Osa yleisöstä joutui seuraamaan tilaisuutta seisten. " Jälkeenpäin Trump oli sitä mieltä, että piispan ja kirkon pitäisi pyytää anteeksi. Torstai 30.1.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 20 Hinta 4,20 €. (sis. alv 10 %). Mukana olivat myös ministerit Mari-Leena Talvitie ja Sari Multala. 1 Sivu 2–3 JUKKA LEHOJÄRVI Kalle Palanderin asiantuntijapesti tuli päätökseen Ylellä 1 Sivu 18. Kännykielto sopii Suomeen tulee todennäköisesti ensi syksynä voimaan laki, joka sallii puhelinten käytön oppitunneilla vain opettajan antamalla erityisluvalla. Orpo korosti haastattelussa, että hallitus ei jousta hyvinvointialueiden säästövaatimuksista. Vierailu Random-kahvilassa täytti paikat ääriään myöten. Voimaa laulamisesta Laulaminen on ollut aina osa kannuslaisen Heidi Aaltokosken elämää. Siis piispan pitäisi pyytää anteeksi sitä, että hän saarnasi armon puolesta. Kun hän sairastui long covidiin eli pitkittyneeseen koronatautiin, pahimpina aikoina laulaminen oli ainoa asia, mitä hän pystyi tekemään. Nyt Aaltokoski on selättänyt taudin pahimman vaiheen, ja sunnuntaina hänet nähdään The Voice of Finland -ohjelmassa. Laulamalla hän on tietoisesti hoitanut muun muassa adhd-oireitaan. JUKKA LEHOJÄRVI Elli-Noora Aalto ja Onerva Jylhä kertovat kännykkäpäiväkirjan pitämisen herättäneen ajatuksia omasta kännykän käytöstä. 1 Sivu 7 1 Sivut 4 ja 6 Pääministeri Kokkolassa: Hallitus pitää linjansa Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vieraili Kokkolassa osana kokoomuksen kuntaja aluevaalikampanjaa. Kiviniityn koulun yhdeksäsluokkalaiset Elli-Noora Aalto ja Onerva Jylhä eivät pidä suunnitelmaa pahana, mikäli puhelinta saa jatkossakin käyttää välitunnilla. 1 Sivu 8–9 TIMO VARILA Heidi Aaltokoski nähdään The Voice of Finland -ohjelmassa
Laulamalla hän on tietoisesti hoitanut muun muassa adhd-oireitaan. Koronatesti kertoi karun totuuden: Aaltokoski oli sairastunut jälleen koronaan, joka ei ole hänelle pelkkä flunssa, ja josta toipuminen vie hänen kohdallaan pitkään. Long covidiin sairastunut Aaltokoski on keskittynyt tällä hetkellä täysillä musiikkiin. Löysinkin neuroterapiavalmennuksen, joka pohjautuu muun muassa hengitysja tietoisuusharjoituksiin, jotka vaikuttavat hermostoon. Outi Yli-Arvo Se, että kannuslainen Heidi Aaltokoski nähdään The Voice of Finland -ohjelmassa ensi sunnuntaina, ei ole ollut lainkaan itsestään selvää. Nelosen lauluohjelmassa Aaltokoski esiintyy vielä Heidi Kinnusena, sillä sittemmin hän on vaihtanut itselleen äidin tyttösukunimen. Vaikka Aaltokoski oireili koko syksyn ajan koronan takia, The Voice of Finlandin kuvauksiin hän pystyi kuitenkin osallistumaan. Tämä tarkoittaa, että rekisteristä löytyy 46 700 käyntiä, joissa asiakkaalle on kirjattu long covidia vastaava diagnoosi. Esimerkiksi vuonna 2023 käyntejä näillä diagnooseilla on 10 994 ja ne koskevat yhteensä 5 022 eri henkilöä. Toisekseen, viimeisen kolmen vuoden aikana Aaltokoski on ollut välillä lähes toimintakyvytön long covidin eli pitkittyneen koronataudin takia. Huikea tunne oli, kun sain tiedon jatkoon pääsystä! Hyvin käynnistynyt vuosi 2024 sai ikävän käänteen elokuussa. – Olen aina tehnyt asiat viimeisen päälle hyvin ja yrittänyt vain sinnikkäästi puskea eteenpäin. Pahimpina aikoina laulaminen on ollut ainoa asia, mitä pystyin tekemään. Kannuslainen Heidi Aaltokoski nähdään tulevana sunnuntaina The Voice of Finland -ohjelmassa, johon hän osallistui vielä Heidi Kinnusena. Toisen rokotteen jälkeen vuoden 2021 syksyllä Aaltokoskelle puhkesi muun muassa vyöruusu sekä piinallinen kolmoishermosärky. Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Vaikka takana on vaikeitakin aikoja, tällä hetkellä Aaltokoski on kiitollinen sairastumisestaan. Sen ansiosta hän on alkanut toteuttaa unelmiaan.. On huomioitava, että samalla henkilöllä voi olla useita käyntejä tällä diagnoosilla. Vaikka takana on vaikeitakin aikoja heikon olotilan takia, tällä hetkellä Aaltokoski voi hyvin. Hän olisi halunnut suorittaa ne täysillä, mutta asiat oli hoidettava siten, miten oma kroppa antoi myöten. Ensinnäkään ohjelmaan ei pääse mukaan kuka tahansa. Korona pakotti minut pysähtymään, kertoo kahden yläkouluikäisen tytön äiti. Takana on vaikeita aikoja, mutta nyt hän on selättänyt long covidin pahimman vaiheen. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Vuosien 2022 ja 2023 vaihteen tienoilla hän sai long covid -diagnoosin. tammikuuta 2025 2 // Korona vei kohti unelmia Kannuslainen Heidi Aaltokoski nähdään sunnuntaina The Voice of Finland -ohjelmassa. Aaltokoski sai myös monenlaisia muita kuntoutusohjeita matkan varrella, mutta ne eivät hänelle sopineet. 1 Tällä hetkellä THL:n rekisteristä löytyy reilut 46 700 long covid -diagnoosia. Kolmatta koronarokotetta Aaltokoski ei enää lääkärin suosituksesta ottanut. Aaltokoski alkoi saada taas omituisia oireita. Sukunimen vaihtaminen liittyy Aaltokosken sairastumiseen ja sen myötä päätökseen toteuttaa omia unelmia. – Voiceen hakeminen on ollut pitkään mielessä. VUODEN 2020 loppupuolella Aaltokoskella diagnosoitiin sekä adhd että kroonistunut migreeni. Terveelliset elämäntavat ja liikunnallisuus jo ennen sairastumista ovat vaikuttaneet asiaan. Monien tutkimusten jälkeen hänellä todettiin epätyypillinen koronaviruksen aiheuttama sydänlihastulehdus. – Olen selättänyt taudin pahimman vaiheen, ja olen kiitollinen, että kehoni on selvinnyt siitä. – Niinpä aloin etsiä jotain muita vaihtoehtoja. FAKTA Long covid 1 Pitkittynyt koronatauti eli long covid on koronavirusinfektion jälkitauti. Viime syksylle hänellä oli sovittuna työkokeilu kannuslaisessa kampaamossa sekä juhlaja teemakampaustutkinnon suorittaminen. Takapakkiakin on tosin tullut säännöllisesti. Vointi meni kuitenkin koko ajan parempaan suuntaan, kun hän sinnikkäästi teki muun muassa meditatiivisia harjoituksia omaa kehoaan kuunnellen. LAULAMINEN ON OLLUT aina osa Aaltokosken elämää. – Minun on pitänyt opetella kuuntelemaan kehoani. Hyvän vointinsa siivittämänä hän haki vuoden kesällä 2024 mukaan The Voice of Finlandiin. – Korkeaa kuumetta minulla ei esimerkiksi ollut juurikaan koronan yhteydessä, mutta minulla oli väsymystä, voimaton olo, painontunnetta rinnassa, välillä hikoilin ja välillä minulla oli vilunväreitä, luettelee Aaltokoski ja lisää, että yksi ikävimmistä oireista oli sydämen lisälyönnit. Aaltokoski alkoi tehdä harjoituksia pikku hiljaa, ja samalla hänen vointinsa alkoi kohentua pienin askelin. Olin kuntoutumisestani niin innoissani ja tein asioita, joita moneen vuoteen en pystynyt tehdä, ja hakuvideon teko jäi viimeiseen päivään. Aiemmin aktiivisesti liikuntaa harrastanut Aaltokoski pystyi vuonna 2024 liikkumaan jo lähes entiseen tapaan. 1 Vuoden 2022 elokuun loppuun mennessä 21 000 ihmistä oli Suomessa saanut long covid -diagnoosin. Vuonna 2023 hän haki sitä kaksi kertaa, mutta Kela ei sitä hänelle myöntänyt. – Kaikkiaan tämä on ollut aivan mahtava ja ainutlaatuinen kokemus, ja Nelosen tiimi on ollut ihana, Aaltokoski kuvailee ohjelmaan osallistumistaan. On ollut ajanjaksoja, jolloin keho ei ole kestänyt edes suihkussa käymisen rasitusta. Aivosumua, muistiongelmia, keskittymiskyvyn puutetta ja voimattomuutta – muun muassa tällaisista oireista Aaltokoski on kärsinyt viime vuosien aikana. 1 Yleisimmät oireet ovat voimakas uupumus, hengenahdistus ja kykenemättömyys ajatella selkeästi tai keskittyä eli niin sanottu aivosumu. Varsinaisen koronataudin hän sairasti vuoden 2022 maaliskuussa. Todella läsnä on joutunut olemaan omalle keholle. – Se on ollut aina voimavara. Vuonna 2021 otetut koronarokotteet saivat Aaltokosken kropan sekaisin, ja ne pahensivat voimakkaasti adhd:n ja migreenin oireita. Sen oireet kestävät vähintään kaksi kuukautta eikä näitä oireita voi selittää muulla diagnoosilla. AALTOKOSKELLE SUOSITELTIIN kuntoutumiseksi psykofyysista psykoterapiaa. 1 Long covidin diagnostiikka on haasteellista, ei vakiintunutta ja kliininen käytäntö on vaihtelevaa, joten rekisteritieto ei ole täysin luotettava
Kannuslainen Heidi Aaltokoski nähdään tulevana sunnuntaina The Voice of Finland -ohjelmassa, johon hän osallistui vielä Heidi Kinnusena. Esimerkiksi toimittaja Frida Keräsen äänestä saatiin nopeasti aikaan hyvin uskottava versio. tammikuuta 2025 // 3 JOSSAIN KOHTAA Aaltokosken oli mietittävä, mitä hän elämällään tekee. Keskipohjanmaassa esimerkiksi kuvan muokkaukselle on tarkat säännöt, ja muokkaamisesta kerrotaan yleisölle. – On pitänyt hyväksyä oireet ja mennä eteenpäin. Luotettavien tiedotusvälineiden on kyettävä digimaailmassa erottautumaan sisältömassasta, joka täyttää syötteet. Tekoälyä olikin käytetty eniten juuri musiikin tekemiseen: säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen. Heidi Aaltokoski on toipunut long covidin eli pitkittyneen koronataudin pahimmasta vaiheesta muun muassa meditatiivisia harjoituksia tekemällä. Pää on sanonut, että olen hyvä, mutta en ole voinut luottaa omaan kehooni. Tärkeämpää on saada halvalla ja paljon. Korona ja long covidiin sairastuminen ovatkin olleet Aaltokosken elämässä käänteentekeviä asioita. Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Tekoäly on nopeasti kehittynyt tökeröstä taitavaksi. Tulevaisuuden suunnitelmia on paljon ja niissä on voimakkaasti musiikki läsnä. Tekoäly on valtava haaste tiedonvälitykselle. Somen nopeassa kuvavirrassa niitä tuskin erottaisi. Median toimintatapojen on oltava läpinäkyviä, ja niistä on kerrottava yleisölle. Tällaisessa maailmassa ja suvaitsevaisuuskulttuurissa ei ole helppoa olla se mitä on, mutta täytyy luottaa itseensä sekä kunnioittaa ja arvostaa itseään. Musiikin tekijöiden ja kustantajien järjestö Teosto kertoi tällä viikolla, että 47 prosenttia sen kyselyyn vastanneista on käyttänyt tekoälyä työssään. TEKOÄLY UHKAA myös luovia aloja. Anni Saari Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Jutussa kokeillut tekoälysovellukset kykenivät hämmästyttäviin, ja pelottaviin, tuloksiin. Tällä viikolla pörssejä on heiluttanut kiinalainen tekoäly-yhtiö DeepSeek. Kyselyyn vastasi yli tuhat musiikkialalla työskentelevää henkilöä, joista valtaosa oli säveltäjiä ja sanoittajia. – Näistä palikoista kokoan nyt sellaisen setin, mitä alan jatkossa tekemään. Kun katsoo vaikkapa kokkolalaisen Elina Warstan tekemiä kirjankansia, näkee, miten ihmiskuvittaja kykenee viemään lukijan kirjan maailmaan, vaikka sivuakaan ei vielä ole luettu. – Se toi minulle itsevarmuutta, joka minulta on puuttunut. Musiikin saralta olen saanut myös uusia ystäviä ja uusia mahdollisuuksia, kertoo Aaltokoski, jolta valmistuu pian ensimmäinen oma kappale. Kun tekoälysovelluksia kehitetään syöttämällä sille ihmisen tekemää musiikkia, se ”oppii” tuottamaan samanlaista. Voittomarginaaleistaan kamppailevilla aloilla, kuten kirjojen ja lehtien kustantamisessa, optimoidaan jatkuvasti, miten halvalla ja rumasti tuotteita voi tehdä ilman, että asiakkaat huomaavat ja äänestävät lompakollaan, jutussa todetaan. Mielen ja kehon yhteys ei ole ollut kunnossa. Tulevaisuuden radiohitit ovat tietokoneiden tekemiä. Jutussa julkaistuja kuviakin saa katsoa tarkkaan erottaakseen todellisesta maailmasta erottavia kohtia. On sääli, jos ihmiskulttuuri surkastuu koneiden murskaavan ylivoiman alle. Mihin siis tulevaisuudessa enää tarvitaan näyttelijöitä, jos takavuosien tähdet voidaan teknologian avulla tuoda takaisin valkokankaille. ITSEÄÄN VOI huvittaa kuvittelemalla, mihin tällainen kehitys johtaa. TEKOÄLY VAIKUTTAA myös visuaaliseen kulttuuriin. Huoli kohdistuu omaan toimeentuloon. Samassa kyselyssä yli puolet musiikintekijöistä piti tekoälysovellusten riskejä suurempina kuin mahdollisuuksia. Long covidiin sairastunut Aaltokoski on keskittynyt tällä hetkellä täysillä musiikkiin. Laulaminen on ollut aina minun unelmani ja olen haaveillut oman musiikin tekemisestä, toteaa Aaltokoski, joka on kiitollinen perheen ja ystävien tuesta. Lisäksi toisten auttaminen ja tiedon jakaminen ovat hänen sydäntään lähellä. Tulemmeko esimerkiksi näkemään Marilyn Monroen elokuvateatterissa toimintaelokuvan sankarittarena. Musiikki on niistä asioista tärkein, ja hän on alkanut säveltää ja sanoittaa lauluja. Hänen vointinsa on edelleen aaltoilevaa, ja kaikenlainen kuormitus pahentaa oireita. Hän on käynyt muun muassa Saara Aallon laulukurssin. Menkää unelmia kohti! Sunnuntaina Nelosella kello 20 esitettävässä Ääni ratkaisee -jaksossa Heidi Aaltokoski esittää Skid Row’n kappaleen I remember you. Niiden takia hän päätti keskittyä niihin asioihin, jotka ovat hänelle tärkeitä ja merkityksellisiä. HÄN ON ALKANUT opetella myös sisältöjen tuottamista sosiaalisessa mediassa. Uusi Juttu -mediassa tällä viikolla julkaistussa Oskari Onnisen jutussa kerrotaan siitä, miten kuvitusten ja kirjankansien suunnittelua on yhä enemmän siirtynyt ihmisiltä tekoälylle. JUKKA LEHOJÄRVI Tekoäly uhkaa luovia aloja Keskipohjanmaassa julkaistiin tällä viikolla juttu tekoälyllä käsitellystä kuvasta ja äänestä. – Erityisesti nuorille haluaisin sanoa ammatinvalintaan liittyen, että on kuunneltava omaa intuitiota ja omaa sydäntä. Suurelle yleisölle laadulla tai kauneudella ei ole väliä, on jutun pääväite. Ylen mukaan yrityksen johtajan Lian Wenfengin tavoitteena on ollut kehittää tekoäly, joka vastaa ihmisen älykkyyttä. Pääkirjoitus " Yli puolet musiikintekijöistä piti tekoälysovellusten riskejä suurempina kuin mahdollisuuksia.. Deepfake-teknologia mahdollistaa jo nyt videot, joissa henkilön kasvot vaihdetaan toisiin. Jää nähtäväksi, mihin tuota älyä käytetään. Tällaisessa uhkakuvassa koko maailma on yhtä ja samaa digitaalista kulttuuria, johon pienten maiden omat piirteet hukkuvat. Käytännössä elämme jo nyt ajassa, jossa kaikkea sosiaalisessa mediassa liikkuvaa materiaalia on lähtökohtaisesti syytä epäillä. Ajattelen niin, että kaikella on joku tarkoitus ja merkitys. Tai ehkä äänikirjan kuuntelijalla on tulevaisuudessa valittavana eri näyttelijöiden tekoälyääniä, jotka lukevat sisällön millä tahansa kielellä
Järjestelmä mahdollistaa tämän valinnanvapauden jo nykyisellään, sanoo Orpo. Tulevaisuudessa kuntia on todennäköisesti vähemmän, mutta kuntien välinen yhteistyö ja luonnollinen kehitys ohjaavat tätä prosessia. Valtiovarainministeriö käy läpi olemassa olevan rahoitusjaon, jotta se vastaisi paremmin nykypäivän tarpeita. KUNTIEN YHDISTÄMISESTÄ keskustellaan toistuvasti. –?Sote-uudistuksen jälkeen kuntien taloudelliset tilanteet vaihtelevat huomattavasti, eikä nykyinen valtionosuusjärjestelmä vastaa kunnallisten avustusten todellista tarvetta. Tilaisuuteen osallistui myös kaksi muuta kokoomuksen ministeriä, tiedeja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie sekä ympäristöja ilmastoministeri Sari Multala. Kuntien rooli on muuttunut sote-uudistuksen myötä. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Kokoomuksen kansanedustaja Janne Jukkola, kaupunginjohtaja Stina Mattila ja kehitysjohtaja Jonne Sandberg kertovat pääministeri Petteri Orpolle alueen ajankohtaisista asioista. On selvää, että Suomen julkisen talouden tilanne on vaikea, eikä säästöpäätöksiä voida lykätä. Orpon mukaan hallitus aikoo kuitenkin pitää kiinni rahoituslainsäädännössä määritellystä linjasta. Monet hyvinvointialueet ovat jo saaneet taloutensa kääntymään positiiviseksi. Jos joku alue ei onnistu takaamaan asukkailleen riittäviä palveluja, silloin yhdistämistä voidaan harkita, hän sanoo. Onko nykyinen kuntamäärä käytännössä kestävä pitkällä aikavälillä. Kun olin valtiovarainministerinä Sipilän hallituksessa, päätimme tästä kannustimesta, joka on ollut avainasemassa tuulivoiman kasvussa Suomessa. Se on syytä ja järkevää säilyttää. Samalla keskustelu valtionosuuksien painottamisesta Itä-Suomen eduksi on voimistunut. Orpon mukaan hyvinvointialueita on Suomessa liian monta, mutta hallitus ei ole tällä hetkellä muuttamassa niiden määrää. – Itä-Suomessa on merkittäviä haasteita, erityisesti investointien ja talouskasvun näkökulmasta. Hallitus on päättänyt jatkaa nykyisellä linjalla. Jos painopistettä muutetaan ilman lisärahoitusta, kuinka hallitus aikoo varmistaa, että Eteläja Länsi-Suomen kunnat selviävät peruspalveluiden rahoituksesta. ETELÄJA LÄNSI-SUOMEN kunnissa veroprosentit ovat jo korkeita, eikä korotuksille ole liikkumavaraa. Kunnat saavat edelleen pitää verotulonsa. Tiukka talouslinja pysyy, mutta ratkaisuja etsitään yhdessä alueiden kanssa. Pääministeri Petri Orpo tervehti kokkolalaista kokoomusvaikuttajaa Pentti Haimakaista. tammikuuta 2025 4 // UUTISET Hallitus pitää kiinni säästöistä Tapio Lehtinen Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vieraili Kokkolassa osana kuntaja aluevaalikampanjaa. Haastattelussa pääministeri vastasi muun muassa hyvinvointialueiden rahoitukseen, kuntien valtionosuuksiin ja tuulivoimaverotukseen liittyviin kysymyksiin. Niiden alueiden kanssa, joilla haasteita on, työskentelemme yhdessä ja etsimme ratkaisuja talouden tasapainottamiseen. Valitettavasti lisärahaa ei voida luvata, mutta valtionosuusjärjestelmää pyritään päivittämään vastaamaan paremmin tarpeita ja nykytilannetta. Tällä polulla edetään, mutta hyvinvointialueiden kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, hän sanoo. Talouspolitiikan arviointineuvosto suosittelee hyvinvointialueille tilapäistä lisäaikaa alijäämien kattamiseen, jotta säästöjen vaikutukset palveluihin eivät olisi liian rajut. On esitetty, että osa tuloista jaettaisiin muiden kuntien kesken valtionosuusjärjestelmän kautta. Orpon mukaan hallitus ei aio edistää tällaista esitystä. Paikallisilla kunnilla on myös tuulivoimaan liittyviä vaikutuksia, joten verotuottojen jättäminen niille on perusteltua. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten mahdollisesta laajentumisesta Orpo toteaa, että julkisen terveydenhuollon asiakkaana voi jo nyt valita perusterveydenhuollon hoitopaikan mistä tahansa Suomesta, kunhan asiakas tekee ilmoituksen. Keskipohjanmaa haastatteli Orpoa tilaisuuden jälkeen puhelimitse matkalla Seinäjoelle, jossa häntä odotti seuraava vaalitilaisuus. Orpon mukaan tavoitteena on löytää oikeudenmukainen ja tasapainoinen ratkaisu. Toisaalta Länsi-Suomessa on paljon positiivista kehitystä ilmassa, hän lisää Tuulivoiman kiinteistöverotuotot jäävät kokonaan niille kunnille, joissa voimalat sijaitsevat. Edellinen hallitus päätti hyvinvointialueiden lukumäärästä, ja nyt tavoitteena on keskittyä järjestelmän toimivuuteen eikä jatkuvaan myllerrykseen. JUKKA LEHOJÄRVI. Kriteerit on käytävä huolellisesti läpi, ja vasta niiden määrittelyn jälkeen nähdään laskelmista, mihin suuntaan järjestelmä kehittyy, sanoo Orpo. Orpon mukaan kuntien yhdistyminen on luonnollinen kehityskulku, mutta hallituksella ei ole suunnitelmia aktiivisesti edistää kuntaliitoksia
TULE JÄTTÄMÄÄN RIIKALLE ILMOITTAUTUMINEN EHDOKKAAKSI! Soitelle uusi virtuaalinen avustaja Jarno Herranen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite lisää digitaalisen asioinnin tarjontaa. Chatbot on eräänlainen virtuaalinen avustaja, joka ohjaa asiakkaan oikean tiedon äärelle verkkosivuilla. Sointu etsii tietokannastaan vastauksen sille annetusta aiheesta tai kysymyksestä. Sointua opetetaan keskustelemaan asiakkaiden kanssa ja tarjoamaan apua yleiseen neuvontaan. Tapahtumaviikonloppu tarjoaa unohtumattoman elämyksen, joka yhdistää juoksun, hauskanpidon ja yhteisöllisyyden. Ajokeli alueella on liukas. SOITEN TIEDOTTEEN mukaan Sointu oppii jatkuvasti uutta. Onnettomuuspaikka on Toholammilta noin viisi kilometriä Lestijärven suuntaan. Kokkola klo 17.30 Kävelykatu, Rantakatu 6 ....................................................................................................................................................................... Jos Sointu ei vielä tiedä jotakin tai antaa väärän vastauksen, voi Soinnulle antaa palautetta joko kirjallisesti tai peukuttamalla ylös tai alas. Pelastuslaitos kävi yöllä tarkistamassa tilanteen ensimmäisen kerran kolmen aikaan ja toistamiseen vielä puoli viideltä. tammikuuta 2025 // 5 Uuden sukupolven rento juoksutapahtuma järjestetään Kokkolassa 23.–25.5.2025! SlowRun on tilaisuus pysähtyä hyvinvoinnin, ilon ja liikunnan äärelle. Henkilövahinkoja ei sattunut, vaan jokainen pääsi omin voimin ulos autosta. – Isohko kasa on vähän vaikeasti sammutettava ja jotain kytöpaloa on kasasta löytynyt, vaikka kasaa on purettu ihan koneellisesti. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan verkkosivuillamme! Ohjelmassa muutokset ovat mahdollisia, lisäykset varmoja. Asiakkaan pitää kertoa asiansa selkeästi muutamalla sanalla vain yksi asia kerrallaan. Kuljettaja pääsi itse autostaan ulos, mutta kyydissä ollut kissa jäi kiipeliin ja joutui odottamaan pelastajien saapumista onnettomuuspaikalle. Se vastaa yleisimpiin kysymyksiin, jotka liittyvät esimerkiksi Soiten palveluihin hakeutumiseen tai muuhun tiedon etsintään soiten nettisivulta. Tule mukaan yksin, kaksin, perheinesi, kavereinesi tai kollegojen kanssa. Edelleen pelastuslaitosta työllisti tiistaiaamuna puutarhajätteen keräysalueella Kokkolassa syttynyt palo. Keski-Pohjanmaan keskussairaala on lähin päivystävä sairaala noin 200 000 asukkaalle. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Liikenne kulki paikan ohi normaalisti, joskin pelastuslaitoksen kalusto aiheutti hieman haittaa. Onnettomuudessa oli osallisena viisi henkilöä. Sointu on asiakkaiden käytössä ajasta riippumatta. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoi, ettei onnettomuudessa tapahtunut mitään vakavampaa. – Chatbot ei korvaa Soiten käytössä olevaa chat-palvelua, vaan toimii sen rinnalla omalla välilehdellään, joten asiakas voi jatkossakin keskustella reaaliaikaisesti Soiten soteammattilaisten kanssa, tiedotteessa kerrotaan. sunnuntaina 2.2. Yöllä oli tarkistustehtäviä, kun sama kasa siellä savusi. Jäsenkuntia ovat Kokkola, Kannus, Toholampi, Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho ja Lestijärvi. Sointu palvelee verkkosivun kielivalinnan mukaan joko suomeksi tai ruotsiksi. Onnettomuus sattui aamulla, mutta päivystävän palomestarin mukaan kyseessä ei ollut koululaiskyyti. Niin autoa kuljettanut mies kuin kissakin selvisivät rytäkästä kuitenkin vammoitta. Verkkosivustolla osoitteessa soite.fi toimivan chat-palvelun rinnalle on otettu käyttöön Sointu-chatbot. Kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0.80 mg/l, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.. Yksi ranneke avaa ovet koko viikonlopun aktiviteetteihin, kuten Tapahtumapuistossa järjestettävään SlowRuniin, lasten Mini SlowRuniin, After SlowRun -bileisiin ja SlowFest-hyvinvointimessuille Kampushalliin. Pietarsaari klo 16.15 Kävelykatu, Kanavapuistikko 22 ...................................................................................................................................................................... P O W E R E D B Y K E P L I R Y M A K S A JA P E R U S S U O M A L A IS E T R P Ylivieska klo 10.10 Rautatieasema, Asemantori ....................................................................................................................................................................... Päihtynyt kuljettaja ajoi ojaan Jarno Herranen Kalajoella sattui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ulosajo noin kello neljän aikoihin. Pikkubussi suistui ojaan Toholammilla Jarno Herranen Pikkubussi suistui ojaan Toholammilla keskiviikkoaamuna puoli kahdeksan aikaan. Seuraamme tilannetta ja menemme tarvittaessa katsomaan, päivystävä palomestari kommentoi. www.slowrun.. Purra & Vuorenpää Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ja puoluesihteeri Harri Vuorenpää lauantaina 1.2. Chatbot pystyy vastaamaan yksittäisiin sanoihin ja yksinkertaisiin kysymyksiin. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite järjestää julkiset sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut kahdeksan kunnan alueella Keski-Pohjanmaalla. Kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja ajautui menopeleineen ojaan, jonne auto jäi kyljelleen
Työsaarto olisi voimassa maanantaista lauantaihin. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Hänen mukaansa uutta ydinvoimaa joka tapauksessa tarvitaan, sillä nykyiset voimalat eivät pyöri ikuisesti. Teknologiateollisuuden sovittelu jatkuu lauantaina.. JUKKA LEHOJÄRVI Kaisu Suopanki, STT Laura Läspä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ilmoittavat aloittavansa maanantaina uuden saarron Teollisuusliiton tueksi, ellei teknologiaja kemianteollisuuden työehtoneuvotteluissa päästä sopimukseen. Junamatkallaan iltapäivällä kohti kotiseutuja Multala totesi Keskipohjanmaalle kannattavansa ensisijaisesti hyvään ja oikea-aikaiseen metsänhoitoon perustuvia toimia metsän hiilinielun vahvistamiseksi. Tiedeja kulttuuriministerin pestin vaihdoksen ympäristöja ilmastoministerin rooliin hän sanoo vaihtuneen sujuvasti. Liittojen työtaistelutoimet vaikuttaisivat rahdin käsittelyyn esimerkiksi satamissa ja raideliikenteen tavarakuljetuksissa. PYHÄJOEN KESKEN jäänyttä ydinvoimalatyömaata Multala kommentoi vähäsanaisesti. – Toki siellä on tehty suuria investointeja, mutta valtiolla ei ole roolia siellä, Multala kertoo. MINISTERIN EDELTÄJÄ Kai Mykkänen (kok.) pohdiskeli monenlaisia mahdollisuuksia tukea uuden ydinvoiman rakentamista Suomeen. – Tarvitsemme tuulija aurinkovoimaa, mutta myös säävarmaa perusvoimaa. tammikuuta 2025 6 // UUTISET ”On metsänomistajankin etu pidentää hakkuuvälejä” Antti Savela Ympäristöja ilmastoministerinä vasta perjantaina aloittanut Sari Multala (kok.) vieraili Kokkolassa yhdessä pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja uuden tiedeja kultuuriministerin Mari-Leena Talvitien (kok.) kanssa. Ilmasto ja ympäristö merkitsevät suomalaisille paljon. Teknologiateollisuuden sovittelu jatkui keskiviikkona, mutta läpimurtoa ei syntynyt. Työntekijät eivät lastaisi tai purkaisi niiden yritysten tuotteita, joita työtaistelu koskee. Sen johdosta hakkuut suomalaismetsissä ovat lisääntyneet. TYÖTAISTELUTOIMIEN taustalla ovat Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron sekä työnantajaa edustavan Teknologiateollisuuden syksystä lähtien jatkuneet neuvottelut uusista työehtosopimuksista. – Yksi hiilinielua vähentävä tekijä on varmastikin ollut Venäjän puun tuonnin loppuminen. Tarvitaan laajaa valistusta. Valtakunnansovittelijan toimisto kertoi X:ssä, että työriidan sovittelua jatketaan lauantaina. Saarrettujen yritysten listalle kuuluvat muun muassa ABB, Kemira Chemicals, Kone-konsernin yhtiöitä ja Orion. Hänen mukaansa työmaa ei ole valtion vastuulla vaan ennen muuta Fennovoiman asia. Kalajoelta aamulla lähtenyt seurue edisti junamatkallaan pitkin rannikkoa puolueensa vaalityötä. LUONNONVARAKESKUKSEN (Luke) laskelmia hiilinielusta ministeri ei kyseenalaistanut, vaan katsoi että Lukessa on parhaat akateemiset ammattilaiset laskemassa maankäyttösektorin kykyä sitoa hiiltä. Kuljetusalalla työntekijät voisivat kieltäytyä kuljettamasta näiden yritysten tavaroita. – Metsänhoidon valikoimassa on useita keinoja edistää hiilensidontaa. Aihepiiri puhuttaa missä vain liikkuu, ministeri Sari Multala kertoo. Kokkolassa puhe kääntyi metsien hiilinieluun. Multala tutkisi Mykkäsen tavoin monenlaisia vaihtoehtoja. JHL ja AKT nousevat Teollisuusliiton tueksi JHL ja AKT ilmoittavat aloittavansa maanantaina saarron Teollisuusliiton tueksi, ellei sopuun päästä. – Totuttelu on vielä käynnissä, sillä ministeriössä olen ehtinyt työskennellä vasta kaksi päivää. Sähkönkulutuksen on arvioitu kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa. Edelliset sopimuskaudet päättyivät marras–joulukuussa. – Sähköntuotannon päästöt ovat tippuneet kymmenesosaan kymmenessä vuodessa eli ilmastotoimissa ollaan edistytty koko ajan. Sen olen jo nyt havainnut. Myös jatkuvan kasvatuksen lisääminen turvepohjaisilla aloilla on mahdollista, Multala totesi ja korosti, että maankäyttösektori ja sen hiilinielu ovat laaja ja monimutkainen kysymys, jonka ratkaisemiseen tarvitaan useita kokonaisvaltaisia keinoja. Hänen mukaansa pakottavat toimet ovat vasta viimesijaisia. –?On metsänomistajankin etu pidentää hakkuuvälejä ja kasvattaa järeämpää puustoa. Siksi tarvitaan monenlaista tuotantoa, myös ydinvoimaa, Multala toteaa ja iloitsee siitä, että suomalainen sähköntuotanto on nykyään huomattavasti puhtaampaa kuin vielä vähän aikaa sitten. Tuore ympäristöja ilmastoministeri Sari Multala tapasi väkeä Kokkolassa Ympäristöministeri Sari Multala ja Timo Pajunpää vaihtoivat ajatuksia kokoomuksen vaalikiertueella Cafe Randomissa Kokkolassa. Keskustelussa on tuotu esiin muun muassa talousmetsän kiertoaikoja ja harvennusten voimakkuutta. Kaikkia Suomen satamia koskeva saarto kohdistuu toimialoihin ja yrityksiin, joille Teollisuusliitto on antanut lakkovaroituksen. Yhtenä keinona Mykkänen piti hintaputkiajattelua eli rahoituksen keräämistä muun muassa sähkölaskujen mukana. Usein tällaiset myönteiset saavutukset unohdetaan mainita. KESKIPOHJANMAAN vakutusalueella seuraavat yritykset ovat JHL:n ja AKT:n listalla: Botnia Marin, Uusikaarlepyy Herrmans Bike Components, Pietarsaari Kone Hissit, Kokkola Konecranes Finland, Kokkola Mirka, Pietarsaari Oilon, Kokkola Prevex, Pietarsaari ja Uusikaarlepyy UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaari Alholman saha. Tekijöitä on monia muitakin ja ilmaston muutos voi jo sinällään vapauttaa lisää hiiltä ilmakehään, Multala pohdiskeli. Hiilensidonta on tuoreiden selvytysten mukaan kääntynyt pakkasen puolelle eli metsistä ja pelloista on tullut viime vuosina hiilipäästöjen lähde. Esimerkit maailmalta taas osoittavat, että uutta ydinvoimaa ei näytä tulevan ilman valtion tukea
Mielistele, tai kärsi. Teuvo Rajala Reisjärvi Papparaiset mahdollistavat pienten kuntien joukkueet Pienten kuntien on yhä vaikeampi kasata joukkueita Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin kilpahiihtäjien vähentyessä. Seurasin kärjessä olevia joukkueita ja huomasin Kalajoen ankkurin jo tulevan paluulatua. Budde totesi, että homoja translapsia on kaikenlaisissa perheissä ja että valtava enemmistö siirtolaisista ei ole rikollisia. Viestin kokonaispituutta, 50 km, joutuu säännöissä hiukan lyhentämään. TÄNÄ PÄIVÄNÄ AJANOTTO on digitoitu, eikä se ole mikään ongelma. Erityisen hartaasti on toivottava, että riippumaton media pitää pintansa Yhdysvalloissa. Mariann Budde saarnasi kansakunnan yhtenäisyyden puolesta, jonka yhtenä edellytyksenä hän piti rehellisyyttä. Nyt on käynnissä ajojahti niitä oikeusviranomaisia vastaan, jotka ovat olleet viemässä kongressitalon valtaajia tai Trumpia oikeuteen. Lähetä viesti numeroon 13525. MIELESTÄNI YKSI varteenotettava muutos olisi mennä vanhoihin osuusjakoihin siltä osin, että miehillä olisi kaksi lyhyttä sekä kaksi pitkää osuutta kuten nyt. MAKSAVANA KATSOJANA esitän, että hiihdetään yhdessä sarjassa. Mutta johan Yhdysvaltojen politiikassa on ylitetty kaikki normaalin rajat. Mutta monelle kuulijalle Yhdysvalloissa ja laajemminkin piispan puheella oli merkitystä. Nainen voi hiihtää miesten osuuden, mutta mies ei naisten. Toki veteraanihiihtäjiä on jo mukana, kuten Reisjärvellä oli jopa mitalijoukkueissa. Palataan kahteen poikien osuuteen ja yhteen naisten ja tyttöjen osuuteen, kuten aikaisemmin oli, siten että poikien ja tyttöjen osuuksilla voisi käyttää veteraania. Entä nyt. Tuloksissa Reisjärvi oli 6. Yhä harvempi kunta on halukas järjestämään viestiä, vaikka olisi järjestämisvuoro, kun omankin joukkueen kasaaminen on vaikeaa. Hiihtokoulussa ja viikkokisoissa on alle 12-vuotiaita vielä hyvin, kuten monessa muussakin pikkupitäjässä, mutta siitä jatkaminen on usein haasteellista. Nyt Reisjärvellä kaksi B-sarjan joukkuetta olivat kärkipäässä koko ajan. Mutta silloin en ostanut pääsylippua, tuskin niitä siellä edes myytiin. Papparaiset eivät pelasta viestiä, mutta mahdollistavat pienten kuntien joukkueen kasaamisen. Nimimerkkiä voi käyttää vain erityisistä, painavista syistä ja silloinkin toimituksella on oltava kirjoittajan yhteystiedot. Joukkueen kasaamista se helpottaa. Maakuntaviestin suurin ongelma on yleisön houkutteleminen Tämän lehden palstoilla on kaksi tunnettua hiihtovaikuttajaa esitelleet vaihtoehtoja maakuntaviestin osuuksista ja niille sopivista hiihtäjistä. Siis piispan pitäisi pyytää anteeksi sitä, että hän saarnasi armon puolesta. Mutta kaksi B-sarjan joukkuetta tuli ennen maaliin. Tosin olin katsomassa jo 1956 yhtä vaihtoa Reisjärven Räisälän Kansanopistolla, kun hiihtivät maanteitä pitkin. Hallinnon virkamiehet eivät uskalla kritisoida Trumpia, ja häntä liehittelee myös talouseliitti, jättimäiset teknologiayritykset etunenässä. Veteraanihiihtäjät hiihtävät kykyjensä mukaisilla osuuksilla. Mielipideaineistoa koskevat tiedustelut Puh. Lisäksi nämä kaksi sarjaa A ja B sekoittavat. Että joku sentään uskaltaa pitää vähemmistöjen puolta ja muistuttaa, miten meidän ihmisten pitäisi toisiamme kohdella. Tulevaisuudessa suurimmaksi ongelmaksi tulee yleisön houkutteleminen paikalle. Tosin VIP-katsomo voi jäädä sivuun, mutta hehän eivät yleensä osta lippuja. Maksavana katsojana olen seurannut viestejä jo 35 vuotta, Kannuksessa olin 1990 ja nyt viimeksi täällä Reisjärvellä. Yksi vaihtoehto olisi myydä kaikki liput yhdelle sponsorille, kuten tapahtui 2001 Sievissä. Ettei välinpitämättömyydestä, pelosta, epäluulosta ja suoranaisesta vihasta tulisi kuin huomaamatta normaalia ja hyväksyttyä. EI OLE TAVALLISTA , että pappi puhuttelee saarnassaan suoraan jotakuta ihmistä. Eikä kymmenvuotiaalla ollut rahakaan. Ladut tehdään niin, ettei maalialueen kautta kierretä toiselle kierrokselle, vaan oikaistaan stadionin laidalta. Joukkueita oli lähes 60. Vaikka tokihan Trumpilta löytyy armoakin, nimittäin niitä mellakoitsijoita kohtaan, jotka tuomittiin kongressitalon valtaamisesta neljä vuotta sitten. Niinpä hiihtäjät kutsuttiin koolle, ja he saivat itse päättää tulojärjestyksen. Toivottavasti asiaa käsitellään mahdollisimman pian. Tämä kehityskulkuhan ei uhkaa vain Yhdysvaltoja. Sehän meni kuin vesi hanhen selästä, mitä Trumpiin tulee. Virkaanastujaisissa yleisö nousi jatkuvasti aplodeeraamaan seisaaltaan. tammikuuta 2025 MIELIPIDE // 7 OTA KANTAA! SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LUKIJAN KUVAT keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LYHYET keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Muutoksia vastustetaan, kun pelätään oman kunnan menestyksen heikentyvän. Oikeuslaitoskin on joutumassa tiukasti presidentin kuristusotteeseen. Olivatko kaikki tosiaan niin riemuissaan kaikesta Trumpin sanomasta, vai oliko osalla kenties pelko puserossa. 050 477 9966 Yksityiskohtaiset ohjeet ja periaatteet joita Keskipohjanmaa mielipidekirjoituksien julkaisussa noudattaa: keskipohjanmaa.fi/ohjeita-lukijoille Hatunnosto rohkealle piispalle Kolumni Pia Räihälä pia.raihala@hillagroup.fi ”Pyydän teitä, herra presidentti, osoittamaan armoa heille, joiden lapset pelkäävät, että heidän vanhempansa viedään pois. Liitä kirjoitukseen mukaan yhteystietosi: nimi ja puhelinnumero. Yleisölle ei myyty lippuja lainkaan. Vaarana on että viestissä tulevaisuudessa on vain kaupunkijoukkueita. Jari Mäkelä Veteli. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Ja Reisjärvellä jokaisella osuudella oli omat värinsä. Seurasin ladun varressa metsän reunassa, jossa meno ja tulolatu olivat vierekkäin kuin moottoritie. Silloin myös joku muu nuorten osuuksille haluava hiihtäjä pääsee tapahtumaan mukaan. Reisjärvellä esimerkiksi löytyy hyvin tyttöjä, mutta ei sieltäkään poikaja mieshiihtäjiä hiihtokoulu hirveästi näytä tuottavan. Jumala opettaa, että meidän tulee olla armollisia muukalaiselle, sillä olimme kaikki kerran muukalaisia tässä maassa.” Näin päätti saarnansa Washingtonin hiippakunnan episkopaalipiispa Mariann Edgar Budde Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisjumalanpalveluksessa 21. Vesisateessa ensimmäisen osuuden kymmenkunta aloittajaa tuli vaihtoon yhdessä jonossa ja ruuhka oli tosiasia. Kalajoen ankkurilta oli perälenkki jäänyt kiertämättä. Vielä 15 euroa on kohtuullinen hinta lipulle, joskin muistaakseni se on ollut sama jo useamman vuoden. Se oli rauhallinen, lempeä, provosoimaton mutta suora vetoomus kärsivien ihmisten puolesta. Fakta vain on, kun katsoo esimerkiksi alueemme viime viikonlopun kisoja, niin kilpailijoita on naisten sarjoissa vähän. En usko, että yksikään veteraani vie nuorelta paikkaa, jos joukkueeseen on nuori tarjolla. tammikuuta. Tässä yksi ehdotus. Silloin kun kunta ei saa maakuntaviestijoukkuetta, hiipuu helposti myös muu paikkakunnan hiihtotoiminta ja hiihtokoulut sekä viikkokisat. Mutta eritasoisista hiihtäjistä ja lyhyistä laduista johtuen oli vaikea seurata, millä kierroksella hiihtäjä oli. Olin mukana järjestelyissä, mutta en ajanotossa. Tapahtuma kannattaa pitää kuitenkin kaiken kansan kilpailuna, vaikka kärkijoukkueet menevätkin menestyshiihtäjien avulla. Ja että autatte heitä, jotka pakenevat sotaa ja vainoa omissa maissaan. Seurasin kärjen menoa. Piispan vetoomus on yksinkertainen mutta monelle ylivoimainen: ”Kun tiedämme totuuden, meidän kuuluu puhua totta, vaikka – ja varsinkin silloin kun – joudumme maksamaan siitä.” En voi muuta kuin ihailla rohkeaa piispaa. Jälkeenpäin Trump oli sitä mieltä, että piispan ja kirkon pitäisi pyytää anteeksi. Tyttöjen osuudella toki naisveteraania. En edes muista milloin viimeksi Vetelissä on ollut lisenssin omaava aikuinen yleisen sarjan naishiihtäjä. Yksinkertaisesti erimittaisia latuja oli jo liikaa. Yleisömääriä järjestäjät ovat viime vuosina vähän pyöristelleet, siitäkin on tullut kilpailua. Niin on myös toki miesten sarjoissa. JOSPA SENTÄÄN kirkko voisi olla taipumatta itsevaltaisen presidentin käsikassaraksi. Samoin oli viime viikolla hyvä ehdotus tällä palstalla. Viisitoista vuotta sitten piirin hiihtoleireille mentiin isolla joukolla linja-autolla. MINKÄÄN TILASTON mukaan kilpahiihtäjät eivät ole lisääntyneet. Myös puuhamiehet väsyvät, kun joukkuetta on vaikea kasata. Trumpin itsensä lietsomassa mellakassa kuoli viisi ihmistä. Näin ja kuulin muiltakin osuuksilta epäselvyyksiä tuloksissa. Hetken kuluttua maalialueella hurrasivat, mutta pian tuli syvä hiljaisuus. Joukkueiden vähetessä yleisömäärä hiipuu. Kuuluttajille on tosi haastavaa seurata tuloksineen viestiä ja pysyä ajan tasalla. " Että joku sentään uskaltaa pitää vähemmistöjen puolta ja muistuttaa, miten meidän ihmisten pitäisi toisiamme kohdella. Toivon maakuntaviesti toimikunnalta rohkeutta muutoksiin, jotta saadaan pidettyä viesti maakuntaa yhdistävänä tekijänä yli kielirajojen ja joukkuemäärät suurina. Eturivissä istuneet Trump ja varapresidentti J. Ullavalla 1992 tuli käytännössä esille eri hiihtomatkojen ja latujen sekavuus. Vance olivat silminnähden kiusaantuneita. D. Piispa käytti rohkeasti sitä asetta, mikä hänellä on käytettävissään: sanaa ja sanomaa. Kaiken tämän keskellä piispan puhe oli kuin kirkas auringonsäde pimeydessä. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Siinä ei kyllä pysynyt mukana, sillä hiihtäjiä tuli ja meni, eikä ehtinyt aina pähkäillä millä osuudella. Kirjoitin silloin tämän lehden sivuille, että eri osuuksien numerolaput tulisi merkitä eri väreillä. Naiset ja miehet omilla nimetyillä osuuksilla. Huomasin, että nurkkakuntainen ajattelu niissä paistoi läpi. Järjestäjät eivät pystyneet määrittelemään tulojärjestystä. Totesin siinä ympärilläni oleville, että voittaja tulee tuossa maaliin. KANNUKSEN VIESTISSÄ ajanotto takerteli alussa, ja pahasti
Varsinkin “snäpissä” tulee käytyä todella useasti. Välitunnin alkaessa puhelin taas hakeutuu automaattisesti käsiin, jolloin siitä tulee tarkistettua Snapchatissa muiden lähettämät viestit ja muut kuulumiset. ELLI-NOORA JA ONERVA kertovat käyttävänsä puhelinta koulutunneilla ainoastaan silloin, kun sen käyttöön tulee lupa opettajalta. Samaa nyökyttelee vieressä istuva Onerva Jylhä. – Käytännössä olin puhelimella kuitenkin tehnyt eri asioita enemmän kuin kuusi kertaa: Tuntui haastavalta, jos kaikki puhelimella tehdyt tekemiset olisi merkannut erikseen. tammikuuta 2025 8 // UUTISET Sini Sulkakoski Tällä viikolla vietetään Uutisten Viikkoa. Kiviniityn koulun yhdeksäsluokkalaiset pitivät kännykkäpäiväkirjaa. KIVINIITYN KOULUN opettaja Merja Björklind piti myös maanantaina kännykkäpäiväkirjaa. – Tiktokia ja Snapchattia tulee käytettyä eniten. Tähän määrään Björklind laski mukaan myös kodin ja koulun väliseen viestittämiseen käytettävää Wilmaa. Elli-Noora ja Onervaa eivät omat tulokset yllättäneet, mutta kännykkäpäiväkirjan pitäminen herätti ajatuksia. Oppitunnilla puhelinta käytetään vain opettajan luvalla.. Instagramia ei tule kauheasti käytettyä, ehkä kerran päivässä siellä tulee käytyä selailemassa muiden tekemiä stooreja, todetaan yhteisesti. – Toki oma puhelimen käyttämisen määrä riippuu hirveästi koulupäivästä. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Kumpikaan ei käytä Facebookia. Elli-Noora Aalto ja Onerva Jylhä käyttävät viestittämiseen Snapchattia, viihtymiseen Tiktokia, Youtubea ja Spotifya. Vapaa-ajalla puhelimella tulee lisäksi katsottua Youtubea ja kuunneltua musiikkia. – Kun välitunnin aikana kävelee käytävillä, niin ehkä tulee vähän hämmästyttyä, jos jollain oppilaalla ei ole puhelinta kädessä, summaa Björklind. Tämän innoittamana Keskipohjanmaan toimitus pyysi Kiviniityn koulun yhdeksäsluokkalaisia pitämään kännykkäpäiväkirjaa eli kirjaamaan ylös kaiken, mitä puhelimella tulee tehtyä koulupäivän aikana. Puhelin kuulostaa olevankin tänä päivänä ehkäpä jopa se suosituin kaveri välitunnilla. Niitä olisi pitänyt merkitä vähän väliä. Maanantaina tein kännykkäpäiväkirjaani 16 merkintää. Veikkaisin tämän olevan melko keskimääräinen määrä tavallisena koulupäivänä. Björklind kertoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon puhelinta tulee loppupeleissä “plärättyä”. Hän kertoo käyttäneen puhelintaan koulupäivän aikana kutakuinkin saman verran kuin Elli-Noora. Kännykkäpäiväkirjaa nuoret pitivät maanantaina aamu kahdeksasta iltapäivä kolmeen. Se välitunnin suosituin kaveri Kuinka paljon aikaa kuluu puhelimella koulupäivän aikana. Elli-Noora Aalto kertoo merkinneensä kännykkäpäiväkirjaan yhteensä kuusi kohtaa, jotka pääsääntöisesti tarkoittivat välitunnilla kännykän kanssa vietettyä aikaa
TIKTOK ON NUORTEN YKKÖSUUTISKANAVA 1 Tiktokin merkitys nuorten uutiskanavana on kasvanut, ja se on säilyttänyt paikkansa nuorten tärkeimpänä väylänä uutisiin. Myös opettaja Merja Björklind piti maanantaina kännykkäpäiväkirjaa. 1 Yli puolet 13–18-vuotiaista nuorista kertoo seuraavansa uutisia Tiktokin kautta. – Oma kokemukseni on se, että joskus ihan yksittäisille oppilaille puhelimen käyttämisestä joutuu sanomaan. He kertovat olevan aika paljon opettajakohtaista, kuinka paljon kännykkää tunnilla opiskeluun käytetään. Lähde: Uutismedian liitto ELLI-NOORA AALLON KÄNNYKKÄPÄIVÄKIRJA 1 klo 8.10 snapchat 1 klo 9.06-9.27 välkkä snapchat ja tiktok 1 klo 9.43 spotify 1 klo 10.21-10.55 tiktokkii ja snäppi välillä 1 klo 11.51 katoin tiktokkii 1 klo 12-12.56 tunnilla 1 klo 12.56-13.15 välkkä snäppäsin ja tiktok MERJA BJÖRKLINDIN KÄNNYKKÄPÄIVÄKIRJA 1 klo 8.11 annoin oppilaille ohjeet puhelinpäiväkirjan teosta 1 klo 8.35 tytär (myös kollega) lähetti kuvakaappauksen huoltajan viestistä, joka oli lähetetty väärälle henkilölle 1 klo 9.01 kysyin tyttäreltä monistettavien tehtävien määrää 1 klo 9.02 muistutin oppilaita päiväkirjanpidosta 1 klo 9.10 kysyin tyttäreltä, minkä luokan vihot minun piti hakea esille sijaista varten 1 klo 9.30 laitoin puhelimen lataukseen, katsoin Facebookin ja Instagramin 1 klo 10.09 peukutin tyttären viestiä 1 klo 11.01 tarkistin latauksen tilan 1 klo 11.36 poistin puhelimen latauksesta 1 klo 11.51 muistutin vielä puhelinseurannasta 1 klo 12.00 pyysin oppilaita laittamaan puhelimet pois 1 klo 12.50 tarkistin fysioterapia-ajan 1 klo 13.13 sovin lenkille menosta ystävän kanssa 1 klo 14.15 pyysin oppilaita laittamaan puhelimet pois 1 klo 15.05 vastasin Keskipohjanmaan toimittajan viestiin 1 klo 15.07 viestittelin naapurikoulun kollegan kanssa ensi viikolla alkavasta uutisvisasta Elli-Noora Aalto ja Onerva Jylhä käyttävät viestittämiseen Snapchattia, viihtymiseen Tiktokia, Youtubea ja Spotifya. – Toki sellainen kiusaus joskus tulee, mutta välituntiin ne kuitenkin pyritään jättämään. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Puhelimet ovat tuttu näky välitunneilla. Merja Björklindin puhelinpäiväkirja. Björklind toteaa kuuntelevansa vapaa-ajalla paljon äänikirjoja. Jo etukäteen paljon kannatusta yli puoluerajojen kerännyt esitys menee keväällä eduskunnan äänestykseen, ja lain on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2025. Elli-Noora ja Onerva myöntävät, että kyllähän se joskus kihelmöisi vilkaista puhelimen näyttöä kesken koulutunnin. Elli-Noora ja Onerva toteavat päivittäisen ajan vaihtelevan. Björklind ei kannata kännyköiden täyskieltoa kouluissa, sillä kännykkä on parhaimmillaan hyvä työväline. Todella harvoin olen joutunut ottamaan oppilaalta puhelimen pois. BJÖRKLIND nostaa esiin puheet oppitunteja häiritsevästä puhelinkäyttäytymisestä. alkanutta Uutisten viikkoa. 1 Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia isoista maailman ja kotimaan uutisaiheista. Arkisin puhelimen kanssa menee ehkä jotain seitsemän tuntia, kaksikko laskeskelee. – Kuuntelen niitä esimerkiksi ruokaa laittaessa ja liikuntaa harrastaessa. Puhelinta saisi jatkossa käyttää opettajan luvalla oppimistarkoituksiin ja opettajan tai rehtorin luvalla omaan terveydenhoitoon. 1 Tämä selviää Kantar Media Oy:n Uutismedian liitolle tekemästä Nuoret ja uutismediasuhde -tutkimuksesta. – Riippuu esimerkiksi paljon siitä, onko kiireinen päivä tai viikonloppu. VIIME VUODEN joulukuun lopussa hallitus hyväksyi omalta osaltaan esityksen siitä, että oppitunneilla ei saisi käyttää puhelimia tai muita mobiililaitteita kuin erityistapauksissa. Elli-Noora ja Onerva ei pidä suunniteltua esitystä pahana, mikäli puhelinta saa käyttää välitunnilla edelleen. Paljonko arvioisitte viettävänne puhelimella päivittäin aikaa. 1 Isojen uutisaiheiden rinnalla nuorten kiinnostuksen kärjessä ovat nuorten elämään liittyvät uutiset. tammikuuta 2025 UUTISET // 9 Se välitunnin suosituin kaveri VAPAA-AJALLA Björklindin tulee käytettyä sosiaalisen median kanavista Facebookia, Instagramia ja äänikirjaja älykello-sovelluksia. – Vetämissäni kielikylpyryhmissä puhelinta voidaan käyttää sanakirjana tai tiedonhakutehtävissä, Björklind toteaa ja jatkaa: – Itse haluaisin säilyttää opettajana valinnan siitä, miten ja milloin puhelinta tunnilla käytetään. Tutkimus on osa maanantaina 27.1. Jos siis äänikirjan kuuntelu lasketaan mukaan, niin ehkäpä yhteensä noin pari-kolme tuntia päivässä. TIMO VARILA. Elli-Noora Aallon kännykkäpäiväkirjan merkinnät. Oppitunnilla puhelinta käytetään vain opettajan luvalla. – Periaatteessahan kännykän käyttö koulussa olisi tuolloin ihan samanlaista kuin nykyäänkin
Jo geenipoolin takia muuttoliike on tärkeää. Kokkolasta kotoisin Lukkarila voitti marraskuussa lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaanillaan Skutsi. Hän ajatteli rupeavansa eläinlääkäriksi tai tekemään jotain visuaalista työtä. Oli aikaa uppoutua tarinaan. Se kertoo CS: GO:ta pelaavasta pojasta, joka alkaa harrastaa karatea kostaakseen kiusaajalleen. Se, että kokee välillä kauhun tunteita voi olla tarpeellinen ominaisuus, Lukkarila pohtii. Kirjan on julkaissut Lukkarilan oma kustantamo Nokkahiiri. Hänellä on siis suora yhteys nuorten maailmaan. – Nyt nuoret voivat pukeutua miten haluavat ja ilmaista itseään ja identiteettiään. Pelonväristykset kiinnostavat nuoria samalla tavalla kuin jännityssarjoja katsovia aikuisia. Kokkolasta kotoisin olevalla kirjailijalla Päivi Lukkarilalla on opettajan työnsä ansiosta suora yhteys nuorten maailmaan. Nykyhallituksen kielteinen maahanmuuttolinja on hänen mielestään pähkähullua politiikkaa. Mutta hän ei lopulta jäänyt odottelemaan sopimusta. LUKKARILA on paitsi kirjailija myös äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Lukkarila on tottunut tekemään kirjailijantyötä lomilla ja ajoittaisilla kirjoitusvapailla. Se on tosi tärkeää. Lukkarilaa nuoria koskevat ilmiöt kiinnostavat, ja silloin niistä on kirjoitettava. Nuorille, jotka ovat eläneet koko elämänsä internetin vaikutuksen alaisena tällainen kokemus voi olla vieras. KIRJAILIJUUS ei ollut Lukkarilan lapsuuden haave. Esikoiskirja Koitetaan kestää, Nanna ilmestyi vuonna 2007. Osittain kyse on lukutaitotyöstä, mutta myös siitä, että äänikirjapalveluiden sopimukset ovat usein kirjailijoille epäreiluja. Kun suuret kustantamot eivät heti tarttuneet Zanshiniin, Lukkarila ei halunnut jäädä odottelemaan, vaan päätti julkaista kirjan itse. Tarvitsemme muualta tulevia ihmisiä kaikille aloille, Lukkarila sanoo. – Kun on äänikirjat ja videot, totutaanko siihen, että halutaan tehdä kaikki helposti. Se kertoo neljästä nuoresta, joiden eräretki metsään muuttuu selviytymistaisteluksi. Jos haluaisi, Lukkarila voisi nyt olla vahingoniloinen. – Siinä on jotain samaa kuin huvipuistossa käymisessä. Minusta niitä on tärkeämpää suojella kuin sinisiä silmiä ja vaaleaa ihoa. tammikuuta 2025 10 // KULTTUURI Tallimaailmasta e-urheiluun Anni Saari Kun tutustuu kirjailija Päivi Lukkarilan uraan, alkaa tuntua, että Lukkarila on tehnyt asiat rohkeasti omalla tavallaan, eikä ole antanut vastoinkäymisissä periksi. Kustantamon ensimmäinen teos oli Lukkarilan nuortenkirja Kuinka saavutetaan zanshin. – Se on surullista ja järjenvastaista jokaiselle, joka ymmärtää tilastomatematiikkaa ja katsoo väestöennusteita. Kokkolassa syntynyt Finlandiavoittaja Päivi Lukkarila käsittelee kirjoissaan nuorten maailmaa realistisesti. Hevoset ovat Lukkarilalle kuitenkin olleet kehys, jonka sisällä hän on käsitellyt realistisesti mitä moninaisempia teemoja. Eipä tule mieleen kovin monta työtä, jossa ei tarvitsisi kyetä lukemaan tekstiä. Sama tilanne oli Skutsin kanssa. Kuinka saavutetaan zanshin-romaanissa pelaamisen ohessa tärkeä teema on isättömyys. Suomelle ei hänen mielestää n ylipäänsä ole hyvä ”sulkeutua pulloon”. Lukkarila myöntääkin olevansa huolissaan lasten ja nuorten lukutaidosta. Itsekin lapsena ponin omistaneen Lukkarilan tytär harrasti tuohon aikaan aktiivisesti ratsastusta, ja aihepiiri kulkeutui hänen kirjoihinsa. Pippurisuus voisi viitata sekä nopeuteen että julkaisujen luonteeseen. Meidän hoitosuhteemme on nurinkurinen. Isosisarukset olivat huomattavasti häntä vanhempia ja yrittäjävanhempien työpäivät olivat pitkiä. Lukkarila toivookin, että koulussa olisi kokonaisia lukupäiviä, jolloin saisi rauhassa syventyä lukemiseen. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Skutsi-kirjassa nuoret ovat lähtöisin erilaisista taustoista; yksi esimerkiksi edustaa seksuaalivähemmistöä ja yksi on maahanmuuttajataustainen. Jo esikoiskirjassa esiintyi sateenkaariperhe ja käsiteltiin niin alkoholismia, paikkakunnalta muuttamista kuin ihastumistakin. Lukkarilalle suomalaisuudessa keskeistä ovat tietyt arvot, kuten rehellisyys ja toisten auttaminen. Pienuus on tosiasia, sillä Nokkahiiri julkaisee vuodessa vain yhden tai kaksi kirjaa. On huolestuttavaa, jos tekstin ymmärtämisen kyky heikkenee. Kuinka saavutetaan zanshin-kirjasta on otettu kolme painosta, jotka on myyty loppuun. Skutsiin hän kirjoitti mukaan kauhuelementtejä. – Ne eivät liity genetiikkaan vaan kulttuuriin. Finlandia-palkintopuheessaan Lukkarila kiitti oppilaitaan ja puhui ilosta, joita työ hänelle antaa. Skutsi-romaanin voi lukea toistaiseksi ainoastaan tekstinä. JUHO MUSTONEN " Jossain Kälviän perämetsissä ei tarvitse olla yksin, vaan verkosta löytyy muita samanhenkisiä ihmisiä. Usein aikuiset arvostelevat nuorten harrastuksia, olipa sitten kyse hevosista, skeittauksesta tai pelaamisesta. Moni keski-ikäinen muistaa lapsuudestaan kokemuksen siitä, miten lukeminen pelasti tylsyydeltä. Hevosaiheisiin kirjoihin suhtaudutaan usein väheksyvästi hömppäkirjallisuutena. – Osallistuin Kariston Tiina 2006 -kirjoituskilpailuun, jossa etsittiin moderneja tyttökirjoja. Ja jossain Kälviän perämetsissä ei tarvitse olla yksin, vaan verkosta löytyy muita samanhenkisiä ihmisiä. Skutsi taas voitti Suomen suurimman kirjallisuuspalkinnon. Moni asia on Lukkarilan mielestä mennyt hänen nuoruusajoistaan parempaan suuntaan. Nokkahiiri on toinen nimi Suomen pienimmälle nisäkkäälle, päästäiselle, ja vuonna 2020 perustetun kustantamon kuvaus onkin ”pieni mutta pippurinen”. Oma sukuni on tullut 1500-luvulla Tanskasta, ja täältä lähdettiin aikoinaan Amerikkaan. Maailma on auennut.. Lukkarila kävi neuvotteluja isojen kustantamojen kanssa ja sai yhdestä hyviä parannusehdotuksiakin. Viikonloppuisin Lohtajan mökillä Lukkarila olikin paljon yksin ja oman mielikuvituksensa kanssa. Tulin kolmanneksi ja sain kustannussopimuksen. Jatko-osaa Skutsi ei saa, mutta tulossa on lisää ajankohtaista nuortenkirjallisuutta. Maailma on auennut. Turvallinen pelkääminen on mukavaa ja syvällä ihmisyydessä. Ensi kesän ohjelma lieneekin selvä, sillä hänellä on parhaillaan kaksi käsikirjoitusta työn alla. Lukkarila opettaa suomea lapsille, joiden äidinkieli ei ole suomi. – Suomeen on tultu kautta aikojen. PÄIVI LUKKARILALLA on takanaan lähes 20 vuoden kirjailijanura. Lukkarila ei ole halunnut ainakaan vielä julkaista sitä äänikirjana
Miehen puolustusasianajajan Henry Salevan mukaan tekoon ei liittynyt suunnitelmallisuutta eikä se ollut erityisen raaka tai julma. Hän kertoi kysyneensä naiselta, onko tämä kunnossa ja saaneensa vastauksen, että ei ole. Hallituksen antamassa valtion talousarvioesityksessä on myönnetty yksityisteiden harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin 6,8 miljoonaa euroa, tiedotti Liikenneja viestintävirasto Traficom. Hän kertoi kuvitelleensa, että puolisolla oli toinen mies. (...) En mä yhtä naishenkilöä varten. RIKOKSEN UHRI oli 1980-luvun lopulla syntynyt romaninainen. –?Sitten alkoi käsirysy ja hän (syytetty) kävi kiinni, soitin hätäkeskukseen. Vielä vuonna 2022 summa oli 40 miljoonaa euroa. Avin mukaan ongelmia on erityisesti laajojen terveystarkastusten järjestämistä luokille 1, 5 ja 8. SYYTETTY KIISTÄÄ murhasyytteen ja katsoo syyllistyneensä tappoon. Tilannetta todisti naisen nelivuotias lapsi. Hän oli saman vuoden keväällä vapautunut vankilasta. Nainen kuoli vammoihinsa kadulla. Osa viesteistä oli hyvin uhkaavia. ENNEN TAPAAMISTA Hämeenkadulla mies yritti soittaa turvakodissa olleelle naiselle useita kertoja. Joissakin hyvinvointialueen kunnissa terveystarkastuksia ei ole tehty ollenkaan. Lapsi oli naisen mukana ampumishetkellä. Tapahtumailtana viime syyskuussa kadulla liikkui runsaasti ihmisiä. (...) En tiennyt miten hän oli päätynyt seinän vierustalle. Murhan lisäksi 37-vuotiasta romanimiestä syytetään törkeästä pahoinpitelystä ja sen yrityksestä, koska syyttäjän mukaan miehen ampumia luoteja osui kahteen kadulla olleeseen sivulliseen. Tallenteella nainen ja syytetty mies kävelevät jonkin matkaa eteenpäin ja pysähtyvät. Mies oli saapunut Tampereelle Parkanosta taksilla, jolla hän myös pakeni paikalta ampumisen jälkeen. Avilta huomautus Pohteelle koululaisten terveystarkastuksista Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle Pohteelle huomautuksen koululaisten lakisääteisistä terveystarkastuksista. Lisäksi noin yhdeksän prosenttia 15–29-vuotiaista on viime vuosina ollut jossakin vaiheessa työn ja koulutuksen ulkopuolella. Syyttäjä kysyi todistajalta, kuuliko tämä syytetyn ja naisen keskustelua. VTV:n mukaan valtio menettää pysyvästi syrjäytyneiden nuorten vuoksi verotuloja, ja toisaalta sosiaalimenot kasvavat. STT Yksityisteiden valtionavustuksiin vähennystä Yksityisteiden valtionavustuksien määrärahat vähenevät tänä vuonna. Lapsi ei haavoittunut ampumisessa, mutta näki äitinsä kuoleman. Miehen viestittelyssä naiselle ennen veritekoa ei Salevan mukaan ole suoranaisia uhkauksia, mikä Salevan mukaan kertoo siitä, että teko ei ollut vakaasti harkittu. (...) Tarkoitus oli enemmän, että (nainen) tulisi takaisin, syytetty sanoi. Syytetty saapuu paikalle pari kassia mukanaan. En kuullut mitä nainen sanoi, todistaja vastasi. Toissa vuonna joka viides 20–24-vuotias oli käynyt pelkän peruskoulun. Nuotti-valmennuksen tarkoitus on auttaa syrjäytymisriskissä olevia nuoria. Kelan Nuotti-valmennus nosti jatko-opintojen todennäköisyyttä miehillä noin neljä prosenttiyksikköä. Omaisten asianajajan Kari Erikssonin mukaan syytetty houkutteli naisen tapaamiseen lupaamalla tuoda tälle lapsen vaatteita. Hänet saatiin puolenyön jälkeen kiinni Ylöjärven Kurusta, noin 50 kilometriä Tampereelta pohjoiseen. Syytetty vaikuttaa aggressiiviselta. –?Kuulin yksittäisiä sanoja ja äänensävy oli uhkaava. Lopulta mies ottaa aseen taskustaan ja ampuu naista. Syyttäjän mukaan mies aiheutti myös vakavaa yleistä vaaraa. Hän lähetti tälle myös suuren määrän Whatsapp-viestejä, jotka syyttäjä toi oikeuteen todistusaineistona. Pohteen mukaan jonot pyritään purkamaan kevätlukukauden loppuun mennessä. STT Kelan kuntoutus on ehkäissyt nuorten miesten syrjäytymistä Kelan järjestämä matalan kynnyksen kuntoutus on ehkäissyt nuorten miesten syrjäytymistä, sanoo Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV. Tiheä viestittely kertoo hänen mukaansa pyrkimyksestä kontrolloida naista, vaikka tämä oli lähtenyt turvakotiin. Nainen oli paennut nelivuotiaan lapsensa kanssa turvakotiin kaksi päivää ennen tapaamista Hämeenkadulla. Käräjäoikeudessa kuultiin todistajana nuorta naista, joka oli kavereineen paikalla. Syytetty piiloutuneena lehden taakse sekä hänen avustaja Henry Saleva Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella 29. Syytetty itse katsoo syyllistyneensä tappoon. Nainen kykenee vielä pakenemaan muutamia metrejä, mutta päähän osuneen laukauksen jälkeen hän lyyhistyy maahan. Oikeussalissa katsottiin kaksi valvontakameratallennetta, jotka ovat osa syyttäjän todistusaineistoa. Niissä näkyy, miten nainen ensin odottaa kadunkulmassa lapsensa kanssa. Syyttäjä Heidi Ukskoski vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Syytetty sanoi oikeudessa, että hän oli ollut useita viikkoja sekaisin alfa-PVP-huumeen eli niin sanotun ”peukun” käyttämisen vuoksi. Naisilla vastaavaa ei havaittu. Hän lähti juoksemaan, sitten tuli viimeinen laukaus ja hän lyyhistyi maahan. Hallitusohjelman mukaan yksityisteiden valtionavustusmääräraha vähenee edelleen aiemmista vuosista. Rikoksen uhri oli miehen avopuoliso ja raskaana tapahtuma-aikaan. Syyttäjän mukaan mies uhkasi ampua poliiseja. Nainen ehti olla turvakodissa kaksi päivää ennen kuolemaansa. Yritin soittaa ja kuulin laukauksen, nainen kiljui. –?Hän on pitänyt koko ajan jatkuvan kontrollin päällä, Eriksson sanoi. Avustuksia myönnetään Traficomin mukaan tällä erää ensisijaisesti vain siltahankkeisiin. Mies oli työntänyt hänet seinää vasten. Mies ampui syytteen mukaan kolme laukausta naista kohti. tammikuuta SAARA PELTOLA / LEHTIKUVA Ampuminen tallentui valvontakameraan Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona käsitelty henkirikos tapahtui Hämeenkadulla, joka on Tampereen pääkatu. Hämeenkatu on Tampereen pääkatu, jolla liikkui tapahtumailtana runsaasti ihmisiä. tammikuuta 2025 KOTIMAA // 11 Raskaana olleen puolisonsa kadulle ampunut kiistää syytteen murhasta Elina Korkee, Maria Rosvall, STT Pirkanmaan käräjäoikeudessa luettiin keskiviikkona murhasyyte miehelle, joka ampui avopuolisonsa kuoliaaksi Tampereen Hämeenkadulla syyskuussa 2024. Lisäksi miestä syytetään kahdesta avopuolisonsa pahoinpitelystä hieman ennen henkirikosta sekä huumausaineen käyttörikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. –?Kyllä tämä mustasukkaisuutta on, mutta ei konkreettista tappouhkausta, sanoi Saleva. (…) Sitten kuulin siitä välistä, että ”tai sit mä ammun”. Kaikkein kriittisimmät kohteet pyritään kuitenkin avustamaan maanlaajuisesti. STT. Pohteen mukaan ongelmat johtuvat muun muassa lääkäripulasta ja tarkastusten siirtämisestä korona-aikana, kun terveydenhoitajia tarvittiin antamaan rokotteita. Niistä viimeinen osui päähän, kun nainen oli lähtenyt pakenemaan juosten. Hän kertoi pelänneensä ihmisiä, joihin kohdistuneesta rikoksesta hän oli aiemmin saanut tuomion. Viime vuonna vastaava määräraha oli 8,5 miljoonaa euroa. Tallenteella näkyy myös useita sivullisia. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Syytetty kertoi hankkineensa aseen noin neljä kuukautta aiemmin. Käräjäoikeuden on määrä antaa tuomio kahden viikon kuluttua. –?Ei ollut tarkoitus surmata ketään, se oli omaksi turvaksi. Siksi häntä syytetään myös virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta
Merikarttoihin on ollut merkittynä infra, jonka yli ei ole suotavaa ajaa ankkurilla. Stubb sanoi, että Suomi kyllä osoittaisi syyttävän sormensa tekijän suuntaan, jos tekijästä päästäisiin täyteen varmuuteen. Suunta on Suomesta länteen, sen tarkemmin hän ei halunnut asiaa avata. Epäilyn alaisten miehistön jäsenten kuulustelut jatkuivat yhä viime viikolla. Yhtiöllä on Walleniuksen mukaan ollut vuodesta 1997 lähtien 18 kaapelikatkoa, niistä valtaosa ankkureiden aiheuttamia. Stubb ei ollut vielä ehtinyt puhua kokouksesta puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) kanssa, mutta hän kertoi keskustelleensa kollegojensa kanssa Grönlannista. –?Mielestäni diplomatia, jota Tanska tällä hetkellä tekee, on hyvin toimivaa. Vioittuneista kaapeleista kaksi oli Elisan merikaapeleita. –?Hybridisodankäynnissä usein jätetään tietty epävarmuus. –?Ei tämä kestä rahtilaivan painoa. LAPPEENRANNASSA Stubbilta kysyttiin myös, liittyykö Helsingissä torstaina järjestettävä Pohjoismaiden puolustusministerien kokous Tanskan viime aikoina liittolaistensa kanssa käymään diplomatiaan, jonka syynä on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Grönlantia koskeva aluevaatimus. Turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius, käsissään pätkä merilaapelia, samanlaista joka vaurioitui Itämeren pohjassa. Myös Traficomin valmisteleman Sijaintitietopalvelun käyttöönotto on keskeytetty. Tuorein Elisaa koskenut tapaus on joulupäivältä, jolloin Venäjän varjolaivastoon kuuluvaksi epäillyn Eagle S -tankkerin epäillään katkaisseen ankkurillaan useita tietoliikennekaapeleita ja Estlink 2 -sähkönsiirtoyhteyden Suomen ja Viron välillä. Stubb: Kaapelirikot eivät voi olla sattumaa Lappeenrannassa vieraillut presidentti kommentoi hybridisodan ohella Tanskan ”toimivaa” Grönlanti-diplomatiaa. Eagle S:n uskotaan kuuluvan Venäjän niin sanottuun varjolaivastoon. –?Jälleen kerran, joskus on hyvä, että diplomatiaa ei käydä julkisuudessa, vaan sitä käydään taustalla. Hän muistutti, että hybridisotaa käydään ”myös korviemme välissä”. 50?000 tonnia painava ja 15 kilometriä tunnissa menevä mötikkä rikkoo minkä tahansa, Wallenius kuvasi rahtilaivan voimaa esitellessään kaapelipätkää Elisan tiedotustilaisuudessa keskiviikkona. Meriliikenteen ohjaus on sittemmin parantunut merkittävästi, ja huolimattomuudesta johtuneet katkot ovat vähentyneet. Rikosnimikkeet tutkinnassa ovat epäilty törkeä tuhotyö ja epäilty törkeä tietoliikenteen häirintä. –?Haemme erilaisia tapoja yhteyksien varmistamiseksi, Wallenius sanoi. Itse kaapeleita ei saa ”ankkurinkestäviksi”, vaikka ne vahvoja ovatkin. ONKO SUOMENLAHDEN tilanne saanut yhtiön etsimään turvallisempia kaapelireittejä. Suomessa säiliöalus Eagle S:ään liittyvässä tutkinnassa ei toistaiseksi ole ilmennyt näyttöä siitä, että alus olisi rikkonut tahallaan Suomen ja Viron välillä kulkevia sähköja tietoliikennekaapeleita. tammikuuta 2025 12 // KOTIMAA Vahvakaan kaapeli ei kestä rahtilaivan ankkurin vetoa Merja Könönen, STT Itämeren merikaapelivahingot tuskin jäävät nyt nähtyihin, arvioi turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius teleoperaattori Elisasta. On hyvä asia, että sitä tarkastellaan uudestaan, sekä viranomaisten että viime kädessä lainsäädännön kautta eduskunnassa. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Stubb sanoi, että Trumpin sanomisia ei kannata ottaa kirjaimellisesti, mutta ne kannattaa ottaa vakavasti. Latvian ja Ruotsille kuuluvan Gotlannin saaren välisen tietoliikennekaapelin tiedonsiirrossa havaittiin häiriö sunnuntaiaamuna. Sanna Nikula, Lassi Lapintie, STT Itämeren kaapelivaurioiden taustalla olevien tekijöiden todentaminen on vaikeaa, mutta viime kuukausina nähdyt merenalaisten kaapelien katkaisut eivät kerta kaikkiaan voi olla sattumaa. Mitään yhtä ratkaisua kaapelirikkojen estämiseksi ei ole, vaan tarvitaan sekä viranomaisten että lainsäädännön toimia. Wallenius pitää tarpeellisena keskustelua siitä, miten avoimesti kaapeleiden tapaisten keskeisten infrakohteiden sijaintiedot ovat saatavilla. Keskeisin osa on se, että pyrimme tulevaisuudessa välttämään tällaiset iskut, ja jos niitä tapahtuu, pystymme korjaamaan ne hyvin nopeasti. Elisan turvallisuusjohtajan mukaan infratiedon avoimuutta on syytä arvioida uudelleen. Itämerellä on tapahtunut lokakuusta 2023 lähtien yhdeksän varmaa merikaapelivahinkoa. Ennen Itämeren alueen tilanteen kiristymistä ehti olla useita vuosia, jolloin katkoja ei ollut lainkaan. Sen todentaminen, kuka se oli, on totta kai tärkeä osa, mutta se ei ole se keskeisin osa. Presidentti sanoi tanskalaisten olevan asiassa hyvin ”suomalaisia”, keskustelu on hänen mukaansa rauhallista. LAURI HEINO / LEHTIKUVA. Kyllä meillä epäilyksemme on, mutta nämä viisi tapausta ovat kaikki vähän erilaisia. –?Se mittava avoimuus on rakennettu toisenlaiseen maailmanaikaan. Lappeenrannassa lähellä Venäjän rajaa vieraillut Stubb kertoi, että Suomen lähialueilla nähdään etenevässä määrin Venäjän aiheuttamaa hybridisodankäyntiä, johon liittyy monta eri ulottuvuutta. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Wallenius pitää tarpeellisena keskustelua siitä, miten avoimesti kaapeleiden tapaisten keskeisten infrakohteiden sijaintiedot ovat saatavilla. Elisa on myös varmentanut järjestelmänsä niin, että kaapelikatkokaan eivät pysäytä tietoliikennettä, vaan se ohjautuu automaattisesti toisille reiteille. –?Attribuution todentaminen on välillä vaikeaa, mutta lähtökohtamme on aina ollut selkeä, että nämä viisi viimeisen 15 kuukauden aikana tapahtunutta katkaisua eivät kerta kaikkiaan voi olla sattumaa, Stubb sanoi. Suomen tuki Tanskalle on hänen mukaansa tässä vaiheessa lähinnä sitä, että ”ollaan läsnä, käydään keskusteluja, mietitään erilaisia vaihtoehtoja ja katsotaan, miten asiassa edetään”. Tasavallan presidentti Alexander Stubb puhui kansalaistapaamisessa LUT-yliopiston Viipuri-salissa Lappeenrannassa. Liikenneja viestintävirasto Traficom on toistaiseksi poistanut merenalaisen infran paikkatiedot avoimesta Oskari-tietopalvelusta. RUOTSIN RANNIKKOVARTIOSTO ja muut viranomaiset ovat tällä viikolla tehneet esitutkintaa takavarikoidulla Vezhen-aluksella, joka on liitetty Itämerellä viikonloppuna havaittuun kaapelirikkoon. Tiistaina KRP:stä kerrottiin STT:lle, että tutkintakokonaisuus vie useita kuukausia. Näin sanoi presidentti Alexander Stubb keskiviikkona tiedotustilaisuudessa Lappeenrannassa
–?Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisille on tosi iso asia, että hän teki näin, vaikka se kesti vain muutamia tunteja, sanoo projektitutkija Nadia Nava-Contreras Turun yliopiston John Morton -keskuksesta STT:lle. Israel laskee myös kuolleet mukaan panttivankeihin siihen asti kun heidän ruumiinsa on palautettu Israeliin. Sunnuntaina Kolumbia sai Trumpin vihat niskaansa, kun maan presidentti Gustavo Petro ei suostunut ottamaan vastaan karkotettuja kolumbialaisia kuljettaneita lentoja. Karkotusoperaatio on jo ehtinyt aiheuttaa diplomaattisen selkkauksen, vaikka Trump on ollut vallassa vasta noin viikon. Vielä on kuitenkin auki, miten Trump toteuttaa lupauksensa miljoonien siirtolaisten karkottamisesta. –?Iso ero on se, miten Trump käyttää karkotuksia poliittisena työkaluna. Pääministerin kanslian mukaan he ovat kaikki miehiä. Myös demokraattihallinnot karkottivat suuria määriä paperittomia maahanmuuttajia. Kolumbia taipui ja lähetti omat koneensa hakemaan kansalaisiaan. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Sekä Kolumbian Petron että Brasilian Lulan kritiikki on kohdistunut karkotettujen huonoon kohteluun, ei karkotuksiin sinänsä. Jos Trump aikoo vaalilupaustensa mukaisesti karkottaa miljoonia siirtolaisia, operaation hinnaksi on arvioitu satoja miljardeja dollareita. Ne ovat nykyään osa laajempia kulttuurisotia, Nava-Contreras sanoo. –?Miten hän toteuttaa sen, on iso kysymysmerkki, Nava-Contreras arvioi. Festivaaliin osallistuu miljoonia ihmisiä. Kaksi kolumbialaista sotilaslentokonetta, joissa oli noin 200 Yhdysvalloista karkotettua kansalaista, saapui tiistaina Bogotaan. STT-AFP Gazasta on määrä vapauttaa toistakymmentä panttivankia kuluvan viikon aikana STT–AFP Palestiinalaisten äärijärjestöjen on määrä vapauttaa yhteensä 11 panttivankia Gazasta kuluvan viikon aikana, kertoi Israelin pääministerin kanslia keskiviikkona. Nadia Nava-Contreras projektitutkija Kysely: Valtaosa grönlantilaisista ei halua osaksi Yhdysvaltoja Selvä enemmistö Grönlannin asukkaista ei halua osaksi Yhdysvaltoja, kertoo keskiviikkona julkaistu kysely. Tulevana lauantaina on määrä vapauttaa kolme panttivankia. Viime viikonloppuna Israelin armeija esti ensin palestiinalaisten paluun Gazan pohjoisosiin keskeistä etelästä pohjoiseen vievää reittiä pitkin, koska naista ei ollut vapautettu aseleposopimuksen mukaisesti. Keskiviikon kysely on ensimmäinen tutkimus, jossa on selvitetty grönlantilaisten kantaa asiaan. Nava-Contrerasin mukaan Yhdysvallat ja Meksiko ovat toisilleen niin tärkeitä kauppakumppaneita, ettei kummankaan edun mukaista ole ajautua välirikkoon. ALEJANDRO MARTINEZ / LEHTIKUVA / AFP " Iso ero on se, miten Trump käyttää karkotuksia poliittisena työkaluna. Keskiviikkona jopa sadan miljoonan ihmisen odotettiin osallistuvan Prayagrajissa pyhään rituaaliseen peseytymiseen Gangesja Jamuna-jokien yhtymäkohdassa. Israelin viranomaiset ovat aikaisemmin kertoneet, että aseleposopimuksen ensimmäisen vaiheen aikana on tarkoitus vapauttaa 26 panttivankia, joista 18 on elossa. Maahanmuuttoja tulliviranomainen on viime torstaista lähtien pidättänyt jo tuhansia paperittomia siirtolaisia. Tanskalaislehti Berlingsken ja grönlantilaislehti Sermitsiaqin julkaiseman kyselyn vastaajista 85 prosenttia sanoi, ettei halua Grönlannin kuuluvan Yhdysvaltoihin. Petron toiminta sai julkista tukea monilta alueen vasemmistolaisilta presidenteiltä, kuten Kuuban Miguel Diaz-Canelilta ja Brasilian Luiz Inacio Lula da Silvalta. Vastaajista 45 prosenttia kertoi pitävänsä Trumpin kiinnostusta Grönlantia kohtaan ”uhkana”, kun taas 43 prosenttia piti sitä ”mahdollisuutena”. Ne ovat nykyään osa laajempia kulttuurisotia. Kolumbian höykyttämisestä tuli samalla esimerkkitapaus muille maille. –?Väkijoukko vyöryi päälleni ja talloi minua edetessään. Nava-Contreras huomauttaa, että eri mailla on hyvin erilaisia hallituksia, ja myös niiden suhtautuminen Trumpin maahanmuuttopolitiikkaan vaihtelee suuresti. Vanhukset ja naiset jäivät jalkoihin, eikä kukaan auttanut, kertoi kaaoksesta selvinnyt Renu Devi, 48. Viranomaiset yrittivät keskeyttää peseytymisrituaalin onnettomuuden jälkeen, mutta myöhemmin se jatkui lähes normaalisti.. –?Nyt Trump on näyttänyt mitä tapahtuu, jos joku muu haluaa tehdä saman. Vain kuusi prosenttia oli Yhdysvaltoihin kuulumisen kannalla. Hän alkoi sanoa, että ”he ovat rikollisia”. Kyseessä voi olla vasta alkusoittoa Trumpin ja Latinalaisen Amerikan vastakkainasettelussa. Nava-Contreras muistuttaa, että laajamittaiset karkotukset eivät itsessään ole uusi asia Yhdysvalloissa. Toissa päivänä Israel antoi luvan paluuseen sen jälkeen kun naisesta oli muun muassa julkaistu video, joka todisti hänen olevan elossa. Oma tapauksensa on Meksiko, jonka kansalaisia karkotettavien joukossa on eniten, ja joka tottui jo Trumpin ensimmäisellä kaudella toimimaan tämän kanssa. –?Meksikon kanssa asiat toimivat nykyään itse asiassa aika hyvin. Verianin tekemään kyselyyn vastasi 497 ihmistä, ja sen virhemarginaali on 1,9–4,4 prosenttiyksikköä. Kuusiviikkoinen Kumbh mela -festivaali on yksi maailman suurimmista uskonnollisista tapahtumista. Torstaina on tarkoitus vapauttaa kahdeksan panttivankia: viisi thaimaalaista ja kolme israelilaista. TRUMPILLA EI OLE vastassaan yhtenäistä rintamaa Latinalaisessa Amerikassa. tammikuuta 2025 ULKOMAAT // 13 Trumpin ja Latinalaisen Amerikan yhteenotto vasta alkusoittoa Anssi Rulamo, STT Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin yksi keskeisistä vaalilupauksista oli karkottaa maasta jopa miljoonia paperittomia maahanmuuttajia. Heistä noin neljä miljoonaa oli meksikolaisia, runsaat kaksi miljoonaa keskiamerikkalaisia ja noin miljoona eteläamerikkalaisia. Hondurasin presidentti Xiomara Castro kutsui aiheen tiimoilta torstaiksi koolle Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden yhteisön (Celac) kokouksen. Osa maista on korostanut yhtenäisen linjan tärkeyttä. –?Jokainen vähän mittaa, mikä on heidän neuvottelutilanteensa, ja mitä he voisivat tehdä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut haluavansa Tanskalle kuuluvan Grönlannin Yhdysvaltojen haltuun, eikä ole sulkenut pois edes sotilaallisia toimia. Intiassa ainakin 30 ihmistä tallautui kuoliaaksi valtavassa hindutapahtumassa STT–AFP Ainakin 30 ihmistä kuoli ja 90 loukkaantui väentungoksessa hindujen uskonnollisessa juhlassa Prayagrajin kaupungissa Intian pohjoisosassa keskiviikkona. Kolumbia taipui karkotusasiassa. –?Ennen käytettiin paperiton-termiä, hän alkoi käyttää termiä laiton. Trumpin hallinto uhkasi Kolumbiaa 25 prosentin tuontitulleilla ja viisumien myöntämisen keskeyttämisellä. Vapautettavaksi aiottujen joukossa on siviilinainen, jonka piti olla mukana jo viime viikonloppuna vapautettujen panttivankien joukossa. YHDYSVALLOISSA oli tutkimuslaitos Pew’n mukaan vuonna 2022 noin 11 miljoonaa paperitonta maahanmuuttajaa. Paikallisen viranomaisen mukaan ihmisten tallautuminen hengiltä alkoi sen jälkeen, kun väkijoukon ohjaamiseen tarkoitetut aitaukset hajosivat. Grönlannissa on noin 57?000 asukasta
050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. -Haluan laittaa itseni peliin sataprosenttisesti. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Kirkonkylässä on kaksi tupakansavuista baaria, kuten eräs Lohtajan nuorten keskuudessa järjestettyyn kyselyyn vastannut totesi. Esityskertojen loppuessa on tuskallista tajuta, että tämä henkilö kuolee nyt! Olipa roolihenkilö millainen tahansa, olen hänen puolellaan, hautaan asti. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Tutkimuksen tavoitteena oli antaa viitteitä siitä, mitä lohtajalaisnuori haluaa, odottaa tai harrastaa. Ps. Nuorisotutkimuksessa kyselyyn vastanneita oli 125, joista yksi kirjoitti: jos ei ole kiinnostunut urheilusta eikä seurakunnallisesta toiminnasta, ei Lohtajalla ole mitään mahdollisuuksia. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Urheilutalon yläkerrassa olevat kahvilatilat olisivat yksi vaihtoehto, mutta v.t. PARASTA teatterissa on Tuomo Kemppaisen mielestä kontakti; esityksen tekijöiden välinen kontakti sekä näyttelijöiden ja yleisön välinen kontakti. Näin kai on teatterissa yleensäkin – olisi kauheaa, jos esimerkiksi ohjaaja olisi välinpitämätön ja rutinoitunut. -Jokaiseen ihastuu ja tykästyy. Hän voi olla ikiliikkujan hurskas Nisse, joka pyrkii hallitsemaan tilanteen ylivertaisella viisaudellaan tai Ellingin hillitön Kjell-Bjarne, joka itsekin tietää, ettei Mensan älypäiden joukkoon olisi menemistä. Disko esiintyi melkein jokaisessa vastauslomakkeessa, mutta tällä hetkellä tiloja ei siihenkään löydy. Sillä, kuten taiteella yleensäkin, on mahdollisuus avata uusia näkökulmia ja saada ajattelemaan. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. En voi ajatella, että tekisin roolin tuosta vain, toisella kädellä. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Kirkonkylällä on kyllä kunnan omistamia tyhjiä kiinteistöjä ja huoneistoja, mutta ne ovat joko epäkäytännöllisiä tai kunnalla on niiden suhteen muita suunnitelmia. Haaveet näyttelemisestä heräsivät lukioaikana, mutta toteutus viivästyi. nuorisosihteeri Sirkka Tuoretmaa arveli niitä liian ahtaiksi Kaavakkeet jaettiin Lohtajalla joka taloon. Hän on näytellyt kolmen sisaren Andrejta, Ellingin kaveria Kjell-Bjarnea ja nyt viimeksi Nisseä torstaina ensi-iltansa saaneessa Ikiliikkujassa. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. -Onhan Paltamossa kesäteatteri, mutta en sinne uskaltautunut. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Lopulta on vaikea luopua henkilöstä. Työ tahtoo vallata ajatukset myös vapaa-ajalla. Toisaalta se on kiehtovaa, toisaalta kuluttavaa. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Herra, sinä olet Korkein, maailman valtias, kaikkia jumalia korkeampi. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten Kipeänä ongelmana pitävät Lohtajan nuoret tilojen puuttumista. Vastanneista oli suurin osa koululaisia eli 74. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. KEMPPAINEN sanoo kiintyvänsä jokaiseen roolihenkilöönsä ja yrittävänsä mennä näiden nahkoihin. 97:9 Nimipäivät tänään Irja (suom.), Gunilla, Gunnel (ruots.), Pasi, Vasili, Gregori, Grigori, Reijo, Reko, Riku, Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi (ort.). Viime keväänä Kemppainen valmistui teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta, jossa hän di soveltavan draaman koulutuksen.. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. -Teatterin täytyy naurattaa, suututtaa, liikuttaa. Kemppainen tuli teatterin maailmaan vasta vuonna 1999. Ne olivat myös raskasta aikaa, johon mahtui isoja käänteitä ja paljon surua. Viisi vuotta armeijan jälkeen meni muissa töissä. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. -Jouduin miettimään, mitä oikein haluan tehdä elämässä. Kemppainen myöntää olevansa kova työntekijä ja arvelee työnteon etiikan olevan verenperintöä kotoa, kainuulaiselta maatilalta. -Nuorille ja etenkin nuorille miesnäyttelijöille on kirjoitettu paljon rooleja, hän kuittaa. tammikuuta 2025 14 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Nuorisotiloja kaivataan kovin Lohtajalle Näyttelijä on roolihenkilön puolella loppuun asti Leena Nygård KOKKOLA Tuomo Kemppainen on työskennellyt Kokkolan kaupunginteatterissa vasta viime syksystä, mutta ehtinyt tulla tutuksi katsojille jo monesta roolista, joissa hän on antanut kehuttuja näyttöjä taidoistaan. Teatterissa on nautittavaa, että se on jo lähtökohtaisestikin älyllistä leikkiä, ja että se antaa mahdollisuuden toisenlaisten todellisuuksien luomiseen. Päätin, etten tee mitään – ennen kuin haluan jotakin oikeasti. jonka kanssa on hikoillut ja valvonut öitä
30.12.2024 Rakkaudella kaivaten Sari perheineen Mirja ja Heikki Mirka perheineen Pirita perheineen Lapsenlapset Niin yllättäen, äkkiä lähdit sä pois emme sua vielä antaneet ois. Yksi asia kuitenkin on yhdistyksen imagon muuttaminen. Petri Kasari toimi tilaisuuden juontajana ja piti loppuhartauden. Jotain hankkeita on jo mielessä, mutta niitä Saari ei halua vielä paljastaa. Tällä hetkellä yritys työllistää 17 henkilöä hänen itsensä lisäksi. Osastolla on ollut henkilöstön saatavuushaasteita, mikä on vaikeuttanut yksikön toimintaa. Kiitokset myös kaikille Jorman hoitoon osallistuneille. Pohde lakkauttaa Kärsämäen akuuttiosaston Laura Läspä Kärsämäellä sijaisteva 10-paikkaisen akuuttiosaston toiminta lakkautetaan maaliskuun alkuun mennessä. tammikuuta 2025 PÄIVYRI // 15 Kuolleet Surukiitos Rakkaamme Jouko Juhani RAILOVAARA s. Hän oli syntynyt 12.9.1935 Teerijärvellä. Sen voi kuvitella ajattelemalla, missä kaikkialla sähköä tarvitaan. Tommi Saari JENNI KANKAANPÄÄ Tommi Saari on Vieskan Sähköpalvelu Oy:n yrittäjä. Kiitos Attendo Villa Lehdon henkilökunnalle isän hoidosta. Muutosten kohteena oleville henkilöille tarjotaan ensisijaisesti vastaavaa työtä. Sähköalalla se on hyvin mahdollista, sillä alan sisälle mahtuu monenlaista. Edellisen vuoden hän hoiti varapuheenjohtajuutta, joten kasvu puheenjohtajaksi on kulkenut hyvin luonnollista reittiä. – Yrittäminen on semmoista, että täällähän saisi istua vaikka ympäri vuorokauden jos haluaa, mutta olen rajoittanut työpäivän pituuden ja sitten lähdetään kotiin. – Monilla on sellainen kuva, että yrittäjäyhdistyksen toiminta on sellaista pikkutakki päällä pönötystä, ainakin mitä lähemmäs hallitusta mennään. On oma haasteensa pysyä mukana, mutta samalla se tekee alasta hyvin mielenkiintoisen, hän kertoo. " Siinä porukassa huomaa, että vaikka yrittäjät ovat eri aloilta ja erikokoisista yrityksistä niin yrittäjissä on samankaltaisuutta. Yrittäjäyhdistyksen tavoitteena on ylläpitää ja parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja elinvoimaa. YRITTÄJÄNÄ Saari pitää kiinni vapaista ja lomista. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kallio nukkui pois 27.1.2025 Männistön palvelukeskuksessa läheisten läsnä ollessa. Haudattuja Kaarlo Vilpas (Kalle) Niskanen siunattiin hautaan 24.1.2025 Marian kappelissa. Muistotilaisuudessa muistopuheen piti Maria Stenbacka. Puheenjohtajakausi yhdistyksessä kestää neljä vuotta. 8.9.1947 k. Hän oli syntynyt 7.10.1935. – Kyllä se tuo työn ja arjen eriyttäminen on vaan tämmöinen henkinen riitti, hän naurahtaa. Kaustislainen Elsa Emma Kyllikki Huntus o.s. – Meillä on esimerkiksi Yrittäjäystävällinen Ylivieska -työryhmä, jossa yhdistyksen ja eräät kaupungin edustajat istuvat saman pöydän ääreen keskustelemaan. Adressit luki Kati Parikka. Lopputuloksena irtisanomisperusteiset muutokset koskevat 19 henkilöä. Ylivieskan Yrittäjien uusi puheenjohtaja Tommi Saari haluaa muuttaa mielikuvaa, joka monella on yhdistyksestä Tommi Saari on aloittanut kautensa Ylivieskan Yrittäjät ry:n uutena puheenjohtajana. Kaikkien ei tarvitse edes olla kiinnostunut hallitustyöskentelystä, vaan sen ulkopuolellakin on hyvin aktiivisia jäseniä, joiden kanssa verkostoitumisesta on hyötyä. Kiitämme lämpimästi kaikkia, jotka kunnioititte rakkaamme Jorma Juhaninmäen muistoa ja otitte osaa suruumme. – Vasta yksi kokous on pidetty ja osa hallituksesta vaihtui, kun erovuoroisia lähti ja uusia tuli tilalle, Saari kertoo alkaneesta kaudesta. – Työnantaja on kartoittanut henkilöstölle irtisanomisen vaihtoehtona tarjottavia tehtäviä Kärsämäeltä ja Kärsämäen työssäkäyntialueelta, henkilöstöpäällikkö Mari Saari-Somero kertoo.. – Ala on nopeasti kehittyvä. YRITTÄJÄN ROOLISSA Saari on toiminut vuodesta 2012, jolloin hän perusti Vieskan sähköpalvelun. – Viemme kaupungin tietoon ajankohtaisia asioita ja esimerkiksi aivan ruohonjuuritasonkin haasteita, joita yrittäjät kohtaavat. Pohteen sisäisessä valvonnassa on todettu, ettei yksikkö täytä terveydenhuoltolain mukaisia akuuttiosastokriteerejä. Neuvottelut koskivat osaston hoitohenkilökuntaa ja ateriaja puhtauspalvelujen henkilöstöä. Pikkutakit narikkaan Jenni Kankaanpää Ylivieskan Yrittäjät ry:n uutena puheenjohtajana aloitti vastikään ylivieskalainen Tommi Saari. Alalla tehdään myös valvontalaitteiden ja kamerajärjestelmien asennuksia. – Minulla ei ole kotona edes tietokonetta yleensä, vaan se kulkee mukana vain toisinaan nyt, kun on näitä muitakin luottamustoimia. On suru, kaipaus suunnaton, mutt' tiedämme sun hyvä olla nyt on. Ja ihan rentoa toimintaa se on. Selänniemi kuoli 27.1.2025. Uusia potilaita ei osastolle enää oteta. Osastolla työskentelee alle 10 hoitohenkilöstöön kuuluvaa työntekijää sekä ateriaja puhtauspalvelujen henkilöstöä. Osaston lakkauttamiseen liittyviä suunnitelmia koskevat yt-neuvottelut käytiin joulu–tammikuussa ja ne päättyivät maanantaina. Kanttorina toimi Tuomo Viherjuuri. Nyt Saari pääsee toteuttamaan myös omaa visiotaan yhdistyksen toiminnassa. Siunauksen toimitti kappalainen Petri Kasari. – Siinä porukassa huomaa, että vaikka yrittäjät ovat eri aloilta ja erikokoisista yrityksistä, niin yrittäjissä on samankaltaisuutta. Todellisuudessa meillä on kaikenlaisia ihmisiä erikokoisista yrityksistä mukana. Omaiset Kuolleita Kannuslainen Pirkko Kyllikki Antinoja o.s. Alalle päätyminen oli sähköinen sattuma, mutta yrittäjyyteen houkutteli halu kehittää ja toteuttaa asioita omalla tavalla. – Koen että tekijöitä on mukava palkata ja hyvä työmies on palkkansa ansainnut. Saari on yhdistyksen toiminnasta jo ennalta tuttu, nimittäin yhdistyksen hallituksessa hän on nyt kolmatta vuottaan. TUOREEN puheenjohtajan mukaan Ylivieskassa asiat eivät jää vain yrittäjäyhdistyksen pöydälle, vaan Ylivieskassa niitä viedään eteenpäin. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Neuvottelujen täytäntöönpano etenee tulevien viikkojen aikana. Kotona 36-vuotiaalla Saarella odottaa perhe, joten työt eivät lähde mukaan kotiin. KULUVANA vuonna yrittäjäyhdistys järjestää jälleen perinteisiä tapahtumiaan Ylivieskassa kuten Kohti kasvua, Vappu-tapahtuma, Kauppojen yö ja Yrittäjien aamukahvit. – Ihan tavallisia asioita niissä kokouksissakin mietitään, että miten tuetaan ja autetaan paikallisia yrittäjiä, olivat ne sitten pienyrittäjiä tai niitä kaikkein suurimpien yritysten toimareita. Tuomo Viherjuuri säesti virret
– Asiakkaat arvostavat unta, ruokaa, lepoa, säännönmukaisuutta. Hän on siis yksi yksikön viidestä alkuperäisistä työntekijöistä, sillä Maria-Katariinan talon perustamisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Kuvan ottohetkellä viikon jakso oli tällä erää ohi ja kotimatka odotti.. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueeseen kuuluva yksikkö toteutMaria-Katariinan talossa ammennetaan iloa pienistä hetkistä Yksikön kaksikymmenvuotista taivalta juhlistetaan avoimin ovin torstaina. helmikuuta 2005. tammikuuta 2025 16 // UUTISET Pirkko Högkulla Lohtajalainen Eemeli, 14, on pakannut laukkunsa valmiiksi tiistaina heti lounaan jälkeen ja on jäänyt odottamaan, että isä tule hakemaan kotiin. Päiviin on kuulunut monta mukavaa hetkeä. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Ovet avattiin 1. Päällimmäisenä jäivät mieleen tunnit valkoisessa aistihuoneessa lempimusaa kuten Schubertin Serenadea ja Vivaldin Neljää vuodenaikaa kuunnellen. Lohtajalaiselle Eemelille Maria-Katariinan talo on tuttu paikka. Vaikka osastolla on Eemelistä ihan ookoo meininki, on nyt kiva lähteä kotiin, kun siellä odottaa kaksi pikkusisarustakin, näkee äidin, omat legot ja leikkilehmät. KOKO YKSIKÖSSÄ arki pyörii pitkälle perusasioiden äärellä. Yhdessä Maarit-tädin (sairaanhoitaja Maarit Järvi) kanssa alettiin myös tehdä isolle paperille karttaa, johon merkittiin rakennuksia kotikylän raitilta. Iloa ammennetaan elämän pienistä hetkistä ja onnistumisista, kuvaa sairaanhoitaja Raija-Liisa Kivijärvi kahdenkymmenen vuoden kokemuksella. Viikon jakso Maria-Katariinan talossa Einari-Sofiassa on takana tällä erää
– Kodinomaisuus on ollut tärkeä lähtökohta alusta asti, huomauttaa Raija-Liisa Kivijärvi. tammikuuta. AUTISMIRYHMÄKOTI Matin aulassa voi niin ikään herätellä ja testailla aistejaan. Asiakkaita saapuu koko Soiten alueelta. Asiakaskuntaamme kuuluvat kuitenkin edelleen pääsääntöisesti kehitysvammaiset asiakkaat, jotka tarvitsevat erityistä apua ja kuntoutusta, kuvailee vs. toimintayksikön esihenkilö Anna-Stina Krokfors esittelemässä kotikutoista aistiseinää. tammikuuta, jolloin vierailijoilla on mahdollisuus tutustua talon toimintaan ja tiloihin kello 10–14. Eemeli ja Aada istuskelemassa sohvalla Tuija Ämmänkosken kanssa Einari-Sofian olohuoneessa. Päivän ohjelma koostuu arkeen liittyvästä tekemisestä. Sohville kokoonnutaan yhdessä istumaan vaikkapa iltapäiväkahden kahvihetkeä odottamaan. helmikuuta 2005 1 toteuttaa vammaisille asiakkaille lyhytaikaista huolenpitoa, tutkimusja kuntoutusjaksoja sekä tarjoaa vaativaa asumispalvelua pienryhmäkodissa 1 kokoaa Osaamiskeskuksena yhteen Matti-autismiryhmäkodin, lasten tilapäishoidon yksikön Einari-Sofian, poliklinikan palvelut sekä Askel tutkimusja kuntoutusyksikön 1 sijaitsee Sairaalamäellä, tilat ovat kolmessa kerroksessa 1 yhteensä 46 työntekijää 1 kuuluu Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueeseen 1 juhlistaa 20-vuotista taivaltaan avoimin ovin 30. FAKTA Maria-Katariinan talo 1 täyttää 20 vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan Maria-Katariinassa avoimin ovin torstaina 30. Vs. Kuvan ottohetkellä viikon jakso oli tällä erää ohi ja kotimatka odotti. MATISSA on asukkaille yhteinen olohuone, joka on kalustettu kodinomaiseksi mattoineen ja kalusteineen. Myös aistien huomioiminen eri tavoin on ensihetkistä asti kuulunut perustoimintaan. Tuntoherkkä ihminen saattaa joutua pitämään vaatetta väärinpäin, koska ei kestä ihollaan saumoja tai lappua niskassa, kertoo Raija-Liisa Kivijärvi. – Suihkuun voi muutoinkin mennä. " Vuosien varrella toiminta on muuttunut enemmän tilapäiseksi hoidoksi sekä tutkimusja kuntoutustyötä painottavaksi. Tarjolla on kakkua ja kahvia, niin kauan kuin tarjottavaa riittää. Pohde ja Pohjanmaa ostavat palvelua muutamalle asiakkaalle. Vaikka taulut, valokuvat ja tekstiilit näyttäisivät meidän silmissä kivemmalta, kunnioitamme asukkaan itsemääräämisoikeutta, huomauttaa Raija-Liisa Kivijärvi. Olavi (vas.), Krista ja Miki yhdessä Soile Kronqvistin (vas.), Anna-Stina Krokforsin ja Raija-Liisa Kivijärven kanssa Matti-autismiryhmäkodin olohuoneessa. Matissa on neljä ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa, Einari-Sofiassa yhdeksän ja Askeleessa neljä asiakaspaikkaa. Tarjolla on olkapäätä, hoivaa, huolenpitoa vuorokauden ympäri. Aistit pääsevät rauhoittumaan ja hermosto tasaantumaan vaikkapa valkoisessa huoneessa, jonka kalustukseen kuuluvat fysioakustinen tuoli ja riippukeinu. Alussa Maria-Katariinan taloon kuului ympärivuorokautisen asumisen yksiköitä sekä kehitysvammaisten lasten tilapäishoidon yksikkö. toimintayksikön esihenkilö Anna-Stina Krokfors ja sairaanhoitaja Raija-Liisa Kivijärvi metsäteemaisessa aistihuoneessa Maria-Katariinan talossa. Sairaanhoitaja Maarit Järvi, Eemeli ja Anna-Stina Krokfors. Esineet on tarkoitettu rapsutettavana, kosketettavana, soitettavana, kuunneltavana, katseltavana tuottamaan aistikokemuksia. Osa viihtyy puolestaan virikkeitä pursuavassa aistihuoneessa, jossa tunnelmaa luo tällä hetkellä metsäteema linnunlauluineen ja ”lumisateineen”. Sieltä löytyy aistinurkkaus tai iso taulu täynnä erilaisia esineitä, pehmeästä mopista karheampaan telaan, helmitaulusta turvalukkoon, jolla voi treenata hienomotoriikkaa. – Aistiherkät henkilöt voivat vähitellen harjaannuttaa esimerkiksi epämieluisaksi kokemansa pinnan, äänen tai valon sietämistä. Sairaanhoitaja Raija-Liisa Kivijärvi ja vs. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Talon palveluihin kuuluu asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukainen hoito, huolenpito, ateriat ja vaatehuolto. toimintayksikön esihenkilö Lohtajalaiselle Eemelille Maria-Katariinan talo on tuttu paikka. tammikuuta 2025 UUTISET // 17 taa vammaisille asiakkaille lyhytaikaista huolenpitoa, tutkimusja kuntoutusjaksoja sekä tarjoaa vaativaa asumispalvelua pienryhmäkodissa. toimintayksikön esihenkilö Anna-Stina Krokfors. TÄNÄ PÄIVÄNÄ puhutaan Maria-Katariinan Osaamiskeskuksesta, joka kokoaa yhteen Matti-autismiryhmäkodin, lasten tilapäishoidon yksikön Einari-Sofian, poliklinikan palvelut sekä Askel-tutkimusja kuntoutusyksikön. PERUSTAMISVAIHEESSA Maria-Katariinan talo oli osa Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiiriä ja tavoitteeksi oli nostettu kehitysvammaisten asiakkaiden erityishuollon palveluiden laajentaminen. Sairaalamäellä sijaitsevissa tiloissa toimitaan kolmessa kerroksessa. Esille halutaan yleensä vain vähän tavaraa eikä ollenkaan esimerkiksi mattoja. Kiukku ja mielipaha jäävät lämpimään suihkuun ja päivää jatketaan uutena miehenä, Kivijärvi kuvailee. Työntekijöitä koko yksikössä on yhteensä 46. Sauna lämpiää usein kahdesti viikossa. Huoneiden sisustusta voidaan muokata yksilöllisten toiveiden, kuten mielivärien, mukaan. Vesi on tunnetusti rauhoittava elementti, jonka teho todistetaan harva se päivä. PIRKKO HÖGKULLA. – Kokkolalaiset lapset käyvät koulussa, mutta kauempaa tulevat eivät mene kouluun täältä käsin. – Vuosien varrella toiminta on muuttunut enemmän tilapäiseksi hoidoksi sekä tutkimusja kuntoutustyötä painottavaksi. Myöhemmin toimintaa laajennettiin vielä nelipaikkaisella, vaikeasti kehitysvammaisten autismikodilla. TILAPÄISHOITOA eri-ikäisille lapsille tarjoavassa Einari-Sofiassa vietettävä aika vaihtelee vuorokaudesta kahteen viikkoon. Ovet avattiin 1. Anna-Stina Krokfors vs. – Sisustus omissa huoneissa on puolestaan aika minimalistista, sillä ne kalustetaan asukkaan toiveiden mukaan. – Jaksoon mahdutetaan yleensä erilaisia aistihetkiä asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan
Tällä viikolla esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi 47-vuotiaan Kalle Palanderin esittäneen seksuaalissävytteisiä kommentteja entisestä taitoluistelijahuipusta Kiira Korvesta ja entisestä alppihiihtohuipusta Tanja Poutiaisesta (nyk. Olen hyvä sijoittumaan ja aggressiivinen kaksinkamppailuissa, Gunnarsson toteaa. YLEN KEKÄLÄINEN kommentoi maanantaina Ilta-Sanomille Palanderin tilannetta. –?Yle ei kommentoi asiaa enempää, Palonen vastasi haastattelupyyntöön tekstiviestitse. Selostajamme Nina Vanhatalon kanssa he ovat olleet laajalti pidetty ja kiitelty kaksikko selostuskopissa, Kekäläinen sanoi. Ensi kaudella Jaron riveissä pelaa ruotsalainen keskuspuolustaja Erik Gunnarsson. Palander on ollut viime aikoina julkisuudessa muutenkin kuin Ylen asiantuntijana ja Ylen urheilustudion hupailijana. Jaron testissä olleet Ariel Mbumba ja Faris Hasic eivät saaneet sopimusta. Palander ei vastannut edes tekstiviestiin. – En oikeastaan tunne Suomea kovin hyvin, mutta on jännittävää päästä tutustumaan uuteen maahan, Gunnarsson kertoo Jaron tiedotteessa. tammikuuta 2025 18 // URHEILU Juha Savela Joukkuetta ensi kaudelle jalkapalloliigaan kokoava Pietarsaaren Jaro julkisti keskiviikkona uuden pelaajasopimuksen. Keskiviikkona Pietarsaareen saapunut Gunnarsson ei ole aiemmin käynyt Suomessa. Palanderin jatko jäi tuossa vaiheessa vielä auki, eikä Kekäläinen ottanut kantaa asiaan. – Saimme kokeneen pelaajan, joka on pelannut isoja minuutteja ja ollut isossa vastuussa. FF Jaron päävalmentaja Niklas Vidjeskog uskoo, että takalinjoille on löytynyt kaivattu johtaja. Keskiviikkona Yle kertoi Palanderin asiantuntijapestin päättymisestä, mutta vaikeni päätöksen syistä. MART TI KAINULAINEN/LEHTIKUVA Palanderin piti työskennellä Ylelle esimerkiksi helmikuussa Itävallassa järjestettävissä alppihiihdon MM-kilpailuissa, mutta nyt Yle joutuu rukkaamaan käsikirjoituksiaan uusiksi. Tämä podcast (Gämblers Cast) ei kuulu meille eikä meidän ohjelmistoomme. Pujottelun maailmanmestari Palander toimi Ylen alppihiihtoasiantuntijana Sotshin olympiatalvesta 2014. Vuodesta 2015 Gunnarsson on pelannut IFK Göteborgin organisaatiossa eri ikäluokissa ja yhteistyöseuroissa. –?Haluan kiittää Kallea asiantuntevasta yhteistyöstä. Jaron pelit jatkuvat lauantaina liigacupissa, jossa joukkue kohtaa Pietarsaaressa SJK:n. " Saimme kokeneen pelaajan, joka on pelannut isoja minuutteja ja ollut isossa vastuussa. Palander kuvaili ohjelmassa esimerkiksi sitä, miten harrastaisi seksiä Korven kanssa ja olisiko Palanderin pitänyt pelastaa suomalainen alppihiihto lisääntymällä Poutiaisen kanssa. Uskon, että Gunnarsson on ennen kaikkea hyvin luotettava pelaaja, Vidjeskog kuvailee seuran tiedotteessa. Ylen urheilun vastaava tuottaja Kristiina Kekäläinen ja Palander tekivät päätöksen tiistaina yhteisen keskustelun jälkeen. Gunnarsson voi pelata sekä keskuspuolustajana että vasempana puolustajana. Gunnarsson, 25, pelasi viime kaudella Färsaarilla 07 Vesturissa. –?Asiantuntijat voivat tehdä muitakin töitä kuin vain meille. Ne ovat ristiriidassa meidän ohjelmatoimintamme eettisten sääntöjen kanssa eivätkä vastaa sitä arvomaailmaa, mitä me Yle urheilussa edustamme, Kekäläinen kertoi. Tällä hetkellä seura on julkistanut 17 pelaajasopimusta. Jaro täydentyi ruotsalaistopparilla Jalkapallo Gunnarsonille tarjolla iso rooli puolustuksessa. Seksuaalissävytteisillä kommenteilla kohauttanut pujottelun exmaailmanmestari ehti toimia alppihiihtoasiantuntijana 11 vuotta. Poutiainen-Rinne) Youtubessa julkaistavassa Gämblers Cast -ohjelmassa, jossa olivat mukana myös mediapersoona Aleksi Valavuori ja radiojuontaja Juha Perälä. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Myös Yle tarjoili tuttuja latteuksia keskiviikkona, jolloin se kertoi verkkosivuillaan Kalle Palanderin pitkäaikaisen asiantuntijapestin päättymisestä. Urheilusaavutusten lisäksi suorapuheisuudestaan tunnettu Palander lopetti urheilu-uransa vuonna 2012 ja siirtyi pari vuotta myöhemmin Ylen palvelukseen. Sitä ennen hän on luonut uraa kotimaassaan Ruotsissa. Jaro avasi liigacupin viime viikonloppuna Vaasassa, jolloin VPS kaatoi Jaron 2–0. Ylen mukaan yhteistyö päättyi hyvässä yhteisymmärryksessä. Palanderin pesti Ylellä päättyi Petteri Ikonen, STT Korulauseet yhteistyön päättymisestä yhteisymmärryksessä ovat tuttuja, kun esimerkiksi palloiluseurat purkavat pelaajatai valmentajasopimuksiaan. – En ole mikään torni, mutta pidän itseäni viisaana jalkapalloilijana. Olemme etsineet vasenjalkaista keskuspuolustajaa, joka voi suoritua kovalla tasolla päivästä toiseen. Sen kuunneltuamme irtisanoudumme niistä kommenteista. –?Sain 11 vuoden aikana olla monessa mukana ja opin paljon television tekemisestä, Palander kertoi. Seiska-lehti kertoi tammikuun alkupuolella Palanderin ja hänen vaimonsa Riina-Maija Palanderin eroavan. STT tavoitteli Ylen urheilun päällikköä Joose Palosta kommentoimaan Palander-tapausta. Gunnarssonin kasvattajaseura on Lerum IS. Niklas Vidjeskog. Eniten hänellä on pelaajakokemusta Ruotsin SuperEttanista Utsiktens BK:sta runsaan 140 ottelun verran. PALANDER VOITTI pujottelun maailmanmestaruuden vuonna 1999 ja vakiinnutti vuosituhannen alussa paikkansa lajin kirkkaimmassa kärjessä. Kaudella 2002–03 hän voitti pujottelun maailmancupin ja on edelleen historian menestynein suomalainen miesalppihiihtäjä. Palanderin piti työskennellä Ylelle esimerkiksi helmikuussa Itävallassa järjestettävissä alppihiihdon MM-kilpailuissa, mutta nyt Yle joutuu rukkaamaan käsikirjoituksiaan uusiksi. Kalle Palanderin työ Ylen alppihiihtoasiantuntijana päättyi
Kari Jalosen ja Fredrik Norrenan valmentamaa Kölner Haie -joukkuetta huoltava Maunula oli 12 vuotta Jokerien huoltaja. Vierasjoukkueen penkin takana huoltajina olivat Lasse Jokinen, 65, ja Marko Suvelo, 49. Puhuttavin asia ottelun jälkeen oli silti Heiskasen tilanne. Myös suomalaispuolustaja Esa Lindell kirjautti syöttöpisteen, mutta hyökkääjä Hintzin saldo oli komea 0+3. Mutta kuten näimme, ”Stoney” kampitettiin, ja hän menetti tasapainonsa. Arvostan todella hänen tapaansa pelata. Hän ei ole sikailija eikä yritä vahingoittaa ketään, DeBoer kertoi NHL:n verkkosivuilla. Alkushow ennen ottelua sai sanattomaksi. Myös Vegasin valmentaja Bruce Cassidy oli harmissaan Heiskasen loukkaantumisesta, kun hän ruoti sitä AP:lle. Ovatko huoltajat suomalaiskiekkoilun uusi vientituote. Kölnin kotiareena vetää 18?600 katsojaa. Johnston teki ottelussa hattutempun. Hän pelasi kausina 1999–2017 Saksan kakkosja kolmostasolla. HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA Suomalaishuoltajille on kysyntää Saksassa Jääkiekko Korkeajännitystason koulusaksa ei kampita suomalaisen jääkiekon uutta vientituotetta. Muutaman kuukauden oli epävarmuus työn löytämisestä, kunnes Ilari Näckel soitti Kölnistä, Maunula kertoo. Leijonat osallistuu helmikuussa Kanadassa ja Yhdysvalloissa pelattavaan NHL:n neljän maan huipputurnaukseen. Jukureissa neljä edelliskautta työskennellyt Niko Randelin, 32, on Straubing Tigersin huoltaja, tarvittaessa hieroja ja fysioterapeuttikin. Jääkiekko Epäonninen tapahtumaketju johti Dallasin puolustajan loukkaantumiseen Miro Heiskasen loukkaantuminen vaarantaa puolustajan pelaamisen helmikuun NHL-huipputurnauksessa. Nyt 25-vuotiaana takana on jo 475 runkosarjaottelua puolustajalle messevin pistein 58+225=283. HELSINGIN IFK:SSA ammattilaisuransa jo teini-ikäisenä aloittanut Heiskanen on kiekkoillut NHL:ssä vuodesta 2018 ja nousi nopeasti Dallasin avainpelaajien joukkoon. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. Emme yritä pudottaa hyviä pelaajia tässä sarjassa, Cassidy yhtyi DeBoerin näkemykseen siitä, ettei kyseessä ei ollut tahallinen vahingoittamisyritys. Varustehankintojen ja joukkueen matkustamisen budjetista vastaava Suvelo on Frankfurtissa kuudetta kautta, Hämeenlinnasta U20-joukkueen huoltajan roolista Frankfurtiin muuttanut Jokinen seitsemättä kautta. Heiskasen loukkaantuminen on erittäin paha takaisku pelaajalle ja hänen edustamalleen Dallasille, jonka työllistetyimpiin pelaajiin suomalaispuolustaja on kuulunut useita kausia. Kun moottoriteillä ei rajoituksia ole, hyvässä alamäessä pakulla mennään 180 kilometriä tunnissa, Maunula hymähtää. –?Yritin kurottaa kiekkoon, mutta joku kampitti minut ja kaaduin eteenpäin. Mihin harrastukseen on tarkoitus eläkeläisenä satsata. tammikuuta 2025 URHEILU // 19 Pasi Peltola, STT Suomalainen jääkiekko-osaaminen on kovassa kurssissa Keski-Euroopassa. Seuraan haluttiin huoltokin pro-tasolle. Toivon todella, että hän on kunnossa, Stone sanoi uutistoimisto AP:n verkkosivuilla. Tullessa olisi tosin hyvä osata saksaa. Hän on loistava pelaaja. Heistä Esa Maunulan, Lasse Jokisen, Marko Suvelon tai Niko Randelinin kaltaisen nelikon nimet eivät tosin kerro paljon kotimaisille kiekkofaneille. DALLAS VOITTI Vegasin lopulta 4–3 jatkoajan päätteeksi. –?Voin tehdä talvisin jotain parina päivänä viikossa Hämeenlinnan hallilla, mutta Mäntyharjun mökillä tulee vietettyä pitkä kesä! Suvelolla on jo uusi apulainen kiikarissa. PASI PELTOLA/LEHTIKUVA. Sveitsi kuorii kerman Euroopassa pelaavista suomalaisista, mutta Saksankin korkeimmalla sarjatasolla (DEL) työskentelee kaksi tusinaa suomalaisia. Kaikkihan pyykkiä osaavat pestä, mutta luistimien teroittaminen on eri asia, sivaltaa päätöksen eläköitymisestä tehnyt Jokinen. JYPissä, Tapparassa, Jokereissa ja Bluesissa maalivahtivalmentajana toiminut Näckel oli Kölnissä vastaavassa pestissä. VUODENVAIHTEESSA Kölnin kotiottelu oli kauden kolmannen kerran loppuunmyyty, kun vieraana oli Löwen Frankfurtista. Saksassa viranomaiset heräsivät tarkkailemaan huoltajien työtaakkaa, kun Nürnbergin ja Augsburgin huoltajat nukahtivat vieraspelireissulta palatessa rattiin. Hintz ja Lindell pohjustivat jatkoajalla Wyatt Johnstonin voittomaalin. Myös tuon jälkeen Dallas on lukeutunut usein mestarisuosikkeihin. Heiskasen turnaus vaakalaudalle Petteri Ikonen, STT Suomalaispuolustaja Miro Heiskanen loukkaantui keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa pelatulla jääkiekon NHL-kierroksella. Täytyy vain rukoilla, kunnes saamme jonkinlaiset kuvat ja katsotaan sitten, kuinka pahasti on käynyt, Dallasin päävalmentaja Peter DeBoer kertoi ottelun jälkeen NHL:n verkkosivuilla. Ennen kolmannessa erässä tapahtunutta loukkaantumista Heiskanen ehti pelata 19.50 minuuttia ja napata syöttöpisteen. Kun joukkueen huoltaja oli lopettelemassa, löysin itseni tästä hommasta, Suvelo kertoo. Dallas Starsia edustava Heiskanen törmäsi vastustaja Vegas Golden Knightsin kapteenin Mark Stonen kanssa sen jälkeen, kun Dallasin suomalaishyökkääjä Roope Hintz oli ensin kampittanut Stonen. –?Hän on heidän paras puolustajansa ja jäi makaamaan jäälle, eikä tilanne silloin näytä koskaan hyvältä. Jos vamma osoittautuu vakavaksi, on takaisku paha myös Suomen maajoukkueelle. –?Voivat ollakin! Olen vinkannut muutamalle tutulle tästä mahdollisuudesta. Töihin oli helppo tulla, koska auto ja asunto ovat huoltajille valmiina, iisalmelaislähtöinen Randelin kertoo. Heiskanen on Suomen ykköspuolustaja, mutta Suomen alakerta on muuten hyvin kapea eikä särkymävaraa juuri ole. Peleissä vieressä olevalle on pakko huutaa, jotta saa viestin perille, Maunula sanoo. –?Ei tarvinnut miettiä kuin pari minuuttia, kun Löweniä valmentanut Matti Tiilikainen (nykyinen TPS:n apuvalmentaja) kyseli Frankfurtiin. –?Olen valmentanut Mark Stonea. –?Huoltohan vie tavarat ennakolta hallille ja palaa pimeässä yössä kahdestaan. Korkeajännitystason koulusaksasta ei paljon ollut muistissa, mutta onneksi olen pärjännyt englannilla, Maunula, 60, vastaa. –?Jokereissa kasvoille tuli kuin märkä rätti, kun seura vetäytyi vuonna 2022 KHL:stä. Esa Maunula työskentelee Saksan DEL-liigassa Kölner Haien huoltajana. SM-liigaa HPK:ssa ja Ässissä maalivahtina pelannut riihimäkeläinen Suvelo on saksalaistunut. –?Puhuin juuri hänen kanssaan. Heiskanen on kellottanut tällä kaudella peliaikaa keskimäärin 25.10 minuuttia ottelussa. Sportsnetin julkaisemalla videolla näkyi, kuinka Heiskanen kaatui jäähän ja piteli polveaan tuskaisen näköisenä. Heiskanen oli yksi johtavista pelaajista, kun Dallas eteni Stanley Cupin finaaleihin 2020. Dallas-luotsi DeBoer ei syyllistänyt Stonea vaan piti loukkaantumista epäonnekkaan tapahtumaketjun summana. –?CHL:n ja Spengler-cupin takia Straubing tarvitsi kolmatta huoltajaa. Kyseessä on DEL:ssä ammattihuoltajina toimiva nelikko. –?Auttelin seuroissa junnumaalivahteja ja tein pukukopissa kaikkea, missä apua tarvittiin. –?Oli yllätys todistaa meno kotihallissamme. Lopulta Heiskanen pääsi jaloilleen ja poistui huoltajan sekä joukkuetoveriensa tukemana pukusuojaan
Kurtbay edusti Suomea 49er FXja Nacra 17 -luokissa, joista jälkimmäisessä hän saavutti EM-hopean ja MM-pronssin Akseli Keskisen kanssa. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. avoinna perjantaisin ja lauantaisin Voissa paistettua ja tuoretta perattua MUIKKUA Savuahven ja muikku säilykkeitä SUNNUNTAINA 2.2.2025 Haapajärven S-marketin piha klo 11–13 Pyhäjärven Halpa-hallin pihassa klo 14–16.30 Tervetuloa! Kiiskilän Kalatuote p. Soita ja esittele omasi, Mika 0403740055 Halli täynnä tavaraa. Romu-Heikin Kirppis Takojankatu 22, Oulainen p. Keskinen ja Kurtbay osallistuivat Nacra 17 -luokassa myös Tokion ja Pariisin olympialaisiin, mutta tavoitteena ollut olympiamitali jäi haaveeksi. NBA tiistaina: Atlanta–Houston 96–100, Philadelphia–Los Angeles Lakers 118–104, Golden State–Utah 114–103 (U: Lauri Markkanen ei pelannut selkävaivan takia), Portland–Milwaukee 125–112. –?Monen vuoden jälkeen olen päättänyt, että tämä on viimeinen kauteni. STT Maxhuni siirtyy Italiaan Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin takamies Edon Maxhuni jatkaa sarjakauttaan kevätkaudella Italiassa. 0400580611 ps. Heidi Weng, Therese Johaug ja Kristine Stavås Skistad. Nyt monenlaista käyttökeräilytavaraa pilkkahintaan. Maxhuni on pelannut tällä kaudella Ranskan liigan Strasbourgissa. Ruotsin ja Norjan huiput jättävät Cognen väliin Ruotsin ja Norjan maastohiihtotähdistä moni jättää väliin Italian Cognessa ensi viikonloppuna järjestettävän maailmancupin tapahtuman. Ruotsin ja Norjan hiihtoliitot julkistivat Cognen maailmancupin joukkueensa kotisivuillaan. Hänellä on 76 maailmancupin osakilpailuvoittoa, enemmän kuin kenelläkään muulla. Suomi–Britannia, 1.?2. Joukkueesta poissa ovat myös mm. Koronatartunta pilasi häneltä olympialaiset 2022. 0400 229 604 Rivit Seuraa verkossa: keskipohjanmaa.fi Tule seuraamaan suoraa lähetystä Keski-Pohjanmaan Urheilugaalasta perjantaina 31.1. Tällä kaudella hän on voittanut kolme kilpailua. Koripallo Miesten Korisliiga, ylempi jatkosarja: Seagulls–Karhu B 92–76 (44–43). Latvia–Suomi. BARBARA GINDL/AFP/LEHTIKUVA Jääkiekko Liiga: Ilves–JYP 6–3 (1–2, 1–1, 4–0) Mestis: Jokerit–KeuPa HT 6–1 (2–0, 3–1, 1–0) NHL tiistaina: Buffalo–Boston 7–2, Tampa Bay–Chicago 1–4 (C: Teuvo Teräväinen 1+0), NY Rangers–Carolina 0–4 (C: Sebastian Aho 1+0, Jesper Kotkaniemi 0+1, Mikko Rantanen 0+1), NY Islanders–Colorado 5–2 (C: Artturi Lehkonen 1+0), Montreal–Winnipeg 1–4 (W: Rasmus Kupari 1+0), Calgary–Washington 1–3, Las Vegas–Dallas 3–4 ja. Olympiakulta jää haaveeksi, kun hän ei ole enää mukana vuoden päästä Italiassa järjestettävissä talvikisoissa. Alempi jatkosarja: BC Nokia–KTP-Basket 61–98 (34–49), Kouvot–Kobrat 94–75 (43–49), Pyrintö–Honka 95–105 (45–50). klo 22.10 osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi KP Live: Kuka on maakunnan vuoden 2024 urheilija. Hän on pelannut Ranskassa toista kauttaan. Kannus 24.1.2025 Eero Hanni Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Riiber kertoi kuulumisistaan keskiviikkona lehdistötilaisuudessa, josta uutisoivat esimerkiksi Norjan yleisradioyhtiö NRK ja uutistoimisto NTB. Väänänen/Clerici pääsi viimeisenä parina pariluistelun vapaaohjelmaan, joka on vuorossa torstaina. Frida Karlssonia, Ebba Anderssonia, Emma Ribomia, Moa Ilaria, Jonna Sundlingia, Linn Svahnia, Marcus Gratea ja William Poromaata. Jarl Magnus vetäytyy ladulta ja mäestä tämän kauden jälkeen . Suomen kärkihiihtäjät ovat Cognessa mukana. Taitoluistelu Tallinna: EM-kilpailujen 1. Salibandy Valmiera: Naisten MM-karsintaa: Lohko B: Espanja–Suomi 0–25 (0–7, 0–10, 0–8) Suomen maalit: Jenna Saario 5, Sofia Mittentag 4, Ulla Valtola 2, Meri-Helmi Höynälä 2, Olivia Pietilä 2, Sara Piispa 2, Miisa Turunen 1, My Kippilä 1, Suvi Hämäläinen 1, Daniela Westerlund 1, Jasmiina Järvinen 1, Emilia Pietilä 1, Milla Granlund 1. Yleisö voi seurata kokousta verkko-osoitteessa https://paikallistv.fi/ kannuksen-kaupunginvaltuustonkokous/ Kokouksen asialista on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla www.kannus.fi. Viime kuukausiin on kuulunut paljon sairaalakäyntejä ja vähän harjoittelua, 27-vuotias Riiber kertoi. Kurtbay päättää maajoukkueessa Suomen purjehdusmaajoukkueeseen yli vuosikymmenen kuulunut Sinem Kurtbay päättää maajoukkueuransa. Kurtbay on avoin tulevaisuutensa suhteen. –?Vaikka emme saavuttaneet korkeinta tavoitettamme, saavutimme yhdessä paljon enemmän kuin olisimme voineet kuvitella – ei vain purjehduksessa, vaan myös ihmisinä, 33-vuotias Kurtbay sanoi Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedotteessa. Cognessa kisataan perjantaina pariviesteissä, lauantaina sprinteissä ja sunnuntaina kymmenen kilometrin vapaan kisoissa. Kärkinimistä mukana ovat muun muassa Edvin Anger ja Maja Dahlqvist. Ruotsalaisista Cognessa ei nähdä mm. Kokouksen pöytäkirja on nähtävänä tarkastuksen jälkeen viimeistään 7.2.2025 kaupungin verkkosivuilla www.kannus.fi. STT. Viallisuus ei ole esteenä. MM-kilpailuissa Riiber on saavuttanut kahdeksan maailmanmestaruutta ja kolme hopeaa, mutta olympialaisista hänellä on vain joukkuekilpailun hopea vuodelta 2018. Normaalien urheiluvammojen lisäksi Riiberiä on riivannut esimerkiksi suolistosairaus Crohnin tauti. Urheilijana hän on joutunut olemaan paljon erossa puolisostaan ja kahdesta lapsestaan, mutta sairaalajaksojen takia poissaoloja on kertynyt entistä enemmän, Riiber kuvaili viime aikojen raskautta. Yhdistetty Olympiakulta jää haaveeksi yhdistettyä viime vuodet hallinneelta norjalaiselta. tammikuuta 2025 20 // URHEILU Ostetaan Myydään Kuulutuksia VALTUUSTON KOKOUS Kannuksen kaupunginvaltuuston kokous pidetään ma 3.2.2025 klo 18.00. Suomi–Viro, 31.?1. Riiber vetäytyy kauden jälkeen Petteri Ikonen, STT Yhdistetyn viime vuosien menestynein urheilija Jarl Magnus Riiber vetäytyy ladulta ja mäestä tämän kauden jälkeen terveysmurheiden takia. (Roope Hintz 0+3, Miro Heiskanen 0+1, Esa Lindell 0+1), Seattle–Anaheim 4–6 (S: Eeli Tolvanen 1+0, Kaapo Kakko 0+1). päivä: Pariluistelun lyhytohjelma: 1) Minerva Fabienne Hase/Nikita Volodin Saksa 71,59, 2) Sara Conti/Niccolo Macii Italia 68,52, 3) Maria Pavlova/Aleksei Svjatshenko Unkari 65,88, 4) Anastasia Vaipan-Law/Luke Digby Britannia 64,83, 5) Annika Hocke/Robert Kunkel Saksa 62,68, 6) Rebecca Ghilardi/Filippo Ambrosini Italia 60,95, ...16) Milania Väänänen/Filippo Clerici Suomi 51,68. Norjan kestotähti Johannes Hösflot Kläbo ei ole Cognessa mukana. Poissaolojen keskeisenä syynä on, että monet Ruotsin ja Norjan huippunimistä keskittyvät harjoittelemaan kuukauden päästä järjestettäviä Trondheimin MM-kisoja silmällä pitäen. 26-vuotias Maxhuni pelaa loppukauden maan pääsarja Serie A:n Scafatissa. Suomen seuraavat ottelut: 30.?1. –?En ole jättämässä purjehdusmaailmaa, mutta se on ainoa asia, jonka pystyn varmuudella sanomaan tulevasta. Maxhuni on pelannut uransa aikana Susijengissä 55 maaottelua ja arvoturnauksissa vuoden 2022 EMja vuoden 2023 MM-kisoissa. Riiber johtaa yhdistetyn miesten maailmancupia ja on voittanut kokonaiskilpailun viidesti
keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. tammikuuta 2025 SARJAKUVAT // 21 B. NE OVAT MOLEMMAT LENKKARIT... KUMMASSAKAAN EI OLE NAUHOJA... 796 560 6 1 8 4 3 9 6 7 9 4 3 8 6 5 2 7 3 7 5 6 2 1 9 3 8 1 4 8 2 1 9 3 5 9 8 6 4 3 9 6 3 8 1 2 4 5 7 8 3 8 4 7 9 1 6 1 3 8 9 5 2 8 3 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi OKEI, LÖYSIN KAKSI KENKÄÄ. MENE TAKAISIN ETSIMÄÄN. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Torstaina 30. EIVÄT NE OLE PARI. ...JA NE MOLEMMAT HAISEVAT TAIVAISIIN ASTI. MITÄ MUUUTA KAIPAAT
10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. °C -19,9 Salla Naruska Lämpimintä 28.1. Pian ruotsalaiset lentäjät joutuvat kohtaamaan ylivoimaisen vastustajan, jonka voimavarat ja kyvyt ovat hämärän peitossa. 16.40 Yle Oddasat. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. 09.30 Puoli seitsemän. 20.00 Suomi ja Ruotsi kylmän sodan keskellä. 06.25 Smurffit. 13.55 Valitut Palat Collection. 14.40 Valitut Palat Collection. 15.10 Synti dokumentti jokapäiväisistä rikoksista. To Haapavesi +2 Halsua +1 Helsinki +3 Joensuu +3 Jyväskylä +2 Kajaani +2 Kalajoki +1 Kokkola +1 Kuopio +3 Kuusamo -2 Lahti +2 Lappeenranta +3 Oulu +2 Pietarsaari +1 Pori Rovaniemi -2 Tampere +1 Toholampi +1 Turku +2 Utsjoki -13 Vaasa Ylivieska +2 Pe -2 -2 +3 ?0 ?0 -2 -1 ?0 -1 -4 +1 -3 ?0 +2 -6 ?0 -2 +1 -7 +1 -2 La -2 -1 +1 -5 -2 -5 ?0 ?0 -3 -3 -3 -2 -3 ?0 +1 -3 -3 -1 +2 -2 -1 -1 Su -4 -3 ?0 -3 -3 -4 -3 -2 -3 -6 -2 -2 -4 -2 -2 -5 -3 -3 ?0 -8 -2 -3 Ma -7 -7 -2 -8 -7 -9 -7 -6 -8 -11 -5 -5 -7 -6 -3 -11 -5 -7 -2 -15 -5 -7 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 28.1. Etsivä Tikkanen selvittää Jaakon osallisuutta paikallisten rikollisten katoamistapauksissa. Steffy kertoo Hopea ja Carteria koskevista epäilyistään Finnille. 09.00 Remppa vai muutto. Leijonakuningas. Maan eteläja keskiosassa heikkoja sateita paikoin. 20.55 Urheiluruutu. 19.25 Tulosruutu. 07.55 Angry Birds Stella. 16.00 Salatut elämät. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. 13.00 Ensitreffit alttarilla. 06.25 Huomenta Suomi. 22.20 Päivän sää. Brooke käy vävyehdokkaansa kanssa vakavan keskustelun, ja Ridge väläyttelee korumallistolle vihreää valoa. 22.35 Mestarien liiga Sirkus. 10.45 Veljesten keittiössä. 18.05 Viiden jälkeen. Lene-Marie on palannut kaksivuotiaan poikansa kanssa Tanskaan, talvisen harmaaseen Svendborgiin. 18.21 Puoli7 tänään. Ohjaus Susanna Helke ja Virpi Suutari. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 14.00 Kolmiodraama. Lapissa itätuuli on kohtalaista. 16.45 Itse valtiaat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.50 Komisario Panda. 22.10 Mies joka kuoli. 22.00 Ulkolinja: Moskovan juhliva eliitti. Amit ja Caleb hautovat kostoa pahoinpitelijälle. 12.01 Yle Oddasat. 17.05 Viiden jälkeen. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 14.25 Valitut Palat Collection. 22.00 Tulossa: Leijonan luola Suomi. 22.57 UMK25: Neea River Nightmares. 18.00 Päivän sää. Lännessä paikoin myös lumikuuroja. 11.15 Kaipuu maalle. 21.49 Urheiluruutu. Tyylikkäässä jugendtalossa Ålesundin sydämessä, hotellien ja ravintoloiden puristuksessa, toimii vielä vanhan ajan kauppa. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Lapissa sataa monin paikoin lunta pyryttämällä. 22.25 Ismo Alanko: Ihminen, mutta mikä se on. 22.05 IS esittää: Sain sen videolle. 18.30 Emmerdale. T: Kinotar Oy. klo 14 °C +4,2 Kumpula Sateisinta 27.1. 16.30 Kauniit ja rohkeat. Rory ottaa yhteen äveriään ja töykeän opiskelijapojan kanssa. 12.20 Kulttuuricocktail Live. 21.45 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Dokumentti perustuu seitsemään kuolemansyntiin. 16.58 Uutiset. Toimittajat ja STT tuomitaan herjauksesta. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C 16 cm Oulu +1 °C 18 cm Raahe °C 14 cm Pietarsaari +1 °C 16 cm Vaasa °C 15 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 29.1. 20.00 Miltä nyt tuntuu. Ihmiset ripittäytyvät kameralle rikospaikoilla: kodeissa, puutarhoissa ja työpaikoilla. 17.30 Leijonan luola USA. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. 16.45 Novosti Yle. 16.00 Gilmoren tytöt. 07.05 Angry Birds Toons. Korkeasaaren myskihärkälauma on kasvanut sitten viime kauden, sillä sinne on tullut jälkikasvua kaksin kappalein. 16.25 Tähtiarpa. Lorelai ja Luke viettävät lopultakin romanttista yötä yhdessä, mutta mikä Lorelaita suhteen julkitulossa oikein kismittää. Rhonan täytyy valita Leon taikaesityksen ja Ivyn välillä, joten hän turvautuu hätävalheeseen. Mack tarjoaa sovinnon kättä Amylle. 12.00 Tähtiarpa. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.05 A-Talk. 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 11.40 Koko Britannia leipoo. 17.08 Komisario Panda. 20.00 Kapen keittiökaappaus. Lämpötila on 0...+4, Lapissa pääosin -2...-8, paikoin hieman kylmempää. 23.05 Kansan vihollinen. Lahden dopingkäryt sekä lääkärinlaukku avaavat uuden ladun. 10.00 Korkeasaari. Ditten kotikadulla Dubaissa juhlitaan halloweenia. 13.40 ELOKUVA Vaaksa vaaraa. 21.55 Totta, tarua ja videopelejä 2024. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. 12.00 Hädänalaisten eläinten ystävä. 15.48 Näin Norjassa. Uusi tulokas saaressa on myös urosleijona Szimba. MTV3 06.15 Aamusää. 15.01 Elävä arkisto: Radio tuo kisat kotiin. Hope järjestää yllätyksen, joka menee kohtalokkaalla tavalla mönkään. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.30 Lomakoti auringon alta. 09.00 Sydänmailla. klo 14 °C +0,2 (29.1. Asko tekee Jaakolle tarjouksen, josta tämä ei voi kieltäytyä. 10.00 Emmerdale. 18.30 Puoli seitsemän. 23.30 Ismo Alanko (Ruisrock 2018). 18.30 Diili. Idän ja lännen välien kiristyessä ja maailmanlaajuisen jännityksen kasvaessa Ruotsin ilmatiedustelu on vasta lapsenkengissä ja Suomen tiedustelukyky lähes olematon. 14.10 Valitut Palat Collection. 22.25 Tulosruutu. 12.39 Huippuvuoret yläilmoista. 11.37 Pohjoisen eläinlääkärit. 23.00 Kohti UMK:ta osa 2. Muualla etelän ja lännen välistä pääosin kohtalaista. Kärsimätön Carter rientää kysymään Ridgeltä, joko laajennusehdotuksesta on tehty päätös. 17.00 Yle Uutiset. 14.40 Dubain tanskalaiset naiset. 23.10 Likaista lunta: Lahti 2001 (S). 15.00 Meidän remppa. 19.00 Politiikka-Suomi: Syvään päätyyn. YLE TEEMA & FEM 07.45 BUU-klubben 08.15 Angstiauton kyydissä 08.30 Team Bachstad Karibialla 09.10 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 09.20 Laivakokin matkassa 09.50 Tanskalainen maajussi 10.20 Minun puutarhani 11.00 Efter Nio 12.00 Solženitsyn ja Vankileirien saaristo 13.00 Haave Välimerestä 13.45 Eedenistä pohjoiseen 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Helsinki, ikuisesti 17.25 Maailman pisin hiihtokilpailu 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Anne ja Anders Afrikassa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.53 Efter Nion parhaat 20.00 Kafka 21.03 Kapellimestarit 21.35 Aalto-dialogit 22.27 Fight the power: Hiphop muutti maailmaa 23.20 Suurta teatteria MTV SUB 07.00 Muumien maailma 07.10 Muumien maailma 07.20 Muumien maailma 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Simpsonit 08.30 Simpsonit 09.00 Ulosottomiehet 10.00 Alone yksin erämaassa 11.00 Huutokaupan metsästäjät 11.30 Valtateiden sankarit 12.30 Salatut elämät 13.00 Rantabaari 13.31 Ulosottomiehet 14.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 15.30 Huutokaupan metsästäjät 16.00 Huutokaupan metsästäjät 16.30 Alone yksin erämaassa 17.30 Simpsonit 18.00 Doc: Zuckerberg: King of The Metaverse 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 Klassikkowestern: Kalpea ratsastaja 23.05 ELOKUVA: Juokse tai kuole 01.00 Simpsonit 01.25 Simpsonit 01.50 Ulosottomiehet 02.40 Huutokaupan metsästäjät 03.05 Huutokaupan metsästäjät Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 29 1 4 7 10 13 16 19 22 25 28 Joulukuu Tammikuu 2025 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 30 2 5 8 11 14 17 20 23 26 Joulukuu Tammikuu 2025 2 4 6 To Alanya 16 Amsterdam +7 Budapest 12 Dubai 24 Dubrovnik 14 Hania 17 Las Palmas 19 Lissabon 15 Malaga 16 New York +2 Nizza 11 Oimjakon -38 Phuket 31 Riika +6 Skellefteå -3 Sydney 24 Tukholma +3 Tokio 11 Venetsia 10 Pe 16 +7 10 23 14 17 19 14 16 +9 11 -37 31 +5 -2 23 +1 11 +8 La 17 +6 +8 25 15 16 19 16 16 -1 15 -36 31 +2 +1 25 +1 11 11 29.1. 08.15 Ellun kamut. 19.20 Päivän sää. Tämän Angry Birds -sarjan pääosassa ovat tyttölinnut Stella ja hänen viisi parasta ystäväänsä Poppy, Willow, Dahlia, Luca ja Gale. Steffy epäilee suorasanaisesti, että Hope on lyöttäytynyt Carterin kelkkaan vain pelastaakseen oman nahkansa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.05 Oddasat. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. Puodinpitäjänä ahertaa 80-vuotias Arve Eidsvik. 17.04 Päivän sää. 08.00 Lomakoti auringon alta. 08.37 Kotikadun jengi ja vihreä valo. 08.50 Jumppahetki. 09.45 Antiikkikaksintaistelu. 13.50 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 15.45 Eläimet naapureinamme. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Suurmestari. tammikuuta 2025 22 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. Nate valmistelee romanttista iltaa Tracylle. 4,8 mm Juupajoki -13 -8 -3 -3 -2 +2 +2 +1 +1 +3 -0 +3 +2 6 7 10 8 8 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +1 -3 +1 -2 +1 -4 +2 -3 +2 -4 ?0 -5 -1 -3 -2 -8 -2 -6 -2 -8 ?0 -5 ?0 -3 -1 -8 -2 -6 -2 -6 3 3 4 3 6 4 Kokkola 29.1. 15.05 A-studio. 12.45 Tanskalainen maajussi. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Toimittaja Katja Salosesta tulee yhdessä yössä uuden kotikaupunkinsa vihatuin ihminen. Nyssen saa öisen vieraan. 23.05 Oddasat. 10.15 Eränkävijät. 18.00 Yle Uutiset. 17.55 Uutiset. 13.15 Team Bachstad Eurooppa sodassa ja rauhassa. 20.29 Yle Uutiset. 08.26 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. Usean eri tason poliisitutkinta vie ristiin ja rastiin, pakottaa tarttumaan vaihtoehtoisiin toimiin, eikä rikollisillakaan ole sen helpompaa. 19.30 Taitoluistelun EM: parien vapaaohjelma, Tallinna. 15.25 Haluatko miljonääriksi. 11.11 Yle Alueuutiset. 07.40 S.M.A.S.H! S.M.A.S.H! -kesäleirillä supersankarilapset ja heidän supervoimilla varustetut lemmikkinsä oppivat yhteistyötä, ystävvyyttä ja äärimmäisen tärkeitä pelastustaitoja! Lastenohjelma. Pilvisyys on runsasta. 19.30 Salatut elämät. 23.20 Babylon Berlin. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 18.00 Taitoluistelun EM: miesten lyhytohjelma, Tallinna. 10.30 Kauniit ja rohkeat
23.00 Futurama. 00.05 Murhatallenteet. Twitterissä: #ykkösaamu Yle Radio 1 arkisin klo 8.10. 12.55 Radio Suomen Päivä. 13.00 TV7 Israel News. Suorana maanantaista perjantaihin. 17.00 Teho-osasto. 19.00 Unelmahäät. Runo on poiminta vuonna 1991 julkaistusta ”Elävien kirjoissa” –kokoelmasta, joka sai viimeisen runoteokselle myönnetyn Finlandia-palkinnon. 14.30 Miehen puolikkaat. 09.00 Moderni perhe. S. 08.10 Ykkösaamu. 21.00 Moderni perhe. 22.10 Rikkaat ja rahattomat. 10.00 Theo ja ystävät. 18.30 Sverige idag. 17.55 Tulossa: Syke. 07.35 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 10.00 Moottoriurheilu: Rally Raid: Dakar-ralli, Saudi-Arabia. 17.00 YleX Ilta: Womma. 15.40 MasterChef Australia Dessert Masters. 10.00 Australian rajalla. 03.30 Curling: Kultamitaliottelu. 01.20 Antikmagasinet. 08.35 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 10.15 Rantataloa etsimässä. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 21.50 Fjällvinter i väglöst land. 21.05 Politiikkaradio. 09.05 Asunnon metsästäjät. 21.00 Antikrundan. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 00.55 Murha paratiisissa. 06.30 Rempalla kaupaksi. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 19.00 Panttilainaamo. 07.00 Lemmen viemää. 22.30 Radioteatteri esittää: Viihdekuunnelma. 19.02 Urheiluradio. 21.00 Hyökkäys Pearl Harboriin: Taistelun taustat. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. Kuva: WDR. Mari Boine: Dánsso fal mu váhkaran 5. 10.00 Kymppitonni. Levy: Armo tuli kylään (Exit). 16.13 Radio Suomen Iltapäivä. KUTONEN 06.00 Löytöretki tuntemattomaan. 15.55 Unelmahäät. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 20.00 Rillit huurussa. 13.15 Voimaa Sanasta. 08.25 Autojen fiksaajat. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 04.05 Ennätystehdas. Päivän mietelauseena on Arto Melleriin runo Paljaalla silmällä sitä ei näe. 07.00 Remonttipari. 11.50 Gilmore girls. 08.30 Miehen puolikkaat. 06.45 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 23.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Futurama. 23.10 ELOKUVA Judas and the Black Messiah. 03.40 Silent Library Suomi. 17.35 Tuuli Saksalan keidas. 06.40 Tuho-osasto. 13.50 Erakkoperhe erämaassa. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 23.30 Herra käyttää lääkäriä. 21.00 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 03.25 Restaurant: Impossible. 06.02 Mexico City, Kooste. 06.35 Bahama Life. 03.00 Yellowstone. 21.00 Snooker: German Masters. 12.50 Supertähtien yllätysremontit. 17.00 Duudsonit tuli taloon. 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.00 Koti koiralle Australia. 23.15 Valoksi elämäsi polulle. 10.00 Lomakoti auringon alta. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 21.00 TV7 Israel News. 1. 15.02 Kulttuuriykkönen. 11.05 Grand Designs Uusi-Seelanti. 09.00 Moottoriurheilu: Rally Raid: Dakar-ralli, Saudi-Arabia. Shankar & Abhijit Banerjee: Around the Corner 9. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Puutarhan pelastajat. 18.20 Nyhetstecken. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät. 02.20 Sportnytt. 22.38 Kulturnyheterna. Hartaudessa lauletaan virren 465 ”Lahjoita, Herra, perheisiimme” säkeistöt 1-3. 13.00 Silent Library Suomi. 09.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä. 17.00 Futurama. 13.40 Hengenvaarallisesti lihava. 19.00 Anova saa. 01.50 Louisiana Law. 09.00 Yle Uutiset. Tuuli Saksalan keitaalla kuunnellaan tänään tammikuun parasta maailmanmusiikkia. 17.00 Samalla rahalla. 00.00 Egyptin kadonneet aarteet. 19.00 Karin Boye: Kunde jag följa dig. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. 19.00 Miehen puolikkaat. 21.00 ELOKUVA Salasana: Swordfish. 23.05 Rikoksen Anatomia. 21.00 Mentalist. 22.08 Musiikkikamari. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.50 IS esittää: Sain sen videolle. 20.20 TV4Vädret. 02.10 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 20.00 Politikbyrån. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.05 Top Gear. 17.30 Café Raamattu. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. Sen myötä Harleyn, Huntressin, Black Canaryn ja Renee Montoyan polut kohtaavat, ja tuo yllättävä nelikko joutuu yhdistämään voimansa tehdäkseen Romanista selvää. Pastori Liisa Ruusukallio Tampereelta pohtii rauhan ja yhteyden rakentamista polarisoituneessa yhteiskunnassa. 20.00 Yle Uutiset. 11.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 00.55 Christina-lehden luontokuvat. 14.35 Strömsö. 23.30 Dokument utifrån: Raseriet mot regimen i Iran. 21.00 NCIS Rikostutkijat. 08.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 16.00 Lemmen viemää. Juana Luna: Merceditas 7. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 12.05 Unelma-asunto auringon alta. Eturivin haastateltavat ja terävimmät kysymykset. 16.00 Snooker: German Masters. 01.50 ELOKUVA Agatha Christie: Ikiyö. Ohjaaja: Pekka Mandart. 09.10 Satakiloiset parhaat ystävät. Seckou Keita: Ni mala beuge 2. 13.00 Emmerdale. 21.00 ELOKUVA Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn. 15.00 Yle Uutiset. 23.00 TV4Nyheterna och sporten. 06.25 Rantataloa etsimässä. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 02.15 Maanteiden sankarit. 23.00 Alaskan jäälentokenttä. 03.20 Tuho-osasto. 15.35 100 Places to Be. 22.08 Yöradio toiveiden yö. 12.35 Res med Jovan. 22.00 Diili. 08.50 Autojen fiksaajat. 18.05 Supertähtien yllätysremontit. 19.45 Go’kväll. 07.10 Aamusoitto. 07.10 Urheiluradio. 12.00 Valmistuksen salat. 01.30 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 07.35 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 10.35 Kenet ihmeessä nain. 11.20 Sisarvaimot. 08.30 Rempalla kaupaksi. 14.55 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. HERO 14.40 Suuri seikkailu. 07.30 Simpsonit. 08.40 Asunnon metsästäjät. 09.05 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Isännän pöydässä. Orchestre Maqis: Seya 6. 20.02 Sää. 01.00 Yövalo. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 06.45 Rantataloa etsimässä. 15.30 100 Places to Be. 10.25 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 04.45 MTV Uutiset Live. 12.48 Yksi on hyvää seuraa. 12.45 Merisää. L. 21.00 Blue Bloods. 11.50 Restaurant: Impossible. 23.40 Ekonominyheterna. 09.00 Egyptin kadonneet aarteet. 16.30 Derek Prince. (1991). 22.00 Doc: Väkivaltainen vaimoni. 18.30 Simpsonit. 22.00 Meret ilman vettä – parhaat palat. 19.00 Tennis: Australian Open. 22.30 Terese i kassan. 17.35 Opaalin metsästäjät: Road trip. 10.00 Year Million. 03.45 Remontilla rahoiksi. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 16.10 Faunin iltapäivä. 23.05 Tohtori Paise. 02.55 Romuautot rahaksi. 07.55 Pernilla Wahlgrenin maailma. 20.30 Jerusalemin vartijat. 11.00 Futurama. Dokumentti Göran Schildtistä ja hänen suhteestaan Välimeren kulttuuriin. Aulén: On hengissä maa (Psallamus/Ilmo Riihimäki, ja Juhani Haapasalo, urut). 08.30 Derek Prince. 20.48 Yksi on hyvää seuraa. 18.00 Come Home Kids. 15.00 Ilpoistenpiiri. 01.10 Rikkaat ja rahattomat. 18.05 Fjällvinter i väglöst land. 02.00 Meret ilman vettä – parhaat palat. Nusrat Fateh Ali Khan: Aaj sik mitran di 4. Haave Välimerestä, Yle Teema & Fem klo 13.00. 00.25 Rapport. 19.30 Miehen puolikkaat. 12.30 Love Israel Baruch Korman. 23.00 Hockeykväll. 10.00 Remontilla rahoiksi. 08.10 Urheiluradio. 01.30 Talviurheilu: Miehet, Vapaaohjelma. 00.10 Sinkkuillallinen. 07.30 Food Factory. 14.30 Kulttuurin kulmilla. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.30 Duudsonit tuli taloon. 13.00 Rapport. 21.00 Doc: Väkivaltainen vaimoni. 15.00 Yle Uutiset. 10.15 Jalkapaiseklinikka. 00.00 Tohtori Paise. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.00 Himohamstraajat. 17.10 Urheiluradio. 20.00 Bachelor Suomi. SVT1 06.15 Go’kväll. 07.00 Golf: Farmers Insurance Open, 4.päivä. 19.00 Rapport. 11.02 Radio Suomen Päivä. 23.10 One for Israel Music. 06.45 Nyhetsmorgon. 04.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. Kuka tyttö on, ja miksi hän vakoili heitä. 04.45 Lapin poliisit. 19.05 Radio Suomen Urheiluilta. 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 12.00 Simpsonit. 13.30 Esy Flow. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.35 Suuri karkkipodi. 15.00 Hudson & Rex. 12.13 Radio Suomen Päivä. 11.00 Yle Uutiset. 15.15 Wheeler Dealers. 23.10 Remppa vai muutto UK. 06.35 Kökets middagstips. 23.02 Yöradio toiveiden yö. 14.00 Yle Uutiset. 12.00 Himohamstraajat. 18.50 Merisää. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 19.17 Kulturnyheterna. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 13.00 Politiikkaradio. 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 09.45 Rantataloa etsimässä. 13.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Autojen ensiapu. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 23.30 Futurama. I den här filmatisering av en av Sveriges mest älskade sagor följer vi med den unge pysslingen Nils Holgersson på en fantastisk resa genom Sverige. 14.50 Maanteiden sankarit. 14. 16.15 Save The Date Suomi. 12.45 Cyklopernas land. Kotikadun jengi ja vihreä valo, Yle TV2 klo 8.37. 22.30 Moderni perhe. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Uskosta totta. STAR CHANNEL 06.00 Ennätystehdas. 16.00 Sinua varten. 03.10 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 18.30 Oddasat. 00.30 Muurinaukossa. 14.30 Elävä yhteys. 16.10 Urheiluradio. 12.10 Arktisten sotien kaiut K2J8: Kylmä kauppasota ja tieteellisteknologinen yhteistyö. 17.00 Rapport. 00.51 Those about to die. 14.00 Äärimmäinen selviytyjä: matka Andien yli. 23.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 Snooker: German Masters. 17.05 Hundra procent bonde. 16.30 Rillit huurussa. 00.50 Cyklopernas land. 10.30 Australian rajalla. 15.55 Yle News. 13.02 Paikka auringossa Paula Jokimies. 17.10 Uutispodcast. 22.05 Rakas ulkomailta. 07.05 Silent Library Suomi. 11.40 Oikeuden äärellä. 21.55 Tulossa: Kurjen kirous. 21.50 Merisää. 07.10 Kokkaushaaste. 18.50 Iltahartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Kosketuskohta. 18.25 Kielen päällä. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 23.05 ELOKUVA Doctor Sleep. 07.45 Houstonin eläinpoliisit. 14.30 Snooker: German Masters. 14.00 Kaverille ei jätetä IKUISET (S). 18.00 Efter fem. 06.45 Gordon Ramsayn makuseikkailut. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 23.30 Greven av Monte Cristo. 10.10 Herra Hissanen. 12.30 Löytöretki tuntemattomaan. 13.30 Tuho-osasto. 09.30 Superkirja. Heikkilä: Armosta uskon kautta (Sakari Heikkilä). 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.15 Voimaa Sanasta. 18.55 Laga mat utomhus. 19.55 Teho-osasto. 18.35 Top Gear. Baba Zula: Pisi pisi halayi 3. 22.00 Aktuellt. Oletko kuullut kertomusta poliisista, laululinnusta, psykopaatista ja mafiaprinsessasta. 12.00 Rakkauden kosketuksessa. 01.50 The white queen. 02.05 Uppdrag granskning. 01.50 Gränslöst fiske. 13.15 Svenska hjärtan. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Hudson & Rex. 18.45 Uutiset. 02.20 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 21.00 Poliisit 2017 (S). 02.20 Viimeinen mahdollisuus. 04.00 Australian rajalla. 19.00 Remppa vai muutto UK. 10.45 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 09.30 Unelmahäät. 20.00 TV4Nyheterna. 22.46 Sportnytt. 15.35 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 12.30 Simpsonit. Markku Lepistö & Riccardo Tesi: Blue & White Jig 10. 10.00 Yle Uutiset. Äänitetty Aachenin yliopiston Aula RWTH -salissa. 20.00 Anne Lainto loves Rock. 13.00 Farmi Suomi. Virren esittävät Radion kamarikuoro, johtajanaan Timo Nuoranne, Pertti Eerola, urut. 05.00 TV7 Israel News. 18.00 Simpsonit. Kaverukset törmäävät kotikadulla uuteen tyttöön. 23.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki. JIM 09.00 Alaskan jäälentokenttä. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta. 12.25 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 18.55 Radio Suomen Urheiluilta. Elokuva on vinkeä tarina, jonka Harley kertoo itse, niin kuin vain Harley voi sen kertoa. 11.30 Valmistuksen salat. Klo n. Kun Gothamin narsistisuudestaan kuuluisa roisto Roman Sionis ja hänen kiihkomielinen kätyrinsä Zsasz ottavat tähtäimeensä nuoren tytön nimeltä Cass, tämän etsintä panee koko kaupungin mullinmallin. 03.25 Rakas ulkomailta. 18.00 Sinkkuillallinen. 00.20 Babel. 17.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka Rooma. 11.00 Tennis: Australian Open. 20.00 Maailman mystiset saaret. 16.25 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 22.00 Tillbaka till paradiset. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 09.05 Muistojen bulevardi. Juontaja Heikki Puskala. 20.00 Koti koiralle. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä. 16.00 Rillit huurussa. 08.00 Sinua varten. FRII 06.15 Bahama Life. TAIVAS TV7 06.30 Elävä yhteys. Ajankohtaista politiikkaa ja taloutta Suomessa ja maailmalla. 19.50 Wheeler Dealers. 04.00 Yliluonnollisen jäljillä. 21.00 Torpet. 21.00 Yle Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Antarktis. 22.00 IS esittää: Sain sen videolle. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 04.30 Curling: Talviuniversiadit. 00.00 Simpsonit. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. Järvinen, piano). 01.55 The Walking Dead: Daryl Dixon. 19.55 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 04.10 Yellowstone. 19.28 Sportnytt. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. Ruotsalainen kansansäv.: Auki nyt on kädet Jeesuksen aivan (Seppo Ruohonen, tenori, ja Seppo J. 13.00 Meret ilman vettä. 10.33 Radio Suomen Päivä. SVT2 10.00 Forum. 22.30 Vanha testamentti avautuu. 15.50 Engelska Antikrundan. 03.30 Australian rajalla. 22.05 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki. 06.50 Opaalin metsästäjät: Road trip. 20.30 Rapport. 00.00 The rookie. 18.35 Hartaita säveliä. 17.30 Futurama. 00 Ennakkopuheet Muuttuvan maailmanjärjestyksen illlasta. EUROSPORT 1 06.00 Pyöräily: Cyclo-cross: Maailmancup Hoogerheide. 21.30 Poliisit 2017 (S). 19.00 Mentalist. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 09.15 Romuautot rahaksi. Baserad på Nobelpristagaren Selma Lagerlöfs roman med samma namn. 10.30 Parannuksen teko ennen herätystä. 20.30 Antikmagasinet. 19.00 Lentoturmatutkinta. 19.55 Ultimate Escape Suomi. 20.03 Radio Suomen Urheiluilta. 11.20 Studio 65. tammikuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.20 Say yes to the Dress Britannia. 00.30 Frostbiten. 04.25 Pernilla Wahlgrenin maailma. 07.00 Morgonstudion. 19.02 Jazzklubin konsertti-ilta: WDR Big Band & Nduduzo Makathini. 14.00 Miehen puolikkaat. 21.12 Radio Suomen Ilta. 18.05 Poliisikamera Ruotsi. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 14.30 Sinkkuillallinen. 22.50 Lokala nyheter. 10.20 Louisiana Law. 12.10 Urheiluradio. 21.00 Alone Australien. 19.33 Lokala nyheter. 01.15 Culprits. Klo n. 17.00 Studiosavo. 01.10 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 02.35 Nyhetstecken. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 18.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 16.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. Tuotanto: Mandart Production. 08.20 Superhamstraajat. 22.00 Cecilias unge. 12.50 Kokkaushaaste. 20.55 Lokala nyheter. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 12.00 Duudsonit tuli taloon. 20.30 Rillit huurussa. 08.00 Miehen puolikkaat. 23.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 02.30 Talviurheilu: Naiset, Vapaaohjelma. 14.20 Bahama Life. 07.00 Ilpoistenpiiri. 18.55 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 20.30 Farmen. 01.10 People Magazine Investigates. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 01.00 9-1-1: Lone Star. 23.00 30 minuter. 21.30 Moderni perhe. 00.00 Mitä mies. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.50 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 00.00 Maantiepyöräily: Challenge Mallorca. 16.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.40 Alppihiihto: Torino, Miehet Suurpujottelu. Atesta tuntuu kuin tyttö olisi jotenkin tuttu. Aboubakar Traoré & Balima: Sonfo. 21.02 Urheiluradio. Euroopan radioiden maailmanmusiikkilistalle eli World Music Chart Europelle on noussut Markku Lepistön Duos-albumi. Toimittajana on Jari Aula. 18.30 Kujalla. 18.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 22.00 Suomen tulli rikosten jäljillä. 13.00 Nyhetsdagen. 12.00 Lentoturmatutkinta. 00.40 Paratiisihotelli Tanska. 15.00 Castle. 06.05 Radio Suomen Aamu. 22.00 Moderni perhe. 01.00 Hyökkäys Pearl Harboriin: Taistelun taustat. Nfaly Diakité: Neque tiqui 8. 15.50 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.52 Yksi on hyvää seuraa. 16.50 ELOKUVA Nils Holgerssons underbara resa. 21.00 Yle Uutiset. 10.00 Maarit Tastula Yksi maailma, kaksi katsetta: Aivotutkija Katri Saarikivi: Ihmiskunta on ihmiskunnan ainoa toivo. 09.30 Moderni perhe. 13.50 Bahama Life. 18.00 Puutarhan pelastajat. 06.50 Aamuhartaus. 00.30 Simpsonit. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 13.03 Forum. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.55 TV4Vädret. 15.05 Fråga doktorn. Kausi 3, 1/20. 04.25 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 17.35 Svenska tv-historier
Tällä hetkellä Männistö asuu Kalajoella perheensä kanssa, johon kuuluu vaimo ja yksi lapsi. Eläkepäivillään Peltola aikoo harrastaa kaikenlaista liikuntaa sekä matkailua. Ensimmäiset 20 vuotta asentajana ja sitten yrittäjänä. Kalajokisten lisäksi asiakkaita riittää lähikunnista. Halkokarin koulun matematiikkaluokat siirtyvät ensi lukuvuoden alusta Piispanmäen uuteen yhtenäiskouluun. Toiminta tulee jatkumaan kuitenkin samoissa tiloissa uuden yrittäjän vetämänä ja uudella nimellä. Töistä poisjääminen on ollut Kauko Peltolan mielessä jo pitkään, sillä virallisesti hän jäi eläkkeelle jo kuusi ja puoli vuotta sitten. Korjaamon hän jättää haikein mielin, sillä hänellä on siinä historiaa takana kaikkiaan 50 vuotta. VOITTANUT ESITYS kolmisarjaisesta alakoulusta ei ole ollut valmisteluvaiheessa tarkastelussa. Kokkolan kaupunginhallituksen päätös ei ota kantaa siihen, mihin yläkoululaiset menisivät, jos Halkokarille rakennettaisiinkin pelkkä alakoulu. Sarjaisuudella viitataan siihen, kuinka monta rinnakkaisluokkaa kutakin vuosikurssia (1.–9.) koulussa on. luokan sarjoja olisi kolme ja 7.–9. Kokkolan opetusja kasvatusjohtaja Ronnie Djupsund. Tutut kaksi asentajaa jatkavat täällä eikä muitakaan suunnitelmia ainakaan tässä vaiheessa vielä ole, hän toteaa. Myös tutut asentajat jatkavat korjaamossa. – Sieltä me sitten miesvoimin nostettiin se ylös, Peltola naureskelee. Korjaamolla korjataan henkilöja pakettiautoja sekä matkailuautoja. Mikäli oppilaat eivät ole Halkokarilla, he ovat jossain muualla. – Jos kaupunginhallituksen ajatuksena on se, että matikkaluokat palaavat myöhemmin takaisin Halkokarille, niin silloinhan Piispanmäeltä vapautuu kyllä tietty määrä luokkatiloja, Djupsund pohtii. Se, onko siirtymä lopullinen vai väliaikainen, kunnes uusi Halkokarin koulu valmistuu, on vielä auki. Mikäli oppilaat eivät ole Halkokarilla, he ovat jossain muualla. Maratoneille hän ei enää lähde, vaikka aikoinaan niitäkin tuli juostua. Sitten on myös kysymys tilojen riittävyydestä. Tarkoituksena oli päättää, tuleeko yhtenäiskoulusta alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti kolmisarjainen vai rakennetaanko sittenkin pienempi kaksisarjainen yhtenäiskoulu. Peltola naurahtaakin nähneensä autojen kehityksen koko kaaren 70-luvulta lähtien. EI OLISI KUITENKAAN ongelmaton ratkaisu siirtää Piispanmäen kouluun kaikkia niitä yläkoululaisia, joiden oli suunniteltu tulevan Halkokarin uuteen kouluun. – On tarpeen tehdä tarkemmat laskelmat, mutta nopealla johtopäätöksellä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että luokkatilat riittäisivät, Djupsund sanoo. Kaupunginhallitus ei yllättäen päätynyt kumpaankaan vaihtoehtoon: Jyrki Ojalan (kesk.) tekemä vastaesitys koulun muuttamisesta kolmisarjaiseksi alakouluksi voitti äänestyksen puheenjohtaja Sari Innasen (kesk.) äänellä. Se olisi aikamoinen epätasapaino. Tuoreen yrittäjän juuret ovat Vasankarissa, mutta lapsuutensa hän on viettänyt Pyhäjoella. tammikuuta 2025 24 // UUTISET Korjaamon yrittäjä vaihtuu Sari Passoja-Verronen 30 vuotta Kalajoella yrittäjänä toiminut Kauko Peltola jää helmikuun alussa eläkkeelle, ja autoja konekorjaamolla tulee sen jälkeen puhaltamaan uudet tuulet. Hänen myötään korjaamon nimi vaihtuu Kalajoen Autohuolto Oy:ksi. Djupsundin mukaan Kiviniityn, Torkinmäen ja Isokylän koulut ovat jo hyvin täynnä, eivätkä siten realistisia vaihtoehtoja. Kauko Peltolan työtä jatkaa Oskari Männistö. Tässä vaiheessa Djupsund osaa kuitenkin jo sanoa sen, ettei tämä uusi ehdotus ota kantaa siihen, mihin 7.–9.-luokkalaiset tulisivat sijoittumaan. – Tehdään ennakkovaikutusten arviointi tästä vaihtoehdosta. Vaikka sähköautot ovat lisääntyneet, niitä ei juuri korjaamolla näy. Silloin korjaamolla huollettiin muitakin koneita ja myös kuorma-autoja. Päällimmäisenä tapaus, jossa asiakas ajoi autonsa suoraan korjaamon monttuun.. – Tähän on suorastaan kasvanut kiinni, hän tuumii. – Siitä syntyisi erikoinen asetelma, jossa Piispanmäellä 1.–6. Piispanmäen koulu on suunniteltu nelisarjaiseksi, ja sen mukaan on mitoitettu myös koulun 7.–9.-luokkalaisten taitoja taideaineiden sekä fysiikan ja kemian luokat. TOISIN oli vuonna 1995, jolloin Kauko Peltola aloitti yrittäjänä. KAUPUNGINHALLITUKSEN päätös ei vielä tarkoita sitä, että Halkokarin koulun tulevaisuus olisi nyt lyöty lukkoon. Sitä ennen kaupunginhallituksen esittämä vaihtoehto kuitenkin tarkastellaan ja valmistellaan valtuustolle. – Lähtökohta on se, että päätökset tehdään valmistelun perusteella, ja tämä ei ole ollut valmistelussa ollut vaihtoehto, huomauttaa Kokkola opetusja kasvatusjohtaja Ronnie Djupsund. MÄNNISTÖ tuli korjaamolle töihin suoraan armeijasta ja on viihtynyt niin hyvin, ettei työpaikkaa ole tarvinnut vaihtaa. Oskari Männistö aloittaa korjaamoyrittäjänä Kauko Peltolan jalanjäljissä Kalajoella. Seuraavaksi kaupunginhallituksen esitys etenee kaupunginvaltuuston pöydälle, jossa tehdään lopullinen päätös. Yrittäjänä hän sanoo aloittavansa innokkain mielin. – Vaimo on kovasti hätyytellyt minua, joten eiköhän nyt, kun täytän 70 vuotta, ole sen aika. – Silloin ei autoja laitettu kiinni tietokoneeseen, sillä tietokoneita ei ollut vielä keksittykään. – Mikään muu ei sitten muutukaan. SARI PASSOJA-VERRONEN Minne Halkokarin yläkoululaiset. Laura Läspä Kokkolan kaupunginhallitus teki maanantaina yllätyspäätöksen, kun kokouksessa käsiteltiin Halkokarin koulun tulevia suunnitelmia. Osa oppilaista kävisi Piispanmäen koulussa vuosiluokat 1–9 ja toiset tulisivat kouluun vasta vuosiluokille 7–9, Djupsund sanoo. luokan sarjoja kuusi. Hän suostuu kuitenkin spekuloimaan Keskipohjanmaalle sitä, mitä vaikutuksia tällä vaihtoehdolla voisi olla. Djupsund huomauttaa, ettei hänellä ole sen tarkempaa tietoa siitä, mitkä ovat perustelut kaupunginhallituksen päätöksen taustalla. Päällimmäisenä niistä on 70-luvulla sattunut tapaus, jossa asiakas ajoi autonsa suoraan korjaamon monttuun. Korjaamolla on vakituinen asiakaskunta ja keskeinen sijainti lähellä keskustaa ja kasitietä. TIMO VARILA " Kaupunginhallituksen päätös ei muuta oppilasmäärää mihinkään suuntaan. Uusi yrittäjä on Oskari Männistö, jolle korjaamo on tuttu paikka, sillä hän on työskennellyt siellä asentajana 6,5 vuotta. Vuosiin mahtuu monia muistoja. Männistö aikoo kuitenkin perehtyä myös niiden huoltamiseen. Tämä vaatii perinpohjaisen läpikäynnin, Djupsund toteaa. Keskipohjanmaa // Torstaina 30. – Kaikissa autoissa on silti kuluvia osia, hän muistuttaa. – Kaupunginhallituksen päätös ei muuta oppilasmäärää mihinkään suuntaan. Sen sijaan oli testereitä, jotka nyt ovat museokamaa. Ronnie Djupsund opetusja kasvatusjohtaja Vuosiin mahtuu monia muistoja