Kun pelastuslaitos pääsi lauantai-iltana tapahtumapaikalle, oli jo alusta asti selvää, ettei mitään ollut tehtävissä kirkon pelastamiseksi. –?Kun yksiköt tulivat paikalle, tehtävänä oli sammuttaa ulkopuolelta ja suojata ympäristö, kertoo palopäällikkö Jorma Rasila Jokilaaksojen pelastuslaitokselta. Kestotilattuna kotiin 0,80€ (sis. Tutkinnanjohtajan mukaan viitteitä rasismiin, radikalisoitumiseen tai muunlaiseen ääriajatteluun ei ole tullut ilmi. Poliisin mukaan epäilty otettiin kiinni tapahtumapaikan välittömästä läheisyydestä. Kirkossa on koettu runsaasti niin ilon kuin surunkin kyyneleitä. Seurakunnan toiminta ei kirkon paloon pysähdy. Tauon syynä oli taantuman vaikutus yleisömääriin ja näytteilleasettajiin. /kuvagalleria Kokkolassa järjestettiin pääsiäisviikonloppuna kolmen vuoden tauon jälkeen moottoripyörämessut urheilutalolla. Sivu 8 Savuna ilmaan tuhoutunut kirkko on toiminut erinomaisena miljöönä elämän iloissa ja suruissa. Sen varassa mennään nyt eteenpäin. Erillisen keräystilin avaamista selvitetään jo lähiaikoina. Sivu 3 KP/MARKKU JOKELA Prätkät esillä urheilutalolla Vuokko Korva luotsaa lapsikuoro Sävelsäkkiä tänä keväänä Käpyjen saarella ja Illuusiometsässä. –?Nyt on vielä surun aika, mutta itselleni on vahvistumassa se ajatus, että katseet on käännettävä tulevaisuuteen. Kolmekymppisellä pohjoispohjalaisella miehellä ei ole huomattavaa rikostaustaa. Musikaali saa ensi-iltansa konservatorion suuressa salissa parin viikon kuluttua. –?Niitä on tullut paljon myös entisiltä ylivieskalaisilta. Alkaneella viikolla aletaan käydä läpi tulevia toimituksia ja järjestellä niille tiloja. Kaupunkilaisten keskuudessa on jo esitetty monenlaisia näkemyksiä uuden kirkon paikasta ja rakennustavasta. MAALISKUUTA 2016 KLO 15 KOKKOLA +10 YLIVIESKA +9 KLO 9 +2 +2 Hinta 2,50€. Rukouksien varassa ja Taivaan Isän avulla tästä silti selvitään ja jatketaan. –?Vaikuttaa siltä, että nämä surulliset tapahtumat ovat seurausta yksittäisen henkilön ongelmista, Rutanen kiteytti. Loppukevääksi meillä on paljon selvitettävää. Kirkkoherra kertoo saaneensa viime päivinä valtavasti sähköpostia ja tuen osoituksia eri puolilta maata. Määttä korostaa, että näin isossa asiassa päätöksenteko ja valmistelu ottavat aikansa. Määttä ei myöskään halua vielä kommentoida, onko uusi kirkko mahdollista rakentaa entisen paikalle vai etsitäänkö sille uusi paikka muualta. Rutasen mukaan epäilty on tunnustanut osallisuutensa kirkon palamiseen, mutta ei ole suoraan tunnustanut sytyttäneensä paloa. Seurakunnalle on jo tullut lukuisia avuntarjouksia uuden rakentamista varten, pääasiassa yksityishenkilöiltä. Näkee että tämä on koskettanut ihmisiä laajasti. –?Rakennusprojektin valmisteluun päästään ehkä syksyllä. –?Tämä menetys on osoittanut, että kirkko on monille rakennuksena jopa tärkeämpi kuin kirkkoon kuuluminen. Luhtaselan mukaan nyt valmistaudutaan jo tekemään henkinen päätös uuden kirkon rakentamisesta. 1786 rakennettu kirkko tuhoutui täysin rajusti edenneessä tulipalossa lauantai-iltana. Sivu 17 Tiikereiden libero Taichiro Koga pääsi suoraan kolmen pelin jälkeen tuulettelemaan paikkaa Mestaruusliigan välierissä, kun Raision Loimu osoittautui kevyeksi vastustajaksi. Vangitsemisvaatimus tulee esittää tiistaihin puoleenpäivään mennessä Ylivieska-Raahen käräjäoikeudelle. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Sävelsäkki teki oman musikaalin konservatoriolle KP/JUKKA LEHOJÄRVI Koga ja kumppanit helposti jatkoon Laura Myllymäki Kaikkihan me tiedämme, että pessimisti ei pety. Pääsiäisyön tuhopoltto oli viikonlopun seuratuin tapahtuma koko Suomessa. Kyse on Nelli & Veitikka ja kadonneen poptähden arvoitus -musikaalista, johon kuorolaiset itse ideoivat juonen ja henkilöt. Sivut 4-6 Ylivieskan vuonna 1786 rakennettu kirkko tuhoutui rajusti edenneessä tulipalossa täysin. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Tuhopoltto johtui yksittäisen henkilön ongelmista. Se on sääli, sillä epäluulojen kourissa meiltä menee sivu suun mahdollisuuksia. Muun muassa Facebookin keskusteluryhmissä alkoi heti lauantai-iltana kiertää huhuja ja lynkkausmielialaa, että tuhotyön takana olisivat olleet maahanmuuttajat. Nro 86 Tiistai 29. Rasilan mukaan jälkisammutustyöt jatkuvat tiistaihin asti. Kirkkoherranvirastosta otetaan lähiaikoina yhteyttä niihin jotka ovat jo ehtineet tehdä varauksia perhejuhliin ja muihin tilaisuuksiin. Kirkon tuhoutuminen on herättänyt laajasti auttamisen halua. Lauantaina alkavissa välierissä Tiikereitä vastaan asettuu Leka Volley Kuopiosta. Kirkon varsinaista sammutusjärjestelmää ei korkean kuumuuden ja liekkien takia voitu käyttää. Rakennus itsessään symboloi yhteisöön kuulumista, joka itsessään on kaunis asia. Kirkkovaltuusto kokoontuu keskiviikkona keskustelemaan tilanteesta. Ongelmien laatuun tutkinnanjohtaja ei ottanut kantaa. Rutanen kertoo esittävänsä epäiltyä vangittavaksi. KP/MARKKU JOKELA Yhteiset jäähyväiset kotikirkolle Pääsiäisyön järkytyksen jälkeen ylivieskalaisten katseet kääntyvät tulevaisuuteen YLIVIESKA (STT/KP) Ylivieskan kirkkopalosta epäillyn kertomuksissa on suuria epäloogisuuksia, kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Rutanen tiedotustilaisuudessa maanantaina. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kalle Luhtasela ja kirkkoherra Timo Määttä toteavat, että surun keskelläkin seurakunta katsoo jo tulevaisuuteen. Sivut 4-6 Ylivieskan Kirkkopuistoon kerääntyi yhä toisena pääsiäispäivänä kansaa jättämään hyvästejä kirkolle ja ihmettelemään tuhon jälkiä. Sivu 2 Hanna Perkkiö YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kirkkoherra Timo Määttä ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kalle Luhtasela uskovat, että ylivieskalaiset yhdessä selviävät koko kaupunkia järkyttäneestä tuhopoltosta. Poliisi tiedotti melko poikkeuksellisesti heti tuoreeltaan, että epäilty on kantasuomalainen mies. Pessimismin varjopuolena on negatiivisuus, joka pahimmillaan näkyy asenteellisuutena kaikkea uutta kohtaan. Seurakuntaelämä jatkuu, mutta toisenlaisena kuin ennen, Määttä sanoo. alv 10%) KOLUMNI www.kp24.. Sivu 2 KP24:n kuvagalleriassa on kuvia Ylivieskan kirkon palosta. Määttä muistuttaa, että kirkossa on vuosien varrella tehty remontteja, ja korvaavia tiloja on aina järjestynyt
Tulevana syksynä järjestetään jälleen maakunnallinen lausuntakatselmus jo 20. Sota ihmismielistä Y livieskan symboli – vanha kirkko – tuhoutui lähes räjähdysmäisesti pääsiäislauantaina. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Perheessämme nihkeän jäätelönmyyjän tarinaa on kerrottu säännöllisin väliajoin. Heidät on kohdattava samalla tavalla kuin kuka tahansa syrjäytymisvaarassa oleva kantasuomalainen. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Kirkon tuhoutumisen myötä tuhoutui tuhansien ihmisten elämän tärkeimpien tapahtumien näyttämö. Toinen ensireaktioista on syyllistää yksi väestöryhmä ”syntipukiksi” kaikesta. Kirkko oli seissyt samalla paikalla vuodesta 1786 kestäen monet vaikeat ajat sotia myöten luhistumatta. ”Minulle maksaa”, tiuskaisee myyjä takaisin. Mafi akaan ei tapa lypsävää lehmää. Tulee parantaa yhteiskuntaa demokraattisin keinoin, säilyttäen kapitalismi, vaikkakin säädeltynä, aidattuna lypsylehmänä. Alustavissa kuulusteluissa hän on todennut myötävaikuttaneensa palon syttymiseen. Päätin kuitenkin kirjoittaa, koska kaupungissa jossa itsekin vierailin tammikuussa, tapahtui terroristien tekemä raukkamainen joukkomurha. Isoäiti tyrmistyy saamastamme asiakaspalvelusta. Vaikka samalle paikalle rakennettaisiin lähivuosina uusi kirkko, vanhaan kirkkorakennukseen liittyvät muistot ja syvät tunteet eivät unohdu. Aika on kullannut muiston, ja nykyään lähinnä nauramme hysteerisesti järjettömälle asiakaspalvelukokemukselle. Kirjoittaja on kokkolalainen pääluottamusmies. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Kotouttamispolitiikka ei ole erityinen alansa vaan osa normaalia sosiaali-, koulutus-, työllisyysja asuntopolitiikkaa, jota Suomessa on tehty poikkeuksellisen hyvin 60-luvulta alkaen. Haluan jäätelöä, ja isoäiti päättää ostaa minulle tötteröjäätelön. Voi olla, että nämä kysymykset jäävät ikuisiksi ajoiksi ilman vastausta. Kolme vektoria riittää ankkuroimaan pysähtyneisyyteen. Runojen lausumista pidetään vanhanaikaisena paatoksellisena sanahelinänä. www.kp24.. Vaikka runo ei noudattaisikaan Eino Leinon tai Aleksis Kiven riimittelyä, se on enimmäkseen harkittua oivaltavaa ajattelua vähin sanoin. Idästä sitä tuo Venäjän harjoittama psykologinen sodankäynti massiivisten sotaharjoitusten muodossa, sekä monenlainen propaganda joka pitää sisällään mm. Maahanmuuttoon voisi suhtautua monella muullakin tavalla. Lähetä viesti numeroon 13525. Lähi-idästä tuleva Euroopan poliittisen vakauden horjuttaminen tulee terrorismin muodossa, niin sanotuilta ei-valtiollisilta väkivaltajärjestöiltä. Nuoret ovat ihania, rakastan heitä ja haluaisin tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Turun Sanomat kirjoitti (25.3.) Turun Varissuosta, Suomen kansainvälisimmästä asuinalueesta. Hyvä nykyrunous on suorasanaista, mutta ei rytmitöntä. Kirkossa on koettu runsaasti niin ilon kuin suVoima tallessa suunta hukassa Lausunta, lyyristä puheilmaisua Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Tapahtuma on saanut alkunsa Kokkolasta ja taas odotamme runsaasti runojen esittäjiä tänne. Yhdistykset haluavat nuoria joukkoonsa. Ammennan niistä voimaa ja rohkeutta puolustaa runojen ja lausunnan hienoa imagoa. Harrastustoiminta tarvitsee nuoria, mutta se tarvitsee myös vastuunkantajia, ilman pyyteetöntä itsensä likoon laittamista ei ole myöskään tulevaisuutta. Kolmanneksi vertailuun sopii mafi a, ”meidän asiamme”, joka kartuttaa järjestönsä valtaa ja varallisuutta moraalista ja laista piittaamatta. Mafi a elää kuin pellossa, jos sen pääomat kasaantuvat, verosuunnittelu toimii, suojelurahoille on saatu verovapaus, laittomille toimille näennäissanktiot jne. Kymmeniä vuosia kirjallisuutta ja runojen esittämistä harrastaneena, olen tuon tuosta törmännyt pahoitteleviin mielipiteisiin nuorten puuttumisesta esimerkiksi lausuntaesityksistä. Pelastuslaitos sai automaattihälytyksen kohteeseen kello 19.33, ja pelastusyksiköiden paikalla saavuttaessa oli pian nähtävissä liekkien raju eteneminen koko puiseen rakennukseen. Luulen, että nykyinen elämäntyylimme, materialistinen maailmamme ei ehkä halua ymmärtää ylevältä vaikuttavaa ilmaisutapaa, kaikki mitataan nykyään rahassa ja yksinkertaistetaan itselle helpoksi. Se soluttautuu lopulta myös talouden ja poliittisen vallan laillisiin rakenteisiin. Jäätelömyyjän tapaus on muistutus siitä, kuinka järjetöntä negatiivisuus voi pahimmillaan olla. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. T apahtui kerran kesällä 1990-luvun alussa Turussa: Olen isoäitini kanssa Kauppatorilla. Sitten, 230 vuotta myöhemmin, rakennus paloi, eikä mitään ollut enää pelastettavissa. Miten kukaan voi haluta tuhota näin korvaamattoman arvokasta. Suomessa on kasvava joukko maahanmuuttajia ja tärkeintä on nyt keskustella, miten heidät saadaan osallisiksi yhteiskuntaan. Mitä tiedetään voiman suunnasta. Sosialismin lypsykoneet puolestaan alkavat hörpätä tyhjää kun lypsylehmien ravinnon sääntely saa ne laihtuneina pujahtelemaan aidan raoista vapaammille laitumille. Tästä pääsemmekin kansan pelon ilmentymiin. Katselmuksesta on muotoutunut vuosittainen lausujien voimainnäytös Sanaa lausunta, lausuminen vierastetaan usein. Perussuomalaisten ansio Suomen politiikassa on maahanmuuttokeskustelun käynnistäminen. Tällä hetkellä Eurooppaan kohdistuu eniten poliittista epävakautta aiheuttavaa toimintaa idästä ja Lähi-Idästä. ”Ystävällisyys ei maksa mitään”, isoäiti tokaisee jäätelökioskin myyjälle. Jos tämmöisille tunteille antaa vallan, olemme hävinneet. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Tämän ollessa ainakin yksi merkittävimmistä alkusyistä tälle kriisille, tulee muistaa että tulevatkin ratkaisut voivat vaikuttaa vielä sadankin vuoden päähän, niin hyvässä kuin pahassa. Tämä ilmenee vaatimuksilla sotavoimien käytöstä tilanteen ratkaisemiseen. kerran. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Minä en alle kouluikäisenä oikein ymmärrä, mitä ihmettä juuri oli tapahtunut. Jos psykologinen sodankäynti, propaganda tai terrorismi saa aikaan pelkoa kansassa, tulee se näkymään poliittisena epävakautena ja alkuperäinen tavoite on saavutettu. Idän ja Lähi-Idän epävakautta aiheuttavien toimien yhteinen nimittäjä on pelko, jolla halutaan saada aikaan haluttu muutos politiikassa, tai sitten pelkästään luoda poliittista epävakautta, eli yleistä heikkoutta. Karl Marx asetti 1800-luvulla proletariaatin tavoitteeksi riistää porvaristolta sen ennen näkemättömän valtava tuotantokoneisto ja kertynyt varallisuus. Kotouttaminen tapahtuu hyvinvointivaltion ytimessä. Jutun mukaan Ruotsissa ihmetellään, miten kauan maahanmuuttajien suosiossa ollut alue voi toimia niin hyvin ja olla rauhallinen. Euroopan ytimessä sijaitsevassa Brysselissä juuri tapahtunut terrorismi on tyypillinen raukkamainen pommilla aiheutettu terroristi-isku keskellä syyttömiä ihmisiä. LK/TOMI HIRVINEN Ylivieskan symboli tuhoutui Ainakin seitsemän sukupolven verran isän puoleinen sukuni on viettänyt Ylivieskan kirkossa rippijuhlia, häitä ja hautajaisia. Kolme keskenään ristiriitaista tavoitetta luo liikkeeseen ikään kuin sisäisen kolmikannan eli tehottomuuden kassisen rakenteen. Mustasaaressa kasvanut Kalhori oppi nopeasti ruotsin ja suomen kielen, luki itsensä Vasa svenska aftonläroverkin kautta ylioppilaaksi ja valmistui lopulta Åbo Akademista tohtoriksi syöpätutkimukseen erikoistuneena biologina. Tämä lienee tilanne lähes joka kulttuuriharrastuksen saralla. Sotilaat tekevät tehokkaasti mitä käsketään, mutta sillä ei voida saada aikaan pysyvää ratkaisua Lähi-Idän kaltaisiin konfl ikteihin. Suomen ammattijärjestö ei näytä edustavan puhtaasti mitään noista kolmesta, vaan siinä voidaan löytää niiden kaikkien tunnusmerkistöä. Hyvin ymmärrän nuorten nykytilanteen, heillä on vaativa koulunkäyntinsä ja elämään liittyvät haasteensa, jotka vaativat kokonaisvaltaista paneutumista. Hannu Lehto TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Poliisi tavoitti jo aattoiltana kantasuomalaisen nuorehkon miehen, jota epäillään kirkkorakennuksen sytyttäjäksi. Tiia-Maria Luukko Palanen sukuni historiaa on palon myötä poissa Hyvä nykyrunous on suorasanaista, mutta ei rytmitöntä. Olen saanut nähdä ja kuulla asiasta monia eri näkökulmia, siksi toivon meidän konkareiden luottavan itseemme, meidän on oltava paksunahkaisempia ja huolehdittava itsestämme sekä kunnostamme. Jos kuitenkin käyttäisin tässä perinteistä sanaa lausunta eli lausuntataide, sanon että lausunta on yksi vaikeimmista taiteemuodoista Sekä runojen kirjoittamisessa että niiden esittämisessä tarvitaan aina tietopuolista ymmärtämystä, koulutusta ja harjoittelua. Koskaan ei voi olla täysin valmis, mutta kiinnostuksen salaisuus onkin juuri halussa oppia koko ajan lisää ja olla alttiina uusille näkemyksille. Kymmenien tuhansien ihmisten elämän tärkeimpien tapahtumien näyttämö tuhoutui pääsiäisenä Ylivieskassa. runkin kyyneleitä. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. En tiedä onko niin, mutta mielipide, muiden joukossa tämäkin. Perinteikkäällä alttarilla lukuisat avioparit ovat virallisesti saaneet siunauksen perheen perustamiselle. Terrorismissa keskiössä on pelon luominen ja vahvalta näyttäminen. Nuorissa on tulevaisuus, ikääntyneillä on elämänkokemuksensa, heillä on myös kypsyyttä nähdä asiat laajemmassa perspektiivissä. Suomalainen on usein se, joka odottaa pahinta. Kirkko on ollut myös surun paikka, silloin kun alttarilla on siunattu läheisiä elämän päättymisen merkiksi. Toinen suunta on sosiaalidemokraattinen. Olen täysin eri mieltä. Kitkerät jätskimyyjät Kokkolassa runo elää, kuulin sanottavan jo kymmeniä vuosia sitten. Aikaa ei siis ole vastuulliseen harrastamiseen. Matias Mäkynen (pj) Pohjanmaan sosialidemokraatit VAASA Pelko pois maahanmuuttopolitiikasta. Omasta kotoutumisestaan puhuessaan Kalhori kertoo tärkeimmäksi asiaksi yhteisöllisyyden ja osallisuuden. Asioimme jäätelökioskilla. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 020 750 4400 vaihde puh. Samana päivänä Arbetarbladet kertoo 1999 Vaasaan kiintiöpakolaisena saapuneen Veronica Kalhorin tarinan. Heidän ymmärryksensä kuitenkin loppuu, kun pelottelun sijaan kysytään ratkaisuja. Siirtolaisinstituutin ex-johtaja Ismo Söderling sanoo jutussa, että edulliset asunnot ja lähiössä säilytetyt palvelut ovat olleet ratkaiseva tekijä hyvin alkaneessa kotoutumisessa. Se saa aikaan tunteen, että eikö kukaan meistä ole turvassa. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Euroopan poliittista vakautta ja kansalaisten turvallisuuden tunnetta halutaan horjuttaa, koska epäyhtenäinen Eurooppa on heikompi kuin yhtenäinen. Esimerkiksi Kanadassa on käytössä start up -viisumi, jonka maahanmuuttaja voi lunastaa itselleen hankkimalla bisnesidealleen kanadalaisen rahoittajan. Siis ihan tavallisena ihmisenä. Uutismarkkinoilla medialla on suuri vastuu: se, miten kirjoitamme asioista, on vähintään yhtä tärkeää kuin se, mistä kirjoitamme. Kymmenet pelastuslaitosten sammuttajat niin Ylivieskasta kuin lähikunnista tekivät parhaansa, mutta tulen voima oli liian suuri: Ylivieskan vanhin ja arvokkain rakennus konkreettisesti luhistui pelastushenkilökunnan ja tuhansien kaupunkilaisten silmien edessä parin tunnin aikana. Ajatellaan vaikka maahanmuuttouutisia. Yleinen ensireaktio on ”kosto”. Mutta kun kuulee liian usein samasta asiasta, kokee tavallaan olevansa syypää siihen. Isoäidin mielestä jäätelömyyjä on tökerö minua kohtaan, kun valitsen mieleistäni jäätelömakua hieman liian kauan. Riskinä on YK:n loputtomalta näyttävän tyylinen sotilasoperaatio Israelin ja Libanonin rajalla, mutta moninkertaisena. Tämän alkuperäiset syyt puolestaan johtavat kymmenien ja satojen vuosien taakse, jolloin maiden rajoja vedettiin mielivaltaisesti ja merkittäviä kansanryhmiä jäi ilman omaa valtiota. Miksi kirkko piti sytyttää liekkeihin. Nykyään sekä runot että niiden esittäminen on muuttunut ihmisläheisemmäksi. Samat säännöt pätevät kaikissa taiteissa. Seurakunnan voimaa osoitti heti pääsiäisyönä raunioiden vieressä järjestetty muistotilaisuus: Seurakuntayhteisö osoitti osaltaan toiminnan jatkumista, kun noin 500 ihmistä osallistui kirkkomaalla järjestettyyn poikkeukselliseen messuun. Nuorissa on tulevaisuus, sen tiedämme. Kulttuurihistoriallisesti todella arvokas vuonna 1786 rakennettu päätytornillinen ristikirkko on jättänyt muistoja kymmenien tuhansien ihmisten mieliin erilaisten tapahtumien myötä: Menneinä vuosina kirkossa on järjestetty kastetilaisuuksia, joissa läheiset ovat voineet nauttia elämän alusta aidoimmillaan. Reijo Siipola KALAJOKI Petri Partanen O lin ajatellut pysyä kaukana tästä keskustelun aiheesta, koska aiheeseen yleisesti liittyvä lyhytnäköinen tarkastelutapa ärsyttää suuresti. Niistä paistaa läpi se, että näemme Suomeen tulijat kulueränä sen sijaan, että näkisimme heissä potentiaalia. Parhaimmillaan se on elämänläheistä ja koskettavaa. Kysymysten pohdinnan sijaan on hyvä muistuttaa mieliin piispa Samuel Salmenkin pääsiäisyönä savuavan kirkon vieressä esiintuoma kristinuskon ydinsanoma: Elämä ja toivo jatkuvat kaikissa tilanteissa. Nämä ovat olleet niitä hetkiä, mitkä muistetaan läpi elämän. Olen itsekin pahoitellut ja tuonut julki omia ajatuksiani. ”Kohdeyleisö” pitää saada pelkäämään, jotta saadaan aikaan haluttu muutos kohteen käyttäytymisessä. Juuri tästä oli tälläkin kertaa kysymys. Itse kunnioitan kuitenkin myös ennen eläneitä, arvostettuja klassikoitamme ja rakastan heidän runojaan. Pessimismin varjopuolena on negatiivisuus, joka pahimmillaan näkyy asenteellisuutena kaikkea uutta kohtaan. Tämä edellyttää maailmanlaajuista sopimusta, sekä erittäin syvää yhteistyötä turvallisuus viranomaisten kesken. /mielipide KOLUMNI Laura Myllymäki laura.myllymaki@kpk.. Hyvinvointivaltion ja sen palveluiden: esimerkiksi päivähoidon, neuvolan, terveydenhoidon ja koulutuksen turvaaminen on parhaaksi niin Suomessa jo oleville kuin tänne tuleville. Kirkon raunioilla monen mieleen tulee kysymys: Miksi. Hyviä ratkaisuja miettiessä voitaisi tässä Eurooppaa koskevassa tilanteessa mitätöidä kaikkien sellaisten henkilöiden passit, jotka ovat taistelleet yleisesti tunnustettujen terroristijärjestöjen riveissä. Parhaimmillaan se on elämänläheistä ja koskettavaa. Kaikkihan me tiedämme, että pessimisti ei pety. Helmi Nilsson KOKKOLA Tiedetään että ammattijärjestöillä on voimaa. Marxilaisessa talouden rakenteiden taivaan tuuliin räjäyttämisessä on onnistuttu ottamaan vain köyhyyden maksimoinnin alkuaskeleita. Tänään sanoisin, että Pohjanmaan maakunnissa runot elävät. Nekin johtavat kohti aatteellista ongelmaa: Kommunistisessa manifestissa Karl Marxin luottoluokitus rankkaa ryysyköyhälistön aatteelle hyödyttömäksi, yhteiskunnan pohjimmaisten kerrosten passiiviseksi mädännäisyystuotteeksi. Asioihin voi suhtautua myös positiivisesti, tai ainakin niin kuin Matti Nykänen kerran sanoi: ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.” Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Tästä meillä on jo perinteitäkin, mutta Euroopan tapauksessa pakolaiset ovat seuraus valtiollisten ja ei-valtiollisten toimijoiden aiheuttamasta vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestäneestä väkivallasta heidän lähtöpaikassaan. Tuntuu, että pääsiäisyönä riistettiin palanen sekä oman sukuni historiaa että suomalaista kulttuurihistoriaa. Kummivanhempieni nuorimman pojan oli tarkoitus astella ripille samaa alttarikäytävää pitkin ensi kesänä. Netissä : www.kp24.. Olisiko aivan liian kumouksellista, jos suomalaiset edes nykyisen vuolteen yli soutaisivat kaikki yhteen suuntaan. Maahanmuuttajat eivät kaipaa erityiskohtelua. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Tuhansissa konfi rmaatioissa on hehkunut nuorten kasvu aikuisuuteen seurakunnan tarjoamien suuntaviivojen viitoittamana. Käytännön järjestelyistä vastaa Kokkolassa toimiva alan järjestö, nyt jo viidennen kerran. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Suomessa on hyvä oikeuslaitos, ja tuhopoltosta epäillyn kuulemiset sekä mahdollinen vangitseminen ja oikeuskäsittely etenevät omia ratojaan. Se on sääli, sillä epäluulojen kourissa meiltä menee sivu suun mahdollisuuksia. internetissä tapahtuvaa informaatiosotaa, sekä sen kritisoijien uhkailua. ”Vanhassa vara parempi ”, on tavattu sanoa.. Toinen asia, mikä on vuosikaudet harmittanut, on nuoremman sukupolven hiipuva kiinnostus tulla mukaan ryhmätoimintaan. Savuna ilmaan tuhoutunut kirkko on toiminut erinomaisena miljöönä elämän iloissa ja suruissa. Tämä ei voinut tapahtua ”ilman, että koko virallisen yhteiskunnan kerrosten muodostama päällysrakenne räjäytetään taivaan tuuliin.” (Marx & Engels1890/1998,50.) Tuo aate oli kommunistinen
Vastaavanlaisia henkilöstön siirtymiä tehtiin huomattavasti pienempinä 90-luvulla. Moottorit kiinnostavat Myös Ville Hästbacka ja Mika Bexar ovat tulleet Alavetelistä viettämään toista pääsiäispäivää moottoripyörämessuille. Aika monesti on tullut käytyä. –?Kyllä sitä on tullut rassailtua pienestä pitäen erilaisia moottoreita. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 3 UUTISET Joni Mäki-Petäjä KOKKOLA (KP) Kokkolassa järjestettiin kolmen vuoden tauon jälkeen moottoripyörämessut. Korotettua maksua perustellaan myös alan naisvaltaisuudella ja pidemmällä eläkkeelläoloajalla. Olishan tuollaisella harrikalla mukava ajella auringonlaskuun, Hästbacka veistelee. Ei V V A A • JJ O O • 69 kg 99 kg , g g g 5 00 2 RAS 35 Laajasta pyöräilytarvikeva likoimastamme ! • Atom polkupyörän kuljetusteline • Atom Sports satula geelitäytteellä • Polkupyörän ulkorenkaat, alkaen • Continental sisuskumet 15,95 11,95 9,95 4,95 2 75 Myllyn Paras PITKÄRIISI • 1 kg. Mutta katsotaan nyt rauhassa, Mykrä naurahtaa kolmipäiväisten messujen päätöspäivänä. Vuonna 2010: 6 054 . Vielä valmistelussa olevan uudistuksen on määrä tulla voimaan vuoden 2019 alusta. kerta Kokkolassa ja Mykrä on aina ollut mukana järjestelyhommissa. Tämän vuoden messut oli jo 32. . Kerättävillä eläkemaksuilla maksetaan tämänhetkiset eläkkeet ja loppu rahastoidaan. Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander uskoo, että Kevan rahoitusaseman turvaamiseen löytyy keinoja. Keva perii muita korkeampaa eläkemaksua, joka on 5 prosenttiyksikköä päälle työeläkemaksun (TyEL). Keva kantaa tästä huolta, koska se heikentäisi sen mahdollisuuksia rahoittaa tulevaisuuden eläkkeitä. Näytteilleasettajia urheilutalolla oli vajaa 40. Sote-uudistuksessa yli 200?000 ihmisen työnantaja muuttuu, kun sosiaalija terveyspalvelut siirtyvät kunnilta maakuntien vastuulle. Tälle keväälle ei ole vielä kautta aloitettu. Kaikki moottorilla toimivat kiinnostavat laidasta laitaan, nuoret miehet kertovat. . Vuonna 2000: 5 167 . – KE 30.3.2016 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. Keva on varpaillaan sote-uudistuksen takia KEVA HOITAA KUNTIEN, VALTION JA KIRKON ELÄKKEITÄ . –?Lähdettiin katsomaan moottoripyöriä, kun tällainen kerran Kokkolassa järjestetään. . Työeläkeyhtiöt seuraavat Työeläkeyhtiöissä seurataan tiiviisti sote-uudistuksen etenemistä, mutta vaikutuksia arvioidaan vielä varovasti. Tallin edus on sen verran jäinen, että odotetaan vielä, kun ilma lämpenee. 1 99 1 50 5 99 kg 9 95 kg minimanista Atria NAUDAN PAREMPI JAUHELIHA 10% • 400 g (6,25/kg) • yks. 044 4013 737 (norm. –?Luulen, että kaikkien lähtökohtana on, että Kevan eläkelupaukset turvataan. Kokkolalainen Aki-Petteri Lauri (keskellä) katseli menopelejä yhdessä Hilla-tyttärensä ja Viljami Santapakan kanssa. Varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander toivoo lakiin kirjausta, että maakunnat kuuluisivat Kevaan eli olisivat sen jäsenyhteisöjä. Ei jälleenmyyjille. Kokkola Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. Kyllä tässä varmasti jokainen toivoisi, että tilanne hellittäisi ja nousu alkaisi. Viljami Santapakka katselee tarkkaan prätkiä ja pientä kuumetta alkaa olla jo ilmassa. Ainahan se on mukava katsoa, kun on viimeisen päälle laitettuja pyöriä esillä, Lauri tuumii. Parhaimmillaan messut on kerännyt 5000 lipun ostajaa, kun tänä vuonna jäätiin noin 3000 lipun lunastaneen paikkeille. –?Käytetyt menevät vielä sen verran kaupaksi, että alan liikkeet kitkuttavat eteenpäin. Mukana oli myös 15-vuotias Viljami Santapakka. Kuntien työntekijöiden eläkkeistä vastaavassa Kevassa uudistus aiheuttaa huolta, sillä iso osa kuntatyöntekijöistä voi vastaisuudessa työskennellä yksityisellä sektorilla. –?Tämä on sellainen perinne. –?Mönkijällä ajaminen on vienyt viime vuosina voiton moottoripyöristä. Kaikki Suomen kaupungit, kunnat ja kuntayhtymät ovat Kevan omistajia. Mikanderin mukaan jopa kymmeniä prosentteja perustason sosiaalija terveyspalveluiden työntekijöistä voi uudistuksessa siirtyä yksityisen puolen työntekijöiksi. Lama puree yhä väkevästi, Mykrä linjaa. Bexarilta löytyy kotoa crossimoottoripyörä, mutta Hästbackalla ei juuri tällä hetkellä ole kaksipyöräistä. Varmasti tulevaisuudessa hankin vielä moottoripyöränkin. Vanhasta tottumuksesta Kokkolalainen Aki-Petteri Lauri saapui tyttärensä Hillan kanssa katsomaan näyttelyä vanhasta tottumuksesta. . Keva arvioi, että vuodesta 2018 eteenpäin se joutuu käyttämään eläkkeiden maksamiseen myös rahastoituja varojaan. Huomattavasti isompi ongelma Kevalle on, että iso osa työntekijöistä voi vastaisuudessa siirtyä yksityiselle sektorille muiden työeläkeyhtiöiden vakuutettavaksi. 3,25 (8,13/kg) Herkkugrillattu PAAHTOKYLKI Pöntiön VILJAPOSSUN JAUHELIHA HK MIKROATERIAT • Jauhelihakastike ja muusi, Lihapyörykät ja muusi, Kana tai muusi • 300 g (6,30/kg) Valio OIVARIINI • 400 g (4,98/kg) Myllyn Paras MAKARONI • 400 g (0,38/kg) • 10 pkt/talous Vaasan VIIPALEET • Maalais, Monivilja, Kaura, Tumma • 500-520 g (1,90-1,98/kg) Atria Perhetilan BROILERIN FILEESUIKALEET • hunaja, pippuri, naturell • 300-400 g (4,98-6,63/kg) 1 89 Saarioinen KULTALEIKKELEET • 200 g (12,45/kg) 50 Kymppi HERNEKEITTO • 435 g (0,80/kg) • 10 kpl/talous Aito HIENOSOKERI • 1 kg • 10 kpl/talous Pouttu LAUANTAIMAKKARA, JAHTI TAI GOUTER • 800 g (2,49/kg) Valencia Late APPELSIINI • Egypti Jonagold OMENA • Hollanti PALVELUMYYNNISTÄ TI-KE: 1 99 15 99 1 99 2 49 Arla MAUSTETTU JOGURTTI • 200 g (1,67/kg) • yksittäin 0,45 (2,25/kg) Uimonen PYÖRÄILIJÄN PAIKKARASIA • 11-osainen 2 00 6 PRK 8-22 niin kauan kuin tarjouseriä riittää ellei toisin mainita. Anniina Luotonen HELSINKI (STT) Sosiaalija terveydenhuoltoon kaavailtu valinnanvapaus myllertää alan työmarkkinoita. Kevalla on rahastoituna 44,9 miljardia euroa sen eläkevastuurahastossa (tilanne viime vuoden lopussa). . –?Onko se sitten sitä vapauden tuntoa, mutta mukava se on päästä ajelemaan. Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista. Kevassa ehdotetaankin siirtymämaksua, jolla kompensoitaisiin julkisen sektorin menetyksiä. –?Näin isossa uudistuksessa ei kannata horjuttaa koko työeläkejärjestelmää, joka on tulosta hyvin pitkältä ajalta, Mikander sanoo. –?Ei ole homma piristynyt yhtään kolmen vuoden takaisesta. Silloin ratkaisu löydettiin siirtymämaksusta, jolla kompensoitiin valtion eläkejärjestelmää. –?Jos olisi kysytty silloin, kun messujen pystytys oli kiivaimmillaan, olisin varmasti sanonut ettei järjestetä. Hän ei osaa vielä sanoa, järjestetäänkö messuja ensi vuonna. Kokko MC-Clubin puheenjohtajan Harri Mykrän mukaan taantuma näkyi edelleen messuilla. Tauon syynä oli taantuman vaikutus yleisömääriin ja näytteilleasettajiin. Moottoripyörin ensirekisteröintien romahtaminen kymmenessä vuodessa kuvaa hyvin alamäen rajuutta. Jos kävisi niin, että sieltä siirtyisi paljon väkeä yksityiselle puolelle, pitäisi keksiä jokin uusi rahoitustapa Kevan vanhoille eläkevastuille. puhelumaksu) • www.minimani.fi Meillä voit maksaa myös lähimaksulla Palvelemme uusin aukioloajoin: ma-pe 8–22 la 8–21 su 10–18 Edullisesti alkuviikkoon palvelemme arkisin klo 8-22 Tarjoukset voimassa TI 29. Kunta-alan eläkevastuut menneiltä vuosikymmeniltä ovat muita aloja suuremmat, koska eläketurva oli yksityistä sektoria korkeampi. Kevan tavoitteena on, että maakuntien palkkalistoille siirtyvät työntekijät säilyisivät eläkevakuutettuina Kevassa. Vuonna 2015: 3 192 Lähde: Tilastokeskus Taantuma pitää otteessaan Moottoripyörämessut järjestettiin kolmen vuoden tauon jälkeen Alaveteliläiset Mika Bexar (vas.) ja Ville Hästbacka ovat moottorimiehiä. Ei mene enää kauan, kun Santapakka saa ajaa laillisesti kevytmoottoripyörää. Vuonna 2006 ensirekisteröintejä oli yli 11 000, kun viime vuonna (2015) jäätiin ennätysalhaalle, kun ensirekisteröintejä oli enää 3192 kappaletta. Kyllähän täällä kuume nousee, kun katselee näin hienoja vehkeitä, Santapakka myöntää. KP/MARKKU JOKELA MOOTTORIPYÖRIEN ENSIREKISTERÖINNIT SUOMESSA . Vuonna 2006: 11 058 . Lisäksi sillä on noin 1 300 valtion ja kirkon työnantajaasiakasta. Lauri on kokenut motoristi ja on kiertänyt kaksipyöräisen selässä Norjaa myöden
Kuva noin tunnin kuluttua syttymisestä, juuri ennen tornin romahdusta. Hautaan siunaamiset toimitetaan jatkossa Suvannon ja Heikkilän kappeleissa. –?Rakennuspaikasta päättäminen on osa kokonaisuutta, ja se työ on tosiaan vasta edessä. Toivon, että samalle paikalle rakennetaan tilalle uusi kirkko. Haikolaa harmittaa, että kirkkoherra Timo Määttä joutuu jäämään eläkkeelle näin ikävissä tunnelmissa vuoden 2017 alussa. KP/JUKKA LEHOJÄRVI. Pelastuslaitos keskittyy palon sammuttamiseen ja rajoittamiseen ulkopuolelta. Haikolan mukaan seurakunnalle on jo tullut lukuisia avuntarjouksia, pääasiassa yksityishenkilöiltä. Väillä Jussi-Pekka on miettinyt, onko hän vielä unessa. Maanantai 14.00 Poliisi pitää tiedotustilaisuuden esitutkinnan etenemisestä. Kirkon risti kaatui melkein Haikolan vanhempien hautapaaden päälle. Haikolan mukaan puhelinkeskusteluja on jo käyty kirkkohallituksen kanssa. 22.12 Poliisi tiedottaa ottaneensa teosta epäiltynä kiinni yhden miehen, joka on alustavassa puhuttelussa tunnustanut teon. Haluaisitko, että Ylivieskan uusi kirkko rakennetaan entiselle paikalleen. Sen toivoisi olevan niin lähelle vanhan tyylinen kuin mahdollista. –?Kirkko on ollut Ylivieskassa kirjaimellisesti keskellä kylää ja asutus on rakentunut myöhemmin sen ympärille. 19.34 Hätäkeskus nostaa tehtävän paikalta tulleiden ilmoitusten perusteella suureksi rakennuspaloksi. Sunnuntai 10.00 Pääsiäisaamun messu järjestetään Suvannon kappelissa. Korvaavat tilat käyttöön Seurakunnan toiminta ei kirkon paloon pysähdy. Määttä ei myöskään halua vielä kommentoida, onko uusi kirkko mahdollista rakentaa entisen paikalle vai etsitäänkö sille uusi paikka muualta. 23.00 Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi saapuu Ylivieskaan. Jenni Heikkilä, Ylivieska – Kyllähän kirkko on tärkeä osa kaupunkia ja kuuluu maisemaan. Nyt ainakin Suvannon kappeli otetaan täydellä teholla käyttöön. –?Tuhopoltto järkyttää minua vielä lisää. ”Onko tämä unta vai totta?” Rajua tulipaloa oli sammuttamassa kymmeniä Jokilaaksojen pelastuslaitoksen palomiestä. Myöhemmin hän on harrastanut kuorolaulua ja hän piti virsien veisaamisesta vanhassa puukirkossa. Seurakunta selvittää heti arjen tultua mahdollisuudet keräystilin avaamiseksi. Uuden kirkon rakentaminen on monien huulilla. Vaikka kysymys oli arvokkaasta rakennuksesta se on tärkeintä, että onnettomuudessa vältyttiin henkilövahinkoilta. Kirkko on jo täyden palon vaiheessa, ja tuli leviää nopeasti. Se kuva jäi viimeiseksi muistoksi Ylivieskan kirkosta. KP/MARKKU JOKELA Maanantain tiedotustilaisuudessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Rutanen (keskellä) kertoi epäillyn motiivien olevan yhä hämärän peitossa. 24.00 Sammutustyöt jatkuvat jälkisammutuksena. Sellaisille ei enää löydy rakentajiakaan. –?Päätöksentekoon saakka ei vielä kaiken sekamelskan keskellä voida päästä. Jälkisammutus jatkuu ainakin tiistaiaamuun saakka. Mikään vakuutus ei voi kuitenkaan korvata 1700-luvulta peräisin olevaa kirkkoa. Epävirallisissa lausunnoissa ja kansalaiskeskusteluissa on jo esitetty monenlaisia näkemyksiä uuden kirkon paikasta ja rakennustavasta. 19.38 Ylivieskan sammutusyksikkö saapuu paikalle. Mutta se on valitettavasti utopiaa. Millaisen toivoisit uudesta kirkosta tulevan. Nyt tarkoitus on lähinnä keskustella, kirkkoherra Timo Määttä toteaa. Minun ymmärrykseni ei siihen riitä, JussiPekka sanoo. –?Selvitystyön kanssa menee varmasti pitkään, sillä kyse on Suomen oloissa isosta summasta. Haikolan sydän pomppasi, kun hän katsoi kotinsa ikkunasta palavan kirkon roihuja pääsiäislauantaina. On myös pohdittava, pitääkö konfi rmaatiot järjestää jatkossa päiväjumalanpalveluksista erillisinä tilaisuuksina, Määttä sanoo. –?Tunteita on todella vaikea pukea sanoiksi. Perinteinen tyyli sopii tähän parhaiten. –?Jumalanpalvelukset toimitetaan tästä eteenpäin Suvannon kappelilla, joka on aikanaan vihitty kirkoksi. Määttä muistuttaa, että kirkossa on vuosien varrella tehty remontteja, jolloin korvaavia tiloja on aina järjestynyt muualta. Pelastuslaitos eristää lähialueen liikenteeltä yhteistyössä poliisin kanssa, ohjaa liikennettä ja kehottaa lähialueen asukkaita sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihdon. Vaikka Ylivieskassa on useita seurakunnan kiinteistöjä, kirkon palo vie työpaikan konkreettisesti pois alta. 24.00 Sadat kaupunkilaiset kokoontuvat piispan johdolla pääsiäisyön messuun palaneen kirkon lähelle. Yön aikana paikalle kuljetetaan Kainuun prikaatista varusmiehiä vartioimaan aluetta. –?Meillä on siitä hyvä tilanne, että tiloja löytyy. Myös tulevan kesän hääpareille joudutaan etsimään vihkipaikka muualta. –?Kaikki apu otetaan tietysti vastaan mahdollisuuksien mukaan. Hän otti vielä messun jälkeen kuvan alttaritaulusta, jossa näkyy myös viisi punaista ruusua. Oulaisissa asuva Jussi-Pekka on toiminut Ylivieskan seurakunnan johtavana seurakuntamestarina syksystä 2012 saakka. –?Heti kun lähipäivien kiireistä selvitään, kirkkoherranvirastosta otetaan yhteyttä niihin jotka ovat jo ehtineet varauksia tehdä. Harmi kun vanhat puukirkot katoavat. Määttä korostaa, että näin isossa asiassa päätöksenteko ja valmistelu ottavat aikansa. Paikalla olivat myös palopäällikkö Jorma Rasila Jokilaaksojen pelastuslaitokselta ja apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta Oulun poliisilaitokselta KP/MARKKU JOKELA Harri Hautamäki, Ylivieska – Ehdottomasti uusi kirkko on rakennettava tähän. Jussi-Pekka työskenteli viimeksi suntiona Ylivieskan kirkossa kiirastorstain messussa. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Raunioiden keskellä katseet eteenpäin Pääsiäisyön tuhopoltto ei pysäytä seurakunnan toimintaa Ihmisiä kokoontui Kirkkopuistoon yhä toisena pääsiäispäivänä. Alkaneella viikolla Timo Määttä alkaa yhdessä kirkkoherranviraston kanssa käydä läpi tulevia toimituksia ja järjestellä niille tiloja. Hän kävi lauantai-iltana katsomassa kirkon paloa. Lopullista korvaussummaa on kuitenkin vaikea vielä arvioida. Kirkko on ollut ylivieskalaisille tärkeä paikka, jossa on vietetty sekä iloisia että surullisia perhetapahtumia. Uskon että siitä tulee moderni, niin kuin Haapavedellä tehtiin. Seuraavan kerran asiaa käsitellään keskiviikkona kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston kokouksissa. Tuli levisi nopeasti. Loppukevääksi meillä on nyt paljon selvitettävää. –?Tarvitaan kyllä kaikkia käsivarsia ja tahoja, jotta siihen pystytään vastaamaan. –?Elämä kuitenkin jatkuu. Lauantai 19.33 Pelastuslaitos vastaanottaa hätäkeskukselta ilmoituksen automaattisesta palohälytyksestä. KP/MARKKU JOKELA Kirkkoherra Timo Määttä ja seurakunta ovat saaneet tuen ilmauksia ympäri Suomea. Niihin sekoittuu myös vihaa, jos kysymyksessä on tuhopoltto. Tutkinnanjohtaja kertoo esittävänsä epäiltyä vangittavaksi. Haikolan ensimmäiset muistot Ylivieskan kirkosta ovat jo 1950-luvulta, sillä hänen pappansa toimi seurakunnan kirkkoväärtinä. Yleisöltä pyydetään silminnäkijähavaintoja. Aura Kivilahti, Ylivieska – Ilman muuta uusi kirkko pitää rakentaa tähän. Kirkon sammutustyöt jatkuivat pitkälle lauantai-iltaan. n. 10.52 Poliisi tiedottaa, että tulipaloa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä tuhotyö. –?Rakennusprojektin ja sen valmistelun pariin päästään ehkä syksyllä. Mieluummin sellainen kuin kovin moderni. Hannu on kuitenkin tyytyväinen, että Suvannon kappelissa voidaan järjestää poikkeusoloissa tilaisuuksia. Keräys suunnitteilla Ylivieskan seurakunnan talouspäällikkö Pentti Haikola toteaa, että taloudellisesti uuden kirkon rakentaminen tulee olemaan valtava haaste. Jorma Pinola, Ylivieska – Totta kai uusi pitää rakentaa, mutta yhtä isoa ja korkeaa siitä ei varmaan tehdä kuin entisestä. –?Henki on kyllä se että pitäähän tässä uusi kirkko saada. Seurakunta aloittaa kriisiavun tarjoamisen. 23.00 Poliisi järjestää tiedotustilaisuuden Ylivieskan paloasemalla. Yhdestä asiasta vallitsee hänen mukaansa jo melko selvä yksimielisyys. Mikä pistää ihmisen tekemään tälläista. Haikola oli pappansa mukana polkemassa urkuja ja soittamassa kelloja kirkossa. ”Puukirkossa oli mukava veisata virsiä” Juho Mäkelä YLIVIESKA (KP) Ylivieskan seurakunnan johtava seurakuntamestari Hannu Jussi-Pekka ei voi vieläkään uskoa todeksi kirkon paloa. Kirkkohallitus myöntää seurakunnille rakentamisavustuksia. Kirkkoherra sanoo myös ymmärtävänsä, että perhejuhlia suunnittelevia tilanne huolettaa. Omaa silmää miellyttää vanhan tyylinen, vähän perinteisemmän näköinen rakennus. Kaikkein enitenhän sitä toivoisi, että siitä tulisi samanlainen kuin entisestä. Miehen tunteet kävivät pinnassa, kun kirkon kellotapuli romahti valtavalla humahduksella maahan. TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Hanna Perkkiö YLIVIESKA (KP) Vaikka kirkon rauniot ovat tuskin jäähtyneet pääsiäisyön tuhopolton jäljiltä, ylivieskalaiset katsovat jo tulevaisuuteen. Ihmisiä alkaa kertyä keskustaan ja kadut ruuhkautuvat. Palanut kirkko on vakuutettu kuuden miljoonan euron arvosta If-vakuutusyhtiössä, jonka kanssa neuvottelut aloitetaan Haikolan mukaan ensi viikolla. KP/PIRJO KUNELIUS Näin tapahtumat etenivät Juho Mäkelä YLIVIESKA (KP) Pitkään kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa vaikuttanut Tuomo Haikola asuu noin 300 metrin päässä tuhoutuneesta Ylivieskan kirkosta
Jokitalo on huomannut, että kirkon raunioita käy edelleen katsomassa iso joukko ihmisiä. heinäkuuta 1985. Otin kolmisen sataa kuvaa ja muutamia videoklipsejä. Kun näkee konkreettisesti palaneen kirkon, asia iskostuu todellisuuteen. Lämmin kiitos osanotosta. –?Uusi kirkko pitää ehdottomasti rakentaa samalle paikalle. Hän kertoo, että moneen kirkkoon on tulossa kameravalvonta lähiaikoina ja palohälytyslaitteita kehitetään. Tiirolan mukaan on selvää, että 200 vuotta kuivunut puu syttyy hyvin herkästi. Tuli oli poliisin mukaan saanut ilmeisesti alkunsa rakennuksen päädyssä olleista roska-astioista. VESA PAJALA Ylivieskan kirkko palveli 230 vuotta Edellinen tuhopoltto Keskipohjanmaa-lehden levikkialueella yli 30 vuotta sitten Ylivieskan kirkon alttaritaulu kuvasi Vapahtajaa ristillä. Paanukatto jouduttiinkin sitten uusimaan peltikatolla jo vuonna 1927. Niin nopeasti tuli lähdettyä, että mukaan tarttui vain peruszoomi. Olo oli epätodellinen ja tilanne oli aivan uskomaton, Jokitalo pukee sanoiksi tuntojaan. Yksi henkilö oli pitkään pidätettynä, mutta näyttö ei kuitenkaan riittänyt syytteeseen. Kaipauksella muistaen Paavo Kaleva ja Tuija Emmi, Juho, Lumi ja Luka Eero Iina Taina Rakkaamme on siunattu 26.3.2016 lähiomaisten ja ystävien läsnä ollessa. 13.03.2016 Kokkola Rakkaudella muistaen Liisa ja Juhani Matti ja Sirpa Riitta-Liisa ja Jarkko Matilda ja So. Ehtoollista kuvaava alttaritaulun alin osa on valokuvattu ja kuva oli kehyksineen sijoitettu kirkon pohjoissiiven oven yläpuolelle, jossa se oli kirkossa kävijöiden nähtävillä. Pieni kello vuonna 1901 ja iso kello 1910. Tuli ei pelastuslaitoksen mukaan kuitenkaan ollut vaarassa levitä Pattijoen kirkkoon. Vuonna 1971 asennettiin kirkkoon uudet 35-äänikertaiset Kangasalan urkutehtaan valmistamat urut. Keskipohjanmaan nettisivuilla (www.kp24.fi ) on myös Jokitalon ottamaan videokuvaa, josta käy hyvin selville kuinka rajusta palosta oli kyse. Tuhopolttoyrityksiä on ollut näidenkin palojen jälkeen, viimeksi 2013 Jyväskylässä. Kirkon alttaritaulun hankinnasta oli syntynyt myös jonkin verran erimielisyyksiä. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 26.3.2016. Kristityt katsovat aina eteenpäin ja Ylivieskaankin rakennetaan uusi kirkko. Poliisi tutkii piharakennuksen paloa vahingontekona. Kirkon akustiikka oli myös erinomainen. Molemmat kellot oli valettu Berliinissä Bochumin tehtaalla. Alun perin Sievistä kotoisin oleva Jokitalo on asunut Ylivieskassa 35 vuotta. Kirkkoherran mukaan Ylivieskan kirkon tulipalo on ollut iso valtakunnallinen uutinen, mutta Kristuksen ylösnousemus on vielä suurempi uutinen pääsiäisenä. PAAVO VÄYRYNEN PUHUU keskiviikkona 30.3. klo 15 Haapavesi, Kaupungintalon valtuustosali, Tähtelänkuja 1 klo 17 Oulainen, Kaupungintalon valtuustosali, Oulaistenkatu 12 Eurooppalainen Suomi 2020 Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan. Rakkaamme Anneli Tellervo PUUMALA o.s. Hän oli kuvaamassa myös lauantaina, kun Ylivieskan kirkko paloi. Minulta on itseltä palanut kaksi kotikirkkoa. Haapavedellä kirkko tuhoutui tuhopoltossa toukokuussa 1981 perustuksilleen. Lämmin kiitos osanotosta. Päivystävän palomestarin mukaan palaneesta rakennuksesta on matkaa kirkkoon vain kymmeniä metrejä. Eikä voi tietenkään ohittaa kirkon historiallista ja arkkitehtuurillista arvoa. klo 12 Haapajärvi, Kaupungintalon valtuustosali 3 krs. Aluksi en voinut uskoa korviani. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. –?Siinä mietiskelin, että on meillä vain komea kirkko ja sainkin muutamia hyviä maisemaotoksia, joissa kirkkokin on mukana. Menetys on yhteinen. Suni s. Kirkon seiniä koristivat Raamatun tapahtumia ja eri henkilöhahmoja kuvanneet maalaukset. 1900-luvulla ovat palaneet myös Kokkolan kaupungin kirkko (1958), Kalajoen kirkko (1930 kipinä lämmityslaitteista) ja Alavieskan kirkko (1916 salamasta). Pääsiäisenä tuhoutuneen kirkon piirustukset oli laatinut Pekka Raudaskoski ja ne hyväksyttiin Ruotsin intendenttikonttorissa 6.7.1784. Jokitalo kävi heti lauantaina keskiyön messussa palavien raunioiden juurella. Kiitos Libeckin sairaalan os. Peruskorjaus vuonna 1892 Kirkko korjattiin perusteellisesti vuonna 1892, jolloin kirkon ulkoasu uudistui ja sai uutta ilmettä muun muassa länsisiiven päähän rakennetusta kellotapulista. SEPPO JOKITALO Viimeinen kuva kirkosta ennen paloa Ylivieskalainen Seppo Jokitalo kuvasi Ylivieskan kirkon vielä kiirastorstaina Joni Mäki-Petäjä (KP) Lauantaina palanut Ylivieskan kirkko rakennettiin 1786 eli se ehti palvella seurakuntalaisia 230 vuotta. Siitä on tullut lähes pyhiinvaelluspaikka. Synnyinkuntani Pyhäjoen kirkko paloi 1970-luvulla salaman iskusta ja Haapaveden kirkko 1980-luvun alussa tuhopolton seurauksena. Vaikka moni suree yhä kirkon palamista, Jokitalo haluaa katsoa myös tulevaan. 06.06.1926 Leppävirta k. 29.02.2016 Kaustinen Eivät katoa he, jotka sydämissämme elävät. –?Kolme tytärtäni on vihitty siellä. Päätökseksi tuli, että paanujen kyllästäminen suoritetaan vain toiselta puolelta. Juho Mäkelä (KP) Haapajärven kirkkoherra Kari Tiirola sanoo, että kirkkojen vartiointia on tehostettu Jokilaaksoissa Ylivieskan kirkon palon johdosta. Sanoisin, että toinen viisisataa löytyi tien varsilta ja sillalta. –?Elämä jatkuu ja toivoa on. Hänen mukaansa kirkossa pitäisi olla 24 tuntia vuorokaudessa henkilö valvomassa, mutta sekään ei välttämättä riittäisi. Ylivieskan kirkko talvisessa maisemassa. Muisteltiin tuossa juuri, kun poikani lauloi lapsena kirkossa, niin se soi hienosti nimenomaan Ylivieskan kirkossa. Nyyssönen s. AARNE FORSMAN KUOLLEITA Rakkaamme Elvi Vilhelmiina HEINIEMI o.s. Niistä huomattavin oli ruotsalaisen taiteilijan Thomas Kiempen 1780-luvulla maalaama kolmiosainen alttaritaulu, joka oli peittynyt myöhempien korjaustöiden aikana alttarirakennelman ja vuorilaudoituksen alle. –?Esimerkiksi Isovihan aikana venäläiset polttivat Kalajoen kirkon. Edellisen kerran kirkkoja on tuhopoltettu 2006 Vantaalla ja Porvoossa. –?Tyttäreni huusi minulle lauantai-iltana kotona, että kirkko palaa. Disposition eli urkujen rakentamissuunnitelman oli laatinut diplomiurkuri Tauno Äikää sekä sijoituksen ja julkisivun diplomiurkuri Pentti Pelto. Seurakunta ilmoitti, että paikalla oli 500 ihmistä. Kellot ovat terästä ja isompi kello painaa 1066,5 kiloa ja pienempi 629 kiloa. Pohjois-Pohjanmaalla paloi myös piharakennus kirkon lähellä. –?Olihan sekin ainutlaatuinen hetki. Korjaustöiden yhteydessä poistettiin myös vaivaisukko tapulin oven pielestä. Myös hänen tuttavapiiristä usea kauempanakin asuva on käynyt katsomassa savuavia raunioita. Kirkkokatu 2 klo 14 Nivala, Kirjaston alakerta, Kalliotie 21 klo 16 Ylivieska, Ylivieskatalo Akustiikka, Ravintolasali Trioli, Koulukatu 2 B klo 18 Kokkola, Kaupunginkirjaston Hongell-Sali, Isokatu 3 perjantaina 1.4. YLIVIESKAN SEURAKUNTA Ylivieskan kirkko kuvattuna vuonna 1907. Se paljastui vasta vuonna 1957 tehtyjen korjaustöiden yhteydessä. 1 hoitohenkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Kirkko oli tyypillinen pohjalainen suoranurkkainen ristikirkko. 08.08.1938 Lehtimäki k. 95: 1-2.” Pedersören tuhopolttajaa ei kiinni Edellisen kerran Keskipohjanmaan levikkialueella kirkko paloi yli 30 vuotta sitten, kun Pedersören kirkko tuhoutui 21. 1400-luvulta peräisin olevan kivikirkon puuosat tuhoutuivat, mutta pyhätön kivestä ja tiilestä muurattu runko säilyi lähes vahingoittumattomana. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 5 UUTISET Joni Mäki-Petäjä YLIVIESKA (KP) Ylivieskalainen Seppo Jokitalo harrastaa valokuvausta ahkerasti. Kirkon kellot oli uusittu 1900-luvulla. a muut sukulaiset ja ystävät Oli sulla sydän niin lämmin hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle, mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit meitä aina muistit ja huolta kannoit. Ylivieskan kirkko kuvattuna kiirastorstaina. Historian aikana monen jokilaakson paikkakunnan puukirkko on palanut. Kirjoituksen lähteinä Ylivieskan seurakunta ja Keskipohjanmaan arkistot. Kirkko on ollut hänellä tärkeä paikka monella tapaa. Hän sanoo, että kirkko on monille rakas rakennus ja sillä on suurta kulttuurihistoriallista arvoa. Olin Savisillan kupeessa noin kello 19.50. Isomman kellon ulkopintaan on valussa laadittu teksti: ”Ylivieskan seurakunnan kirkonkello, valettu kirkkoherra Jonathan Montinin aikana 1910. Taulun maalasi taiteilija Sigurd Wetterhoff -Asp ilmeisesti kirkkoherra Montinin päättämänä. Kirkon vieressä ollut kellotapuli säilyi tulipalossa. Kysymys on kuitenkin materiasta. Poliisin tutkimusten mukaan Pedersören kirkko sytytettiin tahallaan. Joissakin kunnissa kirkko on palanut monta kertaa. Pienen hämmennyksen jälkeen otin nopeasti kameran ja lähdin kohti kirkkoa. –?Kyllä sen huomaa, että asia on koskettanut ihmisiä laajasti. Se on hieno paikka ja kirkko tulee siinä hyvin oikeuksiinsa. Tiirola toivoo, että Ylivieskan kirkon tuhopoltossa on kysymys yksittäisestä onnettomasta ihmisestä, eikä laajemmasta toiminnasta. Tiirola sanoo, että kirkon tuhopolttoa on lähes mahdotonta estää. Taulun alin osa kuvasi Herran pyhää ehtoollista, keskimmäinen Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja ylin osa ylösnousemista. Korjaustöitä koskevat kysymykset käsiteltiin usein kirkonkokouksissa, jolloin niistä voitiin päättää yhteisesti. Ps. Taulu kuvaa Vapahtajaa ristillä. Halki varjojen, unien, vuosien he hiljaa säilyvät meissä. Muun muassa kattopaanujen kyllästäminen oli asia, joka päätettiin ja käsiteltiin kirkonkokouksessa. Valokuvausta harrastava Jokitalo oli kiirastorstaina juuri ollut valokuvaamassa Ylivieskassa ja yhtenä kuvauskohteena oli juuri Ylivieskan kirkko ja sen ympäristö. Vakuutuksien takia kirkoissa pitää olla murtohälyttimet. Kirkkojen vartiointia on tehostettu Jokilaaksoissa RAAHE (STT) Pohjois-Pohjanmaalla paloi sunnuntain vastaisena yönä piharakennus, joka sijaitsee Raahen Pattijoen kirkon lähellä. Ylivieskan ensimmäinen kirkko valmistui 1653, joka oli jo pahasti rappeutunut, kun sen tilalle rakennettiin suunnilleen samalle paikalle uusi kirkko. Kirkon kokous oli päättänyt myöntää kirkon kassasta 70 markkaa mainittuun tarkoitukseen, jota pidettiin varsin pienenä sijoituksena jo silloin vaativaan urakkaan. Kirkosta löytyi palavien aineiden jäämiä. Monelle raunioiden näkeminen on samalla osa surutyötä
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko paloi pahasti 21.9.1997. –?Kyllä nämä vapaat aukiolot ovat monelle yrittäjälle siinä mielessä suuri helpotus. –?Jos ajattelee vaikkapa tukipilaritekniikkaa, niin meillä Suomessa on kymmenkunta tukipilarikirkkoa jäljellä. 2006 Betonityöt keskeytyvät betoniasemalla havaittujen laatupoikkeamien takia. TVO:ssa kuluva kevät nähdään valoisana. Aiemmin liikeaikalain nojalla liikkeet saivat olla auki arkisin kello 7:n ja 21:n välisen ajan ja lauantaisin kello 7:n ja 18:n välisen ajan. Hitsaustöistä esitettiin epäilyksiä myös 2008. Sen sijaan asiakkaat eivät ole kaivanneet kampaamon aukioloa sunnuntaisin tai juhlapyhisin, mikä sopii Mäenpäälle. 2018 polttoainesauvat ladataan reaktoriin. Siitä huolimatta, että oikeudessa yhteistyökumppanit heittelevät toisiaan korvausvaateilla. Valmistuessaan laitos tuottaa sähköä 1 600 MW. –?Olisi hyvä, jos suojaus olisi hyvällä tasolla, mutta seurakunnilla on omat resurssirajansa. Ennen laitoksen käynnistämistä pitää vielä anoa erillinen lupa sille, että ydinpolttoaine voidaan ladata reaktoriin. . 2014 Areva ilmoittaa nykyisen aikataulun, jonka mukaan laitos valmistuu 2018. Toisella puolella niemenkärkeä on sulaa. –?Se saattaisi hyvinkin ennaltaehkäistä aikomuksia tarttua sytyttämismielessä tällaiseen kohteeseen, Pihkala toteaa. Sen käsittely kestää yli vuoden. Pienyrittäjä saa siis pitää viikossa yhden vapaapäivän, vaikka kauppakeskuksen vuokrasopimuksen mukaan liike olisi pidettävä auki päivittäin. Monikielinen puheensorina täyttää käytäviä. FAKTA OLKILUOTO 3:N VIRSTANPYLVÄITÄ Olkiluodon kolmosyksikön reaktorihalli odottaa viimeistelyään. . Pihkala muistuttaa, että vanhat kirkot ovat hyvin arvokkaita jo rakennusteknisestikin. Ylivieskan kirkko oli vakuutettu kuuden miljoonan euron arvosta. –?Sen jälkeen alkaa demonstration run, eli ajamme laitosta noin kuukauden testimielessä. Mutta pian juoksee. Sinne laskevat ykkösja kakkosreaktorin jäähdytysvedet, kymmenen astetta merivettä lämpimämpinä. –?Jokainen seurakunta omistaa itse omaisuutensa ja myös kirkkonsa. Se avaa projektin loppusuoran, joka tähtää voimalan käynnistymiseen 2018. Peranderin mukaan Kirkkohallitus voi suositella ja antaa ohjeita vakuutusten otossa. . Tämä on mainittu seurakunnille annetussa taloussääntömallissa. –?Nyt on käynnissä vaiheittainen siirtyminen asennustöistä testaukseen, tiivistää TVO:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Juha Poikola. Rakennus paloi lähes maan tasalle. Huhtikuussa TVO jättää käyttölupahakemuksen ja aloittaa reaktoripuolen fyysiset testit. TVO jättää reaktorin käyttölupahakemuksen STUKille huhtikuun aikana. Vaikkei juhlapäivien ja sunnuntaiden aukiololle ole suurta kysyntää asiakkailta, pitää Laurila aukiolojen vapauttamista periaatteessa hiusalalle hyvänä asiana. . –?Esimerkiksi tänä pääsiäisenä ei ole ollut mitään suurta muutosta verrattuna aikaisempiin kampaamojen pääsiäisen ajan aukioloihin, Laurila selvittää. Tulipalon sytyttänyt 18-vuotias mies sai teostaan kuuden ja puolen vuoden vankilatuomion. Näytöistä lerpattavat vielä suojakalvot ja valkoinen muovi peittää työpöytiä. Asiakkaat eivät ole kaivanneet aukioloa sunnuntaisin tai juhlapyhisin. Valvomossa viimeiset näyttöpäätteet on juuri asennettu. Se on Olkiluoto kolmosen reaktoripuolen ensimmäinen fyysinen testi, sellaisenaan merkittävä virstanpylväs yli kymmenen vuotta kestäneessä projektissa. . . Antti Pihkalan mukaan kirkkojen sammutusjärjestelmien parantamisessa on omat haasteensa. Se myös näkyy. Työmaan työntekijöiden määrä on kolminkertaistunut vuoden takaisesta. Kaikki kriittisimmät komponentit on saatu paikalle. Tuohimaa kehuu, että töitä paiskii esimerkiksi 200 maalaria, joita odottavat viimeisteltävät pinnat yli 2?000 tilassa. Ei kuitenkaan kannata pelästyä, vaikka valot kampaamossa palaisivat ilmoitettujen aukioloaikojen ulkopuolellakin. Johanna Juupaluoma, Mikko Pulliainen Kaikkiin suomalaisiin kirkkoihin olisi hyvä hankkia kameravalvonta, esittää Kirkkohallituksen yliarkkitehti Antti Pihkala. . Kentältä kantautuneiden viestien mukaan valtavirrasta poikkeavat lähinnä pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa sijaitsevat monen tuolin parturi-kampaamot, joiden pitää noudattaa kauppakeskuksen yleisiä aukioloaikoja. Seinäjoen hiusyrittäjien puheenjohtajana toimivan Mäenpään mukaan kampaamojen näkökulmasta ainoastaan itsenäisyyspäivä poikkeaa muista juhlapäivistä. Kaupallisen tuotannon on suunniteltu alkavan vuoden 2018 lopussa. Arkipäivisin kampaajien päivät voivat venyä niin aamusta kuin illasta. Se ei ole aina mahdollista. Asennuksessa on painettu kaasua. . Joustoa ajoissa on ollut aiemminkin. Tuotanto alkaa koekäytöllä ja kaupallinen tuotanto päässee alkamaan vuoden lopulla.. Huhtikuussa TVO pumppaa ensimmäistä kertaa vettä reaktorin koskemattomiin putkistoihin. . . 2009 STUKin tarkastajat havaitsevat puutteita laitoksen putkistojen hitsauksissa. Vaikeaksi vakuuttamisen tekee jo se, että historialliset rakennustekniikat ovat nykyaikana lähes mahdottomia toteuttaa. . JANE ILTANEN UUTISKERTAUS KIRKKOJEN TUHOPOLTTOJA Porvoon tuomiokirkko kärsi suuria vaurioita tuhopoltossa 29.5.2006. 2005 Areva aloittaa työt Olkiluodossa. Hiusyrittäjillä ei ole vielä kattavaa tietoa aukiolon vapauttamisen vaikutuksista. –?Jos kirkko vakuutetaan täydestä arvostaan, kohde pitäisi ainakin periaatteessa valmistaa uudelleen samalla menetelmällä ja samaan muotoon. Saarto saadaan sovittua. Säännös pienyrittäjän oikeudesta viikoittaiseen vapaapäivään säilyi laissa. Nyt ei tarvitse enää huolehtia poikkeusluvista. Ennen kuin reaktori käynnistetään, suuri pyöreä kulkuaukko peitetään tiiviillä kannella. . TVO:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Juha Poikola arvioi, että tärkeimmät asennustyöt valmistuvat kesään mennessä. 2016 alkuvuonna reaktorityömaalla työskentelee 2 300 työntekijää. Laitosta tulevaisuudessa ohjaava joukko on siis koossa. –?Meidän viestimme Ranskan keskusteluun on koko ajan ollut, että muistakaa, että teillä on asiakkaita, Tuohimaa sanoo. 2003 TVO tekee sopimuksen reaktorin toimittamisesta ranskalaisen Arevan kanssa. Juhlapäivien aukiololle kampaamot joutuivat hakemaan poikkeuslupaa aluehallintovirastosta. Päätöksenteko ja vastuu ovat paikallisia kuten myös se, otetaanko vakuutus ja millainen vakuutus. . Kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikön Pasi Peranderin mukaan vastuu esimerkiksi arvokkaista kirkkorakennuksista on aina paikallistasolla. . Arvoakin on varsin vaikea mitata. Sopimuksen mukaan urakka valmistuisi vuonna 2009. Ranskassa Arevan ympärillä kiehuu, eikä tällä hetkellä tiedetä, kuka muutaman vuoden päästä sen vastuista huolehtii. . 2011 Ammattiliitot uhkaavat Olkiluodon työmaata työsaarrolla puolalaisten sähkömiesten kohtelun vuoksi. . Poikola ja viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa vakuuttavat, että yhteistyö ranskalaisen Arevan kanssa sujuu paremmin kuin aikoihin. Ensimmäisen ydinreaktion pitäisi tapahtua vuoden 2018 puolivälissä. . Se on jo yhteiskunnallinen kysymys eikä voi kuulua ainoastaan pienelle seurakunnalle, Antti Pihkala pohtii. Kirkon sytyttänyt mies tuomittiin noin miljoonan euron korvauksiin. Pihkalan mukaan Kirkkohallituksella ei ole yhteenvetotietoja suomalaisten kirkkojen vakuutuksista. 2009 Reaktorirakennus saa nykyisen muotonsa, kun sen kattokupu asennetaan paikoilleen. TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Virpi Niemistö –?Ulko-ovessa ja nettisivuilla ilmoitamme, koska olemme auki. Myös kirkkojen esineistön inventoinnin taso vaihtelee voimakkaasti. Parturi-kampaamojen aukiolot vapautuivat vuodenvaihteessa yhtä aikaa kauppojen aukiolojen vapautumisen kanssa. Se kertoo, että rakennushanke siirtyy viimeiseen vaiheeseensa. Itse asun Hämeenlinnassa, eikä esimerkiksi täällä ole samanlaista käytäntöä, Laurila toteaa. Olkiluoto näkee viimein valoa tunnelin päässä Ydinvoimalan kolmosreaktorin ensimmäiset fyysiset testit alkavat ensi kuussa. Niinä aikoina vastataan aina puhelimeen ja joku on paikalla, kertoo Kampaamo Pinkin yrittäjä ja omistaja Hanna Mäenpää. –?Jos tavaratalo on juhlapyhinä auki, silloin yleensä on sen sisällä toimiva kampaamokin auki. . 2002 Eduskunta antaa periaateluvan Olkiluodon kolmannelle ydinreaktorille. . Viimeisimpänä saapuivat 300 automaatiokaappia, joiden tehtävä on välittää ohjauskäskyt valvomosta reaktoriin. Simulaattorikokeet alkavat elokuussa. . Kirkkohallitus ei tilastoi, miten suomalaiskirkot on vakuutettu. Jokainen seurakunta huolehtii itse seurakuntansa omaisuuden vakuuttamisesta. Kameravalvonta voisi ehkäistä tuhopolttoja Ylivieskan kirkon rauniot olivat surullinen näky. JOUKO HÄNNINEN ”Töitä tehdään, kun on asiakkaita” Aukiolojen vapautus ei mullistanut kampaamojen työaikoja. Samaa viestiä kertoo Suomen Hiusyrittäjien toiminnanjohtaja Arja Laurila. Tänä terrorismin sävyttämänä aikana se on suunniteltu kestämään lentokoneen törmäys. TVO:lle aikataulu on nyt ehkä tärkeämpi kuin koskaan. Hänet määrättiin maksamaan yli neljän miljoonan euron vahingonkorvaukset. Hän sai vankeutta yli kolme vuotta. Kaupan ala piti kulunutta pääsiäistä ennakkotapauksena siitä, kannattaako kauppojen olla avoinna laajasti juhlapyhien aikana. Mäenpään mukaan vuodenvaihteen aukiolojen vapauttaminen ei ole aiheuttanut suuria muutoksia kampaamoalalle. Silloin kampauksille on kysyntää. Kuvasta näkyy, miten paksu reaktoria suojaava kaksoisseinämä on. Sen lopussa odottaa uraanin asentaminen reaktoriin ja laitoksen käynnistäminen. –?Työt ovat selvemmällä pohjalla kuin aikaisemmin ja meillä on Arevan kanssa yhteinen näkemys laitoksen valmistumisesta, Tuohimaa kertoo. Tuolloin epäilyt olivat STUKin mukaan aiheettomia. LEHTIKUVA/TOMI HIRVINEN FAKTA KAMPAAMOT KUIN KAUPAT Kampaamoyrittäjä Hanna Mäenpää venyttää työpäiviä mieluummin arkisin kuin viikonloppuisin. –?Ulkopuolisen sytyttämisen karsiminen pois vaatisi liekkiilmaisimia kirkon ulkopuolella ja mahdollisesti ulkopuolelta toimivaa sprinklausta. Arevalla työskentelevä konsortion käyttöpäällikkö Heikki Koski kertoo, että viimeisetkin valvomon työntekijät on tänä keväänä valittu. . –?Koska suuri osa parturi-kampaajista toimii yksintai sopimusyrittäjänä, työajat ovat joustaneet asiakkaiden tarpeiden perusteella jo iät ja ajat. Nyt ei tarvitse enää huolehtia poikkeusluvista, mikä on monelle suuri helpotus. Maailmassa niitä ei muualla ole. –?Jo vakuutusarvon määrittely on ongelmallista. –?Meillä on olemassa ohjeet siitä, että seurakunnan kirkkoneuvoston tulee huolehtia siitä, että vakuutukset ovat kunnossa. 2008 TVO ja Areva vaativat toisiltaan miljardikorvauksia töiden myöhästymisestä. Pääsiäispyhien takia Kirkkohallituksessa ei ole kuitenkaan vielä ehditty keskustella, pitäisikö seurakuntia kehottaa tarkistamaan vakuutuksiaan. Silloin on Linnan juhlien lisäksi paljon muitakin juhlallisuuksia. . . Olemme käsitelleet aihetta sisäisessä projektissamme, jossa pyrittiin määrittelemään, miten vanha kirkko voidaan vakuuttaa. Ylivieskan vanha puukirkko tuhoutui perinpohjaisesti lauantai-iltana tulipalossa, jonka epäillään olleen tuhopoltto. Suomen Yrittäjien viime vuonna tekemään kyselyn mukaan 72 prosenttia hiusalan yrittäjistä oli valmis aukioloaikojen vapauttamiseen. Kun vielä pari vuotta sitten kolmosreaktorissa näki asentajia vain siellä täällä, nyt työmiehiä ja -naisia tulee vastaan joka kerroksessa. Rami Nieminen EURAJOKI Merenlahti Olkiluodon kolmen reaktorin vieressä on vielä jäässä. Riitaa ei ole vielä saatu sovittua. –?Naisvaltaisella hiusalalla, jossa moni työntekijä tai yrittäjä on myös pienten lasten vanhempi, arkipäiviin keskittyvä työnteko ja sunnuntaivapaat ovat pyhätöitä parempi vaihtoehto, hän arvelee. –?Kaupoille tilanne on erilainen, koska ne joko pitävät ovensa kaikille halukkaille auki tai sitten kokonaan kiinni, hän jatkaa. . Surullisenkuuluisassa kolmosreaktorissa vesi ei vielä juokse. –?Itsenäisyyspäivä on selkeästi päivä, jolloin aukiolojen vapauttaminen kampaamoalalla näkyy ja tuntuu
Toiset taas luulevat kyseessä olevan psyykkinen sairaus, ei niinkään aivojen taantuminen. . Dementiaongelma on yksi seuraus väestökriisistä, johon vuosikymmeniä voimassa ollut yhden lapsen politiikka on johtanut. Kiinassa on tilastojen mukaan noin yhdeksän miljoonaa dementikkoa. Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta kyseessä on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Tutkijoiden mukaan kyseessä on uusi merkki Japanin väestöongelmasta, joka on hyvin samanlainen kuin Kiinassa: väestö vanhenee, ihmiset saavat yhä vähemmän lapsia yhä vanhemmalla iällä, kertoo Guardian-lehti. Britanniassa kiistellään ydinasesukellusveneiden uusimisen hinnasta ja tarpeellisuudesta. Kiina luopui yhden lapsen politiikasta vihdoin viime syksynä. Britannian kuninkaallisella laivastolla on maailman merillä neljä Vanguard-luokan ydinsukellusvenettä. Yhdysvalloilla on arviolta vajaat 7 000 ydinkärkeä, Venäjällä noin 7 300. Tammikuussa tehdyn mielipidemittauksen mukaan 51 prosenttia briteistä kannatti ydinaseistuksen uudistamista, 29 prosenttia kannatti vain ydinaseettomien sukellusveneiden hankkimista ja 20 prosenttia vastusti hankkeita. Skotlannissa 38 prosenttia vastusti ydinsukellusveneiden uudistamista, 36 prosenttia kannatti ja 26 prosenttia suosisi ydinaseettomia sukellusveneitä.. On vaikea ajatella järjestelmää, joka olisi vähemmän altis kyberhyökkäykselle, hän sanoi Guardianin mukaan. . Moni britti kyseenalaistaa itsenäisen ydinasepelotteen tarpeellisuuden ja tehokkuuden. . Terroristeista Isis vetää nyt maailman huomioon puoleensa. Työväenpuolueen mukaan teknologian kehitys on ajanut Britannian ydinsukellusveneiden ohi. Taleban-liike halusi osoittaa, että se pystyi järkyttämään maan rauhallisimman kaupungin tasapainon. Vuonna 2012 syntyvyys naista kohden Japanissa oli 1,41, kun esimerkiksi Suomessa se vuonna 2010 oli 1,87. Britannialla on ollut käytössään ydinsukellusveneitä kuusi vuosikymmentä. . Kiinan presidentti Xi Jinping vaati helmikuussa ”oikea-aikaista, tieteellistä ja kattavaa” politiikkaa maan väestöongelmien hoitamiseksi. . Moni kiinalainen pitää dementiaa luonnollisena osana ikääntymistä, ei tappavana sairautena. Näyttää nyt siltä, että Taleban on päättänyt lisätä tekojensa julmuusastetta, sillä viime vuoden aikana liikkeen hyökkäysten raportointi on jäänyt uutispimentoon. Yhä pienempi määrä työikäisiä maksaa yhä useamman eläkkeet. Nyt Kiinassa on ainakin 123 miljoonaa tämän ikäistä, eli yhdeksän prosenttia väestöstä. THOMAS MCDONALD/BRITANNIAN PUOLUSTUSMINISTERIÖ/EPA/CPOA Paljonko ydinasepelote maksaa. Sukellusveneillä on käytössään yhdysvaltalaiset Trident-ydinohjukset, jotka ovat ballistisia mannertenvälisiä ohjuksia. Tällä hetkellä miesten eläkeikä on Kiinassa 60 vuotta, naisten 50–55 vuotta työstä riippuen. Mikäli Britannia päättää erota EU:sta, Skotlanti aloittaisi uudelleen prosessin Britanniasta eroamiseksi. Luvun odotetaan nousevan 243 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä. Dementiaan sairastuneita piilotellaan, sillä siihen liitetään mielisairauden leima. Tänä aikana entinen imperiumi on kutistunut keskisuureksi mahdiksi. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 7 ULKOMAAT Ilkka Timonen Britannian hallitus ja oppositio kiistelevät parhaillaan maan ikääntyvän ydinasepelotteen uusimisesta. Japanissa väestön määrä laski Kiinalaiset seniorikansalaiset tanssivat puistossa Wuhanissa tammikuussa 2013. Kuluneen sunnuntain idylli särkyi, kun itsemurhapommittaja räjäytti itsensä muutaman metrin päässä lasten keinuista tappaen yli 70 ihmistä, joista noin puolet oli lapsia. Syntyvyys on Kiinassa viimeisten kahden vuosikymmenen aikana lähes puolittunut. Kiina aikoo nostaa eläköitymisikää 50–60 vuodesta. Pääministeri Shinzo Aben hallitus on asettanut tavoitteekseen luvun kohottamisen 1,8:aan. Kiihtyvä työväestön muutto maalta kaupunkeihin on kuitenkin tuonut mukanaan sen ongelman, että vanhukset jäävät kotiin yksin selviytymään. Pääsiäissunnuntai oli myös otollinen ajankohta, sillä hyökkäyksen kohteena olivat maan kristityt, joita Taleban on ennenkin tappanut. Vuoteen 2050 mennessä Kiinassa lasketaan olevan seniori-ikäisiä yli 30 prosenttia väestöstä. Maan itäosassa sijaitseva kymmenen miljoonan ihmisen kaupunki on tunnettu vauraana ja vakaana kaupunkina, joka on säästynyt pahimmilta levottomuuksilta. Pakistanin Lahoren esikaupunkialueella sijaitseva kaupungin suurin virkistysalue Gulshane-Iqbalin puisto on perheiden suosima paikka viikonloppuisin. Dementiaan parannuskeinoja etsivät tutkijat saavat rahaa. Uuden järjestelmän pitäisi olla käytössä 2030-luvulla. Japani haluaa pysäyttää väestön vähenemisen 100 miljoonan asukkaan kohdalle. Liike on tuhonnut kouluja jo pitkään. Kiinassa on yli 200 miljoonaa yli 60-vuotiasta, mikä on runsaat 15 prosenttia väestöstä. Japanilaisia on nyt 127,1 miljoonaa, väestön määrä on vähentynyt 0,7 prosentilla. Nyt äänestys on kuitenkin siirretty odottamaan Britannian EU-jäsenyyden kohtalon kesäkuussa ratkaisevan kansanäänestyksen jälkeistä aikaa. Ydinaseet kelpuuttavat sen kuitenkin samaan kerhoon YK:n turvallisuusneuvoston muiden pysyvien jäsenmaiden – Yhdysvaltain, Venäjän, Kiinan ja Ranskan kanssa. . maaliskuuta käyttöön ydinkäyttöisen Artful-sukellusveneen. Kiinan hallitus on reagoinut ongelmaan hitaasti. Myös tyttöjen kouluttajat ovat saaneet talebanien vihat niskoilleen. Tämä sukellusvene ei kuljeta ydinaseita. Sekä Afganistanin että Pakistanin heimoalueilla Taleban on yrittänyt tuhota kouluja, etenkin länsirahalla rakennettuja oppilaitoksia yrittääkseen heikentää paikallisten luottamusta länsimaistyyliseen koulutukseen. Skotlannin kansallispuolue vastustaa ydinaseiden läsnäoloa Skotlannissa. . Parlamentin oli alun perin määrä äänestää ohjelman jatkamisesta jo hyvissä ajoin tänä vuonna. Puolustusministeri Michael Fallon vetoaa ”salaiseksi julistettuun analyysiin”, jonka mukaan ydinsukellusveneet ovat edelleen turvassa syvällä meressä. FAKTA KIINAN SENIORIT . Kiina pystyy vielä tulemaan toimeen tilanteen kanssa, mutta vaikeat ajat ovat edessä, kun 1960-luvun alussa syntyneet suuret ikäluokat tulevat eläkeikään. Kiina ilmoitti hiljattain suunnitelmasta nostaa eläköitymisikää vuosien 2017 ja 2022 välillä. Vaikka Pakistan on tunnettu heikosta turvallisuustilanteestaan, Lahoren hyökkäys tuli yllätyksenä monelle. KOLUMNI Pia Heikkilä palaute@ lannenmedia.. Nyt miehet pääsevät Kiinassa eläkkeelle 60-vuotiaina ja naiset 50–55-vuotiaina työstä riippuen. Uutistoimisto Reutersin ja opposition työväenpuolueen laskelmien mukaan ydinaselaivaston uusiminen tulisi maksamaan 30 vuoden kuluessa kaikkiaan jopa 167 miljardia puntaa (211 mrd.e). Eräiden asiantuntijoiden mukaan ydinaseisiin menevät rahat olisivat tehokkaammassa käytössä, jos niillä ostettaisiin perinteisiä aseita sekä lennokkeja ja kyberpuolustuksen välineitä. Kiinan väestö vanhenee nopeasti vähäisen kuolleisuuden ja viime syksyyn asti voimassa olleen yhden lapsen politiikan ansiosta. Kansainvälisten joukkojen poistuttua Afganistanista liike on jäänyt yhä vähemmälle huomiolle. Mutta paikkaa tai uskontoa merkityksellisempää oli kohdistaa hyökkäys lapsiin. Työikäisten osuus väestöstä väheni viime vuonna 3,71 miljoonalla, tällä hetkellä 16-59 -vuotiaita on 66,3 prosenttia väestöstä. Puolustusministeriö ei ole paljastanut omaa arviotaan summasta sanoen tietoa ”salaiseksi”. . Tarkkaan harkittu hyökkäys Lahoressa Kiinan miljoonat dementikot vain jäävuoren huippu Maan väestöpolitiikka yrittää tulla toimeen yhden lapsen politiikan seurauksien kanssa. –Viime vuoden lopulla käyttöön otettu universaali kahden lapsen politiikka viivästyttää tätä kehityskulkua, mutta se ei pysty kumoamaan sitä, sanoi Zhai China Daily -lehden mukaan. Vähemmän voimavaroja on uhrattu sille, että vanhuksille yritetään löytää helpotusta viimeisille vuosilleen. –?Meidän ikääntyvästä väestöstämme huolehtiminen on tärkeää kehitykselle ja satojen miljoonien ihmisten hyvinvoinnille, hän sanoi uutistoimisto Xinhuan mukaan. Uusi valvontateknologia pystyisi paljastamaan sukellusveneiden sijainnin ja alukset olisivat alttiita kyberhyökkäyksille. Tämän odotetaan helpottavan, mutta ei ratkaisevan väestöongelmaa. Kiinassa on perinteisesti ollut tapana, että vanhukset pysyvät kotona omaistensa luona kuolemaansa saakka. Kaikki nämä maat ovat ydinasevaltoja. Työtä tekevän väestön (16-59-vuotiaat) osuus laski vuonna 2014 3,71 miljoonalla. Tridentin avulla Britannia on myös vetänyt hajurakoa useimpiin muihin EUja Nato-liittolaisiin. –?Ja mitä tulee kyberhyökkäyksiin, sukellusveneet operoivat eristyksissä. Vain harva ulkomainen media raportoi seudulla tapahtuneista räjähdyksistä. Heistä olisi yli 65-vuotiaita 35 prosenttia. Britannialla lasketaan olevan 215 ydinkärkeä. Kiina luopui yhden lapsen politiikasta viime syksynä. Ranskalla on arviolta 300 ja Kiinalla 260 ydinkärkeä. Eläkeikää aiotaan nostaa ensi vuodesta lähtien. Viime aikojen yksi järkyttävimpiä tekoja oli peshawarilaiseen kouluun tehty isku, jossa sai surmansa yli 140 ihmistä. Japanilaisten määrä väheni vuosina 2010–2015 kaikkiaan vajaalla miljoonalla. Tilastojen mukaan dementikkoja Kiinassa on yhdeksän miljoonaa, todellisuudessa luku on huomattavasti suurempi. Kirjoittaja on Delhissä asuva Lännen Median avustaja. Vuoden 1998 jälkeen jokaisessa aluksessa on ollut korkeintaan 48 ydinkärkeä. Taloustieteilijöiden mukaan kehityskulku lupaa huonoa maailman velkaantuneimmalle taloudelle. . Britannia kuninkaallisessa laivastossa on neljä ydinkäyttöistä Vanguard-luokan Trident II D5 -ohjussukellusvenettä (Vanguard, Vigilant, Victorious ja Vengeance), joista jokainen pystyy kuljettamaan 16 ydinkärjin varustettua ohjusta. Lahoren iskun otsikot olivat taattuja. Yhtälö, jossa väestö ikääntyy nopeasti ja työvoima vähenee, on Kiinalle merkittävä ongelma, sanoi sosiologian ja väestötutkimuksen professori Zhai Zhenwu Renminin yliopistosta. Uudesta ydinsukellusveneohjelmasta sovittiin periaatteessa jo 10 vuotta sitten ja siihen on käytetty tähän mennessä yli kolme miljardia puntaa. Tämän seurauksena maan työmarkkinat kärsivät työntekijöiden puutteesta ja yhä pienempi määrä työikäisiä joutuu maksamaan yhä useamman seniorikansalaisen eläkkeet. Yksi mahdollisuus selvitä tästä tilanteesta olisi kehittää pitkän aikavälin hoitovakuutus, sanovat tutkijat. Britannian ydinaseet on iso kysymys Skotlannissa, missä ydinsukellusvenelaivaston kotisatama on. Työväenpuolueen varjopuolustusministeri Emily Thornberry sanoi Guardianin mukaan, että kieltäytyminen näiden tietojen antamisesta ”lähentelee suuren yleisön ja parlamentin halveksuntaa”. Puolustusministeriö on kieltäytynyt kertomasta tarkkaa arviota siitä, kuinka paljon uusi ydinasesukellusvenelaivasto maksaisi. Ilkka Timonen Japanin väestön määrä on laskenut ensi kerran sitten 1920-luvun, ilmenee virallisen väestönlaskennan tuloksista. Brittilehti Economist kertoo, että jopa yli 90 prosenttia Kiinan dementiatapauksista jää havaitsematta. Tuolloin vain viisi prosenttia Kiinan väestöstä oli yli 65-vuotiaita. Syntyvyys on Kiinassa viimeisten 20 vuoden aikana lähes puolittunut. Asiantuntijoiden mukaan tähän tarvittaisiin syntyvyyden nostamisen 2,1 syntymään naista kohden. Ilkka Timonen Dementiaa on tähän asti pidetty rikkaan maailman elintasosairautena, mutta nopeasti ikääntyvä Kiina ottaa länttä kiinni vauhdilla tässäkin asiassa. Yhden lapsen politiikka otettiin käyttöön vuonna 1979, sen mukaan han-enemmistöön kuuluvien kiinalaisten sallittiin hankkia vain yksi lapsi. Satoja loukkaantui ja kymmeniä taistelee vielä hengestään. Ydinsukellusveneet joutuisivat lähtemään Skotlannista. HOW HWEE YOUNG/EPA FAKTA BRITANNIAN YDINSUKELLUSVENEET Britannian kuninkaallinen laivasto otti 18. YK:n laskelmien mukaan Japanin väestö vähenee vuoteen 2100 mennessä 83 miljoonaan
–?Ruutupaidat on tällä hetkellä ns. Tiikeri-valmentaja Tommi Tiilikaisen myönsi myös, että Loimun heikkouksia käytettiin surutta hyväksi: –?Ottelusarja ratkesi meidän vahvuuksiin ja siihen, että löysimme vastustajasta heikot kohdat. Puolivälierien typistämisen tasoerojen vuoksi ymmärtää, mutta välierät ja fi naalit olisi pitänyt pelata paras seitsemästä -systeemillä. Hakkurina yhä jatkanut Ryan Jay Owens ja yleispelaaja Luke Smith tekivät Hurrikaanille 18 pistettä. Eli valintanne kohdistuu joko Ruutupaitoihin tai Tervareihin. Yli 200-päinen kotiyleisö sai todistaa kotijoukkueen vahvaa alkua, kun Henri Heikkilä ja Jarmo Junno veivät ensimmäisellä kympillä kotijoukkueen 2–0-johtoon. Sievi Futsal nousi runkosarjan voittoon Puolivälieräparit valitaan tänään Helsingissä HELSINKI (STT) Lentopalloilija Mikko Oivanen siirtyy loppukaudeksi Puolaan Indykpol AZS Olsztynin joukkueeseen. Voittamisesta Vanhat kiistakumppanit Saksa ja Englanti tarjosivat jännitysnäytelmän jalkapallomaaottelussa Berliinissä ja lopulta kotiyleisö sai pettyä. Myös syöttöruudussa leijaan löytyy sopiva kierre. On keskimäärin mukavampi voittaa kuin hävitä. Toivottavaa silti olisi, että välierissä nähtäisiin kunnon peliäkin, jossa vastustaja pistäisi Tiikeritkin testiin. Loimu-hyökkäyksiä oli jo verkolla vastassa usein seinä nimeltä Tommi Siirilä (5 torjuntapistettä ja useita vaimennuksia) tai hienosti liikkuva Steven Kehoe (3 torjuntapistettä). LP Viesti voiton päässä naisten lentopallo. FC YPA voitti ensin PeKan 2–0 ja sen jälkeen FC Nokian 4–1. Hakkuri Ville Sorvoja tuki 24 pisteellä. –?Matkustusjutut, vastustajan tämän hetken pelivire ja pleijarihenkeen pääseminen vaikuttavat valintaamme, Mattila toteaa. Haastaja: Olli-Pekka Ojansivu . Tiikereiden voittoputken arvoa nostaa ja samalla joukkueen materiaalin laajuutta alleviivaa se, että varsinkin syyskaudella Tiikerit joutui pitkään pelaamaan ilman parasta mahdollista kokoonpanoaan. Lindsay Stalzer teki 19 pistettä, Kangasalan tehokkain oli Shelby Dalton 20 pisteellä. Toisaalta ei Iskukaan saanut peliinsä sellaista hurmosta kuin kotisalissaan, Korhonen sanoi. Tosin Isku johti paria erää melko pitkään, mutta erien ratkaisuhetkillä VaLePa oli terävämpi. Raision Loimun ainoa toive olisi kokkolalaisten ylimielisyys, siksi vakuuttavasti Tiikerit voittivat kaksi ensimmäistä peliä. Näin kevään pleijariaikaan asia vielä korostuu potenssiin. Niitä pelejä muuten katselisi mielellään enemmänkin. –?Tiistaina aloitamme valmistautumisen lauantaina alkavaan seuraavaan sarjaan. Toni Kroosin ja Mario Gomezin maalien jälkeen Saksa oli matkalla voittoon. Tällä kaudella SiFu on kukistanut vaasalaiset kolme kertaa. (Vince Lombardi, amerikkalaisen jalkapallon valmentaja). –?OrPo pelasi hyvin kaksi erää, mutta sitten vaihdot auttoivat, ja se oli ratkaisu, sanoi Viestin valmentaja Tomi Lemminkäinen. Voittamisestahan kilpaurheilussa loppupeleissä on kysymys. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI VaLePa, Leka ja Hurrikaani välieriin. Kunnon haaste Tiikereille on luvassa vasta fi naaleissa. Välierät alkavat lauantaina Kokkolassa. minuutilla ja Eric Dier (toinen oik.) puski 3–2-voiton lisäajalla. Ikävä kyllä tasoerot näkyivät myös Tiikereiden ja Loimun puolivälierissä. Joukkueen maaleista turnauksessa vastasivat Monica Hagström 6, Roosalotta Hilli 2, Noora Partti 2, Noora Huhta, Sara Maria Sarja 1. Oivanen pelasi alkukauden Iranissa, mutta jäi vähälle peliajalle. Hyökkäykset tulivat hyvin odotetusti, voittajien parhaana palkittu Tommi Siirilä tunnusti. Tavoitteena on, että olemme sekä henkisestä että fyysisesti valmiina uuteen sarjaan tuli sitten vastaan mikä joukkue tahansa, Tiilikainen sanoo. Pudotuspelien otteluparien valintatilaisuus järjestetään tiistaina Helsingissä. Sunnuntain pelin juoni oli aika selvä: Tiikerit pommitti aloituksillaan Ossi Rumpusta tai vaihtojen myötä välillä kentällä käynyttä Verneri Vetriötä. Lopputilanne: 1) FC Kemi, 2) FC YPA, 3) PJK, 4) Lieto, 5) HIFK, 6) ToU/AC BARCA yj, 7) MuSa B, 8) Honka/4 musta B-tytöt: FC YPA:n ottelut: FC YPA–TePS 3–1, FC YPA–HJK/2 2–4, Ilves–FC YPA 5–1, FC YPA–PeKa 2–0, FC YPA–FC Nokia 4–1. Tommi Siirilä ja Romans Sauss torjuntatehtävissä. Välierissä FC YPA voitti PJK:n 1–0 Juuso Takasen maalilla. minuutilla 2–1:een, mutta seuraavalla minuutilla Atte Häivälä kuittasi 3–1-osuman, joka jäi myös taukotulokseksi. lentävällä maalivahdilla. Hollihaan salissa Raision Loimu onnistui haastamaan Tiikeri-ryhmää oikeastaan vain toisessa erässä. Teimme pieniä viilauksia ja ne auttoivat. – Ottelusarjan kaikki pelit olivat tasaisia. VaLePan libero Jarmo Korhonen nosti loistavasti peliin Iskun syötöt ja oli hyvä myös kenttäpuolustuksessa. Jos bonukseksi lasketaan cupin lopputurnauksen kaksi ottelua, putki venyi 37:een otteluun. Matti Oivanen sai 13 pisteestään viisi torjunnoilla. Oli maajoukkuekiireitä ja sen seurauksena maajoukkuemiesten sairastelukierrettä, mutta siitä huolimatta Tiikerit porskutti voitosta voittoon, vaikka välillä kehissä oli ns. Sieviläisillä on siten kotietu pudotuspelien loppuun saakka. (joku koiranleuka, sopisi myös Risto Dufvan suuhun, mutta kuultu jo ennen dufvismien syntyä). Pääsiäispyhien puolivälierät mukaan laskien uudella voittoputkella on mittaa kahdeksan peliä. Samuli Kaislasalo teki vieraille 16 pistettä. –?Pleijari-tunnelma on tässä vielä haussa. Vastaan tulee Leka Volley Kuopiosta. Kokonaisuutena välillä pelasimme ihan rutiinitasolla, välillä olimme osaamisen ylärajoillakin. Uskon, että selvästi taistelevampi joukkue tulee meitä vastaan seuraavalla kierroksella, koko ottelun pelannut Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu analysoi Loimu-ottelusarjaa. Sievi Futsal nousi viimeisellä kierroksella myös runkosarjan voittajaksi, kun samaan aikaan Ilves FS voitti Kemissä vasta jatkoajalla. . –?Hienoa, että ehdin tänne ja päästiin seuran kanssa sopimukseen. Juha Savela juha.savela@kpk.. FC YPA:n B-pojille futsalin SM-hopeaa Juha Savela (KP) Sievi Futsal–Liikunnan Riemu 5–3 (3–1) Sievi Futsal päätti lauantaina tämän kauden runkosarjan 5–3 (3–1)-kotivoittoon jyväskyläläisestä Liikunnan Riemusta. Vieraat voittivatkin torjuntapisteet 16–7. Harmi, että pudotuspelit pelataan alusta loppuun paras viidestä -järjestelmällä. naalista SASTAMALA (STT) Vammalan Lentopallo kaatoi Iskun odotetusti 3–0. Viesti voitti toisessa välieräottelussa vieraissa Oriveden Ponnistuksen 3–1 ja johtaa sarjaa voitoin 2–0. Tiikereiden avaus: Kehoe, Siirilä, Sauss, Leppälä, Ojansivu, Herrera, (Koga) TAMPERE (KP) FC YPA:n B-pojat saavuttivat SM-hopeaa viikonloppuna Tampereella pelatussa SM-lopputurnauksessa, johon pääsi kahdeksan joukkuetta. Amsterdamissa muistetaan poismennyttä Cruyffi a ORIVESI (STT) LP Viesti Salosta on vahvasti matkalla naisten lentopalloliigan loppuotteluun myös tänä vuonna. Leijona Futsalia ja viime kauden sieviläisten fi naalivastustaja KaDya Mattila arvostaa joukkueina, jotka osaavat pelata futsalia. Sunnuntaina Ojansivu tykitti neljä ässää, ja Siirilän leijat lensivät vastustajan vastaanotosta suoraan seinille pari kertaa. Välierissä vastaan tulevalle Leka Volleyllekin voi povata tukalia hetkiä. Jatkopaikka tuli, koska meillä mielestäni oli leveämpi materiaali. Yhden tai kahden hyvän pallon jälkeen oli edessä suma epäonnistumisia, Loimun luotsiksi loppukaudeksi pestattu Dragan Mihailovic analysoi. Voittajat eivät koskaan luovuta, eivätkä luovuttajat koskaan voita. Cruyff johti Ajaxin Euroopan cupin mestaruuteen 1971, 1972 ja 1973. Edellisessä puolivälieräsarjan ottelussa hieman vaisusti pelannut Jesus Chourio oli nyt 21 pisteellä selvästi VaLePan tehokkain. Kahdella maalilla johtanut Saksa päästi viimeisen puolen tunnin aikana kolme maalia ja hävisi pelin. KP/JUKKA LEHOJÄRVI NÄIN KÄVI Loimu ei kunnolla sytyttänyt Olli-Pekka Ojansivu: Play off -rytmiä haetaan vielä . Tauolla yleispelaaja Lena Lymareva siirtyi hakkuriksi ja Ronja Heikkiniemi tuli toiseksi yleispelaajaksi. Mies nousee huippuvireeseen juuri tärkeimpien seuraotteluiden aikaan. Sarjan kaikki neljä ottelua venyivät viisieräisiksi. Keskipohjanmaan ykkönen: Tommi Siirilä oli välillä kuin seinä Loimun hyökkäyksien edessä. Kun nämä eivät yleensä saaneet palloa kunnolla passari Ville Junturalle, kotijoukkueen oli helppo ryhmittyä puolustamaan. Heitä vastaan pääsisimme heti pleijarifi ilikseen, Mattila arvioi. –?Molemmat ovat myös panostaneet pudotuspeleihin, joten helppoja vastustajia ne eivät ole. Lombardin ajatushautomosta). –?Tuo on yksi tulkinta. Olisikohan tuossa jo näille kolumnipalstoille erottamattomasti kuuluva kliseekiintiö täynnä. Libero Jarmo Kohtonen (vas.) ja hakkuri Jesus Chourio olivat vireessä, kun VaLePa varmisti välieräpaikkansa. Hän antoi ottelusarjan päätyttyä suuren tunnuksen Tiikerijoukkueelle koko taustaorganisaatioineen: –?Toivoa sopii, että tällä organisaatiolla päästään kansainvälisiin sarjoihinkin, kohtelias Mihailovic heitti. Lähtökohta: Puolivälierän kolmas osaottelu. Ensi kautta ajatellen on tärkeää päästä vielä pelaamaan, Oivanen sanoi tiedotteessa. Hakkurina pelannut Timo Leikas sai kasaan 23 pistettä. Ässätilasto oli kotijoukkueelle 9-3. Mutta esitys oli hyvä ja rohkaiseva, Englannin valmentaja Roy Hodgson pyöritteli voiton jälkeen. Lopputurnauksessa kokoonpanossa olivat myös Elias Mattila, Esa-Pekka Mustola, Kasper Ojala, Konsta Vähäkangas, Joona Nahkanen, Mikko Männistö, Lauri Kallio, Niko Mattila ja Henri Jutila. OrPon tehokkain oli avausottelun tapaan Salla Karhu, nyt pisteitä tuli 14. –?Hankala peli, kiitos vastustajan. Oululainen Tervarit vei liigan keskinäisissä peleissä sarjapisteet nimiinsä 4–2. Harry Kane kuitenkin kavensi, Jamie Vardy tasoitti 74. –?Ottelu on odotetun vaikea meille. Silti nähdyn perusteella on ihme, jos Tiikerit ei loppuotteluun etene. SiFun maaleista runkosarjan päätöspelissä vastasivat Henri Heikkilä, Jarmo Junno, Atte Häivälä, Rami Tirkkonen ja maalivahti Miika Toivola, joka laukoi torjuntansa jälkeen kotijoukkueen viidennen maalin, kun vastustaja haki kavennusta ns. Sievi Futsal pääsee ensimmäisenä valitsemaan puolivälierävastustajansa runkosarjassa sijoille 5.–8. Tiikereiden voittoputken kotonaan helmikuussa katkaissut VaLePa on ainoa joukkue, joka aidosti pystyy tämän kauden tiikerijoukkueen kotimaan kentillä haastamaan. Kausi olisi ansainnut kunnon kliimaksin. Lymareva teki 15 ja Noora Kosonen 13 pistettä. Paitsi Tiikereiden hyvyydestä, voittoputki kertoo myös Mestaruusliigan tasoeroista. –?Oulu olisi lähimpänä ja heitä vastaan olemme aina pelanneet tiukkoja kamppailupelejä. – Torjunta ja puolustus olivat nyt paremmat meillä kuin vierasottelussa. –?On pysyttävä nöyränä. Lotto Oikeat numerot: 6, 12, 17, 22, 30, 31, 32 Lisänumerot: 10, 11 Tuplausnumero: 35 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 3 kpl voitto-osuus 100 468,70 e, 6 oikein 2 414,00 e, 5 oikein 53,60 e, 4 oikein 10,00 e Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 102 kpl voitto-osuus 107,20 e, 4 oikein 20,00 e Lauantai-Jokeri Jokerinumero: 2 8 9 2 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 4 kpl voitto-osuus 20 000 e, 5 oikein 500 e, 4 oikein 50 e, 3 oikein 6 e, 2 oikein 3 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 40 000 e, 5 oikein 1 000 e, 4 oikein 100 e, 3 oikein 12 e, 2 oikein 6 e Englanti tyrmäsi Saksan loppuhetkillä Hannu Lehto KOKKOLA (KP) Tiikerit -Loimu 3-0 (27-17, 2520, 25-16). Leka Volleyn valmentaja Lauri Hakala teki sunnuntaina hävityn ottelun jälkeen muutoksia kokoonpanoon. Andrei Levtshenko ja Elviss Krastins kokosivat 10 pistettä. V oittaminen ei ole tärkein asia, se on ainoa asia. TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU KOLUMNI LYHYESTI YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Loimun pelaajille tuli useita virheputkia, kun taas Tiikerit pelasi suht´ varmasti. Sievi Futsal ja Ilves FS olivat tasapisteissä, jolloin SiFu nousi maalieron turvin runkosarjan voittajaksi. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies. Aloitimme ottelun kokoonpanolla, joka oli paras mahdollinen, Hakala sanoi. . Hurrikaani hyydytti Siilinjärvellä Sammon laitahyökkääjät, kotijoukkueen hyökkäysten onnistumisprosentti oli vain 38. Adressi ja elävän kokoinen kuva Cruyffi sta ovat esillä Ajaxin stadionilla, missä myös fanit voivat laittaa nimensä kirjaan. Kuopion Leka Volley ja Hurrikaani-Loimaa etenivät maanantaina miesten lentopalloliigan välieriin voitoin 3–1, kun Leka kaatoi vieraissa Oulun Ettan 3–2 ja Hurrikaani myös vieraissa Siilinjärvellä Pielaveden Sammon 3–1. FC YPA:n B-tytöt puolestaan sijoittuivat viidenneksi. Anssi Hakala oli Ettan tehokkain 27 pisteellä. Mikko Oivanen siirtyy loppukaudeksi Puolaan HAAG (STT–AFP) Syöpään kuolleen jalkapallotähden Johan Cruyffi n kasvattajaseura Ajax ilmaisi maanantaina osanottonsa tämän omaisille keräämällä pelaajien ja koko henkilökunnan nimet adressiin, jossa Cruyffi sta käytettiin määrettä ”yksi kaikkien aikojen parhaista”. Nämä joukkueet ovat KaDy, Leijon Futsal, Tervarit ja Ruutupaidat. Saksa voitti fi naalissa Hollannin 2–1, mutta Hollanti hurmasi jalkapallofanit ”totaalisella jalkapallollaan”. FC YPA sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja eteni mitalipeleihin. sijoittuneiden joukosta. VaLePa oli edellä etenkin hyökkäystehokkuudessa. Lopputilanne: 1) Ilves, 2) TPS, 3) Honka, 4) HJK/2, 5) FC YPA, 6) FC Nokia, 7) TePS, 8) PeKa. Sijoitusotteluissa sijoista 5.–8. Tiikeri-joukkue lepäsi ottelun jälkeisen päivän (eilisen). Passarimme (Ville Juntura) joutui juoksemaan paljon pallojen perässä. Vastustaja päästi meidät yllättävän helpolla. Hän oli myös maajoukkueen tähtipelaaja, kun Hollanti selviytyi loppuotteluun 1974 MM-turnauksessa. Leka kohtaa lauantaina alkavissa välierissä puolustavan mestarin Kokkolan Tiikerit ja Hurrikaani Vammalan Lentopallon. Voittamiseen liittyvät jutut nousivat paikallisesti pinnalle jo talvella, kun Kokkolan Tiikerit rakensi miesten Mestaruusliigassa ennätyksellisen 35 voiton putken. B-pojat: FC YPA:n ottelut: FC YPA–ToU/AC Barca 4–1, FC YPA–HIFK 3–1, Lieto–FC YPA 2–1, FC YPA–PJK 1–0, FC Kemi–FC YPA 2–0. Aleksi Kössi tuli passariksi, Simo Puttonen keskitorjujaksi ja hakkuri Joshua Taylor siirtyi aikaisemmilta kausilta tutulle pelipaikalleen yleispelaajaksi. Joka tapauksessa Tiikerit ehti lyhyessä puolivälieräsarjassa näyttämään, että se on valmis puolustamaan mestaruutta. Oivanen selvitti viikon mittaisen testijakson uudessa seurassaan ja tähtää runkosarjan viimeisiin peleihin sekä pudotuspeleihin. Onneksi saimme kuitenkin kairattua pelistä tärkeimmän eli kolmen pisteen voiton, Sievi Futsalin valmentaja Kimmo Mattila sanoi. kuuma joukkue. . (tämäkin on hra googlen mukaan V. Siirilä oli sunnuntaina lähes ohittamaton verkolla. Jos VaLePa vielä saa Urpo Sivulan mukaan kevään ratkaisupeleihin, pytystä pelataan hienot fi naalit. Tiikereiden palavereissa oli selvästi analysoitu Loimun passari Ville Junturan pelitapaa: –?Torjunnat oli oikeastaan aika helppo ottaa, kun tunsin miten Juntura pelaa. Niinsanotun kellarikerroksen joukkueille pelit Tiikereitä vastaan olivat enemmän selviytymistä kuin todellista haastamista. Päätöksemme kuulee tiistaina, Mattila vastaa. Kahdeksanneksi sijoittui sarjanousija Ruutupaidat, joka on päässyt viimeisillä kierroksilla hyvään pelivireeseen. Taylor tekikin 26 pistettä. Otteluvoitot 3-0 Kokkolan Tiikerit eteni parasta osaamistaan näyttämättä lentopallon välieräpeleihin pääsiäissunnuntaina. Sammon tehokkain oli Eetu Häyrinen 17 pisteellä. Komea oli putki ja voi pysyä pitkään voimassa, vaikka Tiikerit on laittanut jo uutta putkea tulille. Alkulohkossaan joukkue oli kolmas ja karsiutui mitalipeleistä. Turnauksessa FC YPA:lle maaleja tekivät Takanen 4, Aleksi Hedetniemi 2, Mikko Männistö, Jaakko Peltonen, Atte Pietikäinen. Finaalissa FC Kemi puolestaan piti FC YPA:n nollilla voittaen mestaruuden maalein 2–0. Jaakko Ahokas kavensi 15. Suoraan sanottuna meillä ei ollut mahdollisuuksia voittoon. Ratkaisu: Syöttöja vastaanottopeli oli kokkolalaisilla selvästi Loimua edellä. Toinen välieräpari alkoi sunnuntaina, ja HPK voitti LP Kangasalan 3–0 kaikkien erien päätyttyä 25–21. Ei mitään pois Tiikereiltä, muttei Loimusta ollut minkään tason mittariksi. Ojansivu pelasi koko ottelun, mikä on harvinaista herkkuja Hollihaassa tällä kaudella: saldona 11 hyökkäyspistettä 23 passista sekä syöttöruudussa 4 ässää ja 5 syöttövirhettä. varjokuusikkokin. Torjuntapisteet menivätkin kotijoukkueelle peräti 11-1
Olen joskus sanonut itselleni, että haluan päättää urani nimenomaan Lahdessa. Nyt on tyhjä olo. Nummelin sanoi Nelonen Pro -kanavan haastattelussa näyttävän siltä, että ”hommat” jatkuvat jossain muualla, vaikka ”koskaan ei voi sanoa sataprosenttisesti”. loppuottelu: Pietarin SKA–Moskovan TsSKA ja. Ajatuksen tasolla olen valmentamista joskus miettinyt, mutta saa nyt nähdä. 3. Lahtelainen identiteetti on pikku hiljaa löytymässä. Tarvittaessa 2. Tiikerit välieriin voitoin 3–0. 3. 3. Dufva ei suostunut myöntämään ottelun jälkeen, että hänen joukkueensa olisi sulanut päätöserässä, vaikka omiin upposikin neljä. En millään jaksa uskoa, että muuttaisin kiekon perässä jonnekin muualle, Latvala sanoi silmäkulma kosteana. Tiikerit–Leka Volley, VaLePa–Hurrikaani. –?Hyvä ja puhdas sarja. 4. erä: 59.19 Ville Hämäläinen (Sami Venäläinen) 1–3 tm, 59.28 Darryl Boyce (Ryan Glenn-Mikko Luoma) 2–3. erä: 32.36 Juhani Tyrväinen (Marko Pöyhönen-Juha Leimu) 1–0 yv. Naisten Mestaruusliigan karsinnat, 2/5 ja 3/5 ottelut (3 voitolla sarjapaikka): Pieksämäki–Jymy 3–0 (25–19, 25–10, 25–11) Pieksämäki varmisti liigapaikan voitoin 3–0. Laineen show lopetti Lukon kauden Risto Dufvan aikakausi Lukon peräsimessä tuli päätökseen lauantaina, kun Tappara lähetti Lukon kesälomalle neljäntenä keväänä peräkkäin 5–3-voitolla ja otteluvoitoin 4–1. Jossain vaiheessa fi ilikset silti muuttuvat. Torjunnat: Denis Godla H 6+8+2=16, Mikael Edelmann J 11+0+0=11 (vaihto 20.00/4–1), Juho Ratilainen J 0+9+6=15, (pois 52.13–53.56) Jäähyt: Hermes 5x2min, Jokipojat 2x2 min. P: Mikko Koskinen torjunnat 29/31. Seuraavat ottelut, välierät (paras seitsemästä): 1.4. Jokipojat pystyi yli 2000-päisen kotiyleisön siivittämänä pääsemään kokkolalaisten ihon alle. 3. TPS:n puolustajakollega Petteri Nummelin, 43, puolestaan muotoili asian hiukan epävarmemmin. C: Joonas Korpisalo 43/48 torjuntaa), Carolina–NY Islanders ja. lähtö: 11 Zerib Lie Star, poissa: 7, 8, 12 7. ottelut: Tappara–Lukko 5–3 (0–1, 1–2, 4–0) 1. Kun Robert Rooba muutti numerot 6–3:een, oikeni vastustajan selkä ja Hermes pääsi kaunistelemaan numeroita. 2–3 (2–0, 0–0, 0–2, 0–1) 1. Torjunnat: Aleksandar Georgiev TPS 4+5+12+0 =21, Sami Rajaniemi Kärpät 10+5+10+0=25 Yleisöä: 9009 Kärpät välieriin voitoin 4–2. Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kiitteli TPS:ää kovasta vastuksesta. Hermes pelasi lauantaina vahvan avauserän, mutta toisessa erässä vieraat nousivat jo lukemiin 4–3. välierä: OrPo–LP Viesti 1–3 (23–25, 25–21, 15–25, 18–25) LP Viesti johtaa voitoin 2–0. Torjunnat: Tuomas Tarkki JYP 8+7+6=21 poissa 58.31–59.19, 59.28–60.00, Jani Nieminen SaiPa 11+11+9=31 Yleisöä: 4437 HIFK–Pelicans 2–1 (1–0, 0–1, 1–0) 1. erä: 40.42 Laurinmaa (Juuso Kaijomaa–Eetu Rissanen) 2–0 sr, 44.28 Jesse Paukku (Samu Pitkänen–Ossi Pellinen) 3–0 sr, 58.30 Ville Silvast (Janne Väyrynen–Pitkänen) 4–0 yv, sr, 59.02 Roope Hämäläinen (Silvast–Jesse Jormanainen) 5–0 yv. erä: 51.07 Rooba (Lehto) 6–3, 53.56 Juntheikki (Miika Franssila) 7–3 tm, 56.10 Huovinen (Ikonen–Eetu Karvinen) 8–3, 57.28 Niklas Appelgren (Kivilahti–Ikonen) 9–3. Hän otti tehtävän vastaan kesken kauden 2012–2013, kun Marko Keskinen väistyi joukkueen päävalmentajan paikalta. puolivälierät: Honka–FoA 62–61. Mestiksen puolivälierät, 7/7 ottelut: Jukurit–K-Vantaa ja. Kaksikko tavoittelee Euroopan viimeistä maapaikkaa. Tapio Nirkko on Finnjollissa kahdeksantena ja olympialaisten maapaikkaa tavoittelevat Niki Blässar ja Mikaela Wulff kymmenentenä naisten 470-luokassa. SaiPa–JYP 1–3 (1–1, 0–1, 0–1) 1. TPS hallitsi ottelun avauserää ja piinasi hallitsevaa Suomen mestaria loppuun asti tarkalla puolustuspelillä. Valmentajaa Latvalasta ei ainakaan heti tule. 2. FoA–Honka 77–58. VaLePa välieriin voitoin 3–0. Turhautunut vierasjoukkue pystyi hyökkäämään hanakasti ja yritti loppuun asti kavennuksia, mutta tuloksetta: päätöserässä joensuulaiset kaunistelivat lukemia parilla lisäosumalla. Växjö välieriin voitoin 4–2. Tässähän ehtii hyvin luoda vielä toisenkin uran, Latvala naurahti. Kuuselan ensi kauden valmennusryhmään apuvalmentajaksi on tulossa Juha Selin. FoA–Honka. NHL sunnuntaina: Carolina–New Jersey 3–2, NY Rangers– Pittsburgh ja. 2. erä: 23.49 Matti Järvinen (Kalle Maalahti-Chad Rau) 1–2. Torjunnat: Mikael Edelmann J 9+6+11=25, Denis Godla H 6+14+5=25 (vaihto 54.57/3–0), Tomi Rautio H 0+0+1=1 (pois 55.04–56.34). NHL lauantaina: Buff alo–Winnipeg 3–2, Detroit–Pittsburgh 2–7, Colorado–Minnesota 0–4 (M: Mikael Granlund 1+1, Mikko Koivu 0+1, Erik Haula 0+1), San Jose–Dallas 2–4 (D: Antti Niemi 34/36 torjuntaa), Montreal–NY Rangers 2–5 (N: Antti Raanta 24/26 torjuntaa), Tampa Bay–Florida 2–5 (F: Jussi Jokinen 1+1, Aleksander Barkov 0+2), Nashville– Columbus 5–1 (N: Pekka Rinne 18/19 torjuntaa. PP-70 ja Riemu liigakarsintoihin. TOTO76 Oikea rivi: 1. Nyt viulu vaikenee, mutta tulemme olemaan jatkossa entistä parempia. Pronssiottelu: Venäjä–Kanada 9–8.. KHL:n länsilohkon 3. Kasvoimme kevään edetessä hienosti. erä: 40.53 Julius Junttila (Sakari Manninen-Juuso Ikonen) 3–2, 53.45 Mika Pyörälä (Arto Laatikainen-Sakari Manninen) 4–2 yv2, 54.30 Jesse Puljujärvi (Aho-Pyörälä) 5–2 yv. erä: 14.28 Jani Tuppurainen (Anssi Löfman-Markus Nenonen) 1–0, 18.55 Chad Rau (Brett Carson-Lasse Lappalainen) 1–1 yv tv. Tulos merkitsee JYPille Helsingin IFK:n haastamista perjantaina käynnistyvissä välierissä. Oikeat numerot: 2, 4, 8, 11, 16, 19, 22, 24, 26, 30, 35, 39, 40, 45, 51, 53, 55, 58, 66, 70. 2. erä: Maaliton. Voittomaalin laukoi ylivoimalla toisessa erässä puolustaja Mikko Kalteva, joka keräsi ottelusarjassa tehopisteet 2+3. Yleisöä: 2 164. Vähän tyhjäksi vetää, Karhula huokaisi. Vaikka kaksi viimeistä kohtaamista päättyivät murskalukemiin, oli sarja tasainen ja tarjosi monia käänteitä. Torjunnat: Ville Husso HIFK 5+11+3=19, Niko Hovinen Pelicans 10+5+11=26 poissa 58.03–60.00. Tenkanen ja Nirkko ovat jo varmistaneet olympiapaikkansa, mutta myös Blässar ja Wulff nousivat hyviin asemiin. Kunkkunumero: 42 Ilta-arvonta. JYP valloitti Kisapuiston SaiPa ei pystynyt voittamaan yhtään kotiotteluaan Kisapuistossa JYPiä vastaan, joten jyväskyläläiset puolustivat itsensä välieriin voitoin 4–2. Jäähyt: Tappara 2x2 min, Lukko 3x2 min. Louis–Vancouver 4–0. Mad Max putoaa Ykköseen. Runkosarjan kaikkien aikojen pelattujen otteluiden kärkimies (1230 peliä) pitäisi pienenä ihmeenä, jos hänet vielä tulevaisuudessa liigakaukaloissa nähtäisiin. 3. Jäähyt: Kärpät 3x2 min, TPS 8x2 min, Francis Pare 10 min. 2–1 (V: Tuomas Kiiskinen 0+2). 36 19 17 2740– 2878 38 Vilpas.............. Torjunnat: Sami Rajaniemi Kärpät 2+5+7=14, Teemu Lassila TPS 11+11+13=35 Yleisöä: 6614 JYP–SaiPa 2–3 (1–1, 0–1, 1–1) 1. Jäähyt: TPS 2x2 min, Kärpät 2x2 min. loppuottelu (4 voitolla jatkoon): Pietarin SKA–Moskovan TsSKA 0–1 6. Ikosen ohella maalin makuun pääsivät myös Jussi Nättinen, Janne Kivilahti, Teemu Huttu, Kuntsi, Rooba, Jesse Juntheikki, Joonas Huovinen ja Niklas Appelgren. loppuottelu: NoU–RNK ja. Manninen teki voitto-osuman, kun jatkoerää oli pelattu vain 16 sekuntia. 2–3, Vancouver–Chicago 2–3 (C: Teuvo Teräväinen 1+0). 3. ottelut: Pelicans–HIFK 1–2 (0–0, 1–0, 0–2) 1. Tämä on minulle todella rakas paikka. 2. välierä: HPK–LP Kangasala 3–0 (25–21, 25–21, 25–21) Seuraavat ottelut: 29. Kunkkunumero: 58 PESÄPALLO Kajaani: Harjoituspeli hallissa: Sotkamon Jymyn A-pojat–Ylivieskan Kuula 1–1 (2–0, 4–6). erä: Maaliton. Steelers–SalBa, 3. Päätöserän alkupuoliskon Hermes pelasi jämäkästi. –?Kyllähän se 2–0 ratkaisi tämän taiston, Karhula myönsi. –?Hyvä avauserä, vaikka vastustaja nopean maalin saikin. Peliä seurasi kauden ennätysyleisö 9009 katsojaa. Nämä matsit ovat vaan niin pienestä kiinni, Latvala korosti. 2. 36 11 25 2905– 3158 22 Runkosarja on päättynyt. 0–1, Tampa Bay–NY Islanders 7–4, St. puolivälierä, neljällä voitolla jatMiesten Mestaruusliigan puolivälierien 3. 22 4 3 5 10 57– 87 23 PP-70 ....... –?Viimeiset 1,5 kuukautta olemme pelanneet hyvin. Hokki–TuTo 6–4 (2–3, 3–0, 1–1) Hokki välieriin voitoin 4–3. 22 5 2 5 10 65– 82 24 Ruutupaidat 22 6 1 3 12 67– 97 23 FC Kemi ... Miesten Mestaruusliigan liigakarsintaa (3 voitolla liigapaikka): LeKi–Riento 1–3 (21–25, 25–19, 22–25, 19–25), Riento–LeKi 3–0 (25–16, 25–19, 25–18) Riento säilyi liigassa voitoin 3–0. Olivat nyt hyviä ja erittäin energisiä, Karhula kehui. –?Olihan tämä aika makea lopetus. 4. Välieräparit (paras viidestä): 2.4. Jäähyt: JYP 4x2 min, Valtteri Kemiläinen 10 min, SaiPa 5x2 min. 2. erä: 16.41 Peter Tiivola (Jesse Virtanen-Janne Lahti) 0–1. ja (P: Mikko Koskinen torjunnat 50/51). Vaikka kausi päättyi pettymykseen seitsemännen ottelun tappion myötä, Hermeksen valmentaja Antti Karhula oli ylpeä suojateistaan. Yleisöä: 7574 Puolivälierien 6. erä: 20.57 Janne Väyrynen (Ossi Pellinen–Jesse Paukku) 4–2 yv, 26.32 Paukku (Pellinen–Samu Pitkänen) 4–3, 38.00 Severi Kuntsi (Joonas Huovinen– Ikonen) 5–3. 36 16 20 2782– 2795 32 Nokia .............. erä: 21.21 Patrik Laine (Nick Plastino) 1–1, 26.48 Ilkka Mikkola (Ville Vahalahti) 1–2, 28.09 Vahalahti (Janne NiskalaTeemu Nurmi) 1–3 yv. 2. Kuusela LeKin päävalmentajaksi PALMA DE MALLORCA (STT) Tuula Tenkanen pääsi suomalaispurjehtijoista parhaaseen vauhtiin Mallorcan regatan avauksessa maanantaina. 1. Georgiev joutui maanantaina pikakomennuksella TPS:n veräjänvartijaksi, kun muut pudotuspelit pelannut Teemu Lassila joutui kuumetaudin kouriin. Pronssiottelu: LuKi-82–EKS 11–1 (3–1, 3–0, 3–0, 2–0) CURLING Swift Current: Naisten MM-kilpailut: MM-loppuottelu: Sveitsi–Japani 9–6. Hermes pysyi numeroiden valossa mukana, mutta etenkin toisessa erässä isännät olivat omaa luokkaansa. Mikael Edelmann antoi periaatteessa joka ilta mahdollisuuden voittaa, joensuulaisluotsi Ari Aaltonen muistutti. erä: 40.38 Henrik Haapala (Jani Lajunen) 2–3, 45.00 Kristian Kuusela (Laine-Plastino) 3–3 yv, 55.52 Laine (Plastino-Kuusela) 4–3 yv, 59.40 Jere Karjalainen (Jukka Peltola-Juhani Jasu) 5–3 tm. 3. 22 9 3 2 8 89– 99 35 Tervarit .... NHL perjantaina: New Jersey–Washington ja. Sinetin isäntien tyhjään maaliin iski kuudessa kohtaamisessa 4+2 tehopistettä nakuttanut laitahyökkääjä Jani Tuppurainen. Kuusela on toiminut aiemminkin LeKin päävalmentajana. Ringette johtaa voitoin 2–0. Myös päätöserä oli meiltä vahvaa pelaamista johtoasemassa, Karhula jatkoi. Pelattiin kovaa ja oli tunnetta. Seuraava ottelu: 31. erä: maaliton. –?Ensimmäistä kertaa olen tällaisessa tilanteessa, enkä oikein tiedä mitä sanoa. SalBa–Steelers. –?Se on niin raadollista hommaa. Voisi tehdä minullekin ihan hyvää ottaa hieman etäisyyttä kiekkoon. Yleisöä: 1 485. 22 10 3 9 70– 67 36 Leijona F .. – Jaa, olinkohan silloin pelaamassa, virnisteli JYP-valmentaja Marko Virtanen muistaen hyvin jyväskyläläisten tuolloisen voiton puolivälierissä. Oli etuoikeus olla Raumalla töissä, Dufva summasi. Sampo–Hurrikaani 1–3 (25–21, 25–27, 21–25, 15–25). –?Yleisön tuki oli kahdessa viimeisessä kotiottelussa todella tärkeä asia joukkueelle, kiitteli TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin. Huima välieriin voitoin 3–0. VaLePa–Isku 3–0 (25–19, 25–23, 25– 23). Nyt pitää kuitenkin huilata ja ottaa happea, kiekkoikoni sanoi. Jatkopaikkakin oli ihan ulottuvillamme. kierrosta: Marin Draganja/Marin Cilic Kroatia–Henri Kontinen Suomi/John Peers Australia 4–6, 6–3, 12–10. LEMPÄÄLÄ (STT) Miikka Kuusela on STT:n tietojen mukaan jääkiekon Mestisjoukkue Lempäälän Kisan ensi kauden päävalmentaja. Manninen onnistui lähitilanteessa sijoittamaan kiekon TPS:n maalivahti Aleksandar Georgievin kyljen kautta maaliin. Nyt se oli tämännäköinen, Ramstedt sanoi iloisena. Kärpät nousi kolmannessa erässä kahden maalin tappioasemasta tasoihin Jesse Puljujärven ja Saku Mäenalasen maaleilla. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Seitsemäs peli Jokipojille Hermeksen kausi ohi, valmentaja Karhula ylpeä joukkueesta KORIPALLO Miesten Korisliiga: Vilpas–Kouvot 99–76, Lapua–Bisons 81–85, Kataja–Kauhajoki 98–63, Pyrintö–KTP 94–92, Nokia–Seagulls 92–87 Kataja ............. 22 5 1 2 14 65– 84 19 Mad Max.. Hurrikaani välieriin voitoin 3–1. Heti erän alkajaisiksi Joonas Larinmaa (2+0) iski lukemat 2-0:aan ja 3-0:n veivasi Jesse Paukku. ottelu: Mahti–KoVe 0–3 (18–25, 12–25, 12–25) KoVe varmisti liigapaikan voitoin 3–0. Naisten Mestaruusliiga: Välierät, kolmella voitolla loppuotteluun: 2. TURKU (STT) Sakari Manninen ratkaisi Kärpille jääkiekkoliigan välieräpaikan maanantaina Turussa. erä: 46.08 Jesse Puljujärvi (Mika Pyörälä-Sebastian Aho) 2–1 yv, 53.37 Saku Mäenalanen (Miro Aaltonen-Mika Niemi) 2–2. Siihen me myös tähtäsimme. Välieräparit (paras seitsemästä): 30. Pitkään hakkasimme päätämme seinään, emmekä meinanneet saada kiekkoa millään Niko Hovisen ohi. 36 29 7 3250– 2872 58 Kauhajoki ....... Moskovan TsSKA loppuotteluun voitoin 4–0. KoVe–Mahti 3–0 (25–20, 25–21, 25–17) 3. erä: 59.28 Tuppurainen 1–3 tm. lähtö: 1 Tir Du Caux, poissa: 7, 12 4. Välillä läikkyi yli, mutta se on ihan normaalia, Karhula summasi. –?Tekivät kaksi hienoa ylivoimamaalia. oppuottelu (mestaruus ratkeaa kolmella voitolla): RNK–NoU 1–4. Sievi Futsal pääsee ensimmäisenä valitsemaan vastustajansa 5.–8. LP Kangasala–HPK, LP Viesti–OrPo. 3–4, Calgary–Chicago 1–4 (Ca: Joni Ortio 23/25 torjuntaa. 22 5 2 2 13 58– 78 21 Riemu ...... Kärppien Sebastian Aho karkasi TPS:n Otto Niemiseltä välieriin. Kokkolalaisten paluukausi Mestikseen oli kesälomille jäämisestä huolimatta menestys. Itälohkon 3/7 loppuottelu: Salavat Julajev Ufa–Metallurg Magnitogorsk 3–2 (S: Sami Lepistö 2+1, Teemu Hartikainen 0+1). 3. 3. Päivystin siellä takatolpalla, laukaus vähän epäonnistui, mutta sinne upposi, uransa ensimmäiset pudotuspelimaalit tehnyt Laine kertasi voitto-osumaa. 7. 36 21 15 3093– 2932 42 Pyrintö ............ lähtö: 7 Julianne Dahlia, poissa: 6. Jukurit–KeuPa HT, Hokki–Jokipojat. 3. Tahtipuikkoa loppuunmyydyssä Hakametsässä heilutti isäntien suurlupaus Patrik Laine (2+1), joka iski ottelun voittomaalin neljä minuuttia ennen päätössummeria. 4. 2. lähtö: 8 Excalibur It, poissa: 4 5. puolivälierä: Växjö–Linköping ja. Hermes oli juuri hävinnyt klassisen seiskapelin Jokipojille maalein 5–0 ja joensuulaiset etenivät Mestiksen välieriin. 3. Yrityksen puutteesta meitä ei voi syyttää. Kärpät voitti 3–2 ja meni välieriin voitoin 4–2. Ainakin jollain tavalla varmasti osoitettiin, että Hermes kuuluu tähän sarjaan, Karhula päätti. Louis 0–4 (SL: Jori Lehterä 0+1), Toronto–Boston 1–3 (B: Tuukka Rask 25/26 torjuntaa), Ottawa–Anaheim ja. Severi Kuntsi teki kuitenkin erän loppuun tärkeän 5–3-osuman. –??Oli kyllä äärimmäisen kova sarja. 7–6. TPS sai kauden viimeisessä kotipelissään vahvan tuen yleisöltä. erä: 1.09 Henri Kanninen (Mikko Luoma) 0–1, 13.47 Elmeri Kaksonen (David Mcintyre-Tommi Jokinen) 1–1. 36 21 15 2958– 2916 42 Kouvot ............ Avauspäivän jälkeen pahin vastustaja Israel on sijalla 18. erä: 27.08 Sebastian Aho (Lasse Kukkonen) 1–0 yv2, 29.10 Kukkonen (AhoMarkus Nutivaara) 2–0 sr, 35.35 Henrik Tallinder (Kalle Kaijomaa-Francis Pare) 2–1 tv, 36.17 Tomi Kallio (Tallinder-Kaijomaa) 2–2 tv. lähtö: 1 Dellarose, poissa: 2. Oikeat numerot: 3, 4, 8, 13, 19, 21, 24, 27, 28, 30, 34, 36, 37, 38, 40, 41, 43, 45, 49, 67 Kunkkunumero: 24 Maanantain päiväarvonta Oikeat numerot: 3, 6, 7, 10, 13, 15, 18, 21, 25, 26, 35, 41, 45, 50, 55, 59, 60, 61, 62, 66. Renne Ohtonen JOENSUU Jokipojat–Hermes 5–0 (1–0, 0–0, 4–0) Voitot 4–3 –?Tämä on nyt se paskin paikka, murjaisi Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula heti ratkaisuottelun jälkeen. 22 4 3 15 56– 114 18 Kahdeksan parasta puolivälieriin. 3. Ramstedt sanoi suoraan, että Pelicans ei päästänyt ennakkosuosikkia helpolla. – Tämän ottelusarjan taisi ratkaista maalintekotehokkuutemme ja muutenkin tarkkuutemme maalien edustalla, Virtanen tulkitsi. Vaikka joensuulaiset olivat kuskin paikalla lähes koko ajan, nähtiin ottelun ratkaisu vasta päätöserän alussa. 22 16 2 1 3 90– 38 53 SoVo ........ –?Jokipojat pystyi kyllä paremmin käsittelemään sen pelin. erä: 25.53 Janne Ritamäki (Hannes Björninen) 1–1. SalBa–Steelers. 3. Latvala lopettaa, Nummelin jatkaa muualla Miami: Miesten ATP-turnaus, palkintoarvo noin 7 miljoonaa dollaria: Nelinpelin 1. erä: 47.13 Tommi Taimi (Roope HintzJoonas Järvinen) 1–1, 59.48 Jasse Ikonen (Corey Elkins-Teemu Ramstedt) 1–2. –?Ottelusarja antoi hyvän latauksen jatkopeleihin, ja TPS osoitti kovalla vastuksellaan palanneensa taas kärkijoukkueiden joukkoon, Marjamäki totesi. 3. Steelers–SalBa, 31. Hän on Laser radialissa kuudentena ensimmäisen päivän jälkeen. Sankariksi nousi Jasse Ikonen, joka iski jo pudotuspelikevään neljännen maalinsa. FUTSAL Futsal-liiga FC Kemi – Ilves FS 2 – 3 ja (0 – 1), Tervarit – PP-70 5 – 3 (3 – 1), KaDy – Ruutupaidat 2 – 6 (1 – 1), Mad Max – GFT – 5 (0 – 3), Leijona F – SoVo 5 – 4 ja (2 – 2), Sievi F – Riemu 5 – 3 (3 – 1). Tenkanen kärjen tuntumassa. erä: 0.48 Eetu Rissanen (Juuso Kaijomaa–Juuso Akkanen) 0–1, 7.45 Jussi Nättinen (Robert Rooba–Nico Lehto) 1–1, 13.53 Ossi Ikonen (Lehto–Jesse Juntheikki) 2–1 tv, 14.30 Janne Kivilahti (Ville Vittaniemi–Tuomas Koskinen) 3–1 tv, 16.11 Teemu Huttu (Felix Westermarck) 4–1. –?Totta kai päällimmäinen tunne on iso pettymys. Seuraavat ottelut: 29. Jäähyt: HIFK 3x2 min, Pelicans 5x2 min. Magnitogorsk johtaa voitoin 2–1 Ruotsin SHL:n 6. 2–1 (1–0, 0–1, 0–0, 1–0) Jukurit välieriin voitoin 4–3. Pelicansin luotsi Petri Matikainen oli ylpeä omistaan. Kaiken kaikkiaan jännittävä puolivälieräsarja jätti kummallekin valmentajalle hyvän maun. JÄÄKIEKKO LENTOPALLO RAHAPELIT SALIBANDY TENNIS KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 9 URHEILU Liigan puolivälierien 5. Siinä onnistuimme hienosti. TPS–Kärpät ja. Oikeat numerot: 5, 6, 8, 9, 10, 12, 17, 20, 21, 23, 25, 27, 31, 32, 34, 39, 54, 57, 62, 68 Kunkkunumero: 21 Sunnuntain päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 4, 5, 8, 10, 11, 14, 17, 18, 21, 25, 32, 39, 42, 51, 53, 55, 56, 57, 69. puolivälierät, kolmella voitolla jatkoon: Vimpeli–Huima 69–71. 3. Hurjan tasainen ottelusarja oli edennyt seitsemänteen peliin, kun Hermes onnistui lauantain kotiottelussaan murskaamaan joensuulaiset maalein 9–3. 22 12 2 3 5 83– 50 43 KaDy ........ LEHTIKUVA/RONI LEHTI Mannisesta Kärppien jatkoaikasankari Myös HIFK ja JYP varmistivat kuudennessa pelissä paikan välieriin Miesten salibandyliigan välierien 1/7 ottelut: Classic–Viikingit 8–3 (2–2, 4–0, 2–1), Happee–Oilers ja. Maalivahtipeli oli koko ajan loistavaa. 2. Jokipojat välieriin voitoin 4–3. 36 19 17 2930– 2903 38 Bisons ............ 36 13 23 2909– 3093 26 Lapua .............. LAHTI (STT/KP) Mittavan peliuran pelannut lahtelaispuolustaja Jan Latvala, 43, myönsi kauden päättymisen jälkeen laittavansa luistimet naulaan. sijoittuneiden joukosta. Yleisöä: 7300 Tappara välieriin voitoin 4–1 Kärpät–TPS 5–2 (0–0, 2–2, 3–0) 1. Aina ne ratkaisut jollain tavalla syntyvät. 36 17 19 2855– 2820 34 Seagulls .......... lähtö: 7 Polara, poissa: 3. Torjunnat: Dominik Hrachovina Tappara 7+11+11=29, Ryan Zapolski Lukko 6+14+8=28 poissa 57.31–59.40. Jäähyt: SaiPa 3x2 min, Johan Larsson 5 min+PRK, JYP 6x2 min. Kunkkunumero: 3 Ilta-arvonta. Voimme kulkea rinta pystyssä. Puolivälierien 6/7 ottelut: Hermes–Jokipojat 9–3 (4–1, 1–2, 4–0) 1. erä: 12.21 Tomi Tuomisto (Mika Partanen) 1–0. PuWo–MesTo 3–1 (25–19, 25–19, 23–25, 25–21) Voitot 1–1. Kärpät–Tappara, HIFK–JYP. RNK–NoU. erä: 5.53 Francis Pare (Elias Karvonen) 1–0, 13.21 Henrik Tallinder (VilleVesa Vainiola-Elmeri Eronen) 2–0. erä: 60.16 Sakari Manninen (Adam Masuhr-Juuso Ikonen) 2–3. Kesällä 44 vuotta täyttävän herrasmiespelaajan jatkokuviot ovat vielä auki. 1.4. alkavien puolivälierien otteluparit: Kataja–Nokia, Kauhajoki–Seagulls, Kouvot–Vilpas ja Pyrintö–Bisons. Peli on puhunut, pulinat pois. 22 13 3 3 3 118– 80 48 GFT .......... Chi: Teuvo Teräväinen 1+0), Arizona–Philadelphia 2–1, Los Angeles–Edmonton 6–4. Hurrikaani–Sampo 3–0 (25–18, 25–19, 25–17) Leka Volley–Etta 2–3 (23–25, 25–17, 25–15, 19–25, 11–15) 4. koon: Jokipojat–Hermes 5–0 (1–0, 0–0, 4–0) 1. erä: 4.09 Joonas Laurinmaa (Juuso Akkanen) 1–0. RINGETTE SM-sarjan 1. Hävittyä puolivälieräsarjaa kokenut pakki kommentoi seuraavasti. Jäähyt: Jokipojat 3x2 min ja Jormanainen 10 min, Hermes 6x2 min ja Ossi Ikonen 10 min. –?Olen katsellut erilaisia työjuttuja. Olemme harjoitelleet todella kovaa, jotta olisimme juuri tähän aikaan vireessä ja sitkeitä. 22 16 2 1 3 103– 45 53 Ilves FS .... 3–4, Washington–St. ottelu (3 voitolla liigaan): Salba–Steelers 6–5 (4–3, 1–2, 1–0) Seuraavat ottelut: 29. JYP ja HIFK kohtasivat edellisen kerran pudotuspeleissä peräti 23 vuotta sitten. Torjunnat: Jani Nieminen SaiPa 8+11+7=26 poissa 56.34–59.04, 59.18– 59.28, 59.41–59.52, Tuomas Tarkki JYP 7+5+13=25 Yleisöä: 4244 JYP välieriin voitoin 4–2. Seuraavat ottelut: 30. 3. ottelut (3 voitolla välieriin): Tiikerit–Loimu 3–0 (25–17, 25–20, 25– 16). Sievi F ...... 2. Jäähyt: Pelicans 3x2 min, HIFK 4x2 min. –?Meidän osaksi jäi koittaa puolustaa sitkeästi, valmentaja myönsi. puolivälierät: Etta–Leka Volley 2–3 (23–25, 27–29, 25–17, 25–22, 14–16) Leka Volley välieriin voitoin 3–1. erä: 23.27 Mikko Kalteva (Valtteri Kemiläinen-Jani Tuppurainen) 1–2 yv. Pudotuspelien pistepörssi: 1) Sebastian Aho Kärpät, 6 ottelua, 3 maalia+6 syöttöä=9 pistettä, 2 rangaistusminuuttia, 2) Mika Pyörälä Kärpät, 6, 3+4=7, 2, 3) Sakari Manninen Kärpät, 6, 2+5=7, 2, 4) Tomi Kallio TPS, 8, 2+5=7, 6, 5) Jani Tuppurainen JYP, 6, 4+2=6, 0, 6) Antti Erkinjuntti Pelicans, 9, 2+4=6, 0, 7) Juuso Ikonen Kärpät, 6, 1+5=6, 0, 8) Vili Sopanen Pelicans, 9, 1+5=6, 4, 9) Jasse Ikonen HIFK, 6, 4+1=5, 2, 10) Darryl Boyce JYP, 5, 3+2=5, 4. 6–7 (2–1, 0–1, 4–4, 0–1) Seuraavat ottelut: 30.3. lähtö: 3 Siirin Älli, poissa: 1, 7 Voitonjako: 6 oikein voitto-osuus 137389,90 e. Keno Lauantain päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 2, 11, 13, 18, 20, 21, 29, 31, 35, 44, 52, 53, 56, 58, 60, 64, 65, 69, 70 Ilta-arvonta. –?Nick (Plastino) veti järkyttävän laserin (Zapolskin) patjoihin. PuWo–MesTo. –?Olen ylpeä näistä jätkistä ja tästä matkasta, joka ollaan tehty. –?Eiköhän tämä ollut tässä. erä: Maaliton. Naisten Korisliigan 3. Viikingit–Classic, Oilers–Happee Miesten liigakarsinnan 1. 1–2. Voitot: 2–2. Kauden viimeiset maalit lauantaina Kokkolan Hermeksen viimeiset maalit osuivat siten lauantain kuudenteen peliin, jossa tuloksena oli siis murskavoitto maalein 9–3 (4–1, 1–2, 4–0). 4. 36 14 22 2958– 3013 28 KTP ................. Torjunnat: Niko Hovinen Pelicans 9+10+6=25 poissa 59.48–60.00, Ville Husso HIFK 5+8+7=20 Yleisöä: 5121 HIFK välieriin voitoin 4–2. 4. Hermekseltä löytyi lauantaina iso joukkue onnistujia. HIFK iski lopussa Runkosarjan voittaja HIFK selvisi säikähdyksellä kovasta puolivälieräsarjasta Pelicansia vastaan. Tällä kaudella Kuusela työskenteli LeKin kakkosvalmentajana, kun päävalmentajana oli Juha Juujärvi. erä: 52.06 Teemu Ramstedt (Joonas Rask-Tomas Záborský) 2–1 yv. Pörssipisteitä keräsivät eniten puolustajat Ossi Ikonen (1+3) ja Nico Lehto (0+3). Ratkaisuottelun vieraat voittivat maalein 3–1. Sunnuntain ratkaisukohtaaminen oli oikeastaan alusta asti joensuulaisten heiniä, ja voittomaali syntyi jo neljän minuutin kohdalla. Sarjan kuudes kohtaaminen ratkesi dramaattisesti vain 12 sekuntia ennen täyttä aikaa
8. 11. lähtö, Toto4-1, sh 2100 m: 1) Metkutus/Juha-Matti Paavola 27,4 (2,73), 2) Martsa 28,2 (7,05).3) Räjähdys 30,3 (29,72).4) Ensilento 29,9 (51,62).poissa: 3, 11. Toto (1-9-12): 2,01 1,47-2,72-1,76 10,70. –?Tuntuu tosi hienolta voittaa tällainen lähtö. –?Siirin Älli oli tänään innokkaampi kuin minä. –?Tämä on tuttu hevonen ennestään. lähtö, lv 2120 m: 1) Wrong Breed/ Marko Hakkarainen 20,4 (6,19), 2) Donamarie 21,6 (9,62).3) Disco Diandra 22,0 (4,49).4) Dolorian Web 21,3 (28,57).poissa: 6, 7, 8, 12. Toto (13-3-1): 3,30 1,48-1,42-1,29 12,19. Göteborg: Kouluratsastuksen maailmancup. Zerib Lie Star oli lähtönsä vähiten pelattu hevonen, ja se oli suurin ”syyllinen” siihen, että täysosumia ei löytynyt lainkaan. Toto (11-8-5): 3,98 1,50-1,60-3,21 7,49. Troikka: 327,33. Toto4 pelivaihto 68 687,60 e, voittoosuus 16,90 e. Uni, ravinto ja lepo korostuvat. Toto (2-4-10): 8,01 1,80-1,18-3,48 5,15. Toto4 voittoosuus: 25,30. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Marshall Maurice/Harri Koivunen 15,9a (1,47), 2) Running Bell 16,0a (9,56).3) Super It 16,1a (30,85).4) Ex Gracy 16,1a (12,59).poissa: 4, 11. 2. Toto4 pelivaihto 86 184,88 e, voittoosuus 25,30 e Pelivaihto 279 257,78 e, yleisöä 386 Jari Kangaskorte YLIVIESKA Kylmäveristen kovimpia lähtöjä voitetaan harvoin 80 metrin takamatkalta nykypäivinä. Toto (4-16-5): 7,23 3,48-5,87-5,57 109,81. Tänään askellus oli kohdallaan, eikä kaikkea tarvinnut laittaa likoon, Jokela huikkasi. Toto4 voittoosuus: 1247,30. Jokinen pääsee tällä hetkellä varsin harvoin jäälle samaan aikaan maamiehensä ja joukkuetoverinsa Aleksander Barkovin kanssa. RATSASTUS RAVIT TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 10 URHEILU Kaustinen Toto76 1. 4. Kierroksen pelatuin hevonen Polara (60. Hän kertoo, että maalipaikkojen haistaminen on ollut hänen vahvuutensa lapsesta saakka. –?Otin hevoselta kengät pois. lähtö, sh 2100 m: 1) Leksus/Niko Jokela 30,5a (3,63), 2) Ekon Kava 32,0a (3,3).3) Ralli-Tähkä 32,2a x (8,11).4) Mimmin Kurko 32,3a (19,76).poissa: 1, 6. Viime starteissa tämä on juossut keulassa, mutta selkäjuoksu taitaa sopia paremmin. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2140 m: 1) Ekosan/Terho Rautiainen 28,4a (1,37), 2) B. Toto4 voitto-osuus: 33,90. lähtö, TROIKKA-3, lv 1609 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Grand Ale/Santtu Raitala 20,2a (3,65), 2) Madickens Stjärna 20,7a (8,62).3) Lester 20,8a (6,24).4) J.C. Kokenut NHL-kiekkoilija on oppinut, minkälainen treenaaminen missäkin vaiheessa vuotta kannattaa. Toto (10-15-11): 2,98 1,62-3,316,59 28,09. Toto4 voittoosuus: 9,90. Lopussa tälle tuntui jäävän hieman varaakin, AnttiRoiko arveli. lähtö, sh 2100 m: 1) Menoks/JuhaMatti Paavola 36,0 x (7,4), 2) Tytön Totemi 34,8 x (35,45).3) Jumiini 36,3 x (37,14).4) Liisan Tulilintu 39,7 (2,02). lähtö, sh 2100 m: 1) Nooran Vili/ Mauri Jaara 31,9 (3,3), 2) Heikkalan Pehtoor 33,7 (8,65).3) Valppaus 33,8 (2,75).4) Heili-Pekuna 36,3 x (71,75). %) oli jokaisen prosenttinsa arvoinen. Päivän avauslähtöä hallitsi Ahti Antti-Roikon Koveri aloittamalla uransa voitolla. –?Meillä oli molemmilla henkilökohtaisesti ehkä vähän vaikea startti siihen kauteen, ja se oli siitä kiinni. Toto (10-9-2): 3,70 1,32-1,12-1,23 4,23. 5. Troikka: 94,23. Matkavauhdista vastannut suosikki Griminal Jack näytti pitkään voittajalta, mutta viimeisen takasuoran alussa kolmannesta ulkoparista hyökkäyksensä aloittanut Zerib Lie Star työntyi ratkaisumetrillä väkisin ohi. lähtö, TROIKKA-2, sh 2100 m: 1) Huvin Viku/Seppo Markkula 30,2 (34,25), 2) Erorilla 31,3 (12,84).3) Veto-Vauhti 32,2 (8,78).4) Vapun Veera 30,8 x (8,93).poissa: 8. Toto (4-1-6): 1,71 1,10-1,32-2,54 2,85. Tamma on tullut aina rehdisti loppuun, eikä minun tarvinnut kääntää hyökkäykseen missään vaiheessa, kiitteli Sundholm prosentin verran pelattua hevostaan. Kauden avaus ei lauantaina paljon kertonut, kun Kaustisella oli rapakeli. Juha-Matti Paavolan Metkutus kääntää kaksintaistelun edukseen Heikki Karjulan Martsaa vastaan. Sieltä jäi kuitenkin sellainen tunne, että ruuna on nyt niin hyvässä kunnossa, että sillä pystyy ajamaan näitä hevosia vastaan rohkeamminkin. Toto (3-7-6): 6,52 2,12-3,14-1,42 49,16. Toto (3-4-6): 2,07 1,211,99-1,51 4,39. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 1640 m: 1) Speed Sniper/Kimmo Määttänen 16,0a (7,78), 2) Vilar Lake 16,2a (2,47).3) Miss Defar 16,5a (30,97).4) Santana Bork 16,6a (9,92).poissa: 1, 5, 8. Pelivaihto 147 896,20 e, yleisöä 1 392. Toto (1-7-5): 1,82 1,21-1,61-1,86 5,72. Meppi 29,1a (17,52).3) Saran Särmä 29,2a (6,71).4) Egoa On 29,9a (15,4).poissa: 1. Päivän muita voittajia olivat Kalervo Kujalan Quick Petrol ja Taija Mäki-Mustapään Lemon Breezer. – Kun mennään kauden toiselle puoliskolle, oman kropan kuuntelu on keskeistä. Ylivieska: 1. –?Olen yrittänyt katsoa paljon hyviä pelaajia ja tarkkailla, miten he löytävät oikeat paikat ja välit. Toto (7-8-2): 1,41 1,03-1,58-1,33 16,97. Veli-Erkki Paavolan Hollywood Hills käytti troikkalähdössä samaa taktiikkaa, perittyään keulat toisessa kaarteessa. Toto (10-7-5): 4,05 1,30-1,77-1,36 27,94. Ruuna tuntui viimeisellä takasuoralla niin hyvävoimaiselta, että päätin antaa sen lähteä kirimään. Toto4 voittoosuus: 13,70. 7. Aivan kuin hyvällä autolla ajaisi, Hietanen kuvaili. lähtö, lv 2100 m: 1) Minto’s Romeo/ Iikka Nurmonen 18,6 (1,41), 2) Benjamin Duo 18,8 (29,78).3) Star Of Everwood 19,7 (4,9).4) Dynamit Harry 19,7 (48,39).poissa: 3. 7. –?Tiesin, että ensimmäinen kausi voisi olla vaikea, mutta että sen jälkeen meidän pitäisi olla jo parempi joukkue. 10. Ainakin tähän mennessä asiat ovat menneet siten miten ajattelin. osakilpailu (19–5): 1) Hanna Pehkonen/ Åsterilla J-PR 335,5 67,100, 2) Sanna Iso-Oja/Jatkolan Vilunki PeRa 327,5 65,500, 3) Tuula Sarajärvi/Toteemi LaRat 325,5 65,100, 4) Maija-Riikka Pellikka/Romeon Poiju EPUR 324,5 64,900, 5) Leena Kanto/Francesco IR 324 64,800. 11. Voitto tuli helposti, vaikka marginaali ei suuri ollutkaan. 4. 12. Petri Klemolan valmentama Proud Leader oli juuri niin hyvä kuin kauden avausstartin perusteella osattiin odottaa. Maanantaina Menoks kävi valloittamassa Seinäjoen. Toto (15-11Keijo Maliniemi KAUSTINEN Siirin Älli voitti Kaustisella lauantaina järjestetyn Pelimanniajon, joka oli samalla Valiodivisioonakarsinta. Ahti Antti-Roikon valmentama Siirin Älli oli vasta lähtönsä nelossuosikki. Lauantaina oli kotiradan vuoro. Huippudivisioona karsinnan nimiinsä vienyt Jukka-Pekka Kauhasen Julianne Dahlia. Toto (4-9-7): 7,22 2,04-2,391,52 53,68. Siiri Älli palasi parrasvaloihin Kaustisella . Toto4 voitto-osuus: 5531,90. Troikka: 50,27. Eka 33,8 x (3,95).4) SävelVirta 34,9 (20,3). lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Hollywood Hills/Veli-Erkki Paavola 20,8 (7,23), 2) Sunday’s Robertta 20,5 (15,17).3) Miss Pepper 21,3 (14,14).4) Angel’s Touch 20,6 (14,14).poissa: 13. lähtö, lv 2100 m: 1) Selene Lune/ Harri Koivunen 17,5a (7,28), 2) May Day Hooper 17,6a (15,1).3) My Honey Bunny Kid 17,9a (3,51).4) Sanya Queen 18,1a (63,27).poissa: 1, 3, 5. naali: 1) Hans Peter Minderhoud/Glock’s Flirt Hollanti, 2) Tinne Vilhelmson Silfvén/ Don Auriello Ruotsi, 3) Jessica von Bredow-Werndl/Unee BB Saksa…16) Terhi Stegars/Axis TSF Saksa. Toisen radan jonoa vetänyt Räjähdys oli urhean juoksun jälkeen kolmas. Nappisarjassa kilpaillut I.P. Grand Alella on tosi kova kapasiteetti. Toto (3-5-2): 3,63 1,27-1,33-1,89 4,36. Takamatkalaisten panosta täydensi kakkosrahat Veli-Erkki Paavolan ohjastamana kuitannut Benjamin Duo. Aki Antti-Roikon Diamond Valley puolusti menestyksekkääksi pelisuosikkien mainetta. lähtö, Toto4-1, sh 2140 m: 1) Kartelli/Antti Turunen 27,7 (9,39), 2) Sirkan Samu 28,6 (6,11).3) Kirmaralli 29,7 (4,04).4) Loonastasta 30,3 x (4,83). 3. 5. Toto (7-15-11): 23,77 5,24-2,95-2,09 80,87. Joensuu: 1. Salmela ja Björkroth legendojen lähtöön Kuninkuusravien legendat palaavat radalle Turussa ensi kesän Kuninkuusraveissa. lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, sh 2100 m Tähtidivisioonakarsinta: 1) Polara/Antti Tupamäki 34,0a (1,91), 2) Taruntuuli 34,3a (6,43).3) Humun Humu 34,6a (21,02).4) Mian Mari 35,2a (21,32). LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Jussi Jokisella onnistunut NHL-kausi Siirto Floridaan oli riski, joka kannatti. Troikka: 990,58. 5. Toto (1-3-11): 6,66 1,71-1,46-1,66 12,58. Toto (6-9-5): 33,32 14,85-5,03-1,80 263,86. Päivän Duo: 4-11, kerroin: 6,93. lähtö, sh 2120 m: 1) Koveri/Ahti Antti-Roiko 36,3 (2,04), 2) Antre 35,5 x (4,03).3) Hupsis 35,7 (9,73).4) Virkale 36,4 (55,83).poissa: 2, 10, 15. Yllätysvoittoon toisesta ulkoparista spurttasi Kaj Sundholmin Liona. Tarja Laurilan valmentama ja Niko Jokelan ohjastama Charexcel dominoi seuraavaa kohdetta keulapaikalta. 3. Keskisen kesäisiksi muuttuneissa olosuhteissa urotekoon pystyi Juha-Matti Paavolan Metkutus. 6. Toto (8-10-6): 1,47 1,18-2,23-3,42 6,33. –?Viime MM-kisat pelasimme kokonaan yhdessä, ja siellä pelasimme todella hyvin yhteen. Toisessa ulkoparissa matkannut tamma kiitti vetoavusta, johdattamalla kotiradan valmennettavat kolmoisvoittoon. 6. –?Juoksu meni takarivistä suunnitelmien mukaan. Täysosuma oli veteliläisten Leo ja Veikko Kedon omistamalle Zerib Lie Starille uran ensimmäinen. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, sh 2100 m Haastajavs. Zerib Lie Star on tehnyt pitkään tasaisen varmaa työtä, mutta voitot ovat jääneet aina pikkuisen uupumaan. Toto (9-4-7): 1,37 1,05-1,47-1,36 6,59. Hannu Hietasen ohjastama ori haki enintään 30000 voittaneiden ryhmässä toisen kaarteen alussa johtopaikan, mistä se irtosi lopussa ylivoimaiseen voittoon. poissa: 7. Ylivoimaisimpaan voittoon illan päätteeksi karkasi Niko Jokelan luotsaama Leksus. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Diamond Valley/Aki Antti-Roiko 20,4a (4,05), 2) Mountain Helium 20,5a (13,52).3) Spicy Day 20,7a (2,97).4) Adioska 20,8a (7,27).poissa: 1, 6, 8, 9. –?Meillä oli hyvä paikka ja ajettiin rohkeasti. JARI KANGASKORTE Metkutus kiersi kaikki Keskisen radalla Liona järjesti pääsiäisravien jättiyllätyksen Ilmajoki: Kouluratsastuksen Pohjanmaan alueen hallimestaruuskilpailut: Luokka 1, helppo B:0 2009, ponien hallimestaruus (lähtöjä 16, sijoittuu 4): 1) Alexandra Haglund/Condor-H FäR 334,5 66,900%, 2) Wilma Leinonen/Klockas Innishannon K-GR 327,5 65,500, 3) Kaisa Klemola/Mattilan Falconella NURK 327 65,400, 4) Alexandra Haglund/Brisandro FäR 321,5 64,300. Troikka: 810,00. Jos se saadaan siitä ulos, ruuna voi voittaa isompiakin lähtöjä, Santtu Raitala kehui ja Kalajoen ruunaa. lähtö, lv 2140 m: 1) Finest Chocolate/Terho Rautiainen 16,2a (2,07), 2) Prayer’s Hope 16,5a (3,59).3) Elena Boko 16,9a (7,88).4) Löten’s Nobody 17,0a (19,99). lähtö, sh 2100 m: 1) Kiirilla/Harri Koivunen 35,7 (3,05), 2) Bietro 36,7 x (7,88).3) Helon Roosa 35,1 (17,5).4) Nokeva 35,1 (14,54). Visku 25,6 (12,16).poissa: 8, 10. Marko Taittosen valmennustallin meni kaksi voittoa. Toto (7-12-1): 1,91 1,35-1,793,32 5,44. Alkutahdit Kaustisen T76-kierrokselle löi ykköspaikalta lämminveritammojen tasoitusta lähdöstä maaliin hallinnut Dellarose. Toto4 voitto-osuus: 73,90. Toto4 voitto-osuus: 6,00. 2. Toto (3-11-12): 14,84 2,68-2,53-1,40 80,24. Jokisen mielestä MM-kisoissa löytynyt kemia on toiminut myös niissä muutamissa liigapeleissä, joissa kaksikko on pelannut samassa kentässä. Viimeisellä takasuoralla hänniltä kiriin iskenyt Diktaattori kiri voittajaa lähimmäksi. Toto (3-1-4): 2,94 1,57-2,624,40 12,65. Jokinen on pelannut NHL:ssä jo yli kymmenen vuotta ja ehtinyt olla mukana lukuisissa eri joukkueissa. 2. lähtö, lv 2100 m: 1) Desiree Lady/ Mika Forss 15,8a (2,3), 2) Matterazzi Bob 16,0a (2,42).3) Fancy Candy 16,2a (36,7).4) Don Maurizio 16,3a (14,68). –?Kymmenen viime vuotta olen katsonut videolta jokaisen pelini ja yrittänyt oppia siitä. Voitto oli lopulta aika varma. Lämminveristen Hopeadivisioona karsinta oli kolmanneksi eniten pelatun Tir Du Cauxin heiniä. Ulkoratoja kierrellyt Suivikas punnersi kolmanneksi, kun Vitter väsyi totosijojen ulkopuolelle. Toto4 pelivaihto 42 219,20 e, voittoosuus 1 247,30 e. Pitkällä maalisuoralla kentän käänsi edukseen vauhdikkaasti loppumetrit tullut Metkutus. 10. Toto4 voitto-osuus: 582,30. Toto4 pelivaihto 68 085,80 e, voittoosuus 7 375,90 e. Pääsiäisviikko oli Juha-Matti Paavolan omistamalle ja valmentamalle Menoksille menestys. Se lähti kakkosradalta ja pamautti heti johtopaikalle. poissa: 4. lähtö, lv 2100 m: 1) Quick Petrol/ Antti Teivainen 22,0a (1,85), 2) Exotic Linda 22,3a (19,94).3) Queen Leader 22,7a (12,36).4) Classical Star 22,9a (35,61). Luokka 3, A-merkin kouluohjelma 2006, suomenhevosten hallimestaruus (18–5): 1) Hanna Kalliola/Kvartaali Korsholms 373 69,074, 2) Jenni Rintala/Marjami Korsholms 367 67,963, 3) Hanna Pehkonen/Åsterilla J-PR 361 66,852, 4) Taina Mansikkamäki/Sirun Oliver LaRat 355 65,741, 5) Tuula Sarajärvi/Jatkolan Vilunki LaRat 352 65,185. Troikka: 150,40. Kirikamppailussa taakse jäivät matkavauhdista rinnakkain huolehtineet Jani Vallin Mountain Helium sekä Ahti Antti-Roikon keulassa ravannut Spicy Day. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Hopeless Guy/Ari Moilanen 14,8a (3,98), 2) Shadow Of Brisbane 14,9a (3,49).3) Belenos 15,0a (23,86).4) Dream And Hope 15,2a (7,14).poissa: 9. Iikka Nurmonen kierrätti takamatkalta lähteneen Minto´s Romeon hyvissä ajoin tuulen halkojaksi. Toto (8-1-15): 3,05 1,44-2,05-3,64 12,76. Toto (5-9-3): 4,60 2,97-2,643,62 17,26. 1. Maria Annala BOSTON (STT) Tasaisen tehokas laitahyökkääjä Jussi Jokinen on ollut kuluvalla kaudella yksi Floridan onnistujista. Jokinen nimeää joukkueen menestyksen syiksi nuorten pelaajien edistymisen, maalivahtipelin paranemisen ja puolustussekä erikoistilannepelaamisen kehittymisen. Uraansa aloitteleva Wrong Breed ja ennen joulua talliin tullut Nooran Vili kiersivät kärkeen 40 metrin takamatkalta. Lennotar veti lähtöä pitkään hyödyntämällä paalupaikan. Päivän Duo: 3-1, kerroin: 28,64. lähtö, lv 2140 m Amatööriohjastajien SM-liiga: 1) Enough Laugh/Janne Räisänen 19,5a (1,87), 2) Maxwell Girl 19,6a (17,63).3) Harmimosa Tinker 19,8a (4,75).4) Falcon Windcape 19,9a (9,63). Pronssidivisioonakarsinta oli jätetty T76-pelin ulkopuolelle. Ruuna terve, ja näyttää, että se on kasvanut näihin sarjoihin. eld/Olli Innanen 17,2a (2,21), 2) Ghost Whisper 17,6a (14,04).3) Madman 17,9a (28,09).4) Twinkle In Eye 17,9a (30,43). Toto (5-3-12): 2,34 1,43-1,95-2,46 8,00. 8. Päivän Duo: 4-6, kerroin: 212,87. ponilähtö 1100 m: 1) Compleet v.d. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Zerib Lie Star/Ville Pohjola 22,7a (28,78), 2) Griminal Jack* 22,7a (2,1).3) Rockabilly* 23,0a (13,22).4) Be My Hot Stuff 23,1a (15,33).poissa: 7, 8, 12. Saimme suosiolla keulat, minkä jälkeen kaikki oli helppoa. 9. Troikka: 1582,27. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2120 m: 1) Pikku Hyvä/Seppo Markkula 26,7 (1,71), 2) Villihuuma 27,5 (4,09).3) Loisto-Piirto 27,0 (37,5).4) A.T. –?Ruuna on väläyttänyt nousukuntoa viime kilpailuissa, mutta niissä on tullut laukkoja. Toto4 voittoosuus: 7,80. Toto (14-13-4): 2,73 1,63-1,845,83 7,78. 7. lähtö, Toto76-1, lv 2100 m: 1) Dellarose/Jukka Torvinen 23,8 (12,73), 2) Like You 23,0 x (2,48).3) Steel Anemone 23,7 (13,02).4) Made In Shade 23,8 (10,05). Nyt näyttää valoisammalta. Toto (11-1-2): 28,78 3,00-1,44-3,33 15,90. Sitä hallitsi etusuoralta maaliin Mika Haapakankaan valmentama Grand Ale. Toto4 voittoosuus: 13,80. 8. Zerib Lie Star karsi rivejä Lämminveristen Haastajadivisioonakarsinnassa nähtiin jättiyllätykseen, kun Ville Pohjola kannusti Pirjo Miettusen valmentaman Zerib Lie Starin ensimmäisenä maalinjalle. Toto (8-9-2): 1,87 1,27-2,36-1,29 13,58. lähtö, lv 2100 m: 1) Cousin Evert/ Juhani Kärki 20,0 (2,98), 2) Hide And Dazzle 20,4 (18,21).3) First Daydream 20,4 (34,77).4) Express Fiona 21,2 (11,25). lähtö, lv 2140 m: 1) Prayer Blessing/ Terho Rautiainen 19,5 (2,94), 2) Drole D’Idee 20,8 (13,73).3) Loghill’s Star 20,6 (12,88).4) May Lily 20,7 (32,88). Toto (5-6-9): 2,21 1,66-3,15-2,47 25,00. 4. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Proud Leader/Hannu Hietanen 23,1a (2,01), 2) Lady’s True King 23,6a (20,71).3) Finally Famous 23,6a (8,46).4) Special Firebird 24,1a (22,24).poissa: 3, 7. Lady Princess 21,2a (9,13).poissa: 3, 4, 7, 8, 12. Kuusi oikein tuloksellakin sai 67 296 euroa Suuryllättäjiin lukeutuivat myös Kyvyt Esiin Divisioona karsinnassa juhlinut Antti Mäntymäen Excalibur ja Hastaja vs. Huippudivisioonakarsinta: 1) Julianne Dahlia/Jukka-Pekka Kauhanen 34,3 (23,77), 2) Ilon Ari 33,7 (8,4).3) A.T. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Liona/Kaj Sundholm 18,4a (33,32), 2) Blue Finn 18,5a (19,53).3) Luna Lady 19,0a (3,03).4) Bone’s Quick Girl 19,2a (3,94).poissa: 12. Toto4 voitto-osuus: 7375,90. lähtö, sh 2140 m: 1) Airamaria/Sandra Kortekallio 38,5 x (6,52), 2) Erkin Pikori 37,6 x (28,02).3) Rimppakinttu 37,8 x (3,09).4) Malli-Maisa 37,7 (20,33). Toto (10-5-1): 9,39 2,23-2,38-2,11 32,43. Toto (9-11-8): 7,28 1,44-2,68-1,76 42,13. lähtö, lv 2100 m: 1) Lemon Breezer/ Hannu Hietanen 24,0 (2,34), 2) Quick Leader 24,0 (5,49).3) Lucky Tempest 24,2 (26,28).4) Amigos Magi 23,5 x (10,42).poissa: 11. lähtö, Toto4-2, lv 2140 m: 1) Fill Face/ Santtu Raitala 17,7a (3,7), 2) Fairytale Luxx 18,2a (2,12).3) Little Michelle 18,3a (5,1).4) Mima Cherie 18,3a (14,08).poissa: 4, 7. Orissa ei huonoja puolia ole. Ykkössija oli ylivieskalaisen Tapani Kravun omistamalle ruunalle kauden kuudes ja tuli vaativissa olosuhteissa ajalla 31,0a/2100 metriä, mikä toi 10000 euroa. Alkumatka meni hieman räpeltäessä, kunnes hevonen tottui balanssimuutokseen, Juha-Matti Paavola totesi. 10. Loppukaarteessa tamman eväät oli syöty ja kärkeen alkoivat vyöryä uudet nimet. Kakkoseksi kaksinkamppailussa jäi kotiradan mainetta puolustanut Martsa. Perjantain Kunkkarilegendat-lähtöön saa kutsun 12 raviohjastajaa, jotka ovat voittaneet uransa jossain vaiheessa ravikuninkaallisen tittelin. Pelivaihto 115 536,10 e. 2. Toivon, että saan tulevaisuudessa pelata hänen kanssaan enemmän. Jukka Torvinen nautti Mikko Maunon valmennettavan kyydistä. Luokka 2, helppo B, K:N Special 2009, Pohjanmaa suomenhevoscupin 1. Jutta Ihalaisen ajokki piti sisäradalta johtopaikan ja vastasi siitä varmasti muille. Pori: 1. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m Pelimanni-ajo, Valiodivisioonakarsinta: 1) Siirin Älli/Ahti AnttiRoiko 31,0a (14,84), 2) Diktaattori 31,1a (18,64).3) Suivikas 31,6a (3,44).4) Keisar 31,9a x (20,91).poissa: 1, 7. lähtö, TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Hello Gar. Lämminveristen kovin koitos kulki voittajan osalta suunnitelmien mukaan. Toto (2-7-1): 2,30 1,24-1,16-2,58 3,08. lähtö, lv 2100 m: 1) Westcoast Titan/Jere Kiveinen 17,1a (4,6), 2) Ridge Journey 17,2a (6,75).3) Question 17,3a (7,51).4) Piece Of My Heart 17,6a (2,93). 5. Ajetaan jatkossa tasaisesti kilpaa, ja jos hevonen on kunnossa, Härmään lähdetään juhannuksena ajamaan isosta rahasta, Antti-Roiko suunnitteli. Siirin Älli pärjäsi hyvin ikäluokkalähdöissä, mutta sillä oli välillä terveyspuolella ongelmia. Suosikki Vitter tuli ensimmäisellä takasuoralla vaateliaana rinnalle, mutta Siirin Älli ei suostunut luopumaan paikastaan ja veti pontevin potkuin maaliin asti. Toto (2-6-10): 3,65 1,72-1,96-1,35 9,89. Toto (8-6-1): 17,03 3,72-1,69-2,48 45,16. Jussi Jokinen on pelannut Floridassa hienon kauden. Lähtö täydentyi Kaustisen T76-ravien yhteydessä kahdella osanottajalla, kun Reino Salmela ja Rainer Björkroth saivat kutsun legendojen joukkoon. 9. Risto Tupamäen valmennettava pääsi nopeasti toiseen pariin ulos ja siirtyi päätöskierroksen alussa keulaan, mistä se vastasi varmasti ulkoratoja pitkin kirineelle Taruntuulelle. Toto4 voitto-osuus: 7,30. Pitää uskaltaa levätä, varsinkin jos pelaa isoja minuutteja. Viime kauden alussa he pelasivat samassa ketjussa, mutta yhteistyö jätti toivomisen varaa. Toto4 voittoosuus: 16,90. 9. Toto (14-10-4): 34,25 6,38-4,46-2,87 96,94. Toto (7-13-16): 7,40 2,176,65-8,97 71,24. 6. Toto4 voittoosuus: 17,60. Joensuussa ajettiin passiivisesti ja Siirin Älli jäi pussiin. Floridassa hän aloitti viime kaudella. Toto (19-4): 2,04 1,26-1,38-2,30 3,80. EETU KUPULISOJA Siirin Älli palasi parrasvaloihin 9): 6,19 1,69-1,70-1,34 27,13. Olisin voinut antaa ensimmäisellä takasuoralla keulat pois, mutta hevonen oli niin menollaan, että tehtiin tällainen ratkaisu. Toto (1012-4): 7,78 1,89-1,35-3,01 6,65. –?Voitto maistuu kotiradalla erityisen hyvältä. Pelivaihto 1 044 563,93 e, yleisöä 1 627. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Charexcel/Niko Jokela 17,9a (7,22), 2) Ellen H 18,4a (15,52).3) Umberto Croft 18,7a (3,43).4) Irwin Saknussen 18,9a (18,26). –?Voitto oli yllätys minullekin. 8. 9. Päivän Duo: 9-10, kerroin: 8,43. lähtö, Toto76-4, lv 2600 m Kyvyt Esiin-divisioonakarsinta: 1) Excalibur It/Antti Mäntymäki 24,9a (17,03), 2) I One 25,8a x (3,8).3) Sundsvik Jetlag 26,2a (7,07).4) Cunning Captor 26,2a (29,67).poissa: 4. 7. Toto (1-14-12): 12,73 3,401,55-2,58 15,04. 3. Päätöskohde oli ennakkoveikkausten mukaan avoin, kun viivalla oli useampia tauolta palaajia. lähtö, lv 2100 m Tammasarja 2016: 1) Golden Luxi/Hannu Torvinen 15,8 (1,82), 2) Combat On Line 16,2 (6,65).3) Melilla 16,3 (15,96).4) Life Of Rose 16,3 (7,24). lähtö, Toto76-3, lv 2100 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Tir Du Caux/Jutta Ihalainen 21,8a (6,66), 2) Caesar De Veluwe 21,9a (4,32).3) Le Cupole 22,0a x (7,52).4) Regent Zet 22,1a (3,33).poissa: 7, 12. –?Varmasti tänne tuleminen oli eräänlainen riski. Alkupään lähdöissä kotiradan hevoset olivat elementissään. Toto4 voittoosuus: 16,90. 4. 6. Ruuna on isoliikkeinen hevonen ja raskas keli ei varmasti haitannut sitä niin paljon kuin monta muuta, Ville Pohjola totesi. –?Satsasin lähtöön ja keulasta oli mukava hallita tapahtumia. Hevonen ei osannut kunnolla vastata lappujen takaa, Nurmonen arvioi. Belschuur/Veera Järvelä 3,20,4, 2) Yrjänän Myrsky 2,53,7 x.3) Herra Pätkä 207 SH 2,58,3.4) Lansiär 3,10,8. Startteja sillä on takana 45. Joukkue oli silloin ollut toiseksi viimeinen koko NHL:ssä, hän toteaa. Toto (8-4-5): 1,85 1,29-4,192,71 16,88. Toto76 pelivaihto 572 577,08 e, voitto-osuus 137 389,90 e. 3. lähtö, Toto4-1, sh 2100 m: 1) Konrad/ Mika Leino 29,0a (8,01), 2) Tementikko 29,0a (1,63).3) Turkos 29,2a (46,47).4) Paola 29,3a (25,82). –?Pelaan Sashan kanssa todella mielelläni. Katsominen ja havainnoiminen ovat muutenkin Jokiselle tärkeä tapa kehittää osaamistaan. –?Proud Leader lähti hyvin, mutta ajattelin, että antaa kiireisimpien mennä ensin
Vammaisuinti: Miehet, 50 m su: 1) Antti Latikka Cetus 28,80, 2) Taneli Härkönen LrU 34,91, 3) Nader Khalili VUS-VSS 38,19. M 50 vu: 1) Liukkonen 22.33, 43) Jere Kotomäki KUS 25.15. Rieskaturnauksen tilanne 27.3.: MD-lk: 1) Mika Mehtälä StarBo 1431, 2) Heikki Kononen Rkm-89 1408, 3) Kari Löfbacka StarBo 1351, 10:s tulos 1295. 200 m vu: 1) Aleksi Schmid ÅSK 1.52,10, 2) Eetu Piiroinen HSS 1.52,56, 3) Miikka Ruohoniemi SWIM 1.53,84. Buyukcekmece on sarjassa yhdeksäntenä. Liukkonen on ollut ennätysvauhdissa, ja aiemmin häntä kiusanneet sydämen rytmihäiriöt vaikuttavat olevan poissa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA ”Lyhyyteni antaa henkisen edun” Tanja Kylliäinen ui Suomelle vaikkei puhukaan suomea Pietarsaari: Browning English sporting cupin osakilpailu 27.3. LEHTIKUVA/MIKKO STIG Liukkosen vire lupaa hyvää ”Varmasti on tehty oikeita asioita” Tuomas Arkimies HELSINKI (STT) Supisuomalainen nimi ja useita edustuksia Suomen uintimaajoukkueessa. Tuloksia, voittaja ja kolmen joukkoon sijoittuneet keskipohjalaiset (v): T8 1 km (8): 1) Olivia Puranen HuhtH 3.45,5, 2) Veera Leskelä HK +4,0, 3) Alma Syrjä KinnKT +25,3. Osoituksena tästä on Rio de Janeiron olympialaisten A-rajan rikkominen 200 metrin sekauinnissa. 4x200 m vu: 1) Cetus 8.29,64, 2) HSS 8.34,32, 3) LaUS 8.35,59. SM-kilpailujen lisäksi Kylliäinen vierailee toisessa kotimaassaan Suomessa muun muassa perheen mökillä Savitaipaleella. Yhteislähdöt (p): T12 2 km (3): 1) Noora Nummila EspHS 7.18,9, 3) Jenna Rautiala PyPo +14,0. CARDIFF (STT–AFP) Kenian kaksikko Geoff rey Kipsang Kamworor ja Bedan Karoki Muchiri jättivät Britannian kaksinkertaisen olympiavoittajan Mo Farahin kolmanneksi puolimaratonin MM-kilpailussa lauantaina. Maanantain . En ota mitään valmista mallia, vaan koko ajan rakennetaan sitä omaa, toimivaa juttua. Hakemuksen nähtävilläolo: Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kuulutusaikana 29.3. AEK Ateena–Kolossos Rodou 92–57. päivän jälkeen: Naiset: Laser radial: 1) Anne-Marie Rindom Tanska 2 sijalukupistettä, 2) Pernelle Michon Ranska 5, 3) Alison Young Britannia 6,...6) Tuula Tenkanen Suomi 7 (lähdöissä sijat 5 ja 2), 51) Monika Mikkola 48 (25, 23). 200 m sku: 1) Kalle Pyykkönen UiTa 2.09,24, 2) Petja Yritys TaTU 2.10,07, 3) Kasper Jämsä LaUS 2.11,01. M35 10 km: 1) Heikki Karjaluoto TampPy 33.02.3, 3) Hannu Paaso SS +2.28.7. P14 5 km: 1) Santeri Karppinen VaasH 15.41,9, 2) William Back Minken +39,8. Kylliäinen, 23, asuu Yhdysvalloissa Louisvillessä, ja Helsingin SM-kilpailuissa hän edusti isänsä kotiseudun mukaisesti Lappeenrannan Uimareita. 100 m pu: 1) Aleksi Schmid ÅSK 54,10, 2) Sergey Kuznetsov Cetus 55,09, 3) Anton Herrala TaTU 55,36. Liukkosen mukaan urheileminen on sujunut ongelmitta sen jälkeen, kun hän kävi joulukuussa ablaatiossa hoidattamassa rytmihäiriötaipumustaan. Tuloksia (v): T12 2 km (13): 1) Peppi Leppälä RP 6.42,6. 0295 018 782, etunimi.sukunimi@avi.. Viikkovoittajat: Kalevi Leinonen Star Bo 1348, Mika Mäkinen TK-38 1509. Vuollet voitti parinsa Jemina Salosen (PuiU) kanssa Vuollet juhli Tanskassa pelin erin 2–0 (26-24, 21-11). Naiset 5 km: 1) Anne Kyllönen KainHS 11.12.6. M35 10 km: 1) Petri Koivisto Kuhmo-Ski 30.54,1, 3) Hannu Paaso SS 32.53,7. Kreikan liiga: Koroivos–Arkadikos 60–61. Keväisestä +8 asteen aurinkoisesta kelistä huolimatta mäki kuitenkin pysyi varjon puolella hyvässä kunnossa, eikä latukaan kohtuuttomasi pehmentynyt. B-sarja: 1) Juha Kytömaa SSG 84, 2) Juha Manninen RaaA 83, 3) Juho-Matti Vesakoski JSF 54, 4) Pekka Kortessalo RaaA 43, 5) Erkki Puttonen KSA 41. Miehet 10 km: 1) Mikko Koutaniemi Vuokatti STK 29.57.3. 200 sku: 1) Nea-Amanda Heinola NumKis 2.22,42, 24) Kivioja 2.35,08 N 100 vu: 1) Nevalainen 55,91, 61) Kivioja 1.03,09, 70) Ojakippola 1.03,40. HELSINKI (STT) Ari-Pekka Liukkosen otteet Helsingin SM-uinneissa ovat olleet lupaavia. Maanantain alkuerät: T17 100 vu: 1) Roosa Mört ÅSK 57,04, 35) Heidi Kivioja ViesU 1.03,09, 44) Nelle Ojakippola ViesU 1.03,40. 4x100 m vu: 1) SWIM 3.24,49 SE, 2) TaTU 3.26,25, 3) HSS 3.28,34. Tuloksia (v): P10 1 km (13): 1) Oscar Rahja KaJu 3.43,4. Masters, iehet: 1) William Svensson Ruotsi, 2) Jesse Ahokas Suomi, 3) Brian Kjär Norja ja Yorick van Deutekom Hollanti. Tulokset (p): P8 1,5 km: 1) Robin Liljeqvist Minken 5.37,8. Miehet 15 km (20): 1) Risto Uusivirta HK 39.23,1. naalit: Miehet: 50 su: 1) Christoff er Fredrikson Cetus 26,20, 2) Janne Markus Markkanen SWIM 26,81, 3) Juho Grönblom RaisU 27,00. –?Ne ovat tärkeä välietappi ennen olympialaisia. Maanantaina hän jäi päälajissaan 200 metrin sekauinnissa toiseksi, kun Jenna Laukkanen vei SM-kultaa. 100 m vu: 1) Leo Lähteenmäki SWIM 59,66, 2) Nader Khalili VUS-VSS 1.04,45, 3) Taneli Härkönen LrU 1.05,40. Lajiniiloille Kylliäisen nimi on ollut tuttu jo vuosia, mutta suuren yleisön silmissä hän on niin sanotusti katsomaton kortti. Toimintamme perustuu syvälliseen asiantuntemukseen sekä asiakaslähtöisesti toteutettuihin kustannustehokkaisiin ratkaisuihin. naalit: Miehet: 100 m ru: 1) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 1.02,72, 2) Lassi Ohtonen Cetus 1.03,30, 3) Ossi Oksa ÅSK 1.03,39. Kauden päätavoite hänellä siintää luonnollisesti olympialaisissa. –?Olen asunut koko ikäni Yhdysvalloissa, mutta rakastan käyntejä Suomessa. P10 1,5 km: 1) Veikka Mäki-Runsas OunasvHS 3.51.9, 2) Melker Wikblom Minken +7.3. Miehet 10 km: 1) Mikael Norberg Piteå 21.23.7. Helsinki: SM-kilpailut (50 m), lauantain . 100 m ru: 1) Leo Lähteenmäki SWIM 1.19,46, 2) Taneli Härkönen LrU 1.27,10, 3) Jouni Räsänen SalU 1.32,49. Tuloksia: Erikoismäki 50–59: 1) Erkki Ahtiainen KV 182,3, 2) Seppo Markkanen SiilinjP 172,4, 3) Kari Pesonen MikkH 168. P14 2 km: 1) Aabel Lehtoranta One Way PT 4.14.3, 3) Jaakko Mattila HU +7.9. Silti Tanja Kylliäinen osaa puhua vain muutaman sanan suomea. M55 6 km (8): 1) Stefan Storvall Åsarna 14.37,5. Tulokset (v): P8 0.5 km: 1) Elmeri Mäki-Runsas OunasvHS 1.58.4, 2) Sander Wikblom Minken +8.0. M18 10 km (5): 1) Oskari Raussi KuorevKi 28.05,4, 2) Juho Salmela HK +1.06,8. M kunto 22 km (15): 1) Teemu Leppälä Reisjärvi 57.20,9. EM-kisat: Miehet 1) Rok Kostric Slovenia ka 225,3, 2) Patrik Sörensen Tanska 224,2, 3) Quentin Deroo Ranska 223,7...7) Niko Oksanen Suomi 213,7...26) Jesse Ahokas Suomi 201,5...30) Ville Rajala Suomi 297,8...49) Simon Susiluoto Suomi 186,5. a, tilanne 1. T12 10 km (11): 1) Peppi Leppälä RP 32.11,5. M45 5 km (4): 1) Pertti Kvist PosPy 13.20,4, 2) Tommy Haglund Falken +0,6. Yhdistetty, hiihto 6 km: 1) Ahtiainen 22.08, 2) Timo Koponen SiilinjP 23.21, 3) Pesonen 24.07. Kolossos Rodou on sarjassa viidentenä. Tuloksia (p): T11 1.5 km: 1) Alissa Oja HU 6.06,9. –?Rio on nyt päätavoitteeni ja sain tästä kilvasta massiivisesti lisämotivaatiota. Sunnuntaina Liukkonen nappasi mestaruuden päämatkallaan rutiinisuorituksella ajalla 22,43. Naiset: 1) Peres Jechirchir Kenia 1.07.31, Farah notkahti kolmanneksi MM-puolimaratonilla 2) Cynthia Jerotich Limo Kenia 1.07.34, 3) Mary Wacera Ngugi Kenia 1.07.54, 4) Netsanet Gudeta Etiopia 1.08.01, 5) Genet Yalew Etiopia 1.08.15, 6) Gladys Chesir Kiptagelai Kenia 1.08.46. Ennätys sadalla metrillä on hyvä merkki Liukkoselle. Loppuottelu: Wegner–Bulanova 2–1 (210–222, 188–161, 193–188) Palma de Mallorca: Kv. Varsova: Puolan avoimet, International Challenge –tason kilpailu (palkintosumma 17 500 dollaria): Miesten loppuottelu: Thomas Rouxel Ranska–Eetu Heino Suomi 21–11, 21–16. Naiset 5 km: 1) Anne Kyllönen KainHS 16.23.0. Naiset 5 km: 1) Maria Grundvall Åsarna 14.39,8. Kohti olympialaisia Liukkonen vaikuttaa valmistautuvan ilman sydämen rytmihäiriöitä, jotka ovat vaivanneet häntä aiemmin. P16 22 km (9): 1) Wille Karhumaa One Way PT 50.24,4, 3) Eelis Valikainen KaJu +7,8. T11 1,5 km: 1) Alissa Oja HU 3.47.1. Kuntoaan Kylliäinen kertoo herkistelevänsä vasta toukokuisiin Lontoon EM-kisoihin. AMMUNTA HIIHTO KEILAILU KORIPALLO PURJEHDUS SULKAPALLO PAINONNOSTO UINTI NYRKKEILY KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 11 URHEILU SK Protect Oy on yritysturvallisuuden asiantuntija, joka auttaa asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti turvallisuudenja riskienhallinnassa. Turbot: 17) Mika Tukia StarBo 263, 18:s tulos 248. Tarkoitus on uida kovassa kisassa hyvässä kunnossa, että saisi hommaa vietyä eteenpäin, ja tekniset ja taktiset jutut olisivat mahdollisimman hyvällä pohjalla olympialaisia varten. Kaksinpeleissä pojat voittivat alkulohkonsa puhtaalla pelillä. T14 3 km: 1) Hanna Lundberg Luleå Gj 9.14.9, 3) Nita Paaso NU +9.5. N18 22 km (4): 1) Heidi Kuuttinen Minken 57.08,4. 781 5000 www.nymotors.. 4x100 m sku: 1) Plaani 4.15,53, 2) RaisU 4.17,75, 3) HSS 4.18,26. M45 8 km (6): 1) Jari Holm ViitV 21.04,2, 2) Tage Ray Falken +1.19,0, 3) Jari Mäkelä VetU +1.41,9. Kamworor voitti Walesin Cardiffi ssa järjestetyn kilpailun kisaennätyksellä 59.10 ja jätti Farahia 49 sekuntia. Äänekoski: Kansalliset Huiman hiihdot 27.3.. P10 2 km: 1) Veikka Mäki-Runsas OunasvHS 6.04.3, 2) Melker Wikblom Minken +6.4. 4x100 m sku: 1) Cetus 3.42,82 SE, 2) ÅSK 3.47,62, 3) SWIM 3.47,98. Nuoret: 56kg: Arslan Khataev Suomi–Adam Alexiusson Ruotsi 3–0 60kg: Asseme Nouali Suomi–Billy Liljeqvist Ruotsi 3–0 75kg: Aleksi Virtanen Suomi–Noor Jacko Ruotsi 3–0 81kg: Krenar Aliu Suomi–Morten Givskov Tanska 3–0 SIILINJÄRVI (KP) Mäkiveteraanien talvikausi päätettiin Siilinjärvellä sunnuntaina pienen mäen ja yhdistetyn SM-kisoihin. ina Karjanlahti IlmajK 9.14,4, 2) Emilia Liljeqvist Minken +55,3. Reykjavik: Alle 19-v. Tuloksia (v): P8 1 km: 1) Matias Tiira Rasti-L 3.15.3, 3) Sander Wikblom Minken +14.3. – 28.4.2016 Kokkolan kaupungintalolla (Kauppatori 5). Arkadikos on kolmanneksi viimeisenä sarjassa. Lauantain alkuerät: Miehet 50 su: 1) Fredrikson 26.69, 37) Jere Kotomäki KUS 29.78. Alatornion kisat 25.3. T12 1 km (17): 1) Peppi Leppälä RP 3.11,3. Tanja Kylliäinen on asunut koko ikänsä Yhdysvalloissa, mutta edustaa Suomea. Finaalissa Vuollet voitti ylivoimaisesti Lin erin 2–0 (21-16, 21-5). 400 m vu: 1) Aino Otava Cetus 4.20,92, 2) Eveliina Pihkamäki RiUS 4.22,59, 3) Anniina Ala-Seppälä LaUS 4.23,07. M20 15 km: 1) Jonatan Lindqvist Minken 40.50,2. N18 3,75 km (11): 1) Anita Korva KaHS 9.47,4, 3) Heidi Kuuttinen Minken +47,4. P15 5 km (8): 1) Ville Nisula TeuvR 14.51,5, 3) Aapo Taipale VetU +7,6. 470: 1) Mathew Belcher Australia ja Stu McNay USA 2, 3) Anton Dahlberg Ruotsi 5,...14) Joonas ja Niklas Lindgren Suomi 19 (15, 4). Kurikka: Juhan Hiihdot 27.3. 470: 1) Amy Seabright Britannia ja Tina Mrak Slovenia 3, 3) Fernanda Oliveira Brasilia 3,...10) Niki Blässar/Mikaela Wulff Suomi 14 (4, 10). Naiset 3,75 km (15): 1) Susanna Saapunki Vuokatti STK 9.38,7. Olympiaprojektissaan Liukkonen on kiinnittänyt myös yhä enemmän huomiota henkiseen valmentautumiseen. T10 2 km: 1) Weera Karhumaa One Way PT 6.30.8, 3) Signe Jakobsson Minken +18.0. 1500 m vu: 1) Anniina Ala-Seppälä LaUS 17.43,68, 2) Essi-Maria Lillman LaUS 17.45,11, 3) Heini Tähkä HSS 18.22,92. P14 5 km (6): 1) Onni Mäkelä VetU 15.15,0. 200 sku: 1) Laukkanen 2.18,10, 35) Kivioja 2.35,08 M 100 ru: 1) Liukkonen 1.02,86, 46) Jere Kotomäki KUS 1.14,14. Miehet 15 km: 1) Timo Mantere IlmajK 39.05,7, 2) Patrick Kronberg Minken +24,4. Juuri-Oja hävisi välierässä ÖIF:n Kaiwen Lille erin 0–2. C-sarja: 1) Lasse Koistinen OulA 73/9, 2) Saija Hautaoja SA 73/8, 3) Johanna Huotari OMAS 69. –?Ennätys satasella oli hieno juttu, kun moni oli sen rikkomista ehtinyt yrittää. Tulokset: Tytöt, 44 kg: 1) Varpu Saari 74 kg (32+42), 2) Vilma Rättyä 43 (19+24). 100 m su: 1) Mimosa Jallow Plaani 1.01,12, 2) Vilma Ruotsalainen LrU 1.03,80, 3) Carita Luukkanen UiTa 1.04,72. P10 2 km (8): 1) Antto-Ville Heinonen KeurK 7.05,2, 2) Tatu Syrjä KinnKT +1,4. Suomalaistuloksia Euroopan kentiltä: Espanjan liiga: Gran Canaria–Saski Baskonia 93–90. M35 5 km: 1) Jari Kalliokoski VetU 13.05.9. T12 3km (19): 1) Jenna Rautiala PyPo 8.53,0. Sunnuntain alkuerät: T17 100 ru: 1) Moona Koski HSS 1.12.13, 27) Heidi Kivioja ViesU 1.19.57, 43) Nelle Ojakippola ViesU 1.21.61, 67) Olivia Viitala KUS 1.27.50 50 pu: 1) Sohvi Nenonen Cetus 28.09, 57) Viitala 34.56. Naiset, single (6 sarjaa): 1) Maria Bulanova Venäjä 1 470 pistettä (ka 245), 2) Cajsa Wegner Ruotsi 1 405 (234,2), 3) Shir Azulay Israel 1 318 (219,7),...25) Teea Mäkelä Suomi 1 160 (193,3), 27) Riikka Hakala Suomi 1 155 (192,5), 28) Vilma Salo Suomi 1 138 (189,7), 34) Senni Savikurki Suomi 1 109 (184,8). –?Tärkeintä on vahvistaa oikeaa virettä ja tunnetilaa kilpailutilanteeseen. P16 3 km: 1) Miska Poikkimäki SS 6.58.1. P13 3 km (6): 1) Tuomas Ruuskanen KeravU 8.03,5, 2) Roni Kinnunen KinnKT +3,3. Miehet 15 km (21): 1) Henri Jelonen JämsänkI 40.37,4. Kalajoki: Raution Kisailijoiden nostot. Naiset: 100 m vu: 1) Lotta Nevalainen Plaani 56,67, 2) Kaisla Kollanus HSS 56,84, 3) Roosa Mört ÅSK 57,08. SM-altaassa Liukkonen säväytti myös sekaviestiosuudellaan Cetus Espoon riveissä sekä 50 metrin rintauinnissa pokkaamalla molemmista kultamitalit. /lupa-tietopalvelu) Lisätiedot: Ympäristöylitarkastaja Maarit Vuorela, puh. Turkin liiga: TED Ankara Kolejliler–Buyukcekmece 67–75. Pojat, 50 kg: 1) Sami Koski 65 (28+37). Naiset, 50 m vu: 1) Jessika Markkanen Vanders 33,93, 2) Jenna Saarinen SiWa 38,49, 3) Meri-Maari Mäkinen RaisU 39,67. Lue tehtävistä tarkemmin osoitteessa www.protect.. (www.avi.. Kolari: Ylläksen kisat 27.3. Häntä on ajoittain kritisoitu loppumetrien hyytymisistä 50 metrin vapaauinnissa, joka on hänen päälajinsa. MYYTÄVÄNÄ Vaunusepäntie 19, P:SAARI p. 800 m vu: 1) Eetu Piiroinen HSS 8.27,89, 2) Waltteri Rintala RaisU 8.48,87, 3) Jasper Pullinen RiUS 8.49,94. B: Erik Murphy 9/5. Ahtiaiselle veteraanien tuplamestaruus ÅRHUS (KP) Pääsiäisenä pelattiin Tanskan Århusissa kansainvälinen junioreiden sulkapalloturnaus, jossa SC Kokkolan Elias Vuollet ja Atte Juuri-Oja menestyivät hyvin. N20 5 km: 1) Anni Alakoski RP 16.59,4. En ole kuitenkaan pettynyt, koska harjoitteluni tähtää arvokisoihin, Kylliäinen sanoi. Puolimaratonin MM-kilpailut: Miehet: 1) Geoff rey Kipsang Kamworor Kenia 59.10, 2) Bedan Karoki Muchiri Kenia 59.36, 3) Mohamed Farah Britannia 59.59, 4) Abayneh Ayele Etiopia 59.59, 5) Tamirat Tola Etiopia 1.00.06, 6) Simon Cheprot Kenia 1.00.12. Naiset 10 km (17): 1) Sini Alusniemi KangasnK 28.42,4, 2) Anna-Kaisa Saari YK +32,3. Minulla on paljon enemmän sukulaisia Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Sunnuntain . M20 3,75 km (6): 1) Juuso Haarala GIF 8.35,5. Loppuottelu: Ahokas–Svensson 0–2 (189–243, 216–245) Naiset: 1) Cajsa Wegner Ruotsi, 2) Maria Bulanova Venäjä, 3) Katie Tagg Englanti ja Lea Degenhardt Saksa. Vaikka se on minulle sivulaji, niin kyllä se kertoo siitä, että on saanut treenattua hyvin ja varmasti on tehty oikeita asioita, Liukkonen sanoo. Se antaa kuitenkin minulle henkistä etua, koska muut kilpailijat tuntuvat kiinnittävän asiaan huomiota. N18 5 km: 1) Amanda Strandvall Minken 14.58,9. 200 m su: 1) Christoff er Fredrikson Cetus 2.03,94, 2) Petja Yritys TaTU 2.07,98, 3) Jari Schwarte Cetus 2.09,86,. Miehet, 77 kg: 1) Hannu Karhula 136 (61+75). 50 m ru: 1) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 27,98, 2) Sami Aaltomaa OU 28,25, 3) Lassi Ohtonen Cetus 28,35, 8) Jakob Nordman ÅSK 29,49. P12 3 km (9:) 1) Arttu Heikkinen PuijHS 8.00,0, 2) Valtteri Leskelä HK +50,3. GC: Sasu Salin 16/5. P16 5 km: 1) Miska Poikkimäki SS 10.42.9. Naiset: 50 m vu: 1) Tessa Nurminen EuraST 25,76, 2) Lotta Nevalainen Plaani 25,90, 3) Marlene Niemi Plaani 26,01. 200 m pu: 1) Tanja Ruohoniemi Cetus 2.18,83, 2) Eveliina Pihkamäki RiUS 2.21,19, 3) Yvonne Tollander Cetus 2.22,15. Naiset, 100 m su: 1) Jessika Markkanen Vanders 1.27,15, 2) Jenna Saarinen SiWa 1.42,20, 3) Meri-Maari Mäkinen RaisU 1.42,29. Ari-Pekka Liukkonen esitti lupaavia otteita pääsiäispyhien SM-uinneissa. Liukkonen aikoo herkistellä kuntoaan jo EM-kisoja varten. Naiset: 50 m pu: 1) Emilia Pikkarainen Vanders 26,85 SE, 2) Kaisla Kollanus HSS 27,43, 3) Tessa Nurminen EuraST 27,45. FIS prologi 26.3. Naiset 5 km: 1) Anne Kyllönen KainHS 15.27,1. M35 10 km: 1) Heikki Karjaluoto TampPy 23.20.7, 3) Hannu Paaso SS +28.8. Farah voitti Lontoon 2012 olympialaisissa sekä 5?000 että 10?000 metrin juoksut. Vammaisuinti: Miehet, 50 m ru: 1) Leo Lähteenmäki SWIM 36,02, 2) Taneli Härkönen LrU 38,30, 3) Jouni Räsänen SalU 40,59. M35 45 km (1): 1) Tommy Haglund Falken 1.47.33,7. purjehdusregatta Trofeo princesa So. A: Matti Nuutinen 2/2. M18 8 km (9): 1) Lassi Vuorinen RaisKu 20.21,4, 2) Joona Mäkelä VetU +22,7. N20 3 km: 1) Anni Alakoski RP 8.00.0. M35 10 km (3): 1) Jari Kuhno SaaPu 27.24,3, 2) Kuisma Taipale VetU +24,0. Laser standard: 1) Julio Alsogaray Argentiina 3, 2) Andrew Maloney UusiSeelanti ja Kristian Ruth Norja 4,...46) Kaarle Tapper Suomi 35 (13, 22). –?Olin uupunut kovasta harjoittelusta ja siitä, että takana oli jo useita startteja näissä kisoissa. Miehet 5 km: 1) Matti Heikkinen VantHS 11.32.2. Kylliäisen äiti on amerikkalainen ja isä suomalainen. Nelipäiväiseen turnaukseen osallistui yli 300 junioria kahdeksasta maasta. K: Roope Ahonen 3/2s. Tuloksia (p): T11 2 km: 1) Alissa Oja HU 6-46.0. naalit: Miehet: 50 m vu: 1) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 22,43, 2) Anton Herrala TaTU 22,89, 3) Aleksi Schmid ÅSK 23,02. M45 2 km (4): 1) Pertti Kvist PosPy 4.52,6, 2) Tommy Haglund Falken +2,3. All events: 1) Wegner 4 211 (233,9), 2) Bulanova 3 991 (221,7), 3) Katie Tagg Englanti 3 879 (215,5),..21) Salo 3 518 (195,4), 24) Mäkelä 3 467 (192,6), 30) Savikurki 3 412 (189,6), 32) Hakala 3 367 (187,1). Torstaina Liukkonen murskasi Jani Sievisen 21 vuotta vanhan Suomen ennätyksen 100 metrin vapaauinnissa. M35 10 km (5): 1) Jani Laine KuivasjA 28.21,5, 3) Janne Huhtakangas KP-V +1.03,6. 400 m vu: 1) Eetu Piiroinen HSS 3.56,92, 2) Waltteri Rintala RaisU 4.09,71, 3) Emil Martikainen RaUS 4.12,50. 100 m ru: 1) Jenna Laukkanen SCV 1.08,20, 2) Moona Koski HSS 1.11,06, 3) Veera Kivirinta OU 1.11,15. Kokkolan Veikkojen Erkki Ahtiainen otti kisoista uransa ensimmäiset kultamitalit voittamalla sekä erikoismäen että yhdistetyn 50–59-vuotiaiden sarjassa. Alatornio: Kv. M20 10 km (7): 1) Juuso Haarala GIF 26.41,5. Rion olympialaisten ratamatkoille valmistautuva Farah oli silti varsin tyytyväinen Euroopan tämän kauden kärkiaikaansa 59.59. Naiset 5 km (5): 1) Riikka-Liisa Räsänen JämJ 16.05,7. T10 2,2 km: 1) Sera. D-lk: 1) Mika Tukia StarBo 946. B-lk: 1) Mika Mäkinen TK-38 1461, 2) Heikki Kononen Rkm-89 1300, 3) Kari Kentala Rkm-89 1238. Liukkosen kauden päätavoite siintää luonnollisesti elokuussa käytävissä Rio de Janeiron olympialaisissa. N18 8 km (3): 1) Ronja Linna HuhtH 25.46,5, 2) Mari Seppälä HK +20,9. Muistutukset ja mielipiteet: Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden jättämisestä ilmenevät kuulutuksesta. 1500€. Lopulta Vuollet eteni fi naaliin voittamalla välierässä Ruotsin kärkipelaajiin kuuluvan Tom Roslinin erin 2–0 (21-13, 21-14). HAEMME NYT Toimialapäällikköä (Paloturvallisuussuunnittelu) Toimialapäällikköä (Turvallisuusjohtaminen HSEQ) Markkinointi-/projektiassistenttia PALVELUKSEEN HALUTAAN Saarijärvi: XVI Saarijärven Keväthiihdot 25.3. Suomen kieleni on tosin huonontunut viime aikoina, joten tarvitsen lisää harjoitusta! Pieni tehopakkaus Kylliäinen ei ole vartaloltaan tyypillinen nykyuimari, sillä hän on 155 senttiä pitkä. –?Vauhti oli hurjaa, enkä aivan pysynyt mukana ensimmäisen kympin jälkeen. Ylitornio: Ainiovaaran hiihdot Aavasaksalla 28.3. –?EM-kisoissa yritän uida lähelle ennätyksiäni jo alkuerävaiheessa, koska Riossakin pitää uida kovaa alkuerissä, jotta paikka välierissä heltiäisi. T14 3 km (4): 1) Sara Leppäsalmi MultJy 8.20,3, 2) Anni Mäkinen HU +1,3. Kemi: FIS hiihdot 26.3. N20 5 km: 1) Anni Alakoski RP 17.21.5. M18 10 km: 1) Anton Damlin Femman 28.56,0, 2) Benjamin Sundqvist Minken +1.50,5. Kansallinen Pölkky-hiihto 27.3. 400 m sku: 1) Patricia Aschan RaisU 4.49,05, 2) Anna Kotonen Cetus 4.58,27, 3) Aino Otava Cetus 4.59,39. Sitä ennen hän kilpailee muun muassa Lontoon EMkisoissa toukokuussa. M35 3,75 km (6): 1) Niklas Westerlund PIF 9.27,4, 2) Janne Huhtakangas KP-V +4,7. Nelinpelissä pojat pelasivat keskenään jääden niukasti fi naalin ulkopuolelle. M20 10 km (4): 1) Juho Neuvonen MikkH 28.30,1, 2) Anton Storvall Åsarna +2.30,3. Vammaisuinti: Miehet, 50 m vu: 1) Leo Lähteenmäki SWIM 27,03, 2) Nader Khalili VUS-VSS 29,18, 3) Taneli Härkönen LrU 29,35. Sekanelinpelin loppuottelussa Vuollet ja Juuri-Oja pelasivat vastakkain. Miehet 10 km: 1) Mikko Koutaniemi Vuokatti STK 27.58,7. –?Olen aina joukon lyhyin joka paikassa. Veteen päästyään Kylliäinen kiitää silti vinhaa vauhtia. 49er FX: 1) Annemiek Bekkering Hollanti 2, 2) Jena Mai Hansen Tanska 3, 3) Charlotte Dobson Britannia 5,...17) Noora Ruskola/Camilla Cedercreutz Suomi 47 (17, 14, 16), 24) Sinem Kurtbay/Silja Kanerva Suomi. Miehet 3,75 km (15): 1) Joni Mäki PyPo 8.07,2. N18 5 km (11): 1) Anita Korva KaHS 14.26,7, 2) Heidi Kuuttinen Minken +29,4. 200 m sku: 1) Jenna Laukkanen SCV 2.15,33, 2) Tanja Kylliainen LrU 2.17,26, 3) Patricia Aschan RaisU 2.18,52. P16 8 km: 1) Petteri Mattila TeuvR 24.13,6, 3) Ravinder Kohtaniemi YRe +1.19,7. Tuloksia (v): Miehet 45 km (11): 1) Topias Tyni MetsäVeikot 85 1.43.05,3, 2) Viljam Knif Åsarna +42,9. KUULUTUKSET Länsija Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA Hakija: Lauri Juntunen, Pykiläntie 50, 68300 Kälviä Diaarinumero: LSSAVI/195/2016 Toiminta ja sijainti: Lihanautojen kasvatustoiminta ja sen laajentaminen Kokkolan kaupungissa tilalla Lehto 272-421-3-2. Esimerkiksi lyhyen radan EM-tuplamestarin Jenna Laukkasen pituudeksi ilmoitetaan 182 senttiä, ja hänellä on selvästi pidemmät raajat kuin Kylliäisellä. T10 1,5 km: 1) Elina Kansanaho OunasvHS 4.10.1, 3) Signe Jakobsson Minken +24.3. Juuri-Oja oli toinen yhdessä Nella Nyqvistin (HBC) kanssa. Ylivieska: Viikkokilpailu, MA-lk: 1) Kari Löfbacka Star Bo 1327, 2) Arto Saarilampi StarBo 1244, 3) Hillevi Huhta BCI 1210, 4) Teuvo Turtiainen Rkm-89 1209. –?Kotiyleisö kannusti vahvasti, joten olisi ollut mukava voittaa, mutta parempi urheilija voitti tänään, Farah kertoi BBC:lle. N20 5 km: 1) Anni Alakoski RP 11.57.9. N 100 ru: 1) Laukkanen 1.09.40, 46) Kivioja 1.19.57, 66) Ojakippola 1.21.61, 90) Viitala 1.27.50 50 pu: 1) Pikkarainen 27.39, 107) Viitala 34.56. M50 45 km (4): 1) Pekka Kukkula IinHS 1.57.32,1, 3) Jari Sikkilä SS +6.42,5. T11 2 km: 1) Alissa Oja HU 5.54.8. Naiset, +75 kg: 1) Salla Saari 134 (60+74). Göteborg: Nyrkkeilyn Pohjoismaiden mestaruuskilpailut: Loppuottelut: Miehet: 81kg: Surkho Ismailov Norja–Jarkko Ojapalo Suomi 2–1 91kg: Ditlve Rossing Tanska–Tomi Honka Suomi 3–0 Naiset: 60kg: Mira Potkonen Suomi–Agnes Alexiusson Ruotsi 3–0 64kg: Anni Viantie Suomi–Ditte Frostholm Tanska 3–0 69kg: Elina Gustafsson Suomi–Lina Skoghagen Ruotsi 3–0 Satu Lehtonen Suomi voitti 48-kiloisten mestaruuden ottelutta. CD-lk: 14) Anne Mehtälä StarBo 1270, 16:s tulos 1265. Naiset 3 km: 1) Anne Kyllönen KainHS 7.22.7. Miehet: Finnjolla: 1) Giles Scott Britannia 4, 2) Anders Pedersen Norja 6, 3) Josh Junior Uusi-Seelanti 7,...8) Tapio Nirkko Suomi 16 (5, 11). NYT TYHJENNETÄÄN NYT TYHJENNETÄÄN KELKKAVARASTO KELKKAVARASTO Hinnat alk. 100 m su: 1) Antti Latikka Cetus 1.03,73, 2) Taneli Härkönen LrU 1.16,89, 3) Jimi Miromaa ÅSK 1.41,96. C-lk: 1) Mika Mehtälä StarBo 1299, 2) Petteri Nivala HaKe 1135, 3) Jukka Tanjunen HaKe 1129. Tuloksia: A-sarja: 1) Rune Sundqvist JSF 93, 2) Vesa Rajaniemi OulA 92/10, 3) Make Aalto NoSA 92/8, 4) Tero Rantonen OMAS 92/5, 5) Mikko Kiviniemi KaMy58 90, 6) Lassi Vesakoski JSF 90, 7) Ville Korkea-aho JSF 88, 8) Hans Sundström JSF 85, 9) Tuomas Mattila RaaUA 84, 10) Martin Björkqvist JSF 78. Taivalkoski: FIS-hiihdot 25.3
Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 5 5 6 6 7 5 6 4 5 6 5 5 3 9 4 5 6 6 2 6 9 6 6 8 5 3 4 4 3 2 2 2 2 3 3 4 2 2 1 Ti Las Palmas 19 Kreeta 18 Antalya 19 Bangkok 32 Ke 20 19 20 33 To 18 22 21 33 Pe 18 22 22 34 La 17 21 18 36 Su 19 22 19 36 Ma 19 17 20 35 Ti 21 19 24 35 -6,3 Kilpisjärvi Saana +10,9 Kumpula +5,1 Heinola 0,3 mm Hämeenlinna www.kp24.. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. Kamil Grosicki 1–0, 20. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. Huom! Uudet numerot: Kokkola: Puh. Teemu Pukki). (luetaan ma-pe klo 8-14). Douglas Costa 1–0, 26. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. –?Tiesimme kyllä miten kova Puola on ja nyt se nähtiin sitten itse. Balazs Dzsudzsak 1–1. Reilun puolen tunnin kohdalla Filip Starzynski iski lukemiksi jo 3–0. Pawe Wszolek 2–0, 32. Toni Kroos 1–0, 57. Ilmoitushinnat: www.kp24.. 3 3 5 5 5 2 5 7 6 7 4 4 1 Su 3.4. Daniel Rantanen, 89. 5 5 7 7 7 6 7 4 6 7 4 4 3 Ke 6.4. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Topparina Paulus Arajuuren kanssa pelannut Joona Toivio oli samoilla linjoilla. Kokkola 10 Pietarsaari 9 Toholampi 9 Halsua 9 Ylivieska 9 Kalajoki 10 Haapavesi 9 Helsinki 7 Tampere 9 Turku 8 Jyväskylä 8 Oulu 7 Kuusamo 7 Ke 30.3. 020 750 4469. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. –?Vaihdoimme systeemiä enemmän 4–1–4–1:een, jotta saimme keskityspaikkoja estettyä ja toinen jakso toimi paremmin, mutta ensimmäinen tuhosi jo meidät. 6 6 7 7 6 5 5 4 6 8 5 4 3 Ma 4.4. www.haaponiemi.. 040 6782 730 Pietarsaari: Puh. Huippulaatua raakaaineen valinnasta aina palveluun saakka. 10 %. 4 5 5 6 5 4 5 6 5 7 5 3 3 Pe 1.4. Ermir Lenjani 2–1. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. 040 6782 720 Seinäjoki: Puh. –?Oltiin pallollisena tosi huonoja, eikä pallottomana liikuttu tarpeeksi joukkueena. Perjantaina: Armenia–Valko-Venäjä 0–0, Luxemburg–Bosnia-Hertsegovina 0–3, Slovakia–Latvia 0–0, Hollanti–Ranska 2–3, Irlanti–Sveitsi 1–0, Portugali–Bulgaria 0–1. Vincent ja Grenadiinit–Trinidad ja Tobago 2–3, Guatemala–USA 2–0. i PELTISEPÄNLIIKKEET PELTISEPÄNLIIKKEET RAKENNUSMATERIAALIT RAKENNUSMATERIAALIT JOUSTAVAA VAIN PALVELU Valmisbetonit kaikkiin rakennusja suurteollisuuden sekä maatalouden tarpeisiin. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Tapani Mustonen ....020 750 4486 Kirsi Panula ..............020 750 4479 Ritva Myllymäki ......020 750 4474 Anssi Mäkelä ............020 750 4475 Joachim Kåla ...........020 750 4472 Tom Frilund ..............020 750 4684 Pirjo Savaloja ...........020 750 4487 Armi Vähä-Pudas ..020 750 4713 KIINNOSTUITKO ILMOITUSPAIKOISTA. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Nopeasti ja varmasti. Mario Mandzukic 0–1, 79. 2–1, 1–1 (1–1) Legirus Inter–IFK Mariehamn ja. Backe muisti kuitenkin kehua myös vastustajaa. Suomi: Lukas Hradecky; Kari Arkivuo (v), Paulus Arajuuri, Joona Toivio, Jere Uronen, Roman Eremenko (78. Martin Harnik 2–0, 47. Wszolekin 66. Päästettiin Puola liian helposti keskittelemään ja niistä tuli kaksi helppoa maalia. Pohjoisja Väli-Amerikan (Concacaf) alueen MM-karsintaa, 4. 044 2800 149 Sepänmäentie 11, 68100 Himanka www.hovipelti. ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Päävalmentaja Hans Backen ilme kertoi, miltä Suomen peli Puolaa vastaan näytti. TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 12 JALKAPALLO KORIPALLO Suuressa osassa maata poutaista ja keväisen lämmintä +4 +9 +13 +14 +17 +17 +17 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +10 +9 +10 +9 +10 +8 +5 +6 +6 +5 +8 +5 (-1) (-1) (-1) (-0) (+0) (+1) (-0) (-0) (+0) (+1) (-0) (-1) (+0) (+2) (-1) (+0) 8 6 TIISTAINA KESKIVIIKKONA TORSTAINA +4 +1 +5 +5 +7 +7 10 +8 +8 +7 10 +8 +6 +3 +0 +4 +4 +6 +5 +7 +6 +5 +7 11 +6 +6 +2 +0 +3 +5 +3 +3 +6 +3 +5 +2 +7 +5 +5 8 11 9 7 6 5 4 4 5 5 6 6 Los Angeles 19 Bangkok 32 Buenos Aires 24 Chicago 8 Edmonton 10 Johannesburg 25 Miami 26 Montreal 5 New Delhi 32 New York 10 Peking 21 Sydney 22 Tokio 16 Vancouver 13 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +2 SSW 6 m/s Kallan +4 SSW 12 m/s Tankar +6 SW 10 m/s Valassaaret +4 S 8 m/s Meriveden korkeus Oulu +13 cm Raahe +16 cm P:saari +11 cm Vaasa -2 cm Ti 29.3. Mario Gomez 2–0, 61. Puola käytti armotta Suomen puolustuksen jättämän tilan hyväkseen ja Pawel Wszolek lisäsi isäntien johtoa vain pari minuuttia myöhemmin. –?Ensimmäinen 45-minuuttinen oli meille painajainen. Renato Augusto 2–0, 32. Robin Lod), Alexander Ring (83. Filip Starzynski 3–0, 66. Suomen parhaat hetket osuivat ensimmäisen puoliajan loppuun ja toisen alkuun, mutta maalinteossa Suomi ei muutamasta kohtuullisesta paikasta huolimatta onnistunut. • Kaikki maanrakennustyöt laidasta laitaan • Perustusten kaivuu ja viemäröinti • Salaojaja sadevesijärjestelmät • Ruokamultaja kiviainestoimitukset • Minikaivurin vuokraus • Vaihtolavojen vuokraus ja -kuljetukset • Purkuja piikkaustyöt RAKENNUSPALVELUT RAKENNUSPALVELUT KULJETUSJA MAANSIIRTOPALVELUT VUODESTA 1948 • kuljetus-, nosturija vaihtolavapalvelut • hiekat, murskeet ja ruokamulta • maanrakennusurakointi KOKKOLAN AUTOILIJAT OY • Jänismaantie 17–19, 67800 Kokkola Puh. Päästettiin Puola keskittelemään ja päästettiin helppoja maaleja. 040 6782 740 KATTOREMONTIT ”avaimetkäteen” palveluna kattopellit myymälästämme heti alk. Luis Suarez 2–2. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Suomen päävalmentajan Hans Backen ensimmäinen ottelu ykkösmiehistöllään päättyi numerollisesti tylysti ja Suomi oli isäntiään askelen jäljessä. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Thomas Lam), Tim Sparv, Kasper Hämäläinen (46. Hinnat levikkialueelle ja sis alv. 1–3, 1–1 (0–0) NBA perjantaina: Washington–Minnesota ja. EPA/MACIEJ KULCZYNSKI Puola näytti Suomelle maalinteon mallia Wroclaw: Miesten maaottelu: Puola–Suomi 5–0 (3–0) 18. kestotilaus 299 e/vuosi (mikäli erissä, laskutuslisä 2 e/erä), määräaikaistilaus 345 e/12 kk. (Ylivieska). Sunnuntaina: LA Clippers–Denver 105–90, Indiana– Houston 104–101, Sacramento–Dallas 133–111, Golden State–Philadelphia 117–105, LA Lakers–Washington 88–101. HOVIPELTI Rakennuspeltityöt Vesikourut Lumiesteet Tikkaat Kulkusillat Kattoja seinäpellit Puh. Lähetä viesti numeroon 13525. Aleksandr Golovin 2–0, 72. WROCLAW (STT) Suomen miesten jalkapallomaajoukkue kärsi lauantaina Wroclawissa pelatussa maaottelussa tappion Puolalle selkein lukemin 0–5 (0–3). Jollet saanut lehteä: soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Moskova: Venäjä–Liettua 3–0 (1–0) 41. alv 24%). Marc Janko 1–0, 13. ISSN 0788-8325. Aapo Halme. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Tiedustelut puh. 5 5 7 7 7 5 7 7 7 7 7 2 3 La 2.4. Sanattomaksi vetää. Wszolek 4–0, 85. 129–132, Detroit–Charlotte 112–105, Miami–Orlando 108–97, Atlanta–Milwaukee 101–90, Houston–Toronto 112–109, San Antonio–Memphis 110–104, Sacramento–Phoenix 116–94, Golden State–Dallas 128–120, LA Lakers–Denver 105–116. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. (06) 866 0800 • Faksi (06) 866 0860 • www.kaktk.fi lvelluuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuutttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt PARHAAT PALVELUT Alansa. 020 750 4400 PIETARSAARI Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Rasmus Schüller), Perparim Hetemaj (46. Maksat Baizhanov 0–1. Etelä-Amerikan alueen MM-karsintaa: Brasilia–Uruguay 2–2 (2–1) 1. Skopje: Alle 18-vuotiaiden miesten maaottelu: Makedonia–Suomi 2–2 (2–1) Suomen maalit: 22. Puhelinvaihde puh. Puola kuitenkin myös viimeisteli paikoistaan todella tehokkaasti. Lännen Median uutishuone puh. Denis Glushakov 3–0. kierrosta: PK-35 Vantaa–HIFK ja. Leek: Alle 17-vuotiaiden poikien EM-jatkokarsinta: Englanti–Suomi 1–0 (1–0) Seuraava ottelu: 29. Fjodor Smolov 1–0, 61. minuutilla nopean hyökkäyksen päätteeksi viimeistelemä 4–0 oli lopullinen niitti ja lopussa Grosicki pääsi vielä läpiajon päätteeksi sinetöimään loppunumerot. minuutilla ja tästä Kamil Grosicki laukoi takakulmaan Puolan johtomaalin. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Keskilevikki LT2014 22 407 kpl. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Päävalmentaja Backe ei lähtenyt kaunistelemaan tosiasioita ottelun jälkeen. Keskitysten puolustaminen epäonnistui ja meillä oli ongelmia rangaistusalueen puolustamisessa, Backe totesi. 040 672 9909 | www.ronnkvist.fi PELTISEPÄNLIIKE PELTISEPÄNLIIKE MAANRAKENNUS HAAPONIEMI OY Puh: 0400-660 876, 0400-665 576 info@haaponiemi.. Puola hallitsi hienoisesti jo ottelun alkua, mutta ensimmäinen maalipaikka nähtiin vasta 16. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Miesten Suomen cup, 5. Grosicki 5–0. Wien: Itävalta–Albania 2–1 (2–0) 6. Lohko C: St. Lauantaina: Brooklyn–Indiana 120–110, Orlando– Chicago 111–89, New Orleans–Toronto 91–115, Detroit–Atlanta 95–112, New York–Cleveland 93–107, Minnesota– Utah 84–93, Oklahoma City–San Antonio 111–92, Milwaukee–Charlotte 91–115, Phoenix–Boston 99–102, Portland–Philadelphia 108–105. vaihetta: Lohko A: El Salvador–Honduras 2–2, Kanada–Meksiko 0–3. Janne Saksela), Joel Pohjanpalo (62. Lohko B: Haiti–Panama 0–0, Jamaika–Costa Rica 1–1. 5 5 6 6 6 5 5 3 5 7 3 4 2 Ti 5.4. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Berliini: Saksa–Englanti 2–3 (1–0) 43. 7€/m 2 Myymälä: Indolantie 25 | 67700 KOKKOLA | p. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus Puh 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. 3. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Antalya: Azerbaidzhan–Kazakstan 0–1 (0–1) 8. Edinson Cavani 2–1, 48. Budapest: Unkari–Kroatia 1–1 (0–1) 29. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! sähköpostit: etunimi.sukunimi@kpk.. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. Suomi–Turkki. Harry Kane 2–1, 74. 6 7 6 6 5 5 5 6 8 7 4 3 6 To 31.3. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Eric Dier 2–3. Jamie Vardy 2–2, 90. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti
Lamavuodet ovat tunnetusti halpaketjujen kulta-aikaa. Minimani on perheyhtiö, jonka omistaa Juhani Metsäranta perheineen. Avopuoliso Helena Raumanni myötäilee, että melkoista touhua, 3-4 tuntia joka päivä sunnuntaita lukuun ottamatta. Voimassa 30.4.2016 asti. Juhani Metsärannan perustama itsenäinen kauppaketju. Metsäranta palkkasi ketjulle toimitusjohtajan suvun ulkopuolelta vuonna 2006. Teija Haapanen on Vaasan myymälän johtaja. Juoksuharrastuksestaan hän on luopunut. Ketjun toimitusjohtaja on Heikki Tynjälä. Myymäläneliöitä noin 44 000. Ensimmäisen K-kauppansa Metsäranta perusti Seinäjoen Rajatielle eli nykyiselle Ruukintielle vuonna 1959. –?En tiedä. Klapikauppaa tahdittaa vahvasti talven sää. Minimani rupesikin pian itse tuomaan tavaraa Kiinasta ja Intiasta, jossa messuja kolusivat tyttäret. . Ja saa yläpäähän voimaa. Nyt on ollut kolme lämpöistä talvea ja myynti on pudonnut puoleen. Metsäranta kävi Espanjassa ja aloitti uuden halpamyymälän rakentamisen. • Bonus tuplana 29.3.–30.4. –?Parhaimpana talvena myytiin 3 200 banaanilaatikollista. Henkilökuntaa ei ollut ollenkaan, paitsi kassoja. –?Kilometrin säteellä oli kaksikymmentä samanlaista kivijalkakauppaa Minimanin idea syntyi Saksassa 80-luvun alussa. Metsäranta on hankkinut bisneksiään varten kolme-neljä metsäpalstaa. Yhtiön toiminnassa on mukana myös kolmatta sukupolvea. 80-vuotias yrittäjä pienii henkilökohtaisesti kaikki Minimaneissa myytävät polttopuut. Ajattelin heti, että tuollaisen minä laitan. Metsärannan mielestä on tärkeää löytää myyntiin sellaista tavaraa, jota muilla ei ole. Ensimmäinen Minimani avattiin 1986 Nurmon Kivisaaressa. Kaupan kilpailu on aina ollut kovaa. Myynti vuonna 2015 oli 118 miljoonaa euroa. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 13 TIISTAI KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus Normaalihintaisten silmälasien ostajalle toiset silmälasit tai aurinkolasit voimakkuuksilla kaupan päälle, tarjoamme edullisemman. Juhani Metsäranta pilkkoo puita vuosien rutiinilla eikä pesällisen pienimiseen juuri minuuttia kauemmin mene. Varaa aika optikolle tai silmälääkärille 010 190 200 (mpm/pvm) tai silmäasema.. Etu koskee uusia tilauksia, ei muita alennuksia. Ensimmäinen myymälä avattiin Seinäjoella vuonna 1986. BONUS TUPLANA OSTA 2, MAKSA 1 NYT TODELLAKIN KOKO KEHYSVALIKOIMASTA ITSELLESI TAI KAVERILLESI. Voit valita kehykset koko valikoimasta, linssit ja aurinkolasit erityismallistosta. Helena Raumanni ja Juhani Metsäranta ovat pitäneet yhtä 35 vuotta. Minimani-ketjua ovat yrittäneet ostaa niin ulkomaalaiset kuin suomalaisetkin kaupan ketjut. Ensimmäisiä tuontituotteita olivat muoviset joulukuuset. Viime vuosina puut on pienitty planssilla, jonka Metsäranta hankki Kuortaneen vanhan kaatopaikan alueelta. Motomies kaataa puut, mutta pienimisessä Metsäranta pysyy kirveslinjalla. –?Tilasimme niitä ison kontillisen. Halvalla myin, mutta vieläkään en ole rahoja saanut. Silloin näkee, paljonko on tullut rahaa.. Metsäranta sanoo pistäytyvänsä liikkeessä joka päivä. Optikon tekemä näöntutkimus kaupan päälle silmälasien ostajalle (norm. Rekkakuormissa oli vaatteita, jalkineita ja teknokemian tuotteita, jotka oli pakattu laatikoihin sen kummemmin järjestelemättä. Muutama kuukausi sitten jaettiin myös omistusta Metsännan ja kolmen tyttären kesken. Seinäjoella rupesi kauppa käymään hyvin ja muutaman vuoden välein perustettiin liikkeitä Jyväskylään, Vaasaan ja Kokkolaan sekä Lempäälän Ideaparkiin. S-Etukortilla Bonus tuplana, jopa 10 % kampanja-aikana maksetuista ostoksista. Ja miksi eläkeläisen pitää pilkkoa puita monta tuntia päivässä. Myyminen ei koskaan ole ollut lähelläkään. • Etusi jopa 753 € • Optikon yksilöllinen näöntutkimus € TUPLAPÄIVIEN EDUT KOKKOLA Prisma PIETARSAARI Prisma, Isokatu YLIVIESKA Prisma Berit Perälä SEINÄJOKI Minimani-ketjun perustaja Juhani Metsäranta lähtee joka arkiaamu planssilleen Kuortaneelle, tarttuu johonkin kolmesta Fiskarsin kirveestään ja ryhtyy pilkkomaan puita. –?Kävimme siellä messuilla ja kierrettiin samalla myös kaupoissa. –?Joku tarjoutui kökkään mutta sanoin, että olen perinyt kökkämiehiltä aina kuntosalimaksun. Metsäranta kertoo klapiharrastuksestaan kotonaan Seinäjoella. Herrojen kanssa Metsäranta sanoo pärjänneensä hyvin. Klapityömaalla oli lämmin mökki vaatteiden vaihtamista varten ja myöhemmin sinne on siirretty kaksi yhteensä sadan metrin pituista hallia. Ei ole miestä näkynyt. –?Yhteydenottoja tulee edelleen, viimeksi ennen joulua. Metsäranta oli hieronut hallikauppoja, jotka lopulta syntyivät nopeasti. . Helsingin Varastovalinta lopetti samoihin aikoihin kaikki myymälänsä ja tarjosi myymäläkalusteita. JUSSI ASU Puiden pilkkomisesta saa yläkroppaan voimaa Minimani-ketjun perustaja Juhani Metsäranta pienii itse kaikki ketjussa myytävät polttopuut MINIMANI . Yhtiöllä on myös vuokrattuna tiloja esimerksi Alkolle Seinäjoella ja Jyväskylässä. Tyttäristä Jaana Metsäranta vastaa ketjun käyttötavarakaupasta. Ainakin 20 rekkakuormaa. Kuusia riitti pariksi vuodeksi. Saksassa oli silloin jo isoja myymälöitä, joissa tavara myytiin lavoilla. On vaan niin mahtavaa. Sinnekin tuli etenkin alkuvuosina turisteja, joiden kanssa tarinoidessa saattoi jopa vilu yllättää. Annoin kasirahaksi matkalle varatut rahat. Häntä harmittaa vain silloin, jos tavaraa myydään liian halvalla. On laajentunut Vaasaan, Jyväskylään, Kokkolaan ja Lempäälään. 35 €), ei koske piilolinssinäöntutkimusta. Käytännön vetovastuun hän luovutti jo toistakymmentä vuotta sitten nuoremmille. Varastovalinta ei kuitenkaan suostunut myymään pelkkiä hyllyjä, vaan halusi samalla kaupata kaiken tavaran. Taina Hakamäki on yhtiön omistajia. –?Viimeisen kuorman kauppasin 90-luvun lopussa Viroon. Joka pyhä haettiin Veneskosken varastosta tavaraa kauppaan, Helena Raumanni muistelee. Kauppiaan paras hetki on kassan laskeminen. . Metsäranta pitää hallituksen puheenjohtajan nuijaa tiukasti käsissään. Ensiksi ruoriin astui kauppaneuvos Kalle Lähdesmäki ja pari vuotta sitten Keskon aluejohtaja Heikki Tynjälä. Enimmillään kivijalkamyymälöitä oli neljä. –?Valtavia halleja ja puita täynnä, huokaa Helena Raumanni, jonka tehtäviin kuuluu myyntikuivien klapien pakkaaminen niihin banaanilaatikoihin. Varastot riittivät 4-5 vuodeksi, mutta uusiin myymälöihin ei Varastovalinnan tavaraa enää kelpuutettu. –?Ja sitä tavaraa tuli. Pariskunta kohtasi klassisesti tansseissa 35 vuotta sitten ja on siitä lähtien pitänyt yhtä. Juhani Metsäranta on hallituksen puheenjohtaja. Kirveen kalke kiinnosti myös ohikulkijoita. . –?Tarjouksia pitää olla mutta ei niissä saa tulosta vaarantaa. Juhani Metsäranta ryhtyi puunhakkaajaksi, kun Seinäjoen nykyisen Minimanin parkkipaikan kohdalta kaadettiin metsä. –?Oltiin lähdössä Espanjaan
Ylivieskalaisten Sanna Häivälän ja Heidi Huhtakankaan tavoin moni oli lähtenyt verestämään vanhoja muistoja heti perjantaina. Perjantai-illan jälkeen Häivälän tunnelmat olivat voittopuolisesti myönteiset. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. Häivälän muistoissa 80–90-lukujen taitteen lauantai-iltoihin liittyy kuitenkin vahvasti myös liftaaminen. Kyllä siellä tunnisti, missä ollaan. /ilmoitatapahtuma. Seurakuntayhteys Marketta Widjeskogilla on omaan Teerijärven evankelisluterilaiseen seurakuntaan, jossa hän on ollut yhtenä aktiivisena järjestämässä suosittuja rukouksen ja ylistyksen iltoja. –?Kirjan ei pitänyt olla ketään muuta kuin minua itseäni, perhettäni ja läheisiäni varten. KALAJOKI Neulekerho Lykky 29.3. 24: 38, 39 P E S U S U K A T E I L A T A U R I S T A R A H A L O U I S P Ä R E L O O K K I M U L I T M U S K A R I A K K A E S I N E N E I S T O O L T U J A K S O P Ä Ä S I Ä I S T A I D E T T A V A L O I S A K A S V A T T I U A S O M A N I S K E T T Y A I T A U K S E T K A L A V I R I O T S A O S M O O S I A O E T A N A T U N E A L T S A M M A L K E L I N L U J O T R A L O A T A S A V E L A A Ä O V A A L I T A L L I A L U S A V O N K A A R I N A H A U T A J O T S I N Ä S U T I A V Ä R I T Y S V Ä L I N E E N Ä A S U T T A A A N I S A S A T A R I N Yllä lauantain ristikon ratkaisu. Huom! Poikkeuksellisesti tiistaina. klo 12. Kirjan nimeksi tuli Toivoa särkyneelle, yhden syöpänaisen kokemuksia, koska Marketta Widjeskogia on puhutellut kovasti Särkynyt saviruukku -laulu. Tervetuloa kaikenikäiset ja käsityöt mukaan! KANNUS MLL Kannus 29.3. –?Nostalgiareissuna ilta oli hyvä. Avoin kaikille! Neulekahvila Lohtajan kirjastossa klo 18-20, 29.3. Minun puolestani on rukoiltu ja minä rukoilen muiden puolesta. klo 12-14, Rantakatu 6 (3.krs) Yhteisöklubi Silta. Kunnallisissa luottamustehtävissä hän oli mukana viime vaalikauden loppuun eli vuoteen 2013 saakka. – Olen rukoillut, että saisin käyttää jäljellä olevan aikani niin kuin tarkoitettu on. Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne. Keskipohjanmaa 29.3.1966 Moskovan puoluekokoukselta ei odoteta nyt sensaatiota Huono sää esti maanantaina Itä-Euroopan ja muiden ulkomaiden kommunistijohtajia saapumasta Moskovaan, jossa tiistaina alkaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 23. Omatoimista leikkiä ja liikkumista ja perheiden tapaamista. Toholammin kyläyhdistys ry. –?Matkalla oli todella hyvä tunnelma, vaikka kovin montaa kyytiläistä ei nyt ollutkaan. –?Live-musiikkia kaivataan tälle alueelle. Aurinko nousee: Kokkolassa 6.56 (pimeys päättyy 6.07) Ylivieskassa 6.50 Helsingissä 6.53 Utsjoella 6.28 Aurinko laskee: Kokkolassa 20.10 (pimeys alkaa 20.59) Ylivieskassa 20.05 Helsingissä 19.58 Utsjoella 20.08 Nimipäivät tänään: Joni, Joonas, Jouni, Joona, Jonne, Jonni ruotsinkielisillä Jonas ortodokseilla Markus, Markku, Kirilä, Kiril, Joona, Joonas Nimipäivät huomenna: Usko ruotsinkielisillä Tage, Guy ortodokseilla Johannes, Juhani, Juha SUDOKUT HELPPO VAATIVA LAUANTAIN TEHTÄVIEN RATKAISUT Vuokko Lahti KRUUNUPYY Kruunupyyläinen Marketta Widjeskog on opittu tuntemaan yhteiskunnallisista luottamustehtävistään. Bisnestä kirjan myynti ei kuitenkaan Marketalle ole, vaan hän myy sitä omakustannehintaan ja mieluusti itse facebookin tai sähköpostin kautta vieden tai postittaen tilaajille. Kävelyklubi 29.3. Häivälälle ja Huhtakankaalle entinen Tuiskula oli ennen kaikkea tanssipaikka, mutta hyvät bänditkin vetivät paikan päälle. /tapahtumat. Uusitun Tuiskulan rientoihin pääsevät vain täysi-ikäiset, joskin ohjelmassa on myös ikärajattomia iltoja. Sanaton sopimus oli myös, että ketään ei jätetä yksin, ja takaisin tultiin linkulla. Vapaa pääsy. Pajalantie 24, Kansanlääkintäkeskus. Nostalgiaa on sitä kaipaaville tarjolla. Vuodesta 1990 Marketta Widjeskog työskenteli aina eläkkeelle jäämiseensä eli vuoteen 2011 saakka luokanopettajaksi opiskelevien opettajana Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Sen saatuaan hän pääsi luokanopettajaksi Teerijärvelle sekä sittemmin Småböndersin kyläkouluun rehtoriksi. Perjantai-illan avauksessa Ressu Redford ja Jussi Rainio vetivät paikalle 600, ja lauantaina Elastinen 1200 henkeä. Breznevillä ja muilla Neuvostoliiton johtajilla oli maanantaina kiireinen päivä heidän olleessaan vastaanottamassa eri maiden valtuuskuntia. Romanian, Puolan ja Tshekkoslovakian puoluejohtajat joutuivat lentämään muihin kaupunkeihin Moskovan lentokentällä vallinneen tiheän sumun johdosta, mutta heidän uskotaan ehtivän ajoissa Kremlin kongressipalatsin, jossa kokous avataan juhlallisesti klo 9 Suomen aikaa tiistaina. KOKKOLA Seniorikahvit Yhteisöklubilla 29.3. Hän on toiminut myös koulumummuna yhden lukuvuoden ajan. Nytkin toiveet liittyvät esiintyjiin. Nykyään myös mummous on Marketta Widjeskogille tärkeää. Valmistuttuaan opettajaksi hän työskenteli luokanopettajana ja erityisopettajana Lohtajalla, Kaustisella ja Vetelissä. klo 20. Aikoinaan bussit liikennöivät Nivalaan huviiltoina kaikista lähialueen pitäjistä. Seniorikahvit jatkuvat tuttuun tapaan tiistaisin klo 9-12. Mutta kyllä nyt voin jo paljastaa, että tuli siellä käytyä vähän ennemminkin, Häivälä nauraa. VUOKKO LAHTI Sairaus antoi uudenlaisen elämän Marketta Widjeskog on jättänyt kunnalliset luottamustehtävänsä ja löytänyt paikkansa seurakunnasta ja muusta vapaaehtoistyöstä Hanna Perkkiö YLIVIESKA (KP) Vuosien tauon jälkeen avattu Tuiskula keräsi avajaisviikonloppuna Nivalaan satoja huvittelijoita. klo 18.30 Kannuskyläntie 1, Vanhan pankin talo. Myöhemmin syöpä on uusinut kolme kertaa, imusolmukkeissa, luustossa ja viimein ihossa etäpesäkkeenä. Usko, toivo ja rakkaus kantavat elämässä erityisesti vaikeuksien aikoina, hän sanoo. klo 18-19 Takalon koulun liikuntasali. Elimistö on kärsinyt niistä niin, että hiukset ovat lähteneet kahdesti. Väkimäärä oli ehkä ihan pieni pettymys, mutta varmaan pääsiäinenkin verotti sitä. Metsäpellontie 2. – Minulle paljon parjattu sikainfl uenssapiikki oli siunaus. Häivälän mukaan esiintymislava ja äänentoisto pelasivat hyvin, ja erityiskiitoksen hän antaa linja-autokuskille. Käsityöihmiset koolla, tervetuloa! Kahvitarjoilu, järj. Jotta suomenkielisen opettajakoulutuksen saaneesta saattoi tulla ruotsinkielinen opettaja, täytyi pätevöityä ja hankkia kielitodistus. Hän on luopunut politiikasta ja jäänyt eläkkeelle työstään. TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 14 PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN TAPAHTUMAT 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. Heidän joukossaan on myös Pohjois-Vietnamin puolueen edustajat. Neljä tuntia kestävässä puheessaan 59-vuotias puoluejohtaja selostanee ulkopoliittisia tapahtumia sekä maan uutta viisivuotissuunnitelmaa, joista kokouksessa sitten keskustellaan puolisentoista viikkoa. klo 9, Rantakatu 6, Yhteisöklubi Silta. SenioriSurf Yhteisöklubilla 29.3. Häivälä ja Huhtakangas ottivat tapahtumasta kaiken nostalgiahyödyn irti ja hyppäsivät bussin kyytiin. Järjestää liikuntaillan alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen tiistaisin huhtikuun loppuun asti. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. – Tällä hetkellä saan ensimmäisenä syöpäpotilaana Kokkolan keskussairaalassa lääkettä, jossa on sekä täsmälääke että sytostaatti yhdistettynä. Sinnikkyyttä tarvittiin jälleen, sillä todistus tuli vasta muutaman yrittämisen jälkeen. Viime syksynä, kun syöpä jälleen kerran oli uusiutunut, hän sai tarmoa tehdä sen, mistä oli haaveillut eli päätti kirjoittaa kirjan päiväkirjojensa pohjalta. Olen kokenut saaneeni rukousvastauksia ja merkkejä, joiden perusteella tiedän tehdä valintoja. Sinnikkyys ja periksiantamattomuus, jolla Marketta Widjeskog on kamppaillut syövän kanssa, ovat olleet hänen luonteessaan aina. Luokanopettajaopintoihin hän pääsi kuitenkin varapaikalta vietettyään välivuoden lukion jälkeen. Kuuden viime vuoden ajan hän on taistellut sinnikkäästi ja periksi antamatta aggressiivisen rintasyövän kanssa. KP/HANNA PERKKIÖ Nostalgiaa ja uuden sukupolven kujeita Nivalan Tuiskulaan lähdetään taas keikoille ja tanssimaan. Kasari ja ysäri ovat mennyttä, ja Tuiskula kävijöineen elää nyt 2010-lukua. Paluuta entiseen ei kaikesta huolimatta Häivälän mukaan ole. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. Sairastumisensa alusta lähtien Marketta Widjeskog on pitänyt päiväkirjaa tuntemuksistaan. Hän kokee, että hänen ruukkunsa on särkynyt ja palaset liimattu uudelleen rosoisempaan muotoon. Marketta Widjeskog haluaa kertoa omasta elämästään syövän kanssa antaakseen toivoa myös muille vakavasti sairastuneille. klo 9, Rantakatu 6, 3.krs, Yhteisöklubi Silta. –?Bogart Company oli silloin kova, ja kuka nyt olikaan avajaisissa, toteaa Häivälä viitaten 80-luvun suosikkibändin keulahahmoon. Aina sairauden hyväksyminen ei ole ollut helppoa, mutta lopulta siitä on tullut kuin perheenjäsen, jonka kanssa hän on oppinut elämään. Rintasyöpä paljastui sikainfl uenssapiikin pistämisen jälkeisenä päivänä marraskuussa vuonna 2009, kun Marketta Widjeskog heräsi kainalon alta löytyneeseen pattiin ja sitä alettiin tutkia. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. Nykyään on vähän keikkapaikkoja, joissa sitä pääsee kuulemaan. Yli 5000 neuvostoliittolaista puoluevirkailijaa ja ulkomaista vierasta saa kokouksen alussa kuulla Leonid Breznevin puheen, jossa tämän otaksutaan käsittelevän maan kaikkia asioita seuraavan neljän vuoden aikana. Nyt nuo kaikki tehtävät ovat jääneet taakse. klo 10. puoluekokous. Naiset toteavat hymyillen, että pystyssä on yhä samoja bändejä jotka vetivät Tuiskulaan väkeä reilut parikymmentä vuotta sitten: Yö, Popeda, Eppu Normaali, Miljoonasade. –?Ensin piti päästä ripille. Hän on toiminut ruotsinkielisen kunnan ensimmäisenä taustaltaan suomenkielisenä puheenjohtajana ja ensimmäisenä naispuheenjohtajana. Verisuonet eivät enää tiputuksia vedä, vaan suonensisäisiä hoitoja varten on asennettu lääkeportti rintakehään. Tervetuloa mukaan! KAUSTINEN Tanssit, 29.3. 50 kommunistipuolueen edustajan lasketaan olevan jo Neuvostoliitossa. Kävelyklubi on ryhmä lenkkeilijöitä, jotka kokoontuvat Yhteisöklubille ja lähtevät aamukävelylle yhdessä. Satutuokioita ja muksujen leffahetkiä järjestetään kirjaston alakerrassa tiistaisin parittomilla viikoilla. Heidi Huhtakangas ja Sanna Häivälä päättivät osallistua avajaisiin heti kun kuulivat Tuiskulan paluusta. Himangan Lahdensuun maaja kotitalousnaiset kokoontuu Himangalla. –?Tuiskulaan liittyy paljon nostalgiaa ja muistoja vuosien varrelta, naiset toteavat. . Lampintie 3 D, Lampin tupa. Ensimmäisten vieraiden joukossa olivat Itä-Saksan valtionpäämies ja puoluejohtaja Walter Ulbricht, Bulgarian puoluejohtaja Todor Zhivkov ja Jugoslavian varapresidentti Aleksander Rankovic. Useimmat kommunistijohtajat saapuvat Moskovaan ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun he vuonna 1964 entisen pääministerin Nikita Hrushtshevin syrjäyttämisen tapahduttua kävivät Neuvostoliitossa tutustuakseen tilanteeseen. Hän on tullut tutuksi myös opettajana, rehtorina ja Yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajaopiskelijoiden opettajana. Häivälän ja Huhtakankaan oma Tuiskulahistoria liittyy kuitenkin vahvasti yläkouluikään. Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä. Kaikki hallitsevat kommunistipuolueet Kiinaa ja Albaniaa lukuunottamatta ovat edustettuina kokouksessa. Odotukset olivat korkealla jo alkuillan etkoilla, joita vietettiin Häivälän kotona retroradion soidessa. TOHOLAMPI Satutuokio Toholammin kirjastossa 29.3. Mukaan mahtuvat kaikki ja kaikenikäiset, tervetuloa! Neulekahvila 29.3. Jo opiskeluaikana veteliläissyntyinen Marketta, silloinen Finnilä, oli tavannut miehensä Sten Widjeskogin ja kodin paikka oli määräytynyt ruotsinkieliselle Småböndersin kylälle. –?Vanhemmilta pyydettiin bussirahaa, mutta menomatkalla lähdettiinkin porukalla liftaamaan. Olen aivan häkeltynyt, miten paljon sitä on kysytty ja iloinen, jos se on antanut lohtua muillekin. Hänestä ei oikeastaan pitänyt tulla opettajaa, vaan hän haki opiskelemaan sosiaalialaa ja ruotsia. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu.” Luuk. Rankkoja syöpähoitoja on käytynä läpi monen monta kertaa. Paljastui, että minulla on aggressiivinen rintasyöpä, joka oli levinnyt myös kaikkiin kainalon 21:een imusolmukkeeseen. kirjasto ja kk:n maaseutunaiset. Patti ei johtunut suinkaan itse piikistä, vaan syövästä. Ensimmäinen sadan kappaleen painos kirjasta on jo myyty ja uutta painosta tilattu 200 kappaletta, joista 50 kirjaa on jo varattu. –?Nuorille täytyy antaa tilaa luoda oma fi iliksensä. Kirkkotie 2, kunnankirjasto. Järj. Hänellä on kolme poikaa ja yhdeksän lastenlasta
Hands-free-puhelu on yllättäen lähes yhtä kuormittava tehtävä, sillä sen riskikerroin on 2,3. . Tekstiviestittely ja sosiaalisen median viestittely ajon aikana. Nykyauton ajamista koetetaan toisaalta helpottaa erilaisilla apujärjestelmillä, kuten kaistavahdeilla ja törmäyksenestolla. Riskiryhmiin kuuluvan kannattaa keväällä välttää suoraa ikkunatuuletusta ja pölyisiä katuja. Jälkimmäiset jäävät hengitysteihin, mutta pienhiukkaset menevät aina keuhkojen ”kaasunvaihtoalueelle” asti, jonne ne jäävät kuukausiksi tai jopa vuosiksi, Pastinen varoittaa. –?Määrä kuulostaa pieneltä, sen verran yleistä matkapuhelimen käyttö autossa näyttää olevan, Liikennevakuutuskeskuksen turvallisuusjohtaja Kalle Parkkari sanoo. Mikä: Hivision+ on yksinkertainen tuulilasin sisäpinnan puhdistaja. Jos ajo-oikeus menetetään, ajokortti on sen merkiksi palautettava poliisille. –?Perusteltu huoli ajokyvystä voi syntyä, jos esimerkiksi ajovirheitä sattuu usein tai et enää uskaltaisi mennä itse tai laittaa lapsiasi henkilön kyytiin. Normaalisti lasin nurkkiin ei käsin ylety, ja lasin peseminen tai puhdistus vaativat sovittautumista hankaliin asentoihin. –?Enkelisijoittajiemme lisäksi mukaan ovat lähteneet tavalliset ihmiset. EkoRent etsii parhaillaan franchising-pohjalla toimivaa yrittäjää Turun seudulta. Idea ????. . Maksimaalinen huomio Minimaalinen huomio PUHELINKESKUSTELUN AIKANA Katse siirtyy puolelta toiselle ja näkökenttä on laaja. Parkkari arvioi, että eri syistä johtuva tarkkaamattomuus aiheuttaa huomattavan osan myös pienemmistä peltikolareista ja omaisuusvahingoista. Lastapää kääntyy ja mukailee lasin muotoja. Markku Rahunen tietää, että ajokortin menettäminen on kova paikka varsinkin miehille. Ja se lisääntyy koko ajan. MIKSI JOUDUIN VAARAAN MATKAPUHELIMEN TAKIA. Joukkorahoituskampanjan avoimeen osakeantiin puolestaan pääsee mukaan 150 euron minimisijoituksella 3. . Hyvää: Kääntökahva lisää lastan tehoa ja käyttömukavuutta. Pitemmällä aikavälillä EkoRent pyrkii Euroopan isoihin kaupunkeihin. –?Kosketusnäytöissä ei ole samanlaista näppituntumaa kuin perinteisissä auton hallintalaitteissa, Parkkari huomauttaa. Tyypillisiä oireita ovat silmien ärsyyntyminen, nuha, aivastelu ja yskä. –?Katupölyssä on sekä pienhiukkasia että karkeampia osia. Koko ajan yleistyvät isot kosketus näytöt vievät katseen ja huomion sekunneiksi pois muusta liikenteestä. Kuljettajan kuormitusta lisäävät kojelaudan kosketusnäytöt, jotka yleistyvät uusissa autoissa. Kertakäyttöiset suusuojat eivät tarjoa juuri mitään suojaa erilaisia pienhiukkasia, mikrobeja ja siitepölyjä vastaan. Opeta lasta . Pelkkä vanheneminen tai korkea ikä eivät ajamista estä. Heille katupöly aiheuttaa helposti astmatai sairauskohtauksen. . Mukana olivat Suomi ja Ruotsi. KOKEILIN Tuulilasi puhtaaksi lastalla HIVISION+ -LASTA . Yksittäisiä pieniä sijoituksia on saatu jopa SaudiArabiasta ja Dubaista, EkoRentin toimitusjohtaja Juha Suojanen kertoo. Tuttu tilanne. RISKI JOUTUA ONNETTOMUUTEEN TAI LÄHELTÄ PITI -TILANTEESEEN. Pakkauksessa on lasta ja kolme kaksipuoleista mikrokuituliinaa, jotka voi pestä 60-asteisessa vedessä. Ilmoitushan osoittaa välittämistä lähimmäisestä ja hänen terveydestään, Rahunen kannustaa. huhtikuuta saakka. Seuraava vastaava kohde on Helsingin Kalasatamaan nouseva Kiinteistö Oy Helsingin Trokari, jonne toimitetaan kaksi Leafi a ja autojen vaatimat nopeat latausasemat. Mikrokuituliina kokoaa tehokkaasti noen, lian ja rasvan pois lasista, eikä mitään nesteitä normaalisti tarvita. Se huolestuttaa, mutta et tiedä mitä tehdä tai minne ilmoittaa. –?Lisäjärjestelmät ovat oma riskinsä, varsinkin jos auto on uusi ja kokemusta avustimien käytöstä on vähän, Kalle Parkkari varoittaa. Se helpottaa asian ymmärtämistä. KARI PITKÄNEN Simppeli suusuoja ei suojaa katupölyltä Kännykkä tappaa kolme vuodessa Autot täyttyvät erilaisista viihdeja medialaitteista, jotka imevät kuljettajan tarkkaavaisuutta. Lasiin ei siksi myöskään jää ylimääräisiä raitoja. Sähköautojen tuntivuokrausta ja yhteiskäyttöä tarjoava EkoRent on toiminut pääkaupunkiseudulla parisen vuotta. –?Kotimaan markkinat ovat pienet, ja ruuhkat toisaalta suurimmat ulkomailla. Erityisen hankalia kuljettajille ovat risteystilanteet, kevyelle liikenteelle taas tienylitykset. –?Lääkäreiltä tulee ilmoituksia ajokyvyn heikkenemisestä, sukulaisilta tai sivullisilta paljon vähemmän. Kenelle: Jokaiselle meistä, joille yhä suurentuvien tuulilasipintojen puhdistaminen sisältä on vaikeaa. Perusohje on: Pysähdy ennen kuin vastaat puheluun tai tekstiviestiin. –?Rahat käytetään yrityksen kasvuun, uusien autojen hankintaan ja latauspisteiden rakentamiseen. Haastattelussa voidaan vielä varmistaa, mikä terveydentila on ja kuinka hyvin henkilö itse sen ymmärtää. Rahunen käsittelee Sisä-Suomen poliisilaitoksessa muun muassa ajolupa-asioita. Kansainvälisessä SafetyNet-tutkimuksessa arvioitiin 1?005 liikenneonnettomuuden taustariskit ja perussyyt kuudessa eri maassa. Sähköautojen yhteiskäyttö taloyhtiöissä alkaa keväällä Espoon Suurpellossa. 5 sekunnin twiittauksen aikana 80 km/h liikkuva auto etenee runsaan jalkapallokentän mitan, eli 111 metriä. Näiden kaikkien opettelu ja käyttö, varsinkin kesken ajamisen, vie vaarallisella tavalla kuljettajan huomiota pois varsinaisesta tehtävästä. Yleisarvosana ????. Kari Pitkänen Kari Pitkänen Sähköauto-operaattori EkoRent aikoo kasvaa joukkorahoituksen turvin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja ulkomaille saakka. Hyöty ????. Tapauksista iso osa liittyy ikäihmisten sairauksiin ja oireisiin, jotka heikentävät kykyä itsenäiseen ajamiseen ja liikkumiseen. . Riskillä on nimikin: tarkkaamattomuus. Ehkä lastan kahva voisi olla vielä hieman pidempi, jotta sitä voisi käyttää tehokkaasti pakettija kuorma-autoissakin. –?Vain kunnollinen suojain, jossa on uloshengitysventtiili ja hengitysvastus, on pienhiukkasia vastaan hyödyllinen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Eija Pastinen Diacor-lääkärikeskuksesta sanoo. 2,5 Puhelu autossa kädessä pidettävällä matkapuhelimella kuormittaa kuljettajaa 2,5 kertaa enemmän kuin pelkkä ajaminen. Pakkaus maksaa tavarataloissa ja autotarvikeliikkeissä noin 10 euroa. Esimerkiksi yksittäisen, kuolemaan päättyneen suistumiskolarin varsinainen syy voi jäädä mysteeriksi. Sillä on yhteensä vajaat 1?200 rekisteröitynyttä yksityisasiakasta ja 15 vuokrattavaa Nissan Leaf -sähköautoa. Normaaliin perheautoonkin saa jo tehdasasenteisen, tabletti-tietokoneen kokoisen monitoiminäytön, jonka valikkoja selaamalla hallitaan auton eri toimintoja. maaliskuuta mennessä kerätty 42 prosenttia eli 63000 euroa minimitavoitteeksi asetetusta 150?000 eurosta. Poliisi tapaa kasvokkain lähes kaikki iän tai sairauksien vuoksi ajokieltoon joutuvat. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 15 AUTOT & LIIKENNE YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. STT, Kari Pitkänen Jos aiot tehokkaasti suojautua katupölyltä, tarvitset kunnon välineet. Hinta–laatu ???. –?Ajatus ajokiellosta on osattava myydä kuulijalle oikein ja perusteltava kunnolla. Joka kolmannessa onnettomuudessa joko auton kuljettaja, polkupyöräilijä tai jalankulkija oli jollakin tavalla tarkkaamaton (englanniksi ”inattentive” tai ”distracted”). –?Kynnys saisi olla matalampi. 2/3 Kahdella kolmesta suomalaisesta on kosketusnäytöllinen puhelin, 15–24-vuotiaista yhdeksällä kymmenestä. Ajokyvyn ratkaisee aina lopulta terveys, joka voi pettää niin vanhalta kuin nuoremmaltakin. Jos läheisen ajot eivät enää suju, poliisi voi auttaa Läheisen toistuvista ajovirheistä ja läheltä piti -tilanteista kannattaa ilmoittaa poliisille ennen kuin pahempaa tapahtuu, ylikonstaapeli Markku Rahunen neuvoo. Se on yhä auton turvallinen ajaminen. Tietä tai risteystä ei saa ylittää katse kännykässä tai soittimessa.. Monissa turmissa matkapuhelimen osuutta on mahdotonta jälkikäteen todentaa. Katse keskittyy suoraan eteen ja näkökenttä supistuu. Tämä johtaa tutkintavirheisiin, päätöksenteon viivästymiseen ja myöhästyneisiin reaktioihin. ELÄMÄ MAANANTAI TERVEYS TIISTAI KULUTTAJA KESKIVIIKKO RUOKA TORSTAI MATKAILU PERJANTAI KOTI LAUANTAI Kari Pitkänen Pelkkä matkapuhelin ei enää riitä. V astaajia 1 503. Modernista autosta pitää löytyä navigaattori, jonkintasoinen kosketusnäyttö, takapenkin viihdetekniikkaa ja tukku erilaisia avustimia ja turvavarusteita. Helmikuun lopussa käynnistyneellä avoimella osakeannilla oli tiistaihin 22. Kotimaisen tutkijalautakuntatyön perusteella on laskettu, että matkapuhelimen käyttö on taustariski keskimäärin kolmessa kuolonkolarissa joka vuosi. . Poliisi sitten arvioi, mihin ilmoitus johtaa, ylikonstaapeli Markku Rahunen neuvoo. Perusterveelle ihmiselle katupöly ei ole vaarallista, mutta kylläkin epämiellyttävää. Yksi yhteiskäyttöauto voi korvata 10–15 yksityisautoa, Suojanen huomauttaa. 100–105 metriä 0% 5 10 15 20 25 30 35 40 Puhuin puhelua Olin vastaamassa puheluun Etsin puhelinta autosta tai laukusta Kirjoitin tekstitai sosiaalisen median viestiä Luin tekstitai sosiaalisen median viestiä Olin soittamassa puhelua Katsoin navigaattoria Selasin puhelinvalikkoja Jotain muuta Otin valokuvaa / videota 37 24 19 16 14 13 12 10 8 1 % 46 14 6 33 33 33 11 Erittäin vakavaksi Erittäin lieväksi Vakavaksi Siltä väliltä Lieväksi Lähde: Liikenneturva Mia Ylisuutari 0,9 puhuminen 3,6 etsiminen/ vastaaminen 4,0 numeron valinta 10,3 Tekstaaminen/selaaminen Tekstiviestin kirjoittaminen ajon aikana 10-kertaistaa onnettomuusriskin TÄSTÄ ON KYSE KOKEMATTOMUUS KASVATTAA RISKIÄ . Puhelu, pelaaminen ja tekstaaminen vievät lapsen huomion liikenteessä. Liikenteen seuraaminen kärsii. Vuokrattavia sähköautoja halutaan lisätä joukkorahoituksella EkoRent laajenee Turkuun ja hakee pääomaa auto-ostoihin ja lataustolppiin. Kysyntää vuokrattavista sähköautoista olisi muuallakin Suomessa, mutta Suojasen mukaan resurssit riittävät laajenemiseen vain suurimmille kaupunkiseuduille. Kaikki eivät aina myönnä ajokykynsä heikentyneen, koska omiin puutteisiin kuljettajana on sopeuduttu vähitellen. . –?Jos olet perustellusti huolestunut, meihin voi ottaa yhteyttä. Kari Pitkänen Oma vanhempi, joku läheinen tai naapurin mies ei selvästi enää kykene ajamaan autoa. Parhaiten varustelluissa malleissa kuljettajan apuna ovat auton perustoimintoja säätelevät rattinäppäimet, jopa keskelle näkökenttää tuodut tuulilasinäytöt. Huonoa: Tuote on niin hyödyllinen, että siitä on vaikea löytää heikkouksia. . Vastaajia 417. –?Kuljettaja joutuu kääntämään päätä ja katsomaan näyttöä varmistaessaan, että toiminto löytyy ja käsky menee perille. Vaarassa ovat sydämen sepelvaltimotaudista ja vajaatoiminnasta sekä erilaisista hengityselinsairauksista kärsivät, kuten astmaatikot ja keuhkoahtaumapotilaat. Tarkkaamattomuus on suurin liikenneriski kokemattomille kuljettajille ja pienille lapsille: Kun mieli ja katse eivät seuraa liikennettä, vaarojen tunnistaminen viivästyy. 50 % Jos kuljettaja käyttää matkapuhelinta ajon aikana, häneltä jää tunnistamatta jopa 50 prosenttia ajoympäristön tarjoamasta tiedosta. Yhteiskäyttöauto maksaa osakkaille viisi euroa tunnilta ilman muita ylimääräisiä kuluja. Jalkaisin tai pyörällä liikkuvat lapset tarvitsevat selvät ohjeet vanhemmilta ja opettajilta. Tarkkaamattomuus kaventaa näkökentän ja lisää kolaririskiä NORMAALI AJOTILANNE KUINKA VAKAVAKSI KOET SEURAAVAN LIIKENNERIKKOMUKSEN
Hyvää: Kirjassa on simppeleitä välipalaksi sopivia smoothieita, salaatteja ja lisukkeita vaikkapa leivän päälle tai pastan joukkoon. Teho on Valovirran mukaan sama kuin pistoshoidossa. . Niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole luotettavaa tutkimustietoa. Parasta olisi, että katupölyt saataisiin mahdollisimman nopeasti poistettua kaduilta. Siedätyshoito kestää kolmisen vuotta riippumatta siitä, annetaanko se pistoksina, tabletteina vai liuoksena. Perus-, työterveysja opiskelijaterveydenhuollolla on suuri merkitys hoidosta kertomisessa potilaalle. Siedätyshoitoa saa vuosittain 5?000– 6?000 henkilöä. Jos olo käy tukalaksi, Valovirta kannustaa panemaan siedätysprosessin vireille. Allergiatutkimukset tehdään vasta siitepölykauden jälkeen, mutta jo keväällä voi olla aktiivinen, kirjata oireet muistiin ja varata ajan omalle lääkärille syksyksi tutkimuksia varten. Suurimpaan osaan ohjeista tarvitsee vain muutamia raaka-aineita. –?Valitettavasti on niin, että siedätyshoidon ottaa usein potilas itse puheeksi. Suurin osa siitepölyallergikoista saa lieviä oireita, jotka eivät juuri rajoita arkea. Arkea haittaamatta se on kuitenkin lähes mahdotonta. Kasvattaja lupasi ostaa koiran takaisin, jos emme voisi pitää sitä allergian vuoksi. Olisiko sinulla asiaa heille. Kenelle: Hänelle, joka haluaa tietää, mitä käyttämänsä vartalokuorinta-aineet ja hiusnaamiot sisältävät. Vuorenmaa muistuttaakin, että lieviä oireita voi jäädä, joten tyystin parantavaa hoitoa siedätys ei ole. Käypä hoito -suosituksen mukaan hoito kuuluu kaikille yli 5-vuotiaille, joilla on merkittäviä oireita ja joiden elimistöstä löytyy IgE-vasta-ainetta. Turun yliopiston aerobiologian yksikkö on julkaissut mobiililaitteille kehitetyn Norkko-siitepölytiedotuspalvelun osoitteessa app.norkko.fi . Hoito aloitetaan syksyllä siitepölykauden jälkeen, mutta jo ajoissa keväällä on hyvä hakeutua siedätyshoitoarvioon. Joona Määtän allergiat asettuivat kolmen vuoden aikana. Kun Joona aloitti siedätyshoidon, se ei ollut vielä kovin tunnettua. Tämä kypsytti Joonan siedätyshoidon kannalle. Ne pahentavat hengityssairauksia lisäten hengenahdistusta, limaneritystä, hengityksen vinkunaa ja yskää. Pistokset annetaan olkavarteen aluksi viikon kahden välein yhteensä 7–15 viikon ajan ja sen jälkeen noin 4–8 viikon välein. Siitepölyä oli niin paljon ilmassa ja altistus suurta, Vuorenmaa kuvailee. Arkea haittaamatta se on kuitenkin lähes mahdotonta.” Pääsy hoitoon vaihtelee alueittain Siedätys hoito teki arjesta helpompaa Siitepöly allergian siedätyshoito kannattaa, jos lääkkeet eivät poista oireita tarpeeksi. Miten katupölyltä voi suojautua. Kaksi kuukautta Joona ja isä oireilivat, mutta vähitellen hekin siedättyivät, ja Viljami sai jäädä, Anna-Stina Määttä kertoo. Siedätyshoito tapahtuu kotona lääkärin ohjeiden mukaan. Onko sillä muitakin vaikutuksia terveyteemme, Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne. Hoitoarvioon voi hakeutua lääkärin lähetteellä perusterveydenhuollosta. Vauvasta asti vaikeista allergioista kärsinyt Määttä sai vielä muutama vuosi sitten voimakkaita oireita koivusta ja timoteistä. Teho kestää useita vuosia hoidon lopettamisen jälkeen. TERVEYS YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. –?Silloin voidaan hoitaa suuria määriä potilaita. Allergioiden vuoksi perhe oli ehtinyt luopua koirahaaveesta. Tämän vuoksi olisi kannattanut vinkata kirjan sisällä ohjeesta toiseen, esimerkiksi: jos avokadoa jää guacamolesta yli, sekoita loput jogurtin joukkoon ja levitä kasvoille. TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 16 ELÄMÄ MAANANTAI TERVEYS TIISTAI KULUTTAJA KESKIVIIKKO RUOKA TORSTAI MATKAILU PERJANTAI KOTI LAUANTAI Johanna Sarriola Kevät ja sen mukanaan tuoma siitepölykausi ei ole enää 16-vuotiaalle Joona Määtälle kauhistus. Kun äiti Anna-Stina Määttä puhui alakouluikäiselle Joonalle ensimmäisen kerran siedätyshoidon mahdollisuudesta, piikillä käynti ei tuolloin poikaa vielä innostanut. HYVÄ KYSYMYS ”Paras tapa suojautua olisi altistumisen minimointi. Koivuallergian hoitoon tarkoitettu liuos on kausiluonteisesti otettava (tammi-toukokuu). –?Katupölyn kulkeutumista asuntoon voi välttää asentamalla hiukkassuodattimet tuloilmaventtiileihin tai ilmanvaihtokoneisiin. COLOURBOX HYVINVOINTIKIRJA Noora Al-Ani ja Tiia Javanainen: Onnen huokauksia Otava 2016, 112 sivua. Heti se ei ole huipussaan, mutta arki helpottuu huomattavasti ja oireet vähenevät, Vuorenmaa sanoo. Hoito kestää noin kolme vuotta: pistoksina siedätystä annetaan koivu-, heinäja pujoallergiaan, tablettihoitona heinäallergiaan ja liuoshoitona koivuallergiaan. –?Kotona voi myös yrittää siivota ahkerasti. Hoito alkoi, kun hän oli viidennellä luokalla. Lopulta oireet pahenivat ympärivuotisiksi ja ristiallergiat kavensivat ruokavalionkin suppeaksi. Pistossiedätyshoitoon pääsyssä on alueellisia eroja. Hän korostaa, että ylipäänsä allergioissa välttäminen ei kannata. Teemasivut Keskipohjanmaassa • MA Elämä • TI Terveys • KE Kulu aja • TO Ruoka • PE Matkailu • LA Ko •. Pienten lasten kohdalla oireilun kehittymistä saatetaan seurata jonkin aikaa, sillä pistoshoito on lapsille ikävä. Kysy lisää tästä mainospaikasta: Puh. Siedätyshoito on allergian syyn mukaista hoitoa. Karkeammat hiukkaset aiheuttavat silmien kutinaa, kirvelyä ja nenän ärsytysoireita, eivätkä ne kulkeudu ylähengitysteitä pidemmälle. –?Vilkasliikenteisiä ajoväyliä kannattaa ruuhka-aikana välttää, erityisesti tämä koskee hengityssairaita, sydänsairaita, pieniä lapsia ja yli 65-vuotiaita. Kun muutama vuosi sitten oli erittäin runsas koivun siitepölykausi, silloin tuli ihan uusia allergikkoja. –?Vaikka katupölyn vaikutuksista on edelleen vain viitteellistä tutkimustietoa, tiedetään, että hengitetyt hiukkaset aiheuttavat paikallisen tulehduksen. Pistossiedätys vaatii hoitohenkilökuntaa ja on siten kallis hoitomuoto. AAMULEHDEN ARKISTO/ JUKKA VUOKOLA Siitepölyt. TÄSTÄ ON KYSE SIEDÄTYSHOITO Joona Määttä pystyy ulkoilemaan ympäri vuoden ilman suurempia allergiaoireita. Siitepölyallergia on Vuorenmaan mukaan tyypillisesti lasten ja nuorten aikuisten ongelma. Valovirta ennustaa, että tablettina tai liuoksena annettavan kielenalussiedätyshoidon yleistyminen parantaa tilannetta. . . 020 750 4400 KOHDENNA VIESTISI! Terveys kiinnostaa lukijoitamme. Siedätyshoitomuotoja on tällä hetkellä pistos-, tablettija liuoshoito. tyvät koko ajan, mutta vaativat potilaalta sitoutumista. Koska kotiin ei voi linnoittautua, voi kokeilla P2tai P3luokan venttiilillä varustettuja hengityssuojaimia. Norkkotilanteen perusteella edessä on vaikea siitepölykevät. Myöhemmin väli piteni kahteen kuukauteen. Sietokykyä voi kasvattaa oireiden sallimissa rajoissa. . Koko edeltävän kesän Joona oli hyvin tukkoinen ja väsynyt. Kotona tuuletusikkunaan voi asentaa pölysuodattimen. Sairaanhoitajana työskennellyt äiti osasi kuitenkin sellaista ehdottaa lääkärille. Otetaan päivittäin. –?Paras tapa suojautua olisi altistumisen minimointi. Valovirta arvioi, että siitepölyallergiat haittaavat 400?000 suomalaisen elämää. Siedätyshoito kuitenkin tepsi, ja arki on nyt helpompaa. –?Se on ainoa allergian syyhyn vaikuttava hoitomuoto. –?Kun oireet vähenivät, aloimme ottaa selvää, sopisiko joku rotu meille. –?Aina pitää muistaa, että oireet ovat erilaisia. Allergiaja astmaneuvoja Anne Vuorenmaa Allergiaja astmaliitosta kehottaa miettimään siedätyshoitoa, jos oireet hankaloittavat elämää eikä peruslääkitys, eli antihistamiinitabletit, nenäsumutteet ja silmätipat riitä. . . Pienhiukkaset sen sijaan tunkeutuvat keuhkorakkuloihin asti ja ultrapienet hiukkaset keuhkorakkuloista aina verenkiertoon saakka. VELI-JUKKA MUSTAJÄRVI . Pistosten jälkeen väsytti, ja käsi oli kipeä pistoskohdasta, mutta muita reak tioita ei tullut. Se hyödyntää paikkatietoa ja kertoo siitepölyennusteen meneillään olevalle sekä kahdelle seuraavalle päivälle. Annamari Nurminen Miksi katupöly ärsyttää hengitysteitä ja limakalvoja. Nykyään kotona vipeltää myös parivuotias maltankoira Viljami. Sitten on heitä, jotka reagoivat voimakkaasti. Hankalienkaan oireiden vuoksi ei pidä pysytellä neljän seinän sisällä ikkunat tiiviisti kiinni. Mitä opin: Älä laita ihollesi mitään, mitä et voi syödä. Rovaniemeläisnuorukaisen mukaan siedätyshoito kannatti ehdottomasti. Paula Huvinen Ruoantähteet voi käyttää kasvoille Juuri nyt Onko katupöly vaarallista terveydelle. Hoidot kehitAnnukka Latvala Suomessa on suuri joukko ihmisiä, joiden elämänlaatu paranisi siedätyshoidolla, sanoo lastentautien ja allergologian erikoislääkäri, professori Erkka Valovirta. Tablettihoito tapahtuu pääasiassa kotona. –?Lisäksi katupölyhiukkasten pinnalla on nokihiukkasia ja bakteeriperäisiä yhdisteitä. Mikä parasta: ei haittaa, vaikka näitä menisi vähän suuhunkin. –?Katupöly sisältää hiekoitushiekan lisäksi tien kulumisesta syntyviä mineraalihiukkasia, tiesuolaa, kumihiukkasia renkaiden pinnalta ja metallihiukkasia autojen jarrujen, kytkimien, moottoreiden sekä nastojen kulumisesta. Itseään ei kannata piinata, Vuorenmaa korostaa. . Hoidon tarkoituksena on totuttaa elimistö allergiaa aiheuttavaan aineeseen. Mikä: Hyvinvointikirja, jossa on helppoja herkkuja niin suuhun pantaviksi syömisiksi kuin iholla käytettäviksi kauneudenhoitotuotteiksi. Niihin vaikuttavat Valovirran mukaan sairaanhoitopiirin perinteet, käyttökokemukset ja budjetointi. Pistoshoito vaatii käyntejä hoitajan luona. –?Alussa tuntui raskaalta, kun pistoksia oli joka viikko. Nyt mietittynä kolme vuotta kului nopeasti. Jos koko ajan väsyttää, aivastuttaa, nenä on tukossa, silmät kutisevat ja punoittavat, on hyvä miettiä siedätyshoitoa. Siedätyshoito voidaan aloittaa aikaisintaan 5-vuotiaana. Vain ensimmäinen hoitokerta vaatii käyntiä hoitajan ja lääkärin luona. –?Ikävä puoli hiukkasten tunkeutumisessa hengitysteiden kautta elimistöön on se, että ne voivat jäädä sinne jopa vuosiksi. –?Hoito on tehokasta, ja kun se aloitetaan syksyllä, perinteisessä pistoshoidossa teho näkyy jo ensimmäisenä keväänä. Välillä Joonasta tuntui, ettei hoidosta ole hyötyä, mutta esimerkiksi viime kevät ja kesä menivät ilman oireita. . Omilla elintavoillaan ei voi vaikuttaa oireiluun, se riippuu siitepölykauden voimakkuudesta. Ajatuksena on vähentää hävikkiä käyttämällä ruoanjämiä esimerkiksi kasvonaamioissa
Yleisönäytöksiä on sunnuntaina 17.4 ja perjantaina 22.4, kumpanakin kaksi. Tulevan syksyn ohjelmistoon on tulossa myös tänä vuonna erilaisia teatterikursseja ja vierailevia esityksiä. Lisäksi nuorten ryhmä esitti ryhmän oman jäsenen Jaana Rechardtin käsikirjoittaman, The Breakfast Club -elokuvan (1985) jalanjälkiä seuranneen näytelmän, Konfl ikti. Suvun vihat eivät häntä pitele, vaan hän ystävystyy vihollisjoukon pojan Birkin kanssa. Vaasan kaupunginteatterissa. Korva kertoo, että useamman säveltäjän käyttö sopi musikaalin ideaan siitä, että fokuksessa ovat itse lapset. Mystisten maahisten sumuinen sisääntulo on kaunis ja uhkaava. Rooleissa olevat kuorolaiset taas ovat harjoitelleet Paasilan kanssa vuorosanojaan ja näyttelemistä. Parhaimman roolityön koko näytelmässä tekee Ville Härkönen Kalju-Pietuna. Iltapäiväklubi klo 16 ja klubi Corner’s Pubissa klo 21. Kodin ulkopuolinen maailma kiinnostaa Ronja-tyttöä. Tarinassa mieltä lämmitti myös tiiviin yhteisön hyvä puoli: se pitää vanhuksistaan huolta. Toinen paikallinen säveltäjä, jonka musiikkia orkesteri on esittänyt paljon, on Erik Fordell (1917-1981). 98b. Lapset pitävät niistä kovasti ja se tuo vaihtelua, Korva kertoo. Birk (Oiva Nuojua) ja Ronja (Reetta Kankare) tekevät irtioton perheistään ja karkaavat omaan maailmaansa, susiluolaan. Se, että näytelmän tähti on hiukan kuorolaisia vanhempi, on Korvan mukaan kokonaisuuden kannalta onnistunut ratkaisu. järjestetään Sursikin koululla ja Kruunupyyn konsertti to 31.3. Lapset keksivät Sini Paasilalle hahmoja ja tapahtumia, joita he haluaisivat esitykseen sisällyttää. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 17 LYHYESTI KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Musikaalin päähahmoja ovat Nelli Muru niminen-karhu ja Veitikka-kroko, jotka ovat parhaita kavereita. Ojanen soittaa viuluaan kuin suomalainen, mutta kutoo oman musiikkinsa säikeet sävellyksellisesti kasaan maailman monista tyyleistä, luoden samalla oman persoonallisen äänimaailmansa. Vauhdikkaan ja näyttävän esityksen parissa viihtyvät aikuiset ja lapset. osan. Kankare on Ronjan roolissaan luontevampi kuin Nuojua, joka on hieman kankea Birk. Useampia sävellyksiä tekivät Pasi ja Outi Porvari. He kyselivät lapsilta syksyllä harjoituksissa lisätietoja ja käyttivät apuna myös lasten kirjoituksia. Vaasan Ronja on visuaalinen ja vauhdikas KOKKOLA (KP) Kokkolalaisella harrastajateatterilla Teatteri Iltatähdeltä tulee seuraavaksi toukokuussa ensi-iltaan Yrjö Kokon satuun perustuva koko perheen satunäytelmä Pessi ja Illusia (ikäsuositys 5 vuotta). Teatteri Iltatähden johtokunta on järjestäytynyt uudelle kaudelle. Ulla-Sisko Jauhiainen teki musikaaliin kaksi laulua. Korva ei halua paljastaa loppuratkaisua, mutta lasten esityksessä loppu on joka tapauksessa onnellinen. KPKO vierailee kyläkonsertein Pännäisissä ja Kruunupyyssä Laura Krohn VAASA Kylläpä kelpaa olla vaasalaislapsi kun kotikaupungin teatterit tarjoavat tänäkin keväänä näin korkeatasoista lastenteatteria! Tätä kannattaa kauempaakin tulla katsomaan. Tällä kertaa KPKO.n solistina esiintyy kokkolalainen sellonsoiton opiskelija Antto Tunkkari, joka tulkitsee Joseph Haydnin (1732-1809) C-duuri-sellokonserton 1. Kappaleita kolmelta säveltäjältä Musikaalin kappaleet tilattiin kolmelta eri säveltäjältä. Reilun puolen tunnin mittainen esitys sopii pienillekin lapsille. Varsinkin toisella puoliajalla puhumista nimittäin oli lastennäytelmäksi aika paljon. toukokuuta. Ensi-ilta on 6. Kokkolalaiselta säveltäjältä kuullaan eleginen I folkton. Kesän aikana Sini valitsi, mitä juonilinjaa musikaalissa toteutetaan, ja mitkä henkilöt siihen otetaan mukaan, Korva kertoo. Kun säveltäjiä on useita, teoksesta ei tule vain yhden aikuisen näkemystä. Korva sanookin, että edellisten vuosien kokemuksen mukaan vaikein vaihe on nyt ohi. Paljon työtä ja pitkäjänteisyyttä Musikaalia tehdessä lapset pääsevät osallistumaan esityksen tekoon sen ensi-ideoista valmiiseen näytökseen saakka. konserttimestari Reijo Tunkkari johtaa konsertit viulunsa äärestä ja solistina esiintyy sellonsoiton opiskelija Antto Tunkkari. Kansanmusiikki-painotteinen yhtye on kompakti kokoonpano, joka toteuttaa esityksessä myös improvisaatioon pohjautuvaa äänimaisemaa. He päättävät lähteä Käpyjen saarelle Lolli Sarvinen -nimisen pop-tähden konserttiin, mutta konsertti onkin peruttu. Nukketeatteria hauskana mausteena Näytelmä ammentaa mytologiasta: metsässä elävät ihmisten ja eläinten lisäksi myös männiäiset, kakkiaiset ja maahiset. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Anni Saari 020750 4451 KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri jatkaa vierailujaan lähipaikkakunnilla, tällä kertaa vuorossa on Pännäinen huomenna keskiviikkona ja Kruunupyyssä heti torstaina. Konsertit avataan Béla Bartókin (1881-1945) tulisilla romanialaisilla kansantansseilla. Musikaali on alusta saakka omaa tekoa. Kertokaapa, mitä te siinä näette, kertoo Sävelsäkin johtaja Vuokko Korva teatteri-ilmaisun ohjaaja Sini Paasilan kysyneen. Lopulta kaikki kasvavat: niin Ronja kuin jyrkkä isäkin. Hän on opiskellut aikaisemmin Kokkolassa ja on juuri valmistunut Sibelius-Akatemiasta. Anni Saari KOKKOLA (KP) Viime keväänä Sävelsäkin kuorolaiset istutettiin rinkiin ja heitä pyydettiin avaamaan kämmenet eteensä. Ojanen ja Rautiainen keikalla Tomi Leino Trio keikalle Ylivieskaan. Rooleissa mm. . Apuna sävellystyössä oli myös lasten piirustuksia, Korva sanoo. Lapset keksivät Paasilalle hahmoja ja tapahtumia, joita he haluaisivat esitykseen sisällyttää. Kevätkaudella toistoa on ollut enemmän, koska musikaalin kappaleita on laitettu esityskuntoon. Joskus siitä seuraa turhan levotonta koohkaamista. Suositusikärajana on kolme vuotta. Musiikkia olisi voinut jopa olla vähän enemmän. Pännäisten konsertti ke 30.3. Teletappimaiset Kakkiaiset taas ovat humoristisia. Vaikka hän on musikaalissa tähti ja ihailtu hahmo, lapset löysivät hänestä myös yksinäisyyttä ja pohtivat, että hänen on vaikea löytää aitoja kavereita, Korva kertoo. Siellä ihmisen on mukava vanheta – ja kuolla. Näin käynnistyi ideointi Nelli & Veitikka ja kadonneen poptähden arvoitus -musikaaliin, joka saa ensi-iltansa konservatorion suuressa salissa muutaman viikon kuluttua. Viimeistään silloin satu on valmis. Ådalenin koululla. KP/JUKKA LEHOJÄRVI NELLI & VEITIKKA JA KADONNEEN POPTÄHDEN ARVOITUS . Trio julkaisi uutuusalbuminsa Hip Shootin’ karkauspäivänä helmikuun lopussa. Näytelmä kuvaa hienosti, kuinka maailma kutsuu varhaisteiniä. JYRKI TERVO TEATTERI . Viime kaudella Teatteri Iltatähdellä nähtiin keväällä Reko Lundánin tragikomedia vähemmän täydellisestä Rinteen perheestä Teillä ei ollut nimiä (ohjaus Niina Aho), ja syksyllä Mika Myllyahon Harmonia, rankka komedia intohimosta, ihmissuhteista ja työstä (ohjaus Jennifer Markin). Kevään mittaan bändi kiertää Suomea esittäen energisiä liveversioita uutuuslevyltä ja muusta laajasta ohjelmistostaan. He ovat tosi ylpeitä keksimistään hahmoista ja rooleistaan, Korva kertoo. Seuraa kapinointia kodin arvoja ja isän mahtia vastaan. – Siinä on teidän satukirjanne. Nelli ja Veitikka lähtevät etsimään pop-tähteä, ja päätyvät Illuusiometsään, jossa on vastassa kaikenlaista jännittävää, kuten Ihmesyöjäkäpy. Musikaali, jonka toteuttavat Lapsikuoro Sävelsäkin vanhempainyhdistys ry, Keski-Pohjanmaan konservatorio ja Balettiopisto sekä Kokkolan kuvataidekoulu. Ihana nuoruuden kevät täynnä mahdollisuuksia. Sisältöäkin näytelmässä riittää, kun kyseessä on Astrid Lindgrenin kiehtova seikkailu ja kasvukertomus. Lisäksi musikaalissa on mukana 19 pikkuballerinaa KeskiPohjanmaan balettiopiston esibaletista. Kun kuoronkin esiintymiseen kuuluu tanssia ja liikettä, musikaalissa ei jäykistellä. Vuonna 1976 sävelletty teos perustuu kansanmusiikille, ja teoksesta on tullut orkesterille eräänlainen tunnuskappale. Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär, ennakkoesitys 18.3. . Ison lapsiporukan pitäminen aisoissa onnistuu Korvan mukaan hyvin, kun harjoituksissa on selvät sävelet. Perimmiltään kyse on kolmiodraamasta Ronjan, isän ja Birkin välillä. Reetta Kankare, Oiva Nuojua, Jorma Tommila, Anna Lemmetti-Vieri ja Ville Härkönen. Voimakastahtoiset isä ja tytär ottavat mittaa toisistaan, kuten elämänkulkuun monesti kuuluu. – Hän tiesi lähinnä, ketkä ovat päähenkilöt. Musiikin sovituksesta ja instrumentaatiosta vastaa Pasi Porvarin ohjaama Nuottinyytti-soitinyhtye, joka koostuu kolmesta konservatorion perustutkinto-opiskelijasta. Lolli Sarvista esittää entinen sävelsäkkiläinen, nykyään yläkouluikäinen Meeri Annala. Sama tuotanto on ollut aiemmin Oulussa, joten sieltä on saatu lainaksi pukuja ja tarpeistoa – kannatettavaa, toimivaa ja tehokasta kierrätystä. Maalis-huhtikuun vaihteessa levynjulkistuskiertue suuntautuu pohjoiseen ja Ylivieskassa trion keikkapaikkana on Bar 5. Esityskokonaisuus valmiiksi Sävelsäkissä on nyt mukana 37 lasta, eli reippaasti aiempia vuosia enemmän. Itse tehty musikaali Keski-Pohjanmaan konservatorion lapsikuoro sekä balettiopisto seikkailee Illuusiometsässä ja etsii kadonnutta laulajaa KOKKOLA (KP) Truban Rautawaara-klubin iltapäiväklubissa Kokkolan kaupunginteatterin Teatteriravintolassa aprillipäivänä esiintyvät Ville Ojanen ja Timo Rautiainen. Haa-huudot rytmittävät kerrontaa. – Tällaisen esityksen valmistaminen vaatii paljon työtä ja pitkäjänteisyyttä, mutta se myös kantaa lapsia hienosti. Intoa lisää se, että ensi viikolla harjoituksiin saadaan lasten ja nuorten kuvataidekoulun opiskelijoiden tekemät lavasteet. Siinä nähdään toinen toistaan vaikuttavampia näyttämökuvia. KPKO:n 1. Konsertit järjestetään yhteistyössä kuntien kulttuuritoimien kanssa ja niihin on vapaa pääsy. Puheenjohtajana toimii Niina Aho, varapuheenjohtajana Emmi Tanskanen, sihteerinä Jennifer Markin, rahastonhoitajana Minttu Nikula ja jäsenenä Jonna Kestilä. 1760-luvulla sävelletty konsertto löydettiin Prahasta vasta vuonna 1961, mutta on kuitenkin vakiinnuttanut asemansa sellokirjallisuuden tärkeimpinä teoksina. Musikaali on siis alusta saakka omaa tekoa. Uutuuslevy tarjoilee monipuolisen paketin vanhan liiton bilemusiikkia yhtyeen autenttisella, mutta tuoreella otteella esittämänä. Tänä keväänä nähtiin Jussi Lankosken ohjaama nykyteatteriesitys You only live twice, joka tutki teatterin eri keinoin ja muodoin isoja ja pieniä olemassaolon kysymyksiä. Teatteri Iltatähti ottaa ilolla vastaan uusia harrastajia ja jäseniä. – Ison porukan kanssa tulee tietysti runsaudenpula, eli ideoita jouduttiin karsimaan. Lalle Broberg luotsaa yleisöä läpi konserttiohjelman ja musiikinhistorian; luvassa on klassisia maistiaisia kolmelta vuosisadalta. Jenny Girod on suunnitellut 6-7-vuotiaille tanssijoille koreografi at kolmeen kappaleeseen, ja he näkyvät esityksessä myös muissa kohdissa. KPKO:n kyläkonserttien solistina kuullaan nuorta sellistiä Antto Tunkkaria. Samaista teosta kuultiin Kokkolan seudulla jo 1700-luvulla, sillä se löytyy Kokkolan kirkkoherran Anders Chydeniuksen nuottiarkistosta. Musiikki Björn Isfält, musiikin johto Sauli Perälä, nukketeatterin ohjaus Anna Nekrassova. Klubi toimii myös Kaustinen Fiilisklubina, sillä sekä Ville Ojanen että Timo Rautianen esiintyvät Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ensi kesänä. Lapset ovat käsikirjoittajina taitavia, ja osaavat myös miettiä henkilöiden motiiveja. Pääpari, Ronja (Reetta Kankare) ja Birk (Oiva Nuojua) ovat nuoria ja tuntemuksissaan kovin mustavalkoisia. Ryöväreiden ilmaisua ovat huudot, mölinät ja mylvintä. Ensi-ilta on perjantaina 15.4., jolloin musikaalia esitetään päiväkodeille. . Valitako isä ja suvun perintö vai mennäkö kohti uutta, omaa tietä. Haydnia hiukan varhaisemmalta säveltäjältä Franz Xaver Richteriltä (1709-1789) kuullaan Sinfonia nro 6, D-duuri. Nukketeatteria on käytetty esityksessä hauskana mausteena. Lapset myös piirsivät ja kirjoittivat. – Lolli Sarvinen on selvästi tällainen Idols-maailman tuote. Kaksi esitystä varattiin loppuun alle tunnissa. Omaa kansallisromantiikkaamme edustaa Jean Sibeliuksen (18651957) Romanssi ja Presto sekä Suite champêtre, op. Härkönen luo upeasti hahmon, joka on rujo, mutta lämminsydäminen ja viisas vanhus! Muuten ryövärijoukko on yhtenäinen sakki, joka puhuukin kuin yhdestä suusta. – Harjoittelu on tavoitteellista, mutta varsinkin syyskaudella teemme paljon välileikkejä, kuten rytmiharjoituksia body perkussioilla. Hän on jakanut puolentoista tunnin harjoitusajan niin, että pienimmät, alle kouluikäiset lapset ovat paikalla vain ensimmäisen tunnin ja isommat jatkavat pidempään. Levy äänitettiin Suprovox-studiolla suoraan vanhalle kaksiraitanauhurille täysin livenä, jonka ansiosta levyllä kuuluu yhtyeen spontaani, vuosien kovan keikkailun myötä saumattomaksi hioutunut yhteissoitto. Kirsti Rasehorn taas sävelsi kontaktissa lasten kanssa tarinasävellysmetodilla. Esiintyvät siirtyvät iltapäiväklubista illaksi Corner’s Pubiin, jonka Rautawaara-klubilla esiintyy ensin kansanmusiikin kameleontiksi luonnehdittu Ville Ojanen levynjulkaisukonsertilla ja tämän jälkeen duo Ville Ojanen & Timo Rautiainen. Fläppitaululle koottiin karttoja ja kuvia, jotka liittyisivät tapahtumiin. Pessi ja Illusia Teatteri Iltatähteen YLIVIESKA (KP) Suomen kansainvälisesti menestyksekkäimpiin bluesyhtyeisiin kuuluva Tomi Leino Trio konsertoi Ylivieskassa tulevana lauantaina. Jauhiaiselta kappaleet tilattiin jo viime keväänä, jolloin musikaalin juonta ei vielä ollut kokonaan suunniteltu. Dramatisointi Annina Paasonen, ohjaus ja sovitus Fiikka Forsman, lavastus ja valosuunnittelu Jukka Kyllönen, puvut Pasi Räbinä. Hienosti toimii se, että näyttämöllä musisoivat muusikot myös näyttelevät ryövärirooleissa. Ohjaajana toimii Jouni Tapio. Paikallista väriä ohjelmaan tuo KPKO:n edesmenneen nimikkosäveltäjän Pehr Henrik Nordgrenin (1944-2008) Pelimannimuotokuvia, op.26. Myöhäisbarokkia edustava Richter ennakoi laulavalla allegrollaan klassista tyyliä. Nyt siirrytään kokonaisen esityksen harjoittelemiseen, eli sekä laulajat, tanssijat ja näyttelijät treenaavat yhdessä. Vaasan kaupunginteatterin Ronja Ryövärintytär on visuaalisesti huikea esitys
03.53-04.00 Yöradio. 16.1216.30 Radiohuset. 08.30-08.33 Regionala nyheter. TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 18 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 22.05 Jippu ja ihmisen ääni (u). 12.33-12.45 Kokkolan päivä. 19.03-19.05 Urheiluradio. 19.30-21.00 Musikväktarna. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 06.54-07.00 Andrum. 07.3007.32 Yle Uutiset alueeltasi. 07.1007.44 Aamusoitto. 08.00 Neropatti. 10.03-10.55 Ajantasa. 11.03-12.00 Pia med . ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 15.15 Luterilaisuuden ABC. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 18.5519.00 Kaikki kotona. 17.00-18.00 Stiftelsen. C. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 52. 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm). 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 22.00-22.05 Yle Uutiset. VIRTANEN. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 13.03-14.00 Danslistan. 13.10 Iltapäivän toiveet puh. 16.33-17.00 Radiohuset fortsätter. 13.0013.03 Yle Uutiset. 23.10-06.00 Yöklassinen. 23.0300.00 Yöradio. 17.10 Hartaus. 04.02-04.55 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 00.05-01.00 Yöradio. 14.00-14.03 Yle Nyheter. YLE RADIO SUOMI 05.00-06.30 Melkein hereillä. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 21.40-21.50 Urheiluradio. 13.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 15.30-15.33 Regionala nyheter. Keskiolut Alkoon vai viinit ruokakauppoihin?. 18.03-18.50 Kaikki kotona. 15.05-15.55 Kultakuume: Kulttuuri syntyy pätkätöinä. 00.30 Lähellä ihmistä – Lähelle Jumalaa. Zino-Zina (Lontoon kuninkaallinen FO/Thomas Beecham). 14.03-15.00 Ajantasa. 19.30 Järviradio soi. era. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. 08.20-08.30 God morgon Svensk. 22.0022.05 Yle Uutiset ja sää. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 21.5021.55 Merisää. 07.3208.00 Kokkolan aamu. 20.0320.05 Urheiluradio. 15.33-16.00 Radiohuset fortsätter. 21.3022.00 Puheen Ilta. 18.50-18.55 Merisää. 16.00-17.00 Stiftelsen. 10.0010.03 Yle Nyheter med väder. 17.20-18.00 Kirjakerho: Opettaako kaunokirjallisuuden lukeminen sittenkään ymmärtämään muita ihmisiä?. 14:00 Zemlinsky: Humoreski (Vento Chiaro -puhallinkvintetti). 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 01.0202.00 Yöradio – Kasaritunti. 18.55-19.00 Kaikki kotona. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Alueuutiset. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 17.06-18.00 Päivä tunnissa. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. YLE X3M 06.00-07.00 Succémorgon. 11.03-12.00 Puheen Päivä. 21.30-21.45 Radioteatteri esittää: Sanansaattajat 12/20. 23.0300.00 Yöradio. 12.1012.12 Urheiluradio. JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 21.45-22.00 Musiikkikamari. 20.05-20.06 Sää. 09.03 Viikon Tikka. 16.0016.03 Uutisotsikot. 07.10-07.12 Urheiluradio. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 17.2018.00 Kokkolan iltapäivä. RADIO DEI 104.3. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 18.03-18.50 Kaikki kotona. 04.00-06.00 Arkisto: Euroopan turvallisuuspolitiikkaa. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 12.1013.00 Tiedeykkönen. 13.03 Viikon Tikka (u). 13.00-13.03 Yle Uutiset. 19.03-19.05 Urheiluradio. 14.03-16.00 Puheen Iltapäivä. 17.00-17.06 Yle Uutiset. 00.0006.30 Yöradio. 18.3018.50 Hartaita säveliä. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 13.33-14.00 Kokkolan päivä. 15.25 Raamattu. 01.0202.00 Yöradio – Kasaritunti. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 09.00-10.00 Succémorgon. 10.55-11.00 Pikkujuttu. 19.15-19.30 Aftonandakt. 03.00 Viikon Tikka (u). 11.03-11.30 Kokkolan päivä. 11.33-12.00 Kokkolan päivä. 09.32-10.00 Kokkolan aamu. 06.33-06.54 God morgon Svensk. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Hyvät uutiset. 06.30-06.32 Yle Uutiset alueeltasi. 22.45-23.05 Potkua taiteesta: Parempaa maailmaa animoimassa. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 16.0016.15 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Kansanmusiikkituokio Perinteistä joikua ja saamenkieltä. 08.12-08.30 Kokkolan aamu. 00.0002.00 Arkisto: Naisjohtajat. 08.33-09.00 God morgon Svensk. 11.10 Toivelevyt 070098300(5,09 e/puhelu + pvm). 11.03 Kuuntelijan toivelista. (Dietrich Fischer-Dieskau, baritoni, ja Berliinin . RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 06.56-07.00 Päivän mietelause. RADIO EXTREM 99.7. 23.0000.05 X3M-Nonstop. 06:00 Bach: Kantaatti n:o 158 (Der Friede sei mit dir, Rauha olkoon sinun kanssasi). 16.17-16.30 Kokkolan iltapäivä. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 06.32-07.00 Kokkolan aamu. 07.30 Aamuhartaus. 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt: Är frihandelsavtalet med USA ett hot mot demokratin?. 12.00-14.00 Myteriet. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 15.00 Alueuutiset. 12.12-12.25 Puheen Päivä. 12.00 Hilpeästi hanurilla. 10.0010.03 Yle Uutiset. 16.33-17.00 Kokkolan iltapäivä. 17.00-18.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 15.00 Toivon päivä. 07.00-07.10 Yle Uutiset. 03.0203.53 JP:n nurkka. 12.59-17.00 Poikelus ja Hätönen. 10.03-11.00 Puheen Päivä. Yle Uutiset ja sää. 21.03-21.05 Sportradion. 22.00-00.00 YleX Encore. 23.30 Sana Jerusalemista (u). 03.53-04.00 Yöradio. 09.30-09.32 Yle Uutiset alueeltasi. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 02.02-03.00 Yöradio. Vivaldi: Konsertto viululle, jousille ja continuolle a-molli op.9/5 (Ars Antiqua Austria). 23.00-23.03 Yle Uutiset. nland. 12.01-12.03 Yle Nyheter. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 18.30 Radioraamattupiiri. 07.00 Parempi huomen. 16.30-16.33 Regionala nyheter. 10.05-11.00 Sari Valto. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. J. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 12.05 Toiveiden tunti. 12.50 Päivän blogi. 15.00-15.05 Yle Uutiset. nland. 18.02 Rukous Suomen puolesta. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 15.03-15.30 Radiohuset. 07.10-07.12 Urheiluradio. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 17.25 Sana Jerusalemista. 03.0203.53 JP:n nurkka. 08.30-08.32 Yle Uutiset alueeltasi. 14:05 Viotti: Viulukonsertto n:o 22 a-molli (Itzhak Perlman ja Juilliard-ork./ Lawrence Foster). 21.0021.03 Yle Uutiset. 19.02 Laajasalo (u). 21.00-21.03 Yle Nyheter. 02.02-03.00 Yöradio. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 22.05-23.00 Kantritohtori Teppo Nättilä. 09.05-09.10 Urheiluradio. 11.00 Keskipäivän tasaus. Lähde mukaan mielenkiintoiseen huutokauppakampanjaan. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 08.10-08.12 Urheiluradio. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 12.30-12.33 Yle Uutiset alueeltasi. 02.30 Lähetysvartti (u). 11.57-12.00 Päivän mietelause. 07.12-08.00 Puheen Aamu. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. Lue lisää www.kp24.?/eurollalahtee Esimerkkejä edellisvuoden Eurolla lähtee -kampanjan huutokauppakohteista! B. 16.30-16.33 Yle Uutiset alueeltasi. tarvitsen jäätelön! 1286 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 05.0006.30 Melkein hereillä. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 11.0011.03 Yle Uutiset. 09.10-09.30 Kokkolan aamu. lharmonikoiden kamariyhtye sekä Frankfurt am Mainin valtiollisen musiikkikorkeakoulun kuoro ja Berliinin St, Hedwig -katedraalin kuoro/Karl Forster). 12.1012.12 Urheiluradio. 21.00-23.00 Myteriet repris. 07.50-07.59 Aamuhartaus. YLE OULU RADIO 98.4. 02.0004.00 Arkisto: Litti, Atik ja kuningas potkupallo. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 07.12-07.30 Kokkolan aamu. 08.32-09.00 Kokkolan aamu. 08.00-09.00 Succémorgon. 10.0311.00 Regional förmiddag. 13.00 Pookin iltapäivä. 18.0018.03 Yle Uutiset. nland. 20.03-20.05 Urheiluradio. 07.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. Diabelli: Sonatiini A-duuri (Miklos Spanyi, fortepiano, ja Ilkka Virta, kitara). 21.55-22.00 Suomi tänään. 10.00 Pookin päivä. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.00 Matin MusiikkiMakasiinir Steve Lawrence & Eydie Corme yhdessä ja erikseen. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 00.00 Yöluotsi (u). 18.00-23.10 Iltaklassinen. 21.55-22.00 Suomi tänään. 12.45-12.55 Merisää. 21.5021.55 Merisää. 22.45-00.00 Tisdagstryckare. 13.03-13.30 Kokkolan päivä. 10.00-12.00 Supernova. 17.00 Uskon ilta. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 07.30-07.33 Regionala nyheter. 09.1610.00 Regional förmiddag. 06.00 Pookin aamu. 07.33-08.00 God morgon Svensk. 20.30-21.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 15.0515.30 Kokkolan iltapäivä. 09.10-09.16 Andrum. 15.30-15.35 Yle Uutiset alueeltasi. 06.06-06.30 Morgonmusik. 23.10-06.00 Yöklassinen. 07.0008.00 Succémorgon. 14.05 Viikon levy. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 15.35-16.00 Kokkolan iltapäivä. 22.15-22.45 Kulturmagasinet. 19.05-20.00 Kaikki kotona. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 02.0002.02 Yle Uutiset. 18.50-19.00 Iltahartaus. Schumann: Arabeski C-duuri (Vladimir Horowitz, piano). 14.0014.03 Yle Uutiset. YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 06.50 Viikon teos. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 13.30-13.33 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00-14.55 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 16.45 Radiossa huomenna. Bach: Fürchte dich nicht (RKK/Otto Kargl, sekä Markku Luolajan-Mikkola, barokkisello, ja Markus Malmgren, urut). 16.00-16.12 Yle Nyheter med väder och sport. 00.05-01.00 Yöradio. 03.00-03.02 Yle Uutiset. YLEX 06.29-10.00 YleX Aamu. 12.40 Viikon teos. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 21.35-21.40 Novosti Yle. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 09.10-10.00 Puheen Aamu. 16.15-16.17 Urheiluradio. ei, ei se sitä ole. 18.03-21.30 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 15.00-16.00 Stiftelsen. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 12.25-12.30 Alivaltiosihteeri. 15.00 Iltapäivän polkka. 09.0009.05 Yle Uutiset. 08.0008.10 Yle Uutiset. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. YLEX 94.0 ja 96.1. 14.03-15.00 Radiohuset. 08.50 Päivän blogi. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.45-07.50 Hartaita säveliä. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 10.00-11.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 20.05-20.06 Sää. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 09.0009.05 Yle Uutiset. 23.02-23.55 Päivä tunnissa. 04.55-05.00 Yöradio. 22.05-23.00 Kantritohtori Teppo Nättilä. 20.02 Lähetysvartti. 14.00 Toivon lauluja. 07.10-07.30 God morgon Svensk. 12.30 Suolapala. 20.0621.00 Kaikki kotona. 12.00 Alueuutiset. BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN TYTTÖ NÄKEE JA SAA KAIKEN, MINKÄ TAHTOO VAI MITÄ?! TOISIN KUIN SINÄ, ROISTO, HAH HAH! tarvitsen halin. 06.0507.00 Yle Puhe esittää. 16.10 Onnentunti. YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. Vidal: Gavotti bal. 06.25-06.56 Aamusoitto. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 11.00-11.57 Klassikkoparatiisi: Satakielen laulu. 04.02-04.55 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 20.06-21.00 Kaikki kotona. 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 20.0020.03 Yle Uutiset. 21.35-21.39 Novosti Yle. 09.0509.10 Urheiluradio. 18.50-18.55 Merisää. 08.10-08.12 Urheiluradio. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 02.0002.02 Yle Uutiset. 11.0011.03 Yle Uutiset. 09.00 Alueuutiset. 17.00-19.00 Uuden musiikin iltavuoro. 19.05-20.00 Kaikki kotona. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 09.00-09.10 Yle Nyheter. Eurolla lähtee tulossa keväällä 2016 Kampanja-aika 5.-13.4.2016. 13.03-14.00 Perttu Häkkinen. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 11.30-11.33 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00-18.15 Romano mirits. 06.30-06.33 Regionala nyheter. 14.00-15.00 Stiftelsen. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 0700 88200( 10,01 euroa / puhelu+pvm). 11.0012.59 Etusivu. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 12.12-12.30 Kokkolan päivä. 18.00-21.00 Sex & sånt. 19.03-20.30 Etnoilta: Konserttilavalla Hilja Grönfors. 22.05-22.45 Television tiiliskivet. 18.03-19.00 Amadeus. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 14.00 Terveysuutiset. 21.40-21.50 Urheiluradio. 14.15 Vinyylivintti. YLE RADIO VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 21.05-22.00 Konserten: Pianorecital med Denis Kozhukin. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. nland. 04.55-05.00 Yöradio. 16.02 Uskon asia. 07.15 Raamattuavain. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 08.12-09.00 Puheen Aamu. 01.00 Uskon asia (u). 22.05-23.02 Perttu Häkkinen. 12.5513.00 Suomi tänään. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 10.45 Viikon levy. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 08.30 Raamattu. 19.00-22.00 YleX Jatkot. 15.55-15.58 Yle News. 10.55 Viikon teos. nland
(USA 2009) Lasisydän TV1 klo 13.30 ??. 01.35 Jalkapallo: MLS Highlights -makasiini. SVERIGES TV4 06.50 Nyhetsmorgon. 13.30 Grand Designs Australia. Lasitaiteilija Jussi Jurkan kesälomakomediassa ohjaaja Matti Kassila tavoitteli eurooppalaisen uuden aallon vieraantumistunnelmia. 21.00 Gympaläraren. 16.55 Extreme Makeover Weightloss. 16.00 Dubain lentokenttä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. O: Pekka Karjalainen. Kausi 1, 8/12. 14.45 Inspector Cartoons. . 18.30 How I Met Your Mother. 17.00 Ihmemies MacGyver (12). Direkt. 16.00 ja 16.30 Nanny. 03.3004.21 Isojalan jäljillä. 15.25 Isän tyttö (S). 20.00 Lapin poliisit. 11.45 Männen från Vidsel. 17.05 SVT Forum. 05.15 Männen från Vidsel. 19.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). HERO YLE KUVAPALVELU Futisvanhemmat TV1 klo 20 ??. 06.00 Pound Puppies (S). 10.05 Emmerdale (7). Koko totuus. 13.00 Romut rahaksi. 13.00 Kissakuiskaaja. Yhdysvaltain kannabislainsäädäntö on melkoinen farssi. 8/12. 16.35 Miamin eläinpoliisit. 8.36 Jack (7). 18.30 Puoli seitsemän. 06.55 Bumba (S). 16.40 Leijonan luola USA. Kenen poika pääsee Tanskan turnaukseen. 8.44 Jälkipörssi. 11.05 Avara luonto: Skorpionit. 01.01 SVT: SVT Nyheter Gävleborg. 01.40 Tulevaisuuden maailma. 14.35 Halv åtta hos mig. 21.00 21.00 Villi kortti. 07.45 Trollz. Ja tavoitti myös. 15.30–16.20 Sohvaperunat. 18.00 Jääkiekon naisten MM: FIN – RUS. . 15.30 Ett riktigt hem åt alla. 22.00 Framtidens stjärnor. 20.00 Katujen kaaharit. 20.05 NCIS Los Angeles (12). Johnin isää esittävä Richard Jenkins tuo sentään pientä ristiriitaa kuvioon. 04.00 Gympaläraren. 14.55 Elixir Fitness & Sport. . 14.00 SVT: LGH + bil + allt jag har och äger. 23.00 Scream Queens. Lainsäädännön vyyhtiä avataan havainnollisilla gra?ikoilla. 3/5. 18.20 Nyhetstecken. Sodan dramaattisin puoli ei ehkä ole se, että se erottaa rakastavaiset. Jos ei itse ota itseään niskasta kiinni, on elämän ankeudesta turha syyttää muita. Kaliforniassa kannabista voidaan määrätä melko helposti vaikkapa unettomuuteen tai selkäkipuihin. 15.05 Neljät häät Amerikassa. 00.25 Murha menneisyydestä (12). Jakso 17/76. 17.00 Hiuskarvan varassa (7). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 14.50 SVT: Djurkyrkogården. 2/20. 19.30 Typerät videot. 15.35 Hjältar i gult och blått. 15.40 Hem till salu. Siitepölykausi alkaa – auttaako siedätyshoito. 19.30 Täydelliset hääpuvut. 7.04 Vertailuruutu. Direkt. 00.25 Suomen Tulli. 21.00 Mitt Sverige. Kannabiskaupassa kaikilla näyttää olevan aika kivaa, vaikka yllä roikkuu synkkä pilvi. 23.00 SVT: Sportnytt. 21.30 Strömsö. 22.00 Elokuva: Kummelin Jackpot (12). 12.15 Mat med Kira. 11.50 ja 12.15 Merieläinten pelastajat. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. Yle Fem 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 15.45 Sing It On. 01.20 SM-liiga Playoffs: Illan parhaat. 13.40 Dallas. 15.00 Family Guy. 18.55 Äntligen hemma. 03.15 Kanadan rajalla. 21.00 Fotboll: Studio. 04.05 24 Vision. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 12.15 Pulmuset. 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 00.30 Finaste familjen. Direkt. 15.05 Isojalan jäljillä. 14.10 American Chopper. 12.55 Hurja remontti. Kausi 4. Haikailun suuri ystävä saa varmasti tästäkin irti jotain. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.30 Severin. 18.15 Taitoluistelu: EMkilpailujen huippuhetket, Bratislava, Slovakia. 13.10 Hem till gården. 23.00 Kobra. 13.30 Pyöräily: Criterium International, Ranska. 18.00 Family Guy. Sillä saralla hän on tehnyt ansiokasta työtä alkaen jo animaatiosarjoistaan Beavis and Butt-Head ja Kukkulan kuningas. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Jakso 17/76. 19.25 Sportnytt. 17.09 Hercule Poirot (12). 07.05 Jalkapallo: MLS Highlights -makasiini. 01.00 Brottskod: Försvunnen. Mamma Mia! –musikaalin Amanda Seyfried jättää tällä laulut väliin, mutta Savannahin virheetön hahmo on vieläkin kauempana elävästä elämästä. 7/16. 21.00 Elokuva: Charlie Wilsonin sota (12). 7.48 Kimmo Kuu. 5/6. NIKO KETTUNEN Hamppukauppiaat löysässä hirressä KAHDEKSANOSAINEN reality Futisvanhemmat antaa puheenvuoron äideille ja isille, jotka käyttävät aikansa ja rahansa lastensa harrastukseen. 18.25 Emmerdale (7). Kamloops, Kanada. 17.30 Sisarvaimot. 11.00 Yle Uutiset. Kausi 5. 02.15 Ammattina sankari. 21.30 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (12). Se on tarina ystävyydestä ja pelihimosta. 17.55 Klockan nio hos stjärnorna. 21.50 Yle Uutiset. Studiossa suursijoittaja ja menestynyt yrittäjä kampeavat Suomea kasvuun. etappi, De Panne Zottegem (198,2 km), Belgia. (USA 2010) Pimeyden ytimessä Nelonen klo 23.00 ??. 03.30 The Bridge. 14.00 Bornebusch i tevefabriken. 22.46 Lokala nyheter. Kausi 2. Aiheesta on kuitenkin tehty monta ikimuistoista elokuvaa. Kausi 2, 10/12. 16.30 Uusi Päivä. Ja onko Cindyn viekoittelevien hymyjen takana sittenkin kilpailevan ?rman juoni. (U) 01.25–03.38 Jääkiekon naisten MM: USA – FIN. 01.00-05.06 Teematieto. Eheytymisterapiaa. Direkt. 21.00 Urheilevat norjalaiset. Maailmanhistoria on ironioita väärällään. 7.35 Neppajymykerho. 15.05 Halv åtta hos mig. 11.00 Tanskan toisenlaiset frendit. Ettei oma syrjähyppy niin kaduttaisi. 06.09 FOX Kids: Lalaloopsy. 01.15 Tulossa: Supertähdet. 03.00-06.00 Astral Tv. etappi, Barcelona (Montjuic) Barcelona (Montjuic) (136,4 km). 15.05 Onnenarpa. 22.25 MTV Sport Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 02.30 Sverige idag. Jakso 4/10. 18.45 Uutiset. 15.30 How I Met Your Mother. 06.25 Tashi (S). 22.00 Haluatko miljonääriksi?. 07.25 Hiuskarvan varassa (7). 06.25 Huomenta Suomi. 02.50 Wentworth. 21.00 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.05 Studio55.fi. 17.55 Tulossa: Supertähdet. Ovatko he rikollisia vai eivät. (U) 12.30 Vielä virtaa (S). 20.00 Miehen puolikkaat. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 22.30 Panttilainaamon autospesialistit. Kausi 2. 15.00 Kadonneet (7). 16.25 Suomen kaunein koti. 11.45 ja 11.50 Me Naiset esittää: #evek. 10.00 ShowHau. 4/26. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.00 SVT Nyheter. Kristen Wiigin esittämä Suzie on kiinnostuneempi televisiosta kuin miehestään. . 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.00 American Idol. Kausi 5. 01.35 Sub goes Kolina. 23.40 Vanderpump Rules. 12.40 Sing It On. 02.20 Suomen huutokauppakeisari. 7.15 Muslimiyhteisöjen keinot radikalisoitumisen estämiseksi. 23.00 Tulossa: Supertähdet. 17.05 Gomorron Sverige sammandrag. 23.30 Leijonan luola USA. 09.00 Wipeout. 11.00 Malou efter tio. 23.00 Panttilainaamon autospesialistit. 19.00 Mertaranta ja legendat. 23.10 Elokuva: Miss Bala (16). 8.07 Vekarat! (S). 08.20 Miami Ink. 20.00 Bachelor Suomi. 21.00 Criminal Minds. 7.48 Pitäisikö agressiiviseen verosuunnitteluun puuttua. 19.13 Kulturnyheterna. 02.15–03.10 Amerikan karmeimmat kokit. 05.05 Gomorron Sverige sammandrag. Direkt. 02.05 Sportnytt. 23.55 Vallan suhteet. 00.00 Circuit eMotorsport. 2/5: Hormonien ylivalta. 17.25 Smak av Färöarna. 00.40 Miami Ink. Dokumentaarinen sarja seuraa yhden kauden ajan lahtelaisen juniorijoukkueen futisvanhempia. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 7.10 Apua Kreikan pakolaiskriisiin – suomalaisasiantuntijat lähtökuopissa. 11.00 Fråga doktorn. 21/50. Rakelin kuplassa pohditaan lihavuuskiusaamista. 22.45 NCIS Los Angeles (16). 19.30 Salatut elämät (7). 12.00 ja 12.30 Eden. 20.00 Ummikot ulkomailla. 17.00 Suomen Tulli. 21.00 Fast n’ Loud. Hero 09.35 Sing It On. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 29.3. 23.30 Painajainen naapurissa. 22.30 Hätäpuhelut hölmölästä. 18.00 Yle Uutiset. 13.25 Vanderpump Rules. (U) 16.50 Novosti Yle. 16.25 Luontoretkellä. 41/52. 22.00 Aktuellt. Kausi 1. 17.00 Pikku Kakkonen. Jason Bateman esittää pienen maku-uutetehtaan pomoa nimeltä Joel, jolta itseltään on mennyt elämästä maku. Kuljeta, kustanna ja kannusta! Tuttu ohje harrastavien lasten vanhemmille. 16.00 Miami Ink. 18.25 Sing It On. Kuusysin vuonna 2001 syntyneiden jalkapallojunioreiden vanhemmat todellakin tekevät kaikkea tätä. 8.19 Sairaalasarja Syke pyrkii maailmalle. 23.35 Ensimmäisen asteen murha (12). 00.00 FIA WTCC: Vakioautojen MM-sarjan kausiennakko. 22.00 Loukussa (12). 22.55 Myyntimies Jethro matkoilla. 09.30 Deadly 60. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Snooker: China Open, Peking, Kiina. 19.50 Kannaksen kierros: Terijoki. 14.00–14.25 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). (U) 13.00 Vielä virtaa (S). 02.45-03.41 Fame (7). 09.05 Inspector Cartoons (7). 11.30–12.25 Stacey Dooley: Nuoret amerikkalaiset. 21.00 Sub.doc: Kiistelty kannabis. 19.10 Akuten. 22.00 Pyöräily: Three Days of De Panne, 1. Kausi 2. Mike Judge on arkipäivän nihkeyden erikoisasiantuntija. 23.15 SVT: Mitt Sverige. 20.20 TV4Vädret. 15.00-16.00 SVT: Tro, hopp och kärlek – sökprogrammet. 02.25 Jalkapallo: Eurogoals. Kiinan talous hyytyy, kolkuttaako seuraava taantuma jo ovella. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 29.3.2016 19 TELEVISIO Extract – kielletyn hedelmän maku Hero klo 21.00 ??. 14.40 ja 15.10 Voittoa asuntokaupoilla. 21.00 21.00 A-studio. FOX 06.00 Sky News. 23.30 True detective. 13.15 Diktatorn. Direkt. Jääkaapin öinen kutsu. Yle Teema 04.00 Teematieto. 19.45 Go’kväll. 00.09 Sporten. 17.00 Pulmuset (7). 00.45 Snooker: China Open, Peking, Kiina. Ihan vaan vaistomaisesti, kuukausia kestäneellä rutiinilla. 16.00 Neljän tähden illallinen. Nicholas Sparksin romaaniin pohjautuva herkistely korvaa Cherbourgin sateenvarjojen tai Englantilaisen potilaan kirpeät tragediat tämän päivän keinotekoisilla makeutusaineilla. (U) 15.00 Rakas päiväkirja. 23.15 Uncle. 19.00 Remppa vai muutto. Direkt. Satavuotiaat kaunottaret. 23.45 Människan en massmördare. 7.41 Kuminakuja 19. 20.58 Keno. 23.05 Yle Uutiset. 21.30 Liv och Horace i Europa. 15.55 Luontohetki: Eläintarinoita. 00.10 Remppa vai muutto. 19.00 Rapport. 10.15 Tulossa: Supertähdet. 09.20 Kaisa ja luksuskodit. 09.15 TV Shop Tvins. Kausi 1. Sen linjoilla oli myös brittikoomikko Richard Gervaisin hyvä jatkaa hittisarjassaan Konttori. 23.45 SVT: Liv och Horace i Europa. 20.30 Marren julkkiskampaamo. 07.00 Jalkapallo: Eurogoals. Tyylilaji on pikemminkin hivutus, jossa elämän ja maailman keskinkertaisuus ilmoittelee tasaisin väliajoin itsestään. Kahdeksanosainen reality antaa puheenvuoron äideille ja isille, jotka käyttävät aikansa ja rahansa lastensa harrastukseen. 20.30 Kirotut kartanot. (Suomi 1959) Mv. 02.00 SVT Nyheter. 01.25 Leijonan luola USA. Spurlockin letkeä tyyli sopii tähän aiheeseen. etappi, De Panne Zottegem (198,2 km), Belgia. 13.00 Sinkkuillallinen. 00.35 Kultapoika (12). 22.00 Minority Report. 22.26 Jokamiehenoikeus. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 03.55 Revolution. 19.00 Kummeli (7). 17.45 MasterChef Australia. 01.10-01.15 SVT: Nyhetssammanfattning. 01.45 Poliisit Norja (7). 00.30 SVT Nyheter. Illan dokumentti on osa Morgan Spurlockin mainiota Sisäpiirin mies -sarjaa, jossa hän tonkii ajankohtaisia ilmiöitä. FRII 08.10 Jeff Corwin – uhanalaiset villieläimet. 12.30 Pyöräily: E3 Harelbeke, Flandern, Belgia. 19.00 Angel from Hell. Myynti ja valmistus on tiukasti säädeltyä. 04.45 Pyöräily: Katalonian ympäriajo, 7. Yhdysvallat – Suomi. 23.30 Purjehdus: Spirit of Yachting. 14.05 Fame (7). Jakso 545: Oikotien kautta. 16.00 Amazing Race. 17.20 Vetenskapens värld. 13.50 SVT: Programtablå. . 21.55 Elävä arkisto: Luonnossa. 19.00 Kiehtova maailma: Junalla halki Afrikan. Ensimmäisen jakson iloisimmat hetket koetaan äitien alkoholinhuuruisissa illanistujaisissa. Pukamajenkka kruunaa takatukkaisen luuserikomedian, jossa kiukkuinen humppamies (Heikki Silvennoinen) tienaa reissurahoja luistelijatyttärelleen. Äijätoimintakomedian jatko-osassa palkkamurhaajat piirittävät FBI-virkailija Tom Berengeriä. 16.20 Kuningaskuluttaja. 02.00 Jalkapallo: Vive la France. Jakso 10/12. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 18.55 HS-uutiset. 17.15 Fosters. Kahden kerroksen lainsäädäntö on ajanut lääkekannabiksen myyjät löysään hirteen. Täysveriseksi kyynikoksi ei ohjaajaa silti voi leimata. Noidankehä. 22.39 Kulturnyheterna. Direkt. 19.50 Keno. 3/10. Mummot hakevat apua nukkumiseen, ja eräs Vietnam-veteraani kertoo pilven lievittävän hänen sotavammojensa jomotusta. 04.25 Tabu USA. Direkt. 04.00 SVT Nyheter. Jakso 19/26. 12.05 Miamin eläinpoliisit. Uusi sarja, 1/8: Uudet ajat. 22.20 Fotboll: Studio. Ehkä iloa olisi saatu enemmän, jos itse juniorit olisivat enemmän esillä, mutta keskiössä ovat nyt omistautuneet vanhemmat. 17.30 ja 18.00 70’s show (7). 03.00 Pyöräily: Three Days of De Panne, 1. 13.00 Maailman upein juna. 20.00-20.55 Ranskan modernismin kiehtova historia. 13.15 Kultakuume. 19.20 Päivän sää. 14.30 Piilokamera. Jakso 1/40. 20.30–20.55 Kynsin hampain (S). Vieraana Marja Hintikka. 17.00 Treme (12). 20.55 Lokala nyheter. 12.50 Onnenarpa. 20.45 Oddasat. 42/52. 14.15 Top Chef. 19.00 Hittien historiaa. 13.05 SVT: Fråga doktorn. Hallström pitää huolen, että musiikki helisee herkästi, ja auringonlaskut sekä muut ranta-autereet on aina viimeisen päälle kuvattu. 19.00 Velvet – muotitalon tarina (12). Dokumentti on pari vuotta vanha, mutta tilanne on yhä sekava. 07.25 Lego Ninjago (7). 14.30 Tro, hopp och kärlek sökprogrammet. 17.40 Tulossa: Supertähdet. 23.00 Myytinmurtajat. Joulutragedia. HEIKKI SILVENNOINEN on Pertti Järvelä Kummelin Jackpot -elokuvassa. 15.15 Yle Oddasat. 10.35 Emmerdale (7). 01.00 Salatut elämät (7). 11.05 Huipputatuoija haussa. Jakso 7/10. 11.30 SVT: Cirkus familj. Kutonen 06.30 American Chopper. Kausi 11, 2/8. 01.0001.45 Sing It On. 00.45 Pelastajat (7). Jakso 22/26. 15.45 Pyöräily: Three Days of De Panne, 1. . 14.00 Autotallien metsästäjät. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 08.50 Inspector Cartoons. Kamloops, Kanada. 02.00 Fashion Star. 15.05 Yle News. 11.00 Maailmanlopun odottajat. 01.20 Sukulainen helvetistä. 06.40 Tashi (7). 05.00 SVT Nyheter. 18.00 Australian rajalla. 19.30 Snooker: The Ronnie O’Sullivan Show. 18.53 Viidakkojytä. Kausi 4, 9/22. Menestys ja komea kotikaan eivät lohduta, kun vaimo pihtaa. 19.30 Amerikan karmeimmat kokit. 00.40 Made in Africa. 08.00 Snooker: China Open, Peking, Kiina. 18.30 Sverige idag. 02.50 En stad en historia. 21.30 Mr Selfridge (12). 05.45 Sverige idag. Suora. 8.34 Ötökät. (U). 03.45 Temptation Island Suomi 2 (7). 14.55 Pomo haussa. 14.15 Pyöräily: Katalonian ympäriajo, 7. 01.35–05.30 Astral Tv. 18.30 Oddasat. 21.00 Elokuva: Extract – kielletyn hedelmän maku (12). Yle TV1 05.45 Aamusydämellä. 16.00 ja 16.30 Candice sisustaa. Osa 2971: Eliakselle puhkeaa äkillinen kenkäfetissi. Vanhemmat kinastelevat auton tankkausvuorosta, ja touhu vaikuttaa turhankin totiselta. 20.00 Vem vet mest?. 19.25 Eurosport News. Jakso 3/12. 14.30 Typerät videot. 7.24 Saku & Vaakku. 07.05 Gomorron Sverige sammandrag. 14.55 Me Naiset esittää: #evek. Tehtaan tuunaajat. 15.55 Onnenarpa. 10.20 Neljän tähden illallinen. Kooste ottelusta Suomi – Venäjä. Kausi 1. Kausi 4. 7.40 Mistä teineille töitä. 07.00 Bubble Guppies (S). Kuka suostuu talkoilemaan kotiturnauksen kioskilla. 2/10. 18.00 Rantavahdit (7). 00.15 SVT: Aktuellt. 07.25 Gomorron Sverige. 20.30 Halv åtta hos mig. Karhuntappoase. 16.05 Amerikan karmeimmat kokit. 07.40 Lego Ninjago (7). Tämänkin elokuvan pohjalla on vieno kannustus. Direkt. Kausi 1. 11.00 SVT: Vem vet mest?. Synkässä toimintajännärissä konkaripoliisi Mel Gibson selvittää – ja ennen muuta kostaa – tyttärensä murhaa. Paluu arkeen. 7.50 Keikkatyöt starttina työelämään. 03.05 24 Vision. 13.50 Australian rajalla. 4/4. SVERIGES TV2 08.45 Akuten. 23.25 Fotboll: Studio. . O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com Yle TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 02.50–03.45 Neljät häät Amerikassa. 10.30 Sara La Fountain. (U) EUROSPORT 1 04.00 Pyöräily: Criterium International, Ranska. Varjoyksikkö. 22.35 Mentalist (12). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Kausi 1. Sub 10.00-11.00 Lemmen viemää. 14.10 Huipputatuoija haussa. 20.30 Simpsonit (7). 23.05 Elokuva: Pimeyden ytimessä (16). 12.45 Hundra procent bonde. 22.15 Kotikatsomo: Kohtuuttomuuksia (12). 6.50 Elämää: Choi Ling – Hongkongista Pohjois-Karjalaan. 18.00 BUU-klubben: Dina, mestarietsivä. 00.20 TV4Vädret och nyheter. 22.52 Yhteisvastuukeräys. 10.00 SVT Forum. 6.51 Hittijuoma vihermehu. 02.20 Nyhetstecken. 01.20 Tilt. 07.24 Pound Puppies. 13.50 Siivousfanaatikot. 02.35 Hiuskarvan varassa (7). 14.55 ja 15.20 Merieläinten pelastajat. 12.30 Kehonvartijat. 10.20 Vanderpump Rules. 20.30 Yle Uutiset. 18.30 Westwijkin arvoitus (7). Direkt. 22.00 Poliisit. 21.00 Bachelor Suomi. 7.10 Lulu kilpikonna. 8/26. etappi, Barcelona (Montjuic) Barcelona (Montjuic) (136,4 km). 18.00 Kultakuume. 01.30 Jalkapallo: Eurogoals. 17.55 Emmerdale (S). Jakso 2/40. 12.35 Hem till gården. 20.55 Urheiluruutu. 01.20 Poliisit Norja (7). 13.05 SVT Forum. 16.05 Kenet ihmeessä nain?. 08.20 Merieläinten pelastajat. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 22.55 Nyhetssammanfattning. 08.20 Kadonneet (7). 14.40 Inspector Cartoons (7). 06.57 ja 07.10 Smurffit. (USA 2010) Miss Bala Yle Teema klo 23.10 ??. 04.50 House. Valentinen sisarukset. 03.10-04.46 FriiD: Yllättävä tunnustus. Suora. 20.00 Spotlight: Pakolaiskriisi sisältäpäin. 07.55 Lego Nexo Knights (7). 00.35 Tillsammans. Jakso 11/12. 15.35 Täydelliset hääpuvut. 3/26. 18.30 Goldbergit). 8.50 Elämää: Choi Ling – Hongkongista PohjoisKarjalaan. 20.30 Poliisit (7). 6.53 Matikkahirviöt. KRISTA NUMMELIN Jalkapallo on rankkaa vanhemmille Kiistelty kannabis Sub 21.00 ???. 18.30 Ma?avaimot. Vieraana ihoja allergiasairaalan sairaanhoitaja Heli Keinänen. (U) . Kolonnan jatkeeksi asettuu Lasse Hallströmin ohjaama Haikein terveisin. Kausi 3, 2/12. 02.20 Cirkus familj. Direkt. Jakso 19/26. 21.25 Fotboll: Sverige-Tjeckien. Direkt. Vaikka moni osavaltio on laillistanut aineen joko kokonaan tai lääkinnällisiin tarkoituksiin, niin liittovaltion lain mukaan pilven sauhuttelu ja myynti on yhä rikos, josta voi saada ankaria tuomioita. Channing Tatum on jurohko ammattisotilas John, joka WTCiskujen jälkeen joutuu jättämään soman Savannahinsa ihan suhteen alkumetreillä. (Edge of Darkness/Britannia-USA 2010). 09.00 Jääkiekon naisten MM: FIN – RUS. 09.15 TV Shop Tvins. 00.54 SVT: Kulturnyheterna. 16.30 Vanderpump Rules. 14.30 Kummeli (7). (U) 13.30 Elokuva: Lasisydän (7). 06.15 Go’kväll. 23.45 Bostonin palomiehet. 00.30 Sport Destination. Baarimikkonsa (Ben A?eck) suosituksesta Joel päättää pestata gigolon viettelemään vaimonsa. 7/16. 18.00 Vem vet mest?. 22.30 Fotboll: Sverige-Tjeckien. 19.00 ja 19.30 Wheeler Dealers. 03.00 Tro, hopp och kärlek sökprogrammet. 19.00 Seitsemän Uutiset. 01.10 Severin. 20.30 Rapport. JIM 12.00 Suomen paras leipomo. Niitä tulee vastaan tosipohjaisessa satiirissa, jossa kongressiedustaja (Tom Hanks) alkaa aseistaa afgaanisissejä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan (USA 2007) Kummelin Jackpot TV2 klo 22.00 ??. 20.00 TV4Nyheterna. 21.00 Suomen Tulli. 6.42 Maailma ilman antibiootteja olisi vaarallinen paikka. 05.45 Sändningsuppehåll.. 13.45 Kaverille ei jätetä (12). Kausi 7. 19.00 Kielletty rakkaus (S). 13.30 Aarteen tonkijat. Direkt. 17.30 Lapin poliisit. O: Martin Campbell. 08.50 Kerrostaloelämää (7). 12.15 Aarrejahti merellä. MTV3 05.30 Aamusää. 01.50 Criminal Minds. 23.30 TV4Nyheterna. 09.05 TV Shop Tvins. 33/40. 3/8. (USA 2009) Haikein terveisin Liv klo 22.00 ?. 06.31 Olipa kerran avaruus. SVERIGES TV1 07.00 SVT Nyheter. . Direkt. 21.57 Merenkurkun lintukuvaajat. Kamloops, Kanada. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.05 Ekonominyheterna. Jakso 50/62. 17.25 Närbild. 16.30 Soppa365. 20.00 Futisvanhemmat. 00.25 Eurosport News. 01.55 The Following. (U) 21.00 21.00 NCIS: New Orleans (12). 20.05 Saturday Night Live. 05.20-05.59 Sky News. 19.30 Lokala nyheter. 23.10 Prisma: Kaksi samaa. Erästä kasvattajaa uhkaa 40 vuoden tuomio. 00.30 Rantavahdit (7). 19.30 Miehen puolikkaat. (Meksiko 2011) PEKKA ERONEN Joel kärvistelee puutteessa ELOKUVAT JOELIN elämä näyttää hyvältä, mutta pinnan alla kuohuu. 13.40 Goldbergit. 00.05 Tulossa: Supertähdet. Vuoden 1999 komedia Konttorirotat olikin sitten ihan sitä itseään. 07.30 Miamin eläinpoliisit (7). 15.00 Yle Uutiset. 12.00 SVT: Sverige!. 17.00 SVT Nyheter. Ja kun samaan aikaan ?rmassa aloittaa nuori ja simpsakka Cindy (Mila Kunis), joka vielä ?irttaileekin, alkaa pomolla olla painetta kasassa. 19.00 Det söta livet. (USA 2006) Smokin’ Aces 2: Assassins’ Ball Kutonen klo 22.00 ?. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 18.00 Myytinmurtajat. 15.55 Teknavi. TV5 06.30 ja 07.00 Nanny. 01.05 Sinkkuillallinen. (U) 19.30 Kioski: Rakelin kuplassa. 07.55 Jalkapallo: Eurogoals. 8.10 Enbuske360 – Varjohallitus. Judge itse jatkoi elokuvassaan Extract – kielletyn hedelmän maku. 07.30 Jalkapallo: Vive la France. 13.45 Ordet är mitt. 20.00 Snooker: China Open, Peking, Kiina. Vieraana näyttelijä-laulaja Olavi Uusivirta. 2/3. Kausi 1. 08.55 Inspector Cartoons (7). 18.00 Klassinen Suomi: Nykyaika. 06.00 SVT Nyheter. 12.45 ja 13.15 70’s show (7). 6.40 Pääsiäinen ohi – kävikö kauppa. (U) 11.55–12.25 Norjalainen Nooan arkki. 10.00 Hercule Poirot (12). 02.30 WATTS Top 10. (Suomi 1959) Charlie Wilsonin sota TV5 klo 21.00 ???. Miten käy, kun työpaikalle tulee uusi työntekijä Cindy (Mila Kunis). Musiikkivieraana Cheek. 11.05–12.00 Lääkärit. 10.50 Onnenarpa. 08.10 Prätkähiiret. 02.05 The Late Show With Stephen Colbert. 22.00 Elokuva: Haikein terveisin (12). 09.30 Tosi tarina: Karkuri. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 04.40–05.00 Ennustaja-TV. 02.15 Murha etelän idyllissä. 23.55 Kauhukomedia: Cheerleader helvetistä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Kenet ihmeessä nain?. 06.00 Pyöräily: E3 Harelbeke, Flandern, Belgia. Kun Joel saapuu kotiin, Suzie vetää verkkarinnauhaa niin kireälle, että narskuu. 05.25 24 Vision. Gerardo Naranjon tulinen toimintajännäri heittää missikandidaatti Stephanie Sigmanin huumegangstereiden sekaan. Jakso 544: Tähtitaivaan alla. Kausi 2, 2/17. 7/12. 23.00 Sportnytt. Siamilainen taistelukala. 23.00 Nuoret rikkaat roistot. 15.10 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.58 HS-sää. 22.00 Elokuva: Smokin’ Aces 2: Assassins’ Ball (16). 00.30 Teknavi. (U) 20.00 Uusi Päivä. 09.10 Soppa365. 02.40 The Walking Dead. 17.00 Sinkkuillallinen. 1/8 . 22.00 Kohde (12). Liv 09.00 Hurja painonpudotus. 23.30–00.00 Kioski: Rakelin kuplassa. Judge ei ole farssimaisen ilotulituksen tekijä, eikä myöskään Extract riemusta räiskähtele. 01.40 24 Vision. etappi, De Panne Zottegem (198,2 km), Belgia. 22.20 Päivän sää. Toimintatrilleri. 18.30 Leijonan luola USA. Kausi 2. 03.00 SVT Nyheter. 10.50 Remppa vai muutto. 20.15 TV4Sporten. (U) 13.30 Veljesten keittiössä. 08.33 Gormiti. Kooste ottelusta Suomi – Venäjä. 12.30 SVT: Svenska TV-historier. 19.15 Vanderpump Rules. 21.58 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 09.55 Britannian paras leipomo. 21.00 Historia: Rooseveltin suku. Kaikille rasittuneille teinien kuskaajille muistutukseksi, että muuan Jari Litmanen polki 6-vuotiaana kuuden kilometrin matkan jalkapalloharjoituksiin. 13.55 Hurja painonpudotus. 01.45 Kaara
Yli Yli 2500 ajoneuvoa osoitteessa ja kaikista voit päättää kaupat meillä Kokkolassa tai Ylivieskassa rinta-jouppi.com RUUTIHAANTIE 4 YLIVIESKA automyynti p. Ford Transit Custom CO2-päästöt 166–189 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 6,3–7,1 l/100 km. 020 777 2585 huolto ja varaosat avoinna ma-pe 8.00-16.30 Ford Transit Custom pakettiautomallisto alkaen 32.983,38 € (autoveroton suositushinta 29.270 € + arvioitu autovero CO2-päästöllä 166 g/km 3.113,38 € + toimituskulut 600 €). (06) 831 1665 ,* Etu voimassa silmälasien ostajalle. 19.900,Opel MOVANO Van L3H2(3,5t) 2.3 CDTI ecoFLEX 92 FWD 13 161 tkm, tilava paketti auto tavaratila lämmittimellä, vetok., vak.nop.sääd. www.porho.fi PÖRHÖN AUTOLIIKE OY PÖRHÖN AUDI VALIKOIMAA! Audi A6 Sedan Business 2,0 TDI 130 A (B) 116 tkm -12 Audi A4 Sedan 2,0 TDI DPF 105 Business A 72 tkm -10 Audi A5 Sportback Busin 2,0 TDI DPF 105 multitro 79 tkm -11 Audi A6 Sedan Business 2,0 TDI 130 A (B) 99 tkm -13 29.900 29.900 22.900 22.900 33.800 33.800 29.900 29.900 NÄMÄ AUTOT: Pörhö takuu 12 kk / 20 tkm , korko 1,9 %, polttoainelahjakortti 150€. TEEMALAUANTAI 2.4. 18.980,Fiat DUCATO 2,3 Multijet 130 13 m3 (H2L3) pa -12 202 tkm, Webasto/Eber kellolla, seinien ja lattian vanerointi, vetok. lisälämmitin 44.900,Ford TRANSIT CUSTOM 310 2,2TDCi 155 hv M6 Limited 50 Van N1 L2H1 FWD -15 5 tkm, vak.nop.s., parkkitutka, ilmast. www.varisilma.. Ford Ranger Super Cab 2.2TDCi 160 hv M6 4x4 XL AC toimituskuluineen alkaen 34 505,04€. Värisilmä Kokkola Sandkvist & Co Oy Kahvipannu kuumana koko päivän! Olemm e myös Facebo okissa! ERIKOISTARJOUKSIA KOKO PÄIVÄN!. 06 831 1456 sandkvist@anvianet.. Kunnostamme, puhdistamme ja huollamme silmälasisi VELOITUKSETTA VELOITUKSETTA Maria Talvitie esittelee huomaamattomat, minimalistiset, kevyet, kestävästä titaanista valmistetut ”hengettömät” kehykset. Ford Transit Courier 1.0 EcoBoost 100 hv Euro 6 Trend Etuveto toimituskuluineen alkaen 20 639,65€. LAATUA JA PALVELUA Kokkolassa klo 10-14 SUPER SUPER TARJOUKSIA TARJOUKSIA SILMÄLASIEN SILMÄLASIEN HUOLTOPÄIVÄ HUOLTOPÄIVÄ KEHYSESITTELY KEHYSESITTELY SILMÄLASISILMÄLASILINSSEISTÄ LINSSEISTÄ Varaa aika optikolle ja pyydä tarjous juuri Sinun tarpeittesi mukaisista linsseistä. tai tai VARAA AIKA OPTIKOLLE puh. Tyylikäs niin naisille kuin miehille! Ajanvaraus helposti verkossa www.nakomestari.. Paikalla oli myös poliisi, ensihoito ja Merivartiosto. 30.990,Ford RANGER S-Cab 2,2TDCi 150 XLT A 4x4 (MY14) -14 30 tkm, Webasto/Eber kellolla, ilmast., vetok., vak.nop.sääd., lavakaari, ESP 35.900,Ford TRANSIT 350M 2,4TDCi 115 Van Trend RWD 3,73 Pk -10 176 tkm, Webasto/Eber kellolla, seinien ja lattian vanerointi, vetok., vak.nop.s. * 5 vuoden takuu koskee uusia Transit Custom Euro 5 -tilaussopimuksia 1.3.2016 alkaen. KLO 9-17 Rahoituskorko koko Ford tavara-automallistoon ttttttttta a a a a a a a av v v varrra a a a a a---a a a a a a a a a au u u u u u u u u u utttttttto o o o o o om m m ma a a a a a a alllllllllllllllllliiiiiiiiiis s s s s s s s s stttttto o o oo o o o o on n n n n n 1,9% Ford-merkkihuolto tarjoaa tavara-autopäivillä varattuihin määräaikaishuoltoihin m m m m m m m m m m m m mä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ää ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ärrrrrrrrrrrä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä äa a a a a a a a a aiiiiiiiiiiik k k k k k k k k k k k ka a a a a a a a a a a a a a aiiiiiiiiiiiis s s s s s s s s sh h h huoltoihin 60€ ALENNUKSEN! LEASING-ASIANTUNTIJA paikalla Kokkolassa KE 30.3. 020 777 2600 Merkkihuolto Ylivieskassa: p. 020 762 44 Arkisin klo 9-17, la klo 10-14 – Lankapuhelinliittymästä 0,0835 /puhelu + 0,1669 /min (alv 24%) – Matkapuhelinliittymästä 0,1669 /puhelu + 0,17 /min (alv 24%) Kokkola Martti Kumpulainen 020 762 4373 Petteri Pirttimäki 020 762 4377 Johan Skrabb 020 762 4370 Staffan Koskinen 020 762 4372 Jukka Kumpulainen 020 762 4375 Jens Finell 020 762 4371 Autoliike siellä missä sinäkin. 38.480,MB VITO 116CDI -3,05/32K normaali A1 A -13 60 tkm, h-kirja, jakopää ketjulla 2xrenk., vetok., valorauta, ilmast. Etsintä tuotti tulosta Luodossa KANGASNIEMI (STT) Moottorikelkkailija hukkui ajettuaan järvellä sulaan veteen Kangasniemellä Etelä-Savossa. FORD Tavara-autopäivät RINTA-JOUPIN AUTOLIIKKEESSÄ KOKKOLASSA JA YLIVIESKASSA KE-PE 30.3.-1.4. Avoinna Kallentorilla Ma Pe 9.00 17.00 La suljettu Puh. (06) 831 1665 tai 831 1608 oimassa silmälasien ostajalle Nor kehyksestä toi A AIKA OPTIKOLLE puh. Poliisi kertoi, että samassa kohdassa sulaan veteen oli joutunut kaikkiaan kolme moottorikelkkailemassa ollutta miestä. Normaalihinnan maksat kehyksestä, toisesta linssistä ja linssien työstä. 020 777 2640, huolto ja varaosat avoinna arkisin klo 8-17 TEEMME KAUPPAA MA-PE 9-18 LA 10-15 INDOLANTIE 7 KOKKOLA automyynti p. He löysivät kadonneen miehen hukkuneena. He olivat olleet liikkeellä kahdella moottorikelkalla. Nyt Ford Transit-mallistoon TAKUU 5v / 150 000 km TALVIRENKAAT VANTEINEEN VELOITUKSETTA! MB SPRINTER 319 cdi Autom. Kaksi miehistä pelastui, mutta yhtä ei heti löydetty. Ford Transit Connect 200 1.0 EcoBoost 100 hv M6 Euro 6 L1 Trend Etuveto toimituskuluineen alkaen 24 551,20€. 4x4 -16 2 tkm, ilmast., vak.nop.s., ajotietok., vetok., polttoainek. Noin puolen tunnin etsintöjen jälkeen kohdehenkilö tavoitettiin hyvässä kunnossa. 020 777 2590 Merkkihuolto Kokkolassa: p. 16.980,Citroen JUMPY 20 HDi 140 umpi 12 L1H1 -08 265 tkm, h-kirja, Webasto kellolla, ilmast., seinien ja lattian vanerointi 9.950,ESIMERKKEJÄ TAVARA-AUTOVALIKOIMASTAMME KOKKOLASSA ESIMERKKEJÄ TAVARA-AUTOVALIKOIMASTAMME YLIVIESKASSA Tavara-autopäivien aikana kaupan tehneille 2000€ ALE 2000€ ALE 2000€ ALE 1000€ ALE 2000€ ALE 1000€ ALE Kutsu Keskiviikkona 30.3.2016 klo 10-18.00 Tervetuloa TÄYSIN UUDISTETTUUN Värisilmä-liikkeeseemme viettämään idearikasta sisustuspäivää! Tule kuulemaan hyvät tarjoukset,neuvot & niksit, paikalla myös tavarantoimittajia ja remonttiliikkeen edustaja! Mukana sisustuksen ammattilainen, sisustussuunnittelija Jaana Niemi Sisustuspaletista, antamassa ideoita ja vinkkejä kotisi sisustamiseen! Kansakoulukatu 1, 67100 Kokkola Puh. 67.900,MB SPRINTER 313 CDI Retkeilyauto -13 54 tkm, parkkitutka, vak.nop.s., ajotietok., ilmast., peruutukamera 45.800,Ford RANGER Super Cab 2,2TDCi 150 hv A6 Limit. TIISTAINA 29.3.2016 KESKIPOHJANMAA 20 LUOTO (KP) Pelastuslaitos sai hälytyksen Luodossa Gertrudin sillalle veteen kadonneesta henkilöstä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kärkkäinen, YLIVIESKA www.seponkulta.fi Ostamme Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%), matkapuhelimesta 8.35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Ford Fiesta Van 1.0 80 hv toimituskuluineen alkaen 15 464,73€. Ford Transit 350 2.2 TDCi 125 hv L2 H2 ECOnetic Etuveto toimituskuluineen alkaen 35 601,21€. -15 2+4 h matkailuauto, B-kortilla, 100 km/h, mikro, jääkaappi, ilmast. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä Pietarsaaresta, Luodosta, Bosundista ja Kokkolasta. Esimerkkilaskelma: Auton hinta toimituskuluineen 21.239 €, käsiraha 4000 €, korko 1,9%, perustamiskulu 150 €, käsittelymaksu 8€/kk, luottoaika 72kk, kk-erä 255,80€, luottokulut yhteensä 1.749,50€, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 3,3%. Moottorikelkkailija hukkui Kangasniemellä TEEMALAUANTAI 2.4. Turma sattui sunnuntai-iltana Puulaveden Ukonsalmessa. 1 etu/silmälasit. Vaunumiehenkatu 4, Kokkola, puh. 020 777 2586, varaosat: p. Ei koske pakettihinnoiteltuja silmälaseja. Pelastuslaitoksen sukeltajat jatkoivat etsintöjä maanantaina. (06) 831 1665 tai 831 1608 Aurinkolasit omilla voimakkuuksilla kaupanpäälle!* KULTAA Sepon Kulta Rantakatu 8, KOKKOLA Prismacenter Pietarsaari Kauppakesk. Kuvan autot erikoisvarustein
Osa tuotteista toimitusmyyntinä. 1 kpl/asiakas. 349€ 349€ Säästä 120€ 32” NETFLIX JA YOUTUBE -SOVELLUK SET HD-VIRITTI MET ANTENNIJA KAAPELITA LOUKSIIN Y5 4,5” näyttö • 5 Mpix kamera • Android 5.0 Lollipop • 4G LTE 78 € norm. expert.fi Aina! Kaikkia tarjoustuotteita on rajoitetut erät, ei jälleenmyyjille. Tuotteiden saatavuus vaihtelee myymälöittäin. Tarjoukset voimassa 4.4.2016 asti, niin kauan kuin tuotteita riittää. 99€ 99€ Säästä 20% UUTUUS 4,5”. Netflix ja YouTube -sovellukset • HD-virittimet antennija kaapelitalouksiin • 100 Hz Clear Motion Picture -kuvanparannuspiiri • Energialuokka A 229 € norm. Ei puhelinvarauksia. Myymälät ja aukioloajat: expert.fi/myymalat 32” Smart LED-TV FIN32BASEBK • 32-tuumainen Smart LED-TV, josta löytyy mm
TÄYTTÖMÄ ÄRÄ 8 KG LINKOUS 1 400 K/MIN 2 299 € norm. 399€ 399€ Säästä 100€ Pyykinpesukone VT814D21-S • Jopa 18 eri pesuohjelmaa ja nopeat pikapesuohjelma 299 € Kalusteuuni EOB100JX • Monitoimiuuni kiertoilmavastuksella • Helposti puhdistettava luukku 399 € norm. Lue lisää expert.fi HELPOTA ELÄMÄÄSI, VALITSE EXPERT KOTIPALVELU!. Kotipalvelun avulla saat tuotteet kotiisi ja halutessasi valmiiksi asennettuna. 499€ 499€ Säästä 100€ Jääkaappipakastin BLF8121W • Jääkaapin tilavuus 228 L, pakastin 111 L • Säädettävät lasija ovihyllyt • Ovien avautumissuunta vaihdettavissa Expert Kotipalvelu on juuri Sinulle, joka arvostat täsmällisiä toimituksia ja hyvää palvelua
599€ 599€ Säästä 100€ Pyykinpesukone AL77480F • Täyttömäärä 8 kg • Linkous max. PYYKINPESUKONEET ASTIANPESUKONEET LINKOUS 1 600 K/MIN TÄYTTÖMÄ ÄRÄ 8 KG PESE JA KUIVAA ILMAN TAUKOJA KOLME PESUTASO A 499 € norm. 699€ 699€ Säästä 100€ A+++ -ENERGIAL UOKKA INVERTER -MOOTTOR I Pyykinpesukone WKH130WPS • QuickPowerWashA-luokan pesutulos alle 60 minuutissa • TwinDospesuaineen automaattinen annostelu 1499 € 299 € LÄMPÖPUM PPU 299 € Astianpesukone F66672W0P • AutoSense 45-70°C • ProZone -yhdistelmäpesu • Lattiaan heijastuva pesuvaiheen merkkivalo 499 € norm. 1 400 k/min • OptiSense • ProTex-rumpu • Höyryohjelmia 599 € norm. 495€ 495€ Säästä 96€ Astianpesukone SPU53M02SK • VarioFlex-korijärjestelmällä • VarioSpeed toiminto joka lyhentää astioiden pesuun kuluvaa aikaa jopa 50 % • Laseja suojaava tekniikka 499 € LEVEYS 45 CM Astianpesukone HDS114 • ajastin 1-23 h • 7 eri pesuohjelmaa ja 3 pesulämpötilaa Pyykinpesukone LFL67806 • LCD-näyttö • Linkous max. 599€ 599€ Säästä 100€ INVERTER -MOOTTOR I 399 € Astianpesukone G4203SCU • Pesuajan näyttö • Ajastin 24 h • Äänitaso 46 dB 699 € KOLME PESUTASO A 399 € LEVEYS 45 CM Astianpesukone F55302VI0 • Täysin kalustepeitteinen astianpesukone, johon mahtuu 13 astiastoa • AutoOff-toiminto • 30 min pikaohjelma 499 € KALUSTEP EITTEINEN Astianpesukone G4263SCVI • Kalustepeitteinen astianpesukone • Ajastin 24 h ja pesuajan näyttö • ThermoSavelämminvesiliitäntä mahdollisuus 799 € norm. 949€ 949€ Säästä 150€ KOLME PESUTASO A 699 € Pyykinpesukone FH4U2TDN1 • Direct Drivemoottori 10 v takuulla • Täyttömäärä 8 kg, linkous 1 400 k/min • 6 Motion DD -rummun erilaisten pesuliikkeiden ansiosta paras mahdollinen pesutulos TURBO WASH – PESEE PYYKKISI PUHTAAN RAIKKAAK SI TUNNISSA! A+ ENERGIALU OKKA 3 expert.fi Pyykinpesukone FH296NDA3 • Täyttömäärä 6 kg • Linkous 1 200 k/min SYVYYS 44 CM 699 € Kuivaava pesukone F1496AD3 • Pesu 8 kg ja kuivaus 4 kg täyttömäärillä • Linkous 1 400 k/min • Direct Drive -suoravetomoottori 10 vuoden takuulla • 6 Motion DD pesee puhtaaksi hellävaraisesti Pyykinpesukone RTT0950 • Täyttömäärä 5,5 kg • Linkous 900 k/min • 30 minuutin pikapesu • ajastintoiminto 599 € 999 € Kuivaava pesukone L99695HWD • Täyttömäärä pesussa 9 kg ja kuivauksessa 6 kg • Invertermoottori • höyryohjelmia • Säästä 40 % energiaa lämpöpumppukuivauksella norm. 1 600 k/min • Inverter-moottori • LCD-näyttö LINKOUS 1 600 K/MIN 8 KG TÄYTTÖMÄ ÄRÄ Astianpesukone ESF5201LOW • A+ energialuokka • äänitaso 49 dB • A-luokan pikapesu 30 min • ajastin 3 tuntia Astianpesukone SMU58L02SK • VarioSpeed pesee astiat puolet nopeammin pesutuloksesta tinkimättä • Auto All in 1 – huomioi pesu ainetyypin automaattisesti • AquaStop suojaa vesivahingoilta • EcoSilence Drive – hiljainen ja kestävä hiiliharjaton moottori
4 KORKEUS 200,5 CM NOFROST-A UTOMAATT ISULATUS INDUKTIO Induktioliesi ZCI54001WA • Leveys 50 cm • Keittotasossa hipaisukytkimet • Power Booster -toiminto kaikille keittoalueille 499 € Jääkaappipakastin EN3441JYW • A+ energialuokka • TwinTech ® säilyttää ruoan maun ja koostumuksen erinomaisena pidempään • Energiaa säästävä LED-valo 499 € norm. 699€ 699€ Säästä 100€ 249 € LIEDET FROSTFRE E-PAKASTI MEN AUTOMAAT TISULATUS Keraaminen liesi EKC6030CJW • Säilytystilana vetolaatikko • A-10% -energialuokka • Leveys 60 cm 499 € 599 € Keraaminen liesi RMK528 • Kiertoilmatoiminto rengasvastuksella • Paistolämpömittari virrankatkaisulla • Ajastusautomatiikka ja hälytysajastin • Haudutusuuni • Leveys 50 cm Induktioliesi RMI508 • Kiertoilmatoiminto rengasvastuksella • Haudutusuuni • Keittoalueen Power Booster • A-energialuokka 699 € Jääkaappipakastin EN3851JOW • FrostFree-pakastimen automaattinen sulatus • TwinTech ® FreeStore-tuulettimella säilyttää maut pidempään Jääkaappipakastin S53420CNWF • ProFresh-tekniikka pitää ruoan tuoreena • Käytännöllinen CustomFlex säilytysjärjestelmä • A++ energialuokka Liesi ZCE540K1WA • energialuokka A • säilytystilana vetolaatikko • kaksi pikalevyä • leveys 50 cm. 599€ 599€ Säästä 100€ JÄÄKAAPIT JA PAKASTIMET 599 € Jääviileäkaappi RJKL3000 • Energialuokka A+ • LED-valaistus • Turvalasihyllyt • Tilavuus 395 L 399 € 599 € Kaappipakastin RPP2330 • A+ energialuokka • Läpinäkyvät pakastuslaatikot • Tilavuus 248 L 399 € norm
239€ 239€ Säästä 40€ 1000 KPL ERIKOISER Ä. 5 expert.fi Pölynimuri ELITESMART • Mukana Smart ikkunanpesijä! 299 € Pölynimuri CLASSIC C1 LOTUS WHITE 139 € Rikkaimuri UB1412 • Nykyaikainen versio rikkaharjasta ja lapiosta • Roskasäiliön tilavuus 0,35 litraa • Pienen kokonsa ansiosta Lilly-akkuimuria on erittäin mukava käyttää 19 € Pölynimuri PF1ALLFLR • Power Pro System™ yhdistää tehokkaan moottorin ja DustPro™ -suulakkeen, joiden ansiosta imuroit kätevästi niin kovat kuin pehmeätkin lattiapinnat 99 € norm. 149€ 149€ Säästä 50€ Pölynimuri ZP4042NEL • Suuret pyörät, portaattomasti säädettävä imuteho, imuputken taukoja säilytyspidikkeet tekevät ErgoClassic-imurin käyttämisestä vaivatonta • Mukana DustPro™ -yleissuulake ja erillinen parkettisuulake expert.fi PUHTAAKSI! KOTI 79 € Pölynimuri Complete C2 Black • Teho 800 W • Teräksinen teleskooppiputki • Laaja 11 m toimintasäde 199 € norm
6 expert.fi ARKEEN MAISTUVAMPAAN Yleiskone KM631MP • Yleiskone kattavilla lisävarusteilla • Teräskulho 249 € PLANETAA RINEN SEKOITUSL IIKE Kahvinkeitin K846 AO • tilavuus 1,25 L • Suodatusaika 6 min yhteen pannulliseen 119 € AUTO-OFF
375 € 299 € Galaxy Xcover 3 SM-G388FDSANEE • 4,5” näyttö • 5 Mpix kamera • Android 4.4 käyttöjärjestelmä • 8 Gt sisäinen muisti • 4G LTE 185 € VESIJA PÖLYTIIVIS Spirit LGH440N.ANEUKT 4,7” näyttö • 8 Mpix kamera • Android 5.0 Lollipop -käyttöjärjestelmä • 1,2 GHz neliydinprosessori • 4G LTE 139 € Honor 4X 5,5” näyttö • 13 Mpix kamera + 5 Mpix etukamera • Android 4.4 • 3000 mAh akku • 4G LTE 185 € 13 MPIX KAMERA Galaxy A5 2016 edition SM-A5 • 5,2 Full HD SuperAMOLED -näyttö • 13 Mpix kamera + 5 Mpix etukamera • Android 5.1 • 1,6 GHz kahdeksanydinprosessori 429 € UUDISTUN UT GALAXY A5 Suojakuori Erittäin ohut silikoninen suojakuori • Saatavilla useille eri puhelimille • Värivaihtoehdot: läpinäkyvä, pinkki, lime 14 90 Lasisuojakalvo Erittäin tehokas suoja puhelimen näytölle • Helppo ja nopea asennus • Saatavilla useille eri puhelimille 29 90 Varavirtalaturi 7 800 mAh lisävirtalaturi • Kaksi USB -paikkaa • Paketissa microUSB -kaapeli 19 90 norm. 39 90 Bluetooth-handsfree Jabra Mini • HD-ääni • Jopa 9 h puheaika 39 90 iPhone 5S 16 Gt 4,0” näyttö • 8 Mpix kamera • iOS 7 käyttöjärjestelmä • Apple A6 prosessori • 4G LTE Honor 5X 5.5” Full HD -näyttö • 13 Mpix kamera + 5 Mpix etukamera • 1.5 GHz 8-ydin prosessori • Sormenjälkitunnistin • 4G LTE 4,7” 5,5” 5,5” 5,2” 4,5” 4” TEHOKAS VARAVIRTA LATURI 7800 mAh KAUPAN PÄÄLLE Huawei Band Zero (arvo 79 €) 9 expert.fi
Samsung Galaxy S7 20,80 €/kk tai Samsung Galaxy S7 edge 23,58 €/kk 36 kk maksusopimuksella + DNA Rajaton 4G Teho 24,90 €/kk /12 kk ajan, jatko 29,90 €/kk. Liittymän kuukausimaksu sisältää kotimaan normaalihintaiset puhelut, tekstija multimediaviestit sekä tiedonsiirron. Liittymän avausmaksu 3,90 €. DNA TV -sovelluksen tallennuksella, Videovuokraamon ja 5 kpl leffakuponkeja (arvo 30 €). Rajaton määrä viestejä 24,90 €/kk/12 kk jatkossa 29,90 €/kk. Avausmaksu 3,90 €. /kk/3 kk TALLENNUKSELLA (jatko 6,50 €/kk) Sopimus voimassa toistaiseksi. Kuukausimaksun lisäksi laskutetaan palvelusta ostetut tilausvideot ja muut lisämaksulliset palvelut. 848,88 € tai 849 € 23,58 €/kk/36 kk 10. Tilaus on voimassa toistaiseksi. Kokonaishinta S7 1410,30 € ja S7 edge 1510,38 €. Sis. Lisätiedot www.dna.fi NOPEA DNA 4G. vaihteluväli 5 – 40 Mbit/s). Rajaton määrä puheluita . Tarjous ei koske suljettuja ja samaan talouteen uudelleen avattuja liittymiä. Avausmaksu €. Edellyttää markkinointiluvan antamista. Tarjoukset voimassa 4.4.2016 saakka. Rajaton nopea netti. DNA TV -liittymä tallennuksella 3 kk €/kk, jatko 6,50 €/kk. Ei määräaikaista sopimusta. 748,80 € tai 749 € 20,80 €/kk/36 kk yht. . AINA EDULLINEN, AINA RAJATON NETTI. Mustat lesket yht. Maksiminopeus 4G-verkossa 50 Mbit/s . Enimmäisnopeus 50 Mbit/s on saavutettavissa rajoitetusti 4G-verkossa (norm. MEILTÄ SAAT EDULLISET JA RAJATTOMAT LIITTYMÄT LEMPIOHJELMASI KAIKILLA LAITTEILLA DNA RAJATON 4G TEHO – nopea liittymä älypuhelimeen
5” navigaattori START 25M EU22 • Rekisteröimällä laitteen ajat aina viimeisintä karttaa käyttäen. 119€ 119€ Säästä 30€ ILMAISET ELINIKÄISE T KARTTAPÄ IVITYKSET Bluetooth-kaiutin BEAT15 • Tyylikäs Bluetooth-kaiutin langattomaan musiikin kuunteluun • Voit ladata älypuhelimesi USB -liitännän kautta samalla kun kuuntelet musiikkia 59 € norm. 39,90€ Kuulokkeet HD 558 • Ergonomisesti muotoillut, korkeatasoisella äänenlaadulla ja bassotoistolla varustetut stereokuulokkeet tarjoavat ensiluokkaisen kuunteluelämyksen 119 € norm. 89 € norm. 179€ 179€ Säästä 34% LOISTOVAL INTA MUSIIKIN KUUNTELUUN TAI LEFFOJEN KATSELUU N 3 METRIN JOHTO 300 KPL ERÄ 11 expert.fi. 129€ ROISKEEN KESTÄVÄ Bluetooth-kaiutin SoundLink Mini II • SoundLink ® Mini Bluetooth ® II -kaiuttimessa on hämmästyttävän täyteläinen, luonnollinen ääni ja syvä basso • Lataustelakka lataa akun ja toimii kätevänä kaiutintelineenä kotona; lisäksi voit toistaa musiikkia latauksen aikana 199 € In-Ear -kuulokkeet SINEAR • Handsfree-toiminto puheluja varten 9 90 Bluetooth-urheilukuulokkeet Reflect Mini BT • Markkinoiden kevyimmät ja pienimmät Bluetooth-urheilukuulokkeet 69 € norm. 99€ Bluetooth-kaiutin FLIP3 • Roiskeenkestävä kaiutin, jossa ääni toistuu kirkkaasti ja jykevällä bassolla • Jopa 10 tunnin akunkesto yhdellä latauksella 99 € norm. Pääset määränpäähän nopeammin ILMAISTEN elinikäisten karttojen avulla. Voit ladata joka vuosi vähintään 4 kattavaa karttapäivitystä navigaattoriisi koko sen eliniän ajan. 99€ 99€ Säästä 30€ LANGATTO MAT In-Ear -kuulokkeet CX275S • Laadukkaat ja hyvin istuvat kuulokkeet hands freeominaisuudella 29 90 norm
12 Expert Aktiiviraha on jatkuva luotto, jonka tilinhoitopalkkio on 4 €/kk ja vuosimaksu 30 € toisesta vuodesta alkaen. Todellinen vuosikorko 1 500 euron luottosaldolle on 24,58 % (2/2016), kun nimelliskorko on 13,065 %. KYSY EXPERTILTÄ JOUSTAVAA RAHOITUSTA! 55” Full HD Smart LED-TV 55LF580VAEN • Liittämällä television verkkoon voit käyttää suosituimpia suoratoistoja sosiaalisen median palveluita, kuten Yle Areena, Netflix, SF Anytime, Viaplay, Facebook ja Youtube • HD-virittimet antenni-, kaapelija satelliittivastaanottoon • Energialuokka A+ 699 € 55” RAJOITETT U ERÄ Tallentava HD-digiboksi TFC3000CT • 500 Gt kovalevyllä tallennat jopa 250 tuntia ohjelmaa • HD-digivirittimet antennija kaapelitalouksiin • tallenna kahta kanavaa ja katso kolmatta • vaihdettava Plug-in-kovalevy voit laajentaa muistia jopa 1 000 Gt kiintolevyyn asti 179 € 500 GT KOVALEVY ! Aina! expert.fi. Luoton myöntää Handelsbanken Rahoitus Oyj, Kluuvikatu 6, Helsinki
Netflix ja YouTube -sovellukset • HD-virittimet antennija kaapelitalouksiin • 100 Hz Clear Motion Picture -kuvanparannuspiiri • Energialuokka A 229 € norm. 13 expert.fi 32” Smart LED-TV FIN32BASEBK • 32-tuumainen Smart LED-TV, josta löytyy mm. 349€ 349€ Säästä 120€ NETFLIX JA YOUTUBE -SOVELLUK SET HD -VIRITTIME T ANTENNIJA KAAPELITA LOUKSIIN 50” Smart Android LED-TV KDL-50W807C • Smart Android TV:stä löydät todella paljon sisältöä sekä voit jakaa videot, kuvat ja ohjelmat Androidtai iOS-laitteista langattomasti televisioosi • Energialuokka A+ 799 € 43” Smart LED-TV UE43J5505A • Kymmenet huippusovellukset, kuten Netflix, HBO, Ruutu, Yle Areena ja Katsomo tarjoavat aina uutta katsottavaa • teräväpiirtovirittimet antennija kaapeliverkkoon (DVB-T2/C) • Micro Dimming Pro -kuvanparannuspiiri takaa erinomaisen kontrastin ja tarkan kuvan • television Bluetooth -kuuloketuki mahdollistaa langattomilla kuulokkeilla kuuntelun • Energialuokka A+ 449 € 32” 43” 50”
399€ 399€ Säästä 120€ 549 € norm. 169 € 7” Tablet Z170C • Laadukas 7” tablet pitkällä akun kestolla. 1199€ 1199€ Säästä 100€ norm. 16 Gt sisäisen tallennustilan lisäksi sitä on mahdollista laajentaa microSD-muistikortilla. Siinä on 9,7 tuuman Retina-näyttö, 64-bittinen A7-siru, huippunopeat langattomat yhteydet, tehokkaat ohjelmat ja jopa 10 tuntia akun käyttöaikaa. 389 € Pelikannettava ROG GL552VX-DM016T • Full HD -näytöllä sekä tehokkaalla Nvidia GTX 950M (2 Gt) -näytönohjaimella varusteltu pelikannettava • Intel Core i5-6300HQ 15,6” Pelikannettava ROG GL552VW-DM401T • Nykyaikaiset liitännät, uuden sukupolven Intel Core i5-6300HQ -tehosuoritin, nopea 128 Gt SSD-kiintolevy normaalin 1000 Gt kiintolevyn lisäksi sekä erillinen GTX960M-näytönohjain. 119 € 7” TEHOA INTELIN NELIYDINSUOR ITTIMESTA 1099 € 15,6” NOPEA SSD-TALLE NNUS JA GTX960-PE LINÄYTÖN OHJAIN 899 € 15,6” FULL HD-NÄYTT Ö JA GTX950-PE LINÄYTÖN OHJAIN 14” Kannettava R417MA-WX0145T • Kevyt, helposti mukana liikkuva kannettava Intelin suorittimella, nopealla tallennuksella sekä monipuoli silla liittimillä. 199 € 14” NOPEA KÄYNNIST YS 1249 € 17,3” INTEL CORE i7-6700HQ -SUORITIN JA GTX960-PE LINÄYTÖN OHJAIN 11,6” 2 in 1 T200TA-CP001T • Tablet sekä kannettava samassa laitteessa. 15,6” TEHOKAS JA SUORITUS KYKYINEN SUURET MUISTIT 15,6” Kannettava 15-AC126NO • Erittäin suorituskykyinen kannettava, jossa Intel Core i5 -suoritin, 8 Gt keskusmuisti sekä 1000 Gt kiintolevy • Intel, the Intel Logo, Intel Inside, Intel Core, and Core Inside are trademarks of Intel Corporation in the U.S. 279 € TABLET JA KANNETTA VA SAMOISSA KUORISSA NOPEA 64 GT SSD -KIINTOLEV Y 11,6” iPad Air 16Gt WiFi MD785KN/B & MD788KN/B • iPad Air on 7,5 millimetriä ohut ja painaa alle puoli kiloa, joten se tuntuu uskomattoman kevyeltä kädessäsi. norm. 1399€ 1399€ Säästä 150€ 8” 4G-YHTEYD ET. 649€ 649€ Säästä 100€ norm. 17,3” Pelikannettava ROG GL752VW-T4004T • Intel Core i7-6700HQ -neliydinsuoritin, 1000 Gt kiintolevy sekä 128 Gt SSD -kiintolevy ja Nvidia GTX 960M (2Gt GDDR5) -erillisnäytönohjain. and/ or other countries. 14 Z300 Zenpad 10 4G Z300CL-1A023A • Android 5.0 Lollipop -käyttöjärjestelmä • 32 Gt tallennustila • WiFi & Bluetooth 4.0 • 10,1” IPS -kosketusnäyttö (1280 x 800) 269 € 10,1” SUURI 32 GT TALLENNU STILA 4G-YHTEYS 8” 4G Tablet Z380KL • Tehokas 8” tablet IPS-kosketusnäytöllä, 4G-yhteyksillä sekä pitkällä akun kestolla. 1099€ 1099€ Säästä 200€ norm. Intel-neliydinsuoritin, 64 Gt SSD-kiintolevy ja monipuoliset liitännät
SUURET MUISTIT Ulkoinen DVD-asema SDRW-08D2 • tallentava USB-liitäntäinen DVD-asema • PCja MAC-yhteensopiva 39 90 AC-reititin (AC1200) Archer C50 • Dual-band (kaksoistaajuus) takaa häiriöttömän ja pitkälle kantavan verkon. Erittäin helppo käyttöönotto. 79 € LANGATON TULOSTUS Monitoimilaser LaserJet Pro M176N • Kotiin ja toimistoon soveltuva värilaser tulostaa, kopioi ja skannaa. Kytkettävissä helposti verkkoon. Korkeus 35 cm 9 90 Kannettavan suojus Sleeve 13” • Materiaali: kestävä neopreeni • Likaa hylkivä pinnoite 26 90 Reppu Penk 14” • Pienikokoinen kompakti reppu, tilavuus 27 L • tila max. 14” kannettavalle 49 90 2.1 kaiutinsetti • Erilliset äänenvoimakkuuden ja basson säätimet 39 90 Pelihiiri Ultra Gaming Kit • Huippumukava muotoilu • dpi-painike • Windows 10 -tuki 39 90 MUKANA PELIHIIRIM ATTO Pelihiiri DeathAdder Chroma • Chroma valaistus, 16,8 miljoonaa eri värivaihtoehtoa • 10,000 DPI optinen sensori • 200 ips liikenopeus • 50 g kiihtyvyys 69 90 Hiirimatto Falcon XXL • Isokokoinen hiirimaatto pelikäyttöön suunnitellulla erikoispintamateriaallilla • Kumipohja pitää maton tukevasti paikallaan • 455 x 370 x 4 mm 24 90 Peliheadset Lightning • PC, Xbox One ja PS4 -yhteensopiva • 2 x 3,5 mm liitäntä P P P Pe e e e e e e elllllllllllliiiiiiiiiiiih h h h h h h h h h he e e e e ea a a a a ad d d d d d d d d d d d dssssssse e et 29 90 Peliheadset Kraken USB • Upea virtuaalinen surround-äänimoottori • USB-liitäntä • Yhteensopiva PC ja PS4 P P P P P P P P P P P P P P P Pe e e e e e e e e e e e ellllllllllllllllllllliiiiiiiiiiiiiiih h h h h h h h h h h h h he e e ea a a a a a ad d d d d d d d d d d d d dssssssssssse e e e e e e e e e etttttttttt 59 90 MYÖS PS4-YHTEE NSOPIVA 79 € 199 € OHEISLAITTEET JA TARVIKKEET norm. 199 € 349 € VERKKOON LIITETTÄVÄ VÄRILASER TULOSTAA , KOPIOI JA SKANNAA Skanneri LIDE 220 27” Monitori 27vx KIRKAS JA TERÄVÄ NÄYTTÖ 27” XC-214 Keskusyksikkö • AMD A4-5000 -neliydinsuoritin, 8 Gt keskusmuisti, 1000 Gt kiintolevy, WiFi sekä hyvät liitännät. Automaattinen kaksipuolinen tulostus. 499€ 499€ Säästä 150€. 15 expert.fi Monitoimitulostin PIXMA MG2550 • Helppokäyttöinen ja tilaa säästävä, tyylikkään valkoinen monitoimilaite tulostukseen, skannaukseen ja kopiointiin • virransäästötoiminto 39 90 NOPEA JA PIENIKOKO INEN Monitoimitulostin ENVY 4520 • Tulostaa, kopioi ja skannaa. 59 90 USB-äänikortti Xonar U5 • 5.1-kanavainen HD (192 kHz / 24-bit) tilaääni 69 90 Kiintolevy Platinum 1 Tt • USB 3.0 -liitäntä • Ei vaadi toimiakseen erillistä virtalähdettä • Kestävä ja tyylikäs alumiini kuori 89 90 KESTÄVÄ ALUMIINIK UORI USB 3.0 kiintolevy Expansion Portable 2 Tt • Tyylikkäästi muotoiltu, kompaktin kokoinen kiintolevy, joka on helppo kuljettaa mukana • Ei vaadi toimiakseen erillistä virtalähdettä 99 90 USB LED-valo 9 90 Seinäkello BXLLC10 • Hauska seinäkello valaistuilla kellotaululla
020 7100 670* *Palvelunumeroihimme soittaminen maksaa 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min lankaverkosta tai 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min matkapuhelinverkosta.. Tehokkaat kaksija neliytimiset Intel-prosessorit. 449€ 449€ Säästä 100€ Varaa tuote netistä! – nouda haluamastasi myymälästä! expert.fi Myymälöiden aukioloajat www.expert.fi/myymalat KOKKOLA Heinolankaari 1, p. 249 € 11,6” MUKANA OFFICE 365 -OHJELMIS TO NOPEA TALLENNU S 15,6” Kannettava R557LA-XO2670T • Windows 10 -käyttöjärjestelmä, Intelin Core i3-5005U-suoritin sekä HD 5500-grafiikka kortti, 4 Gt keskusmuisti ja suuri 1000 Gt kiintolevy. Huippu tason grafiikkaominaisuudet. Loistavat vakio-ohjelmat. 1 Retina-näytöllinen MacBook Pro antaa keinot toteuttaa sen minkä osaat kuvitella. Viidennen sukupolven Intel-prosessorit, tehokas näytönohjain ja nopea PCle-pohjainen flash-muisti tarjoavat riittävästi tehoa arkisiin puuhiin. 8 GT ERIKOISVE RSIO norm. Koko päivän kestävän akun ansiosta voit pitää MacBook Airin mukanasi aamusta iltaan. 349 € 15,6” TEHOA TYÖSKENT ELYYN INTEL CORE i3-5005U -PROSESSO RILLA MacBook Air 13” MJVE2KS/A 1149 € MacBook Air on riittävän ohut, kevyt ja kestävä otettavaksi mukaan kaikkialle. 020 7100 645* Asiakaspalvelu puh. Sekä uraauurtava uusi Force Touch -ohjauslevy ja entistäkin pidempi akunkesto. 11,6” Kannettava X206HA-FD0018TS • Kevyt ja helposti mukana kulkeva kannettava Intel-suorittimella, nopealla tallennuksella sekä Office 365 -ohjelmistolla. MacBook Pro 13” Retina MF839KS/A 1299 € Uraauurtava Retina-näyttö. Huippunopea flash-muisti