Suuntana on useimmiten Kälviä. Kilpeläisen mukaan on pieni riski, että turvapaikanhakijoiden mukana Suomeen tulisi erityisen vaarallisia ihmisiä. Ullava menetti 45 henkilöä ja Lohtaja jäi 62 henkilöä tappiolle. MAIJU TORVINEN Nimiäisissä voi säilyttää perinteitä KP/KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Tanssija parantaa maailmaa Poliisijohto: Turvapaikanhakijoiden virran aiheuttamaa uhkaa liioiteltu Tiikereillä vahva avaus Kokkolan paloasemalle etsitään väistötiloja Tiina Ruotsala Onko ne kaikki pakko katsoa, kyseli kollega kun päivittelin kesäteatteriruuhkaa, joka osui viime kesän työperiodille. Monille harrastajille myös elämäntapa. Irania vastaan ja kelpasi USA:n liittolaiseksi. – Eihän tässä hirveän hyvillä fi iliksillä olla. – Lennän noin kuukauden kuluttua Aucklandista Suomeen ja menen töihin. Kantakaupunki saa muuttovoittoa kaikissa ikäluokissa paitsi alle 13-vuotiaiden ryhmässä. Avauspeli on Kokkolassa 10. Selvitys tarjoaa tietoa eri-ikäisten asukkaiden muuttoliikkeistä kunnan alueella vuosina 2012 2015. Sisäisen muuton seurauksena Kälviä menetti tarkastelujakson aikana reilut 40 asukasta. Ottelupari ratkaistaan kahdella ottelulla. Asiantuntijat terrorismiin erikoistuneen IHS Jane’s tutkimuskeskuksen johdolla ovat pitäneet mahdollisena mutta epätodennäköisenä, että vaarallisia ihmisiä saapuisi turvapaikanhakijoiden seassa. Talvella oppitunnit on järjestettävä vain viikonloppuisin, sillä arkisin kirkkoa ei pidetä lämpimänä. Sen minkä Kälviä voittaa lapsissa, se menettää aikuisissa. Ullava ja Lohtaja menettivät parikymmentä asukasta. Keskusta on myös suosittu muuttoalue, mutta jää silti nettomuutossa tappiolle. Sivu 8 Tuulivoimalan lapa katkesi ja putosi maahan Mäkikankaan tuulipuistossa Pyhäjoella huhtikuussa. Vilkkainta muuttoliike on Kokkolan ja Kälviän välillä, ilmenee viime kesänä tehdystä selvityksestä. – Tanssi ei ole kertakäyttötuote, vaan sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia, Saarinen sanoo. Selvityksen on laatinut luonnontieteiden kandidaatti ja maantieteen opiskelija Lari Jaakkola. Sisäinen muutto muodostaa vain pienen osan koko muuttoliikkeestä. Nro 265 Maanantai 28. SYYSKUUTA 2015 KLO 15 KOKKOLA +11 YLIVIESKA +10 KLO 9 +6 +5 Hinta 2,50€. aa -teosta. Himene-veneensä Vilmi jättää telakalle Uuden-Seelannin Whangareihin. – Syiden selvittämiseen tarvittaisiin toinen tutkimus, sanoo Jaakkola. loso. Sivu 14 Markus Vilmin purjehdus keskeytyy Joni Mäki-Petäjä KOKKOLA (KP) Kokkolan Pallo-Veikot karsii tänä syksynä noususta jalkapallon Ykköseen. Sivu 9 KPV:n Yankuba Ceesay toi KPV:n tasoihin. Selvitys tarjoaa vain numerotietoa, ei selityksiä. Esimerkiksi tanssinopettaja on Afrikassa saanut aiemmin tosilleen vihamieliset heimot samalle lavalle ja esiintymään yhdessä. Se on kuitenkin ryhmä, joka pystyy matkustamaan Suomeen laillisia reittejä. Nimiäisten järjestämisessä ei ole pakollista kaavaa, vaan vanhemmat voivat tehdä juhlasta juuri heidän perheelleen sopivan. KPV:n paikka nousukarsinnassa varmistui sunnuntaina, kun se voitti AC Kajaanin maalein 2–1. Samaan aikaan varmistellaan uuden paloasemarakennuksen rahoitusta. Sivu 5 Juha Savela (KP) Hallitseva Suomen mestari Kokkolan Tiikerit avasi tyylikkäästi lentopallon Mestaruusliigan. Kyllä. Sivu 13 KP/JUHA SALLINEN KANNUKSEN KIRKKO OPETUSTILANA KYMMENELLE INNOKKAALLE URKURILLE Jukka Anias (KP) Viime vuoden toukokuussa yksinpurjehdukselle maailman ympäri Kokkolan Ykspihlajasta lähtenyt Markus Vilmi keskeyttää reissunsa. Sivu 15 Tanssitaiteilija Tero Saarinen opettaa liikkeen aakkosia, mutta samalla myös humaania ajattelua ja tasa-arvoa. KPV nousi sunnuntaina Keskuskentällä toisella puoliajalla voittoon AC Kajaanista. Sikäli tauko purjehtimiseen tulee tarpeeseen. Kesäteatteri on aina tekijöilleen suuri voimanponnistus. Tarkoitus on palata jatkamaan matkaa 14–15 kuukauden kuluttua, Vilmi kertoi satelliittipuhelimeensa Uuden-Seelannin pohjoiskärjestä Opuasta tämän viikon lopulla. Tiikereiden Enderwin Herrera palkiittiin ottelun parhaana pelaajana. Sivu 3 Kokkola on muuttovoittaja Kannuksen kansalaisopiston urkujensoittokurssilla opetusympäristö on kovin rauhoittava. Syy on yksinkertainen: matkakassa kaipaa täydennystä. Laparikon syyksi on selvinnyt valmistusvirhe, ja viallisia lapoja on löydetty useampia. – Olen tyytyväinen peliimme etenkin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. Sivu 18 Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan uuden paloaseman rakentamista aikaistetaan niin, että sitä päästään rakentamaan nykyisen paloaseman paikalle jo ensi keväänä. Vaikka Kälviä saakin muuttovoittoa pienten lasten ikäryhmissä, voitto jää vähäiseksi, sillä lapsiperheet muuttavat harvoin. KPV:n vastustaja nousukarsinnassa on etelälohkon paras FC Honka. KPV aloittaa nousukarsinnat lokakuun 10. lokakuuta. Kun lohkokakkonen FC YPA hävisi samaan aikaan pelinsä Oulussa OPS:lle 2–0, venähti joukkueiden välinen ero neljään pisteeseen. Myös pakolaisia vastustavat mielenosoittajat ovat pidelleet kylttejä, joissa on viitattu muun muassa Isisiin. stä löytyvät Keskipohjanmaassa julkaistut kirja-arvostelut. Läntinen ja itäinen kaupunki menettää asukkaita. Tuoreimmassa arviossa Markku Laitinen käsittelee Ilkka Niiniluodon Hyvän elämän . – Meillä on muutaman vuoden ollut huoli Irakiin ja Syyriaan taistelualueille matkustaneiden ihmisten paluun mahdollisesti muodostamasta uhasta. Sen johtaja Saddam Hussein kävi sotaa mm. Väkimäärään vaikuttaa myös ulkoinen muuttoliike, sekä syntyvyys ja kuolleisuus. Kesäteatterista eivät nauti vain tekijät. Onhan tässä toisaalta saanut aika paljon olla yksin veneessä. Selvityksessä tarkastellaan myös kantakaupungin sisäisiä muuttovirtoja. Pelissämme oli paljon sellaisia asioita, joita siinä halusinkin nähdä, sanoi Tiikerien valmentaja Tommi Tiilikainen. Sivu 5 Irak on vuosikymmenien sodan seurauksena pahoin raunioitunut. minuutilla yli 600-päisen kotiyleisön riemuksi. Kaupunki kasvaa pohjoiseen ja etelään. Sivu 2 Yksinpurjehtijan sel. Yankuba Ceesay tasoitti ensin 1–1:een ja Washilly Tshibasu teki 2–1-voittomaalin 85. Kantakaupungin asukasluku kasvoi kolmen vuoden aikana kaikkiaan 644 henkilöllä. Korson Veto kaatui vierasottelussa tyylipuhtaasti suoraan kolmessa erässä. Euroopassa on varoiteltu, että esimerkiksi äärijärjestö Isisin taistelijat voivat soluttautua maanosaan pakolaisten vanavedessä. Sittemmin hänestä tuli vihollinen. Sivu 2 KP24.. KP/JUHA SALLINEN KPV nousukarsintaan FC Honkaa vastaan HELSINKI (STT) Turvapaikanhakijoiden virran aiheuttamaa uhkaa Suomen turvallisuudelle on liioiteltu, sanoo poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen Poliisihallituksesta. MARKUS VILMI Kälviä, Ullava ja Lohtaja kärsivät tappiota kaupungin sisäisessä muutossa. Parhaillaan paloasemalle etsitään kiireesti noin 1?500 neliön väistötiloja keskustan alueelta. e Ranskan Polynesiasta Nuku Hivan saarelta. Kaikkia perinteitä ei tarvitse silti heittää romukoppaan. Sivu 5 KP/PIA RÄIHÄLÄ Viallisia voimalan lapoja on useita Urho-vauvan nimeä arvuuteltiin vauvan nimiäisissä eli ei-kristillisessä nimijuhlassa koko juhlaväen voimin. Jostakin syystä 14-18 -vuotiaiden ikäluokassa sisäinen muuttoliike kääntyy kantakaupungin hyväksi. Kälviän asukasluku kasvoi 17 henkilöllä. Kurssin kymmenen opiskelijaa saavat harjoitella Kannuksen kirkon uruilla. Kestotilattuna kotiin 0,80€ (sis. päivä Kokkolassa. 6,8 miljoonaan euron rahoituksen pääosa halutaan ensi vuodelle. alv 10%) KOLUMNI www.kp24.. Riikka Haapamäen (oik.) opissa käyvät muun muassa Liinu Niemi-Korpi ja Elias Niemi-Korpi. /kirjat Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Kokkolan kantakaupungin asukasmäärä on kasvanut kolmen vuoden aikana noin 80 henkilöllä kaupungin sisäisen muuttoliikkeen seurauksena
Kuinka tällaisia ihmismassoja kotoutetaan, kun entistenkin maahanmuuttajien kotoutus on osittain mennyt täysin pieleen ja maksanut satoja miljoonia euroja. Maahanmuuttovirasto (Migri) ole mikään kukkahattutoimisto. Se olisi sitä oikeaa solidaarisuutta ja taistelutahtoa, jota nyt tarvitsemme. Irania vastaan ja kelpasi USA:n liittolaiseksi. Kaksi asiaa Suomessa Entinen rauhanlähettiläs Lakhdar Brahimi on arvostellut kansainvälistä yhteisöä siitä, että se laiminlöi Syyrian ongelmiin puuttumisen, eikä auttanut niiden ratkaisemisessa. Kalajoelle kiiruhtaessani juutuin traktorin perässä madelleeseen jonoon. Leikkauksia sosiaalija terveyspalveluihin ja muuhun hyvinvointiin on tehty jo monta vuotta, eikä siitä ilmeisesti ole ollut mitään hyötyä, päinvastoin. Syyria on sodan seurauksena samassa kurimuksessa. He olivat valmiita palkkojen leikkauksiin, kunhan vain kaikilta työntekijöiltä leikataan yhtä paljon. Häntä epäillään muun muassa sotarikoksista. Lähetä viesti numeroon 13525. Hän varoitti jo viime marraskuussa YK:n turvallisuusneuvostoa siitä, että Syyrian hallitusta vastaan taisteleva islamistinen Isis on kymmenen kertaa vahvempi Irakissa kuin Syyriassa. Lohtajan kirkonmäelle unohdin kerran ottaa hyttyskarkotteen mukaan, ja katsomiskokemus oli yhtä tuskaa. Joukkojen vetäytyminen Irakista, maan infrastruktuurin hajoaminen ja hallinnon sekasorto yhdistyneenä Syyrian sodan puhkeamiseen loivat alueelle voimatyhjiön. Moni teatteri kerää aikamoiset yleisömäärät, ja on yhteisölle merkittävä eheyttäjä. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Vanhushuolto on ollut kuralla monta vuotta. Irak ei koskaan toipunut USA:n ja sen liittouman hyökkäyksestä. MIIA PARVIAINEN/LOHTAJA Amiraaliperhonen. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kuka takaa kantaväestön turvallisuuden. Koulutuksesta leikataan. Brahimi toimi muutama vuosi sitten YK:n ja Arabiliiton nimittämänä Syyrian rauhanlähettiläänä, mutta luopui tehtävästään, kun ei saanut osapuolia neuvotteluihin. Taistelu vallasta alkoi. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Kesäteatterimuistoja Onko päättäjillä järki hukassa. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Kun Eurooppa pohtii pakolaisongelmien ratkaisua ja pakolaispolitiikkaansa, se voisi yhtenäisemmin pyrkiä edistämään rauhaa näissä maissa ja vaatia myös suurvaltoja pöytään. Onko tilanne todellakin jonkun tahon hallinnassa. Yli 60 prosenttia turvapaikanhakijoista saa jäädä, mutta loput, joihin varmaan kuuluvat yllämainitut hämärästi käyttäytyvät ihmiset, lähetetään pois. Kriisin ratkaisemiseen on syntynyt paineita valtaisan pakolaisongelman takia. Itse olen hyvin ymmälläni siitä, etteivät monet vaan tahdo ymmärtää, että koska nyt on kysymys nimenomaan turvapaikanhakijoista, heidän joukossaan on myös suoraan sanoen huonoja ihmisiä. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Kesäteatterista eivät nauti vain tekijät. Juha Honkakoski KOKKOLA Kaj Hedman Y ksi asia on aivan varma, ja se on, että leikkaamalla kompensoivia etuja matalapalkkaisimmilta ihmisiltä sekä huonontamalla kansallista terveydenhuoltoa, ei saada Suomea nousemaan siitä lamaannuttavasta taloudellisesta tilanteesta, josta saamme päivittäin kuulla hallitukselta, työnantajilta sekä ekonomisteilta. J.P KOKKOLA Hallituksen leikkauspropaganda näyttäisi menneen perille ainakin osaan työväestöstä. Loppu kaksi kolmasosaa muodostuu kotimarkkinoista. Lukijoiden kuvia KOLUMNI Tiina Ruotsala tiina.ruotsala@kpk.. Hallitus ylikorostaa viennin merkitystä verrattuna kotimarkkinoihin, jotka ovat kantaneet yksin maamme taloutta vuoden 2009 fi nanssikriisin jälkeen. Sitä ei saatu, vaan vain epävakaa eri ryhmien välinen taistelutanner. Kannuksen Eskola nousi jo vuosia sitten legendaariseksi teatteriksi omaperäisellä linjallaan. Kansa on muutenkin jo valmiiksi korviaan myöten veloissa, talous kuralla, työttömiä kohta puoli miljoonaa kantaväestöstä ja leipäjonot kasvavat. Lähinnä julkisen alan naiset tuntuisivat olevan herkästi ylipuhuttavissa. JAANA MÄKELÄ/ULLAVA Syksyn viimeiset ruusut. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Toisaalta mieltä kohentaa ne kauniit kertomukset, joita onneksi myös kuulee, ja kun huomaa, että paljon auttavia käsiä myös löytyy suuresta osasta Suomea. NENNA KURTÉN/KOKKOLA. Yhteiskunnallinen jälleenrakennus vie myös aikaa. Tähän johtopäätökseen tulee väistämättä, jos katsoi esimerkiksi pääministerin puheen jälkeisen A-studion (16.9.) tai A-talk-ohjelman (17.9.). Vuosien varrella olen oppinut, että aika monessa pitäjässä tehdään omannäköistä teatteria. Kesäteatteri on aina tekijöilleen suuri voimanponnistus. Sanoohan sen jo tyhmänkin järki, että maahanmuutosta ei voi seurata kuin kaaos. Nuorten työttömyys ja syrjäytyminen ovat suurta. Jopa noin 12 miljoonan syyrialaisen arvioidaan joutuneen jättämään kotinsa sodan takia. Sen johtaja Saddam Hussein kävi sotaa mm. Mistä ihmeestä yhtäkkiä on tähän kaikkeen rahaa, kun koko ajan leikataan kaikesta kovalla kädellä. Muista he kyllä tietävät, mutteivät meidän ongelmista. Mitä ilmeisemmin todellisista turvapaikanhakijoista ei ole edes kysymys, vaan suurin osa paremman sosiaalisen elintason perässä tulevista nuorista miehistä. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Allekirjoittanutta hieman hämmentää se, onko meidän työläisten solidaarisuus tosiaan näin itsekeskeistä. Kuka tälle ihmismassalle tulkkaa arabiaksi kaiken. Ei tosin itse esitys vaan se, että menimme sinne myöhässä ja jouduimme hyppäämään pyörivän katsomon kyytiin. Toki vientikin on erittäin tärkeä osa Suomen taloutta, mutta viennin kilpailukykyongelmat eivät johdu liian korkeista työvoimakustannuksista tärkeimpiin kilpailijamaihin verrattuna, kuten hallitus totuuden vastaisesti väittää. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Syyrian presidentti Bashar al-Assad sotii kansaansa vastaan. Anita Salmi Syyrian ja Irakin rauha on etäällä ”Irak ei koskaan toipunut USA:n ja sen liittouman hyökkäyksestä. Molemmissa ohjelmissa oli kätilöitä kertomassa mielipiteitään. Tämä koko harjoitus näyttää kovasti kreikkalaiselta huijaukselta, jossa rosvot vievät rahat ja kansa kuittaa velat. Sota vei miljoonia ihmisiä pakosalle ja valtataistelu sen jäljiltä on määriä lisännyt. Tulijoilla ei ole juuri koulutusta, eikä edes englannin kielen taitoa. Joukkojen vetäytyminen Irakista, maan infrastruktuurin hajoaminen ja hallinnon sekasorto yhdistyneenä Syyrian sodan puhkeamiseen loivat alueelle voimatyhjiön. Kirjoittaja on suomenruotsalainen kirjailija ja runoilija. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Häntä syytettiin terroristien suojelusta ja kemiallisten aseiden käytöstä. Merkitse viestiin kuvaaja, kotipaikka sekä yhteystiedot. MAANANTAINA 28.9.2015 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Monille harrastajille myös elämäntapa. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Mikä logiikka siinä on, että huonoja esimerkkejä käyttäen hyökätään ulkomaalaisten kimppuun. Harrbådan majakanvartijat. Mitä ihmettä Suomessa oikein tapahtuu. Miksi siitä pitäisi nyt luopua. Vuonna 2003 USA liittolaisineen aloitti Irakin pommitukset tarkoituksenaan syrjäyttää Saddam Hussein vallasta ja niin kävikin. Nyt meidän on kaikkien valittava solidaarisuus ja humanismi – muu on vaan jotain harhaa, jota viljellään, jos antaa hysterian saada itsestään yliotteen. Saati sitten, että tulijoita tulee junalasteittain täysin hallitsemattomasti uusiin oloihin. Netissä : www.kp24.. O nko ne kaikki pakko katsoa, kyseli kollega kun päivittelin kesäteatteriruuhkaa, joka osui viime kesän työperiodille. Kilpailukykykuilu on synnytetty muilla konsteilla kuin työmiehen palkalla ja työajalla. Presidentti George Bush tiedotti lähtevänsä viemään Irakiin demokratiaa. En tiedä, oliko juuri nämä henkilöt valittu tarkoituksenhakuisesti ohjelmiin, vai ovatko nämä hallitsevia mielipiteitä esimerkiksi hoitoalalla. Niin hyvässä kuin pahassa. Kansantaloudestamme noin yksi kolmasosa koostuu viennistä. Suomessa on aina, vaikka väkisin, yhdessä valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen kesken sovittu, jos on ollut pakko hoitaa kriisejä. Toisaalta Syyrian ja Irakin armeijat käyvät sotaa Isisin armeijaa vastaan tukenaan USA:n johtama koalitio. Isis-äärijärjestö onkin vallannut alaa molemmissa maissa. Toinen asia, joka on aivan varma on, ettei Suomea uhkaa Syyriasta, Afganistanista ja Irakista tulleet turvapaikanhakijat. Säästää jostain täytyy, kun rahat eivät riitä maksamaan velkoja. Kälviällä taas oli alkukesästä niin kylmä, että katselin kadehtien lipunmyyjän villasormikkaita. Kansainvälisesti tunnetut taloustieteen Nobel-palkinnon saajat tyrmäävät Suomen uusliberalistisen suhtautumisen kriisiimme, mutta täällä heitä ei kuunnella, koska he eivät kuulemma tiedä ja ymmärrä mitään Suomen oloista. Jopa ulkomailla kansainvälisesti palkitut taloustieteilijät ihmettelevät Sipilän hallituksen kamikaze-talouspolitiikkaa, jossa viennin takutessa kotimarkkinatkin ajetaan väkisin syöksykierteeseen. HANNU MOILANEN/KOKKOLA Syksyisen aamun perheidylliä. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Opiskeluajoilta on jäänyt mieleen Pyynikin kesäteatteri. Kyllä. Rauhaan Irakissa ja Syyriassa on pitkä tie ja sen koittaessa infrastruktuurin jälleenrakentaminen kestää vuosikymmeniä. Matteja ja maijoja” joutuu joka päivä lähtemään tulevaisuudessa töihin, että tähän hallitsemattomaan pakolaisvirtaan riittää rahaa, vaikka tarvetta on omankin kansan ruokkimiseen. Vai onko tämä median heiluttelema kateuskortti tehnyt tehtävänsä yleisemminkin. Kun ei tunne kulttuuria, maan lakeja ja muuta arkielämään liittyvää, on todella vaikea selviytyä yksilötasolla uutena asukkaana uudessa maassa. Aku-Petteri Pahkamäen näkemys Jäniksen vuodesta oli niin hurjan hauska, että nauramme vieläkin tätä esitystä muistellessamme. Joistakin esityksistä jää ylikuormitettuun kesäteatterimieleen pysyviä muistijälkiä. Irak on vuosikymmenien sodan seurauksena pahoin raunioitunut. Lomarahojen poistaminen tai niiden puolittaminen syö aivan samalla tavalla palkansaajien ostovoimaa kuin hallituksen pakkolailla säätämät leikkaukset. Jos kuvissa on ihmisiä, muista kysyä heiltä lupa kuvan mahdolliseen julkaisemiseen. Nyt on siivottava aiempia suurvaltapolitiikan virheiden jälkiä. Sittemmin hänestä tuli vihollinen. Ylivieskan Niemelänkylällä vieraillessani nuori seuralainen ihastui Pekka Töpöhäntään niin vahvasti, että Kokkolaan palattuamme olisi ollut heti valmis palaamaan Ylivieskaan katsomaan esityksen uudestaan. Irakin ja Syyrian tilanne on monimutkainen ja vaikea. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Niiden hinta on inhimillisesti ja taloudellisesti valtaisa. 020 750 4400 vaihde puh. Kun kesäteatteritoiminta Räyringissä käynnistettiin uudestaan, tuntui esityksen jälkeen, että jotain jäi puuttumaan kun oli lähdettävä kotiin eikä voinutkaan jatkaa iltaa lavatanssien merkeissä. /mielipide LUKIJOIDEN KUVIA Lähetä kuvat sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk. Ilman tätä työtä, minulla ei olisi näitä lukuisia muistoja, joihin palata tulevaa kesää odotellessa. Sen tietää jokainen perheenisä ja perheenäiti. Brahimi on muistuttanut, että laaja konfl ikti, josta esimerkiksi Syyria on kärsinyt, ei pysy yhden maan rajojen sisällä. KERSTIN ROOS/KOKKOLA Valkoposkija kanadanhanhia. Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi muutama päivä sitten, että Syyrian presidentti Bashar al-Assad pitäisi ottaa mukaan rauhanneuvotteluihin. Vuosisadan puhallus Hallitsematon pakolaisvirta Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Näitä naisia kiinnosti lähinnä vain se, miksi juuri heiltä leikataan palkkoja sekä etuisuuksia. Pikanttina yksityiskohtana olivat junat, joiden ohituksen ajaksi esitys keskeytettiin. Jouduin soittamaan ohjaajalle ja pyytämään, että odottaisivat minua, minkä he tekivätkin. Lasku on jo tullut perästä, muun muassa siinä muodossa, että nuoret voivat huonosti, koska tarvittavia psykiatrisia hoitoja ei ole riittävästi vastaamaan tämän päivän haasteisiin. Sipilä muun muassa täsmensi, että suurin osa hakijoista on miehiä sen takia, että voimakkaimmat lähetetään edelle, jotta niin monta naista ja lasta kuin mahdollista voitaisiin auttaa pois hädästä. Ei Suomen tarvitse tuhota omaa maataan tällaisella pakolaismäärällä, vaikka muualla kuinka soditaan. Maiden sisäisiä jännitteitä ovat sotien aikana ja niiden seurauksena kasvattaneet eri uskonnollisten ryhmien väliset kiistat sekä valtataistelu. Maiden sisällä erilaiset ryhmät taistelevat vallasta. Hyökkäys Kuwaitiin 1990-luvulla käynnisti laajamittaisen Persianlahden sodan, jossa Irakin keskeisiä osia rankasti pommitettiin. www.kp24.. Kirjoittaja on kulttuuritoimituksen esimies, joka tykkää kesäteatterista tiettyyn rajaan saakka. Sipilän hallituksen suunnitelma on ehdottomasti vuosisadan puhallus, jossa tehdään kokonaisuudessaan vuositasolla vähintään kolmen miljardin tulonsiirto palkansaajilta, työttömiltä ja eläkeläisiltä yritysten suuromistajille. On kuvottavaa, ettei vaan rasisteilta somesta, mutta myös kaduilla ja kujilla alkaa kuulla rasistisia ja aggressiivisia kommentteja ihmisistä, jotka ovat paenneet sotaa ja kuolemaa tuhansia kilometrejä ja joista osa on jo hukkunut Välimereen. Eläkkeellä ja poliisioppilaitoksessa olevia poliisejakin työllistetään, kun resurssit on loppu. . Eri maiden kesken on ristiriitaisia käsityksiä, milloin al-Assadin olisi luovuttava vallasta, välittömästi vai neuvottelujen tuloksena. . Olisiko Juha Sipilän pitänyt pitää tunnin mittainen tv-puhe tästä asiasta, kun ilmeisesti ei suurelle osalle kansalle riittänyt, että hän totesi, että Suomen täytyy kantaa vastuunsa. Hallituksen lupaamat miljardin veronkevennykset maltillisia palkkaratkaisuja vastaan vuonna 2017 tulevat hyödyttämään euromääräisesti eniten suurituloisia, koska ne luultavasti viedään porvari-ideologian mukaan koko tuloasteikolle, eivätkä täten kohenna pienija keskituloisen kansalaisen ostovoimaa juuri lainkaan. Pietarsaaressa puolestaan turvauduttiin naapurikaupungin ohjaajaan. Mutta säästöt pitää kohdentaa solidaarisesti eikä säästöistä sinänsä ole pelastusta heikkoon kilpailukykyyn. Vanha sanonta ”Ellet voi auttaa itseäsi, et voi auttaa muita” pitää hyvin paikkansa. Nyt kun on vielä tulossa 200 miljoonan euron työttömyysturvaleikkaukset, meidän palkansaajien, joilla vielä on jonkinlainen työpaikka, olisi syytä kovastikin katsoa peiliin ja ryhtyä viipymättä ilmoittamaan edustajillemme ammattiliitoissa, että emme missään nimessä halua osallistua minkäänlaisiin palkanalennuksiin eikä työttömyysturvan heikennyksiin
3 pl/tal. Kokkolan Halkokari vaihtui Kälviään. 3 rs/tal. 3 rs/tal. – Kylällä huomaa, että Kälviällä asuu paljon lapsiperheitä. Keskusta menetti kuitenkin paljon asukkaita pohjoiseen ja eteläiseen Kokkolaan, ja jäi sen vuoksi muuttotappiolle. 1 .-kplraj. Eteläinen Kokkola sai muuttovoittoa vuodessa 65 henkilöä. Kaupungissa tontit ovat pieniä ja naapurit lähellä. Monet kaveritkin ovat palaamassa opiskelujen jälkeen Kälviälle, hän kertoo. ERÄ HEDELMIÄ JA VIHANNEKSIA 1,00€. Sisäinen muutto on vain pieni osa koko muuttovirtaa. 0,75/pkt (1,50/kg) Hinta yks. Läntiseen Kokkolaan lasketaan Ykspihlaja, Nuolipuro, Koivuhaka ja Mesilä. Suuntana on useimmiten Kälviä. Ostimme minun lapsuudenkotini, jota on remontoitu oman näköiseksi. Selvitys tarjoaa tietoa eri-ikäisten asukkaiden muuttoliikkeistä kunnan alueella vuosina 2012 2015. Itäinen Kokkola kattaa Lappilanmäen ja Kaustarin. Kokkolan keskusta on muuttovoittaja suurimmassa osassa alueiden välisessä muutossa. 2 prk 1 .2 pkt 1 .4 ps 1 .1 .-ps 1 .-plsis. – Se on matkana vielä ihan ookoo, hän toteaa. – Ominaista näille alueille on se, että siellä on kaavoitettuja pientaloalueita, sanoo Jaakkola. 0105 379 100 MA–PE 8–21, LA 8-18, SU 12-18 1 .-pkt 1 .-kpl 1 .-kpl 1 .-/100 g Pouttu KINKKUSUIKALEET 300 g marinoitu ja kermainen, 3,33/kg Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,99/rs (6,63/kg) Fazer PAAHDOT 520-700 g 1,43-1,92/kg Saarioinen pienet RIISIPIIRAKAT 240 g ja LIHIS 220 g xxxx/kg Uuden sadon KAALIKÄÄRYLEET Grillattu broilerin KOIPIREISI Savuhovi HOVIHYYTELÖ tai YLIKYPSÄ PALVIFILEE 10,00/kg ERÄ! KOKONAINEN LOHI Norja Jacky Makupala VANUKKAAT 120 g 2,78/kg Atria PALVIROUHE 250 g 4,00/kg Blue Dragon PIKANUUDELI 85 g 2,91-2,94/kg Saarioinen SALAATIT 250 g peruna-, italian-, punajuuri ja punajuuri-piparjuuri, 4,00/kg Myllyn Paras PIKAKAURAHIUTALE 500 g 1,00/kg Saarioinen KIISSELIT 200 g ja VISPIPUURO 300 g 3,33-5,00/kg Vataja PALVIja KEITTOKINKKU 100 g 10,00/kg Maitokolmio Fit maustamaton Pehmeä RAHKA 200 g ei laktoositon, 2,50/kg Mini TV Mix, Aakkoset, Hyvää Makumaasta ja Sukulaku MAKEISPUSSIT 110-120 g 8,33-9,09/kg Bonaqua Explore KIVENNÄISVEDET 0,95 l 0,84/l Olvi VIRVOITUSJUOMAT, KEVYTOLO RAIKAS ja VICHY 0,95 l 0,84/l Valio APPELSIINITÄYSMEHU 1 l 1,00/l Fazer MARJAPIIRAKAT 140 g, MINIKAKUT 85-100 g ja LIHAPIIRAKAT 200 g 5,00-11,76/kg Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,29-1,69/pkt (6,45-17,53/kg) Atria LAATIKOT 350-400 g 2,50-2,86/kg Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,65-1,99/rs (4,13-5,69/kg) VIHREÄ RYPÄLE 500 g Kreikka, tuore makea ANANAS Costa Rica, OMENA Lobo/Cortland, KIRSIKKATOMAATTI 250 g Hollanti, HERKKUSIENI 250 g Hollanti, RUCOLA ja PINAATTI 70 g Ruotsi/Italia, makea FRISEESALAATTI 100 g Suomi Arla perinteinen JOGURTTI 150 g 1,67/kg Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. Vaikka Kälviä saakin muuttovoittoa pienten lasten ikäryhmissä, voitto jää vähäiseksi, koska lapsiperheiden muutto jää vähäiseksi. 2 nippua/tal. 0,20 Tunnetusti parasta palvelusta 4 prk 1 .-raj. Kantakaupunki on voittanut 80 henkilöä. Kantakaupunki saa muuttovoittoa kaikissa ikäluokissa, paitsi alle 13-vuotiaiden ryhmässä. Työmatkaa kertyy parikymmentä kilometriä. Hän teki miehensä Samin kanssa vastaavan liikkeen lähes viisi vuotta sitten. alv. Sisäisen muuton seurauksena Kälviä menetti tarkastelujakson aikana reilut 40 asukasta. KP/JUHA SALLINEN Maaseudulla on tilaa Viehtymys luonnonrauhaan toi Pohjolan perheen Kälviälle -49% -22-40% -28% -39-49% -32% 1 .-pktraj. Koko väestön osalta asukkaiden määrä on kolmen vuoden aikana vähentynyt sisäisen muuton seurauksena selvästi etenkin Kokkolan keskustan sekä itäisen ja läntisen kantakaupungin alueilla. Oiva on vuoden ja 9 kuukauden ikäinen. 3 pkt/tal. 0,20 1 .pl raj. 3 tlk/tal. 1 .-kg/rs/ps 3 prk 1 .469 kg 1 .-pktraj. 24%) KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. 0,35/prk (2,33/kg) 1 .-tlkraj. Kälviäläinen perheenäiti Johanna Pohjola ei ylläty selvityksen tuloksesta. Ullava ja Lohtaja menettivät parikymmentä asukasta. Kokkolan asukasluku on kasvanut kymmenen viimeisen vuoden aikana kaikkiaan lähes 3 000 asukkaalla. 1 .-kpl Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,49/pkt (5,96/kg) Hinta yks. Sami ja Johanna Pohjola muuttivat vajaa viisi vuotta sitten Kokkolasta Kälviälle. He käyvät töissä Kokkolassa. 3 pkt/tal. Kokkolassa on nykyisin liki 47 500 asukasta. Kantakaupunki saa uusia asukkaita Kälviältä, Lohtajalta ja Ullavalta. 0,65/prk (3,25/kg) EUROLLA ENEMMÄN HINNAT VOIMASSA MA-KE 28.-30.9.2015, ellei toisin mainita. 0,42/prk (3,50/kg) Hinta yks. 1 .-rsraj. Kaikkein eniten muuttovoittoa sai pohjoinen Kokkola 133 henkilöllä vuosittain. www .k-citymarket.. 3 rs/tal. pnt. 0,75/ps (8,72-8,82/kg) Hinta yks. sis. pnt. 2 rs/tal. Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Erityisesti kouluikäisten määrä vähenee kaupungin keskustassa. 1 .-rsraj. 1 .-rsraj. 1 .-rsraj. Kokkolan sisäistä muuttoliikettä koskevan selvityksen on laatinut luonnontieteiden kandidaatti ja maantieteen opiskelija Lari Jaakkola. Sen minkä Kälviä voittaa lapsissa, se menettää aikuisten ikäryhmissä. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.9.2015 3 UUTISET Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Tuoreen selvityksen mukaan Kokkolan kantakaupunki on muuttovoittaja kaupungin sisäisessä muuttoliikkeessä. 1 .-pktraj. – Halusimme muuttaa alueella, jossa on paljon omaa tilaa ja luonnonrauhaa. 3 pkt/tal
Huonetilaohjelma käsitellään valtuustotasolla asti, ja siinä lyödään lukkoon tilamitoitukset. Ilman lukion tiloja yläkoulun rakentaminen maksaa noin kahdeksan miljoonaa euroa. Samalla suunnittelutoimikunta pitää tarkoituksenmukaisena laajentaa hieman teknisten tilojen opetustiloja. MAANANTAINA 28.9.2015 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Kokkola Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. –?Mitään lopullisia päätöksiä radan tulevaisuudesta ei ole vielä tehty puoleen eikä toiseen, Murto korostaa. Samassa yhteydessä päivitetään myös kustannusarviota. Vilkas liikenne tuo junien kohtaamisen, paikat siihen loppuvat kesken. –?Hankerahoitusta pidän kuitenkin koko ajan esillä. Seuraavassa kouluasiaa käsittelevässä valtuustossa pitää ratkaista, tehdäänkö lukion tilat samaan aikaan yläkoulun kanssa vai kenties myöhemmin, Kiviniemi toteaa. Sille väitteelle liikennevirasto ei lämpene. Koulutilojen mitoitus on peruskoulujen rehtori Juhani Tillin mukaan suunniteltu nykyiselle 130 yläkoulun oppilaan, runsaan 30 lukiolaisen ja noin 30 henkilöstön käyttäjäkunnalle. Ministeriön tekemät ensi vuoden ostoleikkaukset eivät siis koske Ylivieskan ja Iisalmen liikennettä. –?Korjausvelka ja muutama yksittäinen hanke, kuten Äänekoski, menivät nyt edelle. On väitetty, että liikenne Ylivieskaan siirtyy kulkemaan Oulun kautta. puhelumaksu) • www.minimani.fi Meillä voit maksaa myös lähimaksulla Palvelemme ma–pe 8–21 la 8–18 su 12–18 UUTUUS! SUURARVONTA! Kaikissa Minimani-myymälöissämme arvotaan kolmen viikon ajan (14.9.–4.10.2015) joka päivä kaikkien osallistujien kesken 3 kpl 100€ ostoslahjakorttia Minimaniin. Antti Savela REISJÄRVI (KP) Reisjärven uuden yläkoulun suunnitteluluonnokset alkavat olla valmiina. –?Lukion opetustiloista on tehty varauma valtuuston iltakoulussa. Kun Liikennevirasto on tehnyt kehittämissuunnitelmia, niin toteutus on siirtynyt valtion rahanpuutteen takia. Esimerkkinä hyvistä tilaratkaisuista Jarkko Hyvönen pitää esimerkiksi sitä, että teknisen työn, kuvaamataidon ja tekstiilityön tilat on keskitetty yhteen ja samaan siipeen. Tosin edelleen opettajat toivovat hieman isompia teknisiä tiloja. –?Alustavan aikataulun mukaan koulun piti olla valmis syksyllä 2016 ja liikuntatilojen osalta valmistuminen olisi riippunut rahoitusajankohdasta. KP/ANTTI SAVELA Reisjärven uusi yläkoulu alkaa hahmottua Kahteen kerrokseen suunnitellaan noin 4500 neliön tilat. –?Toisella sijalla periaatteessa on sähköistäminen. Ne takaisivat liikenteen sujuvuuden. Tavaraa on Ylivieskan kautta matkaamassa Kokkolan satamaan. Viipalekoulun tilat ovat hyvät, mutta eivät varsinaisen koulurakennuksen tasoa. Tavoitteena on saada sille rahoitus mahdollisimman nopeasti, kansanedustaja Pylväs korostaa. Lopullisen linjauksen huoneohjelmasta ja myös lukion tilojen rakentamisen aikataulusta tekee valtuusto. Tavaraliikennettä voidaan hoitaa siellä hyvin dieselvetureilla, Ruohonen arvioi. Asiasta kertoi viime lauantain Selänne-lehti. Sellainen liikennepaine tulee Äänekosken uuden biojalostustehtaan ja Talvivaaran tuotantokapasiteetin käynnistymisellä. Avustavan suunnittelutoimikunnan mukaan lukion tilat olisi hyvä rakentaa samassa aikataulussa muun koulun kanssa. –?Olemme ymmärtäneet myös yhteiskäytön tarpeet. 044 4013 737 (norm. Reisjärven yläkoulun avustavassa suunnittelussa on mukana oppilaiden vanhempia, opettajia, virkamiehiä sekä valtuutettu ja yksi nuori opiskelija. On kuitenkin suuntaus, että junaliikenne siirtyy sähköiseksi, Pylväs huomauttaa. Seuraavan kerran ministeriössä päätetään avustusten myöntämisestä ensi keväänä. Mitään lopullista päätöstä ei ole tehty. Ministeriön liikenneverkkojen yksikönjohtaja Risto Murto vahvistaa, että Talvivaara ja Äänekoski on nyt huomioitu, kun Ylivieska-Iisalmi -rata on todettu merkittäväksi. Jos Talvivaara toimisi normaalisti liikenne olisi jo nyt melkoista. On mahdollista, että perustavia töitä kohteessa aletaan tehdä jo loppuvuonna. –?Esimerkiksi suunnittelua tekevä arkkitehti Erkki Tarvainen on neuvotellut kanssamme monta kertaa. Suunnittelussa lyödään esimerkiksi lukkoon, mitä tiloja kouluun rakennetaan ja miten tiloja voidaan käyttää tehokkaasti myös illalla. Siksi kaikki Snellmanin tuotteissa käytetty liha tulee Suomesta. Radalla liikkuu jatkossakin kaksi kiskobussia vuorokaudessa molempiin suuntiin. On ollut yksittäisiä ennustuksia, että liikenne vähenisi pitkällä aikavälillä. 600 g Snellman KUNNON NAKIT • 350-400 g (7,23-8,26/kg) Snellman KUNNON LENKKI • 500 g (4,98/kg) 990/KG 249 199 UUTUUS! 289 UUTUUS! 239 119 Snellman YLIKYPSÄ PORSAAN PAISTI TAI YLIKYPSÄ KINKKU • 300 g (7,97/kg) Herra Snellmanin MAKSAMAKKARA • 300 g (3,97/kg) Snellman YLIKYPSÄ PEKONI • 150 g (13,27/kg) Snellmanin KUNNON SUOMALAISET maatiaispossuherkut löydät Minimanista! 199 VAIN 100 % SUOMALAISTA LIHAA Tieto lihan alkuperästä on meille erittäin tärkeä. Yläkoulun oppilaat opiskelevat jo toista vuotta viipaleluokissa, koska jo puretusta vanhasta yläkoulusta jouduttiin muuttamaan evakkoon sisäilmaongelmien vuoksi. Radan liikenne kasvamassa Ylivieskalainen kansanedustaja Juha Pylväs (kesk.) on käynyt lobbaamassa Ylivieska-Iisalmi -radan kehittämishanketta liikenneja viestintäministeri Anne Bernerille (kesk.). Tiedot liikenteen jatkumisesta vahvistaa VR:n viestintä. Nykyään yläaste ja lukio toimivat eri rakennuksissa. KP/LIISA ÄNGESLEVÄ Ylivieska-Iisalmi -ratahanke putoaa taas budjetista Kiskobussit jatkavat edelleen Hannu Verronen (KP) Henkilöjunaliikenne Iisalmen ja Ylivieskan välillä jatkuu nykyisenlaisena seuraavat neljä vuotta. Ylijohtaja Rami Metsäpelto huomauttaa, että yhtään uutta kehittämishanketta ei ole nyt eduskunnassa vielä hyväksytty. Ne eivät ole hanketta haudanneet eivätkä hautaa. Ministeriö on huomioinut rata-arviossaan tuoreet ennusteet. Peruskoulujen rehtori Juhani Tilli Reisjärveltä toivoo, että yläkoulun rakennushanke etenee ripeästi. Arvonnan säännöt löydät osoitteesta www.minimani.fi sekä myymälöiden palvelupisteiltä. Sähköön siirtyminen myös Iisalmi-radalla olisi perusteltua. Liikennepaikat ja sähköt samalla Juha Pylväs kertoo, että tärkeintä olisi Ylivieska–Iisalmi -radalle saada uudet liikennepaikat. –?Ministerille annettiin tiedoksi se, että Ylivieska-Iisalmi -rata menee tulevaisuudessa tukkoon, jollei uusia liikennepaikkoja saada kehittämishankkeella lisää. –?Isoja vanhoja kehittämishankkeita on vielä kesken ja ison korjausvelan maksaminen nielee kaikki rataverkkorahat. Sellaisia linjauksia on tehty, Murto kertoo. –?Ylivieska-Iisalmi -rata on hyvässä kunnossa. Toki liikennettä voidaan hoitaa dieselvetureilla. Juhani Tillin mukaan yläkoulun ja lukion rakentaminen samaan aikaan olisi kustannustehokasta ja järkevää. Ei jälleenmyyjille. Nyt näyttää todennäköiseltä, että uusiin koulutiloihin päästään muuttamaan aikaisintaan vuoden 2017 alussa, Matti Kiviniemi miettii. – ke 30.9.2015 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. Pylväs jakaa arvion siitä, että Ylivieska-Iisalmi -radan kehittämishanke ei enää mahdu ensi vuoden 2016 budjettiin. Liikuntasaliin voidaan saada liikuntapaikka-avustusta opetusja kulttuuriministeriöstä. Se mahdollistaa tilojen järkevän käytön myös illalla. –?Tämän jälkeen alkaa pääpiirustusten laatiminen. Liikenneviraston ylijohtaja Rami Metsäpelto katsoo, että Ylivieska-Iisalmi -radan sähköistämisasia on vielä pidemmällä tähtäimellä aidosti auki. Väistyvä ylijohtaja Kari Ruohonen vakuuttaa samaa. Hanketta ei saada valtion ensi vuoden budjettiin. Rahat menevät nyt siihen. 179 Snellman NAUDAN JAUHELIHA 10 % • 400 g (7,48/kg) Snellman ROTUKARJAN PAISTIJAUHELIHA • 400 g (11,48/kg) 299 Snellman MAATIAISPOSSUN SISÄFILEE • naturell • n. Ylivieska-Iisalmi -radan tavaraliikennemäärät kääntyvät kasvuun, kun Äänekosken uusi tehdas käynnistyy ja Talvivaaran kivi alkaa liikkua. Liikenneministeriön liikenneverkot-yksikön johtaja Risto Murto kertoo, että Ylivieska-Iisalmi-hanke on merkittävä, rahat eivät kuitenkaan nyt siihen riitä. Avustavan toimikunnan puheenjohtaja Jarkko Hyvönen kertoo, että käyttäjiä on kuultu suunnittelun edetessä hyvin ja näkemykset on otettu huomioon. Myös lukion oppilaille on suunniteltu uuteen kouluun uudet tilat. 31 500€! SUURESSA ASIAKASARVONNASSAMME JOKA PÄIVÄ KOLMEN VIIKON AJAN 3 kpl 100€ LAHJAKORTTIA Snellman KUNNON SIKA-NAUTA JAUHELIHA • 400 g (4,48/kg) • 4 rasiaa/talous Snellman CHILIKOTLETTI • 6 kpl/300 g TAI KOTLETTI • 6 kpl/300 g • (6,63/kg) 459 Tarjoukset voimassa ma 28.9. Kiskobussien liikennettä halutaan jatkaa siellä, minne niitä on hankittu. Reisjärven tekninen johtaja Matti Kiviniemi arvioi luonnosten sisältävän noin 4?500 neliön koulutilat, joista noin 1?600 neliön liikuntatila käsittää ison osan. Esimerkiksi kemian ja fysiikan luokkia on jatkossa vain yksi, kun lukiossa ja yläkoulussa ovat nykyään omat erityisluokkansa, Jarkko Hyvönen kertoo. Siihen hän pitää syynä tieja rataverkon korjausvelan suuruutta. Muutto ehkä 2017 alussa Matti Kiviniemi ja Jarkko Hyvönen toivovat, että suunnittelu valmistuu varsinaiseen päätöksentekoon nopeasti. On kuitenkin niin, että se liikennepaikat ja sähköistäminen kannattaa tehdä samalla kertaa kustannussyistä. Hannu Verronen YLIVIESKA (KP) Ylivieska-Iisalmi -radan, virallisesti Kyösti Kallion radan, sähköistämistä voidaan joutua odottamaan pitkään. SYKSY minimanin SUPER on alkanut! JAOSSA YHT
– Ovathan ne yleviä, mutta myös konkreettisia. Liikenteellinen sijainti on tärkeä tekijä valinnassa. Illalla odottavat muut työt. KP/KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Tero Saarinen: Tanssi avuksi jopa pakolaisten kotouttamiseen. Hän ei halua paljastaa kohteita kilpailun vuoksi. – Tässä on ollut aivan selvä virhe valmistuksessa, ja kyseessä on äärimmäisen harvinainen tapaus. Myös naisten asema on heikko ja naiskuva kliseinen. Nykyisin paloaseman tiloissa toimii palokunnan lisäksi 11 kunnan pelastustoimen johto ja hallinto. Tuulipuiston ensimmäisten voimaloiden oli määrä päästä jatkuvaan tuotantoon jo loppukeväästä. Samassa alkuhumalassa olen vieläkin, Saarinen nauraa. Mäkikankaalle aiheutui viivästyksiä, mutta ei tässä suurempaa huolen aihetta ole. Esimerkiksi Britanniassa ja Ranskassa tanssia on jo vuosikymmenet hyödynnetty maahanmuuttajien kotouttamisessa, Tero Saarinen kertoo. Onko siis niin, että lapojen valmistajalle on tullut virhe yksittäisessä erässä. KP/JUHA SALLINEN 1950-LUVUN PALOASEMA . Asiakkailla ei pitäisi olla tästä huolta, vaan on meidän asiamme huolehtia, että lavat ovat turvalliset. Ei tällä ollut vaikutusta meidän muihin hankkeisiimme. Uuden rakentaminen alkaisi vielä kevään aikana. Pukkinen kertoo, että henkilöstön koulutus sitä varten aloitetaan syksyn aikana. –?Uudessa paloasemarakennuksessa ongelma poistetaan rakentamalla likaiset ja puhtaat alueet erilleen. Perheetön taiteilija matkustaa paljon teostensa ja ryhmänsä kanssa, parhaimmillaan 200 päivää vuodessa. Mikäli rakentamisaikataulu hyväksytään ja valtuudet saadaan, vuokrasopimus voidaan tehdä loka-marraskuun aikana. Palomiehet ovat olleet mukana suunnittelemassa uutta paloasemaa. Käynnistyspäivä ei ole vieläkään tiedossa. Muutostyöt ajoittuisivat tammi-helmikuulle. – Tanssi ei ole niin abstraktia kuin helposti ajatellaan.Toisaalta kaikkea tanssin kertomaa ei aina edes pysty sanoin sanomaan, Tero Saarinen toteaa. Heille voin tuoda herkkyyttä ja hienosyisyyttä tanssiin. – Valmistaja on suhteellisen iso toimija alalla, Kohvakka toteaa nimeämättä kuitenkaan yhtiötä. Oleellisesti valintaan vaikuttaa esimerkiksi se, etteivät junaradan ylitykset hidasta hälytysajoneuvojen kulkua. Yhdessä liikkumisella, yhdessä tanssimisella voi olla iso voima. Paikan pitää olla kaupungin keskustassa ja lähellä sekä sairaalaa että teollisuutta. – Tanssilla on integroiva vaikutus, sillä tanssin kieli on yhteinen, kuten jalkapallonkin. Mikään halli ei sellaisenaan sovi pelastuslaitoksen käyttöön, vaan tilat pitää varustaa palokuntaa varten. Hankkeelle on kuluvan vuoden budjetissa 300?000 euroa suunnittelurahaa, jota on jo käytetty. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen kertoo, että valittavalle kohteelle on selvät kriteerit. – Töitä riittää lamasta huolimatta. Pia Räihälä PYHÄJOKI (KP) Huhtikuussa Pyhäjoen Mäkikankaan tuulipuistossa sattuneen tuulivoimalan laparikon syy on selvinnyt. Saarinen on tanssiryhmä Tero Saarinen Companyn taiteellinen johtaja. Itse asiassa korvaavien tilojen etsintä on jo pitkällä. Tärkeimmät ovat sijainti, soveltuvuus ja aikataulu. – On todella tärkeää, etteivät kulttuurisuhteet katkea tällaisena aikana. . Niinpä rahoitukseen halutaan varata jo ensi vuodelle 1,5 miljoonaa enemmän eli 3,5 miljoonaa euroa. Päivä alkaa kello kymmeneltä tunnin tai puolentoista mittaisella perustreenillä. – Ministeriö on lupaillut uutta tukijärjestelmää tuulivoimalle. – Korjaukset ovat alkamassa näinä aikoina, ja voimalat saadaan käyntiin lähiaikoina. Saarisella on selkänojaa sanoilleen, sillä hän vie suomalaista nykytanssia jopa Afrikkaan sekä Kiinaan, Koreaan ja Japaniin, joissa tanssilla on vuosituhantiset perinteet. Rahoitusta rukataan Etuajassa valtuuston päätettäväksi menee myös aikataulu ja rahoitus. – Virhe koskee useampaa lapaa. Myös tasa-arvoa ja yhteisymmärrystä. Tanssin kielettömyys tekee tanssin helposti ymmärrettäväksi. Homma on yksinkertainen: tarjotaan mahdollisuus tanssiilmaisuun kokeneen ammattilaisen kanssa. Puhdas puoli on erikseen sisätiloissa eikä sinne viedä likaisia välineitä lainkaan. Tarkkaa päivää ei kuitenkaan pystytä kertomaan, Kohvakka sanoo. Samaan aikaan rakennettiin sairaankuljetuksen toimitilat. Moskovan jälkeen Tero Saarinen Company suuntaa Etelä-Koreaan ja sitten Nairobiin, Kenian kansallisteatterin näyttämölle. Hän kertoo, että paloja pelastuskohteissa rakennusmateriaaleissa, nesteissä ja muissa vastaavissa on paljon epäpuhtauksia ja likaa, jotka nyt kulkeutuvat paloasemalla eri puolille. Pukkinen kertoo, että väistötilojen pitäisi olla selvät loka-marraskuun aikana, jos uuden rakentaminen halutaan aloittaa keväällä. Miehen erilaisia ulottuvuuksia esiin tuova Morphed-teos on saanut Venäjällä K18-luokituksen. Silloin isä keksi kannustaa poikaansa Porissa juuri avattuun tanssikouluun. Kokkolan paloasema on valmistunut 1957. Sosiaalinen media on harha, johon meidät on jallitettu. Idea on, että likainen varustus, kuten letkut ja työasut menevät suoraan pesuun ja huoltoon. Se hakee maanantaina kaupunginhallitukselta valtuuksia tehdä vuokrasopimus väistötiloista. Keniassa sain viittä eri heimoa olevia ihmisiä samalle lavalle ja esiintymään yhdessä. Sillekin haetaan nyt siunausta kaupunginhallitukselta ja valtuustolta. Uuden paloaseman ja johtokeskuksen pitäisi valmistua syksyllä 2017. Sen mukaan uuden paloaseman rakentaminen voitaisiin käynnistää loppusyksystä 2016. Kyse on siis pelastushygieniasta. Tero Saarinen katsoo tanssissaan kauas ja luottaa omaa tyyliin. KP/PIA RÄIHÄLÄ Laparikko johtui valmistusviasta Mäkikankaan tuulipuistoon vaihdetaan useampi voimalan lapa Kaija Vähäsöyrinki YLIVIESKA (KP) Pitkän kansainvälisen uran tanssijana ja alan opettajana tehnyt Tero Saarinen kannustaa kotouttamaan maahanmuuttajia tanssin avulla. Tanssijaksi isän kannustamana Porista kotoisin oleva Tero Saarinen (s.1962) oli nuorena innokas urheilija. Kohvakan mukaan Mäkikankaan voimaloista on tutkittu kaikki lavat, eikä katkennut lapa ollut ainoa virheellinen. Se heikentää työolosuhteita. Lisäksi samaan yhteyteen rakennetaan puolilämmin ulkovarasto. Tiukka aikataulu Muutto ja rakentaminen on aika tiukasti aikataulutettu. Tanssijan elämä on kovaa työtä. Pystymme oikeasti vaikuttamaan tanssilla. Esimerkiksi Keniassa heimojen välillä on ristiriitoja ja ne elävät perinteisesti erillään toisistaan. Ryhmän tavoitteisiin on kirjattu muun muassa luoda hyvinvointia ja tasa-arvoa tanssin avulla. Jokelaan rajoittuvalla Tohkojan alueella puolestaan ovat alkaneet maanrakennustyöt, ja perustusten teko on alkamassa. – Kun ensimmäinen tunti Liisa Nojosen tanssikoulussa oli ohi, tiesin, että tämä oli minun juttuni. –?Ensimmäinen valintaperuste ja määräävä tekijä on sijainti niin, että toimintavalmiusaika pysyy hyvänä. – Lisäksi jos meiltä tilaa voimaloita, niin niiden toimitusajat ovat 8–9 kuukautta. Kalajoen keskustasta noin neljä kilometriä pohjoiseen sijoittuvan Jokelan tuulipuiston 12 voimalasta puolet on Holttisen mukaan pystytetty, ja ensimmäiset koekäytöt alkavat lokakuun aikana. Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen vertaa sitä sairaalahygieniaan tai elintarvikehygieniaan. Mikäli esitys hyväksytään, kaupunginhallitus vie päätöksen vielä valtuuston hyväksyttäväksi. Jos kaikki menee suunnitellusti, vanhaa paloasemaa aletaan purkaa keväällä maaliskuun kieppeillä. Tanssissa yhdistyivät urheilu ja taide ja se oli tarpeeksi haastavaa. Paloasemaa laajennettiin 1976 kalustohallilla. Joitain lapoja tullaan vaihtamaan, mutta ei kuitenkaan kaikkia. Kaupunkirakennelautakunta esittääkin, että painopiste rakentamisessa ja rahoituksessa siirrettäisiin ensi vuoteen. Pukkisen mukaan sopivia vapaita tai tyhjeneviä halleja on kartoitettu ja niitä on neljä tai viisi. . Ei näin suuria laitteita pidetä valmiina missään takapihan varastossa. – Luonnollisesti selvitämme kaikki tapaukset, jos missä tahansa komponentissa on aihetta huoleen. Nordex toimittaa voimalat myös Wpd:n toiseen tuulipuistoon, Kalajoella sijaitsevaan Jokelaan, jota pystytetään parhaillaan. Kyse ei ole pelkästään liikkeistä, vaan samalla jaamme omia arvojamme. Luulemme olevamme sosiaalisia, mutta oikeasti tulemme yhä yksinäisemmäksi kun emme ole aidosti yhdessä, Saarinen toteaa. Wpd Finland Oy:n operoiman tuulipuiston yhden voimalan lapa katkesi huhtikuussa koekäytön aikana, ja siitä lähtien koko 11 voimalan alue Pyhäjoen ja Kalajoen rajalla on ollut pysähdyksissä. Näen joka päivä kuinka toivottua tapahtuu.Yhteisön hierarkia muuttuu tai joku löytää kehollaan liikkumisen lahjan. Hankkeet odottavat tukiratkaisua Wpd Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Holttinen ei kommentoi sitä, miten suuri menetys laparikosta ja tuotannon viivästymisestä aiheutuu yhtiölle. Yhtiön loppujen hankkeiden jatko onkin vielä epävarmaa. Rakennuttamisen ja urakan kilpailuttamisen hoitaa teknisen palvelukeskuksen tilapalvelut. Kaarlelan palokunnan toiminta siirtyi 1977 kuntaliitoksessa Kokkolaan. Kaupunginhallituksen on määrä tehdä oma päätöksensä huomenna ja valtuuston 5.10. ”Äärimmäisen harvinainen tapaus” Paula Kohvakka ei kerro, onko muissa tuulipuistoissa tehty vastaavia lapatarkastuksia. Lavat on suunniteltu kestämään koko voimalan käyttöiän ajan. Niitäkin voi tanssilla parantaa. – Tohkojan tuulipuiston voimaloiden pystytys alkaa ensi keväänä, ja niiden on tarkoitus olla tuotannossa vuoden 2016 lopussa, Holttinen kertoo. Siksi halusimme tuoda oman lahjamme yhdelle Suomen tanssimaailman tulenkantajista, Saarinen sanoo. Huhtikuussa rikkoutunutta tuulivoimalan lapaa on tutkittu Mäkikankaan tuulipuistossa Pyhäjoen ja Kalajoen rajalla. Kilpailutuksen ja vuokrasopimuksen tekee Kokkolan kaupungin tekninen palvelukeskus. Tero Saarinen esiintyi sunnuntaina Ylivieskassa Jokilaaksojen tanssitaiteen Tuki ry:n 30-vuotisjuhlavuoden gaalanäytöksessä. Rakentaminen alkaisi jo keväällä Kokkolan vanhalle paloasemalle on haettu väistötiloja Uudelle paloasemalle pelastushygieniaa Marja Vilpula (KP) Uudesta paloasemasta rakennetaan moderni paloasema, jossa on luonnossuunnitelmien mukaan kerrosneliöitä 3?500 neliöä. . Teemme hankkeemme toteutusvalmiiksi, jotta pääsemme mahdollisimman nopeasti rakentamaan, jos uusi tukijärjestelmä tulee, Holttinen kertoo. Kohvakan mukaan lavat on valmistanut Nordexin turkkilainen alihankkija, jonka edustaja on myös käynyt paikan päällä Pyhäjoella. Uusinta uutta hankkeessa on puhdas paloasema -ratkaisu, jolla tähdätään työturvallisuuden parantamiseen ja terveyden ylläpitämiseen. –Muoti-ilmiöiden perässä ei kannata juosta, Saarinen toteaa. Keskipohjanmaan levikkialueella tukiratkaisua jää odottamaan viisi Wpd:n puistoa. Seuraavaksi Moskovaan Tero Saarinen ryhmineen matkaa ensi viikonlopuksi Moskovaan, jossa he esiintyvät Territory -festivaaleilla. Taloussuunnitelmassa ensi vuodelle on varattu kaksi miljoonaa ja seuraavalle vuodelle 4,5 miljoonaa euroa. – Afrikassa osataan liikkua ja tanssissa on voimaa. Poikkeusolojen johtokeskus rakennettiin paloasemalle 1981. Itse hallin taas täytyy kestää raskaiden paloautojen painoa. Pelastuslaitoksen pitäisi päästä väistötiloihin jo keväällä, jotta vanhaa rakennusta päästään purkamaan uuden tieltä. Pukkinen arvioi, että siihen menee aikaa pari kuukautta. Oulaisissa on valmisteilla kahdeksan voimalan Maaselänkangas, Kannuksessa 14–17 voimalan Kuuronkallio, Toholammilla 29–34 voimalan Länsi-Toholammen tuulipuisto sekä osin Lestijärven puolelle ulottuva 74 voimalan kokonaisuus ja Pyhäjoella vielä 36–40 voimalan Karhunnevankangas. Sitten hän kiinnostui kuvataiteista ja urheilu jäi. Parhaillaan väistötiloista on menossa kilpailutus. Kaupungissa oli silloin asukkaita 15500. – Näin voisi päätellä, Kohvakka muotoilee. Hänen mukaansa aikaa on vienyt ensinnäkin se, että vaurioituneen lavan tynkä piti saada turvallisesti alas tutkimuksia varten. Ihmiset haluavat kokea tanssin kautta jotain suurempaa. – Se liittyi valmistusvaiheessa tapahtuneeseen virheeseen, kertoo Nordex Energy Finlandin myyntipäällikkö Paula Kohvakka. Olemme festivaaleilla toista kertaa ja opetamme tanssijoita ja näyttelijäopiskelijoita. Vuodelle 2017 lautakunta esittää kolmea miljoonaa euroa. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.9.2015 5 UUTISET Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan vanhalle paloasemarakennukselle Kustaa Aadolfi nkadun varrella etsitään kiireisesti korvaavia tiloja kaupungin keskustasta. Tuulivoimalat toimittanut Nordex SE on saksalainen yhtiö. – Emme kommentoi vahinkoja. Väistötiloiksi tarvitaan noin 1?500 neliön kokoinen halli vajaan 1,5 vuoden ajaksi. Tohkoja on Wpd Finlandin tuulipuistoista viimeinen, joka vielä ehtii nykyiseen siirtotariffi järjestelmään. Uusi paloasema halutaan rakentaa seuraavana kahtena vuotena, mutta niin, että rakentaminen ja myös rahoitus painottuu vuodelle 2016. Nyt rakentamista halutaan aikaistaa, koska Kokkolassa on vähän ensi kesänä alkavia rakennuskohteita. Meillä on sisäsyntyinen perustarve kehollisuuteen, tanssiin ja fyysiseen yhdessäoloon. Kokkolan nykyinen paloasema on vanha, huonokuntoinen ja ahdas. Sen jälkeen suunnitellaan tai harjoitellaan seuraava teosta työpäivä täyteen. Kohvakan mukaan lavat ”eivät vain hajoa”. –?Marketta Viitalan kaltaisten pioneerien työ on avainasemassa tanssin kehittymiselle
Ongelmien ytimessä on pankkiala. Jos virallinen henkilöllisyystodistus myönnetään ilman lähtömaan viranomaisten antamia todistuksia, voi maahan tuleva henkilö yrittää sepittää itselleen uuden henkilöllisyyden. Kyse on melko isosta muutoksesta maahanmuuttopolitiikassa. Raportoinnista vastaa viime vuonna perustettu Kestävän kaivostoiminnan verkosto. . –?Uroksilla on luontaisesti hiukan suurempi kuolevuus. –?Suurpetoalueella susi kohdistaisi saalistustaan kotieläimiin. Oppikirjat on suunniteltu erityisesti maahanmuuttajille.Mina Muradi harjoitteli naisten lukupiirissä Kajaanissa tällä kerralla esimerkiksi kasvisten ja juuresten nimiä, numeroita ja tervehdyksiä. Akateemisten Naisten Kajaanin-yhdistyksen järjestämä naisten lukupiiri on osa Muradin viikko-ohjelmaa. Raportissa ei myöskään käsitellä kaikkien kaivosten tilannetta. Esimerkiksi Finanssialan Keskusliitto on arvioinut, että Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista jopa 40 prosentilla ei ole mukanaan mitään henkilöllisyyspapereita. Sen kansalaisuusmerkintä on aina XXX. SUOMEA OPPIMAAN . Ohjaaja Marja-Leena Kemppainen oli tukena. Syrjälä arvioi, että tulijoiden määrä on myös niin suuri, ettei viranomaistoiminnalla voi heti vastata kielen opetuksen tarpeeseen. Mina Muradi käy naisten lukupiirissä silloin, kun omat lapset ovat päiväkodissa ja koulussa. JARMO KONTIAINEN / ARKISTO Vaikutuksia ympäristöön ja elinkeinoihin voi nyt vertailla. Onko nykyisessä hirvikannassa karsimisen varaa, tutkija Jyrki Pusenius RKTL:stä. Pääsihteeri Eero Yrjö-Koskinen Kestävän kaivostoiminnan verkostosta arvioi, että järjestelmä otetaan käyttöön vaiheittain. Länsivuoren mukaan viranomaiset ovat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että nykytilanteeseen on saatava joku ratkaisu, sillä paperittomien maahantulijoiden määrä kasvaa juuri nyt räjähdysmäisesti. Kaivosala otti uuden askeleen avoimuuteen MITÄ. Lapset opastavat sukkelasti oikeaan, jos äiti haparoi valitessaan sanoja vaikkapa hyvän yön toivotukseksi. Kielenopetus tulee myöhemmin. Nyt tilanne on parin vuoden ajan ollut normalisoitumaan päin. Onko hirvien sukupuolijakauma vinoutunut. Seitsemän vuotta sitten tuli voimaan rahanpesulaki, joka määrää pankit tunnistamaan asiakkaansa. Ryhmän osallistujat ovat tällä kertaa lähtöisin Afganistanista, Syyriasta ja Turkista. Siellä ei ole ollut 1990-luvun alkupuolen jälkeen tahoja, jotka olisivat pystyneet luotettavia asiakirjoja antamaan. –?Vastuullisuusjärjestelmän vienti käytäntöön vaatii vielä huimasti työtä. Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela kuvaa raporttia yhdeksi askeleeksi vastuullisuusstandardin suuntaan. Kaivoksen elinkaaren mukaisen sulkemisen suunnittelu 8. –?Tietyillä alueilla metsäpeuran kanta on vaarantunut. Marraskuussa kaivosalan verkoston on määrä sopia uudesta vastuullisuusjärjestelmästä, jolla aletaan mitata toimintaa. –?Ei ajatella tuotantoa, työllisyyttä ja ympäristölupaa ja sen täyttymisen ehtoja vaan katsotaan laajemmin kokonaisuutta. Suomen riistakeskus on myöntänyt kaudelle 37?400 hirvenpyyntilupaa, eli yli 10 prosenttia enemmän kuin viime syksynä. Työterveys ja -turvallisuus 3. Ne saavat tukea Suomen Kulttuurirahastolta ja työja elinkeinoministeriöltä. Hän sanoo, että tärkeintä on luoda yhteys ja saada osallistujat huomaamaan, että heidät otetaan vakavasti. –?Sillä pitäisi pystyä toimimaan pankeissa ja joka puolella muuallakin, Länsivuori vahvistaa. Kestänee ainakin kaksi vuotta ennen kuin järjestelmä on kattavasti käytössä. Kaikilla tulijoilla ei ole lukuja kirjoitustaitoa. –?On selvää, ettei tämä ole mikään ideaaliratkaisu, mutta ilman sitä nämä ihmiset jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle ihan perustoiminnoissa. Poliisin myöntämä ulkomaalaisen henkilökortti poikkeaa tavallisesta väritykseltään. Se on kartoittanut etenkin maahanmuuttajajärjestöjen toimintaa. Turvapaikanhakija pääsee kielikurssille saatuaan oleskeluluvan. Asiaa selvitettiin laajapohjaisessa työryhmässä ja henkilökorttiin pohjautuva uudistus osoittautui ainoaksi, joka ei ollut ristiriidassa rahanpesulain kanssa. Länsivuori ei pidä identiteetin vaihtamista yrittäviä maahantulijoita kovin suurena ongelmana. Mitä haittoja syntyisi, jos hirvikanta laskisi. Kotiäideille pitää olla joustavampaa ja eri aikoihin järjestettävää koulutusta. Tietoja kysyttiin 23 yritykseltä, joista 19 vastasi. järjestää kursseja, joissa opettajina ovat vapaaehtoiset somalialaiset. –?Ihmisten taustaa selvitetään aika paljon, kun he tulevat Maahanmuuttoviraston prosessin läpi, hän muistuttaa. Eri viranomaiset ja elinkeinoelämä ovat yrittäneet jo vuosia ratkoa pulmaa. Ensi vuonna suomen kielen kurssien tarve alkaa näkyä toden teolla, arvelee projektipäällikkö Henna-Maija Syrjälä Akateemisten Naisten Luetaan yhdessä -verkostosta. –?Viime jahdin jälkeinen talvikanta oli 82?000, ja tällä kaatolupamäärällä se pysyy aika lailla samoissa. Yhtiö tekee ensin oman arvionsa, ja ulkopuolinen taho arvioi osa-alueet kolmen vuoden välein. Lukupiirissä ohjaus on henkilökohtaista. Vesienhallinta . Mallina on ollut kanadalainen TSMjärjestelmä (Towards Sustainable Mining), lisättynä kohdilla 7 ja 8. Uusi kaivosvastuujärjestelmä on viimeisteltävänä. MAANANTAINA 28.9.2015 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Maria Kalliokoski, teksti ja kuvat KAJAANI Tomaatissa on peräkkäin kaksi aata ja kukkakaalissa lisäksi kaksi koota. Tämä on herätys yhtiöillekin. Kuka tahansa voi tulla milloin tahansa. Turvapaikanhakijoiden tilannetta helpottava muutos sisältyy henkilökorttilain kokonaisuudistukseen, jota valmistellaan sisäministeriössä. Hänen mukaansa asia riippuu tulijan lähtömaasta. Energiankulutus ja kasvihuonepäästöt 6. Hän muistuttaa, että jo vapaaehtoistyön merkitys kielen oppimisessa ja kotoutuksessa on iso. –?Pitkälle emme pääse, mutta se ei ole tarkoituskaan, kertoo yksi vapaaehtoisista ohjaajista, eläkkeellä oleva kieltenopettaja Anja Hytönen. Tuore yhteiskuntavastuuraportti koskee viime vuotta. Kuluvana vuonna ainakin Pohjois-Savon elykeskuksen liikenneasiantuntijat ovat pitäneet hirvikantaa liian korkeana. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen 2. –?Ei ole niin tärkeää kuka hän ehkä oikeasti on, vaan se, että hänet saadaan jäljitettyä hänen saamallaan henkilöllisyydellä, jos tulee jotain ongelmia, Länsivuori selittää. Ministeriössä pohditaan, miten maahanmuuttajajärjestöt voisivat vankistaa toimintaedellytyksiään ja tarjota yhä enemmän palveluita esimerkiksi hankkeiden avulla. Irakilaisten osalta tilanne on parantunut ja papereita löytyy jo melko hyvin, joskin turvapaikkaprosessin alussa ne usein vielä puuttuvat. Miltä toiminta näyttää, mitä pitää kertoa ja mihin panostaa. Lisäksi kursseille eivät pääse turvapaikanhakijat, jotka vasta odottavat päätöstä oleskeluluvasta. Hän sanoo, että tuloksena on oltava aito johtamisjärjestelmä. Maria Kalliokoski Kansalaisten on aiempaa helpompi saada tietoa kaivosten toiminnasta ja toiminnan vaikutuksista. Vireillä on 7 uutta ryhmää, joista yksi alkaa Pirkkalassa lokakuussa. –?Se on hyvää, Mina Muradi kommentoi kukkakaalia. Yhteistyö paikallisyhteisön kanssa on kirjattu pururatojen ja uimarantojen kunnostusten tarkkuudella. Ei tarvitse olla oleskelulupaa tai kielitaitoa. Lukupiiriin saapuneet naiset makustelevat kasvisten nimiä ääneen ennen kuin kirjoittavat ne paperille. TEM:in Koulutusportti-tietojärjestelmän mukaan jonotusajat ovat Turun alueella sekä Pohjanmaalla (Vaasan ja Kokkolan alue) noin 5, Pirkanmaalla noin 3 ja Satakunnassa noin 2,5 kuukautta. Lyhyellä tähtäimellä hirvikannan nopea alentaminen varmaankin johtaisi petojen kohdistavan metsästyspainetta metsäpeuroihin. . Kahden lapsen äiti kertoo oppivansa paljon myös pienten lastensa avulla. Hän sanoo, että paine näkyy jo vastaanottokeskusten lähellä olevissa ryhmissä. –?Sillä tavalla se varmaankin tuoton pienentyessä olisi helpompaa pitää alempana. –?Nyt tilanne on akuutti. Se tarkoittaisi nykytahdilla 10?000–20?000 ihmistä tänä vuonna. Paperit puuttuvat tuhansilta Henripekka Kallio Paperittomien maahantulijoiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Hän toivoo, että vuodenvaihteessa mahdollisimman moni kaivosyhtiö tulisi mukaan. Odotukset järjestöjä kohtaan kasvavat, kun virallinen järjestelmä ei pysty vastaamaan kielikoulutuksen tarpeeseen riittävän nopeasti. Kannustaako vai hirvittääkö uusi järjestelmä kaivosalaa. ”Vastuullisuusjärjestelmän vientikäytäntöön vaatii vielä huimasti työtä.” PEKKA SUOMELA TOIMINNANJOHTAJA, KAIVOSTEOLLISUUS RY Vastuullisuusjärjestelmän rakentaminen on Suomessa pisimmällä perinteikkäässä Pyhäsalmen kaivoksessa, jonka päätuotteet ovat kupari ja sinkki. Siinä arvioidaan näitä asioita: 1. . Jos kantaa haluttaisiin laskea, toteutuisiko se helpoimmin naarashirviä ampumalla. –?Mietimme, miten ne voisivat myös palveluiden tuottajina edistää kotoutusta, kertoo ylitarkastaja Paula Karjalainen TEM:istä. Ohjaaja Marja-Leena Kemppainen kyselee maustamisvinkkejä. TEM:in kartoituksessa selvisi, että suomen kielen opetus on tärkeä osa maahanmuuttajajärjestöjen toimintaa. Ulkomaalaisen henkilökortti poistaa erilaiset asiointiongelmat, sillä se on yhtä vahva tunnistamisasiakirja kuin suomalaisille myönnettävä henkilökortti. Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa 5. Henripekka Kallio Ilman papereita maahan tulevat turvapaikanhakijat saanevat jatkossa suomalaisen henkilöllisyystodistuksen myönteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen. Ulkomaalainen voi saada muukalaispassin tai ulkomaalaisen matkustusasiakirjan, mutta niissä kerrotaan, jos haltijan henkilöllisyyttä ei ole pystytty vahvistamaan. Seuraavaksi kaivoksille tulee vastuullisuusluokitus. Valmius kriisinhallintaan 7. Valkosipulia ei sovi unohtaa. Ne eivät siis välttämättä kelpaa viralliseksi henkilöllisyystodistukseksi. Hän tulee sinne yleensä läheltä, kaupunginkirjastolla toimivasta Monikasta, maahanmuuttajien kokoontumispaikasta. Siitä selviävät tuotantomäärät, -näkymät ja työllisyysvaikutukset mutta myös toiminnan vaikutukset ympäristöön ja alueen elinkeinoihin. NÄITÄ MITATAAN . Ensin on saatava turvapaikanhakijoiden perusasiat – asuminen, vaatetus ja syöminen – kuntoon. Kanta alkaa olla aika lähellä tavoitetiheyksiä, ja näkisin, että tämä alkaa olla aika hyvä kompromissi. Viikoittain kurssilaisten kanssa kokoontuvat keskustelemaan kantasuomalaiset eläkeläiset. Toisaalta väärinkin tiedoin henkilöllisyystodistuksen saanut toimii sen jälkeen Suomessa yhdellä ainoalla henkilöllisyydellä, jota voidaan seurata niin pankeissa kuin viranomaistenkin toimesta. Jos eduskunta hyväksyy sen keväällä, muutokset voisivat astua voimaan noin vuoden päästä. Etenkin pääsy lukuja kirjoitustaidon kursseille pitkittyy herkemmin kuin muille kursseille. Nykyään kanadalaisen First Quantum Mineralsin omistama pohjoispohjalainen kaivos on perustettu 1960-luvulla. Esimerkiksi tamperelainen PirSom ry. –?Harva toiminta on sellaista, johon voi mennä ilmoittautumatta ja niin sanotusti ilman papereita. Se vaikeutti oleskeluluvan saaneiden, mutta paperittomien siirtolaisten pankkiasiointia ja muuta arkielämää merkittävästi. –?Lakia on tarkoitus muuttaa niin, että kaikki jatkuvan oleskeluluvan saaneet saisivat myös ulkomaalaisen henkilökortin, vahvistaa poliisitarkastaja Joni Länsivuori sisäministeriöstä Lännen Medialle. Tilastotietoa asiasta ei ole, kertoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä. Sen mukaan kaikki alan keskeisimmät toimijat ovat kuitenkin raportissa mukana. Järjestöjen panos kiinnostaa yhä enemmän myös työja elinkeinoministeriötä (TEM). –?Nähdään, että tällainen on tärkeää, mutta ei sovi kieltää, että työmäärä, byrokraattisuus ja raskaus hirvittävät, Suomela vastaa. Hän sanoo, että Suomessa pisimmällä työssä on Pyhäsalmen kaivos. Sekä osallistujien että vapaaehtoisten ohjaajien kokoonpano vaihtelee. Kielikurssit ovat työja elinkeinoministeriön työvoimapoliittista koulutusta. MITÄ. Malli on Kanadasta, jossa järjestelmää on Suomelan mukaan rakennettu kymmenen vuotta. Kansliapäällikkö Hannele Pokan johtamaan verkostoon kuuluvat esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto, Paliskuntien yhdistys, Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto ja Kaivosteollisuus ry. Ryhmässä käy yleensä yli kymmenen naista ja ohjaajia on useita.. Jonotusajat kotoutukseen kuuluville kielikursseille ovat enimmillään yli puoli vuotta. Tietojen vertailua on hankaloittanut kaivosten erilaisuus. Uudistuksella on myös kääntöpuolensa. Ryhmissä on opiskelijoita noin 20 ja vapaaehtoisia ohjaajia 5–7. –?Esimerkiksi somalialaiset tulevat yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta maahan ilman henkilöllisyyttä osoittavia papereita. Osallistujien lähtötason vaihtelu tiedetään myös naisten lukupiirissä Kajaanissa. Vuosituhannen vaihteessa meillä oli noin 1,5 lehmää yhtä sonnia kohti. Verkosto haluaa lisätä kaivostoiminnan läpinäkyvyyttä. Tällä hetkellä oleskeluluvan saanut ulkomaalainen ei saa ulkomaalaisen henkilökorttia, jos hän ei pysty todistamaan henkilöllisyyttään kotimaansa asiakirjoilla. –?Se on tietyssä mielessä enemmän poliittinen kuin ekologinen kysyms. Akateemisten Naisten Luetaan yhdessä -lukupiirejä on yli 80. Lakiesityksen on määrä lähteä lausuntokierrokselle loppuvuoden aikana. Afganistanista Kajaaniin vuosi sitten muuttanut perheenäiti kuvailee sanoin ja elein, miten hän kypsentää kaalista kattilassa aterian. Kaivosten tiedot www.kaivosvastuu.fi / yhteiskuntavastuuraportti/ Mikko Pulliainen Hirvenja peuranmetsästyskausi alkoi lauantaina. Erityisesti kotiäitien kielenopetuksessa vapaaehtoisen järjestötoiminnan merkitys on erittäin tärkeää, sanoo suunnittelija Hanna-Maria Hyttinen TEM:in kotouttamisen osaamiskeskuksesta –?Työvoimapoliittiseen koulutukseen vaikuttaa sukupuoli ja työmarkkina-asema. Rikastushiekan käsittely ja hallinta 4. Onko hirvikanta ylisuuri. Verkoston lukupiirit ovat avoimia kaikille maahanmuuttajille. Vapaaehtoiset opettavat aasta alkaen Järjestöjen rooli maahanmuuttajien kielenopetuksessa kasvaa. Henkilökortin saaminen helpottuu Lakiuudistus avaa virallisen henkilöllisyystodistuksen myös paperittomille turvapaikanhakijoille
Markus Ahonen DUBLIN Kyltti Dublinin lentokentän matkalaukkujen odotusalueella: ”Auta meitä kontaktiesi kautta houkuttelemaan yrityksiä ja työpaikkoja Irlantiin. Kommentin esittänyt päätti itse lähteä, kun hänen veljensä kuoli taisteluissa PohjoisIrakin Baijissa aiemmin tänä vuonna. Itsenäisyyttä ajavan Katalonian aluejohtaja Artur Masin puolue CiU:n (Convergència i Unió.) poliitikot ovat olleet korruptioepäilyjen kourissa ja Masilla on monien muiden poliitikkojen tavoin ollut epämääräisiä pankkitilejä Sveitsissä. Siellä miestä odotti kaksi aiemmin poliisivoimissa palvellutta serkkua. Tuona aikana verot ja kulutus ovat jo maksaneet menot takaisin, Connect Irelandin toimitusjohtaja Joanna Murphy kertoo. Epäselvää on, paljonko Irakista viime aikoina paenneiden 50?000 ihmisen joukossa on turvallisuusjoukkojen jäseniä. Kumpikin on sanonut, että jos itsenäisyysmieliset saavat enemmistön, Katalonia julistautuu yksipuolisesti itsenäisesti puolentoista vuoden kuluessa. Tilanne on valtiolle riskitön. Vaalihuoneistojen sulkeuduttua julkaistun kyselyn mukaan itsenäisyysmieliset saavat 74– 79 edustajaa 135-edustajaiseen parlamenttiin. Käytännössä itsenäistyminen vaikeuttaisi kuitenkin huomattavasti paikallisten yritysten toimintaa Espanjassa. Niiden kannatus vaaleissa oli yhteensä karvan verran alle 50 prosenttia. Pian Murphy matkaa Washington D.C.:hen konsultoimaan, miten afrikkalainen Sierra Leone voisi lähteä nousuun muualle lähteneiden sierraleonelaisten yrityskontakteilla. Raportin mukaan ”haamusotilaat” auttoivat osaltaan Irakin armeijan tappiota Mosulin taisteluissa kesäkuussa 2014. Hänen mukaansa Katalonian logiikalla myös Andalusia voisi hakea itsenäisyyttä. Irlannissa on matala kynnys lähestyä poliitikkoja. Itsenäisyyspyrkimyksissä kyse myös periaatteesta. Tarjoilun ohessa käymme läpi toiveita, hoidamme rekrytointia sekä rahoitusja lakiasioita. Yhtenä etuna yritykset pitävät Irlannin matalaa, 12,5 prosentin yritysverotasoa. Viime vuonna tehdyssä virallisessa tutkimuksessa selvisi, että armeijan leivissä on 50?000 ”haamusotilasta”. Jos Rajoy olisi kyennyt luomaan edeltäjiensä tavoin edes jonkinlaisen dialogin katalonialaisten kanssa, olisi itsenäisyysmielisten joukko Kataloniassa huomattavasti pienempi. He ovat sotilaita, jotka maksavat osan palkastaan esimiehilleen vastineeksi siitä, ettei heidän tarvitse ilmestyä palvelukseen. –?Edustajien tullessa Irlantiin lentokentällä odottaa vip-luokan palvelu. Moni on sijoittunut Dubliniin, mutta vahvana alueena on myös Cork. Näissä on työpaikkoja 160. –?Jakauma on terve kaupungin ja maaseudun välillä. Ystäväni ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Katalaanit todennäköisesti pärjäisivätkin ainakin teoriassa paremmin ilman muuta Espanjaa. Aluehallinnon johtaja, itsenäisyysmielinen Artur Mas julisti vaalit ”suureksi voitoksi demokratialle” riippumatta siitä, kuka voittaa. Hän perusti omilla rahoillaan voittoa tavoittelemattoman Connect Ireland -yrityksen ja esitteli ideansa Irlannin hallitukselle. Kuljetus tuo perille toimistolle Dublinin keskustaan. Jos joku haluaa käydä keskustelemassa ministerin kanssa, kävelemme yhdessä parlamenttiin Kildare Streetille, Murphy sanoo. Connect Ireland hakee erityisesti ulkomaisia yrityksiä, jotka suunnittelevat laajenemista. Tai mikä muu Espanjan 17 itsehallintoalueesta tahansa. Toimialojen puolesta vihjeiden antaminen on avoinna lähes kaikille. Muu Espanja taas on muistuttanut Kataloniaa, ettei sekään ole vapaa koko Espanjaa vaivaavasta korruptiosta. MARKUS AHONEN Irlanti keksi laittaa muualle muuttaneet töihin Irlanti yrittää houkutella ulkomaisia yrityksiä ulkoirlantilaisten verkostojen avulla. Sotilaiden tulevaisuus Euroopassa on kuitenkin epäselvä. Runsas vuosi sitten ääri-islamilainen Isis valtasi kolmanneksen maasta, uhkasi hyökätä pääkaupunkiin Bagdadiin ja julisti alueelle nykyaikaisen kalifaatin. Yritysten joukossa on myös perinteiseen teollisuustuotantoon liittyviä yrityksiä. On epäselvää, kuinka paljon Irakin turvallisuusjoukkojen jäseniä on hakenut turvapaikkaa ulkomailta. Reuters, LM Itsenäisyysmielisille enemmistö Kataloniassa Katalonialla vastassaan koko muu Espanja Kolumni Maija Salmi palaute@lannenmedia.. Connect Ireland ei kuitenkaan tutki pornografi atai uhkapeliyhtiöihin liittyviä vinkkejä. Yrityksiä on kertynyt 50, työpaikkoja 1600. Hallitus on tuhonnut meidät, 22-vuotias jatkoi. Ennen vuoden 2007 talousromahdusta työttömyysprosentti oli laskenut neljään ja maa kylpi nousukauden yltäkylläisyydessä. Hänen muista vinkeistään on putkessa 300 työpaikkaa. Irakilaiset ovat pitkään valittaneet hallituksensa ja asevoimiensa korruptiosta ja väärinkäytöksistä. Kautta historian Katalonia on ollut emävaltion syrjivä musta lammas, jonka äänen Espanjan hallinto on pyrkinyt vaimentamaan. Suurin itsenäisyysmielinen ryhmittymä, Junts pel Si sai kyselyn mukaan paikoista 63–66 ja pienempi vasemmistolainen CUP 11–13. Yhä useammasta sotilaasta ja poliisista tuntuu, että maan poliitikot ovat korruptoituneita ja hylänneet heidät etulinjaan ilman kunnollisia resursseja. Osa vinkinantajista on tehnyt kontakteillaan jo reipasta tuloa. Connect Irelandin houkutellessa maahan pieniä ja keskisuuria yrityksiä, teollisuustoimintaa kehittävä IDA houkuttelee maahan suurempia yrityksiä. Irakilaispoliiseja seuraamassa mielenosoitusta maan pääkaupunki Bagdadissa syyskuun alussa. Lähes kaksi kolmasosaa Irlantiin vinkkien kautta tulleista yrityksistä on Pohjois-Amerikasta. Yhä useampi sotilas haluaa ulkomaille.. Toimintansa on aloittanut 50 yritystä, jotka ovat luoneet tähän mennessä 1?600 työpaikkaa. Näin on myös muiden espanjalaisten kohdalla. Ärhäkkäimpien itsenäisyyden vastustajien mukaan koko itsenäistymishanke onkin propagandaa, jonka avulla Mas yrittää kääntää huomion pois korruptiokytköksistä ja Katalonian todellisista ongelmista. –?Tavoitteena on, että tuon käynnin jälkeen he eivät enää edes harkitse sijoittumista minnekään muualle kuin Irlantiin. . Se maksetaan puoliksi yrityksen ensimmäisen, puoliksi toisen toimintavuoden jälkeen. Toiminta alkoi 2012, ja nyt vinkinantajia rekisteröitynyt yli 50?000. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan pakolaisen statusta ei heru, jos on osallistunut taisteluihin. Irakin puolustusministeriö kommentoi, ettei se ole asiasta erityisen huolestunut, ja lähtijöitä on ehkä ”kymmeniä”. Myös mies palveli samalla alueella. FAKTA TYÖTTÖMYYSPROSENTTI 9,5 . . Talousromahduksen, EU:n ja IMF:n tukipaketin, talouden tervehdyttämisen ja paketista irtautumisen jälkeen tilanne on jälleen parantunut. Rajoy on kuitenkin onnistunut puheillaan ja toimillaan ärsyttämään osan niistäkin katalonialaisia, joille itsehallinto on aiemmin riittänyt . –?Usein yritykset sijoittuvat Ranskaan tai Britanniaan ennen kuin Irlanti on tehnyt mitään. ”Katalaanien pitää varautua luopumaan EU-jäsenyydestä ja muistakin Espanjaan kuulumisen hyödyistä, mikäli he aikovat itsenäistyä,” kommentoi andalusialainen ystäväni ennen Katalonian sunnuntaisia aluevaaleja, joissa käytännössä äänestettiin Katalonian kuulumisesta Espanjaan. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.9.2015 7 ULKOMAAT Reuters –?Irak on taistelun väärti, mutta hallitus ei. Murphy henkilökuntineen iskee yrityksiä houkutellessaan riittävän aikaiseen hetkeen. Hän ja 16 muuta miestä pakenivat Pohjois-Eurooppaan viime kuussa. Moniin irakilaisiin on iskenyt toivottomuuden tunne. Espanjan pääministeri Mariano Rajoy puolestaan kutsui vaalien alla itsenäistymissuunnitelmia hölynpölyksi. Connecting Irelandin toimitusjohtaja Joanna Murphyn tie vie maailmalle. EPA/ALI ABBAS ”Irak on taistelun väärti, hallitus ei” Irakin armeijan taistelumoraali rapistuu. com-yrityksen perustaja Terry Clune sai idean, jolla voitaisiin auttaa talousvaikeuksissa kamppailevaa Irlantia nousuun. Nyt hekin ovat kuitenkin antamassa periksi. Toinen, katalonialaisen kanssa naimisissa oleva andalusialainen ystäväni on itsenäisyyspyrkimyksistä raivostuneena kieltänyt miestään puhumasta heidän lapsilleen katalaania. Vinkkaaja saa 1500 euron palkkion per työpaikka. Irak on sittemmin luottanut yhä enemmän shiiojen puolisotilaallisiin joukkoihin ja vapaaehtoisiin taistelijoihin. Palkkiot aina 150 000 euroon asti. Irlannista kiinnostuneita yrityksiä on saatu noin 3?000. Irlannin yritysja työpaikkametsästys ulkomailta on tuottanut tulosta. –?Meathin kreivikunnan Kellsissä on meklari, jonka vinkeistä on syntynyt jo viisi yritystä Meathin alueelle. –?Ei meistä välitetä. Nykyinen taso on matalin sitten joulukuun 2008. Vastaavasta kertoi myös 33-vuotias Anbarin maakunnassa taistellut erikoisjoukkojen sotilas. Katalaanit eivät ole ainoita, joiden alueellinen identiteetti on kansallisuutta merkittävämpi. Ulkoirlantilaisia vinkinantajia on rekrytoitu Irlannin ulkomaisten kauppakamarien, gaelilaisen jalkapallon emojärjestön, Pyhän Patrickin päivän paraatiorganisaation, lentokenttien, turistikohteiden ja lentoyhtiöiden kuten Ryanairin ja Aer Linguksen kautta. –?Näissä olosuhteissa ei voi taistella tai elää, hän kertoi Facebookin kautta Tukholman alueelta. Vinkin saatuaan Murphy ja eri maiden aikavyöhykkeiden mukaan työvuoroissa työskentelevän Connect Irelandin väki ottavat yritykseen tai start up -yrityksen perustamista harkitsevaan yhteyttä ja aloittavat houkutteluneuvottelut. Yhtä painava argumentti vastustajien perusteluissa on ollut pelko EU:n ulkopuolelle jäämisestä. Työttömyysprosentti on laskenut vuoden 2012 tammikuun 15,1 prosentista elokuun 9,5:een. Alkuillasta suomen aikaa äänestämässä oli käynyt 63 prosenttia äänioikeutetuista. Yritysten houkuttelemiskonseptiin on käynyt jo tutustumassa Ranskan pääministeri. –?Päätimme lähteä, kun näimme joukkojemme haavoittuvan, kuolevan ja menettävän raajojaan, eikä kukaan välittänyt asiasta. Ajatuksena oli valjastaa koko maan väestö ja etenkin ulkoirlantilaiset houkuttelemaan yrityksiä Irlantiin. Poliisin erikoisjoukkoihin kuuluneen 22-vuotiaan miehen kommentti tiivistää hyvin Irakin turvallisuusjoukkojen tämänhetkisen ongelman: taistelutahto rapautuu ja myös sotilaita näyttää paenneen ulkomaille. Katalonia on perustellut itsenäisyyttä paitsi kulttuurisilla ja historiallisilla, myös taloudellisilla syillä. Kirjoittaja on Espanjassa asuva vapaa toimittaja Ovensuukyselyn mukaan itsenäisyysmieliset puolueet saivat enemmistön eilen pidetyissä Katalonian aluevaaleissa. Irlannissa Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan pääja suurkonttoreitaan pitävät monet it-alan jättiyritykset, kuten Google ja Facebook. –?Me taistelimme sillä aikaa kun hallitus ja poliittiset puolueet päättivät tehdä rahaa ja virkamiehet lähettivät omat lapsensa ulkomaille, hän kommentoi internetin viestipalvelun kautta. 20-vuotias shiiataistelija itäisestä Diyalan maakunnasta sanoi, etteivät vapaaehtoisjoukot saa hallinnolta tarpeeksi tukea. –?Jokaisesta vinkin kautta syntyneestä työpaikasta maksetaan vinkinantajalle 1?500 euroa. Muualla Espanjassa itsenäisyyttä vastustetaan yleisesti ja itsenäisyyskysymys on lietsonut suoranaista vihaa katalonialaisia kohtaan Katalonian rajojen ulkopuolella. Yksipuolinen itsenäistyminen rikkoisi Espanjan perustuslakia. Hän itse lähti hiljattain kohti Ruotsia. Vaalit myös saivat katalonialaiset sankoin joukoin liikkeelle. Espanjan nykyinen pääministeri Mariano Rajoy ei ole vallassa olonsa aikana kunnioittanut Kataloniaa senkään vertaa kuin hänen edeltäjänsä, vaan kaivanut esiin sotakirveen, kun olisi ollut aika istua neuvottelupöytään. On totta, että alue on Espanjan talouden veturi, mikä tosin on suureksi osaksi maantieteellisen sijainnin ansiota. Filantroopin alkuperäispääoma on maksamassa itseään näinä aikoina takaisin. Meidän tarkoituksenamme on nyt ehtiä ensin. Pohjois-Irakin Kurdistanin pershmerga-joukoista kommentoitiin, ettei tarkkaa lukua lähteneistä peshmerga-sotilaista ole, mutta luvut ovat ”huolestuttavia.” Moraalin rapistuminen on ongelma erityisesti Yhdysvalloille, joka on kouluttanut Irakin armeijaa miljardeilla dollareilla. Rekisteröidy: Connectireland.com.” Muutama vuosi sitten Taxback. Juuri siksi itsenäisyyttä vastustavat erityisesti paikalliset yrittäjät. Lisäksi odotetaan syntyvän 3?000 työpaikkaa
Tiikerit hallitsi ottelua läpi pelin. Erälukemat kertovat varsin selvästi ottelun voimasuhteista. –?Molemmat esiintyivät edukseen ja kehittyvät varmasti kauden mittaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä ajo, kun ottaa huomioon vatsaongelman, joukkueenjohtaja Kari Myyryläinen kertoi. Jokainen piste vaati isot ponnistelut, tuumi KoVen paras pelaaja kapteeni Toni Kankaanpää. Raision Loimun uusi meksikolainen hakkuri Daniel Vargas teki hyvillä hyökkäysprosenteilla 21 pistettä. VPS haki vimmatusti tasoitusta, mutta tuloksetta. Tämä peli antoi hyvää suuntaa sille, minkälaista peliä tulemme tällä kaudella pelaamaan, sanoi Tiikerien valmentaja Tommi Tiilikainen. Mutta silti: iso ihme pitää tapahtua, elleivät Tiikerit ja VaLePa pelaa keväällä keskenään pytystä, jos molempien joukkueiden avainpelaajat pysyvät pelikuntoisina. Slovenialainen Alen Djordjevic olikin 12 pisteellä Sammon tehokkain. Myös amerikkalainen Ryan Meehan oli tehokas, pisteitä kertyi 12. Etenkin toinen erä oli Jokereilta vaisu. Meillä on tietoa Hongasta ihan hyvin. Sammosta Lekaan siirtynyt hakkuri Timo Leikas oli 14 pisteellä ottelun tehokkain, Eelis Karinen tuki 11 pisteellä. –?Siitä virheestä kupoli meni jumiin, päästin narusta irti ja otin loppukierroksella huolella turpiin, Ilonen suomi tiedotteessaan. –?Töitä on toki edessä, mutta suunta on oikea, Kallio tuumi. Olli-Pekka Ojansivun, Steven Kehoen, Romans Saussin, Tommi Siirilän ja Antti Leppälän varaan voi rakentaa paljon. Aiemmin Suomessa Raision Loimussa ja Pielaveden Sammossa pelaamassa nähty Herrera on isolla sydämellä taisteleva joukkuepelaaja, joka tuo energiaa ja positiivisuutta Tiikerien pelaamiseen. – Meillä oli vaikeuksia tappaa palloja, kun vastassa oli niin hyvä joukkue. K okkolan Tiikerit lähti viikonloppuna käynnistyneeseen lentopallon Mestaruusliigaan hallitsevana mestarina. Myös Raision Loimu ja kuopiolainen Leka Volley aloittivat kautensa 3–0-voitoilla. En olisi heti uskonut, että menee. Vaisusti tällä kaudella menestynyt Kallio ajoi sunnuntaina ensimmäisen kilpailunsa QMMF-tallin pyörällä ja sijoittui 11. sija. Loimu kaatoi Pielaveden Sammon ja Leka Joensuun Riennon. Hänet valittiin ottelun parhaimmaksi pelaajaksi ja syystä, sillä mies pelasi energisesti ja tehokkaasti. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Liiga-avaus meni nappiin Kokkolan Tiikerit pyöritti Korson Vedon nurin suoraan kolmessa erässä ROVANIEMI (STT) Lentopallon Mestaruusliigan suurimmiksi suosikeiksi ennustetut joukkueet ottivat sunnuntaina vierasvoitot. Koetin vain osua palloon, Ristola kertasi lähes nollakulmasta lähtenyttä laukaustaan. –?Vähän jätkämäisyyttä olisi tarvinnut, kun katsoi miten niiden pelaajat menivät tilanteisiin, Armstrong sanoi. Sivulaa tuurasi jälleen erinomaisesti ukrainalainen Stanislav Neviadomskyi, nyt pisteitä kertyi 20. Jos ihan tylysti vertailee kokoonpanoja, VaLePa on hankintojensa myötä erittäin vahva mestarisuosikki. – Olemme onnistuneesti valmistautuneet kauteen 10 miehen voimin. Nousimme erävoittoon paljolti Eetu Rantasen ansiosta. Uskon, että meillä on hyvät saumat nousta tästä parista. minuutilla ja Aleksi Ristola sinetöi täyden pistepotin erotuomarin antamalla lisäajalla. Sain palkinnon, koska muut joukkueemme pelaajat auttoivat minua pelaamaan hyvin, sanoi Herrera. Hänen mukaansa vamma ei kuitenkaan ollut vakavan tuntuinen. Toinen jakso oli tapahtumiltaan vaisumpi ja tasaväkisempi kuin avauspuolikas. Pelissämme oli paljon sellaisia asioita, joita siinä halusinkin nähdä. Kolmannessa erässä Jokerien maalit tekivät konkarihyökkääjä Niko Kapanen ja Jere Sallinen. Meillä oli ajoin enemmän virtaa kuin malttia, mutta taisteluilme oli koko ajan erinomainen, sanoi Leka Volleyn valmentaja Lauri Hakala. Korson Veto kaatui vierasottelussa tyylipuhtaasti suoraan kolmessa erässä. –?Aika pieni kulma oli. Vammalassa ollaan ilmiselvästi tosissaan: satsauksia alleviivaa myös seuran 650 000 euron budjetti, joka on liigahistorian suurin. Kaksikko palaa joukkueeseen EM-kisojen jälkeen. Kisa kutistui 14 kierroksen mittaiseksi Xavier Simeonin ja Dominique Aegerterin ulosajon takia. Viimeksi kun Tiikerit oli vastaavassa tilanteessa Vammalan Lentopallo keikautti kokkolalaiset hopealle. Paluun liigakentille vuoden tauon jälkeen tehnyt Jouni Palokangas oli 16 pisteellä PerPon tehokkain. Lepistöä vaivasivat 130 kilometrin matkalla vatsaongelmat. Lahti sai kahden ottelun maalittoman putkensa poikki tärkeään paikkaan, sllä kolmantena olevalla HJK:lla on enää kolmen pisteen etumatka FC Lahteen ja Interiin. FC Lahden eurohaaveet elää FC Lahden haaveet mitalista ja europeleistä säilyivät elossa, kun lahtelaiset hakivat 2–1-vierasvoiton Ilveksestä. –?Lotta ajoi oikeaoppisesti koko ajan kärjen tuntumassa, mutta lopussa jalka alkoi vähän painaa. Voi vain kuvitella, kuinka hyvää lentopalloa joukkue pelaa sitten, kun kaksikko saapuu Tiikerien rivistöön maajoukkuekomennukselta. He selviytyivät ilman vakavia vammoja. KTP pysyy maalierolla yhä jumbona. – Hienosti he kaikki pelasivat jo tässä vaiheessa kautta. reiältä. Muutoksia mestarikokoonpanoon tuli, mutta mestaruuden pelannut runko säilyi. Tiilikaisella on herkullinen tilanne, sillä joukkue tulee vielä vahvistumaan kahdella maajoukkuepelaajalla kun Suomen pelit lajin EM-kisoissa päättyvät. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN HJK taapertaa yhä voitotta, RoPS nousi kärkeen. Tiukasti puolustanut Ilves siirtyi johtoon Antti Hynysen puskumaalilla toisen puoliajan alussa, mutta päävalmentaja Keith Armstrong jäi kaipaamaan taistelua. Lepistö MM-maantiellä 40:nneksi MOSKOVA (STT) Joskus jääkiekossa tulee pitkän runkosarjan aikana niin sanottuja ohi-iltoja. Sunnuntaina kaatui sarjapaikastaan taisteleva VPS maalein 2–1. Pääjoukon kärkipäässä polkenut Lepistö uupui viimeisellä kierroksella. Toinen kärkimies Aleksandr Kokko puolestaan linkutti jalkavaivaisena vaihtoon hieman ennen loppua. Pelin taso kun oli jo nyt todella korkealla. Sellainen tuli Jokereille sunnuntaina, kun se hävisi KHL-liigan läntisen konferenssin kärkikamppailussa TsSKA:lle Moskovassa 2–5. Kova tahto ei yksin riitä, kun realiteetit iskevät vastaan. Vaan yksi on joukosta poissa, LiigaSärkkiä siellä ei näy. Ilosen mukaan siellä tuli päivän kolmas väärä mailavalinta. Lauantain tapaan Elviss Krastins oli toiseksi tehokkain, pisteitä kirjattiin 18. – Minun tyylini on pelata suurella tunteella siten, että positiivista virtaa riittää myös joukkuetovereille, Herrera kertoi. TsSKA:n toinen maali oli kiistanalainen, ja Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund puhutteli tuimailmeisenä tuomareita sen jälkeen. Mikäli japanilainen yltää lähelle Lauri Kermisen ja Pasi Hyvärisen tasoa, Tiikerit on onnistunut sainauksessaan. Peli kulkee. Kautensa jo lauantaina Oulussa aloittanut Vammalan Lentopallo voitti Rovaniemellä paikallisen Perungan Pojat 3–0, ja puolustava mestari Kokkolan Tiikerit aloitti kautensa kaatamalla Vantaalla Korson Vedon 3–0. Hän teki vain seitsemän pistettä. Paremmin sujui Mikko Korhosella, joka kohensi jaetulle 12. Hän hävisi kisan Richmondissa voittaneelle britti Elizabeth Armitsteadille 52 sekuntia. Ei ole järkeä siirtää niitä pelejä jonnekin tulevaisuuteen ja pelata ryppäissä niitä, sanoi VaLePan valmentaja Ugis Krastins. Tyylinäytteen antaa etualalla Romans Sauss, muut säestävät taustalla. Hän ei saanut kisan aikana energiaa imeytymään. tilalle Espanjan Aragonissa. Viimeistään ensi huhtikuun lopussa nähdään, miten kävi tällä kertaa. Obilor puolestaan puski päällään Moshtagh Yaghoubin antaman keskityksen maalin takanurkkaan. –?Eivätköhän hyökkääjämme tee maaleja jo seuraavassa pelissä, hymähti kauden avausmaalinsa viimeistellyt A Lody. Suosikit vierasvoittoihin lentopallossa KOTKA (STT) Helsingin Jalkapalloklubin syöksykierre jalkapalloliigassa syvenee. Raskaasti toisella puoliajalla painostanut HJK nousi tasoihin läpiajosta viimeistelleen Ousman Jallow´n maalilla 76. Syyskuun alusta lähtien loukkaantumisen takia sivussa ollut konkaripuolustaja Ossi Väänänen palasi sunnuntaina Jokerien kokoonpanoon. Uusista nimistä pitkään Suomessa pelannut Enderwin Herrera on ns. Lahtelaisen päivätulokseksi tuli 77 lyöntiä (6 yli parin), kokonaistulokseksi –7 ja jaettu 44. –?Vastaanotto oli parempi kuin Oulussa ja se johti tehokkaampaan hyökkäyspeliin. –?Maalit roikkuivat toisella puoliajalla ilmassa, mutta vain yhden saimme aikaiseksi. Tiikerien paidassa ensimmäisen liigapelinsä pelannut Enderwin Herrera onnistui hienosti. Korsolaisilla riitti kentällä hikoilemista vahvasti pelannutta vastustajaa vastaan. –?Avausjaksolla meillä oli jopa kansainvälisen tason pallonsiirtelyä. Kokeneelta yleispelaajalta saa sen mitä tilaa. Kavennusosuman tehnyt Soiri ohitti ennen sijoitustaan ainakin kolme ropsilaista. Vargas jätti selvästi varjoonsa aivan äskettäin sopimuksen Sammon kanssa tehneen serbi Arsenije Mutapcijan. Ainakin hän oli sitä mieltä, että osuma olisi pitänyt hylätä. –?Sampo aloitti hyvin ja johti avauserää 21–15. Venezuelasta kotoisin olevasta pelimiehestä on vielä paljon iloa Tiikereille. –?Kun kerran sarjaohjelmaan on merkitty pelejä päällekkäin EM-kisojen tai harjoitusmaaotteluiden kanssa, niin pelataan ne pois. varma tapaus. Tiikerien miehistöstä puuttui kaksi joukkueen kantavaa voimaa eli maajoukkueen matkassa olevat Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu ja Tommi Siirilä. minuutilla. Kovalla kohulla RoPSiin tullut Eero Markkanen ei pelannut. – Olen tyytyväinen peliimme etenkin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. –?Meehan oli viikolla hieman kipeä ja pelaaminen oli pitkään epävarmaa, siihen nähden suoritus oli hyvä, sanoi Loimun valmentaja Ismo Tuominen. Tiilikaisen johtama valmennustiimi tietää jo, miten tästä ryhmästä saadaan parhaat avut irti. Sitten kun Siirilä ja Ojansivu tulevat joukkueeseen, heille on aivan selkeät pelipaikat valmiina. Tiikerit pääsi tuulettamaan avausvoittoa Vantaalla. Ja samalla askeleen lähempänä onnistunutta mestaruuden puolustamista. – Totta kai palkintoja on aina hienoa saada, mutta ei se minun ansiotani ollut. Avausjaksolla tulleista maaleista vastasivat William John ja Friday Obilor RoPSista sekä Pyry Soiri vaasalaisilta. Juha Savela juha.savela@kpk.. Teimme monet asiat paremmin kuin harjoituksissa. Shailen Ramdoo ei varmasti ratkaisua hyväksy, mutta se ei auta. Kun saamme hieman tarkennettua muutamia juttuja, niin tulemme pelaamaan hienoa lentopalloa tällä kaudella, valmentaja tuumi. Mailataituri Juhamatti Aaltoselle merkittiin kaksi syöttöpistettä. Se on hyvä ja pelaava joukkue. Joukkue pelasi yhdeksännen peräkkäisen voitottoman vierasottelunsa, kun jumbojoukkue FC KTP venyi pistejakoon 1–1 (1–0). Sen sijaan keskipelaaja Grayson Overman ja libero Taichiro Koga ovat vielä kirjoittamattomia kortteja. Budjetilla ei pelata viimeisen fi naalin ratkaisevaa palloa lattiaan, mutta kyllä se vahvan perustan kaikelle tekemiselle luo. Sen voi jokainen lukutaitoinen käydä tarkistamassa myös oikeusturvalautakunnan verkkosivuilta. Lopussa ollut mukulakivinousu oli hänelle liikaa. Kesän aikana Mestaruusliigan hallitus eväsi LiigaSärkkien lisenssin. Tiikereillä on jälleen hyvät eväät aina mestaruuteen asti kuten seuralla on aina ollut Tommi Tiilikaisen valmennuskaudella. Muita Tiikerien liigadebytantteja olivat japanilainen Taichiro Koga, USA:n Grayson Overman sekä Robert Seppänen. Johnin osumaan tekivät esityön Janne Saksela ja Mika Mäkitalo, jonka tarkka syöttö maalinedustalle oli helppo jatkaa verkon perukoille. KTP:n ohjasi johtoon avausjakson päätösminuutilla toppari Nosh A Lody, 26, joka pääsi aikanaan parikymppisenä pelaamaan HJK:ssa vain liigacupia. Lopulta voittoon kaasutti espanjalainen Tito Rabat, jolle Kallio hävisi reilut 20 sekuntia. Sampo pommitti syötöllä Joel Silvaa, ja hän olikin vaikeuksissa etenkin alussa, Tuominen lisäsi. Ylipäätään sarja on pitänyt tasonsa, vaikka yleinen taloustilanne on vaikea. Osuman jälkeen peli oli puolitoista minuuttia keskeytyksissä, kun kymmenisen järjestysmiestä eivät pystyneet pidättelemään kentälle tuulettamaan juosseita muutamaa kymmentä HJK:n kannattajaa. Uusi serbihakkuri Luka Medic sai kokoon 15 pistettä. Väärä mailavalinta pani Ilosen ”kupolin jumiin” RICHMOND (STT) Lotta Lepistö ajoi maantiepyöräilyn MM-kisoissa Yhdysvalloissa sijalle 40. VaLePa pelasi yhä ilman maajoukkueen mukana Belgiassa viikonloppuna olleita Urpo Sivulaa ja Olli Kunnaria. Kova päätös tietysti, mutta perusteltu. Urheilun oikeusturvalautakunta asettui myös yksimielisesti samalle kannalle. Poikien sarjassa Erik Relanto joutui kolariin ja keskeytti. –?Pitkästä aikaa on sellainen fi ilis, että ajamisesta tulee jotain, Kallio kuvaili STT:lle. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies. Laura Vainionpää ja miehissä Jaakko Hänninen eivät vatsataudin takia päässeet lähtöviivalle. Meillä oli pelissä paljon hyviä hetkiä, RoPS-luotsi Juha Malinen summasi. Kaksi suosikkia Mikko Ilonen romahti pahasti viimeisillä rei’illä golfi n Euroopan-kiertueen kisassa Saksassa. Jokereille selkäsauna Moskovassa HELSINKI/ARAGON (STT) Tallinvaihto vaikuttaa piristäneen ratamoottoripyöräilijä Mika Kalliota MM-sarjan Moto2-luokassa. Kallio ajaa oikeaan suuntaan Mikko Korvenkari VANTAA (UT) Korso–Tiikerit 0–3 (14–25, 23–25, 18–25) Kokkolan Tiikerit avasi kautensa lentopallon Mestaruusliigassa vakuuttuvalla peliesityksellä. Muutenkin Mestaruusliigassa jatkuu edelleen trendi, joka tuo kotimaan kentille mielenkiintoisia paluumuuttajia. Lepistö oli suomalaisista ainoa maaliin ajanut. MotoGP-luokassa voiton vei Yamahallaan Jorge Lorenzo. RoPS myötätuulessa Mestaruustaisteluihin itsensä tunkenut RoPS viilettää yhä myötäisessä. Mielenkiintoista on myös nähdä, mitä maajoukkueen kakkoskoutsi Nicola Giolito saa irti Hurrikaanista. Päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen vaihdot osuivat Tammelassa nappiin, sillä Mika Ääritalo puski Lahden tasoihin 78. MAANANTAINA 28.9.2015 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU KOLUMNI LYHYESTI YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Mikko Eskon, Urpo Sivulan ja Stanislav Nevjadomskin myötä VaLePan kuusikko on paljon vahvempi kuin viime kaudella. Viimeksi kun Tiikerit oli vastaavassa asemassa, kausi päättyi hopeasijaan. Kisan voitti Thaimaan Thongchai Jaidee (–17). Muutenkin Riennon peli näytti paremmalta kuin vuosi sitten sarjan alussa. Kuopiossa nähtiin liigakentillä sen historian ensimmäinen pelaaja Keniasta ja ensimmäinen Ruandasta, mutta sen enempää Michael Chemos kuin Fred Musonikaan eivät auttaneet Rientoa vierasvoittoon. Vain ottelun toisessa erässä kotijoukkue pystyi laittamaan kokkolalaisille kampoihin. Pienet erot ratkaisevat lopulta nousun, KPV:n Niko Kalliokoski tuumi. Ottelu oli hyvin hallussa koko ajan, Krastins sanoi. Alamäki alkoi 14. HJK:n valmentaja Mika Lehkosuo seurasi suu mutrussa suojattiensa taapertamista Kotkassa. sijalle ja sai palkintorahaa lähes 30?000 euroa. Joukkue kohtaa vielä kotonaan HIFK:n ja Ilveksen sekä matkustaa Vaasaan VPS:n vieraaksi. Valmentaja Tiilikainen oli kaikkien pelaamiseen tyytyväinen. –?Kun Ilves teki maalin, niin tehtiin vain enemmän töitä, päävalmentaja Korkeakunnas iloitsi,. Kotka taisteli hyvin boksissa ja heidän maalivahtinsa (Craig Hill) keräsi tähdet, kuittasi HJK:n valmentaja Mika Lehkosuo. Varsinkin liberon tontilla Kokkolassa on viime kausina totuttu todella hyvään
Naiset: 1) Anna-Kaisa Saari YK 39.07, 2) Ruut Tornberg-Mattila YppU 44.40, 3) Susanna Juhola KJ 45.40, 4) Roosa Löf KJ 46.57, 5) Henna Rautiainen HU 48.28, 6) Sari Ylitalo 60.25. 7 3 3 1 15– 14 12 Liverpool ..... Jaron sijoitus voi vielä muuttua viidenneksi, mikäli KäPa saa pistetitä rästipelissään. HJK ............ 9 6 3 13– 7 21 M´brough .... –?Ehkä he sitten odottavat meitä Sonera-stadionilla, mietiskeli Peltoniemi paluuta Helsinkiin. 10 4 1 5 27– 20 16 FC Kemi ..... RoPS–VPS 2–1 (2–1). Ylivieskalaiset eivät helpolla tappiota sulattaneet, ei varsinkaan miten se tuli, sillä YPA joutui pelaamaan lähes tunnin yhden miehen vajaalla. Englannin Valioliiga: Watford–Crystal P 0–1 (0–0) 71. 24 8 5 11 32– 41 29 EIF .............. M40: 1) Marko Kujanpää AA 39.26, 2) Jarkko Päkkilä PyPo 40.34. 18 8 4 6 35– 38 31 Jaro ........... Kakkonen TP-47 – Kerho 07 5 – 1 (3 – 0), OPS – FC YPA 2 – (1 – 0), KPV – AC Kajaani 2 – 1 (0 – 1), FC Kiisto – Santa Claus 1 – 2 (0 – 1). 26 18 4 4 63– 33 58 FC YPA ....... 6 3 3 6– 14 9 R Betis ......... lokakuuta ja ratkaiseva toinen osaottelu Espoossa 17. 7 2 3 2 5– 6 9 West Brom .. 6 4 2 15– 7 14 A Madrid ...... 7 2 1 4 9– 14 7 Werder B ..... 7 5 1 1 12– 5 16 Man City ...... Hermostunut alku Itse sunnuntainen peli oli hankala KPV:lle. Ensimmäisellä puoliajalla oli aistittavissa oli pientä hermostuneisuutta pelaajien otteissa. 6 2 4 6– 15 2 Frosinone .... 6 3 3 0– 3 3 A Bilbao ....... Aivan lopussa Adam Vidjeskog sai vielä suoran punaisen kortin katkaistuaan OLS-hyökkäyksen väärin keinoin. 26 17 3 6 57– 26 54 AC Kajaani . Pelityylimme ja kemiamme kohtasivat kentällä heti hyvin, ja löysimme matsi matsilta paremman yhteispelin, Henri Kontinen kertoi tiedotteessa. 6 2 1 3 6– 10 7 Getafe .......... Suomalais-fi lippiiniläinen kaksikko kaatoi loppuottelussa itävaltalaiset Julian Knowlen ja Alexander Peyan erin 7–5, 6–3. minuutilla, kun Patrik Byskata laittoi keskikentältä hienon pystysyötön, johon Washilly Tshibasu pääsi nikkaamaan päällään ennen vastaantullutta kajaanilaisvahtia. Toni Kolehmainen), Rasmus Schuller, Taye Taiwo, Macoumba Kandji. minuutilla Yankuba Ceesay onnistui puskemaan Teemu Mäen antaman vapaapotkun maaliin. 9 4 3 2 12– 10 15 Ipswich ........ 7 4 3 9– 7 12 Leicester ...... 9 1 3 5 11– 19 6 Serie A Verona – Lazio 1 – 2, Torino – Palermo 2 – 1 (1 – 0), Sassuolo – Chievo 1 – 1, Roma – Carpi 5 – 1, Napoli – Juventus 2 – 1, Genoa – Milan 1 – 0, Bologna – Udinese 1 – 2. JIPPO/YJ – JJK, Tervarit-j – RoPS, VPS-j – KPV, Kraft – KuPS/2, FC Kemi – VIFK, GBK – SJK-j. 18 5 4 9 30– 39 19 PK K-U ....... Kentällä oli lopulta kymmeniä kannattajia, joiden seasta ainakin hyökkääjä Macoumba Kandji haettiin muiden pelaajien avustamana puoliväkisin pois. Lauri Ala–Myllymäki), Tatu Miettunen, Omar Khary, Jaakko Juuti (var) (86. KPV ............ 7 1 2 4 8– 12 5 Augsburg ..... HJK: Thomas Dähne, Tapio Heikkilä, Markus Heikkinen, Demba Savage (var), Atomu Tanaka, Roni Peiponen, Ousman Jallow, Obed Malolo (61. –?Kova taistelupeli, jota tultiin voittamaan. Erotuomari: Toni Pohjoismäki. Jaron B-pojilta karkasi SM-mitali Jalkapalloliiga: FC KTP–HJK 1–1 (1–0). 9 3 5 1 10– 7 14 Birmingham 8 3 3 2 12– 10 12 Nottingham . Steven Morrisey), Isaiah Schafer (var), Nikko Boxall, Andre Anthony Clennon (27. David Ramadingaye), Aleksandr Kokko (83. 9 2 1 6 8– 13 7 Bristol C ....... RoPS ......... –?Yritin kuunnella kannattajia ja tulen välittämään joukkueelle viestiä heiltä. 6 2 3 1 3– 2 9 Espanyol ...... N40: 1) Tarja Salmela MeKe 54.38. 9 4 3 2 12– 7 15 Cardiff ......... 7 5 2 21– 6 17 Schalke ........ YPA:n mahdollisuudet katosivat OULU (KP) Pietarsaaren Jaron B-pojat kokivat jalkapallon katkerat puolet, kun Jaro tipahti SM-sarjan viimeisellä kierroksella mitaleilta. 5 1 4 2– 8 1 Bundesliiga Dortmund – Darmstadt 2 – 2, E Frankfurt – H Berlin 1 – 1. 6 3 3 9– 6 12 Lazio ............ Mitalin kirpoaminen tietysti harmittaa, mutta taistelimme kuitenkin loppuun saakka, Jaron valmentaja Niklas Vidjeskog kertoi. 9 3 3 3 12– 13 12 QPR ............. Kenttäkuulutus varmisti lopulta FC YPA:n hävinneen pelin OPS:lle ja näin ennen viimeistä kierrosta KPV:n ja YPA:n piste-ero venähti ratkaisevaan neljään pisteeseen. 29 11 10 8 30– 27 43 IFK Marieh. 7 3 3 1 10– 8 12 Leverkusen .. FC Hongan edustaja oli seuraamassa sunnuntaisesta peliä Keskuskentällä, mutta joutui lähtemään hieman ennen loppua takasin etelään. En tuntenut Hueya ennalta juuri mitenkään, olimme pelanneet vastakkainkin vain kerran. 6 5 1 11– 7 15 R Madrid ...... Pallo meni maaliin KPV:n Matthew Mendyn kautta ja Joonas Myllymäki oli täysin voimaton maalissa. FC Lahti: Henrik Moisander, Jani Tanska, Mikko Hauhia, Xhevedet Gela, Pyry Kärkkäinen, Drilon Shala (62. 30 15 8 7 38– 26 53 SJK ............ 5 4 1 7– 3 12 Sassuolo ..... Kapteeni Aki Sipilä oli poissa kokoonpanosta korttitilin täytyttyä viime viikonloppuna. Kajaanin ensimmäinen maali tällä kaudella KPV:n verkkoon tuli, kun Callistus Chukwu onnistui melkoisen KPV:n puolustushärdellin keskeltä tuikkaamaan pallon maaliin. 6 2 2 2 4– 6 8 Chelsea ........ 7 2 3 2 9– 12 9 M´gladbach.. 6 5 1 12– 4 16 Barcelona .... Tanskan liiga: Bröndby–FC Kööpenhamina 1–0 (B: Teemu Pukki pelasi 90 min), Randers– Midtjylland 0–2 (M: Tim Sparv pelasi 90 min), Nordsjälland–Aarhus 2–0. Hän oli jo edellisessä pelissä puoli tuntia kentällä. 6 2 2 2 5– 9 8 R Vallecano . 18 6 4 8 28– 34 24 FC Honka ... Yohan Cabaye 0–1. LONTOO (STT) Crystal Palacen vahva alkukausi jalkapallon Valioliigassa jatkuu. HJK:n kapteeni Markus Heikkinen meni rauhoittelemaan tilannetta ja keskustelemaan fanien kanssa. Koulujen alkamisen aikaan meillä oli suvantovaihe, jossa pelaajat väsähtivät ja tuli liikaa tasapelejä ja tappioita. SJK-j .......... 6 4 1 1 11– 6 13 Fiorentina .... Pyry Soini 2–1. Kontinen on tällä hetkellä nelinpelin ATP-rankingissa sijalla 35. Erotuomari: Mattias Gestranius. 5 5 6– 1 15 Torino .......... KP/JUHA SALLINEN FC Honka jo mielessä KPV varmisti nousukarsintapaikan ja lohkovoiton AC Kajaania vastaan OULU (KP) Oulun Palloseuralla ei ollut liiemmin panosta jalkapallon Kakkosen pohjoislohkon toiseksi viimeisessä pelissä, mutta silti oululaisia kiinnosti kiusata nousukarsintapaikasta taistellutta FC YPA:a. Mika Ääritalo 1–1, 90+3. 7 5 2 13– 6 15 West Ham .... 6 1 2 3 5– 7 5 Sevilla .......... Aleksi Ristola), Aleksi Paananen, Petri Pasanen (62. Yleisöä: 3284. Hän on luvannut pelata Kontisen kanssa ainakin seuraavat pari viikkoa Aasiassa. 6 2 4 3– 6 6 Juventus ...... VJS – TPS. Voittomaalin tehnyt KPV:n Washilly Tshibasu (vas.) ehti palloon ennen AC Kajaanin maalivahti Markus Oksmania. Saatiin suoraviivaisella hyökkäyspelillä pelin ote, Kalliokoski näki 51. 6 3 2 1 13– 7 11 Chievo.......... 6 1 5 4– 12 3 Ruotsin Allsvenskan: Falkenberg–Häcken 1–2, Ge. 18 6 7 5 24– 21 25 OLS ........... Arsenalia, Tottenhamia ja Manchester Cityä vastaan on tullut tappiot, mutta makeimpana saavutuksena on Chelsean päänahka elokuun lopulta. 29 6 10 13 26– 37 28 KTP ............ Muutoinkin tuomarit pilasivat hyvän pelin. minuutilla), Rosenborg–Viking 2–0, Sandefjord–Haugesund 0–1, Odd Skien–Sarpsborg 1–1. 29 7 8 14 31– 37 29 FF Jaro ....... 8 2 2 4 12– 15 8 Rotherham .. 10 3 4 3 23– 20 13 VIFK ........... Hassan Sesay). 6 2 3 1 8– 5 9 So´ton .......... 9 2 2 5 11– 17 8 Bolton .......... 6 4 2 8– 11 12 Roma ........... FC Inter – KuPS, HIFK – SJK. OPS siirtyi ensin johtoon 28. –?Meillä on tietoa Hongasta ihan hyvin. 17 7 3 7 31– 32 27 VJS ............ Hän juhli vakioparinsa Kroatian Marin Draganjan kanssa voittoja Marseilles’ssa, Zagrebissa ja Barcelonassa, mutta Draganja on loppukauden sivussa leikkauksesta toipumisen takia. 6 2 3 1 8– 6 9 Valencia ....... Ousman Jallow 1–1. 29 15 6 8 44– 20 51 HJK ............ –?Fiilis oli korkealla vielä pukukopissa. Yleisöä: 2645. 6 4 2 14– 1 14 Celta Vigo .... Yleisöä: 20168. – Ulosajo oli täysin turha. M50: 1) Jukka Kauppila ONMKY 38.32, 2) Kari Ojala KJ 38.42. e–IFK Norrköping 1–2 (G: Jens Portin pelasi 90 min, N: Daniel Sjölund pelasi 90 min), Hammarby–AIK 1–0. Ei aivan kaikkea paljastettu Hongalle, Kalliokoski veisteli. Juho Mäkelä). RoPS: Tomer Chencinski, Antti Okkonen, Janne Saksela (90+3. Kun samaan aikaan KuPS voitti FC Hongan 4–0, ottivat kuopiolaiset SM-pronssia ja Jaro jäi neljänneksi. 6 3 3 5– 9 3 Bologna ....... Nosh A Lody teki KTP:n 1–0-malin. Jo maalimme jälkeen kävin muistuttamassa kentälle rynnänneille kannattajille, että ottelu saatetaan keskeyttää, totesi Peltoniemi ja varmisti järjestysmiehiltä, että kannattajat oli saatu ongelmitta busseihin kotimatkalle. Kontinen suuntasi Pietarissa suoraan tenniskentältä lentokentälle, josta hänen oli määrä jatkaa illalla kohti Kuala Lumpuria. Päätöskierroksen pelillä ei ole merkitystä pietarsaarelaisillekaan, sillä JBK:n putoaminen varmistui, kun Santa Claus voitti sunnuntaina Vaasassa. Ja kun vain viisi minuuttia maalista sai Sasa Savic suoran punaisen kortin, oli ylivieskalaisten takaa-ajo haasteellinen. Joukkueen kokoonpano vaihteli kauden mittaan aika paljon, silti loppuun asti SM-mitalikin oli lähellä. 7 2 3 2 13– 9 9 Mainz ........... 18 12 4 2 66– 16 42 TPS ............ 6 2 1 3 7– 8 7 Udinese ....... 10 7 3 39– 17 22 RoPS ......... –?Nyt alkaa valmistautuminen nousukarsintaan. Kaikkia pelejä tietysti lähdetään aina voittamaan, mutta keskittyminen on tietysti nousukarsinnassa. 7 2 3 2 10– 9 9 Swansea ...... 29 12 10 7 36– 29 46 FC Inter ...... 45. Joten vastus on kovin mahdollinen mittari kokkolalaisjoukkueelle. 5 1 1 3 6– 9 4 Verona ......... 7 1 3 3 7– 10 6 Aston Villa ... KPV:n tuleva vastus nousukarsintaan on jo selvillä, kun otteluparit arvottiin lauantaina. 7 3 4 5– 11 3 Sunderland .. 7 2 5 6– 16 2 La Liga Villarreal – A Madrid 1 – 0, Gijón – R Betis 1 – 2, Sevilla – R Vallecano 3 – 2, R Madrid – Málaga – 0, Getafe – Levante 3 – 0, Eibar – Celta Vigo 1 – 1, Deportivo – Espanyol 3 – 0, Barcelona – Las Palmas 2 – 1. 10 4 4 2 43– 28 18 VPS-j ......... Sitten OLS:n ensimmäinen veto meni löysästi sisään. 9 3 3 3 14– 17 12 Fulham ......... Yleisöä: 2379. 18 7 6 5 25– 30 28 KäPa .......... Crystal Palacelle kauden kolmas vierasvoitto PIETARI/HELSINKI (STT) Henri Kontinen ja Treat Huey voittivat tenniksen ATP 250 -turnauksen nelinpelin Pietarissa. 26 12 3 11 39– 43 39 TP-47 ......... Man Utd ....... 6 3 2 1 11– 6 11 Eibar ............ –?Tietysti olen pettynyt tulokseen, mutta pelillisesti olimme hyviä ja loimme paljon maalintekotilanteita. 5 1 4 5– 9 3 Levante ........ PS Kemi ..... Se on hyvä ja pelaava joukkue. Ilves: Mika Hilander (var), Antti Hynynen, Antti Ojanperä, Jussi Kujala, Eero Korte, Jonne Hjelm, Tomi Petrescu (79. FC KTP: Craig Alan Hill, Juuso Salonen (56. Meillä oli 4-5 läpiajoa, mutta ei vain saatu palloa sisään. YPA laittoi kaikkensa peliin Castrenin kentällä, mutta hyvistä maalipaikoista huolimatta Juhani Koposen maali pysyi koskemattomana koko 90 minuuttia. 26 10 5 11 40– 39 35 Santa Claus 26 11 2 13 41– 55 35 JBK ............ 6 1 2 3 6– 7 5 Gijón ............ OLS voitti Heinäpään tekonurmella Jaron maalein 3–0 (0–0). 24 9 8 7 39– 35 35 FC Jazz ...... Tamas Gruborovics), Shane Charles Alan Mc Faul, Ville Oksanen, Ilari Äijälä, Felipe Aspegren (46. Pelin jälkeen Bah linkutti sen verran pahasti, että miestä tuskin nähdään paikallismatsissa ensi lauantaina. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN HJK:n pelaajat ja fanit lähes käsirysyssä Kotkassa Kalajoki: Kalajoki-hölkän tulokset 27.9. 18 4 3 11 14– 35 15 PK-35......... B-poikien Ykkönen lohko C VIFK – Tervarit-j 4 – 2 (2 – 1). Kontinen ja Huey turnausvoittoon KOTKA (STT) Helsingin Jalkapalloklubin kahdeksas peräkkäinen voitoton ottelu jalkapalloliigassa kiristi joukkueen ja sen kannattajien välit ilmiriitaan. Gullit pimahti Pelin loppu sai ikävän jälkimaun, kun Kajaanin Gullit Zolameso sekosi täysin ja potkaisi Byskataa kintuilla tilanteen jälkeen täysin tahallaan. Kajaani pääsi valumaan turhan lähelle meidän maalia. 10 4 2 4 26– 18 14 KPV ............ 24 12 6 6 35– 17 42 JJK ............. 6 2 4 6– 9 6 Genoa .......... 10 10 2– 61 Seuraavat ottelut: 4.10. Ilmapiiri oli sellainen, että Klubin hävitessä olisi saattanut tapahtua mitä vain. KPV varmisti pohjoislohkon voiton ja nousukarsintapaikan. Tärkeimmät pelit ovat vielä edessä, KPV:n Dawda Bah kertoi tunnelmista pelin jälkeen. JALKAPALLO YLEISURHEILU KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.9.2015 9 URHEILU Joni Mäki-Petäjä KOKKOLA (KP) KPV–AC Kajaani 2–1 (0–1) KPV:n pelaajat odottivat vielä muutaman minuutin voittoisan AC Kajaani-pelin jälkeen ennen kuin uskalsivat aloittaa voitontanssit. 29 10 7 12 27– 39 37 KuPS .......... Kaikki harjoittelu tähtää siihen, että silloin ollaan parhaassa iskussa, KPV:n valmentaja Niko Kalliokoski kertoi. 9 4 3 2 15– 15 15 Derby ........... 7 2 4 1 8– 9 10 Hamburg SV 7 3 1 3 8– 10 10 E Frankfurt .. 8 2 3 3 9– 11 9 Charlton ....... 24 11 6 7 29– 27 39 Haka .......... Nongotamba Shutsa A Lody 1–0, 76. Voittomaalin laukoi Yohan Cabaye rangaistuspilkulta 71. Klubin pelaajat menivät ottelun jälkeen kiittämään noin 150-henkistä kannattajajoukkoaan tuesta, kun fanit työntyivät järjestysmiesten estelyistä huolimatta pelaajien suuntaan. William John 1–0, 29. 26 11 4 11 31– 31 37 GBK............ Samuli Kaivonurmi). 7 2 1 4 9– 11 7 Stoke ........... OLS:n maalin jälkeen Jaro nosti hyökkäysvoimaa ja pelasi kolmen alakerralla. 10 3 3 4 20– 17 12 GBK............ Voittomaali tuli 85. Ilves – FC Lahti 1–2 (0–0). 10 8 1 1 36– 16 25 JJK ............. 26 2 5 19 21– 56 11 Seuraavat ottelut: 3.10. Toivottua tulosta ei kuitenkaan tullut ja OLS rokotti vielä kahdesti. Santa Claus – OPS, Kerho 07 – FC Kiisto, FC YPA – JBK, GBK – KPV, AC Kajaani – TP-47. 6 3 2 1 10– 4 11 Sampdoria ... N50: 1) Elli Översti KJ 50.20, 2) Anne Tohola MeKe 56.04. 6 1 5 3– 9 3 Carpi ............ 7 4 1 2 15– 9 13 Arsenal ........ En halua paljastaa keskustelujen sisältöä, sanoi topparina pelaava kapteeni Heikkinen. 18 2 5 11 17– 45 12 Seuraavat ottelut: 4.10. 5 1 2 2 5– 4 5 Las Palmas .. 10 7 3 31– 14 24 JIPPO/YJ ... 9 6 2 1 17– 5 20 Reading ....... HJK:n fanit ryhtäsivät Kotkassa ottelun päätyttyä kentälle. Meillä oli tosi vaikeata, kun piti pelata kahta vastustajaa vastaan, tuohtunut YPA:n pelaajavalmentaja Dragan Pejic kommentoi pelin jälkeen. Norjan liiga: Tromssa–Aalesund 1–1 (A: Tero Mäntylä kentällä 90. 7 2 5 6– 16 2 Championship M´brough – Leeds 3 – (2 – 0). 6 3 3 8– 9 9 Atalanta ....... 7 2 3 2 8– 8 9 Norwich ....... 7 4 3 7– 8 12 H Berlin ........ 7 3 2 2 8– 8 11 Ingolstadt .... B-poikien mestaruuden otti HJK ja toiseksi tuli TPS. 9 4 3 2 13– 10 15 Burnley ........ 24 12 6 6 41– 24 42 AC Oulu...... Vaikka YPA sai luotua maalipaikkoja miesvajaallakin, osui enää vain Kemppainen, jonka illan toinen maali näki päivänvalon 75. Henri Järviniemi), Nongotamba Shutsa A Lody (var), Jordi Van Gelderen, Babatunde Wusu, Eetu Muinonen Eetu, Niko Ikävalko (72. 7 4 1 2 10– 7 13 Tottenham ... Jonkin ajan kuluttua paikalle tuli myös joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi, joka on ollut HJK:n edustusjoukkueen matkassa puoli vuosisataa. 5 3 1 1 11– 7 10 Napoli .......... 7 3 3 1 9– 5 12 Crystal P ...... –?Klubin kannattajat tappelivat keskenään jo ekalla puoliajalla. Pietarin-voitto oli Kontiselle jo neljäs nelinpelivoitto tällä kaudella. Ykkönen AC Oulu – JJK 1 – (0 – 0), EIF – PS Kemi 1 – (0 – 0), VIFK – FC Jazz 1 – 2 (0 – 1). –?Nyt tuli paras mahdollinen fi ilis ja päätös viikolle. 7 3 2 2 4– 6 11 Darmstadt ... –?Hyvä, että ratkaisu tuli vasta lopussa. 28 7 12 9 33– 37 33 VPS ............ Kauden neljäs peli toi kolmannen vierasvoiton, kun Palace kaatoi liiganousija Watfordin 1–0 (0–0). 9 1 5 3 10– 10 8 Brentford ..... Ylivieskalaiset kompastuivatkin OPS:n vieraana 2–0 (1–0) -tappioon, jonka myötä ylivieskalaiset jäivät toisena vuonna peräkkäin nuolemaan näppejään nousukarsintapaikan livettyä niukasti. Ennen sitä pelataan runkosarjan päätöspeli GBK:ta vastaan. Pelaajat kehittyivät kauden aikana isoin harppauksin ja varmasti saamme kuulla näistä pojista vielä tulevaisuudessa, Vidjeskog käänsi katseet tuleville kausille. 7 5 1 1 10– 5 16 Wolfsburg.... 7 2 3 2 11– 12 9 Watford ....... Jaron sijoitus voi vielä tippua viidenneksi. 7 2 1 4 7– 12 7 Hoffenheim.. B-poikien SM-sarja PK K-U – VJS 2 – (0 – 0), OLS – Jaro 3 – (0 – 0), HJK – PK-35 9 – (3 – 0), KuPS – FC Honka 4 – (1 – 0). Onnittelut heille lohkovoitosta, AC Kajaanin päävalmentaja Ari Koski totesi rehdisti. 6 3 3 5– 12 3 Granada ....... KPV saa vastaansa kaksiosaiseen karsintaan etelälohkon ylivoimaisesti voittaneen FC Hongan. 7 1 1 5 8– 12 4 Newcastle .... lokakuuta. Mika Ääritalo), Rafael Vieira (var), Markus Joenmäki, Jasse Tuominen (76. Antti Hynynen 1–0, 79. 9 2 5 2 9– 11 11 Hudders. Simo Roiha), Ville Saxman, William John, Moshtagh Yaghoubi, Faith Friday Obilor, Abdou Jammeh. Siellä oli jotain huutelua siitä, mistä pelaajille mahdollisesti maksetaan, kertoi ottelun turvallisuuspäällikkö. 14. Bah oli loukkaantumisen jäljiltä pelikuntoinen. Kaiken kaikkiaan kausi menee kuitenkin positiivisen puolelle. 7 2 2 3 11– 14 8 B´mouth ....... 9 2 3 4 9– 12 9 Blackburn .... 7 7 23– 3 21 Dortmund .... –?Harmi, että tällaista pääsee syntymään. 29 9 12 8 27– 30 39 Ilves ........... 26 8 4 14 38– 52 28 FC Kiisto .... Honka ei ole hävinnyt tälle kaudelle vielä yhtään ottelua. 9 3 3 3 9– 9 12 Sheff Wed .... 8 3 2 3 15– 11 11 Leeds ........... minuutilla, kun Juuso Kemppainen iski illan ensimmäisen maalinsa. 6 1 2 3 5– 10 5 Málaga ......... 10 2 2 6 17– 34 8 KuPS/2 ...... Faith Friday Obilor 2–0, 42. Villarreal ...... 30 6 10 14 24– 41 28 Seuraavat ottelut: 28.9. 51. 24 7 6 11 30– 44 27 MP ............. 6 4 2 9– 3 12 Deportivo .... B München .. Epävarmasti tuominnut erotuomari Anton Mustonen teki tällä kertaa ainoan oikean päätöksen ja lennätti kaverin suihkuun rauhoittumaan. Myös Huey on vaihdellut nelinpeliparia. Inter ............. Chidozie Ugwunna), Mika Lahtinen. Joseph Broekhuizen), Juho Lähde, Pyry Soiri, Thomas Kula (var), Loorents Hertsi (72. 26 13 5 8 46– 31 44 OPS ........... minuutilla. Miehet: 1) Tapani Kärjä KJ 33.11, 2)Marko Palohuhta UK 36.10, 3) Juho Nikula KJ 36.21, 4) Tuomas Ahola NU 37.02, 5) Matti Laitala KJ 37.29, 6) Veli-Pekka Korpela KU 38.40, 7) Juho Leppikorpi KJ 40.49, 8) Ossi Myllymäki UK 41.49. Jarkko Lahdenmäki), Juha Pirinen, Mika Mäkitalo (90+1. 10 3 7 11– 38 3 Kraft .......... Kaikki kuitenkin tietävät, että pelit eivät vielä ole ohi. 10 5 3 2 28– 20 18 Tervarit-j .... 24 5 2 17 27– 46 17 VIFK ........... 7 1 1 5 7– 12 4 Stuttgart ...... Tappion myötä kauden viimeinen peli kotona JBK:ta vastaan jää näin merkityksettömäksi, kun KPV voitti samaan aikaan kotonaan kasvattaen eron ylivieskalaisiin neljään pisteeseen. 24 14 4 6 42– 27 46 PK-35 Vantaa 24 14 2 8 49– 23 44 TPS ............ Ilmiriita joukkueen ja fanien välillä oli lähellä. Uskon, että meillä on hyvät saumat nousta tästä parista. minuutilla. 9 1 5 3 6– 12 8 Preston ........ M60: 1) Eero Saari YK 44.56, 2) Jaakko Syri LK 48.52.. 6 2 4 6– 8 6 R Sociedad .. 24 3 5 16 20– 60 14 Seuraavat ottelut: 1.10. 9 1 4 4 6– 10 7 MK Dons ...... 6 2 3 1 12– 7 9 Milan ............ 7 3 4 9– 9 9 Köln ............. –?Alussa pelattiin laiskasti ja oli sellaista turhaa hätäilyä. Erotuomari: Antti Munukka. 7 3 2 2 7– 9 11 Everton ........ Aleksi Ristola 1–2. Taustalla Kajaanin Alison Ndukaku (vas.) ja Sauli Kettunen ovat myöhässä tilanteesta. 29 8 11 10 28– 34 35 HIFK ........... VPS: Henri Sillanpää, Timi Lahti (var), Ville Koskimaa, Jesper Engström (85. 9 4 3 2 14– 7 15 Hull .............. Ne ovat sitten tosipelejä, joissa katsotaan kuka on kuka, Kalliokoski tuumi. Ensimmäinen ottelu pelataan Kokkolassa 10. Tauon jälkeen tuli rentoutta pelaamiseen. 6 1 2 3 6– 7 5 Empoli ......... Ranskan liiga: Marseille–Angers 1–2, Guingamp–Monaco 3–3, Montpellier–Lorient 2–1, Rennes–Troyes 1–1, Caen–Ajaccio 2–0, Bastia–Toulouse 3–0, Nantes–PSG 1–4. 17 10 4 3 41– 21 34 KuPS .......... Toisella jaksolla KPV käänsi pelin. 7 1 6 9– 17 3 Hannover ..... –?Kevät oli mielettömän hyvä ja nyt lopussa teimme hyvää tulosta. 5 2 2 1 6– 4 8 Palermo ....... eld 9 2 4 3 10– 11 10 Wolves ......... Palace on sarjassa kuudentena, vaikka sen otteluohjelma ei ole ollut helpoimmasta päästä. Pienet erot ratkaisevat lopulta nousun. 26 8 5 13 34– 44 29 Kerho 07 .... Rankkari tuomittiin, kun Watfordin kamerunilaispakki Allan Nyom rikkoi vaihtomies Wilfried Zahaa. 28 11 10 7 40– 27 43 FC Lahti ..... Haka – MP. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Brighton .....
Toto (11-4-8): 9,68 2,56-2,254,26 34,99. Toto (6-5-15): 2,11 1,27-2,42-2,28 14,61. 1 1 6– 8 SB Jymy ...... 3 2 1 19– 18 4 Karhut .......... Troikka: 85,47. 2 2 6– 30 Seuraavat ottelut: 3.10. Viikon päästä Blue Fox pääsee kunnon testiin vieraskiertueella, kun vastaan asettuvat Divarin kärkeen veikatut LaSB ja ÅIF. 2 1 1 8– 10 3 K-Karhut .... 5. Naiset pelaavat sijoista 25–28.. 4 2 2 13– 12 8 KOOVEE ..... Jeppis .......... poissa: 8. Jens Östman teki 3–4-voittomaalin ajassa 49.01. lähtö, lv 2140 m: 1) Celebration Hope/Pauliina Miettinen 16,3a (1,96), 2) Unbelievable Story 17,3a (6,15).3) Freefall 17,4a (6,68).4) Cisme Be Tender 17,5a (11,25). Cowboysin tehokkaimmat olivat Marjaana Kinnunen (0+4), Susanna Järvenpää (3+0) ja Kiia Nousiainen (2+1). Kotijoukkueen maalilla Virve Anttila torjui 28 kertaa. 3. Krista Palola osui kertaalleen. Tasainen matsi vajaan 200 katsojan edessä päättyi Jeppiksen eduksi. 3 2 1 16– 10 4 OLS .............. 3 2 1 15– 7 6 EtPo ........... 1 1 5– 9 APV ............ 2 2 21– 12 4 Erä ............... GOLF JÄÄKIEKKO LENTOPALLO RAHAPELIT RAVIT SALIBANDY PYÖRÄSUUNNISTUS MAANANTAINA 28.9.2015 KESKIPOHJANMAA 10 URHEILU KRUUNUPYY (KP) Keskimaan alueen kakkosdivarilohkon suosikeiksi ennakoidut Kronan ja Jeppis kohtasivat jo toisella kierroksella sunnuntaina Kruunupyyssä. Puolimaraton 24 km (22): 1) Eero Juola KoS 1.28.47, 2) Mikael Holm Minken 1.33.27, 3) Emil Kronqvist KoS 1.39.56, 4) Joose Nurmela KoS 1.42.31, 5) Yvonne Björkqvist Minken 1.44.32, 6) Steve Kåla KK-team 1.48.31. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Sundsvik Jetlag/Ville Pohjola 16,5a (2,6), 2) Also Starring 16,6a (5,53).3) Jorge Saknussen 16,8a (18,96).4) Minto’s Macy Moon 16,9a (17,6). Passivoitunut Blue Fox antoi vieraiden pitää palloa turhan rauhassa. – Karhut. 6 3 2 1 24– 12 13 HPK............ Toto4 voittoosuus: 12,70. 2 2 11– 8 4 SPV .............. Spoil Me pinkoi ykköseksi, kun Tunika laukkasi johtopaikalta. Marquis du Pommeau, Sahara Dynamite, Red Hot Dynamite ja Chelasea Boko ovat Nurmoksen aikaisemmat voittajat. 2 1 1 16– 11 3 TPS .............. 2 1 1 6– 2 5 Leka ........... 2 1 1 6– 8 2 ISB ............... 5+20 min.). 1 1 0– 3 Lakkapää ... MLT.............. 2 1 1 10– 13 1 NST .............. JYP – Kuortane, Blues – Ilves, HPK – KJT, Kärpät – KalPa. Pohjanmaalle esteratsastuksen aluejoukkuemitaleita TUKHOLMA (STT) Timo Nurnoksen valmentama ja Jorma Kontion ajama Readly Express ravasi Ruotsin KriteReadly Express voittoon Kriteriumissa riumin voittoon Solvallassa sunnuntaina. Pelivaihto 236608,00 e, yleisöä 1185. 3 3 12– 23 Seuraavat ottelut: 30.9. 3 1 2 10– 13 2 S-Kiekko .... 2 1 1 3– 6 1 Kuortane .... Luokka 4 110 cm, arv. 2 2 6– 8 NJ ................ Kotiyleisön onneksi sunnuntaina Blue Fox onnistui kokoamaan itsensä päätöserään mynämäkeläistä SBS Wirmoa vastaan napaten näin tärkeät pisteet salibandyn Divarissa. Jeppis B:lle kolmas voitto Suomi-sarja FPS – JHT 3 – 4 (1 – 0, 1 – 3, 1 – 1), PYRY – SKiekko 6 – 2 (1 – 1, 3 – 1, 2 – 0), Hunters – KHT 5 – 3 (2 – 1, – 1, 3 – 1), Kiekkokopla – KOOVEE 5 – 6 (1 – 3, – 1, 4 – 1, – 1), D-Kiekko – VG-62 8 – 5 (1 – 1, 6 – 2, 1 – 2). 2 2 20– 13 4 SSV .............. Korkeammassa luokassa 4, 110 cm, Pohjanmaa sijoittui kolmanneksi. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2140 m: 1) Amaretto Scoop/Jyrki Tammimetsä 15,2 x (1,86), 2) You Know 15,3 (7,11).3) Pension Killer 15,3 (10,02).4) Bogey Wolf 15,4 (21,94).poissa: 10. 3 3 24– 11 6 IPK ............... KeKi ........... palk. 10. Pentti Olah S–Ashley Robinson I 11–7, 11–4, 11–4, Roope Kantola S–Paul McCreery I 5–11, 11–6, 10–12, 11–5, 11–9, Miikka O’Connor S–Gavin Maguire I 12–14, 11–7, 12–10, 6–11, 9–11, Kantola–Robinson 11–5, 11–3, 11–7. 6 6 39– 5 18 Blues .......... Hannu Laakkosen ja Saku Mikkolan omistama Oh Goodness voitti 4-vuotislähdön. Saint Jean de Luz: Naisten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 250 000 euroa: Lopputulokset 72/72 reiän jälkeen (par 70): 269 lyöntiä (11 alle parin): Celine Herbin Ranska 66+68+65+70 ja Emily Kristine Pedersen Tanska 67+64+68+70 (Herbin voitti uusinnassa), ...280 (par): mm. 1 1 0– 3 Seuraavat ottelut: 3.10. Toto (62-10): 4,86 1,94-1,78-2,21 14,56. Kokkola: OK Botnian järjestämä pyöräsuunnistuksen 11. 3 3 5– 14 TIHC ........... Viimeisenä lukkona oli Mäyrä, joka näytti tasonsa pitkän pelaamattomuuden jälkeen, suitsutti omiaan Keppo. 1 1 3– 1 3 WoVo ......... ME-vauhtia nähtiin myös 3-vuotiaiden tammojen TravOaks -lähdössä. 6 1 5 7– 22 3 Ilves ........... Jymyn hopeajoukkueen muodostivat Heli Jokela, Mikko Seikkula, Jani Sundholm ja Janne Råman. 15,7a (42,14).3) Stone Capes Luca 15,7a (31,42).4) Minmind 15,7a (1,66). Isomäkeä ilahdutti ottelussa myös pirteästi pelannut kolmosketju, jossa Fredrikssonin lisäksi hyökkäsivät omat juniorit Didrik Lillas ja Colin Björkholm. Santahaassa. 3 2 1 5– 8 2 Kärpät A ....... 7) Ranch Newman/Jorma Kontio (Tommi Kylliäinen) 13,1a. Mikko Ilonen Suomi 69+66+67+77 (jaettu 44:s). 2 2 19– 4 6 YJK ............ 2 2 5– 15 Seuraavat ottelut: 28.9. JHT kaatoi vieraskiertueella myös FPS:n Miesten mestaruusliiga KoVe – Tiikerit – 3 (14 – 25, 23 – 25, 18 – 25), Lakkapää – VaLePa – 3 (25 – 27, 23 – 25, 21 – 25), Loimu – Sampo 3 – (26 – 24, 25 – 20, 25 – 22), Leka – Riento 3 – (25 – 20, 25 – 22, 25 – 21). Blue Foxin pelaajavalmentaja Jori Isomäen vierailut vastustajan maalilla jäivät sunnuntain SBS Wirmo -pelissä tuloksettomiksi, kuten kuten kävi lauantain pelissä Erä Akatemiaa vastaan, josta kuva. 2 1 1 8– 9 1 SB Vaasa ..... Avoimen luokan ainoasta SE:stä vastasi HuiVon Timo Hokkanen 120 kilon sarjassa tuloksellaan 242 kiloa. 3 1 2 8– 14 3 RaaheK ...... Pelivaihto 117740,50 e. Jeppis pisti hurjan rumban päälle: pakotti Kronanin maalilla Jerry Dahlin peräti 21 torjuntaan. Svenskt Trav-Oaks, 2140m, 1. 2 1 1 9– 6 2 SalBa ........... 0– LP Vampula 1 1 1– 3 MesTo ........ Parin pinnan iltapäivän viettivät Sara Storbjörk (2+0), Ellinor Miller (0+2) ja Lotta Sarkaranta (0+2). Ervasti oli isännille vaikea pideltävä, sillä mies viimeisteli hattutemppunsa täyteen ajassa 37.55, kun vieraat tulivat rinnalle 4–4:ään. Naisten Mestiskarsinta lohko 1 Cowboys N – Hermes 6 – 9 (4 – 2, – 3, 2 – 4), RJK – Kärpät A 1 – 1 (0 – 0, – 0, 1 – 1). Toto4 voittoosuus: 5,20. Reijo Liljendahlin valmentama ja Ulf Ohlssonin ajama tamma kiri mainiosti 50?000 kruunun arvoiseen täysosuman. 1 1 3– 3 Etta ............ 1 1 2– 8 Welhot ......... lähtö, TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Rosie’s Warrior*/Jani Ruotsalainen 16,4a (22,79), 2) Duran’s Best 16,4a (48,62).3) Benzin 17,5a (7,44).4) Great Chief 17,5a (38,38).poissa: 1, 2. Pietarsaaren JP 2000 sijoittui neljänneksi. MIesten II-divisioona NJ – SB Vaasa YB 7 – 4 (1 – 1, 3 – 0, 3 – 3), ISB – SB Vaasa II 6 – 8 (2 – 1, – 2, 4 – 5). 50 000kr, 1) Britelite Am/Örjan Kihlström 13,5a, ... lähtö, lv 1640 m: 1) Madman/Seppo Vaakanainen 16,3a (10,67), 2) Blue For You 16,5a (2,86).3) Super Filly 16,5a (5,37).4) Zell Memento 16,6a (5,19). Toto4 pelivaihto 77932,80 e, voittoosuus 137,70 e. Kronan veti vielä lopussa veskarin vaihtoon, mutta tasoitusta ei kuudella kenttäpelaajalla syntynyt. B2-nuorten Mestiskarsinta lohko 1 KuKi HT – JPK 14 – (4 – 0, 6 – 0, 4 – 0), Ahmat – Jeppis 2 – 7 (2 – 2, – 2, – 3). 8. Toto (14-10-2): 2,74 1,78-2,83-5,07 16,19. Ruotsin SHL: Frölunda–Färjestad ja. 1 1 8– 6 2 ISB ............... 2 1 1 5– 8 1 SB Vaasa ..... 5. Ursula Wikström Suomi 71+70+68+73 (jaettu 30:s). 6 1 1 4 7– 25 3 Seuraavat ottelut: 3.10. 1 1 1– 6 S-Kiekko ...... 2 2 14– 5 6 RoKi R ....... SM-kisaan osallistui viisi joukkuetta. 1 1 10– 4 2 NJ ................ Gunu MTBO-maraton 27.9. 3 2 1 26– 13 5 LaSB ............ Toto (3-9-5): 1,55 1,305,50-10,50 22,37. 2 2 11– 3 4 Nibacos ....... 9. 1 1 7– 4 2 Nibacos ....... 3 2 1 21– 22 4 Happee ........ NHL:n harjoitusotteluja: Pittsburgh–Columbus 2–4, Carolina– NY Islanders 5–3, Edmonton–Minnesota 3–0, Detroit–Boston ja. 9) Expensive River/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl). Päivän Duo: 5-1, kerroin: 19,42. Painostus tuotti kaksi osumaa, jotka takasivat makean vierasvoiton. 1 1 2– 3 1 Hurrikaani.. 5–4, Severstal Tsherepovets–Jugra Hanti-Mansijsk 3–0, Moskovan Spartak–Riian Dinamo 3–2. 3 1 2 15– 15 2 Koovee ......... Mestaruuden voitti Huittisten Voimailijat yhteistuloksella 745 kiloa. lähtö, TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Holy Fire/Jukka Torvinen 15,7a (1,36), 2) Carlos High 16,1a (9,21).3) Energy Zon* 16,2a (37,09).4) Sabacan Savage 16,6a (10,89).poissa: 8, 12. 2 2 8– 11 M-Team ....... 2 2 24– 3 4 KuKi HT ....... 3–4, New Jersey–NY Rangers 3–4, Ottawa–Buff alo 4–6, Toronto–Montreal 0–1, Dallas–Tampa Bay 6–3 (D: Antti Niemi 16/19 torjuntaa, Esa Lindell 1+1, Julius Honka 0+1), Chicago–St. Riitu 33,3 (13,66). 4. 1 1 3– 3 Loimu ........ 2 000 000kr, 1) Readly Express/Joma Kontio (valmentaja Timo Nurmos) 12,8a ME, 2) Pythagoras Face, 3) Mister J.P, 4) Cupido Sisu/Johnny Takter (Petri Salmela), ... Louis 3–1, San Jose–Anaheim 1–2, Vancouver–Calgary ja. Kotiyleisön onneksi erässä onnistui ainoastaan Mikael Nyvall Anton Kallvikin syötöstä vastahyökkäyksen päätteeksi ajassa 45.50. 7) Iina Speed/Jorma Kontio (Jari Kinnunen). Readly Expressin voitto on Nurmoksen viides täysosuma Kriteriumissa 2000-luvulla. 1 400 000kr, 1) Spoil Me/Kenneth Haugstad 11,5a ME. 1 1 12– 5 2 TU ................ FORSSA (KP) JHT Kalajoen Suomi-sarjan ensimmäinen vieraskiertue sujui etelään onnistui täydellisesti. 3 3 29– 3 9 PYRY ......... II-divisioona Pohjoinen RoKi R – RaaheK 5 – (2 – 0, 2 – 0, 1 – 0), K Haukat – TIHC 4 – 3 (1 – 0, 3 – 0, – 3). JYP ............ 1 1 4– 1 2 Cowboys N .. lähtö, Toto4-1, sh 2140 m: 1) Ilon Ari/ Heidi Ahonen 27,9 (8,66), 2) NamuPassi 28,7 x (50,08).3) Passita 28,8 x (5,28).4) Haxa 30,0 (42,26). 3 3 16– 26 Wirmo.......... Voittotulos 12,8a/2640 metriä on uusi 3-vuotiaiden ME-aika. Toto4 voitto-osuus: 12,20. SB Vaasa II – SB Jymy, Nibacos – SB Vaasa YB. Crusaders .... lähtö, Toto4-2, lv 2140 m: 1) Reborn Excalibur/Janne Lukkari 16,9a (1,52), 2) Enzo Cobra 16,9a (31,2).3) Super Mantariina 17,2a (4,61).4) Gary Saknussen 17,2a (9,1).poissa: 8. 2 1 1 9– 11 2 Indians ......... 2 2 16– 4 4 SC Kokkola .. Kauan ei JHT toisessa erässä aikaillut, sillä Matti Kivisillan maalilla ajassa 21.00 vieraat tasoittivat ottelun. 2 2 2– 20 Seuraavat ottelut: 3.10. Toto (2-3-8): 1,97 1,36-1,65-6,14 3,43. Pisteet lähtivät Kokkolaan maalein 6–9 (4–2, 0–3, 2–4). ......... 1 1 5– 3 2 KeLy ............. Hunters – KJT. 2 1 1 11– 11 3 HaU ............ Tähtäsimme jo keväällä Kriteriumiin, ja jätimme kesän 3-vuotiaiden suurkilpailut väliin. eld 15,7a (22,54).4) Tiger Mint 15,7a (11,46).poissa: 3, 4. Topi Anttila osui alivoimalla ja Jaakko Isokoski ylivoimalla. KoMu HT – Muik H. 3 3 9– 20 PaKa .......... Tuloksia: Maraton 43 km (16): 1) André Haga Botnia 2.03.47, 2) Toni Wik Minken 2.33.59, 3) Antonia Haga Botnia 2.36.28, 4) Hannu Oja KaJu 2.37.40, 5) Jukka Polso KoS 2.39.30, 6) Staff an Tunis Femman 2.44.06, 7) Mika Rantala RaJu 2.50.34, 8) Terho Taarna KoS 2.59.55, 9) Kari Myllymäki KoS 3.03.19, 10) Erkki Koivukangas KoS 3.21.15. Toto (13-6-2): 25,83 7,06-2,85-9,65 71,77. Lauantainen KJT-voitto sai sunnuntaina seurakseen voiton Forssan Palloseurasta lukemin 3–4 (1–0, 1–3, 1–1). Toto4 voitto-osuus: 4,80. 200 000kr, 1) Raffi nos/ Örjan Kihlström 13,1, ... Vieraat kuitenkin tulivat vielä kerran ja JHT:n voittomaalista vastasi ajassa 54.49 Teemu Penttinen Jarno Palolan ja Jere Espon esityöstä. Jeppis ........ lähtö, lv 2140 m: 1) Proud Sally/ Kari Venäläinen 19,2a (1,63), 2) Sonetta 19,3a (4,77).3) Baruk Ariel 19,3a (26,35).4) Question 19,5a (40,09), 4) Fantom Babar 19,5a x (34,15).poissa: 6. 3 3 15– 9 9 Hunters ...... 3 1 2 4– 14 1 Kajastus ...... FPS ei luovuttanut vaan tuli tasoihin ajassa 50.51 Teemu Linkomaan maalilla. 7. 3–4 (C: Karri Rämö 40/43, Markus Granlund 1+0). Mynämäkeläiset käyttivätkin tilaisuutensa hyväksi, sillä ajassa 24.56 alkoi vieraiden takaa-ajo Antti Keskitalon maalilla. 6. 2 2 8– 29 JPK .............. Divari Pirkat – KeLy 7 – 11 (2 – 5, 2 – 3, 3 – 3), LNM – Erä Ak. Naiset: Suomi–Azerbaidzhan 3–0. Bad Griesbach: Miesten Euroopan kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2 miljoonaa euroa: Lopputulokset 72/72 reiän jälkeen, par 71: 267 lyöntiä (17 alle parin): Thongchai Jaidee Thaimaa 68+68+64+67, 268 (–16): Graeme Storm Englanti 65+67+69+67, 270 (–14): Pelle Edberg Ruotsi 67+71+63+69, ...274 (–10): mm. 2140m, 1. AM5 Joukkue (12 joukkuetta): 1) Pohjois-Suomen alue 172,65, 2) Itä-Suomen alue 10 175,52, 3) Pohjanmaan alue (Saana Pulkkanen/ Angelica, Venla Kiviniemi/Plika, Emma Järvinen/Eve’s Lazybeat, Nathalie Westman/Cinderella (K-GR)) 26 175,14. Jymylle SM-hopeaa penkkipunnerruksessa OULU (KP) Pohjanmaan alueen joukkueet menestyivät hyvin Oulussa esteratsastuksen aluejoukkuemestaruuskilpailuissa. KHL sunnuntaina: Moskovan TsSKA–Jokerit 5–2 (1–0, 2–0, 2–2) (Jokerien maalit: Niko Kapanen, Jere Sallinen, Juhamatti Aaltonen 0+2, mv. 3 1 2 6– 13 1 Kiekkokopla 3 1 2 5– 22 1 Seuraavat ottelut: 30.9. Jeppis nousi päätöserässä NIVALA (KP) Kokkolan Hermes käänsi edukseen keskipohjalaisen paikallispelin naisten Mestis-karsintasarjassa sunnuntaina. 3 1 1 1 10– 8 4 KHT ............ palk. Toto (5-7-4): 7,56 3,30-11,91-9,18 164,51. Oikeat numerot: 3, 12, 13, 14, 17, 20, 26, 36, 37, 38, 40, 44, 46, 51, 56, 57, 64, 65, 69, 70 Kunkkunumero: 17 KANKAANPÄÄ (KP) Kokkolan Jymy saavutti penkkipunnerruksessa SM-hopeaa lauantaina Kankaanpäässä järjestetyissä voimanoston ja penkkipunnerruksen SM-joukkuekisoissa. 8 – 6 (3 – 1, 2 – 2, 3 – 3), Blue Fox – Wirmo 5 – 4 (4 – 1, – 3, 1 – 0). 2 2 3– 16 Seuraavat ottelut: 10.10. 2 2 20– 1 4 PyPo ............ lähtö, sh 2640 m: 1) Tirehtööri/Mauri Jaara 34,2a (9,68), 2) Henkan Huilu 34,3a (16,43).3) Nopsa Palma 34,5a x (18,7).4) Willen Vappu 34,7a x (7,32). 2 2 2– 18 Seuraavat ottelut: 3.10. Neljännesmaraton 11 km (4): 1) Tapani Tanttinen KoS 58.10, 2) Greta Biskop KoS 1.09.01, 3) Robert Biskop KoS 1.09.11, 4) Ulla Juola KoS 1.20.26. 11. Luokassa 2, 100 cm, Pohjanmaa juhli voittoa 12 joukkueen kisassa. 3) M.T. Anton Käcko torjui 34 kertaa. 2. Kenneth Haugstad ajoi hurjan tuloksen 11,5a/2140 metriä. Naisten tuloksiin lisätään sääntöjen mukaan 85 prosenttia, jolloin tulokseksi tulee 152,5 kiloa. 1 1 3– 3 HPK............ Kun kello ehti tikittää 27.25:een, siirsi Teemu Seilonen vieraat johtoon, jota Samuli Hietala kasvatti ylivoimalla ajassa 33.43. 4 1 3 12– 19 2 FPS ............ 1 1 3– 3 Tiikerit ....... Tasaisen avauserän jälkeen Jeppis karkasi toisesta erästä lähtien selvään voittoon. Keno Päiväarvonta. II-divisioona Keskimaa Kronan – Jeppis 3 – 4 (2 – 1, 1 – 1, – 2). 1 1 3– 1 3 LP Kangasala 1 1 3– 1 3 LP Viesti .... Koko ottelussa FPS:n Toni Pohjoselle kirjattiin 34 torjuntaa, kun taas JHT:n Jari Mäyrälle 16. Hermes karkasi avauserässäkin jo 0–2-johtoon, mutta erän viimeisen viitosen aikana Cowboys meni Susanna Järvenpään johdolla 4–2-taukojohtoon. 3 3 22– 9 9 KUKI HT ..... Nibacos – Jeppis FBC, SB Vaasa – NJ, Jeppis FBC – Crusaders, NJ – SC Kokkola, Crusaders – SB Vaasa, SC Alavus – SB Vaasa II, SC Kokkola – ISB, SB Vaasa II – Blue Fox. 9. Readly Express on uskomattoman vahva hevonen, tänäänkin se kiersi alkumatkan kolmatta rataa, Nurmos kertoi. – Ensimmäinen erä oli tuloksellisesti hyvä, mutta ei välttämättä pelillisesti. 2 2 2– 6 Seuraavat ottelut: 3.10. 2. Nivalan Cowboys hallitsi ottelun alkua, mutta mitä pitemmälle mentiin, sitä tarkemmin Hermes alkoi osua. 1 1 1– 3 LiigaPloki .. 2 2 8– 3 4 Blue Fox ....... a Puumala/ Peace of Gold) 4 virhettä 151,40. Kronan karkasi avauserässä erikoistilannemaaleilla 2–0-johtoon. 2 1 1 13– 13 3 K Haukat .... Toto (12-11-9): 22,79 3,54-3,65-1,49 156,15. 3 1 2 19– 28 2 Oilers ........... 2140m, 1. Naisten SM-sarja Kärpät – Kuortane – 2 (0 – 1, – 0, – 1), KalPa – JYP 1 – 5 (0 – 1, 1 – 2, – 2), Ilves – KJT 1 – 4 (1 – 0, – 3, – 1), Blues – HPK 5 – 4 (2 – 2, 1 – 2, 1 – 0, 1 – 0). 1 1 0– 3 Sampo ....... Toto (9-310): 8,66 2,45-8,09-2,48 161,16. Maalinteossa onnistuivat myös Elisa Kaas ja Vilma Wik. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 1640 m: 1) Mister Bean/Jani Ruotsalainen 14,6a (4,93), 2) Zippy Kemp 14,7a (12,68).3) Remedy 15,2a (80,85).4) Wincent Collins 15,4a (6,21). 4–3, Växjö– Malmö 4–3 (V: Ilkka Heikkinen 1+2, Tuomas Kiiskinen 0+2, Teemu Laakso 0+1), Karlskrona–Djurgården 4–2 (D: Tomi Sallinen 0+1), Skellefteå–Luulaja 3–2 (S: Janne Pesonen 1+1, L: Toni Rajala 0+1, Lennart Petrell 0+1), Örebro–Rögle 5–2 (Ö: Ville Viitaluoma 1+3, Mikko Lehtonen 0+2), Brynäs–HV 71 3–1 (B: Anssi Salmela 0+1, H: Jere Karalahti rang. lähtö, lv 2140 m: 1) Racehill Victory/Hannu Torvinen 17,9 x (2,74), 2) Amiral Lady 18,1 (12,01).3) Golda Opal 18,8 (52,42).4) Sierra Woodland 19,0 (20,59).poissa: 9. Jeppis ratkaisi ottelun päätöserässä, johon se lähti maalin takaa-ajoasemassa. 2 2 8– 5 4 Jeppis FBC... Toto4 voitto-osuus: 10,60. Jeppis haki sunnuntaina kauden kolmannen voittonsa, kun Ahmat kaatui Haukiputaalla 2–7 (2–2, 0–2, 0–3). FPS osui vielä erän lopulla, joten päätöserään lähdettiin niukassa 2–3-vierasjohdossa. Minea Blomqvist-Kakko Suomi 70+71+68+71 (jakoi 25. 2 2 13– 8 6 Kronan ....... Isku – VaLePa, Hurrikaani – Etta, Leka – Lakkapää. lähtö, sh 2120 m: 1) Milinan Verna/ Jani Ruotsalainen 34,9 (1,55), 2) Harjujen Helmi 34,5 (17,53).3) Tuurin Helmi 35,8 (65,76).4) Patriootti 33,4 (58,46). 50 000kr, 1) Oh Goodness/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) 14,1a. Yhtenä lenkkinä Pohjanmaan joukkueessa ratsasti Kokkolan Ratsastajien Nathalie Westman hevosellaan Cinderella. Kun vauhti oli saatu päälle, tulivat vieraat jo maalin päähän ajassa 32.01 Ervastin toisella maalilla. NST – Happee. Illustrious/Mattias Djuse, ... 2 1 1 12– 12 3 OYUS ......... 6. Hermeksen ykkösnimi oli Ida Kuoppala (5+1). Vaikka erätauolla puhuttiin, ettei saa passivoitua, niin pikkuisen sama ongelma meillä oli kuin eilen (lauantaina), harmitteli isäntien heikkoa toista erää pelaajavalmentaja Jori Isomäki. Toto (4-9-12): 2,60 1,65-1,91-1,82 7,30. Toto (5-12-9): 1,96 1,56-1,60-1,56 7,01. Soki ........... 3 2 1 19– 13 5 Blue Fox ....... – Toki peli olisi voinut kääntyä kummalle vain. 2 1 1 12– 9 3 RoKi ............. 2 2 16– 7 6 PyPo .......... Kaverilla oli 2-3 hyvää maalipaikkaa, mutta Roope Mutka torjui meille voiton niistä, ylisti Isomäki 31 torjuntaa ottelussa tehnyttä Blue Fox -vahtia. 7. Oikeat numerot: 1, 7, 10, 11, 13, 14, 16, 23, 26, 30, 33, 38, 42, 44, 49, 50, 51, 56, 60, 66 Kunkkunumero: 26 Ilta-arvonta. 2 2 8– 13 Nokian KrP .. palk. Viikonloppuna oli jaossa kuusi pistettä ja kuusi saatiin, niin tyytyväinen täytyy olla, lausui puhelimitse tavoitettu tyytyväinen JHT-valmentaja Timo Keppo. III-divisioona Pohjoinen Soki – PJK 10 – 2 (2 – 0, 6 – 1, 2 – 1). 2 2 4– 7 SB Vaasa II .. 6 3 1 1 1 21– 19 12 Kärpät ........ Suomi jatkaa kisoja ottelussa sijoista 25–28. 8. poissa: 6, 10. Toto4 voittoosuus: 11,20. Pieksämäki 2 1 1 6– 3 5 OrPo .......... 1 1 10– 4 2 Loviisa ......... 6) Kemas Winnie/ Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl). Voimanosto: 1) Kuopion Painonnostajat 2799,5 (Jere Savolainen, Johanna Kankus, Tuomas Lukkari, Jyrki Koivisto), 2) TVN 2442,5, 3) KaVo I 2320, 4) RayVo 2102, 5) KaVo II 1857,5. Jukka Määttälä (KP) Blue Fox–SBS Wirmo 5–4 (4–1, 0–3, 1–0) Blue Foxin tuplaviikonloppu kotikaukalossa noudatti molempina päivinä melko samanlaista kaavaa. 2 1 1 19– 12 2 HeKi ............. 3 1 2 10– 8 3 HCIK .......... LNM ............. 6 2 2 2 11– 11 8 KalPa ......... 1 1 4– 10 FBC Remix ... 2 2 7– 15 Pirkat ........... lähtö, lv 2140 m: 1) Stanley Good Speed/Hannu Torvinen 18,3 (25,83), 2) Prince De Luna 19,3 (6,26).3) Sweet Credit 19,4 (25,83).4) Bitter Sweet 19,7 (40,73).poissa: 5, 10. JHT oli avauserässä vielä hieman hengetön, ja FPS veikin erän 1–0 nimiinsä. 3–4 (K: Jussi Rynnäs 22/25 torjuntaa), Sibir Novosibirsk– Lada Toljatti vl. 3 3 23– 13 6 Josba ........... Hermeksen voiton takana oli myös maalivahti Laura Karhula 41 torjunnallaan. JHT:n kausi jatkuu kotikaukalossa viikon päästä lauantaina D-Kiekkoa vastaan. MesTo – LP Viesti, Pieksämäki – HPK, Kuusamo – LP Vampula, LiigaPloki – OrPo. 4 1 1 2 14– 25 5 AIK ............. Toto (10-6-12): 2,27 1,16-1,80-1,57 12,19. Toisesta erästä eteenpäin vieraat veivätkin peliä, josta kertoivat myös maalivahtien torjunnat. Toisen erän jälkipuoliskolla puolestaan oli Hermeksen vuoro iskeä kolme osumaa ja mennä 4–5-johtoon. Lukemat Kruunupyyssä olivat 3–4 (2–1, 1–1, 0–2). Scumba/ Marko Hakkarainen 18,2 (1,97), 2) Summer Amour 18,4 (5,04).3) Bushido 19,5 (39,5).4) Wheelie Awake 20,0 x (11,78). 2 1 1 9– 5 3 HeKi ........... Se jyräsi muut johtohevosen rinnalta ja oli todella vakuuttava. 2 2 15– 9 6 K-Laser ...... 0– KoVe .......... Toto4 pelivaihto 30953,00 e, voittoosuus 12,20 e. sijan), ...282 (+2): mm. Hermes vei naisten paikallispelin HAUKIPUDAS (KP) Jeppis Hockeyn nuoremmat Bjuniorit jatkoivat vahvoja esityksiään syksyn B2-nuorten Mestiskarsinnassa. poissa: 2. Maaleista sunnuntaina vastasivat Veeti Lehmuskallio 2, Pyry Joutsen 2, Linus Sundqvist, Sebastian Rajala ja Linus Willman. Penkkipunnerruksen SM-joukkue: 1) HuiVo 745 (Matias Kulmala, Tero Tuohenmaa, Timo Hokkanen, Mikko Luukila), 2) KoJy (Heli Jokela, Mikko Seikkula, Janne Råman, Jani Sundholm) 680, 3) SVV 605, 4) JP 2000 600,5 (Andreas Holmnäs, Kari Jämsä, Simon Selin, Joanna Linna), KaVo 582. Kuopion Painonnostajat vei mestaruuden. lähtö, lv 2120 m: 1) E.V. Classic ......... 3 2 1 12– 9 8 Ketterä ....... 4. lähtö, Toto4-1, sh 2140 m: 1) Upea Ursula/Jukka-Pekka Niskanen 28,6a (4,86), 2) Ekopetus 28,7a (5,46).3) Koskelan Helemi 28,8a (5,99).4) Kukkarosuon Manu 29,1a x (6,64). Toto (1-2-5): 1,63 1,21-1,47-2,15 4,03. Readly Express ei saanut kahden miljoonan kruunun ykköspalkintoa helpolla. 4 2 1 1 16– 12 8 JHT ............ Jeppiksen hallinnasta kertovat torjuntatilastot: Dahl torjui kaikkiaan 41 ke rtaa, Jeppis-vahti Johannes Kukkonen pääsi 25 torjunnalla. Troikka: 63,46. Lahti: 1. Mikko Korhonen Suomi 70+67+68+69 (jakoi 12. Jymyn yhteistulos oli siten 680 kiloa. IPK ............. – Viikonlopun jäljiltä energiat olivat jo aika lopussa, mutta vielä käännettiin peli itselle. 3 1 2 8– 10 3 VG-62 ........ 1 1 5– 5 1 Steelers ....... palk. 6 2 1 3 12– 21 8 Kuortane .... Toto (2-4-6): 1,36 1,14-1,73-2,89 3,41. 6 2 1 3 14– 20 7 KJT ............ Yhtä putoajasuosikkia vastaan Blue Fox aloitti vauhdilla, sillä Johnny Fredriksson osui jo ajassa 1.58. Seikkulan henkilökohtainen tulos oli 190, Råmanin 172,5, Sundholmin 165 ja Jokelan 82,5. lähtö, Toto4-2, lv 2140 m: 1) Nelilyn Big Boss/Arto Laaksonen 15,3a (2,11), 2) Only Zara 15,7a (14,3).3) Hello Gar. Erä Ak. HeKi – IPK, PyPo – Kajastus, YJK – KuKi HT, SKiekko – Ahmat. Jeppiksen kahdesta ensimmäisestä osumasta vastasivat Jani Nylund ja Ville Lapinkorpi. Toto (13-9): 1,86 1,25-1,62-1,65 7,11. Vaikka vieraiden Joakim Ervasti tasoittikin ottelun illan ensimmäisellä maalillaan, oli avauserä isäntien. Troikka: 1031,13. sijan), ...279 (–5): mm. PÖYTÄTENNIS Jekaterinburg: EM-kisat: Miehet, ottelu sijoista 25–32: Suomi–Irlanti 3–1. 1 1 6– 8 Virkiä ......... PJK – KKarhut, PyPo – HaU, SuPS – Cowboys, OYUS – TeKi. Toto (6-5-1): 1,52 1,13-2,75-1,42 26,26. 2 1 1 8– 10 2 RJK .............. Toto4 voittoosuus: 100,50. Naisten mestaruusliiga LP Viesti – Kuusamo 3 – 1 (25 – 14, 21 – 25, 25 – 17, 25 – 17), HPK – LiigaPloki 3 – 1 (21 – 25, 25 – 9, 25 – 16, 25 – 14), LP Kangasala – MesTo 3 – 1 (23 – 25, 25 – 19, 25 – 21, 25 – 20), LP Vampula – Pieksämäki 1 – 3 (25 – 15, 22 – 25, 23 – 25, 17 – 25). 1 1 0– 3 Riento ........ 4 3 1 19– 9 9 D-Kiekko .... 2 1 1 9– 6 3 SuPS .......... Kokonaisuutena uhrautuvaa puolustamista ja nöyrää peliä. Joukkueen nostajista Simon Selin teki 23-vuotiaiden 66 kilon sarjan klassisen penkkipunnerruksen uuden SE-tuloksen, 132,5 kiloa. 100 000kr, 1) Global Revenge/Erik Adielsson 12,1a, ... 0– Muik H ....... 2 1 1 4– 9 1 SC Alavus .... GLENN HÄGG Blue Fox ryhdistäytyi ajoissa Heikko toinen erä toi vielä SBS Wirmon mukaan Salibandyliiga SPV – SSV 4 – 3 (1 – 1, 2 – 1, 1 – 1), SalBa – Nokian KrP 7 – 2 (0 – 2, 4 – 0, 3 – 0). 3 1 2 16– 23 2 ÅIF ............... 3. 2140m, 1. Voimanoston joukkuekisaan ei keskipohjalaisia osallistunut. palk. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Timeless Croft/Kari Venäläinen 15,6a (7,56), 2) Triumph U.S. 2 2 9– 3 6 Lämärit ...... 3 1 2 8– 15 3 KJT ............ palk. 2 2 9– 14 PJK ............ AM5 Joukkue (12 joukkuetta): 1) Pohjanmaan alue (Emma Häggman/Jaïna du Brin d’Herbe (J-PR), Isabella Sjöblom/ Masha, Silja Hyvönen/Goldstunde F VH Juxschot, Kiia-So. 2 1 1 2– 3 1 Seuraavat ottelut: 3.10. Henrik Karlsson 27/32 torjuntaa), Admiral Vladivostok–Lokomotiv Jaroslavl 0–3, Amur Habarovsk–HK Sotshi 1–0 (A: Juha Metsola 21/21 torjuntaa), Metallurg Novokuznetsk–Ak Bars Kazan vl. 2140m, 1. EtPo – YJK, RoKi R – Lämärit, TIHC – K-Laser, K Haukat – KeKi, PaKa – RaaheK. 2 2 8– 12 Ahmat ........ Tuloksia: Luokka 2 100 cm, arv. Päätöserä tarjosi yleisölle koko rahan edestä, sillä paikkoja oli molempiin suuntiin. 0– KoMu HT ... Toto (1-3-10): 10,67 2,421,74-2,18 11,05. Toto4 voitto-osuus: 137,70. Toto (1-15-12): 12,18 5,46-2,89-11,09 42,40. 2 2 4– 4 2 YJK .............. 2 1 1 3– 4 3 Kuusamo ... Kärpät A – RJK, Hermes – RoKi. –?Readly Express on ollut terveenä, ja olemme saaneet treenata sitä haluamallamme tavalla. 2 2 14– 11 6 TeKi ............ 1 1 1– 6 Seuraavat ottelut: 2.10. Ylivoimalla syntyi Anttilan toimesta Kronanin kolmaskin maali toisessa erässä. VaLePa ...... Kajaani: 1. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2140 m: 1) Tip Chip/Janne Lukkari 16,2a (2,27), 2) Lit Mane 16,3a (10,15).3) Berto Vaikko 16,5a (4,4).4) Diesel Star 16,5a (48,4). Cowboys nousi päätöserässä vielä tasoihin, mutta sen jälkeen vieraat karkasivat Ida Kuoppalan johdolla voittoon. 1 1 6– 8 SB Vaasa YB 1 1 4– 7 SC Alajärvi ... 1 1 8– 6 3 KuRy .......... Riku Brander tasoitti ensin 3–3:een ajassa 42.47. lähtö, sh 2140 m: 1) Virmaliini/Jarmo Savolainen 33,6 (12,18), 2) Carmeniina 32,3 (5,43).3) Triinu 33,3 (42,14).4) B. 1 1 3– 3 1 Ahmat .......... 0– Isku ............ 1 1 8– 6 2 SB Vaasa II .. 1 1 6– 3 3 Cowboys .... Ensin Blue Fox meni uudelleen johtoon mynämäkeläisten omalla maalilla, sitten onnistui Jakob Klingenberg alivoimalla ja vielä pari sekuntia ennen erätaukoa Tero Saaristo laittoi rankkarin sisään. 1 1 5– 12 Seuraavat ottelut: 2.10. Naisten II-divisioona SB Vaasa II – Nibacos 1 – 5, SC Kokkola – SB Vaasa 6 – 1, Nibacos – NJ 3 – 2, Jeppis FBC – SC Kokkola 2 – 5, SB Vaasa – ISB 3 – 3, NJ – Blue Fox 2 – 4, SC Alavus – Jeppis FBC 3 – 4, ISB – Crusaders 2 – 5, Blue Fox – SC Alavus 4 – 3, Crusaders – SB Vaasa II 11 – 2. Päivän Duo: 4-10, kerroin: 8,28. Pohjanmaan joukkueessa ratsasti yhtenä neljästä Pietarsaaren Ratsastajien Emma Häggman ja Jaïna du Brin d’Herbe. Hermes ........ 2 2 7– 11 Kiilat .......... 3 2 1 17– 12 4 Erä Ak. – Pisteet kyllä maistuvat. Tukholma: Svenskt Trav-Kriterium, 2640m, 1. Toto (4-5-1): 4,93 2,01-6,38-11,76 38,41
Hopeaa sai kanadalainen Angelniemen Ankkureita edustava Emily Kemp reilu kolme minuuttia Rantasta hitaampana. T15 3 km: 1) Engstrand Anna-Karin VIS 18.52,5. Voitto oli hänelle kahdeksas kauden 14 kisassa. Takuu 2v. Teemme hyviä asioita ja menemme eteenpäin. P13 2 km (8): 1) Forsell Gustav Åsarna 9.57,7, 2) Höglund Josef Falken 10.03,5, 3) Ehrs Johannes Vörå IF 10.10,4, 4) Höglund Herman Falken 10.42,4, 5) Ehrs Jakob Vörå IF 10.47,2, 6) Piippolainen Miro PieHi 10.53,5. H21K1 5,6 km (40): 27) Juha Lassila VetU 56.07. Kehuista huolimatta Ferrari jäi takaa-ajajaksi. –?Jensonilla on kahden vuoden sopimus, Dennis sanoi ja kertoi, että oli ilmoittanut jo ennen Japanin gp:tä Buttonille halustaan jatkaa yhteistyötä. H35 8,1 km (49): 1) Sami Vähänen RR 1.01.40, 11) Tero Myllymäki VetU 1.09.00, 28) Teppo Isokoski KoS 1.23.50. H65 5,2 km (81): 1) Ossi Tani KS 51.57, 6) Håkan Björklund Falken 55.33, 54) Sven-Olof Backman Falken 1.17.22, 60) Severi Halkosaari NiS 1.21.04, 74) Jukka Aaltonen Brahe 2.02.57. VetU:n Tapio Patana suunnisti mestariksi 80-vuotiaiden sarjassa. zh Syahrin Malesia, Kalex –17,086, 8) Takaaki Nakagami Japani, Kalex –18,056, 9) Simone Corsi Italia, Kalex –18,658, 10) Lorenzo Baldassarri Italia, Kalex –19,656, 11) Mika Kallio Suomi, Kalex –20,090, 12) Axel Pons Espanja, Kalex –20,222, 13) Sandro Cortese Saksa, Kalex –21,043, 14) Azlan Shah Malesia, Kalex –22,384, 15) Marcel Schrötter Saksa, Tech 3 –26,017. Valmistajien MM-sarja: 1) Mercedes 506, 2) Ferrari 337, 3) Williams 208, 4) Red Bull 139, 5) Force India 77, 6) Lotus 60, 7) Toro Rosso 44, 8) Sauber 26, 9) McLaren 17. D65 3,2 km (17): 1) Helena Mannervesi PR 46.19, 15) Saga Pått Minken 1.06.38. Finnholm käytti 21 kilometrin reittiin aikaa 1.18,03, toiseksi sijoittunut GIF:n JanAnders Backlund jäi voittajasta runsaat 2,5 minuuttia. P10 1 km: 1) Parhiala Nemo Falken 6.25,6, 2) Koivisto Asser LaVe 7.38,2, 3) Ehnvall Valter Falken 7.59,3, 4) Ehrs Elias Vörå IF 8.10,5, 5) Nylund Alfred Falken 11.44,4, 6) Spets Oliver Falken 14.19,3. Kv. H80 2,4 km (15): 1) Tapio Patana VetU 36.17. Berliinissä tehtiin kahtena edellisvuonna maratonhistoriaa, kun Wilson Kipsang ja hänen jälkeensä Dennis Kimetto parantelivat matkan ME:tä. C-lk (10): 1) Arja Jyväsjärvi KalKe-90 1056, 2) Raija Heljasvuo Star Bo 1025, 3) Mika Mehtälä Star Bo 1017. Olimme kilpailukykyisiä, joten on oltava tyytyväinen. Ylivieskan keilailuliiton %-kisan lopputulokset: 1) Pekka Marjakangas KalKe-90 2627, 2) Kari Kentala Rkm-89 2541, 3) Joni Alahautala KalKe-90 2537, 4) Kari Löfbacka Star Bo 2494, 5) Heikki Kononen Rkm-89 2442, 6) Ville Kaikkonen Agents 2434. Naiset, 7,2 km (58): 1) Merja Rantanen JRV 58.01, 2) Emily Kemp AngA 1.01.08, 3) Marttiina Joensuu Pohjant 1.02.27, 4) Inga Dambe PR LAT 1.02.29, 5) Mira Kaskinen RasKa 1.03.27, 42) Katariina Tiitto RasTiimi 1.29.04, 50) Johanna Tiitto RasTiimi 1.43.00. Kun tallitoveri Sebastian Vettel on MM-pisteissä karussa, Räikkösen tehtävä on pitää yllä hyvää tuulta. –?Lähtöni olisi voinut olla parempi. M50 14 km (14): 1) Pesola Max Drott 57.06,2, 2) Hinkka Kenneth Falken 1.00.49,6, 3) Saukkokangas Aki EvijU 1.02.04,6, 4) West Folke Falken 1.02.05,0, 5) Nygård Peter Femman 1.06.02,6, 6) Fagerudd Henrik Brahe 1.06.35,4. Rosbergin ja Hamiltonin jälkeen kolmannesta ruudusta lähtenyt Bottas huomasi kauhukseen, että renkaat kuluivat hänen ajokkinsa alla nopeammin kuin Räikkösen käyttämät kumit. Suzukassa 11:nneksi sijoittunut Alonso sätti McLarenin käyttämää Hondan moottoria tiimiradiossa kovin sanoin. Renkaat kuluivat nopeammin kuin kilpailijoillamme, Bottas myönteli. T13 2 km: 1) Parhiala Emmi Falken 12.22,6, 2) Björklund Karin 17.31,2, 3) Ståhl Emilia Pietarsaari 17.43,2. Toisaalta, neljäs sija ei Räikkösen ansioluettelossa paljon paina. Juniorit 17 14 km: 1) Westerlund So. Kuljettajien MM-sarja: 1) Hamilton 277 pistettä, 2) Rosberg 229, 3) Vettel 218, 4) Räikkönen 119, 5) Bottas 111, 6) Massa 97, 7) Ricciardo 73, 8) Kvjat 66, 9) Grosjean 44, 10) Perez 39, 11) Hülkenberg 38, 12) Verstappen 32, 13) Nasr 17, 14) Maldonado 16, 15) Sainz 12, 16) Alonso 11, 17) Ericsson 9, 18) Button 6. Lakanen ja Rantanen yösuunnistuksen mestareiksi BERLIINI (STT–AFP–REUTERS) Kenian Eliud Kipchoge epäonnistui sunnuntaina Berliinissä yrityksessään rikkoa maratonin maailmanennätys. 33) Janne Ahonen Suomi 105,9 (85) ja 48) Ville Larinto Suomi 97,4 (82) karsiutuivat toiselta kierrokselta. T10 1 km (11): 1) Suarez Jamira Drott 6.23,2, 2) Koivisto Aida LaVe 6.47,7, 3) Forsell Marion Åsarna 7.00,9, 4) Backlund Julia Falken 7.22,5, 5) Sandell Oona Falken 8.39,0, 6) Koivisto Aija LaVe 8.47,5. 48:nnen kerran järjestettyyn kisaan otti kaikkiaan osaa runsaat 230 kilpailijaa ja kuntoilijaa. Se oli taistelua reilussa hengessä, Rosberg huomautti. Rajoitettu erä. Hän on sisäistänyt roolinsa Ferrarin kakkosmiehenä. ILMALÄMPÖPUMPPU Hinzenbach: Kesä-gp, HS 94: 1) Gregor Schlierenzauer Itävalta 242,8 pistettä (hyppyjen pituudet 96 m + 89,5 m), 2) Peter Prevc Slovenia 234,6 (89+89), 3) Kenneth Gangnes Norja 231,3 (91+86), 4) Andreas Wellinger Saksa 230,5 (92+86), 5) Severin Freund Saksa 229,4 (91+86,5), 6) Kamil Stoch Puola 229,3 (91,5+86,5)...20) Harri Olli Suomi 219,2 (92+83). –?Lewis sai paremman startin. Dennisin mukaan myös kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso jatkaa McLarenilla. Toiseksi sijoittunut Kenian Eliud Kiptanui hävisi minuutin ja 21 sekuntia. Naisten pääsarjassa Merja Rantanen suunnisti selkeään voittoon ilman suurempia virheitä reilun seitsemän kilometrin radalla. Singaporen gp:ssä kompuroinut Mercedes palasi omalle paikalleen, kun Lewis Hamilton ja Nico Rosberg valtasivat palkintopallin kaksi ensimmäistä sijaa ennen kolmanneksi sijoittunutta Vetteliä. Dennisiltä kyseltiin Suzukan varikolla toistuvasti Buttonin ajohaluista McLarenilla. Hän piti aika-ajon kolmossijansa ensimmäisellä kilpailukierroksella, mutta vain siksi, että taakse jäänyt Mercedeksen Nico Rosberg luisteli hetken nurmikon puolella. M40 21 km (15): 1) Spets Dan-Olav IS Söderby 1.21.45,1, 2) Dahllund Niklas Falken 1.27.48,2, 3) Wikblom Niklas Uusikaarlepyy 1.28.35,4, 4) Segervall Markus 1.34.56,9, 5) Ståhl Kenneth Pietarsaari 1.35.15,0, 6) Piippolainen Keijo PieHi 1.35.51,6. TENNIS Pietari: ATP 250 -turnaus: Nelinpeli, loppuottelu: Henri Kontinen Suomi/Treat Huey Filippiinit–Julian Knowle Itävalta/Alexander Peya Itävalta 7–5, 6–3.. Omille teilleen 32 kilometrin jälkeen karannut Kipchoge, 30, voitti aiemmin tänä vuonna Lontoon maratonin. –?Neljäs sija oli parasta, mihin saatoimme pystyä, sanoi Räikkönen, joka petrasi lähtöruutusijaansa maaliin mennessä kaksi pykälää. –?Molempien kuljettajien (Räikkönen, Sebastian Vettel) mielestä kovemman seoksen renkaat olisivat parempia kisaan. Maastohiihtäjä Matti Pitkänen sauvoi Lahden MM-kisoissa 1978 kolme nelossijaa, mikä kaiveli, mutta tasaluonteinen Pitkänen piti potutuksen sisällään, kuten Bottas Suzukassa podium-sijan karattua. Sennan rinnalle Hamilton, 30, otti sunnuntaina urallaan useamman askeleen eteenpäin. Seuraava kilpailu: 11.10. Bottas läheni Räikköstä välillä, kun Ferrari-kuljettaja joutui ohittelemaan kierroksella jääneitä hitaampiaan. D60 3,4 km (28): 1) Tarja Andelin LaTa 42.40, 14) Gunilla Björklund Falken 1.01.37. Vuonna 2005 hän teki mutkaisessa Suzukassa urotyön hurjastellessaan 17. Button jatkaa McLarenilla Suzuka: Formula ykkösten MM-sarjan kilpailu 14/19, Japanin gp: Lopputulokset (307,471 km): 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.28.05,508, 2) Nico Rosberg Saksa, Mercedes jäljessä 18,964 sekuntia, 3) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –20,850, 4) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –33,768, 5) Valtteri Bottas Suomi, Williams –36,746, 6) Nico Hülkenberg Saksa, Force India –55,559, 7) Romain Grosjean Ranska, Lotus –1.12,298, 8) Pastor Maldonado Venezuela, Lotus –1.13,575, 9) Max Verstappen Hollanti, Toro Rosso –1.35,315, 10) Carlos Sainz Jr. Taktiikka kannatti kilpailussa. Finnholm voittoon Lappforsissa HEINOLA (KP) Kooveen Jani Lakanen ja Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantanen voittivat pääsarjojen yösuunnistuksen Suomen mestaruudet sunnuntain vastaisena yönä Heinolan Vierumäellä. Ferrari teki lauantain aikaajossa havainnon, että kovempi kumiseos toimii Suzukassa paremmin. KPV:n Matti Kattilakoski otti pronssia 70-vuotiaiden kisassa. Naiset: 1) Gladys Cherono Kenia 2.19.25, 2) Aberu Kebede Etiopia 2.20.48, 3) Meseret Hailu Etiopia 2.24.33, 4) Tadelech Bekele Etiopia 2.25.01, 5) Andrea Deelstra Hollanti 2.26.46, 6) Maja Neuenschwander Sveitsi 2.26.49, 7) Lisa Christina Nemec Kroatia 2.27.57, 8) Tomomi Tanaka Japani 2.28.00. Bottas pettyi Räikkönen kisasi neljännestä sijasta Williamsin Valtteri Bottaksen kanssa. –?Pikkuisen menetin aikaa, kun ohitin joukon kaksi ensimmäistä autoa. D16 4,2 km (22): 1) Henna Pylvänäinen KS 37.18, 18) Eeva Kurikkala KaJu 59.00. AUTOURHEILU KEILAILU MOOTTORIURHEILU MÄKIHYPPY KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.9.2015 11 URHEILU SUZUKA (STT–REUTERS) Tallipäällikkö Ron Dennis vakuuttelee, että F1-kuljettaja Jenson Button jatkaa McLaren-tallissa. Kipchogen aika on maailman kärkiaika. Keskipohjalaismenestyksestä vastasivat veteraanit. Yösuunnistuksen SM-kisat: Miehet, 11,0 km (51): 1) Jani Lakanen Koovee 1.22.03, 2) Aapo Leskinen Lynx 1.23.18, 3) Ville Parkkinen IkNV 1.23.24, 4) Einari Heinaro HS 1.24.58, 5) Vesa Taanila IkNV 1.25.02. T14 km (8): 1) Skog Johanna Falken 1.00.22,8, 2) Strandvall Heidi Kronan 1.04.37,4, 3) Korpisaari Nina Solf IK 1.04.48,1, 4) Johansson Malin Brahe 1.12.12,2, 5) Finne Christel Uusikaarlepyy 1.14.37,9, 6) Joskitt Marlene Falken 1.16.35,9. Kisan kolmas oli SK Pohjantähden nivalalaiskasvatti Marttiina Joensuu. EPA/DIEGO AZUBEL Räikkönen sisäisti roolinsa Hamilton lähenee maailmanmestaruutta ja Sennan saavutuksia Kimi Räikkönen oli tyytyväinen rengasvalintaansa. Tänäänkin tuntui hyvältä niistä lähtökohdista, joista kilpailun aloimme. Meillä oli hyvä kilpailusuunnitelma, oikea-aikaiset varikkostopit, Räikkönen kehui. Toimi heti! MYYNTI 02 2590 200 Ultimate 8 Pro Plus Inverter 295 € Norm. Auto suti lähdössä, Bottas myönsi. Williamsin Valtteri Bottas oli yllättävänkin vuolassanaista Räikköstä vaisumpi. 34-vuotiaana kuollut Senna voitti kolme MM-titteliä. lähtöruudusta voittoon. Toki on eri asia jäädä MM-pisteiden ulkopuolelle, kuten tehottomalla McLarenilla Suzukassa 11:nneksi päätynyt Alonso teki. D-lk: 1) Lauri Sipilä Star Bo 451. Oletus oli oikea. Lappfors Run 5 km (25): 1) Sandell Kevin Kajs Massagetjänst 19.27,8, 2) Backlund Robin Falken 22.46,6, 3) Nylund Johan Falken 23.07,4, 4) Norrbacka Axel Falken 26.06,7, 5) Backlund Christian Falken 26.50,8, 6) Sjöström Annika LIF 27.06,0. –?Jo lauantaina auto tuntui hyvältä. Vuoden 2009 maailmanmestari on kerännyt tämän vuoden MM-sarjassa vain kuusi pistettä. Hamiltonille suurinta oli, että hän sivusi uran 41. Naisten kisan ylivoimainen ykkönen oli MM-edustaja Camilla Richardsson ajalla 1.23,28. D40 5,3 km (21): 1) Sanna Nymalm PIF 51.05, 19) Sirkku Kurikkala KaJu 1.23.08. Kun lähtöpaikka oli kolmannessa ruudussa, lopputulosten viides sija ei neljättä kauttaan formula ykkösissä ajavaa Bottasta tyydytä. 21 km: 1) Parkinen Amanda Drott 1.06.23,0. Espanja, Toro Rosso 1 kierros jäljessä, 11) Fernando Alonso Espanja, McLaren –1, 12) Sergio Perez Meksiko, Force India –1, 13) Daniil Kvjat Venäjä, Red Bull –1, 14) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber –1, 15) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –1, 16) Jenson Button Britannia, McLaren –1, 17) Felipe Massa Brasilia, Williams –1, 18) Alexander Rossi USA, Manor –1, 19) Will Stevens Britannia –3, 20) Felipe Nasr Brasilia, Sauber –4 (keskeytti). ykkössijallaan idolinsa Ayrton Sennan voittomäärää. H15 4,4 km (33): 1) Mikko Eerola TP 32.55, 7) Väinö Venetjoki KoS 37.44. Japanin Motegissa. Tuloksia: Miehet 21 km (30): 1) Finnholm Jimmy Falken 1.18.03,7, 2) Backlund JanAnders GIF 1.20.37,2, 3) Lönnqvist Viktor Ski Team Mäenpää 1.22.40,9, 4) Härtull Jonas Vörå IF 1.23.12,6, 5) Ahlö Christian Bosund 1.23.17,2, 6) Karlström Hugo Åsarna 1.23.44,9, 7) Sandler Björn IS Söderby 1.24.36,6, 8) Kanckos Anders 1.29.48,7, 9) Sjölind Dan IS Söderby 1.31.17,0, 10) Grankull Jan Falken 1.32.50,5, 11) Kjellman Niclas 1.35.10,2, 12) Esselström Frank Vedakällarn 1.35.30,4, 13) Hagström Fredrik IS Söderby 1.40.54,3, 14) Melin Christoff er Falken 1.41.49,0, 15) Björkström Ronnie Pietarsaari 1.45.32,5. H21K2 5,6 km (45): 29) Timo Hongell KoS 50.54. EPA/BERND VON JUTRCZENKA Kipchoge epäonnistui ME-yrityksessään Aragon: MM-sarjan kilpailu 14/18: Moto2-luokka: 1) Tito Rabat Espanja, Kalex 26.25,125 2) Alex Rins Espanja, Kalex jäljessä 0,096 sekuntia, 3) Sam Lowes Britannia, Speed up –5,364, 4) Jonas Folger Saksa, Kalex –7,363, 5) Thomas Lüthi Sveitsi, Kalex –16,723, 6) Johann Zarco Ranska, Kalex –16,989, 7) Ha. Pääsarjojen lisäksi Vierumäellä jaettiin mitalit kaiken kaikkiaan 34:ssä eri sarjassa aina 15-vuotiaista 85-vuotiaisiin asti. H75 3,4 km (29): 1) Olavi Erkkilä HlS 44.19, 24) Kalevi Puusaari KaJu 1.07.33. Pistetilanne: 1) Zarco 284 pistettä, 2) Rabat 206, 3) Rins 184, 4) Lowes 144, 5) Lüthi 142, 6) Folger 125, ...15) Kallio 53. Button, 35, on vihjaillut lopettavansa tallissa kehnosti sujuneen kauden jälkeen. MotoGP-luokka: 1) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha 41.44,933, 2) Daniel Pedrosa Espanja, Honda –2,683, 3) Valentino Rossi Italia, Yamaha –2,773, 4) Andrea Iannone Italia, Ducati –7,858, 5) Andrea Dovizioso Italia, Ducati –24,322. Button sijoittui sunnuntain MM-kisassa 16:nneksi. Kipchoge juoksi 2.04.01 ja jäi ennätyksestä minuutin ja neljä sekuntia. Varsinkin ensimmäisellä pätkällä ennen varikkokäyntiä uskoin, että tappelen palkintopallipaikasta, Bottas pohti. P15 3 km: 1) Forsell Mickel Åsarna 15.35,2. Edellä menneet hiljensivät suunnilleen samaan aikaan, joten pääsin kätevästi ohi, Räikkönen muisteli. Toshiban tekniikka. Pistetilanne: 1) Danny Kent Britannia, Honda 234 pistettä, 2) Enea Bastianini Italia, Honda 179, 3) Oliveira 159, 4) Fenati 155, 5) Antonelli 136, 6) Vazquez 129. –Lähtö uusittiin avauskierroksella tapahtuneen kolarin vuoksi ja kilpailu typistettiin 14 kierroksen pituiseksi. Bottaksen kisa sujui alamäkeä oikeastaan alusta lähtien. Seuraava kilpailu: 9.–11.10 Venäjän gp (Sotshi). Hän kiilasi paalulta lähteneen Rosbergin kakkosmutkassa hetkeksi nurmelle ja tarrasi kärkipaikkaan sitä menettämättä. EPA/FRANCK ROBICHON PEDERSÖRE (KP) Falkenin Jimmy Finnholm vei voiton Lappforsissa juostussa perinteisessä Seitsemän järven juoksussa. Kipchoge ei yltänyt kenialaisten maanmiestensä vauhtiin, mutta jaksoi voittoon, vaikka hänellä oli jo alkumatkasta ongelmia juoksukenkiensä kanssa. H70 3,9 km (67): 1) Matti Hahto OrPo 43.11, 3) Matti Kattilakoski KP-V 45.49, 26) Frans Pått Minken 56.37, 49) Jaakko Teppo KoS 1.13.57, 57) Vesa Jokela NiS 1.39.17. Luis Vasconcelos SUZUKA (STT) Mutkaisen Suzukan radan arveltiin formula ykkösten Japanin gp:ssä syövän renkaita. H17 6,3 km (31): 1) Tuomas Heikkilä HS 43.50, 16) Mikko Pajukangas KP-V 57.24. Hän oli Räikköstä edellä 30. –?Olen onnellinen juuri nyt, viime vuoden ykköstilansa Suzukassa uusinut Hamilton sanoi. Räikkönen onnistui rengasvalinnoissaan Reima Rautiainen, Luis Vasconcelos HELSINKI/SUZUKA (STT) Suomalaisen ja espanjalaisen formulamestarin luonne-erot näkyivät Japanin gp:ssä hupaisasti. maraton: Miehet: 1) Eliud Kipchoge Kenia 2.04.01, 2) Eliud Kiptanui Kenia 2.05.22, 3) Feyisa Lilesa Etiopia 2.06.57, 4) Emmanuel Kipchirchir Mutai Kenia 2.07.46, 5) Geoff rey Mutai Kenia 2.09.29, 6) Reid Coolsaet Kanada 2.10.29, 7) Koen Naert Belgia 2.10.31, 8) Yared Shegumo Puola 2.10.47, 9) Koji Gokaya Japani 2.10.58, 10) Scott Overall Britannia 2.11.24. MYYTÄVÄNÄ Katso ehto. Dennis kommentoi Buttonin jatkonäkymiä Japanin gp:n jälkeen. Nastolalaislähtöinen F1-lupaus oli pettyneempi, miltä näytti. H21B1 9,1 km (41): 32) Timo Hongell KoS 1.40.12, 37) Juha Lassila VetU 2.02.55. H45 7,5 km (84): 1) Sören Nymalm PIF 58.13, 37) Jukka Jokela NiS 1.23.35. Eliud Kipchoge ylitti ensimmäisenä Brandenburgin portilla olleen maaliviivan, mutta ME jäi Berliinin maratonilla saavuttamatta. –?Piti olla meidän päivä. Lakanen otti varman voiton miesten 11 kilometrin vaativalla radalla. Maastopyörä 36 km (29): 1) Parkkinen Markus NCK 1.18.12,0, 2) Kujala Aleksi Brahe 1.20.46,9, 3) Stenmark Mattias Peking Express 1.22.52,0, 4) Johansson Peter Brahe/SiSu 1.22.54,8, 5) Kuoppala Marko Pietarsaari 1.24.42,6, 6) Riska Kennet NCK 1.26.15,3, 7) Åkerman Thord NCK 1.26.36,1, 8) Nyman Niklas SiSu 1.26.44,4, 9) Nysten Patrik NCK 1.28.44,1, 10) Mård Jonas Kållby 1.29.48,1. Niin myös oli, Räikkönen kertoi 53 kierroksen kilpailun jälkeen. Räikköstä jäi hieman harmittamaan lauantain aika-ajo, jossa hän ei Red Bullin Daniil Kvjatin rajun ulosajon takia ehtinyt vetää toista nopeaa kierrostaan. –?Teimme hyvät rengasvalinnat. Moto3: 1) Miguel Oliveira Portugali, KTM 39.54,343, 2) Jorge Navarro Espanja, Honda –0,193, 3) Romano Fenati Italia, KTM –1,505, 4) Efren Vazquez Espanja, Honda –1,792, 5) Philipp Öttl Saksa, KTM –2,466, 6) Niccolo Antonelli Italia, Honda –4,903, 7) Jorge Martin Espanja, Mahindra –6,512, 8) Alexis Masbou Ranska, Honda –15,746, 9) Hiroki Ono Japani, Honda –15,775, 10) Andrea Migno Italia, KTM –15,884. Yllätyspronssia otti nuori jo karsintasarjansa voittanut Ikaalisten Ville Parkkinen. a Falken 1.22.04,0. Karsinnan virheestä oppineena Lakanen suunnisti varmasti ja eroa hopealle yltäneeseen Lynxin Aapo Leskiseen tuli reilu minuutti. Naisten kisan voitti Kenian Gladys Cherono ajalla 2.19.25. MM-sarjan kärjessä hän kasvatti eron pahimpaan uhkaajaansa Rosbergiin 48 pisteeseen. Lewis Hamilton (vas.) sai kuohujuomakastelun Suzukan palkintokorokkeella Sebastian Vetteliltä. Röyhkeydessäänkin Hamilton näytti mestarin mallia. Ylivieska: Viikkokilpailu: MA-lk: 1) Pekka Marjakangas KalKe-90 1301, 2) Kari Löfbacka Star Bo 1279, 3) Kalevi Leinonen Star Bo 1187, 4) Jarmo Koskela KalKe-90 1182, 5) Teuvo Turtiainen Rkm-89 1018. Vaativa maasto tarjosi kilpailijoille monipuolista ja vaihtelevaa suunnistusta aina korpikallioista mäntykankaisiin. Pistetilanne: 1) Rossi 263, 2) Lorenzo 249, 3) Marc Marquez Espanja, Honda 184, 4) Iannone 172, 5) Bradley Smith Britannia, Yamaha 143. Siinä missä tuplamaailmanmestari Fernando Alonso purki kiukkuaan kisan aikana, siinä vuoden 2007 F1-valtias Kimi Räikkönen etsi neljännestä sijastaan hyviä puolia. B-lk (7): 1) Juhani Rajaniemi KalKe-90 1133, 2) Mauri Salminen KalKe-90 1132, 3) Heikki Kononen Rkm-89 1111, 4) Joni Alahautala KalKe-90 1110, 5) Maija Leinonen Star Bo 1100, 6) Ilmo Vaaranmaa Star Bo 1076. Kimetton ME on 2.02.57. Hän on 5?000 metrin kaksinkertainen olympiaja MM-mitalisti. kierrokselle, kunnes Bottaksen toisen varikkopysähdyksen myötä Ferrari ampaisi ohi. –?Ei ollut vauhtia tänään, Bottas huokaisi. Jäljellä on viisi gp-kilpailua, ja Hamiltonin kolmas maailmanmestaruus on lähellä. D50 3,9 km (37): 1) Annika Viilo TP 44.15, 23) Pirkko Ekdahl NiS 1.14.38, 24) Päivi Lassila RasTiimi 1.15.51. –?Toinen stoppi tuli liian myöhään. MM-historiassa kahdeksan voittoa tai enemmän on riittänyt kauden päätteeksi maailmanmestaruuteen. Kaikki toimi ok. H60 5,2 km (70): 1) Markku Pietikäinen JoKu 48.57, 48) Markku Vesisenaho SievSi 1.25.24, 50) Sauli Joki VetU 1.27.00, 63) Hannu Pöyhönen VetU 1.59.31. 800€. H40 7,9 km (62): 1) Petri Saari VaajTe 55.46, 17) Hannu Niemelä RasTiimi 1.11.02, 18) Sami Löfbacka KP-V 1.11.12, 60) Jani Leppäniemi VetU 2.01.55. H55 5,8 km (75): 1) Rolf Helander OuHu 54.40. Naiset 21 km: 1) Richardsson Camilla VIS 1.23.28,4, 2) Häger Emely IFN 1.40.33,1, 3) Portin Laura Uusikaarlepyy 1.45.45,6, 4) Stenman Nina Luoto 2.01.27,0, 5) Engstrand Lena Team Helga 2.03.20,8, 6) Anttila Minna KP-V 2.17.37,2, 7) Englund Johanna 2.26.13,7. H20 8,3 km: (43): 1) Santeri Silvennoinen KR 1.00.07, 14) Anssi Koirikivi RasTiimi 1.10.02, 26) Joonatan Kivelä PerhKi 1.23.17
Venla soittaa uruilla kappaleen, jossa hän esittelee samalla jalkion käyttöä. –?Viime aikoina on puhuttu siitä, että onko urkumusiikki ei ole enää tätä päivää. Kansalaisopiston urkukurssilaisia on kokoontunut opetustilaansa kirkon urkuparvelle. Ei aivan tavallista joka kansalaisopistossa. Kokemattomalle se näyttää mahdottomalta, mutta Venla Typpö on jo taitava. Urkumusiikki on kuin onkin tätä päivää Kun Riikka Haapamäki otti toukokuussa yhteyttä Kannuksen kansalaisopistoon ja ilmoitti, että urkukurssille saattaisi olla muutama innokas oppilas, kansalaisopistosta ajatukselle näytettiin heti vihreää valoa. ALK. –?Ensin jalkiot otetaan mukaan, kun soitetaan yhdellä kädellä. Se tekee hyvää sielulle, hehkuttaa Riina Nurmimäki. Seurakunta hyötyy kurssista siten, että mukana on otollisia kanttorin sijaisia seurakunnan tilaisuuksiin. Soittaessa ajantaju katoaa Oppilaiden mukaan ajantaju katoaa urkuja soittaessa. Sekin on jo haastavaa, varsinkin vasemmalla kädellä. Se olikin yksi peruste lähteä kurssille. Viulunsoittoa harrastava Liinu on soittanut aiemmin sähköuruilla, mutta kirkkourkuja hän on kurssin myötä päässyt kokeilemaan ensimmäistä kertaa. Haapamäki opiskelee parhaillaan musiikkipedagogiksi, ja kurssilta hän saa materiaalia opintojaan varten. Jos saa jäädä kirkkoon soittamaan viimeisenä oppilaana, siinä menee huomaamatta pari tuntia, kertoo Venla Typpö. Liinu Niemi-Korpi, Venla Typpö, 16, ja Riina Nurmimäki mainitsevat kurssin tavoitteekseen ainakin kehittymisen jalkion käytössä. KP/JUHA SALLINEN Urkumusiikki tekee hyvää sielulle. –?Urkumusiikki on rauhoittavaa. –?Minä olen tästä aivan innoissani. Aivan kuin siinä olisi monta soitinta. Haapamäki on mielissään siitä, että urkukurssista hyötyvät monet osapuolet. Kurssille otettiin mukaan kymmenen oppilasta, eivätkä kaikki halukkaat päässeet mukaan. Uruissa on monia ääniä, ja soittaa voi aina sellaisilla äänillä, jotka sopivat kappaleeseen, miettii Liinu NiemiKorpi. Tosin hän itse toteaa, että pianonsoittoa harrastaneelle urut, ja varsinkin jalkio, olivat askel haastavampaan suuntaan. Kannuksen kansalaisopiston urkukurssin opettaja, seurakunnan vs. Urkujensoitosta innostuneiden oppilaiden määrä yllätti kurssin ohjaajankin, Kannuksen seurakunnan vs. Joku ei ole soittanut uruilla koskaan, mutta esimerkiksi Riina Nurmimäki on toiminut kanttorin sijaisenakin. Haapamäki vahvistaa, että jalkion opettelu vaatii istumista kirkossa urkujen äärellä. –?Uruissa on hienoa monikerroksellisuus, yksi soitin vastaa koko orkesteria, hän lisää. Kaikki kurssin oppilaat ovat kuitenkin jo päässeet kokeilemaan pikku hiljaa jalkion käyttöä, kukin tasonsa mukaan. Tasovaatimuksena kurssille oli pianonsoiton alkeet ja nuotinlukutaito. –?Minäkin olin netissä painamassa nappia heti kello 13.30 sinä päivänä, kun ilmoittautuminen kansalaisopiston kursseille alkoi, nauraa kurssille tullut Riina Nurmimäki, joka on ammatiltaan musiikkiin erikoistunut luokanopettaja. kanttori Riikka Haapamäen alkusyksystä. Elias Niemi-Korpi, 15, taas kävi viime kesänä rippikoulun, jossa hän innostui urkujen soitosta. ARK 9 – 18, LA 10 – 14. –?Tykkään soittaa tosi paljon uruilla. Haapamäen oppilaiden taso vaihtelee. Urkukurssilaisten taitoja pääsee kuulemaan vielä kuluvan syksyn aikana, sillä he aikovat järjestää kirkossa konsertin ennen joulua. Urkumusiikki on rentouttavaa ja rauhoittavaa. –?Ainakin tällä alueella on kanttoreista pulaa. –?Johonkin oli pakko vetää raja, toteaa Haapamäki pahoitellen. Olisi mahtavaa, jos joku kurssilaisista ottaisi tästä ammatin itselleen. kanttori Riikka Haapamäki opastaa urkujensoiton saloja oppilailleen Riina Nurmimäelle (vas.), Elias Niemi-Korvelle, Venla Typölle ja Liinu Niemi-Korvelle. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.9.2015 13 MAANANTAI KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus TJÄREBORG.FI SOITA JA VARAA 09 123 71. –?Kun on tottunut soittamaan kahdella kädellä, tuntui aika vaikealta ottaa siihen mukaan vielä kaksi raajaa, toteaa Typpö, joka soittaa myös huilua. Mutta kurssin suosio kertoo siitä, että kyllä se on, pohtii Haapamäki. Muut ovat Nurmimäen kanssa samaa mieltä. –?Ja tämä kurssi alkoikin sitten juuri sopivasti. Kun alan soittamaan, siinä saattaa vierähtää monta tuntia. Vasen käsi ja vasen jalka tahtovat olla niin hyvät kaverit, että jalka lähtee aina automaattisesti samaan suuntaan kuin käsi, naurahtaa Haapamäki. Kannuksen seurakunta puolestaan lupasi tilat eli kirkon ilmaiseksi kurssilaisten käyttöön. Kurssille osallistunut Liinu Niemi-Korpi, 12, on päässyt näyttämään taitojaan julkisesti jo kolmen opetuskerran jälkeen, sillä hän esitti eräänä sunnuntaina jumalanpalveluksen päätössoiton. 395,Gran Canaria SUORAAN VAASASTA Outi Yli-Arvo KANNUS (KP) Juhlallinen urkumusiikki kajahtaa Kannuksen kirkossa
Erikoisemman vaihtoehdon tarjoaa esimerkiksi paikkakunnan tiedemuseo tai kasvitieteellinen puutarha. Ohjelma . Nimestä voi tehdä anagrammin ja jättää vieraiden tehtäväksi sen ratkaisemisen. Viimeisen neljän vuoden aikana kastaminen on laskenut 7:llä prosenttiyksiköllä. . Miten voi selvitä erosta niin, että voisi taas joskus olla valmis uuteen suhteeseen. Olisiko sinulla asiaa lukijoillemme. . –?Vanhasta täytyy voida päästää irti, jotta voi ottaa kiinni jostain uudesta, ja jotta voi päästää irti, täytyy surra sitä, minkä on menettänyt. Sen jälkeen alkaa leikillisempi osuus, jossa voi olla vaikka tulevan lapsen luonteenpiirteiden arvuuttelua ja sylittelyä. Kirjan avulla oppii tekemään esimerkiksi viiden osion letin?–?tätä voi hyödyntää vaikka pullapitkon tekemisessä, jos omat hiukset ovat liian lyhyet palmikoihin. Sukulaisia varoiteltiin jo odotusaikana, että ristiäisten sijaan on tulossa nimijuhla. Muista . –?Ihannekumppani osaa tyydyttää tarpeitamme riittävän hyvin, ei automaattisesti, vaan omasta pyynnöstämme. . Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi mummola tai maksulliset juhlatilat. Letit opetetaan vaihe vaiheelta selkein valokuvin ja tekstein. –?Kun empirekausi oli ohi, värit palasivat kaikkeen muuhun juhlamuotiin paitsi kasteja morsiusmekkoon. . Vaatii rohkeutta ja uskallusta asettautua jälleen kerran alttiiksi pettymyksen mahdollisuudelle. Juhlassa keskitytään kaikille tärkeään asiaan: toivottamaan yhdessä uusi jäsen tervetulleeksi sukuun ja ystäväpiiriin ja juhlimaan hänen saamaansa nimeä. . Päättäkää ensin juhlien tyyli: Onko se arvokas ja juhlava, romanttinen vai kenties leikkisä. Se näkyi juhlamuodissa, jossa vyötärön paikka oli ylhäällä ja kankaat laskeutuivat valkoisina ja ohuina. Voi pohtia sitä, millaisen kumppanin tarvitsen itseäni täydentämään tai sitä, millainen ihminen saa parhaat puoleni esille. Nimenjulkistaminen . . MAIJU TORVINEN Tervetuloa meille nimiäisiin! VINKKEJÄ ANAGRAMMI NIMESTÄ, NIMIRIIPUS TAI NIMISEPPELE Milloin nimiäiset. . Nimenantamisen aikana voi ripotella lapselle kukanlehtiä elämänpoluksi. Jos juhla on leikkimielinen, antakaa vieraiden arvuutella nimeä. Vaihtoehtoisesti antakaa esimerkiksi isomman sisaruksen ripustaa vauvan kaulaan tilaisuutta varta vasten teetetty riipus tai kiinnittää vaatteisiin koruneula. Äiti Tytti Vilminko ei kuulu kirkkoon. Innostuitko: Uusia letti-ideoita saa tyttöjen instagram-tililtä (@ HairAndNailInspiration). Antakaa lapsen kiertää kummin sylistä toiseen ja jäädä lopuksi sylikumminsa syliin. Empiren aikakaudella 1800-luvun alkupuolella ihannoitiin antiikin jumalattaria. Tilaa Pro-Seremonioiden nettisivuilta kummitodistus, askartele itse tai anna kummeille esimerkiksi kehystetty kuva kummilapsesta. . –?Rakkauden löytäminen ei ole helppoa, mutta kun on mahdollisimman aito ja elää itsensä näköistä elämää, ennen pitkää törmää sopiviin kumppaniehdokkaisiin. On suositeltavaa, että juhlaväki seisoo, kun nimi kerrotaan. Urho-vauvan nimiäiset onnistuivat hienosti. Urho Valdemarin nimiäisiä vietettiin, kun Urho oli kaksi kuukautta vanha. Lapsen huoltajien on ilmoitettava lapsen nimet ja äidinkieli maistraatin kautta väestötietojärjestelmään kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. –?On heitä. Hyvää: Ohjeet alkavat perinteisestä ranskalaisesta letistä ja vaikeutuvat pikkuhiljaa lettikampauksista nutturoihin. Kokeilin tehdä vesiputousletin kaverin hiuksiin, ja se onnistui ilman aikaisempaa kokemusta. Nimen voi paljastaa kakun päälle tehdyssä koristeessa. Puhe voi käsitellä esimerkiksi vanhempien yhteistä historiaa ja kasvatusihanteita ja nostaa esiin toiveita tulevaisuudelle. Jos olette oikein rohkeita, antakaa nimiäisvieraiden valita lopullinen nimi. Suosittua on kertoa isovanhempien ja sisarusten roolista lapsen elämässä. Ruska on tällä viikolla monin paikoin komeimmillaan, mutta lokakuussa lehdet jo putoavat puista. Esittäkää kaksi vaihtoehtoa ja järjestäkää äänestys. –?Vanhemmat pelkäävät sitä enemmän kuin olisi syytä. Milloin ja missä. ELÄMÄ MAANANTAI TERVEYS TIISTAI KULUTTAJA KESKIVIIKKO RUOKA TORSTAI MATKAILU PERJANTAI KOTI LAUANTAI Jenni Räinä Pyöreäposkinen poika näyttää nimensä veroiselta. Kummit . Kummit asettavat kynttilänsä esimerkiksi peilin päälle, märkään sammaleeseen, hiekkaan tai kellumaan vesikulhoon. Tunteiden käsittelylle kannattaa järjestää tilaa ja aikaa. COLOURBOX Lettikirja Laura & Marie: Ihanat letit Otava 2015, 108 sivua. Miten voi löytää uuden rakkauden, jos edellisen kumppanin kanssa on joutunut pettymään. Isovanhempien huoliin kuuluu se, onko siviilijuhla lainkaan juhlava ja heitetäänkö kaikki perinteet roskakoppaan. . . Vieraat voivat valita mukaansa suosikkikuvansa vauvasta. Paula Huvinen Letitä vesiputous kaverisi hiuksiin JUURI NYT Mistä tunnistaa ihannekumppanin. Juhlassa voi käyttää myös ulkopuolista puhujaa. Kummiseremonia voi alkaa sillä, että vanhemmat sytyttävät ison kynttilän, josta kummit ottavat pieniin tuikkuihin tai kelluviin kynttilöihin tulen. Aurejärvi-Karjalainen vinkkaa, että seremoniamestarin roolin voi antaa isovanhemmalle tai lapselle pyydettävälle ei-kirkolliselle siviilikummille. Osaan Suomea on mahdollista tilata Pro-Seremonioiden kautta ammattipuhuja www.pro-seremoniat.. Iäkkäimmille vieraille varataan tuolit. Riikka Marjomaa Ihannekumppaneista puhutaan ja huhutaan, mutta moni on epävarma siitä, onko heitä olemassa. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.9.2015 15 ELÄMÄ YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. Usein nimiäiset järjestetään kotona. Vain sukulaiset ja kummit vai haluatteko, että juhlaväki koostuu pääasiassa ystävistänne. HYVÄ KYSYMYS ”Jotta voi päästää irti, täytyy surra sitä, minkä on menettänyt.” KIMMO TAKANEN SKEEMATERAPEUTTI, MINDFULNESS-KOULUTTAJA Nimenannon yhteydessä voi lapsen päähän laskea esimerkiksi kukkaseppeleen. 020 750 4479, kirsi.panula@kpk.fi KOHDENNA VIESTISI! Elämä-sivu on läsnä arkipäivän asioissa. Myös kristillisessä kastejuhlan elementtejä voi liittää juhlaan, jos se ei loukkaa juhlavieraita. Suhde ei voi kestää, jos emme saa toiselta sitä, mitä eniten tarvitsemme. Jos juhla on kotona, mummolassa tai suvun kesämökillä ja vuodenaika sen sallii, istuttakaa pihalle lapselle nimikkopuu. . Vuonna 2014 kirkon jäseneksi kastettiin noin 2500 ihmistä vähemmän kuin mitä seurakuntalaisia kuoli. Lähetä kysymyksesi teema@lannenmedia.. Suvun perinteinen kastemalja voi olla mukana uudessa roolissa, vaikka kummikynttilöiden maljana tai kukka-asetelman sijoituspaikkana. Siviilijuhliin tietoa ja palveluita tarjoavan Pro-Seremonioiden toimitusjohtaja Anneli Aurejärvi-Karjalainen kertoo, että silti moni vanhempi jännittää, mitä lähipiiri ajattelee lapsen kastamatta jättämisestä. Suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, mahdollisesti jo raskausaikana. Nimiäisissä esitetään usein musiikkia tai lausutaan runoja. Onko ihannekumppaneita oikeasti olemassa. Lapsi voidaan periaatteessa jättää kastamatta vain jos toinen tai molemmat vanhemmista ei kuulu kirkkoon. . –?Huoli on onneksi aivan turha. Usein juhla jakaantuu kahteen osioon. Urhon nimi näkyi myös kakunkoristeessa, joka kiinnitettiin kakkuun kahden tikun varassa. Askarruttaako jokin asia. Samoin kastaminen vaatii, että vähintään toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon. Arvuutelkaa lapsen luonteenpiirteitä tai järjestäkää ominaisuuksien tartuttamisleikki, jossa jokainen juhlaan osallistuja ottaa lapsen syliinsä tai koskettaa häntä samalla nimeten yhden ominaisuutensa, esimerkiksi luonteenpiirteen tai taidon, jonka hän toivoo ”tarttuvan” lapseen. COLOURBOX Ruska. Jos olet aina halunnut juoksennella lehtikasoissa, kohta voit päästä toteuttamaan haaveesi. . Jos ulkopuolista puhujaa ei ole, tilaisuutta ohjaa yleensä toinen vanhemmista. Täytyy vain muistaa, että ihannekumppanin piirteet eivät ole ulkoisia vaan sisäisiä. Millainen on ihannekumppani, skeematerapeutti, mindfulness-kouluttaja, Kimmo Takanen. Usein iäkkäimmät vieraat kiittelevät eniten, kuinka lämmin ja kaunis tilaisuus on ollut. . . –?Aivan aluksi täytyy vain yrittää selvitä, ja sitten pitää rakentaa itsenäinen elämä mahdollisimman hyvälle perustalle. Jos osaaminen riittää, tehkää vauvan alkutaipaleesta lyhyt video tai kuvakooste. Nimiäisperinne on yleistynyt. Urho Valdemar Pentikäisen nimi paljastettiin arvuutteluleikissä, jossa vieraiden tehtäväksi jäi asetella nimen kirjaimet oikeaan järjestykseen. . Ihmisten pitäisi enemmän miettiä sitä, millainen kumppani heille sopii. Kenelle: Letit ovat jälleen tehneet paluun, joten kirjasta saa kampausideoita kuka tahansa trenditietoinen ja sormistaan näppärä letittäjä. Vauvalla voi olla ylllään suvussa perintönä kulkenut kastepuku, mikäli vanhemmat niin haluavat ja se sopii suvulle. Aurejärvi-Karjalainen muistuttaa, että valkoisen kastemekon historia on maallinen. MAIJU TORVINEN Kysy lisää tästä mainospaikasta: Kirsi Panula, Puh. Aurejärvi-Karjalaisen mukaan nimiäiset onnistuvat, koska niissä ei ole mitään ylimääräistä. Yksi vaihtoehto on tilata tilaisuuteen ulkopuolinen puhuja, joka toimii myös tilaisuuden seremoniamestarina. Lämmin ja rento tunnelma toteutui, ja suuret suvut pääsivät kohtaamaan toisensa ensimmäistä kertaa. Ensin täytyy tietää, mitä tarvitsee, ja sitten pitää osata ilmaista se kumppanille. Varsinkin aurinkoisina päivinä kannattaa ottaa kaikki irti väriloistosta. Siviilijuhlissa ei ole pakollista kaavaa, vaan vanhemmilla on vapaus miettiä, mikä on heidän perheelleen sopiva tapa juhlia vauvan nimeämistä. Laittakaa erilaisia kuvia vauvasta pyykkipojilla pitkään satiininauhaan roikkumaan. Eroa ja päättynyttä suhdetta on käsiteltävä, ettei siirrä ongelmia uuteen suhteeseen. Jos ilma sallii, järjestäkää nimiäiset puistossa. –?Ei pidä kiirehtiä uuteen suhteeseen, vaikka se voi olla houkuttelevaa. Viime vuonna lapsista jätettiin kastamatta 27,6 prosenttia, eli yli 15 000 suomalaista lasta sai nimensä ilman kirkollista kastetta. Seremoniamestariksi voi pyytää vaikkapa siviilikummin tai isovanhemman. . Ketä kutsutte. Lähteet: Anneli Aurejärvi-Karjalainen, Pro-Seremoniat, bebes.info, maistraatti Vanhempien kannattaa miettiä ei-kirkollisissa nimiäisissä jo etukäteen tilaisuuden henki ja ohjelma. Mikä: Ihanat letit -kirjassa tanskalaistytöt Laura ja Marie esittelevät erilaisia lettikampauksia kuvaohjeineen. . Toinen vanhemmista voi asettaa lapsen päähän kukkaseppeleen samalla, kun toinen vanhempi kertoo nimen. Aurejärvi-Karjalaisella on 20 vuoden kokemus nimiäisten järjestämisestä, ja hän on kirjoittanut siviiliseremonioista kirjan Perheen omat juhlat (WSOY 1999). Juhlan tyyli . Jokaisessa ohjeessa on myös videolinkki, jonka voi katsoa esimerkiksi älypuhelimella. Juhlavammassa, seremoniallisemmassa osiossa, ilmoitetaan vauvan nimi ja kummit. Teemasivut Keskipohjanmaassa • MA Elämä • TI Terveys • KE Kulu aja • TO Ruoka • PE Matkailu • LA Ko. . Ihminen suojelee itseään, jos hän on kokenut aiemmin pettymyksiä. Kuolleiden määrä ylitti kastettujen määrän ensimmäisen kerran vuonna 2013. –?Lapsi saa päättää itse myöhemmin, haluaako liittyä kirkkoon, Vilminko kertoo. LUVUT KASTETUT
02.30 Leipää ja kalaa (u). YLE RADIO SUOMI 05.00-06.30 Melkein hereillä. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. Hero klo 20.00 Castle Kausi 9, 1/12. 14.30 Toivon tripla. RADIO DEI 104.3. 22.05-22.50 Kuusi kuvaa professori Kalle Michelsenin elämästä. 13.33-14.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 12.55-13.00 Suomi tänään. 12.0314.00 Myteriet. 12.00-12.03 Yle Nyheter. 22.00-22.05 Yle Uutiset. 07.30-07.40 Yle Uutiset. 07.10-07.30 God morgon Svensk. 14.00 Toivon lauluja. 10.05-11.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 09.03 Raatihuone (u). 09.32-10.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 00.00-02.00 Arkisto: Ajatteleva, aktiivinen nuoriso. 10.03-11.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 08.1008.12 Urheiluradio. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 11.30-11.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 18.5519.00 Parasta aikaa. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 07.03-08.00 Succémorgon. B. 07:02 Sor: Divertimento kahdelle kitaralle E-duuri (Rohkaisu). 15.0015.05 Yle Uutiset. 13.02-17.00 YleX Jälki-istunto. 07.30-07.35 Regionala nyheter. Miten kuurosta pojasta kasvoi huippulentopalloilija. 00.0501.00 Yöradio. 18.03-19.00 Fonden. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 11.33-12.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. RADIO EXTREM 99.7. 04.00-06.00 Arkisto: Pori-ilmiö!. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Pookin päivä. 15.30-15.33 Regionala nyheter. 19.3020.25 Vegatoppen. 13.30-13.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 11.50-12.00 Lyssna! Berättelser: Sista utvägen. 08.00-08.03 Yle Nyheter. 20.05-20.06 Sää. 12.05 Toiveiden tunti. 10.03-10.55 Ajantasa: Suora linja. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 13.30 Puolimatkan mietteitä. 08.32-09.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. nland. 18.50-18.55 Merisää. 21.35 Elämänkoulu. 06.00 Pookin aamu. 18.00-23.10 Iltaklassinen. YLEX 94.0 ja 96.1. 07.10-07.12 Urheiluradio. 17.40-18.00 Äänivaltainen Eurooppa. 10.0010.03 Yle Uutiset. 12.30-12.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 10.00 Viikon puheenaihe. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 15.33-16.00 Radiohuset. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 07:32 Diepenbrock: Kolme balladia (Christoph Prégardien, tenori, ja Rudolf Jansen, piano). 19.05-20.00 Parasta aikaa. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 13.03 KOMIA PÄIVÄ. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 22.35 Lähellä ihmistä – Lähelle Jumalaa. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 19.55-19.58 Arkisto: Vanhanlinnan kaivaukset Liedossa. 12.00 Hilpeästi hanurilla. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 17.40 Puolimatkan mietteitä. 07.45 Sykettä Israelista. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 20.02 Elämä on. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.0312.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. YLEX 06.30-06.31 Yle Uutiset. 17.30 HYVÄÄ ILTAA POHJANMAA. 08.3008.35 Regionala nyheter. 21.05-22.00 Vega Visor. 16.48-17.00 Yle Puhe esittää. 08.30-08.40 Yle Uutiset. 20.35 Leipää ja kalaa. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 16.00-16.03 Yle Nyheter. 16.0316.48 Sari Valto. 13.0214.00 Jari Keränen. 10.0010.03 Yle Uutiset. 15.35-16.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 17.10 Hartaus. 07.32-08.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 07.0007.03 Yle Nyheter. Taikurin oppipoika. 07.00 Aamuhartaus. 18.30-20.30 Urheiluilta: Jalkapalloa. 18.30-18.50 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 08.50 Päivän blogi. 07.30-07.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 00.0000.05 Yle Uutiset ja sää. 16.33-17.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 18.0018.03 Yle Uutiset. 09.30-09.31 Yle Uutiset. 17.03-18.00 Stiftelsen. 17.06-18.00 Päivä tunnissa. 17.00 Matin MusiikkiMakasiinir Jazz-Extra. 04.59-05.00 Yöradio. 00.00-06.30 Yöradio. 11.0311.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 06.35-06.54 God morgon Svensk. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 01.00 Tunti Lauran kanssa. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 09.00-09.03 Yle Nyheter. 15.5515.58 Yle News. 18.00 Hengellinen ilta.studiossa Lappajärven seurakunnan edustajat. nland. 22.05-23.03 Jari Keränen. 14.05 Viikon levy. 18.00-18.03 Yle Nyheter. (Ars Nova/Bo Holten). 10.55-11.00 Pikkujuttu. 11.57-12.00 Päivän mietelause. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Viikon levy (u). 19.03-19.50 Radioteatterin valiouusinta: Hamsterit. TERO KYLLÖNEN/YLE TV1 klo 18.30 Akuutti Joulu ilman pukkia. JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 21.00 Ilkan verkkokatsaus. 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 12.12-12.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 16.02 Tunti Lauran kanssa. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 03.00 Raatihuone (u). 03.54-04.00 Yöradio. 09.05 Päivän kupletti. 12.33-12.45 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 08.40-09.00 Puheen Aamu. 19.15-19.30 Aftonandakt. TV2 klo 18.05 Doctor Who RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 10.03-12.00 Supernova. 16.30-16.33 Yle Uutiset KeskiPohjanmaa. 19.07 Kuorotuokio. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 20.25-20.50 Nordiskt fönster: Vetenskapsradion Språket. 21.40-21.50 Urheiluradio. 18.03-18.50 Parasta aikaa. 09.30-09.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 15.0315.30 Radiohuset. 19.0022.00 YleX Jatkot. 06.31-10.00 YleX Aamu. 11.03-11.50 Familjeliv. 15.00-15.03 Yle Nyheter. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 14.03-16.00 Puheen Iltapäivä. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 09.10-09.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. koska ne ovat vastuussa suurimmasta osasta niitä. 13.00 Pookin iltapäivä. 09.02-09.30 Puheen Aamu. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 06.30-06.40 Yle Uutiset. 11.0313.00 YleX Etusivu. 05.00-06.30 Melkein hereillä. 07.10-07.44 Aamusoitto. . Lentokoneet pysähtyvät taivaalle kuin seinään. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 08.20-08.30 God morgon Svensk. 07:17 Biber: Partita n:o 1. 09.05-09.10 Urheiluradio. 06.54-07.00 Andrum. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 17.00-17.03 Yle Nyheter. 06:40 Tuntematon: Messu, 5-ääninen a cappella. Yle Uutiset ja sää. 09.1009.16 Andrum. 12.10-12.12 Urheiluradio. 06.56-07.00 Päivän mietelause. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 18.50-19.00 Iltahartaus. 16.30-16.33 Regionala nyheter. 13.0313.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 15.45 Pala Konttista. 17.00 Uskon ilta. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. Claran apua kaivataan kipeästi, sillä Maa on kadottanut yhteyden Tohtoriin. 11.0011.57 Välilevyjä. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 16.45 Radiossa huomenna. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 12.4512.55 Merisää. RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 17.20-18.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 17.00-18.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 08.03-08.30 Puheen Aamu. 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 14.03-15.00 Radiohuset. 22.50-23.05 Arvassalo ry: Nuppi on tärkein!. 14.00-14.55 Näistä levyistä en luovu: vieraana Sulasolin toiminnanjohtaja Virpi Häyrinen. 21.00-23.00 Musikrepubliken. 15.00 Toivon päivä. 12.00 Alueuutiset. 23.10-06.00 Yöklassinen. 21.03-21.05 Sportradion. 08.0008.10 Yle Uutiset ja sää. YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 07.15 Raamattuavain. 15.03-16.00 Stiftelsen. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 20.50-21.00 Melodiradion. 09.10 Juttuja meiltä ja muualta. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. nland. 08.03-09.00 Succémorgon. 10.45 Viikon levy. 07.4008.00 Puheen Aamu. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 13.0314.00 Tack och lov. 15.3015.35 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 16.15-16.17 Urheiluradio. 17.00-17.01 Yle Uutiset. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 10.03-11.00 Regional förmiddag. 22.15-23.00 Filmmagasinet. 08.12-08.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 1133 Akuutti vierailee kuulolähetyksessä Antti Ropposen luona. 20.00-21.10 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 12.50 Päivän blogi. Castle ja Beckett suunnittelevat ensimmäistä yhteistä jouluaan. 16.00-16.14 Yle Nyheter med sport, väder och båtvädret. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 22.00-00.00 YleX Encore. Vaan tietääkö Clarakaan Tohtorin liikkeistä yhtään enempää. 21.50-21.55 Merisää. 23.1006.00 Yöklassinen.. 15.15 Päivän porilainen. 20.06-21.00 Parasta aikaa. 18.0018.03 Yle Uutiset. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 02.02-03.00 Yöradio. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 18.0321.00 X3M Kväll. 07.35-08.00 God morgon Svensk. 20.30-22.00 Puheen Ilta. 11.00 Keskipäivän tasaus. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 08.00 Neropatti. 15.00 Iltapäivän polkka. 16.1716.30 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 07.50-07.59 Aamuhartaus. 10.0010.03 Yle Uutiset. YLE RADIO VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 08.00-08.03 Yle Uutiset. 16.00 Tekniikkaparkki.. 02.00-02.02 Yle Uutiset. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 09.0009.02 Yle Uutiset. 18.03-18.30 Urheiluilta: Olympiaradio. 09.00 Alueuutiset. 06.30-06.35 Regionala nyheter. 23.00-00.05 Rockmåndag. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 11.00-11.03 Yle Nyheter. YLE X3M 06.00-07.00 Succémorgon. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 16.33-17.00 Radiohuset fortsätter. 10.03-11.00 Puheen Päivä. 06.32-07.00 Radio KeskiPohjanmaan aamu. 18.00-18.03 Yle Nyheter. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN koirilla on uskomaton kyky tunnistaa hajuja. 12.30 Suolapala. 16.14-16.30 Radiohuset. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 16.45 Ravivihjeet. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 14.00-18.00 Päiväklassinen. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 09.0310.00 Succémorgon. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 01.02-02.00 Yöradio – Kasaritunti. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 21.55-22.00 Suomi tänään. 21.1022.00 RSO:n muusikoiden kamarimusiikkiesityksiä. 02.00-04.00 Arkisto: Markku Pölönen, Timo Koivusalo ja Martti Suosalo. 07.30 Aamuhartaus. 06.06-06.30 Morgonmusik. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 06.4007.00 Puheen Aamu. 15.05-15.55 Kultakuume. 12.10-12.55 Historiasarjoja. (Julian Bream ja John Williams). 10.00-10.03 Yle Nyheter. 14.03-15.00 Ajantasa. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 07.12-07.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 17.20-17.40 Luontovalokuvan jäljillä. 08.3008.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 22.05-23.00 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 18.00-18.15 Kuunnelman esittely: Hamsterit. 19.30 Matkalla. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 12.40 Viikon teos. 14.03-15.00 Stiftelsen. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. YLE OULU RADIO 98.4. 12.05-12.25 Puheen Päivä. 09.16-10.00 Regional förmiddag. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. 20.0320.05 Urheiluradio. 20.55 Lohdutussanoja elämän taistelussa. 23.03-00.00 Yöradio. 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä. 11.03-12.00 Puheen Päivä. 17.30 -. (Tafelmusik Baroque Soloists). 21.35-21.40 Novosti Yle. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 06.50 Viikon teos. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 23.0323.55 Päivä tunnissa. nland. Sitä ennen he saavat ratkaistavakseen taivaalta pudonneen joulupukin tapauksen. 03.02-03.54 Sekahaku – Kalevi Pollari. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. mikä ei ole mikään yllätys.... MAANANTAINA 28.9.2015 KESKIPOHJANMAA 16 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 06.30-06.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 14.00 Terveysuutiset. 09.31-10.00 Puheen Aamu. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 06.25-06.56 Aamusoitto. 07.00 Parempi huomen. 16.00-16.03 Yle Uutiset. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 12.25-12.30 Alivaltiosihteeri. 12.0012.05 Yle Uutiset. 15.0015.03 Yle Nyheter. 08.20 Kisa. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, osa 47. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 18.00 Alueuutiset. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 21.10 VOA. 12.01-12.03 Yle Nyheter. 07.00-07.02 Yle Uutiset. 20.35 Alueellista ohjelmaa. Weiss: Konsertto d-molli (Richard Stone, luuttu, ja Tempesta di Mare -kamariork.) 06:16 Telemann: Sarja viola da gamballe, jousille ja continuolle D-duuri (Akademie für Alte Musik Berlin/Siegfried Pank). 15.00 Alueuutiset. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 07.02-07.30 Puheen Aamu. 17.01-19.00 Uuden musiikin iltavuoro. nland. 16.03-17.00 Stiftelsen. 23.00-00.00 Kaff ekvarnen. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 10.55 Viikon teos. YLE PUHE 06.00-06.30 Yle Puhe esittää. 19.03-19.05 Urheiluradio. 08.3509.00 God morgon Svensk. 07.10 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ). 17.00-17.06 Yle Uutiset. 18.35 Lasten oma hetki. 15.05-15.30 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 04.02-04.59 Jake Nymanin Popradio. 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,09 e/puhelu + pvm)
20.00 Vem vet mest?. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.05 Simpsonit (12). 23.00 Sportnytt. 05.00 Rapport. 19.00 Historia: Natsikoodin ratkaisija. Liv 05.00-06.30 Ennustaja-TV. 00.20-00.45 Deittikamera. 11.00 Malou efter tio. 06.30 Jalkapallo: MLS-liiga, San Jose Earthquakes Real Salt Lake, USA. (U) HD 22.45 Yle Uutiset. Kk: Timo Varpio. 23.00 Tulossa: Tripla. 18.15 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. 11.30 Världens Barn i Go’kväll. 04.45 Borgias. 18.30 Sverige idag. 05.05 Gomorron Sverige sammandrag. 21.00 Criminal Minds. 07.15 Nanny (S). 8/10. 21.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 00.55 Jalkapallo: Eurogoals. 21.00 21.00 Rauhassa – Maija Vilkkumaa. Ohjaaja Edgar Wright ja komediatähti Simon Pegg suuntasivat zombikomediansa Shaun of the Deadin jälkeen Sandfordin uneliaaseen taajamaan. 23.15 Tappavat suhteet. 12.15 Sportspegeln. 3/18. Inspiraatio. 23.40–00.35 Newsroom (7). 18.00 Bimbo Oy. Illan ohjelmassa on haastateltu eri-ikäisiä englantilaisnaisia. Englantilaisdokumentti antaa Välimeren aurinkorantojen romansseissa sydämensä menettäneille naisille äänen. Näyttelijöiden vuoksi se on hilpeätä seurattava. KIRSIKKA ARKIMIES Se oli lomarakkautta ensisilmäyksellä Naiskonstaapeli 56 TV1 klo 17.10 ???. Kuurosta pojasta kasvoi huippulentopalloilija. lmsklubben engelska. 21.00 Suomen täydelliset venäläisnaiset (7). 17.15 Greyn anatomia (12). Direkt. (U) 11.00 Yle Uutiset. (Suomi 2013) Hot Fuzz TV5 klo 21.00 ???. 17.45 MasterChef Australia. 02.55 Akuten. JIM 05.00-06.35 Ennustaja-TV. 22.00 Rikkaiden panttilainaamo. 00.00 Loop ja Me Naiset esittää: Olisinpa tiennyt. (U) 13.58 Uusi päivä (S). Nuori komea muukalainen on vannonut rakkauttaan hämmentyneelle turistille loman päätteeksi. 15.30 Hurja remontti. 00.10 Kadonneet. Mieleen nousevat valtameren takaiset kohtalotoverit sarjoista Mad Men ja Agentti Carter. 15.00 Tanssin superäidit. 14.30 X Factor UK. HSTV:n Uutisraportti, viikon uutisaiheista ammentava satiirinen talk show, nähdään myös myös Nelosella. 8.20 Viidakkojytä (S). . 00.35 Roba (12). 18.20 Nyhetstecken. 290. 16.30 Täydelliset naiset (7). 11.00 SVT: Världens Barn – uppdraget. 13.45 Holby City. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 08.55 Sverige idag: Meänkieli. 01.45 Verisukulaisia. 18.00 Historia: Henrik VIII ja Anna Boleyn. 11.30 Näin meidän perheessä. 21.00 Efter Nio. 14.00 Monster Jam – International Racing and Freestyle. 05.10-06.00 Kadonneet (7). Tyylillistä lähisukua puolestaan on samaan aikakauteen sijoittuva Hakekaa kätilö. Johan siitä kemut saadaan. 23.50 TV4Väder och nyheter. 00.50 Maatilan prinsessa. 02.35 Nyhetstecken. 00.25-00.25 Hero-lyhäri: This is my Office. 20.30 Vintergatans väktare. 02.30 Huippumalli haussa. 21.45 WATTS. 01.40 Teknavi. 07.30 Onnenarpa. 7.00 Taitoset. 19.15 Ritari Ässä (12). 03.20 Sverige idag. Hero 10.15 Kyttäputki: Castle (12). Hyvät hyvästit. Sympaattisesta jääkiekkoilijasta tehtiin sympaattinen dokumentti. Sitäkin somemmalta tuntuu, kun Napoleon lopulta ponnistaa vastaiskuihin. 14.55 Friends with Better Lives (S). 18.30 Akuutti. 23.30 Ekonominyheterna. 13.45 Skavlan. 00.09 Uusi Kino: Etääntyvä Jumala (S). 09.00 Hurja remontti. 00.00 Jalkapallo: Eurogoals. 07.50 Suomen kaunein mökki. 08.45 Timmy ja haltijakummit. 06.51 My Little Pony. Cashin menopelit. 23.15 Cat?sh – deittihuijarit. 10.45 Rokkarit vuorilla. 15.25 Salatut elämät (S). Direkt. 22.20 Salaa raskaana. Direkt. 08.22 Prätkähiiret. 17.10 Naiskonstaapeli 56 (12). 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00-11.00 Lemmen viemää (7). 22.39 Kulturnyheterna. 09.45 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. Tavallisesta tarinasta poikkeavat kertomukset ovat kiinnostavia. Liian lähellä. lmsklubben engelska. 03.00 Rapport. 18.58 HS-sää. 07.13 Chuckin ja ystävien seikkailut. 11.00 Frasier (S). 18.00 BUUklubben: Kiia ja kissa. 12.55 Huijari pilasi elämäni. 18.00 Deittikamera. 23.00 TV4Nyheterna. 15.00 Yle Uutiset. 13.30 70’s show (7). (U) 14.27 Uusi päivä (S). Direkt. 21.55 Elokuva: Max Payne. 20.00 Kauppaneuvos Jethro. 12.15 Jalkapallo: MLS-liiga, Toronto Chicago Fire Soccer Club, Kanada. 08.50 Hurja painonpudotus UK. 23.50 SVT: Vintergatans väktare. 20.45 Oddasat. 18/18. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.55 Voitolla yöhön. 23.05 Domstolen friad eller fälld?. 16/19. 112. 7.14 Mohvelit (S). 11.50 Saitureiden säästövinkit. Henkilöhistoriaa riittää junnuvuosista NHL-kauteen 2012– 2013. Tarina on tuttu. 19.30 Salatut elämät (S). Insestin ja pedo?lian vastaisen yhdistyksen puheenjohtaja, lastenlääkäri Pirjo Rantakari kaappaa seitsemänvuotiaan tytön suojelukseensa epäillessään, että tämä on joutunut insestin uhriksi. Soratien päässä. 22.00 Tuhkimotarinoita – Tyttöjen ilta. He eivät ole kuitenkaan jääneet kokemuksensa uhreiksi, vaan moni on osannut kääntää asian hyödykseen. 13.50 Kultakuume. 21.00 Elokuva: Dynamiitti-Napoleon (7). 20.00 Närbild. 10.30 Unelmamökki. 23.20 SVT: Din släktsaga. (Britannia 2007) PEKKA ERONEN Tosinörtti äityy vastaiskuun ELOKUVAT JON Hederillä (keskellä) on hyvä sydän, erikoinen tyyli, vähän ystäviä ja lemmikkinä laama elokuvassa Dynamiitti-Napoleon. 16.55 Extreme Makeover Weightloss. #tuhkimotarinoita HD 23.15 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16). Elämä uusiksi. 1/24. Pelkkää päähän potkimista ei kauaa jaksaisi, ja niinpä konstaapeli tietysti saa sovinismista ennen pitkää pieniä ja vähän suurempiakin voittoja. 17.55 Äntligen hemma. 18.00 Emmerdale (S). 07.36 Juliusapina. Pienen budjetin teinitarinasta tuli menestys, joka sai kolme MTV Award -palkintoa ja tuotti lopulta siihen sijoitetut roposet takaisin melkein 90-kertaisesti. 12.30 SVT: Siri Derkert – jag var omöjlig. 17.00 Aivopelit. naali, Pietari, Venäjä. 07.45 Akvaariomestarit. 05.40 Sändningsuppehåll.. 20.15 Sporten. 16.40 Ou Nou! 15/15. 16.00 Jalkapallo: MLS-liiga, San Jose Earthquakes Real Salt Lake, USA. 00.20 SVT: Aktuellt. Teemu Selänne käy pahemmin kaartelematta läpi uraansa, tähtihetkiänsä ja perheasioitaan. 14.45 Yllätystuunaajat. 00.59 SVT: Kulturnyheterna. Miksi 55-vuotiaat saavat potkut. 271/386. Kalaniemi. (U) 13.00 Kioski: Mamu-Suomimamu. 7.21 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 06.00 Rapport. 12.00 Blogistania: Palomiehen morsian. 18.55 Loop Looks: Teppo TEBIAN Lakaniemi. 21.00 Vetenskapens värld. 20.00-20.54 Kauneuden monet kasvot. 13.30 SVT: Sportspegeln. 7/10. 20.50 Hero-lyhäri: This is my Office. 13.10 Viestejä tuonpuoleisesta. Rottaongelma. 20.00 Hittikärpänen. 10.00 Monday Mornings (12). 18.40 Breaking Amish: Los Angeles (S). 07.05 Gomorron Sverige sammandrag. 20.15 Jalkapallo: MLS-liiga, Sporting Kansas City Seattle Sounders FC, USA. Kepeänä, muttei liian imelänä – kuin kuppi kello viiden teetä ilman yliannosta sokeria. 14.55 Koirakuiskaaja. 10.45 Ruotsin salaiset huoneet. 13.15 Tennis: ATP-turnaus, . 16.25 Halv åtta hos mig. 22.00 Aktuellt. 19.50 Det söta livet sommar. 12.40 Blue Bloods (12). 00.05 Historian salaiset kansiot (7). 20.30 Halv åtta hos mig. 19.00 Jalkapallo: MLS-liiga, Montreal Impact DC United, Kanada. Suorassa lähetyksessä haastateltavina uuden romaanin julkaiseva So. 21/61. 20.30 Intohimon uhrit. 20.30 Siskonpeti (7). 19.00 Världens fakta: Kärlek som förändrade historien. TV2 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. 23.45 Line of Duty. 22.00 Heja Sverige. 15.10 Yle Oddasat. Aarne Tarkas oli vanhan Suomi-elokuvan ohjaajista amerikkalaisin, ja tässä komediassa hän irrotteli ydinosaamisalueellaan. 7.10 Sohvatiikerit. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 19.05 Komediaputki: Happy Endings (7). 09.20 Kort. 02.45 24 Vision. 17.00 Pikku Kakkonen. 00.05 Jalkapallo: MLS Highlights -makasiini. 23.05 SVT: Sportnytt. 23.35 Sporten. Uudet jaksot alkavat. 22.50 Kotikatsomo: Pintaa syvemmältä (7). . SVERIGES TV4 06.50 Nyhetsmorgon. 22.00 Ängelby. 00.30 Jalkapallo: Football Greatest. 00.05 Rapport. 07.25 Transformers Rescue Bots (7). 00.50 Loop Looks: Teppo TEBIAN Lakaniemi. SVERIGES TV2 07.00 Rapport. Pää pyörällä. 08.50 TV Shop Tvins. 17.00 Walker, Teksasista (12). 07.25 Gomorron Sverige. 14.45 Jalkapallo: MLS-liiga, Montreal Impact DC United, Kanada. O: Lenka Hellstedt. 09.50 Tavaa ja voita. Joillekin lomarakkaus on tuonut kosketuksen omaan naiseuteen, virkeän bisneksen tai unelma-ammatin. 21.50 Yle Uutiset. 01.10–01.55 Bates Motel (16). 12.15 Superhamstraajat. naali, Pietari, Venäjä. Törkeä kohtelu on vaikeaa katsottavaa. Biohakkerin kosto. 21.25 Paula Zahn ja murhien motiivit. 1/12. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 03.40 Atleterna. (Suomi 2001) Sel8nne Sub klo 21.00 ??. 00.10 Six Degrees of Separation. 03.50 24 Vision. Naisnäkökulmasta suututtaa ja miehenä hävettää. Ja takaa-ajoja, tulitaisteluita ja räjähdyksiä. N: Irina Björklund, Samuli Edelmann, Eva Röse, Roope Karisto, Baltasar Kormakur, Yorick Van Wageningen. 19.30 Poikamiesboksi (S). 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. Direkt. 13.05 SVT Forum. O: Aarne Tarkas. Häiden jälkeen naiset ovat kuitenkin saaneet huomata naineensa miehen ohella kokonaisen suvun. 3/10. 07.35 Onnenarpa. 16/19. 19.00 Rapport. 03.15 Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (7). Roban poliisit taipuvat huonosti uusiin kontrolloituihin toimintatapoihin. 16/18. Direkt. 22.00 Lätkävaimot (S). Häät. 16.50 Jodie Marsh: Bodaushormonit. 22.40 Kyttäputki: Castle (12). 20.30 Simpsonit (12). 23/26. 02.45 Wentworth. 20.00 Jon ja Kate +8 (7). 14.45 Pilanpäiten. TV5 06.45 Nanny (S). 13.05 Hurja remontti. 03.3004.22 Pahuuden ytimessä. 21.00 Vem tror du att du är?. 23.00 Hottikset (S). Janen puheille ilmaantuu poliisi, joka uskoo jahdanneensa samaa surmaajaa jo pitkään. 1/5. 18.00 Yle Uutiset. 20.20 TV4Vädret. HD 16.50 Novosti Yle. 12.35 Lauran matkakuvia: Tukholma. 08.50 Kerrostaloelämää (7). 14.45 Atleterna. 13/24. Teksasin aksenttia hilpeästi tavoitteleva Leo Jokela ja Englannin liigaa seuraava reipas Tommi Rinne edustivat Tarkaksen tapaan Suomi-le?assa uuden ajan hahmoja. 18.35 Terapian tarpeessa (S). 23.15 Fotbollskväll. 22.25 MTV Sport Uutiset. Direkt. 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. Irina Björklund ja Samuli Edelmann täydentävät rooleissa toisiaan jo ulkoisesti, mutta hallussa on tunnepuolikin. 289. 12.30 Fame (7). 10.00 Rullaavat tytöt (S). 17.20 Drottninglandet. 09.30 Muisti: Huutolaiset. 01.40 Britannian alamaailma. 08.00 Tennis: ATP-turnaus, . (U) 16.05 Kimppakolmoset (12). 02.55-05.00 Ennustaja-TV. FRII 08.00 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. Sub 06.00 Voittostudio. 23.35 Scorpion (12). Apteekkeja säädellään erittäin tarkasti, mutta kuka valvoo apteekkien sivubisneksiä. 17.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 09.30 TV Shop Tvins. 22.20 Päivän sää. 00.15 Poikamiesboksi (S). 19.00 Lyödään ällikällä. 21.55 Urheiluruutu. 23.30 Los Angelesin tatuointitarinat. 16.10 Nanny (S). 04.50 24 Vision. 06.15 Fråga doktorn. 15.00 Lucky Dog en andra chans. 01.45 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. 18.00 Myytinmurtajat. 18.45 Uutiset. 15.40 HS Uutisraportti. Pikkukaupungin pojalla on aika monta asiaa, jotka estävät häntä varsinaisesti paistattelemasta ikätovereiden tai vastakkaisen sukupuolen suosiossa: pälyilevä katse ja paksut rillit, nököhampaat ja monta nälvijää, taipumus noloihin tilanteisiin ja suuret luulot itsestään. (12). 21.00 Jean-Paul Gaultier, intohimona vaatteet. 06.29 FOX Kids: Pound Puppies. 15.10 Malibu Country (S). 18.30 Oddasat. (U) 12.10 Vielä virtaa (S). 22.50 Svenska hemligheter. 6.52 Oiva-nallen oivallukset (S). 18.55 HS-uutiset. ”Ainoa tehtävänne on tukea miehiä, jotta he voivat tehdä oikean poliisityön”, korostaa esimies. 03.3005.00 Ennustaja-TV. 13.30 Pilanpäiten. 09.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Jon Heder on 17-vuotias übernörtti nimeltä Napoleon. 17.25 Minun Berliinini. 7.55 Kaapo (S). 14.15 Deittikamera. 23.15 5D: Matkamuistona mies. TV1 05.55 Kuningaskuluttaja. 00.55 Elementary. 20.00 Uusi päivä (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 02.00 American Chopper. 00.45 Bones (16). 12.00 Korealaisen keittiön aakkoset. 08.35 Fame (7). 20.05 Erilaiset perheet. 12.55 Miami Ink. 09.10 Wipeout. 15.25 Hundcoachen. (Suomi 1962). 03.05 Sportnytt. Sinne nimittäin turhankin tehokkaaksi osoittautunut lontoolaiskonstaapeli Nicholas Angel passitetaan – pois tilastoja pilaamasta. 00.00 Leijonan luola USA. 00.05 HS Uutisraportti. 15.55 Epäkelvot deittikumppanit. 14.20 Hulluna sinuun (7). 13.50 Talent UK. 23.00 Suomen Tulli. 15.40 American Chopper. Direkt. 01.00 Ajan hidastajat. 02.4006.00 Voittostudio. 19.00 Maailman övereimmät juhlat (S). Jared Hessin pienen budjetin komedia kehtaa sanoa erittäin epäamerikkalaisen totuuden: kaikki eivät voi olla aivan parhaita. (USA 2004) Älä nuolase TV1 klo 13.10 ???. 14.00 SVT: Babel. 17.40 70’s show (7). Osa 492. Mihinkään komedian liitoon Dynamiitti-Napoleon ei räjähdä, mutta pikku hiljaa katsoja alkaa olla valmis äänestämään pikemminkin Napoleonia kuin Pedroa. Toisaalta arjen pieniin ja vähän suurempiinkin sankaritöihin voi ponnistaa ihan luuseripohjaltakin. Kaksi kokenutta elokuvanäyttelijää pystyy niin tuoreeseen yhteispeliin, ettei pakollinen hittilistan renkutuskaan siinä taustalla paljoa haittaa. 21.05 Chicago P.D. 11.10 Formula 1: osakilpailu. Lenka Hellstedt ohjasi Kata Kärkkäisen romaanista elokuvan, jossa yksinhuoltaja Millan pitkään jatkettu teiniikä katkeaa leski-isä Akiin ja tämän välkkyyn pikkupoikaan. 14.00 Candice sisustaa. 22.00 Heroes (16). 21.30 Dokumenttiprojekti: Naapurit (S). 16.10 Frasier (S). 20.30 Rapport. 19.30 Hell’s Kitchen. 16.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. (U) 20.57 Kuningas Matti: Viikon Scooter. (Minä ja Morrison/Suomi 2001). 23.55 Elokuva: Vihollisen keskellä – Kolumbia. 21.00 Sel8nne (S). Jethro armeijan harmaissa! 20.58 Keno. 1950-luvulle sijoittuva sarja kertoo brittiläisen poliisiaseman ensimmäisestä naispoliisista ja tämän kamppailusta ajan seksistisiä asenteita vastaan. 19.30 Regionala nyheter. Direkt. 3/6. 12.35 Hem till gården. Yle Teema 04.00 Teematieto. 02.30 Jalkapallo: MLS-liiga, Montreal Impact DC United, Kanada. Onko kyseessä sattumanvarainen surma vai suunniteltu teko. Mielenkiintoista olisi saada samalta porukalta Sel8anteen seurantadokumentti joskus vuosikymmenen kuluttua. 16.30 Noin viikon uutiset. 14.50 Terapian tarpeessa (S). 02.00 Rapport. 18.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. (U) HD 19.30 Kioski: Aleksi´s wonderland. 13.00 Rapport. Heidän takataskuissaan ei ole korttakaan vanhan polven heinäkasahommeleista. 15.15 Kadonneet (7). (Suomi 1962) Minä ja Morrison Nelonen klo 21.00 ??. 09.52 Kort. 10.40 Emmerdale (S). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Mutta kuten alussa vihjasin, jälkeä alkaa syntyä. 01.00 Villiruoan valtiaat. Millaista se on ja mitä Nawelille kuuluu nyt. 08.25 Hillitön hotelli: Vaihtooppilaat (7). 01.35 Frasier (S). 5/9. 20.00 Kyttäputki: Castle (12). 14.05 Oho, olen raskaana! 15.00 FriiD: Täydellisten rouvien salattu elämä. 19.45 Fråga doktorn. 23.05 Poliisit – kotihälytys (12). 02.05 Kylmäverisesti sinun (12). 20.55 Urheiluruutu. 20.00 TV4Nyheterna. 52/100. 22.00-22.29 Muotokuvassa: Thomas Wallgren. naali, Pietari, Venäjä. 13.40 Amazing Race. Vantaa. Tyttöni mun. 19.13 Kulturnyheterna. Mistä melu syntyy ja milloin kuulo pitäisi suojata. Peli tehdään selväksi heti. 17.05 Inför Morgans mission. 01.55 Genikampen. 20.30 Panttilainaamo. 01.50 Blue Bloods. 12.00 Maailmanlopun odottajat. 14.40 Malibu Country (S). lmsklubben tyska. kongressi. 18.55 Vardagspuls. 17.10 Gomorron Sverige sammandrag. 53/100. 00.30 Good Wife (S). 20.30 Yle Uutiset. 01.00 Seksileikeistä ensiapuun. 05.45 Sverige idag. Oksanen, muusikko Chisu sekä entinen rikostoimittaja, kirjailja Harri Nykänen. 09.15 Kort. . Italia kutsuu! 14.40 Mitä tänään syötäisiin. Syvään veteen. . Vaikea valinta. 01.45 24 Vision. 03.45 WATTS. Suruttomassa veijaritarinassa huoltoaseman apumiehet tekeytyvät amerikkalaisiksi öljymiljonääreiksi, jotta pääsisivät rikkaisiin naimisiin. 09.00 Popreel. 19.35 Komediaputki: Happy Endings (S). 07.00 Bubble Guppies (S). 17.45 Eskimonuorten pako. 17.30 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. 13/24. Avoimempi on kohdekin. 20.30 Bussi. 16.45 Pilanpäiten. 01.35–05.30 Voittostudio. . Direkt. Seurauksena on ollut muutto toiseen maahan, nopeat häät tai kiihkeä kirjeenvaihto. Lapsen etu. 06.00 Studio55.fi. 22.00 Mäkihyppy: Kesä-GP, HS 94, Hinzenbach, Itävalta. 10.50 Onnenarpa. HD 20.00 MOT: Apteekkien uusi rahasampo. 15.45 Åsa-Nisse slår till. (U) 10.00 Murdochin murhamysteerit (12). (U) 12.30 Blogistania: Kasper Diem. 18.00 Huippumalli haussa. 16.00 Arto Nyberg. 4/8. 23.10 TV4Nyheterna. Yksi Frasier, kaksi tarinaa. (U) HD 00.10 Ypäjä. 21.00 21.00 Roba (12). 15.05 Yle News. Voisi päätellä, että DynamiittiNapoleonilla oli tilausta. 01.30 Ajan hidastajat. Toiset ovat saaneet talon meren äärellä, liudan lapsia ja kivan anopin. 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Ikäero, erilainen uskonto, kielivaikeudet tai kulttuuritausta eivät ole intohimoista suhdetta vaivanneet, ainakaan aluksi. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 17.05 SVT Forum. 17.00 24 h Jerusalem tunneittain. Pikkukaupungin rauhaa, vihreätä idylliä, perinnetaloja, kukkasia... 20.00 Rillit huurussa (S). Erikoislähetys kuulosta. . 11.00 Världens Barn uppdraget. 09.45 Kort. 16.30 Hurja remontti. Tyylitajuinen huijari tekee ostoksia Mauran luottokortilla, ja Maura järjestää väijytyksen yhdessä Angelan kanssa. 4/18. 02.05 Vem vet mest. Kiihkeän rakastumisen, itsepetosten ja romahduksen hetket ovat yhtä kirpeitä kaikki. Nykyään Nawel edustaa suomalaista vientiyritystä arabimaissa. 01.20 Elokuva: Karate Kid (12). 05.00 Jalkapallo: MLS-liiga, Sporting Kansas City Seattle Sounders FC, USA. 00.2004.00 Teematieto. 10.05 Hyvää huomenta Karita! 10.30 Autiotalojen aarteet. 04.45 Ängelby. Yle Fem 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 21.00 Elokuva: Hot Fuzz (16). 21.00 21.00 A-studio. 2/11. Maailmanlopun ennustukset. 10.30 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. 4/10. Tienposkesta löydetään hengiltä hakattu mies. 00.20 Maatilan prinsessa. Direkt. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 28.9.2015 17 TELEVISIO Dynamiitti-Napoleon Hero klo 21.00 ??. 7.04 Pingu (S). lmsklubben franska. Salamia suussa. 7.41 Oktonautit (S). 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 04.40 Inför Morgans mission. 02.10 Lainvalvojat (7). 13.30 Uusi päivä (S). 06.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 08.00 Hot Wheels. 01.00 Greyn anatomia (12). 10.10 Emmerdale (S). 22.35 Rizzoli & Isles (12). 02.35 Naismurhatutkijat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 01.45 Koirakuiskaaja. 03.45 Beauty and the Beast. 00.45 Looking for Fidel. 15/30. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com EUROSPORT SUOMI 04.00 Mäkihyppy: Kesä-GP, HS 94, Hinzenbach, Itävalta. 15.45 X Factor UK. 02.3503.20 Pomo piilossa. 19.25 Sportnytt. Kuulokoje on harvinainen apuväline, vaikka ikäkuulo vaivaa monia. 20.10 Las Vegas (7). 11.30-11.45 SVT: Världens Barn i Go’kväll. 13.00 Alaskan poliisit. 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. Kansalaisrohkeus palkittiin. Äidin ja pojan välinen naHD MTV3 05.30 Aamusää. 13.50 Deittikamera. 23.45 Uusi Kino: Pompeijin viimeiset päivät (S). SVERIGES TV1 07.00 Rapport. . 04.00 Rapport. 19.20 Päivän sää. 08.00 Astral TV. (U) 12.39 Vielä virtaa (S). 18.30 Taivaallista menoa: Elämää syövän kanssa. 13.10 Hem till gården. 15.00 Huima konttihuutokauppa. Miltä tuntuu palata maahan, jossa on sisällissodan aikana joutunut tappolistalle. 18.20 Kultakuume spesiaali. 03.00-03.52 Heroes (16). (U) HD 00.40 Kioski: Aleksi´s wonderland. 06:25 Ylen aamu-tv:n otsikot. 18.30 Leijonan luola USA. Vieraana kansanedustaja ja tutkimusja kehitysjohtaja Jyrki Kasvi 06.25 Huomenta Suomi. Mukaan lähti pitkä liuta kovan luokan brittinimiä: muun muassa Nick Frost, Timothy Dalton, Olivia Colman, Bill Bailey, Steve Coogan, Bill Nighy ja Martin Freeman. 19.50 Keno. 17.00 Rapport. Kutonen 07.10 Yllätystuunaajat. 12.00 Anthony Bourdain minilomalla. 17.15 Team Ahma (7). O: Joona Tena. 21.00 Kockarnas kamp. 04.15–05.00 Ennustaja-TV. 09.55 TV Shop Tvins. 14.30 Candice sisustaa. 17.10 Hulluna sinuun (S). 22.45 Världens Barn. JANNE KAAKKO Naispoliisi ei tyydy teenkeittäjäksi ROMANSSIT roihuavat Välimeren aurinkorannoilla naisturistien ja paikallisten miesten välillä. Jos joku Hollywoodin toimintaohjaaja eksyisi tekemään BBC:lle brittiläistä maalaiskomediaa, se taitaisi näyttää tältä. 16.00 Neljät häät Amerikassa. 12.45 Doobidoo. Vaikka päähenkilö kohtaa arjessaan ihmisluonnon alhaisimpia puolia, säilyy sarjan yleisilme optimistisena. 17.00 Yle Uutiset. 02.00 Mestariampuja. Tirkistelyn makua ei voi välttää, niin tuttavallisesti haastatellut suhteistaan kertovat. HERO NELONEN 5D: Matkamuistona mies TV5 klo 23.15 ?. Niin, ja laama sekä t-paita, jossa lukee ”Vote for Pedro”. 21.55 Looking for Richard (12). 23.00 Tennis: ATP-turnaus, . 00.55 Bron. 19.45 Inför Morgans mission. Samat sanat pätevät Elina Saloon ja Leni Katajakoskeen. 10.00 SVT Forum. 11.15 Mäkihyppy: Kesä-GP, HS 94, Hinzenbach, Itävalta. 11.00 Koirakuiskaaja. Jalkatyöhön naista ei kaivata, sillä roistojahdissa hän olisi pelkkä rasite ”luonnostaan suojeluhaluisille” miehille. 09.30 Moottoriurheilu: Makasiini. 05.25 24 Vision. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 04.35-05.59 Sky News. 11.05 Maailman parhaat kalapaikat. 15.45 Kyttäputki: Castle (12). 3/4. 22.55 Nyhetssammanfattning. IRINA Björklundin esittämä Milla kuvittelee vihdoin löytäneensä onnen Akista (Samuli Edelmann) elokuvassa Minä ja Morrison. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 28.9. 17.30 Engelska Antikrundan. 14.10 Pomo piilossa. (U) 13.10 Älä nuolase (S). 09.05 LIVE: Tiedä ja Voita. Direkt. 03.30 American Chopper. 18.05 Doctor Who (12). 17.25 Miami Ink. 11.05 Pisara. 20.55 Regionala nyheter. 15.55 Halv åtta hos mig. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut. 06.25 Ylen aamu-tv. FOX 06.00 Sky News. 08.05 American Chopper. Esitysajankohta arki-iltapäivisin on näin ollen sopiva. 15.00-16.00 SVT: Janne Schaffer – en musikresa. 21.00 21.00 Elokuva: Minä ja Morrison (16). Suuresta surusta kasvaakin voimavara. 15.00 Lentoturmatutkinta. 01.06-01.15 SVT: SVT Nyheter Stockholm. 04.05 Agenda. 19.00 Ypäjä. (U) 15.05 SuomiLOVE. 7.32 Jari ja Kari (S). HD 11.10 Alzheimer-valssi. 19.00-19.55 Ranskalainen kylä (12). 10/11. Nelonen 05.05–06.30 Ennustaja-TV. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.00 Spartacus: Kirottujen sota (18). 09.05 Studio55.fi. Laulaja, lauluntekijä Hanna Ekola. 12/16. 00.00 Brottskod: Försvunnen. 288. . N: Kari Hietalahti, Aku Hirviniemi, Leena Pöysti, Riku Nieminen, Tiina Lymi, Ilari Johansson, Mari Perankoski, Rauno Ahonen. 19.05 Maailman hauskimmat kotivideot. Ei ohjaaja JP Siili kyennyt hymistelyjä täysin välttämään, mutta tuli Sel8nteesta pari piirua rohkeampi ja rohevampi kuin Kuningas Litmasesta. 00.35 Criminal Minds (16). 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 3/12. 22.46 Regionala nyheter. 11.45 Sverige!. 01.00 FIA WTCC: Vakioautojen MM-osakilpailu, Shanghai, Kiina. 20.00 Valheen vangit (12)
–?Me emme näe suurena riskinä, että turvapaikanhakijoiden mukana tulisi Suomeen erityisen vaarallisia ihmisiä, Kilpeläinen jatkaa. Kun illan Allegro saapuu Suomesta, kyydistä purkautuu ensin metroasemalle vauhdilla suuntaavia venäläisiä, sitten suomalaisia, jotka jäävät arpomaan taksikyytiä. Asiantuntijat terrorismiin erikoistuneen IHS Jane’s tutkimuskeskuksen johdolla ovat pitäneet mahdollisena mutta epätodennäköisenä, että vaarallisia ihmisiä saapuisi turvapaikanhakijoiden seassa. Kenties optimistisimman arvion antoi syyskuun alussa Venäjän valtiovarainministeriö, joka ennusti maan talouden alkavan elpyä viimeisellä vuosineljänneksellä. Supon mukaan joukossa on myös turvapaikanhakijoita. Aho kertoo olleensa yhteydessä myös suojelupoliisin Supoon, koska vihapuheen ja hyökkäysten määrä suomalaista mediaa vastaan on kasvanut hänen mielestään huolestuttavasti sosiaalisessa mediassa. Lisäksi aasialaisten määrä on kasvussa. Vuoden aikana ennustettavaa on ollut vain Putinin ikääntyminen. Tieto kotibileistä oli levinnyt ja paikalle oli saapunut ulkopuolisia nuoria. Vaikka heittely jatkuu, ei matkailualan tilanne ole täysin toivoton. Tilanne laukesi, kun poliisi sai puolenyön maissa ilmoituksen vahingonteosta ja häiriökäyttäytymisestä ja saapui paikalle selvittelemään vahinkoja. Tuomarilantietä ajanut punainen henkilöauto törmäsi naiseen ja kaasutti paikalta pois. Supon vastuulla on seuloa henkilöt, jotka voisivat vaarantaa kansallista tai valtion turvallisuutta. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamisena. Miesjoukko yritti tunkeutua taloon kaasun avulla Tampereella LAHTI (STT) Jalkapallotähti Jari Litmasen patsaalle puettiin sunnuntain vastaisena yönä rasistisen äärijärjestö Ku Klux Klanin asu, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Iida Tikka PIETARI (STT) Nikolai Mihailov nojailee bussin ovenkarmeihin Pietarin Suomen juna-asemalla ja vartoo. Lahden Hennalassa järjestettiin perjantain vastaisena yönä turvapaikanhakijoiden vastainen mielenilmaus, jossa muun muassa heiteltiin ilotulitteita ja kiviä. Näkyy Supon tarkkailtavien listalla Suojelupoliisissa näkemys asiasta on aavistuksen pessimistisempi kuin Poliisihallituksessa. Poliisi on saanut yleisövihjeen alueella olleesta mustasta E-sarjan Mercedes Benz -autosta, jonka ympärillä oli ollut 4–5 huppareihin sonnustautunutta nuorta miestä. Meillä ei ole tietoa tällaisesta toiminnasta. Bussinkuljettaja Nikolai Mihailov lastaa turistien tavaroista bussiin Pietarin Suomen juna-asemalla. Mihailov ajaa Suomeen enää pari kertaa kuukaudessa. Turussa lauantaina parikymmentä turvapaikanhakijaa tunkeutui luvatta pääpoliisiasemalle ulkomaalaistutkinnan eteistiloihin. –?Selkeä muutos on, että ennen uhkaukset ovat kohdistuneet mediaan, esimerkiksi Yleen, mutta nyt ne kohdistuvat henkilöön, Aho sanoo lehdessä. Pitkä tyhjäkäynti kasvattaa riskiä Rekisteröinnit ja ulkomaalaisvalvonta ovat viime viikkoina työllistäneet poliisia ja muita viranomaisia runsaasti. –?Jos tilanne jatkuu pitkään samankaltaisena, hakijoiden määrä pysyy suurena, prosessi venyy ja ihmiset ovat vuoden tai kaksi vastaanottokeskuksessa, varmasti sitten ajan myötä häiriöiden riski saattaa kohota, Kilpeläinen sanoo. Kilpeläisen mukaan eri puolilla Suomea on lisäksi potentiaalisia yksinäisiä toimijoita kuten joukkosurmaa ihannoivia ihmisiä, joita on pidettävä silmällä. Kuljettaja yritti alkusammutusta yhdessä huoltoasemalta tulleen toisen henkilön kanssa kahdella jauhesammuttimella, mutta alkusammutus ei tehonnut. Seuraavaksi matka vie Pietarin lentokentälle ja kotia kohti. Venäjän keskuspankki ilmaisi tällä viikolla erimielisyytensä. –?Itäsuomalaisten yrittäjien mukaan juuri valuuttamyrsky on ollut pahinta, sillä se vaikeuttaa ennakointia, kertoo MaRan ekonomisti Jouni Vihmo. Pidämme laajamittaisen soluttautumisen riskiä pienenä, Kilpeläinenkin sanoo. Ministeriö ennusti samalla ruplan vahvistuvan alkuvuodesta, vaikka myönsikin, että kaikki riippuu pitkälti öljyn hinnasta. Henkilöauto paloi Pyhäjärvellä TAMPERE (STT) Tampereen keskustorilla sattui lauantai-iltana vaaratilanne, kun päihtyneen oloinen mies kaasutti autollaan päin väkijoukkoa. Kaikkiaan juhliin kertyi illan mittaan noin 50 nuorta. Poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen sanoo, että turvapaikanhakijoiden virran aiheuttamaa uhkaa Suomen turvallisuudelle on liioiteltu. Hän on puhunut asiasta keskusrikospoliisin kanssa, mutta mitään toimenpiteitä ei ole tehty. Kultavuosina kymmenisen vuotta sitten hän kuskasi rajan yli ja takaisin parhaimmillaan neljä bussilastillista viikossa. Väärää rahaa liikkuu Pietarsaaressa SEINÄJOKI (STT) Joukko nuoria riehui sunnuntain vastaisena yönä kotibileissä Kärjen kaupunginosassa Seinäjoella. Keskuspankki ei esittänyt arviota öljyn hinnasta ja ruplan kehityksestä, mutta monet venäläisanalyytikot ovat esittäneet teorioitaan. Ei koske pakettihinnoiteltuja silmälaseja. Nuoret riehuivat kotibileissä Seinäjoella PYHÄJÄRVI (KP) Etelän suunnasta tullut traileria vetävä henkilöauto alkoi kärytä Vaskikellon risteyksessä 4-tiellä varhain sunnuntaiaamuna. Terroriteot ovat olleet joko Euroopassa pidempään oleskelleiden tai alueella syntyneiden käsialaa. –?Mauton pila, millaista en hyväksy missään tapauksessa, sanoi kaupungin liikuntasihteeri Vesa Painilainen STT:lle. Ei ainakaan keskiluokka, vain yläluokka voi vielä matkustaa, Mihailov sanoo. Joitakin järjestyshäiriöitä on ollut vastaanottokeskuksissa tai niiden läheisyydessä. Matkailuyrittäjät pelkäävät suunnan jatkuvan. –?Esimerkiksi Somalian kriisin aikaan vuosia sitten väitettiin, että äärijärjestö al-Shabaab soluttautuu ja värvää leireiltä taistelijoita ja lähettää Eurooppaan. Tunkeutujia oli poliisin mukaan kolmesta viiteen kappaletta. SS: Journalistiliitto kertoo toimittajien tappouhkausten yleistymisestä TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! Erä naisten ja miesten kävelykenkiä VAIN 29,• Aco terveyskengät • Juhlakenkiä • Talvikenkiä • Avokkaita • Kävelykenkiä • Kumisaappaita • Ortokenkiä • Työja terveyssandaaleja VAIN TIISTAINA 29.9. Poliisi kehottaa kauppaliikkeitä tarkkaavaisuuteen vastaanottaessaan setelirahaa. Rupla on aivan liian heikko. Ainakin yksi lapsi altistui kaasulle. Vuonna 1959 syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta. (06) 831 1665 tai 831 1608 Avoinna Kallentorilla Ma Pe 9.00 17.00 La suljettu Ajanvaraus helposti verkossa www.nakomestari.. Kukaan ei ole varma, miten ruplan käy jatkossa, ja ennusteet vaihtuvat päivittäin. Se näkyy myös Pietarissa Suomen asemalla. Poliisin mukaan omakotitalon sisätilat sotkettiin ja hajotettin täydellisesti. Autoilija ajoi naisen päälle suojatiellä ja pakeni paikalta PIETARSAARI (KP) Tämän viikon aikana on väärennettyjä 20, 50 ja 500 euron seteleitä tarjottu kauppaliikkeisiin. ESS: Jari Litmasen patsas puettiin Ku Klux Klan -asuun Lahdessa. Venäläisen Travel News -uutisportaalin mukaan varaukset tehtiin vielä vuosi sitten noin 10 viikkoa ennen matkaa, kun nyt matkasta päätetään vain 4–6 viikkoa etukäteen. He ovat käyneet Itämeren-kiertueella Helsingissä, Tukholmassa ja Tallinnassa. Mihailov ei odota tilanteen kohentuvan: hänen mielestään on päivänselvää, että niin kauan kuin rupla ei elvy, eivät bussitkaan täyty. Sivulliset kiskoivat miehen ulos autostaan ja pitelivät häntä aloillaan, kunnes poliisi tuli ottamaan hänet kiinni. –?Ei täältä matkusteta enää minnekään euroalueelle. Supo katsoi, ettei asiassa ole tapahtunut varsinaista muutosta mutta vihapuhe on tullut netin vuoksi aiempaa näkyvämmäksi. Aasialaisten lentokenttäkuljetukset työllistävät hänet toistaiseksi, ruplan elpymistä odotellessa. Kaikki ovat vähän yli 60. Sisäinen turvallisuus ei Kilpeläisen mukaan ole ainakaan turvapaikanhakijoiden puolelta uhattuna. Euroopassa ja Suomessakin on varoiteltu Isisin ja muiden äärijärjestöjen taistelijoiden voivan soluttautua maanosaan pakolaisvirtojen vanavedessä. Rekisteröinti ja selvittely on hidasta, ja Suomessa on tälläkin hetkellä joukko paperittomia ihmisiä. Rikosnimikkeinä on poliisin mukaan tällä hetkellä törkeän ryöstön yritys ja törkeä kotirauhan rikkominen. Tervetuloa! KUOMAN LENKKAREITA TANSSIKENKIÄ ÁAMUTOSSUJA TARRALENKKAREITA E Er Er Erääää na na naiis is istttt äääätttt d nd ndaal aaleja eja KUOMAN LENKK dd ll jj KAREITA ÁAMUTOSSUJA KAREITA tte te tennn Á Ä kkäv ävel elyk yk y en enki ki en en kk y Sie Sie Sievi vi vi, A A A Si i * Etu voimassa silmälasien ostajalle. Poliisi ei pitänyt heitä yleisölle vaarallisina. ESPOO (STT) Espoon poliisi pyytää yleisöltä lisätietoja viime keskiviikkoiltana sattuneesta liikenneturmasta. VARAA AIKA OPTIKOLTA puh. Rikosilmoituksia ja ilmoituksia järjestyshäiriöistä on kuitenkin tehtailtu suunnilleen entiseen tahtiin, vaikka maahan on tullut lyhyessä ajassa paljon uusia ihmisiä. Monikymmenpäinen väkijoukko oli kokoontunut torille seuraamaan SM-rallin palkintojen jakoa. Kuljettaja irroitti trailerin vetoautosta.Tämä toimenpide esti pakettiauton syttymisen. Kuva valkoiseen huppuun ja kaapuun puetusta patsaasta kiersi muun muassa Twitterissä. Häntä kuullaan paraikaa, kertoo rikoskomisario Jari Kinnunen. Mihailov ajaa työkseen venäläisturisteja Suomeen ja takaisin. Poliisihallituksen Kilpeläisen mukaan turvapaikanhakijoiden joukossa saattaa olla yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi syyllistyneet rikoksiin kotimaassaan. Anekdootti huvitti Venäjällä vielä vuosi sitten, mutta nyt kansalaisten hymyt ovat hyytyneet. Suomessa lasketaan olevan noin 300 ihmistä, joilla on kytköksiä terroristiseen ja aseelliseen toimintaan ulkomailla. Normaalihinnan maksat kehyksestä, toisesta linssistä ja linssien työstä. Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle henkilöauto oli täyden palon vaiheessa. MAANANTAINA 28.9.2015 KESKIPOHJANMAA 18 LYHYESTI Janne Huuskonen HELSINKI (STT) Turvapaikanhakijoiden virran aiheuttamaa uhkaa Suomen turvallisuudelle on liioiteltu, sanoo poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen Poliisihallituksesta. Turistimäärät muista EUmaista ovat nousussa, ja esimerkiksi saksalaisturistien yöpymismäärät Suomessa kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan tammi-heinäkuussa kymmenellä prosentilla. Nyt töitä ei meinaa riittää millään. Vintage -henkeen -henkeen Syksyn kuuma kehystrendi. Kolme neljä epäiltyä oli sunnuntaina alkuillasta yhä karkusalla. Myös pakolaisia vastustavat mielenosoittajat ovat pidelleet kylttejä, joissa on viitattu muun muassa Isisiin. Tämän Suojelupoliisin seuraaman joukon koko on kymmenessä vuodessa yli kuusinkertaistunut. Keskuspankin mukaan talouden supistuminen jatkunee vielä useamman kvartaalin. Liikkeellä olleista seteleistä puuttuvat aidot vesileimat sekä setelin sivussa oleva hologrammi. Venäläisten viisumihakemusten, yöpymisten ja tax free -ostosten määrät seurailevat ruplan kurssimuutoksia. Synkimpien arvioiden mukaan öljyn hinta painuu vuodenvaihteeseen mennessä 35 dollariin – ja vie ruplan kurssin mennessään. –?Joukkosurman ja koulusurman ihannoijista suurin osa on Suomessa syntyneitä ja kasvaneita. Poliisijohto pitää pelkoa turvapaikanhakijoiden joukkoon soluttautuneista terroristeista turhana Supo asteen pessimistisempi: Ennakoi riskihenkilöiden määrän nousua Vaarallisimmat yksilöt löytyvät muualta Janne Huuskonen HELSINKI (STT) Turvapaikanhakijat eivät ole Euroopassa syyllistyneet terrori-iskuihin, huomauttaa poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen Poliisihallituksesta. Samaa pelkäävät myös matkailuyrittäjät rajan toisella puolella. Tule Tule ihastelemaan! ihastelemaan! VARAA AIKA NÄÖNTUTKIMUKSEEN optikolle tai silmälääkärille TAMPERE (STT) Miesjoukko yritti tunkeutua väkisin omakotitaloon Tampereen Rautaharkossa iltapäivällä. Supon viestintäpäällikkö Jyri Rantala sanoo, että terrorismiyhteyksien takia tarkkailtavien listalla on jo pitkään ollut joukossa myös turvapaikanhakijoita. Jopa 37 prosenttia yrittäjistä uskoi, että turistimäärät putoavat yhtä jyrkästi kuin alkuvuonna. Toukokuun lopulta ruplan arvo on lähtenyt taas heittelevään laskuun, tosin suunta saattaa vaihtua hetkellisesti päivittäin. Aamulehti kertoo, että silminnäkijöiden mukaan mies vaikutti hyvin päihtyneeltä. Lopulta junasta purkautuu joukko korealaisturisteja, jotka suuntaavat kohti bussia. Talossa syntyi myös huomattava vesivahinko. Nikolai Mihailov ryhtyy pakkaamaan matkalaukkuja bussin säilytystilaan. On merkkejä, että turvapaikanhakijoiden osuus kohdehenkilöiden ryhmässä kasvaa, kun turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyy, Rantala sanoo. LEHTIKUVA/IIDA TIKKA Venäläisten väheneminen huolestuttaa idässä Ruplan tulevaisuudesta monta teoriaa Iida Tikka PIETARI (STT) –?Barrelillinen öljyä, dollari ja Putin tapaavat baarissa. Odotettavissa jyrkkää laskua Venäläiset ovat yhä suurin matkustajaryhmä Suomessa, mutta tätä menoa eivät kauaa: pelkästään tammi-heinäkuussa venäläisten yöpymisten määrä laski Tilastokeskuksen mukaan yli 40 prosenttia viime vuoden samasta ajanjaksosta. Hänen mukaansa tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he tekisivät rikoksia Suomessa. Matkailuja ravintola-alan työmarkkinajärjestö MaRan hiljattaisessa jäsenkyselyssä reilut kolme neljäsosaa vastaajista uskoi venäläisturistien määrän vähenevän ennestään loppuvuonna. Osa käyttäytyi aggressiivisesti, ja poliisi vei kaksi putkaan. Mihailov ajaa työkseen venäläisturisteja Suomeen ja takaisin. Venäläismatkailijat odottavat nyt mahdollisimman kauan ennen kuin varaavat matkansa. Lahdessa Litmas-patsaan pukemisesta valkoiseen ei ilahduttu. Kuljettaja kertoo usean matkanjärjestäjän yhdistäneen voimansa puoli vuotta sitten, jotta matkalaisia saataisiin kasaan tarpeeksi bussikuljetuksia varten, mutta sekään ei ole auttanut. Sitä hän tekee nykyään jatkuvasti: odottaa. –?Se on luonnollista, koska suurin osa heistä tulee radikaali-islamistisen terrorismin tukialueilta. Lapsille on järjestetty kriisiapua. Sen sijaan öljybarrelin hinta on sahannut jo alle 50 ruplan, dollari taas hiponut hetkittäin 70 ruplaa. He käyttivät poliisin mukaan kaasua pyrkiessään sisälle taloon, mutta pääsivät vain eteiseen asti. Turmassa loukkaantui nainen, joka oli ylittämässä suojatietä lähellä Tuomarilan junaasemaa. Palolaitos sammutti tulipalon vedellä, ohjasi liikennettä ja siirsi lopuksi palaneen auton tien pientareelle ja trailerin viereisen huoltoaseman pihaan. Rattijuoppo kaasutti päin väkijoukkoa Tampereen keskustorilla KUOPIO (STT) Toimittajille lähetetyt tappouhkaukset ja muut vihapostit ovat yleistyneet, kertoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho Savon Sanomissa. Yksi osallistujista oli Ku Klux Klan -asussa. 1 etu/silmälasit. Heti kun kurssi hetkellisesti koheni toukokuussa, shoppailijoita saapui rajan yli ostoksille. –?Meillä on muutaman vuoden ollut huoli Irakiin ja Syyriaan taistelualueille matkustaneiden ihmisten paluun mahdollisesti muodostamasta uhasta. Ryhmään kuuluvat ihmiset edustavat yli kymmentä kansallisuutta ja etnistä taustaa. Mies kaasutti kovalla nopeudella päin väkijoukkoa, mutta ihmiset onnistuivat väistämään eikä henkilövahinkoja tullut. Auto jarrutti voimakkaasti ja pysähtyi väkijoukon keskelle. Turvapaikanhakijoiden taustoja aletaan selvittää, kun heidät on rekisteröity ja heidän henkilöllisyytensä on viranomaisten tiedossa. Yrittäjille se tarkoittaa ongelmia, kun sesonkiin yritetään varautua. Osa kantasuomalaisista on puolestaan kunnostautunut rasistisessa liikehdinnässä. klo 10-17 Kokkolan Urheilutalolla Vapaudentie 1 Sievi, Ajavat Pomer ym. Asunnossa oli kolme murrosikäistä lasta ja kaksi miestä. Se on kuitenkin ryhmä, joka pystyy matkustamaan Suomeen laillisia reittejä. Poliisi on ottanut kiinni parikymppisen miehen, jonka osallisuutta tapahtumiin selvitetään