alussa oli vaikea päästä ohi Saubereista edes avattavan takasiiven avulla. Uransa jatkosta ensi vuonna ja mahdollisesta paluusta Tampereelle Nieminen totesi, ettei välttämättä palaa enää tavoittele- Ma 28.7. Tovi myöhemmin Red Bull -tallin australialaistähti ohitti Alonson, joka piti loppuun kuluneilla renkailla nipin napin Hamiltonin kolmantena. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Ennen Suomen vierailuaan hän haki voiton ATP-haastajaturneen Hollannin ja Puolan turnauksista. 020 750 4400 PIETARSAARI Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Daniel Ricciardo otti kauden ja samalla koko uransa toisen osakilpailuvoiton noustuaan Unkarin gp:n päätöskierroksilla kärkeen asti. –?Pääsin aika lähelle Massaa muutaman kerran, mutta kun Belgialainen David Goffin kaatoi Jarkko Niemisen ja vei täten Tampere Openin nimiinsä. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23)
–?Siellä on puhuttu erosta ja kysytty apua yllättävästi alkaneeseen yksinhuoltajan elämään. Luottamuksellisuuden takaa se, että ryhmä on suljettu ulkopuolisilta. Hammasharja vaurioittaa kielen pintaa eikä edes poista bakteereja ja likaa kunnolla. –?Odotin ensimmäistä lastani, ja tuntui, etten halua olla yksin. Pereira on tapellut raha-asioista myös paikallisten viranomaisten kanssa, sillä juhlien 61 miljoonan euron budjetista viidesosa maksetaan julkisista varoista. Enkä edes markkinoinut tätä hänelle mitenkään, Hallenberg naurahtaa. Kipeätkin aiheet esiin Ryhmässä keskustellaan kaikesta mahdollisista lapsiin ja äitiyteen liittyvistä asioista. Salzburgin ohjelmisto on tänäkin vuonna tähtiä täynnä. –?Tällaiselle on todella tilausta. Nyt säästöt alkavat olla syö- dyt. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin eron. –?Olin aika huonossa kunnossa niihin aikoihin, kun Jenni järjesti ensimmäiset kotikutsut. Kielen puhdistus usein unohtuu Pahanhajuinen hengitys johtuu 80-95 -prosenttisesti kielen päällä olevista bakteereista, joita hammasharjalla ei saa tehokkasti harjattua pois. LEHTIKUVA/PEKKA SAKKI Kiuaskivien vaihto voi virvoittaa löylyt Eikö mökkisaunan kiuas kihahda enää kuten ennen. Suurin osa näistä bakteereista on kielen takaosassa, minne kie- likaavin ylettyy muotonsa ansiosta. Intiassa tapa on edelleen suosiossa, eikä vähiten siksi, että perinteisessä ayurveda-terveydenhoitojärjestelmässä kielestä päätellään sisäelinten terveys. Ohjelma on jälleen täpötäysi – 45 päivän aikana peräti 270 esitystä – ja juuri se järjestäjiä ja paikallisia mietityttää, vaikka yleisöennätyksiä on viime vuosina rikottukin. Kesäaikaan Mammat ovat tavanneet myös uimarannoilla ja leikkipuistoissa. Ongelmista tulla raskaaksi ja keskenmenoistakin on jaettu kokemuksia. Asiantuntijat suosittelevatkin metallista, tai vielä tarkemmin kuparista, kaavinta kaupoistakin löytyvien muovisten sijaan. Ryhmää on kiitelty neuvolassakin, ja olemme antaneet terveydenhoitajalle luvan kertoa ryhmästä asiakkaille. Kyse ei ole välttämättä ajan kultaamista muistoista, vaan vanhoista kiuaskivistä. Ketään ei ole tarvinnut poistaa ryhmästä. Pika-apuna voi toimia kivien pesu ja uudelleenjärjestely, mutta ahkeralle saunojalle suositellaan kivien vaihtoa jopa vuosit- tain. Osa arkea jo viisi vuotta Kokkolalainen Tanja Hallenberg ottaa kielikaapimensa esille ja esittelee pientä metallista kapistusta. Oopperoiden kantaesityksiä on peräti viisi, ehkä odotetuimpana Marc-Andre Dalbavien säveltämä Charlotte Salomon, joka perustuu holokaustissa kuolleen saksalaistaiteilija Salomonin elämään. Ajateltiin, että kyseessä on ylimääräinen juttu, josta vain tunnollisimmat innostuvat. Esimerkiksi visitsauna.fi-sivusto suosittelee tummien syväkivien käyttöä. Viime vuonna juhlien pelättiin jo tuottavan yli puolentoista miljoonan euron tappiot, mutta kuoppa saatiin kuitattua kassasta. Hammaslääkäri Jani Ohtonen suosittelee kielikaavinta nimenomaan pahanhajuiseen hengitykseen, sillä yleisterveyden hyödyistä ei hänen tietojensa mukaan ole vielä tarpeeksi näyttöä. –?Nuori tyttöni totesi minulle jo 5-vuotiaana, että tätä on mukava käyttää, koska puh- tauden oikeasti tuntee. Charlotte Salomon -opperan harjoitukset Salzburgissa. Lisäksi Pereira on ollut innokas tilaamaan juhlille uusia tuotantoja ja haluton kierrättämään vanhoja, mikä on nostanut kuluja huomattavasti. Mutta kaikki meni oikein hyvin, meitä oli viitisentoista plus lapset, Hotakainen kertoo. Syynä tähän on Facebookryhmä Mammat, jonka Hotakainen perusti toukokuussa 2013. Siispä perustettiin Mammojen kahvittelurinki, jonka jäsenet tapaavat toisiaan viikoittain. KP/CLAS-OLAV SLOTTE kuin on. paivi.savela@kpk.. Josefiina Sabel-Salmela ja Pilvi Rantala saivat molemmat ryhmästä apua synnytyksen jälkeiseen masennukseensa. Seuraavat kutsut järjestettiin Josefiina Sabel-Salmelan kotona. Mies oli aluksi vähän järkyttynyt, että kuinkahan paljon outoa väkeä sieltä tulee. Ja muidenkin lapsilla on ollut uh- maikä. 13 KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.7.2014 TEEMA YHTEYSTIEDOT: Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 hannu.lehto@kpk.. –?Minä pidin ensimmäiset kotikutsut. Esiintyjälistalla ovat muun muassa tenori Placido Domingo, pianisti Lang Lang sekä kapellimestarit Zubin Mehta ja Simon Rattle. Nyt kokkolalaisäideille suunnatussa ryhmässä on noin 360 jäsentä. Ja että kaikki tuovat jotain syötävää tai juotavaa tullessaan, ettei emännälle käy liian kalliiksi, Sabel-Salmela hymyilee. Tieteellinen tutkimus osoittaa, että kielikaavin parantaa pahanhajuisen hengityksen, poistaa bakteerit kieleltä ja kohentaa yleistä terveyttä. Aluksi kutsuin ryhmään mukaan ystäväni, joilla on lapsia. Jo 1700 -ja 1800-luvun Euroopassa kieli puhdistettiin kunnolla, ei harjaamalla, vaan lika kaapimalla pois. Ryhmän lapset ovat saaneet toisistaan sydänystäviä. Se ei myöskään aiheuta hammasharjan tavoin oksennusreaktiota. Kivien lohkeilu ja värimuutokset kielivät vaihdon tarpeesta, samoin terävän sihahduksen puuttuminen löylyä heitettäessä. Ylläpitäjänä toimiva Hotakainen tarkastaa jokaisen jäseneksi pyrkivän Facebookprofiilin varmistuakseen siitä, että kyseessä on oikeasti Kokkolassa asuva äiti. KP/CLAS-OLAV SLOTTE noin viisi euroa. Tanja Hallenbergin esittelemä metallinen kaavin on kuitenkin omaa luokkaansa kestävyydessä ja tehossa. Kaikki murikat eivät sovellu saunakäyttöön. nejä vetää entinen Kokkolan Kirin pelaaja. –?Pidimme ensimmäiset treenit kesäkuun alussa, ja paikalla oli 43 naista. Naiset korostavat, että tapaamisiin saa tulla juuri sellaisena Facebookissa toimivat Mammat-ryhmä tapaa toisiaan myös kasvotusten. Mammoista pesisnaisiksi Mammat-ryhmä on poikinut myös liikunnallisen Facebookryhmän Kokkolan pesisnaiset, jonne ovat tervetulleita kaikki pelihaluiset naiset, niin lapselliset kuin lapsettomatkin. Hallenberg kertoo, että kaapimen käyttö ei juuri aikaa vie. Ohtonen ei osaa sanoa, yleistyykö kielikaavin vai jääkö se vain harvojen harrasteluksi. Tällä hetkellä puheiden ykkösaiheina ovat unikoulu ja imetys, mutta palstalla käsitellään myös varsin henkilökohtaisia ja kipeitäkin asioita. –?Se on hammasharjaan verrattuna paljon parempi ratkaisu. Sitten pyysin muistakin kutsumaan sinne ihmisiä, ja seuraavana päivänä jäseniä oli jo sata. En saanut aikaiseksi lähteä minnekään, mutta sitten ajattelin, että jos en nyt lähde, en lähde koskaan. Budjetti- ja johtajahuolia Salzburgissa SALZBURG (STT–AFP) Maailman tunnetuimpiin oopperatapahtumiin kuuluva Salzburgin musiikkijuhlat käynnistyi viikonloppuna taloushuolien varjostamana. 117 neliötä, 51 vierasta Kun ryhmän jäsenet olivat aikansa keskustelleet netissä, he halusivat tavata myös kasvotusten. riitta-maija.sykko@kpk.. AFP PHOTO/WILDBILD. Senkin jälkeen meitä on ollut aina yli 30, Jenni Hotakainen kertoo. Hengitys ei haissut, suu tuntui puhtaammalta. Aamuin ja illoin pari vetoa kielen perältä ja homma on sillä selvä. Onneksi lähdin, Rantala huokaisee. Juhlat ovat paisuneet nykyisen taiteellisen johtajan Alexander Pereiran kaudella, kun varsinaisen oopperaohjelmiston eteen on liitetty toista viikkoa pitkä uskonnolliseen musiikkiin keskittyvä osuus. Vaikeammistakin asioista pystyy puhumaan avoimesti ja luottamuksellisesti. Hinta oli muistaakseni Kielikaapimia on monenlaisia, ja muovisia malleja saa Suomestakin melko helposti. –?Aikoinaan kun hammasvälien puhdistusta alettiin painottaa, jäi se lapsenkenkiinsä. (STT) Mammat-ryhmän vertaistuellista merkitystä on kiitelty neuvolassakin Facebook yhdisti samanhenkiset äidit Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) –?Aiemmin, kun näin kaupungilla äitejä vaunuineen, he olivat ketä tahansa äitejä vaunuineen. –?Vaikka mielipiteitä vaihdetaan aktiivisesti, toisia vastaan ei ole hyökätty. Pereira jättää tehtävänsä tämänvuotisten juhlien jälkeen, vaikka hänen viisivuotisesta kaudestaan olisi vielä kaksi vuotta jäljellä. 117-neliöisessä talossa oli paikalla oli 19 äitiä ja 32 lasta. Kielikaavin-nimellä ehkä yleisimmin kulkeva työkalu on tuore ilmestys, mutta keksintönä vanha. –?Ayurvedan parissa työskentelevä ystäväni toi näitä mukanaan Intiasta vuonna 2009. Niiden juhlien jälkeen kuitenkin päätimme, että kutsuille ilmoittaudutaan etukäteen ja 15 ensimmäistä mahtuu mukaan. Kesäaikaan treffit on usein järjestetty veden ääressä, kuten keskiviikkona Potinrannalla. Se on jo viisi vuotta vanha, mutta kulumisen merkkejä ei näy. Tree- Eroon pahanhajuisesta hengityksestä ja bakteereista halvalla Kielikaavin saattaa olla seuraava terveyshitti Sebastian Koskinen KOKKOLA (KP) V:n mallinen, halpa ja metallinen – ensinäkemältä ei uskoisi, mihin tästä pienestä työkalusta on. Oopperan ensi-ilta on maanantaina. Hotakaisen alkuperäinen aikomus oli pitää ryhmä tiukkana porukkana, mutta ryhmää kohtaan osoittautunut kiinnostus muutti hänen mieltään. Järjestäjät ovat jo ilmoittaneet, että jatkossa budjettia leikataan. –?Olemmekin nauraneet, että kukahan tulee miniäksi mihin- kin taloon, Sabel-Salmela hymyilee. Ryhmä kokoontuu maanantai-iltaisin Santahaan kentällä kello 18.30-20.00. Nyt heitä katsoo aivan eri tavalla, koska monet heistä ovat tuttuja, naurahtaa kokkolalainen Jenni Hotakainen. Ayurvedaan ei silti tarvitse uskoa, jos omaan terveyteen haluaa panostaa uudella tavalla. Kulinaristeja ja herkuttelijoita kiinnostaa varmasti se, että kunnollisen kielen raspaamisen myötä makuaisti kohenee, varsinkin hienompien makujen kohdalla. –?Siinä oli varmaan naapureilla ihmettelemistä, kun tienvarsi oli täynnä autoja ja lastenvaunuja. Vaikka ryhmä on kasvanut, henki on pysynyt samana. Laitoin vain ryhmän sivulle osoitteeni, päivän ja kello- najan. –?Ei tarvitse selitellä, kuinka väsynyt on, koska me kaikki olemme kokeneet saman
Muutoin alan harrastajia on tuhansia. Kaivanko lisää näitä esimerkkejä. Puukonrakennuksen Suomen mestari -2014, vuonna 2012 SM-voitto kahdessa eri sarjassa. ”Puukkojen tekemisen lisäksi intohimoni on kalastus, etenkin perhokalastus”, mies kertoo. Niitähän piisaa, oli paikkana sitten Turun saaristo tai Nuuksio. Kesällä olen myös veneopas. ”Veneen kuljettaminen Huippuvuorilla vaati jos jonkinlaista kurssia ja lupaa, muun muassa vuokravenekuljettajakirjan ja merimiehen lääkärintodistuksen hankkimisen.” Olet toiminut oppaana myös Suomessa. Ykkösasia valmistuksessa on laadukkuus, sen jälkeen tulee esineen esteettisyys.” Parhaimmillaan Parkkinen on käyttänyt yhden puukon valmistamiseen yli sata tuntia. Lisäksi useita SM-tason palkintosijoituksia ja voittoja valtakunnallisissa kilpailuissa. Huippuvuorilla täytyy osata käsitellä asetta ja ensiaputaitoja täytyy pitää aktiivisesti yllä. Kenelle: Jahdissa-julkaisun anti on suunnattu ennen kaikkea metsästyksen ja kalastuksen raskaan sarjan kuluttajille. Miten olet joutunut itseäsi jatkokouluttamaan. Kesällä matkailija voi valita oman aktiivisuuden mukaan aina todella urheilullisista kajakkiretkistä ja vaelluksista kulttuuripainotteisiin tai helppoihin luontoon tutustumisiin.” Tällä erää Erään kainuulaisen pikkujoen koskesta irvistelee väritelevisio. Terän pituutta keskeisempi tekijä on terän kovuus. Se korostuu, koska luonnon olosuhteet ovat joskus todella tiukat. ”Olen aina ollut luontoihmisiä ja viettänyt vapaa-aikani eräillen erityisesti Lapissa ja PohjoisKalotilla. Ruostumatonta terästä käytetään puukonterissä, mutta materiaali ei kovuutensa ja siten haasteellisen teroitettavuutensa vuoksi ole kaikkien suosiossa. Juttuvaihdon myötä lehdestä löytyykin kotoisten metsästyskokemusten lisäksi myös eksoottisemman riistan jahtausta. Joku on jättänyt paputölkkinsä, toinen olutpullonsa ja jollekin on käynyt ylivoimaiseksi kantaa tyhjät nuudelipussit pois erämaasta. Turistit näkevät jääkarhuja, mutta eivät hallitsemattomissa tilanteissa. Sen sijaan pyöreähkö teränkärki irrottaa nahan helpommin nyl- jettäessä”, kertoo moninkertainen SM-puukontekijä Markku Parkkinen. JAANA SKYTTÄ. Valmistanut erilaisia puukkoja kahdeksan vuotta. Miten arvioisit opaspalveluja Huippuvuorilla. Eikä väritelevision paikka ole keskellä koskea, vaan asiallisesti kierrätettynä. Valtijoen rannalta Suomen Käsivarresta löytyy jonkun tepevän kalastusmatkailijan sinne raahaama pyykkikoneen runko, josta on modifioitu näppärä savupönttö raudun savustamista varten. ”Laji on vaativa, ja puukontekijä tarvitsee laajan tietopohjan. Silloin puukko leikkaa hyvin ja kestää kovaakin käyttöä. ”Käyttäjäkunta suosii – yllättävää kyllä – lyhytteräisiä puukkoja, sillä teräsosaa käytetään yleensä korkeintaan 6–7 senttimetrin verran, olipa käyttötarve millainen hyvänsä. Laskenta jatkuu 3.8. Kuvaavaa on, että tulijoita kutsutaan englanniksi sanalla ”guests” eli vieraat. Suomen Puukkoseura ry:n jäsen. ”Pohjoisnavalle! Täältähän lähdetään Borneolle, venäläiselle tilapäiselle jääasemalle, joka perustetaan joka vuosi uudelleen. Jos karhu jostain syystä tulee sataa metriä lähemmäs, se yritetään säikyttää valoaseella tai kiväärillä ampumalla. moottorikelkoilla.” Miten kesä- ja talvisesongit eroavat toisistaan. ”Jos asuu Huippuvuorilla, se on väistämätöntä”, Sarkkinen sanoo. Isoimpia puukkoja käytetään suurriistan käsittelyyn. Roskaamattomuus on henkilökohtainen pieni valinta. Ympäri Suomea pohditaankin, kuinka lisääntyminen on onnistunut. Erityistilanteita ovat esimerkiksi jäätikköretket Roskaamattomuus on pieni valinta Pienenä tietoiskuna mainittakoon, että niinkin olematon asia kuin tupakantumppi vaatii pahimmillaan 15 vuotta maatumiseen. Jääkarhun kohtaaminen on aina mieleenpainuvaa. dyt. Huippuvuorilla kesäkuu on kevättä, heinäkuu on kesää ja elokuu syksyä. Puukot hän tekee tuppea myöten käsityönä. Se valitaan käyttötarpeen mukaan. Golf-virran ansiosta ilmasto on leudompi kuin esimerkiksi samoilla leveyspiireillä sijaitsevissa Kanadan pohjoisosissa. Perhot ja puuvaaputkin hän valmistaa itse. Se elää ainoastaan arktisella alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Jos nuoria lintuja on paljon, voidaan saalistakin ottaa. Siellä se on jököttänyt jo useamman vuoden ajan kahden Miika Manninen kiven välissä, kalojen ja majaera@kaleva.. Oli luonnollista etsiä ammatti, missä sai tehdä itselle tärkeitä asioita. ”Talvisin koiravaljakkoretkiä huskyillä, moottorikelkkaretkiä, kesäisin lyhyitä vaelluksia ja maastoretkiä. Metsästys- ja kalastusjuttujen lisäsi tarjontaan kuuluvat testit, joista etenkin metsästysaseisiin liittyvät testit ovat ensimmäisessä numerossa keskeisesti esillä. Karhuja suurempia vaaroja ovat paleltumat, esimerkiksi jäätikkörailoon tippuminen tai kuorma-auton alle jääminen. saakka. Se on vain omasta päätöksestä kiinni. Siinä ollaan täällä aika taitavia. Laivasta, vaikkapa jäätikköretkillä, karhun voi nähdä luonnossa. Pieni puukko sopii eväiden pilkkomiseen ja vuolemiseen. Koivuntuohi on myös lämmin ja miellyttävä kädelle talvella.” Parkkinen opettaa ammatikseen kädentaitoja. Jos kaikki tekevät tämän pienen valinnan, tapahtuu isoja muutoksia, parempaan. ”Oikeastaan jokainen valmistamani puukko on suosikkipuukkoni”, hän nauraa. Mikä: Maamme erä- ja metsästysjulkaisujen tarjontaan on saatu uusi tulokas. ”Teräslaaduilla on tietyt ominaisuudet. http://markkuparkkinen. Millaisia retkiä vedät. Ryhmädynamiikan lukeminen on tärkeää. ”Tärkeintä on kyky ennakoida, koska ollaan niin kaukana kaikesta. Massaturismia ei oikeastaan kapasiteetin pienuuden vuoksi ole, kaikki on enemmän tai vähemmän räätälöityä.” Millaiselle järjestetylle retkelle itse lähtisit. Myös kahvaan on syytä kiinnittää huomiota. ja muille eläimille.” Ja vaikka ollaan erämaisimmassa Lapissa, sitä purkkia ja purnukkaa kasvaa joka toisesta kivenkolosta. ”Hyvä kahva istuu käteen ja on kovaa materiaalia, esimerkiksi visakoivua tai pahkaa. Vapaa-aikansa hän pyhittää puukkojen valmistamiseen. blogspot.. Jotta metsästystä voidaan säädellä, on poikastuotto tärkeä tieto, sillä se kertoo lisääntymisen onnistumisesta. Esimerkiksi hirvennahkaa leikatessa terän pituudella ei ole merkitystä. vien riemuna. ”Talvisesonki on asiakkaille haastavampi, koska esimerkiksi moottorikelkkoja ajetaan itse. Matti Heikura Hyvä puukko kestää kulutusta Puukontekijä Markku Parkkisen mukaan käyttäjät suosivat lyhytteräisiä puukkoja Eräretkillä, metsällä ja kalalla tarvitaan kunnollinen puukko. ”Erityisesti on jäänyt mieleen se kerta, kun näin pedon niin, että minulla oli ryhmä asiakkaita maalla. ta leveyttä, ja sieltä pääsisi sitten retkelle niin pohjoiseen kuin vain voi. Harri Sarkkisen mukaan jääkarhuista ei ole vaaraa järjestetyillä retkillä. ”Nykyisin laadukas hiiliteräs on hyvä vaihtoehto. Tavallisempaa on kuitenkin törmätä täytettyyn karhuun Longyearbyenin kauppojen edustalla. Vain äärimmäisessä hädässä petoa kohti ammutaan. Matkailun kesäsesonki huhti–elokuu. Ensimmäinen numero ilmestyi 23.7. Huippuvuoret, sen geologinen historia ja arktiset löytöretket sekä alueen ammattimetsästyskulttuuri eli tracking ovat olleet nuoresta saakka minulle tietynlainen intohimo.” Mitä erityistä eräoppaalta vaaditaan arktisella alueella. SM-puukontekijä Markku Parkkinen sanoo, että puukkojen valmistus lohkaisee valtaosan vapaa-ajasta. Miksi se laiskuus iskee siellä erämaassa tai luontoreiteillä, kun kuitenkin sinne jaksetaan omilla jaloilla kävellä. KULUTTAJA KOTI PERJANTAI LAUANTAI Metsäkanalintujen laskenta alkaa Metsäkanalintujen poikaset kuoriutuvat kesäkuussa, joka tänä vuonna oli kylmä ja sateinen. Sen sijainti on 88 astetta pohjois- Arktinen luonto kiehtoo Longyearbyn värikäs kylä on rakennettu Adventfjordin laaksoon. Päivittäinen lentoyhteys Tromssasta ja Oslosta, kesäisin myös suuret risteilijät käyvät saaristossa. Kädentaitojen-ohjaaja, itseopiskelut puukon tekijä. Melkein jokainen retkeilijä kysyy oppaalta, onko tämä nähnyt jääkarhun luonnossa. Harri Sarkkinen kertoo metsästyksestä Huippuvuorilla Basecamp Svalbardin Isfjord Radio -hotellin pihalla. Vaikeissa tilanteissa täytyy pystyä toimimaan, ja kriisien välttäminen sekä niissä pää kylmänä pysyminen ovat olennaisia taitoja. Parkkinen valmistaa peruskäyttöpuukkoja, mutta myös hienompia käyttöpuukkoja sekä keräilijöille koristepuukkoja. Katri Rauanjoki Mi kä m e i h i n m e n e e luonnossa. Kesäsesongissa työ on jossain määrin helpompaa minulle, koska teen lyhyempiä rupeamia. Retkeilijälle riittää pieni puukko, jonka terämitta on noin kahdeksan senttimetriä pitkä ja kahva noin yksitoista senttimetriä, käden koosta riippuen. Se sisältää aineosia, joiden ansiosta terä ei ruostu.” Hyvässä puukossa terä on vahva ja hionnat asianmukaisesti teh- Markku Parkkinen Syntynyt 1962, asuu Oulussa. Huippuvuorilla elää noin 3?000 jääkarhua, ja uhanalaisen lajin koko kanta on noin 20?000– 25?000 yksilöä. Koivuntuohipäällysteinen kahva on kahvan mallista riippumatta turvallinen, koska se ei luista. Julkaisun toimitus sijaitsee Oulussa, mikä näkyy myös ensimmäisen lehden juttuvalikoimassa. Longyearbyenin kylän ulkopuolelle mentäessä suositellaan, että mukana on ase. Metallipurkin häviäminen kestää parisataa vuotta, ja muoviset astiat ovat riemunamme maastossa jopa tuhat vuotta. Kaikki se, mikä kannetaan rinkassa selkosille, pitää jaksaa kantaa sieltä pois. ”Jättämällä omia Varmasti kätevä peli savustaa saaliskalat, mutta rojujamme jälkeemme kyseiseen maisemaan kyaiheutamme vahinkoa seinen metallihirvitys sopii luonnolle yhtä hyvin kuin kirves Miss Universumin päähän. Jahdissa ilmestyy vain verkossa ja sen sisältö on tarjolla lukijoille maksuttomasti. Internet-aikakauteen lehti sulautuu sekä julkaisumuotonsa että yhteistyökuvioidensa kautta. Suomen Puukkoseura ry:ssä on noin 1?250 eritasoista aktiivista puukontekijää. Silloin ryhmän turvallisuudesta huolehtiminen oli tietysti ensimmäisenä mielessä, mutta jälkeenpäin tuli mietittyä, kuinka sulavasti iso eläin voikaan liikkua.” Järjestetyllä retkellä jääkarhuvaaraan ei tarvitse valmistautua mitenkään. Jos jääkarhun kuitenkin yllättäen kohtaa, sitä ei pidä lähestyä tai muutenkaan yrittää häiritä. Oppaan pitää olla paitsi mukava myös jämäkkä ja koko ryhmän turvallisuutta ajatteleva. Kova terä sopii lihan ja kalan leikkaamiseen, mutta esimerkiksi puun vuolemiseen kannattaa valita pehmeämpiteräinen puukko, koska se irrottaa puulastua kovateräistä puukkoa paremmin”, Parkkinen neuvoo. Materiaalit ovat niin kovia, että hän käyttää työskennellessään jopa hammaslääkärin työkaluja. ”Se on palkkio kovalle työlle.” Miehen tavoitteena on edetä kansainväliselle kilpailutasolle. Liikkua voi toki myös koiravaljakolla tai hiihtäen. ”Kaikki palvelut pyritään pitämään todella korkealuokkaisina ja persoonallisina. Turisti haluaa nähdä jääkarhun Jääkarhuvaara on todellinen koko Huippuvuorten alueella. Vastaus siihen saadaan lauantaina alkaneista riistakolmiolaskennoista. Puukon tekoon hän innostui kahdeksan vuotta sitten työkaverin innoittamana. Kysymys ei siis ole pelkästään kauneusvirheestä upeassa maisemassa. 15 KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.7.2014 LUONTO LUONTO MAANANTAI TERVEYS MATKAILU TIISTAI KESKIVIIKKO RUOKA TORSTAI YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. Alueen huomioon ottaen se on joskus aika vaikeaa, mutta asiakkaan täytyy saada rahalleen vastinetta, kun näin kauas tullaan. Vakituisia asukkaita on 2 000 henkeä, mutta houkuttelee vuosittain tuhansia arktisesta luonnosta kiinnostuneita matkailijoita. Alun perin oululainen Harri Sarkkinen työskentelee toista kesäsesonkia retkiyhtiö Basecamp Svalbardilla. Risteilijöillä saapuville vieraille järjestetään myös erityisesti suunniteltuja pienretkiä.” lajien keskimääräinen poikasosuus, poikueellisten naaraiden osuus ja yksilötiheys metsämaan neliökilometriä kohti. Jahdissa voi nyt käydä verkossa Lehti Jahdissa, metsästyslehti verkossa, www.jahdissa.?. Pienriistalle ja kalankäsittelyyn valitaan hieman suurempi puukko. Monestihan kädet ovat erällä rasvaiset ja liukkaat kalan- tai lihankäsittelystä johtuen. Matkailijoille jääkarhun näkeminen on unelma, joka herättää pelonsekaista kiihtymystä. www.kaleva.. Kolmiolaskentojen tuloksena tiedetään LIIKENNE LAUANTAI Eräoppaan pitää osata ennakoida Huippuvuorilla on helpompaa retkeillä kesäsesongin aikaan Mikä sai sinut alkamaan eräoppaaksi ja erityisesti tulemaan Huippuvuorille. Jaana Skyttä Katso video. Jättämällä omia rojujamme jälkeemme aiheutamme vahinkoa luonnolle ja muille eläimille. Menestyminen puukkokilpailuissa merkitsee hänelle paljon. Lopun aikaa on talvi, joka alkaa jäiden tullessa syyskuussa. Yhteistyötä on sekä pohjoismaisten että Euroopassa ilmestyvien saman alan lehtien kanssa. Pitkien retkien tekeminen on helpompaa, koska liikkuminen on jään tulemisen jälkeen yksinkertaisempaa. Esimerkiksi luonnonolosuhteiden muuttuessa järjestetään retkelle napakasti uutta sisältöä. Mutta en minä siellä asiakkaana olisi, vaan oppaana! (Nauraa.)” Katri Rauanjoki teksti ja kuvat Huippuvuoret, saaristo Pohjoisella jäämerellä, kuuluu Norjalle
ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. RADIO EXTREM 99.7. 22.15-23.00 Kaffekvarnen tema: Flickor och töser. (Uuden-Seelannin SO/Jean-Yves Ossonce). 08.15-08.30 God morgon Svensk?nland. VIRTANEN VIIVI JA WAGNER BABY BLUES MUSTANAAMIO MASI JERE MUUMI KARVINEN huomenta, herra mörökölli. 18.03-19.00 Arman Alizad. 09.30-09.32 Yle Uutiset KeskiPohjanmaa. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 07.00-07.15 Yle Uutiset ja sää. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 16.14-17.00 Radiohuset. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 21.55-22.00 Suomi tänään. 16 MAANANTAINA 28.7.2014 KESKIPOHJANMAA Erikoisrajajääkärit RADIO -OHJELMAT YLEX 06.30-06.31 Yle Uutiset. 18.00-19.30 Iltaklassinen. VESA RAJALA/YLE KUVAPALVELU Satuhäät Helppo elämä 06.00-06.05 Yle Uutiset. YLE Radio Suomi 05.00-06.30 Aamupala. 07.03-08.00 Succésommar. Kuvassa: Anu Sinisalo (Jaana). 07.15-07.17 Urheiluradio. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 16.35-17.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. RADIOTAAJUUDET Marjo Moilanen ja James Ochieng vihitään Keniassa ystävä- ja sukulaisjoukon todistaessa afrikkalaista toimitusta. 21.00-21.57 Hienostelua: Pekkalan kartano. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 17.00-17.01 Yle Uutiset. 22.44-23.10 Iltaklassinen jatkuu. 09.00-09.03 Yle Nyheter. 23.02-23.30 Päivä tunnissa. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 18.50-19.00 Iltahartaus. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 06.3006.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. Jaana tuntee perheensä hajoavan. 07.15-07.44 Aamusoitto. 17.20-17.40 Naisemme maailmalla osa 5/7: kirjailija Tua Harno, Australia. Eki siirtyy sanoista tekoihin. 16.00-16.03 Yle Uutiset. (George London, bassobaritoni, ja Wienin ?lharmonikot/ Hans Knappertsbusch). 12.30-12.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 17.40-18.00 Kulttuurin huumehistoria. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 17.01-18.00 Ali Show. 07.33-08.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 09.1009.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 04.02-04.56 Kissankehto. 12.32-12.45 Suomen radio. JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 13.30-13.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 17.28-17.35 Suomi tänään. 19.00-20.15 Radioma?an Kohtaaminen: Pirkka-Pekka Petelius (1993). 08.3309.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. 00.00-06.30 Yöradio. 14.03-15.00 Puheen Iltapäivä. 08.30-08.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 12.01-12.10 Yle Nyheter. Järviradio 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus. Tulevat erikoisrajajääkärit aloittavat yhden Suomen vaativimmista varusmieskoulutuksista Immolan varuskunnasTV2 klo 19.30 sa Imatralla. 21.05-22.00 Vega Folk från Kaustby folkmusikfestival. 20.0020.03 Yle Uutiset. 22.00-22.05 Yle Uutiset. 07.10-07.30 God morgon Svensk?nland. 08.3508.54 God morgon Svensk?nland. 14.00-14.55 Naisen heinäkuun Näistä levyistä en luovu: musiikkivieraana Ruotsin RSO:n alttoviulun äänenjohtaja Eriikka Nylund. 23.10-06.00 Yöklassinen. 06.00-07.00 Yle Puheen ihanat naiset. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 15.0116.00 Puheen Iltapäivä. YLE Radio Vega 06.00-06.06 Yle Nyheter med väder- och sjörapport. 21.30-22.00 Puheen Aamun vieras. 10.00-10.03 Yle Nyheter. 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.45 Lähetysaika 18.00 Hengellinen ilta.studiossa Hell.SRK.edustajat: Vimpeli - Kyyjärvi - Karstula 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA Radio Pooki 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 16.45 Ravivihjeet 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 07.00 PAREMPI KESÄ 07.15 Raamattuavain 07.30 Aamuhartaus 07.40 Viikon teos 07.45 Sykettä Israelista 08.03 Kesämies 09.20 Kisa 09.30 Laulu rakkaudesta 09.40 Kesäperhe 09.50 Viikon levy 10.15 Päivän kysymys 10.30 KESÄPÄIVÄN TASAUS 10.45 Viikon vieras 11.03 Kuuntelijan toivelista 12.10 Päivän kysymys 12.20 Suolapala 12.40 Viikon teos 13.03 Kesämies (u) 14.00 TOIVON LAULUJA 14.05 Viikon levy 15.00 TOIVON PÄIVÄ 15.20 Viikon vieras 15.40 Pala Konttista 16.40 Päivän porilainen 17.00 USKON ILTA 17.10 Hartaus 17.15 Kaksin käsin maailmaan 17.30 - 20.35 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.55 Lohdutussanoja elämän taistelussa 21.02 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Elämänkoulu 23.00 Toivekonsertti 00.30 Viikon levy (u) 01.00 Kesämies (u) 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u) YLE Klassinen 06.00-13.00 Aamuklassinen. 17.00-17.03 Yle Nyheter. 10.03-12.00 Supernova. 11.03-13.00 Etusivu. 06.06-06.54 Morgonmusik. 17.0017.20 Yle Uutiset ja sää. 09.32-10.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. Elgar: Serenadi jousille e-molli (Orpheus-kamariork.) 14.00-18.00 Päiväklassinen. 06.3108.00 YleX Kesäaamu – Pirita ja Timppa. 20.06-20.07 Sää. 08.54-09.00 Andrum. (Simon Preston, urut). 22.50-23.05 Naisen heinäkuu: Otteita suomalaisten elämästä. tohvelisi ovat valmiit. 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 9.05 Päivän kupletti 9.10 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Matin Mu- siikkiMakasiini® JAZZ-EXTRA 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,09 e/puhelu + pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.10 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 14.00 Terveysuutiset 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.00 Tekniikkaparkki.. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 10.0010.03 Yle Uutiset. 06.15-06.25 Naisen heinäkuun aamuhartaus: Naispyhimys Brigit. (U) HD. 21.03-21.05 Sportradion. 12.0314.00 Myteriet. oliko tuo leivänpaahdin. 12.00-12.05 Yle Uutiset. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väder- och sjörapport. 14.03-15.00 Stiftelsen. 17.01-19.00 Lyömättömät. 09.02-10.00 Ali Show. 21.35-21.39 Novosti Yle. 18.30-18.50 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 16.1516.30 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 13.02-17.00 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 11.03-12.00 Familjeliv. YLE X3M 06.00-07.00 X3M-Nonstop. 23.30-00.00 Suomi tänään. 10.57-11.00 Regionala nyheter. 13.02-14.00 Venla Kokkonen ja miehet. 09.0310.00 Succésommar. 22.0022.15 Yle Nyheter med väder- och sjörapport. 23.03-23.30 Ajantasan lauantaivieras. 23.00-00.05 Rockmåndag. 10.05-10.57 Vegas sommarpratare: Marcus Birro. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 14.03-15.00 Tove Jansson 100. 13.03-13.06 Urheiluradio. 13.0314.00 Tack och lov. 22.0523.02 Yle Puhe. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 22:45 J. 12.55-13.00 Suomen radio. 20.0721.00 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 16.00-16.14 Yle Nyheter med sport, väder och båtvädret. 07.35-08.00 God morgon Svensk?nland. 19.00-22.00 YleX Jatkot. 23.03-00.00 Tove Jansson 100. 13.0013.02 Yle Uutiset. 08.3008.35 Regionala nyheter. 01.00-02.00 Elävä arkisto: Kulttuuri. 16.00-16.03 Yle Nyheter. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 18.0018.15 Kuunnelman esittely: Grilli-ilta. YLE Radio 1 1/6. 23:25 Lemare: Andantino Des-duuri (Moonlight and roses). 07.0007.03 Yle Nyheter. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 11.33-12.00 Suomen radio. SARJAKUVAT B. 12.00-12.03 Yle Nyheter. 16.30-16.35 Yle Uutiset KeskiPohjanmaa. 09.00-09.05 Yle Uutiset. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. Sir Arthur Conan Doyle: Neljän merkki. 08.15-09.00 Ykkösaamu. 10.03-11.00 Ajantasa: Suora linja. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 22.05-23.02 Venla Kokkonen ja miehet. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 04.00-05.00 Elävä arkisto: Urheilu. Chopin: Nokturni n:o 12 G-duuri (Benno Moiseiwitsch, piano). 21.0021.03 Yle Nyheter. 17.03-18.00 Stiftelsen. 20.15-21.15 Yle Puheen ihanat naiset. 20.03-20.06 Urheiluradio. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 07.30-07.33 Yle Uutiset KeskiPohjanmaa. 18.0018.03 Yle Uutiset. 13.0013.03 Yle Uutiset. 18.15-18.20 Viikon luontoääni: nokikana. 11.57-12.00 Päivän mietelause. Kansalaisten osallistaminen muuttaa journalismia. 07.02-07.30 Puheen Aamu. 06.25-06.56 Aamusoitto. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 11.03-11.30 Suomen radio. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 22.00-22.05 Yle Uutiset. 19.06-20.00 Metsäradio. 18.0321.00 Hovet. 07.17-07.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 18.00-18.03 Yle Nyheter. Schubert: Menuetti d-molli (Montrealin I Musici/Yuli Turovsky). 21.50-21.55 Merisää. 15.05-15.30 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 06.33-07.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 15.55-15.58 Yle News. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää: Volter Kilpi: Kirkolle, osa 14. Palmgren: Eksoottinen marssi (RSO/George de Godzinsky). 13.0014.00 Klassista kahteen. 10.03-11.00 Puheen Päivä. 22.05-23.00 Jake Nymanin mökkiradio. 23.10-06.00 Yöklassinen. 03.1503.30 Radioteatteri esittää: Rakkaudella, Rauli Badding. MTV3 klo 22.35 ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 772. 13.00-13.02 Yle Uutiset. Miten kovaan kuriin sopeutuminen sujuu. 11.0312.00 Puheen Päivä. 19.03-19.06 Urheiluradio. 23.02-00.00 Encore. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 15.00-15.01 Yle Uutiset. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 15.0515.55 Kultakuume. 07.00-07.15 Yle Uutiset ja sää. ARTTU RISTMERI/YLE KUVAPALVELU TV2 klo 21.00 Helppo elämä nähdään jaksolla Ruumis ja veri. Yle Uutiset ja sää. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. 12.10-12.30 Suomen radio. 15.35-16.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 15.0015.03 Yle Nyheter. 18.50-18.55 Merisää. 12.05-12.30 Puheen Päivä. 19.30-20.25 Min musik. 06.54-07.00 Andrum. YLE Puhe 00.00-01.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri. 17.5018.00 Suomi tänään. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.00-10.00 Yle Uutiset. 12.45-13.00 Väder- och sjörapport. 08.00-08.03 Yle Nyheter. 06.56-07.00 Päivän mietelause. 23.00-23.03 Yle Nyheter. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 00.05-05.00 Yöradio. 08.15-08.17 Urheiluradio. 13.06-13.30 Suomen radio. 02.00-03.00 Elävä arkisto: Kotimaa. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 21.00-23.00 Musikrepubliken. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 18.03-18.50 Sekahaku – Tarja Närhi. Tuotanto Moskito Television. 05.00-06.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri. 16.03-17.00 Puheen Iltapäivä. (U). 07.30-07.35 Regionala nyheter. 12.15-13.00 Kaupunkirakentamisen historia, osa 4/5, Uusi uljas Helsinki. 08.00-08.15 Yle Nyheter med väder- och sjörapport. 17.1518.00 Sommarberättelsen: Sommarboken. 08.00-08.15 Yle Uutiset ja sää. 13.32-14.00 Suomen radio. 03.00-04.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat. 10.05-11.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomalainen ?loso?a. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 17.0017.15 Yle Nyheter med väder. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 11.00-11.57 Vaeltava kisälli. 07.50-08.00 Naisen heinäkuun aamuhartaus: Naispyhimys Brigit. 12.45-12.55 Merisää. 23.30-00.00 Politiikkaradio. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 08.00-08.15 Yle Uutiset ja sää. 18.5519.00 Suomi tänään. Wagner: Syreenikohtaus ja Hans Sachsin monologi oopp. 08.17-08.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 19.1519.30 Aftonandakt. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 15.0316.00 Radiohuset. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 11.3011.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 20.00-21.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. Nürnbergin mestarilaulajat. 10.00-10.05 Yle Nyheter med väder. 09.10-10.00 God morgon Svensk?nland. 17.35-17.50 Radioteatteri esittää: Rakkaudella, Rauli Badding. YLEX 94.0 ja 96.1. 16.03-17.00 Stiftelsen. 20.25-21.00 Popkorn. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 09.05-09.10 Urheiluradio. 21.40-21.50 Urheiluradio. 17.20-17.28 Urheiluradio. 15.03-16.00 Stiftelsen. 14.00-14.03 Yle Nyheter. YLE OULU RADIO 98.4. Massenet: Sarja orkesterille n:o 4 (Maalauksellisia kuvia). 15.30-15.35 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. Haydn: Jousikvartetto n:o 72 C-duuri (The Angeles String Quartet). Berwald: Konserttikappale F-duuri (Otto Virtanen, fagotti, ja RSO/Santtu-Matias Rouvali). mikään mitä teet ei pysty pilaamaan hyvää tuultani tänään. 19.03-19.58 Naisen heinäkuun Radioteatteri: Grilli-ilta. 22.05-22.50 Julkinen sana. 08.03-09.00 Succésommar. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 12.0012.10 Yle Uutiset ja sää. RADIO DEI 104.3. 12.10-12.45 Svensk?nland idag. 14.03-15.00 Ajantasa. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 18.03-19.00 Vegas sommarpratare: Marcus Birro. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 10.00-11.00 Yle Uutiset
15.15 Pilanpäiten. Itsevaltiaan elkeet näkyvät työn jäljessä. 02.27 24 Vision. 23.55 Rapport. 18.02 McLeodin tyttäret (7). 13.20 Kuningaskalastajat. Tohtori Nora. 4/10. 11.30 Näin teet ranskalaista ruokaa. Suora. 23.00 Kotikatsomo: Tehdas (12). 02.10 Västerbottensnytt. (U). 21.00 Lotta på Liseberg. 0.10 Greyn anatomia (12). Vaikutusvaltainen mies tekee toimittajien taustatyön vaikeaksi. 22.00 Urheiluruutu. 14.50 Tarzan (12). 01.35 24 Vision. Ei semmoisia kuitenkaan joka oksalla kasva. 01.35 House. 21.30 Dokumenttiprojekti: Viidakon laki (12). 23.00 Konttori (7). 19.50 Keno. 23.15 True Blood (16). 2.50–5.00 Ennustaja-TV. 19.15 MTV Sport Uutiset. 14.00 Kreisiä menoa. Hou- kutustehtävä. 13.00 En vecka i naturen. (Diva, Ranska, 1981) O: Jean-Jacques Beineix. 17.10 Kyläsairaala (12). (U) 13.30 Teinipomo. Vieroituksessa. 02.20 ABC. 22.00 Kymmenen Uutiset. (Suomi 1922) ELOKUVA Tule omakseni kertoo Annesta (Renée Zellweger), joka jättää miehensä ja lähtee poikiensa kanssa reissuun. 15.20 Det söta livet. 15.45 Bilder av Dina. 22.45 Kylmäverisesti sinun (12). 3/6. 18.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 23.25 Mrs Brown’s boys. 20.00 Vem vet mest?. 02.30 Rapport. (U) 10.00 Kyläsairaala (12). 19.00 Rapport. 16.55 Sommar med Ernst. 0.00 NCIS Los Angeles (16). 02.50 Kulturnyheterna. JIM 5.00–10.40 Ennustaja-TV. 12.30 Jalkapallo: U19 EM-?naali, naiset, Norja. Malta kuitenkin hetki ja katso Ecclestone, formuloiden keisari ennen kuin vastaat kysymykseen. 03.05 24 Vision. (U) 15.15 Doctor Who (12). Oikeussalissa kuullaan myös todistuksia julmasta kidutuksesta. Osa 2/8. 6.52 Leijulaakso. 04.17 24 Vision. 14.05 Vem bestämmer vad. 7.52 Anniina Ballerina. Osa 16. 7.19 mustan katutanssijapojan parodiale?a on lastattu tanssi?lmien kliseillä, mutta myös yleisemmällä kohelluksella. Ilman kaunisteluja. 04.00 Rapport. 14.00 Vem bestämmer vad. 04.20 Smålandsnytt. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Karku- laiset. 20.00 Huippumalli haussa. Dance Flick – kaikkien tanssileffojen äiti Äiti lähtee tien päälle Tule omakseni Sub klo 21.00 (E) ??. 17.00 Rapport. (U) 20.00. Polut erkanevat. 14.30– 15.00 SVT: Från mull till guld – Camilla Plums kryddväxter. 7.30 FOX Kids: My Little Pony. Ilolintu. 04.05 24 Vision. 2.25 SVT: Scouts safari. 03.30 A Gifted Man. 9.00 FOX Kids: Hot Wheels. 21.00 Ilman johtolankaa. Suuryritys, joka harjoittaa modernia kolonialismia, rakentaa valtansa riiston ja pelon varaan. 20.00 Mykkää valoa 1920-luvun Suomesta. 14.30 Huippukokki lähtee maalle. Melkein kuolleet. 20.40 Mykkä valo: Rakkauden kaikkivalta – Amor omnia (S). 06.45 Feta familjer på diet.. Purotaimen. 20.20 TV4Vädret. 16.00 Supermarjo ja tytöt 2. Valkoisen balettitytön ja rickin Hohdosta sen kohtauksen, jossa Jack Nicholson oli naputellut paksun pinkan verran koneellaan yhtä ja ainoaa lausetta. kasvis. 14.50 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. Naisia tel- kien takana. 00.55–06.00 Onnensoitto. 18.16 Yle Uutiset sää. 21.00 21.00 Tule omakseni (12). Tilannetta selvittäneistä poliiseista yksi kuoli, ja useat intiaanit joutuivat syytteeseen murhasta. 17.05 Work of art. 20.00 Huutokaupan Metsästäjät. Phil saa vieraakseen Oscar-voittaja Cuba Gooding Jr:n, joka kertoo uudesta naisten vankilaan sijoittuvasta elokuvastaan Firelight. Pelin huumaa. 23.35 24 – Lontoo (16). Siinan kanssa katsellaan Pipsa Possu, Ystäväkirja, Ruusulaakson Roosa, Taitavat kädet, Stella ja Sami, Sana-arkku sekä Hupsis. 20.00 Ecclestone, formuloiden keisari. 17.25 Mitä Kiinassa syödään. Harhaluuloja. 13.00 Ponille kyytiä (7). Rosoisen videomateriaalin käyttö on perusteltua, kun aihe on näin tärkeä. - albanska. 23.10 TV4Vädret. 8.14 FOX Kids: Monsuno. 16.30 Upeat skandikodit. Tyttömäinen charmikaan ei ole enää ihan entisellään. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Bra- dy Barrin vaarallinen luonto (S). Tohto- ri Nora. 19.00 Seitsemän Uutiset. Maas- 04.00 Teematieto. Se on ammattilaisuutta, se. Ruumis ja veri. Konrad Tal- lrothin vuonna 1922 ohjaama kotimainen mykkäelokuva. Jasmine on muuten tavallinen teini Walesista, mutta hän on vain reilun metrin pituinen. 03.35 24 Vision. Tyttö, joka käveli ympyrää. Alastoman miehen paluu. 06.05 24 Vision. (USA 2009) Risti ja liekki TV1 klo 13.20 ?. 23.05 Grimm (16). 05.35 24 Vision. 03.30 Tårtor till tusen. 2.45 SVT: Djungelboken. 02.15 Pyöräily: LeMond on Tour. Direkt. Liv 5.00–7.30 Ennustaja-TV. 20.55 Urheiluruutu. ANNA NEVALAINEN Alkuperäisheimo puolustaa omaansa Dokumenttiprojekti: Viidakon laki TV1 klo 21.30 ???. 16.55 Anna minulle elämä. tädin lapset, osa 2/2. Se on vähän kuin kotimaista Downton Abbeyta liki sadan vuoden takaa. 06.35 24 Vision. 14.45 Via Sverige. 09.30 Tuomas Enbuske – Sivistyksen käsikirja. 2.50–5.00 Ennustaja-TV. Yy, kaa, koo. 07.45 Astral TV. 11.05 24Kitchen: Sara La Fountain. 22.23 Regionala nyheter. 21.40 Sinkkuelämää (12). 13.40 Apua avajaisiin. 04.30 Rapport. 00.50 Criminal Minds: Epäilyksen alla (12). 18.05 70’s show (12). 19.20 Urheiluruutu. Taustat paljastuvat pala palalta. 02.35 24 Vision. 13.00 SVT: En vecka i naturen. 1.05 Greyn anatomia (12). 12.00 24Kitchen: Savannin herkut. Valta- peliä. 9.55 Sarahin sisustusvinkit. - albanska. 05.45 Sändningsuppehåll. 19.35 Suomen huutokauppakeisari. 15.00 Neljät häät Amerikassa. 2.55– 3.00 SVT: Kylskåpsparty. Nyyhkyttämään ei jäädä. Yle tilasi viideltä säveltäjältä uuden musiikin viiteen 1920-luvun kotimaiseen mykkäelokuvaan. 06.05 Folkraceprinsessorna. 2/5. 23.45 Elokuva: Kuoleman selli (16). 03.10 Nordnytt. 05.05 24 Vision. 03.27 24 Vision. 20.20 Sverige idag sommar. 22.20 Päivän sää. 16.50 Ruotsin karmein koti. 14.30 Kuuluisat kuppilat. 17.30 Salatut elämät (S). (U) 10.50 Päivän kasvo. tunteille. 15.00 Kesäruokaa Jamie Oliverin tapaan. 15.00 SVT Nyheter 90 sekunder. (U) 10.30 Blogistania. 02.47 24 Vision. Silloin näyttelijä voi puskea roolistaan työvoiton. 19.55 Oväntade pingviner. 20.30 Huutokaupan metsästäjät: Texas. (U). Viikon haastetehtävä osoittautuu odotettua vaikeammaksi, sillä muotinäytöslava pyörii. 1/20. 14.20 Bloggistan. Mutta missä ovat suomalaiset uranuurtajat elokuvan saralta. 21.00 Jalkapallo: Alle 19-vuotiaiden EM-kilpailut, välierät, Unkari. 2.55–3.47 Tarkka-ampujat (12). 14.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. Halpisjännärin jatko-osa luikertaa jo pohjamudassa, mutta David Hasselho?lle käy sentään köpelösti. 7.35 Herra Heinämäki. Poliisi taas toimii vallanpitäjien marionettina. (U) 16.00 Summeri (7). 23.45 SVT: Norges tuffaste. 16.00 Myytinmurtajat. 10.45 Yleisurheilu: Nuorten MM-kilpailut, Eugene, USA. 19.10 Regionala nyheter. Anaconda 3 TV5 klo 21.00 . 13.05 Tillbaka till Aidens?eld. Ahkera tallentaja. 12.30 Sydämen asialla (7). (My One and Only, Yhdysvallat, 2009) O: Richard Loncraine. 07.45 Aamusää. 06.30 Rapport. Kartanon isäntä- ja palvelusväen rakkausasioita käydään läpi Lotta Wennäkosken säveltämän, modernin musiikin kera. 13.00 Hulluna leivontaan. 8.18 Muumilaakson tarinoita. 20.57 Keno. 20.52 Regionala nyheter. 19.30 Suurin pudottaja. 7.30 Alligaattorin metsästäjät (7). 12.50 Pilanpäiten. 00.00 WATTS. 4/8. 13.00 SVT Nyheter 90 sekunder. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.10 Krokotiilimies. 03.47 24 Vision. 06.40 Tvärsnytt. 7.52 FOX Kids: Pound Puppies. 23.45 Idrottens himmel och helvete. 19.45 Norjan suomalaismetsissä. 04.45 Judys domstol. Kos- kiseikkailu. (USA 2009) toajoa metrossa. 20.30 Poliisikokelaat. 08.50–08.55 Ruohonjuuritasolla (7). Jakso 6. 22.45 Fotbollskväll. 22.30 Beck - den japanska Shungamålningen. 10.10 24Kitchen: Valentinen villit herkut. Laatua elämään! 17.00 Upeat skandikodit. 14.20 Jamie Oliver: Middag på 30 minuter. 18.30 Salatut elämät (S). (U) 21.00 21.00 Satuhäät. 13.30 Tuhluriprinsessat. Direkt. 1.35 Twin Peaks (12). Suora. 18.00 Salatut elämät (S). 11.00 SVT: De obekväma. 3/3. 11.00 Leila bakar. 12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.40 Krokotiilimies. 06.47 24 Vision. 16.10 Hetki ennen tuhoa. Inarijärvi. 17.45 Leijonan luola Ruotsi. 23.05 Sporten. 10.00 Tanskan kaunein koti. 15.05 Yle News. Tanskalaisen Michael Christo?ersenin ohjaamassa dokumentissa oikeusprosessia seurataan intiaaneja puolustavan asianajaja Jorge Tacurin näkökulmasta. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 05.20 Sydnytt. 19.30 Lainvalvojat. 10.30 Formula 1: Unkarin osakilpailu. 19.30 Erikoisrajajääkärit. 9.25 TV Shop Tvins. 05.47 24 Vision. 04.00 Genialt eller galet. 41/50 17.00 Pikku Kakkonen. (USA 2002) PEKKA ERONEN ELOKUVA Dance Flick – kaikkien tanssileffojen äiti on lastattu täyteen tanssifilmien kliseitä. 09.00 Rannalla tuoksuu savukala. 18.00 Walker, Teksasista (12). 05.30 Rapport. sityisetsivä. 00.35 Brottskod: Försvunnen. . Vuonna 2005 Peru jakoi maa-alueitaan vyöhykkeisiin, joiden käyttöoikeudet huutokaupattiin ylikansallisille suuryrityksille. . 18.20 Family Guy. 04.47 24 Vision. 07.40 Godbitar ur Gomorron Sverige. Läheiset kieltävät kaikki Ecclestoneen suunnatut syytökset. 18.20 Hiiret liikkeellä. 18.00 Vohvelisydän. (U) 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 19.00 Oddasat. 05.17 24 Vision. 18.35 70’s show (12). 23.30 Poliisit (7). 19.05 Urban coyote. 10.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Direkt. Suora. 21.00 Australian kovimmat keräilijät. 21.00 Sinkkuelämää (12). Älypää. (U) 11.00 Summeri (7). 7.06 FOX Kids: Sannin taikamatka. 11.30 Anne på väg. 14.55 Pisara. Harmi vain, että lähinnä tahattoman huumorin merkeissä paasataan. 06.10 Mittnytt. 21.00 22.05–23.58 Kino: Diiva (16). 04.57 24 Vision. Clara- 06.00 Onnensoitto. . 1.45 Taskuvarkaiden kuningas. 11.00 Yle Uutiset. 05.35 Folkraceprinsessorna. 01.45 Dr. Entisellä autokauppiaalla, nykyisellä Formula 1 -miljardöörillä olisi varmasti houkuttelevia menopelejä ja hyvät myyntipuheet. 21.00 Kesäpuhujat. 22.15 Ringer (12). 02.50 Värmlandsnytt. 19.00 Pelasta perheemme, Supermarjo! 20.00 Valheen vangit (S). Kovin pa- noksin. Monk ja yk- 00.15–01.15 The Wire (16). 03.57 24 Vision. Ranskalaisidylliä skandimakuun. 03.50 Tvärsnytt. Tämä saa muusikkomiehensä (Kevin Bacon) kiinni pettämisestä ja tekee ratkaisunsa välittömästi. 21.00 Elokuva: Anaconda 3 (16). 16.55 Trogen träskuta. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 21.00 21.00 A-studio. 02.35 Medium. 03.17 24 Vision. FOX 6.00 Sky News. 1.55 Mahdoton illallinen. 15.45 Aarteen tonkijat. 8.20 Eläintarha. 00.20 Poliisit (7). (U) 18.50 Kerrostaloelämää (7). 05.50 Nordnytt. 19.15 Pälle Näver. 03.00 Tårtor till tusen. SVERIGES TV4 07.40 Nyhetsmorgon. 17.30 Gomorron Sverige sammandrag. Vauhdikas äiti 1950-luvun Amerikasta ei ole oikein millään lailla sukua brittisinkku Bridget Jonesille, mutta uskottavaksi Zellweger Annen tulkitsee. 16.35 Lentoturmatutkinta. 12.00 Tomin keittiö. Mitä hyötyä avaruustutkimus on tuonut, ja mikä ihmislajia tulevaisuudessa odottaa. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain kivaakin. Frasier päättää selvittää, johtuuko tohtori Noran vihamielisyys ongelmallisesta äitisuhteesta. 6.51 Nimi- 06.00 Onnensoitto. Direkt. 17.55 Äntligen hemma. 16.00 Anthony Bourdain minilomalla. 23.15 SVT: Jazzlab. 22.45 Eastbound & Down (16). 19.00 Tyylikkäitä tilaratkaisuja. (USA 1998) Kuoleman selli TV5 klo 23.45 . 15.45 Pyöräily: Vallonian ympäriajo, etappi 3. 10.25 Eden. Luokkakokous. (U) 12.30 Annen espanjalaisherkut. 16.25 4D: Metrinmittainen tyttö (S). 14.10 Vem bestämmer vad. SVERIGES TV2 11.00 SVT Nyheter 90 sekunder. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. Ohjelman tekijät eivät saa käyttää kuvaa Formula 1 -ki- BERNIE ECCLESTONE on hallinnut itsevaltiaan otteella Formula 1 -kilpailuja jo 40 vuotta. O: Damien Dante Wayans. Muistatteko Stanley Kub- Nelonen klo 21.00 ?. 17.00 Suomen kaunein mökki. 18.00 Engelska antikrundan. 14.05 Åtta årstider. 19.30 Poliisit (7). 7.48 Miten sodat ovat muuttuneet 100 vuoden aikana. Annella on edessä itsenäistyminen, joka on vuosien saatossa päässyt jäämään väliin, mutta hänen pojilleenkin koittaa löytämisen aika. Se ei ole vaivaton homma naiselle, jolla on jo ikää ja lapsia, mutta vähemmän intoa kodinhoitoon. 00.15 Weissensee. 13.25 Ullaredin kyläkauppa. 12.00 Tillbaka till Aidens?eld. 19.05 Ensisilmäyksellä (S). 18.40 Nyhetstecken. 01.30–06.00 Onnensoitto. 0.25 SVT: Pälle Näver. 14.00 SVT: Sportspegeln. TV5 6.30 Dieettiklubi. 07.30 Rapport. . Hymähdyksen paikkoja tulee vastaan silloin tällöin, mutta nauruun tikahtumisen vaaraa tuskin on. 20.23 30 vastausta. 20.30 Yle Uutiset. 15.50 Deittikamera. Muki vastaan auto. 17.25 Frasier (S). BBC:n paljastusdokkarin perusteella näyttää nimittäin siltä, että miehellä on miljardien lisäksi tilillään myös massiivinen veropetos, lahjusoikeudenkäynti ja hämärä rahansiirtojärjestely entisen vaimonsa kanssa. 06.00 Rapport. 19.10 How I Met Your Mother. 18.55 HS-uutiset. 17.45–18.55 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 16.00 Isän tyttö (S). Direkt. 11.00 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. Puolueellista. 3/18. 13.20–14.35 Risti ja liekki (12). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 05.05 Fett, fusk och frosseri. 41/50 12.00 Veneillen pitkin Norjan rannikkoa. 22.05 Unelmien kolhimat (12). 17 KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.7.2014 TELEVISIO ELOKUVAT miodraama oli sellaista. 18.30 Luontoretkellä: Kaamoksen kuvia. 22.35 Helppo elämä (16). 19.00- Hekumallisia hetkiä. Direkt. 11.35 24Kitchen: Liha vs. 03.40 Gävledala. Robbie (Mark Rendall) kiinnostuu näyttelemisestä ja George (Logan Lerman) ryhtyy kirjoittamaan. . 13.20 Hurja remontti. (U) päiväonnittelu. 16.00 Matiné: Hans majestät får vänta. 14.50 Made in Finland: Samu-Jussi Koski. 14.20 Eläintarha. Osa 220. 13.25 Diili: All Star. New York menee terrori-iskuista sekaisin. 22.25 MTV Sport Uutiset. BBC:n Panoramasarjan ajankohtaisohjelmat ovat yleensä laadukkaita. 14.15 Vem bestämmer vad. 08.00 Cosmos – salattu luonto. Selostajana Oskari Saari, asiantuntijjoina Toni Vilander ja Ossi Oikarinen. Dani yrittää selvittää bändin ristiriitoja. SVERIGES TV1 07.00 Rapport. 09.30–10.23 Matkapassi: Uhanalaiset matkakohteet. 7/8. 23.00–04.00 Teematieto. 23.15 Beck - den japanska Shungamålningen. 20.10 Kulturnyheterna. 20.00 Miehen puolikkaat (7). 22.45 SVT: Lögnen. 17.25 Autojen ensiapu. 8.36 FOX Kids: Avatar 3. 18.55 Bygglov. 16.05 Guds kvinnor. 23.10 Täydelliset naiset (7). Le- gendaarisen rock-bändin uudelleen yhdistäminen ei suju ongelmitta. 23.15 Idrottens himmel och helvete. 21.00 21.00 Dance Flick – kaikkien tanssileffojen äiti (12). 11.30 Glamour. 9.00 Tyyliä vai ei. 02.00 Rapport. 14.10 Asehullu perhe. 02.05 24 Vision. Muffinssikeskustelu. 00.00 Rysän päällä. (Ranska 1981) Poikkeustila Fox klo 22.50 ??. . Liitto repeilee. 18.55 Sportnytt. 22.50 Elokuva: Poikkeustila. 20.30 Panttilainaamo. Yle Fem 7.55 SVT: Gomorron Sverige. 1.55 Fashion Star. HS-sää 19.00 Poliisit (S). 15.00 Saulin Paras Kaveri. 7.26 Fungi. (USA 2008) Diiva Yle Teema klo 22.05 ???. Keskiajan Suomeen sijoittuva kalparitarin, paimentytön ja mustasukkaisen munkin kol- Yle TV2 MTV3 Nelonen Sub Yle Teema 06.25 Järviemme helmet. 17.00 Lemmen viemää (12). 01.00 Sommarkväll med Rickard Olsson. 12.55 Suurperhe Bates. . (U) Työpaikkana Afganistan. 18.40 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 13.30 Från mull till guld - Camilla Plums kryddväxter. Tiukkaan tahtiin puskettujen Pekka Puupää -farssien lomassa teki varmasti mieli työstää jotakin ihan muuta. 21.00 Vetenskapens värld sommar. 1.45 SVT: Bilder av Dina. Ahdistava täystuho. 20.00 TV4Nyheterna. 15.25 Alueellinen sääennuste. 22.00 Orphan Black (16). 15.05 En askungesaga. Jean-Jacques Beineix’n postmoderni jännäri heittää postipojan satumaiseen seikkailuun Pariisin kaduilla ja niiden alla. 21.55 The Bridge. 05.00 Rapport. 15.30 Pyöräily: LeMond on Tour. U) 20.00 Uusi päivä (S). 22.55 Yle Uutiset. 20.00 Tatuointistudio HelsINK. Meillä on Eino Leino, Minna Canth ja Eliel Saarinen. 10.30 Pyöräily: LeMond on Tour. Direkt. 2/8. 7.45 Viivi ja Leevi. 15.55 House. 16.15 Vaaleanpunainen pantteri (S). 00.35 Monk (12). 22.00 Birdsong. (U) 23.50–00.40 Kuin karhut lähtevät. 3.25 24Kitchen: Teemu Laurell. Kommentteja ei heru itse Ecclestonelta eikä F1-sisäpiiriltä – kommenttiautomaatti Eddie Irvinea lukuun ottamatta. Nyt, kiitos Ecclestonen änkyröinnin, lopputuloksena on hieman halvan näköinen puolituntinen. Lopussa paljastuu, voiko alkuperäiskansa saada oikeutta Perun valtaväestön hallinnoimassa tuomioistuimessa. 12.00 SVT Nyheter 90 sekunder. (U) 14.30 McLeodin tyttäret (7). (U) 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Arvostele mun illallinen Australiassa. 20.00 Suomen kaunein koti. . Marjo Moi- lanen ja James Ochieng vihitään Keniassa. Phil (S). Itävallan historia. 03.30 Rapport. (U) 13.00 Väärä ovi (12). 15.45 70’s show (12). 0.55 How I Met Your Mother. Vierailijoina Christine Baranski ja Piper Laurie. ONNIMANNI LIUKKONEN EUROSPORT SUOMI 09.30 Pyöräily: Ranskan ympäriajo, etappi 21. Haastattelussa Israelin Suomen-suurlähettiläs Dan Ashbel. 22.00 Aktuellt. 19.07 Yle Uutiset. 04.40 Västnytt. 14.55 Holiday Home Sweet Home. Terroristit pistävät ranttaliksi Alcatrazin vankilassa. 2.30 Ryhmäterapian tarpeessa (7). Meillä on Jean Sibelius, Aleksis Kivi ja Helene Schjerfbeck. Sivulliset uhrit. 12.30 Kakkukuningas. (U) 20.30 Uusi päivä (S). 06.50 Pikku Kakkonen: Jyrkin aamu (S). 20.30 Kuoleman monet kasvot. 14.30 Beverly Hillsin panttilainaamo. . 20.30 Simpsonit (7). 02.40 Sydnytt. Päivän jaksossa Espoon partio 603:n vuoro käynnistyy vauhdikkaasti ilmoituksella joukkotappelusta. 1/6. Tilaa 05.00–08.50 Ennustaja-TV. 23.00 TV4Nyheterna. 00.15 Pyöräily: Ranskan ympäriajo, etappi 21. Lähdemmekö tähtiin vai jäämmekö Tellukselle. 15.30 Isän tyttö (S). 07.55 Gomorron Sverige. 10.40 24Kitchen: Makujen lähteillä kaukomailla. 05.40 Värmlandsnytt. 12.30 Sportspegeln. 22.45 5D: Ilman vaatteita. 18.20 Päivän kasvo. Dr. Sukujuuret. 04.50 Västerbottensnytt. t 19.00 Naapurit-arvonta. 06.50-06.57 Östnytt. 02.00 Downton Abbey. 8.45 Jälkihiki. 04.10 Östnytt. 17.10 Suhdekoukerot (S). 2.35 Family Guy. 09.00 Samaa sukua (7). 11.05–11.55 Mastodonttien kuolemanloukku. 10.55 Nigellan uudet herkut. 8.14 Laulaja - Olavi Virta, tulkitsijoina Amadeus Lundberg ja Susanna Haavisto. 06.17 24 Vision. 15.00 Yle Uutiset. 22.30 Sportnytt. (U) 19.00 Prisma: Katastrofin kynnyksellä. (U) 21.50 Yle Uutiset. Antonio ja Mercedes yr (U) 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Sen, jossa ”kaikki työ ilman huvia tekee Jackista tylsän pojan”. 8.50 Tarzan (12). 01.05 Kobra. 20.30 Halv åtta hos mig. Ongelmia työssä (Gafes del o?cio). 14.40 Löytöretkiä maailmaan. 02.17 24 Vision. 02.57 24 Vision. Miksi Isra- elin iskuissa Gazaan kuolee niin paljon siviilejä. 04.27 24 Vision. 00.00 The Insider. Teeman Mykkä valo -viikolla esitetään kotimaisia mykkä?lmejä jatkossakin. Anne tyhjentää pariskunnan yhteisen pankkitilin, pakkaa kaksi poikaansa siniseen Cadillaciin ja lähtee etsimään parempaa miestä. Joskus näyttelijä onnistuu pääsemään siihen kuuluisaan ”elämänsä rooliin”. 17.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Rakkauden kaikkivalta toi Pohjoismaissa suositun, herraskaisen salonkielokuvan myös meille. 14.20 Shake It Up (S). 18.30 Tuomas Enbuske – Sivistyksen käsikirja. (Dance Flick, USA, 2009). 20.05 Traktortjej. Pernille Sams matkustaa Bornholmin saarelle arvioimaan taidegalleriana toiminutta linnamaista villaa, joka on täynnä arkkitehtonisia yksityiskohtia. 05.57 24 Vision. 04.35 24 Vision. Yle TV1 06.55 Ylen aamu-tv. 05.27 24 Vision. 1.15 SVT: Idrottens himmel och helvete. 20.30 Rapport. (16). 02.40–05.00 Ennustaja-TV. Huomenna loiskitaan Tukkijoella. Sen voimalla Renée Zellweger ottaa tämän elokuvan omakseen. Hammashoitoa. No yksi olisi tässä: Konrad Tallroth ei ollut edellä mainittujen veroinen nero, mutta pystyvä ohjaaja ja kansainvälisten tuulahdusten tuntija. 17.55 Himohamstraajat (S). 03.20 Mittnytt. Tule omakseni on niin kutsuttu road movie eli reissu?lmi, mutta myös kasvutarina. 20.30 Lögnen. 17.35 Ryhmäterapian tarpeessa (7). 19.25 Päivän sää. Frasier valitsee radioasemalle toisen radiopsykiatrin, joka paljastuu ahdasmieliseksi ja tuomitsevaksi. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 6.31 FOX Kids: Sketsiä! 6.53 FOX Kids: Lola & Virginia. 06.27 24 Vision. 07.05 Sportspegeln. 2.00 SVT: Piratöarna. Kööpenhamina. 16.15 Kadonneet (7). HS-uutiset 18.58 HS-sää. 19.55 Tarinoita metsästä : Vuodenajat. Kolme vanhaa kansakoulua ¨ kolme kaunista kotia! 21.00 21.00 Uhka (16). 16.00 SVT Nyheter 90 sekunder. 11.30– 12.00 SVT: Vår samiska kamp. 05.10 ABC. - albanska. 06.20 Gävledala. 18.50 Uutiset. Ecclestonella on riittänyt bisnesvainua formuloiden viihteellistämiseen, mutta draamantaju ei yllä omaan elämään. 17.50 10 saker du inte visste om. 0.55 Outoa vai mitä. Vuonna 2008 Andoasin kylän alkuperäisasukkaat valtasivat öljy-yhtiö Pluspetrolin lentokentän kohtalokkain seurauksin. Jotain vastaavaa on arvatenkin tuntenut Ristin ja liekin ohjaaja Armand Lohikoski. 15.55 Kiehtova maailma: Euroopan ruokatoreilla. 18.45 Jalkapallo: Alle 19-vuotiaiden EM-kilpailut, välierät, Unkari. 03.00 Rapport. (Suomi, 1957) O: Armand Lohikoski. 15.20 70’s show (12). 08.41 Late Lammas. 7.17 Nelli ja Iiro. 7.12 Pikku Toni. Vanhat kansakoulut. 06.35-07.00 Grillat med Hrefna. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com Formulakeisarin hämäräbisnekset Ecclestone, formuloiden keisari TV1 klo 20 ?. 13.30 Pyöräily: Ranskan ympäriajo, etappi 21. Ostaisitko sinä käytetyn auton Bernie Ecclestonelta. (U) 16.50 Novosti Yle. 4.00–5.59 Sky News. Skoopari ja konna. - albanska. 19.05 Las Vegas (12). Kauden ensimmäisessä houkutustehtävässä pöytä notkuu kilpailijoiden kohtalokkaimmista herkuista ja eniten kaloreita syöneelle on luvassa kaivattua valtaa. Direkt. soista. Todistusvoimaisessa dokumentissa tyyliseikat ovat toisarvoisia. 14.00 SVT Nyheter 90 sekunder. 16.45 5 kulmaa kosmologiaan: Tiekartta tähtiin. 9.20 Wipeout Kesä. Syntymäpäi- väyllätyksiä. 05.15 Superfraktarna. Mielenosoittajille laitetaan aseet käteen, jotta nämä näyttäisivät syyllisiltä. 21.00 Män som älskar modeller. 18.10 Sommarandakt. 23.50 Frasier (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). (Suomi 1957) Rakkauden kaikkivalta – Amor omnia Yle Teema klo 20.40 ??
STT kysyi väliaikatietoja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n pääneuvottelijalta Vesa Rantahalvaril- ta, Akavan Pekka Piispaselta ja SAK:n Katja Vierrolta. Muita äärimmäisen uhanalaisia kaloja ovat järvilohi, meritaimen ja meriharjus. Sen tilalle on tulossa nykyistä edeltäneestä eläkejärjestelmästä tuttu lykkäyskorotus. EU-diplomaatit jatkavat keskusteluja Venäjälle määrättävistä pakotteista. Hänen mukaansa naisten työnantajana toimineen IAM:n työ Heratissa on erittäin tärkeää. Yksi palkansaajien ajatus on ollut tavoiteikämalli. Uuden eläkejärjestelmän on määrä tulla käyttöön vuonna 2017. Laakkosen mukaan Suomessa esimerkiksi saimaannieriä on jo äärimmäisen uhanalainen laji. Eläkejärjestelmässä on jo elinaikakerroin, joka leikkaa eläkkeitä pienemmiksi sitä mukaa, kun eliniät pitenevät. On myös väärin erotella fyysisesti ja henkisesti raskaita töitä. Tämän voisi viestittää työeläkeotteen yhteydessä. . Kala-asiantuntijat pitävät tärkeänä, että kalojen korvausarvoja harkitaan vakavasti. Sen avulla voisi kertoa jo- kaiselle ihmiselle tavoiteiän, johon asti hänen ainakin pitäisi työskennellä, että saisi leikkurin vaikutuksen kompensoitua lisätyöskentelyllä. Korotusta saisi, jos ei ota vanhuuseläkettä heti ulos vaan jatkaa työntekoa. Sieltä on pyydetty sumeilematta järvilohia, Risto Vesa harmittelee. Meillä tulee jatkossakin olemaan ihmisiä, jotka menevät 20-vuotiaana töihin, toivottavasti vielä nykyistä enemmän. . –?Pitääkö siellä yliopistossa lorvia niin pitkään, että pääsee vasta 28-vuotiaana aloittamaan työelämässä, hän näpäyttää. –?Katsomme, että klinikka täytyy tapahtuneen jälkeen pitää jonkin aikaa suljettuna. Hänen mukaansa kaloilla on myös suojelullista ja uhanalaisuuteen perustuvaa arvoa. Lähtökohta on, että se tehdään vuoteen 2020 mennessä, mutta on neuvottelukysymys, millä tavalla ja vauhdilla se tehdään. Pakotelistalle tullee lähinnä yksityishenkilöitä, mutta myös rahoitusmarkkinoihin kohdistuvista pakotteista on spekuloitu. Monni ja sinisampi ovat jo hävinneet vesistämme. –?Kyse on muutamasta viikosta, minkä jälkeen tilanne arvioidaan uudestaan, Mäkilä sanoo. Hän kertoo, että kaikki, jotka tunsivat surmatut naiset, ovat olleet tapahtuneesta hyvin pa- LEHTIKUVA/OLAVI AHLFORS KESKIVIIKKO 30.7. Tärkeimpänä korvausarvon vaikutuksena hän kuitenkin pitää sitä, että se nostaisi kalojen arvostusta. SAK: –?Olisi kohtuullista, että ihmiselle, joka on tehnyt pitkän työuran raskaissa töissä, olisi jokin muukin väylä päästä vanhuuseläkkeelle kuin pelkkä työkyvyttömyyseläke. Vanhuuseläkkeen alaikäraja EK: –?Vanhuuseläkkeen alarajaa on nostettava nykyisestä 63 vuodesta 2–4 vuodella, jotta vähintään 62,4 vuoden eläkkeellejäämisikään päästään. Projektien keskeyttäminen sulkee käytännössä esimerkiksi kaupungissa sijaitsevan, koko läntistä Afganistania palvelevan mielenterveysklinikan. –?Korotusprosentin pitää ol- la sellainen, että se antaa riittävän kompensaation nykyiselle mallille. –?Myös opiskelu on työtä ja työhön valmistautumista. Suuret kysymykset kuten eläkkeiden rahoitus, eläkeikä, osa-aikaeläkkeiden ja työttömyysturvan lisäpäivien eli eläkeputken kohtalo ovat yhä auki. Osa-aikaeläke ja eläkeputki EK: –?Tavoite on luopua niistä kokonaan. MAANANTAI 28.7. Korotusprosentti on todennäköisesti pienempi kuin 4,5 prosenttia. Sata vuotta täyteen ensimmäisen maailmansodan alkamisesta An Meine Völker! Näillä sanoilla alkaa keisari Frans Joosef I:n allekirjoittama sodanjulistus, joka merkitsi alkua ensimmäiselle maailmansodalle. Akava: –?Pitää korottaa jo sovitusta noin prosenttiyksikön verran, jotta eläkkeet voidaan turvata. IAM:n kriisityöryhmä kokoontui sunnuntaina pohtimaan työntekijöidensä turvallisuutta ja päätti sulkea Heratissa käynnissä olevat projektit joksikin aikaa. –?Jos kaloille olisi määritetty kokonaisarvo, tämä tulisi esille laittomasta kalastuksesta sak- koja määritettäessä. Sanomalehdissä ja postereina 28.7.1914 julkaistu julistus on esillä juhlavuotena Itävallan kansalliskirjastossa. Hän uskoo, että korvausarvo osaltaan vähentäisi salakalastusta. Vanhuuseläkeikää lähestyttäessä pitää olla korotettu karttuma riittävän kilpailukykyisenä jatkossakin. LEHTIKUVA/MIKKO STIG. EK haluaa, että karttumaportaita vähennetään niin, että olisi vain peruskarttuma ja lykkäyskorotusmalli. Hänen mukaansa samalla kuitenkin nähdään, että naiset tekivät arvokasta työtä, joka ei ole mennyt hukkaan. Kalatalouden Keskusliiton järjestöjohtaja Risto Vesa on samaa mieltä. Yksinkertaistaen työnantaja leikkaisi eduista eikä korottaisi eläkemaksuja, palkansaajat toisin päin. Työeläkemaksut EK: –?Nykyisellä tasolla pärjätään niin pitkälle kuin silmä siintää. Korkeasti koulutettujen Akava vastustaa pitkää työuraa suosivaa tasaista karttumaa, koska korkeakouluopinnot lyhentävät työuraa usealla vuodella. Peruslähtökohta on, että töitä tehdään vanhuuseläkeikään asti. Julkinen haloo sai kansainvälinen e-urheiluliiton muuttamaan sääntöjään, ja nyt naiset pääsevät todistamaan taitonsa esimerkiksi digitaalisessa Hearthstone-keräilykorttipelissä. Esimerkiksi pedoista ja riistaeläimistä hintataulukot ovat olleet käytössä jo vuosia. Suomessa tavataan vuosittain noin 70 kalalajia. Se nostaisi kalat samalle viivalle muiden eläimien kanssa. Tyynenmeren saarivaltioiden johtajat pohtivat valtameren tulevaisuutta Merenpinnan kohoaminen ajaa rannikon asukkaita kodeistaan, lämmennyt merivesi tuhoaa koralliriuttoja, äärimmäiset sääilmiöt vaanivat vesillä. Salakalastus on ongelma varsinkin voimalaitosten tienoilla. Saimaannieriä on Suomen uhanalaisin kalapopulaatio. Sen sijaan opintotukikuukausien enimmäismäärä lyhee viidellä kuukaudella. Niitä käytetään, kun laittomasti eläimen tappaneelle henkilölle määrätään korvauksia. Lisäksi kokouksessa päätettiin, ettei Heratiin lähetetä lähikuukausien aikana IAM:n ulkomaalaisia työntekijöitä. Toinen surmatuista toimi nimikkolähettinä muun muassa Kiimingin seurakunnassa, jossa kuolleiden muistoksi pidettiin messun yhteydessä hiljainen hetki. SAK: –?63 vuotta, koska edes siihen ei jaksa moni nytkään. Akava: –?Alarajan nostamisesta vaiheittain voi keskustella. Myös työkyvyttömyyseläke on tarkasteltava uudelleen. Hallitus odottaa konkretiaa budjettiriihipöytään jo elokuun lopulla, ja valmista pitäisi tulla syksyllä. Surmansa saaneita naisia muistettiin Suomessa sunnun- taina useissa jumalanpalveluksissa. . Yksi neuvottelujen haasteellisimpia asioita on kuitenkin se, miten pitkän työuran tehneiden ”työn sankareiden” tilanne ratkaistaan järkevällä ja tasapuolisella tavalla. Sitä ei nosteta kerralla, vaan vaiheittain niin, että siirtymäaika on esimerkiksi noin seitsemän vuotta. Lähellä sopua ollaan siinä, että nykyinen 63–68-vuotiaille maksettava 4,5 prosentin eläke eli niin sanottu superkarttuma on poistumassa. –?Sen luonnonkanta on hyvin pieni. Akava: –?Niiden säilyttäminen tai korvaavien järjestelmien kehittäminen on ehtomme eläkeiän nostamiselle. Kohu poisti sukupuolirajoitukset Assemblyn peliturnauksista Helsingin Messukeskuksessa valvotaan taas läpi yön tietokone- ja peliharrastajien Assembly-tapahtumassa. Järjestyksessä 45. Jos työhön ei enää kyetä, sitä varten on työkyvyttömyyseläke. Mäkilä pitää projektien sulkemista pysyvästi äärimmäisenä ratkaisuna, jota ei missään tapauksessa toivota. Naiset surmattiin taksiin. Myös SAK:lle sopisi tasainen karttuma koko työuran ajalta. Kun ne hoidetaan, myös eläkemaksujen nostopaine on purettu, koska ollaan pitempään töissä ja lyhyemmän aikaa eläkkeellä. Sekoittaako Ukrainan konflikti Suomen ja Venäjän kauppasuhteet. Eläkettä karttuu tällä hetkellä 1,5 prosenttia 18-vuotiaasta as- ti ja 1,9 prosenttia 53-vuotiaasta asti eläkkeen pohjana olevasta palkasta. Keskeytys johtuu IAM:n kahden suomalaisen avustustyöntekijän torstaisesta ampumisesta kaupungissa. –?Korvausarvo olisi sanktiona selkeä, helposti ymmärrettävä. 18 MAANANTAINA 28.7.2014 KESKIPOHJANMAA Työnantaja leikkaisi etuja, palkansaajat korottaisivat maksuja VIIKON TÄRPIT Paini eläkeuudistuksesta jatkuu Sanna Nikula HELSINKI (STT) Työmarkkinajärjestöjen paini eläkeuudistuksesta jatkuu elokuun alussa. Kiimingin kirkossa järjestettiin sunnuntaina hiljainen hetki Afganistanissa surmattujen avustustyöntekijöiden muistoksi. Se rauhoitettiin tämän vuoden alusta. LEHTIKUVA/MARKKU RUOTTINEN hoillaan. Tyynenmeren pienille saarivaltioille ilmastonmuutos on kohtalonkysymys. Myös Afganistanin ulkoministeriön virkamies Fayed Abdul Nasir Yusufi kertoo, et- tä afganistanilaiset ovat olleet tapahtuneesta hyvin surullisia ja pahoillaan. 3. LEHTIKUVA /UPI TIISTAI 29.7. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN TORSTAI 31.7. Laakkonen huomauttaa, että SAIMAANNIERIÄN TILANNE PAHIN . Kesän Assembly ehti aiheuttaa pienimuotoisen kohun, kun media uutisoi joidenkin peliturnausten olevan avoinna vain miehille – ja joidenkin vain naisille. Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä roihahtanut kriisi oli keisarin mukaan tullut pisteeseen, jossa sota oli ainoa vaihtoehto. Lykkäyskorotus olisi oikeudenmukaisempi ja taloudellisesti superkarttumaa järkevämpi toteuttaa, sanoo Akavan pääneuvottelija Pekka Piispanen. Suomen Ylioppilaskuntien Liitto pelkää jälkimmäisen vaikeuttavan opintojen etenemistä, sillä maisterin tutkintoon tukea saa vasta, kun kandin paperit ovat taskussa. Siksi sen korvausarvo voisi olla vaikkapa 500–1?000 euroa, hän heittää lonkalta arvion mahdollisesta hintahaarukasta. SAK: –?Nykyisillä etuuksilla nostopainetta on noin prosenttiyksikön verran jo sovitusta. . Asiasta kertoi sunnuntaina järjestön toiminnanjohtajan sijaisena toimiva Heini Mäkilä. Opintotuki nousee, tuettu opiskeluaika lyhenee Salakalastukselle hintalappu Päivi Seeskorpi OULU (STT) Jos salakalastaja jää kiinni vaikkapa uhanalaisen saimaannieriän pyynnistä, hän saattaa vastaisuudessa joutua korvaamaan kalan arvona jopa useita satoja euroja. Tasoista voimme keskustella, etenkin jos vanhuuseläkeikä muuttuu. 2. Se riippuu siitä, onko osa-aikaeläke tai sen tapainen jatkossakin käytettävissä, miten ikääntyneiden työllisyys kehittyy ja säilyvätkö kannusteet. 12 kalalajia tai -muotoa on luokiteltu johonkin uhanalaisuusluokkaan: vaarantunut, erittäin uhanalainen, äärimmäisen uhanalainen. Tilanne arvioidaan myöhemmin uudestaan ja katsotaan, missä vaiheessa klinikka voidaan avata, Mäkilä sanoo. –?Minusta on iso vääryys, et- tä kaloille ei ole määritetty ohjeellisia korvausarvoja, vaikka moni kalalaji ja kalakanta ovat jopa uhanalaisempia kuin vaikkapa liito-oravat, ylitarkastaja Mika Laakkonen Metsähallituksesta sanoo. –?Se selkiyttäisi laittoman kalastuksen tutkintaa ja valvontaa, komisario Juha Niemelä Oulun poliisilaitokselta kertoo. Ukrainan kriisin kärjistyminen puhuttaa myös Savonlinnan Saimaa Summitissa, jonne yritysten ja julkishallinnon vaikuttajat kokoontuvat keskustelemaan muun muassa Venäjän kaupasta. –?Silloin räikeinkin salakalastaja miettisi kaksi kertaa, kannattaako laiton pyynti. Järjestö ei lähetä kaupunkiin lähitulevaisuudessa ulkomaalaisia työntekijöitä IAM keskeyttää hankkeensa Heratissa Anni Heikkilä, Anne Salomäki HELSINKI/HERAT/KIIMINKI (STT) Avustusjärjestö International Assistance Mission (IAM) keskeyttää toistaiseksi kaikki hankkeensa Heratissa Afganistanissa. SAK on lisäksi esittänyt, että eläkettä al- kaisi kertyä vuotta nykyistä aiemmin eli 17-vuotiaasta lähtien. Niitä on enää joitakin kymmeniä yksilöitä. Perjantaina voimaan tulevat opintotuen muutokset takaavat uusille korkeakouluopiskelijoille aiempaa suuremman opintorahan. Myös poliisi on korvausarvon kannalla. Mäkilän mukaan järjestö päättää pitkän aikavälin ratkaisuista myöhemmin, kun tilanteesta saadaan lisätietoa. kalan arvo on muutakin kuin sen kilohinta kaupan kalatiskillä. Iltapäivällä irti päässeellä aluksella oli tuolloin jonkin verran matkustajia sekä henkilökunta. PERJANTAI 1.8. Surmat järkyttäneet koko järjestöä Mäkilän mukaan suomalaistyöntekijöiden surmat ovat järkyttäneet koko järjestöä. –?Suurin osa risteilymatkustajista oli kuitenkin kaupungilla, kertoi Viking Linen tiedotuspäällikkö Johanna Boijer-Svanström STT:lle. Hän toivoo, että järjestö voisi jatkaa töitä Heratissa myös tulevaisuudessa. EK:n Vesa Rantahalvari ei perustelua niele. –?Jotta näin kävisi, meidän pitäisi tietää, että on olemassa selkeä uhka koko järjestölle. Tyynenmeren saarien foorumi kokoaa saarivaltioiden johtajat Palaulle, jossa pääteemana on valtameren tulevaisuus. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan myös kaloille suunnitellaan korvausarvoja. 1. Uran loppupään karttumista vääntöä Sanna Nikula HELSINKI (STT) Elokuussa jatkuvissa eläkeneuvotteluissa väännetään peistä myös etenkin uran loppupään karttumista, ja erimielisyyttä on palkansaajajärjestöjenkin kesken. Järjestöt ovat jo sitoutuneet siihen, että keskimääräistä eläkkeellejäämisiän odotetta nostetaan nykyisestä 60,9:stä puolellatoista vuodella 62,4:ään ja että eläkeuudistuksella paikataan runsas prosenttiyksikkö julkisen talouden kestävyysvajeesta. –?Hyvä esimerkki on Pielisjoella Kuurnan voimalaitoksen alapuoli. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Myrskypuuska irrotti Viking Mariellan laiturista TUKHOLMA (STT) Ukkosmyrskyn voimakas tuulenpuuska irrotti matkustajaalus Viking Mariellan hetkeksi laiturista Tukholmassa sunnuntaina. Neuvotella voidaan ikähaitarista, Piispanen sanoo. Kiinnitysköysien pettäminen ei aiheuttanut vaurioita laivalle tai henkilövahinkoja, ja aluksen odotettiin pääsevän lähtemään kohti Helsinkiä aikataulussa