. . . . Koska ne ovat tulleet pääosin julkisiksi, ei virheellistä menettelyä voi korjata muuten kuin järjestämällä uusi kilpailu. . . Niihin on Stakesin erikoistutkijan Esa Österbergin mukaan reagoitu hämmästyttävän samansuuntaisesti ja -suuruisesti kaikkialla Suomessa. Jätehuoltoyhtiöiden hankintarengasta kielletään toteuttamasta hankintaa valitsemansa yhtiön kanssa 500 000 euron uhkasakolla. . Käräjäoikeus katsoi, että häviön aiheuttama suuttumus oli puukotuksen syy. . .20 Radio . . . EK:n lähtökohtana ovat edelleen erittäin maltilliset yleiskorotukset ja yrityskohtaiset erät. . Niin ikään hankintarenkaan puheenjohtaja Ulf Brandt sanoo, ettei ole ratkaisusta tietoinen. Päätös lopetti pitkään kestäneen arvailun Summasen jatkosta. . . . Ensi vuoden ennuste on jo 10,8 litraa. LOKAKUUTA 2004 Sisältö Sääennuste Sivu 14 HELSINKI (STT) Suomen jääkiekkoliitto päätti keskiviikkona vapauttaa Raimo Summasen maajoukkueen päävalmentajan tehtävästä. . . . . Sivu 14 Nykäselle yli kaksi vuotta vankeutta Elinkeinoelämän keskusliitto on valmis aloittamaan neuvottelut keskitetystä tulosopimuksesta. . Summanen joutui valtaisan kritiikin kohteeksi syyskuun maailmancup-turnauksen aikana, kun puolustaja Janne Niinimaa vetäytyi joukkueesta kesken turnauksen. . . . . . . . Tämä on järjestön mielestä välttämätöntä. . . . .16-18 Tv, sarjakuvat . EK pitää tärkeänä, että suomalaista työmarkkinakäytäntöä muutetaan aiempaa joustavampaan ja yrityskohtaisempaan suuntaan. . . . . . . Englannissa rajoitukset kestivät useita kuukausia. . . . elokuuta. . Kuva: Jukka Lehojärvi TAMPERE (STT) Tampereen käräjäoikeus tuomitsi entisen mäkihyppääjän Matti Nykäsen 2 vuodeksi 2 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. . . . . . Mikäli käräjäoikeus tekee Kosken kannalta kielteisen ratkaisun, hän voi vielä valittaa päätöksestä hovioikeuteen. – Liitto vihelsi pelin poikki. . . . . . Lisääntyneen juomisen haittavaikutuksia pelätään, mutta useimpien niistä uskotaan näkyvän vuosien päästä. . . . Sivu 3 Uusi varmistusjärjestelmä käytössä Noin joka kymmenes lento viivästynyt keskimäärin 17 minuuttia Suureen Fatmi-uudistukseen saatiin viimeisenä lenkkinä Eurocat, joka tarkoittaa tutkaja lentotietoliikennejärjestelmää. . . . Sivu 5 Kalajoen brandi onnistunut Leena Nygård (KP) Viinan kulutus on Suomessa selvästi lisääntynyt. . . . . .12 Kulttuuri . . .3-5 Kotimaa . . . . Saman toteaa yhtiön Espoon pääkonttorista lakimies Markku Leino. .13 Sää . Humalassa ollut Nykänen kiivastui hävittyään kahdesti sormikoukkukilpailun. . . .10 Ulkomaat . .2 Maakunta . . . . . . . . . Jääkiekkoliitto halusi rauhoittaa tilanteen A-maajoukkueen ympärillä. . Poikien mielipiteen haluaa kuultavaksi eduskunnan puhemies Markku Koski, joka oli tiistaina todistajana Kajaanin käräjäoikeudessa. Sekin on tärkeää, että matkailun parissa työtään tekevillä on luja luottamus asiaansa ja positiivinen tahtotila, Kamunen korostaa. . . . . . . Seitsemäänkymmeneen prosenttiin alennettu ilmaliikenteen enimmäiskapasiteetti palautetaan täyteen sataan kolmessa vaiheessa. . . . Sivu 3 Jätteenpolttolaitosvalinta uusiksi Markkinaoikeus kumosi päätökset Jätehuoltoyhtiöiden hankintarenkaan puheenjohtaja Ulf Brandt kieltää saaneensa markkinaoikeuden päätöstä eli hän ei kommentoi. . . . Keski-Pohjanmaa kuuluu silti edelleen maan "raittiimpiin" alueisiin, koska lähtötasokin oli muita alhaisempi. . . . . . . Veritekoa edelsi kiista, joka alkoi sormikoukun vedosta. Markkinointipäällikkö Minna Kamusen mielestä nousu osoittaa, että markkinoinnissa ollaan oikealla tiellä. Sittemmin vauhti on hidastunut. . Markkinaoikeus toteaa asiaa tutkittuaan ja osapuolia kuultuaan, että tarjouksia ei voi pitää vertailukelpoisina. EK:n hallitus päätti asiasta keskiviikkona illansuussa puolentoista tunnin keskustelun jälkeen. . Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Markkinaoikeus on keskiviikkona tekemällään päätöksellä kumonnut vanhan Vaasan läänin alueella toimivien jätehuoltolaitoksien ratkaisut, joilla ne yhteisen hankintarenkaan esityksestä päättivät valita Kokkolassa toimivan Fortum Power and Heat Oy:n tarjouksen jätteenpolttolaitoksen rakentamisesta. . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Kari Viiperi (KP) Pienet myöhästelyt etenkin ruuhkaaikoina ovat vaivanneet kotija ulkomaan lentoliikennettä kuluvalla viikolla. . – Uusi imago ja brandi ovat onnistuneita. . . . . Puhtaaksi alkoholiksi muutettuna sitä juodaan tänä vuonna 10,3 litraa henkeä kohden, kun määrä viime vuonna oli 9,4 litraa. . . Virosta ja muualta tuodut ”turistiviinat” tulevat vielä tähän lisäksi. . . . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Torstai A B Tänään . Yksikön päällikkö Jouko Pelkonen kertoo joka kymmenennen lähdön viivästyneen keskimäärin seitsemäntoista minuuttia viimeisten neljän päivän aikana. Viime vuoden lopulla tehdystä ratkaisusta valitti Katternö Oy, joka oli jättänyt oman tarjouksensa ja vetosi siihen, että tarjouksien arviointiperusteita oli sovellettu virheellisesti. . . Summasella oli sopimus vuoteen 2006 asti. . . . . . .14 Kulttuuri . . Fortum Power and Heatin Kokkolan johtaja Ulf Borg kieltää saaneensa markkinaoikeuden päätöstä eikä kommentoi. .15 Urheilu . . . . Koko maan siviilija sotilasilmailusta yli yhdeksänkymmentä prosenttia varmistetaan Tampereen aluelennonjohdosta. . Sivu 6 Tuponeuvottelut alkavat. . Selvästi ja nopeasti kuitenkin vaikuttaisivat lisääntyneen ainakin juopuneiden säilöönotot ja rattijuopumukset. . . . Päätös Raimo Summasen vapauttamisesta päävalmentajan tehtävästä oli vaikea, mutta tässä tilanteessa ainoa mahdollinen. . . Kyse on ohimenevästä vaiheesta, jolla ajetaan sisään lauantaina käyttöön otettua tutkaja lentotietojenkäsittelyjärjestelmää Eurocatia. . . Syynä menekin huomattavana pidettävään kasvuun ovat alkoholipolitiikkaan vuoden mittaan tehdyt muutokset. . Markkinaoikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa käsittelyaika on 6 – 12 kuukautta. . Se piti omaa esitystään edullisimpana. . . . . . . Sivu 2 Poikien kuuleminen vielä mahdollista Kansanedustaja Markku Koski on Outi Kosken eno. Tällä rytmillä lentoliikenne pääsee normaaliin päiväjärjestykseen vajaassa kuukaudessa. . . Ruuhkahuippuja leikataan rajoituksin aina, kun uusia varmistusjärjestelmiä otetaan käyttöön. Lainkäytön professori Jyrki Virolainen toteaa, että hovi voi ottaa esille myös lasten kuulemisen. . . . . . . . . . Lennonjohtoharjoittelija Tapani Maukonen lennonjohtotornissa. Poikkeustila on Pelkosen mukaan tässä tapauksessa normaali käytäntö. . Se kattaa eteläisen Suomen aina Kalajoelle, Iisalmeen ja Nurmekseen asti. Kuva: Clas-Olav Slotte Hotelliyöpymisissä Kalajoella viime kesänä kirjattu maamme kolmanneksi korkein kasvu on otettu positiivisena asiana matkailukaupungissa vastaan. . .11 Mielipide . . Nyt on vihdoin aika katsoa eteenpäin, Jääkiekkoliiton hallituksen puheenjohtaja Kalervo Kummola sanoi tiedotteessa. 41-vuotias Nykänen puukotti 59-vuotiasta miestä Nokian Tottijärvellä 24. .6-7 Talous . Katternö Oy:stä johtaja Antti Vilkuna on päätöksen saanut ja mainitsee nyt lähdettävän uudelta pohjalta. . . .21 IRTONUMERO 1,90 € Nro 296 TORSTAINA 28. Finnairin 68-paikkainen ATR-72 lähdössä Helsinkiin Kruunupyyn lentokentältä. . . Uhri sai iskuista vakavia vammoja. . Niinpä kulutus Keski-Pohjanmaallakin kasvaa tänä vuonna 15 prosenttia, samoin kuin muualla maassa. . Kuva: Arkisto/Jukka Lehojärvi Maakunta Kotimaa Tänään +7 +7 +6 +7 6-10 m/s Kajaanin käräjäoikeus antaa tänään päätöksensä Outi Kosken tekemästä ulosottovalituksesta, joka koskee hänen poikiensa noutamista Ristijärven piilopaikasta. Hän löi miestä kaksi kertaa lihaveitsellä selkään. . . . Sivu 16 Summanen sai potkut Entinen päävalmentaja Raimo Summanen. Sivu 3 Viinan kulutus kasvoi roimasti Kymmenen litran raja rikki tänä vuonna Väkevien myynti lisääntyi hinnanalennusten seurauksena alkuun jopa 40 edellisvuodesta. . . . Outi Koski on tehnyt poikien Espoon kuulemistilaisuudesta kantelun myös oikeuskanslerille. . .
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Lisävirikkeitä se on saanut opetussuunnitelmatyöstä. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. – Kansa on minut valinnut eduskuntaan puolustamaan kansalaisia ja säätämään lakeja heidän turvakseen. – 16-vuotiasta lasta ei saa milloinkaan palauttaa vasten tahtoaan. Vaikka materiaali on kuvattu uudelleen, ohjelmasta löytyy myös samoja tuttuja ja toimeliaita kasvoja, Anu-Maija Kärjä kertoo. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. – Useamman vuoden työkokemuksen omaavilla yrittäjillä on nyt mahdollisuus syventää tietojaan ja taitojaan tilan hoidosta ja kehittämisestä, opettaja Matti Louhula mainostaa. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16 €/kk. Pojat haluaisivat sellaisen tilaisuuden, jossa he voivat luottaa siihen, että heidän mielipidettään kuunnellaan. – Lasten mielipiteeseen voidaan ottaa uudelleen kantaa täytäntöönpanossa. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Lukiolla juhlaseminaari Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Opetusravintola Kokkolinnan toiminta uudistuu ensi vuoden alusta. Työryhmässä ovat olleet mukana kalajokislähtöiset Anu-Maija Kärjä ja Heidi Kääriälä. Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Koulutuksessa haetaan ratkaisua työn organisointiin, tilan kannattavuuteen ja investointeihin sekä pohditaan selväksi poikimavälit ja rehukustannusten osuus maidontuotannon kustannuksista. Myös Oulun hallinto-oikeus hylkäsi tehdyn kunnallisvalituksen Kärsämäen kunnanvaltuuston päätöksestä. Koski kertoo tavanneensa Outi Kosken pojat viimeksi Espoossa. Opetusneuvos Erik Geberin aiheena on puolestaan suomenruotsalaisten lukioiden haasteet ja mahdollisuudet. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Nyt haemme uutta linjausta ja brandia. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Se antaa tänään päätöksensä Outi Kosken tekemästä ulosottovalituksesta, joka liittyy hänen poikiensa noutamiseen Ristijärven piilopaikasta. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Oikeuskansleri Paavo Nikula kertoo, että asian tutkinta on aloitettu. – Olin todistamassa poikien mielipiteen kypsyyttä, koska tunnen heidät syntymästään saakka, Koski sanoo. Nihkeästi käyntiin lähteneeseen ravintolatoimintaan haetaan uutta potkua muun muassa aukioloaikoja supistamalla ja tiloja uusimalla. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Uudet suunnitelmat tulevat käyttöön syksyllä 2005. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Baariosaan tulee kokoustyyppinen tilaratkaisu, minkä uskon lisäävän asiakaspohjaamme. Kosken toiminnalle asiassa ei ole mitään juridisia esteitä. Ilmoitushinnat 1.1.2004 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Valot on vastaajista 141:llä ja 36 ei aja pyörällä. Oikeuskansleri tutkii Kosken poikien mielipiteen kuulemista tutkitaan nyt myös oikeuskanslerinvirastossa, sillä Outi Koski on tehnyt kantelun Espoon sosiaaliviranomaisten järjestämästä poikien kuulemistilaisuudesta. Työryhmä halusi päästä sanomaan asiansa koko kansalle. marraskuuta kello 18.20. Huoltajuuskiista on aivan toinen asia, se on vanhempien välinen kiista. Määräaikaistilaus: 1 kk 20 € 6 kk 109 € 3 kk 58 € 12 kk 210 € 4 kk 76 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Hän toteaa, että Haagin lapsikaappaussopimuksessa lapsen mielipiteen kuulemisessa ei ole oikeastaan ikärajaa ollenkaan. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Lisäksi hyödynnämme oppilaiden työtä tulevaisuudessa tähänastista paremmin, Ylikarjula sanoo. Toimeliaat-dokumentissa esiintyi kalajokisia nuoria, jotka olivat päättäneet jäädä asumaan kotiseudulleen. – Luotan siihen, että poikien mielipide on vakaa ja oikea. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Sitä nuorempien lasten mielipiteen kuuleminen riippuu harkinnasta ja ratkaisevaa on lapsen kypsyysaste, Virolainen kertoo. Äänisuunnittelusta on vastannut Anna Paaso-Rantala. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan myönnetyt tukitoimet ovat edistäneet maatalouden kehittymistä ja työpaikkojen luomista maaseudulle eivätkä ne ole asettaneet kansalaisia eriarvoiseen asemaan. Valottomia paljon Ann Sunabacka & Markku Enlund 26.10.2004 Vihityt Kihlautuneet Marja Vilpula (KP) Eduskunnan varapuhemies Markku Koski (kesk.) osallistui todistajana Outi Kosken jutun käsittelyyn Kajaanin käräjäoikeudessa tiistaina. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Koski kertoo tuntevansa poikien mielipiteen. Sillä pyritään turvaamaan lähialueella toimivien sikaloiden porsastuotanto. KHO hylkäsi sikalavalituksen PIETARSAARI (KP) Ruotsinkielinen lukio järjestää 100-vuotisen toimintansa merkeissä juhlaseminaarin 4. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Yhtiö aikoo rakentaa Hallanperälle 650 emakon ja 180 siitossian sikalan. Discolandin ja Jukolan aluetta suunnitellaan Antti Savela KÄRSÄMÄKI (KP) Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valituksen kunnan tuesta Kärsämäelle suunnitellulle suursikalalle. Hän sanoo, etteivät pojat luota siihen, että heitä kuunnellaan. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Hänen juurensa ovat Pyhäjoella. Tavoitteena on nimen omaan lounasasiakkaiden määrän nostaminen. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Hän kertoo olevansa liikkeellä, koska haluaa puolustaa lasten oikeuksia. – Meidän vakaa aikomuksemme on uudistusten myötä saada toimintaan lisää potkua. Varapuhemies Markku Koski on ylivieskalaissyntyisen Outi Kosken eno. Nikula toteaa, että oikeuskanslerinviraston tutkinta ei vaikuta poikien palauttamisprosessiin. Sen vuoksi halutaan tuoda se seminaarin avulla keskustelun keskiöön. Sikala työllistää puolenkymmentä työntekijää. Yksi kurssi keskittyy tilan hoitoon ja kehittämiseen, toinen lypsykarjatalouteen ja kolmas rehun tuotantoon. Henkilökohtainen ohjaus ja mahdollisesti ulkomainen opintomatkakin sisältyvät opiskeluun. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Aukioloaikojen muutoksen jälkeen ravintola on auki viikolla yhdestätoista neljään, perjantaisin ja lauantaisin yhdestätoista iltakymmeneen. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Noste-ohjelman kautta koulutus on maksuton 30-59-vuotiaille, joilla ei ole perustai kansakoulun jälkeistä tutkintoa. Kärjä jatkaa viestintäopintojaan Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. Julkisuudessa olisi hyvä kaikua vihdoinkin positiivista ääntä kasvukeskusten varjoihin jääneestä maaseudusta. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Sjölundin mukaan aiemmin tänä vuonna käytiin paljonkin keskustelua toisen asteen opetuksesta, mutta lukio-opetus jäi siinä täysin sivuosaan. Opetusravintola uudistuu. Hovioikeus voi kuitenkin ottaa käsittelyyn myös poikien mielipiteen kuulemisen. Toimeliaat-dokumentti on lopputyö filmin toimittaja ja leikkaaja Heidi Kääriälälle, tuottaja Tiina Jakoselle sekä kuvaaja ja tuotantoassistentti Riitta Aittamaalle. En voi olla hiljaa silloin, kun pojat pyytävät apuani. 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Oppia karjatalouteen LESTIJÄRVI (KP) Lestijärvellä aloitetaan ensi vuonna kunnan äskettäin omistukseensa hankkiman Discolandin ja Jukolan alueen suunnittelu. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Oppisopimuksen kautta koulutus on maksuton myös niille, joilla on aikaisempi tutkinto ja koulutuksessa voi olla omalla tilallakin. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. – Kysymys on lasten kuulemisen järjestäneiden sosiaaliviranomaisten ja voudin menettelystä yhden Espoossa järjestetyn tilaisuuden osalta. 2 Tänään Torstaina 28.10.2004 . lomamatkan vuoksi. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. – Pohjantähti kertoo saman sanoman kuin dokumenttikin. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 3,90 €/min.+pvm. Tilaisuudessa puhuu ylijohtaja Ole Ehrstedt Opetushallituksesta. Pojat haluavat asua Suomessa, ja heidän mielipiteensä on tärkein. Kuluneen vuoden aikana Toimeliaat on kehittynyt Pohjantähdeksi, joka nähdään TV 2:ssa 7. Näillä perusteilla oikeus voisi määrätä, että lapsia ei saa noutaa päätöksen täytäntöönpanoa varten, Virolainen sanoo. Dokumentin taustalla häärineistä osa on lähtöisin Kalajoelta. Tavoitteena on joka tapauksessa säilyttää Discolandin ja Jukolan välillä rantaa yleisessä käytössä niin, ettei sille kaavoiteta omarantaisia rakennuspaikkoja. Jos puolustan niiden toteutumista, en näe, että siihen on estettä, Koski toteaa itsekin. – Lähden siitä, että kysymys on Suomen lainsäädännöstä, YK:n lasten oikeuksien sopimuksesta ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, jotka velvoittavat tällaisessa noutotilanteessa kuuntelemaan lapsia ja kunnioittamaan heidän mielipidettään. Sillä ei ole vaikutusta menossa olevaan prosessiin, hän sanoo. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä lunasti Kokkolinnan tilat itselleen keskiviikkona. – He soittivat minulle Espoon tilaisuuden jälkeen ja kysyivät, miksi heitä ei kuunnella. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Muutosmalleja on haettu muista opetusravintoloista, sillä nykyiset linjaukset eivät ole houkutelleet riittävästi asiakkaita. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Kunnanhallitus keskusteli tiistaina alueen maankäytön tavoitteista, mutta alustaviakaan suunnitelmia ei kunnanjohtaja Ari Kinnusen mukaan vielä kerrota julkisuuteen. Hän kertoo olleensa todistajana Outi Kosken asianajajan pyynnöstä. Sen teemana on lukio-opetuksen tulevaisuus ja yleissivistävän opetuksen merkitys. Opetusravintola Kokkolinna jatkaa syksyn vanhoin mallein. Toimeliaista Pohjantähti televisioon PERHO (KP) Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Perhon toimipaikassa aloitetaan marraskuun 15. Totuuden nimissä on sanottava, että kaikesta alkuinnostuksesta huolimatta opetuksen ja bisneksen yhteensovittaminen ei onnistunut toivotulla tavalla, sanoo talousjohtaja Jukka Ylikarjula. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Mielestäni heillä on oikeus mielipiteeseen ja sitä pitää kunnioittaa, Koski sanoo. Sotainvalidien Veljesliiton Keski-Pohjanmaan piiri on tarjonnut kunnalle ostettavaksi Jukolan rakennuksia. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Dokumentissa esiintyvät Antti Isopahkala, Juho Isopahkala ja Lotta Isopahkala. Mikäli käräjäoikeus tekee tänään Outi Koskelle epäedullisen päätöksen, hän voi valittaa siitä hovioikeuteen. – Muutosten myötä saamme kustannukset alemmaksi. 1: 9–10 Lähes puolet eli 163 nettikysymyksen 340 vastaajasta ajaa valottomalla pyörällä. Hänen teemanaan on yleisen opetuksen ja ammattiopetuksen tasapainottaminen ja niiden yhteisvaikutus. 2003 27601 kpl Lukijamäärä 90.000 (KMT Syksy 2003/Kevät 2004) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. On mahdollista, että pojat jäävätkin Suomeen, jos oikeus tulee vakuuttuneeksi siitä, että Korkeimman oikeuden päätöksen täytäntöön paneminen järkyttäisi lapsia niin syvästi, että se vaikuttaisi heidän terveyteensä. Estettä ei ole Markku Koski ei näe mitään arveluttavaa siinä, että hän on eduskunnan varapuhemies ja samaan aikaan toimii sukulaistensa oikeusasiassa. Lasten kuuleminen on mahdollista Kajaanin käräjäoikeuden päätös ratkaisee paljolti sen, miten Outi Kosken poikien palautus isänsä luokse Yhdysvaltoihin etenee. KHO katsoo, että kunta ei ylittänyt toimivaltaansa taatessaan Porsasmäki Oy:n lainan sekä osallistuessaan vesija sähkölinjojen vetämiskustannuksiin ja tieyhteyden rakentamisesta koituviin kustannuksiin. Minun on myös kerrottava se julkisuuteen. Noin kaksi vuotta kestävissä opinnoissa lähipäiviä on pari kappaletta kuukaudessa. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Eteläväylä, Kokkola. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi keskipohjanmaa.net . 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . – Idea juhlaseminaarista syntyi melko aikaisessa vaiheessa pohdittaessa juhlavuoden aktiviteetteja, rehtori Richard Sjölund toteaa. Lainkäytön professori Jyrki Virolainen Lapin yliopistosta toteaa, että pojat palautetaan, jos sekä käräjäoikeus että hovioikeus päättävät, että Ristijärven nouto tapahtui oikein eikä järkyttänyt lapsia. – Kahden vuoden kokeilukausi on takana. Samasta asiasta on tehty myös rikosilmoitus, joka on myöhemmin peruutettu. viikko 44 Nimipäivät tänään: Simo, Simon, ortodokseilla Tero, Neonilla, Teppo, Teppana, Tapani, Arseni, Paraske, Eeva Nimipäivät huomenna: Alfred, Urmas, ortodokseilla Anastasia, Asta, Aapo, Rostislav Aurinko nousee: Kokkolassa 8.57 (pimeys päättyy 8.06) Helsingissä 8.33 Oulussa 8.54 Aurinko laskee: Kokkolassa 17.24 (pimeys alkaa 18.16) Helsingissä 17.34 Oulussa 17.09 Sana: ”Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: – Minä annan sanani sinun suuhusi. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle.” Jer. Hän on toimittajana tv-ohjelma Akuutissa. Nyt kysytäänkin esiintyykö sinulla tai lähisuvussasi kansansairauksina pidettäviä sydänja verisuonitauteja tai diabetesta. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Painotus muuttuu enemmän lounasja tilausravintolan suuntaan. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Kääriälä on parhaillaan Kalajoen lähettiläänä japanilaisessa Takin ystävyyskaupungissa. Poikia voidaan vielä kuulla Markku Koski todisti Outi Kosken poikien kypsyydestä Eduskunnan varapuhemies Markku Koski toivoo, että Outi Kosken poikien omaa mielipidettä palauttamisesta kuultaisiin. päivänä karjatalouden ammattitutkinto, joka on tarkoitettu karjatalousyrittäjien ammattitaidon syventämiseen. Siihen on kuulunut myös kolme muuta media-alan opiskelijaa. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12,10 € 1x35 mm 15,90 € 1x50 tai 2x25 mm 22,75 € 1x70 tai 2x35 mm 28,35 € 1x100 tai 2x50 mm 35,50 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 2 riviä, sis. Jens Friis Kokkolasta kiteyttää perusteluissa asian: Se on turvallisuuskysymys! Kelan uusimman Terveyspuntarin mukaan sairastavuus on koko maan mittapuussa korkeata Keski-Pohjanmaalla. Kantelun asiakirjat ovat salaisia. Kyse on nyt Korkeimman oikeuden päätöksen täytäntöönpanosta. Niin ikään opiskelu voidaan rahoittaa omaehtoisena lisäkoulutuksena tai maaseutuyrittäjän aikuisopintoran turvin. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. (06) 827 2000 ark. Virolaisen mukaan lapsia ei voi palauttaa väkisin, jos he vastustavat palauttamista ja ymmärtävät asian, heidän mielipiteensä on aito eikä heitä ole painostettu. Olen puolustamassa lapsen oikeuksia laajemminkin kuin näiden lasten osalta. marraskuuta Jugend-salilla. Kuva: Clas-Olav Slotte Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoella lomaileville ja kalajokisille järjestetyssä tapahtumassa nähtiin kesällä 2003 kannanotto maaseudulle jäämisen puolesta. Virasto on pyytänyt myös poliisia selvittämään asiaa, koska siten kuulustelukin on mahdollista. (06) 827 2234, . Rakennusten, samoin kuin Discolandin rakennusten ostosta aiotaan neuvotella. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi
... XHTML-selain . Kokkolan A-klinikalta todetaan, että kulutuksen kasvun vaikutusta alkoholiongelmien lisääntymiseen on vaikea arvioida, koska asiakasmäärä on ennestäänkin ollut erittäin suuri. – Jos yhteiskunnassa tehdään muita toimia kielteisten seurausten ehkäisemiseksi, on mahdollista, että ne jäävät vähäisemmiksi. Kahta järjestelmää ajettiin rinnakkain maanantaihin asti lentoturvallisuushallinnon edellyttämällä tavalla. Viinojen hinnanalennus oli keskimäärin 36 prosenttia, mietojen viinien 3 prosenttia – kolmas Suomen alkoholioloihin vaikuttava tapahtuma oli Viron liittyminen EU:n jäseneksi 1.5. Oulu . ... Reittilentojen rytmi ei ole seonnut pahasti missään vaiheessa. .. Myös Fortum on tahollaan vienyt yva-selvitystä Kokkolassa. Työn teho, varmuus ja sujuvuus paranevat. Väkevien juomien valmisteverot alenivat 44 prosenttia, välituotteiden valmisteverot 40, oluen valmisteverot 32 ja viinien valmisteverot 10 prosenttia. ... Espoo . MMS . ... .. Ennakko-odotus oli, että tuonti Virosta vähentäisi Alkojen myyntiä erityisesti EteläSuomessa. GPRS . ........................................... Reisjärvellä kokoomuksen Tapio Änäkkälä ja Tapio Paalavuo keräsivät kummatkin 33 ääntä. .... ... Alustavissa vaalipäivän tuloksissa ero oli vain kolme ääntä keskustan eduksi, mutta tarkistuslaskennan jälkeen ero on 23 ääntä. Radio . Tiina Ahola jäi siten varavaltuutetuksi. .... – Vaikka veroja ei olisi alennettukaan, alkoholin kulutus olisi lisääntynyt, eikä olisi jäänyt paljon nykyistä pienemmäksi. – muutoksista ensimmäinen oli matkustajien muista EU-maista ostamien ja Suomeen veroja maksamatta tuomien alkoholin määrää rajoittavien kiintiöiden poistaminen tammikuun alussa – toinen muutos oli alkoholijuomien valmisteverojen alentaminen maaliskuun ensimmäisenä päivänä. .... Jyväskylä . Kotimaa . Kulutuksen kasvu ollut kovaa Osa alkoholihaitoista näkyviin pian, osa vuosien päästä Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Uuden tutkaja tietojenkäsittelyjärjestelmän, Eurocatin sisäänajo häiritsee vuorolentojen sujuvuutta maan eteläja keskiosissa. .. Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksen päällikkö Jouko Pelkonen kehuu tekniikan sisäänajon sujuneen lähes ongelmitta. Nurmen virallinen äänimäärä oli siten 229. .. Katternö on arvioinut, että jätteenpolttolaitos maksaisi noin 50 miljoonaa euroa. ... Ylivieska Kokkola, Prisma, ma?pe 10?18, la 10?14 Kokkola, Rantakatu 3, ma?pe 10?18, la 10?15 Ylivieska, Asemakatu 2, ma?pe 10?17.30, la 10?14 ...................... Katternö oli myös valituksessaan vedonnut siihen, että tarjousten arviointiperusteita oli sovellettu virheellisesti. .. .... Brysselistä tieto menee edelleen muun muassa lentoyhtiöille. .... Se on valmistellut kahta eri jätteenpolton vaihtoehtoa. Pelkonen kehuu Suomen kuuluvan lennonvarmistuksessa jo maailman ykkösketjuun. Pelkonen kertoo, että ylimenokauden lähdöt ovat aikataulussaan paremmin kuin aluelennonjohdossa osattiin odottaa. Saman toteaa yhtiön Espoon pääkonttorista lakimies Markku Leino. Jotta kenenkään oikeuksia ei loukattaisi, on järjestettävä uusi tarjouskilpailu. – Jos nyt sanottaisiin, että pannaanpa verot takaisin ennalleen, niin se nostaisi hintaeron suhteessa Viroon entistä suuremmaksi, ja mahdollisesti tuonti Virosta paisuisi. .. Yksi sen ideoista on korvata puhelin tietotekniikalla lennonjohtojen välisessä yhteydenpidossa. Österbergin mielestä ei, haitoista huolimatta. ... ... Sis.rak.kamera 155 . ... .. – Prosessi kokonaisuutena on jo tähän saakka ollut pitkä, koska ensimmäisiin valmisteluihin on ryhdytty 2002, hän sanoo. .. .... .... .... ... Lähde: Esa Österberg: Alkoholin kulutus alueittain vuoden 2004 veronalennuksen jälkeen. .. Österbergin työhypoteesi joka tapauksessa on se, että jos ja kun alkoholin kulutus kasvaa 15 prosenttia, alkoholikuolleisuus lisääntyy vähintään yhtä paljon. ... –Perheväkivaltaa alkoholi voi joissakin perheissä lisätä jo nyt, tai aika pian. Tosin Heathrowin matkustajamäärät ovat aivan toista luokkaa kuin Helsinki – Vantaan. 3,2 megapikseliä! (arvo 199 e) ........................................... Maakunta . .. .. ... .. Torstaina 28.10.2004 Maakunta 3 www.gsm-store.com . Ennemminkin voidaan lähteä vuodesta 2008. Ongelmat kentillä aiheutuvat väliaikaisesti alennetusta enimmäiskapasiteetista, jolloin myöhästymiset kasautuvat ruuhkaisimpiin vuorokaudenaikoihin. – Nyt rattijuopumuksia on useita viikossa, pääsääntöisesti yksin Kokkolasta. Kalajoella 50 ääntä saivat kokoomuksen Juha Rahkola ja Hanna Rautio. Tämä oli sikäli hyvä, että saatiin aikaan se mihin pyrittiin: alkoholin tuonti Virosta ei räjähtänyt käsiin, eikä Viron jäsenyyden jälkeen seurannut pimeiden ja harmaiden markkinoiden kasvua. Tarjouksen myös jättänyt Katternö Oy valitti Markkinaoikeuteen, joka on keskiviikkona tekemällään päätöksellä kumonnut jätteenpolttolaitosvalinnan. Keskustan ja SDP:n ero 23 ääntä Kokkolassa HAAPAJÄRVI (KP) Pyhäjärven, Reisjärven ja Kalajoen keskusvaalilautakunnat joutuivat arpomaan viimeisen valtuustoon pääsevän ehdokkaan. Meneillään oleva varmistusjakso kestää kolme viikkoa. .... Tarkistuslaskenta kasvatti samasta syystä myös keskustan Pekka Nurmen lopullista äänimäärää 12 äänellä. .. . Hän kuitenkin muistuttaa, ettei alkoholikuolemissakaan syynä ole pelkästään alkoholi. Vaihtoehtona Viron viinat Entä oliko tyhmää ja väärin muuttaa alkoholipolitiikkaa tavalla, joka johtaa kulutuksen kasvuun. Jo nyt on ihmisiä, jotka tarvitsevat enää vain pikkuisen lisää alkoholia sairastuakseen, mutta osalla se edellyttää vielä jopa 10–15 vuoden juomista, Österberg perustelee käsitystä siitä, että useimmat haittavaikutukset tulevat esiin viiveellä. * Leena Nygård (KP) Suomalaisten alkoholinkulutuksen 15 prosentin lisäys on Stakesin erikoistutkijan Esa Österbergin mukaan kohtalaisen kova, etenkin kun ottaa huomioon, että hinnanalennukset ja niitä seurannut kulutuksen kasvu alkoivat vasta maaliskuussa. Se piti omaa esitystään myös kokonaistaloudellisesti edullisimpana. .. .. .. ......................................... Hautaniemen lopullinen äänimäärä oli 81 ja Pensaaren 77. Tieto lentoyhtiöille Brysselin kautta Kokonaan uuden lennonvarmistuksen eli Fatmin rakentaminen on ollut suomalaisen ilmailun jättiurakka. Toinen asia on, että huumaantuneena ajaminen on myös lisääntynyt. Hän ohitti tarkistuslaskennassa Paula Pensaaren. Uudella menetelmällä voidaan hallita aikaisempaa suurempia liikennemääriä ja vähentää inhimillisten kömmähdysten riskiä. .. Kapasiteettirajoitus puolestaan ei ole poikkeussaati hätätila, vaan järjestelmän kehittämiseen normaalisti liittyvä varotoimi. Siellä käsittely vie suunnilleen 6 – 12 kuukautta. Kuusamo . .. .. .. .. Arvio kulutuksesta perustuu Alkon myyntiin eri puolilla maata. Niiden yhteinen ympäristövaikutusten arviointi YVA on parhaillaan meneillään. ... ... ... Talous . Sen lisäksi tulevat ulkomaanmatkoilta rahdatut "tuontiviinat". Fortum Power and Heatin Kokkolan johtaja Ulf Borg kertoo, ettei ole tietoinen markkinaoikeuden päätöksestä eikä kommentoi. Kalajokilaaksosta kolme arvalla Vesamäki, Änäkkälä ja Rahkola onnekkaita. Siellä selvitetään liikenteen kuormitus ja lasketaan mahdolliset viivästymiset lennoittain. Suomen alkoholiverojen alentamisesta huolimatta alkoholijuomat ovat Virossa edelleen selvästi halvempia kuin Suomessa. Ratkaisusta voi valita korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ratkaisun mukaan tehtyjä tarjouksia ei voida pitää vertailukelpoisina. .. Tuosta päivästä lähtien määrälliset tuontikiintiöt ja aikarajat eivät enää rajoittaneet Virosta tuotujen alkoholijuomien määrää. .... Alkojen myynti on kuitenkin kasvanut Österbergin mukaan hämmästyttävän tasaisesti koko maassa. .... .. .. .. ?Kolmitaajuuspuhelin ?Sis.rak.kamera ?Multimediaviestit . Kuva: Jukka Lehojärvi Vuonna 2004 Suomen alkoholioloissa tapahtui kolme merkittävää muutosta. Hän arvostelee markkinaoikeuden menettelyä, jossa lehdistöllä on tieto asiasta ennen osapuolia. .. ... klo 10?17.30, la 10?14) tai www.gsm-store.com (sis. SyncML ?FM-stereoradio 219 . ... Tornio . Yhteystiedot Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . .. .. Yhtiöt valitsivat viime vuoden lopulla yhteisen hankintarenkaan esityksestä Fortum Power and Heatin tarjouksen ja laitoksen sijaintipaikaksi Kokkolan. .. ... .. Aiemmin oli jo tiedossa, että keskiviikko on ratkaiseva päivä. ..... ... .... Niin ikään hankintarenkaan puheenjohtaja Ulf Brandt sanoo, ettei ole ratkaisusta tietoinen. – Toisaalta, vaikka kuolemat eivät lisääntyisikään, voidaan aina myös olettaa, että ilman kulutuksen kasvua niitä olisikin vähemmän. Arpa suosi Juha Rahkolaa, joten Rautio jäi ensimmäiseksi varavaltuutetuksi. .... .. Eurocat otettiin käyttöön viikonvaihteessa ja vanhasta tekniikasta luovuttiin 48 tuntia myöhemmin, minkä jälkeen se jäi varalle. .. ........................................... Helsinki . Puolueiden paikkajakoon tarkistetut tulokset eivät vaikuta eikä tarkistuslaskenta muuta myöskään valtuuston kokoonpanoa. Suunnittelu lähti liikkeelle jo kuutisentoista vuotta sitten. Taskulamppu . Rajoituksia lievennetään asteittain ja kokonaan niistä päästään eroon vajaassa kolmessa viikossa. .. Pyhäjärvellä 39 ääntä saaneesta keskustan kahdesta naisehdokkaasta arpa suosi Tuula Vesamäkeä. .. Asiat eivät ole yksinkertaisia eivätkä suoraviivaisia. .... .. .. Katternö toivoo nyt uutta alkua yhteistyölle alueen jätehuoltoyhtiöiden kanssa. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Jos ennakkotiedot pitävät paikkansa, Ruotsi kirinee rintamaan joskus ensi vuonna. ... Markkinatuomioistuin kieltää hankintarengasta panemasta toimeen valitsemaansa tarjousta 500 000 euron uhkasakolla. .. Muutokset alkoholipolitiikassa vuonna 2004 Fakta Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Vanhan Vaasan läänin jätehuoltoyhtiöiden valinta jätteenpolttolaitoksen toimittajaksi on menemässä uusiksi. Tietotekniikka puhelimen tilalle Lennonvarmistuskeskuksen päällikkö Pelkonen pitää Fatmia alan suurimpana mullistuksena. Kolmitaaj.puhelin . 3 x100 . Raahe ?Rovaniemi . Markkinaoikeustuomari Olli Mäkinen totesi keskiviikkona aamupäivällä, että päätös toimitetaan asianosaisille ennen kuin medialle ja jotkut osapuolet jopa ne käyvät oikeudesta itse hakemassa. – Oli erilaisia huonoja vaihtoehtoja. ... ... Promilleja veressään ajaneet ohjataan A-klinikalle muun muassa alkoholiriippuvuusselvityksiä varten. .. ... .. Rattijuopumuksia on kuitenkin erikoissairaanhoitaja Anneli Raatikaisen mukaan tänä vuonna ollut selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Kun Lontoossa tehtiin vastaavanlainen uudistus, korkeinta korkeinta lentokapasiteettia leikattiin vuoden verran. .... ... .. ... Puolueiden tarkistetut äänimäärät ja paikkajako Kokkolassa: Keskusta 3 616 (12), SDP 3 593 (12), RKP 2 794 (9), kristillisdemokraatit 2 207 (7), kokoomus 1 733 (5), vasemmistoliitto 1 305 (4), vihreät 855 (2), perussuomalaiset 256 (-), SKP 52 (-). ... Toisissa käyttö ei vielä ole "riittävää", mutta kun siihen tulee 15 prosenttia lisää, ja päälle vielä talousvaikeuksia ja muuta kränää, niin väkivaltakin puhkeaa. Ne joutuvat ratkaisemaan, millä järjestelyillä pulmallisimmat vuorot pyörivät mahdollisimman kivuttomasti ja miten muutoksista tiedotetaan matkustajille. Katternö Oy voitti jätteenpolttokiistan Markkinaoikeus edellyttää uutta tarjouskisaa Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Keskustan ja SDP:n ero kasvoi Kokkolassa kuntavaalien lopullisessa tarkistuslaskennassa. Ratkaisun ansiosta veropohja ja alkoholityöllisyys pysyivät Suomessa, eikä tullut erityisiä hankaluuksia alkoholiin liittyvän rikollisuuden kanssa. .... ... Tähän mennessä lähdöt ovat viivästelleet pahimmillaankin vain runsaat puoli tuntia, ja tilanne helpottuu jo viikonvaihteesta lähtien. .. Puhtaaksi alkoholiksi muutettuna meillä juodaan 10,3 litraa henkeä kohden. puheaikaa, 3 x avaus (7.89 ?), 3 x heimo (7.89 ?), digiboxi (115 ?), digikamera (199 ?) 661,34 . .. Lentoliikenne palaa päiväjärjestykseen Eurocatin sisäänajon rajoitukset aiheuttavat vielä myöhästymisiä Noin joka kymmenennen koneen lähtö on viivästynyt lauantaista alkaen keskimäärin seitsemäntoista minuuttia. ... Erityisesti on lisääntynyt väkevien kulutus samalla kun viinin ja panimotuotteiden myynti on vähentynyt kautta maan. EDGE . .... Arvonnan voitti Tapio Änäkkälä. Johtaja Antti Vilkuna Katternö Oy:stä mainitsee yhtiön olevan tyytyväinen ratkaisuun, joka sen mukaan on oikeutettu. Kajaani . .. Päälle tulisivat vielä pimeät markkinat, koska olisi selvästi kannattavampaa rahdata tänne viinaa Virosta. Ennakkoon tilannetta simuloitaessa varauduttiin tuplasti pidempiin myöhästelyihin. Kulutuksen lisääntymisen uskotaan näkyvän alkoholihaittoina, mutta useimmiten viiveellä. .. Hän mainitsee, että jätteenpolttolaitos ei luultavasti käynnisty 2006 alusta, kuten oli alun perin kaavailtu, oli sen toimittajana kuka tahansa. ... Kempele . XHTML. .. Lisäksi Katternö Oy:n oikeudenkäyntikuluja on kohtuullisessa määrin korvattava eli 60 000 eurolla. .. Arvonnat suoritettiin keskiviikkoiltana. .. Vantaa . .. Ilmailulaitos ilmoittaa lentojen enimmäiskapasiteetin alennuksen Belgiaan liikennevirtojen säätely-yksikköön. Tee-se-itse-kuoret . .... .. ... .... Kun KOLME vaihtaa, saatte lisäksi Kun KOLME vaihtaa, etunne YHTEENSÄ JOPA Kun vaihdat, saat GSM-Storelta TILAA HETI: (06) 831 6003 (ark. .. .. .. .... Pakettiin kuuluvat lentosuunnitelmat, ilmatilan käytön hallinta sekä viime vaiheessa Eurocatin tutkaja lentotietojenkäsittelyjärjestelmä. Niin ikään yhtiön mukaan sen suunnittelema jätteenpolttolaitoksen paikka Pietarsaaressa Alholmens Kraftin voimalaitoksen tuntumassa olisi kuljetuksienkin kannalta keskeinen. .... ... .. Kokkola . .. Pietarsaari . Euroopassa samalle tasolle eivät yllä muut kuin Irlanti. Kaupunginlakimies Mikko Snellmanin mukaan Hautaniemen yhdeltä äänestysalueelta saamat kuusi ääntä olivat sunnuntaina jääneet kirjaamatta tuloksiin. Jos esimerkiksi asunnottomien tilanteen korjaamiseksi tehdään jotakin tehokasta, se vähentää usealla hengellä asunnottomien kuolemia. Ainoa isompi muutos vaalipäivän tuloksiin on se, että keskustan ensimmäiseksi varavaltuutetuksi nousee Elsi Hautaniemi. .. Vastaavat mekanismit pätevät muuhunkin väkivaltaan. – Esimerkiksi päihtyneiden säilöönottojen lisääntyminen on näkynyt lähes välittömästi, kun taas maksakirroosien kehittyminen ja runsas ilmaantuminen voi viedä vuosikausia. .... .......................................... ...................... .. Niiden myötä alkoholin kokonaiskulutuksen arvioidaan nousevan viime vuoden 9,4 litrasta tämän vuoden 10,3 litraan ja ensi vuoden 10,8 litraan henkeä kohden
ITÄKESKUS ma-pe 10-20, la 10-18 PÄIVÄT to-la Lapsille ONNENPYÖRÄ TRAVALLE -kilpailu Remu -haalari 69 € 55 € -20% Normaalihintaiset TRAVALLE -tuotteet Bingot Antti Savela REISJÄRVI (KP) Reisjärven väliaikainen kunnanjohtaja Pekka Leppänen on ehdolla Reisjärven uudeksi kunnanjohtajaksi. Alavieskan kunnanhallitus päätti luopua testamenttilahjoituksena saadun Hannulan talon myymisestä. Vallitsevat tuulensuunnat ovat etelästä ja eteläisistä väli-ilmansuunnista, joten yleensä hajut eivät suuntaudu kuntakeskukseen päin. Loukkaantunut kuljetettiin ensin Reisjärven terveyskeskukseen ja sieltä Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Torstaina 28.10.2004 . Niin ikään osastot ovat lahjoille ja käsitöille, matkailulle ja vapaa-ajalle, erilaisille hoitoalan tuotteille ja palveluille sekä rakentamiselle, sisustamiselle ja kodintekniikalle. Messuvieraiden autopaikoitus on järjestetty läheisten koulujen pihoille ja niiden arvioidaan riittävän. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Ravintolat Palkintoina kahvia, voita ja ostokortteja. päivinä järjestettävät kauppiasmessut ovat projektivastaava Hanna Nyholmin mukaan laajemmat kuin aiemmin. LOHTAJA (KP) Lohtajan kunnallisvaalien tuloksia käsitelleessä jutussa maanantain Keskipohjanmaassa oli virhe. Monissa tehtävissä uraa luonut mies on ollut kiinnostunut tehtävästä, mutta ei ole ainakaan vielä antanut kirjallista suostumusta. Ei sanon siksi, että suostumus on annettava kirjallisesti. Kunnanhallituksen kokouksessa puheoikeutta valtuuston varapuheenjohtajana käyttävä Seija Kukkola (vas.) ei pidä "ujoa mustaa hevosta" pääehdokasta syrjäyttävänä vaihtoehtona. Toiminnan kuvauksessa kunta haluaa selvyyttä myös laitosalueen valumavesien ja mahdollisten prosessivesien johtamisesta sekä vastaanotettavien jätteiden varastoinnista ja esikäsittelystä. Toholammintien varrella sijaitsevalta paikalta on matkaa Kaustisen keskustaan viitisen kilometriä. Myös hankkeen vaikutukset alueen jätehuoltoon tulisi kunnanhallituksen mielestä selvittää. Lähin vakituinen asutus on puolentoista kilometrin päässä Kalavedellä, loma-asutus Mustalammen rannalla puolen kilometrin päässä. Kuva: Anita Salmi KOKKOLA (KP) Terveys ry:n Kokkolan osasto useiden yhteistyökumppaneiden kera tarjoaa elämyksellistä päihdetyötä tällä viikolla Pikiruukin alueella. Aikatauluista ilmoitetaan myöhemmin. Ohi ajava liikenne ja läheinen loma-asutus lienevät eniten linjalla. Messuille on yksittäisiä ja perhelippuja, mutta molempina päivinä on ostettava uusi lippu, jos innostuu kumpanakin paikalle tulemaan. Uhkana hajuhaitat Pääosa laitoksen hajukaasuista otetaan talteen paljon ilmaa vaativassa prosessissa ja varsinaisia päästöjä syntyy ympäristövaikutusten arviointiohjelman mukaan vähän. – Keskustelimme hänestäkin kokouksessa, mutta silti päädyimme Leppäsen kannalle, Kukkola kertoo. Varalle perusturvalautakunta valitsi sosionomi Hanne-Mari Luukkosen. Myös keräilyalueen koko ja liikenteen määrä on selvitettävä. Yli kolme vuotta hän on toiminut vs. Jätteistä energia malminjalostukseen Biokaasulaitoksen ympäristövaikutukset puntarissa Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Marraskuun 20.–21. Lassila &Tikanoja Oyj:n laitoksen on tarkoitus hyödyntää kuntien jätevesilietettä, turkistarhauksen jätteitä, vihermassaa, teollisuuslietettä, teurasjätettä ja eläinten ruhoja sekä maatalouden lieteja kuivalantaa. Onnettomuus sattui Levonperäntiellä noin neljä kilometriä Reisjärven keskustasta. on vieraanamme lauantaina. Kaatopaikalle kelvollista tuhkaa prosessissa syntyy korkeintaan 10 prosenttia sisään syötettävän jätteen määrästä. Kunnanhallitus päätti tiistaina esittää Leppäsen valintaa yksimielisesti. Vanhemmat ja koti ovat kuitenkin tärkeimmät lenkit ennaltaehkäisevässä päihdetyössä, Terveys ry:n aluesihteeri Liisa Viitanen kertoo. YVA-ohjelma on nähtävillä Kaustisen kunnanvirastolla ja kirjastossa. Nyt valmistunut biokaasulaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma on osa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, joka vaaditaan suurilta jätteitä käsitteleviltä laitoksilta. Alavieskassa on voimakkaat taloudelliset perusteet veroprosentin nostamiseen, sillä vuosikate on painumassa ensi vuonna 1,2 miljoonaa euroa miinukselle. Pääosa on Pohjanmaan rannikkoalueen yrityksiä, mutta joitain on myös Pohjoisja Itä-Suomesta sekä Helsingistä. – Kun kysytään, onko tehtävään antanut kukaan suostumustaan hakijoiden lisäksi, sanon että ei. Ympäristöluvan hakutoimet aloitetaan jo alkuvuodesta, jotta laitos olisi valmis vuosien 2006-2007 vaihteessa. Veroprosentin nostamisella on kuitenkin vain pieni vaikutus, sillä lisätuotto Alavieskalle on noin 57 500 euroa. Kävijätavoite on 10 000–12 000. marraskuuta illalla. Kaatopaikkojen maisemointiin ja kaivosmontun täyttämiseen sopivaa humusmaan kaltaista tuotetta syntyy 60 000 tonnia vuodessa. Ohjelmalliseen osuuteen kuuluvat myös muotija työnäytökset. – Messuilla on perinteiseen tapaan myös ohjelmaa. Tilaa parhaillaan kunnostettavaan Tellushalliin on tehokkaamman osajaottelun avulla saatu lisää ja näytteilleasettajia on jonkin verran enemmän kuin edelliskerralla eli 130–140. Muutamat ovat kertoneet meille, etteivät koskaan tule käyttämään huumeita. Uutuutena on messubussi Uudestakaarlepyystä ja Kokkolasta Pietarsaareen sekä lauantaina että sunnuntaina. Alavieskan kunta suhtautuu myönteisesti alueellisen kansalaisopiston perustamiseen. Kunnanhallitus on valmis neuvottelemaan Hannulan talon hallintaoikeuden siirtämisestä yhdistykselle. Päivässä jätettä 400 tonnia Biokaasulaitoksen kokonaisteho on 10 megawattia, josta yksi viidennes jää sen omaan käyttöön, loput menee malminjalostuslaitokselle. Korjausliikkeen jälkeen auto alkoi heittelehtiä ja päätyi lopulta ojaan katolleen. Liikevaihdoltaan 306 miljoonan euron yritys työllistää 6 200 henkeä ja pyrkii kehittämään uusia ratkaisuja ympäristönhuoltoon. Aiempaa enemmän osastoja Bettina S. – Nuorilta saamamme palaute kierroksesta on ollut erittäin kannustavaa. Kaksi vuotta sitten järjestetyillä messuilla vieraili yli 10 500 henkilöä. Messut on ryhmitelty kahdeksaan pääosaan, joiden puitteisiin erityisalat on sijoitettu. Ympäristövaikutusten arviointimenettely on tarkoitus viedä päätökseen maaliskuuhun 2005 mennessä. Turvavöissä ollut nainen jäi puristuksiin ja pääsi pinteestä vasta kun Reisjärven pelastusyksikkö käänsi auton rattailleen ja irrotti kuljettajan puoleisen oven. Hallintokunnaksi esitetään Ylivieskan kaupunkia, koska se on taloudellisin vaihtoehto. Auto ajautui ensin tien vasemmalle puolelle aina pientareelle saakka. Raju ulosajo Reisjärvellä – SOSIONOMI Anne Nevasaari Haapajärveltä on valittu Haapajärven kaupungin koulukuraattorin virkaan. Päivittäin biokaasulaitokselle saapuvat jätteet on tarkoitus käsitellä välittömästi kahdessa vuorossa. Heitä kuulemma paikallisella yleisöllä on harvemmin mahdollisuus kuulla, Hanna Nyholm selvittää. Kullakin rastilla kuvataan huumeisiin sortuvan nuoren elämäntarinaa näytelmien avulla. Messut järjestävät yhteistyössä Pietarsaaren seudun kauppiasyhdistys ja Finn-Nolia. Niin ikään eri puolella maailmaa jo tunnettu uusikaarlepyyläinen kansanmusiikkiyhtye Jepokryddorna esiintyy. Kolmen päivän aikana alueella kiertää useita koululuokkia yhdeksän rastin kierroksen, jonka tavoitteena on elämyksellisin keinoin tuoda esille niitä asioita, joita päihteiden käyttö aiheuttaa. Leppänen vahvoilla Reisjärven kunnanjohtajaksi ”Musta hevonen” ei tenhonnut hallitukseen ALAVIESKA (KP) Alavieska on nostamassa kunnallisveroprosentin ensi vuonna 19,50:een. Kunnanhallitus esittää valtuustolle veroprosentin nostamista neljännesprosenttiyksikön verran. Keskipohjanmaan saamien tietojen mukaan kunnanjohtajapelissä on ollut mukana myös "musta hevonen". Biokaasulaitos on tarkoitus sijoittaa malminjalostuslaitoksen viereen, Kaustisen entisen entiseltä kaatopaikalta Pienelle Kalavedelle päin. Alavieska nostaa veroprosenttiaan Urpo Nykyri KAUSTINEN (KP) Kaustisen entisen kaatopaikan äärelle suunnitellun biokaasulaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma on valmistunut. Oikaisu. Kunnanhallituksen päätös syntyi tiistai-iltana äänin 4–3. Se kuljettaa molempina päivinä kolme kertaa messuille. Hajuhaittaa koituu kuitenkin ainakin jätekuljetuksista ja saapuvien jäte-erien alkukäsittelystä. – Kolmen päivän aikana meillä käy vajaat 500 nuorta ja lisäksi torstai-iltana järjestämme vanhempainillan, jolloin nuorten vanhemmilla on mahdollisuus tulla kiertämään sama kierros. Kallioniemi jäi työkyvyttömyyseläkkeelle kesällä. kunnanjohtajana entisen johtajan Esa Kallioniemen ollessa sairauslomalla. Huumeidenvastaista työtä elämyksillä Pikiruukin kierros kuvaa näytelmin päihteiden vaikutusta REISJÄRVI (KP) Reisjärvinen nainen loukkaantui vakavasti hänen kuljettamansa henkilöauton suistuttaa ojaan keskiviikkona iltapäivällä. Kylkiäiset, irtolehdellä 670 €, palloraja 52. Vuonna 1961 syntynyt Leppänen on ollut kunnan palveluksessa vuodesta 1988. Toisin kuin jutussa väitettiin, Timo Pajunpää oli ehdokkaana keskustan listalla, mutta ei tullut valituksi valtuustoon. Kunnanjohtajan paikkaa haki kahdeksan henkilöä, joista haastatteluun kutsuttiin Leppäsen lisäksi rikosylikonstaapeli Janne Mattila Vantaalta, johtaja Hannu Törmä Kemistä sekä hallintotieteiden maisteri Juho Ainasoja Karttulasta. Myös yleinen kiinteistöveroprosentti nousee ensi vuonna 0,50:sta 0,60:een. Aktiiviset kuntalaiset ovat perustamassa Hannulan Kotiseututalo ry:tä, joka vastaa talon ylläpidosta, toiminnasta sekä korjaustoimenpiteistä ja esineistön luetteloinnista museoviraston ohjeiden mukaan. Laitoksen suurta kapasiteettia voitaneen hyödyntää myös Pietarsaaren ja Kokkolan jätevesilietteiden käsittelyyn. Tämän hetken ehkä tunnetuin suomenruotsalainen tv-kasvo Bettina S. Biokaasulaitos koostuu esikäsittelylaitoksesta ja varsinaisesta mädätysprosessista, jossa syntyy 7,5 miljoonaa kuutiota metaania tuotannollisiin tarpeisiin, ensisijaisesti malminrikastamisen vaatimaksi korkeaksi lämmöksi. Alavieska kerää kiinteistöverotuotoilla ensi vuonna 160 000 euroa. kauppiasmessujen nimi Projektivastaava Hanna Nyholm ja toimitusjohtaja Jukka Hakala Finn-Noliasta kertovat Tellushallin kunnostuksen valmistuvan kauppiasmessuihin mennessä. Kaustisen kunnanhallitus kiinnitti lausunnossaan YVA-ohjelmasta huomiota erityisesti biokaasulaitoksen päästöjen vaikutukseen ilmanlaatuun ja edellyttää selvityksen ulottuvan ainakin kuntakeskukseen asti. Kierrosta järjestämässä on noin 30 ihmistä Terveys ry:stä sekä eri yhteistyötahoista. Nevasaari valittiin määräajaksi, joka kestää kesäkuun 2006 loppuun. Aikaisemmin vastaavassa jalostuksessa on käytetty energialähteenä maakaasua, butaania ja propaania, jotka ovat tuontituotteita. Reisjärven valtuusto kokoontuu valitsemaan uuden kunnanjohtajan 9. Toiset ovat tuoneet esille, etteivät aiemmin tienneet miten vakavasta asiasta on kyse. Messubussi järjestetään yhteistyössä Pietarsaaren City-ryhmän kanssa, koska samana viikonvaihteena on liikkeissä joulunavaus. Poliisi epäilee, että alkoholilla oli osuutta onnettomuuteen. Vuorokautinen laitokselle tuleva jätemäärä on 350-450 tonnia, jolloin jätettä tarvitaan vuodessa 115 000 tonnia. Näistä mainittakoon veneet, moottoriajoneuvot ja koneet, koulutus, media ja palvelut, tekniikka, pankki ja vakuutusala sekä ruoka. Biokaasulaitoksella on tarkoitus tuottaa perinteisiä menetelmiä edullisemmin energia Kaustisen ympäristöstä löytyneen litiumpitoisen malmin jalostukseen. Lassila & Tikanoja on suomalainen pörssiyhtiö, joka on erikoistunut Itämeren alueen ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten ylläpitoon. Toki se on vieläkin mahdollista, aina niin kauan kuin valtuuston puheenjohtajan nuija on kopsahtanut, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jyrki Halonen (kesk.) muotoilee
Hallitus päätti ostaa HP-kasetin vanhan hallin 53 000 eurolla, jotta teollisuuden metallisia seinäelementtejä tekevä yritys voi laajentaa uudempaa halliaan. Ykkössaliin uusitaan istuimet, kummankin salin äänentoisto uusitaan sekä aulatilat nykyaikaistetaan. Esillä sääntöjen määräämät asiat. klo 19 glögitarjoilu pe 26.11. Näin on käynyt jopa odotettua nopeammin, sillä markkinoinnin perustyökalut uusittiin pari vuotta sitten.– Kalajoki on lapsiperheiden turvallinen kohde, jonka perusvahvuuksia ovat meri, hiekka ja aurinko, Kamunen kiteyttää. klo 14 ja 19 la 13.11. Siilo vuokrataan Incapille 450 eurolla kuukaudessa maaliskuuhun 2007 saakka, jonka jälkeen kuukausivuokra nousee tuhanteen euroon. klo 19 glögitarjoilu to 9.12. Rakentaminen aloitettaisiin heti. KALAJOKI (KP) Kalajoella anastettiin omaisuutta Holmantien varrella sijaitsevasta omakotitalosta maanantain ja tiistain välisenä aikana. Koivupuhdon koulun 0.–6. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että sosiaalija terveystoimelle annetaan mahdollisuus ylittää kuluvanvuotiset käyttömenonsa 675 000 eurolla. Kaupunginhallitus päätti kutsua haastateltaviksi terveystieteiden maisteri Kaisu Norrkniivilän ja yhteiskuntatieteiden maisteri Urpo Suvannon. klo 13 ja 19 pe 3.12. Omaiset Lämmin kiitos luottamuksesta kaikille äänestäjilleni. Urakoiden yhteissumma on 32 200 euroa. Lähimpinä kaipaamaan jäivät siskot ja veljet perheineen. Lomaasunnoissa tapahtuneita yöpymisiä ei huomioida nyt julkistetussa tilastossa. ILKKA Kuolleita Surukiitokset Teatterit Kiitokset Sekalaiset Kokoukset Rakkaamme Jan-Erik LAXÅBACK s. Nyt tehty kauppa Rönkön Puutarhat Oy:n kanssa käsittää 13,34 hehtaaria puustoineen. Leppäsen mukaan Susisaaren tonteille tarvitaan vielä kunnallistekniikka eli tiestö ja viemäröinti on hoidettava kuntoon. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle pitkään työstetyn keskustan osayleiskaavan hyväksymistä. ja 7.–9. YLÄ-SATAKUNTA ?Seinäjoella saa nyt nauraa rikkaalle miehelle, joka yrittää pitää muut ihmiset otteessaan ja rikastua rikastumistaan.. klo 19 glögitarjoilu to 25.11. Hän myöntää, että Kalajoen uudistunut imago ja brandi purevat tänä päivänä erittäin hyvin. Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnoista, jotka mahdollisesti liittyvät tapaukseen. klo 14 ja 19 ke 10.11. luokkien johtokunnat esitetään yhdistettäväksi 0.–9. Niin ikään yksimielisesti valtuusto päätti myydä Ruhkalan entisen koulukiinteistön sekä kiinteistön tontin Hoitola Angelica/Sirpa Tikalle 5 000 euron kauppahintaan. Asunnosta on ilmeisesti viety pieniä esineitä, mutta ei kodinelektroniikkaa. Kokkolan elokuvateatteri remonttiin. Torstaina 28.10.2004 Maakunta 5 Kuolleita Paljon tuotteita jopa -50% Koskee suurta erää naisten ja lasten tuotteita sekä alusvaatteita. Vs. Suunnitteluun tarvitaan lisämääräraha, sillä siihen on varattu 8 000 euroa ja rahaa on käytetty tähän mennessä 9 955 euroa. Yöpyjien määrän lisääntyminen kertoo siitäkin, että suuremman hotelliyksikön tarve on ilmeinen, Kyrö katsoo. Talvikausikin on kuvioissa mukana. VIULUNSOITTAJA KATOLLA Esityspäiviä: pe 29.10. Esimerkiksi vakituisesta asuinrakennuksesta kannetaan Reisjärvellä veroa 0,25 prosentin mukaan kiinteistön verotusarvosta. Työtä tehty kovasti Hotelliyöpymisten kasvu kolmanneksi suurinta Kalajoella YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Rautakoski (kesk.) rauhoittelee Kiviojan koulun lakkauttamista pelkääviä vanhempia. Pyhäjärven hallintojohtaja Aki Viitasaari kertoo, että tuore maakauppa kuuluu olennaisena osana kaupungin maanhankintaprojektiin, jolla kaupungin omistukseen kerätään maata nimenomaan valtateiden risteysalueen lähistöltä. – Vaikka lakkauttamisen taloudelliset perusteet ovat olemassa, nousevat lakkauttamisen haittavaikutukset Kiviojan alueen asukkaiden ja koululaisten osalta niin suuriksi, että lakkauttaminen ei ole mahdollista eikä järkevää. 14.10.2004 Rakkaudella kaivaten Lilly Petra ja Olof, Erik Ulrika ja Christer, Alexander, Christoffer Joakim ja Gerd, Jannica, Sandra sisarukset perheineen Janne – någonstans inom oss är vi alltid tillsammans Lilly Flitig var handen som nu har domnat Varm var blicken som mist sin glans Vaket var sinnet som stilla somnat Tomt är hemmet där Du alltid fanns Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme että siunaus toimitetaan Kaarlelan kirkossa lauantaina 30.10.04 klo 12.00. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen ja veljet perheineen. Keskustassa sijaitsevassa koulussa on 240 oppilasta. klo 19 pe 17.12. Samalla se vahvisti periaatteeksi, että tonttien hinnat määräytyvät rakennuspaikkakohtaisesti kaupanteon yhteydessä. Kiinteistöverojen tuotto on noin 76 000 euroa. Projektipäällikkö Janne Kyrö on tyytyväinen hotelliyöpymisten kehitykseen, missä tietty osuus oli sateisella kesälläkin. Hallintopalvelujen osalta selvitetään muun muassa mahdollisuuksia seutukunnalliseen talousja palkkatoimistoon. Sosiaalija terveystoimessa pohditaan päivystysjärjestelyitä ja ruokahuoltoa. Tähän mennessä kaupunki on hankkinut alueelta maata jo noin 57 hehtaaria. Suunnittelu käynnistetään vielä tämän vuoden aikana. Jaakko Säätelä Lohtajalainen Jaakko Juhani Säätelä, syntynyt 28.6.1929, kuoli keskiviikkona 27. klo 13 la 20.11. Koivupuhdon koulu sai suunnittelijat Peruskorjaus käyntiin ensi vuonna – LOHTAJALLA on rikottu ns. Aiemmin Susisaareen puuhattiin lomaosakekylää. Huhta kuoli Kalajoen terveyskeskuksessa tiistaina 26. Tehostunut yhteismarkkinointi on tuonut näkyvyyttä lisää. Erilaisten tapahtumien lisääntyminen on monipuolistanut Kalajoen matkailutarjontaa ja laajentunut palvelujen kirjoa. Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Hotelliyöpymiset kasvoivat viime kesänä kolmanneksi eniten koko maassa Kalajoella. Suunnitelmien pitäisi olla valmiina helmikuussa, jolloin rakentaminen käynnistyy huhtikuussa. Sen ansiosta Kalajoella voi lomailla säällä kuin säällä. Listan ulkopuolelta hallitukseen tuotua asiaa esiteltiin tiistaina henkilöstölle. Vanhaan halliin on jo tulossa uusia yrittäjiä. Markkinoinnin pääpaino on tänä vuonna ollut kotimaassa. Tervetuloa! Johtokunta Carl-Erik (Calle) Sandberg Carl-Erik (Calle) Sandberg kuoli lokakuun 27. Hänen mielestään kylpylän merkitys korostui viime kesänä, sillä se tarjosi matkailijoille hyvän vaihtoehdon. – Valtateiden risteykseen suunnitellaan erilaista elinkeinoja palvelutoimintaa. päivänä Libeckin sairaalassa. Hän oli syntynyt 21.2.1939 Teerijärvellä. KESKIPOHJANMAA . Peruslinja säilyy samana ensi vuonna, joskin markkinointipanostuksia kohdistetaan Matkailun edistämiskeskuksen ja FinnWestin kanssa myös PohjoisNorjaan ja Pohjois-Ruotsiin. klo 19 glögitarjoilu SAITURI Esityspäiviä: o 4.11. Teknisissä palveluissa tutkitaan seudullisen yhteistyön antia. Tuomiopiiriuudistuksesta luovuttava P-P:n liitto: KOKKOLA (KP) Kokkolan elokuvateatteri Bio Rex 1&2 remontoidaan tulevan talvikauden aikana. luokkien johtokunnaksi. klo 12 la 13.11. Kaisa Saari Kalajokinen Kaisa Riitta Saari o.s. Ne ryhdytään kuitenkin tilastoimaan myöhemmin, Kamunen mainitsee. Kauppahinta on 166 000 euroa. Tasapainottamisohjelman valmistelu alkaa osastoittain tapahtuvalla palvelurakenteen tarkastelulla. lokakuuta 62 vuoden ikäisenä. Tonttien hinnat liikkuvat sijainnista ja koosta riippuen 30 000 ja 20 000 euron välillä. Veden äärellä olevia mökkitontteja Susisaaressa on vapaana 26, ja ne sallivat rakennusoikeutta 80–150 neliöön. Omakotitaloon murtauduttiin Kalajoella HAAPAVESI (KP) Haapaveden kaupunginhallitus antoi talouden tasapainottamiselle aikataulun ja ohjeet maanantaisessa kokouksessaan. Noin 100 000 euroa ohjataan lääkäripalveluiden järjestämiseen terveyskeskuksessa. klo 19 glögitarjoilu la 4.12. klo 14 ja 19 pe 5.11. Ensi vuoden tuloveroksi esitetään edelleen 19 prosenttia, mihin se nousi tämän vuoden alussa. Suurin osa ylityksestä johtuu erikoissairaanhoidon yllättävän suuresta kasvusta. klo 19 to 18.11. klo 14 ja 19 la 30.10. – Kalajoella on kolme hotellia, joissa on 120 huonetta. Rautakosken mielestä tavoitteena on yrittää entistä ponnekkaammin valtion osarahoituksen saamista Kiviojan kouluinvestoinnille. – Päällimmäisin syy kasvuuraan löytyy kuitenkin siitä, että työtä on tehty kovasti, ja se alkaa kantaa hedelmää. Haapaveden perusturvajohtajaksi haki viisi henkilöä: Timo Matinlauri Ylivieskasta, Kaisu Norrkniivilä Oulunsalosta, Mia Penttilä Oulaisista, Tarja Pietarila-Heikkinen Kempeleestä ja Urpo Suvanto Raahesta. Alueen kaavoitus on parhaillaan menossa, Viitasaari kertoo. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Mäntyrinne III:n lämmitysjärjestelmän uusimiseen varattu 33 000 euron suuruinen määräraha käytetään suunnitteluun. Maamme parhaimpiin kuuluva kenttä on jatkanut matkailukautta, Kamunen korostaa. Samalla kautta on saatu jatketuksi molemmista päistä. Asian käsittely tapahtuu ensi vuoden budjetin yhteydessä. Sopimuksen mukaan Kärsämäen maaseutuviranomaisen viikoittainen työaika jaetaan Kärsämäen ja Pyhäjärven kesken. Kunnanhallitus hyväksyi Susisaaren asemakaavan rakennuspaikkajaon tiistaina. Kivikoulun ikkunoita lähes kymmenen kappaletta viikonloppuna. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ANNA JOSEFINA MÄNTYLÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. Kouluasioista käytiin laajaa kansalaiskeskustelua kunnallisvaalien alla. klo 12 la 11.12. klo 14 ja 19 to 2.12. – Olen myös varma siitä, että tammikuussa valittava seuraavakaan kaupunginhallitus ei tule asiaa ottamaan esille, Rautakoski toteaa. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Pyhäjärven nykyinen maaseutuasiamies Matti Huttunen jää eläkkeelle. kunnanjohtaja Pekka Leppänen kertoo, että kunnassa pyritään siihen, että kauppoja voisi alkaa tehdä jo keväällä, jolloin ostajat voisivat päästä rakennustöihin kesällä. Kiinteistöveroprosentit (0,60, 0,30, 0,70, 0,25) esitetään pidettäviksi ennallaan ensi vuonna. Markkinointipäällikkö Minna Kamunen on hänkin iloinen yöpymisten kasvusta, mihin päästiin huonosta säästä huolimatta. Haapavesi aikoo tasapainottaa keväällä Heikki Gummerus MERIJÄRVI (KP) Merijärven kunnanhallitus valitsi Koivupuhdon koulun peruskorjauksen rakennesuunnittelijaksi Insinööritoimisto Kalevi Säkkinen Oy:n sekä LVIettä sähkösuunnittelijaksi Insinööritoimisto Eero Jaatinen Oy:n. Kaupunginjohtaja kostaa niistä ehdotuksen talouden tasapainottamisohjelmaksi huhtikuun loppuun mennessä. Kalajoen edellä olivat Seinäjoki ja Iisalmi. Jos kuitenkin ministeriö suunnitelmiaan jatkaa, Pohjois-Pohjanmaan liitto pitää parhaimpana vaihtoehtona yhdistää Haapajärven ja Ylivieskan käräjäoikeudet niin, että oikeuksien kansliat säilyvät sekä Haapajärvellä että Ylivieskassa. Myös yksityiset yritykset ovat satsanneet voimakkaasti markkinointiinsa, Kyrö sanoo. klo 14 ja 19 pe 10.12. Susisaaren tontit myyntiin HAAPAJÄRVI (KP) Pohjois-Pohjanmaan liitto esittää tuomiopiirien uutta rajankäyntiä tekevälle oikeusministeriölle, että se luopuisi tässä vaiheessa tuomiopiirien rajojen tarkistamisesta. 21.09.1937 k. Kunnostetut tilat sekä laitteisto ovat käyttövalmiina loppukeväällä. Valtateiden risteykseen lisämaata Pyhäjärvi teki taas isot kaupat Antti Savela REISJÄRVI (KP) Reisjärven kunnassa on tehty periaatteellinen päätös pistää kauniin kunnan ehkä hienoimmalla paikalla olevat Susisaaren lomasaaren tontit myyntiin. Päätökset Kiviojan koulusta tehdään seuraavalla valtuustokaudella. Jo viime vuonna valtuusto päätti ryhtyä ostamaan maaseutuasiamiehen viranhoidon palvelut Kärsämäen kunnasta. – Golfkentän vaikutus näkyy hotelliyöpymisissäkin. Tapahtumiin liittyvä kehityshanke on parhaillaan vireillä, millä saadaan uusia tuulia sille sektorille. Kalaputaan ja Ylipään koulukiinteistöjen myynti jätettiin vielä pöydälle. Valtuuston toivotaan hyväksyvän myös 140 000 euron lisämäärärahan Incap Furniture Oy:n käyttöön tulevan purusiilon rakentamiseksi Haapakosken kiinteistölle. Liiton mielestä tuomiopiirien rajajakoa pitäisi miettiä yhdessä syyttäjätoimen ja ulosottotoimen uudistusten kanssa. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tuloveroprosentti pidetään 19 prosentissa ja että kiinteistöverot eivät muutu. klo 14 ja 19 la 27.11. Kunta vuokrasi alueen yksityiselle yritykselle, jonka tehtävänä oli rakentaa saareen lomaosakekylä. Sopimus kuitenkin irtisanottiin ja nyt loma-asutusta pyritään lisäämään erillisillä tonttikaupoilla. Sopimus astuu voimaan marraskuussa. Tulevana vuonna kunnan verotus Reisjärvellä ei muuttune. Helena Penttilä Lohtajan Veikot ry:n SYYSKOKOUS torstaina 11.11.04 klo 19.00 Ravintola Rantaheinässä. lokakuuta 2004 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. klo 19 pe 12.11. Tällöin liiton mukaan muodostuisi noin 80 000 asukkaan tuomiopiiri ja kihlakuntajaotus säilyisi ennallaan. Rautakosken mukaan nykyinen kaupunginhallitus ei tule esittämään valtuustolle Kiviojan koulun lakkauttamista. Kunnostustyöt alkavat marras-joulukuun vaihteessa. Teatterin toimintaan saattaa tulla talven aikana lyhyitä katkoksia remontin takia. Osastot jättävät väliraportit ensi tammikuun ja varsinaiset toimenpide-ehdotukset helmikuun loppuun mennessä. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. klo 19 glögitarjoilu la 18.12. klo 19 la 11.12. Valtuusto päätti lakkauttaa maaseutuasiamiehen viran joulukuun alusta. Rautakoski korostaa, ettei kaupunginhallitus ole ottanut virallisesti minkäänlaista kantaa sivistyskeskuksen virkamiestyönä laatimaan selvitykseen. Kiviojan koulua ei aiota lakkauttaa Antti Savela PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kauppakirjan, jolla kaupungille ostetaan lisämaata nelostien koillispuolelta. Asukkaiden ollessa poissa asuntoon oli murtauduttu Holmantien puoleisesta ikkunasta. Myös urheilutalolla yksi lasi on isketty hajalle ja kirkonkylän koulun aitaa vahingoitettu. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan liitto toivoo, että oikeuden istuntopaikat säilyvät myös Haapavedellä ja Pyhäjärvellä. Tuloverotuksella kerätään runsaat 1,7 miljoonaa euroa. – Yöpymiskehitys on ollut positiivinen, vaikka Kalajoen hotelliyksiköt ovat pieniä. klo 14 ja 19 ke 8.12. Kauppalehden tilaston mukaan Kalajoen hotelleissa yöpyi kesäelokuussa 29 833 matkailijaa, missä oli kasvua edelliskesään verrattuna yli 20 prosenttia. Samalla valtuusto päätti muuttaa tukisihteerin virkanimikkeen tehtävää paremmin kuvaavaksi maaseutusihteeriksi. klo 13 glögitarjoilu Molière Harnik Stein Bock SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI Alvar Aallon katu 12, 60100 Seinäjoki LIPUT (06) 416 2600, 416 2608 seinajoen.teatteri@seinajoki.fi http:/web.seinajoki.fi/teatteri ?Lipun ostanut saa täyden vastineen rahalleen ja jotakin muutakin.. Vuonna 1956 valmistuneen koulun peruskorjauksen kustannusarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa. Sivistyspalveluja tarkastelee kolme työryhmää, joista yksi keskittyy kouluverkkoon, toinen tuntikehykseen ja avustajiin ja kolmas esiopetukseen. klo 13 glögitarjoilu la 18.12
Liikenneja viestintäministeriössä haetaan vielä joitakin lisäselvityksiä asiaan, mutta hallituksen pyrkimyksenä on antaa esitys eduskunnalle marraskuussa. Asia varmistui keskiviikkona Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n hallituksen päätettyä ryhtyä neuvotteluihin palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa. Sopimusta on pidetty liian monimutkaisena, jotta kansalaiset voisivat ymmärtää sen sisällön riittävän hyvin. Piekka muistuttaa. Se voi mennä hyvinkin nopeasti maaliin, hän selvitti. Kasvua viime vuodesta tuli 8 prosenttia, mutta puolet siitä selittyy yritysostoista. Teksti on pyritty muotoilemaan siten, että siihen voisivat yhtyä sekä sopimuksen hyväksymistä kannattavat että sitä vastustavat kansanedustajat. Houkuttelusta huolimatta ei yksikään kokoomuksen tai RKP:n kansanedustaja ole ainakaan vielä innostunut asiasta. EK:n hallituksen puheenjohtaja Juha Rantanen perusteli tiedotustilaisuudessa EK:n lähtemistä tulokierrokselle Suomen vaikealla taloudellisella tilanteella. Sitä pohjustetaan mm. marraskuuta. Vuotta aiemmin vastaava tulos oli 52 miljoonaa euroa. Neuvottelut tuleekin hänen näkemyksensä mukaisesti nyt aloittaa viivyttelemättä, jos tavoitteena on saada ratkaisut aikaan odotetussa aikataulussa. Alho kertoi asiasta postin tulosjulkistuksen yhteydessä keskiviikkona. Esimerkiksi EU-parlamenttivaaleissa se ei ollut mahdollista, koska kyseessä on jäsenvaltioiden välinen projekti. Hallitusryhmien puheenjohtajien mielestä sen järjestäminen ei ole tarpeellista. Me emme voi tehdä hinnan korotuspäätöksiä ennen kuin olemme sopineet kustannusten kohdentamisperiaatteista (Viestintäviraston kanssa). Yritysostot kasvattivat myös sähköistä viestinvälitystä. päivää. Tammi–syyskuussa kirjeiden määrä pysyi ennallaan. Alhon lisäksi aloitetta ovat työstäneet vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes, keskustan Petri Neittaanmäki, vihreiden Heidi Hautala, kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemi ja perussuomalaisten Timo Soini. Alhon mukaan eduskunnan on oltava se paikka, jossa merkittävät keskustelut käydään. Aloitteen tekeminen on ainoa keino saada asia esille täysistunnossa, kun hallitus ei anna sitä koskevaa esitystä. Hallitus on vakuuttanut olevansa valmis tukemaan maltillisen ja mahdollisimman pitkälle keskitetyn tuloratkaisun syntymistä veronkevennyksillä. Akava muuttaisi palkankorotusmallia Akavan puheenjohtaja Risto Piekka (kok.) korostaa, että tuloratkaisun pitää palkita koulutusta, osaamista, vastuuta ja tuottavuutta, sillä muunlaiset tavoitteet toimivat talouspoliittisesti Suomen kansallisen edun vastaisesti. Se oli Alhon mielestä oikea menettelytapa. Palkkatavoitteisiin palataan myöhemmin kun nähdään, miten laatutavoitteissa on edetty. Osa kasvusta tuli myyntivoitoista. Timo Sipilä HELSINKI (STT) Työmarkkinakeskusjärjestöt aloittavat neuvottelut keskitetyn tuloratkaisun aikaansaamiseksi. Hallitus ei aio antaa eduskunnalle kansanäänestystä koskevaa esitystä. EK:n työmarkkinajohtajan Seppo Riskin mukaan päätös neuvottelujen aloittamisesta voitiin tehdä, kun järjestöjohtajien tapaamisissa oli tullut selväksi, että tavoitteet ovat yhteiset ja näkemyksissä muutostarpeen perusteista on lähestytty. Hän harmitteli, että työnantajajärjestön epäröinti on vienyt valitettavan paljon aikaa. Perustuslaillista sopimusta koskeva kansanäänestys järjestetään hyvin todennäköisesti valtaosassa vanhoista EU-jäsenmaista. Posti-konsernin tammi–syyskuun voitto rahoituserien jälkeen oli hieman päälle 67 miljoonaa euroa. Näistä suurin on Leijonajakelun sanomalehtijakelun hankinta. Vaikka kirjeiden määrä pysyi ennallaan, osoitteettomien suoramainosten määrä kasvoi. Aloitteen perusteluissa korostetaan, että puntarissa ovat kaikki ne muutokset, jotka ovat tapahtuneet vuoden 1994 jälkeen. Sen ensimmäinen allekirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Arja Alho. Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen HELSINKI (STT) Eduskunnassa on tehty lakialoite neuvoaantavan kansanäänestyksen järjestämisestä toukokuussa 2006 Euroopan unionin perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä. Tavoitteena oli saada selvittelyvaihe päätökseen syys–lokakuun vaihteessa. Hänen mielestään epäröintiin kulunutta aikaa olisi kuitenkin tarvittu neuvotteluihin. Aloitteen kirjoittajat ovat toista mieltä. SAK:n valtuusto on koolla 26.–27. EK on pitänyt neuvottelujen aloittamista mahdollisena, mutta on asettanut edellytykseksi, että palkansaajapuoli on valmis tinkimään vaatimuksistaan. Malli on osoittautunut toimivaksi ja on jatkossakin käyttökelpoinen. Työryhmä esitti väljennyksiä kirjeiden toimitusaikoihin syyskuun lopussa. Sen sijaan Kankaanniemi. Ratkaisua odotetaan joulukuun puolella EK:ssa toivotaan neuvotteluiden aloittamista välittömästi. Rantanen korosti EK:n lähtökohtana olevan yhä, että suomalaista työmarkkinakäytäntöä muutetaan aiempaa joustavampaan ja yrityskohtaisempaan suuntaan. Kiistaa on syntynyt myös palkansaajajärjestöjen vaatimuksesta parantaa työntekijöiden asemaa irtisanomistapauksissa. Näiden tavoitteiden pohjalta on laajassa mielessä mahdollista keskustella EK:n peräänkuuluttamasta paikallisen yhteistyön kehittämisestä, hän lupasi. Toimintaympäristö muuttuu nyt sekä globaalin kilpailun että väestön ikääntymisen vuoksi. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa HELSINKI (STT) SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen (sd.) mielestä on myönteistä, että työnantajien EK on päättänyt – joskin epäröinnin jälkeen – olevansa valmis neuvotteluihin kattavan talousja tuloratkaisun aikaansaamiseksi. Samalla se edellytti, ettei posti nosta toistaiseksi hintoja. – Päätös ei ole pakon sanelema. Kivikkoiset neuvottelut Myös toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) oli tyytyväinen EK:n päätökseen. Posti pitää kirjemaksun ennallaan. Neuvotteluja pohjustanut selvitysvaihe on hänen mielestään osoittanut, että osapuolten näkemykset esimerkiksi keinoista vahvistaa yritysten kilpailukykyä, maltillisista palkankorotuksista tai työllisyyttä parantavista toimista ovat melko kaukana toisistaan. Palkansaajien ostovoima, palkkatasa-arvo, työllisyysasteen nostaminen ja työllisyysturvan parantaminen turvataan parhaiten tupossa, joka yhdistää palkkaja veroratkaisun sekä edistää työelämän laadullista kehittämistä, hän kommentoi lausunnossaan. Lehtijakelun aikaistus kiinnostaa Postissa odotellaan myös lopullisia päätöksiä kirjejakelun aikataulumuutoksiin. Edellytyksiä tuloneuvotteluiden aloittamiselle ryhdyttiin selvittämään elokuussa. Liikevaihtoa posti kokosi melkein 890 miljoonaa euroa. SAK, STTK ja Akava ovat jo aiemmin ilmoittaneet valmiutensa neuvotella ainakin kaksivuotisesta tulosopimuksesta. Siimes muistutti keskiviikkona aloitteesta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, etteivät kansalaiset ole voineet ottaa kantaa EU:n kehitykseen myöskään missään vaaleissa. että tuloratkaisuun tulee myös sisällyttää huomattava, kaikkiin palkansaajaryhmiin kohdistuva veronalennusohjelma. Kansanäänestyksiä pidetty säästeliäästi Suomen EU-jäsenyyttä koskevasta ratkaisusta kysyttiin neuvoa kansalta. Unioniin liittymisestä jouduttiin äänestämään asiantuntijalausuntojen pohjalta, mutta nyt kansalaisilla on jo kymmenen vuoden kokemus EU:ssa elämisestä. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on kuitenkin sanonut myös hallituksen voivan joustaa aikataulussa, mikäli riittävän pitkään ja maltilliseen ratkaisuun päästään. Virasto puuttui postin hinnoitteluun kesällä. Hän muistutti, että asiat ratkaistaan vasta neuvottelupöydässä. Muiden muassa osa yrityksistä on vastustanut suunnitelmia, koska ne ovat pelänneet kirjepostin viiveitä. Unionin luonne on toisenlainen kuin se oli Suomen liittymistä koskevan kansanäänestyksen aikoihin vuonna 1994. Rantanen korosti, että nyt on vasta tehty päätös neuvotteluiden aloittamisesta, ja on varauduttava siihen, että ne kariutuvat. Kansalaisilta kysyttäisiin, ”tuleeko Suomen hyväksyä sopimus Euroopan unionin perustuslaista neuvotellun sopimuksen mukaisesti”. Kaikki osapuolet ovat korostaneet pitävänsä työllisyyden parantamista tulosopimuksen keskeisenä tavoitteena. Vastausvaihtoehdot olisivat kyllä tai ei. EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs on kuitenkin todennut, että neuvottelujen aloittaminen edellyttää liikahdusta molemmilta osapuolilta. – SAK:laisella ay-liikkeellä on jo pidempään ollut paikallisen sopimisen tasa-painoiseen kehittämiseen ja laajentamiseen liittyviä tavoitteita. – Toivomme, että ay-liike näkee suunnanmuutoksen tarpeet ja on myös vastuullisesti mukana näissä neuvotteluissa. Tämä on järjestön mielestä välttämätöntä, jotta työllisyysastetta voidaan nostaa. Hänen mukaansa hinnoitteluratkaisun takana ei ole postin ja Viestintäviraston kiista kirjeiden ja postipakettien hinnoittelusta. Jos neuvottelut siirtyvät liittotasolle, ratkaisujen tulee silloinkin kaikilta osin tukea työllisyyttä. Se on vain aikataulukysymys. Lakialoite EU-kansanäänestyksestä Kokoomuksesta ja RKP:stä ei löytynyt allekirjoittajia HELSINKI (STT) Suomen Postilla ei ole suunnitelmia nostaa tavallisimpien kirjeiden postimaksua ensi vuonna. Yksityiskohtien omaksuminen voi olla hankalaa, mutta pääkohtien avaaminen tiedostuskampanjan avulla aivan mahdollista. Hankkeen takana on puoli tusinaa sekä hallituspuolueiden että opposition kansanedustajaa, jotka suhtautuvat eri tavoin sopimuksen hyväksymiseen. Palkansaajajohtajat tyytyväisiä EK:n hallitus pyörsi kantansa Työmarkkinajärjestöt aloittavat neuvottelut tuposta EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riskin mielestä työmarkkinajärjestöillä on nyt yhteiset tavoitteet. Nykyinen kaksivuotinen tulosopimus on voimassa helmikuun puoliväliin asti. Tähän mennessä kansa on Suomessa äänestänyt EU-jäsenyyden lisäksi vain kieltolain kumoamisesta vuonna 1931. Työnantajaja palkansaajapuoli ovat tuon jälkeen käyneet vain epävirallisia keskusteluja. Konsernijohtaja Jukka Alhon mukaan hintojen pitäminen ennallaan on mahdollista, koska posti on tehostanut toimintaa. STTK:n hallituksen kokouksessa perjantaina ja SAK:ssa maanantaina. Kannattajiin lukeutuvat Alho, Siimes ja Hautala. Kokonaiskuva selkiintyi Syynä neuvottelutilanteen jumiutumiseen ovatkin olleet etenkin osapuolten erilaiset tavoitteet palkankorotusten tasosta ja muodosta. – Neuvotteluiden aloittaminen on viisas ratkaisu Suomen kokonaisedun kannalta. Riski korosti, että ratkaisun tulee olla sellainen, joka tukee työllistymistä eikä lisää työvoimakustannuksia ja työllistämiskynnystä. Torstaina 28.10.2004 . Kansanäänestyksen tarpeellisuutta perustellaan sillä, että perustuslakisopimuksen myötä EU:n toimivalta laajenee, sen päätöksentekojärjestelmä muuttuu ja kansalaisten oikeusasema kehittyy. Eduskunnan aikataulun vuoksi takarajana sopimuksen synnylle on pidetty marraskuun 26. Työnantajat ovatkin vaatineet maltillisten palkankorotusten ohella muutoksia palkankorotusten rakenteeseen siten, että ne riippuisivat aiempaa enemmän kunkin alan tai yrityksen kilpailukyvystä. Ihalaisen mukaan osapuolten näkemyserot ovat tällä kertaa kokonaisuudessaan poikkeuksellisen suuret. – SAK:n lähtökohtana on oikeudenmukainen palkkaratkaisu. Alho myönsi, että osaltaan hinnoitteluratkaisulla pyritään varmistamaan kirjeen kilpailukykyisyys, joskaan hän ei usko, että parin kolmen prosentin korotus postimaksuun vaikuttaisi oleellisesti kirjemääriin. Tuloneuvotteluiden aloittaminen on kuluneen kuukauden ajan näyttänyt hyvin epävarmalta työnantajien ilmoitettua lokakuun alussa, ettei neuvotteluille keskitetystä tulosopimuksesta ole toistaiseksi edellytyksiä. Asia on myös Helsingin hallinto-oikeuden käsiteltävänä, koska posti valitti viraston päätöksestä. Posti ja Viestintävirasto jatkavat neuvotteluja. Hän korosti olevan itsestään selvää, että SAK lähtee neuvotteluihin jo aiemmin linjattujen tavoitteidensa pohjalta. Jo voimassa olevassa sopimuksessa on mahdollistettu liittoerän käyttäminen paikallisiin tarpeisiin, jos liitto-osapuolet niin ovat sopineet. Akava pitää kiinni vaatimuksestaan, että palkkaratkaisu tulisi tehdä prosentuaalisena kustannusvaikutuksena kunkin alan palkkasummasta, koska se tarjoaisi nyt tarvittavaa joustavuutta. Sitä olisi kipeästi tarvittu itse neuvotteluprosessiin. Ihalaisen mielestä tuolloin keskusjärjestöneuvottelujen onnistumisesta tulisi olla jo selkeä näköala. Aloitteeseen kerätään vielä lisää nimiä ennen sen jättämistä. Ihalainen muistutti lausunnossaan SAK:n hallituksen linjanneen jo yli kolme viikkoa sitten valmiutensa neuvottelujen aloittamiseen. Neittaanmäki ja Soini suhtautuvat sopimukseen joko kielteisesti tai hyvin kriittisesti. Viimeksi posti nosti kirjemaksun hintaa 6 prosenttia vuonna 2003. SAK:n hallitus käsittelee tilannetta ensi maanantaina, jolloin päätetään aiempaa yksilöidymmin laadullisista neuvottelutavoitteista. Mäenpää ennustaa kuitenkin kivikkoisia neuvotteluja. Se mahdollistaisi lehtijakelun aikaistamisen haja-asutusalueilla. Perinteinen tupomalli, jossa palkankorotukset määräytyvät kaikilla aloilla kansantalouden keskimääräisen tuottavuuden perusteella tulee Rantasen mukaan monille yrityksille liian kalliiksi ja estää matalan tuottavuuden aloja työllistämästä. Todennäköisesti allekirjoittajia löytyy lisää erityisesti oppositiosta. – Kysymys on isoista ja vaikeista asioista. Tämä koskee niin palkanmuodostukseen kuin esimerkiksi palkansaajien irtisanomisturvaan tai tilaajavastuuseen liittyviä kysymyksiä
José Manuel Barroso ei myöskään suostunut keskiviikkona arvailemaan Buttiglionen kohtaloa. Lähtöä hallintoneuvostosta samoin tehnyt kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk.) sen sijaan lykkää edelleen omaa eronpyyntöään. voittaa juhla-asun ja liput Mamma Mia! –menestysmusikaaliin. marraskuuta. Kiistan voi tietysti muotoilla toisinkin: – Keskiviikkona elettiin päivä kehittyvää eurooppalaista demokratiaa, Rehn sanoi. Siellä on koko eurooppalainen poliittinen kenttä. Meillä ei ole varaa institutionaaliseen kiistaan juuri nyt, Schröder sanoi. Buttiglionen lausunnot eivät hänen mielestään estä komissaarin tehtävän hoitamista, sillä puheenjohtajan pitää huolehtia siitä, että komissio noudattaa yhteistä eurooppalaista arvopohjaa. Lämpimästi tervetuloa! Miesten paita 5 € Solmioita 5 € Tyttöjen toppeja 5 € Eri painatuksia 86-116 cm & 122-170 cm Poikien puseroita 5 € Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. Vanhanen uskoo salkkujaon muuttuvan BERLIINI (STT–REUTERS–DPA) Saksan liittokansleri Gerhard Schröder pahoitteli keskiviikkona tapahtumien kehitystä, joka sai EU-komission johtoon ehdolla olevan José Manuel Barroson pyytämään lykkäystä komission kokoonpanoa koskevaan äänestykseen. – Esimerkiksi parlamentin komissaariehdokkaille järjestämät kuulemiset ovat tulleet kerta kerran jälkeen järjestelmällisimmiksi ja vaativimmiksi. Pärjäsin hyvin parlamentin järjestämissä kuulemisissa. – Toivon, että kiista ratkaistaan ja että komissio -koko komissio --pääsee työhön. Hanke ajautui täydellisesti kiville lokakuun lopussa. Olli Rehnin mielestä Barroso toimi viisaasti, kun otti asiassa aikalisän. Tulevien päivien ja viikkojen aikana selviää, saako Buttiglione komissiosta potkut vai muutetaanko hänen salkkuaan. Barroson komissioon odotetaan nyt muutoksia sen jälkeen kun kävi selväksi, että europarlamentti ei anna sille nykyisellään luottamusta. Hän viittasi parlamenttia eniten närkästyttäneeseen Italian komissaariehdokkaaseen Rocco Buttiglioneen, jonka ahdasmieliset lausunnot homoista, naisista ja yksinhuoltajaäideistä suututtivat osan parlamentista. Eronpyynnön aika on Laukkasen mukaan sitten, kun keskustan eduskuntaryhmä on valmis käsittelemään seuraajakysymystä. – En pitäisi siitä, että varsinkaan muiden maiden parlamentaarikot puuttuisivat meidän komissaarimme henkilöön. Nähtäväksi jää, päättääkö Barroso muuttaa näiden komissaarien salkkuja tai tehtäviä lepyttääkseen parlamentin. Komission tuleva puheenjohtaja Barroso lupasi keskiviikkona, että muutoksia tehdään lähiviikkoina. Tätä me tarvitsemme Euroopassa. Puheenjohtajaehdokas, portugalilainen Barroso kertoi nyt konsultoivansa EU-johtajia ja parlamenttia ennen kuin tekee uusia ehdotuksia. Tiettävästi myös Italian pääministeri Silvio Berlusconi on ollut Barrosoon yhteydessä liittyen Italian komissaariehdokkaasta syntyneeseen kiistaan. Vanhanen arveli keskiviikkona, että ainakin salkkujakoon voi tulla muutoksia. Backman ilmoitti heti sen jälkeen jättävänsä paikkansa hallintoneuvostossa ja sen varapuheenjohtajana. Ehdokkaaksi seuloutui lopulta Backman itse, mutta hänen taakseen ei kuitenkaan löytynyt riittävästi tukea. Kohutun italialaiskomissaarin Rocco Buttiglionen sopivuuteen tai hänen pahennusta herättäneisiin lausuntoihinsa Vanhanen ei halunnut puuttua. Hän pyysi keskiviikkona lykkäystä luottamuslauseäänestykselle ja sanoi tarvitsevansa lisää aikaa. Olli Rehnin salkku ei vaihtune “Barroso löysi siedettävimmän ratkaisun” Komissaari Olli Rehn ei usko salkkunsa sisällön muuttuvan. Tuotteita rajallinen määrä. – Tämä oli voitto meille, mutta myös tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle, Suomen europarlamentaarikko Reino Paasilinna (sd.) sanoi. Barroso pyysi parlamentilta lykkäystä äänestykseen, koska hänen ehdotuksensa uudeksi komissioksi olisi luultavasti hävinnyt. Painostusta on tullut myös EU:n pääkaupungeista ja pääministereiltä, jotka ovat halunneet kiistaan nopean ratkaisun. T Schröder pahoitteli HELSINKI (STT) Kansanedustaja Jouni Backmanin (sd.) ero Yleisradion hallintoneuvostosta sinetöitiin keskiviikkona, kun eduskunta hyväksyi hänen eroilmoituksensa. – Hän varmaankin konsultoi sekä neuvostoa että parlamenttia eli pääministereitä ja parlamenttiryhmien johtajia ja tekee sitten itsenäisesti ratkaisunsa. Buttiglionen kohtalo yhä avoinna Euroopan parlamentti on vaatinut etenkin Buttiglionen vaihtamista tai vähintään muutoksia hänen sisäja oikeusasioiden salkkuunsa. Myös Laukkanen ilmoitti eroavansa hallintoneuvoston puheenjohtajan paikalta ja piti epätodennäköisenä, että hän jatkaisi enää myöskään hallintoneuvoston jäsenenä. Hänen mukaansa pääministeri Silvio Berlusconi keskustelee keskiviikkona syntyneestä EU-kriisistä komission tulevan puheenjohtajan Jose Manuel Barroson kanssa. Hän vastaa komissiossa teollisuuskysymyksistä uuden komission aloittamiseen asti. Se mahdollistaa, että Barroso voi tuoda suhteellisen nopeasti ja ilman koko ruljanssin uudelleenkäynnistämistä uuden esityksen komission kokoonpanosta ja salkkujaosta. Osa valikoimasta Juhlatoppi 5 € Tähtipäivät Tähtipäivät Eri painatuksia 86-116 cm & 122-170 cm Tehtaankatu 5, Kokkola. Ainakaan mitään asiallista syytä ei ole vaihtaa, Rehn totesi EU-parlamentissa Strasbourgissa suomalaistoimittajille. Hän olisi hyvin todennäköisesti hävinnyt äänestyksen. Vanhasen mielestä jäsenmaiden tulee jo periaatteellisista syistä pitää komissaariehdokkaistaan kiinni, kun heistä on puheenjohtajan kanssa sovittu. Hän muistutti, että Suomessa sekä hallitus että eduskunta ovat hyväksyneet Barroson esittämän komission kokoonpanon. Myös eräiden muiden kiistaa herättäneiden komissaarien tai heidän salkkujensa kohtalo on epäselvä. Voit mm. Buttiglionen lisäksi parlamenttia hiertävät muutkin komissaariehdokkaat, jotka eivät ole täysin sopivia tehtäväänsä: etenkin Hollannin Neelie Kroesin, Tanskan Mariann Fischer Boelin, Unkarin Laszlo Kovacsin ja Latvian Ingrida Udren nimityksiä on arvosteltu. – Näissä oloissa aikalisä oli siedettävin, viisain ja paras vaihtoehto. Tuleva komission puheenjohtaja on kuitenkin ollut Rehnin mukaan puun ja kuoren välissä: häntä ovat painostaneet yhtäältä neuvosto ja parlamentti ja toisaalta parlamentin poliittiset ryhmät. Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen sanoi luottavansa Barrosoon yhä, vaikka hänen päätöksensä siirtää äänestystä olikin hyvin epätavallinen. Backman sai haluamansa eron Ylen hallintoneuvostosta. Parlamentti on vaatinut muutoksia komission kokoonpanoon, etenkin Italian ehdokkaan Buttiglionen salkkuun. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Vincent Kessler Johanna Vesikallio STRASBOURG (STT) Suomen EU-komissaari Olli Rehn uskoo, että José Manuel Barroson tulevan komission uudelleenjärjestely ei vaikuta hänen salkkunsa sisältöön. Suomalaisista europarlamentaarikoista ainakin seitsemän aikoi äänestää komissiota vastaan. Uudella Barroson komissiolla on kiikkerä alku parlamentin luottamuksesta – tai pikemminkin sen puutteesta – syntyneen kiistan jälkeen. Komission tuleva puheenjohtaja José Manuel Barroso otti keskiviikkona aikalisän. Schröder toivoo, että kiistaan saadaan ratkaisu. marraskuuta puuttuvan europarlamentin luottamuksen vuoksi. – En usko, että salkkuni muuttuu. Puh. Hänen mielestään jäsenmaiden tulee saada itse valita komissaariehdokkaansa, kunhan siitä on sovittu puheenjohtajan kanssa. Äänestys sen sijaan siirtyy eteenpäin myöhempään ajankohtaan. – Italia aikoo pitää kiinni Buttiglionesta, Frattini sanoi uutistoimisto Ansan mukaan. Laukkasen mukaan aikataulusta on sovittu yhteisymmärryksessä ryhmän puheenjohtajan Timo Kallin kanssa. Rehnin mukaan ratkaisu on nyt Barroson käsissä. Barroso kertoi konsultoivansa nyt EU-johtajia ja parlamenttia ennen kuin tekee uusia ehdotuksia. Rehnin on tarkoitus hoitaa uudessa komissiossa EU:n laajentumiseen liittyviä asioita. Tähtipäivien aikaan myymälöissämme on muutakin mukavaa. – Se pitää hyväksyä tässä järjestelmässä, että komission jäsenissä on vapaamielisiä ja konservatiivejä. Rehnin aloittaminen laajentumiskomissaarina kuitenkin siirtyy, sillä Barroson komissio ei pääse aloittamaan suunnitellusti 1. – Jos äänestys järjestettäisiin tänään, tulos ei olisi myönteinen eurooppalaisille instituutioille tai eurooppalaiselle projektille, hän sanoi parlamentille. Äänestysjupakan myötä on Rehnin mukaan käynyt selväksi se, että Euroopan parlamentin asema on vuosien mittaan koko ajan vahvistunut. Koko asetelmassa on tärkeää huolehtia, että komissio säilyisi vahvana. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Thierry Roge ROOMA (STT–AFP–REUTERS) Rocco Buttiglione pysyy yhä Italian ehdokkaana EU:n oikeusasiain komissaariksi, sanoi ulkoministeri Franco Frattini keskiviikkona. Parlamentilla on se rooli joka sille perussopimuksessa kuuluu, eikä sitä roolia pidä laajentaa, Vanhanen sanoi ennen eduskunnan iltapäiväistuntoa. Parlamentti on vaatinut muutoksia komission kokoonpanoon, etenkin Italian naisja homovastaisuudesta moititun ehdokkaan Rocco Buttiglionen salkkuun. Barroso ei ole siihen kuitenkaan tähän mennessä suostunut. Toistaiseksi ei tiedetä sitä, mitä muutokset komissiossa tarkoittavat: Saako esimerkiksi Italian kiistelty komissaariehdokas Rocco Buttiglione lähteä kokonaan vai vaihdetaanko vain hänen salkkuaan. Hänen edeltäjänsä, nykyinen europarlamentaarikko Poul Nyrup Rasmussen sanoi, että hänestä parlamentin pitäisi voida hylätä myös yksittäisiä komissaariehdokkaita. – Suosittelen, että pidätte mielessä Maon sanonnan: Tappion ymmärtäminen on voiton alku, Cohn-Bendit laukaisi. KESKIPOHJANMAA . Barroso päätti keskiviikkona Strasbourgissa vain tuntia ennen suunniteltua luottamusäänestystä, että hän ei tuo komissiotaan parlamentin eteen. Torstaina 28.10.2004 Kotimaa 7 Nyt KappAhlissa on Tähtipäivät ja paljon erilaisia naisten, lasten ja miesten tuotteita tähtihintaan. Laukkanen sanoi keskiviikkona pitävänsä edelleen hyvin todennäköisenä, että hän jättää koko hallintoneuvoston. Barroson uuden komission piti aloittaa työnsä ensi maanantaina eli 1. Vihreiden ryhmäjohtaja Daniel Cohn-Bendit ilakoi Barroson puheen jälkeen viittaamalla portugalilaisen nuoruuden Mao-taustaan. Barroso joutui taipumaan Uutta komissiota uhkasi tappio EU-parlamentin luottamusäänestyksessä Tuumaustauon paikka. SDP:n eduskuntaryhmä valitsee torstaina ehdokkaansa hallintoneuvoston uudeksi jäseneksi ja myös ehdokkaansa Backmanilta vapautuneelle varapuheenjohtajan paikalle. Barroson puheen keskeyttivät useaan kertaan suosionosoitukset. Vanhanen vieroksui kuitenkin ajatusta, että parlamentti saisi vaikuttaa komissaarien valintaan. – Tässä on nähtävissä hieman instituutioiden välistä ottelua. marraskuuta. Buttiglione pysyy Italian ehdokkaana Nina Törnudd HELSINKI (STT) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toivoo, että José Manuel Barroso saa kaikesta huolimatta uuden komissionsa muodostettua. Laukkanen korosti, että hänen on täytynyt kantaa vastuuta siitä, että hallintoneuvosto on toimintakykyinen kaiken aikaa ja että seuraavan kokouksen valmistelu toimii. Buttiglionen ahdasmieliset lausunnot ovat suututtaneet parlamentin sosialistit, liberaalit ja vihreät. Barroso oli Rehnin mukaan todennut komission kokouksessa aamulla, että hän tekee lähiaikoina uuden esityksen kokoonpanosta ja salkkujaosta ottaen huomioon parlamentissa esitetyt näkemykset. (06) 832 8500 Johanna Vesikallio STRASBOURG (STT) EU-komission johtoon ehdolla oleva José Manuel Barroso taipui vihdoin Euroopan parlamentin tahtoon ja aikoo muuttaa tulevan komissionsa kokoonpanoa. Laukkanen ja Backman johtivat yhdessä uuden toimitusjohtajan etsintää Yleisradiolle. Barroso pyysi keskiviikkona Euroopan parlamentilta lykkäystä luottamuslauseäänestykseen, sillä hänen ehdotuksensa uudeksi komissioksi olisi hyvin todennäköisesti hävinnyt. Ennen luottamusäänestystä Barroso aikoo muuttaa komissionsa koostumusta. Komissio ei ole poliittinen hallitus vaan se koostuu henkilöistä, jotka heijastelevat jäsenvaltioiden hallitusten poliittista koostumusta. Muuten jäsenmailta vietäisiin niille kuuluva oikeus valita komissaarit. Ne tulevat ”seuraavien muutamien viikkojen aikana”, hän sanoi. Parlamentin äänestys komission hyväksymisestä tai hylkäämisestä järjestetään myöhemmin. Mahdollinen ajankohta on parlamentin seuraava täysistunto, joka alkaa Strasbourgissa 15. Barroso puun ja kuoren välissä José Manuel Barroso päätti aivan viime hetkellä eli tuntia ennen parlamentin ratkaisevaa luottamusäänestystä olla tuomatta komissiotaan äänestettäväksi. Oma vahva toiveeni on, että Barroso jatkaa puheenjohtajaehdokkaana ja että hänen johdollaan saadaan uusi komissio. Sosialistit, vihreät ja liberaalit tyytyväisiä Euroopan parlamentin sosialistit, liberaalit ja vihreät olivat keskiviikkona varsin tyytyväisiä Barroson päätökseen siirtää äänestystä ja muuttaa komissiotaan; ryhmät kokivat, että päätös oli heidän voittonsa. Näin ei puuttuvan parlamentin luottamuksen takia tapahdu, vaan nykyinen Romano Prodin komissio jatkaa tehtävässään niin pitkään kuin on tarpeellista. Luottamusäänestyksen siirtämistä pidettiin laajalti eri puolueissa osoituksena siitä, että Euroopan parlamentin valta on kasvanut ja että se on tarvittaessa myös valmis sitä käyttämään
pantin Schwaben Bräu -olut •alkoholipitoisuus 4,5% •6x0,33L/pkt •1,71/L. 99 kg 99 kg ** Tonnikalafileitä auringonkukkaöljyssä •185/140g/prk •3,93/kg 55 prk 75 -27% Tonnikalafileitä paloina vedessä •200/155g/prk •3,55/kg 55 prk 75 -27% Ravioli Bolognese •naudanlihatäytteisiä pastatyynyjä jauhelihakastikkeessa •800g/prk •1,24/kg 99 prk 1 39 -29% Juhla-, Sipuli-, Sinappitai Matjessilli •600/275g/prk •6,15/kg 1 69 prk 1 99 -15% 4 49 pkt 4 99 Naudan paistijauheliha •400g/pkt •4,23/kg 1 69 pkt 1 69 pkt Marinoitu broilerin fileepihvi •590g/pkt •6,76/kg 39 prk 39 prk 1 49 pkt 1 49 pkt 89 ps 89 ps ** Tähdellä (*) merkityt tarjoukset voimassa to 28.10. KESKIPOHJANMAA . Joulutähti •monilatvainen •90 kpl erä/ myymälä 2 99 kpl 2 99 kpl Rajoitettu erä, myynnissä to 28.10. * 3 99 pkt 3 99 pkt * * ** 1 49 kpl Kanerva Erica •80 kpl erä/myymälä 1 49 kpl 1 49 kg 1 49 kg ** Ultra Plus tai Ultra Plus Color -pyykinpesuaine •2,25kg/pkt •2,00/kg -10% Pyykinpesuainetabletit •värilliselle tai valkopyykille •36kpl/pkt •0,12/kpl 4 49 pkt 4 99 -10% Nestemäinen pyykinpesuaine •värilliselle tai valkopyykille •1,5L/pl •2,33/L 3 49 pl 4 29 -19% HALVEMPI!!! 3 99 pkt sis. Torstaina 28.10.2004 9 Kurkku MYYNNISSÄ LISÄKSI PALJON LAADUKKAITA KÄYTTÖTAVAROITA! Maustamaton jogurtti •500g/prk •0,78/kg Savustettu sulatejuusto •kinkku, chili tai maustamaton •250g/pkt •5,96/kg Klementiini 1 kg •1kg/ps Keltainen tai punainen paprika monet muut tuotteet eduksesi! Rajoitettu erä, myynnissä to 28.10. pantin Bergadler -olut •alkoholipitoisuus 4,7% •6x0,5L/pkt •2,46/L 7 99 pkt sis. la 30.10
Tuotantoa rajoitettiin heinä-syyskuussa Euroopassa yhteensä 61 000 tonnilla, kun edellisellä vuosineljänneksellä rajoitukset olivat lähes 100 000 tonnia. Hän huomauttaa, että pankeilla menee niin kauan hyvin kun talous kehittyy suotuisasti:. Sianlihaa tuottava Heikkilä on saanut kollegoiltaan palautetta Suomen alhaisesta tuottajahintatasosta. B -0.04 22.50 +5.17 P OP-Euro Osake A +0.65 13.98 +11.66 O OP-Euro k. Toisaalta Pietarsaaren seudulla on kehitys ollut myönteistä, mikä johtuu muun muassa teollisuuden monialaisuudesta, ei olla yhden alan suhdanteista riippuvaisia. -0.57 100.07 -2.81 O Sampo Komp. Kulut ovat tarkassa seurannassa jatkossakin. Pankkitoiminnassa rahoituskatetta kertyi hieman vaille 2,6 miljardia euroa. Loppuvuoden näkymiä kuvataan melko vakaiksi, vaikka Suomessa ja Puolassa sianlihan kallistumista ei ole saatu vielä vietyä täysimääräisesti lopputuotteiden hintoihin. 50 k. STT tammi-syyskuu 2 516 4 240 2 700 279 1 429 0,44 Rahoituskate Tuotot yht. +1.56 73.89 -6.46 O Nordea Nordia k. Osake k. Voitto koheni 15 prosenttia Nordean tammi-syyskuun liikevoitto oli hieman vaille 1 650 miljoonaa euroa. Nordean hallitus kertoi keskiviikkona myös päättäneensä aloittaa uudelleen omien osakkeiden hankinnan. +0.02 1012.21 K Nordea Maailma k. -0.03 120.53 +2.76 K Nordea Euro Obl. +0.49 80.79 +4.36 O Mandatum G. +1.10 477.43 -4.51 O Mandatum Neutral k. Eur. k. Vaikka henkivakuutustoiminnan voitto loppukesästä jäi pienemmäksi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, tammi-syyskuulta voittoa on kertynyt viimevuotista enemmän. +0.46 59.65 +0.67 Y Nordea Optima.fi k. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk TeliaSonera rynnisti pörssissä Helsingin pörssi löysi keskiviikkona selvän nousuvireen ja kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi ponnisti jälleen 6 000 pisteen paremmalle puolelle. Suomen sianlihan hintataso jää tällä viikolla 15 senttiä EU:n keskitasosta. +0.45 195.62 +18.53 O Säästöpankki Kotimaa B +0.25 74.64 +23.43 O Tapiola Rahamarkkina +0.01 11.33 +2.20 L HEX 27.10.2004 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 571 milj. +0.55 489.52 -11.42 O ODIN Finland -0.04 277.57 +23.73 O ODIN Maritim +0.42 62.20 +79.85 O ODIN Norden +0.79 87.52 +37.91 O ODIN Norge +1.48 129.26 +49.96 O ODIN Offshore +1.55 11.13 +63.10 O ODIN Sverige +0.12 91.46 +24.44 O OP-Delta A +0.42 106.49 +19.45 O OP-Euro A 0.00 19.69 +1.97 L OP-Euro B 0.00 18.52 +1.97 L OP-Euro Obl. +0.14 1.42 +0.85 O SEB Lux Eq. Tulos rahoituserien jälkeen nousi 114,8 miljoonaan euroon 104,4 miljoonasta eurosta ilman kertaluonteisia eriä. – Kauppapolitiikka on mitä on. Kiint. B 11.90 0,0 2.00 Skand. – Uudet EU-maat ovat tuoneet valtavan imun markkinoille. Rahastovolyymit kasvoivat vuodessa 26 prosenttia. Usein hankitaan jo ensiasunnoksi rivitai omakotitalo. Parhaiten ovat menestyneet kuntolaitteet, joiden liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 30 prosenttia. +0.53 16.61 +12.45 O Sampo Eur. +0.24 238.11 +4.10 Y Nordea Pro Euro Korko k. B +0.76 21.30 +4.71 O Aktia Likvida +0.05 21.76 +1.64 L Aktia Medica B +1.29 59.52 -5.94 O Aktia Secura B +0.29 44.74 +11.39 Y Aktia Solida B +0.09 114.21 +4.79 Y Carnegie Aksje Norge -1.16 414.09 +41.69 O FIM Forte +0.98 117.99 +21.21 Y FIM Russia +1.49 42.29 +20.02 O Handelsb. Asuntojen ostoaikeet ovat Keski-Pohjanmaalla muuta maata korkeammat. k. Korko k. Se tekee jäljelle jäävistä osakkeista entistä arvokkaampia. Tuottajahinnan nostaminen on vaikeaa, sillä keskittynyt kauppa sanelee vähittäiskaupan hintatasoa. Pääoman palautuksesta ja tuloksensa kaksinkertaistamisesta kertonut TeliaSonera vahvistui lopulta 8,6 prosenttia 4,28 euroon ja nousi vaihdetuimpien listalla kolmanneksi Nokian ja StoraEnson jälkeen. +0.21 1050.37 +5.86 Y Sampo Komp. Nyt uusia sopimuksia tehdään toistakymmentä viikossa. +2.31 1081.18 O Nordea Amerikka k. euroa Indeksi 6072.97 + 1.6% Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Orion A +0.27 11.35 11.34 11.43 11.30 11.40 8.61 12.05 26,9 2.14 +5.60 +38.81 Orion B -0.09 11.34 11.35 11.37 11.31 11.46 8.52 12.07 179,2 2.14 +5.67 +38.79 Uponor -0.69 27.40 27.51 27.63 27.40 28.00 24.20 29.10 74,3 0.88 -1.77 +25.91 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 8.50 6.50 8.75 0,0 2.50 +8.97 +15.25 Alma Media 2 -0.23 8.51 8.51 8.60 8.50 8.60 6.70 8.91 12,4 2.50 +10.06 +13.73 IIkka-Yhtymä 2 +0.79 7.64 7.57 7.64 7.57 7.65 6.15 8.38 25,3 0.60 +12.30 +3.66 Keskisuomalainen A -0.53 16.91 16.91 16.99 16.91 17.00 13.00 20.75 0,3 10.00 +11.11 +34.52 SanomaWSOY A 15.99 14.10 17.90 0,0 1.00 -0.06 +22.06 SanomaWSOY B +0.06 15.89 15.86 15.90 15.80 15.95 14.00 17.65 172,5 1.00 -1.30 +19.38 Talentum +1.42 5.73 5.70 5.73 5.65 5.73 5.16 6.75 4,9 0.30 +4.63 +23.63 Muu teollisuus Amer G -3.63 38.50 38.30 38.50 37.15 39.95 34.99 44.45 428,0 1.40 +5.69 +32.37 Exel -0.45 21.89 21.77 21.98 21.81 22.00 11.85 23.80 8,7 0.50 -1.83 +131.47 Kyro +3.05 7.78 7.56 7.79 7.50 7.79 6.87 8.98 4,2 0.30 +7.86 -2.58 Leo Longlife A -2.18 8.07 8.05 8.20 8.07 8.10 7.20 8.54 2,7 0.50 +2.48 +22.40 Marimekko +0.87 12.80 12.80 12.85 12.69 12.80 8.90 13.80 7,1 0.50 +9.87 +73.12 Nokian Tyres -0.74 84.71 84.60 84.70 84.70 85.60 60.40 89.85 28,8 1.56 +2.81 +41.04 Rapala VMC -5.13 5.55 5.55 5.85 5.54 5.55 5.33 6.45 0,3 0.12 -5.65 +8.13 Suominen +1.27 4.02 4.00 4.02 3.99 4.02 3.88 6.99 285,4 0.29 -7.06 -38.93 Tamfelt O +3.02 12.98 12.55 12.99 12.98 12.98 12.38 16.80 3,0 0.95 -0.79 -15.44 TamfeltP +1.84 12.75 12.62 12.73 12.65 12.76 12.20 14.40 13,9 0.93 -0.40 -14.09 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB ser. Puutuotteissa Stora Enso ennustaa mäntysahatavaran ylitarjonnan jatkuvan. Wireless -1.55 0.13 -15.33 O SEB Lux G. Sianliha Baltiassa Suomea kalliimpaa. +0.05 22.59 +1.12 H Mandatum Russia k. C/R +0.19 0.52 +0.77 O SEB Lux f. Luvut selviävät komission nettisivuilla olevasta tuoreesta hintavertailusta. Aamulla tuloskuntonsa osoittanut Perlos piti sitä vastoin yli neljän prosentin noususa. Tilastokeskuksen mukaan vanhojen kerrostaloasuntojen hintakehitys on Kokkolassa ollut muuta maata nopeampaa. +0.43 7.25 +13.97 O Nordea Nordic SC k. Myöskään Nordean tulosparannus ei riittänyt markkinoille, sillä osake heikkeni lopulta lähes prosentin. 0.00 204.83 +1.80 L Nordea Euro Midi Korko k. +0.30 853.15 +19.66 O Nordea Foresta k. Esimerkiksi Tanskasta on ajettu ja edelleen viedään eläviä sikoja teurastettavaksi Saksaan, kertoo kotieläinasiamies Jukka Markkanen MTK:sta. Suuryrityksille annettujen luottojen määrä laski. Kymmenen prosentin tulosparannuksesta heinäsyyskuussa kertonut StoraEnso koki saman kohtalon kuin UPM tiistaina. -0.06 66.82 +1.49 V SEB Östersjöfond/WWF +0.08 1.27 +15.80 O Sampo Aasia Osake k. Liikevaihdon supistumista Amer selittää tupakkaliiketoiminnasta luopumisella. Samoin palkkiotuotot ovat kasvanees esimerkiksi arvopaperien ja säästämisen eri tuotteiden kautta. Hänen mukaansa se on hyvä saavutus, koska kilpailu asiakkaista on kovaa, mikä on painanut marginaaleja eli viitekoron päälle tulevaa osuutta alas. +0.03 1233.62 +3.77 K Sampo Komp. Japan -0.22 0.46 +1.31 O SEB Lux Eq. Amerin tulos kutistui Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Nordean kehitys Pietarsaaren seudulla on johtaja Jan-Erik Bäckströmin mukaan vakaa. Suomalaiset eivät ole vielä koskaan päässeet Euroopan sikasykliin mukaan. Tulos rahoituserien jälkeen jäi vuotta aiemmasta kahdeksan prosenttia 84,5 miljoonaan euroon. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv Aktia Capital B +0.42 98.85 +19.02 O Aktia Euro B +0.56 17.99 +15.79 O Aktia G. A +0.20 29.47 +8.97 Y OP-t. – Pankin eläkevakuutusmyynti on myös päässyt uudelleen vauhtiin, Lempiälä sanoo. Lempiälän mukaan säästäminen kasvoi vuodessa 12 prosenttia. Liikevaihto nousi rahtusen 3 033 miljoonaan euroon 2 987 miljoonasta eurosta. B +0.22 26.88 +8.91 Y SEB Europa Småb. Markets f. +0.01 8.98 +2.15 L Nordea Säästö 50 k. Suomessa jalostusteollisuuden kilpailukykyä vahvistetaan investoinnein ja rakennejärjestelyin. +1.10 416.69 -0.23 O Nordea IT k. Tech k. 0.00 1.78 1.78 1.79 1.78 1.82 1.21 2.01 176,8 0.12 -11.00 +74.51 Rakennusteollisuus Lemminkäinen +0.31 16.41 16.41 16.47 16.30 16.48 13.63 19.49 34,2 1.50 +5.96 -9.11 Tulikivi A -0.75 6.60 6.60 6.74 6.60 6.65 5.28 8.10 3,0 0.51 0.00 +30.39 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp G -0.39 12.70 12.65 12.70 12.70 12.80 11.65 14.20 1,9 0.30 -8.86 +29.70 Basware -0.94 8.40 8.35 8.39 8.23 8.48 6.29 9.98 11,4 0.12 -14.26 +78.53 Comptel +0.51 1.96 1.96 1.97 1.93 1.96 1.76 2.48 134,4 0.05 -6.25 -7.14 Efore +1.31 6.20 6.17 6.22 6.15 6.22 3.98 8.11 13,2 0.37 +7.37 +92.76 Elcoteq Network A -1.88 16.65 16.61 16.68 16.15 16.75 13.00 20.50 589,7 0.90 +13.79 +18.47 Elektrobit G 0.00 0.56 0.55 0.56 0.55 0.56 0.44 0.66 362,2 0.01 +3.70 -3.45 Elisa +0.63 11.21 11.21 11.23 11.15 11.47 8.93 14.48 1675,3 0.00 +4.79 +38.63 Evox Rifa G -8.33 0.11 0.11 0.12 0.11 0.12 0.10 0.15 37,0 0.00 0.00 -7.69 F-Secure -1.10 1.80 1.80 1.82 1.80 1.85 1.26 1.96 127,2 0.00 +7.69 +46.77 Nokia +3.12 11.87 11.89 11.90 11.63 11.90 8.97 18.79 32252,5 0.30 +2.94 -19.36 Okmetic -0.89 2.22 2.23 2.26 2.22 2.26 2.16 4.35 4,2 0.00 -1.75 -32.12 PKC G +2.77 10.00 9.92 10.00 9.68 10.00 7.20 9.73 47,2 0.50 +13.54 +33.59 PMJ Automec +1.28 0.79 0.79 0.80 0.78 0.79 0.48 1.02 97,2 0.00 +11.43 0.00 Perlos +4.34 11.51 11.52 11.53 11.46 11.75 6.55 11.05 1048,1 0.10 +6.87 +100.54 SSH Comm. Euroissa laskettuna teleyhtiölle tuli hintaa lisää 34 senttiä. Stora Enso varoitti Härmälä lupasi korotuksia papereiden hintoihin Stora Enson tulos kääntyi lievään nousuun heinä-syyskuussa vuoden takaiseen verrattuna. +1.19 1525.05 +17.80 O Nordea Japani k. Myös kannattavuus on parantunut. Huonot säät Suomessa ja Baltiassa haittasivat yhtiön puunhankintaa. +0.50 1037.44 +3.78 Y Nordea k.yhtiö Plus k. Baltiassa toimintojen järkeistäminen on vähentänyt työpaikkoja. g. -0.20 105.10 -1.51 O Sampo Eur. Nordea kasvatti voittoaan Rahoituskonserni aloittaa taas omien osakkeiden hankinnan Antti Autio HELSINKI (STT) Stora Enson toimitusjohtaja Jukka Härmälä varoittaa yhtiön osavuosikatsauksessa, että dollarin heikkeneminen ja öljyn hinnan nousu saattavat vaikuttaa kielteisesti Stora Enson tulevaisuudennäkymiin. Vaikka tuloslaskelma osoitti tuottojen hieman laskeneen, yhtiön mukaan ne kasvoivat 3 prosenttia, kun viime vuoden tiedoista poistetaan vertailua vaikeuttavat erät. +0.63 533.89 +6.86 O Sampo Korko k. +0.86 206.66 +19.13 O Nordea Optima Plus k. Kertaluonteiset erät liittyvät Pohjois-Amerikan eläkeläisiin ja huoltohenkilökuntaan. -0.16 1.83 +48.37 O SEB Internetfond +0.62 0.49 -1.47 O SEB Likviditetsfond +0.01 10.51 +3.56 L SEB Lux Eastern Eur. Pohjois-Amerikassa jo aiemmin nousuun kääntyneet hinnat jatkavat kohoamistaan. Yhtiön R-osake laski prosentilla. Painopapereissa korotuksia on tulossa ensi vuonna. Nokian imussa Hex-indeksi vahvistui 1,6 prosenttia pistelukuun 6 072. Aggr. f. Toisaalta esimerkiksi luottotappiot on pystytty saamaan lähes pois, mikä on myönteistä kehitystä. Nordström oli tyytyväinen myös luottatappioiden laskuun toisena neljänneksenä peräkkäin. -3.70 0.26 0.26 0.27 0.26 0.27 0.20 0.29 11,0 0.01 -3.57 +50.00 Spar Finland A 36.00 35.01 40.01 0,0 1.25 0.00 Spar Finland K 36.69 35.00 42.00 0,0 1.25 +1.92 -0.84 Suomen Helasto 0.00 0.74 0.72 0.74 0.74 0.74 0.60 0.83 3,0 0.07 +2.78 +13.85 Tervak. Handelsb. Urheiluvälinevalmistaja Amer raportoi liikevaihtonsa ja tuloksensa heikentymisestä, mikä ajoi yhtiön osakkeen 3,6 prosentin alamäkeen. Yleisesti pankkien keskinäinen kilpailu on kovempaa, koska korot ovat olleet pitkään alhaalla. +0.07 1039.15 +1.90 Y Nordea Korkosalkku k. Europaf. North Am. ser. Security -0.78 1.27 1.26 1.27 1.25 1.29 1.20 2.55 14,8 0.00 -6.57 -22.89 Scanfil +0.41 4.90 4.87 4.90 4.83 4.91 4.45 6.40 12,0 0.10 -0.41 -9.80 Stonesoft 0.00 0.59 0.59 0.60 0.58 0.60 0.58 1.02 36,8 0.00 -9.23 -6.35 Sysopen +1.22 3.32 3.32 3.39 3.29 3.40 2.92 5.25 4,1 0.24 -5.20 -15.25 TJ G -4.55 0.21 0.21 0.22 0.21 0.22 0.22 0.41 62,2 0.00 -8.33 -21.43 Tecnomen +1.45 1.40 1.39 1.40 1.38 1.43 1.13 1.73 729,8 0.00 +4.55 +35.29 Tekla +5.26 2.00 2.00 2.15 1.98 2.00 1.71 2.70 31,8 0.00 -1.55 +1.60 Teleste +1.75 5.83 5.78 5.83 5.70 5.83 5.32 7.05 66,5 0.08 +4.18 +8.32 TeliaSonera AB +8.63 4.27 4.27 4.28 4.14 4.28 3.25 4.36 5863,9 1.00 +3.14 +2.34 Vacon +0.92 11.00 10.95 11.00 10.99 11.00 10.02 11.85 2,7 0.55 -1.36 +4.81 Vaisala A 0.00 20.00 19.91 20.00 19.90 20.00 17.70 24.00 2,4 0.75 +4.17 -15.25 Yomi +0.16 6.20 6.22 6.40 6.20 6.44 3.40 7.85 4,0 0.10 +8.41 +67.30 Kemianteollisuus Kemira +1.34 10.50 10.50 10.57 10.40 10.57 9.25 11.50 317,7 0.33 -8.19 +25.21 Kemira GrowHow +0.18 5.64 5.66 5.69 5.60 5.70 231,9 Hex-yleisindeksi pistettä 5200 5400 5600 5800 6000 6200 elo syys loka 5973.97 +0.0% 3 kk 12 kk Euribor 12 kk % 2.10 2.20 2.30 2.40 2.50 elo syys loka Euron arvo dollareina 1.20 1.22 1.24 1.26 1.28 elo syys loka 1.2705 ?0.3% Euron arvo Ruotsin kruunuina 9.00 9.05 9.10 9.15 9.20 9.25 elo syys loka 9.0094 ?0.2% Australia, dollari 1.70670 Hongkong, dollari 9.89530 Intia, rupia 58.01500 Islanti, kruunu 87.96000 Iso-Britannia, punta 0.69400 Japani, jeni 135.57000 Kanada, dollari 1.55950 Kuwait, dinaari 0.37490 Kypros, punta 0.57250 Latvia, lati 0.67270 Liettua, liti 3.44800 Malta, liira 0.43110 Marokko, dirham 11.07400 Norja, kruunu 8.16100 Puola, zloty 4.32850 Ruotsi, kruunu 9.00940 Saudi-Arabia, rial 4.76860 Singapore, dollari 2.11790 Slovakia, koruna 39.92000 Sveitsi, frangi 1.53370 Tanska, kruunu 7.43420 Thaimaa, baht 52.17000 Tsekki, koruna 31.54100 Tunisia, dinaari 1.57530 USA, dollari 1.27050 Unkari, forintti 246.53000 Venäjä, rupla 36.59400 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.092 2.146 2.185 2.280 +0.001 -0.001 +0.002 +0.015 Raakaöljy, USD/barreli 53.85 +14.75 Kulta, USD/unssi 423.98 +4.66 Hopea, USD/unssi 7.19 +14.42 Kupari, c/naula 128.65 -5.51 Kahvi, USD/tonni Plandent A +14,7 Benefon S +13,3 TeliaSonera AB +8,6 Done Solutions +8,3 P-Karjalan Kp A +7,3 Elecster A +6,9 Evox Rifa G -8,3 Evia -6,7 Rapala VMC -5,1 Viking Line -4,8 TJ G -4,5 Kesla A -4,2 Nokia 378,6 Stora Enso R 55,7 Nordea (publ) FDR 25,9 UPM-Kymmene 24,9 TeliaSonera AB 24,6 Fortum 23,2 TietoEnator 22,0 Elisa 19,0 Amer G 16,2 Sampo A 15,5 Perlos 12,1 Rautaruukki K 11,0 Peruskorko 2,25 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,25 SP-prime 2,50 Tapiola-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 9946.01 +0.58 New York, Nasdaq 1958.27 +1.53 Tokio, Nikkei 225 10691.95 +0.18 Hong Kong, HS 12838.71 -0.11 Lontoo, FTSE 100 4630.10 +1.02 Frankfurt, DAX 3929.03 +1.73 Pariisi, CAC 40 3678.39 +1.63 Tukholma, SAX 213.60 +1.34 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. – Ihmisten luottamus omaan talouteen on vahvaa ja alhaisena pysynyt korkotaso on edelleen pitänyt luottokysynnän vilkkaana. Vielä kesällä tuottoja uskottiin kertyvän viimevuotista enemmän. Mobility k. Kuva: Lehtikuva/arkisto/Jaakko Avikainen HELSINKI (STT) Lihajalosteiden valmistaja HK Ruokatalo kasvatti myyntiään sadekesästä huolimatta. Kokonaisvaihtoa oli koossa 700 miljoonaa euroa. +0.10 76.25 +0.42 O SEB Optionsr. Kuvassa paperirullia StoraEnson tehtaalla Varkaudessa. Sianlihamarkkinoiden arvioidaan jatkuvan hyvänä vielä pitkään. Nokian osakkeen päätöshinnaksi tuli 11,90 euroa, jossa nousua 3,1 prosenttia. Sen sijaan kuusipuolella markkinat ovat tasapainossa ja hinta vakaa. A 18.45 0,0 7.50 -8.03 Ericsson, L M ser. Liiketulos vuoden yhdeksän enMyötäistä Pietarsaaressa simmäisen kuukauden aikana oli 3 % parempi viimevuotista. Bäckström mainitsee kuluttajien luottamuksen talouteensa kasvaneen ja myös säästöintoa on. Ensk. Lempiälä sanoo yritysten verkkolaskutuksen kasvavan nyt räjähdysmäisesti. +0.82 1.60 +16.61 O SEB Lux Em. A 0,0 4.00 Skandia Förs.ab 0,0 0.30 Sv. Jos kaupat tehtäisiin nykyisellä hinnalla eli noin 6,5 eurolla, koko potin hankintaan tarvittaisiin hieman päälle 900 miljoonaa euroa. Pohjois-Amerikassa rajoituksia ei tarvittu kovemman kysynnän vuoksi. Amerin mukaan kuitenkin urheiluvälineiden liikevaihto on kasvanut neljä prosenttia ja koko vuodelle yhtiö povaa viiden prosentin kasvua. Voittoja on kasvattanut kulujen karsinta, mutta konsernijohtaja Lars G Nordström kiitteli loppukesän tulostietojen julkistamisen yhteydessä myös tuottojen nousua. +0.66 35.03 -8.27 O Nordea Itä-Eur..fi k. +0.06 92.57 -6.35 O Mandatum MediLife k. A +1.62 147.94 +19.13 O OP-Kiina -erik. +0.60 3.00 -4.95 O SEB Lux Eq. +0.57 197.84 +9.48 O Nordea Fennia k. – Sähköisen laskutuksen läpimurto tapahtui syyskuussa. Sian hinta nousi korkeimmaksi Saksassa, mikä on vetänyt mukanaan sen lähellä olevien uusien jäsenmaitten hintatasoa. Henkilöasiakkaiden säästäminen on kasvanut vajaat 9 prosenttia edellisten 12 kuukauden aikana. Runsaan 9,1 euron liikevaihdossa on vain 10 miljoonan euron ero tämän vuoden hyväksi. Medical +0.42 2.15 -5.63 O SEB N.Am. Asuntolainakanta on noussut saman verran. B +0.59 6.79 6.77 6.97 6.75 6.79 5.70 7.00 3,4 0.50 +5.47 +20.54 Ramirent +0.53 19.00 18.91 19.20 19.00 19.10 12.92 18.90 22,3 0.25 +13.51 +36.46 TietoEnator +0.45 22.25 22.17 22.25 21.87 22.40 20.35 27.20 993,5 0.50 -3.90 +4.73 YIT -0.19 15.45 15.47 15.49 15.44 15.60 13.90 17.36 170,1 1.20 -1.40 +23.35 Metalliteollisuus Componenta -0.93 5.30 5.35 5.40 5.30 5.45 2.85 6.25 1,2 0.00 -2.73 +78.33 Fiskars A -0.89 11.10 11.10 11.20 11.10 11.20 9.55 11.25 2,0 0.31 +4.67 +25.42 Fiskars K 11.00 9.20 11.45 0,0 0.29 +3.29 +20.22 KCI Konecranes +1.67 31.31 31.46 31.61 31.15 31.66 27.21 32.63 6,8 1.00 -0.67 +20.97 Kone B -1.27 50.68 50.55 50.68 50.30 51.66 45.15 51.97 80,0 2.00 +3.48 +9.17 Metso +2.54 10.81 10.85 10.91 10.50 10.91 9.40 11.60 319,0 0.20 +6.93 +9.02 Nordic Aluminium 0.00 9.80 9.62 9.99 9.80 9.80 8.32 10.38 0,2 0.60 -2.00 +26.45 Outokumpu +1.45 13.95 13.92 13.95 13.85 14.02 9.96 14.39 467,7 0.20 -0.36 +36.27 Ponsse 1 +1.91 26.65 26.60 26.65 26.15 26.70 16.76 26.51 2,6 1.00 +18.06 +62.42 Rautaruukki K +1.59 8.33 8.30 8.33 8.18 8.36 5.68 8.35 1333,4 0.20 +8.50 +47.21 Raute A +1.37 8.12 8.12 8.24 8.12 8.40 7.10 8.50 6,2 0.50 +4.03 -3.49 Rocla +1.23 8.25 8.26 8.50 8.15 8.25 6.40 8.15 0,9 0.10 +3.82 +18.98 Wärtsilä A +1.46 20.90 20.66 20.95 20.50 20.90 15.30 20.70 3,4 0.75 +7.01 +50.26 Wärtsilä B +1.63 21.23 21.16 21.24 20.89 21.28 15.06 20.96 151,8 0.75 +7.46 +52.55 Metsäteollisuus M-real A 4.90 4.39 6.15 0,0 0.30 +5.83 -22.87 M-real B -0.82 4.86 4.86 4.87 4.85 4.95 4.35 6.35 809,6 0.30 +2.30 -22.81 Stora Enso A 0.00 11.34 11.10 11.23 11.34 11.34 10.05 11.65 0,3 0.45 +5.10 +2.35 Stora Enso R -1.16 11.08 11.06 11.07 11.04 11.31 9.97 11.75 4995,7 0.45 +4.97 +2.38 Stromsdal B +0.50 2.02 2.00 2.02 2.00 2.02 2.00 2.75 4,0 0.00 -3.37 -25.56 UPM-Kymmene -0.06 15.51 15.46 15.47 15.45 15.62 14.47 16.36 1606,5 0.75 +2.86 +1.98 Monialateollisuus Aspo +1.87 15.27 15.30 15.33 15.00 15.40 11.92 15.40 41,4 1.40 +3.38 +27.03 Energia E.ON Finland 31.50 29.00 31.50 0,0 1.00 +14.92 Fortum +0.83 12.04 12.10 12.12 11.88 12.10 7.56 12.05 1934,7 0.42 +8.40 +51.90 Elintarviketeollisuus Atria G plc A -0.19 10.53 10.50 10.53 10.53 10.60 8.55 10.60 10,1 0.43 +7.65 +17.69 Chips A 17.80 17.00 20.75 0,0 0.50 +4.71 +5.95 Chips B +2.08 17.65 17.29 17.65 17.15 17.70 16.36 19.00 79,6 0.50 -1.76 +7.39 HK Ruokatalo A -1.60 7.38 7.37 7.39 7.38 7.50 6.22 7.75 68,0 0.28 -2.60 +18.11 Huhtamäki +1.23 10.71 10.71 10.74 10.62 10.75 9.44 11.86 293,5 0.38 -2.04 +19.41 Lännen Tehtaat 11.90 11.15 14.50 0,0 0.65 +0.42 +13.44 Olvi A +1.17 12.15 12.10 12.17 12.15 12.15 11.65 14.15 0,6 0.70 +0.08 -11.69 Raisio G vaihto-os. +0.34 233.13 +10.93 Y Sampo Globaali yhd. A 0.00 1.07 1.07 1.09 1.07 1.08 0.55 1.08 2,2 0.00 -0.93 +122.92 Vaahto G A -0.68 2.93 2.93 3.03 2.93 2.95 2.70 3.50 0,7 0.00 0.00 +7.27 Vaahto G K 3.00 2.85 3.90 0,0 0.00 +3.45 +13.21 Yleiselektroniikka E 3.15 3.04 3.95 0,0 0.34 -1.56 -4.83 NM-ja Pre-lista Amanda Capital +5.88 0.18 0.17 0.18 0.18 0.18 0.15 0.19 24,0 0.00 0.00 0.00 Biohit B -1.70 2.31 2.31 2.40 2.31 2.35 2.30 3.06 2,7 0.00 -4.08 +11.90 Biotie Therapies 0.00 1.16 1.14 1.16 1.16 1.16 0.73 1.39 12,6 0.00 -3.33 +65.71 Done Solutions +8.33 0.13 0.12 0.13 0.13 0.13 0.11 0.27 5,8 0.00 -14.29 -36.84 Endero 1.75 1.60 2.05 0,0 0.00 -4.37 +26.81 Etteplan -2.29 6.83 6.83 6.94 6.83 6.83 5.50 7.00 0,1 0.55 +4.95 +27.09 Proha 0.00 0.51 0.51 0.53 0.51 0.52 0.45 1.10 35,4 0.00 -7.27 -27.14 QPR Software -1.79 0.55 0.53 0.55 0.53 0.56 0.50 0.74 53,6 0.00 -3.45 +40.00 Satama Interactive -1.09 0.91 0.91 0.93 0.91 0.92 0.85 1.34 16,4 0.20 +1.10 -5.15 Saunalahti G 0.00 1.60 1.60 1.61 1.60 1.62 1.04 1.65 162,5 0.00 +6.67 +83.91 Sentera -1.16 1.71 1.68 1.74 1.71 1.71 1.57 2.48 1,8 0.00 -3.89 +23.57 Solteq +1.21 1.67 1.64 1.68 1.64 1.67 1.54 2.20 3,9 0.09 0.00 +1.85 Tieto-X -0.80 3.70 3.68 3.72 3.66 3.73 2.23 3.95 3,9 0.14 +0.81 +68.02 eQ Online 0.00 1.97 1.97 1.98 1.97 1.98 1.85 2.93 14,5 0.00 -3.43 +2.60 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus +0.76 17.21 17.26 17.33 17.21 17.33 15.46 17.40 200,2 +3.83 +16.99 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net Öljyn hinnan peruste Light Sweet Crude Oil -futuuri New Yorkissa HELSINKI (STT) Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Rahoituskonserni Nordea jatkaa vahvaa tuloksentekoa. +0.65 14.85 -0.65 O Nordea Medica Life Sc. Kulut laskivat 5 prosenttia. Asuntolainakanta kasvoi 9 prosenttia 12 kuukauden aikana. +0.28 269.54 +25.45 O Mandatum BioTech+ k. Hinnan nousu on hitaampaa kuin muilla, mutta laskussa tullaan kyllä aika joutuin mukana, Heikkilä toteaa. +0.09 171.41 +13.40 Y Sampo Japani Osake k. A +0.43 118.36 +11.71 O OP-Focus A +0.66 140.85 +20.99 O OP-Itä-Eur. Kulut yht. +0.43 19.80 +5.27 O Nordea Euro Korko k. A 0.00 24.67 +5.16 P OP-Euro Obl. +0.35 994.67 +6.41 Y Sampo Komp. HK Ruokatalon mukaan myynnin kasvu oli markkinoiden kasvua nopeampaa. Meikäläistä heikompaa hintaa sianlihasta saavat lähinnä tanskalaiset ja espanjalaiset (1,26 euroa kilolta). Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden luvut kertovat, että Stora Enso on liikevaihdolla mitattuna lähes täsmälleen viime vuoden vauhdissa. +0.42 707.14 -2.84 O Nordea Korko Plus k. Kulutus kasvaa huimasti ja esimerkiksi Tanska vie sinne kaikki liikenevät sianruhot, Atria Oyj:n hallituksen jäsen Tuomo Heikkilä Kalajoelta kertoo. Kuitenkin myös Stora Enso kertoi korottavansa hienopaperien hintoja loppuvuoden aikana. Huhti-kesäkuuhun verrattuna tulos nousi selvästi mutta liikevaihto laski. Baltian osuus myynnistä nousi jo päälle neljänneksen. Liikevaihto oli 500 miljoonaa euroa, mikä on 26 miljoonaa enemmän kuin vuosi sitten. Yhtiössä meneillään olevien toimintojen uudelleenorganisointien odotetaan tuottavan säästöjä ensi vuoden lopusta. Kertaluonteisista eristä pudistettu tammi-syyskuun tulos painui vuoden takaisesta, mutta jos erät lasketaan mukaan, tulos nousi selvästi. yhd. A 0,0 5.25 ML-lista Soprano 0.55 0,0 0.00 -1.79 I-lista Benefon S +13.33 0.17 0.16 0.17 0.16 0.17 0.13 0.40 210,4 0.00 -16.67 -46.43 Elecster A +6.93 5.40 5.15 5.50 5.40 5.40 4.87 8.70 0,4 0.30 -8.18 -28.87 Evia -6.72 1.11 1.07 1.17 1.11 1.18 1.13 2.04 4,1 0.00 -0.83 -32.00 Honkarakenne B +1.90 5.90 5.80 5.89 5.90 5.90 5.59 7.50 0,2 0.50 -1.70 +35.28 Ilkka-yhtymä 1 +6.52 8.00 7.53 8.00 7.98 8.00 6.50 9.25 1,0 0.60 +2.60 +3.41 Incap 2.09 1.69 2.59 0,0 0.00 +7.73 +36.60 Kasola A +0.54 1.86 1.77 1.90 1.85 1.86 1.40 1.95 5,0 0.05 +5.71 +38.06 Kekkilä +1.43 7.10 6.85 7.10 7.00 7.10 6.00 7.20 2,4 0.10 +7.53 +2.19 Kesla A -4.22 7.71 7.70 7.97 7.71 7.71 6.25 8.50 1,0 0.75 +7.33 +37.61 Kylpyläkasino A 2.89 2.89 3.25 0,0 0.00 -5.25 +2.85 Larox B 4.91 3.85 9.10 0,0 0.50 -1.60 +51.08 Martela A +1.83 11.15 11.03 11.49 11.00 11.15 10.00 15.00 51,0 0.25 +1.39 -15.77 Menire 0.00 0.36 0.34 0.36 0.36 0.36 0.31 0.41 5,5 0.00 +5.88 +33.33 P-Karjalan Kp A +7.26 101.90 98.11 101.90 101.90 101.90 81.05 106.99 0,2 7.50 +3.26 +15.85 Panostaja A 0.00 0.70 0.68 0.75 0.70 0.70 0.35 0.70 5,5 0.07 +18.64 +70.73 Panostaja B -0.74 0.67 0.65 0.73 0.67 0.75 0.36 0.68 20,0 0.07 +22.73 +68.75 Plandent A +14.66 19.95 16.18 20.00 19.95 19.95 12.00 17.40 0,2 0.30 +0.06 +65.09 Raisio G K 1.77 1.27 2.00 0,0 0.12 -11.06 +59.46 Ruukki G 0.00 0.04 0.04 0.05 0.04 0.04 0.03 0.05 221,0 0.00 -20.00 0.00 S Sääst. Eläkevakuutusmyynti vauhdissa Kokkolassa Nordean Kokkolan konttorissa rahoitus kasvoi vuoden aikana vajaalla 18 prosentilla. ser. Nordealla on nyt noin 63 miljoonaa omaa osakettaan. Luottotappiot Liikevoitto Tulos/osake, euroa 2004 2003 Me 2 598 4 216 2 559 37 1 648 0,53 Kaija Vähäsöyrinki (KP) Uusien maiden liittyminen Euroopan unioniin käänsi sianlihan tuottajahinnat iloiseen nousuun uusissa ja monissa vanhoissa jäsenmaissa. Koko vuodelta tuotot jäävät viime vuoden tasolle. Paikallisjohtaja Thomas Lempiälän mukaan Nordea onkin vahvistanut markkinaosuuttaan Kokkolassa. Puuhamaa +3.19 37.20 36.30 37.40 36.05 37.20 36.05 43.90 0,7 2.00 -9.88 +0.14 Turkistuottajat C 0.00 9.00 8.85 9.00 9.00 9.00 7.06 9.15 1,4 0.60 +9.22 +20.00 Turun Arvok. +0.03 271.40 +5.71 P Nordea Euroland k. Pohjanmaalla talouksien odotukset eivät olleet niin myönteiset kuin maassa keskimäärin. konev. k. +0.95 6.37 +9.74 O Handelsb. – Näkymät ovat edelleen hyvät. +0.43 5.61 +13.18 O Nordea Biotekniikka k. Hänen mukaansa se osoittaa, että Nordean luottosalkku on hyvässä kunnossa. Uusien jäsenmaiden kulutus kasvaa kohisten ja Venäjän viennin hankaluudet ovat poistuneet. Kertaluonteiset erät nostivat kuitenkin tuloksen 188,9 miljoonaa euroon, joka oli lähes kolminkertainen vuoden takaiseen vastaavaan lukuun verrattuna. 25 k. A +0.21 104.91 -2.36 O OP-Medical A +1.15 63.95 -5.53 O OP-Metsä A +0.34 41.11 +1.36 O OP-Pirkka A +0.34 52.66 +12.84 Y OP-Spektri A +0.38 70.95 +9.18 Y OP-Teknologia A +0.48 20.72 -15.35 O OP-t. Syyskuun loppuun mennessä oli myönnetty 24 miljoonan euron edestä uusia lainoja. Sianlihan viennistä korkeamman hinnan maihin ei löydy apua ongelmaan. Euroopan markkinoilla papereiden hinnat pysyivät kesällä ja alkusyksystä kevään tasolla, ja pakkauskartongin hinta säilyi vakaana. Tammi–syyskuussa voittoa rahoituserien jälkeen kertyi hieman päälle 18 miljoonaa euroa. – Viron hintataso ei ollut ennenkään kovin paljoa Suomea huonompi, mutta sianlihan hinta meni meidän ohi heti toukokuussa. Vahvinta kasvu oli kansainvälisissä toiminnoissa eli Puolassa ja Baltiassa. Med. KESKIPOHJANMAA 10 Talous Pankit ja rahoitus Bank of Åland A -1.64 18.00 17.60 18.60 18.00 18.00 17.79 20.00 0,4 1.00 -3.68 -3.68 Bank of Åland B +1.14 17.75 17.50 17.75 17.50 17.75 17.25 19.70 5,5 1.00 -0.74 -5.65 CapMan B -1.68 1.76 1.76 1.79 1.76 1.79 1.49 1.91 10,1 0.05 +5.92 +8.48 Nordea (publ) FDR -0.91 6.58 6.56 6.57 6.51 6.77 5.30 6.80 3928,8 0.25 +4.75 +28.79 OKO Bank -0.48 10.40 10.36 10.40 10.36 10.48 7.98 10.45 43,7 1.60 +8.63 +28.22 Sampo A +1.30 9.33 9.32 9.34 9.23 9.34 7.45 9.80 1670,4 1.50 +3.25 +31.71 Vakuutus Pohjola G +1.19 8.42 8.50 8.51 8.40 8.51 6.94 9.20 300,0 0.65 +1.82 +32.63 Sijoitus Citycon 0.00 2.14 2.13 2.15 2.09 2.14 1.52 2.16 231,2 0.14 +0.95 +38.31 Interavanti 3.25 2.65 3.44 0,0 0.06 +5.18 +38.30 Julius Tallberg B 9.79 7.10 10.10 0,0 0.29 +4.71 +68.79 Neomarkka B 0.00 6.80 6.80 7.00 6.80 6.80 5.93 7.45 0,1 0.08 +1.80 +22.52 Norvestia +0.65 15.50 15.30 15.50 15.25 15.50 13.70 17.15 1,3 1.60 +3.01 +3.01 Sponda -0.28 7.12 7.11 7.13 7.05 7.13 6.10 7.30 4,7 0.30 +8.18 +23.10 Technopolis +2.40 4.70 4.60 4.70 4.59 4.70 3.70 4.59 82,6 0.25 +10.60 +13.90 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 15.50 15.30 17.48 0,0 0.60 -1.02 +0.06 Birka Line B 15.47 15.00 17.20 0,0 0.60 -1.46 +4.53 Finnair -1.04 4.75 4.75 4.78 4.75 4.80 4.50 6.53 41,3 0.10 -3.03 0.00 Finnlines -1.25 26.12 26.04 26.10 26.00 26.55 22.00 29.50 365,4 2.50 +5.80 -1.86 Viking Line -4.76 22.00 22.40 23.00 22.00 22.00 18.27 23.45 0,1 2.00 +6.45 +1.76 Kauppa Beltton-G -1.08 6.44 6.44 6.51 6.44 6.51 6.00 8.05 4,6 0.40 +5.34 -17.59 Kesko A +0.51 19.90 19.60 19.90 19.70 19.90 17.50 21.50 4,0 1.00 +1.54 +16.54 Kesko B +0.86 17.57 17.56 17.60 17.47 17.64 13.58 18.15 166,1 1.00 +0.17 +33.10 Kesko B N 17.00 0,0 0.00 Stockmann A +0.05 20.60 20.42 20.60 20.30 20.60 17.71 20.59 1,9 1.35 +1.93 +9.23 Stockmann B -0.29 20.69 20.45 20.69 20.31 20.70 17.63 20.80 7,3 1.35 +2.72 +10.96 Muut palvelut Aldata Solution -3.08 1.28 1.26 1.28 1.26 1.31 1.12 2.21 266,9 0.00 +1.56 -37.20 Jaakko Pöyry G 20.45 20.10 23.00 0,0 0.50 -0.24 +10.54 Lassila&Tikanoja +0.70 28.90 28.75 28.93 28.80 29.00 25.00 30.00 134,7 1.20 +1.74 +19.58 OMX AB -0.44 9.02 8.96 9.05 9.02 9.11 8.18 13.50 1,0 1.00 -3.00 +9.82 Rak. 0.00 22.83 +2.05 H Mandatum Omega k. 1 -0.08 2.43 +15.38 O SEB Lux Eq. +0.02 207.90 +1.94 L Sampo Suomi Osake k. +1.91 12.40 -3.79 O Mandatum Eur. Tulos nousussa, liikevaihto ennallaan Stora Enson tulos kääntyi lievään nousuun heinä-syyskuussa vuoden takaiseen verrattuna. +0.11 0.92 +3.96 O SEB Lux Asia ex Japan +0.03 3.03 -2.38 O SEB Lux CS Baltic f. Suomalainen tuottaja saa sianlihasta 1,36 euroa eli 14 senttiä virolaista ja puolalaista vähemmän. Heinä-syyskuussa trading-toiminnasta tuottoja tuli aikaisempaa vähemmän. HK Ruokatalo lisäsi myyntiään HELSINKI (STT) Urheiluvälinevalmistaja Amerin tammi-syyskuun liikevaihto oli noin 798 miljoonaa euroa eli neljä prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Osake k. Viime vuoden vastaavasta parannusta tuli 2 miljoonaa euroa. Tosin reilut neljä vuotta sitten silloisen Soneran osakkeen hinta oli parhaimmillaan 90 euron kieppeillä. +0.40 13.76 +3.17 O Nordea Kaukoitä.fi k. – Tarvetta olisi lähinnä tiettyjen osien vientiin, kun taas kysyntää on kokonaisista ruhoista, Tuomo Heikkilä lisää. Eur. Osake +0.46 2.18 +17.93 O Mandatum Baltic k. Härmälän arvio markkinoista oli hintojenkin suhteen astetta varovaisempi kuin kilpailija UPM:n edellisenä päivänä esittämä arvio. k. Korkotason nopean nousun uhka on laskenut, kun odotettu talouskasvu Euroopassa on maltillinen. Portfolioindeksi osoitti prosentin plussaa. Vuotta aiemmin voitto oli noin1 430 miljoonaa euroa eli voitto parantui 15 prosenttia. +0.96 1.79 +16.83 O SEB Lux Eq. Kehitys johtuu jossain määrin asuntojen hinnannoususta, toisaalta siitäkin, että esimerkiksi nuorten perheiden asunnot ovat aiempaa isompia. B 2.20 1.46 2.67 0,0 0.50 -10.57 +51.72 Sandvik AB 22.45 0,0 10.50 Securitas AB ser. Nordean mukaan erityisesti asuntoluottojen määrä on kasvanut ja rahoituskonserni arvioi kasvattaneensa markkinaosuuksia asuntoluotoissa ”lähes kaikilla pohjoismaisilla markkinoilla”. Osakehankinnoilla kanavoidaan rahaa takaisin omistajille eli hankittavat osakkeet mitätöidään aikanaan. +1.97 15.40 -2.62 O Nordea Avanti k. Virolainen ja puolalainen tuottaja saa sianlihakilosta 1,50 euroa, liettualainen 1,67 euroa ja latvialainen 1,39 euroa. – Tulos tulee volyymikasvusta. G. -0.16 353.13 +4.65 O Nordea G. k. Bolagsf. Torstaina 28.10.2004 . +0.66 490.38 -6.54 O Nordea Eur..fi k. Niitä ostetaan enintään 139 miljoonaa kappaletta eli viisi prosenttia osakekannasta
– Sitkeys ja selviytymiskyky paistavat läpi kaikista tämän vuoden tarinoista. Esimerkiksi Iranin Bamissa paikalliset Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset pelastivat heti maanjäristyksen jälkeen sadoittain ihmisiä. Sen jälkeen Care ilmoitti keskeyttävänsä toimintansa Irakissa ja ehkä lähtevänsä maasta kokonaan. Muslimit käärmeissään Monet Bushia äänestäneet tuntevat tulleensa petetyiksi Mushtaque A. Myös varapääministeri Ehud Olmert, joka toki kuuluu Sharonin innokkaisiin kannattajiin, ylisti pääministeriä. – Eilen äänestimme knessetissä ehdotuksesta, jonka Benjamin Netanjahu itse oli muotoillut. Muslimidemokraatit kehuvat puolestaan John Kerrya internetosoitteessa muslimsforkerry.com. Tilanne on siis äärimmäisen jännittävä vaa’ankieliosavaltioissa, ja Kerry tarvitsee muslimiäänestäjiään, hän toteaa. Vahva, järjestäytynyt oppositio unelmoi taistelusta, varoitti politiikantuntija Olexander Dergatshov uutistoimisto AFP:n haastattelussa. Jako kahteen George W. Mielipidemittausten mukaan Kerry voi saada taakseen yli 75 prosenttia muslimiäänestäjistä. Käsikähmää on jo käyty: Toistakymmentä mielenosoittajaa loukkaantui vartioiden ja väkijoukon yhteenotossa viime lauantaina, kun jopa 100 000 opposition kannattajaa osoitti mieltään Kiovassa. Kennedy teki poliittiseksi Mirzan usko demokraatteihin perustuu parinkymmenen vuoden kokemukseen politiikasta. Arvostelijoiden mukaan hän ei ole puolustanut tarpeeksi selväsanaisesti ja näkyvästi vähemmistön oikeuksia, minkä takia demokraatit saattavat menettää joitakin ääniä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta maan historiassa, kun tällainen suunnitelma hyväksytään. Khamenei varoitti Eurooppaa logiikan puutteesta HAAG (STT–AFP) Jugoslavian entisen presidentin Slobodan Milosevicin avuksi määrätyt asianajajat ovat pyytäneet lupaa luopua jutusta, heidän toimistonsa ilmoitti keskiviikkona. – Muslimit katsovat tulleensa petetyiksi, koska suurin osa äänesti George W. Mirzan mukaan monista muslimeista tuntuu siltä, että heitä pidetään toisen luokan kansalaisina, etenkin 11. Ainoata Jushtshenkolle esiintymisaikaa tarjonnutta yksityistä tv-kanavaa uhkaa toimiluvan menetys. – Sekä Kerry että Bush kalastelevat varmasti kaikkia vähemmistöääniä avainosavaltioissa kuten Ohiossa, Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Floridassa, hän arvioi. – Monet eivät näe minkäänlaista eroa Bushin ja Kerryn välillä varsinkaan ulkopolitiikassa. Ennakkoluulot näkyvät esimerkiksi syrjintänä työmarkkinoilla ja kovakouraisena kohteluna lentoasemilla. Mahmud ehti pelastaa noin sata ihmistä, mutta kuoli itse järistyksessä. Kuva: Lehtikuva/Reuters/ Nati Shohat Tommi Peltoniemi BOSTON (STT) Mushtaque A. Tuntematon ryhmä sieppasi Hassanin Bagdadissa tämän ollessa matkalla työpaikalleen. – Hän ei räpäyttänyt silmäänsäkään, kun hänen kilpailijansa juoksivat edestakaisin knessetin käytävillä vehkeilemässä häntä vastaan, Olmert suitsutti radiohaastattelussa. Kerryn maine voisi olla nykyistä parempikin muslimien parissa. Maariv-lehti arvelikin, että Netanjahun loputon kunnianhimo oli tehnyt hänelle tepposet: – Eilisiltaisen fiaskon jälkeen mahdollisuudet kansanäänestyksen pitämiseen ovat vähentyneet, eivät lisääntyneet. Netanjahu pelasi itsensä ulos Poliittisten tarkkailijoiden mukaan Sharonin pahin kilpailija, valtiovarainministeri Benjamin Netanjahu teki itselleen karhunpalveluksen vaatiessaan kansanäänestyksen järjestämistä vetäytymissuunnitelmasta. Hän ei ole kokopäiväinen poliitikko vaan ansaitsee leipänsä ympäristöinsinöörinä. Hän myöntää, että demokraateillakin olisi kohentamisen varaa. Mirza on yksi John Kerryn valitsijamiehistä Massachusettsin osavaltiossa. Hollannin ulkoministeri Bernard Bot puolestaan totesi, että vaikka päätös ”on askel kohti kahden valtion ratkaisua, se ei pidä sisällään siirtokuntien siirtämistä Länsirannalta”. Kilpakumppanin suosion arvellaan ruokkineen nykyhallinnossa tappionpelkoa ja valmiutta koviin otteisiin. Heidän avullaan viljelijät saattoivat vaihtaa vientikasvit omiin lajeihin. Hän on työskennellyt Care Internationalin palveluksessa Irakissa vuodesta 1991. Hänen tulisi koota itsensä ja hyväksyä knessetin päätös. – Kerryn Lähi-idän-politiikka ei ole ollut tasapainossa. Poliisi on tukahduttanut mielenosoituksia ja ratsannut opposition toimistoja. – Pidättyminen rikastamisesta on epälooginen vaatimus. Sen vuoksi oli tarkoituksetonta mennä vaatimaan pääministeriltä kansanäänestystä vain muutamia minuutteja ennen äänestyksen alkua, perusteli ulkoministeri Silvan Shalom. Mirza on muslimi. Paikallisten uutistoimistojen mukaan syytetyt ovat kaksi poliisijohtajaa Pohjois-Ossetiasta sekä yksi naapuritasavalta Ingushiasta, josta osa koulukaappaajista oli kotoisin. Vakuutteluaika alkaa olla kortilla. Jotkut viljelijät kuitenkin pelastuivat köyhien alhaiseen kastiin kuuluvien naisten avulla, joilla oli tarkkaa tietämystä maan oloihin soveltuvan shorgumin ja hirssin viljelystä. Punaisen Puolikuun vapaaehtoinen Mahmud Ranjabar soitti heti ensimmäisten tärinöiden jälkeen 25 perheelle ja kiirehti heitä evakkoon. Bushin puolesta neljä vuotta sitten. Vastakkainasettelu on kuitenkin osittain harhaa. Katastrofiapu ja ennaltaehkäisy eivät riitä. Awadin mukaan Kerry ei ole osannut vastata kysymykseen, miksi muslimien pitäisi äänestää demokraattien presidenttiehdokasta. – Korruptoitunut hallinto tekee kaikkensa pitääkseen kiinni vallasta ja rahasta. Tshetshenian itsenäisyyttä tukeneet kaappaajat valtasivat koulun Beslanissa syyskuun 1. Kay ja Higgins ilmoittivat kuitenkin, että yhteistyöstä kieltäytyvän Milosevicin kunnollinen puolustaminen on heille mahdotonta. Mutta kun kyseessä on uhkaus, olemme vastustaneet ja tulemme vastustamaan, Khamenei jatkoi valtiollisen al-Alam-televisiokanavan mukaan. Niellä ylpeytensä. päivänä ja ottivat panttivangeikseen noin 1 200 ihmistä. Massachusettsilla on 12 ääntä valitsijamiesten kokouksessa, jossa on yhteensä 538 paikkaa. – Presidentti Kennedy oli aikanaan esikuva. Nyt osoitetaan mieltä. Myös vaalien rehellisyydestä on kannettu huolta ennakkoon Yhdysvalloissa ja EU:ssa. Hollanti on EU:n tämänhetkinen puheenjohtajamaa. Mirza käännyttää muslimeja demokraattien presidenttiehdokkaan John Kerryn puolelle paitsi Massachusettsin osavaltiossa myös muun muassa New Hampshiressa. Valinta ratkennee vasta toisella vaalikierroksella marraskuun loppupuolella. Viljelykset eivät kuitenkaan kestäneet paikallisia oloja ja sadot menetettiin. Muslimit pitävät ehkä Kerrysta enemmän kuin Bushista, mutta useimmat eivät riennä kummankaan tueksi. Silti kuolleiden määrä on vähentynyt yhdeksänkertaisesti paikallisten ihmisten sitkeyden ja taitojen kasvun vuoksi. Raportissa esitetään lukuisia esimerkkejä väitteiden tueksi. Kuva: Tommi Peltoniemi KIOVA (STT–AFP) Ukrainan ensisunnuntaisista presidentinvaaleista on mielipidekyselyjen mukaan muodostumassa tasaväkinen kamppailu kahden Viktorin – pääministeri Viktor Janukovitshin ja oppositiojohtaja Viktor Jushtshenkon – välillä. Katastrofien määrä kolminkertaistunut 1970-luvusta lähtien JERUSALEM (STT–AFP–REUTERS) Israelin pääministeri Ariel Sharon paistatteli keskiviikkona päivää aikaisemmin saavuttamansa poliittisen voiton loisteessa. Tämä on testi Netanjahulle. Sharonia nämäkään suunnitelmat eivät hätkäyttäneet: – En ikinä anna periksi painostuksen ja uhkailun edessä tai hyväksy uhkavaatimuksia. Venäläispoliiseille syytteitä Beslanin laiminlyönneistä. – Neuvon niitä, jotka neuvottelevat Iranin kansan edustajien kanssa: älkää johtako meitä sellaiseen johtopäätökseen epäoikeudenmukaisilla ja epäloogisilla sanoilla, että ette usko logiikkaan perustuviin neuvotteluihin, koska siinä tapauksessa, kansa ja islamilainen hallitus eivät jää neuvottelupöytään, Khamenei muotoili. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmassa on sattunut runsaat 3 000 luonnononnettomuutta. – Kerry on varmistanut itselleen 207 ääntä ja Bush 222. Niissä on kuollut 580 000 ihmistä. Kantani kansanäänestykseen on muuttumaton. Jushtshenko on syyttänyt – todisteitta – vastustajiaan myrkytysyrityksestä sen jälkeen kun hän sairastui vakavasti alkusyksystä. Sen sijaan 32 kansainvälistä pelastusjoukkoa löysi kymmenien rauniokoirien kanssa 22 ihmistä elossa. Uutistoimisto Interfaxin mukaan Venäjän yleinen syyttäjä nostaa syytteen myös kahta vielä sairaalassa toipuvaa paikallista poliisipäällikköä vastaan. Kutshma on vakuuttanut, että vilppiä ei sallita sunnuntain vaaleissa, joissa on yli 20 ehdokasta. Videolla avustusjärjestö Caren Irakin-johtaja Hassan kehotti Britanniaa vetämään joukkonsa Irakista ja vapauttamaan irakilaiset naisvangit. Mirza pyytää kuitenkin kärsivällisyyttä ja kehottaa odottamaan luottavaisesti presidentinvaalien yli, koska hänen mukaansa kaikkein vaikeimmat linjanvedot kypsyvät vähitellen. Sharonin poliittista pelisilmää ja rautaisia hermoja ylistettiinkin keskiviikkona estoitta: – Sharonin käymistä sodista voi olla montaa mieltä, mutta mitä tulee hermopeliin, hän on mestari, kehuttiin Yediot Aharonot -lehdessä. – Aluksi luulin hyväntahtoisesti, että lima lensi kasvoilleni vahingossa tuulen mukana. Milosevicin asianajajat haluavat lopettaa MOSKOVA (STT–REUTERS) Kolme venäläistä poliisia sai keskiviikkona syytteen yli 350 panttivangin sieppaamiseen ja kuolemaan johtaneista virkavelvollisuuksien laiminlyönneistä PohjoisOssetian Beslanissa. Pidän myös demokraattien perusajatuksista, jotka ovat lähempänä työväenluokkaa ja vähemmistöjä, Mirza perustelee. Sillä on kuitenkin vaikeuksia saada viestiään läpi keskeisissä sanomalehdissä ja tv-kanavilla, jotka ovat hallinnon tai sitä tukevien liikemiesten kontrollissa. Al-Jazeera näytti videon brittipanttivangista TEHERAN (STT–AFP) Iranin korkein hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei varoitti keskiviikkona, että Iran voi lopettaa neuvottelut uraanin rikastamisen jäädyttämisestä, jos kansainvälinen yhteisö esittää maalle ”epäloogisia vaatimuksia”. Puolueen periaatteet ovat olleet aina läheisiä, mutta innostuksen kipinä liittyy tietysti Bostonin omaan poikaan presidentti John F. Kennedyyn, jonka murhasta on kulunut pian 41 vuotta. Sekä Netanjahu että hallituskoalitioon kuuluva oikeistolainen NRP-uskontopuolue ovat uhanneet lähteä hallituksesta, jos kansanäänestystä ei toteuteta. Bushilla on muslimikannattajia. Umpikujaan joutuneet viljelijät riistivät itseltään hengen. Palestiinalaisten pääministeri Saeb Erekat kehotti israelilaisia aloittamaan nopeasti keskustelut vetäytymisestä, ”jos he ovat vakavissaan tukemassa rauhansuunnitelmaa”. Tämä selviää muun muassa heidän verkkosivuiltaan www.muslimsforbush.com, jossa republikaanien presidenttiehdokas kuvataan muslimien ystävänä. Kun sitten käännyin, hän alkoi karjua solvauksia, Mirza muistelee. Väistyvä presidentti Leonid Kutshma on nimennyt Janukovitshin seuraajakseen. Israelin parlamentti, knesset, hyväksyi tiistaina suunnitelman vetäytymisestä Gazan siirtokunnista. Hän ei ole antanut kovin selvää vastausta siihen, miten välitystyötä tulisi tehdä Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Irlantilaissyntyinen Hassan on naimisissa irakilaisen miehen kanssa, ja hän on nykyisin sekä Irakin, Irlannin että Britannian kansalainen. Yhdessä mielipidemittauksessa luvattiin presidentille vain kahdeksaa prosenttia muslimien äänistä, hän myhäilee. Tällä hetkellä jaossa on lehtinen, jossa kerrotaan, kuinka Kerry ja John Edwards pitäisivät huolta tasaarvosta ja kansalaisvapauksista. Vastustan sitä, koska se johtaisi vain vakaviin jännitteisiin ja epäsopuun kansan keskuudessa, Sharon sanoi Haaretz-lehdessä. Hamas-äärijärjestön edustajan Mushir al-Masrin mukaan taas mahdollinen vetäytyminen on täysin Hamasin ”sankarillisen vastarinnan” ansiota. – Osa vastustaa Bushia mutta ihmettelee, onko Kerry sen kummempi. syyskuuta 2001 tehtyjen terrori-iskujen jälkeen. Ihmiset kohtaavat jatkuvasti kriisejä, mutta he myös keksivät tiukan paikan tullen luovia ratkaisuja. Länsi arvostelee Ukrainassa, toisin kuin useimmissa Neuvostoliiton seuraajamaissa, on äänekäs oppositio. Bushia äänestävien muslimien pitäisi puolestaan miettiä kahteen kertaan, tukevatko he todella ehdokasta, joka on aiheuttanut niin paljon vahinkoa, Mirza pohtii. Sharon otti niskalenkin Pääministerin pelisilmä sai ylistystä Israelin lehdistössä Pääministeri Ariel Sharon (vas.) ja työväenpuolueen konkari Shimon Peres kättelivät knessetin äänestyksen jälkeen. Yhteisön tietojen, taitojen, päättäväisyyden ja yhteistyön tukeminen on tärkeätä, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten liiton pääsihteeri Markku Niskala sanoo. Vaalikampanjaa on käyty aika ajoin kirein äänenpainoin. Viktorien kamppailu Ukrainan vaaleissa STT VALKO-VENÄJÄ PUOLA ROMANIA Lvov MUSTAMERI KRIM KRIM KRIM Odessa Odessa Odessa Sevastopol MOLDOVA 150 km D ne pr VENÄJÄ Venäjä Suomi Ukraina Kiova U K R A I N A DOHA (STT–AFP–REUTERS) Qatarilainen televisiokanava al-Jazeera esitti keskiviikkona videon siepatusta brittipanttivangista Margaret Hassanista. Kerrykin voisi parantaa Mirza ei ole kuka tahansa demokraatti tai muslimiaktivisti vaan yksi Kerryn valitsijamiehistä. Sanoa kannattajilleen, että joskus tulee huonoja päiviä, mutta eipä silti heitetä pyyhettä kehään, neuvoi Maariv. KESKIPOHJANMAA . Tiistaina Lvivissä oli koolla 10 000 opiskelijaa, jotka syyttivät poliisia opposition ”sorrosta”. Torstaina 28.10.2004 Ulkomaat 11 Lyhyesti HELSINKI (STT) Punaisen Ristin tuoreen katastrofiraportin mukaan sekä luonnonkatastrofien että niiden koskettamien uhrien määrä on suurin piirtein kolminkertaistunut 1970-luvulta lähtien. – Vaalikampanja on synnyttänyt vakavaa huolta demokratian pelisääntöjen kunnioituksesta (maassa), Kiovassa keskiviikkona julkistetussa EUmaiden Ukrainan-suurlähettiläiden yhteisessä lausunnossa todettiin. Intian Andhra Pradeshissa puolestaan lähes 5 000 maanviljelijää teki itsemurhan, kun he olivat ryhtyneet kansainvälisten asiantuntijoiden neuvosta viljelemään vehnää, riisiä ja puuvillaa, jotka sopivat kauppatavaraksi. Poliisin toimia tragediassa on moitittu laajasti, ja monet paikalliset ovat sanoneet, että poliisin olisi pitänyt estää kaappaajia pääsemästä kouluun sekä pitää paikalliset aseistautuneet ihmiset poissa alueelta tilanteen riistäydyttyä verilöylyksi. Britannialaiset Steven Kay ja Gillian Higgins määrättiin puolustamaan sotarikoksista syytettyä Milosevicia, koska tuomarien mielestä tämän terveydentila on niin heikko, ettei Milosevic voi toiveidensa mukaisesti puolustaa itse itseään. Yhdysvallat kutsui keskiviikkona knessetin päätöstä ”tärkeäksi askeleeksi kohti presidentti Bushin visiota, jossa kaksi valtiota elää turvassa ja rauhallisesti rinnakkain”. Tilanne saattaa olla erilainen, kun keskustellaan kansalaisoikeuksista, aprikoi islamilaisen kansalaisjärjestön Cairin toiminnanjohtaja Nihad Awad STT:n puhelinhaastattelussa. Kampanjointi vie yhä enemmän aikaa vaalipäivän lähestyessä, ja työtä on jaksettava tehdä välillä vatsa kurnien: muslimien pyhän kuukauden ramadanin aikana paastotaan auringon noususta sen laskuun. Mirza koki sen muutama kuukausi sitten kotikadullaan Cambridgessa Bostonin tuntumassa: vastaan kävellyt mies sylkäisi päin hänen naamaansa. Kun kyseessä on looginen vaatimus, kuten Kansainvälisen atomienergiajärjestön tarkastukset, olemme suostuneet
Voisiko tasa-arvosta tulla Suomessakin kannattavuutta edistävä tekijä ja meriitti työpaikalle. Lain pakotteiden voima jää vähäiseksi, jos lakia ei pystytä valvomaan. Joillakin työpaikoilla on jo otettu tasa-arvo osaksi strategista suunnittelua ja laatujärjestelmää. Toistaiseksi työpaikkojen tasa-arvosuunnittelu on ollut vaatimatonta. Sen on sisällettävä tasaarvokartoitus, jossa tarkastellaan ainakin miesten ja naisten sijoittumista eri tehtäviin, tehtäväluokituksia, palkkoja ja palkkaeroja. KESKIPOHJANMAA 12 Aikalisä SIMO KATTILAKOSKI EU-komission puheenjohtajaehdokas José Manuel Durao Barroso joutuu pelaamaan aikaa säilyttääkseen kasvonsa. Olympiakomitean puheenjohtajaksi on nyt tarjottu suurin piirtein kaikki kulttuuriministeri Tanja Karpelaa lukuunottamatta. Vaihtoehtona voi olla oma hiihtolenkki tai muu kuntoilusuoritus. Vuokratyövoima ja muut palvelussuhteessa oleviin rinnastettavat on ehdotuksessa luettu lain piiriin kuuluviksi, mikä on aiheuttanut ristiriitoja työnantajaja työntekijäjärjestöjen kesken, samoin kuin palkkasyrjinnän tutkiminen. Mutta miksi pitäisi lähteä katsomaan, kun toinen hiihtää tai juoksee. On hyvä huomata, että yksi ja sama palkkalinja ilman mitään vivahteita ei ole myöskään SAK:n tavoite. Molemmat toimivat Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksessa ja osallistuvat Tasa-arvosta lisäarvoa -projektiin. Työpaikkojen tasa-arvosuunnitelma on parhaimmillaan konkreettinen väline naisten ja miesten työolojen ja työtyytyväisyyden kohentamiseksi. Jostakin kumman syystä juuri maastohiihto ja mäkihyppy vetävät Keski-Euroopassa ihmisiä. Kyllä silläkin jotakin merkitystä täytyy olla. Voitto menee väistämättä kunnille ja kaupungeille, joissa ikärakenne on normaalin terve. Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Torstaina 28.10.2004 . Vanhasta sananlaskusta "Nauru pidentää ikää", voi löytyä ainakin totuuden siemen. Suurimmat muutokset, joita uudistuva tasa-arvolaki tuo mukanaan, koskevat yli 30 hengen työpaikoilla tehtävää tasa-arvosuunnitelmaa. E duskunnan käsiteltäväksi tuli uusi tasa-arvolakiehdotus juuri kun julkisessa keskustelussa alettiin painostaa naisia takaisin kotiin. Uuden lain edellyttämä tasa-arvosuunnitelma tehdään työpaikalla eri henkilöstöryhmien ja tasa-arvon edistämiseen sitoutuneen johdon yhteistyönä. Palanderinkin henkikirjat siirtyivät kiiruusti rehellisestä jokilaaksosta Monacoon. V iikonvaihteessa alkoi maastohiihdon maailmancup Saksan Düsseldorfissa. Arto Hietalahti. Puolivillainen tasa-arvosuunnittelu ei työpaikoilla enää kannata. Tasa-arvosta valtavirtaa Lakiehdotukseen sisältyvä valtavirtaistamisen periaate velvoittaa viranomaisia ottamaan tasa-arvonäkökulman huomioon kaikessa toiminnassaan: päätöksenteossa, valmistelussa, työympäristön suunnittelussa ja henkilöstöpolitiikassa. Jossakin korvattavia lääkkeitä saatetaan saada helpommin, jossakin sairauksien diagnostisointi voi myös olla tehokkaampaa. Toinen asia on, että sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen varjonyrkkeily palvelujen tuottamisella oli sinänsä hyvin toimiva vaaliase. Meilläpäin kun monet pitävät oikeana hiihtokilpailuna vain sitä, jossa miehet lähetetään minuutin välein metsään. Vaan toista oli ennen. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Jukka Anias Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus HÄMEEN SANOMIEN mielestä Paavo Lipponen käänsi vaalien jälkeen Demarin haastattelussa selkänsä vaalipuheille. Lääkintäeversti ymmärsi venäläisen vihjeen ja ilmoitti luopuvansa liiton johdosta. Demarit saivat joukkojaan liikkeelle ja saattoivat samalla antaa veljellistä vetoapua kokoomukselle. Se on suurimmalla osalla paikalle tulleissa henkilökohtaisessa tuoreessa muistissa. UUTISPÄIVÄ DEMARIN mielestä työmarkkinaosapuolten väännössä tarvitaan luovuutta. Kaikki nämä selittelyt eivät yhdessäkään silti muuta sitä tosiasiaa, että jokaisen pitää osata itse välttää tunnettuja terveysriskejä. Palvelualojen tuottavuudessa ollaan jäljessä, sanoo Lipponen kiertelemättä. Ruotsinkielisetkin sitä paitsi käyttävät alkoholia. Monien mielestä kyllä, koska Saksan historiassa on enemmistön voimalla äänestetty valtaan Adolf Hitler -niminen vipeltäjä. Jukka Uunila johti yhtä aikaa niin SVUL:llia, Veikkausta ja Olympiakomiteaakin. Tällaisissa tilanteissa sitä saisi kuitenkin olla enemmänkin. On lääkäreille kunniaksi, jos sairaalassa osataan kaivaa piilevätkin vaivat tehokkaasti esiin ja ajoissa hoidettavaksi, vaikka se laskisikin alueen sijoitusta terveystilastossa. Heillä on yksi yhteinen pyrkimys: tulojen maksimointi ja verojen minimointi. Tilastollisia eroja on selitetty niinkin inhimillisellä asialla kuin lääkärien toiminnalla. Lihavuuden, rasvaisen ruoan ja liian vähäisen liikunnan aiheuttamista haitoista on paasattu vuosikaudet. Voi kuitenkin kysyä, ovatko tutkijat siinä täysin onnistuneet. Laissa pyritäänkin muuan muassa parantamaan pätkätyöläisten asemaa. Eivät he vanhojen lailla kärsi sepelvaltimotaudista, korkeasta verenpainetaudista tai diabeteksesta. Islannissa laki puolestaan sisältää jo nyt säännöksen tasaarvon valtavirtaistamisesta. Se pitää huolta sekä itsestään että läheisistään. Tulevaisuudessa naiset osaavat vaatia parempia uramahdollisuuksia ja palkkakehitystä. Työvälineeksi tähän laki tarjoaa tasa-arvosuunnittelua. Tutkimusten mukaan suunnitelman on laatinut noin kolmannes lain velvoittamista työpaikoista, vaikka sen tekeminen on ollut pakollista yli 30 henkeä työllistävillä työpaikoilla nykyisenkin tasa-arvolain aikana. Elleivät italialaiset kykene hillitsemään Berlusconin itsevaltaista menoa, olisi hyvä jos edes EU kykenisi häntä ojentamaan. Kompromissiratkaisussa päädyttiin siihen, että työntekijää edustava luottamushenkilö voi saada palkkatiedot syrjinnän selvittämiseksi, mutta tasa-arvovaltuutetun kautta. Niistä kertova luettelo ei ole monimutkainen eikä outo. Sekin kertoo elintapojen muutoksesta. Palkansaajat tulevat järjen kanssa työnantajia vastaan, mutta edellytyksenä ovat turvalliset neuvotteluasetelmat. Yhteisöllisyys kuuluu ruotsinkielisen väestön tapaan elää. Kyse ei ole varmasti siitä, etteivätkö lajit kiinnostaisi suomalaisia. Jotta miehiä hakeutuisi kasvatusja hoivaalalle ja naisia teollisuuteen, asennemuutosta tarvitaan sekä koulutuksessa että työpaikalla. Tasa-arvon edistämiseen ja syrjinnän ehkäisemiseen on velvoitettu myös ammattijärjestöt ja oppilaitokset peruskoulua lukuun ottamatta. Lapset kuolevat harvemmin kuin vanhat, ja pitkäaikaistyöttömyyskin on heillä edessä vasta vuosien päästä – ja toivon mukaan ei silloinkaan. Ympäristön aiheuttamat erot selittyvät enemmän kulttuurieroilla. Tämä on havaittu jopa työturvallisuutta koskevissa vertailuissa. Kelan vertailun laatijat ovat luonnollisesti ymmärtäneet, että erilaisten paikkakuntien väestörakenteeseen liittyvät erot selittävät osaltaan myös sairastavuuseroja. Se on Oulun kupeeseen nopeasti kasvanut kunta, jonne muuttaa paljon nuoria pareja, ja jossa syntyy paljon lapsia. Siellä ei tarvitse tuskailla veroprosenttien kanssa. Joka tapauksessa saksalaisten kiinnostus "maastohiihtoa" kohtaan herättää ihmetystä Suomessa, hiihdon luvatussa maassa. Mainittu Palander on tyyppiesimerkki suomalaisesta urheilijasta. Voivatko satatuhatta saksalaista olla väärässä. Keski-Pohjanmaan kuntien huonoa sijoitusta ei voi selittää ainakaan muita suuremmalla alkoholinkulutuksella ja tupakoinnilla. Vaatiessaan maamme kuntien palvelutuotannon tehostamista SDP:n puheenjohtaja ottaa heti vaalien jälkeen käyttöön yllättävän raskaat aseet. Siellä työpaikoilta on edellytetty palkkaja tasa-arvokartoituksia monta vuotta. Siksi tällaiset muuttajat on yritetty eliminoida tutkimuksesta pois. Kuitenkin työpaikkojen paras kannustin on edut, joita tasa-arvon edistämisellä voidaan saavuttaa. Sosiaalidemokraattien vaalivoiton keskeisin selittäjä on mitä ilmeisimmin puolueen kiihkeä halu puolustaa kunnan tuottamia palveluja. EU:n ylikansallista valtaa pelätään. Mitä enemmän kunnassa on lapsia, sitä paremmin ne sijoittuvat yleisessä terveyspuntarissa. Neutraaliltakin vaikuttava menettely voi nimittäin mahdollistaa syrjinnän, esimerkiksi jos kokousaikoja jatkuvasti sovitaan perheellisille epäedulliseen aikaan. Vuosittain uusittavan suunnitelman sisältöön on laissa annettu selkeät ohjeet. Arto Hietalahti Synkistelemällä sairaiksi Tuoreen terveyspuntarin perusteella keskipohjalaisten terveydentila on maan keskiarvon huonommalla puolella. Tällaiset väittämät nykyinen tutkimus kumoaa. Ilman kaljatelttoja, rokkibändejä ja strippareita. Palveluja ulkoistetaan ei yksityistetä terveen harkinnan pohjalta, ja sitä tapahtuu yhtä hyvin demarivetoisissa kunnissa. Osallistuminen täkäläisen sosiaaliturvan maksumieheksi päättyy välittömästi, kun tilipussi alkaa pullistua. Sama näkyy toisinpäin. Rasite vai mahdollisuus. Elintavoilla on kuitenkin merkitystä vähintään niin, että täysin piittaamaton käytös voi pilata hyvätkin perintötekijät. Jos Italia ei vaihda ehdokastaan Rocco Buttiglionea, Barroson täytyy vähintäänkin sekoittaa pakka uudelleen. Suomenkielistenkin joukossa terveimmät ihmiset usein ovat niitä, jotka osaavat iloita, eivätkä käytä elämäänsä vain synkkien asioiden murehtimiseen. Voimme ottaa naapureista mallia tasa-arvon edistämisessä työelämässä, ainakin Ruotsissa sillä on pitkät perinteet. Ajankuvaan sopivat hyvin NHL:n työsulun aikana kuka missäkin kiekkoilevat suomalaispelaajat. Merkittävä ero suomalaiseen stereotypiaan lienee kuitenkin siinä, että jos ruotsinkielinen naukkaileekin nauttiakseen ystävien seurasta, hän ei kaiva ensimmäiseksi kirvestä tai puukkoa esiin, ei väännä kättä eikä murjota. Tosin pujotteluradan vetäminen Düsseldorfin keskustaan olisi huomattavan työlästä. Pohjoismaiselle tasolle Tasa-arvosuunnittelun menestyksekäs läpivieminen vaatii aikaa ja henkilöstöresursseja. Liisa Huhta Minna Leinonen Kirjoittajista Liisa Huhta on KM ja tutkimussihteeri, Minna Leinonen YTM ja tutkija. Salpausselälläkin oli satatuhatta katsojaa. Töiden jakautuminen miesten ja naisten hommiin rajoittaa sekä työnantajan että työntekijän mahdollisuuksia. Ennen kaikkea työpaikoilla tulisi nähdä tasa-arvon edistäminen mahdollisuutena kestävään henkilöstöpolitiikkaan. SAVON SANOMAT ei ole yllättynyt, vaikkakin huolestunut itäsuomalaisten sairastavuudesta. Sen avulla voidaan myös ennaltaehkäistä syrjintää ja sukupuolista häirintää. Lisäksi suunnitteluun kuuluvat toimet tasa-arvon edistämiseksi, arvio aikaisemmista toimista ja niiden onnistumisesta. Erikoisen terveitä asukkaat ovat Oulunsalossa. Nuoret koulutetut naiset ovat kasvava työntekijäryhmä, joiden tarpeita työnantajalla ei ole varaa jättää huomiotta. Lähitulevaisuudessa uhkaavaa työvoimapulaa ennakoiden Suomessa tarvitaan keinoja osaavien työntekijöiden houkuttelemiseksi ja sitouttamiseksi. Ja televisio tuo kisat kotiin. Kivuttomimmin kriisi väistyisi, jos Italian pääministeri Silvio Berlusconi suostuisi vaihtamaan komissaariehdokastaan. Kuva: Arkisto/Jukka Lehojärvi K elan uusin sairastavuusvertailu löytää suuria eroja kuntien ja maakuntien väliltä. Mutta sellaiseen sekamelskaan ei tarvitse joutua, kunhan lähdetään hakemaan tasapuolisempia paikallisen sopimisen menetelmiä. Sydänja verosuonitautien lisäksi Keski-Pohjanmaalla on lisääntynyt huolestuttavasti aikuisiän diabetes. Käytännössä tasa-arvovaltuutetun valvonnan ja opastamisen kenttä laajenee huomattavasti, mikä edellyttää lisäresursseja. Lipponen muistuttaa suosituksista, joita Suomi on saanut Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä ja OECD:ltä. Matkana on 50 kilometriä ja reitti hiihdetään mieluusti yhtenä lenkkinä. Jos Lestijärvellä sairastetaan eniten Keski-Pohjanmaalla, yksittäiset tapauksetkin vaikuttavat pienen kunnan keskiarvoon. Barroso joutuu pelaamaan niillä korteilla, joita kansalliset hallitukset jakavat. Kisat onnistuivat ainakin järjestäjien kannalta hyvin. Samalla voidaan muistella, kuinka kaikki oli toista 1950-luvulla Hakulisen, Koltshinin ja Kolehmaisen aikana. Kuva: Clas-Olav Slotte Voiko satatuhatta olla väärässä. Tekemällä perusteellisen pohjatyön, luomalla tasa-arvotyöstä jatkuvan prosessin sekä nivomalla sen osaksi muuta työpaikan kehittämistyötä organisaatio säästää pitkällä tähtäimellä vaivojaan. Oman episodinsa järjesti hiihtoliitto, joka näemmä halusi tehtävään kaikki muut paitsi oman puheenjohtajansa. Suomessa ei taitaisi löytyä sellaista ihmefakiiria, joka polkaisisi satatuhatta katsojaa vetävät hiihtokisat. Pitää muistaa, että katsojakato kohtelee useimpia niin sanottuja perinteisiä urheilulajeja. Mikäli työnantajat haluavat paikallisen sopimisen niin totaaliseksi, että palkankorotusvara valutetaan työpaikoille, joilla jokainen työnantaja sitten määrittelee itselle sopivalla tavalla pelisäännöt, tie on auttamatta tukossa. Sunnuntaina aloitti Monacon Kalle oman cup-savottansa Itävallan Söldenissä, mutta siellä ei näyttänyt pilvin pimein yleisöä olleen, vaikka juuri alppihiihdon pitäisi olla keskieurooppalainen laji. Sitä kyseenalaisesti toimiva mediakeisari ei helposti tee, vaikka pattitilanne halvaannuttaa EU:n toimintaa. Uuden tasa-arvolain myötä työpaikkojen päätöksentekoprosesseihin ja toimintatapoihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Äänestyksen siirto on merkki siitä, ettei uusi komissio olisi saanut parlamentilta luottamusta. Sosiaalidemokraattien masinoima pelottelukampanja peruspalvelujen ”yksityistämisestä” oli puhdas vaalitemppu. Kisastadionille saapunut kourallinen katsojajoukko voi käyttää luppoaikansa Viri-kaakaon hörppimiseen ja säästä turinoimiseen. liisa.huhta@uta.fi minna.leinonen@uta.fi Tasa-arvosta potkua työelämään Työpaikoilla tulisi nähdä tasa-arvon edistäminen mahdollisuutena kestävään henkilöstöpolitiikkaan. On myös alettu korostaa miesten ja naisten osaamisen mahdollisimman monipuolista hyötykäyttöä. Ei heidän tarvitse syödä myöskään mielialalääkkeitä masennukseen siinä missä aikuisten. Sunnuntain sprinttiviestejä seurasi satatuhatta katsojaa. Joustavuus työn ja perheen yhteensovittamisessa on yhä tärkeämpää myös miehille. Asian voi ilmaista myös toisin: SDP vastusti yksiselitteisesti vaalien alla nykyisin kunnan reviiriin kuuluvien palvelujen yksityistämistä ja kilpailuttamista. Ehdotus edellyttää työpaikoilta mittavaa panostusta sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen. SUOMENMAA muistuttaa, että vastuu palvelujen laadusta säilyy tilaajalla eli kunnalla. Työsuhteen kesto tai jatkuminen ei saa riippua perheenlisäyksestä. Käytännössä tämä tarkoittaa monessa työpaikassa asennemuutosta. Runsaan kahden viikon lisäaika ei yksinään tilannetta ratkaise. Tutkimus vahvistaa aikaisempia käsityksiä siitä, että Pohjanmaan suomenkielisillä alueilla ihmiset sairastavat enemmän kuin suomalaiset keskimäärin ja selvästi enemmän kuin ruotsinkielisten kuntien asukkaat. Norjassa katsotaan, ettei oikeus palkkatasa-arvoon saa olla riippuvainen työehtosopimusten eroavaisuuksista. Kun kunnan väestö ikääntyy ja lapsia on vähän, on selvää, etteivät terveystilastot voi olla valtakunnan kärkitasoa. Huonompienkin kanssa taas pärjää paremmin, jos jaksaa noudattaa hyviksi todettuja elämäntapaohjeita. Uusi laki antaa tasa-arvovaltuutetulle mahdollisuuden asettaa uhkasakon suunnittelun tekemättä jättämisestä. Joskus eroja on selitetty sekä geeniperimällä että ihmisten varallisuudella: "Bättre folk" tulee niin paljon paremmin toimeen, että sillä on varaa pitää itseään kunnossa. Tämä hidastaa palkkasyrjintään puuttumista, mutta antaa silti konkreettisen välineen ongelmaan tarttumiseksi. Tosin näkyy se Eurosport Saksassakin. Yksilöiden välisessä vertailussa korostuvat aina myös perintötekijät. Lisäksi viranomaisten on muutettava olosuhteita, jotka estävät tasa-arvon toteutumisen. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan taloustoimittaja
– Nyt on pienet paineet, ehtiikö levy Kokkolaan lauantaiksi. Suojassa ajan hampaalta The Phonies julkaisee Instant Elation -esikoisensa The Phonies heittää levynjulkaisukeikan Kokkolan Westissä lauantaina. Youngilla on uskomaton kyky olla tekemättä pianobiisistäkään liian imelää. Edelleenkin, vaikka kesän päätteeksi hatuttoman kantrin keulakuva julkaisi jo järjestyksessään yhdeksännen albuminsa (niiden lomassa lisäksi yksi kokoelma ja joululevy) My Honky Tonk Historyn. Varsinkin Lehtomaalle vanhojen idolien mukaan kahmiminen oli kova juttu. Nyt se näyttää löytyneen. Biisit ovat melodisia ja, kuten jo todettua, jotenkin jenkkihenkisiä. Bändin mukaan jousien käyttäminen muutti parin biisin suuntaa dramaattisesti. Levyn jokainen nyanssi muistissa loputtoman kuuntelun vuoksi. Lisäksi keikkapaikat suosivat enemmän perinteisiä tanssibändejä. Uusi levy sittenkin Kokoelmien aika ohi Eppu Normaalilla Eppu Normaalin Martti Syrjä Ratinan keikalla viime kesänä. Laulaja Stenman sanoo, että kerrankin voi olla tyytyväinen. KESKIPOHJANMAA . – Jousia ei missään nimessä saa tehdä koskettimilla! Sen vuoksi annoimme Tuomas Airolan sovitettavaksi kolme biisiä, joihin hän loihti hienot taustat. Biisi oli järjestyksessään neljännen albumin titteli Ten Feet Tall And Bulletproof. Kuulosti hyvältä. – Nyt alkaa seuraavan levyn biisien teko. En saa millään päähäni, mikä amerikkalainen tv-sarja minulle tulee musiikista mieleen. Esimerkkinä Golden Boy -kappale, joka kuulosti rokkibändin jäljiltä ontuvalta, mutta jouset saatuaan nousi bändin omaksi suosikiksi. Kunnon kantriballadeja unohtamatta. Aikaa on kulunut ja muistoja armeliaasti jo unohtunutkin siitä kun ensimmäisen kerran kuulin herrasta nimeltä Travis Tritt. Lahtonen myöntää, että reippaan 40-minuuttisen työstö venähti kaavailtua pidemmäksi. Väliin mahtui pitkiäkin studiottomia taukoja. Se ei vanhene trendien mukana, Lehtomaa kertoo. Amerikassa pitkäsoittoa tulee jakelemaan powerpoppiin keskittynyt Not Lame -yhtiö. Kriitikot laajassa Amerikan maassa ovat yltyneet kehumaan Honky Tonk Historya jopa Travisin parhaaksi tuotokseksi. Eniten aikatauluihin vaikutti äänittäjä Masi Isohannin kiertäminen Muskan kanssa. Ideana on lähestyä levyllä vieraillutta Salomonia, joka pyörittää Englannissa omaa levy-yhtiötä, Stenman sanoo. Siitä en ole varma, mutta messevän maistuvasta kokonaisuudesta on kysymys. Bändi vaikuttaa kaikin puolin mukavalta tuttavuudelta, jonka keikalle en kenties asiasta tehden lähtisi, mutta jos sattuisin, jäisin ehdottomasti kuuntelemaan. Elämäni levy Bändit Jukka Anias (KP) Travis Tritt: My Honky Tonk History. Bändin hyväntuulisuus kertoo kaiken studiossa menneen kohdalleen. Sen hotkaisee huomaamatta. Masterointia vaille valmis kiekko oli käsissä syyskuun lopulla. Travis oli saavuttanut kolmella ensimmäisellä levyllään jo maineen suruttomana etelän miehenä, jonka peruskantrikeitokseen antoivat tuhdin mausteen southern rock, blues ja ihan vanha suoraviivainen rokettirolli. Ensin mainittu julkaistiin vastikään sinkkuna. Nyt voin jättää levyn kavereideni kuultavaksi poistuessani itse vaikka kauppaan. Kadonnut Manner on kokonaisuus, jonka hierominen vei yhtyeeltä miltei neljä vuotta. Menopaloista tunnetuin on lähinnä videonsa ansiosta perjantaiillan kyydittäjäksi sopiva Girls Gone Wild. Yhtyeen ensimmäinen, pitkään väännetty kahdentoista biisin pitkäsoitto pulpahtaa pihalle levynjulkaisukeikan yhteydessä. – Emme sortuneet levyä tehdessämme mihinkään tälle ajalle tyypillisiin ratkaisuihin. Näin kuulijoista kasvaa iso virta, joka vie onneen. Pitäkää Keskipohjanmaa-lehti ajan tasalla ilmoittamalla uusista kuulumisistanne osoitteeseen jouni.nikula@kpk.fi Me annamme kansan tietää bändisi olevan elossa. Levyllä vierailee pari nimekkäämpää artistia. What Say You ei ole varsinainen slowari, mutta melodiassa on joku niin kuin kantribiiseissä tapana on yksinkertainen koukku. (KP) Keskipohjalaiset bändit huomio! Musasivu tarvitsee teitä. Ilmava aikataulu mahdollisti musiikin kuorruttamisen tavallista monimuotoisemmaksi. – Minä ainakin ryntään heti lauantaina aamuyhdeksältä Anttilaan levyä jonottamaan. Onko musa sittenkin liian tavallista. On nimittäin hiukkasen liikaa itsesäälissä uiskentelevaa ääritraditionaalista jollotusta. Ovat kuulemma jo tähtiä Suomessa, ainakin etelässä. Kitaristi Lehtomaa menee askeleen pidemmälle levyä ylistäessään. Määritelmä kelpaa minullekin. Bändit esiin. Melodiat eivät jääneet ainakaan minun mieleeni parilla kuuntelukerralla, mutta habitukseni onkin kaukana muusikosta. Hänen mukaansa bändille riittää, että Suomen joka kylältä edes yksi ihminen pitää The Phoniesin musiikista. Esa Melametsä otti kansikuvan, Lehtomaan veli, Raimo, piirteli sisälehdet. Olemme musiikillinen väliinputoaja, Lahtonen mietiskelee. Voisin kuvitella, että menestystä tulee lisää – tai sitten ei. Soittajien ensimmäiset yhteiset bändiviritykset ovat kuitenkin jo 80-luvulta, eikä loppua ole näkyvissä. Miksaus vei aikaa Bändin pitkään äänitysten parissa viettämä studioaika venyi entisestään miksauksessa. – Muun muassa Hawkindissa soittanut Saloman on suuri idolini. Samalla voin jakaa nimikirjoituksia innokkaille faneille, naurahtaa Lehtomaa. Circus Leaving Town -balladin on kaiketi laskelmoitu nousevan listoille, mutta mitenkähän mahtaa käydä. Ylöjärveltä ponnistava viisikko on vuodesta 1978 alkaneen levytysuransa aikana porautunut kansakunnan muistiin. Rumpali Lahtosta miellyttää hyvän masterointijäljen lisäksi, että Åkessonin myötä levyn kansilehtiin saatiin kaksi å-kirjainta. – Tavoitteena on saada levytyssopimus Suomen ulkopuolellekin, joten nyt alkaa kuumeinen promootio. Travis iskee vanhaan malliin Anne Saarikettu (KP) Sister Flo: Tragician´s Hat. Cutting Room -studiossa homman hoiti kunnialla läpi Håkan Åkesson. Maailmassa on ihan riittävästi tummiin verhoutuneita rockrockrock-osaston välkkyperseitä, joille ei tarvitsisi tarjoilla vastapalloja kantrikliseistä. – Kappaleesta tuli jousien jälkeen aivan omanlaisensa. Se on parhaillaan painettavana Saksassa, yhtyeen rumpali Tommi Lahtonen sanoo. Naisten vaaleisiin kiharaisiin hiuksiin, villapaitoihin, polkkahameisiin ja ruskan sävyttämiin vaahteranlehtiin. Onko sitten kultaa tai ei, on toinen juttu. Varsinaisia floppeja ei senkään jälkeen toki ole tullut, mutta terävin särmä on ollut viime vuodet hiukan hakusessa. – Levyllä maistuu sopivasti soittaminen. Voipi olla, että kliseepuolelle menee myös Small Doses -biisi, mutta siinä Travis kyllä iskee oikeaan suoneen. Risto Lehtomaa kitara (vas.), Pekka Hietalahti basso, Tomppa Stenman laulu, Jari Kola kitara, Tommi Lahtonen rummut. Biisit kuulostavat viiden miehen powerpop-bändiä ”isommilta”, sillä osassa kappaleista taustalla pauhaavat jouset. Vaikutteista eniten läpi paistaa Neil Young, mutta viitteitä myös REM-yhtyeestä on kuultavissa. Vuonna 1996 julkaistu tuplakokoelma Repullinen hittejä on myynyt järisyttävät 230 000 kappaletta, vuoden 2003 lopulla julkaistu Reppu 2 saavutti hetkessä platinalukeman. Taajuuksille ei saa olla liikaa tunkua, muuten homma ei toimi, Stenman sanoo. Lisäksi mukana on kymmenen muuta uutta kappaletta. – Kyllä marginaalimusiikkikin parhaimmillaan myy hyvin. Torstaina 28.10.2004 Kulttuuri 13 Levyarviot Levyuutuus Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Ensi lauantai on suuri päivä kokkolalaiselle The Phoniesille. Mikään levyllä ei hävetä, hän tyhjentää. Muut maat ovat kysymysmerkkejä. Levyllä ei hävettävää Instant Elation -levyn julkaisee Ylöjärvellä Akun Tehtaassa toimistoaan pitävä Motley-levyfirma. Jakelusta vastaa Edel, joten marketeistakin levyn pitäisi löytymän. The Phonies lähetti esikoisensa Ruotsiin masteroitavaksi. Rytmikkäitä. Tällä hetkellä Eput odottavat levyn julkaisun lisäksi ensi kevään keikkoja. Kaiken kruunaa täydellinen kansitaide. Englannissa kulttisuosiota nauttiva mies soitti juuri sellaisen kitarasoolon kuin toivoimme. Kuva: Timo Virolainen Ajassa T oisen pitkäsoittonsa julkaissut Puk yhdistelee jälleen britti-indien ja kotimaisen rockin perinteitä. Sadan vuoden päästäkin -levyltä löytyvät molemmat singlebiisit Suolaista sadetta ja Ei sankariainesta. Joku on luonnehtinut tyyliä folkahtavaksi englanninkieliseksi indiepopcountryksi. Melodista jenkkihenkistä Äänitemyynti, viikko 43/04 A = tällä viikolla, B = viime viikolla, X = listaviikkoja UUSI = uusi tulokas, RE = uudelleen listalla STT/YLE X ALBUMIT Top 40 X B A MIDPRICE-JULKAISUT Top 5 A B X A B X KOKOELMAT Top 5 SINGLET Top 10 A B X Suomen virallinen lista 1 1 4 RAMMSTEIN Reise, Reise 2 2 2 SONATA ARCTICA Reckoning Night 3 UUSI HECTOR Ei selityksiä 4 UUSI ROBBIE WILLIAMS Greatest Hits 5 4 8 O-ZONE Discozone 6 6 20 NIGHTWISH Once 7 3 2 R.E.M. Lehtomaa kuvailee levyä yleisilmeeltään vanhahtavaksi. Powerpop on maustettu psykedelialla ja vahvalla akustisuudella. Puk on tarttuvimmillaan voimapopissa, jota uutuuskiekolta edustavat kappaleet Kesän viimeinen perhonen ja Katukivien alla on rantahiekkaa. Nick Saloman ja Adrian Shaw rämpäyttivät omat osuutensa purkkiin Englannissa. Ongelmamme on, että radioiden soittolistat hylkivät tällaista musiikkia. Se oli joku, joka liittyi nuoriin ja yliopistomaailmaan. Kolmen hengen eri kamariorkestereista koottu porukka toi moneen biisiin syvyyttä, kertoo laulaja Tomppa ”Tom of Ykspihlaja” Stenman. Sister Flo on minulle uusi tuttavuus, ei lainkaan hassumpi sellainen. Olimme jo tiputtamassa sen pois levyltä, kunnes jousisovitus pelasti pelin, muistelee kitaristi Risto Lehtomaa. The Phoniesin Kokkolan tuttavuudet olivat suureksi avuksi 12-sivuisen kansilehdykän tekemisessä. Kappaleissa on yllättäviä käänteitä, mutta niitä on silti helppo kuunnella. Siitä on bauttirallaa vuosikymmen. Bulletproof ehkä oli nykyajan outlawsankarin uran eräänlainen huipentuma. Columbia Records 2004. Sister Flo laulaa rakkaudesta. Ennen ei ole voinut edes vessassa käydä, kun on pitänyt huolehtia rykimisestä. Around The Sun 8 7 2 MAJ KARMA Sodankylä 9 8 4 KAIJA KOO Viiden minuutin hiljaisuus 10 UUSI TAPANI KANSA Tapsa ja Rautavaara lauluja elämän poluilta 11 31 2 MAMBA Lempikappaleita 1984-2004 12 11 23 ANTTI TUISKU Ensimmäinen (Deluxe) 13 14 4 HELMUT LOTTI From Russia With Love 14 9 6 JANI WICKHOLM Kaikki muuttuu 15 10 4 MARK KNOPFLER Shangri-La 16 5 3 JEAN S. Mene ja tiedä. 1 26 24 5 TOTO Essential 27 UUSI AJATTARA Tyhjyys 28 23 2 TOM WAITS Real Gone 29 18 5 QUINTESSENCE 5 am 30 22 4 KILPI II Taso 31 27 21 MAROON 5 Songs About Jane 32 17 5 JOHN FOGERTY Deja Vu (All Over Again) 33 UUSI YUP Helppoa kuunneltavaa 34 29 4 MARILYN MANSON Lest We Forget Best Of 35 26 5 NICK CAVE & THE BAD SEEDS Abattoir Blues/The Lyre Of… 36 UUSI SUURLÄHETTILÄÄT Parhaat palat 1991-2004 37 37 7 NEGATIVE Sweet And Deceitful 38 33 7 KATRI HELENA Tässä tällä hetkellä 39 30 4 GREEN DAY American Idiot 40 36 18 SIMO SILMU Simo Silmu 1 RE 3 ROBBIE WILLIAMS Swing When You Winning 2 1 2 CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL Platinum 3 RE 2 MADONNA The Immaculate Collection 4 RE 12 KENT Vapen & ammunition 5 RE 15 MAIJA VILKKUMAA Ei 1 1 10 NOW THAT'S WHAT I CALL MUSIC 3 2 UUSI SUOMIPOPPIA 5 3 4 2 BLUE MOON 4 4 3 2 KOULUKAVERIT 80'S 5 UUSI BODYWORK IV 1 1 8 CHILDREN OF BODOM Trashed, Lost & Strungout 2 5 2 THE 69 EYES Devils 3 3 4 NIGHTWISH Wish I Had An Angel 4 2 3 EPPU NORMAALI Ei sankariainesta 5 4 4 KOTITEOLLISUUS Kultalusikka 6 15 2 JONNA Sateen jälkeen 7 12 4 BEATS AND STYLES Renegades 8 6 2 KAPASITEETTIYKSIKKÖ Usko parempaan 9 10 2 SCOOTER Shake That! 10 11 3 RAMMSTEIN Amerika (KP) Suomen kautta aikojen suosituin rock-orkesteri Eppu Normaali julkaisee uuden studioalbumin perjantaina. – Ei tarvitse rykiä heikkojen kohtien päälle. Vai vetoaako juuri se. – Pohjat soitettiin sisään parissa päivässä, mutta kaikki muu vei aikaa. Pitkä yhteistyö kantaa hedelmää The Phoniesin levyn jakelu ulkomaille on vielä lähtökuopissaan. Tämä levy on vaikuttanut muun muassa Kurt Cobainin musiikkiin merkittävästi. Delphic Recordings 2004 Kuunnellessani riihimäkeläisen Sister Flon pitkäsoittoa Tragician´s Hat minua häiritsee koko ajan yksi asia. Sen vuoksi levy kestää kuuntelua. Takana on aikamoinen urakka. Mutta kun steel-kitarojen katveessa kasataan elämän pirstaleita kulaus kerrallaan, niin siitähän kunnon kantrissa oikeasti on kysymys. Tällä kertaa demoamme kappaleet ennen studiota, jotta säästymme turhilta äänityspäiviltä, Lahtonen sanoo. The Phonies sulkeutui Masi Isohannin Alavetelin studioon heinäkuussa. Katu-uskottavampaa ränttätänttää taas tarjoillee Texasin valkoisen bluesmestarin Delbert McClintonin työstämä Monkey Around. Kuva: Tommi Lahtonen The Phonies: Neil Young – After the Goldrush (1970) – Kauneutta ja rujoutta sopivasti samassa paketissa. Venus 17 12 3 PAULI HANHINIEMEN PERUNATEATTERI Kaikki rakkaudesta 18 25 2 CAROLA Parhaat Tulkitsijan taival 19 16 10 INDICA Ikuinen virta 20 UUSI SOUNDTRACK OF OUR LIVES Origin Vol. Ei ainakaan mitään heviä. CD-levyn kannen takaa paljastuu hauskasti kuvitettu vihkonen, josta löytyvät biisien sanat ja muuta tarpeellista tietoa. – Äänitettyä tavaraa oli tosi paljon. Rauhallisemmalta puolelta nousee esille duetto John Mellencampin kanssa. – On hienoa huomata, että Kokkolan kokoisesta kaupungista löytyy näin paljon osaamista, Lahtonen innostuu. Niin kuin elämässäkin joskus. Miksauksessa piti miettiä tosissaan, mitkä mausteet olivat oleellisia kappaleiden kannalta. Kokkolan Isojärvellä vanhan keuhkotautiparantolan ruumiiden pesuhuoneessa treenaava The Phonies täyttää itsenäisyyspäivänä kaksi vuotta. I 21 15 5 BOMFUNK MC'S Reverse Psychology 22 13 8 PIKKU G Suora lähetys 23 21 8 GÜNTHER Pleasureman 24 19 6 PIRKKA-PEKKA PETELIUS & PEDRO HIETANEN Serpien… 25 20 3 KORN Greatest Hits Vol
Harvinaisuutensa vuoksi inkunaabeli eli keskiajalla painettu kirja on herättänyt kansainvälistäkin kiinnostusta. Harvinainen kirja yliopiston kirjastoon HELSINKI (STT) Valoja äänisuunnittelija Ilkka Volanen sai tiistaina näyttämötaiteen valtionpalkinnon. – Liikkeellä ei oikein ole yhtenäistä nimittäjää, kun joka pitäjässä oli vähän erilaista. Joku työ jäi pois, kun oli yritetty modernia modernin vuoksi ilman riittävää osaamista. Perustelujen mukaan kansainvälistä uraa luova muusikko ja säveltäjä on ainutlaatuisen lahjakas ja näkemystään kompromissitta toteuttava taiteilija. Pekka Halonen Retretin päänäyttelyssä – JANNA SYVÄNOJA saa tämän vuoden Torsten ja Wanja Söderbergin palkinnon. Vapaata ja säännöllistä – Parasta tässä työssä on täysi vapaus tehdä ihan, mitä itse haluaa, jos vain suostuu toteuttamaan ne ehdot, mitä vapaudelle on: että tekee sellaisia kirjoja, joita haluaa tehdä, mutta silloin ei saa pyrkiä suureen myyntiin. Tyypinvastaisesti roolitettu Cruise tyylittelee niin kovalla kiiltopinnalla, ettei palkkasoturin muotokuva syvene. Kaisa Ahon keramiikkatyö Juhlien jälkeen muodostaa kuvakertomuksen Juhlat-työn kanssa. 122 min. Tarinan nostamisessa on hänellekin tullut päiviä, joina juttu ei etene. Tuuri kirjoittaa romaaninsa kahteen kertaan mekaanisella koneella paperille: ensin väljästi korkeintaan kymmenen liuskaa päivässä ja toisella kerralla enemmänkin työkirjaan suunnitellun aikataulun mukaan. Ihminen on tietenkin sellainen, että kun kiitetään tykkää enemmän kuin jos oikein räävittömästi haukutaan. Lopulta hän totesi viisaasti, että elämäntyö on tehty. lokakuuta. Leikkaus Jim Miller, Paul Rubell. Pääosissa Jamie Foxx, Tom Cruise. Versace kerännyt yli 10 000 kävijää KAUSTINEN (KP) Kaustisella vietetään ensi perjantaina jälleen taiteiden yötä. Jamie Foxx on löytö varsinaiseen pääosaan, Vincentin kyydittäjäksi joutuvana taksisuhari Maxina. 1952) sitkeää ja peräänantamatonta työtä suomalaisen nykytanssin hyväksi. -filmille, Wellesin Pahan kosketukselle. Tänä syksynä ilmestyi myös kirjailijan pieneksi muistelmateokseksi nimittämä Kuinka kirjoitan romaanin. – Taso huolestuttaa vähän. Tärkeintä on, että saa tehdä sellaisia kirjoja kuin haluaa, mutta tuohan se myös vapauden ajan käyttöön. Collateralin digitaalisesti tallennettu pimeys, yhden vuorokauden juonikuvio, Meksiko-sävyt ja tyly iskevyys tekevät kunniaa Mannin suosikki L.A. Mudist on yksi Viron suosituimmista taiteilijoista, jonka tuotantoon kuuluu maalausten lisäksi myös grafiikkaa ja veistoksia. Tuurin tuotanto on valtava: Hän on kirjoittanut mm. Kokonaisuutta täytyi ajatella, ja joku yksittäinen työ jäi sen takia pois, vaikka olisi tasoltaan yltänyt näyttelyyn. Mattila on tavoittanut pienten poikien iloisen kesätunnelman pienten poikien ja saanut ilmeikkyyttä nuoren naisen muotokuvaan. – Joskus henkilökohtainen palaute on pienimuotoista, mutta hauskaa. Nyt ei oikein tällaisia ollut, sanoo Huttunen, – Valinnan lähtökohtana pidettiin teknistä perusosaamista ja piirustustaitoa, mutta joustaakin piti. Ohjaus Michael Mann. Rex 1. Puhumattakaan Miles Davisin tavanneesta jazzmuusikosta, joka leikkii tappajan kanssa musavisaa. Juhlat ja Juhlien jälkeen -reliefit kertovat oivaltavasti tunnelman muutoksesta naisen puvun kautta. – Jos lähtee miettimään taloudellisesti, että kirja myy hyvin, on sen orja. samalla museossa avautuu Syvänojan töitä esittelevä näyttely. Tanssitaiteen valtionpalkinnon sai toiminnanjohtaja Raija Ojala. Omaa otetta on Pirjo Halkon pastellilla toteuttamassa avarassa eläin ja maisemassa -kuvassa Leivänkannikan aika, jonka etualaa elävöittävät lampaat. Anja Hantulan Kiven sydän -maalus irtautuu tarkasta esittävyydestä väriin ja viivoihin. KESKIPOHJANMAA . Ojala on muun muassa johtanut tanssin keskuksen Zodiakin toimintaa viimeiset seitsemisen vuotta. Kaustisen musiikkilukion käytävät täyttyvät kaikki aistit herättävästä luovuudesta ja taiteellisuudesta. Rantamaisema yhdistää Hannulan linoja, Jorma Ängeslevän pastellityötä ja Sari Käkelän tunnelmaltaan romanttista akvarellia. Cruise on palkkasoturi Vincent, joka huumekartellin hommissa listii todistajia, ennen päämiehensä raskauttavaa oikeudenkäyntiä. Näyttelyn juryttäjät alavieskalainen taidemaalari Pasi Huttunen ja ylivieskalainen, pitkään maalannut Kalervo Löytynoja pääsivät Huttusen mukaan hyvin yhteisymmärrykseen karsiessaan 61 tarjotusta työstä 27 pois. – Palautetta en ole tarkemmin ajatellut. Kun kirjoittaminen on juuri sitä, mitä tykkää tehdä, ei työn säännöllisyys ja se, että tekee paljon työtä, ole vaiva vaan ilo. 18 romaania, novelleja, esseitä, historiikkeja, elämäkertoja, dokumenttiteoksia, näytelmiä, kuunnelmia, elokuvaja tv-käsikirjoituksia, librettoja ja lehtijuttuja. Koululuokat on kätevästi korvattu pienillä esiintymisestradeilla, joissa soivat mitä erilaisimmat soittimet ja musiikkityylit. Palkinnon arvo on 500 000 kruunua (noin 55 000 euroa). Näyttely on avoinna 16. Kirjalliset lähteet, Sight and Sound, The Film Encyclopedia ja The New Biographical Dictionary of Film taas tietävät ohjaajan syntyneen vasta 1951. Michael Mann tekee Yhdysvalloista tulevista rosvo ja poliisi jännäreistä persoonallisimmat. Kuvitellaanpa, että osan olisi saanut huumepomo Felixiä esittävä Javier Bardem, Oscar-ehdokkaanakin ollut monipuolinen espanjalaisnäyttelijä. 1950) on Valtion näyttämötaidetoimikunnan palkintoperustelujen mukaan monipuolinen taiteilija, joka on vaikuttanut työllään ja persoonallaan voimakkaasti suomalaisen valoja äänisuunnittelun kehittymiseen. Suurnäyttely, jonka teemana on Neljä vuodenaikaa esittelee lähinnä talvimaisemistaan tunnetun taiteilijan monipuolisia öljyväritöitä. Tanssitaidetoimikunta kiittää Raija Ojalan (s. Hän kuvaa maisemaa, kuten moni muukin. Lukijapalaute jää Tuurin mukaan yleensä aika etäiseksi. Eivät he paljon itseään mainostaneet, kun taustalla oli kamalia tuomioita, maanpakoa ja kuoleman tuomiota. Näyttely avattiin Designmuseossa Helsingissä 15. tammikuuta 2005 saakka. Kolme ensimmäistä osaa kertoo kälviäläisistä Eerikinpojista, jotka karkotettiin uskonsa takia maasta 1734. Näyttelyn ainoat linotyöt ja valokuvat ovat yhdistyksen puheenjohtaja Irma Hannulan. Kauas ulapalle on rohjennut akvarelleissaan Sinikka Mattila, joka keskittyy väriin ja aaltojen liikkeeseen. Parivaljakko cruisailee Los Angelesin yössä jättäen uuden uhrin joka pysäkille. Ylivieskassa hän kävi luennoimassa Ikäihmisten yliopistossa talvisodasta. Monipuolinen vuosinäyttely Paavo Tuomaalan öljyvärimaalaus Kyyristynyt malli on tältä vuodelta. Voisin pitkäänkin hymistellä infernaalista diskovilskettä klubilla, jossa Vincentin, FBI:n ja letkassa roikkuvien gangsterien jaloissa pyörii Oakenfoldin musiikin huumaavissa rytmeissä enemmän tapettuja kuin tanssijoita. Tanja Tihmenevan lyijykynällä piirtämät tyttöjen kasvokuvat ovat valokuvamaisen tarkkoja. Mukavana vaihteluna aika yksinäiselle romaanien ja novellien työstämiselle Tuuri pitää kirjoittamista monille eri välineille ja osallistumista esimerkiksi elokuvahankkeisiin isossa porukassa. Käsialalisäystensä vuoksi kirja on tärkeä tutkimuslähde paitsi keskiaikaisen jumalanpalveluselämän tutkijoille myös käsikirjoitusten tutkijoille. – Neljännessä osassa, tänä syksynä ilmestyneessä Wallenbergissä, liike jatkuu vähän muuntuneena. Monet tekniikat tavallaan rikastuttavat, sanoo Huttunen. Toisella kerralla työ on aika mekaanista. Toini Ahola on kuvannut lumisen metsän rauhaa akryylilla maalaten. Jamie Foxx on eräs Tom Cruisen tapporeissun uhreiksi joutuvista sivullisista, oheisvahinko. Vuodesta 1994 jaettu palkinto on perustettu edistämään pohjoismaista taidekäsityötä ja taideteollisuutta. Helsinkiläinen korutaiteilija Syvänoja saa palkinnon Röhsska Museetissa pidettävässä juhlassa Göteborgissa 4. Mann kuvaa vahvasti rikoksia ja ammuskelua, mutta paneutuu yhtä latautuneesti ihmiskuviin ja luo väkevän kontaktin roiston ja poliisin tai tekijän ja uhrin välille. Sorjonen, Martta Mäki ja Inkeri Elsilä, joka ilottelee väreillä. Taideyhdistyksen jäsenille avoin, teemaltaan ja tekniikaltaan vapaa vuosinäyttely esittelee harrastajataidetta monipuolisesti, sillä suosittujen öljyvärimaalausten lisäksi mukana on vesiväri-, akryylija pastellimaalauksia, lyijykynäpiirustuksia ja keramiikkaa. – Ensimmäinen kirjoituskerta on alitajunnasta nostamista, tarinan antamista tulla. Muistan lukeneeni, että teologisen tutkimuksen mukaan hiljaisia oli Lohtajalla ja muualla Keskija EteläPohjanmaalla vielä 1900-luvun alkupuolella. Waltarilla on liikuttava tarina, kuinka hän vähän yli 60vuotiaana meni työhuoneeseen useita kertoja ja pani paperin koneeseen, eikä tekstiä tullutkaan. Silti teki pahaa kirjoittaa jutun alkuun suomalaisen filmijakelijan nimeen liittämä tarkenne, ilman pilkkua! Virheisiin päästyäni korjaan Huono kasvatus -elokuvan arvosteluani (KP 23.10.) The Internet Movie Database väittää Almodovaria 55-vuotiaaksi. Palkinnot ovat suuruudeltaan 13 000 euroa. Rakutekniikalla toteuttamissaan Taivalja Nainen-reliefeissä hän kuvaa ihmishahmoja. Torstaina 28.10.2004 15 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi B Leena Ahlholm YLIVIESKA (KP) Ylivieskan seudun taideyhdistyksen, Ystyn, vuosinäyttely Akustiikan galleriassa 12.11. Teoksia on käännetty 15 kielelle ja medialisoitu monin välinein. Tuotanto Dreamworks, USA 2004. Paavo Rintala sanoi kerran, että kaksi liuskaa päivässä ei kuulosta paljolta, mutta siitä tulee 700 sivua vuodessa. Retretin suuret näyttelytilat mahdollistavat Halosen suurten monumentaalimaalausten esittelemisen ensimmäistä kertaa yhdessä tilassa. Hänen värivedoksissaan valo leikkii pakkasaamuna. Se onkin ainoa, jonka käsikirjoittamisessa hän ei ollut mukana. Kuva: Clas-Olav Slotte Hannu Björkbacka KOKKOLA Collateral väärä aika väärä paikka. Etenkin loppuillasta suurimman yleisömäärän on yleensä kerännyt bändiluokka, jossa alkuillasta jammaillaan jazzin ja soulin tahtiin, välillä kuunnellaan perus pop-rock-osastoa. Jos jonain päivänä teksti lakkaa tulemasta, pitää siitäkin päästä yli. Kun tekee säännöllisesti töitä, on aikaa paljon. Koska filmin viesti on Mannin lahjoista huolimatta se, että rauhanomaisimmankin meistä täytyy tietää milloin vetää liipaisimesta, ihastelen enemmän ohjaajan kykyä taiteilla yöllisestä metropolista valoparatiisi. Näyttelyssä on esillä yli 140 muotiluomusta ja 12 Versacen ja Rosenthalin posliinitehtaan yhteistyön tuloksena syntynyttä juhlapöytäkattausta. Ensi syksynä ilmestyvän neljännen osan Loisen poika hän kertoo sijoittavansa 1800-luvun lopulle. 3.–17. Kyseessä on vuonna 1484 Nürnbergissä Saksassa painettu Psalterium, jonka toinen tunnettu täydellinen kappale on British Libraryssä Lontoossa. Muutama tekijäkin jäi pois. – Jos tulee kausia, ettei pääse kirjoittamaan, tulee hermostuneeksi kuin narkomaani, joka ei ole saanut annostaan. Vapaus edellyttää, että pitää olla valmis ottamaan isoa myyntiä, pientä myyntiä ja elämään aina sen mukaan, mitkä ovat taloudelliset realiteetit. Anne-Marie Keckman ilmentää maalauksessaan vanhenemisen ankeutta. Pyrin myös pitämään mielessä, että taimi on kasvi ja taimen kala… Oheistuhoa tappokeikalta Tom Cruise ja Jamie Foxx Los Angelesin öisillä kaduilla Elokuvat HELSINKI (STT) Taidekeskus Retretin vuoden 2005 päänäyttely esittelee Suomen kultakauden mestarin Pekka Halosen (1865–1933). – Romaanin kirjoittamisessa avainsana on säännöllisyys. Mutta silloin tuskin olisi koko filmiä, koska Amerikassa isot elokuvat rakennetaan varman tähden ympärille. Miten kaiken on ehtinyt ja pysynyt vielä hyväntuulisen rentona. Kaivon pitää täyttyä – Hankalaa on kuin missä tahansa ammatissa, jos työ ei suju. Kukkia, asetelmia tai kukkaasetelmia ovat maalanneet Halko, Tuomaala, Käkelä, Heinonen, P. Ilkka Volanen ja Raija Ojala palkittiin – KIMMO POHJONEN on saanut 15 000 euron Kaapelipalkinnon. Lukiolaiset lupaavat, että taiteiden yö Kaustisen musiikkilukiossa on elämys, joka ei jätä ketään kylmäksi! Taidetta eri paikoissa Kaustisen yössä HELSINKI (STT) Helsingin yliopiston kirjasto on yhdessä Helsingin yliopiston kanssa ostanut harvinaisen 1400-luvun kirjan kokoelmiinsa. Itselleni se on tuttu vakuutta tarkoittavana terminä, ja salamurhaajan pantiksihan taksikuski tässä kissa-ja-hiiri -leikissä joutuu. Retretin talvinäyttelyssä Helsingin Taidehallissa esiintyy virolainen taiteilija Peeter Mudist. marraskuuta. Hemingway sanoi siitä tilanteesta: "Pitää oppia odottamaan, että kaivo täyttyy." Tuurista ja hänen teoksistaan on kirjoitettu ja sanottu paljon. Värioppiin perehtyneisyyttä kaipaisi. Taidehallin näyttely on avoinna yleisölle 12. Olisiko Vincent ollut pelottavampi, uskottavampi ja koskettavampi. Palkintoja on tullut, ja tutkimuksessa häntä on nostettu mestariksi Kiven ja Linnan rinnalle. 2005. Sen hämyssä syrjäänvetäytyvästä taksikuskista, stressatusta juristista ja robottimaisesta murhamiehestä tulee tuttujamme. Halosen syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi 140 vuotta. Collateral on hankala käännettävä. Kyseessä ei ole yhtenäinen liike, vaan ajattelun tapa, joka lähtee omantunnon heräämisestä. Myös vanhojen lukiolaisten mainioita kokoonpanoja kuullaan. Klassisen musiikin luokassa voi rauhoittua, ja performanssiluokka tarjoaa musiikin lisäksi hauskaa katseltavaa sketsien tai tanssien muodossa. Kaunis nimi. Aikoinaan olivat aina puoliammattilaiset vakavissaan maalavat tuomassa töitään yhteisnäyttelyn rungoksi. Osuvampi on kuitenkin sanan "sivumerkitys". Jos joku kirja myy, niin hyvä on näin, mutta jos se ei myy, niin sekin pitää uskaltaa tai pystyä ottamaan vastaan. Aina isosta rahapalkinnosta tykkää enemmän kuin pienestä. – Silloin on hyvä pitää rauhassa taukoa ja ajatella muuta. Pohjonen on myös osoittanut, että haitarilla voi tehdä muutakin kuin kansallisromanttista tai nostalgista musiikkia. Tom Cruise nähdään ensi kertaa murhaajan roolissa, jollei vampyyri Lestatia lasketa. Psalttarissa, psalmien kokoelmassa, on useita käsintehtyjä merkintöjä, jotka osoittavat sen olleen käytössä Regensburgissa Saksassa 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa. Kuvaus Dion Beebe, Paul Cameron. Reippaimmin maisemaa tyylittelee Eira Heinonen akvarellissaan Hiljaisuus. Jos haluaa vapautta, ei saa olla riippuvainen mistään. Näyttely on herättänyt suurta mielenkiintoa myös naapurimaissa: Ruotsista, Virosta ja Venäjältä on saapunut runsaasti näyttelyvieraita. Romaaniensa muihin elokuvaversioihin hän on tyytyväinen muttei Amerikan raittiin. K15. Sarjan teokset ovat itsenäisiä, mutta niitä sitovat yhteen kirjailijan eteläpohjalaiset sukujuuret ja uskonnollisten liikkeiden kuvaaminen. 4. Taiteiden yö tietää musiikkilukiolla musiikin ja tunnelman kokonaisvaltaista ilmapiiriä sekä soitantaa ja laulantaa tulvivia huoneita. Käsikirjoitus Stuart Beattie. Kaikkein tärkeintä ja hienointa tässä työssä on vapaus. Arvioissa on kiitetty ja joskus hyökkäävästikin haukuttu. Olen tykännyt tehdä kirjoja. Näyttelyt Leena Ahlholm YLIVIESKA (KP) Kirjailija Antti Tuuria kiinnostaa omantunnon herääminen ja siihen liittyvä uskonnollinen liikehdintä Keskija Etelä-Pohjanmaalla niin, että hän aikoo jatkaa teemaa käsittelevää Äitini suku -romaanisarjaa nykypäivään asti. Näyttelylle tärkeät ja sen ainoat kolmiulotteiset työt ovat Kaisa Ahon keramiikkaa. Siksi antisankarin sortuminen elokuvan lopussa on vaikuttavaa, muttei kosketa tai järisytä. Ilkka Volanen (s. Urheilijamuotokuva Ali saa seuraajakseen Collateralin, jossa Mann palaa Heat-filmistä tuttuun hermopeliin. Tänään kun odotin Letkupuistossa Oulussa valojen vaihtumista, yks auto meni ohi ja äijä veivas ikkunan auki ja huusi: "Kiitoksia hyvistä kirjoista!" Tuuri jatkaa sarjaa nykyaikaan Kirjailija Antti Tuurille säännöllinen kirjoittaminen on ilo. Heitä sanottiin hiljaisiksi. Näyttely kattaa Halosen koko uran 1890-luvun opintovuosista aina 1930-luvun viimeisimpiin töihin saakka. Ihmiskuvista erottuvat edukseen Paavo Tuomaalan Kyyristynyt malli ja Jorma Ängeslevän Eeva, joka on pieni, tyylitelty kuva soittajasta. Romaanien syntyä muistellessa tuli kerrotuksi myös elämänvaiheita. Tuomaalan naisfiguurissa paksut, mustat ääriviivat korostavat vaaleanpunaisen ihon pehmeyttä. Tuomaalan asetelma erottuu muita voimallisemmalla tyylillään. Sen pohjalainen päähenkilö menee Amerikkaan, on siellä ja palaa takaisin. Tuurin 60-vuotispäivä oli juuri, mutta ideoita riittää, eikä hän pelkää tekstin ehtymistä. Tunnustuksen myönsi Suomen suurimman kulttuurikeskuksen Helsingin Kaapelitehtaan omistavan Kiinteistö Kaapelitalon hallitus.. Onko ajankäyttö todella vapaata. asti. HELSINKI (STT) Muotisuunnittelija Gianni Versacen töitä esittelevä näyttely on kerännyt jo yli 10 000 kävijää. Esillä on lukuisia julkisuuden henkilöiden yllä nähtyjä pukuja, esimerkiksi Dianan, Madonnan, Elisabeth Hurleyn ja Elton Johnin asut
. Summanen piti kiinni periaatteestaan, että haluaa itse valita johtoryhmänsä. Jos Summanen olisi jatkanut, kieltäytymisiä olisi jatkossa tullut lisää. 16 6 2 2 6 39– 36 24 Ässät . . – Tähän ei ole yhtä syytä vaan monta pientä asiaa. Tänään rikkoutuu myös Hermeksen kauden yleisöennätys. Puolustus ollaan saatu kuntoon, mutta hyökkäyspeliin täysillä kentällisillä täytyy satsata, puntaroi Hermeksen valmentaja Pasi Arvonen ennakkoasetelmia. Sitä hän on noudattanut niin seurakuin maajoukkueessa. Hän on ollut viikon poissa jäältä. HIFK – Jokerit, Ilves – Tappara, JYP – Lukko, Pelicans – HPK, TPS – Blues, Ässät – SaiPa. – Olihan meillä paikkoja, mutta olimme liian hitaita. Liiton ja Summasen pitkäksi venähtäneet "kehityskeskustelut" maailmancupin tapahtumista antoivat aiheen ounastella, että episodi voi johtaa Summasen erottamiseen. erä: 7.11 Antti Pihlström (Joni Töykkälä–Janne Jalasvaara) 1–0, 10.46 Arto Laatikainen (Mika Lehtinen–Ryan Malone) 2–0 yv. div.) 1981-1982 K-Reipas, 1982–1984 Ilves, 1985–1987 Edmonton Oilers, 1987–1988 Vancouver Canucks, 1988–1990 Ilves (SM-liiga), 1990–1991 HPK, 1991–1992 Ilves, 1992–1993 TPS, 1993–1994 Bern, Sveitsi, Jokerit, 1994–1995 TPS. Kolanos pelasi ylija alivoimapeliä, teki paljon töitä ja voitti runsaasti aloituksia. Rautakallion mukaan Blues ”raapi pisteet”. Odotuksiin nähden ottelut ovat kulkeneet alavireisesti. Jos maajoukkue haluaa jatkaa menestystä tuoneella pelitavalla, luontevin ratkaisu olisi Erkka Westerlund, jonka kanssa liiton johto aloitti jo neuvottelut. – Minut palkattiin tekemään muutosta, mutta tuki hävisi isolla hetkellä, Summanen koki ilmaisten itseään tavalla, joka sai kolmantena tiedotustilaisuudessa pöydän takana istuneen Hietasen naurahtamaan. Valitettavasti Summanen ei ole pysynyt missään hommassaan paria vuotta pidempään. Syntynyt: 2.3. 2004 (1341). . Valmentaja Pekka Rautakallio sijoitti Kolanosin ykkösvitjaan Ryan Malonen ja Landon WIlsonin rinnalle. ”Ramillakin” ovat ajatukset muuttuneet moneen kertaan, Kummola jyrähti kysyttäessä yksittäisistä syistä potkujen takana. – Jutilan ammattitaito joukkueenjohtajana ei ollut sillä tasolla kuin pitäisi. Suomi-sarja Lohko 2 KOO-VEE – VT-HT 1 – 5 (0 – 1, 1 – 1, – 3). – Summasen palkanmaksu jatkuu toukokuuhun 2006. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio ärpät . Rämö torjui ottelussa 35 kertaa. Sitä Kummola ei halunnut menettää Summaselle. Tämä näkyi ennen kaikkea, kun joukkue pelasi kahden miehen alivoimalla. Jos joku maajoukkueen johtoryhmässä ei pysty hoitamaan tehtäviään, tulee ongelmia, korosti Summanen kynnyskysymyksiä jatkamisensa edessä. . . SM-liigan paras maalintekijä 1983, 1990. Jos Westerlundin kanssa ei synny sopimusta, suuri yllätys ei olisi, jos pestin ottaisi vastaan jo edellisellä valintakierroksella pitkään pelissä mukana ollut Hannu Jortikka. 2. . . – Jääkiekkoliiton hallitus on vapauttanut Summasen tehtävistään. . 15 2 2 2 9 31– 40 12 Pelicans . Suomen mestaruudet 1993, 1995. Tuomarit: Richard Schütz (Antti Aarvala ja Kim Åberg). . . Myös Tappara-vahti Lehto oli päätöserässä hereillä ja torjui silloin muutaman todella vaikean laukauksen. Peliuran saavutuksia: Maailmanmestaruus 1995. Tässä tapauksessa siitä voi olla vain etua. . Ylivoimapelin kuvioita miettinyt Kurri on ollut vastaavanlaisessa palkintovirassa ikään kuin joukkueen maskottina. . Phoenix Coyotesin keskushyökkääjä Kristofer Kolanos, 23, saikin heti kättelyssä runsaasti peliaikaa. Hermes isännöi Sportia Pohjanmaan kiekkoherruus jaossa Kokkolassa ESPOO/TAMPERE (STT) Espoon Blues nousi SM-liigan viimeiseltä sijalta pari pykälää, kun se keskiviikkona otti kauden toisen kolmen pisteen voittonsa. KESKIPOHJANMAA Kolumni 16 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 K aiken koetun jälkeen Jääkiekkoliiton päätös antaa päävalmentaja Raimo Summaselle potkut ei tullut suurena yllätyksenä. ”Tuki hävisi isolla hetkellä” Summasen asema päävalmentaja joutui vaakalaudalle, kun puolustaja Janne Niinimaa jätti maailmancupin joukkueen kesken turnauksen. . Summanen sai lähteä Turbulenssi kiekkoleijonien penkin takana jatkuu Hyvästit. – Positiivinen asia on, että saadaan paljon yleisöä ja hyvä tunnelma. ”30 vuotta elämästä jääkiekon parissa”. . . . . Summasen intohimo valmentaa on tunnetusti kova, mutta kiirettä työnhakuun ei ainakaan taloudellisista syistä ole eikä tule. 15 4 4 3 4 43– 45 23 Lukko . . . . . . – Olisin katunut, ellei tätä juttua olisi kokeiltu. . . Puheenjohtaja Kalervo Kummola ei kuitenkaan peräytynyt omasta päätöksestään. erä: JYP aikalisä 56.45, 59.58 Krystofer Kolanos 3–0 tm. . 15 5 2 3 5 43– 53 22 JYP . Varsin selkeältä vaikutti, että kynnyskysymys potkujen takana oli nimenomaan Jutila, vaikka Kummola heitti pohdintojen pohjaksi muutakin mietittävää. . . Torjunnat: Jere Myllyniemi B 12+5+9=26, Sinuhe Wallinheimo J 8+8+7=23 (pois 56.45–59.58). . Aiemmin tällä kaudella Rämö oli kerran torjuntavuorossa rangaistuslaukauskilpailussa. Valmentajana Summanen ajoi jo pelaajana aloittamaansa ehdotonta, äärimmäisyyksiin menevää linjaa. 8 3 1 4 32– 31 7 SHT . 2004 (1516), Hermes–Hokki 8.11. Loppujen lopuksi tapahtumasarja on kolaus myös Kummolan arvovallalle. Kyse oli arvovallasta. . 1962 Jyväskylässä Kotipaikka: Espoo Perhe: Vaimo, 11-vuotias tytär, 8-vuotias poika. – Ottelun alku ja ensimmäinen maali ovat tärkeitä. . 14 9 2 1 2 43– 22 32 HPK . Jäähyt: Blues 8x2 min, JYP 4x2 min. Jäähyjä vältettävä Arvosen mukaan myös rangaistusaitiosta on myös pysyttävä poissa. . Asia on henkilöitynyt apuvalmentaja Jari Kurrin ja joukkueenjohtaja Timo Jutilan nimiin. Blues otti toisen voittonsa JYPin Jarkko Immonen (vas.) ja Bluesin Ryan Malone ottivat toisistaan tiukasti tuntumaa illan kierroksella. . . . . . . Kurrin ja Jutilan nimet esillä Leijonat kenties Suomen kiekkohistorian parhaaseen menestykseen tuoreeltaan maailmancupissa johtanut Summanen ei saanut haluamaansa valtaa vahvistaa taustojaan urheilullisilla saavutuksilla. Viime päivien valossa HIFK:n ex-pakin Riihirannan arvo onkin noussut melkoisesti. . 2004 (1482), Hermes–Sport 16.10. Palkka juoksee kuukausittain sinne asti, vaikka Summanen ottaisi uuden työpaikan, vahvisti Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Heikki Hietanen. Nurminen luukkuvahtina Kovia kokenut Tappara aloitti keskiviikkona laitahyökkääjä Ville Niemisen loukkaantumisen surutyön rutiinikotivoitolla Lahden Pelicansista. Seurat valmentajana: HIFK (1997–1999), Jokerit 1999–2003. . . erä: Maaliton. . . . Niinimaa asettui julkisesti Summasta vastaan, mutta todennäköisesti valmennustavasta kyllikseen saaneita NHL-pelaajia on useampia. . . Torjunnat: Mika Lehto T 4+10+11=25, Karri Rämö P 10+11+14=35. . 2. . . Suoman maajoukkueen toimintaedellytykset ovat omaa luokkaansa. . Alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruus 1997. . Voi olla, että liitto erottamispäätöstä miettiessään on kysynyt myös suomalaisten NHL-pelaajien mielipidettä. Urheilullisia syitä potkujen takana ei ole, korosti Summasen tehtäväänsä puolitoista vuotta sitten runnonut Kummola. JYP:in vastuuvalmentaja Matti Alatalo myönsi, että Blues oli aktiivisempi ja puolusti hyvin. 15 6 1 2 6 42– 47 22 Ilves . Lehto torjui ottelussa 25 kertaa. – On oma virheeni, kun hyväksyin muiden (Kummolan) valitseman johtoryhmän. Maailmancupin kakkossija on kova näyttö. . Tällä erää linja tuli tiensä päähän. . Tavoista poiketen vaatimuksineen ajolähtöön ajautunut valmentaja ei luikkinut karkuun ja tavoittamattomiin, joten Jääkiekkoliiton toimitalon auditoriossa kuultiin jopa tuohtunutta väittelyä Summasen ja Kummolan välillä. Hyvin pitkään vaikutti siltä, että Bluesin Antti Pihlströmin ja Arto Laatikaisen ensimmäisessä erässä tekemät täysosumat riittävät mainiosti. Lopullisesti Summasen kohtalon sinetöi erimielisyydet maajoukkueen johtoryhmän kokoonpanosta. Aivan pelin viime sekunneilla joukkueen tuorein vahvistus, kanadalainen Krystofer Kolanos, lähetti omalta puolustusalueelta kiekon JYP:in tyhjään maaliin. . NHL-joukkue Atlanta Thrashersin maalilla normaalisti torjuva Nurminen oli Tampereella luukkuvahtina. A-maajoukkue: 162 ottelua, kahdet olympiakisat (1984, 1992), kaksi Kanada-cupia (1987, 1991, pronssia), viidet MM-kisat (1983, 1987, 1990, 1991, 1995). 9 4 1 4 32– 31 9 LLuja . 15 2 2 1 10 34– 49 11 Seuraavat ottelut: 28.10. Huhut kertovat, että räiskyvän päävalmentajan ja joidenkin Jääkiekkoliiton toimiston työntekijöiden välit olivat tulehduspisteessä jo ennen NHL-väritteistä turnausta. . Paikalliskamppailussa on ollut aina ylimääräistä jännitystä ja sitä on odotettavissa jälleen. . Summanen ja Hietanen kättelivät Kummolan takana samalla, kun puheenjohtaja siirtyi vähäeleisesti sivulle. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Ammatti: jääkiekkovalmentaja Koulutus: JVT (jääkiekkovalmentaja-) -tutkinto. NHL:ssä 151 ottelua. Valmentajauran saavutuksia: Maailmancupin hopeamitali, EM-sarjan voitto 2004, Tshekin ja Venäjän turnausten voitto 2003. . Urheilu Torstaina 28.10.2004 . . Oman sävyn neuvotteluille luo se, että Summanen ja Westerlund ovat profiloituneet kaksikoksi, joka tekee työnsä yhdessä. SM-hopeaa 1990, SM-pronssia 1983, 1989, 1991. Liiton johto joutui vanhan totuuden eteen: on helpompi erottaa valmentaja kuin koko joukkue. – En hyväksy väitettä, ettei tukea liitolta ollut. 2002 (1379), Hermes–Hokki 14.3. Tätä painetilaa kokkolalaiset haluavat lisätä entisestään. Sitäkin voi kysyä, olisiko Summanen omalla pelaajaurallaan sulattanut vastaavaa kohtelua valmentajiltaan. . . . Westerbackin paluu toi syvyyttä Sportiin, miettii Arvonen illan ratkaisevia elementtejä. Sarjataulukossa Pasi Arvosen valmentama Hermes on tällä hetkellä viidentenä. Maailmancupin aikana kohun nosti Janne Niinimaan lähtö kesken kaiken joukkueesta. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa syyskuussa vaasalaiset olivat vielä vahvempia. "Aurinkokuninkaan´" titteliä kantava Juhani Tamminen on luotsannut Sportin syksyn avauspeleissä seitsemännelle sijalle. . . Minulla oli jo valmiina nimi sille (Jutilan) paikalle, Summanen totesi. . . . Miehelle, jonka Kummola itse valintaan liittyvät riskit tietäen pari vuotta sitten nosti päävalmentajaksi. Tosin Kummola putosi Arkadianmäen väen joukosta yhden vaalikauden jälkeen. . . Suomen mestaruudet 1998, 2002, SM-hopeaa 1999, 2000. Karseita asioita on tapahtunut. Ääntä halliin mahtuu. Tapparan voiton pohjusti kauden ensimmäisen nollapelin torjunut maalivahti Mika Lehto. . . . Jäähyt: Tappara 6x2 min, Pelicans 9x2 min. LLuja – VG-62. . Raimo Summanen Tapani Postila KOKKOLA (KP) Kokkolan Hermes ja Vaasan Sport iskevät tänään yhteen kiekkoilun Mestiksessä. SM-liigassa 385 runkosarjapeliä. . 15 2 1 4 8 26– 47 12 SaiPa . Jokseenkin ihmeelliseltä kuitenkin tuntuu, ettei päävalmentaja saa valita lähimpiä apulaisiaan. Kenestä sitten Summasen seuraaja. Jokereiden valmentajana kevääseen jatkava Jortikkakin on tullut tunnetuksi purevasta kielenkäytöstään, mutta hän ei sittenkään suhtaudu jääkiekkoon yhtä fanaattisesti kuin Summanen. Kurrin olisin halunnut pitää, Summanen totesi. . Lehtereille on myyty jo ennakkolippuja huomattavasti muita kauden kotiotteluita enemmän. – Hyvin mieheltä, joka ei ole pelannut kuuteen ja puoleen kuukauteen, hymyili tyytyväinen Kolanos. Summasen potkut ovat tietysti monen osatekijän summa. . . Vieraitten ylivoimalle on turha antaa ylimääräisiä paikkoja. Tulevissa neuvotteluissa mitataan myös kaksikon lojaalisuuden kestävyyttä. Jari Kurria Summanen olisi vielä sietänyt, mutta joukkueenjohtaja Timo Jutilaa ei missään tapauksessa. Tyyli painoi lopulta enemmän kuin tulos. Keskiviikkona luultiin Kummolan jakavan lopputilejä sivurooleissa Leijonissa pyöriville, mutta monoa mätkäistiinkin päävalmentaja Raimo Summaselle, 42. . . . . – Ehkä tässä on löytynyt tietty rauhallisuus. Niinimaa on sittemmin kertonut, että aiemmin pelaajilleen räyhänneen Summasen käytös pukukopissa oli muuttunut hetkessä asian saaman julkisuuden jälkeen. 2003 (1486), Hermes–KalPa 22.3. . . Tänään kuitenkin totesimme, ettei sitä tukea enää ole, Hietanen vastasi kritiikkiin. . Blues voitti JYP:in selkeästi 3–0. . Kummolan uskotaan palkanneen Jutilan korvaukseksi siitä, ettei tämä lähtenyt eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi viemään hämäläisen kiekkoväen ääniä Kummolalta. . 2001 (1723), Hermes–Sport 21.2. . . . . Täytyy olla tarkkana (Vjatseslav) Fandulin ja (Patrik) Westerbackin kenttien kanssa. erä: Maaliton. . . – Luottavaisin mielin lähdetään pelaamaan omaa peliä. erä: 29.31 Robert Kantor (Petri Kontiola–Janne Ojanen) 2–0 yv, 39.02 Sami Venäläinen 3–0. . Todennäköisesti ei. 8 4 1 3 40– 30 9 KOO-VEE . Puheenjohtaja Kalervo Kummola (oik.) kätteli Raimo Summasen ulos päävalmentajan tehtävistä. Ykköskentän hyökkääjä ja tärkeä ylivoiman pyörittäjä on potenut selkäänsä. Kärjekkääksi käynyt tiedotustilaisuus lopetettiin väkisin. . . Todennäköisesti Kummola otaksui Jutilan pystyvän hoitamaan joukkueenjohtajan tehtävän, koska Heikki Riihirantakin oli pystynyt. . Ainoa kysymysmerkki on kokeneen sentterin Jani Uskin pelaaminen. . Kunniani ei kestänyt katsella sitä sivusta. Tappara–Pelicans 3–0 (1–0, 2–0, 0–0) 1. . . . 15 7 1 3 4 46– 41 26 TPS . Hermeksen suurimmat yleisömäärät 2000-luvulla: Hermes–Jukurit 17.11. Tamperelaiset kaatoivat ilman NHLvahti Pasi Nurmista pelanneen lahtelaisjoukkueen 3–0 ja nousivat liigassa jo neljänsiksi. . 15 6 1 5 3 40– 36 25 HIFK . . Liigatavoitteestaan laajasti rummuttaneille vaasalaisilla menestymispaineet ovat olleet kovat. VT-HT . SM-liigan paras pistemies 1989, 1990. . Voidaan kysyä, voiko voiton hintana olla henkisesti kuolleita miehiä, Kummola kommentoi. Kukaan tuskin kiistää sitä, että Summasen valmentamana Suomen jääkiekkomaajoukkue ylsi syksyllä yhteen historiansa merkittävimpään saavutukseen. Naisten SM-sarja IHK – Blues 2 – 5 (0 – 2, – 0, 2 – 3).. Pelipaikka pelaajana: hyökkääjä Seurat: 1979–1981 JyP, (1. 3. 3. . . SM-liiga: Blues–JYP 3–0 (2–0, 0–0, 1–0) 1. Edellisessä pelissä kaatui FPS vieraissa, mutta sitä ennen Sport kahlasi kuusi ottelua ilman voittoa. Jos huhut Summasen toimista pitävät vähänkään paikkaansa, elämä Leijonien pukukopissa oli kaikkea muuta kuin seesteistä. Tuomarit: Teemu Salminen (Sami Laaksonen ja Riku Peltonen). . 16 12 1 2 1 52– 27 40 Jokerit . Sen sijaan voi kysyä vaikkapa Kurrilta, onko hän Summasen kanssa. . . . . . 8 3 1 4 35– 36 7 Jeppis . . Pelicansin maalia vartioi Karri Rämö, 18, jolle ottelu oli kauden ensimmäinen liigassa. Yhtä syytä asialle ei ole, mutta vellominen maajoukkueen piirissä piti saada loppumaan. Kun hänet palkattiin, en välittänyt HIFK:sta ja Jokereista (Summasen edelliset työnantajat) tulleista terveisistä, Kummola korosti. 15 5 8 1 1 53– 35 32 Tappara . Yleisöä 4 173. Yleisöä 3 382. 8 7 1 42– 13 15 VG-62 . Hermeksen terveystilanne on hyvä. – On vaikea toimia, kun on vastuussa, muttei saa tehdä päätöksiä. . 17 3 3 1 10 41– 55 16 Blues . – Sportille voitto oli varmasti piristävä, mutta paineet ovat heillä vieläkin mukana, uskoo Arvonen. . erä: 0.30 Mika Viinanen 1–0. Sunnuntaina kotona kaatui turkulainen TuTo maalein 4-1. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies Tyyli voitti tuloksen JUHA SAVELA J Ä Ä K I E K K O Pasi Peltola HELSINKI (UT) Suomen jääkiekkoliitto yllätti puheenjohtajansa Kalervo Kummolan välityksellä valtakunnan kiekkoväen. . – Me olemme. Naapurien kiekkoklassikko kiinnostaa ja myös Vaasasta odotetaan paljon väkeä otteluun. . Sportilta on yritettävä ottaa tila pois ja saada näin mahdollisia ylivoimahyökkäyksiä. Epäselväksi jäi, ovatko Kummola ja Summanen enää kättelyväleissä. . Kyllähän tämä on ehdottomasti kauden peleistä se, joka kannattaa tulla katsomaan, Arvonen arvioi illan kamppailua. – Kun heittää 110 peliin (Summanen), roiskuu väkisinkin niin, etteivät kaikki pysy mukana. . . . 9 1 1 7 26– 66 3 Seuraavat ottelut: 30.10
Ploki pelaa runsaan viikon sisään kolmesti hämeenlinnalaisia vastaan. Meille riittää välieräpaikkaan 3–0 -voitto, totesi Plokin valmentaja Martti Karjalainen. . osaottelut 5.–6. Classic . . Lähtö 8, V5-5, lv 2 100 m: 1) Highlyn Mayo/Harri Konttinen 17,2a, 2) Big Violet 17,3a (40), 3) Min Frixos 17,3a (25), 4) Staro Blueshark 17,6a (358), poissa: 1. . Eniten hyökkäyspisteitä keräsivät Jennifer Harvey, 16 ja Marina Kuusisto, 14. Lähtö 6, sh 2100 m: 1) Kultori/Veli-Matti Kangasluoma 29,0a, 2) Villiari 29,1a (31), 3) Kisa-Vinkki 29,1a (69), 4) Vilbertta 29,3a, poissa 12, toto (3-4-1): 1,33-1,23-1,60 3,30. Hän kuitenkin korostaa lajin olevan herkän. – Suomalainen on päässyt sopimukseen Mercedeksen kanssa. Lähtö 8, sh 2 100 m: 1) Huitari/Pentti Harju 33,6ax, 1) Hulin Lento/Henry AlaKorpi 33,6a, 3) Kirmon Kaiku 33,8a (34), 4) Helun Valo 33,9a (322), toto (5/9-1): 4,84-1,79 1,84-1,34-1,45 13,06. . .4 1 3 3–17 1 Merikoski SBT . . Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Magic Pepper/Juhani Tapani 18,6a, 2) Willow Boy 18,7a (184), 3) Rodrigo 18,7a (160), 4) Winning Machine 18,7a (21), toto (4-2-5-1): 4,34 1,71-4,68-4,24 26,34. . . Torstaina 28.10.2004 Urheilu 17 Lyhyesti Tapani Postila (KP) Lumilautailun halfpipen maailmancup alkaa tänään Sveitsin Saas-Feessä. En epäile Riston kuntoa kauden käynnistyessä, kertoi päävalmentaja Kimmo Mustonen. . 2. . . . . Blues–JYP 3–0 Lopullinen kerroin: 44,30 7. 6 1 5 31– 44 2 FBC Turku . . . 10 8 2 79– 46 16 Happee . Tärkeintä oli laukkojen välttäminen. Kausi saattaa jatkua, mutta Suomesta ei välttämättä löydy enää sopivia lähtöjä. . . . Maailmancupin voittajana kouruun Lumilautailija Risto Mattila toipunut halfpipen kauden avaukseen Risto Mattila lähtee kauteen puolustamaan maailmancupin voittoaan. Yhdeksästä pelistä joukkue on kerännyt vain yhden voiton ja yhden tasapelin. . Lähtö 5, V5-2, sh 2 100 m: 1) B. . Kaatumisen seurauksena häneltä murtui ranteesta veneluu. 9 8 1 67– 43 16 Gunners . Lähtö 9, lv 1 640 m: 1) Monolitoque/Mikael Östman 19,1, 2) Stormy Star 19,4 (42), 3) Hightex 19,6 (77), 4) Julius Lake 20,4 (413), poissa: 14. Lähtö 2, lv 2100 m: 1) Voodoo Moon/Ahti Antti-Roiko 19,4, 2) Feeling High 20,5 (64), 3) Cooligan* 19,8 x (128), 4) Dominique Rulet 19,8 (59), poissa 6, toto (14-2-13): 1,59-1,86-3,21 10,55. KTP ja Namika Lahti etenivät loppuotteluun, joka pelataan 12. . . . . 6 5 1 48– 32 11 HaU . puolivälierät: LiigaEura–Somero 3–1 (25-21, 18-25, 25-17, 25-16), Prihat–Pieksämäki 0–3 (20-25, 18-25, 19-25), OrPo–Viesti 3–1 (25-19, 16-25, 25-16, 25-19), Vanajan RC–Ploki 3–1 (25-17, 24-26, 25-22, 2519). Syksyn menestyshevonen H.H. . . Kannuslainen Risto Mattila edustaa sieviläistä Snowboard Junkies -seuraa. . . 2. . . . . . Torstain mc-avauksen karsinnoista selviytyy kymmenen parasta miestä ja kuusi parasta naista perjantaina käytävään finaaliin. Tasainen toinen erä kääntyi lopulta Plokille, kun Jenny Arhipoff syötti 24–24-tilanteessa ensin ässän. Lumilautakrossi miehet: Juha Guttorm, Antti Guttorm. Seurajohto tunnustaa, että suurin syy heikkoon menestykseen on liian kapea pelaajarinki, joista vielä osa on joko loukkaantuneina tai toipilaina. . . Lähtö 4, sh 1640 m: 1) H.H. Myös Mercedesin urheilutoimen johtaja Norbert Haug innostui kommentoimaan asiaa. B. Trackers – HaU, FBC Turku – Ilves. Saksalainen Bild-lehti uutisoi keskiviikkona, että suomalaiskuski on päässyt alustavaan sopimukseen Mercedeksen kanssa, ja neuvotteluja käydään ainoastaan sopimuksen taloudellisista yksityiskohdista. Ploki jäi kotijoukkueesta erityisesti jälkeen niin hyökkäystehossa kuin aloitusten vaikeusasteessakin. Lahdessa vastaavasta paikasta Pearly Hillin lyönyt La Poeme tuli taas vahvasti loppuun asti, mutta Pearly Hill vastasi edelliskertaista rauhallisemman avauksen jälkeen varmasti. . Lähtö 3, lv 2100 m: 1) Nessie/Heikki Hietanen 19,0a, 2) Count Rival 19,0a (388), 3) Oh Rack 19,2a (194), 4) Bwt Destroyer 19,5ax (91), toto (8-12-1): 1,45-4,23-3,42 81,45. . Se piti helposti johtopaikan, ja paras vastustaja La Poeme jäi sen rinnalle. En tule koskaan lopettamaan harjoittelua. V5–ravi Oikea rivi: 1. Helmiina piti Mandolinon helposti kurissa. Lumilautakrossi naiset: Meri Peltonen. Ennätystään sekunnilla parantanut H.H. . Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Black Deep Sea/Jani Hautaviita 19,0, 2) Blackman Crown 19,4 (297), 3) Voodoo Ride* 19,7 (55), 4) Mack Cloudberry 20,1 (262), poissa: 2,10. Lähtö 9, sh 1 600 m: 1) Desantti/Ari Moilanen 27,1, 2) Ponnen Pilke 28,4x (18), 3) Hiskari 27,4 (666), 4) Tytön Liina 27,4 (28), toto (7-4-8): 6,40 1,931,73-5,17 6,62. . – Vamma on parantunut hyvin. . . . 9 6 1 2 64– 43 13 Josba . . . Solvallan ykkönen toukokuussa ja Rättvikin kakkossija nostivat Stefano Pueblon vuosiansiot toisena peräkkäisenä vuotena yli 70.000 euron. . . Kenterisin, 31, yhteistyö entisen valmentajansa Christos Tzekosin kanssa päättyi, kun Kenteris ja hänen maannaisensa Ekaterina Thanou suljettiin elokuisista olympialaisista dopingskandaalin takia. – Hänellä on puolustettavana MM-kulta sekä näytönpaikka halfpipessa. Mattilan alkavan kauden valmistautumiseen on vaikuttanut heinäkuun lopulla tapahtunut loukkaantuminen halfpipessa Yhdysvalloissa. . Plokin parhaana palkittiin passari Anzela Trofimova. . Raviveikkauksen arvo nousi silti tuhansiin euroihin, kun suuryllättäjä Star On Stage kiri tarkan sisäratajuoksun jälkeen oman lähtönsä parhaaksi. . toto (12-3-9): 14,88 2,23-1,37-1,35 16,82. . Troikka: 192,29. Lämminveristen rahatilaston ulkopuolelle jäivät yli 10.000 euroa juosseet Hifi Croft, Grove`s Adam, Forget Me Not, Brave Leader, Kaspar ja Ruotsissa kilpaillut New Possibility. Varapuheenjohtajiksi valittiin Marie Lundmark Taitoluisteluliitosta ja Esko Aaltonen Kanoottiliitosta. . toto (11-1-7): 8,11 3,82-1,94-3,82 19,02. . 10 2 2 6 51– 64 6 Rangers . Naisten Suomen cupin 1. Lähtö 1, sh 2100 m: 1) Hookan/Niko Jokela 38,5 x, 2) Faksi 39,5 (53), 3) Tapra 39,7 (538), 4) Hilveeta 39,3 x (404), poissa 15, toto (16-9-11): 4,60-3,258,21 16,18. . . . Naisten 1. Veli Nurmisen Picasso Star nousi toiseksi, kun kuolemanpaikalla matkannut ranskalaisruuna Festival Gede hyytyi ratkaisun hetkillä. . . . Kreikkalaissprintteri kertoi keskiviikkona, että hän on nimennyt valmentajakseen Giorgios Panagiotopouloksen. Panagiotopoulos valmentaa myös Fani Halkiaa, joka voitti olympiakultaa Ateenan kisoissa 400 metrin aidoissa. Pekka Korven ajama Stefano Pueblo tavoitti maalisuoran hurjalla kirillään Inspiration Ridea, mutta jäi niukasti toiseksi ja kuittasi 50.000 euron palkintorahat. Toistaiseksi edustusjoukkueen valmennus hoidetaan Mikko Mustajärven johdolla. 5 3 1 1 28– 23 7 TPS . Viking Lotto Oikea rivi: 1, 3, 9, 12, 23, 26 Lisänumerot: 33, 40 Onnennumero: 27 Alustava voitonjako: 6 oikein 3 kpl voitto–osuus 216 232,90 e, 5+lisänumero oikein 34 911,90 e, 5 oikein 278,20 e, 4 oikein 11,50 e, 3 oikein 3,80 e. . . . . . . V4kerroin: 191,45. . . Päivän Duo: vaihto 33 476.00 e; oikea rivi 6-1; kerroin 432,87. . Jäsenjärjestöistä Kummolaa ehdotti puheenjohtajaksi Suomen hiihtoliitto. Vanaja oli kotonaan hieman vieraitaan edellä pelin jokaisella osa-alueella. . . . marraskuuta, jolloin se valitsee Olympiakomitealle puheenjohtajan ja hallituksen kaudelle 2005–2008. . Pearly Hill kuittasi tappion PIETARSAARI (KP) Jeppis Hockeyn Suomi-sarjan joukkuetta alkukauden valmentaneet Göran Riska ja Tommi Hietala joutuivat jättämään tehtävänsä seurajohdon kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen. tammikuuta. . . . . Kenterisille uusi valmentaja Big Violet toinen Vermossa Timo-Jaakko Virkkala SEINÄJOKI Viimeisen kierroksen kolmatta rataa kirinyt Force With In spurttasi maalisuoralla hallittuun voittoon Seinäjoen iltaraveissa. Veli-Matti Kangasluoman Kultori ja Reino Salmelan Villiari tarjosivat Seinäjoen yleisölle raviurheilua parhaimmillaan. . . . ÅIFK–SIF 32–36 Lopullinen kerroin: 713,96 6. . lähtö: 12 Highlyn Mayo, poissa: 1 Voitonjako: 5 oikein 37 kpl voitto–osuus 7 772,10 e. Pelivaihto 32 498.90 e, yleisöä 866. Karhut . . . osaottelut 3.–5. Jessen laukkaavien hevosten välistä toiselle radalle ilman vetoapua. . . marraskuuta. . . . . . – Hieman oli liika pehmeyttä otteissa. Häkkisen siirtyminen DTM-sarjaan varmistumassa ATEENA (STT–REUTERS) Ateenan olympialaisissa dopingsyytösten kohteeksi joutunut pikajuoksija Kostas Kenteris on vaihtanut valmentajaa. 6 3 1 2 34– 27 7 Blue Fox . Olympiakomitean valtuuskunta kokoontuu ensimmäisen kerran 17. 6 3 3 38– 40 6 Ilves . . . Äänestyksessä Kummola valittiin tehtävään äänin 65–12. . Alusta asti johtanut Pearly Hill taittoi mailin matkan aikaan 14,5a. Tammalähtöjen voittajia oli mustattu V5-lapuille noin puolet kohteiden kaikista merkeistä. . . . Tilanteen parantamiseksi tarvitaan sekä uusia pelaajia että uusi valmennusjohto. . Kolmas erä eteni tasaisena loppuun asti, mutta viimeisissä palloissa tuli liikaa virheitä. Kuva: Lehtikuva/Ville Myllynen HAMPURI (STT–DPA) Kaksinkertainen formula ykkösten maailmanmestarin Mika Häkkisen siirtyminen rata-autoilun DTM-sarjaan on varmistumassa. – Urheilu on koko elämäni. TUL ehdotti puheenjohtajaksi päättyneellä kaudella valtuuskunnan puhetta johtanutta Matti Ahdetta. . . Rangers – HIFK. . . Pelivaihto 426 953.50 e, yleisöä 1 230. Kisa-Vinkki kiri kolmanneksi samaan rintamaan. Totemi Rok ja Stefano Pueblo Vuoden rahankerääjät kaviouralla Suomenhevoset Lämminveriset 1 Totemi Rok 41.780 e 1 Stefano Pueblo* 71.141 e 2 Tähtitar* 41.500 e 2 Owen Kemp 41.500 e 3 Milia* 36.340 e 3 Bar Code* 24.195 e 4 Vaakuna 24.740 e 4 Dream Leader 19.210 e 5 Jänkä-Jussi 23.910 e 5 Dr Feelgood* 18,150 e 6 Kihermä 19.090 e 6 Quick Bar 17.240 e 7 Valtin Veku 15,800 e 7 Texfame* 15.070 e 8 Ekovei 13.950 e 8 Big Violet 14.260 e 9 Vekun Virta* 13.550 e 9 Lord Express 13.925 e 10 Haaste-Poika 12.800 e 10 Non Stop Hornline13.110 e 11 Murron Titaani 10.490 e 11 Sylen* 12.890 e 12 Tuli-Osuma 10.120 e 12 Bahama Kemp* 11.514 e Salibandyliiga HIFK – AC HaKi 6 – 7 (3 – 0, – 5, 3 – 2). Riskalle lähtö Jeppiksestä HELSINKI (STT) Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola valittiin Suomen olympiakomitean valtuuskunnan puheenjohtajaksi yhdistyksen kokouksessa keskiviikkona. 10 8 2 74– 50 16 SSV . Rainer Björkrothin valmennustallin Stefano Pueblo tähtäsi Suur-Hollola-ajoon, jossa se onnistui vihdoin kuntoaan vastaavalla tavalla. . marraskuuta. – Force With In kirii selkäjuoksun saatuaan tosi lujaa viimeiset 200-300 metriä, VeliErkki Paavola kehui Tapio BJörkrothin valmentamaa jenkkioria. . . Jeppis on tällä hetkellä Suomi-sarjan länsilohkon viimeisenä. . 6 3 3 33– 32 6 Pirkat . V4: vaihto 6 260.40 e; oikea rivi ---16; poissa IV/5,8,12,14 kerroin 1 314,68. V4-kerroin: 480,98. . Meillä on myös monta muuta potentiaalista mitalistia, Mustonen totesi tyytyväisenä tilanteesta. Myös suomenhevostammojen lähdön voitto meni suosikille, kun Reijo Borgströmin ajama B. joulukuuta Helsingissä. Neliveto: 790.85. .4 2 1 1 11– 8 5 NSB . . . . Takamatkan juoksunauhalta lentävän lähdön saanut Voodoo Moon syöksyi tallikaarteessa johtopaikalle. . . Avauserän Ploki menetti heikkoon aloitusten nostoon. Lähtö 10, lv 2 640 m: 1) Super Smoke/Seppo Siikala 22,2, 2) Sunspot 23,0 (31), 3) Fina Sera 23,2 (39), 4) High Class Star 23,2 (243), poissa: 6. Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Kelponen/Kari Rosimo 31,1, 2) Jiiärrä 31,3 (80), 3) Säkätär 31,6 (277), 4) Riski Pisnes 32,5x (61), toto (9-11-6): 2,77 1,242,58-5,35 8,11. Alopaeuksen muisto-ajon voitto Kuopiossa ja Mikkelin suurmestaruuden kolmas sija ovat rahassa mitattuna Totemi Rokin parhaat saavutukset vuonna 2004. Feeling High kiri toiseksi ennen Juha Länsimäen sytyttämää Cooligania. Ploki kuitenkin kuroi eroa kiinni tilanteeseen 21–19, mutta sen jälkeen vieraiden liike loppui täysin ja Vanaja päätti ottelun kotivoittoon. lähtö: 6 Tuppy Blue, poissa: 10 2. . Helmiina joutui juoksemaan matkalla toista rataa ilman vetoapua, mutta paikasta ei ollut sille haittaa. Lähtö 6, V5-3, lv 2 100 m: 1) Star On Stage/Ivar Holmlund 17,0, 2) Montana Du Ling 17,9 (70), 3) Lily Springhill 18,2 (72), 4) The Joker 17,9 (151), toto (6-1-3): 39,82 11,44-2,17-2,95 436,93. . . Ploki askeleen Vanajan perässä Tero Sipakko HELSINKI (STT) Lämminveritammojen kärkinimeksi noussut Pearly Hill koki puolitoista viikkoa sitten Lahdessa yllätystappion, mutta Vermon keskiviikkoraveissa se ei antanut kilpasiskoille mahdollisuutta ohitukseen. .4 1 3 5–17 1 Miesten Suomen cupin välierät: KTP–LrNMKY 115–97 (59–54), Lahti–Kouvot 86–75 (42–37). . Kuva: Arkisto/Timo Talus Timo-Jaakko Virkkala Vincennesin valloittaja Totemi Rok ja Suur-Hollolan finaalissa toiseksi sijoittunut Stefano Pueblo ovat eniten ansanneita hevosia Keski-Pohjanmaan ravivalmentajien rahatilastoissa tällä kaudella. . Johtopaikkaansa puolustanut Kultori torjui kuolainta purreen Villiarin ohitusyritykset alusta loppuun. . I divisioona länsilohko SBS Pori – Trackers 4 – 6 (0 – 1, 1 – 3, 3 – 2). . . Mattila voitti edellisissä kisoissa kultaa Big Airissa. . . . Pitkäveto 23 Duisburg–Eintr.Trier 1 (4–3) 1,60 24 Erfurt–Alem.Aachen 1 (1–0) 3,10 25 Saarbrück–Oberhausen 1 (3–0) 1,80 26 Dresden–RW Essen 1 (1–0) 1,90 27 Blues–JYP 1 (3–0) 1,75 28 Tappara–Pelicans 1 (3–0) 1,30 Tulosveto 5. Troikka: 2 477,64. . Niko Jokela taituroi H.H. Ahti Antti-Roikon ajama Vähäkyrön ruuna tyylitteli loppusuoraa vailla uhkaajia. Cupin pelien välissä Ploki käy sunnuntaina Hämeenlinnassa pelaamassa SMsarjapisteistä. Lauantaina ovat vuorossa lumilautakrossin finaalilaskut. 10 1 9 39– 64 2 Seuraavat ottelut: 29.10. Kaustisella viime perjantaina voittanut New World vei neljännen sijan. . . 9 4 5 44– 53 8 AC HaKi . . . . Toinen ottelu on kuitenkin vielä edessä. Ainoastaan nimikirjoitukset puuttuvat, Bild-lehti kirjoitti. Totemi Rokin kausi käynnistyi legendaarisella Vincennesin radalla Pariisissa, kun Antti Teivaisen ohjastama Kaustisen ori voitti pohjoismaisen kylmäverilähdön 9500 euron ykköspalkintoineen. . Suomalaislaskijat siirtyivät tiistaina Zermatin lumileiriltä Saas Feen kilpailupaikalle. lähtö: 6 Star On Stage, poissa:– 4. . Force With In kirivoimaisin. . toto (8-14-15): 2,42 1,62-4,51-2,47 34,91. Risto Mattila oli ensimmäisen kerran mukana leirillä syyskuussa. lähtö: 3 B. . . . Lumilautailukauden tärkein tapahtuma on Kanadassa käytävät MM-kisat 15.-23. . Hän on pystynyt harjoittelemaan syksyn aikana täysipäiväisesti. Paula Stenberg on kilpailuttanut 5-vuotiasta tammaansa harkiten, eikä minkäänlaista väsymystä ole havaittavissa. . 9 4 5 49– 55 8 Erä . . Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee jatkoon menijän. Helmiina/Reijo Borgström 26,8, 2) Mandolino 27,1 (67), 3) Suvi-Missi 26,7 (257), 4) Emme 27,6 (178), toto (3-16): 1,83 1,37-1,76-3,27 6,68. Count Rival haastoi Nessien tiukkaan otteluun 17-vauhtisella kiripuolikkaalla. .4 2 1 1 12– 7 5 ReDy . . . . . 5 2 1 2 32– 31 5 SBS Pori . – Tietenkään Mika ei saisi yhtä kovaa palkkaa kuin formula ykkösissä, Haug sanoi. 9 5 4 43– 48 10 HIFK . .4 3 1 17– 7 6 RSB-Team . . . . Mitalipeli Kulta: 4, 3, 5, 2, 1 Hopea: 1, 2, 4, 3, 5 Pronssi: 1, 2, 5, 4, 3 HÄMEENLINNA (KP) Hämeenlinnalainen Vanajan RC otti askeleen lähemmäksi naisten Suomen cupin välierää, kun se kukisti puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa Pihtiputaan Plokin 3–1 (25-17, 2426, 25-22, 25-19). . puolivälierät: Sampo–Loimu 0–3 (23-25, 18-25, 2225), Isku-Volley–VaLePa 1–3 (18-25, 22-25, 25-16, 20-25), KoVe–PerPo 1–3 (22-25, 22-25, 25-22, 19-25). Hietasen 999:s Tuhannetta voittoaan metsästänyt Heikki Hietanen ohjasti Pentti Rantalan valmentamalla Nessiellä uransa 999:nnen voiton. Hänet valittiin myös Suomen vuoden lumilautailijaksi. . . Aion jälleen juosta, Kenteris sanoi lehdistötiedotteessa. . 6 2 1 3 33– 34 5 SB Vaasa . Veli-Erkki Paavolalle kauden 100:nnen voiton tuonut Force With In ravasi 2100 metrin tasoituksen kilometriaikaan 16,8. . . . . Eiliset harjoitukset näyttivät suunnan missä mennään ja olen luottavainen kisan suhteen, Mykkänen totesi. lähtö: 1 Pearly Hill, poissa:– 5. Päivän Duo: vaihto 1 139.00 e; oikea rivi -16; poissa II/5,8,12,14 kerroin 9,18. Lähtö 7, V5-4, lv 1 609 m: 1) Pearly Hill/Ari Moilanen 14,5a, 2) La Poeme 14,6a (21), 3) Star Of Wice 14,9a (758), 4) Natalie Factor 15,3a (240), toto (1-3-9): 1,75 1,00-1,00-1,00 1,70. . . Salibandy Koripallo Rahapelit KESKIPOHJANMAA . Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Force Within/Veli-Erkki Paavola 16,8, 2) Picasso Star* 18,1 (446), 3) Swaymaster 18,1 (63), 4) New World* 17,5 (111), toto (16-10-9): 3,87 2,65-4,86-1,52 45,47. . . 5 1 4 18– 35 2 Seuraavat ottelut: 30.10. Toinen osaottelu pelataan ensi viikon perjantaina Pihtiputaalla. . . . . . . Ari Moilasen ajama Pearly Hill kiihdytti matkaan sisäradalta. . . Palloketut . . Miesten Suomen cupin 1. . lähdössä. . 5 2 1 2 32– 29 5 Trackers . divisioona, lohko 6: ReDy–Palloketut 2-5, ReDy–NSB 2-1, RSB-Team–OLS 2-2, Merikoski SBT II–RSB-Team 0-3, Merikoski SBT–NSB 13, OLS–Merikoski SBT 7-2, Palloketut–Merikoski SBT II 8-1. 8 2 6 28– 41 4 SPV . . . . . Star On Stagea ajaneesta Ivar Holmlundista tuli samalla kierroksen avainohjastaja, sillä Kirkkonummella reilua kymmentä hevosta valmentava Holmlund oli ehtinyt voittaa jo oman tallin Tuppy Bluella. . .4 2 2 8– 6 4 Merikoski SBT II . . Pentti Harjun Huitari ja Sulo Ala-Korven Hulin Lento kruunasivat Keski-Pohjanmaan hevosten voitokkaan iltapuhteen tasapääjuoksullaan illan 8. Suomalaiset hallitsivat viime kauden halfpipen maailmancupia suvereenisesti, kun Risto Mattila ja Antti Autti ottivat maailmancupin kaksoisvoiton. . Kummolasta Olympiakomitean valtuuskunnan puheenjohtaja Olympiakomitean viestintäpäällikkö Anna Sorainen onnitteli valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittua Kalervo Kummolaa. Halfpipen lajivalmentaja Oskari Mykkänen oli tyytyväinen leirin antiin ja on odottavalla kannalla kilpailun suhteen: – Toivottavasti säät suosivat jäätiköllä ja päästään kilpailemaan. . 9 3 6 46– 57 6 Oilers . . V4-kerroin: 32,75. 8 1 1 6 34– 54 3 OLS . Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Old Maid Hall/Pekka Korpi 19,0a, 2) Mais Tex 19,2a (167), 3) Westcoast Winner 19,6ax (46), 4) Bwt Hardcore 20,2a (138), toto (1-5-3): 1,21 1,00-1,00 4,30. Jesse/Niko Jokela 32,7, 2) Alexanteri 34,0 (56), 3) Melinatar 33,1 (150), 4) Taavetin Taava 33,2 x (100), toto (13-4-8): 2,08-2,65-5,97 6,95. toto (2-10-8): 20,66 5,22-2,24-3,34 39,47. . Halfpipe miehet: Risto Mattila, Antti Autti, Toni-Markus Turunen, Miikka Hast, Markus Malin, Janne Korpi, Juho Manninen. . . . Lähtö 5, lv 2100 m: 1) Victory Valley/Tommi Ala-Nikkola 19,3a, 2) Mega Chill 19,6a (34), 3) Prins Lupin 19,6a (180), 4) Palermo Ås 19,6a (360), toto (3-12-2): 3,77-2,19-9,33 14,01. . Helmiina, poissa:– 3. Suomalaiset osallistuvat Saas Feen maailmancupiin seuraavalla joukkueella: Halfpipe naiset: Heidi Kurkinen, Meri Peltonen. . . Jesse leikkasi maaliviivan ykkösenä ajalla 32,7. . . . . toto (6-12-1): 5,20 1,902,32-3,67 17,42. .4 2 2 11– 5 6 OLS . Lähtö 4, V5-1, lv 2 100 m: 1) Tuppy Blue/Ivar Holmlund 17,4a, 2) Eternal Pleasure 17,9a (60), 3) Cafe Bagdad 18,0a (162), 4) Elit Booe 18,0a (331), poissa: 10. . Pearly Hillin tämän kauden voittoprosentti nousi tasan 50:een. Menestystä voi odottaa. Tappara–Pelicans 3–0 Lopullinen kerroin: 33,01 Keno Voittonumerot: 2, 6, 10, 15, 18, 22, 24, 28, 29, 33, 43, 47, 50, 59, 60, 63, 64, 65, 69, 70. . . Neljännen erän Vanaja aloitti vahvasti. Vanajan ehdoton ykkönen illan ottelussa oli Kadri Määttä, joka vastasi pitkälti kotijoukkueen hyökkäystehosta. Ratkaiseva piste otettiin hyökkäyksellä. . . Jesse palasi yhden kakkossijan jälkeen voittokantaan
Hermann Maier huolissaan kunnostaan GARFORTH (STT–AFP) Englantilainen amatööriseura Garforth Town väittää tehneensä pelaajasopimuksen brasilialaisen jalkapallolegendan Socratesin kanssa. c o m tänään klo 18.30 – Sport – Sport – Sport Liput ennakkoon Urheiluaitasta! MLL:n lapsiparkki! Liput Istumapaikka 12 € Seisomapaikka: 10/5 € Otteluisäntänä: UUSIKAARLEPYY Rapa roiskuu Jepualla Måtasbergetin radalla ensi lauantaina toisen kerran järjestettävässä Rapakunkku-kisassa. Arsenalin kotikenttänä on vuodesta 1913 toiminut Highbury. Jokkista Jepualla HELSINKI (STT) Jalkapalloliigan HJK on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Jani Koiviston kanssa. Toiminnan käynnistymisen myötä on syksyllä aloitettu kaupunkisarja. KESKIPOHJANMAA Lyhyesti w w w .h e rm e s h t. Debyyttikaudellaan liigassa Koivisto pelasi 17 ottelua ja viimeisteli niissä kolme maalia. Ottelun jälkeen Ferguson sai päälleen eri tietojen mukaan joko pizzaa, keittoa tai sämpylää tai kaikkien kolmen yhdistelmän ja joutui vaihtamaan pukunsa ennen tv-haastattelua. Belgia hävisi 0–2. Måtasbergetin radalle odotetaan 72 kuljettajaa yleiseen ja 36 yhdistettyyn naisten ja nuorten luokkaan. Potkujen syy oli Megsonin ilmoitus, ettei hän uusi sopimustaan kauden päätyttyä. – Viime kauden alussa tavoitteeni oli osallistua mahdollisimman moneen kilpailuun, ja sitten voitin maailmancupin. – Olen pystynyt täysillä treenaamaan etureisivammani jäljiltä. Hän selvisi tilanteesta ilman ulosajoa, mutta FA ilmoitti maanantaina, että hollantilaisella olisi tiistaihin aikaa myöntää tai kiistää syyllisyytensä. – Siellä on vanhoja kiinnostuksia varmasti, mutta tällä hetkellä sarjat ovat käynnissä ja vanhasta tottumuksesta tiedän, että joulu-tammikuu on kiireellistä aikaa kaikilla seuroilla. Van Nistelrooylle kolmen ottelun pelikielto WIEN (STT–AP–DPA) Alppihiihdon maailmancupin voittoa puolustava itävaltalainen Hermann Maier on huolissaan kunnostaan. HJK jatkoi Koiviston sopimusta LONTOO (STT–AFP) Brittilehti The Sun väittää, että Manchester Unitedin valmentajan Alex Fergusonin päällensä saama ruoka oli Arsenalin puolustajan Ashley Colen heittämä pizzapala. Pelaajauransa 14 vuotta sitten päättänyt Socrates, 50, ei ole vahvistanut asiaa. Syyskuussa 1996 alkaneella Wengerin valmentajakaudella Arsenal on joka kaudella yltänyt kahden parhaan joukkoon. Meillä oli jo valmis seura, joten lajin ottaminen mukaan oli helppoa, kertoo SC Kokkolan puheenjohtaja Pekka Känsälä. Jalkapallon Englannin valioliigassa pelaava seura on ilman valRobson ehdolla West Bromwichin valmentajaksi mentajaa, koska erotti Gary Megsonin tiistaina. Amatööriseura väittää pestanneensa Socratesin LONTOO (STT–REUTERS) West Bromwich kosiskelee kokenutta Bobby Robsonia uudeksi valmentajakseen, brittiläinen Sky Sports -televisiokanava kertoi keskiviikkona. – Viimevuotinen enemmän tai vähemmän järkevä idea järjestää JM-kilpailu myöhään syksyllä onnistui hyvin, joten siitä rohkaistuneina päätimme ottaa tänä vuonna uusiksi, toteavat kilpailunjohtajat Jan-Peter Back, Juha Kokko ja Jens Nyvall. Seuran väreissä salibandyn 5.divisioonaa pelaaville sulkapallo on ollut jo aiemmin yksi harjoittelumuodoista. Kaupunkisarjaa ja tukea harrastajille SC Kokkola laajeni myös sulkapalloiluseuraksi Sulkapallolle uutta nostetta. Maieria häiritsevät yhä seuraukset jalkavaivasta, jonka hän kärsi syksyn 2001 vakavassa moottoripyöräonnettomuudessa. Kaikki loukkaantumiset ja kuntoutumiset tietysti jarruttavat pelaamista… Tämä on hyvin yksinkertaista: on vain kaksi vaihtoehtoa, joko jatkaa pelaamista tai lopettaa pelaaminen, mutta jälkimmäiseen en näe nyt mitään syytä, toteaa Litmanen. Uuteen Kokkolan sisäiseen sulkapallosarjaan ovat kaikki tervetulleita. Van Nistelrooy täsmensi kuitenkin, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tahallaan vahingoittaa Englannin maajoukkuepuolustaja Colea. Idean asteella on myös kypsymässä mahdollinen yrityksien välinen sarja tai firmaliiga. Garforth Townin mukaan Socrates pelaa ottelussa Tadcaster Albionia vastaan 20. Kokkolassa vastaavia hankkeita on ollut vireillä jo pitkään, mutta vasta nyt sulkapalloilijat ovat saaneet virallisen sinetin toiminnalleen. Tieto ja pelikaverit ovat nyt lähempänä, linjaa Känsälä. – En ole yhtä peloton harjoituksissa ja kilpailuissa, koska kroppani ei ole yhtä vahva kuin aiemmin. Koivisto, 19, on HJK:n omia kasvatteja ja hän nousi seuran ykkösjoukkueeseen kuluneella kaudella. Keskikenttäpelaaja Socrates toimi vuosikaudet Brasilian maajoukkueen kapteenina ja esiintyi Rio de Janeiron maineikkaalla Maracana-stadionilla noin 200 000 katsojalle. Hollantilainen sai rangaistuksen taklauksestaan sunnuntain ottelussa Arsenalia vastaan. Hän ilmoitti jo tuolloin, ettei aio vielä eläkkeelle. Jatkosopimus varmisti myös sen, että Wenger vie Arsenalin uudelle, elokuussa 2006 valmistuvalle stadionille, joka vetää 60 000 katsojaa. Suurimpia ongelmia Maier kertoo kokevansa juuri suurpujottelussa, joka oli ennen hänen paraatilajinsa. Jossain vaiheessa joulukuuta pidän muutaman viikon loman, Litmanen kaavailee. Hänen mukaansa kilpailullisemmalle sulkapallon harrastamiselle on ollut selkeästi tilausta. Goor sylkäisi espanjalaispelaaja Xavia päin MM-karsintaottelussa 9. Litmanen korostaa, että Euroopassa ei päätöksiä pelaajahankinnoista tehdä tähän aikaan vuodesta. – Ongelmana on kroppani koko oikea puoli, Maier kertoi. BRYSSEL (STT–REUTERS) Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa langetti viiden ottelun pelikiellon Belgian maajoukkueen kapteenille Bart Goorille. Ottelun aikana van Nistelrooy taklasi Colea rajusti ja sai tiistaina tapauksen vuoksi kolmen ottelun pelikiellon. Puolitoista vuotta onnettomuutensa jälkeen Maier palasi kilparinteisiin, voitti St. Litmanen jatkaa pelaajauraansa Eurokentille palaaminen mielessä Vaikka Jari Litmanen joutui tyytymään katsojan osaan, kun maajoukkue pelasi MM-karsintaa Hollannissa, hän ei suunnittele uransa lopettamista. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari LONTOO (STT–AP–AFP) Englannin jalkapalloliigassa pelaava Arsenal teki ranskalaismanagerinsa Arsene Wengerin kanssa kauden 2007–2008 loppuun kantavan jatkosopimuksen. Päättyneellä kaudella jalkapalloliigan FC Lahdessa pelanneen Litmasen osoite jatkossa vielä avoinna. Kärkimiehen tilillä on myös 12 poikien maaottelua. 90 A-maaottelua pelannut Litmanen on matkalla kohti maagista sadan ottelun rajaa. Robsonilla on hyvä maine joukkueen peliesitysten parantajana. Yksi kauden viimeisistä autoilun jokamiesluokan-kilpailuista herätti viime vuonna suurta kiinnostusta harrastajien parissa. Jokaiselle sulkapalloilijalla on jatkossa seuran sekä liiton tuki. marraskuuta. Kesällä siirtoaikana yhteydenottoja oli kuitenkin tullut useampiakin. Syksyn aikana Suomen sulkapalloliitto hyväksyi seuran jäseneksi. Uusi sopimus vain vahvistaa haluani viedä tätä seuraa eteenpäin ja toteuttaa tavoitteeni, Wenger sanoi. Viime kaudella Arsenal voitti valioliigamestaruuden häviämättä yhtään ottelua. Maajoukkuekapteeni itse myöntää, että otteluiden seuraaminen katsomon puolelta ei juuri lämmitä, mutta lopettamisaikeet hän tyrmää kategorisesti. – Emme tavoittele pelkästään nykyisen menestyksemme jatkamista vaan myös sen päälle rakentamista. – Sähäkkä laji, jossa on liikettä. Garforthin omistaja ja manageri Simon Clifford, 33, kertoo päässeensä tekemisiin Socratesin kanssa useiden Brasilian-yhteyksiensä ansiosta. – Aikomukseni on aina ollut selvä. The Sun väittää nyt, että pizzanviskaaja oli Cole, joka yritti osua Unitedin hyökkääjään Ruud van Nistelrooyhin. Seurajoukkuerintamalla ratkaisuille ei vielä ole kiirettä. Tappion myötä lontoolaisjoukkueen 49 perättäisen ottelun tappioton putki Valioliigassa päättyi. Ei syytä miettiä lopettamista Usein toistuneet ja pitkiäkin pelitaukoja aiheuttaneet loukkaantumiset ovat kiihdyttäneet huhuja Litmasen uran päättymisestä. Halusin laittaa itseni kuntoon ja auttaa FC Lahtea ja A-maajoukkuetta. Litmanen, 33, ilmoitti tiistaina, ettei hänellä ole lopettamissuunnitelmia. Maier, 31, myönsi, että kolmen vuoden takaisen onnettomuuden seuraukset tuntuvat yhä myös henkisesti. Yhteyksistä mihinkään suuntaan Litmanen ei halua puhua. – Asiasta on puhuttu kauan ja kysyntää on sulikselle. Rakastan tätä seuraa ja viihdyn täällä. – Kaupunkisarjaa pelataan lähinnä viikonloppuisin, Aho sanoo. 18 Urheilu Torstaina 28.10.2004 . Tavoitteena on, että vetäjäkurssin käyvät voivat jatkossa järjestää esimerkiksi juniorikoulutusta. Maier julisti ennen kauden alkua aikovansa kilpailla vielä ainakin kolme vuotta. Goor pelikieltoon. Lauantain ottelussa Chelseaa vastaan West Bromwichia luotsaa apulaismanageri Frank Burrows. Kun hän tuli Newcastlen valmentajaksi vuonna 1999, seura oli Englannin liigan häntäpäässä, mutta nousi loppukauden aikana 11:nneksi. Robson, 71, sai syyskuussa kenkää Newcastlen luotsin paikalta. – Tammikuussa kun siirtoikkuna aukeaa, katsotaan millaisia ajatuksia herää ja mistä päin olisi kiinnostusta. Englannin jalkapalloliitto FA käsittelee tapausta vielä kokouksessaan torstaina, mutta sen ei uskota vaikuttavan Van Nistelrooyhin hänen myönnettyään syyllisyytensä. Kiinnostuneet löytävät lisätietoa SC Kokkolan internet-sivuilta tai yhteyshenkilöiltä. Van Nistelrooy teki Valioliigan ottelussa avausmaalin, kun United kukisti Arsenalin kotonaan maalein 2–0. Wenger on johtanut lontoolaisen Arsenalin kolmeen valioliigamestaruuteen ja kolmeen Englannin cup -voittoon. – Fantastinen pelaajakaappaus. Seuraava tähtäin Litmasella on tulevissa maaotteluissa, joista ensimmäinen on edessä marraskuussa Italiaa vastaan. Kuva: Tapani Postila HELSINKI (STT) Puheet jalkapallomaajoukkueen kapteenin ja kautta aikojen menestyneimmän suomalaisen jalkapalloilijan Jari Litmasen uran päättymisestä ovat vahvasti liioiteltuja. Paikallispelien lisäksi seuran jäsenet voivat myös osallistua jatkossa kansallisiin kisoihin. Seuran puuhamiesten mukaan kynnys sulkapallon aloittamiseen ja peleihin liittymiseen on matala. Maila, sopivat kengät ja innostus riittävät. Wenger ja Arsenal sopivat jatkosta LONTOO (STT–REUTERS) Englannin jalkapalloliitto FA on langettanut Manchester Unitedin kärkipelaajalle Ruud van Nistelrooylle kolmen ottelun pelikiellon. Minulla ei ole aavistustakaan mihin tämä kausi minut vie, Maier tuumi. sijalla koottuaan kymmenestä ottelusta kahdeksan pistettä. Välikohtaus sattui sunnuntaina, kun United oli 2–0-voitollaan katkaissut Arsenalin 49 perättäisen tappiottoman ottelun jakson. Maajoukkueella on taas tulossa otteluita ja uskon, että olen niissä peleissä mukana, Litmanen sanoo. – Ruud on hyväksynyt rikkeestä automaattisesti seuraavan kolmen ottelun pelikiellon, ja Manchester United tukee hänen ratkaisuaan, Manchester Unitedin nettisivuilla kerrottiin. Yhtenä syynä sulkapalloseuran tarpeelle nähtiin myös kilpailumahdollisuuksien puuttuminen Kokkolasta. Kaikkiaan mukana on 13 pelaajaa. Viime sunnuntaina Söldenissä Maier jäi kauden avauskilpailussa, suurpujottelussa 15:nneksi. – Kesä-heinäkuussa oli ongelmia oikean akillesjänteen kanssa, enkä halunnut silloin sen jälkeen lähteä. Kannattajamme nipistelevät itseään nähdessään hänen juoksevan kentälle, Clifford arveli. – Tavoitteena on pyörittää kaupunkisarjaa ja järjestää myös Kokkolan mestaruusturnaus, mainitsee sarjapäällikkö ja yhteyshenkilö Sami Aho. Litmanen ei itse kuitenkaan kokenut tuolloin olevansa siinä kunnossa, että olisi halunnut siirtyä muualle. Garforthissa Socratesin olisi tyytyminen enintään 3 000 katsojaan. Valitettavasti FC Lahden pelit loppuivat viime viikkoon. Peleihin pääsee vielä mukaan ja uusi sarja käynnistyy jälleen vuodenvaihteessa. SC Kokkolan puheenjohtaja Pekka Känsälä (oik) ja sarjapäällikkö Sami Aho toivottavat uudet pelaajat tervetulleiksi lajin pariin sekä kaupunkisarjaan. Pari vuotta sitten perustettu SC Kokkola on saanut oman sulkapallojaoston. Silloin mietitään, miten siihen kauden jälkimmäiseen puoliskoon kukin joukkue lähtee, Litmanen sanoo. Seuran sihteerinä toimii Tina Willner. Liiton jäsenyyden myötä lajia Kokkolassa halutaan kehittää ja saada mukaan uusia harrastajia. Vuodenvaihteen lähestyessä tilannetta ryhdytään kuitenkin pohtimaan tarkemmin ja silloin myös päätökset tulevat ajankohtaisiksi. Myös päättyneellä kaudella kotimaassa Litmasen panos jäi hieman puolittaiseksi loukkaantumisten takia. Garforthin pelaajalista koostuu pääasiassa sähköja putkimiehistä. lokakuuta. Nämä ovat Arsenalille jännittäviä aikoja, ja minulle on kunnia toimia managerina, Wenger kertoi. Moritzin MM-kilpailuissa supersuurpujottelun hopeaa ja myöhemmin maailmancupin kokonaiskilpailun. Samalla myös hyvä seurustelumuoto, kehuvat Pekka Känsälä ja Sami Aho nopeatempoisen palloilumuodon parhaita puolia. Seuraavalla kaudella Newcastle oli jo neljäs. Valioliigaseura tiedotti asiasta tiistaina. Litmanen pohtii eurokentille lähtemistä vuodenvaihteessa. Aikaisempi pelikokemus ei ole välttämättä tarpeen. – Seura on tehty harrastajia varten. Sarjanousija West Bromwich on liigassa 16. The Sun: Cole heitti Fergusonia pizzalla Tapani Postila KOKKOLA (KP) Salibandyyn erikoistunut Sport Club Kokkola on laajentanut toimintaansa myös sulkapalloon. Tällä hetkellä pelataan Aja B-sarjaa. Vetäjäkurssilta kouluttajia SC Kokkola järjestää tammikuussa yhdessä liiton kanssa vetäjäkoulutuksen. Van Nistelrooy myönsi FA:lle tehneensä rikkeen tilanteessa, jossa hän taklasi Ashley Colea. Wengerin, 55, edelliseen sopimukseen tuli kolmen vuoden jatke. Maajoukkue kiinnostaa aina ja harjoittelulla on selkeä tavoite. – Tällä hetkellä tuntuu erittäin hyvältä. – Se on selvää, että haluan pelata. Hän esitti nettisivuilla myös Colelle julkisen anteeksipyynnön tapahtuneesta. – Lähden nyt Amsterdamiin asumaan ja siellä harjoittelemaan, että olisin marrasja joulukuun maaotteluissa kunnossa. – Kuntoutumiseni näyttää polkevan paikallaan, Maier kertoi kotimaansa uutistoimistolle APA:lle
Myyt. St. P (06) 863 8125. 0500 266 028. . 8603124. Huoltokirja OK. LAPIN SHAMAANI Toini Rinne kertoo tulevaisuutesi. pikaisesti SAAB 9-5 vm. Etsimme henkilöitä, jotka haluavat laihtua pysyvästi. klo 14 Helena Peltoniemen 90-vuotissyntymäpäiväseurat srk-k:ssa, kahvitus alkaen klo 13.30. 13.500 €. tosi siisti. tuvassa. Vangit suljettiin pimeään tyrmään, josta he pääsivät päivänvaloon vain kun kuollut vankitoveri haudattiin. Viiperi. 300 €. Puh. . TV-Tarvike, Ouluntie 37. Pe 29.10. 050 469 0446 Vuokr. Ma 1.11. Naisten iltakahvit Minttutalossa klo 19.00, lauluilta. JP:n jälkeen Fanny Ahon 95-vuotissyntymäpäiväseurat srk-kodilla, mukana srk:n työntekijät. Oma tontti 1500 m². 0400 661495 Sälekaihtimet teht. P. mennessä Ailalle p. Ota talteen! Tiedusteluissa normaali puh.maksu. 1: 16–17 tai Ef. Katolinen nunna Benedicta Idefelt kertoo ajasta, jolloin hän oli uupua töittensä kanssa: "Päästyäni retriittiin kerroin rippi-isälleni raskaasta työtaakastani. klo 19.30 kirkkokuoron harjoitus srk-kodilla. klo 19.30 Raamattuja keskustelupiiri srk.kodilla, O. 044-5819321. 227000, Kats.10/04, 120 hv ruisku, 2 x renkaat, lokil+sisäpistoke,vetok. Virkaan kuuluu teknisen käsityön opetus. . Hinta 9000 €. BMW 316 I -89 farm., h. 041 705 4643. klo 11 Sotaveteraanien tupapäivä srk-k:ssa. Ilm. klo 10 SANAJUMALANPALVELUS, saarna Eeva Eerola, lit. . P. 14-20" teksti TV. MITSU Carisma 1.6 GLX -96/97 7400 €. Mahdolliset muistamiset Ullavan seurakunnan Kirkkotekstiilija vanhustyön rahastoon Op 548608-44255.Klo 17 srk-ilta Ry:llä, alustus aiheesta "uskomisen ilo",Juhani Tokola. w w w. Puh. VW TRP Syncro 1.6 TD -90 2+4 p-a k. P. (06) 822 0277. . Jääkiekko Jalkapallo Baceball Tennis Rahapelit KESKIPOHJANMAA . . 0440 267 721 Traktori FORDSON Major, toimiva peli, hp. 0500 773 049. jarmo.rasmus@kokkola.fi KEITTIÖKALUSTEET sopivasti, nopea toimitus. Hyv. Kiire ja ajan hallinta ovat nykyihmisen termejä. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote kuukauden kuluessa vaalipäätöksen tiedoksisaannista. Auton KULJETUSTRAILERI, kipattava lava, kantav. Samojen asioiden toistuminen antaa myös paremmin mahdollisuuden kokemusten ja ajatusten syventymiseen kuin ainainen uuden ja enemmän hamuaminen. kilpailu: Millwall–Liverpool 2. . Ti 2.11. 040 761 9175 KIITOS LUOTTAMUKSESTA. Emme tarvitse lisää vaan enemmän syvyyttä. marraskuuta ja Lake Placidin neljän maan turnaukseen 10. Helsinki: Naisten maajoukkue Montrealissa pelattaviin neljään harjoitusotteluun 31. vain 220 tkm, 2 renk. Pe 29.10. Löytö! VW GOLF 1.3 -90 Manhattan, naisen käyt. 9200 € / tee tarjous 044 551 5973 FINLUX 28" teksti-tv 170 € takuu 12 kk. LiKi . P. 2000 €. Eläminen kokonaan ilman kelloa voisi olla kuitenkin vaikeaa. Myyd. Puh. Suositukset päivän virsiksi ovat 170, 173, 188, 189 ja 422. klo 12 Sley:n Kirkonk. . Tiedustelut: sivistystoimenjohtaja (06) 8885 245 / 044 7885 245. 050 526 3033 VW PASSAT 1.8i Comfortline -97 aluvant., abs, 4xairbag, sisäpistoke, sähkölasit ym. MATONKUTEITA 2-4 €/kg Kokkolassa, Ouluntie 31. . Pysähtyminen ja keskittyminen käsillä olevaan tilanteeseen rauhoittaa mielen, touhukas ajanvirta ei niinkään. 900 €. 040 507 5980, (06) 835 1835. . Täyd.huoltokirja, siisti, 9900 €. . 5000 P. Toim. KAKSIO Mariankadulla, heti vapaa. HONGISTOSSA alkaen klo 19. Klo 10.30 Perhekerho päiväkerhotiloissa. hk on. Millwall–Liverpool 0–3 Lopullinen kerroin: 12,52 Päivän Trio 1 Jalkapallo, puoliaika/lopputulos 1. Talvisäilytyspaikka; Veneet, as. . Köyhäjoella. Boston johtaa voitoin 3–0. yli 174 cm. Autot Asunnot Eläimet Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset Myynnit 22. Puh. -00, ilmast. Seuraava ottelu pelataan St. 044 780 9167. TURKISTARHA Kaustisella (Köyhäjoki). 044-306 6662 Hartikka. Anne Peltomaa. Fiat CROMA ie vm. . HONDA CIVIC 1.5 LXI Sedan -93, 2 renk. 2 (0–2) 2,25 20 Millwall–Liverpool 2 (0–3) 1,70 21 Portsmouth–Leeds 1 (2–1) 1,55 22 Sheffield U–Watford X (0–0) 3,25 Tulosveto 1. 050 564 6241 arkisin klo 17 jälkeen ja viikonloppuisin. Kirkkovaltuusto Vanhassa pappilassa klo 19.00 Su 31.10. FORD PUMA COUPE 1.7. Maalivahtivalmentaja Matti Koivula. 0424 852 240 Markkinoiden edistyksellisin Lähes puoleen hintaan suoraan valmistajalta Ottaa lämmön talteen maasta muoviputkella ja kupariputkella sekä edistyksellisesti pohjavedestä aivan tavallisesta kaivosta tai porakaivosta. 040 745 0190. -98, aj. TOHOLAMMIN Hakemukset, joihin on liitettävä kelpoisuutta osoittavat todistukset ja nimikirjanote tai ansioluettelo, toimitetaan Toholammin koululautakunnalle, Lampintie 5, 69300 Toholampi. KRUUNUPYY tilava v. FORD Mondeo 1.8 farm. Mahd. Myyt. Yht. 040 825 5546. Pyhäkoulut: Koskelan pyhäkoulu Saara Etelämäellä Parhialantie 13. Uskonpuhdistuksen muistopäivä E nsi viikonloppuna voimme harrastaa kellonaikojen siirtelyä oikein urakalla, kun kesäaika päättyy. La 30.10. KAKSIO tai KOLMIO Kaustiselta. Su 31.10. Kirkkoherranvirasto avoinna: ti klo 9.00 12.00, lisäksi to klo 17.00 18.00, puh. 1 1 10– 4 2 KuKi HT . Etsin henkilöitä, jotka haluavat laihtua/lisää energiaa. Louis Cardinals–Boston Red Sox 1–4. Se käy hyvin ilmi kirjassa, jossa kuvataan vallankaappausta yrittäneiden vankileiriä. sunnuntai helluntaista on omistettu uskonpuhdistukselle. Sunnuntain tekstit liittyvät läheisesti uskonpuhdistuksen keskeiseen sisältöön. 46: 2–8, Jes. Rauhanyhdistyksen seurat Maunun palvelutalossa klo 13, Markku Huhtala sekä seurakuntakodissa klo 19, Aaro Kalliokoski. Klo 19 Salonkylän keskustelupiiri kelt. Pitkäveto 08 Färjestad–Södertälje X (0–0) 4,60 09 HV71–MoDo 2 (3–5) 2,50 10 Mora–VFrölunda 2 (2–5) 1,70 11 B München–Wolfsburg 1 (2–0) 1,45 12Bochum–Mönchengl. Ke 3.11. 2-3 H + K + (S) Klan keskustan läheisyydestä. . 1100 kg, h. 09/04, 50 tkm kuit. Olet lämpimästi tervetullut pyhäkouluun! Seurakunta etsii uusia pyhäkoulunopettajia. Klo 10 (huomioi kesäajan päättyminen!)SANANJUMALANPALVELUS kirkossa, Typpö, Ahokas, Partanen. 0400 366 768. . nuorisotoimistoon, p. -04. Ford ESCORT 1.8 TD STW ABS + TCS vm. 0400 269 048. P. . 040 547 4189. Tarjoa! P. Luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakunnan jäsenten nimet ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen. 040 527 1230. Halutaan ostaa käytetty PISTEHITSI. alkaen klo 12.00 Raahessa Rautaruukin varikkoalueella (viitoitus 8 tieltä) Raahen TeollisuusKuljetus Oy:n konkurssipesän käyttöomaisuus. h. Rytioja palaa töihin 8.11. Klo 18 Raamattuluokka srk-kodilla. 4: 46–53. Kirjoittaja on Kokkolan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja. Toholammilla 27.10.2004 Koululautakunta koululaitoksessa julistetaan haettavaksi väliaikaista täyttämistä varten Sykäräisen koulun luokanopettajan virka ajalle 1.12.2004-4.6.2005. Ennen luulin sen koskevan vain kuoleman hetkeä, mutta se tarkoittaa: Sinun kädessäsi ovat kaikki aikani, koko elämäni, kaikki sen päivät, tunnit ja hetket. Klo 13.30 Onnelan raamattupiiri. LAIHDU NOPEASTI! Jopa 3kg/viikossa. Myös asennuspalvelut. . P. Kaustinen To 28.10. klo 19 Hartaus kirkossa. Julkisella konkurssihuutokaupalla myydään ylihuomenna lauantaina 30.10. 6: 10–18 sekä Joh. klo 9.00 Rippikoululaisten Diakoniapäivä Vanhassa pappilassa, A-ryhmä. Riitta Lundilla, Jylhän koululla. Konkurssihallinto. MB 190D vm. Puh. Ke 3.11. 050 521 7342, 050 365 3085. Puh. HYVÄSSÄ TURVASSA JUMALAN HUOMASSA. . Vastaan myös kirjeitse. 07001-1800, 2 € / min + pvm. KASTETTU: Jeremias Aukusti Pajukangas ja Johannes Benjami Pajukangas (Vt.: Mikko ja Minna Pajukangas), Veera Sofia Rauma (Vt.: Ari ja Susanna Rauma), Martti Heimo Johannes Kentala (Vt.: Jussi ja Anni-Mari Kentala). h. Puh. 13.000 €. Pirauta 0400 861 995. P. Perintönä saatu tod. Uudet IKKUNAT ja OVET mittatyönä oman maakunnan tehtaalta. Puh. P. tarjotaan TYÖ-,VARASTOMYYMÄLÄTILAA Kokkola Niittykatu 1. Pian! Puh. 3 1 2 14– 26 2 OYUS . Ota mukaan raamattu ja muistiinpanovälineet. mittaus 150 km. To 4.11. klo 14.30 Arkipyhäkoulu päiväkerhon pikkukirkossa. Massey Ferguson -86 takavetoinen P. MAZDA 626 -89 Sedan, juuri kats. Puh. Louisissa. Vain aidosti kiinnostuneet. vaunut, as.autot ym. Teerijärvi To 28.10. klo 18 Opiskelijailta Luolassa, P. Ke 3.11. Klo 12 Eläkeläisten päiväkahvit Vanhassa pappilassa.Virsilauluilta Eila ja Teijo Peltokankaalla klo 19. Siitä alkoi tapahtumaketju, joka johti uuden kirkkokunnan syntyyn. -95, aj. Nuortenilta pidetään lauantaina 30.10. klo 10-14 virasto avoinna (puh.889575, talouspäällikkö, khra 041-4454845). 0400 167 824. Kolehti kirkkokuoron toiminnalle. . 040 755 7002. Luxemburg: Naisten WTA-turnaus, palkintoarvo 176 000 euroa: Nelinpeli, 1. Varhaisnuorisotyö: 67-ilta perjantaina 29.10. Opiskelijatyö: ke 3.11. Käteismaksu. 0400 240 406. Myydään mm. Samalla selvitetään, mitkä vesialueet ovat yhteisiä ja mitkä niiden ulottuvuudet.Tiloille ei tulla jakamaan yksityisiä vesitai maa-alueita. Klo 19 Raamattuilta Jylhän koululla, järj. Lähetyslounas seurakuntakodissa klo 11. hintaan. Klo 13 Hartaus Tunkkarin sairaalassa, A. lokakuuta–8. ENNUSTAJA KATSOO EDULLISESTI TULEVAISUUTESI ja tulossa olevan vuoden -05. Nikkarikoski, R. kilpailu: Portsmouth–Leeds Voittoyhdistelmä: 9 (2/2)–1 (1/1)–1 (1/1) Lopullinen kerroin: 89,83 VeikkausBingo 44/04 ti 26.10. Toholampi To 28.10. Konsertin jälkeen kahvitilaisuus seurakuntakodissa ansiomerkkien jako ja Veli Ranta-Ojalan tekemän Kirkkokuoron historiikin julkaisu ja muut muistamiset. muuttovalmis PUUTALO. Tied. Kirkkokuoroa voi onnitella myös Toholammin seurakunnan tilien kautta paikallisissa pankeissa. 199 tkm. Klo 19 Yhdessä kasvamaan -ilta srk-k:ssa, puheita Ralf Salo ja Peter Silfverberg, säest. LAPINPUU KARVIA-IKKUNAT kesäasunnoista kerrostaloihin, myös asennukset ammattitaidolla. Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen. . Maalämpöpumpun ostajalle integroitu vesikiertoinen JMClattialämmitys 10 €/m 2 Laaja valikoima maalämpöpumppuja 8–25 kW (150–500m 2 ) 3.998–8.998 € Tilaa esite numerosta 0424 852 260 3.998 € Paras kauppa lähtee Paalulta Ylivieskasta! YLIVIESKASTA Uusi Citroën C5 Tarvitsemme lisää hyviä vähän ajettuja vaihtoautoja, etenkin Citroëneja. c o m JMC maalämpöpumppu Katso lisää netistä! Pohjoisranta 11 D, 28100 Pori, p. 2990 €. klo 11: Vintturi-Viitalan Tarja Peltolalla, Köyhäjoki alip. 150 tkm, h. ost. KONKURSSIHUUTOKAUPPA 3 henkinen perhe haluaa vuokrata 3-4 H + K +(S) 1.12. MAZDA 220 lava-auto -90, 2 renk. Näitä psalmin 31 sanoja Martti Luther selittää: – Tämän rivin olen oppinut ymmärtämään vasta nyt sairauteni aikana, ja haluan tehdä oikaisun. . Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. 0400 165 045 / Virkkala. klo 11.3015 Päivä läheisensä menettäneille ’Kun on surun aika’ Kälviän srk-kodilla, alustus sair. 15.800 P. Kuoroa johtaa Osmo Jämsä, laulusolistina Antti Haapaniemi, uruissa Riika Haapamäki, puhe rovasti Tapio Vähäkangas. PELTOA 10 ha Yli-Lestillä. Kastettu: Jenna Josefiina Vikiö, Juho Johannes Kujala. 044-7885 252. http://kotisivu.dnainternet.net/osmohutt/ 3500 €. Odotin lohdutusta ja kiitosta, mutta hän totesikin, että teen työtä Jumalan sijasta paholaiselle. Valmennus: Päävalmentaja: Hannu Saintula. 1900 €. Raamattupäivät 7.-8.11. rakentamaton 1,2 ha:n TILA Kokkolassa. Lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1517 Martti Luther kiinnitti teesinsä Wittenbergin kirkon oveen. 1 1 9– 6 2 L-Team . Kaukoluk. otot p. (+1) 1 (3–2) 3,20 15 Hertha –Dortmund 2 (0–1) 3,10 16 Bournem.–Cardiff C X (2–2) 2,90 17 Burnley–Aston Villa 1 (3–1) 3,80 18 Crewe–Manchester U 2 (0–3) 1,50 19 Doncaster–Nottingh. Puh. Ma 1.11. klo 18 Kirkkoneuvosto srk-k:ssa, asialista ilmoitustaululla. Hakuaika päättyy 11.11.2004 klo 15.00. Soita & kysy lisää! Löytö! P. lähetyspiiri Kaino ja Tuomas Tastulalla, S. Åivo. . VOLVO V70 stw -99 kaikki var., aj. klo 19 Sanan, runon ja musiikin ilta Vetelin kirkossa. ollut, 1 om. Av. 040 874 9157 Hellnäs/Oravainen. Soita: 044 566 7422/Susan KUIVAA KOIVUKLAPIA. klo 11 Päiväkerho Ry:llä. 1100 €. (06) 873 054/klo 18 jälk. 050 564 9241. Unohditko kameran syysleirillä Hongistoon. pian. Kahvit Wissin talolla lauantaina 30.10. Myyd. Yhteydenotot Elvi Virkkalaan, p. siisti, hyvä mkelkka POLARIS Indy Sport GT 350 -90 pitkällä matolla 2000 € sekä Toyota Hiacen TALVIRENKAAT vanteineen 6-pulttiset 195/70x15 kaksilla renk. pituus miel. Louis: Yhdysvaltain ammattilaisliiga MLB:n loppuottelusarja World series (neljällä voitolla mestariksi): 3. 0400 660 135. Klo 12: Tastulan Pirjo-Liisa ja Ari-Pekka Tastulalla, Puumalan Seija Mustajärvellä, Järvelä-Virkkalan Leena Myllymäellä. Klo 18.30 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri Vetelin lähetyskahvilassa, Jaak. Klo 12 Naistenpiiri kappelissa. Arto Väisänen P. os. Kahvitarjoilu+suolapala Kälviän srk.kodissa, kotiinlähtö n. FORD ESCORT 1.8 farm. klo 12 Sley:n Ylimetsäkylän os. . Myyt. VOLVO S40 dsl -98, pun., 278 tuh., 2 om. 150 tkm, h. klo 19 Leevin läksijäiset musiikin merkeissä srk-kodilla.Tervetuloa! Pe 29.10. hyvin jänistä ajava SUOMENAJOKOIRA.P. Kärpät–Ässät 4–2 Lopullinen kerroin: 12,04 3. Torstaina 28.10.2004 19 Sana matkaevääksi Uskonnollinen toiminta Tarjotaan vuokralle Tontit Työkoneita Huutokaupat Myytävänä Avoimet virat Kuulutukset Myytävänä moottoriajoneuvoja Sekalaiset TIETOKONE halvalla, WinXp, Office, internet ym. 20 €. t.l.k. HALUAN VUOKRATA asunnon KOKKOLASTA mahd. 33: 20–22 tai Jer. (06) 863 8143. 5990 €. To 4.11. 050 337 8212. Vap. Juhlajumalanpalvelus klo 10, saarnaa Kirkkomusiikkiliiton puheenjohtaja, rovasti Juhani Holma, liturgina kirkkoherra, kirkkokuoro, Osmo Jämsä, Riikka Haapamäki. . . klo 17.30-19.30 Vintillä. -96, hieno, aj. Seurakuntamatka Kälviälle, klo 9.30 lähtö Småböndersiltä, klo 10 lähtö srk.kodilta. Pöytä/sänky, talviteltta, ruosteeton hp. nimim. Sijaitsee Köykärin hiihtokeskuksen lähettyvillä. Pyydä nyt hyvä tarjous. -01. Ei voi kuin hämmästellä, mihin kaikkeen meidät ihmiset saadaan suostumaan. vaihto halvenmpaan. alkaen Kokkolasta. hp. 3: 14–15, Room. Kiveniskukorjaukset. 0400 282 552. Kukko sai aikoinaan kiekaista ihmiset hereille uuteen päivään. . Koko Osakeyhtiö eläimineen,kaikki valmiina.Lämpöjuotto ym tontti 2,7 ha. Nikkarikoski. Eeva H. Ajasta aikaan LEENA KUISMIN To 28.10. PATU 6 t METSÄTELIPERÄKÄRRY, HAKKI 1500 Kuormaaja+kärry, edulliset. 0400 561 198. 1 (3–0) 1,90 13 Hannover 96–Kaisersl. P. 3–3 (Cardiff jatkoon rangaistuspotkuilla 5–4), Sheffield U–Watford ja. ost. Ilm. . klo 18-19 Raamattupiiri Vintillä. Kuorma-autoja 13 kpl joista Scanioita 8 kpl, Volvoja 3, Ford ja Sisu, (k-autot eivät ole rekisterissä) h-auto Opel Astra vm. PEUGEOT 306 turbod. Ma 1.11. 1990. Päivän tekstit ovat Ps. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. vain 96 tkm, 2renkaat + aluvanteet, cd-soitin, hp. 3700 €. P. Sokeain viikon avaus, tapahtuman järj. . "Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät". Aj. YKSIÖ 36m² ja KAKSIO 56m² Klan kesk. VILJELYSMAATA Kälviän kk, rajoittuu Kajaanintiehen 1,8 ha P. Soita ja sovi mittaus puh. Ti 2.11. Nuorisotyö: To 28.10. klo 10-12 ja 13-15 päiväkerhot Rahkosessa ja srk-kodilla. Ensimmäiset vaakabingot: 38, 70, 16, 8, 47 Vaakabingot: 38, 70, 16, 8, 47, 2, 36, 68, 24, 44, 42, 40, 43, 17, 3, 14, 1, 75, 41, 12, 74, 21, 5, 23, 39, 19, 64, 61, 62, 28, 73, 60, 32. 3 3 10– 18 Seuraavat ottelut: 30.10. Pyhäkoulut su 31.10. Kappal. 040 527 1230. klo 10-15 virasto avoinna. Sykäräisen kappelissa klo 11.00, Parhialassa koululla klo 11.30 ja Herman Ojalan koululla klo 11.30 ja Lahnalammin kylätalolla klo 11.30, Pyhäkoulut joka sunnuntai. FIAT Punto 55 -95 3500 €. 040 539 9118 iltaisin. -99, Caterpillar, Bobcat, Oktobar kuormaaja (rikki), vaihtolavoja, Pressukattoinen Best-halli, hitsausym. Inhimillisen elämän kannalta äärimmäisissä olosuhteissa yksi vangeista ryhtyi puhuvaksi kelloksi. hp. Vast. kierrosta: Jarkko Nieminen Suomi/Joachim Johansson Ruotsi–Todd Perry Australia/Simon Aspelin Ruotsi 7–5, 7–5. Luonnosta löytyvät vanhimmat ajan näyttäjät, aurinko, kuu ja tähdet. Lukko–SaiPa 7–4 Lopullinen kerroin: 165,45 4. 11.500 €. "Punatukka". Välimäki. -89, aj.157 tkm, hkirja, 2 x aluvant., hälytin, vetokoukku, abs, huippusiisti. alk. P. . Myyd. Yleisöä: 52 015. Kotipyhäkoulut klo 12 Mirka ja Antti Paanasella sekä Helena ja Lasse Haaponiemellä. 470 t h. Toimistosiht. . aj. . tv-k-säät. (06) 722 5171. 041 445 0080. Ehkä on kuitenkin niin, että aikaa on riittävästi siihen mikä on tarpeellista. (06) 830 2109. koneita, työkaluja, rautaromua ym. Vangit sopivat, että tämä mies kertoisi kolme kertaa päivässä mitä kello on, jotta heillä säilyisi pimeässä tyrmässään ajantaju ja he voisivat pitää harhakuvan vankeuden keston hallitsemisesta. KAURAA tämän kesäistä ja erittäin hyvää viimevuotista hevosille. kierrosta: Tiistain ottelut: Burnley–Aston Villa 3–1, Crewe–Manchester U 0–3, Doncaster–Nottingham 0–2, Millwall–Liverpool 0–3, Portsmouth–Leeds 2–1, Bournemouth–Cardiff ja. Illan aikana on mahdollisuus saunomiseen, joten ota saunakamppeet mukaan! Ilmoittautuminen Maata näkyvissä -festareille on loppunut! Diakoniatyö: Diakoniatoimisto suljettu ke 3.11. L. Vuori. Häntä kiinnosti vain aika ja hän osasi sanoa kellonajan minuutin tarkkuudella niin päivällä kuin yölläkin. P. loppuottelu: St. H. 3, Halonen. 1954 rak. Hänen mukaansa Jumala ei vaadi ihmiseltä suurempaa työpanosta kuin rauhallisesti keskittymällä ehtii tehdä päivän aikana." Ensi sunnuntai on uskonpuhdistuksen muistopäivä. TV-huolto + puhd. u l t i m a t e m a r k e t . Samalla kertaa kutsutaan Knifsundin ja Långön kylien Yhteiset venevalkamatnimisen (Samfälla båtplatser)yhteisen alueen RN:o 878-4-0 osakkaat yhteisaluelain (1989/758) 10 §:n mukaiseen kokoukseen käsittelemään yhteisalueen RN:o 8784-0 luovuttamista liitettäväksi RN:on 878-1 (Knifsundin ja Långön kylien yhteiset maa-alueet). Pohjanmaan Näkövammaiset ry ja Perhonjokilaakson Näkövammaiset. Viiperi. Diakoniatyö: su 7.11. pe 15-18 ja la 10-13 P. Tarkempi ohjelma ensi viikon lehdessä. 50 €. TRAKTORI + joitain työkoneita. 0–0 (Watford jatkoon rangaistuspotkuilla 4–2). -98. marraskuuta: Maalivahdit: (pelinumero, nimi, seura, ikä, paino/pituus, mailakäsi): 1 Noora Räty (vain Montrealissa), EPS, 15, 160/56, L 1 Anna-Kaisa Piiroinen (vain Lake Placidissa), U. 1.11. . Tulevaa: Pyhäinpäiväiltana 6.11. 22.sunnuntai helluntaista,uskonpuhdistuksen päivä. Lohkolämm. . Vapaa pääsy. Minnesota Duluth, 19, 169/76, L, 30 Heidi Wiik, Blues, 24, 177/74, L Puolustajat: 2 Hanna Kuoppala, Blues, 29,179/75, L, 3 Emma Laaksonen, Blues, 22, 159/60, L, 5 Satu Kiipeli, Whitecaps, MN, 23, 174/70, L, 6 Jenni Hiirikoski, Ilves, 17, 159/61, L, 9 Terhi Mertanen, Kärpät, 23, 164/64, L, 20 Saija Sirviö, Kärpät, 21, 171/57, L, 23 Johanna Helminen, Tappara, 20, 171/65, R, 24 Kati Kovalainen, IHK, 29, 165/64, L Hyökkääjät: 8 Marjo Voutilainen, Blues, 23, 168/67, L, 10 Sari Fisk, Blues, 32, 164/65, L, 11 Satu Tuominen, Blues, 18, 163/60, L, 12 Mari Saarinen, Ilves, 23, 172/63, L, 14 Vilja Lipsonen, IHK, 26, 172/70, R, 15 Satu Hoikkala, Kärpät, 24, 165/63, R, 18 Nora Tallus (vain Lake Placidissa), U. P. LABRADORINNOUTAJAN keltainen urosja musta narttupentu. klo 13.30. Silfverberg. marraskuuta 2004 klo 9 aloitetaan Framnäsin seurantalossa Öjassa kiinteistönmääritystoimitus TN:o 2004123953 koskien Knifsundin ja Långön kylien yhteisiä vesialueita Kokkolan kaupungissa sekä lisäksi tiettyjä yhteisiä maa-alueita näissä kylissä. 11.800 €. Avioliittoon vihitty: Teemu Tapani Hietala ja Eeva-Kaisa Peltokangas. Varma vuokra. 1900 €. Mallikoht. Jos hän alkoi keskustella muiden vankien kanssa, hän pelkäsi menettävänsä ajanlaskun punaisen langan. Mahdolliset muistamiset diakoniatyön vanhustyöhön (tili: 5124041905/Helena Peltoniemi 90 v.). Herbalife-jm. Ullava III divisioona Pohjoinen OYUS – L-Team 3 – 4, L-Team – KuKi HT 6 – 9, OYUS – LiKi 3 – 4, HaU – OYUS 10 – 4, LiKi – LTeam 14 – 4. klo 13-14. –14. teol. Monen unelma on vielä nykyäänkin, että ainakin loma-aikana olisi mahdollista elää luonnon rytmin mukaisesti. Toholammin seurakunnan Kirkkokuoron 100-vuotisjuhla. 0400 323 344 Etsitään raitista ja rehellistä MIESYSTÄVÄÄ, iältään 49-57 v. H. hp. Tukholma: Miesten ATP-turnaus, palkintoarvo 650 000 euroa: Nelinpeli, 2. Järvelä, A. Hal. -00, ilmast. Halutaan vuokrata YKSIÖ / pieni KAKSIO Kokkolasta. Klo 11.30: Tanhuanpää-Oosinharjun Hilkka Kessunmaalla, Köyhäjoki ylip. Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 135 kpl voitto–osuus 5,10 e. kilpailu: Burnley–Aston Villa 3. ym, huoltok., sähköherkut, eritt. Ke 3.11. Su 31.10. Huom! Kirkkoherranvirasto suljettu. Tiedustelut puh. Su 21.11. Aino Bergman p. P. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynnit kuoron entisten johtajien ja puheenjohtajien haudoilla. HURJAT PÄIVÄT RIEPUMATOSSA. 0440 677 404. Valmentaja: Juuso Toivola. Harju vapaalla 30.10.-2.11. lähetyspiiri srk-k:ssa, raamattutunti L. 2 2 18– 7 4 HaU . LiKi – HaU, KuKi HT – OYUS. Myyd. Viisareiden vekslaaminen tuo toisaalta havainnollisella tavalla ilmi sen, että aika on sopimusasia. EDULLINEN – remontoi mieleiseksi. siisti ja hyväkuntoinen. klo 10 Perhepiiri päiväkerhotilassa. Klo 19 Kirkkokuoron harjoitukset srkk:ssa. . kierrosta: Leanne Baker Uusi-Seelanti/Kim Kilsdonk Hollanti–Emma Laine Suomi/Jekaterina Bytshkova Tshekki 6–4, 6–3.. . 050 402 6627. 80.000 km, punainen, ilmastointi, abs, kaikin puolin kunnossa oleva Puma, hp. Minnesota-Duluth, 23, 158/67, R, 21 Eveliina Similä, Ilves, 26, 165/70, L, 22 Saara Tuominen, Ilves, 18, 169/65, L, 26 Henna Savikuja, Kärpät, 26, 168/66, L, 28 Katja Riipi, IHK, 29, 159/63, L, 29 Karoliina Rantamäki, Blues, 26,163/70, L Varalla: Puolustaja: 7 Essi Hallvar, Blues, 21, 169/65, R, Hyökkääjä: 25 Mari Pehkonen, Ilves, 19, 170/62, L. 0400 660 444. (014) 613 519. Muuten yhteydenotot pappeihin: Pöyhtäri 885838 tai 040-733 3444, Raumala 885651. Its. Jokerit–TPS 5–2 Lopullinen kerroin: 30,39 2. P. RENAULT Megane 1.6 farm. klo 19.30 Kuoroharjoitus srk.kodissa. + tk 595 € = 26.585 € Pohjanmaan maanmittaustoimisto Toimitusinsinööri Martti Virnes Puh: 0205416369 Virnes / 0205416370 Vikström KOKOUSKUTSU Torstaina 11. Juhlakonsertti klo 13 kirkossa. Aj. www.laihdu.com tai soita 040 733 7176. 050 554 3190 (Kannus), 0440 425 330 (Psaari) SEAT IBIZA 1.6 I -95, aj. Puh. P. klo 18.30 Hanhisalon pyhäkoulu Korpelalla. 1 (3–1) 1,75 14 Hannover –Kaisersl. 8819 300. to 11.11. 1100 €. 70 €. ja laulu Brita Vikström. 040 813 2211. Englannin liigacup, 3. Sley:n Jylhän os., mukana sisälähetysjoht. 040 765 8676, www.karvia.net TOYOTA Yaris 1.3 L 5-ov. Ti 2.11. P. Kokouksessa selvitetään ja vahvistetaan, millä tiloilla on osuus mainittuihin yhteisiin sekä osuuksien suuruudet. Kuljetus. Joukkueenjohtaja Arto Sieppi. Puhe Arto Raumala, musiikkiohjelmaa. Aspfors, kantt. Kaikki huomioidaan!! 0400 477 640/Heidi Hal
6.46 Ovatko suomalaisten tiedot alkuperästään vanhentuneita. 6.15, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt. Samantha&Denise. Duudsonien kesäasunnolle saapuu hoitoon kolme lasta, jotka osoittautuvat tuhovoimaltaan Duudsoneitakin pahemmiksi: mukavampaa kuin tavalliset lastenleikit on piestä Jarppia golfmailalla, romuttaa Duudsonien auto ja rikkoa Rauhalan Kartanon ikkunat. 8382683 20.30 Krisse. 2770119 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 2222157 19.30 Salatut elämät. John Websterin tragikoomisessa dokumenttielokuvassa kuvausryhmä kiertää ovelta ovelle kolmen suoramyyjän seurassa 1990-luvun alun lama-Suomessa. 72916 17.10 Tutkittu juttu: Päänsärkyä kännykästä. Viikon kouluna Tesoman koulu Tampereella. Krissen vieraana Mikko Alatalo. 8453374 17.00 Sähkeuutiset. Kampanjan kliimaksi. 7.20 Suomalaista tietotaitoa CERNissä. 6773558 01.10-01.40 NRJ Top 10. 7842683 14.45 Taito-tv: Sukututkimuksen alkeet. USA:n presidentinvaalit. 963206 23.00 Kirottujen kaupunki. Kodin uudet hienot sähkölaitteet mullistavat elämäsi koekaniineina kolme kansanedustajaa. Aiheina: mm. Tietokilpailu, jossa voit voittaa jokaisena arkipäivänä ison tukun rahaa. Aviopuolisot tekevät järkyttäviä paljastuksia puolin ja toisin. 156664 00.40 Play. 4553428 21.10 A-plus. 376. Tieteis-Nalle. 2575146 06.25 Huomenta Suomi. 4588119 17.15 Paljon pelissä tänään. Stereo. 764022 19.00 Seitsemän Uutiset. 7.39 Mikä EU:n uuden komission nimittämisessä hiertää. Lasten kohtalo. Kuka maksaa kauppojen sunnuntaiaukiolot. 110003 17.30 Emmerdale. 60472 15.40 Täällä Tesvisio. 6202770 16.26 TV2: Suuri kupla. 8.40 ja 9.05 Ruokavihje: Gratinoidut jauhelihatomaatticannellonit, 8.47 Mainostoimiston uudet roolit, vieraana markkinoinnin suunnittelija Petri Pesonen, Bob Helsinki, 8.53 ja 9.16 Luonnosta materiaalit kodin koristeisiin, 9.09 Luuliikuntaa hyppynarulla, 9.20 Kääntäjän pitkä liitto kirjailijan kanssa, vieraana kääntäjä Kristiina Rikman. Syvemmälle. Osa 4/12. Juhlaillallinen. 4003645 15.30 Buusteri. Vuosisatoja alistettuina eläneet Bolivian intiaanikansat ovat alkaneet vaatia äänekkäästi oikeuksiaan valkoisten hallitsemassa maassa. 607312 14.00 A-talk. 5414312 20.30 Norjalaisneitosten cancan. Ihanan Aamun ruokaosuuden toinen esitys. Videoina Indica: Ikuinen virta, Gwen Stefani: What You Waiting For?, Nelly: My Place, Humane: Rescue Me ja Britney Spears: My Prerogative. 40 minuuttia. Studiossa kansanedustaja Heidi Hautala. Vekkarikutsujana Sinikka Salo, kutsuttuna Leena Majander. Ajattelenko?. W-tyyli jatkaa tirkistelyä Wickström-show’n kulisseihin. Stereo 99190 19.15 Kuningaskuluttaja. 6958454 10.10 Uutisjuttu. Aamulähetys kestää tunnin ja iltapäivälähetys n. Vieraana professori Jorma Tuominiemi. Ulkomaan ajankohtaisohjelma. Lapsellisen helppoihin kysymyksiin vastaamassa Essi Wuorela ja Jussi Chydenius. Stereo. Pelaa juontajaa vastaan omalla matkapuhelimellasi! 8207596 14.35 Paljon pelissä. (78 min). Maikkarin parhaat pelit nyt samassa paketissa. 548480 23.50 Tahdon malliksi!. 384190 20.30 T.i.l.a. 59916 23.55-00.05 Euronews. 8664 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Virtanen Mustanaamio 05.55 Ykkösen aamu-tv. 7807954 20.25 Viikonlopun sää. USA:n presidentinvaalit. Stereo. 69010374 08.35 Ihana aamu. 343022 18.35 Erätulilla. Tällä kertaa häiriköidään romurallin merkeissä. YLE TV2 40 v: ”Aivan ensimmäiseksi myyjän on myytävä itsensä”. 9038935 16.00 Vierivät kivet. Entä onko tänä päivänä mediassa aiheita joista toivotaan vaiettavan. 7868954 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Mansikka-Marjan ystävät, osa 1/2. 2134206 18.36 Muistoja sodasta. 4799 06.30 Mikämikä-tvpeli. Juonnettu puhelinvisailuohjelma Soittis tulee suorana lähetyksenä maanantaista perjantaihin aamuja iltapäivisin. 2924732 17.25 Nelosen uutiset ja sää. 7.49 Julkinen nolaaminen uusi tapa keskustella. 25409 18.15 Kakkosen syyssää. 10206 17.50 Alueellinen uutislähetys. Autokatsastuksessa maksat tekemättömästä työstä. Kimin kapioarkku. 2355409 23.15 Tv-uutiset. Into omenaan alkoi jo pikkupoikana, eikä se hellttänyt hortonomina eikä Otavassa puutarha-alan opettajana vietteyjen vuosien jälkeenkään. Karmasi mataa maanraoissa, Kuningatar!. 8.18 Japanilaisen animaation ja sarjakuvan suomalainen maihinnousu. Kiinteistövälittäjä tuomittiin korvaamaan väärin ilmoitetut asuntoneliöt. 3540409 18.30 Kauniit ja rohkeat. Viikon kouluna Tesoman koulu Tampereella. 8461 12.30-12.44 Uutisjuttu. Nahkiaisen kalastusaika on parhaimmillaan. Vastaajana emeritiusprofessori Kalevi Wiik. 5205916 12.45 Koulussa. 31206 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. YLE TV2 40 v. Tyttö sopassa. Hitti vai huti -äänestyksessä Alcazar: Physical. 6.25 Kuntotalkoot, 6.48 Tuloneuvottelujen tilanne, 7.18 CERN: Hiukkaset törmäilleet jo 50 vuotta. 982596 13.15 STOP. Vakiovieraina Jaakko Heinimäki ja Meku Manner. Kondomin käyttö. Juontajana Kristiina Komulainen. Juontajina Ike Rautio ja Nanna Ripattila-Tulikoura. Kuinka vanhaksi saa rokata. 508428 20.00 Kahdeksan uutiset. 51461 15.05 Hetty ratkaisee. Salamataistossa Tampereen joukkue haastaa viime viikon voittajan Espoon. Tiina Siitonen joutui lastenkotiin ollessaan 10-vuotias. 16919461 09.15 Kaikenkarvaiset ystäväni. Kuluttajamakasiini. Kouluelämää televisiossa. 11645 21.40 Runoraati. 943157 23.05 IS Urheilu-uutiset. 124480 22.00 Kymmenen Uutiset. 2904119 14.20 MAALI!. 1582206 17.45 FST: BUU-klubben: Oppåner å hitådit. 56041 13.05 Ulkolinja: USA 2004. 762664 19.00 Hurja muodonmuutos. tv-peli. 9254596 09.15-10.15 Soittis. Geenipankin kerääjä on oppinut lukemaan omenaa. 1452480 15.55 Suuret lukijat: Anni Sinnemäki. Vieraina uuden kirjan julkaissut Lenita Airisto ja 11 vuoden tauon jälkeen albumin julkaiseva Eppu Normaali, jota edustavat Martti Syrjä ja Juha Torvinen. 961022 14.10 Tohtori Ben Casey. Stereo. 375. Omenamies Anssi Krannila elämäntyönä omena. 77003 11.05 Lauantaivekkari. 5690799 21.30 Kulttuuriuutiset. 976770 21.00 Everwood. 4960157 23.30 Kirjava joukko. Vieraina rap-artisti Kana ja näyttelijä Anni Turunen, kokkeina Aki Wahlman ja Jyrki Sukula. 3995664 18.20 Kotimaan kasvot. Katri Manninen luotaa suomalaista muotia Style & Vision -tapahtumassa ja Ismo Leikola raportoi Jyväskylästä 122022 22.00 Alias. 1855747 12.00 Etälukio: Lakitieto. 3876596 09.30-10.15 Tunteita ja tuoksuja. Kristiinan vieraana Humanen laulaja Kim Herold. Juonnettu puhelinvisailuohjelma Soittis tulee suorana lähetyksenä maanantaista perjantaihin aamuja iltapäivisin. Duudsonit lapsenvahteina, osa 1/2. 8599886 07.40 Mansikka-Marja. Peliohjeet teksti-tv:n s. 1/6 Maatilan eläimet. 8838664 18.45 Atlas. 5863312 16.40 Päivien viemää. 46596 19.05 Umpimähkä. Jäsenkorjaaja, nikamanniksauttaja Taivassalo. Murtumispiste. 9176138 18.05 Kauniit ja rohkeat. Aamulähetys kestää tunnin ja iltapäivälähetys n. 8014596 15.00 Suomi puhuu. 319041 20.15 Talousuutiset. 786799 19.15 Kauppalehden talousuutiset. Juontajina Danita Westphal ja Nita Arpiainen. Sarja jää tauolle. 8322848 06.00 Muistatko missä. 8.25 Lastenohjelma: Lotta. USA:n presidentinvaalit. Murto. 358374 19.30 Dokumenttiprojekti: Pölynimurikauppiaat. 317138 16.00 Soittis. 40 minuuttia. Timo Koivusalon tunneäly-testissä tänään Jaakko Selin, Sirkka-Liisa Anttila, Tiina Klemettilä ja Maria Lund, musiikkivieraina Maria Lund ja Mikko Rantaniva. Teekkarit tv-pioneereina. 1452770 23.25 FST: Kvällsnytt. 23489515 10.00 Traffic-tvpeli. 133003 22.35 Silminnäkijä: Intiaanikapina. 4003 16.30 Tosi tarina: Tukkisen kirjanpito. 8.15 Kulttuuria ja kohtaamisia. Osa 4. Hirvensalmella taimitarhaa pitävä pomologi viettää eläkepäiviään lapsuudenmaisemissa kotimaisten omenalajikkeiden kasvattajana. 4314119 08.30 Päivien viemää. Smokkinen pikkumies matkalla Meksikoon. 64052119 13.15 Tänään otsikoissa. . 54312 20.55 Urheiluruutu. Vieraana Levy-moguli Asko Kallonen, joka pelaa vuoden odotetuinta urheilupeliä, jalkapallopeli Pro Evolution Soccer 4:ää. 46022 18.15 FST: TV-nytt. Millaiseen pyykkiin ei saa käyttää huuhteluainetta. KESKIPOHJANMAA 20 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Torstaina 28.10.2004 . Vai onko kyseessä kansaäänestys Irakin sodasta. 753916 18.00 Hulluna sinuun. Peliohjeet teksti-tv:n s. Dragoonia etsimässä. 4323867 08.05 Buusteri. Mariannen muutoskohteena on pieni kerrostalon kylpyhuone. 1406206 15.55 TV2: HALOO!. 578732 22.20 Tulosruutu. 9.10 YLE News. John Wyndhamin romaaniin perustuva tieteisklassikko salaperäisestä englantilaiskylästä, jossa joukko samaan aikaan syntyneitä lapsia kasvaa erityisen nopeasti. 317683 20.05 Liemessä. 66886 17.40 Viittomakieliset uutiset. 531041 07.25 Tehotytöt. 987886 20.00 Kahdeksan Uutiset. Juontajina Danita Westphal ja Nita Arpiainen. 6.40 Hiukkasfysiikan tutkimuksen 50 vuotta. 6752119 10.25 Koulu-tv: Eläimellistä elämää. Stereo. 1186461 15.56 TV2: Uutisjuttu. Eeva Tapio Hyvästit Laatokalle. 2462886 16.10 TV2: Maailman ihanin tyttö. 917291 20.30 Tv-uutiset ja sää. 1948206 22.20 Kulttuuridokumentti: Dali-väärennökset. 46664 13.00 Tv-uutiset. Playn erikoisraportti Japanista Tokio Game Show -messuilta (osa 2), missä tutustutaan Cosplay-ilmiöön ja japanilaisiin pelioheistuotteisiin. 754645 18.30 Paparazzi vasten tahtoaan. Lemmen taikaa. Alex valmistaa gratinoituja jauheliha-tomaatticannelloneja. 128206 23.00 Myöhäisuutiset. 4022480 23.50 Törkytorstai: Jerry Springer Show. Uutiset ja sää puolen tunnin välein alkaen kello 6.30. 374374 19.25 Päivän sää. Totuus on armoton. 5736751 15.00 Tv-uutiset. Tutustumme lapsiperheen tunnelmalliseen omakotitaloon Loviisassa. Maailman ihanin tyttö kertoo, kuinka ilman kunnollista äitimallia voi kasvaa ehjäksi ja hyväksi äidiksi omalle lapselleen. 9715799 22.30 W-tyyli. 278515 19.45 Kotikatu. Amerikkalainen keskusteluohjelma. 3858138 15.35 Sinisen talon nalle. 9942799 23.05 Hädän hetkellä. 8382683 20.28 Keno. 8.45 Mitä mieltä sinä olet lehmästä. 6.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. Englanti 1960 399867 00.30-01.00 South Park. Pitäisikö Ylen selvittää oma osuuteensa suomettumisessa. Selkeämmin kuin aikoihin on kyse maailmankatsomuksellisesta valinnasta. Peliohjeet teksti-tv:n s. 746585 18.30 FST: Närbild. 79428 20.25 Olen. Osa 9/39. 62428 18.35 Uutisotsikot. Viheriöllä. Norjan altaat täynnä laskeeko sähkön hinta. Etelä-Amerikan köyhin maa Bolivia keikkuu sisällissodan partaalla. Amerikkalaiset valitsevat ensi viikolla presidentin seuraavalle kaudelle. 376. Uusi maailma. Vain untako. 7795374 17.30 Tyttökullat. 6905393 22.05 Poliisi-tv. 8588461 23.15 Törkytorstai: Viva La Bam (K15). Haastateltavana professori Pirkko Muikku-Werner. Pettäjien paraati. Mihin metsätysseurat ovat matkalla, jos vain maanomistajat pääsevät mukaan. Juha Pihkala ja Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala. 2377916 00.15-01.00 Mikämikä-tvpeli. 2214954 16.55 Karhuherra Paddington. 9886 21.00 Leikin varjolla. Ajankohtainen keskusteluohjelma. 387577 17.05 Ruokala. 7.50 EU:ssa kuohuu, vieraana pääministeri Matti Vanhanen. Osa 3/6: Likaista peliä. 5949022 23.45 Törkytorstai: Duudsoni-elämää (K15). 6681523. Ajankohtaista alueilta. 974312 21.00 Hyppönen Enbuske Experience. Toimittaja Jari Hakkarainen. 4126225 14.40 Viiden juttu. 97030577 11.00 Tv-uutiset. 9303022 16.05 Elämän pyörteissä. Kotimainen peliohjelma. Osa 5/12. 5454639 07.00 Beyblade
21.30 En svärfar för mycket. 11.30 Mattepatrullen. 23.45 Kielen päällä. 3.00 Don’t Stop the Music. 21.30 Ralli: MM-kilpailu, Katalonia Espanja. 24.00 Stockholm live. 21.00 Striperella. Music tv 7.00 Rise and Shine. Hallitus on kehottanut kokan sijasta istuttamaan ananasta, mutta sille ei ole menekkiä. 15.00 Kulttuuriuutiset. 13.10 Peliputki: Tank Wars. 7.30 Rise and Shine. 00.05 Yöklassinen. 5.30 Hep Taxi ! ou D’ici et D’ailleurs. 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 14.00 YleX Iltapäivä. 18.05 Le Bateau Livre. 06.33 Oulu Radion aamu. Tositapahtumiin perustuva kauhutarina 1700-luvun Ranskasta. 17.55 Urheiluradio. 22.30 Seriestart: Ramp om historia 2. 05.40 Tänään 50 vuotta. 15.00 Access. Johtuuko se siitä, että matkapuhelinfirmat rahoittavat tutkimuksia. 06.05 Ylen aamu. 21.00 Motormagasinet 22.00 Fri Bas 00.05 Nattklassiskt. 10.03 Terveydeksi. Hän yrittää selvittää, onko kännyköiden ja niiden tukiasemien lähettämä mikroaaltosäteily vaarallista. 23.00 Down from the mountain. Myyjistä kaikista tehokkain on Kristiina, jonka tavoitteena on kaupata vajaan parin vuoden aikana 330 imuria ja muutamia satoja lisälaitteita. Ihmissuden tapaan mellastava arvoituksellinen hirviö tappaa väkeä kallioiden ympäröimällä syrjäkylällä. Tutkimuksia, joissa säteily näyttäytyy vaarattomana tai jopa hyödyllisenä, on vielä hälyttäviä tuloksia enemmän. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 14.33 Oulu Radion iltapäivä. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 16.00 Uutiset ja sää. Valitsemalla yksi selkeä näkökulma, aiheesta olisi varmasti saatu enemmän irti. 08.18 Kansan mielipide 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.00 Jalkapallo: UEFA:n Mestarien liiga. 1.30 Angel. 06.30 Morgonshow med Jocke och Jukka. 12.15 Anneli Tempakan paletti. 15.00 Tennis: WTA turnaus, Linz Itävalta. Suora yhteys û sinne missä tapahtuu 08.35. 06.25 Nousutahdit. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. Amerikkalainen ruokaohjelma. 19.45 Lilla Aktuellt. . 10.15 Maakuntaradio. Bolivian kahdeksanmiljoonaisesta väestöstä suurin osa on intiaaneja, mutta valta on vuosisatoja ollut valkoisten ja mestitsien käsissä. Goku kamppailee edelleen tappavaa virusta vastaan. 16.00 Upnorth. Kriitikot väittävät, että rajoitus suojaa vain säteilyn lämmittävältä vaikutukselta, ja jättää muut kenties vaaralliset seuraamukset huomioimatta. 2.55 News. 0.35 All Access Sex and Rock and Roll. Siitonen on hyvä haastateltava, joka puhuu itsestään luontevasti kameran edessä. 16.10 Maakuntaradio. Kuningas Ludwig XV lähettää tutkimusmatkailija de Fronsacin (Samuel Le Bihan) ja tämän vaiteliaan irokeesiapuri Manin (Marc Dacascos) ottamaan mysteeristä selvää. 7.25 News. Kuin varmemmaksi vakuudeksi puukotetaan ensi minuuteilla vauva kuoliaaksi. 11.00 Jalkapallo: UEFA:n Mestarien liiga. (90 min, E) YleTeema klo 22.00 Kelmeitä brittipentuja Loppuilta pelätään lapsia. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 13.42 Ajankohtaista tänään 14.03 Oulu Radion iltapäivä. 20.04 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. ???. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Sillä välin muut Z-soturit yrittävät löytää tohtori Geron laboratorion, ennen kuin hän ehtii aktivoida uudet androidinsa. 23.06 Classicas musikkompass 23.45 Musik vid midnatt. 22.00 Newlyweds. 14.40 Oprah Winfrey show. Vieraana Outi Mäenpää. 19.30 Globally Dismissed. 22.00 24. 16.15 Fråga doktorn. ”Lovecoach” Sari Norkola johdattaa Tatun ekstaasiin. 12.00 Don’t Stop the Music. Mokko on käynyt myös maan pohjoisosassa, aivaraintiaanien alueella, jossa kapinalliset ovat jo ottaneet vallan omiin käsiinsä ja ajaneet hallituksen virkamiehet pois. Sympaattisenoloinen Siitonen kertoo vaikeasta lapsuudestaan, kokemuksistaan lastenkodissa ja elämästään nyt Helmi-tytön äitinä. 24.00 Kamppailulajit: Special ECH Kyokushinkai. Ohjaaja Gans herkuttelee ja hehkuttelee historiallisilla puitteillaan, mutta puskee ne täyteen tämänpäiväistä vilskettä. 17.30 Questions pour un Champion. 18.45 Uutiset. 13.04 Maakuntaradio. 12.03 Pravda 14.00 X3MNyheter. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan aamut/Ile, Arttu ja Maria Uutiset tasatunnein. 21.00 TV5 Infos. 19.00 Frendit. 22.15 Tidsresan. 08.00 Aamun peili ja sää. 18.00 TV5 Infos. 20.00 P.S. 12.50 Glamour. 08.55 Urheiluradio. Ehkä kännykästä tuleekin kilpailija energiajuomille. Etusivu û tuoreimmat viihdemaailman kuulumiset 18.40 ja 20.40. 15.10 Kultakuume Helsingin kirjamessuilla. Katsojan on näiden todisteiden perusteella mahdotonta päättää kantaansa kännyköiden vaarallisuudesta. Herätessään ihmiset eivät muista tapauksesta mitään, mutta pian käy ilmi, että kaikki synnytysikäiset naiset ovat raskaina. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. 09.06 Maakuntaradio. G5 tietokilpailu 15.40. Ohjaaja John Webster seuraa Electroluxkauppiaita ovelta ovelle ja sisään suomalaisiin lama-ajan koteihin, joissa siivousvälineen osto on iso päätös, jos työpaikalta on tullut juuri kenkää. 02.00 Uutiset. 10:00 Uutiset ja Ajantasa 10.15 Päivänpaiste 10:20 Menovinkit 10:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 10:40 Jari Hyttinen ja artistin ABC 11:00 Uutiset 11:10 Nuotin vieressä 11:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 11:40 11:55 Urheiluradio 12:00 Uutiset ja sää 12:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 12:35 Tänään 50 vuotta sitten 12:45 Merisää 13:00 Uutiset 13:03 Sää 13:15 Ulkomaanlehtikatsaus 13:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 13:40 Kolotuksesta Hullunojalle: Toholampi Vuotila 13:55 Pätkä 14:00 Uutiset 14.03 I-Studio 14:15 Viihteen aika 14:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 14:45 TP-Kaarle tavoittelee futsalin SM-mitaleita 14:55 Urheiluradio 15:00 Uutiset ja Ajantasa 15:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 15:40 Päivän persoona 16:00 Uutiset ja sää 16:20 SOL Palveluiden Liisa Joronen pohtii naisyrittäjyyttä 16:25 Menovinkit 16:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 16:40 Kätevä: ammattilaisen vinkit tilkkutäkin tekoon 16:50 Toive 17:00 Uutiset 17:05 Keski-Pohjanmaa vartissa Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 12.55 Maakuntaradio. 20.30 Making the Band. 11.00 Kirjakerho. Japanilainen animaatiosarja. 19.00 Aktuellt. 16.10 Oulu Radion iltapäivä. 6.55 News. 12.00 Kenen koti. 23.30 Filmkrönikan. 10.25 Kaksoiselämää. Arla û mikä on hulluinta, mitä olet tehnyt kuntosi kohottamiseksi. 16.30 Sessions. Nyt liikenteessä, Radio Nova ja Liikenneturva 17.40. 14.55 Urheiluradio. 1.15–1.45 Carin 21:30. 22.00 Uutiset ja sää. TV 5 5.00 TV5, le Journal. Kaupantekotilanteissa Kristiina näyttää häikäilemättömältä hyväksikäyttäjältä, joka jankuttaa varattomien perheenäitien pään sekaisin. 20.03 Sää. 17.12 Viikon vieras 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. Suden ja paholaisen ristisiitokseksi väitetty peto on raadellut jo satakunta kansalaista, mutta kukaan ei ole sitä nähnyt – tai ainakaan palannut hengissä siitä raportoimaan. 0.45 Kulturnyheterna. 6.00 Don’t Stop the Music. 21.40 Melodiradion. Suora or slightly delayed. 10.48 Stetoskooppi. 19.20 Jeopardy! 19.50 Vädret. 17.00 Rapport. Loma kukkuloiden suojassa. 22.55 Kulttuuriuutiset. 0.30 Dolda kameran. 21.00 Time out. 16.55 News. 19.20 Aftonandakt 19.30 Liv i luren. 20.30 Närbild: Baltasar Kormákur. 2.05 TV5, L’invité. 0.35 Rapport. Ei siihen sekaan olisi kaivattu veteraani George Sandersia. 1.00 Farmen skärgården. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.00 Nyheterna. Työpaikkatoiveita ja runsaasti hyväntuulista työpaikkaseuraa. 13.55 Pätkä. ?. www.radionova.fi. 20.30 Rapport. 22.50 Lätt klassiskt. Kuva: Subtv/Tiedotus Sitä helposti kuvittelee itsestään, etteivät myyntimiesten puheet vaikuta omiin ostopäätöksiin. 23.00 Nyhetssammanfattning. 17.55 Din släktsaga. 21.00 R&A: Susien klaani (K15). 5.00 Don’t Stop the Music. 13.00 TV5 Infos. 6.30 Köket. 09.05 Sää. 9.30 Rise and Shine. Wolf Rillan ohjaamassa mysteeritarinassa on hienovarainen, outo viritys. 14.00 Journal RTBF. 20.00 Radion kamarikuoron konsertti jatkuu. 24.00 All Access Hot Couples. 11.00 Världens fest – i Sverige. 11.03 Oulu Radion päivä. 18.30 Hartaita säveliä. 15.00 TV5, le Journal. www.radionova.fi. 1.30 Journal TSR. Hän on vielä epävarma ja hän lähtee liian helposti mukaan asiakkaan empimiseen. 11.35 Oulu Radion päivä. Ne kaikki kahdeksan. 17.00 TV5 le Journal. 23.00 Uutiset. 04.02 Ylen aamu. 10.03 24 kvadrat. 19.00 Bolibompa. Tästä puhutaan 18.20. 17.00 Reaction. Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA . Torstaina 28.10.2004 Radio & TV 21 Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 00:00-05:00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05:00-06:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06:00-11:00 Iskelmän aamu Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 6, 7 , 8 , 9, 10 Sää ja uutisotsikot 6.30, 7.30, 8.30 07:40 333 euron minuutti soita 020 366 800 08:40 Iskelmän Viikon Artisti 09:40 Iskelmän Hyvät Uutiset soita 020 366 800, tekstaa 17284, tai kerro uutisesi aamun aikana osoitteessa www.iskelma.fi 10:40 Iskelmän Viikon Artisti 11:00-13:00 Iskelmän siirtoketju parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset 11:00/12:00 13:00-18:00 Iskelmän iltapäivä Hannu Aholaita Uutiset ja sää 13:00/14:00/15:00/16:00/17:00 13:40 Tuplaa palkkasi ilmoittaudu osoitteessa www.iskelma.fi 14:40 Iskelmän Viikon Artisti 15:40 Viikon Artisti-kisa soita 020 366 800 16:40 Iskelmän Viikon Artisti 18:00-23:00 Kivan päivän ilta Cia Laakso/Ari Ojala Uutiset ja sää 18:00/19:00/20:00/21:00 19:40 Iskelmän Viikon Artisti 20:40 Iskelmän Hyvät Uutiset 21:40 Iskelmän Viikon Artisti 23:00-24:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.05 Kohti aamupäivää jatkuu 9.30 Talousuutiset 9.40 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.05 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tuntistudion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 16.00 Uutiset ja sää 16.05 Toiveiden tunti jatkuu 17.00 Alueuutiset 17.10 Kohti iltaa jatkuu 17.20 Talousuutiset 17.30 Hyviä uutisia: Pyhäjärven Keidas 18.00 Uutiset 18.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa Alueuutiset 19 20 21 22 23 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Uutiset ja sää 8.00 Ulkomaanuutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.30 Musiikkia maailmalta 10.00 Nimipäivät 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Tekstiviestitoiveita (jr väli viesti 17279 1,1 e / viesti) 11.30 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Paikallislehtikatsaus 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 €+pvm) 15.45 Onnittelut ja terveiset 16.30 Eduskunnan kyselytunti 17.30 Kotikirkon kanava / Alajärven Seurakunta 18.00 Gospelkolahtelu 19.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 HERÄTYSLIIKE 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 07.15 Raamattuavain 09.45 Lastenkilpailu 10.15 Viikon teos 10.25 Onnentoivotukset 11.10 Päivän vieras 11.45 Päivän vonkale 12.03 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 14.03 Kuuntelijan toivelista 15.03 PÄIVÄDEI TURUSTA 15.45 Sana hukassa! 16.00 ILTADEI 16.15 Päivän vieras (u) 17.30 Lehtiviidakko 17.45 Kulttuurijuttu 18.00 Lasten iltahetki 18.10 Muikku varhaisnuorten ohjelma 18.30 Löytöretki Raamattuun 19.00 Nokia mission ilta 20.30 Itäraportti 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.45 Oulu Gospel 22.15 Liekki 23.00 Gospel Flow 00.00 Ruuhkakahvilla (u) 01.00 YÖDEI Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 17.20 TV5, L’invité. Kaikista hysteerisin hahmo dokumentissa on myyjien esimies, joka kouluttaa Kimmoa superkauppiaaksi sellaisella raivolla, että lyhytpinnaisempi kokelas olisi jo paukauttanut pomoa imuriputkella otsaan. 22.25 A-ekonomi. ???. 18.30 Dweezil & Lisa. 16.10 Faunin iltapäivä. 03.02 Yöradio. Suomen suorimmassa show’ssa tänään: Haastattelussa R&B-laulaja Jonna. 14.42 Musiikkipersoona 15.15 Tartsanit 15.15 Oulu Radion iltapäivä. 15.30 Glamour. 12.35–12.50 Banderoll. 22.30 Carin 21:30. Silminnäkijän Kari Mokko on käynyt suomalaisin silmin tutustumassa maan tilanteeseen. Itseäni Kristiinassa kiinnostaa hänen hänen tehokkuutensa salaisuus. Haukka-leffojen vanha virnuilija ei ikinä osannut näyttää vakuuttavasti huolestuneelta. Siihen ei ohjelma pysty antamaan kunnollista vastausta. 11.00 Uutiset. 18.00 Tennis: ATP turnaus, Basel Sveitsi. Katse on kelmeä ja käytös tunteetonta, vaikkei kyse varsinaisista murrosikäisistä olekaan. 22.55 Novosti po-russki. Tuskinpa vaan samaa aihetta käsittelevään fiktioon olisi osattu yhdistää niin paljon komiikkaa ja tragiikkaa kuin tämä dokumentti tarjoaa. 4.55 News. 20.30 X3M-Sporten. 21.45 Kobra. Amerikkalainen reality-sarja pikkurikollisten tyhmääkin tyhmemmistä virheistä ja kohtalokkaista kohelluksista, joiden vuoksi heidät saadaan kiinni itse teossa tai tuota pikaa. 06.42 Tiijäkkö nää. Musaa ja julkimoita: rap-artisti Kana räppää ja Jaajo Linnomaa säestää! Toinen esitys. 14.00 Radio Novan iltapäivät/Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. Kyllä siellä hoviperuukkien puuteri pöllyää, mutta perinteikkäissä puitteissa intoudutaan yllättävänkin varmaotteiseen kauhuja toimintaleffaan. Elokuvan ilmeisin esikuva on Tim Burtonin Päätön ratsumies, mutta notkeammin rantein Christophe Gans omansa ohjasi. 01.00 Uutiset ja sää. 07.10 Aamusoitto. 07.50 Merisää. 10.00 Taka-ajatuksia. 21.30 Cribs. 13.03 Sää. 23.00 Aktuellt. 23.15 Regionala nyheter. 10.00 X3MNyheter. 3.10 TV5, le Journal. 23.03 Sportnytt. 08.10 Maakuntaradio. 07.53 Maakuntaradio. 13.15 Hem till gården. Parasta Nyt! 19.20. Näyttelijöinä ohjelmassa toimivat katsojat omilla animaatiohahmoillaan. Ohjelmassa on myös pieni pätkä, jossa Siitonen kertoo lyhyesti siitä, miten ja miksi hänestä tuli yksi Savolaisen valokuvien malleista. 18.00 Trl. 17.05 Oulu Radion iltapäivä. TV2 klo 16.10 Miia Kaarlela Maailman ihanin tyttö hyppii sinne tänne Keskellä Etelä-Amerikan mannerta sijaitseva pieni Bolivia ei Suomessa usein nouse otsikkoihin. Osaksi omaelämäkerralliset paljastusdokkarit ja -kirjat ovat trendi. 12.00 X3M-Nyheter. 21.05 Musiikkiklubi: januskasvoinen Artur Schnabel (1882-1951). 17.25 YLE news. 14.00 Uutiset. 23.03 Kovan päivän ilta. 19.01 Max och Ruby. 4.25 Lättlagat. Intiaaneja loukkaa se, että heidät on perinteisen elinkeinonsa vuoksi leimattu huumekeisareiksi ja terroristeiksi. 17.15 Le Journal de L’eco. 2.55 News. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. Kirottujen kaupunki (Village of the Damned, 1960) on kauhuleffa eteläenglantilaisesta kylästä, jonka väen selittämätön voima lamauttaa kooman kaltaiseen tilaan keskellä kesäpäivää. 18.05 That ’70s Show. 8.55 News. 20.00 Uutiset. 21.00 Aktuellt. Että ostaa vain sen, mitä tarvitsee. 23.25 Väder. www.radionova.fi. Hirviö riehuu seudulla tappaen uhrinsa mystisissä olosuhteissa. 18.55 Jääkiekkokierros. 1.00 Top 10 at Twelve X Rated. 3.30 Milady. Huvittavin esimerkki eri tutkimusten tuottamista kymmenistä totuuksista on Työterveyslaitoksella saatu tulos, jonka mukaan säteilyllä olisi itse asiassa lievästi piristävä vaikutus. Jos taas dokumentintekijää on kiinnostanut kaikkein eniten Siitosen elämäntarina, olisi valokuvaprojektin voinut karsia tv-jutusta kokonaan pois. Mutta ei ole helppoa vastapuolellakaan, jonka on tyrkytettävä härveliä vaikka sitten puoliväkisin ja moraalin rajoja hivuttaen. Eivätkä vauvat muistuta putkimiestä. Armeija käy Yhdysvaltain vaatimuksesta ja rahoittamana kokaiininvastaista taistelua hävittämällä intiaanien kasvattamia kokapensaita. 17.30 Vallan vaiheilla. 18.00 Amerikan tyhmimmät rikolliset. Eurosport 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ Xtreme. 18.05 Kulturradion: Rapido. 6.00 Musiques au Coeur. 12.20 Parantola. Illan sää 15.30, 16.30 ja 17.30. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 21.00 Kampus 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. Tämän lajin leffojen suomalaiset harrastajat ovat varmasti näkemäänsä tyytyväisiä. Liikennetiedot. Valitettavasti tämänkin kysymyksen vastaus on vielä laimea: ehkä joo, ehkä ei. Radio Novan ja MTV3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. 19.00 Tennis: ATP turnaus, Basel Sveitsi. Kuolleita tunteita. 18.50 Merisää. Sekalainen matkaseurue saapuu sukukirouksen painaman paroni von Rumbergin linnaan, jossa kurvikkaaseen napahaalariin sonnustautunut naishaamu juonii metkujaan. Hän on valinnut kolme erilaista, varsin persoonallista myyjää, joita katsoessa joutuu käymään läpi laajan tunneskaalan huvittuneisuudesta myötätunnon ja ärsyyntymisen kautta ällötykseen. 19.00 Uutiset ja sää. 20.30 Lg Super Racing WeekendT: Makasiini. Uutisotsikot 07.30 ja 08.30. 05.32 Ylen aamu. 12.25 Runt i naturen – på samiska. Kysy mitä tahansa û Aamu vastaa 07.35. 20.30 Pulttibois. 19.05 Lokala nyheter. Autoasentaja Kimmo näyttää, miten imuria ei myydä. Kuningas kotiruoka. 19.00 Making the Video. 9.30 Teletourisme. Vuodelta 1993 oleva Pölynimurikauppiaat aloittaa TV2:n Dokumenttiprojektin toivottujen sarjan. 13.12 Puskaradio 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. TV2 klo 19.30 Miia Kaarlela Osta imuri vaikka väkisin Toimittaja Pasi Toiviainen on valinnut Tutkittu juttu -reportaasiinsa kiinnostavalta kuulostavan, mutta epäkiitolliseksi osoittautuvan aiheen. 12.25 Maakunnasta kuuluu 12.37 Tänään 50-vuotta 12.55 Oulu Radion päivä. Hänen raporttinsa Intiaanikapina päivittää tietomme tästä sisällissodan partaalla keikkuvasta köyhästä maasta. 19.25 Actuel. Mutta tähän parikymmenminuuttiseen on yritetty mahduttaa liikaa. Keskipäivän peili ja sää. 23.00 Risto Nurmen luontoradio. Parantolassa chattaillaan julkkiskarikatyyrien kanssa tekstiviestitse. 21.00 Uutiset. 18.40 Nyhetstecken. 2.20 På liv och död. Ohjelman aiheeksi oli voinut rajata rohkeammin vain sen, miksi valokuvissa esiintyminen oli Siitoselle tärkeää, millaisia tunteita kuvaus ja valmiit kuvat herättivät ja miten hänen rankka taustansa vaikutti kuviin. 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 0.45 Kamppailulajit: Maksiini. Sota romahdutti Afganistanin terveydenhuollon 08:55 Urheiluradio 09:00 Uutiset 09:05 Sää 09:15 Vierailemme museokirjapaino-osastolla Välikankaalla Kokkolassa 09:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 09:40 Päivän kysymys: Miksi lentoemännillä on mustat hanskat. 23.00 TV5, le Journal. 09.00 Uutiset. (137 min, E) Subtv klo 21.00 Yö natsiparonin linnassa Yö paholaisen linnassa (La terrificante notte del demonio, 1971) pitää huolen, että kipeyttä riittää. 07.53 Oulu Radion aamu. 20.00 Kulturnyheterna. 11.55 MTV News. 19.00 Keno. 23.55 MTV Recommends. 16.45 Osbournes. Kallioitten ympäröimän, pienen kylän asukkaat elävät ainaisen pelon vallassa. 16.00 X3M-Nyheter. 17.05 Maakuntaradio. 10.00 Up North the Music. 21.30 Journal F2. Tenavat alkavat kasvaa nopeudella, joka ei voi johtua pelkästään monivitaminoiduista muroista. Kuka sanoi ûkisa 06.50 ja 08.50. 12.00 Jalkapallo: UEFA:n Mestarien liiga. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Kuikan huuto 06:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 06:40 Katsaus lehtiin 06:50 Maaja metsätalouden konekaupan näkymät hyvät 07:00 Uutiset ja sää 07:20 Menovinkit 07:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 07:40 Puukomponentti Väyrynen tekee ikkunaristikoita Kaustisella 07:50 Merisää 08:00 Uutiset ja sää 08:15 Aamun vieras: Kuoronjohtaja Marita Pasanen ja Carmina Burana 08:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 08:40 Ylen Hyvä. Tosipohjaiseksi mainittua tarinaa kerrotaan seikkailufantasian keinoin, kunnes loppuratkaisuissa lyödään faktat pöytään. Hän sai dokumentin ilmestymisen jälkeen rankan paheksuntaryöpyn niskaansa. 19.00 Uutiset ja sää. 13.45 Dagens rätt. 18.30 Malcolm – ett geni i familjen. 20.00 Suoraa huutoa!. Patenttiselityksiin ei sorruta ja tuntemattomat näyttelijäkasvot vain tehostavat tunnelmaa. 23.30 Jackass. 20.10 Regionala nyheter. 06.30 Maakuntaradio. Päänsärkyä kännykästä -ohjelmassa kerrotaan tutkimuksista, joissa kännykkäsäteilyn on todettu aiheuttavan aivovaurioita, päänsärkyä, muistihäiriöitä, syöpää, siittiöiden heikentymistä sekä sydänja verenkiertojärjestelmän ongelmia. 10.15 Oulu Radion päivä. 9.55 News. TV2 klo 22.35 Terhi Reskola Bolivian intiaanit valmistelevat vallankumousta. ???. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YleX Aamu. 8.30 Rise and Shine. 23.35 The District. 10.00 Uutiset. 14.03 Pravda fortsätter. Intiaanit valittavat, ettei heille ole annettu vaihtoehtoja kokanviljelylle. 13.00 Jalkapallo: UEFA:n Mestarien liiga. 18.25 Oddasat. 14.03 Maakuntaradio. 08.00 Suoraa huutoa. 16.00 Uutiset ja sää. Studionumero 0108 06000 (pvm). Hänen tarinassaan on aineksia kiinnostavaan dokumenttiin. 18.50 Iltahartaus. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.30 This is the New Shit. 21.55 Suomi tänään. 01.30 Kulttuuriuutiset. Ehkä piankin saamme kuulla lisää uutisia Boliviasta. 10.55 News. 19.25 Seriestart: Inför Junior Eurovision Song Contest. 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 10.40. 2.20 Des Oiseaux pour la Mer. 8.00 Rise and Shine. 23.00 Nyheterna, Ekonominyheterna och Sporten. Savolainen valokuvasi kymmentä helsinkiläisessä Hyvösen lastenkodissa kasvanutta tyttöä, ja Laine haastattelee heistä yhtä, Tiina Siitosta. 07.50 Merisää. 09.33 Oulu Radion aamu. 18.30 Vildmark – upptäckaren. 11.55 Urheiluradio. 23.30 Vädret. 22.00 Les 109. Ruotsin tv 2 17.25 Det goda samtalet. 23.00 Wildboyz. 9.00 JT Radio Canada. 20.55 News. 16.10 Musikrepubliken. 09.15 Aamukahvilla 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.05 Nec Plus Ultra. Pitäisikö huolestua. Mokon haastatteleman sosiologin mukaan Boliviassa on kyse alueellisesta, etnisestä ja luokkarajoihin liittyvästä vastakkainasettelusta, joka voi hyvin johtaa sisällissotaan. 11.00 TV5 le Journal. Ainoa yllätys olisikin, jos puuttuisi. 22.05 Radioateljee esittää: Vain minä on totta 22.50 Musiikkiuutiset. Kännyköitä on käytetty vasta kymmenisen vuotta, mutta nyt jo joka neljännellä maapallon ihmisistä on ikioma luuri. 05.44 Ylen aamu. Himoa, lesboseksiä, kaulankatkontaa ja muuta hirmua ei jatkosta puutu. 09.50 Kymmenen pientä minuuttia. Katsaus huomiseen aamuun 20.20. 0.30 K special: Staffan Göthe. 11.55 Vilda djur. 06.15 Aamuhartaus. 07.10 Maakuntaradio. 23.30 Leo, En Jouant Dans la Compagnie des Hommes. Suora. 19.40 Lähikuvassa Raschèr-saksofonikvartetti. 08.42 Tulevaisuus täällä jo nyt 09.05 Sää. 20.30 Farmen skärgården. 18.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. 21.10 Inblick i medicin och hälsa. Loma ystävälle 12.40. Peltsi ja Unne ja Juhalahti ja Tuomas. Syntynyt voittamaan û 2000 euroa jaossa joka päivä 09.10. 18.55 Regionala nyheter. Studionumero 0108 06000 (pvm). (137’) Ranska 2001 23.25 Sessions. Samuel Le Bihan rynnistää tutkimusmatkailija de Fronsacina ottamaan selvää, mikä on se suden ja paholaisen risteytymäksi väitetty otus, joka tappaa ihmisiä syrjäkylällä 1700-luvun Ranskassa. 09.30 Regionala nyheter 15.30 Österbotten i dag 15.30 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väderrapport 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag. 06.05 Hartaita säveliä. 00.05 Nattklassiskt. Suora. 12.10 Världens fest i Sverige – på nordkurdiska. Painajainen käy toteen. 08.10 Oulu Radion aamu. Se, miksi joku aina saa kaupat ja toinen ei koskaan. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 21.30 Säsongstart: Tager du denne finne. Loma ystävälle 09.00. Hosteina Tatu Ferchen, Paula Noronen, Jussi Halli ja Kati Martikainen. Loma ystävälle 19.40. 02.02 Yöradio. Pehmeät toiveet 21-22. Kaksi Lundin yliopiston professoria maalailee rottakokeidensa perusteella kauhukuvan, jossa kokonainen ihmissukupolvi sairastuu Alzheimerin tautiin jo kolmekymppisinä. 15.00 Uutiset ja Ajantasa. 17.00 Päivän peili ja sää. 5.40 Köket. 15.30 France Europe Express. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 08.10 Ykkösaamu. 7.55 News. 14.03 Tänään iltapäivällä. Todellisuus on taas monin tarua mehevämpää. 08.25 Late Night with Conan O’Brien. 01.02 Yöradio. 16.45 DragonBall Z. 17.10 Mad TV. Leffan henkinen taisto käydäänkin taikauskon ja järjen välillä. 15.00–16.00 Riksdagens frågestund. 21.03 Suomi tänään. 17.55 News. 11.35 Hem till gården. 13.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 11.15 Barnen från Åkerstorp. 21.00 Stina om Madeleine Albright. 10.00 TV5 Infos. 18.20 Historiens makt och vanmakt. 22.55 Lokala nyheter. 21.55 MTV Rush. Amerikkalainen toimintakomedia. 06.09 Sää. Mutta tänä iltana ovelle koputtavat Pölynimurikauppiaat saivat minut epäilemään, onko se oma tahto sittenkään niin voimakas. Kuninkaan lähettämä asiantuntija ja hänen vaitelias ystävänsä saapuvat selvittämään mysteeriä. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 03.00 Uutiset. 11.39 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion päivä. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.44 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Firarsvängen.Hälsningar och önskemusik -tfn 06-3200 200 fax 06-72 45 200. 17.15 Melrose Place. 1.55 TV5, le Journal Afrique. Tästä puhutaan vielä! 20.25 Sub-sähkeet. Olli ja Sini. 19.55 Urheiluradio. 0.30 Happy Tree Friends. Studionumero 0108 06000 (pvm). 2.30 MTV Live Tbc. Katsojan on vaikea hahmottaa, mikä oikeastaan on ohjelman pääaihe ja viesti. 7.00 TV5, le Journal. Eikä sitä ole pystynyt tekemään ohjelman toimittajakaan. 10.00 Xtreme-urheilu: X-Games 2004. ”Paskanpuhuminen on raskasta”, kuten aloitteleva imurikauppias Kimmo sanoa täräyttää. 17.55 Löpsedeln. Loma ystävälle16.40. 22.30 Kenneth B Kenneth. 0.55–1.55 Uppdrag granskning. 12.45 Merisää. Matkapuhelimille on asetettu enimmäissäteilyarvo, joka kertoo päähän imeytyvän säteilyn määrän watteina kiloa kohti. 07.00 Aamun peili ja sää. 05.30 Uutiset ja sää. ??. 05.02 Ylen aamu. 13.00 Uutiset. 19.00 Aktuellt. Teamin kotimatka keskeytyy pakkolaskuun Etelä-Karolinan hillbilly-väen asuttamalle seudulle. 13.00 Rapport. 2.00 MTV Live Tbc. 11.15 C’était la Guerre. 19.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. SubTV! 07.00 Aamunavaus. 22.00 Aktuellt. Suurmielenosoitukset ja mellakat ovat synnyttäneet Etelä-Amerikan radikaaleimman poliittisen intiaaniliikkeen. 19.15 Go’kväll. 8.25 News. 00.00 Uutiset ja sää. 11.00 Top 10 at Ten 2003. 05.00 Uutiset ja sää. 06.00 Uutiset. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. 20.25 Ekonominyheterna. ?. 07.33 Oulu Radion aamu. 11.40 Barnen från Åkerstorp. Laatikon salaisuus 17.15. 11.03 Maakuntaradio. 20.45 Jälkikoirat. 17.30 Päivän peili ja sää. 17.00 Uutiset. 21.50 Merisää. 18.00 Teaterliv. 11.55 Päivän mietelause. 5.15 Köket. 15.36 Oulu Radion iltapäivä. Pahimpana näköalana hän pitää sitä, että tilanne johtaisi ulkomaiseen väliintuloon ja miehitykseen. Päätä tai häntää on molemmissa leffoissa suurin piirtein yhtä niukasti. 13.03 Sää. 05.50 Merisää. 4.00 Don’t Stop the Music. 13.55 Sunset Beach. 20.00 Southpark. 22.05 Päivä tunnissa. 09.00 Kultaa ja hopeaa. 2.15 Uutiset. 18.00 X3M-Nyheter. Helmi û naisasiaa, (www.radionova.fi/helmi), yhteistyössä Iltalehti ja MTV 3, 11-12. 17.05–17.50 Landet runt. 00.05 Yöradio. 13.05 On a Tout Essaye. 22.00 Uutiset ja sää. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 09.10 A-Team. 00.00 Uutiset ja sää. 21.35 Urheiluradio/Liikuntapolitiikan arkipäivää. Toinen esitys. 08.33 Oulu Radion aamu. 07.00 Aamun peili ja sää. 3.10 Seriestart: Cagney & Lacey. 0.55 News. 13.33 Oulu Radion päivä. 14.00 Uutiset. 18.00 Uutiset. 05.52 Ylen aamu. Sen startin jälkeen on vähän vaikeata ojentautua hykertelemään kolhoille englanninkielisille repliikeille tai diggailemaan luokatonta näyttelijäporukkaa. 22.00 Nyrkkeily: C.Sanavia – M.Beyer, WBC World Title, Erfurt. 10.30 Pussel. 15.55 Ordjakten. (137 min) MTV3 klo 23.00 Pekka Eronen Hurja historiallinen petojahti Pedon perässä. Ota yhteys studioon: puhelin 0108 06000 (pvm). Liikahtaako näiden nilkkien päässä lehtikään. 19.30 Dharma & Greg. 3.55 Lättlagat. Talovahdit. 14.40 Peliputki: MAALI!. 23.03 Löpsedeln. 19.00 TV5, le Journal. www.radionova.fi. Aikuisyleisön kohtaamispaikka tv-ruudussa. Länkkäriäkin leikitään. 6.05 Köket. TV1 klo 17.10 Miia Kaarlela Kännykkä on ehkä vaarallinen ehkä ei Maailman ihanin tyttö on Miina Savolaisen valokuvaprojektin ja tämän Anne Laineen dokumentin nimi. 15.55 Musiikkiuutiset. Kapinallisjohtaja Felipe Quispe uhkaa koko maata uusilla levottomuuksilla joulukuussa pidettävien kunnallisvaalien jälkeen, jos hallituksen politiikka ei muutu. 20.00 Lyssnarens egen lista. 0.30 Uutiset. 19.03 Radion kamarikuoron ja Raschèr-saksofonikvartetin konsertti. 18.00 Aktuellt. Ensi-illassa Alien vs Predator ja Pekka Susien klaani (Le pacte des loups, 2001) rynnistää tuoreella tarmolla 1700-luvun Ranskaan. Lyhyt katsaus päivän tärkeimpiin tapahtumiin. 11.15 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 07.10 Oulu Radion aamu. 08.00 Aamun peili ja sää. 12.05 Melrose Place. 10.00 Radio Novan päivät/Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 9.00 Rise and Shine. 21.00 Mitt liv som död. 5.55 News. 07.45 Hartaita säveliä 07.50 Aamuhartaus. 13.10–14.10 Debatt. 15.55 MTV Rush. 22.00 Aktuellt. 7.30 Telematin. 12.15 Maakuntaradio. Belgialaisen Jean Brismeen ohjaama italialainen kauhufantasia yhdistää muitta mutkitta natsielkeet, katoliset kuolemansynnit ja synkät kansanperinteet. 3.55 News. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.00 YleX Tänään. 4.50 Lättlagat. 21.03 Sportradion. Ruotsin tv 1 7.00 Gomorron Sverige. 09.06 Oulu Radion aamu. 10.30 Lilla Löpsedeln. 10.05 Zig-zag Cafe. 13.04 Oulu Radion päivä. Tiedemiehen ja intiaanin sankarikaksikko osuu oivallisesti valistuksen ja romantiikan ajan saumaan. 10.45 Banderoll. 16.36 Oulu Radion iltapäivä. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 18.00 X-ryhmä. 10.30 This is the New Shit. 15.15 Maakuntaradio. Luo ja puvusta oma hahmosi suoraa lähetystä varten osoitteessa www.subtv.fi. Nyt intiaanit ovat nousseet vaatimaan oikeuksiaan. Ilmeisesti dokumentintekijä innostus sai alkunsa nimenomaan Savolaisen valokuvista
014-471 475 fax. 1990-luvulla moottorikelkalla kuolonkolarin ajaneista yli 60 prosenttia ajoi kännissä. Ateistiksi taas tunnustautuu 12 prosenttia. Tulos ylitti markkinoiden odotukset ja osakekurssi lähti nousuun. – Julkinen uskonnonharjoittaminen on meillä vähäistä. Noin puolet suomalaisista uskoo, että teoistaan joutuu vastaamaan kuoleman jälkeen. Toisaalta kirkon tulisi turvata seurakuntien toimintaedellytykset niillä paikkakunnilla, missä väki vähenee. Igel ei kuitenkaan suostunut keskiviikon tiedotustilaisuudessa kertomaan tarkemmin, mistä tai koska yhtiö aikoo kulujaan leikata. Ostetut osakkeet mitätöidään, toimitusjohtaja Anders Igel kertoi. Toimintakulut lisääntyivät 22 %. Varsinkin jäsenistön suuren hiljaisen enemmistön usein varsin ohuilta näyttäviä siteitä kirkkoon on määrätietoisesti pyrittävä vahvistamaan. 833 5500. KATTOJA SEINÄPELTITEHDAS puh. Igel ja rahoitusjohtaja Kim Ignatius mainostivat Tukholmassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa kuluneen vuosineljänneksen tuloksen olleen yhtiön tähän mennessä paras. Kuva: Lehtikuva/Pressens Bild/Bertil Ericson ROVANIEMI (STT) Suosion kasvusta huolimatta moottorikelkkailun turvallisuus on parantunut ja vakavien onnettomuuksien määrä vähentynyt. Osakkeiden osto on osa ohjelmaa, jossa TeliaSonera aikoo palauttaa omistajilleen yhteensä 30 miljardia kruunua eli noin 3,3 miljardia euroa vuosina 2005–2007 tavanomaisen osingonjaon lisäksi. Kirkko muutosten keskellä julkaisussa linjataan, että jäsenyyskysymys on keskeinen kirkon säilymiselle kansankirkkona. TORSTAINA 28. Päiväkerholaisten määrä väheni noin 22 %. Esimerkiksi Jeesuksen kuolleistanousemista piti viime vuonna vähintään todennäköisenä 61 prosenttia suomalaisista, kun vuonna 1999 vastaava luku oli 69. Viime vuonna vain kuusi prosenttia kävi jumalanpalveluksessa säännöllisesti vähintään kerran kuukaudessa. On cable -älykortin vuokra on 1,70/kk ja digiboxin 12,50/kk. MOLEMPI PAREMPI. Viime vuonna Suomessa kuoli moottorikelkkaonnettomuuksissa yhdeksän henkilöä ja liikennevakuutuksista korvattiin 428 henkilövahinkoa. TeliaSonera ostaa osakkeitaan Toimitusjohtaja Anders Igel kertoi TeliaSoneran odottamattoman hyvästä tuloksesta. Muuttoliike haastaa kirkon Evankelisluterilainen kirkko haluaa vahvistaa siteitä rivijäseniin – Vuosina 2000–2003 osallistujien määrä perhekerhoissa nousi 10 % ja koululaisten aamuja iltapäivätoiminnassa 31 %. Seurakuntapapeista naisia oli 32 %. Ja samalla on myös arvostettava halua kuulu kirkkoon, sanoi kirkkoneuvos Seppo Häkkinen nelivuotiskertomuksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona. 014-471 523 43700 KYYJÄRVI 0400-661 379 Valmistus ja myynti ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll RI VI -IL MOITUS A U T O M A AT TI ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll Huomenna perjantaina 29.10. Synkintä aluetta alkoholin suhteen ovat Eteläja Länsi-Suomen läänit. Kristittyjen osuus on laskenut ja ateistien osuus kasvanut vuodesta 1986, jolloin asiaa viimeksi kysyttiin. Englannin Valioliiga CANAL+:lla Englannin Valioliiga CANAL+:lla Lisäks i tilaaja lle CANAL+ -muki! Saat CANAL+:n 1 kuukaudeksi kaupan päälle ja avausmaksun nyt puoleen hintaan 17,(norm. Tarjous on voimassa 5.11.2004 asti ja koskee vain kaapeliverkkoon kytkettyjä kotitalouksia ja uusia digitaalisia CANAL+ -tilaajia. Vuonna 2003 näin ajatteli lähes joka kolmas, kun neljä vuotta aiemmin vastaavaa mieltä oli joka neljäs. Ajatus siitä, että kaikki elämä päättyy kuolemaan, on silti yleistynyt. TeliaSonera on jo aiemmin viestittänyt aikeistaan järjestellä toimintoja uudelleen ja supistaa kuluja. LOKAKUUTA 2004 Kaj Stenwall PALAPELIT 4 uutta mallia Tarjous! YkkösBonusta meiltä Kokkola, puh. Ainutlaatuinen tilaisuus! Kaikki ylläolevat tv-mallit nyt liikkeessämme! Tervetuloa Kannukseen! p. Järjestelyllä yhtiö haluaa antaa osakkeenomistajille verotuksellisesti tehokkaita ratkaisuja ja välttää monimutkaisia rakenteita. Miesten LEIJONAT alk. Kypärä esti tai lievensi pään alueen vammoja noin 60 prosentissa tapauksista. Asianmukaisten suojavarusteiden käyttö vähensi vammoja useassa onnettomuudessa. – Seurakuntien saamat verotulot kasvoivat 15 %. Kerralla koko katto kotiinkuljetettuna. Siinä oli itse asiassa pidemmällä aikavälillä myöskin nähtävissä selvää laskua. Varmuudella se esti pään alueen vammat 12 henkilöltä. ja lauantaina 30.10. Tiedot selviävät Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan VALT:n tutkimuksesta. Kaikki vuosien 2001–2003 aikana sattuneet kuolemaan johtaneet kelkkaonnettomuudet tapahtuivat vapaa-ajalla. 45 prosenttia kävi vähintään kerran vuodessa. Tulos rahoituserien jälkeen oli heinä–syyskuussa lähes kuusi miljardia kruunua eli noin 660 miljoonaa euroa. Esillä myös UUTUUSDIGIJA VIDEOKAMERAT, DVD-TALLENTIMET YM. OLEMME MUUTTANEET 34,00 30,00 SYYS TARJ OUS! OLEMME MUUTTANEET 34,00 30,00 Liisa Kujala HELSINKI (STT) Muuttoliike on noussut haasteeksi Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle. KOPU 5 UUTTA KANAVAA: UUTUUSELOKUVIA, HUIPPU-URHEILUA, MENESTYSSARJOJA. Moottorikelkkaonnettomuuksissa on viimeisten kolmen vuoden aikana kuollut 33 henkilöä. Valtaosa pitää itseään kristittynä Viime syksynä kerätystä Kirkkomonitor 2004 -tutkimusta selviää, että kolme neljästä suomalaisesta pitää itseään kristittynä. Vastaava luku vielä vuonna 1997 oli 2,4 henkilöä. Hänen mukaansa yhtiössä on useita paikkoja, joissa tehokkuutta voidaan lisätä. CANAL+ -katselumaksu 27,-/kk. Hän korostaa kirkon lähetystehtävää ja läsnäoloa ihmisten arjessa ja yhteiskunnan elämässä. Gallup Ecclesiastica 2003 tutkimuksen mukaan suomalaisten usko kristinuskon keskeisiin oppeihin on vähentynyt viime vuosina. Yhtiö aikoo palauttaa omistajilleen noin kymmenen miljardia kruunua eli noin 1,1 miljardia euroa. – Evankelisluterilaisen kirkon diakoniatyön asiakaskontaktit vähenivät 14 %. Viime vuoden lopussa kirkkoon kuului 84,1 prosenttia suomalaisista. Vuonna 2003 niitä oli 780 000. Kotiseurakunta vaihtuu usein muutossa, jolloin sitoutuminen kirkkoon helposti heikkenee. Kirkosta eroamisen ja maastamuuton kasvu ovat pienentäneet kirkon jäsenten osuutta suomalaisista. Samanaikaisesti sitten kuitenkin yksityisen uskonnon harjoittamisen puolella, kuten rukoilemisessa, ollaan ihan hyvää eurooppalaista keskitasoa, kertoi Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen. Kuolonuhreista 45 prosenttia oli humalassa ja suurimmalla osalla veren alkoholipitoisuus ylitti 1,2 promillen eli törkeän rattijuopumuksen rajan. – Kirkon työntekijöiden keski-ikä oli viime vuonna 47,8 vuotta. Yhtiön tiedotteen mukaan TeliaSoneran on jatkossa mahdollista alentaa kustannuksiaan merkittävästi, kun se tarjoaa rajattua ja yksinkertaista palveluvalikoimaa. Kirkon työtä arvostetaan Kirkkomonitor 2004 -tutkimuksen mukaan lähes kaikki suomalaiset arvostavat ainakin kirkon vammaisja vanhustyötä, nuorisotyötä ja lasten päiväkerhoja sekä hautausmaiden ylläpitämistä. 4290 3690 € Nyt 3690 € Nyt LCD litteä tv 22”, 26”, 32” 1650 € Nyt alk.1650 € Nyt alk. (06) 824 2150 K I R J A K A U P P A 14,90 14,90 NYT KUUKAUSI KAUPAN PÄÄLLE! MOLEMPI PAREMPI. 34,-), kun tilaat CANAL+ -kanavat kuudeksi kuukaudeksi. Vuosina 2000–2003 kirkosta eroaminen lisääntyi 38 prosenttia edellisestä nelivuotiskaudesta. Piiripäällikkö Kari Kajula paikalla. Tavallisissa jumalanpalveluksissa kirkon jäsenet käyvät laiskasti. Näin osakkeenomistajille tarjotaan mahdollisuus myydä osakkeita vähintään omistusosuuksiensa suhteessa, yhtiö perustelee menettelyä. Igel kertoi aamulla uutistoimisto TT:n mukaan, ettei sulje pois henkilöstövähennyksiä. Kirkon tuoreessa nelivuotiskertomuksessa arvioidaan, että muuttaneiden kohtaaminen on erityinen haaste seurakunnille. Fakta Mikko Paakkanen TUKHOLMA (STT) Ruotsalais-suomalainen telejätti TeliaSonera aikoo ensi vuonna ostaa omia osakkeitaan, yhtiö kertoi keskiviikkona samalla kun julkisti kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa. Ota kiinni jos saat B il d b y rå n i H ä s s le h o lm Kokkolan Puhelin Oy, Rantakatu 8-10, ma-to 9-17, pe 9-18, la 10-14 Puh. Häkkinen vahvistaisi henkilökohtaista vuorovaikutusta ja kohtaamista. Päivä llä käyne iden keske n arvom me Panas onic cd/rad ionauh urin, arvo 112 € Palvelemme ma?pe 9?18 la 9?14 Isokatu 19 Kokkola Suomalaiselle naiselle siro, klassinen, elegantti LEIJONA KORUKELLO kultadubleeta.............. Pidätämme oikeuden olla avaamatta ohjelmapalveluita mahdollisissa maksuhäiriötapauksissa. Viime vuonna moottorikelkkaonnettomuuksissa kuoli 0,9 henkilöä 10 000 kelkkaa kohden. 870 457 EXPERT KANNUKSEN KONEPISTE UUTUUS-ESITTELY Plasma litteä tv 42” norm. Henkilöstöstä 70 % oli naisia. sekä ALUMIINIPROFIILIT ja tyylikäs tiilikuvio “HARJAKAINEN” suoraan valmistajalta. TeliaSoneran hallitus aikoo esittää ensi huhtikuun yhtiökokoukselle, että asia hoidetaan ostamalla omia osakkeita julkisella ostotarjouksella, jossa oikeuksilla voi käydä kauppaa. – Tämä haaste on otettava vakavasti. Noin kaksi kolmesta pitää erityisen tärkeänä hautaan siunaamista ja kastetta. Moottorikelkkailun turvallisuus kohentunut Jollet jostain syystä saa lehteä käsiisi: www.keskipohjanmaa.net/nettilehti