Puoluetta johtava Eero Heinäluoma on 52-vuotias, Tuomioja 61-vuotias. Sivu 20 Karzai selvisi hengissä Talebanilta Hanna Kauppinen (KP) Uudistustöiden alla olevassa veteraanikuntoutuksessa aiotaan huomioida yksin asuvat sotaveteraanit aiempaa paremmin. Sivu 6 Koteihin saatava arjen taitoja Kristiina Niemelä. Hänen mielestään myös arjen taidot on saatava takaisin koteihin, kouluihin ja järjestötoimintaan. Luulen, että kahden-kolmen vuoden kuluttua Keski-Pohjanmaalla on vain yksi palveluiden järjestämisalue, sanoo Kannuksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Syrjälä, joka on myös JYTA:n poliittisen valmisteluryhmän puheenjohtaja. Tänä keväänä Sandelin on hoidellut autonsa putsauksen koneellisesti, mutta kesäisin hän puunaa menopelinsä mielellään käsin. – Minulla on sellainen tuntuma, että tämä on vain välivaihe, ja uskon sen olevan yleinen käsitys. Heikki Kovalaisen kilpailu päättyi rajuun ulosajoon F1-kisoissa. Kuluttajille ja talonrakentajille pitäisi myös järjestää lisäneuvontaa, vaatii VaasaEMG:n tiedotuspäällikkö Teemu Närvä. Sivu 4 Pietarsaaren Jaro ja puolustava mestari Tampere United pelasivat 0–0 -tasapelin jalkapalloliigan avauksessa Tampereella. Monissa kunnissa käytössä olevat ehkäisevät kotikäynnit, neuvontapalvelut ja säännölliset terveystarkastukset halutaan vakiinnuttaa. Nro 116 Keskellä elämää vuodesta 1917 Hinta 2 euroa www.keskipohjanmaa.net Maanantai 28. – Mutta Kokkola voi toki tarjota muille palvelut isäntäkuntamallilla kuten Kruunupyyllekin, huomauttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Roy Sabel. Maakunnan laajuinen perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen järjestämisalue saa kunnissa kannatusta. Vesivoimaa on sen mukaan rakennettava, sillä paineet uusiutuvan energian lisäämiseen kasvavat. Yhtiön johdon mukaan uusi Vuotos-hakemus on vain ajan kysymys. Muutaman minuutin kuluttua keväiset pölyt ovat kaikonneet auton pinnasta. – Kaikissa kuntoutusmuodoissa on kuitenkin tärkeintä on sen toteuttaja eli hoitaja, jonka sydämen lämpöä, kätten taitoa, inhimillisyyttä ja välittämistä ei korvaa mikään, Kaunialan sotavammasairaalan kehittämispäällikkö Kristiina Niemelä muistutti Himangalla järjestetyssä veteraanipäivän juhlassa sunnuntaina. Afganistanin presidentti Hamid Karzai pelastui murhayrityksestä paraatissa Kabulissa sunnuntaina. Nuorten osallistuminen ei saa olla rahasta kiinni. HUHTIKUUTA 2008 Kaarina Ollikaisen hauska tilkkukala ja Eeva Saarnion poimutettu poppana näyttäytyivät Haapajärvellä Jokilatvan opiston opistopäivillä. Jokivarsikuntien yhteistoiminta-alue, JYTA, saattaa kuitenkin jäädä tilapäisratkaisuksi. Entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen rajaa Erkki Tuomiojan pois SPD:n puheenjohtajuuskisasta iän perusteella. Pian koneet sylkevät vettä ja pesuaineita, harjat pyörivät ja kuivurit huutavat. Kiistelty tekoallashanke kaatui oikeudessa seitsemän vuotta sitten. Turvamiehet kiidättivät presidentti Hamid Karzain pois räjähdysten ja tulituksen aikana. Molemmat johtavat myös MM-sarjaa. Sivu 14 Sähkölle vaihtoehtoiset lämmitysmuodot houkuttavat, mutta niiden hankkimista jarruttavat hintavat hankintaja liittymiskustannukset. Omillaankin pärjäävä Kokkolan kaupunki haluaa edelleen järjestää palvelunsa itse. Sivu 3 Sivu 9 Kaikkosen huima kansansuosio on äimistelyn arvoinen asia. Matthies puhui Terveys ry:n koulutuspäivässä sunnuntaina Kokkolassa, jossa yhdistys piti viikonvaihteessa valtakunnallista kevätkokoustaan. Taleban-liike ilmoitti tehneensä iskun ja menettäneensä siinä kolme taistelijaansa. Sivu 13 Mestaruusvauhtia radalla ja soralla . – Se olisi varmaan hyvä tilanne ja turvaisi ehkä paremmin keskussairaalankin asemaa, sanoo Perhon kunnanjohtaja Ari Kinnunen. Sivu 2 JYTA jäänee väliaikaiseksi Toiveissa koko maakunnan laajuinen toiminta-alue Hauskaa tilkkutaidetta Jaro tylsytti mestarit Auto puhdistuu niin koneella kuin käsivoimin Kuva: Clas-Olav Slotte Kokkolalainen Mirja Sandelin ohjaa autonsa tottunein ottein pesuhallin hämärään. Sivu 5 Huomio yksin asuviin veteraaneihin Tiina Ojutkangas (KP) Sosiaalitieteen professori Aila-Leena Matthies sanoo, että köyhien perheiden lapsille on palautettava harrastusmahdollisuudet. Kymmenen vuoden päästä sähkölämmittäjä saa varautua maksamaan tuplasumman laskustaan. Kovalainen selvisi rysäyksestä vähin vammoin, mutta joutui sairaalaan tarkkailuun. Hirvonen voitti Jordanian MM-rallin ja Räikkönen oli ykkönen Barcelonan gp:ssä. Sivu 7 Kemijoki petaa taas Vuotoshakemusta. Kuva: Clas-Olav Slotte Pia Räihälä (KP) Lestija Perhonjokilaaksot kattavan peruspalvelupiirin perustamisesta päätetään kunnissa näinä päivinä. Mikko Hirvonen ja Kimi Räikkönen olivat päivän suomalaisvoittajat autourheilussa. Sivu 7 Hinta haastaa sähkölämmityksen LYHYESTI SITAATTI SÄÄ Sivu 10 . Lipponen sanoo Helsingin Sanomissa, että nykyistä vanhempaa puheenjohtajaa ei tule valita. (STT) Vesivoimayhtiö Kemijoki valmistelee uutta hakemusta Vuotoksen tekoaltaan rakentamiseksi. Vuosituhannen alusta keskikokoisen omakotitalon lämmityskustannukset ovat jo nousseet satoja euroja. – Se olisi parempi, tilanteesta tulisi ehkä tasaväkisempi. JYTA:an kriittisesti suhtautuvan Halsuan kunnanhallituksen puheenjohtaja Anneli Kentalakin pitää ajatusta hyvänä. Sivu 7 Lipponen karsastaa iäkästä Tuomiojaa
Jokivarsikuntien yhteistoiminta-alueen, JYTA:n toteutuessa tämä olisi mahdollista. Kun eivät nämä vanhat kropat enää tahdo jaksaa vääntelyä, Reino Perander toteaa. Toholammin kunnanhallituksen puheenjohtaja Jorma Maunula myöntää, että kustannusten karkaamista käsistä pitää aina vähän pelätä. Kun koko alue toimii kuin yhtenä kuntana, ei kuitenkaan ole enää itsestään selvää, että lääkärillä käydään oman kunnan terveyskeskuksessa tai että vanhus muuttaa oman kunnan vanhainkotiin. Mutta kun en heti nähnyt, ehdin jo huolestua, että missä se on, lohtajalainen Perander kertoo veteraanin puheenvuoron käyttäneestä ystävästään. Toholammin kunnanhallituksen puheenjohtaja Jorma Maunula toteaa, että aina valta heikkenee, kun yksikkö kasvaa. Liikkeelle lähdetään nykyisellä palvelurakenteella ja -varustuksella. Kuntoutuksen uudistamisella kiire Juhlapuheen pitänyt, Kaunialan sotavammasairaalan kehittämispäällikkö Kristiina Niemelä muistutti, että kuntatason toiminta on avainasemassa veteraanikuntoutuksessa. – Ystävien tapaaminen on näissä tilaisuuksissa parasta ja tärkeintä. Liisa Ahonen arvelee, että alussa kustannukset voivat noustakin esimerkiksi atkjärjestelmien rakentamisen vuoksi. Tuolit olivatkin loppua kesken, ja vaikka ennakoitua suurempi osanottajamäärä on aina iloinen asia, salin pitkät pöydät eivät oikein palvelleet tarkoitusta. – Mutta on meillä vielä työsarkaa sittenkin! Elinkeinopolitiikka on tärkein, jotta saamme pysäytettyä negatiivisen väestökehityksen, Maunula sanoo. Kunnassa on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä lääkäritilanne. Jos oman kunnan terveyskeskukseen on jonotusta, niin ajan voisi silloin saada helposti myös toisen kunnan terveyskeskukseen. JYTA:n yhdeksän kunnan alueella on 660 terveysja sosiaalitoimen työntekijää. Kaupunginhallitus esittää tiistaina kokoontuvalle valtuustolle, että jos puitelain edellyttämää 20 000 asukkaan väestöpohjaa ei synny ensi vuoden alusta alkaen, niin kaupunki katsoo aiesopimuksen rauenneeksi ja tarkastelee myös muita palvelujen järjestämisvaihtoehtoja. Meillä on nyt kokeneet päättäjät, kun taas syksyn vaalien jälkeen joka kunnassa tulee hirveä muutos ja ihan uusi valtuusto. Juhlamieli, huumori ja jälleennäkemisen riemu olivat silti arvokkaasti pukeutuneesta, harmaapäisestä joukosta selvimmin paistaneet tunteet. Keskitetystä ajanvarauksesta on Ahosen mukaan ollut jo puhetta. ”Ei uhkavaatimus” Päätöksentekoa kiirehtii etenkin Kannus. Juhlassa oli mukana oikein arkkiatri, joka nimenomaan halusi tulla meidän viereemme istumaan, he kehaisevat. Kannuksen kaupunginjohtaja Terttu Korte korostaa, että kunnat vastaavat siitä, missä kukin kuntalainen on hoidossa. – Emme me missään tapauksessa muita ilmansuuntia ole tähyilemässä. Vastahakoisin on ollut Tunkkarin kuntayhtymään kuuluva Halsua, joka odottaakin muiden yhtymäkuntien, Vetelin ja Kaustisen valtuustopäätöksiä. – Säästöä tulee varmaan taloushallinnon ja tukipalveluiden sekä hankintojen keskittämisestä. Kuntoutusmuotojen laajentaminen yhä enemmän kotiin on enemmän kuin ajankohtaista. Jos jotain tuttua ei satu näkemään, häntä kaipaa. Henkilöstökin voi liikkua Pääosa yhdeksästä kunnasta tekee päätöksen JYTA:an liittymisestä tällä viikolla. Siksi on erittäin tarpeellista vahvistaa läheltä annettavien avopalveluiden monipuolisuus ja saatavuus, Kristiina Niemelä totesi. Mutta tietenkin pyritään neuvottelemaan niin, että se sopisi asiakkaalle, sanoo hankkeen valmistelua vetävä projektipäällikkö Liisa Ahonen. Tilaisuutta edelsi perinteisesti jumalanpalvelus Himangan kirkossa sekä seppeleiden lasku sankarihaudoille. Sen jälkeen kuntien edustajista koostuva peruspalvelulautakunta päättää palveluiden hankinnasta. – Aina yritetään hoitaa tällaiset tilanteet neuvotteluteitse, ja varmaan työntekijätkin ymmärtävät tilanteen ja joustavat tarvittaessa. Jälleennäkemisen riemua he kokivat taas sunnuntaina Himangan seurakuntakodilla järjestetyssä kansallisen veteraanipäivän juhlassa. – Pitkittäminen myös mutkistaisi asioita. Ainali sen sijaan huolehtii säännöllisestä liikunnasta metsätöillä. Kuntalainen saa samat palvelut kuin nykyään. – Toivoisin, että ehdittäisiin vielä käydä läpi asioita. – Mitään potilasrumbaa ei ole tarkoitus ruveta ajelemaan. Hän myös kysyy, kuka puolustaa Tunkkarin terveyskeskusta. Se tarkoittaa vain, että jos asukasmäärä pienenee, niin palveluiden organisointia pitää tarkastella uudelleen. – Muilla terveyskeskuksilla on luja kunnallinen ohjaus takana, mutta kun Tunkkarin kuntayhtymä hajoaa, niin terveyskeskuksella ei ole isäntäkuntaa. Himangan kunnanhallitus esittää tiistaina kokoontuvalle valtuustolle liittymistä Kalajokeen ja samalla irtautumista JYTA-aiesopimuksesta. Jos kaveria ei näe, häntä kaipaa Jälleennäkemisen riemu loisti veteraanipäivän juhlassa Vuosikymmenten takaisilla veteraanikaveruksilla Reino Peranderilla (vas.) ja Kauko Ainalilla ei ole jutunaiheista ja huumorista pulaa. Paras-lain vaatima 20 000 asukkaan väestöpohja täyttyisi ilman Himankaa ja Kinnulaakin. – Matkasimme sinne yhdessä, ja se oli hieno reissu. Ja uskon, että jos tulee vastaan isoja asioita, niin ne tulevat kuitenkin kunnanvaltuustoon, arvelee Asko Syrjälä. 020 750 4400 vaihde www.keskipohjanmaa.net/mediakortti Halsua, Kaustinen, Lohtaja, Ullava, Veteli, Perho arkisin ja viikonloppuisin 24 tuntia vrk . Näiden lisäksi aiesopimuksen ovat viime vuonna hyväksyneet Kannus, Toholampi, Lestijärvi, Perho, Kaustinen, Veteli ja Halsua. Uutiset Maanantaina 28.4.2008 . – Ja minä ajattelin, että onpa mukava taas nähdä Reinoa ja montaa muuta, himankalainen Ainali säestää. Vallan menetys pelottaa Hanna Kauppinen (KP) – Väkeä on sopevasti, kommentoi eräs lisätuoleja kantanut mies Himangan seurakuntakodille sunnuntaina kokoontunutta parisatapäistä väkijoukkoa, joka oli saapunut viettämään kansallisen veteraanipäivän seutukunnallista juhlaa. Hoitopaikkojen lisäksi myös henkilöstö tulisi uuden hallintokunnan yhteiseen hallintaan ensi vuoden alusta lähtien. Ystävyyssuhteista on vuosikymmenten aikana muodostunut niin syvällisiä, että vaikka heittämämme huumori on kuinka hirtehistä, siitä ei kukaan loukkaannu, vanhat veteraaniystävät Reino Perander ja Kauko Ainali selvittävät. Syrjälä huomauttaa, että joskus asukas voi halutakin hoitoon toiseen kuntaan, jos omaiset asuvat siellä. Tervehdyssanoista ja juonnosta vastasi Himangan sotaveteraanien puheenjohtaja Teuvo Tuorila. Jos nyt vedetään matto pois jalkojen alta, niin miten heidät saadaan motivoitua uudestaan. KESKIPOHJANMAA 2 Ilmoitukset ja tilaukset: . Perhossa taas on päätetty pitää henkilöstö omissa käsissä ja myydä palveluita muille. – Mutta pelastuslaitos on hyvä esimerkki: aluksi kustannukset nousivat, mutta nyt ne ovat tulleet alaspäin. Näistä Kalajoen kanssa kuntaliitosta puuhaava Himanka näyttää irtoavan joukosta. – Jos ajanvaraus keskitetään, niin se edellyttää yhtenäisiä atk-järjestelmiä. Edellisen kerran miehet tapasivat syyskuussa Sotaveteraaniliiton 50-vuotisjuhlissa Helsingissä. 0800-30101 (maksuton) Jakelupäivystys Muut kunnat arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10 . – Minä puolestani olin juuri marraskuussa Veljeskodilla, ja vasta tuli tieto, että pääsen sinne pian uudestaan yhdessä vaimon kanssa, Perander iloitsee. Siinä menee aikaa, ennen kuin uudet valtuutetut tietävät, missä tässä mennään. Ehkäisevät kotikäynnit, neuvontapalvelut ja säännölliset terveystarkastukset ovatkin tuottaneet tulosta. Halsualla asia on tällä viikolla vasta hallituksen käsittelyssä. hanna.kauppinen@kpk.. Niiden viedessä suurimman osan juhlatilasta ainakin parikymmentä iäkästä kunniavierasta joutui seuraamaan ohjelmaa liukuovin erotetun tarjoilutilan perältä, jossa näkyvyys ja kuuluvuus heikkenivät huomattavasti kovaäänisistä huolimatta. Hän kertookin osallistuneensa veteraaneille kerran vuodessa tarjottuun kuntoutukseen vain kolmesti. pia.raihala@kpk.. Jos pois jätetään vielä suuntaansa miettivä Kinnula ja Kalajoen suuntaan katsova Himanka, niin luku on 570. JYTA veisi noin puolet kuntien budjeteista pois valtuustojen jatkuvasta päätösvallasta. Suunvuoroa ei tahtonut riittää ennen ohjelmaa tarjotulle lihakeitolle ja kakkukahveille. – Veteraanikuntoutuksen uudistamisella on luonnollisesti kova kiire. Isommalla toiminta-alueella ei myöskään tule helposti tyhjäkäyntiä, vaan paikat ovat aina täynnä. Veteraanipäivän juhlan ohjelmassa oli myös Pohjanmaan sotilassoittokunnan ja Pohjanmaan sotaorpojen miesten lauluryhmän musiikkia sekä Rauni Ontrosen lausuntaa. Säästöjä ei tule heti Terttu Korte toteaa, että ainakaan lyhyellä aikavälillä kustannukset eivät laske uudessa peruspalvelupiirissä. – En minä niihin laitoksiin ole joutanut lähteä, mutta olen kyllä käynyt hierojalla ja jumpassa täällä Himangalla, huumorimies selittää. Kuntarajat auki terveyspalveluissa Hoitopaikka naapurikunnassa voi olla uhka tai mahdollisuus KINNULA PERHO VETELI LESTIJÄRVI HIMANKA TOHOLAMPI KANNUS KAUSTINEN 3 000 5 900 4 300 900 3 000 3 700 3 600 1 900 HALSUA 1 400 Jokivarsikuntien yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-aluetta suunnittelevista kunnista Himanka on nyt irtautumassa joukosta, ja Kinnula selvittelee vielä yhteistyötä myös toiseen suuntaan. Kuntoa hiihdosta ja metsätöistä 83-vuotias Perander ja 86vuotias Ainali ovat pitäneet itsensä hyvässä kunnossa, mistä kielii esimerkiksi Peranderin hauska kertomus viime talven hiihtokisoistaan, joissa väärän voitelun tuoma liika luisto kiidätti miehen ulos ladulta pusikkoon. Kunnan kakku kutistuu JYTA tulee omana tulosalueenaan osaksi Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymää. Molempien mielestä veteraaneille tarjotut kuntoutusmahdollisuudet ovat riittävät. Loput seitsemän kuntaa riittäisivät täyttämään valtion asettaman 20 000 asukkaan väestöpohjavaatimuksen. – Lähtökohta on, että potilas pääsisi mahdollisimman lähelle asuinpaikkaansa ja omaisiaan, eikä ketään pakoteta kovin kauaksi. Aivan kuten arveltiinkin. – Koemme, että näin voimme paremmin turvata palvelut perholaisille. – Palveluasumispaikat ovat kaikkien kuntien käytössä, ja sellainen mahdollisuus on, että asukkaalle tarjotaan toisen kunnan alueella olevaa paikkaa. Syrjälä huomauttaa, että myös henkilökunta on valmistautunut tähän aikatauluun. Uskon, että hyvää tahtoa on. Seitsemän kunnan alueella viime vuonna toteutuneet kustannukset olivat noin 42 miljoonaa euroa, josta tasosta uudelle hallintokunnalle lähdettäisiin budjettia sorvaamaan. Puhelimessa voi vastata eri henkilö kuin ennen ja laskussa näkyy eri lähettäjä, tiivistää Kannuksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Syrjälä. Liisa Ahonen vahvistaa, että esimerkiksi lääkärit voisivat tarvittaessa käydä tekemässä työtä muuallakin kuin omassa terveyskeskuksessaan, jos toisaalla on niukkuutta. – Kyllähän strategioita päivitetään. Kentala pelkää sitä, että pienen kunnan ääni ei suuressa organisaatiossa kuulu mihinkään. – Mutta tuolla piirihallituksessa esitin viimeksi, että kuntoutusta alettaisiin painottaa enemmän mielen puolelle, ajatuksia virkistävään toimintaan, jolle olisi minusta suurempi tarve. Mikä muuttuu, jos Jokivarsikuntien yhteistoiminta-alue perustetaan. 0200-55888 Pia Räihälä (KP) Lestija Perhonjokilaaksojen kunnat päättävät näinä päivinä, ryhtyvätkö ne järjestämään perusterveydenhuollon ja siihen liittyvän sosiaalitoimen palvelut yhdessä. – Toiminta perustuu pitkälle luottamukseen sen suhteen, että kaikista pidetään tasapuolisesti huolta. Pelottaa, että meidän palvelumme huononevat. Kinnula puolestaan selvittää yhteistyötä myös Wiitaunionin suuntaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Asko Syrjälän mukaan aikaraja perustuu kuntien yksimielisesti hyväksymään aiesopimukseen. Myöhemmin asiaa voidaan harkita uudelleen, sanoo kunnanjohtaja Ari Kinnunen. Nyt ollaan muodostamassa hyvin epälooginen alue, sanoo Halsuan kunnanhallituksen puheenjohtaja Anneli Kentala. Nämä kolme kuntaa ovat pitäneet aikataulua turhan kiireisenä. Kaupunginjohtaja Terttu Kortteen mukaan kyseessä ei ole uhkavaatimus. – Tavoitteena on, ettei muutos näy asukkaalle mitenkään. Osa teistä kokee laitoskuntoutuksen kaukana kotoa jo liian raskaaksi. Pia Räihälä (KP) Jokivarsikuntien yhteistoimintaaluetta, JYTA:a lähdettiin pystyttämään yhdeksän kunnan alueelle. – Lestijokilaaksossa henkilöstö on ollut voimakkaasti mukana valmistelussa. – Kustannusten nousua pyritään hillitsemään 3 – 5 vuoden jaksolla, mutta mitään tavoitetta tälle ei ole laskettu. Kunnanvaltuustojen valta ulottuu lähinnä palvelusuunnitelmiin, joissa määritellään tuotettavat palvelut, tavoitteet ja rahoitus. – Tänne tullessani ajattelin, että Kaukon ainakin tapaan, koska hän luki ohjelmassakin. Kuvat: Clas-Olav Slotte Seurakuntasali täyttyi lisätuoleista koottuja ylimääräisiä penkkirivejä myöten.. Suurempiin palveluiden järjestämisalueisiin pakottaa kuntaja palvelurakenneuudistus, jonka tavoitteena on ensisijaisesti turvata palvelut
Syyt eivät ole ainoastaan kosmeettiset; ammoniakkia sisältävä linnunkakka ja parkkihappoinen puun pihka tekevät maalipintaan jäljen, jota on vaikea saada pois. 11 39 39 Intialainen Siemenetön 1. – Edessä on säiliöiden pesu ja kemikaalien poisvieminen käyville tehtaille. Massaliikettä edustava Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala sanoi STT:lle, ettei liike ole luovuttanut, vaan nyt etsitään uusia keinoja. Kirjoita viestin alkuun vinkki. 16,30 + pantti 3,60) 99 89 Atria Peruna-, Punajuuritai Italiansalaatti 500 g (1,98/kg) Rainbow Valkosipulitai yrttivoipakastepatonki 175 g (5,09/kg) 2 79 1 69 HK Aito nakki 500 g (5,58/kg) Estrella Perunalastut 300 g (5,63/kg Katso maukkaat ohjeet: www.ruokamaailma.fi Hinta voimassa Hinta voimassa 1.4.–31.5. Palokunnan saapuessa liiteri oli ilmiliekeissä. – Tämä tapa irrottaa jo suurimman osan liasta, hän lisää. – Kyllähän jokaisessa kodissakin siivotaan kerran viikossa, hän vertaa. Hänen mukaansa kattiloiden pesu ja kemikaalikuljetukset voivat tapahtua, mutta varsinaista tehtaan purkua liike ei hyväksy. Auto ei kulu oikeilla otteilla Menopelin putsauksessa väärät tavat joutavat romukoppaan Harri Luomasen mielestä suomalaiset pesevät autojaan liian harvoin. Vielä lauantaina sellukattiloissa tehtiin viimeinen keitos, jonka jälkeen alkoi tehtaan alasajo. Niitä ei välttämättä saa enää pois, kertoo Luomanen. Pesua käsin ja koneella Kokkolalainen Mirja Sandelin kävi pesettämässä autonsa konepesussa perjantaina iltapäivällä. Palo oli ilmeisesti saanut alkunsa roskienpoltosta, josta lennähtänyt kipinä oli sytyttänyt rakennuksen päässä olleen halkoliiterin. Kääntymässä olleessa autossa oli neljä matkustajaa. Hän arvelee, että ihmiset pelkäävät useiden pesukertojen kuluttavan maalipintaa. Hän myöntää, että varsinkin talven jäljiltä konepesulla autoa ei tahdo saada riittävän puhtaaksi. – Tämä päivä on nimetty kansalliseksi veteraanipäiväksi, kunnioitukseksi niille suomalaisille, jotka ovat antaneet oman panoksen tämän maan ja sen ihmisten edestä. Vanteille on omia pesuaineita, mutta ne voi toki pestä samalla aineella kuin koko autonkin. Talousrakennus paloi. Luomasen mukaan vahaus kannattaa, sillä sen ansiosta lika irtoaa auton pinnasta helpommin. Luomanen kuitenkin opastaa, että pesuaine tulisi levittää kuivaan pintaan ennen kastelua. Talousrakennus paloi korjauskelvottomaksi. Sandelin ajaa autolla joka päivä, mutta kilometrejä ei kuitenkaan kerry vuodessa kovinkaan paljon. Normaalit auton pesemiseen tarkoitetut vahashampoot ovat kuitenkin riittävän hellävaraisia useinkin toistuvaan puunaukseen. – Huuhtelu on tehtävä runsaalla vedellä, jotta pesuainetta ei jää yhtään auton pinnalle, Luomanen selventää. Kokkolaan päin matkalla ollut henkilöauto oli kääntymässä vasemmalle. Kuva: Clas-Olav Slotte KEMIJÄRVI (STT) Stora Enson sellutehtaan tuotanto Kemijärvellä päättyi sunnuntaina. Muut toimea hakeneet ovat Vilhelm Kankkonen, . , www.keskipohjanmaa.net Kerro meille juttuideat, uutisvinkit Pysyvästi edulliseen hintaan Palvelemme ma–ti 8–21, ke 30.4. Yhtiöstä ei kerrota tarkemmin, milloin purkutyöt tehtaalla käynnistyvät. Sähköposti toimitus@kpk.. Sellutehtaan tuotanto loppui Kemijärven massaliike on julistanut purkutyöt saartoon siihen saakka, kunnes valtioneuvosto on tehnyt päätöksen Stora Enson sellutehtaan pakkolunastusvaatimuksesta. Tervetuloa! Hakatori • Lohtaja • Teerijärvi Himanka • Kallentori • Kruunupyy • Kälviä Vesi kielellä vappuun Atria Atria Broilerin ohut Broilerin ohut leikkeet leikkeet 560 g (8,73/kg) 560 g (8,73/kg) 44 89 89 19 90 99 1 89 Atria Lihapyörykät tai Jauhelihapihvi 380–400 g (2,61–2,48/kg) Valio Viola hyla tuorejuustot 200 g (9,45/kg) Koff III 24 tlk 7,92 l (2,06/l) (sis. – Vaha myös suojaa auton pintaa, jos sillä ajaa vaikkapa orapihlaja-aidan vierestä, Luomanen kertoo. Massaliike on julistanut purkutyöt saartoon siihen saakka, kunnes valtioneuvosto on tehnyt päätöksen tehtaan pakkolunastusvaatimuksesta. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen KAUSTINEN (KP) Kaustisen seutukunnan elinkeinojohtajan toimea haki määräaikaan mennessä 12 henkilöä. Se vie oman aikansa, ehkä viikon pari toukokuussa, Ylikangas sanoi. 1.4.–31.5. ksaus J. Tehtaalta on irtisanottu kaikki reilut kaksi sataa työntekijää. Yksi loukkaantui vakavasti kolarissa Sievissä YLIVIESKA (KP) Viidenkymmenen neliön suuruinen talousrakennus paloi omakotitalon pihapiirissä sunnuntaina iltamassa Siltatiellä Ylivieskassa. Pesu ei ole suinkaan ensimmäinen tälle keväälle, vaan niitä on takana jo muutamia. Kylkeen törmänneessä autossa oli keski-ikäinen kokkolalainen pariskunta. Palokunta irrotti jaloistaan autoon kiinni jääneen kuljettajan. an maisteri, hallintojohtaja, Kokkola, Jouko Lyytinen, kauppatieteiden maisteri, ekonomi, Keuruu, Kimmo Pajukangas, toimitusjohtaja Kaustinen, Marketta Similä, agronomi, maaseutuasiamies, Lestijärvi, Hannu Tervonen, valtiotieteiden kandidaatti, Espoo, Rauno Tiainen, valtiotieteiden maisteri, projektipäällikkö, Loimaa. Tavallinen autoilija aloittaa kulkupelinsä puunaamisen yleensä kastelemalla sen painepesurilla ennen pesuaineen käyttöä. – Esimerkiksi Kokkolassa on niin kalkkinen vesi, että kuivaus kyllä kannattaa tehdä, Luomanen kertoo. Hälytyksen teki heti onnettomuuden tapahduttua paikalle saapunut autoilija ja apua tuli paikalle nopeasti. Sää oli onnettomuushetkellä hyvä ja tie suora. suljettu, pe 8-21, la 8–18, su 12-21 Bonusta jopa 5 % Lisätietoja: www.s-kanava.. Viileys ja varjo tärkeitä seikkoja Suomalaiset pesevät autonsa Luomasen mukaan liian harvoin. Vahaaminen tulisi Luomasen mielestä tehdä kuitenkin ainakin kerran vuodessa. Kemijärven sellutehtaan tuotanto alkoi 43 vuotta sitten. Myllys Oy: n Harri Luomasen kanssa osoittaa, että jotkut pesuun liittyvät ”faktat” ovatkin aivan vääriä. – Ne kannattaa pestä pois runsaalla vedellä, neuvoo Luomanen. Jos pesuaine levitetään ylhäältä alas, valuva pesuaine saattaa tehdä raitoja auton maalipintaan ja muoviosiin. Auton hän pesee silloin, kun tarve vaatii. Kun pesu on tehty, auto huuhdellaan alhaalta ylöspäin. Jos auton huuhtelee ensin vedellä ja levittää pesuaineen vasta sen jälkeen, niin kosteus heikentää pesuaineen tehoa. Takaa tullut henkilöauto lähti ohittamaan edellä ajanutta ja törmäsi kuljettajanpuoleiseen oveen. Palosta ei aiheutunut vaaraa asuinrakennukselle. outi.yli-arvo@kpk.. Viimeinen selluarkki valmistui sunnuntaina iltapäivällä. Kuljettaja loukkaantui vakavasti. Juttutuokio Auto. – Sen ymmärtää, että tunnelma oli alakuloinen, mutta kaikki tapahtui asiallisesti, kertoi tehtaan johtaja Tapio Ylikangas. Pesun jälkeen autolle voi suorittaa vahauksen. 3 KESKIPOHJANMAA . Kuumassa pesuaine saattaa jättää maalipintaan jälkiä ja vahaa on puolestaan lähes mahdoton saada pois. Elinkeinojohtajaksi haastatellaan kuutta SIEVI (KP) Yksi henkilö loukkaantui vakavasti ja viisi selvisi lähes säikähdyksellä kahden henkilöauton välisessä kolarissa sunnuntaina puolenpäivän aikaa Sievistä viisi kilometriä Kokkolan suuntaan valtatie 28:lla. Heistä seutukunnan johtoryhmä on päättänyt haastatella kuutta. – Pesuaine levitetään kuivaan pintaan alhaalta ylöspäin ja vasta sen jälkeen se huuhdellaan vaikkapa painepesurilla. Kemijärven massaliike syyttää ja kritisoi Stora Ensoa siitä, että se ajoitti sellutehtaan lakkauttamisen juuri Lapin sodan päättymisen vuosipäivälle. Tällä teolla metsäyhtiö häpäisee kansallisen veteraanipäivän. Sekä pesun että vahauksen saa tehdä vain auton viileälle pinnalle. S-Etukortilla maksaessasi saat maksutapaetua 0,5 % Palvelemme ke 30.4. 8-18, to 1.5. loso. Jos puunauksessa käytetään oikeanlaisia pesuaineita, puhdistus ei kuluta auton maalipintaa, Luomanen vakuuttaa. Hän muistuttaa myös, että linnun jätökset sekä puista tippuva pihka on syytä putsata heti pois autosta. – Moottoripyörää ei voi puhdistaa täällä, sillä muuten saisi pesun itsekin, nauraa 600-kuutioisen, custommallisen Honda Shadow`n omistaja ajaessaan tottuneesti pesuhalliin. Haastatteluun kutsutaan Juhani Asiainen, sähkövoimatekniikan insinööri, Kannus, Ilmo Hakkarainen, oikeustieteen kandidaatti, Hiltulanlahti, Jarmo Hirvinen, myyntija hankintajohtaja, Lestijärvi, Anne Pesola, kauppatieteiden maisteri, ohjelmapäällikkö, Kokkola, Jukka Siikonen, jatko-opiskelija (KTT), konsultti, Kuopio sekä Petri Jylhä, kasvatustieteiden maisteri, kehityspäällikkö, Halsua. Kaikki kuusi henkilöä kuljetettiin Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan Kokkolaan tarkastettaviksi. klo 8–18. Molemmat autot romuttuivat pahoin. Yhtiö osoittaa ajoituksellaan välinpitämättömyyttä ja tylyä piittaamattomuutta ihmisistä, massaliike jyrähti tiedotteessaan. lk Rypälerasia, vihreä 500 g (2,78/kg) Hinta voimassa ma–ke Hinta voimassa ma–ke Outi Yli-Arvo (KP) Auton pesu ei loppujen lopuksi olekaan aivan yksinkertaista puuhaa. Auton puunaus tehdään siis aina varjossa, muistuttaa Luomanen. Ihanteellisinta on vahata auto pari kertaa vuodessa; juuri näihin aikoihin keväällä ja syksyllä ennen suolauskauden alkua. Pesun jälkeen auton voi kuivata säämiskällä, mikäli haluaa välttyä pieniltä rengasmaisilta jäljiltä varsinkin ikkunoiden pinnassa. Kun suurimmat liat on poistettu edellä mainitulla tavalla, auto pestään pesuaineen ja sienen avulla ylhäältä alaspäin sillä enimmät liat ovat yleensä auton alaosissa. – Jos purkutyö alkaa, siihen pyritään puuttumaan. Myymälämme on suljettu to 1.5. klo 12–21. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Omistaja onnistui rajaamaan paloa ruiskuttamalla puutarhaletkulla vettä lähellä olevan toisen talousrakennuksen seinään. Luomanen suosittelee pesua kerran viikossa, riippuen tietenkin siitä kuinka paljon autolla ajetaan ja kuinka likainen se on. Maanantaina 28.4.2008 Lassi Jaakkola, päätoimittaja 020 750 4401 Tiina Ojutkangas, toimituspäällikkö 020 750 4402 Jens Oja, uutistuottaja 020 750 4404 Puhelin 020 750 4405 Tekstiviestillä numeroon 13525. Tänä keväänä Sandelin on pesettänyt autonsa koneellisesti, mutta kesäisin hän kuuraa autonsa mielellään käsin. Palvelemme su 4.5. Vanteet voi puunata puhtaaksi vaikkapa tiskiharjalla, mutta kiiltäviin kromivanteisiin kannattaa käyttää pesusientä
Piiponniemi kannustaa tulemaan mukaan, vaikka suora sauma tuottaisi hankaluuksia. – Olen harrastanut nykytanssia ja kilpa-aerobiciä SMtasolla saakka. Niitä ei leikata saksilla, vaan leikkurilla leikkuualustan päällä, Hyyrönmäki tiivistää. – Tärkeintä on, että kappaleet ovat mittatarkat. Palvelee ark. Näppärissä sormissa syntyy vauvanpeittoa, kananpäitä ja iloisia mökkejä. Kilpauralla syttyi halu opettaa muita. 1,2 kg 1 99 kg TERTTUTOMAATIT Hollanti 1 99 ps Vaasan TÄYSHYVÄT 650 g 3,06 /kg KOKKOLA Rautatienkatu 67100, puh. Maanantaina 28.4.2008 . Tilkkuryhmän opettaja, kudonnan artesaani Ulla Piiponniemi hakee tilkkutöiden ideat elävästä elämästä ja alan guruilta kuten Vuokko Iisakssonilta. Edun piiriin eivät kuulu Plussa-etu-tuotteet, pullopantit, äidinmaidonkorvikkeet, tupakkaja alkoholi-, nikotiinikorvaus-, lehtieivätkä K-citymarketin ulkopuolisten palveluntuottajien tuotteet (mm. – Tilkkupeittoon menee helposti tuhatkin tilkkua, pari isoa rullaa lankaa sekä hirveästi aikaa ja kärsivällisyyttä. Näyttävin hänen esillä olleista töistään oli suuri punavihreä Santun peitto. Töiden raaka-aine hankitaan kirpputoreilta, kangaskauppojen alekoreista, sukulaisilta ja tuttavilta. Sieltä harrastus levisi Amerikkaan, jossa tilkkutyöt ovat hyvin suosittuja. . Lisätiedot www.kesko.. pantit 3,60 Valio suomalainen ARKIJUUSTO n. Haapajärviset Henna Savimäki ja Henriikka Tahkokorpi lähtivät mukaan showtanssiryhmään heti kun sellainen saatiin paikkakunnalle. Katso www.k-citymarket.. vappuaatto 9 19 to 1.5. Sotaliput tilkkutöiksi Tilkut eivät selvästikään ole käsissä ensimmäistä kertaa Kaisa Kyllösellä, Maija Snickerillä ja Raija Hyyrönmäellä. Joka ruutu on tikattu erikseen, Raija Hyyrönmäki kertoo. Henriikka Tahkokorpi tuli showtanssiin nykytanssin parista. Showtanssissa on ollut hyvät ja motivoituneet ryhmät sekä Nivalassa että Haapajärvellä, Heidi Kuonanoja kehuu. klo 9–20, la klo 9–18 Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.. – Tilkkutyöt sopivat nykyajan kierrätyshenkeen. Porukka on pysynyt neljä vuotta ja uusiakin on tullut mukaan, Maija Snicker toteaa. Palokunta pelasti viereisen auton palolta. Värien käyttö on terapiaa ja myös ryhmässä tekeminen. Harrastajat esittivät osaamistaan laulaen, soittaen, lausuen sekä työnäytöksissä ja näyttelyssä. Tanssinopettaja Heidi Kuonanoja Pyhäjärveltä on tanssinut nelivuotiaasta lähtien. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21+6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21+14,9 snt/min (sis alv 22%) Plussa-pisteillä etusi aina jopa* Plussa-tuoteedut aina vähintään -------------------5 % -------------------10 % + *Katso www.k-citymarket.fi jopa* Plussatarjouksissa etusi aina vähintään Plussa-pisteillä etusi jopa* K-CITYMARKET -PIKAETUSI JOPA LISÄKSI + 5 % Vain K-citymarketissa, heti kassalla +LISÄKSI K-CITYMARKET MUISTA TUOTTEISTA -PIKAETUSI JOPA SAAT K-CITYMARKET-PIKAETUA JOPA -5 % HETI KASSALTA Kertaostoksesi Etusi yli 200 euroa 5 % yli 100 euroa 4 % yli 80 euroa 3 % yli 60 euroa 2 % yli 40 euroa 1 % Saat K-citymarket-pikaedun yhden tai useamman tuotteen kertaostoksesta oheisen taulukon mukaan. Nykyisin harrastus on maailmanlaajuinen. Raija Hyyrönmäki on antanut uuden elämän isoäitinsä, äitinsä ja tätinsä vanhoille liinoille tilkkutekniikalla ja aplikoinnilla koottuna seinävaatteena. – Olen aiemmin harrastanut tanssia tanssiopisto Uusikuussa ja showtanssi kiinnosti, opettajakin oli uusi, Henna Savimäki kertoo. Meitä on runsaat kymmenen harrastajaa. Auto paloi kaupan pihaan Nivalassa. Tytöt odottavat innolla ensi syksyä ja uutta ryhmäjakoa, jossa tanssia pitempään harrastaneet saavat oman ryhmän ja esiintymisiin satsataan enemmän. Hinta ilman Plussa-korttia 22,95 /24-pack (2,44 /l) Etu Plussa-kortilla 3,00 /24-pack HK Aito NAKIT 500 g 5,98 /kg Hinta ilman Plussa-korttia 4,19 /pkt (8,38 /kg) Etu Plussa-kortilla 1,20 /pkt 4 50 erä Atria Ohuen Ohuet KEITTOKINKKULEIKE tai SAUNAPALVI 300 g 7,50 /kg Hinta ilman Plussa-korttia 2,69 /rs (8,97 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,88 /erä 2rs Hinta ilman Plussa-korttia 2,49 /ps (3,83 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,50 /ps 1 59 rs Saarioinen LIHAPERUNASOSEtai LIHAMAKARONILAATIKOT 350–400 g 3,98–4,54 /kg 2 99 pkt 2 99 pkt Atria perinteinen Wilhelm A-luokan GRILLIMAKKARA 600 g 4,98 /kg Hinta ilman Plussa-korttia 1,99 /rs (4,98–5,69 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,40 /rs KOKKOLAN KAUPPATORIN APTEEKKI ma-ti 9 21 ke 30.4. 020 720 4500, MA–TI 9–21, KE 9–18, PE 9–21,LA 9–18. – Tilkkutekniikoita on monia, myös vapaalla kädellä tehtyjä. Innostus yhdistää kaikkia harrastajia ympäri maailmaa. Malleja ja valmiita mittoja löytyy valtavasti käsityökirjoista ja lehdistä. Auto alkoi savuta. Kauppaasioille saapunut kuljettaja haistoi palaneen käryä. Töiden tunnelma on tärkeintä, Piiponniemi muistuttaa. – Tässä saa hyvin ja monipuolista liikuntaa, Henriikka perustelee. Juuri edelliseltä reissulta asemalle tullut palokunta saapui paikalle hetkessä. Auto mustui sisältä kärsien savu ja vesivahinkoja. Pirkka NAUTA-SIKA JAUHELIHA 400 g 3,98 /kg Carlsberg lll-OLUT 24x0,33 l tölkkipack 2,06 /l Tarjus voimassa 31.3.–1.6.2008 HINNAT VOIMASSA MA–TI 28.–29.4.2008 4 99 kg 1 59 rs 19 95 24-pack sis. – Tähän hurahtaa kokonaan. Suuren joukon yhteispeli toimi kummasti, vaikka yhdessä ei oltu juuri harjoiteltu. vappupäivä 12 21 pe-la 9 21 su 12 21 PÄIVYSTÄVÄ APTEEKKI VAPUN AUKIOLOAJAT: Kaija Vähäsöyrinki HAAPAJÄRVI (KP) Jokilatvan opiston opistopäivät antoivat viikonlopun aikana laajan kuvan siitä, mitä kansalaisopiston piireissä on saatu talven kuluessa aikaan Haapajärvellä, Pyhäjärvellä ja Nivalassa. Showtanssi nuorten suosiossa Tilkut saavat naisten luovuuden kukkaan Jokilatvan opistossa Nivalan ja Haapajärven showtanssiryhmät esiintyivät yhdessä opistopäivillä Haapajärvellä. Ehkäpä odotetuin esitys nähtiin sunnuntaina, kun 36 showtanssia harrastavaa tyttöä Haapajärveltä ja Nivalasta esiintyivät ensimmäistä kertaa yleisölle. Suomessa on tilkkutöitä tehty noin 30 vuotta, Kaisa Kyllönen kertoo. – Maailman ensimmäiset tilkkutyöt on tehty miesten voitonmerkkeinä kotiin tuomista sotalipuista satoja vuosia sitten Englannissa. Hän sammutti auton ja poistui ulos ja sulki ovet. / Vastuullisuus w w w .k -c it y m a rk e t. KESKIPOHJANMAA 4 Uutiset Perhealbumi Katso www.k-citymarket.. Tilkkutöitä yli kymmenen vuotta tehnyt Kaisa Kyllönen tuntee lajin historian. kaija.vahasoyrinki@kpk.. Teen peittoa pari kuukautta kolmisen tuntia päivässä. Veikkaus, Lippupalvelu). Kuvat: Kaija Vähäsöyrinki Kaisa Kyllönen, Maija Snicker ja Raija Hyyrönmäki muuttavat kangastilkut taiteeksi. Mittaritaulun takaa alkanut palo levisi nopeasti. Sommitteluun harjaantuu. NIVALA (KP) Uudehko henkilöauto paloi aika pahoin lauantaina iltapäivällä K-supermarketin pihalla Nivalassa
Tarkempia tietoja kaukoliikenteen linja-autovuoroista saa osoitteesta www.matkahuolto.. Vahvuutta tulee laskea maltillisesti tasolle, joka vastaa turvallisuusympäristömme muutoksen ja ikäluokkien pienentymisen, puolustusministeri linjasi. Kuva: Clas-Olav Slotte HELSINKI (STT) Vapun juhlinta sulkee kaupat, pankit, kirjastot ja monet muut palvelut yhdeksi vuorokaudeksi. 12.08.1969 . 4,6% • 0,5L/tlk • hinta sis. saakka 0. Burgen Pils III-olut alkoholipitoisuus 4,5% • 0,33L/tlk • hinta sis. Pilkkijä hukkui Polvijärvellä. Postin omat myymälät sulkevat aattona ovensa viimeistään kello 18. 99 Erä! 2. Erityinen kiitos Kirsti Luomalle isän hyvästä hoidosta. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Vappu sulkee kauppojen ovet KOUVOLA (STT) Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta ei tarvitse muuttaa kuluvalla hallituskaudella. 99 Erä! Asiakaspalvelu avoinna ark. Kaukoliikenteen bussit kulkevat vappupäivänä sunnuntai-aikataulujen mukaisesti eli vain S-vuorot ajetaan. Kari ja Hannu Kattilakoski lauloivat Iida Häkkäsen säestyksellä. 03.04.2008 Kaipaamaan jäivät Juha Leevi ja Hanna muut sukulaiset ja ystävät Vaikka tiemme erkani päällä maan, jäi meille muistojen silta. – Siihen vaikuttaa varmasti moni asia. 49 Erä! 1kg! Familia Karitsan lämminsavuviulu n. 29 -15% Naudan jauheliha 500g/pkt • 5,58/kg • Saku Originaal vahvasti humaloitu lager • hedelmäinen ja raikas maku • alkoholipit. Niin ikään talviteloilta puunatut American Car Drivers of Kokkolan menokit kokoontuvat puolenpäivän jälkeen Prisman pihalle, josta jatkavat kulkueena ympäri keskustaa. Marssittomuudesta huolimatta vappujuhlaan osallistuu kuitenkin toivon mukaan toistakymmentä lipunkantajaa, jotka tekevät ennen varsinaista juhlaa tavan mukaisen kunniakäynnin Marian hautausmaalla vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä. Marssin toteuttamiseksi tarvitsisimme myös paljon järjestysmiehiä, eikä heitä löydy. 99 Nukkumaija erilaisia • Havupensaslajitelma erilaisia • Krysanteemi erilaisia • 6. Kiuru . 99 K O TI MAINEN INHEMS K Anja Laura Aulikki Haapasalo siunattiin haudan lepoon Vetelin kirkossa lauantaina 26. Juhlapuheen piti hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg. /postipalvelee/ postit-haku. Vapunpäivänä postit ovat kiinni. Kirkossa soittivat kanttori Matti Ojala ja viulisti Risto Hotakainen. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä on vapunaaton ja vapunpäivän välisenä yönä useita lisäjunia ja normaaleihin junavuoroihin lisätään ylimääräisiä junayksiköitä. Ei jälleenmyyjille. Siellä Kokkolan Naislaulajat herättää kaupunkilaisia parinkymmenen vuoden perinteitä kunnioittavilla laulajaisillaan, joita on tänä vuonna höystetty myös ”yllätyksillä”. Mainittakoon vielä, että Kokkolan Vasemmistoliitto ottaa varaslähdön vappuun jo keskiviikkoiltana, jolloin Ykspihlajan Toimitalolla vietetään työväenlaulutalkoita. Pankit ovat aattona auki normaalisti ja torstaina kiinni. 1,5 kg/pkt • 14. Uutiset 5 KESKIPOHJANMAA . 99 Erä! 2. pantin • 1,94/L • 0. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. 99 Erä! kg Porsaan piknikpaisti n. Lisäksi aamuyön bussit kulkevat ainakin pääkaupunkiseudun seutuliikenteessä ja niillä on lisävuoroja. tai maksullisesta neuvontanumerosta 02004000. Kuorot, haitarit ja teatteritkin juhlivat Vappupäivää on mahdollista juhlistaa myös vähemmän poliittisissa merkeissä, sillä Kokkola tarjoaa niin ikään runsaasti musiikillista ohjelmaa. Siunaus toimitettu 26.4.2008 läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Myös helatorstaita juhlitaan samana päivänä, joten tänä vuonna toukokuussa on vain yksi arkijuhlapyhä. Rentoa kahvikonserttia tahdittaa pianisti Tapani Riippa. teatterin vappujuhla vietetään taas iltapäivällä Suntin varrella, kaupungintalon kupeessa. 79 1. Maksuvälineinä käteinen, suomalainen pankkikortti ja Visa Electron. Kalervo Johannes Kattilakoski siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa lauantaina 26. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. Pelastuslaitoksen yksiköitä lähetettiin paikalle sen jälkeen kun järveltä oli kuulunut avunhuutoja läheiselle mökille. Miesten ryhmä lauloi Matti Ojalan johdolla, joka myös säesti virret. Seurakuntakeskuksessa pidetyssä muistotilaisuudessa puhuivat Mauri Koivusalo, Hilkka Heikkinen ja Raimo Aspfors. Kokonaan ilman marssia kokkolalaisten ei silti tarvitse vappupäiväänsä viettää, siitä pitävät huolen yhteiskristillinen yhteisö, retkimelojat ja jenkkiautoharrastajat. Pintapelastaja löysi veden alle vajonneen 57-vuotiaan imatralaismiehen. saakka Vesimeloni hinta/kg • hinta voimassa • 2.7. Kansallinen veteraanipäivä huipentui Kouvolassa POLVIJÄRVI (STT) Pilkkimies hukkui Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa sunnuntaina. Yritysten yhteydessä toimivat tuhat Postin myyntipistettä palvelevat omien aukioloaikojensa mukaisesti. Juhlatoimikunnan mukaan ytimekäs lause muistuttaa suomalaisia siitä, että olemme vapaita sen ansiosta, mitä sotaveteraanit ovat maamme hyväksi tehneet. Sotiemme veteraaneja on elossa vielä yli 70 000, ja heidän keski-ikänsä on liki 90 vuotta. 99 Erä! Siemenetön viinirypäle vihreä • hinta/kg • hinta voimassa 2.7. – Sodan ajan joukkojen määrä on tarkoin harkittava. Ehkä suurimpana se, etteivät ihmiset enää kiinnostu talkootöistä. huhtikuuta. 1,2kg/pkt • 4. Oiva tapa aloittaa vappupäivä on suunnata Länsipuiston koululle. Aikataulutietoja saa myös VR:n taskuaikatauluista, asemilta ja maksullisesta puhelinpalvelusta numerosta 0600419 00. saakka • 1. Vappuaattona lähijunat kulkevat keskiviikon aikataulujen mukaisesti ja vapunpäivänä lauantaiaikataulujen mukaisesti. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antero Tastulan avaaman tilaisuuden juhlapuhujana toimii sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jutta Urpilainen. 99 Erä! kg Barbeque-vartaat 4 kpl/pkt • 500g/pkt • 7,98/kg • 3. Maarit Nikula säesti virret. Kansallinen veteraanipäivä on yleinen liputuspäivä. Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla puhuivat Kai Tikkakoski, Timo Karvonen, Hanna Ikola, Sinikka Uusimäki ja Martti Pölkki. Paikallisten teatterilaisten ja alaa opiskelevien voimin järjestettävässä tapahtumassa on luvassa perinteinen Freijan lakitus sekä järjestäjien yhteistaideteos ja muita esityksiä. Sunnuntain pääjuhlassa puolustusvoimien tervehdyksen toi puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala. Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Kokkolassa järjestettävä SAK:n perinteinen vappujuhla käynnistyy tänä vuonna toistamiseen ilman marssia, sillä vapaaehtoisjoukkojen kokoaminen on alkanut muodostua ongelmaksi tässäkin touhussa. Itse Kauppatorille sijoittuvassa juhlassa liput kuljetetaan airueina esiintymislavalle. Turma sattui iltapäivällä Juttuniemen läheisyydessä. Raija-Leena KentalaPolso säesti yhteiset virret. www.lidl.À www.lidl.À Tarjoukset voimassa su 4.5. 19 Erä! Perunasalaatti perhepakkaus • 1kg/pkt • 2. VR:n kaukoliikenne kulkee vappuaattona keskiviikon aikataulujen mukaan. Kansallista veteraanipäivää vietettiin tänä vuonna teemalla ”Vapaus muistaa”. Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla puhuivat Kaarina Haapasalo ja Kai Tikkakoski. Vappuaattona kaukobussit kulkevat arkiaikataulujen mukaisesti. 49 Halvempi! Prinssinnakit Krakovanprinssi tai Kannusprinssi • 300g/pkt • 7,30/kg • 2. 00 3. Lapset perheineen Rakkaamme Aila Annikki KAAKKO o.s. 79 3. Illalla Kokkolan sosiaalidemokraatit järjestävät oman vappujuhlansa työväentalolla, jossa on luvassa monipuolista kulttuurija liikuntaohjelmaa. hanna.kauppinen@kpk.. Useita vuosia sitten paikkansa Kokkolaankin vakiinnuttanut laulava Jeesus-marssi kulkee tänäkin vuonna Kulmakadulta Raatihuoneelle, ja viime vappuna debyyttinsä saanut KeskiPohjanmaan retkimelojien marssi lipuu Villa Elbasta Suntia pitkin torin rantaan. pantin • 2,68/L • hinta voimassa 2.7. huhtikuuta. Naisten lauluryhmä lauloi Tiina Tuominiemen säestyksellä. Lisäksi se, että kulkueen plakaatit ja sanoma saataisiin päivitettyä tätä aikaa kuvaavaksi ja että marssia väritettäisiin esimerkiksi tarttuvalla musiikilla, vaatii kustannuksia, joihin meillä ei ole varaa, Auvinen toteaa. Juhlassa esiintyvät myös Ykspihlajan työväensoittajat, Ykspihlajan musiikkiyhdistys sekä KTL: n kuoro. Tarkat postikohtaiset aukioloajat löytyvät verkko-osoitteesta www.posti.. Tilaisuuden avaa Kokkolan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Vesa Pohjola, ja juhlapuhujaksi saapuu Metalliliiton yhteiskuntasuhteiden sihteeri Timo Roppola. Määrät voivat vaihdella myymälöittäin. Siunauksen toimitti kirkkoherra Raimo Aspfors, Kari ja Hannu Kattilakoski lauloivat säestäjänään Raija-Leena Kentala-Polso, joka toimi myös kanttorina. Muutama vuosi sitten aloitettu Am. saakka Kotimainen tomaatti hinta/kg • hinta voimassa 2.7. Päivittäistavarakaupat ovat vappuaattona eli keskiviikkona auki kello 7–18, ja Alkon myymälät kello 9–18. 79 Tämä on halpa! 3. Aamulla liikennettä on normaalia enemmän, myöhemmin päivällä joitakin vuoroja jätetään ajamatta. Muutama myöhäisillan junavuoro on tosin peruttu. Juhlan järjestelyissä vuosikausia mukana ollut Anja Auvinen toteaa, että perinteinen marssi ei enää yksinkertaisesti vetänyt. Sillä sillalla kanssasi olla saamme joka ainoa päivä ja ilta. Iltapäivällä kaupungintalon aulassa pidetään myös harmonikkamusiikkiin painottuva vappukonsertti, jonka solisteina nähdään muun muassa Oona Airola sekä Veijo Ullakko. huhtikuuta. Maanantaina 28.4.2008 Hautauksia Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ARVO LUOMALAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Hukkumispaikalla oli 20–30 senttiä haurastunutta jäätä. Musiikilla höystetyssä juhlassa on myös open stage -osio, jonka aikana kuka tahansa esiintymishaluinen saa lavan haltuunsa. saakka 2. Konsertin juontaa Raimo Vertainen. Vapunpäivänä kaupat ja Alkot ovat kiinni. Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa Kouvolassa puolustusministeri totesi, että tulevaisuudessa Suomessa on käytössä lukumäärältään pienemmät, mutta iskuvoimaltaan nykyistä paremmat puolustusvoimat. Reimi Aleksanteri Tuominiemi siunattiin haudan lepoon Halsuan kirkossa lauantaina 26. 38 2 pkt! -11% Raejuusto 2 pkt maustamaton • rasvaa vain 2% • 400g/pkt • 3,75/kg • 2. Konsertin jälkeen Maria Aution johtama Naislaulajat suuntaa Länsipuiston lavalle, jolle sen lisäksi kipuavat myös Kokkolan Lauluveikot sekä Gamlakarleby Manskör. 9-17 numerossa 0800-0-5435 (LIDL). Vapunpäivänä junat kulkevat pääosin sunnuntain aikataulujen mukaan. Työväenmarssi ei vedä Jeesuksen, jenkkiautojen ja melonnan puolesta liputetaan silti Ammattiosastonsa puheenjohtajana ensimmäistä vuottaan toimivalle Jukka Hellmanille lankeaa luonnostaan Kokkolan Kemiantyöntekijöiden lipun kantaminen SAK:n vappujuhlassa Kauppatorilla torstaina. Tarkempia tietoja löytyy VR:n internetsivuilta. Kirkossa lauloi kanttori Maarit Nikula
Tarpeittesi mukaan. Suomessa hylätään vuosittain tuhansia eläimiä, joista valtaosa kissoja. Yksi loukkaantuneista on henkilöauton kuljettaja, joka oli autossa yksin. Etusi vähintään: 1-tehot 79 €, monitehot 179 €. KESKIPOHJANMAA 6 Uutiset Voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää, ei kuitenkaan pidempään kuin 30.4.2008. Yli puolet löytöeläintaloihin päätyneistä kissoista on karannut kotoaan. www.hemtex.com. Paikallisia eroavaisuuksia valikoimissa. Monet urheilulajit edellyttävät kalliita varusteita. Molempia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Viisi loukkaantui pikkubussin kolarissa JOENSUU (STT) Teini-ikäinen poika loukkaantui mönkijäonnettomuudessa Pyhäselässä Pohjois-Karjalassa lauantaiiltana. Jokaisella koululla on kuitenkin omat ongelmansa. – Arjen taidot on saatava takaisin koteihin, kouluihin ja järjestötoimintaan. Yhä useampi syö kouluruokansa, vanhemmat tietävät aiempaa paremmin, missä nuoret viettävät viikonloppuiltansa, yläkoululaisista aiempaa harvempi meni liian myöhään nukkumaan koulupäivinä. – Niitä voitaisiin käyttää koulussa tehokkaasti. Toiset kaupan päälle nor ma li alihi hint i tai t sten (ei tarjoustai paketti hinnoit iteltujen)) silmälasien ostajalle. – Kaverilla ei ollut ihan tavanomaiset ajolinjat. -Yhdistyksen juuret mm. Tuntuuko, ettet enää selviä päivästäsi yksillä silmälaseilla. Kuva: Clas-Olav Slotte Tiina Ojutkangas (KP) Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun yliopettaja, kouluterveyslähettiläs Maija Maunula vaatii, että kymmenen vuotta tehtyjen kouluterveystutkimusten tuloksia hyödynnettäisiin nykyistä paremmin. Löytökissojen määrä vähenisi huomattavasti, jos kissat leikattaisiin. Hän listaa huonoiksi esimerkeiksi suuret luokkakoot ja nuorisotyöstä säästämisen. Supertärkeä neuvolatyö Koko kansan terveydenhuolto on Matthiesin mielestä vahvuus, josta ei tulisi missään tapauksessa luopua. munkkitarjoilu luovuttajille. 020 170 8750. Ongelmina ovat enemmänkin niskaja hartiakivut, väsymys ja kiusaaminen. Kun 16-vuotiasta poikaa ei alkanut kuulua takaisin, toiset lähtivät etsimään häntä. Köyhien perheiden lapsille on annettava jälleen mahdollisuus osallistua. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Niitä hylätään ympäri vuoden, mutta eniten kesälomien jälkeen, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto kertoo. Heidän on voitava kartuttaa sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Terveystutkimukset hyödynnettävä Kouluterveyslähettiläs toivoo: (STT) Kissakaveria ei jätetä -kampanjan varat käytetään tänä vuonna kissojen sterilointiin ja kastrointiin sekä mikrosirumerkintöihin. Joka arkipäivä potilaat tarvitsevat yli 1000 verenluovuttajan apua. Jostain syystä sitä pidetään hyvänä. Kaupan päälle tulevat silmälasit erikoismallistosta – kirkkain tai aurinkolasilinssein. Matthies sanoo, että eriarvoistuminen ja huono-osaisuuden laajeneminen kiertyvät päihteiden liikakäytön ympärille. Ennen varakkuutta yritettiin hiukan jopa peitellä, nyt sitä ihaillaan. Teini loukkaantui Terveys ry -Valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön järjestö. Vappuaattona 30.4. Jyväskylän yliopistossa, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa työskentelevä Matthies harmittelee sitä, että Suomessa halutaan luopua pienistä yksiköistä ja paikallisesta vaikuttamisesta. Autoissa oli yhteensä 11 matkustajaa, joista kuusi selvisi kolarista vammoitta. Eriarvoisuus yhä suureneva uhka Sosiaalityön professori säilyttäisi pohjoismaisen hyvinvointivaltion: Sosiaalityön professori Aila-Leena Matthies ja yliopettaja Maija Maunula toivovat toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi Suomessa. Tiina Ojutkangas (KP) Sosiaalityön professori AilaLeena Matthies on huolissaan, jos pohjoismaisen hyvinvointivaltion vahvuudet tuhotaan ja hyvinvoinnin tasa-arvosta luovutaan. Tai aurinkolasit voimakkuuksilla. Maksuton luovuttajainfo 0800 5801 arkisin klo 8–17. Terveys ry:n koulutuspäivän teemana oli, miten sosioekonominen taso vaikuttaa terveyteen ja muun muassa lasten ja nuorten elämään. Koskee tilauksia 27.3.-3.5. Niitä pitäisi hyödyntää myös kuntien strategioissa. PIETARSAARI, Isokatu 18, puh. Tänä vuonna on jo otettu talteen satoja oman onnensa varaan jätettyjä pitkähäntiä. Vuonna 2004 aloitettu kampanja on koonnut tähän mennessä yli 20 000 euroa. – Pohdittaisiin, mitä on tehty, mitä on jäänyt tekemättä ja mikä on tällä hetkellä haasteena juuri kyseisessä koulussa. 16ja 15-vuotiaat pojat olivat ajelleet mönkijällä vuorotellen Pyhäselän vanhan kaivoksen alueella. Yhden kissan rokottaminen, madottaminen, leikkaaminen ja mikrosiruttaminen maksaa noin 150 euroa. Suomen luotetuin optikkoketju. Myönteisiä piirteitä ovat muun muassa pienet tuloerot ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus, koko väestön melko korkea koulutustaso, alueellisesti tasavertaiset palvelut ja kehitysmahdollisuudet. Valtakunnallisessa Terveys ry:n koulutuspäivässä Kokkolassa sunnuntaina puhunut Matthies muistuttaa, että nyt ollaan luopumassa sellaisista hyvinvointivaltion piirteistä, joita ulkomailla kiitellään ja joista halutaan myös ottaa mallia. 020 170 8760. Satiinipussilakanasetti pussilakana ja tyynyliina 100% puuvillaa (59,95 ) Tuntuuko, etteivät yhdet riitä. 020 170 8770. ÄLÄ JÄTÄ LUOVUTUSTA VIIME TIPPAAN. Myös monitehot. – Nyt näyttää olevan hiljainen hyväksyntä sille, että eriarvoisuus lisääntyy. Kokkolan veripalvelutoimisto, Isokatu 2, p. Maanantaina 28.4.2008 . Tule Instrumentariumiin, autamme sinua löytämään sopivat lasit laajasta valikoimastamme. Whiskas Kissakaveria ei jätetä -hyväntekeväisyyskampanja kerää jo viidettä vuotta varoja Eläinsuojeluyhdistysten liiton löytöeläintyöhön. -Huomiota kiinnitetään erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin. Voit hankkia esimerkiksi moni tehojen lisäksi toiset moni tehot. Isille on opetettava, miten lasten kanssa voi viettää aikaa. Harvempi kuin yksi kymmenestä hakee karanneen eläimensä takaisin kotiin. Onnettomuus tapahtui Somerontiellä, kun pyörätien kautta koukannut henkilöauto törmäsi pikkubussin kylkeen, kertoo palomestari Mikko Särmä. Tekstiviesti KISSAT lähetetään numeroon 16105. Painopisteinä tällä hetkellä yläkoulut, ammattikoulut ja varuskunnat. – Köyhien perheiden lapsilla ei ole mahdollisuutta kuulua joukkoon. Suomalaiset ovat tähän asti olleet hyviä työntekijöitä ja sitoutuneet tekemäänsä. Kokkolan seutu on ollut mukana Stakesin valtakunnallisessa kouluterveystutkimuksessa vuodesta 1997. Hyvänä esimerkkinä Maunula pitää Kajaania, jossa on tehty selkeä suunnitelma kouluterveyskyselyn hyödyntämisestä. Nuorukainen oli kaatunut mönkijällä, ja hän löytyi kaatuneen mönkijän vierestä. 822 4789, ma, ti, to klo 12–18, ke, pe klo 11–16 OTA VIRALLINEN, KUVALLINEN HENKILÖTODISTUS MUKAASI. Viestin lähettäjä saa paluuviestinä kampanjan tunnuskuvan puhelimen taustakuvaksi. Bussi pyörähti törmäyksen voimasta katolleen, mutta kukaan matkustajista ei loukkaantunut vakavasti. Yleistettynä tästä seuraavat kahtiajako ja eriarvoisuus. Maaseudun Raittiusliitolta ja Kansalliselta Terveyskasvatusliitolta. Yhdistys perustettu vuonna 1993. Näöntarkastusetu 15 €. Mukana olisivat oppilaat, kouluterveydenhuolto, oppilashuolto, keittiön henkilökunta, vanhemmat ja opettajat. Valitse 2 Maksa 1 TUPLA VIIKOT Toiset kaupan päälle nor maalihintaisten (ei tarjoustai paketti hinnoiteltujen) silmälasien ostajalle. 020 170 8290. Toisaalta halvan viihteen ja pinnallisten tiedotusvälineiden kautta tarjotaan nuorille epäterveitä miehen ja naisen malleja. KALAJOKI, Kalajoentie 6, puh. Kaupan päälle tulevat silmälasit erikoismallistosta – Näöntarkastus kaupan päälle ostaessasi kehykset ja linssit! HAAPAJÄRVI, Puistokatu 48, puh. www.veripalvelu.. Lapsille on oltava muukin malli kuin olutpurkkia pitelevä vanhempi. tiina.ojutkangas@kpk.. Esimerkiksi Saksassa isoissa yksiköissä ihmiset kokevat ”käyvänsä vain töissä”. Terveys ry:n koulutuspäivässä Kokkolassa puhuneen Maunulan mukaan tutkimustiedon avulla tiedettäisiin oikeasti, miten nuorilla menee. Hänen mielestään muun muassa kouluyhteisön pitäisi ottaa tutkimukset omakseen. 020 170 8380. Ojenna kätesi. – Päihteiden käyttö ei ole lisääntynyt . – Työskentelin kymmenen vuotta Saksassa, jossa vallitsee hyvin ihanteellinen käsitys Suomesta. YLIVIESKA, Asemakatu 12, puh. Ei välttämättä ajatella, että voi kehittää ja vaikuttaa. Fakta. Sosiaalityön professori AilaLeena Matthies menisi hyvin konkreettiselle tasolle edistäessään lasten ja nuorten hyvinvointia. Yläkoulun kahden viimeisen luokan ja lukion kahden ensimmäisen luokan tuloksista löytyy ongelmien lisäksi paljon ilonaiheita. Kampanjaan voi osallistua tekstiviestilahjoituksella (5 euroa) tai tilaamalla t-paidan (25 euroa). • www.haaste.. Koskee tilauksia 27.3.-3.5. Löytökissan lääkärikulut 150 euroa SALO (STT) Viisi ihmistä loukkaantui lievästi, kun pikkubussi ja henkilöauto kolaroivat Salossa. Keli paikalla oli kuiva, eli se ei ollut tähän syynä. Harrastaminen ja sosiaalinen osallistuminen ovat tulleet koko ajan kalliimmiksi. -Tavoitteena on tupakan ja päihteiden käytön ehkäisy, päihteettömän liikenteen sekä terveellisten ja turvallisten elämäntapojen edistäminen. Jos on oltu tyytymättömiä, on yritetty vaikuttaa asioihin tai vaihtaa työtä. KOKKOLA, Rantakatu 7, puh. – Nyt yhdistetään ja keskitetään kovaa vauhtia. – Kissan luonne ei muutu, vaikka kissa leikataan, liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö tyrmää yleisen uskomuksen. Tämä koskee yliopistoja, työpaikkoja ja kuntia. Hyväksytään toisaalta leipäjonot ja samalla luksustuotteita pidetään luonnollisina. – Esimerkiksi neuvolatyö on jotakin ainutlaatuista. – Lapselta ja nuorelta voi puuttua malli muunlaisesta toiminnasta. Tällä viikolla erityisesti keskiviikkona ja perjantaina tarvitaan runsaasti luovuttajia, koska veripalvelutoimisto on suljettu torstaina 1.5. Uusimmat kouluterveyskyselyn tulokset Kokkolassa ovat viime vuodelta
Sähkön siirron osuus ei nouse samaan tahtiin kuin sähköenergia, vaikka sähkön hinta pahimmassa tapauksessa tuplaantuisikin. Jokiyhtiön odotukset tukeutuvat paljolti ajatukseen, että paine uusiutuvan energian lisäämisestä tuo lopulta valon. Näin tulee olemaan hänen mukaansa, vaikka nyt eletään asiassa tietyllä tapaa rauhallista jaksoa vaalien välissä. Pääministeri ei ryhtynyt arvioimaan syitä suosion laskuun, mutta piti kehitystä luonnollisena. Pääministeri arvioi suosionsa normalisoituneen Pekka Pohjolainen (STT) Keskustan puheenjohtaja pääministeri Matti Vanhanen ei aio ainakaan toistaiseksi mennä yksityiskohtiin presidentin valtaoikeuksien ruodinnassa. Uudistustarpeita on arvioitava tasavaltalaisessa hengessä ilman lyhytnäköistä puoluepoliittista taktikointia. 06-317 4611, ma-pe 10-18, la 10-15 KALLENTORI, Pitkänsillank. Lipponen kertoo lehdessä ottavansa kantaa puheenjohtajan ikään, koska on huolissaan puolueensa ikärakenteesta. 06-724 4497, ma-to 10-18, pe 10-19, la 10-15 Sotkasta saat Plussaa Sotkasta saat Plussaa Jouni Kela (STT) Kemijoki Oy valmistautuu jättämään uuden hakemuksen Vuotoksen tekoaltaan rakentamiseksi. Hän ehdottaa, että valtiovalta lisäisi tukea, kun kuluttaja hankkii luontoa ja energiaa säästävän lämmitysvaihtoehdon. – Vesivoimaa on yksinkertaisesti rakennettava. Takala lupaa, että Vuotossuunnitelma otetaan pöytälaatikosta, kun aika ja paineet ovat suotuisat. Joissain arvioissa on ollut esillä sähköenergian hintojen tuplaantuminen seuraavien 10 vuoden aikana. Vanha on kuopattu, mutta uusi voidaan jättää, yhtiön lakiasiainpäällikkö Kaj Hellsten huomauttaa. Riihimäkeläinen jengi ei ole moottoripyöräjengi, vaan sen erikoisuuksiin kuuluvat yhtenäiset tatuoinnit. Lipponen sanoo Helsingin Sanomissa, että nykyistä vanhempaa puheenjohtajaa ei tule valita. Selvänä pidetään myös sitä, että uudet energiapoliittiset tavoitteet pakottavat avaamaan keskustelun erityislailla suojellun Ounasjoen hyödyntämisestä. Eroava puheenjohtaja Eero Heinäluoma on 52-vuotias, Tuomioja 61-vuotias. Hän toisti, että hallitus on yhä valmis toteuttamaan lupaamansa veroalennukset ja että osa niistä voidaan ajoittaa ensi vuoteen, jolloin päätökset tehdään budjettiriihessä elokuussa. Lähimmän kymmenen vuoden kuluessa lämmityskustannukset voisivat pahimpien ennustuksien mukaan lähennellä jo 3 000:ta euroa. Maanantaina 28.4.2008 20 ,,-BALI-aurinkotuoli • kevyt teräsrunko • istuinosa helppohoitoista ja säänkestävää Textilinia • kokoontaittuva • kallistettavissa myös makuuasentoon • tummanharmaa, oranssi, limenvihreä ja valkoinen kotuoli BALI---aurink aurink KÄTE VÄ KÄTE VÄ MENO PELI MENO PELI SATAS ELLA! SATAS ELLA! 110000 ,-,JIPPO-polkupyörä • satulan ja ohjaustangon korkeus säädettävissä pikalukituksella • 24” renkaat • rungolla 2 v takuu • runko taittuu kätevästi pikalukituksella Avoinna vappuaattona ke klo 17 asti! VAPPUPALLOT VAPPUPALLOT SOTKASTA! SOTKASTA! Kaupan päälle kätevä pallopaino ! Kaup pääl käte pal NORMAALI foliopallo 44 ,-,ISO foliopallo 77 ,-,Kanta-asiakaset u: Serpentiinirulla kaupan päälle! Kipin kapin Sotkaan valitsemaan suosikkipallo – tuoreeltaan täytettynä ja kätevällä pallopainolla varustettuna, jolloin pallo ei karkaa. VaasaEMG on Vaasan yliopiston yhteydessä toimiva energiamarkkinoihin erikoistunut tutkimusyksikkö. Hanke kaatui vuonna 2001 Vaasan hallinto-oikeudessa. Menetelmän on kehittänyt vaasalainen Mateve Oy. Oikeus tukeutui vesilain kohtaan, jonka mukaan kiellon perusteeksi riittää huomattava ympäristövahinko. Avoimessa yhteiskunnassa missä pitää käydä väittelyä hallituksen ja opposition välillä, ei tämmöinen operatiivinen johtaja voi saada aitoa 60–70 prosentin kannatuslukua, Vanhanen sanoi. Bandidos-jengin ja riihimäkeläisen jengin yhteenotto tapahtui torstaina Riihimäen ABC-huoltamon pysäköintialueella. JSN:lle ennätysmäärä kanteluita. Jengien välienselvittelyssä kuoli 28-vuotias riihimäkeläisjengiin kuulunut mies. Lääkärikoulutusta on kehitettävä vastaamaan nykyistä paremmin terveyskeskustyön tarpeita. Perjantaina poliisi teki näyttävän ratsian Bandidosin tiloihin Tampereen Kaukajärvellä. aatiotavoitteen huomioon. Heitä epäillään osallisuudesta murhaan ja murhan yritykseen. Kuluttajat varmasti kuuntelisivat viranomaisia, jos hyöty olisi mitattavissa alempina energiakustannuksina, Närvä sanoo. Heidän kannatuksensa on kuitenkin nollaluokkaa. Hänen mukaansa kantelut tulevat pääasiassa tavallisilta kansalaisilta, jotka seuraavat median toimintaa. – Kuluttajille ja talonrakentajille pitäisi järjestää lisäneuvontaa, jotta he osaisivat valita tulevaisuuden kannalta järkevimmän lämmitysmuodon, vaatii VaasaEMG:n tiedotuspäällikkö Teemu Närvä. Tehoa Vuotoksesta irtoaisi 200–300 megawattia. 06-8680 760, ma-pe 10-18, la 10-15 Ristisuonraitti 4, PIETARSAARI puh. Sen sijaan kiinniotettuja poliisin huostassa ei enää ole, kertoi rikoskomisario Mika Ihaksinen keskusrikospoliisista. Hellstenin mukaan uuteen lakiin on ehdotettu, että kaikki vaikutukset, hyvät ja huonot, pantaisiin samaan puntariin. Matalaenergiaverkko n. Tutkimukseen osallistui 926 suomalaista, virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä. – Messuilla esiteltävät talot lämpiävät merenpohjaan asennetun verkon kautta. Julkisella sektorilla olisi keskustan mielestä kehitettävä työnjakamismalleja, koulutusta, työolojen ja aikojen joustavuutta sekä mahdollisuutta vaikuttaa oman työn sisältöön. Lipponen rajaa ikääntyneen Tuomiojan puheenjohtajakisasta (STT) Poliisi esittää kolmea Bandidos-moottoripyöräjengiin kuuluvaa vangittavaksi Riihimäen ampumistapauksen takia. Vappuiloa ilmassa! Klemetinkatu 17, VAASA puh. – Mikään ei kuitenkaan estä sitä, etteikö lupaa voisi hakea uudestaan. Vangitsemisoikeudenkäynti on maanantaina. Hän on jo päässyt kotihoitoon. Kemijoki Oy valmistautuu uuteen Vuotos-hakemukseen Yhtiö avaisi keskustelun myös Ounasjoen valjastamisesta K itin en K em i j o k i L u ir o Salla Pelk osen niem i Ke m ijä rvi S av uk os ki Pelkosenniemi Rovaniemi Lokka Kemijärvi Kemijoki Luir o K itin e n Porttipahta 10 km Sodankylä Kemijärvi Vuotos K e m ij o k i STT, lähteet: Ympäristöministeriö, Maanmittauslaitos Suunniteltu Vuotoksen allas Voimalan paikka Kemihaaran suot Arja Joenpolvi (STT) Sähkölämmittäjä saa varautua maksamaan jopa tuplasumman laskustaan kymmenen vuoden päästä. Pelkosenniemelle, Sallaan ja Savukoskelle piirretyn altaan rakentamiskustannukset olisivat nyt noin 200 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa vesivoiman säätöominaisuus energiankulutuksen tasaajana on lisäksi elinehto sille, että esimerkiksi tuulivoiman osuutta voidaan tuntuvasti nostaa. Tee ostokset nopeasti tasarahalla. Ehdotus olisi oikeudenmukaisempi kuin nykyjärjestelmä, Vanhanen vakuutti. 12 000 euroa Sähkölämmitys n. Keskusta katsoo, että parempaan tasapainoon perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä päästään, kun tuleva lääkäreiden lisäys suunnataan terveyskeskuksiin. Kolmea Bandidosjengiläistä esitetään vangittavaksi (STT) Julkisen sanan neuvostolle on tehty kuluvan vuoden aikana ennätysmäärä kanteluita. Lipponen ei nimeä suosikkia, mutta huomauttaa valitsijoille, että nyt on mahdollista valita myös nainen. Tapauksen johdosta on pidätettynä edelleen vajaa kymmenen henkilöä. Yrityksen mukaan se on vain yksi vaihtoehto ja verkon asennus onnistuu myös maan sisään esimerkiksi tieverkoston alle. 10 000 euroa Kaukolämpö n. Vanhanen toivoi samalla, että seuraava tulokierros olisi maltillisempi ja ottaisi myös in. Lisäksi toinen saman jengin mies sai lievähköjä vammoja. Tuleva perustuslakiremontti ei herättänyt Lahden kokouksessa suurempia intohimoja. Toiveissa on niin ikään se, että valtioneuvoston kokonaisnäkemys hankkeesta olisi tulevaisuudessa painava poliittinen signaali toisin kuin nyt, kun ”yleisen edun puhevaltaa käyttävät eri ministeriöt”. Matalaenergiaverkolla tarkoitetaan maalämpöä energialähteenään käyttävää järjestelmää, jossa putkistojen ja lämpöpumppujen kautta johdetaan taloihin lämpöä. Vanhanen sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Lahdessa ymmärtävänsä, että suurimmalta puolueelta toivottaisiin yksityiskohtaista kantaa siitä, mitä presidentin valtaoikeuksille pitää tehdä. Taantumasta ei silti näy vielä merkkejä. Vanhanen sanoi pääministerin haastattelutunnilla Yleisradion Radio Suomessa, että hänelle ensimmäisellä hallituskaudella mitatut 60–70 prosentin kannatusluvut eivät ole avoimessa yhteiskunnassa normaalia tasoa. Hallitukseen tyytyväisiä oli 43 prosenttia. Rakentamattomaan jokeen mahtuisi kymmenen voimalaa, joista lähtisi tehoa yhteensä noin 400 megawattia. Yhtiön johdon mukaan hakemus on vain ajan kysymys. Asiaa ei Vanhasen mukaan lähdetä valmistelemaan suurten hallituspuolueiden sanelemana, vaan hakemalla aidosti yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Hanke voidaan pistää nopeasti liikkeelle pitkälti entisessä kuosissa. Kemijoki Oy hankki itselleen lähes kaikki allasta varten tarvittavat alueet hakiessaan lupaa Vuotoksen rakentamiseksi. Keskustan puoluevaltuuskunta muistuttaa, että perustuslain muutokset ovat mahdollisia ainoastaan laajalla puolueiden välisellä yhteisymmärryksellä. Pontimena on Suomen valtiojärjestelmän parlamentaarisen kansanvaltaisuuden vahvistaminen. 8 000 euroa Lämmitysmuotojen hinnan kehitys STT, lähteet: Öljyalan Palvelukeskus, VaasaEMG, Energiamarkkinavirasto, Suomen Kaukolämpöyhdistys ja Mateve Oy 2 000 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 Euroa 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 08 Sähköenergia (18 000k Wh/v) Kevyt polttoöljy (18 000 kWh/v 85% hyötysuhteella) Kaukolämpö (18 000 kWh/v) Matalaenergiaverkko* (18 000 kWh/v) * 120 m 2 :n sähkölämmitteisen omakotitalon pinta-ala Vaasan asuntomessualueella. Se toivoo, että vuosia valmisteltu uudistus nopeuttaisi lupamenettelyä ja poistaisi nykyisessä laissa olevan ehdottoman esteen, johon Vuotos viimeksi kaatui. Vesilaki uusiksi Uusien energiatavoitteiden lisäksi yhtiö lataa toiveita vesilain kokonaisuudistukseen. 17, KOKKOLA puh. Perustuslain toimivuuden arviointi alkaa syksyllä asetettavassa parlamentaarisessa ohjausryhmässä. Heinäluomaa nuorempia ehdokkaita puheenjohtajan paikalle ovat Tarja Filatov, Jutta Urpilainen, Miapetra Kumpula-Natri, Ilkka Kantola sekä Pia Viitanen. Vanhanen kommentoi viime aikojen talouskeskustelua todeten, että meneillään on suhdannetaite, joka merkitsee aiempaa hitaampaa talouskasvua. Pääministerin mukaan tällainen ei olisi tässä vaiheessa kuitenkaan viisasta, koska asia on äärimmäisen herkkä ja tulee herättämään suuria poliittisia intohimoja. Myös Johannes Koskinen on hieman Heinäluomaa vanhempi. Matalalämpötaloja esitellään ensi kesänä Vaasan asuntomessuilla, jossa 40 messutaloa 50:stä lämpiää matalaenergiaverkolla. Hän puolusti myös esitettyä 3,5 prosentin valtakunnallista äänikynnystä, koska kynnys on nyt käytännössä korkeampi kaikkialla muualla kuin Uudellamaalla. Tänä vuonna alennuksia ei tarvita, sillä takana on korkeita palkankorotuksia ja kansalaisten ostovoima on kehittynyt hyvin. Uutiset 7 KESKIPOHJANMAA . Sähkölaskuun tuplasti lisää Närvä ennakoi, että jo tämän vuoden puolella sähkölasku kallistuu kymmenisen prosenttia. Ampumisjutun tutkinta etenee koko ajan, mutta sen yksityiskohtia Ihaksinen ei sunnuntaina paljastanut. Lääkäreitä terveyskeskuksiin Keskustan valtuuskunta perää peruspalveluista antamassaan kannanotossa helpotusta terveyskeskusten lääkäripulaan. Puheenjohtaja Pekka Hyvärinen uskoo, että kasvu johtuu neuvoston aiempaa suuremmasta näkyvyydestä julkisuudessa. Vuosituhannen alusta keskikokoisen omakotitalon lämmityskustannukset ovat nousseet satoja euroja eikä hinnankorotuksille näy loppua. Kynnyksen alentamista ajavat RKP, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Vanhanen toivoi, että vaalijärjestelmän uudistus toteutuisi esitetyllä tavalla ja että kymmenien vuosien vääntö saataisiin päättymään. – Ne ovat nyt vähitellen normalisoitumassa. Keskustan puoluevaltuusto esittää puoluekokouksen hyväksyttäväksi linjausta, jossa todetaan, että keskusta on valmis arvioimaan ja tarvittaessa muuttamaan perustuslakia, myös tasavallan presidentin valtaoikeuksien osalta, yhteistyössä muiden eduskuntapuolueiden kanssa. Seuraavana päivänä, lauantaina, järeästi varustautuneet poliisit ratsasivat puolestaan Bandidosin tilat Hyvinkäällä Parantolan kaupunginosassa. Vesivoima on ainoa tehokas keino kasvattaa sitä ilman valtion tukea, toimitusjohtaja Aimo Takala sanoo. Siksi emme luovu noin 240 neliökilometrin Vuotos-maista, hän korostaa. Määrä on kaksinkertainen verrattuna samaan ajankohtaan vuotta aikaisemmin. – Jossakin vaiheessa joudutaan keskustelemaan myös Ounasjoesta, Takala päättelee. – Investointikustannuksiltaan hieman kalliimmat vaihtoehdot eivät tässä valossa enää näytä niin huonoilta vaihtoehdoilta, Närvä huomauttaa. Asuntomessuilla matalaenergiataloja Sähkölämmityksen suosiota selittävät ainakin sen suhteellisen edulliset hankintaja asennuskustannukset verrattuna öljyyn, kaukolämpöön ja uuteen matalaenergiaverkkoon. Kalevan TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan Vanhasen toimintaan tyytyväisiä oli 47 prosenttia. Vanhanen kertoi, että hän on pyytänyt keskustan edustajaksi ryhmään varapuhemies Seppo Kääriäistä, jonka käsialaa Lahdessa asiasta hyväksytty kannanotto asiasta on. – Uusiutuvaa energiaa on pakko lisätä paljon. 12 000 euroa (STT) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) arvioi, että hänen kansansuosionsa on nyt normalisoitunut. Lipposen rajaus sulkee pois myös 56-vuotiaan Kimmo Kiljusen ja 61-vuotiaan Jouko Skinnarin. Johtavissa tehtävissä olevat ovat hänen mukaansa liian vanhoja. Apuun tarvittaisiin mahdollisimman pian laaja toimenpidepaketti, joka sisältäisi sekä kiireellisiä lyhyen tähtäimen toimia että pidemmällä aikavälillä vaikuttavia toimia henkilöstön rekrytoimiseksi terveyskeskustyöhön. Vaihtoehtoiset lämmitysmuodot houkuttavat, mutta niiden hankkimista jarruttavat hintavat hankintaja liittymiskustannukset sekä epätietoisuus eri energiavaihtoehdoista. Sähkölämmittäjällä riittää mietittävää Hinnannousu pakottaa puntaroimaan muita vaihtoehtoja Hankinta-, asennusja liittymiskustannukset: Öljylämmitys n. Tämä on tähän asti alin Vanhaselle mitattu lukema. – Viranomaisten pitäisi edistää aktiivisesti uusien ympäristöystävällisten ja edullisten lämmitysmuotojen käyttöönottoa. Närvä on laskenut, että 120 neliöisen noin 18 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavan omakotitalon sähkölämmityksen kokonaiskustannukset ovat nyt noin 1 700 euroa vuodessa. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan valituksia oli maaliskuun loppuun mennessä kertynyt 66. Vanhanen vaitonainen perustuslakiremontin yksityiskohdista (STT) Entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen rajaa Erkki Tuomiojan pois SPD:n puheenjohtajuuskisasta iän perusteella. Uudet puolueet pääsevät kuitenkin puoluetuen piiriin, jos kannatus nousee yli 2 prosentin, Vanhanen huomautti. Kaikilla pidätetyillä on hänen mukaansa liitos hyvinkääläiseen Bandidos-jengiin, jonka tilat poliisi ratsasi lauantaina. Asiasta laadittu kannanotto hyväksyttiin yksimielisesti ja ilman keskustelua. Ratkaisua voisi hyödyntää koko Suomessa asuinpaikasta riippumatta, Närvä kertoo
Olen satoja kertoja istunut paikoissa, joissa on tämä sama tunnelma: luentosalit, auditoriot, juhlasalit, jumppasalit, luokat. Uusien haasteiden edessä Myös isäntämuseo, 10 vuotta täyttävä Jyväskylän taidemuseo on uusien haasteiden edessä. Ruhjoutuneina torsoina. Kaupungin uudisrakennukset saivat asiakkaidensa iloksi ja virkistykseksi seinilleen taidetta. Epäiltiin kuitenkin, että köyhässä maassa ei olisi tarpeeksi taiteen tukijoita. Myös koululaisille ja päiväkotiryhmille tarkoitettu pedagoginen yleisötyö kärsii. Poptaide syntyi Englannissa 1950-luvulla ja teki läpimurtonsa 1960-luvulla Yhdysvalloissa. Suomen taideyhdistys alkoi virallisesti koota taidetta vuonna 1868, Ateneum-rakennus valmistui 1888. Laissa ei määrätä, mille taiteenalalle akateemikon arvonimet voidaan myöntää. Taidemuseosta kunnan vetonaula Lapuan Taidemuseo on kaupungin kulttuurikeskuksen helmi – upea ulkopuolelta ja myös sisätiloiltaan. He ovat Pohjanmaan museon perustaja professori Karl Hedman, kauppaneuvos Frithjiof Tikanoja ja konsuli Simo Kuntsi. Avatar-sarjassa klassiset ja roomalaiset veistokset ovat reinkarnoituneet. Espoossa tilanne on Kiasmaa parempi. Jatkuvat resurssit tarpeen Taidemuseot eivät kuitenkaan selviä sillä, että ne perustetaan ja avataan, vaan ne tarvitsevat varoja ylläpitoon, toimintaan ja kokoelmien kartuttamiseen. – Se, miten suurkunnaksi yhdistyvät ympäröivät maalaiskunnat vaikuttavat museoiden asemaan, ei ole vielä selvää. Myös Vaasa niittää mainetta kuvataiteen kehtona. Kuitenkin vastasin K.H.Renlundin taidemuseosta yli 20 vuotta muistaen aina Karl Herman Renlundin velvoittavan perinnön, taiteen vaalimisen tärkeyden. ARKIPELAG, dvd, 2008, kesto 6.20 min. – Ennen kaikkea se vaikuttaa toimintamme sisältöön. Myös Guggenheimin museo sijoittaa osan maailmalla sijaitsevasta design-kokoelmastaan Espoon museoon, Espoon modernin taiteen museon johtaja Markku Valtonen selvitti. Kalvoja, tietokoneen ääni, kirkas valo, selkeitä värejä, kontrastia. Museon tehtävänä oli antaa kaupunkilaisille mahdollisuus tutustua taiteeseen sekä kerätä esineitä, jotka valaisevat kaupungin ja sen ympäristön historiaa. Jatkuvaa puhetta. Kaupunki hankki laajana yhteistyöprojektina Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston tuella Rolando Pieraccinin Vionoja-kokoelman tavoitteena Vionoja-keskus. Tarkoituksena on esitellä kesäisin pohjalaista taidetta, syksyllä nuoren taitelijan tuotantoa, talvella ulkomaista taidetta ja keväällä kansallisesti merkittävien taiteilijoiden teoksia. Edelfelt, Enckell, Stjernschantz, Halonen, Westerholm, Lindholm. K.H.Renlundin taidekokoelma sai arvoisensa tilat Roosin talon yläkerrasta vuonna 1962. Lisäksi Espooseen perustetaan uusi Designmuseo, jonka sydämeksi tulevat Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin säätiön kokoelmat. Siinäkin mielessä yhteiskunnan kannattaa niitä tukea. Taidevalistus oli oraalla: ihmisen sielu ja moraali saivat ravintoa. Jyväskylän taidemuseon 10-vuotisseminaarissa pohdittiin taidemuseoiden tulevaisuutta. Arvonimi on elinikäinen, ja sen perusteella ei saa palkkaa. – Uuden museon rakentaminen on kuitenkin kaukana tulevaisuudessa, sillä nyt on hyvä tehdä työtä ja toteuttaa näyttelyitä niissä tiloissa, jotka meillä on, museonjohtaja Päivi-Marjut Raippalinna pohti. Kiitos Karl Hermanin. Tällainen taustoitus on usein tarpeelliselta. Nykyisen lain mukaan taiteen akateemikkoja voi olla samaan aikaan korkeintaan kahdeksan. Tämän ovat ymmärtäneet monet pienetkin kaupungit, ja jopa maalaiskunnat. Vaikka rajoja ylitetäänkin monin tavoin, tärkeällä sijalla on kaupungin kuvataide-elämä ja lapualaislähtöisten taiteilijoiden tuotanto. Aika kulkee vertikaalisti minuutti minuutilta kohti taukoa, minuutti minuutilta kohti loppua. Kuljemme ajassa tapahtumasta toiseen Näyttelyt HELSINKI (STT) Taiteen akateemikkojen määrä on nousemassa yhteentoista. Näyttelyn 81 teosta ovat lainassa Lilja Art Fund Foundationin kokoelmasta. Kuva: Marjatta Hietaniemi Paula Hyttinen Kokkolassa 158 vuotta sitten syntyi Brita Maria ja Petter Renlundin perheeseen poikalapsi, joka sai nimekseen Karl Herman. Kuolleita liinoissaan. Museotoimenjohtajan sanoin: ”K.H.Renlundin taidemuseota tai Kokkolan taidemuseota ei ole.” Tiedän, ettei sen nimistä museota ole perustettu. Toisaalta yhdistämällä toimintoja syntyy säästöjäkin, josta toivoisi heruvan varoja myös taidemuseolle, Raippalinnan tiivisti. Hahmot kertovat tarinansa mykkinä, hiljaa. Erityisesti häntä viehätti kuvataide. Kulttuuri Maanantaina 28.4.2008 . Pohjanmaalta sopii esimerkiksi patruunatehtaan tiloihin, kulttuurikeskuksen kylkeen rakennettu Lapuan taidemuseo, joka avattiin syksyllä 2006.Avajaiset olivat Lapuan 425 juhlavuoden päätapahtuma. NOT 6.4.-4.5.2008, Galleria VISU ”Galleria VISUssa Holmström esittää Venus.Not -projektinsa, jossa klassisia veistoksia sekä interiöörikuvia on käsitelty digitaalisesti, jolloin tuloksena on sarja merkillisiä futuristisia tiloja. Mitalitaiteen kilta toivoo leikkisyyttä. Hän oli nokkela poika. Hänen aikanaan taidekokoelmaa myös täydennettiin jatkuvasti. Urbanus Palkintolautakunnan mukaan muotokieli oli ehdotuksissa yleensä ottaen turhan konservatiivinen. Taidemuseo Kokkolassa sata vuotta Kommentti TAMPERE (STT) Tampereen taidemuseon uusi näyttely tuo esille poptaidetta. Tekniikka kiinnostaa, samoin taidehistorialliset ja yhteiskunnalliset lähtökohdat. – Suomessa nykytaiteen rajakohdaksi määritellään juuri vuosi 1966, Ruotsissa se on 1945 ja jossain muussa maassa joku muu, Kiasman johtaja Bernndt Arell huomautti. Sen sijaan kuntien taidekokoelmat tulevat hoitoomme, mikä lisää työmääräämme. Marjatta Hietaniemi JYVÄSKYLÄ Taidemuseo tarvitsee syntyäkseen kokoelmat. Kokoelmat laajenivat kulttuurihistoriallisella esineistöllä ja hänen kuollessaan museossa oli kaikkiaan 4203 esinettä. K.H.Renlundin museo perustettiin 99 vuotta sitten. Taidemuseo hävisi Parin viime vuoden aikana olen huomannut, että taidemuseo-sanaa ei enää näy Kokkolan museotoimessa. Time for Pop Art -näyttely on esillä elokuun 10. Näin ei valitettavasti aina tapahdu. Näin on käynyt esimerkiksi taidemaalari Eero Nelimarkan perustaman Nelimarkka-museon, joka kunnallistettiin vuonna 1981. Kaikkiaan kilta sai 61 ehdotusta tämänvuotiseksi mitaliksi.Voittajat ovat Andrei Bakharevin Yömetro ja Mika Natrin H.S. – Perustamisensa jälkeen EMMA on saanut vastaanottaa myös monia muita merkittäviä taidekokoelmia testamenttilahjoituksena. Seminaarissa puhuivat muun muassa Berndt Arell ja Anne-Maj Salin. – Luopuminen Alvar Aallon suunnittelemasta suojeluskunnan talon tiloista aiheutti tilanteen, jossa näyttelytilaa oli vähemmän, mutta itse toimintaan oli sen jälkeen mahdollista käyttää enemmän varoja, taidemuseon tiedottaja Leena Lokka kertoi. – Muutama kuukausi sitten on perustettu Kiasman tukisäätiö, jonka tehtävänä on auttaa museota erityisesti kokoelmamäärärahojen kartuttamisessa, Bernndt Arell sanoi. Eniten huolestuttaa niukkuuden vaikutus itse näyttelyjen sisältöihin. Näyttelytoiminta jakaantuu vuodenaikojen mukaan neljään teemaan. Päivän aikana kuultiin useita alustuksia maamme eri taidemuseoista. Pylväs. Näyttelytoiminta oli vilkasta huolimatta 1990-luvun lamasta. päivään saakka. Niitä ovat muun muassa Raimo Utriaisen säätiön ja Osmo Valtosen sekä Kyösti Kakkosen kokoelmat. Oman esityksensä aluksi Espoon modernin taiteen museon johtaja Markku Valtonen kysyi yleisöltä, mikä tutkimusten mukaan edistää eniten terveyttä. Antavat katsojalle armoa peittelemättömästi. Meidän on ollut pakko poistaa perjantain ilmaisiltamme, jotka meillä on ollut käytössä koko Kiasman historian ajan. Tätä nykyä taiteen akateemikkoja on yhteensä seitsemän kuudella taiteenalalla. Ja myös saavat. Hänestä kehittyi liikemies. Hitaasti. Taidekokoelmat laajenivat valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittävällä taiteella. Emman eli Espoon modernin taiteen museon perustamisen elinehtoja puolestaan olivat kaksi katastro. Käytetyissä alustuksissa korostettiin kokoelmien merkitystä. Tieteen alalla akateemikon arvonimi voi olla korkeintaan 12 kotimaisella tieteenharjoittajalla. Väripalkkien jatkumo on ihmisen osa. KESKIPOHJANMAA 8 Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. – Kauppakadulla kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevat Holvin tilat ovat ihanteelliset sijaintinsa puolesta, mutta ne eivät sovellu kaikenlaisen taiteen esittelyyn. – Ilman niitä emme olisi saaneet museon toiseen kerrokseen puulattioita tai haluamiamme kalusteita, AnneMaj Salin kertoi. Hallitus antaa muutoksesta esityksen eduskunnalle perjantaina. Pian hän pääsikin juoksupojaksi Helsinkiin. Psykologi Tuula Pahkisen mielestä kokoelmat museossa lisäävät perinnetietoisuutta, ja ilman niitä museota ei voi edes olla olemassa. Testamentissaan Karl Herman Renlund lahjoitti rakkaan taidekokoelmansa syntymäkaupungilleen Kokkolalle, ehdolla, että se olisi vapaasti suuren yleisön erityisesti koululaisten ja työläisten nähtävillä. Varsin moni tiesi, että se on taidemuseossa käynti. Palkintolautakunta päätti jakaa ensimmäisen palkinnon kahden tasaväkisen ehdotuksen kesken. Teokset ovat kuin runoja. Esimerkiksi Kuntsin modernin taiteen kokoelmaa ei ole pystytty kartuttamaan koko 2000-luvulla, koska kartuttamista hoitava säätiö on pannut rahansa modernin taiteen museon rakentamiseen. Museon alkuna on eteläpohjalaislähtöisen, mutta pääkaupungissa vaikuttaneen varatuomari Pauli Laurilan taidelahjoitus vuonna 1998, jonka ehtona oli tilojen rakentaminen kokoelmaa varten. AVATAR, sarja 11 kuvaa, lamda, 2008 Muinaisia jumalattaria, suoraan edestä kuvattuina, silmät sokeina. Eniten Raippalinna iloitsee tällä hetkellä kaupunkiin rakennettavasta kolmen museon yhteisestä kokoelmien konservointikeskuksesta, johon tulee säilytystilaa kokoelmille, työtiloja myös museomestareille sekä KeskiSuomen museon tarvitsemaa luettelointitilaa. Sinisen hyväilyssä venytettyinä. Time for Pop Art -näyttelyyn on koottu viiden tunnetun amerikkalaistaiteilijan teoksia lähinnä 1980-luvulta. Ehdon kaupunki päätti toteuttaa taidemuseona ja tarkoitukseen peruskorjattiin vielä käyttöä vailla ollut entinen pintakäsittelylaitos. Arvonimi puuttuu elokuvataiteesta, tanssitaiteesta ja valokuvataiteesta. Taidemuseot ovat myös kaupungin ikkunoita ja vetonauloja niin matkailijoita kuin uusia asukkaitakin houkutellessa. – Heidän työtään täydentää uuden polven taidekerääjä Lars Swanljung, joka on osoittanut taidekokoelmansa testamenttilahjoituksella Kuntsin modernin taiteen museolle, Kuntsin museon johtaja Anne-Maj Salin kertoi ja lisäsi, että Kuntsin modernin taiteen museoon on lahjoittanut teoksiaan myös vaasalainen akvarellisti Carl Wargh. Vuodesta 1956 vuoteen 1962 museonhoitajana toimi Krister Korpela. Jälkeen päin tätä taiteen kukoistusaikaa on alettu kutsua Suomen taiteen kultakaudeksi. Näyttelyssä on esillä myös Arkipelag -animaatio, jossa kelluvat torsot muodostavat saariston.” Näin kuvataan suomalaisen, nykyään Berliinissä asuvan ja työskentelevän, kuvataiteilija Gun Holmströmin näyttelyä Galleria Visun tiedotteessa. Tutkimus jää jalkoihin, koska aikaa ja henkilöresursseja sen tekemiseen ei ole tarpeeksi. Tietoa katsoja saa näyttelyluettelosta ja sitten vain nettiin. Poptaidetta esillä Tampereella Paula Hyttinen KOKKOLA Gun Holmström: VENUS. Leo Korpela laajensi Kokkolassakin alkuinnostuksen jälkeen toiminta museossa hiipui kunnes se sai vuonna 1930 ensimmäisen sivutoimisen hoitajansa, taiteilija Leo Korpelan. Berndt Arellin mukaan Kiasman vuosibudjetti on 40 prosenttia siitä, mitä se oli museota avattaessa. VENUS.NOT, sarja 4 kuvaa, lamda, 2008, akryyli ja alumiini DiBond. Voi olla, että joudumme supistamaan aukioloaikoja muutenkin. a eli Weilin&Göösin tehdashallin jääminen tyhjilleen sekä Kuopiossa aiemmin sijainneen Saastamoisen kokoelman jääminen kodittomaksi. Yksityisen taiteilijan perustamista museoista suuri osa on siirtynyt kunnille tai kaupungeille. VECK, sarja 10 kuvaa, lamda (Leiden Atomic and Molecular Database), 2008, akryyli ja alumiini DiBond. Akateemikkojen määrä nousee HELSINKI (STT) Suomen Mitalitaiteen killan vuosimitalikilpailu on ratkennut. Muutosta perustellaan sillä, että viime vuosikymmeninä taiteilijoiden määrä on kasvanut ja taidelajeja on tullut lisää. Varjossa naisen katseessa ikuisuuden salaisuus. Vaasassa on ollut kolme kerääjää, jotka ovat luoneet kaupungin yleisilmeen merkittävänä taidekaupunkina. Taidekasvatus, jossa eri taiteen ja tieteen alueet kohtasivat yleisönsä koettiin taidemuseon tärkeäksi tehtäväksi. Kuten kuvataiteilija, rehtori Jaana Erkkilä ja rehtori Ritva Kangas ovat esittäneet, ehkä nyt on aika väärinkäsitysten välttämiseksi perustaa Kokkolaan K.H.Renlundin museon satavuotisen toiminnan kunniaksi ”virallisesti” taidemuseo, sehän täällä on ollut jo sata vuotta. Myös uudet kaupungit ovat panostaneet taidemuseoiden perustamiseen. Tasavallan presidentti myöntää taiteen akateemikon arvonimen taiteen keskustoimikunnan esityksestä erittäin ansioituneelle taiteilijalle. Jyväskylään kaivattaisiin juuri nykytaiteen esittelyyn soveltuvia tiloja. Ääniavaruudessa, nesteessä kulkee patsaita: kreikkalaisia. Paul Stenman aloitti museonjohtajana vuonna 1975 ja vuonna 1977 museo sai uudet avarat näyttelytilat vanhasta kirjastotalosta nykyisestä näyttelyhallista. Yhteydet Suomen taidemuseokenttään olivat tiiviit. Hän ymmärsi, että taide tarvitsee yleisön, muuten kokoelma olisi vain taidevarasto. Taidemuseon toiminta vahvistui, kun KeskiPohjanmaan maakuntaliiton aloitteesta vuonna 1981 perustettiin Veikko Vionojan taiteen kokoelma, joka sijoitettiin myös Roosin talon yläkertaan. EMMAn viereiselle tontille on tulevaisuudessa nousemassa uusi rakennuskompleksi, johon sijoitettaneen Design-museo ja muita WeeGee-talon toimintaa tukevia tiloja. Tämän näyttelyn tietokonetekniikka kiinnostaa varmaan enemmänkin. – Nähtäväksi jää, ajavatko homekoulut museotoiminnan kulttuurin ohi suurkunnan valtuustossa. Siinä mielessä arkkitehti Jani Janssonin seminaarissa esittämät visiot olivat hyvin terveellisiä ja ajatuksia herättäviä. Onneksi Korpilahdella ja Jyväskylän maalaiskunnassa ei ole taidemuseoita, joiden toimintaa pitäisi yhdistää meidän museomme kanssa. Kokoelmien kartutusrahat ovat pysyneet koko Kiasman olemassaoloajan samansuuruisena, joten meillä ei ole vara ostaa kansainvälisen tason nykytaidetta, Jäntti listasi. Poptaiteilijat halusivat tuoda taiteen yhä suuremman yleisön luokse käyttämällä aiheinaan tuotemerkkejä, pakkauksia, julkisuuden henkilöitä, mainoksia ja niin edelleen. Ajatus lipuu mielleyhtymästä toiseen, rauhoittavasti. Taiteen keskustoimikunta esitti vastikään elokuvaohjaaja Aki Kaurismäkeä uudeksi akateemikoksi. Niin ikään Nykytaiteen museo Kiasmassa on useita lahjoituskokoelmia, joita on alettu kerätä jo Ateneumiin vuodesta 1966. Venus, nainen, jumalatar, kaunis. Kauniissa näyttelytilassa järjestettiin lukuisia taidenäyttelyitä jo tuolloin. Hän osti oman aikansa taiteilijoiden teoksia. Suurikokoisten töiden tekijät ovat Jim Dine, Roy Lichtenstein, Robert Rauschenberg, James Rosenquist ja Frank Stella. Roosin talo tuli kokonaisuudessaan taidemuseon käyttöön remontin jälkeen vuonna 1987. Tuntuu jotenkin tutulta. Taannoin kuolleen elokuvaohjaaja Rauni Mollbergin jälkeen ei ole annettu taiteen akateemikon arvonimeä. Ensimmäinen taidemuseon amanuenssi valittiin museoon vuonna 1980. Suomessa oli alettu 1800luvun puolivälin tienoilla haaveilla taidemuseosta tai maalausgalleriasta. Karl Herman oli hyvin sosiaalinen luonteeltaan ja hänellä oli myös kova auttamisen halu. Lautakunnassa kaivattiin leikkisyyttä pateettisuuden sijaan
Paljolti 70-luvun energiakriisin jälkimainingeissa kehiteltiin lämpöä säästäviä älykkäänoloisia rakenteita perusmateriaalina öljypohjainen muovi, joka eristää myös veden ja vesihöyrynkin. Kun vielä oletan, että tekstiviestiäänestyksiin ottavat osaa enimmäkseen teinit ja nuoret aikuiset, on melko käsittämätöntä, että tyttöjen suosikki Jimi Pääkallo ja Big Brother -juontajana parhaiten tunnettu Vappu Pimiä tippuivat ennen Kaikkosta. Asun yhteissellissä, oi miten kivaa! Ryven äänivellissä kuulen ihmisivaa. Tätä ennen kaupunki varmisti olevansa oikeassa: merkintää tilaa vievästä kaupasta ei tarvita taajamassa, se tarvitaan vain haja-asutusalueella. Lainoppinut vastaa: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoo hänelle: ”Mene ja tee sinä samoin.” Tässä Jeesuksen ohjeet suhtautumisesta kerjäläisiin/ lähimmäisiimme. Kummastuttaa kuitenkin , kuinka epäsuhtaiset kilpailijoiden lähtökohdat tällä kaudella ovat. Koska kuntaliitosta ei ole tällä hetkellä näköpiirissä, päättäjiltä vaaditaan tavallistakin enemmän neuvottelutaitoa yhteisten asioiden hoitamisessa. Samballa soluttautuen P ietarsaaren ja Pedersören naapurisopu on taas koetuksella. Pedersöreläisten päättäjien huolestuminen on ymmärrettävää. Ensimmäisessä suunnitelmassa Pedersöre suunnitteli alueelle logistiikkakeskusta ja keskustavetoista kauppakeskusta, kunnes maakuntakaava esti hankkeen. Upe Poutiainen toiminnanjohtaja Suomen Idäntyö UP ry. Tapio Lehtinen Naapurisopu taas koetuksella Pedersin asemakaava-alue sijaitsee parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, Ohikulkutien varrella. Roberta Fabritius neljän lapsen kotiäiti Lapsiperheiden Etujärjestö ry Oulun aluevastaava OULU Lasten kotihoidon tuen kuntalisät tasa-arvoisiksi Olen hyvin köyhä yhä köyhemmäksi käyn on mieli hiukan löyhä harvoin missään näyn. Maanantaina 28.4.2008 Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina mukaan, myös sähköposteihin ja tekstiviesteihin. En tiedä, kuinka kisaajia valitaan. Yksi heistä kutsutuista oli Bruno Ragnar Hongell. Pedersin alueen vahvuutena on kaupungin läheisyys. Kustannukset home -ja lahotöistä ovat noin 50 miljardia, viemärityöt 30 miljardia ja imeytyskentät tms. Ruotsin aikoinaan niin mahtava armeija on luhistunut juuri tahdon ja poliittisen pelin seurauksena. Lukijalta: mielipidetoimittaja Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428. Mielipide 9 KESKIPOHJANMAA . Pedersin kohdalla mainintaa tilaa vievästä kaupasta paperilla. 020 750 4403, sp: arto.hietalahti@kpk.. Veteraani Taivas on vetäytynyt pilveen, hiljainen hämärä peittää tienoot. Maankäyttösuunnitelma on kuitenkin vain väline, joka tarvitsee päivitystä aika ajoin. Tällä hetkellä summat vaihtelevat 50 eurosta reiluun 252 euroon. Ruotsi on nimittäin suunnittelemassa jo tehtyjen supistusten lisäksi dramaattisia vähennyksiä puolustusvoimiinsa ja erityisesti ilmavoimiensa paketoimista. Tekstarit: alkuun mp välilyönti ja teksti, numeroon 13525, hinta 0,25 euroa. TERVAKOSKI Ei salonkikelpoisia Takavuosien taitamattomuudesta EU-direktiivien höystämänä on muodostumassa arvaamaton lasku kaikelle kansalle. Pedersörekin on toiminut maasuunnitteluyhteistyötä vastaan. Aluepuolustuksella pidetään vastaavasti koko maan alue valvonnassa ja valmiuden nostamiseen kyetään, maalla, merellä ja ilmassa, painopistemäisesti ja joukkojen integroidulla johtamisella. Yhteystiedot: Pääkirjoitukset: artikkelitoimittaja Arto Hietalahti, puh. Baltian mailla ei ole ilmapuolustusta lainkaan ja Norjassa ilmavoimien lentokalusto vanhenee käsiin. Suomi tekee voitavansa ja vähän ylikin kansainvälisissä rauhanja kriisinhallinnan tehtävissä unohtamatta oman maan puolustusta. Edellytyksenä on usein myös työn tai opiskelun keskeyttäminen. Vain noin kuudennes Manner-Suomen kunnista maksaa kotihoidon tuen kuntalisää. Pedersören kaavoitusosaston näkemyksen mukaan Pietarsaaren valmistelema asemakaavamuutos on ristiriidassa paitsi maasuunnitteluyhteistyön, myös maakuntakaavan kanssa. Vaikka miten on jankutettu, että tanssi ja aerobic ovat kaksi eri lajia, ei kukaan voi kiistää, etteikö musiikin tahdissa, vähissä pukeissa toteutettavaa vauhdikasta urheilua päätyökseen treenanneelle olisi kertynyt ryhtiin, rytmitajuun, esiintymiseen ja vartalon hallintaan liittyviä taitoja enemmän kuin poliitikolle tai juontajalle. Pedersöre ei ole kuitenkaan täysin haudannut logistiikkakeskusta koskevia suunnitelmia. Parhaimmillaankaan kuntalisien määrät eivät päätä huimaa, mutta pienituloisille lapsiperheille summat ovat merkittäviä. Kuntalisä antaa perheille paremman mahdollisuuden valita kunkin omaan tilanteeseen parhaiten sopivan hoitomuodon ja -paikan. Sodat läpikäyneenä hän sai nähdä ja elää siinä vapaudessa, minkä puolesta taistella tohti. Jaakko Ruokoja LAPUA Remonttipeikko Kansallisena veteraanipäivänä muistelemme heitä, jotka on kutsuttu viimeiseen iltahuutoon. Täällä liekit sammuvat, mutta siellä missä kaikki on valmista ja täydellistä ne loistavat ikuisesti. Marginaalinen saastuttaja, jos ollenkaan, tukehtuu kyllä omaan mahdottomuuteensa ellei hallinto ennen takarajaa puutu imeytysuhkaan, joka saastuttaa eliököyhän maaperän lisäksi tulevaisuudelle tärkeät pienvesijohtojärjestelmät, lähteet ja pohjavedenkin. Jos Päijänne kuormittuu ja vesi pääkaupunkiseudulle saastuu, ei maaseudulla ole enää mökkejä ja kouluja vesijohtoineen ottaa vastaan satojentuhansien evakkojen siirtoa. Kuva: Tapio Lehtinen Mielipide B altian maat muodostavat rauhan aikana sotilaallisen tyhjiön ja nyt tyhjiö levittäytyy myös Suomen länsipuolelle. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Juha Jaatinen KALAJOKI Köyhän käklätys. Näin kunnallisvaalivuonna on syytä tarttua tähän epäkohtaan ja etsiä ongelmaan ratkaisu. Linnea Hovi KOKKOLA Kansallinen veteraanipäivä 27.4.08 Lasten kotihoidon tuen kuntakohtaiset lisät asettavat lapsiperheet alueellisesti hyvin eriarvoiseen asemaan. Enimmäispituus nimellä 2500 merkkiä (runsas A4-liuska) ja nimimerkillä noin 1000 merkkiä (1/2 liuskaa). Pedersöre on antanut Edsevön kauppaalueen SRV-yhtiöille yksinoikeudella. Netti: www.keskipohjanmaa.net Pääkirjoitus Kolumni A luksi kansanedustaja Antti Kaikkosen roikkuminen mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sai minut suorastaan raivon valtaan. Seuraavana aamuna hän otti esiin 2 denaaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi, hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan. Pedersören ja Pietarsaaren intressit ovat joutuneet viime aikoina törmäyskurssille myös sosiaalija terveysjohtajan valinnassa, lukioyhteistyössä ja jäähallirakentamisessa. Eikä muutosta ole luvassa kuntaliiton vuonna 2007 tekemän kyselyn mukaan (www.kunnat.net). Onko lähimmäisten auttaminen tänäkin päivänä jätetty kirkollisten ja poliittisten päättäjien toimesta vähemmän salonkikelpoisten ”samarialaisten” työksi. Jos joku muuta väittää, kuuluu todistustaakka hänelle perusteluineen. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja. Pieneliöt ja kasvusto hajottavat ja hyödyntävät luonnollisesti ja puhtaasti. sakokaivojen korvikkeet noin 20 miljardia vanhaa markkaa. Pedersöreläispäättäjille saattoi tulla yllätyksenä myös KPO:n liikennemyymälälle tekemä tonttivaraus Pedersin alueen läheisyydestä. Raamattu kertoo (Luukas 10:25–37) kuinka eräs lainoppinut kyseli Jeesukselta kiusaten, kuinka hän perisi iankaikkisen elämän ja kuka on minun lähimmäiseni. Toki näyttelijät, laulajat ja urheilijatkin ovat eri lähtöasemissa kuin vaikkapa uutisankkurit. , fax: 020 750 4444. Sopii kysyä, että minkä sodan ja millä todennäköisyydellä, kun jokainen tarkkailija voi nähdä, ja yleensä myöntää, Suomen huolehtivan alueensa valvonnasta ja puolustuksesta tehokkaammin kuin muut naapurimaat. Pappi ja leeviläinen kulkivat tämän onnettoman ohi ehkä ajatellen, mitä se hyödyttää, jos tätä poloista autamme. Edsevön vahvuuksia ovat valtatie kahdeksan ja lyhyempi etäisyys naapurikuntiin. Sotalaitoksen toimintakyky perustuu asevelvollisuuden tuomiin etuihin, joukkojen nopeaan perustamiseen sekä toimintaan omalla alueella. Kylkiäisenä tuli lahottajaja homesieni, lämmin kosteus kun oli niille otollinen asua ja lisääntyä. Maaseudulle mökkeihin on sitten kaiketi EU-alkuinen uhka ulkoviemäröinnin uusimispakosta Itämeren suojelun varjolla. Etenkin, kun hän näytti aina pudotuksen vältettyään itsekin miltei anteeksipyytävältä. Lapin lennosto on vahvin ilmataistelukykyinen joukko koko Pohjoiskalotin alueella. Isänmaa liittyi läheisesti hänen elämäänsä. Kaikkosen huima kansansuosio on äimistelyn arvoinen asia, koska harvemminhan pelkästään poliittisista lähtökohdista eduskuntaan ponnistaneet ovat kaduntallaajien mieleen. Pietarsaaren teknisen lautakunnan näkemyksen mukaan kuntien yhteisessä maankäyttösuunnitelmassa on osoitettu joitakin alueita keskustan ulkopuolelta, kuten Edsevö, jossa voidaan harjoittaa tiettyjä liiketoimintoja. Pietarsaaren seudulla kuntien väliset intressit joutuvat helposti törmäyskurssille, koska toiminta on keskittynyt kaupungin läheisyyteen, mutta usean kunnan alueella. Puheet samoista pöydistä ja yhteisestä arvomaailmasta eivät tähän riitä! Lars-Olof Fredriksson ÄÄNEKOSKI Tyhjiö levittäytyy länteen Kirjoittajan mukaan Suomen ilmavoimien Hawkit ja tunnetusti moderni johtamisjärjestelmä muodostavat varteen otettavan voiman. On turha sotkea Suomea turhiin sotiin ja etsiytyä kriisiytyneiden maiden seuraan, joille Nato on ainoa sotilaallisen turvan tae ja todistus länsikelpoisuudesta. Mietin, onko mikään kahdessa vuosituhannessa muuttunut. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset. Kun ikkunatkin tehtiin avaamattomiksi ei luonnollinen ilmanvaihto ollut enää riittävä. Pedersöre suunnittelee samanlaista aluetta Edsevöhön valtatie kahdeksan varrelle. Hupaisaa myös, että Kaikkosen ”kisanimi” on yleistynyt vakavissakin yhteyksissä. Silti pelkään, että Kaikkosen ryhmälleen tuoman positiivisen julkisuuden nälässä kaikki muutkin puolueet alkavat soluttaa samban saloihin toinen toistaan jäykempiä edustajiaan. Aikamoinen ero! Kaikilla perheillä pitäisi olla oikeus valita heille sopiva hoitomuoto. Kuuset kummullasi kuiskivat kautta sukupolvien vapaa on isänmaa. Heidän kanssaan ei sopinut edes keskustella. Kolme vuosikymmentä työelämässä tutuksi tulleena omistan nyt meidän kaikkien Rakun muistolle kirjoittamani runon. Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että kaupunki voi osoittaa uusia alueita tilaa vievälle kaupalle. Kirjoituksia ei palauteta. Sitten ymmärsin, ettei miestä itseään voi asiasta syyttää. Tukea on jaettava tasapuolisesti ja asuinpaikasta riippumatta! Kaikkien kunnallisvaaliehdokkaiden pitäisi ehdottomasti ottaa yhteiseksi vaaliteemaksi tämän epäkohdan poistaminen. Ihminen työnsä tehnyt on matkansa päässä meitä lähellä, mutta niin kaukana. Ainoa kunnan asettama ehto tuen saamiseksi on perheen tulot. Valmis matkaaja saatetaan rakastamansa isänmaan syliin. näin: ”Jos teen sen, mihin kerjäläinen vetoaa ja heitän lanttini, tunnen osallistuvani alentavaan toimintaan, jossa köyhän ihmisarvo poljetaan, eikä köyhyys kuitenkaan häviä”. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Toinen elinkaarensa päähän tuleva, uusimista vaativa viemäri -ja osin vesijohtoputkistokin, kun vesi alkoi tulla ja mennä sisälle omalla painollaan maallakin 60-luvulla, ja ulkohyysi vaihtui vesiklosetiksi, tuottaa tuskaa niin taajamissa kuin ”landellakin”. Natoon etsiytyvät väittävät, ettei Suomi voi selvitä yksin, jos meitä uhataan ja että varustuksemme ei riitä alkua pidemmälle sotatilanteessa. Olen myös lyyrikko keksin källiä kieltä mua inhoaa kyynikko se on sitä mieltä. Kerrotaan, että Luulajassa oleva ilmavoimien lennosto lopetetaan ja näin Pohjois-Ruotsi jää ilman ilmapuolustusta. Ja nieltävä katkeruus siitä, että jäykkä ja huonoryhtinen seisoskelija putsasi parketilta omatkin suosikit. Yli puolet kunnista edellyttää, että perheen kaikki lapset hoidetaan kotona. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Työttömänä ollut vanhempi on hyvin harvassa kunnassa oikeutettu kotihoidon tuen kuntalisään. Kolme neljästä edellyttää, että vanhempi hoitaa itse lasta. Toisaalta julkkiskisan osallistujajoukko kävisi melko pieneksi, jos kokelaista karsittaisiin kaikki ammattiesiintyjät. Sama logiikka tuntuu olevan piispa Kari Mäkisellä. Lisää matkaajia vaeltaa Jerusalemista alas Jerikoon ja joutuu ryövärien käsiin. Suomen ilmavoimien 60-70 Hornettia, pari taistelukykyistä Hawk-laivuetta ja tunnetusti moderni johtamisjärjestelmä muodostavat varteen otettavan voiman. Kynttilän liekit kertovat ikuisesta elämästä, toivosta, yli ymmärryksemme. Esimerkkiä voisi ottaa Kauniaisista, jossa kotihoidon tuen kuntalisä on oikea kannustin ja lähes kaikkien saatavilla. Molemmat kunnat lähtevät laskelmissaan liikkeelle siitä, että liikkeitä ja asiakkaita on olemassa rajallinen määrä. Osoite: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola, sp: mielipide@ kpk.. Mutta pian on. Vielä oudompaa olisi, jos kaupunki torjuisi kiinnostuneet yritykset sillä perusteella, että tilaa vievää kauppaa saa kehittää vain Edsevössä, ja sielläkin SRV: n vuokralaisena. ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin. Kertomus oli tuon ajan juutalaisille rajua kuultavaa. Kaikkialla on kaunista. Pietarsaaren tekninen lautakunta hyväksyikin kaavaehdotuksen, ja lähettää sen kaupunginhallitukselle. Ilman suurta kriisiä ei tuosta tilanteesta voi selvitä, jos sittenkään, ja siksi on aiheellista puhua sotilaallisesta tyhjiöstä ruotsalaisittain. Mielestäni olisi ihan hyvä nostaa keskusteluun itsetuntomme kaipaama todistus turvallisuuspoliittisesta kelpoisuudestamme itsenäisyytensä sodissa säilyttäneenä maana ja osana Euroopan unionia. Hän sanoo mm. Kuva: Jukka Lehojärvi/arkisto Piispa ei heitä lanttia kerjäläiselle, otsikoi Kotimaa 10.4.08 piispa Kari Mäkisen haastattelussa. Hyvätai keskituloisissa perheissä ei muutamalla sadalla eurolla ole paljonkaan merkitystä, joten Kauniaisten mallin mukaan tukea saisivat juuri ne, jotka sitä eniten tarvitsevat. Esimerkiksi Suomen Tietotoimisto otsikoi, että ”Kanki-Kaikkonen mielii keskustan puheenjohtajistoon”. Venäjän ilmavoimat esiintyy perinteisesti vahvana maan luoteisrajalla, mutta tietojeni mukaan ei vahvoja hävittäjälaivueita liene enää sielläkään. ”Jeesus kysyi. Köyhyys on mun suurin ilo nauran sille aina painoa vain yksi kilo kaksi lauantaina. Pietarsaari suunnittelee tilaa vievän kaupan alueen perustamista kaupungin laidalle. Äkkiseltään tuntuisi, että uskottavuus kärsii. Jo alun perinkin sana ”kaupunki” on tarkoittanut kauppapaikkaa. Logistiikkakeskus on varattu Kruunupyylle ja kauppakeskus Pietarsaarelle. Avuksi kehitettiin vielä koneellinen ilmanvaihto, jossa sikäli mentiin ojasta allikkoon, että se on bakteeri -ja itiöpesä huonosta sisäilmasta tulevalle ainekselle, jota kukat ja hämähäkit eivät enää puhdista. Jeesuksen kertomus jatkuu, mutta kun eräs samarialainen tuli hänen kohdalleen, näki hänet, niin hän armahti häntä, sitoi hänen haavansa, vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Yhteiselämän helpottamiseksi on kehitetty maankäyttösuunnitelma, joka on nimetty Jasuksi. Lähes kaikissa niissä kunnissa, joissa kuntalisää ylipäätänsä maksetaan, on myös useita ehtoja kuntalisän maksamiselle. Kelan myöntämä kotihoidon tuki on niin pieni, että sen turvin kotihoito ei ole aito vaihtoehto. On vain unohdettava, että huippusuositussa sarjassa tanssitaito oikeasti ratkaisisi. Asevelvollisuus ei enää toimi, tahtotila on henkilökunnalta hävinnyt ja paljon puhuttu kansainvälinen toiminta näyttää sekin horjuvalta. Etäisyyttä niiden välillä on noin kahdeksan kilometriä. Eikä kuntaliitos kiistoja poistaisi, ne siirtyisivät vain valtuustosalin seinien sisälle. Vaikka molemmilla vanhemmilla olisi työpaikka, johon palata vanhempainvapaiden jälkeen, heille tulisi tarjota mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan. Esimerkiksi lapsen isovanhempi ei kelpaa hoitajaksi. Maailmalla liikkuva voi koko ajan tunnistaa hyväksynnän ja arvostuksen, jolla kansakuntamme tekemiin päätöksiin ja arvioihin rauhan ja kriisin kysymyksissä suhtaudutaan. Kyselyn perusteella vain viidessä kunnassa on suunnitteilla ottaa käyttöön kotihoidon tuen kuntalisä. Jeesus kertoo hänelle eräästä miehestä, joka vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti, löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Hanna Kauppinen hanna.kauppinen@kpk.. Näistä periaatteista haluaa puolustusvoimain johto pitää kiinni ja hakee päätöksille poliittista vakautta. Samarialaisethan eivät olleet salonkikelpoisia juutalaisten keskuudessa
12.45-13.00 Väderöversikt med sjörapport. 18.50-19.00 Iltahartaus. 00.00-06.30 Ylen Yöradio. 08.53-09.00 Morgonandakt. 23.00-00.00 Bluesministeri. 15.05-15.10 Urheiluradio. 14.03-15.00 Radiohuset. Iris Mattila. 22.00 Radio Novan yö. Toni. 18.03-18.25 K3: Radioteatern: Dunk dunk hjärtat. 99 kg 2 99 kg 1 95 5 00 2 50 2 00 5 kpl 6 kpl 8 95 7 50 Erilaisia POSLIINIMUKIA PAUKKUSERPENTIINI HIUSVÄRISPRAY SERPENTIINIT Luminarc KUOHUVIINILASIT 12 kpl Luminarc PUNAVIINILASIT 6 kpl • 25 cl 2 95 7,38/L plo Studio Line HIUSKIINNE 400 ml • volume max • mega strong Sundomin savustettu KIRJOLOHIPALA Golden OMENA Ranska. 12.50-13.00 Kyllä kansa muistaa. 14.05-18.03 YleX Iltapäivä. 18.03-18.06 Urheiluradio. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 10.00 Välipälä ja Sari Seppälä. pantit 3,60 sis. 16.00-16.15 Uutiset ja sää. STT.n uutiset seitsemää minuuttia vaille tasan. 16.00-16.15 Aktuellt med väderrapport. 14.03-15.00 Pravda fortsätter. 22.10-23.00 Nousevan auringon talo. Peltsi ja Ile. 07.15-07.45 Aamusoitto. 16.00-16.15 Uutiset ja sää. 10.03-14.05 YleX Tänään. 12.0314.00 Pravda. 13.07-13.40 Maakuntaradio. 17.0017.20 Päivän peili ja sää. 07.15-07.50 Maakuntaradio. 16.40-17.00 Radiohuset ute i Svensk. 07.00-07.15 Aamun peili ja sää. 19.20-19.30 Aftonandakt. 21.00-23.00 Mestarisoundi. 13.50-13.55 Maakuntaradio. 07.45-07.50 Hartaita säveliä. 10.0010.05 Aktuellt med väderrapport. 14.00-14.30 Uutiset ja Ajantasa. 19.00-19.03 Uutiset ja sää. 17.20-17.30 Radioteatteri esittää: Papin rouva, osa 49/51. 13.03-14.00 Vegalistan – de bästa låtarna just nu. 12.00-12.03 X3M-Nyheter. Soita (09)1482822 / www.ylex.. 00.05-05.00 Yöradio. 14.30-15.00 Maakuntaradio. 13.40-13.50 Viihteen aika. 23.00-23.03 Uutiset. 12.00 Päivän kysymys numerossa 06-8316415. 23.0600.05 Country Juke-Box. 13.55-14.00 Pätkä. Soita (09)1482822 / www.ylex.. Radio 967 Aamusta aamuun. Jalkapalloilua. 12.01-12.10 Aktuellt. 15.10-15.55 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 10.05-11.00 Regional förmiddag. 18.00-23.00 Radio967:n ilta. 14.0018.00 Radio 967:n iltapäivä. YLE Radio Suomi 05.00-06.30 Kiekuu. Keskipäivän peili ja sää. nland. 22.45-23.00 Ennakkoluuloja: Konemusiikki syntyy nappia painamalla. 17.33-18.00 Taustapeili. Klo 17.00 Paikallismusiikin puolituntinen. Radio Nova 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen. 09.10-09.11 Sää. . 15.00-15.10 Kulttuuriuutiset. 17.30-17.33 Maakuntauutiset. . Maanantaina 28.4.2008 . 07.00-07.10 Aktuellt med väderrapport. 23.03-23.06 Löpsedeln. 20.05-21.00 Sekahaku. 10.30-12.00 Maakuntaradio. 09.05-09.10 Urheiluradio. 07.30-07.35 Regionala nyheter. 12.00-12.15 Keskipäivän peili ja sää. Olli ja Tuomas. 09.00-09.05 Uutiset. 21.00-00.05 Metallrepubliken. 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.05 Päivän Kupletti 9.10 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,01€+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.10 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 14.00 Terveysuutiset 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Raamattu kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta;studiossa Lehtimäen seurakunnan edustajat 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA Radio Pooki 0.00 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 7.00 Uutiset 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.30 Aamukahvilla 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.10 Toiveiden tunti (0700-392 111: 2,95 e/puhelu+pvm). 08.15-09.00 Ykkösaamu. Puh 09-144 800. 11.00-11.40 Tuntematon Kuolan niemimaa. 18.00-18.03 X3M-Nyheter. 11.35-12.00 Regional förmiddag. 14.00 Jokisen Eväät ja Ile Jokinen. 18.5018.55 Merisää. . 20.00-21.00 Jazzradio. 12.45-12.55 Merisää. 07.53-08.00 Maakuntaradio. 16.30-16.40 Regionala nyheter. 08.00-08.15 Aktuellt med väderöversikt och sjörapport. 18.25-19.00 Klassiskt. 20.0320.04 Sää. 07.35-08.00 Regional morgon. Mikko Kekäläinen. Virtanen 19.00-24.00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula 19:35 Viikon artisti 20:35 Viikon artisti 21:35 Viikon parhaat uutiset Järviradio 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus. 15.03-15.30 Radiohuset fortsätter. 13.00-13.03 Uutiset. 09.57-10.00 Löpsedeln. Iskelmäradio 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.0008.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:00-21.00 08.00-14.00 Piia Koriseva 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 11:35 Viikon artisti 12:35 Piian Peili 14.00-16.00 Iskelmä Lista Ari Ojala 16.00-18.00 Toni Lund 18.00-19.00 IskelmäDisko Dj. 16.1517.00 Maakuntaradio. 17.30-18.30 Kyllä kansa muistaa. 15.00-15.05 Uutiset. Metsäradio. 08.15-08.30 Regional morgon. 19.03-20.00 Radioteatteri esittää: Bertolt Brecht ja epäamerikkalaista toimintaa tutkiva komitea. 21.00-21.03 Aktuellt. 23.00-00.00 Ääniversumi. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 15.3516.00 Radiohuset fortsätter. 00.05-06.00 Yöklassinen. 21.15-21.45 Päivä tunnissa. 20.04-20.05 Jalkapallotilanne. 09.06-10.00 Markus Kajo. 20.30-20.50 Människor och minnen. Paikallisuutiset puolelta. 09.0009.05 Uutiset. 21.10-21.40 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 21.45-21.50 Selkouutiset. 06.30-06.35 Regionala nyheter. 11.30-11.35 Regionala nyheter. Radio Extrem 06.00-09.51 Godmorgon med A-laget. 09.11-10.00 Maakuntaradio. 09.00-09.10 Aktuellt. 13.45-14.00 Matematiikan aika. 06.05-06.30 Morgonmusik. 11.55-12.00 Päivän mietelause. Soita (09)1482822 / www.ylex.. 06.55-07.00 Andrum. 19.00-19.03 Uutiset ja sää. 10.00-10.30 Uutiset ja Ajantasa. 17.00-17.55 Aktuellt 17 med dagens nyhetsanalyser, debatt och kultur. 10.03-12.00 Maximalt. 16.15-16.30 Radiohuset ute i Svensk. 21.40-22.00 Melodiradion. 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset ja sää 17.00 Alueuutiset 17.05 Etappi 18.00 Uutiset 18.05 Pookin yökotimaista musiikkia tauotta 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos/Lukupöydällä 08.40 Päivän blogi 08.50 Viikon levy / Levysoittimessa 09.00 Päivän vieras -tunti 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.05 Suolapala 12.30 Viikon levy/Levysoittimessa (u) 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.05 Päivän blogi 13.15 Viikon teos / Lukupöydällä (u) 13.25 Päivän vieras -kooste 14.00 TOIVON ILTAPÄIVÄ 14.30 Hemmotteluvisa 14.45 Kinoteekki (u) 15.15 Päivän salmi 15.30 Viikon vieras 15.45 Alusta alkaen 16.15 Mainingit 16.45 Tarjotin 17.00 RADIO DEIN ILTA 17.10 Ääni-Piplia 17.30 20.55 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.35 Kohti Kristus-päivää 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.30 Voimallinen on Hänen armonsa 21.40 Armoterapiaa 23.00 Toivekonsertti (u) 00:30 Dei Kaupan lista (u) 01.00 Päivän vieras -tunti (u) 5 90 rs Broilerin FILESUIKALEET 1 kg • hunajamarinoidut 5 00 3,91-5,56/kg 2 kpl KANAPUIKOT 450 g KEPAKOT 480 g NAKKIMAKKARAT 640 g 2 99 5,98/kg rs 1 69 3,38/kg rs Reilu PEHMOPALAT 500 g •kauraja täysjyvä GRILLIVIHANNES JA -KASVIKSET, HEDELMÄINEN GRILLIKASVIKSET 500 g 1 75 4,83/kg rs RAEJUUSTO 400 g 2 79 3,10/L pkt 24 PACK sis. Parhaat palat päivän varrelta. 19.00-19.05 Aktuellt. 12.15-12.45 Maakuntaradio. 21.00-21.55 Jazzradio Live!. 18.00-18.03 Aktuellt. 00.0506.00 Nattklassiskt. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. 19.05-19.20 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 15.3015.35 Regionala nyheter. 17.2017.25 Urheiluradio. 07.00-07.15 Aamun peili ja sää. 08.1709.00 Maakuntaradio. 14.00-14.03 Uutiset. 18.0321.00 X-Ryhmä. 18.0618.15 Suomi tänään. 13.00-13.03 Aktuellt. 21.03-21.15 Urheiluradio. 19.03-19.06 Urheiluradio. 23.00-23.03 Aktuellt. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. 21.50-21.55 Merisää. 13.06-13.07 Sää. 08.15-08.17 Urheiluradio. 12.15-12.50 Kultakuume. 15.00-15.03 Aktuellt. 08.00-08.15 Aamun peili ja sää. 900 g 1 25 kpl Esikeitetty MAISSI Espanja minimani MA-TI 8-21 KE 8-18, TO SULJETTU PE 8-21, LA 8-18, SU 12-21 Tehtaankatu 43 KOKKOLA p. 17.00-17.20 Päivän peili ja sää. 08.00-08.15 Aamun peili ja sää. 8603 600 www.minimani.fi Tarjoukset voimassa ma-ti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. 21.55-22.00 Suomi tänään. 12.10-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. 15.5515.58 YLE News. 21.03-21.10 Sportradion. 14.03-14.58 Epookki. 08.35-08.53 Regional morgon. 18.55-19.00 Suomi tänään. 18.00 Iltatoive ja Sanna Mämmi. Jalkapalloilua. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 19.30-20.30 Kaff ekvarnen. 00.00-00.05 Uutiset ja sää. 18.00-18.03 Uutiset. 07.50-08.00 Aamuhartaus. 15.00-17.54 Simosas stiftelse. 6.30-10.00 Radio 967:n aamu. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 10.00-10.03 Uutiset. nland. 11.00-11.03 Aktuellt. Autoliike Nystedtin Toyota kevätsää tasatunnein. 06.1506.25 Aamuhartaus. 22.15-23.00 Lira – folkmusik. 22.00-22.05 Aktuellt. 17.55-18.00 Löpsedeln. 20.00-20.03 Uutiset. Radio Vega 06.00-06.05 Aktuellt med väderoch sjörapport. 18.15-18.45 Takahuone. Chyde. 22.05-22.45 Tuntematon Kuolan niemimaa. 23.03-00.00 Bluesministeri Esa Kuloniemi. Tarja Närhi. KESKIPOHJANMAA 10 Radiot Sää tänään YLE Radio 1 06.00-06.05 Uutiset. 06.2506.58 Nousutahdit. 15.10-16.00 Maakuntaradio. 13.03-13.06 Urheiluradio. 00.00-00.05 Uutiset ja sää. Puh 09-144 800. 06.35-06.55 Regional morgon. pantit 0,40 18 90 pack Karjala III-OLUT 24-PACK 0,33 L/tölkki Hinta voimasssa: 5.3.-10.5.2008 1 99 7,96-9,95/L plo Marja Spa SHAMPOO 250 ml TAI HOITOAINE 200 ml 1 95 13,37/L kpl Erioil KÄSIVOIDE 150 ml • sitrus • hajustamaton • hajustettu Creamy JÄÄTELÖ 900 ml Suomalainen TOMAATTI 2 35 1,30/L plo SIMA 1,5 L 9 90 kg 3 99 4,43/kg rs Marinoitu GRILLIKYLJYS n. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. YLEX 06.31-10.03 YleX Aamu. 13.00-13.45 Julkinen sana. 07.50-07.53 Merisää. 14.00-14.03 X3MNyheter. Päivän tarina. 07.10-07.30 Regional morgon. 10.0014.00 Radion päivä. 21.55-21.58 Novosti porusski. 11.03-11.30 Regional förmiddag. 22.05-22.10 Urheiluradio. 22.05-22.15 Väderöversikt med sjörapport. 10.03-10.57 Välilevyjä. 12.55-12.59 Tänään 50 vuotta. 23.0006.30 Radion yö, menevän musiikin siivittämänä. 18.03-21.00 Bumerang. 11.4011.55 Ennakkoluuloja: Konemusiikki syntyy nappia painamalla. 21.00-21.03 Uutiset. YleX:n Viikon albumi haastattelussa Disco Ensemble. 06.30-07.00 Maakuntaradio. 10.00-10.03 X3M-Nyheter. 12.00-12.15 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00-14.03 Aktuellt. 09.10-09.57 Tack och lov. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 19.06-20.00 Suomi tänään. 20.50-21.00 Melodiradion
Voitto kasvatti Räikkösen johdon kuljettajien MM-sarjassa yhdeksään pisteeseen ennen Hamiltonia. Muissa talleissa vietetään unettomia öitä tuota asiaa mietittäessä ja keinoja Räikkösen lyömiseksi haettaessa. Kaksoisvoitto haussa Turkissa Espanjan gp-kisa vahvisti sen, mistä kisan harjoitukset ja aikaajo vihjaisivat. Kivi vanteen ja jousituksen välissä Tallin toimitusjohtajan Martin Whitmarshin mukaan Kovalainen valitteli kipua kyynärpäässä. Sama näyttäisi toistuvan täällä joka vuosi. Paalulta voittoon ajanut Ferrari-pilotti Räikkönen oli huojentunut saatuaan tiimiltään kisan kuluessa tiedon siitä, että suomalainen kilpakumppani on kunnossa. Ferrari lähtee suosikkina kahden viikon kuluttua ajettavaan Turkin gp-kisaan, jonka Massa voitti viime ja toissa vuonna. Sitä pohjusti lauantain taktinen ratkaisu päästää espanjalainen Citroen-kuljettaja Daniel Sordo kärkeen. Sen jälkeen ei tarvinnut miettiä muuta kuin omaa ajamista, Räikkönen sanoi. Seuraavat neljä MM-rallia ajetaan sorateillä, ja varsinkin seuraavana ajettava Sardinian ralli on kisa, jossa Hirvonen kuuluu voittajasuosikkeihin. Lääkintätiloissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin Kovalaisen selvinneen ulosajosta ilman ulkoisia vammoja. Tuloksellisesti suomalaisessa autourheilussa elettiin eilen jälleen huippuhetkiä. Tuskin oli pöly laskeutunut Jordanian rallissa ja Mikko Hirvonen juhlinut MM-rallin voittoa, kun Espanjan asfaltilla riemuittiin. – Nämä olivat todella tärkeät kymmenen pistettä ja tulivat hyvään paikkaan, Hirvonen totesi. Maailmanlistan kakkonen kukisti Masters-sarjaan kuuluvan turnauksen huipentumassa sveitsiläisen lukemin 7–5, 7–5. Kolmosrivistä lähtenyt Ferrari-tallitoveri Felipe Massa rynnisti avausmutkassa rinnalle, mutta Räikkönen piti pintansa. Formulakuski Heikki Kovalaisen ulosajo Barcelonan osakilpailussa pysäytti. ”Hei, hän syntynyt on vauhti kallossaan. ”Ne sanoivat kaiken rajoiksi taivaan ja maan, häntä pysty kumpikaan ei kahlitsemaan.” Voiko tuon paremmin tiivistää kuin Baddingin laulamassa legendaarisessa autolaulussa. – Talli viesti minulle (kisan aikana), että ulosajanut on Heikki ja sitten Ron Dennis kertoi radiossa, että Heikki on ok, mutta vähän pyörryksissä. Tapani Postila tapani.postila@kpk.. Räikköselle kisan ainoa kriittinen hetki oli startti. – Sen jälkeen kun kisa pääsi kunnolla käyntiin, sitä oli helppo kontrolloida. Kuudennesta lähtöruudusta kisaan lähtenyt Kovalainen oli siirtynyt muiden kärkikuljettajien ensimmäisten varikkokäyntien siivittämänä kilpailun johtoon, kun hänen ajokkinsa vasen eturengas räjähti noin 200 kilometriä tuntivauhdissa ja auto upposi keula edellä suojavalliin. Kuljettajia ja tallien taktikoiden laatijoita kiusasivat myös turva-auton vieraillut radalla avauskierroksen kolarin ja Kovalaisen ulosajojen jälkeen. – Hän valitteli kolhineensa kyynärpäätään, mutta se on tavallista, eikä siinäkään ollut havaittavissa mitään vakavampaa vammaa, Whitmarsh totesi. Esille nousivat pahimmat muistikuvat autourheilun pimeästä puolesta. Kuvat Kovalaisen autosta kertoivat, että paljon ei ratin takana ollut tehtävissä. Hän johti kisaa koko matkan ja kuittasi nimiinsä myös kilpailun nopeimman kierroksen. Hän avasi kauden kakkossijoilla Monte Carlorallissa ja Ruotsin rallissa, mutta Meksikon (4:s) ja Argentiinan rallit (5: s) eivät onnistuneet odotetusti. Heikki Kovalaisen McLaren tuhoutui ulosajon seurauksena. Hallitseva maailmanmestari pääsi jälleen ruiskuttelemaan vaahtojuomaa ympäriinsä. Kuljettajasta tuli sekunnin sadasosassa rataohjuksen matkustaja. Rallin MM-sarjan kärkeen nousseet Mikko Hirvonen ja Jarmo Lehtinen juhlivat Jordaniassa. Hän pelasi hyvin, mutta olen tyytyväinen myös omaan turnaukseeni, etenkin kun meinasin hävitä jo ensimmäisellä kierroksella, Federer kertasi. – Hermostutti todella paljon ajaa se viimeinen pätkä, kun en saanut koko aikana väliaikoja. Kohta ulosajon jälkeen Kovalainen kiikutettiin paareilla radan lääkintätiloihin. Whitmarsh arveli tuoreeltaan, että vanteen halkeaminen johti rengasrikkoon. En tiennyt yhtään, kuinka kovaa Sordo tulee. Jos olisi tarvinnut, olisin pystynyt ajamaan kovempaakin. Federer pelasi erinomaisesti, meillä on aina hyviä loppuotteluita keskenämme, Nadal mietti. Kovalaisen kohtalosta tietoa odotellessa johtopaikalla, voitolla, mestaruuspisteillä ja muulla kilpailuun liittyvällä ei ollut merkitystä. Voitossa säväys huolta Räikkönen ja Ferrari karkaamassa McLarenilta formuloissa Makeaa ja kuplivaa. Piti vaan vetää niin kovaa kuin ikinä pääsi. Nadalin nimi kirjoitetaan Monte Carlon turnauksen voittopystiin historiallisen neljännen perättäisen kerran. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Barcelonan voittopokaali kainalossa tietenkin. Vain kolmetoista autoa pääsi maaliin tuulisella Katalonian radalla. Kimi Räikkösen kausi on hyvällä mallilla. Maanantaina 28.4.2008 Kolumni L ääkäreiden ympäröimänä paareilla pois kilparadalta. Vuosi sitten Räikkönen täydensi Turkin gp:ssä kakkossijalla Ferrarin kaksoisvoiton. – Oli uskomatonta kuinka lähellä toisiaan autot nyt ovat, Hamilton tuumi. Maalissa hän oli toinen 1.15,7 minuuttia hävinneenä. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Muhammad Hamed. Jo Espanjan gp:n harjoitukset osoittivat puhkaistulla nokalla varustetun Ferrarin istuvan mainiosti suomalaisen ajotapoihin. Mestarisuosikkina sarjaan lähtenyt Sebastien Loeb on voittanut kolme kisaa ja johti Jordanian ralliakin, kunnes ajoi lauantaina siirtymällä kolarin Conrad Rautenbachin kanssa ja keskeytti. Sordo lähti kuuden ek:n päätösetapille 10,4 sekunnin johdossa Hirvoseen nähden. Nadal määrää hiekkalaatikolla Voittaja rentoutuu. Espanjalainen teki tuolla ek:lla ajovirheen ja hävisi Hirvoselle 53 sekuntia lisää. Formuloiden ratissa ovat ammattimiehet, mutta kaikkia tilanteita hekään eivät pysty selvittämään. – Kun ajoin paikan ohi, näin vain, että siellä oli punaista, enkä osannut sanoa, oliko se meidän tallin auto vai Ferrari. Onneksi hän selvisi rajusta ulosajosta. Legendaarisen Ayorton Sennan elämä päättyi kuolemaan Imolassa ja Mika Häkkisen elämän päättyminen oli enemmän kuin lähellä aikoinaan Australiassa. Epäilen. – Kisan lopussa ei ollut enää syytä ottaa autoista kaikkea irti, koska käytän samaa moottoria vielä kahden viikon kuluttua Turkissa. Kuluvan kauden toisen ja uran 17. Rafael Nadal voitti Roger Federerin loppuottelussa Monte Carlossa. – En ottanut parasta mahdollista lähtöä, mutta muuten kaikki meni hyvin, Räikkönen hymyili. Hei hei hei, ja bensaa suonissaan.” Rauli ”Badding” Somerjoen lähes 40 vuoden takainen laulu passaa edelleen sinivalkoiseen moottoriurheiluun kuin nokka-akseli Angliaan. Kamera pysähtyi rengasvallin kohdalla. Keksin paljon helpompiakin tapoja tehdä pahviin reikiä. Törmäyksen voimasta. Ja riippuen Kv. Elämän ollessa kyseessä kilpailu jää kauas taka-alalle. Lähikuvia ei näytetty ja kommentaattorit olivat epätietoisia. Tallien sarjaa Ferrari johtaa 12 pisteellä ennen BMW:tä, joka on pisteen McLarenia edellä. ATP-kiertue jatkaa matkaansa ja valmistautumistaan kohti Ranskan avointa tennisturnausta, joka alkaa toukokuun lopussa. Urheilu 13 KESKIPOHJANMAA . Mikään ei häirinnyt Räikkösen takana rymisi ja rytisi. Kuva: Lehtikuva/AFP/Lluis Gene AMMAN (STT) Mikko Hirvonen palasi Jordanian voitolla viiden pisteen erolla rallin MM-sarjan johtoon. Neljäs kerta peräkkäin – On vaikea ymmärtää, että olen voittanut tämän turnauksen neljä kertaa peräkkäin. Hamiltonille muistot mieleen Kovalaisen ulosajo toi tallitoveri Lewis Hamiltonin mieleen viime vuoden Euroopan gp:n aika-ajon ulosajon Nürburgringin radalla. Ferrari on ottanut auton kehitystyössä McLarenia pidemmän askeleen, vaikka viidennestä lähtöruudusta kolmanneksi noussut Hamilton jäi Räikkösestä vain neljä sekuntia. Viime viikon testeissä Barcelonassa autoon löytyivät myös Räikköselle mieleiset säädöt. Loebiä vastaan olisi ollut vaikea taistella, Hirvonen tunnusti. Kovalainen jää sairaalaan tarkkailtavaksi Ajokunnossa ehkä jo Turkin gp:ssä Murskana. Nadal on voittanut pelaajien 15 keskinäisestä kohtaamisesta yhdeksän. Kisa paljasti, että Ferrarin ja McLarenin polttoainemäärissä ei ollut eroa ja samanlaisella taktiikalla ajoi myös neljäntenä BMW:n maaliin tuonut Robert Kubica. Sordo oli kärkiautona reitillä puhdistamassa jarrutuspaikkoja jo lauantaina. Ulosajon syystä esitettiin sunnuntaina erilaisia näkemyksiä. gp-voiton ajanut Räikkönen joutui toisen varikkovisiitin jälkeen toviksi ruuhkaan, mutta sekään ei estänyt hänen voittoaan. – Olen todella helpottunut, että Heikki on kunnossa, Hamilton totesi. Kauden ensimmäinen ja uran viides MM-rallin voitto irtosi virheettömällä ajolla. Tuolloin Hamiltonin ajokin pyörän kiinnitys pääsi löystymään. Fax: 020 750 4444 15 vuotta Lohtajalla kasa-ammuntakisojen tulospalvelussa toiminut Johannes Karhula. Matkalla Kovalainen nosti käden ja peukalon ylös ja viesti näin olevansa kunnossa. – Vaikka nyt tuli kymmenen pistettä, täytyy pitää jalat maassa. Hän jäi ilman kuljettajien MM-pisteitä ja menetti sarjan kärkipaikan toistamiseen tällä kaudella Hirvoselle. – Se oli hyvä uutinen. Uskon, että Heikki palaa pian radalle. 27-vuotias kannonkoskelainen nousi tälle kaudelle Fordin ykköskuljettajaksi. Onneksi peukalo pystyssä. Äärimmäisissä nopeuksissa aika on kortilla. Hirvonen kipusi kisan johtoon sunnuntain toisella ek:lla. Nadal on voittanut kyseisen arvoturnauksen kolme kertaa peräkkäin. Mahdollisen aivotärähdyksen takia hän jää barcelonalaiseen sairaalaan tarkkailtavaksi 1–2 päiväksi. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Eric Gaillard BARCELONA (STT) Heikki Kovalaisen raju ulosajo kaiversi Kimi Räikkösen mieltä formula ykkösten Espanjan gpkilpailussa. MONTE CARLO (STT) Miestenniksessä massakenttiä viime vuodet hallinnut Espanjan Rafael Nadal ei antanut maailmanlistan ykkösen Roger Federerin yllättää itseään ATP-turnauksen loppuottelussa Monte Carlossa. Paljon on tehty turvallisuuden eteen, ja autot ovat entistä turvallisempia. Kakkosruudusta lähtenyt Renaultin Fernando Alonso putosi ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen kärkikolmikosta 11:nneksi ja keskeytti sitten konerikkoon kierroksella 33. Sitten kun näin myöhemmin koko ulosajon tv:stä, se toi mieleeni oman ulosajoni Saksassa viime vuonna, Hamilton totesi. Sivu 13. Se oli täysi yllätys kun kuulin, että Sordo oli jäänyt melkein minuutin, Hirvonen kertaili. Kolmatta sataa kilometriä hipovasta vauhdista äkkitörmäys rengasvalliin voi olla pahimmassa tapauksessa se viimeinen pysähdys ihmisen elon tiellä. Federer oli lähellä pitkittää reilut puolitoista tuntia kestänyttä ottelua, mutta espanjalainen nousi toisessa erässä 0–4 tappioasemasta voittoon. lähtöruudusta seitsemänneksi. Kahdeksasta massakenttäkohtaamisesta Federer on onnistunut voittamaan vain yhden. Hän lähti kisan viimeiselle, 41 kilometrin mittaiselle ek:lle 23 sekunnin erolla ennen Sordoa. – Uskomme, että sen aiheutti vanteen ja jousitukseen väliin jumiutunut kivi, Dennis arvioi vasemman eturenkaan äkillisen tyhjentymisen syytä. Ajotouhuissa Räikkösellä ei ollut isoja murheita. – Uskon, että meidän auto on vahva myös siellä. McLaren oli lentänyt kuin ohjus yli hiekkaisen hidastusalueen ja rysähtänyt syvälle rengaskasan keskelle. – Ei voi kuin onnitella Rafaa. Ferrarin Kimi Räikkönen suihkutteli samppanjaa voittajana Barcelonan gp-kilpailun palkintopallilla. Mestaruuden uusimisen uhkaajaa. Massa täydensi Ferrarin kauden toisen perättäisen kaksoisvoiton hävittyään Räikköselle 3,2 sekuntia. Hiljentävä rysäys A U T O U R H E I L U Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila 020 750 4424 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. Turva-autojen aikana oli vähän pientä hässäkkää, mutta ei mitään sen suurempaa, Räikkönen kertaili. Samoin kävi Williamsin Nico Rosbergille, joka ehti nousta ennen 15. Koska törmäys oli raju, hänet toimitettiin helikopterilla jatkotutkimuksiin barcelonalaiseen sairaalaan. Kuitenkin jokaisessa kilpailussa mennään siellä äärirajojen toisella puolella. Mieluisia sorateitä lisää edessä päin Hirvonen palasi voitolla rallin MM-johtoon Jordaniassa Märkänä aavikolla. Autosta näkyivät törmäyksen jälkeen vain takarenkaat ja auton perää. Ranskalainen palasi kisaan sunnuntaina ja oli 10:s. Loebin ongelmat apuna Hirvoselle Jordanian rallin voitto oli mannaa. Lehtikuva/AFP/Lluis Gene BARCELONA (STT) Heikki Kovalainen selvisi ilman vakavia vammoja rajusta törmäyksestä viiden autonrengasrivin muodostamaan radan suojavalliin formula ykkösten Espanjan gp:ssä. Minuuttien ajan vallitsi epätietoisuus, kuinka suomussalmelaiselle oli käynyt. Räikköstä mikään ei näyttänyt häiritsevän. Dennis esitti myöhemmin toisenlaisen näkemyksen BBC:lle. – Hänellä ei ole luun murtumia ja sairaalassa tehty tutkimus osoitti, ettei hänellä ole myöskään vammoja pään seudulla. Autoliiton lääkintäväen tarkastuksesta, toivomme, että hän voi ajaa jo Turkin gp:ssä, tallipäällikkö Ron Dennis sanoi. Löytyykö punaisen Ferrarin miehelle haastajaa. Espanjalainen joutui tekemään saman työn sunnuntaina, kun Ford-kaksikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala hidasti vauhtiaan lauantain viimeisellä ek:lla ja välttyi auraauton roolilta päätöspäivän erikoiskokeilla. Pyrimme tietenkin toistamaan siellä sen mitä saimme täällä aikaiseksi, Räikkönen sanoi. Sunnuntaina kisan johdossa käynyt Latvala hiipui lopulta seitsemänneksi kivenlohkareen rikkoman takaripustuksen hidastamana. Suomussalmella Kovalaisen vanhempien kotitalossa elettiin varmasti Heikki-pojan formula-uran tuskaisempia odotuksen hetkiä. Toivomme hänen toipuvan tärskystä jo lähipäivinä
30 11 9 10 45– 49 42 Karlsruher .... 35 6 13 16 40– 57 31 Livorno ........ 36 15 10 11 44– 44 55 West Ham .... 35 17 9 9 50– 36 60 Milan ........... 36 16 9 11 48– 37 57 Blackburn .... Jaro oli huomattavasti valmiimpi Veikkausliigan avaukseen kuin kovamaineinen tamperelaisnippu. 30 7 8 15 29– 54 29 Nürnberg .... SM-hopeaa: Kouvolan Kouvot: Peter Cipriano USA, 206/110, 7. Madrid 1 – 1 (1 – 1), Murcia – Sevilla – 0, Mallorca – Santander 3 – 1 (0 – 0), Valladolid – Almeria 1 – (0 – 0), Valencia – Osasuna 3 – (1 – 0). 30 15 9 6 48– 31 54 Leverkusen ... 5. Interin kiri tyrmäsi RoPS:n VAASA (STT) Vaasan Palloseura ja Valkeakosken Haka avasivat jalkapallon liigakautensa sunnuntai-iltana Vaasan Hietalahdessa. 30 14 6 10 52– 33 48 Hamburg SV 30 12 12 6 37– 22 48 Stuttgart ...... Tämän jälkeen parhaat maalitilanteet olivat edelleen vierailla, mutta onnistumisia ei tullut. Miesten Korisliigan kultaja hopeajoukkueet: SM-kultaa: Espoon Honka. 1 1 0– 1 RoPS .............. 34 11 7 16 33– 38 40 Recreativo .... 30 9 11 10 44– 46 38 Hertha B ...... 36 10 13 13 65– 59 43 Newcastle .... 23. Joseph Yobo 2–1, 85. 2. 14) Vaajakosken Terä, Suomi –18.33,... ilis jäi ottelusta. VPS ja Haka pelasivat maalittoman KUOPIO (STT) Turun Palloseura pani heti alussa tuulemaan ja maaliverkot venymään jalkapalloliigan Kuopion avauksessa sunnuntai-iltana. Sakari Saarinen), Toni Järvinen, Antti Ojanperä (46. 6. Seuraava MM-osakilpailu: Turkin gp 11. Kyllä TamU meitä välillä piti pinteessä, hyökkääjä selvitti. 1990, Corey Smith USA 195/105, 27. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman (KP) Rajamäen Rykmentti sijoittui parhaana suomalaisjoukkueena neljänneksi sunnuntaina Märstassa Ruotsissa suunnistetussa Tiomila-viestissä. 2. Sarjatulokas Rovaniemen Palloseura johti ansaitusti vielä 10 minuuttia ennen loppua 1–0. Ottelu oli äärimmäisen jännittävä kaiken aikaa. nha (v), Antti Pohja, Jari Niemi. 1991, Edkar Skamo, 195/80, 12. Yleisöä: 3 055. TPS iski alussa Autourheilu Barcelona: Formula ykkösten MM-sarjan 4/18 osakilpailu, Espanjan gp: 1) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari 1.38.19,051 (keskinopeus 187,401 km/t), 2) Felipe Massa Brasilia, Ferrari jäljessä 3,22 sekuntia, 3) Lewis Hamilton Britannia, McLaren –4,18, 4) Robert Kubica Puola, BMW –5,69, 5) Mark Webber Australia, Red Bull –35,93, 6) Jenson Button Britannia, Honda –53,01, 7) Kazuki Nakajima Japani, Williams –58,24, 8) Jarno Trulli Italia, Toyota –59,43, 9) Nick Heidfeld Saksa, BMW-Sauber –1.03,073, 10) Giancarlo Fisichella Italia, Force India –1 kierros, 11) Timo Glock Saksa, Toyota –1, 12) David Coulthard Britannia, Red Bull –1, 13) Takuma Sato Japani, Super Aguri –1. Honka voitti SM-kultaa otteluvoitoin 3–1. 30 7 6 17 26– 43 27 Duisburg ..... 1991, Roope Suonio, 175/80, 4. Se viimeinen oli se tärkein, sillä juuri se yksi piste muutti kaiken. Daniel), Henri Myntti, Vili Savolainen, Antti Hynynen (62. 36 25 6 5 74– 21 81 Chelsea ........ 1. – Voittoa lähdimme toki hakemaan, vaikka sen ottaminen Vaasassa onkin vaikeaa. 35 13 9 13 44– 47 48 Napoli ......... Finaalisarja kovaa taistelua Kouvojen valmentajan Jukka Toijalan mukaan . 4. KooTeePee–FC Lahti 0–1 (0–0) 67. Honka sitä vastoin oli mestaruutensa arvoinen joukkue. RoPS tuli otteluun erittäin optimistisesti. 35 9 13 13 42– 48 40 Siena ........... 1981, 1 SM-kulta, Heikko Oksanen, 194/90, 18. Honka sai hyökkäyksen, joka päättyi sitten Smithin ratkaisuun. 36 19 13 4 64– 28 70 Everton ........ Tilanne autonvalmistajien MMsarjassa 4/18 osakilpailun jälkeen: 1) Ferrari 47, 2) BMW-Sauber 35, 3) McLaren 34, 4) Williams 12, 5) Toyota 9, 6) Red Bull 8, 7) Renault 6, 8) Honda 3, 9) Toro Rosso 2. Chileshe Chibwe 0–1, 84. 35 20 10 5 68– 32 70 Fiorentina .... naaliottelu: Honka–Kouvot 72–71 (20–20, 15–15, 14–14, 23–22). Seuran valmennuksesta vastaava Marko Heiskanen olisi ollut tyytyväinen viimevuotiseen seitsemänteen sijaankin.Turun Metsänkävijät sijoittui viidenneksi Scott Fraserin jäätyä viimeisellä osuudella Merzistä 21 sekunnin päähän. 1 1 3– 1 3 Honka ............ Maanantaina 28.4.2008 . Sebastian Mannström). – Ihan hyvä . Näyttävin tilanne kotijoukkueelle syntyi, kun ottelua oli pelattu 20 minuuttia. Erotuomarit: Janne Muurinen, Pekka Saros, Mikko Toivonen. Valmentaja: Jukka Toijala 3 SMkultaa pelaajana. Jaron kapteeni Jens Portin piti tarkasti silmällä Tampere Unitedin brassivahvistusta Ra. 2. Inter joutui vaihtamaan jo ensi jaksolla Diego Corpachen kentältä reisivaivan vuoksi. 1, Samuli Vanttaja, 203/87, 22. 35 6 12 17 32– 54 30 Primera División Deportivo – Barcelona 2 – 0, Espanyol – Zaragoza 1 – 1 (0 – 0), Recreativo – Levante 2 – (2 – 0), Getafe – At. Hermanni Vuorinen (Ville Jalasto) 1–0, 82. 34 15 8 11 38– 36 53 Sevilla .......... Kahdeksantoista minuuttia oli täynnä, kun Chris Cleaver pukkasi pallon todella tarkasti tolpan juuresta verkon perukoille. Seuraava osakilpailu: Italian MM-ralli 16.–18. Honka sai pallon 20 sekuntia ennen loppua tilanteessa 70–71. 1983, Samu Karesvirta, 192/91, 2. Sunnuntain Pietarsaaren Sanomien mukaan hyökkääjä Fredrik Svanbäck palaa takaisin kasvattajaseuraansa 7-8 ottelun lainasopimuksella. 36 24 9 3 62– 25 81 Arsenal ........ 30 9 8 13 43– 54 35 E Cottbus ..... Mika Ääritalo liukui pallon KuPSin rangaistusalueella Valakarille, jonka kuti muutti suuntaa ja harhautti KuPSin maalivahdin Ville Iiskolan. 36 6 12 18 35– 60 30 Derby .......... 36 9 6 21 37– 65 33 Birmingham . Amman: Jordanian MM-ralli: Lopputulokset (22 erikoiskoetta): 1) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford 4.02.47,9, 2) Daniel Sordo Espanja, Citroen jäljessä 1.15,7, 3) Chris Atkinson Australia, Subaru –4.59,5, 4) Henning Solberg Norja, Ford –7.35,8, 5) Matthew Wilson Britannia, Ford –10.41,7, 6) Federico Villagra Argentiina, Ford –11.22,2, 7) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford –12.15,6, 8) Gigi Galli Italia, Ford –12.24,4, 9) Khalid al-Qassimi Arabiemiraatit, Ford –19.05,7, 10) Sebastien Loeb Ranska, Citroen –23.38,1. Yleisöä: 3 157. Valkeakoskelaisista lähimmäksi avausmaalia pääsi Toni Lehtinen, kun hänen vihainen maanuoliaisensa osui maalin pystypuuhun. Paatelainen sijoitti pallon verkkoon, vaikka KuPSin Olli Kosonen yritti roikkua turkulaispelaajassa kiinni. Sarja-avaus oli Jaron osalta lupaava, mutta ohjelma jatkuu kinkkisenä. – Tuskaistahan se loppua kohden oli. 1988, Ben Perkins USA 200/100, 20. toukokuuta. Maalivahti Antti-Jussi Karnio oli vakuuttava. Niklas Storbacka), Jussi Aalto, Kristian Kojola, Jussi Roiko (v, 68. Suunnistus Märsta: Tiomila-viesti, miehet: 1) Kristiansand OK, Norja 9.34.30, 2) Halden SK, Norja jäljessä 0.03 minuuttia, 3) Södertälje-Nykvarn, Ruotsi –0.08, 4) Rajamäen Rykmentti, Suomi –12.29, 5) Turun Metsänkävijät, Suomi –12.50, 6) OK PAN-Kristianstad, Norja –13.05, 7) IFK Moras OK, Ruotsi –13.17, 8) Angelniemen Ankkuri, Suomi –16.57, 9) OK Orion, Ruotsi –17.00, 10) Stora Tuna OK, Norja –17.03, 11) Vehkalahden Veikot, Suomi –17.14,... 4. Yleisöä: 4 158. Siinä mielessä tietysti voi olla tyytyväinen, että piste saatiin. Vaikka Jaro lopussa alkoikin varmistelemaan vieraspistettä, saattoi valmentaja Mika Laurikainen aivan oikeutetusti manata menetettyä voittoa. Löytyi ottelusta toki rutkasti ilonaiheitakin punapaitojen luotsille. 1978, 3. 36 8 9 19 33– 53 33 Reading ....... Ääritalo pohjusti syötöllään TPS:n kolmannen maalin vapauttamalla Paatelaisen läpi. Williamsin pistesaldo kohosi 15:een. TPS:n toiseen maaliin lähetti hienon keskityksen oikealta Mikko Paatelainen. 36 11 10 15 44– 60 43 Sunderland .. Tampere U: Mikko Kavén, Heikki Aho (76. Maalivahti olikin vaisun kotijoukkueen paras pelaaja. 7. Pelaajat: Kimmo Muurinen, 202 sentti, 96 kiloa, synt. 34 7 9 18 29– 53 30 Levante ........ Kuva: Jukka Ritola Jalkapalloliiga: Tampere U–Jaro 0–0 Erotuomari: Petteri Kari. Helsingissä pelatun karsintaturnauksen toisena päivänä ylivieskalaiset tasasivat pisteet helsinkiläisen HSRC:n kanssa 2–2. Lauantaina suunnistetussa naisten viestissä OK Botnia oli 180:s ja Kokkolan Suunnistajat 281. Keskuskentän tekonurmella pelattu ottelu päättyi TPS:n 3–0 (3–0) voittoon Kuopion Palloseurasta. Svanbäck palaa Jaroon TURKU (STT) Veikkausliigan avauksessa Turussa muhi pitkään yllätys. 34 16 7 11 59– 44 55 Santander .... 4. Valmentaja: Mihailo Pavicevic, Montenegro, 4 SM-kultaa. 34 11 9 14 40– 53 42 Valencia ....... Vaihdosta kentälle tullut Sebastian Mannström pääsi lopussa vielä yrittämään läpiajosta, mutta liigadebytantti jäätyi pahoin. 5. 6. – Kaveri (Emet) ampui kovaa. Pietarsaaren Jaro oli vaikeaksi ounastellussa avausottelussaan lähempänä voittoa kuin hallitseva mestari Tampere United. Erotuomari: Vesa Hätilä. 30 15 3 12 49– 47 48 Wolfsburg .... Honka oli pisteen tappiolla Kouvolan Kouvoja vastaan, mutta Scottin heitto vei Hongan voittoon 72–71 (35–35). 36 13 9 14 39– 44 48 Tottenham ... Kokkolan Suunnistajat sijoittui parhaana KP:n alueen joukkueena sijalle 132. 30 6 9 15 33– 48 27 H Rostock .... 194/88, 13. – Meillä oli ottelussa niin monta hyvää paikkaa, että yhdestä olisi pitänyt maali tehdä. Yleisöä: 5 412. Molemmat joukkueet pelasivat iloista hyökkäyspeliä, vaikka kumpikaan ei saanut maaleja aikaiseksi. 35 8 9 18 27– 48 33 Reggina ....... Akeem Scott oli muutoinkin kentän kuningas. KoS suunnisti kokoonpanolla Arto Fränti, Eino Kattilakoski, Ville Saarela, Juha Fränti, Esa Hongell, Jaakko Kattilakoski, Tuomas Hongell, Arttu Pulli, Antti Ojajärvi ja Timo Hongell. 34 17 10 7 62– 33 61 At. Tappion karvasta kalkkia saivat puolestaan maistaa Tommi Ryyppö, joka hävisi Heikki Konoselle numeroin 3–0 (9–4, 9–3, 9–4) sekä Teuvo Määttänen, jolle takavuosien huippupelaaja Juha Raumolin lahjoitti vain neljä pistettä lukemien ollessa 3–0 (9–0, 9–4, 9–0). Jaro puolestaan kärsii hyökkääjäpelaajien Jani Koiviston ja Toni Junnilan poissaoloista Pietarsaaren Sanomien mukaan 7-8 ottelun raja tulee siitä, että Suomessa ja Ruotsissa pidetään jalkapallon EM-kilpailujen takia liigassa neljän viikon ottelutauko 22. päivä toukokuuta alkaen. Yleisöä: 37 936. 2. Hyyrysen tähtihetki oli toisen puoliajan alussa, kun hän latasi Jussi Roikon keskityksestä upean volleyn ylärimaan. Hyökkäyspelimme meni väkisinyrittämiseksi, Hjelm puhisi. Kapteeni Jukka Matisen kolmonen tilanteeseen 58–61 oli erittäin tärkeä. . Honka vei otteluvoitoin 3–1 toisen peräkkäisen Suomen mestaruutensa. Rajamäen Rykmentin joukkueessa suunnistivat Aapo Lindberg, Marko Väisänen, Sami Vähänen, Tapio Perä, Aapo Summanen, Raino Pesu, Tuomas Tervo, Vili Niemi, Matti Liukkonen ja Matthias Merz. 36 7 11 18 42– 59 32 Fulham ........ Se pudotti matkalla loppuotteluun runkosarjan ykkösen Lappeenrannan NMKY:n ja voitti nyt Kouvot, joka oli sekin runkosarjassa Honkaa edellä. Jonas Emet pääsi kahdesti yrittämään TamU-vahti Mikko Kavenin ohittamista lähietäisyydeltä. Svanbäck on esiintynyt urallaan kaksi kertaa A-maajoukkueessa, viimeksi kuukausi sitten Bulgariaa vastaan. 35 1 8 26 17– 76 11 Serie A Livorno – Milan 1 – 4 (0 – 1), Juventus – Lazio 5 – 2 (4 – 0), Genoa – Empoli – 1 (0 – 1), Udinese – Catania 2 – 1 (2 – 1), Roma – Torino 4 – 1 (4 – 0), Inter – Cagliari 2 – 1 (1 – 0), Napoli – Siena – 0, Palermo – Atalanta – 0, Fiorentina – Sampdoria 2 – 2 (0 – 0), Reggina – Parma 2 – 1 (0 – 1). 1981, Jukka Kataja, 197/97, 13. Honka on tämän vuosituhannen koripallojoukkue Suomessa, sillä ykkössija oli sille jo viides. Kouvojen Tuomas Iisalo sai omalla puolustusalueella levypallon, yritti työntää pelivälineen Corey Smithille, joka sähläsi sen ulos. 1 1 1– 3 Haka .............. Erikoiskoevoitot: Loeb 9 (4, 6, 7, 9, 10, 11, 18, 19, 21), Sordo 4 (1, 2, 3, 12), Hirvonen 4 (8, 13, 17, 22), Galli 3 (14, 15, 16), Latvala 2 (5, 20). Muut pelaajat olivat ikään kuin sivustakatsojia vaikka tekivätkin hyvää työtä. 1991, Lauri Toivonen, 197/80, 21. Gabriel Agbonlahor 1–1, 84. Rykmentti jäi kolmikosta noin 12,5 minuuttia. Inter ............ Kilpailun nopein kierros: Räikkönen 1.21,670. Hän antoi täyden tunnustuksen KuPSille ja sanoi maalin pysyneen koskemattomana onnenkin ansiosta. 30 7 5 18 29– 44 26 PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Jaro saanee maajoukkuetason vahvistuksen. – Vähän harmittaa, kun meillä oli pari rimaakin, mutta varmaan oli lopulta ihan oikeutettu lopputulos. Näppärä laitahyökkääjä Chileshe Chibwe ampui johtomaalin 35. Toisella puoliajalla KuPS hallitsi tapahtumia, mutta maalinteko takkusi. 35 10 7 18 34– 52 37 Catania ........ Ats Purje (Severi Paajanen) 1–1, 87. Hänen keskityksestään virolainen Ats Purje tasoitti pelin ensimmäisellä liigamaalillaan. John Carew 2–2. 1990, Tero Laitinen 201/96, 23. 1981, 1 SM-kulta, Akeem Scott USA, 186/81, 3. He heittivät vuorotellen Hongalle pisteitä. Jimmy Wargh), Mikko Hyyrynen (75. Myös kentälle päässyt Petteri Koponen onnistui kerran vapaaheitossaan. Emetin paikkojen lisäksi Jens Portinin pusku ja Mikko Hyyrysen volley kilahtivat ylärimaan Kavenin takana. Yleisöä: 2 148. 8. 30 19 9 2 59– 18 66 W Bremen ... Akeem Scott johti Hongan mestaruuteen Mestaruuden mittaisia. Maalintekopaikkoja tuhlasivat JussiPekka Savolainen, Petteri Pennanen ja Harri Ylönen. Hyökkäyspäässä Jussi Aalto oli vaarallinen erikoistilanteissa ja Mikko Hyyrynen teki kosolti töitä kärjessä. 1990, Joona Haaja, 189/78, 5. Molemmilla kerroilla Kaven venytti loistotorjunnat. 33 19 5 9 54– 40 62 Barcelona ..... Honka oli toisella pelijaksolla lähes kokonaan Scottin ja toisen amerikkalaisvahvistuksen Matthew Williamsin varassa. Vaarallisin paikka syntyi 67 peliminuutin jälkeen, kun Mikko Manninen lähti pallon kanssa puolesta kentästä, peippasi pari kotijoukkueen puolustajaa, mutta laukoi sitten hieman ohi Henri Sillanpään vartioiman maalin. 1 1 0– 1 HJK ................ 36 11 6 19 36– 56 39 Wigan .......... Hyökkäyksessä onnistuimme iskemään paikan tullen vaarallisesti, hän arvioi. ESPOO (STT) Akeem Scottin onnistunut ratkaisu 3,3 sekuntia ennen pelisummerin päätösujellusta vei Espoon Hongan koripalloilun miesten Suomen mestaruuteen. R. Koripallo Miesten 4. – En käskenyt tauolla löysätä yhtään, Kuusela sanoi. – Pelasimme ehjän hyvän pelin. Kouvot: Matti Nuutinen 0/1, Samu Kaaresvirta 3/2, Peter Cipriano 6/1, Tero Laitinen 4/4, Tuomas Iisalo 10/1, Wayne Bernard 23/3, Jukka Kataja 10/1, Corey Smith 15/8. Kisan voiton otti loppusuoran ratkaisussa norjalainen Kristiansand OK, jolle toinen norjalainen Halden SK hävisi kolme sekuntia ja ruotsalainen SödertäljeNykvarn kahdeksan sekuntia. 34 7 4 23 29– 63 25 Bundesliiga Leverkusen – Wolfsburg 2 – 2 (1 – 2), B München – Stuttgart 4 – 1 (1 – 1). Ilman näitäkin pisteitä ylivieskalaiset olisivat säilyttäneet paikkansa liigassa, jossa säilyivät myös HSRC ja LahtiSq. sijalla. Erotuomari: Ville Järvenpää. Hän pelasti muutaman varman maalin, hän jatkoi. TPS ................ Kouvot ei kyennyt kirjoittamaan historiaa uudestaan. TPS:n päävalmentaja Martti Kuusela toivoi, että jatkossa joukkueen hyvä peliesitys jatkuisi toisellakin puoliajalla. 1987, Kalle Kouki 189/82, 25. VPS–Haka 0–0 Erotuomari: Jouni Hietala. Phil Neville 1–0, 80. 35 22 9 4 66– 35 75 Juventus ....... 7. 35 13 8 14 45– 48 47 Palermo ....... KuPS–TPS 0–3 (0–3) 9. Joukkueella oli parikin hyvää maalintekopaikkaa, mutta laukauksista puuttui teho. 17) Tampereen Pyrintö, Suomi –21.48,... 1977, 3, Petri Heinonen, 207/100, 1. Väliin Scott säntäsi läpiajoon, välillä hän heitti tarkkoja kolmosia. Ei siinä ehtinyt muuta kuin yrittää saada raajaa väliin ja toivoa, ettei osuisi arkaan paikkaan, Kaven hauskuutti selvittäessään pisteen arvoisia torjuntojaan. 1 1 1– 3 MyPa ............. 34 10 10 14 37– 54 40 Zaragoza ..... 0– KooTeePee ..... Pietarsaarelainen IF Brahe oli 144:s ja kruunupyyläinen OK Botnia saapui maaliin 179. 1988, 1, Sasu Salin, 187/76, 19. Aristides Pertot (Simo Valakari) 0–1, 19. Tallien MM-pistetilanne: 1) Ford 57, 2) Citroen 50, 3) Subaru 39, 4) Stobart-Ford 29, 5) Munchi’s-Ford 14, 6) Suzuki 6. 1. naalipelit olivat tiukkaakin tiukempia. Madrid .... 1983. 34 16 4 14 64– 48 52 Deportivo .... – Pisteisiin olen tyytyväinen, mutta en peliimme. 35 16 7 12 50– 40 55 Udinese ....... Jalasto 2–0. Erotuomari: Tero Nieminen. B München .. 34 11 14 9 59– 48 47 Espanyol ...... Hän ei ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa seurajoukkueensa avauskokoonpanossa. 30 9 8 13 32– 38 35 Dortmund ... Heikosti menneet kaksi viimeistä harjoitusottelua olivat silmänlumetta. 30 8 8 14 32– 49 32 Bielefeld ....... 1983, Juho Nenonen, 202/100, 12. Keskeyttäneet: Sebastian Vettel Saksa, Toro Rosso (1 kierros), Adrian Sutil Saksa, Force India (1), Nelson Piquet Junior Brasilia, Renault (7), Sébastien Bourdais Ranska, Toro Rosso (8), Anthony Davidson Britannia, Super Aguri (9), Heikki Kovalainen Suomi, McLaren (22), Fernando Alonso Espanja, Renault (35), Rubens Barrichello Brasilia, Honda (35), Nico Rosberg Saksa, Williams (42). Tilanne kuljettajien MM-sarjassa 4/18 osakilpailun jälkeen: 1) Räikkönen 29 pistettä, 2) Hamilton 20, 3) Kubica 19, 4) Massa 18, 5) Heidfeld 16, 6) Kovalainen 14, 7) Trulli 9, 8) Webber 8, 9) Rosberg 7, 10) Alonso 6, 11) Nakajima 5, 12) Button 3, 13) Bourdais 2. Svanbäck pelaa tällä hetkellä Helsingborg IF:ssä Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa. Jonne Kemppinen (Kalle Eerola) 0–1. 34 13 9 12 36– 37 48 Mallorca ...... – Taistelimme suurella sydämellä, mutta ei sitä voi koskaan tietää miten pelit päättyvät, kun marginaalit ovat näin pieniä, Toijala pohti. 35 21 11 3 66– 29 74 Liverpool ..... Finaaleissa 0–2 tappioon ahdettu joukkue ei ole toistaiseksi pystynyt nousemaan Suomen mestaruuteen. – Ja kun kenttäpelaajilta ei tehoja löytynyt, niin tarvittiin Kavenin apua. Ottelua oli pelattu tuolloin 38 minuuttia. Kisan kärjessä: ek 1–8 Sordo, ek 9–11 Loeb, ek 12 Sordo, ek 13–15 Latvala, ek 16 Sordo, ek 17 Latvala, ek 18–22 Hirvonen. Puolustuspää pelasi täydellisesti, sillä pidimme nollan. – Jaron hyvä esitys ei ollut yllätys ainakaan minulle. 1 1 2– 3 FC Lahti ......... Chris Cleaver (Mikko Paatelainen) 0–2, 35.Paatelainen (Mika Ääritalo) 0–3. Yleisöä: 18 722. 30 11 10 9 36– 40 43 Hannover ..... 1982, Sebastian Käki 187/80, 17. Kotijoukkue hallitsi hienoisesti ensimmäistä puoliaikaa. Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Hirvonen 35, 2) Loeb 30, 3) Atkinson 28, 4) Latvala 18, 5) Sordo 17, 6) Galli 12, 7) Petter Solberg Norja ja Henning Solberg 9, 9) Villagra 8, 10) Wilson 7, 11) Francois Duval Belgia ja Conrad Rautenbach Zimbabwe 5, 13) Andreas Mikkelsen Norja 4, 14) Toni Gardemeister Suomi ja Jean-Marie Cuoq Ranska 2, 16) Andersson, Juho Hänninen Suomi, Sebastien Ogier Ranska ja Andreas Aigner Itävalta 1. Simo Valakari tykitti TPS:lle johtomaalin, kun yhdeksän minuuttia oli pelattu. Hän heitti peräti 36 pistettä ja nautti suunnattomasti niistä kaikista. 10. 1987, Matti Nuutinen, 198/88, 6. 4. TPS ei saanut peliään pyörimään toisella puoliajalla, vaan joutui iskemään vastahyökkäyksillä. 35 7 12 16 31– 53 33 Parma .......... 0– MIFK .............. Inter–RoPS 3–1 (0–1) 36. 1987, 1, Petteri Koponen. 36 9 10 17 32– 49 37 Middlesboro 36 8 12 16 33– 52 36 Bolton ......... 35 24 9 2 64– 22 81 Roma ........... 1982, Wayne Bernard USA 190/88, 12. Kotijoukkueen valmentajalla Ari Hjelmillä oli vaikeuksia peitellä turhautumistaan ottelun päätyttyä ratkaisemattomaan. Puolustusta pitivät hienosti kasassa toppari Vesa Heikinheimo ja laitapakki Jens Portin. Mustasaarelainen IF Femman sijoittui parhaana ÖID:n seurana 72:ksi. 35 10 12 13 46– 52 42 Lazio ............ 9. 1 1 0– 1 Jaro ................ minuutin jälkeen. 34 13 8 13 41– 45 47 Athletic ........ 36 18 8 10 52– 31 62 Aston Villa .... 35 6 16 13 33– 47 34 Empoli ......... 1986, 1, Matthew Williams USA, 200/105, 1. 1 1 0– 1 TamU ............. Englannin Valioliiga: Portsmouth–Blackburn 0–1 (0– 0) 74. Kotiavauksessa ensi viikon sunnuntaina vastaan asettuu FC Honka. Erotuomari: Tony Asumaa. Toista puoliaikaa hallitsi hienokseltaan vierasjoukkue. Mika Ojala (Timo Furuholm) 2–1, 90. Jyri Hietaharju keskitti ja Joonas Ikäläinen puski maalin edestä suoraan Hakan maalivahdin Alexander Dovbnyan syliin. Tärkeimmät keskeyttäneet: Petter Solberg Norja, Subaru (ek 16, ulosajo), Toni Gardemeister Suomi, Suzuki (ek 3, mekaniikka), Per-Gunnar Andersson Ruotsi, Suzuki (ek 19, ulosajo), Urmo Aava Viro, Citroen (ek 19, mekaniikka). Rovaniemen pelin sielu Mika Nurmela ja päävalmentaja Valeri Bondraeno olivat molemmat yhtä ihmeissään siitä, mikä tuhosi heidän pelinsä. HSRC:tä vastaan ylivieskalaisten voitoista vastasivat Anssi Määttänen, joka kaatoi Seppo Rissasen 3–0 (9–5, 9–5, 9–1) sekä Marko Pääkkönen, jolle taipua sai Karri Salonen numeroilla 3–0 (9–2, 9–5, 9–1). Se on hyvä joukkue, jossa on paljon nuoria pelaajia, jotka ovat taitavia pallon kanssa, Kaven sanoi. 35 8 15 12 35– 41 39 Cagliari ........ Ylivieska Squash jatkaa liigassa. Roque Santa Cruz 0–1. Vasta viimeisellä neljänneksellä pääsivät Hongan suomalaisetkin pisteiden makuun. 1 1 0– 3 Seuraavat ottelut: 28.4. – Eihän meillä ollut 80 minuutin aikana minkäänlaista hätää. Everton–Aston Villa 2–2 (0–0) 55. Siinä mielessä olenkin pettynyt ottelun lopputulokseen, sanoi Hakan valmentaja Olli Huttunen. Jaro horjutti mestareita Punapaidat lähellä jättiyllätystä liiga-avauksessa Kurissa ja nuhteessa. 36 14 13 9 46– 43 55 Man City ..... 1. 19) Paimion Rasti, Suomi –24.12. Tauon jälkeen liiga jatkuu 25.6. MIFK – HJK. Man Utd ...... 1979, Jukka Matinen, 203/103, 6. Honka–MyPa 2–0 (0–0) 49. Sitten Inter lopulta heräsi kääntäen ottelun voitokseen 3–1. 1 1 0– 1 VPS ................ Olimme onnekkaita, että voitimme, myönsi Interin valmentaja Job Dragtsma. 3. 1982, 1, Tuomas Iisalo 195/89, 29. Kokkolan Suunnistajat 132:s HELSINKI (KP) Ylivieska Squash varmisti paikkansa ensi kaudeksikin squashliigaan. 34 14 7 13 45– 43 49 Almeria ........ Onnistujia laajalti Jaro oli sunnuntaina tasaisen erinomainen. Furuholm (Sami Sanevuori) 3–1. 9. 34 12 6 16 39– 54 42 Osasuna ....... Yleisöä: 2 714. 30 12 8 10 47– 42 44 E Frankfurt ... Sitten tuli ikävästi pari virhettä ja tasoitusmaalin jälkeen tilanne luisui käsistä, Nurmela myönsi. 9. 8. 1 1 0– 2 KuPS .............. Neuvottelut ovat loppusuoralla. Jatkossa pääosaan nousi Timo Furuholm, joka syötti Mika Ojalan voittomaalin tekoon ja iski itse lisäajalla 3–1 lopputuloksen. KESKIPOHJANMAA 14 Urheilu Jalkapallo Lauri Jaakkola TAMPERE Tampere United–Jaro 0–0 Kaksi ylärimaa, kaksi Jonas Emetin avopaikkaa ja yksi tuhrittu läpiajo. 33 12 8 13 42– 45 44 Getafe ......... 30 11 9 10 35– 39 42 Bochum ....... 33 12 10 11 36– 33 46 Betis ............ Olen ollut kuusi viikkoa sivussa ja jaksoin silti noinkin pitkään pelata, vartti ennen loppua vaihtoon astellut Hyyrynen iloitsi. Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic ja kapteeni Jukka Matinen kannattelivat Pantteri -patsasta Espoossa. Madrid ... 35 11 10 14 43– 52 43 Atalanta ....... 33 23 3 7 68– 30 72 Villarreal ....... 35 16 10 9 59– 33 58 Sampdoria ... 11. 34 9 11 14 45– 55 38 Murcia ......... 1 1 3– 3 Inter .............. 4. 34 11 9 14 39– 43 42 Valladolid ..... Toisella jaksolla Mika Mäkitalo loukkasi nilkkansa, mutta tilalle tullut Severi Paajanen nousi Interin kirin aloittajaksi. 5. Jaro: Antti-Jussi Karnio, Mathias Kullström, Vesa Heikinheimo, Jens Portin, Jukka-Pekka Tuomanen, Marco Matrone, Jonas Emet (87. 36 16 11 9 69– 47 59 Portsmouth .. 1991, Anselmi Vanjoki 193/83, 27. 35 15 9 11 46– 47 54 Genoa ......... Honka: Jukka Matinen 9/2, Ben Perkins 6/6, Matthew Williams 15/11, Eldar Skamo 2/1, Petteri Koponen 1/3, Akeem Scott 36/3, Kimmo Muurinen 3/7. nhaa jalkapalloliigan avauskierroksella. Chris James), Jussi Kujala, Ra. 30 16 6 8 65– 44 54 Schalke ........ Se oli minimitavoite, itsevarma Laurikainen totesi. 35 8 11 16 30– 41 35 Torino .......... Joukkueet eivät saaneet piste-eroja toisistaan, sillä kaikki jaksot viimeistä lukuunottamatta päättyivät tasan
Sama setti sitten vielä neljä kertaa uudelleen. Pojat E10-98 KPV valkoinen GBK 1-1, OLS tiikerit PeFF 11-0, OLS pantterit KPS 9-0, VPS sininen EU 4-3, VPS punainen GBK 1-0, KPV valkoinen PeFF 4-2. Akseli Lahtisen suitsima Rudy Rose katkaisi Cinnamon Expressin ja Aki Antti-Roikon voittoputken troikkalähdön ykkösenä. Aki Antti-Roikon ajama Conrads Ulla tyylitteli loppusuoralla helppoon voittoon ennätystä hipovalla ajalla 16,0. Taulujen skannaus optisen lukijan tulkittavaksi veisi todennäköisesti – vähintään – yhtä paljon aikaa kuin kaksikko Johannes Karhula ja työntömitta. A-lohko OLS pantterit ............4 4 36-0 12 VPS sininen ...............4 3 1 11-11 9 KPV vihreä ................4 1 1 2 3-12 4 EU ............................4 1 3 7-18 3 KPS ..........................4 1 3 1-17 1 B-lohko OLS tiikerit .................4 4 29-0 12 VPS punainen ............4 3 1 7-4 9 KPV valkoinen ............4 1 1 2 5-10 4 GBK ...........................4 2 2 5-16 2 PeFF ...........................4 1 3 6-22 1 sijoitusottelut: sijat 9-10 KPS PeFF wo 0-3, sijat 78 EU GBK 1-2, sijat 5-6 KPV vihreä KPV valkoinen 1-4, sijat 3-4 VPS sininen VPS punainen (ei pelattu), sijat 1-2 OLS tiikerit OLS pantterit (ei pelattu). minuutilla puolustuksesta kimmonneella laukauksella. – Joskus protesteja tulee. etappi (80 km): 1) Ketonen 1.54.52, 2) Korhonen 1.54.52, 3) Ala-Koskela 2.11.32. Viikonlopun aikana Karhula tiirasi digitaalisella työntömitallaan, tuolla ”mauseriksikin” kutsulla, läpi tuhatkunta luotien puhkomaa taulua. Ennestään harventuneiden haapajärvisten joukkue osoitti ymmärrettävästi väsymisen merkkejä pelin kuluessa. – Valtraus paransi volttiennätystään runsaat neljä sekuntia. Kaustinen: 1. Toisen jakson eron kotijoukkue teki vasta ottelun ratkettua kolmannen tasoittavalla. Veli-Erkki Paavolan valmennukseen muuttanut Vara-Siru taisteli urheasti kolmanneksi. Ammutaan ensinnäkin yksi laukaus tauluun ja sen jälkeen neljä muuta kutia samaan reikään. Kun ammuntakasat mitataan sadasosan tarkkuudella, joku ampujista voi perustellustikin esittää vastalauseitaan. inhimillinen tekijä. Ashdown vaikutti alussa hermostuneelta, mutta sai apuja puolustukselta. Kilpa/M16 (19): 1) Lämsä Jari OuTa 4.51.41, 2) Jäderholm Markus 4.52.24, 3) Losvik Lars NCK 5 4.52.31, 4) Back Robert NCK 4.52.36, 5) Nurmi Roope Akilles 4.52.48, 6) Niemi Jarkko PUnion 4.53.04, 18) Hautamäki Samuli KT 4.55.20. Pelivaihto 398916.95 e, yleisöä 1007 Monte Carlo: Miesten ATP-kiertueen 2,27 miljoonan euron Masters-massakenttäturnaus. Itse asiassa itsekään en saa peräkkäisillä mittauksilla täsmälleen, sadasosalleen samaa tulosta. Ei sen kauempaa, Karhula sanoo. Kuva: Elina Paavola Neste-turnaus: Sunnuntain ottelut: Pojat F9-99 KPV rock GBK 2-0, KPV blues YPA 3-3, KPV rock NU 1-0, GBK YPA 2-0, KPV blues NU 5-3, KPV rock YPA 9-1, GBK NU 0-3, KPV blues GBK 6-4. Houraatissa viime vuosikymmenellä ammutuissa MM-kisoissa sen sijaan korkealle raadille oli käyttöä. lähtö, sh 2100 m: 1) Varma-Valentin/T Salmela 34,6 (14.98), 2) Lähtöpassi 34,7 (6.79), 3) Muusan Salama 34,7 (5.07), 4) Mökin Piina 33,6 x (15.21), poissa: 2 toto (7-96): 14.98 3.72-3.87-4.57 67.02. Ja ei, ei missään nimessä. Tulva-ajojen viimeisen päivän 105 kilometrin mittaiseksi kaavailtu pääsarjan etappi jouduttiin olosuhteiden vuoksi keskeyttämään jo 20 kilometrin jälkeen. Mikäli yksi viidestä luodista livahtaa kokonaan ohi taulun, siitä seuraa esimerkiksi 200 metrin kisassa 58,2 millimetrin sakko. – Yhden taulun kanssa kuluu aikaa noin 30 sekuntia. naalia kotikentällään. Karhulan muistin mukaan juryä ei ole ns. – Pitkä kuljetusmatka Vermoon painoi Turnerin jaloissa viime metreillä. Yhteiskilpailu oli kokonaisuudessaan sinikeltaisten vahvaa näytöstä. Toisaalta Karhula muistuttaa, että kasojen mittaamiseen liittyy aina myös ns. Virheitäkin tietysti sattuu, mutta ne tulevat oikeastaan aina esiin, kun ampujat tutkivat omia taulujaan. Vastalauseitakin kuuluu Tulostulkin luontaisetuihin kuuluvat ampujien protestit. lähtö, lv 1609 m: 1) Waltter Conductor/Kaar Ahokas 14,3a (11.72), 2) Giant Hill 14,5a (2.3), 3) Dream Leader 14,5a (18.68), 4) Solomon Blue Chip 14,5a (2.68), poissa: 4, 12 toto (6-9-5): 11.72 2.50-1.30-2.24 10.74 V4-kerroin: 163.66 6. Siis mieluummin kuin virittelee asettaan kohti pahvitauluja. GBK liverpool ................4 2 2 13-4 8 YPA ...............................4 2 1 1 14-7 7 Jaro valkoinen ...............4 2 2 4-8 6 KPV falcons ...................4 1 2 1 7-7 5 VIFK blå ........................4 1 3 3-15 1 sijoitusottelut: GBK Chelsea VIFK vit 3-1, GBK chelsea GBK Liverpool 3-1, GBK liverpool VIFK vit 1-1 rp 2-1. Kun LMS järjestää vuodessa kahdesta kolmeen kisaa, puolentoista vuosikymmenen aikana Karhulan silmien editse on vilistänyt tuhansia ja taas tuhansia tauluja. – Keksin paljon helpompiakin tapoja (kuin ampuminen) tehdä pahviin reikiä. Senssin Maili ennätysvauhdissa Jyri Puusaaren valmentama Senssin Maili on kehittynyt pitkin harppauksin viimeisen parin kuukauden aikana. Ammuntakierrosten välissä toki oli puolen tunnin ruokatauko. Maan kasa-ammunnan keskuksiin kuuluvan Lohtajan Houraatin ampumaradan vakiokalustoon on noista synkän lamavuoden 1993 ajoista saakka kuulunut Johannes Karhula. Nopeaan tahtiin Parin viime vuoden ajan Johannes on saanut perhepiiristä oivaa apua työhönsä. Ripeä mittaaminen tarkoittaa sitä, että täysin tietokoneistettukaan tulospalvelu ei juuri etua toisi. Yksi ”samaan reikään” ammuttu kasa esimerkiksi kilpailun ensimmäisellä kierroksella ei tietenkään vielä takaa kokonaiskilpailussa muuta kuin loistavat pohjat jatkokierroksille. Kahdeksan parhaan joukossa oli yhteensä viisi länsinaapurin ampujaa. Valtraus suurten setelien makuun Timo Vääräsen valmentama Valtraus jatkoi voittokulkuaan Nuorten sarjassa. Mutta ei auta. Parin yllätyksen sävyttämä V4-peli huipentui Dweezilin ja Juha-Matti Paavolan komeaan kotivoittoon. – Sadan metrin matkalla pienimmät kasat ovat olleet alle parin millin. Vauhti kiihtyi lopussa 26-lukemiin ennen kuin Valtraus sai niukan yliotteen kilpakumppaneistaan. lähtö, sh 2100 m: 1) Senssin Maili/J Puusaari 31,8a (15.62), 2) Tuikun Tupu 31,9a (57.06), 3) Hallari 31,9a (2.8), 4) Susperin Tähti 32,0a (3.45), toto (5-6-8): 15.62 3.15-5.971.58 163.17 9. Johannes ja Susanna Karhula esimerkiksi tekivät lauantaina ja sunnuntaina kumpanakin koko lailla täyden työpäivän, yhdeksästä aamulla neljään, viiteen iltapäivällä. Santa Cruz lannisti Quebec, Kanada: Jääkiekkomaaottelu, Quebec, Kanada: Kanada–Suomi 3–2 (2–1, 1–0, 0–1). 3. Ottelu oli molemmilla jaksoilla tasainen. Päivän avausottelussa HP-K kaatui niin ikään Ykköspesikseen valmistautuvalle Kempeleelle 2–0 (3–2, 6–1). Suomalaisista Mukarin jälkeen parhaita olivat Jaakko Mattila (neljäs) ja Seppo Kesänen (kuudes). Ei niitä hirveän usein kuulemma tule, mutta aika ajoin. Maanantaina 28.4.2008 Tennis Jääkiekko Kasa-ammunta Ravit Jalkapallo Jukka Anias LOHTAJA (KP) Lopultakin yksinkertaista puuhaa. Miespulasta kärsivät HPK peluutti kahdessa ottelussa vähemmälle peliajalle jääneitä pelaajia. VIFK vit .........................4 3 1 10-11 9 GBK totenham ..............4 3 1 16-9 9 KPV hawks ....................4 1 1 2 6-7 4 KPS ...............................4 1 1 2 6-11 4 Jaro sininen ...................4 1 3 12-12 3 Lohko C KPV falcons Jaro valkoinen (C ) 1-3, GBK Liverpool VIFK blå (C ) 5-0, YPA Jaro valkoinen (C ) 3-0, KPV falcons VIFK blå (C ) 2-2. Eri ihmiset eivät mittaa samasta kasasta täysin samaa tulosta. jossa Triumf Sund ja Samantha Flight toimivat vetojuhtina. Johtohevosen takana vapaata kiriväylää odottanut Giant Hill nousi lopussa toiseksi ennen Dream Leaderiä, joka pudotti tauolta palanneen Solomon Blue Chipin neljänneksi. Nuori hevonen on vasta uransa alussa, Timo Vääränen muistutti. Tässä ei kyllä kannata huijata, sillä kiinni jää aivan varmasti. Tulokset: Elite/M18 (47):1) Alus Markku TWL 3.44.16,26, 2) Hämeenaho Tero Continental 3.44.17,76, 3) Salermo Marek Velosport 3.44.18,28, 4) Kangaskokko Juhani CC Picaro 3.44.19,27, 5) Aaltonen Rainer TCC 3.44.21,91, 6) Simola Mika TuUL 3.44.46,22, 7) Santala Jukka-Pekka Chebici 3.45.47,56, 8) Tuikka Tommi CC Picaro 3.45.51,32, 9) Fingerson Eärendel CCH 3.46.18,53, 10) Vesa Jani Chebici 3.46.28,70, 13) Göös Marko KT 3.48.35,06, 18) Rissanen Jarmo CCH 3.49.05,69, 21) Ingalsuo Jouni KT 3.49.26,69, 24) Tuukkanen Kaj GIF 3.49.38,60, 27) Vähäkangas Jarkko KT 3.49.53,21, 39) Pesola Timo KT 3.50.21,83, 43) Maunumäki Kari KT 3.50.32,07. Tämä sitten nakuttelee tulokset läppärin excel-pohjaiseen tulosluetteloon. etappi (80 km): 1) Losvik Lars NCK 1.54.20, 2) Vartio Taneli PoTa 1.54.47, 3) Moulin Emmanuel TuUL 1.54.52, 4) Niemi 1.54.52, 5) Törmänen Ossi Cyclos 1.54.52, 6) Lämsä 1.54.52, 19) Hautamäki 1.54.52. Minulle jäi sellainen kuva, että hevonen olisi jaksanut samaa vauhtia vielä palan matkaa, Kaarlo Ahokas arvioi. peliminuutilla. rma vain antaa myöten – vaikkapa radioamatööriharrastuksensa parissa. Waltter Conductor kiri tulisesti Turneri torjui Totemi Rokin hyökkäyksen Nikulassa Tulisesti kirinyt Waltter Conductor/ Kaarlo Ahokas voitti yllättäen lämminveristen päälähdön Nikulassa. Siitäkin huolimatta, että kilpailun pienimmän kasan (8,54 mm) ampui Vähäkyrön Viestin Mauri Mukari. Periaatteessa kaikkiin kilpailuihin on nimetty nelihenkinen jury, joka ratkaisee epäselvät tapaukset. Kaukaa Kolarin kairoilta saapunut Koitos piti Mauri Jaaran ajamana toisen sijan, vaikka ravasi koko matkan toisella radalla ilman vetoapua. Pitkän päivän aikana pahvitauluissa olevat numerot yhdistyvät väistämättä ampujien nimiin. Puolustaja Phil Neville vei kotijoukkue Evertonin johtoon 55. En minä ole edes Lohtajan Metsästysseuran (LMS) jäsen, Karhula kuittaa hymyillen utelut omasta ampumaharrastuksestaan. HV 200 m: 1) Mats Johansson Ruotsi 8,887, 2) Bo Pettersson Ruotsi 9,195, 3) Mauri Mukari VäVi 9,778, 4) Seppo Kesänen KeAms 10,346, 5) Jari parkki Jurva 10,441, 6) Bros Eriksson Ahvenanmaa 10,593, 7) Mikael Edlund Ruotsi 10,600, 8) Torsten Åström Ruotsi 10,624, 9) Jaakko Mattila RAA 10,778, 10) Rune Fagerström Ahvenanmaa10,881, 11) Juhani Lehmonen ÄäA 11,223, 12) Bengt Nilsson Ruotsi 11,346, 13) Tuomo Nissilä LMS 11,473, 14) Veikko Haara KeAms 11,636, 15) Juhani Ojala VäVi 11,646, 16) Matias Larsson Ruotsi 11,910, 17) Sakari Keckman SKA 11,935, 18) Store Smeds SKA 11,992, 19) Peter Eriksson Ruotsi 12,025, 20) Rune Olsson Norja 12,136, 21) Stefan Karlsson Ruotsi 12,238, 22) Ulrik Sandgren Ruotsi 12,276, 23) Eija Murisoja HaaAs 12,289, 24) Veikko Kaarta KalMy 12,306, 25) Jari Raudaskoski P-HA 12,386, 26) Juha Söderholm KAS 12,469, 27) Asko Hirvelä LSA 12,488, 28) Jorma Mukari VäVi 12,510, 29) Marko Tanskanen SKA 12,591, 30) Risto Murisoja HaaAs 12,628, 31) Pekka Nousiainen KeAms 12,672, 32) Antti Ikäheimo KeAms 12,806, 33) Ulla Murisoja HaaAs 12,993, 34) Borne Gebing Ruotsi 13,118, 35) Jussi Niemelä LMS 13,151, 36) Jari Ollila HaaAs 13,222, 37) Pauli Isoaho HaaAs 13,270, 38) Hannu istermaa RAA 13,380, 39) Hannu Murisoja HaaAs 13,402, 40) Jouko Turunen RAA 13,541. Johansson vei yhteiskilpailun Timo-Jaakko Virkkala KAUSTINEN (KP) Kaarlo Ahokkaan ohjastama Waltter Conductor yllätti maalisuoran kanuunakirillään lämminveristen päälähdössä Kaustisella. lähtö, sh 2100 m: 1) Einomies/M Jaara 27,5 (2.26), 2) Vieterilla 26,9 (23.63), 3) Rokin Vire 28,7 (6.78), 4) Ollin Myrsky 28,8 (7.22), poissa: 4 toto (12-15-7): 2.26 1.27-3.51-1.67 38.55 V4-kerroin: 15.47 5. Päivän aikana HP-K: n sisäpeli ei rullannut johtuen pitkälti kokeiluista. 3. Timo Salmelan ajama Varma Valentin pääsi voiton makuun vauhdikkaan illan päätteeksi Nikulassa. Pesä-Kiilat joutui kokeilemaan PORTSMOUTH (STT–AFP) Paraguaylaishyökkääjä Roque Santa Cruz ratkaisi Blackburnille 1–0-voiton Portsmouthista Englannin jalkapalloliigassa sunnuntaina. lähtö, lv 2100 m: 1) Dweezil/JM Paavola 17,2 (15.1), 2) Highlander Fellow 16,5 (70.25), 3) Free To Run* 16,6 (58.54), 4) Blackman Crown 17,3 (25.09), poissa: 12 toto (1-9-10): 15.10 4.28-23.96-17.07 1202.74 V4-kerroin: 1073.93 V4: vaihto 120148.60 e; oikea rivi 12-63-1; poissa 1/4, 2/4,12, 4/12, kerroin 1073.93 (4 oikein) Päivän Duo: vaihto 23972.00 e; oikea rivi 3-1; kerroin 30.06 8. Käytännön työhön kuuluu myös jatkuva ramppaaminen ampumapaikalle. Alus kuittasi Tulva-ajon KEMPELE (KP) Miesten Ykköspesikseen valmistautuva Haapajärven PesäKiilat joutui Kempeleessä pelatussa harjoitusturnauksessa pakotettuna tekemään kokeiluja. Jatkossa Ashdown venyi tärkeisiin torjuntoihin, kun Portsmouth jahtasi mahdollisuutta nousta sarjataulukossa viiden kärkeen ja Uefa-cup -paikalle. Niko Jokelan ohjastama Meadow Fox palasi kultakantaan kotiradallaan. Aikaa kuluu, vaikka yhden kilpailijan yhden taulun kanssa ei aikaa pitkään tuhraannu. Tavoite luisui tavoittamattomiin, kun Santa Cruz ja Jason Roberts juonivat ottelun ainoa maalin Blackburnille. Pojat E11-97 lohko A KPV eagles GBK chelsea 1-1, Into GBK chelsea 0-5, KPV pelicans Jaro punainen 2-3. Väkisinkin mittaaja ja kirjuri alkavat hieman jännittää varsinkin hyvin kisan aloittaneen puolesta. Takajoukoista hyökännyt Waltter Conductor porhalsi maalisuoralla lentävin askelin ohi tuulta halkoneen Solomon Blue Chipin selvään voittoon kilometriajalla 14,3. lähtö, lv 2100 m: 1) Quick Enough/He Hietanen 16,6a (2.1), 2) Igor Bullet 16,7a (32.98), 3) Rocky Brave 16,9a (6.98), 4) Do It Gran 16,9a (19.79), toto (7-9-1): 2.10 1.304.63-1.67 80.14 11. Karhula ja kasa-ammunta kuitenkin kuuluvat yhteen kuin luoti ja sen aiheuttama reikä pahvitaulussa. Ne alkavat olla jo maailmanluokkaa. Ari Kelan ajama Totemi Rok piti maalikuvan perusteella toisen sijan ennen Murron Titaania, joka vaisuhkon alkukauden jälkeen esitti selvää nousukuntoa. Johannes Karhula mittaa 15 vuoden kokemuksella kasan koon. Kuva: Jukka Anias Vakio 5 Formulavakio Oikea rivi: 112 221 22X1 Voitonjako: 10 oikein 16 kpl voitto-osuus 917,00 e, 9 oikein 54,60 e. Totopommin räjäyttänyt Highlander Fellow nosti kaksarikertoimen 1202:een. Kun viikonloppuna sata ampujaa oli jaettu viiteen ryhmään, viiden kierroksen kisa tiesi 25 käyntiä ampumapaikalla. Idea tuli nopeasti selväksi tietokoneista innostuneelle 15vuotiaalle lohtajalaiselle pojannassikalle vapun alla 15 vuotta sitten. Santa Cruzin maanuoliainen upposi Portsmouthvahti Jamie Ashdownin maalin alanurkkaan ottelun 74. tavallisissa kisoissa Lohtajalla juuri tarvittu. Giant Hill nousi kakkoseksi ennen Dream Leaderiä ja Solom Blue Chipiä. Akseli Lahtisen ajama Valtraus odotteli kirimerkkiä viimeiselle puolikkaalle, jossa se hyökkäsi kärjessä juosseen Vara-Sirun ja Koitoksen kimppuun. Työnjako on sellainen, että Johannes analysoi ammuntakasat, merkkaa tuloksen taulun marginaaliin ja siirtää sen vieressä istuvalle vaimolleen Susannalle. Aston Villa kiri kahdesti rinnalle ottelussa, jonka kolme viimeistä maalia syntyivät kymmenen viime minuutin aikana. Käytännössä tulospalvelu seuraa kilpailijoita yhtä ampujaryhmää perässä. Auktorisoitu millimetrimies jos kuka. V4-pelin avauskohteen suosikki Einomies jatkoi Kiuruveden hevosten vahvaa panosta Kaustisella. Johanssonin ykköspaikkaa Mukari ei kuitenkaan uhannut. lähtö, sh 1609 m: 1) Turneri/R Sarkaranta 25,3a (1.7), 2) Totemi Rok 25,3a (16.77), 3) Murron Titaani 25,3a (29.47), 4) Passeri 25,6a (16.52), toto (3-1-11): 1.70 1.36-2.514.81 9.08 V4-kerroin: 174.96 7. lähtö, sh 2100 m: 1) Valtraus/Ak Lahtinen 31,2 (3.38), 2) Koitos 31,3 (19.24), 3) Vara-Siru 31,3 (6.45), 4) Virin Väiski 31,4 (2.27), poissa: 3, 11 toto (8-7-9): 3.38 1.66-4.12-2.78 17.27 3. Tästä tulee vielä hyvä kilpahevonen, mutta ei vielä paukutelle henkseleitä. Keno Voittonumerot: 1, 5, 6, 8, 9, 10, 14, 18, 19, 20, 21, 22, 24, 29, 30, 35, 46, 50, 57, 67 Mitalipeli Kulta: 1, 4, 5, 2, 3 Hopea: 2, 3, 4, 1, 5 Pronssi: 5, 4, 1, 2, 3 Vakio 4 Jalkapallovakio Oikea rivi: XX1 X11 122 XX1 Voitonjako: 12 oikein 6 kpl voitto-osuus 5 976,10 e, 11 oikein 126,20 e, 10 oikein 16,10 e Veikkausbingo Ensimmäiset vaakabingot: 8, 32, 63, 60, 19, 6, 2, 13, 46 Vaakabingot: 8, 32, 63, 60, 19, 6, 2, 13, 46, 52, 31, 12, 21, 57, 59, 29, 18, 56, 68, 40, 73, 26, 64, 22, 35, 55, 7, 44, 54, 62 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 32 kpl voitto-osuus 5,00 e. Timo Salmelan Topek Arnie piti toisen sijan ennen Peacebreakeria. Lähes heti perään pelatussa toisessa ottelussa haapajärviset kaatuivat Sotkamon A-junioreille 1–0 (3–3, 3–1). – Kärkihevosten reipas matkavauhti suosi vahvaa Waltter Conductoria, joka spurttasi viimeiset 200 metriä todella kovaa. Kasa-ammuntakilpailun luonteeseen kuuluu, että aikaa kuluu yleensä tuntikausia. Juha Matti Paavolan kannustama Dweezil veti lopussa pisimmän korren. Nyt kolmikymppinen Karhula viettää tuhat kertaa mieluummin vapaa-aikansa – sen mitä hänen osaomistamasa vene. Gabriel Agbonlahor tasoitti 80 minuutin kohdalla. Keskipohjalaisista parhaiten ajoi Kälviän Tarmon Marko Göös, joka sijoittui 13:nneksi. Millimetrimies Johannes Karhulan käsien kautta on kulkenut 15 vuoden aikana tuhansia kasa-ammuntatauluja Millimetrimies työssään. Ashdown tuurasi jalkavaivaista David Jamesia. Pyhäjärven Pohtia talven hiihtoladuilla edustava CCH:n Jarmo Rissanen oli 18:s ja Kälviän Tarmon talliin kuuluva Jouni Ingalsuo 21:s. GBK chelsea ..................4 3 1 16-1 10 KPV eagles ....................4 2 1 1 11-5 7 Jaro punainen ...............4 2 2 6-12 6 Into ..............................4 2 2 5-5 6 KPV pelicans .................4 4 4-17 Lohko B KPS KPV hawks 1-1, GBK Tottenham VIFK vit 2-4, KPS Jaro sininen 2-1, KPV hawks VIFK vit 0-2. Jopa alle parin millin kasa ”Kasalla” ymmärretään lajissa kauimpana toisistaan olevien osumien etäisyyttä toisistaan. lähtö, lv 2100 m: 1) Rudy Rose/Ak Lahtinen 17,0 (2.17), 2) Mandy Gran 17,5 (29.42), 3) Cinnamon Express 17,6 (3.93), 4) Zarnia Laukko 17,3 (21.77), poissa: 12 toto (4-10-1): 2.17 1.28-2.88-1.25 33.37 Troikka: 180.01 10. 105 km:n mittaiseksi tarkoitettu etappi jouduttiin keskeyttämään olosuhteiden vuoksi 20 kilometrin jälkeen. lähtö, lv 1609 m: 1) Conrads Ulla/Aki Antti-Roiko 16,0a (5.01), 2) In Fokus 16,3a (5.05), 3) Smooth Pilar 16,3a (39.1), 4) Armbro Castanet 16,6a (4.29), poissa: 5 toto (10-11-1): 5.01 1.44-2.35-5.72 12.40 4. – Kieltämättä tulee kyllä harmiteltua, jos joku sitten ampuu oikein huonon kasan. Blackburn nousi kahdeksanneksi vain kahden pisteen päähän Portsmouthista, kun molemmilla on pelaamatta kaksi ottelua. Kun vielä monet saivat kokeilla uusia pelipaikkoja kentällä, ei tuloksille kannata antaa liikaa painoarvoa. lähtö, lv 2100 m: 1) Meadow Fox/N Jokela 18,6 (2.22), 2) Topek Arnie 19,7 (5.53), 3) Peacebreaker 19,2 (5.07), 4) Gasoline Trader 20,1 (24.31), poissa: 10, 11, 14, 16 toto (12-3-7): 2.22 1.25-1.33-1.43 5.13 2. Tuikun Tupu ja Hallari pakottivat Senssin Mailin ennätysvauhtiin numeroin 31,8. Sellaista on kasa-ammunta. Vuonna 2006 Portsmouthiin siirtynyt James oli ensi kertaa sivussa joukkueen pelaavasta kokoonpanosta Valioliigan ottelussa. Ei vain milleistä, vaan millien osistakin. Käytännössä kokonaiskilpailu on tällaisten vahinkojen myötä ohi. Naiset/N18: 1) Korhonen Heljä IK32 3.21.56, 2) Ketonen Carina RCC 3.22.11, 3) Ala-Koskela Henni KauKa 3.50.01. Loppu onkin sitten omanlaistaan historiaa. Kaksinpelin loppuottelu: Roger Federer Sveitsi (1)–Rafael Nadal Espanja (2) 5–7, 5–7. – Mittaajissa on eroja. Muusan Salama ja Lähtöpassi virittelivät mitalisteina kuntoaan kauden ikäluokkalähtöihin. Mauri Jaaran luotsaama Einomies nujersi tahtipuikkoa heiluttaneen Ollin Myrskyn vastarinnan ja piti kirisuoralla Vieterillan varmasti takanaan. Toisella radalla ilman vetoapua taivaltanut Rokin Vire kuittasi kolmannet rahat. Mukari sijoittui 200 metrin kilpailussa kolmanneksi, mutta ohitti lauantain varsinaisen Palmisano-kilpailun tuloksensa ansiosta yhteiskilpailussa (100+200 m) Petterssonin. LOHTAJA (KP) Palmisano-viikonlopun toinen kisapäivä kääntyi ruotsalaisjuhlaksi, kun Mats Johansson hoiteli yhdessä maanmiehensä Bo Petterssonin kanssa 200 metrin kisan nimiinsä. Entäpä sitten pienimmät mittaukseen tulleet kasat. Sulavaliikkeinen Meadow Fox varmisti voittonsa 15-vauhtisella päätöspuolikkaalla. Rahapelit LAPUA (KP) TWD-Länkenin 19-vuotias Markku Alus kuittasi nimiinsä maantiepyöräilycupin ensimmäisen osakilpailun pääsarjan viikonvaihteessa Lapualla. Näin lauantaina ajetut kaksi etappia muodostivat yhteiskilpailun lopputulokset. Erkon Pokaali-ajosta kotiutunut Turneri ampaisi keulaan suomenhevosten maililla ja hallitsi juoksua loppumetreille, jossa Totemi Rok sai hetkesi niukan yliotteen, mutta sisukas Turneri rutisti kolmen hevosen rintamasta niukkaan voittoon. Ja kyllä, tässä lajissa kaikki on tosiaankin pienestä kiinni. Ensi viikonloppuna HP-K jatkaa valmistautumista sarjakauteen pelaamalla KP-cupin . Lohtaja: Palmisano-kilpailu 2008 HV 100+200 m (76): 1) Mats Johansson Ruotsi 8,969, 2) Mauri Mukari VäVi 8,973, 3) Bo Pettersson Ruotsi 9,337, 4) Jaakko Mattila RAA 9,546, 5) Mikael Edlund Ruotsi 9,647, 6) Seppo Kesänen KeAms 10,055, 7) Bengt Nilsson Ruotsi 10,140, 8) Torsten Åström Ruotsi 10,389, 9) Juha Söderholm KAS 10,634, 10) Jorma Mukari VäVi 10,671, 11) Antti Ikäheimo KeAms 10,818, 12) Rune Fagerström ÅLA 10,855, 13) Bror Eriksson ÅLA 10,973, 14) Stefan Karlsson Ruotsi 10,979, 15) Veikko Haara KeAms 11,000, 16) Peter Eriksson Ruotsi 11,069, 17) Sune Abrahamsson Ahvenanmaa 11,146, 18) Ulrik Sandgren Ruotsi 11,187, 19) Juhani Lehmonen ÄäA 11,260, 20) Rune Olsson Norja 11,416, 21) Tuomo Nissilä LMS 11,456, 22) Matias Larsson Ruotsi 11,478, 23) Borne Gebing Ruotsi 11,498, 24) Pekka Nousiainen KeAms 11,574, 25) Marko Tanskanen SKA 11,676, 26) Sakari Keckman SKA 11,753, 27) Jouko Turunen RAA 11,920, 28) Reima Kiviniitty SKA 11,982, 29) Jari Parkki Jurva 12,022, 30) Jussi Niemelä LMS 12,131, 31) Risto Murisoja HaaAs 12,353, 33) Veikko Kaarta KalMy 12,377, 34) Hannu Istermaa RAA 12,399, 35) Store Smeds SKA 12,522, 36) Jari Ollila HaaAs 12,558, 37) Jouni Perttula LMS 12,713, 38) Arto Tapaninaho SKA 12,750, 39) Juha Murisoja HaaAs 12,895, 40) Asko Hirvelä LSA 12,971. Viidennestä sijasta kovinta taistoa käyvät Everton ja Aston Villa päätyivät 2–2-tasapeliin. OK, aika paljon pelkistäen, mutta periaatteessa näin. Työntömitta on armoton. Totemi Rok ja Murron Titaani haastoivat tasaväkiseen kamppailuun, Risto Sarkaranta tunnusti. Viimeisen takasuoran alussa täyteen vauhtiin päässyt Dweezil eteni pontevin potkuin kohti kärkeä. Kilpailun pienin kasa 08,54 mm Mauri Mukari Urheilu 15 KESKIPOHJANMAA
M55: 1) Eero Kortetmaa TU 42.38, 2) Keijo Vähäkangas YK 43.26, 3) Keijo Nivala NU 43.40, 4) Leif Fredlund Kokkola 47.01, 5) Jaakko Syri Lestijärvi 47.20, 6) Tarmo Kinnunen Kälviä 1.02.00. Kälviän Tarmon Juho Pirkola voitti Norpan lenkin jo seitsemännen kerran peräkkäin. – Talven harjoittelu on muuten sujunut tasaisen hyvin. 2 1 1 4– 3 3 Pyrkivä ........... Venäläinen voitti 60-kiloisten sarjan loppuottelun luovutuksella. Tasaisessa ottelussa maalipaikat kuitenkin olivat selvästi kokkolalaisten hyväksi. Kotijoukkueen maalista vastasi Emilia Hautakoski. Loppumatkasta kova vastatuuli selvästi heikensi kaikkien juoksijoiden vauhtia noin 32 kilometristä alkaen. Ensi viikolla hän aikoo käydä polttamassa myös toisen sieraimensa, jotta verta ei jatkossa tulisi nenästä niin paljoa. 1 1 1– 4 Seuraavat ottelut: 4.5. Karsinnan kolme parasta pelaavat jatkossa mestaruussarjassa. Tulos olisi ollut Suomen ennätys vielä kaksi viikkoa sitten, jolloin Janne Holmén juoksi Rotterdamissa 16 sekuntia paremmin. M45: 1) Mikael Savonen KK-Team 43.16, 2) Markku Ainali KV 44.45, 3) Mikael Bergroth ORC 45.39, 4) Jari Töyräskoski UK 45.46, 5) Pekka Huuki KU 46.26, 6) Kenneth Vikman ORC 49.16, 7) Tapio Hirvi Kokkola 55.40, 8) Ari Rahkonen UK 1.05.07. 4. Yleisurheilu Helsinki: Kansainvälinen GeeBee-turnaus: Sunnuntain loppuottelut: 51 kg Ra. Sport – SiPS, Ilves – HJK, Pyrkivä – JyPK/1, KMF – TuPS, VJS – NiceF. SM-maastoissa Kälviän miehillä on myös kova tavoite. Lyhyemmät matkat: T 9 1 km: 1) Elina Knuuttila KT 3.51, 2) Inka Kotka KU 4.13, 3) Eveliina Rauma KP-V 4.17. GBK:n näkyvimmät olivat puolustaja Fanny Masar, Marika Valtonen ja Terhi Raasakka. – Oma moka, kun en ollut hereillä, Koota myönsi. Lyhemmille matkoilla osallistui lisäksi 27 juoksijaa. Jaro ja KPS voittoon KOKKOLA (KP) KPS avasi b-tyttöjen Ykkösen 1–1 (1–1)-tasapelillä Seinäjoen Mimmiliigaa vastaan. KPV – FC YPA. Kehätuomarin ei edes tarvinnut laskea lukua Saariselle, joka viittoili venäläisen lyöneen häntä niskaan. Hän paransi omaa ennätystään yli viisi minuuttia aikaan 2.33.51 ja sijoittui noin 30 000 juoksijan joukossa 46:nneksi. – Kerran olen ollut kahdeksas lyhyemmällä matkalla, mutta pitkällä matkalla paras sijoitus on 15:s tila, Kykyri muisteli. Kälviän Tarmolle kolmoisvoiton varmisti Pasi Hautamäki ajalla 37.51. Kun tuomari jatkoi toisen paikkauskerran jälkeen ottelua, valmiina odotellut Donijorov pääsi kuin puskista lyömään Kootaa päin nenää, ja jälleen suomalaisen nenä oli auki. 4 1 2 1 5– 3 5 PaRi ............... Tampere keräsi 24 pistettä ja Kokkola 18. Vastatuuliosuudella vauhti hiljeni melko lailla, Kykyri mainitsi. Pirkolan ja Kykyrin tavoite oli lähteä juoksemaan 3.10 kilometrejä. Espanja– Venäjä. 2 2 9– 4 6 VJS ................. Tasainen peli aaltoili puolelta toiselle, ja molemmilla oli omat paikkansa. 0– VIFK ............... 2 1 1 5– 1 4 United ........... SM-maantiejuoksu painoi myös vielä varmasti jonkin verran, Kykyri arvioi. Muita juoksijoita ei alle 40 minuutin matkaa selvittänytkään hyvässä mutta melko tuulisessa lähes 15 asteen lämmössä. naalissa. 1 1 2– 1 3 Tervarit-j ........ GBK ei pystynyt vieläkään avaamaan voittotiliään, sillä kokkolalaiset kärsivät Oulun Naisfutista vastaan 3–0 (0–0)tappion. Henkilökohtaiset keskiarvot: 1) Kortesalo Jorma Hämeenlinna 224,00, 2) Manner Mika Lohja 218,40, 3) Varjonen Seppo Turku 218,00,...6) Hooli Jukka Kokkola 214,60, 7) Heikkinen Lauri Kokkola 213,60, 9) Mourujärvi Antti Kokkola 208,40, 18) Mourujärvi Eero Kokkola 195,80, Koutonen Kauko, vaihtopelaaja. Nelinpeli: Liezel Huber/King Y– Kusnetsova/Vesnina 7–6 (7–3), 6–4. Miesten maratonilla paras suomalainen oli Petri Juuti. Toiseksi sijoittunut YK: n Suvi Tiainen hävisi 12 sekuntia. 1 1 2– 3 OLS ............... 0– KPV................ T17 4,5 km: 1) Heli Vähähyyppä KT 20.32. GBK – JyPK 2, ONS 2 – Klubi-36, Visan Pallo – United, SeMi – KMF 2, Wimma – KPS, PaRi – ONS 1. Kotijoukkue onnistui kuitenkin ensimmäisenä 65 minuutin kohdalla, jonka jälkeen vieraiden nostettua peliä pääsi ONS kaunistelemaan vielä numeroita. Kipkoririn voittoaika oli hänen oma ennätyksensä 2.07.23. 2 1 1 3– 6 3 JyPK/1 ............ kjon Sultonov Uzbekistan–Toni Hämäläinen Suomi 47–6 54 kg Tulashboy Donijorov Uzbekistan–Matti Koota Suomi kesk. Oravamäki kohensi sijoitustaan jälkimmäisellä puolikkaalla, mutta 35 kilometrin kohdalla eroa tavoiteaikaan oli kertynyt jo 40 sekuntia ja seitsemän viimeisen kilometrin aikana vauhti putosi yhä selvemmin. Kotila voitti 2001 kovalla ajalla 34.33 ja jätti toiseksi maaliin tullutta Pirkolaa kolme minuuttia. Unkarin kaksinkertainen mestari Miklos Varga kesti kolme erää, mutta neljännen erän alkuun hänen avustajansa heitti pyyhkeen kehään ennen erän ensimmäistäkään lyöntiä. Kovatasoisen GeeBee-turnauksen parhaaksi nyrkkeilijäksi valittiin Ateenan olympiavoittaja Aleksei Tishenko. Neljänneksi parhaan ajan 40.21 teki KV:n Petri Harsunen voittaessaan 40-vuotiaiden sarjan. Suomalaiset hopealle GeeBee-. 1 1 0– 2 RoPS .............. Kuva: Risto Lintilä Antti Tiri HELSINKI (STT) Suomalaiset nyrkkeilijät eivät yltäneet sarjavoittoihin kansainvälisessä GeeBee-turnauksessa Helsingissä viikonloppuna. Vielä 30 kilometrin kohdalla hän oli olympiakisojen A-rajaa edellyttävässä vauhdissa. Kovalla hiekkakentällä pelattu ottelu ei hyvätasoiseksi noussut. Toni Hämäläinen jäi täysin uzbekistanilaisen Ra. Omarin lisäksi Jarosta erottui vasemmalla laidalla hyvin katkonut ja peliä avannut Miika Moisio. Suomi–Norja 9–4 (3–1, 0–1, 6–2) Suomi voitti turnauksen.. Seinäjoella pelatussa lauantain karsintakierroksella Cosmos oli paras joukkue kolmella voitolla. Uppopallossa menestystä SEINÄJOKI (KP) Kokkolalainen Cosmos nousi senioreiden keilailun mestaruussarjaan ensi kaudeksi. P15 3km: 1) Mika Pajukangas Kp-V 10.21, 2) Janne Martikainen Kuivasjärven Aura 11.26, 3) Pontus Salonen KP-V 11.42, 4) Joonas Mustajärvi EU 11.52, 5) Wirun Khammukchik KV 12.41. 1 1 1– 4 Seuraavat ottelut: 29.4. Uuden nyrkkeilykauden hän aloittaa parin viikon päästä. 2 2 4– 9 NiceF ............. Oma henkilökohtainen tavoite on päästä kuuden joukkoon, Pirkola puntaroi. Naiset 4,5 km: 1) Päivi Knutar KV 17.27, 2) Minna Lassila KT 19.17. 4. – Maantieviestissä meillä on kaksi tasaisen hyvää miesten joukkuetta, jotka voivat parhaassa tapauksessa molemmat taistella voitosta. Suomen ennätys olisi ehkä mennyt rikki ilman järjestäjien virhettä, kertoi Kirwan henkilökohtainen valmentaja Timo Vuorimaa. 1 1 1– 2 JJK .................. KESKIPOHJANMAA 16 Urheilu Salibandy Risto Lintilä ULLAVA (KP) Kälviän Tarmon Juho Pirkola, 28, ei näytä löytävän parempaansa perinteisellä Norpan lenkillä. unssassa ollut Koota toipui viikonloppuna vielä keuhkoputkentulehduksesta. Saarisen ottelu jäi lyhyeen Superraskaassa sarjassa Suomen mestari Jukka Saarisen . Kaksinpelit: Anna Tshakvetadse V–Vania King Y 6–4, 7–5, Svetlana Kusnetsova V–Ahsha Rolle Y 6–2, 6–1, Vera Svonareva V–King 4–6, 6–3, 6–2, Rolle–Jelena Vesnina V 6–3, 6–4. 1 1 1– 1 1 KMF 2 ............ – Nyt kunto on ainakin parempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan, Pirkola painotti. Luja alkuvauhti kuitenkin verotti ja lopussa reidet olivat pahasti jumissa. KPS avasi tasapelillä B-poikien Ykkönen SiPS – KPS – 2 (0 – 0), Tervarit-j – JJK 1 – 0, Kraft – RoPS 4 – 1 (2 – 0), Jaro – VIFK 2 – 1 (1 – 0), VPS-j – OLS – 2 (0 – 1). Jalkapallo Hvidovre, Tanska: Miesten neljän maan salibandyturnaus: Suomen ottelut: Pe 25. M40: 1) Petri Harsunen KV 40.21, 2) Mikko Huuki KU 43.37, 3) Ismo Salonen Veteli 48.46, 4) Veli-Pekka Mäkelä KP-V 49.37, 5) Arto Hausala Kalajoki 50.07. – Kaveri oli kokenut ja nopea, Koota kehui Uzbekistanin mestaria ja olympiapaikan saavuttanutta Donijorovia. Loppuottelu: 13.–14. Tanska–Suomi 1–23 (0–4, 1–9, 0–10) Su 27. 2 2 1– 6 Seuraavat ottelut: 4.5. erä Nyrkkeily NIVALA (KP) Kokkolan Merisaukot varmisti SM-hopean uppopallon viimeisellä kierroksella Nivalassa. 2 2 5– 6 PuiU .............. 1 1 0– 1 SiPS ............... Olympiakisojen B-rajan Oravamäen tulos alittaa yli minuutilla. Naiset/miehet kuntosarja ajan kanssa: 1) Ahti Tervonen KeuKis 54.55, 2) Juha Korkeakangas UK 59.21, 3) Olli Jääskä UK 59.44, 4) Jouni Kykyri KT 1.01.44, 5) Julius Puskala KT 1.08.43, 6) Tuomas Mäkelä KP-V 1.07.37, 7) Taneli Känsäkangas KP-V 1.07.37, 8) Joni Rahkonen UK 1.09.32. – Vammalassa lähdemme taistelemaan pitkältä matkalla joukkueena SM-mitalista. Norpan lenkin kiersi tänä vuonna 59 juoksijaa. Muutoin KPS:stä erottuivat Jonna Pihlajakangas sekä maalivahti Reetta Sahlgren. – Tavoite oli tehdä nytkin kova aika. Miika Koppinen 0–1). Oravamäen tulosta 2.40.51 paremmin ei kukaan toinen suomalainen ole juossut kahdeksaan vuoteen. Naiset: 1) Marcella Mancini Italia 2.35.24, 2) Dolores Pulido Espanja 2.39.28, 3) Josephine Njoki Kenia 2.48.19. Pasi Hautamäki osallistui myös viikko sitten SM-maantiejuoksuun ollen 20:s reilut pari minuuttia Kykyrille hävinneenä. 1 1 2– 3 Jaro ................ Sunnuntain neljässä suomalais. 4. T13 1,5 km: 1) Nuppu peltoniemi KP-V 5.25, 2) Suvi Elgbacka KP-V 5.53. naalissa Toni Hämäläinen (51 kg), Matti Koota (54), Nikolai Kodin (64) ja Jukka Saarinen (+91) jäivät hopealle. 2 1 1 4– 3 4 Wimma .......... Padova: Pyhän Antoniuksen maraton: Miehet: 1) Francis Kirwa Suomi 2.11.00 (Suomen kaikkien aikojen toinen, alittaa Pekingin A-rajan), 2) Alberico Di Cecco Italia 2.13.09, 3) Haron Toroitich Kenia 2.13.24, 4) Amos Masai Uganda 2.16.09, 5) Scott Westscott Australia 2.16.28, 6) Hamed Nasef Marokko 2.17.14, 7) Andrea Silicani Italia 2.22.37, 8) Rachid Nadij Marokko 2.22.49, 9) Francois Holzerny Ranska 2.24.58, 10) Giuseppe Mucerino Italia 2.28.18. B-tyttöjen SM-karsinta FC Espoo – Sport 1 – (1 – 0), SiPS – VJS – 1 (0 – 0), JyPK/1 – Ilves 2 – 1 (1 – 1), NiceF – PuiU – 2 (0 – 1), TuPS – Pyrkivä 2 – 5 (1 – 3), HJK – KMF 2 – 3 (2 – 3). Naisten sarjassa Norpan lenkin nopeimmin kiersi Keuruun Kisailijoita edustava ullavalaislähtöinen Virpi Tervonen, joka kotinurkillaan sai voittoajaksi 48.03. SM-maantiejuoksuissa Siuntiossa Kykyri oli viikko sitten puolimaratonilla kahdestoista ajalla 1.10.01. 2 1 1 3– 1 4 HJK ................ 3 2 1 3– 6 2 GBK ............... Miehet 60: 1) Simo Virkkala KKTeam 52.44. Nivala-Ylivieskan joukkue otti pronssia. Kykyri ja Hautamäki juoksivat myös 16. Cosmoksen ottelut: Cosmos AS 746–763, FoBk Cosmos 825-876, Cosmos -Kiila 858853, Cosmos Räme 781-840, SC Cosmos 773-901. Nelinpeli: Llagostera Vives/Maria-Jose Martinez Sanchez E–Sun Tian-Tian/Shuai 6–2, 6–1. Ranskan liiga: PSG–Auxerre 3–1,Metz–St. Punaisissa otellut Suomen Matti Kootan ottelu Uzbekistanin Tulashboy Donijorovia vastaan loppui keskeytykseen GeeBee-turnauksen . – Viikko SM-maastojen jälkeen ohjelmassa on Oulun maraton ja silloin tavoitteena on 2.30 alitus, Hautamäki kertoi. Harsunen kukisti 36 sekunnilla yleisen sarjan nelosen TU:n Marko Kotilan, joka on viimeksi pystynyt kukistamaan Pirkolan Norpan lenkillä. Francis Kirwa voitti Padovan maratonin Ullava: XXXI Norpan lenkki 27.4, 11,6, km: Miehet: 1) Juho Pirkola KT 36.54, 2) Petri Kykyri KT 37.20, 3) Pasi Hautamäki KT 37.51, 4) Marko Kotila TU 40.57, 5) Markus Isosalo KV 41.30, 6) Matti Laitala KJ 45.11, 7) Timo Salonen TU 46.32, 8) Tero Känsäkoski KP-V 48.01, 9) Tomi Korkeakangas UK 52.13, 10) Arto Luomala KT 58.02, 11) Wirun Khammukchik KV 1.07.37. KMF ............... P17 4,5 km: 1) Jorma Hietala KT 16.19. JyPK 2 ............ Kotilalla on myös Norpan lenkin ennätysaika 34.26 kymmenen vuoden takaa. Tiukimman vastuksen tarjosi Matti Koota, joka oli turnauksen ainoa olympiakarsinnoissa käynyt suomalainen. – Ennen Pekingin olympiakisoja Francis juoksee vielä yhden vuoristoleirin. Moskova: Venäjä–Yhdysvallat 3–2. Hänen ottelunsa Uzbekistanin Tulashboy Donijorovia vastaan päättyi kuitenkin keskeytykseen kolmannessa erässä. Naiset, 10 km: 1) Sanni Klemelä FoSa 36.37, 2) Laura Skyttä LiePa 36.56, 3) Annamari Määttänen FoSa 37.13, 4) Marika Jänkä TuUL 37.21, 5) Eeva Sajanti NurmU-99 37.24, 6) Mira Tuominen ValkHa 37.36, 7) Andreina Byrd TuUL (Saksa) 38.27, 8) Sara Sajanti NurmU-99 38.38, 9) Sanna Kullberg OP 38.48, 10) Pauliina Utriainen KuopSV 39.02. Uppopallon SM-sarjassa oli mukana viisi joukkuetta, jotka pelasivat kolme kierrosta. Kirwa jätti hänet taakseen runsaat viisi kilometriä ennen maalia. Moritzissa, mutta paikka ja ajankohta ovat vielä vahvistamatta, mietti Vuorimaa. 2 1 1 5– 3 3 Sport ............. Euroopan mestari ja MM-kolmonen Islam Timurziev moukaroi avauserässä Saarista niin, että suomalainen putosi ensin eteenpäin ja pystyyn päästyään taaksepäin. Oravamäki juoksi alle B-rajan Maija Oravamäki juoksi 18: nneksi Hampurin maratonilla. Iskut olivat todella painavia, sellaisia huumaavia, Saarinen kuvaili pukuhuoneessa ottelun jälkeen. Ulkomaanleirejä ei nyt ole ollut ohjelmassa lainkaan, vaan harjoiteltu on pääasiassa kotimaisemissa, Kokkolassa asuva Pirkola kertoo. Lopussa nähtiin hienoista dramatiikkaa, toimitsijat ohjasivat Kirwan väärälle reitille muutama sata metriä ennen maalia. maaliskuuta Roomassa maratonin. 1 1 4– 1 3 KPS ................ Hämäläinen hävisi ottelun 6–47. Norjan liiga: Rosenborg–Tromsö 0–1 (57. Jaro kaatoi omassa ottelussaan Vaasa IFK: n 2–1 (1–0) Farhan Omarin kahdella maalilla. 4. Tähtäimessä on A-junioreiden MM-kisat Meksikossa lokakuussa. Ottelu oli tasainen ja olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. kjon Sultonovin nyrkkeihin. Tom Holmbäck teki Merisaukkojen korin. naali päättyi ennen kuin se ehti päästä kunnolla edes vauhtiin. P13 1,5 km: 1) Valtteri Joki VetU 5.16, 2) Antti Rauma KP-V 5.26, 3) Martin Lybäck IF Åsarna 5.36, 4) Aleksi Klemola TU 5.40. 2 1 1 1– 2 1 TuPS .............. 2 1 1 4– 3 3 Klubi-36 ......... Pirkola oli silloin 12 kilometrillä peräti neljäs vain yhdeksän sekuntia mitalista. Yleisön viittilöidessä ja huutaessa Kirwa havaitsi itse tilanteen, mutta kompastui kääntyessään takaisin ja kaatui. – Loistava juoksu. 2 1 1 5– 3 3 Ilves ............... Sunnuntaina Pirkola otti jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa Ullavan Kilvan XXXI kerran juostulla Norpan Lenkillä. 1 1 1– 3 FC YPA ........... Vitosen väliaika oli kuitenkin peräti 15.25. Kaksi erää oli tasaista, mutta kolmannen jälkeen olin 11 pistettä tappiolla, vaikka tuntui, että voitin erän pisteellä, Kodin ihmetteli. Kuntosarjassa oli lisäksi 30 pyöräilijää ja kävelijää. 2 1 1 1– 3 1 ONS 2 ........... 2 2 5– 1 6 Visan Pallo ..... Naisten maratonin voitti ylivoimaisesti 38-vuotias kokenut venäläinen Irina Timofejeva uudella reittiennätyksellä 2.24.14. Vierasjoukkue taisteli kokonaisuudessaan hyvin, eikä kukaan noussut erityisesti muiden yläpuolelle. 2 1 1 5– 5 3 FC Espoo ....... 3.erä 57 kg Albert Selimov Venäjä–Bahodirjon Sultonov Uzbekistan 16–5 60 kg Aleksei Tishenko Venäjä– Miklos Varga Unkari kesk. Naiset: 1) Virpi Tervonen Keukis 48.03, 2) Suvi Tiainen YK 48.15, 3) Marika Ahola TU 50.06, 4) Mervi Vähäkangas Lakeuden Kipinä 52.53, 5) Leena Savukoski YK 56.17, 6) Marja Tuoreniemi KV 59.51, 7) Johanna Aho Medirex 1.01.37, 8) Hanne Marttila Wipro 1.02.37, 9) Päivi Mäntylä TU/Mirjamintupa 1.03.30, 10) Maija Adler TU/Mirjamintupa 1.03.30. Afrikan mestari Kramoun voitti lopulta pistein 36–11. 9. Kälviällä ja SM-maastot 18. Mestarina palkittiin Tampere. Kykyri teki hyvin oman ennätyksensä 2.29.52 ollen lopputuloksissa 32:s. Kaksi vuotta sitten Saarijärvellä Kälviän Tarmo otti pitkältä matkalta pronssia Turun Urheiluliiton ja Turun Veikkojen jälkeen. Vartti jäljellä peliä kavensi VIFK pietarsaarelaisten johdon 2–1:een, mutta lähemmäksi vaasalaiset eivät päässeet, vaikka painostivat lopussa kovasti. 3 2 1 1– 4 2 SeMi .............. – Viiteen kilometriin meni ihan hyvin (15.40), mutta sitten alkoi tökkiä. Pirkolan voittoaika oli nyt kolme sekuntia parempi kuin edellisvuonna. 2 1 1 2– 5 3 SiPS ............... KPS:n maaleista vastasivat Tommi Hanhiniemi sekä Niko Lappi. Hänen aikansa 2.40.51 alittaa Pekingin olympiakisojen B-rajan. B-tyttöjen Ykkönen lohko C KPS – SeMi 1 – 1 (1 – 1), JyPK 2 – ONS 2 4 – 1, Klubi-36 – PaRi 1 – 1 (1 – 1), ONS 1 – GBK 3 – (0 – 0), KMF 2 – Visan Pallo 1 – 1 (0 – 1). Merisaukot hävisi tiukan ottelun kuitenkin 2–1. TU:n Marika Ahola oli naisten sarjassa kolmas. Kraft .............. 1 1 0– 2 VPS-j .............. Ny olen vasta viisi päivää pystynyt juoksemaan, Pirkola selvitti maalissa. toukokuuta Vammalassa. erä 64 kg Hamza Kramou Algeria–Nikolai Kodin Suomi 36–11 69 kg Dilshod Mahmudov Uzbekistan–Artur Akanov Viro 16–13 75 kg Norbert Hapcsa Unkari–Nabil Kassel Algeria 18–12 81 kg Artur Beterbiev Venäjä–Imre Szello Unkari luovutus 91 kg Abdelaziz Touilbini Algeria– Eduards Krasnevics Latvia 21–0 + 91 kg Islam Timurziev Venäjä– Jukka Saarinen Suomi tyrmäys 1. Hopeajoukkueessa pelasivat Tom Holmbäck, Sami Aro Lukas Björn, Kim Slotte, Jere Försström, Jaakko Jaakonaho, Ka-Axel Hägg, Antti Hulkko, Nelly Holmbäck, Riikka Korri, Juhani Niskanen, Antti Korri ja Seda Ilksöz. Nyt kuitenkin alkuvauhti oli liian lujaa enkä pystynyt parantamaan aikaani. Kuva: Lehtikuva/Niklas Rautio PADOVA (STT) Lahden Ahkeran Francis Kirwa saavutti uransa tähän mennessä arvokkaimman ykköstilan, kun hän voitti sunnuntaina Padovan maratonin ajalla 2.11.01. Petri Kykyri tavoitteena oli tänä vuonna parantaa Norpan lenkin ennätysaikaansa 36.47, joka on jo kymmenen vuoden takaa. Miesten maratonin voitti 33vuotias kokenut kenialainen Rooman maratonin voittaja David Kipkorir, joka teki ratkaisevan nykäyksen viisi kilometriä ennen maalia. – Tuntui, että nyt menee hyvin. Kotijoukkueen peli oli tyypillisesti kauden avausotteluksi melko hermostunutta. Miehet: 1) David Kipkorir Kenia 2.07.23, 2) Wilfred Kigen Kenia 2.07.48, 3) Tariku Jifar Etiopia 2.08.10, 4) Tessema Abshero Etiopia 2.08.26, 5) Sammy Kurgat Kenia 2.08.55, 6) Laban Kipkemboi Kenia 2.09.46,...46) Petri Juuti Suomi 2.33.51, 50) Ami Laamo Suomi 2.36.12, 59) Tuomas Zacheus Suomi 2.38.38, 61) Henri Saari Suomi 2.38.53, 74) Jyrki Ruohomäki Suomi 2.41.02, 102) Ville Väinölä Suomi 2.44.00. KPS puolestaan haki makean 0–2 (0–0)-voiton Siilinjärven Palloseuralta. Tällä kertaa miesten viestissä tuleekin tavallista tiukempi, Tarmon miehet arvioivat. M35: 1) Jim Kalapudas Oulaisten Huima 49.13, 2) Max Hagström ORC 49.39, 3) Ilkka Luoma TU 51.47. Cosmos nousi mestaruussarjaan Naisten maajoukkuekilpailu Fed cup, välierät: Peking: Kiina–Espanja 1–4. Hampuri: XXIII Hampurin maraton. M50: 1) Esko Viitasaari KK-Team 43.56, 2) Raimo Kopsala TU 46.34, 3) Veli Suhonen Haapajärvi 46.39, 4) Christer Längbacka Teerijärvi 47.22, 5) Clas-Eirik Slotte ORC 49.19, 6) Henrik Birkman Kokkola 52.09, 7) Tuomo Koivumäki UK 56.01. unssa vei myös voimia. Kootan mukaan hän oli ensimmäisen erän jälkeen kaksi ja toisen erän jälkeen kuusi pistettä Donijorovia jäljessä. Pirkola oli juoksussa varma ykkönen ajalla 36.54. Tennis PIETARSAARI/SIILINJÄRVI (KP) Pietarsaaren Jaro sekä Kokkolan Palloseura aloittivat voitokkaasti b-poikien Ykkösen. P11 1,5 km: 1) Eetu Luoma TU 5.52, 2) Timi Kopsala TU 6.14, 3) Rami Mäkelä UK 6.18. Kokkolalaisilla oli vielä mahdollisuus kultaa, mutta se olisi vaatinut neljä korin voittoa Tampereesta. Minun mielestä hän löi niskaan kaksi kertaa. Pirkolalle jo seitsemäs putkeen Kälviän Tarmon juoksijoille kolmoisvoitto Norpan lenkillä Yhä ykkönen. 3 2 1 9– 5 6 ONS 1 ........... Valmentajana toimi Antti Viirre. Hyvän vastuksen kuitenkin tarjosi seuratoveri Petri Kykyri, 30, häviten 11,6 kilonmetrin lenkillä 26 sekuntia. Olisi ehkä hyvä ajatus pitää se yhdessä Holménin kanssa St. Pirkolan ennätys 34.51 Norpan lenkillä on kuitenkin vuodelta 2004. Kirwa on harjoitellut Pekingin olympiakisoja varten koko talven Keniassa, vaikka alkuvuoden presidentinvaaleja seuranneet väkivaltaisuudet pakottivat hänet turvallisuussyistä muuttamaan kaupunkiasunnostaan maaseudulle. Etienne 0–1, Sochaux–Lorient 1–1, Bordeaux–Nice 0–0, Le Mans–Lens 3–2, Lille–Toulouse 3–2, Lyon–Caen 2–2, Rennes–Strasbourg 3–0. Kykyrin tavoitteena on juosta SM-maastoissa pistesijoille. – Silloin kympin väliaika 32.30. Kankaanpääläisen verta vuotanut nenä ei rauhoittunut paikkausyrityksistä huolimatta. P9 1 km: 1) Eemeli Kotila TU 3.40. Sveitsi–Suomi 3–5 (1–2, 1–2, 1–1) La 26. SM-maantiejuoksujen aikainen reilun viikon . Maanantaina 28.4.2008 . Kaksinpelit: Carla Suarez-Navarro E–Peng Shuai K 6–3, 7–6 (7–4), Nuria Llagostera Vives E–Jie Zheng K 6–3, 6–4, Llagostera Vives–Shuai 6–4, 6–4, Zheng–Suarez-Navarro 7–6 (7–5), 6–3. Viimeksi siihen pystyi Annemari Sandell juostessaan oman ennätyksensä vuoden 2000 Bostonin maratonilla. Nikolai Kodinin ja Algerian Hamza Kramoun ottelu oli puoliväliin asti nyrkkeilyä, mutta loppu muistutti jo tappelua. Lopussa oli kyllä hieman huonoa tuuria. SM-maastoissa joukkuemitali Kälviän Tarmon miesten ohjelmassa ovat seuraavaksi vappuna Kaustisella maantieviesti, pm-maastot 10.5. naaleissa Täysosuma. Viimeiset pari viikkoa . Naiset: 1) Irina Timofejeva Venäjä 2.24.14 (reittiennätys), 2) Pamela Chepchumba Kenia 2.28.36, 3) Asha Gigi Etiopia 2.29.28,...18) Maija Oravamäki Suomi 2.40.51 (kkk), 21) Laura Markovaara Suomi 2.54.04, 22) Sari Juuti Suomi 2.57.39, 31) Anne-Mari Hyryläinen 3.08.12. T11 1,5 km: 1) Johanna uusitalo KP-V 6.01, 2) Nelli Pekkarinen KP-V 6.08, 3) Elina Rauma KP-V 6.25, 4) Sara Tervonen KeuKis 6.31, 5) Jenni Luoma TU 6.32. Toiseksi sijoittui viimevuotinen Helsinki City Marathonin voittaja, kenialainen Peter Biwott. 3 2 1 3– 8 2 KPS ................ – Vedettiin täysillä, ei tänne olla tultu kavereita hakemaan. Tampere: Pyynikkijuoksu: Miehet, 10 km: 1) Jussi Utriainen LA 30.18, 2) Obed Kipkurui SjuIF 31.27, 3) Joseph Tanui HeJy (Kenia) 31.47, 4) Samuel Chepkok Kenia 32.24, 5) Pekka Toivola JoKa 32.40, 6) Jukka Kero TuUL 32.53, 7) Joonas Lehtinen TuUL 34.52, 8) Heikki Pesola TuUL 34.53, 9) Ville Leppänen RuovPi 35.03, 10) Jouni Waris SippKu 35.09. Tulokset: 1) Cosmos Kokkola 4.522, keskiarvo 832,40, 2) Kiila Hämeenlinna 4.481, 836,20 -41, 3) SC Turku 4.473, 822,60, -49, 4) Räme Lohja 4.324, 792,80 -198, 5) AS Kouvola 4.266, 793,20, -256, 6) FoBk Pietarsaari 4.041, 784,20, -481. Kirwa paransi omaa aikaisempaa ennätystään yli kaksi minuuttia ja murskasi Pekingin olympiakisojen A-rajan lähes neljällä minuutilla. Hautamäki väsähti lopussa ja aika painui 2.40:een
06 831 6170, 0400 366 170 www.talo-myynti.com Aidot suomalaiset perinnetalot Myynti Kannus-Kokkola: Teuvo Karppinen Särkiojantie 60, Kannus Gsm 044 505 0076 Fax (60) 872 497 teuvo.karppinen@lappli.. sijan. C-lk (4): 1) Eija Marjakangas Lahtarit 1002, 2) Tero Jämsä Jenka-90 984, 3) Martti Törmälehto Star Bo 972. – Parin viikon paussi tulee hyvään saumaan ja ilme kirkastuu varmasti, kun pääsen kotimantereelle kisaamaan. Lauantaina Lakers murskasi vieraissa Nuggetsin 102–84, ja se on enää voiton päässä jatkopaikasta. k a n n u s t a l o . f i Kalajoki, tehtaan myymälä (08) 4695 537 Kokkola, Ylivieska 0500 668 761 Pietarsaari (06)7245 250 Haapajärvi (08) 762 300 Teijo-Talot Pohjanmaa Oy Halsua p. Voitot 2–0. Voitot 1–2. Detroitin punapaitainen Johan Franzen oli Coloradon peikkona NHL:n pudotuspeleissä. Ari Luoto 050-5648 002 (palvelen myös ruotsinkielellä) Markku Isomöttönen 040-8254 421 www.jetta-talo.. Maalivahti Martin Biron loisti 34 torjunnallaan. Tilalle tullut Peter Budaj ylsi 19 torjuntaan. 22 %). t o p i k e i t t i o t . 06 724 6822 www.sundstromaboy.com DETROIT (STT–AP) Ruotsalaishyökkääjä Johan Franzen jatkoi upeita esityksiään NHL-jääkiekkoliigan pudotuspeleissä lauantai-iltana. Umberger teki kaksi maalia ja Jeff Carter sekä Daniel Briere yhden mieheen. kierrosta (neljällä voitolla välieriin): Montreal–Philadelphia 2–4 (1–2, 0–1, 1–1) M: Saku Koivu 1+1. Hollannin Robert-Jan Derksen jäi lyönnin päähän. Mariestadissa Ruotsissa syntynyt maalivahti pelasi päättyneellä kaudella myös Charlotte Checkers -joukkueessa ECHL: ssä. f i HAAVEILETKO UUDESTA KODISTA. Ilonen käytti päätöskierrokseen 77 lyöntiä eli 5 yli parin ja sijoittui kisassa lopulta jaetulle 59. Ilman loukkaantuneita Peter Forsbergia, Scott Hannania ja Wojtek Wolskia pelanneen Coloradon ainokaisen teki Ian Laperriere. (11): 1) Kalervo Prittinen KalKe90 1199 X, 2) Heikki Koivisto Rkm-89 1176 X, 3) Mauri Isoherranen Jenka90 1132. Philadelphian Kimmo Timonen puolestaan syötti Carterin osuman. P: Kimmo Timonen 0+1. n miesten Euroopanja Aasian-kiertueen yhteiskilpailun. 100 m 2 Suositun lomatalomallin täysin lyömätön tarjous. 06 724 6820 Fax. Voitot 0–3. D-lk.: 1) Teemu Putkisto KalKe-90 770. Wiikmanin pelasi kauden pelkällä AHL-sopimuksella. Kuva: Lehtikuva/AFP/Gregory Shamus SHANGHAI (STT) Mikko Ilonen päätti nihkeisiin tunnelmiin Shanghaissa pelatun gol. 100% valmiita rakennuksia 100% valmiita rakennuksia • omakotitalot • kesämökit • kioskit • kahviot • autotallit • varastot • huoltorakennukset Tilaa esitteet! Lisätietoa taloista ja huviloista www.kastelli.fi KASTELLI-TALOT Pitkänsillankatu 10, Kokkola Kastelli-kauppias Marko Kallio puh. Detroitin muut maalit merkittiin Valtteri Filppulalle ja Henrik Zetterbergille. Flyers tasoitti näin voitot ottelusarjassa 1–1:een. Filppulalle maali oli toinen tämän kauden pudotuspeleissä. 010 401 3430 ark. Maanantaina 28.4.2008 Keilailu Voimistelu Koripallo Jääkiekko Käyttöala n. Vesa Peltoniemi 0400-733 331 www.. Mikko Ilonen Suomi (68+76+77+77). Maailmancupin pistetilanne 2/5 osakilpailun jälkeen: 1) Piruett Viro 17, 2) Olarin Voimistelijat Deltat ja Oscar Venäjä 12,... www.lappli.. NHL-välieriin pääsee neljällä voitolla. Siirrosta kertoi European Hockey Net verkkosivusto. Erikoiskilpailu, Pohjanmaan varaosakeskus (18): 1) Kari Putkisto KalKe-90 1361, 2) Arto Saarilampi Lahtarit 1326, 3) Kalervo Prittinen KalKe-90 1319. + 0,169 e/min (alv. KOKKOLATTIA M. Atlanta–Boston 102–93. Ammattilaisemme apunasi: LESTINJA KALAJOKILAAKSO, tehdas AIMO JUKKOLA GSM 0500 364 115 KOKKOLA, LUOTO, HIMANKA PENTTI PORRASSALMI GSM 0400 866 180 PIETARSAARI, KAUSTINEN, ALAJÄRVI VESA PELTONIEMI GSM 0400 733 331 w w w . 298 (+10): mm. Detroit–Colorado 5–1 (1–0, 3–0, 1–1) D: Valtteri Filppula 1+0. – 42 sarjan jälkeen viisi keilaajaa etenee maanantaina pudotuspeli. kierroksen ottelusarjaa 2–0. Länsi: Utah–Houston 86–82. Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 e/puh. sijalle kokonaistuloksellaan 298 (+10). Ratia karsiutui 28 keilaajan jatkopeleistä. Ilonen päätti Shanghaissa vaisusti DENVER (STT–AFP) Los Angeles Lakers on yksi NBA-koripalloliigan tämän kauden suurimmista mestarisuosikeista, eikä joukkue aio karahtaa pudotuspelien avauskierroksella Denver Nuggetsille. Kokkola: Kahvitie 44, p. Peli-ilo on kieltämättä ollut jokseenkin kateissa viime aikoina. Kokkola. klo 7-18, la klo 9-14 KONTIOLTA LÖYDÄT AINA PARHAAN VAIHTOEHDON! Kontio Kajo2 www.kontio.. Voitot 1–3. Urheilu 17 KESKIPOHJANMAA . Meillä on hyvää kerrottavaa... Lauantain toisessa NHL-pelissä Philadelphia ylsi tärkeään 4–2-vierasvoittoon Montrealista. “Vianorin kehittäminen on minulle sydämenasia. KONTIO TEKEE UNELMISTASI TOTTA! POHJANMAAN TALOMYYNTI Torikatu 21, Kokkola p. nnlamelli.. Terveellinen hirsitalo, upea edustushuvila tai pieni rantasauna... Parketin ja laminaatin asennus, lattioiden hionta ja lakkaus. Täydellinen toimituspaketti+varaava erkkeritakka, Schiedel hormi, rakentajan paketti, ilmalämpöpumppu ja terassilämmitin. Miika Wiikmanista Rangersin mies Jääkiekon SM-liigassa Hämeenlinnan Pallokerhossa vuosina 2004-2007 pelannut maalivahti Miika Wiikman, 23, on solmimassa kaksisuuntaisen sopimuksen NHL-seura New York Rangersin kanssa. dollaria: Lopputulokset (72 reikää), par 72: 280 lyöntiä (8 alle parin): Darren Clarke Pohjois-Irlanti (71+69+67+73), 281 (–7): Robert-Jan Derksen Hollanti (70+69+69+73), 283 (–5): Robert Dinwiddie Englanti (70+73+66+74), Francesco Molinari Italia (71+75+68+69) ja Lin Wen-Tang Taiwan (71+71+69+72), 284 (–4): Henrik Stenson Ruotsi (68+76+72+68), 285 (–3): John Bickerton Englanti (71+75+69+70) ja Martin Kaymer Saksa (72+72+74+67), ... Franzen on nyt kurittanut Coloradoa viidellä maalilla 2. Shanghai: Miesten Euroopanja Aasian-kiertueen yhteiskilpailu, palkintoarvo 2,3 milj. Denver–LA Lakers 84–102. 8) Olarin Voimistelijat Ampeerit 8. kierroksen ottelusarjan kahdessa pelissä. Wiikman on pelannut myös Kokkolan Hermeksessä Mestistä. – Minulla oli onnea, Franzen myhäili NHL-uransa ensimmäisen hattutempun jälkeen. Praha: Joukkuevoimistelun naisten maailmancupin osakilpailu 2/5 ja junioreiden World Challenge Cupin osakilpailu 2/3: Naiset: 1) Olarin Voimistelijat Deltat (alkukilpailu 17,90 + loppukilpailu 18,05) yhteispisteet 35,95, 2) Roxett Venäjä (17,25+17,50) 34,75, 3) Olarin Voimistelijat Ampeerit (16,90+16,75) 33,65. Katso tarjous ja esite netistä, myynti 0424 852 200. Ilosen korttiin kirjattiin sunnuntaina kaksi birdietä, yksitoista paria, kolme bogia ja kaksi tuplabogia. Kuwait: Kv. naaliin. 120 000 dollarin turnaus, 5. Ilonen jakoi 59. Voitot 3–1. Franzen tykitti Detroitille voiton Kypärätemppu. koskela@teijo-talot.. Lempinimellä ”Muuli” tunnettu 191-senttinen ja 100-kiloinen keskushyökkääjä ohjasi 1–0-maalin avauserässä, iski kääntövedolla 2–0-osuman toisessa erässä ja löi maalivahdista kimmonneen kiekon ilmasta sisään päätöserässä. Turnausvoittoon löi Pohjois-Irlannin Darren Clarke tuloksella 280 (–8). Wiikman torjui päättyneellä kaudella AHL:ssä Hartford Wolf Packin riveissä. B-lk. NHL lauantaina: Pudotuspelien 2. Hän osui viiteen väylään neljästätoista, neljään viheriöön ja puttasi 25 kertaa. Pilha LOMATALO 98 Ota heti paras tarjouksemme tästä tuotteesta sähköpostiisi. 22 %). Juniorit: 1) Victoria Venäjä (alkukilpailu 17,30 + loppukilpailu 17,40) yhteispisteet 34,70, 2) Sonet Venäjä (17,05+16,90) 33,95, 3) Ukrainan maajoukkue (16,50+16,55) 33,05,...5) Vantaan Voimisteluseura Mimodes (15,75+15,60) 31,35, 7) Olarin Voimistelijat Omegat (15,05+15,15) 30,20.. Rakentamisaikeissa. Edellisessä ottelussa 49 pistettä tykittänyt Lakersin supertähti Kobe Bryant nosti nyt 22 pinnaa. Kuwait Open: Tilanne sarjan 26/42 jälkeen: 1) Jason Belmonte Australia 5 853 pistettä (keskiarvo 225), 2) Andrew Frawley Australia 5 764, 3) Hussain al-Suwaidi Arabiemiirikunnat 5 697, 4) Martin Larsen Ruotsi 5 685, 5) Sami Konsteri Suomi 5 663, ...32) Jari Ratia Suomi. Montrealin Saku Koivu viimeisteli ensimmäisen maalinsa kauden pudotuspeleissä, ja lisäksi Canadiens-kapteeni sai syötön Andrei Markovin maaliin. Turvallisuus ja tehokkuus ovat toimintamme peruspilareita, joita asiakkaammekin osaavat arvostaa.” Marko Lilja Jyväskylän Vianor Myyntipäällikkö, alalla 10 vuotta 149 € alk. HAKKA Z JOKO TEITÄ PALVELLAAN. + 0,059 e/min (alv. Maalivahdeista Detroitin Chris Osgood torjui 19 laukausta, mutta Coloradon Jose Theodore päästi sisään neljä 20 vedosta. Täyslämmin ™ Huvila. AHOLA Railotintie 21. Kevät on nyt osaltani paketissa ja kesä alkaa Irlannin avoimista, Ilonen mietti vaisusti hienon avauspäivän (68, –4) jälkeen sujuneen kisan jälkeen. Detroit johtaa 2. 020 796 9656, 0400 669 664 www.teijo-talotpohjanmaa.. 06-822 2292, 050-564 8831 • hirsitalot • huvilat Latojankatu 2 Kokkola TALOMYYNTI: Kai Kiiskilä, 0400 985 796 SÄHKÖ-, ATK JA TURVA-ASENNUKSET SEKÄ HUOLLOT KYLMÄLAITTEET ÖLJYPOLTINHUOLLOT MEILTÄ SAAT KAIKKI BETONITYYPIT! Sundström Ab Oy Hästhagavägen 232 68530 LEPPLAX Tilaukset Betoniasema: info@sundstromaboy.com Puh. Voitot 1–1. NBA:n pudotuspelien 1. Puh. Lakers jyrää Denverin Ylivieska: Merkintäkilpailu, MA-lk (8): 1) Arto Saarilampi Lahtarit 1290 X, 2) Harri Viitanen Star Bo 1233, 3) Kari Putkisto KalKe-90 1212, 4) Esa Nygård KalKe-90 1208, 5) Kalevi Leinonen Star Bo 1185, 6) Teuvo Turtiainen Rkm-89 1131. Franzen iski hattutempun eli kolme maalia ja johdatti Detroitin 5–1-kotivoittoon Coloradosta. 043 820 0881 marko.kallio@kastelli.fi Pitkänsillankatu 10, Kokkola Jo 14 vuotta ostetuin. kierrosta (neljällä voitolla jatkoon): Itä: Toronto–Orlando 94–106. Philadelphian R.J. Soita meille hyvissä ajoin. 16” ALUTEC DYNAMITE -vanne HUIPPU-UUTUUS! Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 e/puh. Ko k o k o t i To p i a w w w
KUULUSTELU. Saattaa se muutamaa kulttitietoista katsojaa viehättää isostikin. Se on vessa, jonka pisuaarit ovat hänen pyrkimyksilleen turhan korkealla jopa varvistamalla. Paikallinen poliisi on helteessä, sillä maailmalla olevasta kokaiinista noin 60 prosenttia virtaa Kolumbiasta. Miesten hommia MTV3 MAX klo 21.30 ???. Kun hän onnistuu, katsojakin palkitsee itsensä hyvällä ololla. Eipä se Spedenkään menestystä haitannut. Häntä esittävä Suzy Kendall näyttää 60-luvun lopun valokuvamallilta, mutta viileä linja pitää niin sodassa kuin rakkaudessakin. Dokumentti käy Ruotsissa, jossa ydinvoimaloiden elinikää jatketaan, ja haahuilee Tshernobylissä tutustuen ydinvoimalaonnettomuuden jälkihoitoon. Lisää, kiitos! Maila-Katriina Tuominen Syytettynä kirjailija Bertolt Brecht Fräulein Doktor – nimetön vakooja on vakoilujännäri, jossa mor. Kun katselee Paulin elämää häntä huomattavasti kookkaamman tyttöystävän rinnalla, huomaa, että koolla ei sittenkään ole niin väliä. ENERGIADOKUMENTTI. Ranskalainen ”ydinvoimamyönteiseksi vihreäksi” tunnustautuva ympäristöaktivisti perustelee näkemyksiään vakuuttavan tuntuisesti: ”Ydinvoima on turvallisin ja puhtain tapa suojella ympäristöä sekä ratkaista ilmastoja energiakriisi.” Ratkaisu ydinvoiman puolesta pitäisi tehdä heti, koska ei ole aikaa odottaa uusien energiamuotojen kehitystä, eivätkä aurinkoja tuulivoima voi koskaan tuottaa tarpeeksi energiaa korvaamaan fossiilisia polttoaineita. Ja takapenkki on tähtiä täynnä. Katsoja voi tosin päätellä, ettei kukaan todella tiedä, mitä pitäisi tehdä ongelmakimpun ratkaisemiseksi. Turo Unhon Yleisradiolle suomentama kuunnelma perustuu Brechtin kuulusteluraportteihin. Dokumentissaan Gian Quoglieri vie katsojat mukaan Paulin juhlaan ja arkeen. Brecht oli suojannut selustansa ja hän poistui heti kuulustelujen jälkeen Zürichiin mukanaan nauhoitus tapahtuneesta. Virtanen Viivi ja Wagner Jere Sarjakuvat Maanantaina 28.4.2008 . Ydinvoimateollisuus on joka tapauksessa myötätuulessa, koska se voi julistautua ympäristöystävälliseksi hiilidioksidipäästöjen varjossa. Outo lyyli uima-altaassa Lady in the Water Canal+ Action klo 22.00 ?. Meillä muilla on raskaampaa. Hamesin joviaali asenne istuu mainiosti toimintaa täynnä olevaan materiaaliin. Yksi syytetyistä oli saksalainen kirjailija ja teatterimies Bertolt Brecht (18981956). Muitakin Paulin kanssa samaa kokoluokkaa olevia miehiä esittelee omaa elämäntilannettaan. KESKIPOHJANMAA 18 Ydinvoiman paluu FST5 klo 21.50 ??. Ari Rouvinen Uraani halkeaa ympäristöä säästäen. Night Shyamalan ylsi samaan vasta puolta vuosisataa myöhemmin. Kasinoryöstö rullaa mallikkaasti Ocean’s Eleven – korkeat panokset MTV3 klo 21.15 ??. Kansallisen poliisin joukkojen majuri ja kouluttaja Fernando Buitrago ohjaa löysän oloisen britin vaarallisen ammatin saloihin. Lokakuussa 1947 Yhdysvaltain kongressin asettama epäamerikkalaista toimintaa tutkiva komitea pidätti joukon elokuva-alan vaikuttajia, joita syytettiin kommunistisoluttautujiksi. Vaikka stuntman Paul Lowe on vain 142 senttiä pitkä, hän kurkottaa omalla elämänilollaan huomattavasti korkeammalle kuin moni normaalimittainen. Pisteliäästi hän kehuu kuulustelukomiteaa, ettei se ollut yhtä paha kuin natsit, koska se salli hänen polttavan sikaria. VAKOILUJÄNNÄRI. Brechtiltä tivataan, mihin hän tähtää runoillaan Solidaarisuus tai Oppimisen ylistys, onko hän kommunisti, tunteeko hän Hans Eislerin. Olisivatpa tekijät edes tulleet Suomeen, ydinvoiman ”mallimaahan”. Mies kuitenkin yllättää Buitragon henkisillä voimavaroillaan. inin retkahtanut tunteeton vakooja tekee mitä tahansa saadakseen salaisen taistelukaasun kaavan. DOKUMENTTI. Frankie Boyn vanhojen Rat Pack -kavereiden rooleja perivät muun muassa Brad Pitt, Matt Damon ja Andy Garcia. lmissä Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä. Arvoitusja yllätystarinoillaan hirmuista tiliä tehnyt ohjaaja . Radioteatterin esittämä Dokumentaatio Brechtin kuulustelusta Washingtonissa 30.10 1947 on tervetullut muistutus siitä, että Yhdysvalloista tuli monen eurooppalaisen kirjailijan turvapaikka vuosikausiksi, mutta heihin kohdistui myös epäilyjä ennen muuta kommunismin soluttamisesta maahan. Vähitellen Ydinvoiman paluu kuitenkin hyytyy tyypilliseksi toisaalta-toisaalta mielipiteiden esittelyksi, eikä minkäänlaisia johtopäätöksiä vedetä. Ashley Hames kuljetetaan leirille, jossa hän kokee ankaran koulutuksen paineet. Tuore 13-osainen sarja Miesten hommia pakottaa hänet tilanteisiin, joissa mitataan henkisiä ja fyysisiä rajoja. Vahvat huumekartellit eivät kaihda keinoja taistelussa toisiaan ja viranomaisia vastaan. Elsbeth Schragmuller, lempinimeltään Fräulein Doktor, puuhasi mor. Julia Roberts saa pinnistellä päästäkseen äijäletkan lomasta säteilemään. Moni muukin dokumentin pieni mies on tyytyväinen osaansa, mutta erityisen tyytyväinen on Paul Lowe. Ocean’s Eleven – korkeat panokset (2001) on aika kapoinen leffa, mutta se rullaa tallista kuin viimeisen päälle vahattu ja tuunattu jenkkirauta. Pekka Eronen Toisen maailmansodan tokkuravakooja Radioteatteri esittää: Bertolt Brecht ja epäamerikkalaista toimintaa tutkiva komitea Yle Radio klo 19.03 ???. Ihmisruumiin salaisuuksia on vielä paljon ratkaisematta. M. Kuulustelu on farssi, jonka teatterimies kääntää voitokseen. Ongelmallisempaa on, että ohjaajan lapselleen turinoimasta iltasadusta kehittelemä elokuva on kovin etäiseksi jäävää porskuttelua. Kriitikot eivät niinkään arvostele ydinvoimaloiden turvallisuutta kuin ydinvoiman leviämisen tarjoamaa laajenevaa mahdollisuutta valmistaa ydinaseita ja kasvavaa alttiutta terrori-iskuille. Kiintoisa ohjelma houkuttelee kuin vaivihkaa mukaan jännittämään Ashley Hamesin edesottamuksia. Raimo Lilja Pienen miehen kiintoisa elämä Fräulein Doktor – nimetön vakooja Yle Teema klo 22.00 ?. Aluksi tuntuu, että Ydinvoiman paluu (The Nuclear Comeback) tuulettaa raikkaasti käsityksiä ympäristöystävällisestä energiantuotannosta. Tuottaja Dino de Laurentiisin visioista liikkeelle lähtenyt Fräulein Doktor – nimetön vakooja (1969) on vienosti vinksahtanut muistelma toisen maailmansodan ajan vakoojalegendasta. initokkurassa tärkeiden brittien salamurhia, valmisteli laivanupotuksia ja tavoitteli salaisen taistelukaasun kaavaa. Puupää ystävineen kohtasi merenneidon vuonna 1957 hupi. Mutta yksi paikka sentään on, missä Paul joutuu toteamaan, että pienestä koosta on haittaa. Juha Seitz Huumerikollisten perässä Prisma: Pätkä mikä pätkä TV1 klo 19.05 ??. Hames on jo ensimmäisen päivän punnerruksien ja juoksulenkkien jälkeen totaalisen väsynyt. Moni normaalikokoinen ei koskaan pääse omakohtaisesti kokemaan niitä kiehtovia elokuvan ja viihdeelämän kuvioita, jotka Paulille stuntmanin hommissa ovat jokapäiväisen leivän antajia. TOSI-TV. Ensimmäisessä jaksossa Hames matkustaa viikoksi Kolumbiaan. Jälleen on pieni Suomi osoittanut edistyksellisyytensä ja etevämmyytensä. Kuva: Yle/Kuvapalvelu. Vuodelta 1967 oleva äänite muistuttaa, että juuri nyt on Brechtin aika. Pääosassa on Suzy Kendall. Mediapersoona Ashley Hames haluaa vakaasti päästä eroon kroonisesta velttoudestaan. Huokeine pienoismalleineen ja horjuvine ajankuvineen Fräulein Doktor repsahtaa sotajännäristä usein tahattomaksi komediaksi. Hän selviää arjen pyörittämisestä normaalikokoisille ihmisille suunnitellussa keittiössään pomppaamalla ketterästi milloin minkäkin kalusteen päälle. oppasi ensimmäistä kertaa kaupallisesti elokuvallaan Lady in the Water (2006). Steven Soderbergh ohjasi kuusikymmentäluvun Frank Sinatra -leffasta uusintaversion, jossa George Clooneyn esittämä herrasmiesrikollinen junailee muhkeata kasinoryöstöä Las Vegasissa. VeliMatti Saikkosen ohjaama kokonaisuus on absurdi ja täynnä ironiaa, joka suuntautuu kuulustelukomitean selvään tarkoitushakuisuuteen. Kauniilla lauluäänellä hän lumoaa neitokaisia. RIKOSKOMEDIA. Leikkaussalin puolellakin piipahdetaan katsastamassa, miten pora uppoaa luuhun, kun tarvitaan lääketieteen apua. Hänen tiensä Yhdysvaltoihin kulki Tanskan, Ruotsin, Suomen ja Neuvostoliiton kautta. Monien muiden kulttuuri-ihmisten tavoin hän joutui lähtemään Saksasta Hitlerin valtaannousun jälkeen. Keveästi kinkyt lesboseksit takaavat puolestaan elokuvan kulttimaineen. MYSTEERITARINA. Baby Blues Masi Dilbert Muumi Mustanaamio B. Syynä tuskin oli se, että Shyamalan innostui tarinassaan makselemaan kalavelkojaan leffakriitikoille
15.50 TV4Nyheterna. 6.05 Lättlagat. 17.55 That ’70s show. 18.30 Mega. 08.50 Oikea kysymys. Thornen haaveena perhepiirileikki. 18.30 Veikkausliiga: MIFK – HJK, ennakkotunnelmat. 08.00 Nanny. Jos joku viskaa, rommin niskaan, niin sä tuskin huomaatkaan.Etelä-Helsingin Pavarotti on elämänsä haasteen edessä. Brandon vankilassa. 13.55 Kukkulan kuningas. Alberto Lattuada. Tuotanto: Passport Entertainment, USA (2004). 20.00 Bobster: Lilla Sportspegeln. 16.00 Tutkittu juttu: Parempaa puuhiiltä. naaliuinneista. Brysselin vaihtoviikko. 23.40 Pro. 06.53 Nalle Luppakorva: Närhen muuttomatka. Hupaisan opettavainen animaatiokurkistus vikkeläjalkaisten ja kepeäsiipisten pikkuötököiden sielunelämään, josta paljastuu usein jotain perin inhimillistä. 22.00 Ravi-tv: Jyväskylän ravit. Stuntnäyttelijä Paul Lowe on 142 cm pitkä ja joutuu päivästä toiseen toteamaan, että lyhytkasvuisten ihmisten arkipäivän hankaluuksia on normaalimittaisten vaikea ymmärtää. Kaunis, mutta tunteeton vakooja tekee tuhojaan vakoilujännärissä, jota siivittää Ennio Morriconen musiikki. Palkittu draama 8-12vuotiaille. 10.05 Lemmen viemää. Osa 3/8. Pelivihjeet 2008 19.00 NBA koripalloa. 23.15 Regionala nyheter. Uusi voileipämyyjä (Mullan alla -sarjasta tuttu Freddy Rodríguez) saa Bettyn miettimään asioiden tärkeysjärjestystä uudelleen. 20.56 Kenon arvontatulos. 16.05 Päivien viemää. . 14.20 Laita järjestykseen. 23.45 Hei, me tiedetään. es) 01.25 World Series of Poker (2. Vokaalileikkiä. 4.00 Husdjur under plastikkniven. Syyttäjä: Nina Stenros, puolustaja: J-P Raeste, tuomari: Matti Pitko. 19.25 Päivän sää. 07.17 Kössi Kenguru avaruudessa: Uusi ystävä. 14.25 Vaaralliset kuskit. 20.55 Tuomio: Tappelu tuhoaa jääkiekon. Osa 2/3: Rion-Antirion silta. 19.00 Seitsemän Uutiset. Osa 27/52. Onnettomuuden uhreja etsitään joesta, Jennifer murehtii kotona. /oikeakysymys 18.20 Saariston lapset. 09.30 Täydelliset häät. stromso.yle.. MM-kilpailut, Sheffi eld, Iso-Britannia. Pelin säännöt. Uusinta. Nepalissa hallitsiija tarvitsee lapsijumalattaren siunauksen. Porsche Super Cup, Barcelona, Espanja 11.15 Snooker. Partahylkeitä Tromsön akvaariossa, mustavariksia Gotlannissa ja tutkimusmatka Pyhäjärvelle Järvi-Suomeen. Kapris-perunasalaatti. 19.00 Tanssi, jos osaat!. Suora 19.00 Jalkapallo. Mukana Milla “kiroileva siili” Paloniemi, vittuilun Suomen mestari Ninni Saajola, ohjelmapäällikkö Harri Virtanen, tutkijat Lari Kotilainen ja Leena Kytömäki. Psykologian tohtori Pamela Connolly avaa julkisuuden henkilöiden sielunsolmuja lapsuuden traumoista mediapyöritykseen. Aamusää kertoo alkavan päivän sään niin Suomesta kuin maailmaltakin. 23.00 TV4Nyheterna och TV4Sporten. MIFK HJK. Teksti-TV 335. 21.45 SLU – Hyvää Seuraa, vieraana Kari Niemi-Nikkola. osat 1-5: Ahvenanmaalla, Kosteikossa, Vesillä, Joutomailla, Karhumailla. 11.15-11.40 opettaja.tv: Kohti rauhaa. Tänään kilpailijat saavat tehtäväkseen ajaa Juutinrauman yli ja kääntyä oikealle. 21.00 Existens. Greatest Classics osa 29 Uusinta. 03.05-06.00 Se Oikea. 08.20 Tohtori Koira: Lihansyöjäkasvi. 18.50 Tv-uutiset. 23.45 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. Hank komentaa Bobbyn videopelien maailmasta urheilukentälle ja vaipuu itse peliaddiktiksi. 17.08 Sydämen asialla. Uusinta kolmannen kisapäivän . Osa 28. Cherylen ja Edin 1800-luvun hirsimökki sisältää liikaakin puupintoja ja maalaistunnelmaa. 15.55 Pisara. In Car Special (2. Ajankohtainen oikeussalidraama. 09.00 Jamien keittiössä. Syytettynä urheilupomo Kalervo Kummola. Oman käden oikeus. 09.05-09.10 HUPSIS! – Sattuikohan sitä?. 00.00-01.00 JIM D Henkilökuva: Donald Trump. 17.00 IS Urheilu-uutiset. 02.00 Tellus-tietovisa. lms Television. 18.45 Uutiset. 01.00-02.15 Voittopotti Late Night. 19.00 Bolibompa: Hannas hjälplinje. 16.00 A-zoom. Osa 1548. Washington Cleveland 21.30 Brassifutis. Osa 9/10. 08.40 Late lammas: Late trapetsilla. Tullin pistokokeissa jää kiinni yllättäviä tavaroita! Lasiterassi viihtyisäksi muutamalla satasella. Saamenkieliset tv-uutiset. 10.30 Kaverisatelliitti. 7.17 Push! ponnistus maailman äitien puolesta. 1.10 Medium. ng på Svalbard. naali 1.osa Ponte Preta Palmeiras 23.15 Nyrkkeilyä. 21.55 Sur. Osa 2/5. 0.50 Korrespondenterna. 00.25 Yle Live: London Live. 05.00 Sudoku. Missä varpaat?. Englantilainen sarja. Suora lähetys. 19.45 Lokala nyheter. Odotuksen tuska. 17.15 Anteeksi, Birgitta! – Visailu kuudesluokkalaisille. 10.30 Ruudun vangit. 06.00 Taitopeli.com. 5. Tuotanto Oy Säihky. 19.45 Nelosen sää. Kaikki Evasta. a 23.00 Prison break 00.00 Navy CIS 00.55 2 1/2 män 01.25 How I Met Your Mother 01.55 Xena krigarprinsessan 02.50 Girls Behaving Badly 03.15 Rescue Me 04.10 The Shield YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz YLEX 94,0 ja 96,1 MHz YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz Radio Extrem 99,7 MHz Radio Vega Österbotten 102,7 MHz Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz Radio 967, 92,7, 94,6, 96,7, 103,7 MHz Iskelmä 107,0, 107,7 MHz Radio Pooki 95, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz Järviradio 87,9, 89,7, 99,1 MHz SuomiPOP 104,6, 106,3 MHz Iskelmäradio Pohjanmaa 103,1 MHz Radio Dei 104.3 MHz Radio-ohjelmat sääsivulla Urheilu+kanava 18.00 Veneilyä. SARJA JÄÄ TAUOLLE. 21/26. Kavereista. 16.15 McLeodin tyttäret. 07.22 Aamujumppa. Reba ja Van ovat ällikällä lyötyjä, kun käy ilmi, että iso kiinteistö. Uusinta lauantailta. Osa 5. Laulaja Timo Kojosta on tullut aivan liian suuri taiteilija. Ruma sana. 17.00 Historia: Historian kurjimmat työpaikat. Sully pyytää kauniin naapurinsa treff eille. Venäläistä rulettia. 13.00 Rapport. 12.00 Juoruvisa. 00.30 Reba. Osa 83/101: Merirosvojen huviretki. Kilpailemassa ovat iskelmälaulaja Marita Taavitsainen ja urheiluselostaja Tapio Suominen. Amerikkalainen draamasarja. 20.30 Tv-uutiset ja sää. rma haluaa heidät riveihinsä. Huipputarjous. 20.45 Jälkipeli LIVE. Viattomat 23.00 Kahjot ninjat. 12.55-14.55 Autourheilua: American Le Mans, Long Beach. Testissä pienet matkalaukut. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. Uusinta sunnuntailta. 18.00 Ramp. Komeiden miesnäyttelijöiden rinnalla loistaa viehättävä Julia Roberts. 23.38 Lokalt väder. 21.15 Ocean’s Eleven – korkeat panokset. 12.00 Tänään otsikoissa. 19.30 Lata Lucy. 18.15 TV-nytt. 15.45 Matkantekoa Hurtigrutenilla. 22.00 American Idol. 17.00 Isojen poikien lelut 17.30 Huimapäät 18.00 Ajoneuvojen klassikot 18.30 Korkkaa tähtien kanssa 19.00 Kalastus ja metsästys 19.50 Ruuvari 20.00 MM-ralli. 23.25 The Henry Rollins show. 01.05-02.05 San Franciscon syke. 23.35 TV4Vädre t. Osa 3. Ismon nyrkiniskujen kumu kuuluu kauas. 20.00 TV4Nyheterna. Mitä kuuluu, jääkiekkolegenda Pekka Marjamäki. Uusinta. 10.00-11.10 Veta. 22.05 Studio 60. 17.00 Harri ja dinot. Kotimainen ajankohtaisohjelma. 21.10 Bettina kiertueella. 21.00 Kotikatsomo: Kymenlaakson laulu (K15). Jordanian MM-ralli 10.30 Rata-autoilu. 07.25 Herra Valtteri. 12.00-13.17 Ohjelmakirjasto: Ekolokero. 14.30 Studio Style. 02.00-06.00 Taitopeli.com. 21.00 JIM D Rikos: Brutaali puukotus (K15). 7.50 Pertti Salovaara ja nuorten liikennekäyttäytyminen. 07.35 Prätkähiiret. Kanadalainen sarja. Special 100 päivää Pekingin kesäolympialaisiin 1.00 Kamppailulajit. 15.05 Antiikkia ja arvoituksia. 18.00 opettaja.tv. 07.00 Animaaniset. 2. 19.35 Jane och draken. Amerikkalainen komediasarja. 19.30 Ekonominyheterna. 0.40 Glasklart. 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 6.25 Aamuvirkku: miksi näemme unia. 6.50 Nyhetsmorgon. Teksti-TV 333. Uusinta perjantailta. 19.10 Regionala nyheter. 14.00 Dagens rätt. 07.01 Sääveikkaaja. 00.55 Sanapeli. 08.33 Late lammas: Kylpyaika. MM-kilpailut, Sheffi eld, Iso-Britannia 12.00 Snooker. 00.10 Viihdeuutiset. 14.00 Asuntotarjous päivässä. Skootteri -nostalgiaa. Tuomareiden suosikit. 6.50 Liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala. 08.00-08.30 Yleisurheilun maailma – osa 12. Pohjois-Amerikka 2001 23.35 Yhdeksän yhteyttä. Hieman . /priima 23.50 Julkisuuden trauma. Tehotytöt 17.30 Oggi ja torakat 17.55 Pinkkupoppoo 18.00 Veeti Paloauto 18.15 Hilarius-hiiren seikkailut 18.30 Onnenpäivä 18.35 Kids Top20 19.00 Yugioh! 19.25 Bernard 19.30 Warner esittää. 15.00 Matiné: Lustgården. 07.41 Maisa. 14.55 Riskirajoilla: Jättisillat. 1.50–2.40 Nip/Tuck. 11.00 Tv-uutiset. Turmion päivä. 19.00 Francon aika – näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó). Voihan vitalis, miksi kaikki kiroilee niin hirveästi. 16.00 E! Entertainment: Mehevät skandaalit. 23.30 Pelkokamera. 13.55 TV4Nyheterna. 07.46 Neppajymykerho. Maanantaina 28.4.2008 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Muut Urheilu FST5 Teema Sub Eurosport SVT 1 TV 4 SVT 2 TV 3 JIM Radiot MTV3 MAX 10.45 MM-ralli. Rahasta tai rakkaudesta. 18.55 Veikkausliiga LIVE: MIFK – HJK. 14.50 Doktorn kan komma. 17.14 Kortnytt. Anu Harkin juontamassa ohjelmassa Janina Haapaniemi ja Samuli Peltonen ratkaisevat piilotettuja kysymyksiä. Elvis elää. 18.00 Kämppä myyntiin. Uusinta sunnuntailta. 13.00 Meille tuli vauva. 22.10 Voimala. 16.14 Eläköön puutalokaupungit!. 17.00 Tv-uutiset. 17.25 Will & Grace. 23.00 Sportnytt. Taskupysäköinnistä nähdään tanskalais-ranskalainen versio. Alueellisia uutisia. Shirah ja Shachar. Riittävätkö Fabianin taidot selvittämään oman elämän ristiriidat. Vito etsii itseään. Vieraana Heikki Seppälä. 22.15 The Full Monteverdi. 19.00 Kärsimätön aktivisti. tuotantokausi. 22.30 Fotbollskväll. 09.25 Uinnin lyhyen radan MM-kisat. Syntyykö kauppoja. Uusinta. Uusinta. 22.00 Hurjat poliisivideot (K15). Televisio-ohjelmassa käytetään kirosanaa, jonka lisääntyvä hokeminen herättää lopulta uinuvan pahuuden. 19.00 Eilen, tässä ja nyt. 19.30 Salatut elämät. 00.00 Sopranos. 10/12. Osa 3/3. Batman 10.30 24 Direkt. Menneisyyden haamut. Ajatus uskosta. 09.15 OK – oikea kysymys tv-peli. 14.20 Pakko katsoa. Muuttuuko eurokokoomus. Vappubrunssi! 20.19 Ruohonjuuritasolla. 09.00 Urheilukanavan viikon ohjelmiston esittely. 9.30 Moottoriurheilu. 01.25-01.35 Euronews.. 16.00 Nelosen uutiset ja sää. Barbra Jeanin muodonmuutoksen vaikutukset alkavat nyt näkyä myös Brockissa. 19.10 Leilas mat. Southampton. 16.50 Gudstjänst. 21.05 Jimi Hendrixin tarina. Tuotanto: Solar. 18.30 Uutisvuoto. 11.30 Världen. 15.45 Hullut japanilaiset. Yksi kaikkien puolesta. MM-kilpailut, Sheffi eld, Iso-Britannia 21.00 Snooker. 16.30 Kielimatka Kiinaan. 15.55 Advokaterna. 19.10 Urheiluruutu. 23.30 South Park (K15). 13.05 Lauantaiseura. Tuotanto: FremantleMedia Finland Oy. MM-kilpailut, Sheffi eld, Iso-Britannia. 19.30 Luksuslukaalit. Viattomat vaarassa. Tuuliajolla. Venekortti. Härkätaisteluperinne jakaa Espanjan kahtia. Monterolla on suunnitelma eliminoida de la Vegat, jotka vielä surevat Esmeraldaa. 1.40 Brottskod: Försvunnen. 13.20 Älypaja. 10.00-13.20 Älypää-TV. Uusinta. Osa 1/5. Osa 4: Ilman kännykkää. 8.17 Markoolio Lahdesta Ruotsin seurapiireihin. 14.50 Pakko katsoa. 18.00 Lemmen viemää. 13.30 Oikea kysymys. Suora 15.00 Pyöräily. 20.30 Rapport med A-ekonomi. Naiset elävät pimennossa, ja avioerot ovat yleisiä. 23.55 Hurmaava kokki. 19.15 Fråga doktorn. Stereo. Koston kierre. Oikea rakkaus. 05.55 Ykkösen aamu-tv. 10.30 Tellus-tietovisa. Luvaton kaatopaikka. 10.20 opettaja.tv: Päivä elämää. 11/15. MM-kilpailut, Sheffi eld, Iso-Britannia. Päivä Wendelan kanssa. Makasiini 10.00 Ralli. Asiat kärjistyvät, kun Voikkaan irtisanotuilta palavat päreet. 10.40-11.09 Rakkautta ja vaatimuksia koulussa. Hannu Lehtilän vieraana on Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. 14.50 L.A. TekstiTV 335. 23.40 Musiikki-tv. T: BBC, Iso-Britannia. Uusinta. 23.05 Priima. 03.00-04.00 Piilosana. Malmöläispariskunnan takapihan betonierämaa muuttuu vähitellen vihreäksi keitaaksi Maria Arborghin neuvoin. eld. Suora 0.00 Jalkapallo. Paul tekee ranskalaista sipulikeittoa ja Strömsön huvimajan rakentamisesta kertova uusi sarja alkaa. FST5:n kulissien takana: BUU-klubben. B-Studio tarttuu joka arkipäivä ajankohtaisiin aiheisiin ja käsittelee niitä äkkiväärällä ja humoristisella tyylillä. 18.30 Liikkeellä luonnossa. Tänään vuorossa on personal trainer Kevin Reynolds. Mukaan paraatiin! 17.20 Pikku Kakkonen. 2003, mutta oppositio ei taipunutkaan ja vaatii tasavaltaa Nepaliin. Olet mitä syöt palaa uusin jaksoin ja uuden juontajan kera. 18.25 Kockduellen. Mikä on vasemmistoveteraani Esko Seppäsen ja vihreiden Satu Hassin arvio europarlamentin kyvystä hoitaa ympäristöasioita. Eläköön puutalokaupunki Kaskinen! 16.44 Närbild. 23.10 Nelosen uutiset ja sää. 18.30 Fifth Gear. 15.00 Zorro – miekka ja ruusu. 19.10 Valpen Kasper. 6.25/8.15 Luonto lähellä 6.45/8.25 Kulttuurivienti Ranskaan 6.48 Kuntapalvelujen kilpailutuksen edut ja haitat 7.18 Miten julkinen keskustelu muokkaa ydinvoimakantoja. Osa 1/5. 16.30 Uutiset. 20.25 Liikennepoliisit. 17.00 Dr. Elokuva pohjautuu Lewis Milestonen vuonna 1960 ohjaamaan samannimiseen teokseen. 18.55 Leilas mat. Uusinta. Joka päivä Suomeen avioituu yksi thainainen. 11.00 Stegvis. Fight Club, Special Super. Liege-BastogneLiege, Belgia 16.30 Snooker. Illan houkutukset. 10.00 Pussel. Kerry & Steve. USA 2001 (112’). Rakastavaiset karkuteillä. Osa 2/3. Sarja pureutuu tiukalla, mutta kannustavalla ja lämpimän humoristisella otteella suomalaisten ongelmasyöpöttelyyn. Boscon äidin miesystävä osoittautuu väkivaltaiseksi, ja sitä ei poika kestä. 02.15 Yhdestoista hetki. 23.40 Fotbollsmåndag. 15.45 Ruokala. inimmät juhlat. Stailaa kämppäsi huippukuntoon yhdeksi päiväksi, kutsu paikalle kaikki potentiaaliset ostajat ja odota tarjouksia iltaan mennessä. 19.55 B-Studio. Uusinta. 22.45 Kvällsnytt. Suomalaisten valmentaja. 22.50 Torchwood (K13). Phil. 7.50 Rintasyövän jälkeen 8.45 Aamutohtori yle.. Uusinta. 15.20 Kahjot ninjat. Laine. Uusinta. 15.00 opettaja.tv. 14.00–14.45 Sportspegeln. 18.00 Yleisurheilun maailma – osa 12. 17.10 Gomorron Sverige. 17.30 Kauniit ja rohkeat. 5.50 Aamun sää ja Radio Nova. 22.00 Aktuellt. 20.30 Simpsonit. Tukholman puutarhamessujen uutuudet. 12.30 Kulturfolkets historia. 16.30 Andra Avenyn. 11.10 Late Night with Conan O’Brien. 03.05-07.00 Taitopeli.com. 20.00 TV-nytt. 21.00 Triss i trillingar. 19.15 Kauppalehden talousuutiset. 22.05 Hädän hetkellä. Uusinta. 10.30 I love språk. 17.05 Pelistudio. 19.15 Kakkosen kevätsää. 13.05 Agenda. 7.10 ja 8.10 Tontteja venäläisille. 0.15 Rapport. 3.00 Nattliv. 20.00 MOT: Thaivaimojen umpikuja. Näyttelijä Jukka Puotila kovilla ylämäkiharjoituksessa, piiskurina Euroopan mestari Jukka Keskisalo. Amerikkalainen komediasarja. Laurelilla on jälleen suuria odotuksia illan suhteen. Donald Trump. 00.40 Ulkolinja: Lapsijumalatar. yle.. 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. Osa 2/10. 13.00 SubPlay. 21.50 Dokumentti: Ydinvoiman paluu. 20.20 Sportnytt. Doherty joutuu syrjähyppynsä takia hankaluuksiin työpaikalla ja kotonaankin. 17.00 Tuhkimotarina. Hevosurheilu on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. 07.25 Boblins. Suora lähetys. 18.30 Kaikki rakastavat Raymondia. 19.20 Piha kuntoon. 8.49 Itse tehdyt kuvakirjat valokuvauksen trendinä. 06.25 Huomenta Suomi. 18.20 Nyhetstecken. 19.55 Lisää Huulipunaa. Osa 17/20. 2.05 Advokaterna. 08.00 Peliputki. 15.10 Espanjan jalkapalloliiga: Deportivo – Barcelona. JIM D Rikos: Brutaali puukotus. 12.00 Tillbaka till Aidens. 12-vuotiaalla Andreaksella on monta harrastusta. 10.15-10.25 opettaja.tv: Päivä elämää. Osa 32/60. 10.05 Viihdekonkarit. Amerikkalainen sarja. 09.00 Kahvia & keksejä. 10.00 Saippuavisa. 13.30 Häät haltuun. /aamutv 09.15 Sydän paikallaan. Jimi Hendrixin vuodet 1961-1967. Vaikka Cheryle on maisema-arkkitehti, piha on hoitamaton. Muistatko pankkikirjat. Musiikkisarjan jaksoissa Lontoon Koko’s Clubilla esiintyvät Lily Allen, The Bluetones, Juliette & The Licks, ja The Killers. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 19.50 Kotikokit. Outi tekee kipeän päätöksen. Tehotytöt 11.00 Vauva-tv 12.30 Hopla 13.00 Pätkis 13.30 Hilarius-hiiren seikkailut 13.45 Veeti Paloauto 14.00 Sinisen talon nalle 14.30 Vili Vilperi 15.00 Onnenpäivä 15.05 Possu Preston 15.15 Tohtori Saukko 15.30 Janoschin tarinatuokio 16.00 Jummi Jammi 16.25 Code Lyoko 16.55 Bernard 17.00 Onnenpäivä 17.05 Warner esittää. 12.20-12.25 Urheilukanavan viikon ohjelmiston esittely. Ratkaise sanatehtäviä, peleinä SanaSeppä ja SanaPala. 4.45 Århundradets krig. 19.30 Nelosen uutiset. 19.00 Alueellinen uutislähetys. Navigare 18.30 Ravi-tv. Kohtalokas patonki. Toinen lähetys. 09.10 Tunteita ja tuoksuja. 7.38 Aamuvirkku: Unien merkitys. es) 12.00 Degree Poker Championships 13.00 Late Show With David Letterman 14.00 Peltisepot 15.00 Shark Hunters 16.00 MM-ralli. 23.15 Arméns döttrar. Keittiö on olematon. 23.40 Kirjamaan lukuelämyksiä. 08.30 Jeopardy. R: Pirkka-Pekka Petelius ja Kristiina Halttu. 16.30 Kuningaskuluttaja. 13.00 Tv-uutiset. 13.45 Arto Nyberg. 20.15 Roskaruokailijat vieroitushoidossa. 19.15 Rorri Racerbil. 19.00 Kunnon arvio. 22.00 Californication (K15). Tuntematon uhka. 20.00 30 Rock. 05.55 Aamusää. Tunnesiteitä. Uusinta sunnuntailta. Tyttöjen toiveet. 06.00 Tellus-tietovisa. 17.10 Anthony Bourdain maailmalla. Uusinta perjantailta. Y. www.yle.. 16.55 Postikortteja Espanjasta. Alexander Stubb Suomeen, Sirpa Pietikäinen tilalle. 14.25 Nya tider. Jordania (2.es) 21.00 Moottoripyöräpäiväkirjat 21.30 Miesten hommia 22.00 Motorvision 22.45 Kahelit 23.00 Late Show With David Letterman 23.45 Pelottomat 00.10 Lain nimessä 00.35 World Series of Poker (2. Law. 2.25–7.00 Sändningar från SVT24. Uudenlainen interaktiivinen tietovisa, tule mukaan ja voita. 23.50-00.00 IS Urheilu-uutiset. 1.20 Zapp Europa. Faktasarja maailman suurimmista siltahankkeista. 21.00 Life on Mars. Uusinta torstailta. 21.30 Seriestart: Sthlm. 18.00 Emmerdale. 21.04 5 minuuttia. 19.55 Lokalt väder. Uusinta perjantailta. 22.00 (K15) Kino Into: Fräulein Doktor – nimetön vakooja. Strömsön vieraana on debyyttikirjailija Anna Gullichsen, joka kertoo lastenkirjastaan Satu ja päärynäpuun Pyrre. Kuka välittää. 19.30 Will & Grace. Wilhelminan, Bradfordin ja Clairen kolmiodraama saa uuden käänteen Moden järjestämässä hyväntekeväisyysgaalassa, jossa piipahtaa myös muotisuunnittelija Kenneth Cole. 16.15 Grilli kuumana. Uusinta. 21.00 Täydelliset naiset. 06.00 X3M: God morgon med A-laget. 23.00 Tv-uutiset. 19.05 Prisma: Pätkä mikä pätkä. Uusinta lauantailta. 17.35 Landet runt. Eurogoals 19.45 Snooker. 18.30 Oddasat. 16.35 Olet mitä syöt. 07.00 Digimon. Armeijajakson jälkeen Jimi siirtyi New Yorkin kautta Lontooseen, missä hän hänestä tuli hetkessä suuri innostuksen kohde. Ulalla uutisista. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. Legendaarinen urheiluselostaja “Bubi” alias Bror-Erik Wallenius uskaltautuu kopista ulos. 08.00-09.00 Taitopeli: Finaali. 19.05 Keno. 20.30 Nigella express. Koukussa. 20.15 Regionala nyheter. 11.05 Sydämen asialla. 16.40-17.15 Tautinen matka. 20.00 Sydänjää. 19.50 IS Urheilu-uutiset. Hääsuunnittelijat joutuvat huomaamaan, että isokaan budjetti ei välttämättä tee kaikesta helppoa. Diegollakin on omat suunnitelmansa tuhota Montero. Linssipyörykät ja tsatsiki. 17.45 BUU-klubben: Pussel. Yksi Jamien ystävistä on kuin ilmetty Elvis ja saa tyylinsä mukaisesti syödäkseen hampurilaisia. Suora lähetys. 06.50 PIKKU KAKKONEN. 6.38 Eläimistä iloa ja hyötyä. 23.50 I Dylans hjärta. 17.30 Ravi-tv: Pelivihjeet. 20.00 Ruma Betty. 19.40 TV4Vädret. 20.00 Uskomattomat videot. 0.10 Mayday. Muotinäytös. MIFK HJK. Sadie jatkaa irtaantumistaan Kingin perheestä. Terapian tarpeessa. Nykyinen kuningas joka ei siunausta ole saanut yritti sotilasvallankaappausta v. Uusinta. 21.25 Aina mielessä (K15). Haavekuvia (A la orilla de los sueños). 07.35 Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit. n PGA Tour 2008: EDS Byron Nelson Championship. 00.20 Late Night with Conan O’Brien. 18.55 Sportnytt. Jordania (2.es) 11.45 MM-ralli. 20.25 Strömsö. Palkittu brittikomediasarja: aitoon 70-80 -lukujen henkeen ja tyyliin 2000-luvulla tehty puuta heinää -ohjelma tieteen ihmeellisyyksistä. 16.55 Inte helt perfekt. 22.50-23.04 Oddasat. 00.15-04.00 Teematieto. 23.20 IS Urheilu-uutiset. Glen auttaa korjaamaan puutteet. Uusia jaksoja. es) MTV3 Fakta 05.05 Rembrandt 12.50 Pelastakaa Grace 14.25 On vain yksi Jimmy Grimble 16.15 Rembrandt 18.10 Minus Man 20.00 Vaaleanpunainen pantteri 21.50 Hyytävä syleily 23.30 Vihollisalueella 00.55 Kaikki voittavat 02.30 Drop Zone pudotusalue 04.10 The 24th Day Sub Juniori 06.00 Hopla 06.30 Jummi Jammi 07.00 Pätkis 07.30 Tomi Traktori 07.45 Tomi Traktori 08.00 Onnenpäivä 08.05 Tuomas Veturi 08.15 Tuomas Veturi 08.30 Hamtaro 09.00 Sinisen talon nalle 09.30 Hirviöallergiaa 10.00 Onnenpäivä 10.05 Winx-klubi 10.30 Warner esittää. TV 19 KESKIPOHJANMAA . Oliko siis tarkoitus mennä Ruotsiin. Osa 6/10: Muotinäytös. 23.00 Paljastava katse. Heitä ei yksinkertaisesti oteta täydestä. 01.15 Pokeritähti. 18.30 Elixir. Jeopardy on tyylipuhdas tietokilpailu, jossa etsitään kysymyksiä vastauksiin. Ylellinen kylppäri. 4.osa: Uusi ystävä. 17.00 Rapport. Tarkasti vartioitu kasino Las Vegasissa ei ole helpoin ryöstökohde, mutta veijari saa kasaan kokonaisen joukon taitavia ja pitkäkyntisiä voroja. 04.00 Teematieto. 20.55 Urheiluruutu. 21.10 Tulosruutu. 07.34 Maltti ja Valtti: Heijastin. 11.00 Viihdeuutiset. ghts 7.00 Gomorron Sverige. 22.35 Weeds (K15). 14.30 Syödään yhdessä. 22.35 Gol. Puiseva hirsitalo. 17.55 Oikea kysymys. Ekolokero syksy. 19.00 Rapport. 16.00 Rally-VM. 13.55 Se on siinä. MIFK HJK. 04.00 Mikämikä-tvpeli. 20.30 Doreen. Ravitsemusterapeutti Anette Palssa aloittaa nollapisteestä purkaessaan nukkuvaa kaloripommia. Jordania Koko rallin kooste ja tunnelmat. 12.00 Sanapeli. 07.55 Muumilaakson tarinoita. 15.00 Tv-uutiset. Myra ja Jason. 18.00 Fifth Gear. 21.00 Yhdeksän Uutiset. Uusinta. Priiman osakesalkku myllerryksessä. 3/3. 22.30 Urheilukanavan viikon ohjelmiston esittely. 16.00 Laita järjestykseen. 19.30 Parhaat ystävykset. 17.50 Mestarin siveltimestä. Pohjois-Amerikka,) Kun George Clooneyn esittämä charmikas herrasmiesrikollinen vapautuu vankilasta, hän alkaa suunnitella kasinoryöstöä, jonka pottina on yli 150 miljoonaa dollaria. 20.00 Kulturnyheterna. Louis ja saviesineen arvoitus 1/2. Osa 5/10: Mitä saisi olla. 06.00 SLUT 06.05 SLUT 07.30 Ensamma hemma 08.25 Rachael Ray 09.25 TV Shop 09.55 Desire 10.50 Våra bästa år 11.40 Oprah Winfrey Show 12.30 Rachael Ray 13.25 Momento 13.50 Våra bästa år 14.40 Oprah Winfrey Show 15.35 Cityakuten 16.30 Nanny 17.00 Top Model Sthlm 18.00 Simpsons 18.30 How I Met Your Mother 19.00 Extreme Home Makeover 20.00 2 1/2 män 20.30 Sjukhuset 21.00 Nytt läge 22.00 Cashmere ma. 12.55 Hem till gården. Maggiesta malli. Junailijan kuolema. 17.55 IS Urheilu-uutiset. Kaksikasvoista huippupalvelua. Uusinta. 10.40-11.10 Emmerdale. 0.25 Kulturnyheterna. 14.30 Tohtorit. Jälkilähetys Espanjan liigan ottelusta. ilipelaaja. 07.25 Kaapon ja Laten pähkinät: Mitä ihmisen sisällä on. Brittiläiset muotija sisustusgurut Colin ja Justin eivät ole koskaan aiemmin suunnitelleet häitä, mutta rohkea ja varakas nuoripari palkkasi heidät toteuttamaan unelmahäänsä. 07.03 Sannin taikamatkat: Tylsää vai ei?. Kuka haluaa väkivaltaa kaukaloon. IS Urheilu-uutiset. 21.00 Andra Avenyn. 22.30 Kobra. Oikeaan aikaan oikeassa paikassa. 8.39 Ruokala: Linssipyörykät ja tsatsiki. Osa 2/3. 10.30-11.00 City-puutarhuri. María Pían unelma toteutuu. Ota minut, Jack!. Eurogoals 0.45 Olympialaiset. Tuotanto: Futuricon, Ranska, 2006. Teksti-TV 333. tuotantokausi. Vieraina näyttelijä Outi Mäenpää, viihteen monitoimimies Jukka Virtanen sekä 40 vuotta luonnossa samoillut ornitologi Lasse J. Osa 9/13: Kolmas neljännesvälierä. 5.40 Lättlagat. 21.30 Farbror doktorn. 21.10 Off Season – jakso 22
Lauantaina alkaneiden palojen syttymissyytä ei vielä tiedetä. Karzain rinnalla katsomossa istuivat Yhdysvaltain ja Britannian suurlähettiläät, YK:n edustaja sekä kymmeniä armeijan komentajia, hallituksen ministereitä ja kansanedustajia. Tehtaan palossa kuoli sunnuntaina annettujen tietojen mukaan 54 ihmistä. Joitakin heistä saatiin kiinni. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan tulen pitäisi saavuttaa Mount Everestin huippu ensi kuun puoliväliin mennessä. Lakko koskee eläkkeitä. Sunnuntaina saapui myös erityisolympiatuli Mount Everestin juurelle Tiibetiin. Itävalta kauhistui uusia insesti-väitteitä. Lehti toteaa kuitenkin Nokian markkinaosuuden heilahtelevan muutoinkin puhelinmallien markkinoille tulosta ja muista seikoista johtuen. Nokia on myös luvannut Bochumin työntekijöille kaikkiaan 200 miljoonan korvaukset. Nordrhein-Westfalen puolestaan luopuisi vaatimasta Nokialta takaisin 60:ta miljoonaa euroa, jotka osavaltio on maksanut Nokialle. Tyttären mukaan äiti ei tiennyt isän puuhista. Soihdun kulku kohden maailman korkeimman vuoden huippua alkaa ensi kuun alussa. Pohjois-Koreassa ei ongelmia tule Olympiatuli saapui varhain maanantaina paikallista aikaa Pohjois-Korean pääkaupunkiin Pjongjangiin, kertoi Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua. Britanniassa alkoi öljyalan lakko KANARIANSAARET (STT–DPA) Lähes tuhat ihmistä on joutunut pakenemaan La Gomeran saarella Kanariansaarilla riehuvia metsäpaloja. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Omar Sobhani SOUL (STT–AFP–REUTERS) Pekingin olympialaisten soihtuviesti sujui sunnuntaina aiempaa rauhallisemmin Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Viranomaiset arvelivat kuolleiden suuren määrän johtuneen osittain siitä, että ulosmenoväylät oli suljettu. Suomesta saarelle tekevät lomamatkoja Finnmatkat ja Tjäreborg, joiden matkailijoita ei kuitenkaan tällä hetkellä ole siellä. Heitä oli kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin Kiinaa tukevia ihmisiä, joten olympiatuli pääsi etenemään ilman välikohtauksia. Lakon vuoksi 70 öljykentältä tuleva öljy jää käsittelemättä Kinneilin jalostamolla Skotlannissa. Liike kiisti kuitenkin, että se olisi ollut murhayritys Karzaita kohtaan. Viestin 20-kilometrin reitin varrelle on järjestäjien mukaan tulossa satojatuhansia ihmisiä. Kuva: Lehtikuva/AFP/Choi Won-Suk (STT–REUTERS) Nobelin rauhanpalkinnon saanut eteläafrikkalainen piispa Desmond Tutu kehotti sunnuntaina maailman johtajia pysyttelemään poissa Pekingin olympiakisojen avajaisista. EU:n ulkoministerien on määrä keskustella Serbiasta kokouksessaan Luxemburgissa tiistaina. Talebanien mukaan kolme iskuun osallistunutta oli päässyt turvaan. Juche eli omavaraisuus on PohjoisKorean virallinen ideologia, Kim Il Sung taas oli kommunistisen Pohjois-Korean edesmennyt presidentti. Valtaosa surmansa saaneista oli naisia. Tuolloin vanhemmat ilmoittivat tyttären kadonneen. Soihtu palaa Intiaan toukokuussa, kun se tulee Dharamshalaan, missä Tiibetin maanpakolaishallitus toimii. Katsomossa istunut diplomaatti vahvisti tiedon. Iskussa kuoli kolme ihmistä ja haavoittui kymmenkunta. Niin ikään Talebanin liittolainen Hezbi Islami -ryhmä osallistui iskuun. Moniteholinssi Swisscoat ECO 1.5. Korvauksen suuruus riippuu työntekijän iästä, bruttopalkasta ja työsuhteen kestosta. Casablancassa sijaitsevan Rosamorin patjatehtaan palossa loukkaantui lisäksi lähes parikymmentä ihmistä. Palot uhkaavat saarella olevaa kansallispuistoa, joka on Unescon perinnelistalla. Nokia ilmoitti alkuvuodesta sulkevansa kesäkuussa Bochumin tehtaansa Nordrhein-Westfalenissa ja siirtävänsä tuotannon Romaniaan valmistuvaan tehtaaseen. Soihtuviesti sujui melko rauhallisesti Etelä-Koreassa Punalippalakkinen kiinalaisopiskelija potkaisi eteläkorealaista, joka protestoi Pekingin olympialaisia soihtuviestin edettyä Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin. Osavaltion taloushallinto kertoi sunnuntaina, että neuvottelut Nokian kanssa ovat sujuneet erittäin rakentavasti, mutta että ratkaisuun ei vielä ollut päästy. Reitin varrelle oli kerääntynyt aiempaan tapaan Kiinaa vastustavia mielenosoittajia. HUHTIKUUTA 2008 Yksiteholinssi Swisscoat 1.5, yksiteho 1.6 +20 eur, yksitehot varastovoimakkuuksin. Tarkoituksena oli ilmeisesti estää työntekijöitä viemästä tavaroita salaa ulos tehtaasta. PohjoisKoreassa luvattomista mielenosoituksista seuraisi kova rangaistus. Öljyteollisuuden edustaja vaati hallitusta puuttumaan lakkoon. Nobel-voittaja Tutu kehottaa boikotoimaan kisa-avajaisia CASABLANCA (STT–AFP) Marokon viranomaiset ovat pidättäneet tulipalossa tuhoutuneen patjatehtaan omistajan ja tehtaan johtajan. Noin 200 palomiestä ja vapaaehtoista taistelivat sunnuntaina palojen sammuttamiseksi. Kukaan heistä ei haavoittunut. He osallistuivat Afganistanin suurimpaan vuosittaiseen sotilasparaatiin, jolla tänä vuonna juhlistettiin maan viimeisen kommunistihallituksen kaatumista 16 vuotta sitten. Tyttären mukaan isä käytti häntä hyväkseen seksuaalisesti 11-vuotiaasta. – Iskun tarkoituksena oli osoittaa maailmalle, että pystymme hyökkäämään missä haluamme, sanoi Taleban-liikkeen edustaja puhelimessa tiedotusvälineille. Soihtuviestin järjestelyistä vastaavan pohjoiskorealaisen komitean edustaja Li Chong Sok vakuutti, että ”maailma tulee hämmästymään”, kuinka viesti hoidetaan. Kaikki on hyvin, olkaa rauhassa, Karzai rauhoitteli kansakuntaa puheessaan. – Onneksi Afganistanin turvallisuusjoukot piirittivät hyökkääjät nopeasti. EYEN pakettiratkaisut oheisilla hinnoilla sisältävät: Voit valita EYEN pakettiratkaisuihin mitkä KOKKOLA, Kauppakeskus Chydenia, puh 06-822 5561 79 Vakiomoniteholinsseillä 179 29 ESPOO, FORSSA, HAUKIPUDAS, HELSINKI, HYVINKÄÄ , HÄMEENLINNA, IMATRA, JOENSUU, JYVÄSKYLÄ, JÄRVENPÄÄ, KAJAANI, KAUNIAINEN, KEMI, KEMPELE, KERAVA, KLAUKKALA, KOKKOLA, KOTKA, KOUVOLA, KUOPIO, LAHTI, LAPPEENRANTA, LOHJA, MIKKELI, MÄNTSÄLÄ, NOKIA, NURMIJÄRVI, OULU, PIRKKALA, PORI, RAAHE, RIIHIMÄKI, ROVANIEMI, SEINÄJOKI, TAMPERE, TORNIO, TURKU, TUUSULA, VAASA, VAMMALA, VANTAA, VARKAUS, YLÖJÄRVI, ÄÄNEKOSKI. Tiibetiin saapunut olympiatuli ei ole sama, joka on nyt Korean niemimaalla ja joka jatkaa alkuviikosta Vietnamiin, Hongkongiin ja Macaoon. Sulkemisilmoituksen jälkeen Saksassa on vaadittu Nokian kännyköiden boikotointia. Suuri osa EU-maista haluaisi allekirjoittaa kyseisen sopimuksen jo nyt, mutta Hollanti ja Belgia ovat sitä vastaan. Isä houkutteli hänet kellariin, laittoi käsirautoihin ja lukitsi sinne. Se sulki Pohjanmeren öljykentiltä tulevan putken, jota pitkin on toimitettu öljyä lähes puolet Britannian tarpeesta. Edustajan mukaan kolme liikkeen taistelijaa kuoli tulituksessa. Nykyisin 73-vuotiaan isän uskotaan tehneen seitsemän lasta tyttärelleen. Pientä kahnausta kuitenkin esiintyi, mutta se jäi lähinnä vesipullojen ja elintarvikkeiden heittelyksi. Viesti kulkee Juche-aatteen tornilta Kim Il Sungin stadionille. Sadat pakenivat metsäpaloja Kanariansaarilla (STT–DPA–AFP–REUTERS) Itävallan poliisi tutkii tapausta, jossa isä piti tytärtään vankina 24 vuotta ja käytti tätä seksuaalisesti hyväkseen. Tapaus alkoi paljastua, kun vanhin lapsista kiidätettiin vakavasti sairaana sairaalaan viime viikonloppuna. Lyhyesti MAANANTAINA 28. Ne haluavat Serbialta parempaa yhteistyötä entisen Jugoslavian sotarikoksia käsittelevän kansainvälisen tuomioistuimen kanssa. Tutu sytytti Kapkaupungissa ”tiibetiläisen olympiasoihdun”, joka lähti liikkeelle Delhistä tammikuun lopussa. Kuolleiden joukossa oli muun muassa kansanedustaja ja 10-vuotias poika. Omistaja pidätetty patjatehtaan tuhoisan palon jälkeen (STT–REUTERS) Hollanti ja Belgia ovat esittäneet muille EU:n jäsenmaille kompromissiehdotuksen, jolla unioni voisi solmia yhteistyösopimuksen Serbian kanssa kesäkuussa, kertoi Belgian ulkoministeriö sunnuntaina. Pohjois-Korean tiedotusvälineet ovat tuominneet jyrkästi viestin aiemmissa pysähtymispaikoissa esiintyneet Tiibet-aktivistien mielenosoitukset. Soihtuviestiä vartioi tuhansia poliiseja ja kaksi helikopteria. Televisiopuheessaan murhayrityksen jälkeen Karzai sanoi, että joitakin iskuun osallistuneita oli pidätetty. Tyttären synnyttämistä lapsista yksi kuoli syntymän jälkeen. Sammutustöissä auttoi viisi helikopteria ja mukana oli muutakin lentokalustoa. Lisäksi satoja ihmisiä on evakuoitu liekkien tieltä. Poliisi uskoo, että isä piti tytärtään perheen asunnon kellarissa Amstettenissa maan itäosassa vuodesta 1984. Talouslehti Euro am Sonntag kertoo Nokian markkinaosuuden Saksassa pudonneen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 41 prosentista 37:ään. Etelä-Koreassa Kiinan-vastaiset mielenosoitukset koskivat pohjoiskorealaisten pakolaisten karkottamista Kiinasta ja Kiinan Tiibetinpolitiikkaa. Taleban-liike ilmoitti myöhemmin tehneensä iskun. Focus-viikkolehden mukaan Nokia olisi maksamassa 30 miljoonaa euroa erityiseen Bochum-rahastoon. Tehtaan johtajana toimi omistajan poika. Kaikilta osallisilta on otettu dna-näyte ja niitä verrataan. – Vapaan maailman johtajat, älkää ihmeessä osallistuko olympiakisojen avajaisseremoniaan ennen kuin on täysin selvää, että (kiinalaiset) aikovat todella lopettaa väkivaltaisuudet tiibetiläisiä kohtaan, Tutu sanoi Kapkaupungissa. Poliisi on myös pidättänyt isän, joka ei ole suostunut puhumaan. Karzai pelastui täpärästi Afganistanin presidentti yritettiin murhata Turvamiesten heittäytyminen pelasti Afganistanin presidentin Hamid Karzain sunnuntaina. DÜSSELDORF (STT–DPA) Matkapuhelinjätti Nokian kiista saksalaisen Nordrhein-Westfalenin osavaltion kanssa on saksalaisten tiedotusvälineiden mukaan ratkeamassa. Sen jäsenet olivat ampuneet raketteja kauempaa, kertoi ryhmän edustaja puhelimitse yksityiselle tvasemalle. Karzai on selvinnyt ainakin kolmesta murhayrityksestä vuoden 2001 jälkeen. Lakko aiheuttaa öljyteollisuuden mukaan 63 miljoonan euron tappion päivässä menetettynä tuotantona. Palo levisi nopeasti, koska patjojen valmistuksessa käytettiin erittäin herkästi palavia aineita. Ratkaisu häämöttää Bochum-kiistassa KABUL (STT–AFP–REUTERS–DPA) Turvamiesten heittäytyminen Afganistanin presidentin Hamid Karzain päälle pelasti hänet Kabulissa sunnuntaina, kun Talebanliikkeen taistelijat ampuivat paraatikatsomoon. Esimerkiksi 42-vuotias ammattityöntekijä, joka on ollut Nokialla töissä 13 vuotta, saa noin 83 000 euron korvauksen. Belgia ja Hollanti ehdottavat EU-maille Serbia-kompromissia (STT–REUTERS) Britanniassa alkoi sunnuntaina kaksipäiväinen öljyalan lakko. Bochumin tehtaassa on ollut yli 2 000 työntekijää