Toukokuuta 2023 • Nro 4 KALASTUS • VENEILY • RETKEILY KOKO PERHEE N TAPAHT UMA VAPAA SISÄÄNPÄÄSY! vesillemessut.. Kylmä suihku tuli lopussa KPV:n parhaana palkittu Ville Seppä torjui Eero Markkasen laukoman rankkarin. Kokkolan Pallo-Veikkojen voittotili on edelleen avaamatta jalkapallon miesten Ykkösessä. JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivu 8. Lauantaina KPV haastoi sarjakärki Gnistanin hyvin, mutta lopussa kävi kylmästi. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Sunnuntai 28
Granlund kertoo, että Ähtävän diakoniarahaston alkuna on puolestaan lahjoitus aina 1940-luvulta asti. Lahjoitussumma oli kuusinumeroinen. Ähtävän seurakunta on vuoden 2020 alusta muodostanut Purmon ja Pedersören seurakunnan kanssa uuden Pedersören seurakunnan, joka kuuluu Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymään. Ainoa tahto oli, että lahjoittaja saa hautansa hoidon 30 vuodeksi. Kun sitten oltiin valmiiksi katsottu ja selvitetty millaiset urut vastavalmistuneeseen seurakuntakotiin voitaisiin hankkia, niin tavattiin paikan päällä. Voi olla pienempiä testamentteja, jotka kirjataan sen vuoden tuloksi, Simpanen kuvaa. Testamentilla saadaan varoja alueen seurakuntiin harvakseen, mutta summat ovatkin sitten isommasta päästä. – Urkurahat saatiin täysin yllättäen kahden veljen lahjoittamina. Esimerkiksi kirkon urkujen laajentamiseen 1990-luvulla oli saatu peräti 700?000 markan testamenttilahjoitus. Mixtuur-urut ovat soineet Ähtävän seurakuntakodissa Ähtävänjoen varrella alkuvuodesta 2020 asti. – Talousraporttien perusteella näkee, mitä on saatu euromääräisesti. PIETARSAARENSEUDUN seuraTestamenttilahjoitukset harvinaista herkkua Ähtävän seurakuntakodin virtuaaliurut on lahja paikalliselta veljesparilta. Lahjoituksen antajana oli lapseton pariskunta. arvokkaat virtuaaliurut Ähtävän uuteen seurakuntakotiin. – Lahjoittajan tahtoa tulee joka tapauksessa kunnioittaa. – Jos on vähänkin merkittävämpi lahjoitus ja käyttötarkoitus määrätty, perustetaan testamenttirahasto. Varoja on vielä jäljellä ja niitä käytetään urkujen ylläpitoon. Suunnitelmat kuultuaan toinen veljeksistä sanoi, että oli kyllä vähän isompia urkuja ajatellut, Granlund kertoo. PIRKKO HÖGKULLA. Myös idea uruista oli heidän. – Mahdottoman suuria summia on kyseessä. Lahjoitusvarojen pääomat ovat koko kirkon tasolla nousseet 8,3 miljoonalla eurolla viimeisten vuosien aikana. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 2 Testamenttilahjoitukset Pirkko Högkulla Testamentit auttavat merkittävästikin seurakuntien taloudenpitoa. Vuonna 2018 testamenttirahastoissa oli varoja yhteensä päälle 33,2 miljoonaa euroa, kun vuonna 2022 varoja oli runsaat 41,5 miljoonaa euroa. Asennus oli alkanut edellisvuoden puolella. Pedersöressä on puolestaan saatu ostettua lahjoitusvaroin mm. NIVALAN evankelisluterilainen seurakunta sai taannoin merkittävän ja ylipäätään harvinaisen testamenttilahjoituksen, 169?348 euroa. Kanttori sanoi veljeksille, että urut maksavat kyllä aika paljon. Vanhan kappelin uudistaminen toteutui, kun Ähtävän seurakunnalle testamentattiin metsää ja omakotitalo. Hän jatkoi lahjoituksia koko elämänsä ajan. Urut asennettiin loppuvuodesta 2019. Seurakunnassa on kaavailtu, että testamenttivaroja voidaan käyttää esimerkiksi suunnitteilla olevaan muistolehtoon, joka tulee kirkon kupeeseen vanhan leikkikentän paikalle. Yksi seurakuntalainen täytti pyöreitä ja lahjoitti diakoniarahastoon osakkeita. – Ilman lahjoitusvaroja ei olisi hankittu urkuja uuteen seurakuntakotiin, tuskin kappelia olisi korjattu eikä aikoinaan kirkon urkujakaan laajennettu, arvelee Kaj Granlund, Ähtävän seurakunnan eläköitynyt kirkkoherra. Ohjeistuksena on, että testamentilla saadut varat pidetään erillään seurakunnan muista varoista erityisesti, kun lahjoitukseen liittyy ehto. Rahasto on edelleen käytössä alkuperäisen tekstin mukaisesti “tarvitseville Ähtävän alueella”. Seurakunnat eivät raportoi meille lahjoitusten määristä, huomauttaa taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen Kirkkohallituksesta, joka on evankelisluterilaisen kirkon hallinnollinen organisaatio. Lisäksi on takavuosina kunnostettu Ähtävän hautausmaan kahdeksankulmainen ruumishuone-kappeli ja aikoinaan laajennettu kirkon urkuja. Ehtoja lahjoitukselle ei juurikaan ollut
Mikäli Umicoren suunnittelema laajennushanke raukeaa tai se ei ole toteutunut kolmen vuoden kuluessa vaihtokirjan allekirjoituksesta, vaihto purkautuu kokonaisuudessaan ja alueiden omistus palautuu niiden alkuperäisille omistajille. Vili Ruuska Pohjanmaan poliisi on tutkinut kevään aikana kokkolalaiselle eläinlääkärivastaanotolle tehtyä murtoa. – Kesäkotirahasto on yhtymässä viimeisin rahasto, joka on perustettu lahjoitusvaroista. Suositeltavaa on olla yhteydessä seurakuntaan, seurakuntayhtymään tai kirkon keskusrahastoon jo testamenttia laadittaessa. – Lahjoitus on merkittävä, ja se on kohdennettu tiettyyn tarkoitukseen. Tapausta tutkitaan törkeänä huumausainerikoksena ja törkeänä varkautena. Kaupunki ja Boliden Kokkola Oy vaihtavat 4,23 hehtaarin suuruiset määräalat päikseen. Summa oli noin 30?000 euroa ja käyttökohteeksi oli merkitty lähetystyö. Alueiden vaihto liittyy maaalueiden järjestelyyn, jolla pyritään saamaan tarkoituksenmukainen maa-alue Umicoren Kokkolan tehtaan pCAM-tuotannon laajentamista varten. 1 Jos testamentin ehdot eivät vastaa seurakunnan toimintaa, seurakunta ei välttämättä voi ottaa testamenttia vastaan. Poliisi on saanut haltuunsa pieniä määriä kokkolalaiselta eläinlääkärivastaanotolta varastettuja lääkkeitä, uutisoi Yle Kokkola. Boliden on ilmoittanut, että sillä ei välittömästi ole käyttötarvetta vaihdossa saamalleen alueelle, joten se on valmis vuokraamaan alueen takaisin Kokkolan Sataman käyttöön toistaiseksi. Viime kesänä Umicoren laskettiin työllistävän Kokkolassa noin 320 henkeä. Haluanko, että seurakunta, seurakuntayhtymä tai kirkon keskusrahasto päättää testamentattavan omaisuuden käyttötarkoituksesta. Luodossa on niin paljon suuria perheitä. – Sellaista toimintaa ei seurakunnassa nähdä hyväksyttävänä, että erikseen pyydettäisiin testamenttilahjoituksia tai niitä jollain tavalla mainostettaisiin tekemään. Sievin seurakuntaan ei viime vuosina ole tullut testamentilla varoja. Rahaa ei vaihdossa liiku. 1 3. Kaikki lahjoitukset kirjataan kirjanpitoon ja aina erikseen päätetään mihin varat käytetään, Söderbacka huomauttaa. – Testamenttilahjoitukset ovat meillä aika harvinaisia. – Yksi lahjoitus on saamani tiedon mukaan nyt tulossa. Osa saaliista löytyi todennäköisesti pian murron jälkeen Laajalahdessa poltetusta nuotiosta. – Aluejärjestelyillä mahdollistetaan ja edistetään suurteollisuusalueen investointihankkeita, Kokkolan kaupunki kuvaa tiedotteessaan. 1 Seurakuntayhtymään kuuluva seurakunta ei välttämättä voi itsenäisesti hallinnoida kiinteää omaisuutta, ja tästä syystä kiinteän omaisuuden osalta seurakunnan sijaan seurakuntayhtymä saattaa olla tarkoituksenmukaisin testamentin saaja. lahjoitettu varoja kirkkorakennuksen kaunistamiseksi. Eetu Kupulisoja Maa-alueet vaihtavat omistajaa Kokkolan suurteollisuusalueella. Varastettujen lääkkeiden joukossa oli eläinten lopetukseen tarkoitettuja lääkkeitä. Rahastohan muodostetaan aina, kun kyse on vähääkään suuremmasta summasta. Tuolloin uudistettiin ainakin kirkon sisävalaistusta. Kyseisestä lahjoituksesta on vielä jäljellä neljä, viisi tuhatta euroa, kertoo kirkkoherra Max-Olav Lassila. Lopullisesti asiasta päätetään, kun nuija myöhemmin kumahtaa kaupunginvaltuustossa. Asian kaikki osalliset ovat Kokkolan kaupunki, Kokkolan Satama Oy, Umicore Finland Oy ja Boliden Kokkola Oy. Yleensä laatimisessa on syytä käyttää juridista asiantuntija-apua. Murron tutkinta on edelleen kesken ja läpimurto tekemättä. 1 2. Ne ovat päässeet sopimukseen maaalueiden järjestämisestä joulukuussa kaupunginhallituksessa hyväksytyn aiesopimuksen pohjalta. ULLA VAKKURI Kokkolan kaupunki ja Boliden vaihtavat maita suurteollisuusalueelta Umicoren hyväksi. Lääkkeet ovat hengenvaarallisia. KOKKOLAN seurakuntayhtymästä hallintojohtaja Anne Jokela kertoo, että kahden viimeisen vuoden aikana käsittelyyn on tullut yksi testamenttilahjoitus. Summasta ei ole tietoa, kun prosessi on kesken, hän huomauttaa. Miten laadin pätevän testamentin. – Testamenttilahjoitus on harvinainen tapahtuma. Kun tulin seurakuntaan, meitä oli noin 3?200, nyt seurakunnan jäsenmäärä on jo yli 5?100, Lassila toteaa. Kaupunginhallitus käsittelee maa-aluejärjestelyitä maanantain kokouksessaan. – Halutaan sitten olla tukemassa seurakunnan työtä ja usein samantyyppistä toimintaa, missä on itse oltu mukana. Hän pohtii yleisellä tasolla, että tyypillisimmin omaisuuden jättävät seurakunnalle henkilöt, jotka ovat olleet seurakunnan toiminnassa mukana, kokeneet siitä iloa ja hyötyä elämänvaiheissaan. Jos lahjoitus saadaan, testamentin tahtoa halutaan noudattaa, hän painottaa. – Toisaalta taas aivan liian yksityiskohtaisesti rajattu toive voi jossain vaiheessa estää varojen tarkoituksenmukaisen käytön. Niitä voidaan käyttää huumausaineena. Lähde: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivut Ähtävän hautausmaan vanha kahdeksankulmainen ruumishuone-kappeli on kunnostettu lahjoitusvaroin pieneksi kappeliksi. Osaanko itse laatia testamentin. kuntayhtymän hallintojohtaja Diana Söderbackan mukaan testamenttilahjoitukset ovat yhtymässä melko harvinaisia. SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 3 FAKTA Testamenttilahjoitus 1 Omaisuuden voi testamentata monille kohteille: esimerkiksi hyväntekeväisyyteen yleishyödylliselle yhteisölle. Testamenttilahjoitukseen vaikuttaa lahjoittajan oma elämäntilanne: onko omia perillisiä, ja ajatus siitä mihin halutaan omaisuutta jättää. Maanvaihdolla lisätilaa Umicoren uudelle tehtaalle Umicoren uudelle tehtaalle tehdään tilaa maa-aluejärjestelyillä Kokkolan suurteollisuusalueella. Bolidenin vaihdossa saama määräala on tällä hetkellä vuokrattu Kokkolan Satamalle. 1 Testamenttia laadittaessa on hyvä kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin kysymyksiin: 1 1. Suurin osa varastetuista lääkkeistä on yhä kadoksissa. Yhtymän kolmesta seurakunnasta viimeksi Pietarsaaren suomalaiselle seurakunnalle osoitettiin pari vuotta sitten kesäkotiyhdistyksen lakkauttamisesta lahjoitus, joka on tällä hetkellä 27?000 euroa. Aiemmin on uutisoitu, että kobolttija akkumateriaalivalmistaja tarvitsee uuden tehtaan rakentamiseen noin 26 hehtaaria. – Edellinen lahjoitus vastaanotettiin suunnilleen yhdeksän vuotta sitten. Vihjeitä tapahtumista ja hukassa olevista lääkkeistä kaivataan. – Eivät ole meidän alueella läheskään jokavuotisia. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Hyvänä asiana Anne Jokela pitää sitä, kun testamentin tekijä määrää varat käytettäväksi tiettyyn tarkoitukseen. 1 Testamentissa voi määrätä, mihin testamentattava omaisuus pitää käyttää tai jättää käyttökohde seurakunnan, seurakuntayhtymän tai kirkon keskusrahaston päätettäväksi. Enempää en siitä voi nyt kertoa, sillä asia on edelleen kesken, Jokela toteaa. Testamentin tekemisestä ja muotomääräyksistä on säädetty perintökaaressa. Umicore on Kokkolan suurteollisuusalueen toiseksi suurin työllistäjä Bolidenin jälkeen. Ainakaan viimeiseen neljään viiteen vuoteen ei seurakuntaan ole sellaista osoitettu, kertoo talouspäällikkö Mari Sorvisto. LUODOSSA Larsmo församling -seurakunta on saamassa vasta toisen kerran testamenttilahjoituksen kolmenkymmenen vuoden aikana. Kirkkoherrana Luodossa 30 vuotta toiminut Lassila muistelee, että ennen hänen aikaansa seurakunnalle oli mm. 1 Seurakunnan verovapaudesta on säädetty perintöverolaissa. Osa varastetuista lääkkeistä löytynyt
Hänellä on karvaita kokemuksia edellisestä oppositiotaipaleesta, jolloin moni rkp:n sydänasia, pakollisesta kouluruotsista lähtien, oli uhan alla. KOMMENTTI 4 SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa STT, Työryhmä Hallitusneuvotteluja vetävä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi lauantaina, että kiistaa herättäneistä maahanmuuttolinjauksesta on löytynyt puoluejohtajien kesken sopu. PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtajan Riikka Purran mukaan hallitusneuvotteluissa on saatu sopu ainakin tällä hetkellä. Purra sanoi tuolloin myös, että jos RKP ei linjauksia hyväksy, eivät hallitusneuvottelut enää jatku nykyisellä kokoonpanolla. Rkp:n ja perussuomalaisten tahtojen taistelu maahanmuutokysymyksissä lisää draamaa hallitusneuvotteluihin, mutta on vaikea kuvitella, että oikeistohallitus heittäisi hanskat tiskiin tämän asian vuoksi. Eduskuntapaikoissa ero on 46–9. Maahanmuuttoa koskevien kirjausten sisällöstä ei ole julkistettu yksityiskohtia, mutta Svenska Ylen saamien tietojen mukaan muotoilut muistuttavat suuresti Ruotsin porvarihallituksen ja sitä tukevien ruotsidemokraattien solmimaa Tidö-sopimusta. Viiden tunnin lauantainen kokous antaa ymmärtää, että myös rkp:n kannalta kaikkein pahimmat vaihtoehdot on käyty läpi. Henriksson on käytännönläheinen ja kokenut poliitikko, joka tietää, mihin liian rohkea peli voi johtaa. Hän kuitenkin kuvasi, että tilanne on edelleen aika hauras. –?Uskon, että se, mitä esitämme, on muiden puolueiden hyväksyttävissä, Henriksson sanoi hieman jopa kiusaantuneen oloisena. Toinen kiistakysymys eli ilmastopolitiikkaa koskeva linjaus oli puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan RKP:lle hyväksyttävissä. Erityisesti työperäisen maahanmuuton ja kotoutumisen tavoitteiden suhteen puolue on ollut täysin eri linjoilla kuin muut eduskuntapuolueet. Purra kertoi, että osa RKP:n muutosesityksistä maahanmuuttolinjaukseen oli helppo hyväksyä. Hallitusneuvotteluja voidaan siten jatkaa kaikissa työryhmissä maanantaina. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA Toni Viljanmaa @lannenmedia.fi P iskuinen Suomen ruotsalainen kansanpuolue katsoi Säätytalon korttinsa aivan loppuun asti. Etelä-Suomessa suhtaudutaan hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa paljon nihkeämmin kuin Pohjanmaan rannikolla. Se voi viedä oppositioon. –?Tässä kaikki hallitusneuvottelujen osapuolet selvästi haluavat, että tämä pohja onnistuu ja tässä saadaan hallitus aikaiseksi. Rkp valitsee puheenjohtajan puoluekokouksessaan 9.–10. Katastrofi puolueelle olisi se, jos se joutuisi oppositioon samalla tapaa kuin keväällä 2015. Osaa muutosesityksistä ei Purran mukaan hyväksytty, sillä ne eivät muuta lainsäädäntömuutoksia tai toimenpiteitä, joita pohjassa oli jo perjantaina. Liika rohkeus voi vielä syöstä rkp:n oppositioon. Purran mukaan mikään tulevaan hallituskauteen vaikuttava maahanmuuttopolitiikan kiristys ei muuttunut mihinkään. Seuraavaksi kiritään kiinni aikaa, joka on neuvotteluiden mutkistuessa menetetty. –?Pistetään seuraava vaihde silmään ja ruvetaan ratkomaan asioita, Orpo julisti. Tidö-sopimuksen maahanmuuttopykälien mukaan Ruotsissa on määrä luopua pysyvistä oleskeluluvista ja selvittää, missä tilanteissa oleskelulupia voidaan perua. Rkp sai 133 518 suomalaisen äänet ja 4,3 prosentin kannatuksen. PERUSSUOMALAISIA äänesti vaaleissa 620?981 suomalaista ja se sai 20,1 prosentin kannatuksen. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA RONI REKOMAA / LEHTIKUVA ” Pistetään seuraava vaihde silmään ja ruvetaan ratkomaan asioita.” Petteri Orpo Kokoomuksen puheenjohtaja Riikka Purran (ps.) mukaan mikään hallituskauteen vaikuttava maahanmuuttopolitiikan kiristys ei muuttunut. Paluumuuttoa lähtömaahan aiotaan edistää ja edellytyksiä Ruotsin kansalaisuuden saamiseksi tiukentaa. Tämä näkyy jo kärkevästi sosiaalisessa mediassa. Olkoon maahanmuuttoasioista mitä mieltä tahansa demokratiassa kansansuosio painaa. Neuvottelevien puolueiden puheenjohtajat kokoontuivat Säätytalolle lauantaina iltapäivällä sen jälkeen kun RKP:n eduskuntaryhmä oli omassa kokouksessaan linjannut, että RKP haluaa jatkaa keskusteluja maahanmuuttoa koskevista kirjauksista. Perussuomalaisten puoluevaltuustossa puhunut Purra sanoi aiemmin, että muiden kolmen puolueen hyväksymä linjaus on jo kompromissi, eivätkä perussuomalaiset eivät enää voi joustaa siinä tehdyistä kirjauksista. Puolue tiedostaa poikkeuksellisen tärkeän asemansa mahdollisessa oikeistohallituksessa, mutta syyllistyykö se jopa mahtinsa yliarviointiin. kesäkuuta Tampereella. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoi tiedotustilaisuudessa, että maahanmuuttopaperiin on tehtävä muutoksia ennen kuin RKP voi sen hyväksyä. Neuvotteluissa mukana olevien neljän puolueen puheenjohtajat löysivät sovun RKP:n tekemistä muutosehdotuksista, Orpo kertoi. Rkp kertoi haluavansa tehdä ”joitakin muutoksia” maahanmuuttoa käsittelevään paperiin, jonka kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit jo hyväksyivät. Yhteinen ymmärrys puolueiden kesken löytyi Säätytalolla viiden jälkeen alkuillasta. Petteri Orpon hallituspohjan ensimmäinen isompi kiista ratkesi Puoluejohtajat löysivät sovun maahanmuuttokirjauksista ja hallitusneuvotteluja jatketaan maanantaina. Hallitusneuvottelujen vetäjä Petteri Orpo (kok.) kertoi puheenjohtajien löytäneen sovun RKP:n tekemistä muutosehdotuksista. MAAHANMUUTON osattiin odottaa nousevan hallitusneuvotteluissa kiistakysymykseksi, koska perussuomalaisten kannat asiassa poikkeavat olennaisin osin muiden puolueiden näkemyksistä. Rkp:tä pidetään herkästi itsestään selvänä osana jokaista hallituskoalitiota, mutta kerran Säätytalolta lähtenyt puolue ei välttämättä saa kutsua uudestaan ainakaan, jos hallitusta muodostaa yhä Petteri Orpo (kok.). Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin odotetaan kärkkyvän puheenjohtajan paikkaa. Sen takia halusimme kuulla, mitä RKP:llä vielä on sanottavaa. Myöhemmin Purra totesi olevansa valmis kuulemaan RKP:n esitykset puheenjohtajien tapaamisessa. PIETARSAARELAISTA Henrikssonia haastetaan yhä lujemmin rkp:n vetäjänä. Se onnistui. RKP:N PUHEENJOHTAJA AnnaMaja Henriksson vakuutti tiedotustilaisuudessaan, että rkp on aina halunnut hakea ratkaisuja. Rkp sai kuin saikin läpi ”pienet muutoksensa” hallitusneuvotteluiden maahanmuuttopaperiin, vaikka perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra näytti pitävän kaikkia korjauksia mahdottomina. Henrikssonin mukaan RKP:n eduskuntaryhmässä koettiin, että neuvottelut maahanmuutosta jäivät puolitiehen eikä maahanmuuttoryhmässä kuultu RKP:n näkemyksiä riittävästi
Ukrainan joukot ovat puolestaan kertoneet vallanneensa noin 20 neliökilometriä maata Bahmutin sivustoilta. Wagnerin johtaja Jevgeni Prigozhin kertoi jo torstaina, että Wagnerin joukkojen vetäminen Bahmutista on alkanut ja jatkuu aina ensi viikon torstaihin saakka. SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 5 STT, Hannu Aaltonen, Elias Peltonen, Anniina Korpela Palkkasotilasyhtiö Wagnerin taistelijat ovat todennäköisesti aloittaneet vetäytymisensä joistain asemistaan Bahmutissa Itä-Ukrainan Donetskissa, kertoi Britannian puolustusministeriö lauantaisessa tiedustelukatsauksessaan. VENÄJÄLLÄ TEHTIIN kaksi lennokki-iskua öljyputkiyhtiön hallintorakennukseen Pihkovan alueella, kertoi alueen kuvernööri Mihail Vedernikov lauantaina. Vucic väistyy puolueen johdosta Serbian pääkaupunki Belgradiin odotettiin lauantai-illaksi hallitusta vastustavia protesteja. Hallitusta vastustavien mielenosoitusten oli määrä alkaa iltakuudelta Suomen aikaa. Protestoijat ovat myös kritisoineet sitä, että maan hallitusta lähellä olevat mediat ovat antaneet hallituksen edustajille alustan polarisoida kansakuntaa ja hyökätä vastustajiaan vastaan. Serbian presidentti Aleksandar Vucic ilmoitti luopuvansa maan valtapuolueen johdosta. Poliisin mukaan tiedossa ei ole, että kukaan olisi loukkaantunut vakavasti. Mielenosoittajat vastustivat Kosovon pääministeri Albin Kurtin tekemiä albaanipormestarien nimityksiä. Kyseessä arveltiin olleen vastamielenosoitus lauantaiksi suunnitellulle hallinnonvastaiselle mielenosoitukselle. Wagner vetäytymässä Bahmutista Brittitiedustelu arvioi Wagnerin taistelijoiden aloittaneen vetäytymisensä joistain asemistaan. Iskut eivät vaatineet uhreja, mutta rakennus vahingoittui. Protestit saivat alkunsa kahdesta maata järkyttäneestä joukkoampumisesta. Bahmutin sivustoja vahvistamaan on Britannian puolustusministeriön mukaan siirtynyt myös niin sanotun Donetskin kansantasavallan joukkoja ja venäläisjoukkoja Svatoven-Kreminnan alueelta. Protesteissa on vastustettu muun muassa väkivaltaista sisältöä maan valtamediassa sekä vaadittu maan sisäministerin ja tiedustelupäällikön eroa. Protesteja on pyritty mustamaalaamaan hallituksen medioissa. Hänen uskotaan ilmoituksesta huolimatta säilyvän maan johtavana poliittisena hahmona. Venäjä on syyttänyt iskuista Ukrainaa, joka on kiistänyt osallisuutensa. Ne laajentuivat presidentti Vucicia ja Serbian edistyspuoluetta vastustaviksi protesteiksi. SERBIASSA ODOTETTIIN lauantaiillaksi laajoja protesteja pääkaupunki Belgradiin. STT, TT Lentokenttäjuna suistui kiskoilta Ruotsissa, kaksi loukkaantui Serbia lähetti joukkoja rajalle. Muun muassa niiden kokoa on vähätelty, ja samalla on levitelty salaliittoteorioita siitä, että ulkovallat olisivat protestien takana. –?Venäläiset käyttävät tämän kaipaamansa tauon joukkojensa uudelleenjärjestelyihin ja Ukrainan vastahyökkäyksen pysäyttämiseen, tiedustelupalvelu arvioi. Noin minuutin kuluttua se pysähtyi, ja näimme savua, kertasi junassa ollut mies Aftonbladetille. Poliisin mukaan junassa oli 67 matkustajaa. –?Olimme matkalla Arlandaan, kun se tapahtui. Telegram-viestipalvelun tietojen mukaan iskujen kohteena olisi ollut Transneft-yhtiön öljypumppaamo Pihkovassa. Iskut tapahtuivat lähellä Litvinovoa Valko-Venäjän rajan tuntumassa. AFP / LEHTIKUVA Venäjä valmistelee laajaa provokaatiota valtaamallaan Zaporizhzhjan ydinvoimalalla, sanoi Ukrainan sotilastiedustelupalvelu perjantaina. ARMEND NIMANI / LEHTIKUVA / AFP STT, AFP ZVECAN Serbian asevoimat on määrätty valmiustilaan ja serbialaisjoukkoja lähetetty Kosovon vastaiselle rajalle Pohjois-Kosovon mielenosoitusten vuoksi. Tuolloin entisen poliisin pidättämistä protestoineet serbit pystyttivät Kosovossa barrikadeja ja sulkivat muun muassa kaksi rajanylityspaikkaa Serbian ja Kosovon rajalla. Sotilastiedustelun mukaan Venäjä häiritsi perjantaina kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n ydinvoimalaa valvovan ryhmän rotaatiota. –?Tässä kävi todella hyvin, koska juna oli vielä neljän kilometrin päässä Arlandasta eikä se normaalisti ala vielä silloin jarruttaa, kertoi poliisin edustaja Mikael Pettersson Aftonbladet-lehdelle. Myös Venäjän puolustusministeriö on vahvistanut, että Wagnerin joukkoja kierrätetään kaupungin laitamille. PERJANTAINA TUHANNET Vucicin kannattajat osallistuivat presidentin tueksi järjestettyyn Toivon Serbia -mielenosoitukseen. Kaksi ihmistä loukkaantui lievästi Ruotsissa, kun Arlandan lentokentälle Tukholmassa liikennöivä juna suistui kiskoilta varhain lauantaina. Pohjoisen suuntaan matkalla ollut juna suistui kiskoilta hieman ennen puolta viittä paikallista aikaa. Kaakkois-Ukrainan Zaporizhzhjan alue on puoliksi venäläisten hallussa. Useita satoja metrejä rataa vahingoittui junan suistuessa kiskoilta. VENÄJÄ VALMISTELEE laajaa provokaatiota valtaamallaan Zaporizhzhjan ydinvoimalalla, sanoi Ukrainan sotilastiedustelupalvelu perjantaina. Edellisen kerran Serbian asevoimat kohotti valmiuttaan viime joulukuussa. PRESIDENTTI VUCIC on kutsunut protesteja organisoivia opposition edustajia muun muassa haaskalinnuiksi ja hyeenoiksi, jotka pyrkivät hyötymään tragedioista. Viimeaikaisissa protesteissa on vastustettu ”maassa vallitsevaa väkivallan kulttuuria”. Kahden viime viikon aikana Venäjällä on tehty runsaasti iskuja Ukrainan rajan tuntumassa sijaitseviin kohteisiin. Junaliikenne Arlandaan oli poikki onnettomuuden vuoksi. Äkkiä juna alkoi täristä ja vauhti hidastui. Venäjä valtasi Zaporizhzhjan ydinvoimalan alueen viime vuoden maaliskuussa. Tiedustelupalvelun mukaan Venäjä aikoo lähiaikoina lavastaa alueella tehdyn iskun, jota se väittäisi Ukrainan toteuttamaksi. TUKHOLMA. Kosovon poliisi oli aiemmin perjantaina kertonut saattavansa vastavalittuja pormestareita paikallishallinnon rakennuksiin. Serbialla on ollut läheinen suhde Venäjään, ja Vucic on pitänyt myös Ukrainan sodan aikana yhteyksiä Venäjän presidentti Vladimir Putiniin. Sekä Yhdysvallat että EU tuomitsivat Kosovon toimet tilanteen kärjistämiseksi. Bahmut on kärsinyt suurta tuhoa Venäjän hyökkäyksessä. Vaikka Prigozhin on ollutkin toistuvasti riidoissa Venäjän puolustusministeriön kanssa, Wagnerin joukkoja käytetään puolustusministeriön mukaan todennäköisesti tulevaisuudessakin operaatioissa Donbasissa sen jälkeen, kun ne ovat ryhmittyneet uudelleen. Vucic on johtanut Serbian edistyspuoluetta yli kymmenen vuotta. Pelastuspalvelun mukaan kaksi junan vaunuista suistui kiskoilta, mutta juna ei kaatunut. Viranomaiset eivät osanneet lauantaina kertoa, milloin liikennettä päästään jatkamaan. STT, AFP BELGRAD Serbian presidentti Aleksandar Vucic ilmoitti lauantaina luopuvansa maan valtapuolueen, Serbian edistyspuolueen, johdosta. Vucic on jo ilmoittanut suunnitelmistaan muodostaa valtakunnallinen liike, jonka odotetaan vähitellen yhdistyvän Serbian edistyspuolueeseen. Väitetyn iskun jälkeen Venäjä aikoisi kertoa säteilyvuodosta, jonka vuoksi Venäjä pyrkisi saamaan aikaan tulitauon vaativan kansainvälisen tutkinnan, kertoi sotilastiedustelu. Kosovon poliisi otti perjantaina yhteen serbimielenosoittajien kanssa useilla paikkakunnilla Kosovon pohjoisosassa
Parikymmentä vuotta vallassa olleen Erdo?anin presidenttikausi osui nousukauteen, joka nosti miljoonia turkkilaisia köyhyydestä ja nykyaikaisti Turkin suuria kaupunkeja. Tulosta pidetään Erdo?anin selvänä torjuntavoittona, mikä voi vahvistaa hänen asemiaan toisella äänestyskierroksella. Ruoan hinnat ja liikenteen kustannukset ovat jopa kaksinkertaistuneet. Ruotsi on lehtitietojen mukaan siirtänyt tähtäintä jo vuoteen 2024. Turkin presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Erdo?anin haastaja Kemal K?l?çdaro?lu, 74, sai 44,9 prosenttia äänistä, kun 49,5 prosenttia äänestäjistä kallistui presidentti Erdo?anin kannalle. 6 SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa ANALYYSI Toni Viljanmaa @lannenmedia.fi T alous keikkuu veitsenterällä Turkissa. Turkin sunnuntaisten presidentinvaalien ennakkoasetelma on tasainen, joskin istuvalla presidentillä Recep Tayyip Erdo?anilla arvioidaan olevan etulyöntiasema toisella kierroksella.. Erdo?anin poliittinen puolue sai sekin enemmistön Turkin parlamentista. Näiden maallisten murheiden ei odoteta häiritsevän presidentti Recep Tayyip Erdo?anin, 69, etenemistä voittoon sunnuntain presidentinvaaleissa. Yli 50?000 kuolonuhria vaatineet maanjäristykset panivat länsiaasialaisen suurvallan miltei polvilleen helmikuussa. Viime vuosina talous on sukeltanut rajusti, eivätkä Erdo?anin hallinnon toimet ole tilannetta helpottaneet, pikemminkin päinvastoin. –?Talouskriisi tuntuu enemmän suurkaupungeissa, joissa opposition kannatus on suuri. Erdo?anin teemat ovat olleet ”vakaus ja turvallisuus”, ja ne näyttävät toimiErdo?an jyrää Turkissa talouskriisistä huolimatta Ruotsin nopea Nato-jäsenyys näyttää yhä epätodennäköisemmältä, mikäli valta ei vaihdu Ankarassa. SE, ETTÄ jopa yli 85 prosenttiin kivunnut inflaatio ja talouskurimus eivät näytä sanottavammin hidastavan Erdo?anin tahtia tuli yllätyksenä Suomen Lähi-idän instituutin säätiön asiamiehelle Anu Leinoselle. Erdo?anin hallinnon hitaaksi moitittu reagointi Turkin helmikuisten maanjäristysten tuhoihin ei näyttänyt juurikaan vaikuttavan presidentin ja hänen puolueensa äänipottiin. Turkki pitää kiinni lujittuneista siteistään Venäjään. Turkin talouden kannalta pahin virhe näyttää olleen matalien korkojen politiikka, johon Turkin hallitus on sitoutunut hintojen jyrkästä noususta huolimatta. Inflaatioprosentti on kova 44, vaikka onkin pudonnut puoleen ennätysluvuista. Matalina pysyneet korot ovat vain nostaneet hintoja
Erdo?anin etulyöntiasemaa pönkittää myös se, että media on 90-prosenttisesti hänen hallinnassaan. ALKUVIIKOSTA Erdo?anin tueksi tuli ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi sijoittunut oikeistoliittoutuman ehdokas Sinan O?an, joka sai 5,2 prosenttia äänistä. O?an eritteli Turkin polttavimmiksi kysymyksiksi neljä ongelmaa: pakolaiskriisin hallitsemisen, maanjäristystuhojen horjuttaman turvallisuuden palauttamisen, Turkin talouden sekä terrorismikysymyksen. Natoa horjuttavan ja Venäjästä kiinni pitävän Erdo?anin voittoa pidetään nyt melko todennäköisenä, vaikka Erdo?anin odotettiin häviävän ensimmäisellä kierroksella suoraan haastajalleen K?l?çdaro?lulle. Identiteettipolitiikka on tärkeää Turkissa, Pohjois-Irakin kurdialueilla parhaillaan lomaileva Leinonen sanoo. / EPA Pohjois-Irakissa lomaileva Suomen Lähi-idän instituutin säätiön asiamies Anu Leinonen arvioi Recep Tayyip Erdo?anin voittavan Turkin presidentinvaalit. K?l?çdaro?lu väitti myös, että Erdo?an olisi myynyt pakolaisille kansallisuuksia saadakseen ääniä Turkista turvaa hakevilta. Turkin sunnuntaisten presidentinvaalien ennakkoasetelma on tasainen, joskin istuvalla presidentillä Recep Tayyip Erdo?anilla arvioidaan olevan etulyöntiasema toisella kierroksella. Kurdeja on vajaa viidennes Turkin väestöstä. Aiemmin hän toimi pääministerinä 2002–2014. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan tämä rikkoo äänestäjien oikeuksia. Tämä voi ärsyttää joitakin äänestäjiä, ja Erdo?an onkin omassa kampanjassaan osoitellut, kuinka oppositio saa kannatuksensa terroristeilta. Turkki on Unkarin lisäksi ainoa maa, joka ei ole vielä ratifioinut Ruotsin Nato-jäsenyyttä. TAUSTA Erdo?anin tahtiin 1 Turkki on Lähi-idän suurin talous, joka perustettiin 1923 Ottomaanien imperiumin raunioille. 1 Presidentti Recep Tayyip Erdo?anin valtakausi nousi presidentiksi elokuussa 2014. K?l?çdaro?lu onkin pyrkinyt tasapainoilemaan vaikeassa maastossa kurdien ja kovan linjan nationalistien miellyttämisen välillä. Keskiviikkona laitaoikeistolaisen Voiton puolueen johtaja Ümit Özda. 1 Haastaja Kemal K?l?çdaro?lu on sanonut aikovansa uudistaa Turkin suhteet Natoon ja EU:iin. Esimerkiksi Afrikan-politiikka on Turkilla onnistunutta, ja maa on pystynyt vahvistamaan asemiaan siellä, Suomen Lähi-idän instituutin säätiön asiamies Anu Leinonen sanoo. Turkki myöntää kultaisia passeja jokaiselle, joka ostaa Turkista omaisuutta 400?000 Yhdysvaltain dollarin edestä (370?000 euroa). Myönteinen käänne ei näytä olevan lähelläkään, mikäli Erdo?an voittaa vaalit. Sadattuhannet syyrialaiset ovat hakeneet Turkin kansalaisuutta. Suhteet Venäjään Erdo?an on halunnut pitää lämpiminä, vaikka maiden välillä on myös kiistakysymyksiä esimerkiksi Mustanmeren hallinnasta. SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 7 van. K?l?çdaro?lun voittaessa Ruotsin tie Natoon olisi todennäköisesti nopea, mutta rauhallisen byrokraatin kirivaihde näyttää turhan vaatimattomalta, jotta presidentti Erdo?an joutuisi väistymään tehtävästään. Molemmat presidenttiehdokkaat kalastavat ääniä yllättäen samalla kansallismielisellä laarilla, vaikka K?l?çdaro?lu aluksi esittäytyi sovinnollisena ehdokkaana. 1 Omapäinen Erdo?an on aiheuttanut jatkuvia ongelmia Naton sisällä, ja tällä hetkellä hän jarruttaa Ruotsin liittymistä puolustusliittoon. K?l?çdaro?lu on aikaisemmin pyrkinyt luomaan yhteyttä kurdien kanssa. ERDEM SAHIN / EPA NECATI SAVA. ilmoittautui K?l?çdaro?lun tukijaksi. K?l?çdaro?lu jopa syytti Erdo?ania siitä, että hän istuu ”salaisissa neuvotteluissa” kurdien militantin PKK-järjestön kanssa. K?l?çdaro?lu onkin pyrkinyt tekemään näkyvää irtiottoa aikaisemmasta säyseästä linjastaan. –?Turkki haluaa ajaa moninapaista ulkopolitiikkaa, jossa Yhdysvaltojen valta pidetään aisoissa. Erdo?ania ja turkkilaisia yleisemminkin närästää Ruotsin ja kurdien tiivis suhde. Sillä on tarkoitus hiljentää oppositiota Turkissa. Leinonen arvioi, että Erdo?an etenee sunnuntaina voittoon. Ruotsissa onkin Dagens Nyheterin mukaan alettu jo sorvata uutta aikataulutavoitetta Nato-jäsenyydelle. Ensimmäisellä kierroksella rauhallisena esiintynyt haastaja K?l?çdaro?lu on vedonnut kansallismielisiin piireihin vannomalla kaikkien pakolaisten palauttamista, mikäli hän pääsisi valtaan. Kurdikannatuksen kannalta oli melkoinen riski, kun K?l?çdaro?lu ja nationalisti Ümit Özda?in vannoivat keskiviikkona, että Kaakkois-Turkin kaupunkien kurdikaupunginjohtajia ei aseteta uudestaan virkaan. Turkki pyrkii maksimoimaan omat etunsa maailmanpolitiikan näyttämöllä, jota Erdo?an pitää kylmän reaalipoliittisena, raadollisena valtataisteluna. Viime perjantaina Erdo?an kertoi uutiskanava CNN:lle, ettei hän vielä ole valmis hyväksymään Ruotsia Natoon. Heistä 3,6 miljoonaa tulee Syyriasta – ja nämä pakolaiset ovat olleet Erdo?anin erityisessä suojeluksessa. Turkin merkitys Venäjälle on vahvistunut sitä mukaa, kun Venäjän muut kumppanuudet ovat karsiutuneet pois. Siitä tuli samalla sotilaallisesti vahva tekijä. Erdo?anin kannattajat tulevat ennen muuta Turkin köyhemmiltä alueilta maan keskiosista ja Mustanmeren rannikolta. Kauppa Venäjän kanssa on vilkastunut ja venäläiset ovat ostaneet paljon asuntoja Turkista. Se olisi vuoden 2024 huhtikuu, jolloin tulee kuluneeksi 75 vuotta Washingtonin sopimuksen eli Naton peruskirjan allekirjoittamisesta. Kaksikko kertoi allekirjoittaneensa ”yhteisymmärrysasiakirjan”, jossa sitoudutaan karkottamaan kaikki Turkissa olevat pakolaiset vuoden kuluessa sen jälkeen, kun K?l?çdaro?lu tulisi valtaan. Ruotsin kurdit ovat aktiivisia monella eri rintamalla, muun muassa julkaisutoiminnassa. Istuvaa presidenttiä auttaa merkittävästi se, että liki koko media tottelee hänen käskyjään. Turkissa arvioidaan olevan tällä hetkellä noin neljä miljoonaa pakolaista ja turvapaikanhakijaa. ÄÄNENPAINOT ovat Turkissa kiristyneet viime päivinä etenkin syyrialaisia pakolaisia kohtaan. K?l?çdaro?lun koventuneet maahanmuuttokannat vakuuttivat ainakin laitaoikeistolaisen Voiton puolueen johtajan Ümit Özda?in, joka keskiviikkona esiintyi K?l?çdaro?lun kanssa rinta rinnan lehdistötilaisuudessa. Hän sai ensimmäisellä kierroksella 2,5 miljoonaa ääntä enemmän kuin K?l?çdaro?lu. Turkki on halunnut näyttäytyä jonkinlaisena välittäjänä Ukrainan ja Venäjän välillä. 1 Presidentiksi nousi itsenäisyyssodan (1919–1923) jälkeen Mustafa Kemal, jonka aikana Turkki länsimaistui vauhdikkaasti ja väkipakolla. Näyttääkin tällä hetkellä siltä, että Naton heinäkuiseen Vilnan huippukokoukseen mennessä Ruotsia ei puolustusliittoon jäseneksi saada. Päänsä kääntänyt nationalistipoliitikko sanoo nyt luottavansa K?l?çdaro?lua enemmän Erdo?aniin. Istuvan presidentin haastaja Kemal K?l?çdaro?lu on viime päivinä lähestynyt voimakkaasti nationalistisia piirejä muun muassa maahanmuuttokysymyksissä. Myös Ruotsin jäsenyys edistyisi todennäköisesti nopeasti. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. KURDEIHIN tiivistynyt terrorismikysymys näyttäytyy K?l?çdaro?lulle vaikeana asiana. Kaikki kurdien asemaa ajava toiminta leimataan puolestaan Turkissa terrorismiksi. Mielipidetiedustelujen mukaan Oganin kannattajista neljäsosa äänestää Erdo?ania ja neljäsosa K?l?çdaro?lua, joten kumpikaan ehdokkaista ei ole saamassa lisää vetoapua nationalisteilta. TURKIN presidentinvaaleja odotetaan turhautuneina Euroopassa. Etenkin Ruotsissa katsotaan hermostuneina Turkin vaaleja. Kurdien pääpuolue, kansandemokraattinen puolue HDP pidättäytyi jopa omasta presidenttiehdokkaastaan tukeakseen K?l?çdaro?lua. MIRIAM HUOVILA ” Erdo?anin teemat ovat olleet ”vakaus ja turvallisuus”, ja ne näyttävät toimivan.” Anu Leinonen Suomen Lähi-idän instituutin säätiön asiamies. Siitä on The Times -lehden mukaan tullut erityisen suosittu iranilaisten, arabien ja venäläisten keskuudessa. Erdo?an siirsi heidät sivuun ja pidätytti osan sillä perusteella, että nämä olisivat ottaneet osaa terroristiseen toimintaan
Jalkapallo Hyökkääjä Miika Kauppila: “Nyt rupeaa jo tuntumaan siltä, että se ei vain tule” JUKKA LEHOJÄRVI Juha Savela Viime sunnuntain paikallispelivoiton jälkeen Pietarsaaren Jarolla oli edessä paluu arkeen, kun lauantain Ykkösen kierroksella tuli selkeä tappio Järvenpäässä. Zucan kauden kolmas osuma syntyi pelin 20. AVAUSJAKSOLLA pallonhallinta oli Pallo-Veikoilla noin 75-prosenttisesti, mutta jakson ainokaisen maalin kävi räppäämässä Gnistan. Kauppilan tuskastumisen ymmärtää, sillä Gnistania vastaan KPV pelasi hyvän avausjakson. Haluan itsekin sitä maalia. Bayern venyi maalierolla Saksan mestariksi Jamal Musialan 89. Erityisesti kaksikko KauppilaJoonas Paananen oli pelipäällä hyökkäyksessä, mutta tulosta ei tullut. Zachary Sukundan keskitys tavoitti Joakim Latosen, joka jatkoi pallon maalille. Jaro pääsi vielä lähelle avausmaalia lisäajalla, mutta Joni Remesaho ei päässyt maalin edustalla kiinni palloon. JOS AVAUSJAKSO oli KPV:n, niin tauon jälkeen komento oli Gnistanilla. Jakson lopussa KPV:lla oli hyvä sauma tasoittaa puntit. Zucan maali toi voiton DORTMUND/KÖLN/HELSINKI (STT) Bayern München voitti jalkapallon Saksan mestaruuden 11. minuutilla. Jos alla olisi ollut jokunen maaleissa laskettu onnistuminen, niin ehkä Kauppilan ratkaisu olisi ollut toinen. – Voihan sitä kaverit ja muut sanoa, että pelaan hyvin, mutta kun ei tule tulosta, niin onhan tämä vaikeaa. Bayern kukisti Bundesliigan päätöskierroksella vierasviheriöllä Kölnin maalein 2–1 ja nousi maalieron turvin Borussia Dortmundin ohi. kerran peräkkäin. Maalintekijän vaistolla Markkanen oli juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan puskien kauden kuudennen maalinsa Ykkösessä. Nyt rupeaa jo tuntumaan siltä, että se ei vain tule. VAASA GBK:n brassitykki Zucan maali toi kokkolalaisille kauden neljännen voiton jalkapallon Kakkosessa. Toisella puoliajalla tilastomerkintöjä ei enää nähty. Jaron harvat maalipaikat syntyivät käytännössä kaikki erikoistilanteista. Meille jäi erittäin paljon parannettavaa kaikilla pelin osa-alueilla. JäPS:n Enoch Banzalla oli vielä tilaisuuksia lisämaaleihin, mutta Käldström torjui. Toisella puoliajalla Holopainen ei enää epäonnistunut, kun hän sai kulman jälkitilanteesta pallon vapaaseen paikkaan. Joko viimeinen syöttö pysähtyi Gnistan-pelaajiin tai sitten viimeistelystä puuttui laatu. Kauppila ohitti jo Konsta Rasimuksen, mutta laukauksen sijaan Kauppila päätti vielä hakea syöttöä. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Holopainen iski toistamiseen. Holopainen tuikkasi JäPS:n johtoon 52. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 8 Jarno Herranen KOKKOLA Ei ota helpottaakseen Kokkolan Pallo-Veikkojen tuska jalkapallon miesten Ykkösessä. JäPS sai ennen taukoa enemmän otetta. Tietysti nyt on helppo sanoa, että koska olin jo boksissa ja ohittanut yhden pelaajan, niin olisi pitänyt laukoa itse, Kauppila pyöritteli pelin jälkeen. – Jotenkin nyt tuntuu, ettei haluamaamme tulosta tule millään, hurjan kilometrimäärän juossut KPV:n kärkipelaaja Miika Kauppila summasi omat ja koko joukkueen tuntemukset. Tällä kertaa kääntölaukaus rankkarialueen rajalta upposi tolpan juureen. Jaron kapteeni Johan Brunell oli Ruudun haastattelussa pettynyt tulokseen ja joukkueen esitykseen. – Nolla pistettä ja vaikeaa oli. JäPS voitti Jaron 2-0 (0-0), mutta ilman maalivahti Hannes Käldströmin torjuntoja numerot olisivat revenneet rumemmiksi. Eero Markkanen voitti pääpallotaistossa Samuel Mahlamäki Camachon tienaten pelivälineen Gnistanille. Justus Holopainen pääsi puolen tunnin jälkeen nokikkain Käldströmin tontille, mutta Jaro-vahti peitti pallon kulmaksi. Jatkossa ote oli täysin Gnistanilla, joka vyöryi erityisesti oikeasta laidasta kohti Sepän vartioimaa maalia. Maalin olisi luullut sytyttävän KPV:n hurmokseen, mutta toisin kävi. Luultavasti myös KPV-vahti Ville Seppä oli kyseisen osuman nähnyt, sillä Seppä aavisti oikein ja torjui Markkasen kudin. – Omasta pelistä on vaikea sanoa mitään, koska joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään. Markus Kronholm kierrätti kulmapotkuja maalille tavoitellen David Cartyn päätä. Moni oletti pelin olevan paketissa 65 minuutin pelin jälkeen, kun Haris Chantzopoulosin käsivirheen jälkeen pallo vietiin pilkulle. – Kaveri huusi, että syötä keskelle, joten päätin syöttää. peliminuutin maali toi Bayernille voiton, eikä Dortmundin toisen puoliajan kiri kantanut voittoon Mainzista.. TPS-pelissä Markkanen upotti rankkarin oikeaan alakulmaan ja samat olivat suunnitelmat myös Kokkolassa. minuutilla. Zuca pääsi Joni Lämsän ja Toron kanssa myös varoitustilastoihin. Seitsemän kierroksen jälkeen KPV:n voittotili on edelleen avaamatta, sillä sarjakärki Gnistan haki Keskuskentältä voiton maalein 1–2 (0-–1). Toistaiseksi Seppä on torjunut tällä kaudella jo kaksi rankkaria. Useamman huipputorjunnan tehnyt Seppä palkittiin ansaitusti Pallo-Veikkojen parhaana. Britin kauden viidettä osumaa ei syntynyt, mutta Jim Myrevik pääsi jo kahdeksannella minuutilla ruuhkan keskeltä laukomaan – päin kotijoukkueen puolustusta. Dortmund on voittanut mestaruuden viimeksi 2012 ja johti tällä kaudella sarjaa useaan otteeseen. Torjuttua rankkaria seurasi pienoinen ryhtiliike kotijoukkueen toimesta ja tasoihin KPV nousi neljä minuuttia myöhemmin. Kun Vaasan IFK kaatui lauantaina 0–1, siirtyi GBK myös C-lohkon kärkipaikalle. Dortmund pelasi päätöskierroksella kotonaan 2–2-tuloksen Mainzia vastaan. Kyllä tässä välillä jo usko horjuu, Kauppila myönsi rehdisti. Seppä torjui kaiken minkä pystyi, mutta oli lopulta voimaton Momodou Sarrin tarkan vedon edessä. Meidän on vain tehtävä lisää töitä treeneissä ja uskottava, että homma alkaa toimimaan, Brunell purki peliä ja Jaron tilannetta. Aku Ahokangas voitti pallon KPV:lle, Niilo Kujasalo jatkoi Joonas Paanaselle, joka tykitti matalan kudin etukulmasta sisään. Meillä oli hyviä jaksoja pelin aikana, meidän pitää vain oppia voittamaan nämä pelit, erittäin pettynyt Seppä totesi matkalla pukukoppiin. Jaro palasi tappiokantaan Jalkapallo Nolla pistettä ja vaikeaa oli, tunnusti kapteeni Johan Brunell. KPV:n tuska ei helpota Miika Kauppila teki hurjasti töitä, mutta maalin muodossa työmäärää ei palkittu. Dortmund jäi kotiottelunsa alussa kahden maalin takaa-ajoasemaan ja tuhri rangaistuspotkun. URHEILU Urheilutoimitus P
Innostus näkyi ja kuului Tampereen areenan ympäristössä ennen peliä, missä latvialaiskannattajat joikasivat Steam-fiktiobändin vanhaa hittiä Na Na Hey Hey Kiss Him Goodbye omilla sanoituksillaan. Takaa-ajossa Latvia ei pystynyt luomaan maalipaikkoja. Kanada meni ensimmäisen kerran johtoon ajassa 48.56, kun 18-vuotias Adam Fantilli laukoi keskeltä 3–2. Berliinin MM-kisoissa on jaossa kolme joukkuepaikkaa ja kolme henkilökohtaista paikkaa. Viime vuonna Kanada hävisi loppuottelun Suomelle. Vikström oli mukana jo Tokion 2020 olympialaisissa, jotka järjestettiin koronan vuoksi kesällä 2021. – Aika vaikeasti luettava tuuli. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Kirkonmäen urheilukentän tuulet lisäsivät myös Oulaisten Sulan arvokisaedustajan suorituksiin vaikeuskerrointa. Kanada kukisti Tampereella pelatussa kovaotteisessa ja kiihkeässä MM-välierässä Latvian 4–2. JUKKA LEHOJÄRVI Raiko Häyrinen TAMPERE (STT) Kanada pelaa sunnuntaina jääkiekon maailmanmestaruudesta. Pentti Vikström sijoittui Soulin 1988 olympialaisissa henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemänneksi. Latvian ylivoimapeli oli kuitenkin voimatonta – mutta sama päti Kanadaan, joka tuhlasi ennen toisen erän puoliväliä Rihards Bukartsin kampitusjäähyn. Loppuottelupaikka on Kanadalle neljäs perättäinen jääkiekon MMkisoissa. Siinä menestyäkseen pitää kiertää maailmancupia ja muita merkittäviä kisoja, joissa on jaossa rankingiin pisteitä, Vikström kuvailee monimuotoista järjestelmää, joilla 64 olympiapaikkaa lopulta jaetaan. BERLIININ MM-KISOISSA on jaossa myös paikkoja seuraavan kesän olympialaisiin, jotka järjestetään Pariisissa. – Käytännössä Berliinissä pitäisi ampua kahdeksan parhaan joukkoon, jotta pääsisi edes ehdolle olympiapaikoille. Tuloksella irtosi alkukilpailun kakkossija ennen pudotuskaaviota. Kahden kisan yhteistulosten perusteella kolme parasta ampujaa saa paikan MM-kisoihin, jotka järjestetään heinä-elokuun vaihteessa Berliinissä. Latvia oli pudottanut puolivälierissä Ruotsin ja edennyt ensimmäistä kertaa MM-kisojen välieriin. Oulaisissa asuva Vikström työskentelee työterveyslääkärinä Mehiläisen Ylivieskan ja Haapaveden toimipaikoissa. Myös areenan sisällä latvialaisilla oli ääniaaltojen ylivoima, joka vain yltyi, kun Dans Locmelis lapioi paluukiekon Samuel Montembeaultin taakse 8.18 minuutin pelin jälkeen ja vei Latvian 1–0-johtoon. Lopulta varajousen varajousella ampunut Vikström sijoittui olympiadebyytissään 33:nneksi. Jääkiekko Latvia piinasi kaksi erää, mutta päätöserässä palasi päiväjärjestys. Vikström kertoo, että vuositasolla järjestetään 7–8 merkittävää rankingkisaa eri puolilla maailmaa. Jousiammunta Oulaisten Sulan arvokisaedustaja avasi kilpailukautensa Kokkolan MM-katsastuksissa. Jack Quinn laukoi nollakulmasta kiekon Latvian maalivahdin Arturs Silovsin maskin kautta maaliin. kesäkuuta Iitissä. – MM-kisoihin lähden tulos edellä. Tolppalaukauksen jälkitilanteessa Kanadan Adam Fantilli rynni Latvian maalille väkivaltaisuusjäähyn arvoisesti ja peli jatkui tasavajaalla. Sijoitus tulee siinä mukana. Molemmista karsinnoista huomioidaan 72 nuolen alkukilpailun tulos. – Se tietysti vaikuttaa omaan tulotasooni. Vikström tekee kolmipäiväistä työviikkoa. Rodrigo Abols antoi pian Kanadalle uuden ylivoimamahdollisuuden, ja tällä kertaa kiekko osui jo tolppaan. – Onnistuessaan sillä pääsee 32 joukkoon. Pisteiksi muutettuna “oman tason yläpää” on Vikströmillä 655 pistettä. Avauserässä Kanada hallitsi kiekkoa Latviaa enemmän ja suojeli puolustuksessa kurinalaisesti puolustusalueensa keskustaa. Ihan puhtaita papereita en voi itselleni alkukilpailusta antaa, Vikström kommentoi 638 pistettä tuonutta 72 nuolen sarjaa. Kokkolassa järjestettiin lauantaina Achilleksen isännöimmät kauden ensimmäiset MM-karsinnat. Pentti Vikström, 71, toimii poikansa valmentajana. 64 joukkoon eli pudotusotteluihin pääsykin on MMkisoissa vielä ok-tason suoritus, Vikström kertoo. MM-kisat ovat Vikströmille, 30, tämän kesän pääkilpailu. Kolmatta erää oli pelattu vain 45 sekuntia, kun Kanadan runsas laukominen palkittiin tasoitusmaalilla. Tasatilannetta kesti kuitenkin vain runsas minuutti, kunnes Rudolfs Balcers purjehti keskeltä läpi ja laukoi 2–1 Latvialle. – Käytännössä minulla on varaa osallistua 3–4 vastaavaan kisaan. – Johdin vielä ennen viimeistä sarjaa, mutta se meni pieleen. Pudotusotteluissa ennakkosuosikit Vikström ja Tekoniemi etenivät loppuotteluun, jossa Vikström korjasi voiton luvuin 6–4. Jos pystyn ampumaan oman tasoni yläpäähän, voin olla tyytyväinen. Noissa kisoissa Vikströmillä oli rajuja välineongelmia, kun kilpailujouset hajosivat yksi toisensa perään. URHEILU SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 9 Juha Savela KOKKOLA Jousiammunnan Suomen kärkinimiin lukeutuva Antti Vikström viritteli lauantaina Kokkolassa käyntiin tämän kesän kilpailukautta ulkokentillä. Antti Vikströmin tähtäin Pariisissa Antti Vikström avasi kilpailukautensa Kirkonmäen kentällä lauantaina. KANADAN TASOITUS 1–1:een tuli ajassa 35.32, kun Samuel Blais laukoi pomppivasta poikittaissyötöstä kiekon takayläkulmaan. Voisin luonnehtia itseäni lääkäriksi, joka harrastaa jousiammuntaa. Scott Laughton laukoi Kanadan neljännen maalin viimeisellä minuutilla tyhjiin. Toisen erän alussa Kanada lahjoitti Latvialle lähes minuutin kahden miehen ylivoimaa otettuaan joukkuerangaistuksen vaihtovirheestä ja sen päälle Pierre-Olivier Josephin huitomisjäähyn. Sen jälkeen olympiapaikkaa on mahdollisuus tavoitella maailmanrankingin kautta. Mitalisteille aukeaa suora paikka. Siihen nähden kohtuullinen tulos, mutta parempaankin olisin voinut pystyä. Toiset karsinnat järjestetään 17. (Antti) Tekoniemi pääsi parilla pinnalla edelle, Vikström sanoi tauolla ennen pudotusotteluja. – Isä on taas itsekin innostunut kilpailemaan ja aikoo osallistua kesäkuussa Tampereella järjestettäviin European Masters Gamesiin seitsenkymppisten sarjaan, Antti Vikström kertoo. Jousiammunta on tullut Vikströmille verenperintönä. Tänä kesänä MM-kisojen jälkeen elokuun puolivälissä osallistun maailmancupin osakilpailuun juuri Pariisissa. Kanada pelaa jälleen MM-loppuottelussa Kanadan päätöserän kirin tasoitusmaalillaan aloittanut Jack Quinn (oikealla) tuulettaa osumaansa
-Perheiden hyvinvointi ja viihtyvyys ovat meille tärkeitä asioita, Rajala sanoo. KUNNANVALTUUSTO myönsi 50 000 euroa markkinointirahaa. • Avaa sähköpostisi. -On se ainakin parempi kuin Toholammin vaakuna. Kaupunginjohtaja Esko Lankila mainitsi eilisessä tiedotustilaisuudessa kuitenkin, että paikkakysymystä on kyllä tutkittu ja siitä myös keskusteltu. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Saat Hilla-tilin käyttöön ja pääset jatkossa nauttimaan lehden digisisällöistä vaihtamalla verkkosivuston salasanasi Unohtunut salasana -toiminnon kautta. Kyllä kai tämmöistä t-paitaa voisi pitää päällään. Paikallinen pesäpalloseura saa pian t-paidat myytäväkseen. Ne muodostavat t-kirjaimen. Hän luonnehtii logoa merkkimäiseksi. Näissä keskusteluissa on kauppatorin ja Antti Chydeniuksenkadun välinen alue todettu sekä sijainniltaan että liikenteelliset näkökohdat huomioiden edulliseksi. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Toholammilla ei ole mitään yhtä yksittäistä vetovoimatekijää, kuten esimerkiksi Kaustiselle kansanmusiikkijuhlat. Mikäli virastotalo todella tälle paikalle sijoittuu, merkitsee se Kalahallin pallokentän häviämistä. • Saat sähköpostiisi vahvistuksen salasanan vaihtamisesta. Toholammilla on palvelut kunnossa ja se haluaa erottua massasta. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Moni esimerkiksi luuli, että harrastustarjonta ja koulupalvelut ovat heikossa jamassa, vaikka asia on kunnanjohtaja Pekka Rajalan mukaan juuri toisin. Näin arvioivat kriittisesti kunnan upouutta logoa Eeva Leppäaho ja Anna-Kaisa Kleemola. Samalla myös Hilla-tilisi aktivoituu. Pekka Rajalan mukana sillä halutaan viestittää, että Toholampi on puhdas maalaiskunta, jossa on paljon maitoa ja lehmiä. PÄÄTOIMITTAJA Sanni Aho | sanni.aho@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–11.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Kokkolan alustavassa investointiohjelmassa vahvoilla olevan virastotalon suunnittelu on toistaiseksi aivan alkutekijöissään eikä sijoituspaikkaakaan ole lyöty lukkoon. • Mikäli sähköpostillasi ei löydy tilausta, aktivoi tilisi asiakasnumerolla www.hillagroup.fi/tunnukset (asiakasnumero löytyy tilauslaskusta tai etukortistasi). Sitä on käytetty muun muassa yhteistyöhön kälviäläisen viestintäkonsultin ja kokkolalaisen mainostoimiston kanssa. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. -Uudella logolla ei ole tarkoitus korvata perinteistä vaakunaa, vakuuttaa Tuomi-Nikula. • Mene www.keskipohjanmaa.fi -verkkosivustolle. • Klikkaa alhaalta kohtaa ” Oletko unohtanut salasanasi?” • Lisää sähköposti-osoitteesi ja klikkaa ” Lähetä”. Ohjelma on kuitenkin vasta alustava. Merkkimäinen logo on osa Toholammin kuntakuvan kirkastuskampanjaa. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi VA. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Tutkimuksessa selvisi, että ihmisillä on Toholammista mielikuvia, jotka eivät vastaa todellisuutta. CREAMEDIAN Mats Aurénin suunnittelemassa logossa virtaa vihreiden peltosarkojen keskellä sininen joki. LAURI TUOMI-NIKULA sanoo, ettei kunnan viestintästrategiassa luoda katteettomia mielikuvia. • Lisää salasana (vähintään 6 merkkiä) ja klikkaa ” Vahvista uusi salasana”. • Saat sähköpostiisi viestin, joka sisältää linkin ja ohjeet salasanan nollaamiseen. -Tietysti kunta voisi pistää 500 000 euroa jonkun muovihirviön suunnitteluun, mutta olemme mieluummin realisteja ja kampanjoimme niillä vahvuuksilla, joita kunnassa oikeasti on, Tuomi-Nikula sanoo. -Tässä on haettu isompaa näkökulmaa ja kokonaisvaltaista ratkaisua. Ne loivat pohjan uudelle graafiselle ilmeelle, Rajala kertoo. Yhtistyön tuloksena syntyi Toholammin uusi graafinen ilme sekä kuntaslogan, joka on viestintäkonsultti Lauri Tuomi-Nikulan pääkopasta: ”Luonnollinen kotilaakso.” Myös kunnan internetpalvelut uudistetaan täysin. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Virasto Kalahallin kentälle Silja Kononen TOHOLAMPI -Sopivan yksinkertainen. • Pääset aloittamaan salasanasi vaihdon klikkaamalla Kirjaudu-painiketta sivun oikeassa yläkulmassa. -Joh. -Ei mikään ihan hirveä. Muualta ei ainakaan tähän mennessä ole löytynyt yhtä hyvän tuntuista maa-aluetta. Siitä saa helposti esimerkiksi rintapieleen kiinnitettävän pinssin. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@hillagroup.fi www.asiakaspalvelu.hillagroup.fi www.hillagroup.fi/yhteystiedot SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 10 Jeesus sanoi: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. -Tutkimuksessa nousi esille myös niitä vahvuuksia, joiden varassa Toholampi on elänyt – ja elää. 14: 15–16 1 Nimipäivä tänään: Alma (suom.), Alma (ruots.), PYHÄN KOLMINAISUUDEN PÄIVÄ, Helluntai Tyko, Helena, Jelena, Leena (ort.). Sinine joki viittaa Natura 2000-ohjelmana kuuluvaan Lestijokeen – siis kansallisesti arvokkaaseen maisemaan. astotalo on investointiohjelmassa sivuuttanut kirkkaasti Hakalahden peruskoulun ja kirjastotalon sekä kauppaoppilaitoksen uudisrakennuksen. Hanke aloitettiin vuosi sitten kuntalaiskyselyllä, joka tehtiin myös naapurikunnissa. hillagroup.fi/jakelupalautteet MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Lehmällä voi erottua Suomessa jo ihan hyvin. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Tämä ei kuitenkaan ole korvaamaton tappio, sillä Santahaka antaa mahdollisuuksia tilanteen rasapainottamiseen myös kenttien osalta. Toholampi markkinoi uudella imagolla. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Nyt lehden digisisällöt ovat käytössäsi. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa asiakaspalvelu
Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9.30 (maksuton numero) www.keskipohjanmaa.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22) Sähköposti toimitus@kpk.fi Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@kpk.fi Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi va. MITÄ PUUHAATTE. LÄHDEMME RANSKAN RIVIERALLE. JOHONKIN POHJOISEEN! NIIN. EI LAITETA TÄTÄ INSTAGRAMIIN. ANNAHAN SITÄ TARJOUSOLUTTA. UIMME MERESSÄ. NO EHKÄ VOIMME MENNÄ JONNEKIN TÄSSÄ MAASSA... JUOMME VIINIÄ. TOTTAKAI. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. NO, AJETAAN SITTEN VAIN JONNEKIN. SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 11 HEI, KAVERIT. ETTE VOI USKOA NÄIDEN ULKOMAAN LENTOJEN HINTOJA. ON SE. HETKINEN. VOIMME KYLLÄ VOI PAHUS... NÄMÄ LENNOT EIVÄT OLE PALJOAKAAN HALVEMPIA. 22/07/03 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea www.keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. VOI EI. päätoimittaja Sanni Aho 040 1209 369 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Markkinointi Käyntiosoite: Rantakatu 10 www.hillagroup.fi/keskipohjanmaa Ilmoitukset Aineistot aineisto@kpk.fi Hinnat www.hillagroup.fi/keskipohjanmaa Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola.. MITÄ?! EI VOI OLLA TOTTA. MITÄ IH-. JOTEN MITÄ TEEMME NYT. SUUNNITTELEMME ISOA KESÄREISSUAMME. alv 24%). JOS AJAISIMME VAIKKA TÄNNE, NIIN POLTTOAINE MAKSAISI... NAUTIMME RUUASTA
°C -3,4 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 26.5. Ohjelmassa käydään läpi Imatranajon ja Saarisen kunniakasta historiaa mm. Pedot Elisa Viihde Viaplaylla. Ongelma on tuttu muistakin kansainvälisistä yhteistuotannoista, joissa yritetään survoa jokaista rahoittajamaata jollain lailla mukaan tarinaan. klo 15 °C +12,0 (27.5. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 27.5. Kansainvälinen näyttelijäporukka on asialinjalla, eikä tähden elkeitä harrasteta. Merestä on tullut ihmiselle vaarallinen paikka, mutta Frank Schätzingin romaaniin pohjautuva kansainvälinen jännityssarja ei kuitenkaan ole mitään tavanomaista?avovesikauhua. Näkökulma on ekologinen. Ranskassa hummerit eivät mene suosiolla pataan. Vaikka muutamille ihmisille keljusti käykin, ovat ihmiset toimillaan tehneet paljon pahempaa jälkeä merien asukkaille. Päivän ylin lämpötila on 10 ja 19, Lapissa paikoin 5 ja 10 asteen välillä. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Tapahtuman selostaa Riikka Smolander-Slotte ja asiantuntijana on Ella Ratilainen. juhlavuosi MTV3 klo 23.15 Vuonna 2022 Imatranajo juhli 60-vuotiskilpailuaan sekä Jarno Saarisen maailmanmestaruuden 50-vuotisjuhlaa, kun Imatran katurata nimettiin Saarisen mukaan. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on runsasta ja maan länsija pohjoisosassa sataa vettä. Jotain arvoituksellista hohtaa meren syvyyksissä. Joukkuevoimistelun EMkisat Vantaalla Imatranajo 60 v. Vähitellen idea kuitenkin kiteytyy, ja keskushenkilöt?alkavat?erottua. Moottoripyöräkilpailun juhlavuosi ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 27 30 3 6 9 12 15 18 21 24 Huhtikuu Toukokuu 2023 -10 10 20 30 28 1 4 7 10 13 16 19 22 25 Huhtikuu Toukokuu 2023 4 8 12 Su Alanya 23 Amsterdam 20 Budapest 24 Dubai 38 Dubrovnik 23 Hania 20 Las Palmas 22 Lissabon 23 Malaga 23 New York 22 Nizza 22 Oimjakon 14 Phuket 28 Riika 23 Skellefteå 16 Sydney 16 Tukholma 19 Tokio 24 Venetsia 23 Ma 20 16 25 40 23 21 22 22 25 24 23 15 28 18 13 18 17 22 24 Ti 21 15 24 43 22 22 22 23 23 19 24 14 28 16 14 20 18 24 24 Su Haapavesi 10 Halsua 10 Helsinki 16 Joensuu 18 Jyväskylä 16 Kajaani 15 Kalajoki +9 Kokkola 11 Kuopio 16 Kuusamo 11 Lahti 17 Lappeenranta 18 Oulu +9 Pietarsaari 11 Pori 12 Rovaniemi +8 Tampere 13 Toholampi 10 Turku 13 Utsjoki +6 Vaasa 12 Ylivieska 10 Ma 13 12 17 15 14 13 11 11 14 12 14 17 12 10 +9 12 13 12 14 +8 11 13 Ti 14 13 15 14 14 14 11 12 13 13 13 14 13 11 12 14 12 13 14 +7 13 14 Ke 13 12 16 12 13 11 13 14 13 +8 17 15 12 13 14 12 17 12 19 +9 15 14 To 11 10 16 12 12 +9 +8 +9 12 +8 15 15 11 +9 12 +9 14 11 14 +5 12 10 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 26.5. Suomalainen Pedot tuo sen sijaan kömpelösti mieleen Tappajahait ja muut merihirmutarinat. toukokuuta. Sarjan englantilainen alkuperäisnimi The Swarm viittaa parveen, ja vastaa sisältöä monimielisesti. Krista Kosonen tulee toisessa jaksossa vastaan vastuuntuntoisena tutkijana Norjan Bergenissä. Kalaparvi saartaa perulaisen kalastajan. Sarjan tehosteet eivät aina ole vaikuttavinta Hollywood-luokkaa, mutta kuvaus on tyylikästä alusta alkaen. Kertojana Antti Reini. klo 15) Merivesi Kemi 11 °C -3 cm Oulu 10 °C -5 cm Raahe 12 °C -8 cm Pietarsaari 15 °C -6 cm Vaasa 14 °C -8 cm SADESUMMA 22.5.– 27.5. Pohjoisemmilla vesillä valasbongarit kokevat elämänsä yllätyksen – ja kuolemansa. klo 15 °C +15,3 Jussarö Sateisinta 25.5. Upeat näkymät valtameristä muistuttavat, mitä saatamme menettää. Tuttuja kasvoja ovat myös Rainer Werner Fassbinderin draamoista tuttu saksalainen Barbara Sukowa ja Babylon Berlin -sarjan Leonie Benesch. Joukkuevoimistelun EM-kisat Yle TV2 klo 16.00 Joukkuevoimistelun EM-kilpailut käydään Vantaalla 27.– 28. Suomalaisjoukkueilta odotetaan hyvää menestystä. Toki voi ajatella, että sana viittaa meihin ihmisiin, jotka tuhoamme merten ekosysteemeitä kiihtyvällä tahdilla. 12 SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa KATSOTTUA Pekka?Eronen palaute@ lannenmedia.fi M aailman merillä tapahtuu kummia. Etelänpuoleinen tuuli on enimmäkseen kohtalaista tai navakkaa, ajoittain puuskaista. Riku Roudon ja Soili Karmen kertomana, Erno Kostamon odotuksia vuodelle 2022, sekä tämän vuoden kilpailun parhaat palat. 13,2 mm Lieksa Lampela +6 +5 +8 11 10 14 16 10 13 18 11 18 14 7 9 6 6 9 4 4 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 11 +7 +9 +6 10 +4 10 +4 10 +5 10 +5 11 +4 12 +4 13 +4 12 +5 11 +5 11 +4 13 +5 14 +4 13 +5 4 4 5 5 2 4 Kokkola 27.5. Maan itäosassa ja laajalti myös etelässä on päivällä vielä poutaa ja osaksi selkeää. Sarja lähee liikkeelle kohmeisesti, vaikka tapahtumapaikat?globaalin?kriisin?vuoksi taajaan vaihtuvatkin. Meren elävät iskevät takaisin Pedot on Frank Schätzingin romaaniin pohjautuva kansainvälinen jännityssarja. Katsoja huomaa, ettei jännitä enää niinkään sitä, mitä joku meren asukki tekee ihmiselle, vaan sitä, mitä kaikkea me olemme ehtineet tehdä heikäläisille. Jännitystä ja jännitettä saadaan?luotua –?eikä vähiten ihmiskunnan synneistä
2.51 Yöradio. 17.00 Uusi elämä etelässä. 20.00 Vain yksi tie. 06.40 Onnenpyörä VIP. 02.10 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 15.50 Veneilysää. Risto Nordellin puhetta ja musiikkia. 02.30 Kova laki: Rikollinen mieli (16). 01.00– 01.55 Vieraissa Australia. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu. 12.10 Remonttipari. 11.00 Salatut elämät (7). Kun tapahtuu ilmeinen murha, mitä sen taustalta paljastuu. 21.45 Herra on minun turvani. 04.25–05.33 Sisarvaimot. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 11.30 Luksuslukaalit: Ryanin miljoonaremontit. 21.02 Urheiluradio. 04.30 Joosef – Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 06.30 Aarrepaja UK. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Elokuva: Walter Mittyn ihmeellinen elämä. 12.45 Merisää. 10.50 Villa Wahlgren. 02.05–03.13 War of the Worlds. 07.30 Rock The Block. 21.10 ELOKUVA Fast & Furious 5 (12). 11.30 Simpsonit. 06.00 Käännekohta. 07.00 Raamattu puhuu sinulle. Erikoistarjouksia parhaan mahdollisen musiikin ystäville. Elokuva: ?Zohan: lupa saksia, MTV AVA klo 21.10. 15.50 BumtsiBum. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu. 17.00 Oudoimmat. 9.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. 04.45– 05.50 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 08.15 Master Cleaners Suomi. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.00 Raamatun kertomuksia. 17.30 Tarjousten metsästäjät. 07.10 Heprealaiskirje. 13.55 ELOKUVA Valehtelija, valehtelija. 03.05 Romuautot rahaksi. 19.00 Latela – luonto kutsuu. 07.15 Latela – luonto kutsuu. 15.50 Jeesus, Israel ja sinä. 09.30 Moderni perhe. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Naked Attraction Ruotsi. 10.00 Moderni perhe. 17.10 Grand Designs – unelma-asunnot. 11.00 Viki ja Köpi Show. 09.00 Moderni perhe. TV5 06.25 Arktiset Vedet. 07.30–08.30 Aarrepaja UK. 05.35–05.58 Lapin poliisit. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Ensisilmäyksellä. 14.40 Eilisen ääni: Antiikkista suhtautumista eläimiin. 16.00 Oudoimmat. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.40 Israel – maa ja sen kansa. 05.25–06.00 MTV Uutiset Live. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 16.55 Tarjousten metsästäjät. 15.00 Ensisilmäyksellä. 15.00 Yle Uutiset. 12.08 Kansanradio. 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. 15.30 Ensisilmäyksellä. 0.00 Yle Uutiset. 05.15–06.00 Vankilassa ulkomailla. 22.14 Hyvää yötä. 19.00 ELOKUVA The Vow – Onnen varjot (7). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 05.15 Anna Sanan sytyttää. 13.00 Massiiviset muutot. 12.30 Simpsonit. 16.30 Superkirja. 07.50–08.13 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 03.45 Food Factory. 02.30 Ettei kukaan eksyisi. 20.30 Joosef – Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 23.30 Sininen enkeli (12). 13.10 Radio Suomen Viikonloppu. 12.30 Amerikan rajavartijat. 05.45 Herra on minun turvani. 00.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 9.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. National Geographic 06.00 Pohjois-Korea: Diktaattorin mieli. 23.55 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 03.10–03.58 Ihmemies MacGyver. 01.00 Elävät virrat. 23.40 Jerusalem studio. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 06.25 Texas Metal. 16.40 ELOKUVA Effie Gray. 08.20 Atlantan akvaario. FRII 06.20 Hawaii Life. 21.00 James Webb -teleskooppi: kuvia avaruudesta. 11.40 Maailman herkullisimmat ruoat. 10.20 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey. 14.00 Alaskan jäälentokenttä. 3.00 Yle Uutiset. 09.30 Kirjailijahaastattelu. 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 00.15 Criminal Minds: Beyond Borders. Elokuva: Agatha Christie: Kohti nollapistettä, MTV AVA klo 19.10 Neiti Marple on kutsuttu illallisille vanhan luokkatoverinsa luokse, jossa paikalla ovat myös kasvattipoika ja tämän entinen ja nykyinen vaimo ja muita vanhoja tuttuja. 19.15 Katselkaa Herran tekoja. 21.00 ELOKUVA Sinulle on postia. 00.00 Salakuljettajat satimeen. 20.00 Wheeler Dealers. 17.00 Ensisilmäyksellä. 00.40 Armon kalliolla. 08.50 Lasten pyhis. 22.30 Jerusalemin tarina. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu. 04.30 Alaskan lentopelastajat. 19.30 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 19.00 Sanan helmiä. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 18.50 ELOKUVA Miss Kovis. 17.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.35 Kadonneet Suomi. 11.10 Yhteys Jumalaan. 19.00 Meren ihmeet. 09.05 Atlantan akvaario. 12.00 New Yorkin luksuslukaalit. 7.50 Merisää. 06.20– 06.42 Moderni perhe. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. 11.00 Amerikan rajavartijat. 8.30 Minna Pyykön maailma. 11.00 Simpsonit. TV7 08.30 Lasten kotipuu. 07.35 Say Yes to the Dress Lancashire. 17.10 Dokumentti: Magdan juurimatkalla Egyptissä. 18.02 Sunnuntailöylyt. 02.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.00 Soittokunnan juhlamessu Tainionkosken kirkosta Imatralta. 20.30 Miehen puolikkaat. 18.00 ELOKUVA 95. 21.50 Merisää. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 15.00 Horisontti. 13.05 Viikon luontoääni: härkälintu. 15.55 ELOKUVA Croodit. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Jumalanpalvelus. 15.40 Pontikankeittäjät. 13.10 Remonttipari. 02.00 Autojen ensiapu. 10.15 NASAn salaiset kansiot. Magda lähtee marraskuussa 2018 löytöretkelle Egyptiin, isänsä maahan, tutustumaan sen ihmisiin ja heidän olosuhteisiin. 04.25 Doc: Kidutettu kuoliaaksi: lastenhoitajan murha (7). 18.00 Meren ihmeet. 15.50 Kakkukuningas. 15.00 The Savoy: kurkistus huippuhotelliin. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.35 ELOKUVA BlacKkKlansman. 07.40 Latela – luonto kutsuu. 7.57 Hyvää huomenta. 3.20 Sunnuntaivieras: Suomen puolustusasiamies Puolassa ja Ukrainassa, everstiluutnantti Timo Hyttinen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio. 01.05 Operaatio Lost Boy. 10.30 Salatut elämät (S). 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 20.55 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey. Ilmassa on jännitteitä. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 15.20 Kadonneet USA. 04.00 Vain yksi tie. 6.00 Yle Uutiset. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Eilisen äänessä Saara Lilja kertoo siitä miten aikoinaan antiikissa suhtauduttiin eläimiin. 18.10 Grand Designs – unelma-asunnot. Yle Puhe 6.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 19.02 Jazzklubi. 12.00 Amerikan rajavartijat. 15.00 Oudoimmat. 18.00 Puutarhan pelastajat. 21.10 ELOKUVA Zohan: lupa saksia (12). 05.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. 23.00 Greyn anatomia (12). 16.50 Alaskan mysteerit. 08.10 Koputus: Vieraana Anne Kulonpää Kristiinankaupungista.. 01.00 James Webb -teleskooppi: kuvia avaruudesta. 06.45 Antarktis. 8.22 Radio Suomen Viikonloppu. 00.10 Koputus. 14.30 Simpsonit. 04.00–04.48 Ihmemies MacGyver. 8.05 Kuusi kuvaa valokuvaaja Iiu Susirajan elämästä. Liv 09.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 08.25 Minä olen Jazz. Hero 13.10 Superkauppiaat. 22.00 Käännekohta. 19.00 Miehen puolikkaat. 07.15 Ruotsin rajavartijat. 13.20 Radio Suomen Viikonloppu. 11.10 Maailman herkullisimmat ruoat. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 14.00 Mies ja villi luonto. 18.00 Uusi elämä etelässä. 18.05 Unelmahäät. 20.02 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.05 Top Gear. 03.10–04.10 Sugar Babies. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.50 Vieraana Ina Gartenin luona. 11.00 Ortodoksinen liturgia Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarista Heinävedeltä (pyhäkön praasniekka). 20.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 21.15 Anna Sanan sytyttää. 14.05 Hot Rod Garage. 13.00 YleX Viikonloppu: Melina Mäkelä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Simpsonit. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 16.20 Tarjousten metsästäjät. 04.10 Hells Angels DKNousu ja tuho. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 21.00 Poliisien matkassa. 22.05 Urheiluradio. 17.00 Poliisit 2022 (7). 13.35 Rehevien rakastajat. 04.45–05.33 Ihmemies MacGyver. 19.30 Latela – luonto kutsuu. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 19.02 Urheiluradio. 16.00 Derek Prince. 12.15 Ei toivottu. 13.15 Blomiksen luonto. 15.45 Viikon luontoääni: härkälintu. 13.30 Simpsonit. 15.43 Radio Suomen Viikonloppu. 20.00 Papananaaman K-pop-show. 18.30 Ettei kukaan eksyisi. 01.30 Raskaan kaluston pelastajat. 03.00 Lentoturmatutkinta. 15.00 Arman Pohjantähden alla (S). 19.30 Ajankohtaista taivaasta. 08.15 Suuri vaellus. 20.10 Jazzklubin illan keikka: UMO Helsinki Jazz Orchestra & Nikki Iles (GBR) osa 1. 18.40 Musiikkikamari. 23.00 Diili. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 1.55 Yöradio. 12.00 Simpsonit. Komedia israelilaisesta kommandomiehestä, joka lavastaa oman kuolemansa päästäkseen toteuttamaan unelmaansa hiusmuotoilijana New Yorkissa. 16.15 Sunnuntailöylyt. 8.50 Yksi on hyvää seuraa. 18.00 Radiogalleria LIVE: Epäpaikka – harmaalla alueella. 13.00 Missä meret kohtaavat. 12.05 Uusi elämä etelässä. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu. 18.30 Miehen puolikkaat. 12.05 Virtasen taloushistoria. 12.05 Urheiluradio. 21.00 Amispäiväkirjat (S). 10.45 Juhlapyhät. 0.00 Yöradio. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 06.50 Arktiset Vedet. 11.00 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 00.00 Rikkaat ja rahattomat UK. KUTONEN 06.00 Hot Rod Garage. 10.30 Moderni perhe. 21.00 Laura Korhosen Jazzklubi: Vaihtoehtoinen tie jazziin: itsepäisyydellä tupakkatytöstä jazzmaailman tähdeksi. 7.00 Yle Uutiset. 19.00 Rikkaat ja rahattomat. 17.00 Elävät virrat. 09.15 Minä olen Jazz. 11.00 Yle Uutiset. SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 13 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Elokuva: Middle School: The Worst Years of My Life, MTV Sub klo 21.00 Rafe ja Leo päättävät kostaa rehtorille rikkomalla koulun jokaista järjestyssääntöä. 11.50 Atlantin yli. 14.45 You, Me & My Ex. 19.30 Miehen puolikkaat. 16.00 Miljardöörien aika. 22.00 Koti koiralle. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 14.05 Valtakunnallinen Israelin 75-vuotis itsenäisyysjuhla. 18.50 Merisää. 13.30 Hot Rod Garage. 10.00 Meret ilman vettä. 22.15 Yöklassinen. 08.05 Top Gear. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.50 Veliaviomiestä etsimässä. 20.00 Lentoturmatutkinta. 21.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. POIMINTA YLE Radio 1 7.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. Ohjelma uskonnoista ja elämänkatsomuksista. 01.55 Top Gear. 9.05 Riston Valinta. 15.20 Sunnuntaivieras: Suomen puolustusasiamies Puolassa ja Ukrainassa, everstiluutnantti Timo Hyttinen. 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. TLC 06.25 Kakkukuningas. 11.05 Uusi elämä etelässä. 16.00 Ensisilmäyksellä. 13.00 Luksuslukaalit: Josh & Josh. 19.10 ELOKUVA Agatha Christie: Kohti nollapistettä (12). 14.35 Grönlannin kultamaat. 14.00 Television tiiliskivet: Black Mirror eli painajainen nyt!. 14.40 BumtsiBum. 01.10 Criminal Minds: Beyond Borders. 15.50 Urheilukierros. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Saturnus lähikuvassa. 20.07 Sää. 03.15 Sisarvaimot. 14.00 The Real Housewives of Salt Lake City. 18.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 07.40 Jerusalem studio. 00.05 Apua, mikä tauti!. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Ensisilmäyksellä. 23.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi (u). 08.00 Kiinteistöveljekset. 12.25 Supertruckers. 03.30 Ajankohtaista taivaasta. 15.55 Yle News. 16.00 Arman Pohjantähden alla (7). 18.00 Miehen puolikkaat. 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 01.20 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 04.05 Food Factory. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 01.30 Kova laki: Rikollinen mieli (12). STAR Channel 06.00–06.22 Moderni perhe. 06.50 Say Yes to the Dress Lancashire. 14.00 Yle Uutiset. 5.50 Merisää. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Miehen puolikkaat. 16.05 Unelmien poikamies. 23.10 Heprealaiskirje. 11.20 Hengenvaarallinen saalis: Viikingin paluu. 04.05 Salaisuus haudan takaa. 23.00 Salakaupan julmat kasvot. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. 10.55 Se löytyi. 10.10 Ihanat kamalat lemmikit. 11.25 Veliaviomiestä etsimässä. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 13.05 Huvila & Huussi. 16.10 Urheiluradio. 1.30 Minna Pyykön maailma. 12.50 Alastomat selviytyjät. 1.02 Yöradio. 13.00 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt. 05.10–05.48 FourWheeler. 20.58 Keno ja Synttärit. 23.20 ELOKUVA Trash. 13.55 Superkauppiaat. 13.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 23.00 Raamattu puhuu sinulle. 21.00 ELOKUVA Kuin lintu langalla. 00.25 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 00.55 100 Places to Be. 08.45 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. YleX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 09.30 Salatut elämät (12). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Äänitarina: Joko tänään?. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Sinkkuillallinen. 14.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 23.15 9-1-1. 19.55 Komppania Ketonen & Gustafsberg. 1.22 Yöradio. 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 14.05 Huvila & Huussi. 03.40 Alastomat selviytyjät. 06.45 Lottovoittajan unelmakoti. 2.00 Yle Uutiset. 7.02 Narrin aamulaulu – Suurenmoinen Jessye Norman (1945-2019). 02.30–03.30 Raskaan kaluston pelastajat. 11.30 Amerikan rajavartijat. 01.00 Vieraissa Australia. 05.15–05.45 Lottovoittajan unelmakoti. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 03.15 Katselkaa Herran tekoja. 14.00 Simpsonit. 10.00 Salatut elämät (7). 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 07.05 Lottovoittajan unelmakoti. Kymmenvuotiaana äitinsä mukana Sveitsiin muuttanut Magda vieraantui egyptiläisistä juuristaan. 09.00 Viikinkien nousu ja tuho. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 22.00 Introducing, Selma Blair. 06.30 Jerusalemin tarina. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 07.25–07.48 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 03.00 Sanan helmiä. 15.52 Radio Suomen Viikonloppu. 20.00 Yle Uutiset. Sää. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Lentoturmatutkinta. 17.15 Sunnuntailöylyt. 22.05 Lukulamppu. 12.30 Body Parts. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu. 3.02 Yöradio. 21.30 Amispäiväkirjat (S). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 3.43 Yöradio. 16.10 Faunin iltapäivä
2 Autourheilu Monte Carlo: Formula ykkösten MM-sarjan 6/23 kilpailuviikonloppu, Monacon gp: Aika-ajo: 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.11,365, 2) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin jäljessä 0,084 sekuntia, 3) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –0,106, 4) Esteban Ocon Ranska, Alpine –0,188, 5) Carlos Sains Espanja, Ferrari –0,265, 6) Lewis Hamilton Britannia, –0,360, 7) Pierre Gasly Ranska, Alpine –0,568, 8) George Russell Britannia, Mercedes –0,599, 9) Yuki Tsunoda Japani, AlphaTauri –0,717, 10) Lando Norris Britannia, McLaren –0,889, 11) Oscar Piastri Australia, McLaren, 12) Nyck de Vries Hollanti, AlphaTauri, 13) Alexander Albon Thaimaa, Williams, 14) Lance Stroll Kanada, Aston Martin, 15) Valtteri Bottas Suomi, Alfa Romeo, 16) Logan Sargeant USA, Williams, 17) Kevin Magnussen Tanska, Haas, 18) Nico Hülkenberg Saksa, Haas, 19) Guanyi Zhou Kiina, Alfa Romeo, 20) Sergio Perez Meksiko, Red Bull.. Miesten Ykköspesis: Kouvola II–Puijon Pesis 0–2 (0–1, 1–2), Lohi–Loimaa 1–0 (3–0, 0–0), Oulu–Kannus 0–2 (2–11, 4–6). 08.10 Palomies Sami (S). Voitto jäi Ronkaalaan ansaitusti, sillä kolmostilanteet Pesä-Kiilat voitti 18–8. 10.30 Suomi Soi. O: Oskari Sipola. H85 1,1 km: 1) Toivo Ryyppö Raja-KarjS 21.40, 2) Tapio Patana VetU 25.41. M50: 1) Marko Kiviniemi ACH 561, V,6,6, 2) Esa Polo OJM 552, 6,6,5, 3) Ann-Charlotte Biskop-Grahn ACH 543, 6,5,6, 6) Matti Lehtinen HiRo 463, 1. 15.55 Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää. 18.24 Koira nimeltä Ib (S). 16.00 Vintiöiden kosto (S). (U) 12.20 Kummeli (7). Kausi 10, 1/10. 07.15 K3 (S). Overtime. 11.00 Mikaela&Thomas. D16 2,6 km: 1) Lilja Lehtonen SK Uusi 23.59, 42) Elsie Björkfors Botnia 39.08. Kausi 2, 7/9. Kausi 2. 08.32 Salasaaren seikkailijat. 12.00 Miltä tuntuu olla vapaa (12). 22.20 Au pairit Etelä-Afrikassa. H75 1,9 km: 1) Ensio Lakanen VaajakT 22.58, 12) Sven-Olof Backman Falken 28.58, 14) Frans Pått Minken 29.09, 22) Måns Åkerblom GIF 32.50, 32) Leo Jokinen KoS 36.22, 34) Håkan Rauma Botnia 38.26, 45) Roy Torrkulla Minken 49.50. 08.00 Professori Balthazar (S). Huutokaupan aarteita. SUNNUNTAI 28.5.2023 Keskipohjanmaa 14 YLE TV1 07.00 Tuntematon perillinen Norja. Ohjaaja: Lee Unkrich. 06.30 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). MTV SUB 06.30 Muumien maailma (S). 08.55 Perjantai-dokkari: Mopojonnet. Kansallinen liiga: TPS–FC Honka 0–1 (0–0), Ilves–ONS 3–1 (1–1), HJK– PK-35 Vantaa 3–0 (0–0), HPS–PK-35 1–1 (1–1) Miesten Ykkönen: KPV–Gnistan 1–2 (0–1), JäPS–FF Jaro 2–0 (0–0), EIF–JJK Jyväskylä 3–0 (1–0), TPS–SalPa 2–1 (0–1) Miesten Kakkonen, lohko C: RoPS–Kraft 1–2, TP-47–Kuopion Elo 1–0, VIFK–GBK 0–1, OTP–OLS 0–1. Kausi 3, 7/10. Vetelin Ruohopatilla tasaisen vahvasti pelanneesta kotijoukkueesta palkittiin Santeri Salmela ja Miika Peräaho. 16.05 Jääkiekon MM: Pronssiottelu. 14.10 100 Places to Be. (U) 11.52 Kummeli (7). 22.49 Au pairit Etelä-Afrikassa. 21.00 21.10 Jääkiekon MM: Loppuottelu. 01.25 Karalahti. Vaihtelua varrastikkuihin. 09.35 Voihan Poni (7). (U) 12.48 Kummeli (7). Kausi 4, 10/10. 17.25 Strömsön talkoot. 06.05 My Little Pony: Pony Life (S). Naiset 4,7 km: 1) Veera Klemettinen Suunta Jkl 37.24, Miia Niittynen KR 37.24, 3) Hanne Hilo EspSu 37.28. 15.15 Jääkiekon MM: Pronssiottelu. Kausi 12. (U) 19.30 Au pairit Etelä-Afrikassa. Jakso 14/26. 1/4. H40 4,3 km: 1) Markus Lindeqvist PaimRai 29.52, 35) Mikko Alasuvanto KaJu 43.28, 50) Juha Lassila VetU 1.13.35. 07.25 Tashi (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset 17.00. 07.40 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). B-poikien Ykkönen: SalPa–TPV 1–1, Jaro–Ilves/2 2–1, FC Haka-j–JJK 2–5, KajHa–PonPa yj 4–3, HyPS–FC Jazz 0–3. 20.15 Jääkiekon MM: Loppuottelu. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). Kymmenen uutiset. 18.00 Mr. 20.00 Ihmeiden äärellä (12). Suomenkielisissä äänirooleissa: Luca Elshout, Markus Niemi, Waltteri Torikka, Sari Ann Stolt. Bean palaa. Kausi 1, 2/8. Yhden juoksun tuonut ja sataprosenttisella teholla etenijää ykköseltä kakkoselle siirtänyt Selina Saarenpää pelasi kakkospalkinnon arvoisesti. Kausi 1, 3/4. Paine. 12.30 LEGO Masters Suomi. (U) 15.21 Luottomies (12). H55 3,3 km: 1) Antti Virtanen HlSu 25.57, 17) Kaj Grön Brahe 33.01, 27) Tommi Viitasaari KoS 34.43, 46) Tom Stenlund Brahe 43.25, 47) Tapio Lehtinen PieHi 43.44. Merimiehen miljoonat. 00.30 Karalahti. Pohjoislohko: Kempele II–Simo II 1–2 (8–7, 1–7, 0–1), Rovaniemi–Kajaani 2–0 (17–0, 4–2), Lippo II–PattU II 2–0 (7–2, 12–3). 00.25 ELOKUVA Koskinen: Viha on paha vieras (16). Jenna Tunkkari vei vieraat johtoon kahdeksannella minuutilla. M70: 1) Pekka Tuononen KoSu 539,6,6, 3) Teuvo Myllykangas ACH 523, 4,6. 17.15 Pitääkö olla huolissaan?. 2 Pesäpallo Miesten Superpesis: Kouvola–Kitee 2–0 (5–1, 5–2), Alajärvi–Raahe 0–1 (3–3, 2–5), Kempele–Vimpeli 2–0 (3–2, 7–2), Tampere–Hyvinkää 1–2 (0–1, 4–3, 0–1), Joensuu–Koskenkorva 2–0 (4–2, 2–0), Sotkamo–Imatra 2–0 (6–0, 3–2). Meksikolainen musiikkia rakastava Miguel haaveilee ryhtyvänsä muusikoksi, mutta perhe on pojan aikeita vastaan vanhan sukukirouksen takia. Pesä-Kiiloille kotivoitto 2 Suunnistus Vaasa: SM-keskimatkan tuloksia: Miehet 5,6 km: 1) Lauri Nenonen KR 35.40, 2) Timo Sild Koovee 35.50, 3) Joni Hirvikallio Koovee 35.56, 7) Fredric Portin Brahe 36.28, 51) Otto Gripenberg Brahe 52.29. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. Kausi 1, 5/10. B-pojat, SM-karsinta: RoPS–SJK yj 0–3, P-Iirot–Ilves 1–2, VPS-j–KPV 4–0, KuPS yj–VIFK yj 3–2, AC Oulu/OLS–Hercules yj 2–2. 23.30–00.02 Kova ulkokuori. H45 4,2 km: 1) Marko Närvä Lynx 32.06, 14) Sami Löfbacka KP-V 38.25, 18) Sören Jansson Falken 39.39, 22) Niklas Lindell Brahe 40.22, 29) Tuomas Hyyppä KoS 43.03, 36) Dan Snåre Brahe 46.22, 41) Marko Jylkkä YK 50.32. 21.55 My Rembrandt (S). 14.20 Remppa vai muutto. 11.52 Strömsöstä poimittua. 13.05 Poliisikoira Rex (12). 20.55 Au pairit Etelä-Afrikassa. Jakso 4/6. 16.50 Novosti Yle. 02.20 NCIS Los Angeles (12). United vei paikallispelin 2 Jousiammunta Kokkola: MM-katsastukset, tuloksia: Tähtäin: T15: 1) Miira Mikkonen WT 414. Kausi 10, 4/10. PEDERSÖRE Esse IK hävisi kotonaan FC Unitedille naisten Kakkosen paikallispelin. 16.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 11.00 Mahdoton maa. 20.40 ELOKUVA Kierre (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. (U) 15.20 Tanssikielto. 23.16 Au pairit Etelä-Afrikassa. Talja: Yleinen: 1) Aulis Humalajoki VirJ 665, V,141,139, 2) Ari-Pekka Kiviniemi ACH 626, 134,131,131, 3) Satu Nisula WT670, V,128,141. 08.05 LEGO City Adventures (S). 21.00 ELOKUVA Subleffa: Middle School: The Worst Years of My Life (7). 09.00 Galaxi. 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. Amanda Kass viimeisteli loppuluvut 67. Kausi 1, 2/8. 21.50 Kymmenen uutiset ja sää. Keskipohjanmaa keskipohjanmaa.fi @kepari_toimitus Seuraa meitä Keskipohjanmaa keskipohjanmaa.fi @kepari_toimitus Seuraa meitä keskipohjanmaa.fi HAAPAJÄRVI Haapajärven Pesä-Kiilat kukisti naisten suomensarjan länsilohkossa Alajärven Ankkurit jaksoin 2–0 (4–1, 3–0). Kausi 4. N20: 1) Emmi Ala-aho PJA 501. Oliko siinä syytä murhaan. 08.55 Huomenta Suomi. H16 2,7 km: 1) Rasmus Töyrylä Kymin S 18.27, 21) Atte Löfbacka KP-V 25.19, 24) Lukas Jansson Falken 26.25, 33) Kevin Lindfors Falken 29.03, 34) Vilhelm Nyman Brahe 29.18, 45) Eelian Berg Botnia 37.14. 12.00 Poliisikoira Rex (12). 3/4. 18.30 Farmi Suomi. 21.00 21.05 ELOKUVA Ollaan vapaita (12). 09.23 Keltainen Lumimies (7). Kausi 2, 7/10. 01.20 Elämää Philadelphiassa (12). minuutilla. Taloon oli tarkoitus rakentaa omistusasuntoja ja vuokralaisia odotti häätö. H80 1,6 km: 1) Reijo Haaja ValkeakH 21.17, 3) Paavo Toskala KoS 27.00, 30) Toivo Jokikuona RasTiimi 1.00.36, 31) Kurt Gunell Falken 1.00.39. H15 2,6 km: 1) Vilho Hietala Suunta Jkl 19.15, 42) Sander Wikblom Minken 38.04. 14.20 Kiveä kovemmat: Irlannin erikoisjoukot. 12.55 Miltä tuntuu olla vapaa (12). 08.30 Ponipulmia. Kausi 9. H60 2,9 km: 1) Juha Koskinen VaajakT 23.37, 15) Dan Stenlund Brahe 32.00, 27) Stefan Stubb Falken 36.37, 46) Kari Koivumäki KoS 50.04. 11.00 Simpsonit (7). Naiset: 1) Aurora Jaakonsaari Artemis 547, 6,7,7, 2) Gajane Bottinelli Erä 574, V,6,1, 3) Ida-Lotta Lassila SaiJo 564, 6,3,6. H35 4,7 km: 1) Lauri Oikarinen Suunta Jkl 32.02, 19) Lauri Ruberg Falken 45.29, 23) Niklas Wik Falken 1.02.43. Ohjelmassa käydään läpi Imatranajon ja Saarisen kunniakasta historiaa mm. 07.53–08.04 Oktonautit (S). 03.20–04.20 Suomen huutokauppakeisari. 22.45 Ulkolinja: Sudan väkivallan kourissa (12). Kausi 1, 4/6. 03.50–04.40 Nuori MacGyver (12). 19.00 Seitsemän uutiset. Vaisto: Yleinen: 1) Tapio Ketelä Fiana 611, V,6,6, 2) Jarmo Finnilä KaJu 552, 6,6,2, 3) Olavi Laurila Diana 541, 6,4,6, 4) Harri Välikangas ACH 517, 6,0,0. Seljan iloisen vapaan, ystävienja työntäyteisen elämän sekoittaa hänen 16 vuotta sitten adoptoitavaksi antamansa poika. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 07.04 Tulipop (S). D55 2,4 km: 1) Annika Viilo TampPy 25.17, 4) Riitta Mattila RasTiimi 27.22, 5) Päivi Lassila RasTiimi 28.00, 39) Ann-christine Elvström Falken 46.27. Kausi 10, 5/10. 20.30 Grillimestarit. 10/12. 14.15 Minä ja afroni. Väriparatiisi. 07.41 Sankarikoulu (S). 18.10 Urheiluruutu. 2 Yleisurheilu Helsinki: SAUL:n SM-puolimaratonin tuloksia: M40 (10): 1) Toni Janka KU-58 1.17.17, 2) Tapio Manderbacka IFÅs 1.18.41, 4) Tuomas Björkbacka VetU 1.19.33, 8) Pontus Backlund Drott 1.27.28. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.5. 14.55 Timanttinen keikka 3. Lande. Kausi 10, 6/10. 10.00 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 09.01 Näin meillä (7). YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. K: Tua Harno. Lukemat Yli-Ähtävän kentällä olivat vieraille 0–2 (0–1). Kausi 2. Kausi 4. D45 3,0 km: 1) Taru Ikäheimonen EspSu 27.32, 11) Tanja Rannila VetU 33.16, 24) Tuija Jansson Falken 39.09, 43) Jaana Grankull Kronan 49.17, 46) Kati Nynäs Botnia 1.00.10. Kausi 1, 2/8. 7/14. N: Maria Ylipää, Johannes Brotherus, Riku Nieminen. 07.11 Minirekat (S). 07.29 Auvo Raitanen (S). 02.20 Kenen kotona?. 06.15 My Little Pony: Pony Life (S). D40 3,3 km: 1) Päivi Autio Hiisirasti 29.11, 22) Johanna Skog Minken 41.16, 25) Päivi Peltoniemi KoS 41.31, 27) Ann-Sofie Sundelin Botnia 43.17. juhlavuosi. 15.00 MM-kisastudio. Kausi 1, 6/7. 09.05–09.52 Rakkaudesta puutarhaan. 00.50 Elämää Philadelphiassa (12). 14.20–15.15 Viisas eläin. Miguel päätyy vahingossa kuolleiden valtakuntaan etsimään isoisoisoisäänsä, jotta kirous kumoutuisi. Kiinteistöfirman omistaja löytyy surmattuna remontoitavan kohteensa kellarista. 09.47 Swang (7). Joe (16). Lande. Poikien superpesiksessä Veteli Pesis kukisti Kiteen Pallon 2–0 (5–3, 4–1). 19.10 Tulosruutu. Onnea, Alma! 06.53 Hau Hau, Piip ja Veli (S). Mr. Kausi 10, 2/10. 21.00 21.23 Au pairit Etelä-Afrikassa. Naisten Ykköspesiksen pohjoislohko: Kirittäret–Lippo 2–0 (5–3, 4–3), Pesäkarhut–Tyrnävä, Seinäjoki–Kajaani 0–2 (6–8, 4–9), Lappajärvi– Kajaani 1–0 (3–3, 8–8, 1–0), Ylivieska–Seinäjoki II 2–1 (7–5, 2–4, 2–1). 19.39 Sportnytt. 19.20 MM-kisastudio. 22.00 Jääkiekon MM: Loppuottelu. 07.18 Remi ja Ubu (S). 17.25–00.02 YLE FEM. Ritva Oksanen. Golfkentältä kaupunkiin. Kausi 10, 8/10. 18.15 Valioliiga. Kaksi juoksua lyönyt lukkari Iida Säilynoja oli Pesä-Kiilojen ykköspalkittu. 2 Jalkapallo Miesten liiga: FC Honka KTP 0–1 (0–1), FC Lahti–AC Oulu 1–2 (1–0), VPS–Ilves 0–2 (0–0), FC Inter–FC Haka 3–0 (1–0), SJK–KuPS 1–0 (0–0). 11.25 Kummeli (7). 16.55 Jääkiekon MM: Pronssiottelu. (U). D20 3,5 km: 1) Jenny Ojala Rastikarhut 26.55, 25) Rosa Myrskog Kronan 37.23. H65 2,6 km: 1) Jyrki Routsi KauvatsP 24.18, 4) Eero Junkala KU 26.36, 12) Tauno Pajukangas KP-V 29.53, 17) Sven-Olof Nylund Botnia 32.22, 35) Sauli Konttila KU 37.51, 42) Allan Hattar Falken 41.27, 43) Henrik Ena Falken 41.59. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. Kausi 12, 2/8. 15.20 ELOKUVA Coco (7). 14.00 Samalla rahalla. 09.00 Hauskat kotivideot. D65 1,7 km: 1) Merja Puromies EspSu 21.57, 31) Kirsti Kattilakoski KoS 37.04. 15.10 Luottomies (12). Naisten Kakkonen, lohko C: Esse IK–FC United 0–2. (U) 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12). Naisten Superpesis: Seinäjoki–Rauma 1–2 (1–0, 1–4, 0–1), Pori–Lapua 2–0 (1–0, 1–0), Helsinki–Hamina 0–1 (1–2, 1–1), Hyvinkää–Vaasa 1–2 (8–2, 6–10, 0–2). 17.50 Parhaat!. 11/12. 09.12 Kärpästen Harri (7). Kausi 10, 3/10. 20.26 Au pairit Etelä-Afrikassa. Kausi 1, 1/8. Miesten suomensarja: Länsilohko: Alajärvi–Seinäjoki 1–0 (5–4, 7–7), Manse PP–Laihia 0–2 (2–3, 5–7). 22.50 Forensic Files (12). Kausi 2. Yleinen: 1) Antti Vikström Sulka 638, 6,6,6, 2) Antti Tekoniemi TJA 640, 6,7,4, 3) Verner Vuorinen TJA 580, 7,0,6. D70 1,4 km: 1) Pirkko Kalliola MaarMa 20.14, 5) Gunilla Björklund Falken 24.53, 14) Anne Stoor KoS 35.17, 16) Katariina Finnilä VetU 36.47, 18) Kaisa Yliniemi NiS 38.07, 21) Gunhild Berger Falken 45.20. 12.00 Grillimestarit. Kööpenhamina: Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, 1. 17.00 17.00 Keilailun SM. 02.50 Suurmestari UK. Poikien superpesis: Veteli–Kitee 2–0 (5–3, 4–1). D15 2,5 km: 1) Lotta Laakso LappR 19.14, 19) Matilda Nynäs Botnia 29.56. 17.10–17.54 Draken etsivätoimisto (12). (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. (u) 08.00–08.50 Avara luonto: Vanhan metsän uumenissa. 13.55 Enemmän elokuvasta: Kaikista kapinallisin. Uusinta. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Vuonna 2022 Imatranajo juhli 60-vuotiskilpailuaan sekä Jarno Saarisen maailmanmestaruuden 50-vuotisjuhlaa, kun Imatran katurata nimettiin Saarisen mukaan. D50 2,6 km: 1) Katja Mjösund EspSu 23.51, 21) Anne Polso VetU 43.02. Kyllikin murha. 13.00 Suurmestari UK. 15.00 Stadi vs. Jakso 8/8. 3/10 Keksinnöt, osa 1. 08.15 LEGO City Adventures (7). Sudden death. 01.50 Ulosottomiehet. 10.00 Riemulaulut. Uusinta. NELONEN 06.00 Bing (S). 13.35 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 9/12. 10.00 Late Lammas -elokuva: Farmageddon (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 08.25 Arthur ja minimoit (7). (U) 13.50–14.14 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 22.40 MM-kisastudio. Jakso 1/10. Osa 2/6. Modernia menoa. 10.00 Jaksa paremmin. 09.00–10.00 Paavo Pesusieni (S). 21.52 Au pairit Etelä-Afrikassa. 12/12. Bean. 17.30 Rikkaat ja rahattomat. Kausi 14. 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 08.00 Superapulaiset. Kausi 1. 23.45–00.35 Au pairit Etelä-Afrikassa. Kausi 1, 4/4. 19.50 Sportliv. 20.45 Urheiluruutu. 03.15–04.11 Unelma-asunto auringon alta. D75 1,2 km: 1) Tuulikki Karvinen HelsSu 22.03, 4) Saga Pått Minken 24.26, 5) Marianne Wikblom Minken 25.14, 13) Brita Forsman Falken 47.56. 21.00 Aktivistit (12). 18.45 Suomi-Filmin tarina. 23.50 Stadi vs. 08.50 HS Lasten uutiset. H70 2,2 km: 1) Pekka Kerkola HlTarmo 24.43, 3) Peter Kronholm Brahe 26.40, 8) Tore Högnäs Brahe 29.54, 10) Henning Nynäs Brahe 30.30, 19) Markku Törmä KU 32.18, 24) Markku Jylkkä YK 33.53, 32) Eelis Nygård VetU 35.46, 45) Ari Myllymäki KP-V 43.10. 18.00 Katto-Kassinen (S). Jakso 13/14. D80 1,0 km: 1) Leena Paatero EspSu 22.48, 3) Gunvor Lassila Falken 43.05. 13.10 Luontoretkellä: Älykkyys. 5/6. 08.00 Suurmestari UK. 09.00 Suuret ikäluokat: mitä meistä tuli?. Kausi 2. Mitalitilasto: 1) Ruotsi 15 (6+7+2), 2) Tanska 14 (4+3+7), 3) Norja 12 (2+4+6), 4) Suomi 10 (4+3+3), 5) Islanti 3 (1+2+0). 19.58 Au pairit Etelä-Afrikassa. 16.00 Joukkuevoimistelun EM. Riku Roudon ja Soili Karmen kertomana, Erno Kostamon odotuksia vuodelle 2022, sekä tämän vuoden kilpailun parhaat palat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 21.55 Keno ja Synttärit. M65 (8): 1) Seppo Kykkänen Kunto-P 1.23.52, 5) Folke West Falken 1.40.10. Valssiaskelin. 08.20 Ikku-Pikku Ritari (S). (U) 12.15 Tom Jones (12). 07.40 Saaristomerellä. 17.00 17.25 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 16.20 Kovan viikon ilta. 18.40 Kesäillan valssi. 17.00 La Liga Chronicles. 22.00 ELOKUVA G.I. Keihäs: 1) Anni-Linnea Alanen Suomi 54,42, 2) Amanda Olsson Ruotsi 49,82, 3) Beatrice Lantz Ruotsi 47,91. 07.45–07.50 Denver (S). B-tyttöjen Ykkönen: ONS/3–Sport/VPS yj 2–3, RoPS yj–LBK 2–3, Yllätys/ STPS yj–KPV 2–6. 17.00 17.40 MM-kisastudio. (U) 13.15 Ihanat autot. 14.00 Ulosottomiehet. H50 3,6 km: 1) Sören Nymalm PIF 27.44, 17) Kenneth Grankull Kronan 34.54, 30) Juha Jokikuona RasTiimi 38.58, 44) Sören Strandvall Minken 46.16. 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. Kausi 11, 23/89. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 18.30 Grillimestarit. D85 0,9 km: 1) Aino Kirkkala SuosmS 33.26, 2) AnnBritt Hjerpe Falken 53.42. Kausi 10, 7/10. päivä: Naiset, 100 m (0,8 m/s): 1) Lotta Kemppinen Suomi 11,47 (kkk), 5?000 m: 1) Nanna Bove Tanska 15.53,20, 2) Kristine Dommersnes Norja 15.53,45, 3) Nina Chydenius Suomi 15.58,01 (kkk). (U) 15.30 Ratsastuksen maailma. 23.20 Forensic Files (12). 6/14. 23.30 Imatranajo 60 v. Kertojana Antti Reini. T17: 1) Anniina Jalaja PJA 566. 08.09 Ryhmä Hau (S). 14.15 100 Places to Be. 20.00 ELOKUVA Häät ennen hautajaisia (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.15 Matkalla vanhuuteen. 23.35–00.15 Ykkösaamu. Vaihtelua varrastikkuihin