–?Kaasulla on valtava potentiaali. Työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan nimetty Lex Lindström voi toteutua, mutta hallituskumppanit vaativat tarkkoja rajauksia ja kertaluonteisuutta eläkelakiin. Sivu 8 Lapualaislähtöinen kirjailija Taina Latvala on kirjoittanut Vaasan kaupunginteatterille näytelmän, jossa poika tuo kihlattunsa näytille lapsuudenkotiin, ja miniä onkin intialaistaustainen yliopistotutkija. Siellä myös kerrottaisiin, minne se aggregaatti kuuluisi sijoittaa. Hän veti tuoreeltaan kriisikeskustelun. Infon neuvojan Sini Tervon mukaan kesän aikana eniten on kysytty palkkaukseen ja työaikoihin liittyvistä asioista. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus päätti kuitenkin antaa toimittajalle hänen pyytämänsä kopion videosta. Vuoden loppuun mennessä uuden K-market-ilmeen on saanut yhteensä noin 220 Siwaa ja Valintataloa. –?Tällä hetkellä 100–150 rekkaa vie päivittäin massaa pois stadionilta, kertoo säätiön kiinteistöpäällikkö Ilkka Rautakivi. Valtuustoryhmänkin on vaikea erottaa jäsentä ja yleensä tällaisissa tilanteissa käy niin, että jäsen itse irtisanoutuu tehtävästään tai ryhmästä, Roy Sabel muotoilee. Volyymit tulevat kasvamaan ennen kaikkea meriliikenteessä, raskaassa liikenteessä ja teollisuudessa, Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen sanoo. ELOKUUTA 2016 KLO 15 KOKKOLA +14 YLIVIESKA +15 KLO 9 +11 +10 Hinta 2,50€. Sivu 6 Juho Mäkelä KOKKOLA (KP) Ylivieskan seurakunta vastusti Ylivieskan kirkon paloon liittyvien valvontakameravideoiden luovuttamista Ilta-Sanomien toimittajalle. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan käyttö palkkatukena näyttäisi etenevän, vaikka vaatinee edelleen lisäselvityksiä. Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola arvioi, että yhtiön Gasum-kumppanuus edistää kestävää kehitystä. Muun muassa markkinat, turnajaiset ja pyhiinvaellus tutustuttavat kävijät menneeseen ajanjaksoon. Sivu 14 Vieraiden lajien levittäytymistä omien asuinalueidensa ulkopuolelle edesauttaa, kukapa muu kuin ihminen. Sivu 6 Hallitus testaa tänään järjestöillä työllisyyskeinoja RKP:n ryhmä vaati Marlén Timosta luopumaan kaupunginhallituksen jäsenyydestä KP/ELLA KIVINIEMI Viki Salonen Wärtsilä ja Gasum ovat solmineet yhteistyösopimuksen maaja biokaasumarkkinan kehittämisestä merellä ja maalla. On selvää, että iso osa listasta ei etene virkamiesvalmistelua pidemmälle, koska niistä ei ole nyt mahdollisuutta päästä kolmikantaisesti sopimukseen. Jutta Urpilainen itse jätti valtuuston puheenjohtajan tehtävän omasta pyynnöstään perhesyistä. Meneillään on maarakennusja louhintaurakka, joka jatkuu pitkälle ensi vuoteen. Sivu 3 Valtuusto kävi kriisikeskustelun Haapajärvinen Jukka Haanpää voitti viikonloppuna maailmanmestaruuden UICR:n ajotaitokilpailuissa Jyväskylässä. Sivu 2 Klikkaa itsesi Keskipohjanmaan kaveriksi Facebookissa, katso videot YouTubessa tai ryhdy seuraamaan päivityksiämme Twitterissä @KP24. / Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunginvaltuusto yllätti itsensäkin kriisikeskustelulla maanantai-iltana. Hänen mukaansa pohjoismaisten maakaasumarkkinoiden arvioidaan kolminkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä. Vastapainoksi Perussuomalaiset voivat joutua hyväksymään päivähoitomaksujen korotuksen peruutuksen. –?Ensisijaisesti RKP:n pitää itse ottaa kiinni kriisistä. alv 10%) KOLUMNI www.kp24.. Mitä kovempi stressi, sitä suurempi tarve on rauhoittaa päivästä edes muutama minuutti keskittyneeseen hengittelyyn, sanoo stressinhallintaterapeutti Carina Granö-Träskelin. Valtiovarainministeriön ja työja elinkeinoministeriön virkamiehet ovat koonneet pitkän listan keinoja, joilla hallitus voisi päästä lähemmäs 72 prosentin työllisyysastetta. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti kokenut kunnallispoliitikko Roy Sabel (sd.). Laskelmien mukaan jopa 15 000 ihmisen pitkäaikaistyöttömyys voidaan palkkatuen avulla katkaista. Kokkolassa kesätyöntekijöiden tyytyväisyyttä kartoitettiin kesän aikana anonyymisti kyselyn avulla. Kriisikeskustelun jälkeen kokoontui myös RKP:n valtuustoryhmä puimaan kaupunginhallituksen jäsenen Marlén Timosen (r.) tilannetta. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Sukellus keskiaikaan ANNA TERVAHARTIALA Puhalla stressi pienemmäksi Ex-Siwoissa tuntuvaa kasvua Olympiastadionilta viedään massaa pois Käräjäoikeus luovutti videon toimittajalle Päivi Savela Kansalaisopistoissa olisi syytä järjestää kursseja, joissa selitetään, mikä ero on aggregaatilla ja generaattorilla. Nro 237 Tiistai 30. Perussuomalaiset ajaa vahvasti yli 60-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä eläkkeelle. Niihin on kesän ajan voinut saada vastauksia SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteisessä Kesäduunari-infossa. Ei voida ajatella, että muut oikaisisivat toisen ryhmän jäsentä. Rikosasian pääkäsittelyssä todisteena esitettiin kooste valvontakameran tallentamasta kuvasta. –?Minulta ei ole kysytty, nauttiiko kaupunginhallitus valtuuston luottamusta. Se vaati Timosta luopumaan kaupunginhallituksen jäsenyydestä, koska hän ei nauti kaupunginhallituksen luottamusta eikä ole yhteistyökykyinen. Valtuuston puheenjohtaja Juttu Urpilainen (sd.) esitti epävirallisempaa keskustelua, joka sitten käytiinkin suljetuin ovin. Itse asiassa hän esitti, että asiasta olisi tehty päätöspykälä. Suomalaisittain kilpailut olivat menestys ja Suomeen saatiin peräti neljä uutta maailmanmestaria sekä kaksi joukkuekultaa. Kestotilattuna kotiin 0,82€ (sis. Sivu 5 HELSINKI (STT) Olympiastadionin mittava remontti edistyy aikataulun mukaisesti, kerrotaan Stadion-säätiöstä. Ihmisten tahalliset tai tahattomat toimet ovat räjäyttäneet kasvuun vieraslajien määrän. Sivu 4 KYMMENEN VUODEN KISAPUTKI PALKITTIIN MAAILMANMESTARUUDELLA Miia Ruuttula KOKKOLA (KP) Suurin osa yritysten kesätyöntekijöistä päättää työrupeamansa viimeistään tällä viikolla. Moni nuori soittaa palveluun vasta, kun ongelma on jatkunut jo jonkin aikaa. Sivu 13 Kaasuala painaa kaasua. Kun kesätyöpaikan löytäminen on ollut vaikeaa, ei työnantajalle uskalleta valittaa pienestä. Tulosten mukaan nuoret olivat kesätöihinsä pääasiassa tyytyväisiä. Kilpailussa raskaan liikenteen ammattikuljettajien taitoja testataan tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Vahvasti vastatuulessa ovat virkamiesten erilaiset mallit porrastaa tai leikata työttömyysturvaa. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Kesätyöt päättyvät Virpi Niemistö K-marketeiksi muuttuneissa Siwoissa on myymälöiden uuden omistajan Keskon mukaan kirjattu yli kymmenen prosentin kasvua myynnissä ja asiakasmäärissä. Keskustelua esitti kokoomuksen valtuutettu Juha Puurula (kok.). Sivu 11 Kiristääkö otsaa, jumittaako selkä. Sivu 15 VAASAN KAUPUNGINTEATTERI Intialaisminiä Lapualla Keskiaikapäivät järjestetään Kokkolassa kuudetta kertaa. Käräjäoikeuden mukaan videon julkaiseminen ei voi johtaa vastaajan tai asianomistajan yksityisyyden suojan loukkaamiseen. Sivu 3 Manu Järvisen kesän viimeiseen työviikkoon kuuluu muun muassa Tankkari 4:n pihan nurmikonleikkuu. Se kävi virallisen kokouksen päätyttyä epävirallisen keskustelun siitä, nauttiiko kaupunginhallitus valtuuston luottamusta. Muutama rauhallinen liike yhdistettynä syvään hengitykseen saattaa auttaa niin kehon kuin mielenkin jumeihin. Palkkatuki on todettu yhdeksi tehokkaimmista keinoista katkaista pitkäaikaistyöttömyys. Tuttujen aktiviteettien lisäksi luvassa on uutta ohjelmaa, kuten lasten nukketeatteripaja, jota Taito Keski-Pohjanmaan Tuija Isopahkala on mukana järjestämässä. Suurin osa vastanneista oli ensimmäistä kertaa kaupungilla töissä. Sivu 2 Kirsi Turkki Hallitus testaa tänään, mitkä budjettineuvottelujen työllisyyspaketin keinoista käyvät työmarkkinajärjestöille. Uusi työsuhde ja siihen liittyvät ehdot ovat voineet herättää kokemattomassa nuoressa paljon kysymyksiä. Liki tunnin kestäneen keskustelun jälkeen Sabel totesi Keskipohjanmaalle, että keskustelussa kukaan ei vaatinut hallituksen eroa. Suomen ensimmäinen LNG-tankkausasema avattiin eilen Vuosaaren satamaan. Työllisyyspakettia valmisteleva ministeritrio Petteri Orpo (kok.), Olli Rehn (kesk.) ja Jari Lindström (ps.) käyvät läpi keinoja tapaavat järjestöjen edustajien kanssa. Minun silmissä se ei nauti ja esitän, että asiasta käydään keskustelu, esitti Puurula, jota kannatti kaupunginhallituksen varajäsen Janne Jukkola (kok.)
Lähetä kuvat sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk. Helsingin kaupunki on tehnyt oman vieraslajilinjauksensa vuoteen 2019 saakka. Taloutemme menettää vuosittain valtavia summia työkyvyttömyyseläkkeiden, sairauspoissaolojen, sairaana työskentelyn ja työtapaturmien takia. Suomea ei saada kuntoon ilman toimenpiteitä M ustatäplätokko ui yhä laajemmalla meressä, espanjansiruetana leviää ja persianjättiputki kasvaa uudella alueella. Tilastot puhuvat puolestaan, sillä nuorten naisten työllisyysaste on kaikissa Pohjoismaissa huomattavasti korkeampi kuin meillä Suomessa. Lapsen oikeuksien näkökulmasta hallituksen tekemät varhaiskasvatukseen kohdistuvat heikennykset ovat monella tavalla ongelmallisia. . Kannattaisi siis rakentaa joka talon katolle oma tuulimylly tulevien myrskyjen ja sähkökatkojen varalle. Samalla ne poistavat kannustinloukkoja. Opintotukien takaisinmaksubyrokratiaan kuluu vuosittain suuria määriä työtunteja. Tanskassa kokemukset vastaavasta mallista ovat hyvät ja myös Suomessa tuen tarve on kaikkein suurin juuri työttömyysjakson alussa. Netissä : www.kp24.. Päivähoitomaksut ovat kunnan päätettävissä. Ei siivekkään, eikä vedessä eläjän. Siellä myös kerrottaisiin, minne se aggregaatti kuuluisi sijoittaa. MATTI JÄRNBÄCK/TOHOLAMPI. Haluamme tehdä ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kannustavammaksi korottamalla sen tasoa ja lyhentämällä maksamisaikaa. Lisäksi kotona on valmiiksi ladattuna kokoelma akkuja, joista saa virtaa vaikkapa kahvinkeittimeen tai kylmälaukkuun. JARI SPA/HIMANKA Myrskyä. Samalla perhevapaita tulee uudistaa sellaisiksi, että molemmat vanhemmat saisivat hoitaa lasta kuusi kuukautta ja jakaisivat yhden puolivuotisen keskenään parhaaksi näkemällään tavalla. Annamme mielellämme nämä toimenpide-ehdotukset hallituksen käytettäväksi, vaikka istummekin oppositiossa. Taloudelliset syyt eivät ole riittävä peruste sille, että eriarvoistumisen kehityskulku alkaa jo varhaislapsuudessa. Ne laitettiin vesialtaaseen karjakeittiöön, kunnes maitoauto haki maidon seuraavana aamuna. Jos vielä suunnitteilla olevat päivähoitomaksujen korotukset toteutuvat, lapsiperheiden tilanne kiristyy entisestään. Vieraslajeilta ei kannata kenenkään ummistaa silmiään. Tuskin osaisin sellaisen käynnistää, jos pitäisi sähkökatkon aikana saada nopeasti varavirtaa. Ensi viikolla käsitellään hallituksen suunnittelemaa lasten päivähoitomaksujen korotusta. Tavallisen päivän aikana käyttää monia laitteita ja palveluita miettimättä, mitä tekniikkaa ja virtaa tarvitaan, jotta ne toimivat. Siksi me RKP:ssä tarjoilemme hallitukselle kymmenen konkreettista toimenpidettä työllisyyden parantamiseksi. Viikonloppuna tuli rulla-ampumahiihdon MM-kultaa aikuisten sarjassa ja 21-vuotiaiden sarjassa MM-pronssia Viron Otepäässä. Perheillä tulee olla oikeus valita heille sopivin hoitomuoto. Tärkeää on huolehtia kaikin mahdollisin keinoin siitä, että hyvinvointi lapsiperheissä säilyy. Varhaiskasvatusta ei tulisi nähdä kulueränä, vaan investointina, joka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Nykyisten työntekijöiden jäädessä eläkkeelle Suomi tarvitsee lisää osaajia, eikä potentiaalisen työntekijän kansalaisuudella tule olla merkitystä. Lähetä viesti numeroon 13525. www.kp24.. Perheet ovat erilaisia ja jokainen lapsi samassakin perheessä oma persoonallisuutensa. Kansallisessa vieraslajistrategiassa laskettiin vuonna 2012, että maassa on noin tuhat Toteutuuko yhdenvertainen oikeus. Vieraiden lajien levittäytymistä omien asuinalueidensa ulkopuolelle edesauttaa, kukapa muu kuin ihminen. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimituspäällikkö. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Uusien muukalaisten tuloa kannattaa myös tarkkaan seurata ja onneksi tietoa torjuntakeinoista on saatavilla. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Tavoitteena on torjua haitallisia vieraslajeja. Mustatäplätokko ei ole todellakaan liikkeellä yksin. Kaikki kaupungit ja kunnat joutuvat ottamaan vieraslajien tulon entistä tarkemmin suurennuslasin alle. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Me lapset pääsimme mukaan traktorin lavalle, kun mummulasta lähdettiin iltalypsylle. Tapani Postila TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Kun myrsky katkoi sähköt kodeista Keski-Suomessa, aggregaateille oli taas viikonloppuna käyttöä. Nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi ehdotamme puolestamme minityömallia, jossa alle 30-vuotiaat nuoret saavat ansaita 500 euroa kuussa ilman, että se vaikuttaa tukiin tai muihin etuuksiin. Kirjoittaja on kansanedustaja ja RKP:n puheenjohtaja. Tunnetusti yksi tavallisempia eripuran aiheuttaja perheissä on raha. Taas aggregaatti säksättää Ainakin ampumahiihdossa Suomi menestyy. Opintotuen tulorajojen korottaminen sallisi opiskelijoiden ansaita elantonsa ilman rangaistuksia, kunhan tukeen vaadittavat opintopisteet ovat kasassa. Merkitse viestiin kuvanottaja sekä yhteystiedot. Ongelma ei kosketa vain paikallisesti tai kansallisesti. Kun kaikki ei toimi normaalisti, osaa juuri ja juuri sytyttää kynttilän tai tulet takkaan. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksesta hyötyvät usein juuri niiden perheiden lapset, joiden varhaiskasvatusoikeutta on nyt monessa kunnassa rajattu. Kohtuullisella tasolla olevat päivähoitomaksut edesauttavat vanhempia osallistumaan työelämään. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa kaikille lapsille oikeuden oppimiseen, kehittymiseen ja syrjimättömyyteen. Mielestäni emme voi sälyttää talouden tasapainottamistoimenpiteitä lapsiperheille. Kilpailuttamalla työvoimapalveluita ja antamalla yksityisten työnvälittäjien tukea julkisia työvoimatoimistoja parannamme työvoiman ja avointen paikkojen kohtaamista. Uusien lajien tulo ei suoraan tarkoita, että luonto välttämättä täysin mullistuisi. Päätöksentekoa tulisi edeltää kattava arviointi siitä, miten päätökset vaikuttavat lasten oikeuksiin, kuten yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin kasvaa ja kehittyä. Tämä vauhdittaisi uusien työpaikkojen syntymistä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tekemällä työvoiman palkkaamisen pienempiin yrityksiin nykyistä helpommaksi. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Lasten hyvinvoinnin kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että vanhemmat elävät sopuisasti. Tulijoita on maalla, merellä ja ilmassa. . /mielipide Keskipohjanmaa julkaisee mielipidesivulla muutamana päivänä viikossa lukijoiden lähettämiä kuvia. En tunne tuulivoimatekniikkaa enkä asetuksia, mutta viikonlopun aikanahan Suomen tuulivoimat tuottivat ennätysmäärän sähköä. Suuri ongelma tänään on, että työnhakijat ja työpaikat eivät löydä toisiaan. vieraslajia, joista 157 oli määritelty haitallisiksi. Aina voi kysyä, mikä on tuo alkuperäinen luonto, kun tulijoita on ollut aina. Ihmisten tahalliset tai tahattomat toimet ovat räjäyttäneet kasvuun vieraslajien määrän. Kuitenkin varhaiskasvatukseen kohdistuvat kiristykset vaarantavat lasten yhdenvertaisen mahdollisuuden osallistua toimintaan. Vaikka aggregaatin säksätys on hyvässä muistissa, en osaa kirjoittaa aggregaattia oikein tarkistamatta, montako g-kirjainta sanaan mahtuu. Tämä korostuu erityisesti nyt, kun pyrimme rakentamaan reilumpaa Suomea. Suomen nostaminen jaloilleen on jokaisen vastuullisen poliitikon asia. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Erilaiset päivähoitomaksut aiheuttavat yhä enemmän eriarvoisuutta lapsiperheille. Terhi Tuukkanen ylitarkastaja lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander lakimies lapsiasiavaltuutetun toimisto Anna-Maja Henriksson K uinka monta kertaa olemme kuulleet, että työllisyyden parantaminen on kaikkein tärkeintä. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Twitter: @SavelaPaivi P arhaimpiin lapsuuden muistoihini kuuluu, kun lehmät vietiin kesäksi laitumelle Karjanevalle. Lenkkeilijä Parhaillaan lausuntokierroksella olevissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa tunnistetaan varhaiskasvatuksen suuri merkitys lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle. Kotihoidon tuen uudistaminen lisäisi naisten osuutta työelämässä. Aggregaatti tuotti virtaa lypsykoneeseen, ja maidot kuljetettiin tonkissa takaisin maatilalle. Kokoomuksen tavoitteena on reilumpi Suomi, eikä päivähoitomaksujen korotus tue tätä. Varhaiskasvatuslain mukaan kaikille lapsille tulee antaa yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen. Pieniä ympäristötekoja voi tehdä lähellä, oman kiinteistön ympäristössä. Haitalliseksi lajin tekee, kun se syrjäyttää alkuperäisiä lajeja luonnosta. Meidän aikuisten tehtävä on huolehtia heistä mahdollisimman hyvin. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Vieraiden kasvivalloittajien torjunnassa ja leviämisen estämisessä kannattaa olla ahkerana. Ennaltaehkäisy on halvempaa sekä ympäristöä säästävämpää kuin haitallisten lajien aiheuttamien haittojen korjaaminen. Paikallisten kalalajien vahva kilpailija, mustatäplätokko, löydettiin ensimmäisen kerran Suomen rannikolta vuonna 2005. Lukijoiden kuvia KOLUMNI Päivi Savela paivi.savela@kpk.. Myös taskulamppuja on kunnioitettava lajitelma. Haluamme korostaa, että hyvinvointivaltio ja korkea työllisyys ovat pari, joiden avulla työhaluiset ihmiset pääsevät töihin. Jussi Taittonen, Pohjanmaan Kokoomus, pj Päivähoitomaksuista Rauli. Matka on käynyt pohjoista kohti, ja elinalue laajenee. Vahva epäily on olemassa, että kala mitä ilmeisemmin myös lisääntyy täällä. Näin ehkäisemme myös harmaata taloutta. Monet puutarhakasvit, vesieliöt tai nilviäiset etenevät vääjäämättä pohjoista kohti. 020 750 4400 vaihde puh. Niinkuin ei muillakaan kevyen liikenteen väylillä. Anna-Maija Renko HUHMARKOSKI Hyvinvointia lapsille Kokoomuksella on pitkän linjan tavoitteena maksuton ja laadukas varhaiskasvatus. Viides toimenpiteemme on paikallisen sopimisen mahdollistaminen nykyistä laajemmin. Ennaltaehkäisy on halvempaa sekä ympäristöä säästävämpää kuin haitallisten lajien aiheuttamien haittojen korjaaminen. Tämä tietämys tulee kaukaa eikä sitä ole välttämättä huomattu opettaa jälkeläisille. Jokainen lapsi on arvokas lahja elämälle. Todennäköisesti Mustanmeren suunnalta saapunut vieras on tullut laivojen painolastivesissä tai runkoihin munina kiinnittyneinä. Tänä kesänä tehtiin vieraslajista Raahen edustalla virallinen rekisteröinti. Huolehtiva vanhempi tietää parhaiten, mikä on omalle lapselle parasta. Kunnat päättävät itsenäisesti heikennysten toteuttamisesta – kaikki kunnat eivät ole tehneet muutoksia, mutta osa on. Mustatäplätokon määrän kasvaessa kotimaisilla pohjakalalajeilla tulee syvyyksissä tukalat oltavat. On valitettavaa, että viimeaikaiset varhaiskasvatukseen kohdistuneet heikennykset uhkaavat lasten yhdenvertaista oikeutta varhaiskasvatukseen ja eriarvoistavat lapsia asuinpaikan ja esimerkiksi vanhempien työllisyystilanteen mukaan. Haitallinen tulija voi aiheuttaa terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Kalalajien muutos voi myös vaikuttaa koko paikalliseen ekosysteemiin, kun syrjäyttäjä ei kelpaa kenenkään evääksi. Huolestuttavinta on se, että lapsen oikeus varhaiskasvatukseen määräytyy sen mukaan, missä kunnassa hän asuu ja mikä kunnan taloudellinen tilanne on. Tämänhetkinen velkataakka painaa jo nyt tulevien sukupolvien elämää. Ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan ja turvapaikanhakijoiden työnteon käytännön esteiden poistaminen ovat listamme viimeiset toimenpiteet. Tarveharkinnan poistaminen puolestaan mahdollistaisi työntekijöiden palkkaamisen aloille, joilla nyt vallitsee osaavan työvoiman pula. 50 miljoonan euron tavoite tulee tuskin toteutumaan, koska taloudellisesti vakavaraisissa kunnissa ei ole tarvetta korottaa maksuja. Kaikki vieraat eivät myöskään ole haitallisia tai pysyvästi tulleita. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LYHYET MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Työnantajat maksavat puolestaan pienempiä työnantajamaksuja nuoria palkatessaan. Tarvitsemme perhepoliittisen kokonaisuudistuksen. Toinen tahtoo päiväkotiin jo kaksivuotiaana, kun taas toiselle päiväkoti on pakkohoitolaitos vielä viisivuotiaanakin. Kolmikko ei kuulu alkuperäiseen luontoomme, mutta täällä ne kuitenkin ovat ja leviävät. Haitallisia vieraslajeja vastaan käydään maailmanlaajuista kamppailua ja kansainvälinen Centre for Agriculture and Biosciences International on julistanut peräti sodan invaasion ehkäisemiseksi. Urheilua seuraava Viitaten maannataina 29.8 olleeseen kirjoitukseen, niin koirat eivät todellakaan saa juosta vapaasti Rantaraitilla. Nykyisellään järjestelmät muodostavat esteen miesten ja naisten tasa-arvoiselle urakehitykselle. Me haluamme käynnistää kansallisen paremman työhyvinvoinnin ohjelman, joka edistäisi hyvinvointia työpaikoilla. Vieraslajit ovat kuitenkin maailmanlaajuisesti yksi suurimmista uhkista luonnon monimuotoisuudelle. ARVO VISTI Aaltoja. Epämieluisa vieras on jo aiemmin tavattu alueella, mutta nyt saatiin asia virallistettua. Vieraslajien määrä kasvaa jatkuvasti Suomessa. Mikäs siinä, kun talosta löytyy aggregaatti, kaasuhella, sisätakka ja kesäkeittiö, joiden avulla ruokahuolto pelaa. Lapsuus on niin lyhyt aika elämässä. Suuret ikäluokat olivat neuvokkaita ja selviytyivät parhaiten sähkökatkoista. Näin on tietenkin, mutta asian julistaminen ilman konkreettisia tekoja ja uusia avauksia alkaa vähitellen kyllästyttää. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Samalla kannustaisimme yrittäjyyttä yleisesti ja naisvaltaisia palvelualoja erityisesti korottamalla kotitalousvähennystä. Vieraat valloittajat valloillaan ” Kaikki kaupungit ja kunnat joutuvat ottamaan vieraslajien tulon entistä tarkemmin suurennuslasin alle. Nyt tehtyjen varhaiskasvatuksen heikennysten kohdalla tätä arviointia ei ole juurikaan tehty. Se on lasten etu inhimillisesti, mutta pitkällä aikavälillä yhteiskunnan etu myös taloudellisesti. Siksi kansalaisopistoissa olisi syytä järjestää kursseja, joissa selitetään, mikä ero on aggregaatilla ja generaattorilla. Varsinkin perholaissyntyiselle Erika Jängälle onnea MM-mitalista! Nuorten saavutuksetkin tärkeitä. Havaintoja tarvitaan myös siitä, missä lajeja tavataan sekä millainen niiden aiheuttama mahdollinen haitta mahdollisesti on. Jos kuvissa on ihmisiä, muista kysyä heiltä lupa kuvan mahdolliseen julkaisemiseen. Työkokemus helpottaa vastavalmistuneita nuoria siirtymään työelämään
Valtuusto hyväksyi pitkän keskustelun jälkeen 40?000 euron lisämäärärahan hyvinvointipalveluiden käyttötalouteen tätä tarkoitusta varten. Kesätöistä ei valiteta helposti Kesäduunari-info ohjeisti kesän aikana 360 nuorta työsuhteeseen liittyvissä asioissa. . Synnytykset jatkuvat Oulaskankaalla toistaiseksi Epätietoisuus jatkosta on saanut osan kätilöistä miettimään jatko-opintoja tai muita töitä Miia Ruuttula KOKKOLA (KP) Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteinen Kesäduunari-info on auttanut tänä kesänä satoja nuoria työhön ja työntekijän oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Hakulisen mukaan se oli lieventänyt nuorien keskuudessa käsitystä, että työpaikat menisivät aina samoille ihmisille. –?Useampi on hankkinut tai on hankkimassa toisen pätevyyden, kuten terveydenhoitajan tai ensihoitajan pätevyyden. – On huomattava, että tuon 380 tunnin jälkeen kaupunki maksaa hallin käytöstä – kyse ei ole tuosta tuntimäärästä vuodessa, vaan yhteensä, huomautti Terttu Myllylahti (kesk.). Muuten monet kaavamuutokset, kuten Sannanrannan ja Morsiussaaren osayleiskaavat, menivät läpi yksimielisesti ilman sen suurempia keskusteluja.. Sabel on toiminut pitkään Kokkolan sosiaalija terveyslautakunnassa, viimeksi sen puheenjohtajana. Kokoomuksen Juha Puurula esitti myös Halkokarin ABC:n ja Lottelundin kiertoliittymän kaavamuutoksen palauttamista, mutta hävisi äänestyksessä äänin 42–7. Vastauksista huomasi, että monet olivat vain kiitollisia ja innoissaan ensimmäisestä työpaikastaan, eivätkä oikeastaan osanneet pohtia työsuhdettaan vielä sen syvemmin. Hän aikoo jättää molemmat tehtävät nyt. Thorsin edeltäjät ovat olleet virassa kuudesta kahdeksaan vuotta, ja ajatuksena oli, että myös Thorsin toimikautta olisi jatkettu vuoteen 2019. Kaupunginvaltuutettu Jutta Urpilainen puolestaan jätti valtuuston puheenjohtajan tehtävät perhesyistä ja siirtyi, kuten hän itse asian ilmaisi, konkreettisesti takariviin. Löysässä hirressä roikkuminen on aiheuttanut sen, että osa kätilöistä on suunnitellut uusia opintoja ja työkuvioita. Ryhmä päätyi erovaatimukseen. Hänellä on menossa viimeinen työviikko. – Tarkista sopimuksesta työtunnit ja huolehdi, että palkkasi menee oikein. HBL: Venäjä ei halua Astrid Thorsin jatkavan Etyjin vähemmistövaltuutettuna Marja Vilpula (KP) RKP:n valtuustoryhmä vaatii jäsentään Marlén Timosta eroamaan kaupunginhallituksen jäsenyydestä. Kaupunginjohtaja Antti Isotalus osallistui viimeisen kerran virkaroolissaan valtuuston kokoukseen. Tervon mukaan nuoret liittyvät ammattiliittoihin hyvin vaihtelevaan tahtiin, mutta liittoon kuuluminen kannattaa erityisesti jos kesätyöt liittyvät omaan alaan. Kaupungin nuoret tyytyväisiä Kokkolan kaupungilla selvitettiin tänä kesänä kesätyöntekijöiden tyytyväisyyttä kyselyn avulla. Äänestyksessä liki kaikki valtuustoryhmät hajosivat ja asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi äänin 33–17. Tänä kesänä pesti jatkuu syyskuun puoleen väliin saakka. Useissa puheenvuoroissa kiiteltiin sitä, että kaupungin harrastusmahdollisuudet laajenevat varsin pienellä kaupungin panostuksella, kun hallista vastaa yksityinen yritys. – Olisi ollut toivottavaa neuvotella yrittäjän kanssa, että olisimme saaneet pikkuisen edullisempia vuoroja 380 tunnin jälkeenkin. Lautakunnan tehtävät ja päätösvalta on pitkälti siirtynyt kuntayhtymä Soitelle, jonEroja, kriisiä ja äänestyksiä Kokkolan valtuustossa kovaa säpinää ja dramatiikkaa Kaupunginjohtaja Antti Isotalus, valtuutettu Marlén Timonen, puheenjohtaja Roy Sabel ja valtuutettu Raimo Hentelä odottivat vuoroaan kahvijonossa. Minulla ei ole tarvetta kerätä itselleni tehtäviä. Suurin osa kesätyöntekijöistä on jo päättänyt työnsä tai ahkeroi nyt viimeistä viikkoaan tälle kesälle. Keskustelu oli hyvä ja hedelmällinenkin. KP/JUKKA LEHOJÄRVI KESÄDUUNARI-INFO . . Kesärannan osalta odotetaan vielä päätöstä siitä, saavatko kaavasta valittaneet oikeuden valittaa Korkeimpaan hallintooikeuteen, ennen kuin tontteja päästään myymään. kaupunginjohtaja Stina Mattila aloittaa työn Kokkolassa ensi viikolla. Asuintontteihin lisättiin Raution uuden kaavalaajennusalueen tontit, ja Hiekkasärkiltä mukaan tulivat Kesärannan 113 tonttia. Isotalus kiiteltiin ja kukitettiin. Kesätyöpaikan löytyminen on ollut vaikeaa, joten kiitolliset nuoret eivät halua valittaa asioista työnantajan kuullen, Kesäduunari-infon neuvoja Sini Tervo kertoo. Myös Timonen osallistui ryhmäkokoukseen. Perttu pohtii, että osastolla työt jatkuvat normaalisti, sillä epävarmaan tilanteeseen on jo totuttu. Vastaajien keski-ikä oli 17 vuotta. Noin joka viides soittaja on nuoren vanhempi, joka on huolestunut jälkikasvunsa työasioista nuoren puheiden perusteella. LYHYESTI KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 30.8.2016 3 UUTISET Karoliina Jaakonaho OULAINEN (KP) Oulaskankaalla synnytystoiminta saa jatkua toistaiseksi hallinto-oikeuden välipäätöksellä. Kalajoelle tulee tekonurmi HELSINKI (STT) Euroopan turvallisuusja yhteistyöjärjestö Etyjiltä puuttuu tällä hetkellä vähemmistövaltuutettu, koska Venäjä ei halunnut, että Astrid Thorsin pestiä jatkettiin. – Tämä on kaupungille vetovoimatekijä. Kesäduunarineuvoja kehottaa tekemään uudesta työstä aina kirjallisen työsopimuksen, vaikka työnantaja pysyy samana. – Tasavertaisuutta pitäisi olla. Keskipohjanmaa pyysi Timoselta haastattelua jo valtuuston kokouksen yhteydessä, mutta hän ei halunnut kommentoida koko asiaa millään tavalla. Suuria epäkohtia ei anonyymisti toteutetussa kyselyssä kuitenkaan paljastunut. Neuvontaa saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. – Tuulivoimasta kertyy sen verran arvioitua paremmin kiinteistöveroa, avasi kaupunginjohtaja Jukka Puoskari määrärahan rahoitusta. Kesätyöntekijä Pinja Hakulinen haastatteli 27 kaupungin palkkaamaa nuorta ja otti selvää millaisena he kokivat kesätyönsä. Väinö Hietala (vas.) jäi kuitenkin yksinään vastustamaan päätöstä. Tervo muistuttaa, että työsuhteen päättyessä kannattaa viimeisestä palkkakuitista tarkistaa, että lomakorvaukset on maksettu asianmukaisesti. Oulaskankaan synnytysosastolla on pitkään työskennelty epätietoisuudessa toiminnan jatkumisesta. Lehden mukaan vähemmistövaltuutetun virkaan pyrki neljä hakijaa, mutta Venäjän kannan tultua ilmi Thors jätti hakematta. Vakaviakin laiminlyöntejä puheluissa paljastuu joka kesä. – Nuoret kysyvät mieluummin meiltä kuin työnantajiltaan. Hän silti sanoi, että tilanne Etyjissä on nyt erilainen kuin aiemmin ja päätöksissä voi olla vaikeaa saavuttaa yksimielisyys. Lisäksi Kesäduunari-infoa voi seurata Facebookissa ja Twitterissä. Ylivieskassa ihmetellään sitä, että meille saadaan tekonurmi näin äkkiä, kun siellä sitä on puuhattu pitkään, sanoi Miika Heikkilä (kesk.). HBL:n mukaan Venäjää eivät miellyttäneet Thorsin lausunnot, joissa hän oli huolissaan tataarien ja Krimin tilanteesta. –?Jätän molemmista eroanomukset valtuuston puheenjohtajuuden vuoksi. , minne on koottu tärkeää työelämätietoa. elokuuta. Vanhemmatkaan eivät joko omasta tai nuoren tahdosta ota yhteyttä työnantajaan, vaan tarkistavat mieluummin asian ensin infosta. Päivittäiseen työhön tämä ei ole vaikuttanut mitenkään ja työmoraalimme on hyvinkin korkealla. Ryhmän toteaa, että puolueena RKP ja ryhmä on luottamustehtävissä täysin riippuvainen hyvästä yhteistyöstä muiden puolueiden sekä virkamiesten kanssa. –?Koska Timonen on menettänyt luottamuksen, katsomme, että hänen tulisi luopua paikastaan kaupunginhallituksessa, ryhmä vaatii. Asiasta uutisoi sanomalehti Huvustadsbladet. Numero päivystää maanantaista perjantaihin klo 9–15. Kyllähän se on askarruttanut mieltä ja askarruttaa siihen saakka, että lopullinen päätös saadaan, toteaa Oulaskankaan synnytysja naistentautien osaston vs. Lisäksi työstä tulisi aina pyytää työtodistus. Valtuustoryhmä kokoontui myöhään illalla valtuuston ja sen kriisikokouksen jälkeen. Tervo korostaa, että suurin osa työnantajista hoitaa velvollisuutensa hyvin. Kysymyksiä voi lähettää myös sivulla www.kesaduunari.. Jouni Jyrinki (kesk.) tiesi, että käyttäjiä Kalajoen tekonurmihallille riittäisi Kokkolastakin, vaikka kaupungissa on omakin tekonurmi: – Kun tästä oli lehdessä uutinen, niin välittömästi eteläisestä naapurikaupungista otettiin yhteyttä ja kysyttiin, mistä aikoja voi varata. Missään nimessä synnyttäjät eivät ole boikotoineet meidän taloa tilanteen vuoksi. Thors valittiin virkaan kolme vuotta sitten, ja hänen viimeinen työpäivänsä Haagissa oli 19. Muutamat ovat irtisanoutuneet toimestaan ja vaihtaneet työpaikkaa. Yksi jäsen ei voi lamauttaa koko kaupunginhallitusta, Roy Sabel sanoo. Kaupungin on tehtävä siitä erillinen päätös. –?Jouduin keskusteluun ihan kylmiltään. Puoskarin mukaan etusijalla näihin tunteihin ovat koululaisryhmät. –?Oulun alueelta muutamat synnyttäjät ovat ottaneet sähköpostilla yhteyttä, että voiko Oulaskankaalla vielä synnyttää, mutta kaikkiaan tieto on kulkeutunut hyvin. Pienen pojan äiti sai lämpimät onnittelut, kiitokset ja suosionosoitukset valtuutetuilta. Samaan aikaan heikennettiin vanhusten aurauspalveluja niin, että heidän liikkumisensa pihaalueella loppui, Hietala kritisoi. Eniten kysymyksiä ovat herättäneet palkkaus ja työajat. Vanhemmatkin kysyvät Aina soittaja ei ole nuori itse. Kesällä syyksi kelpaa kausiluonteisuus, mutta syksyllä vastaavaa syytä ei löydy välttämättä yhtä helposti. Uusi vs. – On ollut tapauksia, että palkkaa on maksettu eri määrä kuin sopimukseen on merkitty, tai haastattelussa on annettu harhaanjohtava kuva palkan määrästä eikä ole tehty kirjallista sopimusta, mistä palkan määrän voisi tarkistaa, Tervo kertoo. Pia Räihälä KALAJOKI (KP) Kalajoen kaupunki osallistuu tekonurmen hankintaan yksityisomistuksessa olevaan Event Park Arenaan. Keskustan Timo Virolaisen mielestä pienempikin valtuusto riittäisi ja hän esitti asian palauttamista uuteen valmisteluun. Kaikki eivät olleet samaa mieltä. Teknisen puolen työt koettiin yksitoikkoisimpana. Tällä hetkellä Oulaskankaalla työskentelee reilut 20 kätilöä. Ville Salanne on työskennellyt Kokkolan Talohoito Oy:ssä jo neljä kesää. – Kesäduunari-infossa niihin ei voida kuitenkaan suoraan puuttua, vaan neuvomme nuoren työsuojelun piiriin, Tervo kertoo. Vaikka valtuusto suhtautui pääosin myönteisesti hankkeeseen, kuului joukosta myös kritiikkiä. Kesän aikana kertyneet työkuukaudet saattavat vaikuttaa palkkaasi. Vuodesta 1984 saakka Kokkolan valtuutettuna toiminut Roy Sabel siirtyi valtuuston puheenjohtajaksi ja joutui ensitöikseen vetämään valtuuston epävirallisen kriisikokouksen. . Itsekin kaupunginhallituksen puheenjohtajana aikaisemmin toiminut Roy Sabel suhtautui tilanteeseen rauhallisesti. Valtuusto hyväksyi kokouksessaan myös loma-asuntotonttien sekä asuin-, liikeja teollisuustonttien hinnoittelun. Meillä ei ole minkäänlaista käsitystä. Mielipiteitä löytyi eniten niiltä, joilla oli jo aikaisempia työsuhteita takana, Hakulinen summaa. Valtuutettujen määrästä äänestettiin Valtuusto sen sijaan pui maanantaina sitä, montako valtuutettua kaupunkiin tarvitaan seuraavalla vaalikaudella. Hänellekin vaatimus luottamuskeskustelusta oli yllätys. Myös määräaikaisuuden perusteet on hyvä tarkistaa. –?Voi kestää kuukausia, puoli vuotta, vuosi tai puolitoista vuotta. Vastineeksi kaupunki saa 380 tuntia käyttöoikeutta halliin. Ammattiliittoon voi liittyä silloinkin, kun kyseessä on vain lyhyt kesätyö kyseisellä alalla. Odotan, että hallitus voi viedä asioita eteenpäin. Se katsoo, että julkisuudessa ja RKP:n ryhmälle esitettyjen perusteluiden pohjalta Timonen on menettänyt kaupunginhallituksen luottamuksen. – Haastatelluista 30 prosenttia oli töissä ensimmäistä kesää. Esitys sai kannatusta ja siitä äänestettiin. Infoon tulevat puhelut koskevat pientä, mutta ikävää osaa työnantajista. Tämä oli lisännyt nuorten epävarmuutta oman työnteon suhteen. Neuvoja voi kysyä numerosta 0800 179 279. Monille kesätyö myös poikii pidempiaikaisen työn. –?Luottamuskriisi ei koske asiakysymyksiä eikä myöskään kielikysymyksiä vaan Timosen yhteistyökyvyttömyyttä kaupunginhallituksessa sekä hänen haluttomuuttaan noudattaa sovittuja pelisääntöjä ja rutiineja, ryhmä toteaa tiedotteessaan. Perehdytyksen laatu vaihteli hiukan eri paikoissa, ja joinain työpäivinä työtä ei ollut riittänyt koko päiväksi. KP/ ELLA KIVINIEMI ka valtuuston varapuheenjohtajana Sabel toimii. . Synnytykset Oulaskankaalla oli määrä lopettaa maaliskuun loppuun mennessä 2017, mutta hallinto-oikeuden lopullisen päätöksen saamisen aikataulu on epäselvä. Haastatelluista kaksikymmentä oli ensimmäistä kertaa kaupungin leivissä. Thors ei halunnut kommentoida asiaa lehdelle. Koululaiskäyttöön 105 euroa kuulostaa aika paljolta. Hanna Halmeenpää (vihr.) laski, että kaupunki saa määrärahaa vastaan täsmälleen sen tuntimäärän, minkä kuka tahansa saa hallin tuntivuokraksi määritellyllä 105 eurolla tunnissa. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus valitti Valviran päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, joka on nyt todennut, että synnytystoiminta Oulaskankaalla voi jatkua niin kauan kunnes varsinainen päätös synnytysosaston jatkosta annetaan. Myös esimerkiksi työvuorojen peruminen on herättänyt nuorissa kysymyksiä. –?Työyhteisössä lakkauttamispäätöstä ei pohdita niin paljoa kuin viime vuonna, jolloin asia oli melkein päivittäin puheissa. Tunteita ja tunnelmia siitä ei ainakaan puuttunut. Perttu toteaa myös asiakkaiden olevan hyvin tietoisia siitä, että Oulaisissa pääsee edelleen synnyttämään. Eniten nuoret pitivät sosiaalisista töistä, joissa pääsi päivän aikana juttelemaan muiden kanssa. Sosiaalija terveysalan lupaja valvontavirasto Valvira määräsi kesäkuussa Oulaskankaan synnytystoiminnan lakkautettavaksi. osastonhoitaja Päivi Perttu. Kahdettatoista kesää palveleva info päivystää vielä kuluvan viikon perjantaihin asti. RKP:n valtuustoryhmä: Marlén Timosen luovuttava Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunginvaltuuston kokous maanantai-iltana oli monellakin tavalla erikoinen, jos ei aivan historiallinenkin. Kaikki tiedustelut kesän aikana ovat kuitenkin olleet perusteltuja. Valtuustolle esitettiin valtuustoryhmien neuvonpidon pohjalta, että paikkamäärä säilyisi nykyisellään eli valtuustossa olisi tulevaisuudessakin 51 jäsentä
TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET KALAJOKI (KP) Kalajoen kaupunki on ottanut käyttöönsä uutiskirje-työkalun. Suvi Kauranen valittiin vuoden ulkosuomalaiseksi /kotimaa www. Raiskauksen yrityksen epäillään tapahtuneen lauantaina kello 20.30. Hän on puhunut englantia. Onhan se kieltämättä mahtavaa tunne, kun on saanut kolme mestaruutta peräkkäin, Haanpää sanoo. Eri aiheisia uutiskirjeitä voi tilata kaupungin nettisivuilla olevan lomakkeen kautta maksutta sähköpostiin. Kauranen muutti Espanjaan yrittäjäksi vuonna 1993. Ajotaitotehtävässä kuskilla on kymmenen virhevapaata minuuttia käytettävissä tehtävien suoritukseen. Kolme mestaruutta kruunaa mukavasti kymmenen vuotisen kisarupeaman. Kalajoen kaupunki otti käyttöön uutiskirjeen Arja Kangas HAAPAJÄRVI Haapajärvinen Jukka Haanpää voitti viime viikonloppuna maailmanmestaruuden UICR:n MM ajotaitokilpailuissa Jyväskylässä. Tällä hetkellä tilattavissa ovat seuraavat uutiskirjeet: Kalajoen kaupungin ajankohtaiset, Maaseutupalveluiden uutiskirje sekä Yrityspalveluiden uutiskirje. OULAINEN (KP) Puimuri syttyi tuleen pellolla Juusolantiellä Oulaisissa maanantaina kello 16 jälkeen. Linja-autosarjan voittajalla teuvalaisella Pentti Havilla oli lisäksi koko kilpailun paras tulos. Turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan kulut halutaan kuriin TURKU (STT) Lounais-Suomen poliisi selvittelee kolmea seksuaalista ahdistelua ja yhtä raiskauksen yritystä, joiden kaikkien epäillään tapahtuneen Turussa. Maaseutupalveluiden uutiskirje ilmestyy noin kerran kuukaudessa. Metallinkierrätys Haanpään toimitusjohtajana työskentelevällä Jukka Haanpäällä ajotaidot eivät pääse ruostumaan, sillä mies ajaa päivittäin täysperävaunuyhdistelmää. Kilpailutuksella pyritään pitämään kustannukset paremmin kurissa. Klo 10 14 Klo 15 18 Klo 19 Tervetuloa! Vapaa pääsy päivällä, myös seminaariin. Maaseutupalveluiden uutiskirje korvaa maaseutupalveluiden maaseututiedotteen. Hänen toiminta-alueensa kaupungin hallinnossa olivat kaupungissa asuvat ulkomaalaiset. Maailmanmestaruuskisoissa oli tällä kertaa yli 130 kilpailijaa 13 eri maasta. Radan lisäksi kuljettajat suorittivat ajoonlähtötarkastuksen, jossa he kiertävät ajoneuvonsa etsien mahdollisia vikoja tai puutteita sekä kirjallisen kokeen, missä testataan kuljetusalaan liittyviä tietoja sekä ensiaputaitoja. Tarkkana on oltava ihan joka päivä, ja siitähän sitä harjoitusta kertyy. –?Kilpa-auton käyttäytymistä et voi tietää ennen kuin kisasuorituksen aikana. Kilpasuorituksen suurin haaste on vieraan auton käsittely. Mutta ensimmäinen mestaruus maistuu niin hyvältä, etten taida malttaa, tuore mestari hymyilee. Sitä ennen ratkotaan SM-kisat, joiden perusteella kootaan seuraavat MM-kisajoukkue. Tehostamistoimilla vastataan puutteisiin, joita vastaanottotoiminnan sopimuksissa ja valvonnassa havaittiin sisäministeriön tarkastuksessa. Poliisi pyytää havaintoja ahdistelijasta Turussa 50 vuotta luomuviljelyä Avoimet ovet Holmqvistin luomutilalla lauantaina 3.9. Oma aikani oli 9 minuuttia ja 59 sekuntia eli melkein kaikki aika tuli käytettyä. Pöytävaraukset illalliselle viimeistään ke 31.8. Kotimaan uutiset tuoreeltaan HELSINKI (STT) Maahanmuuttovirasto (Migri) aikoo kilpailuttaa turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan. Vuosina 1983 ja 1987 käydyissä eduskuntavaaleissa keskusta sai 17,6 prosenttia äänistä, SDP ja kokoomus pitkästi yli 20. Sitten tuli notkahdus eikä menestystä tullut. Yrityspalveluiden uutiskirje sisältää yrityksille suunnattua ajankohtaista tietoa muun muassa suurhankkeista, tapahtumista, koulutuksista, rahoituksista, avustuksista ja yrityspalveluista. Puheenjohtajana oli tuolloin Esko Aho. Ajotaitokilpailussa raskaan liikenteen ammattikuljettajat suorittavat tarkkuutta vaativia tehtäviä. Yrityspalveluiden uutiskirje ilmestyy pääsääntöisesti joka kuukauden kolmannella viikolla. Väyrynen toimi puheenjohtajana 1980–1990. Se sisältää maatilayrityksille suunnattua tietoa viljelijätukihallintoon liittyvistä ajankohtaisista hakuajoista, koulutuksista, tilaisuuksista sekä lomitukseen liittyvistä asioista. Suomeen saatiin viikonloppuna peräti neljä henkilökohtaista mestaruutta sekä kaksi joukkuekultaa. Puimuri paloi pellolla Oulaisissa Toisin kuin ”Politiikan Danny ja Frederik” -jutussa (27.8.) haastatellun Paavo Väyrysen sitaatissa sanottiin, keskusta ei hänen puheenjohtajakaudellaan noussut suurimmaksi puolueeksi ainakaan vaalituloksen valossa. Maailmanmestarilla on joukkuepaikka jo valmiina. Ravintola-alan lisäksi hän on toiminut golfja kiinteistöalalla. Ajotaitoradalla paremmuudesta kilpailtiin kuudessa kilpailusarjassa: kuormaauto, linja-auto, puoliperävaunu, täysperävaunu, nuoret (alle 22 v.) sekä pakettiauto. Metallinkierrätys Haanpään toimitusjohtajana työskentelevä Haanpää kerää metallia Haapajärven ja koko Kalajokilaakson alueelta ja kuljettaa sitä käsiteltynä Raahen terästehtaalle päivittäin. Lisäkisi supistamispäätöksissä painopisteenä pidetään kokonaisten vastaanottokeskusten lakkauttamista paikkojen vähentämisen sijaan. kertaa järjestetyissä kisoissa erinomaisesti. –?Aloitin jo vuonna 2006 ja ensimmäiset kisat meni todella hyvin. Seura palkitsee Kaurasen hänen merkittävästä ja näkyvästä työstään Espanjan Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten keskuudessa. Suurimmaksi puolueeksi keskusta nousi vuoden 1991 eduskuntavaaleissa. Epäillyt ahdistelut tapahtuivat perjantai-iltana kello 20.30–21.45. –?Voitin Suomen mestaruuden heinäkuun lopussa Kuopiossa ja nyt pääsin vielä maailmanmestariksi niin henkilökohtaisessa kuin joukkuelajissakin. KP/ELLA KIVINIEMI Päivittäisen harjoituksen tulos Ajotaitokilpailun mestaruus vaatii malttia, tarkkuutta ja kylmiä hermoja Kansainvälinen kuljettajajärjestö UICR (Union Internationale des Chauff eurs Routiers) ajaa ammattikuljettajien etuja yhdessä eri maiden jäsenjärjestöjensä kanssa. Myös yrityspalveluiden uutiskirje korvaa aikaisemmin lähetetyn yritystiedotteen. Kalajoen kaupungin ajankohtaiset -uutiskirje lähetetään vastaanottajille noin 6–8 kertaa vuodessa. Migrin mukaan hakijoita on määrä sijoittaa keskuksiin niin, että niiden käyttöaste pysyy tavoitteen mukaisessa 90 prosentissa. Seuraavat MM-kisat odottavat kahden vuoden päässä. ”Onhan se kieltämättä mahtavaa tunne, kun on saanut kolme mestaruutta peräkkäin”, sanoo UICR:n MM ajotaitokilpailun maailmanmestari Jukka Haanpää. Valinta voi kohdistua myös ulkosuomalaiseen yhteisönsä edustajana tai ulkosuomalaisyhteisöön. SOS-ryhmä palvelee myös sairauskohtauksen saaneita turisteja, sillä Espanjalaisissa hätänumeroissa ei välttämättä puhuta muita kieliä kuin espanjaa. Kauranen on perustanut SOS-ryhmän palvelemaan alueen suomalaisia kriisitilanteissa. Vuoden ulkosuomalaiseksi on vuodesta 1993 lähtien valittu ulkomailla asuva suomalainen tai suomalaisen siirtolaisen jälkeläinen, joka on menestynyt erityisen hyvin omalla alallaan, vaalinut suomalaista kulttuuriperintöä ja mahdollisesti myös edistänyt Suomen ja uuden kotimaansa välistä kulttuurivaihtoa, kauppaa tai muuta yhteistyötä. Ylimääräisestä sakotetaan. –?Jos rengas osuu väärään paikkaan, niin se tietää 500 euron laskua renkaan vaihtoon. Kuskien taitoja testataan radalla useissa mittaustehtävissä, joissa kuljettajan on pysäytettävä ajoneuvo oikealle etäisyydelle esimerkiksi takaesteestä tai sivunauhasta. Hän oli ensimmäinen suomalainen valtuutettu Espanjassa ja ensimmäinen Fuengirolan kaupunginvaltuustoon valittu ulkomaalainen. Todennäköisesti palo sai alkunsa moottoritilan läheltä. Kilpailun järjesti tällä kertaa Rahtarit ry. Tarkastuksen mukaan vastaanottotoiminnan kustannukset henkilöä kohti ovat kasvaneet merkittävästi. Varaa aikasi helposti numerosta 06 4604 7000 (pvm/mpm) tai instru.?. Puimurin omistaja sai alkusammuttimella palon lähes sammutettua ja palokunnan yksikkö kävi suorittamassa pellolla loppusammutuksen. Kilpailutehtävät paljastuvat vasta kisatessa. –?Lupasin jo, että jos nyt tulee maailmanmestaruus, niin voin lopettaa huipulla. Haanpään ohella Suomen muutkin edustajat menestyivät nyt 30. Palossa vältyttiin henkilövahingoilta. Viime vuosina olen taas saanut ajatuksen paremmin peliin, Haanpää kertoo. Uutiskirjeeseen nostetaan kaupungin ajankohtaisia uutisia, kirjoitetaan eri aiheisia artikkeleita, ilmoitetaan yleisötilaisuuksista tai muista ajankohtaisista asioista. Vuoden ulkosuomalainen 2016 -tunnustus luovutetaan Suvi Kauraselle Helsingissä perjantaina. Oikaisu (KP) Ulkosuomalaisten etujärjestö Suomi-Seura ry on valinnut yrittäjä Suvi Kaurasen vuoden ulkosuomalaiseksi. Jukka Haanpään tulee harjoiteltua kilpailua varten käytännössä joka päivä. Seksuaalisista ahdisteluista etsitään tummaihoista, hyvin hoikkaa noin 16–20-vuotiasta miestä, jolla on pitkänomaiset kasvot. Haanpää kisasi täysperävaunuyhdistelmien sarjassa. Kuskin on oltava rauhallinen, vaikka millekään tehtävälle ei voi jäädä asumaan. Vuonna 2007 Kauranen valittiin Fuengirolan kaupunginvaltuustoon. Toimintaa organisoi kymmenhenkinen vapaaehtoistoimikunta ja Kauranen on ryhmän puheenjohtaja. Kokonaisjoukkuekilpailussa suomalaiset sijoittuivat hopealle. Vuonna 2012 Kauranen perusti SOS-ryhmän (Gruppo SOS), joka toimii espanjaa osaamattomien suomalaisyhteisön asukkaiden apuna kriisitilanteissa. Yhteistyössä: Folkets Bildningsförbund, Eko Nu!, KUN SAAPUU Meiltä löydät optikot ja silmälääkärit saman katon alta. Myös kunnallisvaaleissa (1980, 1984 ja 1988) keskusta sai vähemmän ääniä kuin SDP ja kokoomus, vaikka kasvattikin koko ajan äänisaalistaan. Miehellä on ilmoitusten mukaan ollut sininen vetoketjullinen takki ja lyhyet hiukset
Seurakunnan mukaan rikosuhrina asiassa on yhteisö eli Ylivieskan seurakunta. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.. Soitinhuollon ammattilaiset Kalevi Raitia ja Seppo Heikkilä tulevat asentamaan urut myöhemmin syksyllä ja tavoitteena on, että ne soivat Ylivieskassa jouluna. Maanantai 29.8. (06) 421 1770 Avoinna arkisin 9 16 www.medilaser.fi AVAJAISVIIKON ERIKOISTARJOUS: • Laserja kaihileikkaus 1000 € /silmä • Kahden silmän linssileikkaus -500 € Voimassa vain Vaasan ja Seinäjoen klinikoilla 2.9. Kalajoen pääkirjastossa annetaan 1.9.2016 lähtien neuvontaa ja opastusta kaupunkilaisia koskevissa käytännön asioissa sekä opastusta kaupungin palveluihin. Kanttorit kertovat, että että urkujen yhden äänikerran sanotaan maksavan noin 20?000 euroa ja näissä on kahdeksan äänikertaa, joten puhutaan lähes parinsadantuhannen euron soittimesta. Niemelä nukkui pois 81-vuotiaana Tunkkarin terveyskeskuksessa 27.8.2016. –?Seurakuntayhtymän kanttori Heikki Poutanen otti yhteyttä kirkonpalon jälkeen ja kertoi näistä uruista, Korhonen sanoo. 5.10. Myös kopiointipalvelut löytyvät jatkossa sekä pääkirjastosta että Himangan kirjastosta. Helsingin Mikaelin seurakunnan lahjoitus on myös rahassa mitaten arvokas. Uskonnolliset tunteen kuuluvat taas seurakunnan jäsenten yksityisyyteen. Kaipaamaan jäivät puoliso, sisko perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Lämmin kiitos Sipilän os. Toimintojen uudelleen organisoiminen liittyy muuttuneeseen asiakaspalvelutarpeeseen sekä henkilöstöohjauksessa tarvittavaan lisäresurssiin. • AVOIMET OVET klo 9 – 16 • Luento silmäleikkauksista klo 11 Perjantai 2.9. Lisäksi kaupungin pääkirjastossa voi maksaa kaupungin laskuttamia laskuja, noutaa lomakkeita, esitteitä, karttoja ja kansalaisopiston ohjelmia sekä jättää kaupungille osoitettuja hakemuksia ja muita asiakirjoja. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja lastenlapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ylivieskan seurakunnan mielestä videotallenteen luonne on sellainen, että se voi loukata seurakunnan jäsenten uskonnollisia tunteita. Kalevi Raitia esittelee matkapuhelimestaan kuvia uruista ennen niiden purkamista todeten, että ne ovat myös kauniit. Osa kaupungin neuvonnan asiakaspalvelutehtävistä siirtyy Kalajoen kirjastoon. Lahjoitusurut on rakennettu Kangasalan Urkutehtaassa vuonna 1969. Osa pillistöstä ehdittiin puhdistaa jo Helsingissä. 04.07.1933 Ylivieska k. Videolta ei ole havaittavissa mitään sellaista, että vastaaja on sytyttänyt kirkkorakennuksen tuleen esimerkiksi hyökätäkseen seurakunnan tai sen jäsenten arvomaailmaa vastaan. Heikkilä ja Raitia ovat pitkänlinjan soitinhuoltajia ja -korjaajia, jotka tekevät yhteistyönä suuremmat urakat. –?Odotamme innolla, että pääsemme soittamaan näitä urkuja, sillä jokaisella instrumentilla on tietty soundi ja myös tilan akustiikka vaikuttaa kokonaissointiin, Eeva Korhonen sanoo. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. mennessä varatuista esitutkimuksista. Valvontakameratallenteesta on havaittavissa, että vastaaja yrittää murtautua varsin kauan Ylivieskan kirkkoon. * Tarjous koskee koko malliston takkoja ja hormeja. Voihan kirkkorakennuksella olla hyvinkin keskeinen merkitys seurakunnan jäsenten uskonnollisissa tunteissa. –?Uruissa on suuria eroja, jos vaikka vertaa yksistään Merijärven kirkon ja Suvannon kappelin urkuja, Markku Sakko lisää. Oikeushenkilöllä ei ole yksityisyyden suojaa kuten luonnollisella henkilöllä. 3:n henkilökunnalle Aarnon hyvästä hoidosta. Mikaelin seurakunta ilmoitti välittömästi urkulahjoituksesta Ylivieskan kirkonpalon jälkeen. Käräjäoikeuden mukaan tallenteelta ei ilmene mitään sellaista, että vastaaja on sekaisin esimerkiksi päihteistä tai että hän olisi tunnoissaan esimerkiksi sairauden johdosta. • AVOIMET OVET klo 12 – 16 • Medilaserin asiakas & yhteistyökumppani ARJA KORISEVA esiintyy klo 13 – 15 välillä AVAJAISVIIKOLLA TAPAHTUU! MAKSUTON ESITUTKIMUS EROON SILMÄLASEISTA. Toinen asia on se, kuinka suotavaa on, että tuomioistuimista annetaan yleisölle kopioita videotallenteista, joita sinne kertyy mitä erilaisimmista rikoksista. Kohteeksi on voinut valikoitua kirkkorakennus esimerkiksi siksi, että tällaisen rakennuksen polttaminen herättää varmuudella suuren julkisen mielenkiinnon. Estettä kopion antamiselle ei ole. Muun muassa tilavaraukset mahdollisine kokoustarjoiluineen tullaan jatkossa hoitamaan sähköisen järjestelmän kautta. Kalajoen neuvonta kirjastoon KATTOJA SEINÄPELLIT oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 Kyyjärvi P. Neuvonnassa työskennelleen toimistosihteerin työaikaa resursoidaan henkilöstöohjaukseen. Viimeksi mainitut seikat ovat niin painavia, että käräjäoikeuden mukaan kirkon polttamista ei voi nyt vallinneissa olosuhteissa rinnastaa yksityisyyden loukkaamiseksi. KALAJOKI (KP) Kalajoen kaupungin info ja neuvontapalvelut järjestetään uudella tavalla 1.9.2016 alkaen. Ilta-Sanomat julkaisi videon verkkosivuillaan 24.8.2016. Kiittäen ja kaivaten sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Aarno on siunattu läheisten läsnä ollessa 26.8.2016. Helena Petäjä Kokkolalainen Kaija Helena Petäjä o.s. Kiitos osanotosta. Seurakunta ei asianomistajana rinnastu henkilöuhriin eikä seurakunnan henkilöjäseniä voi rinnastaa asianomistajiksi oikeushenkilön eli seurakunnan oheen. –?Nämä ovat hyvät urut, jotka kuulemma soivat hienosti, Korhonen sanoo. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, sisarukset perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät. KUOLLEITA Rakkaamme Aarno Feliks NIEMELÄ s. Haapala kuoli 28.8.2016 Kotipolussa. Maanantaina he ajoivat arvokkaan kuorman kansYlivieskan seurakunnan kanttori Eeva Korhonen ja Merijärven kappeliseurakunnan kanttori Markku Sakko pääsivät ensikosketuksiin lahjaurkujen kanssa. Puh. He ehtivät tehdä mittavan urkuhuollon myös Ylivieskan kirkon uruille juuri ennen tuhoisaa paloa. Yhteisö on kuitenkin käytännössä sama asia kuin sen jäsenet. 0400 316 536 / 040 4848 042. • AVOIMET OVET klo 9 – 16 • Luento silmäleikkauksista klo 11 Keskiviikko 31.8. Kanttori Eeva Korhonen kertoo, että noin neljän vuoden kuluttua, kun toivon mukaan uusi kirkko on rakennettu, urut siirretään sinne niin sanotuiksi kuoriuruiksi. VAASA Hovioikeudenpuistikko 23 Puh. Muun muassa jokainen urkupilli oli pakattu sanomalehtikääröön. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus päätti kuitenkin antaa toimittajalle hänen pyytämänsä kopion valvontakameratallenteesta. • Kaihikahvit klo 9 11 • Kaihiluento klo 11 • AVOIMET OVET* klo 12 17 Tiistai 30.8. Sis. Miehet tulevat pystyttämään lahjoitusurut seurakuntakoti Mariaan loka-marraskuussa, ja pyrkivät saamaan ne soimaan jouluksi. Uruille oli etsitty uutta paikkaa, sillä Mellunmäen seurakuntakeskus sijaitsi purettavassa ostoskeskuksessa. Kirkkorakennus ei ole kuitenkaan henkilön koti eivätkä tapahtuneet ole sattuneet kodin pihassa. Pasuri nukkui pois 84-vuotiaana lauantaiaamuna 27.8.2016 lyhyen sairauden jälkeen. Elvi Suominen Halsualainen Elvi Elisa Suominen, o.s. Toimittajan mielestä videokameratallenne ei loukkaa seurakunnan oikeuksia tai aiheuta seurakunnalle lain tarkoittamaa merkittävää haittaa tai vahinkoa. Pirjo Kunelius YLIVIESKA (KP) Helsingin Mikaelin seurakunnan lahjoittamat urut saapuivat maanantaina puoliltapäivin Ylivieskaan, jossa ne sijoitetaan väliaikaisesti seurakuntakoti Marian saliin. Aino Hjelm Reisjärvinen Aino Esteri Hjelm kuoli 27.8.2016 Reisjärven terveyskeskuksessa 91 vuoden ikäisenä. Soitinhuoltoyrittäjät Seppo Heikkilä Sepon Huoltoja Korjauksesta sekä Kalevi Raitia Kangasalan Urkumiehet Ky:stä aloittivat Mellunmäen seurakuntakeskuksessa urkujen purkamisurakan viime tiistaina, ja torstaina instrumentti oli jo huolella kuormattu peräkärryyn kuomun alle. Soitinhuollon ammattilaiset sanovat, että urut tehdään aina yksilöllisenä käsityönä tiettyyn tilaan. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Suomen kauneimmat varaavat takat Hae syksyn paras tarjous! * myymälästä tai netistä www.uunisepat.fi Kaunis takka tulevan talven varalle. • AVOIMET OVET klo 9 – 18 • Luento silmäleikkauksista klo 11 sekä klo 17 Torstai 1.9. Anneli Poikkimäki Syntyjään nivalalainen Anneli Marketta Poikkimäki kuoli 28.8.2016 kotonaan Haapajärvellä 62 vuoden ikäisenä. Pölyt puhallettiin pihalle Kalevi Raitia kertoo, että pölynimurin avulla uruista puhalletaan loputkin pölyt pihalle, ennen kuin instrumentti viedään sisätiloihin seurakuntakoti Mariaan. Myös vastaaja on pyytänyt, että kopiota ei luovuteta toimittajalle. KUOLLEITA KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 30.8.2016 5 UUTISET Juho Mäkelä YLIVIESKA (KP) Ylivieskan seurakunta vastusti Ylivieskan kirkon paloon liittyvien valvontakameravideoiden luovuttamista Ilta-Sanomien toimittajalle. Risto Järvelä Sieviläinen Risto Eevertti Järvelä kuoli 26.8.2016 Nivalan Terveyskeskuksen vuodeosastolla 82 vuoden ikäisenä. saakka (arvo 95€) * Kaikissa avoimissa ovissa tarjoamme maksuttomia silmäleikkauksien kartoituksia ja tietoa leikkauksista. Avoinna: ke-pe 12–17, la 10-14.. Kanttori Eeva Korhonen ja Merijärven kappeliseurakunnan kanttori Markku Sakko pääsivät kurkistamaan urkuja jo ennen kuorman purkamista. Tallenteelta ilmenee kirkon sisällä valoleimahdus ja varsin pian vastaaja menee kirkkoon. 24KK KOROTO NTA MAKSU AIKAA SYYSJA LOKAKUUN AJAN JOPA MAKSA OSISSA ! Lue Arja Korisevan kokemukset silmäleikkauksesta ja tutustu palveluihimme www.medilaser.fi VAASAN MEMIRA ON NYT MEDILASER. Hän oli syntynyt 14.4.1966 Laihialla. Tämän vuoksi kopiota ei tule antaa julkiseen levitykseen. Hän oli syntynyt 25.8.1950 Himangalla. Kokkolassa palveleva takkamyymälä Heinolankaari 9. Paavo Logren Sieviläinen Paavo Vihtori Logren kuoli 27.8.2016 Palvelukoti Pajulassa 89 vuoden ikäisenä. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, äiti ja sisarukset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. KP/PIRJO KUNELIUS Lahjoitusurut soivat jouluna Ylivieskassa Helsingin Mikaelin seurakunnan lahja saapui määränpäähän maanantaina sa Ylivieskaan. 10.08.2016 Ylivieska Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Timo-Pekka Viitanen Kokkolalainen Timo-Pekka Viitanen kuoli 25.8.2016 Libeckin sairaalassa. Kopion antaminen ei voi johtaa videolla esiintyvän vastaajan yksityisyyden suojan loukkaamiseen. Häntä jäi kaipaamaan suuri läheisten joukko. Tallenteella ei ole kuvaa henkilön kotirauhan suojaamasta paikasta. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Videotallenteesta näkyvästä pitkäkestoisesta kirkkoon pyrkimisestä välittyy viesti, että kysymyksessä ei ole tunnoissaan oleva henkilö. Vastaaja ei ole sekaisin videolla Toimittajan mukaan videotallenne koskee julkisella paikalla tapahtunutta rakennukseen kohdistunutta menettelyä. Helppoa ja kannattavaa Uuniseppien täyden palvelun -paketilla. Ylivieskan seurakunta vastusti kirkkopalovideon luovuttamista Käräjäoikeus: Kirkon polttaminen ei ollut hyökkäys seurakunnan arvomaailmaa vastaan Tuulikki Rajala Kokkolalainen Kerttu Tuulikki Rajala o.s. suunnittelun, toimituksen, asennuksen, tarvittaessa vanhan takan purun, siivouksen ja jätteiden poiskuljetuksen. –?Urut palvelivat aluksi tietääkseni parakkikappelissa tai -kirkossa ennen kuin ne siirrettiin Mellunmäen seurakuntakeskukseen. Kirkkorakennuksen polttamista ei voi samaistaa luontevasti henkilön kodin polttamiseen. Hänen mukanaan on polttoainekanistereita. Tarkoitus on myös tehostaa toimintaa hyödyntämällä sähköisiä järjestelmiä. Ei rinnastu kodin polttamiseen Käräjäoikeus ei pidä merkityksettömänä sitä, että videotallenteen leviäminen voi loukata seurakunnan jäsenten uskonnollisia tunteita. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät. Heikkilä mainitsee, että kyseisestä tehtaasta heidänkin ammattitaidon pohja on ammennettu
Rehn sanoi Helsingin Sanomissa, että valtiolta voisi löytyä hankkeelle noin 40 miljoonaa euroa esimerkiksi neljän vuoden aikana. Jos valtio osallistuisi 40 miljoonalla eurolla, Helsingin osuus rakentamiskustannuksista olisi 80–90 miljoonaa. Uudet K-kauppiaat eivät ole astuneet remmiin samaa tahtia kauppojen uusiutumisen kanssa. Siwojen ja Valintatalojen muutostöiden lisäksi Kesko on käynnistänyt koko K-market-ketjun uudistuksen. Toiseksi suurimman hallituspuolueen perussuomalaisten gallup-kannatus on romahtanut jo vasemmistoliiton alapuolelle. Kesko kertoi oston jälkeen muuttavansa Siwat ja Valintatalot osaksi K-market -ketjuaan. Miksi valtion pitäisi rahoittaa yksityistä Guggenheimia. Mikä Guggenheim Helsinki taas onkaan. Kilpailun voitti pariisilaisen Moreau Kusunoki Architect –toimiston ehdotus. Pöydällä on siis tavaraa paketoitavaksi. Kauppakonserni Kesko kertoi viime vuoden marraskuussa, että se ostaa tappiollisen Suomen Lähikaupan pääomasijoittaja Tritonilta. Taloustutkimuksen selvityksen mukaan Guggenheimin museo voisi tuoda Helsingin seudulle vuosittain noin 130?000 matkailijaa enemmän kuin tähän asti. Kesko on kertonut, että koko K-market-ketju on uudistettu vuoden 2018 loppuun mennessä.. . Olli Rehn korosti, että hankkeen elinkeinoja matkailupoliittinen merkitys olisi iso koko Suomelle. –?Nämä muutoksen jälkeiset myynnin ja asiakasmäärien kehitysluvut viestivät uudistuksen onnistumisesta, hän toteaa. Työllisyyspakettia kokoaa kolmen ministerin, Petteri Orpon (kok.), Olli Rehnin (kesk.) ja Jari Lindströmin (ps.), trio. Kaupan aukioloajat vapautettiin tämän vuoden alussa. Sen sijaan on korostettu museota matkailuja elinkeinopoliittisena hankkeena. Ajatusten toteuttamista ei kuitenkaan kannata vielä odottaa. Päätöksien pitää olla sellaisia, että perussuomalaisten kannatus kohenee nykylukemista. Valtiovarainministeriön ja työja elinkeinoministeriön virkamiehet ovat keränneet esityksistä paketin, jota tiistaina testataan työmarkkinakeskusjärjestöjen johdolla. Kevään kehysneuvottelujen tuloksena päivähoitomaksut nousisivat jopa yli sata euroa kuukaudessa kahden hoitoikäisen perheessä. Ensimmäinen K-marketiksi vaihtunut Siwa sai K-kauppiaan elokuun puolivälissä Helsingissä. Se voi vaatia myönnytyksiä perussuomalaisille. Kesko julkaisi nyt elokuussa 2016 listan kaikista tämän vuoden puolella K-marketeiksi muuttuvista Siwoista ja Valintataloista. Ensimmäisellä kerralla hanke kaatui Helsingin kaupunginhallituksessa. Guggenheimin säätiö on halunnut rakennuttaa taidemuseon Helsingin Eteläsatamaan jo vuodesta 2011. Kauppiaalle voidaan myös niputtaa pienemmän kokoluokan myymälöistä 3–5 kaupan kokonaisuus. –?Uusiutunut tuotetarjonta ja sitä kautta uutuudenviehätys voivat selittää myynnin kasvua tässä esimerkkitapauksessa ainakin osittain. . JOEL MAISALMI Guggenheimin kohtalo ratkeaa budjettiriihessä Valtion kanta voi nostaa tai kaataa Helsingin Eteläsatamaan suunnitellun museon. Korotus ei edistä työllisyyttä, vaan lisää äitien jäämistä kotiin. Se sisältyy EK:n ehdotuksiin hallituksen budjettiriiheen. Rahoitusneuvottelut ovat jatkuneet siitä lähtien. Syksyn aikana oppositio esittelee vaihtoehtobudjetit. Se tarkoittaisi vuosittain noin 40 miljoonan euron matkailutuloja. Näin sanoo Keskon päivittäiskaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala. Helsingin kaupunki on muun muassa teettänyt oman selvityksensä museon vaikutuksista ja kustannuksista pääkaupungissa. Laskelmien mukaan 15?000 ihmisen pitkäaikaistyöttömyys voidaan katkaista, jos työmarkkinatuen lisäksi myös ansiosidonnaista osuutta voidaan käyttää palkkatukeen. Mitä tämä kaikki maksaisi. Kauppahetkellä Suomen Lähikaupalla oli 643 Siwaa ja Valintataloa. Loppuvuonna tahti kiihtyy. Keskossa uskotaan, että lähikauppojen noste jatkuu uutuudenviehätyksen jälkeenkin, vaikka aukioloaikojen vapautuminen on näkynyt ennen kaikkea supermarketkokoluokan suosiossa. ANALYYSI Kirsi Turkki @lannenmedia.. Näyttelysisällöistä ei ole toistaiseksi puhuttu kovin paljon. On ajateltu, että kansainvälinen museobrändi tekisi Suomesta houkuttelevamman matkailumaan ja toisi piristysruiskeen kulttuuriin. . . Perinteisessä mallissa yhdellä kauppiaalla on yksi kauppa. Näyttelyistä ei ole toistaiseksi puhuttu kovin paljon. Budjetin käsittely ja äänestykset joulukuussa. Sipilän kerrotaan vierastavan budjettineuvotteluissa puolueiden sulle–mulle-politiikkaa, jolla perinteisesti ratkaistaan kokonaisuuteen nähden pieniä kiistoja. Työllisyyspaketti on hallituksessa kolmen ministerin, valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.), oikeusja työministeri Jari Lindströmin (ps.) ja elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) vastuulla. Silloin myös Helsingin kaupunki voisi viedä asiaa eteenpäin, sanoo Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Vuodenvaihteeseen mennessä tavoitteena on arviolta 220 myymälän päivitys pääosin K-marketeiksi ja ehkä muutaman yksittäisen kohdalla K-supermarketiksi. Keskon Rauhala kertoo, että parhaillaan on menossa tule vien kauppiaiden valmennusjakso. Sipilä voi joutua taipumaan, koska pikavoitot näkyvät gallupeissa. . –?Vastaanotimme keväällä kauppiashakemuksia kuukaudessa yhtä paljon kuin tavallisesti vuodessa, Rauhala sanoo. . Lista on pitkä, eikä iso osa siitä etene valmistelua pidemmälle. Toukokuun alusta tähän päivään saakka noin 70 myymälää on vaihtanut väriään Siwasta tai Valintatalosta K-marketiksi. Korkeimmat virkamiehet on heitetty tuleen kertomaan rajuimmat esitykset maan työllisyyden parantamiseksi. Guggenheim Helsingin tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Ari Lahti on kertonut, että lisenssimaksuihin vaadittavasta summasta jo kolme neljäsosaa eli reilut 20 miljoonaa on koossa. Yksityisellä rahalla järjestettyyn arkkitehtuurikilpailuun tuli syksyllä 2014 yli 1?700 ehdotusta. Viimeksi EK ilmoitti kannattavansa museon rakentamista Helsinkiin. Hallituksessa museoajatusta ovat vastustaneet erityisesti perussuomalaiset. Yli 50 miljoonan euron säästökin kutistuu, kun kunnat eivät toteuta korotuksia. Toinen mahdollisuus on, että nykyinen kauppias saa kauppansa rinnalle toisen kaupan. Lindblom muistuttaa myös näkyvän markkinointiviestinnän merkityksestä asiakkaiden houkuttelussa. –?Olisi hyvä, jos valtio nyt tekisi ratkaisunsa. Hallitus hyväksyy budjettiesityksen ja se julkaistaan internetissä 19.9. Näin voi käydä esimerkiksi työttömyysturvaan suunnitelluille porrastuksille. Mitä museossa esiteltäisiin. Hallituspuolueiden välit ovat jännittyneet. Ministeritrio etsii kepit ja porkkanat työttömille Ansiosidonnaista työttömyysturvaa ryhdytään todennäköisesti käyttämään palkkatukeen. Helsingin verotulojen odotetaan kasvavan 2,6 miljoonaa euroa ja valtion verotulojen lähes 10 miljoonaa euroa vuodessa. TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Virpi Niemistö Siwoista ja Valintataloista K-marketeiksi muuttuneiden lähikauppojen myynti ja asiakasmäärät ovat kasvaneet toistakymmentä prosenttia. Hallituspuolueet valmistautuvat jo ensi huhtikuun kuntavaaleihin. Velaton kauppahinta oli noin 60 miljoonaa euroa. JARNO PELLINEN Ex-Siwoissa kaksinumeroista kasvua Siwat ja Valintatalot vaihtuvat tällä hetkellä K-marketeiksi kymmenen myymälän viikkovauhdilla. Siwat ja Valintatalot siirtyvät kauppiaiden vastuulle kolmella mallilla. Valtio ei tietenkään päätä amerikkalaissäätiön taidemuseon rakentamisesta Helsinkiin, mutta valtion mukaantuloa on pidetty edellytyksenä hankkeen toteutumiselle. Sen julkistaminen on kuitenkin odottanut useita kuukausia, että valtio päättäisi, lähteekö se mukaan, luopuuko aikeesta vai jääkö asia yhä odottamaan. Korotuksen perumista puolustaa kiivaimmin kokoomus, nihkeimpiä ovat perussuomalaiset. Työllisyysesityksissä on palattu osin eläkkeellä olevan valtiosihteeri Raimo Sailaksen aikoihin. Ministerit eivät ole ennakolta maalanneet itseään nurkkaan millään ehdotuksella. . Mitä hyötyä museosta olisi veronmaksajalle. Guggenheim Helsingin tukisäätiön neuvotteluissa on alusta asti ollut kutsuttuna kolme rahoittajatahoa: yksityiset lahjoittajat, Helsingin kaupunki ja Suomen valtio. Monet megatrendit, kuten väestön ikääntyminen ja auton käytön väheneminen suosivat lähikauppoja. Hinnaksi on arvioitu vähintään 30 miljoonaa euroa. Kuluttajat kuitenkin käyttävät tulevaisuudessa erityyppisiä ja -kokoisia kauppoja, riippuen ostostarpeesta, ajankäytöstä ja perhekoosta. . Viimeinen silaus valtion vuoden 2017 budjettiin vedetään keskiviikon ja torstain aikana pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa. Päivähoitomaksujen korotuksesta mikään puolue ei halua käteen mustaa pekkaa. Amerikkalainen Solomon R. Pirjo-Liisa Niinimäki Pitkään valmisteltu Guggenheim Helsingin museohanke ponnahti jälleen keskusteluihin, kun elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi ajavansa hanketta hallituksen budjettiriiheen. Omistajan lähtökohta on, että mahdollisimman moni nykyisistä Siwoista ja Valintataloista muuttuu K-marketiksi, mutta todennäköisesti edessä on myös joitain sulkemisia. –?Olemme halunneet muuttaa valikoimia monipuolisemmiksi ja hinnoittelua asiakkaiden kannalta edullisemmaksi mahdollisimman nopeasti, Rauhala perustelee. BUDJETTIRIIHI KAHDEN PÄIVÄN NEUVOTTELUT . Budjetin lähetekeskustelu eduskunnassa 20.9. Guggenheimin säätiö on toiminnassaan keskittynyt laadukkaaseen moderniin taiteeseen ja nykytaiteeseen. Perussuomalaiset ajaa voimakkaasti Lex Lindströmiä eli yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien pääsyä eläkkeelle. . Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Arto Lindblom linkittää kiinnostuksen pienemmän koon päivittäistavarakauppoihin kotitalouksien koon pienenemiseen ja toisaalta lähipalveluiden arvostuksen kasvuun. . Nyt hanke on edennyt pitkäksi venähtäneisiin rahoitusneuvotteluihin asti. Hinnoitteluun on saatu uutta vireyttä muun muassa Pirkka-tuotteiden avulla. Tuoreita kauppiaita tarvitaan useita kymmeniä. Päivähoitomaksujen korotuksen peruminen ja yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien eläkeratkaisu pöydällä. Hallituksen talousarvioneuvottelu eli budjettiriihi Kesärannassa 31.8.–1.9. –?On totta, että isot myymälät ovat edenneet lauantai-illoissa ja pyhien myynnissä. Työllisyyspaketissa on keinoja, joita voi toteuttaa pikaisesti, ja lisäselvitystä vaativia toimia, joista tehdään päätöksiä vasta kevään kehysneuvotteluissa. – Mitä enemmän asiakkaita, sitä enemmän kauppoja, Rauhala tiivistää. Noususuunnan kannatukseen tarvitsee myös kokoomuksen uusi puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo. Uuden ilmeen mukaisia kauppoja on ilmestynyt katukuvaan huhtikuusta alkaen. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) pitää keskittyä budjettineuvotteluissa pitämään hallitus kasassa. Viimeksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK ilmoitti maanantaina kannattavansa museon rakentamista Helsinkiin. Guggenheim-museon arkkitehtuurikilpailun voittajateos Art in the city julkistettiin jo vuosi sitten. Lisäselvitystä vaatii ansiosidonnaisen työttömyysturvan käyttö palkkatukeen. Muutos K-marketeiksi pitäisi olla valmis ensi huhtikuuhun mennessä. Muut hallituspuolueet vaativat tarkkaa rajausta ja kertaluonteisuutta yli 60-vuotiaiden eläkeratkaisuun. Museon rakennuskustannuksiksi on arvioitu noin 130 miljoonaa euroa. Valtiosihteeri Martti Hetemäki ja kansliapäällikkö Jari Gustafsson ovat sanoneet ääneen, että palkkaerojen kasvu pitää hyväksyä ja matalia palkkoja voitaisiin yhdistää sosiaalitukiin. PEKKA LASSILA/LÄNNEN MEDIAN ARKISTO NÄIN EDETÄÄN VALMISTA VUOTEEN 2018 MENNESSÄ Myymäläpäällikkö Jaana Lepistön luotsaama Ristinummen Siwa Vaasassa on yksi viime viikolla K-Marketiksi muuttuneista kaupoista. Lisäksi Guggenheim-säätiön lisenssimaksuihin 20 vuodeksi vaaditaan noin 30 miljoonaan dollaria
Heti ei ollut selvää, miten Obeidin poistaminen vaikuttaa Irakin Mosul-operaatioon. . Hengähdystauko ei ole tuonut muutosta vaikeaan tilanteeseen, vaan esimerkiksi Britannian brexit-äänestyksen tulos jaksaa edelleen aiheuttaa päänvaivaa EU:n työntekijöille. Tällä hetkellä Kurdistanissa olevien pakolaisten auttamiseen on myönnetty vain 20 prosenttia sinne tarvituista varoista. n hautausmaa on maailman suurimpia ja vanhimpia. Renzillä on käsissään maanjäristyksestä toipuva Italia. Kuva on heinäkuulta, jolloin Dibagaan saapui lukuisia pakolaisia. EPA/FAROOQ KHAN Kurdialue on jo nyt vaikeuksissa siellä olevien 1,5 miljoonan pakolaisen kanssa Taistelu Mosulista käynnistäisi humanitäärisen katastrofin Mosulin lähistöltä taisteluja paenneet irakilaiset syövät saavut tuaan Dibagan pakolaisleiriin Irbilin lounaispuolella Pohjois-Irakin kurdialueella. Hautausmaan nimi – Wadi Al-Salam – tarkoittaa rauhan laaksoa. Paikalla on shiiamuslimien toiseksi pyhimmän hahmon prinssi Ali Ibn Abi Talibin hautapaikka. Niin sanotuista guerilla-ryhmistä tuli vasemmiston tapa osallistua päätöksentekoon. Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin on määrä pitää vuosittainen unionin tilaa käsittelevä puheensa koko parlamentille syyskuun 14. On olemassa esimerkiksi uskomus, että ihminen ei saa niin pahaa rangaistusta kuoleman jälkeen, jos hänet haudataan lähelle prinssi Alia. Viime vuosina taistelut äärijärjestö Isisiä vastaan ovat lisänneet hautajaisten määrää. Silloin hän saattaa hyvinkin toistaa viime vuotisen varoituksensa: ”EU:lla oli viimeinen tilaisuus pelastaa itsensä keskipakoiselta nationalismilta”. n kaupungin alasta 13 prosenttia. Merkel ei ole vielä päättänyt, hakeeko hän uutta kautta parlamentissa. . Väkivallalta ei ole vältytty vainajien keskelläkään: vuonna 2004 Yhdysvaltain sotilaat ja tankit liikkuivat siellä, kun käynnissä oli taistelu koalition sotilashallintoa vastustaneen Muqtada al-Sadrin kapinallisia vastaan. Sen ehdot eivät tyydytä täysin kumpaakaan osapuolta, mutta tärkeintä on, että viimeisellä sivulla on molempien allekirjoitus. Kurdihallituksella on kolme skenaariota siitä, miten Mosulin valtaus voi tapahtua. Sunnimuslimit puolestaan valitsivat seuraajaksi Muhammadin läheisen toverin Abu Bakrin. –?Nyt loppuu aseellinen sota ja alkaa debatti ideoista, rauhansopimusneuvotteluissa mukana ollut Farc-johtaja Ivan Marquez lausui Havannassa. Taustalla väijyy muisto Hollanden kaudella tapahtuneista lukuisista terrori-iskuista. –?Ensimmäiset päivät tulevat olemaan vaikeita. päivä Strasbourgissa. Niin sissiryhmän johtajat kuin Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos ovat jo ilmaisseet tyytyväisyytensä sopimukseen. Myös Farc sai osan rahoituksestaan huumekaupasta. Yli 65 on kuollut ja noin 8?500 haavoittunut koko kesän jatkuneissa levottomuuksissa. Koko alueen vakaus ”saattaa romahtaa”, kerrotaan Observerin haltuunsa saamissa hallituksen dokumenteissa. Myös shiiamuslimit, jotka kuolivat vuonna 1991 ryhdyttyään kapinaan Saddamia vastaan, on haudattu samaan paikkaan. Vaikka viime viikonloppuna Havannassa allekirjoitettu rauhansopimus on ollut sekä sissien että Kolum bian hallituksen toive, siviiliin astuminen ja aseista luopuminen ei ole Farcin jäsenille helppoa. Jos toinen kierros ei auta, järjestetään kolmas kierros tänään iltapäivällä kahden eniten ääniä saaneen välillä. Hänen odotetaan myös pistävän marraskuussa toimeen kansanäänestyksen maan perustuslain uudistuksista. Lokakuun toinen päivä Unkarin pääministeri Viktor Orbanin odotetaan läimäyttävän EU:n kasvoja kansanäänestyksellä siitä, ottaako maa vastaan unionin vaatiman määrän pakolaisia. Syynä on äärijärjestö Islamilaista valtiota vastaan käydyt taistelut. Nyt syntynyt rauhansopimus on neljä vuotta kestäneiden neuvotteluiden tulos. Vuosikymmenien ajan Farc ja Kolumbian hallitus ovat neuvotelleet rauhasta useaan otteeseen siinä onnistumatta. Farc perustettiin virallisesti vuonna 1966. . Hautausmaasta onkin tullut maailman suurimpia ja vanhimpia. Rauhansopimuksen ehdoissa on maininta Farc-sissien armahtamisesta. Lähteet: Unesco, Reuters, Middle East Eye Naja. Parlamentin mukaan puolustusministeriö on tuhlannut miljoonia dollareita heikentäen asevoimia romahdukseen asti vuonna 2014 Isisin hyökkäyksen alla. Wall Street Journalin mukaan rauhan laaksossa on oma alueensa niille, jotka saivat surmansa Irania vastaan käydyssä sodassa 1980-luvulla. Hiljattain Najafi ssa on pidetty hautajaisia yhä enemmän. EPA/AHMED JALIL Moni shiiamuslimi haluaa viimeisen leposijan Najafista Irakin Naja. Latinalaisen Amerikan pisimpään kestänyt sissisota on vaatinut ainakin 220 000 ihmisen hengen, kymmenet tuhannet ovat kadonneet tai joutuneet pakenemaan kodeistaan. Kansanäänestys järjestetään 2. Suosio tarkoittaa, että hautapaikat ovat kallistuneet. Taistelu äärijärjestö Islamilaista valtiota vastaan on kaksinkertaistanut paikassa pidetyt hautajaiset. Farcin riveissä taistelleita ei siis voida asettaa syytteeseen teoistaan. Jos kukaan ei saa vaadittua äänimäärää, siirtyy valinta valitsijakokoukselle. . Mahdolliset veronkorotukset saattaisivat vaikuttaa äänestystulokseen negatiivisesti. lokakuuta, eli ennen kuin Kolumbian parlamentin on tarkoitus äänestää veronkorotuksista. Lisäksi se otti suojelukseensa huumeiden viljelyyn turvautuneita ihmisiä. Ilman aseita emme ole mitään, sanoo sissiryhmään kuuluva Daniela Guardian-lehden haastattelussa. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 30.8.2016 7 ULKOMAAT Maija Salmi Näihin päiviin asti sissit ovat taistelleet aseinaan rynnäkkökiväärit ja maamiinat. . Yhteenotot nuorten ja viranomaisten välillä alkoivat, kun viikkoja jatkunut ulkonaliikkumiskielto poistettiin. Hänen mukaansa mafi a oli tiiviisti sidoksissa jälleenrakennusprojekteihin, jotka aloitettiin vuonna 1980 Irpiniassa tapahtuneen suurjäristyksen jälkeen. Todennäköisesti heillä ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa, sillä ehdoton enemmistö on rauhan kannalla. Vieläkin moni shiiamuslimi myös Irakin ulkopuolelta haluaa saada viimeisen leposijansa Najafi sta. Sitä ennen vainajia haudattiin päivässä 80–120. Imaami Ali on yhä keskeinen Najafi ssa pidetyissä hautajaisissa: seremonioihin kuuluu, että vainaja viedään katsomaan Alin hautaa ennen kuin hänet itsensä lasketaan maan poveen. Irakin joukot lähestyvät Mosulia Tigrisjoen vieritse etelästä, kurdien peshmergajoukot idästä. . Sodan juuret yltävät jo 1900-luvun alkuun, mutta varsinainen Farc sai alkunsa vasta Kolumbian sisällissodan loputtua, kun oikeistohallitus hyökkäsi vuonna 1964 maaseudun kommunisteja vastaan. Surijat ovat saattaneet paikalle jo noin 1?400 vuoden ajan shiiamuslimeita, jotka olivat eläessään kuninkaita, tiedemiehiä, taistelijoita, vainottuja, läheisiä. Keskimääräinen sukuhaudan hinta on noussut noin 4?000 dollariin. Ihmeratkaisua ei ole myöskään löytynyt unionin alueella mylläävään kriisivyöryyn: pakolaiset hakevat edelleen suurin joukoin turvaa EU-maista, talous laahaa ja suhteet Venäjään ovat epävakaat. TAUSTA RAUHAN LAAKSO . Osa Farcin alaisista ryhmittymistä vastustaa rauhaa ja on ilmoittanut haluttomuutensa luopua aseista. EPA/CHRISTIAN ESCOBAR MORA Farc-sisseistä on tulossa poliitikkoja Kolumbiassa yli 52 vuotta kestänyt sota vasemmistolaisen Farc-sissiryhmän kanssa on päättynyt. Jos hän yrittää uusintaa hieman yli vuoden päässä häämöttävissä vaaleissa, hänen valintansa suurimpana uhkana pidetään yli miljoonan pakolaisen vastaanottamista Saksaan pakolaiskriisin aikana. Koko on 917 hehtaaria. Viime viikolla EU:n kova kolmikko, eli Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ranskan presidentti Francois Hollande ja Italian pääministeri Matteo Renzi kokivat tarpeelliseksi uusia valansa unionin alkulähteillä Ventotenen saarella, jossa diktaattori Benito Mussolinin vangit kirjoittivat vuonna 1941 manifestin Euroopan yhtenäisyyden puolesta. syyskuuta järjestettävään huippukokoukseen, jossa on tarkoitus rakentaa brexitin jälkeistä suunnitelmaa unionin tulevaisuudesta. YK on varoittanut Mosulin taistelujen luovan humanitäärisen kriisin ja pyytänyt jäsenvaltioiltaan rahoitusta pakolaisten auttamiseksi. Nyt EU-päättäjät valmistautuvat Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa 16. Rauhaa ja turvaa paikasta ovat tulleet hakemaan myös elävät. Hautapaikat Alin lähellä ovat kalleimpia. Hautausmaa vie nykyisin Naja. Niiden yhteistä rintamaa alettiin kutsua Farcnimellä. . Mosul (suomeksi Risteys) on strategisesti tärkeällä paikalla ja sen valtaus olisi Irakin hallitukselle valtava propagandavoitto Isisin vastaisessa taistelussa. an valtaa Italiassa ROOMA Italiassa mafi anvastaista syyttäjänlaitosta johtava Franco Roberti vaatii viranomaisia varmistamaan, ettei mafi a pääse käsiksi maanjäristyksen jälkeisiin jälleenrakennustöihin. –?Aseista luopuminen on pelottavaa puolisotilaallisten joukkojen vuoksi, Daniela sanoo ja viittaa armeijan kanssa yhteistyössä Farcia vastaan taistelleihin joukkoihin. Nimi Wadi Al-Salam tarkoittaa rauhan laaksoa. Heidän ruokkimisensa ja majoittamisensa vaatisi 244 miljoonaa euroa yksin kuutena ensimmäisenä kuukautena. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin sissiryhmästä on tullut hänelle elämäntapa, josta on vaikea päästää irti. TALLINNA Viron presidentinvaalien ensimmäinen kierros oli eilen tulokseton. Sopimuksen hyväksyminen vaatii taakseen vain 13 prosenttia äänestäjistä. STT Nuorten viha leimahti Viro ei vielä saanut uutta presidenttiä Kashmir. Lea Peuhkuri Irakissa Najafi n hautausmaalla makaa rinnakkain vainajia poikkeuksellisen monelta aikakaudelta. Heillä on myös mahdollisuus jatkossa osallistua maan poliittiseen päätöksentekoon.. . Prinssi Alin seuraajat olivat ensimmäisiä shiiamuslimeita, joiden mielestä Ali oli oikea seuraaja Muhammadille. EPA/HUSSEIN AL-MOUSAWI 200 KM IRAN IRAN IRAK IRAK SAUDIARABIA SAUDIARABIA Bagdad Bagdad Mosul Mosul Mosul SYYRIA SYYRIA NAJAF EU-johtajien lomat ohi, mutta kriisit eivät FAKTA FARC-SISSIT Seinäkirjoituksissa vaadittiin tulitaukoa Farc-sissien hallitsemalla alueella elokuun lopussa. Lausuntojen vakuutena on 297 sivua pitkä rauhansopimus. Luvassa olisi humanitäärinen katastrofi , sillä Kurdistanin aluehallinto on jo nyt vaikeuksissa alueella olevien 1,5 miljoonan pakolaisen kanssa. AK-47 -rynnäkkökivääreistä on tullut Farcin symboli. Esimerkiksi jotkut piiloutuivat sinne Saddam Husseinin turvallisuusjoukoilta. ssa on maailman suurimpiin kuuluva hautausmaa. Nuoret pakenivat maanantaina Intian puolisotilaallisia joukkoja ja poliisia Srinagarin kaupungissa Intian Kashmirissa. . Farcin poliittinen siipi, Kolumbian maanalainen kommunistinen puolue, perustettiin virallisesti vuonna 2000. Vakavin niistä pitää sisällään kuukausien katutaistelut, ja yli miljoonan ihmisen paon Kurdistaniin. Alueelle on haudattu ihmisiä arviolta 1 400 vuoden ajan. STT, BNS Maanjäristys voi lisätä ma. Middle East Eye -portaalin mukaan viimeinen leposija voi maksaa jopa yli 10?000 dollaria. Erityisen hautausmaasta tekee se, että sinne on haudattu shiiamuslimien ensimmäinen imaami Ali Ibn Abi Talib, joka oli islamin perustajan, profeetta Muhammadin serkku ja vävy. Irakin parlamentti poisti viime torstaina virastaan hyökkäystä kohti Mosulia johtaneen puolustusministerin Khaled al-Obeidin, jota syytetään korruptiosta. Mosulissa on 1,2 miljoonaa siviiliä ja sitä ympäröivällä maaseudulla 800?000 siviiliä lisää. . Merkel, Hollande ja Renzi ovat myös kiireisiä maidensa sisäisten ongelmien kanssa. Naja. Sopimus vaatii vielä hyväksymisen kansanäänestyksessä, mutta käytännössä sen läpimenoa pidetään varmana. Farcin kannatus oli erityisen suurta 1990-luvulla, sillä se suojeli kansalaisia armeijan kanssa yhteistyössä toimivien paramilitaarien raakuuksilta. Farc-sissien ja Kolumbian armeijan yhteenotoissa on kuollut satojatuhansia siviilejä. Oikeistolaiset sulkivat kommunistit pois hallituksesta, minkä seurauksena kommunistiryhmät yhdistyivät. Keski-Italian järistyksessä kuoli tässä kuussa lähes 300 ihmistä. –?Mosul vapautetaan vuonna 2016, julisti Irakin pääministeri Haider al-Abadi hiljattain Guardianin mukaan. Optimistisimmankin mukaan Mosulista lähtee taisteluja pakoon 100?000 ihmistä. –?Tänään loppuu kärsimys, kipu ja traaginen sota, totesi Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos tiedotteessaan. Monille Kolumbian maaseudun naisille liittyminen Farcin riveihin on ollut myös mahdollisuus paeta miesvaltaista kulttuuria. Danielaa tulevaisuus kuitenkin pelottaa. Reutersin mukaan sen jälkeen kun Isis otti valtaansa kolmanneksen Irakista vuonna 2014, Najafi ssa on pidetty päivittäin 150–200 hautajaiset. Paikkaan on haudattu aikojen saatossa arviolta viisi miljoonaa ihmistä. Sunneja on nykyisin valtaosa maailman muslimeista ja shiioja kymmenisen prosenttia. Farciin on kuulunut viime vuosina noin 20 000 sissiä ja sen hallussa on ollut jopa 40 prosenttia Kolumbiasta. Brittilehdet Observer ja Guardian kertovat, että taistelu Mosulista voi käynnistää jopa miljoonan siviilin joukkopaon Irakin kurdialueille. n hautausmaahan on haudattu ihmisiä jo arviolta 1 400 vuotta. Parlamentin äänestyksessä sitoutumaton Allar Joks sai 25 ääntä, keskustan Mailis Reps 26 ääntä ja sosiaalidemokraattien Eiki Nestor 40 ääntä. Nyt päättyneet rauhanneuvottelut alkoivat jo vuonna 2012. Hollande puolestaan käy taistoon ensi huhtikuun presidentinvaaleissa, joissa häntä uhkaa muun muassa oikeistolainen Marine Le Pen. Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidetään skenaariota, jossa kaupunkia piiritetään viikkoja tai kuukausia, ja ihmisiltä käyvät vähiin ruoka, vesi ja lääkkeet. Daniela liittyi Farc-ryhmään monien sissien tapaan lapsena ollessaan vasta 15-vuotias. Ilkka Timonen Irakissa maan hallitus valmistautuu kovaa vauhtia yhdessä kurdijoukkojen sekä Yhdysvaltain ilmatuen kanssa valtaamaan pohjoisen Mosulin kaupungin Islamilainen valtio -äärijärjestöltä (Isis). Tässä vaihtoehdossa pakolaisia tulisi 400?000. Reuters EU käynnistelee tällä viikolla moottoreitaan, kun päättäjät ja virkamiehet palaavat töihin elokuun kestäneiltä lomiltaan. Yli puolet Irakin väestöstä on shiioja. Tulitaukoa on sanottu Farc-sisseille mahdollisuudeksi laskea kiväärit ja siirtyä kabinetteihin
Espoon turnauksessa Nibacos kohtasi lauantaina ensimmäisessä ottelussa lohkon ennakkosuosikin TPS:n. – Hänellä on pitkät vipuvarret ja taito osata käyttää niitä. Ne ovat huikean näköiset, kuvailee Stadionsäätiön kiinteistöpäällikkö Ilkka Rautakivi. Stadion on vihitty käyttöön alun perin 12. Osa pelaajista on myös siirtymässä muihin seuroihin. . syyskuuta käytävään Ruotsi-otteluun: Miehet: 100 m: Samuli Samuelsson IkaalU kauden paras 10,42/ ennätys 10,40, Ville Myllymäki KanksLei 10,38/10,38, Otto Ahlfors IkaalU 10,49/10,49. Stadion-säätiö on aiemmin teettänyt selvityksen perusparannushankkeen taloudellisista vaikutuksista. 10000 m: Aki Nummela HKV 30.29,15/30.23,51, Jarkko Järvenpää TampPy 29.46,10/29.08,63, Martti Siikaluoma LahdA ennätys 32.36,23. 400 m: Markus Teijula NaantLöy 47,63/47,63, Oskari Mörö Esbo IF 47,67/47,40, Petteri Monni JyväskKU 51,50/51,09. Lisäksi mietimme omaa toimintaamme ja sen laajentamista, Innanen kertoo. Viime vuosina Olympiastadionilla Helsingissä on ollut turhankin tyhjää. Uhkaajia ei ole näköpiirissä, mutta lajimme menee eteenpäin. –?Olemme korostaneet heille, että vapaan siirron mahdollisuus on olemassa, koska PK-35 Vantaan palkkarästit ovat heitä kohtaan niin merkittäviä, Juhola kertoo. Myllymäki, Otto Ahlfors IkaalU, Hannu Hämäläinen HämeenlTa, Aarnivala, 4x400 m: Teijula, Mörö, Lampinen, Vainio-Kaila, Monni, Don-Zheni Ekoebve HIFK Kävely: 10 000 m: Jarkko Kinnunen JalasjJa ennätys 39.55,09, Aleksi Ojala TurWei ennätys 41.47,74, Elmo Koivunen Esbo IF 46.25,33/44.11,70. Pituus: Hanna Wiss IF Åland 619/627, Anne-Mari Lehtiö KU-58 620/621, Kristiina Vuorvirta EspTa 622/622. Nibacoksen C1pojat karsiutuivat SM-karsinnoissa HELSINKI (STT) Seivähyppääjä Eemeli Salomäki, 28, on lopettamassa uraansa tämän kauden jälkeen. –?Tämä on kattosumma, ja siihen pyrimme kustannukset sijoittamaan, Innanen sanoo. 10000 m: Richardsson 33.43,53/33.43,53 Laura Manninen KU-58 33.37,87/33.32,96, Janica Mäkelä ForsSa 36.33,00/34.06,68. Meillä on hyvät mahdollisuudet jopa turnauksen voittoon. 200 m: Myllymäki 21,40/21,40, Ville Aarnivala TampPy 21,27/21,27, Samuelsson 20,84/20,84. – Eipä muuta voi sanoa kuin että hurja nainen hän on. 110 m aj: Valtteri Kalliokulju LiedPa 14,22/14,22, Elmo Lakka JyväskKU 13,72/13,72, Arttu Hirvonen OulPy 13,91/13,87. Seiväshyppääjä Salomäki lopettamassa uraansa VANTAA (STT) Valtaosa jalkapalloliigan jumbojoukkue PK-35 Vantaan pelaajista uhkaa mennä lakkoon, mikäli seura ei hoida palkkarästejä lähipäivien aikana, kertoo MTV Sport. Kolmen kauden aikana laituri pelasi lontoolaisseurassa 88 liigaottelua ja teki niissä 15 maalia. EPA/BARTLOMIEJ ZBOROWSKI ”Hurja nainen” Korpela ME-tehtailija Wlodarczykista: Helsinki: Suomen yleisurheilumaajoukkue Tampereella 2 .–4. 400 m aj.: Eveliina Määttänen KeskiUYU 58,79/58,60, Uusimäki 56,33/56,33, Viivi Lehikoinen HIFK 57,65/57,65. 1500 m: Marco Bertolotti TuUL 3.45,33/3.42,80, Panu Jantunen ParikkU 3.44,80/3.44,80, Tuomo Salonen EspTa 3.46,38/3.46,38. West Bromwich hankki Chadlin Tottenhamista ennätyssummalla. TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU LYHYESTI YLEISURHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. –?Näkymä on tosiaan aika kuoppainen tällä hetkellä. Suunnistusliitto ilmoitti maanantaina tiedotteessa hakevansa päävalmentajaa kaksivuotisella sopimuksella, johon sisältyy myös optio kahdesta lisävuodesta. Korkeus: Ilona Äyräväinen KarhKa 181/181, Elin Pajunen IF Åsarna 179/179, Linda Sandblom HIK 193/193. TPS aloitti vahvasti oli jo 1–4 ja 2–5 johdossa. MTV Sportin haastattelema pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Juhola kehottaa PK-35 Vantaan pelaajia pohtimaan eri vaihtoehtoja. Tainin sopimus päättyy lokakuun lopussa. 4x400 m: Uusimäki, Pulkkinen, Nygård, Eveliinä Määttänen KeskiUYU, Jonna Berghem HIK Kävely: 5000 m: Hele Haapaniemi EspTa 23.35,54/23.35,54, Enni Nurmi EspTa 23.08,09/23.08,09, Elisa Neuvonen LUM 23.40,62/23.40,62. TPS:n voitettua SB Vaasan selvästi 8–1, Nibacos jäi lohkossaan kolmanneksi, vain pisteen päähän valtakunnallisesta Divarista. Keihäs: Teemu Wirkkala ToholU 80,57/87,23, Tero Pitkämäki SeinäjsU 86,13/91,53, Antti Ruuskanen PielavSa 88,23/88,98. Sunnuntaina karsintalohkon viimeisessä ottelussa vastassa oli Esport Oilers Sininen, jonka Nibacos voitti 7–3. 5000 m: Ossi Kekki LahdA 14.11,25/14.11,25, Martti Siikaluoma LahdA 14.19,96/14.19,96, Ilari Piipponen KarhKa 14.55,50/14.13,65. Stadionille halutaan lisää ihmisiä Säätiön toiveissa on ollut, että stadionin kävijämäärät saataisiin kasvuun remontin myötä. Moren korvaa loukkaantuneen Arkivuon Saksa-ottelussa WEST BROMWICH (STT–AFP) Jalkapalloseura West Bromwich Albion on hankkinut Belgian maajoukkuemiehen Nacer Chadlin toisesta valioliigaseurasta Tottenhamista. . Kiekko: Oskari Perälampi LänsiUU 55,37/55,37, Frantz Kruger VasaIS 58,73/70,32, Pyry Niskala SeinäjsU 61,42/61,42. Suomalainen itse valmistautuu parhaillaan ensi viikonlopun Suomi-Ruotsi -maaotteluun. TPS-ottelu oli ollut raskas ja viikonlopun fl unssa-aalto alkoi näkyä. 3000 m ej.: Sandra Eriksson IK Falken 9.31,88/9.24,70, Mira Tuominen ValkHa 10.33,55/10.24,47, So. Toisessa ottelussa vastassa oli SB Vaasa. Pituus: Kristian Pulli KaipVi 792/792, Kristian Bäck VasaIS 795/795, Roni Ollikainen HKV 784/805. – Tiukkaa tekee, jos meinaamme moukarissa Ruotsin voittaa. Wlodarczyk on tehnyt sen nyt jo 11 kertaa. Innasen mukaan tarkoituksena on löytää uusia toimijoita stadionin käyttäjiksi. Korpela povaa Suomen naisille hikisiä hetkiä moukarihäkkiin. Salomäki kertoo asiasta blogissaan. . 200 m: Kortetmaa 23,76/23,76, Hämäläinen 23,70/23,70, Aino Pulkkinen ÄänekU 24,09/24,09. Selkeä kauden tavoite on pelata valtakunnallista sarjaa tulevalla kaudella, joukkueen valmentaja Timo Virolainen toteaa. Kolmen joukkueen turnauksen järjestää Raholan Pyrkivä. Remontin hintalapuksi on asetettu 209 miljoonaa euroa. Salomäki on voittanut viidesti ulkoratojen SM-kultaa. Nibacos oli selvinnyt toiselle karsintakierrokselle viikkoa aiemmin Joensuussa pelatusta turnauksesta, jossa se voitti Merikoski SBT:n 13–4 ja pelasi ikäluokan edellisvuoden SMpronssimitalistin OLS:n kanssa tasan 1–1, tosin häviten rangaistuslaukauskisassa lohkovoiton oululaisille. Kuula: Tomas Söderlund IF Raseb 18,31/19,05, Timo Kööpikkä LaihLu 18,84/18,84, Arttu Kangas KanksLei 20,30/20,30. Nyt maakerroksia poistetaan ja kalliota räjäytetään. Nibacos kiri kuitenkin rinnalle ja ohikin. Uhkaajia ei ole näköpiirissä, mutta lajimme menee eteenpäin, joten kovia tuloksia tullaan näkemään muiltakin vielä. Sen jakavat puoliksi Helsingin kaupunki ja valtio. Someron Esaa edustava Salomäki kertoo jatkavansa uraansa seiväshypyn kansallisella huipulla valmentajana. . 400 m: Jeanine Nygård IF Drott 55,07/55,07, Hilla Uusimäki KU-58 53,14/53,14, Jonna Berghem HIK 55,22/55,22. –?Pelaajilla on oikeus hakea siirtoa, jos he niin haluavat, Hynninen sanoi. Helsingin Olympiastadionin remontissa kuljetetaan stadionilta rekkalasteittain massaa pois. Suomi saavutti lauantaina päättyneissä MM-kisoissa yhden pronssin. Paljon kivempaa on kilpailla, jos täysi katsomo luo tunnelmaa. WBA pulittaa Chadlista seurahistoriansa suurimman siirtokorvauksen, 15 miljoonaa euroa. Jo Riossa hän oli täysin ylivoimainen ja tulokset vain kovenevat, hämmästelee Suomen paras naismoukarinheittäjä Merja Korpela. Wlodarczyk on tehnyt sen nyt jo 11 kertaa. –?Viimeisenä toimintavuotena stadionilla oli esimerkiksi (extremeurheilutapahtuma) Nitro Circus. TPS onnistui kuitenkin kolmannen erän lopulla tasoittamaan ottelun lopputilanteeksi 6–6. 3000 m ej: Hannu Granberg LahdA 8.56,11/8.56,11, Otto Loukkalahti IF Raseb 9.16,32/9.16,32, Tomi Lehto EspTa 9.08,79/9.08,79. PK-35 Vantaan puheenjohtaja Markku Hynninen kertoi Iltalehdelle, että pelaajilla on yksi palkanmaksu rästissä. Tulevaisuudessa oma seiväshyppyura ei vain ole arvoasteikkoni yläpäässä, Salomäki kirjoittaa. a Muinonen EspTa 10.53,15/10.53,15. Vuonna 1952 stadionilla järjestettiin Helsingin olympialaiset. Sen tyyppinen tuntuu kiinnostavan maailmalla. 800 m: Sara Kuivisto PorvU 2.04,87/2.04,78, Zenitha Eriksson IK Falken 2.05,61/2.04,12, Venla Paunonen TuUL 2.07,66/2.07,66. Korkeus: Valtteri Välimäki UudKK 206/206, Miro Rastas RaisKu 215/215, Jussi Viita TampPy 221/226. 400 m aj Joni Vainio-Kaila LaitJy 51,36/51,09, Mörö 49,04/49,04, Petteri Monni JyväskKU 51,50/51,09. West Bromwich on tehnyt vasta kolme pelaajahankintaa viime kauden jälkeen. –?Hän (Chadli) on huippupelaaja, ja olen iloinen että saimme hänet, sanoi WBA:n päävalmentaja Tony Pulis. Hän on tällä hetkellä täysin ylivoimainen. Arkivuon korvaa Belgian liigan Waasland-Bevereniä edustava Valtteri Moren. Maarakennusurakan on määrä valmistua ensi kesänä ja koko remontin vuoden 2019 loppuun mennessä. Moukari: Johanna Salmela JyväskKU 65,77/65,83, Merja Korpela SoinSI 69,15/69,56, Inga Linna RiihKi 67,40/68,25, Keihäs: Oona Sormunen TohmU 58,86/60,56, Jenni Kangas SeinäjsU 60,70/60,70, Heidi Nokelainen SimpU 62,13/62,13. Remontin on määrä valmistua vuonna 2019. Kolmiloikka: Pulli ennätys 16,07, Simo Lipsanen LUM 16,16/16,18, Tuomas Kaukolahti KU-58 16,24/16,24. Vuonna 2014 julkaistussa selvityksessä arvioitiin, että rakennusja uudistushankkeen työllisyysvaikutus olisi kerrannaisvaikutuksineen peräti 2 900 työpaikkaa ja verovaikutus 33 miljoonaa euroa. 4x100 m: Samuelsson. Kukaan muu nainen ei ole pystynyt ylittämään 80 metrin maagista rajaa. Chadli, 27, siirtyi Tottenhamiin Twentestä vuonna 2013. –?Tällä hetkellä 100–150 rekkaa vie päivittäin massaa pois stadionilta. Toimintasuunnitelmaa lähdetään jalostamaan kunnolla ensi vuoden puolella. Päävalmentaja Teini ei kommentoi jatkoaikeitaan Minna Pulli HELSINKI (STT) Olympiastadionin mittava remontti käynnistyi alkuvuodesta. Innasen mukaan jatkossa myös kansalaisille on tarjolla enemmän mahdollisuuksia harrastaa urheilua stadionin sisätiloissa. –?Tarkempaa ajankohtaa ei tässä vaiheessa voi sanoa, sanoo Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen. Lisäksi maan alle rakennetaan uusia liikuntaja logistiikkatiloja. Puolan Anita Wlodarczyk täräytti viikonloppuna Varsovassa uuden komean ME-tuloksen 82,98. Valtio ja Helsingin kaupunki jakavat puoliksi remontin 209 miljoonan euron kustannukset. Suomi avaa MM-karsintaurakkansa Turussa ensi maanantaina Kosovoa vastaan. Maarakennusja louhintaurakkaa tehdään tällä hetkellä kolmessa eri paikassa: stadionin pohjoisosassa, tornin juurella ja kenttäalueella, joka on kaivettu nyt kokonaan auki, Rautakivi kertoo. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI REMONTTI MAKSAA 209 MILJOONAA EUROA . – Lähdemme taistelemaan jatkopaikasta. Stadionin ovet sulki viime vuoden joulukuussa kävelijä Aku Partanen, joka kilpaili Rion olympialaisissa. 5000 m: Camilla Richardsson VasaIS 16.06,64/15.57,95, Heidi Eriksson IK Falken ennätys 16.26,07, Aino Kivenmäki KuortKu 17.08,29/17.08,29. Helsingin kaupungin rakennusvirastosta kerrotaan, että tähän mennessä stadionin lähiympäristössä on remonttiin suhtauduttu hyvin ja palautetta on tullut vähän. – Toivottavasti Tampereen Ratinan stadion tulee viimeistä paikkaa myöten täyteen. –?Stadion on rakennettu pitkälti kallion päälle. Taini on toiminut tehtävässään syksystä 2010 lähtien. Tampereen turnaus pelataan 17.9. Häckeniä edustava puolustaja Kari Arkivuo loukkaantui sunnuntaisessa Ruotsin Allsvenskanin ottelussa ja joutuu sivuun ainakin keskiviikkona Mönchengladbachissa pelattavasta Saksa-ottelusta. Salomäki on valittu viikonloppuna käytävään Suomi– Ruotsi-maaotteluun. 800 m: Ville Lampinen KU-58 1.48,89/1.48,44, Jaakko Laakso TampPy 1.48,25/1.48,25, Tuomo Salonen EspTa 1.51,28/1.49,39. Suomen suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Taini ei halua vielä kommentoida, haluaako hän jatkaa tehtävässään tämän syksyn jälkeen. Vielä ensimmäisen erän Nibacos pysyi vaasalaisten vauhdissa, mutta lopulta SB Vaasa repäisi selvän eron voittaen ottelun 8–2. Siitä kovat tulokset johtuvat, tuumii Korpela. . KoNMKY:n A-pojat SM-karsintaan HELSINKI (STT) Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Hans Backe on joutunut tekemään ryhmäänsä yhden muutoksen, kertoo Palloliitto. kesäkuuta 1938. Kävin tornin juurella katsomassa perustuksia, jotka on juuri kaivettu esiin. Olympiakultaa Riossa tuloksella 82,29 voittanut puolalainen on väkivahvassa tuloskunnossa. Ottelussa edettiin siten rangaistuslaukauksiin, jonka Nibacos voitti. Seiväs: Aino Siitonen HKV 430/430, Wilma Murto SalVil 471i/471i, Minna Nikkanen SomE 461i/461i. Kukaan muu nainen ei ole pystynyt ylittämään 80 metrin maagista rajaa. –?Olympiastadioneita kun ei ole muita Suomessa, niin on tämä meille kaikille ainutlaatuinen ja haasteellinen urakka. Nyt vuonna 1938 käyttöön vihitty stadion näyttääkin lähinnä suurelta kuopalta, jossa työmaakoneet ja rekat ajavat maakasojen ja louhitun kallion joukossa. Aikomuksena on Innasen mukaan ”seurata kansainvälisiä tuulia”. MTV Sport mainitsee Ilari Äijälän, joka on tiettävästi jo jättänyt seuran. 1500 m: Sara Kuivisto PorvU 4.12,78/4.12,78, Karin Storbacka IK Falken 4.23,38/4.13,66, Saija Seppä SuolU 4.21,88/4.21,88. – Hän on tällä hetkellä täysin ylivoimainen. 4x100 m: Kortetmaa, Hämäläinen, Pulkkinen, Henriikka Parpala KokkVei, Jenni Jokinen NakkVi. – (On) hyvin todennäköistä, että hyppään myös ensi vuonna, mutta silloin vain omaksi iloksi. Suomalaisen mielestä 31-vuotiaan ihmenaisen fyysiset ominaisuudet tekevät hänestä lajissaan ylivoimaisen. . MTV: PK-35 Vantaan pelaajat uhkaavat lakolla KOKKOLA (KP) Namika Kokkolan A-pojat lähtevät koripallon SM-karsintaan Tampereelle. Joudumme menemään entistä syvemmälle, jotta saamme rakennettua tilat maan alle, Ilkka Rautakivi kertoo. –?Etsimme uusia avauksia liikunnan, urheilun, taiteen ja viihteen suunnalta. Seiväs: Mikael Westö VasaIS 535/550, Eemeli Salomäki SomE 540/560, Tomas Wecksten KarhU 550/550. KOKKOLA (KP) Nibacoksen C1-pojat pelasivat viikonloppuna SM-karsintojen toisen kierroksen turnauksen Espoossa. Kuula: Suvi Helin TampPy 15,07/15,96, Kaisa Kymäläinen OrivPo 14,90/14,90, Katri Hirvonen JoensKa 15,35/15,35. Hän on edustanut Suomea kerran aikuisten MM-kisoissa ja kahdesti EM-kisoissa, mutta on karsiutunut joka kerta loppukilpailusta. Olympistadionin ovet suljettiin viime vuoden joulukuussa. Naiset: 100 m: Anniina Kortetmaa KannU kauden paras 11,62/ oma ennätys 11,62, Anna Hämäläinen SeinäjsU 11,69/11,69, Nooralotta Neziri TuUL 11,48/11,48. Lähteet: STT:n arkisto, Olympiastadionin verkkosivut Olympiastadionilla massaa nostetaan nyt rekkoihin Stadionin mittava remontti alkoi alkuvuodesta edessä vielä vuosien työ Mikko Korvenkari HELSINKI (UT) Moukarinheittäjä Anita Wlodarczyk täräytti viikonloppuna Varsovassa uuden ME-tuloksen 82,98. Heitto kerrallaan täytyy yrittää laittaa paremmaksi. Remontti on Rautakiven mukaan pysynyt aikataulussa. Nibacoksen C1-poikien taival jatkuu aluesarjassa, jossa tavoitteena on lohkovoitto ja pääsy SMplayoff karsintoihin keväällä. Kolmantena joukkueena karsinnassa on mukana Espoo Basket Team. Kiekko: Katri Hirvonen JoensKa 53,70/57,44, Tanja Komulainen TampPy 54,99/57,10, Salla Sipponen KeurKi 56,85/56,85. Stadionin ovet suljettiin viime vuoden loppupuolella. . Salomäen ennätys on 560. Kolmiloikka: Kira Kytölä EsboIF 12,97/12,97, Sanna Nygård VasaIS 13,53/13,73, Kristiina Mäkelä OrimJy 14,24/14,24. 100 m aj.: Reetta Hurske TampPy 13,16/13,16, Neziri 12,81/12,81, Lotta Harala TampPy 13,41/13,41. ”Syvemmälle mennään” Mittavan remontin aikana muun muassa olympiastadionin katsomot katetaan, katsomopenkit vaihdetaan istuimiksi ja tekniikkaa parannetaan. Moukari: Aleksi Jaakkola NokU 73,77/73,77, Tuomas Seppänen NoormNo 76,20/76,20, David Söderberg IF VOM 77,60/78,83
klo 17.00 Liput: 15 € / 10 €, Ennakkomyynti: Nelimarkan Leipomo ja lipputoimisto.. naalipaikasta kiihtyy! Hurja 3. 2 2 0– 3 ......0 La Liga Villarreal – Sevilla – 0, R Madrid – Celta Vigo 2 – 1, Osasuna – R Sociedad – 2, Leganés – A Madrid – 0, Las Palmas – Granada 5 – 1, Eibar – Valencia 1 – 0, A Bilbao – Barcelona – 1, Alavés – Gijón – 0. 2 1 1 6– 4 ......4 Torino .............. Päiväarvonta. BEACHVOLLEY JALKAPALLO JÄÄKIEKKO MOOTTORIPYÖRÄILY MÄKIHYPPY PESÄPALLO RAHAPELIT RAVIT MAARATA TENNIS KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 30.8.2016 9 URHEILU Serie A Inter–Palermo 1–1, Cagliari–AS Roma 2–2, Crotone–Genoa 1–3, Fiorentina–Chievo 1–0 (Perparim Hetemaj C 90 min), Sampdoria–Atalanta 2–1, Sassuolo–Pescara 2–1, Torino–Bologna 5–1, Udinese–Empoli 2–0. Oikeat numerot: 5, 6, 7, 8, 12, 16, 17, 22, 23, 30, 32, 38, 45, 48, 49, 55, 58, 62, 67, 68. Vaikka liitto hakee päävalmentajaa avoimella haulla, ei Ilomäellä ole Tainista muuta kuin positiivista sanottavaa. Miehissä seitsemänneksi sijoitettu Kroatian Marin Cilic kaatoi Brasilian Rogerio Dutra Silvan 6–4, 7–5, 6–1. 4. syyskuuta. Oikeat numerot: 1, 2, 8, 19, 24, 25, 27, 30, 31, 35, 37, 39, 42, 46, 47, 49, 58, 62, 67, 68. 3. Hampurin ATP-turnauksen voittaneen parin avausvastustaja on argentiinalainen pari Federico Delbonis ja Guido Pella. Angelique Kerber toinen suosikki Yhdysvaltain avointen ykkössijoitettu Williams aloittaa turnauksensa New Yorkissa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa. Genoa .............. lähtö, sh 2100 m: 1) I.P. Yhdysvaltain Serena Williamsilla on mahdollisuus tehdä historiaa voittamalla kotikisassaan naisten kaksinpelin jo seitsemännen kerran urallaan. 2 2 1– 4 ......0 Empoli ............. Suomen maalissa Karolus Kaarlehto 21 torjuntaa. 2 2 9– 3 6 Barcelona .... Toto (1-6-2): 18,58 4,26-5,49-5,62 146,41. Tilanne MM-sarjassa: 1) Riss 70, 2) De Jong Hollanti 62, 3) Tresarrieu 52, ...6) Aki-Pekka Mustonen 36, ...13) Jesse Mustonen 18. 2 1 1 2– 1 4 Leganés ....... MM-sarjan tilanne: 1) Päivärinta/Kainulainen 157, 2) Reeves/Cluze 134, 3) Delannoy/Rousseau 123, 4) Marcus Schlosser/Thomas Hofer Sveitsi, LCRBMW 120. Laajempaa kirjoa kuvastaa hyvin se, että esimerkiksi miesten viestissä Suomi ei ole saavuttanut mitalia vuoden 2009 jälkeen. 2 1 1 6– 8 1 Osasuna ...... Ilman muuta tavoite on jatkossa saada MM-kisoista enemmän kuin yksi mitali, Ilomäki korostaa. Sotkamo pronssiotteluun. Lauantaina päättyneissä MM-kisoissa Suomi saalisti vain yhden pronssin. 2 2 1– 3 Valencia ....... Toto4 voittoosuus: 121,50. Tanskalainen löi Yhdysvaltain Taylor Townsendin 4–6, 6–3, 6–4. 2 1 1 6– 4 4 Deportivo .... Kun huippuja lopettaa, sukupolvi vaihtuu ja tulee ymmärrettävästi vähemmän mitaleita, Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki pohtii. Kouvola–Seinäjoki. –?Muutama meidän vakiomenestyjä on jäänyt eläkkeelle. Onko olkapää kunnossa. Suunnistusliitto ilmoitti maanantaina tiedotteessa hakevansa päävalmentajaa kaksivuotisella sopimuksella, johon sisältyy myös optio kahdesta lisävuodesta. Ainakin pääsin Rioon, se oli yksi tavoitteeni, Williams kommentoi olympialaisia USA Todayn mukaan. 2. Ranskan ympäriajon heinäkuussa voittanut Froome on kokonaiskisassakin kolmantena, 58 sekuntia kärjestä. Maailmanlistalla sijalla 120 oleva Hercog hävisi avauserän 0–6 ja luovutti ollessaan tappiolla 0–1 toisessa erässä. 2 1 1 7– 4 ......3 Chievo.............. Edellä ovat vielä Prost (41 nopeinta kierrosta), Kimi Räikkönen (43) ja Schumacher (77). Välieräottelu! Tule mukaan Saarikentän pesistunnelmaan! ViVe – Kouvola Ti 30.8. tukku/vähittäismyynti 40 m kourua, 4 alastuloa Tarjoushinta Tarjouksen kysyminen kannattaa aina! alk. Ilomäen mukaan Taini on vapaa hakemaan päävalmentajan pestiä uudelleen. 5. Hamilton ajoi Belgiassa myös nopeimman kierroksen, 31. lähtö, lv 2100 m: 1) Jaro’s Domaine/ Jukka-Pekka Niskanen 18,1a (18,58), 2) Whitecharm Oscar 18,1a (13,56).3) Cee Over Her Eyes 18,2a (14,76).4) Steam Arthur 18,2a (17,61).poissa: 10. Asiasta kertoi F1:n nettisivusto. 07.09 mennessä Jukka Klemola, jukka.klemola@hotmail.com Ilm. Hakuba, Japani: Miesten kesä-gp-sarjan 6/10 kilpailu: HS131-mäki: 1) Taku Takeuchi Japani 242,2 pistettä (130 ja 127 metriä), 2) Joachim Hauer Norja 239,5 (126,5–128), 3) Anders Fannemel Norja 237,7 (123–132), 4) Daniel Andre Tande Norja 233,7 (126,5–125), 5) Ryoyu Kobayashi Japani 229,6 (121,5–128), 6) Tomas Vancura Tshekki 225,9 (126,5–123,5), ...38) Jarkko Määttä Suomi 74,8 (105), ...45) Lauri Asikainen Suomi 60,4 (91,5). 2 2 5– 1 6 Sevilla .......... Nykyisen päävalmentajan Juha Tainin sopimus umpeutuu lokakuun lopussa. Troikka: 135,29. Hän joutui olympialaisten jälkeen vetäytymään viime hetkellä myös Cincinnatin turnauksesta. maksu 10e, jälki-ilmoittautuminen 15e, tilille FI97 5486 0840 0005 84 Tiedustelut Jukka Klemola p. Hänen ensimmäisen kierroksen vastustajansa on sijoittamaton venäläispelaaja Jekaterina Makarova. Kunkkunumero: 6. Sekunnin Gesinkin perässä maaliin tuli Chris Froome, joka näytti jo putoavan kärjen kyydistä loppunousun alussa jäätyään lähes minuutin päähän Quintanasta. Seitsemäs US Openin voitto olisi jo yksinään historiallinen, sillä kukaan ei ole avoimella aikakaudella onnistunut tuossa tempussa. Kolumbialainen karkasi voittoon etapin päättäneessä rajussa 12,2 kilometrin nousussa Lagos de Covadongassa. Aiemmin Suomi, Ruotsi ja Norja miehittivät usein suunnistuksen palkintosijat, mutta nykyään kärkikahinoihin on selkeästi enemmän tunkua. Mauri 0400 568229, Kai 0400 563732 Kourut 100 mm, 125 mm, 150 mm myös puolipyöreä • KATTOJA SEINÄPELLIT SUORAAN TEHTAALTA • MYÖS RUUKIN KATOT • piipun pellitykset ym. Toto (9-1-10): 5,12 1,58-2,29-3,56 11,13. 7 € /m 2 noutohinta, musta PALVELUHAKEMISTO IV ILTAVALO 3000m, JUOKSU-CUP OSAKISA Ullavan KK:n kenttä 10.9 klo 21 (kuntosarjat 20.40) Sarjat: M/N 3000m sekä kuntosarja M/N 3000m Ilm. Pahin vastustaja Williamsin historiallisen turnausvoiton tiellä on maailmanlistan kakkonen, saksalainen Angelique Kerber. Palkintopallipaikka oli Hamiltonille uran 97:s, ja hän on nyt kaikkien aikojen podium-tilastossa jaetulla kolmossijalla Fernando Alonson kanssa. Kerber helposti toiselle kierrokselle Prince Dean 15,4a (39,68).3) Bebina 15,6a (11,96).4) Pine Ross 15,7a (7,01). Vakio Grand Prix Oikea rivi: 1XX 111 12X 12X 1X1 1X1 Voitonjako: 17 oikein 5 kpl voitto-osuus 12 164,10 e, 16 oikein voitto-osuus 217,90 e, 15 oikein voitto-osuus 20,10 e, 14 oikein voitto-osuus 5,90 e. –?Olen ollut häneen tyytyväinen. Quintana vei etappivoiton 24 sekunnin erolla Hollannin Robert Gesinkiin. 2 1 1 3– 5 ......1 Inter ................. Maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajo: Etappi 10/21, Lugones–Lagos de Covadonga, 188,7 km: 1) Nairo Quintana Kolumbia 4.50.31, 2) Robert Gesink Hollanti jäljessä 24 sekuntia, 3) Chris Froome Britannia –25, 4) Omar Fraile Espanja –28, 5) Alejandro Valverde Espanja –28, 6) Michele Scarponi Italia –28. On kuitenkin hyvä asia, että huippusuunnistus on kilpailtua, Ilomäki sanoo. Keskiviikkona poljetaan 168,6 kilometrin etappi. Watson ajoi 1980-luvulla kahdesti kolmen kärkeen lähtöruudukon peräpäästä. SPA-FRANCORCHAMPS (STT) Formula ykkösten Belgian gp:ssä sunnuntaina kolmanneksi ajanut Lewis Hamilton otti yksinään kärkipaikan harvoin kiinnityksiä keräävässä F1-tilastossa. 6. 8. – Mikä upea suoritus Serenalta Wimbledonissa! On lahja kaikille urheilufaneille seurata, kun hän kartuttaa voittoja jo nyt mielettömällä urallaan, Graf kehui Williamsia Facebook-tilillään. Oulu: 1. Vakio 2 Sunnuntai 28. välierä, kahdella voitolla loppuotteluun: Seinäjoki–Kouvola 0–2 (2–4, 4–7) 3. KHL: Amur Habarovsk–Vitjaz 1–3 (1–1, 0–1, 0–1) AH: Teemu Ramstedt 0+1, V: Miro Aaltonen 1+0, Harri Säteri 33 torjuntaa. Taistelu . 2 1 1 4– 4 ......3 Fiorentina ........ 2 1 1 2– 2 3 R Sociedad .. Suomen Henri Kontinen on sijoitettu nelinpelissä parinsa John Peersin kanssa kymmenenneksi. Toto (97-1): 1,86 1,37-6,39-2,36 26,76. Samalla maailmanlistan ykkönen nousisi kuitenkin myös kaksinpelin grand slam -voitoissa 23:een ja Steffi Grafi n ohi avoimen aikakauden ykköseksi. turnaus: Loppuottelu: Jami Äijänen Suomi–Iker Pajares Bernabeu Espanja (1) 3–2 (4–11, 11–7, 10–12, 11–3, 11–2). 2 2 3– 1 ......6 Sassuolo.......... Seuraavat 2. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m Oulu Express 2016 karsinta: 1) Little Easy/Jukka Torvinen 14,6a (13,79), 2) Benjamin Evo 14,8a (6,07).3) Obrigado 14,9a (1,89).4) Arctic Lord 15,0a (9,92). –?En kommentoi asiaa ainakaan viikkoon. lähtöruudusta startannut Hamilton on nyt noussut palkintopallille kolme kertaa kisoissa, joissa hänen lähtöruutunsa on ollut 20 tai huonompi. Päivän Duo: 9-7, kerroin: 14,85. 2 2 3– 1 ......6 AS Roma ......... Sunnuntain jälkeen kisaa johtanut Espanjan David de la Cruz putosi seitsemänneksi. rak.pellit KOSKI-KOURU Kattopeltiä 2,5 jm, 3,5 jm ja 4,5 jm suoraan varastosta, alk. Toto (9-7-6): 2,78 1,39-1,43-2,43 4,18. Juha on tehnyt hyvää työtä ja on ennen kaikkea selkeästi osoittanut kiinnostusta tulevien sukupolvien eteenpäin viemiseen. Troikka: 180,60. Kunkkunumero: 1. 2 2 6– 2 ......6 Juventus .......... 13:nneksi sijoitettu Gasquet kärsi tappion Britannian Kyle Edmundille suoraan kolmessa erässä. Pohjoismaat pärjäsivät aiempina vuosikymmeninä, mutta nykyään kirjo on laajempi. Edmund voitti 6–2, 6–2, 6–3. Toto4 pelivaihto 92399,20 e, voitto-osuus 121,50 e Pelivaihto 305023,20 e, yleisöä 1475. Toto (2-9-1): 2,12 1,441,56-1,49 7,30. Naisten kaksinpelin fi naali pelataan New Yorkissa lauantaina 10. –?Uskon, että pystymme parempaan tulevaisuudessa. lähtö, lv 2100 m: 1) Faith In Life/Marko Hakkarainen 15,2a (2,12), 2) Armadillo Armour 15,6a (8,23).3) Grain. 2 1 1 1– 3 1 Granada ....... Kaksinpelin olympiavoittoa Riossa puolustaneen Williamsin tie katkesi jo ennen puolivälieriä, kun Ukrainan Elina Svitolina kukisti hänet kolmannella kierroksella. 2 2 2– 5 Tuomas Reinikainen HELSINKI (STT) Suomea on pidetty suunnistuksen mahtimaana vuosien ajan, mutta lajin valta-asema on lipeämässä tai on jo osin livennyt nyt pois sinivalkoisilta. Quintana osoitti 188,7-kilometrisellä etapilla huikeat mäkiajajan taitonsa. kerran urallaan. 300 € Norm. 10. Poikien Superpesis: 1. Riimi/Mikko Särkelä 27,1a (5,12), 2) Savon Sutku 27,1a (7,74).3) Vienan Myrsky 27,1a x (11,75).4) Liisan Tulilintu 27,6a (2,37).poissa: 4, 5, 8. New York: Kauden 4/4 grand slam -turnaus, Yhdysvaltain avoimet, palkintoarvo 46,3 miljoonaa dollaria (sijoitettujen pelaajien ja pohjoismaalaisten tulokset): Miesten kaksinpelin 1. Helsinki: Kv. 2 1 1 6– 2 ......4 Napoli .............. Maailmanlistalla sijalle 74 vajonnut entinen maailman ykköspelaaja Caroline Wozniacki otti jatkopaikan kolmessa erässä. Tämä oli hieno tilaisuus, mutta se ei sujunut, kuten halusin. 1–2 (0–1, 1–0, 0–0, 0–0, 0–1). 2 1 1 1– 4 Eibar ............ 8. n Saara Airaksinen NEW YORK (STT) Miesten kaksinpelin maailmanlistan ykkönen ja kakkonen, Novak Djokovic ja Andy Murray, ovat suosikkeja voittamaan myös tenniksen Yhdysvaltain avoimen tennisturnauksen. 2 1 1 2– 6 1 A Bilbao ....... 400,29 € Kokkola Jäniskatu 11, puh. 2 2 7– 2 6 R Madrid ...... 2 1 1 1– 3 ......1 Atalanta ........... Tshekki–Suomi 4–2 (1–0, 2–1, 1–1) Suomi–Venäjä vl. eld Alex 15,6a (6,26).4) Ramrod Nevil 16,2a (61,44).poissa: 6. Williamsin Yhdysvaltain avoimia varjostaa kuitenkin olkapäävamma, joka vaivasi jo olympialaisissa. Toto (7-6-4): 4,20 1,47-1,91-1,30 19,45. Tiistaina välipäivä. 044 588 5452. Venäjä voitti turnauksen. loppuottelu (2 voitolla Suomen mestariksi): Kempele–Oulu 0–2 (2–10, 2–5) Oulu Suomen mestariksi voitoin 2–0. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2600 m: 1) Sivori Eff e/Hannu Torvinen 17,4a (2,78), 2) Captivate 17,4a (2,94).3) Todays Popular 17,8a (7,56).4) Hit That 17,9a (68,38). Ilta-arvonta. 2 1 1 5– 6 ......3 Udinese ........... Toto (10-5-6): 13,79 1,88-1,53-1,35 24,12. Edellä ovat Alain Prost (106) ja Michael Schumacher (155). 2 2 3– 3 2 A Madrid ...... pronssiottelu, kahdella voitolla pronssia: Rauma–Hyvinkää 1–2 (4–3,1–4, 0–1) Hyvinkäälle pronssia voitoin 2–0. Kaikkien aikojen tilastossa Graf ja Williams ovat tällä hetkellä tasoissa ja heidän edellään on vain 1960ja 1970-luvuilla pelannut Margaret Court 24 voitolla. Williams lähtee tämän vuoden Yhdysvaltain avoimiin karvaan olympiatappion ärsyttämänä. 2 1 1 2– 4 ......3 Bologna ........... 2 2 1– 3 Celta Vigo .... Australian avoimet vuoden alussa voittanut Kerber kohtaa ensimmäisellä kierroksella slovenialaisen Polona Hercogin. Hamilton teki historiaa komealla nousullaan NEW YORK (STT) Tenniksen Yhdysvaltain avoimissa toiseksi sijoitettu Saksan Angelique Kerber eteni helposti jatkoon naisten kaksinpelin avauskierrokselta. 2 1 1 2– 5 ......3 Pescara ........... lähtö, sh 2100 m Oulu Express 2016 karsinta: 1) Ellin Sisu/Pauli Raivio 25,2a (1,22), 2) Arvon Herra 26,3a (7,5).3) Lumi-Masi 28,7a (17,16).4) Ypäjä Jallu 29,3a x (11,56).poissa: 8. Suomen maali: Aapeli Räsänen (Juha Jääskä). Etienne ....3 1 1 1 5– 4 4 Marseille .......3 1 1 1 3– 2 4 Rennes .........3 1 1 1 3– 2 4 Lille ...............3 1 1 1 4– 4 4 Montpellier ...3 1 1 1 3– 4 4 Dijon .............3 1 2 4– 4 3 Bastia ...........3 1 2 3– 3 3 Nantes ..........3 1 2 1– 2 3 Angers ..........3 3 0– 4 Lorient ..........3 3 2– 8 Nancy ...........3 3 0– 7 Lohja: Kv. 2 1 1 2– 6 1 R Betis ......... 9. Toto (10-4-5): 9,44 1,46-1,26-1,13 17,14. Yhdysvaltalainen täyttää syyskuussa 35 vuotta, kun taas Graf lopetti ammattilaisuransa jo 30-vuotiaana. MM-sarjan viimeinen kisaviikonloppu ajetaan Doningtonissa syyskuun puolivälissä. Kisaan 21. 7. Heinäkuusta lähtien Djokovic on kuitenkin kompastellut, ja hän putosi aikaisessa vaiheessa niin Wimbledonissa kuin olympialaisissakin. Keno Maanantai 29. MiniVakio: 7 oikein 255 kpl voitto-osuus 23,50 e. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m Oulu Express 2016 karsinta: 1) Minto’s Daisy Star/Kari Alapekkala 14,5a (9,44), 2) Golda Paris 14,6a (6,57).3) Easy Ride 14,8a (1,48).4) Stella Unica 15,1a (34,33). EPA/MICHAEL REYNOLDS Serena Williams ennätysjahdissa Maailmanlistan ykkönen voi New Yorkissa ohittaa grand slam -voitoissa Steffi Gra. Tyttöjen superpesis: 2. – Parempi pelaaja voitti. SQUASH Saara Airaksinen NEW YORK (STT) Tämän kauden viimeisessä grand slam -turnauksessa New Yorkissa tennismaailman huomio kiinnittyy yhteen pelaajaan. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 1600 m: 1) Callela Lancelot/Iikka Nurmonen 12,6a (4,2), 2) Bory 12,9a (10,99).3) All Laid Out 13,0a (2,51).4) Lightsonlightsoff 13,1a (60,71).poissa: 8. Syksystä 2010 lähtien päävalmentajana toiminut Taini ei halunnut maanantaina valaista jatkoaikeitaan. 2 2 1– 1 2 Espanyol ...... Metz–Angers 2–0, Caen–Bastia 2–0, Dijon–Lyon 4–2, Nice–Lille 1–1, Montpellier–Rennes 1–1, Nancy–Guingamp 0–2. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Löten’s Anselm/Antti Ala-Rantala 15,3a (1,86), 2) Oschersleben, Saksa: Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan MM-sarja: 1) Tim Reeves Britannia/Gregory Cluze Ranska, LCR-Yamaha, 2) Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen Suomi, LCRBMW –4,266 sekuntia, 3) Sebastien Delannoy/Kevin Rousseau Ranska, LCR-Suzuki –14,449, 4) Bennie Streuer/Geert Koerts Hollanti, LCR-Suzuki –35,665, 5) Mike Roscher/Anna Burkand Saksa, LCR-BMW –1.00,113. 2 2 3– 1 ......6 Sampdoria ....... Päävalmentaja Taini mietiskelee jatkoaan Se, kenen kanssa Suomi tavoittelee parempaa tulevaisuutta, on auki. Kun kisan 21 etapista on nyt poljettu 10, Quintanalla on 57 sekunnin johto Espanjan Alejandro Valverdeen. Kerber tavoittelee New Yorkissa uransa toista grand slam -mestaruutta. Guingamp .....3 2 1 6– 3 7 Monaco ........3 2 1 6– 3 7 Nice ..............3 2 1 3– 1 7 Lyon ..............3 2 1 7– 4 6 PSG ..............3 2 1 5– 3 6 Caen..............3 2 1 5– 4 6 Metz ..............3 2 1 5– 5 6 Bordeaux ......3 2 1 5– 6 6 Toulouse .......3 1 2 4– 1 5 St. Avtomobilist Jekaterinburg–Metallurg Magnitogorsk 2–0 (0–0, 0–0, 2–0) Lokomotiv Jaroslavl–Moskovan Dinamo 2–3 (1–1, 0–2, 1–0) MD: Juuso Hietanen 0+1. Yhdysvaltain Serena Williamsilla on mahdollisuus tehdä historiaa voittamalla kotikisassaan naisten kaksinpelin jo seitsemännen kerran urallaan. Merja Rantanen (vas.), Marika Teini ja Sari Anttonen juoksivat pronssia suunnistuksen MM-kisojen naisten viestissä Ruotsin Strömstadissa lauantaina. 2 2 1– 1 2 Villarreal ...... Forssa: Maaradan MM-sarjan 3/5 kilpailu: 1) Jannick de Jong Hollanti 22 pistettä, 2) Erik Riss Saksa 19, 3) Mathieu Tresarrieu Ranska 24, 4) Aki-Pekka Mustonen Suomi 22 (4, 4, 2, 3, 4, 4, 1), 5) Theo Pijper Hollanti 17, 7) Jesse Mustonen Suomi 12 (2, 4, 2, 2, R, 2), ...15) Aarni Heikkilä Suomi 0. poissa: 3. Toto4 voitto-osuus: 51,20. Las Palmas .. 2 1 1 3– 4 ......1 Palermo ........... 2 2 1– 1 2 Alavés .......... Hamilton jakoi tilaston kärkipaikkaa John Watsonin kanssa. 2 2 4– 6 ......0 Crotone ............ Kerber sai luovutusvoiton, kun hänen slovenialaisvastustajansa Polona Hercog heitti pyyhkeen kehään voittamatta peliäkään. 2 1 1 2– 2 ......3 AC Milan .......... Toto4 voittoosuus: 32,70. Serbialainen Djokovic hallitsi alkuvuonna suvereenisti ja voitti sekä Australian että Ranskan avoimet. 2 1 1 2– 1 4 Gijón ............ 9. US Openin voittoa puolustava serbi on myös kärsinyt rannevammasta. Vain pari kuukautta aiemmin Williams oli löylyttänyt 21-vuotiasta Svitolinaa Ranskan avoimissa erin 6–1, 6–1. Ranskan Richard Gasquetin turnaus puolestaan päättyi avauskierrokselle. Quintana nousi Vueltan kärkeen Hodonin: Alle 20-vuotiaiden neljän maan turnaus: Suomi–Ruotsi 1–0 (0–0, 0–0, 1–0) Suomen maalintekijä: 1–0 Joona Luoto (syöttäjä: Jouka Juhola). Kesä-gp:n pistetilanne: 1) Maciej Kot Puola 380, 2) Andreas Wellinger Saksa 285, 3) Fannemel 240, 4) Kamil Stoch Puola 215, 5) Stefan Kraft Itävalta 209, 6) Takeuchi 180, ...49) Määttä 22, ...62) Ville Larinto Suomi 4. 1. välierä: Kitee–Sotkamo 2–1 (7–4, 1–2, 1–0) Kitee loppuotteluun voitoin 2–1. 2 1 1 1– 2 ......1 Cagliari ............ Toto (4-1-9): 1,22 1,061,17-1,37 2,03. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Cheri Darling/Fia Lindholm 3,01,5, 2) Mantella 2,34,8 x.3) Valiante 2,58,0.4) Ponikujan Brandon 2,48,9 x. kierrosta: Mihail Juzhni Venäjä–Martin Klizan Slovakia (28) 6–2, 6–1, 6–1, Kyle Edmund Britannia–Richard Gasquet Ranska (13) 6–2, 6–2, 6–3, Marin Cilic Kroatia (7)–Rogerio Dutra Silva Brasilia 6–4, 7–5, 6–1. Hän voitti Australian avoimet tammikuussa ja pelasi heinäkuussa Wimbledonin fi naalissa. LEHTIKUVA/HANDOUT/PIRJO VALJANEN ”Pystymme parempaan” Suunnistusliitto hakee uutta päävalmentajaa, vaikka on tyytyväinen nykyiseenkin Ranskan liiga: Bordeaux–Nantes 1–0, St. 2 1 1 2– 1 ......3 Lazio ................ Tilanne kokonaiskilpailussa: 1) Quintana 38.37.07, 2) Valverde –57, 3) Froome –58, 4) Johan Esteban Chaves Kolumbia –2.09, 5) Alberto Contador Espanja –2.54, 6) Leopold König Tshekki –2.57. LAGOS DE COVADONGA (STT–AFP) Kolumbialainen Nairo Quintana siirtyi maanantaina takaisin maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajon kärkipaikalle. Toto4 voittoosuus: 10,50. Williams nousi voitoissa Grafi n rinnalle, kun hän voitti heinäkuussa Wimbledonin turnauksen. 2 1 1 2– 3 3 Málaga ......... Pitää mietiskellä, Taini kertoi STT:lle. Etienne–Toulouse 0–0, Monaco–PSG 3–1. Kaupan päälle Djokovic Djokovic ja Murray mestarisuosikkeina Henri Kontinen tavoittelee menestystä US Openin nelinpelissä pelasi itsensä myös Indian Wellsin, Miamin ja Madridin ATP-turnausten ykköseksi. Naisten kärkipään pelaajista Italian Roberta Vinci eteni toiselle kierrokselle voittamalla Saksan Anna-Lena Friedsamin 6–2, 6–4. Murray puolestaan valloitti sekä Wimbledonin että olympialaisten miesten kaksinpelin ja tavoittelee New Yorkissa jatkoa hyvälle vireelleen. 2. lajiliiton CEV:n satelliittikiertueen kilpailu: Naiset, loppuottelu: Riikka Lehtonen/Taru Lahti Suomi–Karolina Rehackova/Magdalena Dostalova Tshekki 21–10, 21–18. –?Kilpailu on kovaa kansainvälisesti. Kolmen viime vuoden aikana Suomi on saanut kasaan vain kaksi MM-mitalia. Turnauksen voisi ajatella olevan jopa pedattu britille, kun Djokovicin lisäksi Rafael Nadal on kärsinyt loukkaantumisista ja Roger Federer on poissa kilpakentiltä koko loppukauden jalkavamman takia
–?En mä tiedä siitä mitään. Tutkija: Niinistön ja Sipilän Ruotsinvierailuun tuskin liittyy draamaa JYVÄSKYLÄ (STT) EU:n kemikaaliasetuksen vaatima tervan rekisteröintityö on aloitettu lahjoitusvaroin, kertoo Keskisuomalainen. 10 %. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Hän ei suostunut kertomaan, minkälaiseen tulokseen hän on tyytyväinen. –?Tietysti kaikenlaisia spekulaatioita herää, kun asiat tapahtuvat niin, ettei niistä hirveästi tiedoteta. Soini luetteli niin pitkän saavutusten listan, että sen muistaminen ilman lunttilappua saattaa olla mahdoton tehtävä. 15 16 14 14 13 14 12 16 16 16 14 13 12 Ti 6.9. –?Haluaako keskusta heikentää reuna-alueiden taksipalvelut, Niinistö kysyi. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelyinä ja näpistyksenä. Lex Lindström on puolueelle kynnyskysymys huomenna alkavassa budjettiriihessä. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Berner hyväksyisi, että takseilla on yhä määritelty asemapaikka, mutta hän avaisi alan kilpailulle. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. VESA SAIVO Perussuomalaiset pitää kiinni taksikannastaan KOMMENTTI Juha Ståhle Timo Soini veteli Jyrki Kataisen viime vaalikauden hallitusta, vihreitä, vasemmistoliittoa ja demaripuoluetta kölin alta kuin vanhasta muistista. Hän pumppasi eduskuntaryhmään uutta voimaa, sillä nyt on iskun paikka. Soini uskoi, että perussuomalaisten kannatus alkaa kääntyä nousuun nyt, kun kiky on pulkassa. Puhelinvaihde puh. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Perusherrat jättivät yllättäen Särkänniemen delfi init rauhaan, vaikka kreikkalaiset saivat ne ilmaiseksi. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Lähetä viesti numeroon 13525. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Lännen Median uutishuone puh. –?Mieluummin kehitetään suomalaista taksiliikennettä kuin romutetaan se. Guggenheim ja Lindström olivat eduskuntaryhmän kesäkokouksen avaussuosikit. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. Ilmoitushinnat: www.kp24.. EU:n rekisteröintivaatimus koskee valmistajia, jotka tuottavat tervaa yli tuhat kiloa vuodessa. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. – Muisto vain jää. Hän muistutti, että vain yksi sadasta pitkään työttömänä olleista yli 60-vuotiaista saa töitä. Kokkola 14 Pietarsaari 15 Toholampi 15 Halsua 16 Ylivieska 15 Kalajoki 14 Haapavesi 15 Helsinki 17 Tampere 16 Turku 17 Jyväskylä 16 Oulu 14 Kuusamo 13 Ke 31.8. Hieman haastava aihe. Oikeusministeri Lindström kieltäytyi kommentoimasta Packalénin puheita ”tässä ja nyt”. ISSN 0788-8325. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Maisterisjätkä uskoi, että painajainen on ohi ja että PS on gallupeista huolimatta vihreiden ja vasemmistoliiton edellä. Svenska Kulturfonden myönsi 25?000 euroa. En kuitenkaan usko, että (sunnuntain) tapaamista järjestettiin vain Bidenin vierailusta keskustelemiseen, Aaltola sanoo. Suomessa tervaa tuotetaan vuosittain noin 10–20 tonnia. Perussuomalaiset vastustaa sääntelyn purkamista ja taksiliikenteen vapauttamista kilpailulle. Jollet saanut lehteä: soita 0800-30101 arkisin 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. (Ylivieska). 16 16 17 17 16 16 16 18 16 18 16 14 14 Pe 2.9. Hänellä ei ole mitään sitä vastaan, jos museo rakennetaan muiden rahoilla, mutta valtion rahaa ei siihen Soinin mukaan anneta. Hänen mielestään puolueen ainoa liittolainen on totuus aikana, jolloin neuvostoliitot ja eurostoliitot tulevat ja menevät. Kyytiä saivat sekä ”huuliville-Niinistö” ja ”kuudentunnin-Andersson”. Tyttö oli soittanut isoveljelleen, joka oli tullut paikalle kaveriensa kanssa. TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 10 LYHYESTI Sateet väistyvät itään, paikoin vielä sadekuuroja 990 1000 1000 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1025 +25 +19 +27 +24 +30 +31 +25 4 5 7 6 8 9 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +15 +15 +14 +15 +16 +15 +18 +17 +18 +18 +19 +17 (+4) (+6) (+5) (+5) (+5) (+9) (+6) (+6) (+5) (+7) (+5) (+5) (+6) (+9) (+6) (+6) 7 9 2 3 3 2 3 3 2 3 3 TIISTAINA KESKIVIIKKONA TORSTAINA 12 +8 14 15 13 16 15 15 16 12 17 17 16 11 +6 15 15 15 15 19 15 18 16 20 20 19 14 13 14 16 14 16 17 17 15 17 17 18 17 5 6 7 11 8 7 8 7 3 8 10 8 Los Angeles 31 Bangkok 32 Buenos Aires 16 Chicago 27 Edmonton 23 Johannesburg 26 Miami 28 Montreal 23 New Delhi 34 New York 27 Peking 30 Sydney 19 Tokio 27 Vancouver 21 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +14 NE 5 m/s Kallan E 3 m/s Tankar +14 NE 5 m/s Valassaaret +13 ENE 3 m/s Meriveden korkeus Oulu -7 cm Raahe -6 cm P:saari -0 cm Vaasa +2 cm Ti 30.8. 15 16 15 15 15 15 14 15 13 15 15 14 11 Ke 7.9. Tiedustelut puh. Hinnat levikkialueelle ja sis alv. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. –?Se on yksi hyvä lisäsyy järjestää tällaisia tapaamisia, joissa viestit välittyvät. (luetaan ma-pe klo 8-14). 12 13 12 12 11 11 11 15 8 13 8 11 7 16 16 15 16 14 15 14 13 14 15 14 13 20 17 18 17 20 16 18 20 17 19 18 17 11 Ti Las Palmas 27 Kreeta 29 Antalya 29 Bangkok 32 Ke 25 29 32 33 To 24 28 35 33 Pe 24 27 34 33 La 25 23 30 32 Su 27 24 31 31 Ma 29 26 32 27 Ti 33 27 33 31 -2,5 Ylivieska +17,6 Ylistaro +22,0 Kauhava 3,7 mm Utö www.kp24.. Hän perusteli keskustan ja PS:n välejä hiertävää taksiriitaa vain yhdellä tavalla: Taksit ovat puolueelle tärkeitä siksi, että ne vievät toimittajia kotiin. Sitä käytetään muun muassa puukirkkojen paanukattoihin. Hän väitti, että hän on tavoitteessaan lähempänä oikeaa kuin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Pakkolait olivat hänen mielestään erittäin huono idea. Soini selitti gallup-alhoa kivuliaalla ja kipeällä kiky-prosessilla, joku tuli juuri hänen puolueelleen kalliiksi. Perussuomalaisten ministeriryhmän liikenneveturi, puolustusministeri Jussi Niinistö pitää liikenneja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) Lännen Median lehdissä esittämää taksikompromissia riittämättömänä. Sunnuntaisen epävirallisen tapaamisen asialistaa ei julkistettu. Soini kiitteli Voikkaan paperimiestä kilpailukykysopimuksen eteen tehdystä työstä ja Lex Lindströmistä, jonka kantaisä on tosin demareiden moniajattelija Ilkka Taipale. Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini sai Porissa koolla olevalta eduskuntaryhmältä raikuvimmat taputukset siinä vaiheessa, kun hän teilasi Helsinkiin kaavaillun Guggenheimmuseon. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Poliisi painottaa, että maahanmuuttajataustalla ei ole mitään tekemistä asian suhteen, eikä asiaan liity etnistä vihataustaa. Suomessa alan yritykset ovat kuitenkin pieniä, eikä niillä ole ollut rahaa teettää rekisteröintiin liittyviä laboratoriotutkimuksia. 13 14 13 13 12 12 12 16 14 16 14 9 7 Su 4.9. Pahoinpitelyrikokseen on neljästä viiteen epäiltyä osallista. Suurimmat 50?000 euron tukisummat saatiin Kirkkohallitukselta ja Suomen kulttuurirahastosta. 12 12 12 12 12 12 12 17 15 16 12 13 14 La 3.9. –?Meillä on selvä kanta. Se on entinen, Niinistö kuittasi. Aaltolan mukaan Yhdysvalloille on ollut tyypillistä hoitaa yhteyksiä Pohjoismaihin Ruotsin kautta. Juha Ståhle PORI –?Tästä ei budjettineuvotteluissa keskustella, sillä siisti. 020 750 4469. Oppositio on kuin sekavihannessoppa ilman suolaa ja lihaa. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Soini asetti kuntavaalien tavoitteeksi vaalivoiton. Vain delfiinit jätettiin rauhaan Timo Soini uskoo, että perussuomalaisten kannatus alkaa kääntyä nousuun nyt, kun kiky on pulkassa. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Viime viikolla Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden vieraili Ruotsissa ja tapasi Latviassa Baltian maiden johtoa. Keskilevikki LT2015 21 652 kpl. 18 19 18 18 18 18 18 19 19 20 17 16 15 To 1.9. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. Puheenjohtaja Timo Soinilla ei ollut korkeaa käsitystä opposition saavutuksista. Jos tervaa ei rekisteröidä EU:ssa vuoden 2018 toukokuun loppuun mennessä, sitä ei saa valmistaa eikä tuoda markkinoille. Enää ei pidä tuijottaa kengänkärkiin, vaan mennä toreille kertomaan, mitä kaikkea perussuomalaiset on saavuttanut hallituksessa. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Ketään ei ole otettu kiinni. Esitutkinnassa on kuultu nuoria, joiden mukaan alkuillasta nuoret olivat viettäneet aikaa hyvässä hengessä keskenään Maaniityn koulun ympäristössä. Guggenheimin jälkeen toiseksi aplodibarometrissä ylti oikeusja työministeri Jari Lindström. KSML: Perinteisen tervan tuotanto pelastuu Suomessa NURMIJÄRVI (STT) Nurmijärven lauantaisen joukkotappelu sai alkunsa onnettomasti päättyneen parisuhteen selvittelystä, kertoo poliisi. Rinne kertoi viikonlopun vaaliristeilyllä tarkasti, että hän haluaa, että SDP on Suomen suurin kuntapuolue ensi kevään vaaleissa. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Soini kuittasi yksityisajatteluna ps-kansanedustaja Tom Packalénin MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa väläyttämän ajatuksen kovien huumeiden laillistamisesta. Soini korosti, että ikääntyneitä pitkäaikaistyöttömiä ei saa nöyryyttää ja makuuttaa kortistossa, vaan päästää eläkkeelle. Tilanteesta oli kehittynyt nujakka. Poliisi: Nurmijärven joukkotappelun syynä eroselvittely. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus Puh 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Tervan rekisteröintiä varten on kerätty rahaa viime syksystä lähtien, ja nyt lehden mukaan näyttää siltä, että tavoite saavutetaan. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho koristeli oppositiota pölhöpopulismista rökittänyttä puhettaan kielikukkasin. Soini ja Niinistö eivät halua Suomeen Ruotsin villin lännen taksimeininkiä. Hän kehotti kysymään keskustalta, haluaako puolue Suomeen Ruotsin taksimallin. /palaute. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Sutkauttelu on taitolaji. Poliisin mukaan 16-vuotias poika oli mennyt 15-vuotiaan entisen tyttöystävänsä luokse, ja oli syntynyt nimittelyä tytön suuntaan, josta oli seurannut tuuppimista ja tönimistä. Soini ja Terho mahduttivat tarinoihinsa kaiken mahdollisen. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Lopputulos on hänen mielestään hyvä, sillä yli 90 prosentin kattavuus tietää 515 miljoonan euron verohelpotuksia. kestotilaus 299 e/vuosi (mikäli erissä, laskutuslisä 2 e/erä), määräaikaistilaus 345 e/12 kk. 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. Bernerin kompromissi ei riitä. alv 24%). 13 12 15 14 15 15 14 14 15 14 15 13 11 Ma 5.9. Soinismeja oli suurin piirtein sopiva määrä. Eläköön terva -yhdistyksellä on kasassa 130?000 euroa, ja rekisteröintityö on aloitettu. HELSINKI (STT) Presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) vierailuun Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin luona tuskin liittyy draamaa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola
–?Kulkueessa on mukana meitä järjestäjiä. Yhdysvaltain mustiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa käsittelevää kappaletta on kuvailtu tähden uran poliittisesti latautuneimmaksi. Draama-tapahtuman tämänvuotinen teema on saanut innoituksensa 400 vuotta sitten kuolleesta William Shakespearesta, vaikkakin näytelmäkirjailija eli vasta keskiajan jälkeen. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Keskiaika valtaa Kokkolan Kuudetta kertaa järjestettävä tapahtuma on monen tahon yhteinen voimannäyte ”Tämä on edelleen koko perheen tapahtuma, johon on pääosin ilmainen sisäänpääsy.” PER STENBERG HELSINKI (STT) Suomalaislaulaja Saara Aalto on laulanut itsensä jatkoon brittiläisessä X Factor -kilpailussa. -40 % KAIKKI LASIT Huipputarjous jatkuu! KOKKOLA Prisma PIETARSAARI Prisma, Isokatu YLIVIESKA Prisma. Päivän aikana turnajaiskentällä nähdään kahdesti Oulun miekkailuseuran miekkailunäytös. Tiedonjanoisia varten K. Keskiaikapäivät korkkaa perjantai-illan ritarikulkue, joka lähtee torilta ja kiertää kävelykeskustan kautta Chydeniuksen puistoon. Ohjelmassa on esimerkiksi vierailu Oulun yliopistolla. Tilaisuutta voi seurata Kauppatorilta kello 10.15 alkaen. Nelipäiväinen vierailu tehdään presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion kutsusta. –?Seurankuntatalolla järjestämme maksullisen keskiaikaisen ruokailun, joka sisältää muun muassa possunposkea ja savumuikkuja, vinkkaa pääemäntä Anna Kinnunen. Keskiaikapäiviä vietetään sekä Kaarlelan kirkonmäellä että keskustassa. Saara Aalto on nähty muun muassa Voice of Finland -kilpailussa ja Uuden Musiikin Kilpailussa, jossa hän sijoittui toiseksi. Silloin kirkot ottivat yhdeksi tehtäväkseen tehdä draamaa, jonka avulla haluttiin elävöittää tekstejä kansalle, joka oli pitkälti lukutaidotonta, Susanne Svenfors-Furu valaisee. –?Käsitöistä ja sirkusperformanssistakin kävijät pääsevät nauttimaan. Lauantaipäivän avaa paikallinen Santiago de Compostela eli pyhiinvaellus. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Saara Aalto lauloi itsensä jatkoon brittien laulukilpailussa HELSINKI (STT) Norjan kuningaspari tekee ensi viikolla valtiovierailun Suomeen. Lapset otetaan huomioon myös Taito Keski-Pohjanmaan ja Kankurin järjestämällä nukketeatteripajalla. Matkaseurue taittaa 12 kilometrin matkan Yli-Sokojan kivikirkolta Kaarlelan kirkolle aamurukouksen jälkeen. EPA Beyonce kahmi palkintoja MTV:n musiikkivideogaalassa Optikon yksilöllinen näöntutkimus on nyt ilmainen oston yhteydessä. Kaarlelan kirkonmäellä järjestetään lauantaina tuttuun tapaan turnajaiset. Torstaina valtiovierailu jatkuu Oulussa, jossa kuningasparia isännöi elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) puolisoineen sekä kaupungin johto. Sunnuntaina Britaniassa nähty Saara Aallon esitys hurmasi X Factor -kilpailun brittituomariston täysin. Sunnuntaina briteissä nähty esitys hurmasi kisan tähtituomaristosta täysin. Eikä tarvitse olla keskiajan vaatteita yllä, että voi tulla paikan päälle, järjestävät kertovat. Norjan kuningaspari vierailee ensi viikolla Suomessa NEW YORK (STT–AFP) R&Bja popmusiikin supertähti Beyonce on voittanut parhaan musiikkivideon palkinnon musiikkialan videogaalassa MTV Video Music Awardsissa New Yorkissa. Paikalla on 60 kojua, joissa on tarjolla niin käsitöitä, kukkia kuin leivonnaisiakin. Tom Linkinen luennoi suomeksi keskiajan teatterista ja Mikko Kauko ruotsiksi myöhäiskeskiajan Naantalista sekä yleiseurooppalaisesta kulttuurista. H. Myöhemmin päivällä kirkossa kuullaan urkumusiikkia. –?Ihmiset tulevat markkinoille nauttimaan. Kaikki muutkin, jotka ovat pukeutuneet keskiajan tyyliin, ovat lämpimästi tervetulleita mukaan, toivottavat järjestäjät. Kahden tapahtumapäivän aikana Kokkolan seurakuntayhtymä, Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo, kaupunki ja Kankuri sekä tapahtuman muut järjestäjät tutustuttavat kävijät keskiajan maailmaan muun muassa draaman, markkinoiden, luentojen, ruoan ja käsityöpajojen avulla. Renlundin museo järjestää Kaarlelan seurakuntakodissa kolmesta luennosta koostuvan seminaarin. H. Beyonce vei palkinnon kappaleellaan Formation. Varaa aika 010 190 200 (mpm/pvm) tai silmäasema.. Kahdesti päästään ihailemaan myös Rohan-tallien uutta turnajaisesitystä. Keskiaikaja syysmarkkinoista vastaa Karleby hembygdsförening. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 30.8.2016 11 TIISTAI KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus LYHYESTI Riikka Korri KOKKOLA (KP) Vuodesta 2011 vietetyt Keskiaikapäivät saapuvat Kokkolaan tulevana perjantaina ja lauantaina. Raul Pohjosen Kirkkotaide keskiajalla II -luento on kaksikielinen. Vierailun ohjelma keskittyy erityisesti talouteen, terveyteen ja oppimiseen. Lopuksi tietenkin aatelinen lyö osallistujat ritareiksi ja soturiprinsessoiksi, kertoo Jouni Mustonen. Brittiläiseen laulukisaan Aalto kertoi osallistuvansa saadakseen uransa kansainväliseen nousuun. Norjan kuningas Harald V ja kuningatar Sonja saapuvat Suomeen maanantaina, mutta viralliset vastaanottoseremoniat järjestetään tiistaiaamuna Presidentinlinnan edustalla Helsingissä. Kehuja sateli muun muassa kriittiseltä Simon Cowellilta ja Nicole Scherzingeriltä, joka tunnetaan Pussycat Dolls -yhtyeestä. Uutuutena lapsille järjestetään merirosvotietokilpailu Kaarlelan seurakuntakodissa. Renlundin museo. Tiistaina käydään viralliset keskustelut ja keskiviikkona kuningaspari osallistuu muun muassa talousseminaariin. –?Pajalla lapset pääsevät tekemään käsinukkeja ja rakentamaan nukketeatterin, jossa he saavat leikkiä. Hän otti osaa myös Euroviisukarsintoihin vuonna 2011. Vaikka markkinat loppuvatkin, ihmisillä ei tunnu olevan kiire lähteä mihinkään, Wiviann Mattsson sanoo. Teema oli läsnä myös gaalassa, jonne Beyonce saapui neljän väkivaltaisesti poikansa menettäneen mustan äidin kanssa. Kaikkiaan Beyonce oli ehdolla gaalassa 11:ssä eri palkintosarjassa ja voitti niistä kahdeksan. Muiden muassa Ulla Store (vas.), Per Stenberg, Monica WittingKangasniemi, Jouni Mustonen, Marja-Liisa Katajala, Sari Kontinen-Koski ja Wiviann Mattsson ovat mukana järjestämässä tapahtumaa. Aalto lauloi suositun laulukilpailun alkukarsinnoissa australialaisen Sian kappaleen Chandelier. Pyhiinvaelluksen päätteeksi Kaarlelan kirkolla järjestetään rukoushetki. Beyonce vei palkinnon kappaleellaan Formation. Aalto on kotoisin Pohjois-Pohjanmaan Oulunsalosta. Chydeniuksen puistossa järjestettävässä avajaistapahtumassa kuullaan Shakespearen sonetteja, luutunsoittoa ja muuta musisointia – luonnollisesti keskiajan tyyliin. Lapsien turnajaisradasta vastaa puolestaan K. Beyonce pokkasi myös parhaan naisartistin videopalkinnon kappaleellaan Hold Up. Alkuillasta kirkossa järjestetään puolestaan maksullinen konsertti, jossa esiintyy Markku Luolaja-Mikkola. Naisista kolme vierailee Beyoncen uusimmalla Lemonade-videoalbumilla. Lisäksi järjestämme jälleen muun muassa maksullisen naamiopajan ja köydenmaakarin pajan, Tuija Isopahkala tiedottaa. Paikalla pääsee tutustumaan myös Hermannin ratsuun. –?Lapset pääsevät perinteen mukaan osoittamaan taidonnäytteitä muun muassa tarkkuusheitossa. –?Keskiaika oli tarinoiden kausi. –?Tämä on edelleen koko perheen tapahtuma, johon on pääosin ilmainen sisäänpääsy, kertoo Per Stenberg. AINA MAKSUTON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE KULUTONTA JA KOROTONTA MAKSUAIKAA € 12 KK linssivalinnasta riippumatta
Lapiokaivu on yleisin tapa, ja sitä suosivat harrastajat. Syksyllä alkavan AgriBisnes II:n sisältöä on uusittu ja lisäksi uutuutena ovat ajankohtaisseminaarit, jotka on tarkoitettu alueen kaikille maatalousyrittäjille. Poliisi teki kuitenkin lopulta onnistuneen hyökkäyksen ja muodosti eräänlaisen ei-kenenkään maan ihailijoiden ja portin välille. Kun Kalervo Ruohoniemi ottaa kuulosuojaimet päästään ja sammuttaa koneiston, tulee aivan hiljaista. . . Saamelaiskäräjistä on selvää, että valvontaa pitää tehostaa, kuten nyt on suunniteltukin. Saamelaiskäräjien ympäristösihteeri Anni-Helena Ruotsalan mukaan keskeinen ongelma on, että kullanhuuhdonnan vaikutusten arviointi saamelaiskulttuuriin ei käräjien näkökulmasta toiminut ennen lakimuutostakaan. Tapahtumassa syvennytään elossa olemisen kokemukseen valokuvien avulla. Selkäsi taakse sinä heität kaikki minun syntini. Nuorisojoukot hyökkäsivät tämän jälkeen yhteisvoimin melkein viiden metrin korkuista stadionin pääporttia vastaan ja onnistuivat lopulta valtaamaan sen poliiseilta. Ruohoniemi kantaa rännistä ämpärillisen soraa vesisäiliölle ja alkaa huuhtoa sitä altaassa vaskoolilla. –?Aika perinteisellä kaavalla mennään. Vertailun vuoksi Kittilän Suurikuusikko eli Euroopan suurin kultakaivos tuottaa Agnico Eagle -yhtiön mukaan noin 6 000 kiloa kultaa vuodessa. Beatlesit, jotka olivat olleet koko ajan käytännöllisesti katsoen vangittuina esiintymislavan alla, onnistuivat lopulta pakenemaan. Ensimmäinen AgriBisnes -hanke toteutettiin 2011–2013 ja osallistujia oli 24. –?Isot koneet kiinnostavat varmasti myös nuorempaa väkeä, mutta toiveissa on, että nurminäytös ja asiantuntijaluennot kiinnostavat alalla yrittäviä ja työskenteleviä, Ruotsalainen summaa. Molemmissa lajeissa kaikkien osallistujien kesken arvotaan polkutraktori sekä keppihevonen. Kullanhuuhtoja Ruohoniemi uskoo, että jatkossa huuhtojat uskaltavat investoida toimintaansa, kun siitä tulee pitkäjänteisempää. Iltapäivällä luvassa on myös koirien tottelevaisuusnäytös sekä vesinäytös rannassa. –?Lasten maatalousnäyttely on vetänyt väkeä hyvin laajalta alueelta aikaisempina vuosina ja toiveissa on, että tälläkin kertaa kävijämäärä yltäisi 1?000– 2?000:een. AgriBisnes II tutkiva kehittäminen kilpailukyvyn edellytyksenä alkaa lokakuussa. . (STT–AFP) Itäsaksalaiset rajavartijat ampuivat maanantaina erään länsiberliiniläisen, joka oli uimassa Itäja Länsi-Berliinin välillä kulkevassa kanavassa. Entinen systeemi oli peruja vuoden 2011 kaivoslaista. Lisäksi konekaivulupia koskevat valitukset ovat usein pysäyttäneet hankkeet. /ilmoitatapahtuma. Arja Kangas HAAPAJÄRVI (KP) Kuudetta kertaa järjestettävä Lasten maatalousnäyttely kerää tulevana lauantaina väen tällä kertaa Haapajärven ammattiopiston maaja metsätalousosastolle Erkkiläntielle. Lapissa huuhdotaan 20–35 kiloa kultaa vuosittain. Valtauksella huuhdontaan käytettävää vettä kierrätetään suljetussa järjestelmässä, kunnes kaivaus tyhjennetään ja maisemoidaan. Beatlesit ottivat sen jälkeen jalat alleen ja pakenivat esiintymislavan alla olevaan toimistoon. Tuttuun tapaan ohjelmassa on monenlaista koettavaa ja nähtävää niin perheen pienimmille kuin isommillekin. Kullanhuuhdontasesonki kestää vain kesäkuukaudet, joten moni katsoo, ettei tiheä luparumba maksa vaivaa. – Maatalousnäyttelyssä lapset pääsevät kokeilemaan muun muassa talutusratsastusta, vinkkaa Haapajärven 4H:n toiminnanjohtaja Aila Ruotsalainen. Liki kultaa kalliimpaa on kuitenkin se, mitä huuhdontaan tarvitaan. Ollaan Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Huuhdonta tapahtuu kesäisin: moni tulee viettämään kesälomaa valtaukselleen. Maakuntien tulevaisuudennäkymiä tarkastellaan niin kansallisen yhteistyön näkökulmasta kuin laajemminkin. Valtauksia on eniten Inarin kunnassa Lemmenjoen, Ivalojoen ja Kutturan alueilla. Toiminnasta on tehnyt huuhtojien mielestä hankalaa lupasysteemi, jossa huuhdontalupia on joutunut uusimaan kolmen vuoden välein. Toisaalta hän arvelee kullanhuuhdonnan vaativan aina jästipäisyyttä siinä määrin, että sitkeimmät luonteet etsiytyvät elämäntavan pariin joka tapauksessa. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. Tule ”kaffi lle” ja saat kaupan päälle hyvää seuraa. Elävä Penttilä ja toimiva taidetalo! -hanke. ja Jukkolanmäen Navettavintillä Lohtajalla 7.9. Ajankohtaisseminaarien aiheina ovat muun muassa isältä Oy:ksi ja tulevaisuuden tuottaja. Aaltosen mukaan laki osoittautuikin turhan raskaaksi sovellettavaksi kullanhuuhdontaan. Kaivoslaki muuttui kullanhuuhdonnan osalta heinäkuun alussa. Viranomaisella on mahdollisuus antaa kaivajan aloittaa pienimuotoinen huuhdonta, vaikka luvasta olisi valitettu. Nurmityönäytösten lisänä ammattiopiston päärakennuksen luokassa 1 järjestetään eri asiantuntijaluentoja pitkin päivää. Koko päivän alueella voi käydä katsomassa Suomen työhevosseuran järjestämää hevoskyntönäytöstä sekä sepän taontaa. Esimerkiksi Euroopan Unionin aluepolitiikkaa valottaa kokousvieraille johtaja Kari Aalto Itäja Pohjois-Suomen EU-toimistosta Brysselistä. Sillan seniorikaffi t Rantakatu 6, Chydenia, Yhteisöklubi Silta, jatkuu tiistaisin klo 9-12. AgriBisnes -koulutus toisen kerran Kihlauduimme 27.8.2016 Marjut Isoaho & Santeri Uuskartano KIHLAUTUNEET. Tiistain ja keskiviikon asialistalla ovat mm. Näyttelyyn on järjestetty tällä kertaa ohjelmaa myös perheen aikuisväkeä ajatellen. Esittelyssä on myös biokaasulaitos. – Koneellinen huuhdonta muuttaa ympäristöä ja sen vaikutukset on oleellista selvittää kunnolla ennen lupien myöntämistä, Ruotsala sanoo. Kullanhuuhdonta-alueen enimmäispinta-ala kasvoi, ja jatkolupa on voimassa kolmen sijasta kymmenen vuotta. Tänään alkavaan kaksipäiväiseen tapaamiseen saapuu noin 170 kokousvierasta, kahdeksasta eri maakunnasta. Mies, jonka uskotaan olleen juovuksissa, riisui vaatteensa ja sukelsi veteen uidakseen kanavan itäiselle laidalle. Näyttelyvieraat pääsevät myös kisaamaan maatilakilpailussa, jossa ratkotaan erilaisia kysymyksiä pitkin näyttelyaluetta. 38: 17 R E M P S E Ä Y L Ö S S Y K E T A S O T E L Ä Ä H Ä K K I L A I S I N L O K A E N T I N E N S A H A I I L I I I S I T A I N Ä I D I T M A S T O D O N T I T S A T A A U O V R A H A M O R S I A N M A A K A U P P A A V A R U U D E T J U P A K K A Z E U S T A U S K I P A K A T T U N T E I L U T S I I K A I N E N T I M O T E I T I T I A N S A T S T T U O D A O S T E R I N A P O S T E L U A L L A S A L U E A S T E L U T A R A T J O U L E A L E M P I I L L U U S I O T A S T I A S T O T U T E L I A S E N S I Yllä sunnuntain ristikon ratkaisu. Kone tekee selvää 10–12 kuutiosta tunnissa. –?Päätös jatkaa tai lopettaa huuhdonta tuskin on lopulta kiinni lupaprosessista, Aaltonen sanoo. Koneellinen kullankaivuu on Ruohoniemen mukaan ainoa tapa tehdä työstä kannattavaa. Lapin ensimmäinen kultaryntäys tapahtui jo 1800-luvulla Ivalojoella. Keski-Pohjanmaan isännöimään kokoukseen osallistuu maakuntien ja seutukuntien kehittämisestä kiinnostuneita henkilöitä Pohjois-Pohjanmaalta, Etelä-Savosta, Pohjois-Savosta, Etelä-Karjalasta, Pohjois-Karjalasta, Kainuusta ja Lapista. Maakuntien huippukokous koolle (KP) Kokkolan yliopistokeskus Chydenius järjestää kaksivuotisen AgriBisnes -koulutuksen toista kertaa. Kulta on irtokultaa, eli se löytyy irtonaisesta maa-aineksesta huuhtomalla. He syöksyivät kentän vastakkaiselle laidalle panssaroidulla autollaan ja livahtivat ulos toisesta portista. Berliinin muuri vaati taas uhrin Berliini 28.8. Kullanhuuhdonta jakautuu karkeasti kahteen tyyliin: koneelliseen ja lapiokaivuun. Seuraavat AgriBisnes II -infotilaisuudet pidetään Kaustisen Kansanlääkintäkeskuksella 6.9. Silloin kullanhuuhdonta tavallaan rinnastettiin suuren mittakaavan kaivostoimintaan. –?Ja aina olisi neljä tai viisi oikein. LEHTIKUVA/OTTO PONTO KULTAA HUUHDOTAAN LAPISSA JOPA 35 KILOA VUODESSA . Tukesin ylitarkastaja Pasi Molkoselkä toteaa, että saamelaiskäräjillä ja Tukesilla on näkemyseroja siitä, millainen selvitys vaikutuksista on riittävä. Ruohoniemi myy niitä työkseen. Moni jättää leikin sikseen Rahan lisäksi kuluu aikaa. Keskipohjanmaa 30.8.1966 Beatles-hulluutta Los Angelesissa Los Angeles 20.8. . –?Luvitusvaiheessa ei tehdä maastokatselmuksia, joten on mielekkäämpää siirtää voimavaroja valvontaan kuin tehdä paperityötä konttorilla, Aaltonen sanoo. Pitkin päivää alueelle on järjestetty monenlaista koettavaa maaja metsätalouteen liittyen. Kaivajien pitää edelleen esimerkiksi tehdä selvitykset kaivuun vaikutuksista luonnolle tai saamelaisten perinteisille elinkeinoille. . Aurinko nousee: Kokkolassa 6.06 (pimeys päättyy 5.12) Ylivieskassa 5.59 Helsingissä 6.11 Utsjoella 5.21 Aurinko laskee: Kokkolassa 20.48 (pimeys alkaa 21.41) Ylivieskassa 20.43 Helsingissä 20.29 Utsjoella 21.01 Nimipäivät tänään: Eemeli, Eemil, Eemi ruotsinkielisillä Emil ortodokseilla Ale, Aleksander, Santeri, Paavo, Paul, Pauli Nimipäivät huomenna: Arvi ruotsinkielisillä Arvid ortodokseilla Kiprian SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Tuija Sorjanen INARI (STT) Kivet paukkuvat ja koneet jyrisevät. maakuntaja soteuudistus sekä toimintaympäristön ja aluekehitysjärjestelmän tulevat muutokset. . Lupa-asioiden sisältö ei muutu. Tapahtumassa on nurmityönäytöksiä, jossa nähdään nurmijyrsin, vaakatasomurskain ja nurmiäes. Auto yritti ensin poistua stadionin pääportin kautta, mutta kymmeniä hullaantuneita tyttöjä oli kiivennyt heidän autonsa päälle, ja heidän oli käännyttävä takaisin. kello 12–14. Poliisit saivat vasta monen yrityksen jälkeen portin takaisin hallintaansa lyömällä hyökkääjien käsiä patukoillaan. Työja elinkeinoministeriön kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen muistuttaa, että toimintaan voidaan edelleen tarvittaessa puuttua myös lupien voimassaoloaikana. Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Pian vaskoolissa kimaltelee kymmeniä kultahippuja. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. Kalervo Ruohoniemi on kaivanut kultaa Ylä-Lapissa yli kolme vuosikymmentä. Ohjelmassa on muun muassa talutusratsastusta, traktorikyyditystä, kärryajelua ja uteliaimmat pääsevät tutustumaan esimerkiksi maitoautoon sekä muihin maaja metsätalouskoneisiin. Nyt tilanne on muuttumassa. Koulutuksen tavoitteena on maatalouden (maito, liha, peruna, turkis ja metsä) parissa toimivien yritysten jatkuvuuden, kasvun sekä kannattavuuden tukeminen ja kehittäminen tulevaisuuden haasteita vastaavaksi. Uudistus ei näytä olevan synnyttämässä kultaryntäystä Lappiin, kertoo Turvallisuusja kemikaaliviraston ylitarkastaja Pasi Molkoselkä. /tapahtumat. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. Päivän aikana pääsee tutustumaan monenlaisiin maaja metsätalouskoneisiin, sekä kisailemaan tutuissa lajeissa. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. Honkasali Senioripuistojumppa 30.8 klo 18. Jes. Kaivoslaki ampui tykillä kärpästä Työja elinkeinoministeriön kaivosylitarkastajan Riikka Aaltosen mukaan lakimuutoksen tarkoitus on ennen kaikkea keventää viranomaisten taakkaa lupapuolella, norminpurkutalkoiden hengessä. –?Kyselyitä on tullut uusilta kiinnostuneilta sekä ensimmäiseen AgriBisnes-koulutukseen osallistuneilta, koulutushan sopii molemmille yhtä hyvin – se ei ole ensimmäisen kopio ja toisaalta se ei vaadi pohjalle edellistä kokonaisuutta, kertoo koulutuspäällikkö Paula Kivinen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukselta. Pieni kaivinkone rouhaisee maata ja kaataa soraa ränniin, johon letku kuljettaa vettä altaasta. . Nuoret turvautuivat tämän jälkeen poliisin esterakennelmiin, jotka poliisi oli pystyttänyt pitääkseen ihailijat kurissa. Koneet ja välineet, itse valtaus kämppineen, jätemaksut ja luvat nielevät mammonaa. Tervetuloa liikkumaan porukalla Haarukkatien Senioripuistoon, ohjaajat vaihtuvat. AgriBisnes II on Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen, Vaasan yliopiston Levón-instituutin ja Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen yhteistyössä toteuttama koulutus maatalousyrittäjille. Pro Agria Keski-Pohjanmaa järjestää yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa Muhkeat nurmet -tapahtuman osana maatalousnäyttelyä. Sittemmin kultaryntäyksiä on koettu muutamia. Sopii kaikenikäisille. Säävaraus. He heittivät poliisin rivistöjä laudoilla, roskapöntöillä ja pulloilla. Molkoselkä ja ministeriön Aaltonen eivät usko, että uusi laki juuri houkuttelee tulevaisuudessakaan uusia huuhtojia erämaihin. Vapaa pääsy. Perheen nuorempia ajatellen lauantaina kisataan perinteisesti lasten polkutraktorikisassa sekä keppihevoskisassa. Koulutuskokonaisuuteen valitaan viisitoista Keski-Pohjanmaan alueella maatalouden parissa toimivaa yritystä. – On saamelaispaliskuntia, joiden alueella on jo monenlaista maankäyttöä. Lähteet: Lapin Kullankaivajain Liitto ja Kultamuseo Kullankaivajan työpäivä: Kuin lotossa aina 4 tai 5 oikein Kaivoslain kullanhuuhdontaosuutta muutettiin jotta viranomaisten taakka kevenisi Saamelaiskäräjät pitää lakimuutosta huolestuttavana INARI (STT) Saamelaiskäräjät ei ole tyytyväinen siihen, että kullanhuuhdontalupia voidaan nyt myöntää aiempaa pidemmäksi ajaksi ja aiempaa laajemmille alueille. Maakuntaliittojen edustajien lisäksi huippukokoukseen osallistuu kansanedustajia, sairaanhoitopiirien edustajia, virkamiehiä ja luottamushenkilöitä. Jos esiintymä on hyvä, Ruohoniemen mukaan on melkein kuin työpäivän aluksi täyttäisi lottokupongin ja lopuksi tarkistaisi sen. Saamelaiskäräjät on huolissaan myös eri maankäyttötapojen kokonaisvaikutuksista. Pitäisi tietää, miten kaikki yhdessä vaikuttavat, Ruotsala sanoo. Mitä on olla elossa, elävä. Virsilauluillan kahvit ti 30.8. Saamelaiskäräjät on valittanut useista koneellisen kaivuun luvista, koska sen mielestä lupaharkinta ei ole täyttänyt lain vaatimuksia. Hannu Raja Lapin Kullankaivajain Liitosta kertoo monen jättäneen hakematta jatkolupaa. TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 12 PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN TAPAHTUMAT 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. Huippukokouksen päätteeksi julkistetaan Itäja Pohjois-Suomen maakuntien yhteinen kannanotto. Tietysti esillä on monenlaisia kotija lemmikkieläimiä kuten vasikat, hevoset, kanat, kanit ja mehiläiset lasin takana, kertoo Haapajärven 4H:n toiminnanjohtaja Aila Ruotsalainen. KOKKOLA Ryhmäliikuntaneuvonta -ilmoittautuminen! 7 kerran ryhmäliikunta alkaa huomenna, tänään kerkeät vielä ilmoittautua Vesiveijarissa, kokoushuone Neptunuksessa klo 8-15 välillä, saapumisjärjestyksessä. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta. KP/ARJA KANGAS Kotieläimet tutuksi Lasten maatalousnäyttelyssä Tällä kertaa ohjelmassa on myös nurmityönäytöksiä KOKKOLA (KP) Itäja Pohjois-Suomen maakuntien huippukokous järjestetään tänä vuonna Kokkolassa. klo 19 Lähetyssopessa OULAINEN Elossa valokuvien ja elävän musiikin ilta 30.0 klo 17.30 Putilankatu 1, Penttilän talo. Ratsastuskentällä nähdään puolen päivän jälkeen Haapajärven kennelseuran järjestämä agilitynäytös, jonka jälkeen katsojia viihdytetään hevosagilityllä Johanna Nyyssölän johdolla. Vapaa pääsy. –?Laskeskelin, että noin 50?000 eurolla voi ostaa itselleen tällaisen työpaikan, Ruohoniemi sanoo. (STT–Reuter) Beatlesit joutuivat poistumaan panssaroidussa autossa tuhansien kirkuvien ihailijoittensa takaa-ajamana esiinnyttyään lauantaina suurella baseballstadionilla Los Angelesissa. Nyt kulta maksaa noin 38 euroa gramma, ja Ruohoniemen mukaan hyvässä esiintymässä kultaa on puolisen grammaa tai hiukan alle kuutiossa
Gasumin toimitusjohtaja: Kaasulla on valtava potentiaali. –?Teho tehdään turpeella silloin kun halutaan voimalasta kunnon tuotanto. Vaihdetuimpien osakkeiden kärkikymmeniköstä kaikki päätyivät laskuun. Maakaasu on pääasiassa metaania ja muita kevyitä hiilivetyjä sisältävä kaasuseos, jota saadaan maaperästä. Kotimainen. Voimalan polttoprosessi vaatii, että polttoaineesta vähintään 80 prosenttia on turvetta. – Jos jakeluverkko laajenee ja polttoainetta saa helposti ja kohtuullisella hinnalla, lähtee käyttökin luontaisesti nousuun, Lehtonen arvioi. Merkittävimmät vaikutukset ovat kuitenkin raaka-aineen hankinnassa, johon lasketaan tarvittavan säännöllisesti 100–200 ihmistä. Lähteet: Tukes, Gasum Päivi Lakka Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry:n (SKAL) toimitusjohtaja Iiro Lehtonen näkee nesteytetyn maaja biokaasun yleistymisen raskaan liikenteen polttoaineena mahdollisena. –?Tämä yhteistyö tuo kaksi isoa peluria vihdoin yhteen. –?Kaasulla on valtava potentiaali. Toimitusjohtaja Antti Vilkuna havainnollistaa, että jalostamon tuotantokapasiteetti, 65 000 tonnia biopolttoainetta, mahtuu 1 600 säiliöautoon. Bioja maakaasu ovat luonnonkaasuja, joista saadaan vähäpäästöistä polttoainetta. Tällä hetkellä Kanteleen Voiman Haapaveden voimalaitos on tehoreservissä. Laitos tekisi joko bioetanolia tai bioöljyä metsäraaka-aineista, sahateollisuuden sivutuotteista ja kierrätyspuusta. Raskaan ja kevyen liikenteen nesteytetyn bioja maakaasun tankkausasemia ollaan hänen mukaansa valmiita rakentamaan lisää kysynnän mukaan. Yhtiö on aloittanut kapasiteetiltaan noin 65?000 tonnin jalostamon ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA). Maanantaina yhtiön osakehinta kallistui 12,9 prosenttia, ja maaliskuun listauksen jälkeisestä ensimmäisestä päätösarvosta kurssi on kohonnut peräti 77 prosenttia. Elite Varainhoidon osakekurssi säilyi päivän ajan muuttumattomana alle 300 kappaleen vaihdolla. Maakaasun käyttö merimoottoreissa ja voimalaitosten generaattoreissa lisääntyy jatkuvasti erityisesti ympäristösäännösten vuoksi. Tehoreservisopimus jatkuu ensi kesään. Yhtiön liikevaihto sen sijaan kasvoi 8,5 prosentilla 9,2 miljoonaan. Citycon ja Amer Sports nousivat reilulla prosentilla. Componenta -4,90 PKC Group -3,95 Outokumpu -3,45 Comptel -2,15 Taaleri -1,71 Aktia Pankki R +10,94 Neo Industrial +4,91 Suominen +2,64 Consti Yhtiöt +2,62 Restamax +2,29 0,02 1,118 -0,25 9,479 0,21 0,854 0,20 114,202 0,42 72,754 49,92 +0,50% +0,001% -0,297% -0,25% 8460,82 +0,66% 18517,64 +0,1% 289,93 HELSINKI (STT) Työnhakijat pitävät henkilökohtaista tukea erityisen tärkeänä heti työttömyyden alusta lähtien, ilmenee sosiaalija terveysministeriön Työpankki-hankkeen tutkimuksesta. Yhtiön käsityksen mukaan uusi laitos ei vaadi kaavanmuutoksia. Laivanvarustajat sanovat, ettei ole riittävää infraa. Suominen, Bittium ja Lehto Group vahvistuivat vähintään kaksi prosenttia. Siksi tämäntyyppinen yhteistyö on erittäin tärkeää. Asunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla, halpenivat muualla. Infrapelurit puolestaan sanovat, ettei löydy riittävästi kaasua käyttäviä laivoja. Laivasovelluksissa käytettävän nesteytetyn maakaasun kehitystyössä hyödynnetään myös Gasumin tytäryhtiön Skangasin osaamista. Koko maan keskiarvoa tarkasteltaessa vanhojen kerrosja rivitaloasuntojen hinnat pysyivät viime vuoden tasolla. Osakevaihtoa kertyi päivän mittaan hyvin niukasti, vain 192 miljoonan euron edestä. Tunnetuin kaasulla kulkeva laiva on Viking Linen Grace. Tämä ohjelma suuntautuu kuitenkin Aktian A-osakesarjaan. Eniten heikkeni Outokummun usein paljon heiluva kurssi, joka laski 3,5 prosenttia. Vainikan mukaan asiakkaat eivät ole vielä valmiita maksamaan polttoaineesta enempää pelkän vähäpäästöisyyden vuoksi. Kesäkuuhun verrattuna hinnat nousivat aavistuksen. Kaasuautoihin tultaisiin hänen mukaansa siirtymään vähitellen, kalustoa uusittaessa. Myös Valmetin kurssi laski yli prosentin. Biokaasu on biokemiallisen prosessin tuloksena syntyvä kaasuseos, joka sisältää pääasiassa metaania. Molemmat nousivat ja osuivat täsmälleen markkinoiden odotuksiin. Siitä tuotetaan fossiilista polttoainetta. KP/KATARIINA ANTTILA Kanteleen Voima selvittää biojalostamon rakentamista Haapavedelle HELSINKI (STT) Vanhojen osakeasuntojen hinnat liikkuivat heinäkuussa päinvastaisiin suuntiin pääkaupunkiseudulla ja muualla maassa verrattuna edellisvuoteen. Vastaavat asemat avataan syksyllä Turkuun ja ensi vuonna Vantaalle ja Jyväskylään. Vaihdetuimpien kärjessä olivat yllätyksettömästi Nokia, Sampo A ja Fortum, kaikki noin 0,1 prosentin laskulla. Volyymit tulevat kasvamaan ennen kaikkea meriliikenteessä, raskaassa liikenteessä ja teollisuudessa. Paineistettu kaasu on tällä hetkellä polttoaineena bensiiniä edullisempi vaihtoehto. Antti Vilkuna arvioi, että jalostamon rakentaminen on 200–300 miestyövuoden projekti. Urautuminen työttömyyteen näyttää alkavan heti ja usko omaan työllistymiseen heikkenee, kun työttömyys pitkittyy. Hiilidioksidipäästöjen lisäksi maakaasulla on dieselpolttoaineisiin verrattuna alhaisemmat hiukkasja typenoksidipäästöt. Wärtsilällä on kaasun arvoketjuun liittyvää teknistä tietotaitoa, Gasumilla puolestaan vankkaa asiantuntemusta maaja biokaasun jakelusta ja myynnistä. Kanteleen Voima ei itse aio ryhtyä biopolttoaineen jalostajaksi. Myös Eskolan mielestä hyötysuhteeltaan hyvälle kaasulle löytyy tukeva jalansija tulevaisuuden energiakentässä. Yhtiön tulos oli ennakkoarvioiden mukainen, ja liikevoitto laski vertailukaudelta yli 60 prosentilla 0,4 miljoonaan euroon. Toimitusjohtaja Antti Vilkuna sanoo, että hanke päätettiin pistää vireille, kun EU julkisti kesällä ehdotuksen päästövähennysten jaosta jäsenmaiden kesken. Tilastokeskus kertoo, että pääkaupunkiseudun hinnat nousivat 1,8 prosenttia edellisvuodesta ja muualla maassa hinnat laskivat 1,6 prosenttia. Maailmanmarkkinat saivat hieman puhtia Yhdysvalloista, jossa julkistettiin iltapäivällä Suomen aikaa yksityisten tulojen ja kulutuksen luvut heinäkuulta. Vaihtomäärä jäi poikkeuksellisen vähäiseksi. Parhaassa tapauksessa biojalostamo on silloin valmis aloittamaan toimintansa. Tulokset perustuvat kahteen työllistymisen edistämistä kartoittavaan selvitykseen, jotka toteutti Innolink Research. Voidaan tuottaa uusiutuvista raaka-aineista kuten jätteestä. Aktia-pankin vähemmän vaihdetun R-sarjan kurssi harppasi maanantaina 11 prosenttia. Biokaasu on lähes nollapäästöinen. Työttömät korostavat henkilökohtaisen tuen roolia Perttu Räisänen Helsingin pörssin laimea laskuvire kesti koko maanantain, ja yleisindeksi OMXH päätyi 0,3 prosentin laskuun ja 8460,82 pisteeseen. Tuloksista selviää myös, että työttömyyden kestolla on negatiivisia vaikutuksia. Kyselyssä 60 prosenttia työnhakijoista arvioi, että henkilökohtainen tuki on suuri apu työllistymisessä. Kaasukäyttöisten moottorien pakokaasupäästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin dieselja hiilikäyttöisten voimanlähteiden. Polttoainekustannukset ovat raskaan liikenteen kuljetusyrityksille palkkojen jälkeen toiseksi suurin kustannuserä. Selvityksiin kerättiin huhti–kesäkuussa vastaukset yhteensä 1?932 hengeltä. Yhtiö kertoi elokuun alkupuolella omien osakkeiden osto-ohjelmasta, joka on tarkoitettu yhtiön johdon palkitsemiseen. Se käynnistetään vain, mikäli valtakunnan verkossa tarvitaan lisäkapasiteettia. Voimalaitos tuottaisi jalostamolle sähköja lämpöenergiaa, mikä parantaisi myös voimalan toiminnan kannattavuutta. Suomelle asetettiin 39 prosentin vähennystavoite vuoteen 2030 mennessä. . Gasumin Lammisen mukaan pohjoismaisten maakaasumarkkinoiden arvioidaan kolminkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä. Kyselyn mukaan vain 16 prosentilla työttömistä usko työllistymiseen ei ole heikentynyt puolen vuoden työttömyyden jälkeen. Ainoa maanantain tulosjulkistaja Helsingissä oli First North -listattu Elite Varainhoito. Wärtsilä on jo kauan tarjonnut ratkaisuja kaasua käyttäville tai sitä kuljettaville laivoille, joita on toistaiseksi vain vähän. Se olisi jatkuvasti toiminnassa, mutta tehoja nostettaisiin vain, kun valtakunnan verkossa on säätöteholle tarvetta. SSAB B ja Stora Enso R laskivat kumpikin 1,3 prosenttia, samoin kuin Metso. . JOEL MAISALMI Wärtsilä ja Gasum yhdistivät kaasuvoimansa MAAKAASU . Maakaasun hiilidioksidipäästöt ovat noin neljänneksen bensiiniä pienemmät. SKAL:n Lehtosen mukaan maaja biokaasun verotus on avainasemassa siinä, yleistyykö polttoaineen käyttö raskaassa liikenteessä. – Meidän täytyy hinnoitella tuotteemme kilpailukykyisiksi juuri fossiilista dieseliä vastaan, Vainikka sanoo. Kun biojalostamo on toiminnassa, sen ja turvevoimalan yhteinen raaka-ainekulutus tulee olemaan samaa luokaa kuin voimalan kulutus on ollut parhaimpina vuosina. Voimalaitoksessa ollaan valmistautumassa 30–40 miljoonan euron investointiin, jotta se täyttäisi vuonna 2022 voimaan astuvat teollisuuspäästödirektiivin vaatimukset. Wärtsilä on noussut johtavaan asemaan energiaja merenkulkumarkkinoilla kehittämällä edistyksellisiä teknologiaratkaisuja, joiden ansiosta maakaasua voidaan käyttää polttoaineena helposti ja tehokkaasti. YVA-prosessi päätettiin kuitenkin aloittaa nyt, jotta hanke pääsisi etenemään mahdollisimman ripeästi sitten, kun yhteistyökumppanin kanssa on päästy sopimukseen. Kumppanuussopimuksen keskeinen tavoite on laajentaa LNG-infrastruktuuria uusiin paikkoihin eli parantaa nesteytetyn maakaasun saatavuutta. Gasum-sopimus nopeuttaa siirtymistä kaasupolttoaineeseen ja edistää kestävää kehitystä, Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola sanoo. Gasumin mukaan LNG:n saatavuuden parantaminen palvelee merenkulun lisäksi maakaasuverkoston ulkopuolella olevia teollisuusasiakkaita sekä enenevästi myös raskaan liikenteen tarpeita. . Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat hieman, mutta muualla Suomessa hinnat olivat nousussa. First North -listattu Suomen Hoivatilat jatkoi kovaa nousulaukkaa, joka alkoi jo hyvän aikaa ennen viime viikon torstain tulosjulkistusta. Yleistyminen on kiinni verotuksesta Yhtiöt solmivat yhteistyösopimuksen, jolla pyritään kehittämään maakaasun käyttöä ja jakelua maalla ja merellä. Siellä avattiin eilen maanantaina Suomen ensimmäinen LNG-tankkausasema. Pitkäaikaisia työpaikkoja laitokseen tulee 20–30. Gasumin kehityspäällikkö Jussi Vainikka painottaa, ettei kaasuautojen yleistyminen jää kiinni kaasun jakeluverkostosta. –?Näköpiirissä ei ole yhtäkään sellaista riskiä, joka jollain tavoin uhkaisi kaasun roolia. Puun osuus tulee olemaan raaka-aineesta hieman yli puolet. –?Kaasun käytössä merenkulussa on jo pitkään ollut infrastruktuuriongelma. Toimitusjohtaja Antti Vilkuna kertoo, että keskusteluja yhteistyöstä on käyty eri suunnissa, mutta vielä ei ole sitouduttu mihinkään. Katariina Anttila HAAPAVESI Kanteleen Voima Oy selvittää biojalostamon rakentamista Haapaveden turvevoimalaitoksen yhteyteen. –?Meidän pitää joko lopettaa öljylämmitys tai lisätä biopolttoaineitten käyttöä liikenteessä. Uskon, että tästä tulee uutta hyvää bisnestä, hän kertoo. Etenkin metallija metsäosakkeet laskivat. Kaasuasentaja Markus Brunfeldt irrottaa tankkauspistoketta rekan kaasusäiliöstä Vuosaaren satamassa. Yhtiön tavoitteena on jatkaa sopimusta vuoden 2019 elokuulle. Osake nousi elokuun alkupuolella jo 5,5 euron päälle, ja vuoden alun hintakuopasta kurssi on kirinyt 90 prosenttia. Lehtosen mukaan raskaan liikenteen kaasuautojen hieman kalliimpi hinta edellyttäisi kaasulta polttoaineena tuntuvasti halvempia hintoja. Tavoitteena on tuoda kaasu kaikkialle, missä sen käyttö on järkevää, hän toteaa. Konsernijohtaja Eskola arvioi, että kaasulaivojen määrä lisääntyy infran kehittyessä. Vilkuna sanoo, että Haapaveden turvevoimalaitoksen palaaminen sähkömarkkinoille entiseen malliin lauhdevoimalana ei nykyisellä sähkön hinnalla ole uskottavaa. Heinäkuussa neliöhintojen keskiarvo koko maassa oli noin 2?300 euroa. Yhtiö odottaa edelleen kannattavuuden parannusta pitkällä aikavälillä. Litroiksi suhteutettuna maakaasun hinta 69, biokaasun 93 senttiä. –?Olemme jo pitkään puhuneet siitä, kuinka tärkeä kasvualue kaasu meille on, energiatehokkuuden ja innovatiivisten uusien ratkaisujen ohella. Jalostamo käyttää puuta. Yhtiöt pyrkivät kehittämään myös nesteytetyn biokaasun markkinoita. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 30.8.2016 13 TALOUS LYHYESTI PÖRSSIKATSAUS OMX Helsinki Dow Jones Industrial 0,000% -0,050% Euribor 12 kk 3,54 +0,17 7000 7500 8000 8500 9000 elo heinä kesä touko huhti maalis ?0,30 ?0,25 ?0,20 ?0,15 ?0,10 ?0,05 0,00 elo heinä kesä touko huhti maalis Nousijat Laskijat OMX Nordic Euribor 3 kk Energia Euro Raakaöljy Brent, spot USD/tynnyri Sähkö Nord Pool, spot senttiä/kWh USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Ison-Britannian puntina Japanin jeneinä Venäjän ruplina Lähde: Kauppalehti / kauppalehti.. Vilkuna toivoo, että tällaiselle säätöteholle syntyy markkinarako, kun tuulivoiman lisääntyy ja Ruotsi lopettaa linjauksensa mukaisesti sähkön tuottamisen ydinvoimalla. Voimalaitos tarjoaa tehtaalle valmiin tuotantoympäristön, jossa on muun muassa energiapuun varastointia ja käsittelyä varten rakennettu Haapa-Kenttä. Tällä hetkellä kaasun verotaso on fossiilista dieseliä alhaisempi. –?Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyösopimukseen, jonka avulla parannamme tehokkaiden ja puhtaiden maakaasusovellusten saatavuutta niin merellä kuin maallakin, sanoo Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen. Voimalan ja jalostamon yhteistyö helpottaisi voimalan käyttöä säätötehovoimalaitoksena. Metallija metsäosakkeet johtivat ohutta laskupäivää Viki Salonen HELSINKI Wärtsilä ja Gasum ovat solmineet yhteistyösopimuksen maakaasun käytön, jakelun ja huoltoratkaisujen kehittämisestä merija maasovelluksissa. Fossiilisen dieselin hintataso on kuitenkin alhainen. . Ero pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä on huomattava, sillä pääkaupunkiseudulla keskineliöhinta oli noin 3?500 euroa ja muualla maassa noin 1?700 euroa. Wärtsilän ja Gasumin yhteistyöprojekti jaetaan kokonaisuuksiin, jotka ovat Smart Power Generation, LNG ja nesteytetty biokaasu (LBG), kaasu laivojen polttoaineena, käyttö ja kunnossapito sekä biokaasu. . Sijoittajien mietintäaiheena jatkoi myös perjantainen Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin pääjohtajan Janet Yellenin puhe, joka tulkittiin markkinoilla Fedin koronnoston todennäkösyyttä lisääväksi kannanotoksi
TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 14 ELÄMÄ MAANANTAI TERVEYS TIISTAI KULUTTAJA KESKIVIIKKO RUOKA TORSTAI MATKAILU PERJANTAI KOTI LAUANTAI Elina Pajunen Anna Tervahartiala, kuvat Stressi kipristää vatsan mykkyrälle. Aluksi voi hyvin keskittyä vain hengitykseen ja yhteen liikkeeseen. Istu hetkeksi alas, laske kädet levollisesti syliin. – ?Jokaisella on omat juttunsa, mutta mieti hetken, mikä kaikki on elämässäsi pakollista juuri nyt. Aloita kädet suorana alhaalla vartalon sivuilla. Granö-Träskelin itse suosii aamua, jolloin mieli ei ole vielä niin täyttynyt virikkeistä. –?Yksi asia on miettiä, voisiko työaikaa vähentää väliaikaisesti. Keskity pienen taukoon hengitysten välissä. Silloin kun ei ole kiireinen, väsynyt ja stressaantunut, myös tavalliset pienet asiat tuntuvat ihanilta. Harrastukset ovat ihania, mutta jos niitä on paljon, siitäkin kertyy stressiä. Hengitä samalla sisään. Mitä elämän hidastamisella tarkoitetaan, Hidasta elämää -sivuston perustaja, hyvinvointikouluttaja Sanna Wikström. Vie kädet vatsan päälle. STRESSIN OIREET MISTÄ TUNNISTAA. TERVEYS YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. 2016 Kysy lisää tästä mainospaikasta: Puh. –?Hengitykseen kyllä tottuu vähitellen. Hengitä sisään, kun viet lantiota eteen ja ulos viedessäsi lantiota taakse. Kenelle: Kaikille, jotka haluavat kohentaa ruokavaliotaan ja löytää uusia ideoita koko perheen ruokailuun. Pidä selkä suorana. Käännä kämmenpuoli eteenpäin, levitä sormet hiukan haralleen. –?Harjoitusten jälkeen aivot toimivat paremmin. Liikkeet voi tehdä milloin vain. Voit myös sulkea silmät. Älä suostu kaikkeen äläkä tee kaikkea. Granö-Träskelin näyttää neljä liikettä, jotka perustuvat qigongiin, ikivanhaan kiinalaiseen meditaatioja liikuntamuotoon. Kämmen johtaa liikettä. Vaikka reseptit ovatkin sangen kelpoisia koko perheen käytettäväksi, myös kirjan lopussa olevat lapsille suunnatut reseptit olivat hyvä lisä kirjaan. Kannattaa kuitenkin hidastaa edes sen verran, että voi kokea asioita sen sijaan, että vain ajattelee asioita tulevassa tai menneessä. Mikä aika tahansa on parempi kuin odottaa täydellistä ajankohtaa ja jättää siksi tekemättä. Pyöräytä keho sivukautta alas, hengitä ulos, ja sisäänhengityksellä nouse toisen sivun kautta ylös keskelle. Pidä lantio harjoituksen aikana paikallaan. Harjoitusten aikana pidä kädet ja jalat pehmeinä. Puhallustauko voi löytyä myös esimerkiksi lapsen harrastuksen aikaan, jos harjoitusten päättymistä joka tapauksessa täytyy odottaa. Toista esimerkiksi neljä kertaa molempiin suuntiin. Stressijärjestelmä on alun perin kehittynyt turvaamaan selviytymistä henkeä uhkaavissa tilanteissa. 1 LANTION PYÖRITYS. Aseta kädet alaselälle. Ongelmana on stressin pitkittyminen, jolloin keho ja mieli alkavat oireilla. Kun kädet ovat vaakatasossa, käännä kämmenet ylöspäin ja jatka nostamista. Ota leveähkö haara-asento, pidä polvet pehmeinä. Silloin Granö-Träskelin kehottaa istahtamaan hetkeksi, hengittämään normaalisti ja jatkamaan harjoitusta sen jälkeen. Laske viiteen hengittäessäsi sisään ja kahdeksaan hengittäessäsi ulos. 4 RISTIKKÄISLIIKE. Mieti sen sijaan, mistä voisit mahdollisesti luopua, jotta elämä olisi parempaa. Hengitä nenän kautta sisään ja nenän kautta ulos. . Keho on levoton ja kylmä. Niiden avulla pystymme hetkellisesti parantamaan suorituskykyä. Myös ajatus kulkee kirkkaammin. Ennen harjoituksia ota pieni haara-asento. Mitä pienempi kalenteri on, sitä ahtaammalta se näyttää ja tuntuu. Tuo sitten uloshengityksellä molempia käsiä hitaasti keskeltä kohti rintakehää. Miksipä juuresten kuoria ei heittäisi esimerkiksi uuniin, ja valmistaisi niistä sipsejä tai säilöisi talveksi tuoreita vihanneksia vaikkapa hapattamalla. Lähde piirtämään lantiolla hitaasti suurta ympyrää hengityksen tahtiin. Kierrä yhdeksän kertaa ympäri molempiin suuntiin. Sisäänhengityksellä vatsa pullistuu ulospäin. Syvään hengitykseen tottumattomalle harjoitukset saattavat aiheuttaa ensin huimausta. –?Yksi käytännön vinkki on tehdä isompi kalenteri, sillä elämme kokemuksemme mukaan. Lähde nostamaan käsiä hitaasti sivukautta ylös kämmenet alaspäin. Hengitys vaikuttaa siihen, millaista viestiä annat keholle, mielelle ja aivoille. Jos tämän hetken kokeminen ei oikein avaudu, vauhti on yleensä liian kova. Granö-Träskelinin mukaan parempi on tehdä hengitysharjoituksia edes pari minuuttia kuin ei ollenkaan. Äkillisessä stressireaktiossa elimistö erittää stressihormoneja, kuten adrenaliinia ja kortisolia. –?Mutta jo kolme syvää uloshengitystä auttaa kehoa rauhoittumaan. Teet parempia päätöksiä ja olet todennäköisesti myös parempaa seuraa. Mitä voi ehkä siirtää tai jättää kokonaan tekemättä. –?Ein sanomisen taito säilyttää elämässä väljyyttä. . Teemasivut Keskipohjanmaassa • MA Elämä • TI Terveys • KE Kulu aja • TO Ruoka • PE Matkailu • LA Ko •. 3 KERÄYSLIIKE. Hengitä samalla ulos. –?Vanha viisaus kuitenkin sanoo, että jos 10 minuuttia tuntuu liian pitkältä ajalta, tarvitsisit oikeastaan 20 minuuttia. Keskity hengitykseesi tai rauhoittavaan luontomaisemaan. Katse seuraa rintakehän yläpuolella liikkuvaa kättä. Hyvää: Vinkit ruokahävikin pienentämiseksi ovat hyvät. Jos kotona on paljon tavaraa, se tarkoittaa paljon siivottavaa. –?Ensimmäisiä asioita on hengityksen hidastaminen ja siihen keskittyminen. Toista muutaman kerran. –?Mutta jollekin toiselle ilta tai vaikka lounastauko voivat sopia paremmin. Seuraavan liikkeen voi opetella sitten, kun ensimmäinen sujuu. Vie oikea käsi sivukautta ylös, hengitä sisään, venytä pitkäksi. –?Yksinkertaisimmillaan elämän hidastamisella tarkoitaan oman ominaisen elämänrytmin löytämistä, sen kunnioittamista ja sen mukaan elämistä. –?Jos illan oman ajan avulla saa tasapainotettua arkea, se on tietenkin ok. Ristikkäisliike puolestaan aktivoi aivopuoliskojen välisiä yhteyksiä. –?Älä mieti elämässä niinkään, mitä voisin hankkia, jotta minulla olisi parempi elämä. Stressaantuneena aivot huutavat hätätilassa: Uhkia näköpiirissä! Hengityksen avulla voit viestittää toisille aivoalueille: Kaikki hyvin! Ei havaittavissa olevia uhkia. Monelle kellon kanssa kilpaa rientävälle ajan ottaminen pelkkään hengittelyyn tuntuu typerältä ajatukselta. Mikä: Kirja innostaa syömään mahdollisimman ravintotiheästi, eli tuoretta, vähän käsiteltyä ja värikästä lähiruokaa, sesonkia hyödyntäen. Päätösten tekeminen ei tahdo sujua. Hengitys muuttuu pinnalliseksi. Toisaalta riittävä uni on valtavan tärkeää ja saa elämän tuntumaan ylipäätään paljon mukavammalta. Myös aivojen pelkokeskus, mantelitumake, aktivoituu. –?Yleensä ihmiset ylipäätään yrittävät tehdä liikaa ja liian täydellisesti. Sydämen syke ja verenpaine nousevat. 2 AVUKSI UNIVAIKEUKSIIN. Hartiat pingottuvat, huimaa. Jos kotona on pieniä lapsia tai työ erityisen kiireistä, GranöTräskelin vinkkaa menemään vaikka vessaan vain hengittämään hetkeksi. Lupaus: Mikäli syksy väsyttää, kannattaa ainakin kokeilla voisiko apua löytyä vitamiinipurkin sijaan lautaseltasi. HYVÄ KYSYMYS Varaa vartti kalenterista vain hengittämiseen Pienetkin hengityshetket tarjoavat aivoille lomaa ylikuormituksesta. Ajatukset ovat sekavia ja keskittyminen on vaikeaa. Stressaantunut henkilö hengittää usein nopeasti rintakehän yläosalla, sanoo stressinhallintaja hyvinvointiterapeutti Carina Granö-Träskelin. Vie sormenpäät pään päällä kevyesti yhteen, koukista kyynärpäistä ja laske käsiä hitaasti alaspäin kohti rintakehää ja vatsaa. Otsa on kurtistunut huolesta kasaan. Mieti myös, toimitko oman hyvinvointisi puolesta vai sitä vastaan. Ei ole ihan sama, valitsetko hedelmätiskiltä kotimaisen omenan vai tuhansien kilometrien päästä rahdatun hedelmän. Stressinhallintaterapeutti kutsuu hengitysharjoituksia aivojen lomaksi. Tiukoissa aikatauluissa kivatkin asiat alkavat tuntua ikävältä. Liikkeet paitsi rauhoittavat, myös lisäävät istumisesta kangistuneen selän ja niska-hartiaseudun liikkuvuutta. RUOKAKIRJA Tiina Hälvä: Energisoivaa ruokaa Readme.fi 2016, 123 sivua. Riittääkö, jos elämää hidastaa tunniksi kello 21:n jälkeen. Kirjan ruokaohjeet eivät sisällä gluteiinia tai lisättyä sokeria. Katse seuraa laskeutuvia käsiä. Granö-Träskelinin mukaan syvään hengitellessä on itse asiassa mahdotonta kokea kiirettä. Nosta kädet lanteille. Olisiko sinulla asiaa heille. Liike tekee hyvää alaselälle ja lantiolle ja sopii erityisen hyvin paljon istuville. –?Elämänrytmi on jokaisella erilainen. Stressaavassa tilanteessa aivorunko aktivoituu ja sytyttää autonomisen hermoston sympaattisen reaktion. Myös nukahtaminen on hankalaa. Kuinka hidastaminen onnistuu pikkulapsivuosina. –?Myös punaisissa liikennevaloissa ehtii hyvin vetää muutaman syvän hengenvedon. Keräysliikkeen ja ristikkäisliikkeen voit halutessasi tehdä myös istuen. ANNA TERVAHARTIALA JUURI NYT Valitse värikästä, käsittele vähän Miten elämää voi hidastaa. Tällöin looginen ajattelu ei toimi. –?Kun keskittyy vain yhteen asiaan, eli tässä tapauksessa hengitykseen, kehon lisäksi myös mieli rauhoittuu. Päästä ala-asennossa niska täysin rennoksi. Miten elämän hidastaminen tapahtuu. 020 750 4400 KOHDENNA VIESTISI! Terveys kiinnostaa lukijoitamme. Pyöräytä kädet rintakehän päällä niin, että nyt vasen käsi lähtee kohti kattoa ja oikea kohti lattiaa. Milla Sallinen Rauhoitu. Hengitä hitaasti nenän kautta sisään ja puhalla suun kautta kehon jännitykset ulos. Lähde: Juha Siira, Karita Palomäki: Kehon viisaat viestit.
Sunnuntaikonsertteja The 69 Eyes 2.10., Pepe Willberg 16.10. Huumoripitoisen draaman ohjaa pienelle näyttämölle Erik Kiviniemi. Taitavana hevosmiehenä tunnettu Hanssi Paavola on aina piirtänyt ja maalannut hevosia. Tosin ryhmien on mahdollista tilata illaksi myös ruokailu. . Vuoteen 2013 asti tapahtumien ja keikkojen määrä kasvoi vuosittain, mutta vuonna 2014 sekä keikkojen että eri tapahtumien määrä laski noin kuusi prosenttia. Ohjelmistossa kuultiin sekä orkesterin että Voutilaisen kappaleita, jotka sopivat Guardia Nuevan konserttiin. Näytelmä sijoittuu eteläpohjalaiselle karjatilalle. –?Olen Lapualta, mutta en maatalon tyttöjä. Paavolan hevoset nyt Reisjärvellä Hanssi Paavolan tauluissa hevoset ovat työn touhussa tai vapaalla laitumella. Tanssejakin salissa on pidetty ja pidetään. Paavolaa on erityisesti kiehtonut hevosen liike, joten monissa tauluissa valjastusta ei ole juuri lainkaan. Hänen lenkkeilyttämä 12-vuotias suomenhevosori Metkutus osallistui muun muassa tämän vuoden Turun kuninkuusravien päälähtöön pojan JuhaMatti Paavolan ohjastamana. Sen esittävät samat solistit kuin viimeksi. Pikku Prinssinä nähdään Essi Hurme ja kolmessatoista eri roolissa Ville Härkönen. Isännän ja emännän odotukset ovat kovat, mutta miniä ei olekaan ihan sellainen kuin he odottivat, vaan intialaistaustainen yliopistotutkija. Mukana sadan kappaleen kokoelmassa on myös instrumentaaliversioita sekä tango nuevoa. –?Huomasi, että yleisössä monella on paljon muistoja ja kosketuspintaa näihin kappaleisiin. Saman katon alla kantaesitys 23.9. –?Halusin kirjoittaa siitä, mitä tapahtuu, kun perheeseen tulee ihan eri puusta veistetty ihminen, Taina Latvala kertoo. Siinä maailmankuulu kapellimestari palaa kotiseudulleen ja alkaa johtaa paikallista kuoroa. Uusien akustisten verhojen avulla sali voidaan jakaa pienemmäksi, jolloin esimerkiksi seminaareja on miellyttävämpi järjestää. Pöhinää Sorsakosken ympärillä Laura Krohn VAASA Lapualaislähtöinen kirjailija Taina Latvala on kirjoittanut Vaasan kaupunginteatterille aivan uuden näytelmän. Paavola on sanonut, että viisikymmentä ensimmäistä vuotta hän vain piirsi, mutta viime vuodet hän on myös maalannut. Viime keväänä aloitetut kunnostustyöt saatetaan loppuun syksyn aikana. Ilkka Koivula esitti Sorsakoskea myös kolme vuotta sitten Valkeakosken kesäteatterissa. Kapellimestarina on Jari Hiekkapelto. –?Sorsakosken musiikki on seurannut minua monta vuosikymmentä. Kokemus oli niin positiivinen, että Vertainen uskoo yhteistyön jatkuvan. Ravintolallekin tämä sopii, sillä tarjoilut voidaan kattaa salin takaosaan. Yksi suuri parannus on myös siinä, että tapahtumien ja konserttien ruokaja juomapuolesta huolehtii nykyään Amica-ravintolat. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Anni Saari 020750 4451 Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Kokkolalaisten konserttija kokoustila, Snellman-sali, päivitetään vihdoinkin 2000-luvulle. Miniää esittää vierailijana tv-sarjoissakin nähty Jenni Banerjee, jolla on omia sukujuuria Intiassa. Lisäksi Paavola on osallistunut Vetelin Taidekartanon yhteisnäyttelyyn ja muutamaan otteeseen tauluja on ollut esillä myös Kaustisen raviradalla Nikulassa. Niinpä Hevosia koko elämä -näyttelyssä on esillä myös öljyvärimaalauksia ja kuivaliitutöitä. Konsertti uusitaan heti torstaina ja vielä kuukauden kuluttua lokakuussa. Vierailuja: Tanssiesitys Kalevala In Search of Light, a cappella yhtye Fork. –?Valtaosa niistä on musiikkia, mutta viime vuosina myös pienimuotoiset teatteriesitykset ovat lisääntyneet. Ravintola aukeaa tuntia ennen esitystä, mutta sulkee ovensa väliajan jälkeen. Nousu on ollut tasaista kymmenestä tuhannesta kävijästä nykyiseen 25?000:een, mutta selvä nousu on tapahtunut kahden viime vuoden aikana. –?Herroja yhdistää pitkä lista yhteisiä kappaleita. Aiemmin Kaustisen kirjastossa ja Kannuksen Galleria Justuksessa esillä olleet teokset ovat saavuttaneet suuren suosion molemmissa näyttelytiloissa. Kokonaisuudessaan boxi sisältää kuusi tuntia tangoa. Snellman-salin kokousja konsertti-isäntä Pekka Kuusansalo huokaisee, että oli jo aikakin. KP/MARKKU JOKELA Snellun tekniikka päivitettiin Kokkolan konserttisalista moneksi uuden tekniikan avulla SYKSYN OHJELMISTOA . –?Kun ohjaaja Heikki Paavilainen ehdotti, että mennäänkö Vaasaan, ei tarvinnut miettiä. Pepe Willberg juhlakonsertti 14.10. Tosin tänä syksynä huippukapellimestarin työskentelyä on mahdollista nähdä myös livenä, sillä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteellisena johtajanakin toimiva Oramo johtaa peräti viisi KPKO:n konserttia. Candide-oopera 13. Purtavat noudattelevat sesonkia, ja esimerkiksi konsertteihin on luotu oma konserttileivos. Samanaikaisesti Turun kirjamessujen kanssa järjestetään myös Turun ruokaja viinimessut. Tuija Niemi ja Pekka Kuusansalo ovat tyytyväisiä Snellman-salin uudistuksiin, jotka varmasti houkuttelevat tiloihin myös uusia käyttäjiä. Kevätkaudella pienellä näyttämöllä nähdään Kari Hotakaisen romaaniin perustuva näytelmä Luonnon laki. KPKO Oopperagaala 17.9. Konservatorion juhlakonsertti 12.11. Muutama taulu on nähtävillä pysyvämmin. Kuusansalo huomauttaa, että legendaariset takahuonetarjoilut ovat nykyaikana muisto menneiltä ajoilta. Reisjärvellekin näyttelyn avajaisiin maanantai-iltana saapui runsaasti alan ihmisiä. Kun Sata-Häme soi sitten esitti Lauraa ja kuuntelin youtubesta hänen tulkintansa Memory-kappaleesta, niin tiesin, että Laura sopii meillekin, kertoo Vertainen. Topi Sorsakoskea esittää Ilkka Koivula. Helsingissä asuva poika tuo ensimmäistä kertaa kihlattunsa näytille lapsuudenkotiin. Samasta keittiöstä tehdään myös muille talon käyttäjille lounas. Siinä käydään läpi Sorsakosken elämä. Keskipohjalaiskävijät ovat oppineet ostamaan lippunsa etukäteen, hyvä niin. Sorsakosken isä oli monesti bussikuskina Olavi Virralle, kun tämä kiersi Pohjanmaata, Paavilainen sanoo. . He olisivat periaatteessa voineet joskus tavatakin. Saksa ja Satakunta Turun kirjamessujen teemoina HELSINKI (STT) Teoston mukaan Suomessa soitettiin viime vuonna hieman yli 60 000 keikkaa yli 51 000:ssa eri tapahtumassa. Ehkäpä mallin tuttuus on ollut syynä siihen, että hevosväki on tykästynyt teoksiin. Nämä taulut on tehty kierrätysperiaatteella hyödyntäen sekä vanhoja ikkunalaseja, purkulistoituksia että erilaisia uusiokäytettyjä pohjamateriaaleja. Amica huolehtii myös tilauksesta ruokaa takahuoneeseen, tässä tapauksessa alkoholin voi unohtaa, sillä anniskeluoikeudet rajoittuvat vain ravintolaan ja saliin. Anniskeluoikeudet takaavat, että esimerkiksi syksyn Blues Partyssa sali voidaan muuttaa ravintolaksi, joka sopii paremmin bluesmiljööhön. Kuusansalon ideapankki on ehtymätön. On monologeja ja standuppia. Joukossa on myös muutama hevosaiheesta poikkeava kokeilu. Pekka Kuusansalo esittelee tekemäänsä grafi ikkaa, jonka mukaan yleisömäärä on kasvanut vuodesta 2000 yli kaksinkertaiseksi. –?Nyt joku sanoo, että me tarvitsemme oman konsertti-talon. Harrastajamaalarin debyyttinäyttely Kaustisen kirjastossa oli menestys. –?Olen joskus pohtinut solistiksi Laura Voutilaista, mutta hänen musiikkinsa on toisentyyppistä kuin Guardia Nuevalla. Guardia Nuevan konsertti televisiossa Tiina Ruotsala REISJÄRVI (KP) Kaustislaisen hevosmiehen Hanssi Paavolan, 81, hevosaiheiset taulut ovat nyt esillä Reisjärven kirjastossa. Ti-Ti Nalle 22.11. Kaiken kaikkiaan ohjelmantuottajia on yli 100, hän sanoo. . Suomen vanhimpien kirjamessujen kattoteemoina ovat tänä vuonna Saksa ja Satakunta. Kuusansalo muistuttaa, että esitysten lisäksi Snellua käyttävät tiloistaan evakossa olevat kaksi koulua ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri harjoitustiloina. Marraskuussa tulee ensi-iltaan musiikillinen draama Niin kuin taivaassa, joka perustuu Kay Pollackin menestyselokuvaan Så som i himmelen. Yleisö pääsi Taiteiden yönä seuraamaan musikaalin harjoituksia ja kuulemaan lauluista koostetun konsertin. ja Irina 13.11. saakka. Esimerkiksi Sami Hedberg vetää Kokovartalomies-show’nsa joulukuun alkupuolella kahteen kertaan päivän aikana. Kuusansalo hykertelee rakennustöiden keskellä. –?Yleensä yleisö näkee artistin lavalla, mutta tämä esitys kertoo myös muuten siitä maailmasta, ja mitä taustalla tapahtuu. Orkesterin taiteellinen johtaja ja kapellimestari Raimo Vertainen on tyytyväinen. Ahola My Way konsertti 21.10. Muun muassa Donna Leon, Denise Rudberg, Rein Raud ja Andrus Kivirähk saapuvat Suomeen vierailulle. Messuilla nähdään kotimaisten kirjailijoiden lisäksi ulkomaalaisia kirjailijoita. On kesäyö -musikaali tuo lavalle syksyllä kaupunginteatterin omien näyttelijöiden lisäksi joukon vierailijoita ja avustajia. KP/TIINA RUOTSALA HELSINKI (STT) Turun kirjamessut kokoavat syys-lokakuun vaihteessa yhteen lähes 700 yksittäistä esiintyjää ja yli 450 ohjelmanumeroa. Hankin kaikki levyt ja kävin keikoillakin, Koivula kertoo. Tero Harjunniemi oli helppo valinta, sillä tenori vakuutti Vertaisen viime vuonna Suomen Kansallisoopperan Oopperan kummituksessa. Eteläpohjalaisuus kohtaa muutoksen Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Guardia Nuevan viime kesän konserttitaltiointi Sata-Häme soi festivaalilla nähdään huomenna keskiviikkona AlfaTV:ssä. Ravintolapäällikkö Tuija Niemi on tyytyväinen yhteistyöhön. Kamariorkesterin konserttien ajankohta usein jo puoltatoista vuotta etuajassa. klo 20.30-22.30 sekä to 1.9. Koivula näkee, että musikaali kertoo myös yleisesti keikkamuusikon elämästä. Tähän saakka 1980-luvulla valmistunutta salia on lähinnä vain ”ylläpidetty”. Niin myös Koivulalla itsellään. Siinä päähenkilö joutuu pahaan kolariin ja kohtaa julkisen terveydenhuollon rattaat. Tätä näytelmää varten olen perehtynyt sukupolvenvaihdokseen niin paljon, että minä voisin pian alkaa jakaa neuvoja siitä, Latvala naurahtaa. Guardia Nuevan lisäksi levyllä laulavat muiden muassa Markus Allan, Anneli Saaristo, Angelika Klas, Arja Koriseva ja Amadeus Lundberg. . Vuotta myöhemmin Paavola ripusti teoksiaan Galleria Justuksen seinille. Metkutus on kuvattuna myös useassa taulussa. Pääroolia Sorsakoskea esittävä Ilkka Koivula on ollut esikuvalleen uskollinen ja vetänyt kaikki kuumatkin harjoitukset bootseissa ja farkuissa, kun muut ovat shortseissa ja tennareissa. Scandinavian Bluesparty 15.10. Sain oikein herkutella pohjalaisella murteella, Latvala sanoo. Suomessa viime vuonna yli 60 000 keikkaa. Messujen avaajana toimii presidentti Tarja Halonen. Mahdollisuuksia on monia. Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio iloitsee muun muassa kustantamojen määrästä. Vuonna 2014 keikkoja oli reilut 58 000. Sen ohjaa seinäjokelainen Tero Heinämäki, joka teki myös viimesyksyisen lastennäytelmän Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen. Olin nuori näyttelijäopiskelija Teatterikorkeakoulussa, kun hän löi läpi ensin tangolevyllä ja sitten Agentsin kanssa. Teosto on tilastoinut elävää musiikkia sisältävien tapahtumien ja keikkojen kokonaismäärää vuodesta 2009. Odotan tosi mukavaa talvea tämän parissa, Koivula sanoo. Heikki Paavilaisen kirjoittama ja ohjaama musikaali on kuvitteellinen kertomus Olavi Virran ja Topi Sorsakosken tapaamisesta. ja 14.1.2017 . –?Näytelmä käsittelee, miten saman katon alla elävät ihmiset voisivat hyväksyä toisensa, mutta samalla se laajenee myös yleisemmäksi. Nyt tekniikka rakennetaan tähän päivään; saliin asennetaan muun muassa videotykki, viisi kertaa viisi metriä kookas skriini, lava saa etuja takalinjat, joihin voidaan kiinnittää niin kovaäänisiä kuin valoja ja uusien verhojen avulla salia voidaan myös jakaa. Reisjärvellä on esillä myös uusia teoksia. Tuolloin uudistettiin myös salia niin, että paikat ovat nykyään numeroidut. Sorsakosken musiikki koskettaa edelleen. Perheeseen kuuluu myös asiansa sotkenut isoveli, joka laukoo asioita niin suorasukaisesti, että muilla nousee puna poskille. Snellman-salin konserteista valtaosa lyödään lukkoon jo vuotta aikaisemmin. Olen samaa mieltä, mutta emme voi odotella, milloin sellainen toteutuu – jos toteutuu. Ja kuin kirsikkana kakussa, salin tuolit on nyt pesty. TOMI KOSONEN TEATTERIN OHJELMISTOA . Näytelmä kuvaa myös mietteitä sukupolvenvaihdoksen edessä. Hän tietää, että uudistusten myötä käyttäjäkunta vain lisääntyy. . . Nykyaikaa on myös se, että esimerkiksi konsertin väliaikatarjoilun voi tilata jo etukäteen netistä. Kirjastosta arveltiin tuolloin, ettei mikään muu näyttely aikaisemmin ollut vetänyt yhtä paljon väkeä. Snellman-sali oli aivan pakko tuoda tekniikaltaan uudelle vuosituhannelle. Topi Sorsakosken elämästä kertovaa musikaalia on harjoiteltu Vaasan kaupunginteatterissa tiiviisti elokuun alusta saakka. Jorma Uotisen ohjaama ooppera Candide palaa näyttämölle parin vuoden tauon jälkeen tammikuussa. –?Vastaanotto oli huikea ja sali täynnä. Konsertissa kuulun orkesterin solisteina lauloivat ensimmäistä kertaa Laura Voutilainen ja Tero Harjunniemi. Kun nyt salissa on kunnon valkokangaskin, Kuusansalo näkisi mielellään esimerkiksi suoran lähetyksen BBC:n sinfoniaorkesterin konsertista, jota johtaa Kokkolassa kirjoilla oleva kapellimestari Sakari Oramo. –?Siitä tulee kuohkeutta ja viihdettä tähän ihanan fi losofoinnin keskelle, Heinämäki sanoo. Virtaa esittää Miika Korkiakoski. Iso bändi voi tullessaan tuoda parikymmentä työntekijää, tekniikkaa ja roudareita, eikä kenelläkään ole aikaa kaljoitteluun. Paavola on taiteillut aina, mutta ensimmäisen näyttelynsä hän piti vasta viisi vuotta sitten Kaustisen kirjastossa. Saman katon alla kuvaa pohjalaisuutta, perhesiteitä ja maaseudun muutosta. Paavola istahtaa edelleen myös rattaille. Keikkojen määrä koko maassa kasvoi edellisvuodesta. . . Pekka Kuusansalo laskee, että salissa on syyskauden aikana yli kolmekymmentä tapahtumaa. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 30.8.2016 15 LYHYESTI KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Guardia Nuevan AlfaTV:ssä ke 31.8. –?Messujen ohjelmatuotannossa on tänä vuonna mukana ennätysmäinen määrä kustantamoja, peräti 41. Lisäksi Vaasan kaupunginteatterissa nähdään päiväkotikiertueella Pikku Prinssi. Tila soveltuu myös levyttämiseen, ja kamariorkesteri onkin levyttänyt salissa monta äänitettä, tänäkin vuona kaksi. –?Aikamoista draamaa tässä on. Hanssi Paavolan näyttely Reisjärven kirjastossa 30.9. –?Luonnollisesti teimme Voutilaisen kappaleista uudet, meille sopivat sovitukset. Laura Krohn VAASA Näyttelijöistä huokuu innostus ja energia, parin viikon päästä on tulossa ensi-iltaan On kesäyö. Niin kuin taivaassa 19.11. 7.30-9.30 ja 17.30-19.30. Syykin on selvä, kokousja konsertti-isäntä muistuttaa, että markkinointi siirtyi Kokkolan matkailulle kaksi vuotta sitten, ja nousua tuli heti viidellä tuhannella kävijällä. Guardia Nuevan tangotulkintoja on mukana myös Valittujen Palojen uutuuskokoelmassa Tangon taikaa. On kesäyö ensi-ilta 10.9. . Suomen kaikkien aikojen laajimmalla tangokokoelmalla on maamme tunnetuimpia esityksiä sekä uudemman polven menestyskappaleita
17.10 Hartaus. 10.0012.00 Supernova. 20.0621.00 Kaikki kotona. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 14.00-18.00 Stiftelsen. 10.05-10.35 Kiveen hakatut. 15.15 Luterilaisuuden ABC. mennessä . 22.00-22.05 Yle Uutiset. nland. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 22.55-23.49 Kaff ekvarnen tema: Höstliga melodier. 02.20-02.25 Pikkujuttu. 16.02 Uskon asia. 07.33-08.00 God morgon Svensk. B. 05.00-07.00 Arkisto: Luuri korvaan ja humpuukia. 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 06.06-06.30 Morgonmusik. 07.12-08.00 Puheen Aamu. 13.10 Iltapäivän toiveet puh. 07.50-07.53 Merisää. 15.00 Toivon päivä. 20.03-20.05 Urheiluradio. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 21.00 Järviradio soi. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 44 mm 2 p ...... 18.0021.00 Iltaklassinen. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 07:07 J.S. 03.00-05.00 Arkisto: Vaihtoehtohoitoa. 00.00-06.30 Yöradio. 14.03-16.00 Puheen Iltapäivä. 14:05 W.A. 15.33-16.00 Radiohuset fortsätter. 10.03-11.00 Regional förmiddag. 02.30 Lähetysvartti(u). 14.03-15.00 Ajantasa. 19.02 Laajasalo (u). 08.0008.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 070088200 ( 10,01 euroa / puhelu+pvm). YLE OULU RADIO 98.4. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 140 mm 4 p .... 18.55-19.00 Kaikki kotona. 13.00 Pookin iltapäivä. 23.1006.00 Yöklassinen. 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. Niina Palosaari Kokkola 040 127 8803 + Armi Vähä-Pudas Kalajoki 040 074 5098 Pyhäjoki. 01.00-03.00 Arkisto: Moraalia etsimässä yhteiskunnan roskakorista. 06.25-06.56 Aamusoitto. 01.02-02.00 Yöradio – Kasaritunti. 14.03-15.00 Radiohuset. 08:42 Saint-Saëns: Sonaatti klarinetille ja pianolle Es-duuri. 06.54-07.00 Andrum. 07.50-07.59 Aamuhartaus. 09:01 Bruant: Yksinlaulut Ballade du Chat Noir ja A Saint-Lazare. Arditi: Il bacio (Rita Streich, sopraano, ja Berliinin RSO/Kurt Gaebel). YLEX 94.0 ja 96.1. 11.0312.00 Kekkonen och jag. 08.20-08.30 God morgon Svensk. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. Off enbach: Malatromban arietta oper. 07.30-07.33 Regionala nyheter. 19.00-22.00 YleX Jatkot. 18.00-18.15 Romano mirits. 08.10-08.12 Urheiluradio. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 16.30-16.33 Regionala nyheter. 15.00 Iltapäivän polkka. 15.0315.30 Radiohuset. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. (Roxana Constantinescu, mezzosopraano, Nicholas Phan, tenori, ja Kyle Ketelsen, bassobaritoni, sekä Chicagon SO/Pierre Boulez). Wessman: Allegro sonaatista käyrätorvelle ja pianolle (Tommi Hyytinen, käyrätorvi, ja Tiina Laitila, piano). 12.5917.00 YleX Kesäiltapäivä. 18.50-19.00 Iltahartaus. 23.49-00.00 Nattklassiskt. (Jascha Heifetz ja Brooks Smith). Ravel: Assez vif Tres rythme Jousikvartetosta F-duuri (Uusi Helsinki-kvartetti). Bach: Brandenburgilainen konsertto n:o 5 Dduuri. 23.00-01.00 Arkisto: Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. 03.02-03.53 Aulantai – Kai Ulmanen. 18.0021.00 Sex & sånt. Huokausten silta (William Matteuzzi, tenori, ja Academy of St. RADIO EXTREM 99.7. 06:43 Popper: Im Walde (Metsässä), sarja sellolle ja pianolle. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 22.05-23.00 Kantritohtori Teppo Nättilä. Stravinsky: Pulcinella, baletti. 16.14-16.30 Radiohuset. Palstat: tabloid 1 p ...... 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 13.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 02.25-03.00 Yöradio. 07.12-07.50 Alueradio. 12.30 Suolapala. 09.16-10.00 Regional förmiddag. Knapp: Beauty of Isr’el is slain (His Majestie’s Clerkes/ Paul Hillier). 11.00 Toiveiden tunti (0700392 111: 3,55 e/min+pvm). 15.52-16.00 Alueradio. 22.53-23.10 Iltaklassinen jatkuu. 21.55-22.00 Suomi tänään. 13.03 Uskon tarina (u). 19.03-19.05 Urheiluradio. 21.00-23.00 Myteriet repris. 12.1012.12 Urheiluradio. 09.0509.10 Urheiluradio. 09.0009.05 Yle Uutiset. 21.0321.05 Sportradion. 09.00 Alueuutiset. 21.35-21.39 Novosti Yle. 09.00 Kotikaraoke. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 13.0314.00 Perttu Häkkinen. 16.00-16.03 Uutisotsikot. Aineistot ............ 10.0010.59 Uuden musiikin aamuvuoro. 10.00 Pookin päivä. 18.50-18.55 Merisää. 10.35-11.00 Musiikkikamari. 07.0007.10 Yle Uutiset ja sää. /rsa2016 Luettavissa verkossa 15 9 16 10 www k kp2 24 4 . 16.1516.17 Urheiluradio. 09.10-09.16 Andrum. 08.30 Raamattu. 08.00 Neropatti. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 21.30-21.50 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset, osa 18/20. 04.02-04.55 Bluesministeri Esa Kuloniemi. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 07:32 Beethoven: Jousikvartetto n:o 10 Es-duuri (Emerson-kvartetti). 14.00-14.55 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. (Jody Karin Applebaum, sopraano, ja Marc-André Hamelin, piano). 00.05-06.00 Nattklassiskt. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 13.03-14.00 Sommar i Svensk. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 10.03-10.55 Ajantasa. YLE RADIO SUOMI 05.00-06.30 Melkein hereillä. mennessä . 14.05 Viikon levy. JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 18.00 Alueuutiset. 11.00-11.57 Klassikkoparatiisi. nland. 12.12-12.45 Alueradio. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 16.00-16.14 Yle Nyheter med sport, väder och båtvädret. 15.30-15.33 Regionala nyheter. 16.45 Radiossa huomenna. 06.33-06.54 God morgon Svensk. 21.05-22.00 Konserten: Plock från sommarens festivalskörd. 07.4507.50 Hartaita säveliä. Aineisto-osoite: aineisto@kpk.. 08:02 Schubert: Fantasia viululle ja pianolle C-duuri. 17.00-18.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 23.10-06.00 Yöklassinen. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 15.55-15.58 Yle News. 15.50-15.52 Veneilysää. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. 08.50 Päivän blogi. 1416 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 23.03-00.00 Yöradio. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. ?/ /rsa2 20 01 16 6 Keskipohjanmaan kattava Megajakelu Rakenna•Sisusta•Asu messulehti 15.9. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 22.0523.00 Päivä tunnissa. Mozart: Pianokonsertto n:o 19 F-duuri (Toinen kruunajaiskonsertto). 10.0010.03 Yle Uutiset. 07.5308.00 Alueradio. 11.57-12.00 Päivän mietelause. 20.30-21.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 07.15 Raamattuavain. 09.03 Uskon tarina. 20.02 Lähetysvartti. 06.00 Pookin aamu. nland. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. uaaa-aa-hh!! poikamiehen kauhukabinetti. RADIO DEI 104.3. 14.00-18.00 Päiväklassinen. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 15.25 Raamattu. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. (Reginald Kell ja Brooks Smith). 19.05-20.00 Kaikki kotona. 16.10 Onnentunti. Yle Uutiset ja sää. 11.03-12.00 Alueradio. 11.03-12.00 Puheen Päivä. 12.05 Toiveiden tunti. (Peter Hannan, nokkahuilu, Colin Tilney, cembalo, ja Christel Thielmann, viola da gamba). 7.9. Anssi Mäkelä Kokkola 050 598 2061 Ritva Myllymäki Kokkola 050 598 2033 Pirjo Savaloja Ylivieska/Kokkola 050 598 2035 Joachim Kåla Kokkola 045 110 5132 Tapani Mustonen Kokkola 044 586 3056 Jaossa myös messuilla! Jakelu n.70.000 kpl ! HUOM ! Lisänä kyvyys verkos sa/BI G24taulus sa alk. 08.10-08.12 Urheiluradio. 08.30-08.33 Regionala nyheter. 03.00 Uskon tarina (u). YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. (Karl Richter, cembalo, ja kamariork.). 17.55-21.00 Urheiluilta: Superpesis. Kysy lisää mediamyynnistämme: Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.. 13.00-14.00 Klassista kahteen. TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 16 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. (Wendy Warner ja Eileen Buck). 11.00-11.03 Yle Uutiset. 12.00 Hilpeästi hanurilla. 08.12-09.00 Alueradio. 15.00 Alueuutiset. 21.03-22.00 Perttu Häkkinen. 12.12-12.30 Puheen Päivä. YLE RADIO VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.00 Parempi huomen. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. 17.20-18.00 Alueradio. nland. 22.1522.55 Böcker i bersån. 06:26 Villa-Lobos: Concerto grosso puhallinkvartetille ja puhallinorkesterille. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. Hummel: Fagottikonsertto F-duuri. 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 23.30 Sana Jerusalemista (u). RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 13.03-14.00 Alueradio. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 50€/ viikko ! Luettavissa verkossa 15.9.-16.10 www.kp24.. 02.0202.20 Yöradio. 12.5513.00 Suomi tänään. 16.17-17.00 Alueradio. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 07:29 Kaski: Syyssonetti. 18.02 Rukous Suomen puolesta. 06.30-07.00 Alueradio. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 22.05-22.55 Elämää suuremmat elokuvat: Ihmemaa Oz. 15.05-15.55 Kultakuume. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 09.11-10.00 Alueradio. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 12.00-14.00 Myteriet. 19.30-21.00 Klassisk sommarkväll – humor i musiken. 21.00-22.53 Lontoon Promsfestivaali 2016. 18.03-18.50 Kaikki kotona. (Gérard Souzay, baritoni, ja Jacqueline Bonneau, piano). Bach: Preludi luuttusarjasta E-duuri (Ismo Eskelinen, kitara). Aatelispojan holhooja (RSO/Juha Nikkola). 03.0003.02 Yle Uutiset. 08:22 Chausson: Seitsemän yksinlaulua. 12.1012.12 Urheiluradio. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. Cima: Sonaatti g-molli ja d-molli. 10.59-12.59 YleX Etusivu. 12.4513.00 Väderoch sjörapport. (Melvyn Tan, fortepiano, ja Philharmonia -barokkiork./Nicholas McGegan). 18.0018.03 Yle Nyheter. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 12.45-12.55 Merisää. 07.30 Aamuhartaus. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. meidän on keskusteltava uuaaah! ...meistä. 00.05-01.00 Yöradio. 03.53-04.00 Yöradio. nland. 0700 88200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 15.00-15.05 Yle Uutiset. 22.05 Jippu ja ihmisen ääni (u). 14.00-14.03 Yle Uutiset. Kokkolan Urheilutalo 17.–18.9.2016 www.messu.com . TÄYSPEITTOJAKELU Suomenja kaksikieliset taloudet. 20.05-20.06 Sää. 12.10-13.00 Tiedeykkönen: Fiksut solut näkevät valoa, viestivät ja parantavat sairauksia?. 20.0020.03 Yle Uutiset. 21.5021.55 Merisää. 08.12-09.00 Puheen Aamu. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 13.0013.03 Yle Nyheter. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. (Valeri Popov ja Venäjän valtion SO/Valeri Poljanski). 08.33-09.00 God morgon Svensk. 17.25 Sana Jerusalemista. Rosenmüller: Sonaatti A-duuri (Les Elements Amsterdam). 07.10-07.12 Urheiluradio. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 14.15 Vinyylivintti. YLEX 06.29-10.00 YleX Aamu. 14.00 Terveysuutiset. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Toivon lauluja. 06.30-06.33 Regionala nyheter. 236 mm Varaa paikkasi ajoissa! . Martin-in-the-Fields/David Parry). 10.55 Viikon teos. (Gail Gillespie, huilu, Leslye Barrett, oboe, Lisa Kadala, klarinetti, Christopher McFarlane, fagotti, ja Yhdysvaltain merivoimien puhallinork./Jose Serebrier). 15.05-15.50 Alueradio. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 41. 12.00 Alueuutiset. (Pekka Nuotio, tenori, ja Ralf Gothóni, piano). 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.06-17.55 Päivä tunnissa. 21.40-21.50 Urheiluradio. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN teuvo. 01.00 Uskon asia (u). 188 mm 5 p .... niin, päivi. 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 17.20-18.00 Kirjakerho: Pitkä juna kotiin. 18.00 Kesäillan toiveet puh. 11.00 Keskipäivän tasaus. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 92 mm 3 p .... 08.00-08.10 Yle Uutiset. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 18.03-19.00 ABC i Eurodance. Clementi: Sonaatti pianolle F-duuri (Howard Shelley). 06.50 Viikon teos. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 19.03-20.30 Etnoilta: Haapavesi Folk – Warsaw Village Band. Ingelius: Alkusoitto oopp. 06.56-07.00 Päivän mietelause. 17.0019.00 Uuden musiikin iltavuoro. 10.45 Viikon levy. 21.5022.00 Etnohetki. 10.0311.00 Puheen Päivä. 17.00 Uskon ilta. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 22.0000.00 YleX Encore. 09.10-10.00 Puheen Aamu. RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). YLE PUHE 07.00-07.10 Yle Uutiset. 07.10-07.44 Aamusoitto. 07.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. YLE X3M 06.00-10.00 Succémorgon. 07.1007.12 Urheiluradio. 23.00-00.05 X3M-Nonstop. 19.1519.30 Aftonandakt. 09.05-09.10 Urheiluradio. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 17.00 Matin MusiikkiMakasiinir Doris Day pirteä naapurintyttö. 12.50 Päivän blogi. 18:40 Wegelius: Muistoja eräästä päivästä Saksin Sveitsissä (Margit Rahkonen, piano). 16.33-17.00 Radiohuset fortsätter. 00.30 Lähellä ihmistä – Lähelle Jumalaa. 11.00-11.03 Yle Nyheter. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. nland. Varaukset ......... 07.10-07.30 God morgon Svensk. 5.9. 12.0112.03 Yle Nyheter. J.S. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 10.55-11.00 Pikkujuttu. 09.0009.10 Yle Nyheter. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.30-13.00 Politiikkaradio. 12.40 Viikon teos. 11.10 Toivelevyt puh.070098300( 5,09 e/puhelu + pvm). 17.00-17.06 Yle Uutiset. 09.10-09.11 Sää. 22.55-23.05 Musiikkikamari
6.53 Matikkahirviöt. 11.50 Fråga doktorn. 12.30 SVT: Sverige!. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). Jakso 31. 04.05-05.00 Ennustaja-TV. 08.35 Lego Legends of Chima (7). 05.45 Sverige idag. Niistä ryminöistä oli sujuvaa siirtyä kuunatsien pariin. Taideseppä. 03.20 Kadonneet (7). Renfroen jännäri tarttuu ajankohtaiseen hysteriaan. 04.00 Pontikankeittäjät (7). 21.00 Elokuva: The Greatest – Suurimmat tunteet (12). 17.55 ja 18.25 70’s show (7). 21.00 Elokuva: Terroristin jäljillä (12). 19.00 Säpinää kannen alla (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 00.55 The Following. Direkt. 02.40 Pahuuden perintö (12). Minun tapaisellani maallikolla on hieman raskaampaa. 21.00 21.00 Villi kortti. 17.05 SVT Forum. 04.45 Modus. 08.10 Lego Nexo Knights (7). Suora. (U) 17.00 Pikku Kakkonen. Toinen Puupää-elokuva on koko sarjan paras. 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Tennis: Game, Set & Mats. SUSAN SARANDON ja Pierce Brosnan tähdittävät The Greatest -elokuvaa. 06.22 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit (7). Susan Sarandon, Pierce Brosnan ja Johnny Simmons kipuilevat perheessä, jonka jäsenistä ei ole kriisissä toisiaan tukemaan. SVERIGES TV2 06.00 SVT Nyheter. 06.50 Lego Friends (S). 14.40 Vem tror du att du är?. Kausi 1. 13.50-14.35 SVT: Agenda. 11.00 Yle Uutiset. 04.35 24 Vision. SVERIGES TV1 07.00 SVT Nyheter. Kausi 2. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 19.00 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). Kausi 4. 10.00 SVT Forum. 01.55 Extant. Junalla jyskyteltiin Rovaniemelle tai muualle, missä meno on mutkatonta. 18.00 Vem vet mest?. 16.05 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). Kausi 16. 15.50 A-studio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. . 6/12. 00.00 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 18.00 Kultakuume. 23.00 Elokuva: Päiväni murmelina (12). 08.35 Studio55.fi. 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja. 20.00 Spotlight: Kun itänaapuri romahti. Suora. 15.05 Kultakuume. 15.00 Tennis: Wake Up Call. JIM 12.00 Haasta Hans. Jakso 19/20. 19.00–19.55 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. Sub 10.00-11.00 Lemmen viemää (7). 15.50 Onnenarpa. 03.00 SVT Nyheter. 20.30 Förväxlingen. 14.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 5. 22.15 Tennis: US Open. 09.10 TV Shop Tvins. 21.00 21.00 NCIS: New Orleans (16). 06.55 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18/26. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. (U) 16.20 Puutarhaunelmia. (U) HD 10.45 Mittatilaustyönä. 12.20 Nanny (S). Luka syntyi naiseksi, mutta hän elää kuin mies. Osa 3030: Marianna elää reunalla. 20.30 Murha menneisyydestä. Kausi 16. Hurrikaanin jahtaajat Sub klo 21.00 ?. 1/6. 22.02 ja 22.34 Thilia thalia thallallaa. 00.45 Ulla Billquist: När molnen skingras. Vaarallista satoa 1/2. 08.50 Kuinka sitten kävikään?. Vieraana liikunnanohjaaja Mari Sainio 07.00 Huomenta Suomi. Kausi 4. (U) 13.30 Elokuva: Pekka Puupää kesälaitumilla (S). 18.45 Uutiset. 22.55 SVT: Nyhetssammanfattning. 14.05 American Chopper. SVERIGES TV4 06.50 Nyhetsmorgon. Se on tärkein asia Shana Festen perhedraamassa, jossa esikoispoika Bennettin kuolema lamauttaa läheiset. (U) 13.05 Tuhat metriä norjalaista luontoa. Vippaskonsteja ja vilunkipeliä. Kausi 1. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com Yle Teema 04.00 Teematieto. 20.00 Huvila & Huussi. 03.55 24 Vision. 23.00 ja 00.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (16). rillumareielokuvia. 05.30-05.59 Sky News. 22.00 Elävä arkisto: Visailua. 00.05 Poliisit (7). Jakso 1/14. Liv 09.00 Candice sisustaa. 15.00 Yle Uutiset. 10.05 Emmerdale (S). JANNE KAAKKO Dokumentti myrskyää kuin katastro?leffa Elävä arkisto: Visailua Yle Teema klo 22.00 ???. Siitä saavat eniten irti ne, jotka ovat yhtä hullaantuneita Star Trekiin ja Babylon 5:een kuin tekijät. 17.30 Made in Finland: Kristiina Tolvanen. Yle Fem 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 10.00 Koiramies kiertää Islantia. 22.00 Yllätystuunaajat. 20.05 Pomo piilossa. 09.30 Candice sisustaa. Tieteestä ei täten ole tietoakaan, kun kertoja ja silminnäkijät ryhtyvät kilvan – ja periamerikkalaiseen tapaan – äimistelemään, miten massiivisesta, mielipuolisesta ja kaikin tavoin äärimmäisestä myteristä olikaan kyse. 16.00 Tiededokumentti: Tieteen innovaatiot. 21.00 Historia: Latinalaisamerikkalaiset. 7.24 Saku & Vaakku. 12.00 Kalle – Chef on the Beach. Haitari soi, mimmejä miellytti ja jätkä senkun porskutti. Jakso 10/67. 04.3005.19 Intohimon uhrit (12). yle.?/aamutv HD 09.30 Elämä pelissä. 20.00 5D: 12-vuotias shoppailuaddikti. Suora. Direkt. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.30 Sota ja rauha (16). 15.30 Mike & Molly (S). (Suomi, 2013) O: Jarmo Lampela. 23.50 Bitchkram. 17.00 Sinkkuillallinen. 23.05 Sinkkuillallinen. 06.00 Tennis: US Open. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 13.55 ja 14.25 70’s show (7). Mullan alla -sarjasta tuttu Peter Krause oli hyvä valinta hermoilevaa kokopäiväkyttääjää tulkitsemaan. 12.00 SVT: Det handlar om dig. 17.10 Gomorron Sverige sammandrag. 07.40 Lego Elves (7). 23.30 Aavikon kyyhkyset (16). (Suomi 1953) O: Armand Lohikoski. 04.05–05.00 Ennustaja-TV. (U) 13.00 Sovitut ottelut. (U) HD 15.00 Mies ilman penistä. 17.00 Rajavalvojat (S). 08.19 FOX Kids: Prätkähiiret (7). . 12.55 Pulmuset (7). Makwan Amirkhani. 12.35 Paska juttu: Tuotteen historiaa. 21.00 21.00 A-studio. 15.35 Pasila 2.5 – The SpinOff (7). 19.00 Vintiöt Total Remix (S). 03.05 Sverige! . 00.45–01.40 The Late Show With Stephen Colbert. 22.25 MTV Sport Uutiset. Kausi 7, 6/12. 01.50-02.40 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 20.00 Simpsonit (7). 07.05 Gomorron Sverige sammandrag. Kutonen 06.30 American Chopper. 10.30 How I Met Your Mother (S). 23.30 Ekonominyheterna. 19.50 Keno. Vihollinen vuoteessa. Kausi 9. 00.15 SVT: MiffoTV. HD 20.30 Latela. Kausi 2, 24/24. 13.05 Rosewood (12). 13.45 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (7). 7.41 Pikku hirviötyttö. Parainen, Merinäkymät esiin. Osa 1/3. 17.35 The Neighbors (S). 19.20 Päivän sää. Niissä haistatettiin Helsingin herroille ja muille hienohelmoille pitkät. 03.45 Gotham. 14.50 Rikkaiden panttilainaamo. Kausi 4, 1/10. 19.00 Marta ja hiussalonki Kultaiset sakset. 12.30 Tennis: Wake Up Call. 23.45 Dokument utifrån: Exodus. HD 20.30 Yle Uutiset. 22.39 Kulturnyheterna. Jakso 1/10. Kausi 7, 8/12. Arto Nyberg tuo näytille isoäitinsä isän tekemän lasisen paperipainon. Liehittelijävaari vauhdissa. Elokuvasta tuli koomikkoryhmän irtonaisin. HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Criminal Minds (12). 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 8.36 Karvinen (7). Matti Grönbergin ohjaama Kummeli-elokuva teki neljä vuosikymmentä myöhemmin kunniaa sille perinteelle. Jakso 52/52. 1/9. 23.15 SVT: Förväxlingen. Reino Helismaa kirjoitti ja Armand Lohikoski ohjasi väärinkäsitysten komedian, jossa tiivistyy paljon Suomen suven odotuksista, pettymyksistä ja ihanuudesta. TV1 05.45 Aamusydämellä. 23.45 SVT: Riket. 18.55 HS-uutiset ja sää. Ammattinäyttelijät Kari Hietalahti, Vesa-Matti Loiri, Jukka Puotila ja Mari Turunen sopivat luontevasti Kummeli-amatöörien sekaan. 17.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). (U) 10.30 Ja he elivät onnellisina. 00.05 ja 01.05 Ruotsin miljonääriäidit. Villi kortti on vakavan hauska penVieraana vapaaottelija Anton Kuivanen. 06.30 Lego Ninjago TV Special (7). 14.00 Pienten perhe. Jos olet aina haaveillut näkeväsi Tampereen entisen apulaispormestarin Perttu Pesän poninhäntäisenä nuorukaisena, harmaassa, mattinykäsmäisesti farkkujen kauluksen sisään sullotussa Ahlström Pihlava Oy:n college-pusakassa laulamassa härskiä karaokeversiosta Irwinin Vain elämää -iskelmästä, haaveesi on käymässä toteen. Direkt. Direkt. 14.00 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. 7.35 Askarrellaan. 02.25–05.30 Miljoonapotti. 19.30 Salatut elämät (7). 02.05 Sportnytt. 06.15 Go’kväll. 18.56 Lonkeroiset (S). 17.00 Pontikankeittäjät (7). kaupunkia etsitään...” 1984-jaksossa viehättää yleissivistävä ote. 23.40 Tappavat synnit (16). HD 20.55 Urheiluruutu. Sitä ennen Pekka ehtii luulla konjakkeja pilaantuneiksi mehuiksi ja lorottaa jalot juomat viemäriin. 16.55-17.51 Tiededokumentti: Tieteen innovaatiot. 01.40 Murha pikkukaupungissa (12). 4/8. Direkt. 09.04 FOX Kids: Olipa kerran avaruus (7). 21.00 Trädgårdstider. Turta nykykatsoja ei vähästä hätkähdä. 13.25 Konttori (7). (USA 2003) PEKKA ERONEN Pirk tuli ennen kuunatseja ELOKUVAT IRON SKYN edeltäjässä Star Wreckissä seikkailevat muun muassa keisari Pirk (Samuli Torssonen) ja kapteeni Sherrypie (Atte Joutsen). 12.35 Hem till gården. 06.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 02.05 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. (U). 06.00 Bumba (S). Ryhti kuntoon jumpalla. 13.40 En kväll i New York. 10.00 Midsomerin murhat (12). 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 18.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 7.46 Planeetta Kosmo. 20.00 Vem vet mest?. 18.00 Tennis: US Open. 01.05 Suomen Tulli. Direkt. Skotlantilaisen Danny McAskillin maastopyörätemput ovat keränneet YouTubessa miljoonia katsojia. HD 21.50 Yle Uutiset. 14.55 Sveriges skönaste gårdar. 02.50 Brottskod: Försvunnen. 12.19 Oddasat. 21.00 Sportmagasinet. . 11.00 Alanyan sankarit (S). 00.45-01.15 SVT: Besök i Karelen. 12.35 Känselsinnets ABC. (U) 16.50 Novosti Yle. (U) HD 19.45 Marren julkkiskampaamo. 19.00 Deception (12). 18.51 Ruohonjuuritasolla (S). 19.00 Rapport. 1/4. 23.00 Shades of Blue (12). 16.55 Bygglov. 00.0004.00 Teematieto. Vaivoja ja värinää. Pekka ja Pätkä hommaavat komean huvilan käsittämättömän halvalla ja perustavat sinne täysihoitolan. 23.45 SVT Nyheter. 18.00 Myytinmurtajat. 18.00 New Girl (S). 23.00 SVT: Sportnytt. 23.15 Mitt psyke och jag. Marcon täydellinen risotto. 00.00 Modus. 22.20 Päivän sää. Osa 3031: Antonilla on narkkipäivä. Iron Sky oli samojen tekijäporukoiden vielä oikeampi elokuva. 12.10 ja 12.35 Kanadan rajalla. Jakso 81. Sisäinen sankari. Carey Mulligan esittää Rosea, jonka vuoksi elämää on jatkettava. O: Matti Grönberg. Suora. 15.15 Yle Oddasat. Menehtyneet myrskybongarit eivät kertoman mukaan olleet paikalla jännityksen vaan tieteellisen uteliaisuuden takia. 21.30 Miff oTV. 19.0019.46 Gran Hotel (12). 21.00 Riket. 16.50 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (7). 22.00 Myytinmurtajat. Jakso 4/12. Bileet. 14.00 Tanssin superäidit. Kesäkurpitsamoussaka ja hyydytetyt munat. 12.00 Fashion Star. 17.55 Emmerdale (S). 00.15 Salatut elämät (12). Eihän sitä oitis riennetä riemuitsemaan. Huvittavia maailmanvalloitusmeininkejä ja näyttäviä avaruustaisteluita odotellessa pitää kestää minuuttitolkulla kömpelöä, pokerinaamaista irtovitsailua. Valmistautuminen. 23.00 Sportnytt. 10.50 Onnenarpa. Kausi 14, jakso 12/13. 22.46 Lokala nyheter. Kausi 1. 07.55 Kadonneet (7). Kausi 2, 4/6. 01.10 ja 01.40 70’s show (7). 12.40 Kissakuiskaaja. Suora. 1/5. Ajan elokuvasensuuri piti kohtausta vahingollisena kansalle ja leikkasi sitä puolen minuutin verran. 13.45 Familjen annorlunda. 13.00 Sinkkuillallinen. 01.15 Scream Queens (16). 15.50 MasterChef Australia. 15.40 Kamrater i vapenrocken. 20.00 Katujen kaaharit. Osa 2. Osa 2/8. 18.30 Pax maan kamaralla (S). . 17.25 Närbild. HD MTV3 06.00 Aamusää. 13.30 Pomo piilossa. 03.35 Redrum (16). 19.50 Kvinna för sin hatt. 09.35 Emmerdale (S). (Kummeli kultakuume/Suomi 1997). 15.55 Tahdon morsiuspuvun!. 05.45 Sändningsuppehåll.. 08.20 Miesluolat. 21.55 Urheiluruutu. 16.00 Sommar med Ernst. 18.55 112 på liv och död. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Blue Bloods (7). Kuolonuhrien joukkoon kuului myös tuottajakanava National Geographicin oma kolmihenkinen myrskynjahtaajatiimi. 19.25 MTV Sport Uutiset. 23.00 TV4Nyheterna. 21.00 Sub.doc: Hurrikaanin jahtaajat. Direkt. Meille 1980-luvun lapsille on tuskin mitään nautinnollisempaa kuin antautua vuosien jälkeen Salmisen syklishypnoottisen kysymystenpyörittelyn vietäväksi: ”Mikä suomalainen kaupunki, siis suomalainen kaupunki... 14.00 Diili: All Star. Presidentti ja toimittaja -kirjan kirjoittaja, Maarit Tyrkkö. Je. Timo Vuorensolan ohjaamana ja kotimaisin amatöörivoimin valmistui korskea avaruusseikkailu, jonka tehosteet eivät häviä monille ison rahan amerikkalaistuotannoille. 19.00 Engelska Antikrundan. 21.00 21.00 Elokuva: Kummeli kultakuume (12). Kausi 8. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 22.50 Fångade. etappi, Lugones Lagos de Covadonga (188,7 km). 17.30 Tennis: Wake Up Call. 11.30 SVT: Känselsinnets ABC. 22.00 Kymmenen Uutiset. Suurinta, näyttävintä ja kauheinta sen olla pitää siis myös luontodokumenteissa. Star Wreckin ideanikkari Samuli Torssonen käy kierroksilla kapteeni Pirkinä. 07.31 FOX Kids: Pound Puppies (S). 13.00 Hurja remontti. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 2/9. Kutsumusta puhkuva kaveriporukka, innostuneet yhteistyökumppanit ja sadat fanit toteuttivat unelman kunnon sci?-parodiasta. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 05.00 SVT Nyheter. 08.42 FOX Kids: Transformers – Rescue Bots (7). 07.25 Gomorron Sverige. 22.00 Shades of Blue (12). 3/12. 2/8. 13.30 Jon ja Kate +8. Viimeinen päivä. 09.15 Neljän tähden illallinen. 18.30 Elämä pelissä. 12.15 Yle Oddasat. Kausi 1. (U). Pääosassa on Oklahomassa toukokuussa 2013 riehunut El Reno -tornado, jonka poikkeuksellinen koko ja käytös vaativat yhteensä kahdeksan ihmisen hengen. 20.00 TV4Nyheterna. 15.25 Oho, olen raskaana! (12). 16.25 Efter Nio. 15.55 Leijonan luola USA. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 30.8. (Suomi 2005) Pekka Puupää kesälaitumilla TV1 klo 13.30 ???. 21.00 House (12). HD EUROSPORT 1 04.00 Tennis: US Open. 20.20 TV4Vädret. Kausi 4. 12.15 Pontikankeittäjät (7). 09.15 TV Shop Tvins. 08.00 Angry Birds Toons (S). 08.00 Tennis: Wake Up Call. 17.10 Midsomerin murhat (12). (U) 12.30 Blogistania: Jonna Vormala. 21.00 Idol 2016. 15.30 Tennis: US Open. 10.00 Huippumalli haussa. Englantilaista perinneruokaa. 6/11. 02.15 Tennis: US Open. 13.00 Neljät häät Amerikassa. 21.30 Tähtien ja tähteiden parhaat. 18.00 Huippumalli haussa. 04.40 ja 05.05 Cops (12). 44/56. Kieltämättä tämä elokuva oli pieni urotyö. 16.00 Remppa vai muutto. 15.00 Neljät häät Amerikassa. HD 11.05 Yle Alueuutisia. 01.25 Americans (12). 23.35 Sporten. Jakso 12/12. HD 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.20 Nyhetstecken. Direkt. 00.05 ja 00.35 Rajavalvojat (S). 22.35 Amerikan hulluimmat hätätapaukset (12). Reino Helismaa, Esa Pakarinen ja kumppanit tekivät 1950-luvulla paitsi Puupäitä, myös nipun ns. 07.25 Yllätystuunaajat. 19.00 Wheeler Dealers. 20.45 Oddasat. 23.00 Elokuva: Legendaariset Newtonin pojat (16). 7.59 Sirkus Temppula. 13.10 Hem till gården. 15.00 Hurja lomasää (7). Jakso 1/8. 22.00 Medicin med Mosley. 06.25 Ylen aamu-tv. 20.58 Keno. HD 14.00 Elämää Riossa. 20.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. Stressaajat. 20.30 Daniel Parisin keittiössä. 04.50 Miesluolat. (USA 2009) Terroristin jäljillä Hero klo 21.00 ??. 06.44 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet (S). 22.00 The Night Manager. Suora. Sitten surutaloon saapuu tyttö, joka odottaa edesmenneen Bennettin lasta. 14.00 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 10. 22.00-22.49 Mammona (12). 16.00 Salatut elämät (S). 11.25 Blue Bloods (7). 02.15 ja 02.45 Voittoa asuntokaupoilla. 19.30 Mutsi (12). 13.05 SVT: Fråga doktorn. 14.30 Hyvästi lemmikki!. 20.00 Rikkaiden panttilainaamo. 11/40. 00.35 Poliisit (12). Kausi 3, 1/13. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7). (U). 18.00 Leijonan luola USA. 02.20 Nyhetstecken. 14.30 Vauva muuttaa kaiken. 04.05 Sverige idag. 23.20-00.20 Teknokratiapakolaiset (S). HD . 2/6. 02.00 Tennis: Game, Set & Mats. 19.45 Go’kväll. 14.55 Fame (7). Neljännen tähden elokuvalle ansaitsee Olavi Virta. 10.00 New Girl (7). 20/20. 19.00 Family Guy (12). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Naapuriin muuttaa arabin näköinen mies, josta työnsä menettänyt kirjanpitäjä saa kanavan pahan olonsa purkuun: ties vaikka terroristi olisi. 22.00 True Crime: Pahasta pelastuneet (12). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 13.30 Pyöräily: Espanjan ympäriajo. 18.25 Naimisiin ystävän kanssa?. 8.31 Viidakkojytä. 15.30 Halv åtta hos mig. 03.05 Neljät häät Amerikassa. Kausi 2. Kausi 3. 13.10 Yllätystuunaajat. 02.10– 03.10 Rekkakuskit jäällä (7). Hemmoteltu Gloria. 19.00 Kreisit eläinvideot. 19.30 Family Guy (12). 02.30 Förväxlingen. 02.05 Poliisit – kotihälytys (12). 22.55 Nyhetssammanfattning. HD 16.00–16.25 Kimmo (7). (U) 11.30 Veneillen pitkin Norjan rannikkoa. HD 20.00 Maastopyöräilijä kuilun partaalla. Jakso 3/12. 22/31. Nolo totuus kaupasta paljastuu ennen pitkää. 23.00 American Horror Story: Hotel (16). 10/12. 18.00 BUU-klubben: Vinter Varg. Suomalaisen viihteen kuningas kietaisee parit kohtaukset äänensä samettiin. 17.15 Vetenskapens värld. Hero 10.40 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (7). 11.00 Remppa vai muutto. 43/56. 01.00 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 07.53 ja 08.06 FOX Kids: Smurffit (S). 00.00 Elokuva: Mies toisesta maailmasta (16). (Suomi 1953) Kummeli kultakuume Nelonen klo 21.00 ??. 19.30 Oho, olen raskaana! (12). HD 00.05–01.00 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 01.30 Doctor Foster. Älä ole tyhmä. Yhtä kaikki, kyseistä lajia härskeimmillään edustaa tämä tuulen riepoma uusintadokumentti. 14.30 Luontoretkellä: Maria – metsästäjä. (U) 12.00 Blogistania: Karin Lindroos. 22.35 Diili. 18.25 Emmerdale (S). 00.40 Pahuuden ytimessä (7). 20.00 Hurja lomasää (7). 21.30 Petetyt (7). ANTTI LÄHDE Reijo Salmisen hypnoottisen pyörittelyn paluu TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. (Suomi 2005) O: Timo Vuorensola. 16.50 ja 17.20 Pulmuset (S). 17.55 Pienten perhe. 18.15 SVT Nyheter på lätt svenska. 09.45 Eläinpotilaiden pelastaja. 17.00 SVT Nyheter. 20.00 Antiikkia, antiikkia. 09.20 TV Shop Tvins. 19.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 12.35 Aivopelit. 03.05 Mustat lesket (7). 08.30 Tennis: US Open. Vaikeita päätöksiä. 22.30 Yle Uutiset. 20.15 Sporten. 22.05 Leijonan luola USA. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7). 16.30 Pientä mökkiremonttia. 11.00 Engelska Antikrundan. Se ei silti estä ohjelman tekijöitä kasaamasta kuvamateriaalista ehtaa katastrofijännäriä. Jean-Paul Sartre olisi voittanut Oscar-palkinnon. 13.00 SVT Nyheter. FOX 06.00 Sky News. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. HD 16.30 Onnenetsijät. 03.00 Rasitustesti. Nykyään kuulee harmillisen harvoin sellaisia lauseita kuin: ”Toinen joukkue tulee Kokkolasta, aikoinaan maamme johtavasta tervanvientisatamasta.” 1999-jakson helmi on tamperelaisen Janne Kallioniemen hätäpäissään tekemä arvaus, jonka mukaan ranskalais?loso. 04.15 ja 05.05-05.53 Glee (12). 16.55 MasterChef Australia. 17.30 Rajavalvojat (S). Pitsamainoksia, kiitos. Jakso 5/17. HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 04.00 SVT Nyheter. 17.55 Äntligen hemma. Olen itse luonnehtinut ilmiötä tragediapornoksi, joskin osuvampaa olisi ehkä puhua ekopornosta. 19.30 Lokala nyheter. 18.30 Oddasat. P 22.00 Elokuva: Star Wreck VI: In The Pirkinning (12). 13.05 Det handlar om dig. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 06.30 Studio55.fi. Sen sijaan siellä ei huomattu Esa Pakarisen härskiä sananmuunnosta. 18.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 08.50 Näin Norjassa. 11.00 Malou efter tio. Vaarallista satoa 2/2. FRII 08.15 Suuri kakkukisa. Reijo Salminen leikittää komeljanttareita vuosina 1984 ja 1999. (U) HD 18.00 Yle Uutiset. Jaajo Linnonmaa. 19.25 Sportnytt. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 30.8.2016 17 TELEVISIO Star Wreck VI: In The Pirkinning TV2 klo 22.00 ??. 06.05 Bubble Guppies. 13.05 SVT Forum. HD 15.05 Yle News. 19.13 Kulturnyheterna. 1/4. Kausi 6, 9/13. 19.00 Neljät häät Amerikassa. 21.00 Kuuban amerikanraudat. 17.20 Sing Date. Aitoon fanitukseen koko elokuvakin perustuu. (U) 08.55 Uutispäivä. 13.35 Anslagstavlan. 17.55 Eurosport News. . 20.30 Halv åtta hos mig. 02.10 Rosewood (12). 01.05 Rikkaiden panttilainaamo. 16.00 Miesluolat. 03.00 ja 03.50 Bones (12). 23.50 TV4Vädret och nyheter. Nuutuneesta hampparinpurijasta paljastuu pikkusieluinen pyrkyri, joka kohtaa rinnakkaistodellisuudessa kollegansa Sherrypien (Atte Joutsen) aseman ja joukot. Paluu kauhukohteisiin. 20.55 Lokala nyheter. 7.04 Keppihevostalli. Jakso 4/16. Direkt. 15.55 Kadonneet (7). 03.35 Gomorron Sverige sammandrag. Viimeinen päivä. Suora. 06:25 Ylen aamu-tv:n otsikot. 23.00 Yhden illan juttu. 13.45 VICE: The Warrior Women of Asgarda. Elävä arkisto esittää kaksi jaksoa TV2:n visailuklassikosta Thilia thalia thallallaa. 4/13. 20.30 Rapport. 18.30 Sverige idag. 05.4006.30 American Chopper. Jakso 9/26. . 23.45–00.35 Stacey Dooley: Seksin pimeä puoli (12). 17.00 Yle Uutiset. 11.00 SVT: Vem vet mest?. 20.00 Australian taiteen kehitys. 7.12 Olivia. Heikki Silvennoinen ja Heikki Hela esittävät mielisairaalan potilasta ja hoitajaa, jotka karkaavat yksissä tuumin Lappiin, kulta-aarteen jäljille. 8.04 Vekarat! 8.30 Galaxi. 17.00 Typerät videot. 16.00 Cat?sh. 18.44 Kamppailu (S). 10.35 Lääkärit. 21.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 2/2 Orkideat. 31/50. Turkki. TV5 06.00 Yllätysremontti. 20.30 Simpsonit (7). Kausi 2. HD 22.35 Elokuva: Kotikatsomo: Miesten välisiä keskusteluja (12). HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 2. 13.00 Jalkapallo: MLS Highlights -makasiini. 02.00 SVT Nyheter. 22.00 Aktuellt. 16.25 Salaa raskaana (S). Tai ei sittenkään ihan pieni: tekijöiden kunnianhimo oli raskasta sarjaa ja pituutta elokuvalle tuli reilut puolitoista tuntia. 05.05 24 Vision. (Suomi 1997) The Greatest – Suurimmat tunteet Liv klo 21.00 ??. 23.05 Säpinää kannen alla (S). 22.05 Pahuus meissä (7). 07.07 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt (S). Elämä jatkuu. Et ole poikani enää!. 12.10 Kakkukuningas. 14.30 ja 14.55 Kanadan rajalla. 01.45 24 Vision. Oliver Backman saa pöydälleen kasan tukankuivaajia. 13.55 Hell’s Kitchen. 16.05 Bones (12)
Tämän jälkeen delfi init pääsevät alkuun tunniksi samaan paikkaan, ja pikku hiljaa aikaa pidennetään. Hän loukkasi pelastuslaitoksen mukaan lievästi kättään, kun talon ikkuna rikkoutui. Ikosen mukaan viestintä ei viikonloppuna onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, vaan vastedes pitää varmistaa, että samanlaista tilannetta ei synny. Koivuniemen mukaan kaikki syytetyt kiistivät istunnon alussa syyllistyneensä rikokseen. Pahimmillaan myrsky katkoi lähes 200?000 talouden sähköt. Jutun käsittelyyn on varattu kolme päivää. Ikosen mukaan häntä pidettiin ajan tasalla delfi inien siirron vaiheista, mutta hän ei tiennyt tarkkaa ajankohtaa operaatiolle. Kaikkia kuutta miestä syytetään törkeästä raiskauksesta. Myös Sainmaa myöntää, että tilanne ei ole paras mahdollinen. Valituksia käsitellään sosiaalija terveysministeriön alaisessa Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa (Somla), jonka varapuheenjohtaja Jukka Lillebergin mukaan Somla on saanut lisärahoitusta ja pyrkii takaisin puolen vuoden käsittelyaikoihin. Joutsenpoikueen kahta poikasta ja emolintua oli ammuttu kaulaan, joista löytyi hauleja, kertoo Aamulehti. Gojceta arvelee, että vanhin uros Delfi voisi nousta lauman johtajaksi. Uutiset tuoreeltaan: HELSINKI (STT) Kemijärveltä on löydetty ammuttuna kolme joutsenta. Pyöreässä, halkaisijaltaan 12-metrisessä ja noin 28-asteisessa altaassa polskivat myös Delfi , 36, Leevi, 24 sekä joukon kuopus, pian 20-vuotias Eevertti. Särkänniemen delfi inien siirto uuteen kotiinsa Kreikkaan sujui hämmästyttävän hyvin, kertovat delfi inien sopeutumista Kreikan oloihin valvovat Järvisalo ja Särkänniemen eläinlääkäri Sanna Sainmaa. Gojceta arvelee, että voihan kaikki mennä hyvinkin. Myös pienissä taajamissa on yleensä alakoulu ja kirjasto HELSINKI (STT) Kelan päätöksestä valittanut voi joutua odottamaan ratkaisua asialleen jopa yhdeksän kuukautta, kertoo Savon Sanomat. Rauli-myrsky kaatoi puita ja aiheutti laajoja sähkökatkoja lauantaina. Hänen mukaansa siirtoja saattaa tulla eteen, jos laumassa ei tulla riittävästi toimeen. –?En ole niitä yksilöinyt tässä vaiheessa. –?Mutta jos mukaan laittaa uusia eläimiä, on aina tarkkailtava, kuka kukin hierarkiassa on. Rauhoitetun joutsenen ampuja voi menettää aseensa valtiolle ja saada metsästyskiellon 1–5 vuodeksi. Ikonen ei kommentoinut huvipuiston antamaa katsausta tai mahdollisia jatkotoimia tarkemmin. TIISTAINA 30.8.2016 KESKIPOHJANMAA 18 LYHYESTI Elina Korkee TAMPERE (STT) Kuubalaisten lentopalloilijoiden oikeudenkäynti alkoi maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Juttu käsitellään salaisena eli ilman yleisöä. Rikoslain mukaan törkeästä raiskauksesta tulee tuomita vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Todistajia on käräjäoikeuden haastemiesten mukaan kutsuttu neljä. Ryhmäpäällikkö Ville Helmisen mukaan esimerkiksi kaupunkiseutujen kehysalueen väkiluvultaan suurissa taajamissa saattaa olla huomattavan kehno palvelutarjonta, koska lähellä on suurempi taajama palveluineen. Poliisin alustavissa tutkinnoissa on selvinnyt, että 19-vuotiaan miehen kuljettama henkilöauto oli suistunut tieltä Jääkoluntiellä ajovirheen takia ja törmännyt tien sivussa olleisiin puihin. Kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskausoikeudenkäynnin pääkäsittely alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella eilen maanantaina. Veeralla on ehkäisy, mutta urokset voivat silti olla liian kiintyneitä naaraaseen ja se aiheuttaa stressiä. Syyttäjä Koivuniemi ei maanantaina kertonut, miten pitkiä vankeusrangaistuksia hän aikoo vaatia syytetyille. He olivat heinäkuun alussa Tampereella pelaamassa lentopallon Maailmanliigan otteluita. Operaation salaamisen syytä hän pitää perusteltuna. Ikonen uskoo, että viimeistään tiistaina Särkänniemen hallitus kertoo, minkälaisen selvityksen he ovat saaneet ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Luis Tomas Sosa Sierra . Kolme kuollutta joutsenta poliisi tutkii metsästysrikosta PIHTIPUDAS (STT) Pihtiputaalla Keski-Suomessa sattui myöhään sunnuntaina vakava ulosajo, jossa kuoli 17-vuotias mies. Perhe havahtui pelastuslaitoksen mukaan savun hajuun ja pääsi omin avuin pois rakennuksesta. inien kouluttaja Petri Myllylä ja pääkouluttaja Sari Järvisalo Attican eläinpuistossa Ateenassa, jonne Del. Sainmaan mukaan hyvää on, että Atticassa jo olevat delfi init ovat paljon nuorempia, eli ne ovat luonnostaan hierarkiassa alempana. Veera ei ollut mieluisin tulokas Attican eläintarha olisi ollut tyytyväinen, jos sinne olisi tullut vain uroita. Delfi inejä valvotaan aluksi ympäri vuorokauden. Osmany Santiago Uriarte Mestre ”Epäilty rikos on törkeä, koska siihen osallistui useita henkilöitä” Kuubalaisten lentopalloilijoiden oikeudenkäynti alkoi Tampereella Minna Nyrhinen-Blazquez ATEENA (STT) –?Moi Veera-kulta, tuuhan syömään, huikkaa Särkänniemen pääkouluttaja Sari Järvisalo vanhalle tuttavalleen delfi inialtaan reunalla paahtavan auringon alla Kreikassa. Ricardo Norberto Calvo Manzano . Savon Sanomat: Kelan päätöksestä valittanut odottaa jopa 9 kuukautta LUVIA (STT) Mies loukkaantui lievästi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun ilotulite sytytti asuintalon palamaan Satakunnassa Luvialla. Mukana on kolme tuomaria. Heitä kuullaan oikeudessa todennäköisesti tiistaina. Muutkin osalliset ovat 16–20-vuotiaita miehiä. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan. Talossa oli sisällä kaksi aikuista ja kolme lasta. Poliisi sai asiasta ilmoituksen perjantaina illalla. –?Aiemmat delfi inimme ovat hyvin paljon nuorempia kuin Veera. Tärkeä merkki Järvisalon mukaan oli se, että makrilli ja villakuore maistuivat heti. Sen sijaan yläkoulu ja apteekki yleistyvät vasta yli 1?000 asukkaan taajamissa. Rauli oli kesämyrskyksi harvinaisen voimakas HELSINKI (STT) Valtaosassa pieniä 200–500 asukkaan taajamia on alakoulu, kirjasto ja päivittäistavarakauppa. Suomessa on 745 taajamaa, joissa asuu 4,6 miljoonaa asukasta. Yleisiä valituksen kohteita ovat myös eläkkeensaajan hoitotuet ja sairauspäivärahaa koskevat asiat. Se ei silti tarkoita, että juuri Veera siirrettäisiin. kotitalousvähennys. Dariel Albo Miranda . Isossa naapurialtaassa uiskentelee neljä nuorempaa lajitoveria, jotka käyvät vähän väliä tarkkailemassa tulokkaiden tekemisiä altaita jakavan verkon läpi. Kuljettaja ja etupenkillä istunut matkustaja loukkaantuivat alustavien tietojen mukaan lievemmin. P. Hän on aikaisemmin kertonut, että ei kannata etenkään Veeran ja Delfi n siirtoa Särkänniemestä minnekään niiden korkean iän vuoksi. – Tämä on tilanne, josta pitää oppia, Ikonen sanoi. Metsästysrikoksesta tuomitaan myös sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Pohjoisilla merialueilla tuuli yltyi myrskylukemiin, ja maan keskiosassa maa-alueilla mitattiin yleisesti myrskypuuskia, jotka puhalsivat voimakkaina useita tunteja. (vas.), Veera, Eevert ja Leevi muuttivat sunnuntaina. Iältään he ovat 19–27-vuotiaita. Ulkopuolisten ampuma ilotulite oli sytyttänyt vanhan hirsitalon ulkoseinän palamaan. Särkänniemen del. Veera saapuu kouluttajansa luo nappaamaan kalan, ja Järvisalo silittää pullokuonodelfi inin päätä. Alkoja ja lukioita alkaa olla enemmän yli 3?000 asukkaan taajamissa. LEHTIKUVA/KALLE PARKKINEN KUUSI SYYTETTYÄ . Nelikot ovat eristettynä toisistaan, sillä muuten reviirikiistat voisivat aiheuttaa pahaa jälkeä. –?Nyt kaikki näyttää hyvältä, tosin ensimmäiset päivät ovat kaikkein kriittisimmät. Nuorten raju ulosajo Pihtiputaalla 17-vuotias kuoli HELSINKI (STT) Viikonlopun kesämyrsky Rauli oli harvinaisen voimakas, kertoo Ilmatieteen laitos. Kolme tuomaria, neljä tulkkia Vaikka oikeudenkäynti on salainen, oikeus salli valokuvaajien kuvata syytettyjä ennen istunnon alkua. Myös Sainmaa kertoo olleensa helpottunut siirron sujuvuudesta. Kaupunginhallitus sai maanantaina tilannekatsauksen Särkänniemen toimitusjohtajalta delfi inien viikonloppuisesta siirrosta. –?Kyllä siinä itku tirahti, Järvisalo kertoi siirtopäivän tunteikkaasta hetkestä. Poliisikaan ei ole valottanut tapahtumien yksityiskohtia. Käsittelyssä avustaa neljä espanjan kielen tulkkia. Poliisi tutkii tapausta. Vakavasti loukkaantuneet kuljetettiin pelastushelikoptereilla jatkohoitoon. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen, ja asiaa tutkitaan metsästysrikoksena. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa, joista takapenkillä istuneista yksi kuoli tapahtumapaikalle ja kaksi loukkaantui vakavasti. Epäilty rikos tapahtui joukkueen majapaikassa hotelli Ilveksessä Tampereella, yhdessä hotellin huoneista. Maajoukkueen jäseniä Syytetyt ovat Kuuban lentopallomaajoukkueen jäseniä. Kärkkäinen, YLIVIESKA www.seponkulta.fi Ostamme PIHAKIVITYÖT, PIHATYÖT, VIHERRAKENTAMINEN Yli 10 v. Kolmen joutsenen korvausarvo kohoaa jopa reiluun 6?000 euroon, jos ammutut linnut ovat laulujoutsenia. Niillä voi olla joitakin tappeluita ja verenvuotoa, mutta kun ne loppuvat, emme ole enää huolissamme. –?Emme ole täysin iloisia tilanteesta, mutta siitä huolimatta emme ole tällä hetkellä suunnittelemassa sen siirtoa mihinkään, Gojceta vakuuttaa. Siitä, mitä kaikkea hotellihuoneessa tapahtui, ei päivän mittaan tihkunut mitään tietoa oikeussalin ulkopuolelle. – Siinä on ollut hyvä tarkoitus, mutta siinä ei ole ajateltu yleistä puolta. Veera, 38, on vanhin Särkänniemen neljästä delfi inistä, jotka siirrettiin sunnuntaina Tampereelta Kreikkaan, Attican eläinpuistoon Ateenan itäpuolelle. Vaikutuksiltaan Rauli-myrskyä voidaan verrata loppuvuonna 2013 esiintyneisiin Einoja Seija-myrskyihin. Maanantaina illansuussa sähköt olivat yhä poikki hieman yli tuhannelta asiakkaalta. Asia käy ilmi Ympäristökeskuksen tuoreesta raportista. Vikman kertoi sunnuntaina kutsuneensa ylimääräisen hallituksen kokouksen koolle selvittämään tiedotuslinjaa ja sanoi tiedottamistavan epäonnistuneen pahasti. Savon Sanomien Somlalta saamista tilastoista ilmenee, että eniten ihmiset valittavat yleiseen asumistukeen liittyvistä asioista. Attican merinisäkäspuiston kuraattori Robert Gojceta kertoo, että yhdistäminen etenee asteittain. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Makrilli maistuu Särkänniemen delfiineille Kreikassakin Kouluttajat ja eläinlääkäri huojentuivat siirron sujuvuudesta Tampereen pormestari: Katsotaan ensin Särkänniemen hallituksen kokous TAMPERE (STT) Tampereen kaupunginhallitus päättää Särkänniemeen liittyvistä jatkotoimista yhtiön hallituksen kokouksen jälkeen, kertoi Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.). kokemuksella, takuutyönä Kaivuuja Kuormaajatyöt Huom. Osa-aikainen ja vapaa-ajan asuminen sekä etäisyys ovat myös merkittäviä tekijöitä. Uhri on täysiikäinen suomalainen nainen. Julkisuudessa on esiintynyt väitteitä siitä, että Särkänniemen hallitus oli tiennyt delfi inien siirron salaamisesta. Rolando Cepeda Abreu, ollut joukkueen kapteeni . Tämän takia kaupunkija maaseututaajamissa väestömäärän suhde palveluihin on erilainen. Lämmön, erilaisen veden ja muutoinkin totutusta poikkeavan ympäristön lisäksi haastavinta Tampereen delfi ineille lienee tottua uusiin lajitovereihin. Ilotulite sytytti talon Luvialla KULTAA Sepon Kulta Rantakatu 8, KOKKOLA Prismacenter Pietarsaari Kauppakesk. Kenestä lauman johtaja. Tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä Somlaan oli tullut vireille 14?000 asiaa. Syytetyt ovat olleet vangittuina, joten heidät tuotiin oikeuteen poliisikyydillä. Olen kuullut, että se on erinomainen äiti – ehkä hän voi olla myös erinomainen äitipuoli. Esitän rangaistusvaatimukset sitten käsittelyn päätteeksi, sanoo Koivuniemi. Hallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Sofi a Vikman (kok.) ei maanantaina kommentoinut asiaa tai vastannut STT:n soittopyyntöihin. Asian käsittely jatkuu tiistaina Särkänniemen hallituksessa. –?Ensin uudet tulokkaat menevät keskenään kaikkiin altaisiin, eivät yhdessä toisten delfi inien kanssa. Abraham Alfonso Gavilan . Talon miesasukas lähti alkusammuttamaan palavaa seinää. Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskystä tekee merkittävän sen ajankohta, sillä vastaavanlaista myrskyä ei ole havaittu kesäkuukausina ainakaan 2000-luvulla. Osa syytetyistä katsoi kameroihin, osa taas painoi päänsä tai peitti kasvojaan käsillään. Vakituisen asutuksen määrä ei ole ainoa palvelutasoon vaikuttava tekijä. 040 511 7498. Samalla valvomme tarkasti, mitä tapahtuu, kertoo Gojceta, joka kutsuu tulokasjoukkoa nimellä ”Finns Force”. –?Epäilty rikos on törkeä siksi, että siihen on osallistunut useita henkilöitä, sanoi syyttäjä Leena Koivuniemi oikeusistunnon tauolla puoliltapäivin. Lehden mukaan keskimääräinen valituksen käsittelyaika on tällä hetkellä 7,3 kuukautta. Hän joutuu myös maksamaan ammutun eläimen arvon valtiolle. Se ei kuitenkaan ole yksinkertaista, sillä se tulee toisten delfi inien kotiin. Tapahtumapaikalla on sorapintainen tie sekä 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus