–?Sarjanäpistelyyn on syytä puuttua, koska se käy entistä kalliimmaksi yhteiskunnalle ja asiakkaille, sanoo Halpa-Hallin varatoimitusjohtaja Ari Isohella. SYYSKUUTA 2018 /// NRO 265 Kaustisen ja Kruunupyyn koululaiset ryhtyvät rikkomaan kielimuuria kaksikielisten kuntien välillä. Ilmainen ehkäisy on tavoittanut nuoret 1 Sivu A10 Barack Obama voisi olla läpeensä masentunut mies Valkoisen talon uuden isännän tuhotessa urakalla edeltäjänsä perintöä. alv 10?%) Perjantai 28. Sakkorangaistuksesta ei ole sarjanäpistelijöiden pysäyttäjäksi. Nordic Business Forumissa torstaina esiintynyt Yhdysvaltain edellinen presidentti halusi kuitenkin tuoda Helsinkiin toiveikkuuden sanomaa. Sakko ei pelota kenkävarasta Sarjanäpistelijät halutaan laittaa kuriin 1 Sivut A2-3 Muun muassa kenkiä viedään tavarataloista tasaisesti. Delicate Archin kuvauksellinen luonnonkaari kuuluu Archesin kansallispuiston suosituimpiin nähtävyyksiin. Mäkelän tilalla Himangalla nostettiin pellosta peruna, joka on ainakin toistaiseksi Suomen painavin. Muutos on otettu hyvin vastaan ja nuoret ovat hyödyntäneet hanakasti heille tarjottua palvelua. Nyt sitä ollaan tuomassa takaisin. Lasten ensimmäinen tapaaminen järjestettiin torstaina. Kestotilattuna kotiin 0,95 € (sis. Valmistelussa on parasta aikaa esitys, jonka mukaan ilmaista ehkäisyä ryhdyttäisiin tarjoamaan kaikille alle 25-vuotiaille, kuten ministeriö ja Terveydenja hyvinvoinnin laitos suosittavat. – Sakon voi tavallaan lakaista maton alle. Se ei ole tuomiona riittävä, mikä on nyt nähty, sanoo Kokkolan Minimanin tavaratalojohtaja Markus Anttila. Hyppy yli kielimuurin ULLA NIKULA 1 Sivu A8 Tätä perunaa ei pakata kuluttajapussiin. Tarjolla on maapyramideja, satojen metrien pystysuoria kanjoneita ja kapeita serpentiinipolkuja. Taustalla on myymälävarkauksien lisääntyminen kaupoissa. Oma kilpaura jatkuu edelleen harrastuspohjalta, mutta pääpaino on valmennuksessa. 1 Sivut A20–21 CLAS-OLAV SLOTTE Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soite ryhtyi helmikuussa tarjoamaan kaikille alle 20-vuotiaille nuorille ilmaista ehkäisyä. Keskustelussa Skype-sovelluksen kehittäjän Niklas Zennströmin kanssa päädyttiin monien ongelmien kautta siihen, ettei maailma ole tilastojen valossa ollut koskaan parempi paikka elää kuin juuri nyt. keskipohjanmaa.fi Hinta 2,50 €. ULLA NIKULA. –?Pohjimmiltaan hyviä ihmisiä on paljon enemmän kuin huonoja, Obama tiivisti. Kokkolan tavarataloissa ollaan samoilla linjoilla. Obaman mukaan maailma on parhaimmillaan juuri nyt 1 Sivut A18-19 Utahin autiomaan lukuisat kansallispuistot ovat harvinaisia maisemia ja isoja korkeuseroja etsivän vaeltajan unelmakohde. 1 Sivu B5 KIMMO MÄKELÄ Pyöräily täyttää Tommi Martikaisen vapaaajan tiukkaan. Kaupan liitto ja Suomen yrittäjät ovat vaatineet muuntorangaistuksen palauttamista. Suomea ja ruotsia oppimassa olivat muun muassa Iikka Huntus, Aleksi Yli-Soini, Minea Storbacka ja Emil Bodbacka. Utahissa eivät lopu maisemat 1 Sivut B6-7 MATKAILU JOONAS JUSSILA Sakon muuntorangaistus poistettiin rikoslaista vuonna 2008
Mitä iloa ja harmia ne tuottavatkaan! Halpa-Hallin varatoimitusjohtaja Ari Isohella listaa Muumi-aiheiset astiat niin sanotusti haluttujen tavaroiden listalle. Niitä varastetaan paljon. Jos ei puututa, nuoremmalle polvelle annetaan huonoa esimerkkiä. Samalla näpistely rehottaa. Taustalla on kasvanut huumeongelma, sanoo Anttila. Se ei ole tuomiona riittävä, sanoo Anttila. Raja olisi seitsemässä samankaltaisessa rikoksessa vuoden sisällä. Ongelman edessä ollaan myös realisteja. – Sakon voi tavallaan lakaista maton alle. Asia on ollut viime päivinä valtakunnallisesti esillä Halpa-Hallin toimitusjohtaja Janne Ylisen ansiosta. Sarjanäpistykset ovat kaupan alalla kasvava ongelma. –?Sarjanäpistelyyn on syytä puuttua, koska se käy entistä kalliimmaksi yhteiskunnalle ja asiakkaille. Kyse on sakkojen muuntorangaistuksesta tapauksissa, joissa henkilö jättää sakot toistuvasti maksamatta. NÄPISTELY on rangaistava teko. On tärkeämpää tekemistä. TAVARATALOJOHTAJAT ovat sakkojen muuntorangaistuksen kannalla. Päätös syyttämättä jättämisestä voi perustua esimerkiksi vähäisyysperusteeseen: rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko. –?Vaikka hälyttää, muumiastiat katoavat silmissä, Isohella sanoo. Röyhkeys on sana, jonka sekä Ari Isohella että Kokkolan Minimanin tavaratalojohtaja Markus Anttila valitsevat. Ei siitä ainakaan haittaa olisi, pohtii Ari Isohella. Tiistaina Ylinen kirjoitti blogissaan Uusi Suomi -verkkolehdessä, että näpistykset ovat muuttuneet entistä aggressiivisemmaksi toiminnaksi. Systeemin uskottavuuden kanVarkaat rakastavat mu Halpa-Hallin varatoimitusjohtaja Ari Isohella tietää, mitä muumimukien vetovoima voi saada aikaiseksi. Vankeus tuskin muuttaa kenenkään käytöstä. Martikainen veikkaa, että uudistuksen valiokuntakäsittely alkaa marraskuussa. ULLA NIKULA Sarjanäpistyksistä on vuosi vuodelta enemmän harmia tavarataloissa – röyhkeys 1 Muutaman viikon vankeus olisi edes jonkinlainen rangaistus.. –?Ei piitata mistään, koska rangaistuksia ei tule. –?Tietyssä pisteessä mentäisiin pois sakkomenettelystä ja tuomioistuinkäsittelyyn. JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS joka päivä klo 7.00 – 23.00 tekstiviesti ja WhatsApp 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A2 Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Muumiastiat. Lainsäädäntöneuvos Juho Martikainen oikeusministeriöstä sanoo, että esitys lakiuudistuksesta lähtee lokakuussa eduskuntaan. – Valmisteluprosessi on pyörähtänyt läpi, Martikainen sanoo. Haaste on siinä, että sakkorangaistuksesta ei ole pysäyttäjäksi. Yhteiskunnan pitäisi puuttua näpistelyyn tiukemmin. Neljä viidestä tapauksesta on sellaisia, että syyttäjä ei lähde syyttämään. Niin tapahtuukin. Tuomioistuimen tuomitsema sakko olisi muuntokelpoinen vankeusrangaistukseksi, jos sakkoa ei saada perittyä rahana. Ihminen voi kävellä sakko niskassaan kauppaan ja varastaa taas. Viikko viikolta kasvava ongelma. Janne Ylisen mukaan sakkojen muuntorangaistuksesta voisi lähteä liikkeelle
Rannikolla on sekä erityisiä tarpeita että merkittävää teollisuutta. Rikosseuraamuslaitoksessa pyritään siihen, että sakon muuntorangaistusta suorittamaan tulevat ihmiset saataisiin ohjattua päihdekuntoutuspalveluihin. Ensihoidon saatavuus pitää turvata kaikille, riippumatta asuinpaikasta, sanoo RKP:n puheenjohtaja. Hälytin poistetaan, sitten vaikka televisio kannetaan kassan läpi. Sakon muuntorangaistus poistettiin rikoslaista vuonna 2008, mikä kaupan alan mukaan johti myymälävarkaiden hyvin röyhkeään käytökseen. Muun muassa Kaupan liitto ja Suomen yrittäjät ovat vaatineet muuntorangaistuksen palauttamista. Anne Mattila Jokilaaksojen alueella on tapahtunut vajaan kahden viikon aikana kahdeksan hirvikolaria. –?Varastetaan ammattimaisesti mutta ihan varmasti myös huumeiden hankkimista varten. Maaseudulla vartija tai poliisi eivät ole aina saatavilla, Isohella sanoo. Vankeus ei sitä korjaa. Jokilaaksojen valvontaja hälytysyksikön johtaja, ylikomisario Veijo Alavaikko kertoo, että hirvikolareita tapahtuu yhtä paljon päivänvalon ja pimeän aikana. . Vähittäiskaupan kokonaiskustannukset rikollisesta hävikistä kohoavat noin 560 miljoonaan euroon vuodessa. –?Ryhmä tekee tiivistä yhteistyötä sekä valvontaeläinlääkäreiden että muiden sidosryhmien kuten eläinsuojelujärjestöjen kanssa. . Kaksi kolaria on tapahtunut sekä Haapajärvellä että Ylivieskassa. . Kauppojen pitäisi keskustella ongelmasta paljon nykyistä enemmän keskenään. Hirvikolareiden tutkinnan poliisi tekee suppeasti, jos henkilövahinkoja ei ole aiheutunut. Ihminen voi varastaa myös pakotettuna: velat on maksettava. syyskuuta tienpientareelta vakavasti loukkaantunut moottoripyöräilijä, joka oli jälkien perusteella törmännyt hirveen. Voiko tuttua tapausta estää tulemasta kauppaan. –?Pahin hetki on yleensä vähän ennen ja jälkeen auringonlaskun, hän sanoo. Sen sijaan Pyhäjoen Pirttikoskelta löytyi 10. –?Useita pareja jalkineitakin voi hävitä tunnin aikana. . – On hyvä, että vanhaan Vaasan lääniin ehdotetaan lääkärihelikopteria, mutta itse selvityksessä on kuitenkin puutteita. –?Näpistykset liittyvät usein huumehankintojen rahoitukseen. Muumi-astioiden lisäksi etenkin pienelektroniikkaa. Muun muassa siksi olisi luonnollista sijoittaa lääkärihelikopteri Vaasaan, aprikoi Henriksson. Martikainen jatkaa isompaan kuvaan. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A3 uumimukeja on kasvanut eikä sakko pysäytä Jouni Nikula (KP) Millainen on myymälävaras. Henriksson patistelee Pohjanmaalle lääkärihelikopteria?meripelastuksen yhteyteen. Jos varkaat eivät saa rangaistuksia, tuskin kauppakaan saa. –?Usein taustalla on päihdeongelma. Vähittäiskaupan rikollinen hävikki on Kaupan liiton mukaan ollut noin prosentti myynnin arvosta. Muutaman viikon vankeus olisi edes jonkinlainen rangaistus. Ei sovi unohtaa myöskään muuta viranomaisyhteistyötä tai poliisin sisäistä yhteistyötä, sanoo Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön johtaja, rikosylitarkastaja Jonna Turunen tiedotteessa. Niissä tapauksissa sakkoa ei saada perittyä ulosotossakaan. Muut kolaripaikkakunnat ovat Nivala, Oulainen, Pyhäjoki ja Siikajoki. –?Meillä on linja, että ongelmia aiheuttava ihminen poistetaan kaupasta. Suurin osa tämänkertaisista kolarieläimistä on jatkanut paikalta matkaansa. Tavaratalojohtaja Markus Anttilan mukaan tyypillisesti nuori aikuinen, paikallinen ja kantasuomalainen. –?Kyse on enimmäkseen päihdeongelmaisten tapanäpistelystä. Tänä vuonna erilaisia epäiltyjä eläinsuojelurikoksia ja -rikkomuksia oli elokuun puoliväliin mennessä 50. Osa elää ilman minkäänlaista toimeentuloa. ”Pohjimmiltaan on kyse potilasturvallisuudesta ja ihmiselämästä”, toteaa kansanedustaja HELSINKi (STT) Helsingin poliisilaitos perustaa maan ensimmäisen eläimiin liittyvien rikosten tutkintaryhmän. Joissain tapauksissa, jos kuljettaja ja auto ovat kunnossa ja partio jossain kauempana, pyydämme kolarin ajanutta joko menemään lähimmälle poliisiasemalle tai ajamaan kauempaa tulevaa partiota vastaan, Alavaikko sanoo. FAKTA Ennaltaehkäisykin maksaa . Pohjimmiltaan on kyse potilasturvallisuudesta ja ihmiselämästä. Se keskittyy Helsinkiin sijoittuviin rikosepäilyihin. Myymälävarkauksista on aiheutunut kaupalle noin 460 miljoonan euron vuosikustannus. Varatoimitusjohtaja Ari Isohella listaa myös liikkuvat ryhmät sekä ulkomailta että Suomesta. Kansanedustaja tapasi peruspalveluministeri Annika Saarikon keskustellakseen Pohjanmaan lääkärihelikopterista. Kahdeksan hirvikolaria alle kahdessa viikossa Jokilaaksojen alueella Minna Mustonen (KP) Anna-Maja Henriksson toivoo lääkärihelikopteria meripelastusjärjestelmän yhteyteen. Siinä on keskitytty mantereella tapahtuvaan pelastustoimintaan, eikä otettu huomioon sitä tosiasiaa, että meren läheisyys vaikuttaa onnettomuusriskiin Pohjanmaalla. Henriksson ei työryhmän selvitykseen ollut täysin tyytyväinen. Poliisi on ilmoittanut kolarihirvistä suurriistavirka-apua antaville metsästäjille, jotka käyvät kaikissa tapauksissa paikalla ja huolehtivat hirven jäljestyksestä sekä tarvittaessa lopettamisesta. Kauppa käyttää lisäksi noin sata miljoonaa euroa vuodessa varkaushävikin estämiseen tarkoitettuihin järjestelmiin ja niiden ylläpitoon sekä vartiointiin. Sosiaalisen median kautta tavaran saa myytyä entistä helpommin. –?Eläimiin liittyvien rikosten tutkintaryhmä on yhteyspiste, johon eri yhteistyötahot voivat ottaa yhteyttä, kun tarvitsevat poliisin asiantuntemusta eläimiin liittyvissä asioissa. Paikallinen, nuori aikuinen nalta lakimuutos olisi kuitenkin tärkeä, kuvailee Juho Martikainen. –?Selvitämme tapahtumahetken olosuhteet ja tilannenopeuden sekä kuljettajan ja ajoneuvon kunnon. Hän toivoo, että työryhmän raporttia täydennettäisiin tältä osin ja että esitettäisiin vaihtoehtoja, joilla saataisiin toimiva meripelastusjärjestelmä. Suomalaiskauppojen hävikki on kuulunut Euroopan kärkikastiin. Röyhkeys ja uhkailu ovat kasvaneet, sanoo Anttila. Näissä onnettomuuksissa ei ole tapahtunut vakavia loukkaantumisia, sillä vain Nivalassa tapahtuneen hirvikolarin kuljettaja on viety tarkistettavaksi turvavyön painauman aiheuttaman oireen vuoksi sairaalaan. Mitä viedään. – Yhtenä mahdollisuutena voisi toimia yhdistelmähelikopteri, jota voitaisiin käyttää sekä ensihoidossa että meripelastuksessa. Sosiaalija terveysministeriön työryhmä ehdotti elokuussa, että helikopterin tukikohta sijoitettaisiin Seinäjoelle. Helsinkiin maan ensimmäinen eläimiin liittyvien rikosten tutkintaryhmä
Keski-Pohjanmaalla on satsattu Leaderrahan kautta lähes puoli miljoonaa euroa. Esimerkiksi Halsualla on rakennettu täysimittainen frisbeegolfrata Käpylän liikuntakeskukseen. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A4 Uutiset -20 % S-ETUKORTILLA NORMAALIHINNASTA KAIKKI MUOTIBRÄNDIT Ei koske Balmuiria. Leader-rahoitus mahdollistaa liikuntaja harrastemahdollisuuksien lisäämisen maaseudulla, ja sillä on merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. Muita jo käytettävissä olevia Leader-rahoituksen avulla toteutettuja kohteita ovat leikkikentät Toholammin Sykäräisissä ja Kälviän Vuolteella, täysin uudistettu ampumarata Vetelin Räyringissä, lintutorni ja laavu Lohtajalla, uusi jääkiekkokaukalo Kaustisen Puumalassa, rinneliukumäki ja köysirata Toholammin Kleemolassa, sekä uudistetut pitkospuut Lestijärven Valkeisen kierroksella. PALVELEMME MYÖS SUNNUNTAINA! ESITTELYSSÄ PE KLO 11-15: TUTUSTU SYKSYN KENKÄVALIKOIMAAN: WWW.PUKUMIES.FI aukia.fi Kokkola, Chydenia | ma-pe 10-19, la 10-16, su 12-16 Tarjoukset voimassa 31.10.2018 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Maaseuturahaston tuella toteutettujen liikuntaja harrastepaikkojen tausta on vahvasti paikallinen ja yhteisöllinen. Keski-Pohjanmaalle on päästy viimeisen neljän vuoden aikana rakentamaan Leader-rahoituksella lähes 500 000 eurolla liikuntaja harrastepaikkoja. Näitä kustannuksia voidaan pienentää parantamalla liikkumisen mahdollisuuksia. Näin syntyneet liikuntaja harrastepaikat vastaavat siten alueen omia tarpeita. Maaseudulla paikallisen kehittämisen Leader-ryhmät ratkaisevat osaltaan liikkumattomuuden aiheuttamia ongelmia. Toteutetut kohteet ovat olleet useasti asukkaiden itsensä ideoimia. Liian vähäinen liikunta aiheuttaa sosiaalija terveysministeriön arvion mukaan Suomessa jopa 400 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. 199 € 49,99 € 199 € 179 € 33 € (ilman korttia 299 €) (ilman korttia 64,99 €) Naisten ja miesten Frost D H -kevytuntuvatakki (eri värejä) Naisten takki (punainen, musta) Miesten välikausitakki Pipo (lvalk, harmaa, musta) Naisten parkatakki (vihreä, tsin) KANTA-ASIAKASKORTILLA i A KANTA-ASIAKASKORTILLA Minna Mustonen Talkootyö ja maaseuturahaston tuki synnyttävät maaseudulle uusia liikuntapaikkoja. Vuosittain maaseudulle saadaan EU:n, valtion ja kuntien rahasta koostuvan Leader-rahoituksen turvin yli 200 uutta liikuntaja harrastepaikkaa. CHYDENIA, TEHTAANKATU 3-5 MA-PE 10–19, LA 9.30–16, SU 30.9. 12-16 OMISTAJAPÄIVÄT TO-SU 27.-30.9. Leader-rahoituksen ja maaseudun asukkaiden talkootyön ansiosta maaseudulle on syntynyt muun muassa liikuntahalleja, luontopolkuja, laavuja, latuja, uimarantoja, leikkipaikkoja ja kulttuurikohteita. Leader-rahoitus on tuonut vuodesta 2014 lähtien yli 30 miljoonan euron panoksen suomalaisten liikkumisen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Rahoituksen saaminen edellyttää yleensä yhdistyksiltä ja alueen asukkailta talkootyötä, joten asukkaat antavat myös oman työpanoksensa yhteisen tavoitteen saavuttamiseen
24%) TUOREESTI PARAS KURPITSA ja MYSKIKURPITSA Suomi 1 69 KG Tuorekset KOLMEN KAALIN WOK 130 g ja SADONKORJUUKASVIKSET 140 g 12,07-13,00/kg 1 69 RS MAKEA SUIPPOPAPRIKA 200 g Hollanti, 5,00/kg 1.KPL Tarjoukset voimassa pe-su 28.-30.9.2018, ellei toisin mainita VIIKONLOPUN RUOKAPÖYTÄÄN! PORSAAN UUNILIHA, ETUSELKÄ ja LAPA Takuumurea NAUDAN SISÄja PAAHTOPAISTI palana, Suomi Talon parempi KARJALANPAISTI Suomi Takuumureat NAUDAN LEHTIPIHVIT ulkofileestä, Suomi Tuoreet KUHAFILEET Viro Perattu MUIKKU Suomi KCM Kotikeittiöstä kuuma GRILLATTU JYVÄBROILERI raakapaino n. 1,2 kg, Suomi 13 95 KG 10 95 KG 19 95 KG 19 95 KG 6 95 KG 5 99 KPL Coca-Cola tai Coca-Cola Zero VIRVOITUSJUOMA 0,33 l tlk 15-pack 0,95/l, sis. 2 erää/tal. alv. pantit 2,25 Ilman Plussa-korttia 2,25/kpl (3,46/l) Ilman Plussa-korttia 3,15/rs (5,73-12,60/kg) Yksittäin 3,59/kpl (9,70-11,97/k) Yksittäin 2,99/pkt (7,47/kg) -20% -38% -55% 2 PKT 2 RS 3 KPL 15 -PACK. 1.KPL Atria Perhetilan kanan FILEESUIKALEET 250-300 g ja Hornet KANAN SIIPI 550 g 4,55-10,00/kg 5.Atria kanan OHUTLEIKKEET 400-500 g 7,90-9,87/kg 3 95 RS Tuore LOHIFILEE Norja, ruodoton, evätön ja vatsarasvaton 14 95 KG Atria Perhetilan NAUDAN JAUHELIHA 15% 400 g 6,25/kg 5.OMENA 1 kg Suomi, 1,99/kg 1 99 PS GLUTEENITTOMAT TUOTTEET -20 % Tarjous koskee Pirkka gluteenittomia viljatuotteita, leipäpakasteita ja keksejä. PARASTA PALVELUSTA PE-LA KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A5 w w w .k -c ity m ar ke t.. pantit 2,25, raj. 0105 379 100 MA-LA 8-21, SU 11-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Ilman Plussa-korttia 9,95/pkt (1,56/l) sis. 6 95 15-PACK Pouttu LOUISIANA RIBS 6 95 KG Atria UUNILENKKI 400 g 2,22/kg 89 PKT 3 49 KG Santa Maria TORTILLA 8 kpl/326 g 3,07/kg 1.KPL Dennis PIZZAT 300-370 g 9,00-11,11/kg 10.Viennetta JÄÄTELÖKAKKU 650 ml 1,54/l, raj. 3 kpl/tal
Jakeluauto törmäsi siltatyömaan tukirakenteisiin – rakennustelineiltä pudonnut työntekijä loukkaantui KALAJOKI (KP) Kalajoella järjestetään tiistaina 2.10. Kokkolassa liki 400 henkeä oli torstaiaamuna sähköttä, yön aikana sähköt oli poikki yli 550 taloudelta. Kalajokiset vanhemmat kuulevat Jari Sinkkosta myös tiistai-iltana Pohjankylän koululla pidettävässä avoimessa tilaisuudessa. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A6 Uutiset ILOLLA! euronics.fi Kokkola Kaarlelankatu 21 p. 866 2300 Kaustinen Kaustintie 2 p. Pohjanmaan, Keski-,ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla sähköt olivat pahimmillaan poikki sadoilta talouksilta. Trampoliinijahtia ja puiden raivaamista OULU (STT) Oulussa yksi ihminen loukkaantui jakeluauton törmättyä torstaina siltatyömaan tukirakenteisiin Tietolinjalla. Antti Blomin aiheena on, mitä tapahtuu Liikkuva Koulu -kärkihankkeen jälkeen. Tuulen tuiverruksesta johtuen sähköittä on torstaiaamun aikana ollut koko maassa liki 11 500 taloutta, 21 yhtiön ja 68 kunnan alueelta. 870 987 8800 myym älää 36 maass a Avajaistarjous 349,Avajaistarjous 99,Avajaistarjous 24 90 Bluetooth-kaiutin JBL GO Pyykinpesukone HELKAMA HPKE1490 ET Älypuhelin HUAWEI Y7 SILVER Varsi-imuri ELECTROLUX EERC70IW ovh. Kalajoella sähköttä oli liki kolmesataa taloutta. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos varautui myrskyn yltymiseen valmiuksia nostamalla. Samassa yhteydessä yksi siltatyömaan työntekijä putosi alas rakennustelineiltä neljän metrin korkeudelta. Loukkaantunut pystyi siirtymään omin voimin läheiselle työmaakopille. Liikkuva koulu -verkostotapaaminen, johon on kutsuttu rehtoreita, opettajia, sivistysjohtajia ja kuntien liikuntavastaavia Keplin toimialueelta. Alkoholilla ei poliisin mukaan ollut osuutta turmassa. Pyhäjoella aamulla sähköttä on liki 500 taloutta, yön aikana sähköt olivat poikki yli kahdeksastasadasta taloudesta. 1559,VIELÄ PE 10-18 JA LA 10-14 6 Säästä 330€ Minna Mustonen (KP) Myrskytuulet tekivät tuhojaan ja pitivät pelastuslaitokset kiireisinä torstaina. Robotti-imuri iROBOT ® ROOMBA 616 30 KPL ERÄ 20 KPL LISÄERÄ Avajaistarjous 79,Avajaistarjous 269,A Av A A Av Säästä 90€ 50 KPL ERÄ JATKUVAT AVAJAISET JATKUVAT Avajaistarjous 59 90 Avaja Avaj Parranajokone Philips S3530 55” Samsung UHD Smart TV 4K Led Avajaistarjous 24 90 Sähköhammasharja ORAL-B VITALITY 3D • Kiinteä 4000mAh akku 5,5” näyttö 2.5D 13MPix takakamera • Teho: 33W • Mitat: 34 cm, k: 9,2 cm, 3.6kg • Pölysäiliö: 0.468 l • Clean Button vain yksi painallus ja Roomba hoitaa loput • Drop Sensor huomaa ja osaa välttää portaat ja muut pudotukset • Automaattilataus • iRobot Xlife -akulla pitkiä siivousjaksoja • Max. Seminaarissa puhuvat Liikkuva Koulu -ohjelmajohtaja Antti Blom Opetushallituksesta, luokanopettaja Jukka Sinnemäki Jyväskylästä, kauppatieteiden tohtori Jaana Kari LIKEStutkimuskeskuksesta ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta sekä lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen. Myrsky juoksutti pelastuslaitosta. Jaana Kari kertoo väitöstutkimuksensa pohjalta siitä, miten lapsuuden ja nuoruuden liikunta vaikuttaa menestymiseen koulutusja työurilla, ja Jari Sinkkonen puhuu koulusta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin edistäjänä. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella Kuismamyrsky aiheutti useita hälytyksiä muun muassa teille kaatuneista puista. Toinen samalla telineellä työskennellyt työntekijä pysyi telineellä. 169,Ei jälleenmyyjille. Jukka Sinnemäki puhuu siitä, mikä liikuttaa lapsia ja nuoria. Paikalla on varoituskyltit, joissa alikulun korkeudeksi ilmoitetaan 3,4 metriä. 3D-kiertoilma Plus • Paistolämpömittari • Pikakuumennus uunille Induktioliesi BOSCH Serie 6 HCA778321U ovh. Turma sattui poliisin mukaan iltapäivällä, kun jakeluauto osui tukirakenteisiin Pohjantien alikulussa, jolloin kolme lappeellaan ollutta teräspalkkia lensi maahan. Hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan tarkastettavaksi. Torstaiaamulta Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksella oli kaikkiaan 15 vahingontorjuntatehtävää; muun muassa teille kaatuneita puita, karanneita trampoliineja sekä vedessä väärinpäin kääntynyt vene. Koululaisten liikkumisesta puhutaan Kalajoella. Siellä hänen aiheenaan on, mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun. Useita eri värejä! Tarjolla pullakahvit! Avajaistarjous 579,ET Säästä 300€ 30 KPL ERÄ AVAJAISTAR JOUS PE & LA -50% Säästä 100€ 50 KPL ERÄ Avajaistarjous 229,779,A A Kannettava tietokone Lenovo 120S-14IAP N3350 14”FHD Ei jälleenmyyjille. täyttömäärä kg 9 • Max. 861 2300 Kannus Asematie 16 p. Tilaisuutta voi seurata myös videolinkin kautta. linkous/min 1400 Avajaista A A Avaajaaist 55” A A S O O NYT 20 KPL ERÄ • PowerBoost-toiminto kaikille keittoalueille • QuickStart-toiminto • ReStart-toiminto • 17 tehoaluetta • Uunin tilavuus: 66 l • Monitoimiuuni, jossa mm
Kyseessä on 12 metriä pitkä teräsrunkoinen vene, jota on käytetty Diving 80:n tukiveneenä sukellusretkillä. Lampaathan osaavat uida. Ei se ole kuin ottaa jyvä-ämpäri esiin, niin lampaat kyllä tulevat. Paloesimies Joose Veteläinen totesi, ettei lampailla ollut hätää, eikä pelastustoimiin ryhdytty. –?Veikkaan että noin sata litraa on päässyt veteen, arvioi seuran jäsen Niko Miettinen. Kaikki ovat hengissä ja hyvinvoivia. Ne menevät 200 metriä avomerta, Heikkilä huomauttaa. Se on vakuutettu. Mitään hukkumisvaaraa ei ollut. LOPPUVIIKON TARJOUKSET meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Tarjoukset voimassa to-su 27.-30.9.2018, ellei toisin mainita. –?Kesällä kävimme aika paljon hakemassa lintuja sisätiloista, hän mainitsee. GRILLIMAKKARATARJOILU KLO 16-19, TERVETULOA! HUOM! Tarjous voimassa perjantaina 28.9. Veteläisen mukaan pelastuslaitos saa eläintenpelastustehtäviä suunnilleen kerran kuussa. Paloesimies Joose Veteläinen totesi, ettei lampailla ollut mitään hätää. Vesi saartoi lammaslauman keskelle jokea Kalajoella Vesi saartoi lampaat keskelle jokea Holmalla Kalajoella. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A7 Uutiset Kaikki hyvä on lähellä. –?Toki vesi saattoi yöllä olla vielä korkeammalla, mutta vesi ei lampaita hidasta. Uppoamisen syy on tuntematon. Ne ovat fi ksuja eläimiä. Kaksi kun saa veneeseen, loput seuraavat perässä. Nuoremmat pässit ovat alkuun aina vähän arempia, kun sinne menee, lampaiden omistaja Lasse Heikkilä kertoo. Nyt oli sopivasti vettä, että se onnistui hyvin. –?Kyllähän se myrsky nosti vettä vähän enemmän kuin oli aatoksissa, mutta lampailla on kaikki hyvin. Sukellusseuran edustajat eivät osanneet heti tuoreeltaan arvioida vahinkojen suuruutta. Veneessä on tuhannen litran tankki, mutta vain osa polttoaineesta pääsi mereen. –?Veneellä mentiin hakemaan ne pois. Pelastuslaitos ympäröi veneen puomeilla, koska aluksesta vuoti dieselöljyä mereen. Iltapäivällä kaikki lampaat oli saatu hengissä ja hyvissä voimin kotiin. Vene nostettiin merestä muutaman tunnin työn tuloksena kello kolmen jälkeen. ATRIA Salaatit 400 g, italian-, punajuurija perunasalaatti ATRIA Laatikot 400 g, maksa-, lihamakaronija lihaperunasose ATRIA Palvirouhe 250 g Forssan riisipiirakka 6kpl/390 g ATRIA Talonpojanlenkki 400 g ATRIA Grillinakki tai lihapyörykkä 280-360 g, yks. Sukellusseuran vene upposi mereen Sukellusseuran vene upposi laiturin edustalle Alholmassa. 1 00 KG K-Market Kaustinen Terveystie 1, 69600 Kaustinen | 06 860 5400 ma-la 7-21 su 10-21 Palvelu pelaa KAUSTINEN MEILLÄ PAISTETTU! PRIMULA Artesaani oliivileipä 450 g, Suomi SNELLMAN Maatiaispossun lihasuikaleet 400 g 2 49 KULTA KATRIINA Jauhetut kahvit 450-500g rajoitus 1erä/talous 8 50 3 PKT (5,67-6,30/kg) -19-29% Banaani Costa Rica 1 79 KPL (4,07/kg) Yksittäin ilman Plussakorttia 3,49-3,99/pkt(6,98-7,98/kg) MEILLÄ PAISTETTU! FAZER Kauraherkku 440 g, Suomi 3 PKT RS (6,23/kg) PERJANTAINA 28.9. Aluksessa on runsaasti elektroniikkaa. Paikalle hälytettiin myös Jokilaaksojen pelastuslaitoksen yksikkö torstaiaamuna. Hän mainitsee kaikkien lampaiden olleen kuivalla maalla, vaikka maalta käsin näytti siltä, että ne olivat jalat vedessä. Vene oli uppoamishetkellä laiturissa sukellusseuran kerhorakennuksen edustalla Alholmassa. TAPIO LEHTINEN. 1,59-2,49/pkt(3,98-8,36/kg) 10 00 ÄMPÄRI ERÄ! kerää ämpäriin 10 valikoitua Atria-tuotett a Hanna Parhaniemi KALAJOKI Myrsky nostatti veden keskiviikon ja perjantaina välisenä yönä niin korkealle, että Holmalla laiduntaneet lampaat jäivät saarroksiin joen keskelle pienelle saarelle Kalajoella. 1980-luvulla rakennettu vene on alun perin toiminut meripelastusseuran veneenä. HANNA PARHANIEMI Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaarelaisen Sukellusseuran Diving 80:n kerhovene upposi mereen myrskyn aikana torstaina iltapäivällä
Teerijärveläinen Minea Storbacka neuvoo päivän hengen mukaisesti Huntukselle, miten itsensä esittelyä voi ruotsiksi jatkaa. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi yhteisiä tapaamisia ja kirjeenvaihtoa. Näin alkaa teerijärveläislasten ja kaustislaislasten tutustuminen. Storbacka osaa itse molemmat kotimaiset kielet sujuvasti, mutta Teerijärvellä asuu myös sellaisia lapsia, joiden ainoa kieli on ruotsi. Tulkki löytyy kuitenkin läheltä, sillä moni Kruunupyyn Teerijärvellä asuva kaksikielinen lapsi osaa molemmat kotimaiset kielet. Säästöjen lähtökohtana onkin keskusteluissa ollut uusien toimintamallien hakeminen ja toiminnan tehostaminen. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A8 Uutiset Katariina Poranen KRUUNUPYY (KP) –?Förstår ni svenska. Osaltaan synkkiin talousnäkymiin vaikuttaa ennakoitua noin 350 tuhatta euroa pienemmäksi jäävä verotilitys. –?Vaikka olemme naapureita ja monet lapset tuntevat jo ennalta harrastusten kautta, on tämä minun kohta 30-vuotisen urani aikana ensimmäinen kerta, kun kouluympäristössä on tällaista suunniteltua yhteistyötä, Teerijärvellä neljättä luokkaa opettava Niklas Pajunen toteaa. Svenska Kulturfonden on säätiö, joka muun muassa tukee suomenruotsalaista kulttuuria ja koulutusta sekä ruotsin kieltä. Koulumaailmassa ruotsia opiskellaankin nykyään jo kuudennella luokalla, ja englantia on jo pidemmän aikaa opiskeltu alakoulussa. Siinä välissä seisoo kielimuuri, jota toki kierretään arjessa silloin tällöin. Lähtökohtana on, että jokainen vastuualue hakee toiminnastaan merkittäviä säästöjä. Sama asia mikä valtakunnan tasollakin on ollut linjana, eli kotihoidon tehostaminen, Silvast antaa esimerkin mahdollisista konkreettisista säästötoimista. KASVATUSJA KOULUTUSLAUTAKUNNAN alaisista toiminnoista haetaan puolestaan 80 tuhannen euron säästöjä ja vapaa-aikalautakunnan alaisista menoista 20 tuhannen euron säästöjä. Kaustisella puolestaan pääkieli on suomi, vaikka kunnassa on myös ruotsia osaavia lapsia esimerkiksi perheissä, joissa jompi kumpi vanhemmista on kotoisin ruotsinkieliseltä alueelta. Hallinnosta haetaan 40 tuhannen euron säästöjä. . ULLA NIKULA Koululaiset Kaustisella ja Kruunupyyssä tekevät yhteistyötä yli kielirajan Markus Kärkinen REISJÄRVI Reisjärven kunnanhallitus päätti talousarvioraamista ensi vuodelle. . Tulevia investointeja kunta aikoo rahoittaa muun muassa tulouttamalla sijoitusomaisuuttaan. Kielimuuria rikkomassa FAKTA Hallå-hankkeet . Lasten mielestä on hyödyllistä oppia uusia kieliä. Paikalliset projektit edistävät kielitaitoa, lisäävät kieliryhmien välistä yhteisymmärrystä ja painottavat kielitaitoa menestystekijänä. Hallå-hankkeessa Kaustisen keskuskoulun alaluokat tekevät yhteistyötä Teerijärven koulun kanssa ja Kaustisen yläkoulu Kruunupyyn ruotsinkielisen yläasteen, Ådalens skolanin kanssa. Iikka Huntus ja Minea Storbacka ylittivät yhdessä kielimuurin torstaina. KAUSTISLAINEN 4-luokkalainen Iikka Huntus opiskelee ruotsia mielellään. Hallå! on Svenska Kulturfondenin uusi ohjelma vuosille 2018–2021. Otollisempaa paikkaa suomen ja ruotsin kielen yhteistyölle onkin vaikeaa löytää. Sen verran hän jo osaa, että pystyy esittelemään itsensä ruotsiksi: jag är Iikka, minä olen Iikka. –?Voit vaikka kertoa, että olet Kaustiselta: Jag är från Kaustby. . Moni kokee kielitaitonsa toisella kotimaisella kehnoksi, vaikka olisi opiskellut sitä koulussa useita vuosia. Raamin mukaan peruspalvelukuntayhtymä Selänteen alaisista menoista haetaan ensi vuoden talousarviossa 271 tuhannen euron säästöjä. Reisjärven kunnan tilinpäätökset ovat olleet alijäämäisiä vuodesta 2016 asti. Teknisen lautakunnan osalta nettoraami näyttää 55 tuhannen euron lisäystä viime vuoteen nähden, mutta säästöiltä ei tekniselläkään puolella vältytä, vaan teknisen puolen tulovirran on määrä kasvaa muun muassa jo tehtyjen taksojen korotusten avulla. KAUSTISEN keskustasta on Teerijärvelle, pääosin ruotsinkieliselle alueelle vain reilun kymmenen kilometrin matka. Reisjärvellä synkkä talousraami 1 Sama asia mikä valtakunnan tasollakin on ollut linjana, eli kotihoidon tehostaminen, Silvast sanoo.. Summa perustuu Selänteen kanssa käytyihin keskusteluihin erilaisista vaihtoehdoista, kehitysja talouspäällikkö Marjut Silvast kommentoi. Tilanteeseen lapset toi Svenska Kulturfondenin antama apuraha, jonka turvin kaksikielisyyden rajalla ryhdytään nyt rikkomaan kielimuuria. Lähes kaikki suomea puhuvat lapset toteavat vastaukseksi, etteivät ymmärrä ruotsia yhtään. Ilmassa ovat siis todella hyvät edellytykset kielimuurin rikkomiselle. Viime vuoden tilinpäätös oli 539 tuhatta euroa alijäämäinen, ja elokuussa tehdyn talousraportin perusteella on tämän vuoden alijäämä muodostumassa noin miljoonan euron suuruiseksi. . Nyt tehdään toimia, kun pystytään itse tekemään. . Erikielisiä lapsia alueella yhdistävät usein harrastukset: Kaustisella käydään Teerijärveltä tanhuamassa, ja Kaustiselta liikennettä on Teerijärvelle jalkapallosekä jääkiekkoharrastuksen perässä. Torstaina, syksyn ensimmäisenä varsinaisena myrskypäivänä koululaiset Kaustiselta ja Teerijärveltä kokoontuivat kelistä huolimatta Teerijärven urheilumajalle ja aloittivat ulkoilmaleikit yli kielirajan. Apurahaa ovat voineet hakea sekä suomenettä ruotsinkieliset tahot. Se jakaa kuusi miljoonaa euroa apurahaa ideoille ja hankkeille, jotka edistävät halua ja kykyä kommunikoida paremmin ruotsiksi tai suomeksi. Hän vakuuttaa, että kuntalaisten palvelut eivät heikkene säästöistä huolimatta. Ymmärrättekö ruotsia. –?Moni oppiikin ruotsia meillä jalkapalloharjoituksissa, 4-luokkalainen Minea Storbacka Teerijärveltä kertoo. Tähän ongelmaan Kulturfonden hakee ratkaisua. –?Paljon voi kyllä myös jo arvata, kun kuuntelee ruotsinkielistä puhetta. Tavoitteena on lisätä suomenja ruotsinkielisten lasten sekä nuorten yhteistyötä, tutustuttaa heitä toisiinsa ja kannustaa lapsia ymmärtämään kielten rikkaus. Ei vielä kriisikunta olla, mutta ei sellaiseksi halutakaan, Silvast summaa
Karkkikatu IRTOMAKEISET 3 99 KG 4 95 PKT 6 99 KG Airam LED LAMPUT 4-PACK • 9,5W (60W) 806lm E27 vakiolamppu • 6W (40W) 470lm E27 vakiolamppu • 5,5W (40W) 470lm E14 kynttilälamppu • 5,5W (40W) 470lm E14 mainoslamppu • (8,95-9,95/pkt) Univisio Uninen Mikro TYYNY • 50 x 60 cm • kangas 100 % mikropolyesteri, täyte polyesterikuitu 390 g PEITE • 150 x 200 cm • kangas 100 mikropolyesteri, täyte polyesterikuitu 500 g 5 00 KPL 10 00 KPL HURJASTI ELINTARVIKKEITA EURON KPL! 8 95 Elonen MANSIKKATÄYTEKAKKU • 800 g (11,19/kg) 1 € ESIM. 4 rs/talous 1 69 Palvelemme: ma 8–22 la 8–21 su 10–21 Viljapossun KASSLER • palana ja pihveinä TÄNÄÄN SUUSSA SULAVAT SUSHIT PALVELUTISKIMME KALAJA LIHAMESTAREILTA PE-LA Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. KATSO LISÄÄ TARJOUKSIA KOTIISI JAETUSTA LEHDESTÄ tai www.minimani.fi minimanin 3 Karkkikatu IRTOMAKEISET • lösgodis Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA • 400 g (4,23/kg) • 4 rs/talous • nöt-gris maletkött 1 69 5 95 KG 5 00 3 KPL Atria VILJAPORSAAN ULKOFILEE • n. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A9 minimanin OVAT SAAPUNEET! Talo täynnä toinen toistaan HURRRJEMPIA TARJOUKSIA! HURJAT PÄIVÄT TARJOUKSET VOIMASSA PE 28.9.–TI 2.10. 044 4013 737. Santa Maria Original Soft TORTILLAT • medium 8 kpl • 320 g (3,13/kg) ESIM. 1,5 kg • naturell • ytterfi lé av korngris, naturell Kauniit, tuuheat CALLUNAT TAI HOPEALANKA • 11 cm ruukussa • yksittäin 1,95 lj 4 9 Airam LED LAMPUT 4-PACK • 9,5W (60W) 806lm E27 vakiolamppu • 6W (40W) 470lm E27 vakiolamppu • 5,5W (40W) 470lm E14 kynttilälamppu • 5,5W (40W) 470lm E14 mainoslamppu • (8,95-9,95/pkt) • led lampor Univisio Uninen Mikro TYYNY • 50 x 60 cm • kangas 100 % mikropolyesteri, täyte polyesterikuitu 390 g • dyna Univisio Uninen Mikro PEITE • 150 x 200 cm • kangas 100 % mikropolyesteri, täyte polyesterikuitu 500 g • täcke 5 00 10 00 LEHDEN TARJOUKSET VOIMASSA PE 28.9.2018 ALKAEN HURJAT PÄIVÄT LÄS TIDNINGEN PÅ SVENSKA PÅ NÄTET MINIMANI.FI Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA • 400 g (4,23/kg) • raj. Uncle Bens VALMISRIISIT • 250 g (4,00/kg) 1€ 1€ 1€ 1€ 1€ 1€ EURON TORILTA EUROLLA VAIKKA MITÄ! 1€ 1€ 1€ 1€ 1€ 1€ Tarjoukset voimassa PE-TI 28.9.–2.10.2018 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita
Johanssonin mukaan ilmainen ehkäisy ei tässä kohtaa heijastu raskaudenkeskeyttämisten määriin, sillä keskeytyksiä alle 20-vuotiaille tehdään hyvin vähän. NUORILLE tarjottu maksuton ehkäisy tuo kustannuksia kuntayhtymälle, mutta Norrenan mukaan asiassa huomion arvoista on myös henkiset hyödyt. Lääkäriäkin kiinnostaa tietää, mitä esimerkiksi alueen klamydiatartunnoille on tapahtunut sen jälkeen, kun ehkäisyä on ollut saatavilla ilmaiseksi. Norrenan mukaan pitkän tähtäimen tavoitteena on, että ilmaista ehkäisyä voitaisiin tulevaisuudessa tarjota kaikille alle 25-vuotiaille, kuten ministeriö, THL ja Väestöliitto suosittelevat. Meillä tosin raskaudenkeskeyttämisissä tuskin saadaankaan notkahdusta. –?Toki muualta maasta on saatu tietoja, että klamydiatartunnat ovat vähentyneet, samoin kuin raskaudenkeskeytyksetkin. Päätöksen taustalla olivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), sosiaalija terveysministeriön sekä Väestöliiton esitykset, joissa suositellaan maksutonta ehkäisyä nuorille. Karkean arvion mukaan Soiten alueella raskaudenkeskeyttämisiä tehdään alle 20-vuotiaille noin 1015 vuodessa. –?Jos nuori joutuu kokemaan raskaudenkeskeytyksen tai sairastaa klamydian, jolla voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia tulevaisuuteen ja lapsettomuuteen, niin maksuttomalla ehkäisyllä voi olla todella iso merkitys näiden asioiden valossa. Ehkäisyneuvoloiden sekä opiskeluterveydenhuollon kautta saatava maksuton ehkäisy on otettu nuorten piirissä hyvin vastaan ja asiakkaita on seitsemän kuukauden aikana tullut yli 420. –?Sen puolesta vaikutuksia ei juurikaan ole. Asiaa on parasta aikaa valmistelussa. Naisten klinikan ylilääkäri Jari Johansson vahvistaa Norrenan arvion. Tilastoluvut tarkentuvat Norrenan mukaan loppuvuodesta tai ensi vuoden aikana. Soite oli Suomessa ensimmäinen maakunnallinen organisaatio, joka ryhtyi tarjoamaan alueen nuorille ilmaista ehkäisyä. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A10 Uutiset vain 9 € 90 Digipaketti 1 kk (norm. TUOREITA tilastotietoja maksuttoman ehkäisyn vaikutuksista Keski-Pohjanmaan alueelta ei vielä ole saatavilla. Lääkärinä lasken ison arvon sille, että nuori voidaan säästää henkisesti raskailta kokemuksilta. 16,90e) Lue päivän tuoreimmat Päivän puheenaiheet Tilaa: www.kp24.?/digikuukausi Lataa seuraksesi Keskipohjanmaa uutissovellus Arja Kangas Keski-Pohjanmaalla helmikuun alusta tarjottu ilmainen ehkäisy alle 20-vuotiaille on tavoittanut alueen nuoret erittäin hyvin. –?Tässä syynä voi olla se, että hormonikierukan hinta on voinut olla monelle nuorelle aikaisemmin este ja nyt se valitaan juuri maksuttomuuden vuoksi, Norrena päättelee. Muutenkin olemme siinä mielessä hyvässä asemassa, että raskaudenkeskeytyksiä tehdään alueellamme vähemmän muihin verrattuna. Varsinkin hormonikierukan suosio on noussut selvästi. –?Nuoret saivat tietoa yllättävän nopeasti ja he kyllä osasivat tulla hakemaan ehkäisyä heti, kun muutos astui voimaan. Soitessa esimerkiksi raskaudenkeskeytyksiä tehdään eniten juuri 20-25-vuotiaille ja maksuttomalla ehkäisyllä halutaan puuttua juuri siihen. ULLA NIKULA. Maksuton ehkäisy tuo nuoria myös ammattilaisten seurantaan. Kaiken kaikkiaan tämä on lähtenyt hyvin liikkeelle, summaa Soiten terveyskeskuslääkäri Pilvi Norrena. Pääsääntöisesti nuoret käyttävät ehkäisyssä Norrenan mukaan ehkäisypillereitä sekä kondomeja. Ilmainen ehkäisy on tavoittanut hyvin keskipohjalaisnuoret Terveyskeskuslääkäri Pilvi Norrena pitää huomionarvoisena sitä, että ilmaisella ehkäisyllä voidaan säästää nuoria raskailta kokemuksilta
SOSIAALIJA TERVEYSVALIOKUNNAN mietintöpaperit menevät vielä eduskunnassa myös perustuslakivaliokunnan arvioitaviksi. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN 1 Sote-uudistukseen liittyvien mietintöjen käsittely on yhä kesken sosiaalija terveysvaliokunnassa, eikä mietintöjä saada valmiiksi tällä viikolla.. Sote-lakien hyväksymisen ja mahdollisten maakuntavaalien välillä pitäisi olla noin puoli vuotta väliä. –?Uskon ja luotan, että valiokunnan puheenjohtaja (Kiuru) tunnistaa tehtävänsä ja että valiokunta tekee sinnikkäästi töitä, että tämä työ saadaan nyt sille pysäkille, että perustuslakivaliokunta pääsee sitä taas arvioimaan, Saarikko sanoi. Sote-uudistukseen liittyvien mietintöjen käsittely on yhä kesken sosiaalija terveysvaliokunnassa, eikä mietintöjä saada valmiiksi tällä viikolla. Jos hallituksen toukokuun vaalitavoitteissa halutaan pysyä, tulee puolen vuoden aikaraja vastaan marraskuun loppupuolella. Saarikon mukaan nyt ei kuitenkaan ole aika pohtia vaaliajankohdan lykkäämistä. Valiokuntakäsittelyjen jälkeen esitysten on määrä tulla jossain vaiheessa eduskunnan suureen saliin keskusteluun ja hyväksyttäviksi. Tarkkoja määräaikoja ei kuitenkaan ole lyöty lukkoon. Aikataulupainetta ja uhkaa hallituksen vaalisuunnitelmille on tuonut eduskuntakäsittelyn venyminen. Saarikko: Maakuntavaalien siirtämisestä ei ole keskusteltu hallituksen piirissä Sote-uudistuksen käsittelyn venyminen uhkaa toukokuulle kaavailtujen maakuntavaalien aikataulua Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikon terveiset menivät torstaina eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun (sd.) suuntaan. ziip! zips perunalastut 200g ziip! kananmuna vapaa l15 1020g RYPÄLERASIA TUMMA JA VIHREÄ 500G, ESPANJA 4.95/kg 1,75/kg (0,96/l) sis.pantin 1.20 0.99 pss 6.99 ras YPÄLERASIA TUMMA JA 2.99 pkt 14,56/kg 2,99-3,99/kg ziip! cola, jaffa, aqua tai aqua lemon 0,33l 12-pack (2,98/kg) 2.99 kpl 19,93/kg 8.99 kg Matias Åberg HELSINKI (STT) Toukokuulle kaavailtujen maakuntavaalien lykkäämisestä ei ole keskusteltu hallituksen piirissä, sanoo perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.). PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A11 Uutiset (8,29-8,47/kg) (4,27/kg) (2,50/kg) Palvelemme 8-21 ma-la Jotta kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. halpahalli.fi 24/7 erä! norjan lohifilee heimon kala kylmäsavu-tai graavikirjolohisiivut 150g 1.79 pkt 4.99 pack 1.49 RAS snellman maatiaispossun kalvoton fileepihvi 8kpl/480g atria käriste grillimakkara 1kg tai atria kunnon herkkulenkki 750g HillittöMän halpaa!! Hinnat voimassa pe 28.9. –?Tuosta puolesta vuodesta on pidettävä kiinni, Saarikko totesi torstaina. – la 29.9.2018, ellei toisin mainita (vain kotitalouksille). –?Alun perin oli ajateltu, että olisimme varmemmilla vesillä, jos syyskuun loppuun mennessä tämä kokonaisuus, ensimmäinen vaihe sosiaalija terveysvaliokunnasta olisi päätöksessä, Saarikko sanoi. –?Käsitykseni mukaan meillä ei ole tarvetta vielä keskustella siitä, että (maakunta)vaalit siirtyisivät, vaan enemmänkin nyt puhutaan näistä viikoista ja päivistä täällä eduskuntakäsittelyn sisällä, Saarikko sanoi torstaina eduskunnassa. Käsittelyaikataulun venyminen syyskuun lopusta on herättänyt kysymyksen, ehditäänkö lait käsitellä eduskunnassa niin, että mahdolliset maakuntavaalit voisivat olla ensi toukokuussa. Saarikon terveiset menivät torstaina eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun (sd.) suuntaan. –?Uskon ja luotan, että valiokunnan puheenjohtaja (Kiuru) tunnistaa tehtävänsä ja että valiokunta tekee sinnikkäästi töitä, että tämä työ saadaan nyt sille pysäkille, että perustuslakivaliokunta pääsee sitä taas arvioimaan, Saarikko sanoi
Hän sai apua siviiliautolta herättyään.” (Uutinen vuodelta 2012) ”Fyysiset haasteet ja pelko ovat johtaneet paniikkikohtauksiin. Yli puolet naisista kokee palvelusaikana kiusaamista ja kärsii rasitusvammoista. Naiset vaikenevat ikävistä kokemuksistaan, sillä he pelkäävät leimautuvansa. –?Haastattelin myös naisia, jotka ovat käyneet armeijan ajat sitten. Kaveria ei jätetä ja heikoimpia autetaan -henki ei ulotu naisiin. –?Koin lievempänä kiusaamisen, sillä olin vanhempi. Tölli on haastatellut 52 armeijan käynyttä naista. Aika ei ole kullannut muistoja. Käynti sairastuvalla ja lääkärin vastaanotolla on voinut johtaa kiusaamiseen. –?Naisten annetaan ymmärtää, että kyllä sinä pärjäät, menet asenteella eteenpäin. Eniten naisia on kiusattu siitä, että fyysiset voimat ovat loppuneet kesken, eivätkä he ole pysyneet joukon mukana. Mitä sitten voidaan tehdä. Naiselta odotetaan paljon. TÖLLI SUORITTI asepalveluksen 28-vuotiaana Porin prikaatissa. Niissä pitää tuoda esille palveluksen sisältö paremmin ja kertoa fyysisistä vaatimuksista. Sama osuus keskeyttää palveluksensa. Se johtuu vääristyneistä asenteista ja tiedon puutteesta. Osa kouluttajista vähättelee naisia. Sen todistaa kasvatustieteen tohtorin, reservin luutnanttin Kaisa-Maria Töllin uutuuskirja nimeltä Häiriö! Naiset intissä. Yllätyin, miten traumaattisia muistoja ja rankkoja tapahtumia naiset kantavat mukanaan. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A12 Uutiset Anita Simola Naisten pitkä marssi miehiseen armeijaan ei olekaan sujunut kuin tanssi. Kirja kertoo naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa kokemasta rajusta kiusaamisesta, seksuaalisesta häirinnästä ja rasitusvammojen salaamista. Mene vain palvelukseen, ei niitä vammoja tarvitse tutkija.” (Lääkäri naissotilaalle) ”Siskolleni tuli armeijassa lantioon murtuma. Uutuuskirja kertoo kiusaamisesta, häirinnästä ja vammojen salailusta. –?Naisten kertomukset osoittavat sen, miten miehinen järjestelmä armeijamme on edelleen. Tosin olin aselajin ainoa nainen ja sen vuoksi silmätikkuna. Sekin voi herättää ärsytystä miehissä. Tölli kertoo koruttomasti, miten fyysiseen rasitukseen tottumattomat naiset joutuvat kiusatuiksi ja syrjityiksi. –?Joskus naiset pärjäävät miehiä paremmin. –?Kutsunnat koko ikäluokalle. Naisilla on erivapauksia, joista he haluavat päästä eroon. Kaisa-Maria Tölli toimi yhteysupseerina rauhanturvaajan tehtävissä Kosovossa vuonna 2015. Vuosien jälkeenkin palvelus herättää katkeruutta ja pettymystä. Vaikka moitteettomat kotiuttamispaperit on saatu ja kaikki näyttää hyvältä, niin monella on tunne, että on epäonnistunut armeijassa. Se oli viikoittain puheenaine, että miksi olen kasvissyöjä.” (Ilmatorjuntalinjan naissotilas) ”Siinä vaiheessa pyysin apua itkien, mutta ne ymmärsivät.” (Naissotilas pitkällä marssilla.) ”Varusteiden keventäminen muiden kannettavaksi on yhtä lailla häpeä myös miespuolisille sotilaille.” ”Nuori naisalokas menetti tajuntansa pyörämarssilla ja virui ojassa tajuttomana neljä tuntia. (Päätelmiä kirjasta). –?Palveluksen voi keskeyttää ilman syytä 45 vuorokauden kuluessa ja naiset saavat korotettua päivärahaa. Töllin mielestä naiset eivät saa riittävästi tietoa armeijan vaatimasta fyysisestä kestävyydestä valintatilaisuudessa. PALVELUS ON naisille mullistava ajanjakso. –?Kun on lähtenyt inttiin vapaaehtoisesti, niin sinun pitää pärjätä valittamatta jopa paremmin kuin miehet, jotta saat saman arvostuksen kuin he. –?Asenteet ovat yhä vahvat. Naiset ovat valmiita luopumaan molemmista. KAISA-MARIA TÖLLIN ARKISTO NAISISTA SANOTTUA ”Sä oot meidän sihteeri” ”Sinä liioittelet, et tarvitse vapautusta. Kateuskaan ei ole vierasta. Naiset kannattavat myös yhteistupia. Naiseudelle ei ole tilaa. –?Yksinäisyys, ulkopuolisuus ja riittämättömyyden tunne ovat osa arkea. Lääkäri totesi: jos haluat synnyttää, lähde nyt himaan, äläkä tule takaisin.” (Lääkäri naissotilaalle) ”Sä oot meidän sihteeri, sun pitää tuoda meille kahvia.” (Miessotilaat naiselle) ”Se varmaan odottaa innolla leiriä, kun pääsee näkemään mut alasti.” (Miessotilaan jutustelua kavereilleen naisesta) ”Onko sulla menkat, kun olet noin äreä.” (Mies naissotilaalle) ”Etkö sä haluukkaan kimppakivaa.” (Ote whatsAppryhmän keskustelusta) ”Nousin silmätikuksi, koska minulla oli ruoka-aineallergia. Eniten naiset kärsivät rasitusvammoista. –?Moni on viivytellyt, ennen kuin on hakeutunut hoitoon. Puolustusvoimissa on ollut vuosia nollatoleranssi kiusaamiselle ja häirinnälle. Naissotilaan kiusaaminen ja häirintä arkipäivää Naisten pitkä marssi asepalvelukseen ei ole sujunut kuin tanssi. –?Voidaan tiivistää, että intissä pärjäävä nainen on huippukuntoinen ja paksunahkainen hyvä jätkä, joka suhtautuu häirintään huumorilla. TÖLLI ON SITÄ MIELTÄ, että naisten kynnys hakeutua palvelukseen on korkea. Naiset ovat eri-ikäisiä ja useista joukko-osastoista sekä aselajeista. Jopa yli neljännes naisista kokee seksuaalista häirintää. Tekstissä vilisevät polvivammat ja jopa lantiomurtumat
Myös aikaisemmin maalattujen pintojen uudelleenmaalaukseen. MA–PE: 07.00–21.00 LA: 08.00–18.00 SU: 10.00–18.00 Lux Kevytpeite 2 x 3 m Ljus täcka Vihreä Norm. Koneet toimitetaan työkalupakissa. Puutarhan syystoimet kutsuvat PIENIIN SUURIIN MUUTOKSIIN. Kotimainen, viljaton uutuus. 8,95 / pss (13,77/kg) House Remonttimaali Reparationsfärg 2,7 l Vesiohenteinen, puolihimmeä kuivien sisätilojen liuotteeton seinäja kattomaali. Norm. 7,95. 2 x 2 Ah akut ja pikalaturi. 19 90 Green Care Puutarhan syksy lannoite 20 l Trädgårdens höst (0,995/l) Valmistaa kasvit tulevaan talveen ja vahvistaa talvenkestävyyttä. Kodin Terra Kokkola Heinolankaari 4, 67600 Kokkola. Norm. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A13 House Lyhty Lykta 23 cm Norm. 5 95 139 00 2 PUSSIA 10 00 Green Care Puutarhamulta 40 l Trädgårdsmylla (0,05/l) Yksittäin 3,50 (0,09/l) 5 SÄKKIÄ VILJATON UUTUUS NYT ON VIIMEINEN HETKI SYYSLANNOIT TAA! 16 49 (12,68/kg) –70% Kaikki monivuotiset ulkokasvit jopa Alla flerårig växter – även Stanley Fatmax Akkuporakonesetti + työkalupakki Skruvdragare set + verktygslåda FMC463ARW-QW 2X2,0 Ah ST Akkuiskuporakone, iskeväruuvinväännin ja työkalupakki. 020 780 8700 (lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,0702 €/min, matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,1717 €/min). 2,50 Siniat Kipsilevy Gipsskiva LN13-O 1200 X 2600 mm 29 90 8 95 Tarjoukset voimassa pe 28.9. tai niin kauan kuin tuotteita riittää. – su 30.9. 26,90/l / 1,34/l (11,07/) 1 50 Oscar Kissanruoka Kattmat 650 g Kana-tai kana-possuateria. Soveltuu sisä-ja ulkokäyttöön. Puh
Lakivaliokunta kuitenkin torppasi aloitteen 22. Tavallisen lain hyväksymiseen tai hylkäämiseen riittää yksinkertainen enemmistö annetuista äänistä. Krp:n mukaan osa alkuviikon aikana tutkitusta materiaalista on sellaista, jonka läpikäymiseen tarvitaan supon analyysia ja teknistä asiantuntemusta. Vastustajat näkivät maakauppoja koskevan lakialoitteen venäläisvastaisena, ja jo pelkästään negatiivisen sävyn saaneen keskustelun pelättiin haittaavan merkittävästi Suomen ja Venäjän välistä kauppaa. –?Periaatteet ovat hyvästä, mutta selitys vähän ontuu. Virallinen selitys äänestystulokseen ja siihen, ettei lakivaliokunta puoltanut lakialoitteen jatkokäsittelyä oli allekirjoitusten vähäinen määrä. –?En tiennyt ensimmäisen kauden kansanedustajana, että sellainen mahdollisuus on edes olemassa. Minulle esimerkiksi esitettiin toive, etten toisi aloitetta ollenkaan lakivaliokunnan käsiteltäväksi, Kymäläinen kertoo. LAKIVALIOKUNTA oli vuonna 2014 muutoinkin valtavan huomion ja epäilemättä pommituksenkin kohteena. Valiokunnan mietinnön valmistuttua lakiehdotuksella on eduskunnassa aina kaksi käsittelyä: ensimmäisessä päätetään lakiehdotusten sisällöstä, toisessa päätetään vain lakiehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. . Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua, törkeää veropetosta ja törkeää työeläkevakuutusmaksupetosta. 1 ”En muista, että kauppapolitiikka tai mikään sen tyyppinen asia olisi vaikuttanut ainakaan omiin ratkaisuihini.” PETER ÖSTMAN Kristillisdemokraattien kansanedustaja. lokakuuta äänin 12–5, eikä se näin edennyt enää eduskunnan käsittelyyn. Kansanedustajat keskustelivat venäläisten kiinteistökauppoja rajoittavasta lakialoitteesta, joka henkilöityi vahvasti sen ensimmäiseen allekirjoittajaan Suna Kymäläiseen (sd.). ERIKOISTA ASIASSA oli, että 13 lakivaliokunnan 17 kansanedustajasta oli alkuun aloitteen takana. Suojelupoliisin asiantuntijat arvioivat takavarikoidun materiaalin mahdolliset kytkökset supon toimialaan. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet yrityksen nimeä. Kymäläisen mukaan tunnelma muuttui pian sen jälkeen, kun hän ja entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) suomalais-venäläisen kauppakamarin edustajana keskustelivat aiheesta Ylen A-studio: Talk -ohjelmassa. Ulkomaalaisten maakauppoihin oli halua puuttua Viisi vuotta sitten eduskunta oli jo melkein valmis rajoittamaan lainsäädännöllä ulkomaalaisten maaja kiinteistökauppoja. Poliisi löysi viikonlopun kotietsinnöissä tietoteknisen materiaalin lisäksi noin kolme miljoonaa euroa käteistä rahaa. Poliisin mukaan tutkinnassa on suuri määrä materiaalia. ja sin., nykyinen kok.) äänesti myös Kymäläisen ehdotuksen puolesta. . –?Mikä on sinänsä surullista, sillä on kai sittemmin käynyt selväksi, että jonkinlaisia pelisääntöjä maakauppoihin tarvitaan. Se vastaa noin 50 000–100 000 kahden gigatavun muistitikun sisältöä. Eduskunnan keskeisin tehtävä on lakien säätäminen. Lakialoitteen Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolisten maaja kiinteistökauppojen rajoittamisesta allekirjoitti kaikkiaan 90 kansanedustajaa. SUNA KYMÄLÄINEN arvelee, että äänestyksen lopputulokseen vaikutti eniten se, ettei lakialoitteen edistäminen ollut silloisen hallituksen agendalla. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A14 Uutiset Supo avuksi Airistotutkintaan Taneli Koponen Suojelupoliisi (Supo) tukee Keskusrikospoliisia laajan talousrikosjutun kotietsinnöissä takavarikoidun aineiston läpikäynnissä. Suurten lainsäädäntöhankkeiden käsittely vie tavallisesti useita kuukausia, jopa vuosia. –?En muista, että kauppapolitiikka tai mikään sen tyyppinen asia olisi vaikuttanut ainakaan omiin ratkaisuihini. Kesällä valiokunta otti kantaa tasa-arvoisesta avioliittolaista tehtyyn kansalaisaloitteeseen, johon monet erilaiset eturyhmät yrittivät voimakkaasti vaikuttaa. Lakivaliokunnassa lakialoitteen jatkokäsittelyn puolesta äänestivät Suna Kymäläisen lisäksi keskustan Ari Torniainen ja Eeva-Maria Maijala sekä perussuomalaisten Mika Niikko. –?Ilmapiiri muuttui sellaiseksi, että kansanedustajat ilmiselvästi varoivat ottamasta kantaa. Supon päällikkö Antti Pelttari kertoi Lännen Medialle keskiviikkona, että Supo on valmis avustamaan keskusrikospoliisia, mikäli tutkinnassa paljastuu Supon toimialaan liittyviä seikkoja. . Lähetekeskustelussa päätetään, mikä valiokunta lakiesityksen käsittelee. Käsittelemättä olevat hallituksen esitykset ja lakialoitteet raukeavat vaalikauden päättyessä. Alun perin allekirjoittajia oli kymmenkunta enemmän, mutta osa kansanedustajista veti tukensa pois asian käsittelyn edetessä. Riikka Sipilä Helmikuussa 2014 eduskunnassa oli käynnissä kiivas väittely. Venäjä-kysymykset taas olivat kansainvälisesti pinnalla nopeasti eskaloituneen Krimin kriisin takia. CLAS-OLAV SLOTTE EDUSKUNTA Lakiehdotuksen eteneminen . Kristillisdemokraatithan olivat silloin hallituksessa, enkä tehnyt koko vaalikauden aikana yhtään lakialoitetta kansanedustajana vaan pyrin vaikuttamaan asioihin hallituksen sisältä, lakivaliokunnassa istunut kansanedustaja Peter Östman (kd.) kertoo. Käyttihän valiokunta harkintaa monissa muissakin asioissa: isyyslakialoitteen takana oli vain 66 ja tasa-arvoisen avioliittolain 77 allekirjoitusta. –?Näin jälkiviisaana voi tietenkin todeta, että aloitetta olisi pitänyt jo tuolloin käsitellä paljon laajemmin ja käydä syvällisempi keskustelu aiheesta, toteaa myös kollega Peter Östman. Krp tiedotti asiasta torstaina. . Lakialoitteen valiokuntakäsittely kestää yleensä kuukauden tai kaksi. Siinä vaiheessa, kun jätin aloitteen joulukuussa, kuvittelin, että allekirjoitukset ovat sitovia, Kymäläinen kertoo. Jotain merkillistä kuitenkin tapahtui ennen helmikuun täysistuntoa. Kaj Turunen (entinen ps. Kyse on laajasta esitutkinnasta, jossa krp teki viime viikonloppuna kotietsintöjä ainakin Airiston Helmi Oy:n kiinteistöihin Turun saaristossa. Pelkästään tietoteknisen aineiston määrä on tämänhetkisen arvion mukaan 100–200 teratavua. Vuosittain lakiehdotuksista noin 250 tulee hallituksen esityksenä, noin 50 ehdotusta kansanedustajan aloitteesta ja 4–5 kansalaisaloitteena
Joustavampi työaikalaki saa kehuja ja moitteita Työmarkkinajärjestöissä on yhä pettymystä lakiesitykseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on todennut, että Suomi tarvitsee uudet tiedustelulait riippumatta siitä, onko Suomen turvallisuutta kohtaan akuutteja uhkia vai ei. EK tiedotti torstaina, että lakiesitys on yhä pettymys. Sdp:lle hyväksymisen ehtona on ollut myös se, että Suojelupoliisi kokonaisuudessaan pitää saada parlamentaariseen valvontaan. . Palkansaajajärjestöiltä tulee jonkin verran kehujakin. EK on muun muassa halunnut yötyön sallimisen kaikille aloille ja vaativat asiantuntijatehtävät ja keskijohdon koko työaikalain soveltamisen ulkopuolelle. –?On turha kuvitella, että ajanmukaisella tiedustelulainsäädännöllä pystyttäisiin eliminoimaan uhat, joiden juurisyyt ovat hallitsemattomassa maahanmuutossa, Halla-aho sanoi. Supo voisi käydä esimerkiksi jonkun työpaikalla skannaamassa papereita, avata postia ja ottaa siitä kopioita. Valmistelun aikana monet tahot ovat pitäneet lakiesitystä liian tulkinnanvaraisena ja pelkona on ollut, että se lisää epäselvyyksiä työpaikoilla. Joustotyöajan edellytyksenä olisi se, että vähintään puolet työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta työntekijä voi päättää. Toinen käsittely on ensi tiistaina, ja ratkaiseva äänestys perustuslain muutoksen kiireelliseksi julistamisesta käydään ensi keskiviikkona. Työaikapankkiin saa siirtää lisäja ylityötunteja. Nykyinen työaikalaki on vuodelta 1996. Normaalissa järjestyksessä perustuslain muutos olisi hyväksyttävä sekä nykyisessä että eduskuntavaalien jälkeen uudessa eduskunnassa. Lainsäädännön kiirehtiminen ei kuitenkaan ole ollut Halla-ahon mielestä välttämätöntä. Tiedustelulakien kiireellisyys sai laajaa tukea Sdp ja vihreät kannattavat kiireellisyyttä. Olemme pystyneet kuitenkin hälventämään esitykseen liittyneitä huolia. Muutoksiin kuuluu myös tilapäisen yötyön vapauttaminen eli työnantajan ei tarvitse hakea tilapäiselle yötyölle poikkeuslupaa. Esimerkiksi digitalisaatio vaikuttaa monella alalla siihen, missä ja miten työtä voidaan tehdä. Tästä syystä voimassa oleva lainsäädäntö halutaan päivittää vastaamaan nykypäivän tarpeita. Supon keinovalikoimaan tulisi myös muun muassa paikkatiedustelu ja jäljentäminen. Suojelupoliisista tulisi tiedustelupalvelu laajoilla valtuuksilla. Tarkkailu ei voi olla kohdentamatonta, mikä tulee täsmennettyä yksittäisissä laeissa, Rinne sanoi. Aluksi lakia sorvattiin kolmikannassa, mutta se päättyi erimieliseen lopputulokseen. Rkp ei tee ryhmäpäätöstä, mutta ryhmän enemmistö on kiireellisyyden kannalla. Laki lähtee yhä työntekijöiden suojelusta ja lepoaikojen turvaamisesta, Lindström pohti tiedotustilaisuudessa. Nykyisin se on ollut työehtosopimusten varassa. Se edellyttäisi kuitenkin lakiesitysten muutoksia. Tämä voi vähentää työnantajien tarvetta teettää ylitöitä. Merkittävin uudistus olisi joustotyöaika ajasta ja paikasta riippumattomassa työssä. SAK sekä Akava antavat sapiskaa siitä, ettei lakia valmisteltu loppuun saakka kolmikannassa. TIEDUSTELULAKIEN tarvitsema luottamuksellisen viestin suojan heikentämistä koskeva perustuslain muutos tuli keskiviikkona eduskunnan suuren salin ensimmäiseen käsittelyyn. Sen sijaan hallituksen esitys tuo uusia ammatteja sääntelyyn, EK:n johtaja Ilkka Oksala harmittelee. Perustuslain kiireellinen muutos toisi vauhtia siviilija sotilastiedustelulakien käsittelyyn. Lakiesitys uudeksi työaikalaiksi annettiin eduskunnan käsittelyyn torstaina. Joustotyöajassa työntekijä itse päättäisi työajastaan sekä työntekopaikastaan ja työnantaja puolestaan määrittelisi tehtävät. Perussuomalaiset ei saanut muodostetuksi kantaansa. –?Työelämän murros menee niin vauhdilla eteenpäin, että siinä on melko mahdotonta täysin pysyä perässä. FAKTA Supolle laajat valtuudet . Kaikkien alojen kaikkiin haasteisiin ei toki pystytä vastaamaan. –?Tiedustelulain ja sotilastiedustelulain sisällöt voidaan saada sen mukaiseksi, mitä me olemme tietyissä kohdin edellyttäneet, puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) perusteli kiireellisyyden hyväksymistä. SAK ja Akava pitävät hyvänä, että uudistuksessa työaikalakiin lisätään säädökset työaikapankista, joka lisää mahdollisuuksia sovittaa yhteen työtä ja vapaaaikaa. Supo saisi käyttää tiedustelussa samoja salaisia pakkokeinoja, jotka nykyisin ovat poliisin käytössä. . Tiedustelua voitaisiin tehdä ilman rikosepäilyä. Supolle sallittaisiin myös tietoliikennetiedustelu, joka suodattaisi Suomen rajojen ylittävää tietoliikennettä. Järjestely voisi helpottaa työja vapaa-ajan yhdistämistä, mutta lisää vaikutusarvion mukaan riskiä työntekijän ylikuormittumiseen. Työpaikalla tapahtuva varallaolo luettaisiin työajaksi, mikä vaikuttaa esimeriksi terveysalalla tehtäviin päivystyksiin ja niiden kustannusten nousuun. Elinkeinorakenteen muutokset, yritysten kansainvälinen ja kotimainen toiminta sekä työn tekemisen tavat ovat muuttuneet viimeisten 20 vuoden aikana. ELINKEINOELÄMÄN keskusliitto (EK) on ollut kriittinen uudistukselle. Lähde: Valtioneuvosto. Vuorokautiset liukumarajat väljenisivät kolmesta tunnista neljään tuntiin ja iltaliukuman tunnit olisi mahdollista sijoittaa myös työpäivän jälkeiseen ilta-aikaan. . Vasemmistoliitto vastustaa kiireellisyyttä. Ossi Rajala Työministeri Jari Lindström (sin.) esitteli torstaina uuden työaikalain sisältöä. –?Kolmikantaisen työryhmän yli vuoden vanha erimielinen esitys johtui suurelta osin liian kireästä aikataulusta. . Sen perusteella lait on hänen mukaansa saatu kunnioittamaan viestintäsalaisuutta oikealla tavalla. Menettelytapa (ilman kolmikantaa) lisää näkemyseroja ja tulkinnanvaraisuutta lain sisällöstä ja on omiaan aiheuttamaan epävarmuutta lain soveltamisessa, sanoo johtaja Annika Rönni-Sällinen SAK:sta. Se vaatii eduskunnassa taakseen viiden kuudesosan enemmistön äänestykseen osallistuneista edustajista. Etätöiden uskotaan yleistyvän yhä. . Lisäksi liukuvan työajan käyttöä helpotetaan. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A15 Uutiset Aki Taponen HELSINKI Sdp:n ja vihreiden eduskuntaryhmät päättivät torstaina hyväksyä tiedustelulakien säätämisen kiireellisinä. Tiedustelulakeja perustellaan Suomen muuttuneella turvallisuusympäristöllä. Pääperiaatteena on se, että työaikoihin tulee lisää joustavuutta vuoden 2020 alusta lukien, jotta lainsäädäntö pysyisi murroksessa olevan työelämän perässä. PERUSSUOMALAISTEN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri sanoi, että eduskuntaryhmä haluaa vielä keskustella tiedustelulakien kiireellisyydestä ja haluaa selvittää, liittyykö asiaan poliittista kaupankäyntiä, kun sdp saatiin uudistuksen taakse. Rinteen mukaan lakien sisältöä on käyty läpi parlamentaarisessa seurantaryhmässä puolentusinan asian osalta. Tällaisia ovat esimerkiksi puhelinkuuntelu ja peitetoiminta. . OSSI RAJALA FAKTA Työelämän murros taustalla . TYÖAIKAPANKKI eli niin sanottu tuntipankki mahdollistetaan paikallisesti sovittavaksi. –?Meille on ollut tärkeätä, että lehdistön lähdesuoja ja papiston rippisalaisuus säilyvät. Kristillisdemokraatit tukevat kiireellisyyttä. Yksi uudistuksista on joustotyöaika, josta työnantaja ja työntekijä voivat keskenään sopia. –?Tärkeä parannus on, että työaikasuojelun näkökulma on otettu huomioon lisäämällä työaikalakiin säännökset lakisääteisestä työaikapankista, sanoo Akavan johtava asiantuntija Miia Kannisto. Ministeri Lindström piti pitkän väännön jälkeen syntynyttä lakiesitystä hyvänä. Joitakin osia tiedustelulaeista voitaisiin saada hyväksyttyä ilman perustuslain muutoksia. –?Olisi tarvittu laajempaa mahdollisuutta poiketa nykyisestä työaikalaista. Ne voisivat silloin tulla voimaan arviolta noin kahdeksan kuukautta aiemmin kuin muuten. Laki lähtee yhä työntekijöiden suojelusta ja lepoaikojen turvaamisesta, työministeri Jari Lindström (sin.) sanoi tiedotustilaisuudessa. Salassa pidettävät tiedustelukeinot puuttuvat ihmisten yksityisyyteen. Sdp:n ryhmässä päätös oli yksimielinen. Työaikalain uudistus on valmistelunsa aikana herättänyt arvostelua. Työntekijä päättäisi työajastaan ja työntekopaikastaan. Hän piti myös tärkeänä, ettei perustuslakivaliokunta nähnyt estettä kiireelliselle menettelylle. Sen sijaan perussuomalaiset eivät saaneet vielä muodostettua kantaansa asiaan. Se olisi halutessaan voinut yksin estää kiireellisen käsittelyn. . Sen se sai läpi jo viime keväänä. Pääperiaatteiden osalta lakiuudistuksessa on tarkoitus pidättäytyä voimassa olevan työaikalain sääntelytavassa. .
Työntekijöiden tarve lähikuukausina jatkoi sen sijaan nousuaan, kun kausivaihtelu oli otettu huomioon. Vähittäiskaupan ja teollisuuden luottamusindikaattorit pysyivät jotakuinkin ennallaan. Indikaattorin syyskuun saldoluku on 20, kun elokuun luku oli 18. YRITYSMAAILMAN PUOLELLA luottamus rakennusalan näkymiin heikkeni hieman syyskuussa mutta on yhä tavanomaista korkeammalla, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattoreista. JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS puh. Sen sijaan odotukset oman talouden kehittymisestä pysyivät ennallaan. syyskuuta. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Suomen rakentamisen luottamus oli elokuussa vähän EU-maiden keskiarvoa korkeammalla. Kaikki neljä osatekijää olivat vielä syyskuussa Tilastokeskuksen mukaan hyvällä tasolla. Kuluttajien luottamusindikaattori syyskuulle sai arvon 20,2, kun vielä elokuussa arvo oli 21,5 ja heinäkuussa 22,0. Kauppa jatkaa kasvuaan, mutta maltillisempaan tahtiin kuin aiemmin ennustettiin, WTO:n lausunnossa sanotaan. GENEVE (STT/AFP) Kansainvälinen kauppajärjestö WTO on heikentänyt ennusteitaan kansainvälisen kaupan kasvusta tänä ja ensi vuonna. Luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä laskua nähtiin erityisesti kuluttajien luottamuksessa Suomen talouden kehitykseen. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A16 RAHA 1,15% 10316,14 NOUSIJAT LASKIJAT Osake päätös, € % Osake päätös, € % Martela A 4,40 4,76 Bittium 5,96 4,56 YIT 5,92 4,32 Ramirent 7,03 3,38 Cramo 19,44 2,86 Kone 46,49 2,74 Aspo 10,50 2,44 Nokia 4,84 2,41 Vaisala A 18,80 2,17 Tieto 27,58 2,15 Kemira 11,78 2,08 Stora Enso R 16,65 1,87 Endomines 0,60 -3,85 Etteplan 9,60 -2,04 Terveystalo 7,89 -1,80 Talenom 19,00 -1,55 Raute A 28,00 -1,41 Consti Yhtiöt 8,68 -1,36 eQ 8,92 -1,33 Ålandsbanken B 13,85 -1,07 Raisio K 2,77 -1,07 Honkarakenne B 2,92 -1,02 Revenio Group 15,72 -1,01 Taaleri 10,15 -0,98 VAIHDETUIMMAT INDEKSIT Osake milj.€ Indeksi pistettä % Nokia 94,73 Kone 79,63 UPM-Kymmene 46,05 Sampo A 33,47 Neste 30,81 OMXH CAP 7073,57 1,14 OMH Mid Cap 341,79 0,63 OMX Nordic 328,36 0,78 OMX Nordic 40 1593,95 1,05 DJ Industrial 26537,05 0,58 EURIBOR Euribor 12 kuukautta -0,164% Euribor 3 kuukautta EURO ENERGIA Yhden euron arvo USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Britannian puntina Venäjän ruplina Japanin jeneinä Kiinan juaneina Raakaöljy, brent muutos Suomen aluehinta USD/tynnyri 81,82 0,15% 4,51 0,81 Sähkö / Nord Pool, spot, snt/kWh 1,1671 10,2955 0,8908 76,5070 132,3120 8,0475 Lähteet: Nasdaq Helsinki, Kauppalehti, EBF / Millistream -0,319% 04 05 06 07 08 09 1,12 1,14 1,16 1,18 1,20 1,22 1,24 04 05 06 07 08 09 -0,35 -0,30 -0,25 -0,20 -0,15 04 05 06 07 08 09 9400 9600 9800 10000 10200 10400 10600 % 3kk 12kk Euro USA:n dollareina NASDAQ HELSINKI 27.9.2018 Lassi Lapintie HELSINKI (STT) Kuluttajien luottamus talouden näkymiin on ollut laskussa koko kesän ajan, ja lasku on jatkunut syksyn saapuessa, käy ilmi Tilastokeskuksen kuluttajabarometristä. Järjestön tuoreimman ennusteen mukaan maailmankauppa kasvaa 3,9 prosenttia tänä vuonna ja 3,7 prosenttia ensi vuonna. Arviot työttömyystilanteesta ja kotitalouden säästämismahdollisuuksista heikkenivät vain hieman. Kuluttajien luottamus on laskussa mutta yhä vahvaa Yritysmaailmassa luottamus rakennusalan näkymiin heikkeni hieman, mutta on yhä korkealla Kuluttajien luottamus on laskussa mutta yhä vahvaa. Lähetä viesti numeroon 13525. Rakennusalan tilausmääriä koskevat arviot heikkenivät hieman syyskuussa. Maailmankaupan kasvu hidastumassa. Kuluttajien luottamus on Tilastokeskuksen mukaan kuitenkin edelleen vahvaa. Teollisuuden indikaattorin saldoluku oli 11 ja vähittäiskaupan 12. Vuoden tarkastelujaksolla arviot maan taloudellisesta tilanteesta kuitenkin putosivat selkeästi. Ennuste on heikompi kuin järjestön huhtikuussa tekemä arvio, jonka mukaan kansainvälinen kauppa kasvaisi määrällisesti 4,4 prosentilla tänä vuonna ja 4,0 prosentilla ensi vuonna. Lukema oli vuosi sitten 23,7. Kuluttajabarometriin haastateltiin 1?104:ää Suomessa asuvaa ihmistä 3.–18. Rakennusalan luottamusindikaattori syyskuulle sai arvon 8, kun vielä elokuussa se oli 13. EK:n julkaisemat luottamusindikaattorit kuvaavat yritysten suhdannetilannetta kyselyhetkellä. Samaan aikaan palveluyritysten luottamusindikaattori nousi kahdella pisteellä. Maailmantaloutta varjostaa eniten Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota, joka käynnistyi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon asettamista tuontitulleista. 020 750 4405 Sähköposti: toimitus@kpk.fi (ma-pe klo 8.00-23.00, la-su klo 15-23). Sen sijaan odotukset oman talouden kehittymisestä pysyivät ennallaan. MESUT TURAN 1 Luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä laskua nähtiin erityisesti kuluttajien luottamuksessa Suomen talouden kehitykseen. Luottamusindikaattori on huomattavasti matalammalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan. –?Kiristyneet kauppajännitteet ja luottomarkkinat hidastavat kaupan kasvua loppuvuodesta ja ensi vuoden puolella
–?Kun taloustiede ei pysty kaikkiin asioihin vastaamaan, peliin tulevat ideologiat. Voiko Nordean pääekonomisti antaa pankin bisneksen kannalta epäedullisia suosituksia. Hänen johdollaan pankin linja suhteessa julkisuuteen muuttui niin, että pidättyväinen talouspolitiikan viritysten arviointi muuttui tarvittaessa kovaksi kritiikiksi. ”Ekonomisti, tunnusta vain reilusti värisi!” Suomessa vain osa ekonomisteista on julkisesti kertonut talousajattelunsa ideologisesta taustasta. –?Ei siinä paljon liikkumavaraa ole. . TORSTAINA julkaistiin Kangasharjun kirjoittama, Docendon kustantama kirja: Käänne – Suomen lamaantuminen ja uusi nousu. Aki Kangasharju sanoo, että hän voi Nordean pääekonomistina antaa talouspolitiikasta suosituksia, jotka eivät pankin bisneksen kannalta ole suotuisia. Hän itse ei peittele sitä, että edustaa poliittisen oikeiston kannattamia työmarkkinaja talouspoliittisia linjauksia. Syksyllä 2015 Nordean viestintäosastolla laskettiin, että Kangasharju esiintyi joka toisessa median makrotalousaiheisista uutisista. Kangasharjun mielestä tulokset testataan vasta nyt, kun maailmantalouden kasvu on taittunut. Erityisesti kriisiaikoina talouspolitiikan isojen linjanvetojen yhteydessä ekonomisteilta tulee ideologian ohjaamia suosituksia: elvytetäänkö ottamalla lisää velkaa, sopeutetaanko julkisen talouden menoja alentuneen verokertymän vuoksi ja mitä verotukselle kriisin aikana tehdään. Silti ekonomistien mallit ovat aina parempia kuin niiden, joilla ei ole mallia lainkaan. Taloustieteen tohtori Aki Kangasharju on tehnyt tohtorinväitöksen jälkeisen uransa ensin eri tutkimuslaitoksissa. Ideologian lisäksi Kangasharjulla on myös toinen sidonnaisuus. Kirjassa kerrotaan tapahtuma, jossa asia tuli konkreettisesti tunnustetuksi. . Pisimpään vuodesta 2001 alkaen hän oli Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja, tutkimusprofessori ja tutkimusjohtaja. –?Jotkut pitävät itseään henkeen ja vereen asti tiedemiehinä, mutta silti heilläkin on tietty katsantokanta taustalla. NYKYISESTÄ Juha Sipilän (kesk.) johtamasta hallituksesta Kangasharjulla on hieman kaksijakoinen arvio. Pelko on, että vajaaksi uhkaa jäädä. Kangasharju vain sattui istumaan Stubbin oikealla puolella. 1 ”Tiedemiehen on kaivettava pienetkin asiaan vaikuttavat tekijät esiin. Kirjassaan hän lyttää hallituksen tekemät koulutuksen ja tuotekehityksen määrärahaleikkaukset. . Taloustieteilijöiden poliitikoille antamiin suosituksiin sisältyy nimittäin aina myös omia arvioita. On oltava näppituntuma, mutta ei välttämättä syvällistä tuntemusta kaikesta.”. –?2020 nähdään, saatiinko kiky-sopimuksella aikaan riittävästi kilpailukykyä. Yksi hallitus ei silti kesää tee, vaikka saisikin kiitettävän arvosanan. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A17 Pekka Mauno Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju sanoo, että ekonomistien pitäisi tunnustaa väriä. Nordeaan Kangasharju tuli alkuvuodesta 2012, jolloin eurokriisi oli pahimmillaan. Se tuottaa jännitteitä talon sisälläkin, mutta pankin kannalta tärkeää on riippumaton toiminta, vastaa Kangasharju. Hallitus joutuu toimimaan kuin nyrkkeilykehässä, jossa sitä yhdestä nurkasta rajaa EU-lainsäädäntö, toisessa painostavat lobbarit, kolmannessa uudistuksia jarruttavat perustuslakiasiantuntijat ja vielä neljännessä nurkassakin metelöivät populistit. Olisi terveellistä, että kaikki taloustieteilijät tutkisivat itseään tässä suhteessa tarkemmin ja myös löytäisivät sen ideologian, joka puskee läpi, Kangasharju painottaa Lännen Median haastattelussa. Pankkiekonomisti joutuu maalaamaan suuremmalla pensselillä. Haastattelussa hän sanoo, ettei se ole koko kuva onnistumisesta. Aki Kangasharjun mielestä sellainen on jokaisella. Pääministeri Alexander Stubb (kok.)kutsui Kangasharjua vuoden 2015 vaaleihin liittyneessä tv-väittelyssä ”ekonomistiksi oikealla”, vaikka sillä hetkellä kyse oli siitä, ettei Stubb muistanut Kangasharjun nimeä. –?Nordeassa ekonomistit toimivat itsenäisesti. –?Mistään taloustieteen oppisuunnasta ei löydy tukea tälle politiikalle, Kangasharju kirjoittaa. SILJA VIITALA HENKILÖ Näkyvä ekonomisti . Siihen suhteutettuna hallituksen aikaansaannokset ovat yhdeksän luokkaa. Pitäisi saada useita perättäisiä nykyisen hallituksen kaltaisia hallituksia. Se on helppolukuinen ja osittain kronologisesti etenevä kuvaus siitä, miten Suomi ajautui vuonna 2008 alkaneeseen taloudelliseen taantumaan ja millaisten talouspoliittisten ratkaisujen kautta tultiin nyt hiipumassa olevaan nousukauteen
Kilpailu hyvästä elintasosta seitsemän miljardin asukkaan maapallolla tulee lopulta myös haastamaan Obaman mielestä luonnon kantokyvyn. presidentti Barack Obama istui torstai-iltapäivänä tovin Helsingin Messukeskuksen sydämeen rakennetun suuren lavan keskellä. Moni jättää protestiksi perjantain illallisen väliin. Erdo?an pelasi nuorena miehenä puoliammattilaisena jalkapalloa istanbulilaisen Kasinpa?a SK:n riveissä. Viime keväänä syntyi Saksassa iso kohu, kun Erdo?an tapasi Lontoossa Saksan maajoukkueessa pelaavat Mesut Özilin ja Ilkay Gündo?anin. Taitavana pallonkäsittelijänä ja syvästi uskonnollisena miehenä hän sai lempinimen ”Imaami Beckenbauer”. Maailmassa ei ole enää salaisuuksia, Obama sanoo. –?Jos olen kylässä Nigerissä, minulla on puhelin ja voin yhtäkkiä nähdä, miten ihmiset Ruotsissa asuvat. Erdo?anin mukaan ei ole mitään väärää siinä, että tuntee olevansa kotonaan kahdessa maassa – siinä maassa missä on syntynyt ja siinä mistä vanhemmat ovat tulleet. Kun ihmiset lopulta tuntevat, että jollakulla ovat asiat paremmin, sitä kohti lähtee pyrkimään. Pelaajat lahjoittivat Erdo?anille joukkueidensa pelipaidat ja poseerasivat valokuvassa Turkin johtajan kanssa. Kun kohu ei laantunut edes jalkapallon MM-kisojen ajaksi, päätti Arsenalin tähtihyökkääjä Özil lopettaa pelit maajoukkueessa. Suurten ajatusten väliin mahtui myös Suomi-kehuja. Yhdysvaltain 44. Tämä on kirvelevä takaisku Turkin presidentille Recep Tayyip Erdo?anille. Hänen mielestään yhden ratkaisun tarjoaa teknologia ja erityisesti sen mahdollisimman nopea kehittyminen. Heidän täytyy tuntea se. –?He haluavat sitä, mitä teillä on, Obama toteaa viitaten varsinkin Intiaan ja Kiinaan. SAKSAN-VIERAILUNSA alla Erdo?an puolusti Öziliä. –?Hyvät uutiset ovat, että teknologiset ratkaisut ovat jo olemassa. Tappiota sulatellen Erdo?an saapui torstaina iltapäivällä Saksaan kolmipäiväiselle vierailulle. Vierailu saa myös mielenosoittajat liikkeelle. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A18 Ulkomaat Markku Uhari HELSINKI –?Ovat asiat kuinka hyvin tahansa, sillä ei ole väliä, jos vain kerrot ihmisille, että heillä asiat ovat hyvin. Erdo?anin vierailu on saksalaispoliitikoille hankala asia. Saksassa on runsaasti turkkilaistaustaisia jalkapalloilijoita. SINISEEN PUKUUN ja solmiottomaan valkoiseen paitaan sonnustautunut Obama piti kädessään mikrofonia rennosti, ja häntä vastapäätä istuva teknologia-alan yrittäjä Niklas Zennström kuunteli yhtä hiljaa kuin ne noin 7?500 Nordic Business Forumin osanottajaa, jotka olivat maksaneet nähdäkseen karismaattisen puhujan. Erdo?an puolusti Mesut Öziliä recp Tayyip Erdo?an katsoo mielellään jalkapalloa ja sitoo silloin tällöin myös nappulakengät jalkaansa. Obama käytti hyvän aikaa lavalla esittääkseen ajatuksensa siitä, mistä johtuu Euroopan politiikkaa ja yhteiskuntaa mullistanut maahanmuutto. Syynä on Obaman mukaan nykyaikainen teknologia, käytännössä älypuhelin, mikä mahdollistaa sen, että tieto elintasoeroista saavuttaa maailman jokaisen kolkan. ”Maailmassa ei ole enää salaisuuksia” Viestintäteknologia on osin syypää maailman väestöliikkeisiin, pohti Barack Obama Helsingissä. JUSTIN LANE / EPA. –?Lynkkaisimmeko me saksalaisen pelaajan, joka pelaisi meidän maajoukkueessa, jos hän olisi yhteiskuvassa rouva Merkelin kanssa, Erdo?an kysyi. Ja ehkä serkkuni lähettää minulle tekstarin, jossa lukee, että ”Olen täällä, voin kouluttautua, opin kieltä ja saan työpaikan.” Sitten tämä kaveri ajattelee, että hei, tuo on mahdollista. Ne olivat ainoat hakijat jalkapallon EM-kisojen isännäksi vuonna 2024. Perjantaina odotetaan Berliiniin ja lauantaina Kölniin suurta protestimarssia. Seppo Ylönen Jalkapallo on iso asia sekä Saksassa että Turkissa. Euroopan jalkapalloliitto Uefa antoi torstaina kisat odotetusti Saksalle
Osin siksi, että me loimme nuo ongelmat. –?Kaikki täällä tuntevat toisensa! Kaikki ovat olleet yhdessä saunassa, hän heitti. Sitten Ryanair-lentoyhtiön henkilökunta ja lentokenttäpoliisi saivat hänet kiinni. Kongressipuolueen aktivistit huusivat hallituksen vastaisia iskulauseita Mumbaissa torstaina. Idean reitistä esitti amerikkalainen miljardööri Douglas Tompkins. Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman keskustelutilaisuus Niklas Zennströmin kanssa kesti runsaan tunnin. LM Yritti pysäyttää lähtemässä olleen koneen DUBLIN. Ruotsin siirtolaisvastainen ruotsidemokraatit-puolue sanoi torstaina estävänsä uuden hallituksen muodostamisen, ellei sille anneta vaikutusvaltaa politiikassa. 17 kansallispuistoa yhdistävällä reitillä on pituutta peräti 2?800 kilometriä. Vaikka portti oli jo sulkeutunut, hän pääsi ulos lentokenttärakennuksesta ja juoksi kohti konetta. Aktivistit protestoivat väitettyä korruptiota Ranskan kanssa tehtyjen Rafale-hävittäjäkoneiden kaupoissa. –?Maailma ei ole koskaan ollut vauraampi, terveempi, paremmin kouluttautunut tai muita hyväksyvämpi kuin nyt. JOEL MAISALMI MAAILMANPOLITIIKAN ykkösjohtajiin kuulunut Barack Obama käsitteli tunnin mittaisessa keskustelussa pitkälti vanhan asemansa tasoisia, maailman suuria teemoja. Tilaisuus oli Nordic Business Forumin pääohjelmanumero. OBAMAN TORSTAINEN vierailu Suomessa ei kestänyt juuri enempää kuin se edellinen kerta, kun hän oman kertomansa mukaan oli ”aamukolmelta” maassa. Kuciakin perheen asianajaja vahvisti asian torstaina. Kennedyn sanoja. Nordic Business Forumin lavalta Obama hävisi kiitosten jälkeen niin, ettei kukaan yleisöstä saanut lähteä salista ennen kuin entinen presidentti oli poistunut Messukeskuksesta. PROTESTI DIVYAKANT SOLANKI Toimittajan murhasta epäilty kiinni BRATISLAVA. Slovakiassa poliisi on ottanut kiinni ihmisiä, joita epäillään tutkivan toimittajan Jan Kuciakin ja tämän kihlatun Martina Kusnirovan murhasta. Mies yritti pysäyttää koneen, kun se oli jo lähtemässä pois portilla. JO KESKUSTELUN alussa Obama nosti myös esiin, miten hän pitää suomalaisesta yhteiskunnasta. Torstaina ei ollut heti selvää, kuinka monta ihmistä otettiin kiinni. Helsingin poliisi ilmoitti Twitterissä puolestaan illalla puoli seitsemältä, että vieras oli taas koneessa. Muita syitä olivat työttömyys, in. Tämä on voinut olla tyypillisiä kehuja vierailun isännille, mutta Obaman mieltymys tuli myöhemmin ilmi, kun hän käsitteli suomalaista koulutusjärjestelmää. LM Barack Obama puhui 7?500:lle Nordic Business Forumin vieraalle torstaina Helsingissä muun muassa ilmastonmuutoksesta, johtajuudesta ja puolison merkityksestä. Pariskunta löydettiin kuoliaaksi ammuttuna kodistaan pääkaupunki Bratislavan ulkopuolella helmikuussa. Myös näistä Obama puhui: Liike-elämästä: ”Liike-elämän etuna on auttaa vahvistamaan poliittisia ja sosiaalisia järjestelyitämme sellaisiksi, että kaikki kokevat ne reiluiksi, ja että heillä on reilut mahdollisuudet elämään.” Presidenttiydestä: ”Olen verrannut presidenttiyttä risteilyaluksen ohjaamiseen. Tai ainakin se oli pari vuotta sitten. Mies yritti päästä lennolleen viimeiseen asti Dublinin lentokentällä Irlannissa tänä aamulla. Kuciak oli tutkinut muun muassa petosjuttuja, joihin liittyvillä liikemiehillä oli yhteyksiä poliitikoihin. Perinteisesti Yhdysvaltojen presidentit ovat virkakauden jälkeen vetäytyneet toviksi päivänpolitiikan kommentoinnista, mutta Obama on ottanut viime aikoina tavallista aktiivisemman roolin osin Yhdysvaltojen välivaalien vuoksi. –?Suomen köyhin lapsi voi mennä yhteen maailman parhaista kouluista ja vielä ilmaiseksi, hän sanoi saaden yleisöltä aplodit. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A19 Ulkomaat 1 MAAILMA Koonnut Ilkka Timonen PATAGONIA 2?800 km SANTIAGO. –?Ei ole olemassa mitään ongelmaa, mitä ihminen ei kykenisi ratkaisemaan. Chile on perustanut pitkän vaellusreitin Patagonian erämaahan turistien houkuttelemiseksi ja suojelun lisämiseksi. Puheenvuoro oli iltapäivällä pitkälti Obamalla, joka osasi taitavana puhujana heittää huulta myös suomalaisyleisölle tutuista aiheista kuten saunomisesta. Sitä täytyy ohjata paljon ja saada monia työskentelemään pitkäksi aikaa, jotta asiat muuttuvat edes muutaman asteen.” Michelle Obamasta: ”Michelle on lahjakkain ja taitavin, vahvin, rehellisin ja älykkäin tuntemani nainen. 1 Lavalta Obama hävisi kiitosten jälkeen niin, ettei kukaan yleisöstä saanut lähteä salista.. He olivat 27vuotiaita. Hän on ainutlaatuinen.” 1 ”Suomen köyhin lapsi voi mennä yhteen maailman parhaista kouluista, ja vielä ilmaiseksi.” BARACK OBAMA Yhdysvaltojen entinen presidentti 1 Obama osasi taitavana puhujana heittää huulta yleisölle tutuista aiheista kuten saunomisesta. Paikalliset tiedotusvälineet raportoivat, että poliisi teki kotietsintöjä maan eteläosissa. LM Ruotsidemokraatit uhkailivat TUKHOLMA. Obamasta suomalainen koulujärjestelmä on esimerkki hyvästä ”kollektiivisesta investoinnista”, joka kaventaa epätasa-arvoa ja antaa ihmisille tunteen siitä, että yhteiskunnassa eteenpäin pääseminen on mahdollista. SANOTTUA Näin puhui Barack Obama . REUTERS Intia. Torstaina Obaman tuoma yksityislentokone laskeutui nimittäin Helsinki-Vantaan lentoasemalle iltapäivällä noin kello 15:n jälkeen. Molemmat johtavat puoleryhmittymät ovat sanoutuneet irti tästä. Ilmastonmuutoksen, demokratian tilan ja yhteiskunnallisen tasa-arvon lomassa Obama ja keskustelua vetänyt Zennström ehtivät kuitenkin heittää ajatuksensa koripallosta, Obaman puolisosta Michellestä sekä Obaman perustamasta järjestöstä. –?Tuolloin koneemme tankkasi. aatio, maanviljelijöiden ja naisten asema. . Yleisönsä hän kuitenkin jätti odotuksen lomassa pohtimaan edeltäjänsä John F. Onnistui hän puheenvuorojen lomassa heittämään myös muutaman kuitin seuraajalleen Donald Trumpille. –?Aikaisin tänä aamuna poliisi otti kiinni ihmisiä, joita epäillään Jan Kuciakin ja Martina Kusnirovan murhasta, asianajaja Daniel Lipsic kirjoitti Facebookissa. Puolue tuki porvariallianssia demaripääministeri Stefan Löfvenin hallituksen kaatamisessa
Se on tuon kisan motiRakkaudesta lajiin Valmentaja Tommi Martikainen ammentaa motivaationsa urheilijoiden kehityksestä Tommi Martikainen jatkaa valmentamisen ohella myös kilpapyöräilijän uraansa. Tulosta tuli nopeasti, sillä vuoden 2016 Dohan MM-kisoissa Lepistö kiri maantieajossa pronssille. – Meni ihan hyvin, mutta olisi voinut mennä paremminkin. – Tempo on aina ollut varmin ja vahvin, mutta kaikkea olen pyrkinyt monipuolisesti ajamaan. Se söi paljon kuntopohjaa ja tärkein aika kesästä meni pieleen. Kilpailemisesta on hyötyä myös valmennukseen. AKTIIVIURALLAAN Martikainen on ajanut maantiekisaa, tempoa kuin rataakin. Tällä kaudella Lepistön suoritustaso on ailahdellut. Sitten treenataan, jos ehditään. Pyöräilyn moniottelijan roolia vahvistaa myös parin vuoden jakso parapyöräilijä Jarmo Ollankedon pilottina. Kolmen viikon valmistautumisjakso toi toivotun tuloksen. En tiedä, kumpi pitää mainita ensin. Kipinä oli syttynyt jo oman kilpailu-uran loppuvuosina. Nyt tulos tuli heti, joskus siihen voi mennä pitempään. Sen jälkeen kisat Jarmon kanssa ovat eri syiden vuoksi jääneet väliin. VALMENTAMINEN ON kuitenkin Martikaiselle ykkösjuttu tällä hetkellä. Syyskuun puolivälissä Martikainen polki tunnissa 47,031 kilometriä ja ajoi päälle 50 kilometrin uudeksi SE:ksi ajan 1.03,49. – Vuonna 2010 laitoin muut hommat edelle, mutta urheilu on näköjään pysynyt mukana hyvänä harrastuksena. tempoajon SM-hopeaa, pari joukkuemestaruutta ja kaksi Suomen ennätystä. –?Parin vuotta ennen Rion paralympialaisia aloitin ja Rio hoidettiin. Itse aika pitkälle jo tuolloin mietin mitä teen ja miten treenaustani voisin kehittää. –?Hyviä tuloksia ja voittoja on tullut, mutta myös huonoja pätkiä. –?Molempia. Kummanko mainitset. Olin keväällä pari kertaa kuukauden sisään kipeänä ja muutenkin oli joka paikassa kiirettä. Toisellekymmenelle nousevasta valmennettavien joukosta tunnetuin on Lotta Lepistö, jonka valmentajana Martikainen on toiminut vuodesta 2015. Samoihin aikoihin hän alkoi valmentamaan. – Valmennushommiin ei yhtään haittaa, että pystyn itsekin haastamaan suuren osan urheilijoista, voittamaankin osan heistä ja pystyn yhdessä tekemään jotain treeniä. CLAS-OLAV SLOTTE. Ei tässä muuten järkeä ole, miettii valmentaja–kilpapyöräilijä Tommi Martikainen vastausta kysymykseen, mistä hän kaivaa motivaation ja ajan toimintaansa pyöräilyn parissa. –?Jos oikeasti sanon, ensin tulevat valmennushommat ja työt. Martikaisen kulunut kilpailukausi toi mm. Yksi paha kaatuminen ja muutama sairastelu ovat haitanneet kauden kulkua. Lepistön kautta on jäljellä vielä lauantaina ajettava MM-maantieajo Innsbruckissa. Niin se menee. Tiistain tempoajossa Lepistö päätyi väsyneenä 26:nneksi. – Tunsin Lotan hyvin jo entuudestaan. Vapaa-ajan ongelmia Martikaisella ei ole, kun arjen täyttää oma pyöräilyura, yli kymmenen urheilijan valmentaminen ja Intersporturheiluvälinekaupan pyörittäminen Kokkolassa. –?Loppukaudesta yleensä kulkee paremmin, kun kevään allergiat eivät enää vaivaa. Oman urheilemisen kautta pystyn myös peilaamaan tuntemuksiani, että pystynkö tämän treenin tekemään itse, pystyykö urheilija ja miltä treeni tuntuu. – Minulla on ollut vain yksi valmentaja, jonka rooli muuttui loppua kohden mentoroijaksi. Tämän pohjalta oli hyvä miettiä, minkä tyyppinen harjoittelu toimisi hänelle parhaiten. –?Lotta menee lauantain maantieajoon auttamaan nuorempaa Viivi Puskalaa. Loppukaudelle Martikainen kaivoi motivaation tunnin ajon ennätyskokeesta. Lepistö ilmoitti tiistaina, että kisa jäisi kauden viimeiseksi, mutta hän päätti sittenkin lähteä mukaan myös maantieajoon. Siis mikä mies on Tommi Martikainen, kilpapyöräilijä vai valmentaja. YHTEYSTIEDOT Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Osaston esimies: Juha Savela 050 598 2064 PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A20 Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela Juha Savela KOKKOLA (KP) Rakkaudesta lajiin. Martikaisen kilpapyöräilijän uran piti päättyä jo vuonna 2010, kun neljän vuoden jakso virolaisessa ammattilaistallissa tuli päätökseen. –?Se on klisee, mutta se on kai se juttu. Martikaisen kilpailu-ura siis jatkuu edelleen
Rakkaudesta lajiin. TOMMI MARTIKAINEN GIF:n tiimi ajaa Suomen huipulla Juha Savela (KP) Tommi Martikainen on edustanut kokkolalaista GIF-Chebiciä, joka perustettiin kaksi vuotta sitten nostamaan niin paikallista kuin koko maan pyöräilyn tasoa. –?Ensi vuonna toimintaa yritetään koko ajan parantaa. 15 pelaajan ringissä on mukana myös Roiman nuoria kasvatteja, HU palasi kentille voittamaan Ismo Kunelius YLIVIESKA (KP) Lentopallon miesten kakkossarja starttaa lauantaina Ylivieskasta, jossa Vieska Wolley saa vastaansa Alahärmän Kisan. Tällä hetkellä toistakymmentä valmennettavaa pyöräilystä, triathlonista ja yleisurheilusta. Päävalmentajalla on myös selkeä peliajatus siitä, miten joukkue raivaa tiensä kärkikahinoihin. – Tuntipalkka jää huonoksi, sen takia ei kannata ryhtyä valmentajaksi. 2018). PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A21 Juha Savela HIMANKA (KP) Perinteikäs Himangan Urheilijat palaa kuuden vuoden tauon jälkeen lentopallokartalle, kun joukkue lähtee paikallisin voimin miesten kakkossarjaan. . VALMENNUS: Tommi Sorvoja (päävalmentaja), Mauri Sorvoja ja Teemu Sorvoja (fysiikkavalmentaja). Palloakaan ei anneta periksi – ja se tulee olemaan vahvuutemme. SEURA: GIF-Chebici. HU:n riveistä löytyy mm. Seuran näkökulmastakin tämä sopi hyvin, kun Urheiluhallia on remontilla ehostettu, joukkueen valmentajana toimiva Ville Lehtinen kertoo. Mauri Kaattari, Joonas Verronen, Iiro Lokasaari, Tero Roukala, Kimmo Mäkelä, Jani Roukala, Joona Ilomäki, Tapani Roukala, Jouko Parhiala, Samu Isorinne, Antti Ylitalo, Tatu Venetjoki, Eero Tuorila, Esko Tuorila, Tuomas Siermala. Lohkossa 1 pelaavat Alahärmän Kisa, Himangan Urheilijat, Kajaanin Kuohu, Nilsiän Nujakka, Oulunsalon Vasama, Puijo Wolley Juniorit, Pielaveden Sampo ja Vieska Wolley Ylivieskasta. Tiimi perustettiin, kun GIF Elite Team ja järvenpääläinen Team Chebici yhdistivät voimansa. . –?Tavoite on mennä loppuun asti, voittaa viimeinen peli ja nousta ykkössarjaan, Lehtinen määrittelee. –?21 vuotta tuli pelattua liiton aikuisten sarjaa, joten tein sellaisen päätöksen, että viime kausi sai olla viimeinen. Martikainen sanoo, että Lepistön kanssa kausi vedetään yhteen parin viikon kuluttua. lajin kaksinkertainen Suomen mestari Antti Ylitalo, yleisurheilutaustaa on Mauri Kaattarilla ja Joonas Verrosella. Finaalien voittaja nousee 1-sarjaan. Valmentajana kaudesta 2009. Joukkue saatiin kokoon ja halusimme lähteä sarjaan mukaan. Ylipäätään tarkoitus on kehittää koko Suomen pyöräilyä. Sama trendi jatkuu ensi kaudella, kun joukkueessa jatkavat Aatu Saastamoinen, Eetu Paananen, Aappo Savikoski , Juho-Pekka Kujala ja uutena kasvona edustuksen rinkiin nouseva Eemeli Jämsä. Amatöörinä lukuisa määrä mitaleja SM-kisoista. . . Samassa yhteydessä on aika miettiä tulevaa. Pyöräily on sen verran pieni laji Suomessa. Yläjatkosarjassa lohkojen kaksi parasta välieriin, joiden otteluparien voittajat fi naaliin. Joukkue on mielenkiintoinen miksaus SM-tasolla menestyneitä yleisurheilijoita, lentopalloilijoita ja lupaavia nuoria, Lehtinen kertoo. 1982, 36 vuotta. VALMENTAJA: Ville Lehtinen . . Hänellä on edellytyksiä vaikka olympiavoittoon, jos reitti on hyvä. Yksi lenkki on jälleen takana. Pelataan kaksinkertainen sarja, jonka neljä parasta jatkaa yläjatkosarjaan ja loput alajatkosarjaan. Toiveena olisi löytää Kokkolan alueelta nuoria pyöräilijöitä, joita voitaisiin viedä eteenpäin. –?Meidän tavoite on olla sarjan taistelevin ja sitkein joukkue. Ammattilaisena ajoi etappivoittoon toukokuussa 2008 Tour de Maroc-ajossa. Mitä parempia olemme, sitä parempia muut joutuvat olemaan ja sitä kautta kehittyy koko maan pyöräilyn taso, Martikainen sanoo. –?Vaikea kysymys. Lisäksi on neljän ajajan haastajaryhmä kilpailee seuran riveissä. YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuulan ykköspesisjoukkueessa tapahtui viime kaudella nuorennusleikkaus, kun joukkueeseen marssitettiin tukku omia ikäluokkansa parhaimmistoon kuuluvia B-junioreita. –?Meillä on kakkossarjaan kovatasoinen joukkue, joka on sitoutunut treenaamaan. Tunnetuimpia valmennettavia ovat pyöräilijät Lotta Lepistö, Joonas Henttala, Matti Manninen, Laura Vainionpää, paratriathlonisti Liisa Lilja ja triathlonisti Heini Hartikainen. –?Tämä on pelaajalähtöinen ajatus. Sillä saralla vastuuta on ottanut fysiikkavalmentaja Teemu Sorvoja. 1 Motivaatio ei niinkään tule saavutuksista, vaan siitä, kun urheilija pystyy nostamaan omaa tasoaan. Tommi Martikainen pakkaa pyörän autoonsa. Keijo Linna, Aapo Oulasmaa, Antti Kääntä, Aivar Vilu, Juha Myllykangas, Anssi Karvonen, Jari Tuura, Matti Somero, Arto Rautio, Niko Sorvoja, Eero Mäkelä ja Rolle Jokela. Mihin asti Lepistöllä, 29, on urallaan edellytyksiä. . Ihan sama tapahtuuko se jossain viikkokisassa vai MM-kisassa. Palkasta pyöräilyvalmentaja ei voi Suomessa motivaatiotaan ammentaa. GIF-Chebicin tiimissä ajaa kahdeksan pyöräilijää. VieWo:n pelaajistossa on neljä uutta nimeä, mutta päävalmentajana häärii tuttu mies: Tommi Sorvoja, joka päätti pelaajauransa viime kauteen. Kuopion Pyöräilyseuraa, Turun Urheiluliitto, Koiviston Iskua ja GIF-Chebiciä. Ammattilaisena 2006–10 virolaisessa Kalev Chocolate Teamissa ja Kalev Sportissa. Tokion reitti on siinä ja siinä, että onko se mahdollinen. HIMANGAN URHEILIJAT: . Tunnin ajon ja 50 kilometrin SEmies (16.9. Kuulan nuorille jatkosopimuksia TOMMI MARTIKAINEN . Kilpapyöräilijä ja valmentaja. Talkoohommilla tätä tehdään. . VIESKA WOLLEY: . Kansallisella tasolla tiimin ajajat voittivat 11 kisaa ja Matti Manninen vei maantiecupin kokonaiskilpailun. SYNTYNYT: 13.1. Pelinjohtaja Erno Hautamäki on tyytyväinen nuorten panokseen –?Todella tärkeitä sopimuksia sekä seuralle että joukkueelle. Amatööriurallaan edustanut mm. MARTIKAINEN SANOO, että valmennusprosessin parhaita hetkiä on, kun urheilijassa tapahtuu kehitystä. Lähdin päävalmentajan hommaan sillä ehdolla, että meillä pitää olla 1. VieWo tahtoo neljän sakkiin MIESTEN 2-SARJA . vaatio ja Lotan tapa antaa uudelle sukupolvelle apua. Uskon, että heistä kaikki nousevat isompiin rooleihin joukkueessamme, Hautamäki toteaa seuran tiedotteessa. Reittiä on tarkoitus myös mennä paikan päälle katsomaan. Pojat ovat vetäneet kesällä erittäin kovaa treeniä ja olemme keskittyneet fysiikkapuoleen, Tommi Sorvoja kertoo. Jatkosarjat pelataan kahdessa kahdeksan joukkueen lohkossa. Olympialaiset ovat tärkeä kisa kaikille, mutta samat kuskit siellä on vastassa kuin muissakin isoissa kisoissa. . toukokuuta joukkueessa kymmenen jätkää, jotka ovat motivoituneita myös treenaamaan, ja sehän toteutui. Tommi Sorvoja jatkaa, että VieWo:n tavoite on pelata neljän sakkiin ja ylempään jatkosarjaan. CLAS-OLAV SLOTTE. Päättyneellä kaudella tiimi voitti yleisessä sarjassa kaksi SM-joukkuemestaruutta, Martikainen ja Jarkko Niemi ajoivat henkilökohtaiset SM-hopeat ja Jesse Uusperhe SMpronssia. Eikä HU lähde sarjaan vain osallistumaan. – Motivaatio ei niinkään tule saavutuksista, vaan siitä, kun urheilija pystyy nostamaan omaa tasoaan. Klisee, mutta tosi. Tavoite on kova, sillä kaikkiaan 32 kakkossarjajoukkueesta vain paras nousee. Olympiareitistä julkaistiin profi ili kuukausi sitten
Runkosarja päättyy 3. Neljästi ajetun Venäjän gp:n aiemmat voittajat ovat Bottaksen lisäksi Nico Rosberg ja Hamilton, jolla on Sotshista kaksi ykkössijaa. Seurat ovat värvänneet ulkomaalaisia eniten yleisja keskipelaajiksi. Hänellä on tältä vuodelta viisi kakkossijaa, mutta niistä viimeisestäkin, Saksan gp:n toisesta tilasta on aikaa yli kaksi kuukautta. . Liiga tyhjeni maajoukkuepelaajista Yhdysvaltalaiset valtasivat sankoin joukoin suomalaisseurojen kokoonpanot naisten Mestaruusliigassa Maajoukkuepelaajista liigatasolla jatkaa edelleen Ronja Heikkiniemi (oik.), joka viime kauden fi naaleissa yritti ohittaa Suvi Kokkosen (5) ja Vicky Savardin. maaliskuuta. Jose Riveiro FC Interin valmentajaksi HELSINKI (STT) Jääkiekkoliigan KooKoon Tuomas Tuokkola jättää seuran tämän kauden jälkeenuutisoi Hämeen Sanomat. Bottakselle paluu Sotshiin voisi käydä piristysruiskeesta. Tuokkola jättää KooKoon kauden jälkeen. –?Meillä kävi jonkinnäköinen tuuri suomalaispelaajien hankinnoissa. –?Haluan kiittää Uefan johtoa luottamuksesta. Lentopallon naisten Mestaruusliigassa pelaa kaudella 2018–2019 yhdeksän joukkuetta: Hämeenlinnan Lentopallokerho, Kuusamo, LiigaPloki (Pihtipudas), LP Kangasala, LP-Vampula (Huittinen), LP Viesti (Salo), Nurmon Jymy, Oriveden Ponnistus ja WoVo (Rovaniemi). MUKAVAT MUISTOT Mustanmeren rannalta Sotshista eivät lämmitä tänä syksynä, sillä Bottas on neljässä viime MM-kilpailussaan jäänyt loppusijoituksissa kärkikolmikon ulkopuolelle kolme kertaa. Hallitsevana mestarina kauteen lähtee Hämeenlinna, joka pelasi vielä viime kaudella nimellä Hämeenlinnan Pallokerho. –?Olen aina ajanut tällä radalla kelpo kisoja, kuljettajien MM-sarjassa Ferrarin Kimi Räikkösen taakse neljänneksi pudonnut Bottas kehui. – Ulkomaalaisten määrää ei voi kuitenkaan tästä enää hirveästi kasvattaa, enkä sellaiseen uskokaan. Tunnen vastuuta valinnasta. – Motivoituneiden ja lentopalloon valmiita panostamaan olevien suomalaisten keskipelaajien löytäminen on ollut parin viime vuoden aikana haasteellista, Alatalo kertoo. Bottaksella mukavia muistoja Sotshista Valtteri Bottas puolustaa Sotshissa osakilpailuvoittoa viime kaudelta. Lähtöruutu kahden parhaan joukossa olisi hyvä asia. Pitkällä tähtäimellä on hyvä asia, että huippupelaajamme pääsevät ulkomaille, Kuusamon päävalmentaja Tuomas Alatalo summaa. Se ei ole automerkkien MM-sarjaa johtavalla Mercedeksellä hääviä suorittamista varsinkaan, kun hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton kaasuttelee kohti uransa viidettä maailmanmestaruutta. –?Täältä on hyviä muistoja, joten on hienoa olla täällä taas. Runkosarjan viimeiseksi jäänyt joukkue pelaa kaksinkertaisen karsintasarjan 1-sarjan fi naaliin selvinneiden joukkueiden kanssa. LP Viesti oli hopealla ja LP Kangasala pronssilla. Sen sijaan yhtään ulkomaalaista liberoa naisten liigassa ei hääri. Pihtiputaalla tilanteeseen vaikuttaa opiskelupaikkojen puute. Paalupaikalla olisi Bottakselle Sotshissa käyttöä. Bottas ajoi F1-uransa ensimmäisen voiton viime vuonna juuri Sotshissa. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A22 Urheilu Tuomas Reinikainen ESPOO (STT) Suomen naisten lentopallomaajoukkueen pirteät otteet ja pääsy ensi vuoden EM-kisoihin näkyvät alkavalla kaudella kotimaisessa Mestaruusliigassa. Hän on viihtynyt Sotshin 5,7 kilometriä pitkällä radalla hyvin. 42-vuotias Tuokkola on toiminut urallaan päävalmentajana Liigassa KooKoon lisäksi Ilveksessä ja KalPassa. Vastavirtaan ulkomaalaispelaajien suhteen kahlaavat hallitseva Suomen mestari Hämeenlinnan Lentopallokerho sekä Oriveden Ponnistus, jotka kummatkin ainakin käynnistävät kauden ainoastaan kahdella ulkomaanavulla. Heti ensimmäisessä Venäjän gp:ssä 2014 hän oli Sotshissa Williamsillaan kolmas. Riveiro aloittaa työnsä FC Interissä marraskuun alussa. Tällä kaudella voitot ovat karttaneet Bottasta. Kausi alkaa perjantaina ottelulla LiigaPloki–Hämeenlinna. Lisäksi Uefa on kertonut haluavansa tehdä niin paljon rahaa kuin mahdollista vuoden 2024 EM-kisoilla, ja myös tämän vuoksi Saksa on otollisempi kisojen järjestäjämaa kuin Turkki. Ensimmäistä gp-voittoaan ei voi koskaan unohtaa, Bottas sanoi. –?Kuten olemme viime vuosina nähneet, täällä on hyvät mahdollisuudet pitää kärkipaikka toiseen mutkaan saakka. Maajoukkuenimistä liigassa pelaavat alkavalla kaudella vielä muun muassa Hämeenlinnan kolmikko Ronja Heikkiniemi (yleispelaaja), Suvi Kokkonen (yleispelaaja) ja Yasmine Madsen (keskipelaaja) sekä paluun Suomeen tehnyt LP Kangasalan libero Tiiamari Sievänen. Näyttää siltä, että pärjäämme kahdella ulkomaalaisella, vaikka yksi profi ilipelaajistamme Nette Tuominen lopetti uransa kauden kynnyksellä, OrPon manageri Jouko Ronkainen toteaa. Tuolloin Venäjän gp ajettiin jo huhtikuun lopussa, ja hän pääsi saman kauden aikana juhlimaan MM-sarjassa kahta muutakin ykkössijaa. . Jos jossain, suomalaiskuljettajan menestyskäyrän pitäisi kääntyä nousuun ensi viikonloppuna Venäjän Sotshissa. Pelin nopeus ja teknistaktiset tekijät kasvavat jatkuvasti ja haluamme kehittää joukkuettamme etenkin näillä osa-alueilla, FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki sanoi seuran nettisivuilla. Eniten vierastyöläisiä ovat haalineet Kuusamo sekä pihtiputaalainen LiigaPloki, joiden molempien riveissä esiintyy peräti viisi ulkomaalaispelaajaa. HELSINKI (STT) Jalkapalloliigan FC Inter on palkannut uudeksi päävalmentajakseen Jose Riveiron kaksivuotisella sopimuksella. Isäntämaan valinnassa oli myös aimo annos poliittista kamppailua, sillä Saksan ja Turkin väliset suhteet ovat olleet viileät Turkissa kesällä 2016 tapahtuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Tämä ei ole yllättävää, sillä nämä kaksi peliroolia vievät kuusikosta jo neljä paikkaa. Karsinnan kaksi parasta joukkuetta saavat oikeuden anoa liigapaikkaa kaudelle 2019–2020. –?Inter haluaa pelata modernin jalkapallon eturintamassa. –?Tietysti se olisi hienoa, jos pystyisi täysin paikallisilla kotimaisilla pelaajilla pelaamaan, mutta eivät ulkomaalaiset ole este suomalaisten pelaajien kehittymiselle. Mestaruus on mennyt viimeksi Hämeenlinnan ja Salon ulkopuolelle vuonna 2004, jolloin ykköstilaa juhli Pieksämäki Volley. –?Tänä vuonna ei tosiaan ole tullut voittoja, mutta kautta on vielä jäljellä. –?Lähtijöitä on pakko korvata ulkomaalaispelaajilla, koska hyviä nuoria ei riitä jokaiseen joukkueeseen. . Se on jo rahallinenkin kysymys. Lehden mukaan Tuokkola on ilmoittanut alkuviikolla joukkueelle päätöksestään. Espanjalainen Riveiro on toiminut HJK:n apuvalmentajana kesästä 2016 lähtien. LEHTIKUVA/RONI LEHTI NAISTEN MESTARUUSLIIGA: . Teemme kaikkemme, jotta täytämme odotukset, Saksan jalkapalloliiton puheenjohtaja Reinhard Grindel tunnelmoi julkistuksen jälkeen. Luis Vasconcelos, Reima Rautiainen SOTSHI (STT) Valtteri Bottaksen kesä ja alkusyksy formula ykkösten MM-sarjassa ovat olleet alamäkeä. Lähestulkoon maajoukkueen koko ydinryhmä karkasi Euroopan kentille, ja tämän myötä liigassa iskee ulkomaalaispelaajia viime kautta enemmän. Maa järjesti onnistuneesti vuoden 2006 miesten MM-lopputurnauksen. Paikallista yleisöä ulkomaalaisten iso määrä ei haittaa, sillä he tykkäävät katsoa hyvää lentopalloa, Koskinen sanoo. Monena edellisvuotena olemme yrittäneet saada kotimaista rinkiä isommaksi, mutta emme ole onnistuneet siinä. Mestaruusliigaseurojen listoilla on 30 ulkomaalaista, joista peräti 17 on yhdysvaltalaispelaajia. Saksan etuna kisaisännyyshaussa oli jo entuudestaan varsin vaikuttava arvokisakokemus. EPA/SRDJAN SUKI NYON/HELSINKI (STT, AFP) Kilpajuoksu vuoden 2024 jalkapallon miesten EM-lopputurnauksen isännyydestä päättyi Saksan ylivoimaiSaksa sai vuoden 2024 jalkapallon EM-kisat seen voittoon Turkkia vastaan. ALATALO JA LiigaPlokia luotsaava Jukka Koskinen ovat sitä mieltä, että hankitut ulkomaalaispelaajat tuovat liigaan laatua ja sen vuoksi myös sarjan taso jopa nousee aiemmasta. Saksasta löytyy jo valmiiksi modernit stadionit, infrastruktuuri sekä hotellit. Puolivälieriin selviää kahdeksan parasta joukkuetta. Joukkueet pelaavat kolminkertaisen sarjan, eli otteluita tulee jokaiselle 24. Tulin tänne mielessäni vain yksi asia: ajaa paalupaikalle ja voittaa kisa, Bottas vakuutteli. Euroopan jalkapalloliitto Uefa suoritti valinnan torstaina Sveitsin päämajassaan Nyonissa, jossa Uefan johtokunnan jäsenet äänestivät kisaisännäksi Saksan murskaavalla äänierolla 12–4. –?Haluamme laittaa pystyyn valtavan jalkapallofestivaalin ja näyttää maailmalle kuinka vieraanvaraisia olemme, Saksan kisahakua johtanut ex-maajoukkuepelaaja Philipp Lahm kertoi
6 2 4 5– 15 2 Frosinone .... 6 2 2 2 9– 9 8 Girona ...........5 2 2 1 7– 8 8 Villarreal ...... kierroksen 2. Voitto oli Kärpille seitsemäs peräkkäinen Ilveksestä liigassa, ja myös seitsemäs peräkkäinen vierasvoitto. Englannin liigacup, 3. Iso ratkaisu Helsingin päästä, tilitti Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi. 4 1 2 1 11– 15 5 Tappara .........5 1 1 3 13– 17 4 Lukko ............5 1 1 3 10– 19 4 Ässät ..............5 1 4 8– 16 2 Seuraavat ottelut: 28.?9. Vehviläinen selvisi toisessakin erässä neljällä torjunnalla, vaikka Ilves pelasi liki kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan. –?Tämä ottaa päähän todella paljon. Naisjuniorien maantieajo, 70,8 km: 1) Laura Stigger Itävalta 1.56.26, 2) Marie Le Net Ranska sama aika, 3) Simone Boilard Kanada s.a. Puh. 50 osanottajaa. 6 1 1 4 6– 16 4 Valladolid ......5 3 2 3– 5 3 Italian Serie A: Udinese–Lazio 1–2, AS Roma–Frosinone 4–0, Atalanta–Torino 0–0, Cagliari–Sampdoria 0–0, Genoa–Chievo 2–0, Juventus– Bologna 2–0, Napoli–Parma 3–0 Juventus ...... 6 6 13– 4 18 Napoli .......... Kunkkunumero: 4 Ilta-arvonta. 050 3685 777 tai 0400 129 936 Sekalaista 1 Myynnit 1 NIVALAN NUORISOSEURA Tervetuloa! TANSSIT SUNNUNTAINA 30.9.2018 klo 19-23 SEIJA RANKINEN & TÄHTIKAVALJEERIT ARI SALO TANSSIT KESKIVIIKKONA 3.10.2018 KLO 12-16 Liput 10 € Liput 10 € Vuorohaku JR2 Liput 10 € Lip Liput 10 € € Vuorohaku JR3 Palvelut 1 Ennakkomyynti: 0600 10300 (1,98€/min+pvm/mpm) • Mediakulman Lipputoimisto • KPKO:n toimisto, 06 824 2250, 0400 878 740 • Liput : 25€ 20€ alttoviulu , johtaja Konsertti INTRO 18.15 Pe 2 8.9.2018 Snellman-sali 19.00 Vingenkatu 18, Kokkola • Beethoven: Coriolanus-alkusoitto • Gál: Sarja alttoviululle ja orkesterille • Beethoven: Sinfonia nro 1 Huvit 1 Palveleva puhelin 0400 22 11 80 su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Paikallisverkko / matkapuhelinmaksu Palveleva netti KIRKON KESKUSTELUAPUA A Paikallisverkko-/ matkapuhelinmaksu Kuivaa POLTTOPUUTA kotiin toimitettuna. Kataja kohtaa karsintojen 2. Tolvanen kertoi Ylelle olevansa pettynyt seuran päätökseen. Ronaldo poistettiin kentältä viime viikolla Mestarien liigan avauskierroksella, kun Juventus kohtasi vieraissa Valencian. 6 3 1 2 13– 6 10 Espanyol ...... 2Rahapelit Keno Päiväarvonta. Euroopan jalkapalloliitto Uefa rankaisi Ronaldoa ottelun mittaisella pelikiellolla 2. 044-5885297. Hänen NHL-joukkueensa Nashville Predators ilmoitti keskiviikkona, että Tolvanen aloittaa kauden farmiseura Milwaukee Admiralsissa. Ronaldon yhden ottelun mittainen pelikielto merkitsee sitä, että hän on Mestarien liigassa pelikelpoinen 23. Oikeat numerot: 4, 10, 11, 14, 18, 20, 24, 34, 37, 39, 41, 44, 45, 46, 51, 53, 57, 61, 65, 70. Oulussa Ilves voitti joulukuussa 2016. 6 2 1 3 5– 7 7 Athletic B ......5 1 3 1 7– 9 6 Betis .............5 1 3 1 3– 5 6 Valencia ....... Koivua tai sekaklapia. 6 4 2 9– 6 12 Fiorentina .... PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A23 Urheilu TANSSIT (Pormestarink. 2. 4 1 2 1 7– 7 5 Empoli ..........5 1 1 3 4– 6 4 Bologna ....... 6 1 1 4 6– 11 4 Huesca ......... 6 3 2 1 20– 11 14 HIFK ..............5 2 3 23– 14 12 Kärpät .......... Soita tai laita tekstari. 6 2 2 2 9– 3 8 AS Roma ...... 6 2 1 3 6– 8 7 Atalanta ....... Tilalla sijaitsee Osuuskunta Lohtajan suoramyyntimyymälä sekä lounaskahvila. Kärpät voitti, hylätty maali korpesi Ilveksen leirissä NASHVILLE (STT) Jääkiekkoilija Eeli Tolvanen joutuu aloittamaan kautensa farmiliiga AHL:ssä. 6 1 5 0– 16 1 Saksan Bundesliiga: Düsseldorf–Leverkusen 1–2 (L: Lukas Hradecky maalilla), Mainz–Wolfsburg 0–0, Dortmund–Nürnberg 7–0, Mönchengladbach–Frankfurt 3–1, Leipzig– Stuttgart 2–0. erä: Maaliton. 2Pyöräily Innsbruck: Maantiepyöräilyn MM-kisat: Miesjunioreiden maantieajo, 131,8 km: 1) Remco Evenepoel Belgia 3.03.49, 2) Marius Mayrhofer Saksa jäljessä 1.25 minuuttia, 3) Alessandro Fancellu Italia –1.38. Jukurit–HPK, Sport–Lukko, JYP–TPS, KalPa–Tappara, Pelicans–HIFK. kierroksella Bulgarian Rilski Sportistin. 029 5626354, 050-5263579 Juho Harjunpää, Kihlakunnanvouti Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ulosottovirasto MYYTÄVÄNÄ liikekiinteistö Kokkolan Lohtajalla. Ruotsin Allsvenskan: Hammarby–Elfsborg 0–1, Sundsvall–Djurgården 1–1, Norrköping–Malmö 3–1 (N: Simon Skrabb kentälle 74. Kauden alla pelatut harjoitusottelut sujuivat Tolvaselta vaihtelevasti. erä: Maaliton. 6 4 1 1 22– 13 14 TPS ............... B-rata 5.11 km (21): 1) Markus Lindgren Botnia 46.03, 2) Nicolina Berg Botnia 50.04, 3) Jonas Furubacka Botnia 51.06. Kohde on ulosmitattu ja se myydään nettihuutokaupalla www.huutokaupat.com-internetsivustolla ajalla 28.09.-15.10.2018 Esittely:keskiviikkona 09.10.2018 klo 13:00 – 13:30 Tiedustelut ja myyntiesite: kihlakunnanulosottomies Tarja Virkkala, puh 029 56 26355,050 5940006 Juho Harjunpää, kihlakunnanvouti Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ulosottovirasto Konsertit 1 Vanha hirsinen lato 4.0 m x 5.0 m Peltikatto lape 2.7 m Puh. 6 1 3 2 9– 8 6 Cagliari ......... C-rata 3.67 km (25): 1) Mikaela RiskaLassila Falken 36.02, 2) Eero Pulkkinen Botnia 36.58, 3) Gunder Norrbygård Kronan 39.44. Oikeat numerot: 6, 8, 9, 11, 17, 18, 25, 34, 35, 37, 46, 48, 49, 52, 53, 55, 57, 58, 68, 70. Torjunnat: Riku Helenius Ilves 9+12+9=30 (pois 58.10–60.00), Veini Vehviläinen Kärpät 9+4+10=23 Yleisöä: 4?745. 6 5 1 12– 7 15 Lazio ............ Ranskan liiga: Dijon–Lyon 0–3, Bordeaux–Lille 1–0, Marseille–Starsbourg 3–2, Nimes–Guingkamp 0–0, Amiens–Rennes 2–1, Caen–Montpellier 2–2, PSG–Reims 4–1 2Ammunta Chateauroux: Kansainvälisen paralympiakomitean IPC:n maailmancup: R6 50m pienoiskivääri 60 ls makuu+fi naali: 1) Juan Saavedra Reinaldo Espanja 248,1 (619,6), 2) John Joss III Yhdysvallat 245,5 (616,5), 3) Matt Skelhon Britannia 226,2 (618,1), …11) Jarkko Mylly Suomi 613,9 (SE). –?Ei saatu tilannetta, Kärppien alivoima hallitsi niitä minuutteja, Kivi myönsi. –?Se oli mielestäni selvä maali. 6 3 1 2 8– 5 10 Spal .............. järvenranta tontti Kaustisella poikkeuslupa rakentamiseen. D-rata 2.2 km (7): 1) Elsie Björkfors Botnia 31.41, 2) Alva Svenlin Kronan 31.42, 3) EvaLotte Myrskog Kronan 36.09. Ilves sai kerran kiekon Vehviläisen taakse, mutta Joose Antosen ajassa 43.33 tekemä maali hylättiin Kärppien haaston jälkeen maalivahdin häirintänä ja näin Kärppien Miska Humalojan toisessa erässä tekemä maali jäi ottelun ainoaksi. 6 5 1 4– 6 5 R Vallecano ...5 1 1 3 5– 12 4 Levante.........5 1 1 3 8– 11 4 Leganes ....... lokakuuta Juventuksen vierasottelussa Manchester Unitedia vastaan. 040 367 0122. Ronaldo selvisi yhden ottelun rangaistuksella. Pituus 33 cm. Tilan pinta-ala 3000 m 2 . kierros: USA–Venäjä 3–0 (25–22, 25–23, 25–23), Italia–Serbia 0–3 (15–25, 20–25, 18–25) 2Koripallo Radom: Miesten Europe Cup, karsintojen 1. 6 1 2 2 1 16– 15 9 Pelicans .........5 2 1 2 12– 11 7 KooKoo ........ Sopii hellaan, saunan pesään tai takkaan. 6 3 1 2 6– 4 10 Celta Vigo .... 6–5 (MD: Juuso Hietanen 0+1), Traktor Tsheljabinsk–Lokomotiv Jaroslavl 1–2, Slovan Bratislava–Jokerit 3–5 (J: Sakari Manninen 2+2, Pekka Jormakka 1+0, Marko Anttila 1+0, Henri Ikonen 1+0, Sami Lepistö 0+3, Mika Niemi 0+1), TsSKA Moskova–Moskovan Spartak 2–1, Riian Dinamo–HK Sotshi 1–4 (S: Jyrki Jokipakka 0+1). 6 2 2 2 5– 3 8 Getafe ...........5 2 1 2 4– 4 7 Eibar ............ 6 3 3 17– 15 9 JYP ................5 2 1 1 1 14– 15 9 Jukurit .......... 6 3 1 2 12– 5 10 Sassuolo .......5 3 1 1 12– 8 10 Inter ............. 4 3 1 4– 1 9 Genoa ...........5 3 2 9– 10 9 Sampdoria ... Nashville lähetti Tolvasen farmiin 2Jalkapallo Espanjan liiga: Athletic Bilbao–Villarreal 0–3, Leganes– Barcelona 2–1, Sevilla–Real Madrid 3–0, Valencia–Celta Vigo 1–1 Barcelona .... 6 1 1 4 2– 7 4 Chievo ......... klo 20-24 TORREMOLINOS Oikeat ja aidot tanssit Talolla, tule parketille! Liput 13 € • jr 1 www.kokkolantyovaentalo.net Kiinteistöt 1 Myyd. KHL torstaina: Avtomobilist Jekaterinburg–Severstal Tsherepovets 4–0, Metallurg Magnitogorsk–Moskovan Dinamo ja. Kärpät kaatoi Ilveksen Tampereella jalkapallonumeroin 1–0. 2Suunnistus Kruunupyy: OK Botnian torstaipummit Åsbackantiellä 27.9. 3. P. SaiPa ............. ottelu: Rosa Radom, Puola–Kataja 69–75 (36–42) Kataja jatkoon yhteistuloksella 161–134. Tuloksia: A-rat 6.07 km (13): 1) Tommy Åbacka IS Söderby 39.49, 2) Johan Lövsund IS Söderby 41.10, 3) Daniel Åbacka IS Söderby 48.47, 4) Kim Berg Botnia 49.10, 5) Sören Svenlin Kronan 51.04, 6) Tore Högnäs Brahe 59.06. 6 4 1 1 12– 6 13 Atletico M .... kierrosta: Arsenal–Brentford 3–1, West Ham–Macclesfi eld 8–0, Liverpool–Chelsea 1–2, Nottingham Forest–Stoke 3–2, Tottenham– Watford 2–2, 4–2 rp. Myydään asunto-osake Asunto Oy Kokkolan Mäyränkatu 5 Osoite: Mäyränkatu 5 F 51, 67800 Kokkola Osakkeet nro 2799-2877, asunto F 51, kohdenumero 1044247. IKKUNAREMONTIT NYT SYYSALENUKSELLA! Rajoitettu erä! Paikalliset tuotteet ja asentajat! KYSY TARJOUS 040 774 9450 Rivit 2Jääkiekko Liiga: Ilves–Kärpät 0–1 (0–0, 0–1, 0–0) 1. 6 2 2 1 1 13– 8 11 Ilves .............. minuutilla, Daniel Sjölund penkillä, M: Walter Viitala penkillä), Östersund–Brommapojkarna 3–1, Trelleborg–Dalkurd 0–1 (D: Eero Markkanen 90 min.). erä: 28.16 Miska Humaloja (Otto Karvinen-Jari Sailio) 0–1 sr. TAMPERE (STT) Jääkiekkoliigan puolustavan mestarin Oulun Kärppien alkukausi on ollut vaikea, mutta torstaina joukkue näytti toisen peräkkäisen nollapelin torjuneen Veini Vehviläisen johdolla nousukunnon merkkejä. NYON (STT, AFP) Juventuksen supertähti Cristiano Ronaldo selviää jalkapallon Mestarien liigassa ensi viikolla yhden ottelun pelikiellolla. Jäähyt: Ilves 5x2 min ja Mark Flood 10 min, Kärpät 5x2 min. 6 2 2 2 7– 6 8 Parma .......... 6 1 3 2 4– 7 6 Torino ...........7 1 3 3 5– 10 6 AC Milan ...... 6 2 2 2 11– 9 8 Udinese ....... Tiedustelut 5.10. Ilves hallitsi peliä pitkät tovit, mutta kudit painuivat ohi ja yli. 6 2 3 1 11– 9 9 Sociedad ...... 041 806 6683 Myydään 2 kpl asunto-osakkeita Kokkolassa Asunto Oy Mariankatu 38 Osoite: Mariankatu 38, 67200 Kokkola Osakkeet nro 1034-1078, huoneisto A 302, kohdenumero:1045579 Esittely: torstaina 4.10.2018 klo 13.00-13.30 Asunto Oy Kokkolan Mariankatu 14 Osoite: Mariankatu 14, 67200 Kokkola Osakkeet nro 1882-2233, asunto 5, kohdenumero: 1045656 Esittely: torstaina 4.10.2018 klo 14.00-14.30 Kohteet on ulosmitattu ja ne myydään nettihuutokaupalla www.huutokaupat.com-internetsivustolla ajalla 28.9.2018-15.10.2018 Tiedustelut ja myyntiesite: Kihlakunnanulosottomies Asta Siermala puh. mennessä. Yhteys mielellään iltaisin puh. E-rata 1.7 km (8): 1) Lovisa Nyberg Kronan 28.45, 2) Björn Nyberg Kronan 28.57, 3) Sarah Nygård Botnia 36.42. Kaikki sujui tähän asti helposti ja nyt sitten edessä on aivan uusi startti, Tolvanen sanoi Ylelle. Viimeksi Ilves on voittanut Kärpät kotonaan tammikuussa 2015. Tamminen (Juhani) pyrki väistämään, ja muutenkin Vehviläinen ehti torjunta-asentoon. 6 2 1 3 23– 27 7 KalPa .............5 1 1 2 1 12– 12 7 HPK ...............5 1 1 1 2 9– 15 6 Sport ............ 6 3 2 1 8– 4 11 Alaves ...........5 3 1 1 8– 5 10 Sevilla .......... lokakuuta pelattavassa kotiottelussa sveitsiläistä Young Boys -seuraa vastaan. Päätös on yllätys, sillä 19-vuotiaan hyökkääjälupauksen oli odotettu pelaavan kauden alusta lähtien Nashvillessa. 28) KAUSI ALKAA LA 29.9. Kunkkunumero: 70 2Lentopallo Torino: Miesten MM-kisat, 3. 6 4 1 1 17– 7 13 Real Madrid
Hankkeen toteutuessa siihen palkataan hankerahoituksen avulla koordinoiva yhteyshenkilö ja työpajaohjaaja. krs, 00020 Nordea. Paikkakuntalainen mies vangittiin epäiltynä todennäköisin syin törkeästä vahingonteosta. 26 450 € (sis. Hankkeessa etsittäisiin sellaisia työskentelymuotoja ja toimintaa, joka ei kilpaile markkinoiden kanssa, mutta jolla voisi valmentautua työssä olemiseen, kunnanjohtaja Raija Potila kommentoi. Kunnan toisena tavoitteena on hankkeen myötä pienentää kunnalle koituvaa työmarkkinatuen maksuosuutta. Kk-erä sis. **Korko 0,95 %, rahoitusesimerkki: kokonaishinta 20 000 € (sis. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Kuvan auto erikoisvarustein. 565 €. 1 193,18 €, luotto ja luottokustannukset yht. Esimerkiksi vuonna 2016 kuntaosuus oli 103 800 euroa, viime vuonna puolestaan 95 700 euroa, ja kuluvan vuoden heinäkuun loppuun mennessä maksettavaa kertyi 65 200 euroa. Reisjärvellä suunnitellaan kuntouttavaa työpajatoimintaa EU-hankerahoitusta ollaan hakemassa JOENSUU (STT) Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi Joensuun Kiihtelysvaaran kirkon polttamisesta epäillyn 29-vuotiaan miehen. Poliisi ilmoitti aiemmin, että tapahtumapaikkatutkinnassa on käytetty kahta poliisin palokoiraa, jotka tekivät ilmaisuja kirkon raunioissa. RDS -serti?oitua untuvaa, PFC -vapaa pintakäsittely. Sosiaalista kuntoutusta eli matalan kynnyksen kuntouttavaa työtoimintaa ei sen sijaan ole nykyisellään tarjolla. 044 5502 952 ja Kenneth Långbacka puh. Koko vuoden 2018 maksuosuuden ennakoidaan nousevan noin sataantuhanteen euroon. Syy kulttuurihistoriallisen kohteen epäiltyyn tuhoamiseen on poliisin mukaan tarkoitus selvittää tutkinnan edetessä. 415 €, vapaa autoetu alk. Käyttöetu alk. Pitkäaikaistyöttömien määrä Reisjärvellä on kasvanut, yli 300 päivää työttömänä olleiden määrä on noussut viime vuoden joulukuusta tämän vuoden heinäkuuhun seitsemällä henkilöllä kokonaismäärän ollessa 17 henkeä. -25 % Myös tarjoushinnoista! Kokkolan Tenniskerhon valmennuksen avoimien ovien päivä tiistaina 2.10. Kahden vuoden päästä oli tarkoitus viettää kirkon 250-vuotisjuhlia. McKinley Iris tai Isidor Down Jacket Naisten tai miesten muodikas kevytuntuvatakki. Etsivään nuorisotyöhön on jo palkattu työntekijä. 10-19, la 10-16, su 12-16 P. 8–16 varaosamyynti ark. 044 5501 401 Mestarintie 6, Kokkola, 06–8239 600 automyynti ark. klo 17-18.30 Urheilutalon tennishallissa. Autoja saatavilla rajoitettu erä. Björn Borg Kevina tai Kevin high 99,90 Trendik va nais Ken kuv Nuorten ryhmät maanantaisin klo 16.30-17.30 sekä torstaisin klo 16-17 Ilmoittautumisaika päättyy su 30.9. –?Näin nopeassa aikataulussa motiivin tyyppisiä asioita ei vielä ole selvitetty, Hämäläinen sanoo. Kengässä on pitävä, kuvioitu ulkopohja. Yli tuhat päivää työttömänä olleiden määrä samalla aikavälillä tuplaantui nousten yhteensä kymmeneen henkilöön. Poliisin mukaan ilmaisut viittaavat siihen, että kirkon sytyttämisessä on mahdollisesti käytetty palavia nesteitä. Loput 44 tuhatta euroa jäisi kunnan maksettavaksi. 149 ,Ka Kev kev sop kuo käy sell Ilmoittaudu nyt Kokkolan Tenniskerhon tenniskouluun! Aikuisten ryhmä keskiviikkoisin klo 20-21 Kaikille tenniskouluun ilmoittautuneille tennismailat, -pallot ja -kengät Tarjous voimassa ilmoittautumisajan. toimituskulut 600 €). Poliisi on aiemmin kertonut, että kaikki epäillyt ovat joensuulaisia. Tällä hetkellä Reisjärvellä järjestetään kuntouttavaa työtoimintaa ja käytössä on palkkatuki. HANKKEEN MYÖTÄ tavoitteena on myös saada luotua sellaisia pysyviä toimintamalleja, joita kunnassa ei vielä tällä hetkellä ole. Palossa säästyi kirkon 1800-luvulla rakennettu tapuli. Kiihtelysvaaran vuonna 1770 valmistunut puukirkko tuhoutui tulipalossa maan tasalle sunnuntaiaamuna. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen rahoitusturvalla. 79,90 Kari Traa Tove Kevyt ja lämmin kevytuntuvatakki, sopii väliasuksi kuoritakin alle tai käytettäväksi sellaisenaan. Kunta maksaa yli 300 päivää työttömänä olleiden saamasta työmarkkinatuesta puolet ja tuhat päivää työttömänä olleiden tuesta 70 prosenttia. *Tarjous koskee DIG-T 115, DIG-T 163, dCi 110 (Euro 6b), dCi 130 -versioita ja on voimassa yksityishenkilöille uusiin tilausja kauppasopimuksiin 30.9.2018 asti. Kauppakeskus Chydenia Tehtaankatu 3-5, 67100 Kokkola Palvelemme ark. Luottokustannukset yht. Hän pystyisi varmasti tekemään yhteistyötä, jolla saisimme oma työllisyyttä ja paikkakunnan työllistymiskehitystä tukeva tiimi, kunnanjohtaja toteaa. 050 4418221 www.intersport.. Hankkeen avulla on määrä aloittaa matalan kynnyksen kuntouttava työtoiminta eli syrjäytymistä ehkäisevä työpajatoiminta. Mies vangittiin epäiltynä Kiihtelysvaaran kirkon polttamisesta. Uusi Nissan QASHQAI alk. Rahaa haetaan vuosille 2019-2020 176 tuhatta euroa, joka on 80 prosenttia hankkeen 220 tuhannen euron kokonaisbudjetista. Kunnanhallituksen yksimielisellä päätöksellä Reisjärvi hakee Euroopan unionin sosiaalirahaston (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -ohjelman Suomen rakennerahastosta asiaan hankerahoitusta. korko 0,95 % ja käsittelykulu 10 €/kk. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki tai OP-Yrityspankki Oyj, Gebhardinaukio 1, PL 308, Helsinki tai Nordea CarFinance, Aleksis Kiven katu 9, 5. Lisätietoa osoitteesta ktk-gtk.sporttisaitti.com Markus Kärkinen REISJÄRVI Reisjärvellä suunnitellaan uuden matalan kynnyksen kuntouttavan työpajatoiminnan käynnistämistä. Hanketta varten hankittavan tilan on samalla määrä toimia myös sosiaalisena kohtaamispaikkana, joka mahdollistaa työelämäja työnhakutaitojen kehittämisen. Poliisi kertoi torstaina, että kolme muuta pidätettyä päästetään vapaalle. 17 392,18 €, todellinen luottohinta 21 193,18 € ja todellinen vuosikorko 2,91 %. 8–17 KAYTTOAUTO.FI EU-yhdistetty kulutus ja C02-päästöt (vanha mittaustapa, NEDC): Uusi Nissan QASHQAI (J11B) -mallisto: 3,8-5,8 l/100km, 99-134 g/km. Voimassa 30.9.2018 saakkauusiin henkilöja pakettiautoihin sekä esittelyautoihin. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa A24 Nissan-myyjäsi: Atte Arkkukangas puh. 9–18, la 10–15 huolto ja vauriokorjaamo ark. Lisäksi kunnan maksettavaksi jäisivät toiminnassa tarvittavien työvälineet ja muut aloituskulut, joiden suuruudeksi arvioidaan noin 30 tuhatta euroa. tk.), käsiraha 4 000 €, sopimusaika 60 kk, kk-erä 286,55 €, perustamismaksu 199 €, luoton määrä 16 199 €. iii Trendikkään varrelliset vapaa-ajankengät naisille tai miehille. Toimintamuodoiksi on suunniteltu muun muassa pesulatoimintaa, kiinteistöjen ja ajoneuvojen huoltoa, järvien niittoa, kasvien kasvatusta ja arkielämän perustaitojen vahvistamista. Myös kolme muuta ovat poliisin mukaan edelleen rikoksesta epäiltynä, ja epäiltyjen asemaa arvioidaan tutkinnanjohtaja Simo Hämäläisen mukaan uudestaan tutkinnan edetessä
Nautin siitä, että jokaisessa tanssityylissä käytetään kehoa eri tavoin, ja aina on varaa kehittyä. –?Tällä hetkellä liikun showtanssi -ryhmän ohjaamisen lisäksi käymällä ohjatuilla jumppatunneilla. Tämä koskee sekä varhaiskasvatusta että perusopetusta. –?Olen kuulemma tanssinut jo ennen kuin osasin kävellä. Perjantai 28. On hienoa, että pystyn välittämään tanssin avulla tunteita. –?Ainoa huono puoli harrastuksessa on oikeastaan se, että tanssin parissa on melko helppo loukata itsensä. Sitten löysin Gymnastikföreningen Nordanin showtanssi -ryhmän, jota myös ohjaan kaverin kanssa tällä hetkellä. Olen kiinnostunut teatteritaiteista, ja voisin ajatella myös työskenteleväni niiden parissa jatkossa. SYYSKUUTA 2018 1 MISTÄ INNOSTUS TANSSIHARRASTUKSEEN, MIIARIINA AHO. Minua kiinnostavat eniten contemporary dancingin, eli nykytanssin, lajit, ja myös jazz-tanssi kiehtoo. 1 MITÄ HARRASTUS PITÄÄ SISÄLLÄÄN. Tanssiharrastuksen mukanaan tuomasta kehonhallinnasta on hyötyä ihan arjessakin, sillä esimerkiksi lihasjumit on helpompi avata, kun tuntee oman kehonsa. 1 Sivu B5. Esimerkiksi improvisaatiotanssissa ei ole oikeata tai väärää, vaan voi vain antaa tilanteen viedä. Kolmevuotiaana liityin ensimmäiseen seuraan ja aloin harrastamaan lastenbalettia, jota harrastinkin sitten jonkin aikaa. Minulle on kerrottu, että aloin aina hytkymään mukana, kun kuulin musiikkia. – Tanssimisessa on parasta, että pystyn kehon avulla luomaan tarinaa ja ilmaista itseäni. Nimi: Miia-Riina Aho, 17 vuotta Seura: Gymnastikföreningen Nordan Harrastuksen parissa: 14 vuotta Martina Store, teksti Clas-Olav Slotte, kuva HARRASTUKSESSA ”Pystyn kehon avulla luomaan tarinaa” Lapsilla ja nuorilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia saada erityisopetusta joka puolella maata. Itsekin olen telonut nilkkani ja polveni muutamaan otteeseen. Viisivuotiaana mukaan tuli kilpatanssi Kokkolan Corten riveissä, ja siinä sivussa harrastin myös street dancea Kokkolan Liikuntaseura Triolissa. Harrastan lisäksi myös itämaista tanssia ja sen ohella tanssin myös teatterin lavalla. 1 KUKA. Kolmetoistavuotiaana lopetin molemmat, sillä kilpatanssiin ei löytynyt enää paria ja street dance -ryhmä loppui. Olen harrastanut tanssimista jo 14 vuotta, ja uskon, että tanssiharrastuksesta on hyötyä tulevaisuudessa myös työelämässä. 1 MITKÄ OVAT HARRASTUKSEN HYVÄT JA HUONOT PUOLET
MARKKU JOKELA Jos sinulla on kyky sopeutua jatkuviin muutoksiin, pärjäät elämässäsi todennäköisesti hyvin. Sinä aikana kun turvavyö on ollut autoissa turvavarusteena Euroopassa, sen käyttö olisi voinut säästää onnettomuuksissa yli miljoonan ihmisen hengen. Kun sitten onnettomuus sattuu, turvavyö on halpa henkivakuutus kaikille onnettomuusautoissa mukana oleville. Puolustusvoimat on jo ilmoittanut halukkuutensa pestata e-urheilijoita Urheilukouluun. Yksi niin sanotun perinteisen urheilun ravistelijoista on elektroninen urheilu. Suomikin on saanut jo ensimmäiset e-urheilumiljonäärinsä. Isot e-urheilutapahtumat ovat kuin peligrafi ikan ja 3d-osaamisen olympialaiset. Käyttö kun olisi muka epäluottamuksen osoitus kuskin ajotaidoille. E-urheilu vyöryy ylitsemme kuin tsunami, emmekä voi kuin alistua kohtaloomme. MITKÄÄN merkit eivät viittaa siihen, että kilpapelaaminen vähenisi tulevaisuudessa. Törmäys 50 kilometrin tuntinopeudessa vastaa tonnin painovoimaa. E-urheilussa liikkuvat isot rahat. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa sosiaalisessa mediassa: facebook.com/ keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/ kepari_toimitus www.keskipohjanmaa.fi PÄÄKIRJOITUS KOLUMNI PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B2 Pääkirjoitus KLIK – kuuluu auton turvavyön lukitusmekanismista. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Päätoimittaja: Kauko Palola Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola Lukijoiden mielipiteet sähköpostilla: mielipide@kpk.fi netissä: www.keskipohjanmaa.fi tekstiviestillä: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Peliteollisuus itsessään on miljardibisnestä, mutta pelien maailmassa pyörivät nuorisomassat ovat houkutelleet lajin pariin myös paljon muita yrityksiä. Ja kaiken lisäksi yksi parhaista henkivakuutuksista, jos onnettomuus sattuu. Samalla todennäköisyys selviytyä elävänä mahdollisesta tulevasta liikenneonnettomuudesta kaksinkertaistuu. Suuren suosion saavuttanut ilmatyyny on mallikas keksintö mutta harhaa on sen antama suoja kolaritilanteissa. Puhelinvaihde puh. Tapio Neva tapio.neva@lannenmedia.fi. Sponsor Insightin viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan elektroninen urheilu on 18–29-vuotiaiden suomalaisten miesten keskuudessa toiseksi kiinnostavin urheilulaji jääkiekon jälkeen. Perille suomalaisen autoilijan tajuntaan ei tunnu menevän edes kalmanhajuinen tilasto. He tekivät huonon valinnan. Paras toistaiseksi kuulemani vastaus on tämä: e-urheilu on urheilua, muttei liikuntaa. Miten urheiluperheen tulisi suhtautua uuteen, pelottavan vahvaan tulokkaaseen. Suomen tieliikenteen muut tunnetut riskit liittyvät ennalta arvaamattomiin sairauskohtauksiin ja päihteiden, alkoholin tai huumeiden, käyttöön. Kauko Palola Poliisi löysi 900 henkipattoa 1 Millaista sankaruutta on varsinkin nuorten hyvin suosittu tapa jättää KLIK kuulematta Turvavyön käyttö henkilöautoissa on asennekysymys. Vastaan kamppaileminen ei taida auttaa, sillä e-urheilu ei sinänsä tarvitse urheiluperheen hyväksyntää mihinkään. Turvavyöpakko tuli voimaan etupenkeillä 1975 ja kaikille autossa matkustaville kahdeksan vuotta myöhemmin. Kaukana ei ole se päivä, kun yhteiskunnan urheilulle kanavoimista apurahajärjestelmistä pääsevät osalliseksi myös eurheilijat. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja Viekö e-urheilu urheilulta rahat ja harrastajat. Tämä nykyajan lainalaisuus koskee myös urheilua. Ne kamppailevat nuorista harrastajista, ihmisten vapaa-ajasta sekä yhteiskunnan ja liike-elämän tuesta. Perinteisen urheilun puuhamiehet ovat tehneet näihin tapahtumiin opintomatkoja siitä, miten rakennetaan laatuluokkaa A+ oleva show. Jopa puolet Suomen teillä liikenneonnettomuuksissa vuosittain vammautuvista olisi voinut jatkaa normaalia elämää, jos turvavyö olisi ollut käytössä. Poliisi valvoi tieliikennettä viime viikolla ja lyhyessä tehoiskussa poliisi löysi 900 kuljettajaa, jotka eivät piitanneet hengestään, eivät käyttäneet turvavyötä. Kaikki eivät ole ajotaidoiltaan tommimäkisiä, kulkupelinsä täydellisesti hallitsevia sorateiden virtuooseja vaikka piittaamattomuus turvavyöstä siitä kieliikin. Emme voi koskaan ennakoida kaikkia liikenteen vaaratilanteita. Uusien autojen merkkiäänet kiinnittämättömistä turvavyöstä kuitataan pahimmassa tapauksissa vetämällä turvavyö kiinni selän takaa. E-urheilu on jo Olympiakomitean kumppanuusliitto, ja sitä kaavaillaan näytöslajiksi vuoden 2024 kesäolympialaisiin. Osa perinteisistä urheiluseuroista on lähestynyt asiaa ”jos et pysty tuhoamaan vihollista, liittoudu sen kanssa” -tyyppisellä ratkaisulla. URHEILU JA E-URHEILU ovat monessa mielessä kilpailijoita keskenään. Sen vähättely, kansanterveydellisesti vahingollisista piirteistä muistuttaminen tai mikään muukaan ei auta. Muutoksista ja uusista virtauksista ei tarvitse pitää, mutta niiden kanssa on pakko oppia elämään. 020 750 4400 Avoinna ma–pe 8.00–16.00. Suomesta ei löydy sellaisia voimamiehiä, jotka törmäystilanteessa kykenisivät ottamaan ”käsillään vastaan” auton rakenteista. Perinteisen urheilun ja e-urheilun rinnakkaiselo hakee vielä muotoaan. Vääränlaista kuljettajan ”kannustamista” on myös se, että kyydissä olijat jättävät turvavyön auki. Ainakin osassa näistä pyritään suunnittelussa ottamaan huomioon myös e-urheilun tarpeet. ONKO kilpapelaaminen urheilua. Suomalaisella jääkiekkoväellä on meneillään useita monitoimiareenahankkeita. Ilmatyyny vähensi laajan amerikkalaistutkimuksen mukaan liikennekuoleman riskiä ”vain” 8?% kun turvavyön käyttö pienensi kuolemanriskiä 68?%. Esimerkiksi HIFK, Ässät ja SJK ovat perustaneet omat e-urheilujoukkueensa. Mutta piittaamattomuus liikennesäännöistä on yhä yleistä, turvavyötä ei käytetä. Joka kolmas liikennekuolema olisi voitu välttää turvavyötä käyttämällä. Suomalaiset eivät ole vieläkään oppineet turvavöiden käyttöä, vaikka meillä on ollut jo yhden sukupolven verran aikaa opetella niiden käyttöä. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) Juttuvinkit ja uutispäivystys joka päivä klo 7.00 – 23.00 tekstiviesti ja WhatsApp 040 036 5601. Millaista sankaruutta on varsinkin nuorten keskuudessa hyvin suosittu tapa jättää KLIK kuulematta ja turvavyö kiinnittämättä kun istutaan auton rattiin
Moni viittaa asiassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan raporttiin. Luottamus menetetty KEPARISSA (21.9.) uutinen että Jeppiksen seutu on käynyt Ruotsissa työvoiman keruumatkalla. Se maksaa teknologiasta saamansa hyödyn kansansa työllä sekä pienillä palkoilla ja tekee meidät kilpailukyvyttömiksi. Ei korjaa kokoomuksen Jokisen valheellisia väitteitä. Onko siis ihme, että hallituksen kiristyksen ja toistuvasti petettyjen lupausten jälkeen työntekijät ovat pettyneitä. Ja muuten, ”särkyneen sydämen” syndroomasta kärsiville suosittelen kovaa liikuntaa. Olen tutustunut työntekijöihin oltuani yli 40 vuotta työnantajana. Ammattikoulusta valmistunut tietää oikeutensa, mutta velvollisuustietoisuudessa on toivomisen varaa. SIRKKA HAUTAMÄKI / KOKKOLA Hallituksen vastaisten työtaisteluiden tiivistyessä mediassa on alkanut levitä väärää tietoa ja vaatimuksia poliittisten lakkojen kieltämistä. Kiky-sopimus hyväksyttiin liitoissa selkä seinää vasten hallituksen kiristyksen jälkeen, kun se uhkasi pakkolaeilla. Myöskään työnantajat eivät ole kaikki samasta puusta. Kuinka moni ”hikiliikkuja” voi sanoa olevansa liikkeellä ”puhtain paperein”. Poliittiset työtaistelut ovat työntekijöiden harvoja keinoja tuoda esiin mielipiteensä. SÄHKÖN hinta kallistuu 9 prosenttia. Ettei vain olisi ruotsinkielen pulasta tosiasiassa. Ammattiliitot ovat olleet yhteistyökykyisiä ja hyväksyneet heikennykset tähän asti. Jos ihminen voi hyvin ja kokee olevansa tyytyväinen ja onnellinen, niin miksi hänet hätistetään pururadalle. Toivottavasti hallitus palaa sopimisen tielle, eikä vie eteenpäin ideologista esitystä, joka ei edes hallituksen esityksen mukaan paranna työllisyyttä. Kuten hyvin tiedetään motivaation tulee olla sisäsyntyistä perua ja se pätee liikkumiseenkin. Ei ihme, että liikunnan riemu häviää. aktiivimallista työttömyysturvan heikentämiseen, koeaikojen pidentämiseen ja viimeisimpänä pienten yritysten työntekijöiden suojan purkamiseen. Paavo Peltola KESKIPOHJANMAA kirjoittaa valheellisesti Sipilästä. Omakohtaisesti voin tunnustaa, että kuulun ”pakoon juoksevien” ylipainoisten ryhmään, hoidan ahdistustani ja neuroottisuuttani liikunnalla. Mutta se kun ei kelpaa kun pitää tuota swedua osata ennen kuin yritykset edes kiinnostuvat. AKT:n ylityökielto ja Pamin vasemmistolle lupaama tuki osoittavat, että häiriköitä tuetaan lakoilla. Oletteko huomanneet kiinalaisten maailmankaupalle muodostaman uhan. Kikyn jälkeen hallitus lupasi, ettei enää yksipuolisesti heikennä työntekijöiden asemaa. Useimmat toimivat reilusti, mutta monet jopa rikkovat lakeja ja sopimuksia, vaikka se on absurdia. Puuha VIRIILI ulkoministeri tekstaili ystävättärelleen puutarhanhoito-ohjeita hän sai lähteä. Vaikka kuulunkin itse liikuntaa harrastavien joukkoon, yritän ymmärtää myös heitä, joille ”hikipinkoilu” näyttäytyy lähinnä typeränä masokismina. Kuulemma kärsivät työvoima pulasta. Nyt on kehittämisyhtiö Concordialla mennyt maat ja kielet sekaisin, joka olisi prioriteetti yksi osata ja jolla pitäisi pärjätä. (Terveisiä Ylitalolle Ay-liikkeestä) vuoksi kirjoitukseni saamasta huomiosta. Lakko on aina kaikille osapuolille ikävä tilanne. Suomessa työntekijät ovat viime vuosina olleet keskustan, kokoomuksen ja sinisten heikennysten kohteena jatkuvasti. Jäikö kirjoituksestani huomiotta kappale: nyt jos koskaan ammattiliitoilta ja demareiden puheenjohtajalta edellytettäisiin malttia. Häirintä alkaa vasta koeajan jälkeen. Suosittelen sitä myös lievän masennuksen ja apatian hoitoon. Esim. Markku Laitinen Miksi hänet hätistetään pururadalle. Matias Mäkynen, pj Pohjanmaan SDP VAASA Kiristämisestä sopimiseen Kiitän myös Alpo Peltolan puolesta Petri Partasta Kp-kirjoituksensa 9.9. Nimim. Kysyn hallituspuolueilta: kuinka te kehtaatte. Se muuten toimii, eli motivaationi on lähinnä siinä. Nämä kuluttavat tuottavien työn tulosta. Aiheetta yritykseen kutsuttu ”ammattiliittojyrä” vie halun työllistää. Silti se on tehnyt monia heikennyksiä mm. Jälkeenpäin ne todettiin perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisiksi. Onko tämä sivistynyttä sopimista. Ruotsissa ja Norjassa laki ei poikkea Suomesta. Liittoja syytetään kiristämisestä, mutta unohdetaan hallituksen aiemmat kiristykset. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B3 Mielipide 1 LUKIJAN KUVAT Lukijan kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi Ilta ja komea sateenkaari. Korkeiden tuotantokustannusten vuoksi huipputeollisuus ja tietotaito siirtyvät ilmaiseksi mm. Suomessa kortistot pullottavat osaavaa väkeä ja ainakin töihin haluavaa väkeä. Jokapäiväinen uutisointi liian vähäisestä liikunnasta voi olla jopa haitallista. Olin Kokkolassa seuraamassa 4-sarjan jalkapallo-ottelua. Iltalehti on totuudellisempi. Sitä vastaan, jonka työn tuloksista saatte palkkanne. Kirjoitat Partanen silti, että ay-liike on aina ihmisen puolella, mutta korostat valmiutta laajaan lakkoon. Tällöin ei ole yllätys, että työntekijät ovat pettyneitä ja ilmaisevat mielipiteensä, johon heillä on sivistyneessä yhteiskunnassa oikeus. Nimim. Ts. Tästä hallitus palkitsee yhä uusilla yksipuolisilla heikennyksillä. Kirosanojen viljely on epäurheilijamaista käytöstä pahimmillaan, eivätkö tuomarit siihen enää puutu. Tuomioistuimesta tuli päätös, ettei pitkään työpaikalta jatkunut varastaminen riitä irtisanomisperusteeksi. Kalevi Nurmela KOKKOLA HÄRSKISTI vain kun kirosanat raikaa.. Liikuntaa harrastamattomat joutuvat silmätikuiksi. Alpo Ylitalo KOKKOLA Ammattiliittopomo Partaselle Liikkumaton ihminen ei ryhdy liikkumaan vaikka kuinka syyllistettäisiin. MATTI JÄRNBÄCK / TOHOLAMPI Erämaajärvellä kerran. Sillä ammattiliitot saivat laman, jonka vaikutukset tuntuvat vielä vuosikymmeniä lastenlastemmekin rasitteena. Asiallisesti työnsä tekevät ansaitsevat palkkansa. Ärsyttävimmät liikunnan puolestapuhujat löytyvät liikunnanohjauksen ammattilaisten piiristä, ylipirteät, solakat, nuoret, treenatut ja urheilulliset yli-ihmiset ”viheltävät” koko ajan pilliin. Vuosikymmenen takainen peritty kulttuuri oli näköjään säilynyt. Kikyttelyn ja kiristämisen on loputtava ja asiat hoidettava sopimalla. Moniko on median yllyttämä, tai narsististen pyrkimysten pakkomielteinen toteuttaja. Kirjoitat, etten ole huomannut, että tuleviin työtaisteluihin osallistuu myös suurimpia liittoja STTK:sta ja Akavasta. Oletteko Partanen valmistautuneet presidentti Trumpin toimia vastaan. Näin asetut toista ihmistä vastaan eli vaikeutat puolustuskyvyttömän pienen työnantajan työllistämismahdollisuuksia. Sehän on ”demokratiaa”. Nimim. Kiinaan. Asetutteko kiinalaisia tovereitanne vastaan kannattamaan tuontitulleja. Entäs eläkkeet, ne on jäädytetty moniksi vuosiksi indeksit. Heistä työnantaja pitää kiinni, sillä he mahdollistavat uusien työpaikkojen synnyn ja työllisyysasteen nousun. Mehän olemmekin Suomessa. Sekä hulevesimaksut, mistä näihin rahat. Työnantajan kääntyessä alkavat ”torikokoukset”. Ylpeillään kavereille, miten työnantajaa ”kusetetaan”. He vaativat jopa vanhoilta, sairailta ihmisiltä suorituksia, jotka ovat heidän mittapuunsa mukaan helppoja ja kevyitä. Vierasjoukkueen motto tuntui olevan “Simo Salmisen” laulamasta kopioitu otsikon mukainen otos. Mitä nopeammin nämä hallitustyöpaikan alle 20 ministeriä irtisanotaan sitä parempi Suomelle. Kaikki työnantajat eivät myöskään pidä irtisanomissuojan heikennyksestä. Keskustapöllö LYHYESTI. Poliittisia lakkoja ei ole kielletty muissa Pohjoismaissa tai useimmissa muissakaan Euroopan maissa. laaja taisteluhalu laukaista laittomatkin lakot on viritetty, millä Ahonkin hallitusta uhattiin. Työtä on aina, jos sitä kannattaa teettää. Sininen ulkoministeri osallistuu virkamatkallaan abortinja Suomen linjan vastaiseen tilaisuuteen hän saa jatkaa. Poliittiset lakot ovat yleisesti kiellettyjä hallituksen vaihtamisen ajamiseksi, mutta työelämään liittyen lakkooikeus on perusoikeus. Oikeasti masentuneille en lähtisi liikuntaa tyrkyttämään, koska jo sängystä nouseminen on heille ylivoimainen tehtävä. Onneksi pieniä lapsia ei juuri katsojissa havainnut. Sen sijaan omaehtoinen liikunta, se tekee hyvää ja on nautinnollista. Olemme esittäneet vaihtoehdoksi, että pienille yrityksille annettaisiin ohjausta, miten toimia lain mukaan ja selvittää vaikeat tilanteet. Kirjoitat, että työ on tai sitä ei ole olemassa
PERUNANVILJELIJÄLLE jättimäinen peruna on kaksipiippuinen juttu: –?Kun noin ison perunan viljelee, niin sitä kokee ammattiviljelijänä epäonnistuneensa! Me pakkaamme perunamme kuluttajapusseihin, eikä tuollaista voi laittaa kilon tai kahden pussiin. Sehän on aivan loistava ja terveellinen pääruoka, jonka oheen on hyvä tehdä monenlaista muuta. Jyväskylässä, Nivalassa ja Lapualla. Yhdistyksen jäsenmäärä on noin 140, mutta SM-kilpailu on avoin myös yhdistyksen ulkopuolisille osanottajille. Niinpä Himangalla saadaan vielä tovi jännittää SM-tittelin saamista.. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B4 1 Nimipäivät tänään 1 Päivän Sana Arja, Lenni Kuuntele valppaasti toisen sanoja mutta vastaa hänelle harkiten. Mutta olihan se kuitenkin mukava yllätys, Kimmo Mäkelä naurahtaa. Ihmetyttää, miten sillä paikalla on voinut kasvaa tuollainen peruna. Komistus seisoi muutaman päivän pöydällä ihasteltavana. Peruna tuotiin pakkaamolle, missä se punnittiin. Siitähän tekisi kyllä aika pitkän pätkän lohkoperunoita! Suomen Jättikasvisyhdistyksestä kerrotaan, että tänä vuonna on noussut todella suuria perunoita ympäri maata. ItäSuomessa taas tuulen ja pilvisyyden vuoksi ei ollut edes pakkasta. Kylmintä oli Lapissa ja länsiSuomessa. Suomen Jättikasvisyhdistys on luvannut lähettää perunan takaisin Himangalle SM-kisan jälkeen. Sillä on myös tosi pieni hiilijalanjälki ja se kuluttaa vähän vettä eli on ekologinen. 1,216-kiloinen Colomba-lajikkeen edustaja tuli päivänvaloon ruokaperunan syysnostoissa viime viikolla. 5:11-12 Leonard, Lennart Hariton, Harri Ruotsinkielisillä: Ortodokseilla: Ennätyksellisen kylmä syyskuu jatkuu edelleen, sillä perjantain vastaisena yönä mitattiin Tampereella ja Porissa vuosisadan alhaisin syyskuun lämpötila -6 astetta. Ennätysperuna pakattiin muovikelmuun ja pehmusteisiin ja lähetettiin Mäntsälään lauantaina järjestettäviin jättikasvisten SM-kilpailuihin ja näyttelyyn. KIMMO MÄKELÄ 1 Mäntsälän tapahtuma on vuosittainen pääpunnitustapahtuma, jonne kasviksia voi tuoda myös suoraan punnittaviksi. Suomen Jättikasvisyhdistys on perustettu vuonna 2010, ja sen tarkoitus on levittää jättikasvisten kasvatustietoa ja jakaa jättikasvisten siemeniä jäsenilleen. Sitten tilan työntekijä Antti Kangas löysi sosiaalisesta mediasta jutun vähän yli kilon painavasta perunasta, jonka kehuttiin olevan Suomen suurimpia. –?Satotilanne näytti kesällä todella huolestuttavalta, mutta kastelun ansiosta päästiin kuitenkin ihan hyviin satoihin. Myös koko maan kaikkien aikojen kylmin syyskuun yö oli tällä viikolla Sodankylässä, missä mitattiin -17 astetta. Syyskuun pakkaset jatkuvat Keskipohjanmaa 28.9.1968 1 50 vuotta sitten Pia Räihälä HIMANKA (KP) Mäkelän perunatilalla Himangalla nostettiin viime viikolla pellosta valtava peruna. Laatuhävikkiä kyllä tulee, koska kuivuus oli niin raaka. – On myös harrastajia, jotka tarkoituksella yrittävät kasvattaa oikein isoja kasviksia, Kimmo Mäkelä huomauttaa. Ei siihen ainakaan lannoittaminen ole vaikuttanut, Kimmo Mäkelä hämmästelee. –?Totesimme, että onhan meillä pöydällä paljon isompi! Kahvitunnilla googlailimme ja löysimme netistä Suomen Jättikasvisyhdistyksen, kertoo Mäkelä. Hän ei epäröinyt ilmoittaa perunaansa SM-kisaan, kun sellaisesta tieto saatiin. Jättikasvisyhdistykselle toimitettiin perunasta ja sen punnituksesta valokuvia ja videota, ja yhdistys vahvisti kyseessä olevan uuden Suomen ennätyksen perunan painossa. Näillä seuduilla kasvuolot ovat olleet ilmeisesti erityisen hyvät, sillä edellisenkin ennätyksen haltija on Kannuksesta: Heleena Kinnusen kasvattaman 1,025-kiloisen perunan ykkössija kirjattiin vain päivää ennen Mäkelän tilan vielä kovempaa tulosta. Kaikki julkisuus perunalle on positiivista. Ähtärissä laski lämpötila -8 asteeseen ja 7 pakkasastetta oli mm. Vastaa lähimmäisellesi, jos vastauksen tiedät – ellet tiedä, pane käsi suullesi. –?Jaa-a. Sir. Kuluneena kesänä Mäkelän tilallakin on tosin pitänyt kastella perunaa. Perjantain vastaisena yönäkin Sodankylä oli maan kylmin, sillä oli -14. –?Työntekijä otti sen talteen nostokoneen päällä. Himangalta löytyi ennätysperuna Mäkelän tilalla kasvatettu peruna kisaa huomenna Mäntsälässä Suomen mestaruudesta 3-vuotias Teo Mäkelä sai ihmetellä isän pellosta noussutta jättiperunaa. Niinpä Himangalla saadaan vielä tovi jännittää SM-tittelin saamista. –?Siinä on kaikenlaista maata sekaisin, paljon raakamaata ja myös ruokamultaa. ENNÄTYSPERUNA kasvoi lohkossa, jolle oli siirretty maita ojankaivuusta. Mäkelä ei vielä osaa sanoa, mitä sille sitten tehdään. Ei meillä silloin ollut mitään ajatusta, että se olisi joku ennätysperuna, kertoo vanhempiensa kanssa perunatilaa pyörittävä Kimmo Mäkelä. Mäntsälän tapahtuma on vuosittainen pääpunnitustapahtuma, jonne kasviksia voi tuoda myös suoraan punnittaviksi. –?Perunan kulutus on laskemassa, ja olen siitä vähän huolestunut
Hän oli syntynyt 5.11.1919. –?Tuen järjestely vaatii taloudellisia resursseja, eikä yksityisen varhaiskasvatuksen osalta näytä olevan selvää, kuka on vastuussa lisäkustannusten kattamisesta, selvityksessä todetaan. Kevein keino tukea oppilasta on yleinen tuki. Tampereen ja Helsingin yliopiston tekemä selvitys julkaistiin torstaina Helsingissä. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. VARHAISKASVATUKSESSA LASTEN tukemisesta on säädelty väljemmin kuin perusopetuksessa. Vaativaa erityistä tukea tarvitsevia arvioidaan olevan noin 10?000. SELVITYKSEN PERUSTEELLA tukea saaneet tarvitsisivat apua siirtyessään perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen. Työryhmä selvittää myös kunnallisen ja yksityisen päivähoidon työnjakoa. Hän oli syntynyt 11.6.1935 Evijärvellä. Tutkijat myös harmittelivat sitä, että monissa kouluissa oppilaat yhä ohitetaan. Tehostettu tuki on oppimisen ja koulunkäynnin jatkuvampaa, voimakkaampaa ja yksilöllisempää tukemista. Jorma Maunula Toholampilainen Jorma Kullervo Maunula nukkui pois 63 vuoden ikäisenä 25.9.2018. Sitä ei tiedetä, Vainikainen sanoi. Rintasyöpä on jo pitkään ollut suomalaisten naisten yleisin syöpä, johon sairastuu täällä vuosittain noin 5?000 naista. Meissä on voimaa”. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN FAKTA Yleisestä tuesta erityiseen tukeen . . Keskeisenä tukikeinona pidetyn tukiopetuksen rahoja jää toisaalta käyttämättä joka kolmannessa koulussa. Merja Könönen HELSINKI (STT) Asuinpaikka määrittää yhä liikaa sitä, miten ja millaista erityisopetusta lapsi ja nuori saa. Laulaja halusi nauhaan saman salaman, joka nähdään hänen kitarahihnassaan. Sen aloittamiseen ei tarvita erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä. Huoltajan tuki, moniammatillinen yhteistyö ja yksilöllinen ohjaus ovat tärkeitä. . –?Lasketaanko pienryhmissä vaatimustasoa. Kaipaamaan jäivät omaiset ja ystävät. Roosa nauha -keräyksen tavoitteena on vaikuttaa siihen, että yhä useampi syöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa. HELSINKI (STT) Varoja suomalaiseen syöpätutkimukseen kokoava Roosa nauha -keräys alkoi torstaina. Toisissa kunnissa tuen piirissä olevien osuus on jopa kymmeniä prosentteja, kertoo tutkija Maiju Paananen Tampereen yliopistosta. Perusopetuslaissa oppimisen ja koulunkäynnin tuki on jaettu kolmeen luokkaan. Tukea annetaan sen mukaan, mikä käytäntö kunnassa on, ei sen mukaan, mitä lapsi tarvitsee, kärjistää apulaisprofessori Mari-Pauliina Vainikainen Tampereen yliopistosta. Lukioon heistä jatkaa lähinnä tehostettua tukea saaneita tyttöjä. Koppinen, kuoli 26.9.2018 Palvelukeskus Kotirannassa. Hallitus päätti keväällä 2017 teettää selvityksen erityisopetuksen kehittämistarpeista. Siitä päätetään yhteistyössä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. Perusopetuksessa olevista lapsista ja nuorista 54?000 on tehostetun ja 43?000 erityisen tuen piirissä. Tuki voi tarkoittaa esimerkiksi tukiopetusta, osa-aikaista erityisopetusta, avustajapalveluja ja erityisiä apuvälineitä. Oppimistulosten kannalta ei näytä olevan väliä, opiskelevatko tukea tarvitsevat pienryhmässä vai isossa luokassa, vaan he kehittyvät molemmissa samalla tavalla. Erityisopetus räätälöidään oppilasta kuulematta monessa koulussa Tukea tarvinneilla riski jäädä ilman opiskelupaikkaa peruskoulun jälkeen Selvitys vahvisti: erityisopetuksen tarjonnassa on alueellisia eroja. Erityinen tuki koostuu erityisopetuksesta ja muusta oppilaan tarvitsemasta tuesta. Ongelma koskee sekä varhaiskasvatusta että perusopetusta. Hänelle salama symboloi voimaa, joten nauhan teemaksi tuli ”Minä & Sinä. . PERUSOPETUKSESSA REHTORIT toivovat lisää rahaa ja henkilöstöä etenkin osa-aikaiseen erityisopetukseen. –?Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa on kuntia, joissa yksikään lapsi ei ole erityisen tuen piirissä. Lokakuu on kansainvälinen rintasyöpätietoisuuden kuukausi, ja roosanvärinen silkkinauha on rintasyövän vastaisen taistelun symboli eri puolilla maailmaa. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B5 1 Kuolleita Saara Hägg Kokkolalainen Saara Anita Hägg kuoli 26.9.2018 Libeckin sairaalassa. Pienryhmissä oppilaat kuitenkin itse arvioivat oman osaamisensa paremmaksi kuin isossa ryhmässä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, Eija ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Aili Pekkinen Kannuslainen Aili Saimi Pekkinen, o.s. Suomen tämän vuoden Roosa nauhan suunnitteli Anna Puu. Tutkija Paanasen mukaan sekä yksityiset päiväkodit että kuntien palveluohjaus näyttävät paimentavan erityisesti laajempaa tukea tarvitsevia lapsia kuntien päivähoidon piiriin. He eivät siis pääse mukaan arvioimaan ja suunnittelemaan, tarvitsevatko he tukea ja millaista tukea. Opetusja kulttuuriministeriö asettaakin nyt työryhmän tekemään esitykset siitä, miten tuki tulisi varhaiskasvatuksessa toteuttaa. . Lähes joka kahdeksas suomalaisnainen sairastuu rintasyöpään jossain elämänsä vaiheessa. Varoja syöpätutkimukseen Roosa nauha -keräyksellä – nauhan suunnitteli Anna Puu keskipohjanmaa.fi Katso video. 1 Valtaosa tehostettua tai erityistä tukea saaneista oppilaista siirtyy kuitenkin muun ikäluokan tapaan toisen asteen opintoihin heti peruskoulun jälkeen, yleensä ammatillisiin opintoihin. –?Ikävä havainto on, että heillä on selvästi suurempi riski jäädä ilman opiskelupaikkaa ensimmäisenä peruskoulun jälkeisenä syksynä, Vainikainen totesi. Jokavuotisen keräyksen tavoitteena on kerätä nyt kaksi miljoonaa euroa. Valtaosa tehostettua tai erityistä tukea saaneista oppilaista siirtyy kuitenkin muun ikäluokan tapaan toisen asteen opintoihin heti peruskoulun jälkeen, yleensä ammatillisiin opintoihin
Lopputulos on ainutlaatuinen maisema, joka on jatkuvassa muutoksessa maapyramidien toisaalla romahtaessa, toisaalla suurentuessa. Silti – tai ehkä juuri siksi – lehtipuiden reunustaman joen ja jyrkästi nousevien kanjoninseinämien näkeminen tuntuu erityisen hienolta. Täällä pudotus kanjonin pohjalle on lähemmäs 300 metriä, mutta vasta nyt alkaa se osuus, joka on ikuistunut pysyvästi mieliimme. Uurastus palkitaan. PARKKIPAIKALTA jatkamme matkaa jalan yli joen. Kymmeniin metreihin nousevat kivipilarit ovat muodostuneet hiekkakiveen sateen ja pakkasrapautumisen tuloksena. Päässä huimaa ja jokaiseen askeleeseen on keskityttävä huolella, kun vaijerin avustuksella nousemme pikku hiljaa kohti lakipistettä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kun jokea seurannut polku alkaa mutkitella serpentiinin tavoin kohti korkeuksia. On jo marraskuun alku, joten kanjonin pohjalla kulkevalla tiellä voi kurvailla vapaasti omalla autolla. Maapyramidit muuttuvat jatkuvasti. Ihastelemme hetken päivävaelluskohdettamme eli 460 metriä kanjonin pohjalta kohoavaa Angels Landingin hiekkakivivuorta. Eroosio tekee kansallispuistossa työtään. Olen viettänyt Zionissa viitisen vuotta sitten muutaman viikon vapaaehtoistyössä kanjonin reunoilla kulkevia polkuverkostoja kunnostaen, joten maisema ei ole ennen kokematon. Joonas Jussila, teksti ja kuvat Hengitys salpaantuu heti, kun 1,7 kilometrin mittainen kapea tunneli jää taakse ja edessä avautuu aamuauringon värjäämä maisema Zionin kanjoniin. Olemme kumpikin valloittaneet ”Enkelien laskeutumisen” jo aiemmin, minä kahdesti ja matkakumppanini kerran. Reilun tunnin kuluttua autolle saavuttuamme voimme vain todeta yhteen ääneen: Angels Landingin huiputtamiseen ei voi koskaan kyllästyä. Suosittuina kesäkuukausina tilanne on toinen. Matalalla paistava aurinko värjää hiekkakivikalliot punaisen ja ruskean sävyillä, ja maisema on kuin toisesta maailmasta. Kenties joku niistä lukuisista, jotka vuosittain pesivät Zionin pystysuorilla kallioilla suojassa pedoilta. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B6 Matkailu Joonas Jussila, teksti ja kuva Ensisilmäyksellä Bryce Canyonin kansallispuiston näkeminen herättää kysymyksen: Miten ihmeessä tällainen paikka on syntynyt. Viimeiset 900 metriä vuoren huipulle polku nimittäin kulkee pystysuorien jyrkänteiden reunoilla kohti Angels Landingin 1?760 metrissä kohoavaa huippua. BRYCE CANYON sijaitsee korkealla Coloradon laakion länsilaidalla, noin sata kilometriä Zionin kansallispuistosta koilliseen. Ajamme veljeni Eskon kanssa vuokra-auton Grotton paikoitusalueelle, joka sijaitsee muutaman kilometrin jokea yläjuoksuun. Zionin kauneus ei katoa mielestä, Vaellus Angels Landing -vuoren huipulle Utahissa vaatii kuntoa ja hermoja. Täällä näitä erikoisia muodostelmia on tiheämmässä kuin missään muualla maailmassa. Punaisen ja ruskean sävyiset, 800 metriä pystysuoraan kohoavat hiekkakivijyrkänteet hehkuvat kuin Technicolor-elokuvassa. YLI 90 VUOTTA SITTEN jyrkkään rinteeseen raivattu polku kohoaa nopeasti ylös hämyiseen sivukanjoniin, jota reunustavat korkeat kuuset. 2?500 metrin korkeudelta avautuvalta Bryce Pointin näköalapaikalta erottuu nimittäin valtava, pohjoiseen avautuva amfi teatterimainen vuorenrinne, jota koristavat tuhannet säännönmukaisiin rivistöihin sijoittuneet, ruskeat ja punertavat hoodoot eli suomalaisittain maapyramidit. Silloin tällä puiston suosituimmalla alueella kannattaa liikkua vain National Park Servicen operoimilla linja-autoilla, joita voi käyttää pääsymaksua vastaan ilmaiseksi. VAIKKA BRYCE CANYONIN erikoinen geologia avautuukin mainiosti ”amfi teatterin” reunoilta, kannattaa maapyramideihin ehdottomasti tutustua lähemmin patikoimalla kivipilarien lomassa mutkittelevia polkuja, joita kansallispuistosta löytyy kymmeniä kilometrejä. Angels Landingin huipulta on yli 400 metrin pystysuora pudotus Virgin-joen uurtamaan kanjoniin, joten paikka ei sovellu korkean Vikkelät maaoravat kuuluvat Zionin pikkunisäkkäisiin.. Kilometrin taivalluksen jälkeen huomaamme valtavan lintuhämähäkin tallustelemassa betonipolulla. Joillekin kohtaaminen ison hämähäkin kanssa voisi olla traumaattinen kokemus, mutta me keskitymme kuvaamaan karvapeitteistä hämyriä suupielet hymyssä. Muutama sata metriä tasaisessa maastossa kuljettuamme nousee polku jälleen nopeasti ylöspäin Walter´s Wiggles -osuuden aikana. Taivaalla liitelee aikuinen muuttohaukka. Niistä lähistöllä erottuvat esimerkiksi Altar of Sacrafi ce kirkkaanpunaisine ”verijälkineen” ja Temple of Sinawava pohjoisen suunnalla. Lähes tunnin maisemaa ihailtuamme on aika lähteä paluumatkalle. Se on Utahin lounaisosassa sijaitsevan suositun kansallispuiston ydinaluetta. Se sujuu huomattavasti kevyemmin, kun laskua kertyy jalkojen alla 460 metriä. Siitä huolimatta on selvää, että vaativa 3,9 kilometrin yhdensuuntainen polku kuuluu jälleen Zionin ohjelmaamme. VIRGIN-JOKI ja sen reunoja seuraava tie näyttävät ylhäältä katsoen mitättömän pieniltä urilta. Polunrakennuksen taidonnäyte koostuu 21 serpentiinimutkasta, ja pian onkin aika saapua Scoutin näköalapaikalle. Reitillä on yllättävän paljon patikoitsijoita sekä valokuvaajia ja maalareita, jotka ikuistavat teemaviikolla Zionin kuvauksellisia maisemia. Viimein puolen tunnin loppurutistuksen jälkeen saavutamme huipun. Onneksi näin aikaisin aamulla lähes koko vaeltajien joukko on matkalla samaan kohteeseen ja vastaantulijoita ei juurikaan ole. Näin alueen kokivat jo 1850-luvulla Zioniin saapuneet mormonit, jotka nimesivät taivaallisin sävyin paitsi tämän jyrkkäpiirteisen hiekkakivimonumentin, myös monet muut kanjonin paikat. Erikoinen amfi teatteri kohoaa vuoren rinteessä Bryce Canyonin kansallispuistossa riittää ihmeteltävää päiväkausiksi. Mount Carmelista 1920-luvulla rakennettu tie laskeutuu jyrkästi alas Virgin-joen muovaamaan ja 24 kilometriä pitkään laaksoon. Bryce Canyonin amfi teatterille avautuva maisema Bryce Pointin näköalapaikalta on ainutlaatuinen
Juttuvinkit ja uutispäivystys Puh. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.fi /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. Lähetä viesti numeroon 13525. lehti+digi) 12 kk 28,90 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 020 750 4405 (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Mielipiteet Sähköpostilla: mielipide@kpk.fi Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Harrastatko käsitöitä. Miksi positiivista psykologiaa ei hyväksytä Suomessa. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.fi / palaute Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. Makramee on nyt muotia – lauantain lehdessä kerromme mitä se on www.keskipohjanmaa.fi. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B8 Ajanviete B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Peter Dahlskog oli Öjassa kauppiaana 25 vuotta – mitä miehelle kuuluu nyt. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.kp24.fi /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. lehti) 12 kk 33,25 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola, 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto, 020 750 4408 Päivi Savela, 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.fi (Kokkola) ja ylivieska@kpk.fi (Ylivieska). 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Hannu Uusihauta Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. Lännen Median uutishuone puh. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. alv 10%. alv 24%). Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Tiedustelut puh
18.25 Valoa elämään. 16.45 Alfatv tänään ja Järviradiossa huomenna. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 13.33-14.00 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 08.45 Päivän blogi. 17.13-18.00 Päivä tunnissa. 12.13-12.20 Keskipäivän klassikko. 16.13-17.00 Alueradio. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 06.59-07.00 Hyvää huomenta. 15.02-16.00 Radio Stadion: Liikunta ja mielenterveys. 00.0000.02 Yle Uutiset. 13.03-14.00 Vega Dag. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 15.02-15.55 Kulttuuriykkönen. 06.2910.00 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 10.15 Sykettä Israelista. 07.10 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 15.25 Raamattu. 00.00-06.00 Yöradio. 22.00-00.00 YleX Perjantai-ilta. 10.0010.55 Kalle Haatanen: Propagandan historia. 06.06-06.30 Morgonmusik. 06.35-06.59 Nosto. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 22.05-22.08 Urheiluradio. 10.33-11.00 Radio Suomen Päivä. 10.00 Pookin päivä. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. 22.30-23.28 Radio Stadion: Liikunta ja mielenterveys. 14.00 Terveysuutiset. 12.00 Rautalanka soi – The Road Runners RAMPAGE. 14.00-14.55 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana valokuvaaja Maarit Kytöharju. 10.00-12.00 X3M Dag. YLE X3M 06.00-10.00 X3M Morgon med Simon och Märta. 15.52-16.00 Alueradio. 19.30 Veli-Matin juttusilla. 22.03 Aalloilla. 02.02-02.54 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 07.29-07.30 Hyvää huomenta. 22.05-23.00 Kalle Haatanen: Propagandan historia. 18.15-18.20 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 10.00-10.02 Yle Uutiset. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 12.10-12.13 Urheiluradio. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Raamattuavain (u). 07.15-07.25 Aamuhartaus. 01.55-02.00 Yöradio. 11.33-12.00 Radio Suomen Päivä. 06.05-06.06 Sää. 14.00-17.00 X3M Eftermiddag. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 08.30-08.33 Regionala nyheter. 00.00-02.00 Arkisto: Yleisradio – Rundradion. 16.00-16.10 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Neropatti. 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 18.5019.00 Iltahartaus. 06.50 Viikon teos. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 00.02-01.00 Yöradio – Ysäritunti. 07.03 Raamattuavain. 21.40 Syvyydestä minä huudan. 05.50-05.52 Merisää. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 06.00 Pookin aamu. 12.55-13.00 Radio Suomen Päivä. 04.00-06.00 Arkisto: Eläkkeelle jäämisen ihanuus ja kurjuus. 23.02-00.00 Yöradio. 07.30-08.00 Ykkösaamu. 01.00 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 21.40-22.00 Kivisiä kertomuksia. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 10.00 Päivän vinyyli. 18.50-18.55 Merisää. 17.10-17.13 Urheiluradio. 05.52-06.00 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 verkkouutiset.fi . 21.02-21.12 Urheiluradio. 17.00-19.00 Soikku ja Kareinen: YleX Throwback. 20.00-20.02 Yle Uutiset. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 21.30-22.30 Lindgren & Sihvonen. 07.50-07.53 Merisää. 21.5021.55 Merisää. 17.40 Vaasan aika. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 06.00-06.05 Yle Uutiset. 13.00-13.02 Yle Uutiset. YLE KLASSINEN 06.00-09.00 Aamuklassinen. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 10.00-10.02 Yle Uutiset. 03.0003.02 Yle Uutiset. 21.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 20.00-22.00 DJ Orion. 09.16-10.00 Vega Förmiddag. 17.30 YHDESSÄ POHJANMAALLA. 17.00-17.30 Aktuellt 17. 07.25-07.29 Musiikkihetki. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 01.02-01.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.50 Päivän blogi. 07.00 Aamuhartaus. 19.22-20.00 Tongåvan. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 18.03-19.00 Vega Fredag. 15.45 Kinoteekki. 12.20-12.30 Puheen Aamussa tänään. 12.1013.00 Tiedeykkönen. 21.0322.00 Tongåvan. 02.30 Matti-papin matkassa. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 15.30 Päivän vinyyli. Marko Maunuksela. 07.53-08.00 Alueradio. 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. 13.00 Pookin iltapäivä. 08.13-09.00 Alueradio. 15.00 Iltapäivän polkka. 20.0020.03 Yle Nyheter. 11.03-12.00 Vega Förmiddag. 05.00-05.02 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 109. 05.3205.50 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.00-18.02 Yle Uutiset. 02.00-04.00 Arkisto: Elämää asuntolassa. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 05.0205.30 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.05-09.10 Urheiluradio. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 18.02-21.30 Jääkiekkokierros. 17.00 Uskon ilta. 08.33-09.00 Vega Morgon. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 12.1312.45 Radio Suomen Päivä. 19.00-20.00 Uuden tanssimusiikin lista. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 11.10 Toivelevyt puh.0700-98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 09.00-09.10 Yle Nyheter. 20.05 Rukousasema. 21.15-21.40 Sopraano Anja Harteros laulaa. 17.00-17.10 Yle Uutiset. 02.54-03.00 Yöradio. 21.00-21.02 Yle Uutiset. 05.30-05.32 Yle Uutiset ja sää. 22.15-22.50 Dagens debatt. 18.00 Syysillan toiveet puh. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 10.45 Viikon teos. 11.57-12.00 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. YLEX 06.00-06.29 YleX Soittolista. 09.10-09.16 Andrum. 22.08-23.00 Jokaniemen sävelradio. 06.33-06.54 Vega Morgon. Marko Maunuksela. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 18.00-18.02 Yle Uutiset. 09.0009.05 Yle Uutiset. 14.00-17.00 Poikelus ja Hätönen. 19.02-19.05 Urheiluradio. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 15.15 Parisuhteen palikat. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 08.0008.10 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Matin MusiikkiMakasiinirEXTRA – Kitaristi Django Reinhardt ja kuumaa hottia Ranskasta osa 1. 13.02-14.00 Lindgren & Sihvonen. 15.5015.52 Veneilysää. 19.03 Hyvää iltaa Kuopiosta. 06.05-06.15 Hartaita säveliä. 16.00-16.10 Yle Uutiset. 07.10-07.13 Urheiluradio. 0700 -88200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 07.30 Aamun toiveet puh. 21.12-21.17 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 04.0205.00 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.0210.30 Radio Suomen Päivä. YLE VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 16.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 12.0014.00 X3M Fokus. 23.10-06.00 Yöklassinen. 16.00 Turkulainen lehden verkkokatsaus. 14.00-18.00 Päiväklassinen. Helppo Vaikea 1 SUDOKU RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 07.15 HERÄTYS!. 10.03-11.00 Vega Förmiddag. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 11.00 Keskipäivän tasaus. 17.00-21.00 X3M-Förfest. 13.03 Herätyksen! parhaita paloja (u). 23.28-00.00 Päivä tunnissa. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 06.59-10.00 Puheen Aamu. 08.2008.30 Vega Morgon. 19.02-21.15 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 17.30-18.00 Vega Fredag. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 21.00-00.00 X3M:s bästa. 18.00 Pookin Perjantaiilta (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 10.30-10.33 Yle Uutiset alueeltasi. 07.1307.50 Alueradio. 23.00 Järviradio soi. 06.5606.59 Päivän mietelause. 07.10-07.30 Vega Morgon. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 19.05-20.00 Puhelinlangat laulaa. 18.02-18.50 Puhelinlangat laulaa. 19.15-19.22 Aftonandakt. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Aamuhartaus. 06.54-07.00 Andrum. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 10.0012.03 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 21.55-22.00 Radio Suomen Ilta. 03.02-03.58 Pekka Laineen Ihmemaa. 14.0315.00 Vega Dag. 13.0014.00 Klassista kahteen. 10.30 Raamattu. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 20.03-21.00 Tongåvan. 23.10-06.00 Yöklassinen.. 09.05 Päivän kupletti. 14.0215.00 Nosto. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 20.02-20.03 Sää. 17.10 Hartaus. 13.00 Iltapäivän toiveet puh. 10.02-11.00 KulttuuriCocktail. 13.02-13.30 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.00-23.10 Iltahartaus. 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus – Luetaan sähköpostiin tullut keskisuomalaisen 5 juttua. 09.10-09.11 Sää. 08.10-08.13 Urheiluradio. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. 16.10-16.13 Urheiluradio. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 14.02-15.00 Alueradio. 03.00 Herätyksen! parhaita paloja (u). RADIO DEI 05.30 Raamattu (u). 23.30 Toivonlauluja (u). 12.03-14.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 21.17-21.50 Päivä tunnissa. 06.05-06.35 Politiikkaradio. 11.02-11.30 Radio Suomen Päivä. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 18.55-19.00 Puhelinlangat laulaa. 15.03-16.00 Eftersnack. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). 12.30 Suolapala. Marko Maunuksela. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 17.13-17.45 Alueradio. 17.45-17.50 Anonyymit kotikiusatut. 13.30-13.33 Yle Uutiset alueeltasi. 07.10-07.15 Hartaita säveliä. 14.05 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. 16.10-16.13 Urheiluradio. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.30 Helsingin uutiset.fi . 15.5515.58 Yle News. 14.05 Viikon teos. 23.00 Rukous Suomen puolesta (u). 09.11-10.00 Alueradio. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 16.10-17.00 Faunin iltapäivä. 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 06.0607.00 Alueradio. 16.00-16.10 Yle Uutiset ja sää. 11.02-12.00 Akti. 11.3011.33 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B9 Ajanviete Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 16.13-17.00 Nosto. 22.50-00.00 Vega Dans. 12.45-12.55 Merisää. 12.10-12.13 Urheiluradio. 12.01-12.03 Yle Nyheter. 23.00-23.02 Yle Uutiset. 20.03-21.00 Puhelinlangat laulaa. 06.30-06.33 Regionala nyheter. 02.00 Sana elää (u). 06.25-06.56 Aamusoitto. 17.50-18.00 Alueradio. 07.33-08.00 Vega Morgon. 11.00-11.57 Narrin aamulaulu – kiltti, kiltimpi, Oskar Merikanto. 16.00-16.09 Yle Nyheter med sport, väder och båtvädret. 17.10-17.13 Urheiluradio. 16.09-17.00 Vega Fredag. 00.00 One Way. 14.00 Toivon päivä. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 15.02-15.50 Alueradio. 07.3007.33 Regionala nyheter. 09.0013.00 Aamupäivän klassinen. 17.10-18.10 Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma
21.00 ELOKUVA Tiedän yhä mitä teit viime kesänä (16). Jakso 5/10. 12.50 TV Shop. 19.25 Sportnytt. 12.15 Jotain lainattua, jotain uutta. 23.30 Simpsonit (7). 23.35–01.39 Amy (12). 6.51 Näin kohennat pihasi myrskyvarmuutta 7.18 Finanssikriisin opetukset 7.48 Kiira Korven kovat kokemukset 8.16 Tähtihetki 8.44 Jälkiviisaat 09.30 Puoli seitsemän. 00.00 Remontilla rahoiksi. 07.10 Remonttipainajainen. 09.10 TV Shop. 09.00 Heikoin lenkki. 07.40 Angry Birds Piggy Tales. 17.00 18.00 The Wall Suomi. 00.55 Wheeler Dealers. 04.50–05.39 Intohimon uhrit (16). 02.50 Villit nettivideot (12). Puutelista. 23.25 Idol 2018 resultatshow. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 00.55 ELOKUVA Dracula Untold (12). 17.00 Remonttipainajainen VIP. 03.00 Nyhetstecken. 12.00 Huutokaupan metsästäjät. 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 18.00 Hirviökala. 02.00 Yukonin eläinlääkäri. 11.00 Hirviökala. 19.50 Keno. 20.25 Rantavahdit (7). 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 07.20 FOX Kids: Sunny Day (S). 01.15 Meningen med livet. 03.20 Kakkukuningas: Paras leipuri. 15.00 Australian rajalla. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. Pääosissa: Harrison Ford, Karen Allen, Wolf Kahler, Paul Freeman, John Rhys-Davies. 00.57–01.20 Kimmo (7). Maito. 18.30 Puoli seitsemän. 16.00 Ranskalainen kylä (12). Pyhimyksen päivä. 22.20 Päivän sää. 07.40 Asunnon metsästäjät. 22.18 Kulturnyheterna. Sveriges TV4 06.45 Nyhetsmorgon. 14.55 Elävä arkisto: Metsä. 17.00 17.25 Salatut elämät (S). Kausi 19, 39/64. 22.00 Love Island Suomi. 01.10 Madventures I (7). 11.27–11.55 Au pairit Australiassa. 06.30 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt (S). Pederin uudestisyntyminen jatkuu. 00.10 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 01.00 Rakas, ostin meille kodin. 12.30 Salatut elämät (S). 21.00 Idol 2018. 15.25 Amerikan Gladiaattorit. 14.45 Arkistokuvia: Tulevaisuus on heidän (S). 7/10. 18.25 Emmerdale (12). 20.00 Charley Boorman. 13.03 Forum. 23.15 Oddasat. 09.00 Luontomatkalla. 10.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 15.00 Leijonan luola Kanada. 06.50 Angry Birds Blues (S). 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. Postimiehen painajainen. 19.45 Go’kväll. 14.35 Voittoa asuntokaupoilla. 23.20 ELOKUVA Tyttö nimeltä Varpu (12). 19.00 Tahdon morsiuspuvun: XXL. 21.00 Alla för en. 03.20– 05.00 Astral-TV. 02.45 Sportnytt. Kausi 6, 5/8. AVA 06.00 Aamun AVAus. 23.00 Mystery ER (12). 20.00 Lentoturmatutkinta. 21.00 21.00 Sohvaperunat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.30 Wahlburgers. 13.00 New Girl (7). 23.30 Outlander – Matkantekijä (16). 23.15 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). Sarjassa seurataan amerikanrautoihin keskittyvän autokaupan ja sen henkilökunnan arkea. 11.20 Remonttipainajainen VIP. 15.00 Australian Huippumalli haussa. Uudistettu mummola. 09.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 11.55 AirAsian lentoturma. Kausi 9. 11.00 Uusi elämä etelässä. 10.00 Yukonin kultamaat. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Ohjaus: Steven Spielberg (110’) • 00.25 ELOKUVA New Police Story (16). 18.30 Simpsonit (7). TV5 06.10 Sofi an enkelit. 11.00 Family Guy (12). 06.00 LIVE: Astral-TV. Alisonin ja Frankin talo on valtava mutta vanhanaikainen. 19.00 Selviytyjät Suomi (S). 06.55 Chuggington (S). Kutonen 06.00 Alaska: Viimeinen rintama. 19.30 Uutiskauha. 17.00 Wheeler Dealers. 10.00 Unelmien puutarhat. 09.55 TV Shop. (1954). 23.10 Yle Uutiset. 05.20 Australian rajalla. Direkt. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 17.30 Family Guy (12). 12.10 Yle Oddasat. Liv 05.00 Astral-TV. 14.00 Doktorn kan komma. 21.30 Filminurkka. 13.10 Rempalla kaupaksi. 13.10 Kakkukuningas. 16.15 Säpinää kannen alla (S). 01.05 Kumman kaa (7). 14.55 Houstonin eläinpoliisit (S). 08.05 Leo (S). 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Pudonnut Minni-kissa hengenvaarassa. 12.40 Hääpukuja kurvikkaille. 21.00 Ultimate Rush. 16.00 Simpsonit (7). 07.25 Vili Vilperin seikkailut (7). 22.00 Aktuellt. 14.05 Jon ja Kate +8. 17.00 Vem vet mest. 12.30–13.11 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 12.25 Timjan, tupp & tårta. 23.00 Kalakulma. 01.45 Engelska Antikrundan. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 Svenska nyheter. Emman hautajaispäivänä Bartonit paljastavat toisilleen tietävänsä äitinsä viimeisestä päivästä enemmän kuin uskottelivat. 09.05 Kakkukuningas. 01.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 5. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 16.30 Kaikki vastaan 1. 13.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Kannut, kiljut ja kaupanteko. Kausi 24, 11/49. 08.20 Eläinlääkärien elämää. 14.45 Anthony Bourdain maailmalla. 13.15 Tv Shop. MUUT TV-KANAVAT TLC 06.55 Hotellit kuntoon. Älä jätä minua. 20.20 TV4Vädret. 17.05–17.19 Sodankäynti pöydän ääressä (S). 08.05 FOX Kids: Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 15.05 Meet the Putmans. 22.00 Tulossa: Bachelorette Suomi (S). Direkt. 16.00 Alaskan eläinlääkäri. 16.05 Wedding Town (S). 13.00 Hem till gården. Direkt. 05.10–05.37 Amerikkalaisia totuuksia. 2/40. 04.50 Australian rajalla. 14.30 Rouva varapresidentti (7). National Geographic 06.00 Huumebisnes Oy (16). 07.00 Kung Fu Panda (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 04.45 Tuhoutunut sekunneissa. 07.00 Eläimellistä kamppailua. 03.00 Huumebisnes Oy. 23.30 Shetland. Direkt. 16.07 Boy Machine (7). • 01.05 Arrow (12). 18.30 Kaasujalka. 11.00 Au pairit Australiassa. 17.50 Bygglov. 14.20 Amerikkalaisia totuuksia. 11.00 Dr Phil. 23.05 Jodie Marsh: Bodarit (7). B10 TV-ohjelmat PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Akuutti: Tatuointi – ikuisesti iholla. 5/8. 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 02.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 20.00 Engelska Antikrundan: Arvegodsens hemligheter. 15.50 A-studio: Talk. Koko viikon tvohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. 19.00 Liian kuumat vanhemmat. 11.00–12.00 Treff aa mun vanhemmat UK. 09.00 AlfaStudio. 20.15 Sporten. 21.00 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.23 Väder. Alisonin mielestä pariskunta ei enää tarvitse suurta taloa, mutta Frank haluaa tilaa lastenlapsille. 10.00 Supernanny Euroopassa (7). • 22.45 Yle Live: Ellinoora. 17.00 Lentoturmatutkinta. 23.05 Naimakaupalla alttarille. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.00–13.31 Rakkauden koodi. 08.35 Kaisu Kuu (S). 22.00 Yukonin eläinlääkäri. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 11.45 Pomo keittiössä. 21.00 Kissahullut. Kausi 6, 14/23. 18.50 V75-klubben. 07.10 Pikku Prinssi (S). 22.25 Lokala nyheter. 02.00 Luonnon insinöörit. 12.00 Dr Phil. 19.30 Salatut elämät (S). 16.40 Häät sulhasen tapaan. 21.00 ELOKUVA Panttivanki (16). 21.05 Prameat mustalaishäät. 03.45 Score: Games Com Special. 13.30 Suomen kaunein koti. 16.00 Kultasedät. 15.55 En plats i solen: Borta eller hemma bäst?. 09.30 Simpsonit (7). SUB 06.35 Muumilaakson tarinoita (S). 03.00 Katujen kaaharit. 17.00 Apres Ski (S). 16.00 Lemmen viemää (7). 16.25 Enbuske, Veitola & Salminen. 03.50 Asunnon metsästäjät. 03.00 Ultimate Rush. 16.30 Simpsonit (S). 01.30 Uutiskauha. 21.55 Typer. 13.30 New Girl (S). 18.00 Seniorielämää – kuntoutusta Oulunkylässä. 08.10 Paavo Pesusieni (7). 22.45 Cesar Chavez. 09.20 Poikkeuksellinen raskaus (7). 18.55 Fixer Upper. 17.55 Paavo Pesusieni (7). 10.00 Leijonan luola Kanada. 15.16 Metsä muutoksen kourissa. 20.00 Rouva Ministeri (12). 9/22. 00.35 Grotescos sju mästerverk. Jeff haluaa muuttaa eläkepäivikseen pienempään taloon, jossa on suurempi piha, mutta Sherrin mielestä muuton aika ei ole vielä. 19.00 Grillit huurussa (S). 06.00 LIVE: Astral-TV. 00.00 Science of Stupid. Direkt. 18.00 Family Guy (12). Nainen, pala lihaa. 19.00 Rapport. 11.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 11.05 Seinfeld (S). 22.30 Banshee (16). Pääosissa: Mel Gibson, Ray Winstone, Danny Houston. 13.45 XL-sukupolvi. 19.25 Tulosruutu. 00.00 Murhaaja kotonani (12). 19.00 Kodin kunnostajat. 02.05 Suomurhat (12). 03.00 Sinkkuelämää (12). 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 01.55 Alaska: Viimeinen rintama. 10.55 Idas skilda världar. 00.00 Madventures I (7). Kausi 2, 4/6. 11.25 Amerikkalaisia totuuksia. 8.18 Galaxi. 14.00 Unelmarempat. Kausi 3, 6/16. Direkt. 7.41 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 7.35 Pikku Kakkosen posti. Kausi 7, 8/8. 14.00 Ride with Norman Reedus. 15.05 Kreisit kotivideot. Direkt. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 23.00 RuPaul’s Drag Race. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Pienten perhe. 7.56 Ilmojen kunkut (S). 16.00 Wahlburgers. 18.30 Dok: Dreaming Murakami (7). 15.15 Opinion Live. 18.00 MasterChef Suomi. 12.20 Craft Wars. 18.00 Remppa vai muutto Australia. 15.00 New Yorkin luksuslukaalit. Poikkiteloin. 03.10 Afrikas nya kök. 13.30 Hem till gården. 03.20–05.00 Astral-TV. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Will & Grace (S). 18.30 Will & Grace (7). 19.00 Simpsonit (7). Sveriges TV1 07.00 Morgonstudion. 08.50 Näin Norjassa. N: Linnea Skog, Paula Vesala. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 02.40 70’s show (7). 04.00 Isojalan jäljillä. 03.30 Filminurkka. 20.30 Postkodmiljonären. Direkt. 00.35 Madventures I (7). 02.55 Last Man on Earth (12). 22.25 Tulosruutu. 02.20 Villit nettivideot (12). 23.50 Idol Extra. 21.00 Ota rahat ja juokse. 06.35 Fråga doktorn. 03.45 True Crime: Pahasta pelastuneet (12). 17.05 Forum. 05.50 Go’kväll. 21.00 21.55 Keno ja Synttärit. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 15.30 Säpinää kannen alla (S). 14.00 Anthony Bourdain maailmalla. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 08.10 Seinfeld (S). 09.00–09.50 Casualty (12). • 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.20 Tv Shop. 07.35 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 Top Gear (7). 10.00 Ensitreffi t alttarilla Australia. 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 18.00 Tee minusta täydellinen. 10.00 Tuntematon potilas. Huoleton eläkekoti. 18.45 Uutiset. 13.00 Amazing Race. Kausi 9, 27/47. 08.30 Kaasujalka. 17.30 Kakkukuningas. 17.00 Rikkaiden panttilainaamo. 22.05 Tahdon morsiuspuvun: Hääpäivä. 17.00 Rapport. FRII 06.50 Caribbean Life. 10.00–10.54 Murha paratiisissa (12). 19.13 Kulturnyheterna. 12.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 23.00 Huumebisnes Oy. 09.00 Simpsonit (7). 10.55 Kakkukuningas: Paras leipuri. 08.40 Seinfeld (S). 15.30 Science of Stupid. 05.00–05.59 Seksi – perisynti. 08.10 Rusty Rivets (S). 18.00 Tahdon morsiuspuvun. 14.55 Kultakuume: Parkerin kultareitti. 00.30 ELOKUVA Laittomat (16). 23.30 CBN News. 06.05 Världens Barn Startskottet. 16.55 Veterinärerna. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). Kahdenlaisia totuuksia. 10.30 Simpsonit (7). 21.00 Ett möte med Philip Roth. 20.30 Förväxlingen. 01.35 Springfl oden. 08.00 Mayn keittiö. 08.45 Supernelikko (7). Eroon Joshista ja hänen kaveristaan. 00.00 Viettele vaatteilla. 00.05 Liv D: Murhasta kuuluisaksi. 09.35 Emmerdale (7). 7.22 Ninni ja Nestori (S). 14.30 Australian rajalla. 06.55 FOX Kids: Dora ja ystävät (S). 13.30 Jaksa paremmin. 16.00 Kroppshets. 8.03 Anton Siilinen ratkaisee (S). Kausi 4, 7/8. 19.00 Kamera käy. 17.15 Kulturveckan. 10.40 Asunnon metsästäjät. 22.00 ELOKUVA Kadonneen aarteen metsästäjät (12). 03.40 The Dictator. 06.25 Huomenta Suomi. 09.00 Sinkkuillallinen. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 22.00 Skavlan. 12.30 Merinäköala haussa. 19.00 Engelska Antikrundan. 12.12 Oddasat. 20.30 Rapport. 19.30 Simpsonit (7). Osa 3426. 20.00–01.39 YLE TEEMA. 22.00 Kysy seksistä (16). 19.30 Tahdon morsiuspuvun: XXL. Jännitteet Suzin ja Vonnin ja Andyn ja Whitneyn välillä kasvavat. 12.00 Emmerdale (7). 00.25 Deutschland 83. 02.00 Body Fixers. 15.45 Mitäpä metsästä. 14.56 Kansallispuisto vai hakkuuaukea?. 19.00 Remontilla rahoiksi. 17.25–20.00 YLE FEM. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. Katien järjestämä eroottinen roolileikki meinaa mennä mönkään Wyattin vaativan pomon takia. 09.00 Superautojen rakentajat. 04.10 Remonttikilpailu Teksasissa. 20.00 Posse. 23.00 Love Island Suomi. AlfaTV 07.00 Dosentti. 12.00–17.19 YLE TEEMA. 16.25 Onnenarpa. 15.00–15.50 Marja Hintikka Live. 10.00 Simpsonit (7). 14.00 Sinkkuillallinen. 07.55 Leo (S). 11.35 Seinfeld (S). MTV3 06.00 Aamusää. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.00 Husjägarna Danmark. 13.55 Remppa vai muutto. 19.00 Bachelor Winter Games. 17.45 Plus. 14.00 Hups, mikä kotivideo!. (117’) 02.55–05.00 Astral-TV. 01.45 Madventures I (S). 01.05 Murha menneisyydestä (12). FOX 06.00 Sky News. 22.05 9-1-1 (12). 15.25 Jahti. 16.05 Remonttikilpailu Teksasissa. 12.00 Tanskalainen maajussi. Osa 3427: Ismon kämppä putsataan. 18.00 House (12). 04.00–05.00 Kuvia ja käännekohtia: Jukka Puotila. 23.05 Simpsonit (S). 14.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 00.30 Rapport. 16.30 Fort Boyard Suomi. 13.00 Paimelan autoparoni. 7.04 Millä mennään. 1/10. 07.40 FOX Kids: Horseland – heppajengi (S). 11.00 Yle Alueuutiset. Tiimit tukkanuottasilla. Keith ja Dan vievät tiimeille listan korjattavista puutteista. 11.05 Grand Designs – unelmaasunnot. 11.25 Fråga Lund. 06.55 Angry Birds Blues (S). 20.30–20.55 Noin viikon studio. 00.10 Transformers: Age of Extinction. 13.40 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 21.00 ELOKUVA The Rebound (12). 12.00 Merinäköala haussa. • 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Huomenta Suomi. 16.00 Huutokaupan metsästäjät. 03.20 Last Man on Earth (12). 05.50–05.59 Sky News. 18.25 Simpsonit (7). 03.20 Asunnon metsästäjät. 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.00 Stand Up! (S). 04.55–05.22 Asunnon metsästäjät. 08.35 Pienten perhe. 19.00 Hauskat kotivideot – uudet jaksot. 10.10 Go’kväll. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 17.25 Kuka, mitä, milloin?. 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.30 Kamera käy. Kostoa vai rakkautta, Bill?. 07.20 Kokkaushaaste. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Science of Stupid. 20.00 TV4Nyheterna. 05.20 Sverige idag. 21.45 Score: Games Com Special. Vieraana studiossa politiikan toimittaja Lauri Nurmi. 06.55 Isojalan jäljillä. 01.00 Sisarvaimot (S). 19.00 Poika joka katosi musiikkiin (7). 07.50 Katujen kaaharit. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 14.55 Merinäköala haussa. Kausi 4, jakso 5/11. NELONEN 05.00 Astral-TV. Sveriges TV2 10.00 Forum. 13.05 Remonttikilpailu Teksasissa. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 00.30 Science of Stupid. 17.50 Tilt Esports. 22.45 ELOKUVA Pimeyden ytimessä (16). 17.00 Rakas, ostin meille kodin. 03.50–05.13 Kingi. Pääosissa: Jackie Chan, Nicholas Tse, Daniel Wu, Charlie Yeung. 01.40–02.20 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 14.00 Lapin poliisit. 15.55 Alaska: Viimeinen rintama. 17.00 Simpsonit (7). Uljas uusi maailma. 09.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 12.05 TV Shop. 23.05 ELOKUVA Crank 2: High Voltage (18). Morven ei suostu ymmärtämään Jasminen kuolemaa. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 21.55–22.00 Urheiluruutu. 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12). 17.40 Mord och inga visor. 21.50 Yle Uutiset. Tänään otetaan rennosti ja keskustellaan vakavasti. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 08.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 14.20 Caribbean Life. 02.05 Häät sulhasen tapaan. 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 5. 06.25 Ylen Aamu-tv. 21.10 Criminal Minds (12). 20.00 Vain elämää. 20.00 Sannikka & Ukkola. 14.15 Duellen. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 28.9. 10.00 Remppa vai muutto. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 23.15 TV4Vädret. 19.20 Päivän sää. 20.00 Alaskan eläinlääkäri. 14.00 Maailmaa mullistaneet keksinnöt. 12.20 Rempalla kaupaksi. 08.10 Pomo keittiössä. 22.00 Kuvia ja käännekohtia: Jukka Puotila. Finaali. 18.00 Devil’s Canyon. 08.26 Villi tulevaisuus (7). 00.00 Seniorielämää – kuntoutusta Oulunkylässä. 12.00 Rempalla kaupaksi. 20.00–22.30 Peltsin kova vuosi. 22.30 Sportnytt. 12.00 Alvin Ailey American Dance Theater. 14.00 Valehtelevat viettelijät (12). Onnea, Arja ja Lenni! 6.53 Taikakaruselli (S). 17.00 Asunnon metsästäjät. 02.50 Criminal Minds (16). 04.00 Yukonin kultamaat. 08.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 18.55 Space Expedition – Avaruusseikkailu (S). 11.30 Family Guy (12). 08.19 Late Lammas (S). 04.55–05.43 Sofi an enkelit. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 01.35 Kumman kaa (S). 10.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 13.00 Teknavi. 20.00 Wheeler Dealers. 07.45 Lego Friends (S). 00.25–00.55 Puoli seitsemän. 13.20 ELOKUVA Fennada-klassikot: Olemme kaikki syyllisiä (12). 01.05 I Will Survive med Andreas Lundstedt. 22.05 Napakymppi. 20.55 Lokala nyheter. 18.20 Nyhetstecken. 20.30 Hääpukuja kurvikkaille. 23.00 TV4Nyheterna och Sporten. 20.00 House (12). Uusinta. 17.30 Asunnon metsästäjät. 12.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 18.30 Oddasat. 03.05 Murha pikkukaupungissa (12). Direkt. 04.05 Kalliovuorten eläinlääkäri. Hero 10.40 Remppa vai muutto: Lomakodit. 19.00 Love Island Suomi. 20.00 Världens Barn Startskottet. 00.05 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 12.30 Leila leipoo maalla. 00.30 Kaasujalka. 08.35 Disney esittää: DuckTales (7). 16.30 Jon ja Kate +8. 10.55 Tuhoutunut sekunneissa. 7.08 Sanni Sateenkaari (S). 00.00 Kova laki (12). Vieraina Folke West, Henriikka Simojoki ja Annika Järvelin. 12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 11.00 Kulutustavaratarkastajat. Palapeli valmistuu, osa 1/2. 18.30 Sverige idag. Direkt. 21.00 21.05 Perjantai. 15.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 11.00 Kadonneen jäljillä (S). 01.00 Kamera käy. 00.00 Family Guy (12). 16.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 08.55 Kultakuume: Parkerin kultareitti. Vahva usko. 13.35 ELOKUVA O Tasqueiro (S). 18.00–20.29 Lentopallon MM: Puolivälierä Brasilia – Yhdysvallat. 13.00 Merinäköala haussa. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Pettymykseltä ei silti säästytä. 13.00 Yukonin eläinlääkäri. 21.00 ELOKUVA Bad Boys 2 (16). 20.00 Simpsonit (7). 13.50 Tuhoutunut sekunneissa. 20.30 Simpsonit (7). 19.30 Lokala nyheter. 22.00 SuomiLOVE. 20.00 Et sä tiedä kuka mä oon?. Vieraana norsunluun salakuljettajia kiinni ottava Toni Lahtinen, koirankouluttaja Maija Hietanen ja erikoisetsijäkoira Rokka. 13.25 Det stora racet. Cain epäilee Moirankin salaavaan jotain. 10.05 Kotoisa. 21.00 ELOKUVA Bélier’n perhe (S). 13.00 Rapport. 02.45 Pienten perhe. 18.00 BUU-klubben. 21.00 Neljät häät Suomi. 22.35 F1 Extra. 19.00 Seitsemän Uutiset. Kausi 16, 2/8. 11.00 Luonnon insinöörit. Kausi 5, 4/12. 05.15 Fixer Upper.. JIM 05.00 Astral-TV. 04.05 Murhamysteeri: Pamela Smart (12). 13.55– 14.50 Historia: Kulttuurien juurilla. 10.10 Asunnon metsästäjät. 6.42 Eturauhassyöpä seuloa vai ei
Kääntäjällä on mielikuva kirjailijasta, mutta onko mielikuva totta. Tietenkin sarjan tapahtumat sijoittuvat Shakespearen kotikaupunkiin Stratford-upon-Avoniin. Kääntäjä avaa kielen ulottuvuuksia kiinnostavasti: hän näyttää, että japanin rakastaa-merkin muodostavat naisen ja lapsen merkit. Kun vaikutteita sovellettiin hyvällä maulla – myyttisen menon ja Harrison Fordin piiskansivallusten kera – niin johan alkoi maittaa. Hyvä ??. Harvoin yksityisetsivän vanha ammatti on kampaaja. Sen jälkeen hän palautti Mel Gibsonin fi lmitähdeksi. ITKEVÄ MORSIAN saapuu yksityisetsivän puheille. Uusiseelantilaisohjaaja palautti James Bondin uskottavuuden Casino Roy alessa. Toil and trouble -jakso on käännetty suomeksi Työtä ja tuskaa. Mette Holmin elämäntarina on mielenkiintoinen. Uljas uusi maailma on Aldous Huxleyn romaani. (Ranska 2015) Kadonneen aarteen metsästäjät Nelonen klo 22.00 ???. Samanniminen brittiläinen tv-sarja antoi suuntaviitat jännärille, jossa konkarikyttä tutkii tyttärensä surmaa ja perehtyy tämän salaisuuksiin. Kehno Paula on kuuron perheen korvat ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Bélier’n perhe Yle Teema & Fem klo 21.00 ??. Shakespearen näytelmässä Macbet on kohta: ”double, double toil and trouble.” Viitteet ovat hauska lisä kirjallisuudesta kiinnostuneille. Kaksikon apuna häärii työtön näyttelijä Sebastian Brudenell (Patrick Walshe McBride). TUNNETTUUN KIRJAILIJAAN viitataan sarjan nimessä. Niissä ei ole suoraa väkivaltaa, raakuuksia tai iljettävyyksiä, vaan sopivan turvallisia huijauksia, tunteita ja melko siistejä murhia. Eroaako ajattelummekin, voi makustella kuin Holmin kanssa yhdessä. 1 Entinen kampaaja sen sijaan on virkistävä yllätys. Korvina ja tulkkina on toiminut tytär Paula, joka Eric Lartigaun hittikomediassa oivalletaan yllättäen lupaavaksi laulajaksi. Mitä tietää kirjailijasta hänen teostensa perusteella. Martin Campbell on tärkeiden siirtojen takuumies. Elokuvat eivät ole graduja, joten lainata ja varastaa sopii, jos homman vain tyylillä tekee. Jälkimmäinen on kuitenkin jäänyt vähälle Beliér’n perheessä, jossa isä, äiti ja poika ovat kuulovammaisia. Pian morsian vakuuttuu, että hän on ollut väärässä. Frank Hathaway (Mark Benton) auttaa avioon aikovaa Luella Shakespearea (Jo Joyner). Arkisin kello 17 aikaan alkavia TV1:n sarjoja voi oikeastaan verrata iskelmiin. (USA/Britannia 2010) Paula Bélier (Louane Emera) huomaa olevansa lahjakas laulaja Bélier’n perhe -elokuvassa. Maailmaa on yritetty parantaa, mutta isä keskittyy kostoon. (USA 1981) Pimeyden ytimessä MTV3 klo 22.45 ??. William Shakespearen vaimo oli Anne Hathaway. KIRJALLISUUDESTA ammennetaan myös jaksojen nimissä. Erinäisten kiemuroiden kautta käy niin, että Shakespearesta tulee Hathawayn yhteistyökumppani. Steven Spielbergin menestys elokuva on oikea kunnianosoitusten karnevaali. YLE KUVAPALVELU. Kannattaa katsoa ?. Kirjallisuuden kääntäminen ei ehkä äkkiseltään kuulosta kiehtovalta dokumenttielokuvan aiheelta. Dokumentin lopussa valmistaudutaankin kääntäjän ja kirjailijan kohtaamiseen. Siitä edetään keveisiin naurun ja liikutuksen hetkiin. Elina Melamies Haruki Murakamin kirjasta lainattu dokumentin maaginen elementti on kävelevä sammakko. Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Ensiesitys. Se muistuttaa, miten pienistä asioista elämä voi saada suunnan. Japanilaisen Haruki Murakamin teoksia jo yli 20 vuotta tanskaksi kääntäneen Mette Holmin ponnistelu sanojen ja toisten todellisuuksien, etanan, madon, sammakon ja rotan kanssa vie mukanaan. Jo 1500-luvulla osattiin rakentaa tarinoita, joissa rakkaus, petos ja rikos pitävät otteessaan. YLE KUVAPALVELU Rikossarja iskee silmää Williamille Etsiväpari tutustuu toisiinsa kesken hääkiireiden. BBC:n tuottama sarja ei varsinaisesti luo uutta, mutta tarinat etenevät sopivan ripeästi ja yllätyksiäkin tulee vastaan. Puhe ja kosketus ovat hyviä tapoja kommunikoida, mutta niin on musiikkikin. Hän epäilee sulhastaan uskottomuudesta. Vaikkapa ranskalaisperheen kirjahyllyn aarteista. Paulana säteilee Voice-voittaja Louane Emera. Paremman puutteessa . Yksityisetsivä Frank Hathaway (Mark Benton) on kuitenkin saanut selville jotain, mistä hän haluaa varoittaa morsian Luella Shakespearea (Jo Joyner). Raskaimman mukaan, tietenkin. Ne eivät mitenkään häiritse sarjasta nauttimista, vaikka ei olisi koskaan kuullutkaan William Shakespearesta. YLE KUVAPALVELU Etsiväpari Shakespeare & Hathaway TV1 klo 17.10 ???. Hän kävi tuottaja George Lucasin kanssa läpi hirmuiset määrät seikkailuelokuvan klassikoita. Tiina Vuorimäki 1 Poliisitaustaisia yksityisetsiviä on sarjoissa paljon. Huippu ???. Odotusta ei kuitenkaan palkita elokuvassa, mikä jää harmittamaan. Viipyilevä kerronta jättää tilaa omille ajatuksille. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B11 TELEVISIO ????. Murakamin supersammakko pelastaa Tokion Dok: Dreaming Murakami Yle Teema & Fem klo 18.30 ??
klo 3.00 -4,7 °C Kilpisjärvi Saana Kylmin mitattu 28.9. +9 +8 +8 +7 +9 10 +9 11 10 +9 11 +9 10 +9 +9 +9 +8 +5 To 4.10. 11 11 10 10 11 11 10 11 12 11 13 12 11 11 11 10 10 +8 Ti 2.10. Kokkola +7 Pietarsaari +8 Toholampi +6 Halsua +6 Ylivieska +5 Kalajoki +6 Haapavesi +5 Helsinki 10 Lahti +9 Tampere +8 Turku +9 Pori 10 Joensuu +4 Jyväskylä +7 Kuopio +5 Oulu +5 Rovaniemi +4 Kuusamo +2 La 29.9. +21,1 °C 1981 Vihti Kylmintä 27.9. 11 11 +8 10 +9 +9 +9 12 12 11 12 13 +9 +9 +9 +8 +8 +6 Ma 1.10. klo 15.00 +12,9 °C Mäkiluoto Lämpimin mitattu 28.9. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 7:17 19:03 Jyväskylä 7:14 18:59 Kokkola 7:26 19:09 Rovaniemi 7:16 18:57 Ivalo 7:10 18:49 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C +8 °C +6 °C +7 °C +5 °C +5 °C 10 °C +9 °C +9 °C +8 °C +8 °C) (-4 °C) (-2 °C) (-2 °C) (-2 °C) (-3 °C) (-5 °C) (-2 °C) (-3 °C) (-3 °C) (-4 9 5 12 5 Pe 28.9. +9 +9 +9 +9 +9 +8 +8 +9 +8 +9 10 10 +8 +8 +8 +7 +5 +5 Su 30.9. +9 +9 +8 +8 +8 +8 +8 11 10 +9 11 11 +9 +9 +9 +9 +8 +5 Pe 5.10. +9 +9 +9 +9 +9 +9 +8 11 10 +9 11 +9 +9 +9 +9 +8 +7 +4 La 6.10. PERJANTAI 28.9.2018 Keskipohjanmaa B12 Sää -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 ALLE 1 1 5 5 10 10 20 20 30 30 40 40 60 YLI 60 (mm) 990 995 1000 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 1025 1035 1035 Aamupäivästä alkaen monin paikoin vesitai räntäsadetta Odotettavissa perjantai-iltaan asti: Paikoin vesitai räntäkuuroja. 31,0 mm Virolahti Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Pe Amsterdam 15 Buenos Aires 23 Budapest 20 Lissabon 30 New York 19 Oimjakon Riika 13 Skellefteå +7 Sydney 26 Tukholma 10 Tokio 23 La 15 23 16 28 23 -1 12 +8 14 11 19 Su 15 19 16 28 20 -1 12 12 15 13 25 Ma 12 16 18 30 23 ?0 15 +9 17 12 25 Ti 14 18 16 28 23 -2 15 +9 18 12 22 Pe Alanya 30 Dubai 39 Dubrovnik 24 Funchal 26 Hania 25 Honolulu 27 Las Palmas 24 Malaga 25 Nizza 25 Phuket 28 Venetsia 21 La 30 37 25 25 24 28 24 25 28 29 20 Su 29 36 21 25 23 27 24 25 23 28 17 Ma 28 34 20 25 25 27 25 26 23 28 17 Ti 28 33 22 25 25 27 24 24 21 27 16 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (22.9.–27.9.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. 10 +9 +9 +9 +9 +9 +9 12 10 +9 11 11 +9 +9 +9 +9 +7 +5 Eilen Vuosi sitten °C +7 °C +9 °C +6 °C +5 °C +6 °C +6 °C +6 °C 12 °C 10 °C 10 °C 11 °C 11 °C +6 °C +7 °C +7 °C +8 °C +5 °C +5 °C 11 °C 11 °C 10 °C +8 °C 10 °C 10 °C +9 °C 12 °C 11 °C +9 °C 12 °C 10 °C +7 °C 10 °C +7 °C 10 °C +8 °C +6 4 8 6 7 12 3 1 1 2 1 1 2 °C +2 °C -1 °C +3 °C +4 °C +2 °C +5 °C +3 °C +7 °C +8 °C +7 °C +9 °C 10 °C +2 °C +0 °C +4 °C +5 °C +5 °C +6 °C +8 °C +9 °C +8 °C +6 °C +9 °C 10 (27.9. Päivän ylin lämpötila on 6...8 astetta. +9 +9 +8 +9 +8 +9 +8 12 11 11 12 11 +8 11 10 +8 +7 +6 Ke 3.10. -12,0 °C 1983 Muonio Sateisinta 26.9. Kohtalaista pohjoistuulta. klo 15) Merivesi Kemi +8 °C 19 cm Oulu 11 °C 32 cm Raahe 10 °C 32 cm Pietarsaari +9 °C 27 cm Vaasa +9 °C 19 cm Rauma 12 °C 28 cm Turku 14 °C 23 cm Helsinki 10 °C 27 cm Hamina 11 °C 33 cm Lämpimintä 27.9