Johtokunnan jäsen Eine Haapakoski on ollut Ylivieskan Ladun toiminnassa mukana reilusti yli 10 vuotta. . . Äänestys jakoi ranskalaisten mielipiteet jyrkästi kahtia. Kiistaosapuolet on kutsuttu valtakunnansovittelijan toimistoon kello yhdeksitoista. . Sivu 3 Metsätyöntekijät ahtaalla Kimi Räikkönen keskeytti johtopaikalta viimeisellä kierroksella Formula ykkösten kauden seitsemännessä osakilpailussa Saksan Nürburgringillä eturenkaan rikkoutumiseen. . . . . – Viikonlopun tilauksissa täytyy olla tarkka. . . . . On kamelipariskunta, kuningasboa, poneja ja laama. Presidentti Jacques Chirac antoi jo viime torstaina tv-puheessa ymmärtää, että epäsuosittu Jean-Pierre Raffarin joutuu äänestyksen jälkeen lähtemään. . . . . Sirkuksen tunnelma löytyy vain sisään telttaan astumalla. . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Maanantai A B Tänään . . . . . Lauantain esitys piti jättää kokonaan väliin, sillä maksaneita katsojia olisi ollut vain neljä. Kuva: Tomi Hirvinen Ylivieskan Latu ry on kahden vuosikymmenen aikana saanut monet ylivieskalaiset liikkumaan. . Kun kaupat ovat auki sunnuntaina, teollisuuden toivotaan pyörivän samassa tahdissa. – Kun ei ole töitä, ei ole tulojakaan, alaveteliläinen metsäkoneyrittäjä Bengt Holmström sanoo. . . . . Osa kaupoista saa täydennystä heti maanantaina, osa esimerkiksi tiistaina. .9 Mielipide . . Mielipidemittaukset ennen kansanäänestystä ennustivat ei-puolen voittoa. . . . Niissä riittää usein enemmän kävijöitä kuin kaupungeissa, Aalto sanoo. . – Meillä kävi huono tuuri, sillä tivoli vieraili täällä viime viikonloppuna. .6-7 Ulkomaat . . . . Tällä hetkellä tähtäimessä on aurinkopaneelien asennus koulun sähkönhankintaa varten. Kisan toinen oli paalulta startannut Williamsin saksalaiskuljettaja Nick Heidfeld ennen Ferrarin brasilialaiskuljettaja Rubens Barrichelloa. . .2 Maakunta . . . . . . Joissakin ruokakaupoissa tilanne saattaa olla sellainen, että hyllyt täytetään viikonlopuksi mutta maanantaina joudutaan myymään ei-oota, Laine kuvailee. . . . . . . . . . . .18 Radio . . . Sivu 2 Ylivieskan Latu hyvä liikuttaja (KP/STT) Paperiteollisuuden sitkeään työehtokiistaan haetaan ratkaisua jälleen tänään maanantaina. . Kuva: Lehtikuva/Reuters/Philippe Wojazer Leena Tanskanen (KP) Päivittäistavarakauppayhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Laine kertoo, että kauppojen sunnuntaiaukiolot ovat synnyttäneet keskustelua elintarviketeollisuuden toiminnan tehostamisesta. . . . .10 Terveys . – Pienet paikkakunnat sopivat meille. . – Asiasta on keskusteltu viimeksi perjantaina. . . Jäimme tivolin varjoon, pahoitteli AlBondosin pr-päällikkö Mika Aalto hieman ennen sunnuntain esitystä. .12 Urheilu . . . . Kuva: Tomi Hirvinen Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Kokkolan Yhteislyseon lukion väki tempaisee heinäkuussa päiväntasaajan auringon alle Keniaan. .11 Sää . – Ei meitä päinemme sinne voisi lähettää. . Aalto jaksaa silti uskoa sirkuksen tulevaisuuteen. . – Kaveriporukassa liikkuminen on mitä parhainta sosiaalista kanssakäymistä, Haapakoski sanoo. . Pelastuslaitoksen ja ympäristökeskuksen mittauspisteet varmistivat molemmat illansuussa, että vedenpinta oli laskenut kirkonkylällä sentin korkeimmasta arvostaan. . . . Kokkolasta sirkus jatkaa Himangalle ja Kannukseen. Kohteena on Gakeron ystävyyskoulu, mutta kahden viikon reissuun mahtuu nähtävyyksienkin koluamista. . . . . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters/Wolfgang Rattay Ounasjoen vesi lähti laskuun Kittilässä sunnuntaina päivällä. . Sivu 3 Teollisuutta kositaan pyhämyyntiin Sunnuntain aukiolot tyhjentävät hyllyjä maanantaiksi Taina Poranen-Clark kävi lastensa Viivin ja Roopen kanssa sunnuntaina ostoksilla silmäilemässä juhlakenkiä. . . .3-5 Kotimaa . . . Kolmisen vuorokautta Kittilässä kestänyt tulvapiina alkoi näin hellittää. . . Eläimet ovat meidän vahvuutemme. . . . . . . . Sivu 13 Varma voitto karkasi renkaan mukana Renault-kuski Fernando Alonso Espanjasta tuulettaa Nürburgringillä voittonsa kunniaksi. . . . . . Sivu 6 Ounasjoen vedenpinta laski. . . . . . . . Paperiteollisuuden kiistat heijastuvat muun muassa metsäkoneyrittäjien työtilanteeseen ja toimeentuloon. . Sivu 9 Ranskalaiset torjuivat EU:n perustuslain Presidentti Chirac ei aio erota. Sivu 4 Kesäksi päiväntasaajan alle Kokkolan Yhteislyseon porukka ystävyyskouluvierailulle Keniaan Kokkolan Yhteislyseon Kenian ystävyskouluun lähtevä porukka odottavaa heinäkuuta innolla. . . . . Sunnuntaina juhlineen yhdistyksen jäsenet pitävät yhdessä liikkumista sekä fyysistä että henkistä voimaa antavana tapana viettää vapaa-aikaa. – Videon lyödessä läpi kävijämäärät romahtivat, mutta aallonpohja ei kestänyt kauaa. .13-16 Tv, sarjakuvat . . . On otettava huomioon, että tuotteita riittää myös maanantaiksi. Sunnuntaina show sentään hönki, mutta keskikokoiseen sirkustelttaan jäi siitäkin huolimatta harmillisen paljon vapaata tilaa. . . . Chirac ei itse aio erota. Merijärvellä englantia opettava Vuokko on tehnyt Keniassa paljon lähetystyötä, joten hän osaa swahi-kielen, Kenian toisen pääkielen, sekä tuntee kulttuurin ja paikat, Heikkilä sanoo. . . – Ruokaostoksia emme tee sunnuntaisin, vaan yleensä maanantaisin ja perjantaisin, kokkolalainen Taina Poranen-Clark sanoo. . . . Ja moni sekoittaa sirkuksen tivoliin. TOUKOKUUTA 2005 Sisältö Sääennuste Sivu 12 PARIISI (STT–Reuters–AFP) Ranskalaiset ovat torjuneet EU:n perustuslain kansanäänestyksessä, ovensuukyselyt kertovat uutistoimistojen mukaan. Työnantajapuoli on ilmoittanut aloittavansa keskiviikkona uuden kaksiviikkoisen työsulun. . . . Laineen mukaan työn ja toimitusten laajentamiselle on tarvetta etenkin ruokapuolella. . Hän toivoi sunnuntaina hallituksen harkitsevan väliintuloa kiistassa. Kierrämme Suomea noin 150 esityksen vuosivauhdilla. . . . . . Vastaan äänesti emnemmistö, eli eri kyselyiden mukaan noin 54,5–55,6 prosenttia äänestäneistä. . . . Kuva: Tomi Hirvinen Tänään Kotimaa Urheilu +9 +10 +10 +10 +11 +9 1-4 m/s Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Unicefille osan lipputuloistaan luovuttavan Sirkus AlBondosin viikonloppu ei sujunut aivan odotusten mukaisesti Kokkolassa. Me saamme tavaraa onneksi heti maanantaina, S-market Kallentorin päällikkö Antti Korpela kertoo. . .19 IRTONUMERO 1,90 € Nro 146 MAANANTAINA 30. Gakeron koulu on Kokkolan Yhteislyseon pitkäaikainen ystävyyskoulu, jota on tuettu taksvärkkirahoin jo useiden vuosien ajan. . . Tavallisten ihmisten ostotottumuksiin kauppojen sunnuntaiaukiolot eivät juuri tunnu vaikuttavan. . Biologian ja maantiedon lehtori Tuula Heikkilän luotsaama viiden lukiolaisen ja yhden yläkoululaisen porukka saa matkaoppaakseen paljon Keniaa kolunneen Vuokko Peltolan. Kilpailun voittoon ajoi MM-sarjaa johtava Espanjan Renault-kuljettaja Fernando Alonso. . . . . Työsulun jatkuessa muut ammattiliitot saattavat ryhtyä tukitoimiin. SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma piti mahdollisena, että tukilakkoja tulee. . Sivu 5 Tyhjä teltta ei menoa haittaa Sirkus AlBondos jäi Kokkolassa juuri vierailleen tivolin jalkoihin Yleisöä tervehtivät ponit hurmasivat sunnuntaina. . . Rahat on ohjattu koulun kohentamiseen
Kaksitoista vuotta puheenjohtajana toimineen Alpo Seppälän mukaan yhdistyksen tavoitteena on järjestää liikuntaa ympärivuotisesti ei vain yhdistyksen jäsenille, vaan kaikille ylivieskalaisille. Kalajoessa on hyviä retkimelontaan sopivia osuuksia. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Paskaa pahempaa ei ennen painettu peruskarttoihinkaan, vaikka perinteisissä paikannimissämme näkyykin ihmisruumiin ja sen eritteiden koko kirjo. Tämänkeväinen ns. Jo pelkästään problemaattisen tuotantotaustansa takia ja suurimmalta osin syystä teilattu elokuva on ensimmäisen tuntinsa aikana mukiinmenevää jännitystä, joka kuitenkin jää vain syventäväksi tiedoksi aiemman trilogian tapahtumiin. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Paljon julkisuutta saanut Homeperseensuo ei missään tapauksessa ole saanut nimeään suolla sotaharjoituksissa kykkivistä RUK:laisista vaan vanhasta, pyrstönsä jo homeenväriseksi harmaannuttaneesta ukkometsosta. Finaali kisataan loppuvuodesta. Liikkumiseen soveltuvien reitistöjen lisäksi Ylivieskan Latu ry on ollut rakentamassa kolmea kotaa ja kahta laavua. viikko 22 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. – Että ylipäätään olen sangen nihkeä kertomaan yksityiselämästäni, johtuu siitä, että ei minusta mitään kerrottavaa löydy, enkä myöskään ole vastuussa kansalaisille, äänestäjilleni enkä minut virkaan nimittäneille. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . On Puutteenperää, Kalusuota ja Kiimavaaraa Vittuja Kyrpä-nimistä puhumattakaan. Karjalassa Kiima on ollut myös miehennimi, lyhenne ortodoksinimistä Jevdokim tai Joakim. 2004 28057 kpl Lukijamäärä 87.000 (KMT 2004) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. – Olen lähes neljä viikkoa ollut tarkkailtavana TAYSissa (Tampereen yliopistollisessa sairaalassa), välillä kotona yöpyen. (06) 827 2000 ark. Useimmat hävyttömät paikannimet ovat olleet vain pienten sisäpiirien vitsejä, joita ei ole paljastettu edes kartoittajille tai nimistöntutkijoille. Eläinten kiimaan ja soitimeen liittyviä nimiä on eniten Pohjoisja Itä-Suomessa. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Ronskeja paikannimiä on toki aina ollut. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Maailma kylässä keräsi 100 000 vierasta Värttinä esiintyi Helsingin Kaisaniemen puistossa pidetyillä Maailma kylässä -festivaaleilla sunnuntaina. Metsästysnimistön lisäksi kartassa on paljon murteellisuuksia. Maijanperse lapsuuskotini lähettyvillä on metsän sisään pussimaisesti muodostunut peräpelto. Iltajuhlaa vietettiin Rinnemajalla. Jos palkintosijoja kertyy riittävästi, on kilpailijalla mahdollisuus edetä finaaliin myös ilman osakilpailuvoittoa. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16,25 €/kk. heinäkuuta. Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Mercedeksellä ajanut Stone pidätettiin perjantaina Sunset Boulevardilla, missä poliisilla oli tarkastuspiste koko osavaltion laajuisessa ratsiassa. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Manaaja alku (ExorcistThe Beginning) (2004) O: Renny Harlin Elokuva: ** Kuva & ääni: **** Ekstrat: *** Hengetöntä manausta TAMPERE (KP) Jyväskyläläinen Outi Stång selvitti tiensä Miss Pohjois-Suomi Beauty -kisan finaaliin voittamalla sunnuntaina kisatun Tampereen osakilpailun. – Liikunta on tarpeellista ei vain fyysisen, vaan myös psyykkisen kunnon ylläpitämiseksi, Seppälä sanoo. Kaupungistuminen on irroittanut nykyihmisen luonnosta ja vuosituhantisesta kulttuurisesta ympäristöstään. Seppälän mukaan urheiluseurat vastaavat kilpailutoiminnasta, se ei ole vapaa-ajan liikkumisen edistämiseksi perustetun yhdistyksen tehtävä. Koti-ikävä lienee saanut metsämiesten mielikuvituksen liikkeelle. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Runsaat Kiima-nimet ovat siis aikansa taloussanastoa; riistan käyttäytyminen oli tunnettava. Kissa matkusti kahdessa päivässä 1 600 km. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että pitkäaikainen diabetekseni on vaikuttanut myös munuaisiin. Nimipäivät tänään: Pasi ja Rurik, ortodokseilla Iisakki Nimipäivät huomenna: Helka, Helga ja Helge, ortodokseilla Erjo Aurinko nousee: Kokkolassa 3.33 (pimeys päättyy -) Helsingissä 4.11 Oulussa 3.02 Aurinko laskee: Kokkolassa 23.19 (pimeys alkaa ) Helsingissä 22.26 Oulussa 23.32 Sana: ”Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Mustavalkoinen Toby ilmaantui erääseen asuntoon Kalifornian Downeyssa. Jäljet keskiaikaisesta ja vanhemmastakin eräretkeilystä näkyvät yhä paikannimissämme. Keski-ikäisen isä Merrinin osa ei tunnu inspiroivan Stellan Skarsgårdia juuri mitenkään. Johanna Halonen johannakhalonen@hotmail.com Kirjoittaja on suomen kielen tutkija ja opettaja. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Voidaan sanoa, että yleiseen käyttöön tarkoitetut kodat ja laavut olisivat ehkä jääneet rakentamatta, ellei Ylivieskan Latua olisi olemassa. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Valtiovallan kiinnostus festivaalin teemoihin näkyi myös ulkoministeriön vahvana osallistumisena: ministeriöllä oli festivaaleilla oma osastonsa, ja tapahtumassa vierailivat sekä ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) että ulkomaankauppaja kehitysministeri Paula Lehtomäki (kesk.). – Siitä suuri kunnia kuuluu kansalaisjärjestöille. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Sunset Boulevardilla pidätettiin myös 8 muuta kuskia. Juicen mukaan myös munuaisensiirtoa on harkittu, mutta se totta kai arveluttaa häntä. Omasta paikasta ja vahvasta asemasta kertoo parhaiten se, että yhdistykseen on kahdenkymmenen vuoden aikana liittynyt jo 250 jäsentä. Tilaisuudessa ojennettiin ansiomitalit pitkään toiminnassa mukana olleille. Lounaissuomalaiset ja satakuntalaiset tunnistanevat vielä Matinpervonniityssä ja Pukkipervonkalliossa esiintyvän pellonnimityksen perko. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Pilkottu, Päiväkunnanmaa, Kiihtelysvaara, Dickursby, Veneheitto, Vetokannas. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. – Retkimelonta, johon tarvittavaa välineistöä myös vuokraamme, tuli viimeksi kuvioihin mukaan ja on kasvattanut suosiotaan koko ajan. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Kiimanpelto-tyyppiset nimet voivat viitata siis myös maanomistussuhteisiin. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Kulttuurinen muisti vaikuttaa joskus uskomattoman lyhyeltä. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä HELSINKI (STT) Amerikkalainen kymmenen kuukauden ikäinen kissa matkusti kahdessa päivässä noin 1 600 kilometrin matkan, kertoo kansascity.com. lomamatkan vuoksi. Stone on voittanut kaksi parhaan ohjaajan Oscaria elokuvista Platoon ja Syntynyt 4. Stonelta ei ole saatu kommenttia tapauksesta. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. 12: 20 Teuvo Harju YLIVIESKA (KP) Kaksikymmenvuotista taivaltaan sunnuntaina juhlineen Ylivieskan Latu ry:n puheenjohtajan Alpo Seppälän mukaan ihminen on luotu liikkumaan. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12 € 1x35 mm 16 € 1x50 tai 2x25 mm 22 € 1x70 tai 2x35 mm 28 € 1x100 tai 2x50 mm 36 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Ekstroihin on tallennettu Harlinin kommenttiraita, 8 min. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Oma paikka löytynyt Ylivieskan Latu ry on löytänyt paikkansa kaupunkilaisten aktiviteettia lisäävänä yhdistyksenä. – Tavoitteenamme on liikkua porukalla.Tämä ei ole sooloilua, vaan kimppahommaa, Seppälä korostaa. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Siihen on merkitty kaikki vähänkään törkeältä kuulostavat paikannimet. Presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pertti Arajärvi vierailivat tapahtumassa sunnuntaina ja tutustuivat muun muassa Rautatientorin Amazonasnäyttelyyn. Hänen viimeisin filminsä on viime vuonna valmistunut Aleksanteri. Alueen murteissa se taipuu perko : pervon. Porukalla on kiva liikkua Ylivieskan Latu 20 vuotta Ylivieskan Latu on aktiivinen liikuttaja. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. kansatieteellinen Suomen kartta on tässä suhteessa varsinainen saavutus. Kuuden kajakkimelojan temppuja oli seuraamassa runsaasti yleisöä molemmilla silloilla. Nyt palataan toisen maailmansodan jälkeiseen Keski-Afrikkaan, josta löytyy 1500 vuotta vanha kirkko. Paikannimissä paska viittaakin yleensä vain huonoon, viljeltäväksi kelpaamattomaan maaperään ja likaisuuteen. Loppupuolella upotaan makaaberiuteen, jonka ainakin Dario Argento olisi 1970-luvulla toteuttanut tyylikkäämmin. Kuva: Teuvo Harju Siitä ei ole kauan, kun paska oli liian ruma sana julkisella paikalla sanottavaksi. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Elokuvaohjaaja Stone pidätettiin ratista ja hallussapidosta TAMPERE (STT) Juice Leskinen haluaa rauhoittaa lähiomaisensa ja työtoverinsa terveydentilaansa koskevilta kysymyksiltä. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut kenelle se joutuu?” Luuk. Suomen Ladun kultaisen ansiomitalin saivat Eeva Rutanen ja Oiva Saari. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Omaksi kuppikunnaksi linnoittautuminen ei ole yhdistyksen eikä sen jäsenten etu. Päivällä juhlinta jatkui Huhmarissa. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Peräja Perse-nimistäkin suurin osa liittyy peltoihin. Festivaalivieraiden joukossa oli myös tasavallan presidentti. Moni todellinen Vittulampi on edelleen merkitty peruskarttaan Hävyttömän, Nimettömän tai jopa Hyvänlammen peitenimellä. Matala basso toistuu suorastaan samettisesti. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Heille kerrottiin, että heidän kissansa on noudettavissa paikasta, joka sijaitsee 1 600 kilometrin päässä heidän kodistaan. Suurin osa kyseisen kartan nimistä liittyy vanhoihin elinkeinoihin ja erityisesti metsästykseen. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Juice kertoo käyvänsä dialyysissä HELSINKI (STT) Helsingissä viikonvaihteessa järjestetyn Maailma kylässä -festivaalin kulttuurija asiaohjelmaan tutustui järjestäjien arvion mukaan lähes satatuhatta kävijää. Eteläväylä, Kokkola. dokumentti ja traileri. Toiminnassa ovat olleet pitkään mukana muiden muassa Kirsti Lohvansuu, Eine Haapakoski, Leena Seppälä, Väinö Lohvansuu ja Alpo Seppälä. Tällä hetkellä olen dialyysipotilas, käyn koneessa kolmesti viikossa, Juice kertoo tiedotteessaan. Määräaikaistilaus: 1 kk 21 € 6 kk 114 € 3 kk 60 € 12 kk 219 € 4 kk 79 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Tekninen taso on ohjaajansa tapaan jopa loistelias: levy toistaa Vittorio Storaron kauniin kuvauksen tarkasti (anamorfinen 2.41:1) ja kaksi laadukasta ääniraitaa (DTS/DD5.1) soivat aistillisesti. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . 2 riviä, sis. Isäntäväki lähti heti huristelemaan kohti Downeyn kaupunkia, ja nyt Toby viettää kissanpäiviään taas onnellisesti kotona. – Monet yhdistyksen jäsenistä ovat osallistuneet myös Suomi meloo-tapahtumaan, Seppälä huomauttaa. Hänen mukaansa Ylivieskan Latu tekee tietoisesti käännytystyötä saadakseen ihmiset harrastamaan liikuntaa monipuolisesti. Varsinkin vanhoilla eräalueilla on paljon 'siitä puhe, mistä puute' -nimiä. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . "Luonnollinen" juhlapäivä Kahtakymmentä vuottaan juhlinut Ylivieskan Latu juhli "luonnollisissa" merkeissä. Pelkästään metsästykseen liittyvistä paikannimistä saisi todella kiinnostavan kartan. On oikeastaan ihme, että kyseisen kartan koostajat ovat löytäneet peruskartta-aineistosta näinkin paljon hävyttömyyksiä. Pronssisen ansiomitalin saivat Anna-Liisa Aromaa, Eine Haapakoski, Mirja Hautamäki, Rauha Haikola, Marja Penttonen, Väinö Lohvansuu, Ilkka Tuomikoski, Riitta Somero, Leena Seppälä, Helinä Ängeslevä ja Liisa Ängeslevä. Kokkolalainen Pirjo Saarikettu ja himankalainen Kati Nissilä sijoittuivat kolmen parhaan joukkoon. 2 Tänään Maanantaina 30.5.2005 . Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . KESKIPOHJANMAA Kielijuttu DVD-elokuvat . Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. On muotia olla rivo. Miss Pohjois-Suomi Beauty kiertueella etsitään pohjoisen Suomen nimikkomissiksi edustavaa nuorta naista. Diabetes on hallinnassa, maksa on hallinnassa, mutta munuaiset vaativat erityistä huolenpitoa. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Elokuvan käsikirjoitus olisi kaivannut tiivistämistä. Suomen Ladun jäsenyhdistys pitää tiukasti kiinni Tahko Pihkalan periaatteesta, ettei toiminta mene sekuntien ja senttien kanssa puuhasteluksi. Ruskein silmälasein törkeyksiä nähdään sielläkin, missä niitä ei ole. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Päivä alkoi koskenlaskunäytöksellä Savisillan ja Helaalan sillan välisellä jokiosuudella. Paskasuo, Paskamäki, Paskalampi. Tampereen osakilpailun järjestivät Mallitoimisto Matiné ja Rollover Tuning -yhdistys. (06) 827 2234, . Osa vieraista patikoi Huhmarlammen laavulle, joten makkaralla ja nokipannukahvilla oli kysyntää. Tästäkin kartasta olisi tullut todellinen kansatieteellinen aarre, jos sen koostajat olisivat vaivautuneet selvittämään peruskartoista poimimiensa paikannimien taustoja. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. (06) 827 2235 Mediasihteeri . Sen jälkeen Tobyn isännät Dieter ja Marianne Coletti saivat yllättävän puhelun. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Rumien puhuminen on muuttunut sallituksi. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . Kissalla oli edelleen kaulassaan panta, josta löytyvät sen nimi ja osoite. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Sitä en yritä kieltääkään. Toki yhdistys tekee yhteistyötä urheiluseurojen kanssa ja tekee sitä mielellään. Ei paskaa pahempaa Pekka Suorsa Renny Harlin toteutti profetian, jolle irvailtiin jo Nicholas Meyerin Time After Time –elokuvassa: Manaajasta saatiin neljäs osa. Outi Stång kauneuskilpailun finaaliin SAN FRANCISCO (STT–Reuters) Maineikas ja menestynyt elokuvaohjaaja Oliver Stone pidätettiin rattijuopumusja huumausainesyytösten takia Beverly Hillsissä, kertoivat viranomaiset lauantaina. Hänet vapautettiin 15 000 dollarin takuita vastaan lauantaiaamuna, kertoi poliisilaitoksen tiedottaja. Juice toimitti sunnuntaina STT:lle tiedotteen, jonka mukaan hän käy diabeteksensa takia kolmesti viikossa dialyysihoidossa. Kehitysyhteistyö on Lehtomäen mukaan tänä vuonna näkynyt julkisessa keskustelussa sekä eduskunnassa ja muualla yhteiskunnassa vahvemmin kuin koskaan ennen. Poliisi ei kertonut yksityiskohtia Stonen alkoholitestistä ja hallussa olleista huumeista. Talvella liikutaan suksilla ja kesällä patikoidaan, retkeillään ja melotaan. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Kansatieteellisiin paikannimikarttoihin olisi paljon hyvää aineistoa. 0204 51 3674 la-su 7-9.30
Työnantajapuoli on ilmoittanut aloittavansa keskiviikkona uuden kaksiviikkoisen työsulun. Suomessa on noin 1300 metsäkoneyrittäjää. – Myynnillisesti vilkkainta on maanantaina ja perjantaina. Juhannukselta alkavat alennusmyynnit, jotka houkuttelevat ihmisiä. Sunnuntaina kaupasta voidaan hakea jotakin pientä erikoista vaikkapa illaksi, Taina PoranenClark sanoo. Liiton sihteeriksi valittu Ainasto aloittaa tehtävässä toisen kautensa. Työsulun toimeenpanolla sopimuskumppanimme Metsäteollisuus ry rikkoo epäsuorasti sopimusta työrauhasta ja aiheuttaa ainakin sahoille tuotannollisia ja sulun jatkuessa myös taloudellisia vaikeuksia. Suurissa marketeissa riitti eilen kävijöitä, erikoisvaateliikeja ruokakauppapuolella oli hiljaisempaa. Haastateltujen myyjien ja asiakkaiden mukaan sunnuntaiset aukiolot eivät suuresti vaikuta ostotottumuksiin. Korpela ounastelee lisäksi, että aukioloja voidaan jopa laajentaa. Joillakin metsäkoneyrittäjillä on lisähommina esimerkiksi maatöitä. lapsille, lastenlapsille tai kummilapselle. Athanasioun mukaan vilkkainta vaatteiden ostelu on perjantaisin ja lauantaisin, vuodenajasta riippumatta. Kun ei voi yhtään tietää, mihin suuntaan tilanne tästä muuttuu. Puuliitto tuomitsee työsulun HELSINKI (STT) SAK:lainen Viestintäalan ammattiliitto on huolissaan suomalaisen työmarkkinapolitiikan kovenevista toimintatavoista. Puuliiton mukaan työsulku on erityisen tuhoisa monille metsäkoneja kuljetusyrittäjille ja niiden työntekijöille. Suurissa tavarataloissa kävijöitä Päivittäistavarakauppayhdistyksen toimitusjohtajan Osmo Laineen mukaan sunnuntaimyynti on vuosien kuluessa hiljalleen kasvanut. Puuliiton mukaan työsulku on tuhoamassa useimmilla sopimusaloilla toimivaa sopimusja työmarkkinakäytäntöä. Toisten mielestä ostajia riittää myös pyhinä. Laineen mukaan siiderin ja oluen myynti on suhteellisesti suurempaa pienissä myymälöissä kuin isoissa marketeissa. Kokkolalaiset Taina, Viivi ja Roope Poranen-Clark olivat sunnuntaina ostamassa uusia perunoita ja etsimässä juhlakenkiä. Heinäluoma pitää mahdollisena, että tukilakkoja tulee. Suunta tuntuu ihan järkevältä, kun ottaa huomioon, että ihmiset ovat jo tottuneet sunnuntain aukioloihin, hän pohtii. Tukitoimet periaatteessa mahdollisia Ellei yhteisymmärrystä Paperiliiton ja Metsäteollisuuden kesken huomenna löydy, tilanne hankaloituu entisestään. Talous . – Joidenkin näkemysten perusteella suunta näyttää siltä, että yleisistä aukiolorajoituksista voidaan tulevaisuudessa ehkä luopua. Silloin on edes jokin tulonlähde turvattuna, Holmström sano. – Olen yrittänyt järjestää täällä jotakin hommaa itselleni ja perheelleni, mutta käytännössä meillä ei ole muuta työtä. – Jos EK:n tavoitteena on Metsäteollisuus ry:n toimenpiteiden avulla rikkoa useimmilla aloilla toimivaa sopimusjärjestelmää ja yritys muuttaa väkivalloin laajemminkin työehtoja, on ne tuomittu epäonnistumaan, liitto katsoo. Sunnuntait vilkastuvat enemmän keskikesällä, kun lomaliikenne lisääntyy, Korpela sanoo. Maanantaina 30.5.2005 Maakunta 3 K A L L E N T O R I 8 -2 1 (1 8 ) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Alaveteliläinen metsäkoneyrittäjä Bengt Holmström toivoo, että ratkaisu kiistaan löytyisi mahdollisimman pian. Holmströmin palkkalistoilla ei ole perheen ulkopuolista työvoimaa. Holmströmillä on perheyritys, jonka koneet ja työ seisovat tilanteen vuoksi. Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: (06) 827 2315 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . Olisi hyvä, jos kerrottaisiin, milloin tehtaat taas käynnistetään ja milloin pääsemme töihin. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Kaikista vaikeinta on nimenomaan niillä yrittäjillä, jotka keskittyvät ainoastaan metsäkoneyrittämiseen. Töitä oli jo kaavailtuna. – Kun ei ole töitä, ei ole tulojakaan. Kuva: Tomi Hirvinen Leena Tanskanen (KP)/(STT) Paperiteollisuuden sitkeään työehtokiistaan haetaan ratkaisua jälleen tänään. Sopimuksia tehtäessä liitollemme jäi käsitys siitä, että voimme keskittyä työntekoon. Kurikasta sisarensa luo Kokkolaan tullut Marjo Onnela viihtyy vaateostoksilla nimenomaan sunnuntaina. En uskalla arvioida taloudellisten tappioiden suuruutta, mutta rahaa on käytettävä nyt erittäin säästeliäästi. – Valtaosalla toimialoja on voimassaolevat työehtosopimukset ja tarkoitus tehdä töitä työrauhan vallitessa. – Taustalla on kyse isoista asioista, muustakin kuin vain paperin sopimuksesta. Ostamme ruokaa yleensä maanantaina ja viikonlopuksi perjantaina. Loppukesästä tullaan katsomaan syksyn uutuuksia, kertoo Jim & Jill -vaateliikkeen myyjä Dimitra Athanasiou. Korpela uskoo, että vähittäistavarakaupat ovat tulevaisuudessakin auki kesäsunnuntaisin. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen on kutsunut teollisuusja kuljetusalan liittojen puheenjohtajat maanantaiaamuksi koolle keskustelemaan tilanteesta. – Julkisuuteen syötetään epäolennaista tietoa. Väärä toimenpide Puuliiton mielestä työsulun käyttö toimialan muiden kuin työehtokiistojen selvittelyyn, kuten raaka-aineen ja tuotteiden hintatai muiden ongelmien ratkaisemiseen, on täysin väärä toimenpide. Elintarvikkeiden myynnistä puhuttaessa sivutaan osin myös alkoholipoliittisia ulottuvuuksia. Vanhala aloittaa liiton puheenjohtajana nyt jo kolmannen nelivuotiskautensa. Työsulun jatkuessa esimerkiksi loputkin sahat pysähtyvät kuitenkin joka tapauksessa, koska paperiteollisuus ei enää ota vastaan haketta, jota sahoilla ei voida pitkään varastoida. Täytyy miettiä, onko esimerkiksi varaa teettää koneisiin kalliita korjauksia, Holmström kuvaa. Maanantaina ruokaa, viikonloppuna vaatteita Kaupunkilaiset ostavat totuttuun tapaan Myyjä Dimitra Athanasioun mukaan ihmiset tulevat useimmiten vaateostoksille joko perjantaina tai lauantaina. 1,69 € + pantit 0,80 € 2 .49 € Kulta Katriina KAHVI 500 g (3,90 €/kg) 1 .95 € Maitokolmio DELLA 400 g (2,48 €/kg) .99 € Rainbow COCKTAILRIISIPIIRAKKA 15 kpl/ 675 g (1,48 €/kg) 1 .00 € Kariniemi Broilerin KOIPIREISI/ kg .99 € S-ETUKORTTI LAHJAKSI Vinkiksi S-Etukortti on oivallinen lahja esim. – Sunnuntai on vapaapäivä ja silloin on aikaa tehdä ostoksia rauhassa. – Kesällä kävijöitä on päivälläkin, säästä riippuen. Hallitus ei voi olla enää toimeton, Heinäluoma sanoi. Tavarataloissa sunnuntait ovat jonkin verran pieniä kauppoja vilkkaampia, mutta Laineen mukaan ero ei ole suuri. Paperin työehtokiistaa soviteltiin viimeksi viime keskiviikkona. Metsäkoneyrittäjät ahtaalla paperikiistan takia Riidan osapuolet istuvat taas tänään sovittelupöytään HELSINKI (STT) Kalevi Vanhala ja Lauri Ainasto jatkavat Puuliiton johdossa. Tilanne on kuitenkin vaikea. Meneillään olevasta sulkutilanteesta arvellaan aiheutuvan metsäkoneyrittäjille valtakunnallisesti 8-10 miljoonan euron vahingot. 06-8328700 MAANANTAI TORSTAI 30.5.-2.6. Kallentorin S-marketin päällikön Antti Korpelan mukaan ruokatavaran myynti ei ole suunnattoman suurta kesäsunnuntaisin, ainakaan aluksi toukokuussa. Viestintäliitto sanoo tukevansa Paperiliittoa sopimusjärjestelmän ja ammattiyhdistysliikkeen voiman murentamisen vastaisessa taistelussa. Työsulun jatkuessa muut ammattiliitot saattavat ryhtyä tukitoimiin. – Sunnuntai on hyvä ostospäivä, sillä on aikaa katsella rauhassa, hän sanoo. Oulussa demarien kesäjuhlassa lauantaina vierailleen Heinäluoman mielestä hallituksen pitäisi miettiä julkista ulostuloa, mikäli työnantaja lähtee toiseen työsulkuun. Kokkolassa vaatekauppojen myyjät olivat eilen sunnuntaina kahtaa mieltä aukiolon kannattavuudesta. 11,30 € + pantit 2,40 € + kori 2,20 € 15 .90 € Hartwall keltaiset Jaffat, Pepsit, 7UP ja Vichy Novelle 1,5 L 2-pack (0,56 €/L) Sis. Maakunta . HK Sika-nauta JAUHELIHA 400 g (2,48 €/kg) .99 € Huhtahyvät KEITTOKINKKU 200 g ja HUHTASAVUMEETWURSTI 200 g 2 pkt (6,25 €/kg) 2 .50 € Suomalaiset KIRSIKKATOMAATIT 250 g (3,96 €/kg) .99 € Ingman Perinteiset JOGURTIT 150 g 20 kpl (1,00 €/kg) 3 .00 € Valio ARKIJUUSTO/kg n. Osapuolille annettiin maanantaihin aikaa selvitellä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Juhlat ja ale houkuttelevat Myös osa erikoisliikkeistä, kuten vaatekaupoista on auki kesäsunnuntaisin. – Metsäteollisuus ry:llä on Puuja erityisalojen liiton kanssa voimassaolevia työehtosopimuksia, joihin liittyy työrauhavelvoite. Leena Tanskanen KOKKOLA (KP) Kauppojen sunnuntaimyynti tuntuu Kokkolassa käynnistyneen edellisvuosien tapaan. Helsingissä sunnuntaina liittokokouksensa päättänyt Viestintäliitto katsoo julkilausumassaan, että työnantajapuoli käyttää häikäilemätöntä voimapolitiikkaa saadakseen ammattiyhdistysliikkeen perinteisesti vahvat sopimusalat polvilleen. Poranen-Clarkin mielestä on silti aivan hyvä asia, että kaupat ovat auki sunnuntaisin. Viestintäliitolla huoli työmarkkinapolitiikan kovenemisesta. Talvella saa toisinaan odottaa keskipäivään asti, ennen kuin tulee yhtään asiakasta, Athanasiou sanoo. Holmström kertoo, että parasta aikaa koneiden pitäisi olla täydessä tohinassa. Keskeiset kiistat juhannusja jouluseisokeista ulkopuolisen työvoiman käyttöön jäivät auki. Helsingissä viikonloppuna koolla ollut Puuja erityisalojen liiton liittokokous heidät tehtäviinsä sunnuntaina yksimielisesti. Paperiliitto esitti pyynnön tukitoimista viime viikolla, ja useasta ammattiliitosta on todettu periaatteellinen valmius niihin. – Talvella saa joskus odottaa keskipäivään, ennen kuin tulee yhtään asiakasta, hän sanoo. Sijoituksen arvo säilyy ja pääomalle maksetaan kunnon korko. Päätökset mahdollisista tukitoimista kukin liitto tekee kuitenkin itse. – En tee perheen ruokaostoksia sunnuntaina. 1,2 kg 4 .99 € Atria kuoreton GRILLIMAKKARA 320 g (2,47 €/kg) .79 € Lapin Kulta III-OLUT 0,33 L 24 pll /kori (1,43 €/L) Sis. Tavoitteena on edelleen kolmivuotinen työehtosopimus, ei tilanteen väliaikaiseksi purkamiseksi eri suunnilta esitetty välirauha tai osaratkaisu, jossa osa kiistoista olisi lakaistu syksyyn. Kuva: Tomi Hirvinen Kurikkalainen Marjo Onnela haluaa ostaa vaatteensa nimenomaan kaupasta, ei postimyynnistä. – Pahinta on tämä epävarmuus. Laineen mukaan esimerkiksi suurten tavaratalojen, kuten Citymarketin ja Prisman läheisyydessä toimivat Alkon myymälät ovat lisänneet ostovoimaa tavarataloissa. Jos on sateista, niin ei ole paljon ostajiakaan. Näin yritetään syyllistää työntekijät niistä vahingoista, joita Metsäteollisuuden kyykytyspolitiikka aiheuttaa maamme kansantaloudelle ja sille sopimustoiminnalle, jota ammattiyhdistysväki on ollut rakentamassa. Tahti on kuitenkin kesästä toiseen melko lailla sama. Liittokokous tuomitsee julkilausumassaan Metsäteollisuuden Paperiliiton jäseniin kohdistaman työsulun. – Esimerkiksi Siwat eivät ole menettäneet myyntiä kesän aikana kovinkaan paljon, kun myynti suhteutetaan talviaikaan, Laine korostaa. Postimyynnistä en tilaa koskaan vaatteita. – Näin valmistujaisjuhlien aikaan on ostajia. JA MIKÄ PARASTA, SILLÄ KERÄÄ BONUSTA JOPA 5% KAIKISTA OSTOISTA. Pidän siitä, että voin mennä kauppaan ja hypistellä vaatteita ennen ostopäätöstä, Onnela sanoo. Elinkeinoelämän keskusjärjestö EK:n on kattavaan tulopoliittiseen sopimukseen sitoutuneena aloitettava välittömästi toimenpiteet, joilla sen jäsenliitto Metsäteollisuus ry:n tuholaistoiminta kiistan ulkopuolisia kohtaan lopetetaan, Puuliitto vaatii. Kotimaa . Joidenkin mukaan vaatemyynti on kesäsunnuntaisin niin vähäistä, ettei liikkeitä edes kannattaisi pitää auki. Heinäluoma odottaa toimia hallitukselta SDP:n puoluesihteeri ja puheenjohtajaehdokas Eero Heinäluoma toivoo, että hallitus pohtisi jo väliintuloa Paperiliiton ja Metsäteollisuuden kiistassa, kertoo sanomalehti Kaleva. Ihmiset tietävät, että sunnuntaisin ei ruokapuolella ole juuri uutta tuoretavaraa
Maanantaina 30.5.2005 . Oma missä-kysely myös mahdollista – Matkapuhelin kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan maastoon, järjestelmätukihenkilö Kari Vanhanen Satakunnan hätäkeskuksesta tähdentää. Vanhemman rikoskonstaapelin Susanne Lekkerimäen mukaan tapauksiin on vaikea puuttua muutoin kuin vasta jälkikäteen. – Kirpputoripöytää on pidetty useamman kerran. 2 99 2 99 rs 1.1.1 erä/tal. Sieltä varmistui, että mies oli järvellä verkoilla. Samalla huipentuu Yhteislyseon kymmenisen vuotta kestänyt yhteistyö Gakeron ystävyyskoulun kanssa. 17 Pietarsaaressa ke 1.6. Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä asian selvittämiseksi. Kokeilut ennen operatiivista käyttöä tehdään Hätäkeskuslaitoksessa Porissa ja mahdollisesti jossakin alueellisessa hätäkeskuksessa. Tällainen koordinaattitieto auttaa pelastustöissä. heinäkuuta Nairobista, josta alle vuokrataan pikkubussit. Kuva: Tomi Hirvinen KOKKOLA (KP) Kokkolalaisen Hotelli Kaarlen edustalla yritettiin heittää ohikulkijaa kirveellä lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä, hieman ennen kello kolmea. Uusi menetelmä nopeuttaa sijainnin määrittelyä. Bulgaria su-lähdöt elokuussa -50 e Alennus / hlö. Onnettomuuspaikka tarkentui vasta myöhemmin, kun miehen kotinumero saatiin selville. Näin etenkin koulujen päättymisjuhlintojen aikaan. 12 Kannuksessa ti 31.5. Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Kokkolan Yhteislyseon lukiossa toista vuottaan opiskeleva kokkolalainen Emmi Puumala odottaa innolla heinäkuuta. 9-21 (18) HAKATORI ° TEERIJÄRVI 1 . Hyytävään veteen joutunut pelastui ripeän naapuriavun ja hätäkeskuksen toiminnan ansiosta. Onhan tämä hieno tilaisuus, sillä Keniaan ei varmasti muuten tulisi lähdettyä, kertoo Puumala, jonka eksoottisin matkakohde tähän mennessä on Kreikka. Kun ihmiset liikkuvat maastossa ja vesillä, sijainti ei ole aina tiedossa. Ja vaikka alueita kierrellään vartiointifirmojenkin voimin, harvoin paikalle satutaan nimenomaan tekohetkellä. Emmi Puumalan perehtymisalueena on kieli ja kulttuuri. Sairasautojen ja muiden pelastusyksiköiden sijaintitieto nopeuttaa avun lähettämistä. Ensi syksynä kierrämme kouluissa ja seurakunnissa kertomassa matkastamme. 3 49 Dairy kevyt EDAM JUUSTO 700 g 4,99 €/kg kpl 99 Espanjalainen VESIMELONI kokonainen kg 3.Arla Power cow PIRTELÖT 200 ml mansikka, suklaa 3,75 €/l, yks. Kuvasta puuttuu Juhani Hopkins. Hätäpuheluiden paikannuksen odotetaan nopeuttavan avun lähettämistä hätätilanteisiin. Järjestelmän toimittaja on jatkanut kevään aikana kehitystyötä. – Idea Kenian reissusta lähti oppilaskunnasta. 16 Tervetuloa kysymään Maijalta vinkit ja lisätietoa kohteista! Toimitusmaksu 9 e / varaus. Perinteinen menetelmä sujuu kohtuullisen nopeasti, mutta voisi toki olla rivakampaa. Ryhmän kaksiviikkoinen Kenian visiitti alkaa 27. 06-827 5000 MA–PE 9–21, LA 8–18, SU 12-21. Kokkolan ja Kenian ystävyyskoulujen välillä on harjoitettu opettajavaihtoa, mutta kerta oppilaiden vierailulle on ensimmäinen. Olemme lähettäneet paljon taksvärkkirahoja Victorianjärven lähellä sijaitsevan Gakeron koulun olojen parantamiseen. – Olemme perehtyneet Keniaan koko kevään. Kirves ei kuitenkaan osunut ohikulkijaan. Vanhasen mukaan muutamat operaattorit tarjoavat palveluja, joiden avulla puhelimen omistaja voi itse määrittää sijaintinsa lähettämällä missä-kyselyn tiettyyn numeroon. Onneksi heinä-elokuu on viileintä aikaa Keniassa, naurahtaa suomen keskikesästä päiväntasaajan alle lennähtävä Puumala. Lennämme Keniaan Amsterdamin kautta. Viestintäpäällikkö Kari Nevalainen Pohjois-Savon hätäkeskuksesta sanoo, että Pohjois-Savossa matkapuhelimen paikannuspyyntöjä tehdään operaattoreille melkein viikoittain. Vuokolla on kokemusta Keniasta, sillä hän on toiminut siellä lähetystyössä, kertoo Heikkilä. Lekkerimäki arvioi, että ilkivaltaa tehdään ehkä kesällä hieman enemmän kuin talvisaikaan. Reissun rahoituksesta Kokkolan koulutoimen lisäksi vastaavat eri yritykset, seurakunta ja oppilaiden oma talkootyö. KUVI 3507/00/MjMv SMAL 197795 Matka-Vekka on suomalainen matkanjärjestäjä Kylpyläteemapäivä Teematarjoukset Viron Kylpylät ja Jurmala kesä?elokuun lähdöt -25 e Alennus / hlö, 1 viikon (su-su) matkoista. Pilottihanke on menossa Satakunnassa. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Matkailu Kokkola: 020 120 4620 (9?17) Kannus: 020 120 4610 (9?17) Pietarsaari: 020 120 4640 (9?17) Kylpylöiden, Bulgarian ja Romanian asiantuntija Maija Boshkov vierailee toimistoillamme: Kokkolassa ti 31.5. Syrjäseuduilla, joissa tukiasemia on harvassa, tarkkuus jää heikommaksi. Tekijöistä ei ole tietoa. Lekkerimäki toivoo, että vanhemmat muistaisivat katsoa omiensa perään. Lisäksi oppaamme, Merijärvellä englantia opettavan Vuokko Peltolan aikatauluista löytyi sopivasti meille tilaa. – Kesällä nuorisoa majailee ryyppäämässä esimerkiksi Halkokarin koulun metsikössä. Ensi vaiheessa hätäpuheluiden paikannus tulee viiteen uuteen hätäkeskukseen ja myöhemmin muiden tietojärjestelmiin. Koskee vain uusia varauksia. Matka järjestyi vauhdikkaasti Biologian ja maantiedon lehtori Tuula Heikkilä sanoo, että rakennuspuut Kenian matkalle koottiin nopealla tahdilla. Uudet hätäkeskukset ovat Pohjois-Savo Kuopiossa, Etelä-Savo Mikkelissä, Häme Hämeenlinnassa, Pirkanmaa Tampereella ja Lappi Rovaniemellä. Hätäpaikannuksia viikoittain KOKKOLA (KP) Kokkolalaisessa Tankkis-pubissa sattui lauantaina alkuyöstä lievä pahoinpitely. 79 € MAANANTAI TORSTAI Apetit pakaste PIZZAT 300 g (3,33 €/kg) Atria Nauta 17% JAUHELIHA 400 g (4,48 €/kg) Huhtahyvät KEITTOKINKKU 200 g ja HUHTASAVUMEETWURSTI 200 g 2 pkt (6,25 €/kg) K KÄ ÄY YT TÄ Ä S S--E ET TU UK KO OR RT TT TIIA AS SII!! B BO ON NU US S K KA AS SV VA AA A!! PYSYVÄSTI EDULLISEEN HINTAAN Valio maustetut Yo-ghurt JOGURTIT 1 kg KESÄKAUDEN AVAJAISET TARJOUKSET OVAT VOIMASSA PE–SU 27.–29.5.2005. Nykyisin hätäkeskusten päivystäjät joutuvat epäselvissä tilanteissa pyytämään paikannusta operaattorilta kirjallisesti eli käytännössä useimmiten faksilla. 00 € .95 € Windus WOK ClassicVIHANNEKSET 500 g (4,78 €/kg) 2 .39 € 1 .29 € PullaPirtti Perheleipurit PAAHTOLEIVÄT 425-450 g vehnä, monivilja ja graham (2,87-3,04 €/kg) Atria kuoreton Atrilli GRILLIMAKKARA 320 g (2,47 €/kg) .79 € 1 .99 € Saarioinen HILLOT 500 g (3,98 €/kg) mansikka, vadelma ja kuningatar Fazer Pätkis, Suffeli, DaCapo ja Jim-PATUKAT 8 kpl 14-21 g (11,90-17,86 €/kg) 2 .00 € 2 . klo 9 . Mäntykankaan koululla rikottiin taas ikkunoita Kenian kokemukset opetukseen Gakeron ystävyyskoulu kehittyy Yhteislyseon taksvärkkirahoin Kokkolan Yhteislyseon lukion opettaja Tuula Heikkilän (vas.) johdolla Keniaan. Tilannetta seurannut toinen asiakkaana ollut mies löi poistumaan pyydettyä miestä tällöin kasvoihin. Mitalin toinen puoli on se, että hätäkeskuksiin tulee kännyköistä usein soittoja, joissa avunpyytäjä ei tiedä olinpaikkaansa. Vastaavaa ilkivaltaa on tehty koululla aiemminkin. 0,99 €/prk erä 3.erä 4prk 2pkt 1.Aamunhyvä PIKAKAURAHIUTALEET 500 g 0,67 €/kg erä 3pkt 2.Atria Duke´s HOT DOG 115 g 5,80 €/kg, yksittäin 0,89/kpl erä 3kpl 2.Saarioinen MAKSALAATIKKO 400 g myös laktoositon ja rusinaton 2,50 €/kg, yks 1,29 €/rs erä 2rs 2.Euro Shopper ANANASSÄILYKKEET 227/135 g, 3-pack 2,45 €/kg erä 2 x 3 pack 2 PKT Palvelee ark klo 9–20, la klo 9–18 KOKKOLA (KP) Kokkolan Mäntykankaan peruskoululla rikottiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ainakin 12 ikkunaa. Hätäkeskuslaitos testaa gsm-paikannusta Loma-asuntojen koordinaatit pitäisi ottaa selville etukäteen ja tallentaa näkyville JYVÄSKYLÄ (STT) Noin viikko sitten Pohjois-Savon hätäkeskus selvitti Keiteleen Nilakalla veneestä veteen pudonneen miehen sijainnin, koska tämä ehti avata yhteyden 112-hätänumeroon. Tarjoukset voimassa viikon 22. Jokaisella oppilaalla on oma alueensa. Näin apu saadaan oikeaan osoitteeseen. – Olemme pitäneet kirjeitse yhteyttä Keniaan viime kuukaudet. Hätäkeskukset kehittävät Vanhasen mukaan lisäksi pelastusyksiköiden paikannusta. Tietohallintopäällikkö Heikki Uusitalo Hätäkeskuslaitoksesta kertoo, että testikäytön jälkeen järjestelmää on tarkoitus levittää jo kesän aikana alueellisiin hätäkeskuksiin. Nyt lähdemme katsomaan, mitä rahoilla on saatu aikaiseksi, Puumala sanoo. Hätäkeskuksen vuoromestari pyysi puhelimen operaattorilta sijaintitietoja ja lähetti olettamusten varassa pelastusyksikön liikkeelle. Ystävyyskouluun, lähetystyöhön ja paikallisiin oloihin tutustumisen lisäksi ohjelmaan kuuluu nähtävyyksistä nauttimista. Hän pääsee silloin Länsi-Keniaan yhdessä viiden koulukaverinsa kanssa. Uudistuksen jälkeen hätäkeskuspäivystäjä voi napin paikannuksella kysyä tietojärjestelmästä hätäpuhelun soittajan sijaintia, jos tämä soittaa matkapuhelimesta. Iskun vuoksi miehen nenästä vuoti hieman verta. Lievä pahoinpitely pubissa Kokkolassa. Koko reissu lyötiin lukkoon vasta alkuvuodesta. klo 12 . erä Valiojäätelö VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 l 0,50 €/l Pouttu BROILERIN FILEESUIKALEET 500 g 5,98 €/kg Oululainen HAPANKORPPU 370 g 4,05 €/kg, yks. 1,75 €/pkt www.citymarket.fi Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus PLUSSA-KORTILLA SAAT ETUA JOPA 5% KOKKOLA Rautatienkatu 67100, puh. Kokeiluja tehdään myös pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Uusitalon mukaan paikannusjärjestelmä piti ottaa käyttöön helmikuussa, mutta siinä esiintyi teknisiä ongelmia. – Poliisilla ei ole resursseja valvoa pelkästään kouluja. Harvat pääsevät mukaan, mutta tarkoituksemme on hyödyntää matkaa opetuksessa. klo 14 . 50 € 1 . Pubissa asiakkaana ollut mies ei ollut suostunut poistumaan tarjoilijoiden pyynnöstä. Mies ei pystynyt vedessä normaalisti puhumaan puhelimeensa. Ohikulkijaa yritettiin heittää kirveellä Kokkolassa Jussi Kaikkonen JYVÄSKYLÄ (STT) Hätäkeskuslaitos aloittaa ensi viikolla kokeilun, joka testaa matkapuhelinten paikannusta. Tärkeää on myös ennakolta selvittää esimerkiksi kesämökin koordinaatit, jos rakennukselle ei ole selkeää osoitetta. Sijaintitiedot pitäisi asettaa lomakkeelle näkyville mökin ulko-oven tuntumaan. Hätäkeskuksen päivystäjä kuuli vain veden loisketta ja avunhuudot. Matkapuhelin on hyvä apuväline maastossa. Sähköpostin käyttö on vielä epävarmaa, sillä aurinkopaneelin hankinta ystävyyskoulumme sähköä varten on vielä kesken. Kuvia ja videoita täytyykin ottaa paljon, Heikkilä sanoo. Solupaikannus antaa taajamaalueella melko tarkan pisteen. – Matka on roikkunut kauan ilmassa, mutta vasta nyt kaikki napsahti kohdilleen. Karttaa tutkimassa Tuula Heikkilä, Emmi Puumala, Anni-Veera Valpas, Heidi Jyrkkä, Alli Tikkanen ja Mikko Keskikastari
Tämä tarkoittaa reitti-, linjaja pysäkkimuutoksia. Kok.paino 425 g, 5,88 ?/kg. Odottava tunnelma vaihtuu hetkessä ihastukseen sirkuksen eriskummallisen maailman herätessä henkiin. Lapset Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan perjantaina 3.6.2005 klo 12.00 Marian kappelissa, minkä jälkeen muistotilaisuus Koivuristissä. Erilainen sunnuntai-ilta Mahtipontinen musiikki tärähtää ulos kovaäänisistä sirkuspoikien juostessa reippain askelin käärimään mattoa pois poniesityksen tieltä. Cabana Mansikka-jäätelökakku Vaniljaja mansikkakermajäätelöä jossa mansikanpaloja ja mansikkakastiketta. 2 50 0,90 L Norm. Näimme silmissäsi vuotavan kyyneleen, mutta mikään ei palaa ennalleen. – Olemme muutenkin huomanneet, että kysyntä syysaikataululle alkaa jo aikaisemmin, Rautanen-Saari selvittää. AlBondosin yhteistyö Unicefin kanssa alkoi viime syksynä, kun käärmetanssijan tytär sairastui leukemiaan. 50 kilometrin kävely on ainoa Helsingin kaduille ulottuvista mittelöistä, joka käydään arkipäivänä. Juopunut ajeli autoa aamupäivällä Autoliikenteeltä suljettavat kadut MM-kisojen aikana STT Eläintarhan urheilukenttä Uimastadion No rd en sk iöl din ka tu M an ne rh eim in tie He lsi ng ink atu V a u h titi e Töölönlahti Jäähalli Olympiastadion U rh eilu ka tu To ivo nk . – Se sai sirkusperheen miettimään avun antamisen ja saamisen merkitystä. Fatkin hyppää välkkyvän esiripun taakse, esitys alkaa... Mies jäi kiinni poliisin nopeusvalvonnassa Kälviän kohdalla, kello kahden aikaan päivällä. 19.5.2005 Muistoa kunnioittaen Kokkolan ammattiopisto Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Kuolleita Kokoukset Peltokorven ja Välikylän ms ry:n YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Ma 6.6.2005 klo 19.00, koskien Palon pirtin laajennushanketta. Stadionin ympäristö suljetaan liikenteeltä MM-kisojen 50 kilometrin kävely katkaisee Mannerheimintien useiksi tunneiksi KOKKOLA (KP) Kokkolan poliisin haaviin jäi lauantaina aamupäivällä rattijuopumuksesta epäilty autoilija Kaustarintien ja Kaskitien risteyksessä. Muutoksista tiedotetaan myös busseissa ja pysäkeillä. elokuuta autoilla ei ole asiaa Urheilukadulle ja Vauhtitielle eikä näiden väliin jääville Mäntymäentielle, Paavo Nurmen tielle, Pohjoiselle Stadiontielle tai Hammarskjöldintielle. päivänä toukokuuta 2005. Mies kaahasi kasitiellä 176 kilometriä tunnissa Rauno Hietanen HELSINKI (STT) Kilpailujärjestäjät rajaavat suuren alueen yleiseltä liikenteeltä Helsingin Olympiastadionin ympäriltä yleisurheilun MMkilpailujen ajaksi. KESKIPOHJANMAA . Mietimme yhdessä ikävöiden. 8.30-21.00). Marjatta Suihkonen lauloi sekä Sari ja Heli Suihkonen esittivät viulumusiikkia, jotka esiintyivät myös seurakuntakodissa järjestetyssä muistotilaisuudessa. Lauantaina siunattiin Reisjärven kirkossa haudan lepoon Eeva Suihkonen. Muistotilaisuudessa puhuivat Jaakko Rantamäki, Seppo Suihkonen, Martti Suihkonen ja Pekka Suihkonen. Puhalluskoe tuotti tuloksen 1 promillea. 5,00. Varsinkin se, kun ne laskivat liukumäkeä. Järjestäjät ovat toivoneet, että kisavieraat suosisivat julkisia kulkuvälineitä saapuessaan seuraamaan yleisurheilijoita. Ensimmäisen puoliajan aikana ponit tervehtivät yleisöä, koirat kävelevät pallojen päällä, akrobaatti taiteilee tennismailoilla, laama näyttäytyy, Sem Fatkin toilailee ja köysiakrobaatti uhmaa painovoimaa tuhansin kiemuroin sirkuksen katon korkeudella rimpuillen. Sorakentän pinnalla odotti ainoastaan ohut muovimatto. Myös Toivonkatu ja Paavo Nurmen kuja pysyvät suljettuina yleiseltä liikenteeltä. Siunauksen toimitti rovasti Jaakko Rantamäki. P a a vo N u rm e n tie Mänty mäent ie Ha m m ars kjö ldin tie P o h jo in e n S ta d io n tie Suljettu liikenteeltä. Espoon Otaniemessä sijaitseva muutamien bussilinjojen päätepysäkki joudutaan siirtämään alueelle pystytettävän kisakylän alta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Saimme kulkea yhdessä käsityksin et nytkään jättänyt minua yksin, vaan jälkeesi jätit rakkaat muistot, joista avautuu nyt eteeni rakkautemme puistot. – Sen vuoksi tulin tänne. Kasper tosin muistaa nähneensä lehdessä pikkuriikkisen ilmoituksenkin sirkuksen Kokkolaan saapumisesta. Koristeltuna tummalla kaakaokuorrutteella. Ajokieltoalueelle pääsevät vain parinsadan henkilöauton ja sadan linja-auton muodostama kisakalusto, joka kuljettaa päivittäin urheilijoita, vieraita ja toimitsijoita alueelle ja sieltä pois. – Siellä kumminkin liikkuu päivittäin 50 000–60 000 ihmistä. Kanttorina toiminut Mari Peltokangas lauloi kirkossa ja muistotilaisuudessa. Tahdon nähdä kamelin, hän kertoo. Kilpailupäivinä 6.–14. Ei niin tavallinen sunnuntaiilta. Ja olihan se köysissä taiteillut tyttökin ihan hyvä, pojat sanovat. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen HKL:n viestintäpäällikkö Leena Rautanen-Saari neuvoo matkustajia seuraamaan liikennelaitoksen internetsivuja, jonne luvataan päivittää tiedot aikataulumuutoksista kisojen jokaisena päivänä. – Lasten kautta voin kokea todellisen riemun. Leukemia pysäytti sirkusperheen Sirkus AlBondosin mukana kiertää 37 ihmistä, joista noin puolet osallistuu illan näytöksiin. Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Virosta kotoisin oleva Sem Fatkin, sirkusteltan ulkopuolella pelle, sirkusmatolla klovni, tietää neljänkymmenen vuoden kokemuksella, kuinka lapsia viihdytetään. 19.5.2005 Syvästi kaivaten Pekka Kai, Monika, Susanna ja Liisa-Marie Aki Heli, Markus ja Kia Alpo ja Leena sekä muut sukulaiset ja ystävät Niin pian katkesi yhteinen retki, niin pian tuli eromme hetki. Eero Tuomaala Lohtajalainen Eero Ensio Tuomaala kuoli Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa sunnuntaina 29. 1 kakku / kuponki Kuponkitarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Matti tunnustaa pitävänsä hurjasta sirkuksesta. – Temppuilevat villakoirat olivat parhaita. Myös seutuliikennettä hoitava YTV varautuu kävelymatkojen ja maratonin tuomiin ongelmiin. Henkilöautoa ajanut mies kaahasi 100 km/h -rajoitusalueella 176 km/h. Tarkista oma Jäätelöautopäiväsi netistä www.kotijaatelo.fi tai soita Kotijäätelön Tuuttiluuriin 0203 19 19 19 (ark. Matin vieressä istuva Elsa Hautakangas, 7, sanoo kamelin olevan paras. – Eniten odotan kuningasboan näkemistä, sillä tähän mennessä olen nähnyt vain kyykäärmeitä. Rakkaudella äitiä ajatellen. Olen pelle hauskuuttaessani lapsia sirkusteltan ulkopuolella, mutta esityksen alkaessa muutun klovniksi. Tämä on todella hauska ammatti. Niitä ei voi kattavasti yhdellä kertaa edes kertoa. Sirkuksen juuret ulottuvat Suomen ulkopuolelle, kun nykyisen tirehtöörin isoisä matkasi ympäri Eurooppaa jättiteltan kanssa. 24.5.1954 k. Hattara maistuu kälviäläiselle Matti Hautakankaalle. Toisaalta niiden seuraaminen kadun varresta on helppoa ja ilmaista. Paljon hyvää oli polkumme varrella, paljon kaunista yhdessä katsella. On hyvä rauhoittaa alue, perustelee MM-kisojen kuljetusja huoltopäällikkö Leo Vilkka. Kansainvälisyys on vieläkin läsnä AlBondosin toiminnassa: Kommunikointi tapahtuu kahdeksalla eri kielellä. Edes raitiovaunut eivät tällöin kulje osuudella. Odotimme huomiseen, sanoimme sua me tarvitsemme, löysimme rakkauden viereltämme, kunnes tunsimme haavat heikkouden. Hän oli syntynyt 25.8.1923. Tapahtuma hetkellä oli vilkas liikenne molempiin suuntiin. – Vaikein on miesten 50 kilometrin kävely, joka sulkee Mannerheimintien Oopperan kulmalta Finlandia-talolle 6–7 tunniksi, Vilkka sanoo. Viimeiseen asti uskoimme ihmeisiin. Roolit ovat melkein samanlaiset, mutta pellellä ei ole erityistä ohjelmaa, hän vain kiertää lapsen luota toisen luo esimerkiksi ilmapalloja väännellen, Fatkin sanoo. Siunauksen toimitti rovasti Jaakko Rantamäki, joka myös puhui seurakuntakodissa vietetyssä muistotilaisuudessa. Sisarusten vieressä illan näytöstä jännittävät kokkolalaiset Honkosen veljekset, Pyry, 8, ja Lyly, 7, saavat Sem Fatkinilta päähänsä ilmapalloista muotoillut pässin sarvet. Se on kuulemma tyttöjen hommia. TÄLLÄ KUPONGILLA JÄÄTELÖAUTOLTA! Alennus 50% Rakas vaimoni ja äitimme Liisa Helena PESONEN o.s. Sirkusuransa akrobaattina Moskovan sirkuksessa aloittanut Fatkin on kiertänyt Sirkus AlBondosin matkassa nyt parisen vuotta. Urheilijat haittaavat liikennettä yhteensä viitenä päivänä, kun Helsingin kaduilla kilpaillaan 20:n ja 50 kilometrin kävelymatkoilla sekä maratoneilla. Nyt jokaisesta myydystä lipusta osa menee Unicefille, Aalto kertoo. Marjatta Suihkonen lauloi. Sirkukseen pojat löysivät kummisetänsä innoittamina. Myös raitiovaunut ajavat tihennetyllä aikataululla kisojen aikana. – Sirkuksen nykyinen kokoonpano on ollut kasassa noin kaksi vuotta, sanoo pr-päällikkö Mika Aalto. Pekka Kaikki muuttui niin, uskoimme sun selvinneen. Sirkuslaisittain puhettaan vääntävä tirehtööri Astrid Asplund kuuluttaa illan ensiesiintyjät estradille: Kolme ponia ja viiksekäs mies piiskansa kanssa. Temppuilevat koirat mieleen Kokkolalaiset Matti Markkanen, 13, ja Kasper Björkroth, 11, marssivat ensimmäiselle väliajalle hattarakioskin kautta. Autoilija pysäytettiin hieman ennen kello yhtätoista. Kuvat: Tomi Hirvinen Virosta sirkuksen matkaan maailmalle lähtenyt Sem Fatkin taikoo ilmapalloista taidetta. Johtokunta Kuponki voimassa 3.7.2005 saakka. Perjantaina siunattiin haudan lepoon Vieno Lintilä. Tunsimme pohjan altamme katoavan, saimme kokea kaiken vääryyden, poismenon vahvan ihmisen. Kuningasboa ja kameli kiinnostavat Jättimäistä hattaraa nauttiva kälviäläinen Matti Hautakangas, 11, odottaa illan näytöstä Sem Fatkinin pelleillessä ihmeellisine ilmapalloineen hänen edessään. KOKKOLA (KP) Valtatien 8 liikenneturvallisuus vaarantui perjantaina törkeästi. Sirkuksen tunnelmaa ei voi selittää Sirkus AlBondos kutoo ohjelmansa kasaan kansainvälisin voimin Viktorian köysitemput olivat sunnuntai-illan vauhdikkainta antia. Maanantaina 30.5.2005 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia Opinto-ohjaaja, KM Liisa Helena PESONEN s. Poikonen s. – Hattarat kuuluvat asiaan, he sanovat. Pysäköinti kahden kilometrin päässä HKL siirtyy MM-kisojen siivittämänä syysaikatauluun elokuun alussa, pari viikkoa aiemmin kuin edellisvuosina. Kuvassa myös Elsa hautakangas sekä Pyry ja Lyly Honkonen. Väliajan poniratsastus ei poikia kiinnostanut. – Osa kisapäivistä on täysin normaaleja, mutta kävelyja juoksupäivinä on hyvin isoja muutoksia. – Onneksi maratonit juostaan lauantaina ja sunnuntaina, Vilkka toteaa. Omalla autolla saapuville on varattu Messukeskuksen pysäköintialueet kahden kilometrin päässä Olympiastadionilta. Lähimpinä kaipaamaan jäivät tyttäret perheineen. Tasapainoilun taidonnäyte. Kestävyyslajit aiheuttavat varmuudella ruuhkia. 24.5.1954 k. Hyvät naiset ja herrat, AlBondos on saapunut kaupunkiin
Vanhanen edistää vierailullaan Suomen ja Kuwaitin välistä kauppaa. – Ei meillä ole vastaavanlaisesta aiempaa kokemusta. Uusi Elisa Yrittäjä -liittymä on näiden lisäksi myös edullinen. Maanantaina 30.5.2005 . Vanhanen keskusteli sunnuntaina seka Kuwaitin pääministerin että puolustusministerin kanssa. Vierailun toinen tarkoitus on poliittinen, on hyvä kuulla Kuwaitin johtajien näkemys alueen tilanteesta, sanoi Vanhanen avatessaan Kuwaitia sillanpäänä Irakin markkinoille käsittelevän seminaarin. Vielä sunnuntaiyön aikana vesi oli noussut kirkonkylällä kolme senttiä. Huomaathan myös, että yrityksen nimissä olevat perheenjäsenten ja työntekijöiden liittymät saavat samat edut. Elisa Yrityspalvelu 010 80 4000, arkisin 8–18. Sen odotetaan johtavan merkittäviin toimituksiin. KCI Konecranes sopi KGL Ports Internationalin kanssa kumppanuussopimuksen ja raamisopimuksen kontinkäsittelylaitteiden ja satamatekniikan toimittamisesta yhtiölle. Kittilän alapuolella Kaukosessa veden nousua jatkui iltapäivään saakka. KGL Porsin kanssa tehty kauppaa koskee toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan useita maita. Osassa taloista vesi ehti nousta kuitenkin kivijalkaan ja sisälle saakka. Sunnuntaina oli eri puolilla Lappia yhä kahdeksan tietä suljettu liikenteeltä. 0% 30 € puheaikaa 30 € puheaikaa Nyt myös Elisa ADSL yrittäjille! Hanki myös yrityksille sopiva Elisa ADSL. Nokia ja KCI Konecranes tekivät kaupat Kuwaitiin. 0% 0,05 €/min alv. www.elisa.fi Elisa Yrittäjä -liittymä (alv. 0,05 €/min alv. KCI Konecranesin laitteita tullaan toimittamaan niihin 56 maahan, joissa KGL Ports toimii satamaoperaattorina. Hän on ensimmäinen Kuwaitissa ja Persianlahden alueella vieraileva Suomen pääministeri. Uusi verkko käyttää niin sanottua HSDPSA-järjestelmää, joka on kolmatta sukupolvea nopeampi tekniikka. Viereisten rakennusten korvausperuste voi siis vaihdella samankaltaisesta vahingosta riippumatta. Jäsenyrittäjänä saat Elisa matkapuhelinliittymääsi puheaikaa 30 €/ADSL-liittymä (alv. Ounasjoki nousi tällä viikolla Kittilän kirkonkylän kohdalla ennätyksellisesti jopa kuusi metriä normaalikorkeudesta. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenenä puhelujesi ja tekstiviestiesi hinnaksi tulee aina vain 0,05 tai 0,06 €/min tai kpl. 0% 0,05 €/min alv. Sen sijaan vilkkaasti liikennöity reitti etelään Rovaniemelle saatiin pelastettua Tiehallinnon pikaratkaisulla. Suomalaisen liikemiesvaltuuskunnan seminaarit saivat myös liikkeelle suuren joukon kuwaitilaisia liikemiehiä ja yrityksiä. Ounasjoen alajuoksulle Rovaniemen maalaiskunnan alueelle ei odoteta suuria vahinkoja, sillä joki on siellä leveämpi ja Rovaniemen aluetta säädellään Kemijärven altaan avulla. Sen jälkeen nousu pysähtyi ja kylällä saatettiin huokaista tulvan saavuttaneen huippunsa. %) Kuukausimaksu 2,00 € Puhelut Elisan ja Kolumbuksen matkapuhelinliittymiin 0,05 €/min Puhelut muihin suuntiin 0,06 €/min Sisäpuhelut matkapuhelimesta (Elisa Sisäpuhelupalvelu) 0,05 €/min Sisäpuhelut lankaliittymästä (Elisa Sisäpuhelupalvelu) 0,05 €/min+pvm Tekstiviestit Elisan ja Kolumbuksen matkapuhelinliittymiin 0,05 €/kpl Tekstiviestit muihin suuntiin 0,06 €/kpl Keskipohjanmaan Yrittäjien jäsenyrittäjänä voit vaihtoehtoisesti saada 100 € (alv 22%) puheaikaetua muihin Elisa Matkapuhelinliittymiin*. Kuva: Marjukka Talvitie KUWAIT CITY (STT) Nokia ja KCI Konecranes tekivät merkittävät vientikaupat Kuwaitiin pääministeri Matti Vanhasen vierailun alkaessa sunnuntaina. Nokia toimittaa Kuwaitin matkapuhelinoperaattorille Wataniyalle maailman nykyaikaisimman laajakaistaverkon ja KCI Konecranes satamien lastinkäsittelylaitteita KGL Groupille. Tulvan alta paenneet kymmenet muut kittiläläiset voivat palata koteihinsa pelastuslaitoksen mukaan jo parin päivän päästä. Katujen varsia koristivat Suomen ja Kuwaitin liput, ja paikalliset tiedotusvälineet omistivat vierailulle laajasti tilaa. Suomi pyrkii hänen mukaansa myös puheenjohtajakaudella edistämään EU:n kumppanuussuhteita alueella. Wataniyan toimitusjohtajan Harri Koposen mukaan se on maailman kehittynein matkapuhelinjärjestelmä, joka kelpaa hyvin malliksi muulle maailmalle. Rantakangas huomauttaa sunnuntaisessa kannanotossaan, että esimerkiksi vahinkojen korvaaminen venyy lähes vuoden päähän vahingon sattumisesta byrokraattisen arviointija päätösprosessin vuoksi. Koposen mukaan Wataniy hyppäsi samalla suoraan yli 3 sukupolven. Penkereet pysyvät Kittilän pelastuslaitos jatkoi sunnuntaina tulvapenkereiden vahvistamista kirkonkylällä. Kuwaitin pääministerin sheikki Sbah al-Ahmed al-Jabr al-Sabahin lisäksi Vanhanen käy keskusteluja neljän muun Kuwaitin hallituksen keskeisen ministerin kanssa. Verkko otetaan käyttöön pikavauhtia, jo tämän vuoden lopulla. Valitse nopeus ja nauti eduista! Marjukka Talvitie KITTILÄ (STT) Ounasjoen vesi lähti laskuun Kittilässä sunnuntaina päivällä. Kittilässä vahinkokartoitukseen päästäneen ensi viikolla. Vanhanen otettiin Kuwaitissa vastaan näyttävästi. 0% 30 € puheaikaa 30 € puheaikaa ”Kohta valmis” Kun työkalut ovat oikeat, sitten mennään. Poliittiset keskustelut pohjustavat Vanhasen mukaan myös Suomen tulevaa Euroopan unionin puheenjohtajakautta ensi vuonna. 22 %). Se liikkunee noin sadan miljoonan euron tasolla. Pääskylänniemen vanhainkodista ja muista kunnan palveluasunnoista evakuoidut 130 asukasta päässevät palaamaan koteihinsa vasta reilun viikon kuluttua. Etuisuudet saat myös muilta Elisa edustajilta. Sitä voisi luonnehtia 3,5 sukupolven tai 3,9 sukupolven matkapuhelinverkoksi. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Nyt myös Elisa ADSL yrittäjille! Hanki myös yrityksille sopiva Elisa ADSL. 22 %). Ratkaisu vielä sunnuntainakin kovassa käytössä olleeseen penkereeseen keksittiin omasta päästä. Pikaratkaisu pelasti Rovaniemen tien Tulva on katkaissut teitä eri puolilla Kittilää. Vedenpinnan tulevaa laskunopeutta ei osattu vielä ennustaa. Ainoa kulkukeino moneen taloon oli soutuvene. Toinen ongelma liittyy Rantakankaan mukaan korvattavien rakennusten määrittelyyn. Armeijassahan pioneerit rakentavat tällaisia, Kaitala naurahtaa. Laskusuuntausta vahvistivat mittaustulokset Ounasjoen yläjuoksulla Könkäällä, jossa vesi oli sunnuntaina laskenut huipusta jo puoli metriä. Ivalojoella jo tasaantunut tulva on kunnan alustavan arvion mukaan voinut aiheuttaa kosteusvaurioita jopa sataan rakennukseen. Rantakankaan mukaan nykyinen laki on ajastaan jäljessä ja puutteellinen. Suljettuina ovat olleet muun muassa kantatie 79 Muotkavaaran ja Sirkan välillä, Köngäs–Tepasto, sekä Tepaston–Raattaman osuudet. Työssä onnistuttiin siten, ettei liikenteen tarvinnut seistä pitkää aikaa. Kunnanjohtaja Seppo Maula arvioi, että Lapin tulvavahingot voivat nousta korjaustöiden vuoksi jopa useisiin miljooniin euroihin. Ounasjoen vesi valtasi perjantaina kantatie 79:n pari kilometriä Kittilästä etelään. Kolmisen vuorokautta Kittilässä kestänyt tulvapiina alkoi näin hellittää. Rantakangas kiirehtii uutta korvauslakia Keskustan varapuheenjohtaja kansanedustaja Antti Rantakangas kiirehtii tulvavahinkolain uudistusta Lapin tulvatuhojen vuoksi. Päällystöpäivystäjä Kari Kuosmanen arveli, että penkereitä ei pureta vielä pariin kolmeen päivään. Nokian sunnuntaina solmima kauppa oli merkittävä avaus Kuwaitin markkinoille. Viime kesän Pohjanmaan tulvavahinkojenkin korvaukset ovat tulleet maksuun vasta toukokuussa. Tiemestari Esa Kaitala päätyi kasaamaan veden valtaamalle tielle sorapenkereen, jota vahvennettiin veden noustessa jatkuvasti. Suomessa yritys tarvitsee menestyäkseen nopeat ja toimivat yhteydet. Yhteen suuntaan ajettavasta penkereestä tuli lopulta puoli kilometriä pitkä ja noin 70 senttiä korkea, ja se on kestänyt myös rekka-autojen painon. Wataniyan kaupan arvoa ei kerrottu. Elisa Yrittäjä -liittymän edullinen hintarakenne sisältä jo kyseisen etuuden. Siita on lyhyt matka 4G:hen, jonka spesifikaatioiden määrittely on vielä kesken. – Haluan auttaa avaamaan ovia Persianlahden alueelle ja edistämään Suomen ja Kuwaitin välistä kauppa. Vahinkoja ei korvata yhtiömuotoisille kiinteistönomistajille. Jäsenyrittäjänä saat Elisa matkapuhelinliittymääsi puheaikaa 30 €/ADSL-liittymä (alv. Pelastuslaitoksen ja ympäristökeskuksen mittauspisteet varmistivat molemmat illansuussa, että vedenpinta oli laskenut kirkonkylällä sentin korkeimmasta arvostaan. Hyödy jäsenyrittäjähinnoistanne! * Lisätietoja ja ehdot saat ottamalla yhteyttä yritysmyyjiimme: Olli Wiklund, 050 506 7718, Elisa Mäkitorppa, Tehtaankatu 8, Kokkola. Nokia sopi Kuwaitin valtion matkapuhelinoperaattorin Wataniyan kanssa uuden huipputehokkaan matkapuhelinverkon toimittamisesta Kuwaitiin Uusi ”lähes neljännen sukupolven” matkapuhelinverkko on tehostettu versio parhaillaan käyttöön otettavan kolmannen sukupolven verkoista. Tulvavesi saarsi kymmeniä taloja, joita suojattiin muoveilla ja maapenkereillä. Valitse nopeus ja nauti eduista! 0,05 €/min alv. Tulva alkoi väistyä Kittilässä Historialliseksi muodostunut tulva nosti Ounasjoen pintaa Kittilän kirkonkylällä jopa kuusi metriä
Liiton yhdistyksissä on yli 80 000 jäsentä. Tautia sairastaa noin 300 000 suomalaista. Vajaa puolet käy hammashoidossa Suomalaisista kaikkiaan vain vajaa puolet käy vuosittain hoitamassa purukalustoaan terveyskeskuksissa tai yksityisissä hoitoloissa. Suhteellisesti eniten palveluita oli tarjolla Jyväskylässä, jossa palveluja sai 23,8 prosenttia aikuisista, ja Vantaalla, jossa osuus oli 21,5 prosenttia. Minulla oli sellainen ajatus, että tälle vuosituhannelle tultaessa verkko ei enää olisi supistunut kovin voimakkaasti. Kuusi tsunamin uhria Suomeen maanantaina Anu Vaalama HELSINKI (STT) Terveyskeskuksissa hampaitaan hoitavien aikuispotilaiden määrä kasvoi melko maltillisesti vuosien 2000–2003 aikana ikärajojen poistosta huolimatta. Sivistystoimentarkastaja Aila Saikkosen mukaan lakkautukset eivät vielä tässä vaiheessa ole iso ongelma alueella, mutta tilanne voi lähivuosina muuttua. Stakesin seurantatutkimuksen mukaan suurin osa kunnista pystyi toteuttamaan hammashoitouudistuksen ensimmäisen vaiheen, joka tapahtui vuosina 2000–2002. Widströmin mukaan määrä on pieni, jos sitä vertaa Ruotsiin ja Norjaan, jossa noin 70–80 prosenttia aikuisista käy vuosittain hammashoidossa. Kunnilla on vain rajalliset määrärahat, joten taloudelliset realiteetit laitetaan laissa säädetyn lähikouluperiaatteen edelle. Hän on ollut mukana tekemässä Stakesin tuoretta seurantatutkimusta, jossa on tutkittu hammashoidon muutoksia vuosina 2000–2003. Sen lisäksi Oulussa juhlittiin Oulun seurakunnallisen toiminnan 400vuotista taivalta. Viime vuonna kouluja lakkautettiin 16. Heistä viisi on suomalaisia ja yksi virolainen, kerrotaan sisäministeriöstä. Kunnat lakkauttavat kouluja vauhdilla. Terveyskeskushammashoidon kokonaiskustannukset nousivat kaikkiaan 15 prosenttia. Hammashuollosta yhteiskunnalle koituva lasku nousi kuitenkin reilusti. Sen sijaan hammashoidon järjestäminen koko väestölle tuotti isoja hankaluuksia noin joka viidennelle terveyskeskuksista, eikä uudistus toteutunut kaikkialla. Kirkkopäivillä kävi 65 000 HELSINKI (STT) Kuusi Aasian luonnononnettomuudessa surmansa saanutta, alustavasti tunnistettua vainajaa tuodaan maanantaina Thaimaasta Suomeen. Terveyskeskuksiin ei siis tulvinut uusia aikuispotilaita, vaikka hammashoitoon pääsyä estäneet ikärajat kaatuivat vuoden 2002 lopussa. Lapissa on tähän mennessä tehty päätös kymmenen koulun lakkauttamisesta, kahdeksan koulun kohdalla päätöstä vielä odotetaan. 2003 50,9% 46,3% 47,1% 45,2% 48,6% 42,0% 48,1% 45,5% 46,1% 49,6% Elina Koskela VAASA (STT) Vuodesta 1990 alkaen Suomen kartalta on kadonnut yli 1 300 peruskoulua. Nyt näyttää kuitenkin tulevan toinen lakkautusaalto, sanoo Lindström. Oululaiset järjestäjät olivat tyytyväisiä kirkkopäivien onnistumiseen. Kirkkopäivät on joka toinen vuosi järjestettävä evankelisluterilaisen kirkon suurtapahtuma. Viime vuonna Länsi-Suomessa lakkautettiin 16 koulua. Myös Lapin ja Oulun lääneissä lakkautustahti kiihtyy. – Ei ole ollut resursseja, mutta ei ole edes yritetty pistää resursseja. Tautiin kuoli yli 12 000 suomalaista. Pahimmillaan kouluverkko voi supistua jopa noin sadalla koululla. Lisäksi lähes puolessa läänin kunnista on jo pohdittu kouluverkon kohtaloa. Oulun läänissä lakkautetaan ainakin 14 koulua. Voimakas lakkautustahti tuntuu kiihtyvän, sillä useissa lääneissä kouluja saatetaan tänä vuonna sulkea moninkertaisesti viime vuosiin verrattuna. Sydänliitto haluaa parantaa kuntoutusta OULU (STT) Oulun kirkkopäivät keräsivät noin 65 000 kävijää. Hammashoitopalveluita käytetään kaikkiaan selvästi enemmän eteläisessä kuin pohjoisessa Suomessa. Pelkästään sunnuntai-iltapäivän päätösjuhlaan osallistui yli 4 000 kirkkopäivävierasta. Kaikkiaan terveyskeskuksissa hoidettiin lähes 950 000 aikuista vuonna 2003. Lindströmin mukaan koulujen sulkemisen syynä on kuntien taloudellinen tilanne sekä oppilasikäluokkien pieneneminen. Aikuiset saivat niukimmin palveluita Turussa ja Tampereella, jossa vajaat 13 prosenttia aikuisista oli päässyt hammashoitoon. Päivien aikana keskusteltiin muun muassa kirkon jäsenyydestä, globalisaation haasteista ja hyvinvoinnin jakautumisesta. Saikkosen mukaan oppilasmäärät vähenevät erityisesti ala-asteikäisten kohdalla oleellisesti vuoteen 2010 mennessä. – Jos koulumatkat kovin pitenevät, niin ei kunnissa silloin tätä periaatetta kovin kirjaimellisesti ole noudatettu, sanoo Lindström. Eniten kouluja lakkautetaan Etelä-Pohjanmaan alueella. Vuonna 2003 sepelvaltimotaudin hoitoon käytettiin noin 690 000 vuodeosastojen hoitopäivää. Ainoana harmina oli puuskittain puhaltanut kova tuuli, joka lauantaiyönä heitti torille pystytetyn kahvilateltan taivaalle. Ylijohtaja pelkääkin, että pitkät koulumatkat näkyvät väistämättä myös lasten oppimistuloksissa. Etelä-Suomen lääninhallitus ei kerää tietoja koulujen lakkautuksista. Yksityissektorilla kustannukset harppasivat 18 prosenttia ylöspäin. Pitkien koulukuljetusten jälkeen lapsilla ei enää välttämättä ole riittävästi voimia omaksua uutta tietoa. 8278 503 ,99 € BROILERIN MARINOIDUT KOIPI-REISI/ KG POUTTU NAKKI 300 G 2 KPL (5,00 €/kg) 1 ,50 € APETIT PAKASTEPIZZAT 280-300 G (3,33 €/kg) 1 ,00 € ,99 € NÄRPIÖN ISOT KANANMUNAT 15 KPL / 1,020 KG (0,97 €/kg) VIKING EDAM JUUSTO/ KG 3 ,99 € PEPSI, -MAX, 7UP, JAFFAT, NOVELLE 1,5 L 2x2-pack (0,40 €/L) Sisältö 2,39 € + Pantit 1,60 € 3 ,99 € 1 ,99 € MEIRA KULTA KATRIINA, CAFE AROME JA SALUDO KAHVI 500 G (3,98 €/kg) ,99 € BANAANIT/ KG ELDORADO TURKU (STT) Sydänliiton mielestä sydänpotilaiden hoitoketjun toimivuudessa ja sairastuneiden jatkohoidossa sekä kuntoutuksessa on edelleen parannettavaa. Maan eteläosissa asuvat aikuiset suosivat varsinkin yksityisiä hammashoitopalveluita. Itä-Suomessa lääninsivistysneuvos Heikki Laakso arvioi lakkautusmäärien pysyvän viime vuosien tasolla. Oulun päivien päätösjuhlassa kirkkopäiväkapula ojennettiin turkulaisille. Yli puolet aikuisista oli käynyt hammashoidossa Vaasan, Varsinais-Suomen, Kymenlaakson ja Satakunnan sairaanhoitopiireissä. Lisäksi neljä koulua yhdistyy toiseen kouluun, joten enimmillään Lapista lakkautetaan tänä vuonna 22 koulua. Lääninhallituksen tietojen mukaan lisäksi kolme muutakin koulua saatetaan sulkea, jos kunnanvaltuustot näin päättävät. Vuoden 1990 jälkeen kouluja on lakkautettu eniten Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja PohjoisSavossa, joissa on suljettu yhteensä noin 300 koulua. Aiemmin Suomeen on tuotu Thaimaasta 130 suomalaisvainajaa. Jos lakkautukset jatkuvat, on Suomen kouluverkko hänen mukaansa pian samassa jamassa kuin sata vuotta sitten. Kirkkopäivät oli Kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlavuoden päätapahtuma. Kadonneiden listalla olleita on siten esitunnistettu 142. Kouluverkko kohta 1900-luvun alun tasolla Opetushallituksen ylijohtaja Aslak Lindström seuraa surullisena kouluverkon supistumista. – Lamavuosina 92–95 kouluverkkoa supistettiin vauhdilla. Näin arvioi ylilääkäri ylilääkäri, dosentti Eeva Widström Stakesista. Suomen Sydänliitto piti sunnuntaina kevätliittokokouksensa Turussa. Lisäksi yksi Aasian tsunamin uhri on kuljetettu Sri Lankasta Suomeen, viisi Thaimaasta Ruotsiin ja yksi Kreikkaan. Aikuispotilaiden määrä terveyskeskusten hammashoidossa kasvoi noin 90 000:lla eli noin 11 prosentilla vuoteen 2003 mennessä. Liitto muistuttaa, että sepelvaltimotauti on yhä vakava kansansairaus. Maanantaina 30.5.2005 Kotimaa 7 MAANANTAI TORSTAI KOKKOLA 8-21 (18) Puh. Se johtuu luultavasti siitä, ettei heitä ole otettu vastaan, arveli ylilääkäri, dosentti Eeva Widström Stakesista. Yli 55-vuotiaista vain vajaat 6 prosenttia oli hoitanut hampaitaan terveyskeskuksessa Turussa ja Tampereella. Laakso kuitenkin uskoo, ettei lakkautustahti ainakaan hidastu lähivuosina. Kateissa on edelleen 36 henkilöä. Sen sijaan Länsi-Pohjan ja Lapin sairaanhoitopiireissä vain alle 40 prosenttia aikuisista oli hoidattanut purukalustoaan. Silloin hoitoon pääsivät vuonna 1946 syntyneet ja sitä nuoremmat. Hoidon kustannukset nousseet reilusti Hammaspotilaiden määrät kasvaneet vain maltillisesti terveyskeskuksissa Yhteiskunnan tukeman hammashoidon käyttö STT 10 20 30 40 50 Espoo Helsinki Jyväskylä Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa 2000 2003 2000 2003 2000 2003 2000 2003 2000 2003 2000 2003 2000 2003 2000 2003 2000 2003 2000 2003 % aikuisväestöstä Kaupunki terveyskeskus yksityis-sektori yhteensä v. Eniten kouluja suljetaan Länsi-Suomen läänissä, jossa jopa 47 koulun olemassaolo on uhattuna. Seurannan, jatkohoidon ja kuntoutuksen puute näkyy potilaiden hitaana psykososiaalisena toipumisena ja huonona työkyvyn palautumisena, liiton julkilausumassa sanotaan. Lakkautukset lisääntyvät myös Pohjois-Suomessa, sillä viime vuonna Lapissa suljettiin kuusi ja Oulun läänissä viisi koulua. Entistä useammat kansalaiset eivät siis innostuneet yksityisestä hoidosta, vaikka koko väestö sai vuodesta 2002 alkaen sairausvakuutuskorvausta yksityispuolella tehtävästä perushammashoidosta Widström arvioi, että samalle potilasmäärälle tehdään yksityisellä puolella nykyään enemmän erilaisia toimenpiteitä. – Uusia hammashoidon potilaita ei ole tullut terveyskeskuksiin paljon lisää. Widströmin mielestä luku on ”kovin pieni.” Sen sijaan Jyväskylässä ja Espoossa vastaava osuus väestöstä oli kolminkertainen. Eri kunnat priorisoivat eri tavalla, Widström arvioi. Yksityisellä sektorilla potilaiden määrä pysyi lähes samana kolmen vuoden ajan. Tähän mennessä kunnat ovat päättäneet lakkauttaa tai yhdistää 38 koulua, yhdeksän koulun kohdalla asia on vielä kesken. KESKIPOHJANMAA . Palvelujen saanti vaihtelee Seurantatutkimuksesta selviää myös, että terveyskeskusten hammashoitoon pääsyssä on selviä eroja kaupunkien välillä
8 Maanantaina 30.5.2005 . KESKIPOHJANMAA
Samalla vastustajat olivat varsin vaihtelevaa joukkoa. Erimielinen puoliso marssi mielenosoituksellisesti kaukana vaimonsa edellä. – On ranskalaisten oma asia, mitä he päättävät, mutta meidän hollantilaisten on tehtävät omat päätöksemme aivan niin kuin olemme aina tehneet ja tulemme tekemään, hän jatkoi. EU-parlamentin entinen puheenjohtaja, ranskalainen Simone Veil puolisoineen jonotti pääsyä äänestämään EU:n perustuslaista Pariisissa sunnuntaina. Heti äänestyspaikkojen sulkeuduttua julkistetut arviot ovat vakava arvovaltatappio EU:lle, sillä laki ei voi tulla voimaan ilman kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää. kesäkuuta perustuslakia ja antakaa myötätuulta vahvalle Hollannille vahvassa Euroopassa, sanoi ulkoministeri Ben Bot televisiossa. – Tämä on koettelemus, todellinen pettymys, Barnier sanoi pian sen jälkeen kun ovenkyselyt ennustivat ranskalaisten hylänneen EU:n perustuslain selvästi. – Ei taida olla enää mahdollisuuksia. Moni lakia vastustanut koki EU:n vieraantuneen tavallisten ihmisten elämästä. – Äänestin kyllä, koska haluan vahvan ja yhtenäisen Euroopan. Osa teki päätöksensä ilman syvällistä pohdintaa. Itse perustuslaki jäi välillä sivuosaan, mutta tarkkailijoiden mukaan kampanja lisäsi selvästi ranskalaisten kiinnostusta EU:hun. Pääministeri Jan Peter Balkenende puolestaan korosti, että vaikka ranskalaiset sanoisivat ei, hollantilaiset voisivat näyttää muille esimerkkiä äänestämällä kyllä. Ranskan puolustusministeri Michele Alliot-Marie kutsui tulosta ”tappioksi Ranskalle, tappioksi Euroopalle.” Kansanäänestyksen tulos pettymys Ulkoministeri Michel Barnier:. KESKIPOHJANMAA . Mieheni äänesti ei, mutta hän ei ymmärrä asiaa, iäkäs pariisilaisrouva tuhahti kiivastuneesti poistuessaan 9. Ipsos-tutkimuslaitos puolestaan asetti arvionsa 76 prosenttiin. Hallitus vaihtuu Kansanäänestys oli poikkeuksellinen, sillä Ranskassa ei ole vuosiin käyty yhtä vilkasta keskustelua yksittäisestä poliittisesta kysymyksestä. – Perustuslaki on eliitin neuvottelema eikä huomioi sosiaalisia kysymyksiä, kommunistipuolueen jäsen Pascal Carreau moitti. Viimeiset vaalihuoneistot Pariisissa ja Lyonissa suljetaan illalla yhdeltätoista Suomen aikaa. ”Mieheni ei ymmärrä” Koko Ranskaa kuohuttanut äänestys jakoi kansan tiukasti kahteen leiriin. Äänestysprosentiksi veikattiin yli 70 AMSTERDAM (STT–Reuters) Hollannin hallitus vetosi sunnuntaina kansalaisiinsa, että he tekisivät ”oman päätöksensä” ensi keskiviikon EU-äänestyksessä. Vuonna 1992, kun ranskalaiset hyväksyivät niukalla enemmistöllä Maastrichtin sopimuksen, lopullinen äänestysprosentti oli 69,7. Ennakkosuosikkeja uudeksi pääministeriksi ovat olleet sisäministeri Dominique de Villepin ja puolustusministeri Michele Alliot-Marie. Vaikka keskustelu keskittyi alussa hallituksen moittimiseen, kehittyi se loppua kohti monipuolisemmaksi ajatuksenvaihdoksi siitä, millainen Euroopan oikeastaan pitäisi olla. – Äänestin lain puolesta, mutten juuri tunne sen sisältöä, eikä tämä minusta ole muutenkaan kovin iso asia, Lamartinen lukiolla äänestänyt Francis Frydman kertoi. Vasemmistossa kaivattiin perustuslakiin enemmän hyvinvointivaltion piirteitä, kun taas äärioikeiston kannattajat protestoivat ei-äänillä Brysselin liiallista valtaa ja Turkin mahdollista jäsenyyttä. Hollannin hallitus vetosi perustuslain puolesta Ranska kaatoi selvästi perustuslain Tulos on vakava arvovaltatappio EU:lle, Ranskan hallitus vaihtuu PARIISI (STT–AFP–Reuters) Ranskan ulkoministeri Michel Barnier kutsui sunnuntaina Ranskan kansanäänestyksen tulosta ”todelliseksi pettymykseksi”. Ipsos-tutkimuslaitoksen mukaan perustuslain vastustajat saivat 55 prosenttia, TNS Sofresin mukaan 54,5 prosenttia äänistä. Vaikka äänestyksestä tuli lopulta tiukka, osa perustuslain puolustajista oli ehtinyt luopua toivosta jo etukäteen. Tällöin kyse olisi vilkkaimmasta kansanäänestyksestä 30 vuoteen. Ihmiset näyttävät uskovan miten lapsellisia perusteluja tahansa, Philippe Degeorges murehti. Chirac ei itse aio erota. Ranskan ennustettiin jo etukäteen kääntyvän lakia vastaan, mutta ero oli odotettuakin selvempi. Balkenende huomautti kuitenkin toivovansa kyllä-puolen voittoa kummassakin maassa. Pitäisikö sen olla talousliberaali vai sosialistinen, kansallismielinen vai liittovaltiohenkinen, edelleen laajeneva vai rajojaan jo vakiinnuttava. Moni äänestäjä oli epävarma kannastaan vielä vaalipäivään asti. Ranskassa on seuraavaksi edessä vähintään hallituksen vaihto. Ei-puolen korkea kannatus oli ennen muuta sosiaalinen protesti. Ranskan tuloksen uskotaan vaikuttavan ainakin äänestysvilkkauteen Hollannissa. Äänestysvilkkauden uskottiin nousevan selvästi 70 prosentin rajan yli. Mielipidemittaajien arviot vilkkaan äänestämisen vaikutuksesta tulokseen pysyivät varovaisina, sillä se voi niiden mukaan hyödyttää kumpaa osapuolta tahansa. Äänestysvilkkaus oli kello 19 paikallista aikaa (kello 20 Suomen aikaa) noin 66 prosenttia, maan sisäministeriö ilmoittaa. CSA-mielipidetutkimuslaitos arvioi lopullisen äänestysprosentin kohoavan 75 prosenttiin. Hänen mielestään Euroopan olisi kehittyäkseen pakko tiivistää yhteistyötään. Etukäteen on arvioitu, että lain kaatuminen voisi myös ajaa EU:n poliittiseen kriisiin. Kuva: Lehtikuva/AFP Olivier Laban-Mattei PARIISI (STT–AFP–DPA) Kaksi kolmesta ranskalaisesta on käynyt tähän mennessä äänestämässä kansanäänestyksessä EU:n perustuslaista. Presidentti Jacques Chirac antoi jo viime torstaina tv-puheessa ymmärtää, että epäsuosittu Jean-Pierre Raffarin joutuu äänestyksen jälkeen lähtemään. Perustelut eri näkemyksille olivat ajoittain kömpelöitä, mutta moni piti positiivisena sitä, että keskustelua ylipäänsä käytiin. kaupunginosan päiväkodissa sijanneesta vaalitoimistosta. Maanantaina 30.5.2005 Ulkomaat 9 Erja Yläjärvi PARIISI (STT) Kahden eri ovensuukyselyn mukaan ranskalaiset murskasivat sunnuntain kansanäänestyksessä EU:n perustuslain selvin lukemin. – Tukekaa 1. Äänestysaktiivisuus nousi samalla poikkeuksellisen korkeaksi, yli 70 prosenttiin
On käynyt ilmi, että kun magottien pääsy juomapaikoille estetään, ne alkavat repiä kuorta nuorista seetripuista janoonsa. Pidentyneet kauppojen aukiolot kiristävät kilpailutilannetta, jossa kioskikauppiailla on kestämistä muutoinkin. Makakeja myös syödään mm. Oulussa eräs grillikioski on auki yötä päivää. Ilman nopeita toimia makakien suvun seitsemän miljoonan vuoden menestystarina on vaarassa päättyä. Isännän mielestä tuollainen oli turhaa jossittelua. Gibraltarin magotteja voitaisiin käyttää elvyttämään afrikkalaisia sukusiitoksesta kärsiviä populaatioita. Alueen luonnonsuojeluyhdistykset hoitavat magotteja. Onpa niitä levittäytynyt jopa kaupunkeihinkin. Miten paljon käytämmekään aikaa jossitteluun. Euroopan magotti on lyhythäntäinen ja –kuonoinen spanielinkokoinen apina, joka muistuttaa hiukan simpanssia. Ne ovat osa toimintaympäristöään, sosiaalisia kohtauspaikkoja etenkin nuorille ja vanhuksille. Kuva: Robert D. Myös peliautomaatteja löytyy useimmista kioskeista. Äskettäin tehty ja amerikkalaisessa tiedelehdessä julkaistu molekyylitutkimus selvitti, että magotti periytyy Afrikasta. Ulkopuolelta tulleena hän näkee sellaista, mitä itse emme kykene näkemään. Hiukan ihmisapinaa muistuttavat magotit elävät englantilaisten hallitsemalla alueella Gibraltarissa. Näin kävi minullekin. Niinpä niin. Sitä ennen ei lajia kannatta vapaudessa elvyttää. Aina on niin, että jonkun ulkomaalisen sympaattinen suhtautuminen meihin jotenkin rauhoittaa, eikä tarvitse hetkeen miettiä, mitä he meistä ajattelevat. Nyt niitä on siis vain Gibraltarilla Euroopassa. Kun katsoo elämää pitemmällä jaksolla taaksepäin, tuntuu, että se noudattaa tiettyä polkua, jossa on ollut risteyskohtia, mutta pääpolulta ei ole kuitenkaan poikettu. Onnea kokeillaan niin sanotuissa asiantuntijapeleissä tuhansienkin eurojen "kimppavedoilla", joista voi ostaa erisuuruisia osuuksia. Heidän on osattava soveltaa oppeja ja mallia, löydettävä oma tapa toimia. Voihan jossittelu opettaakin, ettei tee enää samalla tavalla, jos siten voi välttää jos-sanan käytön. Nyt tehty sveitsiläis-saksalaisamerikkalainen tutkimus vertaili afrikkalaisten ja gibraltarilaisten magottien mitokondriallista DNA:ta. Nykyaikaiset kioskit ovat monipuolisia palvelukeskuksia, ja luukkukioskit ovat vähenemässä. Joku on kerran päättänyt, että ”puu”on ”puu”, ”järvi” on ”järvi” suomeksi. Tutkimus osoitti, että Gibraltarin magoteilla on perinnöllistä ainesta sekä Algerian että Marokon magoteista, mutta kaikki linjat johtavat näihin kahteen populaatioon. Se ei palaa enää. Virheetön ei liene kukaan, mutta se onkin aivan toinen juttu kuin että tekee tai sanoo ensin ja miettii vasta sitten. Hän ymmärtää kulttuurin ja sen kasvatit: täällä toimintatapojen on oltava erilaisia kuin Keski-Euroopassa, jotta selviäisimme hengissä. Siinä on viestiä muistaa, että harkitsemisesta on elämänturuilla aika paljon apua. Yksityiset kioskikauppiaat eivät pysty hankkimaan tavaraa samalla hinnalla kuin suuret kaupat tai ketjut. Reesusapina katoamassa Aasian makakeilla ei mene juuri afrikkalaisia serkkujaan paremmin. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Kalajoen aluetoimittaja. Olemmeko lopultakaan oman onnemme seppiä, vai onko jokaiselle meistä määrätty tietty polku, jota taivallamme, jossittelusta huolimatta, eteenpäin. Perinteisin opein kioskit eivät tahdo enää menestyä. Vanha viisaus kiteyttää ihmiselon yhden olennaisimman ohjeen; sanottua sanaa ja ammuttua nuolta et saa takaisin. Tämän ainoastaan Gibraltarin alueella elävän apinan alkuperä on ollut hämärän peitossa. Perinteisesti kioskeista on ostettu makeisia, juomia ja savukkeita. Hän vastasi kysymykseen mitä Suomesta jää jäljelle Euroopassa ja maailmassa. Tutkijat ovat osoittaneet sen ulottuvan ainakin seitsemän miljoonaa vuoden päähän. Ne työllistävät tuhansia päätoimisia ja osa-aikaisia työntekijöitä. Magotteja myös hävitetään tuhoeläiminä. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Leena Hjelt ja Leena Nygård Kolumni Kolumni Pääkirjoitus Euroopassa elää vain yksi apinalaji. Kioskeja on monentyyppisiä. Ketjukauppiaat saavat valmiin konseptin, mutta onnistuminen ja menestys on heilläkin kiinni kauppiaasta. On pidetty mahdollisena, että Gibraltarin magotti olisi jäänne Euroopan alkuperäisestä jääkautisesta magotista. Muiden makakien tavoin magotti on uhanalainen. Sen mukaan on nimetty verensiirtojen kannalta olennaiset veren reesus-tekijät. Hurjan kansan hurja kieli VARPU VILKUNA. Jos niin ei olisi, ei edes hurja kieli olisi voinut meitä pelastaa. Tuollaisen jahkaamisesta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä. Kyseinen herra on kirjoittanut kirjan Suomesta, rakkaudella. Jos joku katsoi, ettei me niitä tarvita. Se toimii varaventtiilinä, jonka avulla voi purkaa epäonnistumisia. Vakioasiakkaat muodostavat asiakaskunnasta suuren osan. Schatz antaa suomalaiselle sisulle uuden merkityksen samoin kuin uusia ulottuvuuksia suomenkieleen. Eläimiä ruokitaan säännöllisesti ja ne saavat eläinlääkärin hoitoa. Jollain muulla kielellä on päätetty kertoa näistä eri tavoin… ja niin edelleen. J ossittelu on turhaa, sillä mennyt on mennyttä. Vapaana luonnossa elävien makakien selviytymiseen tarvittaisiin laajoja luonnonsuojelualueita. Toisaalta tutkijat pelkäävät, että näin voidaan menettää afrikkalaisista populaatioista joitain ainutkertaisia ominaisuuksia. Riippuen sijainnista niissä on jo pitempään myyty peruselintarvikkeita ja/tai valmistettu leivonnaisia ja pikaruokaa. Tämän Schatz on oivaltanut ja siihen ihastunut. Kumpikaan sanoista ei kerro, mistä on kyse, ne eivät ole onomatopoeettisia sanoja vaan sovittuja ilmaisuja joillekin asioille. Nykyään se on reilu 200 yksilöä. Viime vuosisadalla magottien alue rajoittui pienille alueille Algerian ja Marokon seetrija tammimetsiin. Ei siis vaikuta helpolta. Ja suomalaiset ovat päättäneet puhua näin. Jouko Pensaari Kioskeista palvelu-ja pelikeskuksia Modernit kioskit ovat monipuolisia palvelukeskuksia, joissa voi asioida sisällä. Aasiassa makakit ovat monimuotoinen apinaryhmä. Toisaalta länsimaiselle lääketieteelle reesusapinasta on tullut tärkeä koe-eläin. Yksi makakilaji, leijonahäntämakaki, on yksi maailman uhanalaisimpia nisäkkäitä. Hänen asenteensa oli vilpitön, hauska ja tosi. Emäntä ruksi numerot lapulle, mutta unohti palauttaa sen. Jos olisin. Jotkut ovat kehittyneet pelikeskuksiksi, joissa kauppiaat ovat pelien myyjiä, pyörittäjiä eivätkä vain lottokuponkien vastaanottajia. Puhumattakaan tuomarista, jos se olisi ollut joku toinen, joukkue olisi voinut taistella voitosta, ehkä voittaakin. Suomen kielen y-äänne teki Romanin kipeäksi, hyvä ettei hulluksi. Hän kertoi sen kysymättä. Ne ovat lähellä ja niissä on helppo asioida. Kaiken lisäksi sitä pitäisi osata peilata tulevaisuuden näkövinkkelistä, ettei siihen jäisi jossiteltavaa. Kioskeilla on merkitystä myös työllistäjänä. Vanhan uskomuksen mukaan englantilaiset menettävät alueen hallinnan, jos magotit kuolevat sieltä sukupuuttoon. Se, että teemme asiat toisin kuin etelän asukkaat ei tee meitä kummallisiksi vaan hengissäselviytyjäkansaksi. Suurimpana uhkana maailman makakien selviämiselle on metsien tuhoutuminen ja suora vaino tuholaisina. Varsinkin kauppojen läheisyydessä toimivat perinteiset kioskit ovat tiukoilla ja osa on luovuttanut. Jos kiekko ei olisi osunut yläputkeen, pallo pystyrimaan tai hyppy ei olisi ollut yliastuttu, tuloslista olisi aivan erinäköinen. Makakit ovat vanha apinasuku. Siinäpä kielen, sanan ja ilmaisujen voima, siinä kulttuurin perusta, siinä on myös identiteettimme. Tutkimus siis vahvisti käsitystä, että magotti on tuotu Pohjois-Afrikasta, eikä edusta jääkauden aikaista eurooppalaista makakia. Kioskit, kiskat tai kipsat kuuluvat suomalaiseen katukuvaan. Numerot olisivat täsmänneet, joten ei ihme, että isäntä aloitti jossittelun, mitä kaikkea tässä nyt menetettiinkään. Kieli on symboleja ja päätettyjä asioita. Jää kansa. Suvi Viranta-Kovanen (STT) Kirjoittaja on paleontologi suvi_viranta@hotmail.com> Makakien tarina uhkaa päättyä Churchill pelasti Euroopan ainoan apinalajin Gibraltarin magotissa on mietteliästä arvokkuutta. Intiassa ja Nepalissa asustava reesusapina viihtyy temppeleiden ja kylien lähistöillä. Nyt reesusapinoita kasvatetaan vankeudessa laboratorioissa, mutta aiemmin satoja tuhansia reesusapinoita pyydystettiin vuosittain koe-eläimiksi. Siksi siihen ei kannata käyttää kovin paljon energiaa. Reesusapina on ollut hinduille pyhä eläin. On myös epäilty, että ihminen on tuonut magotit Gibraltarille PohjoisAfrikasta, jossa niitä on edelleen. Ulkopuolisia työntekijöitä ei ole aina varaa palkata ja ovet pitäisi pitää auki ainakin aamusta iltaan. KESKIPOHJANMAA 10 HEIKKI GUMMERRUS T ämä hurja kieli… tätä ei saa tapettua millään!, sanoi saksalainen toimittaja ja suomenkielentaitaja Roman Schatz. Siitä lähtien magottien kannat ovat pysyneet muutamassa sadassa. Se toimii hotellin yhteydessä ja vastaanoton henkilökunta palvelee öisin kioskin asiakkaita. Ketjukioskeilla on yhteismarkkinointia, mutta yksityiset joutuvat kustantamaan senkin yksin. Kiinassa ja käytetään eläinkokeissa ympäri maailman. Tarkkaa tietoa Gibraltarin magottien alkuperästä ei ole ollut. Niitä syytetään alueen taloudelle tärkeiden seetripuiden tuhoamisesta. Lisäksi intialaisten suhtautuminen niihin on muuttunut, ne ovat menettäneet arvostustaan ja niitä jopa vainotaan tuholaisina. Tuon kirjan tahdon itselleni, sillä olen nähnyt siitä otteita lehdissä kirjan ilmestymisen aikoihin. Miten paljon henkistä taakkaa epäonni lisäisikään, jos sitä ei saisi jossittelemalla selitellä parhain päin. Puolivillien Gibraltarin magottien tulevaisuus näyttää turvatulta niin kauan kun niillä on ihmisiä apunaan. Eli jotain meille nyt muka tärkeää voi kadotakin, mutta hurja kielemme jää. Magottien säännöllinen hoito alkoi toisen maailmansodan aikoihin, kun niitä alkoi olla hälyttävän vähän, vain noin 20 yksilöä. Se ei tietenkään tarkoita, ettei saa tehdä tai sanoa mitään. Ja omaperäisyys antaa aina, jos ei muuta, niin harvinaisuusarvon. Hän puhuu mökkielämästä. Lisäksi magoteille täytyisi sukupuutolta selviytyäkseen löytyä suojelualueita. Se on monille Espanjan matkaajille tuttu berberiapina eli magotti. Monet nuoret saavat ensituntuman työelämään ja omaan rahaan kioskitiskin takaa tai edestä. Jossittelua riitti eräässä talossa siihen aikaan, kun lotossa oli vielä kuusi numeroa ja kaksi varanumeroa. Kuva: Tomi Hirvinen Turhaa jossittelua Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Maanantaina 30.5.2005 . Paljon on urheilurintamalla jäänyt jossiteltavaa siihenkin, että jos hän olisi harjoitellut, hänestä olisi tullut mestari, sillä niin lahjakas hän oli. Kioskien samaten kuin lähikauppojen valtteina ovat läheisyys, ostoksen teon nopeus ja tutut myyjät. Kauppiaat tai myyjät ovat kioskikaupan sieluja. Suomalaiset kuluttajat ovat hintatietoisia, eivätkä sen paremmin kioskit kuin lähikaupatkaan pysty kilpailemaan hinnalla. Pohjois-Afrikassa magotteja eli vielä historiallisella ajalla Egyptistä Tunisiaan. Ne eivät kuitenkaan ole simpanssin tai orangin sukua, vaan makakien. Afrikan magotit ahdingossa Gibraltarin apinakanta on pieni. Niitä on monenkokoisia ja ne elävät monenlaisissa ympäristöissä. Martin, The Field Museumin luvalla K ioskikaupalla on kovat ajat ja haasteet. Y oli pakko oppia, jotta saattoi naapuriaan puhutella, ja Roman tahtoi olla naapurinsa kanssa tekemisissä. Emäntä vastasi siihen rauhallisesti, että jos niitä lottorahoja ei oltu meille tarkoitettukaan. Hänen lämmin suhtautumisensa meihin pohjoisen maan kansalaisiin sai melkein vedet silmiin, eikä mielessä edes käynyt kysyä, että mitä hän meistä ajattelee. Etten sanoisi jopa rakastunut. Koskaan ne eivät voi kilpailla samoin asein kuin isot kaupan yksiköt, mutta asiakaspalvelullakin on arvonsa. Reesusapina listataankin uhanalaiseksi ja on arvioitu, että nykyisellä menolla se kuolee vapaudesta sukupuuttoon 20 vuodessa. Jos olisin tehnyt siten, enkä täten, asiani olisivat nyt toisella tolalla. Hänen leukaperänsä tulivat kipeiksi yytä opetellessa, mutta kaitselmus oli armollinen ja hän huomasi naapurinsa nimen olevan oli Yrjö Äystö. Hän on asunut täällä 20 vuotta ja sanoo rakastavansa Suomea ja suomalaisia eikä häpeä tunnustaa sitä. Jäljelle jäänee vain laboratoriokanta. Englannin silloinen pääministeri Winston Churchill määräsi ne erityissuojelukseen. Etenkin pelien merkitys on kasvanut. Valtakunnalliset ketjut ovat vallanneet markkinoita, mutta eivät ole syrjäyttäneet kokonaan yksityisiä kioskikauppiaita, joita on Suomessa kaikkiaan yli 600. Usein kysymys on siitä, kuinka pitkää päivää kauppiaat ovat valmiita tekemään. Päätös ei ole ehkä ollut globaalisti ajatellen kovin järkevä, mutta omaperäinen ja kaunis se on. Jälkikäteen on helppo olla viisas, joten ei ole ihme, että jälkiviisaus on arvioitu inhottavimmaksi viisauden lajiksi. Heidän roolinsa on tänä päivänä vaativa. Jokaisella on omat jossittelun aiheensa, jotka liittyvät yleensä valintoihin ja epäonnistumisiin. Varsinaisen kaupankäynnin lisäksi he ovat lähimmäisiä ja jakavat asiakkaittensa ilot ja murheet. Kioskit ovat perinteisesti olleet ja ovat yhä kylän tai kaupunginosien keskuksia, kokoontumisja kohtaamispaikkoja. Myös lähikaupoille marketien aukioloajat on melkoinen haaste. Vaikka jossittelu ei tuo mennyttä takaisin, sillä on kuitenkin oma roolinsa ihmiselossa. Merkkejä alkuperäisestä eurooppalaisesta linjasta ei Gibraltarin magottien perimästä löytynyt. Metsien hakkuut jatkavat magottien ahdinkoa. Se syö lehtiä ja siemeniä. Urheilussa jossittelu vasta pääsee oikeuksiinsa. Nähdessäni Romanin telkkarissa ja kuunnellessani hänen hersyvää, lähes täydellistä suomenkieltään, ihastuin ikihyviksi. Koska Gibraltarin magotit periytyvät kahdelta eri alueelta, on niillä suurempi geneettinen monimuotoisuus kuin alkuperäisillä eristyksissä elävillä afrikkalaisilla sukulaisillaan. Hän analysoi ja tarkastelee, mutta ei yritä tehdä meistä kummallisia. Jos olisin käynyt kouluni kunnolla, olisin voinut pyrkiä yliopistoon, lukea tuomariksi, lääkäriksi tai vaikkapa papiksi. Ja kun kieli jää, silloin jää toki paljon muutakin. Fossiiliaineistosta on ilmennyt, että jääkaudella magotti asusti ympäri Euroopan. Sisu on hänestä muun muassa sitä, että suomalainen viettää kesänsä sateisessa metsässä ja nauttii siitä joka sekunti. Parhaiten tunnettuja makakeja on reesusapina. Kymmenen muuta lajia on uhanalaisia ja viidestä makakilajista ei ole tarpeeksi tietoa, jotta niiden lukumäärä voitaisiin arvioida. Ihmisen kohdalle osuva valintatilanne on aina uusi ja outo
Durhamin yliopiston tutkija Elizabeth Meinsin mukaan yhteys ei kuitenkaan ollut vahva. Osallistujat satunnaistettiin kahden kuukauden ajaksi yhteen tutkittavasta neljästä dieetistä. Laihdutustulos oli yhteydessä dieetin noudattamiseen, mutta ei dieettiin sinänsä. Lisäksi kiinnitetään huomiota hengitystekniikkaan ja annetaan venytysohjeita ongelma-alueille. Öljylämmityksessä legionella-riskiä ei ole, koska käyttövesi lämmitetään aina 75-80-asteiseksi, jonka jälkeen termostaattiventtiili säätää verkostoon menevän veden lämpötilaksi 55 astetta. Verenpaineeseen tai veren glukoosipitoisuuteen dieeteillä ei ollut vaikutusta yhden vuoden aikana. Tutkimus on julkaistu tunnetussa the Journal of the American Medical Association -lehdessä. Haavan syntyminen käynnistää elimistössä biologisen paranemisprosessin ja paraneminen tapahtuu vaiheittain. Työnantajan sairausvakuutusmaksun 0,46 prosenttiyksikön nousu hyvitetään alentamalla ensi vuonna vastaavasti sekä yksityisen että julkisen sektorien työnantajien kansaneläkemaksua. Tutkimukseen osallistui 200 äitiä ja heidän lastaan. Kaikki haavat pitää sitoa steriilillä siteellä. Harva tulee haavaa hoitaessaan ajatelleeksi, että kosteus edistää paranemista. Solut jakautuvat kosteassa ympäristössä. Rintaan pistää – ongelma ehkä rintarangassa SAMI KALLIO Vastaanotolla (KP) Nopeasti etenevää keuhkokuumetta aiheuttava legionella-bakteeri lisääntyy herkästi rakennusten putkistoissa, putkien liitoksissa ja tiivisteissä, jos lämpimän käyttöveden lämpötila on alle +50 astetta, kerrotaan Öljyalan Palvelukeskuksesta. – Haavaan ei pidä laittaa mitään aineita ilman lääkärin antamia ohjeita. Maksu on verotuksessa vähennyskelpoinen. Myös kevyt roikkuminen tangossa jalat maassa venyttää mukavasti. Lisäksi joillakin on vaivan pitkittyessä myös rytmihäiriötuntemuksia. Hallitus antaa tänään eduskunnalle esityksensä lainsäädännön muuttamisesta. Kosteassa haavanhoidossa sopiva kosteus suojaa hermojen päitä, jolloin kivut haava-alueella lievittyvät nopeasti, kertoo Heidi Castrén. Ympäristöministeriön mukaan lämpimän käyttöveden lämpötilan tulee olla 55–65 astetta. Tämän jälkeen dieettiä sai noudattaa haluamallaan tasolla seuraavat 10 kuukautta. Sen on määrä olla 0,77 prosenttia ensi vuonna. Senewa Oy:n toimitusjohtaja Risto Pääjärven mukaan ongelmia saattaa esiintyä etenkin maalämmöllä ja sähkölämmityksellä lämmitettävässä käyttövedessä. Tarvitaan vain pieni varomaton liike ja veitsenterästä syntyy haava tai liukastumisesta ruhjevamma. Eläkeja etuustuloissa maksu on 1,50 prosenttia. Tähän huolellisesti toteutettuun, satunnaistettuun kokeelliseen tutkimukseen osallistui 160 henkilöä, jotka olivat 27–72-vuotiaita ja joiden painoindeksi oli välillä 27–42. Yliliikkuvassa rintarangassa fysioterapeutti ohjaa rintarangan alueelle lihasharjoitteita, joilla tuetaan alueen lihaksia niin, että yliliikkuvuutta voidaan estää. Työtulovakuutuksen rahoittamiseen osallistuvat työnantajat, palkansaajat ja yrittäjät sekä valtio. Legionella lisääntyy haaleassa vedessä (KP) Brittiläisen tutkimuksen mukaan äidin taito ymmärtää vauvan tunteita ja tarpeita voi olla lapsen kehityksen kannalta tärkeämpää kuin sosiaalinen tausta. – Haavan hyvä ensiapu täyttää kolme ehtoa: haavaan ei saa päästä likaa eikä taudinaiheuttajia, verenvuoto pitää saada tyrehtymään ja kipu vähenemään. Legionellalta voi suojautua varmistamalla, että käyttöveden lämmitysjärjestelmä on tarpeeksi tehokas. Kosteutta säätelevän haavanhoidon menetelmää hyödyntävät erikoislaastarit antaa myös vettä, likaa ja bakteereja hylkivän suojan haavalle. Useimmat bakteerille altistuneista eivät kuitenkaan koskaan sairastu legionelloosiin. Sen aikana sidekudossäikeet vahvistuvat ja haavan vetolujuus kasvaa. Myös hengitys on tärkeä lisä tehokkaalle liikkeelle. Ryhtiongelmat ovat lisääntyneet jo huolestuttavasti sekä aikuisilla että nuorilla. Eli liiku niin, että hengästyt ja muista käyttää myös palleaa! Kaikki kiertoliikkeet esimerkiksi keppijumpassa rintaranka-alueelle ovat hyväksi. Se huolehtii paranemiseen tarvittavasta kosteudesta estämättä ihon hengittämistä. Työnantajat rahoittavat muista työtuloetuuksista 73 prosenttia sekä palkansaajat ja yrittäjät yhdessä 27 prosenttia. – Yleensä kipu supistaa haava-alueen verenkiertoa. Kosteaan hoitoon tarkoitetun laastarin alla haavan paranemisolosuhteet säilyvät oikeana myös pesun aikana, Heidi Castrén kertoo. – Uuden haavan tulehdusvaihe kestää yleensä kolmesta viiteen päivään. Eri dieettejä on vain harvoin verrattu samassa tutkimuksessa keskenään. Kivut lievittyvät nopeasti – Paras lämpötila haavan paranemiselle on 34–37°C. Kun lihasjännitystila kestää tarpeeksi kauan, fasettinivel saattaa mennä "pois paikaltaan". Oireet muistuttavat rintakipukohtausta ja usein tämän tyyppinen kipu säikäyttää. – Haavoja hoidettaessa on käytettävä suojakäsineitä, jotka suojaavat tulehduksilta sekä auttajaa että autettavaa. Noin 10 prosentilla selkävaiva kroonistuu ja kestää useita kuukausia jopa vuosia. Kova verenvuotro voi aiheutta sokin. Kaikki vaiheet edistävät haavan paranemista. Atkinsin dieetillä paino aleni 2,1 kiloa, Zone-dieetillä 3,2 kiloa, Painonvartijoiden dieetillä 3,0 kiloa ja Ornishin dieetillä 3,3 kiloa. Paljaalta haavapinnalta tapahtuva lämmön haihtuminen viilentää aluetta ja hidastaa muun muassa solujen uusiutumista. Taudin voi saada, kun legionella-bakteerin saastuttama vesi joutuu hengitysteihin, esimerkiksi suihkussa tai porealtaassa. Sairausvakuutuksen rahoitus uudistuu. Kosteaa haavanhoitoa on käytetty sairaaloissa jo 20 vuotta muun muassa paineja säärihaavoissa. Haava heti puhtaaksi Haavaan ei saa koskea paljain käsin, sillä käsissä on aina bakteereja, jotka voivat pahentaa tilannetta ja aiheuttaa tulehduksia. Kosteus lieventää myös kipuja Laastari estää haava-alueen kuivumisen ehkäisten näin ruven muodostumisen. Atkinsin dieetissä rajoitetaan erityisesti hiilihydraatin saantia, Ornishin dieetissä rasvan saantia ja Zone-dieetissä taas lisätään proteiinin saantia. Osa haavoista kaipaa kuitenkin hoitoa parantuakseen hyvin. Silloin kompressio (paine) hermoaukkoon lisääntyy ja hermotila ahtautuu. Järjestelmän on pystyttävä tuottamaan riittävän kuumaa käyttövettä suurenkin vedenkulutuksen, esimerkiksi kylpemisen, aikana. Vuoden aikana liki puolet aloittaneista siirtyi takaisin vanhoihin tottumuksiin. Kaikilla dieeteillä painonmenetys vähensi myös C-reaktiivisen proteiinin ja insuliinin määrää. Haava-alue saattaa tällöin punoittaa, turvottaa sekä tuntua aralta ja sykkivältä. Vaivan jatkuessa mukaan tulee hengenahdistusta muistuttavat oireet. Nämä niin sanotut hydrokolloidilaastarit pitävät haavan sopivan kosteana ja nopeuttavat samalla paranemista. Mikäli sydämessä ei ole mitään vikaa, voidaan epäillä myös rintarangasta aiheutuvaa kiputilaa. Koulussa tai työssään istuma-asentoon pitäisi kiinnittää huomiota. Tauti ei myöskään tartu ihmisestä toiseen Kansanterveyslaitoksen mukaan Suomessa todettiin toissa vuonna 17 legionella-tapausta, joista osa on todennäköisesti peräisin ulkomailta. Tulehdusvaiheen aikana haava puhdistuu liasta ja kuolleista bakteerisoluista. Verovähennyksen jälkeen palkansaajan keskimääräinen maksurasitus nousee 0,27 prosenttiyksikköä tämänvuotisesta. Yleensä ne ovat vain pieniä arkipäiväisiä tapaturmia, joista selviää ilman erityisiä hoitotoimenpiteitä. Niiden ensihoidossa on suorastaan välttämätöntä käyttää vettä. Muutokset on tarkoitus toteuttaa ensi vuoden budjetissa, joten lain on määrä tulla voimaan ensi vuoden alusta. Tartuntoja saadaan kuitenkin vuosittain myös Suomessa, pääasiassa alitehoisen lämpimän käyttöveden lämmitysjärjestelmän vuoksi. Työnantajan sairausvakuutusmaksu on esityksen mukaan 2,06 prosenttia ensi vuonna. Sairaanhoitovakuutuksen ja työtulovakuutuksen rahoitus erotetaan toisistaan. Näin vältytään myös rumilta arvilta. Ryhtiongelmaa pahentaa vielä liikkumattomuus ja epäergonomiset jalkineet varsinkin nuorilla. – Yhteys tunteiden lukemisen ja lapsen leikkija kielitaitojen välillä oli merkittävä. Ensi vuoden tuloverotuksessa tämä hyvitetään siten, että palkansaajien keskimääräinen veroaste ei nouse. Tällöin hermoon kohdistuva paine aiheuttaa kiputuntemuksen, joka on epämiellyttävä ja aikaisemmin kuvatun oireen kaltainen. Valtion on määrä rahoittaa sairaanhoidon kustannukset EUmaihin. Tällöin kannattaa hakeutua lääkäriin, joka tutkii, ovatko tuntemukset sydänperäisiä vai onko kyseessä jotain muuta. Tavoitteena on, ettei liioin tulonjako muutu. Tämän jälkeen täytyy asiakkaan kanssa käydä läpi harjoitukset, joilla pyritään ylläpitämään tilanne. Kirjoittaja on kokkolalainen työfysioterapeutti. Pitkäaikaiset istumiset eivät kuitenkaan ole hyväksi selälle. L änsimaissa työ on muuttunut lähes kaikilla aloilla dynaamisesta (toistoliikkeisestä) staattiseksi eli työ tehdään paikallaan, koneiden tai päätteiden ääressä. Legionelloosiin sairastuu eniten ennestään heikkokuntoisia ihmisiä, mutta myös vastustuskyvyltään normaaleja. Tavoitteena on turvata sairauden perusteella myönnettävien etuuksien rahoituksen riittävyys. Saastuneenkaan veden juominen ei sen sijaan ole vaarallista. Jos haava on syvä tai jännettä, luuta tai verisuonia on esillä tai jos haavasta suihkuaa verta, on syytä mennä lääkäriin, neuvoo Heidi Castren. Makuulla tehtävät kiertoliikkeet sekä venyttelyt joka päivä ennaltaehkäisevät kipuja. Tuntemukset ovat kuitenkin yksilöllisiä. Painonvartijoiden dieetti vastaa lähimmin perusdieettiä. Kun kipu lievittyy, hiussuonet huolehtivat paremmin haava-alueen hapen ja ravinteiden saannista. Esitys on hallitusohjelman mukaisesti valmisteltu kolmikantaisesti yhteistyössä keskeisten palkansaaja-, työnantajaja yrittäjäjärjestöjen kanssa. Maanantaina 30.5.2005 11 Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Terveys Lyhyesti Riitta-Maija Sykkö (KP) Kesäaskareissa, remonteissa, puutarhatöissä ja liikuntaharrastuksissa sattuu pieniä haavereita. Tausta, sosiaalinen tuki tai äidin masennus ei vaikuta tähän, toteaa tutkija BBC:n uutisissa. Hyvä ja tukeva istuma-asento ennaltaehkäisee selkäkipuja. Valtio rahoittaa uudistettavan lain mukaan vähimmäismääräiset sairausja vanhempainpäivärahat, erityishoitorahat sekä kuntoutusrahat. Palkansaajilta ja yrittäjiltä peritään uutta sairausvakuutuksen päivärahamaksua. Siihen voi liittyä myös hengenahdistusta, säteilykipua kylkikaarta pitkin etupuolelle rintalastan alueelle asti. Jos lämmin käyttövesi on liian haaleaa ja seisoo liian kauan, olosuhteet ovat otolliset legionella-bakteerin lisääntymiseen. Kaikki dieetit vaikuttivat myönteisesti veren kolesterolipitoisuuksiin, sillä HDL suureni ja LDL pieneni. Ymmärtävä äiti tukee lapsen kehitystä – Haavoihin ei saa koskea paljain käsin, koska käsistä pääsee haavoihin likaa ja taudinaiheuttajia. Liikunnassa voi suosia hiihtoa, sauvakävelyä, uintia sekä monipuolista voimistelua. Oikealla haavanhoidolla ruhjeet kuitenkin paranevat nopeasti. Yliliikkuvuus on useimmiten nuorten naisten ongelma. Äidin ja vauvan vuorovaikutusta seurattiin videoinnin avulla. Varsinkin nuorilla ja alle 50-vuotiailla aikuisilla oire voi johtua rintarangasta, jos muista tutkimuksista syytä oireille ei ole löytynyt. Se vaihdetaan vasta, kun sen imukyky on täyttynyt. Ihmisistä noin 80 prosenttia kärsii jossain elämänsä aikana selkävaivoista. Hengittävät laastarit kiinnittyvät ihoon koko alueeltaan, joten paikallaan pysyminen on huomattavasti parempaa tavallisiin laastareihin verrattuna. Markkinoille tulee jatkuvasti uusia matalampaan lämpimän veden lämpötilaan yltäviä lämmitysjärjestelmiä. Tämän vuoksi tarkoituksena on lisätä erikseen sairausvakuutuksen rahoitusta sairaanhoidon kustannuksiin yrittäjien työterveyshuollossa. Verenvuodon tyrehdyttämiseksi haavaa painetaan puhtaalla taitoksella. Tutkittujen dieettien ravintoainekoostumukset poikkeavat toisistaan radikaalisti. Mikäli edellä mainitut hoitokeinot eivät tuota tulosta, voidaan kokeilla asiaan perehtyneet OMT-fysioterapeutin, naprapaatin tai osteopaatin vastaanotolla voimakkaampaa manipulaatiota. Rintarangan juuriaukkojen välistä lähtevien hermojen alueella on pieniä niveliä ns. Oikeasta hoidosta huolimatta noin joka kymmenes sairastuneista menehtyy. Laastari pysyy paikoillaan useita päiviä. Mikäli lukkotila ei helpota, fysioterapeutti voi pienillä mobilisoivilla liikkeillä vaikuttaa lukkoalueeseen avaamalla se pienellä manipulaatiolla. Samaa menetelmää hyödynnetään myös itse hoidettavien ihovaurioiden hoitoon tarkoitetuissa erikoislaastareissa. Haava-alueen uusiutuessa vaurioituneelle alueelle muodostuu muun muassa kollageenia sekä uusia hiusverisuonia, mikä on tärkeää syntyvien solujen hapen ja ravintoaineiden saannille. KESKIPOHJANMAA . Jos myös verisuonet vaurioituvat, syntyy verenvuotoa. Asiakkaalle ohjataan omatoimisia aktiivisia liikeharjoituksia rintarangan alueelle. Siihen kuuluvat tulehdus-, uusiutumissekä arven kypsymisvaihe. Mikäli oiretta ei ole ollut aikaisemmin, olisi syytä hakeutua lääkäriin tutkimuksiin sydänperäisten vaivojen poissulkemiseksi. Kahden vuoden ikäisinä heikomman taustan omaavat lapset saivat huonompia tuloksia kielija leikkitesteissä. Tauti ei tartu juomavedestä Legionella-bakteeri aiheuttaa keuhkokuumetta, joka voi vakavimmissa tapauksissa johtaa kuolemaan. – Vierasesineet kannattaa jättää haavaan ja antaa lääkärin poistaa ne. Palovammat ja syövytysvammat ovat kuitenkin poikkeus. Yrittäjien kohdalla verotuksen kevennyksellä ei kaikissa tapauksissa päästä kuitenkaan täyteen hyvitykseen. Fysioterapiassa tavoite on aliliikkuvan rintarangan mobilisointi, jotta lukkotiloja voitaisiin ennaltaehkäistä. Tauotukset tai liikkuminen istumisen välillä ovat hyviä keinoja ehkäistä selän väsymistä. Lakia on tarkoitus ensinnäkin muuttaa siten, että sairausvakuutuksen rahoitus jaetaan kahteen osaan. Sairaus on vakava, oireiltaan kuumeinen hengityselinsairaus, josta parantuminen edellyttää yleensä sairaalahoitoa ja tehoavia antibiootteja. Arven kypsyminen voi kestää haavan vaikeusasteen mukaan jopa useita kuukausia. Puolet äideistä oli lopettanut opiskelut 16-vuotiaana ja oli työttömänä tai alhaista koulutusta vaativassa työssä. Monet ihon vauriot paranevat kuitenkin tehokkaasti kostean haavanhoidon periaatteella. Vakuutetuilta peritään vastedes ansiotuloista 1,33 prosenttia sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. Ennen kaikkea ryhti, sanottiin sotaväessä ja niin pitäisi sanoa siviilissäkin. Jos tulehdusoireet kestävät yli viikon, on syytä mennä näyttämään haavaa vaikka terveydenhoitajalle. Ornishin dieetin keskeytti puolet, Atkinsin dieetin lähes puolet sekä Zone-dieetin ja Painonvartijoiden dieetin kolmannes osallistujista. Vaivan taustalla on aikaisemmin mainitut ryhtivirheet, staattiset työasennot ja liikkumattomuus. Kaikki suositut dieetit vähensivät painoa ja useita sydänja verisuonitautien riskitekijöitä yhden vuoden aikana. Apteekeissa on erilaisia erikoislaastareita, joiden toiminta perustuu kosteaan haavanhoitoon. Sen voi tehdä laskemalla vesihanasta kuumaa vettä hana ääriasentoon säädettynä..Veden pitäisi pysyä riittävän kuumana myös silloin, kun kulutus on suuri. Kivut ovat yleensä voimakkaampia laajoissa ja syvälle ulottuvissa vaurioissa kuin pienissä ja pinnallisissa. Jo olemassaolevien tottumusten muuttaminen vähitellen näyttää olevan tehokkainta laihdutuksen kannalta. Siinä myös kipu lievittyy nopeasti, sanoo haavanhoitoon erikoistunut sairaanhoitaja Heidi Castrén. Jos vuoto on vähäistä tai vuoto on tyrehtynyt, haava peitetään sidoksella, joka ylläpitää kosteaa ympäristöä haavassa. fasettiniveliä ja niiden ympärillä lihaksia sekä niiden kiinnityskohtia. Haavojen ensiapu (KP) Tavallisuudesta poikkeavat laihdutusdieetit ovat usein tehokkaita lyhyellä aikavälillä, mutta niitä on vaikea noudattaa pitkiä aikoja. Lisäksi tiukoissa lihasjännitystiloissa mm: akupunktiolla on saatu syvemmälle vaikutusta, jolloin jännitystila helpottaa ja voidaan mobilisoida tai manipuloida edellä mainittu alue. Muutoin vakuutetut ja valtio osallistuvat sairaanhoitovakuutuksen rahoitukseen yhtä suurella osalla. Vuorovaikutusta seurattiin, kun lapset olivat 8, 14 ja 24 kuukauden ikäisiä. Myöskään maakaasua tai kaukolämpöä käytettäessä ei ole legionella-riskiä. – Yleinen käsitys on, että haavojen pitää saada runsaasti ilmaa kuivuakseen ja parantuakseen. Tästä voi päätellä, että äidin kyky ymmärtää vauvaa kahdeksan kuukauden iässä indikoi lapsen kehitystä kahden vuoden iässä. Dieetteihin kyllästytään helposti HELSINKI (STT) Sairausvakuutuksen rahoitusjärjestelmä uudistuu. Haavat tarvitsevat kosteutta Paraneminen tapahtuu vaiheittain Kesäleikeissä sattuu pieniä tapaturmia. Hermojen vaurioituminen aiheuttaa ian kipua ja erityisen kivuliaita ovat palovammat. Uudistus lisää maksuja, mutta ne on tarkoitus korvata. Siksi veden lämpötila on syytä testata mittaamalla se pintalämpömittarilla lämpökeskuksesta silloin, kun vettä valutetaan erityisen paljon, neuvoo Pääjärvi. Kosteassa haavanhoidossa uuden solukon muodostuminen eli granulaatio ja myöhemmin uuden pintaepiteelin muodostuminen alkavat koko haavan alueella eikä vain haavan reunoilta. Veden lämpötila kannattaa mitata. Useimmat rintarankakivuista kärsivät kuvailevat sitä lapojen välistä lähteväksi pakotukseksi. Yhteenvetona rintarangan alueen kiputiloihin pätee sama lääke kuin usein muihinkin selkärangan kipuihin eli liikettä! Kaikki liikunta on suotavaa, koska liikkeessä tulee myös rintarangan alueelle liikettä ja lihakset lämpenevät, verenkierto tehostuu sekä elastisuus lisääntyy. Saavutetut laihdutustulokset myös pysyivät. Rintarangan kipu voi olla pistävää tunnetta lapojen välissä. – Erikoistai kosteutta ylläpitävää laastaria ei tarvitse vaihtaa joka päivä. Mikäli sydänja keuhkopuolella ei todeta mitään sairautta, niin lääkärin kanssa kannattaa keskustella oireista ja niiden mahdollisesta yhteydestä rintarankaan. – Haavaa ei saa pestä eikä puhdistaa vedellä. Tämä ilmenee bostonilaisen lääketieteen keskuksen tekemästä tutkimuksesta. Jos liikkuminen jää vapaa-aikanakin vähäiseksi niin seurauksena on usein selkärankaongelmia. Tutkimuksessa verrattiin keskenään Atkinsin, Ornishin ja Painonvartijoiden dieettiä sekä Zone-dieettiä. Mieleen hiipii pelko siitä, että sydämessä on jotain vikaa. Mikäli vaiva ei helpotu liikehoidolla ja venytyksillä, kannattaa käydä lääkärissä tai asiaan perehtyneen fysioterapeutin luona saamassa neuvoja. Tämä maksetaan saman palkkatulon perusteella kuin uusi sairausvakuutuksen päivärahamaksu
Miesten puolella parhaana on kahden päivän jälkeen olympiahopeamitalisti Marko Kemppainen, joka on tuloksella 93 kiekkoa ennen viimeistä kilpailupäivää 33:ntena. Johansson kertoi näkemyksistään sunnuntain Sunday Times -lehdessä. Suomalaisjoukkue kutistui kahteen, kun Santeri Dahlia joutui kuumeen vuoksi jäämään kotitalliin. Fisichellan noustua varikolta kuudenneksi Renault lihotti valmistajien MM-sarjassa pisteensä jo 76:een, McLarenin ollessa sarjassa toisena 53 pisteellä. Liverpool voitti viime keskiviikkona Mestarien liigan kukistettuaan loppuottelussa AC Milanin rangaistuspotkukisan jälkeen maalein 6–5. Sekä Räikkösellä että sunnuntaina kahdeksanneksi ajaneella Toyotan Jarno Trullilla on 27 pistettä. – Olen todella turhautunut keskeytettyäni kisan johtopaikalta. Kansainvälinen montélähtö oli ensi kertaa Solvallan viikonlopun ohjelmassa. Pekka Korven Classico Merett joutui alussa ranskalaisen Ilster d’Espiensin häiritsemäksi. Treich sai 12 500 kruunun sakon ja kilpailukiellon. Mahtava Passionate Kemp Markku Niemisen ajama ja valmentama Passionate Kemp näytti, että Kuopion tappio oli vain työtapaturma. Korpi oli harmissaan ranskalaisen ajosta. Classico Merett kiri lopussa viidenneksi ja jäi ensimmäisenä ulos loppukilpailusta. Passionate Kemp oli 4-vuotislähdössä todelle hyvä ja voitti SE-ajalla 11,9. Alkukaudesta kontannut Ferrari osoitti piristymisen merkkejä, sillä Barrichellon kolmannen sijan lisäksi hallitseva maailmanmestari, Saksan Michael Schumacher ohjasi auton ruutulipulle viidentenä. heinäkuuta Napolissa Italiassa. – Uusien sääntöjen takia kun ei saa vaihtaa rengasta, niin se tärinä lopulta hajotti eturipustuksen kokonaan. Olli-Pekka Hämäläisen kasvattama Grove’s Ben laukkasi avauskaarteessa kärkipaikan taistelusta. Jean Pierre Dubois ajoi passiivisesti ranskalaiselle Love Youlla. Ottelun päättänyt Sammelvuon kova hyppysyöttö painui saksalaiskäsien kautta lähes katsomoon. Steinlagerin omistaa 81-vuotias Knut Olausson. Kyllä minä luulin, että se olisi vielä yhden kierroksen kestänyt, Räikkönen totesi. Kisan voitti Monacon Clivio Piccione. Ruotsalaiskuskien taktiikka puri täydellisesti ensimmäisessä. – Joukkueen tavoitteena on mitali ja pistesija. Fredrik B Larsson ajoi rohkeasti, ja Giant Superman piti kakkoseksi. 4-vuotiaiden tammojen eliitissä Passionate Kemp singahti keulaan, ja homma oli sillä selvä. Sen jälkeen kilpailu oli neljän kuljettajan välistä taistelua paremmuudesta. Kilpailun kahdeksan viimeistä kierrosta olivat kovaa taistelua Clivio Piccionen, Neel Janin, Adam Carrollin, Nico Rosbergin ja Nelson Piquet Jr:n välillä. Kuva: Lehtikuva/Scanpix NÜRBURGRING (STT–AP) Formula ykkösten kauden seitsemäs osakilpailu Saksan Nürburgringilla näytti päättyvän sunnuntaina kahden edelliskilpailun tapaan Kimi Räikkösen samppanjajuhliin, kunnes kisa sai dramaattisen käänteen kisan viimeisellä kierroksella. Maanantaina Lonaton MM-kisoissa ammutaan vielä miesten ja poikien viimeiset 25 kiekkoa. Kahdeksannesta ruudusta viidenneksi noussut Kovalainen tuli tallikaverinsa Nicolas Lapierren ”yliajamaksi” radan ensimmäisessä mutkassa, ja auto vioittui sen verran, ettei Kovalainen päässyt jatkamaan kilpailuaan. Neljä kertaa Nürburgringilla voittoa juhlineen Schumacherin sijoitus on kauden toiseksi paras. Suomen joukkueessa käydään kovaa kilpailua laitahyökkääjien paikoista. lähtöruudusta maalin neljäntenä. – Ostin Steinlagerin eläkepäivien harrastukseksi neljä vuotta sitten. Alonso kasvatti MM-johtoaan Fernando Alonso ajoi kauden neljänteen ja uransa viidenteen voittoon ja venytti MM-sarjassa eron Räikköseen jo 32 pisteeseen. Hurjalla rynnistyksellä keulaan mennyt Torvald Palema piti helppoon voittoon. Louhelaisen yhteistulos oli 92 kiekkoa nosti hänet kuudenneksi. Ote herpautui hetkeksi ja kun omani tuli ennen ollut aivan valmis. Ratkaisu oli oikea. Kolmannen kierroksen karsintalohkojen kolmoset taistelevat yhdestä MM-kisapaikasta elokuussa Bulgariassa. – Jos säännöistä aiheutuu haittaa Mestarien liigan urheilullisuudelle, niin sääntöjä on muutettava. Kovalaisen kilpailu keskeytyi kolariin TAMPERE (STT) Miesten lentopallon toisen kierroksen MM-karsintaturnaus Tampereella päättyi Suomen voittoon sunnuntaina. Räikkönen säntäsi kärkeen Kilpailun lähtö jouduttiin uusimaan, kun yhdeksännessä lähtöruudussa majailleella Italian Giancarlo Fisichellalla oli Renaultin kanssa ongelmia. – Lähdin naapuriradan heittimen äänestä ja sitten totesinkin että kiekko ei tulekaan. Juuri Needles’n Pins aiheutti Passionatelle kaksi tappiota viime vuonna. Pekka Korpi ohjasti Old Maid Hallin johtoon, ja kaikki oli sen jälkeen helppoa. Eturenkaat lukkiutuivat kilpailun kuluessa ja sen seurauksena se rupesi tärisyttämään autoa ja etupyörien ripustuksia pahemmin ja pahemmin kisan kuluessa. Peräti kuusi autoa ajoi ensimmäisen mutkan pitkäksi, mutta ainoa keskeyttäjä oli kolmannesta lähtöruudusta lähtenyt Williamsin Mark Webber, joka kolaroi Juan Pablo Montoyan kanssa. Hän joutuikin starttaamaan varikolta. Se kipusi toiseen pariin ulos. Tuloksena pummi, kertasi Lepomäki. Samoin, kun epäonnistuimme viimeksi Kuopiossa. Kaksi viimeistä kisaa sääntörikkeen vuoksi huilannut BARtalli ei vakuuttanut: Jenson Button oli 10:s ja Takuma Sato 12:s. Steinlager hallitsi finaalin jokaista metriä, ja monituhatpäinen norjalaiskatsomo nautti äänekkäästi menestyksestä. Ori lähti kiriin takasuoralla, mutta oikeaa vetoa ei ollut. Giant Diablo jaksoi johtohevosen rinnalta neljänneksi. Maanantaina 30.5.2005 13 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala (06) 827 2341 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 TUKHOLMA (STT) Steinlager vei Elitloppetin voiton Norjaan sunnuntaina Solvallassa. Extreme Energyn kiri katkesi pahoin. Harmittaahan tämä, mutta tällaista kilpailuissa voi sattua, Kovalainen harmitteli. Steinlager piti vuorenvarmasti johtopaikan. Lohkon kolmas selviytyy karsinnan neljännelle kierrokselle. – Vaikka jatkopaikka oli jo varma, niin me lähdimme voittamaan tätä peliä. Nieminen lasketteli maaliin ylivoimaisessa johdossa SE-ajalla 11,9. Räikkösen tallikaveri, Kolumbian Juan Pablo Montoya oli kisan seitsemäs. Mykistävä Järvsöfaks Kylmäveristen Elitkampenista tuli Järvsöfaksin näytös. Johansson kelpuuttaisi Liverpoolin NÜRBURG (STT) Heikki Kovalainen joutui keskeyttämään sunnuntaina ajetun rata-autoilun GP2-luokan kauden seitsemännen kilpailun. Madison Hall jäi palkintosijojen ulkopuolelle. Rauhallisen matkavauhdin jälkeen Gidde Palema irtosi helppoon voittoon ajalla 11,7. Edellinen voitto tuli Rex Rodneyn toimesta vuonna 1986, Midfjeld iloitsi. Jenni Nevalaisen ratsastama Isard de Tillard laukkasi montéeliitissä heti alussa ja hylättiin. Solvallan lehtereillä oli tungosta sunnuntaina. Välillä Rosberg siirtyi jopa johtoon. Hänen vaikeat aloitussyöttönsä siivittivät isäntiä erävoittoon kolmannen erän loppuhetkillä, vaikka Saksa oli ehtinyt johtaa erää jo 23–19. Hän huusi Treichille, mutta yhteistä kieltä ei tuntunut löytyvän. Myös jalkapalloilun eurooppalaisten huippuseurojen yhteenliittymä G14 on julkisuudessa puhunut sen puolesta, että Liverpool saisi ensi kaudeksi pelioikeudet Mestarien liigaan. Mäkelä-Nummela nousi hyvän toisen päivän ansiosta 20. Ohjastaja Alexander Heisholtin ajopuvussa komeili suomalaisen metallialan yrityksen mainos. Oppilaseliitissä taitava Ville Karhulahti ajoi voiton Cider Åsilla. Tamma kuuluu tallimme parhaimmistoon, Korpi sanoi. Naisten trapissa Satu MäkeläNummela ampui tuloksen 65. Räikkönen oli ajamassa uransa viidenteen voittoon, kun oikean eturenkaan ripustuksen hajoaminen päätti McLarenkuljettajan kisan viimeisellä kierroksella johtopaikalta. Suomalaisjuhlaa nähtiin myös 3-vuotiaiden tammojen eliitissä. Viimeinen kierros oli autolle liikaa Eturipustuksen pettäminen vei varman voiton Räikköseltä Renaultin tallipäällikkö Flavio Briatore onnitteli innoissaan onnekkaasti voittanutta Fernando Alonsoa. Uefan Johansson näyttää Liverpoolille vihreää valoa maanosan huippukilpailuun ja kiirehtii Euroopan lajiliiton hallitusta pitämään asiasta puhelinkokouksen. Solvallassa oli runsaasti tapahtumia jo aamusta alkaen. Rinnalla juossut Needles’n Pins taipui kolmanneksi. Tänään välillä taisi jo vähän väsymyskin painaa kentällä, mutta hienosti kuitenkin jaksettiin painaa loppuun asti, Sammelvuo iloitsi. Turnausvoitto vei Suomen MM-karsinnan kolmannella kierroksella samaan karsintalohkoon Ranskan, Hollannin ja Tshekin kanssa. – Passionate oli tänään loistava. Kun elämässä on tuuria, niin näin voi käydä, Olausson kuvaili tunteitaan. Kuopion tappio oli kuskin vika, ei hevosen, Nieminen vahvisti. Hän on saanut paljon ajotehtäviä ja menestynyt erinomaisesti. – Peruskilpailu oli todella kovatasoinen, sillä finaaliin päästiin 70 kiekon tuloksella kun normaalisti riittäisi 68 kiekkoa, manasi päävalmentaja Kare Norvapalo. – Aivan fantastinen elämys voittaa tällaisen yleisön edessä. Ponilähtöjä ajettiin kolme. – Vaihtomiehinä kentälle tulleet Ismo Moilanen (hakkuri) ja Matti Ollikainen (yleispelaaja) pelasivat tänään erinomaisesti ja auttoivat joukkuetta, Sammelvuo jatkoi. Red Bullin britti-kuljettaja David Coulthard yllätti siivittämällä auton 12. Voitto Needles’n Pinsistä tuntui erityisen makealta. Toyotan Ralf Schumacher joutui rytäkän seurauksena vaihdattamaan etusiiven, mutta saksalaiskuljettajan matka katkesi lopulta kierroksella 25 ulosajon seurauksena. – Nicolas ei kuitenkaan ollut siihen kolariin syyllinen, sillä joku muu ajoi ennen sitä suoraan hänen autonsa perään vauhdilla, Kovalainen tarkensi. Lauantaina uransa ensimmäisen paalupaikan ajanut saksalainen jäi Alonsosta 16,5 sekuntia. Halusimme pelata huippupelin. Lohkon kaksi parasta lunastaa paikan Japanin vuoden 2006 MM-kisoihin. sijalle. JanOlov Persson ajoi ruotsalaisten kansallissankarin keulaan avauskaarteen jälkeen. Myös Pekka Korven Old Maid Hall sävähdytti 3-vuotiaiden lähdössä vakuuttavalla voitolla. – Kilpailu oli todella mielenkiintoinen ja hauska. Lohkon ottelut pelataan 29.–31. Sääli vain, että tein pari pientä virhettä ratkaisuhetkillä, mikä lopulta pudotti minut pois palkintosijoilta. Norjalainen suuryllättäjä Cecena Ås pinnisti johtohevosen rinnalta niukkaan voittoon. Suomalaiset saavat juhlia Elitloppet-voittajaa ehkä ensi vuonna. Kyllä minä vielä tavoitteeseen uskon, pistesijahan on jo hankittu (Lepomäki), kiteytti Norvapalo. Lepomäki ampui ensimmäisenä päivänä 21 ja lähti toiseen päivään 11. Kisan voitti Ranskan Veroni Girardet-Allard joka nousi peruskilpailun jaetulta piikkipaikalta kisan voittoon. Kilpailun voiton korjasikin kuudennesta lähtöruudusta startannut Renaultin espanjalaiskuljettaja Fernando Alonso. Ranskalainen huippuratsastaja Philippe Masschaele kiidätti ruotsalaisen Criks Hurricanen ylivoimaiseen voittoon ajalla 14,1. Keskeytyksestään huolimatta Kovalainen johtaa edelleen GPsarjaa 38 pisteellä, ennen toiseksi noussutta amerikkalaiskuljettajaa, Scott Speediä, jolla on 29 pistettä. Olisin tyytynyt toiseen sijaan, mutta kun kuulin radiolla, että Räikkösellä on vaikeuksia, yritin ajaa kovempaa, Alonso kertasi. Startissa kaikki meni hyvin ja voitto tuli helposti. Steinlagerin voitto merkitsee paljon myös Norjan raviurheilulle. Ferrarin Rubens Barrichello ajoi kolmanneksi (–18,5). Seppälän raviperhe voitti kaksi muuta ponilähtöä. Se lisäsi vauhtia loppupuolikkaalla ja meni ylivoimaiseen voittoon. Sillä on mahdollisuuksia nousta seuraavaksi suomalaiseksi supertähdeksi, Nieminen uskoi. Ollikaisen mukaan se on vain hyvä juttu. Sunnuntain toinen suomalaisilopilleri oli junioreissa ensikertaa kansainvälisissä arvokisoissa ampunut Jesse Louhelainen, joka ampui 22+23. Kun syöttö kulki, niin ajattelin, että antaa mennä vaan. Ranskalaiskuskin törkeä painaminen saattoi maksaa Classico Merettin finaalipaikan. – Melkein keskeytin ensimmäisessä mutkassa. Digger Crown ja Gidde Palema vuorottelivat johtopaikalla. Passionatessa ei ole mitään huonoja puolia. Hajoaminen johtui epäkeskoksi kuluneen oikean eturenkaan epätasaisuudesta, joka aiheutti ripustuksen rikkoneen tärinän. Per-Oleg Midfjeld löysi onnekkaasti kiritilaa maalisuoralla, ja Steinlager paineli ykköseksi ajalla 11,0. Hieno turnaus meiltä. Isännät kukistivat turnauksen päätöspelissään Saksan erin 3–1 (23–25, 25–18, 25–23, 25–21). Jopa voittoon oli mahdollisuuksia, ja siksi vähän kyllä harmittaa, Rosberg kertoi. Arden-tallin Kovalaisen kilpailu keskeytyi jo ensimmäisen ajetun kierroksen jälkeen. Jorma Kontion ajama Västerbo Daylight väsyi pahoin. Järvsöfaks piti yllä raastavaa tempoa ja voitti neljännen kerran Elitkampenin, nyt ajalla 19,4. Kuva: Lehtikuva/Reuters LONTOO (STT–AFP) Euroopan jalkapalloliitto Uefan puheenjohtaja Lennart Johansson olisi valmis myöntämään Liverpoolille Mestarien liigapaikan kaudeksi 2005–2006. Korkeatasoisia kilpailuja seurasi 31 793 katsojaa. Markku Niemisen Ranch Don Dee ravasi kulmikkaasti, eikä menestynyt. Räikkönen säntäsi toisesta lähdöstä heti kärkeen, mutta hänen takanaan ensimmäinen mutka meinasi olla kohtalokas useammalle autolle. En tiedä kuka puski takaa, voittaja ihmetteli. Tämä asia on hoidettava kiireellisenä pois päiväjärjestyksestä, Johansson sanoi. Kisan toiseksi kaasutteli toisen kerran peräkkäin kotiyleisönsä edessä ajanut Williamsin Nick Heidfeld. heinäkuuta Ranskan Le Cannet´ssa. Toinen karsinta ei mennyt käsikirjoituksen mukaan. Valioliigan neljä parasta saa automaattisesti edustusoikeuden ensi kauden Mestarien liigaan. Voittotulos helteisessä säässä oli 72+24=96, hopea meni isäntämaan Cristina Vitalille (72+ 21=96) ja pronssi Slovakian Danka Bartekovalle (71+21=92). Suomalaishevosten osalta sunnuntai alkoi epäonnisesti. Steinlager on hänen ensimmäinen ravihevosensa. – Olimme todella onnekkaita tänään, mutta myös erittäin nopeita. Suomi voittamaton lentiskarsinnassa LONATO (STT) Maarit Lepomäen kahdeksas sija naisten skeetissä oli ammunnan haulikkolajien MMkisojen sunnuntaipäivän parasta suomalaisantia Italian Lonatossa. Englannista ensi kauden Mestarien liigaan raivasivat tiensä mestari Chelsea sekä sen jälkeiset seurat Arsenal, Manchester United ja liverpoolilainen Everton. Myös Alonso oli onnekas. – Otin hyvän lähdön ja nousin mukavasti ensimmäisen kierroksen aikana viidenneksi. Tampereella Saksan arkkuun iski viimeisen naulan Suomen joukkueen kapteeni Tuomas Sammelvuo. Tapio Perttusen Saran Salama ei pystynyt nousemaan totokolmikkoon, vaan jäi viidenneksi. Steinlager luovutti kärkipaikan kovaa rynnistäneelle Scarlet Knightille. sijalta. – Kun pääsin kentälle, niin tuli onnistumisia. – Old Maid Hall oli vähän liian pirteä esittelyn jälkeen. – Kolme ottelua ja kolme voittoa. Ei siinä sen kummallisempaa ollut, Ollikainen selitti syöttöiloitteluaan. Viitospaikassa kiekot särkyivät mallikkaasti, mutta kuutospaikalla Lepomäki pummasi toisen yksittäisen kiekon. Valjakko ei ehtinyt takaa neljän parhaan joukkoon ja putosi finaalista. Madison Hallilta odoteltiin menestystä 4-vuotiseliitissä. Civil Action ja Ilster d’Espiens ottivat loput finaalipaikat. Maalissa Rosberg oli neljäs. Steinlager teki voittoajan 10,0, joka sivuaa kilpailuennätystä. Elitloppetin finalistit seulottiin kahdesta karsintalähdöstä. Ruotsalaisten toivo Gidde Palema uupui johtohevosen rinnalta. Tampereella toiseksi jäänyt Saksa pelaa MM-karsinnan kolmannella kierroksella samassa lohkossa Italian, Espanjan ja Ukrainan kanssa. Timo Nurmoksen valmentama Embargo As voitti ravien päätöslähdön koko matkan johdon jälkeen. Per-Oleg Midfjeld valitsi finaaliin sisäradan. Kuluneilla takarenkailla maaliin sinnitelleen voittajan kisa oli jäädä lyhyeksi. Docke Kemp jaksoi sisäratajuoksun jälkeen kuudenneksi 3-vuotislähdössä. Lepomäki kahdeksas MM-skeetissä. Ollikainen saalisti ottelussa 13 pistettä. Janina Seppälä otti ykkösen Micklaksella. Jimmy Seppälä puolestaan ohjasti Smedens Ambran voittoon. 500 000 kruunua tuli ajalla 12,2. Urheilu KESKIPOHJANMAA . Sipori väsyi kovaan alkuvauhtiin ja putosi viimeiseksi. Sunnuntaina Lepomäen ammunta lähti alkuun hyvin, sitten nelospaikan toiseen käänteiseen kiekkoon tuli pummi. Tulokset seuraavalla sivulla Norjalaisjuhlaa Elitloppetissa Passionate Kemp voitti näytöstyyliin tammojen lähdön Per Oleg Midfjeld sai tuulettaa Elitloppetin voittoa Steinlagerin rattailla. Tulos jäi Passionate Kempin voittotuloksesta kolme kymmenystä. Lepomäen olisi pitänyt ampua puhdas kierros, sillä 68 kiekon tulos jäi kuitenkin kaksi kiekkoa finaalipaikasta. Kyseinen puskija oli Ralf Schumacher. Alussa kilpailua hallitsi italialainen Gianmaria Bruni lähes näytöstyyliin, mutta kierroksella 16 italialainen hän ajoi varikolle ja joutui teknisten vaikeuksien takia jäämään sinne. Finlandia-ajon voittaja ranskalainen Kart de Baudrairie nousi kolmanneksi. Päättyneellä kaudella Venäjän pääsarjassa Fakelin joukkueessa pelannut Ollikainen otti toisessa erässä Olli Kunnarin paikan. Digger Crown seurasi kakkoseksi. Sääntöjen mukaan Liverpool jäisi ensi kaudella Mestarien liigan ulkopuolelle, sillä joukkue sijoittui tänä keväänä Englannin valioliigassa viidenneksi. MM-sarjan johtoa vankistanut Alonso kyttäsi päätöskierrokselle lähdettäessä Räikköstä 1,5 sekunnin päässä toisena, ja ajoi Räikkösen ulosajon jälkeen helppoon voittoon. 7-vuotias ori on juossut Olaussonille eläkerahoja yli 10 miljoonaa kruunua. Karhulahti työskentelee Kari Lähdekorven palveluksessa. – Ensi vuonna täällä olisi Passionatelle monta mukavaa tehtävää. Kapteeni tehopelaaja Sammelvuo hyökkäsi sunnuntaina tehokkaasti laidasta ja tehtaili isännille 14 pistettä. Toisen kierroksen alussa, radan ensimmäisessä mutkassa tallikaveri (Nicolas Lapierre) ajoi päälle, ja auto meni sen verran rikki että oli pakko jättää kisa kesken. Giant Superman kiri kakkoseksi. Mini Elitloppetissa Sanni Ihamuotilan Golda Apache kiri hyvin ja oli kakkonen. Lohko pelataan 28.–30. Old Maid Hall porhalsi ylivoimaiseen voittoon komealla ennätysajalla 12,7. Veedol-shikaanin jarrutuksessa Rosberg joutui oikaisemaan, ja tilanteen käyttivät hyödykseen iccione ja Pique. Porilainen paransi toiseen pummaten vain yhden kiekon (24). Ennätys parani tulokseen 20,7. Kari Lähdekorven tytär-Maija oli paras Gläntans Dominolla
. 150 000 kruunua, 1) Old Maid Hall/Pekka Korpi 12,7a, 2) Kniftown Queen 13,3a, 3) Olivia Jet 13,5a. Valmistajien MM-pistetilanne: 1) Renault 76, 2) McLaren 53, 3) Toyota 44, 4) Williams 43, 5) Ferrari 31, 6)Red-Bull 19, 7) Sauber 7, 8) Jordan 0, 9) BAR 0, 10) Minardi 0. Kolmosvahtina Jani pelasi myös kohtuullisen hyvin. Tytöt (75 kiekkoa): 1) Fatima Galvez Espanja 64. . 9) Ranch Don Dee/Markku Nieminen 16,7a. – Tiukka ja tasainen peli. . Tuomarit: Jouni Ojala ja Tero Ruuskanen. V4-kerroin: 359,84. . . Joukkueet 1) Venäjä 174. . 100 000 kruunua, 1) Criks Hurricane/Philippe Masschaele 14,1a, 2) Energetic 14,5a, 3) J.P. 2 2 1– 27 Vimpeli . Pesä-Kiilat löi Kannuksen OULAINEN Auto ja Purkaamo JM:n pääpalkinto matkasi Ari Tikkasen mukana Kiuruvedelle. palk. . Y60: 1) Karri Erkki KokMas 512, 2) Hannula Paavo YK 509. Toisella jaksolla HaVe sai aikaiseksi enää kolme kolmostilannetta ja 14 kärkilyöntiä. . Kajaani rakenteli toisella jaksolla sentään 27 kärkilyöntiä ja 12 kolmostilannetta. 3 2 1 31– 13 8 Alajärvi . . Ratkaisu: HaVe pelasi avausjaksolla toista vuoroa lukuunottamatta tasatahtiin Kajaanin kanssa. . Toto (5–6-7): 1,52 1,10–1,52–1,14, poissa 4, 8. . 2 2 6– 57 Seuraavat ottelut: 8.6. . . Toto (3–5-6): 1,29 1,12–1,38–2,57 3,60, poissa 1 Santeri Dahlia. – Kyllä kaveri sai liian helposti tilanteita aikaiseksi. palk. Toisella jaksolla Oskarin peli heikkeni muun joukkueen tahtiin ja hän epäonnistui kahdesti kentälle menossa. Nikolai Rjabov -turnaus, 2. V4: vaihto 109 553.00 e; oikea rivi 52-4-5; poissa I/1 III/11 IV/11 kerroin 8 216,47. 2 1 1 30– 31 2 Koria . Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Free Your Mind/Jukka-Pekka Niskanen 17,9a, 2) Baltic Way 17,9a (103), 3) Tas Excuse 18,1a (72), 4) Sara’s Knight 18,2a (231), poissa: 2. . . Toto (8–5-2): 256,69 16,33–1,98–1,85. 3 1 1 1 18– 22 4 Seinäjoki . 9) Madison Hall/Jyrki Tammimetsä 13,1a, 10) Grove’s Ben (valmentaja Kari Lähdekorpi) 13,9ax. Yleisöä: 825. Palkitut: I Jukka Latvala, II Olli Yli–Karjanmaa. Lukkari Heikki Torppa, ykkösvahti Janne Salmela ja sieppari Ville Hakala eivät pystyneet tarpeeksi tehokkaasti polttamaan etenijöitä. Nurmo . 2 1 1 9– 23 2 Kinnula . Simon Kirin parhaat olivat lukkari Janne Anttila ja kärki Sami Laine. 3 3 25– 10 9 Imatra . Y50: 1) Juntunen Eero KajA 532, 2) Pylväs Esko YK 494, 3) Mehtälä Eino NU 444. . palk. . Seinäjoki: Jaakko Hirvonen 0/1, Tomi Saari 0/1, Tero Viinamäki 1/0, Jani Korhonen 1/0. Lähtö 3, 3-vuotislähtö, 2140m, 1. . Vimpeli – Ylistaro. Joukkueet 1) USA 178, 2) Venäjä 175. . . . . . . . Pienoispistooli Y70: 1) Salmi Sulevi YK 547, 2) Järvelä Jaakko NU 334. . 2. 3 2 1 29– 11 7 Oulu . Sisäpelissä tuli virheitä liikaa. Lähtö 12, 4-vuotislähtö, 2140m, 1. 4 1 3 41– 18 9 Rauma . . Haukipudas: Ammattilaisja amatööri-ilta: Ammattilaisten otteluja: Kevyt keskisarja: Mika Joensuu–Andreas Riemer Ukraina 2–0. Tuomarit: Antti Paavola ja Mikko-Jussi Laakso. 3 1 1 1 28– 35 3 Lapua . . Toto (1–4-7): 1,86 1,46–2,74–3,62. . Haapajärvi . 5 1 1 3 26– 31 4 Kuopio . Lähtö 5, V4-2, sh 2 100 m: 1) Fobrik/Heikki Hietanen 25,8a, 2) Petrus Rok 26,0a (270), 3) Meno-Teemu 26,0a (207), 4) Lento-Esteri 26,0a (33), toto (2-5-9): 2,13 1,66-5,00-4,88 25,92. erä: 1) Mickael Pichon Ranska, Honda, 2) Stefan Everts Belgia, Yamaha, 3) Ben Townley U-Seelanti, KTM, 4) Joshua Coppins U-Seelanti, Honda, 5) Steve Ramon Belgia, KTM,...11) Antti Pyrhönen Suomi, TM. Toholampi kaatui kotiutuskisassa REISJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilat haki Reisjärven Pilkkeeltä kolme sarjapistettä naisten suomensarjassa. Suvannolle vieraaksi tullut Simon Kiri sai kyytiä jaksoin 2–0 (11–4, 11-2). Y50: 1) Kaarta Veikko KalMY 590, 2) Jaakola Jorma KalMY 588, 3) Marjakangas Eero KalMY 578, 4) Saukko Jukka NU 536. 3 1 1 1 23– 26 5 Kempele . Toinen jakso oli tasainen alusta loppuun. 2 1 1 9– 29 2 HaVe II . Uran vastaavat palkinnot menivät Pasi Seppälälle ja Asko Keski-Petäjälle. Y: 1) Mattila Markku RaaA 523, 2) Ryttäri Hannu HaaAs 515, 3) Juusela Veli HaaAs 405. 3 2 1 34– 18 6 Lapua . erä: 1) Everts, 2) Joel Smets Belgia, Suzuki, 3) Pichon, 4) Coppins, 5) James Noble Britannia, Honda. palk. Toholampi – Kempele. . . HaVen pistetili yhä avaamatta Kajaanin jokeri Nissinen takoi viisi juoksua Kotijoukkueen tehokkain. 3 2 1 25– 19 6 Pattijoki . palk. 1 1 2– 22 Ylivieska II . Lähtö 2, 3-vuotiseliitti, 1609m, 1. – Nämä ovat meille niitä kuuden pisteen pelejä. Naapurukset esittivät hyvätasoisen ja jännittävän pelin. . . 3 3 29– 91 Seuraavat ottelut: 1.6. R.* 19,8ma (249), 4) One Moment Please 19,8max (17), poissa: 3. Kotijoukkueen paras mies Jani Rentola kotiutti kahdesti, ensin avausvuorossa Marko Järvenojan kakkospuolen lyönnillä. Autourheilu Moottoripyöräily 14 Urheilu Maanantaina 30.5.2005 . 300 000 kruunua, 1) Olimede/Lutfi Kolgjini 13,4a, 2) Oeillet Rouge 13,5a, 3) Coktail Aas 13,8a. . . . Nopein kierros: Scott Speed USA, iSport 1.43,853 (178,452 km/h). Amatöörien ottelut: 48 kg: Petteri Frjödholm OulunT–Jukka Pekka Jämsä KiNK 3–0. . . 3 2 1 42– 8 8 Ulvila . 4 1 2 1 47– 48 4 Viinijärvi . . Pelasimme suhteellisen ehjän ottelun, tosin vastuskin oli astetta aikaisempia helpompi, TU:n pelinjohtaja Kalle Luomanen kommentoi. Joensuu: Jimi Heikkinen 0/1, Anssi Raitala 0/1, Jukka Holttinen 2/0, Markku Hylkilä 1/0, Mika Laukkanen 1/0, Hannu Ikonen 0/2. . Tilanne sarjassa: 1) Cairoli 217, 2) Chiodi 203, 3) Sword 190, 4) MacFarlane 185, 5) Melotte 183,...25) Matti Seistola Suomi, Honda. Keskisarja: Markus Huhtala–Dimitrih Libih Ukraina kesk. 3 2 1 43– 9 7 Kauhajoki . . 4 3 1 51– 12 11 Oulu . . . Palkitut: I Saku Kapanen, II Sami Partanen. . Tikkanen paras juhlakisassa Sugo, Japani: Motocrossin MM-sarjan 6/17 kilpailu: Luokka MX2: 1. 7) Sipori/Ari Hartikainen (valmentaja Mika Mäkelä) 21,8a. . . . . Kuula sai sisäpelinsä pyörimään TOHOLAMPI (KP) Toholammin Urheilijat avasi pistetilinsä miesten suomensarjan pohjoislohkossa, mutta voittotilin avaaminen ei vielä onnistunut. . . Sunnuntaina hän otti yleisen luokan kakkostilan jatkoksi lauantain A-finaalipaikalle etuveto/kardaaniluokassa. . . . Y60: 1) Simi Kalervo YK 576, 2) Loukkaanhuhta Ossi TmSA 576, 3) Jalander Paavo TmSA 575, 4) Vuorenpää Pekka KokMas 568, 5) Laurila Oiva NU 550. Ensin HaVen etukettään puri näpy ja heti perään läpilyönti kakkospuolelta. 3 1 2 9– 40 1 Peräseinäjoki . . . . . Sisäpelitilastot kertovat ottelusta tylyä kieltään: Kempele voitti kolmostilanteet 26-0 ja kärkilyönnit 46-16. 3 2 1 28– 25 6 Ylistaro . . . . 2 1 1 17– 17 4 Reisjärvi . . Joukkueet 1) Italia 210, 2) Slovakia 201, 3) USA 196. 5 4 1 27– 23 12 Jyväskylä . Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Tumman Taika/Martti Karjalainen 34,1, 2) Rokipoika 34,7 (286), 3) Viivytys 33,9x (60), 4) Nallipyssy 34,8 (167), poissa: 1,12. Tasaisesta ottelusta kertoo myös sisäpelin yhteenveto. . . . Juoksuja tehtiin kyllä melko hyvillä lyönneillä vaikka kotijoukkue välillä avustikin, KPK:n pelinjohtaja Jukka Nevalainen selvitti. 3 1 2 18– 24 2 Köyliö . Lähtö 7, V4-4, lv 2 600 m: 1) Smoking/Juha Länsimäki 17,4a, 2) Go Hero 17,7a (26), 3) Ragu Laukko 17,8a (173), 4) Mimmu Kemp 17,8a (93), toto (5-6-1): 3,32 1,83-1,57-3,59 4,75. . Heikki Kovalainen Suomi, Arden keskeytti 1. Pari epäonnistumista taittaa jo joukkueelta niskat. Y: 1) Laitila Eero NU 550, 2) Ryttäri Hannu HaaAs 546. Naiset: 1) Sirpa Hjort OFK-125, 2) Anne Heinonen OUA, 3) Anne Koljonen VesUA, 4) Mira Sainila RaaUA, 5) Leila Laukkanen OuMK/UA, 6) Miia Himanka TohUA, 7) Niina Martimo OUA, 8) Miia Rautio OuMK/UA. Kolmanneksi sijoittui jokkiksen pistepörssikuningatar Anne Koljonen. . . . kruunua, 1) Steinlager/Per-Oleg Midfjeld 10,0a, 2) Giant Superman 10,4a, 3) Giant Diablo 10,5a, 4) Kart de Baudrairie 10,5, seur. . Joukkueet: 1) USA 284, 2) Kiina 282, 3) Italia 281,...11) Suomi 273. Pojat (125 kiekkoa, tilanne 100 kiekon jälkeen): 1) Marco Panizza Italia 93,…33) Jesse Kinnunen Suomi 82,… 42) Antti Tuomenoksa Suomi 69. 3 1 1 1 22– 21 4 Kajaani . 4 3 1 23– 40 6 Joensuu . 3 1 2 19– 38 1 Toholampi . 3 1 1 1 24– 31 4 Jokioinen . 3 1 1 1 17– 18 4 Rauma . . päivä: Suomalaisten tulokset: 64 kg: Jaakko Myllylä Suomi–Aleksei Reinsalu Viro 23–12. . 250 000 kruunua, 1) Passionate Kemp/Markku Nieminen 11,9a SE, 2) Alexia Ås 12,8a, 3) Needles’n Pins 13,0a. Gidde Palema 10,5a, Ilster d’Espiens 10,6a, Civil Action 10,9a, Digger Crown hylätty. kierroksen jälkeen. . 4 1 1 2 18– 27 4 Pori . KESKIPOHJANMAA Nürburgring, Saksa: Formula ykkösten kauden 7/19 kilpailu: 1) Fernando Alonso Espanja, Renault 1.31.46,648, 2) Nick Heidfeld Saksa, Williams jäljessä 16,5, 3) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari –18,5, 4) David Coulthard Britannia, Red Bull –31,5, 5) Michael Schumacher Saksa, Ferrari –50,4, 6) Giancarlo Fisichella Italia, Renault –51,9, 7) Juan Pablo Montoya Kolumbia, McLaren –58,1, 8) Jarno Trulli Italia, Toyota –1.11,0, 9) Vitantonio Liuzzi Italia, Red Bull –1.11,5, 10) Jenson Button Britannia, BAR –1.35,7, 11) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren jäljessä 1 kierrosta, 12) Takuma Sato Japani, BAR –1, 13) Jacques Villeneuve Kanada, Sauber –1, 14) Felipe Massa Brasilia, Sauber –1, 15) Tiago Monteiro Portugali, Jordan –1, 16) Narain Karthikeyan Intia, Jordan –1, 17) Christijan Albers Hollanti, Minardi –2, 18) Patrick Friesacher Itävalta, Minardi –3 Keskeyttäneet: Ralf Schumacher Saksa Toyota, Mark Webber Australia Williams. . Trap: Naiset (75 kiekkoa): 1) Deborah Gelisio Italia 91 (70+21), 2) Irina Laritsheva Venäjä 90 (71+19), 3) Susan Nattrass Kanada 89 (69+20),...20) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 65,…38) Noora Antikainen Suomi 61. 3 1 2 23– 35 3 Vimpeli . Miesten maakuntasarja Haapajärvi II – Kannus 2 – (4 – 1, 14 – 1). Kärsämäen MK/UA:n Henri Häkkiselle viikonloppu oli myös loistava. 2. Tytöt (75 kiekkoa): 1) Song Wei Kiina 63. 3 1 1 1 31– 17 4 Kiiminki . Raskassarja: Sami Elovaara–Vlado Szabo Slovakia 3–0. . Ylitornio: Naisten MM-kilpailut, 3. Kinnulan parhaina palkittiin Anne-Marie Hakkarainen ja Johanna Urpilainen. Y50: 1) Juntunen Eero KajA 548, 2) Niiranen Reijo HaaAs 539, 3) Häkkilä Rauli NU 536. . Kinnunen keräsi illan parhaan kärkilyöntiprosentin onnistuen viidesti 83 prosentin teholla. 3 1 1 1 23– 31 3 Riihimäki . 5 2 3 30– 15 12 Nurmo . Isopistooli Y: 1) Laitila Eero NU 550, 2) Ryttäri Hannu HaaAs 522. . . Pelivaihto 311 528.50 e, yleisöä 685. Kun vielä takakenttäkin vuoti välillä pahasti, ei tilanne ollut kotijoukkueen kannalta häävi. . Loppuottelu: Roman Pavlenkov Viro–Jaakko Myllylä Suomi 24–15. Y: 1) Alajoki Juha KalMY 536, 2) Leskelä Matti SSA 534, 3) Uusivirta Yrjö NU 514. Kankaanpää . Jani Rentola löi HaVen kolmesta juoksusta kaksi. 2 1 1 30– 10 4 Haapajärvi . . Y15 40ls: 1) Uusivirta Jarno NU 341. . Naisten luokassa voiton otti OFK-125:n Sirpa Hjort ja toinen oli Anne Heinonen Oulusta. Hyvinkää–Joensuu 1–2 (2–0, 1–2, 0–2) H: 2 0=2 1 0=1 1 J: 0=0 1 1 0=2 2 2 Hyvinkää: Olli-Jussi Makkonen 0/1, Veikka Ketonen 0/1, Sami Laine 1/0, Simo Eerikäinen 1/0, Valtteri Ketonen 0/1, Juha Korhonen 1/0. 500 000 kruunua, 1) Torvald Palema/Joakim Lövgren 12,2a, 2) Citation 12,3a, 3) Profit Ås 12,3a, . HaVe:lla vielä pistetili avaamatta ja Kajaanillakin kahdesta pelistä saaliina vain yksi piste. . toto (9-7-10): 17,32 4,73-1,58-5,98 47,62. 6) Docke Kemp/Pekka Korpi 15,9a, . . Kolmostilanteita molemmilla joukkueilla oli viisi ja kärkilyönnit kotijoukkue vei yhden vuoron enemmän pelanneena 18-13. . . 3 1 1 1 31– 24 6 Muhos . Hämeenlinna: Super 2000-luokan 2/7 kilpailuviikonloppu: Sprint: 1) Janel Nurminen Audi, 2) Kari Grönthal BMW, 3) Ari Laivola Seat. 3 2 1 47– 20 8 Vähäkyrö . Palkitut: I Sami Joukainen, II Mikko Lahtinen. 4 1 3 44– 43 9 Hamina . . Viimeiseksi jääneessä kolmen lyöjän erässä Pattijoki teki hyvillä lyönneillä sataprosenttista jälkeä. Yleisöä: 1 024. Lähtö 11, tammojen 3-vuotiseliitti, 1609m, 1. Päivän Duo: vaihto 18 678.00 e; oikea rivi 4-5; kerroin 61,17. . Toto (5–10-2): 2,42 1,41–2,44–2,77, Päivän Duo (5–5): 4,81. . Sotkamo . Turku . Yleisöä: 1 361. . . Keskipohjanmaan ykkönen: Jani Rentola onnistui kotijoukkueesta parhaiten sisäpelissä kotiuttaen kahdesti. 3 1 1 1 23– 29 5 Ylivieska . 3 1 1 1 26– 36 3 Vaasa . . Palkitut: I Jani Komulainen jr, II Lauri Suutarinen. 3 1 2 6– 20 1 HaVe . . . toto (8-3-4): 16,22 2,33-1,081,72 25,44. Naisten superpesis Oulu – Lapua 2 – (5 – 0, 4 – 0), Siilinjärvi – Tyrnävä – 1 (3 – 3, 6 – 7), PeTo-Jussit – Sotkamo 2 – 1 (10 – 5, 4 – 5, 1 – 0). . 2 1 1 31– 17 4 Kannus . . . Toisella jaksolla kotijoukkueen ote löystyi ratkaisevasti, kun Kajaani siirtyi toisessa vuoroparissa jo 5-1 -johtoon. . Carrera Cup: 1) Ilmari Ullakko, 2) Fredrik Ros, 3) Olli Haapalainen. Ravit Voimanosto Risto Lintilä VETELI (KP) HaVe – Kajaani 0–2(1–4, 2–8) Ensin positiiviset asiat. Pienoiskivääri 3 x 20ls Y70: 1) Leivo Osmo KajA 507. . Kohtla-Järve: Kv. 3 3 8– 46 Seuraavat ottelut: 1.6. . Pesä-Kiilojen palkitut olivat Elisa Oravakangas ja Anne-Maria Pesonen. . . 200 000 kruunua, 1) Järvsöfaks/Jan-Olov Persson 19,4a, 2) Moe Odin 20,3a, 3) Bokli Eld, 20,6a. Formula 3: 1) Arto Taimi, 2) Jari Koivisto, 3) Kimmo Joutvuo. 4 1 1 2 20– 30 4 Oulu . 2. Näin HaVe on yhä kolmen kierroksen jälleen sarjassa ainoana ilman pisteitä. . Pilkkeen parhaina palkittiin Jaana Paakkonen ja Hanna Paloranta. päivä: 90 kg: 1) Inna Orobets Ukraina 615,0 kg (240,0+165,0 kg+210,0 kg), 2)Jessica O’Donnell-Watkins USA 590,0 (230,0+140,0+220,0), 3) Bonica Brown USA 527,5 (215,0+117,5+195,0). Yhtä kaikki lopputulos oli kuitenkin yhä sama kuin kauden aikaisemmissa pelissä eli puhdas tappio. . . karsinta, 1) Steinlager/Per Oleg Midfjeld 11,0a, 2) Giant Superman 11,3a, 3) Civil Action 11,3a, 4) Ilster d’Espiens 11,5a, 5) Classico Merett/Pekka Korpi 11,8a, ... . Silverstone, Englanti: Supersport 600-luokan MM-sarjan 5/12 osakilpailu: 1) Sebastien Charpentier Ranska, Honda CBR 600RR 41.53,540, 2) Kevin Curtain Australia, Yamaha YZF R6 41.56,383, 3) Stephane Chambon Ranska, Honda CBR 600RR 42.15, 903,... . . 3 1 2 9– 22 2 Järvenpää . . Yli 90 kg: 1) Galina Karpova Venäjä 735,0 (ME) (300,0 (ME)+190,5 (ME)+250,0), 2) Chen-Yeh Chao Taiwan 640,0 (250,0+175,0+215,0), 3)Viktoria Olenitsja Ukraina 635,0 (250,0+160,0+225,0),...8) Katariina Nokua Suomi 552,5 (SE) (220,0+122,5+210,0). . palk. TU:n parhaina palkittiin lukkari Teppo Seppälä ja jokeri Jukka Seppälä. . . . palk. . . Palkitut: I Markus Meriläinen, II Tuomas Tervonen. . Tuomarit: Peter Laitio ja Timo Siekkinen. Avausjakso ratkesi toisessa vuorossa, jonka alkuun Kuula teki kuusi juoksua ja karkasi 7–1-johtoon. toto (8-6-1): 7,92 1,92-1,69-1,34 59,62. 3 2 1 18– 17 6 Ii . Kuulasta löytyi sunnuntaina onnistujia laajalta rintamalta. . Toto (5–10-6): 1,68 1,14–1,51–1,50. Tuomarit: Juha Asunmaa ja Hannu Vartiainen. . . . . . . . Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Dolomite/Akseli Lahtinen 17,9a, 2) Perfect Coctail 17,9a (25), 3) Duran Puppet 18,1a (64), 4) Reckless Soul 18,2a (324), poissa: 2,5. 75 000 kruunua, 1) Cecena Ås/Alexander Heisholt 15,6a, 2) Staro Yzerman 15,6a, 3) First Tilly 15,8a, . Vielä avausjaksolla HaVe pystyi melko tasaiseen peliin Pallokerhoa vastaan. . Nürburg: GP2-sarjan kauden 7/23 kilpailu (Nürburgring, 60 kierrosta, 308,863 km): 1) Clivio Piccione Monaco, Durango 42.42,210, 2) Adam Carroll Britannia, Super Nova 6,861 sekuntia jäljessä, 3) Nelson Piquet Jr. palk. . Y60: 1) Hannula Paavo YK 565, 2) Karri Erkki KokMas 551. 100 000 kruunua, 1) Cider Ås/Ville Karhulahti 14,0a, 2) Staro United 14,0a, 3) Magnifik Girl 14,4a. . . Kuulan muut palkitut olivat Jani Moilanen ja jokeri Janne Vinkki. Naisten suomensarja pohjoislohko Kempele – Kinnula 2 – (8 – 0, 6 – 0), Kajaani – Vimpeli 2 – (7 – 1, 14 – 0), Reisjärvi – Haapajärvi – 2 (3 – 6, 1 – 2). . Vakiopistooli Y70: 1) Järvelä Jaakko NU 372. . . Y50: 1) Häkkilä Rauli NU 477, 2) Mehtälä Eino NU 399. Haastaja: Anssi Kinnunen HaVen sisäpelitilastot (lyödyt/tuodut/kärkilyönnit): 1) Marko Järvenoja 2-k 0/2/4, 2) Tomi Vertanen 2-v 0/0/3, 3) Ville Hakala s 0/0/1, 4) Anssi Kinnunen 3-p 0/0/5, 5) Jani Rentola 3-v 2/0/4, 6) Eetu Karhulahti 2-p 0/1/3, 7) Toni-Pekka Sillanpää 3-k 0/0/3, 8) Janne Salmela 1-v 1/0/2, 9) Heikki Torppa l 0/0/0, 10) Mikko Karhulahti j 0/0/1, 11) Jussi Jänkä j 0/0/3, 12) Oskari Kivinen j 0/0/3. Koskenkorva: Toni Ranta 0/2, Jukka Latvala 2/0, Olli Yli-Karjanmaa 1+0/2, harhat 1. . 3 2 1 34– 13 8 Kiri . . Toto (4–5-10): 1,39 1,25–1,80–2,50. Pistetilanne: 1) Kovalainen 38, 2) Speed 29, 3) Carroll 28, 4) Bruni Italia 27, 5) Rosberg Saksa 21, 6) Piquet Jr. . 64 kg: Joona Roth IUV–Jani Tuulaniemi LaLu 2–1. . Avausjolla ulkopeli oli vielä toista vuoroparia lukuun ottamatta hyvää, mutta toisella jaksolla niskat taittui tappiotilanteessa liian helposti, HaVen pelinjohtaja Petri Saari harmitteli. Piste tuli, mutta enemmänkin oli tarjolla. . Kentän parhaana palkittiin sisäpelissä tehokkaasti onnistunut Olli Kippola. . . Nyt vain pitää saada onnistumisia alle, Rentola painotti. . Pesä-Kiilat pelasi piirun verran tarkempaa ulkopeliä ja ansaitsi pisteet. Palkitut: I Olli-Jussi Makkonen, II Riku Rantanen. . . toto (4-6-11): 2,32 1,36-5,79-2,18 48,72. . 75 000 kruunua, 1) Embargo As/Björn Goop (valmentaja Timo Nurmos) 15,0a, 2) Opus Brick, 3) Davidov, . Ottelun loppunumerot valehtelevat, sillä Ura oli paremmin mukana ottelussa kuin numerot antavat ymmärtää. . Helppo paikka ei HaVe:lla ole jatkossakaan, ensiksi keskiviikkona Vaasan vieraaksi ja sunnuntaina Ruohopatin kentälle saapuu yksi sarjan ennakkosuosikeista eli Jyväskylän Kiri. 3 1 1 1 42– 37 6 Hämeenlinna 3 2 1 28– 19 5 PeTo-Jussit . Toto (2–45): 1,44 1,19–1,67–2,20 6,32. . Bonanza 15,2a, Isard de Tillard/Jenni Nevalainen (valmentaja Pekka Korpi) hylätty. Pesäpallo Tukholma Lähtö 1, Monté-eliitti, 2140m, 1. . Ratkaisu syntyi vasta kolmannessa kotiutuskisassa, johon lähdettiin lukemista 2–2. . . T10 20 ls: 1) Jaakola Joni KalMy 187. Avausjakso ratkesi toisessa vuorossa, jossa HP-K karkasi kotijoukkueelta. . . 3 3 19– 3 9 Siilinjärvi . 6. YLIVIESKA (KP) Hieman yskähdellen kautensa miesten suomensarjassa käynnistänyt Ylivieskan Kuula sai sisäpelinsä pyörimään kunnolla. . 3 2 1 42– 24 6 Seinäjoki . . . . Palkitut: I Antti Järvinen, II Teemu Haataja. . 5) Saran Salama/Tapio Perttunen 20,7a, . Kouvola: Sami Karjala 0/2, Teemu Haataja 0/1, Marko Hovi 1/2, Antti Järvinen 1+4/1, Jarkko Ekroth 1/0, Stefan Sburatura 0/2, Jaakko Kuoppa 1/0, Mikko Närhi 1/0, Petteri Solasaari 0/3, Toni Juurakko 1/0, harhat 1. . . . . Troikka: 605,59. . Joukkueet 1) Iso-Britannia 271, 2) Italia 268, 3) Ranska 259. Vimpeli – Lappajärvi, Haapajärvi – Kajaani, Kinnula – Reisjärvi. . 69 kg: Aleksei Akavov Venäjä–Sampo Aunio Suomi kehätuomarin keskeytys. Oulu Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Fulleri/Jouko Koski 35,9a, 2) Vokkerillan Vili 35,9a (65), 3) Tosi-Japi 36,0a (33), 4) Lahjuksen Tiitus 36,3a (452), poissa: 12. Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Iinawat/Ari Vimpari 28,7, 2) Turjake 29,7 (64), 3) Piskon Kloppi 30,6 (48), 4) Saanan Poika 30,1 (141), toto (16-11-4): 20,77 5,77-2,22-2,68 54,23. HaVe:lta onnistui kotiutuksessa vain Janne Salmela, kun taas Kajaani kotiutti sataprosenttisesti. 3 1 1 1 23– 20 5 Kempele . . . . . . . Pattijoki voitti kolmostilanteet 20–19 ja kärkilyönnit 36–30, joten tilastot tukevat niukkaa vierasvoittoa. . . 4 2 2 20– 23 6 Koskenkorva . . Miesten Superpesis: Sotkamo–Oulu 2–0 (2–1, 3–1) S: 1 1=2 3 0=3 2 O: 1 0=1 1 0=1 Sotkamo: Jarmo Heikkinen 0/1, Mikko Kuosmanen 0/1, Jani Komulainen, jr 1+3/1, Roope Korhonen 1/0, Marko Pääkkönen 0/2. . . . Kiri – Kauhajoki, Järvenpää – Kankaanpää, Köyliö – Ulvila, Jokioinen – Imatra, Hamina – Riihimäki, Alajärvi – Kempele, Kajaani – Ii. . . Palkitut: I Jarkko Kokko, II Jussi Kemilä. . Kanadan osakilpailu Montrealissa. Toto (3–1-9): 1,86 1,28–1,93–2,02. . Bosse/Rauno Oikarainen 15,9a, 2) Turbo Line 16,7a (245), 3) Barbarous Li 16,9a (49), 4) Jolie River 17,0a (173), toto (410-9): 10,47 4,71-7,33-1,75 288,64. 8) Västerbo Daylight/Jorma Kontio 12,5a. . . . 3 1 1 1 27– 28 4 Lappeenranta 3 1 2 16– 21 3 Tyrnävä . Rentolan lisäksi kotijoukkueen parhaimmistoa olivat kolmospolttaja Anssi Kinnunen ja jokeri Oskari Kivinen. . Lähtö 4, Elitloppet 1. 3 1 2 11– 24 2 PeTo-Jussit . . 0– Seuraavat ottelut: 5.6. 2 1 1 27– 9 5 Kajaani . – Sisäpelimmekään ei ollut nyt niin tehokasta, kuin kauden avauspelissä Kempelettä vastaan. Naisten ykköspesis Viinijärvi – Turku – 1 (5 – 5, 1 – 7), Joensuu – Rauma – 2 (0 – 2, – 9), Hamina – PeTo-Jussit 2 – 1 (12 – 4, 2 – 7, 1 – 1, 4 – 0). Yleisöä: 1 096. toto (11-3-5): 3,51 1,69-2,23-2,16 27,48. . . Seuraava osakilpailu: 12. Magny-Cours, Ranska. . Auniolle pronssia. 18. . 3 1 2 14– 28 2 Evijärvi . 2 1 1 15– 20 1 Seuraavat ottelut: 1.6. . . . . Toinen jakso ratkesi heti alkuun, kun Kuula teki ensimmäisessä vuorossa neljä ja perään toisessa vuorossa viisi juoksua. Tuomarit: Petrikki Tukiainen ja Antti-Jussi Hirvonen. . . 250 000 kruunua, 1) Gidde Palema/Åke Svanstedt 11,7a, 2) Digger Crown 12,0a, 3) Kart de Baudrairie 12,0a, 4) Giant Diablo 12,1a. 2 1 1 40– 13 3 Lappajärvi . Ylivieska Pienoiskivääri-ja pistoolikisat Ylivieskan Huhmarissa 29.05. 1 1 15– 13 2 Sievi . . . 4 1 1 2 28– 18 5 Kouvola . . . . . . . V. Pilke kaatui kotonaan paikallispelissä jaksoin 0–2 (3–6, 1–2). . Joukkueet: 1) Venäjä 202, 2) Italia 202, 3) Kiina 197. . Miehet (125 kiekkoa, tilanne 100 kiekon jälkeen): 1) Vincent Thancoock USA 99, 2) Andrei Ineshin Viro 98, 3) Abdullah Alrashidi Kuwait 97 + 3 muuta,...33) Marko Kemppainen Suomi 93,…41) Timo Laitinen Suomi 45,… 81) Vesa Lautamatti Suomi 88. Luokka MX1: 1. Alajärvellä HaVe sai aikaiseksi vain yhden (!) kolmostilanteen ja 16 kärkilyöntiä. . . Pienoiskivääri makuu 60ls Y70: 1) Leivo Osmo KajA 566, 2) Hopeavuori Kalle YK 551. Molemmat pääsivät yrittämään miestä kotiin neljästi. Miesten suomensarja pohjoislohko Toholampi – Pattijoki 1 – 2 (4 – 3, 3 – 4, 1 – 1, 4 – 5), Ylivieska – Simo 2 – (11 – 4, 11 – 2). . . . Lähtö 10, Oppilaseliitti, 2140m, 1. 52 kg: Sakari Lähderinne IUV–Miika Mannelin OulunT 2–1. Lähtö 9, Elitloppet finaali, 1609, 1. Vimpeli–Kouvola 2–1 (0–9, 3–2, 0–0, 3–2) V: 0=0 2 1 0=3 3 2 K: 2 4 3=9 1 1=2 2 1 Vimpeli: Pekka Hietakangas 0/2, Jukka Ristimäki 1+1/1, Tero Lassila 1/0. Koskenkorva – Kuopio, Oulu – Vimpeli, Nurmo – Sotkamo. . . 5 3 2 39– 20 8 Hyvinkää . 3 2 1 38– 5 8 Kokkola . . Yleisöä: 1 423. . – Tärkeintä tässä pelissä oli kolme pistetä. . Toto (7–10-5): 6,12 1,90–2,05–2,33. . palk. Tulokset: Yleinen luokka: 1) Ari Tikkanen KiuUA, 2) Henri Häkkinen KärsäMK/UA, 3) Janne Taskila OuMK/UA, 4) Timo Isokangas OuMK/UA, 5) Kai Uusi-Äijö KauhUA, 6) Jukka Mehtälä OuMK/UA, 7) VesaJukka Päivärinta NivUA, 8) Petri Ylitalo RaaUA, 9) Mikko Tarvonen TohUA, 10) Veijo Viitanen RaaUA, 11) Harri Sandelin ÄkiUA, 12) Joni Leskinen OuMK/UA. . Y60: 1) Hannula Paavo YK 552. . . Toto (3–4-8): 3,32 1,67–2,02 –4,99 9,79, poissa 12. . Kajaanin ykkösmies oli jokeri Tommi Nissinen, joka heti ensimmäisellä lyöntivuorollaan toisessa vuorossa kotiutti kahdesti. . 3 1 2 18– 34 2 Seuraavat ottelut: 1.6. Pojat (125 kiekkoa, tilanne 100 kiekon jälkeen): 1) Anthony Terras Ranska 98,...6) Jesse Louhelainen Suomi 92,…16) Ville Hukkanen Suomi 89,…21) Miikka Rintala Suomi 87. V4-kerroin: 3 137,19. . . . . Kinnulan Kimmojen sisäpelieväät olivat heikot Kempeleessä, jossa Kiri kuritti vieraitaan jaksoin 2–0 (8-0, 6-0). . Koria – Hamina. 5 1 4 21– 32 2 Ylihärmä . Pistetilanne: 1) Lähteenmäki 65 pistettä, 2) Nurminen 55, 3) Laivola 53. . . Miehet (125 kiekkoa, tilanne 100 kiekon jälkeen): 1) Lorenzo Santana Espanja 97, 2) Massimo Fabbrizi Italia 97, 3) Stephane Clamens Ranska 96 + 7 muuta,...54) Petri Nummela Suomi 90,…58) Tommi Andelin Suomi 90,…75) Janne Kirvesmäki Suomi 87. Miesten ykköspesis Kauhajoki – Kempele 2 – (8 – 2, 2 – 1), HaVe – Kajaani – 2 (1 – 4, 2 – 8), Ii – Alajärvi – 2 (3 – 4, – 8), Kiri – Vaasa 2 – (4 – 2, 8 – 1), Ulvila – Hamina 2 – (2 – 0, 3 – 2), Imatra – Järvenpää 2 – (5 – 0, 17 – 4). palk. Nurmo–Kuopio 2–0 (7–1, 4–3) N: 5 2=7 4 0=4 2 K: 1 0=1 1 2 0=3 Nurmo: Henri Puputti 0/2, Antti Kuusisto 0/1, Mikko Vainionpää 1+3/3, Antti Tokkari 1+2/2, Antti Piuhola 1/1, Jarkko Hallanoro 0/2, Antti Kaappola 3/0. . 5 1 4 19– 55 1 Seuraavat ottelut: 31.5. Kitee–Koskenkorva 1–2 (3–2, 1–2, 0–0, 0–1) Ki: 3 0=3 1 0=1 1 Ko: 1 1 0=2 2 0=2 1 2 Kitee: Saku Kapanen 0/1, Sami Partanen 1/0, Mikko Varonen 0/1, Ville Huuhtanen 0/2, Petri Pennanen 1/0, Petri Raittila 1/0, Aleksi Rautiainen 1/0. Ammunta Nyrkkeily. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Elit Booe/Kirsi Koski 19,7ma, 2) Always Perfect 19,8ma (41), 3) Plattsättarn P. . . . 3 1 2 12– 32 2 Simo . . Sievi – Haapajärvi II, Ylivieska II – Reisjärvi. . 9) Tatu Lauslehto Suomi, Honda CBR 600RR 42.31,368,...19) Sami Penna Suomi, Honda CBR 600RR 43.17,320. 5 2 1 2 27– 33 7 Pattijoki . Pyrhönen keskeytti. 3 1 2 16– 43 1 Tampere . . . . PattU,Raahe–Seinäjoki 2–0 (15–1, 2–1) P: 4 1 10=15 1 1=2 2 S: 1 0=1 1 0=1 PattU,Raahe: Jussi Kemilä 1+3/4, Antti Mäkelä 0/2, Marko Rasinkangas 0/2, Pertti Mäkelä 2/1, Jarkko Kokko 1+3/2, Topi Kosonen 1/2, Timo Lemponen 2/1, Jari Törmänen 0/1, Teemu Lohtander 0/1, Sami Ahola 4/0, Jarkko Pesola 0/1. Pesä-Kiilat vei paikallispelin HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilojen kakkosjoukkue avasi voittotilinsä miesten maakuntasarjassa, kun se voitti kotiottelussaan Kannuksen Uran 2–0 (4-1, 14-1). Järjestävän seuran kuljettajista Janne Taskila, Timo Isokangas ja Jukka Mehtälä olivat Afinaalissa. . . Viikonloppuna ajettu JM-kilpailu oli samalla Oulaisten Moottorikerho/Urheiluautoilijoiden 40vuotisjuhlakilpailu. . . Tilanne sarjassa: 1) Everts 251, 2) Pichon 240, 3) Smets 204, 4) Coppins 203, 5) Townley 168,...14) Pyrhönen 83,...19) Vehviläinen 48. Finaali: 1) Laivola, 2) Aivis Ohtla Viro, Honda, 3) Pasi Lähteenmäki Honda. Maila ei käynyt riittävän tarkasti keskipalloon, Saari arvioi. Ei meidänkään peli ollut kovin hienoa. 2,5 milj. 4 2 1 1 35– 22 7 Vimpeli . Toholampi hävisi pitkän kaavan mukaan edenneessä ottelussa kotiutuskisassa Pattijoen Urheilijoille luvuin 1–2 (4–3, 3–4, 1–1, 4–5). . Joukkueet 1) Ranska 277…3) Suomi 268. . . . . erä: 1) Mackenzie, 2) Sword, 3) Melotte, 4) Cairoli, 5) Alessio Chiodi Italia, Yamaha. . Urheilupistooli N: 1) Aho Mirja KokMas 507. Y60: 1) Vuorenpää Pekka KokMas 540, 2) Välikangas Tapio TmSA 533. Toisessa vuorossa sama tilanne toistui ja Rentolan takakentän lyönnillä Järvenoja juoksi jälleen kotiin. 2 1 1 33– 9 4 Haapajärvi II . . Halsua-Veteli Pesiksen peli miesten ykkössarjassa parantui keskiviikon umpisurkean Alajärven vierailun jälkeen selvästi. Lähtö 8, Elitkampen, kylmäveriset, 1609m, 1. Ensimmäisellä jaksolla sisäpelinsä kanssa tuskailleesta HP-K:sta ykkösellä palkittiin Mikko Heittokangas ja kakkosella Jyri Suhonen. Kuopio: Sami Haapakoski 0/1, Mikko Lahtinen 0/2, Jarkko Perttula 0/1, Sami Joukainen 3/0, harhat 1. . . . Nissinen kotiutti vielä toisellakin jaksolla kolmesti eli yksin hänen lyönneillään HaVe olisi kaatunut jo juoksuin 5-3. . . Palkitut: I Antti Tokkari, II Mikko Vainionpää. . 4 3 1 32– 8 11 Kitee . Palkitut: I Jukka Holttinen, II Markku Hylkilä. Palkitut: I Jaakko Hirvonen, II Tero Viinamäki. 3 1 2 31– 10 7 Alajärvi . Oulunsalo . . Toto (2–5-1): 1,39 1,22–2,39–2,37 10,84. Reisjärvi . Lähtö 6, tammojen 4-vuotiseliitti, 1609m, 1. Y50: 1) Kaarta Veikko KalMY 545, 2) Marjakangas Eero KalMY 532. Nopein kierros: Fernando Alonso 1.30,711. . . Kajaania vastaan kotikentällään HaVe rakensi jo kahdeksan kolmostilannetta ja kärkilyönnitkin tuplaantuivat 32:een. Topi Haarala Suomi, Honda CBR 600RR keskeytti. . Me lahjoitimme liian usein tilanteen, kun pallot eivät pysyneen räpylässä. Lähtö 7, 4-vuotiseliitti, 1609m, 1. . . . Lähtö 5, Elitloppet, 2. . . . Kivinen meni puolestaan avausjaksolla sataprosenttisesti kentälle. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Glace Classic/Kari Alapekkala 16,1a, 2) Stoneisle Clyde 16,2a (41), 3) Miss Gate 16,5a (96), 4) Raise The Wind 16,8a (869), toto (5-9-7): 36,46 8,05-2,60-3,61 81,90. . Tuomarit: Jukka Härkönen ja Mika Kääriäinen. Kun tällä kaudella emme ole vielä saaneet kunnon peliä alle, niin itseluottamus tiukkojen tilanteiden kääntämiseksi voitoksi horjuu. Y: 1) Alajoki Juha KalMY 581, 2) Uusivirta Yrjö NU 581, 3) Tenhonen Mika NU 560, 4) Eriksson Christer KokMas 555. 2005 Vapaapistooli Y70: 1) Salmi Sulevi YK 481. . Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) K. Kajaani rakenteli varsinkin toisella jaksolla jatkuvasti tilanteita lyhyillä HaVen etukenttään. karsinta, 1609m, 1. 2 2 27– 1 6 Kempele . 11) Extreme Energy/Jorma Luhanko 16,2a. palk. . . . . Palkitut: I Pekka Hietakangas, II Jukka Ristimäki. 3 1 2 11– 47 1 Seuraavat ottelut: 31.5. . 4 1 1 2 30– 33 5 Sotkamo . . 2 2 29– 26 2 Joensuu . . . . Brasilia, Hitech Piquet –7,487, 4) Nico Rosberg Saksa, ART –7,727, 5) Sergio Hernandez Espanja, Campos –14,867, 6) Ferdinando Monfardini Italia, Durango –17,270. Illasta parhaiten selvisivät tuomarit viime vuoden tuomarina palkitun Jyväskylän Tommi Nupposen johdolla. . . Kotiutuksissa joukkueiden välillä oli kuitenkin ratkaiseva ero. 3 1 2 75– 41 3 Kinnula . erä. . 7. Seuraava kilpailu: 3. . Joukkueet: 1) Italia 289, 2) Australia 284, 3) Ranska 283,…15) Suomi 267. V4kerroin: 484,67. 75 kg: Petri Pelttari ToPy–Henri Stenroth OulunT 2–1, Jouni Holopainen KuRi–Pertti Keita OuTa 3–0. . . Yleisöä: 1 148. Lapua . Oulu: Tuomas Tervonen 0/2, Markus Meriläinen 2/0. Kuva: Jukka lehojärvi Lähtökohta: Kyseessä miesten ykköspesiksen jumbofinaali. 3 2 1 13– 38 2 Hamina . . . Ratkaisuja pystyttiin ottamaan monipuolisilla lyönnillä. Miesten suomensarja länsilohko Lapua – Peräseinäjoki 2 – (4 – 1, 9 – 3). Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Alonso 59 pistettä, 2) Räikkönen 27, 3) Trulli 27, 4) Heidfeld 25, 5) Webber 18, 6) Fisichella 17, 7) Ralf Schumacher 17, 8) Michael Schumacher 16, 9) Montoya 16, 10) Barrichello 15, 11) Coulthard 15, 12) Alexander Wurz Itävalta, McLaren 6, 13) Villeneuve 5, 14) Pedro de la Rosa Espanja, McLaren 4, 15) Christian Klien Itävalta, Red Bull 3, 16) Massa 2, 17) Liuzzi 1, 18) Button 0, 19) Monteiro 0, 20) Karthikeyan 0, 21) Sato 0, 22) Patrick Friesacher Itävalta, Minardi 0, 23) Christijan Albers Hollanti, Minardi 0. erä: 1) Antonio Cairoli Italia, Yamaha, 2) Billy Mackenzie Britannia, Yamaha, 3) Cedric Melotte Belgia, Yamaha, 4) Andrew MacFarlane Australia, Yamaha, 5) Stephen Sword Britannia, Kawasaki. Ylihärmä – Pori, Siilinjärvi – Lappeenranta, Rauma – Sotkamo, Oulu – PeTo-Jussit. Näin kävi Lonato, Italia: Haulikon MM-kilpailut: Skeet: Naiset: 1) Veronique Girardet-Allard Ranska 96 (72+24), 2) Christina Vitali Italia 93 (72+21), 3) Danka Bartekova Slovakia 92 (71+21),...8) Maarit Lepomäki Suomi 68…31) Marjut Heinonen Suomi 61. .
. UUSIKAARLEPYY/PEDESRÖRE (KP) NIK aiheutti Öja-73:lle kauden ensimmäisen tappion jalkapallon Kolmosessa, kun se voitti kotiottelunsa 1–0 (1-0).. TPS: Jani Tuomala, Janne Vellamo, Petri Leino, Juha Virkki, Mika Helin, JukkaPekka Tuomanen, Marco Casagrande, Jani Virtanen (90. . . . . . 4 2 2 7– 15 6 KPS . Jalkapallo Jalkapallo KESKIPOHJANMAA . 5 2 2 1 8– 5 8 NIK . . Babatunde 2–3, 83. KOKKOLA/OULU (KP) GBK kasvatti pistetiliään Bnuorten 1. . Ainesta hänessä on, Touru sanoi. OLS oli liikkeellä paremmalla asenteella ja onnistui maalipaikoissaan. MyPa–KuPS 3–0 Lopullinen kerroin: 10,00 9. . FC Lahti–KooTeePee 1–1 (1–1) 19. . . – Aleksandrovilta loppui tänään energia eikä ollut terävyyttä. . . Tämän jälkeen kotijoukkueen suurin into laantui ja se keskittyi enemmänkin oman maalin varjeluun. . Rahapelit Tennis Nuori bulgaari Sesil Karatansheva selvisi viidelle kierroksella. Osaltaan ottelukuvaan vaikutti Essen jo kolmen minuutin kohdalla tekemä avausosuma. Vaasalaiset eivät onnistuneet murtamaan koko ottelussa kaksikon rautaista muuria. . . . 5 1 2 2 4– 8 5 MP . TUS teki maalinsa henkisesti oivalliseen aikaan. 7 4 1 2 9– 9 13 Jaro . KuPS: Istvan Mitring, Olli-Pekka Itälä, Matti Hurme, Jani Hartikainen, Pyry Kärkkäinen (46. . . . Petteri Pitkänen 2–2, 90. . . Erotuomari: Miikka Lähdesmäki. NIK:lle riitti kolmeen pisteeseen Marcus Vistbackan 28. . . . . Miesten Ykkönen: Viikingit–VPS 3–0 (2–0) 18. Yleisöä: 2 580. Joonas Sarelius (Viacheslav Malakeev) 1–0, 23. . . . 38 17 11 10 56– 40 62 Sampdoria . Pasi Solehmainen (Janne Mollberg) 2–0, 89. . Kotimatkasta tulee varmasti kiva, Ylimäki hymyili. . . . Ottelu oli yleisön mieleen, vaikka maalijuhlia ei nähtykään, sillä tilanteita riitti molemmissa päissä. . 38 12 17 9 48– 44 53 Messina . . . KPV ei jarrutellut lainkaan vieraskentästä huolimatta, vaan pyrki isäntien lailla hyökkäämään aktiivisesti. . 5. . . . . . 6 2 2 2 5– 5 8 Allianssi . . 5 3 2 6– 3 9 PP-70 . . 38 23 10 5 63– 28 79 Inter . Pitkäveto 25 Real Sociedad–Barcelona X (0–0) 3,30 26 Ajaccio–Sochaux 1 (3–1) 1,50 27 Auxerre–Lille 2 (1–3) 2,60 28 Bordeaux–Marseille X (3–3) 2,95 29 Lens–Toulouse 1 (1–0) 1,55 30 Lyon–Nice X (0–0) 4,15 31 Monaco–St.Etienne X (1–1) 3,65 32 Nantes–Metz 1 (1–0) 1,60 33 PSG–Rennes 1 (1–0) 2,30 34 Strasbourg–Bastia 1 (2–0) 3,15 35 Schalke 04–Bayern München 2 (1–2) 1,85 36 Schalke 04 (+1)-Bayern München X (2–2) 4,00 37 Zaragoza–Real Madrid 2 (1–3) 2,20 38 USA–Englanti 2 (1–2) 2,00 39 Alonso–Räikkönen 1 (Alonso) 2,70 40 Trulli–M.Schumacher 2 (M. . FC Haka–FF Jaro 2–1 Lopullinen kerroin: 9,83 6. Denis Tumasian), Roman Jeremenko, Aleksei Jeremenko, Ville Väisänen (v), Kiril Aleksandrov (63. . 4 3 1 9– 7 9 Esse IK . . . 38 12 12 14 44– 52 48 Roma . . KPV – IK Myran. . . . . . . KMF 2 – Klubi-36. . . 3 1 1 1 10– 6 4 GBK . . . Vaihdosta kentälle tullut Judin ei paikassa erehtynyt, vaan sijoitti pallon varmasti ylänurkkaan. 2 1 1 2– 5 3 Kraft . . Jaro teki turhan reissun Ouluun, jossa OLS kylvetti pietarsaarelaisia maalein 5–0 (2–0). 5. . . 3 2 1 10– 6 6 I-JBK . . . . . – Pystyimme hyvin eliminoimaan Hakan vahvuudet eikä 11-tasapeli olisi ollut vääryys. Arttu Seppälä), Henri Myntti (v), Toni Mensakov (v), Janne Suutari, Tommi Kauppinen (90. . . . . . Tämän ruuhkan selvitti Jaron maalivahti Otto Fredrikson Tehtaankentällä. Petri Piispanen), Noam Surrier (90. 4 1 3 2– 6 1 Reima . – Tulimme vain pelaamaan hyvää ottelua, ja saimme ansaitusti kolme pistettä, hyökkääjäksi siirretty entinen keskikenttäpelaaja iloitsi. . Bulgarialainen Kiril Aleksandrov oli vaisu ja usein liian yksin kärjessä. – Oli mukava fiilis, ihan kuin kotona olisin ollut. . . Sotkamo–Oulu 5–2 Lopullinen kerroin: 55,35 5. . Avausmaali nähtiin 63. . Annan ison plussan joukkueen valtavalle työmäärälle. PK-35 . Kuva: Lehtikuva/Reuters. Yleisöä: 3 561. 5 2 1 2 9– 12 7 Jaro II . Lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty. . 7 2 1 4 12– 14 7 KuPS . Haka: Mikko Vilmunen, Janne Salli, Jarkko Okkonen, Juha Pasoja, Cheyne Fowler (46. Babatunde 3–4. . . . . . . . . . . 7 1 6 5– 11 3 PS Kemi . – Pelillisesti toinen puoliaika oli parempi. . . . . . Ensimmäisestä maalista ei kulunut kuin kaksi minuuttia ja jälleen soi. . . . . . Voittonumerot: 1, 10, 12, 15, 19, 21, 22, 27, 28, 31, 35, 41, 43, 48, 50, 53, 57, 62, 66, 67. 4 3 1 2– 4 3 FC Korsholm . . . 6 2 4 3– 13 2 Seuraavat ottelut: 2.6. . . . . Eetu Muinonen), Saku Puhakainen, Tuomas Haapala, Niklas Tarvajärvi (v), Adriano, Tero Taipale (69. Erityisesti ottelun toista puoliaikaa selvästi hallinneen GBK:n voittolukemat olivat 2–0 (0-0). . Sarjakärki voiton päässä KPV:n valmentaja Antti Ylimäki oli luonnollisesti tyytyväinen vierasvoittoon, jolla kokkolalaiset nousivat sarjataulukossa viidenneksi. KPV kärsi 0–1 (0–0) -tappion lohkon kärkijoukkue TP-Seinäjoelle. 4 2 1 1 7– 6 7 GBK II . 6 1 2 3 9– 16 5 HauPa . . . . . . GBK – FC Kiisto. . . . Mielestäni onnistuimme siinä hyvin. Korttia katselivat myös Jens Portin ja Ville Väisänen, kaikki kortit tulivat ensi jaksolla. 38 17 10 11 42– 29 61 Palermo . . Maalissa Niko Moilanen torjui hyvin. . . 38 9 15 14 42– 50 42 Parma . . . . Saku Puhakainen (Tuomo Könönen) 3–0. . . 5 3 2 5– 4 9 Honka . . Erotuomari: Mikko Vuorela. . Anssi Laine 1–1. . RoPS–TP-47 0–0 Erotuomari: Jouni Hyytiä. 3 2 1 10– 7 6 FC United II . . . . . Lopullinen niitti saatiin ottelulle saatiin parikymmentä minuuttia ennen loppua, kun Esse iski toistamiseen ja GBK joutui vajaalukuiseksi. GBK ei onnistunut hyödyntämään pallonhallintaa, sillä kotijoukkue voitti ottelun hyvän viimeistelyn takia 3–0 (1-0). . . . 5 1 1 3 10– 9 4 PeFF . . . . kierrosta: Victor Hanescu Romania–David Nalbandian (10) Argentina 6–3, 4–6, 5–7, 6–1, 6–2, Roger Federer (1) Sveitsi–Carlos Moya (14) Espanja 6–1, 6–4, 6–3, Rafael Nadal (4) Espanja–Sebastien Grosjean (23) Espanja 6–4, 3–6, 3–0 (keskeytetty sateen takia, pelataan loppuun maanantaina). . . Maalintekijöiden ohella GBK:n parhaimmistoa oli Joel Sunabacka. . KPV: Janne Björkgren, Niko Kalliokoski, Krister Sundell, Eddy Torest (v), Dawda Bah, Jimi Tuomaala (65. Meillä oli vaikeuksia saada maalitiliä auki, vaikka maalipaikkoja oli. . . 4 1 3 1– 6 3 Tervarit . 38 10 14 14 51– 60 44 Reggina . Tappiottomalle TUS:lle pisteet KOKKOLA (KP) GBK vankisti asemiaan B-tyttöjen 1. Yleisöä: 328. V–Peli Pelinumero 3 Oikea rivi: 1.kilpailu: 2 Never Sorry, poissa: 1 2.kilpailu: 4 Taylors Trick, poissa: 3.kilpailu: 1 Isas Star, poissa: 4.kilpailu: 4 Pharazon, poissa: 4.Lähdön voittaja on arvottu. 6 4 1 1 16– 6 13 Klubi-36 . . . 38 10 14 14 66– 73 44 Cagliari . . . . Annoimme hyvän vastuksen, Väisänen sanoi. 6 1 1 4 3– 6 4 RoPS . Muuten Käld nosti esille keskikentän kaksikon Mannström Vikström, jotka pitivät kotijoukkueen pakan kasassa. . . 7 2 1 4 13– 16 7 SeMi . 7 5 1 1 16– 4 16 GBK . . Myös Bah laukoi ennen maaliaan poikkipuuhun. . . 6 3 1 2 7– 7 10 MyPa . . . . Oikea rivi: 1XX 1XX 112 XX2X Alustava voitonjako: 13 oikein 3 kpl voitto–osuus 26 033,50 e, 12 oikein 2 448,20 e, 11 oikein 138,60 e, 10 oikein 21,90 e. Teemu Turunen 0–1, 40. 7 6 1 27– 9 18 United . . 8 4 1 3 17– 9 13 RoPS . . USA–Englanti 1–2 Lopullinen kerroin: 10,91 4. . . Jeremenkojen lisäksi Jimmy Wargh raatoi paljon keskialueella. . Atlantis: Adam Highfield, Sami Hakala, Lassi Metsävuori, Miika Jokiperä, Tero Heikkilä, Risto Salmi, Vitali Suetov (v), Axel Orrström (58. Mikko Manninen), Juuso Kangaskorpi, Lasse Karjalainen (v), Tommi Torkkeli (78. Erotuomari: Vesa Hätilä. Yleisöä: 1 503. . . Molemmilla oli ottelussa paikkoja, mutta vain vieraat onnistuivat kertaalleen maalinteossa. . . . Vakio 1 Sunnuntai 29. . . . . . . Dawda Bah (Noam Surrier) 0–1. Jarno Heinikangas), Gabor Szilagyi (v), Mikko Hyyrynen (75. Juventus . . Meillä on tähän sarjaan todella hyvä kärkikaksikko, Ylimäki suitsutti Bahia ja ranskalaista Noam Surrier’ta. . 6 1 5 4– 19 3 VIFK 2 . Siitä huolimatta TUS:lle siunaantui lopussakin tilanteita, kun Kiisto oli pakotettu nostamaan ja avaamaan omaa peliään. . . Jani Timonen oli hyvä keskikentän pohjalla. . Yleisöä: 2 016. Kovavauhtinen ja hyvätasoinen ottelu ratkesi toisen puoliajan alkupuoliskolla, kun vieraat yllättivät nopealla kulmurikuviollaan KPV:n puolustuksen. . 38 26 8 4 67– 27 86 Milan . . . Toisella puoliajalla kotijoukkue pääsi paremmin pelaamaan Korsholmin puolustuslinjan taakse päästen näin maalipaikkoihin. . . Ville Ylipaavalniemi), Ville Syväjärvi, Markus Paija (65. . . . . Vierasjoukkue selvisi Atlantiksen loppuhetkien myllytyksestä hyvin, eivätkä helsinkiläiset saaneet edes luotua todellisia maalipaikkoja. . 38 11 8 19 37– 54 41 Atalanta . Rakuunat–FC Hämeenlinna 1–1 (0–0) 69. Serie A Bologna – Sampdoria – 0, Inter – Reggina – 0, Lecce – Parma 3 – 3, Udinese – Milan 1 – 1, Messina – Livorno 1 – 1, Palermo – Lazio 3 – 3, Roma – Chievo – 0, Juventus – Cagliari 4 – 2, Fiorentina – Brescia 3 – 0, Siena – Atalanta 2 – 1. . . . . Michael Mensah (Aleksander Komov) 1–0, 83. . . Toinen maali puolestaan syntyi heti toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla Widjeskogin maalatessa. . . . . Otteluruuhkasta se johtuu. – Granholmin ja Jani Timosen hyvä peli näytti, että meillä on nuoria tulossa vahvasti, Touru sanoi. . Mikko Vilmunen torjui puskun näyttävästi. . Mollberg (Tero Tainio) 3–0. . . Maanantaina 30.5.2005 Urheilu 15 Kakkonen pohjoislohko PS Kemi – KajHa 2 – 2 (1 – 0), GBK – FC Korsholm 2 – (0 – 0), VIFK – Tervarit 1 – (0 – 0), TUS – FC Kiisto 3 – (1 – 0). PsInto . . Babatunde 2–2, 75. Tony Mensakov ehti pelästyttää Atlantiksen maalivahdin Adam Highfieldin pahemman kerran, sillä pallo putosi kulmapotkusta suoraan ylärimaan. . . Roman Eremenko 2–1. . RoPS: Jani Viander, Petri Jalava, Matti Kilpelä, Jarkko Hurme (v), Janne Mahlakaarto, Juha Majava (70. kilpailu: Schalke 04–Bayern München 2. MyPa: Janne Korhonen, Tuomo Könönen, Sampsa Timoska (68. . Mika Lahtinen), Henri Scheweleff, Toni Junnila, Petri Heinänen, Sakari Saarinen (v), Jussi Kuoppala. Ilari Nikula). . Hyvin GBK:n keskikenttää Rasmus Vikströmin kanssa kasassa pitänyt Sebastian Mannström vapautti pystysyötöllä Gennadi Judin yksin läpi. Pariisi: Tenniksen Ranskan avoin mestaruuskilpailu, kauden 2/4 grand slam -sarjan kisa, palkintoarvo 13,5 miljoonaa euroa: Naiset, 4. Jon Poulsen), Dritan Stafsula, Mikko Simula (83. . . Haka voitti jalkapalloliigan ottelun 2–1 (1–0) Lasse Karjalaisen ja Mikko Mannisen maaleilla, Jarolle toi lohtua Roman Jeremenkon vapaapotkumaali yliajalla. . 6 3 1 2 11– 5 10 Viikingit . Numerot kertovat osuvasti tasoerosta joukkueiden välillä. . . Samuli Laitila rp. . . . Ensimmäiset vaakabingot: 4, 27, 36, 54, 74 Vaakabingot: 4, 27, 36, 54, 74, 58, 70, 5, 52, 44, 6, 40, 9, 64, 39, 11, 28, 2, 41, 31, 50, 51, 16, 61, 25, 62, 60, 7, 30 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 31 kpl voitto–osuus 6,60 e. . . . . VIFK – KPV, TP-Seinäjoki – VPS-j, PS Kemi – RoPS. . 7 4 3 16– 12 12 VIFK . . Jarosta puhtaimmat paperit saivat vasen linkki Daniel Fellman ja oikea puolustaja Joakim Hägg. Mikael Sundström), Tommy Wirtanen, Kristoffer Weckström (37. – Meillä ei ollut mitään hätää ottelussa. . . . . Roni Porokara (Tomi Nyman) 1–1. . . . 3 1 1 1 5– 8 4 HBK . . . . . . . Rafael (Toni Järvinen) 1–1. . kierrosta: Nicolas Kiefer (28) Saksa–Igor Andrejev Venäjä 6–4 7–6 (9–7) 3–6 6–4, Guillermo Canas (9) Argentiina–Paul-Henri Mathieu Ranska 6–3, 7–6 (7–4), 2–6, 6–7 (5–7), 8–6. . Kolmonen NIK – Öja-73 1 – (1 – 0), Esse IK – GBK II 3 – (1 – 0). . 5 1 2 2 6– 9 5 H-linna . IFK Mariehamn–Tampere Utd 0–0 Lopullinen kerroin: 7,88 7. . divisioonan pohjoislohkossa kukistamalla sarjajumbo VIFK:n kakkosjoukkueen 5–0 (4–0). Paljon on työtä tehtävänä. . Naisten kakkonen GBK – Kraft 6 – 2, FC United II – VPS 2 – 3, Norrvalla FF – HBK 2 – 0, I-JBK – KPV 4 – 1, VPS – IK Myran 4 – 0, HBK – Kraft 4 – 1, GBK – KPV 1 – 1, FC United II – I-JBK 6 – 1. . Jaroa on syytetty pelkästä puolustamisesta ja 0-0-tulosten hakemisesta, mutta ainakin eilen joukkue sai myös hyökkäyspäässä tilanteita. . Saimme nostettua tempoamme ja samalla myös syöttöpelimme parani. . . Eilisen perusteella joukkue kaipaa kipeästi maalintekijää. . 6 1 1 4 4– 22 4 Sport 1 . Toki sellainen puuttui eilen Hakaltakin, Mikko Innanen tykitti kerran ylärimaan eikä Jani Kauppila saanut palloa maaliin kolmestakaan metristä. Korsholm putosi GBK:n kyydistä KRUUNUPYY (KP) Teerijärvellä kotijoukkue TUS ei jättänyt vierailevalle FC Kiistolle mahdollisuuksia jalkapallon Kakkosessa. 6 1 1 4 5– 12 4 JJK . Risto Ojanen), Timo Marjamaa. 5 1 1 3 8– 14 4 OLS . 7 2 4 1 7– 2 10 KooTeePee . . . IFK Mariehamn–Tampere U 0–0 Erotuomari: Heikki Pajunen. 38 11 12 15 55– 58 45 Livorno . Samu Ruisniemi 3–2. . Ainoan maalin ampui avausjakson lisäajalla Gambian maajoukkuemies Dawda Bah. . . 7 3 1 3 17– 18 10 PK-37 . 7 3 4 2– 11 3 Seuraavat ottelut: 3.6. . . . Tampere U . 2 1 1 7– 3 4 KPV . . 8 8 36– 3 24 OLS . . Erotuomari: Herkko Holopainen. . Tero Tahvanainen (v)), Miikka Turunen, Seth Ablade, Kalle Parviainen, Jussi Heikelä. Hakassa pelatessaan hän teki sekä 2001 että 2002 neljä maalia. 4 1 2 1 5– 5 5 FC YPA . . . Vaikka Jaro pyöritti ajoittain hyvin, niin viimeistelijää uupuu. VG-62–MP 3–4 (1–0) 45. . Yleisöä: 469. . Haka – Inter, TP-47 – MyPa. . . Heimo (Valtter Laaksonen) 3–3, 88. . . – Voitto tuntuu todella hyvältä. . Joonas Laurikainen (Matti Heimo) 1–0, 55. . . . . 3 3 2– 9 Seuraavat ottelut: 2.6. . . . . Feras Abid), OttoPekka Jurvainen, Petteri Paajanen, Vesa Kosonen (v) (70. . . Jukka Lindström). . 2–0, 53. . Jani Kauppila), Valeri Popovits, Mikko Innanen, Mika Nenonen (68. . . . Patrik Turunen), Tamas Gruborovics (46. 5 3 2 8– 7 9 VPS . . 4 1 3 9– 16 3 Seuraavat ottelut: 30.5. . . . 3 1 2 4– 4 3 Norrvalla FF . 8 8 6– 47 Seuraavat ottelut: 1.6. . divisioonan sarjakärjessä, kun se kaatoi kotonaan OLS:n selvin luvuin 4–1 (2–0). Erotuomari: Ville Järvenpää. . Niin vain kävi, että kesken hyvän painostuksen Haka pääsi tekemään vastaiskusta toisen maalin, Touru sanoi. 4 1 1 2 6– 10 4 KajHa . . . . . 5. . GBK . 38 18 18 2 65– 37 72 Udinese . 3 3 10– 1 9 IK Myran . 4 3 1 8– 6 9 Öja-73 . . FC Lahti: Michal Slawuta, Antti Pehkonen, Tommi Vartiainen, Sami Mahlio (67. . KooTeePee: Giorgi Nikuradzhe, Roope Heilala, Anssi Viren, Tuomo Paakkari, Marko Tyyskä (v), Jukka Vanninen (v), Liivo Leetma (80. Yleisöä: 3 671. . PP-70–P-Iirot 3–2 (2–0) 8. Kyle Patersson), Valeri Tsyganenka (v), Ville Pekkanen, Pekka Kainu, Jaakko Isteri (v). . 38 11 10 17 32– 49 43 Bologna . . . kilpailu: Auxerre–Lille 3. Kuva: Veli-Matti Pitkänen Tommi Hannula HELSINKI (UT) Atlantis–KPV 0–1 (0–1) Kokkolan Palloveikot saavutti kolmannen peräkkäisen voittonsa jalkapallon Ykkösessä kaatamalla Atlantiksen vieraskentällä maalein 1–0. . . . . . . Hän voitti hyvin pääpalloja ja puski pari kertaa vaarallisesti kohti maalia. . . . . Yleisöä: 154. IFK Mariehamn: Sami Sinkkonen, Jens Polviander, Peter Holm, Erik Sandvärn, Mika Niskala (V), Daniel Ahnström, Sebastian Wiklander (55. minuutilla, kun Sebastian Björkstrandin keskityksen maalinedustaruuhkasta jatkoi verkon perukoille velipoika Kåre. . Erotuomari: Mika Koskinen. . – Molemmat joukkueet pelasivat hyvin ja hyökkäävästi, hän kehui myös isäntiä. . minuutille saakka, oli TUS:n peli hyvää. . . . . Aina Panchenkon illan toiseen maaliin 61. . 8 3 5 15– 26 9 KPV . . . . . . . . Ilkka Santahuhta (Pasi Lehtonen) 2–1, 80. . . . Ville Väisänen voisi olla ratkaisu viimeistelyongelmaan. . . – Ottelu oli mielenkiintoinen loppuun saakka. . . . . Jani Jussila). . Honka – AC Oulu. . . . GBK:lla ei ollut vaikeuksia ottaa kauden kuudetta voittoaan. . 38 10 14 14 36– 45 44 Siena . . Mikko Hauhia), Toni Järvinen, Tommi Kautonen, Rafael (v), Kari Arkivuo, Joonas Siikala (74. 4 4 6– 10 Seuraavat ottelut: 30.5. 6 2 4 5– 9 6 TP-47 . . Miehet, 3. 7 5 2 12– 7 15 Sport 2 . . – Tästä on puhuttu heille, että palloa ei pidä aina syöttää toiselle, vaan muitakin vaihtoehtoja pitää etsiä, Touru myönsi. Laukauksia kohti maalia kertyi kaikkiaan seitsemän, mikä on joukkueen ennätys tällä kaudella. 3 2 1 5– 3 6 FC Kiisto . Jeremenkoilla paljon vastuuta Roman Jeremenkon maali oli hänelle kauden ensimmäinen ja uran toinen. B-poikien Ykkönen GBK – VIFK 2 5 – (4 – 0), KPV – TP-Seinäjoki – 1 (0 – 0), RoPS – JJK 2 – 0, OLS – Jaro 5 – (2 – 0). . . . – Meillä oli toisen jakson alussa paikat ratkaista peli, mutta kun emme saaneet palloa maaliin, jouduimme tappelemaan loppuun asti. . . . PS Kemi . . 6 3 3 8– 3 12 Haka . 3 1 1 1 3– 5 4 IK Myran . . . . . Edward Anyamkyegh), Jonni Heikkinen (84. . 5 2 1 2 6– 4 7 Rakuunat . . . Laitahyökkääjä juoksi suoraan vaihdosta loistopaikkaan tyhjän maalin eteen, mutta hän ei yltänyt puskullaan palloon. 5 2 3 7– 10 6 P-Iirot . OLS–Honka 1–1 (0–0) 60. . . . Schumacher) 1,40 41 Fisichella–R.Schumacher 1 (Fisichella) 1,75 42 Heidfeld–Webber 1 (Heidfeld) 1,70 43 Montoya–Barrichello 2 (Barrichello) 2,70 44 Fiorentina–Brescia 1 (3–0) 1,65 45 Hartlepool–Sheffield W X (2–2) 3,15 46 Boden–Trelleborg 1 (2–1) 3,25 47 Örebro SK–AIK 2 (0–5) 3,30 48 FC Kuusankoski–Kings 2 (0–1) 2,20 49 FC Espoo–Klubi 04 1 (2–0) 2,35 50 Assyriska–GIF Sundsvall 1 (1–0) 2,25 51 Gefle–Halmstad 1 (2–0) 3,40 52 Malmö FF–Örgryte 1 (1–0) 1,40 53 GAIS–Falkenberg 1 (3–0) 1,45 54 Mjällby–Degerfors X (2–2) 3,30 55 Kalmar FF–Djurgården 2 (0–2) 2,95 56 Kalmar FF–Djurgården (+1) 2 (0–3) 1,50 57 Gnistan–FCK Salamat 1 (4–0) 1,40 58 FC Haka–FF Jaro 1 (2–1) 1,25 59 FC Haka–FF Jaro, maalimäärä 2 (yli 2,5 maalia) 1,65 60 IFK Mariehamn–Tampere Utd X (0–0) 3,15 61 IFK Mariehamn–Tampere Utd (+1) 2 (0–1) 1,30 62 IFK Mariehamn (+1)-Tampere Utd 1 (1–0) 1,60 63 IFK Mariehamn–Tampere Utd, maalimäärä 1 (alle 2,5 maalia) 1,70 64 FC Lahti–FC KooTeePee X (1–1) 3,50 65 FC Lahti–FC KooTeePee, maalimäärä 1 (alle 2,5 maalia) 1,85 66 MyPa–KuPS 1 (3–0) 1,35 67 MyPa–KuPS, maalimäärä 2 (yli 2,5 maalia) 1,65 68 RoPS–TP-47 X (0–0) 3,10 69 RoPS–TP-47, maalimäärä 1 (alle 2,5 maalia) 1,75 70 TPS–AC Allianssi X (0–0) 3,30 71 TPS–AC Allianssi (+1) 2 (0–1) 1,50 72 TPS (+1)-AC Allianssi 1 (1–0) 1,30 73 TPS–Allianssi, maalimäärä 1 (alle 2,5 maalia) 1,80 74 Veikkausliigakierros, maalimäärä 1 (alle 14,5 maalia) 2,35 75 FC Viikingit–VPS 1 (3–0) 1,75 76 FC Viikingit–VPS (+1) 1 (3–1) 3,55 77 PP–70-P–Iirot 1 (3–2) 1,70 78 VG–62-MP 2 (3–4) 3,65 79 OLS–FC Honka X (1–1) 4,40 80 Rakuunat–FC Hämeenlinna X (1–1) 3,65 81 Atlantis FC–KPV 2 (0–1) 3,65 82 MiKi–JIPPO 2 (0–2) 1,85 83 Närpes Kraft–Sepsi-78 X (2–2) 4,15 84 GBK–FC Korsholm 1 (2–0) 1,55 85 TUS–FC Kiisto 1 (3–0) 2,25 86 Ei avata 87 Ham–Kam-Viking X (0–0) 3,30 88 Odd Grenland–Rosenborg 2 (0–5) 1,65 89 Aalesund–Fredrikstad 1 (1–0) 2,30 90 Tromsö–Lilleström X (1–1) 3,40 91 Molde–Bodö/Glimt X (1–1) 3,40 Tulosveto 3. . . . KPV haki Helsingistä makean vierasvoiton Jalkapalloliiga: Haka-Jaro 2–1 (1–0) 13. Jonne Kemppinen), Mika Kottila, Ville Taulo. – Haka ei tänään pelannut hyvin. . Nuori Mika Granholm pelasi ensimmäiset liigaminuuttinsa tällä kaudella ja oli vähällä tehdä maalin, mikä olisi tuonut tilanteeksi 1-1. . Mika Granholm), Mattias Ainasoja, Jens Portin (V), Jimmy Wargh (82. kierrosta: Lindsay Davenport (1) USA–Kim Clijsters (14) Belgia 1–6, 7–5, 6–3, Sesil Karatantcheva Bulgaria–Emmanuelle Gagliardi Sveitsi 7–5, 6–3, Jelena Lihovtseva (16) Venäjä–Jelena Dementieva (4) Venäjä 7–6 (7–3), 5–7, 7–5, Mary Pierce Ranska–Patty Schnyder (8) Sveitsi 6–1, 1–6, 6–4, Nadia Petrova (7) Venäjä–Jelena Bovina (12) Venäjä 7–5, 3–6, 6–4, Maria Sharapova (2) Venäjä–Nuria Llagostera Vives Espanja 6–2, 3–3 (keskeytetty sateen takia, pelataan loppuun maanantaina). Kotijoukkueen osumista ensimmäinen ja viimeinen merkittiin Jonas Erikssonille ja keskimmäinen Jonas Snellmanille. . . 5 2 1 2 6– 11 7 VG-62 . 38 9 16 13 44– 55 43 Chievo . . . Jaro: Otto Fredrikson, Juha Luoma, Jani Timonen (81. . . . . 8 6 2 26– 4 20 VPS-j . . . . . . . Erotuomari: Tero Nieminen. . . . Atlantis–KPV 0–1 (0–1) 45. Yleisöä: 719. Esse IK antoi GBK:n kakkosjoukkueen hallita ottelutapahtumia Kolmosen kamppailussa. . 3 2 1 5– 4 6 FC Dreeverit . 4 2 2 10– 3 8 GBK . GBK:n maaleista vastasivat ottelun parhaana palkittu MaGBK:n tytöt sarjakärjessä rianna Erkkilä 2, Jonna Nyblom ja Maria Widjeskog 1. Adriano (Tuomas Kuparinen) 2–0, 14. Hän ja 41-vuotias Aleksei Jeremenko pitivät paljon palloa keskialueella, mutta usein pyöritys jäi näennäiseksi. B-tyttöjen Ykkönen Lohko 1 VIFK – KMF 2 5 – 2 (3 – 1), Klubi-36 – Sport 1 2 – (2 – 0), HauPa – SeMi – 0, GBK – OLS 4 – 1 (2 – 0). Avausmaali nähtiin aivan ensimmäisen puoliajan lopussa, kun kotijoukkueen parhaana palkittu Sergei Panchenko laukoi vapaapotkun keskityksestä pallon maaliin 43. . RoPS–TP 47 0–0 Lopullinen kerroin: 7,84 10. . . . Kotijoukkueesta tolppia kolisteli Otto-Pekka Jurvainen. Peter Lundberg), David Carlsson, André Hansell. 5 3 2 10– 3 9 KPV . 7 4 2 1 8– 4 14 HJK . Paikkoja luotiin ja lopulta saimme myös onnistumisia, kertaili GBK:n valmentaja Mats-Erik Käld ottelua. . 38 11 11 16 48– 53 44 Lecce . . 6 2 3 1 9– 4 9 TPS . TPS–AC Allianssi 0–0 Lopullinen kerroin: 6,02 Päivän trio 3 Jalkapallo, puoliaika/lopputulos 1. . Jani Koivisto), Ilja Venäläinen, Kim Liljeqvist, Juho Nykänen (86. . . Matias Wargh), Toni Hevonkorpi. Hyvän ja ehjän ottelun joukkueena pelanneesta TUS:stä erottui erityisesti luunkova keskuspuolustuskaksikko Sami Furu Olexander Stoljarov, joka loi pohjan hyvälle pelille. . . – Olemme pelanneet erittäin rohkeasti viime ottelut ja pyrkineet pelaamaan. . . Mikko Manninen (Popovits) 2–0, 90. . 6 1 4 1 6– 5 7 Lahti . . 4 2 2 13– 12 6 OuHu . . 6 3 3 6– 3 12 MIFK . Lulezim Avdija), Antti Peura (85. . . 6 1 2 3 4– 10 5 OLS . . . Babatunde Wusu (Mika Pasanen) 2–1, 70. . Heimo 2–0, 60. . Jukka Suikki), Velibor Kopunovic (18. . 6 3 3 4– 10 3 Jaro . . . . 38 9 15 14 33– 36 42 Fiorentina . Jaro II – IK Myran, Reima – PsInto. GBK kaatoi sarjajumbon KOKKOLA (KP) GBK:n kova työ ja ottelun hallinta palkittiin tiukasti puolustanutta FC Korsholmia vastaan jalkapallon Kakkosen ottelussa. Varsin tasapainoisen ottelun jälkeen TUS kuittasi kolme pistettä selvin 3–0 (10)-lukemin. . . . . Kokonaisuudessaan Käld näki kotijoukkueen kannalta ottelun parhaina hetkinä toisen puoliajan, joka oli koko joukkueelta hyvä. . . . 6 3 2 1 5– 4 11 Inter . Voitonjako: 4 oikein 11 kpl voitto–osuus 254,90 e. . – Tämä on jalkapalloa. . . 6 3 2 1 8– 3 11 AC Oulu . Yleisöä: 265. . Jaro yhä ilman voittoa liigassa Oton pallo. MyPa–KuPS 3–0 (3–0) 4. . 8 4 1 3 14– 8 13 VIFK . . . 38 8 11 19 34– 45 35 Juha Aaltonen VALKEAKOSKI Haka–Jaro 2–1 (1–0) Pietarsaaren Jaro näytti sunnuntaina Valkeakoskella toipuneensa hyvin Lahdessa tapahtuneesta romahduksesta, mutta pisteet ratkaisevat eikä sellaisia saatu nytkään. . Erotuomari: Mikko Leino. . FC Lahti–FC KooTeePee 1–1 Lopullinen kerroin: 8,61 8. Yksi oli vaasalaisten oma maali. Allianssi: Henri Sillanpää, Jarno Tuunainen, Mathias Lindström, Heikki Pulkkinen, Chris Cleaver, Juska Savolainen (63. . Kulta: 3, 1, 4, 2, 5, Hopea: 3, 5, 2, 1, 4, Pronssi: 5, 3, 2, 4, 1 Keno Sunnuntai 29. . – Pyrimme puolustamaan tarkasti ja kehittämään sen kautta hyökkäyksiä. . . . Parastaan yrittämättä GBK latoi lopulta viisi maalia. . . Kärki on todella tasainen, sillä ottelun enemmän pelanneeseen, piikkipaikkaa miehittävään PK35:een on eroa vain kaksi pistettä. . . 6 3 2 1 10– 6 11 Atlantis . . . 6 2 4 3– 11 2 Seuraavat ottelut: 4.6. Näin pääsimme yhä paremmin maalipaikkoihin, jatkoi Käld. . . . . Aina ei voi saada kaikista paikoista maalia, Bah nauroi. Nicolas Slotte teki kaksi maalia, yhden laukoivat Miika Hohenthal ja Antti Kauppinen. minuutilla. . Vaarallisin tilanne osui Feras Abidille jo puoli tuntia ennen päätösvihellystä. . . . . TP-Seinäjoki . . Lasse Karjalainen (Valeri Popovits) 1–0, 87. Yleisöä: 252. . 3 2 1 5– 1 7 VIFK . Hermanni Vuorinen (v)), Peter Sampo, Ville Lehtinen (75. . . Yleisöä: 2 192. 38 11 12 15 49– 60 45 Lazio . . Miikka Oinonen). . Jaro antoi kunnon vastuksen, sanoi Hakan valmentaja Olli Huttunen. Tampere U: Mikko Kavén, Heikki Aho, Jarkko Wiss, Antti Ojanperä, Antti Hynynen (73. 4 3 1 13– 5 10 TUS . GBK karkasi jo alussa vierailtaan, sillä peli oli kymmenen minuutin jälkeen jo lukemissa 2–0. Raphael Edereho), Panu Kuusela, Zeddy Saileti. 6 3 1 2 15– 8 10 KMF 2 . Erotuomari: Mika Salo. . . . . Jarno Rova (Sergei Zhuravski) 1–0, 90. Jarno Mattila). . . . . Toni Hevonkorven varoitustili täyttyi eikä hän pelaa seuraavassa ottelussa. . Tero Karhu), Toni Huttunen, Hugo Miranda, Tuomas Kuparinen (81. . . Ensimmäinen puoliaika oli vielä kahden tasaisen joukkueen välistä vääntöä, mutta hyvään paikkaan tekemämme maalit käänsivät ottelun meille, summasi ottelun ratkaisun TUS:n pelaajavalmentaja Niklas Widjeskog. Mitalipeli Sunnuntai 29. Kaksi maalia ei ole paljon seitsemässä ottelussa. Jaakko Laitinen 1–0, 39. TP-47: Janne Henriksson, Jukka Hakala, Graig Dean, Joonas Ikäläinen (v), Sakari Hiukka, Mika Lähderinne, Tommy Torvikoski (84. . . kilpailu: USA–Englanti Voittoyhdistelmä: 6 (X/2)–6 (X/2)–9 (2/2) Lopullinen kerroin: 86,42 VeikkausBingo Lauantai 28.5. Samalla ero sarjakakkoseen Unitediin kasvoi kolmeksi pisteeksi, kun alkusarjaa on molemmilla kaksi ottelua pelaamatta. 4. VPS . . Janne Laakso). . 38 10 12 16 48– 65 42 Brescia . TPS–Allianssi 0–0 Erotuomari: Jouni Hietala. . Vesa Helenius), Teemu Turunen (63. . 4 2 2 2– 6 2 JBK . . . . NIK kukisti maalilla Öjan minuutilla tekemä maali, joka syntyi sivurajaheiton jälkitilanteesta. Ehkä maalipaikkoihin nähden oikeutettu lopputulos olisi ollut tasapeli, sillä niin selvästi Öja toista puoliaikaa hallitsi. Avausjaksolla Korsholm jaksoi prässätä kotijoukkuetta neljän miehen voimin. KPV:n parhaat löytyivät alakerrasta, jossa Aleksi Kullberg ja Juho Fränti esiintyivät edukseen. . . Jarno Auremaa), Antti Hakala (59. . . . . Mutta tietysti pelissä on paljon parannettavaakin, tänään uupuivat ratkaisevat läpisyötöt, sanoi Jaron valmentaja Hannu Touru. . . . Sampsa Timoska 1–0, 9.
Tytöt, 3 x 3,94-4,09 km: 1) Norja 1 (Elise Egseth, Mari Fasting, Betty Ann B. Yleisörastin jälkeen sain Tuomas Tervon (kolmosjoukkueessa) näkyviin ja ratkaisu meidän neljän miehen kesken syntyi viimeiselle rastille tultaessa. Giron voittajalla on edessään paluu arkeen kohtapuoliin, sillä heinäkuun Ranskan ympäriajossa hän avittaa tallitoveriaan Lance Armstrongia. 110 m aj (+0,8): 1) Juha Sonck TuUL 14,16 (kkk). D12TR 1,8 km (7): 1) Ruska Saarela KoS 17.35, 2) Paulina Heikkinen VaaSu +7.15, 3) Nina Wiklund Falken +7.24, 4) Maria Westerlund VaaSu +9.03, 5) Daniela Holmqvist Botnia +9.41, 6) Victoria Granholm Solf IK +16.36. Ennen kotimaahansa palaamista Jones kilpailee vielä Milanossa keskiviikkona GP-kilpailussa. H45 6,2 km (12): 1) Mikael Bäck Femman 46.36, 2) Johan Grannabba OK Terjärv +6.13, 3) Heikki Vallbacka KortJV +10.05, 4) Glenn Höstman MaIF +10.36, 5) Kauko Jylhä KT +10.56, 6) Heikki Hakala KortJ-V +11.53. Rujanosta tuli myös ensimmäinen etelä-amerikkalainen ajaja, joka on yltänyt Girossa kolmen parhaan joukkoon kokonaiskilpailussa. 400 m aj: 1) Louis Van Zyl Etelä-Afrikka 49,09, 2) Ian Weakley Jamaika 49,11, 3. Holmes voitti 800 ja 1 500 metrin olympiakullat Ateenassa 2004. Suomen miesten ykkösjoukkue nousi ankkuriosuudella toiseksi. Holmes kertoi harmeistaan NAIROBI (STT–AFP) Miesten 3 000 metrin estejuoksun olympiavoittaja Ezekiel Kemboi alkaa vähitellen lähestyä huippukuntoa. Kuvat: Juha Savela Ann-Sofie Sundelin keräsi tuplavoiton viikonlopun kisoista. 100 m aj: 1) Susanna Kallur Ruotsi 12,65, 2) Andrea Bliss Jamaika 12,89, 3) Jenny Kallur Ruotsi 12,99. – Tämä voitto maksaa minulle takaisin kaikista kaatumisista ja loukkaantumisista, jotka ovat estäneet minua kilpailemasta kahden viime vuoden ajan. Kuva: Lehtikuva/Reuters HENGELO (STT–REUTERS–AP) Yhdysvaltain Marion Jones jäi toiseksi naisten 100 metrillä kansainvälisissä yleisurheilukilpailuissa Hollannin Hengelossa sunnuntaina. etappi, Albese con Cassano–Milano, 119 km: 1) Alessandro Petacchi Italia 3.24.08, 2) Erik Zabel Saksa, 3) Robert Förster Saksa, 4) Mirco Lorenzetto Italia, 5) Marco Velo Italia, 6) Paride Grillo Italia, 7) Isaac Galvez Espanja, 8) Mark Renshaw Australia, 9) Manuele Mori Italia, 10) Henk Vogels Australia kaikilla sama aika. Etenen kisa kisalta, Jones selvitti. Kauden avauskilpailussaan Martiniquessa 30. Naiset: Pisteet: Suomi 17 245–Ruotsi 15 762– Viro 13 863. Toivon, että voittoni auttaa häntä toipumaan täysin, Savoldelli herkisteli. – Kaikin puolin hyvä rata. Nilsen) 1.34.07, 2) Ruotsi 1 –0.30, 3) Norja 3 –0.31, 4) Ruotsi 2 –2.22, 5) Suomi 1 (Heini Wennman, Susanna Tervo, Saila Kinni) –6.58, 6) Ruotsi 3 –8.34, 7) Norja 2 –9.14, 8) Suomi 2 (Outi Ojanen, Aino Leskinen, Pernilla Tunis) –10.43. NOTODDEN (STT) Suomen naiset hallitsevat tällä hetkellä suunnistuksen arvokilpailujen viestejä, mistä tuoreimpana osoituksena tuli sunnuntaina PM-kultaa Notoddenissa Norjassa. Götzis, Saksa: Miesten 10-ottelu: 1) Roman Sebrle Tshekki 8 534 (100 m 11,06, pituus 785, kuula 15,36, korkeus 206, 400 49,17, 110 m:n aj 14,50, kiekko 47,77, seiväs 480, keihäs 66,57, 1500 4.33,74, 2)Attila Zsivotzky Unkari 8 480 (10,90/715/15,96/215/49,46 /14,63/47,90/490/62,79/4.31,89), 3) Aleksandr Pogorelov Venäjä 8 429 (10,91/764/16,03/209/50,16/14,14/4 8,44/510/58,23/4.55,90), 4) Qi Haifeng Kiina 8 290 (10,87/ 740/13,41 /203/48,72/14,63/48,57/470/64,53/4 .32,02), 5) Romain Barras Ranska 8 185 (11,32/726/14,54/200/49,24/14,44/4 3,95/ 490/65,84/4.31,52), 6) Eugene Martineau Hollanti 8 114 (10,96/ 739/13,80/203/49,25/15,01/41,89/5 00/61,82/4.34,69). 5 000m: 1) Augustine Choge Kenia 13.12,83, 2) Tariku Bekele Etiopia 13.14,15, 3) Moses Mosop Kenia 13.14,69. Lauantaina mustasaarelainen oli nopein KoS:n Kärppäjahdissa ja sunnuntaina irtosi voitto Falkenin kisoista. Kansallisessa sarjassa NU:n Joni Ojala otteli 6884 pistettä. – Ykkösellä tuli pieni virhe, porukkaa näkyi matkan varrella jonkin verran, mutta sitten yhdessä ylämäessä vedin kovaa enkä sen jälkeen nähnyt muita. Mikäli Ojala olisi ylittänyt aloituskorkeutensa 416 senttiä, hän olisi sijoittunut Itania ja Kaattaria paremmin ja otellut junioreiden tämän kauden kärkitulokseksi yli 7150 pistettä. H35 8,0 km (7): 1) Peter Johansson Brahe 1.02.28, 2) Thomas Hjerpe Femman +24, 3) Stefan Höstman MaIF +2.59, 4) Tommy Joensuu Brahe +3.02, 5) Johnny Fagerholm Brahe +5.41, 6) Marko Honkala Brahe +9.24. – Olen valmis juoksemaan kovaa ja juoksenkin harjoituksissa. Rantala ei pummaillut Sundelin tuplavoittoon viikonlopun keskipohjalaisrasteilla Teemu Rantalan tarkka suunnistus takasi voiton miesten pääsarjassa. Savoldelli omisti voittonsa vaimonsa isälle, joka toipuu maaliskuun pahasta pyöräilyonnettomuudesta. Mäkikilpailu: 1) Rujano 143 pistettä, 2) Parra 57, 3) Simoni 45, 4) Basso 41, 5) Di Luca 29. Edellisenkin ympäriajovoittonsa Savoldelli hankki keskinkertaisen apujoukon kanssa voittaessaan Alexia-tallissa ajaessaan vuonna 2002. 1 500 m: 1) Gelete Burika Etiopia 4.04,97, 2) Bouchra Ghezielle Marokko 4.05,77, 3) Maria Martins Ranska 4.07,90. Notodden: Avoimet PM-kilpailut, viestit: Miehet, 3 x 6,66-6,77 km: 1) Norja 1 (Tore Sandvik, Öystein Kristiansen, Anders Nodberg) 2.05.43, 2) Suomi 1 (Jarkko Huovila, Mats Haldin, Petteri Muukkonen) –3.42, 3) Ruotsi 1 (David Andersson, Erik Axelsson, Mats Troeng) –3.43, 4) Suomi 3 (Mårten Boström, Jörgen Wickholm, Tuomas Tervo) –3.57, 5) Norja 3 –3.58, 6) Suomi 2 (Tero Föhr, Kim Fagerudd, Samuli Launiainen) –7.05, 7) Ruotsi 3 –9.24, 8) Britannia –11.18, 9) Norja 2 –11.19, 10) Tanska 1 –11.20. Kakkosjoukkue oli maalissa kahdeksantena. 3-loikka: 1) Simona La Mantia Italia 14,31, 2) Adelina Gavrila Romania 14,23, 3) Jelena Olejnikova 14,18. Engers: Kuulantyöntökilpailut: Miehet: 1) Ralf Bartels 21,36, 2) Detlef Bock 20,72, 3) Andy Dittmer 20,19. Suomen kakkosjoukkue sijoittui kuudenneksi. – Joukkueeseen on kyllä kova kilpailu. – Olen hitaasti pääsemässä takaisin kuntoon, Kemboi tuumi. D18 4,2 km: 1) Mari Mäki-Torkko Femman 49.08, 2) Monika Lövsund Botnia +27.16. Kokonaiskilpailun lopputulokset (20 etappia): 1) Paolo Savoldelli Italia 91.25.51, 2) Gilberto Simoni Italia jäljessä 0.28, 3) Jose Rujano Guillen Venezuela –0.45, 4) Danilo Di Luca Italia –2.42, 5) Juan Manuel Garate Espanja –3.11, 6) Sergei Gontshar Ukraina –4.22, 7) Vladimir Karpets Venäjä –11.15, 8) Pietro Caucchioli Italia –11.38, 9) Marzio Bruseghin Italia –11.40, 10) Emanuele Sella Italia –12.33, 11) Wim Van Huffel Belgia –13.49, 12) Markus Fothen Saksa –14.42, 13) Dario David Cioni Italia –15.26, 14) Daniel Atienza Espanja –15.52, 15) Tadej Valjavec Slovenia –19.22, 16) Unai Osa Espanja –20.46, 17) Samuel Sanchez Espanja –21.55, 18) Damiano Cunego Italia –24.05, 19) Giampaolo Caruso Italia –24.29, 20) Ivan Parra Kolumbia –25.37. Matkalla en pummaillut oikeastaan lainkaan. EMrajan), (11,27/+4,0, 670/+0,7, 12,44, 203, 51,65, 15,08/+1,9, 40,69, 376, 53,45, 4.47,09),...10) Mauri Kaattari Suomi 6 924 (ylittää 19-v. H75 2,9 km: 1) Lauri Mansikkamäki KaWi 31.42, 2) Armas Ojajärvi AA +7.44, 3) Ernst Strandberg MaIF +23.21, 4) Thor Löfroth Kronan +35.31. Tiukin kisa lähes 30 vuoteen Kokonaiskisan kakkoseksi ajoi viime vuoden tapaan Giro d’Italian kaksinkertainen voittaja Gilberto Simoni, joka hävisi hattutempun vain 28 sekunnilla. D13 2,5 km (7): 1) Essi Ylipelkola LaVe 29.21, 2) Kirsi Nurmi VaaSu +1.01, 3) Jenny Södergård Femman +5.17, 4) Taru Viitala KortJ-V +9.34, 5) Sonja Friman Solf IK +12.19, 6) Eeva-Liisa Hakala KortJ-V +15.38. Hän otteli ensi kertaa miesten välinein ja saavutti mm. Niin tapahtui, 32-vuotias Savoldelli selvitti. Pohjoismaalaisista pyöräilijöistä maaliin asti pääsi kolme tanskalaista, heistä parhaana sijalle 73 yltänyt Michael Blaudzun. Savoldelli toisen kerran ykkönen Paolo Savoldelli oli ympäriajon juhlittu sankari toisen kerran urallaan. EM-rajan), (10,85/+4,0, 707/+0,4, 14,47, 200, 51,41, 14,57/+1,9, 45,13, 426, 57,76, 4.55,22), 2) Andres Raja Viro 7 515, 3) Tatu Pussila Suomi 7 497 (11,00/+4,0, 725/0,0, 14,73, 191, 52,19, 14,43/+1,9, 38,44, 446, 69,19, 5.35,69), 4) Daniel Almgren Ruotsi 7 253, 5) Päärn Brauer Viro 7 189, 6) Rajne Svenssohn Ruotsi 7 108, 7) Sami Itani Suomi 7 094 (ylittää 19-v. – Toivotaan, että aika riittää. D16 3,6 km (12): 1) Eva-Lina Skogvik Kronan 36.30, 2) Aino-Maria Hakala KortJ-V +1.11, 3) Anni Mattila KP-V +4.03, 4) Isabel Aurén Botnia +6.00, 5) Susann Sundelin Femman +9.09, 6) Anneli Lövsund Botnia +15.09. Käytin enemmän polkua kuin esimerkiksi Tervo, Muukkonen totesi. Poikien kakkosjoukkue Aleksi Mattila, Olli-Pekka Koistinen ja Sebastian Snickars oli maalissa viidentenä, joskin eroa voittajaan Ruotsin ykköseen kertyi seitsemän minuuttia. Notoddenissa Kauppi lähti maastoon kolmantena, lähes kaksi minuuttia johtavan Sveitsin jälkeen. Holmes kertoi vaikeuksistaan sunnuntain News of the World -lehdessä. H50 6,0 km (12): 1) Peter Kronholm Brahe 53.27, 2) Aulis Rantala KoS +2.08, 3) Harald Slotte Botnia +3.53, 4) Seppo Pirttinen KortJ-V +4.13, 5) Bengt Lövsund Botnia +6.43, 6) Eero Viitasaari KoS +8.18. Tulokset: H21A 9,6 km (20): 1) Teemu Rantala LapVi 1.06.25, 2) Esa Hongell KoS +4.36, 3) Jens Perus Närpes OK +7.09, 4) Kenneth Lassila Botnia +8.32, 5) Ville Saarela KoS +9.23, 6) Ove Haldin Femman +9.58, 7) Jarmo Kujala KoS +13.31, 8) Timo Hongell KoS +14.10, 9) Juha Ylihärsilä AlahK +17.28, 10) Andreas Åbacka Botnia +17.46. Ykkösjoukkue hylättiin ensimmäisellä osuudella. Kenneth Ferguson USA 49,68. Muukkosella juoksu sujui Miesten kilpailussa Petteri Muukkonen teki ankkurina virheettömän suunnistuksen, oli todella tyytyväinen ja tunnusti, ettei parempaan sijoitukseen ollut mahdollisuuksia. Minulle sanottiin, että huono onneni loppuisi ja nimenomaan Giron voitolla. Kolmanneksi sijoittui Italian vuorilla loistanut venezuelalainen Jose Rujano, jolla jäi eroa Savoldelliin 45 sekuntia. – Hopea on hyvä mitali. Jo lähdössä tuntui raskaalta, loppumatkasta alkoi myös suunnistus sujua huonosti. H21C 3,7 km: 1) Christoffer Granholm Solf IK 28.32, 2) Tore Brunell Minken +5.46, 3) Tommi Isomäki PieHi +17.02, 4) Ismo Mäkelä AA +18.18. Itani oli seitsemäs ja paransi ennätystään 456 pisteeellä 7094 pisteeseen. Jenniina Halkoaho Suomi keskeytti (14,58/+1,1, 153). Voittoaika oli 8.30,8. Naisten PM-mestarijoukkueessa suunnistivat Anni-Maija Fincke, Heli Jukkola ja Minna Kauppi, joka nousi jälleen takaaajoasemasta ykköseksi. Pistekilpailu: 1) Paolo Bettini Italia 162 pistettä, 2) Petacchi 154, 3) Di Luca 136, 4) Savoldelli 124, 5) Ivan Basso Italia 114. H12 2,0 km (12): 1) Henri Mattila KortJV 19.54, 2) Pontus Knipström Femman +58, 3) Axel Nyfors Brahe +1.19, 4) Robert Backman Falken +6.32, 5) Juuso Mäkelä AA +6.37, 6) Niclas Portin Minken +6.59. Miehet: 800 m: 1) Alex Kipchirchir Kenia 1.46,90, 2) Youssef Saad Kamel Bahrain 1.46,99, 3) James McIlroy Britannia 1.47,08. Suomen Taina Kolkkala heitti naisten keihäässä 58,71, joka riitti toiseen sijaan. Milano, Italia: Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo: 20. Naisten 7-ottelu: 1) Carolina Klüft Ruotsi 6 824 (100 m:n aj 13,15, korkeus 194, kuula 13,33, 200 m 23,34, pituus 668, keihäs 44,08, 800 m 2.10,46), 2) Kelly Sotherton Britannia 6 547 (13,27/185/13,84/23,77 /667/37,21/2.10,29), 3) Hyleas Fountain USA) 6 502 (13,09/188/12,13/ 23,87/667/ 46,90/2.22,81), 4) Margaret Simpson Ghana 6 423 (13,41/185/13,01/24,55/632/ 52,71/ 2.21,71), 5) Austra Skujyte Latvia 6 386 (14,16/182/ 16,92/25,22/612/48,79 /2.18,32), 6) Karin Ruckstuhl Hollanti 6 318 (13,38/176/13,55/24,27/ 634/43,61/2.13,76). Pojat, 3 x 5,68-5,82 km: 1) Ruotsi 1 (Mikael Kristensson, Erik Rost, Marcus Millegård) 1.57.49, 2) Norja 3 –1.26, 3) Ruotsi 2 –2.02, 4) Suomi 2 (Aleksi Mattila, Olli-Pekka Koistinen, Sebastian Snickars) –7.18, 5) Norja 1 –9.00, 6) Tanska –13.29. Hengelo, Hollanti: Fanny Blankers-Koenin muistokilpailut, GP 3/9: Naiset: 100 m (+0,3 m/s): 1) Chandra Sturrup Bahama 11,15, 2) Marion Jones USA 11,29, 3) Joice Maduaka Britannia 11,46. Miesten kymmenottelumaaottelussa Suomi sai kokoon 29 205 pistettä. Kolmanneksi sijoittunut Jens Perus jäi jo yli seitsemän minuuttia voittajasta. D55 3,6 km: 1) Eija Judin KoS 43.52, 2) Marianne Wikblom Minken +2.28, 3) Kristina Thomen Brahe +36.02, 4) Kerstin Nylund Brahe +37.25. Sami Itani ja Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari rikkoivat kumpikin 19-vuotiaiden EM-kilpailuiden tulosrajan. Voiton vei ylivoimaisesti Norja, sillä Suomen miehet Jarkko Huovila, Mats Haldin ja Petteri Muukkonen hävisivät lähes neljä minuuttia. Jones juoksi 11,29 ja hävisi Bahaman Chandra Sturrupille 14 sadasosaa. Juoksukin sujui, vaikka kurkkukipu olikin vienyt hieman voimia. D45 3,7 km: 1) Eeva-Liisa Ylipelkola LaVe 49.41, 2) Marja-Liisa Pirttinen KortJV +1.47. Kolmanneksi sijoittunut Tatu Pussila paransi ennätyksensä lukemiin 7 497 ja vasta 18-vuotias Sami Itani ylitti ensimmäisen kerran 7 000 pisteen rajan tuloksella 7 094. H65 4,2 km (14): 1) Sven Nilsson Botnia 43.31, 2) Per-Erik Sabel Femman +2.52, 3) Antti Luoma KortJ-V +3.18, 4) Erkki Kielinen KortJ-V +3.42, 5) Aapo Hietalahti HT +4.15, 6) Heikki Viitasaari KoS +5.20. H12TR 1,8 km (7): 1) Tero Viitala KortJV 20.04, 2) Toni-Antti Viitasaari KoS +26, 3) Jonatan Levlin Falken +1.39, 4) Atte Koskela VaaSu +1.51, 5) Sauli Kangas KaWi +2.22, 6) Christian Westerlund VaaSu +3.54. Hän myöntää epätoivon hetkillä viillelleensä saksilla kyynärvarttaan ja vatsaansa. Hän sijoittui kolmanneksi Lauri Lahden ja Matti Vesterisen jälkeen. H16 4,7 km (12): 1) Fredric Portin Minken 36.50, 2) Daniel Stenlund Brahe +4.07, 3) Tuomas Hongell KoS +6.22, 4) Rauli Koskela RasTiimi +6.38, 5) Magnus Löfroth MaIF +8.41, 6) Jani Koistila Botnia +9.14. Maaliintulonsa jälkeen Rantala oli toiveikas pohja-aikansa pitävyydestä. Voiton vei Bahaman Laverne Eve (59,53). Voittomarginaali on Giron pienin sitten vuoden 1976, jolloin Italian Felice Gimondi kukisti Belgian Johan De Muynckin vain 19 sekunnilla. Yleisurheilu MILANO (STT–AFP) Italian Paolo Savoldelli otti uransa toisen Italian ympäriajon voiton, kun maantiepyöräilykauden ensimmäinen suuri ympäriajo päätettiin sunnuntaina Milanoon. Viron naiset jäivät kolmanneksi pistein 13 863. Kirimiesten pistekisassa ykköseksi ajoi Italian Paolo Bettini ennen Petacchia. Maastoon Muukkonen pääsi vajaa 2,5 minuuttia myöhemmin kuin kärkikaksikko Norja ja Suomen kolmonen. 10-ottelu: 1) Lassi Raunio Suomi 7 690 (kkk ja ylittää SUL:n MM-rajan ja 22-v. Suomi keräsi naisten seitsenottelukisassa pisteitä 17 245 ja voitti toiseksi tulleen Ruotsin lähes 1 500 pisteellä. huhtikuuta Jones juoksi 11,28 ja odotti Hengelossa pystyvänsä rikkomaan 11 sekunnin rajan. H40 6,3 km (12): 1) Tom Stenlund Brahe 53.20, 2) Taisto Jylhä KT +7, 3) Sauli Viitasaari KoS +52, 4) Tapio Lehtinen PieHi +1.10, 5) Kenneth Högholm Femman +1.12, 6) Seppo Jylhä KT +3.29. Kansainvälinen kilpailu maaottelun ulkopuolella: 1) Elisa Kirvesniemi SimpU 5 055 (14,80/+2,0, 156, 11,03, 25,61/+1,2, 567/+2,0, 33,82, 2.24,00), 2) Heini Vilonen TP 5 026 (15,02/+2,0, 168 9,51, 25,12/+1,2, 565/+1,5, 31,74, 2.27,04), 3) Terhi Ignatius HyvSU 4 732 (15,46/+2,0, 156, 10,51, 26,79/+1,2, 551/-0,9, 36,25, 2.31,87). Reilu vuosi aiemmin brittijuoksijalla oli paljon vaikeampaa. Raunio paransi viime vuonna Vaasan Kalevan kisoissa tekemäänsä ennätystään peräti 364 pistettä. Oheislajit: Miehet: 100 m (+2,9 m/s): 1) Timo Salonen TuUL 10,81. Tiukassa sekuntikamppailussa Ruotsin ykkönen jäi vain sekunnin ja Suomen kolmonen 15 sekuntia. Suomen kakkosjoukkue oli kuudes ja kolmonen kahdeksas. Patrick Nthiwa vei kolmannen sijan. 110 m aj (+0,8): 1) Allen Johnson USA 13,18, 2) Marcel van der Western Hollanti 13,63, 3) Serhi Demydjuk Ukraina 13,66. D40 4,2 km (8): 1) Elisabeth Wik-Nylund Femman 50.39, 2) Päivi Ojajärvi Rastiketut +1.07, 3) Tarja Kankaanpää KaWi +2.14, 4) Elisa Korpi AlahK +7.27, 5) Ann-Catrine Blomqvist Minken +16.16, 6) Maritta Nurmi VaaSu +21.06. Maastokin oli positiivinen yllätys, Rantala kiitteli. Kemboin kauden tähtäimessä on maailmanennätyksen (7.53,63) riistäminen Qatarin Salf Saaeed Shaheenilta. 16 Urheilu Maanantaina 30.5.2005 . Yleisörastilla en tiennyt kuinka paljon olin johdossa, loppuosuudella tuli jonkin verran hätiköityä, mutta polkuja käytin niin paljon kuin mahdollista, Kauppi kertoi. D12 2,0 km (9): 1) Victoria Höstman MaIF 17.31, 2) Aino Kattilakoski KoS +1.44, 3) Elin Nylund Femman +2.44, 4) Emilia Sågfors Botnia +4.29, 5) Nina Gunell Falken +6.21, 6) Linnea Boström Brahe +7.09. D35 5,7 km: 1) Annika Strandberg Femman 1.27.39. 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin tähtäävän Raunion voittotulos on 22-vuotiaiden EM-tilaston tämän vuoden kärkitulos. H20 8,0 km: 1) Staffan Järn Brahe 1.01.14, 2) Jens Jern Femman +4.37, 3) Fredrik Hagström Botnia +13.44, 4) Tommy Åbacka Botnia +18.59, 5) Jon Sjöholm Brahe +21.26. Raunio aitoi sunnuntaina 110 metriä 14,57, heitti kiekkoa 45,13 ja ylitti seipäässä 426. – Tein viillon jokaisena päivänä loukkaantumiseni aikana. Kansainvälinen kilpailu maaottelun ulkopuolella: 1) Lauri Lahti KU-58 6 921 (11,78/+1,8, 668/+1,0, 12,84, 182, 52,81, 15,99/+2,9, 39,66, 416, 64,60, 4.47,26), 2) Matti Vesterinen EsboIF 69 04 (11,44/+1,8, 653/+1,0, 12,66, 185, 51,94, 16,12/+2,9, 37,90, 456, 50,50, 4.40,72), 3) Joni Ojala NivalU 6 884 (ylittää 19-v. Toiseksi noussut Norja oli maalissa 31 sekuntia Suomea myöhemmin, Sveitsi oli kolmas. Kisan voitti 21vuotias Lassi Raunio, joka otteli ennätyksensä 7 690 pistettä. Suomen viides edustaja Lohtajan Tero Ojala jäi seiväshypyssä ilman tulosta. Mestarille voitto oli todellakin mannaa, sillä kaksi edellistä kautta mies on kärsinyt loukkaantumista. Keihäs: 1) Laverne Eve Bahama 59,53, 2) Taina Kolkkala Suomi 58,71 (kkk) (58,55, 58,71, x, x, 55,94, x), 3) Jarmila Klimesová Tshekki 57,67. Holmes myöntää, että kesällä 2003 hänen mielessään väikkyi jopa itsemurhan mahdollisuus. 7-ottelu: 1) Tiia Hautala Suomi 5 899 (kkk ja ylittää SUL:n MM-rajan), (13,98/1,1, 177, 12,51, 25,34/+2,2, 622/+3,0, 42,79, 2.22,7), 2) Niina Kelo Suomi 5 690 (14,27/-1,1, 165, 14,23, 26,06+0,6, 566/+1,9, 48,35, 2.23,4), 3) Maija Kovalainen Suomi 5 656 (13,94/+1,1, 171, 14,55, 25,37/+0,6, 604/+1,9, 41,13, 2.40,5), 4) Salla Käppi Suomi 5 653 (13,82/-1,1, 171, 13,67, 25,71/+2,2, 583/+1,7, 42,18, 2.31,0), 5) Jessica Samuelsson Ruotsi 5 473, 6) Jennie Hurkmans Ruotsi 5 238. EM-rajan), (11,46/+1,8, 664/+0,6, 12,45, 179, 50,81, 15,88/+2,9, 37,40, 406, 56,55, 4.39,20). Minun täytyy vain todistaa se radalla. D50 3,7 km: 1) Eeva-Kaarina Aaltonen Brahe 1.05.44. H10RR 2,0 km (14): 1) Jonas Jern Femman 11.51, 2) Tobias Wik Minken +57, 3) Jonas Vertanen Botnia +1.36, 4) Christoffer Melin Falken +2.15, 5) Rasmus Kiviluoma VaaSu +2.22, 6) Joachim Harald Falken +3.53. H14 3,3 km: 1) Viktor Lövdahl Femman 26.34, 2) Peter Sundelin Femman +1.37, 3) Otto Sund Femman +2.07, 4) Filip Brunell Minken +7.08, 5) Patrick Kronberg Femman +9.06. Kolmanneksi sijoittunut Kuulan Sanna Vaahtera jäi Sundelinista yli kuusi minuuttia. Kumpikin oli sarjassaan omaa luokkaansa, kun pahimmat kilpailijat jäivät minuuttien päähän. – Tämä (voittajan) vaaleanpunainen paita on appiukolleni Carlolle. Tulevina vuosina varmasti hyvinkin jo voittoon asti yltävä 23-vuotias lupaus voitti mäkinousijoitten pistekilpailun. Keihäässä Raunio sai tuloksen 57,76 ja päätöslaji 1500 metriä taittui ajassa 4.55,22. Tyttöjen ykkösjoukkue Heini Wennman, Susanna Tervo ja Saila Kinni sijoittui viidenneksi seitsemän minuuttia voittajaa Norjan ykköstä hitaampana. Seuran tavoitteena on sijoittua 20 parhaan joukkoon. Kolmas sija perjantain Esi-Jukolassa antaa toiveita menestymisestä, Rantala kertoi. kesäkuuta. Nuoret jäivät mitalitta Suomen nuoret eivät yltäneet mitaleille. D60 3,6 km: 1) Svea Nojonen Femman 46.47. Rantalan tavoitteena on päästä Virkiän ykkösjoukkueeseen Jukolan viestiin. Hän oli koomassa kauan, mutta nyt hän on hitaasti toipumassa. Hän on kertonut harkitsevansa juoksu-uran lopettamista. Naiset, 3 x 4,83-5,01 km: 1) Suomi 1 (Anni-Maija Fincke, Heli Jukkola, Minna Kauppi) 1.46.32, 2) Norja 1 (Marianne Andersen, Lene Moe, Anne M. Suomen naiset ottivat PM-viestikultaa TURKU (STT/KP) Suomi hallitsi sekä miesten että naisten moniotteluja kolmimaaottelussa Suomi–Ruotsi–Viro viikonvaihteessa Turussa. Femmanin Ann-Sofie Sundelin vei voitot viikonlopun molemmissa keskipohjalaiskisoissa. H13 2,5 km: 1) Joakim Höstman MaIF 24.03, 2) Antti Ranta-aho VaaSu +5.56, 3) Joel Sågfors Botnia +9.04, 4) Mats Ahlnäs Femman +10.42. Päätösetappi oli jälleen kerran pitkälti seremoniallinen, osuuden voittoon puristi loppusuoralla kirimiesten kisassa italialaistähti Alessandro Petacchi. D21A 6,3 km: 1) Ann-Sofie Sundelin Femman 1.02.22, 2) Tiina Koskela RasTiimi +5.36, 3) Sanna Vaahtera YK +6.10, 4) Josefin Wikström Femman +9.19, 5) Mikaela Flöjt Botnia +13.46, 6) Essi Koskela RasTiimi +40.21. Hausken) –0.31, 3) Sveitsi (Engela Wild, Simone Niggli-Luder, Vroni König-Salmi) –1.51, 4) Ruotsi 1 –2.09, 5) Ruotsi 3 –4.05, 6) Suomi 2 (Satu Vesalainen, Paula Haapakoski, Riina Kuuselo) –4.07, 7) Norja 3 –6.32, 8) Suomi 3 (Yvonne Gunell, Pinja Satri, Outi Sareila) –7.14. Taisivat tehdä virheenkin. lajivoiton seiväshypyssä tuloksella 476. Rantala käytti 9,6 kilometrin rataan aikaa 1.06,25. Savoldelli on jo ehtinyt vakuuttaa, että hän uhraa omat tavoitteensa auttaakseen amerikkalaisen pyöräilylegendan seitsemänteen peräkkäiseen Tour de Francen voittoon. Yhden ison pummin tein ja sen lisäksi tuli pieniä hakuja. Raunio ylitti myös SUL:n tulosrajan Helsingin MM-kisoihin. D21C 3,6 km (7): 1) Malin Johansson Brahe 38.54, 2) Hannele Wikström MaIF +5.28, 3) Lena Holmqvist Botnia +6.16, 4) Anne Mäkelä AA +7.33, 5) Gun Lindvall Botnia +10.17, 6) Joana Holmlund MaIF +13.20. H55 5,7 km (14): 1) Eero Juola KoS 50.30, 2) Håkan Rauma Botnia +1.16, 3) Henning Nynäs Brahe +1.44, 4) ClasGöran Herrgård Femman +2.57, 5) Torvald Haldin Femman +7.05, 6) Mauri Pensas MaIF +8.56. Puoliväliin asti myös juoksu kulki hyvin, lopussa alkoi väsy painaa, Rantala kertasi suoritustaan, joka riitti lopulta 4.36 minuutin voittoon KoS:n Esa Hongellista. Kemboi voitti lauantaina Keniassa käydyssä kilpailussa Wilson Boit Kipketerin kolmella kymmenyksellä. Naiset: 1) Nadine Kleinert 19,20, 2) Astrid Kumbernuss 18,36, 3) Petra Lammert 18,29. Hiihtosuunnistusta päälajinaan pitävä Rantala on vasta aloittelemassa kesän kilpailukauttaan. D65 2,9 km: 1) Gunnel Snellman Brahe 51.50. D20 5,7 km: 1) Maaret Saarela KoS 1.14.26. D10RR 2,0 km (16): 1) Helena Hakala KortJ-V 11.21, 2) Janina Backman Kronan +3.52, 3) Eva Friman Solf IK +3.56, 4) Elin Lövdahl Femman +3.58, 5) Josefin Knipström Femman +4.58, 6) Jessica Wärnman Falken +5.00. EM-rajan), (11,82/+0,5, 665/+0,5, 13,18, 212, 55,78, 16,01/+0,9, 38,81, 476, 54,38, 5.14,06),...13) Tero Ojala Suomi 6 491 (11,52/+0,5, 679/0,0, 12,41, 191, 51,63, 16,75/+0,9, 39,43, ilman tulosta, 68,55, 4.34,89). H21B 6,3 km: 1) Esa Leppäniemi VetU 55.53, 2) Ari Ylihärsilä AlahK +7.38, 3) Jouni Aaltonen Brahe +15.45, 4) Mattias Gripenberg Brahe +22.20, 5) Guy Bäck Kronan +24.18, 6) Pasi Auvinen PieHi +45.07. Moniottelukisat Suomen hallintaa Turku: Moniotteluiden maaottelu Suomi–Ruotsi–Viro: Miehet: Pisteet: Suomi 29 205–Viro 28 587– Ruotsi 27 909. Kaattari oli kymmenes pistein 6924. 3 000 m ej: 1) Brimin Kipruto Kenia 8.09,53, 2) Paul Koech Kenia 8.09,83, 3) Jamal Bibal Salem Qatar 8.11,67. Kemboi kohti huippukuntoa. Vaikeaa oli ilmeisesti muillakin, sillä Sundelin oli naisten kisassa lopulta 5.36 minuuttia RasTiimin Tiina Koskelaa nopeampi. Lauantain rankalla vuoristoetapilla ympäriajon voiton niukasti ratkaisseen Savoldellin ykkössija oli hienoinen yllätys, sillä ennen kolme viikkoa kestänyttä kisaa hänen arveltiin kärsivän Discovery Channel -tallinsa hieman epätasaisista apuajajista. Jones toinen Hengelossa Yleisurheilu LONTOO (STT–AP) Britannialainen keskimatkojen juoksija Kelly Holmes eli syvän masennuksen vallassa kesällä 2003. H60 4,7 km (9): 1) Paavo Toskala KoS 41.50, 2) Lars Forsman MaIF +5.33, 3) Terho Tattari KoS +6.42, 4) Roy Torrkulla Femman +7.10, 5) Jaakko Teppo KoS +14.26, 6) Yngve Wikblom Minken +14.55. Holmes, 35, ei aio osallistua elokuussa Helsingissä järjestettäviin yleisurheilun MM-kilpailuihin. H18 6,2 km: 1) Samuli Saarela KoS 47.06, 2) Mika Pensas MaIF +11.26. Seuraavaksi Kemboi kilpailee Ostravan Super GP-kilpailussa Tshekissä 9. Reitinvalinnat menin suoraan, enkä käyttänyt polkuja. H70 3,7 km (9): 1) Tapio Patana VetU 37.17, 2) Elof Holmlund MaIF +6.12, 3) Martin Bäck MaIF +9.19, 4) Ragnvald Strandberg Femman +11.28, 5) Erkki Ylipelkola LaVe +18.46, 6) Kalevi Ojajärvi KuKu +24.50. – Lauantain kisa painoi jaloissa. 5 000m: 1) Isabella Ochichi Kenia 14.50,96, 2) Maryam Yusuf Jamal Bahrain 14.51,68, 3) Alice Timbilil Kenia 14.57,32. Rantala kehui Suomen suurimman siirtolohkareen Ilveskiven maastossa kierrellyttä reittiä. D14 3,3 km: 1) Ida-Marie Skogvik Kronan 30.03, 2) Sini Mattila KP-V +3.50, 3) Marie-Louise Öst Falken +15.48, 4) Alexandra Källman Falken +21.46, 5) Hanna Wiklund Botnia +24.46. Joka ikisen viillon tehtyäni tiesin rankaisseeni itseäni, mikä tuntui jotenkin vapauttavalta, Holmes muisteli. KESKIPOHJANMAA Juha Savela PEDERSÖRE (KP) Lapuan Virkiän Teemu Rantala ja Femmanin Ann-Sofie Sundelin veivät pääsarjojen voitot Falkenin kansallisissa suunnistuksissa, jotka järjestettiin Vilobackan kylässä lähellä Kortesjärven rajaa. Mäkikisassa voittaja oli siis Rujano, josta toiseksi parhaiten kolmen viikon ajan kiivennyt Kolumbian Ivan Parra jäi selvästi. Holmesin uraa hankaloittivat kaksi vuotta sitten lukuisat jalkavammat. Maantiepyöräilyn ammattilaiskiertueen ProTour-sarjaa johtava Italian Danilo Di Luca ajoi neljänneksi ja piti näin sarjan johtopaikkansa. kesäkuuta ennen Kenian Nairobissa juostavia MM-karsintoja 25. Naiset: 400 m: 1) Piritta Vaattovaara VeitsilKV 57,03, 2) Heidi Pappila RaisKu 58,05. Ihmettelen, jos suoritus tuo voiton, Sundelin totesi. Savoldelli kuitenkin näytti vahvuutensa ja sai toki myös hyvin apuja jenkkitallinsa muilta ajajilta. Kymmenottelukisassa suomalaiset paransivat ennätyksiään urakalla. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Viroon tuli yli 600 pistettä ja pronssisijalle jääneeseen Ruotsiin lähes 1 300 pistettä. Lähes koko ajan sain kompassista tarkistaa suuntaa. Suomi 1 hylättiin
ilt. Päiväjuhla srk-talolla klo 12.30, raamattuopetus Väisänen aihe: Ruoki Minun lampaitani, päätösseurat klo 15.00. Vedenoja, fax. pitkätavaraa www.kontio.fi Terveellinen hirsitalo, upea edustushuvila tai pieni rantasauna... Aluvanteet . (Norm. Lakikorkeus 3600 m. Y55: 1) Jyrylä 327, 2) Koistinen 274, 3) Korkeamäki 274. osakilpailun jälkeen: Y: 1) Rajaniemi 357, 2) Surma-aho 357, 3) Sundqvist 349, 15) Korkeamäki 293, 20) Vesakoski 264, 30) Emtö 207, 45) Nissilä 100. Pyöröteräkset . Viimeiset osakilpailut: 5.6. Kurvaa kesän matkailukauteen Vianorin kautta... 3750 €) Paikkoja 15-20:lle. 06-822 0027, fax 06-822 0790 Kokkolan Talovaruste ky . Samalla reissulla mukaan mm. asennus KYLMÄHUOLTO KKT-PALVELUT OY KYLMÄHUOLTO KKT-PALVELUT OY 24h 24h Apu ongelmatilanteissa jääkaapista teollisuuden kylmään ASENNUS-, HUOLTOJA KORJAUSPALVELUT VARAOSAT KAUPAN KYLMÄKONEISTOT VARASTOKYLMÄ LÄMPÖPUMPPUJÄRJESTELMÄT AJONEUVOJEN ILMASTOINTILAITTEET HANNU TORPPA, KÄLVIÄ 0500-961035 0500-961035 0440-871 336 Erkki Kangasvieri 0440-871 335 Jani Kemppainen POHJANMAAN RAKENNUSERISTYS OY Parketin ja laminaatin asennus, lattioiden hionta ja lakkaus. 295 €) Kodat alkaen 1.590 € Tee tilaus heti! Kesän parhaat toimitusajat myydään nyt. Yli-Kiikan asentokilpailun ja finaalin yhteistulos oli 670,8. 08 462 711 . Tiukan vastuksen Yli-Kiikalle tarjonnut toiseksi sijoittunut Juppala jäi lopulta 2,1 pistettä. Asemakaavan muutoksen hyväksyminen Kaupunginhallitus on hyväksynyt asemakaavan muutoksen, joka koskee Kokkolan kaupungin 105. Kokkola. Joukkue: 1) TorSA 992, 2) JSF 906, 3) SoA 825. RST-putket + levyt . RHS-palkit . Rovaniemi, 2.7. N: 1) Carola Harmaakivi VS-VA 95, 2) Leena Korhonen VS-VA 57, 3) Minna Hietala TorSA 44. heinäkuuta Belgradissa Serbia-Montenegrossa. Putket . Naiset: 1) Riitta Ynnilä, Suomusjärvi, 1.40.47, 2) Kirsi Joensuu, Kerava, 1.47.23, 3) Marja-Liisa Salonen, Hämeenlinna, 1.48.33. Y20: 1) Friman 282, 2) Poutiainen 271, 3) Korkeamäki 205. tikkaat . Johtui varmaan koleasta säästä kun se ammutaan viimeisenä niin kylmä kangisti, totesi vaatimattomat 184 pistettä polviasennosta ampunut Yli-Kiikka. ym. Kiireettömyyttä ja mielenrauhaa arjen keskellä, koe aito “kodan henki”! HUUVA+ PIIPPU 199 € (norm. N: 1) Harmaakivi 259, 2) Korhonen 179, 3) Hietala 92. Joukkue: 1) OulA 684. Ympärivuotiseen käyttöön. Juppalan ampui finaalissa tuloksen 96,7 ja hänen yhteistulokseksi kertyi 668,7 pistettä. Ammunta Ylistaro: Kalevan kierroksen sarjakilpailun maratonjuoksu: Miehet: 1) Timo Juusti, Mellilä, 2.51.09, 2) Joonas Ahola, Kirkkonummi, 2.56.10, 3) Juha Prittinen, Hämeenlinna, 2.59.59. 06-822 2292, 050-564 8831 JA-KO Betoni Oy VAROITUS Ilmasotakoulu ampuu Lohtajan ampuma-alueella jalkaväen aseilla 6.6. AHOLA Railotintie 21. Rahdit ja rekisteröinti . SU 5.6. kattosillat PL 599, 67101 Kokkola puh. 06 831 6170, 0400 366 170 www.talo-myynti.com KONTIOLTA LÖYDÄT AINA PARHAAN VAIHTOEHDON! . Upea metalliväri . KONTIOLAHTI (STT) Marjo Yli-Kiikka otti vahvan otteen kiväärilajien EM-kisapaikkaan, kun hän voitti Kontiolahdella sunnuntaina käydyn asentokilpailun finaalin tuloksella 98,8. Peltola toivoi myös että Suomi saisi mukaan kolme naista, jolloin osallistuminen joukkuekilpailuun olisi mahdollista. Y55 (4): 1) Jouko Jyrylä OulA 106, 2) Mauri Korkeamäki JSF 94, 3) Lasse Koistinen OulA 91. Puh. avajaisseurat klo 11.00, päiväjuhla klo 13.00, vuosikokous klo 15.00. Vaarallinen alue ulottuu 6200 m etäisyydelle sektorissa, jonka vasen raja on Hakunti Uusipauha ja oikea raja Ohtakari Ykskivi. Väliajoilla ruokaa, kahvia, arvonta, kirjapöytä. Järj. Talvirenkaat nastoilla . Y20 (5): 1) Antti Poutiainen TorSA 97, 2) Jari Friman TorSA 92, 3) Niko Korkeamäki JSF 72. – Harjoittelukausi on mennyt hyvin ja uusi ase tuntuu tosi mukavalle, olin sen kanssa heti sinut, Yli-Kiikka jatkoi. kaupunginosan korttelia 11 sekä puistoaluetta, Halkokari (Säveltäjäntien ja Kaanaanmaantien kulmaus). Tornio. – Näissä oloissa tulos oli kohtuullinen, asentokilpailussa minulla oli polviammunnan kanssa vaikeuksia. Maanantaina 30.5.2005 17 Myytävänä Rakentajan muistio Palveluhakemisto Hengellinen toiminta Kuulutukset Myytävänä moottoriajoneuvoja Sekalaiset PL 599, 677101 Kokkola puh. Joukkue: 1) OulA 684. 040 525 2832. kaupunginosan korttelia 3 ja osaa Tehtaankatua (Tehtaankatu 5). KOKKOLATTIA M. Paras 5 tähden turvallisuus . 0400 582 234/K. Joukkue (9): 1) TorSA (Risto Virtanen, Meronen, Pruikkonen) 992, 2) JSF (Vesakoski, Sundqvist, Korkeamäki) 906, 3) SoA 825. Naiset: 1) Marja Holopainen, Joensuu, 3.03.18, 2) Pirkko Piitulainen, Joensuu, 3.28.01, 3) Nina Heiskanen, Kankaanpää, 3.31.47, 9) Minna Laakso Toholampi. Sumuvalot Tee hyvä kauppa Ylivieskassa Sisältäen kaiken: 21.995 e C4 1.6i 16V VTR Coupe´ Kokkolassa 27.5.2005 KOKKOLAN KAUPUNKI Keskushallinto Asemakaavan muutoksen hyväksyminen Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan muutoksen, joka koskee Kokkolan kaupungin 1. Tilanne 3/6 osakilpailun jälkeen: 1) Juusti 2 999,66, 2) Rauno Hakala 2 944,72, 3) Prittinen 2 868,16.. Latat . Joukkue: 1) TorSA 466. Mestarin Lapinkeittiön varusteineen. Yli-Kiikka kiinni EM-kisapaikassa Oulu: Tuloksia III Sellier&Bellot Sporting-cupin Oulun osakilpailusta: Y (40): 1) Jari Surma-aho VS-VA 121, 2) Vesa Rajaniemi OulA 119, 3) Rune Sundqvist JSF 118/5, 4) Mika Meronen TorSA 118/4, 5) Rainer Pruikkonen TorSA 115, 6) Veijo Korkeamäki JSF 112, 20) Juha Nissilä JSF 100, 22) Mikael Emtö JSF 98, 27) Juha Vesakoski JSF 96. kourut . Tilanne kokonaiskilpailussa 3. Miehistä Juha Hirvi on varma lähtijä, kuten myös 300 metrin kilpailuun osallistuva Jussi Puustinen. Iltajuhla klo 17.00. ESP -ajonvakautusjärjestelmä . LA 4.6. Vakionopeudensäädin . Puolimaraton: Miehet: 1) Magnus Hellström, Turku, 1.15.43, 2) Veli-Pekka Vänni, Kankaanpää, 1.16.10, 3) Carl-Johan Wasström, Turku, 1.17.40. Aamupäivällä ammutun 3 kertaa 20 laukauksen asentokilpailun jälkeen YliKiikka jakoi kolmannen sijan Helena Juppalan kanssa pistemäärällä 572. lumiesteet . Joukkue: 1) TorSA 466. EM-kisat alkavat 3. Finaalissa tasaisimmin ampunut isokyröläinen varmisti voittonsa kahdeksannen laukauksen jälkeen. Todistajaseuran vuosijuhla Lehtimäellä 4.-5.6. Kiväärilajien lajipäällikön Pirjo Peltolan mukaan EM-kilpailuihin on tarkoitus lähettää enimmillään seitsemän urheilijaa. Järjestävän seuran Joensuun Ampujien nuori Hanna Niiranen oli kolmas 665,9 pisteellä. 06-822 0027, fax 06-822 0790 . 010 401 3430 www.ultimatemarket.com 1.998 € Tilaa esite 0424 852 260 Myynti 0424 852 200 Täydellinen toimitus sis. Päivän kilpailua Yli-Kiikka piti teknisesti hyvänä, mutta tuulen kanssa oli vaikeuksia. Yleisurheilu KESKIPOHJANMAA . Romuliike) Puh. CD/radio kaukokäytöllä . UUSIA RENKAITA JA VANTEITA NYT POISTOHINNOILLA! TULE! Kokkola: Kahvitie 44, p. 9.6.2005 päivittäin kello 08.00 18.00 välisenä aikana. messu klo 10.00 Lehtimäen kirkossa, liturgina Hannu Lehtonen, saarnaa Matti Väisänen. Kovissa puuskissa puhaltunut tuuli teki kilpailusta vaikean ja kaikkien finalistien sarjat olivatkin epätasaisia. Levyt . KONTIO TEKEE UNELMISTASI TOTTA! POHJANMAAN TALOMYYNTI Torikatu 21, Kokkola p. Yli-Kiikka oli jo aiemmin rikkonut urheilukiväärin 60 laukauksen makuuammunnassa EM-tulosrajan 592. Todistajaseura ja Lehtimäen seurakunta Rautaa Kalajoelta! Kalajoen Rautamyynti Ylivieskantie 142 (ent. Lisätietoja saa ammuntojen aikana puh. Ilmastointi
www.yle.fi/haloo 5479943 15.56 TV2: Pelottaako?. Johannes katselee kanssasi ohjelmat Storm-Stina, Curry-tiikeri sekä Haluan koiran. Lavalla esiintyy Jessica Folker. Tekstitetty suomeksi. 6222450 23.00 Tv-uutiset. Pahaa verta. Justin ostaa kaupasta pienoismallitalon, jonka oven takana tapahtuu outoja. 7260905 17.25 Nelosen uutiset ja sää. 5227769 18.40 Vielä virtaa. Riemukkaassa piirrossarjassa hiiriopettaja luotsaa vallatonta luokkaansa mielikuvituksellisiin seikkailuihin. Ihanan Aamun ruokaosuuden toinen esitys. Eurooppa. 699978 19.15 Kauppalehden talousuutiset. KESKIPOHJANMAA 18 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. http://fst.yle.fi 6283950 21.50 Tv-uutiset. 8673276 10.15-11.12 Holby Cityn sairaala. 142301 17.55 Voittoputki. 8072295 20.30 70’s Show. 2206127 15.30 Suuri Seikkailu 2005. Toimittajat: Anna Bäck ja Johanna Grönqvist. 920011 22.00 Näkijä. Ota itsestäsi ja kavereistasi mittaa Rapstaran kaksintaistelussa. Putket puhtaaksi. 702547 15.00 Euro Top 20. 209585 21.10 Tulosruutu. Rahat tai vaimo. Kaikki tämä ja. 294769 15.55 Chicagon lääkärit. Suomenruotsalaisten koulujen väliset viestikilpailut Kaarlenkentällä Vaasassa. Ajatus uskosta. 388011 21.00 Yhdeksän Uutiset. 7588176 21.15 Eläintohtori 2. Amerikkalainen draamasarja. Stereo. Uusinta perjantailta. Kosto. Pieneen englantilaiskylään sijoittuvan maailman pitkäikäisimmän komediasarjan päähenkilöinä on kolme eilispäivän nuortamiestä, jotka melko huolettomina ystävyksinä elävät toista lapsuuttaan. Bo ja Hope muistelevat menneitä samalla kun Jack ja Jennifer päättävät aloittaa kaiken alusta. Viikon vieraana Antti Tuisku. 7996566 17.30 Dr. 25137856 14.05 Voittoputki. 625189 08.00-08.30 Mobiilipeli: Blockate. Kotimainen talkshow. Amerikkalainen draamasarja. Kari Toivonen on seurannut työkseen maailman tapahtumia 40 vuotta. Aiheena jalkapalloilijat ja media. Kanadalainen piirrossarja. 9.15 Matkailijan terveysriskit. Stereo. 6982585 00.05-00.15 Euronews. Kotimainen nuortenohjelma. Kun Sydney tutkii intiaaniheimon historiaa, löytää hän merkkejä maan ulkopuolisesta elämästä. 1985450 10.25-12.10 Formula 1: Grand Prix. Buusteri Harjunrinteen koulussa Riihimäellä. Tiedä ja ole nopea, tule mukaan Voittoputkeen! Voittajille jaossa mukava summa euroja. 5590108 18.20 Kotimaan kasvot. Perhetragedia. Uusinta. 397769 20.00 Kahdeksan uutiset. Phyl ja Bev käyttävät avovankilan vapautta hyväkseen. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Alueuutiset, Digi TV2:ssa Uudenmaan uutiset. Tuotanto: YLE Sporten. 311585 17.00 Sähkeuutiset. 6337030 16.00 Tv-uutiset. Rakennus romahtaa taistelun tuoksinassa. 148289 20.00 Rikospoliisi Maria Kallio. Kaikkien aikojen ryöstö. 9.21 Luonnonkasvit pihan koristeena. Alicia Keys, Alejandro Sanz ja Sting. Kooste kesäkuussa 2004 Lissabonissa pidetystä suuresta rock-tapahtumasta. 8.50 Fiksua ja ajankohtaista kesäteatteria UIT:n tapaan, vieraina näyttelijät Jussi Lampi ja Sami Hintsanen. 11301 16.05 Murhasta tuli totta. 6.38 Ranskan kansanäänestys EU:n perustuslaista: tulos ja seuraukset 6.45 Poliisin viikonloppu Rautavaaralla 6.50 Rekkakuskien matkakoti Lyypekissä 7.12 Kimi-ilmiö Hockenheimissa 7.20 Ranskan EU-äänestyksen tuloksen arviointi jatkuu 7.50 Opiskelijaelämää Saksassa 8.12 Suuri Seikkailu 8.20 Harrastuksena musiikki ja vinyylilevyt tuottaja: jukka mauno. Vierailu vehtailuvuorella. Maaseutuliikenne murroksessa. Valkean Alaskan musta kulta. 8678092 20.27 Keno ja Ässä-arpa. 6343585 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 7139059 17.50 Alueellinen uutislähetys. 9.08 Jumppaa: vatsalihastreeni. 57932 23.10 Kulttuuriuutiset. Kuolemanspiraali, osa 3/3. Päivällinen vanhempien kanssa sotkee tuoreen avioparin kuviot. Osa 4/4. 6710504 23.00 FST: Aikaa elokuvalle. 53301 15.05 Euronews. Mukana on myös The Great American Songbook -menestyslevyjen klassikoita, kuten Blue Moon, What A Wonderful World ja As Time Goes By. SARJA ALKAA. kappaleet You wear It Well, Handbags & Gladrags sekä Maggie May. 2751547 15.10 Rakkauden tähden. Rakkaus roihuaa. Riemukkaassa piirrossarjassa hiiriopettaja luotsaa vallatonta luokkaansa mielikuvituksellisiin seikkailuihin. Kanadalainen nuortensarja. 571769 19.00 Seitsemän Uutiset. 8.42 ja 9.04 Ruokala: Uusia perunoita ja graavia siikaa. Murhanhimoinen lady. 109285 21.00 Asema 62. 3325856 09.30 Kotijoukot. Avatun oven tarina. Ja illan kysymys on, miksi isämyytit ovat niin yleisiä elokuvissa. Toinen esitys. 9317740 01.10-02.00 Rap-stara Battle. Brittirokkari Rod Stewart esiintyi BBC:n konserttiorkesterin säestämänä Lontoon Royal Albert Hallissa viime vuonna. Neljäkymmentä. Virtanen Mustanaamio. Tommy saa Janetin jättämään Rogerin, mutta takapakkia seuraa, kun Tommyn heilalle selviää totuus. Kuntoklubilla takareiden treeni. Valamiehistö. Hittikomedian jatko-osa, jossa eläinten puhetta ymmärtävän tohtorin olisi tällä kertaa pelastettava kokonainen metsä ja yksikseen elelevä karhu. Kotimainen lifestyleohjelma. 2841905 16.40 Päivien viemää. 894841 15.00 10 + 2. 7356740 16.20 Jytäkytät. 8898092 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 2842634 16.45 Ruokala. 378634 13.35 Fit4You.tv. 122837 15.50 Felicity. Osa 1/52. 433160 18.30 Kaikki rakastavat Raymondia. Aiheena sukeltaminen Suomessa. 363 20.30 Tv-uutiset ja sää. 5980214 17.45 FST: BUU-klubben. 33450 22.05 FST: Dokumentti: Antonio Negri ja loputon vallankumous. 76721 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Maanantaina 30.5.2005 . Tähden varhaisemmasta tuotannosta kuullaan mm. 46301 20.20 FST: 360 grader. 6.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt, 9.10 YLE News, 6.15 Kuntotalkoot liikenteessä, 6.20 Näin Ranska äänesti EU:n perustuslaista, 6.44 Pariisin kommentit europarlamentaarikko Ari Vataselta, 6.48 Kansanedustajat arvioivat kansanäänestyksen vaikutuksia Suomelle, 7.17 Mihin menet EU. 285585 07.00 Mobiilipeli: King of the Hill. Sartsan ja Timpan seikkailut jatkuvat. Tämäniltaiset aiheet ovat Taivas maan päällä ja Tähtien sota. Amerikan huonoin puoliso. 7015092 15.55 TV2: Haloo! Sartsa ja Timppa. Jacobin perheessä isän kuolema aiheuttaa närää veljesten välille. Stereo. Uusia perunoita ja graavia siikaa. 926295 23.00 Osbournes. 84160 17.25 Muumilaakson tarinoita. Sarja jatkuu siitä, mihin viime kesänä jäätiin. 4613924 18.05 Salatut elämät. 1807986 06.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. 640 km turvaa israelilaisille. 1/47. Stereo. 6389450 20.00 Kari Toivonen – uutismies. Ozzy tarttuu itseään niskasta. Kauppojen etukortit kuluttaja maksaa kalliin ja hyödyttömän korttipelin.Perustuslaki vaakalaudalla, mutta EU-junaa ei pysäytä mikään.Tapaus Uzbekistan , uhraako länsi jälleen ihmisoikeudet etujensa vuoksi. 6482740 18.30 Salatut elämät. Amerikkalainen draamasarja seuraa pienessä keskilännen kaupungissa kolmen erilaisen perheen vaiheita ajalta, jolloin sotapojat kotiutuivat Euroopasta. 8422905 14.30 Norjan rannikkoluotsit. Tuomaksen ja Juuson vieraina Maija Vilkkumaa, Euroviisujen kohujuontaja Heikki Paasonen, FC Venus -elokuvaa kesällä tekevä näyttelijä Minna Haapkylä ja uimahyppääjä Joona Puhakka. 384301 14.05 Buusteri. 7538030 18.35 Uutisotsikot. Kuntoilijamme Pauli Salmisen ensimmäinen vaativa sukellusharjoitus. Kahden seikkailuviikon aikana ruoka on ollut kovin tiukilla torikärrymyynnistä huolimatta. 4818 15.00 Tv-uutiset. Karen esittelee todisteensa Neilille. 61382 17.10 Basaari. 209769 16.45 Angela Anakonda. Henkilökuva runoilijasta (1998), joka oli alunperin anarkisti ja futuristi, mutta josta tuli neuvostohallinnon hurskas tukija, menettäen näin runoilijan lahjansa. 4344837 23.35-00.35 Ilta Rod Stewartin kanssa. 1860634 16.55 Pisara. Uusinta lauantailta. Juontajina Aleksi Sariola, Isa-Eerika Lehto ja Minna Lamppu. Negrillä on taustallaan vasemmistoradikaali 60-luku ja nykyään hän on yksi antiglobalisaatioliikkeen kriittisistä äänistä. 7.50 Nuorisoradikalismin uusi tuleminen, 8.15 Luonto lähellä, 8.25 Koiramäki: Riihikummitus, 8.45 Aamutohtori: astma 51657360 09.15 Sydämen asialla. 4763276 21.00 A-studio. Felicityä vaivaa akuutti rahapula. Mukana myös Experiencereportteri Susanna Laine, joka kävi bongaamassa tuttuja kasvoja Nelosen kevätbileissä, ja universumin kirjeenvaihtaja Ismo Leikola. 469634 22.10 Vladimir Majakovski. Nick setvii perhetragediaa, jossa isä on surmannut vaimonsa poikansa silmien edessä. 32160 15.10 Tänään otsikoissa. 9881189 00.15 Bad Girls. 289547 19.25 Päivän sää. Phil. 9059189 10.10 Tv-uutiset. 30479 19.10 Prisma: Tsunami – tuhon aalto. Bettinan sohvalle istahtavat tänään Martina Linder ja Lilli Dahlberg Circus Helsingistä sekä Jessica Thorn ja Heidi Lindström jalkapallomaajoukkueesta. Matti näyttää, mistä määrästä ruokaa saa 1800 kaloria. 58634 20.55 Urheiluruutu. Tessa Piggott, 41-vuotias itsenäinen uranainen, kyllästyy olemaan pomonsa rakastajatar ja päättää aloittaa uuden elämän. 562011 19.00 Aarteenmetsästäjä. Amerikkalainen draamasarja. Illan näytelmään liittyvä esittelyohjelma 4776740 21.25 Kotikatsomo: Solveigin laulu. 815276 15.15 10 + 2. 7323112 22.55 Toinen kierros. Ohjelman uusi teema on fyrkka. Amerikkalainen humoristinen toimintasarja. 4175948 06.00 Tellus-tietovisa. 40528059 08.35 Ihana aamu. 8497238 01.15-02.15 Tuomas & Juuso Experience. Japanilainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Stereo. Teemana kesän ruokailu, pukeutuminen ja ulkoilu. 641547 20.20 Nelosen sää. Uusinta. Uusinta. 66228924 13.25 Rock in Rio 2004. 5030 23.30-01.00 Mikämikä-tvpeli. 5856 06.30 YlekaX. 574856 23.30 Myöhäisuutiset. Tällä kertaa esiintyvät mm. Poikkeustila. Ystäviä ja vihollisia. Tänään kuullaan @junkmailin biisi livenä sekä kurkistetaan Särkänniemen eläintarhaan. 6005829 06.25 Huomenta Suomi. www.yle.fi/angelaanakonda 494295 17.00 Muumilaakson tarinoita. 8636011 22.00 FST: Kvällsnytt. 9793030 19.30 Suuri Seikkailu 2005. Ajankohtaista ulkomailta. Amelia Hoyn juontama listaohjelma. 71672 18.15 Kakkosen kevätsää. 97232301 10.00 Etsi viisi virhettä. Ohjelmassa vieraina Amerikan huonoimmat puolisot. 546653 23.35 IS Urheilu-uutiset. Kuvasuhde 16:9. 391189 21.15 FST: Bettina S. Neljännet Käräjät. 3740189 14.25 Oikeuden puolesta. Tänään vuorossa suunnistussukellus. Saksalainen dokumentti italialaisesta professorista ja filosofista Antonio Negristä, joka on viettänyt 10 vuotta vankilassa ja 14 vuotta maanpaossa. Katso ja kuuntele, mitkä kappaleet ovat Euroopassa myyntilistojen ja radioasemien soittolistojen kärjessä. 372566 14.35 Beyblade. 64450 18.15 FST: TV-nytt. 599905 20.50 FST: Neon. Uusinta. Uusinta torstailta. Mainio Angela Anakonda jatkaa luokkatovereineen värikästä kouluelämäänsä. Mukana edelleen ”Sartsa ja Timppa Airlines”, ”Mitä Timppa osaa” ja paljon muuta. Tiedä ja ole nopea, tule mukaan Voittoputkeen! Voittajille jaossa mukava summa euroja. Krysanteemi. Ranskan EU-tuomio. Uusinta lauantailta. 9580030 20.00 FST: TV-nytt. Menestyvä yritysjuristi Nick Fallin saa tuomion huumekokeiluistaan ja hänet määrätään yhdyskuntapalveluun puolustamaan lasten ja nuorten etuja oikeudessa. 356092 17.05 Melrose Place. 865769 18.35 FST: Stafettkarnevalen. Kelly ja Robinson joutuvat etsimään varastettuja asiakirjoja yhteistyö eksentrisen ranskalaismiehen kanssa ei vain ota sujuakseen. 9039295 23.15 Minä vakooja. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Leena Hjelt (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Haastattelussa Max’C. 14214 21.20 Esittely: Solveigin laulu, osa 1. 5289011 23.45 4-4-2: Suoraa puhetta futiksesta. Stereo. 84214 17.40 Viittomakieliset uutiset. Tuli taivaalla. Veljesten riitely vaikuttaa raskaana olevaan Emilyyn, jonka lankomies yrittää kidnapata
22.00 Säsongsavslutning: Rosenberg. 22.50 SVT uutiset. 23.30 Vädret. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. 12.45 Merisää. Uutisia Uudeltamaalta 19.30 Lounais-Suomen uutiset. Purjehdimme kuunari Helenalla, katsastamme Formula 60 -trimaraarit ja heloitamme nimikkovenettämme. 22.00 Tv-uutiset. 19.03 Suomi tänään. 13.03 Sää. 11.03 Inblick i samhället. 16.55 Stopptid. Kiihkeät tunnelmat rallin F-Cupin kauden neljännestä osakilpailusta. 08.15 Maakuntaradio. 21.00 Uutiset. 00.35 Kulttuuriuutiset. 16.10 Maakuntaradio. 06.25 Nousutahdit. 06.05 Sää. 20.04 Suomi tänään. 13.00 Tennis: Ranskan avoimet. 18.03 Suomi tänään/Radio Suomen soitetuimmat. 18.55 Regionala nyheter. 20.30 Professor Cnut. 15.10 Kultakuume: Maailma kylässä. Majakovski oli pohjimmiltaan romantikko, joka etsii utopiaa, täydellistä rakkautta ja boheemia vapautta. 22.05 Ravi-tv: Joensuun ravit. 17.05 Dolda kameran. Jutustele, kysy, kommentoi! 11.00 Soittomania. 15.00 Kulttuuriuutiset. 10.00 X3M-Nyheter . Solveigin isän roolissa on Paavo Pentikäinen, Henake Schubak on isoisä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.03 Sportradion. 09.05 Sää. Ehkä todella tärkeää on sittenkin vain runous. 20.10 Villit vuodet, suuret luokat. Ruotsin tv 1 7.00 Gomorron Sverige. Siksi sarjalle tyypillinen tahaton komiikkakin näyttää raastavammalta. Ensimmäisessä osassa Solveig kertoo köyhyyteen ja sotaan hajoavasta lapsuudenkodistaan 1930-luvun lopun Helsingissä. 00.05 Nattklassiskt. 22.30 Sverige! 23.00 Seriestart: Kommissarie Winter. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Eddie Murphy palasi eläinten puhetta ymmärtävän tohtorin hahmoon elokuvassa Eläintohtori 2 (Dr. 14.30 Terveydeksi. Stereo. 18.00 Golfmakasiini. 4.20 Tabbar och misstag. Meripojan elämää (A Sailor-Made Man, 1921) on vielä keskitempoinen, vauhtia hakeva johdanto ehdottoman keskiverron rillipäähepun maailmaan. 15.30 Regionala nyheter. 22.55 Novosti po-russki. Esitetty USA:ssa 25.5.05. 0.35 På liv och död. Osa 1/4. 20.30 Simpsonit. Solveigin vanhemmat (Paavo Pentikäinen ja Liisamaija Laaksonen) pettävät kummatkin toisiaan tahoillaan ja katoavat välillä kotoa päiväkausiksi. 17.55 Lapset puhuvat. Siinä förstiä esittänyt Barrett on siirretty sairaanhoitajaksi. 18.45 Uutiset. Keskipäivän peili ja sää. 14.03 Pravda fortsätter 16.00 X3M-Nyheter. 12.01 Aktuellt. 05.50 Merisää. 08.10 Väder med sjörapport. 15.00 Urheilun iltapäivä (chat). 11.55 Päivän mietelause. 17.00 Urheilun iltapäivä (chat). 16.00 Uutiset ja sää. 10.00 Uutiset. Seuraavissa jaksoissa siirrytään tyttöä edelleen repivään kasvuun sota-aikana ja lopulta irtautumiseen kotinsa piiristä. Se jatkaa komeasti radion vuosikymmenten aikaista perinnettä, johon kuuluvat niin Baskervillen koira, Hyvää iltaa, nimeni on Cox ja monet muut paljon hyytävämmät tarinat. Arvokseen yli yhdeksän Richterin asteikolla saanut vedenalainen maanjäristys kesti yli kymmenen minuuttia; useimmiten ne kestävät vain muutamia sekunteja. Suora. Amerikkalainen toimintasarja. 18.25 Muodon vuoksi: Harri Koskinen. 13.00 Aktuellt. 22.00 Salaiset kansiot. 18.25 Oddasat. ???. Ohjelmasta käy ilmi sekin, miten anarkisti ja kapinallinen voi olla myös virallinen valtionrunoilija. Maanantaina 30.5.2005 Radio & TV 19 Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 14.00 Nyhetsmorgons bästa. 19.15 Lokalt väder. 1.15 Urheilu: Casa Italia -makasiini. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.31 YleX Aamu. 19.55 Urheiluradio. 20.30 X3M-Sporten. 13.45 Urheilun iltapäivä (chat). Subimainen soittovoitto-ohjelma. 21.00 Källkod 22.00 Fri Bas. 17.30 Kielimatka Kiinaan. 18.00 Dialogi. 18.1518.19 Sää. 18.00 X3M-Nyheter. Aina ei ole televisiossa aikaa tuhlattu. Uutisia Itä-Suomesta. 17.05 Maakuntaradio. 13.10 Hem till gården. Dokumentti ottaa monikulmaisesta myytistä kaiken mahdollisen irti. Suuri osa niistä on jo entisen Televisioteatterin ajoilta, mikä on ilahduttavaa. 2.45 Cagney & Lacey. 24.00 Rapport. Häkkiä on mielenkiintoista katsoa, jos vanhat Star Trekit ovat muuten tuttuja. 19.45 Jazzradio. 21.30 Kamppailulajit: Fight Club. 09.10 Regional förmiddag. Chyde. 20.03 Sää. 18.05 Kulturradion: Rapido. 21.00 Kulttuuriuutiset. Niskavuoren naiset ja miehet. Michael ja KITT jäljittävät järjestäytynyttä varasliigaa, jonka suunnitelmissa on ryöstää kultalastissa oleva rekka. 23.15 Urheilu: VIP Pass. 00.0000.35 Uutispäivä. 22.00 Aktuellt. 17.30 Päivän peili ja sää. 23.40 Kameleontti. 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 21.00 Jazzradio Live! 21.55 Tänään 50 vuotta. 19.55 Jättis – pelattava mainos. Hän ei suostunut näkemään ristiriitoja näiden välillä. 07.15 Maakuntaradio. Murhattu on kirjallisuuskriitikko, jolla on arvatenkin leegio vihamiehiä. 16.00 Veikkauskanava. 14.00 Uutiset. TV1 klo 22.10 Kari Salminen Majakovskin kumoukset Missä olet, kapteeni Kirk. 07.10 Regional morgon. 14.25 Maakuntaradio. Järistys aiheutti hyökyaallon, joka tuhosi laajalti mm. 09.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 02.02 Yöradio. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 00:00-05:00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05:00-06:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06:00-11:00 Iskelmän aamu Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 6, 7 , 8 , 9, 10 Sää ja uutisotsikot 6.30, 7.30, 8.30 07:10 Heikkotasoinen vitsi 07:40 333 euron minuutti soita 020 366 800 08:35 Viikon Artisti 08:45 Iskelmän Hyvät Uutiset soita 020 366 800, tekstaa 17284, tai kerro uutisesi aamun aikana osoitteessa www.iskelma.fi 09:03 Iskelmän kahvitauko: Toiveet iskelma.fi 09:30 Hyvät uutiset päivän toimittajan palkitseminen 10:35 Iskelmän lista 11:00-13:00 Iskelmän siirtoketju parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset 11:00/12:00 13:00-18:00 Iskelmän iltapäivä Hannu Aholaita Uutiset ja sää 13:00/14:00/15:00/16:00/17:00 13:40 Tuplaa palkkasi ilmoittaudu osoitteessa www.iskelma.fi 14:35 Ennakkosoitossa 18:00-23:00 Kivan päivän ilta Cia Laakso/Ari Ojala Uutiset ja sää 18:00/19:00/20:00/21:00 20:15 333 minuutti 21:15 Iskelmän Hyvät Uutiset 22:15 Tuplaa palkkasi 23:00-24:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 TV7 08.55 Tämä on se päivä 09.00 Rukouskapina Eduskuntatalolla 09.15 Pianon äärellä laulaja evankelista Eija Merilä 09.45 Klubi 700 10.15 Juhlat Raamatussa. 07.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 21.00 Säsongstart: Vetenskapens värld. 21.00 Supernanny: fallet Wischmeyer. 12.03 Pravda 14.00 X3M-Nyheter. 19.40 Kaakkois-Suomen uutiset. 11.30 Hem till gården. 18.05 That ’70s show. 08.00 Aamun peili ja sää. Toinen esitys. 16.10 Kysykää mökkeilystä. 07.00 Aamun peili ja sää. 3.30 Kommissarie Rex. 19.10 Kulttuuriuutiset. 19.03 Radioteatteri esittää: Vainaja ehtii ensin. Runoilijoiden ja kirjailijoiden poliittiset näkemykset ovat usein nuorten ihmisten kiihkosta kasvavia tuntemuksia. 17.55 YLE news. Petersburg Grand Prize 2005. 23.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 18.00 Aktuellt. Puh. 23.55 Musik vid midnatt. 18.15 Late Night with Conan O’Brien. 11.55 Melrose Place. 03.00-06.00 Sub chat. 19.00 Uutiset ja sää. 17.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. Kristoffer Ignatiuksen isännöimässä ohjelmassa katsojat voivat voittaa mellevän tukun euroja! 16.35 Ritari Ässä. 07.00 Aamun peili ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. McCoyn on korvannut iäkäs lääkäri. 23.30-01.30 Katapultti 2. 13.55 Pätkä. 20.20 Ekonominyheterna. Koomikkotähti ymmärsi selvästikin myös kassakoneiden puhetta, sillä silkan rahastuksen kaiku tästäkin menestysleffan kakkososasta raikaa. Ehdottomasti se on kannattanut takaisin ruutuun kaivaa. 09.00 Mobiilipeli: SmashBalls. Nykypäivänä ihmetyttää kerronnan nopea tahti, vaikka tapahtumia seurataankin pienissä puitteissa. Kaikki kuuluu läpi. 12.15 Maakuntaradio. 07.45 ja 09.05 Morgonnytt. 07.35 Regional morgon. Suorapuheisuudellaan ihastusta ja vihastustakin herättäneen kulttianimaatiosarjan ensimmäisessä jaksossa sarjan sankarin Cartmanin kohtaloksi koituu pelastaa kaverin pikkuveli avaruusmuukalaisten kynsistä. (u) 21.00 Pulp 21.30 GOD TV 06.10-08.30 Polttopallo. Uutisia Kaakkois-Suomesta 19.50 Hämeen uutiset. Jos ei kyse olisi katastrofista, kuvia voisi hyvällä syyllä pitää sykähdyttävän uhkeina. 07.53 Maakuntaradio. 21.30 Urheilustudio ja Veikkauksen arvontatulokset (suora). 22.00 Uutiset ja sää. 20.55 Urheiluruutu. 16.00 Mobiilipeli: Blockate. TV1 klo 19.10 Juha Seitz Tsunamin tuhot vielä kerran Muistattehan Laura Tervosen ja eläkkeellä olevan poliisin, nykyisen kirja-antikvariaatin pitäjän Salmen. Ensimmäisen osan takautumissa Solveigia näyttelee sittemmin laulajanuraakin väläytellyt Inka Kuoppamäki pikkutyttönä. Miestä on haukuttu avantgardististiksi, futuristiksi, oman aikansa punkkariksi, sosialistiseksi realistiksi, kielen uudistajaksi, mainonnan isäksi ja totalitaristisen järjestelmän symboliksi. Kalevi Lehtinen ja Arto Valkeapää 20.00 Haastattelussa Timothy Sherman (u) 20.30 Iloa arkeen Joyce Meyer Osa 8. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. Jo puolessa tunnissa on henkilökaartista tullut täysin tuttua sielua ja lihaa ja kuolemakin koetellut, muuta hätiköinnin maku ei pahemmin häiritse. 09.00 Kultaa ja hopeaa. 13.00 Uudet levyt. 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Uutiset ja sää. 17.30 Pelistudio (suora). Urheilukanava 06.00 Ykkösen aamu-tv. Pelaa juontajaa vastaan omalla matkapuhelimellasi! 13.30 Peliputki: Eläinkuoro. 08.00 Aamun peili ja sää. Hupaisinta koko leffassa ovat eläinten satunnaiset hölinät. 23.03 Löpsedeln. 01.30 Neon Genesis Evangelion. Urheilun iltapäivä (chat). 08.55 Urheiluradio. 13.03 Café Svenskfinland 14.00 Aktuellt. 07.30 Regionala nyheter. 08.30 Regionala nyheter. 22.10 Kultakuume: Maailma kylässä. 01.30 Kulttuuriuutiset. 22.25 A-ekonomi. 21.35 Urheiluradio/Jalkapallokatsaus. 23.25 Väder. Luonnon lapsi. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 14.20 Matiné: För min heta ungdoms skull. 16.20 Melrose Place. 1/6: Tappaja-akaasia. Pelistudio. 12.00 Mobiilipeli: King of the Hill. Amerikkalainen draamasarja alati uuden hahmon omaksuvasta Jarodista, joka on jatkuvasti edellä arkitodellisuutta ja takaa-ajajiaan. 22.00 Olympiamitalistit: Mäkihypyn joukkuekilpailu, Calgary 1988. 00.00 Uutiset ja sää. 19.20 Melkers krogakut. 00.00 Uutiset ja sää. Tsunamin uhreiksi päätyi yli 300 000 ihmistä. 19.00 Aktuellt. Yle 24 04.00 Teematieto. 17.00 Rapport. Doolittle, 2001). 06.05 Hartaita säveliä 06.15 Aamuhartaus. 22.55 Lokala nyheter. Huolella työstetty dokumentti tulostaa runsaasti videokameramateriaalia sekä tietokoneanimaatioita mannerlaattojen ja vesimassojen liikkeistä. 19.30 Navigare. Korva on yksinään tarkempi vaastaanottaja kuin tehdessään yhteistyötä silmän kanssa. Alkuperäistä sarjaa katsoneille Häkin tarina on kuitenkin tuttu. 19.20 Aftonandakt. Metsätarinan juoni on kitukasvuinen kuin siirtolohkareen alla pitkään sinnitellyt kataja. Stereo. 10.45 Pussel. ?. 12.00 Tennis: Ranskan avoimet. 01.05 South Park. 23.35 Århundradets krig. Subimainen soittovoitto-ohjelma. 17.00 YLE Foorumi. 17.15 Tänään otsikoissa. 19.00 Seriestart Djurpensionatet. 11.00 Ilonan ystävät. Satunnainen yhteiselämä riistäytyy riitelyn myötä väkivallaksi ja Solveig saa jatkuvasti tuntea olevansa ei-toivottu. 15.30 Polttopallo. Minne ihminen ei ennen ole mennyt esitettiin Yhdysvalloissa 1966 ja tuli myöhemmin Suomeenkin. 10.00 Euronews. 21.55 London MC: What Is My Name?. 05.00 Uutiset ja sää. 00.45-03.59 Teematieto. Dokumentissa eri tutkijat aina Tyynenmeren tsunamivaroituskeskuksen johtajasta Charles McCrearysta alkaen valottavat viimeaikaisia tutkimustuloksia. 07.50 Merisää. Neljännen kierroksen ottelu. ???. Älä ole. 04.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. Kasvata jätskituuttia tekstiviestein parhaat palkitaan kesäisin palkinnoin! Ohjeet ja lisätiedot Subtekstin sivulla 388. 19.45 Olympiaradio. Pariisi. 17.00 Uutiset. 17.00 Tv-kortin salaustesti. 19.30 Björnes magasin. 04.02 Ylen aamu. 17.05 Agenda. Uutisia Keski-Suomesta. 21.10 Inblick i samhället. Pentti Järvisen herkulliset kuunnelmahahmot ovat maanläheisiä, huumorintajuisia ja auttamattoman rehellisiä ihmisiä. 22.00 Uutiset ja sää. 19.00 E! Entertainment: Tähtäimessä häät. Sitä runoilijan politiikkakin viime kädessä on. 6.15 Köket. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.03 YleX Tänään 14.05 YleX Iltapäivä. 1.30 Watts-makasiini. Tuotanto Creavideo Oy. 23.00 Ringo’s Soundsystem. Siinä käydään uudestaan läpi Häkin tapahtumat, kun Spock yrittää palauttaa vammautunutta kapteeni Pikeä alkuperäisen pilottijakson tapahtumapaikkaan. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Sarjan aloittava Reima Kekäläisen ohjaama Solveigin laulu (1974) on sentään kohtuullisen nimekkäänä säilynyt teos, ehkä jonkinlainen puoliklassikko. 14.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. 21.00 Purjehdus: Oryx Quest 2005. Leena Uotila esittää nimihenkilöä, joka kertoo kasvustaan aikuisuuteen suoraan kameralle. Tuottajat: Trey Parker, Matt Stone. 23.00 Mobiilipeli: Blockate. Uutisia Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä. Muutenkin avaruusaluksen komentosillalla on tuttujen sijaan outoa väkeä: Star Trekin luojan Gene Roddenberryn silloinen tyttöystävä ja tuleva vaimo Majel Barrett on naispuolinen försti. 12.55 Löpsedeln. 20.00-21.00 Maali!. House-bändinä Max Weinberg Seven. 0.20 Familjen Anderson. 11.00 Eläinkuoro. Prisman dokumentti Tsunami – tuhon aalto käy tarkasti läpi katastrofin eri vaiheet sekä jututtaa silminnäkijöitä ja alan asiantuntijoita. E4 Tässä ja nyt. Vainaja ehtii ensin jo kuudes Järvisen jännityskuunnelma. ypyn joukkuekilpailu. 6.45 Nationalsången. 23.03 Bluesministeri. 18.50 Merisää. 21.03 Suomi tänään. Siinä kaikki mikä minussa on kiinnostavaa.” Sanat kirjoitti Vladimir Majakovski 1922 ilmestyneessä omaelämäkerrassaan. 11.00 Motocross: MM-kilpailu, Sugo, Japani. 13.35 Urheilukanavan viikon esittely. Lähes fiktiivinen kertomus neljästä sisaruksesta, jotka ovat AIDS-orpoja Mosambikissa. 08.15 Regional morgon. 05.40 Tänään 50 vuotta. Sehän on kieltämättä ekologista ja koijärvimäisen vihertävää toimintaa, mutta murphylaisiin pieruvitseihin ja muihin alapääherjoihin yhdistettynä kokonaisuus on kaikkea muuta kuin metsäisen raikas. 12.00 Urheilun iltapäivä (chat). Keitä olivat varhaiset juutalaiskristityt. 01.35-06.00 Polttopallo. Radio on armoton väline kenelle tahansa ja etenkin näyttelijöille, koska se ei salli ylilyöntejä eikä ylinäyttelemistä. 19.00 Keno. 19.00 Motor Forum. 09.35 Regional förmiddag. 1.35 Sista delen: Lone Gunmen. 09.00 Uutiset. SARJA ALKAA. 18.55 Mansikkapaikka: Heli Laaksonen. 10.05 Löpsedeln. Fred C. 1.45 Moottoriurheilu: Makasiini. 20.20 Itä-Suomen uutiset. 09.06 Maakuntaradio. 11.55 Urheiluradio. 02.00 Mobiilipeli: King of the Hill. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. 10.03 Tänään Suomen historiasta. Ranskalaisdokumentti Vladimir Majakovski todistaa, että päähenkilössä on paljon muutakin kiinnostavaa. 12.10 Slaget efter tolv – dagens diskussion. 20.00 Euronews. 20.55 Hernando. 20.00 Nyheterna. 1.00 Uutiset. (84 min, E) MTV3 klo 21.15 Lloyd itäisillä mailla Mykkäkoomikko Harold Lloydin leffasarja esitetään vaihteeksi digikanavalla. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Anne och A-laget. 22.30 Fotbollskväll. 23.45-23.50 Jääkiekko: St. Yle Radio 1 klo 19.03 Maila-Katriina Tuominen Maanantain herkkuhetki Tv-elokuvien tai -näytelmien kohdalla ei ole yleinen tapa puhua klassikoista. Sitä ei ole Suomessa ennen nähty, sillä Häkki ei 1965 kelvannut NBC:lle, vaan Roddenberry joutui kehittämään Star Trekille uuden pilotin. 08.35 Astronautti 3. 11.00 Uutiset. Näyttelijät käyttävät eläytyessään huimia kierroksia, joskin ylinäytteleminen vaivaa muutamia. Tragediaan saadaan inhimillinen ote tsunamista selvinneiden kertomuksista, joista Shenth Ravindran tilitys on yksi pysähdyttävimmistä. 09.30 Regionala nyheter. 2.20 Kung av Queens. 21.00 50 år med Siwan. 23.00 Nyheterna, Ekonominyheterna och Sporten. 15.00-15.04 Tv-uutiset. 13.04 Maakuntaradio. 14.03 Kolme unohdettua tarinaa ensimmäisiltä vuosisadoilta. Vieraina Chris Rock, Evangeline Lilly ja Billy Idol. 18.30 A-piste. 15.50 Veneilysää. Pelaa juontajaa vastaan omalla matkapuhelimellasi! 12.45 Peliputki: Maali. Taitaja 2005: valokeilassa osaajat. 10.10-10.14 Tv-uutiset. 02.00 Uutiset. Älä koskaan usko miestä, joka kirjoittaa omaelämäkertansa 29 vuotiaana. Päälle lätkäistyt teinityttären romanssikuviot ja muut ihmisperheasiat oikeastaan vain pahentavat asiaa. 00.05 Yöklassinen. 10.03 24 kvadrat. 09144 800. 21.30 Mobiilipeli: King of the Hill. 17.35 Kung av Queens. 20.25 NBA Action -makasiini. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God Morgon, Vega Österbotten 06.31 Regionala nyheter 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt med väder 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt med väder 09.10 Amerikafararna 1 09.30 Regionala nyheter 09.35 Amerikafararna 2 15.30 Österbotten idag 15.31 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väder 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag Radio Vega 102,7 MHz 06.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. 13.00 Uutiset. Musiikit ovat samat ja suurin osa erikoistehosteistakin säilyi entisellään, mutta erilaisen näyttelijäkaartin takia tunnelma on vakavampi ja jäykempi. 20.00 Uutiset. Musiikki on Eero Ojasen ja äänisuunnittelusta vastaa Mikko Ahonen. ???. 07.15 Aamusoitto. 21.10 Pohjanmaan uutiset. Tsunami aiheutti suuren katastrofin, mutta se on myös auttanut tutkijoita ymmärtämään paremmin ilmiön syntyä. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 03.02 Yöradio. 11.00 Veikkauskanava. Saamenkieliset tv-uutiset. 07.50 Aamuhartaus. Historia on tuntemattomampi ja tutkimattomampi kuin valkokangaselokuvien. 20.30 Veterinärerna. Epäiltykin esitellään heti alkajaisiksi. 18.00 Juegos. Metsän eläimet laulavat tervehdyksesi. 16.00-16.04 Tv-uutiset. 23.30 Kör hårt! 24.00–1.35 Seriestart: Rötter. 0.10 Kulturnyheterna. 23.03 Sportnytt. 10.30–11.30 Om barn – Dokumentär Textat på arabiska. 15.33 Regional eftermiddag. Niistä jokunen osuu napakasti ihmislajin nilkkaan ja vihjaa, mitä vähänkin kunnianhimoisemmat ja ketterämmät elokuvantekijät olisivat aiheesta voineet irti saada. 18.00 Auringonpimennys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Lassi Sinkkosen romaaniin perustuva kolmiosainen tarina olisi kestänyt aikaa. 03.00 Uutiset. 14.30 Rock-legendat: Queen. 0.45 Mannen från U.N.C.L.E. Venäjälle luotiin vuodesta 1917 lähtien uutta järjestystä, jonka perusta oli vallankumouksessa. 17.10 Landet runt. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 22.15 Uutispäivä. 23.06 Café Continental. TV1 klo 21.25 Jukka Kangasjärvi Kurja lapsuus Solveigilla Mennyt aika. 16.10 Sportspegeln. Dokumentti luo katsauksen legendaarisen Queen-yhtyeen historiaan ja musiikilliseen kehitykseen. 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. Selostus Christer Sarlin. Jutustele, kysy, kommentoi! SubTV kiinalaista aamuvoimistelua ja kansallispäivän viettoa. Roddenberry ei heittänyt hylättyä pilottia roskiin, vaan tuotantovaikeuksien takia leikkasi siitä materiaalia alkuperäisen Star Trek -jatkumon ykköskauden tuplajaksoon. 05.02 Ylen aamu. 14.30 Maali!. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Aamun Radio/Sari ja Kimmo 10.00 Radio Novan päivät/Maria Leppänen 14.00 Radio Novan iltapäivät/Ile Jokinen 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen 22.00 Radio Novan yö Kaapelikanavat Digikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA . 16.30 Regionala nyheter. 21.50 Merisää. Urheilustudio. 00.20 Kameleontti. 15.00 Aktuellt. 19.45 Mama Africa. 13.40 Dagens rätt. 10.45 Tukiruutu 11.15 Torstis 18.45 Raamattuvartti 19.00 One Way 19.30 Kalastajat. Eläinten jupinat ja ulvahdukset ymmärtävää Doolittlea on jälleen tarvis, kun avohakkuiden uhkaaman metsäpläntin ainoa pelastus on, mikäli sirkuksen citykarhu onnistuisi menestyksekkäästi parittelemaan villin, uhanalaisen naaraskarhun kanssa. 12.35 Evergreens. 13.10–14.10 Gudstjänst. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. 13.00 Rapport. Jokainen heistä etsii omaa tapaansa selviytyä elämästä. 08.15 Ykkösaamu. Uutisia Pohjanmaalta 21.20 Pohjois-Suomen uutiset. Jos ette, niin kannattaa tutustua. Säihkysilmäiseltä robotilta vaikuttava koulutyttö tulee kuviin ja huutaa: ”Minun maani on nuorukainen joka luo, keksii ja kokeilee.” Järjestelmä kääntyi tietysti omaksi irvikuvakseen, mutta ihanteet ja runouden romantiikka ovat silti totta vuosikymmentenkin jälkeen. Pienen kurkistuksen Radioteatterin esittämään kuunnelmaan voi tehdä: kyseessä on murha, kuinkas muuten. 05.30 Uutiset ja sää. Newmeyerin ohjaamassa, lyhyehkössä komediassa Lloyd touhuaa hemmoteltuna perijänä, joka liittyy laivastoon tehdäkseen vaikutuksen morsiameensa ja tämän äreään liikemiesisään. Tapahtumat sijoittuvat 193050-luvun Helsinkiin, mutta kerronnallisesti kyseessä on hyvin elimellisesti 1970-lukulaisuuteen limittyvä kurjan lapsuuden kuvaus. 22.05 Päivä tunnissa. 21.00 4-4-2: Suoraa puhetta futiksesta. Osa 1/5. 23.00 Epookki. 12.55 Ranskan avoin tennisturnaus. 12.55 Maakuntaradio. 22.55 Kulttuuriuutiset. 22.00 Krypta. Stereo. Päättyvän viikon puhutuimmat aiheet. 16.10 Musikrepubliken. 20.30 Retkiä Italiaan. 15.52 Maakuntaradio. 21.50 Mestarin siveltimestä. Olli ja Tuomas. Peltsi ja Juhalahti. 06.05 Morgonmusik. 23.15 Regionala nyheter. 18.50 Iltahartaus. 17.55 Gröna rum. 17.00-18.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 18.00 Uutiset. 15.03 Direkt fortsätter. Kotikatsomon kesässä nähdään jälleen liuta katsojien toivomia uusintoja. 20.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 01.55 Star Trek. Hänen pelastumisensa Sri Lankassa vesimassojen alle jääneestä junasta oli pienestä kiinni. 19.30 Kaffekvarnen 20.30 Country jukebox 21.00 Aktuellt. Kirjailija Heli Laaksonen esittelee lempipaikkansa. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001. TV1 toivookin, että ohjelmistosta puhuttaisiin klassikkokesänä. 17.30 Päivän peili ja sää. 15.05 Maakuntaradio. Mihin rinnakkaistodellisuuteen katsoja on siirretty. Aasian joulukuista tsunamia ja sen seurauksia on eri medioissa käsitelty niin paljon, että aiheen esille ottaminen saattaa tuntua jo jankkaamiselta. 12.15 Hannu Taanilan sävelradio. Tuotanto: Passport International Productions. 16.17 Regional eftermiddag. Amerikkalainen talk show. 14.55 Urheiluradio. 18.20 Språkvideotävling 2004 – vinnarna! 18.30 Krokodill. 11.45 Rapido. www.yle.fi/aamutv 09.15 Uutisviikko. Nelonen Plus 10.30 Moottoriurheilu: F-cupin talvirallit. Teatteri. 05.32 Ylen aamu. 20.00 Kulturnyheterna. 23.30 Jalkapallo: Maalikooste. 18.03 Bumerang 20.00 Lyssnarens egen lista. 5.25 Köket. 18.20 Viittomakieliset uutiset. 21.30 HARDtalk. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 19.15 Sää. 20.15 Muotoilijat. 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Tervetuloa Pekingiin! Tervehdyksiä, Yle Teema 06.00 Sub chat. Mutta mitä ihmettä, yhtäkkiä tiedemies ratkeaa hymyilemään leveästi?! Star Trek -uusinnat aloittaa alkuperäisen sarjan alkuperäinen pilotti. 21.00 Amorin apulainen. 23.00 Aktuellt. 14.55 Olympiamitalistit: hiihtäjä Paavo Lonkila. ??. 01.00 Uutiset ja sää. 20.00 Berättelser av Oscar Wilde. Ainoa ehta Star Trek hahmo on kivikasvoinen Spock, jota esittää Leonard Nimoy. Ruutuun vyöryy autenttista ja järkyttävää kuvamateriaalia, joten herkempien katsojien on syytä miettiä, katsoako ohjelmaa lainkaan. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. Yleiskatsaus. Ritva Valkaman Laura Tervonen ja Aarre Karénin Salmi on hieno näyttö kahden laaja-alaisen näyttelijän antaumuksellisesta yhteistyöstä. ??. 19.07 Metsäradio. 09.10 YLE News. 20.30 Rapport. 24.00 Tennis: Ranskan avoimet. 21.00 Tiededokumentti: Tappaja-akasia. 12.45 Skilda världar. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 00.05 Nattklassiskt. 11.00 Aktuellt. 15.00 Uutiset. Varasliiga. Subtv klo 01.55 Lassi Kurkijärvi Toisesta todellisuudesta löytynyt Star Trek. 020 730 1071) 21.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.15 Raamattuavain 09.45 Lastenkilpailu 10.30 Onnentoivotukset 11.10 Päivän vieras 12.03 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 15.03 ERILAINEN ILTAPÄIVÄ 17.15 Raportti Israelista 17.30 Sana Jerusalemista 17.45 Shalom 18.00 Lasten iltahetki 18.15 ALUEELLISTA OHJELMAA 18.35 Pelastusarmeija 18.55 Täyttä elämää 19.15 Samassa veneessä (u) 20.15 Armon aallot 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.45 Pelastusrengas 23.00 Toivekonsertti, osa 1 (u) 00.00 Päivän vieras (u) 01.00 YÖDEI Eurosport 9.30 Jalkapallo: Mestarien liiga -ottelu. 8.00 Politiikkauutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Nimipäivät 10.05 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 +pvm) 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 +pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Radio Top 20 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Raamattu kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta;Urpo ja Matti (Rukouspalvelu puh. 18.03 X-ryhmä 21.00 Mestarisoundi. 4.45 Olympiamitalistit: hiihtäjä Tapio Mäkelä. Kotikatsomon klassikkokesän aloittaa Solveigin laulu vuodelta 1974. Rooleissa ovat Sanna-Kaisa Palo, Heikki Nousiainen, Eija Nousiainen, Jorma Hellström ja Eija Nousiainen. MTV3 Plus 06.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. Pentti Järvisellä on ohjaustyössään ollut mukana rautainen ammattilaisjoukko, joka ilmi selvästi nauttii jännityksen tihentymisestä. 18.55 Suomi tänään. 15.10 Ordjakten. Ravi-tv. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 19.05 Lokala nyheter. 11.00-11.09 Euronews. 18.30 Kansa koulussa. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 19.45 Genom mina tjocka glasögon. 11.35 Lunchmusik. Miehisyys tulee todistettua itäisillä mailla, jossa vikkelyys on valttia. 22.05 Kulttuuriuutiset. 21.00 Watts-makasiini. 08.35 Regional morgon. William Shatnerin tilalla patsasteleekin Jeffrey Hunter ja Enterpriseä komentaa kapteeni Pike. 11.03 Maakuntaradio. 13.30 Olympiamitalistit: säveltäjä Kalervo Tuukkanen. 12.00 X3MNyheter. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 7.00 Uutiset 7.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.05 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.05 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tunti(173191, 2e/viesti) 16.00 Uutiset ja sää 16.05 Toiveiden tunti jatkuu 17.00 Alueuutiset 18.00 Talousuutiset 18.05 Pookin aalloillakotimaisen musiikin tahdissa Alueuutiset klo 19 20 21 22 23 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 Uutiset ja sää ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus,toim. Tapahtumat alkoivat toisena joulupäivänä Sumatran alueella. Toisaalta etäisyys tapahtumiin usein auttaa oivaltamaan tuoreita näkökulmia aiheeseen. 18.30 Golf: European Tour, BMW Championship. 1.35–7.00 Sändning från SVT24. 17.25 Ritari Ässä. 06.30 Regionala nyheter. (47 min) YleTeema klo 19.00 Pekka Eronen Eddie Murphy palasi eläimille juttelemaan ”Minä olen runoilija. 14.03 Direkt. 19.00 Euronews. 10.25 Maakuntaradio. Siinä poikamainen energia jyllää ja mamsellit saavat näytön paikan. 06.55 Andrum. 10.33 Meidän tulevaisuutemme. Ruotsin tv 2 10.30–16.00 24 Direkt. 19.45 Kohtaamisia: Brandy. Yhtyeen jäsenten lisäksi ohjelmassa haastatellaan heidän ystäviään, muita muusikoita sekä lukuisia viihdemaailman ammattilaisia. 19.00-19.47 Kino Klassikko: Meripojan elämää. 5.50 Köket. 13.40 Olympiamitalistit: arkkitehti Ilmari Niemeläinen. 06.06 Ylen aamu. Isäntänä Conan O’Brien. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. Harri Koskinen, tuotetykki jonka esineistä tulee hittejä. Väärä reppu. Vaarojen mies. 22.35 Superbike: Iso-Britannia. 01.02 Yöradio. 16.35 Regional eftermiddag. 20.25 Anslagstavlan. Nuoret ja tulevaisuus. 23.00 Dokumenttiprojekti: Monica Lewinsky – mustaa ja valkoista. 15.55 Puffit 16.00 Uutiset ja sää. 06.35 Regional morgon. 12.00-12.09 Euronews. Indonesian, Sri Lankan, eteläisen Intian ja Thaimaan rannikkoalueita, edeten aina Afrikan itärannikolle saakka. 05.52 Ylen aamu. 19.20 Uudenmaan uutiset. 19.15 Medborgarjakten. 19.50 Vädret. Osa 1/10. 22.15 Egocentrum. 00.05 Yöradio. 23.15 Oddasat. 21.40 Folk! 22.00 Aktuellt. Katsaus päättyvään uutispäivään. 12.15 Katapultti 2. Uutisia Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. ???. 05.44 Ylen aamu. Peräpään koe. 18.20 Den Dansande Björnen 19.00 Aktuellt. 18.30 Hartaita säveliä. Vieraina senaattori John McCain, Amber Tamblyn ja Alkaline Trio. 23.30 A-studio. 14.00 Uutiset ja Ajantasa. 15.35 Soittomania. 18.40 Nyhetstecken. 18.30 Will & Grace. 10.10 Tack och lov. 06.30 Maakuntaradio. 17.30 Astronautti 3. 08.00 Aktuellt. 20.10 Keski-Suomen uutiset. 23.00 Nyhetssammanfattning. Kristoffer Ignatiuksen isännöimässä ohjelmassa katsojat voivat voittaa mellevän tukun euroja! 12.00 Peliputki: Rantalentis. 23.00 Euronews. 22.55 Late Night with Conan O’Brien. 20.00 Crash Palace. 20.10 Regionala nyheter. Stereo. 10.00 Mobiilipeli: Pirates. Venetsia. 06.00 Uutiset. Avaintodistaja. 08.00 Mobiilipeli: Blockate. 17.55 Löpsedeln. Rakkautta toisella silmäyksellä. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. 5.00 Köket. Amerikkalainen talk show
74 tkm, met.pun., 2:t renk., radio+cd, aluvant, 2xairbag, ilmastointilaite, lohkolämmitin, huoltokirja NISSAN Almera 1.5i Comfort 4 ov.-01 aj. 600 . Olosuhteisiin nähden hyväkuntoinen tyttö oli kävelemässä kotiinsa Sangintietä pitkin. (06) 827 3111. Romuttunut auto havaittiin aamulla noin kello 6.30. 8680 680 Sammonkatu 1 Kokkola puh. 5-ov. Joki on yhdistänyt vanhat Peltojärven, Kittilän ja Inarin lapinkylät, Kemin ja Tornion Lapit sekä Inarijärven kautta myös Paatsjoen, Näätämön, Petsamon ja Varangin lapinkylät. Jokivarsi kätkee sisäänsä myös runsaasti tarinoita. Sille tielle jäivät lapinkylän rahat ja myös Lisman ministeri. Tytön reppu ja polkupyörä jäivät paikalleen. Matkaltaan hän ei koskaan palannut. 61 tkm, viininpun., 2:t renk., radio+cd, lohkolämmitin, vetokoukku, ilmast., sähköikk., kauko-ohj. – Liikennevirrasta löytyi nyt joka 273. 111 tkm, valkoinen, 2:t renk., radio+cd, lohkolämmitin, vetokoukku, h-kirja. 180 tkm, valk, 2:t renk., radio+cd, lohkolämm. 8220 044 Prisma Pietarsaari puh. Tarinan mukaan nimismies keihästettiin ja hänen ruumiinsa upotettiin Ätsärijärveen. MAANANTAINA 30. Palo ei alustavien tietojen mukaan aiheuttanut henkilövahinkoja. 600e, yht. lohkolämmitin, vetokoukku, aluvanteet, absjarrut, 3xairbag, ilmastointilaite, vakionopsussäädin, ajotietokone, sähköikkunat, keskuslukko, kattokiskot, h-kirja Juha Raippalinna HELSINKI (STT) Ivalojoki on nähnyt kullan ja leivän etsijöiden taivaltavan kohti tuntematonta kultamaata, veneen kaatuvan Surmakönkään kevätkuohuihin, kuullut hakkujen ja lapioiden kalskeen kosken kohinan seassa. Luonnon ja ihmisen historiaa tällä kultajoella esitellään uusi ja vanhoin valokuvin, kartoin ja dokumentein. Partanen OULU (STT) Oulun poliisi tutkii sunnuntaiaamuna löydetyn 8-vuotiaan tytön katoamistapausta vapaudenriistona ja mahdollisesti lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Mies kantoi autoon Tyttö on kertonut, että hänet otti kyytiin viininpunaisella vanhahkolla porrasperäisellä henkilöautolla ajanut mies. etuikkunat, sävylasit, vetokoukku, met.vihreä Ford Focus 1.6i 100 hv Ambiente -99 8.990e PÄIVÄN AUTO puh. – Erämaassa ei ole koskaan yksin. Hänen pyöränsä ja reppunsa löytyivät Sangintieltä 300 metrin päästä kotoa. Kuva: Curt Firchs 1905, Vanhatkuvat nro 1461. Oululaistyttö katosi Myllyojan kaupunginosassa matkalla koulun viereiseltä leikkikentältä kotiin. autosta tavataan sellainen, Niemelä kuvaili kehitystä. 7234 200 Linja-autoasema Kokkola puh. Break -03 aj. Näissä merkeissä kuroutuu kiinni vuosisatainen historian. Nyt kämppä on siirretty Saariselälle Luton rannalle. Kämpän hämäryydessä kerrotaan nimismiehen tai jonkun muun levottoman sielun etsivän rauhaa, vieläpä puukko selässä. NISSAN Vaunumiehenkatu 2 67100 Kokkola Puh. Siellä on enemmän menneisyyttä kuin nykyisyyttä, enemmän kuolleita kuin eläviä. 205 tkm, met.hopea, 2:t renk., radio+kas. Hän sai joka tapauksessa kyläläiset vakuuttumaan ministeriydestään ja siitä, että Suomen setelirahat leikataan poikki ja niiden arvo puolitetaan pankkitalletuksia lukuun ottamatta. 8226 025 Kallentori Kokkola puh. Palokunnan mukaan talossa on saattanut liikkua asiattomia henkilöitä. ilmastointilaite, ajotietokone, vakionopeussäädin, sähköikkunat, kauko-ohj.keskuslukko, huoltokirja, 1-om. -02 aj. alkaen 19.500 RENAULT Scenic 1.6i 16V Expression -02 aj. Kruunun nimismies Johan Andersson Morottaja lähti kesällä 1798 Ukonjärveltä tutkimaan inarilaisten ja Kittilän uudisasukkaiden välille majavanpyynnistä syntynyttä riitaa. – Näistä yhdeksästä kaksi puhalsi yli 1,2 promillen eli törkeän rattijuopumuksen lukemat. Neljä asuinhuoneistoa käsittävä rakennus oli ollut useita vuosia tyhjillään. Ministeri keräsi kyläläisten rahat ja lupasi viedä ne ennen setelinleikkausta pankkiin. 50 tkm, manteli, 2:t renk., radio+cd, lohkoläm., abs-jarrut, 6xairbag, ilmast., sähköikk., k-ohj.keskluk. Pitkä, korkea rek. 21 tkm, Rouge De Feu, 2:t renk., radio+cd, lohkolämmitin, abs-jarrut, 6xairbag, ilmastointi, sähköikk., kauko-ohj.keskuslukko, h-kirja, aluvanteet, 1-om. Kaksi miestä löytyi kolariautosta TAMPERE (STT) Kerrostalon kellarissa syttyi uhkaava tulipalo sunnuntain vastaisena yönä Tampereen keskustassa. Mies sieppasi koulutytön keskellä päivää Oulussa HATTULA (STT) Kaksi nuorta miestä löytyi romuttuneesta autosta tajuttomina sunnuntaiaamuna Hattulassa Kanta-Hämeessä. Niilan pirtissä alkoi elämöidä piru ja ”kolkuttajaäijä”. RENAULT . Mies kuljetti tytön asunnolleen, joka oli vaaleassa kerrostalossa. Esa Anttila 0500-280 766 Osmo Wirkkala 0500-368 040 Mats Finell 050-558 7149 Riku Sandelin 050 552 3377 www.mobila.fi Keski-Pohjanmaan Renault-keskus Peter Kristola 0500-561 814 VAIHTOAUTOJA Kokkola hinta 17.300 hinta 13.400 Petri Hyyppä 050 537 0600 Renault Mégane -mallisto EU-yhd. e EU-yhd. Tapauksen tutkija rikosylikonstaapeli Antti Alaviitala pitää lapsen sieppaamista erittäin harvinaisena niin Oulun kuin koko Suomenkin mittakaavassa. Lisman pieni saamelaiskylä syntyi Ivalojoen tuntumaan 1800-luvun lopulla kahden pororuhtinaan eli Salkko Niilan ja Pikku-Hannun asumuksista. ALV-väh. abs-jarrut, 4xairbag, ilmastointi, sähköikk., kauko-ohj.kesk.lukko, sumuvalot, h-kirja, 1-om. Vähäinen erämaapuro työntyy halki laajojen jänkämaiden, kerää vettä sivupuroista, yltyy kymmeniksi kuohuviksi koskiksi, puhkaisee uomansa syvässä kurussa tuntureiden keskellä ja rauhoittuu leveäksi ja rannoiltaan reheväksi virraksi. Tytöllä oli katoamishetkellä päällään vaaleanpunaiset housut, valkoiset skeittikengät, vaaleansininen hupullinen takki ja päässä sininen pyöräilykypärä. Asukkaat pidettiin koko tilanteen ajan asunnoissaan, kunnes palo saatiin hallintaan ja sammutettua.Pelastuslaitos sai hälytyksen aamuyöllä kello 3.22 Hallituskatu 17:än, missä kerrostalon portaikko oli täynnä savua. Ajatus tietokirjan ja retkioppaan tekemisestä heräsi hänessä maaliskuussa, kun Ivalojoki valittiin vuoden retkikohteeksi. Poliisi tutkii asiaa. Ivalojoki virtaa sen halki ja elää samalla tavalla kuin se on tehnyt vuosituhansia, tiivistää Lapin kullankaivun historioitsija Seppo J. -99 aj. PEUGEOT 406 1.8i Farmari -01 aj. keskuslukitus, turvatyyny, lohkolämmitin, ABS-jarrut, moottorin käynnistyksenesto, radio/soitin, sähkötoim. Tytön löysi töihin matkalla ollut nainen aamulla 6.30:n aikaan. Niilalla sanottiin olevan 10 000 poroa ja Pikku-Hannulla lähes yhtä monta. 8350 750 Kälviä Tori Pietarsaari puh. Inarijärven ja Paatsjoen kautta sen vedet laskevat Jäämereen. Partaselta uusi tietoteos Ivalojoesta Kullanhuuhdontaa Kultalan ”kolmoskoskella ns. Kustantajana on Hipputeos Oy. Lapin jumalat tekivät Niilasta ensin rikkaan ja sitten vihastuivat häneen; poroihin iski rutto, satamäärin karkasi ja varkaat veivät loput. Kivekkkään padiolla vuonna 1905. Yhden huoneiston ovi oli avoinna, kun sammutusyksiköt saapuivat paikalle. Joki on virrannut korkealle törmälle nousseen Kultalan sivu ja erottanut harvat riemun kiljahdukset useista tuskan huokauksista. CITROËN Jumper 2.5 TDi -99 aj. Katoaminen käynnisti Oulussa laajat etsinnät, ja tytön tuntomerkkejä kerrottiin tiedotusvälineissä. Poliisin mukaan mies otti tytön kiinni ja kantoi autoon. Kaikki asiaan liittyvät vinkit ja havainnot voi ilmoittaa Oulun poliisiin viikonloppuna 08-533 9250 ja arkisin 08-313 7111 (väkivaltaryhmä). Porrashuoneen alatilassa ollut irtain tuhoutui palossa. Ne ovat kevättulvista huolimatta säilyneet ajoittain ankarissa olosuhteissa, paikoin jopa hyvin. Ivalojoen sivujoen, Karvajoen läheisyyteen, vuonna 1845 rakennettu Karvaselän kämppä oli pelottava kummitusten asuinpaikka. klo 11?17 ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll RI VI -IL MOITUS A U T O M A AT TI ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll 4 e/min + pvm VOLVO . Palo ei kuitenkaan päässyt uhkaamaan lähistöllä sijaitsevia muita rakennuksia. VR:n vanha talo paloi Pieksämäellä HELSINKI (STT) Liikkuva poliisi puhallutti lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä pääkaupunkiseudulla yhteensä lähes 2 500 autoilijaa, joista rangaistavuuden rajan ylitti yhdeksän henkeä. hinta 28.600 hinta 13.900 FORD Fiesta 1.3i 5-ov. Jokiuoma Jäämereen Ivalojoki saa alkunsa Enontekiön Peltotunturin katveesta. 30 tkm, hologrammi, 2:t renk., radio+cd, lohkolämmitin, abs-jarrut, 4xairbag, ilmastointi, sähköikk., k-ohj. Uhkaava kellaripalo Tampereen keskustassa PIEKSÄMÄKI (STT) Valtionrautateiden vanha asuintalo tuhoutui tulipalossa Pieksämäen Kangaskadulla Etelä-Savossa sunnuntai-iltana. Tähän tiettömään lapinkylään ilmestyi sotien jälkeen kulkujätkä ja herranketale. Poliisi kaipaa näkijöitä sieppaustilanteelle, joka tapahtui kello 14:n aikaan Sangintien ja Sieppotien risteyksessä. Tieyhteys Lismaan avautui vasta 1970-luvun lopulla. 161 tkm, met.hopea, 2:t renk., radio+kas., lohkolämmitin, keskuslukko, sähköikk., h-kirja VOLVO 850 2.5i Sportswagon -97 aj. Renault Scénic -mallisto e, yht. alkaen 23.800 alkaen 18.900 e + tk. Kuva: Seppo J. Jälkisammutus jatkui iltamyöhälle. kuorma-autoksi. luist.esto, abs-jarrut, 2xairbag, sähköikk., kaukoohj.keskusluk., h-kirja hinta 16.900 hinta 7.900 VOLKSWAGEN Polo 1.9 SDi Variant -99 aj. hinta 17.900 RENAULT Laguna 1.6i 16V Autenth. keskuslukko, h-kirja, 1-om. Partanen. 141 tkm, met.vihreä, 2xrenk., ilmastointi, kauko-ohj. Uusi kämppä valmistui hieman alkuperäiseltä paikaltaan sivuun. KK hinta 9.400 hinta 13.900 hinta 22.900 MERCEDES-BENZ C200 CDi -99 aj. e. Tulipalon syyksi epäillään tahallista tai tahatonta sytyttämistä, sillä kellarin ovi oli murrettu auki. Hänet käytettiin sairaalassa tutkimuksissa. Vakavasti loukkaantuneet miehet vietiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. alkaen 23.200e + tk. 7234 887 Osta nyt! Maksa heinäkuussa korot ja kulut euroa! KOKKOLAN URHEILUTALO, Vapaudentie 1, huomenna ti 31.5. Palo havaittiin noin kello 16.30. Terassikelit lisäävät rattijuoppoja. hinta 23.900 RENAULT Scenic 1.6i 16V Comfort -04 aj. TOUKOKUUTA 2005 Lyhyesti Måttisenkatu 6, Kokkola, 06-823 5500 aj. 45 tkm, met.beige, radio+kas+cd, lohkolämmitin, abs-jarrut, 5xairbag, sumuvalot, STC-luistonesto, metalliväri, autom. – Lisäksi alkometrin viisari värähti 34 henkilön kohdalla sen verran, että he olivat maistissa mutta eivät ylittäneet rangaistavuuden rajaa, kertoi vanhempi konstaapeli Kari Niemelä liikkuvan poliisin Helsingin yksiköstä. Poliisin mukaan lämpimät terassikelit näkyvät nyt rattijuoppojen määrän kasvuna. h-kirja, 1-om hinta 19.400 RENAULT Megane 1.4i 16V Prem. Lisman ministeri Niilasta jäi jäljelle Salkon kylä, nykyinen Lisma. Poliisi kaipaa nyt silminnäkijöitä lauantaipäivällä tapahtuneelle sieppaukselle. keskuslukko, h-kirja SUZUKI Baleno 1.3i Farmari -99 aj. Onnettomuuden tapahtuma-aikaa ei tiedetä. 5,8 8,6 l/100 km, CO 2 154 205 g/km. Tuli levisi nopeasti hirsirakenteisessa ja laudalla vuoratussa rakennuksessa. Ivalojoen näkymä aukeaa Paavonkalliolta. 87 tkm, met.sin., 2:t renk., radio+cd, lohkoläm., abs-jarrut, 2xairbag, ilmast.laite, sähköikk., kesk.lukko, aluvant., h-kirja, 1-om. Lapin luonnossa kullankaivun merkit ovat lähes 140 vuoden takaa. 251 tkm, valk., 2:t renk., radio+kas., lohkolämmitin, vetokoukku, keskuslukko, huoltokirja hinta 7.900 VOLVO S60 2.4i 140 hv -02 aj. Kulkijan kultamaa, tarinoiden taival Kullankaivuun historioitsijalta Seppo J. Suurin osa rattijuopoista oli lauantaiaamun ratsian aamuhöyryisiä kuljettajia. Palvelemme ma?pe 8?17, la 10-14. Myös siepatun vapautustilanteelle Myllyojan ostoskeskuksen liepeillä sunnuntaiaamuna kello kuuden aikoihin kaivataan näkijöitä. autosta rattijuoppo, kun pitkään on ollut yleisenä keskiarvona, että joka 500. 2:t renk., radio+cd, lohkoläm.,vetokouk. 57 tkm, met.harm. Kahlitsematon erämaajoki, Ivalojoki virtaa karuna ja kauniina kaiken näkyvän ja näkymättömän halki. Miesten henkilöauto oli suistunut Tyrvännöntiellä ulos tieltä ja törmännyt puuhun. 4,5 8,4 l/100 km, CO 2 117 201 g/km