Kärki karkaa suomalaisilta 1 Sivu A14 Ruotsin Linn Svahn (kesk.) ylitti ensimmäisenä maaliviivan lauantain kisassa. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas kirjoittaa nopeuden vaatimuksesta. Ei haaveita eikä toiveita. Krista Pärmäkoski ylsi ainoana kymppisakkiin lauantaina. Pidemmälle ei koronan takia vierailla ole asiaa. Vaelsin kuin robotti päivästä päivään. Uuden edessä jälleen 1 Sivut B1–3 Anne Harvala on edelleen herkillä menetyksen vuoksi. Nro 2 ” Huhut lähtevät herkästi liikkeelle ilman tarkistettuja faktoja. Voi hyvinkin olla, että tänä vuonna päästään uusiin ennätyksiin. 1 Sivu A5 Riittääkö vauvavauhti. www.keskipohjanmaa.fi Sunnuntai 3. alv 10 %). Suomalaiset jäivät kärkisijoilta, kun Tour de Ski jatkui Sveitsissä. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Lentoturman surullinen muisto 1 Sivut A2–3 Kommunismi saattaa tehdä comebackin UUTISET 1 Sivut A10–11 Viime vuosina ovi on käynyt entistä tiuhempaan Keski-Pohjanmaan keskussairaalan synnytysosastolla. tammikuuta 2021. Kerttu Niskanen puolestaan joutui jättämään kiertueen kesken vatsavaivojen vuoksi. CLAS-OLAV SLOTTE Balettitähden tarina on kuin elokuvasta 1 Sivut B10–11 EPA/GIAN EHRENZELLER. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan synnytysosaston ovella. Hinta 3,00 €. Ylivieskalaisen Anne Harvalan elämä hajosi kaksi vuotta sitten kesällä, kun hänen puolisonsa Jukka Harvala kuoli yllättäen.– Minulla ei ollut minkäänlaista tulevaisuuden näkyä. Kestotilattuna kotiin 1,08 € (sis. Nyt asiat elämässä ovat kuitenkin hyvin
Sen välittämän uutisen mukaan konetta ohjannut lentokapteeni oli sunnuntai-iltana Helsingin Kalastajatorpalla nauttinut alkoholia ja saapunut kotiinsa myöhään illalla. Menehtyneistä seitsemän oli Pietarsaaresta, heidän joukossaan kaupunginjohtaja Paul Hallvar. Lentoemäntä Raija Juhala yöpyi Seurahuoneella, mutta ei osallistunut lentäjien illanviettoon. Kokkolalainen Taito Rintala muistaa tapahtumat hyvin. –?Varmuuden vuoksi kävi edustajamme vielä henkilökohtaisesti Seurahuoneella ottamassa selkoa tapahtumien kulusta onnettomuutta edeltäneenä iltana ja yönä, Keskipohjanmaa uutisoi. AERON 31-paikkainen DC-3 putosi kello 7.40 ja syttyi tuleen vajaan kymmenen kilometrin päässä Vaasasta, jonne sen oli määrä laskeutua. Kone lähti Kruunupyystä 7.12 ja oli yhteydessä Vaasan kentälle muutama minuutti ennen tuhoutumistaan. Taito Rintala sanoo Jorma Kaakkolahden kiistäneen aluksi kaiken. –?Hän lähti kuitenkin maanantaina lennolle. Kun tulimme paikalle, tilanne oli kaoottinen. MUUTAMA PÄIVÄ onnettomuuden jälkeen surullista päivää edeltäneen yön tapahtumista, saatiin oleellista lisävalaistusta. Pitkä pysäköityjen autojen jono ja järjestystä pitävät poliisimiehet olivat paras tienviitta. Tutkijalautakunta luonnehti lentosäätä Kruunupyyssä tyydyttäväksi, mutta Vaasassa heikoksi. Keskipohjanmaassa haastateltiin myös lentohenkilökunnan Kruunupyyhyn kuljettanutta taksikuskia: –?En voinut varmuudella päätellä olivatko lentäjät humalassa, kun hain heidät tiistaiaamuna Kokkolinnasta. Myöhemmissä selvityksissä koneen todettiin lentäneen ajoittain jopa 30-100 metrin korkeudessa, mutta ei ollut aikeissa tehdä pakkolaskua. Tämän todisteemme jälkeen Kaakkolahti murtui sitten täysin ja myönsi tapahtumat. Palo oli sammutettu, mutta lemu oli hirveä. tammikuuta näyttävästi: ”Onnettomuuspäivää edelsi hummausyö hotellissa ym.” Taito Rintala sanoo toimittajien tehneen omia tutkimuksiaan lentäjien illanvietosta. Keskipohjanmaan uutisoi 10. Samoin laskutelineet olivat sisään vedettyinä. Koivulahden lento-onnettomuudesta tulee 3. Kun Porissa oli koneen vaihto, jatkoi Hattinen siellä juomistaan, STT kertoi. Onnettomuuden silminnäkijät kertoivat koneen tulleen pilvien alapuolelle hyvin matalalla ja lentäneen puiden latvoja viistäen ennen putoamistaan. Alaveteliläisiä kuoli neljä. KONE MENETTI ennen putoamistaan korkeutta nopeasti ja tutkijalautakunta arvioi ensin sen johtuneen teknisestä viasta, räjähdyksestä tai potkurin irtoamisesta. Konsulentti Levi Almenin mukaan kone tuli poikkeavasta suunnasta eli idästä, kun se normaalisti lensi Vaasaan päin koillisesta. –?Mutta me saimme käsiimme jopa ravintolalaskun. Lentäjien ruumiit olivat torsoina kiinni tuoleissaan. STT LISÄSI vettä kiukaalle. Selvisi, että lentäjät Lars Hattinen ja Veikko Halme olivat paikallisen lentovirkailijan Jorma Kaakkolahden seurassa nauttineet onnettomuutta edeltäneenä iltana Seurahuoneella alkoholia ja poistuneet jatkoille hotellihuoneeseen ja edelleen lentovirkailijan kotiin Kokkolinnaan. Kruunupyystä lähteneen koneen maahansyöksyssä kuoli 25 ihmistä. Onnettomuudessa menehtyivät koneen kolmihenkinen miehistö ja 22 matkustajaa. Keskipohjanmaa uutisoi seurueen juoneen ravintolassa 16 olutta ja seitsemän giniä. –?Kun tulimme paikalle, tilanne oli kaoottinen. CLAS-OLAV SLOTTE 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/u95jf8zi. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A2 Koivulahti 3.1.1961 Simo Kattilakoski ”Saapuessamme eilen Koivulahden kylään ei surulliselle tapahtumapaikalle ollut vaikea löytää. Ilmailun järkyttävä päivä Keskipohjanmaan toimituksessa työskennellyt Taito Rintala kävi tapahtumapaikalla 60 vuotta sitten. Kentälle saavuimme 6.53 ja kelloni mukaan kone lähti 7.15, eli myöhässä, taksikuski kertoi. Pääsimme aivan hylyn viereen, kun sitä vartioivat sotilaat olivat tuttujani ja sanoivat, että sen kun menette, Rintala sanoo. tammikuuta kuluneeksi 60 vuotta. Lehtimiehinä saimme ajaa niin pitkälle kuin ajokelpoista tietä oli ja siitä lähti kapea, nyt jo lukuisten ihmisten leveämmäksi tallaama talvinen polku onnettomuuspaikalle.” Näin raportoivat Koivulahden lento-onnettomuuden tapahtumapaikkaa Keskipohjanmaan toimittajat Taito Rintala ja Armas ”Ami” Toivonen onnettomuutta seuranneen päivän lehdessä. Virkailija vahvisti lentäjien yöpyneen hänen asunnossaan. Koneessa ei ollut aloitettu laskeutumisvalmisteluja eli matkustajien turvavöitä ei ollut kiinnitetty. Muut uhrit olivat Helsingistä, Kruunupyystä, Kokkolasta, Kemiöltä ja Teerijärveltä. Ei siellä voinut kauaa olla. Kone rysähti alas keula edellä. Palo oli sammutettu, mutta lemu oli hirveä. TOIMITTAJIEN yrityksiin saada Seurahuoneelta varmistusta lentäjien illanviettoon, ei aluksi saatu vastauksia: –?Onnettomuuspäivänä tai sitä seuraavana on lentovirkailija omien sanojensa mukaan käynyt sanomassa Seurahuoneella, että mitään tietoja lentäjien oleskelusta siellä ei saa antaa
Sodassa hävittäjälentäjät joutuivat tekemään usein hyvin uhkarohkeita ratkaisuja. Vaikka lentovirkailija kielsi aluksi kaiken moneen kertaan, niin se ravintolasta hankkimamme lasku oli sitten lopullinen niitti, Rintala sanoo. Kolmas oli kohtalokas KOMMENTTI Simo Kattilakoski Koivulahden onnettomuuskonetta ohjannut lentopateeni Lars Hattinen oli taustaltaan jatkosodan hävittäjälentäjä, jonka kerrotaan kunnostautuneen sotien aikana. Viranomaisesta ja julkiyhteisöstä riippuen tiedottaminen toimii paremmin tai huonommin. tammikuuta kello 7.40 ja syttyi tuleen. Viranomaisilla on velvollisuus tiedottaa asioista. Koivulahden onnettomuuden uutisointia seuratessa näkyy aikakauden muutos. Hän perusti Jyväskylään menestyvän matkatoimiston, joka oli laivayhtiömme iso asiakas, Rintala sanoo. Harkintakyvyn alennuttua lentäjä saattoi ottaa riskin, joka hyvässä säässä olisi onnistunut, mutta koitui huonossa säässä tuhoisaksi. Kunakin aikana niistä uutisoidaan ajan vaatimalla ja mahdollistamalla tavalla. Onnettomuudessa menehtyivät koneen kolmihenkinen miehistö ja 22 matkustajaa. Seuraatko tarkasti onnettomuusuutisointia. Heidän joukossaan oli kaupunginjohtaja Paul Hallvar. Tiina Ojutkangas Ylivieska jatkaa kasvun tiellä S uuret onnettomuudet ovat myös isoja uutistapahtumia. Oliko hän ehkä ottamassa selvää, miksi kone lensi puiden latvoja viistäen. Keskipohjanmaassa tapausta uutisoivat toimittajat Taito Rintala ja Armas ”Ami” Toivonen. Toimittaja Simo Kattilakoski kirjoittaa tänään Keskipohjanmaassa, että Koivulahden onnettomuuden uutisointia seuratessa näkyy aikakauden muutos. Niinpä vaihdoimme tietojamme ja kun saimme uutisemme valmiiksi myöhään illalla, eivät mitkään muut lehdet päässeet heti samalle apajalle. –?Hesarista esitettiin vaihtokauppaa. Kolmas kerta oli sitten kohtalokkain. Taito Rintalan mukaan Keskipohjanmaan toimittajat tekivät yhteistyötä Helsingin Sanomien toimituksen kanssa. Kone oli matkalla Kruunupyystä Vaasaan. Paperilehteen tehdään usein kooste edellisenä päivänä kootuista tiedoista. CLAS-OLAV SLOTTE Ylivieska jatkoi voittokulkuaan väestönkasvun kärkipäässä. Käytännössä nopea uutisointi tarkoittaa sitä, että verkossa julkaistaan jatkuvalla syötöllä uusia tietoja heti, kun niitä saadaan toimituksen tietoon ja tiedot saadaan tarkistettua. Toimituksen työhön kuuluu erityisesti nykyään selvittää ja taustoittaa asioita. Vastausta ei saada koskaan. –?Tiemme kohtasivat Jorma Kaakkolahden kanssa parikymmentä vuotta onnettomuuden jälkeen. Tällainen trendi ei ole ihan tavallinen, mutta onneksi Keskipohjanmaan levikkialueella positiivisia esimerkkejä on muitakin kuten lauantain Keskipohjanmaasta saatiin lukea. Väestönkasvua tuli luonnollisen väestönlisäyksen sekä muuttovoiton ansiosta. Ylivieskan kaupunginjohtajan Maria Sorvistolla on syytä olla tyytyväinen vaikka Ylivieskassakin haasteita riittää. Brasiliassa Hattisen ohjaama kone putosi toisen kerran maahan. Edes sähköisissä välineissä kuten televisiossa ja radiossa ei olla riippuvaisia tietyistä lähetysajoista. Levi Almen Silminnäkijä ” Kun tulimme paikalle, tilanne oli kaoottinen. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tutkivan journalismin alkua Taito Rintalan mukaan Koivulahden onnettomuuden uutisoinnissa toteutettiin ensimmäisiä kertoja tutkivaa journalismia. –?Onnettomuus oli iso ja järkyttävä uutinen. Sanomalehti oli sen ajan some, jossa kerrottiin perusteellisesti kaikki mitä suinkin selville saatiin. Sen jälkeen hänen uransa vei laivayhtiöihin eli myyntipäälliköksi ja myöhemmin toimitusjohtajaksi Jakob Linesiin ja Wasa Linesiin sekä Silja Linen aluepäälliköksi. Yhden kerran hän putosi koneineen ja sai vaikeita palovammoja. Taito Rintala oli Keskipohjanmaan toimittajana neljä vuotta ennen kuin siirtyi Pietarsaareen Vaasa-lehden aluetoimittajaksi seitsemäksi vuodeksi. Taito Rintala kuvaileekin vuosikymmenten takaista toimituksen prosessia sanomalla, että silloin tehtiin ensimmäisiä kertoja tutkivaa journalismia. Taito Rintala Ex-toimittaja SITAATIT Mikä tuhoisa onnettomuus on jäänyt mieleesi. Ihmiset odottavat medialta nopeutta, ja huhut lähtevät herkästi liikkeelle ilman tarkistettuja faktoja. Sodan jälkeen Hattinen lähti Brasiliaan, missä toimi muun muassa pölytyslentäjänä. Taito Rintala Ex-toimittaja ” Vaikka lentovirkailija ensin kielsi kaiken moneen kertaan, niin se ravintolasta hankkimamme lasku oli sitten lopullinen niitti. ” Kone tuli poikkeavasta suunnasta eli idästä, kun se normaalisti lensi Vaasaan päin koillisesta. Koivulahden onnettomuuskoneesta löytyi miehen ruumis matkustamon ja ohjaamon välisestä osasta. PÄÄKIRJOITUS. Ja mikä lienee ollut koneen tekninen kunto. Aktiivinen journalismi ei ollut kuusikymmentä vuotta sitten eikä tänäänkään sitä, että toimituksessa odotetaan pelkästään valmiita tiedotteita ja julkaistaan niitä uutisina. Sodassa opituista taidoista oli varmasti apua isommilla matkustajakoneillakin lennettäessä. Onnettomuustutkintalautakunnan mukaan Hattisen veren alkoholipitoisuus oli kaksi ja lentoperämies Veikko Halmeen 1,63 promillea. Ylivieskassa asui marraskuun viimeinen päivä 15 331 henkilöä. Marraskuun loppuun mennessä 50-vuotias kaupunki kirjaa 76 hengen väestönlisäyksen. Maallikkokin voi päätellä, etteivät lentäjät olleet skarpeimmillaan alkoholin ja lyhyiden yöunien jälkeen. Koivulahdessa maahan syöksyneen matkustajakoneen turmassa päättyi tuolloin 38-vuotiaan Lars Hattisen elämä. Sanomalehti oli sen ajan some, jossa kerrottiin perusteellisesti kaikki mitä suinkin selville saatiin. Journalismi tarkoittaa asioiden selvittämistä ja tietojen harkittua julkaisemista. Palo oli sammutettu, mutta lemu oli hirveä. Tiina Ojutkangas Aika näkyy uutisoinnissa Journalismi tarkoittaa asioiden selvittämistä ja tietojen harkittua julkaisemista. Olimme sinnikkäitä. Vielä murheellisemmaksi se muuttui, kun sankareina pidettyjen lentäjien onnettomuutta edeltäneen illan tapahtumista alkoi levitä tietoja. Virallisten tietojen lisäksi toimittajat tekivät tutkimustyötä saaden selville, että lentäjät olivat nauttineet onnettomuutta edeltävänä iltana runsaasti alkoholia. Aeron 31-paikkainen DC-3 putosi 3. Koivulahden onnettomuusuutisointia hän pitää myös toimittajauransa huippuna. Tällä aukeamalla kerrotaan 60 vuoden takaisesta Koivulahden lentoonnettomuudesta ja siitä, miten tapaus aikoinaan uutisoitiin kansalaisille. Taito Rintalan mukaan Koivulahden onnettomuuden uutisoinnissa toteutettiin ensimmäisiä kertoja tutkivaa journalismia. Siinä lennetään matalalla ja työ on muutenkin vaarallista. Nykyään uutisointi tapahtuu huomattavasti nopeammin digitaalisen julkaisemisen ansiosta. Menehtyneistä seitsemän oli Pietarsaaresta. Ylivieska on kasvanut yhtä soittoa vuodesta 2003 toissa vuotta lukuun ottamatta. Osallistu keskusteluun Keskipohjanmaan verkossa tai Facebookissa. Myös ajan vaatimukset ovat toiset
–?Eihän meillä aiemminkaan puuttunut kuin rahaa. Valitsemiaan historiallisia numeroita Mielonen kommentoi vielä samaisessa jutussa näin: – Kun tutkiskelin ensimmäistä lottokuponkia ja mietin mitä numeroita siihen merkitsisin, tuli mieleen oma ikäni 37 vuotta. Suunnitelmia rahan käytön suhteen rouva Mielonen ei ole vielä ehtinyt tehdä. tammikuuta 1971 näin: Kerralla julkisuuden valokeilaan joutui eilen ylivieskalainen rouva, osastonhoitaja Sanni Mielonen, joka voitti Loton päävoiton lähes 350.000 mk. Keltaisten pallojen huumaa Ylivieskalaisen Sanni Mielosen voitosta kerrottiin Keskipohjanmaa-lehdessä 6. Nyt on sitäkin riittävästi, Hilkka Pylkkö kertoi Veikkausasiamies-lehdelle. Lotto täyttää 50 vuotta. Tasan 50 vuotta sitten suomalaiset jännittivät kotisohvillaan, kun ensimmäinen lottoarvonta esitettiin suorana televisiolähetyksenä 3. Työpaikkaansa hän ei aikonut jättää. Haastattelijoita, kuvaajia ja onnittelijoita suorastaan vilisi rva Mielosen työpaikalla. Veikkauksen tietojen mukaan Mielonen päätti kokeilla lottoamista, kun tavarataloon avattiin veikkausasiamiespiste. Samassa jutussa Hilkka Pylkkö kertoi saaneensa valtavan määrän kirjeitä, joissa rahaa oltiin vailla milloin mihinkin tarkoitukseen. Nivala-lehden tietojen mukaan voittorahoilla perhe osti mökin Pyhäjärven rannalta. Nykyrahassa voittosumma vastaisi reilua 1,2 miljoonaa euroa. Keskipohjanmaan levikkialueelle on sinä aikana osunut kaksi historiallista voittoa. Keskipohjanmaa kertoi Mielosen voitosta 6. Heti löytyi yksi täysosuma: ylivieskalainen 37-vuotias myyjätär Sanni Mielonen nappasi itselleen 343 825 markan voiton. Viimeksi päävoitto on asunut Keskipohjanmaan levikkialueelle marraskuussa. Veikkausasiamies-lehden elokuun 1973 numerossa Pylköt kertoivat sijoittaneensa rahansa asiantuntevalla opastuksella. Nykyrahassa summa vastaisi noin 480 000 euroa. tammikuuta 1971, kuinka piiripäällikkö Kullervo Happonen saapui henkilökohtaisesti Oulusta onnittelemaan tuoretta lottovoittajaa. tammikuuta 1971. Loppu on suomalaista lottohistoriaa. Hilkka ja Unto Pylkkö hoitivat Koskenperällä Unto Pylkön vanhempien tilaa. FAKTA Ykkönen on ykkönen 1 Loton historiassa numero yksi on putkahtanut useimmiten ulos arvontakoneesta. Niin yksinkertaisesti se kävi. MARKKU JOKELA. Veikkauksen lehdessä kerrottiin 11. 1 Harvinaisimmat lottonumerot ovat 38, 39 ja 40. Autoksi hankittiin tuliterä Saab 900, ja seuraavana kesänä perhe muutti Nivalan keskustaan 300 neliön taloon uima-altaineen. Mielosta ei kuitenkaan ensin meinattu saada vakuutettua siitä, että juuri hän on se ainoa, jonka kupongista voittonumerot löytyivät. Tämän selittää kuitenkin se, että loton historiassa nämä numerot eivät ole aina olleet arvottavien joukossa. 1 Suomalaisten suosikkirivi on ruudukon kolmas pystyrivi 3, 9, 15, 21, 27, 33 ja 39. Kaiken kaikkiaan lottovoitto maittoi. Ensimmäisestä arvonnasta oli ehtinyt kulua vajaat kaksi ja puoli vuotta. Vastaus oli: ”Ihmeelliseltä”. – Sitten etsiskelin toisia numeroita ja päädyin leikittelemään ensiksi merkitsemälläni 37-luvulla. Myös tavaratalon toimitusjohtaja onnitteli Mielosta ja antoi vielä loppupäivän vapaatakin. tammikuuta 1971. 1 066 712 markan summan onnellinen voittaja oli koskenperäläinen Hilkka Pylkkö. Koskenperällä pyytäjiä kävi oven takanakin, kirkonkylällä ei enää. Kysymys: ”Miltäs nyt tuntuu”, esitettiin kymmenet kerrat. Miljoonavoiton jälkeen Hilkka Pylkkö jatkoi lehmien lypsämistä ja kotitöiden tekemistä entiseen malliin. Kaustiselle mennyt 14 miljoonan euron arvoinen voitto oli lottohistorian kuudenneksi suurin. Ja sitten vielä jaoin 37 kahteen osaan 18–19 sekä lopuksi tein vinoristin 9:ään, joka on aina merkinnyt minulle onnea. 1 Kymmenen suosituinta lottonumeroa ovat: 1, 3, 16, 6, 14, 5, 7, 17, 9 ja 26. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A4 Laura Läspä Suomalaisten suosikkirahapeli Lotto täyttää tänään pyöreitä. Todisteeksi täytyi hakea paikallinen sanomalehti, jossa oikeat numerot oli julkaistu. Suomen ensimmäinen Loton miljoonavoitto osui sekin Pohjois-Pohjanmaalle, Nivalaan, kierroksella 23/1973. Pitkäaikainen haave Kalifornian matkasta siskon luokse tulee nyt todennäköisesti tehtyä. Piirsin vinoristin 36:teen ja 1:teen, joka yhteensä tekee 37. MUITAKIN päävoittoja on Keskipohjanmaan levikkialueelle sattunut vuosikymmenten aikana. Veikkauksen lehdessä Mielonen kertoi miettivänsä aviomiehensä kanssa omakotitalon ostoa, vaikka nykyinenkin asunto oli toistaiseksi riittävä
Tehtävään liittyi useita poliisipartioita Sisä-Suomen ja Oulun poliisilaitokselta. 3?915 grammaa painanut tyttö syntyi pitkän synnytyksen jälkeen keisarileikkauksella. Kahden hengen huoneita on 19 plus muut huoneet. Tarroihin on mahdollista saada esimerkiksi muuttuva koodinumero tai raaputuspinta. Välimatka ratkaisee myös Oulaskankaan sairaalan alueella. Jos tahti vähääkään kiihtyy, Keski-Pohjanmaan keskussairaalan synnytysosastolla rikotaan tänä vuonna ennätyksiä. –?Oulaskankaan synnytysosasto oli meitä pienempi, kodinomainen paikka. – Selvä vähemmistö lähtee Vaasaan. Olemme erittäin onnellisia jokaisesta synnyttäjästä, joka meille tulee. ”Kokkolaan tullaan synnyttämään tunnelman vuoksi”, sanoo kätilö Synnyttämään tulossa. Täytyy muistaa, että on velvollisuus ilmoittaa muille, jos tiellä on esteitä. Silloin valitaan keskikokoinen Kokkola. Entistä useampi on viime aikoina ollut. Henkilöauto ei vahingoittunut pahoin törmäyksessä, mutta hirvi kuoli onnettomuudessa ja jäi makaamaan ajoradalle. Yle uutisoi vajaat kaksi vuotta sitten, että runsaasta kahdestatuhannesta kätilöstä noin viisi on miehiä. Kysy lisää mediamyynnistä: 020 750 4400 /vaihde YRITTÄJÄ, huomasitko tarran etusivulla. Se on tosi hyvä reitti pitää kontaktia. Poliisi pysäytti rattijuopumuksesta epäillyn Pyhäjärvellä Pyhäjärvellä auto törmäsi hirveen ja kuski jatkoi matkaa KAAVI (STT) Pohjois-Savossa Kaavilla paloi lauantaina hirsitalo, josta löytyi raivaustöiden yhteydessä vainaja, pelastuslaitokselta kerrotaan. Poliisin pysäytettyä autoilijan tämä puhalsi poliisin alkometriin lukeman 0,88 mg/l. Vierailujen rajoittaminen on lisännyt kuulumisten jakamista sosiaalisen median kautta. Tilanne saattaa kuitenkin korjautua matkan varrella. Viime vuonna osastolla syntyi 1?755 lasta, mikä oli lähes ennätyksellisen paljon. –?Miehiä on, mutta lähinnä pääkaupunkiseudulla, Sillanpää sanoo. Sillanpään mukaan resurssit riittävät. Vauvan äiti on kokkolalainen Arezou Ghaderi Baban. Sillanpää puhuu kodinomaisuudesta. Kaavilla palaneesta hirsitalosta löytyi vainaja. Kätilö on hyvin naisvaltainen ala. Merkki ilman varjo (3D) Jouni Nikula KOKKOLA Uudenvuodenpäivänä, perjantaina 1. Palosta teki ilmoituksen muissa tehtävissä ollut poliisipartio, joka oli huomannut savun hajua ja lähtenyt seuraamaan sitä. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä ja sulki toisen ajokaistan vajaaksi tunniksi siirtäessään hirven ruhon riistanhoitoyhdistyksen peräkärryyn. Ennätysvauhdista oltaisiin jäljessä heti avaussuoralla. –?Oli välipohja romahtanut villoineen, ja sen alta (kuollut löydettiin). Sisällöksi sopivat erilaiset tarjoukset, arvonnat tai muu sisältö, joka aktivoi kuluttajan toimimaan joko paikan päällä tai verkon kautta esimerkiksi verkkokaupassa. Siinä on onnistuttu, vaikka viime vuosi oli erittäin erikoinen, Sillanpää sanoo. Rajoitukset synnytysosastolla olivat tiukimmillaan keväällä. Osastokohtaisesti yritämme pitää yllä hyvää henkeä. Äidit ja vauvat ovat saaneet rauhaa palautua synnytyksestä. Välimatkojakin merkittävämpi tekijä voi olla tunnelma. 365 kalenterivuorokauden tasaisen vauhdin taulukolla se tarkoittaisi 1?460 syntymää vuoden aikana. Lauantaina ei ollut vielä tietoa siitä, miksi palo syttyi. Huonetta, josta vainaja löytyi, oli todennäköisesti käytetty makuuhuoneena, kertoi päivystävä palomestari Petteri Lintunen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta. Tilastokeskuksen mukaan syntyvyyden lasku on ollut Suomessa suhteellisesti kaikista rajuinta Pohjoismaissa. –?Kesästä asti on menty niin, että puoliso tai tukihenkilö saa olla osastolla maksimissaan kaksi tuntia päivässä. Synnytysten määrät Kokkolassa ovat olleet viime vuosina kasvussa. Hän tarkoittaa koronan ehdoilla elämistä. –?Keski-Pohjanmaalla lasku ei ole ollut niin jyrkkää. Ajattelimme somettaa itsekin siitä, että perheet ovat ottaneet rajoitukset tosi hyvin vastaan. Sillanpään mukaan syitä on kaksi: Oulaisten Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lakkauttaminen vuosien 2018 ja 2019 vaihteessa sekä se, että lähes kaikki Pietarsaaren seudun synnyttäjät valitsevat Kokkolan Vaasan sijaan. tammikuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalan synnytysosastolla Kokkolassa syntyi neljä vauvaa, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. KESKIMÄÄRIN Kokkolan synnytysostolla syntyy 4,8 vauvaa vuorokaudessa. Uhkatilanne saatiin kuitenkin purettua turvallisesti. STT ei saanut lauantaina vahvistusta poliisilta siitä, onko vainaja tunnistettu. Muuta liikennettä täytyy varoittaa, laittaa hätävilkut päälle ja viedä varoituskolmio, ohjeisti Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tapani Lehtelä vastaavaan tilanteen joutuvia. Kuolleesta hirvestä tuli paljon ilmoituksia hätäkeskukseen. Tapani Postila PYHÄJÄRVI Pyhäjärvellä nelostiellä tapahtui henkilöauton ja hirven välinen törmäys lauantaina iltapäivällä. VUODEN ensimmäinen keskipohjalaisvauva syntyi uudenvuodenyönä kello 3.10. CLAS-OLAV SLOTTE Päivi Savela PYHÄJÄRVI Poliisipartio pysäytti perjantaiiltana kello 21.45 Pyhäjärvellä ajoneuvon, jonka kuljettamisesta oli tullut aiemmin ilmoitus hätäkeskukseen uhkatilanteen vuoksi. Vuodessa se tarkoittaisi noin 1?752 uutta vauvaa. –?Kokkolassa sektioprosentti on ollut hieman alhaisempi, sanoo Sillanpää. Sitten synnytyssaleja on seitsemän. Kohti vauvaennätystä. Matkan pituus ratkaisee. Siitä on monella perheellä iso askel lähteä Oulun yliopistolliseen sairaalaan. –?Videopuhelulla voi näyttää vauvaa. Kokkolaan on monesta paikasta lyhyempi matka kuin Ouluun. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa mieskätilöitä ei toistaiseksi ole näkynyt. Jos leikkaussalissa syntyneiden vauvojen määrä on valtakunnallisesti ollut kasvussa, ei syntyvyydelle ole käynyt samoin. Siitä on seurannut jotain hyvääkin. UUTISET SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A5 MemoStick-tarra on tehokas väline saada kuluttaja toimimaan. –?Tietenkin se jäi vaivaamaan, mutta onpa tavoitetta tälle vuodelle! naurahtaa kätilö Pauliina Sillanpää. Poliisi on selvittänyt hänen henkilöllisyyttään. – Isoja vahinkoja ei tullut, mutta kuollut hirvi ajokaistalla aiheutti vaaratilanteita. Sisarukset, muu suku ja ystävät eivät tällä hetkellä pääse osastolle. Vuosittain keisarileikkauksella on syntynyt noin 16 prosenttia suomalaislapsista. –?Meillä on hyvät tilat ja saamme pian uuden synnytyssalin leikkaussalin puolelta, jossa on meneillään iso remppa. 1970-luvulla saavutettu huippulukema jäi vain kymmenestä vauvasta kiinni. Henkilöauto poistui paikalta hirvikolarin jälkeen
–?Ahtin kanssa oli helppo keskustella. Kansaneläkeuudistus 60–70-lukujen taitteessa ei olisi toteutunut, jos Ahti Pekkala ei olisi ollut valtiovarainministeri. Useissa keskusteluissa on kuitenkin noussut esiin, että Ahti on viimeisellä elinviikollaan kertonut noukkineensa sinä kesänä 38 litraa mustikkaa. Maaherrana 80-luvulla hän on esittänyt ilmastonmuutoksesta näkemyksiä, jotka kestäisivät tänäkin päivänä. Elämäkerta, jossa seurataan Ahti Pekkalan (1924– 2014) tietä Mieluskylän RantaPekkalasta valtiovarainministeriksi ja maaherraksi, on ilmestymässä touko-kesäkuussa Minervan kustantamana. Niin olisi pitänyt aloittaa. –30 vuotta oltiin samoissa kuvioissa. Perttula muistelee naureskellen, että tilaisuudessa oli selvä mestari ja kisälli -asetelma. Hän kysyi, pyysi perusteluita ja näkökulmia. Hän kuului taloudellisen kasvun kannattajiin mutta oli samalla vakava asioitten hoitaja. Vaalitilaisuus pidettiin kodassa, rakovalkean äärellä aamuvarhaisella. Mutta siiAhti Pekkalasta on valmistumassa elämäkerta Ahti Pekkala ei juuri puhunut sotakokemuksistaan. Ahti aloitti poliitikon uransa tupailtojen ”intoksissa”. Perttula sanoo Ahtin käyttäneen kovaakin kieltä puhuessaan muuttoliikkeen ja keskittämiskehityksen lieveilmiöistä. – Jos voisin aloittaa aineiston keräämisen alusta, tulisin ensin vuodeksi Haapavedelle ja juttelisin ihmisten kanssa. Perttula kaipaa kansanliikettä, jossa keskustellaan, perustellaan ja opitaan toinen toiselta, että asiat eivät ole mustavalkoisia. Hän eteni ilman sidesanoja loogisesti eteenpäin ja palasi nopeasti asiaan jos eksyi sivupoluille. Istahdin kotaan sisälle ja puhuttiin politiikkaa. –?Totta kai meillä jokaisella 60-luvulla syntyneellä on mielessä kuva Ahti Pekkalan kasvonpiirteistä TV-ruudussa. Perttula totesi Ahtin olevan elämäkerran arvoinen. Viimeinen tilaisuus, jossa Perttula on keskustellut Ahti Pekkalan kanssa oli vuoden 2007 vaalien alla puhekierroksella, joka alkoi Haapavedeltä. PERTTULA TOTEAA elämäkerran kirjoittamisen vaativan aikaa. Kaikki toki kuuntelivat kohteliaasti, kun hän puheessaan yritti parastaan. ?Niin hyvin en tuntenut Ahtia, että esimerkiksi puoluesihteerinä ollessani hän olisi soittanut minulle, kun Johannes Virolainen soitti viikoittain. Ehkä iän, ehkä Liisan omaishoitajuuden vuoksi. Aikalaistodistajien rivitkin ovat harvenneet. Kolme vuoden aikana Perttulalle on esimerkiksi rakentunut tarkempi kuvan Ahtin luontosuhteesta. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A6 Katariina Anttila Pekka Perttula on viettänyt viimeiset kolme vuotta Ahti Pekkalan seurassa. HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ KYLLÄ , elämäkerturin työtä on vaikeuttanut lähdeaineiston niukkuus. Hän arveli myös, että Ahtin kautta pystyisi kuvaamaan laajemminkin, miten Keskusta on puolueena kehittynyt, miten se toimii ja mikä on ollut sen merkitys maalle. Se oli elämistä luonnon kanssa, luonnonvaroja hyödyntäen, ja tämän muuttamista politiikaksi ja kansainvälisiksi toimenpiteiksi. Luonnonsuojeluun Ahti Pekkala suhtautui kriittisesti, koska pelkäsi sen heikentävän pohjoisen alueen ihmisten toimentuloa ja edistävän kaupungistumista. Kärsivä ilme, huoli mutta samalla optimistinen ja rauhallinen vaikutelma. Ahti päästi lähelleen mutta ei sisimpäänsä. – Sen jälkeenkin nähtiin esimerkiksi puoluekokouksissa mutta se oli viimeinen kerta kun keskusteltiin. – Muutaman kuukauden kuluttua pitää häätää Ahti Pekkala meiltä, Perttula huokaa. Sukselaisesta, kun Tytti Isohookana-Asunmaa heitti ajatuksen Ahti Pekkalan elämäkerrasta. – Ahtilla oli pitkä toppatakki ja kumisaappaat. – Luonto ja yhteys luontoon oli luonteva elinkeino ja elämäntapa, ei hetkellinen elämys. Television vakava valtiovarainministeri, joka kantoi huolta siitä, mitä kaikki maksaa ja kuka sen maksaa, kannatti universaalia sosiaalipolitiikkaa eli tasaetuuksia ja sitä että myös niillä, jotka eivät ole palkkatyössä, pitää olla hyvä sosiaaliturva. Hän oli vuonna 2017 saanut juuri valmiiksi kirjan keskustapoliitikko V. Toivottavasti se tekee kunniaa ja on samaan aikaan kriittinen arvio hakematta kohuja. – Sitten käytiin taas kerran talousluvut läpi. –?Suhde luontoon syntyy lapsuudessa ja jalostuu 60-luvun lopulla keskustaliikkeessä nousseen vihreän aallon myötä. – Mielelläni otan hyviä ajatuksia vastaan! Mutta jossain vaiheessa työ pitää jättää, vaikka tietää ettei se ole ihan valmis. Perttulalle on kirkastunut myös, että Ahti oli sosiaalipoliitikko. J. OMNIPRESS/TIMO PORTHAN. Perttula tunsi Ahtin, mutta ei läheisesti. Sitten merkinnät jäävät. – Jos haluaa päästä kaverin sisimpään, pitää välillä ottaa etäisyyttä ja antaa asian kypsyä alitajunnassa. PERTTULA KERTOO kirjoittaneensa vasta nyt joulukuussa keskeisimmän oivalluksensa Ahti Pekkalan persoonasta: Ahti päästi lähelleen mutta ei sisimpäänsä. Tuo ajatus on tullut haastatteluissa esiin läpi linjan Ahtin lapsista etäisiin tuttaviin. PEKKA PERTTULA on vuonna 1960 syntynyt pitkän linjan keskustapoliitikko ja politiikan tutkija. –?Minulla on nytkin ollut valtavan hyviä keskusteluja monien haapavetisten kanssa. Pekka Perttula on kirjoittanut Ahti Pekkalan elämäkerran myös puheenvuoroksi vihapuheen aikaan ja Keskustan nykytilaan. Pekka Perttula toivoo että Keskustan nykyjohto lukisi kirjan ja pohtisi keskustelun ja kohtaamisten arvoa. Hän ei juuri tallentanut omia tuntojaan ja tunnelmiaan. – Hänellä oli talonpoikainen ajattelutapa, että metsää ja taloa eletään ylisukupolvisesti. Vielä on kirjoittamatta viimeiset kappaleet ja viimeistelytyötä tehtävänä. Sitten Ahti ponnahti pystyyn kuin vieteriukko ja aloitti puheensa sanomalla, että kun vaalit lähestyy, vanha sotaratsu alkaa korskua. Ahti piti puheet ilman papereita ja päiväkirjaa epäsäännöllisesti. AHTI PÄIVÄKIRJOISTA löytyy vielä 2010 merkintöjä, mitenhän käy katsomassa myrskytuhoja metsäpalstoilla. Ahtilla oli miellyttävä ääni. Itsenäisyyspäivänä alla 2012 hän kuitenkin kertoi Haapavesi-lehdessä lyhyesti ajasta rintamalla. Paitsi että en olisi osannut alussa esittää oikeita kysymyksiä. – Tämä on asia, jota en etukäteen Ahti Pekkalasta tiennyt. Se kuuluu aidosti Ahtin ajattelussa. Jääräpäisesti ja jopa pelipoliittisesti hän ajoi läpi, että alimmat kansaneläkkeet nousevat. – Onneksi varsinkin 70-luvulta on paljon pöytäkirja-aineistoja ja Liitto-lehti on seurannut hyvin hänen esiintymisiään
Ahtilla tämä näkemys kasvoi elämänkokemuksista sekä nuorisoseuran ja osuustoiminnan arvoista. Nuori Ahti elää ääripäiden ajassa. Talojen valtaus oli ymmärrettävää, sillä seurantaloista oli 1900-luvulla tullut kansalaisten kohtaamispaikkoja ja kulttuurielämän keskuksia. –?Pelkään tosin pahoin, että aiheet ovat ajankohtaisia myös toukokuussa. Maalaisliiton lisäksi SKDL järjesti tupailtoja: ”Kävimme väittelemässä heidän ja he meidän tilaisuuksissamme. Hän ei halua myydä kirjaa huhuilla ja juoruilla, joita on toki kirjoitusprosessin aikana tapahtumasta kuullut. SUVI HYTTINEN KUKA. Tilaisuuksia oli kuukausittain, kiivaimmillaan ennen vaaleja vähintään viikoittain ja jopa päivittäin. Maalaisliiton Oulussa ilmestyneen Liiton näkemykset osuivat yksiin omien ajatusteni kanssa”, muisteli Ahti. – Elämäkerran pitää olla kriittinen ja tuoda esille myös kipeitä asioita, jotta luonne tulee kuvatuksi, Perttula perustelee Haapavedellä vuosikymmeniksi vaietun aiheen esille nostamista. PEKKA PERTTULA tuumii, että elämäkerran kirjoittajaa ohjaa näkökulmien valinnassa väistämättä hänen omat ajatuksensa ja arvonsa. Varmuuden vuoksi sisäpoliittisen liikkumatilan rajoja kokeiltiin tunnustellen niin valtakunnallisessa kuin paikallisessa politiikassa. Aina ei tiedetty, puhuivatko suomalaiset kommunistit suulla suuremmalla eli neuvostotovereiden äänellä. Kerrankin Valpon palveluksessa ollut urkkija istui peräpenkillä, laittoi ylös puheitamme ja uhosi, että viikon päästä nämä eivät puhu, vaan istuvat linnassa.” Ei tullut Pekkalalle linnareissua, mutta muistiin tapaus jäi. – Kun perspektiivi on lyhyt, suhteellisuudentaju katoaa. Se on hirveä henkinen hyppäys, joka pitää elää konkreettisesti, ase kädessä. Perttulan mukaan Ahti Pekkalan Keskusta oli tehokas valtion asioiden hoitaja, mutta ennen kaikkea se oli kansanvaltainen kansanliike, jossa ihmiset saavat puhua ja jokainen joutuu perustelemaan kantojaan. Punainen Valpo oli läsnä kaikkialla, myös Haapavedellä tupailloissa ja ”intoksissa”, joiksi kutsuttiin poliittisia väittelytilaisuuksia. Hän ei kenenkään kanssa käynyt niitä läpi vaan koteloi ne mielensä. Sodasta Ahti puhui oikeastaan vain toisten sodan kokeneiden kanssa. – Ahti ehti nähdä 30-luvulla äärioikeiston nousun ja sodan jälkeen äärivasemmiston nousun. Kun seura puolueettomuutensa vaalimiseksi päätti, ettei taloja vuokrata poliittisiin tilaisuuksiin, SKDL:n paikalliset toimijat uhosivat ottavansa tilat käyttöönsä väkisin ja voimalla. Pekka Perttula 1 syntynyt 1960 Noormarkussa 1 valtiotieteen tohtori ja politiikan tutkija 1 Suomen Keskustan puoluesihteeri 1994–97 1 Keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri 1997–2007. Tilaisuuksia riitti ja aatteet iskivät rajusti yhteen, kun Maalaisliitto ja SKDL kamppailivat. UUTISET SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A7 Ahti Pekkalasta on valmistumassa elämäkerta Ahti Pekkala ei juuri puhunut sotakokemuksistaan. Äärivasemmalla tunnettiin opit voiman kohdentamisesta ”murtokohtaan”, ja opin tiedettiin pätevän niin sodassa kuin rauhassa. Hyvät puhujat nostivat kuulijansa korkealle ja kertoivat näkemästään, kuvasivat helvetin lieskat ja paratiisin ilot – tiesivät toisen paratiisin olevan toisen helvetti. Isän valtuustoehdokkuus ja läpimeno Maalaisliiton listalta kunnallisvaaleissa 1947 tulivat pojalle yllätyksenä. Sodassa vihollinen vaihtuu päivässä Neuvostoliitosta aseveli Saksaan. Kun Ahti ensimmäisen kerran oli äänestänyt eduskuntavaaleissa 1948, Keskustan edeltäjä Maalaisliitto oli suurin puolue 24,2 prosentin kannatuksella. ”Lukemalla lehtiä huomasin, mikä puolue on paras. Suuret sanat eivät suuta halkaise, mutta uhitteluun suhtauduttiin pienellä pelolla. Perttulan mielestä Ahti keskustelutyylillään toi päätöksenteon tuskan ihmisen tasolle ja laittoi huomaamaan, että asiat eivät ole mustavalkoisia. Haapavedellä kommunistit tuskin haikailivat nuorisoseurojen valtaamista, mutta olisivat mieluusti järjestäneet nuorisoseuran taloissa tilaisuuksia. Mikään ei ole niin hyvin eikä niin huonosti, miltä näyttää.. Luettavaa riitti, sillä naapurien kanssa oli sovittu, että kylästä vuorotellen haettava posti tuotiin ensin Pekkalaan. Ylen viimeisimmässä kannatusmittauksessa Keskustan kannatus oli 12,1 prosenttia. ”Oli kovia turnajaisia ja uhkaavia tilanteita” Katkelma Pekka Perttulan käsikirjoituksesta: Vaaran ja huolen vuosina 1944– 1948 ei kommunistien edessä peräännytty, mutta ei heitä myöskään väheksytty. Äiti puolestaan kaihtoi politiikkaa, pelkäsi venäläisiä ja ääripäiden lietsomia yhteenottoja. Nuori Pekkala lähti mielellään mukaan intoksiin, sillä esiintymiset ja onnistumiset puheiden pidossa olivat vahvistaneet itseluottamusta. Olen vakuuttunut, että nämä kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, miten Ahti päästi lähelle mutta ei sisimpäänsä. –?Se selvittää Ahtia ihmisenä samalla tavalla kuin sotakokemukset Ahtin poliittisia näkemyksiä. Seurantaloilla oli myös huomattava omaisuusarvo. Se tarjosi tilaisuuden vertailla eri puoluelehtien näkemyksiä ja etsiä omaa näkemystä miellyttävää vaihtoehtoa. – Toivon että Keskustan johto lukisi kirjaa ja pohtisi, mikä arvo ja merkitys on sillä, että käydään keskustelua, ollaan eri mieltä, pohjustetaan asioita ja arvostetaan niitä, jotka ovat olleet pitkään politiikassa mukana ja tekevät puoluetyötä. 1940-luvun lopulla paikallisia murtokohtia olivat erilaiset yhdistykset ja yhdistysten omistamat talot, joita kommunistit pyrkivät valtaamaan. Oli herkkiä kohtia, joista hän puhui ehkä vain Liisan kanssa. Kuvassa Ahti Pekkala 18-vuotiaana. AHTI PEKKALAN elämäkerta on myös tarina kansakunnasta. Kansanliike elää kansalaisista. Perttula käsittelee tragediaa mahdollisimman neutraalisti, muutamalla kappaleella. Pekka Perttula pohtii, että nykysuomalaisilla on loppujen lopuksi aika ohut käsitys siitä valtavasta muutoksesta, jonka Suomi Ahtin aktiiviuran aikana sotavuosista 90-luvulle kävi läpi. Pekka Perttula katsoo sotavuosien osaltaan vahvistaneen Ahti Pekkalan näkemystä, että ääripäiden valta ei ole vaihtoehto. – Hänelle ääripäiden valta ei ollut vaihtoehto, vaan hän arvosti maltillista sovittelua. Nuori Ahti sai politiikkaan sytykkeitä monesta suunnasta, vähemmän kuitenkin kotoaan. Kun murtokohta tunnistettiin, siihen piti iskeä sumeilematta ja voimalla. ”Sanan säilä” ja ”sanan rieska” repivät ja ruoskivat, ruokkivat ja ravitsivat. Oli kovia turnajaisia ja uhkaavia tilanteita. Voi olla, että hän joutui monen muun sodan kokeneen lailla huokaisemaan noina vuosina: ”On ehkä sittenkin helpompaa kuolla isänmaan kuin elää isänmaan puolesta.” Siinä missä ennen lentelivät luodit, singahtelivat nyt sanat. Perttula tuo esille kirjassa myös Ahtin ensimmäisen vaimon itsemurhan ja että tämä tiesi miehensä suhteesta osuuskassassa työskennelleeseen Liisaan. –?Ollakseen uskottava kansanliike, pitää puolueen ja sen toimijoiden tuntea yksittäisten ihmisten elämäntilanteet ja tunnelmat. Sieltä kukin haki omat kirjeensä ja sanomalehtensä, ja jos naapuri ei ehtinyt saman päivän aikana hakea, Ahti käytti tilaisuutta hyväkseen ja luki naapuritalojen sanomalehdet. Syyttä ei oltu huolissaan. SUVI HYTTINEN hen liittyi se, että omaa sisimpäänsä hän ei avannut. –?Etäisyys toi ehkä tietyn turvan hänelle, se että hän kätki osan itsestään jatkuvasti. Kun Ahti Pekkalan jätti syksyllä 1991 tehtävänsä Oulun läänin maaherrana, Suomen Keskusta oli maan suurin puolue 24,8 prosentin kannatuksella. Vaikka politiikkaa ei Pekkalan talossa paljon puhuttu, niin politiikasta luettiin sitäkin enemmän. 1 Keskustan pää-äänenkannattajan, Suomenmaan päätoimittaja 2010–11 1 Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja Siinä missä ennen lentelivät luodit, singahtelivat nyt sanat. Ahtin elinvuosiin 1924–2014 ajoittuu valtavia historiallisia muutoksia ja Perttula kuljettaa kirjassa ritirinnan Ahtin henkilöhistorian kanssa Haapaveden, Suomen ja maailmahistoriaa. Itsenäisyyspäivänä alla 2012 hän kuitenkin kertoi Haapavesi-lehdessä lyhyesti ajasta rintamalla. Hän suunnitteli alun alkaen, että kirja olisi ilmestynyt jo ennen huhtikuun kuntavaaleja, puheenvuoroksi Keskustan nykytilaan ja vihapuheen aikaan
JUKKA LEHOJÄRVI Korona vaikutti kuntoiluunkin. Koronan vaikutuksia ja arjen erityisiä tapahtumia. Hämeenlinnan hiihtoseuran Anni Kainulainen sai kainaloonsa jackrussell-terrieri Reino Vöyrin SM-hiihdoissa helmikuussa. CLAS-OLAV SLOTTE SMK Design-yrityksen johtaja Mika Vacker, Misha Åkerholm ja Johan Brunell ja koronasuoja akryylilevystä Pietarsaaressa huhtikuussa. CLAS-OLAV SLOTTE Suolainen nuolaisu. JUKKA LEHOJÄRVI Soiten johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell ja tartuntatautien ylilääkäri ja terveyden ja sairaanhoidon toimialuejohtaja Marko Rahkonen lasin takana maaliskuussa. Valaistut suihkulähteet Suntissa Kokkolan keskuspuistossa 400-vuotisjuhlan kunniaksi syyskuussa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A8 Poikkkeusoloja ja tavallisia tapahtumia Kuvissa vuosi 2020 Markku Jokelan, Jukka Lehojärven ja Clas-Olav Slotten valitsemista mieleen jääneistä kuvista. MARKKU JOKELA. Sirpa Parpala treeanasi kotonaan Kokkolassa maaliskuun lopulla. JUKKA LEHOJÄRVI Keski-Pohjanmaan keskussairaalan leikkaussalit valmistuivat koronasta huolimatta. Salia numero 6 valmisteltiin käyttökuntoon marraskuussa
Ylivieskan uusi kirkko on lähes valmis marraskuussa. CLAS-OLAV SLOTTE Erik Vierkens purjehti klassisen kauniilla kosteri Rosalla Vanhansatamalahdella Kokkolassa kesäkuussa. Taustalla erottuu palaneen kirkon paikalle tehty hartauspaikka. CLAS-OLAV SLOTTE Viimeinen lento ennen koronarajoitusten voimaantuloa lähti Kruunupyystä 18.3.2020. JUKKA LEHOJÄRVI Kokkolan Tiikerit vs Ducks Hollihaassa. MARKKU JOKELA Kokkolan Kinojuhlat Kahvila Saha. MARKKU JOKELA Maanviljelijä Jonas Björk äesti peltoa syyskuussa Kruunupyyssä. Oona Airola, Olavi Uusivirta ja Mika Mylläri saapuvat purjeveneellä syyskuussa. CLAS-OLAV SLOTTE Aleksi Tarvonen tuuletti voittoa kannattajille knalli päässä KPV-Gnistan-pelin jälkeen elokuun rankkasateessa Kokkolan keskuskentällä. CLAS-OLAV SLOTTE JUKKA LEHOJÄRVI MARKKU JOKELA. Oskari Keskiseltä tuli senkka nenästä pelin tiimellyksessä tammnikuussa. UUTISET SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A9 Huoltomies kiipeili korkeallla Ykspihlajan tuulivoimalan roottorin siivessä kesäkuussa. Allsång på Saha. Itäinen Kirkkokatu tulvi Kokkolassa heinäkuisen ukkoskuuron jälkeen
Ilmiöstä ei hänen mielestään ole ainakaan vielä kyse, mutta kommunismin käsite ja aatteen merkityssisältö ovat muuttuneet. SKP:ssa ei tanssittu.” Kuolleeseen arkistoon kuuluvat käsitykset karkeakasvoisista korpikommunisteista. ”Politiikka ja elämä eivät saa olla pelkkää taistelua, niiden pitää olla myös tanssimista. Keltaisenmeren tuolla puolen Pohjois-Korean ”suuri johtaja” Kim Jong-un näyttää aina vain kiikaroivan imperialisteja piikkilankaesteiden takaa. Mitä sanasta tulee mieleen. UUSISSA KANNATTAJISSA on nuoria. Muualla ei käynyt ihan samalla tavalla. –?Suurin osa ihmiskunnasta kannattaa niitä ainakin metatasolla. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää Kontulan mukaan joko kulutuksen jyrkkää alasajoa tai jakamisen selvää lisäämistä. SKP:sta puuttui ainakin silloin huumori. Verkkosivujensa kävijöille se toivotti ”marxilaista joulua ja luokkatietoista uutta vuotta”. Mielikuvat voivat liittyä myös konepistoolimiehiin Berliinin muurilla tai punaiseen lippumereen Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla. Nuoret eivät enää tarkastele niitä vain kylmän sodan kalseista asetelmista. Paitsi ettei ole. SKP putosi rekisteristä jäätyään vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ilman kansanedustajaa ja alle kahden prosentin osuuteen koko maan äänistä. –?Kommunismi on yksi keino päämääriin pääsemiseksi. –?Olisin toki voinut valita parikymmentä vuotta sitten toisinkin. –?Se on nimensä mukaisesti liitto, niin kuin oli myös sitä edeltänyt SKDL. Eduskunnan ainoaksi kommunistiksi julistautunut kansanedustaja Anna Kontula pitää aatetta toimivana ympäristötyökaluna. Oikopäätä varmaankin Neuvostoliitto. Sosialismi voi toimia yhteydessä valtioon, mutta kommunismi ei. –?Palikkaesimerkistä käy perheauto, joka seisoo 90 prosenttia vuodesta käyttämättömänä. Joulun alla puolue ilmoitti kuitenkin keränneensä uudelleenrekisteröitymiseen tarvittavat 5?000 kannattajakorttia. Heidän jalkojensa alla lepää vallankumousjohtaja Vladimir Iljitš Leninin muumio. Kontula kysyy myös, mistä löytyy esimerkki puhtaaksi viljellyn kapitalismin kaikkivoipaisuudesta. Kyse on sivilisaatiomme säästämisestä ja säilyttämisestä, Kontula sanoo. Karvahattupäiset pakkasukot ottavat mausoleumin kattotasanteella vastaan sotilasparaatin. Hän on myös kommunisti. Ne ovat ristiriidassa keskenään. Hänen mielestään se on mustavalkoisen rautaesirippuajan jäänne, joka perustuu kommunismin ja sosialismin käsittämiseen yhtenä möhkälemäisenä isminä. TOISSA VUONNA Anna Kontula julisti olevansa eduskunnan ainoa kommunisti. Kokeiltu on, ja tulokset ovat olleet katastrofaalisia. Taustalla Kaisa Korhonen laulaa Balladia toveri Viljasesta.. Heidän lähtökohdissaan ja näkemyksissään on suurta kirjavuutta, mutta monia yhdistää ajattelu, jonka mukaan 2020-luvulle päivitetty kommunistinen yhteiskuntamalli on erinomainen ihmisten tasa-arvon ja ympäristön tasapainon edistäjä. YLEISIN VASTAVÄITE on, että teoriatasolla kommunismissa voi olla ideaa, mutta käytännössä se ei toimi. KAIKKI TUO tuntuu nuhjuiselta ja jopa ahdistavalta. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa kulutustaso voisi hänen mielestään jäädä kutakuinkin siihen, mihin Suomessa on totuttu. Se on järjestökimppa, kansanedustaja perustelee. Kansanedustajana hän ei voi määrettä käyttää. Jos vaikkapa neljällä tai viidellä taloudella olisi yhteinen auto, käyttämättä jättämisen aste voisi pudota 50 prosenttiin. –?Se ei todellakaan ole sitä, eikä ole koskaan ollutkaan. Nousussa: kommunismi Aatteella on 2020-luvun päivityksenä kaikupohjaa tiedostavassa nuorisossa, ja SKP on palaamassa puoluerekisteriin. Silti hänen puolueensa on vasemmistoliitto. Ideologisesti ei olisi mahdotonta, että puolueeni olisi SKP, mutta mentaalisesti olisi. Siksi se tulee kiinnostamaan kasvavia väestönosia. Se on suljettu historiankirja. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa oli muitakin kommunistisiksi katsottuja liikkeitä, joista osa suhtautui Neuvostoliittoon hyvin kriittisesti. –?Suomessa kommunistinen liike oli niin kiinnittynyt neuvostojärjestelmään, että kun se 30 vuotta sitten hajosi, pudotus oli meillä jyrkkä. Hän vastaa itse muistuttamalla sen kylvävän kuolemaa, eriarvoisuutta ja köyhtymistä sekä omaisuuksien kasautumista harvoille ja valituille. Kommunismi on muutamaa hullua poikkeusta lukuun ottamatta pölyttynyt menneisyyteen, eikö niin. Kommunismin niin sanotun kukistumisen jälkeenkin Suomen vaalien ehdokaslistoilla on näkynyt ehdokkaina muutamia vanhoja tovereita, ja nyt Suomen kommunistinen puolue SKP tekee paluun puoluerekisteriin. En tunne yhtään kommunistia, joka haluaisi nyt muuttaa Suomen vaikkapa kommunistiseksi kansantasavallaksi. Tamperelainen sosiologi, kirjailija ja kansanedustaja Anna Kontula (vas.) määrittelee suuriksi yhteisiksi tavoitteiksi ihmisten välisen eriarvoisuuden kaventamisen sekä ilmaston lämpenemisen pysäyttämisen ja luonnon monimuotoisuuden edistämisen. SKP:ssa ei tanssittu. Vasemmistoliitto on ideologinen sateenvarjo. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A10 Ilari Tapio Kommunismi. Kontula arvelee nuoren polven kommunistista liikehdintää esiintyvän lähinnä somessa. Se ei pyrkinyt muuttamaan maailmaa positiivisella ja elämänmyönteisellä tavalla. Väite ärsyttää Anna Kontulaa. Ei se varmaankaan ihanne-elämää ollut, mutta sen kaltaisen yhteisöllisyyden ansiosta ihmiskunta on säilynyt hengissä. Taustalla Kaisa Korhonen ja KOM-teatterin kuoro laulavat Kaj Chydeniuksen ja Matti Rossin Balladia toveri Viljasesta: ”Me olimme kommunisteja ja olemme vieläkin”. Kuolleeseen arkistoon kuuluvat käsitykset Suomen karkeakasvoisista korpikommunisteista ja tehtaiden korpilakkoilevaista rasvakourista sekä Karl Marxin, Josif Stalinin tai Mao Tse-tungin nimeen vannovista opiskelijoista. Politiikka ja elämä eivät saa olla pelkkää taistelua, niiden pitää olla myös tanssimista. –?Kommunismi ei lähde siitä, että sitä sovelletaan valtiotasolle. Realiteetit pitää ottaa huomioon. –?Vastaavasti primitiivisen kommunismin piirissä elettiin hyvin luonnollisella tavalla yhdessä, pienissä heimokunnissa. Tosielämässä mikä tahansa ismi voi ylipäätään olla vain kehikko tai väline jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Tamperelainen Anna Kontula, 43, on sosiologi, kirjailija ja vasemmistoliiton kansanedus taja. Jos voisi, hän kutsuisi itseään anarkokommunistiksi
Kirjoituksen mukaan kuukausiennuste väläyttää ”vanhan ajan pakkastalven” mahdollisuutta. Lisäksi marraskuussa rikottiin Suomen lämpöennätys jopa kahteen kertaan. Lähde: Anna Kontula Ilari Tapio Rapsakan pakkassään varusteita kannattaa ottaa kohta esille eteläisessä Suomessakin. Se voi jatkua helmikuulle. 2 Ymmärrys siitä, että kommunismi ei ole valtiomuoto. Toisen muodostavat tulevaisuuskommunistit, jotka uskovat aikansa koittavan vielä joskus ja luovat sille suotuisaa maaperää. JOS ENNUSTE pitää paikkansa, sää kylmenee vähitellen. Pitäisikö kommunismille kuitenkin keksiä uusi nimi, sellainen, joka on vapaa historian raskaasta taakasta. Meteorologin lämpötilaennusteet ylsivät lauantaina maanantaihin 11. 2 Ymmärrys siitä, että kommunismia esiintyy nykyäänkin kaikissa yhteiskunnissa. Helmikuun alkupuoliskolla ilmanpainepoikkeama pysynee Euroopassa vakaana. Ideaali ajatus on, että yhteisön jäsenet osallistuvat sen töihin taitojensa ja voimavarojensa mukaan. Ennusteesta kertoo meteorologi Markus Mäntykangas sääpalveluyritys Forecan lauantaisessa uutisblogissa. Ilmatieteen laitoksen alustavien tilastojen mukaan vuoden 2020 keskilämpötila oli Suomessa noin 4,8 astetta. Maakunnista ainoastaan Lapissa jäätiin toiselle sijalle. TOISTA OLI viime vuoden alkupuolella. marraskuuta Maarianhaminassa mitattu 16,6 astetta. Tästä kertoo Ilmatieteen laitoksen uudenvuodenaattona julkaisema tiedote. Kontulan mukaan useimmat ihmiset yhdistävät anarkismin kaaokseen, vaikka todellisuudessa anarkismi ei hyväksy hierarkioita, valtion väkivaltamonopolia eikä kunnolla demokratian edustuksellisuuttakaan. Kansanedustajana hän ei voi määrettä käyttää. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A11 KONTULA JAKAA 2020-luvun kommunistit karkeasti kahteen ryhmään. Työstä syntyvä hyvä jaetaan niin, että kunkin tarpeet tyydyttyvät mahdollisimman hyvin. Se ei ole myöskään sosialismia eikä yksityiskohtainen konkreettinen pohjapiirustus uudeksi yhteiskuntajärjestykseksi. Myöskään diktatuureilla ei ole vakavasti otettavaa kannatuspohjaa. Niiden mukaan pakkasta on tuolloin klo 15 esimerkiksi Tampereella –5, Turussa –2, Hämeenlinnassa –5, Porissa –3, Seinäjoella –5, Vaasassa –4, Kokkolassa –5, Oulussa –8, Kajaanissa –9 ja Rovaniemellä –9 astetta. Syitä ovat talvinen korkeapaine ja Siperiasta saapuva ilmavirtaus. Tiedotteen mukaan ennätyslämmin vuosi on jälleen yksi osoitus lämpenevästä ilmastostamme. Se ei ole ratkaisu kaikkeen. Tamperelainen Anna Kontula, 43, on sosiologi, kirjailija ja vasemmistoliiton kansanedus taja. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen muistutti, että Suomen kymmenestä lämpimimmästä vuodesta kuusi on merkitty tilastoihin vuoden 2010 jälkeen. Alueellisesti tarkasteltuna vuosi oli ennätyslämmin suuressa osassa maata. Koska kansanedustuslaitos hänen mielestään edustaa näitä kaikkia, on koko lailla itsestään selvää, ettei anarkisti voi toimia kansanedustajana. Se ylittää edellisen ennätyksen vuodelta 2015 arviolta 0,6 asteella. 2 Ymmärrys siitä, että yhteiskuntaluokka on vallan näkökulmasta yhteiskunnan keskeisin eriarvoistava rakenne. Nyt tammikuun lopulle odotetaan kunnon pakkasia. Jos voisi, hän kutsuisi itseään anarkokommunistiksi. Kuvasta näkyy ja tuntuu, että helmikuun lopulla 2018 oli kylmää. 2 Ymmärrys siitä, että työ on joko itseisarvoista (tiskaan kotona, koska haluan puhtaita astioita) tai välinearvoista (tiskaan ravintolassa, koska tarvitsen rahaa). –?Kumpikaan ryhmä ei silti aja vallankaappausta, jonka tavoitteena on korvata eduskunta jollakin kommunistisella komitealla. –?Mutta kenties sitten joskus myöhemmin, Kontula hymähtää. Tällöin elohopea saattaa laskea suuressa osassa maassa 10 ja 25 asteen välille. Sen perusteella Suomeen ja Skandinaviaan on luvassa tavanomaista kylmempää säätä helmikuuhun saakka. ERIIKA AHOPELTO / ARKISTO. –?Toisen muodostamme me kärsimättömät kommunistit, joiden mukaan aatteen logiikkaa muodostuu tässä ja nyt. ALKANEEN tammikuun sää ei näytä Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla yhtä kylmältä kuin Forecan lainaamassa Euroopan kuukausiennusteessa. Koska lämpimät ilmamassat pysyttelevät Suomen eteläpuolella, talvinen sää näyttää siis jatkuvan pitemmällekin. On jo olemassa sellaisia pieniä taskuja, joita pitää laajentaa. Esimerkiksi useimmissa suomalaisperheissä eletään tai yritetään elää kommunismin tunnetun määritelmän mukaan: ”Kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeittensa mukaan”. OSSI AHOLA / ARKISTO MITÄ. Lopulta ylimmäksi lämpötilaksi jäi 6. tammikuuta saakka. Etelä-Suomeenkin saatetaan saada kunnon pakkasia Forecan mukaan Suomeen on luvassa tammikuun loppupuolella hyytävää säätä. Siihen suuntaan viittaa Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) vuodenvaihteessa julkaisema kuukausiennuste. Sen pää sanoma oli, että päättynyt vuosi jäi aikakirjoihin mittaushistorian lämpimimpänä. Viime vuoden kuukausista kesäkuu ja marraskuu olivat tammikuun ohella maamme mittaushistorian toiseksi lämpimimpiä. Kommunistien yhteisiä ymmärryksiä 2 Ymmärrys siitä, että arvo syntyy työstä. Tammikuu 2020 oli Suomen mittaushistorian toiseksi lämpimin. Siksi välinearvoista työtä pitäisi tarvita tehdä vain sen verran kuin on välttämätöntä. Hän on myös kommunisti. Suuntaus näyttää siltä, että pakkanen alkaa kiristyä alkavan viikon loppua kohti. Toisaalta etelärannikolle voi ajautua sakeita lumikuuroja sulalta Itämereltä, vaikka muutoin Suomen sademäärät näyttävät tavanomaista pienemmiltä Tämän jälkeen tammikuun kolmannesta viikosta on kenties tulossa talven kylmin. Tilastot ulottuvat aina 1800-luvun puoliväliin saakka. –?Itseäni kutsuisin anarkokommunistiksi, mutta kansanedustajana en voi sitä määrettä käyttää. Ne nostivat keskilämpötilan korkealle. Siihen vaikuttivat erittäin leudot talvikuukaudet. Esimerkkejä ovat jokamiehenoikeudet, kierrätys, jakamistalous ja yhteisomistus sekä digitalisaation mukanaan tuomat sovellukset. Mäntykankaan mukaan vastaavaa asetelmaa saa hakea usean vuoden takaa. –?Ehkä, Kontula vastaa. 2 Ymmärrys siitä, että eriarvoisuutta voidaan lieventää hillitsemällä pääomien kasautumista sekä vähentämällä ihmisten riippuvuutta rahataloudesta. Itseisarvoinen työ on yleensä ihmisen hyvinvoinnin kannalta parempaa
Niihin osallistui noin 2?500 juhlijaa, joista osa oli ulkomailta. –?Nyt kun Biden ja Kamala Harris ovat astumassa valtaan, tunnen toivoa. Opetamme bisneskouJoe Bidenin niskassa isot odotukset Yksi pelkää sosialismia, kun toiselle uusi presidentti edustaa Trump-painajaisten loppumista. Pienenä pelkona on työnkuvan muuttuminen uusien lakien vuoksi, Kivi ruotii. Biden tulee purkamaan kaiken, minkä Trump teki. Selkää on leikattu seitsemään otteeseen. Larmouthin kaikki isovanhemmat olivat Suomesta. Asioita, kuten covid-19-tautia, ei saa politisoida, Kivi paaluttaa. Hän asuu miehensä ja kultaisennoutajansa Sophien kanssa Towerin kylässä Minnesotassa, nauttii saunassa käymisestä ja järvessä uimisesta. Myös diabetes vaivaa. –?Pelkään, että Amerikasta tulee sosialistinen. Tämä oli vasta toinen kerta kun äänestin. REUTERS Irak purki öljytankkerista löytyneen miinan BAGDAD. Sataa israelilaista kohti on rokotettu 11,55 ihmistä. Nykyään Seattlessa asuva nainen valokuvaa työkseen. päivänä Yhdysvaltain 46. Enää presidentin tekemiset eivät valvota häntä. Ensimmäisellä kerralla Bushia ja nyt Trumpia toiselle kaudelle, Hale kertoo. Työttömyys lisääntyy ja verot nousevat, rouva kauhistelee. presidentti, kun hän vannoo virkavalansa Washington DC:ssä. Toisena on Bahrain vertailuluvulla 3,49 ja kolmantena Britannia luvulla 1,47. –?Aina kun luulin, ettei Donald Trump voisi enää tehdä mitään kauheampaa, hän teki sen. TOMI HINKKANEN. Ne tahriintuivat syyttä suotta eniten, Kramer harmittelee. –?Se voidaan ottaa meiltä pois, aviomies Joseph pelkää. –?Trump on ollut dramaattinen esimerkki kansallismielisestä populistista. Niiden joukossa on Pfizerin rokote sekä intialaisen Bharat Biotechin rokote. Kolmen muun valmistajan rokotteet odottavat Intian hyväksyntää. Larmouthilla on pitkä työkokemus mielenterveydenhoidon alalta. Eläkkeellä oleva suomalaistaustainen yliopisto-opettaja ja terapeutti Ellie Larmouth, 73, näki painajaisia seuratessaan väistyvän presidentin tekemisiä. Valokuvaaja Riitta Kivi Benji-koiransa kanssa kotona Seattlessa. Bidenin virkanimityksissä on eri alojen asiantuntijoita, Ellie summaa. TEKNOLOGIANHALLINNAN dosentti Terry Kramer, 60, UCLA Andersonin bisneskoulusta on tehnyt yhteistyötä suomalaisyritysten kanssa yliopistonsa GAP-ohjelmassa. –?Hän suosi yksityisyrittäjiä. Intia ottaa käyttöön Astrazenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämän koronavirusrokotteen. Alus oli Persianlahdella noin 50 kilometrin päässä Irakin rannikosta, kun miina havaittiin. RIITTA KIVI, 52, on asunut leijonanosan elämästään Yhdysvalloissa. Siihen osallistuu vuosittain yrityksiä eri puolilta maailmaa saamaan oppia liiketoimintansa laajentamiseen. Turkin mukaan isku oli suunnattu turkkilaisyritykseen. Toivon toimia kansan yhdistämiseksi. Poliisi ratsasi lauantaina laittomat teknobileet, jotka olivat alkaneet hylätyssä varastorakennuksessa Bretagnessa uudenvuodenaattona. REUTERS Koronarokote. Päätökset tulevat perustumaan faktoihin. Bharat Biotech on kehittänyt rokotteen yhdessä Intian valtiollisen lääketutkimuskeskuksen ICMR:n kanssa. Aviomies Joseph on työkoneiden ajaja. Sen jälkeen Bidenin painopisteenä tulee olemaan maan avaaminen ulkomaailmalle. Miehellä on myös pitkä kansainvälinen ura it-alalla ja Yhdysvaltain ulkoministeriössä. Al-shabaab ilmoittautui iskun tekijäksi. Astrazenecan rokote on kilpailijoitaan edullisempi ja helpompi käsitellä. –?Uskon, että Amerikka palaa siihen, että täällä kunnioitetaan tiedettä, asiantuntijoita ja suojellaan ympäristöä. Suhteet Eurooppaan tulevat kehittymään parempaan suuntaan. Turkki on Somalian merkittävimpiä avustajia. Biden tukee ammattiliittoja, joihin en kuulu. Eileen työskenteli ruokakaupassa, kunnes loukkasi selkänsä ja on nyt sairaseläkkeellä. –?Abortin vastaisuus, verot, bensan hinta, Eileen luettelee hänelle tärkeitä asioita. Osa juhlijoista otti yhteen poliisin kanssa. Se on ensimmäinen Intian hyväksymä koronarokote. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A12 MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu KIELLETTY HUVI 2?500 PARIISI. Hän toimi sisustusarkkitehtinä, kunnes terveyssyyt pakottivat hänet alalta. –?Olen aina ollut republikaani. RIITTA KIVI Eläkeläinen Ellie Larmouth Sophie-koiransa kanssa. Amerikkalainen painajainen, Larmouth latelee. EILEEN HALE, 60, asuu trailerissa Baltimoren esikaupungissa Marylandissa miehensä Josephin ja pitbullinsa Bunkiksen kanssa. Valokuvaaja näkee Trumpissa myös jotain myönteistä. Autopommiisku surmasi neljä ihmistä Somaliassa lauantaina, kertoi Turkin ulkoministeriö. Yksi uhreista oli turkkilainen. Nainen nauttii valtion medicare-sairausvakuutusta. Reutersin lähteiden mukaan maan lääkeviranomainen suosittelee myös intialaisrokotteen hyväksymistä. Britannia hyväksyi rokotteen ensimmäisenä maana tiistaina. 1?200 juhlijaa sai sakot. Bidenin kannattaja ei saanut äänestää, koska ei ole USA:n kansalainen. Irak onnistui purkamaan öljytankkeristaan löytyneen miinan kaksi päivää sen jälkeen, kun runkoon kiinnitetty miina havaittiin. Tunnelma pariskunnan kotona on alakuloinen. Irakin asevoimat kertoi asiasta lauantaina. Rokotteen kliinisten kokeiden tuloksista ei ole annettu tietoja. Biden haluaa kehittää Obamacare-sairausvakuutusta, joka on tuonut 20 miljoonaa amerikkalaista vakuutuksen piiriin. Yhteistä amerikkalaisille on toive, että Biden selättää pandemian. Biden on sanonut korottavansa veroja, mutta vain yli 400?000 dollaria (n. Israel on rokottanut koronavirusta vastaan yli miljoona ihmistä eli enemmän kuin yksikään toinen maa, paljasti Oxfordin yliopiston seuranta. Mies on henkisesti tasapainoton, suuruudenhullu eikä kykene kontrolloimaan tunteitaan. Covid-pandemiaan pari suhtautuu vakavasti ja aikoo ottaa rokotteen heti, kun mahdollista. REUTERS Tomi Hinkkanen LOS ANGELES Joseph Robinette Biden Jr:sta tulee tammikuun 20. REUTERS Neljä kuoli iskussa Somaliassa ISTANBUL. BIDENIN KAUSI merkitsee käännettä nykyhallinnon USA ensin -politiikalle. He kokevat väitteet vilpillisistä vaaleista tosiksi. Maailman toiseksi väkirikkain maa aikoo rokottaa kolmesataa miljoonaa ihmistä kahdeksassa kuukaudessa. Irak on aloittanut tutkinnan selvittääkseen, mistä miina on peräisin. –?Covidin voittaminen on avainasia. Se tapahtui yrityksen tietyömaalla Mogadishun ja Afgoyenin välillä. 330?000 euroa) vuodessa tienaavilta. LM TEHOKKAIN PISTÄJÄ ABIR SULTAN/EPA Intia hyväksyi Astrazenecan koronarokotteen DELHI
Tehtävissä on paljon sen sijaan, että annettaisiin tilanteen pahentua ja syytetään siitä ulkomaalaisia, Kramer sanoo. Päästyään viimeisillään raskaana olleen Stinnettin kotiin, Montgomery kuristi hänet kuoliaaksi, viilsi häneltä vatsan auki ja sieppasi vauvan. Trumpin hallinnon alla on viime kuukausina toimeenpantu kymmenen liittovaltion teloitusta, enemmän kuin vuosikymmeniin. –?USA:ssa on kolme miljoonaa rekkakuskia, jotka ovat vaarassa menettää työnsä itse ajavien autojen tullessa markkinoille. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A13 Katja Ihatsu Yhdysvalloissa vetoomustuomioistuin katsoi, että Lisa Montgomeryn teloitusmääräys on voimassa. 2 Verotuksen korottaminen varakkaimmilta.. lussa, että parhaat liikesuhteet ovat sellaisia, joista molemmat hyötyvät, Kramer toteaa. Hän vetosi myös presidentti Donald Trumpiin, jotta Montgomeryn tuomio muutettaisiin elinkautiseksi vailla armahdusmahdollisuutta. Kolme vuotta myöhemmin Montgomery tuomittiin kuolemaan. Montgomeryn kuolemanrangaistus voidaan panna täytäntöön ennen presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisia 20. Työttömyys tulee lisääntymään, dosentti laskee. FAKTA Bidenin painopisteet 2 Koronapandemian voittaminen. Voidaanko ihmisiä uudelleenkouluttaa. 2 Ympäristönsuojelu, kuten paluu Pariisin ilmastosopimukseen. –?Monet ihmiset olisivat voineet puuttua asiaan ja pelastaa hänet, mutta he eivät tehneet niin. Hänen teloitustaan ei voi oikeuttaa millään, sanoi VerGow. Lapsi selviytyi. Montgomeryn asianajajien mukaan häntä pahoinpideltiin lapsuudessa niin, että hän kärsii aivovammasta. 2 Kansainväliset suhteet, kuten Iranin ydinsopimuksen uudelleenneuvottelu. EILEEN HALE Dosentti Terry Kramer opettaa liiketaloutta UCLA:n yliopistossa Los Angelesissa. Montgomeryn teloitus pysyi voimassa Lisa Montgomeryn kuva on vuodelta 2004. tammikuuta. –?Voidaanko yrityksiä kannustaa luomaan työpaikkoja maan keskiosaan. Montgomeryn asianajaja Meaghan VerGow sanoi olevansa eri mieltä kolmen päätöksen tehneen tuomarin kanssa ja vetoavansa heihin, jotta he harkitsisivat tuomiota. VUONNA 2004 Montgomery ajoi Kansasista Missouriin tarkoituksenaan ostaa Bobbie Jo Stinnettiltä koiranpentu. Varsinkin maan keskiosassa yleiset palveluja teollisuuden alan työpaikat ovat vaakalaudalla. 2 Valmistavan teollisuuden tukeminen. Montgomery olisi ensimmäinen nainen lähes 70 vuoteen, joka teloitetaan liittovaltion määräyksestä. EPA UCLA ANDERSON SCHOOL OF MANAGEMENT Joseph ja Eileen Hale Bunkis-koiransa kanssa kotonaan Marylandin Brooklyn Parkissa. Viimeksi liittovaltio on teloituttanut naisen vuonna 1953, kun sieppauksesta ja murhasta tuomittu Bonnie Brown Heady teloitettiin. Biden on sanonut lakkauttavansa liittovaltion määräämät kuolemanrangaistukset
Hiihtoliitto kertoi Twitterissä, että Niskasen koronavirustestin tulos oli negatiivinen. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A14 Kaija Yliniemi HELSINKI/VAL MÜSTAIR (STT) Kerttu Niskasen vatsatauti toi suomalaisille kovan takaiskun maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen alkumetreille. Bolshunov irtosi muusta ryhmästä viimeisen 3,3 kilometrin kierroksen alussa. Hän ei halunnut kommentoida vaimonsa Kerttu Niskasen vatsatautia tai kiertueen keskeytymistä sen enempää. Miesten kiertue jatkuu sunnuntaina 15 kilometrin takaa-ajokilpailulla. –?Jälkikäteen ajatellen alku oli liian kova, vaikka se ei siltä tuntunut, Matintalo sanoi. PÄRMÄKOSKI kipusi 10 kilometrin yhteislähtökilpailussa nousujohteisella hiihdolla yhdeksänneksi ja paransi kiertueella 12:nneksi. RUKA NORDIC HELSINKI/VAL MÜSTAIR (STT) Juho Mikkonen ja Markus Vuorela hiihtivät maailmancupin pisteille maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen toisella etapilla. URHEILU Urheilutoimitus P. 24-vuotiaalle Vuorelalle Val Müstairista heltisi joka tapauksessa uran merkkipaalu. RUOTSIN Linn Svahn ylsi Gracenote-tilastojen mukaan kolmanneksi naishiihtäjäksi, joka on aloittanut Tour de Ski -kiertueen vähintään kahdella voitolla. Pärmäkoski muisti maltin Krista Pärmäkosken vauhti parani Tourin toisena päivänä. Perjantain sprinttiykkönen Svahn nappasi lauantaina uransa ensimmäisen normaalimatkan eli sprinttiä pidemmän matkan ykkössijan. Hän uskoo, että sunnuntaina Val Müstairin vuoristo-oloissa on syytä noudattaa samanlaista malttia, kun kiertue jatkuu vapaan hiihtotavan takaa-ajokilpailussa. Venäläisten hiihtotähti karkasi 23,5 sekunnin voittoon ennen Sveitsin Dario Colognaa. Venäjän Ivan Jakimushin oli kolmas, mutta kärkiryhmässä maanmiehensä Jevgeni Belov ja Aleksei Tshervotkin kolaroivat keskenään loppumatkalla ja putosivat ulos kärkikolmikosta. –?Meni ihan nappiin. sijallaan, ja elimistöään hitaaksi ja veteläksi kuvannut Katri Lylynperä oli 45:s. Perinteisen hiihtotavan kilpailun ylivoimainen ykkösnimi oli kiertueen kokonaisvoittoa puolustava Aleksandr Bolshunov. Mikkonen ja Vuorela hiihtivät pisteille Aleksander Bolshunov oli vakuuttava yhteislähtökisassa. EPA/GIAN EHRENZELLER. Vatsatauti olisi voinut olla oire pahemmastakin, mutta Niskasen onneksi niin käynyt. Maajoukkue on minimoinut riskit, ja jokainen hiihtäjä asuu omassa huoneessaan. Suomalaisnelikosta Lauri Lepistö oli epävirallisten tulosten mukaan 55:s ja Verneri Suhonen 69:s. –?Tämä oli niitä perinteisen hiihtotavan kisoja, joissa piti onnistua, Mikkonen kommentoi Ylen tv-haastattelussa. Mikkonen oli Sveitsissä 15 kilometrin yhteislähtökisan 19:s ja ensi kertaa pisteille yltänyt Vuorela 27:s. Niskasen poisjäänti perinteisen hiihtotavan yhteislähdöstä tarkoitti samalla sitä, että menestystoiveet kasautuvat kiertueen jatkossa yhä vahvemmin Krista Pärmäkosken harteille. – En uskonut, että avausvoitto normaalimatkalta tulisi vielä, mutta tästä tuli hyvä alku vuodelle, perustasonsa nousua hakenut Svahn kommentoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle. – Kertun poisjäänti oli valitettava homma, mutta onneksi tälle vuodelle tulee vielä kisoja, maajoukkuevalmentaja Ville Oksanen kommentoi Hiihtoliiton äänitteessä. Joensuu kertoi ihmetelleensä matkan varrella, miten selviytyy maaliin, sillä olo oli vuoristoilmassa ajoittain kauhea. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTON OIKEA RIVI LÖYTYY SUNNUNTAINA KESKIPOHJANMAAN VERKKOSIVUILTA SEKÄ MAANANTAIN LEHDESTÄ. Maastohiihto Niskasen vatsatauti sysäsi suomalaisten menestystoiveet Pärmäkoskelle. Perjantain sprintissä onnistunut Johanna Matintalo oli 19:s, Jasmi Joensuu jäi niukasti pistesijojen ulkopuolelle 31. Alkukaudella suomalaisten naishiihtäjien parhaista sijoituksista vastannut Niskanen sairastui Sveitsissä ja joutui keskeyttämään kiertueen. Bolshunov on ollut alkukauden ykkösnimi ja johtaa maailmancupia. Varmaan rankin latu, mitä olen ikinä hiihtänyt, Vuorela kertoi Ylen tv-haastattelussa. Venäläishiihtäjät kolaroivat keskenään loppumatkalla. –?Loppua kohden olo parani ja sain rentoutettua hiihtoa, Joensuu kertoi. Tshervotkin hylättiin loppujen lopuksi. Kiertueen avauspaikkakunnalla ladut kulkevat noin 1?650– 1?750 metrin korkeudessa, ja suomalaiset asuvat matalammalla ja käyvät kisapaikkakunnalla vain kilpailemassa. –?Taktiikkana oli, ettei ensimmäistä nousua voi hiihtää kovaa, ettei tule seinä vastaan liian aikaisin. Aiemmin yhtä vahvaan tai vahvempaan Tour-alkuun olivat pystyneet Norjan Marit Björgen vuodenvaihteessa 2014–15 (viisi voittoa kiertueen aluksi) ja Puolan Justyna Kowalczyk kahdesti: vuodenvaihteessa 2011–12 (3 voittoa) ja 2010–11 (2 voittoa). Myös Vuorela antoi tunnustusta Mikkoselle, joka tuli lopun vielä paremmin kuin hän. Taktiikka toimi, ja lopussa alkoi tulla selkiä vastaan, Pärmäkoski kertoi perinteisen hiihtotavan kilpailua Hiihtoliiton äänitteessä. Kumpikin jatkoi tuolloin kiertueen kokonaisvoittajaksi. Olen metsästänyt pisteitä pitkään, ja nyt niitä tuli. Valmentaja Oksanen myönsi, että perinteisellä hiihtotavalla suomalaisilta odotettiin parempaa kokonaispanosta. Mikkonen oli tyytyväinen nousujohteiseen hiihtoonsa. Alkumatkan kärkiryhmässä taittanut Matintalo myönsi, ettei vauhdinjako onnistunut
PSG vahvisti Pochettinon pestin valmentajana Mauricio Pochettino luotsaa jatkossa PSG:tä. Aalto kohtaa pudotuskamppailussa Clemens Leitnerin (karsinnan 32:s), ja Kytösaholle vastaan asettuu Maximilian Steiner (karsinnan 27:s). Sievi FS ei kuitenkaan luovuttanut. PSG on Ranskan liigassa kolmantena. Henry Gutierrez teki pian perään 5–2-osuman. Se kohtaa Barcelonan Mestarien liigan pudotuspelien avauskierroksella helmi-maaliskuussa. Myös me yritimme puolustaa Suarezia kahdella miehellä, mutta hän on tosi sähäkkä liikkeissään, eikä tarvitse paljoa tilaa, Sievi FS:n Juho Alasuutari kuvaili kotijoukkueen tehopelaajaa. Aalto hyppäsi karsinnassa 120 metriä ja oli 19:s. EPA/PHILIPP GUELLAND. Ei minusta olisi ollut kentällä apua joukkueelle, Alasuutari kertoi. Myran jäi pisteittä PARIISI (STT) Mauricio Pochettino siirtyy odotetusti ranskalaisen jalkapalloseura Paris Saint-Germainin päävalmentajaksi. Ottelut pelataan nykyrajoitusten perusteella tyhjille katsomoille. FC Kemin Taneli Kohonen kuittasi 47 sekuntia myöhemmin luvut 4–2:een Suarezin syötöstä. Karsinnan ykköseksi hyppäsi mäkiviikon kärkimies, 129 metriin venyttänyt Norjan Halvor Egner Granerud. Venezuelaishyökkääjä teki hattutempun myös syksyllä, kun FC Kemi haki täyden pistepotin Sievistä. Kasper Granholm kavensi Kim Salosen syötöstä lukemat 2–1:een, kun ottelua oli pelattu 30.23. Alasuutari oli Kemissä mukana huoltajan roolissa, sillä edelliskierroksella hän sai vastustajalta kovan taklauksen jalkaansa. Yritin perjantain treeneissä teipattuna pelata, mutta ei siitä tullut mitään. Pochettinon pestiä uumoiltiin mediassa heti Tuchelin erottamisen jälkeen. Pian kavennuksen perään Jani Kokkila ja Niko Puumalainen tekivät kotijoukkueelle 4–1-voiton tuoneet osumat. –?Muutama helppo maali harmittaa, mutta oli pelissämme hyvääkin. Sarjajumbona oleva Myran menetti pisteet yhdelle päävastustajistaan, sillä karsijan paikalla oleva FC OPA venytti eron Myraniin kuuteen pisteeseen. Jarmo Junno puolestaan syötti kaksi osumaa. Suomi vastaan Itävalta Innsbruckin mäessä Halvor Egner Granerud lensi pisimmälle Innsbruckin tyhjien katsomoiden keskelle. Futsal Liigakärjen venezuelalaistykki jälleen Sievi FS:n kiusana. Sievi FS:n tappioon suisti Enderson Suarez, joka vastasi kotijoukkueen kolmesta ensimmäisestä maalista. Aalto on kokonaistilanteessa 21:s. Sievi FS nousi jo maalin päähän, kun Jaakko Alasuutari kavensi 3–2:een ajassa 33.59. Sievi FS kausi jatkuu ensi viikonloppuna tuplakotipeleillä, joissa vastaan asettuvat HIFK FS ja KaDy. Sopimuksessa on optio lisävuodesta. Tuolloin Sievi FS jäi maaleitta 0–7-lukemiin päättyneessä pelissä. Lauantaina Sievi FS nousi kolmen maalin takaa kamppailemaan pisteistä. Kiva, että Suomen sarjoihinkin tulee tuon tason pelimiehiä. Innsbruckissa kilpaillaan avauskierros mies miestä vastaan -formaatilla, ja Bergiselin mäessä nähdään Suomi–Itävalta-ottelu. Varsinkin joukkueen nuoriso-osasto on nostanut tasoaan, eikä joudu pelkästään selviytymään kentällä. URHEILU Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A15 OULU IK Myranin kahden ottelun pisteputki futsalin miesten Ykkösessä katkesi lauantaina Oulussa. Venezuelaiskaksikko Suarez (21+5)?–?Henry Gutierrez (14+12) on ollut mukana yli puolessa kemiläisten tämän kauden 61 maalista. FC OPA kaatoi Myranin maalein 4–1 (2–0). EPA/WILL OLIVER MIESTEN FUTSAL-LIIGA FC Kemi–Sievi FS 5–3 (1–0) Juha Savela Sievi FS:n vuosi 2021 alkoi tappiolla, kun liigakärki FC Kemi oli odotetun vahva isäntä kotihallissaan. JARNO HERRANEN INNSBRUCK (STT) Mäkihypyn Keski-Euroopan mäkiviikon suomalaisosanottajat Antti Aalto ja Niko Kytösaho hyppäsivät mukaan turneen kolmanteen kisaan, sunnuntaina kisattavaan Innsbruckin koitokseen. Nyt tilanteita alkaa tulla myös hyökkäyspäähän, Alasuutari arvioi. Pochettinon sopimus kestää vuoden 2022 kesäkuun loppuun. Hän korvaa joulukuun lopussa erotetun Thomas Tuchelin, joka ehti valmentaa PSG:tä kaksi ja puoli vuotta. –?Jotain napsui nilkassa ja polvissa. Pariisilaisseura vahvisti argentiinalaisen Pochettinon valinnan lauantaina. Pochettino palaa tuttuun seuraan, sillä hän pelasi PSG:ssä vuosina 2001–2003. Molempiin vierasmaaleihin esityön teki Jarmo Junno. Sami Kuronen ja Teemu Mattila veivät oululaiset kahden maalin johdossa tauolle. –?Onhan hän hyvä pelaaja. Mäkihyppy Mäkiviikon kolmas koitos käydään sunnuntaina. Alkukauden norjalaiskomeetta on neljä pistettä edellä Saksan Karl Geigeriä ja 6,7 pisteen etumatkalla Puolan Kamil Stochiin. Kytösaho pääsi 118,5-metrisen ja sijoittui 24:nneksi. Valmentajan roolissa hän on ollut työttömänä vuoden 2019 marraskuusta asti, jolloin hän sai potkut Englannin Valioliigassa pelaavasta Tottenhamista. Suarezin maalit liikaa Jaakko Alasuutari teki Kemissä kaksi maalia. Suarezin puhtaan hattutempun jälkeen Henri Heikkilä aloitti vieraiden takaa-ajon 3–1-osumallaan ajassa 27.26. Jaakko Alasuutari kavensi Vilho Hannin syötöstä 5–3:een ajassa 37.45
Vain kolme voittoa aiemmista 13 pelistään ottanut Eintracht tuli kuitenkin tasoihin reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Amin Younesin ohittaessa Hradeckyn. Hän tiesi minun olevan siellä (syöttäessään). Alku lupaili hyvää: Nadiem Amirin silkinpehmeiden kosketusten ja kantapääkikan seurauksena tullut nerokas ”ihmemaali” vei vieraat johtoon 10. Milwaukeen Giannis Antetokounpo tehtaili pelissä 29 pisteen saaliin eli saman verran kuin Bullsin aloituksessa pelanneet Porter, Patrick Williams ja Wendell Carter yhteensä. IBU/MANZONI LONTOO (STT) Korealaishyökkääjä Son Heung-min ylsi komeaan tasalukuun ja Tottenham rullaili 3–0-voittoon sarjanousija Leedsistä, kun jalkapallon Englannin Valioliigan lauantai avattiin Lontoossa. Tuloksia: Miehet 10 km (16): 1) Tero Seppälä 26.32,9 (10), 2) Tuomas Harjula –1.11,9 (01), 3) Joni Mustonen –1.50,0 (22), 4) Olli Hiidensalo –1.52,4 (21), 5) Heikki Laitinen –1.53,3 (12), 6) Otto-Eemil Karvinen –1.56,9 (01). Hradeckylle kirvelevä tappio MILWAUKEE/HELSINKI (STT) NBA-seura Chicago Bullsin vuosi alkoi synkästi. minuutilla Son iski sitten Kanen järjestelystä 2–0. ja toinen 13.– 17.1. Voitto olisi nostanut Leverkusenin ainakin päiväksi sarjakärkeen ohi Bayernin. minuutilla. Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikolla Saksan Oberhofissa, jossa kilpaillaan kaksi seuraavaa jaksoa. Maali oli Kanelle jo kauden 17:s kaikki kilpailut mukaan lukien, ja 43. Joskus kyse on telepatiasta, joskus kommunikoimme maalin puhumalla, Son myhäili kaksikon yhteistyötahdista. Tero Seppälä voitti näyttökisan Tero Seppälä voitti liiton näyttökisan Kontiolahdella. –?Olen erittäin iloinen, 100 maalia yhdelle seuralle on iso juttu. Voitto nosti Tottenhamin mukaan liigan kärkitaistoon neljän voitottoman ottelun jälkeen. Meillä on nyt paljon vastoinkäymisiä, mutta täytyy vain todeta, että maailma on nyt tässä jamassa, Donovan kommentoi tilannetta Chicago Sun-Timesille. Seppälä ampui makuulta yhden ohilaukauksen, joka toi poikkeuksellisetsi 30 sekunnin aikasakon. Ottelu Crystal Palace– Sheffield United ei tuonut helpotusta liigajumbona majailevalle Unitedille. Norwichin sarjajohto neljään pisteeseen BERLIINI (STT) Lukas Hradeckyn saksalaisseura Bayer Leverkusen avasi Bundesliigan kauden pelaamalla 12 tappiotonta ottelua, mutta syyskausi päättyi 19, joulukuuta tappioon Bayern Münchenille. Kaiken lisäksi ohjelma jatkuu hektisenä, kun Bulls saa jo sunnuntaina kotikentällä vastaansa Dallas Mavericksin. URHEILU Urheilutoimitus P. Son sataan Spurs-maaliin Harry Kanen ja Heung-Min Sonin maalit upottivat Leedsin lauantaina. Sakkokierroksia ei näyttökilpailussa kierretty. Kaksikko on yhdessä värkkäillyt nyt kaikkiaan 13 maalia tällä kaudella, sitä enemmän ei yksikään kaksikko ole yhdellä valioliigakaudella saanut yhdessä aikaan. Norwich on koonnut kauden 23 liigapelistään 47 pistettä, neljä enemmän kuin toisena majaileva Swansea. Pukillakin oli saumoja saada tusina täyteen kauden liigamaaleissa, mutta tällä kertaa suomalaistykki jäi maalitta. Burnleyn ja Fulhamin keskinäinen peli siirtyy koronan vuoksi. IBU-cup jatkuu Saksan Arberissa 14.1. Ensimmäinen näistä on 8.–10.1. Altistuminen vei Lauri Markkasen eristyksiin. –?Olen hieman surullinen siitä, etten saanut ”H:lle” syöttöä (tänään). Näyttökilpailu järjestettiin, koska koronarajoitusten vuoksi Imatran ja Seinäjoen kansalliset kisat peruttiin. TOTTENHAMIN helpon voiton täydensi Toby Alderweireldin maali 50. BULLS oli voittanut edellisiltana Washingtonin Otto Porterin ja Zach LaVinen johdolla. voiton toi Emi Buendian 63. Näyttökilpailuun pääsi rajattu määrä kilpailijoita ja järjestelyistä vastasivat pääosin vastuuvalmentajat. Bullsin tappio kirjattiin lukemin 96–126, kun se rimpuili vieraspelin ilman Hutchisonia, Lauri Markkasta, Tomas Satoranskya ja Ryan Arcidiaconoa. Newcastle isännöi Leicesteriä ja Chelsea Manchester Cityä. Osanotto-oikeus oli vain urheilijoille, jotka antoivat näyttöjä maailmancupiin, IBU-cupiin ja EM-kisoihin. Brentfordin lauantainen ottelu Bristol Cityä vastaan jäi pelaamatta Cityn joukkueen koronaongelmien takia. EPA/ANDY RAIN LONTOO (STT) Kaksi edellistä otteluaan voitotta pelannut Norwich palasi kolmen pisteen saaliiseen, kun se kaatoi Englannin jalkapallon kakkostason eli Mestaruussarjan pelissä Barnsleyn 1–0. Ja kun Leverkusenin puolustaja Edmond Tapsoba teki oman maalin, oli vuosi alkanut Leverkusenille yhtä ikävästi kuin edellinen oli päättynyt. Peli päättyi kotivoittoon 2–0. Naiset 7,5 km (14): 1) Kaisa Keränen 24.48,9 (00), 2) Suvi Minkkinen –20,7 (11), 3) Erika Jänkä –56,7 (12), 4) Sanni Oikkonen –1.09,6 (10), 5) Sanna Laari –1.24,4 (31), 6) Saana Lahdelma –1.24,6 (01). Lamela ei lauantaina pelannut, Reguilon oli vaihtopenkillä ja Lo Celso sivussa loukkaantumisen takia. Kolmikon juhlimisesta oli levinnyt kuvatodistetta. Valioliigassa pelataan sunnuntaina kaksi ottelua. Porter jäi yhdeksään pisteeseen ja teholukemaan –25. Norwichille liigakauden 14. Olen siitä hyvin ylpeä, onpa hieno tapa aloittaa uusi vuosi, Son hehkutteli BBC:n mukaan. minuutin maali. Päävalmentaja Billy Donovan kertoi tartunnalle altistuneen kolmikon päässeen jo Chicagoon. Lontoolaisten Schlupp ja Eze maalasivat jo ennen taukoa. Sarjakolmonen, Marcus Forssin Brentford on kuusi pistettä Norwichin perässä ottelun vähemmän pelanneena. LaVine oli 16 pisteellä Chicagon tehopelaaja myös perjantaina, mutta Porter ei kyennyt toiseen mahtipeliin Markkasen tontilla. Spurs-luotsi Jose Mourinholle synkkyyttä hienossa iltapäivässä toi laitapakki Matt Dohertyn ulosajo loppuhetkillä. Jalkapallo Tottenham selvään voittoon paljon palloa pitäneestä sarjanousijasta. Maali oli Sonille 100:s Tottenhamin paidassa. Voitto toki helpotti sitä, että Tottenham oli aiemmin päivällä joutunut kritisoimaan pelaajiaan Erik Lamelaa, Sergio Reguilonia ja Giovani Lo Celsoa siitä, että he olivat rikkoneet koronavirussääntöjä ottamalla osaa isoon joulujuhlaan. Tottenham nousi voitolla neljän pisteen päähän sarjan kärjessä olevista Liverpoolista ja Manchester Unitedista. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A16 KONTIOLAHTI Haapajärven Kiilojen Tero Seppälä vei voiton lauantaina järjestetyssä ampumahiihdon näyttökilpailussa, joka järjestettiin poikkeavin toimin Kontiolahden ampumahiihtostadionilla. Leeds sai otteluun hyvän alun, mutta Harry Kanen rangaistuspotku puolen tunnin kohdalla avitti kotijoukkueen karkumatkalle. Suomen maajoukkuekärki Teemu Pukki pelasi lähes koko pelin, Barnsleyn toppari Aapo Halme oli yhä sivussa varvasvamman takia. minuutilla. Seppälä voitti 10 kilometrin kisan runsaan minuutin erolla Tuomas Harjulaan. Eikä joulutauolta paluukaan alkanut mairittelevasti, sillä Hradecky ja Leverkusen taipuivat 1–2-tappioon suomalaisvahdin ex-seuran Eintracht Frankfurtin kotikentällä. Kanelle syöttö oli jo yhdeksäs Sonin maaliin tällä liigakaudella, sivuten Valioliigan ennätystä. Seura vahvisti Chandler Hutchisonin koronatartunnan, ja alimiehitettynä pelannut joukkue kärsi liigakierroksella 30 pisteen tappion Milwaukee Bucksin vieraana. Tilanne oli kohtuuton, kun Bulls pelasi neljän päivän sisään kolmannen vieraspelinsä. –?Seuraorganisaatio on toiminut tilanteessa hienosti, koska voimme edelleen pelata koripalloa. Tartunnan saanut Hutchison on eristetty Washingtoniin
Norjalaisruuna oli ykkönen hankkiuduttuaan pian johtopaikalle. Tomas Soucek 0–1. Mirren 1–1, Ross Co–St. Skotlannin Valioliiga: Rangers–Celtic 1–0 (Glen Kamara R 90 min), Aberdeen–Dundee U 0–0, Hamilton–Motherwell 3–0, Hibernian–Livingston 0–3, Kilmarnock–St. Vaikka Don Williams piti temmon tasaisen reippaana, ei Thai Profit hyytynyt, vaan irtosi varmaan voittoon Vermon loppusuoralla. 2 Moottoriurheilu Jedda, Saudi-Arabia: Dakar-aavikkoralli, prologi 129 km, josta erikoiskoetta 11 km: Autot: 1) Nasser al-Attiyah Qatar, Toyota 5.48, 2) Brian Baragwanath Etelä-Afrikka, Century Racing, sama aika, 3) Yazeed al-Rajhi Saudi-Arabia, Toyota jäljessä 8 sekuntia. Kyse on jälleen auton ja ajajan yhdistelmästä. 2–1. Tottenham–Leeds 3–0 (2–0) 29. –?Tämän tiimin jatkuva menestys on tehnyt minuun vaikutuksen. minuutilla), Preston– Nottingham 0–1, Swansea–Watford 2–1, Wycombe–Middlesbrough 1–3, Sheffield Wednesday–Derby 1–0. 2–3, 70. –?Lewis ottaa aina esiin koko tiimin, kun hän puhuu menestyksestä, Todt totesi. Crystal P–Sheffield U 2–0 (2–0) 4. HIPPOS LONTOO (STT) Kansainvälisen autoliiton ranskalainen puheenjohtaja Jean Todt arvioi Lewis Hamiltonin ja Mercedeksen hallitsevan formula 1:n MM-sarjaa jopa jykevämmin kuin Michael Schumacher ja Ferrari hallitsivat aikoinaan. Harri Koivusen talliin kaksoisvoiton varmistaneella North Lexuksella lähdettiin sangen myöhään kirimään, mikä mahdollisti Juicemanin iskun Luxorious Lordin takaa. Espanjan liiga: Villarreal–Levante 2–1, Betis–Sevilla 1–1. T75:n täysosumalla sai 305,48 euroa ja T4:llä lunastettiin 83,22 euroa. Anthony Martial 1–0, 58. Don Williamsin kukisti 2120 metrin ryhmän selkeä kakkossuosikki Thai Profit, jolla Santtu Raitala keikkui johdossa startista maaliin. Myös Don Williamsin osalta lähtö sujui hyvin. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A17 Koulutus 1 Hanki osaaminen maatalouskoneiden ja traktoreiden huoltamiseen ja korjaamiseen! Nuorten ja aikuisten kouluttaja Pauli Haaponiemi p. 1–2, 44. Koulutuksessa on lähi-, etäja verkko-opintoja sekä työelämässä oppimista. Neal Maupay rp. Mercedeksellä on nyt seitsemän peräkkäistä tuplamestaruutta, ja Hamilton on noussut mestaruuksissa Schumacherin rinnalle. –?Mercedes ja Lewis hallitsevat sarjaa nyt vahvemmin kuin Ferrari ja Michael aikoinaan, Todt arvioi Autosportin haastattelussa. Saksan Bundesliiga: Köln–Augsburg 0–1, Bielefeld–Mönchengladbach 0–1, Eintracht Frankfurt–Leverkusen 2–1 (Lukas Hradecky L 90 min), Hoffenheim–Freiburg 1–3, Werder Bremen– Union Berlin 0–2. Jeffrey Schlupp 1–0, 45. Moottoripyörät: 1) Ricky Brabec USA, Honda 6.01, 2) Joan Barreda Espanja, Honda –0.06, 3) Daniel Sanders Australia, KTM –0.13.. Manchester United–Aston Villa 2–1 (1–0) 40. 1–0, 43. Aaron Connolly 1–0, 19. Auto on erittäin luotettava, eikä kuljettaja tee virheitä. Dickson Shadowin lähtönopeus toi keulajuoksun ja pelisuosikki Look Completen päänahan. Ravit Don Williams ei pystynyt ohittamaan keulaan ampunutta Saarijärven ruunaa. Ruben Neves rp. Sarjakärki: 1) Rangers 62 pistettä (22 ottelua), 2) Celtic 43 (19), 3) Aberdeen 39 (20), 4) Hibernian 36 (22), 5) Livingston 27 (20), 6) Dundee U 26 (22). 1–3, 46. Eberechi Eze 2–0. Dan Burn om. Romain Saiss 1–1, 34. Arkenttiina lähes tuplasi voittosummansa, sillä ykköspalkinto oli 7000 euroa. Myös Astrum oli terhakka auton takana ja pääsi hallitsemaan tapahtumia alusta loppuun. –?Ja kaikki kunnia heille siitä. Matt Doherty (Tottenham). Todt kertoo ihailleensa saksalaistallin ja brittikuljettajan yhteistyötä jo vuosia. Ferrari saavutti Jean Todtin komennossa kuusi peräkkäistä valmistajien mestaruutta vuosina 1999–2004. Mahdollisuus myös oppisopimukseen! Haku päättyy 31.1.2021 Ensimmäiset lähipäivät 22.-23.3.2021 Kysy lisää! www.kpedu.fi/maatalousala Maatalouskonehuoltajaksi Kannuksessa! Haku 31.1.2 021 asti Hae nyt! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto ESPOO Markku Niemisen tallin väkivahva Don Williams joutui tyytymään kakkosrahoihin Vermon Talvimaljassa, joka nimelleen sopivasti ajettiin lauantaina aika talvisissa oloissa. Toby Alderweireld 3–0. Johnstone 1–1. Ulosajo: 90. Todt johti Ferrarin F1-tallia, kun Schumacher saavutti viisi kaikkiaan seitsemästä mestaruudestaan 2000–04. Koulutus järjestetään yhteistyössä traktorija maatalouskonevalmistajien kanssa ja sisältää käytännön harjoittelua. Thai Profit nujersi suursuosikin Kimmo Aholan, Thai Profitin ja Santtu Raitalan yhteistyö toi voiton Vermon Talvimaljasta. Liverpool .....16 9 6 1 37– 20 33 ManU ..........16 10 3 3 33– 24 33 Tottenham ..16 8 5 3 29– 15 29 Leicester .....16 9 2 5 29– 20 29 Everton .......16 9 2 5 26– 20 29 Chelsea .......16 7 5 4 31– 18 26 Aston Villa ...15 8 2 5 29– 16 26 ManCity ......14 7 5 2 21– 12 26 Southampton 16 7 5 4 25– 19 26 West Ham ...17 7 5 5 24– 21 26 Leeds ..........17 7 2 8 30– 33 23 Wolves ........17 6 4 7 18– 24 22 Crystal P ......17 6 4 7 22– 29 22 Arsenal ........16 6 2 8 16– 19 20 Newcastle ...15 5 4 6 17– 24 19 Burnley .......15 4 4 7 9– 20 16 Brighton ......17 2 8 7 21– 28 14 Fulham ........15 2 5 8 13– 23 11 West Brom ..16 1 5 10 11– 35 8 Sheffield U ..17 2 15 8– 29 2 Englannin Championship: Birmingham–Blackburn 0–2, Huddersfield–Reading 1–2, Millwall–Coventry 1–2, Norwich–Barnsley 1–0 (Teemu Pukki N vaihtoon 90. Vuvuzela ja Vennelmon Varma nousivat muille totosijoille. Voittoaika oli lumisateen seassa hyvä 13,1a. Ari Moilanen ohjasti kotiradallaan kaksi T75-voittoa. Brighton–Wolverhampton 3–3 (1–3) 13. Saarijärvisen Kimmo Aholan Thai Profit lähti tapansa mukaan kovaa matkaan ja valtasi helposti johtopaikan. Kaksi edellistä kisaansa laukkoihin pilannut Pöylefanten oli Antti Teivaisen voittoajokki Vermossa. Lewis Dunk 3–3. FIA:n puheenjohtaja Jean Todtin vuoro ylistää Hamiltonia 2 Jalkapallo Englannin Valioliiga: Everton–West Ham 0–1 (0–0) 86. Siinä Teemu Okkolin sujautti Arkenttiinan varhain johtoon. Ensimmäisellä takasuoralla olivat suosikit jo rinnakkain. Se on paras esimerkki yhteishengestä ja yhteistyöstä. Bruno Fernandes rp. Bertrand Traore 1–1, 61. Talvimaljan voitto ja kavioliigan vuoden avauksen ykköstila toivat Thai Profitille 10 000 euroa. Hannu Torvinen löysi tammalle kiritilan viimeisellä puolikkaalla. Son Heung-min 2–0, 50. KYLMÄVERISTEN rahakkain sarja oli tällä kertaa tammojen tasoitus, joka päätti lauantain T75-kierroksen. Todt on huomannut myös Hamiltonin ymmärtäneen, miten menestys rakennetaan. Ari Moilasen onnistui nostaa suursuosikki heti sisäradan paikalta toiselle radalle. Harry Kane rp. Koulutus valmistaa tutkintoon ja osaaminen osoitetaan näytöissä. 044 725 0603 pauli.haaponiemi@kpedu.fi Hakijapalvelut hakijapalvelut@kpedu.fi p. Kun vauhti pysyi 28-lukemissa, ei takamatkalaisilla ollut asiaa kuin voittajan tuntumaan. Juicemanin tavoin oli Brisenda lähdössään kolmanneksi eniten pelattu. 040 808 5010 Opinnot sisältävät vikadiagnostiikkaa ja sähköja hydrauliikkajärjestelmien tuntemusta. Neljännen kohteen voittanut Juiceman oli pieni yllättäjä
Meidän on löydettävä uusia tapoja tehdä asioita, löytää uusia ratkaisuja ja kehittää uusia ideoita. EPA/GIAN EHRENZELLER 2 Ravit Helsinki: 1. 9. lähtö, Toto75-2, sh 1620 m: 1) Pöylefanten*/Antti Teivainen 26,6a (2,48), 2) Viriori 26,8a (119,25).3) Perusliksa 26,8a x (12,99).4) Ypäjä Jallu 26,9a (20,46). 12 6 1 5 63– 41 19 ToPV ............. Ilves FS ........10 7 1 2 39– 14 23 MuSaFutsal .. 10. M18 10 km (30): 1) Arttu Heikkinen PuijHS 24.12,8, 6) Jirka Oja KaJu –56,3, 24) Jarkko Reijonen YK –5.04,5. Olemme edelläkävijä akkumateriaaleissa, jotka pidentävät sähköajoneuvojen ajomatkaa ja suorituskykyä. 11 5 1 5 34– 32 16 Tervarit .........9 4 3 2 32– 15 15 SC Riverball 10 3 2 5 28– 47 11 FC OPA ......... lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, lv 2120 m: 1) Astrum/Ari Moilanen 15,6a (1,99), 2) Surprise Daisy 16,1a (29,67).3) Mahatma Gee 16,1a (7,95).4) Favör Då 16,2a (21,65). Kesätyöhakemukset viimeistään su 14.2.2021. PP-70 SoVo, KaDy ToPV, Akaa Futsal GFT, JoSePa Mad Max, HIFK FS Ilves. Troikka: 3423,35. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, lv 2120 m Talvimalja, Kavioliiga-osakilpailu: 1) Thai Profit/Santtu Raitala 13,1a (2,64), 2) Don Williams 13,3a (1,94).3) Hazelhen Hermes 13,6a (33,27).4) William Pine 13,6a (158,9). Miehet, 15 km (p, yhteislähtö): 1) Aleksandr Bolshunov Venäjä 34.09,8, 2) Dario Cologna Sveitsi –23,5, 3) Ivan Jakimushin Venäjä –25,3, 4) Maurice Manificat Ranska –27,7, 5) Denis Spitsov Venäjä –34,4, 6) Oskar Svensson Ruotsi –36,3, 7) Ilja Semikov Venäjä –43,4, 8) Jevgeni Belov Venäjä –47,2, 9) Ireneu Esteve Altimiras Andorra –47,3, 10) Clement Parisse Ranska –47,7, ...suomalaiset: 18) Juho Mikkonen –1.21,7, 26) Markus Vuorela –1.28,4, 54) Lauri Lepistö –2.53,0, 68) Verneri Suhonen –4.42,5. 12 3 3 6 39– 55 12 Ilves ..............11 2 2 1 6 27– 46 11 Sievi FS ........ 19) Antti Aalto Suomi 114,8 (120),... 10 9 1 65– 31 27 FC Kiisto ...... 9 7 1 1 54– 22 22 GFT ............... Toto (9-4-1): 5,68 1,67-1,78-1,72 11,50. Naisten Futsal-liiga KP-V etu FC Sport J 0-4, HIFK FS MuSaFutsal 8-5. lähtö, lv 2120 m: 1) Cygne Noire Boogie/ Marko Heikari 17,5a (7,73), 2) Miss America 17,5a (31,08).3) Imaginable 17,6a (28,49).4) Kiikku’s Trooper 17,8a (2,53).poissa: 8. Toto (1-2-8): 2,37 1,23-1,38-1,91 2,96. Seuraavat kilpailut: Val Müstair, 3.?1. Toto4 pelivaihto 50?829,00 e, voittoosuus 83,22 e Pelivaihto 751?529,76 e. Ei vain asiakkaillemme, vaan myös työntekijöillemme. Mitä tarjoamme Pyrimme olemaan suunnannäyttäjiä. Toto (4-1-10): 2,64 1,26-1,18-1,93 3,04. Maaliin hiihti 59 naista. 9 1 8 8– 42 3 PP-70 .......... Siinä voimme jakaa ideoita, kehittää asiantuntemustamme ja edistää uraamme. 10 2 8 27– 46 6 IK Myran ...... 13 1 12 26– 98 3 Seuraavat ottelut: 3.1. Kiertueen tilanne: 1) Bolshunov 36.19, 2) Artem Maltsev Venäjä –1.00, 3) Svensson –1.10, 4) Cologna –1.11, 5) Jakimushin –1.16, 6) Federico Pellegrino Italia –1.22, 7) Manificat –1.36, 8) Belov –1.37, 9) Spitsov –1.40, 10) Andrew Musgrave Britannia –1.41, ...suomalaiset: 29) Mikkonen –2.29, 33) Vuorela –2.34, 54) Lepistö –3.58, 69) Suhonen –5.38. Toto (5-6-1): 3,38 1,83-3,04-3,81 14,67. Linn Svahn otti toisen voiton putkeen Tourilla. Hakemukset osoitteeseen https://www.umicore.com/careers Umicore Finland Oy PL 101 (Kobolttiaukio 1), Kokkola Puh. 12 9 1 1 1 61– 27 30 KaDy .............11 9 2 55– 23 27 Mad Max .....14 9 5 75– 56 27 GFT ..............10 7 1 1 1 51– 24 24 Akaa Futsal ..10 7 1 2 55– 39 22 SoVo ............ 3. Tehtävä vaatii oma-aloitteisuutta toiminnan kehittämiseksi, hyvää asennetta ja vuorovaikutustaitoja. Toto4 voitto-osuus: 83,22. Toto (4-5-2): 7,73 2,43-4,79-4,79 70,75. Lisätietoja antaa kunnossapitopäällikkö Ville Kurikkala puh. Mitä sinä tulisit tekemään ja ketä haemme LVI-asentajaa Tehtäviin kuuluvat tehtaan kiinteistöjen LVI-laitteiden huoltoja kunnossapitotyöt sekä pienet muutostyöt. Troikka: 127,57. Maaliin hiihti 76 miestä, seitsemäntenä maalilinjan ylittänyt Venäjän Aleksei Tshervotkin hylättiin. Aalto ja Kytösaho pääsivät mukaan sunnuntaina hypättävään kilpailuun. lähtö, sh 2620 m: 1) Tutun Impi/Antti Ala-Rantala 27,9a (27,24), 2) Pertturi 27,9a (2,42).3) Vilju 28,1a (13,17).4) Uljas Suomalainen 28,2a (6,67). Toto (7-10-8): 2,48 1,65-12,48-3,28 159,30. Edellytämme työn alkaessa 18 vuoden ikää. näytteiden vastaanottoa, esikäsittelyä, analyysin tekemistä ja raportointia. Edellytämme laboratorioalan peruskoulutusta, yhteistyötaitoja ja analyyttistä otetta työntekoon. Siinä sinua tarvitaan. Aikaisempi kokemus prosessiteollisuudesta ja kylmälaiteluvat katsotaan eduksi. 1. takaaajot (v), naisten 10 km, miesten 15 km. Hae heti, koska kesätyöhakemuksia käsitellään jo hakuaikana. Pyrimme luomaan yhteistyöympäristön ja kulttuurin, jossa me kaikki voimme menestyä. 4. Palkitsemme työpanoksesi kilpailukykyisellä palkalla ja hyvillä henkilöstöeduilla. Osallistava työkulttuuri tarjoaa kaikille työntekijöille yhtäläiset mahdollisuudet riippumatta heidän taustastaan. 8 2 1 5 19– 37 7 FC Halikko ...10 2 8 21– 56 6 FC OPA.........10 1 9 15– 46 2 Seuraavat ottelut: 6.1. 10 5 1 4 52– 36 16 FC Rauma .....9 5 1 3 31– 26 16 VehU ............ 10 2 8 39– 55 6 KF Kosova ... M20 10 km (17): 1) Petteri Mattila NorrvST 24.33,9, 15) Jussi-Matti Rahja KaJu –3.35,7. Työ on päivävuorotyötä. T16 5 km (18): 1) Peppi Leppälä RP 14.05,9, 4) Sanni Vuollet KaJu –55,7, 13) Meea Haikara RP –2.32,2, 15) Miina Koivisto SS –2.43,9. Lisätietoja antaa HR assistentti Anne Kangas puh. Miehet: 1) Bolshunov 608, 2) Pellegrino 324, 3) Johannes Hösflot Kläbo Norja 296, 4) Andrew Young Britannia 261, 5) Andrei Melnitshenko Venäjä 248, 6) Musgrave 220, ...suomalaiset: 14) Iivo Niskanen 147, 17) Ristomatti Hakola 128, 20) Joni Mäki 114, 51) Perttu Hyvärinen 33, 54) Mikkonen 27, 74) Lepistö 11, 76) Suhonen 11, 81) Lauri Vuorinen 10, 91) Vuorela 5. Kiertueen tilanne: 1) Svahn 32.42, 2) Diggins –13 sekuntia, 3) Karlsson –0.18, 4) Brennan –0.20, 5) Anamarija Lampic Slovenia –0.40, 6) Nadine Fähndrich Sveitsi –0.43, 7) Sorina –0.53, 8) Stupak –0.56, 9) Natalia Neprjajeva Venäjä –1.12, 10) Maja Dahlqvist Ruotsi –1.15, ...suomalaiset: 12) Pärmäkoski –1.16, 19) Matintalo –1.52, 27) Joensuu –2.49, 46) Lylynperä –3.51. Toto (9-2-1): 7,58 2,14-2,06-3,16 13,12. Päivän Duo: 4-2, kerroin: 13,92. Kerttu Niskanen jäi pois kilpailusta vatsataudin takia ja keskeytti kiertueen. 9 5 2 2 47– 25 19 Riemu ........... Kuopio: Kansalliset kilpailut (v): Miehet 10 km (44): 1) Perttu Hyvärinen PuijHS 22.25,5, 2) Remi Lindholm Minken jäljessä 30,0 sekuntia, 3) Kari Varis IlmajK –44,9, 4) Miska Poikkimäki Vuokatti STK –50,7, 12) Eelis Valikainen KaJu –1.49,1, 23) Iiro-Mikko Harju Pohti ST –3.01,2, 25) Roope Haapakangas Pohti ST –3.10,6, 26) Petteri Lauren T Skiers –3.22,3, 35) Elias Valikainen KaJu –5.19,6. Aalto kohtaa kilpailun 1. Toto (2-9-11): 7,16 2,15-1,51-3,12 6,75. Kuvittele, mitä sinä voisit tehdä. Sunnuntaina Kuopiossa hiihdetään FISkilpailut perinteisellä hiihtotavalla. Näin haet Hakemukset LVI-asentajan, kunnossapitoasentajien ja vuorolaboranttien tehtäviin viimeistään su 24.1.2021. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2120 m: 1) Juiceman/Jarmo Saarela 13,5a (5,68), 2) North Lexus 13,7a (5,56).3) Luxorious Lord 13,8a (4,44).4) Gambino Degato 14,0a (25,98). Umicoren ladattavat akkumateriaalit antavat ihmisille itsenäisyyttä ja myös yhdistävät ihmisiä. 8 5 2 1 37– 20 19 HIFK FS ..........7 6 1 29– 14 18 ACE ..............10 5 1 1 3 36– 31 18 FTK-Tornio ....11 5 1 5 32– 33 16 FC Sport J ..... Kolmea vuorolaboranttia Tehtävään sisältyy mm. Maailmancupin kokonaistilanteet 13/33 kilpailun jälkeen (Lillehammerissa jäi hiihtämättä kolme starttia): Naiset: 1) Brennan 451, 2) Sorina 388, 3) Neprjajeva 340, 4) Fähndrich 309, 5) Therese Johaug Norja 301, 6) Lampic 301, ...suomalaiset: 18) Kerttu Niskanen 131, 42) Pärmäkoski 38, 44) Laura Mononen 33, 50) Matintalo 25, 51) Joensuu 25, 66) Lylynperä 12. KP-V etu MuSaFutsal, GFT KaDy. 050 475 3312. Toto (216-15): 4,25 2,38-7,91-3,76 156,53. Aikaisempi kokemus prosessiteollisuudesta ja SAP-järjestelmän tuntemus katsotaan eduksi. Kunkkunumero: 32 Ilta-arvonta. lähtö, TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) Glamour Arioso/Juhani Tapani 16,4a (7,58), 2) Amazing Tycoon 16,7a (7,73).3) Sergio Leone 16,7a (19,8).4) Amour Mirage 16,7a (45,14). FC Rauma SC Riverball, AU Tervarit, FC Kiisto TPK 2 Rahapelit Keno: Lauantai 2. Lisätietoja antaa laboratoriopäällikkö Allan Witick puh. Troikka: 215,89. Kahta kunnossapitoasentajaa Tehtäviin kuuluvat mekaanisen kunnossapidon korjaus-, huolto-, asennusja muutostyöt. FC Kemi ....... P12 3 km (17): 1) Kent Lindholm Tor 9.01,9, 13) Leo Rautio NU –1.35,1. 8 3 2 1 2 28– 20 14 KaDy ............. Naiset 5 km (41): 1) Anne Kyllönen KainHS 12.27,8, 2) Anni Alakoski KainHS –20,5, 3) Jasmin Kähärä MikkelH –28,1, 20) Jennie Lindvall Minken –1.34,0, 35) Iina Lauren T Skiers –2.50,1, 38) Katriina Autti T Skiers –3.06,0. Toto (2-12-6): 1,99 1,34-3,55-1,96 20,00. 11 3 1 7 29– 50 10 EBK/FS ........ SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A18 Avoimet työpaikat 1 JOS AKKUMATERIAALIMME VOIVAT PARANTAA SÄHKÖAJONEUVOJEN TEHOA Umicoresta Liikkuminen on päivittäistä. 11. 2. Toto4 voitto-osuus: 57,96. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, lv 2120 m: 1) Brisenda/Hannu Torvinen 14,9a (7,16), 2) Bansky 15,5a (2,16).3) Be the One* 15,6a (16,63).4) Zarita G.S.O.* 15,7a (53,46). Toto4 voitto-osuus: 31,31. Miesten Ykkönen FC OPA IK Myran 4-1 , VehU SC Riverball 3-1 , FC Rauma Tervarit 3-2 , AS Moon TPK 2-4. N18 5 km (35): 1) Iiris Helander Ski Jkl 14.03,3, 5) Iida Vuollet KaJu –31,5, 11) Alisa Vuollet KaJu –1.08,0, 15) Iida Haukilahti VetU –1.19,6. lähtö, Toto75-1, lv 2620 m: 1) Dickson Shadow/Ari Moilanen 17,0a (3,38), 2) Noble Boy S 17,1a (16,68).3) Brand New Key 17,1a (38,27).4) Finest Chocolate 17,2a (41,0). Tehtävä on uusi ja se vaatii oma-aloitteisuutta toiminnan kehittämiseksi, hyvää asennetta ja vuorovaikutustaitoja. 11 1 1 9 26– 78 4 Seuraavat ottelut: 3.1. 12 3 1 8 39– 59 11 JoSePa .........10 2 1 1 6 25– 45 9 HIFK FS ......... Edellytämme tehtävään soveltuvaa koulutusta. 5. poissa: 8. 9 2 1 2 4 26– 33 10 Yilves ...........10 3 1 6 26– 36 10 KP-V etu ....... Troikka: 179,75. Kunkkunumero: 43. 24) Niko Kytösaho Suomi 109,3 (118,5). 2 Futsal Futsal-liiga FC Kemi Sievi FS 5-3. Lisätietoja antaa sähköja automaatiopäällikkö Ilkka Sikala puh. Toto (3-6-5): 27,24 5,19-1,63-2,85 44,27. Materiaalimme takaavat myös kannettavan elektroniikan akulle pidemmän käyttöiän. kierroksella Itävallan Clemens Leitnerin (karsinnan 32:s) ja Kytösaho Itävallan Maximilian Steinerin (karsinnan 27:s). Jotta entistä tehokkaampia akkuja voidaan kehittää, emme voi polkea paikoillamme. AU ............... 040 866 9348. 10 7 3 41– 18 24 TPK ...............9 7 1 1 51– 21 22 AS Moon ..... Etusija henkilöitä valittaessa on niillä, jotka omaavat aikaisempaa, soveltuvaa työkokemusta tai opiskelun perusteella tarvitsevat työharjoittelua. 6. Edellytämme kokemusta teollisuuden kiinteistöjen LVI-järjestelmistä ja tehtävään soveltuvaa koulutusta, kuten LVI-asentaja tai vastaava. 9 4 1 4 37– 28 14 PJK ............... 040 722 9068. 2 Mäkihyppy Innsbruck, Itävalta: Keski-Euroopan mäkiviikon 3/4 kilpailu, karsinta (HS128): Tuloksia: 1) Halvor Egner Granerud Norja 132 pistettä (129 metriä), 2) Daniel Huber Itävalta 128,9 (127,5), 3) Dawid Kubacki Puola 128,7 (128), 4) Markus Eisenbichler Saksa 125,7 (127), 5) Kamil Stoch Puola 125,4 (125), 6) Stefan Kraft 125,2 (125), 7) Karl Geiger Saksa 123,6 (125), 8) Piotr Zyla Puola 123,2 (125,5),... lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, sh 2120 m: 1) Arkenttiina/ Teemu Okkolin 28,0 (4,25), 2) Vuvuzela 26,5 (25,55).3) Vennelmon Varma 26,6 (12,24).4) Varsova 26,6 (20,44). Oikeat numerot: 1, 2, 3, 10, 11, 16, 24, 26, 27, 35, 37, 38, 39, 42, 43, 45, 50, 51, 57, 68. 60 kesätyöntekijää Tarvitsemme kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin etupäässä tuotantoon, kunnossapitoon ja laboratorioon. lähtö, sh 2120 m: 1) Paakkarin Into/Pertti Puikkonen 29,1a (2,37), 2) Pipareemo 29,1a (3,66).3) Inton Rilla 29,2a (13,76).4) Lissun Assi 29,2a (10,73).poissa: 4. 7. T14 3 km (16): 1) Olivia Puranen Ski Jkl 8.51,3, 3) Alma Junnikkala KaJu –33,1, 7) Laura Aho RP –52,5, 8) Lotta Oja KaJu –55,2. 010 849 2000 www.rbm.umicore.com 2 Maastohiihto Val Müstair, Sveitsi: Maailmancup, Tour de Ski -kiertueen 2/8 etappi: Naiset, 10 km (p, yhteislähtö): 1) Linn Svahn Ruotsi 30.09,9, ) Julia Stupak Venäjä jäljessä 0,7 sekuntia, 3) Jessica Diggins USA –0,8, 4) Frida Karlsson Ruotsi –1,4, 5) Katharina Hennig Saksa –2,0, 6) Rosie Brennan USA –3,4, 7) Jana Kirpitshenko Venäjä –4,5, 8) Alisa Zhambalova Venäjä –13,6, 9) Krista Pärmäkoski Suomi –13,6, 10) Tatjana Sorina Venäjä –17,9, ...muut suomalaiset: 19) Johanna Matintalo –51,1, 31) Jasmi Joensuu –1.47,0, 45) Katri Lylynperä –2.37,2. 050 444 5255. 8. Päiväarvonta. Toto4 voitto-osuus: 10,01. Oikeat numerot: 3, 4, 5, 15, 16, 17, 21, 23, 26, 27, 31, 32, 34, 44, 45, 53, 54, 60, 66, 67
kovametalleissa, katalyyteissä, ladattavissa akuissa sekä useissa eri kemianteollisuuden sovelluksissa. Työllistämme noin 200 henkilöä ja lisäksi noin 70 kesäisin. Neljä parasta etenevät ylempään jatkosarjaan ja viisi seuraavaa alempaan jatkosarjaan.. Meillä on mukava ja ammattitaitoinen työyhteisö, joka arvostaa monipuolista osaamista ja intohimoista asennetta. 16 8 2 3 3 77– 59 31 SSRA ...........15 7 4 4 88– 71 29 SB-Pro ....... www.keskipohjanmaa.fi www.kamariorkesteri.fi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan opiskelijat & professori Sakari Oramo La 9 . klo 19 . 7 3 4 31– 23 6 OLS ...............6 2 1 3 18– 28 5 Botnia ...........8 1 1 6 17– 56 3 HIFK .............. Kesätoimittajat työskentelevät pääosin Kokkolan uutistoimituksessa. Edellytämme työn alkaessa vähintään 18 vuoden ikää. 16 4 4 1 7 67– 77 21 TPS .............15 6 1 8 59– 65 20 EräViikingit .15 4 2 9 60– 86 14 Seuraavat ottelut: 9.1. 2 Koripallo NBA perjantaina: Charlotte–Memphis 93–108, Detroit–Boston 96–93, Dallas–Miami 93–83, Brooklyn–Atlanta 96–114, Milwaukee–Chicago 126–96, Minnesota–Washington 109–130, San Antonio–LA Lakers 103–109, Denver– Phoenix 103–106, Utah–LA Clippers 106– 100, Golden State–Portland 98–123. Oletko kiinnostunut monenlaisista julkaisutavoista. Hakemukset 14.2.2021 mennessä osoitteessa: http://www.freeportcobalt.fi Freeport Cobalt Oy | PL 286 | 67101 Kokkola Puh. Naisten Korisliiga: Pyrintö–Kouvottaret 64–100 (31–48) EBT ....................13 12 1 1225– 830 24 PeKa ................. 2 Salibandy Miesten F-liiga: EräViikingit–Steelers 8–4 (5–2, 1–2, 2–0) Classic.........15 14 1 133– 60 44 Nokian KrP 16 12 2 2 116– 68 38 Oilers ..........15 11 2 2 108– 60 37 LASB .......... Toimi nopeasti. Edellytämme Alan opintoja tai muita korkeakouluopintoja, hyvää yleissivistystä sekä aitoa kiinnostusta journalistin työhön. (06) 828 0111 | www.freeportcobalt.com Freeport Cobalt Oy valmistaa vientimarkkinoille laadukkaita kobolttikemikaaleja ja -hienopulvereita, joita käytetään mm. 16 6 1 3 6 86– 76 23 Koovee .......15 6 3 6 75– 85 21 Classic........ Yksi sijaisista toimii urheilutoimituksessa. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A19 Palveluhakemisto 1 Avoimet työpaikat 1 Konsertit 1 Asianajotoimistot 1 ASIANAJOTOIMISTO Ch. FBC Loisto–TPS. Tapiolan Honka–Forssan Alku, Vimpelin Veto–Tampereen Pyrintö, 7.?1. 7 5 1 1 51– 22 11 Narukerä .......8 4 4 31– 33 8 Kampparit .... Kuulumme yhdysvaltalaiseen Freeport-McMoRan Inc. 16 4 3 9 73– 110 15 Tiikerit ........15 3 2 10 66– 102 13 OLS .............15 3 1 1 10 86– 115 12 Jymy ...........15 2 1 12 64– 118 7 Welhot....... 3 1 2 12– 14 2 WP 35 ...........6 6 9– 45 Jokaiselle joukkueelle kertyy runkosarjassa 16 ottelua. Etusija henkilöitä valitessa on niillä, jotka omaavat aikaisempaa, soveltuvaa työkokemusta tai opiskelun perusteella tarvitsevat työharjoittelua. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist KPK Yhtiöt on kasvava monimediakonserni, joka työllistää vakituisesti noin 260 henkilöä. Tiikerit–Oilers, TPS–SPV, Welhot–Nokian KrP. Vimpelin Veto– Forssan Alku, 6.?1. Connecting the world with Cobalt 70 KESÄTYÖNTEKIJÄÄ KOKKOLAAN Haemme Tiesitkö, että olemme tuottaneet kobolttia Kokkolassa jo yli 50 vuotta ja toimimme alalla, joka kasvaa erityisen voimakkaasti. Tutustu www.kpkyhtiot.fi www.kpkyhtiot.fi Keskipohjanmaa-lehteen Keskipohjanmaa on yli 100-vuotias eteenpäin katsova maakuntalehti, joka kehittää jatkuvasti sisältöjään, toimintaansa ja lukijasuhdettaan. Happee–Welhot, Steelers–Indians, Classic–SPV, 4.?1. 1 . Laminaatin ja parketin asennukset, puulattioiden hionta ja pintakäsittely. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. Lisätietoja Kesätoimittajahausta Tiina Ojutkangas, tiina.ojutkangas@kpk.fi Kesäkuvaajahausta Jukka Lehojärvi, jukka.lehojarvi@kpk.fi Hakeminen 20.1. Kokkolattia Ahola Oy www.kokkolattia.fi 050 564 8831 Kokkolattia AHOLA OY Anna meille juttuvinkki! toimitus@kpk.fi Mistä haluaisit lukea. Haemme KESÄTOIMITTAJIA JA -KUVAAJAA Ymmärrätkö asiakkaan tarpeet. 16 9 7 77– 70 27 FBC Loisto . EräViikingit–Koovee, TPS–SSRA, 10.1. 10 10 914– 654 20 FoA .....................11 8 3 899– 771 16 Honka ................12 8 4 1046– 850 16 Kouvottaret ......13 8 5 1029– 985 16 HBA ...................13 5 8 889– 1021 10 Catz ...................13 3 10 781– 1089 6 ViVe ....................11 3 8 747– 867 6 ToPo ...................11 3 8 719– 847 6 Pyrintö ..............13 13 813– 1148 Seuraavat ottelut: 3.?1. Haistatko pienet ja isot uutiset. Nokian KrP–LASB, 6.?1. Hakemusten käsittely aloitetaan jo hakuaikana ja tehtävät voidaan täyttää jo ennen hakuajan päättymistä sopivien henkilöiden löydyttyä. Konsernin liikevaihto on noin 30 M€. Naisten F-liiga A: EräViikingit–SB-Pro 5–4 (2–1, 2–1, 1–2) PSS ............ 7 6 1 42– 17 12 Akilles ........... Catz–Peli-Karhut, Kouvottaret– Espoo Basket Team. 16 11 2 3 84– 72 35 TPS .............15 10 2 3 108– 68 34 Indians........14 6 2 1 5 84– 73 23 SPV .............15 6 1 1 7 99– 74 21 EräViikingit 18 6 3 9 87– 93 21 Happee ......15 5 3 7 87– 84 21 Steelers ..... 2021 mennessä osoitteessa: www.kpkyhtiot.fi/tyopaikat. 00 Seuraa konserttia: KonserttiINTRO 18.30 Jousimusiikin toivekonsertti Edward Elgar – Minna Leinonen – Ralph Vaughan Williams – Pjotr Tšaikovski – Jean Sibelius Konsertti striimataan suorana! Vapaaehtoinen striimimaksu Kesätyöntekijät työllistyvät etupäässä tuotantoon, kunnossapitoon ja laboratorioon, mutta myös hallintoon ja tuotetoimitukseen. 2 Jääpallo Bandyliiga: Narukerä–Kampparit 5–3 (4–2) OLS–JPS 1–7 (1–0) Akilles–WP 35 12–1 (6–1) Veiterä–Botnia 7–2 (1–1) JPS ................8 6 1 1 47– 20 13 Veiterä .......... 16 1 15 46– 144 3 Seuraavat ottelut: 3.?1. Tarjoamme Mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti ja saada tukea journalistin uralle. –konserniin, jossa työskentelee maailmanlaajuisesti noin 30 000 henkilöä
Koronarokotukset ovat alkaneet hieman eri aikoihin eri puolilla Suomea. Viralliset suositukset perustuvat siihen, että asia on aivan viimeiseen asti tutkittu. Onnettomuushetkellä hän puhui miehensä kanssa puhelimessa. Rokotukset siis etenevät koko ajan, mutta eivät vielä kovin nopeasti. HAAKON MOSVOLD LARSEN/EPA. Puhelu katkesi kesken lauseen. Alueelta evakuoitiin keskiviikkona tuhat ihmistä. –?Tässä vaiheessa rokotetut ovat terveydenhuollon ammattilaisia. Uusia tapauksia on todettu 14 vuorokauden aikana Suomessa yhteensä 3 753. Hänen miehensä ja tyttärensä ehtivät paeta ajoissa talosta ulos ja pelastuivat. Etsijäkoirapartio löysi lauantaina maanvyöryalueelta toisen kuolleen. Ensin rokotetaan terveydenhuollon henkilökuntaa, joka työskentelee koronapotilaiden kanssa. Perjantaina Norjan poliisi oli julkaissut kadonneiden nimet. Modernan koronavirusrokote saattaa saada EU:n myyntiluvan tammikuun alkupuolella ja myös Astrazenecan rokotteen myyntilupa on käsittelyssä. 14 vuorokauden aikana ilmaantuvuusluku on nyt 67,7. Salmisen mukaan THL voi kuitenkin muuttaa käytäntöä. Keski-Pohjanmaalla ja Kalajokilaakson alueella tartuntojen määrä on pysytellyt samana kuin perjantaina, mutta Oulaisissa on todettu yksi uusi tartunta. joulukuuta. Sekä tapausmäärät että ilmaantuvuusluvut ovat tällä hetkellä laskusuunnassa. Rokotukset alkoivat Suomessa 27. Jatkamme etsintöjä niin pitkään kuin mahdollista, sanoi Alkvist. Maanvyöry Gjerdrumin kunnan asuinalueella tapahtui aikaisin keskiviikkona, joten uhrit ovat olleet sunnuntaina kateissa neljä vuorokautta. Kun Suomessa on käytössä useita rokotteita, Fimea erittelee haittavaikutusilmoitukset eri valmistajien ja jopa jokaisen rokote-erän välillä. Ruotsi lähetti paikalle 14 hengen pelastuspartion. MAAILMALLA rokottaminen saa vauhtia Britanniassa, joka on hyväksynyt myös Modernan ja Astrazenecan koronavirusrokotteet. Sallinen pitää mahdollisena myös sitä, että rokotevalmistaja muuttaa virallista ohjettaan. Tällöin kyseeseen voi tulla myös potilasvahinkoprosessi. Ensimmäisenä koronavirusrokotteen saavat terveydenhuollon ammattilaiset. Osittain rokottamisen aloittamista ovat hidastaneet myös joulun pyhät. Kuudennen annoksen hyödyntämällä rokote riittää jopa 30?000:lle. 49-vuotias nainen ei asunut alueella, mutta hän oli ulkoilemassa koiransa kanssa. SOITEN alueella ei tiedotettu lauantaina uusista koronavirustartunnoista. Tutkinnanjohtaja Roy Alkvist sanoi NRK:n mukaan etsintöjen keskittyvän nyt erityisesti koirien merkitsemiin kohtiin. Tiedot perustuvat THL:n päivittäin julkaiseman koronakartan tietoihin. Fimea: Riski on pieni lisäannoksessa THL voi Fimean mukaan antaa suosituksen koronavirusrokotepullon kuudennen annoksen käytöstä. Etsintöjä jatkettiin sen jälkeen tuloksettomina läpi lauantain vastaisen yön. Näin varmistetaan tutkimusten mukainen rokotteen teho. Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskuksen Fimean yksikön päällikkö Jukka Sallinen kertoo Lännen Medialle, ettei Fimea ole antanut virallista lupaa käyttää viittä annosta enempää, koska he noudattavat lääkevalmistajan ja Euroopan lääkeviraston hyväksymää ohjeistusta. Etsijät ovat kuvailleet sortuneen maan olevan löysää kuin jugurtti. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella uusia tartuntoja todettiin 26. Se nopeuttaisi hieman rokotushanketta. SUOMEEN on tullut tähän mennessä 50?000 annosta koronavirusrokotetta. Ensimmäiset rokotukset annettiin maassa 27. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kirjoitti Twitterissä torstaina, että Suomi on valmis auttamaan Norjaa, jos maa pyytää apua. Tällä määrällä pystytään rokottamaan noin 25?000 ihmistä, sillä rokotetta säästetään toinen annos jokaista rokotettavaa kohden annettavaksi muutaman viikon kulutta. MAURI RATILAINEN Päivi Savela Suomessa todettiin lauantaina 201 uutta koronavirustartuntaa perjantaihin verrattuna. Yle kertoi perjantai-iltana ensimmäisestä koronavirusrokotteen haittavaikutusilmoituksesta Fimealle. The Times -lehden mukaan Astrazeneca aikoo toimittaa Britanniaan 2 miljoonaa koronavirusrokoteannosta viikossa jo tammikuun puolivälin jälkeen. –?Tutkimme jokaisen tapauksen erikseen ja keräämme lisätietoa, jos tapaus on poikkeuksellisen vakava, uusi ja yllättävä. Alue on noin 300 metriä leveä ja 700 metriä pitkä. Gjerdrum sijaitsee 30 kilometriä Oslosta pohjoiseen. Siksi vasta ensi viikolla päästään arviolta 20?000 annetun rokotteen viikkovauhtiin, arvioi THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek Ilta-Sanomien haastattelussa lauantaina. Etsintöjä vaikeuttaa se, että maaperä voi edelleen olla liikkeessä. Fimea toimittaa tiedot eteenpäin myös Euroopan yhteiseen tietokantaan. Seitsemän ihmistä on yhä kateissa. He auttavat tiedon karttumisessa, sanoo Sallinen. Viime viikon ensimmäisen 10?000 annoksen erän lisäksi maahan on saapunut tällä viikolla 40?000 annosta Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokotetta. Israel puolestaan on pystynyt rokottamaan jo yli miljoona kansalaistaan eli reilut 10 prosenttia väestöstä yhden kerran, mikä on eniten maailmassa. Sallisen mukaan ensi viikolla tehdään yhteenvetoa haittavaikutusilmoituksista, joita odotetaan tulevan useita varsinkin alkuvaiheessa. Sen mukaan Suomessa on tähän mennessä todettu yhteensä 36 604 koronavirustartuntaa. MAANVYÖRYSSÄ ROMAHTI kymmenen rakennusta, joissa on noin 30 asuntoa. Kadonneiden joukossa on muun muassa kolmen hengen perhe, jossa 40-vuotias isä, 31-vuotias raskaana oleva äiti ja kaksivuotias tytär katosivat heidän talonsa sorruttua. Viimeisimmät neljä taloa romahtivat vielä myöhään keskiviikkoiltana. THL on antanut suosituksen käyttää kuusi annosta viiden annoksen pullosta, jos rokote riittää kuuteen täyteen annokseen. Kuollut löytyi etsijäkoiran avulla. Myös toisen perheen 50-vuotias äiti katosi luonnonmullistuksessa teini-ikäisen 13-vuotiaan tyttärensä kanssa. joulukuuta. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa A20 Joonas Kuikka Tällä viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL arvioi, voiko koronavirusrokotetta antaa myös kuudennen annoksen viiden annoksen pullosta, koska valmistaja laittaa varmuuden vuoksi vara-annoksia. –?Olemme seuranneet ja seuraamme tiiviisti Norjan tilannetta ja olemme valmiita auttamaan, jos Norja apua pyytää. Tulevina viikkoina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL arvioi Suomeen tulevan 50?000 annosta rokotetta viikossa. 54-vuotias äiti ja hänen luonaan kyläillyt 29-vuotias poika ovat niin ikään kadonneet. Maanvyöry on yksi Norjan historian suurimmista. –?Lisäannoksessa on aika pieni riski, mutta sitä vielä varmistellaan. Maanvyöryn kolmas kuolonuhri löytyi Lauantaina päivällä Norjan maanvyöryalueelta löytyi toinen kuollut ihminen etsijäkoiran avulla. Poliisi sanoi lauantaina iltapäivällä pitävänsä mahdollisena, että alueelta löytyy eloonjääneitä. Oulaisissa todettiin koronatartunta Katja Ihatsu, Joonas Kuikka Etelä-Norjan Gjerdrumissa maanvyöryn suistamalta asuin alueelta löytyi lauantaina kolmas kuollut, vahvisti poliisi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle. Perjantaina viranomaiset löysivät maanvyörystä ensimmäisen kuolleen. –?Pääsimme etsimään muutamasta autosta, mutta niistä ei löytynyt mitään. 69-vuotias nainen katosi, kun hänen talonsa sortui. Poliisi ei kertonut toisenkaan uhrin ikää tai sukupuolta. Ilmaantuvuusluku 14 vuorokauden aikana Pohjois-Pohjanmaalla on 30,9. –?THL:llä on oikeus antaa myyntiluvan ohi meneviä suosituksia. NRK JULKAISI kadonneiden kymmenen henkilön nimet ja tiedot. Lisäksi kadonneiden joukossa on 31-vuotias IT-yrittäjä. Uudenvuodenaattona THL:n mukaan oli rokotettu ensimmäisen alle 2?000 ihmistä, mutta tilastojen päivittymisessä on viiveitä. Olosuhteet paikalla ovat vaativat ja tekevät pelastustehtävästä vaikean, Ohisalo kirjoitti
TAMMIKUUTA 2021 Suuri suru Ylivieskalainen Anne Harvala kertoo kahdesta ensimmäisestä vuodesta nuorena leskenä. 1 Sivut B2–3 ESKO KESKI-VÄHÄLÄ. Sunnuntai 3
” On mahdollista katkeroitua ja jättää elämä elämättä. Sitä ei saa muutettua vaan sen kanssa on elettävä. –?Täytyy hyväksyä uusi tilanne, vaikka se on vaikeaa. Harvalat eivät olleet ehtineet varautua kuoleman jälkeisiin järjestelyihin. Sitten toisenkin pojan kohdalla kävi niin, ettei hänellä ollut enää arjessa omaa isää. Myös Facebookin Nuoret lesket -ryhmästä on löytynyt sopivaa vertaistukea. Isoveli Ville on abiturientti. –?Alussa on tärkeää, että ihmiset uskaltavat tulla käymään. Isänpäivän jälkeen tuli ensimmäinen joulu ja sen jälkeen uusi vuosi. Elämä ei mennyt eteenpäin niin kuin hän oli kuvitellut. Alkuvaiheessa ei voi muuta tehdä kuin antaa ajan kulua. Yhteisiä lapsia heillä on yksi poika. ”Nyt se nukahti”, äiti kuuli poikiensa kuiskaavan. Harvala ajoi kaksi vuotta sitten kauniina heinäkuisena aamuna kotiin sairaalasta mukanaan muovipussi, jossa oli puolison Jukka Harvalan vihkisormus, silmälasit, kello ja muu sairaalassa mukana ollut omaisuus. –?Hakkasin vihapäissäni saunan laattoja seinästä ja mietin vasta jälkeen päin, kuka nämä korjaa. On vaikea saada nukuttua vaikka usein päivän ainoa tavoite on nukahtaa, jotta pääsee hetkeksi eroon murheista. Omat ja puolison sisarukset puolisoineen sekä sekä Jukan aikuiset lapset tukivat ja luottivat. – Mietin, miksi minulle aina käy näin. Vaelsin kuin robotti päivästä päivään. Kaikki oli yhteistä?–?pankkitilikin, mistä aiheutui käytännön ongelmia aluksi. Viimeiseen saakka hän muisti sanoa, että minä rakastan sinua, Harvala muistelee. Ensimmäisenä kesänä työkaverit kävivät päivittäin katsomassa opiston naapurissa sijainneessa kodissa. Anne Harvalaa auttoi se, että oli ihmisiä, joiden luokse mennä saunomaan, syömään tai lenkille. –?Mutta paljon on asioita, jotka pitää yksin miettiä ja itkut itkeä. –?Siellä on puhuttu auki kaikki ne asiat, jotka puolison kuolemaan ja uusperheeseen liittyvät. Ei haaveita eikä toiveita. Seuraavasta päivästä lähtien ystävät tulivat laittamaan ruokaa, keittämään kahvia ja veivät päiväunille, hän muistaa. ANNE HARVALA on elämässään pakannut ja muuttanut monta kertaa parisuhteen ja työpaikan vuoksi. Hän on töissä Raudaskylän kristillisellä opistolla hankepalvelupäällikönä. Anne-äiti on ylpeä tasapainoisista ja fiksuista pojistaan. KODIN remontoinnista ja pihatöistä tuli terapeuttinen tapa keskittää ajatukset pois surusta. –?Minulla ei ollut minkäänlaista tulevaisuuden näkyä. Hän oli maailmanparantaja ja kulttuurin ystävä, joka lauloi muun muassa Chorus Vallis -kuorossa. Hyvästejä jättämättä. Kuolemaa seuranneista kahdesta viikosta hän muistaa vain joitain asioita. Miksi minun elämä hajoaa uudestaan. Aina joku kävi taputtamassa polvelle, Harvala muistelee. Kuorolaulumatkalla lähentyneet Anne ja Jukka Harvala ehtivät olla yhdessä 14 vuotta, joista naimisissa 13 vuotta. Mennessään yhteen molemmat olivat eronneita: Jukan lapset jo aikuisia, Annen ensimmäinen lapsi vielä hyvin pieni poika. Syksyllä kuoroharjoituksissain hän sai jakaa surua ystävien kanssa. Myös sururyhmässä Anne Harvala kävi, mutta pari kuukautta kuoleman jälkeen se oli liian aikaista. Anne Harvalaa auttoi se, että oli paljon hyviä ihmisiä ympärillä. ANNE HARVALA kertoo leskeytensä ensimmäisistä vuosista toivoen, että voisi jotenkin helpottaa vastaavaan tilanteeseen joutuneita. JUKKA-ISÄN kuollessa Niilo-poika oli 11-vuotias. Se oli iso huoli äitinä. Sitä ei saa muutettua vaan sen kanssa on elettävä, Anne Harvala sanoo. Alavieskasta takaisin Ylivieskaan perhe muutti nelisen vuotta sitten, kunnes elämä muuttui jälleen, tällä kertaa puolison kuoleman myötä. Ensimmäisen välähdyksen siitä, että elämä jatkuu, hän koki isänpäivänä tultuaan poikien kanssa haudalta. Viha johtui epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Puoliso oli vakavasti sairas joutuessaan sairaalaan ja hän kuoli kahden viikon kuluttua. –?Sopiva aika on noin puoli vuotta kuolemasta, niin kuin ryhmässä kerrottiinkin. Anne Harvala katsoi usein yöllä televisiota kunnes nukahti. –?Toiset lauloivat ja minä räävyin takapenkissä. Yksi isoimmista huolista oli se, että pysyisin itse terveenä ja saisin lapset aikuisiksi. Kuolema tuli niin odottamatta, että sitä oli vaikea uskoa todeksi. YLIVIESKALAISSYNTYINEN Jukka Harvala oli tunnettu opettaja, joka toimi seurakunnan luottamustehtävissä sekä viimeksi kirkolliskokousedustajana. –?Minulle tuli kauhea vihan tunne. On tärkeää, että ihmiset jaksaisivat riittävän kauan vetää surevaa mukanaan. –?Jukka oli niin elämäniloinen ja aktiivinen loppuun saakka. –?Oma sosiaalinen jaksamiseni oli nollassa. Työkaverit tunsivat myös hänen puolisonsa, joka toimi jonkin aikaa opiston rehtorin sijaisena. –?Täytyy hyväksyä uusi tilanne, vaikka se on vaikeaa. Elämä on tässä ja nyt.. Seuraavana yönä hän yritti nukkua ja säpsähti hereille huomatessaan, että parisängyssä vieressä olivat hänen poikansa. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B2 Sunnuntai: Nuori leski Päivi Savela teksti Esko Keski-Vähälä kuvat Kun ylivieskalainen Anne Harvala jäi 51-vuotiaana leskeksi, hänestä tuntui sillä hetkellä, että elämä on ohi. –?Oin jo kerran eronnut ja ensimmäisen poikani koti hajosi silloin. Anne Harvala oli valvonut koko yön. Koti täyttyi surunvalittelukukista, joita varten kukkakaupasta tuotiin lainaksi lisää maljakoita. Jopa vuoden tai kaksi. PUOLISON menettäminen on iso järkytys ja siitä toipuminen vie vuosia. Viime tammikuussa hän laittoi kotona ranttaliksi. Onneksi minun ei ole tarvinnut riidellä mistään asioista. Viimeksi tammikuussa hän kävi työterveyshuollon kautta juttelemassa menetyksestään. Anne Harvala on kiitollinen siitä, ettei hänen tarvinnut käsitellä tunteitaan yksin. Puhumaan tavallisista asioista. Ajattelin, että jos joku tulee nyt käymään, niin pätkäisen haravalla päähän. Nyt hän käy yläkoulua ja harrastaa jääkiekkoa. –?Alkuun oli kauhea huoli. Harvala teki hautajaisjärjestelyjä koskevat ratkaisut sukulaisten ja ystävien tukemana. Haravoimatta jääneet lehdet saivat kyytiä kodin pihamaalla. Kun puoliso kuolee, tulee paljon käytännön asioita järjestettäväksi nopealla aikataululla
Jukka-isä tulee aina kulkemaan mukana Niilolle ja Villelle. Ja harrastaa myös kuorolaulua. Hän katsoo kuitenkin positiivisena eteenpäin eikä aio ryhtyä synkistelemään. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on kiitollisuus. Sitä ei saa muutettua vaan sen kanssa on elettävä, Anne Harvala sanoo. Myös Martin asunto Jyväskylässä on menossa myyntiin. –?Eniten olen kiitollinen siitä, että meillä on hyviä ihmisiä ympärillä. Tiedän, että itse kelläkin on omat vaikeutensa. Nuoret ovat paljon fiksumpia kuin minun ikäluokkani oli aikoinaan. ANNE HARVALA kokee olevansa vieläkin herkillä puolisonsa kuoleman vuoksi. Musiikin kuuntelu on tuonut hänelle paljon lohtua suruaikana. Tauluja, valokuvia. Niitä ei tarvitse piilottaa. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B3 Äiti ja pojat ovat puhuneet paljon kuolemasta ja surusta. FAKTA Anne Harvala 1 (o.s Rajaniemi) 1 Syntynyt vuonna 1966 1 Hankepalvelupäällikkö Raudaskylän kristillisessä opistossa 1 Työskenteli aiemmin: JEDU, Pohjois-Pohjanmaan ELY 1 Koulutus: Agrologi YAMK, ammatillinen opettaja 1 Perheeseen kuuluvat pojat Ville Kujala ja Niilo Harvala sekä avopuoliso Martti Lahti 1 Harrastaa kuorolaulua ja puutarhanhoitoa. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon asioita, mutta ne ovat olleet hyviä asioita. –?On mahdollista katkeroitua ja jättää elämä elämättä. –?Nämä asiat saavat olla mukana uudessakin elämässä. Yhteiselämää on helpottanut myös se, että kahden parikymppisen pojan isänä Martti ymmärtää nuorten miesten elämää. Se on bonusta, että vierelläni on hirveän hyvä kumppani. Hän julkaisi Facebookissa sormuskuvan, jossa hän kertoi kahden ruttuisen käden ja sydämen löytäneen toisensa. –?Vaikka meillä on ollut paljon muutosta eikä ole ollut tasaista ja rauhallista, niin he ovat fiksuja poikia, jotka osaavat halata ja puhua. –?Haluan elää niin, etten tule loukanneeksi ketään. VIIME KESÄNÄ Anne Harvala teki rohkean päätöksen. –?Kun puhuimme kodin myymisestä, se oli kova paikka lapsille, Anne Harvala sanoo. Anne Harvala toivoo, että myös hänestä jää jäljelle muisto hyvänä ihmisenä. Elämä on tässä ja nyt. Tärkeintä on se, että on itsensä kanssa sovussa. Uusi elämänkumppani on jyväskyläläinen suunnitteluinsinööri Martti Lahti, joka on kokenut elämässä samanlaisia asioita. –?Kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, olen kiitollinen siitä, että elämä on hyvää. Laulu oli Harvaloille merkityksellinen. UUSPERHE opettelee yhdessä asumista kodissa, jossa on myös muistoja entisestä elämästä. Yhteinen koti ostettiin Ylivieskan Kiviojalta, jossa molemmat tekevät nyt etätöitä poikien käydessä koulua. Juha Tapion esittämässä kappaleessa Ohikiitävää lauletaan siitä, mitä meistä jää jäljelle. Hän päätti aloittaa jälleen kerran alusta, ja Raudaskylän koti meni myyntiin. –?Täytyy hyväksyä uusi tilanne, vaikka se on vaikeaa
Niin ovat, paitsi että saattaahan niissä olla ihan hitusen verran perää. Kokoomuksen ryhmä jakautuu hyvin tasaisesti. Kenties alkuvuoden pakkaslasten, kesän aurinkolasten ja loppuvuoden syyslasten persoonista voi löytää joitakin yhdistäviä ja erottavia piirteitä. LUONNEHDINTOJA Horoskooppimerkit OINAS 21.3.-19.4. Ehkä oinaat ovatkin varsinaisia kaksosia. Leijonia ryhmässä ei ole lainkaan. Vähiten edustajia on kaurispuolueella. RAPU 22.6-22.7. Kuten olettaa saattoi, eduskunnan suurimmat horoskooppiryhmät ovat itsepäinen, impulsiivinen ja energinen oinas sekä vähintään yhtä itsepäinen härkä. SUOMEN JOHTAVISTA poliitikoista skorpioneja ovat ministerit Sanna Marin (sd.) ja Matti Vanhanen (kesk.) sekä oppositiojohtaja Petteri Orpo (kok.). SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B4 Ilari Tapio Horoskoopit ja horoskooppimerkit ovat huu-haata, eikö niin. Hoivaava, huomaavainen ja myötätuntoi nen maaemoluonne. Itsepäisyy teen saakka sitkeä, perusteel linen, asiallinen, harkitseva ja kärsivällinen, osaa myös nauttia elämän pienistä iloista. Herkkä, huo lehtiva ja taiteellinen, vaistoaa asi oita, vaikka ei pysty osoittamaan aavistuksiaan todeksi.. Heitä pidetään vähän outoina ja usein väärin ymmärrettyinä toisinajattelijoina. Edellisiä äänestettiin lehden lukijakyselyssä lähes 16?000 kertaa ja jälkimmäisiä yli 12?000 kertaa. KALAT 19.2.-20.3. Perässä seurasivat ravut ja härät. NEITSYT 23.8.-22.9. Niukalla erolla kyselyn parhaiksi tyypeiksi nousivat oinaat. VAAKA 23.9.-22.10. KAKSOSET 21.5.-21.6. Härkiä ovat oppositiojohtaja Jussi Halla-aho (ps.) ja ministeri Li Andersson (vas.). Kolmannen ja neljännen sijan jakavat suojelevainen rapu ja toisin ajatteleva vesimies 19 edustajalla. Mene vä, rehellinen, suora ja puhelias, optimisti, joka on valmis teke mään paljon töitä tulevan me nestyksensä eteen. Lisäksi heillä uskotaan olevan tapana loukkaantua ja mököttää. Jos merkit pitävät yhtään paikkaansa, keskellä olevan puolueen voisi olettaa olevan vaakapuolue. Arvostelu kykyinen, älykäs, tarkka ja tem peramenttinen yksineläjä, huo lehtii itsestään. Rauhallinen, kotoisa ja tarkka, kärsivällinen, va rovainen ja järjestelmällinen. SKORPIONI 23.10.-21.11. Aktiivinen johtaja, voimakas, määräilevä ja puhelias. Kunnian himoinen, temperamenttinen ja määräilevä johtaja, voi olla myös antelias, luova ja viisas. Keskustassa hallitsevat oinaat ja neitsyet, vihreissä kaksoset ja vasemmistoliitossa vesimiehet. Ilari Tapio, Pasi Juhola * ja ryhmä Ano Turtiainen puolueen suurin edustus Eduskunnan horoskooppimerkit puolueittain Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Liike Nyt Perussuomalaiset* RKP SDP Vasemmistoliitto Vihreät YHTEENSÄ OINAS MERKKI HÄRKÄ KAKSOSET RAPU LEIJONA NEITSYT VAAKA SKORPIONI JOUSIMIES KAURIS VESIMIES KALAT 6 3 – – 4 1 3 2 1 20 3 4 – – 5 1 5 1 2 21 1 4 1 – 3 – 2 – 5 16 4 3 – – 3 – 4 3 2 19 1 4 – – – 1 6 1 1 14 6 3 – – 2 1 4 1 1 18 – 3 – – 7 – 2 – 2 14 3 2 2 – 2 1 2 2 1 15 2 3 – – – 2 4 – – 11 1 4 – – 3 1 2 5 3 19 1 2 2 – 7 1 4 1 1 19 3 3 – 1 3 1 2 – 1 14 Eduskunnassa jylläävät oinaat ja härät Selvitimme eduskuntapuolueiden voimasuhteet horoskooppimerkkien mukaan. Itsepäisinä ja määräilevinä pidettyjen merkkien edustajia istuu Arkadianmäellä selvästi enemmän kuin rauhallisia kauriita. Yksittäisinä poimintoina poikkeuksellista on perussuomalaisten täydellinen kaurispula leijona vajeen lisäksi. Utelias, puhelias, menevä ja monipuolinen, nopeaälyinen ja ilmaisukykyinen. KAURIS 22.12.-19.1. Selvästi keljuimpina luonteina pidetään kyselyn muka skorpioneja. Vain 11 kansanedustajan kaurisryhmä kostuu horoskooppimääritelmien mukaan vakavista, varovaisista ja järjestelmällisistä ihmisistä. Boheemi, avara ja herkkä, usein outo ja yk sinäinen luonne, jonka näkemyk set voidaan ymmärtää väärin. HÄRKÄ 20.4-20.5. Niitä voi lukea niin kuin pirun sanotaan lukevan Raamattua. LEIJONA 23.7.-22.8. JOUSIMIES 22.11.-21.12. VESIMIES 20.1.-18.2. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön horoskooppimerkki on neitsyt. Nimensä mukaisesti tasapainoileva, elämänmyönteinen ja eloisa sekä toi saalta mietteliäs diplo maatti, jonka on joskus vaikeaa olla yksin. ME NAISET selvitti marraskuussa, mitä horoskooppimerkkejä suomalaiset pitävät hyviksinä ja mitä pahiksina. Sen sijaan perussuomalaisissa on eniten vaa'an ja kalojen edustajia. Muista ministereistä Krista Kiuru (sd.) on leijona, Maria Ohisalo (vihr.) kalat ja AnnaMaja Henriksson (r.) kauris. Puhdasta nollaa näyttää myös keskustan vaakaosasto. SYMBOLITASOLLA on hätkähdyttävää, että sdp:n selvä kärkimerkki on Suomen vaakunaeläin leijona. OLI MITEN OLI , koska Suomen kansanedustajalaitosta on tutkittu lähes kaikista mahdollisista tieteellisistä näkökulmista, se piti alistaa vielä täysin epätieteelliseen läpivalaisuun. Molemmilla on 21 edustajaa. Ehkä itse kukin kaksonen tai neitsyt pystyy myös havaitsemaan itsessään tiettyjä tyyppiominaisuuksia ja merkkivikoja varsinkin, kun horoskooppeja ja niiden tulkintoja on olemassa useita. Ristiriitaista on, että toiseksi epäsuosituin merkki on oinas, joka voitti suosituimman merkin tittelin. Ute lias, temperamenttinen ja suo rasanainen, syvällinen, terävä ja perusteellinen. Perustelujen mukaan he ovat mielipiteissään liian vahvoja ja paheksuvat kanssaihmisiään sitä peittelemättä
1 Pohjalaisen Taiteilijaliiton puheenjohtaja 2005–2011. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B5 Riikka Happonen Kuvataiteilija Pauli Aukusti Haapasen elämästä ei ole käänteitä puuttunut. Lapsia neljä, lastenlapsia 10 ja lastenlastenlapsia pian 2. Lapset olivat matkallaan puhelleet, etteivät taida enää nähdä isäänsä elävänä – sen verran sekaisin Haapasen elämä siihen aikaan oli. Mikä pitkän linjan kuvataiteilijaa on eniten inspiroinut. Hän on juuri saanut ripustettua esille Vastakohtia-näyttelynsä akvarellit. Tässä on vain yksi elämä ja pitäisi nähdä vielä paljon. Sitten yksi yö muutti kaiken. Hämeenlinnan kauneuteen ihastunut mies uskoo löytäneensä loppuelämänsä kodin. Jokin aika sitten hän kirjoitti elämäkertansa, eikä välttele siinä vaikeitakaan aikoja. Nämä työt on muutamaa lukuun ottamatta tehty heinäkuun jälkeen, Haapanen sanoo Hämeenlinnan pääkirjaston aulan näyttelytilassa. Toisella seinällä roikkuu vaaleita, talvisia maisemia. Hän osoittaa teossarjaa, jossa näkyy romahtamaisillaan olevia latoja. Yleensä myrskyn jälkeen tulee poutasää. Täytän ensi kesänä 75 eli elämäni alkaa jo näyttämään ehtoopuolta. Kuva voisi olla Hämeenlinnasta, mutta yhtä hyvin Raumalta, jossa Haapanen asui opiskeluvuosinaan. ” Myimme talon, tavarat ja 200–300 taulua. Olen todella saanut elää ja katsoa tätä elämää monelta kantilta. –?Sieltä lähti kiinnostukseni vanhojen kaupunkimaisemien ikuistamiseen. Muuta ei ole, Haapanen herkistyy. 1 Muutti Hämeenlinnaan heinäkuussa 2020 ja liittyi heti Hämeenlinnan Taiteilijaseuran jäseneksi. Haapanen viittaa hetkeen loppukesästä 1989, jolloin hän oli juuri saattanut lapsensa paluumatkalle kesälomalta. Haapasen oli tarkoitus jäädä taiteilijan töistä eläkkeelle. Seuraava vaihe oli, kun soitin lapsille, että olen ruvennut hihhuloimaan. Haapanen maalaa akvarellinsa tavallisesta poiketen kankaalle. Mies ehti hajottaa elämänsä palapelin useampaan otteeseen viettäessään taiteilijaelämää eri puolilla Suomea. Hämeenlinnassa tauluja alkoi kuitenkin yllättäen taas tulla. Kun viimeksi kävin siellä, yhtäkään näistä ei enää löytynyt. – Akvarellit ovat personoituneet minuun itseeni: olen nopea, herkkä ja läpinäkyvä. Haapanen kokee olevansa omalta osaltaan kulttuuriperinteiden tallentaja. Pauli Aukusti Haapasen oli tarkoitus jäädä taiteilijan töistä eläkkeelle, mutta toisin kävi. –?Aikoinaan varmaan pankki. RIKU HASARI KUKA. Hämeenlinna on keskeinen paikka, täältä on hyvä mennä moneen suuntaan. Sitten yksi yö muutti kaiken, kertoo kesällä 1989 uskoon tullut ja alkoholin jättänyt Pauli Aukusti Haapanen. Tukeudun armoon. Nyt hän asuu Hämeenlinnassa ja elämä on mallillaan. –?Oli varmaan osittain myös koronan syytä, etten osannut vain olla. –?Joskus olen nimittänyt näitä myös avioliiton kuviksi: on myrskyä ja seesteistä. –?Nämä ladot ovat Ilmajoelta ja Lapualta. –?Myimme talon, tavarat ja 200– 300 taulua. ”Tällä iällä voi olla jo aika rohkeakin” Olen todella saanut elää ja katsoa tätä elämää monelta kantilta. Taulusarja on nimeltään Ränsistynyt, ja Haapanen vertaa itseään kuvaamiinsa latovanhuksiin. tammikuuta 2021 saakka. Pauli Aukusti Haapanen Mies ehti hajottaa elämänsä palapelin useampaan otteeseen viettäessään taiteilijaelämää eri puolilla Suomea.. Hän pani korkin kiinni ja alkoi tehdä seurakuntatyötä. YHTEEN TYÖHÖN on ikuistettu vanha puutalomiljöö, jonka taustalta pilkistää valkoisen kivikirkon torni. Hän pani korkin kiinni ja alkoi tehdä seurakuntatyötä. Tällä iällä voi jo olla aika rohkeakin, Haapanen sanoo. Siitä lähti uusi elämäni, Haapanen kertoo avoimesti. –?Aina oli hauskaa, sitä ei voi kieltää. 1 Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen hallituksen jäsen 2004–2006 1 Suomenselän Taiteilijaseuran kunniajäsen. 74-vuotias Haapanen muutti kaupunkiin heinäkuun alussa Pohjanmaalta ollakseen lähempänä Etelä-Suomessa asuvia lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Mutta totta puhuen minulla on varmasti sisäinen palo tähän tekemiseen. Haapanen kertoo, ettei hänellä ole mitään peiteltävää. –?En usko, että lähdemme täältä enää minnekään. Olen kuvannut paljon myös Helsingin Eiraa ja Porvoota. –?Ei ole mitään hävittävää. HYVÄÄ LÖYTYY myös nuoruuden rillutteluvuosista. 1 Naimisissa. –?Se oli viimeinen hätähuuto. Tässä on vain yksi elämä ja pitäisi nähdä vielä paljon. Pauli Akusti Haapasen Vastakohtia -näyttely Hämeenlinnan pääkirjastolla 9. 1 Sen jälkeen useita kymmeniä yksityisja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja myös ulkomailla. Pauli Aukusti Haapanen 1 Akvarellisti osallistui Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttelyyn Turussa jo vuonna 1969. –?Sen jälkeen ei ole tarvinnut pulloon tarttua. 1 Töysässä vuonna 1946 syntynyt ja käsityönopettajana päivätyönsä tehnyt taiteilija on asunut elämänsä aikana muun muassa Raumalla, Lieksassa, Joensuussa, Pyhäjärvellä ja Seinäjoella. Olen uskovaisen kodin lapsi ja aina muistin niitä juttuja, kun elämä meni pieleen. En ole kuitenkaan hyökkäävä uskossani, vaan toimin yli rajojen. Hän osoittaa töitä, joissa tummat pilvet näyttelevät pääroolia
M. Lammen pohjalla voi olla lähde tai vesisuoni on purkautunut, sanoo tähtitieteilijä Jukka Piironen Helsingin yliopistosta. Reikä oli syntynyt selittämättömällä tavalla: kävi ilmi, ettei kukaan kyläläisistä ollut yöllä kuullut minkäänlaista pamausta, jollaisen kai olisi täytynyt kuulua, jos joku olisi räjäyttänyt keskellä kylää pommin vuoden vaihtumisen kunniaksi. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Kuvan perusteella ei kuulosta, että jään läpi olisi pudonnut meteoriitti. 4:4 1 1 Nimipäivä tänään: Elmeri, Elmo, Elmer (suom.), Elmer, Helmer (ruots.), Malakia, Harto (ort.). Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Uskoisin kuitenkin, että aukon reunat eivät olisi näin säännölliset, jos jäälle olisi heitetty joku raskas esine, tai jos tässä olisi räjähtänyt uudenvuoden pommi, lammen läheisyydessä asuva Vidar Palm sanoo. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Itse asun järven rannalla ja olen usein nähnyt vastaavaa, hän sanoi. Miesten ja naisten välisistä eroista kirjoittaa työterveyslaitoksen johtaja prof. Monet tulivat aamun lehdessä olleen uutisen perusteella. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Yleisin olettamus oli, että lampeen oli pudonnut meteoriitti. Karvonen. J. Tutkimuksen mukaan on totta, että fyysiset edellytykset ovat naisilla huomattavasti pienemmät kuin miehillä. Naiset ovat kuitenkin parempia verbaalisesti, kielellisesti, sorminäppäryydessä ja välittömässä muistamisessa.. Reikä lammessa veti kansaa Pännäisiin Naista on sukupuolensa perusteella sanottu heikommaksi astiaksi kautta aikojen. Reiän läpimitta on puolisen metriä. AJATUS meteoriitista kiehtoo kuitenkin useimpia. Leena Nygård PEDERSÖRE Viideltä uuden vuoden ensimmäisen päivän valjetessa pedersöreläinen Ingmar Anderssén teki aamukävelyllään havainnon: noin sadan metrin päässä kodistaan sijaitsevan pienen tekolammen jäälle oli yöllä ilmaantunut pyöreä reikä. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B6 Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Tätä mieltä oli myös paikalla maanantaina pistäytynyt luonnonmaantieteilijä Henrik Österholm. Keskimääräiseltä älykkyydeltään naiset ja miehet ovat samanveroisia. Lampea peittävä ja sitä ympäröivä lumivaippa oli myös koskematon, siinä ei näkynyt askeltakaan. Psyykkisissä edellytyksissä on huomattavasti vähemmän eroja. Tekolampi on noin 2,5 metriä syvä ja sen pohja on pehmeä ja liejuinen. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Klikkaa luo tunnukset. Iän mukana ero vähenee, sillä miehet vanhenevat naisia fyysisesti nopeammin. Miehet taas ovat visuaalisesti ja teknisesti lahjakkaampia ja heillä on parempi looginen päättelykyky. Purmolainen Anders Sjöskog oli tiistaina jyrkästi eri mieltä. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Reiän on synnyttänyt veden liike, kun lämmin vesi on noussut pintaan pohjalta. Asenna sovellus ja avaa se. Ero kuitenkin pieneen iän mukana niin, että 20-29 –vuotias nainen vastaa fyysisiltä edellytyksiltään 50-65 –vuotiasta miestä. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Ajatella, että taivaalta olisi pudonnut kuuma möhkäle,joka olisi pudonnut kymmenensenttiseen jäähän kuin kuuma veitsi voihin! Ajatella, että meteroriitti olisi pahimmassa tapauksessa voinut osua johonkin läheisistä taloista! Eihän kukaan tiedä, mitä tämä on, sehän voi olla mitä tahansa. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Mies vanhenee naista nopeammin. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Sitä keksillä koetettaessa vastassa on vain liejua. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Tälle löytyy hyvin luonnollinen selitys. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. TIISTAINA askelia sitä vastoin oli tiheässä, sillä tavallisesti hiljaiselle Jauhotielle ajaa solkenaan autoja, joista purkautuu ihmisiä läheltä ja kaukaa katsomaan lampea ja siinä olevaa reikää. Nuorilla naisilla erot ovat neljänneksen miehiä pienemmät. Hänen mukaansa fyysiset edellytykset ovat naisilla huomattavasti pienemmät. Kyläläiset aikovat kesän tullen tarkastaa lammen pohjan. Jutuissa oli myös kuvia salaperäisestä reiästä Ankkalammessa, sillä Pedersören Lähi-tv:ssä toimiva palopäällikkö Ole Wik oli lähettänyt maanantaina ottamiaan kuvia lehdille. -Gal
1 YK:n etniseksi puhdistukseksi luokittelemissa hyökkäyksissä kuoli yli 6?500 rohingyaa (joiden joukossa satoja lapsia), naisia raiskattiin ja satoja rohingya-kyliä poltettiin. KUOLLEITA Synnevi Huhtala Anja Synnöve Huhtala syntynyt 13.2.1925 Kälviällä nukkui ikiuneen Lepolan palvelutalossa 2.1.2021. Muistotilaisuus pidettiin vainajan kotona. Bangladesh on rakennuttanut saarelle lisäksi asuntoja, sairaaloita ja moskeijoita, joihin maa suunnittelee asuttavansa noin 100?000 rohingyapakolaista. KELLUVAKSI SAAREKSI kutsuttu Bhasan Char muodostui vuosituhannen vaihteessa maa-aineksesta, joka huuhtoutuu mereen Himalajan vuoriston valumavesistä. · Näyttelykivet ulkotiloissa n. 1 Rohingyat ovat esimerkiksi YK:n pääsihteerin mukaan maailman vainotuin kansa. 200 mallia. · Hautakiven tilaajalle n. Bhasan Charin saarelle on usean tunnin laivamatka. Saari on usean tunnin venematkan päässä Bangladeshin mantereelta, ja kovan merenkäynnin aikana yhteys mantereelle on useimmiten poikki. Bangladeshin ulkoministerin Abdul Momenin mukaan saarelle rakennettu kaksimetrinen tulva-aita estää saarta kohtaavat uhat. Sadekaudella huomattava osa saaren pinta-alasta jää veden alle. HAUTAUKSIA Päivi Savela KALAJOKI Eurojackpotista tuli uudenvuodenpäivänä Suomeen kaksi isoa voittoa. –?Leireillä on paljon kärsimystä ja konfliktitilanteita, nimettömästi Reutersille puhunut pakolainen sanoi. Kirkkaudessa kodin sen kohtaan kasvot rakkaiden. Liminkalainen nettipelaaja voitti 421 000 euroa ja Kalajoen Teboililla rivinsä tehnyt asiakas 297 000 euroa. Osalle lähtijöistä on kansalaisjärjestöjen mukaan myös maksettu lahjuksia. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka olette Paulia muistaneet, auttaneet ja tukeneet matkan varrella. 14.12.2020 Kokkola Nilsiä lämmöllä muistaen Sukulaiset ja ystävät Ihmisen muisto mieltä lämmittää. Kiitos isää hoitaneille hyvästä hoidosta. Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Sakari 0400-560804 · Kenneth 0400 594600 www.hautakivipalvelu.fi HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Teemme teille hautakivestä suunnitelman paikan päällä. YK vaatii Bangladeshin hallitukselta, että yhtään pakolaista ei siirretä saarelle väkisin. 29.9.1930 Halsualla k. Suvun vanhin Pauli Mikael HIETALAHTI s. Kiitos osanotosta. Eurojackpotista voitto Kalajoelle Petteri Lindholm, Reuters Bangladesh on aloittanut suuren rohingya-pakolaisten ryhmän siirtämisen etäiselle Bhasan Charin saarelle kansalaisjärjestöjen vastustuksesta huolimatta. 27.12.1946 Kaarlela k. Eurojackpotin uudenvuodenpäivän arvonnassa (kierros 53) ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla pelin potti kohoaa noin 72 miljoonaan euroon. 17.12.2020 Ullava Jälkeen pitkän taipaleen vielä yhden matkan teen kohti suurta salaisuutta, kohti isänmaata uutta. Hallitus vakuuttaa, että saarelle lähteneet pakolaiset ovat kaikki vapaaehtoisia. Brittilehti Guardianin mukaan saarta uhkaa jopa uppoaminen veden alle korkeiden nousuvesien aikana. 16 Hautaan siunaaminen on toimitettu 2.1.2021 Halsuan kirkossa. Esimerkiksi vuonna 1991 miltei 143?000 ihmistä kuoli, kun hirmumyrsky iski Bangladeshiin. 27.06.1930 Toholampi k. MUUTAMAT REUTERSILLE puhuneet rohingya-pakolaiset kertoivat lähteneensä vapaaehtoisesti paremman elämän toivossa. Siunauksen toimitti Vesa Parpala, kanttorina oli Aarre Polso. 1 Bangladeshiin on paennut arvioiden mukaan yli miljoona rohingyaa, joista valtaosa asuu Bangladeshissa pakolaisleireillä.. Reijo Elias Koivisto siunattiin 29.12.2020 Vetelin hautausmaalla. Soinnusta sieluun, sävel pieni soimaan jää. Aiemmin joulukuussa Bangladesh siirsi saarelle jo noin 1?600 rohingyaa. Mantereella sijaitsevilla pakolaisleireillä on heidän mukaansa umpisurkeat olosuhteet. Lämmin kiitos osanotosta ja muistamisesta. TAUSTA Rohingya-kansa 1 Rohingyat ovat pääosin muslimeista koostuva kansa, jolla ei ole omaa valtiota. Bangladeshin rannikkoseudulla on usein tuhoisia myrskyjä. Bangladesh siirtää rohingyapakolaisia saarelle, jota uhkaavat tulvat, syklonit ja jopa uppoaminen. Ei mikään paratiisisaari Bangladeshin laivasto aloitti rohingya-pakolaisten siirtämisen tiistaina. Muissa väitteissä on kyse pahantahtoisten järjestöjen propagandasta, ulkoministeri Momen sanoi uutistoimisto Reutersille. Ihmisoikeusjärjestöt Amnesty ja Human Rights Watch ovat vaatineet Bangladeshin hallitusta keskeyttämään siirrot, koska Bhasan Charin saarella on korkea tulvien ja hirmumyrskyjen uhka. Siunaus toimitettu 23.12.2020 Kaarlelan kirkossa. –?Saarelle lähteneet rohingya-pakolaiset ovat tyytyväisiä järjestelyyn. (A-M Kaskinen) Isää ja pappaa kaivaten Helena, Heikki, Sampo ja Jussi Hannu ja Taina Vesa Anneli-sisko sisarusten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Bangladesh on yksi maailman tiheimmin asutuista maista. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B7 Kuolleet 1 Hautakivet 1 Rakkaamme Väinö Ernst Mainio LINTILÄ s. 1 Vuoden 2017 kesään asti suurin osa rohingyoista asui Myanmarissa, kunnes maan armeija ja pääosin buddhalaisista muodostuvat ryhmät aloittivat laajat hyökkäykset rohingyoita vastaan sen jälkeen, kun rohingya-sissit olivat tappaneet myanmarilaisia poliiseja. Kaipaamaan jäivät lapset ja lapsenlapset perheineen sekä sisko perheineen ja muut sukulaiset ja ystävät. Saaren maa-ala ei ole vakaa, vaan osa siitä huuhtoutuu vuosittain mereen. 15.12.2020 K-PKS:ssa Kiittäen, jälleennäkemisen toivossa Veljen lapset perheineen Sisaren lapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät "Arpa lankesi ihanasta maasta ja kaunis on minun perintöosani" Ps. –?Saari on täysin turvallinen, Momen sanoi Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa tiistaina. Maan laivasto kuljetti saarelle viime tiistaina noin 1?800 rohingya-pakolaista. Kalajoen Teboililla pelannut asiakas oli käyttänyt pelatessaan Veikkauskorttia, joten hän saa voittonsa pankkitililleen. Human Rights Watchin mukaan osa aiemmin joulukuussa saarelle siirretyistä pakolaisista oli huijattu allekirjoittamaan asiakirjoja, joissa he lupaavat lähteä saarelle. Yhteensä rohingyoita on Bangladeshissa yli miljoona. 1 Myanmarissa rohingyoita on vainottu pääosin uskonnollisista syistä jo vuosikymmenten ajan ja heiltä on evätty kansalaisoikeudet. Rohingya-pakolaisten siirtämistä Bhasan Charin saarelle on suunniteltu vuosien ajan. ROHINGYOIDEN SIIRTOON liittyy kansalaisjärjestöjen mukaan pakottamista ja huijauksia. Kivicenter, Laajalahdentie 22, Kokkola · Kivet veistämön nettohinnoin. Kiitos kotikyläläisille erittäin sydämellisestä ja kauniista saattamisesta viimeiselle matkalle. Nils Gunnar Johan BREDSKÄR s. 500 tuntia öljykynttilöitä
Haave toki on, että ensi vuoden puolella voisimme tehdä parin yön reissun. Myös koirille on vapaalla paremmin aikaa. –?Koska olen läsnä myös usein aspan aukioloaikojen ulkopuolella, tänne on turvallista tulla aloittelijankin treenaamaan. ChrisFiteja on erikseen yläja alakropalle sekä toiminnallisempi tunti. –?Minulla oli visioni, miten halusin työskennellä ja niinpä loin puitteet omalle työlleni. Olen koulutukseltani alun perin lähihoitaja ja työskentelin vuosia kotipalvelussa. Ilman voimaa ei edes kahvikuppi nouse huulille. –?Tie on ollut pitkä ja monivaiheinen. Millainen viikonloppu sinulla yleensä on. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B8 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Maisa Järvelä KOKKOLA Miten päädyit kuntosaliyrittäjäksi, kuntosalivalmentajaksi ja voimavalmentajaksi. 1 Harrastukset: penkkipunnerrus (edustaa Kokkolan Jymyä), karavaanarius ja koirat sekä puuhailu lastenlasten kanssa. –?Kieltämättä joskus tuntuu raskaalta, koska olen töissä joka päivä. –?Minähän olen salilla seitsemänä päivänä viikossa. Me olemme mieheni kanssa kuitenkin tämän paikan sydän. Christel Viitanen 1 Ikä: 49 vuotta. Suosin kehittävää treeniä ja esimerkiksi alakroppatunnilla jalat vedetään ihan loppuun. Tavoitteena on mestaruus viisikymppisten sarjassa. 1 Perheeseen kuuluvat mies, kolme lasta ja neljä lastenlasta. 1 Ammatti: yrittäjä, kuntosalija voimavalmentaja. Osittain se johtuu siitä, että teen lähes kaiken yksin: hoidan asiakaspalvelun, markkinoinnin, paperityöt, siivouksen ja lisäksi ohjaan. –?Lähdin kuntouttamaan jalkojani kuntosalilla enkä antanut periksi, vaikka aluksi jalassa oli vielä muovituki ja tarvitsin kepit siirtyäkseni laitteelta toiselle. Kuntoutusjakson aikana jouduin opettelemaan jalkojen käytön ja kävelyn uudelleen. –?Arkituntien lisäksi minulla on säännöllisesti sunnuntai-iltaisin yksi ryhmätunti, jalkatreeni. Asiakkaat kiittelevätkin salimme eroavan juuri siinä muista kuntokeskuksista. Minulla on muun muassa nimikkoryhmäliikuntatunti, ChrisFit. Christel Viitanen treenaa kohti penkkipunnerruksen SM-kilpailuja, jotka ovat helmikuussa Tammelassa. KUKA. Hän vähintään käy siivoamassa työpaikallaan joka päivä, myös viikonloppuisin. Voimaahan tarvitsevat muutkin kuin voimamiehet ja urheilijat. Mutta koska kuntosalin puolelle pääsee treenaamaan joka päivä myös juhlapyhinä, kävimme toki päivittäin siivoamassa ja katsomassa, että kaikki oli kunnossa. –?Ei ole vuoden aikana vielä kokonaista vapaata viikonloppua ollut. Pari kertaa olemme olleet yön reissussa – meillä on vaunu Kalajoella. 1 Syntyisin Teerijärveltä, kasvanut Tampereella ja asuu nyt Kokkolassa. Tuuraan häntä tarvittaessa. Lauantaisin oma voimavalmentajani Mats Finne pitää tekniikkatunnin, jossa on maksimissaan mukana neljä treenaajaa. Loukattuani jalkani jouduin todella isoon leikkaukseen. Tämä on meille kuin toinen, treenaajillekin avoin olohuone, jossa istutaan usein juttelemassa. Siinä tehdään liikkeitä kiertoharjoittelutyyppisesti joko oman kehon painolla tai lisäpainoilla. Ajattelin, että se sopii monille – voi viettää rauhassa sunnuntaita ja sitten sen päätteeksi lähteä treeniin. Seuraan myös itse treenaajien tekemistä ja neuvon, jos joku tekee väärin liikkeen. Siivouksessa mies on apuna iltaisin ja viikonloppuisin, mutta korona-aikanahan siivous on jatkuvaa. Miten vietät vapaata viikonloppua. –?En niinkään ohjaa jumppia, vaan pidän pienryhmille erilaisia voimaharjoitteluja. –?Kuntoutumiseni osoitti, mitä kaikkea saliharjoittelulla voi saada aikaan. Meillä ei siis välttämättä tarvitse opastusta saadakseen ostaa personal trainer -palvelua, joskin sitäkin on tarjolla. Lähdin kouluttautumaan ensin kuntosalivalmentajaksi ja sitten voimavalmentajaksi. Miten paljon töitä osuu viikonlopulle. – Parhaimmillani olen punnertanut 82,5 kiloa, mutta vähän enemmän pitäisi helmikuussa nousta. –?Joulun aikana asiakaspalvelu oli kiinni useamman päivän eikä ryhmäliikuntatuntejakaan pidetty. ” Tämä on meille kuin toinen, treenaajillekin avoin olohuone, jossa istutaan usein juttelemassa. –?Olemme hyvin perhekeskeisiä ihmisiä, joten vapaata vietän mielelläni neljän lapsenlapseni kanssa. Opastan aina alkuun laitteiden käytössä ja minulta voi tulla kysymään, jos jokin liike tai laitteen ominaisuus askarruttaa. MAISA JÄRVELÄ. –?Työni lähihoitajana ei enää onnistunut, joten olin kaupungin sosiaalineuvonnassa töissä. Sekin sopi minulle, ihmisten auttaminen ja heidän ongelmiinsa pureutuminen on minun juttuni. Perustimme mieheni kanssa Ole.Fitkuntosalin vuosi sitten. Meillä kyllä asiakkaat ovat ihanasti ottaneet vastuuta ja puhdistavat laitteensa aina käytön jälkeen. Työpaikalla joka päivä Viikonloppuhenkilö: Kokkolalainen Christel Viitanen on vuoden toiminut kuntosaliyrittäjänä
Sen nimi oli Unohda Eila. Astuin vapaaseen pudotukseen ja heräsin. Tärkeää olisi nyt kohdentaa valtion kunnille myöntämiä koronatukia riittävästi terveydenhuollon työmäärän keventämiseen. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Henkilöstön hyvinvoinnista on huolehdittava aiempaa paremmin, jos haluamme kestää pandemian kolmannen aallon. Peter Snellman Allinkatu 4:n osakas Suunnistajien tempaus ihmetytti Todennäköisesti on niin, että taloyhtiöitä pidetään ikään kuin vapaana temmellyskenttänä: tonteille saa tulla ja mennä kuten lystää. UNTAMME tutkitaan muun muassa unipolygrafian avulla, mutta unemme taitavat jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Esimerkkejä ovat bentseenimolekyylin rakenne, hermoimpulssien kemiallisen siirtymisen kaava ja alkuaineiden jaksollisen järjestelmän taulukko sekä musiikkiklassikot Yesterday ja Tristan ja Isolde. Olisikohan kannattanut tehdä. Parin kuukauden treenauksen jälkeen saimme ensimmäisen keikkamme opiskelijoiden pikkujouluihin. MIELIPIDE Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Heitä ennen muinaisissa mytologioissa oraakkelit tulkitsivat unia jumalallisina ilmoituksina ja ennustuksina. Näin ilmeisesti monesti ajatellaan. Sitä varten bändille piti keksiä nimi. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B9 O lin nuorena miehenä 1970-luvun lopulla perustamassa bändiä. Mistä tuollainen uni kumpusi. Lisäksi varotoimet ovat syöneet aikaa potilastyöstä ja tehneet työstä fyysisesti kuormittavampaa. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Esimerkiksi lisääntynyt leikkaustoiminta lisää työtä prosessin kaikissa vaiheissa, niin vuodeosastohoidossa kuin kuntoutuksessakin. Kaverit ehdottivat kaikenlaista, mutta yksimielisyyttä ei löytynyt. Olisivatko järjestäjät vaatineet taloyhtiöltämme korvausta. Nyt yksi rasti oli laitettu melkein yhden osakkaan oven pieleen ja yksi siten, että piti juosta taloyhtiömme nurmikon poikki naapuritalon pihalle. Toimintaa on kuukausien ajan leimannut kiire, epävarmuus, huoli ja riittämättömyyden tunne. Siksi voisi olettaa, että Bluetooth-tekniikan ja mRNA-1273-rokotteen tuosta vain kehittänyt tiedemaailma olisi päässyt unien jäljittämisessä edes alkuun. Näin ei ollut tehty. Mutta sen järjestäjät olivat ilmeisesti unohtaneet tai eivät huomanneet, että meidän taloyhtiöltämme olisi moiseen tempaukseen pitänyt myös kysyä lupa. Keväällä terveydenhuollossa tehtiin mittavia varautumistoimia, jotta koronaan sairastuneiden akuutti hoito olisi mahdollista. Kentältä tulleiden yhteydenottojen perusteella potilasjonojen purkamiseen ei ole järjestetty riittävästi työvoimaa, eikä varotoimien aiheuttamaa lisäajan tarvetta ole huomioitu töiden aikataulutuksessa. UNESSA ON joka tapauksessa keksitty paljon muutakin kuin bändien nimiä. Onneksi maa oli jäässä, joten nurmikolle ei ilmeisesti suurempaa vahinkoa aiheutunut. Suomen Fysioterapeutit ry haluaa osaltaan kiittää jokaista terveydenhuollon ammattilaista arvokkaasta työstä kriisissä. Terveydenhuoltomme kesti ensimmäisen aallon. Lopulta tuumasimme, että laitetaan keikkaa varten nimeksi Unohda Eila: ”Se on tyhmä nimi, mutta muutetaan se myöhemmin.” MITÄ UNET ovat. Juho Korpi, kehittämisasiantuntija Suomen Fysioterapeutit ry Kiitos terveydenhuollon henkilöstölle Pelko tartunnasta, kiire ja yhteiskunnallinen tilanne ovat lisänneet työn psykososiaalista kuormitusta.. Pienetkin hengitystieoireet ovat estäneet työnteon ja poissaoloja töistä on syksyllä voinut olla tavanomaista enemmän. Henkilöstö on useissa työyksiköissä kokenut, ettei heidän tekemäänsä työtä arvosteta, eikä koronaviruksen aiheuttamaa kuormitusta ymmärretä. Pelko tartunnasta, kiire ja yhteiskunnallinen tilanne ovat lisänneet työn psykososiaalista kuormitusta. Analyyttisen psykologian perustaja C.?G.?Jung näki ne viisauden ilmaisuina ja spontaaneina omakuvina. Unet muistuttavat sielua, paitsi että unia oikeasti nähdään. Yhtye oli julkaissut kappaleen nimeltä Här kommer vargen. Mutta: taloyhtiötkin ovat yksityistä maata, siinä kuin omakotitalojen tontitkin. Sitten on niitä, joiden mielestä unet ovat vain tyhjää kohinaa. Luin unessa kaupunkilehteä, jossa pieni takasivun uutinen kertoi uudesta underground-yhtyeestä. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Sielusta ei ole näköhavaintoja. Niitä saa käyttää luvatta kaikenlaisten tempausten ja kilpailujen järjestämiseen. Keittiöikkunamme alitse he suuntasivat jotkut paperit käsissään naapurin tontille. Työtä tekeviä käsiä on siis ollut vähemmän ja aikaa työn tekemiseen on kulunut varotoimien vuoksi enemmän. Kiireetöntä hoitoa siirrettiin ja voimavaroja kohdennettiin akuutisti sairaiden hoitoon. Vitsailin unesta bändikavereille. Mistä ne tulevat. Koronaviruspandemian huiput ovat osuneet Suomessa huhtikuulle ja joulukuulle. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Ovesta piti kävellä ulos, koska alla näkyi Minneapolis, ja olin matkalle sinne. Koronapotilaiden lisäksi keväällä syntynyttä hoitovelkaa on jouduttu purkamaan samaan aikaan, kuin toinen aalto lisäsi jälleen potilasmääriä sairaaloissa. Psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud piti unia väylänä ihmisen piilotajuntaan. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Kaikkia potilaita on syksystä saakka hoidettu tehostettuja varotoimia noudattaen, jolloin pelkästään työntekijän suojautumiseen kuluu aikaa noin 10 minuuttia potilasta kohden. Emme tiedä unistamme oikeastaan mitään KOLUMNI Ilari Tapio Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja Kaikella kunnioituksella urheilua ja etenkin suunnistusta kohtaan, mutta tapaninpäivänä ihmetytti kovasti, kun rivitalomme pihalle rupesi ilmestymään kymmeniä lenkkivaatteisiin pukeutuneita. Asia ihmetytti sen verran, että siitä piti ottaa selvää; googlettamalla, kuten nykyisin tehdään. Työskentely terveydenhuollossa on ollut kuluneena syksynä erityisen raskasta. Miksi minun piti päästä Minneapolisiin. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Näkemisen jälkeen näyt sitä paitsi liukenevat mielestämme kuin vesivärimaalaus sateessa. Selityksiä on turha etsiä, sillä niitä ei ole. Todennäköisesti on niin, että taloyhtiöitä pidetään ikään kuin vapaana temmellyskenttänä: tonteille saa tulla ja mennä kuten lystää. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Muutama yö sitten seisoin jumbojetin avoimella ovella ja katselin alas 10?000 metrin korkeudesta. Terveydenhuolto toimii tiiviinä moniammatillisena yhteistyönä. Sitten näin unen. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Leikkausjonojen purkaminen ja keväällä peruuntuneiden kiireettömien hoitoaikojen kasautuminen syksylle on johtanut tilanteeseen, jossa poikkeavan suurta työkuormaa on jouduttu purkamaan vajaalla henkilöstöllä. Ihmiskunta ei ole noin 300?000 vuoden olemassaolonsa aikana päässyt yksimielisyyteen edes unien näkemisen määritelmästä saati saanut selkoa niiden olemuksesta. Ja sitä paitsi: kuka olisi vastannut siitä, jos joku suunnistaja olisi liukastunut ja loukannut itsensä taloyhtiömme jäisellä pihalla. Lähetä viesti numeroon 13525. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Nyt on vain teorioita. Selitys löytyi melkein välittömästi: kyse oli Kokkolan Suunnistajien tapaninpäivän tempauksesta, johon oli ilmoittautunut suunnistajia Lapuaa myöten. Unohda Eila ei koskaan tehnyt kappaletta nimeltä Här kommer vargen. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Ihminen nukkuu kolmasosan elämästään ja seikkailee suuren osan siitä ajasta kummallisessa tuntemattomuudessa. Koronavirukseen sairastuneiden hoidon lisäksi varotoimet ja testaus ovat työllistäneet kaikkia terveydenhuollossa työskenteleviä. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Poikkeuksista päättää toimitus. Työskentely suojavaatteissa on raskasta ja tukalaa, eikä aikaa työn tauottamiseen ole ollut riittävästi. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia
Sieltä on mahdollisuus siirtyä kahden vuoden ammattilaisluokalle, jonne maestro valitsee tanssijoita myös kansainvälisistä balettikilpailuista. Saksan televisioon tehtiin haastattelu, ja teoksesta tehtiin elokuvakin. Sinä päivänä piti olla läpimeno. Siksi on suuri kunnia olla täällä, Kilpinen sanoo. Pääsin heti hyvin näytille Hampurin yleisölle. Tälle kaudelle koreografi John Neumeier on valmistanut Hampurin balettiin aivan uuden teoksen Beethoven Project II, jossa Atte Kilpisellä on solistirooli. –?Yleensä tänne ei tule ulkopuolisia. Se on ollut ainutlaatuinen kokemus suomalaistanssijalle, sillä Neumeier teki koreografiaa juuri hänelle. –?Se on kokonaan uusi teos, joten John loi koreografiaa minulle. Solistiroolit jatkuivat syksyn kolmannessa teoksessa Beethoven Project II. –?Katsojat sanoivat, että näyttää kuin olisit ollut täällä aina, hän naurahtaa. –?Teos on yksi koskettavimpia baletteja, joita tiedän, joten oli suuri kunnia tanssia sitä. –?Onneksi asun lähellä, joten juoksin harjoituksiin. Suomalaistanssija sulautui kuitenkin ryhmään hyvin. Miten 24-vuotias nuorukainen oikein päätyi sinne – ja sai vielä solistirooleja. Melkein kaikki ryhmän tanssijat onkin koulutettu sitä kautta. Johnilla on niin oma tyyli, että hän on kouluttanut itse kaikki tanssijansa. Kilpinen sai kutsun Neumeirin balettiryhmään täksi kaudeksi. Tällä kaudella hän tanssii Saksassa yhdessä maailman parhaimmista balettiryhmistä. LAURA KROHN. Kilpinen sai soiton aamulla kotiinsa: Neumeier haluaa hänet harjoitukseen nyt heti. Hänen balettikouluunsa valikoidaan parhaita oppilaita ympäri maailmaa. Syksyn alussa, puolitoista viikkoa ennen ensimmäistä, Ghost Lightin, ensi-iltaa ensitanssija loukkaantui. Hampurin baletin repertuaari koostuu pelkästään hänen teoksistaan. Kilpinen pääsi tekemään toista miespääosaa myös seuraavassa, Kuolema Venetsiassa -teoksessa. –?Se oli ihan ensimmäinen roolini täällä. Paitsi Atte Kilpinen. Hän on todella tarkka heistä. Ja niitä oli paljon! Siitä lähtien pääosa oli Kilpisen. –?Opettelin roolin ja kaikki askeleet kahdessa tunnissa. Olimme studiossa, ja hän koreografioi liikkeitä, jotka tein sitten Suomen uusi ylpeys maailmalla Atte Kilpinen tanssi suomalaisten sydämiin Linnan juhlissa Finlandialla. Sen ensi-ilta on kuitenkin siirretty koronarajoitusten vuoksi. Baletinjohtaja, maailmankuulu koreografi John Neumeier bongasi nuoren suomalaistanssijan Kansallisbaletista, jossa oli harjoituttamassa Sylvia-teostaan. Olihan se aikamoinen aloitus! Teos sai monta esitystä, ja teimme kiertueenkin Baden-Badeniin. KILPINEN SAI PAIKAN kuudenkymmenen tanssijan ryhmässä balettikuorosta eli corps de ballet’sta. Teoksen valmistaminen oli hieno kokemus. Neumeier on ainoita jäljellä olevia suuria balettikoreografeja. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B10 Jo se, että suomalainen tanssija Atte Kilpinen pääsi maailman parhaimpiin kuuluvaan Hampurin balettiin, oli oikeastaan ihme
Koko balettiryhmälle tehdään koronatestit joka maanantai. –?Tästä voi kertoa lapsenlapsille tarinaa. Olen aina tehnyt kauheasti töitä, hän sanoo. 2 Tanssinut Suomen Kansallisbaletissa vuosina 2015–2020 ja palaa Hampurin jälkeen takaisin. Lokakuun lopun jälkeen ei ole ollut esityksiä, mutta baletti harjoittelee normaalisti täysiä päiviä. Ja tiedämme, että yleisö on tulossa tulevaisuudessa, Kilpinen sanoo. Tanssijoille on kuitenkin tärkeintä saada liikkua. 2 Atte Kilpinen on myös vieraillut muissa ryhmissä kuten Susanna Leinonen Company, Jojo Oulun Tanssin Keskus, Pori Dance Company sekä Turun kaupunginteatteri. Työtahti on tiivis, eikä Kilpinen juurikaan ehtinyt syksyllä käydä Suomessa, jossa asuu kumppani ja tämän 6-vuotias lapsi. –?Hän oli uskomattoman ketterä. Ei se ole itseltä pois, jos toinen menestyy, Kilpinen sanoo. Kilpinen tanssi viimeisenä yllätysnumerona oman koreografiansa Sibeliuksen Finlandiaan. 2 Outi ja Jan Vapaavuoren säätiö myönsi ensimmäisen tanssipalkintonsa Kilpiselle 2019. –?Se oli juhlava kokemus ja koskettava tilanne, kun sai esiintyä hienossa tilassa livenä presidenttiparille ja samalla koko Suomelle. Perhe asuu Turussa, ja ikävä on. Neumeierin liikekieli on vaativaa, mutta se tulee Kilpisen kropasta luontevasti. Hän on täysipäiväisesti mukana baletin toiminnassa ja tanssii itsekin opettaessaan koreografiaa. –?Ensi-iltana teimme lavalla läpimenon, jonka Saksan televisio kuvasi. –?Toki jännitti, että miten menee, kun tulin tänne ihan puskista. –?Hän on ollut koko ajan läsnä harjoituksissa, koreografioinut ja ohjannut meitä. –?Ei se tietenkään sormia napsauttamalla ole tullut. Kilpinen sanoo, että koronavuodessa on ollut yksi hyvä puoli: Neumeierin teoksia ei ole esitetty muualla, joten maestro on ollut koko ajan Hampurissa. Se on ollut ainutlaatuinen kokemus suomalaistanssijalle, sillä Neumeier teki koreografiaa juuri hänelle. VÄLILLÄ TANSSIJA pysähtyy itsekin ihmettelemään, miten kaikki oikein on tapahtunut. –?Mutta tämä on nyt tällainen vaihe. Teoksen ensi-ilta on siirtynyt tammikuulle. Kansallisbaletissa tiedettiin koko kausi ja vapaapäivät etukäteen, mutta Hampurin baletissa eletään hetkessä. 2 Aloitti tanssin harrastuksen 7-vuotiaana Taina Kovalaisen showtanssikoulussa, josta jatkoi myöhemmin ammatilliseen koulutukseen Turun Konservatorioon. Tanssiryhmässä Kilpinen on otettu hyvin vastaan. Teos Ghost Light tarkastelee koronarajoitusten tuomaa sosiaalista etäisyyttä.. –?Koskettavin baletti, jonka olen tanssinut, Atte Kilpinen sanoo. 2 Tanssii tällä kaudella John Neumeierin Hampurin valtionbaletissa. Juna menee eteenpäin, vaikkei päästä esiintymään yleisölle. 2 Balettimestari Jarmo Rastas löysi Kilpisen kesäkurssilta ja vei hänet näytille Kansallisbalettiin. Jouluksi saapui myös kiitospaketti presidenttiparilta, mikä oli ihana yllätys. Mutta ihmiset ovat olleet ihania. Oli mykistävä kokemus päästä luomaan teosta yhdessä Johnin kanssa, Kilpinen sanoo. Pas de deux -baletista Beethoven project II Ida Stempelmannin kanssa. Olen saanut jo tästä syksystä todella paljon irti. Kenneth Greve tarjosi hänelle sopimusta vuonna 2015. Viimeinen pas de deux baletista Kuolema Venetsiassa. Jos John saa inspiraation, hän voi heti seuraavana päivänä alkaa tehdä teosta, Kilpinen sanoo. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kiittivät teoksesta ja olivat vaikuttuneita. Oli mahtavaa saada viedä nykytanssia ihmisille. –?Työjärjestys saadaan monesti tietää vasta edellisenä päivänä. AMERIKKALAISLÄHTÖINEN John Neumeier on johtanut Hampurin balettia 51 vuotta ja on nyt 81-vuotias. Myös itsenäisyyspäivänä Kilpinen oli Suomessa esiintymässä Linnan juhlissa. Kilpinen ei ole kuitenkaan stressannut menestymisellä, vaan mennyt yritteliäästi eteenpäin. KUVAT: KIRAN WEST minun kropallani ja ehdotin jotain. Harjoituksissa Neumeier otti kerran parikseen Kilpisen pas de deux -numeroon. Kilpinen pääsi kuitenkin viettämään joulua ja uutta vuotta Suomeen. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B11 Tälle kaudelle koreografi John Neumeier on valmistanut Hampurin balettiin aivan uuden teoksen Beethoven Project II, jossa Atte Kilpisellä on solistirooli. Muusikkona oli kanteletaiteilija Ida Elina. En ole koskaan tavannut noin elinvoimaista 81-vuotiasta, Kilpinen hämmästelee. Täällä on hyvä ilmapiiri ja toisen puolesta iloitaan. Täällä elämäni on pelkkää työtä, mikä on täysi vastakohta elämälleni Suomessa. KUKA Atte Kilpinen 2 24-vuotias balettitanssija, kotoisin Turusta
–?Nyt kyllä verenpaine nousee. Korona-ajan tapaan kättelytervehdykset jätetään väliin ja turvavälit pidetään. Jokainen ymmärtää, että jos ihmisillä olisi enemmän ymmärrystä yhteiskunnan toiminnasta, eivät ne [oikeistopopulistit] juhlisi. Se tarkoittaa, että jäsenmaiden on noudatettava lakia ja vaalittava oikeuslaitoksen riippumattomuutta. Ennen vaaleja Timo Soini oli antanut puolueen paisua äärioikeiston laidalta, koska siitä oli hyötyä. Se on ihan järkyttävää, mitä tapahtuu Unkarissa ja Puolassa. Kaikkein eniten tulos hämmästytti siksi, kun persut sanoivat julkisesti, että he kannattavat Unkarin ja Puolan tietä EU:n oikeusvaltioperiaateasiassa. PERHE: Aviomies ja aikuinen tytär HARRASTUKSET: Maailman tapahtumien herpaantumaton seuraaminen ELÄMÄNOHJE: ”Elämänohjetta ei ole vielä tähän ikään mennessä löytynyt, voi kun olisikin.”. Mutta koska olen kirjailija, yritän ymmärtää näitä ihmisiä. HASSINEN ARVELEE, että perussuomalaisten suosion taustalla saattaa olla myös koronapandemia. Koska joudun ottamaan päähenkilöiksikin ihmisiä, jotka tekevät ihan hulluja asioita. Mutta ei niin pahaa, jottei jotain hyvääkin: hän on saanut oikeistopopulismista mehukkaan makaaberit ainekset hiljaittain päätösosan saaneeseen trilogiaansa. On aina raskasta kohdata vihaa, ja vihasta oikeistopopulismissa on pohjimmiltaan kyse. Populismitrilogian ensimmäisessä osassa Populassa (2012) muukalaisvihamielisen popula-puolueen mukaan ajautuu eri syistä syrjäytyneitä ihmisiä. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B12 Joulukuisena aamuna Pirjo Hassisen kotona Jyväskylässä vihasta ei ole tietoakaan. Mitähän tapahtuisi, jos esimerkiksi rokotevastaisuus-sana muutettaisiinkin kulkutautimyönteisyydeksi. Tiedotusvälineillä on ollut Hassisen mielestä toisaalta–toisaalta-asenne, jossa yhdelle tuolille pyydetään asian tuntija ja toiselle asian ”kriitikko”. [Perussuomalaisten puheenjohtaja] Jussi Halla-ahokin kierteli ja kaarteli vastausta kysymykseen, aikooko hän ottaa koronarokotteen eikä vastannut suoraan. –?Ihmisten ennakkoluuloja on ruvettu nimittämään mielipiteiksi, ja ne mielipiteet ovat muokkautuneet ikään kuin teoreettiseksi pohjaksi, ideologiaksi. VIRPI TIAINEN, TEKSTI // PETTERI KIVIMÄKI, KUVA KUKA Pirjo Hassinen AMMATTI: Kirjailija SYNTYNYT: Kuopiossa 14.11.1957 KOULUTUS: Yhteiskuntatieteiden ylioppilas (vain gradu puuttuu) TUOTANTO: 17 romaania, 3 kuunnelmaa, novelleja, kolumneja. Jottei tule niitä pudokkaita, jotka ovat täynnä vihaa ja katkeruutta. Toisessa osassa Kalmarissa (2016) käsitellään oikeistopopulismin kannatuksen nousun taustoja. Koronaja koronarokotekeskustelussa mielipiteet sotkeutuvat tutkittuun tietoon, luulot tieteen tuloksiin. Myöhemmin puolue hajosi soinilaisiin sinisiin ja halla-aholaisiin perussuomalaisiin. Minua kiinnostavat rakkaus ja valta, ja tämä aihe asettuu siihen valta-kategoriaan. Enkä tarkoita, että perussuomalaisia kannattavat olisivat yhtään vähemmän arvokkaita kuin muut. Sehän on koko maailmassa ykkösasia, että päästäisiin normaaliin. –?Noissa vaaleissa perussuomalaiset tuntui vastaavan joidenkin ihmisten hätään ja syrjäytymisen tunteisiin. Unkarissa ja Puolassa valtaa pitävät oikeistopopulistihallitukset ovat urakalla myllänneet muun muassa oikeuslaitosta, ihmisoikeuksia ja lehdistöä. Häneltä ei liikene ymmärrystä äänenpainoille, joissa oikeistopopulismia voitaisiin katsoa läpi sormien tai antaa vain olla sen kummemmin siihen reagoimatta. Kirjan pohjalta dramatisoitiin myös näytelmä Kemin kaupunginteatteriin. Pikkaisen Hassinen haluaa nuhdella mediaa. Korona on myös politisoitunut. –?Pikkaisen tulos hämmästytti, koska luulisi, että ihmiset seuraisivat esimerkiksi USA:n tapahtumia. KOULUTUS JA TAISTELEMINEN yhteiskunnan epätasa-arvoa ja ihmisten syrjäytymistä vastaan ovat Pirjo Hassisen mukaan tärkeimmät keinot oikeistopopulismin kasvun tukkimiselle. –?Uusimmassa romaanissani näytetään se, mitä todella tapahtuu, kun sana muuttuu teoksi, vihan tunne muuttuu väkivalViha, joka kasvaa lupia kyselemättä Kirjailija Pirjo Hassisen verenpaine on joutunut viime vuosina koetukselle. Puhutaan esimerkiksi maahanmuuttokriittisyydestä tai ilmastoskeptisyydestä kuin niiden taustalla olisi joku oikea teoria, vaikka ne ovat vain ennakkoluuloihin perustuvia mielipiteitä. Oikeistopopulistit ovat taitavia tarttumaan ihmisten ennakkoluuloihin ja käyttämään niitä polttoaineena politiikan teossa ja populistisessa viestinnässä. Oikeistopopulismin nousu maailmalla ja Suomessa piinaa kirjailijaa. Vaikka tulos ei ollut uutisia tiiviisti seuraavalle Hassiselle yllätys, ”kyllä se nipistämällä harmitti”, kuten hän tunteensa muotoilee. Kolmannessa osassa eli Hämärän aika -romaanissa (2020) pitkään kytenyt viha ryöstäytyy väkivallaksi, joka kohdistuu etenkin maahanmuuttajiin. Epädemokraattisuus ei ole heille mikään ongelma. Hallituspuolueet ovat keskittyneet koronaan, perussuomalaiset ovat hallinneet muita politiikan aiheita. OIKEISTOPOPULISMI on kulkenut Pirjo Hassisen kannoilla pian kymmenen vuotta. –?Kannattaa muistaa, mitä tapahtui Saksassa 1930-luvulla. Jytky synnytti Hassisessa halun tarttua yhteiskunnalliseen aiheeseen. Kirja oli vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaana ja sai Savonia-kirjallisuuspalkinnon. Kotona Hassinen oli silloinkin, kun kuuli uutisista oikeistopopulistipuolue perussuomalaisten nousseen piikkipaikalle Ylen joulukuun alussa julkaisemassa puolueiden kannatusmittauksessa. –?Mutta se olikin käenpoika. –?Päätin kertakaikkiaan, että kirjoitan senaikaisen tilanteen romaaniksi. Ei ole mitään niin tärkeää kuin taistella sellaisen yhteiskunnan puolesta, ettei tulisi syrjäytyneitä ja maaperää oikeistopopulismin kasvulle. Hassisen mielestä oikeistopopulismin nousu liittyy samaan ilmiöön. Kysymys on siitä, että jonkinlainen epätasa-arvo vallitsee yhteiskunnassamme. Jotkut ihmiset elävät tilanteissa, joissa heistä tuntuu, että politiikka on jossain muualla ja he vain kärsivät yksityiselämässään. Eihän ole normaalia, että Amerikassakin ihmisiä kuolee kuin russakoita. Ja persut ovat noiden maiden kanssa samaa mieltä. Oikeusvaltioperiaate on yksi Euroopan unionin perusarvoista. Tunnelma on leppoisa, ja kahvipöytä notkuu kirjailijan itse leipomista munkeista, karjalanpiirakoista ja lohipasteijoista. Myös lehdistönvapautta korostetaan. Samasta oikeistopopulismista on kysymys Donald Trumpissa, joten jotenkin se Trumpin tappio olisi voinut vaikuttaa. Sitten näitä käsitellään ja kuullaan ikään kuin yhtä tietävinä ja tasavertaisina asiantuntijoina. Vaalien jälkeisenä vuonna ilmestyi hänen kolmastoista romaaninsa Popula (Otava 2012), jossa pohditaan sitä, mitä tapahtuu, kun turhautunut ihminen ajautuu oikeistopopulismin syliin. –?Hallituksen koronaan keskittyminen on äärimmäisen tärkeä asia. –?Oikeistopopulismi on yritystä ujuttaa autoritaarisuus demokraattiseen yhteiskuntaan. Joulun alla Helsingin Sanomien teettämässä kannatusmittauksessa perussuomalaiset sijoittui toiseksi sdp:n jälkeen. Kaikki alkoi vuoden 2011 eduskuntavaalien jytkystä eli perussuomalaisten veret seisauttaneesta vaalivoitosta, jossa puolueen kansanedustajaryhmä kasvoi 5:stä 39:ään
Niistä rakennan seuraavan romaanin. Se oli perjantai ja kolmastoista päivä. Tulevassa romaanissa Hassinen jättää taakseen populan ja Kalmarin. Tuntuu, että vihapuhe on ryöstäytynyt käsistä. Se on ihan järkyttävää, mitä tapahtuu Unkarissa ja Puolassa.” Pirjo Hassinen Kirjailija. Lähes lupsakkailta tuntuneista jytkyn ajoista tullaan säälimättömään maailmaan, jossa viha velloo sanoissa ja teoissa. Sen kirjoittamisen Hassinen aloitti tapaninpäivänä. Ne eivät koskaan ole sitä mieltä, että kävi just niin kuin tarkoitin. Kaikkien muiden arvomaailma – vaikka niissä onkin paljon keskinäisiä eroja – on perussuomalaisia vastaan. –?Voi sanoa, että kaikki muut ovat siinä 80 prosentissa. Pitkään kytenyt vihan tunne muuttuu makaabereiksi teoiksi, julmaksi vallankäytöksi, ihmisyyden rippeillekin selän kääntämiseksi. HASSISEN TRILOGIAN toisessa osassa Kalmarissa (Otava 2016) Hassinen jatkaa Populan oikeistopopulismiteemaa selvittämällä popula-puolueen johtajan Jukka Kalmarin taustoja. ”Oikeistopopulismi on yritystä ujuttaa autoritaarisuus demokraattiseen yhteiskuntaan. Sitten kun nämä ihmiset repäistään oikeasti esille, ne peittävät naamansa ja sanovat, etten tarkoittanut sitä. –?Eristyneisyys, etäisyys toiseen ihmiseen, erillään oleminen. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B13 Pirjo Hassinen on saanut valmiiksi oikeistopopulismia käsittelevän trilogiansa, jota hän työsti lähes kymmenen vuotta. Ne ovat se pienempi leiri. – Kun lähetin maaliskuussa uusimman kirjan tekstin kustantamoon, seuraavana päivänä julistettiin pandemia. Vihan teema on siinäkin vahvana, räikein väkivalta kohdistuu maahanmuuttajiin. Esimerkiksi poliitikkoja voidaan uhkailla vaikka minkälaisella puheella, mutta sitten oikeudessa ollaan tuppisuuna tai kiistetään puheet. Trilogian päättää nyt syksyllä ilmestynyt Hämärän aika (Otava 2020), joka lataa vihaan täysin uusia kierroksia. laksi. Hän haluaa käsitellä seuraavaksi intohimoa mutta myös sitä, mitä on, kun ollaan erillään – ehkä hieman korona-ajan inspiroimana. VAIKKA PERUSSUOMALAISTEN yli 20 prosentin kannatus kipristelee Pirjo Hassisen mieltä, muistaa hän ajatella positiivisesti. Kirja ilmestynee alkuvuonna 2022. Oletko huomannut, että koskaan tällaiset vihapuhujat eivät seiso sanojensa takana
Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Kokonaistavoittavuus KMT s2017-k2018 106.000 kpl ISSN 0788-8325. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. TÄMÄ PAIKKA EI OLE IKINÄ KIINNI. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. JASKAN KUPPILA SULJETTU ÄLÄ KOSKE OVIKELLOON! ÄLÄ KOSKE OVIKELLOON! MITÄ IH HÄN TULI KAHDEN METRIN SISÄPUOLELLE! KAHDEN METRIN SISÄPUOLELLE! POIS! POIS! JOKIN ON MUUTTUNUT. Lähetä viesti numeroon 13525. 20/05/24. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. 12 kk 40,17 €/kk Levikkialueen ulkop. 12 kk 45,50 €/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. 1.12.2020 alk. TULET TARVITSEMAAN TÄTÄ. Lännen Median uutishuone puh. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.lannenmedia.fi MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. 12 kk 34,92 €/kk Levikkialueen ulkop. PELASIMME HÄNEN KOTIKENTÄLLÄÄN! 12/25/16 JESS! NYT KUN OLEN OLLUT ERISTYKSISSÄ TOIMISTOLLANI KAIKKI TV: T JA TIETOKONEET JA PUHELIMET KIINNI KAHDEN KUUKAUDEN AJAN, NIIN OLEN SAANUT AIKAISEKSI SUUREN ROMAANIN! AIKA MENNÄ KATSOMAAN MITÄ KAIKILLE MUILLE KUULUUMITÄ IH-. Sähköposti: toimitus@kpk.fi WhatsApp: 0400 365 601 Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. 12 kk 49,83 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B16 TENAVATklassikko EI IHME, ETTÄ HÄN PÄIHITTI MINUT.... Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. PARASTA MENNÄ KYSYMÄÄN ROTALTA MITÄ ON MENEILLÄÄN. 1.12.2020 alk. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). Tiedustelut puh. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.00-22.00). alv 24%). alv 10%. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi
17.55 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 18.00 Yle Uutiset. 12.00 Simpsonit (7). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (7). 1980-luvun helmet. 04.10 Ghost Adventures (12). TV5 06.00 Jääkiekon Nuorten MM: Puolivälierä (S). 18.00 Taivaan tulet (12). Naisten pujottelun ensimmäinen lasku. 21.30 Rillit huurussa (S). 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). Palaminen. Jakso 5/27. 21.00 ELOKUVA Paholainen pukeutuu Pradaan. 02.35 Tavallinen murhaaja (12). 22.00 Poliisit 2020 (7). Kausi 1, 3/6. 07.55 LEGO Ninjago (7). (2019). Sveriges TV1 06.15 Best of Skavlan. 21.00 Derricon uskomaton suurperhe (S). 00.05 Jamien parhaat kasvisruoat. 7.54 Oktonautit (S). (U) MTV3 08.00 Chuggington (S). 10.00 Unelmaduuni Australiassa. 19.30 Frendit (S). 09.35 Gold Rush (S). 21.00 21.00 ELOKUVA Marie Antoinette (S). 19.15 Svenskarna i Koreakriget. (U) 11.15 Mr. 18.55 Keno. 21.00 Murhamysteeri: Kadonnut jälkiä jättämättä (12). 13.10 Kuutamolla. Jakso 1/12. 11.30 Lentoturmatutkinta. Uusi sarja. 20.00 ELOKUVA Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus (12). 01.30 Yllätystuunaajat (S). 19.55 Nu ska julen ut. Keski-Euroopan mäkiviikko. (USA 2008). 07.25 Peukaloisen uudet retket (S). 09.00 Remppa vai muutto Australia. 11.55 Pitääkö olla huolissaan. 21.00 Sanna Ukkola ja Pandoran lipas. 15.05 Rikas koti, köyhä koti. 17.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 Poliisit 2020 (7). 08.45 Köket. 14.40 Ripleyn usko tai älä!. Savon sydämessä. (U) 16.50 Novosti Yle. Poirot taistelee aikaa vastaan säästääkseen kaksoismurhasta tuomitun nuoren naisen hengen. Kausi 2, 8/12. 13.40 90 päivää morsiamena (S). 01.35 Jens i vildmarken. 19.00 Talvimurhat (12). 18.25 Svenska tv-historier: Kurt Olssons television. 16.35 Panttilainaamon parhaat. 07.00 My Little Pony: Pony Life (S). 14.00 The Wall Suomi. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 09.00 Näin meillä (7). Sveriges TV4 06.05 Bygglov. 18.45–20.16 ELOKUVA Agatha ja keskiyön murhat (12). 09.30 i raportti. 19.20 Urheiluextra. Kun seurapiirijulkkikselle luetaan tuomiota, Poirot uskoo, ettei kaikki ole kohdallaan. 09.00 Neljän tähden illallinen. 18.55 Sportnytt. 23.10 AVA doc: Miljardöörilasten syntymäpäivät. 19.30 Täydellinen kesä (7). 00.25 Remppa vai muutto Australia. 1970-luvun helmet. 01.00 True Grit. 17.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). AlfaTV 08.00 Kosketuskohta. 13.35 ELOKUVA Polkupyörävaras (S). 18.00 Bermudan kolmion kirous (S). 23.00 Poliisit 2020 (7). 17.00 Egyptin kadonneet aarteet. 12.30 Simpsonit (7). 07.15 Lisa Nilsson ett porträtt. 00.05 CSI: Miami. 12.50 Jamien pikaherkut. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 22.00 Aktuellt. 21.00 Elinkautinen (12). Keski-Euroopan mäkiviikko. 13.35 TV Shop. 12.25 Lentoturmatutkinta. 06.40 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 18.00 BUU-klubben. 22.55 Twisted Sisters. 16.25 Längdskidor: Världscupen Tour de ski. 19.00 Seitsemän uutiset. 14.30 Vinterstudion. 21.00 ELOKUVA Dragon – The Bruce Lee Story (12). 10.25 Kakkukuningas (S). National Geographic 06.00 Alamaailma Oy. 10.45 Moderni perhe (S). 20.00 Sportspegeln. 20.10 Sporten. Suljettu. 09.30 Lasten tasavalta (7). 18.15 Veden saartamat. 11.10 Remppa vai muutto Australia. (U) 20.00 Luottomies 2 (7). (U) 11.30 Murhatun miehen viimeinen tahto. FRII 06.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). Kausi 17. Kausi 17. 22.15 There Will Be Blood. 08.35 Lapin poliisit. 10.20 Moderni perhe (7). 08.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. Täydellinen ilta. 00.05 Keisari Aarnio (7). 19.00 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 20.55 Lokala nyheter. 19.48 Sportliv. Jakso 5/17. Naisten 10 km, takaa-ajokilpailu. 07.50 Lapin poliisit. 18.00 Sielunrauha. 13.20 Egyptin kadonneet aarteet. 16.00 Ihmemies MacGyver. 10.40 ELOKUVA Viidakkojengi (7). Tangon kruunamaton kuningas, joka on levyttänyt lähes 700 kappaletta. 10.35 Pientä pilaa. 22.30 i raportti. 19.30 i raportti. 22.00 Huumekauppiaiden helyt: Shorty Guzman. Miesten mäkihypyn kilpailu HS130, toinen kierros. 23.30 Kiihdytyskisa: Kaksintaistelu (S). 23.15 ELOKUVA U-571 (16). 19.10 Tulosruutu. 19.05 Unelmien poikamiestyttö. 23.10 Repmånad eller hur man gör pojkar av män. 18.48 Taivaan tulet (12). 15.25 Viisi vaimoani (S). 12.25 Simpsonit. 07.10 Huutokauppataisto (S). (2015). 11.25 ELOKUVA Viiden vuoden kihlaus (12). 19.00 Prinsessan Ingrid Alexandra av Norge. 14.15 Egyptin kadonneet aarteet. 11.25 Myytinmurtajat: Kokelaat (S). Britannia äänesti EUerosta heinäkuussa 2016. 05.00 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 12.20 Vegas Rat Rods (S). Kausi 1, 5/14. NELONEN 06.00 My Little Pony (S). 12.15 Vinterstudion. 11.00 Gudstjänst. 03.50 Pernilla Wahlgrenin maailma (S). 13.20 Vinterstudion. 09.22 Mahti-Mopsi (7). Krisse Salminen. 02.35 Australian rajalla. 21.40 Vi och våra elva barn. 09.15 Året med kungafamiljen. 21.55 En bild berättar. 00.55 Jamien parhaat kasvisruoat. Tour de Ski, miesten 15 km, takaa-ajokilpailu. 20.45 Urheiluruutu. Älä kerro vanhemmilleni. 18.05 ELOKUVA Babe suurkaupungissa (7). 09.00 Kakkukuningas (S). 16.00 Baywatch (12). 16.10 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 17.05 Dosentti: Suvi Ahonen. 19.00 Menneisyyden mysteerit (S). 21.00 ELOKUVA Raakalaiset (16). 16.55 Vinterstudion. FOX 06.00 Tehtävä Lapissa. 12.50 Simpsonit. 07.05 Lapin poliisit. (2018). 20.00 Aika on meidän (7). (12). 13.20 Urheilustudio. 05.25–05.55 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 10.15 Ishockey: JVM. JIM 05.00 Astral-TV. 10.00–10.53 Jumalanpalvelus. (7). 11.10 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset (S). 01.45 Jamien parhaat kasvisruoat. 18.00 Baywatch (7). 12.30 Fångarna på fortet. 03.00 Lentoturmatutkinta. 23.05 TV4Vädret. 00.35 Rapport. 05.20–05.45 Kakkukuningas (S). 10.00 Talviunelmia. 23.55 Kunnian päivä. 13.00 Subleffa: Hotel Transylvania (7). TLC 06.10 Hääpukuja kurvikkaille (S). 15.10 Totuus kuulennosta (S). 21.00 Tulossa: Stand Up!. 15.35 Panttilainaamon parhaat. 16.20 Viisi vaimoani (S). (12). 14.05 Simpsonit. 14.00 MasterChef 2020. 17.05 The Real Housewives of New Jersey. 19.00 Rapport. 09.55 Moderni perhe (7). (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 18.15 Madam Black. 16.00–16.50 Body Fixers. 11.45 Näin Norjassa. 21.00 ELOKUVA The Descendants (7). 08.00 Jääkiekon Nuorten MM: Leijonastudio (S). Seefeld – jäljet lumessa. 21.00 Greta. 09.35 Paavo Pesusieni (7). 10.30 Jerusalemin uutislinja. 1/2. 11.00 Ohjelmatietoja. 17.00 Rapport. 14.15 ELOKUVA Interstellar (12). 7.42 Viiru ja Pesonen (S). (UK 2008). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 21.00 ELOKUVA Napapiirin sankarit 2 (12). 12.00 90 päivää morsiamena (S). 11.00 Wahlburgers. 14.25 Mäkihypyn MC: Innsbruck. Kausi 11. 02.25 Maistissa maailmalla (S). 20.00 Allan i Flaskhall. 19.30 Miehen puolikkaat. 17.25– 23.59 YLE FEM. Kausi 1, 3/6. 14.35 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 03.45 Cosmos: kaikki elämästä. 23.30–00.00 Jerusalemin uutislinja. 11.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. Kausi 2, 1/6. Pääkanavien lisäksi siinä mm. 22.55 ELOKUVA Eye in the Sky (16). 19.39 Sportnytt. 09.30 Kakkukuningas (S). 20.00 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey (S). 3/6. 00.45 Mestareiden mestari. 22.00 Uutiset. 02.05 Simpsonit (7). 06.55 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 00.45 Pahuuden ääni. 00.50 Tohtori Paise: Ennen poksautusta (S). 12.20 ELOKUVA Suuri puhallus (12). 11.00 Simpsonit (7). 07.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 15.00 The Wall Suomi. 12.00 Haapasalo goes lomalle. 03.00 Ripleyn usko tai älä!. Matti Suur-Hamari: Lumilauta crossin paralympiakulta 2018. 03.15 The Real Housewives of New York City. Se on myös satojen haahkojen pesimäpaikka. (2019). 6.58 Killen kimppakyyti (S). Kausi 1, 2/6. 02.40 Sisarvaimot (S). 20.00 Musiikkia. 07.15 Köket. 09.00 Wahlburgers. Kausi 5, 5/10. Kausi 9, 5/15. 08.00 Luontosinfonia. 15.00 Baywatch (12). 12.20 Jamien pikaherkut. 22.25 Tulosruutu. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 00.40 The Good Place. 10.05 Remppa vai muutto Australia. 10.15 Kiinteistöveljekset (S). 08.59 Galaxi. 06.50 Hatchimals (S). 23.50 Etelävaltioiden murhamysteerit. 18.10 Urheiluruutu. 12.45 Rakettitiedettä. 21.00 ELOKUVA Harjoittelija (S). 15.55 Esittelyssä: mtv-palvelu – Parasta aikaa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 22.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 19.30 Australian rajalla. 00.30 Fast N’ Loud (S). 20.30 Frendit (S). 15.30 Anslagstavlan. 16.25 ELOKUVA Babe – urhea possu (S). Aaveita ja hummerinkalastusta. 23.10 CSI: Miami. 20.30 Kosketuskohta. 21.00 21.05 White Wall (12). 21.45 Tyttö, joka huusi sutta (12). 8.05 Ryhmä Hau (S). 7.09 Rytmimunashow (S). Naisten pujottelun toinen lasku. Hero 08.40 ELOKUVA Grace of Monaco (S). 14.55 MasterChef 2020. 13.15 TV Shop. 15.10 Egyptin kadonneet aarteet. 23.00 Kiven sisällä. 09.10 Judi Dench seikkailee Borneossa. 20.30 Miehen puolikkaat. 19.55 Uutiset. 16.05 Egyptin kadonneet aarteet. 19.55 Esittelyssä: Talent Suomi. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala. (U) 12.15 Urheilustudio. 16.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. Jakso 6/27. 01.00 Keisari Aarnio (7). 13.30 Alpint: Världscupen. 22.00 Kymmenen uutiset. 01.00 CSI: Miami. 17.05 Min natur. Täydellinen ilta. 09.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Kausi 2. 08.15 Lapin poliisit. Riku Rantala, Viki Eerikkilä ja Mervi Kallio. 12.00 Simpsonit. 03.15–04.14 Theroux ja kuolemansairaat. • SUB 06.30–08.00 Simpsonit (7). 19.00 Miehen puolikkaat. 11.30 Simpsonit (7). 05.15–05.59 Pohjoisen valtatien pelastajat. 11.10 Moderni perhe (S). 00.00 Rajasota. Sami Yaffa. Kausi 2, 6/10. 01.05 På spåret. Onnea, Elmo, Elmeri ja Elmer! 6.53 Tik Tak. 21.45 Behind The Scenes: Keilailuklubi: Viimeinen Kaato. 20.00 Miehen puolikkaat. 13.25 Alppihiihdon MC: Zagreb. Kausi 1, 4/12. 21.50 Top Dog (12). 08.25 Jennifer Erica. 14.15 Totuus kuulennosta (S). 21.00 Göta kanal eller vem drog ur proppen?. 08.15 Stjärnorna på slottet. Osa 1/4. Amy Schumerin tähdittämässä komediassa huonosta itsetunnosta kärsivä Renee saa tällin päähänsä ja alkaa nähdä itsensä huikeana kaunottarena. 7.28 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S). 04.40–05.35 Unelmahäät (S). 14.30 Äiti bestiksenä (S). 19.35 Jopet-show (S). 10.00 Astu tarinaan. (Ruotsi 2020). (Iso-Britannia/USA 2010). (2014). 09.15 TV Shop. 20.44–20.53 Ajankuvia Tukholmasta. Kausi 2. 01.00– 01.45 Miksi lapset tappavat. 20.50 Tulossa: The Voice of Finland. Kausi 2, 9/12. 11.35 Simpsonit. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 23.00 TV4Nyheterna. Kausi 1, 10/12. 12.30 ELOKUVA Oma maa (7). 17.55 Esittelyssä: Talent Suomi. Kausi 1, 2/5. 01.45 Apua, mikä tauti! (S). 06.00 LIVE: Astral-TV. 17.00 ELOKUVA She’s Funny That Way (7). 13.15 Sinkkuillallinen. 15.30 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset (S). 15.00–17.15 ELOKUVA 8 1/2 (S). 22.50 Tulossa: Stand Up! 22.55 ELOKUVA Sex and the City – Sinkkuelämää (12). 15.35 Revy på jiddisch teaterfamiljen Burstein. 07.20 Jakten till månen. 04.10 Simpsonit (7). 02.00–05.00 Astral-TV. 15.10 ELOKUVA Pientä säätöä (12). (Suomi 2018). Kausi 2, osa 6/8. 17.00 17.50 Urheilustudio. 08.30 BUU-klubben. 16.05 Totuus kuulennosta (S). Jakso 8/27. 12.35 Aïlos resa. Alkuleimahdus. 17.05 Suurin pudottaja Suomi. 22.40 Performance Lecture: Om vår stund på jorden. 18.15 Inför Idrottsgalan. 21.05 Rillit huurussa (S). 08.10 Valmistuksen salat (S). 09.00 Kymppitonni. 22.15 Viikon sää. 13.45 90 päivää morsiamena (S). 01.55 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 12.35 ELOKUVA Kadonneen arkin metsästäjät (7). 19.55 Top Gear: Planes, Trains & Automobiles (S). 11.00 Kirppiksen Kingi. 19.00 Mayn keittiö. 23.00 Seksileikeistä ensiapuun (12). 00.05 Top Gear. 17.00 Alpint: Världscupen. 13.15 Simpsonit. 17.30 Grease. Arriba! Kausi 1, 6/14. 19.00 Frendit (S). 15.45 Mäkihypyn MC: Innsbruck. Junaleikkejä. 17.00 Mysteerietsivä Rob Riggle (S). 20.30 Peltsin toinen luonto. (2012). 12.00–17.15 YLE TEEMA. 19.30 Drottning Sonja i Slottsparken. 02.30 Stupid Man Smart Phone. 19.00 Grease. 14.35 Leijonan luola USA. 16.55 Alppihiihdon MC: Zagreb. 18.05 Suurin pudottaja Suomi. 08.45 Bronxin eläintarha spesiaali (S). 07.30 Lapin poliisit. 09.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 14.30 Simpsonit. 01.40 Murhaaja kotonani (12). 16.05 Panttilainaamon parhaat. 14.00 Final Portrait. 01.05 Hävyttömät (12). 17.00 17.05 Panttilainaamo. 15.15 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. Kausi 17. 22.05 Villieläinten hoitajien hoivissa. Kausi 1, 2/5. 04.30 Äärimmäinen selviytyjä. 08.20 Muumilaakson tarinoita (S). 19.00 Australian rajalla. 08.40 Rantataloa etsimässä (S). 11.00 Muisti: Viron ystävät. 17.10–17.55 Juttu joka ei jätä rauhaan (12). 07.10 Kalliovuorten eläinlääkäri (S). 07.55 Remontti vai myynti (S). 12.15 Sinkkuillallinen. 02.30 Pitääkö olla huolissaan. (USA 2006) 23.00 Stacey Dooley: Espanjan huumesota. 10.30 Kotieläinten pelastaja (S). 08.55 Nyhetsmorgon. 21.00 ELOKUVA Paha pukki 2 (12). Kausi 9. 13.40 Simpsonit. 18.00 Rekkakuskit jäällä (7). 11.50 90 päivää morsiamena (S). Kausi 1, 8/10. 09.55 Kakkukuningas (S). 09.50 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 1/8. Petteri Saarion dokumenttisarja kertoo nykypäivän saaristolaisuudesta. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.40 Gold Rush (S). 06.00 LIVE: Astral-TV. 14.25 Tulossa: The Voice of Finland. 11.00 Deitti (12). 10.00 Jäinen planeetta (7). 18.00 Kardashianit. 13.55 Hobbit: En oväntad resa. 20.00 Wheeler Dealers (S). 10.00 Wahlburgers. 13.00 Haapasalo goes lomalle. 02.30 The Real Housewives of New York City. 10.30 Jan Johansson – pieni elokuva suuresta taiteilijasta. Kausi 1, 7/8. Eva ja Terje kuulevat tarinan alueella kummittelevasta aaveesta. 09.00 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2020. Jakso 4/10. 01.15 Tohtori Jalkapaise: Pelasta jalkani! (S). 08.15 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 12.30 Hiihdon MC: Tour de Ski, miesten 15 km. Vuonna 1997. 18.30 Puutarhakausi. MUUT TV-KANAVAT Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 18.30 Herbert och Alice. Eurosportin ohjelmatiedot.. 17.35 Toisenlaiset äidit. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Liv 05.00 Astral-TV. 04.25 Hääpukuja kurvikkaille (S). 00.00 Hot Rod Garage (S). YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 18.30 Kiinteistövälittäjän blues. • 23.25 Liv D: Täydellinen some-vartalo. Sveriges TV2 10.05 En knapp timme norrsken. Artificial Intelligence. 22.35–23.59 ELOKUVA Valkoiset yöt (S). 15.25 Urheilustudio. 08.15 Hain hampaissa. 08.05 Kalliovuorten eläinlääkäri (S). 23.00 Astu tarinaan. 03.05 A.I. 14.10 Rikas koti, köyhä koti. 06.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 17.00 Baywatch (12). 00.00 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). Viidakko. 10.00 Ratsastuksen maailma. 23.55 90 päivää morsiamena (S). 12.00 Kino: Auringonnousu (S). Jakso 10/24. 11.45 Norge från luften. 19.10 Lokala nyheter. 02.35–05.00 Astral-TV. Pohjoismaiden korkein majakka Bengtskär on 21-vuotiaan Peppi Wilsonin mummola. Kalanpäitä. 07.40 Valmistuksen salat (S). 20.30 Kärleken flyttar in. 20.30 Rapport. 18.30 Miehen puolikkaat. 12.40 90 päivää morsiamena (S). Kutonen 06.15 Huutokauppataisto (S). 10.20 ELOKUVA Herkullinen elämä (7). 01.25 ELOKUVA Popstar: Never Stop Never Stopping (12). 20.00 Frendit (S). 18.55 ELOKUVA Rock the Kasbah (12). 20.50 Tulossa: The Voice of Finland. 17.00 Uutiset. 21.00 Kirottujen paikkojen atlas. 17.50 Vinterstudion. B18 SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa YLE TV1 07.00 Talot huokuvat historiaa. 17.25 Ympäristöystävällistä rakentamista. 04.00–04.00 Yön AVA. 09.53 Keskiajalla keksittyä (7). 15.50 ELOKUVA Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät (12). 14.15 Liv D: Täydellinen some-vartalo. 7.14 Petran poppoo (S). 19.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 15.00 Ihmemies MacGyver. 1990-luvun helmet. 23.50–00.10 Kaksi ruumista rannalla (12). 21.00 Jens i vildmarken. 21.00 ELOKUVA Batman (16). • 14.15–15.09 Itse asiassa kuultuna: Eino Grön. 03.20 Ulosottomiehet. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. Jakso 4/27. 19.00 Kardashianit. 03.15 Ghost Adventures (12). 18.00 Miehen puolikkaat. 00.50 Gudstjänst. 8.29 Salasaaren seikkailijat. 12.35 Längdskidor: Världscupen Tour de ski. 01.40 999: Mikä hätänä. 02.15 Mordet på Emilie. 17.45 Min mor var tysketös. 00.55 Kirottujen paikkojen atlas. 09.00 Kirottujen paikkojen atlas. 17.00 17.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 23.15 Supernatural (16). 10.40 Turvatarkastus: Peru & Brasilia. 2/3. 10.55 90 päivää morsiamena (S). Ja laulu jatkuu yhä. 21.00 21.45 Pilanpäiten. 01.45 Päihdekoukussa. 01.30 Remppa vai muutto Australia. 06.45 Lapin poliisit. Jakso 8/12. 22.35–00.10 ELOKUVA Brexit – temppu ja miten se tehtiin (7). 10.25 Kansansankari: Vexi Salmi. 20.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. Val Müstair, Sveitsi. 20.00 Kostokroppa Khloen malliin. 17.20 ELOKUVA Christmas Bells are Ringing (S). 22.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). Kausi 1. Kausi 17. 10.30 Pientä pilaa. 10.00 Jaksa paremmin. 09.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 06.45 Huutokauppataisto (S). 09.10 Nuori Robin Hood (7). 10.30 Gold Rush (S). 16.20 Hiihdon MC: Tour de Ski, naisten 10 km. 17.00 Hansin matkassa. 02.05 Stjärnorna på slottet. 13.20 AVA doc: Miljardöörilapset lomalla. 03.35 Upea lihava elämäni (S). Miesten mäkihypyn kilpailu HS130, ensimmäinen kierros. 23.40 Rosens namn. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 3.1. 17.55 Uutiset. 10.55 Esittelyssä: Talent Suomi. Miljoonat kateissa. 06.45 Äärimmäinen selviytyjä. 15.15 ELOKUVA Hercule Poirot: Teetä kolmelle (7). 09.35 Bronxin eläintarha spesiaali (S). 20.30 Yle Uutiset. 18.35 ELOKUVA I Feel Pretty (12)
Kun häsellykseen tottuu, se alkaa jo pian hymyilyttää. Välillä homma menee yli tai ainakin säätöä on suhteellisen paljon, mutta sarja on uskollinen omalle tyylilleen ja hyvä niin. Suositella sarjaa voi vaikka heille, joiden mielestä Suomen historia on perin tylsää. Toimelias nuori nainen lähtee sotainvalidi Veikon (Konsta Laakso) kanssa uurastamaan asutustilalle Pohjois-Karjalan umpimetsiin. Viime syksyn poikkeus sääntöön oli Elisa Viihteen alkuperäissarja Nyrkki. Jos se ei haittaa, esimerkiksi pottupatriarkka, tilan vanha isäntä, Raimo Holm (Vesa Vierikko) on varsin mainio hahmo. Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Se johtuu osittain siitä, että en katso hirveästi televisiota. Hailakoita ovat välit myös omaan teinipoikaan Luisiin (Tristan Göbel). Ihmissuhteet, sukupolvet ja bisnes kohtaavat komediadraamassa, jossa seitsemänkymppinen leskimies saa senioriharjoittelijan paikan noin puolta nuoremman yrittäjän pääkonttorista. Kaikki riippuu näkövinkkelistä, ja ripauksesta uskottavaa tarinankerrontaa. Kahdeksanosaisen draamakomedian keskiössä on nurmijärveläinen Holmin perhe, joka viljelee perunaa jo kolmannessa polvessa. (Suomi 2018) Harjoittelija Liv klo 21.00 HHH Robert De Niro ja Anne Hathaway tekevät Nancy Meyersin elokuvasta pykälää paremman. Nyrkissä agentteja kuhiseva, kylmän sodan aikainen Helsinki 1950-luvulla on yksityiskohtia myöten juuri sellainen kuin pitääkin, eikä hahmoissakaan ole valittamista. Perheen idylliä uhkaa niin kuiva kesä kuin Espanjasta saapuva sisko. Vivianin suunnitelmassa suvun pellot saavat siirtyä, kun viljelymaaksi kuivattu järvi palautetaan uuden hotellin kylkeen. (USA 2015) Saksalaisohjaaja Thomas Arslanin Valkoiset yöt sijoittuu Pohjois-Norjan upeisiin maisemiin. Nyrkki, Cmore Suomi. Thomas Arslanin elokuva lähtee liikkeelle pakkasen puolelta ja etenee sateen huuhtomaan Pohjolaan. Minulla ei ole siihen yksinkertaisesti aikaa. Äkkivääriä juonenkäänteitä tuskin kukaan osaa ennalta arvata. MTV3. Samoin sarjan somettavat teinit tuovat mukavan mausteensa soppaan. Kun häsellykseen tottuu, se alkaa jo pian hymyilyttää. SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B19 TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Norja tuo väriä poskiin ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Valkoiset yöt Yle Teema & Fem klo 22.35 HHH Michaelin (Georg Friedrich) uusi vaimo muuttaa vuodeksi Amerikkaan, ja sisko ei tahdo lähteä isän hautajaisiin Norjaan. Taavi Vartian ohjaaman sarjan käsikirjoituksesta vastaavat Laura Immonen ja Lassi Vierikko. Ennen pitkää sympatiat viriävät, ja särmää elokuvasta löytyy saman verran kuin voisilmäpullasta. Hovatan, Saision ja Vierikon lisäksi sarjassa näyttelevät muiden muassa Leo Honkonen, Elias Westerberg, Amos Brotherus, Rea Mauranen, Alina Tomnikov ja Miika Laakso. (Saksa 2017) Oma maa TV1 klo 12.30 HHH Markku Pölönen teki kunniaa sukupolvelle, joka rakensi Suomen uudelleen sotavuosien jälkeen. Sen ensimmäinen jakso ei jätä kylmäksi muita kuin Krista Kososen, jonka näyttelemä agentti Maria saa surmansa sen siliän tien. Hymyilevästä miehestä Jussin saanut Oona Airola on myös tämän elokuvan lämmin sydän nousukasperheen Annina. Armi Auvinen Tykkäät, tai et tykkää, arkijärjen vastainen logiikka ei anna armoa. SARJA ON TÄYNNÄ hämmentäviä, hieman ylinäyteltyjä karikatyyrejä. Harva malttaa olla seuraamatta miksi, kuinka ja mitä tästä seuraa. Luksuselämää vuosikymmenet aurinkorannikolla viettänyt Vivian Holm (Elsa Saisio) palaa Nurmijärvelle ja päättää pystyttää sinne huippuhotellin. Tarinaa on vähän, yllätyksiä niukemmin, mutta juureva tunne pelastaa paljon. Ensiesitys. Kotitilasta huolehtinut Linda (Vuokko Hovatta) vain ei suostu sisarensa suunnitelmaan, sillä toteutuessaan se hautaisi vesimassojen alle sekä hänen kotinsa että perunakellariin piilotetun tulenaran salaisuuden. Ja ensimmäisen jakson jälkeen meno paranee entisestään. NELONEN MEDIA Kevyttä yläpilveä Nelonen Ruutu HHHH Kevyttä yläpilveä on sopivan omituinen kotimainen uutuus mukavan perinteisessä maalaismaisemassa. HETKINEN Armi Auvinen armi.auvinen @lannenmedia.fi J ään harvoin koukkuun mihinkään televisio-ohjelmaan. YLE KUVAPALVELU Modernin maalaiskaaoksen kesä Kevyttä yläpilveä -sarjan pääosassa sisaruskaksikkoa näyttelevät Vuokko Hovatta ja Elsa Saisio. Tykkäät, tai et tykkää, arkijärjen vastainen logiikka ei anna armoa. Pakottomasti viihdyttäminen kuitenkin sujuu. Karismaattisilla maisemilla on osuutta asiaan. Koukussa Kekkosen maailmaan Nyrkki on 1950-luvulle sijoittuva vakoojajännityssarja, jota tähdittää muun muassa Hannu-Pekka Björkman. Vähitellen isän ja pojan kalpea roadtrip saa hieman väriä poskiin
SUNNUNTAI 3.1.2021 Keskipohjanmaa B20 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1005 1010 1010 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1030 1030 1030 1030 1030 1035 Pilvistä Odotettavissa sunnuntai-iltaan asti: Sää on pilvinen ja poutainen. -8 -7 -9 -8 -10 -9 -10 -3 -6 -5 -3 -4 -8 -6 -8 -9 -10 -10 La 9.1. Kokkola -3 Pietarsaari -3 Toholampi -6 Halsua -5 Ylivieska -7 Kalajoki -5 Haapavesi -8 Helsinki -1 Lahti -2 Tampere -3 Turku -2 Pori -2 Joensuu -1 Jyväskylä -3 Kuopio -2 Oulu -9 Rovaniemi -10 Kuusamo -5 Ma 4.1. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C -12 cm Oulu °C -11 cm Raahe +2 °C -11 cm Pietarsaari +1 °C -7 cm Vaasa +1 °C -6 cm Rauma +3 °C -3 cm Turku +3 °C -5 cm Helsinki +1 °C -8 cm Hamina +1 °C -7 cm Lämpimintä 2.1. 8,3 mm Salla Värriötunturi Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Su Amsterdam +3 Buenos Aires 28 Budapest +4 Lissabon 10 New York +4 Oimjakon -48 Riika +1 Skellefteå -10 Sydney 23 Tukholma -1 Tokio +6 Ma +3 28 +6 10 +5 -43 ?0 -15 24 +9 Ti +3 26 +7 +9 +5 -42 +2 -9 23 +1 +8 Ke +2 27 +4 +9 +4 -46 -2 -10 21 +2 +9 To +2 28 +4 10 +3 -45 -3 -7 20 -1 +9 Su Alanya 18 Dubai 22 Dubrovnik 11 Funchal 14 Hania 18 Honolulu 25 Las Palmas 19 Malaga 13 Nizza 10 Phuket 28 Venetsia +8 Ma 19 23 11 16 19 25 21 14 +8 28 +7 Ti 19 22 11 18 16 25 22 13 +9 29 +6 Ke 19 22 13 17 15 25 23 13 11 27 +5 To 18 22 11 12 16 25 23 14 10 28 +4 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (28.12.–2.1.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. -6 -6 -8 -7 -8 -8 -9 -2 -4 -5 -1 -2 -7 -4 -7 -9 -10 -12 Ke 6.1. -7 -6 -8 -7 -9 -8 -9 -2 -4 -4 -1 -2 -6 -6 -7 -10 -8 -11 To 7.1. -6 -5 -6 -6 -6 -6 -7 -2 -5 -5 -2 -3 -7 -5 -6 -7 -9 -9 Ma 11.1. -5 -5 -6 -6 -7 -6 -7 -3 -5 -4 -2 -3 -7 -6 -7 -7 -8 -10 Eilen Vuosi sitten °C -2 °C -2 °C -3 °C -3 °C -3 °C -3 °C -4 °C -0 °C °C -2 °C +0 °C -1 °C -1 °C -3 °C -2 °C -4 °C -8 °C -6 °C +4 °C +4 °C +4 °C +4 °C +4 °C +3 °C +3 °C +5 °C °C +4 °C +5 °C +5 °C +3 °C +4 °C +4 °C +4 °C +2 °C +2 8 9 3 9 3 1 °C -15 °C -6 °C -13 °C -18 °C -5 °C -4 °C -2 °C -5 °C -5 °C -0 °C -3 °C -2 °C -9 °C -3 °C -12 °C -14 °C -9 °C -7 °C -4 °C -7 °C -4 °C -2 °C -3 °C -1 (2.1. -7 -6 -8 -7 -9 -8 -9 +0 -2 -2 -1 -2 -5 -3 -4 -11 -12 -9 Ti 5.1. Heikkoa pohjoistuulta. Lämpötila on -3...-7 astetta. -6 -5 -7 -6 -8 -7 -9 -3 -5 -5 -3 -3 -8 -6 -8 -8 -11 -12 Pe 8.1. -8 -7 -9 -7 -8 -8 -9 -2 -5 -5 -2 -4 -8 -6 -7 -9 -11 -10 Su 10.1. klo 14.00 +3,5 °C Bogskär Lämpimin mitattu 3.1. +8,6 °C 1992 Jomala Kylmintä toissa yönä -15,1 °C Kemi lentoasema Kylmin mitattu 3.1. -41,0 °C 1966 Utsjoki Sateisinta 1.1. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 9:23 15:25 Jyväskylä 9:42 15:01 Kokkola 10:14 14:51 Rovaniemi 10:55 13:48 Ivalo Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C -3 °C -5 °C -5 °C -7 °C -8 °C -7 °C -8 °C -7 °C -7 °C -10 °C) (-5 °C) (-8 °C) (-9 °C) (-8 °C) (-10 °C) (-9 °C) (-10 °C) (-9 °C) (-9 °C) (-11 9 2 3 1 Su 3.1