alv 10 %). Muutaman vuoden tauon jälkeen myös ampumahiihdon maailmancupia kiertävä Tero Seppälä ehtii mukaan viestiin. 1 Sivu 3 Öljytankkeri Eagle S:n miehistö georgialaisia ja intialaisia 1 Sivut 7-8 Kannus on halunnut käyttää perintövarat mahdollisimman konkreettisiin kohteisiin, kuten Sofian lavan katsomoon, keroo Leena Sämpi. Seppälä on nimetty Haapajärven ankkuriksi. (sis. He halusivat auttaa lastenhoidossa ja mahdollistaa minulle tämän kokemuksen. Lauantai 28.12.2024 Keskipohjanmaa.fi | Nro 253 Hinta 4,20 €. 1 Sivu 14 AMPUMAHIIHTOLIIT TO/ANDREI IVANOV. 1 Sivu 2 Vaatekaappi päivittyy alennusmyynneissä Lahdessa asuva Suvi Koponen on ollut käymässä kotikaupungissaan Ylivieskassa ja tehnyt samalla siellä ostoksia. Valtio voi puolestaan tarjota omaisuutta vainajan kotikunnalle. Kunnat saavat perintöjä harvakseltaan, mutta kohdalle osuessaan valtionperintö voi olla melkoinen lottovoitto. Välipäivien alet tuovat edelleen asiakkaita kauppoihin, vaikka loppuvuoden alennusmyynnit alkavat jo marraskuun Black Fridaysta. Hänellä on tapana ostaa välipäivien alennusmyynneistä talvivaatteita, ja nyt ostoslistalla olivat myös kengät. Suvi Koponen sovitteli alennuskenkiä. 1 Sivu 5 TIMO VARILA Tero Seppälä ehtii mukaan loppiaisen maakuntaviestiin. Perintörahaa kunnille Jos vainajalla ei ole perillisiä eikä testamenttia, kuolinpesä menee valtiolle. Seppäläkin mukaan maakuntaviestiin Loppiaisena Reisjärvellä hiihdettävän Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin joukkueiden kokoonpanot julkistettiin perjantaina. PIA RÄIHÄLÄ » Sain puolisolta ja vanhemmiltani täyden tuen tähän. Se oli kyllä unohtumaton reissu monin eri tavoin, ja olen kiitollinen, että minut pyydettiin ohjelmaan
Hakusessa on nilkkurit, joita voi käyttää joka paikassa, hän kertoo. Seija Somerolla oli seuranaan päivänsankari, 7 vuotta täyttävä Emil Wikström, jonka koti on Vantaalla. Honkala-Ylitalo toteaa, että Black Friday oli aluksi tosi iso tapaus. LIIKENTEESSÄ OLI myös mummoja joululomailevien lastenlastensa kanssa. Sen sijaan huonosti on mennyt suklaa, jonka hinta on noussut kaakaon maailmanmarkkinahinnan mukana. Kuluneesta kaudesta riippuu, millaista tavaraa alennusmyyntiin jää. – Aina menee rahaa, kun lähtee Kärkkäiselle, ja siksi tänne ei yleensä muuten vain lähdetäkään. – Olen ostanut pari puseroa Prismasta 50–60 prosentin alennuksella. – Alennuskenkiä lähdin hakemaan, ja täältä löytyy hyviä kenkiä. Black Friday aloittaa jouluun tähtäävän alen jo marraskussa. Mutta kun se pidentyy, niin se loiventuu. – Kenkäkauppa on toiminut 42 vuotta, ja välipäivämarkkinat ovat olleet joskus aika kovakin markkina. – En ole kauhean kova shoppailemaan, ja aika vähän käyn alennusmyynneissä. Ja l k ap a l lo a h a r r a s t av a Wikström sai lajiin liittyvän lahjan. Maiju Viitanen (oik.) ja hänen lapsensa Maikki ja Anttoni Ruuska kävivät aleostoksilla Ylivieskan Kärkkäisellä. Lahdesta kotikonnuilleen Ylivieskaan vierailulle tullut Suvi Koponen poikkesi kenkäkauppaan nimenomaan alennusmyynnin houkuttamana. Kerttukin käytti ostokseensa marraskuussa syntymäpäivälahjaksi saamaansa lahjakorttia. Haapavetinen Maiju Viitanen kävi lastensa Maikki ja Anttoni Ruuskan kanssa ostoksilla Ylivieskan Kärkkäisellä samalla reissulla, kun Anttoni kävi onnistuneesti veikkaamassa traktorikorttia. Honkala-Ylitalo toteaa, että kenkiä ostetaan kelien ja tarpeen mukaan. – Kun laitat tämän ympärille ja sitten vedät, niin pallo tulee takaisin sulle, hän esittelee harjoitusnauhaa, jolla voi harjoitella potkuja itsekseen. – Alennusmyynnistä ei tullut vielä ostettua mitään. Ne ovat sisävetotuotteita, ei niillä katetta tehdä. 8-vuotias Lumi osti jouluna saamallaan lahjakortilla Sylvanian Families -sarjan bussin. Koko marras-joulukuu mennään tietynlaisella alesesongilla. – Tulimme ostamaan syntymäpäivälahjaa, ja sitten menemme vielä syömään, Somero kertoo. Moni tosin pitää Black Friday -viikkoa ja -kuukauttakin, mutta silloin se vähän menettää merkityksensä. En tiedä, miten paljon niitä olisi pitänyt olla, että olisivat riittäneet. Lisäksi hän sai taikakäden sekä neonvihreän stressilelun, jollainen on lupa ottaa mukaan kouluunkin. Joulukauppa kävi Isopahkalan mukaan ”aivan hyvin”. Alennushintoja odotellaan silloin, kun tarve ei ole akuutti. joulukuuta 2024 2 // Pia Räihälä Välipäivien alennusmyynnit ovat taas käynnissä, ja Ylivieskassa kauppa näytti käyvän perjantaina jo aamupäivästä lähtien. En tiedä, miten paljon niitä olisi pitänyt olla, että olisivat riittäneet. – Sunnuntaina juhlimme Martin syntymäpäivää, Ammunet kertoo. – Ostettiin talvitakki herralle, ja vähän heräteostoksiakin näytti tulevan. – Se on yllättävää – joulukuusetkin myydään tammikuulla loppuun! Ihmiset ostavat niitä seuraavaksi jouluksi. Tänä vuonna Tuontitukussa on ollut yksi hittituote, jota on turha enää etsiä normihinnallakaan: – Akkulumilapiot menivät heti loppuun, se on ollut aivan hitti tänä vuonna. – Valoa ja koristetta on kyllä myyty paljon. – Alkuun se oli vain perjantai, ja se oli huikea päivä. PIA RÄIHÄLÄ " Akkulumilapiot menivät heti loppuun, se on ollut aivan hitti tänä vuonna. Hänellä ei kuitenkaan ole tapana käydä aleostoksilla huvin vuoksi, vaan sitä ostetaan, mille on tarve. Jos jotain tarpeellista on, niin saatan ostaa, Ammunet kertoo. YLIVIESKALAISEN Honkalan Kengän yrittäjä Henna Honkala-Ylitalo kertoo, että kauppaa tehtiin jo viime viikolla alen merkeissä. Isopahkalan mukaan ne tekevät kauppansa joulun jälkeenkin. Koposella on yleensäkin tapana odottaa alennusmyyntejä ja ostaa sitten tarpeellista tavaraa. KALAJOEN TUONTITUKUSSA välipäivät ovat tärkeä sesonki ja saavat ihmiset liikkeelle sekä aleettä rakettiostoksille, kertoo toimitusjohtaja Henry Isopahkala. Myös Marja Ammunet oli syntymäpäiväostoksilla lastenlastensa kanssa. Alennusmyynneistä ostetaan tarpeeseen Kalajoen Tuontitukussa myydään joulukuusia vielä tammikuussakin. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Hän osti itselleen villapaidan ja toiselle pojalleenkin paidan. Henry Isopahkala Kalajoen Tuontitukun toimitusjohtaja. Nyt poistomyynnissä ovat muun muassa kaikki joulutarvikkeet, kuten koristeet ja valot. – Black Friday on myös mukava sesonki ja enemmän sellainen täsmäpäivä. Myös akkukäyttöiset lumilingot ovat olleet tosi menevää tavaraa. – Joululahjakortti käytettiin, ja samalla ostettiin vähän ilotulitusraketteja, Matti Kinnula kertoo. – En olisi ostanut, jos ne olisivat olleet normihintaisia. Karkkeja katsottiin, mutta niitä tuli jouluna niin paljon, Matti Kinnula toteaa. Matti Kinnula oli ostoksilla tyttärensä Lumi Kinnulan kanssa. Yleensä ostan alennusmyynneistä talvivaatteita ja lapsille seuraavan koon vaatteita varastoon. Nyt hän on jo tehnyt aleostoksia muistakin liikkeistä. Nykyäänhän on koko ajan jossain jotain alea. Alejuttuja, Viitanen kertoo. Suklaata myydään siltikin ulos alle ostohinnan. Nehän on helppo säilöä, kun ne ovat paketissa. 9-vuotias Kerttu Laitala osti riimun keppihevoselle ja 4-vuotias Martti Laitala sai katepillarin. Kotoa löytyy ennestään saman sarjan päiväkoti. Jotkut aloittavat jo kuun alusta, joillain sitä kestää kaksi viikkoa
Toimitus lyhentää sitä pitemmät tekstit. Etusijalla ovat tekstit, joissa on tuoreita näkökulmia ja uusia avauksia Keskipohjanmaa-lehden lukijoille merkityksellisiin aiheisiin. – Podcastissa käsittelemme meitä kiinnostavia asioita ja jaamme elämäämme aina huippuhetkistä samaistuttaviin lapsiperhearjen päiviin. Sosiaalisen median ammattilaisena Forssellin työhön kuuluu tehdä markkinointiyhteistöitä eri yritysten kanssa. – Itse asiassa kaikki kauden maat olivat sellaisia, joissa en ollut käynyt aiemmin. Joitain rajoituksia vaalikirjoituksiin on siis tehtävä. Amazing Race kuitenkin kiinnosti minua formaattinsa vuoksi. Forssell kertoo, että osallistuminen kisaan oli hänelle ja Launoselle mahtava kokemus ja että hän mieluummin keskittyy siihen kuin ulkopuolisten kommentointiin. Kaksikko kuittasi ohjelmasta 30 000 euron voittopotin. Marraskuussa Itämerellä katkesi Suomen ja Saksan sekä Ruotsin ja Liettuan yhdistävät tietoliikennekaapelit. Koskaan ei tarvinnut miettiä, että jokin tehtävä täytyisi jättää tekemättä vaikkapa sen takia, ettei toinen jaksaisi juosta. Hanna on myös todella kilpailuhenkinen, sporttinen ja henkisesti vahva ihminen. Ne kasvattava Pohjanlahden alittavien yhteyksien merkitystä. Tietoliikenteen merikaapeleista löytyy tietoa julkisesta maailmanlaajuisesta merikaapelikartasta. Hänen keskeisimpiä kanaviaan ovat Instagram ja Tiktok. AINAKAAN HETKEEN Forssell ei lähtisi uudelleen osallistumaan tositelevisioon, sillä hän haluaa keskittyä työhönsä ja arkeensa perheensä kanssa. Pääsin kuitenkin yli pelostani, ja lopulta sain tehtävän suoritettua. varjolaivastoon kuuluvaa, Cookinsaarten lipun alla purjehtivaa Eagle S -tankkeria. Halusin parin, jonka kanssa pystymme tukemaan toisiamme tiukoissa tilanteissa. Launonen ei ole kotoisin Kokkolan seudulta, vaan on Forssellin ystävä peruskouluajoilta. Olimme molemmat suhteellisen tasaisia suorittajia. On mahdollista, että muitakin datayhteyksiä on, mutta niistä ei ole kerrottu julkisuudessa, mikä viime aikojen tapahtumien valossa on hyvin perusteltu ratkaisu. KAUDEN ALUSSA seikkailtiin Euroopassa, sitten Etelä-Amerikassa ja lopuksi Väli-Amerikassa. Ehdokkaitten mielipidekirjoituksissa on allekirjoituksen yhteydessä mainittava ammatti ja kotipaikka sekä missä kunnassa tai millä hyvinvointialueella ja minkä puolueen listoilla kirjoittaja on ehdokkaana. – Hän on ihminen, joka tuntee minut läpikotaisin ja samoin minä tunnen hänet. KEVÄÄLLÄ KUVATTU ja loppusyksyn aikana televisiossa esitetty Amazing Race oli Forssellille aivan uudenlainen kokemus. Katariina Anttila Amazing Race oli Metti Forssellille huikea kokemus Frida Keränen Sosiaalisen median vaikuttaja Metti Forssell on tänä syksynä tullut monelle tutuksi MTV3:n Amazing Race -kisailuohjelmasta, jossa hän selvisi voittoon saakka. joulukuuta 2024 // 3 Toistuvat kaapelivauriot kasvattavat Pohjanlahden painoarvoa Suomen ja Viron välisen Estlink 2 -sähkökaapelin katkeamisesta on tehty yksiselitteinen johtopäätös: kolme samantapaista kaapelivauriota vuoden sisällä ei voi olla sattumaa. – Olimme Hannan kanssa hyvä tiimi. Joillekin se voi näyttäytyä liiallisena, kun taas itsekin kilpailulliset ihmiset näkevät siinä enemmän sisukkuutta ja draivia. Ei voi koskaan sanoa ”ei koskaan”, mutta toistaiseksi tämä riittää realitysarjoihin osallistumisen suhteen. Ehkä parhaiten Forssellin mieleen jäänyt maa oli viimeinen etappi Costa Rica, jossa luonto oli upean vehreää. – Se on melko pitkä aika olla pois perheen luota. Itseni ainakin yllätti se, kuinka vaativa reissu oli myös henkisesti. Kaiken raflaavan palautteen ohella olemme saaneet myös paljon positiivista palautetta sisukkuudestamme ja kilpailullisuudestamme. Vaalikirjoitukset ovat tervetulleita Huhtikuiset vaalit alkavat jo pikkuhiljaa näkyä myös Keskipohjanmaan mielipide-palstoilla ja hyvä niin. Kantaverkkoyhtiö Fingrid suunnitteli viime vuosikymmenellä myös Merenkurkkuun sähkökaapeliyhteyttä, mutta on sittemmin keskittynyt Pohjois-Suomen ja -Ruotsin välisen maayhteyden kehittämiseen. Lehden toiminta-alueella on ehdokkaita lukuisista kunnista ja kolmelta eri hyvinvointialueelta. Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. SUOMEN MUUHUN maailmaan yhdistävistä merenalaisista sähköja datakaapeleista löytyy varsin paljon julkista tietoa. Sen perusteella Suomenlahden pohjassa risteilee tietoliikennekaapeleiden verkosto, mutta Pohjanlahden alittaa vain yksi tietoliikennekaapeli, Vaasan ja Uumajan yhdistävä Botnia. Ehdokkaitten ajattelua ja tavoitteita avaavat vaalikirjoitukset ovat tervetullutta sisältöä Keskipohjanmaahan ja niitä julkaistaan mahdollisimman paljon. Forssellille mieleenpainuvin ja vaikein oli finaalijaksossa nähtävä tehtävä, jossa hänen oli sukellettava mereen. Vaalikirjoitusten enimmäispituus on välilyönnit mukaan lukien 2500 merkkiä. Iltapäivälehdistä löytyy otsikkoja kuten ”Metti Forssell käyttäytyy niin huonosti, että oksat pois” ja ”Metti Forssellin käytös Amazing Racessa on tyrmistyttänyt”. Siksikin tämä oli mahtava kokemus. Meillä oli myös tehtävissä vähän niin kuin omat erikoisalueet. Nyt vahingon tahallisesta aiheuttamisesta epäillään Venäjän ns. SUOSITUN tositelevisiosarjan käänteitä puidaan myös sosiaalisessa mediassa ja lehtien viihdeosastoilla. Se oli minulle iso henkilökohtainen voitto, koska ylitin itseni. Siinä on ehdottoman tärkeää olla sellaisen ihmisen kanssa, jonka seurassa voi olla oma itsensä. Forssellin parina nähtiin hänen lapsuudenystävänsä Hanna Launonen. Metti Forssell (vas.) ja ystävä Hanna Launonen pääsivät suorittamaan henkistä ja fyysistä kestokykyä koettelevia kisatehtäviä. – En ole hyvä sukeltaja, ja jouduimme tilanteeseen, jossa minun on pakko tehdä kyseinen tehtävä. He halusivat auttaa lastenhoidossa ja mahdollistaa minulle tämän kokemuksen. Mikäli ohjelmassa pääsee finaaliin saakka, se tarkoittaa lähes kuukauden poissaoloa Suomesta. Sain puolisolta ja vanhemmiltani täyden tuen tähän. Jouduin laittamaan itseni äärirajoille. Se oli kyllä unohtumaton reissu monin eri tavoin, ja olen kiitollinen, että minut pyydettiin ohjelmaan, Forssell sanoo. En halunnut tuottaa Hannalle pettymystä, koska hän on kannatellut tiimiämme niin monta kertaa. Yksi paras asia kisassa olivat ihmiset, minulla on nyt parikymmentä uutta ystävää. Tapauksesta epäillään kiinalaista rahtialusta. Ruotsin ja Suomen väliset merikaapelit, Fenno-Skan 1 ja 2 alittavat Pohjanlahden Rauman korkeudelta Ruotsin Dannebohon. Minä otin vastuutta monissa taiteellisuutta kuten laulua tai tanssia vaativissa tehtävissä, ja Hanna otti enemmän koppia fyysisyyttä tai logiikkaa vaativista tehtävistä, Forssell sanoo. – Kun on ollut julkisuudessa aika pitkään, on tottunut siihen, että ihmisillä on aina paljon erilaisia mielipiteitä ja ne voi jättää omaan arvoonsa. Itse en lue tai seuraa näitä keskusteluja. Pitää muistaa myös, että ihmiset ovat erilaisia esimerkiksi juuri suhtautumisessaan kilpailullisuuteen. Katariina Anttila Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Sain tehtävän aikana paniikkikohtauksen ja tuotanto veti minut hetkeksi vedestä pois. Eastlink 2 -merikaapelin lisäksi joulun aikaan myös kaksi Suomenlahden pohjan tietoliikennekaapelia on katkaistu ja kahta vaurioitettu. Kun mahdollisuus osallistua ohjelmaan tarjoutui, oli vielä keskusteltava perheen kanssa. Jokainen ohjelmaan kutsuttu kisailija saa pyytää mukaansa parin, jonka kanssa he kilpailevat yhdessä. Lisäksi hän tekee puolisonsa kanssa yhteistä podcastia Metti & Miklu. Lisäksi hänet nähtiin Linnan juhlissa puolisonsa, ex-jalkapalloilija Mikael Forssellin kanssa. Ja sitten minua kysyttiinkin ohjelmaan. Pääkirjoitus " Tietoliikenteen merikaapeleista löytyy tietoa julkisesta maailmanlaajuisesta merikaapelikartasta. – Minua on paljon pyydetty erilaisiin tv-ohjelmiin, ja olen aina kieltäytynyt. Vihapuheelle minä en halua antaa sijaa omassa elämässäni. AMAZING RACE tunnetaan yllätyksellisistä tehtävistä. Toistuvat kaapelirikot Itämerellä ja Suomenlahdella ovat Suomen turvallisuudelle vakava uhka. Tietysti jos saa jotain rakentavaa palautetta, se on myös hyvä paikka reflektoida omaa tekemistään. Ajattelin sarjan ensimmäisen kauden tultua, että tuo voisi kiinnostaa, jos minua siihen pyydettäisiin. Suomen sähköverkko on yhdistetty Viron verkkoon Estlink 1 ja Estlink 2 -merikaapeleilla. – Amazing Raceen lähdin, koska halusin sen kokemuksen. Vuoden 2023 lokakuussa Suomen ja Viron välinen Balticconnector-kaasuputken vaurion aiheuttajaksi paljastui kiinalaisalus Newnew Polar Bearin meren pohjaa pitkin raahaama ankkuri. Forssellin pariskunnalla on kolme lasta, joista vanhin on kymmenen, keskimmäinen on kahdeksan ja nuorin kaksivuotias. MOJO ERÄMETSÄ FAKTA Metti Forssell 1 Ikä: 33 vuotta 1 Kotipaikka: Helsinki 1 Syntymäpaikka: Kokkola 1 Ammatti: Sosiaalisen median vaikuttaja 1 Perhe: Puoliso Mikael Forssell, lapset iältään 10, 8 ja 2 vuotta. Kevään kuntavaaleissa valitaan kaupunkien ja kuntien valtuustot, aluevaaleissa hyvinvointialueiden valtuustot. Forssell on ollut somessa ehkä kauden eniten keskustelua herättänyt kilpailija, eikä kommentointi ohjelmassa nähdystä suorapuheisuudesta ja vahvasta kilpailuvietistä ole aina ollut mairittelevaa. Tällä kaudella on muun muassa maisteltu sian aivoja ja sulkeuduttu hauta-arkkuun makaamaan. Niissä kaikissa osallisena on ollut rahtialus, jonka ankkuri on kadonnut
tai tule ostoksille tavarataloon YLI 2000 TUOTETTA OUTLET-HINTAAN! ILOTULITTEET MOTONETISTA! 99 90 24 95 Ilotulitteet saatavilla vain tavarataloista. Myyntiaika: 27.–31.12. ame SYTYTIN Laadukas Atomic-kaasusytytin on varustettu myrskyliekillä. Omakotitalon autotalliin valui vettä Pyhäjärvellä Outi Yli-Arvo Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta vahingontorjuntatehtävästä Pyhäjärvellä Sinkkitiellä torstai-iltana hieman ennen kello 21. kaasujuottimille ja sytyttimiin. SUPERMIX-LAJITELMA 36 kpl isomman kaliiperin pientuotetta. Pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö pääsi autotalliin sisälle ja sai suljettua vuodon venttiilistä. Toholammin kunnan tiedotteessa kerrotaan, että kunnassa tehdään jo tällä hetkellä hyvää lukemaan innostamisen ja lukutaidon kehittämisen yhteistyötä kirjaston, varhaiskasvatuksen ja koulujen kesken. 86-00387 2 99 3,99 10 00 5 pkt Vain Motonetista! 15 Thunderia kympillä! VÄLKKYPATA Nyt välähti! Uskomaton uutuuspata. SP THUNDER KING 3 kpl/pkt Kolme eri efektiä. 952 g ruutia. Hakemuksia saapui kaikkiaan 79 kappaletta ja avustusta myönnettiin 13 hankkeelle, yhteensä 699 994 euroa. Hanke käynnistyy Toholammilla kevään 2025 aikana, ja hankkeelle tullaan palkkaamaan hanketyöntekijä enintään vuodeksi. Henkilövahingoilta vältyttiin. Toholampi sai avustuksen lukutaitotyöhön Outi Yli-Arvo Toholammin kirjasto, varhaiskasvatus ja perusopetus sekä lukio ovat saaneet Opetushallitukselta 35 550 euron avustuksen Lukeva Lamppi -hankkeelle. Katso valikoima motonet.. Kohteessa oli henkilöauto syttynyt palamaan pienessä pressukatoksessa suuremman autotallirakennuksen vieressä. Asuintalossa ei ollut tapahtuman aikaan asukkaita paikalla. Pelastuslaitos sammutti palavan ajoneuvon ja varmisti vielä, ettei palo ollut levinnyt viereiseen rakennukseen. 86-02593 3 99 4,99 9 99 Atomic SYTYTINKAASU 300 ml Yleismallinen sytytinkaasun täyttöpullo mm. Muualle asuntoon ei vaikuttanut menneen näkyvää vettä. Toholammille avustusta saatiin lähes koko haetun summa verran. Hankeavustuksen tarkoituksena on, että kunta sitoutuu kehittämään kuntalaistensa lukutaitoa pitkäjänteisesti ja systemaattisesti. Opetushallitus asetti haettavaksi syksyllä 2024 valtionavustuksen hankkeille, jotka pyrkivät edistämään kansallisen lukutaitostrategian suuntaviivojen ja toimenpiteiden toteutumista. Hankkeessa kunnalle luodaan yhteiset suuntaviivat lukutaitotyöhön hyödyntäen Kansalliseen lukutaitostrategiaan 2030 kirjattuja toimenpiteitä. tavaratalojen aukioloaikojen mukaisesti. 55-19393 Atomic BBQ Flex Storm. Helppo ja turvallinen käyttää. – Toholammin kunnassa ei ole kuitenkaan tehty lukutaitoyhteistyötä koskevaa yhteistä suunnitelmaa, ja kunnassa ei myöskään ole vielä lukutaitotyötä ja -palveluja ohjaavaa kunnallista strategiaa, tiedotteessa todetaan. joulukuuta 2024 4 // Yli 40 Motonet-tavarataloa ja 150 000 tuotetta verkkokaupassa motonet.. Sivullinen havaitsi vuodon ja ilmoitti siitä hätäkeskukseen. Myös jokainen taho tekee erikseen aktiivista työtä lukutaidon edistämiseksi. Yhdessä talon asukkaiden kanssa he saivat alkusammutuksella hillittyä paloa niin, ettei se päässyt leviämään viereiseen rakennukseen ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen. Pressukatoksessa ollut auto syttyi palamaan Oulaisissa Outi Yli-Arvo Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Oulaisiin Ojakankaantielle perjantaina kello yhdeksän jälkeen aamulla. Kampanjassa olevia tuotteita ei voi varata. Palon oli havainnut ohikulkija. Suunnan kääntämiseksi ja monilukutaidon vahvistamiseksi tarvitaan Lukutaitostrategian 2030 kuvaamia konkreettisia toimia. Pitkän ja taipuisan varren avulla sytytät hankalatkin kohteet turvallisesti. Kohteeseen hälytettiin yhteensä neljä yksikköä, mutta tehtävän paikalla hoiti yksi yksikkö.. 86-03347 2 99 ULKOTULI 4 KPL Ulkotulet luomaan tunnelmaa juhlapäiviin ja iltoihin! Paloaika 4-6 tuntia. Woodlander KÄDENLÄMMITIN 24 KPL Tehokkaat kertakäyttöiset kädenlämmittimet tuovat lisälämpöä pakkaskeleillä. 127 laukausta. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Lukutaidon eriytymistä tapahtuu Suomessa jo perusopetuksen aikana ja heikosti lukevien määrä on lisääntynyt etenkin nuorten keskuudessa. Suomen Pyrotekniikka Oy:n Tarjoukset voimassa 27.–31.12.2024 tai niin kauan kuin tuotteita tarjousaikana riittää. Autotallin lattialla oli noin 20 senttiä vettä, joka poistettiin pumppamalla. Pelastuslaitokselta arvioidaan palon saaneen alkunsa moottorin lämmityslaitteen vikaantumisesta. Opetushallituksen rahoittama hanke käynnistyy kevään aikana. Omakotitalon autotallin oven alta oli valunut runsaasti vettä
Listalla ovat mukana Kitinkankaan alueelta senioripuisto, skeittiparkki, kuntoportaat, salibandykenttä, pesäpallokenttä ja pumptrack-rata, Mäkiraonmäeltä työväentalon kaidehissi, Kirjurintuvan portaat ja invaluiska ja Sofian lavan katsomo sekä Taka-Areenalta tekonurmikenttä, koirapuisto ja koulukeskuksen pesiskenttä. Kruunupyyssä perintövaroja on saatu toistakymmentä tuhatta euroa kahden vainajan jälkeen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Varat on osoitettu Jalmiinakodille, jonne on tehty pieniä hankintoja asukkaiden viihtyvyyden parantamiseksi. 1 Kaikki sellainen omaisuus, jota ei ole tarvetta pitää valtion omistuksessa eikä edellytyksiä luovuttaa perinnönjättäjän läheiselle, luovutetaan perinnönjättäjän kotikunnalle. Ylivieska on saanut tällä ja viime vuosikymmenellä yhteensä seitsemän valtionperintöä. euroa ja yksityisille 1,4 milj. Se on niin satunnaista, hallintojohtaja Ben Weizmann kertoo. Vuositasolla kyse on noin 240 henkilöstä. – Varoja on jaettu kaupunginhallituksen päätöksillä kannuslaisille yhdistyksille ja yleishyödyllisille toimijoille käytettäväksi hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja parantamiseen eri ikäryhmien tarpeet huomioiden, Sämpi kertoo. Summaa on käytetty Taanilan ja Kaisaniemen koulujen ja työkeskus Kipinän rakentamiseen sekä vanhusten kotona asumista tukevien palvelujen kehittämiseen. Valtionperintövaroilla tarkoitetaan omaisuutta, joka on mennyt valtiolle, koska vainajalla ei ole ollut perillisiä tai testamenttia. FAKTA Valtiolle menevä perintö 1 Jos kuolleella henkilöllä ei ole perillisiä, eikä hän ole tehnyt testamenttia, hänen omaisuutensa menee perintönä valtiolle. Tällä hetkellä Kannuksella on valtionperintövaroja jäljellä noin 30 000 euroa. Toisella perinnöllä kunnostettiin Pulkkinen-Haukilahti-tie ja toinen perintö ohjattiin Räyrinki-seuralle, joka on käyttänyt varoja Isokylän koulun kunnostamiseen. Lisäksi perintövaroilla on hankittu varusteita Kannuksen Uran jalkapallojunioreille, Kannuksen Korvenkävijöille ja Kannuksen Moottoripajalle. Kokkolassa valtionperinnöt on rahastoitu. – Säilytämme perintövaroja erillisillä pankkitileillä, jolloin ne eivät voi kadota kaupungin pohjattomaan kassaan, Sämpi sanoo. Käytännössä varat on haluttu ohjata Kannuksessa mahdollisimman konkreettisiin kohteisiin, joko investointeihin tai jonkun uuden toiminnan käynnistämiseen. Myös Kirjurintuvan invaluiska on rakennettu valtionperintörahoilla. Näistä suurin on liki 800 000 euron arvoinen perintö vuodelta 2014. – Yleensä varat käytetään jonkinlaiseen sosiaaliseen toimintaan esimerkiksi lasten ja nuorten hyväksi. euroa. Kalajoelle on tullut vuosien 2021-24 aikana kolme valtionperintöä, joiden yhteenlasketut rahavarat ovat 280 000 euroa. Tästä syystä Sämpin on myös helppo lähettää lista kohteista, joita on rahoitettu ainakin osittain valtionperintövaroilla. KESKIPOHJANMAAN valtionperintökyselyyn vastasi kaikkiaan 12 kuntaa tai kaupunkia. Kaikkiaan Kannus on saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana valtionperintövaroja yhteensä puoli miljoonaa euroa. Vetelin kunnalla on puolestaan ollut tapana ohjata valtionperinnöt vainajan kotikylän hyväksi. Veteli on saanut 2000-luvulla valtionperintövaroja kaksi kertaa yhteensä 120 000 euron edestä. 1 Vuonna 2023 valtiolle tuli perintöä yhteensä 40,50 miloonaa. Kunta on myös tukenut Sievin Perhepalvelukeskuksen toimintaa. euroa, josta kunnille luovutettiin 24,6 miljoonaa. – Näin saadaan jotain näkyvää aikaan. Esimerkiksi Kokkolan kaupunki on saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä 12 valtionperintöä, joiden yhteenlaskettu arvo on ollut 550 000 euroa. Kaikista viimeisimmän perinnön varat on päätetty käyttää lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan ja harrastamiseen Kalajoen 500-vuotisjuhlavuonna sekä uuden varhaiskasvatuskeskuksen leikkipihaan. KESKIPOHJANMAAN tekemän kyselyn perusteella kunnat saavat valtionperintövaroja harvakseltaan. Lähde: Valtiokonttori Myös Kannuksen pesäpallokentän katsomon rakentamista on rahoitettu valtionperintörahoilla. Näihin kuuluvat muun muassa Halsua, Lestijärvi ja Luoto. Lisäksi perintövaroihin sisältynyt kiinteistö on korjattu. Kannus on saanut 2000-luvulla valtionperintövaroja kahdesti, vuonna 2015 ja 2019. Valtion perintövaroista kertyy satojentuhansien eurojen potti kunnille. – Voi olla vuosia, jolloin tulee useampi perintö ja sitten taas vuosia, ettei tule ollenkaan. Varoja on käytetty muun muassa koulupihan kunnostamiseen, leikkipuistojen varusteluun sekä vanhusten hyvinvoinnin edistämiseen. Varoja on käytetty vanhusten ja vammaisten käyttöön tarkoitetun ”side by side” -polkupyörän hankintaan. 1 Ilman perillisiä kuolleista noin 40 prosenttia ei ole tehnyt testamenttia. Sievissä kunta on saanut valtionperintövaroja 2000-luvulla kahdesti, yhteensä 80 000 euroa. Mikäli kunta haluaa ottaa vastaan perinnön, sen pitää hakemuksessaan määritellä, mihin varat käytetään. Pietarsaari on puolestaan saanut 2000-luvun aikana viitisen perintöä, joiden yhteenlaskettu arvo on noin puoli miljoonaa euroa. Valtionperinnöistä suurin on ollut noin 320 000 euroa ja pienin vajaa 2000 euroa. Lista on hyvin konkreettinen, mutta ei mennä vielä siihen. Perintövaroista on rahoitettu myös Puistolan palvelukeskuksen remonttia ja Eskolan liikuntapaikkahanketta. Perho on saanut tällä vuosituhannella perintövaroja vain kerran, vuonna 2013 noin 17 000 euron edestä. Valtiolle meneviä kuolinpesiä hoitaa Valtiokonttori. Varoja on käytetty vanhusten hyvinvointiin ja asuinolojen parantamiseen muun muassa järjestämällä sotaveteraaneille ruokailuja ja kotiapua. Keskipohjanmaan toiminta-alueella on myös kuntia, jotka eivät tiettävästi saaneet valtionperintöä 2000-luvun puolella kertaakaan. Valtiolla on mahdollisuus luovuttaa saamansa perintövarat myös kunnalle, jossa vainaja on asunut tai jossa sijaitsee vainajalta jäänyttä kiinteää omaisuutta. Saadut valtionperinnöt ovat vaihdelleet muutamasta tuhannesta satoihin tuhansiin euroihin. joulukuuta 2024 UUTISET // 5 Kuolinpesärahoilla tehtiin skeittiparkki ja invaluiska Maija Ahonen Vastausta ei tarvitse kauaa odotella, kun talousja hallintojohtaja Leena Sämpiltä kysyy, mihin Kannuksen kaupunki on käyttänyt saamiaan valtionperintövaroja. Lisäksi Kalajoki on perinyt peltoa ja metsää. Kuolinpesään kuuluva kiinteä omaisuus luovutetaan kiinteistön sijaintikunnalle. TIMO VARILA
Samalla avautuu mahdollisuus siirtää modulirakenteita vaikka alueelta toiselle tarpeen mukaan. Soite hoitaa omana työnä myös suurimman osan tehostetusta palveluasumisesta. – Tunnen paljon vammaisia ihmisiä ja saan paljon palautetta vammaispalveluista. Jatkossa lääkärien saatavuutta on tarkoitus edistää myös ostopalveluiden yhteiskilpailutuksen muodossa. Siksi meitä kannattaa kuunnella. Asiakkaillamme on sosiaalihuoltoja vammaispalvelulakien tuoma oikeus kuljetuspalveluihin. SAARELAN mukaan joistakin ammattiryhmistä on erityisen suuri pula. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Kuljetuksista vastaavat yksityiset liikennöitsijät kuten nykyään. Sote-kyytejä ei saa sekoittaa Witickin mukaan Kela-kyyteihin, joilla matkustetaan lähinnä taksilla terveyspalveluihin. – Uusia liikennöitsijöitä kilpailutetaan todennäköisesti vasta vuoden 2025 loppupuolella. Soiten vammaisneuvoston jäsen Asta Törmälehto toivoo, että sote-kyydit toimivat asiallisesti ja kohteliaasti tulevan Tervia-konsernin alla. Saarelan mukaan hyvinvointialueet tarvitsevat esimerkiksi erilaisia modulirakenteita ja tietoja vaihtamalla ja yhteistyössä niitä voidaan hankkia edullisemmin ja tehokkaammin. Näin tapahtui esimerkiksi ruokahuollossa, jossa noin kymmenen henkilötyövuoden ostaminen henkilövuokrausyritykseltä lopetettiin ja nämä ruokahuollon työntekijät palkattiin suoraan Soiten palvelukseen. Kokkolan sairaalanmäellä toimiva yhteispäivystys tuottaa sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon ympärivuorokautista yhteispäivystystä. Tämä tarkoittaa, että asiakas saa tilata aina saman tutun ja luotettavan kuljettajan, joka ymmärtää asiakasta aiemman tuttavuuden avulla, Törmälehto kertoo ja toteaa, että vammaisasiakkaissa on sellaisia, jotka ovat toimissaan vähän hitaita, eivätkä aina pysty helposti tuottamaan puhetta. Aiemmin tämä palvelu oli ulkoistettu. Me olemme kuitenkin niitä, samoin kuin Soiten asiakasraati, jotka käyttävät näitä vammaispalveluja. Saamme sitä kautta rekrytointiin suuruuden etuja, Soiten talousjohtaja Helinä Saarela kertoo. – Siksi Soitessa ja jatkossa Terviassa pitäisi ihan oikeasti kiinnittaa huomiota asiakaspalveluun ja korostaa, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja heitä tulee kohdella kunnioittavasti. Tuolloin liikennöitsijöiden ja Soiten nykyiset sopimukset päättyvät. – Yksi hyvä keino kohentaa tilannetta on hyväksyä mahdollisimman paljon erityissopimuksia. – Parhaillaan menossa olevassa Tervian yhteisessä hankkeessa tutkitaan lisäksi mahdollisuuksia löytää lisäresursseja ulkomailta. – Jos Terviakin kuuntelee vanhusja vammaisjärjestöjä, niin hyvä. Kaikki sote-kyytejä tarvitsevat asiakkaat eivät ole samanlaisia. Hyvinvointialueista vain Soitessa sote-kyytien matkakeskustoiminta oli ulkoistettu. – Valtaosa ruokahuollon työntekijöistä oli jo Soiten palveluksessa, Saarela kertoo. Kolmannes on ulkoistettu ja Saarelan mukaan tämä osuus tuskin nousee, sillä yksityisiltä tahoilta ei näytä tulevan tarjolle lisää palveluresurssia. Tervian vastuulle siirtyy sote-kyytien matkakeskustoiminnan lisäksi muun muassa lääkäreiden rekrytointia ja koordinointia sekä tilatoiminnan erilaisia yhteisiä hankkeita. Siksi heidän palkkaamiseen tarvitaan erityisiä toimia. palvelualuejohtaja Jukka Palokangas Soitesta kertoo ja Helinä Saarela vakuuttelee, että yhteispäivystykseen on löydetty hyvin työntekijöitä. – Asiakkaiden erityispiirteet on otettava huomioon heitä kohdattaessa. Tästä olemme lähettäneet päättäjille kirjeenkin. Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla palvelu on siirtynyt Tervialle vaiheittain liikkeenluovutusperiaatteella palvelut omana työnä aiemmin tuottaneilta hyvinvointialueilta. Vaikka paperilla siirto on jo tapahtunut, käytännössä mikään ei ole vielä muuttunut. siirtyneet Tervian haltuun, käytännössä Tervia alkanee tuottaa matkakeskuksen palveluja omana työnä vasta aikaisintaan kesällä 2025, johon saakka Soitella ja Taksi Helsingillä on sopimus sote-henkilökuljetusten välitystoiminnasta. Pohjois-Suomen hyvinvointialueet, joukossa Soite ja Pohde ovat perustaneet Terviakonsernin. Alan oppilaitosten kanssa tehdään yhteistyötä ammattitaidon parantamisessa, Helinä Saarela kertoo. Hyvinvointialueiden yhteistyöllä Lapissa, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla pyritään korjaamaan tilannetta. – Erikoisalojen lääkäreitä ja sosiaalityöntekijöitä on vaikea löytää. Näistä ammattiryhmistä on kova kilpailu koko maassa. Usein on asiallista, mutta ei aina. Uuden matkakeskuksen myötä Pohjois-Suomessa Kainuu, Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa luopuvat omasta matkakeskustoiminnasta ja Soite taas sote-kyytien välitystoiminnan ulkoistuksesta. Pohjois-Pohjanmaalla Tervia aloittaa sote-kyytien eli sosiaalija vammaispalvelulakien mukaisten henkilökuljetusten välitystoiminnan heti vuodenvaihteen jälkeen. ja Pohjois-Pohjanmaa viimeisenä eli 1.1.2025. PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Tanja Witick Tervian Logistiikka Oy:stä kertoo, että vaikka Soiten sote-kyydit ovat 1.10. – Tervia Osaajat välittää pohjoisen alueelle ammattitaitoista lääkärikuntaa. Tervia Logistiikka tilaa ja välittää jatkossa koko Pohjois-Suomen sote-kyydit. TIMO VARILA. Myös näistä sote-kyytipalveluista. Tervia-konserni koostuu osuuskunnasta (emoyhtiö) ja kahdesta tytäryhtiöstä, Tervia Osaajat Oy ja Tervia Logistiikka Oy:stä. POHJOISESSA Suomessa neljä hyvinvointialuetta joukossa Soite ja Pohde ovat perustaneet yhteisen Tervia-konsernin hoitamaan eräitä yhteisiä asioita. Tästä muutoksesta on informoitu Soiten alueen liikennöitsijoitä, Tanja Witick kertoo. TERVIA PYRKII Saarelan mukaan myös löytämään yhteisiä hyviä kokemuksia ja käytäntöjä toimitilojen vuokraukseen. – Vuoden 2024 alussa Soite alkoi tuottaa myös perusterveydenhuollon lääkäripäivystystä omana työnä yhteispäivystyksessä. Tätä ennen se oli Pohteen työtä. Se huolehtii muun muassa sote-kyytien matkakeskustoiminnasta. Kainuu ja Soite siirtyivät Tervialle 1.10, Lappi 1.12. Tervian verkkosivuilla kerrotaan, että pohjoisen yhteistyönä syntynyt Tervia Osuuskunta pyrkii tarjoamaan vetovoimaisen ja houkuttelevan vaihtoehdon myös erikoistumisjakson loppuvaiheessa oleville lääkäreille. KONSERNIYHTEISTYÖN lisäksi Soite on myös pyrkinyt siirtämään ulkoistettuja palveluja omaan tuotantoon. Törmälehto toivoo, että Soiten kuljetuspalveluiden siirtyminen Terviaan ei ainakaan heikennä palvelua. Toinen esimerkki omaan tuotantoon siirtymisestä löytyy Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta. Nyt koko yhteispäivystys toimii omana työnä, akuuttipalveluiden vs. Valitettavasti varsinkin kehitysvammaiset henkilöt ja heidän omaisensa ovat valittaneet, että kuljettajien käytös ei ole ollut aina asiallista. joulukuuta 2024 6 // UUTISET Vammaisaktivisti toivoo sotekyydeiltä humaanisuutta Antti Savela Soiten vammaisneuvoston jäsen Asta Törmälehto Kokkolasta kertoo kaikkien tuntemiensa sote-kyytejä tarvitsevien puolesta, että tärkeintä vammaisten saamissa kuljetuspalveluissa on sekä matkakeskuksesta että kuljettajalta tuleva asiallinen ja kohtelias palvelu. Yksityiset liikennöitsijät jatkavat käytännön työssä. Erikoistuvien lääkäreiden muodostama työvoimareservi antaa keskussairaaloille tilaisuuden rekrytoida tulevia erikoislääkäreitä riveihinsä. VERKKOSIVUILLAAN Tervia avaa Logistiikka Oy:n perusajatusta: – Omassa Tervian matkapalvelukeskuksessa vastaanotamme asiakkaan tilauksen ja välitämme hänelle sopivan kuljetuspalvelun
Eagle S -öljytankkerin epäillään aiheuttaneen sähkönsiirtokaapelin vaurioitumisen Suomen ja Viron välillä joulunpyhinä. Lisäksi aluksessa on hänen mukaansa välineitä, jotka tallentavat ääntä, sijaintia ja viestintää. Hän ei osaa arvioida aikataulua, jossa tutkittava tapaus mahdollisesti etenee esitutkintaan, jos se sinne etenee. –?Aluksen henkilökunta on ollut ihan yhteistyökykyistä, Hirvi sanoo. –?Se, miksi me viime kädessä käynnistimme yhteydenotot alukseen, oli nimenomaan se, että visuaalisesti nähtiin, että se veti perässään ankkuriketjuaan, kertoi Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja, komentaja Mikko Hirvi STT:lle. POLIISI ON JATKANUT Suomenlahden tapahtumien tutkintaa yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. RAJAVARTIOLAITOS FINNISH BORDER GUARD. Puhuteltavat ovat viranomaisten mukaan olleet yhteistyöhaluisia, joskin hämmentyneitä. Öljytankkeri oli viranomaisten hallussa Suomen aluevesillä tapaninpäivänä noin kello puoli yhdeltä yöllä. Matkapuhelimissa on hirveä määrä dataa ja vieläpä ulkomaan kielellä, Paila kuvaili. Puhuteltavat ovat hänen mukaansa olleet yhteistyöhaluisia, joskin aika hämmentyneitä. –?Osa heistä on epäillyn asemassa, osa todistajina. –?Perehdymme siihen, mitä näissä laitteissa on. Helsingin poliisilaitos johtaa nyt viranomaisten yhteistoimintaa, joka on jatkunut kaksi päivää ympäri vuorokauden. Sähkönsiirtokaapelin lisäksi vaurioita on neljässä Suomenlahdella kulkevassa telekaapelissa. Viranomaisten mukaan alus kuuluu Venäjän varjolaivastoon, joka on tarkoitettu nimenomaan pakotteiden kiertämiseen ja Venäjän öljyn kuljetukseen. Aluksen mahdolliseen siirtämiseen esimerkiksi satamaan Paila ei ota kantaa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Tulli on pidättänyt aluksen lastina olleen polttoaineen. POLIISIN ESITUTKINNAN lisäksi Tulli tekee esiselvitystä epäillystä törkeästä säännöstelyrikoksesta ja selvittää lastiin liittyviä yksityiskohtia. Hän ei kommentoi epäiltyjen tämänhetkistä määrää, mutta sanoo, että epäiltynä on useampi henkilö. Esimerkiksi konsulttiyritys Oxford Analytica arvioi muutama viikko sitten, että varjolaivastoon kuuluvia aluksia on jopa 600, joista 400 öljytankkereita. –?Dokumentoimme merenpohjan olosuhteita, hän sanoo. Tämän jälkeen kesti joitakin tunteja, että viranomaiset laskeutuivat alukselle. Kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoi joulupäivänä, että Estlink 2 -kaapeli irtosi verkosta kello 12.26. Paila ei kommentoi teon tahallisuutta, mutta sanoo pitävänsä todennäköisenä, että alus on ollut kaapelivaurion aiheuttaja. Viranomaisaluksista alueella toimivat Puolustusvoimien Rauma-luokan ohjusvene ja Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Uisko. Huonokuntoiset alukset muodostavatkin myös ympäristöriskin. Jatkotoimenpiteistä päätetään tämä jälkeen, Sinkkonen sanoo. Hietalan mukaan näin mittavaa merellistä operaatiota, jossa alus olisi otettu viranomaisten haltuun, ei taida olla Suomessa tehty aiemmin. KRP taas vastaa kaapelivaurioiden esitutkinnasta, ja epäilty rikosnimike esitutkinnassa on törkeä tuhotyö. Keskusrikospoliisin tutkijat ovat mukana vartiolaiva Turvalla. Rajavartiolaitoksen Hirvi kertoo, että aluksen haltuunotossa ei käytetty voimakeinoja. joulukuuta 2024 KOTIMAA // 7 Kuulustelut ja tekninen tutkinta Eagle S:llä jatkuvat Simu Perälä, Sanna Raita-aho, STT Suomen ja Viron välisen sähkönsiirtokaapelin vaurioitumiseen yhdistetyn Eagle S -aluksen miehistöön kuuluu noin 20 ihmistä, jotka ovat Georgian ja Intian kansalaisia, kertoo tutkinnan yleisjohtaja, rikoskomisario Sami Paila keskusrikospoliisista. Valmiusyksikkö Karhu, jota kutsutaan myös Karhu-ryhmäksi, on poliisien erityiskoulutettu operatiivinen joukko. Helsingin poliisin päällikkö Jari Liukku kertoi tapaninpäivänä, että yleisjohto siirtyi Rajavartiolaitokselta poliisille joulupäivänä kello 18.40. Esitutkintaa laivalla turvaavat poliisin valmiusyksikkö Karhu ja Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkue. RAJAVARTIOLAITOS tukee poliisia seuraavaksi merenpohjan tutkinnassa, minkä takia vartiolaiva Turva oli perjantaina suuntaamassa Estlink 2 -kaapelin vaurioitumispaikalle tekemään vedenalaista tutkintaa. Lastille ei konkreettisesti tapahdu nyt mitään. Pailan mukaan keskusrikospoliisi sai tiedon tapahtuneesta joulupäivänä noin kello 14. Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turva valvoi kaapelirikosta epäiltyä Eagle S -tankkeria Porkkalanniemen edustalla perjantaina. Suomalaisviranomaiset lensivät alukselle yhteensä kahdella Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien helikopterilla. Hietala ei kommentoi sitä, kuinka paljon joukkoja laivalle nousi, mutta hänen mukaansa alukselle meni ”enemmän kuin yksi partio”. Vasta sitten tehdään johtopäätöksiä, hän sanoo STT:lle. –?Se on viranomaisten pidättämänä siihen asti, että esiselvitys on valmis. Toistaiseksi alus on samassa paikassa kuin aiemminkin. Eli jos me menemme ottamaan sieltä henkilöstöä pois, niin aiheutamme ongelmia. Tällä hetkellä tutkijoita vinssataan alukselle, ja se on Pailan mukaan aika työlästä, kallista ja riskipitoista. Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen ei vielä halua kommentoida, kuinka moni taho on tutkinnan alla Tullin esiselvityksessä –?Tässä kootaan paljon eri paikoista faktoja, jotta me nähdään, mitä on tapahtunut ja mistä tässä on kyse kaiken kaikkiaan. RAJAVARTIOLAITOKSEN vartiolaiva Turva otti yhteyttä Eagle S -öljytankkeriin ensimmäisen kerran joulupäivänä noin kello 18.30, kertoi Helsingin poliisin ylikomisario Juha Hietala STT:lle. Rikoskomisario Paila keskusrikospoliisista sanoo, että alukselta on takavarikoitu teknistä todistusaineistoa, kuten matkapuhelimia, ja aluksella on suoritettu kuulusteluja. Aluksella ei toistaiseksi ole tehty kiinniottoja tai pidätyksiä eikä ketään ole vaadittu tutkintavangiksi. Suurimman osan osalta asema on vielä epäselvä, Paila sanoo STT:lle. Ensimmäisen yhteydenoton aikaan alus ei ollut vielä Suomen aluevesillä, mutta se ohjattiin sinne kehotuksilla ja neuvoilla, Hietala sanoi. EU on asettanut pakotelistalle lähes 80 Venäjän varjolaivastoon kuuluvaa alusta, mutta niitä arvioidaan olevan runsaasti myös listan ulkopuolella. Hän kuvailee operaatiota tuiki harvinaiseksi. Lupa helikopterioperaatioon alukselle oli Hietalan mukaan jo siinä vaiheessa, kun siihen otettiin yhteyttä. Eagle-alustakaan pakotelistalta ei löydy. Ensimmäinen poliisin ryhmä laskeutui Liukun mukaan alukselle torstaina kello 00.28. Päällystön kansalaisuuksia Paila ei tässä vaiheessa kommentoi. Hirvi arvioi STT:lle, että vedenalainen tutkinta tulee viemään vuorokausia. Eagle S -öljytankkerin haltuunotossa ei Rajavartiolaitoksen mukaan käytetty voimakeinoja. Alukselta pidätettyyn lastiin kuuluu noin 35?000 tonnia lyijytöntä bensiiniä. –?Toki harkinta on jatkuvaa, mutta otamme siinäkin asiassa huomioon, että määräysten mukaan aluksella pitää olla tietty miehistö. Ylikomisario Hietalan mukaan alukseen saatiin yhteys ensimmäisellä yrittämällä ja aluksen miehistö on alusta pitäen ollut yhteistyökykyinen
–?Kaliningradissa on jo aiemmin testattu saarimoodissa toimimista, Kebja kertoo. Naton pääsihteeri Mark Rutte vahvisti asian viestipalvelu X:ssä. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Nato vahvistaa läsnäoloaan Nina Törnudd, Kaisu Suopanki, STT Nato vahvistaa läsnäoloaan Viron ja Suomen lähiympäristössä maiden pyynnöstä. –?Vuosi sitten alus pääsi jatkamaan, kuukausi sitten se pysäytettiin, mutta jäi kansainvälisille vesille. VIRON MERIVOIMAT alkoi perjantaina suojelemaan Estlink 1 -sähkönsiirtoyhteyttä partioaluksilla Viron ja Suomen välisten energiayhteyksien turvaamiseksi, kertoivat virolaismediat. Jonkin verran sähköä virtaa silti edelleen Venäjältä Viroon. –?On hyvä, että Nato vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan Itämerellä. Presidentti ei ottanut kantaa siihen, onko kaapelirikossa kyse Venäjän hybridivaikuttamisesta. Kebjan mukaan kyse ei ole sähkön tuonnista tai viennistä, vaan pelkästään järjestelmän taajuuden vakautta ylläpitävästä sähköstä. –?Jos nyt kolme tällaista tapausta on vuoden sisään, kyllähän meidän pitää vetää siitä johtopäätös, että eivät ne kaikki voi olla pelkkää sattumaa tai vahinkoa. SUOMEN JA VIRON välinen sähköyhteys Estlink 2 katkesi joulupäivänä. Aiemmin tällä viikolla Fingrid arvioi, että korjaaminen vie kuukausia. Presidentin mukaan päätös operaatiosta tuli viranomaisilta. Presidentti Alexander Stubb kertoi asiasta perjantaina tiedotustilaisuudessa, jossa hän kommentoi Suomen ja Viron välisen Estlink 2 -sähkökaapelin katkeamista joulupäivänä. Baltian maat ovat kuuluneet Neuvostoliiton peruina samaan alueeseen Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa. Ottaen huomioon viimeaikaiset tapaukset, joissa aluksia on epäilty merikaapeleiden vahingoittamisesta ja katkaisemisesta, meidän on ehdottomasti tehostettava Pohjoismaiden ja Baltian maiden turvallisuutta, hän jatkoi. Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin ei pidä realistisena, että Estlink 2 saataisiin toimimaan helmikuuhun mennessä. Tilannetta käsiteltiin perjantaina tp-utvassa eli tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulkoja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Vuonna 2023 Baltian maat sopivat, että BRELL-sopimusta Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa ei jatketa ja että siirtyminen Manner-Euroopan verkkoon tapahtuisi helmikuussa 2025. –?Operatiivinen toiminta siinä yksittäisessä hetkessä tuli viranomaisilta siten, että valtiojohtoa informoitiin. BALTIAN MAAT lopettivat sähkökaupan Venäjän kanssa jo Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainassa. –?Ei tarkoita sen dramaattisempaa kuin mitä nähtiin vuosi sitten ja kuukausi sitten. Anniina Korpela, STT Ruotsin rannikkovartiosto kertoi perjantaina tehostaneensa laivaliikenteen valvontaa Estlink 2 -sähkönsiirtoyhteyden rikkouduttua Suomenlahdella. Viro, Latvia ja Liettua aikovat irtautua Venäjän IPS/ UPS-taajuusalueesta 8.–9. Presidentti kertoi, että viestien vaihto asiasta alkoi hänen osaltaan kolmen aikaan iltapäivällä joulupäivänä, minkä jälkeen asiaa seurattiin 15–30 minuutin välein. Kebjan mukaan Virossa on valmistauduttu erilaisiin skenaarioihin ottaen huomioon myös geopoliittinen tilanne. Presidentin mukaan yhteisen valvonnan lisäämisestä on keskusteltu Itämeren tapahtumien myötä. Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson vakuutti maansa olevan valmis auttamaan Suomea ja Viroa. joulukuuta 2024 8 // KOTIMAA Baltit irtautuvat Venäjän sähköverkosta helmikuussa Anssi Rulamo, STT Suomen ja Viron välisen Estlink 2 -sähkönsiirtoyhteyden katkeaminen ei vaikuta Baltian maiden irtautumiseen Venäjän hallinnoimasta sähköverkosta. PRESIDENTTI KERTOI myös, että Suomen aluevesille pysäytetyn öljytankkerin päällystö ja miehistö tekevät hyvää yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tasavallan presidentti Alexander Stubb tapasi mediaa Presidentinlinnassa perjantaina. Lisäksi vaurioita on neljässä Suomenlahdella kulkevassa telekaapelissa. Stubb kommentoi joulupäivänä tapahtunutta Suomen ja Viron sähkökaapelin katkeamista. Presidentti Stubb: ”Ei dramaattisempaa kuin vuosi sitten.” VESA MOILANEN / LEHTIKUVA. Baltian maiden irtautuminen Venäjän verkosta vaikuttaa myös Liettuan ja Puolan välissä sijaitsevaan Venäjän Kaliningradin alueeseen, joka on jatkossa sähkömielessä kuin saari. Kebja sanoo, että Baltian oma sähköntuotantokapasiteetti on tällä hetkellä riittävä. helmikuuta ja synkronoitua Manner-Euroopan sähköverkkoon. STUBBIN MUKAAN Suomen vaste tuoreimpaan kaapelikatkoon on ollut nopea ja tehokas. Rannikkovartioston tiedotteen mukaan tehostettua valvontaa tehdään muun muassa laivoilla ja lentokoneilla. –?Voin vahvistaa, että vaikka Estlink 2 olisi poissa käytöstä, irtautuminen tapahtuu silloin (helmikuussa), kertoi Eleringin hallituksen jäsen Reigo Kebja STT:lle. Presidentti sanoi keskustelleensa tilanteesta myös Viron presidentin Alar Karisin kanssa. Nyt saimme aluksen haltuun muutaman tunnin sisällä tapahtumasta. Kun on tilanne päällä, Nato lisää läsnäoloaan erityisesti kriittisen infrastruktuurin ympärillä, Stubb sanoi. Estlink 1 on toiminut normaalisti. Estlink 2:n katkeaminen ei Eleringin mukaan vaikuta Viron sähkön toimitusvarmuuteen. –?Yleistilanne vain vahvistaa sen, että suunnitelmamme Venäjän sähköjärjestelmästä lähtemisestä on ollut oikea. Asia vahvistettiin perjantaina Viron kantaverkkoyhtiöstä Eleringistä STT:lle. Kebjan mukaan mikään ei viittaa siihen, etteikö Kaliningradissa oltaisi valmiita muutokseen. On hyvä, että olemme valmistautuneet siihen pitkään. Irtautumista yhteisestä verkosta Venäjän kanssa on valmisteltu jo vuosia. Hän totesi reagointikyvyn vahvistuneen verrattuna aikaisempiin tapauksiin. Postimees-lehden mukaan asiasta sopivat Viron puolustusministeri Hanno Pevkur ja maan puolustusvoimien komentaja Andrus Merilo. –?Välillä Viroon saattaa tulla vähän sähköä, mutta sama määrä sähköä virtaa Liettuasta Venäjälle tai toisinpäin. Yhteiseen kantaverkkoon kytketyt generaattorit ovat suorassa teknisessä yhteydessä toisiinsa. Se linjasi tahollaan, että Suomi toimii aktiivisesti Itämeren muiden rantavaltioiden kanssa EU:ssa ja Natossa sen eteen, että Venäjän niin sanotun varjolaivaston toimintaa rajoitetaan entisestään. Olemme ehtineet käydä läpi erilaisia skenaarioita, ja voimme sanoa, että olemme valmiita. Venäjän suunnalta ei Stubbin mukaan ollut kuulunut diplomaattista reaktiota. –?Ruotsi on valmis auttamaan, Kristersson kertoi perjantaina viestipalvelu X:ssä. Estlink 2 -yhteyden katkos ei lykkää vuosia suunniteltua siirtymistä MannerEuroopan verkkoon. Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kertoi olleensa asian tiimoilta yhteydessä Suomen presidenttiin Alexander Stubbiin ja Naton pääsihteeriin Mark Rutteen. Kristersson: “Ruotsi on valmis auttamaan” Myös Viron puolustusministerin mukaan kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuviin hyökkäyksiin tulee reagoida selkeästi. Tavoitteena on suojella Ruotsin kriittistä vedenalaista infrastruktuuria. Rannikkovartiosto kertoi suhtautuvansa vakavasti viimeaikaisiin vedenalaisiin infrastruktuurivaurioihin. Puolustusministeri Pevkurin mukaan Viron on lähetettävä selkeä viesti siitä, miten maa reagoi kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuviin hyökkäyksiin. Tässä on kyse puhtaasti fysiikasta. Suomen energiaja tietoliikennetilanne on vakaa, huolimatta sähkökaapelin ja useiden tietoliikennekaapelien katkeamisesta, tp-utva totesi. –?Me emme halua vetää liian nopeita johtopäätöksiä, mutta jos pystymme selkeästi todentamaan, että kyseessä on sabotaasi ja sen taustalla on joku valtiollinen tekijä, niin me tulemme sen aivan varmasti attribuoimaan (panemaan tekijän nimiin) ja heti. Toinen Suomen ja Viron välinen sähkönsiirtoyhteys Estlink 2 katkesi joulupäivänä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Hän sanoi, että keskustelut käydään englannin kielellä. Korjauksen aikatauluarviota tarkennetaan ensi viikolla. –?Tutkinnan on tietenkin selvitettävä kaikki Estlink 2 -kaapelin ja tietoliikennekaapeleiden rikkoutumisen yksityiskohdat, mutta meidän tehtävämme on lähettää välittömästi selkeä viesti siitä, että olemme valmiita suojelemaan Viron ja Suomen välisiä yhteyksiä myös sotilaallisin keinoin, Pevkur kertoi lehdistötiedotteessa. Stubbin mukaan Naton läsnäoloon ei liity sen suurempaa dramatiikkaa. Suomalaisviranomaiset nousivat Eagle S -öljytankkerille joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä hieman keskiyön jälkeen
Esimerkiksi Soitessa vuoden fokus näyttää ainakin uutisoinnin perusteella olleen aluehallituksen puheenjohtajan erottamisessa. SUUREN JOULUSIIVOUKSEN mylläkässä sairaudenhaltija ja kipujen kumppani kulkee kummissaan. Siellä lääkärit ovat pitkälti yrittäjiä. Päivystyksen lakkauttamisella tavoitellut säästöt asettuvat näin erityisen kyseenalaisiksi. Pykälän 1 momenttiin on kirjattu muun lisäksi: ”Valinta voi kohdistua samanaikaisesti vain yhteen terveyskeskukseen tai -asemaan. Uuden valinnan voi tehdä aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä valinnasta.” Tämä ei tarkoita sitä, että vuoden kuluttua pitää tehdä uudelleen terveyskeskuksen valinta. Se saattaisi olla kinttupolun pää kohti parempaa huomista. 050 477 9966 Yksityiskohtaiset ohjeet ja periaatteet joita Keskipohjanmaa mielipidekirjoituksien julkaisussa noudattaa: keskipohjanmaa.fi/ohjeita-lukijoille Työn verotusta on kevennettävä Suomessa työn verottaminen on kansainvälisesti kireää. Heitä on vähemmän kuin Suomessa, mutta väkeä sekä etenkin terveyspalveluihin tyytyväistä kansaa merkittävästi enemmän kuin meillä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Tämä aiheuttaa ambulanssirallin ja lisää kustannuksia, sillä nykyiset ambulanssit eivät riitä ja henkilöstöpula vaikeuttaa ensihoitoa. Työn verotuksen yleisestä keventämisestä aiheutuva staattinen verotuottomenetys olisi noin 1,3 miljardia euroa, mutta sillä olisi merkittäviä dynaamisia vaikutuksia työn tekemisen kannustimien ja ostovoiman lisääntymisen kautta. Valinta tehdään vuodeksi kerrallaan.” Allekirjoittaneelta on muutaman kerran tiedusteltu sitä, että pitääkö terveyskeskuksen valinta tehdä joka vuosi uudestaan. Tämä on naurettava lausunto, sillä sairaus tai tapaturma ei katso kellonaikaa. Valinnanvapaus perustuu Terveydenhuoltolain (23.3.2023/426) 47 §:ään. Yleislääkärin suunnitelmana on palvella kotiseutunsa kansaa yksilölähtöisesti, kokonaisvaltaisesti, kelloon vilkuilematta. Säännöksellä on haluttu varmistaa se, että ei jatkuvasti esim. Ylimpien marginaaliverojen pudottamisen tavoitteena on, että vähintään puolet käteen -periaate toteutuisi myös korkeimmilla tulotasoilla kunnallisvero ja palkan sivukulut huomioiden. Samalla hallitus on mahdollistamassa sairaalapalveluiden yksityistämisen. Ei muuta kuin terveyskeskusta valitsemaan! Audaces fortuna juvat – Onni suosii rohkeita (latinalainen sananparsi). Hallituksen suunnitelmat, kuten yli 65-vuotiaiden terveystarkastukset yksityisellä puolella, lisäävät valtion kustannuksia ilman että ne kattavat jatkotutkimuksia. Toki vain vähäinen ledi ojituskorven yössä. Valinta on voimassa toistaiseksi ellei lakia muuteta. Oli iso erhe päästää poliitikot häsläämään ihmisten terveydellä. Luotiin itsehallinnolliset hyvinvointialueet, joiden rahoista ja palveluverkon tärkeimmistä osioista päättävät kuitenkin maan hallitus ja eduskunta. Valoa Sievistä Näivetystauti, jonka Haapaveden piirieläinlääkäri virheellisesti diagnosoi Sigfrid Ruuttusen Hilppa-tammasta, vaivaa nyt julkista sairaanhoitoa. Pieni valon pilkahdus on näkyvissä. Lakkauttamispäätös ei tuo Oulaskankaan alueen asukkaille rauhaa vaan turvattomuutta. Maallikkona voi vain toivoa, että asiakkaat löytäisivät uuden palvelun ja että sitä kopioitaisiin sumeilematta. Lopetettu Kannuksen ja Tunkkarin vuodeosastot, joille kaavaillun uusiokäytön sisällöstä ei ota selvää ryssän pappikaan. Oikeesti. Jessi Jokelainen ja kansanedustaja (vas.) Juha-Matti Mustonen Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston pj. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto ei hyväksy terveyspalveluiden muuttumista yksityisten voitontavoittelun välineiksi. Päätös astuu voimaan 1.10.2025. Yksityinen puoli puolestaan keskittyy kuppaamaan kaikki rahat. Mikäli on tyytyväinen valitsemansa terveyskeskuksen palveluihin, niin valinta on voimassa toistaiseksi, eikä uudelleen valintaa tarvitse tehdä. Verotuottomenetys ylimpien marginaaliverojen laskemista olisi arviolta kolmisen sataa miljoonaa euroa, mutta sen itserahoittavuusaste olisi todennäköisesti suhteellisen korkea, jopa sata prosenttia, kuten Ruotsissa vuonna 2020 toteutettu ylimpien marginaaliveroprosenttien viiden prosenttiyksikön alennus on ollut. Lähetä viesti numeroon 13525. TÄMÄ KEHITYS TUO valtavia kustannuksia mutta myös vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja heikentää palvelujen laatua. KANSAINVÄLISESTI vertaillen poikkeuksellisen kireää ansiotulojen marginaaliverotusta tulisi keventää merkittävästi pudottamalla valtion tuloveroasteikon kahden ylimmän tuloluokan marginaaliverokantoja 8–10 prosenttiyksiköllä siten, että ylin valtiontuloveroprosentti olisi noin 34. Uudelleen valintaan ei ole ollut tarvetta, sillä olemme tyytyväisiä valitsemamme terveyskeskuksen ja sen vieressä olevan keskussairaalan palveluihin. Ei tarvitse. Sosiaalija terveysministeri Kaisa Juuso ehdotti, että ihmiset voisivat hakeutua päivystykseen päiväsaikaan. Alennuksen tavoitteena on lisätä työn tekemisen kannustavuutta kaikissa tuloluokissa ja turvata pienija keskituloisten ostovoiman säilymistä siltä osin kuin haittojen verotuksen kiristäminen osana veroalen rahoitusta pienentäisi sitä. Se tulee Sievistä, jonne nuori yleislääkäri Jani Nivala avaa yksityisen lääkäriaseman. Miettii, mistä sitä apua alkaa huhuilla, kun totinen tarve yllättää. Alueilla keskitytään politikointiin. Tapani Myllymäki Alaveteli Hallitus haluaa yksityistää terveyspalvelut Viime viikon tiistaina maamme hallitus päätti lakkauttaa Oulaskankaan perusterveydenhuollon yöpäivystyksen nopeutetulla aikataululla. Erityisesti ansiotulojen ylin 60 prosentin marginaaliverokanta on kansainvälisessä vertailussa maailman korkeimpien joukossa. Jos aiemmin 500 miljoonaa euroa oli suuri summa, ensi vuonna siitä tulee miljardeja. Jo keskituloisen noin 49 000 euroa vuodessa ansaitsevan palkankorotuksesta lähes 50 prosenttia menee veroihin. Teksti kuului: ”Terveysaseman saa itse päättää, oli tämä minkä hyvinvointialueen puolella tahansa. Esimerkiksi allekirjoittaneen perheen jäsenet ovat valinneet lokakuussa 2022 terveyskeskuksen Soiten alueelta. joulukuuta 2024 MIELIPIDE // 9 OTA KANTAA! SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LUKIJAN KUVAT keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LYHYET keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. TYÖN TEKEMISEN kannustavuutta pitäisi lisätä myös marginaaliverokantoja alentamalla. Myös OECD ja useat asiantuntijatyöryhmät ovat pitkään suositelleet Suomea alentamaan työn verotusta. Vaadimme, että koko Pohjois-Pohjanmaan alueella säilytetään laadukas julkinen terveydenhuolto ja kansalaisille turvataan tasa-arvoinen hoitoonpääsy myös yöaikaan. Sen karva kiiltää. Oulaskankaan leikkaustoimintoja ei voida siirtää OYS:iin, joten Pohde joutuu ostamaan palveluja yksityisiltä yrityksiltä. Erkki Hanni Himanka Valintaa ei tarvitse uusia vuosittain Tämän lehden 21.12.2024 julkaistussa pääkirjoituksessa oli maininta terveyskeskuksen valinnasta. Se on hyvässä lihassa. Nimimerkkiä voi käyttää vain erityisistä, painavista syistä ja silloinkin toimituksella on oltava kirjoittajan yhteystiedot. Tomi Viitala Kirjoittaja on Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija. Tuo savotta on yhä vaiheessa. Palkkatulon verotus kiristyy nopeasti palkan kasvaessa, kun jyrkästi nousevat marginaaliveroprosentit leikkaavat palkansaajan käteen jäävää tuloa. Tämä tarkoittaa, että hyvinvointialueet pakotetaan ostamaan leikkauspalveluja yksityisiltä terveysyrityksiltä veronmaksajien rahalla, mikä nostaa kustannuksia ja heikentää julkisten palvelujen saatavuutta. Samoilla tulilla sammutettiin Lestin, Ullavan, Halsuan ja Lohtajan Soite-pisteet ja Toholammin Soite-asema. Ihmisten terveyden ulkoistaminen voittoa tavoitteleville yrityksille on vastoin julkisen terveydenhuollon perusperiaatteita: tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Oulaskankaan sairaala palvelee yli 120 000 asukasta, ja sen yöpäivystyksen lakkauttaminen vie palvelut alueen ihmisiltä jopa 200 kilometrin päähän. Hallitus on antanut lahjan yksityisille terveysjäteille. " Oulaskankaan leikkaustoimintoja ei voida siirtää OYS:iin, joten Pohde joutuu ostamaan palveluja yksityisiltä yrityksiltä.. Liitä kirjoitukseen mukaan yhteystietosi: nimi ja puhelinnumero. puolen vuoden välein vaihdeta terveyskeskusta. Vieläpä ilman kauhua kasvattavaa valkoista takkia. Toki asiallista asiaakin on ehditty. Työn verotuksen yleiseksi keventämiseksi kaikissa tuloluokissa pitäisikin toteuttaa yhden prosenttiyksikön veronalennus. " Jo keskituloisen noin 49 000 euroa vuodessa ansaitsevan palkankorotuksesta lähes 50 prosenttia menee veroihin. Lisäksi kokeilla omalääkärimallia, joka sivistysmaissa, kuten Tanskassa, on hyväksi havaittu. Mielipideaineistoa koskevat tiedustelut Puh
Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Ulkoministeriö on mukana suomalaisten evakuoinnissa yhdessä matkanjärjestäjien ja suomalaisten lentoyhtiöiden kanssa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Evakuointilentoja on koko tämän viikon kahdesta kolmeen päivittäin. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton mielestä piirihallinnon säilyttämisen paras tae maakunnassa on oma Keski-Pohjanmaan lääni. Tiedotuspäällikkö Anu-Eveliina Mattilan mukaan tietoja loukkaantuneista asiakkaista saatiin illan mittaan. joulukuuta 2024 10 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Pekka Hyvönen vahvisti tiedotustilaisuudessa Helsingissä, että Sri Lankassa on kuollut suomalainen nainen. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. FINNMATKOILLA on ollut toimitusjohtaja Riitta Vermaksen mukaan noin 230 matkustajaa Sri Lankassa ja noin 900 Phuketissa. Maanjäristysja hyökyaaltoalueella Thaimaassa, Sri Lankassa, Malediiveilla, Indonesiassa ja Malesiassa on yhteensä tuhansia suomalaisia. Näin siis maakuntaliitto sisäasiainministeriölle osoittamassaan väliportaan hallintokomitean mietinnöstä antamassaan lausunnossa, jonka maakuntaliiton hallitus hyväksyi pitämässään kokouksessa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Ensimmäiset suomalaiset palasivat maanantai-iltana sekä tiistain vastaisena yönä. Kohota kätesi häntä kohti lastesi elämän puolesta. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Heistä suurimpaan osaan on Vermaksen mukaan saatu yhteys. Matkustajia oli määrä lennättää tuhoalueelta kotimaahan niin, että kaikki suomalaiset ovat Suomessa todennäköisesti viimeistään perjantaina. 050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Pelkästään matkanjärjestäjien matkoilla on yli 3 000 suomalaista ja lisäksi alueelle lomailee omatoimimatkailijoita. Kuitenkaan se hallintomalli, mitä komitean enemmistö on esittänyt, ei maakuntaliiton mielestä ole paras mahdollinen, sillä uudistettavan väliportaanhallinnon mallin tulisi pohjautua ennen muuta toiminnallisiin talousmaakuntiin”. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Johtaja Tom Selännimen mukaan tilanne päivittyy koko ajan yhtiön paikalle olevien edustajien ja omaisten kautta saatujen tietojen perusteella sitä mukaa kuin matkailijoita saapuu evakuointikeskuksiin. Tämän vuoksi maakuntaliito pitää oman läänin saamista välttämättömänä. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. MTV3:n uutisten eri lähteistä saamien tietojen mukaan surmansa saaneita suomalaisia pelätään olevan kymenkunta, kaikki Thaimaassa. Vasta tämän jälkeen voidaan lopullisesti ratkaista valittavan väliportaanhallinnon malli. -Valitettavasti useita suomalaisia on edelleen kateissa, Hyvönen sanoi. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. Oma lääni olisi tarpeen Kymmeniä suomalaisia yhä kateissa Thaimaassa Laura Kolu, Tuomas Lehtonen HELSINKI/STT Kymmeniä suomalaisia oli pahimmilla tuhoalueilla edelleen kateissa. Maakuntaliitto esittää myös, että sairaanhoitopiirit muodostetaan maakuntapohjaisina. Thaimaassa lomailevista oli vähiten kärsineiltä alueilta tavoitettu noin yhdeksän kymmenestä. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Vuodata sydämesi tuska Herran kasvojen eteen. 2:19 Nimipäivät tänään Piia (suom.), Pia (ruots.), Domna (ort.). UM:n Hyvösen mukaan tilanne on pahin juuri Thaimaassa ja Sri Lankassa, mutta esimerkiksi Malesiassa olevat suomalaiset olivat tiettävästi kunnossa UUSIA JÄRISTYKSIÄ tai hyökyaaltoja alueelle ei kuitenkaan ole odotettavissa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. AURINKOMATKOILTA kerrottiin maanantai-iltana STT:lle, että heidän matkalaisistaan 50-60:een ei tähän mennessä ollut saatu yhteyttä Thaimaan pahimmin kärsineillä alueilla Khao Lakissa ja Phuketissa. Maakuntaliitto toteaa edelleen mm: ”Näihin näkökohtiin ja siihen yleistoteamukseen, että nykyinen väliportaanhallinto vaatii tarkistamista, voi Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto yhtyä. Hänen aviomiehensä loukkaantui vakavasti. -Valit. -Tällä hetkellä näyttää siltä, että evakuointikapasiteettimme on aika hyvä, Hyvönen arvioi.. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Jukka Salama kertoi tiedotustilaisuudessa, että Aurinkomatkoilla on Thaimaan Phuketissa noin 900 matkailijaa ja Sri Lankassa noin 170. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin
Hän opiskeli Helsingissä mainosgraafikoksi ja työskenteli kaksi vuotta SEK-mainostoimistossa. Klaus on ainoa auteurimme, joka tekee valtavirran elokuvaa, Virtanen sanoo. Härö on kertonut valmistelleensa sitä lähes 20 vuoden ajan. Sitä Stiller tässä tekee. –?Aika on tehnyt minulle hyvää suhteessa tähän rooliin. Keskushenkilöt ovat Helsingin juutalaisten johtohahmoihin kuuluva Stiller ja Valpon juutalaisvastainen päällikkö Arno Anthoni, jota näyttelee Kari Hietalahti. Hän oli 77-vuotias. Martikainen, nukkui pois 22.12.2024 Lehmuskodissa. Kokkolalainen Ritva Eliina Vanhakangas, o.s. Silti Härö totesi tuolloin, ettei vielä välttämättä ole tämän roolin aika. Kaipaamaan jäivät puoliso, tytär sekä sukulaiset ja ystävät. Isalena ja Jarkko Koskinen, Alaveteli 21.12. –?Hän on kuin Suomen (Steven) Spielberg: kilttejä tarinoita, joissa näkyy tekijän maailmankuva. –?Toiminta on aina parempi tunteen kuvaus, Virtanen toteaa. Ensimmäisen yhteisen lyhytelokuvatyönsä he tekivät jo 1990-luvulla, Härön vielä opiskellessa. Hän työskenteli opettajana Kokkolan Kauppaoppilaitoksessa ja mainosgraafikkona Keski-Pohjanmaam Kirjapaino Oyj:n KP-Mainoksessa neljännesvuosisadan ajan. –?Klasu sanoi silloin, että olen villihevonen, Virtanen kertoo. Rakas puoliso, isä ja moffa Kenneth Christer Valdemar Hagström menehtyi äkillisesti kotipihallaan 19.12 2024. Se voi näyttäytyä naiivina uskona ihmiseen, mutta pitää elää kuten opettaa. Ohjaaja näki, että Virtasella on edellytykset rooliin, mutta näyttelijän piti kehittyä – pienemmäksi, Virtanen pohtii. KLAUS HÄRÖ ON Suomen tunnetuimpia elokuvaohjaajia. joulukuuta 2024 PÄIVYRI // 11 Kuolleita Kokkolalainen Bo Gustav Mikael Aurén kuoli 24.12.2024 Honkaharjun Vaiholla. MIKKO STIG / LEHTIKUVA Ville Virtasen rooliin Abraham Stillerinä kuului neljää kieltä: suomea, ruotsia, saksaa ja hepreaa. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset, veljet perheineen, veljen ja siskon lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siinä ollaan toisen maailmansodan vaarallisissa vuosissa. Viranomaisten joukossa on kovia natsi-Saksan hännystelijöitä, etenkin Anthoni. Aurenin teoksia on hankittu kokoelmiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja USA:ssa. Virtanen korostaa Härön elokuvien tarinavetoisuutta ja ohjaajan oman persoonan ihmisläheisyyttä –?Auteurinakin Klaus on enemmän Kieslowski kuin Kubrick. Hän oli syntynyt 25.5.1928. Virtanen pohti juutalaisuuden mensch-ajatusta, sitä, mikä tekee ihmisestä hyvän. Perholainen Kaino Esteri Kiviaho, o.s. Vuonna 2014 hänelle ojennettiin Stiftelsen Kulturfonden för Gamlakarleby r.s:n kulttuuripalkinto. SPIELBERG-VERTAUS on painava myös siksi, että Schindlerin lista on edelleen kuuluisin juutalaisvainoja keskitysleiriaiheita käsittelevä elokuva. Vuonna 1972 opettajan työ jäi pois. jia vastaan. Lehtitalossa Aurén kunnostautui käyttögraafikkona, julisteiden suunnittelijana ja pääsi myös luomaan mitaleja sekä aloittamaan muotokuvamaalarina. Hän on kaikkien palvelija ja kunnioittaen antaa ihmisten tehdä työnsä. –?Kaikissa leffoissa, joissa olen näyttelijänä viihtynyt, sain ääneni kuuluviin jo käsikirjoitusvaiheessa, Virtanen sanoo. Hän oli syntynyt 27.2.1938 Alavetelissä. hillagroup.fi/ kuolinilmoitukset. Keena Koskela ja Teemu Haapaniemi, Kokkola Poika 10.12. Ei koskaan yksin ei voi tyystin välttää sen varjoa. Torvi, kuoli 25.12.2024 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. joulukuuta 2024. Maarit Kristiina Lapinoja, os. Nyt elokuva, nimeltään Ei koskaan yksin, on valmis. Lamberg, kuoli 23.12.2024 kotonaan 86 vuoden ikäisenä. Ei koskaan yksin sai maailmanensi-iltansa Tallinnan elokuvajuhlilla marraskuussa, ja Yhdysvaltojen levitys on varmistunut. Hän jättäytyi vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1988. Kokkolalainen Jouko Juhani Juvonen kuoli 26.12.2024 Thaimaassa. –?Meillä ei ole Suomessa monia auteureja, jotka ohjaavat ja kirjoittavat itse. Tiina ja Joonas Kivinen, Kaustinen Ville Virtasesta tuli draaman hiljainen hyväntekijä Kalle Kinnunen, STT Ville Virtanen oli Klaus Härölle mieluisa valinta elokuvan päärooliin Abraham Stilleriksi yli kymmenen vuotta sitten. Härö on niitä suomalaisohjaajia, joita Virtanen arvostaa syvästi. Kerttu Loviisa Pajala, o.s. –?Se on jotain, minkä voin täysin allekirjoittaa, hän sanoo. Hän oli syntynyt 2.3 1947 Kokkolassa. –?Jos minun pitää harjoitellessa toistaa suomenkielistä repliikkiä sata kertaa, saksankielinen vaatii tuhansia toistoja, Virtanen kuvailee. Vaatturi Stiller oli alle kuusikymppinen, kun hän nousi rohkeasti Valpoa ja Gestapoa vastaan. Bo Aurénia jäivät kaipaamaan puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Myrskog kuoli 26.12.2024 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Aihe on kansainvälisesti kiinnostava. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän kertoo aloittaneensa kielten opiskelun vuotta aiemmin, mutta valmistelleensa Stillerin roolia muuten vuosikaudet. Camilla Nylund ja Sami Kakkuri, Kruunupyy 16.12. Kaipaamaan jäivät tytär ja poika perheineen, sukulaiset ja ystävät. Hän oli syntynyt 1.5.1938. Vuosikymmenten mittaan useat kulttuurirahastot ovat tukeneet Aurénin työtä. Virtanen joutui pohtimaan, onko poliittisesti korrektia, että hän ei-juutalaisena näyttelee Stilleriä. Kaipaamaan jäivät poika perheineen, veli ja siskot sekä muut sukulaiset ja ystävät. Alussa Suomi on ottanut vastaan juutalaispakolaisia Saksasta ja Itävallasta. Kaipaamaan jäi veli Matti perheineen. Ei koskaan yksin on tässä ajassa väistämättä poliittinen elokuva, ja samalla Härön ensimmäinen poliittinen elokuva, Virtanen näkee. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Halsualainen Jari Matias Kauppinen kuoli Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 26.12.2024. –?Lutherilla taas oli ajatus, että maailmanlopun alla pitää istuttaa omenapuu. Syntyneet Tyttö 26.12. Näyttelijä Ville Virtanen Ei koskaan yksin -elokuvan lehdistötilaisuudessa Bio Rex Triplassa Helsingissä 17. Hän antaa esimerkin: pyydetäänkö näyttelijää ilmaisemaan raivoaan lähikuvassa, vai paljastetaanko tunne toiminnan kautta vaikka niin, että roolihahmo syö omenaa ja raivon noustessa reagoi heittämällä omenan seinään – kuten Stiller. –?Ei Klaus poliittisuutta itse myönnä, mutta tässä käydään runolla ja rukouksella painostaKlaus Härön elokuvassa on Suomen Schindlerin listan ainekset. 63-vuotias Virtanen on tapahtuma-ajan esikuvaansa vanhempi. Tornikoski, nukkui pois Kannuksen vuodeosastolla 25.12.2024. –?He ja myös elokuvassa näytellyt itävallanjuutalainen Rony Herman totesivat, että kuka tahansa voi kääntyä juutalaiseksi ja siksi kuka tahansa voi näytellä juutalaista. Luovutuksia hän ei kokonaan kyennyt estämään, kuten historiasta tiedetään. Bo Aurén kirjoitti ylioppilaaksi Svenska Samlyceumista 1958. Suurelokuva juutalaisten luovutuksesta ja Stillerin jaakopinpainista on pitkään hauduteltu unelmaprojekti. Sanni ja Niki Tajakka, Kokkola 17.12. Bo Aurén 1938-2024 Kannuslainen Paula Orvokki Kiviniemi, o.s. Asiassa auttoivat keskustelut juutalaisten ystävien kanssa. Asia liittyy myös populismin ja rasismin nousuun tämän hetken Euroopassa ja Suomessa. Kaipaamaan jäivät vaimo, lapset puolisoineen, lastenlapset sekä muut sukulaiset ja laaja ystäväpiiri. Kaipaamaan jäivät pojat perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän oli syntynyt 11.3.1956 Halsualla. Hän oli syntynyt 5.2.1966 Kokkolassa. Villihevosella Härö tarkoitti, että nuoren miehen maskuliinisuus oli Virtasessa vielä liian pinnassa. Roolin pitkä kehittelytyö asiakaspalvelu. Aurén palasi Kokkolaan 1960-luvun lopussa. Hän oli syntynyt 10.1.1941 Himangalla
la klo 19.20, Kalajoentie 1. väliajan 20 min). Oulaskankaalla on tehty paljon tekonivelkirurgiaa. Pohjanmaan Kameraseurojen vuosinäyttelyn työt ovat esillä Kannuksen kirjastossa2.–29.12. HERMES KAUSIKORTIT 2024-2025 (MOBIILIKORTTI), 31.12. Muut KALAJOKI Jukka Poika Band, 31.12. ja 31.12. suljettu) / to klo 9-19 (To 5.12. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, . Hän korostaa, että ensihoitotoiminta on koko ajan murroksessa. la klo 17, Kokkolan jäähalli. To 26.12. Alun alkaen, Merja Pohjonen, keramiikkaa, 17.9. 31.12. Elokuva. Yksi Totuus Nivalaan 31.12!! YLIVIESKA Lautapeli-illat, 2.1. Annalan mukaan Pohteessa on arvioitu, että yhteispäivystyksen loppuminen ei välttämättä lisää ambulanssien valmiustarvetta. 31.12. SPÅR – reittejä Pohjoismaisesta taidekoulusta, 11.10. Elokuva. Museot ja näyttelyt KANNUS Pohjanmaan Kameraseurojen vuosinäyttely, 2.12. 27.5. Kati Kanalan valokuvanäyttelyt Omaishoitajien omakuva sekä työuupumus Kokkolankaupunginkirjastossa 2.-31.12.2024. 2.2. kello 9-18) / ti klo 9-19 (Ti 24.12. su klo 10.30, Asentajantie 13. suljettu) / to klo 9-19 (To 5.12. NIVALA Yksi Totuus Nivalassa 31.12, 31.12. Elokuva. 18.12. ELOKUVA. Kyläja kaupunkitapahtumat KOKKOLA Aivoliiton Keski-Pohjanmaan Aivoyhdistys ry Puutyökerho, 4.9. 14.5. Urheilu ja liikunta KOKKOLA Puistokävelyt, 30.12. ti klo 0, Kokkolan jäähalli. Oulaskankaalla perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys päättyy huhtikuun alussa ja jatkuu perusterveydenhuollon päivystyksenä 1.10. KAUSTINEN Kestävä Keski-Pohjanmaa syyskokous ja verkostoitumisilta, Pelimannitalo. KOKKOLA Onni suosii rohkeaa, 7.6. -luokkalaisille klo 18-19.30 ja 4.-6.luokkalaisille klo20-21.30 Nuorisokeskus Vingellä. su klo 17.25, Kalajoentie 1. Roolipelikerho lauantaina 19.10., 9.11., 16.11., 7.12., 21.12. suljettu) / la klo 9-15, . saakka. Se ei ole helppoa, sillä päivystykseen tulee ambulanssissa ja toisaalta omin keinoin hyvin erilaista hoitoa tarvitsevia potilaita. suljettu. väliajan 20 min). Elokuva. VETELI Vetelin uudenvuoden aaton tulishow esitys, 31.12. – Toimintaamme kehitetään kotisairaanhoidossa, kiirevastaanotoilla ja kiireettömillä vastaanotoilla, vuodeosastoissa ja vielä arviointija kuntoutusyksiköissä. Tule mukaan! Join us for a variety of sports games!Free of charge!. – Kokkolaan Oulun eteläisen alueelta on viety lähinnä sydäninfarktipotilaita. Ti 31.12. klo10-15 kaupunginkirjastossa. – Selvitystä aletaan tehdä heti tammikuun alkupuolella. Ikkunat ovatavoinna vuodenvaihteeseen saakka. Kannuksen Kamerakerhon vuosinäyttely, 1.1. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, . Lautapeli-iltoja järjestetään torstaisin klo 17.30-21.00 Ylivieskassa, ToimitaloPietarissa. Musiikki ja konsertit KALAJOKI Tuomas Junnikkala keikalla BeachRosessa, 31.12. Kotitonttujen Joulu, 11.12. Sovittelun peruskurssi, 84100 Ylivieska. kello 9-17. Perhonjokilaakson kansalaisopiston näyttely, 2.12. Kannuksen Kamerakerhon vuosinäyttelyn työt ovat esillä Kannuksen kirjastossa1.1.–2.2. Ihan pakko, 28.12. THELMA, 29.12. Suositut puistokävelyvuorot Kipparihallissa jatkuvat! Tutut ajat: maanantaisin,keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.30-10.30 Tervetuloa mukaan kävelemään /lenkkeilemään turvallisella alustalla iloisessa joukossa! Wanhat Wiheltäjät-kahvila avoinna kävelyjen aikana!. Jokaisena päivänäaukeaa yksi ”luukku” eli ikkuna tai asetelma jossain päin Himankaa. 1.12. Onni suosii rohkeaa –näyttely tarjoaa välähdyksiä ja näkökulmia Kokkolankaupungin värikkääseen historiaan, jossa rohkeat ja yritteliäät kokkolalaisetovat päärooleissa. Lisäksi samaan aikaan pyrimme miettimään koko hoitoketjua, ja sen hyvää ja tarkoituksenmukaista käyttöä, Mirja Annala kertoo ja toteaa esimerkkinä, että ensihoito voi avustaa poliiseja alkoholiverinäytteiden otossa liikennevalvonnan jatkotoimissa. Viihde KALAJOKI Sandy Keltin Pubivisa, 2.9. ti klo 0, Kokkolan jäähalli. Hurmaava pienoismaailma Piisiparran tonttuperheen joulusta. Marttiska on puoliakustinen duo suurella soundilla, jonka muodostavat viihteenmonitaitaja Katja Marttinen (laulu, kazoo) ja pitkän linjan muusikko SeppoEstola (kitara, percussiot, laulu). Tarvitaanko lisää ambulansseja. Leo Torppa: Elämää Kokkolassa, 21.9. HUOM! Kausikortteja ei voi toistaiseksi ostaa Lippu.fi sovelluksen kautta. ma klo 19-21, Kalakuja 7. ma klo 12-20 / ti klo 12-19 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-15 / la klo 12-15, Kannuksen kaupunginkirjasto. ti klo 18, Hilmankuja. JUKKA POIKA BAND MERISÄRKÄSSÄ! Himangan joulukalenteri-ikkunat, 1.12. 5.1. – Sen sijaan emme tarkkaan tiedä perusterveydenhuollon yöpäivystyksen loppumisen vaikutusta ensihoitoon. Sovittelun peruskurssi 3.10.2024-31.10.2025. ma klo 9.30, . Eduskunta päätti ennen joulua, että Oulaskankaan ja lukuisten muiden sairaaloiden yöaikainen päivystys päättyy viimeistään 1.10. 2.2. to klo 17.30-21, Terveystie 11. joulukuuta 2024 12 // UUTISET Tapahtumien Keski-Pohjanmaa Kulttuuri KALAJOKI KOSTON ENKELI, 28.12. Nyt porukalla vetämään levan polokkaa melekosen hyvän ja energisen esiintyjänkanssa! Showtime 00.30. KOKKOLA Lasten ja perheiden uuden vuoden vastaanotto, 31.12. la klo 10, Kokkolan kaupunginkirjasto. Livemusaa. Jumalanpalvelus. PikkujouluDisko 1.-3. SPÅR – reittejä Pohjoismaisesta taidekoulusta. Sovittelun peruskurssi 3.10.2024-31.1.2025. KOKKOLA Tänä iltana: Lola Blau, 28.12. ti klo 0, Kokkolan jäähalli. ma klo 12-20 / ti klo 12-19 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-15 / la klo 1215, Kannuksen kaupunginkirjasto. To 26.12. lokakuuta 2025. ti klo 21, Tuomipakkaintie 5. Liikunta on yhteinen kieli. Se varmistaa avun, jos ambulanssia ei ole vapaana kiiretehtävälle, Annala kertoo. Uuden vuoden vastaanotto kauppatorilla. HUOM! Kausikortteja ei voi toistaiseksi ostaa Lippu.fi sovelluksen kautta. ti klo 23, Valtakatu 12. Osastohoitoa vaativa kirurgia Oulaskankaalla loppuu ja sen tilalle on tulossa enenevässä määrin päiväkirurgiaa, josta toipuminen ei vaadi osastohoitoa. kello 9-17) / ke klo 9-19 (Ke 25.12. suljettu. Puutyökerho aloittaa jälleen toiminnan 4.9.2024. Levoton Tuhkimo, Kalajoentie 1. Omaishoitajien omakuva ja työuupumus, 2.12. HyvääJoulua kaikille, joulun jälkeen 27,12,24 kokoontuu VatunkitoimikuntaSnellmankodilla klo.12.00, kerhotoiminta Ykspihlajassa alkaa johtokunnankokouksella 7.1 klo.10 ja kerho 8.1 klo.11 boccilla. ti klo 11-16 / ke klo 1116 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 28. kello 9-18) / ti klo 9-19 (Ti 24.12. Elokuva. Kokkolan kaupunginteatteri Musiikkikeskus Snellman, Fordell-sali, Vingenkatu 18,Kokkola Ensi-ilta la 21.9.2024 Liput: 30 / 26 / 22 € Esityksen kesto: 1h 40 min(sis. la klo 13.30 / 31.12. 29.12. Yhdistys-, vertaisja vapaaehtoistoiminta KOKKOLA Ykspihlajan eläkeläiset ry, Satamakatu 40. ma klo 0-0 / ti klo 7-23 / ke klo 7-23 / to klo 7-23 / pe klo 7-23 / la klo 7-23 / su klo 7-23, 68100 Himanka. Ensimmäiset uudet haasteet alkavat tulla vastaan Pohteessa heti vuodenvaihteen jälkeen, kun Raahesta loppuu perusterveydenhuollon yöaikainen lääkäripäivystys. suljettu) / la klo 9-15, . Hengellinen toiminta KOKKOLA Luther-säätiön messu, 29.12. Lapset ja perhe KOKKOLA Roolipelikerho, 28.12. SIEVI Pallopeli-ilta Monarilla, 28.12. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, . kello 9-17) / ke klo 9-19 (Ke 25.12. Se selvitetään kyllä riittävän ajoissa. Meren Hehku tapahtuman aikaan Hilmantorilla järjestetään kolme lastentoppatakkidiscoa.13.12, 21.12. la klo 10, Jussinmäentie. ma klo 9-19 (Ma 23.12. KANNUS Retropop Bar Kellarissa, 31.12. Marttiska Duo Meno Monossa, 31.12. HUOM! Kausikortteja ei voi toistaiseksi ostaa Lippu.fi sovelluksen kautta. Kerhossa on mahdollisuus osallistua seikkailuihinmerirosvoaluksen jäsenenä! Yli 12-vuotiaille. Oulaskankaan yöaikainen lääkäripäivystys päättyy yhdeksän kuukauden kuluttua lokakuun alussa. 2.3. Siksi selvityksessä menee oma aikansa, kun potilasvirtaa arvioidaan tarkkaan, Oys-ensihoidon palvelualuejohtaja Mirja Annala Pohteesta kertoo. KOKKOLA PikkujouluDisko Nuorisokeskus Vingellä, Puutarhakatu 2a. ti klo 18.30, Fordell-sali. ti klo 23.45, Hotelli Puustelli Nivala. HERMES KAUSIKORTIT 2024-2025, 31.12. – Sen vaikutusta ensihoitoon seurataan koko ajan ja koko ajan ollaan valmiudessa reakoimaan, jos resurssit eivät riitä. Muita on tuotu Ouluun, Annala kertoo ja arvioi, että suunnat pysyvät suurin piirtein ennallaan. ke klo 16-18 (Huom! Ei koulujen loma-aikoina), Pikiruukintie 4. ANNALAN MUKAAN Oulaskankaan toimintojen väheneminen ei vaikuta vain ensihoitoon vaan koko 120 000 asukkaan väestövastuualueen hoitoketjuun. ja 28.12. Kysymys on laajasta ja monitahoisesta palveluverkostosta, jota kehitetään potilasturvallisuutta vaarantamatta, Annala korostaa. Visible tuliryhmä esiintyy uudenvuoden aattona jonka jälkeen kunnanjohtajalta januorisovaltuustolta uudenvuoden toivotukset. Ti 31.12. Joka maanantai klo 19 alkaen Sandy Keltissä visaillaan Pubivisaa! Visa onkesätauolla kesäkuusta elokuun loppuun. Perhonjokilaakson kansalaisopiston syyskauden näyttely Kokkolankaupunginkirjastossa 2.-31.12.2024. ANNE MAT TILA. 13.1. Elokuva. Vaiana 2, Kalajoentie 1. Tervetuloa!. -. – Kiiretilanteissa turvana on lisäksi pelastuslaitoksen tarjoama ensivastetoiminta. suljettu) / pe klo 9-18 (Pe 6.12. Pohde selvittää Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen päättymisen vaikutukset ensihoitoon. Merja Pohjosen keramiikassa seikkaillaan avaruudessa, maalla ja meressä.Näyttelyn töissä hän on käyttänyt erilaisia valmistusmenetelmiä. Lämpimästi tervetuloa Keski-Pohjanmaan Matkailuyhdistyksen syyskokoukseen javerkostoitumaan matkailun toimijoiden kanssa!. Tervetuloa!. ma klo 9-19 (Ma 23.12. suljettu) / pe klo 9-18 (Pe 6.12. HERMES KAUSIKORTIT 2024-2025 (MUOVIKORTTI), 31.12. Sovittelun peruskurssi, 84100 Ylivieska. 31.12. Kokkolan kaupunginteatteri Päänäyttämö, Torikatu 48, Kokkola Ensi-ilta 14.9.2024Liput: 30 / 26 / 22 € Kesto noin 2 tuntia (sis. Potilasta ei ole aina viety ensin Oulaskankaalle. Leo ”Lella” Torpan (19322012) valokuvissa pääsee näkemään vilauksen menneenajan kaupunkilaisten arkea ja tavallista elämää, sekä Kokkolan muuttuviakaupunkinäkymiä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Perusterveydenhuollon kiirevastaanotto säilyy tämän jälkeen kello 7-22 joka päivä. ti klo 19, Kokkolan Kaupunginteatteri. SONIC THE HEDGEHOG 3, Kalajoentie 1. Mufasa: Leijonakuningas, Kalajoentie 1. Hermes KeuPa HT, 28.12. ti klo 22, Viihdekeskus Merisärkkä. Himangan joulukalenteri-ikkunat avautuvat 1.24.12.2024. kello 9-17. Meren Hehku Toppatakkidisco, 31.12. ti klo 22.15, Lehtisaarentie 26. Yöaikainen lääkäripäivystys päättyy 1. la klo 18 / 31.12. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 39. Antti Savela Pohde selvittää, miten Oulaskankaan yöaikaisen päivystyksen päättyminen vaikuttaa ensihoitoon eli ambulanssien toimintaan. ti klo 0, Asematie 2. HERE, Kalajoentie 1. Annalan mukaan kriittiset potilaat ovat kuljetettu suoraan joko Oysiin tai Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan Kokkolaan. vuonna 2025. ti klo 19, Kauppatori
–?Nyt ohjelma on urheilijaystävällisempi, kun ei kierretä ihan hirveästi, Saarinen toteaa. Muistaakseni otimme sieltä useammat sakot nopeusvalvontakameroista. –?Oli vain pakko paahtaa eteenpäin. –?Aika kaukana ollaan alkuperäisestä ideasta, nelinkertainen maailmanmestari Aino-Kaisa Saarinen sanoo nykymallista. tammikuuta Val di Fiemmen loppunousuun. Toisella kertaa ajokkeina olivat hienot ja vauhdikkaat tila-autot. NYKYHIIHTÄJÄT tuskin ikävöivät vaihtuvia maisemia ja latuja tai vauhdikasta reissaamista. Niskanen ja Hyvärinen sivuun Tourilta Maastohiihto Poisjääntejä myös Norjan ja Ruotsin joukkueissa. Tähtisäihkettä norjalaisilla kuitenkin piisaa, sillä mukana Tourilla ovat naisista muun muassa Therese Johaug, Heidi Weng ja Astrid Öyre Slind ja miehistä koko maailmancupin kokonaiskilpailun kärkiviisikko eli Harald Östberg Amundsen, Johannes Hösflot Kläbo, Martin Löwström Nyenget, Simen Hegstad Krüger ja Erik Valnes. Tuli kirjeitä jälkikäteen, Saarinen jatkaa. Hyvärinen on sairastellut lievästi Davosin maailmancupin jälkeen. Aino-Kaisa Saarinen ja Sami Jauhojärvi muistavat, miten maastohiihtokiertueen alkuvuosina urheilijoita rääkättiin siirtymillä. Monen paikkakunnan erilaiset maastot ja matkustus lisäisivät kiertueen yllätyksellisyyttä. Suomalaisnaisista mukana ovat Jasmi Joensuu, Jasmin Kähärä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski. Sekä Saarinen että Jauhojärvi osallistuivat ensimmäiselle Tourille ja pääsivät kokemaan kiertueen raskaimman vaiheen. Jenssenin poissaolon myötä Norjalla on miesten Tour-joukkueessaan vain yksi sprinttispesialisti eli Even Northug. Norja joutui vielä vaihtamaan joukkuettaan, kun sprinttihiihtäjä Matz William Jenssen sairastui. Jauhojärven mielestä siinä mitattiin urheilijan ammattimaisuutta, kun siirtymä toisella paikkakunnalle vei pahimmillaan yhdeksän tuntia. VESA MOILANEN/LEHTIKUVA. Tourilla pinnistellään seitsemän kilpailua yhdeksässä päivässä, mutta ”kiertueella” on tällä kertaa vain Toblachin ja Val di Fiemmen pysäkit Dolomiittien vuoristossa Pohjois-Italiassa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. JAUHOJÄRVEN mielestä Tourin voisi viisaasti suunnitellen järjestää useammalla paikkakunnalla. Maastohiihto Matkustus on rajattu kahden pysäkin Tour de Skillä minimiin. Matkustusta ja ohjelmaa on sen jälkeen kevennetty urheilijoiden sairastumisten ja poisjääntien takia. Tämänkertaisella kiertueella kisataan Toblachin lisäksi vain Val di Fiemmessä. Hyvärinen puolestaan kokee vireensä ja tilanteensa sellaiseksi, ettei hänen kannata osallistua Tour de Skille. Saarinen muistaa Tourin alkuvuosilta pelottavan oikoreitin vuorten yli ja viranomaisten karhukirjeet. Jauhojärven mielestä Touria voisi hiihtää Puolassa, Tshekissä, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa. Perttu Hyvärinen ja Iivo Niskanen jättävät Tourin väliin. joulukuuta 2024 URHEILU // 13 Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen jäävät pois lauantaina alkavalta maastohiihdon Tour de Ski -kiertueelta. Seitsemän etappia kattava kiertue huipentuu 5. –?Useampi maa saisi edelleen olla mukana. Olympiavoittaja Vegard Ulvang ja Kansainvälisen hiihtoliiton maastohiihtopomo Jürg Capol suunnittelivat ensimmäisen kiertueen talvella 2006–07 neljään maahan ja viidelle paikkakunnalle, mutta Tour on sen jälkeen vakiintunut ensin neljän ja viime vuosina kolmen paikkakunnan urakaksi. Tour de Ski alkaa huomenna vapaan hiihtotavan sprintillä Italian Toblachissa. JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA Tour hiihdetään typistettynä Pasi Rein, STT Maastohiihdon Keski-Euroopan kiertueeksi suunniteltu Tour de Ski on kuihdutettu täksi kaudeksi minimiin alkuperäisestä. Norjan hiihtoliitto kertoi, että Jenssenin tilalle joukkueeseen on otettu Håvard Moseby. Halfvarssonin tilalle Ruotsin Tour-joukkueeseen otetaan Eric Rosjö. Hyvärisen ja Niskasen poisjääntien takia Tour de Skillä nähdään vain neljä suomalaista mieshiihtäjää: Niko Anttola, Niilo Moilanen, Arsi Ruuskanen ja Lauri Vuorinen. Leveys tyyliin yhdelle autolle ja kaiteen takana hirveä pudotus, Saarinen naurahtaa muistoilleen Tourin siirtymistä. Hän kommentoi vetäytymistään lyhyesti Instagramissa. –?Näen tämän urheilijan mutten hiihdon kehityksen kannalta hyvänä asiana. MYÖS RUOTSI koki takaiskun ennen kiertueen alkua, kun maan miesten joukkueen kärkinimiin kuuluva Calle Halfvarsson joutui jättäytymään pois Tourilta. –?Ensin joutui perumaan joulun ja nyt Tour de Skin. Myös Jauhojärvi on vakuuttunut, etteivät urheilijat harmittele kiertueen kuihtumista kahdelle paikkakunnalle, joiden välinen ajomatka on noin 2,5 tuntia. Ensimmäinen versio edellytti urheilijoilta vankkaa kokonaisuuden hallintaa. –?Oli se aika hurjaa menoa, kun ehdimme seuraavalle paikkakunnalle joskus aamuyöstä kolmen aikaan. Se edistäisi lajin markkinointia, mikä näkyisi lopulta myös urheilijoiden ansioissa. –?Näin urallani Tourin mahtavana uudistuksena. –?Enemmän tässä yleisö ja tv-katsojat menettävät, Jauhojärvi vahvistaa. Katellaan ens vuonna, hän kirjoitti. Järkevällä logistiikalla matkustuksen kuormitus saataisiin aika paljon vähemmäksi siitä, mitä se on ollut, Jauhojärvi vakuuttaa. Se oli näkyvyyden kannalta loistava tuote ja palkintorahojen puolesta myös tienausmahdollisuus, Jauhojärvi korostaa. –?Jossain Italiassa oli ihan kamala tie vuorenrinteessä. Halfvarssonilla on selkävaivaa. –?Ei tämä vastaa ollenkaan alkuperäistä ajatusta, että kierrettäisiin ympäri Keski-Eurooppaa, Jauhojärvi harmittelee. Olympiavoittaja Sami Jauhojärvi teilaa ratkaisun suorasukaisesti. Hiihtoliiton mukaan Niskanen on sairastunut. Moottoritiellä oli kiire, jotta ennätettiin säälliseen aikaan perille. Aino-Kaisa Saarinen sanoo typistetyn Tourin olevan kaukana alkuperäisestä ideasta
Myös viime vuonna Kalajoen viestistä poisjääneet Uusikaarlepyy ja Kruunupyy putosivat B-sarjaan. osuus miehet 6,8 km, 8. osuus naiset 6,8 km, 3. 10) Pyhäjärvi Samppo Kumpumäki, Jenna Rautiala, Scarlett Saarinen, Pekka Päivärinta, Elina Ryynänen, Viljami Pesonen, Rami Oravakangas, Mikko Kouvalainen. 3) Himanka Juuso Mattila, Assi Hakala, Ronja Aarnio, Santeri Mäkelä, Alissa Oja, Eino Kyösti, Ari Pahkala, Jaakko Mattila. Myös B-sarjassa hiihtävät Uusikaarlepyy ja Kruunupyy saavat mukaan vahvan joukkueen. Maakunnan kärkihiihtäjistä viestin jää väliin Kokkolan Juuso Haaralalta, joka on nimetty Skandinavia-cupiin Jällivaaraan. osuus miehet 6,8 km, 5. osuus P16 3,4 km, 7. Reisjärvi II Janne Kivelä, Pauliina Pylvänäinen, Lilli Eerikäinen, Teijo Haapaniemi, Iiris Savelainen, Siiri Paloranta, Taneli Hylkilä, Pekka Perkkiö. Kaustinen II Johanna Huntus, Essi Kola, Rebekka Känsälä, Asko Huntus, Elsa Paavola, Nella Aho, Mikko Kinnunen, Jori Känsäkoski. Maakuntaviestijoukkueet 6.1. Viestiin osallistuvat kunnat nimesivät perjantaina kokoonpanot tulevaan viestiin. osuus miehet 9,8 km. 5) Sievi Aatu Paaso, Miia Säilynoja-Hakala, Nita Peltokorpi, Hannu Paaso, Miina Koivisto, Albert Viljamaa, Benjami Viljamaa, Jussi Mökkönen. Pedersöre II Aron Wiklund, Lena Ray, Ines Anderssén, Robin Eklund, Tuija Jansson, Jakob Klemets, Tony Ahlvik, Tage Ray. osuus T16 3,4 km, 4. Tero Seppälä (oik.) ja Risto Uusivirta ovat muutaman vuoden tauon jälkeen mukana maakuntaviestissä. Niskakoski, Henri Niskakoski. Tero Seppälä, Risto Uusivirta, Tiia Olkkonen ja Anssi Koirikivi ovat mukana kokoonpanossa. 11) Alavieska Juha-Pekka Jokela, Petra Alatalo, Aava Alatalo, Werneri Pudas, Alisa Alatalo, Aukusti Hannula, Jani Somero, Antti Huttunen. Kruunupyy II Sören Svenlin, Viktoria Forsberg, Frida Nyberg, Andreas Nyman, Ulrika Myrevik-Svenlin, Siri Biskop, Antti Hahtokari, Tommy From. 9) Veteli Pauli Mäkelä, Enni Läspä, Milja Järvelä, Jari Mäkelä, Nelli Hyväluoma, Leevi Niininen, Ari-Pekka Lassila, Onni Mäkelä. 4) Pedersöre David Sulkakoski, Hanna Ray, Jessica Westerlund, Jona Wiklund, Marjo Ena, Emil Anderssén, Eric Storvall, Emil Klemets. Kuva Vetelissä 2017 hiihdetystä viestistä. Uusikaarlepyy II Hannes Sundberg, Johanna Slog, Agnes Sundvik, Mats Jakobsson, Sara Cederholm, Tobias Cederholm, Otto Wikblom, Kasper Lönnbäck. Iida Vuollet puuttuu ja hänen tilallaan hiihtää Alma Junnikkala. Pedersöre III Tommy Kroksjö, Annika Sandvik, Hilda Jokisuu, Johan Nylund, Lina Lindfors, Erik Gäddnäs, Oskar Eklund, Dan Liljeqvist. B-sarja: Kannus Jussi Isokoski, Marianne Roukala, Riika Ranta-Nilkku, Marko Paavola, Pirjo Hakala, Tuukka Kopsala, Petri Erkkilä, Mikko Huuki. Maastohiihto Kalajoki puolustaa viestivoittoa, Haapajärvi saa mukaan ykkösnimensä. Kruunupyy III Mikael Granholm, Ellen Bäck, Camilla Brännström, Ronny Svartsö, Ellen Biskop, Edward Nyman, Srefan Åbacka, Andreas Byfält. 13) Pietarsaari Hannes Mäenpää, Teodora Westerlund, Amanda Grannas, Robin Mäenpää, Rebecca Sandnäs, Matheo Holm, Jacob Björkskog, Viljam Knif. Kalajoki III Artturi Puoskari, Marika Suni-Kähtävä, Nelli Hietala, Taneli Rahja, Satu Asikainen, Kaapo Väisänen, Iiro Ojala, Matti Laitala. Toholampi Sami Kulju, Ruut Asiala, Olivia Keskisipilä, Matias Välikangas, Minna Laakso, Viljami Kotila, Mika Jämsä, Mikko Peltokangas. Luoto André Wiklund, Amanda Nyfors, Agnes Thylin, Jonatan Lindqvist, Viivi Fagerudd, William Kronholm, Niklas Dahllund, Mico Sjölund. 2025 Reisjärvellä hiihdettävään 73. Haapajärvi II Juho Salmela, Salla Tanskanen, Iida Harmaala, Hannu Niemelä, Tiina Männikkö, Iivari Murto, Timo Seppälä, Petteri Arovainio. Kaustinen Elmeri Hietala, Liina-Maija Hietala, Ella Pesola, Lasse Paavola, Iida Paavola, Elias Huhtakangas, Vesa Peltoniemi, Tero Myllymäki. 6) Kokkola Pekka Karppanen, Eerika Konu, Alina Lidsle, Veikka Heinonen, Elina Mäkitalo, Iivo Fränti, Timo Pikkarainen, Hannu-Pekka Pukema. Nivala II Juhani Kumpusalo, Anne Haikara, Lilja Heiskanen, Onni Heiskanen, Lotta Vähäsöyrinki, Aatos Oja, Saku Hautalahti, Juuso Vähäsöyrinki. A-sarjan joukkueet kilpailunumeron osoittamassa järjestyksessä. Viestin ennakkosuosikkien joukkoon nousee Haapajärvi, jonka joukkueesta löytyvät tällä kertaa kaikki ykköstykit. Ylivieska II Vesa Moilanen, Sanna Myllylahti, Senni Moilanen, Jukka-Pekka Ojala, Saaga Myllylahti, Arttu Kukkola, Tuomas Saari, Sami Jussilainen. Niskakoski. Kalajoki juhli viime vuonna kotiladuillaan viestivoittoa. Reisjärvi III Konsta Kiviniemi, Aija Hylkilä, Mona Haikara, Eemil Parkkila, Minna Muhonen, Mette Haikara, Kimmo Parkkila, Jari A. Maakuntaviestin tuomarineuvosto käsittelee muutosesityksen ennen starttia. Kokkola III Niklas Tylli, Päivi Peltoniemi, Mona Vertanen, Antti Ojajärvi, Sofia Niemonen, Oiva Ojajärvi, Jorma Harju, Eetu Lakanen. 8) Reisjärvi Juho Halonen, Laura Aho, Emma Parkkila, Jaakko Halonen, Peppi Leppälä, Leo Rautio, Jari S. osuus miehet 9,8 km, 2. Kruunupyy Oscar Högnabba, Vilma Hahtokari, Lina Myrskog, Stefan Storvall, Ellen Nyberg, Lovisa Myrskog, Philip Asplund, August Högnabba. Himanka II Sami Pahkala, Heidi Kyösti, Elsa Kyösti, Marjo Mäkelä, Marjut Ahonen, Aapo Mattila, Miikka Ketonen, Kristian Hakala. 12) Nivala Erkki Vähäsöyrinki, Elina Läspä, Amanda Uusivirta, Tuomas Ahola, Seelia Saarimaa, Ukko Järviluoma, Aapo Heiskanen, Sauli Päivärinta. B-sarjan joukkueet ovat aakkosjärjestyksessä, ensin ykkösjoukkueet, sitten kakkosja kolmosjoukkueet. Kokkola II Pekka Pääkkönen, Minna Pietilä, Eeda Pietilä, Tommi Viitasaari, Iina Kiiskilä, Roni Saarela, Tuomas Hyyppä, Aleksi Salmela. Pietarsaari II Pasi Auvinen, Maria Björkman, Adela Brännbacka, Elmer Halmesmäki, Emilia Fagerholm, Vidar Halmesmäki, Fredric Portin, Tommy Haglund. Uusikaarlepyy Benjamin Sundqvist, Julia Häger, Ella Nilsson, Adam Holm, Signe Jakobsson, Elias Sundberg, Sander Wikblom, Melker Wikblom. Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin lähtee mukaan 40 joukkuetta, joista yksi hiihtää kilpailun ulkopuolella. joulukuuta 2024 14 // URHEILU Maakuntaviestiin 40 joukkuetta Juha Savela Reisjärvellä loppiaisena 6. Kilpailun ulkopuolella hiihtää Kälviän ja Lohtajan yhdistelmäjoukkue. Neljä ensimmäistä osuutta perinteisellä, loput neljä vapaalla hiihtotavalla. osuus naiset 3,4 km, 6. Viestivoittoa puolustaa Kalajoki, jonka kokoonpano on yhtä vaille sama kuin viime kevään viestissä. Kalajoki II Tuukka Törnvall, Saara Laatinen, Pinja Polet, Jussi-Matti Rahja, Lotta Oja, Atte Kähtävä, Oscar Rahja, Simo Törnvall. Maakuntaviestin A-sarjassa hiihtää 13 joukkuetta, loput 27 ovat mukana B-sarjassa. A-sarja: 1) Kalajoki Jirka Oja, Sanni Vuollet, Aada Junnikkala, Elias Valikainen, Alma Junnikkala, Oliver Rahja, Tapani Kärjä, Eelis Valikainen. Kokoonpanoihin voi vielä kisapäivän aamuna tehdä pakottavista syistä muutoksia. Sievi II Markus Sikkilä, Jenni Kukkola, Kaisa Peltokorpi, Jari Sikkilä, Pihla Huhtala, Aatos Sikkilä, Pasi Virkkala, Juho Madetoja. 2) Ylivieska Jimi Leppälä, Enni-Sofia Saari, Iida Koski-Vähälä, Atte Huhtanen, Hanna Hangasmaa, Iisakki Lindgren, Matti Myllylahti, Pertti Heinonen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. JUKKA LEHOJÄRVI CLAS-OLAV SLOT TE. Luoto II Jonas Granholm, Malin Stenman, Moa Riska, William Kronqvist, Annika Sjöström, Amos Fagerholm, Dan Snåre, Kim Fagerudd. tammikuuta hiihdettävään 73. Maakuntaviestin osuudet: 1. Kälviä/Lohtaja yhdistelmä (kilpailun ulkopuolella): Risto Haverinen, Henna Rautiainen, Ruut Haverinen, Onni Puutio, Anu Junnila, Jonne Junnila, Tomi Junkkila, Tuure Puutio. Perho Juho Lakanen, Henna Saarinen, Lilja Harsunen, Petri Harsunen, Emma Anttila, Toni Jääskeläinen, Inka Lakanen, Arto Kalliokoski. Järjestävän kunnan Reisjärven ykköshiihtäjän Anni Alakosken kausi päättyi jo jokin aika sitten leikkausoperaatioon. Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin. 7) Haapajärvi Anssi Koirikivi, Tiia Olkkonen, Neea Murto, Ilmari Kokkoniemi, Aino Jääskeläinen, Paavo Kokkoniemi, Risto Uusivirta, Tero Seppälä
Se oli sekoitus keskittymistä ja hauskanpitoa, Paschke kuvaili. Siinä missä kärkimaiden hyppääjät lähtevät mäkiviikolle nautiskelemaan, suomalaiset lähtevät selviytymään. Toisessa erässä Easton Cowan lisäsi Kanadan karkumatkaa. Nuorten Leijonien urakka jatkui jo perjantaina, kun Saksa asettui vastaan Suomen aikaa kello 22.30 alkaneessa ottelussa. Päätöserässä Luca Pinelli ja Matthew Schaefer sinetöivät Kanadan voiton. Kisapaikat vaihtuvat tiuhaan tahtiin, joten erilaisiin mäkiin pitää sopeutua nopeasti ennen karsintaa. Petteri Rimpisellä riitti töitä Suomen maalilla nuorten MM-kisojen avausottelussa Kanadaa vastaan. Turnausisäntä Kanada karkasi Ottawassa pelatussa kamppailussa avauserässä johtoon Gavin McKennan maalilla. Kanada pääsi kääntämään peliä, ja jouduimme puolustamaan pitkiä pätkiä. THOMAS KIENZLE/AFP/LEHTIKUVA Nuoret Leijonat jäi nollille Jääkiekko Suomen päävalmentaja löysi pelistä myös hyvää. Suomalaiskolmikosta vain Aalto on onnistunut hyppäämään ehjän mäkiviikon. MÄKIVIIKKO ON valtava karnevaali, joka alkaa Saksan Oberstdorfissa ja päättyy loppiaisena Itävallan Bischofshofenin persoonallisessa luonnonmäessä. Tuossa riittää jälleen tavoiteltavaa. –?Pius ei ole enää niin hermostunut kuin hän oli aiemmin. –?Viime mäkiviikolla en saavuttanut parhaita tuloksia, vaan sain erittäin arvokasta kokemusta, koska löysin oikean asenteen touhuun. Hän selvisi 2020–21 kaikkiin neljään kilpailuun ja niistä jokaisessa toiselle kierrokselle. Kanadan pääkaupungissa Ottawassa pelattua ottelua oli seuraamassa lähes 18?000 katsojaa. Haluan kiertää mäkiviikon tällä tyylillä myös tällä kertaa ja olen varma, että voin menestyä, hän sanoi. Vuosi sitten tasoa levensivät Kasperi Valto ja Eetu Nousiainen, mutta Valto ei ole avannut pistetiliään vielä tällä kaudella. MINAS PANAGIOTAKIS/AFP/LEHTIKUVA. Mäkiviikko Kärkimaiden hyppääjät lähtevät mäkiviikolle nautiskelemaan – suomalaiset selviytymään. –?Kahdessa ensimmäisessä erässä paljon jäi kiinni kiekollisesta pelistämme. Maalivahti oli hyvä läpi pelin, ja alivoimamme toimi. –?Hyviä asioita oli silti paljon. Vanhan sanonnan mukaan mäkiviikkoa ei voi voittaa Oberstdorfissa, mutta sen voi hävitä siellä. Polvivammasta kuntoutuva Nousiainen ei ole hypännyt maailmancupissa, joten mäkiviikolle matkustavat Aalto, Kytösaho ja Valto. –?Haluan ottaa viime viikkojen hyvän vireen mukaan. Peliin pitää saada vielä tehokkuutta. Vain Antti Aalto ja Niko Kytösaho ovat yltäneet pisteille maailmancupissa. –?Pystyin nauttimaan erityisestä tunnelmasta, mikä todella motivoi minua. Kaksissa edellisissä ikäluokan MM-kisoissa ilman mitalia jäänyt Suomi pelaa samassa lohkossa Kanadan, Latvian, Saksan ja Yhdysvaltojen kanssa. –?Kolmannessa erässä pääsimme enemmän kiinni kiekkoon ja aloimme löytää omaa peliämme, Mikkola sanoi Jääkiekkoliiton kotisivuilla. Itseluottamus on hyvä, ja tiedän, mitä teknisiä asioita on vielä työstettävä, 34-vuotias Paschke kertoi Saksan hiihtoliiton verkkosivuilla. Nyt hän voi usein parantaa sijoitustaan toisella kierroksella. Kanadan maalissa pelannut Carter George ehti kiekon eteen 31 kertaa. Jätimme tosi paljon kiekkoja keskialueelle. joulukuuta 2024 URHEILU // 15 Paschke on varma menestyksestään Petteri Ikonen, STT Mäkihypyn miesten maailmancupin alkukauden ykköshyppääjä Pius Paschke ei anna parin heikomman kilpailun haitata. Paschke, Andreas Wellinger, Karl Geiger ja muut Saksan mäkimiehet joutuvat armottomaan painekattilaan heti ensimmäisessä kilpailussa, eikä varaa hutisuoritukseen ole. Ville Väänänen, Tapio Keskitalo, STT Suomi aloitti urakkansa jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten MM-kisoissa ilman tehtyjä maaleja, sillä joukkue hävisi Kanadalle 0–4. Kiekko-Espoossa kuluvalla kaudella läpi lyönyt maalivahti torjui ottelussa 37 kertaa. SUOMEN MAALIA vartioi Petteri Rimpinen. Mikkola kehui Rimpisen esitystä Suomen aikaa varhain perjantaina pelatussa ottelussa. Tuon jälkeen voitto on mennyt Itävaltaan, Japaniin, Norjaan, Puolaan, Sloveniaan, Suomeen ja Tshekkiin, mutta ei kertaakaan Saksaan. Nyt Paschke hyppää toistaiseksi parasta kauttaan ja on kerännyt oppia aiemmilta mäkiviikoilta. Maailmancupin ykkösnimi Pius Paschke tavoittelee ykkössijaa myös Keski-Euroopan mäkiviikolta. Paschke ei ollut mikään teinitähti ja taisteli vielä viisi vuotta sitten paikasta Saksan maajoukkueeseen. Saksan Sven Hannawald voitti mäkiviikon vuodenvaihteessa 2001–02. Paschke on panostanut viime vuosina henkiseen valmennukseen. Väliin mahtuvat legendaarinen uudenvuodenpäivän kilpailu Saksan Garmisch-Partenkirchenissä ja kilpailu jyrkästä vastamäestään tunnetussa Itävallan Innsbruckissa. Se on merkki henkisestä vahvuudesta, Saksan päävalmentaja Stefan Horngacher kertoi hiljattain Sport.de-sivuston mukaan Sport Bildille. Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkola toivoi suojateiltaan parempaa kiekollista pelaamista. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Hän on joukkuemäen maailmanmestari vuodelta 2021, mutta saksalainen ylsi ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle maailmancupin henkilökohtaisessa kilpailussa vasta reilu vuosi sitten. JANNE AHONEN on Keski-Euroopan mäkiviikon menestynein hyppääjä viidellä voitollaan, mutta nyt sinivalkoisten mäkikotkien alkukausi on ollut vaisu. Schaefer teki osumansa Suomen maalin ollessa tyhjänä. Saksa jäi avauspelissään Yhdysvaltojen jalkoihin maalein 4–10. Hän on edennyt aikataulussa kohti kauden ensimmäistä kohokohtaa eli viikonloppuna alkavaa Keski-Euroopan mäkiviikkoa ja pitää kiinni tavoitteestaan voittaa mäkiviikko. Parannettavaa todella riittää
Lisäksi hän otti kuusi levypalloa, antoi yhden korisyötön ja keräsi kolme riistoa. Utah oli Suomen aikaa varhain perjantaina pitkään voitossa kiinni ja johti ottelua kolmannella neljänneksellä parhaimmillaan 15 pisteen erolla. PALAUTUSOSOITE: Keskipohjanmaan urheilutoimitus / Maakuntaviesti, Rantakatu 10, 67100 KOKKOLA PALKINTONA KESKIPOHJANMAAN DIGILEHTITILAUS! 1. 2023: 1) Uusikaarlepyy, 2) Kokkola, 3) Kalajoki, 4) Kruunupyy, 5) Veteli, 6) Pyhäjärvi, 7) Haapajärvi, 8) Ylivieska, 9) Pedersöre, 10) Himanka, 11) Reisjärvi, 12) Sievi, 13) Luoto, 14) Kalajoki II, 15) Kaustinen. Markkanen onnistui 14 pelitilanneheitostaan kahdeksassa. Yhteensä kahdeksasta kolmen pisteen yrityksestään Markkanen heitti koriin neljä. Utah on hävinnyt kaksi tuoreinta otteluaan. Kokkola, Linnusperä >> Erik 46:0, 6,52 ha Tarjoukset viim. Veikkausten tulee olla perillä Keskipohjanmaan urheilutoimituksessa viimeistään 3.1.2025. Kokkolattia Ahola Oy www.kokkolattia.fi | puh. Tarjous pyydetään kiinteänä eurohintana. 15.1.2025 Utahille tappio päätössekunnilla Lauri Markkasen edustama Utah Jazz taipui koripallon NBA:ssa niukkaan vierastappioon Portland Trail Blazersille lukemin 120–122 Tappio oli Utahille kitkerä, sillä Portlandin Scoot Henderson heitti ottelun ratkaisseen korin 0,1 sekuntia ennen kamppailun päätöstä. Ratkaisukorin heittänyt Henderson keräsi 18 pistettä. 6 kk digitilaus 2. Joukkue on kerännyt seitsemän voittoa ja 22 tappiota. 4 kk digitilaus 3. 2022: 1) Kalajoki, 2) Kruunupyy, 3) Veteli, 4) Uusikaarlepyy, 5) Sievi, 6) Himanka, 7) Pedersöre, 8) Pietarsaari, 9) Kokkola, 10) Ylivieska, 11) Kalajoki II, 12) Haapajärvi, 13) Pyhäjärvi, 14) Reisjärvi, 15) Kruunupyy II. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. joulukuuta 2024 16 // Myytävänä PALVELUHAKEMISTO Lakipalvelut 1) 2) 3) 4) 5) 6) Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Tuloksia edellisiltä vuosilta 2024: 1) Kalajoki, 2) Ylivieska, 3) Himanka, 4) Pedersöre, 5) Sievi, 6) Kokkola, 7) Haapajärvi, 8) Reisjärvi, 9) Kalajoki II, 10) Nivala, 11) Pietarsaari, 12) Veteli, 13) Kalajoki III, 14) Ylivieska II, 15) Perho. Utah on NBA:n länsilohkossa viimeistä edeltävällä sijalla. 15.1.2025 Lisätietoja Åman 040 746 3528 Kokkola, Kirilahti >> osa Asplund 2:24, noin 28,7 ha Tarjoukset viim. Veikkaa vuoden 2025 maakuntaviestin kuusi parasta joukkuetta ja lähetä vastauksesi joko kupongilla tai verkossa keskipohjanmaa.fi/viestiveikkaus Verkon kautta vastauksesi ehtii varmasti perille! keskipohjanmaa.fi/ viestiveikkaus Etsimme maakunnan parasta viestiveikkaajaa! VALMISBETONITEHTAAT Mustasaari, Närpiö, Pietarsaari, Kokkola, Seinäjoki LATTIATYÖT Kokkolattia AHOLA OY Laminaatin ja parketin asennukset, puulattioiden hionta ja pintakäsittely. Runsaat 30 minuuttia pelanneen suomalaistähden kuudesta vapaaheitosta viisi meni koriin. Utahin muut pelaajat jäivät alle 20 pisteen. STT TARINOITA joita muut eivät kerro. 050 564 8831 ASIANAJOTOIMISTO Ch. klo 14 osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi KP Livessä futsalia: Lohtajan Veikkojen P19-joukkue kohtaa Ponkilan Pantterit skogsfastigheter@skogsfastigheter.fi Yrittäjänkatu 13, 65380 VAASA 0500 568 804, 040 823 2364 Tarjoukset sähköisesti www.metsätilat.fi tai postitse Ab Skogsfastigheter AFM, PL 186, 65101 VAASA. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. 2 kkk digitilaus Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan lisäksi 2 kuukauden digitilaus. Portland on länsilohkossa Utahia pykälän ylempänä. Markkanen heitti yhteensä 25 pistettä ja oli joukkueensa paras pistemies. –?Tämä on paha tappio, koska minusta tuntui, että puolustuksemme oli kolmen neljänneksen ajan todella hyvää, Utahin päävalmentaja Will Hardy sanoi seuran kotisivuilla. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist Seuraa verkossa: keskipohjanmaa.fi Ottelu suorana lauantaina 28.12. SÄÄNNÖT Viestiveikkaukseen voi osallistua kuka tahansa, kullakin veikkaajalla on oikeus vain yhteen veikkaukseen joko verkon kautta tai kupongilla. Portlandin ykköstykkejä olivat Shaedon Sharpe ja Deni Avdija, jotka heittivät 27 pistettä mieheen. Myyjät pidättävät itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä annetut tarjoukset
770 534 8 2 5 2 2 5 1 9 6 8 5 9 1 8 7 6 1 3 9 7 5 8 4 4 1 7 3 9 8 1 7 6 5 2 8 3 4 7 5 9 4 5 8 2 1 3 4 2 8 5 7 2 3 6 3 7 5 4 9 2 8 7 6 3 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. OLEN PAHOILLANI ETUKÄTEEN. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi “HUOKAUS” MINUN PITÄISI ALKAA MIETTIÄ SHOPPAILUA KOULUUN PALUUN MERKEISSÄ. ITSE KAUPASSA VAI VERKOSSA. KINASTELU KOLMEN LAPSEN KANSSA HALPAHALLISSA ON INTOHIMONI. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. KAUPASSA. joulukuuta 2024 SARJAKUVAT // 17 B
(USA 1959) Drive TV5 klo 23.15 HHHH Ryan Gosling on stuntmies, joka hankkii sivutuloja rikollisten keikkakuskina. La Haapavesi -1 Halsua -1 Helsinki +4 Joensuu -4 Jyväskylä -2 Kajaani -1 Kalajoki -1 Kokkola ?0 Kuopio -4 Kuusamo -2 Lahti ?0 Lappeenranta -2 Oulu +1 Pietarsaari Pori +2 Rovaniemi -2 Tampere Toholampi -1 Turku +4 Utsjoki -4 Vaasa +2 Ylivieska -1 Su +2 +3 +6 +2 +3 +2 +2 +3 +3 -1 +3 +3 +1 +3 +4 +1 +3 +3 +5 -2 +2 +2 Ma -3 -2 +2 -2 -1 -4 -1 +1 -2 -5 -2 +1 +2 -9 +1 -2 +3 -18 +2 -3 Ti -5 -4 -4 -3 -6 -3 -1 -5 -9 -1 -1 -4 -2 -9 -2 -5 +1 -5 -1 -4 Ke -6 -5 +1 -4 -6 -6 -3 -3 -5 -8 -4 -3 -6 -3 -1 -8 -3 -5 -6 -3 -3 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 26.12. Rintaman jättämät traumat kuuluvat asiaan, mutta varsinkin Airola onnistuu säteilemään lämpöä koko elokuvaan. Historioitsija Bettany Hughesin kulttuurimatkalla tutustutaan niin Etelä-Ranskan säkenöiviin mahdollisuuksiin, Venetsian loistoon kuin Firenzen aarteisiin. Matkan varrella nautitaan hyvää ruokaa ja juomaa sekä iloitaan loistavasta seurasta. Lounaistuuli on heikkoa tai kohtalaista. Vitsi on ollut vanha jo iät ja ajat, mutta aina joskus siitä saadaan irti jotain tuoretta. Kuuluisiksi loppusanoiksi lausutaan, että ”Kukaan ei ole täydellinen”, mutta täydellisyyttä itse elokuva edelleenkin hipoo. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. (USA 2011) Oma maa TV1 klo 20.55 HHH Sotavuosina Suomen elinvoima ja suomalaisten tulevaisuudenusko kokivat raskaan kolauksen. Poikien hameleikit saavat uuden ulottuvuuden, kun yhtyeen ukulelea rapsutteleva solisti Marilyn Monroe saa jazz-kollien helmat vipattamaan. Lämpötila on -5...0, lännessä -2...+4 astetta. Valtion lahjoittamalla metsätilalla Pohjois-Karjalassa nuoripari alkaa tehdä omaa onneaan. MGM INTERNATIONAL TELEVISION DIS Matka päättyy kuumaveriseen Roomaan Bettany Hughes: Pariisista Roomaan Yle Teema & Fem klo 20.00 Bettany tutustuu loiston ja seurapiirielämän keskittymään, Caprin saaren. Billy Wilderin komediassa aiheesta saatiin irti klassikkoluokan meininkiä jo 1950 -luvun puolella. °C -9,7 Utsjoki Kevojärvi Lämpimintä 26.12. klo 14 °C +3,3 (27.12. (Bettany Hughes’ Grand Tour: From Paris to Rome, Britannia, 2023.) ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 27 30 3 6 9 12 15 18 21 24 Marraskuu Joulukuu 2024 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 28 1 4 7 10 13 16 19 22 25 Marraskuu Joulukuu 2024 2 4 6 8 La Alanya 14 Amsterdam +4 Budapest +4 Dubai 27 Dubrovnik 13 Hania 11 Las Palmas 20 Lissabon 14 Malaga 16 New York 10 Nizza 15 Oimjakon -43 Phuket 29 Riika +6 Skellefteå Sydney 23 Tukholma +7 Tokio +8 Venetsia 10 Su 11 +8 +2 25 13 11 20 14 17 15 14 -48 28 +6 ?0 25 +7 10 10 Ma 12 +9 +4 26 13 13 20 14 17 10 14 -38 28 +6 -1 24 +2 +9 +8 27.12. Etelässä olomuoto on vettä, maan keskiosassa lunta. Oma maa on sukua amerikkalaisille uudisraivaajatarinoille, mutta paatos ja sisu kumpuavat pikemminkin turpeesta kuin Hollywoodista. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C 67 cm Oulu +1 °C 67 cm Raahe °C 59 cm Pietarsaari +1 °C 49 cm Vaasa °C 41 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 27.12. Lopuksi kaikki tiet vievät Roomaan. Sieltä jatketaan Amalfin rannikolle ja lopuksi päädytään Italian kuumaveriseen pääkaupunkiin Roomaan. 5,2 mm Kittilä Pokka -5 -1 -4 -2 -2 -1 -2 -1 -1 -2 +0 +1 +4 7 13 10 5 7 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA -1 -1 -2 -1 -3 -1 -3 -2 -3 +3 +1 +2 +1 +3 +1 +2 +1 +3 +1 +1 -3 -1 -3 -2 -5 -3 -4 -3 -4 5 4 7 5 8 6 Kokkola 27.12. Markku Pölösen elokuvassa tehdän kunniaa sukupolvelle, joka rakensi maata ja mieliä uudelleen. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on laajalti pilvinen, idässä ja pohjoisessa on aamulla osin vielä selkeää. Oona Airola on liikkeenharjoittajan tytär Anni, joka rakastuu jatkosodassa haavoittuneeseen Veikkoon (Konsta Laakso). joulukuuta 2024 18 // RADIO JA TELEVISIO Roolileikki svengaa edelleen Piukat paikat Yle Teema & Fem klo 21.00 HHHHH Kun iltamiin ei muuta hauskaa ole keksitty, on raavaille miehille laitettu mekko ylle ja punaa huuliin. (Suomi 2018) Pekka Eronen kriitikko Sugar Kane Kowalczyk (Marilyn Monroe) panee punttiin vipinää. Johan naurattaa. Carey Mulligan on yksinhuoltaja naapurissa. klo 14 °C +7,8 Jomala Sateisinta 25.12. Jack Lemmon ja Tony Curtis ovat muusikonplanttuja, jotka saavat gangsterit kannoilleen. Liikuttavia kiipeleitä, huurtuneita rillejä ja estoja karistelevia roolisotkuja seuraa solkenaan. Maan eteläja keskiosan yli liikkuu vähäisiä sateita itään. Meikkien ja uuden garderoobin myötä ovela piilopaikka järjestyy tyttöorkesterissa. Pohjois-Lapissa tulee paikoin lumikuuroja. Pokerinaamaista alakuloa viritteli ohjaaja Nicolas Winding Refn. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema
17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.25 Kalifornian metsäpalot. joulukuuta 2024 RADIO JA TELEVISIO // 19 TLC 06.15 De Frogers: Iloiset karavaanarit. 10.00 Puutarhan pelastajat. 03.05 Ennätystehdas. 13.00 ELOKUVA Christmas Sail. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 07.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Viki ja Köpi Show. 09.30 Huutokaupan metsästäjät. 07.00 ELOKUVA Lilla Jönssonligan på styva linan. 13.00 Uudet levyt. 22.55 Mary Kay Letourneau: Notes on a Scandal. 12.00 Isännän pöydässä. 04.00 ELOKUVA Chelsea detective – julspecial. 22.56 Guruja & Asanoita: Askeesista joogakapitalismiin voiko mitä vain myydä joogana. 23.15 ELOKUVA Poliisiopisto: Moskovan keikka. 19.00 Snooker: UK Championship. 06.45 Richard Hammondin autopaja. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 22.00 Blue Bloods. 11.30 Kalliovuorten raiteilla. 22.08 Poppijorma Jorma Hietamäki. 18.00 Ehtookellot: Helsingin Kallion kirkon kellot. 00.15 Kapen keittiökaappaus. 15.30 Hockeylördag: Linköping HV71. 09.00 Hain hampaissa. 19.00 Vaarallinen viholliselle. 13.10 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 ELOKUVA Creed: The Legacy of Rocky. 19.55 Satakiloiset siskot. 20.15 Nästan inget. 03.30 Curling: EM-kisat. 02.20 Family Guy. 13.45 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Snooker: UK Championship. 17.05 Sisarvaimot. 16.30 Himohamstraajat. KUTONEN 06.50 Autojen fiksaajat. Konfliktin kärjistyessä presidentti Saaristo joutuu tekemään kohtalokkaan ratkaisun.. 07.00 Yle Uutiset. 09.45 Spisa med Price. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. Missä määrin selitys löytyy Kanyen mielenterveysongelmista, vai onko kohujen herättäminen tarkkaan harkittu julkisuusstrategia. 20.00 Yle Uutiset. Pastori Miika Hämäläinen, Vapaakirkko, Raisio puhuu rohkeudesta, jota rakastaminen toisinaan vaatii. 22.30 ELOKUVA Jag kommer hem igen till jul. 14.45 One for Israel Music. SVT2 11.00 Jakttid. 09.40 Inför Idrottsgalan. 20.00 Mentalist. 21.00 Stjärnorna på slottet. 04.00 Snooker: Scottish Open. 10.00 Yle Uutiset. 01.10 Rikoksen anatomia. 19.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki. 13.15 Marttyyrien Ääni. 22.30 Ronja Rövardotter. 17.10 Urheiluradio. 02.55 Harry Potter: Leipurivelhot. 17.00 Lyömättömät! 20.00 Sonny. 06.40 Kymppitonni. 15.22 Yksi on hyvää seuraa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.20 ELOKUVA Jouluinen ehdotus. 13.00 Selma Lagerlöf. 14.35 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 07.50 Simpsonit. 18.00 Yle Uutiset. 04.30 Kymppitonni. 23.20 Grace. 22.00 Whiskey on the rocks. 08.55 Nyhetsmorgon. 02.55 Sinkkulaiva. 21.00 Yle Uutiset. 19.30 Café Raamattu. 09.05 Urheiluradio. 10.35 JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti. 21.05 Blue Bloods. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 19.00 Päiväntasaajan villit salaisuudet. 03.45 Risteilyaluksen päiväkirjat. 15.30 Teho-osasto. Virren esittävät Tapiolan nuorisokuoro, johtajanaan Kari Ala-Pöllänen, Kaisa-Leena Harjunmaa, urut. 02.15 Lomakoti auringon alta. 16.15 Koti koiralle. 15.30 Sinkkuillallinen. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 21.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.55 Apua, mikä tauti! 00.45 Paiseklinikka. 03.10 Jengisota Comanches. Yin-jooga, kundaliinijooga, akrojooga, naurujooga, enkelijooga, chakrajooga, kasvojooga… Jooga on kokenut valtavan mullistuksen parissakymmenessä vuodessa. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 06.45 Rantatalot remontissa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. 21.05 ELOKUVA Ei mitään menetettävää. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 16.00 Vandringar. 16.00 Pyöräily: Superprestige, Mol. 17.00 Family Guy. 02.10 Dokument utifrån: Putins oligark. vuonna 1945. 10.55 Radio Suomen Viikonloppu. 03.15 Lomakoti auringon alta. 15.50 100 Places to Be. 16.00 Family Guy. 08.10 Say yes to the Dress Britannia. 11.00 Remppa vai muutto UK. 19.05 Mentalist. 11.02 Radio Suomen Viikonloppu. 01.30 Family Guy. 12.45 Merisää. 11.00 Näistä levyistä en luovu: Heikki Laitinen. 10.15 Året med kungafamiljen. 08.35 Lottovoittajan unelmakoti. 11.00 Harry Potter: Leipurivelhot. 20.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalo. 09.50 Turvatarkastus: Peru and Brasilia. 14.45 Katujen kaaharit. 14.00 Freddes kök. 23.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 15.00 Fila Helsinki. 21.00 Tavallinen murhaaja. 18.02 Sekahaku Heidi Pakarinen. Konflikti, MTV3 klo 21.00. 12.30 Guruja & Asanoita: Askeesista joogakapitalismiin voiko mitä vain myydä joogana. 18.05 Mentalist. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 TV7 Jerusalem uutiset. Taiteentutkija Liisa Väisänen sukeltaa Pasi Heikuran kanssa joulun symbolien historiaan. 07.53 Onnen sävel. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 19.30 Diili. 18.30 ELOKUVA Den store Rupert. 17.15 Löytöretki tuntemattomaan: Viikinkien mysteerit. 11.35 IS esittää: Sain sen videolle. LIV 09.00 Puutarhan pelastajat. 12.30 Rillit huurussa. 15.20 Harry Potter: Leipurivelhot. 19.02 Kalevi Aho 75: Saimaa Sinfonietta Juhlan aika. 08.35 Say Yes to the Dress. 09.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 21.00 Rooman kadonneet aarteet. 23.00 Maantiepyöräily: Binche Chimay Binche. 16.30 Jumala puhuu. 03.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti. 01.50 ELOKUVA Drive. 12.30 Raharemontti. E. 21.05 Ivalo. 04.50 Wheeler Dealers. 00.30 Kosketuskohta. 17.30 Futurama. 01.15 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 23.40 Yöklassinen. 22.00 YleX Throwback (u). 11.50 ELOKUVA Valehtelemisen sietämätön keveys. 18.05 Salatut ufokohtaamiset. 08.05 Onnen sävel. Miia Krause ajatuksesta sanoiksi. 13.45 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 14.45 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 15.45 100 Places to Be. The Trouble with Kanye, MTV Sub klo 15.00. 00.00 Jumala puhuu erämaassa. 01.55 Family Guy. 15.00 F. 11.30 100 Places to Be. 17.30 Himohamstraajat. 02.45 Family Guy. 12.20 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. 20.30 Miehen puolikkaat. Hartaudessa lauletaan virsi 600 ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan”. 14.00 På spåret. 00.00 Inside: Amerikan mafia. 10.00 Rillit huurussa. 18.35 MasterChef Australia Dessert Masters. 17.00 Jääkiekko: Saksa – Suomi. 12.30 Jerusalem studio. 15.00 Pyöräily: Superprestige, Mol. 00.30 Maantiepyöräily: Tour of Munsterland. 22.00 My Strange Addiction: Still Addicted. 15.30 Family Guy. 01.35 Kiss of Death. 23.00 Meret ilman lakeja. 03.50 Kymppitonni. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu. 17.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.25 ELOKUVA Joulu rakkaiden kanssa. 21.00 ELOKUVA Truman Show. 08.30 Jumala puhuu. ” Näin aloittaa Nobel-kirjailija Frans Emil Sillanpää (1888– 1964) eli Taata ensimmäisen joulupakinansa 25.12. 08.30 Maantiepyöräily: La Vuelta. 09.00 Yle Uutiset ja sää. TAIVAS TV7 06.45 One for Israel Music. 09.50 ELOKUVA Where Are You, Christmas. 17.10 Miia Krause. 16.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. TV5 06.25 Asunnon metsästäjät: Joulukoti. 08.20 Uusi elämä etelässä. 13.40 Maailman pienin nainen. 15.10 Pohjoisen valtatien pelastajat. 18.50 Merisää. 03.20 Hengenvaarallisesti lihava. 22.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. BBC:n dokkarissa toimittaja Mobeen Azhar käy läpi hiphopin megatähden Kanye Westin uran myöhempiä, kohuja herättäneitä vaiheita aina epäonnistuneista presidenttipyrkimyksistä törkeän antisemiittisiin lausuntoihin asti. 23.02 Yöradio toiveiden yö. Voiko jooga olla nykyään mitä vain. 04.15 Asunnon metsästäjät. 07.00 Maantiepyöräily: La Vuelta. 09.20 Juniori Suurmestari. 18.00 Diili. 19.00 Rapport. 21.15 Joulun kertomus perinteiden takana. 16.30 Family Guy. 17.00 Remppa vai muutto. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. Maailma ei ole vielä valmis, mutta tämän jälkeen piirun verran parempi. Kotoisat jouluperinteemme juontavat juurensa aina muinaiseen Egyptiin asti. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 13.10 Musiikkivideoita. 20.00 TV4Nyheterna. 14.35 Teho-osasto. 12.00 Maryn helpot kokkailut. 13.30 Golf: The Father and Son Challenge, 3.päivä. 01.00 Yövalo. 23.10 Ivalo. 16.10 Faunin iltapäivä. 07.30 Eurooppa ylhäältä päin. 18.30 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot. 07.25 Simpsonit. 10.15 Kesäjuhlien helmiä. Intialaisesta askeesista ja valaistumisen tavoittelusta on siis hypätty jättiloikka hyvinvoinnin ja rentoutumisen hakemiseen. 11.30 Curling: EM-kisat. 07.02 Sää. 14.30 Lomakoti auringon alta. 20.30 Rapport. 02.00 Snooker: Scottish Open. 11.30 Rillit huurussa. 08.35 Simpsonit. 01.45 Top Gear. EUROSPORT 1 06.09 E-sport: E-urheilu: World Series, Amsterdam. 09.50 Lentävä talo. 07.00 Bardot. 11.00 Rohkeutta adventtina. FRII 06.10 Hawaii Life. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.05 Pohjoisen valtatien pelastajat. 08.55 Kissakuiskaaja. 10.35 Wheeler Dealers. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 15.30 Koti koiralle. 17.30 Superkirja. 00.50 Culprits. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Family Guy. 21.00 Fångarna på fortet. 11.55 Erilainen perhematka. 00.45 Poliisit 2022. 04.00 Autojen fiksaajat. 20.00 Kapen keittiökaappaus. 13.00 Vårt 2024 (teckenspråk). Toimittajina Markus Virtanen ja Miika Lauriala. 11.25 ELOKUVA Checkin’ It Twice. 18.50 Helgmålsringning. 23.15 ELOKUVA Drive. 09.40 Romuautot rahaksi. 15.55 Yle News. 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 19.00 V75 Direkt. 08.00 Come Home. 18.01 Iltahartaus. 13.30 Lomakoti auringon alta. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 15.00 Yle Uutiset. 04.10 1+5 tytärtä. 08.05 Hartaita säveliä. 12.55 Tähdet vs. 02.35 Food Factory. Klassista musiikkia. 13.30 How I Met Your Father. 00.00 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus. 16.15 Unelma-asunto auringon alta. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Maantiepyöräily: La Vuelta. 16.00 Come Home. 20.00 Kristityt yhteiskunnassa. 21.00 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalo. 07.50 Merisää. 02.30 Hengenvaarallisesti lihava. 08.25 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin. 15.20 Unelma-asunto auringon alta. 10.30 Rillit huurussa. 17.05 Inför Idrottsgalan. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu. 08.15 Eläimellistä kamppailua. 18.25 IS esittää: Sain sen videolle. 03.30 Whiskey on the rocks. 10.15 1+5 tytärtä. 03.50 Asunnon metsästäjät. 20.07 Sää. Taatan joulutervehdystä hiljennyttiin kuuntelemaan parin vuosikymmenen ajan suomalaisissa kodeissa aattoiltana, sillä niistä ei aitoa ja lämmintä joulutunnelmaa puuttunut. 14.00 Silent Library Suomi. 04.25 Autojen fiksaajat. 08.35 Där ingen skulle tro att någon kunde bo – julspecial. 23.05 TV4Vädret. 10.05 Kulttuuriykkönen. 01.55 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus. Asiaa ja asiattomuuksia, kiinnostavia ajattelijoita ja kärkeviä kysymyksiä. 18.50 ELOKUVA Sing. 12.05 Urheiluradio. 10.30 ELOKUVA Sanna Marin miljoonat seuraa: Vallan häät. 04.10 Psykopaatti vierelläni. 08.55 Yksi on hyvää seuraa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.15 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 How I Met Your Father. SVT1 06.00 På spåret. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 04.40 Rantatalot remontissa. 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. 00.45 Top Gear. 13.20 Pohjoisen valtatien pelastajat. 04.30 Jättimäiset rakennusurakat: Real Madridin superstadion. Sää: Heikki Tikkanen. 22.05 Ivalo. 13.00 Israelin vuorilla rukoillen. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi. 01.10 Livräddare i Arktis. Siitä on tullut massojen laji, jota voi harjoittaa jokaisessa kuntokeskuksessa mukavissa olosuhteissa. 17.10 ELOKUVA Ensam hemma. 09.25 Say Yes to the Dress. 14.50 Kuka Jeesus on minulle. 02.45 Arman Pohjantähden alla. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 15.30 Aristoteleen kantapää: Joulupukki, leivonnaiset, käpy – joulun symbolit kertovat juhlan vuosituhansien takaisista juurista. 08.50 Asunnon metsästäjät: Jouluksi uuteen kotiin. 14.30 Silent Library Suomi. 22.40 Ishockey: Junior-VM. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Risteilyaluksen päiväkirjat. 23.15 Rapport. 20.20 TV4Vädret. 08.35 Minne Rinne vie: Älä hävitä vanhoja ikkunoita perinnerakentamista pitää vaalia. 03.05 Sportnytt. 13.00 YleX Viikonloppu: Sonny Kylä-Liuhala. 10.15 Koiralle koti. 13.35 Jääkiekon nuorten MM: Saksa-Suomi (u). 01.10 ELOKUVA Total recall. 19.15 Allsång på Skansen sommaren 2024. 14.20 Unelma-asunto auringon alta. 12.00 Selma Lagerlöf. 23.00 Blue Bloods. 18.00 Enemmän kuin luonnollista. 23.45 Alaskan jäälentokenttä. Kuinka monenlaisella äänellä ja äänenpainolla tuo sana taaskin on lausuttu. 10.00 Jaksa paremmin. 20.30 Postkodmiljonären. 10.30 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Futurama. 09.10 Radio Suomen Viikonloppu. 03.25 ELOKUVA Beck: Dödläge. 10.00 Yle Uutiset. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 08.45 Köket. 07.00 Fila Helsinki. 07.55 Musiikkivideoita. 12.45 Duudsonit tuli taloon (S). 02.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. Kausi 1, 5/6. 09.05 Muistojen bulevardi. 08.10 Lottovoittajan unelmakoti. 21.00 Satakiloiset siskot. 15.15 Köket. 13.00 Yle Uutiset. 18.15 Äventyr på vinterfjället. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. 08.05 Miten kaikki tehdään. 12.25 Lentoturmatutkinta. 11.00 Yle Uutiset. 13.02 Levylautakunta. 18.55 Sportnytt. 08.00 Asunnon metsästäjät: Joulukoti. 20.02 Urheiluradio. 20.45 Sportnytt. 10.45 Henkilökohtaisesti Ingemar. 17.00 Rapport. 11.15 Go’kväll best of 2024. 10.05 ELOKUVA Sanna Marin miljoonat seuraa: Olkoon Forssa kanssasi. 16.15 ELOKUVA Harry Potter ja Feeniksin kilta. 16.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 17.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 21.00 ELOKUVA San Andreas. 12.50 Rakastunut mammanpoikaan. 03.45 Arman Pohjantähden alla. 19.00 Panttilainaamo. 08.25 Miten kaikki tehdään. 06.50 Kuka Jeesus on minulle. 20.00 Richard Hammondin autopaja. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 ELOKUVA Downton Abbey. Annika Bergin varusmiesryhmän pako keskeytyy. 13.00 ELOKUVA Jönssonligan och den svarta diamanten. 07.00 Saitureiden säästövinkit. 22.55 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 23.00 TV4Nyheterna. 07.03 Elävä historia. 12.00 Rillit huurussa. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Aamuklassinen. 19.30 Moderni perhe. 17.05 Anne och Anders i Kanada. 06.30 Grand Designs Suomi. 17.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla. HERO 14.20 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi. 15.00 Family Guy. 01.40 Bad Hair Day. 08.25 Aamuhartaus. 20.00 Ishockey: Junior-VM. 18.30 Moderni perhe. 16.25 Faster With Finnegan. 08.50 Texas Metal. 07.35 Asunnon metsästäjät: Joulukoti. 10.05 Mökin rakentajat. ”Joulu. STAR CHANNEL 06.00 Kymppitonni. 07.25 Grand Designs Suomi. 19.02 Urheiluradio. 20.00 Panttilainaamo. 09.15 Rantataloa etsimässä. 01.45 Salattu Pohjois-Korea. 18.30 Hyvä elämä. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.00 Alaskan jäälentokenttä. Kuuntelemalla näet maailman toisin. 14.15 Pohjoisen valtatien pelastajat. 01.45 Muinaiset avaruusoliot. 23.10 Northwind Churchin perinteinen joulujuhla. 13.45 Mars Hill Church. 06.35 Alastomat selviytyjät rakkautta etsimässä. Google. 09.40 Rantataloa etsimässä. 04.45 MTV Uutiset Live. 03.15 Home Alone. 22.15 Maksetut viulut Lämmin jouluhetki. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00 Keskusteluja Jarkko Martikaisen kanssa:”Olen kuin Jeesus, yksityisajattelija”. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.05 White House Christmas 2024. 23.15 ELOKUVA Jag kommer hem igen till jul. 21.00 Tulossa elokuvateattereihin: 100 litraa sahtia. 19.00 Moderni perhe. 10.40 Saari ilman lakeja. 13.10 Ufojen hyökkäys: Hudson Valley. 19.55 Tulossa: Diili. 18.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 11.45 Duudsonit tuli taloon (S). 22.05 Urheiluradio. 21.56 Mielimaisema. 18.05 SVT bakom kulisserna. 15.55 Musiikkivideoita. Sillanpään joulupakina. 00.55 Rooman kadonneet aarteet. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 07.25 De Frogers: Iloiset karavaanarit. 11.30 Yliluonnollista. 23.00 ELOKUVA Saippuaprinssi. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.10 Maxima. 17.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 07.15 Romuautot rahaksi. 07.03 Onnen sävel. 00.45 Fallen Idols: Nick and Aaron Carter. 21.50 Merisää. 11.30 Möte med – special. 01.00 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 11.00 Rillit huurussa. Kuuntele musiikkia uusilta äänilevyiltä! Uudet levyt -ohjelmassa vaihtelevat vuoroviikoin klassisen ja kansanmusiikin uutuuslevyt. 07.50 Go’kväll best of 2024. 04.35 Psykopaatti vierelläni. 20.00 Miehen puolikkaat. 20.00 Käry kävi! 20.25 Käry kävi! 21.00 ELOKUVA Millerit. Elävä historia vie matkalle menneisyyden ihmisten tarinoihin aina muinaisesta Egyptistä Suomen lähihistoriaan. 08.10 Simpsonit
Indiana Jones -sarja huipentuu vauhdikkaaseen seikkailuun, joka pakottaa arkeologisankarin kasvokkain viidakon vaarojen, ylimaallisten voimien ja kylmäverisen Irina Spalkon johtamien neuvostoliittolaisten agenttien kanssa. Kuukausierä sisältää koron 0,00 %, perustamismaksun 290,00 € ja käsittelykulun 15,00 €/kk. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. 19.30 Karuselli. Kuvailutulkattu. 12.30 RSO Musiikkitalossa. Legendaarisen kauhuelokuvan, Alien kahdeksas matkustaja, vähintään yhtä legendaarinen jatko-osa, jossa Ripley matkustaa takaisin oudolle planeetalle tuhoamaan loputkin avaruushirviöt. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. 18.45 Kiljuset! 20.10 Siskonpeti. kulut), käsiraha 5 990,00 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 339,00 €, luoton määrä 34 476,59 €, viimeinen suurempi erä 15 650,59 €. 19.10 Tulosruutu. 10.55 MasterChef Australia Dessert Masters. 20.55 ELOKUVA Oma maa. 11.00 Tarina Ruotsin historiasta tutkijoiden silmin. 08.40 Emmerdale. 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen. 20.29 Yle Uutiset 20.30. 08.00 Yle Uutiset 8.00. palvelemme 12.00–16.00 Jääkiekko Liiga: Torstaina: HIFK–HPK vl. 13.07 Hirvonen & Haapamäki. 20.35 Kätevän emännän juhlat. O: Markku Pölönen. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 16.00 Kuninkaallisen joulun salaisuudet. Rahoitustarjous ei koske MY25-malleja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Ravit Tukholma: Klass II-finaali, 2140 m, 1. N: Oona Airola, Konsta Laakso, Antti Virmavirta, Marjaana Maijala. Kuukausierä sisältää koron 0,00 %, perustamismaksun 290,00 € ja käsittelykulun 15,00 €/kk. 14.30 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot. 12.21 Hirvonen & Haapamäki. 07.40 LEGO Legends of Chima. **Kertaluoton rahoitusesimerkki: Mitsubishi ASX 1.0 MPI-T Invite MT MY23, hinta 27 613,37 € (sis. joulukuuta 2024 20 // TELEVISIO YLE TV1 07.00 Tarinoita pikkukaupungista Tammisaari. 20.45 Urheiluruutu. 18.10 Urheiluruutu. 08.55 Angry Birds Stella. 21.00 Taviksesta kuninkaallinen. 22.00 The Pirate Bay. 21.00 Kaija Koo: Superstadion. Suomi on Euroopan metsäisin maa, mutta luonnontilainen metsä on käynyt niin harvinaiseksi, että siitä on tullut katsojalleen lähes fiktiivistä. 27 613 € tai 239 €/kk** • Bensiini, kevythybridi, täyshybridi ja PHEV • Kattava ja moderni varustelu Mitsubishi Colt Alk. Kuukausierä sisältää koron 0,00 %, perustamismaksun 290,00 € ja käsittelykulun 15,00 €/kk. 4–3 (2–2, 0–0, 1–1, 0–0, 1–0), K-Espoo–Ässät 1–3 (1–2, 0–1, 0–0). MTV3 07.50 Monchhichi. 12.10 Maryn helpot kokkailut. Kung Fu Panda -seikkailuanimaation jatko-osassa Po-panda elää unelmaansa Lohikäärmesoturina ja suojelee Rauhan laaksoa yhdessä Hurjan viisikon kanssa. STT–AFP. Rahoitustarjous ei koske MY25-malleja. (Playmobil: The Movie, USA 2019) Kun Charlie yllättäen katoaa taianomaiseen Playmobil-universumiin, Marlan täytyy uskaltautua elämänsä seikkailuun ja hakea pikkuveljensä kotiin. 09.19 Auri ja maailman eläimet. 1 190,00 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 24 813,37 €, todellinen luottohinta 28 803,37 € ja todellinen vuosikorko 1,39 %. 14.30 Ruotsin kuninkaallinen linna. 23.45 Tulossa elokuvateattereihin: Kenraaliharjoitus. 10.30 Emmerdale. 22.25 Tulosruutu. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. 12.25 Pisara. Vaikutusvaltainen lobbaustaho Motion Picture Association of America uhkaa haastaa Pirate Bayn oikeuteen. 09.00 ELOKUVA Kung Fu Panda 2. 22.10 Lotto ja Jokeri. 13.22 The Flying Finns. Henrik Pontén yrittää arkaluonteisia tietoja kaivaessaan löytää luotettavia lähteitä Ruotsin salakähmäisistä piraattipiireistä. 19.45 Rantakaupungin mysteerit. 40 467 € tai 339 €/kk* Mitsubishi ASX Alk. 1 190,00 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 19 032,14 €, todellinen luottohinta 22 022,14 € ja todellinen vuosikorko 1,86 %. 18.30 ELOKUVA Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. 1 190,00 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 35 666,59 €, todellinen luottohinta 41 656,59 € ja todellinen vuosikorko 0,95 %. 11.50 Sportliv. Vesa-Matti ”Vesku” Loiri oli MTV:n ainutlaatuinen suosikkiesiintyjä vuosikymmenien ajan. 14.35 Leijonan luola USA. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.55 The Flying Finns. Luottokustannukset yht. 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 18.45 Ankarista ankarin. Suomen Elian Lehto on pitänyt Bormiossa kelpo vauhtia ja selvisi maaliin torstain sekä perjantain harjoituslaskuissaan. 19.39 Tarinoita järviltä. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. KOKO MITSUBISHI-MALLISTO NYT PYÖREÄN EDULLISELLA RAHOITUKSELLA KORKO NYT % +KULUT* Sunnuntaina 28.12. Ottawa: Alle 20-vuotiaiden miesten MM-turnaus, 2. 09.35 Emmerdale. Sveitsiläislehti Blickin verkkosivuilla kerrottiin, että 30-vuotias Sarrazin sai paikalla ensiapua ja hänet kiikutettiin helikopterilla sairaalaan. 17.55 Tarinoita tuntureilta. 07.15 Smurffit. 12.00 Juniori Suurmestari. 14.25 Tulossa: Korkeasaari. 18.00 Murha Helsingörissä. Vesku, naurun ja surun kulkuri-dokumentissa ystävät ja työkaverit muistelevat taiteilijaa, joka rakasti aina esiintymistä ja yleisöään. 08.00 Monchhichi. NELONEN 06.00 Bing. altakuntaan. 08.15 Muumilaakson tarinoita. Petteri Saarion dokumentti kertoo ulkoluotojen kiehtovasta mutta myös äärimmäisestä luonteesta. Luottokustannukset yht. 16.50 Novosti Yle. Suomi 2018. 20.50 Pitääkö mun kaikki hoitaa. Uutistoimisto AFP:n mukaan Ranskan hiihtoliitto vahvisti Sarrazinin olevan tajuissaan ja joutuvan sairaalassa tarkempiin tutkimuksiin. Jääpallo Miesten Bandyliiga: Botnia–HIFK 3–5, Kampparit–Veiterä 4–4, Narukerä–Akilles 7–1, OLS–JPS 1–6. Onko luonnontilainen metsä nyt siis satumetsää. 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 16.21 Petra Olli – kun liekki sammuu. Konfliktin kärjistyessä presidentti Saaristo joutuu tekemään kohtalokkaan ratkaisun. Tarjous ei koske Outlander PHEV -mallia. B-lohko: Tshekki–Sveitsi 5–1, Slovakia–Ruotsi 2–5. Vuosi sitten Sarrazin voitti Bormion syöksylaskukilpailun, ja hän oli sukkelin myös torstain harjoituksissa. kulut), käsiraha 3 990,00 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 239,00 €, luoton määrä 23 623,37 €, viimeinen suurempi erä 10 697,37 €. 14.22 The Flying Finns. 23.36 Kolmas nainen: Tätähän mä hain. palk. kulut), käsiraha 2 990,00 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 189,00 €, luoton määrä 17 842,14 €, viimeinen suurempi erä 7 866,14 €. YLE TEEMA & FEM 07.35 Joulun tähtitarinoita 08.35 Sokerileipurin herkut 08.55 På spåret 09.55 Kekseliään nikkarin joulu 10.35 NRK:n joulujuhla 11.34 Spellbound 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 12.55 La Promesa Salaisuuksien kartano 13.55 La Promesa Salaisuuksien kartano 14.52 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.52 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.51 Beethoven minuutissa: Beethovenin naiset 16.55 Uusi Kino 30 vuotta: Kaupunkilaisia 17.00 Kovat miehet 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Kallen keittiö 18.12 Lasse-Maijan etsivätoimisto varjo Vallilan yllä 19.26 Norjaa ristiin rastiin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Bettany Hughes: Pariisista Roomaan 20.46 Uusi Kino 30 vuotta: Pitääkö mun kaikki hoitaa. Antaa meille tilaisuuden unohtaa vanhat mokat. 21.00 Ennen elokuvaa: Piukat paikat 21.05 Piukat paikat 23.02 Enemmän elokuvasta: Piukat paikat 23.25 Täällä haisee hiiri 23.42 Uusi Kino: Magnifica: Kutsumaton vieras MTV SUB 06.45 Viidakon veijarit 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Simpsonit 08.30 Neljän tähden illallinen 09.00 Neljän tähden illallinen 09.30 Poliisit UK: Ajojahti 10.20 Koiralle koti 10.40 Simpsonit 11.10 Simpsonit 11.35 Simpsonit 12.05 Simpsonit 12.35 The Joulukalenteri 12.55 The Joulukalenteri 13.10 The Joulukalenteri 13.35 Ei saa nauraa 14.05 Kuokkavieras Kataja 15.00 Doc: The Trouble with Kanye 16.30 Hockey Night Live 17.00 Hockey Night Live: SaiPa K-Espoo 19.45 NHL-studio 20.00 NHL 22.45 ELOKUVA: Vares Huhtikuun tytöt 00.40 ELOKUVA: Hard Kill 02.30 Titan kadonnut sukellusvene Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 11.20 Eläimet lähellä sydäntä. Luottokustannukset yht. 14.49 The Flying Finns. 22.35 ELOKUVA Elokuva: Aliens paluu. 24%), matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 18.15 Luontohetki: Himalajanvuohi. 23.50 JVG: Vuodet ollu tuulisii -stadionkonsertti. 09.08 Meidän iskä. Sattumanvaraiset tapaamiset voivat johtaa mullistuksiin. 16.30 ELOKUVA Scenic view. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 10.50 Tulossa: Korkeasaari. 18.40 Sykähdyttävin urheiluhetki-äänestys. Lauantaina paikkakunnalla kisataan syöksylaskun ja sunnuntaina supersuurpujottelun kilpailu. Sarrazinin vauhti pysähtyi vasta turvaverkkoon. 17.10 Hyvän karman sairaala. 21.52 Huippuvuoret yläilmoista. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. 12.40 Tulossa: The Voice of Finland. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. 12.00 100 vuoden moottorikerho. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.05 Eila Babushka Mummoni on toista maata. 15.30 Efter Nio. 09.05 Avara luonto: Serengeti III. 08.49 Luontopäiväkirja. 20 832 € tai 189 €/kk*** • Bensiini ja täyshybridi • Ketterä ajettavuus ja monipuoliset sisätilat *Kertaluoton rahoitusesimerkki: Mitsubishi Eclipse Cross 2.4 PHEV Adventure Edition 4WD, hinta 40 466,59 € (sis. 10.00 Emmerdale. 17.00 Yle Uutiset 17.00. päivä: A-lohko: Suomi–Kanada 0–4 (0–1, 0–1, 0–2), USA–Saksa 10–4. 09.00 Patu-koira. Breeders’ Crown, 2-vuotiaat, 2140 m, 1. toim. 19.20 Planeettamme Maa: Päiväkirjat. Maailmancupissa 14:ntenä olevan ranskalaisen tilasta ei ole tarkkaa tietoa. 12.46 Hirvonen & Haapamäki. 175 000 kruunua: 1) Pure Athena/Carl Johan Jepson (Fredrik Wallin) 15,5a. 08.15 Tara Duncan. Blickin mukaan Eurosport tiesi Sarrazinin olevan tajuissaan ja valittaneen ainakin jalkakipua tällin jälkeen. 15.21 Aina Ratissa – Kalle Rovanperän tie maailmanmestariksi. ***Kertaluoton rahoitusesimerkki: Mitsubishi Colt 1.0 MPI-T Invite MT MY24, hinta 20 832,14 € (sis. Mary Donaldson törmäsi Tanskan kruununprinssiin Sydneyssä ja Mette-Marit tapasi Norjan kruununprinssi Haakonin musiikkifestivaaleilla. Gottfridin impulsiivinen toiminta lisää vettä myllyyn, ja amerikkalaiset kääntyvät Ruotsin johtavan tekijänoikeusjuristin Monique Wadstedin puoleen. Sarrazin syöksyi pahasti ulos harjoituksissa Alppihiihdon miesten maailmancupissa koettiin perjantaina kauhunhetkiä, kun Ranskan alppitähti Cyprien Sarrazin menetti laskunsa hallinnan Italian Bormiossa käytävien kilpailujen syöksylaskuharjoituksessa ja tömähti selkä edellä rinteeseen. 07.25 Smurffit. toim. 08.05 LEGO City Adventures. toim. 17.00 Murha Helsingörissä. Millaisia uhrauksia tavallinen ihminen joutuu tekemään rakastuttuaan kuninkaalliseen. 09.00 Yle Uutiset 9.00. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Yle Uutiset 10.00. 22.45 Veeran maaginen elämä. Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna. palk. 21.00 Konflikti. 20.00 Vesku – naurun ja surun kulkuri. 12.45 ELOKUVA Rölli ja metsänhenki (S). Annika Bergin varusmiesryhmän pako keskeytyy. Toisessa Rölli-satuelokuvassa röllit valtaavat rauhaa rakastavien menninkäisten kylän. Annin ja Veikon rakkaus joutuu koetukselle, kun he lähtevät sodan jälkeen Pohjois-Karjalan umpimetsään raivaamaan asutustilaa. 09.05 Emmerdale. Koripallo NBA torstaina: Indiana–Oklahoma City 114–120, Orlando–Miami 88–89, Washington–Charlotte 113–110, Atlanta–Chicago 141–133, Memphis–Toronto 155– 126, Milwaukee–Brooklyn 105–111, New Orleans–Houston 111–128, Portland–Utah 122–120 (U: Lauri Markkanen 25 pistettä/6 levypalloa/1 korisyöttö/3 riistoa/peliaika 30.24 minuuttia), Sacramento–Detroit 113–114. 220 000 kruunua: 1) Cameron Hills/Björn Goop 13,5a, 2) Fine Manners/Magnus A Djuse (valmentaja Mattias Djuse). 12.00 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. Sarrazin on voittanut urallaan kaikkiaan viisi alppihiihdon maailmancupin kilpailua, joista neljä vauhtilajeissa. 22.40 Timanttinen keikka 3. 22.00 Kymmenen Uutiset. Jalkapallo Englannin Valioliiga: Manchester City–Everton 1–1, Bournemouth– Crystal Palace 0–0, Chelsea–Fulham 1–2, Newcastle–Aston Villa 3–0, Nottingham–Tottenham 1–0, Southampton–West Ham 0–1, Wolverhampton–Manchester United 2–0, Liverpool–Leicester 3–1. 09.34 Taas lagaa. 22.20 Päivän sää. 13.30 Klassinen Suomi: Heimo. 15.35 ELOKUVA Hobitti Viiden armeijan taistelu. 17.25 Mäkihypyn MC: M HS 137, karsinta, Oberstdorf. 11.00 Planeettamme Maa II. JRR Tolkienin klassikkoteokseen perustuvassa seikkailuelokuvatrilogian päätösosassa Bilbo Reppuli ja Thorin Tammikilpi kääpiöjoukkoineen joutuvat hurjaan taisteluun, kun pahuuden voimat uhkaavat vallata Yksinäisen vuoren ja Keski-Maan tulevaisuus on vaakalaudalla. Brittiläinen dokumenttisarja. 24%) KOKKOLA Indolantie 7 020 777 2590 AUTOMYYNTI ma–pe 10.00–18.00, la 10.00–16.00 Mitsubishi Eclipse Cross PHEV Alk. 13.00 ELOKUVA Playmobil-elokuva. 10.05 Itämeren suurin merikatastrofi Tallinnan evakuointi 1941. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. 09.30 Antiikin aikaan keksittyä. 10.00 Pieni merenneito. 08.59 Galaxi. Kuvausryhmä lähtee kuvaamaan tuhoa aiheuttavaa kulkusirkkaparvea, mutta nopeasti liikkuva parvi ja haastavat olosuhteet eivät tee tehtävästä helppoa
Sivu 2–3 TIMO VARILA VIIKON VAIHDE LAUANTAI Lauantaina 28. Työpaikan lisäksi äitiä ja poikaa yhdistää suru, joka on vuosien saatossa muuttunut kaipaukseksi. joulukuuta 2024 Lauantaina 28. joulukuuta 2024 LAUANTAI. Teboililta tutut Helena ja Toni Peltoniemi ovat monelle tuttuja kasvoja Kaustisen Teboililta
Tonin ja Tuulian pojille olen Vintturin mummu, vaikka nykyään asunkin kirkonkylällä. Ja sitten tuli vielä korona-aika ja Venäjän hyökkäyssota. Puoliso ja toinen poika kuolleet. Tonilla on kovat hermot ja hän jaksaa. Lähdimme heti Vintturille tyttöystäväni Tuulian kanssa. Se oli niin karmea tilanne. 1 Perhe: Poika Toni, miniä Tuulia ja kolme pojanpoikaa. Isä ja veli kuolleet. Uutisen kuultuaan Toni tuli välittömästi kotiin Vintturille kahdeksi viikoksi ja hoiti kaiken tarvittavan. Jos laitan silmät kiinni, muistan vieläkin, missä äiti ja isä olivat, kun astuin sisälle. Ei tarvitse muuta kuin pyyhkäistä olkapäästä, niin toinen tietää, että olet siinä ja välität. Seuraavana päivänä Toni tuli tyytyväisen näköisenä kotiin ja sanoi, että tytöt lupasivat kerätä kaksisataa, jos hän ei leikkaa. Soitto tuli varhain aamulla. FAKTA Helena Peltoniemi 1 Syntynyt 1953 Vetelin Pulkkisessa, asuu Kaustisella. Koin kuitenkin kovaa painetta äidin ja isän pärjäämisestä. Monesti olen miettinyt, kuinka paljon Toni on joutunut kärsiä, kun pikkuvelikin kuoli kolarissa. Hän kasvatti myös pitkät hiukset. Oli pakko pysyä itse kasassa, vaikka välillä tuntui heikolta. Ikäero oli tietysti liian iso, mutta Toni tykkäsi leikittää Sakua. Onneksi hänellä on metsästysja ampumaharrastuksia, jotka tuovat työlle vastapainoa. Siitä olen iloinen, että Saku on yhä läsnä puheissamme. vpj, Pohjanmaan riistaneuvoston pj, Kaustisen Pohjan-Veikkojen ampumajaoston pj. Nykyään Tonilla on itsellään kolme poikaa. Oli heinäkuun alku 1999 ja Saku vähän alle 17-vuotias. En esimerkiksi tykännyt yhtään, kun Toni päätti jatkaa Teboilin yrittäjänä Leon ja Ilpon jälkeen. Jos lapsia on kaksi ja toiselle sattuu jotain, siinä jää todella yksin. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, kuinka koville isän sairastelu otti. 1 Luottamustoimia: Kaustisen kunnanvaltuuston 1. Se ei ole aina itsestäänselvyys isän vanhemmille. Siitä lähtien olimme yhdessä. Minä olin 16 vuotta, Leo puolestaan 20. Nykyisin eläkkeellä oleva Helena Peltoniemi on puolestaan luottopakki, joka tulee töihin silloin, kun muut sairastavat. 1 Harrastukset: metsästys ja ampumaurheilu.. Itse käyn vielä aina tarvittaessa tuuraamassa huoltoasemalla. Tonin pojilla oli paljon erilaisia tehtäviä ja he tarvitsivat apua. Joku oli sanonut Leolle, että tuosta saisit itsellesi hyvän tamman. Palasin Teboilille töihin vuonna 1982, kun Leo ja hänen ystävänsä Ilpo Peltoniemi alkoivat pyörittää huoltoasemaa yrittäjinä. Sitä varten pidän aina pakkasessa useampaa pakettia broilerinsuikaleita, jos joku kolmesta tulee kylään. Toni taas kävi teho-osastolla harvemmin. Samalla tulee juteltua kaikenlaista. Hän oli huoltamolla töissä ja huuteli perään, kun lykkäsin siskon poikaa vaunuissa Tb:n ohi. Kuva on 1980-luvun alusta. Mutta sitten kuolikin pikkuveli. Silloin päätin, että minä en jätä lasten lukumäärää kahteen, jos suinkin se on vain mahdollista. Tiesin, ettei tämä ole helppo paikka. En pystynyt käydä katsomassa Sakua kuolleena, en sairaalassa enkä ulosveisuussa. Toni ja Helena Peltoniemi keinumassa Kaustisen Ylijoella. Hän on edelleenkin koko ajan tekemässä jotain. Peltoniemet ovat kokeneet myös raskaita menetyksiä. 1 Syntynyt 1974 Kaustisella. Lapsuudenkodissakin oli kaikki aina siistiä, vaikka talossa oli lapsia. Tunkkarilta ajoin suoraan Tonin perheen luo. Pojat suhtautuivat isänsä tilanteeseen eri tavoilla: Saku piirteli sairaalasängyn vieressä ja höpötteli kuulumisia. Kihloihin menimme 1972 ja naimisiin 1973. Itselleni yrityksen jatkaminen ei ollut itsestäänselvyys, vaikka olenkin ollut huoltoasemalla lähes koko ikäni töissä. Sakun kuolema tiivisti perhettämme entisestään. Toni oli itse lapsena aika arka. Kanakastike ja riisi. Pitkät sairaalareissut veivät Kokkolaan, Ouluun ja jopa Meilahteen. Kyse on kuitenkin omasta lapsesta. Ei leikannut. Lapset olivat etäkoulussa, mikä oli itselleni pelastus, kun Teboilkin oli koronasulun takia kiinni. Isänä Toni on lapsilleen sekä lempeä että jämpti. Samana vuonna rakensimme omakotitalon Vintturille ja perheeseen syntyi Tonin pikkuveli Saku. Kun pikkuveli Saku syntyi, perhe täydentyi tietyllä tapaa kokonaiseksi. Toni Peltoniemi: Äitiä ahkerampaa ihmistä en tiedä. Saku on viety meiltä pois. Äidin sanat eivät ikinä unohdu. 1980-luvun puolivälissä Leo alkoi sairastaa vakavasti ja sitä jatkui aina Leon kuolemaan asti. joulukuuta 2024 2 // VIIKONVAIHDE Työnteko ja menetykset yhdistävät Helena ja Toni Peltoniemi ovat äiti ja poika, jotka tunnetaan Kaustisen Teboililta. Helena Peltoniemi: Kaikki alkoi aikoinaan Kaustisen Teboililta. FAKTA Toni Peltoniemi 1 Toisen polven Teboil-yrittäjä. Ensimmäiset kahdeksan vuotta olin perheen ainokainen. Yläasteella pojan piirit alkoivat kuitenkin kasvaa. Saku kuoli heti. Sitten minäkin menin Tb:lle töihin. Se oli liian kova paikka. Siellä he enimmäkseen toisiaan tapaavatkin. Toisaalta on myös sanottava, että työnteko on monta kertaa auttanut ja pelastanut elämän vaikeissa hetkissä. Maija Ahonen Huoltoasemayrittäjyys on ollut keskeinen osa kaustislaisen Peltoniemen perheen elämää jo yli 40 vuotta. Kaikille kolmelle olen sanonut, että toisen huomioimista ei saa unohtaa. Olin Tonin kanssa aika pitkään kotona, koska hoitopaikkaa oli vaikea saada. Tykkäsin aina värkätä Sakun kanssa, mutta kavereita meistä tuli kunnolla vasta vanhemmalla iällä, kun ikäero alkoi menettää merkitystään. Samoin Leo, joka kuoli huhtikuussa 2020 Tunkkarin sairaalassa. Se on Tonin poikien lempiruoka nykyään. Omaa ja samalla myös vanhempien surua helpotti se, että meillä kävi ennen hautajaisia solkenaan nuoria. 1 Perhe: vaimo Tuulia, kolme poikaa ja äiti Helena. Työt aloitin, kun pääsin kauppaan iltatuuriin. Silloin ajattelin, että eikö poika enempää isästään välitä. Kauheaa sanoa, mutta jonkinlainen särkymävara on oltava. 1 Pitkä työura Kaustisen Teboililla, nyt virallisesti eläkkeellä. Olen kiitollinen, että olemme Leon kanssa saaneet aina olla osa lastenlasten elämää. Sanoin, että maksan satasen, jos leikkaat tukan. Jos asiat olisivat menneet toisin, Sakusta olisi saattanut tulla huoltoasemayrittäjä. Eniten pelkäsin, pääseekö Toni ollenkaan töistä irti. Ennakkoon jännitin, miten minusta riittää molemmille pojille, mutta kaikki meni hyvin. Toni syntyi seuraavana vuonna. Toni Peltoniemi on toiminut perinteikkään huoltamon yrittäjänä nyt viisi vuotta. Tuli pääsiäinen, ja Leo tarjosi minulle paluukyytiä Kaustiselle kotoani Vetelin Pulkkisesta. Lapsuuttani ja nuoruuttani väritti pitkään isäukon vakava sairastelu. Juteltiin ja muisteltiin Sakua. Hän oli lähtenyt kavereidensa kanssa Kokkolaan, ja paluumatkalla kuski ilmeisesti nukahti rattiin. Kävimme molemmat myös punttisalilla. Toni ei ollut ollenkaan mustasukkainen. 1 Harrastukset: tikkaaminen, kutominen, lenkkeily ja leipominen lapsenlapsille. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Hän on niin tarkka ja vaatii perusteluja. Mutta hyvin hän on pärjännyt. Tyttöasioistakin on puhuttu. Sen sijaan Tonia on ollut aina hankalampi neuvoa. Sakulla oli mopohommia ja osasin auttaa. Heille on puhuttu paljon Sakusta. Vaikka oli korona-aika, onneksi sain olla Leon vieressä viimeiset päivät
Näemme edelleenkin eniten Teboililla. Seuraavana keväänä isä kuoli. Helpommallakin voi päästä. Äiti on virallisesti jo eläkkeellä, mutta hän on yrityksen äänetön yhtiömies ja viimeinen puolustuslinja: jos kukaan muu ei ehdi, niin äiti kyllä ehtii tulla auttamaan. Toni ja Helena Peltoniemi keinumassa Kaustisen Ylijoella. Äidin ja minun suhdettani isän kuolema ei muuttanut. Perheyrityksen jatkaminen oli velvollisuus mutta rakas sellainen. TIMO VARILA TIMO VARILA Toni Peltoniemi on kasvanut kiinni Kaustisen Teboiliin. Myös lapsenlapset ovat äidille tärkeitä. Se oli suuri suru mutta samalla myös helpotus. Sen sijaan äiti ei ollut asiasta niin innoissaan. Omille pojilleni olen sanonut, että sen verran pitää lukea, että ei päädy bensakauppiaaksi. Kuva on 1980-luvun alusta. Tämä on minulle kuitenkin kuin toinen koti. Sukupolvenvaihdos tehtiin lopulta 2019. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Se on kamala tilanne, jos työntekoon ei totu. Koin yrityksen jatkamisen silloin velvollisuudekseni, mutta jälkikäteen ajateltuna olisin ollut varmasti tosi mustasukkainen, jos tähän olisi tullut joku muu. Olin pelännyt isän menettämistä 35 vuotta. TIMO VARILA. Perhekeskeisyys on arvo, jonka olen oppinut äidiltä. Mummuna äiti on samanlainen kuin äitinä: huolehtivainen. Nyt kun olen itsekin täyttänyt 50 vuotta, on tärkeintä, että jälkikasvulla on mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään. Jos vaikka hetken istuu sohvalla, nokan alla on kohta hedelmälautanen. Isän kuoltua äidille hankittiin oma osake ja tehtiin siinä remonttia. Helena Peltoniemi tietää, että työn tekeminen lääkitsee surua. Äiti myös kuskaa poikia, eikä villasukista ole puutetta. Minulla ja Tuulialla on kolme poikaa. Äidin kautta olen myös oppinut, että työnteko on hyve ja siihen olen koittanut myös omaa jälkikasvua opettaa. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 3 Aloite sukupolvenvaihdoksesta tuli isän yhtiökumppanilta, mutta kyllä isällekin asia tuntui olevan tärkeä
joulukuuta 2024 4 // VIIKON VÄITE Vuodesta 2025 tulee edeltäjäänsä parempi Katariina Anttila Vuosi 2024 alkaa olla lopuillaan. Silti vaikeitakin tilanteita voi hallita ja vaikeista ajoista selvitä, jos oikeasti halua on. " KYLLÄ. " Optimistisesti ennustan siis ensi vuoden olevan parempi kuin edeltäjänsä ja samalla ennustan auringon paistavan keväällä taas kirkkaasti. ”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden”, sanoi aikanaan Niels Bohr. Onneksi muuten ensi keväänä on vaaliuurnilla kansalaispalautteen aika. Toivoa tulevaan tuovat ruohonjuuritason ihmisten arkiset hyvät teot. Tällä kertaa viikon väitteeseen vastaajilta pyydetään siis pientä ennustusta ensi vuodelle. Näillä sanoilla iloisemmin ja toiveikkaammin vuoteen 2025. Taide ja kulttuuri ovat kansakuntien henkisen huoltovarmuuden peruspilareita, joten leikkauksissa on kyse kansalliseen resilienssiin kohdistuvasta iskusta. Taideja kulttuurialaan kohdistuvat valtionrahoituksen leikkaukset alkavat purra vuonna 2025, mikä vaikuttaa kielteisesti sekä taiteen saavutettavuuteen että alan työllisyyteen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Onko vuodesta 2025 tulossa parempi. Monella tavalla ajat ovat nyt hankalia, epävarmuutta, konflikteja ja ristiriitoja on ilmassa. Uskon valoisampaan vuoteen jo ensinnäkin siitä syystä, että sille on ennustettu varovaista talouskasvua ja sen mukana tulevia yritysten investointeja. Vastakkainasettelua, väärin ymmärtämistä ja huonoa ilmapiiriä lietsotaan osin myös tarkoituksella. Vuoden uutissanoja ja -nimiä meiltä ja maailmalta ovat olleet muun muassa lakkokevät, Pariisi, raakkutuhot, rasismi, Petteri Orpo, Riikka Purra, Gaza, Ukraina, Aleksei Navalnyi, Bašar al-Assad... Se jää historiaan muun muassa vuotena, jolloin Alexander Stubbista tuli Suomen presidentti ja Donald Trump valittiin toistamiseen Yhdysvaltain presidentiksi. Ahti Räinä metsäinsinööri Kokkolasta. " KYLLÄ. Sota Gazassa loppunee, kun kaistale on pommitettu maan tasalle, palestiinalaiset ajettu pakolaisiksi tai tapettu kuten myös jäljellä olevat panttivangit. Ihminen on kuitenkin sellainen selviytyjä, että kun aikansa hakkaa päätä seinään, ennen pitkää sitä oppii omista ja toisten virheistä. Ilmastonmuutos eteni, ja vuodesta 2024 tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä mittaushistorian kuumin. Kansainvälinen World Happiness Report -raportti listasi Suomen jo seitsemättä vuotta peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. " Globaali politiikka ilmastonmuutoksen hidastamisesta on poukkoilevaa, eikä pitkäaikaisiin ratkaisuihin kyetä sitoutumaan. Toisekseen en usko, että maan hallitus voisi vielä enemmän möhliä ensi vuonna kuin tämän vuoden aikana: sairaalapalveluiden alasajo, ministereiden rasismikohu, lääkkeiden veron nostaminen ja kaljaveron laskeminen. Leevi Sippola alueja kuntavaaliehdokas (kesk.) Haapajärveltä " EI. Hyvää Uutta Vuotta! Jaana Erkkilä-Hill kuvataiteilija ja professori Kokkolasta Tulevaisuuden ennustaminen kuuluu uuteen vuoteen. On asioita, joihin me tavan tallaajat emme voi vaikuttaa, mutta kansalaisvaikuttamisen lisäksi positiivisen toisista välittävän ilmapiirin luomiseen voimme. " Jos ei uskoisi, että tulevaisuus voi olla parempi, tulisi kaikesta aika raskasta. Miltä näyttävät ennusmerkit. Joskus se voi mennä siihenkin, että tilanteessa ei ole juuri vaihtoehtoja. Varmasti moni taho joutuu venymään ja muutoksia tarvitaan
Yritys on kuitenkin aloittamassa oman hallin rakentamisen. MAIJA AHONEN. FAKTA Ehta Group Oy 1 Perholainen perheyritys, joka valmistaa saunoja ja muita piharakennuksia. – Jos on ajateltu rakentaa uusi koti tai kesämökki, mutta siihen ei olekaan varaa, saatetaan sen sijaan laittaa pihasauna, Laitila toteaa. 1 Liikevaihto 1,7 milj. Toki ne markkinat ovat vähän turhan kaukana, mutta se mikä trendaa Amerikassa, trendaa kohta muuallakin, Laitila pohtii. Ehtan väki uskoo, että suomalaisella saunalla olisi enemmänkin kysyntään maailmalla. Talouden laskusuhdanne ei ole haitannut saunabisneksessä toisin kuin rakennusalalla yleensä. Uudistuksen myötä alle 30-neliöisille piharakennuksille ei tarvita enää rakennuslupaa. Seuraavana vuonna yritykseen fuusioitiin vielä New Sauna Oy. 1 Perustettu vuonna 2021. – Yhä enemmän asiakkaat haluavat mahdollisimman valmista, tuotantopäällikkö Ahti Humalajoki kertoo. Projektin hintalappu on 1,3 miljoonaa euroa ja yritys on saanut siihen 35 prosentin EU-tuen. – Tietysti kaavamääräyksiä on edelleen noudatettava, eikä esimerkiksi tontin rakennusoikeutta saa ylittää. Mutta byrokratian puuttuminen madaltaa selkeästi ostopäätöstä, Humalajoki toteaa. joulukuuta 2024 YRITTÄJÄN ELÄMÄÄ // 5 Pihasaunan saa pystyttää pian luvatta Maija Ahonen Hirsisaunoja valmistavalla Ehta Group Oy:llä riittää uskoa suomalaisten saunomisintoon. Tällä hetkellä työntekijöitä on kymmenen, ja rakennuksia valmistuu vuodessa sata. 1 Rakentaa uusia tehdastiloja Perhoon. Yritys osti vuonna 2021 Humalajoen Hirsituotteen toiminnan. – Jenkeissä ja Japanissa on kova saunabuumi. PIHASAUNOJEN ja saunamökkien lisäksi yrityksen tuoterepertuaariin kuuluvat aitat. Valmista pitäisi olla ensi kesänä, joskaan tarkkaa valmistumispäivää ei ole vielä lyöty lukkoon. Kasvua odottava Ehta rakentaa saunatehdasta Perhoon. Ehta Group on perustettu reilu kolme vuotta sitten. – Investointi mahdollistaa tuotannon kasvamisen 6 miljoonaan euroon. Jokunen sauna on viety jopa ulkomaille asti. Tällä hetkellä vuokratiloissa toimiva perholaisyritys alkaa vuodenvaihteen jälkeen rakentaa omaa tehdasrakennusta. Ehtan tuotteet rakennetaan valmiiksi tehtaalla ja kuljetetaan kokonaisina paikanpäälle. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Ehtassa on mukana kaikkiaan kuusi osakasta, joista neljä on serkkuja ja kaksi serkun puolisoa. 1 Henkilöstömäärä 10. JUURI NYT saunakauppaa vauhdittaa uusi rakennuslaki, joka astuu voimaan vuoden 2025 alussa. Tällä hetkellä Ehta toimii Perhossa vuokratiloissa. – Tällä hetkellä tilauksia on kaksinkertaisesti viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, Humalajoki kertoo. – Olemme siis perheyritys, Humalajoen vävy ja Ehta Groupin toimitusjohtaja Ville Laitila kertoo. Mikäli visiosta tulee totta, yritys pystyy kaksinkertaistamaan työntekijämääränsä. Ehta Group on perheyritys, tuotantopäällikkö Ahti Humalajoki ja toimitusjohtaja Ville Laitila kertovat. euroa, tulos 139 000 euroa. Vaikka Ehta on suhteellisen tuore sauna-alan yritys, toimintaa ei ole aloitettu tyhjästä. – Toki se vaatii leveitä kuljetuksia, mutta se on kuitenkin pientä tien päällä liikkuviin tuulimyllyn osiin verrattuna, Laitila sanoo. KASVUMAHDOLLISUUKSIEN takia Ehta Group on lähtenyt investoimaan uuteen tuotantotilaan, joka nousee ensi vuonna Perhossa aivan valtatien 13:n varteen. Tällöin tehtaan päätyovesta työnnettäisiin ulos valmiiksi rakennettu saunamökki tai vierasmaja vuoden jokaisena päivänä, Laitila kertoo tulevaisuudenvisiosta. Vaikka sauna-alalla riittää kilpailua, ehtalaiset uskovat valmiille saunarakennuksille riittävän kasvavaa markkinarakoa. Jo nyt Ehtan saunoja myydään ympäri Suomea. Uudistus on näkynyt konkreettisesti myös Ehtan saunamyynnissä, kun asiakkaiden katse on jo ensi keväässä ja kesässä
Lapsena Korhonen odotti Ruotsin-serkkujen jokakesäisiä vierailuja yhtä suurella jännityksellä kuin sarjassa tehdään. Sarja on niin realistinen eikä yhtään ylinäytelty, kuten monet sarjat nykyään on, Korhonen miettii. Esimerkiksi tänä vuonna viikolla 48 sarjan jaksoja katsottiin yhteensä noin 60 000 tunnin verran. Elisa Korhonen on Metsolat-sarjan fani. joulukuuta 2024 6 // VIIKONVAIHDE Maria Kurtti Elisa Korhosen lapsuudessa Metsolat-tv-sarjaa katsoi yhdessä koko perhe. – Se on loistava. Sarjan monipuolisessa kerronnassa on mukana eri-ikäisiä hahmoja, joten se tarjoaa samaistumispintaa kaikenikäisille katsojille. Korhonen asuu tällä hetkellä Rovaniemellä, missä hän opiskelee graafista suunnittelua Lapin yliopistossa. Sarjan suosio pitää pintansa eri-ikäisten katsojien keskuudessa vielä 30 vuoden jälkeenkin. Kotona Kajaanissa käydessään hänellä on tapana katsoa äitinsä ja siskonsa kanssa vanhempia kotimaisia sarjoja, joista Metsolat kuuluu Ihanat Metsolat Metsolat-tv-sarja on Elisa Korhosen ikisuosikki. Korhosen mukaan sarja on jopa niin realistinen ja samaistuttava lama-Suomen ja kainuulaisuuden kuvauksessaan, että lapsen mielessä fiktio ja fakta menivät välillä sekaisin. Erkki hiihtelee vaan siellä vaaran päällä ja haaveilee. Korhoselle sarjan samaistuttavin hahmo on Risto Metsola, perheen taiteilijasielu, joka työskentelee mainostoimistossa ja maalaa tauluja. Yrittelijäisyydestä oiva esimerkki on alkoholismin kanssa kamppaileva entinen olympiahiihtäjä Erkki Metsola, joka suuntaa tarmonsa korkealle asetettujen tavoitteidensa saavuttamiseen. Muistojen joulu -erikoisjaksossa vietetään joulua vuonna 1996. Sarjassa seurataan kainuulaisen pienviljelijäperheen elämää kolmessa sukupolvessa ja suomalaisen yhteiskunnan muuttumista nousukauden huipulta syvimpään lama-aikaan vuosina 1987– 1994. Olisihan se ihana sellainen Leppävaaran tila tai ylipäätään vanha talo. Metsoloiden Risto nimittäin tekee niitä sarjassa. Viime keväänä Korhonen pääsi kahvittelemaan Metsoloiden Eevan eli näyttelijä-muusikko Katriina Honkasen kanssa. Ehkä se selittää sarjan sekoittumista todellisuuteen. METSOLAT on Korhoselle ennen kaikkea turvasarja, josta tulee hyvä mieli. Sarjan fanit muodostavat maanlaajuisen yhteisön ja heistä koostuva yli 8000 jäsenen faniryhmä Facebookissa on päivittäin aktiivinen. Ylestä kerrotaan, että sarjan yleisössä on runsaasti 35–40-vuotiaita, jotka ovat olleet lapsia silloin kun sarja on esitetty ensimmäisen kerran TV:ssä, aivan kuten vuonna 1985 syntynyt Korhonen. Korhosen isän siskoja on puolestaan muuttanut Ruotsiin, aivan kuten Metsoloiden Heikki. Ja se tietty pessimistisyys, mutta silti ihmiset on tosi yritteliäitä. Honkanen kertoi Korhoselle, että ihmiset sekoittivat hänet pitkän aikaa täysin roolihenkilö Eevan kanssa ja luulivat, että hän on oikeasti lääkäri. Korhonen muistelee, miten omaan laskettelukeskukseen tähtäävä Erkki onnistuu keplottelemaan sarjan pahikselta Kari Kaukovaaralta maata Urjanvaaralta. – Itsekin haaveilen paluumuutosta Kainuuseen. Sarjan todentuntuisuutta ja suosiota auttoi Käännän mukaan myös muun muassa se, etteivät näyttelijät olleet tv-yleisölle entuudestaan tuttuja: he tulivat tunnetuiksi nimenomaan Metsoloina. Ehkä jos saisi jonkun työn, jota voisi tehdä etänä, voisi muuttaa maalle. Carl Mestertonin ohjaamaa ja osin käsikirjoittamaa sarjaa on tehty kaikkiaan 41 jaksoa. Ja oli niitä tosiaan tehnyt myös Korhonen, vaikka työ piti sisällään paljon muutakin. Sarja on niin realistinen eikä yhtään ylinäytelty, kuten monet sarjat nykyään on, Korhonen miettii.. Sarja kerää edelleen katsojia Yle Areenassa, missä se on ollut toivottuna sarjana nähtävillä yhtäjaksoisesti keväästä 2020 lähtien. – Se kainuulainen mentaliteetti! Paikallisten ystävien kanssa on usein naurettu, että on niin kainuulaista juoda iltakahvit. Kun Korhonen työskenteli aiemmin mainostoimistossa viestintäkonsulttina, nyt jo edesmennyt ukki kysyi, tekeekö hän töissä messuosastoja. KORHONEN EI ole ainoa, jolla fakta ja fiktio ovat menneet Metsoloiden kanssa iloisesti sekaisin. Mutta Erkki pitää suunnitelmansa visusti omana tietonaan. Korhosen äiti on kotoisin Paltamosta, missä rakennettiin 1990-luvulla laskettelukeskusta Kivesvaaraan. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Niistä jokainen jakso keräsi yli miljoonan katsojan TV-yleisön vuosina 1993–1996. Ystävä kertoi Honkaselle, että Korhonen on kova Metsolat-fani. Hän on katsonut sarjan kokonaisuudessaan läpi arviolta kolme kertaa. – Ajattelin, että nuo on varmaan ne Urjan rinteet, Korhonen nauraa. Kainuusta kotoisin olevien tuttujen suhtautuminen sarjaan on kuitenkin aivan erityinen. Metsoloiden maailma tuntui tutulta: Korhosen ukki oli lähtöisin Karjalasta, samoin kuin Metsoloiden Antti. Kaikki ihmettelevät, onko Erkki aivan järjissään, kun haluaa arvottomana pidetyn maan itselleen. HELSINGISSÄ aiemmin pitkään asunut Korhonen tietää eri puolelta Suomea paljon ihmisiä, jotka ovat katsoneet Metsoloita. Pitkään Helsingissä asunut Korhonen opiskelee tällä hetkellä Rovaniemellä. Honkanen ohjasi keväällä Rovaniemen Teatteriin Kirka-musikaalin, jossa Korhosen ystävä oli koreografina. Metsoloiden suursuosion syitä ja katsojakokemuksia opinnäytetyössään selvittänyt Anna Kääntä toteaa niin ikään, että sarja on uskottava, koska Metsoloiden maailma on tavallinen, tunnistettava, samaistuttava, lämmin ja elämänmakuinen. Sarjan edetessä Risto muuttaa Tampereelta takaisin Kainuuseen, kuvitteellisella Hoikan kylällä sijaitsevalle kotitilalleen Leppävaaraan
Anna-Leena Härkönen näyttelee Metsoloissa Riston tytärtä Liisa Metsolaa, joka muuttaa isänsä tapaan Kainuuseen. Metsolat on tässä poikkeus, mitä Kääntä pitää yhtenä mahdollisena syynä suurelle suosiolle. Mistä Jaakkoa syytettiin. a) Maria Leppävaaran kotimökistä b) Leppävaaran tilan navetasta c) Jaanan ja Jaakon huvilasta 3. Se menee niin tunteisiin, koska se on niin realistinen. – Sehän oli ihan hirveä. a) Erkin ja Helenan b) Stigin ja Eevan c) Jaakon ja Jaanan 4. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. a) Antti b) Annikki c) Erkki 7. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 7 vakavasti otettaviin. a) lahjonnan vastaanotosta b) sisäpiirikaupoista c) lievästä petoksesta 8. ANTERO TENHUNEN / YLE. MIIKA MANNINEN ANTERO TENHUNEN / YLE Sarja kerää edelleen katsojia Yle Areenassa, missä se on ollut toivottuna sarjana nähtävillä yhtäjaksoisesti keväästä 2020 lähtien. a) Satakunnassa b) Lapissa c) Pirkanmaalla Oikeat vastaukset: ABBABAAC Metsoloiden kotitila Leppävaara sijaitsee kuvitteellisessa Hoikan kylässä Kainuussa. Elisa Korhonen on Metsolat-sarjan fani. Korhosen perheen jouluperinteeseen on useana vuonna kuulunut Metsoloiden joulujakso. a) Turon b) Timpen c) Jarpin 5. 2000-luvulla tehdyt sarjat ovat Korhosen mukaan enimmäkseen ”hupisarjoja”. Kääntä toteaa opinnäytetyössään, että muissa kotimaisissa maalaissarjoissa maalla asuvat ihmiset kuvataan yksinkertaisina, hassunhauskoina ja jopa tyhminä. Missä Antin synnyinkunta oli. Metsolat-sarja on arkirealismia, jossa päähenkilöiden kautta käsitellään isoja teemoja työttömyydestä mielenterveysongelmiin ja vammautumiseen. Kuka ei olisi halunnut juhlia pyöreitä vuosiaan. Kenen kanssa Liisalla oli syrjähyppy. Tänä vuonna Metsolat – muistojen joulu esitettiin myös jouluaattona TV1:ssä. a) Terijoella b) Sakkolassa c) Valkjärvellä 6. a) maaherra b) presidentti c) kauppaja teollisuusministeri 2. Metsolat sijoittuu Kainuuseen, mutta missä se kuvattiin suurimmaksi osin. Mistä tehtiin Urjan rinteet Oy:lle toimisto. Hiljattain hän joutui jättämään kesken jakson, jossa raskaana oleva Helena kiipeää Kaukovaaran vintille hakemaan kehtoa ja putoaa. Metsoloissa komediallinen puoli ei synny kenenkään pilkkaamisesta, vaan arkisista tilanteista kahvipöydässä tai vanhan pariskunnan kinastelusta. Pitkään Helsingissä asunut Korhonen opiskelee tällä hetkellä Rovaniemellä. Kenen juhannushäitä juhlittiin Leppävaaran tilalla. Korhosen mieleen ovat jääneet kirkkaasti sarjan dramaattiset tapahtumat. Korhonen rakastaa Metsoloiden maalaismaisemaa ja ysäriestetiikkaa, kuten vaatteita. Testaa tietosi Metsolat-tietovisassa Anssi Tapio 1. Jakso on katsottavissa myös Yle Areenassa muiden jaksojen tapaan. Sarjan esikuva on Puolanka, ja sarjaa varten tehdyissä taustatöissä muun muassa haastateltiin puolankalaisia. Jutun lähteenä on Elisa Korhosen haastattelun lisäksi käytetty Anna Käännän opinnäytetyötä ”Metsolat-sarjan katsojakokemukset – Selityksiä sarjan suursuosiolle” (Tampereen ammattikorkeakoulu, media-alan tutkinto-ohjelma, maaliskuu 2022) sekä Ylestä saatuja tietoja. Kuka arvovieras kävi Urjan rinteen avajaisissa. Yksi sarjan herkullisista hahmoista on hienosteleva pankinjohtajan vaimo Jaana Järvenheimo, toinen Metsoloiden sisaruskatraan tytöistä, joka on aina viimeisen päälle tällingissä ja haaveilee hienoista juhlista. ANTERO TENHUNEN / YLE Metsolat-sarjan rakastettua paria Helenaa ja Erkkiä näyttelivät Anu Hälvä ja Kari Hakala
Hän kuvaa uskoaan jepualaista Magnusta korkeimpiin voimiin mielentilaksi, joka ohjailee toimia ajatuksen tasolla myös yrittäjäarjessa. Toimitusjohtaja Magnus Finskasin mukaan perheyrityksellä menee hyvin. Magnus Finskas Yrittäjä Kun asiakas näyttää kärsivän kivusta ja ontuu vaikkapa jalkaansa, Magnus Finskas herkästi kysyy, saako rukoilla tämän puolesta.. Vanhan sikatilan miljöössä riittää omaa maata ja peltoa nykyisen liiketontin ympärillä ja vielä tilaa halkovan Seinäjoentien toisellakin puolella. Turhat murehtimiset 42-vuotias Magnus Finskas näet heitti harteiltaan Korkeimman kannettavaksi sillä hetkellä, kun hän loi henkilökohtaisen uskonsuhteensa yläkertaan. joulukuuta 2024 8 // VIIKONVAIHDE Pirkko Högkulla Saha soi ja jyrsin laulaa vanereita mittatilauksesta toimittavan Br Finskasin puusepänverstaalla Jepualla tasaiseen tahtiin. Tosin koronavuoden ennätysluvusta on tultu miljoonalla alaspäin, mikä ei yrittäjää suuremmin huoleta. Työntekijöitä on yhteensä seitsemän. Pyyntöön suhtaudutaan voittopuolisesti myönteisesti. " Olen sisäisesti vapautunut rauhattomuudesta. Monia rukous on myös auttanut, kipu on kadonnut ja askel keventynyt, Finskas vakuuttaa ja jatkaa: – Rukouksen vaikutus on ollut nähtävillä paikan päällä saman tien, tai henkilö on kertonut kokemuksestaan minulle myöhemmin uudelleen tavatesRukous asiakkaan puolesta Magnus Finskas on pannut merkille, ettei uskon avoimesta näyttämisestä ole haittaakaan bisneksille. BR FINSKANSIN on perustanut vuonna 1987 perheen tiluksille Brage-isä. Anders Finskas johtaa Kokkolan toimipistettä ja jakaa Magnus-veljensä kanssa saman, uskoon nojaavan johtamistavan. Yritys tekee vanerikauppaa Jepuan lisäksi Kokkolassa ja Visuvedellä. KUN yritykseen tulee vaikkapa asiakas, joka näyttää kärsivän kivusta ja ontuu esimerkiksi jalkaansa, Magnus Finskas herkästi kysyy, saako rukoilla tämän puolesta. Sieltä löytyy päävarasto, pääkaupunkiseutua ajatellen logistisesti kätevän tieverkoston varrelta. Nuorempien ottaessa ohjakset kirjainpari on arkipuheessa kääntynyt osuvasti tarkoittamaan myös lyhennettä sanasta bröderna, veljekset. Entisessä elämässä tuntui, että aina puuttui jotain ja kaikkea piti saada. Liikevaihto lähentelee neljää miljoonaa euroa ja siihen summaan on taas saanut myydä vaneria poikineen tänäkin vuonna. Br-kirjainyhdistelmä on alkujaan lyhennys perustajaisän Brage Finskasin etunimestä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. On pitkiä asiakassuhteita ja vanhoja yhteistyökumppaneita johtajansa kuvauksen mukaan taloudellisesti vakaassa firmassa, joka kuuluu alallaan neljän suurimman joukkoon. – Vain muutamat ovat kieltäytyneet – ja olen rukoillut todella monien ihmisten puolesta vuosien varrella
– Olen sisäisesti vapautunut rauhattomuudesta. Tuntuu hyvältä jakaa oma usko toisten kanssa, aivan kuin jääkiekko tai mikä muu hyvä yhdistävä asia tai tekeminen. Perheyritys on perustettu Jepualla vuonna 1987, toimipiste on lisäksi Kokkolassa ja päävarasto Visuvedellä, vanhan höyläämö Teerijärvellä. – Uskon asiat tulevat käytännössä harvoin puheeksi enkä tuputa omaa näkemystäni – jos ei sitten rukoilemispyyntöä tulkita sellaiseksi, hän pohdiskelee. – Ja jos seurakunnassa ei ole vahvempaa tarjottavaa kuin kahvi, miksi ihmeessä menisin sinne. – Teot näyttävät. – Siinä lattialla maatessa minussa heräsi ensimmäisen kerran elämässäni vahva epäilys, että onko maailmassa sittenkin jotain suurempaa kuin Magnus Jepualta. 1 Perheeseen kuuluu puoliso ja neljä lasta; 2, 5, 8, ja 10 vuotta. Puuverstaalla on haastatteluhetkellä lähtöä odottamassa pino vanerilevyjä kylpytynnyrien pohjiin. Oma jaksaminen oli pitkään ollut koetuksella krooniseksi muuttuneen selkäkivun vuoksi. – Vaikka en tunnekaan olevani tässä maailmassa yksin, tarvitsen perheen ja työkavereiden ohella hengellistä yhteisöä ympärilleni. Alkoi hengellinen matka, jolta ei ollut paluuta. Finskas tuumii, että jos seurakunnissa olisi mukana vain virheettömiä, ei paikalla olisi ketään. Ketään ei pakoteta. Yleensä verstaalta lähetetään matkaan yksi vanerinippu asiakkaalle, mutta kokonaisen rekkakuormallisen tekeminen ja lastaaminen päivässä käy sekin miltei käden käänteessä. RUKOILEMINEN AJATUKSISSA on Magnus Finskasin henkilökohtainen, päivittäinen voimanlähde niin työssä kuin vapaahetkinä. Insinöörinä yritin laskemalla löytää tiettyä kaava, jonka mukaan kaatumiset tapahtuivat. – Yrittäjänä yritetään kovasti, hän naurahtaa. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 9 samme. Vakuutuin siitä, etten olekaan yksin ja että johdatusta on tarjolla. Kun esirukoilija tuli Finskasin kohdalle hän kertoo seisseensä tukevasti puolustusasennossa. – Rukousta varten ei tarvitse polvistua, painaa päätään ja ristiä käsiään. – Hän oli ruumiinrakenteeltaan hento ja tiesin, ettei hänen voimillaan minua kaadettaisi. – Olin hakenut apua jalkaterään asti säteilevään selkäkipuun eri asiantuntijoiden luota – turhaan. Kiikarissa on laajentuminen sahatavarapuolella lähitulevaisuudessa. On kiehtovaa myös selvittää, miten saa kokonaisuuden toimimaan. Kuka. Yhdessä humahduksessa löysin itseni lattialta makaamasta. Olin ei-vois-vähempää-kiinnostaa-asenteella. Omaa asennettaan voi. kaksi CNC-jyrsintä ja kaksi sahaa. Heitän asian Herran huomaan ja luotan siihen, että menee kuin parhaaksi on. Uskoa hän kuvaa vähän kuin kunnoksi. Puheessa vilahtavat Raamattu, monia kohtia siitä, keskeneräisyys, pelastus, taivas, paholainen, työkaluna oleminen, antautuminen. Hän pohdiskelee, miten monet kantavat sisällään henkistä taakkaa yksinäisyydestä rauhattomuuteen ja miten tuota ahdistavaa tunnekuormaa yritetään usein purkaa juoksemalla pakoon: tekemällä hillittömästi kaikkea, kuluttamalla, juomalla. Puhetta hengellisyydestä Finskasilla riittää solkenaan. Arkea vanhalla kotitilalla ilostuttavat kanat ja vuohet ja tallissa odottaa ajajaa useampi moottoripyörä. – Siinä lattialla maatessa minussa heräsi ensimmäisen kerran elämässäni vahva epäilys, että onko maailmassa sittenkin jotain suurempaa kuin Magnus Jepualta. Istuttiin toisessa penkkirivissä ja näpräsin puhelinta suuren osan ajasta. Kysymykseen tulevaisuuden näkymistä Magnus Finskas vastaa, että pitäähän yrittäjällä visiota olla. MAADOTUTAAN vielä takaisin yrittäjän arkeen. Asiakkaisiin kuuluu lisäksi toimijoita suurteollisuudessa, isoja rakennusfirmoja ja elementtitalojen valmistajia. Finskasin mielestä sillä ei ole paljon painoarvoa, että sanoo olevansa uskossa. Jumala odottaa meidän omaa tahdon ilmaisua. Kun asiakas näyttää kärsivän kivusta ja ontuu vaikkapa jalkaansa, Magnus Finskas herkästi kysyy, saako rukoilla tämän puolesta. Tutumpia tuotteita ovat vaikkapa pakkauslevyt, erilaiset huonekalujen osat, valumuotit, kuorma-autojen korien lattiat ja seinät sekä rakenteet laidasta laitaan teollisuuden käyttöön. Finskas kertoo turvautuvansa uskoon elämän vaikeissa tilanteissa ymmärtäen, ettei kaikkea voi hallita. Entisessä elämässä tuntui, että aina puuttui jotain ja kaikkea piti saada. 1 Luotsaa firmaa kristillisillä elämänarvoilla; ”luonnollinen osa kristityn elämää on rukoilla sairaiden puolesta”. Ajattelin, että onpa pähkähullua väkeä. Annetaan tai tehdään jotain toiselle eikä vaadita takaisin – muutoinhan kyse olisi vaihtokaupasta. Finskas muistuttaa, että luonnollinen osa kristityn elämää on rukoilla sairaiden puolesta. Kun onnistuin luomaan henkilökohtaisen uskon suhteen, löysin suhteesta Herraan Jeesukseen rauhan. Ja ehkäpä joku piipahtaa konttorilla saadakseen matkaansa Magnuksen rukouksen. Liikevaihto noin 3,9 milj. 1 Tuotantotalousinsinööri Noviasta Vaasasta 2009. Rakkaus on enemmänkin tekemistä kuin sanoja. – Tuote liittyy Puolaan, hiilineutraalius ja kotimaisuus ovat kehittelyssä avainsanoja. – Suu auki katsoin, kun porukkaa kaatui lattialle. – Kehittäminen kiinnostaakin minua eniten. HENGELLISELLE PYSÄKILLE Magnus Finskas muistaa saapuneensa toimitusjohtajan tehtävien vastaanottamisen kynnyksellä noin kymmenen vuotta sitten. Riittää, että pyytää sydämestään. Magnus Finskas Yrittäjä. Sitä täytyy ylläpitää, sillä se vuotaa koko ajan. Tilaukset hoituvat suureksi osaksi verkkokaupan kautta ilman henkilökohtaista kontaktia. 1 Magnus Finskas, 42 v. Vastahakoisesti lähdin veljeni Andersin pyynnöstä hänen mukaansa kirkkoon. €, työntekijöitä yhteensä seitsemän. Kaikkea, mikä tapahtuu, ei voi hallita. 1 Vaneriteollisuuteen erikoistuneen Br Finskas Oy:n toimitusjohtaja. En kerta kaikkiaan ymmärtänyt yhtään mitään mitä oli tapahtunut – ja kas, selkäkipukin oli tiessään, Magnus Finskas muistelee. Tunnen kiitollisuutta siitäkin, kun saa nousta tänä aamuna vuoteesta, että talossa on lämmintä, pöydällä ruokaa. Finskas on sopimustuottaja suurille jälleenmyyjäketjuille lähinnä Suomessa. Kirkonpenkissä istuessaan Magnus Finskas nosti ensimmäisiä kertoja katseensa puhelimestaan esirukouksen aikana. Työn alla on yksi uusi tuote, jonka valmistusta varten on tarkoitus herätellä henkiin Finskasin entinen höyläämö, nykyinen varasto, Teerijärvellä. TIMO VARILA " Siinä lattialla maatessa minussa heräsi ensimmäisen kerran elämässäni vahva epäilys, että onko maailmassa sittenkin jotain suurempaa kuin Magnus Jepualta. Vaneri työstetään sahaamalla tai CNC-jyrsimellä vakiokokoon tai asiakkaan antamiin mittoihin. Tuosta vanerista pala, toinen tuosta ja miten vielä jyrsitään niin, että homma toimii, Finskas kuvailee. Hän laittoi kätensä selkäni ja pääni päälle, lausui rukouksen. Osa pistäytyy asioimaan paikan päällä Jepuan konttorilla tai muuten vaan moikkaamaan tuttua vanerikauppiasta ohikulkumatkalla. Rukousaiheeksi mainitsin selkäkivun. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Finskas Br Ab:llä Jepualla kalustoon kuuluu mm. Mikään kokeilemani hoitokeino ei auttanut. TOIMITUSJOHTAJA pannut merkille, että uskon avoimesta näyttämisestä ei ole haittaa bisneksille. – Jos ja kun jokin asia on solmussa enkä tiedä miten edetä, nostan käteni pystyyn. ERILAISTA VANERIA filmivanerista koivuun havuvanerista maalauskalvopintaisiin vanereihin ostetaan suuria eriä Suomesta, Baltiasta tai Aasiasta. Itselleni se ei myöskään ole jonkin aineellisen tavaran haluamista vaan ehkä toiveita tietyn asian onnistumisesta, kiitosta ja kiitollisuutta elämästä, perheestä ja yrityksestä. Valtava lämmin voima oli lävistänyt kehoni
Paloaho kannustaa käsitöiden tekemisessä luovuuteen: hän kertoo tehtävän, ja jokainen saa tehdä työstä sen näköisen kuin itse haluaa. 1 Harrastukset: elämäntapataiteilu, taidekäsityöt, puutarhanhoito ja jooga. Työ on hänelle mieluinen ja lähellä sydäntä: – Siinä näkee heidän kehittymisensä. – Siinä on paljon tunnetta taustalla, Paloaho silittää kuteita, jotka tunnistaa nailonsukkahousuiksi ja papan vanhoiksi flanellipaidoiksi. TÄLLÄ HETKELLÄ taiteilijaa kiinnostaa kovan ja pehmeän materiaalin yhdistäminen. – Sillä on jokin rentouttava vaikutus, kun savesta voi muotoilla mitä vaan, Paloaho pohtii. Kesällä oli Kalajoella Havulan kartanon galleriassa Kasvu-näyttely, jossa oli esillä perinteistä käsityötä uudella tavalla. Paloaholla on ollut viime aikoina näyttely kerran vuodessa. Päivi Savela Palattuaan kolmannen lapsen hoitovapaalta kokkolalainen Anu Paloaho päätti ryhtyä tekemään oikeasti sitä, mistä hän tykkää. On lupa hullutella ja tehdä outojakin asioita. Töiden taustalla on jokin ajatus tai tunne, joka pyörii mielessä. Lasten ilo, ennakkoluulottomuus ja luovuus hämmästyttävät viikko toisensa jälkeen. Seinävaate Kaikki järjestyy on peräisin korona-ajalta. VASTAPAINONA lasten ja nuorten parissa työskentelylle toimivat Taito Keski-Pohjanmaan järjestämät keramiikkakurssit, jotka Paloaho suunnittelee ja ohjaa. Mestariopintoja ei normaalisti voi suorittaa etänä, mutta korona-aika mahdollisti opinnot. Kun kahvikuppiparin tekee itse, syntyy erilainen tunne esineeseen. 1 Koulutus ja ammatti: tekstiilija vaatetusalan insinööri, käsityömestari. – Tähän mennessä ei ole hajonnut mitään, Paloaho iloitsee kurssilaisten puolesta. Korona-ajasta kertoo olohuoneen seinällä oleva seinävaate Kaikki järjestyy. Sitten tuli korona-aika, joka helpotti päätöstä opiskeluiden aloittamisesta. Käsitöitä arvostellessa hän ei takerru teknisten yksityiskohtien onnistumiseen. FAKTA Anu Paloaho 1 Syntymävuosi ja –paikka: 1984 Kokkola. Joka kerta oppii jotain uutta. Anu Paloahon koskettava keraaminen vati yhdistää kovia ja pehmeitä materiaaleja. – Se on asenne, joka ratkaisee. Minulle on myös tärkeää, että oppilaat lähtevät kurssilta tuntien onnistumisen iloa. – Se oli minulle nappijuttu. Opettaminen ja taiteen tekeminen tukevat toisiaan Paloahon elämässä. Siihen on kudottu ja solmeiltu erilaisia tekstiilejä. Anu Paloaho voitti miniatyyritaloilla Kokkolan juhlavuoden käsityötuotekilpailun. 1 Motto: Asioilla on tapana järjestyä! 1 Fakta, jonka harva tietää minusta: En juo kahvia tai teetä mutta juon aina niin appelsiinimehun kuin smoothienkin itse tehdystä kahvimukista! 1 Instagramissa: @herhima_ Minä parsin sinut ehjäksi. Minun Kokkola–kokonaisuuteen kuului seinävaate sekä kolme miniatyyritaloa, jotka esittävät Vanhaa vesitornia, Pedagogiota ja Sähkölaitoksen taloa. – Olen ensimmäistä kertaa työssä, mikä tuntuu omalta jutulta. Se on aika onnekasta, Paloaho sanoo. Siitä on muistona aulan seinälle japanilaisen kimonon tapaan ripustettu Irja-jakku. Käsintehty esine on myös vastakohta kertakäyttöisyydelle. OPINTOIHIN sisältyi myös yrittäjyyttä ja työharjoittelu, jonka Paloaho suoritti Taito Keski-Pohjanmaassa. Nuorison kanssa on ihana tehdä töitä, vaikka he koettelevat runsaastikin. Kun savityöt otetaan ulos keramiikkauunista, koetaan myös jännittäviä hetkiä. Käsityömestarin erikoisammattitutkinnon opinnoista ison osan pystyi suorittamaan etäopintoina, joten Paloaho pystyi osallistumaan KSL-opintokeskuksen ja Taito Keski-Suomen järjestämään koulutukseen Jyväskylässä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Saan opettaa sitä, mitä rakastan tehdä. Moni viehättyy keramiikasta, koska sen tekeminen tarjoaa hyvää vastapainoa hektiselle arjelle. TÄMÄ VUOSI on poikkeuksellinen, sillä näyttelyitä on kaksi. Sellaista hän kokeili Elämän kudelmia -näyttelyyn, johon kutsuttiin mukaan viisi käsityömestaria. Hän on koulutukseltaan tekstiilija vaatetusalan insinööri, ja työpaikka oli tunnetun vaateketjun osastopäällikkönä. 1 Perhe: puoliso ja kolme lasta. Kun punainen lanka löytyy, on helppo koota osia työhön. – Yllätyn joka kerta kurssilaisten kanssa, miten hienoja töitä tulee. Opettaminen tukee myös luovuutta. PALOAHO voitti vuonna 2022 Kokkolan 400-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn käsityötuotekilpailun. Se, että oppilas on mukana ja yrittää, Paloaho rohkaisee. joulukuuta 2024 10 // OMIN KÄSIN Keramiikkaa ja kudontaa Kokkolalaisen Anu Paloahon elämä on sekametelisoppaa, mutta se sopii hänelle. Minulla on tapana jättää viime tippaan, mutta se on minun tapani toimia. Liian ankara ei pidä olla. Se on kudottu valkoisista jämälangoista, ja koristeena on Irja-mummun kutomista räsymatoista purettuja kuteita. Sain suoritettua paljon enemmän kursseja kuin olisin voinut, ja pääsin ensimmäistä kertaa opiskelemaan luovia aineita ja taidehistoriaa, hän sanoo. – Paine on paras lääke siihen, että saa tehtyä asioita. – Saan inspiraatiota oppilaista ja heidän luovuudestaan, innostumisestaan ja onnistuisistaan. KERAMIIKASSA on hienointa se, että aina voi oppia uutta ja kehittyä paremmaksi muotoilijaksi. Niihin Paloaho valmistautuu luovassa flow-tilassa. – Kun on opettajan työ, se mahdollistaa sen, että voin tehdä taidetta. Tämän lisäksi Paloaho opettaa alakoulussa luovan käsityön valinnaisainetta sekä kuudesluokkalaisille pehmeitä käsitöitä. Koko ajan taustalla kutkutteli ajatus toiminimen perustamisesta. Oppilaat kokeilevat, testaavat ja tulee hyviä onnistumisia. Siihen on kudottu ja kiinnitetty erilaisia tekstiilejä.. Sen jälkeen miniatyyritaloja on tullut lisää. Loma-aikana on aikaa taiteen tekemiseen, sillä näyttelyt ovat yleensä kesäisin. Ei ole pakkoa tehdä myyntiin vaan jos tulee näyttelyitä, voin keskittyä niihin. Sen jälkeen häntä kysyttiin lasten käsityökouluun tuntiopettajaksi. – Jokaisessa ikäryhmässä on oma taikansa
TIILIKATTO EI OLE samalla tavalla tiivis kuin huopa. Jäätyminen koettelee tiilikattoa, mutta sammal tarjoaa hieman suojaa sitä vastaan. " Tiilikatolta vaadittu jyrkkyys aiheuttaa sen, että palleroiksi kasvavat sammaltuppaat alkavat kovan sateen aikana kieriskellä katolta alas itsestään. – Monessa työssä on mukana jokin hetki, tunne tai elämäntilanne. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Ylempi laatta pysyy alemman kohoutumien varassa paikoillaan omalla painollaan, mutta katto ei ole vesitiivis, jos sillä seisoo vettä esimerkiksi räystäälle muodostuneen jääpadon vuoksi. Siis tiilen alla täytyy olla vesitiivis alakate, joka ohjaa myrskyn tai muun syyn ylämäkeen puskeman ja tiilien väleistä läpi pääsevän veden hallitusti räystäälle ja edelleen seinälinjan ulkopuolelle. Epäilen, että tuon huopakaton vuodon syy on ollut rantasaunan katon saumoissa eikä niinkään niitä peittävissä sammalissa. Tasakattoa en pidä suositeltavana vaihtoehtona sen vuoksi, että se houkuttelee jättämään räystäät pois. TALOTOHTORI Panu Kaila Kirjoittaja on arkkitehti ja perinnerakentamisen asiantuntija. PÄIVI SAVELA Kestääkö katto sittenkään sammalta. Selviytyjä-teokseen hän on tehnyt keraamiset valkoiset kädet, joiden sormet tarttuvat orapihlajanoksiin. Olisi pitänyt kirjoittaa aiemmassa vastauksessani, että sammal ei lyhennä oikein tehdyn katteen ikää. RAKENNUSTIETOKORTIN suositus katon kaltevuudesta oli tiilikatteelle 1:1,5–1:2,5 ja kaksinkertaiselle huopakatteelle puolestaan 1:3–1:12. joulukuuta 2024 OMIN KÄSIN // 11 Näyttely on ollut esillä Helsingissä ja se siirtyy joulukuussa esille Jyväskylään Suomen käsityötaiteen museoon. Tämä riippuu sekä katon materiaalista että sen oikeasta rakenteesta. Sen jälkeen miniatyyritaloja on tullut lisää. Kysy rakentamisesta ja remonteista: talotohtori@tietola.fi ”Selostit katon sammaloitumisesta, ja haluaisin tietää tarkemmin sen vaikutuksesta katteen alla olevaan puuainekseen. Ehkä taide on minulle tapa purkaa asioita ulos itsestäni. ”Luin hetki sitten kolumnisi ’Sammalpeite ei kattoa pilaa’. Oksien välissä on kudelmaa. Eihän kukaan tee tasakattoa tiilestä, vaikka huovasta kylläkin. Mitä tapahtuu tuki-, kannatintai katepuulle silloin, kun huopakate tai tiilikate pääsee sammaloitumaan?” tiedustelee Päivikki Läksy. Peltikatto on tässä suhteessa suuremmassa vaarassa, joten sen tuulettaminen on todella tärkeää. Lisäksi kortissa huomautettiin, että erilaiset katon taitteet, ulokkeet ja rakennelmat sekä poikkeuksellinen tuulisuus voivat estää vähimmäiskaltevuuden käytön. Anu Paloaho voitti miniatyyritaloilla Kokkolan juhlavuoden käsityötuotekilpailun. Keraamiikko, käsityönopettaja Anu Paloaho työhuoneessaan kotona. Jos ullakko tai muu katon alla oleva ilmatila on oikein tehty eli tuulettuva, ei sinne nouseva sisäilman kosteuskaan tiivisty katon rakenteisiin. Koska sammal ei liuota huopaa ravinnokseen eikä sillä ole syvälle tunkeutuvaa juuristoa, ei vesi pääse kattohuopien läpi puurakenteisiin. Kokemuksesta voin sanoa, että sammal pilaa huopakaton. Huopakatteen tulee olla kaksinkertainen ja vedenpitävä. Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset. KAIKILLA RAKENTEILLA , niin vesikatollakin, on käyttöikänsä. Jouduin uusimaan rantasaunan katon, kun sammaleen peitossa olevista saumoista oli päässyt kosteutta läpi alla olevaan kattolaudoitukseen”, kirjoittaa Jukka M. Tiilikatolta vaadittu jyrkkyys aiheuttaa sen, että palleroiksi kasvavat sammaltuppaat alkavat kovan sateen aikana kieriskellä katolta alas itsestään. Ulkoseinän kuivana pysyminen ja likaantumisen välttäminen edellyttää kuitenkin kunnollisia räystäitä, sanotaan vähintään 70 cm. Aurinko rasittaa hiljalleen kattoa, joten varjossa se säilyy pitempään
Työtehoseuran Minna Kuusela myöntää, että hyvä suunnittelu on pienen keittiötilan kohdalla erityisen tärkeässä roolissa. Tämä on toki pienissä tiloissa useimmiten vaikeasti ratkaistavissa, Kuusela sanoo. YHDISTELMÄUUNI on tuonut varteenotettavan vaihtoehdon pieniin keittiöihin, joissa tilaa on niukasti. Siinä missä erillisuunin tilavuus on noin 75 litraa, isoimmat yhdistelmäuunit ovat tilavuudeltaan noin 50-litraisia. Yhdistelmäuuni on usein järkivalinta pieneen keittiöön. Minna Kuusela Työtehoseuran tutkimuspäällikkö KIMMO BRANDT. –?Jos käytössä on vähänkään isompi keittiö, hankkisin ehdottomasti kaksi erillistä laitetta eli mikroaaltouunin ja erillisuunin, jossa olisi monipuoliset toiminnot, kuten höyrykypsennys. On sääli, jos pienessä keittiössä työtasot jäävät vähiin, koska laskutilaa tarvitaan aina, Kuusela sanoo. Teknologia ei välttämättä ollut vielä riittävän pitkällä, jotta yhdistelmälaitteen kaikki toiminnot olisivat olleet samalla tasolla erikseen myytävien laitteiden kanssa. Kuuselan mukaan mikroaaltouuniteknologian integroiminen uuniin ei ole aivan yksinkertaista muun muassa siksi, että teknologia vaatii oman tilansa. 2024 12 // KOTI Pauli Reinikainen Neliöiltään kompaktin asunnon keittiön suunnittelu ja remontointi voi olla projektin haastavin osuus, sillä keittiön kohdalla käytännöllisyydellä ja toimivuudella on iso merkitys. Kannattaa miettiä sijoittelu ruuanlaiton mukaan niin, että työvaiheet onnistuvat mahdollisimman mutkattomasti. Kuusela suosittelee perehtymään myös markkinoilla tarjolla oleviin laatikkomallisiin astianpesukoneisiin, jotka vedetään ulos tavallisen vetolaatikon tapaan. Kuuselan mukaan erillisen mikroaaltouunin sijoittaminen voi aiheuttaa päänvaivaa, kun keittiötä rakennetaan tai remontoidaan. " Jos käytössä on vähänkään isompi keittiö, hankkisin ehdottomasti kaksi erillistä laitetta eli mikroaaltouunin ja erillisuunin. Yhdistelmäuuni on matalampi, mikä mahdollistaa laatikostotilan kasvattamisen uunin alapuolella. Tämän takia yhdistelmäuuni ei useimmiten ole yhtä tilava kuin erillisuuni. Pauli Reinikainen Yhdistelmäuunilla tarkoitetaan laitetta, johon on yhdistetty perinteisen erillisuunin ja mikroaaltouunin toimintoja. –?Usein on tarve kaataa kuumaa vettä kattilasta altaaseen, eikä ole hyvä, jos kiehuvaa vettä joutuu siirtämään pidemmälle. Sittemmin yhdistelmälaitteista on tullut trendi paitsi uuneissa, myös pesukoneissa, joihin on yhdistetty kuivausrumpu. –?Keittiö on tila, johon usein halutaan mahdollisimman paljon toimintoja ja laitteita. Osa valmistajista tarjoaa vaihtoehtoa, jossa samassa paketissa on uuni ja sen alle toteutettu astianpesukonelaatikko. Näin suunnittelet pienenkin keittiön toimivaksi Yhdistelmäuunin suosio kasvaa, mutta millaiseen käyttöön se sopii. –?Laatikkomallinen tai tavallista kapeampi pesukone on kätevä, jos koneessa ei yleensä pestä kovin suurta määrää astioita. Käytännöllisyys on loppujen lopuksi tärkeämpää kuin ulkonäkö. Takavuosina yhdistelmälaitteilla saattoi olla käyttäjien keskuudessa huono maine. Energiatehokkuuden ja veden säästämisen kannalta on aina järkevää pestä mahdollisimman täysiä koneellisia. Niillä tavoitellaan tilansäästöä, kun kahta erillistä konetta ei tarvita. Hyvin suunniteltu ei yleensä maksa sen enempää kuin huonosti suunniteltu, Kuusela korostaa. Liian iso astianpesukone voi olla pienessä keittiössä turhake. – Pienessä tilassa voi olla hankala toimia, jos ovet kolisevat toisiinsa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Tutkimuspäällikkö Minna Kuusela seuraa kodinkoneiden kehitystä Työtehoseurassa. Kuusela ei täysin ymmärrä nykytrendiä, jossa pienessäkään keittiössä yläkaappeja ei ole lainkaan ja suositaan pelkkiä avohyllyjä – tai nekin jätetään pois. Erillisuuni vai mikroaaltouunin ja tavallisen sähköuunin yhdistelmä. Lisäksi pitäisi olla riittävästi työtasotilaa. –?Kun tulin Työtehoseuraan töihin viitisentoista vuotta sitten, jo silloin myynnissä oli yhdistelmäuuneja, mutta ne olivat enemmänkin kuriositeetti kodinkonealalla. Yksi tärkeimmistä kohdista on pesualtaan ja lieden väli. Myyntipäällikkö Miikka Suomi Samsungilta esittelee tavallisen uunin ja mikroaaltouunin yhdistelmää. joulukuuta. Toisaalta yhdistelmäuuniksi voidaan kutsua myös uunia, jossa on yläja alalämmön sekä kiertoilman lisäksi höyryuunitoiminto. PIENEN keittiötilan vesipisteiden sijaintia kannattaa Kuuselan mukaan suunnitella tarkoin, samoin keittiökaappien mahdollisimman toimivaa sijoittelua. Tällöin esimerkiksi uuni ja astianpesukone eivät ole työtason alla niin, että niitä käyttäessä täytyy kumarrella. –?Säilytystilalla on merkitystä etenkin pienessä tilassa.?Pyrkimys minimalistisuuteen verottaa säilytystilaa. –?Ideaalissa tapauksessa kaikki koneet voi sijoittaa ergonomisesti sopivalle käyttökorkeudelle. Jos olet suunnittelemassa keittiöremonttia tai vaihtamassa uunia, tarjolla olevien laitteiden valikoima voi hämmentää
Joissain tapauksissa ruuan kypsennysaika voi lyhentyä. –?Höyryllä saadaan parempi tulos esimerkiksi kasvisten ja kalan valmistamisessa, koska valmistuslämpötila on normaalia uunia selvästi alhaisempi, noin 40–100 astetta. Meneekö sormi suuhun uunivalikoiman edessä. Jos mikroaaltouunia käytetään harvoin, erillistä mikroa ei Kuuselan mielestä kannata välttämättä hankkia. KIMMO BRANDT. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Kotitalouksissa, joissa mikroa ja uunia käytetään päivittäin, arjen sujuvuuden kannalta voi olla järkevää hankkia keittiöön myös erillinen mikro. Yhdistelmälaitteiden houkuttelevuutta asiakkaiden silmissä on lisännyt höyryuunitoiminto, joka sopii etenkin terveellisestä ruokavaliosta kiinnostuneille. –?Mikroaaltouunin paikka on keittiösuunnittelussa usein hieman ongelmallinen. Laitteita voi käyttää etäyhteydellä, ja ne voivat antaa ruoanlaittovinkkejä. Kuva Boschin uunista Gigantista. Tähän on hänen mukaansa vaikuttanut etenkin se, että hinnat ovat laskeneet. Puhutaan siis keskihintaisen erillisuunin hinnoista, Eronen sanoo. Samsungilla on ollut mallistossaan yhdistelmäuuneja seitsemän vuoden ajan. Toimintoihin kannattaa perehtyä hyvin ja käyttää tarvittaessa apuna keittiösuunnittelijaa. Kuusela huomauttaa, että joissain uudemmissa mikroaaltouuneissa on mahdollista käyttää metallisia astioita. Jos oppii tekemään ruokaa tällä tavalla peräkkäisinä vaiheina, voi mahdollisesti säästää myös tiskin määrää. Siinä missä erillisuunin käyttö on useimmille tuttua, yhdistelmäuuni vaatii hieman huolellisuutta esimerkiksi uunissa käytettävien astioiden valinnassa. Myyntipäällikkö Miikka Suomi Samsungilta esittelee tavallisen uunin ja mikroaaltouunin yhdistelmää. Tällöin kalasta saadaan todella mehukas. 2024 KOTI // 13 –?Jos lapsiperheelle kokataan iso annos makaronilaatikkoa, erillisuuni on siihen aika paljon parempi vaihtoehto. Erillisuunia ei välttämättä tarvittaisi lainkaan. JOS YHDISTELMÄUUNIN käytöstä ei ole aiempaa kokemusta, käyttöohjeisiin kannattaa perehtyä tarkasti. Suomen perheessä yhdistelmäuunia käytetään erillisuunin rinnalla, sillä keittiöön on asennettu molemmat laitteet. Yhdistelmäuunin mikrotoiminto voi osoittautua erityisen hyödylliseksi, jos käyttäjä sulattaa ensin pakastimesta otettua ruokaa ja jatkaa sen jälkeen ruuan kypsentämistä esimerkiksi tavallisella paistotoiminnolla. Jos mikroaaltotoiminnolla lämmitetään pahviastiassa olevaa ruokaa ja lämmitystä jatketaan sen jälkeen esimerkiksi kiertoilmatoiminnolla, astia pitää vaihtaa, koska tietyt pahvimateriaalit eivät kestä korkeita lämpötiloja, Kuusela sanoo. –?Teen paljon ruokaa ja olen huomannut, että pärjäisin vallan mainiosti pelkällä yhdistelmälaitteella. –?Pienessä keittiössä kannattaa myös välttää kaikkien ylimääräisten, tilaa vievien laitteiden hankintaa. Tällä hetkellä myynnissä on useita malleja, joiden hinta on selvästi alle 1?000 euroa. Viime aikoina toinen laitteista on tosin jäänyt vähemmälle käytölle. –?Tällainen toiminta edellyttää uusien käytäntöjen omaksumista arjessa ja yhdistelmäuunien mahdollisuuksien hyödyntämistä, Kuusela muistuttaa. Se joudutaan sijoittamaan työtasolle, jos sopivaa tilaa ei ole kaapistossa. Näissä tapauksissa yhdistelmäuuni on varteenotettava ostos, Kuusela perustelee. –?Yhdistelmäuunin mikroaaltouunitoimintoa käytettäessä ei välttämättä voi käyttää metalliastioita. Samsung Suomen kodinkoneiden myyntipäällikön Miikka Suomen mukaan uuneissakin käytetään nykyään apuna tekoälyä. –?Lopuksi ruokaan voi vielä grillata kauniin pinnan. Uunin toimintojen vaihtaminen käy yleensä helposti. Kuva Gigantista. Sopivien astioiden kanssa kannattaa olla tarkkana. joulukuuta. KIMMO BRANDT Myyntipäällikkö Miikka Suomi kertoo, että uuneissakin käytetään nykyään tekoälyä. GIGANTIN myyntipäällikkö Teemu Eronen on huomannut, että yhdistelmälaitteiden myynti on kääntynyt viime vuosina nousuun. Tällöin voi hoitaa samalla laitteella koko prosessin sulatuksesta valmiiseen ruokaan. Tekoälyn myötä laite osaa antaa käyttäjälle vinkkejä ruuanlaittoon, Suomi kertoo. –?Uusia uuneja voi etäohjata ja käyttää älypuhelimella. Erillisistä laitteista on hyötyä myös, jos uunissa on ruoka hautumassa ja joku perheenjäsenistä haluaa lämmittää pakastepitsan mikrossa, Kuusela huomauttaa. KIMMO BRANDT KIMMO BRANDT Yhdistelmäuuneissa voi olla myös airfryerja höyrytoimintoja. –?Aikaisemmin yhdistelmäuuni saattoi maksaa yli 2?000 euroa
Nyt Yle käy läpi rajuja muutosneuvotteluita, kun sen rahoitus jäädytettiin, vaikka leikkauksilta säästyttiin. Tuloksena merikaapelit kärsivät Itämerellä. Yle oli järjestänyt henkilöstölleen koulutuksia näistä aiheista monien muiden suuryritysten tapaan. Ylen DEI-koulutukset nousivat kohuksi kiihkeässä poliittisessa mutapainissa, kun Yleisradion rahoituksesta väännettiin kuukausikaupalla. Historiallinen päämajakaupunki Mikkeli saa pitkän arvuuttelun jälkeen kunnian isännöidä Naton maavoimien alaesikuntaa Suomessa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Usko Jeesukseen on vahvempaa Windows95man edusti Suomea Euroviisuissa Malmössä. Ilmiö räjähti varsinkin Ruotsissa, mutta Suomen kesäkin on mahdollista brändätä Lapin talven veroisena turistisesonkina. Alaesikunta toimii Naton Yhdysvalloissa sijaitsevan Norfolkin esikunnan alaisuudessa. Li Andersson osoitti, etteivät vain miespäättäjät voi omia jytkyä. Euroopan hirmuhelteet ovat johtaneet siihen, että jotkut haluavat kesällä pohjoiseen viilennyslomalle, jota englanniksi kutsutaan sanalla coolcation. Kaupungissa on myös Suomen maavoimien esikunta. Joonas Kuikka ALAESIKUNTA. EVANKELIKAALI. joulukuuta 2024 14 // VIIKONVAIHDE Nämä ovat vuoden 2024 sanat Windows95man toi maailmalle farkkumunan. Evankelikaalien voi katsoa ratkaisseen USA:n presidentinvaalit. Bromanssi on kahden miehen ei-romanttinen suhde. Tämä protestanttikristillinen ja usein abortinvastainen konservatiivinen joukko kattaa neljänneksen USA:n väestöstä. Raakut joutuivat yliajetuksi moneen kertaan, ja lasten eläinleikit levittivät paniikkia lehdistöön. MAURI RATILAINEN Kiinalaisalus Yi Peng 3 pudotti ankkurin pohjaan, mutta unohti pysähtyä. JESSICA GOW Li Anderssonin ennätyksellistä EU-vaalien äänisaalista kutsuttiin myös nimellä jytkyli. Hän syntyi farkkumunasta. DEI tarkoittaa sanoja diversity, equity, inclusion eli monimuotoisuus, tasavertaisuus ja inkluusio. Alaesikuntaan tulee kymmeniä Nato-maiden upseereita. Onnea veljet, YMCA:n tahtiin! Anna sukkulan lentää, Elon! COOLCATION. DEI. Tänä vuonna on todistettu maailmanhistorian ehkä merkittävintä bromanssia, kun Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ja maailman rikkain mies, avaruusparoniksi mielivä Elon Musk ovat löytäneet toisensa. BROMANSSI. MIKKEL BERG PEDERSEN
Jopa vapaudestaan tunnettu Saksa on alkanut tukkia rajojaan, ja presidentiksi nouseva Donald Trump suunnittelee USA:ssa miljoonien laittomasti maassa olevien maahanmuuttajien karkotuksia. Windows95man edusti Suomea Euroviisuissa Malmössa kappaleella No rules. Ja miksipä ei raahaisi, raskastahan sitä on kyydissä kantaa. JUSSI ESKOLA. Henkinen läsnäolo olisi yhä toivottavaa. Maahanmuuttoa vastustavat puolueet ovat voittaneet vaaleja ympäri maailmaa. THERIAN. WOKE. Se on tullut monille konttoreiden sankareille tutuksi, kun pelkkä etätyömahdollisuus harvinaistuu, eikä toisaalta monissa työpaikoissa ole pakko olla ainakaan ruumiillisesti läsnä joka päivä. EU:kin hyväksyi hiljattain Suomen linjan oikeustieteilijöiden kanteluista huolimatta. VAALISUMA. Sitä on muun muassa Ozempicissa, Rybelsusissa ja Wegovyssa. Suomen aluevesillä nähtiin kuitenkin kansainvälistä ökytasoa, kun useiden miljardöörien jahdit seilasivat rannikolla. ÅBO. OMALÄÄKÄRI. Li Anderssonin (vas.) huimaa vaalivoittoa EU-vaaleissa kutsuttiin muun muassa sanalla jytkyli, joka yhdisti näppärästi kaksi termiä ja kuulosti heti pehmeämmältä ja sulokkaammalta kuin pönäkkä jytky. Och samma på svenska. Kaikki eivät ilahtuneet siitä, että kinkkuleike ollaan viemässä leivän päältä. Ne piti palauttaa Kiinaan. Gazan miehitys on yksi viheliäisimmistä nykyisistä kriiseistä. Jokihelmisimpukat eli raakut kuolivat tuhansittain Hukkajoella Suomussalmella Stora Enson hakkuissa. Turku on perustettu jo toisen kotimaisen valtakaudella 1229 nimellä Åbo ja latinaksi Aboa. Semaglutidia käytetään kakkostyypin diabeteksen hoidossa. POTKULAKI. Oppositio on ristinyt hankkeen potkulaiksi. Joka tapauksessa ne haluttiin nyt säätää tupakkalakiin. Eläinperäiset taudit eli zoonoosit eivät rajoittuneet vain koronavirukseen. Nyt uudet ravitsemussuositukset kannustavat hylkäämään kinkkuleikkeleen leivän päältä arjessa. LÄNNEN MEDIA Presidentti Alexander Stubb otti puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa itsenäisyyspäivän kutsuvieraat vastaan ensimmäisen kerran. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Hän syntyi esityksessä suuresta farkkumunasta. Israel puolustautuu hyökkäystä vastaan, ja käyttää samalla liian kovia keinoja, kun Hamasin terroristien lisäksi uhreiksi joutuvat Gazan lapset. ZOONOOSI. ÖKYJAHTI. Heitä voidaan kutsua therianeiksi. Media risti itärajan turvapaikanhaun keskeyttävän poikkeuslain käännytyslaiksi. Uudet 2024 julkaistut ravitsemussuositukset kannustavat lisäämään kasviksien syöntiä ja vähentämään punaista lihaa ja lihajalosteita. Yleensä valistus tulee pyytämättä ja pahimmillaan haukkujen kera. Pandat söivät yllättävän paljon bambua ja samalla Ähtärin kunnan ahdinkoon. ÄHTÄRIN PANDAT. Suomi harjoittelee tuoreena Naton liittolaisena ydinasepelotteen ylläpitoa muun muassa vuosittaisessa ydinaseharjoituksessa. Hybridityö sisältää sekä etäettä lähitöitä. JYTKYLI. Uskonnollisuus ja evankelikaaliväestö olivat yksi presidentinvaalien ratkaisun avaimista. LAKKOMOUKARI. RAAKKU. Se olisi hyväksi ilmastolle ja terveydelle. KÄÄNNYTYSLAKI. Tämä oli yksi lukuisista syistä poliittisten lakkojen aaltoon. Yleismaailmallinen syntyvyyden ahdinko on iskenyt myös Lumiin ja Pyryyn, jotka halusivat mieluummin nähdä maailmaa ja elää villiä nuoruuttaan. Jotkut lapset leikkivät välillä eläimiä tai kokevat olevansa eläimiä mielikuvituksessaan. Nähtäväksi jää, auttaako kotiinpaluu asettumaan ja perustamaan perheen. Alun perin sana syntyi afrikkalaisamerikkalaisten ”stay woke” -käsitteestä, mutta on sittemmin kerännyt uusia merkityksiä. Lihan korvikkeet ovat tehneet pitkään tuloaan, mutta menestys on vielä ollut vähäistä. Uusia pandemioita voi syntyä aiempaa herkemmin ilmastonmuutoksen, väestönkasvun ja eläintuotannon kasvun kolmiyhteydestä. Therianit aiheuttivat myös hetkellisen mediapaniikin, joka laantui yhtä äkkiä kuin alkoikin, kun monikaan lapsi ei ollut muuttunut eläimeksi. NIKOTIINIPUSSI. Vuoden 2024 vaalisuma alkoi presidentinvaalilla, jossa voittajaksi nousi Alexander Stubb. YDINASEHARJOITUS. FARKKUMUNA. Siitä alkoi valtava keskustelu metsäteollisuuden toimintatavoista. Sieniproteiinista valmistettu ruoka on yksi keino lihansyönnin vähentämiseksi. Muukalaisvastaisuus eli kotoisemmin ksenofobia lisääntyy vaikeina aikoina, kun kriisit kasautuvat. SEMAGLUTIDI. Tosin moni saattaisi silti äänestää jaloillaan, jos omalääkärin reseptit eivät miellytä. Termillä viitataan ihmisiin, jotka pyrkivät valistamaan muita, miten eri asioista tulisi ajatella valveutuneemmin. Hyvyys ja pahuus eivät ole yksiselitteisiä. Tässä he vierailevat Notre Damessa tunnelmallisessa Pariisissa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kutsumina. Tuttu lääkäri tekee paluun, jos hallitusta ja hyvinvointialueita on uskominen. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 15 kuin maallistuneessa Euroopassa. MERIKAAPELI. GAZA. Somen kiihdyttämällä woke-aatteella on ollut vaikutusvaltaa, vaikka ajatusmaailman tyrkytys on herättänyt vahvoja vastareaktioita. Suomalaiseen ökyilyyn riittää jo uusi auto tai talo meren rannalla. Toiminta on salaista ja täynnä herkkyyksiä, toistivat kansanedustajat kuin yhdestä suusta. Ainakin, jos lähistöllä ankkuria raahaa kiinalainen alus. Suurista poliittisista lakoista keväällä puhuttiin jopa lakkomoukarin iskuna. Rkp yritti lisätä lakiin pietarsaarelaisen nikotiinipussitehtaan makulistan sellaisenaan, joten koko laki meni uudelleen harkintaan. Henry nähtiin Turun saaristossa ja Helsingissä. Evankelikaalit jakautuvat eri kirkollisiin ryhmiin, mutta uutta on kristillinen kansallismielisyys, eli uskonnollisuus kietoutuu yhä enemmän politiikkaan. Ukrainan itsenäisyys, taistelu ja kohtalo ovat edelleen suomalaisten mielissä. HYBRIDITYÖ. Mitä Newnew Polar Bear ensin, sitä Yi Peng 3 perässä tänä vuonna. Sitä ei ole toistaiseksi käytetty. Vuoden aikana mullistavat laihdutuslääkkeet ovat lyöneet läpi. Laki säädettiin pitkän poliittisen väännön jälkeen heinäkuussa. ILMASTORUOKAVALIO. Aseita yritetään saada vaikenemaan ensi vuonna, mutta Venäjän suhtautuminen tulitaukoneuvotteluihin saati rauhanneuvotteluihin ei toiveita nostata. Kristityt rukoilivat Donald Trumpin kampanjatilaisuudessa USA:ssa. Suomalainen käsitys musiikista ja huumorista ei tällä kertaa uponnut eurooppalaisiin. Amerikkalaiset valitsivat presidentin ja intialaiset parlamentin maailman suurimmissa vaaleissa. Hallitus säätää tänä vuonna lakia, jonka mukaan irtisanominen olisi nykyistä helpompaa ja määräaikaisuuteen ei tarvittaisi entisenlaisia perusteita. Brittimiljardööri Jim Ratcliffe ja amerikkalainen John W. Maailman rikkain mies Elon Musk ja presidentti Donald Trump ovat löytäneet toisensa. UKRAINA. Lakot eivät kuitenkaan vielä loppuneet, sillä nyt ammattiliitot ja työnantajajärjestöt moukaroivat toisiaan työtaisteluissa palkoista. Ei olisi enää arpomista, kuka lääkäri hoitaa asiasi. XENOFOBIA. Viittä vaille 800-vuotias aina ajankohtainen Suomen vanhin kaupunki. Esimerkiksi lintunfluenssa levisi vuotta aiemmin Suomessa turkiseläimiin. Sveitsiläinen Wilhelm ”Willy” Michel kävi muun muassa Merenkurkussa ja Aurajoella. THIBAULT CAMUS / P OOL ALLISON DINNER Kinkku joulupöydässä on monelle pyhä asia. QUORN. Näin myös jytky-käsite mursi tärkeän lasikaton, eikä sitä voi omia vain keski-ikäinen valkoinen heteromiespäättäjä. Nämä pussit eivät ole nuuskaa, vaikka näyttävät lähes pussinuuskalta. Jos jossain on M niin kuin merikaapeli, sillä on tapana katketa. Suomalaiset ja eurooppalaiset äänestivät myös EU-vaaleissa lukuisten kansallisten vaalien lisäksi. Jos liha ei maistu, maista quornia
Ehkä se ennemminkin on Sdp:n kannatukselle positiivinen asia kuin negatiivinen, näkee poliittisen historian erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopistosta. Hän ei kuitenkaan ole pystynyt voittamaan yksiäkään vaaleja. Kuntaja aluevaalit 13.4.2025 eivät kuitenkaan ole eduskuntavaalit. Sdp:n vaalivoitto molemmissa vaatisi sitä, että se saa paikallisesti näkyviä ehdokkaita ja kannattajansa liikkeelle. Krista Kiuru joutui Helsingissä pahoinpitelyn uhriksi. Gallupit ovat tykänneet, mutta kannatus ei ole muuttunut ääniksi vaaleissa. Äänestysprosentti jäi viimeksi koronatoimienkin takia matalaksi. Sdp johtaa puolueiden kannatusmittauksia ylivoimaiseen tyyliin. Tällä kertaa tuo puolue on Sdp. Europarlamenttivaaleissa Sdp jäi kolmanneksi 14,9 prosentin tuloksella ja kahdella mepillä. Karimäki ei myöskään pidä Sdp:n asemaa kannatuskärjessä poikkeuksellisena, vaikka lukemat ovat ylipäätään korkeimmat puolueelle sitten vuoden 2007. MAURI RATILAINEN. Se oli surkea tulos kannatusmittausten kärkipuolueelta, kun kokoomus lähetti EU-parlamenttiin neljä meppiä ja vei suurimpana eduskuntapuolueena demarien komissaarinpaikankin. Politiikan tutkija näkee Sdp:n sisäiset ristiriidat riskinä, jos ne eivät hiljene ennen vaalikampanjaa. Sdp:n Jutta Urpilainen sai presidentinvaalissa 5,1 prosentin kannatuksen ja kuudennen sijan. Siksi kokoomus onkin järjestään voittanut kuntavaalit ja myös ensimmäiset aluevaalit. Se tuo arvaamattomuutta niin ehdokasasetteluun kuin voittajaennusteluun. Mäkynen tunnetaan entisen puheenjohtajan Sanna Marinin linjan tukijana, mutta Razmyar tuki vielä vuonna 2019 Lindtmania pääministeriksi, kun voiton äänestyksessä vei Marin. NYT oppositiopuolueiden taktisten äänten virta on kuitenkin kääntynyt Sdp:n suuntaan, sillä se on onnistunut profiloitumaan sosiaaliturvan leikkausten ja terveyspalveluiden kurittamisen päävastustajana. Sdp:n voitto ei vahvasta asemasta huolimatta ole kirkossa kuulutettu. –?Sdp:tä edustava valiokunnan puheenjohtaja toimii hallituksen politiikan hyvin konkreettisena kritisoijana ja kyseenalaistaa esityksiä. SDP:LLÄ on ollut viime aikoina omat sisäiset ristiriitansa, kun varapuheenjohtajat Nasima Razmyar ja Matias Mäkynen ovat vastustaneet kesällä rajalakia ja myös talouspolitiikan linjaa, jonka kireyttä Mäkynen haluaisi höllentää. Erityisesti katseet kääntyvät puheenjohtaja Antti Lindtmaniin, josta tällä kannatuksella olisi tulossa pääministeri eduskuntavaaleissa 2027. Tuorein kannatus on 24 prosentissa kokoomuksen jäädessä kakkossijalla 19 prosentin paikkeille Helsingin Sanomien ja Ylen joulukuun eduskuntavaalimittauksissa. joulukuuta 2024 16 // VIIKONVAIHDE Sdp lähtee vaaleihin voimiensa tunnossa Huhtikuun kuntaja aluevaaleissa on ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996 mahdollista äänestää kaksissa vaaleissa yhdellä kerralla. Niihinkin lähdettiin vankalta kannatuspohjalta. Kiurun päättäväisyys voi kuitenkin auttaa demareita kuntaja aluevaaleissa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Nyt ei äänestetä pääministeristä, vaikka kansalainen voikin äänillään vastustaa Petteri Orpon hallituksen leikkauslinjaa. Hän on myös johtanut sosiaalija terveysvaliokuntaa tiukalla otteella, joka on suututtanut hallituspuolueet. Politiikan tutkijat Karimäki ja Theodora Helimäki muistuttavat, että kokoomuksen varma pohjakannatus on Sdp:tä vahvempi. Nyt johtoasema ennakkoon on entistäkin vankempi. Silti Sdp:n ykkössija ei ole kevään kuntaja aluevaaleissa varma, sillä kahdet edelliset vaalit ovat menneet täysin alakanttiin. Presidentinvaalissa punavihreän opposition äänet kahmi silti Pekka Haavisto, joka kisasi tiukasti Alexander Stubbin kanssa. Vasemmistoliitto löylytti demarit niin presidentinvaalissa kuin EU-vaaleissa Li Anderssonin upeiden äänisaaliiden johdolla. Analyysi Joonas Kuikka joonas.kuikka@lannenmedia.fi Kotimaan politiikan virta vie nyt vasemmalle. Edelleen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen puhui suomenvenäläisille ohi suunsa ja joutui jättämään Antti Lindtman juhli valintaansa Sdp:n puheenjohtajaksi Jyväskylän puoluekokouksessa reilu vuosi sitten. Tässä mielessä pahoinpitelyn uhriksi keskellä Helsinkiä joutunut Krista Kiuru voikin tehdä Sdp:lle kullanarvoista vaalityötä jarruttaessaan pitkillä puheillaan sosiaalija terveysvaliokunnassa hallituksen lakiesityksiä. Nämä kansalaiset äänestävät aina kokoomusta ja ylipäätään äänestävät kaikissa vaaleissa. –?Kokoomus aina voittaa, kun äänestysaktiivisuus on matalaa. Jos Sdp saa omia kannattajiaan aktivoitua, puolueen kannatus nousee, mutta yltääkö se kokoomuksen suosioon, sitä on vaikea sanoa, apurahatutkija Helimäki Helsingin yliopistosta sanoo. Yleensä aina kritiikki hallitusta vastaan kanavoituu pääoppositiopuolueen kannatukseen
NYT VAALIASETELMAA mutkistaa vielä se, että käydään kahdet vaalit yhtä aikaa. Ennakkoäänestys on 2.–8.4. Gallupit ovat tykänneet, mutta kannatus ei ole muuttunut ääniksi vaaleissa. Viimeisimpänä Suomen valon tuojaksi Luciaksi valittu Daniela Owusu sai rasististen viestien ryöpyn. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Keskustan kannatus on kuitenkin pysynyt vain 12–13 prosentin tienoilla. Antti Lindtmanilta puuttuu edelleen vaalivoitto. Sdp:n korkeassa eduskuntakannatuksessa voivat näkyä myös työelämän heikennykset ja hallituksen pelleily rasismin vastustamisessa. Yksittäisten äänestäjien mielikuviin ne voivat äänestyskopissa vaikuttaa. 1 Kyse on kaksista erillisistä vaaleista, joten on mahdollista äänestää kahta eri ehdokasta tai kahta eri puoluettakin. Riittää, että on 18-vuotias ja asuu kunnassa ja hyvinvointialueella. Näistä teemoista ei ole kuitenkaan vaalituloksen kannattelijaksi keväällä, sillä niihin ei voi juuri vaikuttaa paikallispolitiikan tasolla. Helsingissä äänioikeutettuja on yli puoli miljoonaa, eivätkä he äänestä aluevaaleissa. huhtikuuta 2025. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 17 paikkansa. Antti Kaikkonen, Minja Koskela (vas.) ja Anders Adlercreutz (r.) ovat kovassa paikassa ensimmäisissä vaaleissaan. 1 Äänestäminen tapahtuu siten, että violetilla äänestyslipulla äänestetään aluevaaleissa. Theodora Helimäki muistuttaa, että myös perussuomalaisten ja kokoomuksen rivit repesivät joulukuussa eduskunnassa sairaalaverkkouudistuksen äänestyksessä, jossa lakkautettiin yöpäivystyksiä useista sairaaloista. –?Gallup-johtajan asemasta on kertaluokkaa mukavampi lähteä debatteihin. SIINÄ MISSÄ Sdp:tä kannattelee hallituksen terveyspalveluiden, sosiaaliturvan ja työelämän kurjistaminen, myös keskustalle paikalliset vaalit ovat iskun paikka. Valkoisella lipulla äänestetään kuntavaaleissa. Kolmannella yrityksellä Lindtman voisi ottaa jopa kaksi vaalivoittoa kerralla, mutta vaalit näyttävät, tuleeko vielä ensimmäistäkään. FAKTA Poikkeukselliset tuplavaalit 1 Alueja kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13. 1 Kuntavaaleissa valitaan kaupunkien ja kuntien valtuustot, aluevaaleissa hyvinvointialueiden valtuustot. MAURI RATILAINEN MAURI RATILAINEN Antti Kaikkonen, Minja Koskela (vas.) ja Anders Adlercreutz (r.) ovat kovassa paikassa ensimmäisissä vaaleissaan.. Nyt keskustalle olisi suuri pettymys, jos se ei ohittaisi perussuomalaisia. Keskustaa suosivat myös maakuntien metsänomistajien ja maanviljelijöiden asemaan liittyvät kysymykset, joista usein päätetään paikallistasolla. – On kuitenkin jossain määrin poikkeuksellista, että näin hyvässä kannatustilanteessa puolueen sisältä tulee ulostuloja, joissa puolueen puheenjohtajaa jollain tasolla pyritään haastamaan tai vaikuttamaan linjaan. Tulos olisi ylitettävä huomattavasti, jotta keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen voisi elätellä toiveita asemien petraamisesta eduskuntavaaleissa 2027. Jos haluaa äänestää samaa ehdokasta molemmissa vaaleissa, pitää silti äänestää kahdella eri lipulla ja kirjoittaa lippuihin kaksi eri numeroa, sillä ehdokasnumerot eroavat eri vaaleissa. Siksi puolueiden täytyy kasata yhden ehdokaslistan sijasta kaksi. Aluevaaleja ei järjestetä myöskään Ahvenanmaalla, jossa kuntavaalitkin pidetään vasta 2027. Puoluejohtaja Petteri Orpon tukena ovat uskolliset ja luotettavat äänestäjät. Vaikka esimerkiksi perussuomalaisten kannattajia on Karimäen mukaan hieman virrannut demareihin sosiaaliturvaleikkausten takia, perinteinen sinivihreiden porvareiden virta kokoomuksesta vihreisiin on ollut käytännössä olematonta. YKSI VAALIEN tärppi on, kuinka uudet puheenjohtajat selviävät. Nyt johtoasema ennakkoon on entistäkin vankempi. Kokoomus on voittanut kuntavaaleja siitä huolimatta, ettei se ole lähtenyt niihin kannatuskärjestä. Ristiriitoja puolueissa on aina, mutta ne pyritään hyvässä kannatustilanteessa keskustelemaan yleensä sisäisesti. – Kyllä aika monella puheenjohtajalla tulee olemaan jännitystä ilmassa, kun vaalitentit alkavat, Jenni Karimäki sanoo. Lisätietoa: vaalit.fi Antti Lindtman juhli valintaansa Sdp:n puheenjohtajaksi Jyväskylän puoluekokouksessa reilu vuosi sitten. Edelleenkään ei ole mitään rajoitusta, kuinka monella pallilla päättäjä saa istua. Ehdokkaiden ja puolueiden kannalta järkevintä lienee kampanjoida yhtenäisillä teemoilla molemmissa vaaleissa, sillä nyt päätetään paikallistason palveluista. Se pääsee puolustamaan joka kylän lakkautettavia terveysasemia ja sairaaloiden yöpäivystyksiä ja syyttämään hallitusvastuussa olevia. Vihreiden Sofia Virta ei niin ikään ole pystynyt luotsaamaan puoluettaan nousuun puolentoista vuoden aikana, joten hänelläkin on näytön paikka. Toki se asettaa myös paineita, koska nykyään politiikka on hyvin henkilöitynyttä ja tuloksesta katsotaan puoluejohtajan onnistumista, Karimäki sanoo. Keskustan valtikan maakunnissa vienyt perussuomalaiset pärjää yleisesti paremmin eduskuntavaaleissa kuin kuntaja aluevaaleissa. Riskinä on, että irtiottoja nähdään muissakin hallituksen lakihankkeissa. Joka tapauksessa ehdokasasettelulla on aiempaakin suurempi merkitys vaalien lopputuloksen kannalta. Helimäki tosin näkee, että muutamat hallituspuolueen linjasta livenneet kansanedustajat voivat samalla ajaa puolueitaan vaaliasemiin ja yrittää osoittaa olevansa lähipalvelujen puolustajia. Pikkukuntien vahvat nimet ovat vahvoilla puolustamaan juuri niitä lähipalveluita. 1 Poikkeus on Helsinki, jossa kaupunki toimii myös sosiaalija terveyspalveluiden järjestäjänä. –?Tämä on demokratialle ainoastaan positiivista, että pidetään omien äänestäjien puolta, vaikka se menisi puolueen linjojen ulkopuolelle, hän sanoo. Vihreitä rasittaa erityisesti aluevaalituloksessa se, ettei puolueelle perinteisesti vahvaa Helsinkiä ole vaaleissa lainkaan. 1 Äänestääkseen ei tarvitse olla Suomen kansalainen. Oletus on, että nimekkäimmät ehdokkaat halutaan molemmille listoille, mutta kuinka moni kansanedustaja tai meppi haluaa lähteä kolmen päätöksenteon tason rumbaan. Tulosten ennustamisesta entistä hankalampaa tekee se, ettei vaaleja käydä edes samalla alueella. Mitä pienempi puolue, sitä hankalampi tehtävä. 1 Edellisen kerran kahdet vaalit pidettiin samaan aikaan vuonna 1996, kun kansalaiset äänestivät ensimmäisissä EU-vaaleissa ja kuntavaaleissa samana päivänä. – Jos katsoo puolueen korkeinta kannatusta sitten 2007, ristiriidoilla ei ole ollut kauheasti negatiivista merkitystä, Jenni Karimäki sanoo. Oppositiopuolueiden kansanedustajilla halua saattaa olla enemmän, kun vuorokauden tunteja eivät vie samaan tapaan hallitustyön kiireet. Valtuutetut valitaan kuntavaaleissa, eikä aluevaaleja pidetä. Karimäki uskookin Sdp:n rivien yhdistyvän vaalien alla, koska muuten vaalikampanjassa tarjottaisiin helpot aseet vastustajille. Nyt vaaliteemat ovat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin vuonna 1996
Näihin muuttujiin tavallisenkin tallaajan kannattaa kiinnittää huomiota tuoreissa talousennusteissa, sillä ne summaavat hyvin käynnissä olevan talouskehityksen. Sitä voidaan mitata esimerkiksi tulonjaon tasaisuudella tai henkeä kohden lasketulla bruttokansantuotteella. Julkisen talouden kehitys näyttää ennusteiden valossa kuitenkin jonkin verran huonommalta kuin mitä hän olisi odottanut. Ennusteet voivat antaa osviittaa siitä, onko hallitus saavuttamassa tavoitteitaan. MERKILLEPANTAVIA muuttuja ovat Vihriälän mukaan myös julkisen talouden kehitys, alijäämä ja velkaantuminen, sillä ne voivat antaa vihiä tulevan politiikan suunnasta. Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi torstaina 19. Alijäämien ja velkaantumisen pysyminen suurena tai kasvaminen eivät voi jatkua loputtomiin, vaan on luultavaa, että tällaisessa tilanteessa menoja supistetaan tai verotusta kiristetään tasapainon saavuttamiseksi. Ekonomistin, Helsingin yliopiston vierailevan kansantaloustieteen tutkijan Vesa Vihriälän mukaan talousennusteisiin liittyy paljon epävarmuuksia. Ne kertovat yhdessä tulonmuodostuksen kanssa myös siitä, miten aineellinen elintaso voi kehittyä. Aineellisella elintasolla tarkoitetaan saatavilla olevien tavaroiden ja palveluiden määrää. Varsinaisia yllätyksiä tuoreimmat talousennusteet eivät ole Vihriälälle tarjonneet. Ne antavat kuitenkin suuntaa-antavan kuvan talouden kehityksestä.. Se on heikentynyt aiTalousennusteiden tulisi kiinnostaa kaikkia Loppuvuosi on talousennusteiden kulta-aikaa. Helsingin yliopiston vierailevan kansantaloustieteen tutkijan, ekonomisti Vesa Vihriälän mukaan ennusteet piirtävät suuntaa-antavan kuvan siitä, mihin suuntaan Suomen talous tulevina vuosina kehittyy. joulukuuta talousennusteensa vuosille 2024– 2027. joulukuuta 2024 18 // VIIKONVAIHDE Kirsi Nokkala Tuotanto, työllisyys, inflaatio ja julkinen talous. Tuotannon, työllisyyden, inflaation ja julkisen talouden kehityksen suunnan lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen, miten tuore ennuste on muuttunut aiemmasta. –?Se on merkki ihmisille siitä, mitä politiikassa on pakko jossakin vaiheessa tehdä, hän sanoo. Perusteellisemmin lukuja tarkastelemalla voi löytää myös syitä sille, miksi näin ei välttämättä tapahdu. Valtiovarainministeriön, Suomen Pankin ja muiden analyysitalojen laatimat ennusteet voivat poiketa toisistaan merkittävästikin, mutta ne antavat silti suuntaa-antavan kuvan Suomen talouden tulevasta kehityksestä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Omia ennusteitaan ovat tehneet myös muun muassa Suomen Pankki, Työn ja talouden tutkimus Labore ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla
–?Eiväthän ne kovin hyvin osu oikeaan, ekonomisti naurahtaa. Ekonomistin, Helsingin yliopiston vierailevan kansantaloustieteen tutkijan Vesa Vihriälän mukaan talousennusteisiin liittyy paljon epävarmuuksia. 1 Etla ennustaa: Suhdannetilanne on yhä heikko. Perusteita talouspolitiikan keventämiselle ne eivät ainakaan anna. Niin tottahan ne ennusteet sitten eroavat toisistaan, hän selittää. –?Ihmiset ovat erilaisia ja muodostavat erilaisia näkemyksiä. Talouden näkymät voivat muuttua nopeasti. Valtiovarainministeriön ennusteissa puolestaan tarkastellaan erityisellä huolella julkisen talouden kehitystä: menoja, verotuloja ja julkisen talouden tasapainoa. Tämä näkyy Vihriälän mukaan VM:n talousennusteessa. –?Siinä ei ole haluttu ainakaan antaa liian pessimististä kuvaa talouden kehityksestä. Talouden toipumista varjostaa epävarmuus maailmantalouden näkymistä ja julkinen talous säilyy voimakkaasti alijäämäisenä. VM tarkastelee erityisellä huolella julkisen talouden kehitystä. Niissä on sisäänrakennettu oletus siitä, että asiat palaavat ennen pitkää normaaliksi. KIMMO PENT TINEN ALEKSI VIENONEN MART TIINA SAIRANEN. On vaikea arvioida, miten kotitaloudet, yritykset, kunnat ja muut talousyksiköt reagoivat muuttuviin tilanteisiin. Vuonna 2025 bruttokansantuote kuitenkin kasvaa 1,7 ja vuonna 2026 1,8 prosenttia. Heidän on Vihriälän mukaan tehtävä niin sanottuja pehmeitä arviointeja esimerkiksi siitä, miten kotitaloudet tulevat reagoimaan korkojen alenemiseen, tai miten ne reagoivat tietoon siitä, että työllisyyskehitys saattaa jäädä aiemmin ennakoitua heikommaksi. Vihriälän mukaan talouden ennustaminen jo kahden vuoden päähän on haastavaa, ja epäonnistuu helposti. Minusta tämä tuntuu hyvin järkevältä reaktiolta, Vihriälä sanoo. Vuonna 2024 Suomen talous supistuu 0,2 prosenttia. Talouden keskeisiä lukuja myös analysoidaan eri tavoin, vaikka kaikki tukeutuvatkin ennusteita laatiessaan hyväksi havaittuihin ennusmerkkeihin. Ennusteita tekevillä tahoilla on myös erilaisia kytkentöjä, kuten Laborella palkansaajiin ja Etlalla elinkeinoelämään. Vuosina 2025–2026 bruttokansantuote kasvaa 1,4 prosenttia ja 1,3 prosenttia. Toisaalta lyhyen aikavälin heikko talouskehitys tarkoittaa, että mahdollisiin uusiin sopeutumistoimiin ryhtymistä on syytä arvioida tarkkaan. Inflaatio pysyy hitaana. Ne pyrkivät tyypillisesti ennustamaan inflaation suuntaa ja arvioimaan, mitkä tekijät inflaatioon vaikuttavat. Hän pitää ennusteita siitä huolimatta hyödyllisinä. Epävarmoja ennusteista tekevät muun muassa niiden laskemiseen käytetyt mallinnukset. Talouden kehityksen ennustaminen vertautuu tietyssä mielessä sään ennustamiseen: mitä pidemmälle ennusteita tehdään, sitä epävarmempia niiden tulokset ovat. Bruttokansantuote kasvaa vuonna 2025 1,6 prosentilla. Vesa Vihriälän mukaan eri organisaatioiden talousennusteissa on painotuseroja. Niin kotitalouksilla kuin yrityksillä tulisi hänen mielestään aina olla jonkinlainen näkemys siitä, mihin suuntaan maailma on menossa. 1 Suomen pankki ennustaa: Suomen talouden taantuma on jäämässä taakse, mutta talouskasvu käynnistyy hitaasti. Esimerkiksi keskuspankit, kuten Suomen Pankki keskittyvät paljolti inflaatioon. Korkojen lasku, inflaation hidastuminen ja investoinnit kasvavat vuonna 2025. Ennusteiden valossa julkisen talouden tasapainoa on hänestä syytä tarkastella vielä entistä tarkemmin. TULOSTEN lisäksi ennusteiden painotukset voivat vaihdella. Vihriälä arvioi, että edellisten vuosien aikana vahvasti tapetilla olleet julkinen talous ja sen tasapainottaminen tulevat olemaan politiikan keskiössä jatkossakin. Ne tukevat sekä vientiä että yksityistä kulutusta. Vihriälän mukaan ennusteiden kertomat tarinat talouden suunnasta eivät kuitenkaan liity niihin, vaan vaihtelevat siksi, että niitä tekevät organisaatiot arvioivat asioita eri tavoin. joulukuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 19 emmista ennusteista. Esimerkiksi energian hinnan äkillinen ja ennakoimaton nousu saattaa järkyttää talouden kehitystä. Mallit perustuvat siihen, miten asiat ovat yleensä historian perusteella kehittyneet. Kansantalouden arvonlisäys perushintaan supistuu vuonna 2024 saman verran kuin bruttokansantuote, eli 0,2 prosenttia. Epävarmuutta luovat kansainvälinen talous, etenkin Saksan talouskehitys. –?Ei siitä kovin vahvaa näyttöä käsittääkseni ole, että ennusteet radikaalisti muokkaisivat ihmisten käyttäytymistä. 1 Labore ennustaa: Talouden kasvu viivästyy, muttei peruunnu. MONESTI pohditaan, vaikuttaako talouspuhe talouden kasvuun. Yksi on se, että ennusteita tehdään eri aikoihin vuodesta. Pellervon taloustutkimuksessa huomiota kiinnitetään esimerkiksi maaja metsätalouskysymyksiin. Ennusteita tehdessä hyväksi käytetään yleensä erilaisia barometrejä ja mittauksia. Paljon jääkin ennusteen laatijan oman subjektiivisen käsityksen tai spekulaation varaan. Ennusteet pukevat tämän kehityksen numeraaliseen muotoon. Tämä aiheuttaa ennusteisiin virheitä. Se, miten ennuste kulloinkin kehystetään, riippuu pitkälti sekä tilanteesta että ennusteen tekijästä ja tämän näkemyksistä. Niin ei kuitenkaan aina käy, vaan todellisen lopputuloksen ennakointi ja ajoittaminen on vaikeaa. Valtiovarainministeriön osastopäällikkö Mikko Spolander esitteli VM:n talouskatsausta vuonna 2023. FAKTA Keskeisiä talousennusteita 1 Valtiovarainministeriö ennustaa: Talous kääntyi taantumasta pieneen kasvuun alkuvuonna, mutta bruttokansantuote jää 0,3 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi. –?Ei minulla mitään vahvaa tieteellistä näyttöä asiasta ole, mutta kyllä minä uskon, että sillä oma merkityksensä on, Vihriälä myöntää. Ennusteita ei voida tehdä sen perusteella, millainen psykologinen vaikutus niillä voi olla talouden kehitykseen. VIHRIÄLÄN mukaan on tärkeää muistaa, että ennusteet eivät suinkaan ole erehtymättömiä. Etlan ennusteessa yhtenä keskeisenä painopisteenä taas ovat muutokset yritysten kilpailukyvyssä ja Laborella erilaiset työmarkkinakysymykset, jotka liittyvät työllisyyden ja työttömyyden kehitykseen. Vaikka kuluttajien käsitys kansantaloudesta muodostuu pitkälti julkisen keskustelun, kuten uutisoinnin ja talousennusteiden sekä asiantuntijoiden niistä tekemien arvioiden pohjalta, ennusteilla on melko rajallinen vaikutus kuluttajien käyttäytymiseen. Toisten intresseissä voi olla antaa positiivinen, toisten pessimistinen kuva talouden kehityksestä. Suurempi vaikutus kuitenkin on sillä, mitä kuluttajat ajattelevat omasta taloudestaan omien henkilökohtaisten kokemustensa perusteella. Ennusteet poikkeavat toisistaan myös siitä yksinkertaisesta syystä, että ennusteiden tekijöillä on erilaisia näkemyksiä talouden tulevista tapahtumista. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Miten näin isot erot ovat mahdollisia. Viennin kasvu vauhdittuu odotettua hitaammin, koska euroalueen vaimea talouskasvu jarruttaa tavaraviennin kysyntää. Ne antavat kuitenkin suuntaa-antavan kuvan talouden kehityksestä. Historian perusteella ei kuitenkaan voida ehdottoman varmasti sanoa, mitä jatkossa käy, sillä syy-yhteydet ovat usein epätarkkoja. Talousennusteista epävarmoja tekee muun muassa talouden ulkopuolisten shokkien mahdollisuus. Esimerkiksi VM:n ennusteen mukaan talous kasvaa vuonna 2025 1,6 prosenttia, kun taas Suomen Pankin synkemmän ennusteen mukaan talouskasvu jää 0,8 prosenttiin. Samoin siitä, miten yritykset reagoivat esimerkiksi kauppasodan ja tullien mahdollisuuteen. Epävarmuutta luovat myös talouden ulkopuolelta tulevat ennakoimattomat shokit, kuten energiahintojen nousu, jotka voivat järkyttää talouden kehitystä. Kasvua vauhdittavat korkojen lasku ja hidastunut inflaatio. ERI TAHOJEN laatimissa ennusteissa saattaa toisinaan olla merkittäviäkin eroavaisuuksia, vaikka niissä on tutkittu samoja muuttujia. –?Eri tahoilla on vähän erilaisia intressejä omista mielenkiinnon kohteistaan lähtien, Vihriälä sanoo. Ennusteiden muodostamaa tarinaa voidaan kuitenkin sävyttää; esimerkiksi huonon tilanteen korostamista saatetaan välttää. Tälle on Vihriälän mukaan useita mahdollisia syitä. –?Jos ymmärsin oikein, niin tällä hetkellä ei mitään uusia päätöksiä haluta tehdä, vaan katsotaan tilanteen kehitystä. –?Ja se nyt vaan alleviivaa sitä, että tähän julkisen talouden hoitoon täytyy kiinnittää, jos mahdollista, vieläkin enemmän huomiota kuin mitä tähän saakka on tehty
Rajoitus alkaa heti merkistä. Taajama päättyy -merkin jälkeen alkaa 80 km/h:n yleisrajoitus. Taajamamerkki ilmoittaa siirtymisestä 50 km/h:n yleisrajoitusalueelle. Suomessa nopeusrajoitus jatkuu Taajamamerkki tarkoittaa yleisrajoitusta. Kari Pitkänen Taajamaja Taajama päättyy -liikennemerkkien rajoittamalla alueella noudatetaan taajamassa voimassa olevia liikennesääntöjä. Merkistä huolimatta polkupyörän tai mopon saa pysäyttää ja pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle tieliikennelain 37. Merkin yhteydessä voidaan sallittu pysäköintiaika osoittaa lisäkilvellä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Tiellä, jolla nopeusrajoitus on enintään 30 kilometriä tunnissa, voi olla töyssyjä, korotettuja suojateitä tai muita vastaavia rakenteita, joista ei liikennemerkillä erikseen varoiteta. pykälän määrittämillä edellytyksillä. Nopeusrajoitus jatkuu yli risteyksen. Kysyimme Väyläviraston asiantuntijoilta, mitä liikennemerkkien välittämistä viesteistä pitäisi tien päällä ymmärtää. Tiellä voi olla myös muita nopeutta alentavia rakenteita, joita ei osoiteta erikseen liikenteen ohjauslaitteella tai muulla vastaavalla tavalla. PYSÄKÖINTIKIELTOALUE ja Pysäköintikieltoalue päättyy -merkkien rajoittamalla alueella on Oikein pysäköinti on usein vaikeaa, vaikka merkinnät olisivat kunnossa KARI PITKÄNEN Pysäköinti kielletty sallii poikkeuksia. KARI PITKÄNEN Kari Pitkänen Merkillä kielletään ajoneuvon pysäköinti tien sillä puolella, jolle merkki on pystytetty. Yleisistä nopeusrajoituksista poikkeavat rajoitukset ilmoitetaan erillisellä liikennemerkillä, esimerkiksi taajamaan tullessa 30 km/h. NOPEUSRAJOITUSMERKKI osoittaa ajoneuvon ja raitiovaunun suurimman sallitun nopeuden. joulukuuta. VÄYLÄVIRASTO. 2024 20 // AUTO JA LIIKENNE Tiedätkö, mitä liikennemerkit todella tarkoittavat
Pysäköintipaikan merkin yhteydessä henkilöauto-lisäkilpi sallii pysäköinnin vain henkilöautoille. Teillä on sallittu vain moottorikäyttöisten ajoneuvojen liikenne. Tunneliosuuksilla ajoneuvossa on käytettävä ajovaloja. PAKOLLISEN AJOSUUNNAN liikennemerkki eri muunnelmineen (nuolet ohjaavat eri suuntiin) osoittaa risteyksessä ajoneuvoille sallitut liikennesuunnat. TUNNELIMERKKIEN rajoittamalla tiejaksolla on noudatettava tunnelissa voimassa olevia liikennesääntöjä. Merkin vaikutusalue ulottuu seuraavaan risteykseen, jollei sitä ole toisin osoitettu. Pihakatu päättyy = kärkikolmio. Lisäkilpi voi sallia mopoilun. MERKILLÄ OSOITETAAN kahden ajokaistan yhdistyminen, jossa ajoneuvoilla vuorotellen siirrytään jatkuvalle ajokaistalle. pykälän sääntöjen mukaisesti. Ajosuunta joustaa pyörällä ja mopolla. Ryhmittymiseen kääntymistä varten saavat linja-autokaistaa käyttää kaikki ajoneuvot. Moottoritielle ei ole asiaa mopoautolla. Vuorottelu tarkoittaa vetoketjuajoa. Ajoneuvolla ajettaessa on jalankulkijoille annettava esteetön kulku. Alueen sisällä voidaan pysäköinnistä vielä määrätä muuta erillisellä liikennemerkillä osoitetun pysäköintialueen sisällä. Ajonopeus on sovitettava jalankulun mukaiseksi, eikä se saa ylittää 20 kilometriä tunnissa. Linja-autoille varattua ajokaistaa saavat käyttää myös raitiovaunut, hälytysajoneuvot, poliisin virkatehtävässä olevat ajoneuvot ja lisäkilvessä mahdollisesti ilmoitetut muut ajoneuvot. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Linja-autokaistalta saavat kääntyä kaikki. Tunnelimerkit poikivat eniten kysymyksiä. Moottoritiehen tai moottoriliikennetiehen ei Suomessa liity automaattisesti nopeusrajoitusta. Jos rajoitus on ”24 h”, se tarkoittaa, että pysäköintiajan maksimipituus on yksi vuorokausi. Näistä merkeistä myös kysytään yleisimmin Väylävirastosta oletuksella ”eikö jokainen itsekin ymmärrä, milloin tunneli alkaa ja milloin se päättyy”. Jos pysäytys tai pysäköinti pitkittyy, moottori on sammutettava. Tiellä ei kuitenkaan saa kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa, jonka suurin sallittu rakenteellinen nopeus on enintään 70 kilometriä tunnissa. Pihakatu päättyy -merkki sisältää käytännössä myös kärkikolmion. 2024 AUTO JA LIIKENNE // 21 tien suunnassa risteyksen jälkeenkin. Tätä vaatimusta ei sovelleta puolustusvoimien ajoneuvoon tai erikoiskuljetuksessa käytettävään ajoneuvoon. risteyksessä ovat siten kiellettyjä. Pysäköinti kielletty -liikennemerkin yhteydessä on pysäköinti kielletty, jos se ylittää lisäkilvellä osoitetun minuuttimäärän (min) tai tuntimäärän (h). MERKILLÄ OSOITETAAN linja-autoille varattu ajokaista. VÄYLÄVIRASTO VÄYLÄVIRASTO. Merkkejä voidaan käyttää kaistakohtaisina ryhmittymismerkkeinä ajoradan yläpuolella. Ajoneuvoa ei myöskään saa hinata moottoritiellä eikä moottoriliikennetiellä pidemmälle kuin lähimpään poistumiskohtaan tieltä. Käännyttäessä toiselle tielle – jollainen on ramppikin – astuu voimaan yleisrajoitus eli taajamassa 50 ja muualla 80 km/h, jos liikennemerkillä ei muuta osoiteta. Liityntäpysäköintipaikka-liikennemerkkien yhteydessä lisäkilpi ilmoittaa pisimmän sallitun pysäköintiajan. Tällöin muilla ajoneuvoilla pysäköinti on kielletty. LISÄKILVELLÄ OSOITETAAN, että liikennemerkillä osoitettu kielto, rajoitus, määräys tai sääntö koskee vain lisäkilvessä ilmaistua ajoneuvoa (tässä esimerkissä matkailuja henkilöautot). Pysäköinti on sallittu merkityllä pysäköintipaikalla. PYÖRÄTIEN, yhdistetyn jalkakäytävän ja pyörätien sekä rinnakkaiset jalkakäytävän ja pyörätien osoittavilla liikennemerkeillä merkitään pyörätie, jota polkupyöräilijän on käytettävä ajaessaan asianomaiseen suuntaan. Tällä tarkoitetaan niin sanottua vetoketjuperiaatetta. Merkeillä osoitetusta ryhmittymisjärjestelystä huolimatta saavat vasemmalle kääntyvät pyöräilijät ja taajaman ulkopuolella myös mopoilijat ennen kääntymistä ajaa risteyksen yli oikeanpuoleisinta suoraan ajavalle liikenteelle tarkoitettua ajokaistaa pitkin ja kääntyä vasta risteyksen jälkeen eli tehdä ”suorakulmakäännöksen”. Pysäköintiä rajaavien kellonaikojen ulkopuolella saa pysäköidä, vaikka päämerkki olisi Pysäköinti kielletty -merkki. Huomiovalot eivät riitä. Jos linja-autokaista on ajoradan oikeassa reunassa, sitä saavat käyttää myös mopot ja polkupyörät. MERKEILLÄ OSOITETAA n moottoritai moottoriliikennetien alkaminen. Pyörätielle ei voi ohjata muuta moottoriajoneuvoliikennettä. Mopolla ajo pyörätiellä on sallittu, jos se osoitetaan tekstillisellä lisäkilvellä ”Sallittu mopoille”. Se on osoitettava liikennemerkeillä. Liikennemerkkien merkityksiä avasivat tieliikenteen ohjauksen asiantuntijat Jukka Hopeavuori ja Tuomas Österman Väylävirastosta. ajoneuvon pysäköinti kielletty. PIHAKADUN MERKKIEN rajoittamalla alueella on noudatettava pihakadulla voimassa olevia liikennesääntöjä. Liikennemerkeillä osoitetussa tunnelissa ajoneuvoa ei saa peruuttaa eikä kääntää tulosuuntaan. Merkkien rajaama alue voi olla hyvin suuri, joten ne jäävät helposti havaitsematta. Pihakadulta poistuttaessa on väistettävä kaikkea muuta liikennettä. Jos kielto, rajoitus, määräys tai sääntö ei koske lisäkilvessä ilmaistua ajoneuvoa, lisäkilvessä käytetään tekstiä ”Ei koske”. Muut mahdolliset suunnat ko. joulukuuta. Ajoneuvon saa pysäyttää ja pysäköidä vain hätätilanteessa, jolloin on pyrittävä käyttämään tähän tarkoitukseen osoitettuja alueita. Jos ajokaista on varattu myös takseille, ilmoitetaan tämä merkin alareunassa olevalla merkinnällä ”TAXI”. Polkupyörän ja mopon pysäköinti jalkakäytävälle on sallittu tieliikennelain 37
joulukuuta 2024 PUUHAT // 23 Ristikko. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28
Itse aurasin useampana vuotena Kokkolan kaupungille kiinteistöjen pihoja sekä kaavateitä. Eriväriset ihmiset saavat osansa ahdistuksesta. Monen mielestä he ovat syypäitä kaikkeen. Ennen vanhaan pidettiin mölyt mahassa ja jupistiin kotona tai kaveripiirissä, miten joku toinen on törppö tai tyhmä. Siihen joukkoon kai haluamme kuulua. Yksi sisällissota on käyty eivätkä sen haavat ole vieläkään umpeutuneet. He määräävät tahdin. ENNAKKOON KUVITTELIN , että lumimäärän talvea kohden olisi olematon ja ettei työnantaja raaskisi ajatuttaa pariakymmentä äijää läpi yön muutaman sentin lumikertymän takia. Jos näin joku toimisikin, ei kunnossapitosopimus kestäisi edes kokonaista talvea. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Käläviäläiselle ajatus jokaisen pikkutien hiekoittamisesta kuulostaa hullulta. NÄKÖKULMA Outi Airola Kirjoittaja on freelancer-toimittaja ja kyläaktiivi Ykspihlajan satamakaupunginosassa. Nyt räävitään jo uudenlaisia haavoja, hakataan railoja ja usutetaan ihmisiä toisiaan vastaan. Eli toisin sanoen suolaa kylvetään ihan jokaiselle tielle, pääkallokelit ennaltaehkäistään jo ennen kuin niitä on edes vaarana tulla ja autoilijat kiittää. Eri asia on, miten se kerrotaan. Vaan väärässä olin jälleen, eikä pelkkä auraus edes riitä, sillä jos säätiedote povaa nollan lähelle painuvaa keliä, haetaan välittömästi aurauksen jälkeen hiekoituslaitteet perään ja lähdetään kylvämään hiekka-suolaseosta raskaalla kädellä jokaiselle auratulle tiemetrille. Yöpäivystys-vaaleiksi joku on ne jo nimennyt. Vastuulleni kuuluu 1-, 2sekä 3-luokan tiestöä niin sanotun traktorilenkin verran eli noin 60 kilometriä suuntaansa. Aikaa lenkin läpi ajamiseen tuhraantuu lumimäärästä riippuen noin 8 tuntia, ja hieman yllättäen näitä 8 tunnin pyrähdyksiä saakin olla aivan jatkuvasti tekemässä. Sekoillaan ja syljetään kuin pahaiset barbaarit. KÄLÄVIÄLÄISELLE AJATUS jokaisen pikkutien hiekoittamisesta kuulostaa hullulta. Sitäkö oikeasti haluamme. Jos olemme eri mieltä, seuraavissa vaaleissa voimme vaihtaa vallanpitäjiä. Jopa Lucia-neito sai osan suomalaisista raivon partaalle – historiallista tämäkin. Eritoten talvina, jolloin lumen määrä yllättää kaikki, jopa auraajat. Alueelliset erot siis aurauksen suhteen ovat ihan valtavia, Keski-Pohjanmaalla kun hiekoitusvaunut ja tiekarhut nähdään yleensä vasta siinä vaiheessa liikenteessä, kun koulubussit ovat ajaneet jo ojaan ja kesä tullut. Heidän pillinsä mukaan tanssitaan. joulukuuta 2024 24 // VIIKONVAIHDE Huitelun, huutelun ja syljeskelyn Suomi Kyllähän me voimme olla toisistamme mitä mieltä tahansa. Demokratiahan on yksinkertaisesti sitä, että vaaleissa eniten ääniä saaneet pitävät valtaa. Ehkä hän pelasti suomalaisen maaseudun ja jätti keskustalle hyvät pelikortit. Suolaakaan ole nähty kotiseudulla kuin keitossa, siinäkin yleensä liian vähän. Nyt se on vanhanaikaista. Kotiseudulla suolaa oli vain keitossa Auraaminen jaksaa puhuttaa ihmisiä vuodesta toiseen. Pääurakoitsijana täällä Nurmijärvellä toimii tamperelainen, paljon negatiivista palstatilaa Lapin kunnossapitoon liittyen saanut Pimara, joka vaikuttaa saaneensa tarpeeksi rapaa niskaansa huonoon työjälkeen liittyen. Värejä riittää. Karkaavatko kannattajat muihin puolueisiin vai pysyvätkö lestissään. Juuri sitä naapuri toivoo. Viimeisimpänä perussuomalaisten täkäläistä kansanedustaja Kangasta oli nimitelty kaupassa paskahousuksi ja syljetty naamalle. Juuri nyt pitäisi rakentaa rauhaa ja sopua yhteiskuntaan. Hänen varaansa laskettiin suomalaisen maaseudun tulevaisuus ja voi olla, että moni Helsingin herra ja hidalgo ymmärsi maaseudun hädän vasta Vennamon esityksistä. Keskusta ja perussuomalaiset ottavat mittaa toisistaan kunnolla. Vaikka joulu jo meni, korvissa soivat vielä joulun sanat: maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Huitelut, huutelut ja syljeskelyt loppuvat viimeistään siellä. Kevään vaaleista tulee mielenkiintoiset näillä leveysasteilla. He määräävät tahdin. Erilaisesta mielipiteestä saa maksaa hengellään. Jos emme ole sadassa vuodessa oppineet demokratian perusasioita, on vain hyvä, että joku meitä siihen opettaa. Niille, jotka eivät ole aivan niin perillä tiestön hoitoluokituksista, kerrottakoon yksinkertaistettuna, että 3-luokan tiet ovat käytännössä sorapintaisia teitä, 2-luokan tiet ovat päällystettyjä mutkaisia vähemmän liikennöityjä teitä ja 1-luokan tiet ovat sitten isompaa baanaa ja niin kutsuttuja pääteitä. Luopua Suomesta, jota on rakennettu verellä, hiellä, suurella työllä ja rakkaudella yli sata vuotta. TULEVA VUOSI PELOTTAA . Sitä ensi vuoteen meille kaikille! Yksi sisällissota on käyty eivätkä sen haavat ole vieläkään umpeutuneet. Ainakaan itse en ole koskaan kuullut ketään kehotettavan auraamaan huonosti, väärään aikaan tai jättämään tiet liukkaiksi. Mies oli sen suuruusluokan puhuja, että sana meni perille. Eripuraan ajautunut kansa on helppo ottaa haltuun. Sotaisa ilmapiiri lisääntyy. Ikkunoista putoilee paljon kaikenlaisia ihmisiä. Vaalien väripaletti on niukka ja näennäinen. Taas muuttuu poliittinen värikartta, kuten joka vaaleissa. Puolueita on joka lähtöön ja jos ei mikään miellytä, kukin voi perustaa uuden puolueen suhteellisen helposti. Suomen Maaseudun Puolue räjäytti aikanaan pankin ja Vennamosta tuli lähes jumalolento. Jos veli Venäjä ei meitä nielaise, ajaudumme ennen pitkää sisäiseen kaaokseen. Asioista voi ja pitää riidellä, mutta käytöstavat kuuluvat sivistyskansoille. NÄKÖKULMA Aku Iivari Kirjoittaja on kälviäläislähtöinen kaivinkoneenkuljettaja ja myyntiedustaja.. Suomi pysyy ja pärjää, jos pärjäämme keskenämme. Jos ajaudumme sisäisten ristiriitojen vuoksi sotaan, varmaa on, että nykyistä demokratiaa emme enää saa. Demokratiahan on yksinkertaisesti sitä, että vaaleissa eniten ääniä saaneet pitävät valtaa. Jos olemme nuorena kansakuntana näin tyhmiä ja sivistymättömiä, ehkä onkin oikein, että ajaudumme jonkun toisen valtion ohjaukseen. Kaikkien on kuitenkin syytä muistaa, ettei tämä ole suinkaan tietä hoitavien urakoitsijoiden syy, vaan toimenpidekäskyt tulevat lähtökohtaisesti aina pääurakoitsijoilta. JA VAALEJAHAN RIITTÄÄ . Ihmiset ovat hermostuneita, syljeskelevät, huitovat ja huutelevat miten ja minne sattuu. Naapurin demokratia on aika erilaista. Edes rauhallisesti lausuttua tai kirjoitettua mielipidettä ei arvosteta, saati päästetä julki. Suuri kulttuurishokki Etelä-Suomeen muuttaessa olikin, kuinka erilaista tiestön talvikunnossapito on verraten Keski-Pohjanmaahan. Maakuntien Suomessa on ennenkin käyty kisaa siitä, mikä on paras puolue syrjäisen Suomen asemaa ajamaan. Sinne vain uurnille punaista, sinistä tai vihreää viivaa vetämään. TYHMIÄ OLEMME , jos nyt rakennamme vihaa toistemme välille. Nyt räävitään jo uudenlaisia haavoja, hakataan railoja ja usutetaan ihmisiä toisiaan vastaan
Merkeillä osoitetusta ryhmittymisjärjestelystä huolimatta saavat vasemmalle kääntyvät pyöräilijät ja taajaman ulkopuolella myös mopoilijat ennen kääntymistä ajaa risteyksen yli oikeanpuoleisinta suoraan ajavalle liikenteelle tarkoitettua ajokaistaa pitkin ja kääntyä vasta risteyksen jälkeen eli tehdä ”suorakulmakäännöksen”. VÄYLÄVIRASTO VÄYLÄVIRASTO. Muut mahdolliset suunnat ko. TUNNELIMERKKIEN rajoittamalla tiejaksolla on noudatettava tunnelissa voimassa olevia liikennesääntöjä. Tunnelimerkit poikivat eniten kysymyksiä. Tunneliosuuksilla ajoneuvossa on käytettävä ajovaloja. Tiellä ei kuitenkaan saa kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa, jonka suurin sallittu rakenteellinen nopeus on enintään 70 kilometriä tunnissa. Ryhmittymiseen kääntymistä varten saavat linja-autokaistaa käyttää kaikki ajoneuvot. Mopolla ajo pyörätiellä on sallittu, jos se osoitetaan tekstillisellä lisäkilvellä ”Sallittu mopoille”. Merkin vaikutusalue ulottuu seuraavaan risteykseen, jollei sitä ole toisin osoitettu. MERKILLÄ OSOITETAAN linja-autoille varattu ajokaista. Ajonopeus on sovitettava jalankulun mukaiseksi, eikä se saa ylittää 20 kilometriä tunnissa. Alueen sisällä voidaan pysäköinnistä vielä määrätä muuta erillisellä liikennemerkillä osoitetun pysäköintialueen sisällä. PYÖRÄTIEN, yhdistetyn jalkakäytävän ja pyörätien sekä rinnakkaiset jalkakäytävän ja pyörätien osoittavilla liikennemerkeillä merkitään pyörätie, jota polkupyöräilijän on käytettävä ajaessaan asianomaiseen suuntaan. Moottoritielle ei ole asiaa mopoautolla. MERKILLÄ OSOITETAAN kahden ajokaistan yhdistyminen, jossa ajoneuvoilla vuorotellen siirrytään jatkuvalle ajokaistalle. Liikennemerkkien merkityksiä avasivat tieliikenteen ohjauksen asiantuntijat Jukka Hopeavuori ja Tuomas Österman Väylävirastosta. Ajosuunta joustaa pyörällä ja mopolla. Jos rajoitus on ”24 h”, se tarkoittaa, että pysäköintiajan maksimipituus on yksi vuorokausi. Linja-autokaistalta saavat kääntyä kaikki. Teillä on sallittu vain moottorikäyttöisten ajoneuvojen liikenne. Moottoritiehen tai moottoriliikennetiehen ei Suomessa liity automaattisesti nopeusrajoitusta. Lisäkilpi voi sallia mopoilun. LISÄKILVELLÄ OSOITETAAN, että liikennemerkillä osoitettu kielto, rajoitus, määräys tai sääntö koskee vain lisäkilvessä ilmaistua ajoneuvoa (tässä esimerkissä matkailuja henkilöautot). ajoneuvon pysäköinti kielletty. Tällöin muilla ajoneuvoilla pysäköinti on kielletty. Jos ajokaista on varattu myös takseille, ilmoitetaan tämä merkin alareunassa olevalla merkinnällä ”TAXI”. risteyksessä ovat siten kiellettyjä. Se on osoitettava liikennemerkeillä. Huomiovalot eivät riitä. Merkkejä voidaan käyttää kaistakohtaisina ryhmittymismerkkeinä ajoradan yläpuolella. Pysäköinti on sallittu merkityllä pysäköintipaikalla. Pihakatu päättyy -merkki sisältää käytännössä myös kärkikolmion. Jos pysäytys tai pysäköinti pitkittyy, moottori on sammutettava. pykälän sääntöjen mukaisesti. Jos kielto, rajoitus, määräys tai sääntö ei koske lisäkilvessä ilmaistua ajoneuvoa, lisäkilvessä käytetään tekstiä ”Ei koske”. Liikennemerkeillä osoitetussa tunnelissa ajoneuvoa ei saa peruuttaa eikä kääntää tulosuuntaan. Käännyttäessä toiselle tielle – jollainen on ramppikin – astuu voimaan yleisrajoitus eli taajamassa 50 ja muualla 80 km/h, jos liikennemerkillä ei muuta osoiteta. PIHAKADUN MERKKIEN rajoittamalla alueella on noudatettava pihakadulla voimassa olevia liikennesääntöjä. PAKOLLISEN AJOSUUNNAN liikennemerkki eri muunnelmineen (nuolet ohjaavat eri suuntiin) osoittaa risteyksessä ajoneuvoille sallitut liikennesuunnat. joulukuuta. Pysäköinti kielletty -liikennemerkin yhteydessä on pysäköinti kielletty, jos se ylittää lisäkilvellä osoitetun minuuttimäärän (min) tai tuntimäärän (h). Linja-autoille varattua ajokaistaa saavat käyttää myös raitiovaunut, hälytysajoneuvot, poliisin virkatehtävässä olevat ajoneuvot ja lisäkilvessä mahdollisesti ilmoitetut muut ajoneuvot. Liityntäpysäköintipaikka-liikennemerkkien yhteydessä lisäkilpi ilmoittaa pisimmän sallitun pysäköintiajan. Vuorottelu tarkoittaa vetoketjuajoa. Näistä merkeistä myös kysytään yleisimmin Väylävirastosta oletuksella ”eikö jokainen itsekin ymmärrä, milloin tunneli alkaa ja milloin se päättyy”. Merkkien rajaama alue voi olla hyvin suuri, joten ne jäävät helposti havaitsematta. Tätä vaatimusta ei sovelleta puolustusvoimien ajoneuvoon tai erikoiskuljetuksessa käytettävään ajoneuvoon. Ajoneuvon saa pysäyttää ja pysäköidä vain hätätilanteessa, jolloin on pyrittävä käyttämään tähän tarkoitukseen osoitettuja alueita. MERKEILLÄ OSOITETAA n moottoritai moottoriliikennetien alkaminen. Pysäköintipaikan merkin yhteydessä henkilöauto-lisäkilpi sallii pysäköinnin vain henkilöautoille. Pysäköintiä rajaavien kellonaikojen ulkopuolella saa pysäköidä, vaikka päämerkki olisi Pysäköinti kielletty -merkki. Pihakadulta poistuttaessa on väistettävä kaikkea muuta liikennettä. Tällä tarkoitetaan niin sanottua vetoketjuperiaatetta. Jos linja-autokaista on ajoradan oikeassa reunassa, sitä saavat käyttää myös mopot ja polkupyörät. Polkupyörän ja mopon pysäköinti jalkakäytävälle on sallittu tieliikennelain 37. 2024 AUTO JA LIIKENNE // 21 tien suunnassa risteyksen jälkeenkin. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Pihakatu päättyy = kärkikolmio. Ajoneuvolla ajettaessa on jalankulkijoille annettava esteetön kulku. Ajoneuvoa ei myöskään saa hinata moottoritiellä eikä moottoriliikennetiellä pidemmälle kuin lähimpään poistumiskohtaan tieltä. Pyörätielle ei voi ohjata muuta moottoriajoneuvoliikennettä
joulukuuta 2024 PUUHAT // 23 Ristikko. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28
Suomen Maaseudun Puolue räjäytti aikanaan pankin ja Vennamosta tuli lähes jumalolento. Jos olemme eri mieltä, seuraavissa vaaleissa voimme vaihtaa vallanpitäjiä. He määräävät tahdin. Vastuulleni kuuluu 1-, 2sekä 3-luokan tiestöä niin sanotun traktorilenkin verran eli noin 60 kilometriä suuntaansa. Jos veli Venäjä ei meitä nielaise, ajaudumme ennen pitkää sisäiseen kaaokseen. TYHMIÄ OLEMME , jos nyt rakennamme vihaa toistemme välille. Jos ajaudumme sisäisten ristiriitojen vuoksi sotaan, varmaa on, että nykyistä demokratiaa emme enää saa. Erilaisesta mielipiteestä saa maksaa hengellään. Karkaavatko kannattajat muihin puolueisiin vai pysyvätkö lestissään. Suomi pysyy ja pärjää, jos pärjäämme keskenämme. Ikkunoista putoilee paljon kaikenlaisia ihmisiä. Ainakaan itse en ole koskaan kuullut ketään kehotettavan auraamaan huonosti, väärään aikaan tai jättämään tiet liukkaiksi. Ehkä hän pelasti suomalaisen maaseudun ja jätti keskustalle hyvät pelikortit. Taas muuttuu poliittinen värikartta, kuten joka vaaleissa. Kaikkien on kuitenkin syytä muistaa, ettei tämä ole suinkaan tietä hoitavien urakoitsijoiden syy, vaan toimenpidekäskyt tulevat lähtökohtaisesti aina pääurakoitsijoilta. Jos emme ole sadassa vuodessa oppineet demokratian perusasioita, on vain hyvä, että joku meitä siihen opettaa. Monen mielestä he ovat syypäitä kaikkeen. Asioista voi ja pitää riidellä, mutta käytöstavat kuuluvat sivistyskansoille. Eli toisin sanoen suolaa kylvetään ihan jokaiselle tielle, pääkallokelit ennaltaehkäistään jo ennen kuin niitä on edes vaarana tulla ja autoilijat kiittää. Alueelliset erot siis aurauksen suhteen ovat ihan valtavia, Keski-Pohjanmaalla kun hiekoitusvaunut ja tiekarhut nähdään yleensä vasta siinä vaiheessa liikenteessä, kun koulubussit ovat ajaneet jo ojaan ja kesä tullut. Yksi sisällissota on käyty eivätkä sen haavat ole vieläkään umpeutuneet. Värejä riittää. Sinne vain uurnille punaista, sinistä tai vihreää viivaa vetämään. Heidän pillinsä mukaan tanssitaan. Yöpäivystys-vaaleiksi joku on ne jo nimennyt. Puolueita on joka lähtöön ja jos ei mikään miellytä, kukin voi perustaa uuden puolueen suhteellisen helposti. Sekoillaan ja syljetään kuin pahaiset barbaarit. Eri asia on, miten se kerrotaan. Aikaa lenkin läpi ajamiseen tuhraantuu lumimäärästä riippuen noin 8 tuntia, ja hieman yllättäen näitä 8 tunnin pyrähdyksiä saakin olla aivan jatkuvasti tekemässä. NÄKÖKULMA Outi Airola Kirjoittaja on freelancer-toimittaja ja kyläaktiivi Ykspihlajan satamakaupunginosassa. Juuri nyt pitäisi rakentaa rauhaa ja sopua yhteiskuntaan. Suuri kulttuurishokki Etelä-Suomeen muuttaessa olikin, kuinka erilaista tiestön talvikunnossapito on verraten Keski-Pohjanmaahan. Ihmiset ovat hermostuneita, syljeskelevät, huitovat ja huutelevat miten ja minne sattuu. TULEVA VUOSI PELOTTAA . Niille, jotka eivät ole aivan niin perillä tiestön hoitoluokituksista, kerrottakoon yksinkertaistettuna, että 3-luokan tiet ovat käytännössä sorapintaisia teitä, 2-luokan tiet ovat päällystettyjä mutkaisia vähemmän liikennöityjä teitä ja 1-luokan tiet ovat sitten isompaa baanaa ja niin kutsuttuja pääteitä. ENNAKKOON KUVITTELIN , että lumimäärän talvea kohden olisi olematon ja ettei työnantaja raaskisi ajatuttaa pariakymmentä äijää läpi yön muutaman sentin lumikertymän takia. Ennen vanhaan pidettiin mölyt mahassa ja jupistiin kotona tai kaveripiirissä, miten joku toinen on törppö tai tyhmä. Jopa Lucia-neito sai osan suomalaisista raivon partaalle – historiallista tämäkin. Nyt se on vanhanaikaista. Jos olemme nuorena kansakuntana näin tyhmiä ja sivistymättömiä, ehkä onkin oikein, että ajaudumme jonkun toisen valtion ohjaukseen. Vaan väärässä olin jälleen, eikä pelkkä auraus edes riitä, sillä jos säätiedote povaa nollan lähelle painuvaa keliä, haetaan välittömästi aurauksen jälkeen hiekoituslaitteet perään ja lähdetään kylvämään hiekka-suolaseosta raskaalla kädellä jokaiselle auratulle tiemetrille. Itse aurasin useampana vuotena Kokkolan kaupungille kiinteistöjen pihoja sekä kaavateitä. Kevään vaaleista tulee mielenkiintoiset näillä leveysasteilla. Siihen joukkoon kai haluamme kuulua. He määräävät tahdin. Nyt räävitään jo uudenlaisia haavoja, hakataan railoja ja usutetaan ihmisiä toisiaan vastaan. Eripuraan ajautunut kansa on helppo ottaa haltuun. Keskusta ja perussuomalaiset ottavat mittaa toisistaan kunnolla. Vaalien väripaletti on niukka ja näennäinen. Viimeisimpänä perussuomalaisten täkäläistä kansanedustaja Kangasta oli nimitelty kaupassa paskahousuksi ja syljetty naamalle. Edes rauhallisesti lausuttua tai kirjoitettua mielipidettä ei arvosteta, saati päästetä julki. Hänen varaansa laskettiin suomalaisen maaseudun tulevaisuus ja voi olla, että moni Helsingin herra ja hidalgo ymmärsi maaseudun hädän vasta Vennamon esityksistä. Suolaakaan ole nähty kotiseudulla kuin keitossa, siinäkin yleensä liian vähän. Eritoten talvina, jolloin lumen määrä yllättää kaikki, jopa auraajat. Sitä ensi vuoteen meille kaikille! Yksi sisällissota on käyty eivätkä sen haavat ole vieläkään umpeutuneet. Jos näin joku toimisikin, ei kunnossapitosopimus kestäisi edes kokonaista talvea. Mies oli sen suuruusluokan puhuja, että sana meni perille. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Sitäkö oikeasti haluamme. Juuri sitä naapuri toivoo. NÄKÖKULMA Aku Iivari Kirjoittaja on kälviäläislähtöinen kaivinkoneenkuljettaja ja myyntiedustaja.. Maakuntien Suomessa on ennenkin käyty kisaa siitä, mikä on paras puolue syrjäisen Suomen asemaa ajamaan. Huitelut, huutelut ja syljeskelyt loppuvat viimeistään siellä. Naapurin demokratia on aika erilaista. Pääurakoitsijana täällä Nurmijärvellä toimii tamperelainen, paljon negatiivista palstatilaa Lapin kunnossapitoon liittyen saanut Pimara, joka vaikuttaa saaneensa tarpeeksi rapaa niskaansa huonoon työjälkeen liittyen. Kotiseudulla suolaa oli vain keitossa Auraaminen jaksaa puhuttaa ihmisiä vuodesta toiseen. Vaikka joulu jo meni, korvissa soivat vielä joulun sanat: maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. KÄLÄVIÄLÄISELLE AJATUS jokaisen pikkutien hiekoittamisesta kuulostaa hullulta. Demokratiahan on yksinkertaisesti sitä, että vaaleissa eniten ääniä saaneet pitävät valtaa. Nyt räävitään jo uudenlaisia haavoja, hakataan railoja ja usutetaan ihmisiä toisiaan vastaan. Käläviäläiselle ajatus jokaisen pikkutien hiekoittamisesta kuulostaa hullulta. JA VAALEJAHAN RIITTÄÄ . Demokratiahan on yksinkertaisesti sitä, että vaaleissa eniten ääniä saaneet pitävät valtaa. Sotaisa ilmapiiri lisääntyy. joulukuuta 2024 24 // VIIKONVAIHDE Huitelun, huutelun ja syljeskelyn Suomi Kyllähän me voimme olla toisistamme mitä mieltä tahansa. Luopua Suomesta, jota on rakennettu verellä, hiellä, suurella työllä ja rakkaudella yli sata vuotta. Eriväriset ihmiset saavat osansa ahdistuksesta