Sivu B3 Minna Mustonen pohtii kolumnissaan suklaanhimoa. Kukkavihkon sijaan arkun päälle lasketaan entistä useammin yksi surukukka. Keskipohjanmaan sijoitusraadin vinkit sijoitusvuodelle 2019 Sivut A6–7 CLAS-OLAV SLOTTE USA:n budjettikiistaan ei nopeaa ratkaisua ULKOMAAT Sivut A12–13 Airiston Helmi -tutkinta etenee Sivu A11 LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN. Kalajoen mittauspaikalla tuulen nopeus ylitti hirmumyrskylukemat puuskissa. Sivu A17 Moni nimekäs hiihtäjä jätti Tourin kesken Krista Pärmäkoski sijoittui yhteislähtökilpailussa viidenneksi. alv 10?%). www.kpk.fi Torstai 3. Kestotilattuna kotiin 0,98 € (sis. Surukukkien käyttö muuttuu Sivu A8 Kukkamyyjä Jonas Karlsson toi lisää kukkia Kukka-Mattssonille. Aapeli katkoi puita Sivut A4-5 Auto jäi kaatuneen puun alle Kokkolan Pikiruukissa. ” Lupaan, etten syö tänä vuonna yhtään suklaata. tammikuuta 2019 Myrsky puhalteli keskiviikon vastaisen yön ja aamun aikana muuallakin kuin Kokkolan Pikiruukissa. Vainajan tuhkauksen yleistyminen vaikuttaa surukukkien käyttötapaan. Hinta 3,00 €. Etenkin nuoret ovat omaksuneet tavan Keski-Pohjanmaallakin. Aapeli rikkoi ennätyksiä ja katkoi puita ympäri Suomen. ULLA NIKULA Tour de Skin 10 kilometrin yhteislähtökilpailussa viidenneksi sijoittunut Krista Pärmäkoski toivoo uudistuksia hiihtokiertueeseen, jotta kiertue houkuttelisi kaikki parhaat paikalle
Valtuustojen päätökset. Kokkola ja Lohtaja päättivät aloittaa selvitystyön maaliskuussa 2007. Laajentuneen kaupungin ensimmäinen talousarvio valmistui marraskuussa 2008. Kälviällä rahaa käytettiin tiehankkeisiin ja Ullavassa järven vedenpinnan nostoon. 1 2009 Liitos toteutuu. –?Marraskuussa 2006 olimme Lohtajalla valmiita liitosselvitykseen. Kälviällä oli kielteinen kanta vielä alkuvuodesta 2007. Lohtajan kunnanjohtajana kuntaliitokseen saakka vaikuttanut Matti Uusi-Rauva oli keskeisesti mukana liitosneuvotteluissa. –?Eritystunnustus on annettava Kokkolassa RKP:lle. 1 2008 Lopullinen valmistelu. Uusi-Rauva arvele, että entisten ympäristökuntien olot olisivat heikentyneet oleellisesti ilman liitosta. –?Esimerkiksi Lohtajalla todettiin, ettei olla mukana liitosten ensimmäisessä aallossa. 1 2007 Kälviä ja Ullava mukaan. –?Tiesimme, ettei porkkanarahan osuus ainakaan kasva, jos liitos lykkääntyy, Uusi-Rauva sanoo. Kälviä oli valmis liitokseen elokuun alussa ja Ullava tuli mukaan samassa aallossa. Esteeksi nousi se, ettei kunnilla ollut yhteistä maarajaa. Sen merkitys ei kuitenkaan ollut ratkaiseva. 1 2005 Paras-hanke vauhdittajaksi. RKP:n päättäjät näkivät isomman kokonaisedun. –?Kuntien asemaa heikensivät valtionosuusjärjestelmän uudistukset maan hallitusten väristä riippumatta. Se saattoi vaikuttaa kälviäläisten kantaan. Kuntien valtuustot päättivät liitoksesta 3. Liitos heikensi RKP:n roolia, kun kielisuhde muuttui, mutta RKP:ssä ei vastustettu liitosta. MATTI UUSI-RAUVA on tänään vakuuttunut kuntaliitoksen tarpeellisuudesta sekä Kokkolan kantakaupungille että liittyneille kunnille. 1 2006 Lohtaja valmis selvitykseen. PUHEENAIHE: TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A2 Kokkolan kuntaliitos Simo Kattilakoski KOKKOLA Kokkolan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kuntaliitoksesta tulee kuluneeksi 10 vuotta. Kuntaliitoksen toteutumisen yhteydessä liittyvät kunnat saivat myös nimetä kohteet, joihin porkkanarahaa haluttiin käyttää. Uusi-Rauva korostaa, etteivät lohtajalaiset tai kokkolalaiset painostaneet Kälviää liitokseen. Vuoden 2008 kuntavaalit käytiin uuden kuntajaon pohjalta. huhtikuuta 2008. –?Valtion taholla oli voimakkaita paineita kuntakentän tiivistämiseksi. Matti Uusi-Rauvan mukaan liitos syntyi hyvässä hengessä ja oikeaan aikaan. joulukuuta 2007. Lisäksi oli eri alojen toimikuntia. Siitä käynnistyi lopullinen liitosvalmistelu. Kun nyt tiedämme millainen on ollut väestökehitys, syntyvyys ja muuttoliike, niin helppoa ei olisi ollut, jos liitosta ei olisi toteutettu. Uusi Kokkolan kaupunki syntyi vuoden 2009 alusta, mutta pohjatyö alkoi vuosia aiemmin. Matti Uusi-Rauva sanoo valmisteluvaiheen aikana viettäneensä enemmän työajastaan Kokkolan kaupungintalolla kuin Lohtajan kunnantalolla. Valtioneuvosto vahvisti liitoksen 30. Vuonna 2005 niin sanottu Paras-hanke tähtäsi kuntarakenteen uudistamiseen. Valtion taholta annettiin ymmärtää, että maarajan saamiseksi voitaisiin lohkaista kaistale Kälviää Kokkolan ja Lohtajan välistä. CLAS-OLAV SLOTTE PÄIVI KARJALAINEN. Kuntaliitosta ehkä vauhditti valtion lupaama yhdeksän miljoonan euron porkkanaraha. Kokkolan ja kolmen naapurikunnan liitoksessa Lohtajan aloitteellisuus oli ratkaiseva. Matti Uusi-Rauvan mukaan Lohtajalla mielipiteet kypsyivät nopeasti. Uusi-Rauva sanoo, ettei liitoksen mahdollisuutta nähty vielä 2003. ” Tiesimme, ettei porkkanarahan osuus ainakaan kasva, jos liitos lykkääntyy. Kunnanjohtajat muodostivat toimikunnan työvaliokunnan. Paras-hankkeen aikana syntyi myönteinen ajattelu liitoksille. Kokkolan kaupunki teki kyselyn maakunnan kaikille kunnille liitosselvityksen aloittamisesta. Matti Uusi-Rauva Lohtajan viimeinen kunnanjohtaja FAKTA Kokkolan kuntaliitos 1 2003 Ajatukset itsenäisissä kunnissa. –?Sekä Kokkolan, Lohtajan että Kälviän lähetystöjä kävi ministeriössä alkukesästä 2007. Liitoksesta kymmenen vuotta Raatihuoneen Kokkola-vaakuna. KUNTALIITOSTA valmisteli neljän kunnan järjestelytoimikunta, joka vastasi tavallaan kunnanhallitusta. –?Kunnat eivät olisi voineet investoida, koska tulopohja ei olisi riittänyt. Lohtajalla rahaa käytettiin muun muassa uuden liikuntahallin rakentamiseen ja Uudenkylän tien perusparantamiseen sekä Marinkaisten vanhustentalon parantamiseen. Timo Mämmi (vas.), Antti Isotalus, Jouko Klemola ja Matti Uusi-Rauva vahvistivat kuntaliitoksen omien kuntiensa puolesta. Valtion suunnalla puhuttiin jopa sadan kunnan mallista, Uusi-Rauva muistelee. Toisaalta oli kuitenkin näköpiirissä se, että liitoksia tulee
Kansanedustajat kuuluvat puolueista riippumatta etuoikeutettuun eliittiin. Vaikka paljon on tapahtunut, kaupunki kasvanut ja kehittynyt, niin jotakin muuttumatontakin on. Tällä palstalla julkaistaan lukijoiden kysymyksiä journalismista ja Keskipohjanmaan ratkaisuista. Täällä ei asu ruotsinkielisiä. Silloinen kuntaliitos oli varsinkin kaupungin näkökulmasta tärkeä. Kaupungin viimeisimmän laskelman mukana asukkaita on nyt 47?724. Näköalapaikoille kannattaa pyrkiä myös oman kotiseudun vuoksi. Kiusa se on pienikin kiusa. Jani Viisteensaari, Lohtaja Ei kannattanut. Tänään yhteinen veroprosentti on 21,75 eli maan kaupunkikuntien korkeimpia. Oliko se tarpeellista. Kymmenessä vuodessa asukasluku on kasvanut yli 2?000 hengellä. Lisäksi varsinkin Kaarlelan yksipuolisesti ruotsinkielisiä maaseutukyliä edustaneet luottamushenkilöt tunsivat ehkä sisäsyntyistä kaupunkikaunaakin. Kertokaa mielipiteenne tämän päivän lehdestä, jutuista ja kuvista. Miksi lukijan mielipiteitä julkaistaan sanomalehdessä. Kun pyritään yhteiseen linjaan esimerkiksi liikuntapuolella, niin salimaksut ja muut ovat nousseet Kokkolan tasolle. Keskipohjanmaa on uudistunut ja onnistuaksemme tarvitsemme lukijoiden näkemyksiä kehittämiskohteista. Kunnat myös kilpailivat yritysten sijoituspaikoista, vaikka esimerkiksi Kaarlelan kunnanvirasto oli kantakaupungin alueella Jungsborgilla ja nykyisessä konservatoriossa. LEHTI AVAA TYÖTÄÄN K ansanedustajien työ on juuri nyt hankalimmillaan. Edellistä helpompi KOMMENTTI Simo Kattilakoski Kokkolan laajentuminen kymmenen vuotta sitten sujui lopulta suhteellisen helposti. Laajentuneen Kokkolan ensimmäisessä talousarviossa vuonna 2008 nimittäin varattiin muun muassa kaupungintalon peruskorjaukseen 350?000 euroa. Huhtikuun vaaleihin on yli kolme kuukautta ja varsinaiset kampanjat tekevät vasta tuloaan, mutta mikä lopulta ratkaisee, ken on kaikkein kaunehin, suosituin ja kuka pääsee hoitamaan yhteisiä asioita seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Lähettäkää ajatuksenne sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi . Mitään dramaattista selvitys ei tuonut tullessaan. Mittariksi valittiin osallistuminen täysistuntoihin ja valiokuntatyöskentelyyn. Ihmisten tapaaminen, kuntapolitiikka, valiokuntatyö tai ministerin pesti pakottavat valitsemaan, mihin aika ja voimat riittävät. Keskipohjanmaan levikkialueen kansanedustajista vain yksi on ministeri, mutta valiokuntapaikkoja edustajilla on useampiakin. Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi PÄÄKIRJOITUS TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Lähes 48 000 asukkaan kaupunki Simo Kattilakoski Kälviän, Lohtajan ja Ullavan liittyessä Kokkolaan vuoden 2009 alusta uuden Kokkolan asukasmäärä oli yhteensä 45?648. Koulu on kylän elinehto. KAARLELAN ja Kokkolan aiempi keskinäinen yhteistyöhaluttomuus näkyy tänäkin päivänä. Kymmenen vuoden takaisen liitoksen merkitystä on vielä vaikea arvioida. Rakkausrikoksia tehtaileva huijari yleensä pyytää rahaa vasta kun uhri on todella saatu koukkuun. Lankila ei luovuttanut, vaikka sai kaupunginhallitukselta turpiinsa 0-10. Entäpä verotulojen kasvu. Toisaalta palaute on suoraa, raakaa ja voimia kuluttavaa. Se ei olisi toteutunut ilman silloisen kaupunginjohtajan Esko Lankilan määrätietoisuutta. GALLUP JUKKA LEHOJÄRVI Kuinka rakkaudella huijataan. Tämän lehden B-osassa sijaitsevalla mielipidesivulla kerrotaan tänään mielipidesivun julkaisuperiaatteista. Kiitos palautteesta. Nykyajan kansanedustajat ovat tyystin eri asemassa kuin takavuosien parlamentaarikot. Näin jotkut suomalaiset kansanedustajat ovat tunnustaneet avoimesti, kun ovat joutuneet ryöpytyksen kohteiksi. Harmi, että Rahkosen kylän koulun olemassaoloa uhataan. Sen päättää äänestäjä, mutta myös sattuma, puolueen menestys, ilmapiiri, gallupit, jopa viime hetken julkisuus. Urheilutalon peruskorjauksen suunnitteluun varattiin 100?000 euroa ja töiden toteuttamiseen myöhemmin 2,1 miljoonaa euroa. Kati Uusimäki, Kälviä Teksti ja kuvat Ulla Nikula Kannattiko kuntaliitos Kokkolaan. Keskipohjanmaa selvitti kahdella mittarilla levikkialueen kansanedustajien ahkeruutta. Neljän vuoden kausi on lopuillaan, ja voimat saattavat olla vähissä. Mutta en ole hirveästi perehtynyt asiaan, niin en osaa sen kummemmin sanoa. Kaupunki olisi saanut kolmikerroksisen toimistorakennuksen ja 7?000 neliön tontin 2,4 miljoonalla. Kauppaa ei tehty, koska virastotalo oli täynnä vuokralaisia! Näin ratkaisua perusteli nimeltä mainitsematon luottamushenkilö (kok.). Miten vaaleja ennen pidetyt puheet ja todellisuus kohtaavat ja mitä edustajat tekevät. Kansanedustajillekin voi olla armollinen. Kymmenessä vuodessa yhteinen verotulopohja on kasvanut noin 150 miljoonasta noin 200 miljoonaan. Halkokari on entistä Kaarlelaa ja Halkokaria laajennettaessa Kaarlelan päättäjät pitivät huolen siitä, ettei yksikään Halkokarin katu kuntien rajalla eli Pohjoisväylällä osunut yksiin kaupungin katuverkon kanssa. VUODEN 2008 lopulla ei kuntien veroprosenteissa ollut suuria eroja. Palvelut, kuten terveyspalvelut, ovat huonontuneet jonkin verran, eikä hyötyä ole voinut mitenkään havaita. Kansalaiset eli äänestäjät innostuvat seuraamaan edustajiensa työtä eduskuntavaalien lähestyessä. Samalla monet heistä ovat ahkeria, asioihin perehtyviä ja aidosti ihmisten asialla. Pitkät keskustelut ja tiivis yhteydenpito voivat luoda huijarista todella vakuuttavan ja vakaan kuvan.. Avaamme toimituksen tekemistä myös oma-aloitteisesti. Mutta mitä miettivät kaupungin päättäjät esimerkiksi loppuvuodesta 2014. Kuka julkaistavista kirjoituksista päättää. Kun koetat vaikka rakentaa, niin luvansaannit sun muut ovat menneet vaikeaksi. Työläämpi prosessi oli Kokkolan ja Kaarlelan liitos 1977. Kunnanraja esti laajenemisen. Osallistuminen on tärkeä osa edustajien työtä, ja löytyihän niitä erojakin. Tiina Ojutkangas Kansanedustajia ei käy kateeksi Nykyajan kansanedustajat ovat tyystin eri asemassa kuin takavuosien parlamentaarikot. Kokkolassa veroprosentti oli 19,25, Kälviällä ja Lohtajalla 19,75 ja Ullavassa 20,00. En osaa sanoa kannattiko liitos, mutta outoa oli se, että ensimmäisenä piti tulla kaksikieliset tiekyltit. Kaikki työ ei näy helposti ulospäin. Kaarlelan liitoksen taustalla hiersi muun muassa kielikysymys; RKP oli Kaarlelassa selkeä valtapuolue. Kaikki on mennyt hankalammaksi. Mikä julkaisemista ohjaa. Senaatti-kiinteistöjen myymän valtion uuteen virastotalon kaupassa kaupungin etuosto-oikeus jätettiin käyttämättä. Myös mittavaa keskuspuistosuunnitelmaa stadioneineen visioitiin ja esiteltiin jo kymmenen vuotta sitten. Julkisuutta on helpompaa saada ja sitä voi hankkia itse itselleen esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Ainakin väestönkasvun perusteella liitos on siten ollut perusteltu. Työläät ja näkyvät tehtävät tuovat usein painoarvoa myös kotimaakunnalle. Lankila tunnettiin aloitteellisena virkamiehenä, jolta riitti ideoita ja esityksiä luottamushenkilöille kuin ilmapallokauppiaalta vappupalloja. Ihmettelen kuinka niihin oli varaa. Kantakaupungissa asukkaita oli 37?245, Kälviällä 4?611, Lohtajalla 2?789 ja Ullavassa 1?003. Toimitus muistuttaa myös palautteesta. Yli kymmenen vuotta sitten ei voitu tietää myöskään koulujen sisäilmaongelmien räjähtämistä käsiin. Kouluihin rahaa on käytetty paljon. Sen seuraaminen on valistuneen median tehtävä. Olavi Mäkelä, Ullava Minun mielestäni kuntaliitos ei kannattanut. Miten ratkaistaan lukijan mielipiteet
Kalajoella tuulen nopeus ylitti hirmumyrskylukemat puuskissa. Loikkasen mukaan olosuhteisiin nähden pienillä häiriöillä selvittiin, koska pahin myrsky kohdentui eteläisimmille merialueille. –?Pahemmilta kaatumisilta on vältytty. Sähköt olivat varhain aamulla poikki ainakin osasta Pietarsaarta, Luotoa, Kokkolaa, Haapavettä, Pyhäjärveä ja Perhoa. Kaustisen alueella oli katkoksia, mutta ne johtuivat alueverkon häiriöistä. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksella oli yli kolmekymmentä tehtävää aamuyöhön mennessä. Halsualla vikaryhmällä oli enemmän hakemista, koska johtimet olivat jäätyneet yhteen: räntä oli takertunut yhteen kovan tuulen takia. –?Pahin tilanne oli ennen keskiyötä kello 23:n aikoihin. Yksityisellä maalla on jokaisen maanomistajan asia päättää omien tuhopuidensa korjuusta. Selkämerellä mitattiin aaltopoijun kahdeksanvuotisen mittaushistorian suurin aallonkorkeus. Osittain sen takia tilanne ei ollut ollenkaan niin paha kuin vuonna 2013, Eino-myrskyn jälkeen, kun liki puolet asiakkaista oli ilman sähköä. Se ylitti entisen Suomen ennätyksen. Lisäksi meren saaristossa on kaksi katkopaikkaa, joita ei merenkäynnin takia ole saatu vielä korjattua, kertoi Korpelan Voiman toimitusjohtaja Tuula Loikkanen. Elisan matkapuhelinverkossa oli häiriöitä Pietarsaaren alueella. Tuuli osui Trullevin nokalle voimalla. –?Kokkolan Energia oli huolehtinut niitä pois jo yön aikana. Pohjois-Pohjanmaan puolella Jokilaaksojen pelastuslaitos ilmoitti yöllä, että myrsky oli aiheuttanut odotettua vähemmän vahingontorjuntatehtäviä. Trullevintien varrella puita oli kaatunut useassa paikassa sähkölinjojen päälle. Ilmatieteen laitos Aapeli-myrsky katkoi sähköjä ja pysäytteli junia. –?Lisäksi johtokatuja on avattu helikopterilla. –?Puolenyön kaltaista ruuhkaa ei enää ole. Näin myrskyn jälkeistä näkyä Kokkolassa kuvaili metsuri Tommi Kåla, joka hoitaa Kokkolan kaupungin metsiä. Keskiviikkoaamuna hän kierteli Trullevin alueella. ULLA NIKULA. Ihmiset ilmoittavat enää lähinnä tielle kaatuneista puista, kertoi pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen keskiviikkoaamuna. Tuulituhopuiden korjuu on erityistä huolellisuutta ja ammattitaitoa vaativaa työtä. Ilmatieteen laitoksen Kalajoen mittauspaikalla tuulen nopeus ylitti hirmumyrskylukemat puuskissa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A4 Jouni Nikula, Katariina Poranen Aapeli-myrsky rikkoi keskiviikon vastaisen yön ja aamun aikana ennätyksiä ja sekoitti junaliikenteen. Pisin katko yksittäisellä alueella kesti viisi tuntia. Vaaratilanteissa täytyy yhteys ottaa hätänumeroon 112 tai sähköyhtiöiden päivystykseen. –?Noin 700 asiakasta oli ilman sähköä kaatuneiden puiden takia. EI totaalituhoa, mutta kohtuullisen paljon kaatuneita puita. Puita oli kaatunut erityisesti hakkuuaukioilta ja niiden reunoilta. Suurin osa tehtävistä oli rannikolla, Lohtajalta Pietarsaareen ulottuvalla alueella. Linjojen hoito kuuluu sähköyhtiöille. Kaupunki aloittaa tuhopuiden korjuun kaupungin alueilta pahimmista kohteista. Ihmiset ovat osanneet varoa, kertoi osastonhoitaja Pirjo Sinko keskiviikkona aamupäivällä. – Nyt on enemmän kaatuneita puita kuin viime myrskyllä, kesällä. Umpimetsästä puita ei juuri ole kaatunut, Kåla kuvaili. Soiten yhteispäivystystä liukkaus ja tuuli eivät ruuhkauttaneet. Puuskissa tuuli oli kovimmillaan merellä 41,6 metriä sekunnissa 1 Maa-alueilla tuuli oli puuskissa maan länsiosassa paikoin yli 20 metriä sekunnissa. Vuosi alkoi myrskyävästi Aapeli-myrskyn tuhoja Kokkolan venevajoilla. Vuoroja Vaasan ja Seinäjoen välillä korvattiin linjaautoilla. MYRSKY katkoi sähköjä vielä keskiviikkoaamuna. Korpelan Voiman alueella pahimmillaan ilman sähköä oli yhtäaikaisesti vähän yli 900 asiakasta. Puoleenyöhön mennessä alueella oli ollut vain kolme puiden kaatumisista johtuvaa tehtävää. Keskiviikkona iltapäivällä hän kuvaili tilannetta ”olosuhteet huomioon ottaen hyväksi”. Aamuun mennessä tilanne oli rauhoittunut. Junat Oulun ja Helsingin välillä myöhästelivät. KESKIVIIKKONA aamukahdeksalta Liikennevirasto antoi kelivaroituksen: kova tuuli vaikeutti liikennettä, lumisade heikensi näkyvyyttä ja ajokeli oli erittäin huono. FAKTA Ennätystuulta 1 Kökarin Bogskärissä, Ahvenanmaan maakunnassa, 10 minuutin keskiarvo tuulen nopeudessa oli 32,5 metriä sekunnissa. Keskiviikkona aamulla vain yksi asiakas maa-alueella oli ilman sähköä
2,79/pkt (5,58/kg) Ilman Plussa-korttia 2,99/kpl (11,96/kg) Rautatienkatu 10, 67100 KOKKOLA puh. NYA ÅLAND/LEHTIKUVA/JONAS EDSVIK. Manner-Suomessa kovin puuska oli Vaasan Klemettilässä mitattu 32,8 metriä sekunnissa. Aikaisemmin päivällä junia korvattiin busseilla myös muun muassa Lappeenrannan ja Joutsenon sekä Kiteen ja Joensuun välillä, mutta nämä viat saatiin korjattua päivän aikana. Vielä seitsemältä illalla vain noin kolmannes kaukojunista oli aikataulussa, kun taas lähiliikenteestä noin 70 prosenttia junista kulki aikataulussa. Aapeli riehui itsensä historiaan Ahvenanmaalla saarelaiset komennettiin myterin vuoksi sisälle Kaatuneita puita Aapeli-myrskyn jäljiltä Ämnäsissä, Finströmin kunnassa Ahvenanmaalla. Puuskissa tuulella oli nopeutta liki 42 metriä sekunnissa. Enimmillään noin 120?000 asiakasta oli ilman virtaa, ja vielä ennen iltakahdeksaa kynttilöille oli käyttöä yli 20?000 taloudessa. Esimerkiksi vuoden 2013 Seija-, Oskarija Eino-myrskyt olivat voimakkaampia, samoin vuoden 2011 Hannu ja Tapani. UUTISET TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A5 Tavallista parempi ruokakauppa Yks. Matkapuhelinverkon takkuilukin alkoi illalla olla historiaa, sillä sähköjen palautumisen myötä korjaukset edistyivät hyvin. Palomestari Ted Andersson kertoi STT:lle, että päivän aikana päätiet saatiin raivattua auki, mutta pienempien väylien raivaamisessa kestää vielä pitkään. Hirmumyrskyksi Aapeli ei aivan yltänyt, sillä sen raja on 33 metriä sekunnissa. Nya Åland -lehden mukaan posti keskeytti Aapelin vuoksi jakelun ja Ahvenanmaan keskussairaala oli myrskyn takia valmiustilassa. Rankimmin Aapeli röykytti Ahvenanmaata, missä ihmisiä kehotettiin päivällä pysymään kokonaan sisällä, koska heidän turvallisuuttaan ei voitu taata myrskyn ja sen aiheuttamien vaurioiden vuoksi. Kiireettömiä leikkauksia myös peruttiin. Kyberturvallisuuskeskuksen johtavan asiantuntijan Ilkka Suvannon mukaan joissakin tapauksissa korjaukset varsinkin saaristossa saattavat venyä torstain puolelle. Vaikka Aapeli pääsikin historiaan merellä tuulennopeudellaan, se ei tehnyt sitä mantereella. Rataliikennekeskuksen mukaan Vaasan ja Seinäjoen välinen junaliikenne korvattiin busseilla, koska myrsky kaatoi Laihian ja Vaasan välillä puita radalle sekä vaurioitti sähköradan ratajohtoa. Henkilövahingoilta vältyttiin tiettävästi täysin, eivätkä aineelliset vahingotkaan nouse tasolle, joita pahimmissa myrskyissä on koettu. Liikenteen uskottiin palautuvan normaaliksi torstaina. 044 733 2400 rami.appelgren@k-supermarket.fi, Palvelemme: MA-LA 7-21, SU 10-21 K O K K O L A MEIDÄN LIHAMESTARIN: MEIDÄN LIHAMESTARIN: MEIDÄN LIHAMESTARIN: MEIDÄN KALAMESTARIN: TARJOUKSET VOIMASSA TO-LA 3.-5.1.2019, ELLEI TOISIN MAINITA Vuosi käyntiin Herkutellen! TUORE TAKUUMUREA NAUDAN LEHTIPIHVI SUOMI GRILLATTU PAAHTOKYLKI SUOMI TUOREET KAALIKÄÄRYLEET SUOMI SITRUKSIA JÄÄVUORISALAATTI ESPANJA LUUMUTOMAATTI 500 G (1,98/KG) ESPANJA 9 95 KG 99 RS 1 99 KG SUOMI ATRIA HERKKULENKKI JA KÄRISTEMAKKARA 750G-1 KG (2,99-3,99/KG ) RAJ. Aapelin nostattama aallokko oli sekin huimaa: merkitsevä aallonkorkeus oli 7,9 metriä ja korkein Itämerellä mitattu aallonkorkeus oli 8,2 metriä. KAUKOJA LÄHIJUNIEN myöhästelyt jatkuivat iltaan saakka, kertoi VR. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulet tyyntyvät torstaina aamulla, mutta voimistuvat uudelleen illalla Pohjanlahdella. 2PKT/TALOUS 2 99 PKT 9 95 KG 1.KG/PS HYVÄT ASIAKKAAT! PALVELEMME SUNNUNTAISIN KLO 10-21 (POSTI PYHÄPÄIVISIN 12-18) TERVETULOA OSTOKSILLE! TUORE KUHAFILEE VIRO MEIDÄN KALAMESTARIN: MEIDÄN KALAMESTARIN: ERÄ HERKKUTORILTA HERKKUTORILTA TUORE 100% AITO NAUDAN PAISTIJAUHELIHA SUOMI 10 90 KG TUOREET PANEROIDUT PORSAAN LEIKKEET SUOMI 9 95 KG TUOREET LOHIMEDALJONGIT NORJA SUOMI SUOMI 19 95 KG 19 95 KG KG TUORE LOHI 1-2 KG, NORJA 8 99 ERÄ ERÄ 19 95 KG Hannu Aaltonen, Liisa Ovaska, Tuuli Oikarinen HELSINKI (STT) Vuoden ensimmäinen myrsky Aapeli puhkui itsensä keskiviikkona saman tien historiaan: Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen mittaushistorian kovin tuulennopeus mitattiin Kökarissa Bogskärin luodolla Ahvenanmaalla, kun kymmenen minuutin keskiarvoksi mitattiin 32,5 metriä sekunnissa. PAHITEN Aapelin raivo tuntui sähköverkoissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan maa-alueilla vastaavia puuskatuulia jyllää kerran 1–3 vuodessa. YHT. Lentoliikenne selvisi pienillä viivästyksillä, mutta ainakin lennot Helsingistä Turkuun, Tampereelle ja Joensuuhun peruttiin. Aapeli esti myös osaa Itämeren laivoista poikkeamasta Maarianhaminassa, ja joitakin Maarianhaminan ja Kapelskärin välisiä vuoroja peruttiin. Tuhansia saarelaisia oli edelleen illalla ilman sähköä, ja viranomaiset kehottivat kaikkia pitämään huolta siitä, ettei lämpö sisältä pääsee turhaan karkaamaan, koska verkon korjauksessa saattaa kulua aikaa
UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A6 Hannu Lehto Itse kukin meistä toivoisi, että olisi sitä riihikuivaa, rahaa, enemmän käytettävissä. Nokian Renkaat kuuluu suomalaiskotitalouksien suosikkiosakkeisiin. Hän laittaisi viidesosan Nordeaan, Nokiaan, Konecranesiin, Nokian Renkaisiin ja UPM:ään. Myös ”hyvä pääomistaja” ainakin yrittää kaikkensa omistajien intressin puolesta, Jukka Oksaharju perustelee. –?Nordea sisältää huomattavat ja laaja-alaiset riskit, mutta on myös mahdollista, että pessimismi on vienyt pohjoismaisen jättiläisen liioitellun pessimismin virtaan muun eurooppalaisen pankkisektorin vanavedessä. Mauri Koski laittaisi Nordean lisäksi neljäsosan sijoituspotistaan Nokian Renkaisiin, Revenio Grouppiin ja Konecranesin osakkeisiin. Mihin Kokkolanseudun arvopaperisäästäjien puheenjohtaja Heikki Koski, sihteeri Henrik Rimpilä, Pietarsaaren seudun osakesäästäjien puheenjohtaja Lars-Erik Strömberg sekä maan kuulu pörssiguru ja sijoituskirjailija Jukka Oksaharju sijoittaisivat 10?000 euroa tälle vuodelle. Kolme neljästä asiantuntijasta laittaisi euroja vuoden viimeisinä viikkoina melkoisesti laskeneen fi nanssikonserni Nordean osakkeisiin. 1 Osallistujat tai heidän lähipiirinsä omistavat oikeastikin valitsemiaan osakkeita. Sijoituskisa: Pyysimme neljältä sijoitusalaa jatkuvasti seuraavalta vinkit mihin tänä vuonna kannattaisi sijoittaa. Grand Canyon Education luo uudenlaisia koulutusratkaisuja yliopistoille, Waste Management on jätehuoltoon erikoistunut suuryritys ja Markel on sekä vakuutusettä sijoitustoimintaa harjoittava yhtiö. Vuoden sijoitusvinkit Näin arvopaperimarkkinoita jatkuvasti seuraavat raatilaiset jakaisivat esimerkiksi 10000 euron kuvitteellisen sijoituksen. Pietarsaaressakin toimivaa UPM:ää sijoituskohteena Oksaharju perustelee näin: –?Epävarmuus sellumarkkinoiden ja maailmantalouden kehityksestä on painanut osaketta viime aikoina. Osinkopolitiikka lisää ennustettavuutta. 1 Kisassa ei oteta huomioon arvopapereiden hankkimistai säilytyskuluja, eikä valuuttakurssien muutoksia. Jos Kiina sopii kauppasuhteistaan Yhdysvaltojen kanssa, voi maailmantalous hetkeksi hengähtää. 1 Lehdessä seurataan sijoittajakisan osallistujien salkun arvon kehitystä kvartaaleittain. Kokkolalaissijoittajista Henrik Rimpilä laittaa kisassa neljäsosan potistaan Osuuspankin Kiina-rahastoon: –?Kiinan valuutta on halventunut huomattavasti viimeisten vuosien aikana, mikä oli yhtenä ajurina tämän vuoden maailmanmarkkinoiden heikommalle kasvulle. Tuloksia pitäisi varmaan näkyä; toivottavasti jo tammikuun aikana, Rimpilä perustelee. Henrik Rimpilä sihteeri Kokkolanseudun arvopaperisäästäjät FAKTA 1 Kukin osallistuja sai kuvitteellisen rahan eri sijoituskohteisiin. VALTAKUNNALLISESTIKIN varsin seurattu pörssiasiantuntija Jukka Oksaharju luottaa yhä Helsingin pörssin vahvoihin osingonmaksajiin. Monivuotinen suotuisa liiketoiminnan kehitys on kuitenkin omiaan herättämään toiveita yhtiön rakenteellisesti kohentuneesta suorituskyvystä. 1 Lehden verkkosivuilla salkkujen arvoihin voidaan palata tiheämminkin etenkin, jos markkinoilla tapahtuu suuria muutoksia. Karkeasti laskettuna joka kuudes suomalainen omistaa tällä hetkellä joko suoraan tai rahastojen kautta osakkeita. Jos säästöjä sattuu kertymään, lukuisat asiantuntijat neuvovat mieluummin laittamaan ylijääviä varoja sijoituksiin kuin kuluttamaan ”turhuuksiin”. Selvän kurssitakapakin jälkeen optimismin kasvulle voi olla taas tilaa. Vuosi sitten yhtiön osakkeen hinta liikkui yli kymmenessä eurossa, vuodenvaihteen kurssiksi tuli 7,27 euroa. ” Jos Kiina sopii kauppasuhteistaan Yhdysvaltojen kanssa, voi maailmantalous hetkeksi hengähtää. JUKKA LEHOJÄRVI. Ainoa Pohjoismainen yhtiö Strömbergillä on Tukholman pörssissä noteerattava internetpalveluihin keskittynyt Catena Media. PIETARSAAREN OSAKESÄÄSTÄJIEN puheenjohtaja Lars-Erik Strömberg jättäisi Helsingin pörssin välistä ja sijoittaisi Yhdysvaltojen ja Tukholman pörssissä: Ehkä mielenkiintoisin sijoitusvalinta on Warren Buff etin sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway. Nykyhinnalla osinkotuotoksi povataan yli yhdeksää prosenttia. YKSITTÄISISTÄ KOHTEISTA Nordean osake on raadin selvä suosikki. – Terveysteknologiakonserni Revenio Group on mahdollinen yritysostoskohde, täten sen arvonnousumahdollisuus on suuri, Koski perustelee valintaansa. Keskipohjanmaa kokosi vuoden vaihtumisen yhteydessä neljän sijoitusalaa aktiivisesti seuraavan ihmisen raadin, ja kysyi vinkkejä. Loppuvuoden aikana yhtiön kurssi nousi lähes kymmenen prosenttia, vaikka monen muun fi rman kurssi meni selvästi pakkaselle
Pyhäjärven kaupungin tytäryhtiö Pyhäjärven Kehitys on ollut Peura Talojen osakas noin 24 prosentin omistusosuudella. Nyt korot ovat Yhdysvalloista lähtien nousussa. –?Tilat ovat hyvällä paikalla ja kiinnostuneita on ollut. Jo alkusyksystä nähtiin lähes kymmenen prosentin viikkolaskuja ja viime vuoden viimeinen pisara markkinoiden ärsytyksessä oli Yhdysvaltain keskuspankin ilmoitus ohjauskoron nostamisesta 0,25 prosenttiyksiköllä. Tukholmassa OMXS-indeksi oli iltapäivällä noin puoli prosenttia pakkasella, kun kaivosja teräsyhtiöt pakittivat. Lasku oli ensimmäinen 19 kuukauteen. Sellaisia kauppoja, joissa olisi esimerkiksi runko jäänyt toimittamatta, ei ole, Riihioja sanoo. –?Kyseessä on muutama sopimus, joissa on jäänyt joitakin tarvikkeita toimittamatta. Synkkään vuoteen mahtui kuitenkin suuria valonpilkahduksiakin: Helsingin pörssissä Pöyryn (110,6%) ja Marimekon (105?%) arvo yli kaksinkertaistui. Professori Matti Suominen Kauppalehdessä OSAKKEISTA Arja Kangas PYHÄJÄRVI Peura Talot Oy on hakeutunut konkurssiin viime vuoden loppupuolella. Yrityksen jättämä konkurssihakemus saapui Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen 30. Kauppalehden vuoden nousijalistalla juuri kymmenenneksi pääsee ”kokkolalainen” Ahola Transport A (+26%). Lennonjohtajien uudesta työehtosopimuksesta on neuvoteltu pitkään ja toistaiseksi tuloksetta. marraskuuta. Hirsirakentamiseen erikoistunut yritys muutti Reisjärveltä Pyhäjärvelle vuonna 2013. Edellinen yhtä heikko vuosi Helsingissä oli fi nanssikriisin aikaan 2011. Poliitikko Mikael Jungner Twitterissä ” Tärkeintä on säilyttää itsekuri. Palvelualojen työnantajat Paltan ja SLJY:n välinen työehtosopimus päättyi marraskuun lopussa vuonna 2017. Ratkaisu kiistaan antaa yhä odottaa itseään.. Myös Sydneyn, Shanghain, Soulin ja Singaporen pörsseissä nähtiin laskevia kursseja. Helsingissä OMXHindeksi aloitti päivän laskun merkeissä, mutta kääntyi alkuiltapäivällä reilun prosentin nousuun. Koko vuosi voi myrskytä KOMMENTTI Hannu Lehto hannu.lehto@kpk.fi twitter: hannu_lehto Vuosi alkoi sään osalta hyvin myrskyisissä merkeissä ja lähes vastaavaa on odotettavissa myös alkaneelle vuodelle sijoitusmarkkinoilla. Kiinan hallituksen odotetaan lähiaikoina kertovan uusista elvytystoimista. Riski sille, että esimerkiksi tämän sijoitusraadin potit laskevat ensi vuoden aikana on ihan merkittävä. Joskin niissäkin koko vuoden tuottoprosentiksi jäi alle prosentti. Konkurssipesänhoitaja asianajaja Hannu Riihiojan mukaan ennen konkurssia sovitut tilaukset on saatu hoidettua lukuunottamatta muutamia sopimuksia. sentin laskussa, kun sijoittajat huolestuivat tilastosta, jonka mukaan Kiinan teollisuustuotanto supistui joulukuussa. Jos historiaa katsoo taaksepäin, niin osakemarkkinoilla on nähty laskuja silloin, kun korot ovat selvästi nousussa ja toisaalta päinvastoin. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen Aamulehdessä ” Historiallisesti kaikki tuotot osakemarkkinoilta ovat tulleet kalenterikuukauden vaihteen ympärillä siten, että osakkeet pitää ostaa neljä pörssipäivää ennen kuun vaihdetta ja myydä kolmantena pörssipäivänä kuun vaihteen jälkeen. Tuolloin yritys vuokrasi Pyhäjärven Kehitys Oy:n rakennuttamat noin 1?500 neliön tuotantotilat Nelostien varrelta. Kiinan osakemarkkinat laskivat kokonaisuudessaan noin viidenneksen, kehittymien markkinoiden ja Yhdysvaltain osakkeet lähes 10 prosenttia. Sen jälkeen kahden tunnin mittaisia työnseisauksia oliLennonjohtajien kiistaa sovitellaan vielä ennen perjantain työnseisausta si joka torstaina alkaen kello 13. Vaikka tässä puhutaan asiantuntijoista, ja vaikuttaa siltä, että nämä ihmiset tietävät mihin rahat kannattaa laittaa, vinkit eivät ole minkäänlainen tae tulevasta menestymisestä – ainakaan lyhyellä aikavälillä. UUTISET TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A7 Vain harva sijoitus tuotti vuonna 2018 Hannu Lehto Vuosi 2018 ei jää historiankirjoihin mitenkään myönteisenä. Muut osakkaat ovat yksityishenkilöitä. Tämä tiesi joulun alla äkkilaskua ja rapakon takana myös heti joulun jälkeen äkkinousupäivän. Fiksu sijoittaminen on aina pitkäjänteistä: Huomattavasti varmemmin näiden kilpailijoidenkin sijoituskohteiden arvo on merkittävästi plussalla kymmenen vuoden kuluttua kuin vuoden päästä. Kehitysyhtiö on jo ryhtynyt etsimään uutta vuokralaista tiloihinsa. Yksi varma neuvo on: sijoita vain sellaiseen mistä ymmärrät ja ymmärrät mahdolliset riskit suurine kurssimuutoksineen. FactSeat Research Systemsin kokoaman laskelman mukaan erilaisten arvopapereiden omaisuusluokista käytännössä vain euromääräiset sekä Yhdysvaltain valtionlainat tuottivat kokonaisuutena. Sijoitustoiminnassa on myös tärkeää olla tarvittaessa tekemättä mitään. ” On kuitenkin syytä varovaisuuteen, sillä pitkän laskun merkkejä on ilmassa. Kiinan talouden lisäksi markkinoita huolestuttaa kehitys Yhdysvalloissa, jossa liittovaltion hallinnon osittainen sulku jatkuu jo toista viikkoa. Peura Talot hakeutui konkurssiin HONGKONG/HELSINKI (STT, AFP) Huoli Kiinan talouskasvun hidastumisesta näkyi keskiviikkona myös Euroopan markkinoilla, kun pörssit avautuivat ensimmäiseen kaupankäyntipäiväänsä. Se on monelle vaikeaa. Osapuolet ovat erimielisiä palkkaratkaisusta. Puhutaan ihan muutamista tonneista. Pienyhtiöt kärsivät monesti laskumarkkinassa huomattavasti enemmän kuin suuremmat yhtiöt, heikomman likviditeetin takia, Henrik Rimpilä Kokkolan seudun arvopaperisäästäjistä pohtii. Nokia aloitti pörssivuotensa laskemalla ensin alle viiden euron, mutta kipusi iltapäivällä taas sen yli. Tieto nähtiin uutena merkkinä siitä, että Kiinan talouden vauhti on hidastumassa selvästi. joulukuuta. Työnseisaukset jatkuisivat joka torstai siihen asti, että sopu syntyy. Ensimmäinen kahden tunnin mittainen työnseisaus alkaisi perjantaina kello 15. Kiinan talouskasvun hiipumisesta viesti myös ostopäällikköindeksi, joka laski alimmilleen sitten vuoden 2017. Helsingin pörssissä elokuussa yleisindeksi liikkui 10?300 pisteessä, eilen 8?800 pisteessä, joten laskusuuntaus on ollut selvä. Miten tässä sitten keskipohjalaisen piensijoittajan pitäisi toimia. Lähes kaikki asiantuntijat odottavat alkaneen vuoden kursseihin myös suuria liikkeitä. Pyhäjärven Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Asko Kaurasen mukaan omistusosuus on noin 30?000 euron arvoinen. Lähivuodet voivat syödä aimo palan pääomista, siis jopa 20-50%. Tai no, huonoin 10 vuoteen. –?Vahvimman nousun maailmanmarkkinoilla jäädessä jo hieman taakse, toivon kasvun kuitenkin jatkuvan tulevana vuotena ennusteiden mukaan aina vuoteen 2020. Vaihtokärjessä Stora EnsoUPMFortum ja Neste olivat selvästi plussalla. Sovittelu jatkuu torstaina, kerrottiin valtakunnansovittelijan toimistosta. Historiasta ei löydy vertailukohtaa sille, mitä tapahtuu, kun keskuspankkien elvyttävä rahapolitiikka erilaisine tukiostoineen hiipuu. Nyt on harvinaisen huono hetki aloittaa sijoittaminen. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY antoi lakkovaroituksen ennen joulua. Neuvottelut katkesivat 21. Hongkongissa pörssi sulkeutui aiemmin lähes kolmen proKiinan talouden hiipuminen huolestuttaa HELSINKI (STT) Lennonjohtajien lakonuhan sovitteluissa ei syntynyt keskiviikkona ratkaisua. Frankfurtissa DAX-indeksi oli iltapäivällä 0,3 prosenttia laskussa ja Pariisissa CAC 40 vaipui 1,5 prosentin verran. Tokion pörssi oli juhlapäivän vuoksi suljettu. Puualan toimijoita tiloihin etsitään ensisijaisesti
Ihmiset hakevat kukkia itselleen omaan kotiinsa. Tietysti kalla ja lilja ovat hienoja, perinteisiä kukkia. Yhden kukan mallia suosivat etenkin nuoret. Kokkolassa toimiva kukkakauppaja hautaustoimistoyrittäjä Markku Lindholm Hautaustoimisto Mattsson Oy:stä on nähnyt selkeän muutoksen kukkien käytössä. Mattssonin kukkakaupassa kauppa pyörii hautavihkojen ja sidonnan varassa. –?Aika yleinen on myös orkidea, jota ei enää pidetä erikoisuutena. Maalla hautajaiset vietetään yhdessä. Markku Lindholm yrittäjä MARKKINAT MUUTTUVAT 1 Perinteisten kukkakauppojen markkinaosuus pieneni, kun suuret kaupan ketjut ja marketit lisäsivät kukkatarjontaa 1980-luvulta lähtien. Maaseudulla hautajaiset ovat paljon isommat kuin kaupungissa. Joulutähti, hyasintti ja amaryllis pitävät pintansa vuodesta toiseen. JOULUKUKKAKIN ostetaan yhä harvemmin kukkakaupasta. 1 Perinteisen surukukkavihkojen myynti on nyt laskenut. Yksi iso asiakasryhmä kukkakaupoilta on kadonnut, kun yritykset ovat luopuneet joulukukkatervehdyksistä. 1 Surusidonnan osuus myynnistä vaihtelee paljon kukkakaupoittain. Myös kukkavälitys on Markku Lindholmin mukaan vähentynyt. –?Maakunta tulee aina jäljessä. Markku Lindholm kertoo, että joskus kukat kerätään myös mukaan muistotilaisuuteen tai kotiin. Niiden rinnalla suosiotaan joulukukkana ovat lisänneet tulppaanit. Asemiaan eivät ole menettäneet myöskään joulun suosikit. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A8 Marja Vilpula Kukkavihkojen käyttö hautauksissa on vähentynyt Keski-Pohjanmaalla. Markku Lindholm on huomannut selviä eroja myös Kokkolan ja muun maakunnan välillä. ” Iäkkäämmät käyttävät kukkavihkoa, mutta usein nuoret jättävät yhden kukan. Yksikin kukka riittää Yrittäjä Markku Lindholm ja myyjä-sitoja Anitta Saranpää kertovat, että valkoinen ruusu on suosituin kukka niin arkun päälle laskettavissa kukkavihkoissa kuin yksittäiskukkanakin. Kukkien lasku on joka tapauksessa symbolinen ele. –?Joulukukkien myynti on pienentynyt meillä vuosi vuodelta, kun niitä myydään marketeissa ja kioskeissakin. Malli on tullut meille Ruotsista, Markku Lindholm kertoo. Yhteistyökumppania ei muisteta enää muhkeilla kukka-asetelmilla, vaan raha käytetään usein hyväntekeväisyyteen. Kukkavihkojen käyttö hautauksissa vähenee ja yhden kukan malli yleistyy. Kukkakaupalla on uskollinen käyttäjäkuntansa. Läheiset laskevat yhden kukan, useimmiten ruusun, liljan tai kallan, vainajan arkulle etenkin silloin, kun vainaja tuhkataan. Markku Lindholmin mielestä yhden kukan laskeminen on aivan yhtä kaunis ja hyvä tapa kuin kukkavihkonkin. Markku Lindholm kertoo, että nuoret käyttävät myös gerberaa. Kaupungissa yhteisen kukkavihkon käyttäminen on poikkeuksellista. Ennenhän liljasta puhuttiinkin kuoleman kukkana. Kokonaan joulukukkakauppa ei ole näivettynyt. –?Eiköhän se ole pääasia, että ihminen tulee paikalle. Orkidean oksa on näyttävä kukka arkulla. Nuoret miettivät asioita eri tavalla ja haluavat uutta. –?Iäkkäämmät käyttävät kukkavihkoa, mutta usein nuoret jättävät yhden kukan. CLAS-OLAV SLOTTE. Maaseudulla käytetään edelleen paljon kukkalaitteita hautajaisissa. Mattssonin kukkakaupan kautta välitettiin joulun aikaan kukkatervehdyksiä noin 50. Marketit ovat napanneet joulukukkamarkkinoilta ison siivun. Sellaisen jättävät yleensä taloyhtiöt tai yhdistykset. Polttohautauksissa siunaus järjestetään usein kappelissa ja kukat jäävät arkun päälle siunauksen jälkeen. Joulun jälkeen kukkakaupassa arjen täyttävät hautajaiset ja syntymäpäivät. Etenkin Kokkolassa käytetään siunaustilaisuuksissa yhä useammin yksittäisiä kukkia. Kyläkunta voi jättää myös yhteisen kukkavihkon, jossa on pitkä litania nimiä. YLEISIN yksittäinen kukka on punainen tai valkoinen ruusu. 1 Surusidonta on ollut merkittävä tulonlähde etenkin maaseudun kukkakaupoille. Se näkyy selvästi kukkamyynnissä. –?Yhden kukan käyttö on selvästi lisääntynyt varsinkin silloin, kun on kyseessä tuhkaus. Niistäkin osa oli suruvalitteluja
Keskipohjanmaan kaiken digisisällön saat kätevästi mukaasi lataamalla sovelluskaupastasi Keskipohjanmaa uutissovelluksen puhelimeen tai tablettiin tai lukemalla verkkosivulta keskipohjanmaa.fi. Loistojutut kuuluvat vain tilaajille, eikä niitä voi lukea maksutta. Myös näköislehti muuttui entistä luettavammaksi ja mukaan tulivat lukuruudut, joista juttuja on mukavampi lukea. Jos haluat tietää, mistä nyt juuri keskustellaan, kannattaa olla tilaaja. Lehdessä on vuoden 2019 kunniaksi lisää tehtäviä ja erilaisia uusia palstoja. Joka päivä ilmestyy kolme uutta loistojuttua. näköislehden, päivän tuoreimmat uutiset, kuvia ja videoita -missä ja milloin vain! Keskipohjanmaa tarjoaa paperilehdessä ja digikanavissa vilkasta keskustelua, päätösten taustoja avaavia laajoja juttuja ja kiinnostavia henkilöitä. Loistojutut tarjoavat lukijoille puheenaiheita, taustoittavia juttuja ja yllätyksiäkin. Jutut kertovat perusteellisesti ja taustoittavasti oman kotiseudun asioista, ihmisistä ja ilmiöistä. Myös kuvat kuvateksteineen aukeavat helpommin katseltaviksi. Tilaaja saa kaiken digisisällön mm. Toimitus odottaa juttuvinkkejä: WhatsApp ja tekstiviesti numeroon 0400 365601 Sähköpostilla toimitus@kpk.fi Uusi vuosi, uudet näkökulmat www.keskipohjanmaa.fi. UUTISET TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A9 Vuoden alusta Keskipohjanmaan verkkopalvelussa ja mobiilisovelluksessa alkoi ilmestyä uusia loistojuttuja! Loistojutut ovat Keskipohjanmaan tilaajille tarkoitettuja arvosisältöjä
Tätä päästään harjoittelemaan käytännössä jo tässä kuussa, kun ensimmäinen suomalainen yritysdelegaatio matkustaa Yhdysvaltoihin. Hävittäjät jäätä särkemään ANALYYSI Jussi Orell jussi.orell @lannenmedia.fi Suomi päättää lähivuosina miljardiluokan puolustusvälinehankinnoista, kun kalustoa uusitaan sekä merellä että ilmassa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Suomalaiset yritykset haluavat olla ajoissa liikkeellä.. Suomalaiset fi rmat haluavat siksi olla ajoissa liikkeellä. Ehdokkaita on viisi: yhdysvaltalaiset Boeing F/A-18 Super Hornet ja Lockheed Martin F-35, ruotsalainen Saab Gripen, ranskalainen Dassault Rafale sekä yhteiseurooppalaisen konsortion Eurofi ghter Typhoon. Business Finland ja EK korostavat niiden ohjelman keskittyvän puolustushankintojen ulkopuolelle jäävään kaupalliseen ja teolliseen yhteistyöhön. EK:N JA BUSINESS FINLANDIN erillinen projekti etenee toista latua rinnalla. LÄNNEN MEDIA uutisoi marraskuussa Puolustusvoimien muuttaneen linjaustaan siten, että ex-upseerit saavat osallistua varsinaisiin neuvotteluihin hävittäjävalmistajien valtuuttamina. Viestintäfirmojen lisäksi tehtävään on rekrytoitu joukko korkean profi ilin evp-upseereita. Liikkeellä ollaan hyvissä ajoin, koska kauppoja himoitaan myös puolustushankintojen tarjouskilpailuissa hävinneiden maiden kanssa. Niiden on tarkoitus olla käytössä 2050-luvulle saakka. Nykyiset Hornetit poistuvat käytöstä 2030 mennessä, jolloin 64 uuden monitoimihävittäjän pitäisi olla käytössä. Varsinkin Lockheed Martin F-35 on nostettu vahvaksi ehdokkaaksi Suomen seuraavaksi hävittäjäksi. Ensimmäinen yritysdelegaatio matkustaa Yhdysvaltoihin tammikuussa. Hankkeessa on Suomen osalta kyse paitsi riittävän suorituskyvyn hankkimisesta myös siitä, mihin viiteryhmään puolustus halutaan sitoa eli kuinka paljon painaa esimerkiksi Nato-yhteensopivuus tai pohjoismainen puolustusyhteistyö. Markkinarakoa odotetaan löytyvän muun muassa terveystietojärjestelmiä, geeniteknologiaa ja lentokenttätekniikkaa valmistaville yrityksille. JOEL MAISALMI Hävittäjäneuvottelut ovat eräänlainen alusta tai jäänsärkijä, jota fi rmat voivat hyödyntää. Niin sanotun HX-hankkeen kustannusarvio on hankinnan osalta 7–10 miljardia. Vientiponnisteluja rahoittava Business Finland ja Elinkeinoelämän keskusliitto ovat käynnistäneet Global Innovation Partnership Program -hankkeen (GIPP), jonka tavoitteena on avata yrityksille ovia hävittäjiä tarjoavien maiden markkinoille. Kiellettyjen vastakauppojen ulkopuolelle jäävä teollinen yhteistyö on yksi tulevan hävittäjähankinnan kriteereistä. Hävittäjäneuvottelut ovat tästä näkökulmasta katsottuna eräänlainen alusta tai jäänsärkijä, jota fi rmat voivat hyödyntää. Suomen nykyiset Hornet-hävittäjät poistuvat käytöstä vuoteen 2030 mennessä. Pysyvät ylläpitoja käyttökustannukset pitäisi sen jälkeen kyetä kattamaan normaalista puolustusbudjetista ilman erillisrahoitusta. Hankkeen kustannusarvio on 1,2 miljardia euroa. Alukset rakennetaan Suomessa, mutta taistelujärjestelmä hankitaan ulkomailta. Mitä lähemmäksi päätöksentekoa tullaan, sitä kovemmaksi käy lobbaaminen, jota kutsutaan kauniimmin vaikuttajaviestinnäksi. Kuvan kone osallistui sotaharjoitukseen Ruotsissa 2016. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A10 Mittavat puolustushankinnat voivat poikia markkinoita suomalaisille yrityksille, vaikka varsinaiset vastakaupat ovat kiellettyjä. Merivoimilla on laivue 2020 -hankkeensa, jossa korvataan seitsemän poistuvaa alusta neljällä nykyaikaisella korvetilla. TEOLLISTA YHTEISTYÖTÄ haetaan kuitenkin myös osana varsinaista hävittäjäpäätöstä. VAIKKA VARSINAISET vastakaupat ovat olleet EU:ssa lailla kiellettyjä vuodesta 2012 lähtien, mittavat puolustushankinnat tarjoavat suomalaisyrityksille bisnesmahdollisuuksia. PÄÄHUOMION ON KUITENKIN vienyt Hornet-hävittäjien korvaaminen. GIPP-hankkeen vetäjät vakuuttavat, ettei tämä ole vaikuttanut siihen, että yritysdelegaatioiden kiertue suuntaa ensimmäiseksi juuri Yhdysvaltoihin. Sen määräksi on arvioitu hieman alle kolmannes hankkeen kokonaisarvosta. Esimerkiksi ruotsalainen Saab pitää Suomea markkina-alueenaan jo nyt, mistä on osoituksena Tampereelle perustettu puolustusteknologiaa kehittelevä tutkimuskeskus. Lopullinen päätös valittavasta koneesta on määrä tehdä vuoden 2021 loppuun mennessä. Haastetta on siinä, miten päästä riittävälle ihotuntumalle mutta pitää samanaikaisesti selkeä pesäero puolustushankintoja koskeviin neuvotteluihin. Se ei siten ole osa Suomen valtion hankintaprosessia
Poliisi löysi uutta näyttöä Airiston Helmi -tutkinnassa KRP kertoo, että epäily törkeästä veropetoksesta vahvistui saaristo-operaatioon liittyvässä tutkinnassa. Seitsemän tähden liikkeen tavoitteena on Väyrysen mukaan saada noin kymmenen kansanedustajaa. Poliisin kotietsinnät syyskuun loppupuolella kohdistuivat Airiston Helmen kiinteistöihin Turun saaristossa. Tähtiliikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrynen kertoi eduskuntavaalien suunnitelmistaan keskiviikkona Helsingissä. Hänet on valittu eduskuntaan seitsemän kertaa Lapista ja neljä kertaa Uudeltamaalta. Väyrystä voi kuitenkin äänestää eduskuntavaaleissa vain Uudellamaalla. Hän sanoo olevansa yhä sen jäsen, sillä käräjäoikeus kumosi marraskuussa hänen erottamisensa. Puoluesihteeri Seppo Hauta-ahon laskelmien mukaan Väyrysen viime presidentinvaalien ääniosuudella puolue saisi seitsemässä vaalipiirissä yhden tai kaksi edustajaa. Puolue julistaa ensi perjantaina Helsingin Sanomissa ja Maaseudun Tulevaisuudessa ilmoituksen, jolla ehdokaspaikat julistetaan haettaviksi. Airiston Helmen vaatimukset kotietsinnän laillisen menettelyn osalta jätettiin Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä tutkimatta. Vältetyn veron määrä menee kokonaisuutena yli miljoonan euron. –?Epäilemme, että on annettu väärää tietoa ja salattu asioita verottajalta, Perälä sanoo. Suojelupoliisin asiantuntijat arvioivat takavarikoidun materiaalin mahdolliset kytkökset Suojelupoliisin toimialaan. Airiston Helmen hallituksen kokouksen pöytäkirjojen mukaan mieheltä on kuitenkin poistettu nimenkirjoitusoikeus. Valitsijayhdistyksen ehdokkaana ollut Väyrynen keräsi presidentinvaaleissa 6,2 prosenttia äänistä. Aiemmin poliisi on kuvannut tutkinnassa olevaa datamäärää poikkeuksellisen suureksi. Kuitenkin Soinin kannatus realisoitui hyvin koko maassa perussuomalaisten puolueen kannatukseksi, aiemmin itsekin perussuomalaisissa toiminut Hauta-aho perusteli. Venäläismies on sen sijaan edelleen vangittuna. Uotin päämiestä ei ole kuultu tutkinnassa. Venäläistä liikemiestä avustava Kari Uoti sanoo Lännen Medialle, että käräjäoikeuden ratkaisuista tehdään valitus hovioikeuteen. Törkeästä rahanpesusta voidaan tuomita enintään kuusi ja törkeästä veropetoksesta enintään neljä vuotta vankeutta. Kaupparekisterin asiakirjojen mukaan mies ei ole kuulunut Airiston Helmen vastuuhenkilöihin. Marraskuussa liikemies vaati poliisin tekemän takavarikon kumoamista Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Puolustusvoimat antaa KRP:n mukaan esitutkinnassa apua vieraskielisen materiaalin tulkintaan. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A11 Aki Taponen HELSINKI Seitsemän tähden liikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrynen pyrkii huhtikuussa eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä. Toinen vangituista on Viron kansalainen. –?Samaa sanottiin Timo Soinista vuonna 2011 ja 2015. Väyrynen pyrkii Uudeltamaalta eduskuntaan Puoluerekisteriin merkitty Seitsemän tähden liike hakee ehdokkaita vaaleihin lehti-ilmoituksella. –?Epäillyssä törkeässä veropetoksessa puhutaan vältetyn veron määrän osalta 780?000 eurosta. KRP otti Turun saaristoon syyskuussa tehdyn operaation yhteydessä takavarikkoon muun muassa käteisvaroja 3??490?000 euron edestä. Perälän mukaan tutkinnassa oleva aineisto vahvistaa tiettyjen epäiltyjen rooleja kokonaisuudessa sekä osoittaa toiminnan ajankohdan. Kotietsinnät kohdistuivat esitutkinnassa Airiston Helmi Oy:n kiinteistöihin Turun saaristossa. –?Sellaista näyttöä on löytynyt, joka tukee meidän epäilyjämme, sanoo KRP:n tutkinnanjohtaja rikoskomisario Antti Perälä. VANGITUISTA 1980-luvulla syntynyt mies on Venäjän kansalainen. Tutkinnan alla olevassa kokonaisuudessa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua, törkeää veropetosta ja törkeää kirjanpitorikosta. AKI TAPONEN Taneli Koponen Keskusrikospoliisi (KRP) on löytänyt lisää näyttöä epäillystä törkeästä veropetoksesta esitutkinnassa, joka kohdistuu kotietsintöjen kohteena syyskuussa olleeseen Airiston Helmeen. Myös törkeästä kirjanpitorikoksesta voidaan tuomita vankeutta neljä vuotta. Tavanomaisena vuonna KRP takavarikoi dataa kaikissa esitutkinnoissa noin 100 teratavua. Kaksi Airiston Helmeen linkittyvää henkilöä vangittiin syyskuussa epäiltyinä törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta syytä epäillä -perusteella. Pelkästään tietoteknisen aineiston määrä on noin 100–200 teratavua, mikä vastaa noin 50 000–100 000 muistitikun (2 GT) sisältöä.. Seitsemän tähden liike merkittiin joulun alla puoluerekisteriin. Airiston Helmeen kytkeytyvä venäläinen liikemies halusi tuomioistuimen arvioivan myös poliisin toiminnan lainmukaisuuden Turun saariston kotietsinnöissä. Liikemiehen vaatimukset kotietsinnän laillisen menettelyn osalta puolestaan hylättiin. Väyrynen kertoi keskiviikkona järjestämässään tiedotustilaisuudessa, että valinta Lapin ja Uudenmaan vaalipiirin välillä oli vaikea. Hän on kuulunut Airiston Helmen hallitukseen ja hänellä on ollut yhtiön nimenkirjoitusoikeus. Virolaismies vapautettiin tutkintavankeudesta joulukuussa. Väyrynen toimii verisyöpään sairastuneen vaimonsa omaishoitajana kahden aikuisen tyttärensä kanssa. Puolue aikoo osallistua myös europarlamenttivaaleihin, jotka Väyrynen jättää väliin vaimonsa vakavan sairastumisen takia. Jos tulen valituksi Uudeltamaalta, Lapilla on siis eduskunnassa kahdeksas edustaja, Väyrynen päätteli. Hän on syntynyt 1960-luvulla. Airiston Helmen tapauksessa dataa on takavarikoitu vähintään sama tai jopa kaksinkertainen määrä. Voimat ovat vähissä, mutta ei ole pahempia kipuja eikä pahoinvointia, Paavo Väyrynen kertoi. –?Uudenmaan edustajanakin olen vastustanut keskittävää aluepolitiikkaa ja tukenut koko maan tasapuolista kehittämistä. Supo tukee Keskusrikospoliisia kotietsinnöissä takavarikoidun aineiston läpikäynnissä. –?Hoidot ovat vaikuttaneet niin, että Vuokko voi paremmin. Poikkeuksellista tapauksessa on se, että Suojelupoliisi on mukana tutkinnassa. KRP ON SAANUT tutkintaan virka-apua Suojelupoliisilta ja armeijalta. Hänen puhelinliittymiensä osoite johtaa Airiston Helmen ilmoittamaan osoitteeseen. Millaisista summista on kyse. JARI LAURIKKO / ARKISTO FAKTA Esitutkinta Asiassa on poliisin mukaan kyse talousrikostutkinnasta, jossa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua ja törkeää veropetosta. Poliisin mukaan osa tutkitusta materiaalista on sellaista, jonka läpikäymiseen tarvitaan Suojelupoliisin analyysia ja teknistä asiantuntemusta. Väyrynen on riidellyt oikeudessa aiemmin perustamansa kansalaispuolueen kanssa. Keskustasta Väyrynen erosi viime huhtikuussa. AIRISTON HELMEN ja yhtiön taustalla olevan venäläisen liikemiehen avustaja Kari Uoti on sanonut, että kaikki rikosepäilyt asiassa kiistetään. Käräjäoikeus ei kumonnut takavarikkoa käteisvarojen osalta, mutta poliisin oli palautettava kaksi sormusta
KOLUMNI Matti Posio @lannenmedia.fi Moni amerikkalainen varmaan huokaa laillani. Trumpille jo kerran nolosti hävinneiden demokraattien on samalla valittava suuntansa. Esivaaliin lähtee iso joukko poliitikkoja. Onnettomuus tapahtui, kun olutta kuljettaneesta tavarajunasta ilmeisesti irtosi osa tai osia, jotka iskeytyivät viereiselle raiteelle. Jos ailahtelevan presidentin korttitalo muuten pysyy kasassa, hän voisi olla harvoja, joille sopisi elokuvista tuttu temppu: pyrkiminen jatkoon puolueista riippumattomana.. Valtionhallinnon sulkeminen, shutdown, ei ole millään muotoa poikkeuksellinen ilmiö. Presidentti Trump muistutti, että demokraatit olivat kahteen kertaan – vuosina 2006 ja 2013 – hyväksyneet määrärahoja Meksikon muurin rakentamiseen. Demokraatit aikovat nuijia edustajainhuoneessa pikavauhtia läpi sisäministeriötä koskevan budjettiesityksensä, jossa olisi 1,3 miljardia dollaria rajaesteiden rakentamiseen ja 300 miljoonaa dollaria kameroihin ja muuhun rajavalvontateknologiaan. Trump ei suostunut pistämään nimeään sopimuksen alle, koska siinä ei puhuttu mitään Meksikon muurin rakentamisesta. VIELÄ JOULUKUUN puolivälissä Trump oli kehuskellut, että hän ottaa vastuun hallinnon sulkemisesta, jos muurille ei osoiteta pesämunaa. Suomi haastoi vuonna 1991 Tanskan Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen, koska Rauma-Repolan valmistamat öljynporauslautat eivät olisi mahtuneet kulkemaan sillan ali. Vuonna 1997 avattu kaksiosainen silta on 18 kilometriä pitkä. Pyrkiikö puolue houkuttelemaan takaisin työväen, joka karkasi Trumpin äänestäjiksi, vai kokoaako se enemmistöä Trumpin monista vastustajista ryhmä ja osavaltio kerrallaan. Kuka Trumpin kaataisi. Tv-tähdelle se sopii paremmin kuin pitkäjänteisyyttä vaativa hallinnointi. Hän ei ole koskaan lopettanut kampanjointia. Muurin rakentaminen Meksikon rajalle oli Trumpin tärkeimpiä vaalilupauksia. Kun sitten hallinnon sulku astui voimaan, presidentti sälytti syyt kokonaan demokraattien harteille. New Yorkin ex-pormestari, liikemies Michael Bloomberg olisi hänkin liki 80-vuotias. Yhdysvaltain kongressin demokraattiryhmien johtajat Nancy Pelosi (vas.) ja Chuck Trumpin muurihaave jumittaa Osa USA:n hallinnosta pysyy suljettuna budjettikiistojen vuoksi. Demokraatit eivät olleet tähän valmiita. Liikennöinti sillalla on maksullista. Sitä pitkin oli tulossa Kööpenhaminan suuntaan matkustajajuna, jossa oli 131 matkustajaa.– Kuului hyvin, hyvin äänekäs pamaus ja sitten juna pysähtyi, kertoi junassa tyttärensä kanssa ollut silminnäkijä Tanskan TV2:lle. Kova tuuli myös vaikeutti pelastustöitä. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A12 Seppo Ylönen Ainakin kuusi ihmistä kuoli, kun matkustajajuna törmäsi tavarajunaan Ison-Beltin sillalla Tanskassa keskiviikkoaamuna. Sillan ylittää joka päivä 21 000 junamatkustajaa ja 27 000 ajoneuvoa. Republikaanipuolue on maahanmuuttoasioissa koonnut pikku hiljaa rivinsä Trumpin taakse. Presidentti Donald Trumpin reaktio kuultiin Fox News -kanavan haastattelussa, eikä vastaavaa liene yksikään istuva presidentti koskaan sanonut haastajasta. Ison-Beltin silta yhdistää Själlannin ja Fynin saaret. DEMOKRAATTIEN budjettiesitys pysähtyy senaattiin, missä republikaaneilla on yhä enemmistö. Seppo Ylönen Meksikon rajan muuri on Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille tärkeä asia. Vuoden alkaessa 800?000 työntekijää on joko lomautettuna tai työskentelee ilman palkkaa, lukuisat museot ovat kiinni ja länsirannikon suuret luonnonpuistot täyttyvät jätteistä. Trumpin kaksi vuotta kestäneellä presidenttikaudella tämä on jo kolmas sulku. Se kesti 21 päivää. Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell sanoo, ettei hän vie presidentin allekirjoittavaksi mitään, mille ei ole Trumpin tukea. Seuraus oli, että useiden hallinnonalojen rahoitus keskeytyi joulun alla. Trump kutsui kongressin demokraattija republikaanijohtajat Valkoiseen taloon paikallista aikaa keskiviikkoiltapäiväksi, mutta odotukset läpimurrosta olivat pohjalukemissa. Nyt vuoden 2020 vaalitaisto on alkamassa toden teolla. Toimittajan kysyessä uskooko Warren tosiaan voivansa voittaa Trumpin, presidentti sanoi: – Siitä en tiedä. Nopeaa ratkaisua ei ole näköpiirissä. Seuraavasta sukupolvesta kannattaa mieleen painaa New Yorkin osavaltion senaattorin Kirsten Gillibrandin nimi. Se ylittää Ison-Beltin salmen 65 metrin korkeudella. Demokraattien kilpaan tähtäävät ainakin senaattorit Kamala Harris ja Cory Booker, molemmat ei-valkoisia. Valtionhallinnon osittainen sulkeminen, shutdown, ei ole millään muotoa poikkeuksellinen ilmiö Yhdysvalloissa. Keskiluokkaa puolustava ja miljardöörejä haukkuva Warren tuskin on lopulta demokraattien ehdokas. Vastahan viime presidentinvaaleista päästiin. Demokraattien kaksiosaisen paketin toinen osa varmistaisi nyt ilman rahoitusta pyörivien hallinnonalojen – kuten oikeusministeriön, kauppaministeriön ja liikenneministeriön – määrärahat syyskuun loppuun saakka. Lisäksi 16 loukkaantui lievästi. Trump valittiin presidentiksi yllätyksenä itselleenkin marraskuussa 2016. Kongressin republikaanit ja demokraatit olivat neuvotelleet budjettisopimuksen, joka olisi pitänyt pyörät pyörimässä muun muassa oikeus-, sisä-, ulko-, liikenne-, kauppaja maatalousministeriöissä. CARLSBERG-YHTIÖN mukaan DB Cargon liikennöimä tavarajuna oli ollut kuljettamassa olutta Frederician kaupungin panimolta Kööpenhaminaan. Viime tammikuun lopussa sulku kesti pari päivää, helmikuun alussa muutaman tunnin. Matkustajajunasta saattoi myrskyn johdosta irrota vaunun osa tai suojapeite. Vasemmistolainen populisti Bernie Sanders saavutti viime vaaleissa karismallaan maanvyöryn Hillary Clintonin takana, mutta voiko nuorten äänestäjien ihastus ikämieheen ilmiönä toistua. Sitä pitäisi kysyä hänen psykiatriltaan. Tanskassa oli riehunut yön ja aamun aikana raju syysmyrsky. Entinen varapresidentti Joe Biden kantaisi Barack Obaman kauden perintöä hyvässä ja pahassa. Kuusi ihmistä kuoli Ison-Beltin sillan junaturmassa Tanskan saarilla olutta kuljettaneesta tavarajunasta sinkoutui osa vastaan tulleeseen matkustajajunaan. Trumpin ehdokkuus toiselle kaudelle ei ole läpihuutojuttu republikaanipuolueessa. TRUMPIN MUURIPROJEKTI hankaloituu nyt entisestään, sillä torstaina työnsä aloittaa uusi kongressi, jonka edustajainhuoneessa demokraateilla on enemmistö. Pisin shutdown oli vuodenvaihteessa 1995–96. Demokraatit puhuvat raja-aidasta, Trump puolestaan ”hyvästä, vanhanaikaisesta muurista”. Hän tosin lupasi vaalikampanjassaan, että Meksiko maksaa muurin, mutta tätä vaatimusta Trump ei ole pitänyt esillä enää pitkään aikaan. Trump vaati, että kongressin on osoitettava viisi miljardia dollaria muurin rakentamiseen, jotta työt saadaan käyntiin. Demokraattien liberaalia siipeä edustava Elizabeth Warren ilmoitti perustaneensa komitean tutkimaan ehdokkuutta. Niin tärkeä, että hän on valmis pitämään osan Yhdysvaltain valtionhallintoa suljettuna. Donald Trumpin kaksi vuotta kestäneellä presidenttikaudella tämä on jo kolmas sulku. Kalifornialainen Harris on nainen. Suomi veti haasteensa pois kesken käsittelyn, kun Tanska suostui maksamaan korvauksia Suomen valtiolle siitä, että Rauma-Repola muuttaa lautat sellaisiksi, että ne saadaan sillan ali
–?Jos osaat keittää veden, osaat kaltata tomaatit. Laita suureen kattilaan vesi kiehumaan. Jos eivät, anna kiehua vielä 5 sekuntia ja testaa uudelleen. Punajuuri on hyvä esimerkki halvasta raaka-aineesta, joka taipuu vaikka mihin. Ratatouille 6–8 hengelle 400 g tomaatteja kaltattuna 200 g munakoisoja 200 g kesäkurpitsaa 1 tl suolaa ½ dl oliiviöljyä 200 g sipulia ohuina viipaleina 2 vihreää paprikaa ronskeina paloina 2 valkosipulinkynttä suolaa mustapippuria Kalttaa ensin tomaatit eli poista niiden kuoret, jotta tomaatin lihasta tulee helpommin pureskeltava ja kaunis. Kahdeksantuntinen koulupäivä meni hetkessä ja Hanna huomasi nauttivansa jopa siivoamisesta. Ruuan suhteen hän myöntää olevansa kranttu, eikä suostu syömään huonoa ruokaa. Nosta tomaatit reikäkauhalla lautaselle ja testaa josko kuoret irtoavat leikkaamastasi kohdasta helposti. Eteläranskalainen ratatouille on Gullichsenin suosikki, jonka hän soisi löytävän kaikkien suomalaisten pöytään. Hanna Gullichsenin ehdotus juustojen kaveriksi on makea tomaattihillo. Ensimmäinen koulupäivä oli alkamassa. Gullichsen vinkkaa, että juustoista saa pienellä vaivalla yhden ruokalajin lisää illalliselle. YKSINKERTAINEN linssisalaatti sopii kaiken Ranskaan viittaavan, esimerkiksi ankankoipien, seuraksi. Hanna Gullichsen on helsinkiläinen 39-vuotias kokki, ruokakirjailija ja yrittäjä. Punajuuret jäähdytellään kylmän juoksevan veden alla. Jätä kiekot toviksi hikoilemaan ja pyyhi Hanna G:n keittiössä kokataan klassisia makuja Ranskalainen ratatouille maistuu kuumana ja kylmänä. Siististä keittiöstä on helppo aloittaa ruuanlaitto. Kokkikoulu opetti arvostamaan raaka-aineita Hanna Gullichsen haluaisi oppia leipomaan leipää. Se on myös Hannan neuvo kotikokille: siivoa tasot ja tyhjennä kaapit turhasta. Kotoisin Puolangalta, Kainuusta. Hanna kertoo huippukokkien kalttaavan jopa kirsikkatomaatit. Kun vesi kiehuu, laske tomaatit veteen ja anna olla siellä 15–20 sekunnin ajan. Kaada ainekset paistinpannulle ja anna kuplia kunnes hillo on keittynyt kasaan. Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsat 1,5 sentin paksuisiksi kiekoiksi. Aterian pitää aina ravita ja maistua hyvältä. Kirjoittanut useita keittokirjoja, mm. Puolukkapiirakka: Puolukkapiirakka tarjoillaan vaahterasiirapilla ja tomusokerilla maustetun tuorejuuston kanssa. Kuori tomaatit pientä veistä apuna käyttäen, leikkaa ne ronskiksi paloiksi ja poista tomaatin kanta. –?Moni vieroksuu punajuurta, koska on syönyt sitä jossain salaattibuff assa kylmänä ja puoliraakana. KONSTA LEPPÄNEN. Sen aika ei ole vielä. Nosta sitten tomaatit kylmään veteen hetkeksi jäähdyttelemään ja sieltä leikkuulaudalle. Kalttaus kannattaa ottaa haltuun, sillä sen jälkeen tekniikkaa voi käyttää kaikissa tomaattiruuissa. Leikkaa terävällä veitsellä tomaatin pohjaan ristiviilto. Hanna G kokkaa, 400 g ja Safk aa. Lataa kaikki leivinpaperille ja suolaa kevyesti. FAKTA Kuka. Hurmaava tomaattihillo syntyy vaivatta laadukkaasta tomaattimurskasta. Oikein valmistettuna se on kuitenkin todella hyvää. Kokkaan ratatouillen aamulla, jätän hellalle ja lämmitän illalla. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A14 Elina Ylitervo, teksti ja kuvat Hanna Gullichsen, reseptit Kokki Hanna Gullichsenin suuri rakkaus on ranskalainen keittiö, jonka raaka-aineet, tekniikat ja pitkät traditiot ovat ehtymätön aarreaitta. Hannan mukaan hyvä ruoka ei vaadi paljon rahaa, vaan hyviä esivalmisteluja. –?Ratatouille on halpaa kuin saippua, hyvää kuumana ja kylmänä. Kaltatut tomaatit ovat pehmeitä, kauniita ja niitä on helppo puraista. Pilko juustot annospaloiksi ja tarjoa hillon ja pähkinöiden kanssa. –?Ensimmäisenä päivänä halusin tehdä jotain helppoa ja näyttää kaikille kuinka paljon jo osaan. RAVINTOLAKOULU opetti rakastamaan raaka-aineita. –?Tätä salaattia on ihana syödä, koska siinä on suutuntumaa ja paljon pieniä kauniita asioita. Sitten tajusin, että olen tullut oppimaan, en tekemään sitä mitä osaan, hän muistelee. Laske keskikokoiseen kulhoon jääkylmää vettä. Sen jälkeen kuoret irtoavat näppärästi käsin puristelemalla. Tomaatit voi halutessaan pilkkoa pataan kuorineen, mutta kalttaaminen tekee lopputuloksesta hienostuneemman. Gullichsenin vinkit Ratatouille: Tarjoa ratatouille sellaisenaan tai esimerkiksi kalan lisukkeena. Hanna Gullichsen oli päättänyt vihdoin toteuttaa unelmansa ja opiskella kokiksi. Gullichsen vinkkaa pesemään punajuuret hyvin ja keittämään kuorineen. – Luulen, että se vaatii sopivan mielentilan. Herkullinen tomaattihillo syntyy kuin itsestään muiden valmistelujen lomassa. Siisteys olikin ensimmäisiä asioita, joita kokkikoulussa oppi. Linssisalaatti: Salaatti muuntuu lisukkeesta alkupalaksi, kun paahdat päälle pekonia. Seurakseen se ei tarvitse kuin hyvää leipää ja lasillisen viiniä. Elina Ylitervo Kaksi vuotta sitten maaliskuussa Perhon liiketalousopiston tyhjässä opetuskeittiössä istui jännittynyt opiskelija reippaasti etuajassa. Hillo: Nosta juustot hyvissä ajoin huoneenlämpöön temperoitumaan. Salaattia tehdessä on hyvä tilaisuus harjoitella veitsitaitojaan ja pilkkoa porkkana, selleri ja punasipuli mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. –?Olen tosi kiitollinen, että saan syödä hyvin
Leikkaa kiekot kuutioiksi. Lisää munakoisot ja kesäkurpitsat. Leikkaa paloiksi. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A15 Ratatouille on kasvisruokien klassikoita. Nosta samaan pataan sipulit ja paprika, lisää tarvittaessa tilkka öljyä. Ripottele päälle puolukat. Kaada pataan munakoisoja kesäkurpitsakuutiot ja paistele rauhassa ainakin kymmenisen minuuttia, kunnes kuutiot pehmenevät ja saavat vähän väriä. Tee kastike toiseen kulhoon. Ota juustot huoneenlämpöön jo päivällä, jos aiot tarjota ne illalla. Kuutioi porkkana, punasipuli ja varsiselleri mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Säilytä kylmässä. Lisää pataan sen jälkeen valkosipuli ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja kaada ne samalla sekoittaen hiljalleen kananmunasokerivaahtoon. Jos kotoa ei löydy isoa vuokaa, kakun voi tehdä pariin pienempään leipätai kakkuvuokaan. Elina Ylitervo Jälkiruokana tarjottava puolukkakakku ei saa innoitustaan Ranskasta, vaan Hanna Gullichsenin lapsuudesta, Kainuun marjametsistä. Kippaa kaltatut ja pilkotut tomaatit pataan ja anna pöhistä tovi. Kuumenna suuri valurautapata reilulle keskilämmölle ja mittaa mukaan 3 ruokalusikallista oliiviöljyä. Linssisalaatti sopii monenlaisten liharuokien lisukkeeksi. Mausta reilulla mustapippurilla ja sekoita. Kun tomaatit kalttaa eli poistaa niistä kuoret, lopputulos on aidoimmillaan. Valmista kuorrutus. Mitä happamampi marja, sen parempi, hän hehkuttaa. Linssisalaatti lisukkeeksi 4–6 hengelle 3 prk (á 285 g) vihreitä linssejä 1 porkkana 1 pieni punasipuli 1 varsisellerin varsi ½ dl pekaanipähkinöitä Kastike: 1 rkl punaviinietikkaa 1 rkl Dijon-sinappia 1 hienonnettu salottisipuli ripaus suolaa ja mustapippuria ¾ dl oliiviöljyä lehtipersiljaa fetaa Huuhdo linssit, valuta kuivaksi ja kippaa kulhoon. Keitä suolatussa vesitilkassa 1–2 minuutin ajan, valuta kunnolla ja kippaa kulhoon. Silppua sekaan reilusti lehtipersiljaa ja viimeistele murustellulla fetajuustolla. Puolukkakakku saa innoituksen lapsuudesta Puolukkapiirakan kirpeys talttuu vaahterasiirappikuorrutuksella. Itse ostan toisinaan yhden ison kimpaleen, joskus kolmea erilaista ja leikkaan niistä valmiit annokset. Notkista tuorejuusto kulhossa lusikan avulla, lisää tomusokeri ja vaahterasiirappi. –?Rakastan puolukkaa. Puolukkakakku Kakku: 4 kananmunaa 220 g hienoa sokeria 1 tl vaniljasokeria 150 g vehnäjauhoja 50 g mantelijauhoja 1 tl leivinjauhetta 150 g sulatettua voita 100 g puolukoita Kuorrutus: 200 g maustamatonta tuorejuustoa 1 dl tomusokeria 3 rkl vaahterasiirappia Pane uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Sekoita punaviinietikka, sinappi, hienonnettu salottisipuli, suola, mustapippuri ja oliiviöljy kunnolla. Mehevään kakkuun saa upotettua pakastimen marjapussien jämät ja tomusokeripaketin rippeet. Vispaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Paista kymmenisen minuuttia, kunnes sipuli ja paprika pehmenevät. Peitä pata kannella ja anna hautua keskilämmöllä ainakin 20 minuuttia, itse annan tälle aikaa jopa tunnin. Se muuntuu alkupalaksi, kun paahdat päälle pekonia. Nosta kasvikset reikäkauhalla sivuun odottamaan. Valitse juustoja oman makusi mukaan. sitten nesteet kasvisten pinnalta pois. Nosta kakku pois uunivuoasta ja anna jäähtyä. Makea tomaattihillo juustoille 1 prk laadukasta tomaattimurskaa 1 dl sokeria 1 rkl balsamiviinietikkaa reilusti mustapippuria myllystä Mittaa kaikki ainekset mustapippuria lukuun ottamatta pannulle ja anna porista ainakin puolisen tuntia, jopa pidempään, jolloin jäljelle jää vain muutama lusikallinen ihanan makeaa tomaattihilloa. Sekoita kastike salaatin sekaan vähän kerrallaan, maista ja lisää tarvittaessa. Maista ja mausta, suolaa ei kannata pihtailla. Paista, kunnes kakku on kypsä, 35–45 minuuttia riippuen uunistasi. ELINA YLITERVO. Ne temperoituvat ihanasti ja maistuvat sata kertaa paremmalta kuin jääkaappikylmät juustot. Sekoittele tarpeen vaatiessa. Paahda kourallinen pekaanipähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, murskaa pienemmäksi ja lisää mukaan. Lisää voi, sekoita ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, joka on kooltaan 20 x 30 cm
Venäjän naiset olivat viestiykkösiä Lahdessa 2001, kun kotijoukkue hylättiin kahden hiihtäjän dopingin takia. Hän on syntynyt vuonna 1995, ja monet muutkin Venäjän kärkinimet ovat nuoria. Hän hiihti kisan vanhalla pitopohjasuksiparilla, jolla ei ollut ennen kisannut. Vuodenvaihteessa 2006–2007 alkaneen kiertueen historiassa venäläisistä vain Aleksandr Legkov on yltänyt kokonaisvoittoon, kuusi vuotta sitten. –?Meillä on kova joukkue, ja kaikki on mahdollista, Cramer sanoi keskiviikkona Oberstdorfi ssa STT:lle. Saapunki tunsi olonsa huonovointiseksi. –?Tökkäsi totaalisesti kaikkiin mäkiin. Tuorein takapakki on, ettei Maailman antidopingneuvosto Wada päässyt vieläkään kiinni Moskovan dopinglaboratorion vanhoihin näytteisiin, vaikka määräaika umpeutui vuodenvaihteessa. He ovat testattavissa. –?Hiihtäjien lisäksi huoltoporukka haluaa onnistua. URHEILU Urheilutoimitus P. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN. – En ole koskaan keskeyttänyt, ja hyvä, etten keskeyttänyt nytkään, 24. Venäläisten valmentaja Markus Cramer toivoo, että puolentoista kuukauden päästä alkavissa MM-hiihdossa mitalien värit kirkastuvat. Viestivoitto olisi venäläisille mieleen, sillä Venäjän miehet ovat voittaneet 4x10 kilometrin arvokisaviestin viimeksi 1980luvun alussa. Syksyisestä selkäleikkauksesta kisakuntoon ponnistava Kyllönen oli 21:s Oberstdorfi n lumisateisessa yhteislähtökisassa. Yleisurheilussa venäläiset ovat yhä pannassa kansainvälisistä kisoista, Sotshin 2014 olympialaisissa testinäytteitä manipuloitiin, eikä osa Venäjän urheilijoista päässyt dopingepäilyjen takia viime talven olympialaisiin. Hän ei päässyt dopingepäilyjen takia EteläKorean olympialaisiin, mutta on taas muiden ”kiusana”. Tänäänkin huoltomiehet lähtivät kuudelta kisapaikalle ilman aamiaista, kun näytti tulevan vaikea keli, Cramer kuvasi. –?Oletin ennen tänne (Tour de Ski -kiertueelle) lähtöä, että olen pistekunnossa. –?Urheilijat eivät ole käyneet kotona sitten marraskuun alun. –?Meille naisille Tour de Skin valloittaminen olisi todiste Venäjän paluusta huipulle, Anastasia Sedova tuumasi. Kun alhaalta ponnistaa, tällaisetkin sijat lämmittävät, Kyllönen sanoi. Länsimaissa ensimmäinen selitys on helposti doping, eikä d-sanaan viittaaminen mikään ihme olekaan. Kaija Yliniemi OBERSTDORF (STT) Anne Kyllönen hiihti keskiviikkona ensi kertaa tällä kaudella maailmancupin pisteille. Mononen oli tyytyväinen, ettei vaikeuksista huolimatta keskeyttänyt. Bolshunov vasta 22-vuotias. –?Ensimmäisen nousun jälkeen laskussa monella tarttuivat pidot kiinni lumeen. MM-laduilla etenkin viestivoitto olisi venäläisille mieleen, sillä Venäjän miehet ovat voittaneet 4x10 kilometrin arvokisaviestin viimeksi 1980-luvun alussa. Pari toimi loistavasti, toisin kuin monella muulla. Edellisissä MM-hiihdoissa 2017 Lahdessa Sergei Ustjugov voitti yhdistelmähiihdon. Kirkkaimpaa mitalia hakemaan Olympialaisista kahdeksan mitalia kahmineet Venäjän hiihtäjät lähtevät MMladuille hakemaan kultamitalia Sergei Ustyugov ja Alexander Bolshunov ovat venäläisten kärkinimiä. Sai harjoitella pujottelemistakin, Kyllönen naurahti. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A16 Kaija Yliniemi OBERSTDORF (STT) Venäläishiihtäjät kahmivat Aleksandr Bolshunovin johdolla viime talven olympialaisissa kahdeksan mitalia, mutta menestyksen kirkkain kruunu jäi puuttumaan. –?Venäjän kultamitalista on pitkä aika, Cramer huokaisi. Pohjissa oli viiden sentin kerros lunta, ja pysähdyin mäen päällä hakkaamaan suksia V-boardiin, Mononen kertasi. ”Kun alhaalta ponnistaa, tällaisetkin sijat lämmittävät” Maailmancupin pisteet lämmittivät Anne Kyllöstä. OSA VENÄLÄISHIIHTÄJISTÄ vetäytyy helposti kielimuurin taakse, joten saksalainen Cramer on saanut selittää, mihin Venäjän vahvuus perustuu. Hiihto voi todistaa pitkään heidän menestystään. Lumisade laantui, ja Monosen sukset alkoivat toimia paremmin. Laura Monosen suksipakasta Oberstdorfi n lumipöpperöön sopinutta pitopohjaparia ei löytynyt, ja voideltujen suksien pohjiin paakkuuntui lumi pahasti ensimmäisellä 2,5 kilometrin lenkillä. Cramer on kyllästynyt jatkuvaan dopingepäilyyn ja toivoo, että historia kääntyy toisenlaiseksi. CRAMERIN MUKAAN venäläishiihtäjät ovat äärimmäisen motivoituneita tekemään tulosta. sijalla maaliin tullut Mononen sanoi. Ennen Tour de Skitä olimme kymmenen päivän leirillä tulevissa MM-maastoissa Seefeldissä, ja leiri onnistui hyvin. Yhteislähdössä kolmanneksi hiihtänyt Anastasia Sedova korosti, että usealla hiihtäjällä on mahdollisuus menestyä. –?Hiihtäjämme eivät ole Siperiassa piilossa, vaan he harjoittelevat Keski-Euroopassa ja kilpailevat koko ajan. Hän on Tour de Skillä toisena. V-boardilla hän tarkoitti latumerkinnässä käytettäviä V:n mallisia palasia. –?Kyse on siitä, että pystyy käyttämään tilaisuutensa, Sedova sanoi. Susanna Saapungin Tour de Ski päättyi keskeytykseen 7,5 kilometrin kohdalla
Sakeassa lumisateessa hiihdetyssä miesten kisassa oli Vuorisen mukaan helppo pysyä porukassa, mutta ohittaminen oli vaikeaa. Kehoni kaipaa lepoa, Ovetshkin totesi NHL:n sivuilla. NHL:n sääntö sanoo, että tähdistöviikonlopun väliin jättävä pelaaja joutuu sivuun yhdestä runkosarjapelistä joko ennen tapahtumaa tai sen jälkeen. Ristomatti Hakola ja Lauri Vuorinen olivat lähdössä junalla Oberstdorfi sta Müncheniin ja lentävät torstaina Suomeen. Pärmäkoski ei ollut pettynyt viitossijaansa, vaikka perinteisellä hiihtotavalla hänen odotettiin ehtivän voittotaisteluun. Kaikki tuo johti selkeään tulosparannukseen 2018 ja lopulta Räikkösen kiinnittämiseen sen jälkeen, kun tämä oli saanut lähteä Ferrarilta Leclercin tieltä. IFK Mariehamnin päättynyt kausi oli vaikea. Kaksikon kiertueohjelma oli ennakkoon suunniteltu. Pelaajana olen taitava pallon kanssa ja aktiivinen ylöspäin. Olen varma, että pystyn kehittymään vielä enemmän ja näyttämään potentiaalini kentällä, sekä auttamaan joukkuetta sitä kautta. –?Tosi hyvät fi ilikset sopparista. Loukkaantumisen takia vetäytyvälle ei jäähyä anneta. Niinpä osaavien tyyppien saaminen talliin on helpompaa. Hyvä uutinen toisensa perään houkutteli Räikkösen Sauberille LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN HELSINKI (STT) Jalkapalloilun Englannin Valioliigan Chelsea on ostanut amerikkalaislupaus Christian Pulisicin saksalaisesta Borussia Dortmundista, mutta saa Pulisicin riveihinsä vasta ensi kaudella. Otimme Jan Monchaux’n, Simone Restan. – Emme viitsineet vaivata joukkuetta kyydin vuoksi. –?Menen nyt kotiin lepäämään, ja tulen paremmassa kunnossa Otepäähän, Hakola ennakoi kahden ja puolen viikon päästä Virossa hiihdettävää maailmancupia. SUOMALAISTEN MIESHIIHTÄJIEN Tour de Ski -kiertue päättyi keskiviikkona, vaikka jäljellä on vielä kolme etappia. Päätös tietää Ovetshkinille pakkolepoa. Laskeehan tämä arvostusta, Pärmäkoski sanoi. Kiertueen historian alkuvaiheissa maailmancupin pisteitä sai etapeista vasta, jos hiihti kiertueen loppuun asti. Kyllä siinä ahtaalla oltiin, Pärmäkoski valotti. –?Kimi tietää, että seitsemättä sijaa korkeammalle meidän on vaikea päästä ilman (isompien tallien) vahinkoja. Otan mielelläni osaa tapahtumiin, mutta päätimme, että tällä hetkellä minulle on parasta tauon pitäminen. Ovetshkin, 33, on NHL:n maalikärki, ja hänet valittiin fanien äänestyksessä liigan Metropolidivisioonan kapteeniksi tähdistöpeleihin. Pystyn pelaamaan molemmilla jaloilla, Abdi kommentoi. Hän kertoi yltäneensä mattotestissä parhaimmillaan sykelukemaan 191. –?Sykemittari näytti maksimisykettä 188. KESKIVIIKKONA PÄRMÄKOSKI teki kisahiihtojen ennätyksensä siinä, miten lujille hän itsensä laittoi ladulla. Meidän kehittymisestämme, kasvamisestamme, jonkin rakentamisesta – tuo on valtava tunne kaikille tallissa, kuljettajat mukaan lukien. tammikuuta pelattava NHL:n tähdistötapahtuma jää hänen osaltaan väliin. Lakasen sopimus kattaa kauden 2019. Pärmäkoski haluaa palauttaa Tourin lajin parhaiden kisaksi Krista Pärmäkoski haluaa taistella hiihtokiertueen kärkisijoista loppuun asti. KPV:n oma kasvatti hoiti viime kaudella ruutunsa mallikkaasti kirittäen treenikentällä Teppo Marttista ja Joonas Myllymäkeä. Tämänkertaiselta turneelta puuttuvat alkukauden vahvat nimet Therese Johaug, Charlotte Kalla ja Ebba Andersson, koska he haluavat keskittyä helmi-maaliskuun MM-hiihtoihin. Viime vuonna taisin saada Tourin loppunousussa luvun 187. Miesten kaartista puuttuu lähinnä Iivo Niskanen. Lakanen nousi ottelukokoonpanoon muutamassa ykkösen ottelussa Myllymäen loukkaannuttua ja nuorukainen jatkaa nyt edustuksen mukana. Backaliden, 21, viihtyy parhaiten keskikentän keskustassa ja Lönn, 27, laidalla. On ihan hyvä mennä junalla, Vuorinen sanoi maalissa. Mariehamn hankki kaksi ruotsalaista WASHINGTON (STT) Washington Capitalsin tähtihyökkääjä Aleksandr Ovetshkin kohautti NHL-jääkiekkopiirejä keskiviikkona ilmoittamalla, että 26. Tämä on vaikea päätös. KPV:n laitapakkiosasto on vielä hieman vajaa, sillä Ville Huuhka päätti panostaa siviilipuolen asioihin, eikä jatka Veikkausliigassa KPV:n mukana. Kaikkeni annoin, enkä voi oikein jossitella, Pärmäkoski sanoi. Hän debytoi Saksan liigassa 17-vuotiaana tammikuussa 2016. Backaliden ja Lönn ovat keskikenttäpelaajia. URHEILU TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A17 Kaija Yliniemi OBERSTDORF (STT) Krista Pärmäkoski arvioi, että maastohiihdon Tour de Ski -kiertue kaipaa uudistamista, jotta kaikki parhaat olisivat mukana ja hiihtäisivät kiertueen loppuun asti. Chelsea kertoi verkkosivuillaan tehneensä Pulisicin kanssa viiden ja puolen vuoden sopimuksen, jonka ensimmäisen puolivuotiskauden hän viettää lainalla Dortmundissa. Pulisic pelaa yleensä oikealla laidalla, mutta on urallaan pistäytynyt myös vasemmalla laidalla ja välihyökkääjänä. 18-vuotias maalivahti Oliver Lakanen aloittaa toisen täyden kautensa KPV:n edustusjoukkueessa. –?”Honda” omaa valtavan potentiaalin ennen kaikkea pelinavaamiseen suhteen. Muut ovat sen verran kovempia. ”Puoleensavetävään projektiin”, kuten Vasseur mainostaa. Sopimuksen jatko ratkeaa Cupin otteluiden jälkeen. BBC:n mukaan siirtosumma on 64 miljoonaa euroa. Ovetshkin ei osallistu NHL:n tähdistötapahtumaan HELSINKI (STT) Sauberin ”hyvä uutinen toisensa perään” formula ykkösten viime kaudella oli ratkaisevaa tallin huippurekrytoinnin kannalta, miettii tallipäällikkö Frederic Vasseur Autosportille. Pulisic, 20, siirtyi Dortmundiin 2015. KPV:n valmentaja Jarmo Korhonen kertoo, että Abdi herätti kiinnostuksen jo viime kauden keskinäisissä peleissä. Abdi pelaa KPV:n mukana Suomen Cupin ajan koeaikasopimuksella. Honar Abdi oli mukana joulukuun testiviikolla ja mies on tyytyväinen sopimuksesta Vihreän kanssa. Lakanen tullee pelaamaan myös KPV Akatemian mukana tulevan kauden aikana. Joulukuun testileiri osoitti, että häntä kannattaa katsastaa lisää pääryhmän mukana, Korhonen pohjustaa. Hän kuvasi tiiviissä letkassa hiihdettyä 15 kilometrin kisaa mukavaksi vaihteluksi. –?Ensiksikin haluan kiittää kaikkia minua äänestäneitä faneja. Jyväskylän JJK:ssa koko uransa pelannut Abdi on hyökkäävä laitapuolustaja, joka pystyy pelaamaan kummallakin laidalla. Pärmäkoski haluaa taistella kärkisijoista loppuun asti. Chelsea osti Christian Pulisicin. KPV sopimuksiin Lakasen ja Abdin kanssa MAARIANHAMINA (STT) Miesten jalkapalloliigan IFK Mariehamn on tehnyt sopimukset ruotsalaisten Hampus Lönnin ja Gustaf Backalidenin kanssa. Mutta motivaatio voi tulla jostain muualtakin. Kiertue rakennettiin 2000-luvun puolivälissä lajin näyteikkunaksi. –?Yksinkertaisesti minun kuntotasoni on nyt tässä. Sprintterit halusivat hiihtää yhden perinteisen hiihtotavan kilpailun kolmen vapaalla hiihdetyn startin jälkeen, mutta Italiaan ei tee enää mieli. Kummankin sopimus on yksivuotinen. Nousussa oleva tiimi sai houkuteltua ja motivoitua F1-suuruus Kimi Räikkösen ajajakseen. Hän toivoo Yhdysvaltain Jessica Digginsistä kaveria, kun kaksikko lähtee lähes yhtä aikaa torstaiseen takaa-ajoon Oberstdorfi ssa. Vasseurin mukaan moottorisopimus Ferrarin kanssa kesällä 2017 oli hyvä uutinen, ja lisää seurasi: yhteistyö Alfa Romeon kanssa, Ferrari-suojatti Charles Leclercin tulo talliin, Ferrarin Simone Restan saapuminen tekniikkajohtoon ja aerodynamiikkaspesialisti Jan Monchaux’n tulo Audilta. –?FIS:n (Kansainvälinen hiihtoliitto) pitää miettiä, mitä pitäisi tehdä, jotta kiertue houkuttelisi kaikki parhaat paikalle. Meillä oli joka viikkoa hyviä uutisia toisensa perään, Vasseur hehkuttaa. Seurajohtaja Peter Mattsson kertoi IFK Mariehamnin kotisivuilla, että ruotsalaiskaksikko antoi testijaksolla ja harjoituspelissä niin hyvät näytöt, että sopimukset syntyivät. Lisäksi Timo Rauhala toipuu vielä polvileikkauksestaan. Tuloksena oli 20:s sija. Joukkue jäi liigassa kymmenenneksi. Mies kaipaa ylimääräistä lepoa ennemmin kuin tähtitapahtuman loistetta. Pulisic on pelannut 23 miesten maaottelua Yhdysvaltain paidassa, 81 otteluaan Saksan pääsarjassa ja 20 ottelua Mestarien liigassa. –?Meillä oli Ferrari, Alfa Romeo, saimme Charlesin mukaan talliin. Nykyään keskeyttämiseen kannustaa myös se, että sprintit pakataan alkuun. 24-vuotiaalla puolustajalla on kokemusta Veikkausliigasta 21 ottelun verran ja JJK:n pudotessa viime kauden päätteeksi Ykkösestä, miehen sopimus jyväskyläläisten kanssa purettiin. KOKKOLA Laitapuolustaja Honar Abdi liittyy KPV:n riveihin
Kutsherov tehoili itsensä myös liigan pistepörssin kärkipaikalle ohi Coloradon suomalaistähden Mikko Rantasen, ja myös syöttötilastossa hän hivuttautui Rantasen ohi. Kakkosja kolmospalkinnon pokkasivat joulukuun pistetehtailussa Kutsherovia seuranneet Calgaryn Johnny Gaudreau ja Edmontonin Connor McDavid. Hänestä tuli ensimmäinen 30 pisteen kuukauteen yltänyt NHL-pelaaja sitten Jaromir Jagrin ja maaliskuun 2001. Sport ei erässä näyttänyt lainkaan sellaiselta joukkueelta, joka on liigassa tehnyt toiseksi eniten maaleja. Vaikka pelejä on runsaasti jäljellä, takamatka kasvaisi Cityn vinkkelistä todella suureksi. Ilves voitti kaikki neljä joulukuun kotiotteluaan, mutta tammikuu 2019 alkoi yllätystappiolla. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A18 Tapio Keskitalo MANCHESTER/HELSINKI (STT) Pep Guardiola on kaatanut päävalmentajaurallaan käytännössä kaikki esteet, mutta Liverpoolista on tullut Manchester Cityn luotsille iso mörkö. Voittouskoa Cityn miehistö voi hakea viime kauden syyspelistä, jolloin manchesteriläiset murskasivat Liverpoolin Valioliigassa peräti 5–0. –?Tämä on yksi vaikeimmista peleistä nykyjalkapallossa. Vahvan puolustuksen lisäksi joukkueen hyökkäyspään trio Mohamed Salah, Roberto Firmino ja Sadio Mane on päässyt vahvaan iskuun. KUUDEN TAPPION sumassaan kohti keskikastia uhkaavasti luisuneen Tapparan onneksi seuran pisteautomaatti toimii yhä. Gaudreau kokosi 26 pistettä 14 pelissä ja McDavid 24 pinnaa 13 pelissä. Suurottelun alla Guardiola ja Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp ovat kehuneet runsaasti toistensa miehistöjä. Tamperelaiset eivät pelästyneet liikaa edes Jukurien avauserän kahden maalinjohdosta vaan käänsivät pelin Kalevankankaalla vierasvoitoksi maalein 4–3. Mielestäni vastassa on yhä maailman paras joukkue, Klopp sanoi Liverpoolin kotisivuilla. Pelasimme Sport nousi jälleen sillasta Jukka Rautakorven luotsaama Tappara sai tappioputkensa poikki Jukureiden kustannuksella. Ottelun voittomaalin teki Tommi Tikka. Kutsherov iski joulukuun peleissään keskimäärin 2,14 pistettä (14 peliä/30 pistettä). Käänteentekevän maalin Tapparalle pohjusti kiekonriistollaan ja upealla syötöllä avopaikkaan Anton Levtchi. City yrittää pysäyttää Liverpoolin Liverpoolin Jürgen Klopp sysää paineita vastustajalle: ”Vastassa maailman paras joukkue” Liverpoolin Roberto Firmino, Mohamed Salah and Xherdan Shaqiri ovat juhlineet tällä kaudella Valioliigassa. Päätöserässä Tapparan pelastaneet maalit tekivät kauden maalintilinsä avannut puolustaja Tuukka Mäntylä ja harvoin maalintekoa edes yrittävä hyökkääjä Jan-Mikael Järvinen. Sport on voittanut niistä neljä. –?Olisi hienoa, jos joukkue pelaisi ehjän 60-minuuttisen. Kutsherov NHL:n paras joulukuussa. Mutta sitten tuli 4–2 kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja peli kääntyi, sanoi Sportin valmentaja Ari-Pekka Pajuluoma. Yksi kysymysmerkeistä on, nähdäänkö Cityn Kevin De Bruyne kentällä. Liverpool johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla Tottenhamiin, ja hallitseva mestari City on kolmantena seitsemän pisteen päässä kärjestä. Joukkueiden neljästä edelliskohtaamisesta City ei ole voittanut yhtään, ja luku nousee viiteen, jos mukaan lasketaan viime kesän harjoitusottelu. Keskikenttätähti on kärsinyt loukkaantumisista, mutta oli Guardiolan mukaan joukkueen harjoituksissa keskiviikkona. Sportin kuudesta viime ottelusta viisi on mennyt jatkoajalle. Liverpool on voittanut yhdeksän viime liigapeliään, kun City on hävinnyt viidestä viime sarjaottelustaan peräti kolme. Ehdin 4–1-maalin jälkeen ajatella, että sitä saa, mitä tilaa. –?Kaikki kysyvät, mitä jos häviämme, mutta me yritämme voittaa, Guardiola sanoi Cityn kotisivuilla. City on ollut lähimenneisyydessä usein vaikeuksissa Liverpoolin vahvan prässipelaamisen kanssa. Liverpool ei ole hävinnyt tämän kauden Valioliigassa yhtään ottelua ja on päästänyt vain kahdeksan maalia. Valmentaja Karri Kivi harmitteli tappiota. Mikäli Liverpool nappaa vierasvoiton, ero Cityyn kasvaa jo kymmeneen pisteeseen. Joukkue sieti hyvin kahdenkin maalin tappiotilanteen, ja toisen erän aikalisämme jälkeen peli alkoi kääntyä meille, kiteytti Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi. –?Avauserän maalintekopaikat taisivat olla tilastoissamme meille 7–3. Yksi heikko puolustus, ja siitä lähti purkautumaan 4–2-maalin jälkeen, Kivi sanoi. Jukurit on pystynyt nipistämään Tapparalta yhdeksän viime liigakohtaamisen aikana vain yhden pisteen. Torstain myöhäisillassa City ja Liverpool iskevät yhteen jalkapallon Englannin Valioliigassa, ja ottelu on tähänastisen kauden kenties odotetuin. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA huonosti siihen saakka. –?Mitä tästä voisi sanoa. NEW YORK (STT) Hurjaa jälkeä viime ajat NHLjääkiekkoliigassa takonut Tampa Bayn venäläishyökkääjä Nikita Kutsherov palkittiin keskiviikkona liigan kuukauden pelaajana joulukuulta. Ilves teki avauserässä sille harvinaisesti kaksi ylivoimamaalia. –?Emme vieläkään ilmeisesti ymmärrä mahdollisuuksiamme ja toisaalta tilanteemme vakavuutta. CITYN JA Liverpoolin kurssi on osoittanut viime aikoina eri suuntiin. Tämä oli ylivoimaisesti kauden hölmöin tappiomme, harmitteli pudotuspelijunan kyydistä putoamassa olevan Jukurien valmentaja Pekka Kangasalusta. URHEILU Urheilutoimitus P. EPA/PETER POWELL TAMPERE/MIKKELI (STT) Tampereen Ilves johti viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Vaasan Sportia 4–1 keskiviikkona pelatussa miesten jääkiekkoliigan ottelussa, mutta niin vain Sport kampesi tasoihin ja voitti jatkoajalla 5–4
64) Vuorinen 27,... Uuden vuoden ensimmäinen kilpailu ei jättänyt Simolalle enää jossiteltavaa, kun Ilon Vilistys piti kilpakumppaninsa maalisuoran väännössä takanaan. Paikalla oli entisaikojen suuruuksia molemmista joukkueista. Louis ...... lähtö, Toto64-2, lv 2100 m: 1) Granite/Tapio Perttunen 17,9L (9,94), 2) Real Arch 17,9L (38,93).3) Kashimir Mix 17,9L (2,98).4) Case Caroline 18,0L (22,84). 3. – Ottelun loppupuolella aloin tajuta, että kohta tämä loppuu. 4–5 (2–1, 1–0, 1–3, 0–1) 1. Jukurit–Tappara 3–4 (2–0, 0–2, 1–2) 1. Jäähyt: Jukurit 5x2 min=10 min, Tappara 1x2 min, Aleksi Elorinne Tappara 5+20 min=27 min. Pahoittelemme raivaustyöstä aiheutuvaa haittaa. Newton loppukaudeksi JYPiin Yhdysvaltalainen Newton pelasi JYPissä myös kevätkauden 2018, ja hän on aiemmin edustanut Liigassa myös Vaasan Sportia ja Kouvolan KooKoota. Toto4 pelivaihto 42?322,60 e, voittoosuus 61,00 e Pelivaihto 511?548,62 e. Kiekko osui tolppaan muutaman kerran, Saros sanoi NHL:n nettisivuilla. –?Ilon Vilistys on lahjakas, mutta aika kovapäinen hevonen. Troikka: 29,59. 39) Kyllönen –6.33,1. Halusin vain pysyä jäällä ja nauttia, Marchand selvitti. Olen ajatellut, että jossain vaiheessa se voittaa. 37 15 4 18 102– 123 34 Tyynenmeren divisioona: Calgary ...... Pekka Rinteen kakkosvahti on tällä kaudella pelannut 16 ottelua ja neljättä kautta jatkuvalla NHLurallaan 63 peliä. Orimattilalaisen Timo Korvenheimon valmennettavat eivät olleet muutoksesta pahoillaan, vaan kumpikin raveihin osallistunut kilpuri ylsi ykköstilaan. Raivattu puusto jää maanomistajan käyttöön. 36 20 3 5 8 103– 82 71 Tappara ...... Päivän Duo: 10-3, kerroin: 6,27. Maailmancupin pistetilanne 13/32 kilpailun jälkeen: 1) Östberg 602, 2) Therese Johaug Norja 600, 3) Pärmäkoski 520, 4) Nilsson 466, 5) Neprjajeva 443, 6) Ebba Andersson Ruotsi 409,... Miesten 15 km (p, yhteislähtö): 1) Emil Iversen Norja 45.30,3, 2) Francesco De Fabiani Italia –0,9 sekuntia, 3) Sergei Ustjugov Venäjä –2,0, 4) Sjur Röthe Norja –2,1, 5) Calle Halfvarsson Ruotsi –3,2, 6) Didrik Tönseth Norja –3,6, 7) Jevgeni Belov Venäjä –4,4, 8) Andrei Larkov Venäjä –5,5, 9) Johannes Hösfl ot Kläbo Norja –5,6, 10) Maksim Vilegzhanin Venäjä –6,8, ... 42 15 6 21 121– 153 36 St. 40 20 4 16 108– 106 44 Minnesota ..38 18 3 17 110– 108 39 Chicago ....... Täysosu m a l la voit t i 504,40 euroa, viidellä oikein sai 11,00 euroa. Toto (10-3-1): 2,83 1,29-1,51-1,81 4,20. 40 31 2 7 168– 117 64 Toronto .......39 26 2 11 144– 109 54 Boston ....... 61) Vuorinen –5.19,8. 43 24 4 15 130– 115 52 San Jose.......41 21 7 13 140– 129 49 Anaheim ......41 19 7 15 102– 120 45 Vancouver .. –?Tämä on uskomatonta! 45 vuotta olen ajanut, ja nyt tuli ensimmäinen tällainen voitto. Se päättää itse tahdin, mitä kilpailussa mennään. 40 21 6 13 115– 115 48 Montreal .... Yksiäkään kasvoja ei voinut erottaa, niitä oli niin paljon, Bostonin Brad Marchand ihasteli. tammikuuta ja Viron 11. Tilanne Tour de Ski -kiertueella 4/7 kilpailun jälkeen: 1) Östberg 1.00.05,6, 2) Neprjajeva –24,1 sekuntia, 3) Belorukova –1.10,9, 4) Diggins –1.26,3, 5) Pärmäkoski –1.29,7, 6) Sedova –1.47,2, 7) Jacobsen –2.05,1, 8) Nilsson –2.17,5,... Tätä suurempi yleisömäärä NHL-ottelussa on kirjattu vain kerran, vuoden 2014 ulkoilmaottelussa Michagan Stadiumilla, jonne tungeksi reilut 105 000 katsojaa. Tietenkin minulla oli hiukan onneakin tänään. Nashville–Philadelphia 4–0 (0–0, 2–0, 2–0), N: Juuse Saros 32/32 torjuntaa. 36 10 4 6 16 89– 102 44 JYP ..............35 8 6 6 15 85– 91 42 Ässät ............35 7 5 3 20 68– 103 34 NHL tiistaina: Chicago–Boston 2–4 (1–1, 1–1, 0–2) B: Tuukka Rask 36/38 torjuntaa. Tilanne Tour de Ski -kiertueella 4/7 kilpailun jälkeen: 1) 1) Kläbo 1.20.08,0, 2) Ustjugov –15,4 sekuntia, 3) Iversen –31,0, 4) Aleksandr Bolshunov Venäjä –46,6, 5) Sindre Björnestad Skar Norja –1.20,7, 6) Simen Hegstad Krüger Norja –1.21,7, 7) Tönseth –1.40,7, 8) Halfvarsson –1.54,1,... 7. Susanna Saapunki Suomi keskeytti. erä: 11.03 Jesper Piitulainen (Turo Asplund) 1–0 yv, 13.28 Samuli Piipponen (Teemu Suhonen–Miika Roine) 2–0. Pyydämme maanomistajaa ottamaan yhteyttä urakoitsijaamme, jos raivaukselle on erityisiä esteitä. 2. Oikeat numerot: 4, 5, 8, 9, 10, 14, 15, 20, 21, 22, 25, 27, 34, 37, 38, 40, 47, 54, 68, 69 Kunkkunumero: 8 2Jääkiekko Liiga: Ilves–Sport ja. 40 22 4 14 114– 105 48 Buff alo ....... Me pelasimme aika hyvää puolustuspeliä, mikä sekin auttoi, Saros sanoi. 3. 8. Toto4 voitto-osuus: 31,70. Saroksen NHLuran kuudes nollapeli heltisi 32 torjunnalla. lähtö, Toto64-4 Toto4-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Stonecapes Quantum/Juhani Tapani 16,5L (6,04), 2) Ghaliya Web 16,5L (5,76).3) Adrienne’s Ami 16,6L (9,87).4) Je t’Aime Zon* 16,6L (5,76). erä: 41.13 Tuukka Mäntylä (Matti Järvinen) 2–3 vt, 49.45 Jan-Mikael Järvinen (Kristian Kuusela–Jarkko Malinen) 2–4, 52.35 Samuli Piipponen (Jesper Piitulainen) 3–4 av. 56) Mononen 22,... joulukuuta. Yleisöä: 2?603. 36 9 10 6 11 116– 123 53 Ilves .............35 13 4 4 14 99– 100 51 HIFK ............35 12 4 7 12 100– 103 51 KalPa .......... HELSINKI (STT) Carolina Hurricanes on nostanut hyökkääjä Saku Mäenalasen NHL-miehistöönsä AHL-liigan Charlotte Checkersista ja pudottanut Hurricanes nosti Mäenalasen Janne Kuokkasen Charlotteen. 2Rahapelit Keno Keskiviikko 2.1. kilpailu: Naisten 10 km (p, yhteislähtö): 1) Ingvild Flugstad Östberg Norja 32.08,9, 2) Natalia Neprjajeva Venäjä jäljessä 0,1 sekuntia, 3) Anastasia Sedova Venäjä –5,3, 4) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja –12,9, 5) Krista Pärmäkoski Suomi –15,9, 6) Julia Belorukova Venäjä –16,2, 7) Teresa Stadlober Itävalta –20,6, 8) Heidi Weng Norja –23,6, 9) Katharina Hennig Saksa –56,5, 10) Stina Nilsson Ruotsi –56,6, ... lähtö, lv 2100 m: 1) Hot Lady Match/Teemu Okkolin 19,8 (1,91), 2) Knocking Match 19,1 (12,82).3) Maloney 19,9 (27,94).4) Don Leggio 20,0 (8,69). 3. Olen harjoitellut hyvin, ja tänään kiekkoja tuli paljon. 5. Tapio Perttunen kuskasi T imo Kor venheimon valmentamaa Cyrius D’arianea, joka runttasi parhaaksi johtohevosen rinnalta. ter Viitala. Toto4 voitto-osuus: 53,40. Nollan pitänyt Saros torjui Predatorsin voittoon HELSINKI (STT) Puolustaja Jake Newton palaa loppukaudeksi jääkiekkoliigan JYPiin, ja ruotsalaispuolustaja Oscar Eklund joutuu lähtemään jyväskyläläisseurasta. 6. Voittoihin Toto64-kierroksella ylsivät myös Arsi Skytän valmentama Granite, Juhani Tapanin suojatti Stonecapes Quantum ja Olli Koivusen ohjastama North Lexus. –?Yksi hienoimmista hetkistä oli kävellä pukukoppikäytävää siihen kohtaan, josta avautuu näkymä yleisöön ja kaukaloon. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A19 ELENIA RAIVAA SÄHKÖJOHTOALUEITA Urakoitsijamme Exsane Oy raivaa puustoa Kalajoen, Pyhäjoen, Raahen, Nivalan, Vihannin, Rantsilan, Haapaveden ja Pyhäjärven alueilla Raivauksessa puustoa joudutaan karsimaan ja kaatamaan mahdollisesti myös piha-alueilta. 68) Kyllönen 10, 69) Eveliina Piippo Suomi 9,... 36 13 6 4 13 97– 87 55 SaiPa ............35 14 4 4 13 86– 90 54 Sport .......... Toto4 voittoosuus: 14,40. Tämän kauden alkupuoliskolla Newton on pelannut Saksassa Bayreuthin ja Nürnbergin joukkueissa. Torjunnat: Sami Rajaniemi J 9+8+7=24 (pois: 58.44–60.00), Christian Heljanko T 5+12+9=26. 46) Riitta-Liisa Roponen Suomi 42,... 40 24 4 12 141– 112 52 Las Vegas .... Kuokkanen, 20, on tällä kaudella pelannut seitsemän NHL-ottelua, mutta jäänyt ilman tehomerkintöjä. Joulukuun kilpailussa Simola ja Ilon Vilistys olivat voitossa kiinni aivan viime metreille saakka, kunnes vastustaja karautti ohi. Jatkoaika: 63.05 Tommi Tikka (Niklas Nevalainen) 4–5. 86) Matti Heikkinen Suomi 8,... Matille tärähti herkistävä voitto Raiko Häyrinen NOTRE DAME (STT) Juuse Saros torjui kauden toisen nollapelin, kun hänen joukkueensa Nashville Predators nujersi Philadelphia Flyersin 4–0 kotikaukalossaan. lähtö, Toto64-5 Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Hazelhen Hermes/Jarmo Saarela 16,4a (2,83), 2) Dust Collector 16,4a (3,83).3) Westcoast Victoria 16,5a (7,31).4) Axel Foley 16,5a (4,99).poissa: 8. erä: 38.13 Joona Luoto (Anton Levtshi) 2–1, 38.35 Jarkko Malinen (Kristian Kuusela–Ben Blood) 2–2. 34 11 4 4 15 83– 104 45 KooKoo ...... Eklund pelasi JYPissä 16 ottelua tehopistein 1+2. 2. Raivaus perustuu sähköturvallisuusmääräyksiin ja kuuluu toimenpiteisiin, joilla parannamme sähkönjakelun varmuutta. Oikeat numerot: 3, 4, 6, 8, 11, 19, 30, 33, 37, 41, 43, 44, 46, 49, 59, 60, 61, 66, 67, 68 Kunkkunumero: 43 Ilta-arvonta. Saros, 23, pelasi edellisen ottelunsa 17. 40 21 5 14 128– 128 47 Florida ........38 17 6 15 124– 134 40 Detroit .........41 15 7 19 115– 140 37 Ottawa ....... Yleisöä: 4?325. 40 19 8 13 134– 123 46 Dallas ......... Lähtöauto hajosi ensimmäisen kohteen jälkeen, jolloin ryhmäajot ajettiin linjalähetyksinä. 9. Troikka: 164,69. –?Kun joukkue edessä pelaa hyvin, sitä pääsee itsekin vauhtiin. Torjunnat: Riku Helenius I 6+10+9+0=25, Sami Aittokallio S 8+9+5+3=25 (pois: 56.13–57.18). 72) Andrea Julin Suomi 7,... lähtö, Toto64-6 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 1609 m: 1) North Lexus/Olli Koivunen 13,7L (2,36), 2) Spade Ace Frido 13,7L (6,87).3) Leon Coger 13,8L (5,91).4) Mass Attack 14,0L (8,8).poissa: 12. Eklundin sopimus JYPin kanssa purettiin. Ilon Vilistys on Simolan kasvattama ja omistama 9-vuotias ravuri. Toto (2-3-11): 4,21 1,79-1,75-2,04 12,56. 42) Joni Mäki Suomi 66,... 60) Johanna Matintalo Suomi 18,... 31) Mononen –5.44,4,... VERMOSSA KISATTIIN ensimmäistä kertaa Toto64kierroksen merkeissä. 36 16 3 5 12 98– 96 59 Lukko ......... Newton pelasi joulun ajan Spengler Cupissa Sveitsissä. lähtö, Toto64-3 Toto4-1, sh 2100 m: 1) Ilon Vilistys/Matti Simola 29,8 (9,06), 2) Jasun Velho 29,9 x (10,39).3) Fiannan Mahti 31,0 (4,23).4) Unnan Tähti 30,3 (7,41).poissa: 1, 3, 16. Kenttäpelaajat: Nicholas Hämäläinen (QPR), Kaan Kairinen (HJK), Robert Ivanov (Honka), Juhani Ojala (Häcken), Tim Sparv (Midtjylland), Juho Pirttijoki (Sundsvall), Albin Granlund (Örebro), Juha Pirinen (Tromssa), Simon Skrabb (Norrköping), Rasmus Schüller (Minnesota United), Lassi Lappalainen (HJK), Sebastian Dahlström (HJK), Glen Kamara (Dundee), Robert Taylor (Tromssa), Joona Toivio (Häcken), Saku Ylätupa (Ajax), Jonas Levänen (Honka), Rasmus Karjalainen (KuPS), Tim Väyrynen (Roda JC), Eero Markkanen. Päiväarvonta. 4. Mäenalanen, 24, debytoi NHL:ssä 7. 21) Anne Kyllönen Suomi –1.40,9,...24) Laura Mononen Suomi –1.45,8. Talviklassikkona markkinoitava peli houkutti katsomoon runsaat 76?000 katsojaa. Viime vuonna jäi aina pientä vaille, Simola iloitsi. 97) Martti Jylhä Suomi ja Antti Ojansivu Suomi 3,... Toto (7-13-8): 4,62 1,90-7,67-3,93 33,86. Saros pelasi hienon pelin, Gordon sanoi. 20) Ristomatti Hakola Suomi –15,3,... –?Tunsin oloni hyväksi. joulukuuta ja on tällä kaudella kerännyt 31 AHL-ottelussa tehopisteet 7+7. 2Jalkapallo Miesten A-maajoukkue Qatarin leirille: Maalivahdit: Jesse Joronen (FC Kööpenhamina), Rasmus Leislahti (Honka), Wal2Maastohiihto Oberstdorf, Tour de Ski -maastohiihtokiertueen 4. erä: 54.20 Jerry Ahtola (Joona Ikonen– Topias Haapanen) 4–1, 55.17 Tommi Tikka (Jyri Niemi) 4–2, 57.18 William Rapuzzi (Tommi Tikka–Niklas Nevalainen) 4–3 im, 58.18 Roope Talaja (William Rapuzzi) 4–4. Tallin toinen voitto tuli, kun Jarmo Saarela kannusti ajokkinsa Hazelhen Hermeksen kirivoittoon taktiikkajuoksussa. Ottelun päätyttyä Marchand asettui selälleen kentälle ja teki jäähän lumienkelin. 42 19 4 19 124– 133 42 Edmonton ..39 18 3 18 111– 126 39 Arizona .......39 17 2 20 100– 112 36 Los Angeles .41 16 3 22 92– 121 35 2Ravit Helsinki 02.01 Toto64: 1. Lisätietoja: Kuulutukset 1 2Koripallo NBA tiistaina: Toronto–Utah 122–116, Milwaukee–Detroit 121–98, Denver–New York 115–108, Sacramento–Portland ja. Toto (3-1-2): 2,36 1,30-1,59-1,84 6,34. Jäähyt: Ilves 1x2 min=2 min, Sport 3x2 min=6 min. 101) Turo Sipilä Suomi 1. erä: 4.13 Mike Halmo (Juha Leimu–Joose Antonen) 1–0 yv, 12.54 Joose Antonen (Teemu Lepaus–Juhani Tamminen) 2–0 yv, 14.59 Brody Sutter (Jesse Paukku) 2–1. 82) Kerttu Niskanen Suomi 1. 35) Hakola –3.30,2,... 23) Iivo Niskanen Suomi 153,... 40 15 4 21 126– 159 34 Metropolidivisioona: Washington 38 24 3 11 138– 112 51 Columbus ...39 23 3 13 129– 119 49 Pittsburgh...39 21 6 12 133– 115 48 NY Islanders 38 21 4 13 114– 102 46 NY Rangers .38 17 7 14 111– 123 41 New Jersey .38 15 7 16 113– 127 37 Carolina ......38 16 5 17 94– 109 37 Philadelphia 39 15 5 19 111– 140 35 Keskinen divisioona: Winnipeg ....39 25 2 12 134– 111 52 Nashville ......41 24 2 15 124– 104 50 Colorado .... Toto (14-8-2): 9,06 2,05-1,56-1,57 38,62. 72) Perttu Hyvärinen Suomi 20,... 25) Hakola 138,... TUUKK A R ASK pysäytti 36 laukausta, kun Boston Bruins voitti Notre Damen yliopiston jalkapallokentällä pelatussa ulkoilmaottelussa Chicago Blackhawksin 4–2. Toto (4-11-6): 9,94 2,81-4,101,70 86,40. 37) Lauri Vuorinen Suomi –20,7. 36 16 3 4 13 98– 101 58 Pelicans ...... Toto (11-4-5): 4,94 1,892,97-5,57 26,61. Toto4 voitto-osuus: 61,00. tammikuuta. 2. Toto (5-6-8): 6,04 2,35-2,18-2,91 13,46. 84) Ari Luusua Suomi 10,... –?Claude Giroux osui tolppaan, Wayne Simmonds oli yksin maalin edessä kiekon kanssa. Suomi kohtaa lerin aikana Ruotsin 8. Las Vegas–Los Angeles 2–0 (0–0, 0–0, 2–0) Atlantin divisioona: Tampa Bay . AHL:ssä Kuokkanen on pelannut 29 ottelua, joissa hän on tehnyt 11 maalia ja syöttänyt 16 osumaa.. 36 12 3 2 19 93– 115 44 Jukurit ........ Toto (1-12-5): 1,91 1,532,33-6,61 9,81. 36 15 2 6 13 102– 88 55 HPK ............ 108–113, LA Clippers– Philadelphia 113–119. 42) Saapunki 47,... Maailmancupin pistetilanne 13/32 kilpailun jälkeen: 1) Bolshunov 476, 2) Iversen 466, 3) Kläbo 430, 4) Halfvarsson 385, 5) Röthe 384, 6) Tönseth 379,... Kärpät .........35 23 6 1 5 118– 50 82 TPS ............. 90) Anssi Pentsinen Suomi 5,... lähtö, sh 2100 m: 1) Annan/Jarmo Saarela 33,2 (4,62), 2) Ukkosen Jymy 32,4 (16,72).3) Suikun Chili 33,5 (26,33).4) Sironiikka 35,0 (51,96). Niko Haaranen HELSINKI (STT) Matti Simola sai maistaa tappion karvasta kalkkia useamman kerran ennen täysosumaa, sillä viime vuosi sujui edellisen kauden tavoin kokonaan ilman kirkkainta mitalia. lähtö, lv 2100 m: 1) Bossy Alley/Hannu Korpi 17,1a (4,21), 2) Tiger Dillon 17,1a (8,23).3) An-Andree 17,2a (3,5).4) Pearl On Stage 17,5a (12,72). Ray Bourque, Johnny Bucyk ja Cam Neely edustivat Bostonia, Tony Esposito, Denis Savard ja Bobby Hull Chicagoa. lähtö, Toto64-1, lv 2100 m: 1) Cyrius d’Ariane*/Tapio Perttunen 15,7a (4,94), 2) Valiant Dream 15,8a (13,7).3) Take A Bow 16,1a (30,87).4) Black Ice Boost 16,3a (23,45). poissa: 7. erä: 25.28 Jarkko Parikka (Olli Vainio– Eero Savilahti) 3–1. Neljännen peräkkäisen ottelun hävinneen Flyersin päävalmentaja Scott Gordon harmitteli joukkueensa puolustusvirheitä ja menetettyjä maalipaikkoja
Tammi-marraskuussa täyssähköautojen osuus uusista autoista oli vain 0,6 prosenttia.. Liikenneja viestintävirasto Trafi com syntyi vuoden vaihteessa, kun Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Viestintävirasto yhdistyivät. Valtuuston hyväksymä budjetti sisälsi päätöksen, jolla Reisjärvi valtuuttaa Selänteen peruspalvelukuntayhtymän irtisanomaan palvelusopimuksen Reisjärven vanhainkotiyhdistyksen kanssa koskien Mansikan tuettua palveluasumista. Nyman katsoo, ettei ollut käsittelyn aikana esteellinen. Viimeksi tällaisiin lukuihin yllettiin 2000-luvun alkuvuosina. –?Autokannan ikääntymisen pysäyttäminen edellyttäisi 145?000–150?000 uuden auton myyntiä, Rissa arvioi. Autoala painottaa, ettei runsaat 120?000 uutta autoa riitä nuorentamaan Suomen ikääntyvää autokantaa. Nyman jäävättiin Selänteen budjetin käsittelystä äänestyspäätöksellä. Joulukuussa jättämässään valituksessa valtuutettu Teuvo Nyman (kesk.) vaatii valtuuston päätöksen kumoamista ja päätöksen asettamista täytäntöönpanokieltoon. Hänen mukaansa kaMuodikkaat katumaasturit jyräävät Uusia henkilöautoja rekisteröitiin yli 120 000 kappaletta autokanta ikääntyy edelleen. –?Ihmisten tietoisuus ympäristöasioista on noussut. –?EU-tavoite kannustaa (autovalmistajia) suunnittelemaan taloudellisia katumaastureita, Aaltonen arvioi. Suuria katumaastureita pidetään bensatai dieselsyöppöinä autoina, joiden hiilidioksidipäästöt ovat suuret. Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa kertoo, että vuonna 2010 katumaastureiden osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli 12–13 prosenttia, kun viime vuonna niiden osuus oli noussut 32 prosenttiin. Valitusta hän perustelee sillä, että hänet jäävättiin Selänteen peruspalvelukuntayhtymän budjettia käsitelleessä kokouksessa. Päätös lopettaa akuuttivuodeosasto ja siirtää se arviointiyksiköksi, syntyi lopulta selvin numeroin 12–4 Reisjärven valtuustossa. SATU KANGAS-VILJAMÄKI tumaasturit ovat syöneet markkinoita etenkin suurilta edustusautoilta. Traficomin osastopäällikkö Esa Aaltonen odottaa, että EU-komission tavoite enintään 95 gramman päästöistä ohjaa autovalmistajia oikeaan suuntaan. –?Uusia ratkaisuja täytyy tulla kiihtyvää vauhtia seuraavan kymmenen vuoden aikana, Rissa sanoo. Tulevaisuudessa näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Autoala ennustaa, että tänä vuonna uusia henkilöautoja rekisteröidään noin 121?000 kappaletta. / kpl Silver KISS of Finland Antti Autio HELSINKI (STT) Katumaasturit jyräävät automarkkinoilla. Hybridimaastureita on jo ilmestynyt markkinoille. Sisältäen kaiverruksen + ilmainen ENKELIHEIJASTIN N IN N N N N Kult Sinulle ja Hänelle! Hopeiset YSTÄVÄSORMUKSET 2019 kaiverrettuna Sepon k lt 35 € Alk. Määrä kasvoi 1,6 prosenttia toissa vuodesta. Valtuuston puheenjohtaja Kaarlo Paavola (kesk.) sekä valtuutettu Katri Parkkila jääväsivät itsensä terveyskeskuksen työntekijöinä, mutta Nyman poistui päättäjien joukosta vasta äänestyksen jälkeen. Kokouksesta jäävättiin kolme päättäjää. Sen sijaan täyssähköautojen osuus myydyistä autoista on jäänyt toistaiseksi marginaaliseksi. Reisjärven vuodeosaston lakkauttamisesta valitus Reisjärven terveyskeskuksen vuodeosaston sulkemisesta on valitettu hallinto-oikeuteen Teuvo Nyman vaatii valtuuston päätöksen kumoamista ja päätöksen asettamista täytäntöönpanokieltoon. Hän uskoo, että 95 grammaan päästään Euroopassa kohtuullisen helposti. Antti Savela REISJÄRVI Reisjärven valtuuston marraskuisesta päätöksestä sulkea terveyskeskuksen akuuttivuodeosasto on valitettu hallinto-oikeuteen. Nyman vakuuttaa, ettei ollut valtuuston kokouksessa jäävi, koska Selänteen kanssa voi neuvotella myös esimerkiksi varapuheenjohtaja. Vuodesta 2025 eteenpäin vähäpäästöisiä autoja tarvitaan kuitenkin merkittäviä määriä lisää. AUTOKANNAN UUSIUTUMINEN vähäpäästöisemmäksi ei etene Suomessa, koska autojen keski-ikä nousee vuosi vuodelta. Vuonna 2006 ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimääräiset CO2-päästöt olivat lähes 180 grammaa kilometriltä, kun viime vuonna uusien autojen päästöt olivat pudonneet keskimäärin 119 grammaan kilometriltä –?ja suuripäästöisiä vanhoja autoja on liikenteessä paljon vielä vuosikymmenen kuluttua. Myyntiin on kuitenkin ilmaantunut myös pieniä katumaastureita. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa A20 Sepon Kulta Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA Rantakatu 8 ja Prisma keskus, KOKKOLA www.seponkulta.fi Erittäin hyvä valikoima KASTE LAHJOJA KASTEE LAHJO KKAS AST STTE LA LAHJ HJO 19 90 Alk. Tässä odotellaan, että alkavatko ladattavien hybridien hinnat tippua, hän sanoo. AALTOSEN MUKAAN hybridiautoissa tarjontaa on alkanut olla enemmän, ja kysyntäpuolella on imua. Valtuuston enemmistön mukaan Nyman oli esteellinen päättämään Selänteen budjetista, koska Nyman on Reisjärven vanhainkotiyhdistyksen puheenjohtaja. EU-komission tavoite on lohkaista vuoden 2025 tavoitteesta vielä 15 prosenttia pois vuoteen 2030 mennessä. –?Katumaasturit ovat kasvattaneet osuuttaan todella paljon, Rissa sanoo. EU vaatii, että kunkin autovalmistajan malliston päästöt eivät saa ylittää 95 grammaa kilometriltä vuoteen 2025 mennessä. 120?000 autonkin raja ylitettiin edellisen kerran vuonna 2011. Autoalan mukaan uusia henkilöautoja rekisteröitiin viime vuonna 120?499 kappaletta. Valtuuston kokouksessa todettiin, että Nyman on jäävi, koska joutuu myöhemmin neuvottelemaan Selänteen kanssa vanhainkotiyhdistyksen puolesta palvelusopimuksen irtisanomisesta. –?Täyssähköautoja tulee mitä pitemmälle mennään kohti vuotta 2030, mutta tässä välillä tulee varmasti yksi sukupolvi erittäin tehokkaita ja vähäpäästöisiä dieseleitä, Rissa ennustaa
LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Sivut B2–3. Torstai 3.TAMMIKUUTA 2019 Keskipohjalaiset edustajat tunnollisia Keskipohjanmaa selvitti: Kansanedustaja, elinkeinoministeri Mika Lintilä istui jokaisessa täysistunnossa, jollei ollut eduskuntatyöhön rinnastettavalla työmatkalla
Vaikka tilastollista tietoa ei ole, eduskunnan julkista poissaolotilastoa silmäilemällä voi päätellä, maakunnan edustajat ovat olleet täysistunnoissa tunnollisesti paikalla. Se pitää vain median aina muistaa, että jos poissaolo johtuu esimerkiksi sairaudesta tai perhevapaasta, se kerrotaan erikseen eikä kasata poissaoloja yhteen samaan kategoriaan, Lintilä miettii äänestäjän kuluttajan suojan tarkkailua. Eduskunnan täysistunnossa kansanedustajalla on 15 minuuttia aikaa painaa läsnäolopainiketta. Eduskunta pitää kirjaa täysistunnoista ja valiokuntien kokouksiin osallistumisesta. Luotolaisella Peter Östmanille (kd.) poissaoloja täysistunnoista oli neljä. Sairauslomia ja perhevapaita ei tässä jutussa käsitellä. Työ ministerinäkin menee kansanedustajan luottamustehtävä edellä.. Kansanedustajat ovat kyllä aika sitkasta sakkia. Ilmoitettuaan läsnäolostaan kansanedustajan liikkeitä ei enää seurata, eli hän voi tämän jälkeen jatkaa osallistumista kokoukseen, tai lähteä vaikka kahville. Viimeisimmät tiedot eduskunnan hallinto on kirjannut vähän ennen joulua eli tilasto on varsin tuore. Kaverille ei voi juuri kilauttaa, Lintilä toteaa. Lintilän kohdalle ei tullut vuoden aikana rastia mihinkään sarakkeeseen. –?Eikö eduskuntaan valita osallistumaan kokouksiin. Hän ei ollut eduskunnan täysistunnosta pois yhtenäkään päivänä, jollei samaan aikaan sattunut eduskuntatyöhön rinnastettavaa virkamatkaa. Hän jättää eduskunnan keväällä eikä asetu uudelleen ehdolle. –?Sihteerini täyttää kalenteria niin, että palaverit ja neuvottelut eivät estä täysistuntoihin osallistumista. KESKIPOHJANMAA selvitti levikkialueensa kansanedustajien osallistumisaktiivisuuden täysistuntoihin ja valiokuntien kokouksiin viime vuoden aikana. Jos tätä ei tee, edustaja merkitään pöytäkirjaan poissaolijaksi nimikkeellä muu poissaolo. Silti Nylund ei selitä poissaKeskipohjalaisten kansanedustajien poissaolot eduskunnan täysistunnoista vuonna 2018. Töihin tullaan joskus kovastikin sairaana, Mika Lintilä kommentoi suoritustaan. Alle viisi poissaoloa oli kansanedustajista kokkolalaisella Tuomo Puumalalla (kesk.), joka oli poissa kahdesta täysistunnosta ja ylivieskalaisella Juha Pylväällä (kesk.), kolme poissaoloa. Kansanedustaja voi hakea vapaata sairauden tai perhesyyn vuoksi. Mutta virkamatkat ja esimerkiksi valiokuntien matkat eivät näy poissaolotilastossa, Lintilä toteaa. –?Ei kansanedustajien toiminnan seuraaminen minua häiritse. Työ on sujunut Lintilän mukaan hyvin. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B2 Torstai: Kansanedustajien poissaolot Teksti: Antti Savela Grafi ikka: Jukka Lehojärvi Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) teki viime vuonna sen, johon pystyi vain pari muuta kansanedustajaa koko 200 parlamentaarikon joukosta. Parisenkymmentä vuotta eduskunnassa istunut toholampilainen Lintilä aloitti elinkeinoministerinä loppuvuodesta 2016. Minulla oli tietysti se hyvä onni, että satuin olemaan terveenä koko vuoden. Niiden aikana ei luonnollisesti voi eduskunnan kokouksissa olla. MUIDENKAAN keskipohjalaiskansanedustajien poissaolojen määrät eivät olleet suuria viime vuonna. KUTEN tässä jutussa esiteltävästä materiaalista käy ilmi, kansanedustaja Mats Nylund (r.) on ollut levikkialueen edustajista eniten pois täysistunnoista, yhteensä 17 kertaa. Kalajoen kansanedustajalle Hanna Halmeenpäälle (vihr.) poissaoloja kertyi seitsemän. Virkamatkat ovat sitten erikseen. –?Mutta silti monesti on päättäessä yksinäinen olo. Kun esittelevä virkamies tuo paperin eteen, on tehtävä päätös itsenäisesti. Anna-Maja Henriksson (r.) Pietarsaaresta joutui olemaan poissa täysistunnosta kuusi kertaa koko vuoden aikana, kuten myös kokkolalainen Jutta Urpilainen (sd.) ja haapavetinen Antti Rantakangas (kesk.). LINTILÄN MUKAAN hänen työnsä ministerinäkin menee kansanedustajan luottamustehtävä edellä. Jos hakemusta ei ole tehty, poissaolo kirjataan ”muuna poissaolona”. Keskipohjanmaan tiedoissa kansanedustajan poissaolo keskittyy vain ”muu poissaolo” -tietojen analysointiin
–?Minut on valittu ruotsinkielisen tuottajajärjestön eli SLC:n puheenjohtajaksi. Jokunen aika sitten minulla oli kauniissa kissankuvinkuvitetussa paketissa suklaata, jolla oli saksankielinen nimi, suoraan käännettynä ”kissankieliä”. –?Silti pidän poissaoloja huonona ratkaisuna. Lisäksi joskus jaostojen ja valiokuntien kokoukset voivat mennä päällekkäin ja jostakin on jäätävä pois. Kun pakkaspäivänä kömmit sänkyyn, otat hyvän kirjan ja taitat ensimmäisen palasen. olojaan luopumisella vaan toisella työteliäällä luottamustehtävällä. Ennen kuin ennätin sanoa ”kissankieli”, olin ahminut huiviin jo koko lootallisen. Onko mielessäsi uutinen, jonka taustoja toivot avattavan. –?Nyt minun pitää vaikuttaa hallitusleirin kansanedustajiin ja ministereihin ja olen siinä mielestäni onnistunutkin, Mats Nylund kertoo.. JA KYLLÄHÄN jokainen suklaaholisti sen tietää, missä suklaa on parhaimmillaan. Ohessa mainittu vain poissaolot muusta syystä. Ja tämä lupaus pitää. TÄNÄKIN VUONNA olin puoli vuotta totaalilakossa ja sitten maistoin yhtä palasta. Ihmetellä vain voi, kuinka alas ihminen voi suklaan himossa vaipua. Aikanaan tupakanpolton lopetettuani kuvittelin, että mikään ei enää minua pauloihinsa samalla lailla saisi. Joku voisi ihmetellä, että onko tuo nyt maailman kamalin juttu jos suklaata syö. Jokainen suklaaholisti myös tietää sen, että suklaalevy on parasta säilyttää siipan nukkumapuolella, sillä salassa peiton alla syöty suklaati saattaa jättää kiusallisen ruskean rannun lakanoihin. Kokouksia on noin 40–50 sekä keväällä että syksyllä. Mutta kun en ihan oikeasti tarvitse hampaita kuluttavaa ja lanteille pakkaavaa ruskeaa rasvapommia. Poissaoloa virkamatkalla ja valiokuntamatkalla ei mainita tilastoissa lainkaan. Mutta olen jo nyt joutunut olemaan pois kokouksista uuden luottamustehtävän vuoksi. Alan saada siitä tehtävästä varsinaista kunnon palkkiota vasta, kun jätän eduskunnan. Perhanan himoittava suklaa KOLUMNI Minna Mustonen Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päivittäistuottaja minna.mustonen@kpk.fi Salassa peiton alla syöty suklaati saattaa jättää kiusallisen ruskean rannun lakanoihin. O nhan se yhtä helekattia tuon suklaahimon kanssa. Mitä asiaa haluat toimituksen penkovan. Maistoin pienen palasen, se oli ihanaa. Mutta tämä ruskea kielelle sulava mötikkä, mmmm, suklaa, ihan mieletön kompastuskivi. Mitenkään en paketista saanut selville, että olikos kyseessä ihmisten vai mahdollisesti kissoille tarkoitettu herkku. Valiokunnassa kuullaan asiantuntijoita ja kirjoitetaan mietintöä lakitekstiksi ja täysistunnossa tehdään varsinaiset päätökset, Nylund kertoo ja toteaa voineensa vaikuttaa päätöksiin myös oppositiosta. Kyllähän se selvisi, oli herkku ihmisille tarkoitettua, vaikka en sitä syödessäni tiennytkään, söin silti. Minusta kokouksissa pitää olla paikan päällä. Ei tietenkään ole. Minua ei viina ole koskaan oikein pitkän kaavan mukaisesti napannut, mitään näitä hedelmä-tai lottopelejä en ole pelaamaan oppinut. Joka päivä: Uutisdeskin puhelin, tekstiviesti ja WhatsApp 0400 365 601 Juttuvinkit sähköpostilla toimitus@kpk.fi TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B3 FAKTA Poissaolot eduskunnan valiokuntien kokouksista 2018 1 SUURI VALIOKUNTA: Hanna Halmeenpää (vihr.) 4 1 PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA: Anna-Maja Henriksson (r.) 14 1 ULKOASIAINVALIOkunta: Jutta Urpilainen (sd.) 3 1 VALTIOVARAINVALIOKUNTA: Mats Nylund (r.) 9 Antti Rantakangas (kesk.) 2 Peter Östman (kd.) 7 1 HALLINTOVALIOKUNTA: Juha Pylväs (kesk.) 1 LAKIVALIOKUNTA: Antti Rantakangas (kesk.) 10 Juha Pylväs (kesk.) 28 1 SIVISTYSVALIOKUNTA: Tuomo Puumala (kesk.) 2 1 MAAJA METSÄTALOUSVALIOKUNTA: Hanna Halmeenpää (vihr.) 6 Mats Nylund (r.) 18 Juha Pylväs (kesk.) 11 Peter Östman (kd.) 5 1 TULEVAISUUSVALIOKUNTA: Tuomo Puumala (kesk.) 6 Lähde: Eduskunta: Poissaolot listataan kolmeen kategoriaan, sairaus, perhevapaa ja muu poissaolo. Mukavuudenhaluisena ja laiskana ihmisenä, en millään jaksa jumpata niin paljoa, mitä suklaan pois kuluttaminen vaatisi. Lupaan, etten syö tänä vuonna yhtään suklaata. Vuosi on alullaan ja aika on taasen antaa katteettomia lupauksia. Joulun aikaan jo vetelin kaksin käsin ja olin ihan pitelemätön. (Kun rantu on siipan puolella ei tarvitse selitellä mitään). Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi OTA YHTEYTTÄ Kerro toimitukselle juttuaiheesi
Lestijokilaakson Kirjapaino on jo julkaissut kuvateokset Kannuksesta ja Toholammilta, ja nyt vastaava tehdään Himangalta. Keskityn vastaisuudessa lähinnä 10 000 metrille ja tähtäimessa on Jouko Kuhan tuoreen SE:n rikkominen, totesi Mikko AlaLeppilampi, joka on saanut virkavapautta helsinkiläisen Vuosaaren kenttämestarin toimesta. Silloin saa luontevampia kuvia. Jos Espanjan matka osoittautuu tarkoitustaan vastaavaksi, suunnistaa kannuslaislähtöinen Mikko Ala-Leppilampi sinne seuraavanakin talvena. Hänellä on perhe mukanaan. Hän vaihtoi aseet pois, ja enää on jäljellä yksi pienoiskivääri. Kuvaamaan hän ryhtyi veljensä innostamana, tällä kun on valokuvaamo Himangalla ja nyt myös Kannuksessa.. Selvästi muutos näkyy merenrannalla. Kirjaan kuvataan nykyistä Himankaa; maisemia, asukkaita, elinkeinoelämää ja tapahtumia. Lehden pääuutisaukeamalla julkaistaan päivän puheenaihe, joka käsittelee ajankohtaisia ja paikallisia asioita. Risto Tuorilaa pyydettiin kuvaajaksi ja Pekka Tuorila puolestaan tekee tekstit niihin kunhan kuvat on valittu. Ota yhteyttä toimitukseen ja kerro juttuvinkkejä tai anna palautetta: WhatsApp ja tekstiviesti numeroon 0400 365601 Sähköpostilla toimitus@kpk.fi www.keskipohjanmaa.fi. Toukokuun alussa hän palaa Suomeen. SUOMALAINEN KESKIPITKIEN matkojen juoksija Mikko Ala-Leppilampi lähti vuodenvaihteessa neljän kuukauden harjoitusmatkalle Espanjaan. Kekolahdessa satuin olemaan sopivasti liikkeellä, kun myymäläauto tuli paikalle. PARASTAIKAA Risto Tuorilalla on vireillä Himanka-aiheisen kotiseutukirjan kuvaaminen. Printtilehdessä ulkoasu on muuttunut, ja jokaisella viikonpäivällä on etusivulta lähtien oma päivän värinsä. Risto Tuorila toteaa himankalaisen maiseman muuttuneen kovastikin. Nuorena kun kuljettiin uimassa, Hahtikarin rannassa oli isoja hietikkoalueita, mutta nyt ne ovat aivan puskittuneet. Sen vuoksi päätin lähteä näinkin pitkäksi ajaksi etelään harjoittelemaan. Lähteepä mihin tahansa, joutuu usein palaamaan takaisin hakemaan kameraa. Ala-Leppilampi majoittuu Barcelonan lähellä sijaitsevaan Sirkinsin urheilukeskukseen, jossa espanjalaisella Tomas Barriksella on juoksijatalli. Kun valokuvaus alkoi kiinnostaa yhä enemmän, hän huomasi ettei metsässä voi kantaa sekä kameraa että aseita, ja niin metsästys jäi. Kun menee kameran kanssa paikalle, monia voi jännittää ja he vaivautuvat. Kirjan on tarkoitus ilmestyä ensi syksynä. Maisemakuvia on jo melko tavalla, ja nyt onkin tarkoitus kuvata enemmän henkilöitä ja yrityksiä, samoin yhdistysten toimintaa ja erilaisia tapahtumia. Aion yrittää tosissani tuloksia vielä muutaman vuoden. Himangan luonto on tullut tutuksi, samoin Lapin maisemat vaellusretkien aikana. Risto Tuorila toivoo vinkkejä erityisesti sivukyliltä, jotka ovat toistaiseksi jääneet vähemmälle kuvaamiselle. Kamera sen sijaan on kulkenut mukana ahkerasti viisi, kuusi vuotta. 8: 4 Nimipäivä tänään: Elmeri, Elmo, Elmer (suom.), Elmer, Helmer (ruots.), Malakia, Harto(ort.). Hän toteaa, että oli melkoinen muutos ryhtyä kuvaamaan ihmisiä, kun oli tottunut kulkemaan metsissä. AlaLeppilampi etelään HIMANK AL AINEN Risto Tuorila harrasti aikanaan metsästystä. Viime vuonna hän kävi Kälviän opistolla puolivuotisen valokuvauskurssin, jossa paneuduttiin muun muassa henkilökuvaukseen. Ihmisiä hän ei ole kovin paljon aiemmin kuvannutkaan, mutta luonto on sitäkin tutumpaa. Äskettäin hän pääsi jäseneksi Suomen luontokuvaajiin, ja taskussa on myös kolmas palkinto Kamera-lehden suurkisasta. Olen pyrkinyt menemään työpaikoille ja olemaan siellä pitemmän aikaa, jotta ihmiset tottuisivat kameraan. Rannan tuntumassa oli pieni saari, mutta nyt se on jo kuiva. Tarkoitus on tarttua lukijoita puhuttaviin aiheisiin ja luoda keskustelua. Himankalaisuutta esitellään uudessa kuvateoksessa Keskipohjanmaa-lehden sisällöt ovat uudistuneet vuoden alusta. TUORILAN MUK AAN Himankaa katselee kameran takaa eri silmin kuin ennen. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B4 Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! -Ps. Barris oli aikoinaan kansainvälisen luokan maileri ja vieraili monta kertaa Suomessakin. Aika vähän olen ehtinyt käydä kyliä kiertämässä. Alitajunnassa on koko ajan sopivien kuvauskohteiden miettiminen
Hänen kehitysehdotuksensa oli, että henkilötunnuksella haettaessa palvelu ei tarjoaisi mitään nimitietoja. Huhtamäki ei nyt keskusteltuaan Trafi n viestintäjohtajan Marjo Jäppisen kanssa halua kommentoida koko asiaa, koska Trafi ssa aloitettu sisäinen selvitystyö on käynnissä ja vuodenvaihteessa aloittaneen Liikenneja viestintävirasto Traficomin pääjohtaja Kirsi Karlamaa kommentoi kaikkea kohuun liittyviä asioita myöhemmin. Leenan toiveen mukaisesti pukeutukaamme elämäniloisiin väreihin kukin harkintansa mukaan. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämessä, jotka ovat rakastaneet meitä. Tämä aiheutti tuolloin hämmennystä, koska turvakiellollisten ajo-oikeudesta tiedot näkyivät henkilötunnuksella haettaessa. 11.12.2018 Rakkaudella kaivaten Ari Lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Me lähdemme elämästä emmekä kuitenkaan lähde. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B5 Rakkaamme Leena Tuulikki JYLHÄ o.s. Myös tietosuojavaltuutetun toimistosta lähetettiin saapuneisiin palautteisiin perustunut selvityspyyntö elokuussa. –?Edelleen käsityksemme on se, että meillä lainsäädäntö on mahdollistanut tällaisen palvelun toteuttamisen, Parkkisenniemi sanoo. Kaikki mitä olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisee toisten teitä. Mäntynäädänkatu 6 Olisi mukava viettää sitä sukulaisten ja ystävien kanssa. Kutsut 1 Surukiitos 1 Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme HEIKKI MATIAS PULKKISEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Trafi n toimialajohtaja Janne Huhtamäki vastasi Forssille selvittävänsä asiaa. Jo 9. mennessä t: Eliisa puh. -Martti Lindqvist Siunaus toimitetaan Kaustisen kirkossa 5.1.2019 klo 11. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Turvakielto esti kotikunnan näkymisen, mutta tiedot ajokortista sai selville HELSINKI (STT) Kun Trafi julkisen kohun myötä sulki kuljettajatiedot-palvelunsa joulukuun alkupuolella, nettipoliisina tunnettu rikoskomisario Marko Forss sanoi Twitterissä, että hänellä olevasta turvakiellosta huolimatta hänen ajokorttitietonsa näkyivät palvelussa, jos niitä haki henkilötunnuksella. STT on nähnyt Karkkolan ja palautteen antajan viestinvaihdon. 8.2.1953 k. Se noudattelee normaalia palvelun kehityskaarta, että ketterästi tehtäessä palvelua muutetaan aina tilanteen mukaisesti, jos ongelmia tai haasteita havaitaan, sanoo Trafi n yksikönpäällikkö Hannu Parkkisenniemi. Tiedotteessa alempana kerrottiin, että ”turvakiellon alaisia tietoja ei näytetä”. VASTA LOKAKUUSSA palvelusta poistettiin mahdollisuus saada henkilötunnuksella henkilön nimi. 050 329 1507 KUOLLEITA Armas Hietalahti Kokkolalainen Armas Aaprami Hietalahti kuoli kotona äkillisesti 24.12.2018. Karkkola kertoo vieneensä palautteen eteenpäin Parkkisenniemelle, jonka mukaan tieto organisaatiossa on kulkenut hyvin myös eteenpäin. Seuraavana päivänä palautteen antaja vastasi Karkkolalle näyttäen yksityiskohtaisella esimerkillä, kuinka esimerkiksi Karkkolan henkilötunnuksen sai palvelusta helposti, kunhan tiesi henkilön nimen ja paikkakunnan. Heinäkuussa avatun palvelun ongelmat tavoittivat Trafi n elokuussa, mutta palvelu suljettiin vasta joulukuussa. Hän oli syntynyt Halsualla 15.10.1939. Trafi n pääjohtaja Mia Nykopp irtisanoutui tietosuojajupakan vuoksi tehtävästään joulukuussa. Trafi vastasi selvityspyyntöön ensimmäisen kerran syyskuun alussa. Korjausehdotusta ei kuitenkaan toteutettu. Pari päivää myöhemmin Karkkola vastasi palautteen antajalle, että palvelua muutetaan siten, että henkilön syntymäaikaa ei enää luovuteta. Mikko Isotalo HELSINKI (STT) Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi n ajokorttitietopalvelun ongelmat tulivat Trafi n tietoon jo elokuussa, mikä johti palvelun toistuviin muutoksiin ennen joulukuun suurta julkisuutta ja palvelun sulkemista. Hän ei halunnut kommentoida Trafi n päätöksentekoa. Trafi n palvelusta sai paljon enemmän tietoa. Lain esitöissä eli kyseistä kohtaa koskevassa hallituksen esityksessä mainitaan muun muassa, että tiedot ajo-oikeuden voimassaolosta koskisivat sitä, onko ajo-oikeus voimassa vai ei. Trafin lakimies Päivi Karkkola vastasi kansalaiselle 11 päivää myöhemmin, että ”Trafi n julkiset palvelut on rakennettu siten, että niiden kautta ei luovuteta henkilötunnuksia eikä niitä mitenkään pitäisi pystyä sieltä saamaan”. Tiittanen s. –?Asiakaspalautteiden kautta tietoon tulleet ongelmat eivät olleet (aiemmin) tiedossa, kun palvelu on tehty. klo 13.00 vietämme Liisa Haaponiemen 80 v juhlaa Koivutuvalla os. Kohupalvelun ongelmat johtivat muokkauksiin STT:n näkemässä sähköpostikeskustelussa Trafi kertoi palautteen antajalle, ettei palvelusta saa henkilötunnuksia Trafi yllätettiin henkilötunnusten vuotamisesta elokuussa, mikä johti kohupalvelun toistuviin muokkauksiin. –?Se aiheuttaa korkean kynnyksen, että suoraan laissa säädettyä palvelua lähdetään sulkemaan. Kiitokset myös Heikkiä hoitaneille. elokuuta tavallinen kansalainen lähetti Trafi lle sähköpostin, jossa hän kertoi suomalaisten henkilötunnusten olevan helposti saatavissa Trafi n kuljettajatiedot-palvelusta. Muutos ei merkittävästi vaikeuttanut henkilötunnusten kalastamista, sillä syntymävuoden ja ajo-oikeuden voimassaoloon liittyvistä päivämääristä oli helppo päätellä syntymäpäivä. VIIME VUODEN heinäkuun alussa voimaan tulleen liikennepalvelulain mukaan jokaisella on oikeus saada yksittäisluovutuksena tiedot henkilön oikeudesta kuljettaa liikennevälinettä tai muusta henkilöluvan voimassaolosta ja laajuudesta etuja sukunimen, henkilötunnuksen tai muun yksilöivän tunnuksen perusteella. Muistotilaisuus seurakuntatalolla lähimpien kesken. Trafi n toiminnot kuuluvat nyt Liikenneja viestintävirasto Trafi comiin, ja Karlamaa aloitti sen pääjohtajana vuoden alusta.. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Sinne tuli jo heinäkuussa palaute, jonka mukaan Trafin palvelussa oli kenen tahansa henkilötunnus haettavissa epäsuorasti syntymäajan ja yksinkertaisen haun avulla. Ruokailun takia ilmoitatko tulostasi 11.1. Kaipaamaan jäivät puoliso ja pojat perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Syytä sulkemiselle ei ennen joulukuussa syntynyttä julkisuutta ollut, Parkkisenniemi sanoo. Puoliso ja lapset perheineen Kuolleet 1 T ervetuloa Lauantaina 19.1. Kohun harjalla Trafi julkaisi tiedotteen, jonka alaotsikon mukaan palvelussa ”turvakiellollisten tietoja ei näytetä”
Yhtenäistä linjaa ei ole. Niitä ei siis saa kuljettaa vapaasti mukana eikä soveltaa muihin tarkoituksiin.. Sellainen on esimerkiksi apteekkikaupassa oleva eukalyptus-pohjainen suojelusumute, Karpela muistuttaa. Vastustajat jäivät kuitenkin vähemmistöön. Sen, joka harkitsee sumuttimen hankintaa, pitää osata käyttää sitä. Mikä siinä tanssimisessa viehättää. Risto saa hakea ketä haluaa, ja joskus se hakee minuakin. Vuodenvaihteessa pippurisumutteita suorastaan jonotettiin niissä tanskalaiskaupoissa, joilla on lupa myydä sumutteita. Luvan voi saada esimerkiksi työn luonteen perusteella. Tanska vapautti pippurisumutteet Kouluttaja Totti Karpela suosittelee Tanskan mallia Suomeen: ”Sitä voi perustella yleisellä turvallisuudella.” Totti Karpela on entinen poliisi ja nykyinen turvallisuuskouluttaja. Vain joillekin pienille marginaaliryhmille sumutteet saattavat aiheuttaa vakavia oireita. Muiden muassa Tanskan poliisiliitto ja rikoksentorjuntaneuvosto vastustivat esitystä. Yhdessäolo on harrastuksissa erilaista kuin arkisessa työssä, vaikka kyllä joskus alkuaikoina lehmiä haettiin laitumelta käsi kädessä. Teidän nuoruudessanne tanssipaikka oli se paikka, missä tavattiin muita nuoria, mutta millaista on käydä tanssipaikalla aikuisena. Niiden mukaan helppo saatavuus edesauttaa pippurisumutteiden joutumista vääriin käsiin. Nykyään me tanssitaan eka peli yhdessä ja sitten minä menen naisten puolelle, sillä on mukava tanssia muidenkin kanssa. Sumutetuotteita pidetään kaupoissa lukkojen takana. Se oli mukavaa vastapainoa työlle, kertoo Taina Lintonen. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B6 Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Olette maanviljelijäpariskunta, joka on tehnyt yhdessä töitä. –?Meillä on jo nyt vapaassa myynnissä tuotteita, jotka toimivat ja vaikuttavat samalla tavalla kuin pippurisumutteet. –?Eivätkä nämä välineet ole hengenvaarallisia. Se ihmetteli, että mistä tiesin ja minä kerroin, että siitä että kädet haisi navetalle. Sitä paitsi porukka on niin mukava, että siellä voi olla ihan oma itsensä ja mokatakin. –?On tärkeää lähteä yhdessä ja tehdä sellaista, mistä molemmat tykkää. Ulkomailla on käyty kerran vuodessa, kun jyvät on saatu laariin. Joskus Risto käy tansseissa omien kavereidensa kanssa ja minä omieni. –?Nuorena kierrettiin tanssipaikkoja jopa satojen kilometrien säteellä, eihän sitä muualla tavannut samanikäisiä. Entisenä voimankäytön kouluttajana Karpela korostaa käyttäjän vastuuta. Yhteiset harrastukset lujittavat suhdetta. Nyt käydään vesijumpassa ja harrastetaan myös senioritanssia. Totti Karpela perustelee kantaansa myös yleisellä turvallisuustilanteella. Kun lapset oli pieniä, niin käytiin enemmänkin tanssimassa. Ensimmäinen tanssireissu kossina tympäisi, sillä Ylivieskasta kesti kävellä kolme tuntia kotiin Kantokylälle, naurahtaa Risto Lintonen. Karpela on sitä mieltä, että luvanvaraisuuden voisi poistaa. –?Tanssi on hyvää liikuntaa, me tanssitaan tangot, valssit, jenkat ja humpat. TEIJA LAURINOLLI FAKTA Tanskan malli 18 vuotta täyttäneet asiakkaat voivat ostaa pippurisumutteita kaupoista, joilla on lupa myydä niitä. –?Ei tästä tarvitse matkustaa kuin Tallinnaan. Taina ja Risto Lintoselta taipuvat perinteiset tanssit sutjakkaasti. Yhteisiä harrastuksia tanssiminen, myös senioritanssi, vesijumppa, karaokepiirin pyörittäminen, teatterissa käyminen ja ulkomaanmatkat ystävien kanssa. Jenkka käy vaikka kuntoilusta. Sinne mennään ystäväpariskunnan kanssa. Niitä saa nyt säilyttää ja käyttää kotioloissa, kunhan tarkoituksena on itsepuolustus. SUOMESSA kaasusumutteista säädetään ampuma-aselaissa. LAIT JA KÄYTÄNNÖT ovat Euroopan maissa monenkirjavia. Minä olin naimisissa. Siellä minä laskettelin ja Taina hiihti tai käveli, ei me aina olla harrastuksissakaan kylki kyljessä. Sumutteita on lupa säilyttää ja käyttää kotona itsepuolustustarkoituksessa. Ristolle oli jäänyt ensimmäisestä tangosta mukavana mieleen, että oikaisin sen punaista kravattia ja kysyin, että onko se maanviljelijä. Minua tanssissa viehättää rytmi ja reipas musiikki, nyt se on jo kuntoiluakin. Näytelmiä käymme myös katsomassa ja Taina vetää karaokepiiriä ja minä olen koneenkäyttäjänä. Haluaako silloin enää harrastaa yhdessä Risto Lintonen. –?Tavattiin Virin tansseissa 80-luvulla, mutta ei se yhdessäolo ihan siitä vielä alkanut. Sieltä voi ostaa kaikenlaista turvasumutetta melko vaivattomasti, Karpela toteaa. Aluksihan sitä oli vähän mustasukkainenkin ja silloin tanssittiin enemmän yhdessä. Tanssi on myös hyvää aivojumppaa, kun pitää laskea askelia ja muistaa kuvioita. Nyt on huomattu, että kyllähän se kaveri pötkähtää viereen, vaikka kävisi pelillä muidenkin kanssa, Taina Lintonen hymyilee. Millainen se ensikohtaaminen oli. Hänen mukaansa kansalainen ei saa Suomessa poliisiapua kovin nopeasti ainakaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Laulamisen jätän muille. LIISA ÄNGESLEVÄ Ilari Tapio Vuoden ensimmäisestä päivästä alkaen Tanskassa on voitu myydä pippurisumutteita 18 vuotta täyttäneille asiakkaille. –?Lähtökohtaisesti en pidä hyvänä, että kansalaisiamme aletaan aseistaa, neuvoston edustaja Henrik Dam totesi. KETKÄ. –?Kun senioritanssi alkoi Pylvään kylätalolla toissa syksynä niin päätettiin lähteä mukaan. Tanssi lujittaa parisuhdetta Lintosen pariskunta tapasi tansseissa Alavieskan Virillä. Ne ovat meillä luvanvaraisia. Päätöstä edelsi vilkas keskustelu. Siellä ollaan opittu, ettei se ole niin vakavaa, vaikka menisi askelet väärinkin. –?Ne ovat kutakuinkin yhtä tehokkaita. Ammatteja, joissa sumute voi joissakin tilanteessa olla tarpeen, ovat esimerkiksi vartija, taksinkuljettaja ja ensihoitaja. Hän kannattaa ampuma-aselain höllentämistä pippurisumutteiden osalta. Lasten kanssa lomailtiin aikanaan kylpylöissä ja laskettelukeskuksissa. Lattareitakin käytiin opettelemassa, mutta ei se ollut oikein meidän juttu, päätettiin jatkaa niitä perinteisiä. –?Minä aloin käydä tansseissa vasta 22-vuotiaana, päätin että tanssiminen alkaa vasta kun on oma auto. Minä lähdin ensimmäisen kerran tansseihin 17-vuotiaana ja ilman lupaa. Entisen poliisin ja nykyisen turvallisuuskouluttajan Totti Karpelan mielestä lupakäytännöstä olisi syytä luopua. Taina ja Risto Lintonen Maanviljelijäpariskunta Ylivieskan Rauhaperältä on juuri jäänyt omalle eläkkeelle ja navetta on tyhjentynyt eläimistä Naimisissa 25 vuotta, tytär töissä Ylivieskassa ja poika opiskelee Oulussa. Edelleenkin he tanssivat pari kertaa kuukaudessa. Tapasitte tansseissa ja edelleen käytte tanssimassa pari kertaa kuukaudessa ja olette mukana senioritanssiporukassa. Kun kotona ollaan aina yhdessä, niin reissussa on mukava olla muutakin seuraa. Jopa hiusspray aiheuttaa kasvoille suihkutettuna hetkellistä kirvelyä silmiin
Soiten muutosagentti Liisa Ahonen kirjoitti ikääntyvien elämästä ja pohti, millaista on elää ikääntyneenä tulevaisuudessa (KP 2.1.2019). Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka jokin asia ei olisikaan lain perusteella kiellettyä. putkilukko, myös ns. Miksi Brysel, miksei omaa maata koskevía päätöksiä ei voitaisi tehdä kotimaassa.On vain ajan kysymys milloin nämä asiat tulevat muuttumaan. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään, myös mielipidekirjoituksista. Ihmistä ei ole luotu yksinäisyyttä varten (prof. EU;n muroksessa hyvin moni maa on alkanut pohtia, haluavatko jatkaa enää Brysselin komennossa. Esimerkiksi kunnianloukkaus on myös rikoslain nimike. Kun keskustelu alkaa junnata paikoillaan, toimitus päättää, milloin keskustelu lopetetaan. Kirjoita asiallisesti ja mielipiteesi perustellen. Peter Strang). Arvostamme sitä, että erilaisista syntyy keskustelu. Nyt otetaan elämästä kaikki irti. Viisaimmillaan niin media kuin päättäjät altistavat itsensä yleisön kritiikille ja saavat avata tekemisiään. Ikääntymisen Ahonen hahmottelee yksittäisen vanhenevan ihmisen asiaksi ja asiakkuudeksi. Ymmärrän, että Ahosen näkökulma on Soitessa, sen vakiintuneissa palvelurakenteissa sekä Soitea ylläpitävien kuntien päätöksissä ja strategioissa. Julkaisemme myös Keskipohjanmaan Facebookissa julkaistuja kommentteja. Yhteisö tai omaiset eivät usein halua tai pysty tukemaan ja auttamaan ikääntyvää yksinäistä hänen moninaisissa ongelmissaan. Niitä otetaan vastaan pääosin sähköpostilla osoitteessa mielipide@ kpk.fi . Hyvin moni maa on mielestäni alkanut pohtia näitä samoja asoita joka on johtanut siihen, että kansa on alkanut nousta barrikadeille, Ranska Italia. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimittajien työtä. Päättäjät tarvitsevat sparrausta ja luottamustehtäviä hoitavien ihmisten ilo ja velvollisuus on kuulla kansalaisten ääntä. Minut on nyt uudenvuoden yönä herätetty kaksi kertaa avaamaan ambulanssille ulko-ovea. Lukijan mielipidekirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan paperilehdessä ja verkossa. Tutustukaapa päättäjät Imatran sekä Laukaan valintoihin. Imatralta ja Laukaalta sinne on nyt valittu puukoulu rakennusmateriaaliksi. Nimen käyttämisestä päättää toimitus. Muun muassa Theressa May eräässä puheessa totesi, että britit saisivat itse määrätä oman maansa asioista ja että heillä olisi oma valuutta. palokunnan lukko. Kirjoittajien tulee lähettää toimituksen tietoon nimi, osoite ja puhelinnumero. Aurinko ja pakkanen. Onko kyseessä mustasukkaisuus kun ambulanssit siirtyivät pelastuslaitokselta Soitelle. Lehti julkaisee mielipidekirjoituksia yksinkertaisesti siksi, että kansalaisten ääni kuuluu ja keskusteluun tulee uusia näkökulmia. Miksi Keskipohjanmaassa julkaistaan lukijoiden mielipiteitä. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Onko silloin kovin todennäköistä, että omien varojen, terveyden ja toimijuuden heiketessä ikääntyvällä henkilöllä on ihan oikeasti mahdollisuuksia tutustua erilaisiin palveluihin, ostaa niitä, ja siten päästä eroon yksinäisyyden ongelmastaan. TOIMITUS päättää itse, mitä se julkaisee ja mitä jättää julkaisematta. Näin ollen he olisivat itsenäisiä eivätkä Brysselin laatimien arvojen alistamia. Lyhyitä mielipiteitä voi lähettää myös tekstiviestillä, kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. LUKIJOIDEN mielipidekirjoitukset käsitellään toimituksessa luottamuksellisesti eikä kirjoittajan nimeä tai yhteystietoja anneta eteenpäin. Liitä kirjoitukseen mukaan yhteystietosi: nimi, puhelinnumero ja osoite. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Yksinäisyys koskee ja tekee kipeää, koska se koetaan usein fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti. Miksi. Lähetä viesti numeroon 13525.. ”Positiivinen ajattelija” Rakentakaa ihmeessä puukoulu Ykspihlajaan! Ottakaa mallia mm. Tiina Ojutkangas Päätoimittaja Laki ja hyvät tavat ohjaavat ” Noudatamme lakeja, hyviä tapoja ja journalistin ohjeita, kun teemme julkaisupäätöksiä. MIELIPIDE LUKIJAN KUVAT TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B7 Lukijan mielipiteiden julkaiseminen on vanha traditio suomalaisissa sanomalehdissä. Vai onko kyseessä jokin byrokratian ”avainturvallisuus”. On mukava olla hoidettavana, kun työ tehdään ystävällisesti, ammattitaitoisesti ja hymyllä. Yleisöosastokirjoittamiseen on nykyäänkin tarvetta, vaikka ihmisillä on tilaisuus kertoa mielipiteitään sosiaalisessa mediassa ja erilaisilla keskustelupalstoilla jopa enemmän kuin monien sietokyky kestäisi. Self-help -kirjoista on tuskin apua. Sunnuntain sininen hetki. Tunnistaako hän että Soitenkin piirissä asuvien ikääntyvien pahin sairaus lienee heidän kokemansa, moniongelmainen yksinäisyys. Pääsääntö on, että mielipiteet julkaistaan kirjoittajan omalla nimellä. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaan. Toimitus pyysi samalla palstalla meitä lukijoita ottamaan kantaa ja kertomaan omista ikääntymiseen liittyvistä odotuksistamme. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. ANNE KESKIVINKKA/KOKKOLA TAPANI POIKKIJOKI KAIJA VÄHÄSÖYRINKI LYHYESTI Kerro meille mielipiteesi! Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan joka päivä lehden mielipidesivulla, verkkopalvelussa ja sovelluksessa. Joka tapauksessa ensihoidon päällikön Hagströmin ja pelastusjohtaja Pukkisen on välittömästi istahdettava saman pöydän ääreen jakamaan avaimet ambulansseihin tai sovittava, että Soite hoitaa kustannuksellaan taloihin ”omat” putkilukot. ”Puukoulun puolesta” Saippuakupla jäätyi pakkasessa. Heillä on ”niin kiire”. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan seikan takia tai yllyttää vainoon. Kun kysyin miksette käytä tuota putkilukkoa, vastattiin molemmilla kerroilla ” ei meillä oo”. Nimen lisäksi on hyvä ilmaista myös kirjoittajan tehtävä, jos se selventää kirjoituksen yhteyttä kirjoittajaan sekä paikkakunta. Henry Hassel Putkilukon tarkoitus Kiitos hyvästä hoidosta Kokkolan keskussairaalan yhteispäivystyksen hoitajille ja lääkärille, jotka olitte töissä yövuorossa ennen joulua 20.-21.12.2018. Niitä tarvitaan toimituksen käyttöön myös silloin, kun kirjoitus julkaistaan ilman nimeä. Sopisikin erinomaisesti tuohon metsän keskelle ja ehkä ei olis niin suuri vaara ilmasto-ongelmiin. Harri Kero Yrittäjä Hyvää uutta vuotta keskipohjalaiset. Lähetä mielipiteet osoitteeseen mielipide@kpk.fi . ”Syntynyt 48” Vanhusten ongelmana usein yksinäisyys Jokaisessa useamman asunnon talossa on määräysten mukaan oltava ns. ”Keuhkokuumeinen nainen” Jokin aika sitten kirjoitin miten hataralla pohjalla Euroopan unioni on nyt tasavallan presidentti uuden vuoden puheessaan viittasi samaan asiaan. Poikkeustapauksissa julkaisemme kirjoituksia ilman kirjoittajan nimeä, jos kyse on arkaluontoisesta asiasta ja kirjoituksen julkaisemista pidetään kuitenkin tärkeänä. TERÄVÄÄ ja analyyttistä keskustelua tarvitaan, että yhteiskunta ja päätöksenteko kehittyvät
Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Tuottajat 0400 365 601 Hanna Rautio Jukka Anias Minna Mustonen Vuoronvetäjä iltaisin ja viikonloppusin Tapani Postila 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. AAPELI ELMERI TIITUS RUUT LEEA HARRI Z K R M E G A W V T I P A Y H I I H T O R T T O U N A L I M I D P A I R S H M P Y U U S U T I I T N A V L A U P H C A P I M O R Y K E V E A S Y A Ä P E H G Ä I E E B U S E S Ä A I S J H Q E T N S Y I A T W R L A S E U R T N U K T O M S R A K I B T A I H R N U V N A D U T M Y U I R K X M U L L I A N H B A A U L H I U T Ä S I L O R Ö T M U A T D H K K R L O F S I A K A T Ä T N P Ö R E E H O S E K A E T F P O Y I U P I E A J J V N Q Y N S A E Z O L S E A H P M K Y O T Y C A L K M Y K R V K S T O S V I A J L R T A T U N R R K P T K I E S U E X O S P G I A E Ö J R V L A I H I I A T O R S U A V E I H A R R I T F S 1 SANAPIILO. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.kp24.fi /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. lehti) 12 kk 34,17 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. alv 10%. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. Tiedustelut puh. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.lannenmedia.fi MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Teemat ja liitteet Hannu Lehto 020 750 4408 Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.fi /palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 7.00-23.00). 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Hannu Uusihauta Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. lehti+digi) 12 kk 29,75 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Lähetä viesti numeroon 13525. Lännen Median uutishuone puh. alv 24%). Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. Sähköposti: toimitus@kpk.fi WhatsApp: 0400 365 601 Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti
12.55-13.00 Radio Suomen Päivä. 10.00-10.55 Pyhän maan pahat vuosisadat: Keskiaika ja uuden ajan alku. 22.05-22.08 Urheiluradio. 15.02-16.00 Alueradio. 17.00 Kotikirkon kanava toim. 14.0017.00 Poikelus ja Hätönen – Parhaat. 12.01-12.03 Yle Nyheter. Marko Maunuksela. 03.02-03.54 Pollari. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 06.54-07.00 Andrum. 11.3011.33 Yle Uutiset alueeltasi. 17.05 Radiohartaus. 17.35 Israel-raportti. 22.15-22.45 Paula möter Heidi Hautala. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 11.10 Toivelevyt puh.0700-98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 02.15-02.45 Tellervo Koiviston 90-vuotishaastattelu. 15.05 Verkkouutiset.fi . 11.40-11.57 Valomusiikkia. 21.55-22.00 Radio Suomen Ilta. 10.33-11.00 Radio Suomen Päivä. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 10.30 Raamattu. Marko Maunuksela. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 06.06-06.30 Morgonmusik. 20.02-20.03 Sää. 09.10-09.11 Sää. 06.25-06.56 Aamusoitto. 20.00-22.00 Teppo Vapaus. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 15.03-16.00 Vega Eftermiddag. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 18.30 Avoin raamattukoulu. 22.08-23.00 Kuuntelijan lista. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 10.0012.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 20.03-21.00 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 16.09-17.00 Vega Eftermiddag. 15.00 Iltapäivän polkka. 17.15 Raamattuavain (u). TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B9 Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 15.02-15.55 Kulttuuriykkönen: Autoilukulttuurin muutos. 23.28-00.00 Päivä tunnissa. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 11.33-12.00 Radio Suomen Päivä. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 17.1017.30 Paljetteja ja partanaisia: Tulitaiteilijat. 12.1312.45 Radio Suomen Päivä. 13.00 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. 01.55-02.00 Yöradio. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 16.10-17.00 Faunin iltapäivä. 06.05-07.00 Alueradio. 17.0020.00 Jani Kareinen. 21.00 Järviradio soi. 19.05-20.00 Radio Suomen Ilta. 02.45-03.00 Yöradio. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 22.05-23.10 Kooste Lappeenrannan laulukilpailuista. 00.00-02.00 Arkisto: Kohtaamisia kaupungissa. 09.0009.05 Yle Uutiset. 10.0210.30 Radio Suomen Päivä. 06.5606.59 Päivän mietelause. 18.02-21.30 Jääkiekkokierros. 18.00-18.02 Yle Uutiset. 12.03-12.45 Paula möter Astrid Thors. 19.15-19.22 Aftonandakt. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 18.02 Avainradio. 21.3022.30 Mahadura & Özberkan: Jumala ja tasa-arvo. 23.00-23.02 Yle Uutiset. 13.33-14.00 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.13-17.00 Alueradio. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 08.15-08.30 Vega Morgon. 21.40 Itäraportti. 12.10-12.13 Urheiluradio. 21.27-22.00 Wienin fi lharmonikkojen kvintetti soittaa Berwaldia. 12.00-14.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 22.00-23.00 Päivän parhaat. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 21.00-21.03 Yle Nyheter. 14.02-15.00 Alueradio. 08.45 Päivän blogi. 09.11-10.00 Alueradio. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 19.15 Sateet. 12.50 Päivän blogi. 16.0016.09 Yle Nyheter med väder och sport. 15.25 Raamattu. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 08.00-08.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 12.45-12.55 Merisää. 15.15 Lähtöruutu. 11.00 verkkouutiset.fi . 08.10-09.00 Ykkösaamu. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 15.30 Päivän vinyyli. 17.00 Uskon ilta. 21.5021.55 Merisää. 11.02-11.30 Radio Suomen Päivä. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 07.13-07.50 Alueradio. 16.00 Savonmaan uutiset – savonmaa.fi . 09.05-09.10 Urheiluradio. 05.3005.32 Yle Uutiset ja sää. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 06.30-06.33 Regionala nyheter. Alajärven Seurakunta. 17.13-18.00 Alueradio. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 15.02-15.57 Tiina Lundbergin huoltamo: Miten sairauden kanssa oppii elämään?. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 06.59-07.00 Hyvää huomenta. 23.10-06.00 Yöklassinen. 01.02-01.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.20-00.00 Vega Musik. 12.1312.20 Keskipäivän klassikko. 17.30 Illan toiveet puh. 02.30 Avoin raamattukoulu (u). 12.30-13.00 Politiikkaradio. 20.10-21.00 Lempihuone: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen. 0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 03.00 Herätyksen! parhaita paloja (u). 06.50 Viikon teos. 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 65. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 10.0012.00 X3M Dag. 14.00-14.57 Syötävät sävelet: Lisztin terveyskeitto hampaattomaan makuun. 07.15 HERÄTYS!. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 20.00-20.02 Yle Uutiset. 20.00-23.15 X3M:s bästa. 10.00-10.02 Yle Uutiset. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 00.02-01.00 Yöradio – Kasaritunti. 13.03-14.00 Vega Dag. 02.02-02.15 Yöradio. 11.00-11.40 Valkoista valoa: Korruptio on viheliäistä. 06.35-06.59 Nosto. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset ja sää. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 22.30-23.28 Tiina Lundbergin huoltamo: Miten sairauden kanssa oppii elämään?. 06.3306.54 Vega Morgon. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 07.30-08.00 Ykkösaamu. 09.1610.00 Vega Förmiddag. Rock-etsivä. 19.02-21.27 Wienin fi lharmonikot Tampere-talossa. 06.3010.00 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 10.00-10.02 Yle Uutiset. 07.50-07.53 Merisää. 05.0205.30 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.30 Lehtikatsaus: Järviseutu, Järviseudun Sanomat. 17.0017.07 Yle Nyheter med väder. 16.03 Raatihuone. 20.00-20.03 Yle Nyheter. 19.02-19.05 Urheiluradio. 09.10-09.16 Andrum. 10.02-11.00 Juuso Pekkinen. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 12.00 Matti Kustaan Vartti. 18.02-18.50 Radio Suomen Ilta. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 21.12-21.17 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.25 Toivonlauluja. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 16.0016.10 Yle Uutiset ja sää. 08.13-09.00 Alueradio. 12.00-14.00 X3M Fokus. 17.10-17.13 Urheiluradio. 12.20-12.30 Puheen Aamussa tänään. 14.10 Terveysuutiset. 21.00-21.02 Yle Uutiset. 13.15 Iltapäivän toiveet puh. 12.10-13.00 Ruokapuhetta: Bordeaux’n suomalaiset viinitilalliset viihtyvät kädet mudassa ja kieltävät teitittelemästä. 17.10-17.13 Urheiluradio. 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 18.00-18.02 Yle Uutiset. 05.52-06.00 Radio Suomen Varhaisaamu. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 23.00-00.00 Päivän parhaat. 13.02-13.30 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 05.50-05.52 Merisää. 10.45 Viikon teos. 21.02-21.12 Urheiluradio. 04.00-06.00 Arkisto: Eduskunnassa tapahtuu. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 04.0205.00 Radio Suomen Varhaisaamu. RADIO DEI 05.30 Raamattu (u). Marko Maunuksela. 07.53-08.00 Alueradio. 00.00-00.02 Yle Uutiset. 18.55-19.00 Radio Suomen Ilta. 08.30-08.33 Regionala nyheter. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 14.00 Toivon päivä. 17.1318.00 Päivä tunnissa. 17.45 Shalom. 23.02-00.00 Yöradio. 11.02-12.00 Akti: Huuhaata, yksisarvisia, illuminatia ja salaliittoteorioita Akti-koosteessa. 08.33-09.00 Vega Morgon. 03.54-04.00 Yöradio. 05.00-05.02 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Raatihuone (u). 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.00-10.00 X3M Morgon med Simon och Märta. 16.00-16.10 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Neropatti. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 00.0006.00 Yöradio. 10.00 Päivän vinyyli. 16.10-16.13 Urheiluradio. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 18.50-19.00 Iltahartaus. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. YLE X3M 06.00-07.00 X3M Nonstop. 21.36 Päivän sana (u). 10.00 Pookin päivä. 07.10-07.13 Urheiluradio. 21.17-21.50 Päivä tunnissa. 20.03-20.10 Radio Suomen Ilta. 06.00-06.05 Yle Uutiset ja sää. 07.00 tamperelainen.fi verkkokatsaus. 16.00-16.10 Yle Uutiset. 06.00 Pookin aamu. 06.59-10.00 Puheen Aamu. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 07.03 Raamattuavain. 14.0315.00 Vega Dag. 18.50-18.55 Merisää. 17.07-18.00 Vega Eftermiddag. 07.33-08.00 Vega Morgon. 13.00 Pookin iltapäivä. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 16.13-17.00 Nosto. 09.05 Päivän kupletti. 13.02-14.00 Mahadura & Özberkan: Jumala ja tasa-arvo. 06.36 Päivän sana. 05.32-05.50 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.05-06.35 Politiikkaradio. Helppo Vaikea 1 SUDOKU RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 18.00-23.10 Iltaklassinen. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 12.10-12.13 Urheiluradio. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Aamun toiveet puh. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 16.10-16.13 Urheiluradio. 07.10-07.15 Hartaita säveliä. 10.15 Israel-raportti. 14.05 Viikon teos. 13.00-14.00 Klassista kahteen. YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. 18.03-19.00 Vega Kväll med Vegatoppen Best Of. 10.30-10.33 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Keskipäivän tasaus. 13.03 Herätyksen! parhaita paloja (u). 07.1507.25 Aamuhartaus. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 07.25-07.29 Musiikkihetki. YLE KLASSINEN 06.00-09.00 Aamuklassinen. 14.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 02.00-04.00 Arkisto: Urheilujournalismia ja naisurheilua. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 10.03-11.00 Vega Förmiddag. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 13.30-13.33 Yle Uutiset alueeltasi. 08.10-08.13 Urheiluradio. 17.00-17.10 Yle Uutiset. 15.55-15.58 Yle News. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 11.57-12.00 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.1006.00 Yöklassinen.. 07.30-07.33 Regionala nyheter. 17.30-18.20 Keidas. 19.22-20.00 Bokpodden Hietanen & Henrikson. 17.0020.00 Supernova. 07.50 Radiohartaus. 09.0013.00 Aamupäivän klassinen. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). 21.03-22.00 Kaff ekvarnen vevar in det nya året. 07.10-07.30 Vega Morgon. YLEX 06.00-06.30 YleX Soittolista. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 07.29-07.30 Hyvää huomenta. 00.00 Raamattubuff et (u). 23.15-00.00 Yle Vega. 12.30 Suolapala. 14.02-15.00 Nosto. YLE VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 16.45 Järviradiossa huomenna. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 11.0312.00 Vega Förmiddag. 14.00-17.00 X3M Eftermiddag. 22.45-23.20 Efter Nio radio: Efter Nio radio: Hjallis Harkimo testade på helvegetarisk föda
21.00 Rillit huurussa (S). 7.16 Kaivostoiminnan ympärillä kuohuu 7.42 Joko sähkönjakelu toimii. 13.40 Sanningen om kolhydrater. 02.05 Isländska spöknätter. 00.15 Min sanning. 08.15 Ruokamatkalla USA:ssa. Kausi 4. 12.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi (12). 08.00 Unelmien välimatka. 19.00 Rempalla kaupaksi. 17.25 Kakkukuningas. 10.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 20.15 Sporten. 08.00 Autojen ensiapu. 17.15 Vasa 1628. Miesten mäkihypyn karsinta HS130. 09.30 Moottorit. MUUT TV-KANAVAT Sveriges TV1 07.00 Bergman ett liv i fyra akter. 07.40 FOX Kids: Sunny Day (S). 02.50 Poliisit (7). (U) 20.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Kantalaaman romahtanut jalka. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Naimakaupalla alttarille. Direkt. 03.00–04.00 Return to Amish (S). Väijytys. 19.00 Simpsonit. 22.25 Tulosruutu. (Suomi 1959) Mv. 09.30 Emmerdale (7). 01.30 Ride with Norman Reedus. Uusi sarja alkaa! • 22.00 This Is Us (7). Direkt. Direkt. 20.00 Uuden aallon soturit. 16.00 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 17.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 00.35 Rapports årskrönika. 23.05–23.55 Reggie Yates: Australian nuoret (16). 19.00 Rapport. 10.15 Kotikaupunki vaihtoon. 03.05 Epäilyksen varjo. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 20.10 Frozen planet. 08.00 FOX Kids: Popples (S). 13.10 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 08.20 Palomies Sami (S). 14.00 Pulmuset (S). 15.05 Leijonan luola Kanada. 08.00 Morgonstudion. 20.00 Wheeler Dealers. 09.19 Galaxi. 03.25 Rakettitiedettä. 05.00–05.59 Yliluonnollista. 13.25 TV Shop. 19.20 Snö. 06.35 Polisskolan. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 8.27 Oktonautit ja arktinen seikkailu (S). 20.00 Parantaja. Kausi 20, 30/52. 16.00 Remonttipari. 22.00 GW berättar Göring i Sverige. Muumien tilipäivä. 10.30 Simpsonit (7). 07.15 Rusty Rivets (S). 10.00 Asunnon metsästäjät. 11.40 Tahdon morsiuspuvun!. 10.10 Rakas, ostin meille kodin. 7.02 Hei Taavi (S). 19.00 Jahtikuksa. 21.00 Göta kanal 2 kanalkampen. 22.25 Lokala nyheter. 21.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Sota Venäjää vastaan. 13.00 The Chefs’ Line. 2, 4/8. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 16.30 Simpsonit (7). 22.45 Stilikonen André Leon Talley. 08.05 Akvaariomestarit. Mies menneisyydestä. 12.15 Asunnon metsästäjät. 03.00 Nyhetstecken. 13.00 Ninja Warrior. 11.10 Pomo keittiössä. Kausi 9. JIM 09.00 Amerikan Gladiaattorit. 16.45–17.13 Romu-Mattila ja kaunis nainen (S). Penn, Teller ja Dracula. • 22.36–23.45 Elävä arkisto. 00.30 Stand Up! – SPESIAALI: Ali Jahangiri (S). 14.30 Unelmarempat. 08.50 Tähdet ja pelastetut lemmikit. 01.15 Planet Earth. AVA 06.00 Aamun AVAus. Seurapiirileikkejä. 11.30 Crosskart: Salo – Marttila. 22.50 Oddasat. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 09.29–10.00 Tautisia tarinoita (7). 09.10 FOX Kids: Yu-GiOh! GX (7). 21.50 Yle Uutiset. 04.40 Australian rajalla. 20.00 Kokkisota. 13.15 ELOKUVA Lasisydän (7). Voimasuhteet vaihtuvat. 13.55 Längdskidor: Världscupen Tour de Ski. 15.00 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 14.25 Wheeler Dealers. 00.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.05 Häähullut. 06.45 Chuggington (S). 14.55 Mäkihypyn MC: Innsbruck. 00.30 Rapport. Kausi 4, 8/13. 12.30 Arvokaman etsijät. Karjalainen: Beibi ollaan ikuisii. 08.20 Pikku Prinssi (7). Jakso 2/18. 18.55 Åtta årstider. 19.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). FOX 06.00 Sky News. 19.00 J. 16.45–16.50 Yle Oddasat. 08.45 Ruokamatkalla USA:ssa. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 23.05 Who is Donnie Rudd. 14.00 Tulossa: This Is Us (S). Kausi 3, 6/12. 18.00 Hirviökala. Kauneutta ja järjestystä. 20.00 Beppes smakresa. 7.31 Franklin ja ystävät (S).7.44 Simo (S). 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 20.00 Simpsonit (7). 02.10 The Stepford Wives. 13.05 Sinkkuillallinen. 16.00 Vedetään hatusta. 16.00 Alaskan korjaajat. Direkt. Kova kolmikko. 09.55 Pientä pilaa. 20.00 Tulossa: The Voice of Finland. 22.05 Numb3rs (12). 10.10 Return to Amish (S). Kausi 3. 22.00 Yukonin kultamaat. 11.30 Family Guy (12). 16.15 Kultakuume. Kausi 1, 9/10. 15.50 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.30–21.42 Luottomies 2 (7). 10.00 Simpsonit (7). 10.00 Usko, toivo ja tiede. KeskiEuroopan mäkiviikko. 14.45 Arkistokuvia: Ajan kuvastin 51 (S). 20.30 Simpsonit (7). 23.35 Sinkkuelämää (S). 08.10 Nuori Robin Hood (S). Kausi 1. 06.25 Viestejä tuonpuoleisesta. 10.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 19.14 Sportnytt. 12.00 Emmerdale (7). 21.00 21.00 Metsästäjät (16). 08.50 Nyhetsmorgon. 18.30 Simpsonit. 20.00 Kesä Balatonilla (12). YLE TV1 06.25 Docstop: Kamppailija. 00.20 Pornokeisari Damon (16). 09.55 Pientä pilaa. 08.05 Kakkukuningas. H 21.55 Urheiluruutu. Kausi 4, 12/14. 00.50 Pornokeisari Damon (16). 12.50 Sarjakuvaelämää. 18.00 Kultakuume. Kausi 4, 17/22. 11.45 Asunnon metsästäjät. 12.45 Caribbean Life. 14.45 Bonde söker fru vad hände sedan?. Kausi 7, 4/7. 23.30–00.00 CBN News. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B10 www.keskipohjanmaa.fi. 14.05 Rempalla kaupaksi. – Haamukytät (12). 23.00 Simpsonit (7). 02.20 Himohamstraajat (S). 22.35 Poliisit (7). 07.30 Pienten perhe. 15.15 Tahdon morsiuspuvun!. 09.00 Villi ja vapaa (S). Miesten 15 km (v), takaa-ajokilpailu. Kausi 1. 00.55 Lyhytkasvuinen perheemme. 19.00 Seitsemän uutiset. 09.22 Lulu ja lehmä (7). 01.00 Madventures II (7). 17.30 Asunnon metsästäjät. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. Cyber (12). 18.05 Lærdalsälven. 16.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi. Kausi 2, 5/6. 13.00 Yukonin eläinlääkäri. 19, 24/48. 18.00 Jääkiekon U20 MM: Suomen puolivälierä. 22.00 Cornwallin karu ja kaunis luonto. 12.00 Tulossa: The Voice of Finland. 02.00 Body Fixers. 04.10 House Party: Tonight’s the Night. Syntymäpäivä. 01.35 Pinnan alla (12). 22.35 Top Gear. 09.55 Kultakuume. 10.00 Pientä pilaa. 18.10 Mord och inga visor. 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. Onnenpäivä. 08.10 Puuha-Pete (S). 04.10– 04.58 Maailman oudoimmat ruuat. 01.05 Wheeler Dealers. 23.50 ELOKUVA Hitch – lemmentohtori (S). 18.00 BUU-klubben. 08.00 Chuggington (S). 17.00 Stadi vs. 20.00 Top Gear (7). 12.05 Kokkaushaaste. 02.30 Likaiset työt. 16.20 Jon ja Kate +8. 01.35 Bitchin’ Rides. 03.10 Australian rajalla. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 21.00 ELOKUVA R.I.P.D. 21.19 Luottomies 2 (7). 07.00 Remonttipainajainen. Jakso 2/14. 14.05 Suorat sanat sapuskasta. 19.10 Lokala nyheter. 10.00 Remppa vai muutto. 15.55 Haluatko miljonääriksi. 10.05 Holby Cityn sairaala (12). Kausi 9. 02.00 Yukonin kultamaat. (12). 06.15 Myyrä ja Panda (S). 14.30 Leijonan luola (S). 20.00 Ex-Onnelliset (7). 18.00 Neljät häät Suomi. 15.10–16.06 Suomi-Filmin tarina. • 22.45 Yle Uutiset klo 23:00. 23.35 Arman Pohjantähden alla (S). 11.40 Löytöretki tuntemattomaan. Jorma Uotinen ja Sami Sykkö. Intialainen keittiö, osa 2. 19.30 Kummeli (7). (U) 21.00 21.00 Luottomies 2 (7). (2013). 18.00 Atlantan pikkumissit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.25 Liv D: Bilekissojen pyhä parannus (7). FRII 06.00 Viestejä tuonpuoleisesta. Keith Morrison Investigates. TLC 06.00 Pomo keittiössä. Halki Ukrainan. 12.10 Tanssin superäidit. 10.30 Tanskalainen maajussi. 11.05–11.55 Casualty (12). 21.00 ELOKUVA The Stepfather (16). 09.00 Hurjat tonnikalat: Pohjoinen vs. 19.30 Kaasujalka. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Hups, mikä kotivideo!. 17.55 Tulossa: The Voice of Finland. 16.55 Tulossa: This Is Us (S). 17.35 Miss secret agent. 06.55 Ylen Aamu-tv. 17.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 14.10 Caribbean Life. AlfaTV 07.00 Tanssi kanssain. 23.05 Kuolen nauruun (16). Kausi1, 3/12. (U) 16.16 Eespäin, naiset! (S). 19.00 Taikuuden tuolla puolen. 08.25 FOX Kids: Smurffi t. 18.30 Oddasat. 09.00 TV Shop. 16.55 Onnenarpa. 00.00 Family Guy (12). 21.00 Parantaja. 18.30 Kekkonen. Viimeinen tanssi. 11.30 Ruotsin lihavimmat koirat. 02.55 Sinkkuelämää (12). 10.05 Maailman makeimmat mokat. 19.30 Kauneusvalmentaja. 17.00 Asunnon metsästäjät. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 15.45 Polisskolan 5 Uppdrag i Miami Beach. 12.15 Tahdon morsiuspuvun: Randyn vinkit. 07.25 Ruokamatkalla USA:ssa. Kausi 1, 32/65. 10.50 Kokkaushaaste. 19.20 Päivän sää. 17.05 Gepardmannen. 22.25 Muistin vanki (12). 19.00 Alaston salaisuuteni (12). Direkt. 21.00 Unelmien poikamiestyttö. 11.05 Huvila & Huussi. 19.00 My Little Life. (U) 11.00 Yle Alueuutiset. 20.00 AlfaStudio. 21.00 Det hände i Ingermanland. 07.40 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 19.00 Kadonneet (7). Jakso 2/14. Kausi 2, 2/8. 15.30 Huutokaupan metsästäjät. Jakso 18/25. 00.40 Rouva Ministeri (7). (U) 10.00–10.50 Hercule Poirot (12). 23.00 Jane Goodall: Mitt liv med schimpanserna. Jääkiekon U20 MM-kilpailut, Suomen mahdollinen puolivälieräottelu. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 3.1. 16.55 Novosti Yle. 8.03 Puu Fu Tom (S). 13.10 TV Shop. 11.00 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 23.45 Kokkisota. 20.45 Mittatilaustyönä. 12.55 Kadonneen rakkauden jäljillä. • 23.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 22.00 Tulossa: The Voice of Finland. (USA 2016) Natalie Portman oli Oscar-ehdokkaana roolistaan Jacqueline Kennedynä, joka presidentin salamurhan jälkeen kamppaillessaan surunsa kanssa yrittää huolehtia myös perheensä tulevaisuudesta ja miehensä henkisen perinnön säilymisestä. 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 03.20 Hävyttömät (12). etelä. 18.30 Lyhytelokuva: Matsi (T). 13.40 Ibiza Weekender (S). Kausi 2, 3/10. 07.15 FOX Kids: Pyjamasankarit (7). 22.05 Poliisit (7). 04.10 Australian rajalla. 13.20 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 08.50 FOX Kids: Tarzan ja Jane. 10.40 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 16.05 Himohamstraajat (S). 01.35 Madventures II (7). 16.00 Längdskidor: Världscupen Tour de Ski. 00.30 ELOKUVA Hot Shots! 2. Lande. 22.20 Päivän sää. 23.05 TV4Vädret. 10.30 Asunnon metsästäjät. Jorma Uotinen ja Sami Sykkö. 00.05 Täydellinen murha (12). Uusia jaksoja. 7.12 Planeetta Kosmo (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 21.09 Luottomies 2 (7). Kutonen 06.30 Löytöretki tuntemattomaan. 13.10 Häähullut. 02.30 Madventures I (S). 01.00 Suomen Tulli. 14.45 Tahdon morsiuspuvun!. 21.00 ELOKUVA Kourallinen dollareita (16). Sähkö. J. 00.35 Kieroutunut suhde (7). 23.35 Sinkkuillallinen. Kausi 3, 6/12. 17.00 17.00 ELOKUVA Tarzan (12). 11.00 Världens Barn återblicken. 23.00 Kalakulma. 12.00 Huutokaupan metsästäjät. 06.40 FOX Kids: Teletapit (S). Kausi 32, 7/17. 09.10 Remonttikilpailu Teksasissa. 00.00 Rajasota. 00.10 Muodin huipulle. 22.00 Markus vs. 11.25 Neljät häät Amerikassa. 00.00 Paratiisihotelli Norja (7). 14.30 Australian rajalla. 13.00 Hurja lomasää (7). Jakso 10/12. 16.00 Anthony Bourdain maailmalla. 14.40 Superswede: En fi lm om Ronnie Peterson. 12.30 Göta kanal eller vem drog ur proppen?. 15.00 Selviytyjät. 21.00 ELOKUVA Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla (7). 19.00 Grillit huurussa (S). 23.45 Fast n’ Loud. (U) MTV3 07.30 Aamusää. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.05 CSI: Miami (16). 23.05–23.57 Ulkolinja: Cocaine Express. 22.45 Maistissa maailmalla. 20.10 Lännen-Jukka Amerikassa. 11.00 Kalakulma. 22.00 Vauva muuttaa kaiken. Jakso 13/18. 17.00 Simpsonit (7). 14.55 Tulossa: The Voice of Finland. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 04.05 Caribbean Life. Sveriges TV2 12.00 Planet Earth. 16.10 Planet Earth. 17.00 Inför Idrottsgalan. 1, 3/12. 16.55 Pienten perhe. YLE TEEMA & FEM 08.48–12.00 YLE FEM. 21.00 ELOKUVA Legion (16). Pelasta häämme, Mikie. 6/7. Muumien tilipäivä. 02.20 Poliisit (7). 18.00 Dosentti: Jorma Metsä-Ketelä. 22.00 Aktuellt. 19.00 Grand Designs Australia. 22.30 Sportnytt. Kiihkeitä karkulaisia. 15.40–16.40 Hugo Pratt, Corto Maltesen isä. 12.05 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 10.00 Pilanpäiten. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Simpsonit (7). 14.00 Pelastajat Lappi (7). Omaa aikaa. 20.55 Lokala nyheter. 16.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). Kausi 2, 1/8. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). Jakso 2/9. 18.55 Tulossa: This Is Us (S). 19.00 Sanningen om stress. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 06.30 Peukaloisen uudet retket (7). 16.00 Brittien suuret salaisuudet. 15.30 Rakettitiedettä. 18.45 Vem vet mest. 20.00 Miamin eläinpoliisit. 02.35 Vasa 1628. 01.55 Madventures I (S). 23.00 TV4Nyheterna och Sporten. 17.00 Rapport. 02.05 Verisukulaisia (12). 11.05–12.00 Selviytyjät. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 14.30 Pulmuset (7). 15.00 Australian rajalla. 14.55 Pernilla Wahlgrenin maailma. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 13.00 Remonttipari. 22.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Lisää tilaa. 19.30 Sunnuntailounas (S). 14.45 Urheilustudio. 20.00 Huvila & Huussi. Onnea, Elmo, Elmeri ja Elmer! 6.52 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 14.00 Hiihdon MC: Tour de Ski, Oberstdorf. 12.10 Yle Oddasat ja Oddasat. Kausi 1, 3/6. 16.55 Rimakauhua ja rakkautta (12). 04.25–05.26 Myytinmurtajat. 08.43 Leo (S). 21.30 Rillit huurussa (S). Kausi 7. 15.05 Suhteessa selviytyjät. 15.00 Pränkkikämppä (12). 08.35 LEGO Ninjago (7). 18.30 Pulmuset (7). 14.00 USA:n salainen palvelu: eturintamassa. Kausi 1, 6/8. 10.50 Hengenvaarallinen saalis. 19.30 Rapports årskrönika. 01.55 Pienten perhe. Sveriges TV4 06.00 Paul Hollywood bakar jorden runt. 19.50 Keno. Räpyläjalka. 20.00 TV4Nyheterna. 13.55 Pelasta häämme, Mikie. 15.15 Kaverille ei jätetä (7). 09.20 Tipu Touhukas (S). Kausi 7, 5/6. 19.25 Tulosruutu. 22.55 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 13.40 Kommittén. 12.50 Frozen planet. maailma. 23.00 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. I 21.00 21.00 This Is Us (7). 17.10 Dom kallar oss artister: Ögonblicket. 12.45 Kakkukuningas. 03.45–06.35 Yön AVA. Kausi 4, 1/13. 18.00 Family Guy (12). Tarzanin legenda herää eloon suomeksi puhutussa seikkailuanimaatiossa. 09.00 Pelasta häämme, Mikie. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00 Hergé, taiteilija Tintin varjossa. 12.30 Draken etsivätoimisto (12). 20.30 Rapport. 7.50 Vilkki Ankka (S). 19.00 Meret ilman vettä. 16/40. 08.45 Viidakon veijarit (S). Kausi 1. 08.35 Eläintarhan pikkupennut. 23.30 Simpsonit (7). Krista Siegfrids ja Kaskinen. 20.30 Puuttuminen (7). 01.25 Lyhytkasvuinen perheemme. Direkt. 16.30 Simpsonit (7). 09.00 Swim.Bike.Run. 07.45 Paavo Pesusieni (S). Kausi 1, 17/20. 10.00 Moottorikelkkailun SM2018: Rovaniemi. 12.05 Rikkaiden panttilainaamo. 02.30 Valkyrien (12). Jakso 1/18. 18.45 Uutiset. 15.00 Kadonneet (7). National Geographic 06.00 Huumebisnes Oy (16). Toinen vaihe. Kausi 21. 09.30 Mutsi (S). 15.20 Hengenvaarallinen saalis. 17.10 Wheeler Dealers. 22.30 Rempalla kaupaksi. Länsisatamassa huumekoira Mara merkitsee kaksi miestä. 08.48 Tähdet Knipanilla. 14.00 Love Island UK (7). 23.05 Poliisit – kotihälytys (7). 18.20 Nyhetstecken. 12.00–17.13 YLE TEEMA. Hero 09.20 MasterChef Australia. Jakso 6/12. 17.00 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 06.45 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma -lyhäri (S). 02.25 Voittoa asuntokaupoilla. 18.00 Mutsi (S). Kitkavoima. 03.40 Australian rajalla. 17.30 Family Guy (12). Kausi 1, 5/8. Naisten 10 km (v), takaa-ajokilpailu. 22.00 C.S.I. 10.00 Yukonin kultamaat. 21.00 ELOKUVA Passion (12). 21.00 Roba (12). 17.10–17.55 Draken etsivätoimisto (12). 7.25 Sormilla vai puikoilla. Jakso 16/16. 14.05 20 lasta ja lisää tulossa. 18.00 Pulmuset (S). 15.00 Helt lyriskt. 09.00 Kesämatkalla Tanskassa. Kausi 1, 2/12. 12.00 Kekseliäs nikkari. Kausi 2, 2/10. 02.10 Criminal Minds (16). 13.50 Urheilustudio. Jakso 17/25. 06.50 Nuoret äidit. 21.00 Flying Finns – Amerikan valloitus. 18.00 Leijonan luola Kanada. Kausi 7, 5/7. 08.35 Tahdon morsiuspuvun! 09.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. Kausi 3. 10.10 Rempalla kaupaksi. 20.00–01.11 YLE TEEMA. 07.05 Asunnon metsästäjät. 23.00 Sinkkuelämää (12). 15.45 90 päivää morsiamena. Urho I Suuri. 2, 1/30. Innsbruck, Itävalta. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 03.50–04.20 Rakettitiedettä. 01.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Sota Venäjää vastaan. 08.05 Ritariprinsessa Nella (S). 09.50 Ruokamatkalla USA:ssa. 16.10 Tinan matkassa. 12.00 Grace of Monaco. 15.05 Lemmen viemää (7). 16.50 ELOKUVA La Bamba (12). 16.56 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.10 Best of Skavlan. Kausi 1. 17.25–20.00 YLE FEM. Erik on sairaalassa loukkaannuttuaan räjähdyksessä. 18.30 Moderni perhe (7). 20.30 Halv åtta hos mig. 07.20 Nuoret äidit. 07.50 Ruokamatkalla USA:ssa. 12.30 Satula (7). 8.53 Petteri Kaniini (S). 06.30 Voittoa asuntokaupoilla. 19.45 Näin Norjassa: Skansenin silta. 07.00 FOX Kids: Bing. Kausi 2, 3/8. 04.30–05.15 Remonttipari. 00.35 Wheeler Dealers. Karjalainen matkustaa Amerikkaan seuduille, missä lännen lokarit ovat eläneet. 13.40 Meidän pitää puhua (12). 07.50 Synnytysosastolla. 01.10 Svenska fall för FBI. TV5 06.05 Joulun suuri leivontakilpailu. 02.45 Sportnytt. 23.05 Poliisit (7). 19.55 Inför Idrottsgalan. 11.00 Talviunelmia. 03.00 Lentoturmatutkinta. 11.05 Grand Designs Australia. 23.45–01.11 Yle Live: Elton Johnin juhlagaala. 04.30 Bergman ett liv i fyra akter. 16.00 Pilanpäiten. 11.00 Äärimmäinen selviytyjä. 15.00 Yle Uutiset. 13.50 Jon ja Kate +8. 11.00 Supernanny ja kauhuperheet. 19.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 18.00 Vanderpump Rules (S). Mäntsälä. 12.35 Jamien pikaherkut. 20.20 TV4Vädret. 11.05 Uusi elämä etelässä. 17.00 Sinkkuillallinen. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 16.10 Hiihdon MC: Tour de Ski, Oberstdorf. 01.05 Plastiikkakirurgian pääkaupunki. 18.25 Emmerdale (S). Kausi 1. 18.30 Ultimate Rush. 19.30 Simpsonit. Kausi 1, 6/10. 12.05 Ruotsin miljonääriäidit. 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.20 Voittoa asuntokaupoilla. Jakso 12/15. (U) 12.40–13.30 Tuhkimotarinoita: Mitä kuuluu, Eija. 11.00 Family Guy (12). 01.20 ELOKUVA Juno (12). Radion pyörteissä. 13.05 Tulossa: The Voice of Finland. 01.05 Painajainen naapurissa (12). 03.25 Hotellit kuntoon. 01.35 Vasa 1628. 23.10 Wallander arvet. 02.05– 02.50 Ex on the Beach Ruotsi (7). 04.00 Autojen ensiapu. 7.49 Museot vetävät väkeä 8.12 Some-raivo syttyy helposti 8.19 Älylaitteet ja ihmissuhdeongelmat 8.45 Runoja herätetään henkiin lauluina 09.30 Tosi tarina: Usko Toivo. 7.12 Saako Trump muurin Meksikon rajalle. 20.05 Poliisit 2019 (7). 07.05–08.00 Lemmen viemää (12). 21.00 Bergman ett liv i fyra akter. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 02.10 Remonttipainajainen. 23.00 Huumebisnes Oy. SUB 06.35 Molang-pupu (S). (12). 07.00 Kesyttämätön Amerikka. 03.30 Bergman ett liv i fyra akter. 21.00 21.05 ELOKUVA Jackie (12)
He ovat kuitenkin kasvaneet päivälleen samanikäisen Randallin kanssa. Tyyliseikkoihin satsaa myös Brian De Palma. Tuomariston puheenjohtajana on Lilli Paasikivi. Sarja on ollut Yhdysvalloissa suosittu. Sen näyttelijät ovat saaneet myös Emmy-palkintoja. Loppukilpailu on 6.1. Onko heidän kellossaan enemmän tunteja kuin muilla. (USA 2016) Clint Eastwoodin läpimurtoelokuva Kourallinen dollareita käynnistää ohjaaja Sergio Leonen elokuvien sarjan Yle Teema & Femillä. Jäätävää viettelykisaa seuraa. Se pitää yhä paikkansa. Kehno Tyylistä ei tingitä räsymatossakaan ELOKUVAT Pekka Eronen palaute @lannenmedia.fi Kourallinen dollareita Yle Teema & Fem klo 21.00 ???. (Italia 1964) Passion Hero klo 21.00 ??. NELONEN HETKINEN Ilari Tapio ilari.tapio @lannenmedia.fi T ätä kuulee nykyään entistä useammin: ”En katso televisiota. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B11 TELEVISIO ????. Vahvasti sitä lajia edustaa uudelleentulkinta Alain Corneaun ranskalaisjännäristä Intohimorikoksia. Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut Yle Areena klo 16.00 LAULUKILPAILU This is Us Nelonen klo 21.00 ??. This is us käynnistyy jaksolla, jossa 36-vuotiaat sisarukset Kevin, Kate ja Randall taivastelevat, miten vanhoja he jo ovat. Henkilöiden tiet risteävät ja kohtaavat eri tavoilla eikä yllättäviä käänteitä puutu. Salamurhan jälkeiset hetket vetävät hiljaiseksi myös Pablo Larrainin ohjaamassa henkilökuvassa. Päivi Ojanperä Kolme sisarusta kriiseilee keski-iän kynnyksellä Kate, Kevin ja Randall viettävät lapsuuttaan 1980-luvun Yhdysvalloissa vanhempiensa Jackin ja Rebeccan kanssa. Kun isät tutkailevat vauvoja synnytyssairaalassa lasiseinän läpi ja panevat tupakaksi, hahmottuu hiljalleen, mikä on milloinkin menneisyyttä. Siinä sivussa nainen luo legendaansa, johon otsikot ovat mieluusti palanneet näihin päiviin saakka. Välillä taas keskitytään seuraamaan Jackia ja Rebeccaa, kolmikon vanhempia, jotka pyörittävät arkea kolmen samanikäisen lapsen kanssa 1980-luvulla. Tyylin voi tarkistaa Sergio Leonen Dollaritrilogian avauselokuvasta. Jos ei ole niinkään tykästynyt eleettömään pohjoismaiseen draamaan, tämä menee varmasti täydestä. Presidentti John F. Välieristä fi naaliin. Rachel McAdams on mainospomo, joka ottaa kunnian alaisensa Noomi Rapacen suunnittelemasta kampanjasta. Hyvä ??. Sieltä tulee pelkkää roskaa.” Eikä tule. Kyyninen juttu pikkukaupunkia rauhoittavasta asesankarista puristaa tiukasti yhteen länkkäreiden perustilanteita ja japanilaismestari Kurosawan Yojimboa. Natalie Portman tekee tarkan roolin Jacquelinena, joka surun ja paniikin keskellä onnistuu kokoamaan itsensä. Clint Eastwood osaa. Ikkunassa on nyt vain kymmeniä erilaisia ruutuja. Kennedyn leski Jacqueline koki kansallisen murhenäytelmän lähempää kuin kukaan. Vain todella kovat äijät (ja muijat) osaavat näyttää coolilta, vaikka pitäisivät harteillaan kesämökin räsymattoa ja siirtelisivät käsin koskematta tupakkia suupielestä toiseen. Sarja siirtyilee aikatasolta toiselle. Kilpailulähetykset välieristä alkaen Yle Areenassa. Kuvaan kuuluu huulenheitto ja rakkaudentunnustukset, kun Rebecca hikoilee vauvat vatsassa synnytyssairaalassa. Paremman puutteessa . Kevin ja Kate selvisivät 1980-luvulla kolmossynnytyksessä, jossa kolmas vauva kuoli. Taattua amerikkalaisdraamaa se onkin. Tunnen lapsiperheiden vanhempia, joilla on kaksi työtä ja seitsemän harrastusta. Koska kyseessä on tv-draama, kukin sisaruksista on tilanteessa, jossa pohditaan siihenastisen elämän mielekkyyttä. Huippu ???. Suurin osa kaupallisesta tarjonnasta on täyttä kuraa, mutta pelkästään Ylen perinteiset kanavat näyttävät niin paljon laadukkaita dokumentteja, elokuvia, sarjoja ja ajankohtaisohjelmia, että televisio oikeasti avartaa maailmankuvaa. (Saksa / Ranska 2012) Jackie TV1 klo 21.05 ???. Kannattaa katsoa ?. Ensiesitys. Kirjoitin 1970-luvulla ylioppilasaineeni aiheesta Televisio, ikkuna avaraan maailmaan. Kevin on turhautunut rooliinsa, joka hänellä on tv-show’n komistuksena. Hänet tuotiin sairaalaan samoihin aikoihin kuin kolmoset syntyivät. Skaalan toisessa laidassa ovat suurkuluttajat. YLE KUVAPALVELU Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Nykyajassa kolmikko on varttunut liki nelikymppisiksi. Ohjaaja on opiskellut Hitchcockin ja muiden Hollywood-legendojen patentit tarkkaan, mutta jättänyt vähälle tolkun ja muun tylsän. Kate taas painiskelee paino-ongelmien kanssa. Ikkuna avaraan maailmaan. Silti he tuntuvat vahtaavan The Handmaid's Talen, Black Mirrorin ja Game of Thronesin kaltaisia sarjoja 24/7. Aluksi aikatasojen välillä hyppiminen hämmentää
Sisämaassa lämpötila on -2...-20 astetta, rannikolla -9...-14 astetta. klo 2.00 -23,1 °C Muonio Kylmin mitattu 3.1. -2 -1 -4 -4 -3 -2 -4 -0 -3 -3 +1 +0 -4 -4 -4 -5 -5 -5 To 10.1. klo 14.00 +0,7 °C Märket Lämpimin mitattu 3.1. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C -102 cm Oulu +1 °C -93 cm Raahe ?0 °C -97 cm Pietarsaari °C -87 cm Vaasa ?0 °C -76 cm Rauma ?0 °C -78 cm Turku C -50 cm Helsinki +1 °C -40 cm Hamina ?0 °C -63 cm Lämpimintä 2.1. +1 +1 -1 -1 -1 +1 -1 -1 -3 -2 -0 +0 -7 -2 -4 -1 -3 -5 Ke 9.1. Kokkola -12 Pietarsaari -11 Toholampi -18 Halsua -19 Ylivieska -19 Kalajoki -13 Haapavesi -21 Helsinki -8 Lahti -12 Tampere -13 Turku -10 Pori -11 Joensuu -13 Jyväskylä -15 Kuopio -16 Oulu -22 Rovaniemi -16 Kuusamo -20 Pe 4.1. Heikkoa etelänpuoleista tuulta. 21,2 mm Vesanto Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) To Amsterdam +6 Buenos Aires 22 Budapest Lissabon +9 New York +5 Oimjakon -43 Riika -4 Skellefteå -6 Sydney 24 Tukholma -4 Tokio +8 Pe +6 24 ?0 14 +7 -44 -3 -1 27 +2 +8 La +8 27 -1 13 +7 -49 -3 -8 27 ?0 13 Su +6 29 +1 13 +7 -50 -5 -2 21 +7 Ma +6 29 -2 14 +1 -52 -5 ?0 23 +9 To Alanya 15 Dubai 26 Dubrovnik +4 Funchal 20 Hania 13 Honolulu 24 Las Palmas 19 Malaga 16 Nizza 10 Phuket 28 Venetsia +2 Pe 15 25 +3 19 11 24 19 15 11 25 +2 La 15 23 +5 19 +8 24 20 16 13 25 +2 Su 13 23 +8 20 10 24 19 18 15 28 +3 Ma 13 22 +5 19 10 24 19 20 14 28 +5 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (28.12.–2.1.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. +8,6 °C 1992 Jomala Kylmintä 2.1. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 9:23 15:25 Jyväskylä 9:42 15:01 Kokkola 10:14 14:51 Rovaniemi 10:55 13:48 Ivalo Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C -13 °C -13 °C -19 °C -20 °C -20 °C -3 °C -4 °C -3 °C -7 °C -7 °C) (-16 °C) (-18 °C) (-20 °C) (-20 °C) (-21 °C) (-4 °C) (-5 °C) (-6 °C) (-9 °C) (-9 8 5 1 To 3.1. -3 -2 -7 -7 -7 -4 -7 -5 -8 -7 -4 -3 -10 -8 -10 -7 -10 -9 Eilen Vuosi sitten °C -3 °C -2 °C -8 °C -9 °C -10 °C -10 °C -11 °C -4 °C -5 °C -6 °C -4 °C -3 °C -6 °C -9 °C -8 °C -12 °C -14 °C -14 °C +0 °C +0 °C +0 °C +1 °C +0 °C +1 °C +0 °C +3 °C +2 °C +1 °C +3 °C +1 °C +1 °C +1 °C +1 °C +0 °C -2 °C -2 10 10 8 9 5 6 °C -12 °C -11 °C -16 °C -13 °C -20 °C -20 °C -17 °C -17 °C -16 °C -12 °C -14 °C -11 °C -2 °C -6 °C -12 °C -8 °C -10 °C -9 °C -10 °C -3 °C -5 °C -8 °C -1 °C -2 (2.1. -41,0 °C 1966 Utsjoki Sateisinta 1.1. -2 -2 -6 -7 -5 -3 -6 -7 -15 -11 -7 -8 -11 -11 -11 -4 -3 -5 Ma 7.1. Torstaina illalla monin paikoin lumikuuroja. TORSTAI 3.1.2019 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 ALLE 1 1 5 5 10 10 20 20 30 30 40 40 60 YLI 60 (mm) 995 1005 1005 1005 1005 1010 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1030 1030 1030 1030 1035 Pilvistä tai puolipilvistä, illalla lumikuuroja Odotettavissa torstai-iltaan asti: Sää on puolipilvinen ja poutainen. -4 -3 -10 -9 -10 -7 -14 -4 -7 -9 -8 -4 -11 -9 -10 -9 -7 -13 Su 6.1. -3 -1 -3 -3 -3 -4 -6 +1 -2 -1 +2 +2 -9 -6 -9 -5 -9 -10 La 5.1. -2 -2 -5 -5 -5 -3 -6 -3 -5 -5 -3 -2 -5 -5 -6 -7 -9 -10 Pe 11.1. +1 +1 -2 -3 -2 +0 -2 +1 -1 -2 +1 +1 -2 -2 -2 -3 -5 -3 Ti 8.1