Sivu 18 Koulujalkapallon mestaruudet ratkaistiin Myynti rimpuilee Särki tutuksi Sivu 12 Sivu 11 On kyseenalaista tukea työttömyyden jatkumista myös lasten ilmaisella kokopäivähoidolla. Puutullit olivat keskeinen asia Fradkovin ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) keskusteluissa. Jokavuotiset kuhaistutukset alkoivat 90-luvun puolivälissä. Kokkolalainen Anniina Harinen valmistuu tänään pukuompelijaksi Kokkolan ammattiopistosta. Sivu 13 Venäjä aikoo ottaa käyttöön raakapuun vientitullit. Sivu 7 Iäkkäät ja palvelut keskustaan Antti Hietalahti TOHOLAMPI (KP) – Kun aina katsoo, ei sitä oikein ehkä osaa arvostaa, kuittaa kevätkiireinen isäntä Sykäräisissä arvionsa laajalle avartuvasta jokilaaksomaisemasta. Sivu 3 Fradkov: Puun vientitullit käyttöön LYHYESTI SITAATTI SÄÄ . Haikonen toivoisi, että metallin veto otettaisiin nykyistä enemmän huomioon myös koulutuksen suuntaamisessa. ihmettelee Esa Haikonen (oik.). Laakso avautuu komeimmillaan ja monipuolisimmillaan lähellä Sykäräistä Toholammilta tultaessa. Sivu 6 Metalli vetää myös Toholammilla Muuta ongelmaa ei ole, mutta mihin aika on joutunut. Byrokratia on arvostanut. Voikukka voi hävittää myös syömällä eli heittämällä sen pataan. Nro 146 Keskellä elämää vuodesta 1917 Hinta 2 euroa www.keskipohjanmaa.net Keskiviikko 30. Salaojitusten ansiosta pajupuskia ei näy juuri missään. Taustalla on se, että venäläiset yritykset haluavat jalostaa puuta omalla alueellaan. Metsäsuikaleet tuovat lisää vaihtelevuutta maisemaan. Kuin pisteeksi iin päälle isokuovi huutaa keskipohjalaisen jokilaakson varmimman keväänmerkin. Pienemmissä kouluissa Ykspihlaja vei mestaruuden korkeintaan 80 oppilaan koulujen sarjassa ja Vetelin Patana oli ykkönen korkeintaan 30 oppilaan koulujen sarjassa. Sivu 15 Valmistujaiset itse tehdyssä puvussa . Sivu 14 Kiusankappale pataan Kruunupyyläisten juhlaa. Sivut 7-9 Lampin laakso kerää katseet Kulttuurimaisemaa. Sivu 4 Roskaamisista ehkä tutkintapyyntö . TOUKOKUUTA 2007 Suomen vähittäiskaupassa on myyty kevään aikana yli 280 000 äänitettä vähemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten. Kasvi on ravintoarvoiltaan monipuolinen ja monikäyttöinen villiyrtti. Lauantaina hän juhlii yllään itse tekemänsä puku. Maasto on huomattavan kumpuilevaa. Muutoksen myötä kuntayhtymä voi tuottaa muun muassa kehitysvammaisten erityishuollon palveluja. Äestys houkuttelee lokkeja noukkimaan särvintä muhevasta mullasta. Kesän kuluessa arvioidaan, kannattaako istutuksia jatkaa syksyllä vai onko viisaampi pitää ensimmäinen välivuosi. Sivu 2 Kuhakato katastro. Kalastusalueen isännöitsijä Birthe Vistbacka pitää menetystä katastro. Mutta talot ovat takuuvarmasti paikoillaan metsäsaarekkeissa. Ylivieskan kaupungin ympäristöyksikkö esittää lupajaostolle, että kahdesta tai kolmesta törkeämmästä roskaamistapauksesta jätettäisiin tutkintapyyntö poliisille. Kulttuurimaisemalla on omat elementtinsä. Viljelysaukean pellot laskeutuvat ruutumaisina molemmin puolin jokeen. – Ainakin tällä hetkellä näyttää hyvältä. Kuva: Jukka Lehojärvi Ylivieska paras pojissa, Kruunupyy tytöissä Kaisa Hahto TOHOLAMPI (KP) – Heti palkkaisin, jos löytäisin lähialueelta hitsaajan tai koneistajan, toteaa Toholammin Laitalassa Esmig-Hitsaus Ky ja Egumaster Oy -nimisiä yrityksiä pyörittävä Esa Haikonen. Nyt näkyy traktoreita pelloilla ja teillä. Kalajoki muuttaisi PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin perussopimusta. Toholammin jokilaakso on luokiteltu arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi eikä siinä virhettä ole tapahtunut. Sivu 5 Kalajoki muuttaisi perussopimusta . Venäjän pääministeri Mihail Fradkov vahvisti tiistaina Helsingissä, että tämä on varma asia. Fradkov kävi Suomessa päivän vierailulla. na. Kiireinen yrittäjä istahti hetkeksi ”stressinpoistotuoliin”. Kanta vahvistui ja voi hyvin, kunnes kävi kato. Kasvuun valmiit pellot, traktorit, jokunen latokin istuvat toukokuiseen jokilaaksoon. Jotta metalli vetää, tarvitaan alan vetureita alueella. Kuva: Clas-Olav Slotte Kari Viiperi (KP) Veden happamoituminen viime syksyn ja alkutalven mittaan hävitti kuhakannan lähes tykkänään Luodon–Öjanjärvestä. Toholampi pyrkii keskittämään palveluja ja asumista kuntakeskukseen vastatakseen väestön ikääntymisen vaikutuksiin. Tehomaatalous on toisaalta hävittänyt lähes kaikki ladot maisemasta. – Aluksi vuosisaaliit olivat ehkä sataa kiloa, kun loppuvaiheessa päästiin noin kuuteen tonniin, Vistbacka vertaa. Sivu 2 Koululaiset oppivat Kokkolan Ykspihlajan rannassa järjestetyssä Kalastus tutuksi -tapahtumassa, että särjen sivu sinertää ja silmä punertaa. Tapaukset tulivat ilmi ympäristöyksikön jokakeväisessä ympäristökatselmuksessa. Voikukkaa pidetään viheliäisenä kiusankappaleena, josta halutaan päästä eroon. Tyttöjen sarjan paras oli Centralskolan Kruunupyystä. Kuva: Tomi Hirvinen. Poikasnuottauksilla selvitetään kolmen viikon välein, riittääkö järvessä pikkukalaa kuhien ravinnoksi. Centralskolan oli tyttöjen sarjassa voittamaton. Keskustelujen jälkeen Fradkov korosti, että Venäjä haluaa ottaa huomioon myös suomalaiset näkökohdat. Poikien mestariksi pelasi Päivärinnan koulu Ylivieskasta. Lehtipuuvanat seurailevat kiemurtelevia pikkupuroja, jotka keväisin syöksevät kohisten vetensä Lestijokeen. Tavoitteena on ohjata iäkkäitä ihmisiä asumaan tulevaisuudessa tiiviisti keskustassa. Haikonen etsii työntekijöitä lähialueelta sen vuoksi, että asuinpaikka vaikuttaa suuresti työpaikkaan sitoutumiseen. Lauri Jaakkola (KP) Koulujalkapallon mestaruudet ratkaistiin tiistaina Santahaassa
Pietarsaaren poliisi ei vahvista eikä kiistä tutkivansa asiaa. Esimerkiksi rakennuskivituotteita asentavilta yrityksiltä on Turusen mukaan saatu arvokkaita näkemyksiä työvoimatarpeesta. kari.viiperi@kpk.. Juttuvinkki ja palaute: Uutispäivystys 020 750 4405, www.keskipohjanmaa.net KePLi mittaa rasvaprosentin sekä verenpaineen ja tapahtumassa on myös mahdollisuus saada diabetesriskikartoitus. Tuon tuosta kuuntelijat ovat kyllästyneet samojen kappaleiden toistumiseen ja tulleet ostamaan jotakin, mitä soittolistojen sijaan haluavat kuunnella. Kun maa talvella vihdoinkin jäätyi, jokivesien ja samalla Öjanjärven pH nousi, mutta se saattaa myös äkisti laskea, jos tulee ravakoita ja pitkällisiä sateita. Mielenkiintoista on, että oivallisena sisäänheittäjänä ainakin pietarsaarelaisliikkeeseen toimivat radion soittolistat. Vahinko on iso, sillä madetta pidetään taloudellisesti vesialueen arvokkaimpana kalalajina. PPO on rakentanut langatonta laajakaistaverkkoa Pyhäjärvelle yhdessä kaupungin kanssa. Vanhemmat ovat ilmoittaneet tapauksesta poliisille. KESKIPOHJANMAA 2 Ota yhteyttä sähköpostilla toimitus@kpk.. Luku käsittää cd:t, dvd:t, lp:t, kasetit ja singlet. Sen sijaan kuhaa ei ilmeisesti saada takaisin muuten kuin siirtämällä niitä kalanviljelylaitoksesta järveen. Käräjäoikeus katsoi näin lyhyellä ajanjaksolla tapahtuneiden tekojen osoittavan rikollisen toiminnan jatkamisvaaraa. Esillä ovat olleet joko kiviasentajan tai kivenjalostajan nimikkeet, kertoi Joensuun ammattiopiston rehtori Jyrki Turunen tiistaina Juuassa. Pedersöreläinen tyttö säikähti outoa pariskuntaa JUUKA (STT) Kivialan uusi ammatillinen koulutus alkaa syksyllä neljällä paikkakunnalla. Luonnonkiviteollisuus työllistää nykyisin noin 2 000 henkilöä. Palvelu toimii noin 10 kilometrin säteellä tukiasemasta, sanoo PPO:n toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassi. Padoin merestä erotettu jättiallas saa Ähtävän-, Kruunupyyn-, Purmonja Kovjoen sekä niiden sivupurojen vedet ja niiden mukana happamuutta. Tuolloin äänitemyynti laski peräti neljänneksen. Suurehkossa Hongabäckenin purossa, joka juoksee Kokkolan Vitsarissa mitattiin vastikään neljän pH. Hän otaksuu, että piratismi sekä musiikin imuroiminen netistä ja laillinen sähköinen musiikkikauppa ovat jo pääosin ottaneet paikkansa ja hakeneet laajuutensa. Tytön kertomuksen mukaan nainen avasi pakettiauton takaluukun ja sanoi huonolla suomella: ”Ole hyvä”, osoittaen tavaratilassa olevia perunalastupusseja. Hetken kuluttua mies käynnisti auton ja ajoi pois paikalta. – Ihmiset haluavat vielä shoppailla ja tavata toinen toisiaan. Pesolan myönteisyys juontaa oman yksikön hyvään vireeseen: Kokkolan Anttilalle viime vuosi oli liikekiinteistön remontin vuoksi poikkeuksellisen huono. Uskoa bisnekseen löytyy Vähittäiskaupan äänitemyynti laskenut harppauksin koko 2000-luvun Suomen äänitemusiikkikaupasta laillisen nettikaupan osuus viime vuonna oli vaan noin neljä prosenttia. Muutaman kilometrin kuluttua metsätieltä tuli valkoinen pakettiauto, joka pysähtyi tytön kohdalle. Langaton laajakaista Pyhäjärvelle HAAPAJÄRVI (KP) Nivalalainen mies määrättiin poliisin esityksestä vangittavaksi Ylivieskan käräjäoikeuden Haapajärven sivukanslian istunnossa maanantaina. – Ammattinimikkeestä on käyty kova keskustelu. Kehityksen suurimpana syynä Suomen äänija kuvatallennetuottajat pitävät nettipiratismia. Kuten Kokkolassa, Pietarsaaressakin myös hevi on myynyt viime aikoina hyvin. Kuva: Jukka Lehojärvi Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pedersöreläisillä vanhemmilla on epäilevät, että ventovieraat ulkomaalaiset yrittivät siepata heidän 12vuotiaan tyttärensä. Soittolistat sisäänheittäjinä Valikoiman laajuutta pidetään valttina myös Pietarsaaressa, samoin yksistään erikoisliikkeen olemassa olemista. Syytteet tutkittavissa asioissa on esitettävä 25.6. Kalastusalueen isännöitsijä Birthe Vistbacka kertoo viimeaikaisista mittauksista saadun arvoja, jotka hipovat sietokyvyn alarajaa. Nähtäväksi jää, siivosiko happamoituminen Luodon–Öjanjärveä liioista roskakaloista eli oliko suuresta haitasta hitusen hyötyäkin. Monet myös keräävät jotakin tiettyä ja haluavat ostaa alkuperäislevyn, sanoo Tarja Tarvula, joka ei ole huomannut erityistä notkahdusta liikkeen asiakasmäärissä tai äänitteiden myynnissä rapja hip hopsekä kotimaisen musiikin vähäistä kysyntää lukuun ottamatta. Hänen serkkunsa näki saman auton lähellä Lillbyn kylää. Tekojärvestä ei ole täysin esteetöntä pääsyä merelle kuten esimerkiksi Perhonjokisuulta, missä happamuus nousi vähintään yhtä korkeaksi. Alalla toimii noin 200 yritystä, joiden liikevaihto on yhteensä 200 miljoonaa euroa. – Kasvu on seurausta myös musiikin alalajien menekistä. Kivialan perustutkinto alkaa opetusministeriön kokeiluluvalla Joensuussa, Lahdessa, Nivalassa ja Vammalassa. Radiokanavien soittolistat ovat saaneet osaltaan aikaan myös sen, että hittiäänitteiden myynnin elinkaari on yhä lyhyempi – myyntipiikki kestää enää viikon, pari, kun aiemmin puhuttiin kuukausista. Palvelu tuo kahden megabitin internetyhteyden ja mahdollistaa myös PPO:n puhepalvelut. , tai tekstiviestillä vinkki (välilyönti) kirjoita haluamasi viesti, lähetä numeroon 13525. Tieto äänitemyynnin valtakunnallisesta alavireestä ei saa ainakaan Kokkolan Anttilan Top Ten -osaston päällikköä Vesa Pesolaa eikä Pietarsaaren Musiikin myyjää Tarja Tarvulaa huolestumaan. Pietarsaaressa asiakkaat ovat olleet kiinnostuneimpia ruotsalaisesta musiikista, rockista, kantrista ja bluesista. Kuha kuoli, made jätti kutematta Luodon-Öjanjärven happamuus aleni, mutta uuden nousun vaara ei ole ohi Anne Saarikettu (KP) Tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana Suomessa myytiin yhteensä 2,2 miljoonaa äänitettä, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten keväällä. Aiemmin samana iltana mies oli sohinut puukolla toistakin miestä ja tämä oli saanut käteensä viiltohaavan. Myös made katosi. Ellei, siikakannan elvyttämisessä on viisaampaa pitää välivuosi. Miehen epäillään syyllistyneen Nivalassa perjantaina tapahtuneeseen törkeän pahoinpitelyn yritykseen. Silti osastopäällikkö uskoo, että musiikkikaupalla on myös tulevaisuudessa sijansa vähittäismyynnissäkin. – Se oli tosi matala. Puukottaja otettiin talteen. Jo 5,5: ssä kalojen lisääntyminen häiriintyy ja 4,5 on kaikille kuolettava, Pakkala rajaa. Vahingon suuruutta ei niiden perusteella kukaan osaa arvioida. Hän ei halunnut olla tekemisissä oudon pariskunnan kanssa ja jatkoi matkaansa eteenpäin. Tänä vuonna ainakaan toistaiseksi vastaavaa yksittäistä artistia tai bändiä ei ole ilmaantunut – ulkomaisistakaan. Tyttö ei jäänyt ainoaksi, joka havaitsi auton. Tyttö ei ymmärtänyt mitä nainen sanoi. Tytön äiti kertoi pelottavasta tapauksesta muille vanhemmille julkisesti Purmon koulun vanhempainillassa maanantaina. Vaara ei ole ohi Pahimman happamuusvyöryn tullessa järveen meren pinta oli niin korkealla, ettei patoluukkuja voinut avata. Kesän mittaan selvitetään, kuoriutuuko kevään kuduista riittävästi poikasia.istukkaiden ravinnoksi. Tyttö kuuli naisen sanovan jotakin kuskina toimineelle miehelle oudolla kielellä. Koulutuksella aiotaan varmistaa kovassa kasvussa olevan luonnonkivialan työvoimatarpeet. Samoin musiikki-dvd: iden kysyntä on kasvanut, Pesola toteaa ja kertoo, että menekin vuoksi dvd:iden ja etenkin raskaan metallimusiikin osuutta valikoimassa on lisätty. Työssäoppimisjaksot tapahtuvat esimerkiksi vuolukiviteollisuudessa. 1970-luvulla menetettiin vastaavasta syystä suunnilleen kolme neljäsosa järven koko kalastosta. anne.saarikettu@kpk.. tänään Kari Viiperi (KP) Lupaavat tulokset kymmenen vuoden säännöllisistä kuhaistutuksista painuivat äkisti pohjamutiin LuodonÖjanjärvellä, kun pitkien poutien jälkeen syyssateet happamoittivat veden. Pesolalle valtakunnallisten myyntilukujen lasku ei ole yllätys – suuntaus on ollut vallalla koko vuosituhannen. Tyttö pani merkille, että tavaratilassa oli myös koiranhäkki. Hän oli yrittänyt yksityisasunnossa lyödä miestä puukolla, mutta asianomistaja oli onnistunut väistämään iskun. Vistabackan mukaan ne ovat myös lisääntyneet selvästi viime vuosina vesistön rehevöityessä. Uutiset Keskiviikkona 30.5.2007 . Suomen äänitemusiikkikaupasta laillisen nettikaupan osuus viime vuonna oli neljä prosenttia, kun se esimerkiksi IsoBritanniassa oli 15. Järven elpyminen alkoi jo keskitalvella ja näyttää jatkuneen kevään mittaan. Wimax-tekniikassa asiakkaan kiinteistöön asennetaan langaton asiakaspäätelaite, jonka perään voidaan kytkeä esimerkiksi kodin lähiverkko. Puoli vuotta sitten sitä liukeni poikkeuksellisen paljon. Työpaikkoja on luvassa kiven käsittelyssä, lattioiden ja julkisivujen kiviasennuksissa sekä ympäristörakentamisessa. – Kotimainen musiikki on pitänyt myyntiä pystyssä – kotimaisen rockin ja popin osuus on merkittävä, Vesa Pesola linjaa ja lisää vielä: – Viime vuonna Lordi oli iso juttu. Särkikalat altteimpia Luodon-Öjanjärven rantavesistä kerättiin syksyllä erilajisia ja -ikäisiä kuolleita kaloja ilmeisesti tonneittain. Pinta-alaltaan 72 neliökilometrin järvellä on rantaa melkein puoli Suomen pituutta eli lähes viisisataa kilometriä. Tyhjä järvi ei ole ainakaan enää. Tutkija Jukka Pakkala Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta huomauttaa, ettei vaara ole vielä ohi. Lisäksi muistissa on paha kato vajaan yhdentoista vuoden takaa. Asiakkaan päätelaitteesta on langaton radioyhteys tukiasemaan. Se ei noussut viime talvena kudulle, joten ainakin lajin yksi sukupolvi menetettiin. Kolmivuotiseen koulutukseen otetaan esimerkiksi Joensuussa 16 opiskelijaa. Kevätkutuisten hauen, ahvenen ja särjen tiedetään palanneen merestä kalateitä myöten lisääntymissijoilleen. Lassi Jaakkola, päätoimittaja 020 750 4401 Tiina Ojutkangas, toimituspäällikkö 020 750 4402 Jens Oja, uutistuottaja 020 750 4404 Viestin hinta 0,25 euroa. Katastro. 12-vuotias tyttö lähti pyöräilemään Åvistin kylästä kohti Lillbyn kylää. Tätä tekoa Haapajärven poliisi tutkii epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä. – Kahdella tukiasemalla langaton laajakaistaverkko kattaa melkein koko Pyhäjärven ympäristön. Tietymätön määrä mädäntyviä kalanraatoja vajosi pohjaan tai joutui lokkien ja tiirojen ruuaksi. mennessä. Uusissa tiloissa myynti on tänä keväänä lisääntynyt viimevuotiseen verrattuna seitsemän prosenttia ollen nyt toissavuoden tasolla. Nivalaan uusi kivialan ammattitutkinto PYHÄJÄRVI (KP) Pohjanmaan Puhelin Oy tuo kesäkuun alussa langattomat laajakaistapalvelut laajasti Pyhäjärvelle. Palvelun tarvitsemat Wimax-tukiasemat sijaitsevat 4-tien varressa Lamminaholla ja Pyhäjärven itäpuolella Vuohtomäellä Pielavedentien varressa. Kalat joutuivat ikään kuin loukkuun. Mateen lisäksi särjet ja sen sukuiset kalat kärsivät happamuudesta pahiten. ei ollut ensimmäinen Luodon–Öjanjärvellä, mutta mahdollisesti suurin mitä tiedetään. Pakettiautosta astui ulos englantia puhuva nainen. Tänään rehtori puhuu asiasta julkisesti oppilaille. Viitteitä veden laadun heikkenemistä on jo havaittu Perhonjoen alajuoksulla. Miehelle on kertynyt maaliskuun alkupuolelta lähtien 11 rikosilmoitusta. Luonnonkivien viennin arvo on noin 100 miljoonaa euroa. Lukuun lasketaan paitsi cd:t, myös musiikkivideot ja -dvt:t. Kivialan yritykset ovat osallistuneet aktiivisesti uuden ammattitutkinnon suunnitteluun
Kunnanjohtaja Mauno Peltoketo kertoo, että urheilukentän rakentaminen aiotaan toteuttaa vuonna 2009. Kunta käyttää kentän kunnostamiseen 1 800 euroa. Etusuoralle niitä on tarkoitus tehdä kuusi. Kukaan ei ole vielä päättänyt mitään, missään. Juoksuradan pituudeksi on kaavailtu 350 metriä. Kulturfonden tukisi korvaavaa toimintaa Taidekoulun siirto olisi isku Uudellekaarlepyylle Ammattikorkeakoulu Novia aloittaa toimintansa elokuun alussa. Kunnallisella elinkeinoyhtiöllä on menossa enää yksi puualan projekti, joka päättyy puolen vuoden kuluessa. Myös Fradkov kehui yhteistyömahdollisuuksia. Kärsämäen Kehitys Oy ajetaan alas EVIJÄRVI (KP) Suomen itsenäisyyden 90vuotisjuhlan ja Evijärven kunnan 140-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetään 140 kilometriä pitkä juhlasoutu 16. Svenfors toimii maahanmuuttoja eurooppaministeri Astrid Thorsin (r.) erityisavustajana. Saman hän toisti keskustelujen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Suomi huolissaan Vanhanen korosti, että Suomi on hyvin huolissaan Venäjän puutullisuunnitelmista. Venäjä on hänen mukaansa kiinnostunut varsinkin huipputekniikasta. Lastenrattaat varkaille Ylivieskassa KOKKOLA (KP) Maanantain vastaisena yönä katosi kaksi itse tehtyä saviruukkua kukkineen Huhdantie 65:n pihalta. Kustannusarvio on noin 0,5 miljoonaa euroa. Uuden hallituksen pitäisi päättää koulujärjestelyistä keskiviikkona. – Suurin osa uudesta hallituksesta ei tunne ollenkaan kuvataideopetuksen taustoja, kyllä he tarvitsevat valmistautumisaikaa ratkaisuihinsa, Kronqvist huomauttaa. Kansankäräjät valitsi pääsihteerikseen Stefan Svenforsin Heikki Gummerus PYHÄJOKI (KP) Pyhäjoen uuden urheilukentän paikaksi on varmistumassa monitoimitalon ja keskuskoulun viereinen lähiliikunta-alue. Fardkov teki selväksi isännälleen pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.), että Venäjä ottaa vientitullit käyttöön. Fradkov kertoi tuoneensa esiin myös ajatuksen Venäjän mahdollisesta osallistumisesta uuden ydinvoimalan rakentamiseen Suomessa. Ab Utbildning Sydvästin alueelta siinä ovat Håkan Fagerström ja Henrik Lindholm, Åbo Akademista Roger Broo ja Ulrika Wolf-Knuts, Åbo Akademin säätiöstä Kjell Sundström ja työelämän edustajana Rune Westergård. Valtuustolle esitetään, että Venetpalon koulu jatkaisi kolmiopettajaisena lukuvuoden 2007–2008 alusta lähtien, koska koulun oppilasmäärä on kasvanut. Yhtiö jää niin sanotuksi pöytälaatikkoyhtiöksi. Valtatien varteen tulevan väylän pituus on noin 3,5 kilometriä. – Puuntuonti Venäjältä uhkaa loppua kokonaan parissa vuodessa vientitullien takia. Aluksi oli parivuotinen oppilaitos, sitten kolmivuotinen ja myöhemmin myös ammattikorkeakoulu. Yhtiön lopettamisen jälkeen kunnan kuitattavaksi jää noin 200 000 euron tappio. Emmaljunga-merkkiset rattaat olivat osin mustat, osin metallinharmaat. Maiden taloussuhteiden merkityksestä kertoo Vanhasen mielestä jotain se, että Venäjä oli viime vuonna Suomen kolmanneksi tärkein vientimaa. – Heinäkuun alussa vientitulli nousee 4 eurosta vähintään 10 euroon kuutiolta. – Teollisuus tuo käyttämästään puusta vajaan viidenneksen ulkomailta. Fradkov mainitsi diplomaattisesti, että suomalainen hanke osui suuren kansallisen hankkeen tielle. Kaikki Novian taideopetus haluttaisiin keskittää yhteen paikkaan eli joko Vaasaan tai Pietarsaareen. Liioin ratkaisua ei ollut tiedossakaan, sillä varsinaisia neuvotteluja käydään Venäjän ja EU:n kesken. Venäjä on valmis harkitsemaan puunjalostusteollisuudessa tarvittavien teknisten laitteiden tuontitullien alentamista ja myös investointien helpottamista. Kunnanhallitus vastasi Oulaisten kaupunginhallitukselle, ettei Kärsämäki lähde neuvottelemaan kuntaliitoksesta Paras-hankeen toteuttajakuntien ja Vihannin kunnan kanssa, koska kunta jo neuvottelee liitoksesta järvikuntien kanssa. Tausta YLIVIESKA (KP) Ylivieskassa Mäntytiellä olevan omakotitalon pihasta vietiin tiistain vastaisena yönä lasten tuplarattaat. Ratoja on tulossa neljä. Soutu alkaa aamulla kello kuusi ja tarvittava matka on soudettu arviolta illalla kello 22-23. Lisäksi kuomussa oli oranssiraita. Keskiviikkona 30.5.2007 Lyhyesti Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti . Taustalla vientitulleille on se, että venäläiset yritykset haluavat jalostaa puuta omalla alueellaan. Suomalaisyritykset ovat investoineet Venäjälle kahden miljardin euron arvosta. – En ymmärrä kiirettä, hän ihmettelee. Vanhanen luonnehti, että vierailuvaihdot ovat erittäin tiiviitä. Venäjä siis haluaa askel askeleelta muuttua raaka-aineiden viejästä teollisuustuotteiden viejäksi. Viidennes kotimaisen teollisuuden käyttämästä raakapuusta tulee Venäjältä. Koboltinsinisten ruukkujen halkaisija on noin 30 senttiä ja korkeus 25 senttiä. Hänen ohellaan Pohjanmaalta eli entisen Svenska Yrkeshögskolanin alueelta on valittu hallitukseen Alice Lillas. Venäjä tuonnissa ykkönen Muutoin Vanhanen ja Fradkov korostivat maiden yhteistyön merkitystä. – Sahauskapasiteetin voimakas kasvu on lisännyt tuodun tukkipuun määrää ja osuutta viime vuosina. Soutamaan haastetaan vuorollaan erilaisia evijärvisiä ryhmiä ja naapurikuntien sekä maakunnan vaikuttajia. Tullien käyttöönotto lopettaisi puun tuonnin Venäjältä käytännössä kokonaan. Mahdolliset havainnot rattaista pyydetään ilmoittamaan Ylivieskan poliisille (071) 876 5470. – Tietenkin jotain on asian tiimoilta keskusteltu ja pohdittu omaa rooliamme. Lääninhallitukselle ilmoitetaan, että viisi taksia riittää myös tulevaisuudessa. Fradkovin hän tapasi viimeksi syksyllä Moskovassa. – Odotamme Venäjältä ratkaisua, jolla ei ole kielteisiä vaikutuksia teollisuudellemme ja joka turvaisi nykyisten kauppaehtojen säilymisen eri puutavaralajien osalta pysyvällä tavalla, hän tiivisti. Kunta kiirehtii Parhalahden alikulun ja Pyhäjoki-Parhalahtikevyen liikenteen väylän rakentamista, joka sisältyy Oulun tiepiirin vuosien 2008– 2011 toimintaja taloussuunnitelmaan. Kokkolan poliisi toivoo vihjeitä kukkavarkaudesta numeroon (06) 833 9234 tai vihjepuhelimeen (06) 822 5454. Hän kertoi rohkaisseensa Venäjää neuvottelemaan asiasta EU:n kanssa. Hän huomauttaa kaupungin kehittäneen taidekoulutusta määrätietoisesti parinkymmenen vuoden ajan. Tuontimaana se oli ykkönen. Tapahtumapaikka on Ruurikkala, minne rakennetaan laituri kirkkovenettä varten. Tiedotustilaisuudessa käsiteltiin lyhyesti myös suomalaisyrityksen ja venäläisviranomaisten kiistaa Kronstadtissa. Fradkov tapasi ennen lähtöään myös presidentti Tarja Halosen. Saviruukut kukkineen varkaiden matkaan Kokkolassa HELSINKI (STT) Kasvatustieteen maisteri Stefan Svenforsista (r.) tulee kansankäräjien korkein virkamies. Sinänsä Venäjältä ei odotettukaan mitään luopumista tulliajatuksesta. Kansankäräjien hallitus päätti Svenforsin valinnasta järjestön pääsihteeriksi tiistaina. Alustavien laskelmien mukaan soutajia tarvitaan yhteensä noin 140. Myös kirkkovenesoutajista muista pitäjistä on luvannut osallistua tapahtumaan. Syntyvää vajetta taas ei pystyttäisi korvaamaan kotimaisella puulla. Itä-Suomeen siitä jäi yli 10 miljoonaa kuutiometriä. Fakta Anita Salmi (KP) Uudessakaarlepyyssä ei suurta intoa herätä ammattikorkeakoulu Novian suunnitelmat keskittää kuvataideopetus Pietarsaareen. Päätöksellä olisi haitalliset vaikutukset Suomen kansantalouteen. Venäjän pääministeri Mihail Fradkov (vas.) ilmoitti selkeästi pääministeri Matti Vanhaselle, että Venäjä ottaa käyttöön raakapuun vientitullit. Ei voi noin vain lähteä siitä, että jos on jossain tyhjää tilaa, sinne olisi saatava toimintaa, toteaa tiistaina valitun hallituksen jäsen Bo Kronqvist Uudestakaarlepyystä hieman kärkevästi. Viirissä on sinisessä kentässä hopeinen hanhi sekä kultainen kruunu ja risti. Uusi biolämpölaitos puolestaan on tarkoitus sijoittaa uudelle paikalle valtatie 8:n maan puolelle. anita.salmi@kpk.. Raakapuulle vientitullit Venäjä ymmärtää silti myös Suomen näkökannat puutulliasiassa Selvä kanta. Suunnitelmassa on myös valtatie 8:n pohjoisen alikulun korjaus ja Oulaistentien päällystäminen Pirttikoskelle saakka. – Suomeen tuotiin viime vuonna raakapuuta ja haketta Venäjältä arviolta 16 miljoonaa kuutiota. Pyhäjoki ai hae harkinnanvaraista rahoitusavustusta. – Ensi vuoden huhtikuussa vientitulleja korotetaan vähintään 15 euroon ja vuoden 2009 alussa vähintään 50 euroon kuutiolta. Vanhanen huomautti, että EU ja Suomi pitävät tulleja niiden sitoumusten vastaisena, joista Venäjä on sopinut EU:n kanssa ehtona Venäjän jäsenyydelle Maailman kauppajärjestössä WTO: ssa. Se on muodostettu fuusioimalla ammattikorkeakoulut Svenska Yrkeshögskolan ja Sydväst. Kouluyhtiön parhaillaan meneillään olevan kaksipäiväisen ensimmäisen kokouksen listalle on merkitty paitsi uuden hallituksen muodostaminen myös oppilaitosratkaisut. 020 750 4400 vaihde www.keskipohjanmaa.net/mediakortti Risto Jussila HELSINKI (STT) Venäjän pääministerin Mihail Fradkovin tiistainen Suomen-vierailu oli varmasti pettymys, jos kuvitelmana oli, että Venäjä ilmoittaisi luopuvansa aikomuksistaan panna vientitullit raakapuulle. Oppilaitos toimii Åbo Akademin alaisuudessa. Planora Oy on laatinut laskelmia, joiden mukaan taloudellisin vaihtoehto on sijoittaa laitos valtatie 8:n maan puolelle. Asian voi siirtää myöhempäänkin ajankohtaan – Haluan esittää asian siirtämistä myöhempään ajankohtaan hallituksessa ja keskustelua siitä. 80–85 prosenttia tuonnista tulee Venäjältä ja loput pääasiassa Baltian maista. Urheilukenttä lähiliikunta-alueelle Teuvo Harju KÄRSÄMÄKI (KP) Kärsämäen kunta liittyi mukaan seudulliseen elinkeinoyhtiöön, joten Kärsämäen Kehitys Oy ajetaan alas. Siihen on sijoitettu paljon, hän huomauttaa. Maiden kauppavaihto oli viime vuonna 14 miljardia euroa. Pyhäjoen uusi isännänviiri on valmistunut. – Noin 60 prosenttia tuonnista on ollut koivukuitupuuta, sillä kotimaasta saadaan vain puolet vuoden tarpeesta. Määräaikaisuuden peruste on mahdollisen uuden kunnan perustaminen. – Luonnollisesti ymmärrämme, että oppilaitoksen siirtäminen olisi kaupungille iso takaisku. Myyntihinta on 50 euroa. Tullit vahingoittaisivat hänen mielestään myös metsäalan yhteistyötä maiden kesken. Kärsämäen Kehitys Oy on painiskellut talousongelmien kanssa koko historiansa ajan. Säätiön johtaja Krister Ståhlberg toteaa olevan liian aikaista sanoa mitään konkreettista. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen – Venäjän hallitus on korottamassa portaittain pyöreän puun vientitulleja. Svenska Kulturfondenin on arvioitu voivan jotenkin tukea Uusikaarlepyytä, jos oppilaitos sieltä siirtyisi muualle. Kärsämäki on sitä vastoin mukana sote-piirineuvotteluissa Oulaisten, Haapaveden, Kestilän, Merijärven, Piippolan, Pulkkilan, Pyhännän, Rantsilan ja Vihannin kanssa. 3 KESKIPOHJANMAA . 0200-55888 Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Ilmoitukset: . Pietarsaari on ollut tapetilla kuvataiteen osalta, jota kaavaillaan Lassfolkin kampuksen yhteyteen. Kärsämäen lentopaikan toiminta turvataan vuokraamalla Suomelassa sijaitseva alue Pyhäjokialueen ilmailukerholle. Jos kuvataidekoulutus siirtyy ja joku taho esimerkiksi esittää järkevän konseptin jollekin muulle korvaavalle toiminnalle Uudessakaarlepyyssä, kyllä Svenska Kulturfonden haluaa osaltaan tukea ratkaisua. Uudenkaarlepyyn taideoppilaitoksessa on noin 100 oppilasta ja 20 opettajaa ammattikorkeakoulupuolella. Biolämpölaitoksen siirto on ajoitettu ensi vuodelle. Kunnanhallitus asettaa molemmista hankkeista laaditut kaavamuutokset kesäkuuksi nähtäville. Puutulleilla katsotaan olevan suuri merkitys suomalaiselle puunjalostusteollisuudelle. Molemmissa ruukuissa on raaputettu kuvio. Kaikki ovat tilatakseja. Mahdollista on keskustella myös siirtymäajoista ja siitä, mille puulajeille tulleja määrätään. Evijärvi juhlii kirkkoveneillä. Kunnanhallitus päätti jatkaa kunnansihteeri Ritva Lahdenperä-Partasen määräaikaista virkasuhdetta vuoden 2009 loppuun saakka. kesäkuuta. Hän tosin muistutti, että tässäkin asiassa lähdetään Venäjän lainsäädännöstä. Keskustelujen jälkeen Fradkov korosti, että vientitullit ovat vain osa kokonaisuudesta ja että Venäjä haluaa ottaa huomioon myös suomalaiset näkökohdat. Sitä on tehty 100 kappaletta
Muussa tapauksessa aktivisteilla on hänen mukaansa valmiudet olla nosturissa kauankin. Miljoonan euron urheilupuisto Luodossa Seiskaluokan pojat saivat opettajaltaan tehtäväksi siivota roskia urheilumajan ympäristöstä. Karvoskylälle ehkä uusi kappeli (KP) Lääninylikomisario Risto Lammi on huolestunut rattijuoppojen määrän lisääntymisestä maanteillä. Näin pelaajan elämänlaatu voi kohentua ja pelaamisesta johtuvat sosiaaliset, taloudelliset ja terveydelliset haitat vähentyä. Kaukalon alle on vedetty putket valmiiksi, mutta kompressoria ei ole vielä hankittu. Jos kirkkovaltuusto päätyy uudisrakennuksen kannalle, sen rakentaminen tulee maksamaan reilusti yli 100 000 euroa. Samaan aikaan kuusi aktivistia tunkeutui työmaalle meren puolelta. Frans Isotalo Perhealbumi Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Ympäristökatselmuksen perusteella Ylivieskan kaupunkikuva on kehittynyt myönteisesti. – Vuonna 2004 rakennettiin pysäköintialue, kaukalo ja tenniskenttä. Urheilupuisto tarjoaa suorituspaikat hiihtäjille, suunnistajille, jalkapalloilijoille, jääkiekkoilijoille, tenniksen pelaajille ja yleisurheilijoille. Irtolehdellä OK 900 € pallorajalla 53 . Uuden kappelin rakentamista vastustaneiden mielestä seurakunnassa olisi syytä käydä keskustelua siitä, tarvitaanko Nivalassa neljää kappelia. 396 000 euron kustannuksista oli paikallisen urheiluseuran osuus 99 000 euroa, kunnan osuus 89 000, EU:n osuus 89 000 euroa ja valtion osuus 88 000. Jos vaatimuksiin myönnytään, niin heti tullaan alas, kertoo Myllyvirta. – Urheilupuisto palvelee yhdistysten lisäksi myös koululaisia ja työväenopistoa, sanoo Häggman. Voit varata useamman jakson peräkkäin! Muista varata hemmottelevat hoidot lomallesi etukäteen! YSTÄVÄ MUKAAN KAUPAN PÄÄLLE! Puh. Osa kehotuksista tulee koskemaan myös roskaantuneiden alueiden siistimisiä. Ympäristöyksikkö esittää kesäkuun 4. päivä kokoontuvalle lupajaostolle, että kahdesta tai kolmesta törkeämmästä roskaamistapauksesta jätettäisiin tutkintapyyntö poliisille. 21.6. Viime talvena urheilupuisto toimi hiihdon maakuntaviestin näyttämönä. 100 000 euron hanke toteutettiin kunnan omin varoin. Päätös syntyi äänin 5–4. Kirkkoneuvosto luopui nykyisen kappelin korjausvaihtoehdosta, koska hanke olisi tullut maksamaan lähes 70 000 euroa. Raportin mukaan peliriippuvuus on aiheuttanut masennusta, ahdistusta, ihmissuhdeongelmia, taloudellisia katastrofeja sekä pahimmillaan itsemurhaajatuksia ja -yrityksiä. Nosturissa olevan järjestön energiavastaavan Lauri Myllyvirran mukaan Teollisuuden Voiman ja Arevan taholta ei ole tullut sellaista viestiä, että mielenosoittajat olisivat valmiita tulemaan alas. Sateesta ja tuulesta huolimatta aktivistit vakuuttavat pysyvänsä siellä. Lupajaosto linjaa katselmuksen perusteella, minkä kiinteistöjen omistajia tai haltijoita on syytä kehottaa laittamaan rakennukset ja rakennelmat ympäristöineen asianmukaiseen kuntoon, jotta ne eivät aiheuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Työt voimalarakennuksella jatkuivat normaalisti. Myönteisiä valvontaviikon tuloksia olivat vähäinen suojatierikkomusten lukumäärä (37 kpl) sekä punaisten liikennevalojen noudattamatta jättämisen vähäinen määrä. Käyttäjistä ei ole pulaa, sillä 4500 asukkaan Luoto on seudun nopeimmin kasvavia kunta, ja sillä on nuorin väestö. Kehitys huolestuttaa poliisia suuresti, Lammi toteaa. – Suunnitteilla on 422 neliön suuruinen urheilumaja. Savarin alueelle on lähdössä kehotuksia, sillä ympäristöyksikkö toivoo, että Savari saataisiin sen ansaitsemaan ”käyntikorttimaiseen” kuntoon. Kylkiäiset. tapio.lehtinen@kpk.. Kunnan tekninen johtaja Bjarne Häggman on vakuuttunut siitä, että veronmaksajat saavat rahoilleen vastinetta. Tarjous voim. Lukumääräisesti kehotettavien kohteiden määrä jäänee viime vuosia alhaisemmaksi. Ylivieskan kaupungin ympäristöyksikkö suoritti jokakeväisen katselmuksen, jonka painopisteenä oli tänä vuonna Savarin alue. Lupajaosto jakaa ensi viikon tiistaina Ylivieskan kaupungin ympäristöpalkinnon. Epäilty teko on tapahtunut Nivalan keskustassa sunnuntain vastaisena yönä. paivi.savela@kpk.. Toinen toive liittyy yleisurheiluun, sillä juoksuratojen pinnoittaminen tulee lähivuosina ajankohtaiseksi, Häggman sanoo. – Yleisen siisteyden lisäksi huomio on katselmuksissa kiinnittynyt muun muassa kuljetuskonttien käyttöön varastotiloina sekä katualueen ”valtaamiseen” yritystoimintaan, sanoo ympäristösihteeri Tapio Koistinaho. Ensimmäinen ongelmapelaajien, peliriippuvaisten ja heidän läheistensä kuntoutusta arvioiva raportti on valmistunut Suomessa. Kompressori maksaa arviolta 50 000 euroa. Tapaukset liittyvät jätteiden epäasialliseen käsittelyyn, ongelmajätteiden huolimattomaan varastointiin ja sellaisen jätemäärän sijoittamiseen toisen omistamalle maalle, että jäte aiheuttaa roskaantumista ja sen siivoamisesta aiheutuu maa-alueen omistajalle kohtuuttomia kustannuksia. Savarin alueelle kehotuksia Ympäristökatselmus loppusuoralla Ylivieskassa Tapio Lehtinen LUOTO (KP) Luodon urheilupuiston uusin hanke on 420 neliön urheilumaja, joka maksaa kokoustiloineen ja kuntosaleineen arviolta 550 000 euroa. Kuntoutukseen osallistuneiden mielestä ongelmapelaajille tai heidän läheisilleen ei ole tarjolla riittävästi palveluita. Sen jälkeen heitä kuulustellaan, kertoo yliskomisario Jussi Aarnio Rauman poliisista. Tulevaisuudessa näitä palveluja tarvitaan yhä enemmän, koska rahapelien yleistyessä myös niihin liittyvät haitat lisääntyvät. Keskiviikkona 30.5.2007 . Fakta Teuvo Harju NIVALA (KP) Nivalan seurakunnan kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, ettei Karvoskylän nykyistä kappelia korjattaisi, vaan tilalle rakennettaisiin uusi kiinteistö. KESKIPOHJANMAA 4 Uutiset Lomalle Runnin Kylpylään Iisalmeen! Satasella Savon Sydämeen 100 € / hlö / 2 vrk Sisältää: • majoitus upeassa, nostalgisessa Kartanohotellissa 2hh:ssa • aamiaiset • vapaat kylpyläkäynnit • vapaa-ajan ohjaus ma-pe • sisäänpääsy orkesteritansseihin ke, pe ja la-iltoina. saakka. – Tekojää on seuraavana toivelistalla. EURAJOKI (STT) Ympäristöjärjestö Greenpeacen mielenosoitus Olkiluodon ydinvoimalan työmaalla jatkuu. Ympäristöyksikkö on katselmuksessa loppusuoralla mutta käy vielä jälkitarkastamassa aiempina vuosina kehotettuja kohteita sekä yleisöltä tulleiden valitusten aiheita. Poliisi ei pyri aktiivisesti poistamaan mielenosoittajia. Kuva: Tapio Lehtinen – Vuonna 1999 jalkapallokenttää parannettiin 25 000 eurolla kunnan omin varoin. 017-7687 51 Myynti 017-7687 524 Hoidot 017-7687 525 BINGO HIMANGAN URHEILUHALLILLA huomenna torstaina klo 19.00 Palkintoina ostoskortteja. He saivat 10–20 päiväsakkoa liikenteen estämisestä ja niskoittelusta, minkä jälkeen heidät päästettiin vapaaksi. Väkivaltarikos Nivalassa. Greenpeace haluaa muun muassa, että kaikki voimalaan liittyvät laatupoikkeamat julkistetaan. klo 14 alkaen. Peliriippuvaiset tarvitsevat palveluita Greenpeace yhä Olkiluodon nosturissa NIVALA (KP) Poliisilla on tutkittavana Nivalassa epäilty naiseen kohdistunut väkivaltarikos. Uuden hautausmaan kappelin lisäksi seurakunta ylläpitää myös Karvoskylän, Järvikylän ja Maliskylän kappeleita, joiden käyttöaste on vähäinen. Arvioinnin on tehnyt Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen sosiaalityön professori Kari Huotari. – Rattijuoppojen määrä heijastuu suoraan suhteellisen halpaan alkoholin hintaan. Hankkeeseen on varattu 550 000 euroa, josta valtion osuutta 65 000 euroa. Tervetuloa! Ylioppilasjuhliini Brinkin pappilaan 2.6. – Vuonna 2005 rakennettiin hiihtorata ja seikkailupuisto, sekä hankittiin valaistus ja lumetusjärjestelmä. Urheilumaja valmistuu ensi vuonna. – Paikalla on yksi partio odottelemassa, että he tulevat itse alas. Pääpalkinto OK 180 €. Mitä seuraavaksi. Katselmuksessa ovat mukana sekä ympäristöyksikön viranhaltijat että teknisten palveluiden lautakunnan lupajaoston jäsenet. Sen valmistumisen myötä urheilupuistoon on sijoitettu kahdeksan vuoden aikana reilut miljoona euroa. Kuusi Greenpeacen aktivistia oli edelleen tiistai-iltana rakennustyömaan nosturissa. Aktivistit kiipesivät nosturiin 80 metrin korkeudelle maanantaina. Viime vuonna palkinnon sai Raudaskylän kristillinen opisto tunnustuksena rakennusperinteen vaalimisesta ja opistomiljöön esimerkillisestä hoidosta. Puhallutuksia tehtiin runsaat 10 000. Viime viikolla, kun poliisilla oli tehovalvontaviikko, Länsi-Suomen läänissä jäi kiinni 129 rattijuoppoa. Mielenosoitus alkoi maanantaina aamuyöllä, kun kahdeksan henkilöä kiinnitti itsensä kettingeillä työmaalle johtavan tien varteen. Poliisi otti maanantaina kiinni tien tukkineet mielenosoittajat ja kaksi kielletyllä alueella liikuttunutta. Nosturiin nousseita odottaa sakkorangaistus julkisrauhan rikkomisesta ja niskoittelusta. Rattijuoppojen määrä huolestuttaa poliisia HELSINKI (STT) Ongelmallista pelaamista on vaikea kokonaan lopettaa, mutta sen sijaan oman pelaamisensa voi saada kuntoutuksen avulla hallintaan. Tutkinta on alkuvaiheessa ja tutkinnallisista syistä poliisi ei halua kertoa tapauksesta enempää
Tarja Hautamäki työskenteli useissa postin toimipaikoissa lähes 40 vuoden ajan. Hänkin toivoo, että työpaikkoja syntyisi lisää muun muassa nuoria varten ja että yritykset jäisivät omalle paikkakunnalle. Rautaruukki Oyj:lle myytiin noin 1,3 hehtaaria 20 000 eurolla. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Tervonen, o.s. Viljanen ei aio lietsoa rajariitoja Viljanen torjui epäilyt, että Uuden insinööriliiton ja STTK:laisen Toimihenkilöunionin reviiririidat korostuisivat ja vaikeuttaisivat yhteistyötä keskusjärjestöjen välillä. Seuraavat kahdeksan (8) kuukautta maksat normaalisti 29 €/kk. Lähtölaukaus tapahtuu torstaina kello 14. toukokuuta Nivalan terveyskeskuksessa 82 vuoden ikäisenä. Kalajoen Kristillisen Opiston Kannatusyhdistykseltä vuokrattiin 9 870 neliön suuruinen määräala. Suomi Serbia 6.6. Tarjous koskee ainoastaan uusia CANAL+ Total -tilauksia ja kaapeliverkkoon liitettyjä kotitalouksia. ”Yrittäjien asemaa tuettava” Toholampiset haluavat pitää yritykset omalla paikkakunnalla: Tanja Piilola. KUINKA KÄY MAAJOUKKUEEN MATKALLA KOHTI EM-KISOJA 2008. toukokuuta lyhyen sairauden jälkeen. Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, sanoo Ralf Snellman, joka osallistuu tapahtuman järjestelyihin. Katso karsintaottelut CANAL+:lta: 2.6. Järjestäjät ottavat vastaan korkeintaan 200 osanottajaa, jolloin jokaiselle osanottajalle tulee pompittavaksi varttitunnin rupeama. Väistynyt puheenjohtaja Risto Piekka korosti, että vaikka järjestöillä on hyvin erilaisia tavoitteita, yhteistyökyky on yhä keskeinen keino myös akavalaisten palkansaajien etujen valvomisessa. Valinta oli odotettu. Hän muutti perheineen Kanadaan vuonna 957. Viimeiset vuodet hän työskenteli Kokkolassa. 9-vuotias koivikko on aiheuttanut allergiahaittoja alueen asukkaille. Toholammin hyvinä puolina asukkaat pitävät pienen paikkakunnan rauhallisuutta sekä kaunista luontoa. Yhtiö toteuttaa siellä noin 2,2 miljoonaa euroa maksavan laajennuksen ja tarvitsee lisämaata. Kari Ojalalta ostettiin samalta alueelta 0,5 hehtaaria 30 000 eurolla. Jorma Junnikkalalta ostettiin 0,7 hehtaarin suuruinen määräala Jukolantanhuan varresta Etelänkylältä 47 500 eurolla. Kuolleita Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen toisen pykälän muutokseen. Jos yrittäjät lähtevät, silloin lähtee kaikki. – Minua harmittaa se, että yrittäjät lähtevät täältä pois. Puhujat korostivat myös tarvetta edelleen vahvistaa Akavan yhteiskuntapoliittista asemaa ja edunvalvontaa. Viljasen mukaan yhteistä on keskeisin tavoite: osaamisen arvostus ja työn kannustavuus ovat ne keinot, joilla hyvinvointiyhteiskuntaa kehitetään. kesäkuuta Kalan yönä, jolloin kylässä on muutakin toimintaa. Ennätystä tavoitellaan ensi viikon torstaina 7. Kuvat: Outi Yli-Arvo Sari Pajakoski. Tarkista avausja korttimaksut omalta kaapeli-tv operaattoriltasi. useita vuosia aktiivisesti Kanadan suurjuhlien järjestelytoimikunnassa sekä ohjaamalla ja esiintymällä voimisteluja kansantanssiryhmissä useissa kansainvälisissä liikuntatapahtumissa ja festivaaleilla eri puolilla maailmaa. Eva Liigvald Entinen kokkolalainen Eva Alina Liigvald, ent. Tarja Hautamäki Lohtajalainen postin myyntiesimies Tarja Hautamäki kuoli äkillisesti rakkaan harrastuksensa parissa lauantaiaamuna 26. – Asiat pitäisi saada sellaiselle tolalle, että nuorten ensimmäinen ajatus ei ole se, että on päästävä Toholammilta pois, miettii Piilola. Ihmiset toivovat, että täällä olisi palveluja, mutta toisaalta he valittavat hintoja, toteaa 32 vuoden jälkeen takaisin Toholammille muuttanut Tanja Piilola. Sari Lappi. Helsingissä koolla ollut Akavan liittokokous teki päätöksensä yksimielisesti ilman äänestyksiä. Kisassa olivat alun perin mukana myös Tekniikan akateemisten TEK:n toiminnanjohtaja Heikki Kauppi (kok.), Ekonomiliiton neuvottelujohtaja Sture Fjäder (sit.) ja Lääkäriliiton entinen puheenjohtaja Kati Myllymäki (sit.). Muutoksen jälkeen kuntayhtymällä on mahdollisuus tarjota perusterveydenhuollon palveluja kunnille. Muutoksen hyväksyminen edellyttää jäsenkunnista vähintään kahdenkolmasosan kannatuksen. Kultala kuoli Thunderbayssa, Kanadassa tiistaina 22. KATSO KESÄ PUOLEEN HINTAAN! Liity nyt myymälässämme Fashion Card -kanta-asiakkaaksi! Ensimmäisestä 50 euron ostoksesta 10 euron arvoinen lahjaseteli Kerää pisteitä: 250 euron ostoksista 10 euron arvoinen etuseteli Etuja kuukausittain Tällä viikolla Fashion Card -kortilla kaikki normaalihintaiset tuotteet -20% Puku 120,Pusero 34, 90 Hame 35, 90 Outi Yli-Arvo TOHOLAMPI (KP) Toholampiset haluaisivat kehittää paikkakunnallaan eniten yrittäjien ja nuorten asemaa. Siinä onkin kunnan päättäjille terveisiä, toteaa puolestaan Sari Lappi. Eva Liigvaldia jäivät kaipaamaan Kanadassa neljä lasta ja lastenlapset perheineen sekä Suomessa sisko ja sisarusten lapset perheineen. Viljanen seuraa tehtävässä vuodesta 1999 Akavaa johtanutta Risto Piekkaa (kok.). Myös Sari Pajakoski on pitkälti Piilolan kanssa samoilla linjoilla. Kun alat yhdistetään, sinne saadaan kaavanmuutoksella 5–6 omakotitonttia. Tontti ja sillä sijaitseva tehdas myytiin yhtiölle neljällä miljoonalla eurolla keväällä. – Yrittäjyyttä ei tueta täällä tarpeeksi. Hän korostaa, että nuorisossa on Toholamminkin tulevaisuus. Ylikotila, kuoli maanantaina 28. Suomi Belgia 22.8. Kolpissa pompitaan ennätykseen Timo Sipilä HELSINKI (STT) Korkeasti koulutettujen etujärjestö Akava valitsi tiistaina uudeksi puheenjohtajakseen Uuden insinööriliiton puheenjohtajan Matti Viljasen (57, sit.). Keskiviikkona 30.5.2007 Ronaldinwho. – Kun ostaa täältä, yrittäjätkin uskaltavat panostaa enemmän tuotevalikoimiin. Hinnassa on huomioitu 1 000 visakoivun arvo. Lapin mielestä parannettavaa Toholammilla löytyy myös koulukuljetusten järjestämisessä. Määräala sijaitsee yhtiön Satamatien varressa omistamalla kuuden hehtaarin suuruisella tontilla. Usein he jäävät työn perässä esimerkiksi opiskelupaikkakunnalle, harmittelee Pajakoski. Vaikka yritysten lähteminen paikkakunnalta harmittaa, pienten lasten äiti Päivi Kulju on kuitenkin tyytyväinen lapsiperheiden asemaan Toholammilla. outi.yli-arvo@kpk.. Suomi Kazakhstan Katso muu ottelutarjonta www.canalplus.fi Katso CANAL+ Total -paketin kanavia ensimmäiset neljä (4) kuukautta puoleen hintaan 14,50 €/kk. Tarjous on voimassa 31.5.2007 asti. Piilolan mukaan Toholammilta on lähdettävä pienen asian takia yhä useammin asioimaan naapurikuntiin. Sen mukaan kuntayhtymä voi järjestää ja tuottaa terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja kehitysvammaisten erityishuollon palveluja ja muita palveluja. Akavan uusi vetäjä – ”Hiljanen-Viljanen” – tunnetaan rempseydestään ja huumorintajustaan. Uusi puheenjohtaja haluaa koota järjestön rivit Matti Viljanen äänestyksittä Akavan johtoon. Piekka sai kokouksessa kosolti kiitoksia vuonna 1973 alkaneesta urastaan Akavassa. Alueelle rakennetaan tämän ja ensi vuoden aikana Jokipuisto, jonka pinta-ala on kaksi hehtaaria ja kustannusarvio 160 000 euroa. Ennätyksen tavoitteluun on tähän mennessä ilmoittautunut 120 osanottajaa. Hän oli syntynyt 31.1.1925 Kaustisella. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen. Viljanen korostikin valintansa jälkeen, että Akavan tavoitteet on määriteltävä ja rakennettava siten, että kaikki voivat olla niiden takana. Trampoliini sijoitetaan uimarannalle. toukokuuta Honkaharjun Toivontuvassa. – Meidän tietojemme mukaan kukaan ei ole tehnyt tässä lajissa virallista Suomen ennätystä. Esko Valikaisen (kok.) mukaan sairaanhoitopiiri aikoo määritellä erilaisille palveluille ja operaatioille hinnan, jolloin voidaan varmistaa, ettei subventiota tapahdu. Nyt siitä ollaan pääsemässä eroon. Päivi Kulju ja Elias. Viljanen saa johdettavakseen noin 485 000 -jäsenisen järjestön, jossa puheenjohtajilla on perinteisesti ollut vaikeuksia saada tukea kaikilta jäsenliitoilta. Liittokokous ei tehnyt kokouksessaan henkilövalintojen lisäksi merkittäviä linjaratkaisuja. Etenkin yrittäjien asioihin panostaminen nousi useimmiten esiin Toholammin keskustassa tehdyssä gallupissa, jossa kysyttiin: mitä asioita haluaisit kehittää paikkakunnallasi. Hyppiminen päättyy lauantaina iltapäivällä kolmen aikaan, kun 50 tuntia on tullut täyteen. Siksi hän toivookin, että oman paikkakunnan yrityksiä käytettäisiin mahdollisimman paljon. Siellä hän jatkoi rakasta liikuntaharrastustaan toimimalla mm. Kiistoja synnyttävät hänen mukaansa ne, joilla kiistoihin on tarvetta. – Päivähoitopaikkoja on ainakin toistaiseksi hyvin, ja harrastusmahdollisuuksiakin aivan kiitettävästi, Kulju toteaa. Kokkolassa asuessaan Eva Liigvald aloitti jo pikkutyttönä liikuntaharrastuksen Voimisteluja Urheiluseura Kokkolan Jymyssä, jossa hän myöhemmin toimi sekä liikunnan ohjaajana että johtokunnan jäsenenä. Vainajaa jäävät suremaan puoliso, lapset perheineen sekä laaja sukulaisja ystäväpiiri. Aila Siirilä (kesk.) katsoi, ettei perussopimuksen muutos vaaranna kuntaja palvelurakenneuudistukseen liittyviä kuvioita. Omilla ehdokkaillaan keväällä kampanjoimaan lähteneet liitot asettuivat kokouksessa Viljasen taakse, kun oli selvää, että hänen takanaan on selvästi yli puolet kokousedustajista. Sillä sijaitsee muun muassa Jussi Kurikkalan patsas. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin mukaan muutos liittyy Paras-hankkeeseen. toukokuuta Lohtajalla. Kaikki tavoitteiden taakse Valintaa edeltäneissä puheenvuoroissa jäsenliittojen edustajat korostivat Viljasen vahvuuksia ja edellytyksiä vetää liittoa seuraavan nelivuotiskauden. Piilolan mukaan myös nuoriso pitäisi ottaa paremmin huomioon muun muassa uusia työpaikkoja luomalla. Lisäksi niiden asukasluvun on oltava vähintään puolet jäsenkuntien asukasluvusta. Ne on kuitenkin pidettävä täysin erillään muista kuluista, ettei ole subvention eli tukemisen vaaraa. Lauri Vähäkainu Kokkolalainen Lauri Johannes Vähäkainu kuoli tiistaina 29. Katri Konttila Nivalalainen Katri Sanelma Konttila, o.s. Kalajoki hyväksyi muutoksen Tapio Lehtinen PEDERSÖRE (KP) Pedersöressä sijaitsevan Kolpin asukkaat aikovat hyppiä trampoliinilla 50 tuntia, mikä toteutuessaan on uusi Suomen ennätys. – Kun tulevaisuutta ajattelee, niin olisi tärkeää, että nuoret palaisivat takaisin Toholammille. Uutiset 5 KESKIPOHJANMAA . Puheenvuoroissa käytiin läpi Akavan keskeisiä tavoitteita työelämän kehittämisestä, palkkauksesta ja koulutuksesta. Hän oli kuollessaan 55-vuotias
Suomessa hallitsee Nokia ja Ruotsissa SonyEricsson. – Tällä alalla paine lisäkapasiteettiin on tietysti jatkuva, hän toteaa. Tiistaina julkistettujen tietojen mukaan luottotappioiden määrä on nyt 0,7 prosenttia, kun se syksyllä oli 0,9 prosenttia. Asiakasomistajat voivat ottaa käyttöönsä myös uusia tuotteita, kuten liittää Visa-kortin Setukorttiinsa. Toimittaja: Hannu Lehto 020 750 4408 hannu.lehto@kpk.. Microsoftin pohjoismaista matkapuhelinyksikköä johtava Peter Wissinger arvioi, että erilaisia Windows-kännyköitä on vuoden lopussa markkinoilla 20–25, kun tällä hetkellä markkinoilla on viisi tai kuusi mallia. Töissä siellä on 34 ihmistä. Yhtiöllä on Suomessa tällä hetkellä 12 leipomoa, joista Kokkolan leipomo on pienin. ser. Security 1.23 13,6 -3.91 -26.44 1.19 1.70 Stockmann A 35.21 0,5 -0.28 +12.45 32.20 37.10 Stockmann B 35.65 50,2 +0.42 +13.06 32.40 37.25 Stonesoft 0.50 53,0 -3.85 +8.33 0.47 0.55 Stora Enso A 13.99 2,5 -1.96 +29.73 11.81 14.34 Stora Enso R 14.01 4185,4 -2.30 +27.81 11.82 14.35 Stromsdal 0.63 9,1 0.00 -58.00 0.59 0.80 Suomen Helasto 1.19 2,5 -0.83 +9.09 1.12 1.24 Suomen Terveystalo 2.57 26,3 0.00 2.32 2.74 Suominen 3.40 4,2 -1.16 +6.50 2.99 3.79 SYSOPENDIGIA 4.03 18,6 +0.25 +7.20 3.40 4.05 Talentum 3.65 41,9 -1.35 +11.45 3.30 3.80 Tamfelt O 11.90 0,1 +2.59 +28.89 10.60 12.70 TamfeltP 11.40 10,4 0.00 +26.81 10.50 12.45 Technopolis 7.81 24,7 -1.64 +30.81 7.13 8.15 Tecnomen 1.27 25,4 0.00 -41.20 1.25 1.80 Tekla 14.20 72,7 -0.91 +199.16 7.63 14.33 Teleste 11.10 18,5 -0.45 +7.01 10.20 12.14 TeliaSonera 5.44 1465,2 -2.16 +17.05 5.39 7.35 TietoEnator 23.43 376,5 -0.30 +3.07 20.30 24.48 Tiimari 4.61 7,5 -0.86 +2.08 4.64 5.37 TJ G 0.10 108,1 0.00 +66.67 0.06 0.10 Tulikivi A 2.95 9,4 0.00 -6.94 2.84 3.67 Turkistuottajat C 11.02 0,0 +8.04 10.75 13.90 Turvatiimi 0.34 180,0 0.00 -10.53 0.30 0.35 UPM-Kymmene 19.16 4141,0 -0.83 +12.20 17.88 20.46 Uponor 30.10 269,7 -1.51 +28.19 25.97 31.30 Vaahto G A 12.77 0,4 -2.67 +74.93 9.15 14.15 Vaahto G K 13.60 0,6 +1.57 +78.53 8.82 14.95 Vacon 30.20 4,8 -1.11 +40.09 24.60 31.25 Vaisala A 37.70 6,5 +0.24 +49.25 32.25 40.50 Viking Line 34.10 0,3 -5.80 +69.48 22.50 36.20 Wärtsilä A 46.60 2,8 -1.87 +57.88 38.85 49.87 Wärtsilä B 47.95 331,5 -1.68 +59.95 39.00 50.42 YIT 25.96 379,2 -0.27 +26.98 19.81 27.40 Yleiselektroniikka E 3.80 1,0 0.00 +33.33 3.05 4.05 2. Ministeriön laskeman matkapuhelujen hintakorin mukaan suomalainen maksaa kännykän käytöstä keskimäärin 17,7 euroa kuukaudessa. Raati perusteli valintaa tuloksentekokyvyllä, vakavaraisuudella, henkilöstöstä huolehtimisella ja esimerkillisellä yrityssaneerauksella. SanomaWSOY:n hallitus nimitti 48-vuotiaan Sadeojan tiistaina Ilta-Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi. Sen ansiosta töitä ainakin riittää. Haikosen yrityksissä työskentelee kolmesta viiteen ihmistä. Maatalous vaihtui metalliin Laitalan ”vastarannankiiski” kyseenalaistaa kasvumantran Lestijärvellä asuva Jukka-Pekka Tuikka on työskennellyt Esa Haikosen yrityksessä neljä vuotta. Ilkka tarjosi osakkeista 1 450 euroa kappaleelta. Perintäyhtiö Intrum Justitian tekemän maksutapaselvityksen mukaan suomalaisyritysten luottotappioiden määrä on vähentynyt viime syksystä. Ostotarjous päättyi perjantaina. Windows tunkeutuu kännyköihin HAAPAVESI (KP) Haapaveden Puukaluste Oy on valittu Vuoden yritykseksi puusepänteollisuudessa. Meidän haasteemme on tehdä kiinnostavaa lehteä, jonka ihmiset haluavat ostaa, ja toisaalta tehdä se hyvän journalismin keinoin, Sadeoja korostaa. Vaasan & Vaasan Oy:llä oli 1990-luvun alkupuolella Suomessa yli 40 leipomoa, mutta viime vuosina yhtiö on sulkenut useita pieniä leipomoitaan. Kiint. Täytyyhän aikaa jäädä perheellekin. – Hyvät yritykset ovat vähintään 30-vuotiaita. Tuotteita ovat esimerkiksi metallija alumiiniovet. B SEK 175.00 983,0 -0.28 +76.38 110.50 190.00 Elisa EUR 21.37 555,1 +0.75 +38.18 20.18 23.80 Ericsson ser. B SEK 178.00 2475,6 +0.28 +34.98 156.00 181.50 Metso EUR 40.38 761,4 +0.02 +39.79 36.45 42.38 Møller-Mærsk B DKK 67400.00 5,9 +0.60 +37.86 52200.00 67000.00 Neste Oil EUR 27.47 1274,3 -1.33 +7.99 21.82 27.98 Nokia EUR 19.74 25665,0 -0.50 +15.89 14.63 20.10 Nordea SEK 114.20 8222,4 -0.35 +26.98 103.00 118.00 Novo Nordisk B DKK 574.00 601,7 +1.23 +56.85 465.50 579.00 Rautaruukki K EUR 44.10 542,8 +0.59 +86.39 27.80 43.84 Sampo A EUR 23.30 1087,3 +0.22 +51.56 19.88 24.38 Sandvik AB SEK 126.00 4171,9 +0.60 +42.78 93.54 132.61 SCA B SEK 120.25 1646,2 +0.42 +15.70 114.25 129.50 SCANIA AB ser. Talous Keskiviikkona 30.5.2007 . Haapaveden Puukalusteesta Vuoden yritys HELSINKI (STT) S-ryhmän S-Pankki aloittaa toimintansa lokakuussa. Security -3,9 Ulkomaiset indeksit New York, Dow Jones IA 13502.57 -0.03 New York, Nasdaq 2566.23 +0.35 Tokio, Nikkei 225 17672.56 +0.48 Hong Kong, HS 20469.59 -0.29 Lontoo, FTSE 100 6606.50 +0.55 Frankfurt, DAX 7781.04 +0.54 Pariisi, CAC 40 6056.39 -0.25 OMX Tukholma 416.57 -0.18 Moskova RTS 1770.42 -1.36 Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 Euribor-korot 1kk 3kk 6kk 12kk 3.992 4.109 4.244 4.444 +0.009 +0.002 +0.004 +0.010 Arvo % Muutos 1 pv %-yks Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Australia, dollari 1.64380 Hongkong, dollari 10.54420 Intia, rupia 54.56040 Islanti, kruunu 83.15000 Iso-Britannia, punta 0.68000 Japani, jeni 164.01000 Kanada, dollari 1.44460 Kuwait, dinaari 0.38877 Kypros, punta 0.58320 Latvia, lati 0.69470 Liettua, liti 3.45160 Malta, liira 0.42800 Marokko, dirham 11.18500 Norja, kruunu 8.10540 Puola, zloty 3.82610 Ruotsi, kruunu 9.27210 Saudi-Arabia, rial 5.05750 Singapore, dollari 2.06010 Slovakia, koruna 34.03100 Sveitsi, frangi 1.64860 Tanska, kruunu 7.44960 Thaimaa, baht 44.01600 Tsekki, koruna 28.33100 Tunisia, dinaari 1.75480 Turkki, uusi liira 1.78820 Unkari, forintti 250.49000 USA, dollari 1.34720 Venäjä, rupla 34.86200 Viro, kruunu 15.64660 Tilanne eilen kello 18 Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, paitsi viitekorot pankeilta. Maaseudun puolesta Haikonen ryhtyi metalliyrittäjäksi sen jälkeen, kun oli ollut kymmenen vuotta vieraan töissä ja toiset kymmenen vuotta maatalousyrittäjänä. Tuotteita löytyy kuitenkin laidasta laitaan esimerkiksi veneja huonekaluteollisuuteen sekä koneiden valmistukseen. Ilta-Sanomia uudistettiin viimeksi maaliskuussa, kun viikonloppunumero pilkottiin selvemmin uutisosioon, asiaosastoon ja viihdeliitteeseen. A SEK 229.50 3777,8 -0.22 +27.78 210.50 248.50 Skanska ser. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että jos minulla on muutama hyvä työntekijä ja työllistän itseni, tarvitseeko sitä enempää tehdä. Levikkitavoitetta konserni ei uudelle päätoimittajalle asettanut. Yritys työllistää 30 henkilöä ja kuluvan vuoden liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa. – 7-päivää-lehden tyyppiseen journalismiin haluamme enemmän kuin hajuraon. Oston tavoitteena on vahvistaa Ilkan asemaa monikanavaisena sanomalehtien julkaisijana. Valintaansa vuoden 1995 murroksessa hän sanoo olevansa tyytyväinen. Handelsb. B SEK 114.75 1970,1 -1.08 +46.84 97.50 120.00 TeliaSonera SEK 50.50 29368,8 -1.46 +15.43 49.50 67.75 UPM-Kymmene EUR 19.16 4141,0 -0.83 +12.20 17.88 20.46 Vestas Wind Systems DKK 386.00 989,3 +0.78 +162.33 231.00 395.00 Volvo ser. B SEK 157.50 1396,3 0.00 +20.69 144.00 164.00 AstraZeneca SEK 368.00 2021,9 +0.96 -5.57 357.00 408.50 Atlas Copco A SEK 115.50 6892,6 -0.22 +34.00 89.57 117.50 Atlas Copco B SEK 107.00 2100,7 -1.38 +38.05 84.28 110.25 Boliden SEK 144.00 2911,9 -1.03 +21.75 127.35 162.88 Danske Bank A/S DKK 242.50 1353,6 +0.10 +7.67 239.75 273.00 Electrolux ser. B SEK 168.50 2497,2 -0.59 +120.69 107.50 169.50 Securitas ser. A SEK 203.50 1722,7 -0.25 +3.03 196.50 222.00 Swedbank AB ser A SEK 259.50 2435,8 -0.19 +34.02 236.00 278.50 Swedish Match AB SEK 128.75 2827,3 +0.59 +13.27 115.50 128.50 Tele2 AB ser. Julkkisjournalismiin hyvää makua Iltasanomien uusi päätoimittaja Sadeoja: Tapio Sadeoja on työskennellyt Ilta-Sanomissa vuodesta 1981. Vaasan & Vaasan Kokkolan leipomoa uhkaa sulkeminen ESPOO (STT) Ohjelmistojätti Microsoftin tavoitteena on, että Suomessa myydään vuoden sisällä vähintään 60 000 Windows-käyttöjärjestelmällä varustettua matkapuhelinta. – Kustannusten nousua ei ole saatu kompensoitua tuotteiden hinnankorotuksilla. – Oli tehtävä valinta sen väliltä, rakentaako robotti pellolle vai halliin. Johtaja Vesa Moision mukaan yksi vaihtoehto on, että koko leipomo suljetaan. Muutos ei vaadi toimenpiteitä S-ryhmän asiakkailta. Kuva: Tomi Hirvinen Sarianna Toivonen HELSINKI (STT) Ilta-Sanomien uusi vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja haluaa korostaa hyvää makua julkkisjournalismissa. Haapaveden Puukaluste vietti viime vuonna 30vuotisjuhliaan. Liikenneja viestintäministeriön tiistaina julkaiseman tutkimuksen mukaan hinnat ovat nousseet 12 prosenttia viime vuodesta puhelujen aloitusmaksujen vuoksi. Viimeksi suljettiin Vaasan leipomo vuonna 2004. B SEK 144.50 2435,6 -1.20 +32.52 113.87 147.00 SSAB A SEK 252.50 1955,2 +0.40 +82.69 149.50 256.50 Stora Enso R EUR 14.01 4185,4 -2.30 +27.81 11.82 14.35 Sv. raaka-aineen ja energian hinnannousulla. Laaja-alaisissa yrityksissä operoidaan haponkestävällä alumiinilla ja mustalla raudalla. – Näkyviä muutoksia tulee paloittain olemaan loppuvuoden aikana paljonkin. Huonoa omaatuntoa saa aina tuntea, neljän lapsen isä pohtii. KESKIPOHJANMAA 6 PÄIVÄN RAHA-ASIAT 8000 10000 12000 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 11242.8 ?0.6 % Eniten nousseet % Eniten laskeneet % Atlantic Petroleum P/F +23,2 Biohit B +13,7 Etteplan +7,2 Ilkka-yhtymä 1 +6,9 Done Solutions +6,5 Viking Line -5,8 Birka Line B -5,7 Ruukki G -5,2 M-real B -4,0 SSH Comm. Kouluunkin on etäisyyttä vain viisisataa metriä. Sadeoja tahtoo lehden jatkavan tiukasti helmikuussa kuolleen päätoimittajan Hannu Savolan viitoittamalla ”pari piirua asiajournalismiin” -tiellä. Lisäksi kehitys verkkopuolella on voimakasta, sillä siellä keskeiseksi ovat nousemassa videot ja lukijoiden tuottama aineisto, Sadeoja listaa. Wissinger myöntää, että Suomen ja Ruotsin matkapuhelinmarkkinat ovat hankalia Microsoftille. OMX Nordic yleisindeksi 257.48 -0.57 +12.35 OMX Nordic 40 1350.74 -0.73 +11.78 OMX Helsinki 11242.80 -0.61 +16.80 OMX Helsinki 25 3270.56 -0.76 +12.37 Indeksit Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv vuoden alusta OMX Helsinki 29.05.2007 Indeksi 11242.80 Muutos% -0.61 Päälistan vaihto (klo 18) 880,1 milj. Sadeoja on pitkän linjan iltasanomalainen, sillä hän on viihtynyt talossa jo 26 vuotta. Päälista Affecto 3.91 10,3 +0.51 +66.95 3.00 4.00 Ahlstrom 22.30 31,7 -1.20 +0.53 21.30 24.09 Aldata Solution 1.83 102,6 -1.08 -7.04 1.35 1.87 Alma Media 10.24 55,0 -3.12 +46.60 9.00 10.57 Amanda Capital 3.34 1,9 -1.47 +21.07 3.19 3.75 Amer Sports 16.75 735,7 +0.90 +2.41 15.70 17.55 Aspo 6.92 9,6 0.00 +2.52 6.83 7.79 Aspocomp G 0.53 192,8 +1.92 -77.91 0.52 1.57 Atlantic Petroleum P/F 1499.00 34,9 +23.17 550.00 1217.00 Atria G plc A 24.28 19,9 -2.45 +41.42 17.76 26.70 Bank of Åland A 30.00 0,1 -0.33 +20.40 25.66 30.10 Bank of Åland B 26.00 1,4 +0.39 +7.96 23.90 27.00 Basware 12.70 7,8 +1.93 -1.11 10.95 13.80 Beltton-G 3.95 3,1 -1.00 +6.97 3.95 4.90 Benefon S 0.11 153,7 0.00 -56.00 0.10 0.24 Biohit B 2.90 107,1 +13.73 +2.41 2.06 3.25 Biotie Therapies 0.95 131,6 -1.04 +101.82 0.88 1.15 Birka Line A 16.80 8,7 -1.18 +41.67 12.00 18.19 Birka Line B 14.50 2,6 -5.66 +27.02 11.50 15.95 CapMan B 3.60 30,0 -0.55 +30.22 2.89 3.62 Cargotec 46.90 105,9 +0.11 +28.43 41.69 49.30 Cencorp 0.30 22,9 0.00 -64.71 0.27 0.45 Citycon 5.45 236,0 -0.73 +61.47 4.77 6.00 Componenta 13.55 77,6 +2.03 +117.35 8.54 13.28 Comptel 1.96 6,0 -0.51 +15.20 1.80 2.12 Cramo 34.30 91,9 +0.44 +167.42 18.80 34.15 Done Solutions 0.49 306,0 +6.52 +43.75 0.28 0.48 Efore 1.15 90,0 +3.60 -40.32 1.01 1.48 Elcoteq SE A 6.20 70,2 0.00 -62.54 6.20 9.92 Elecster A 5.85 0,4 0.00 -2.66 4.53 6.60 Elektrobit 1.80 54,1 +1.12 -21.59 1.53 2.46 Elisa 21.37 555,1 +0.75 +38.18 20.18 23.80 eQ Online 7.60 315,0 0.00 +121.57 4.96 7.60 Etteplan 12.81 49,9 +7.20 +113.39 6.80 11.95 Evia 1.04 0,1 +4.00 -25.37 0.97 1.20 Evox Rifa G 0.11 25,1 0.00 +37.50 0.08 0.12 Exel 15.31 264,1 +0.07 +22.40 12.74 15.60 F-Secure 2.30 156,0 -0.86 -14.07 1.86 2.69 FIM G 7.91 1,7 -0.88 +45.89 5.90 8.30 Finnair 12.52 7,6 -0.63 +13.00 12.15 14.21 Finnlines 16.80 37,0 +0.60 +16.54 16.69 17.75 Fiskars A 13.09 4,2 +0.31 +28.83 12.10 13.64 Fiskars K 14.20 1,9 +1.43 +33.33 12.20 14.40 Fortum 24.38 4430,8 -0.45 +26.37 20.17 24.49 HKScan A 18.25 59,8 -0.27 +95.10 13.97 18.56 Honkarakenne B 5.59 0,5 +1.64 -1.79 5.32 6.15 Huhtamäki 13.36 112,6 -1.04 -4.12 12.03 15.75 Ilkka-yhtymä 2 10.60 10,7 +0.09 +8.06 10.46 12.24 Incap 2.24 2,0 +0.45 +6.70 1.93 2.64 Interavanti 6.30 0,0 +18.64 5.25 8.20 Ixonos 6.50 66,3 +4.84 +40.91 4.57 6.20 Julius Tallberg 3.87 12,2 -0.51 +47.72 3.03 3.93 Kasola A 3.99 0,0 +6.12 -5.76 3.50 4.14 Kemira 16.15 229,1 -0.62 +22.55 15.85 19.14 Kemira GrowHow 11.99 843,5 -0.08 +172.73 6.71 12.13 Keskisuomalainen A 18.49 0,3 +0.22 -7.19 18.00 19.20 Kesko A 49.95 3,4 +0.02 +74.92 37.60 53.22 Kesko B 50.90 536,4 -0.18 +74.03 37.67 54.83 Kesla A 10.40 3,4 0.00 +40.54 8.67 10.62 KONE 43.92 240,0 -0.50 +34.08 41.33 47.72 Konecranes 29.44 304,8 -1.93 +91.82 21.20 30.18 Kyro 3.97 11,7 +0.25 -7.69 3.90 4.50 Larox B 11.70 31,5 +1.30 +56.08 8.51 11.55 Lassila & Tikanoja 27.36 50,2 +1.07 +65.36 21.75 27.90 Lemminkäinen 53.70 11,4 -0.30 +68.31 35.50 54.89 Lännen Tehtaat 21.50 3,5 -3.37 +20.27 21.80 24.40 M-real A 5.02 3,3 -1.38 +11.87 4.65 5.79 M-real B 5.03 2963,6 -4.01 +19.91 4.53 5.88 Marimekko 15.27 3,5 -0.13 -10.06 14.85 17.00 Martela A 9.20 13,6 +4.90 +27.47 6.41 9.50 Metso 40.38 761,4 +0.02 +39.79 36.45 42.38 Neomarkka B 9.17 2,6 -0.86 +11.45 7.91 9.35 Neste Oil 27.47 1274,3 -1.33 +7.99 21.82 27.98 Nokia 19.74 25665,0 -0.50 +15.89 14.63 20.10 Nokia N 19.80 113,1 +0.25 15.52 19.86 Nokian Tyres 24.78 477,6 -1.55 +112.58 14.23 25.17 Nordea (publ) FDR 12.34 1612,1 -1.20 +29.43 11.10 12.88 Nordic Aluminium 31.01 0,7 -0.96 +70.16 19.75 31.31 Norvestia 8.47 12,3 -0.35 +4.94 8.16 9.34 Okmetic 4.45 46,2 -0.45 +54.14 3.50 4.47 OKO Bank A 14.70 447,2 -0.20 +21.84 12.46 14.85 Olvi A 27.49 2,2 +1.66 +97.37 19.60 27.04 OMX AB 22.96 29,4 -1.46 +69.70 13.70 23.30 Oral Hammaslääkärit 3.73 1,0 +1.36 +94.71 2.92 3.77 Oriola-KD A 3.30 24,6 +2.48 3.10 3.50 Oriola-KD B 3.30 81,8 +0.61 3.12 3.57 Orion A 18.20 25,5 +0.50 16.01 18.56 Orion B 18.24 195,9 +0.33 15.96 18.58 Outokumpu 26.47 1289,3 -1.96 +52.97 24.40 30.66 Outotec 36.70 586,3 -2.13 19.85 37.50 P-Karjalan Kp 14.99 0,4 +3.17 +58.18 9.92 22.84 Panostaja A 1.56 14,4 +0.65 +30.25 1.33 1.60 Panostaja B 1.52 3,1 0.00 +52.00 1.39 1.59 Panostaja B N 2007 1.35 26,2 +0.75 1.20 1.37 Perlos 4.00 161,4 -2.68 -46.20 3.20 4.33 PKC G 10.62 446,9 +0.19 -9.79 9.30 12.35 Ponsse 1 15.00 153,9 +0.07 +24.92 12.51 15.10 Proha 0.37 941,3 +2.78 -10.00 0.35 0.45 Puuharyhmä 94.86 0,0 +123.20 62.80 95.15 Pöyry 16.30 23,0 +0.49 +99.75 11.45 16.60 QPR Software 0.80 0,5 0.00 -8.05 0.76 0.96 Raisio vaihto-os. Jos työpaikkoja ei saada, väki häipyy. Ilkka onnistui nostamaan omistusosuuttaan yhtiöstä vain vajaaseen viiteen prosenttiin. Toimenkuvaan kuuluu myös kunnossapitoa. 2.01 74,9 0.00 +16.86 1.79 2.18 Ramirent 20.54 282,6 +0.69 +180.03 11.20 21.31 Rapala VMC 6.00 7,7 0.00 -1.48 5.71 6.26 Rautaruukki K 44.10 542,8 +0.59 +86.39 27.80 43.84 Raute A 14.27 0,1 -1.18 +9.39 12.57 14.50 Rocla 11.40 0,4 +1.33 -13.46 10.75 12.50 Ruukki G 2.37 657,9 -5.20 +228.95 1.20 2.50 S Sääst. Töitä tehdään sekä suoraan asiakkaille että alihankintapohjalta. Viimeisen viiden vuoden ajan Haikosella on ollut vakioasiakkaita, joita on tullut viime aikoina lisää. – Olen tällainen vastarannankiiski. Nykyisten S-etukorttien ja muiden rahoituspalveluiden käyttö jatkuu ennallaan. – Viihdettä ja julkisuuden henkilöitä voidaan käsitellä hyvän journalismin keinoin ja hyvällä maulla. päivä. – Meidän vahvuutemme ja heikkoutemme on se, että toimimme niin laajalla alueella. Haikonen korostaa, että yrityksissä on alusta asti vannottu hyvän laadun nimiin. Samalla lehden toisen päätoimittajan paikka laitettiin ulkoiseen hakuun. – Kilpailutilanne on tiukka ja varmaan tulee pysymään sellaisena. B SEK 142.75 4907,5 0.00 +107.64 89.04 145.25 Vostok Nafta SEK 344.50 510,2 -3.37 -23.96 356.50 463.21 OMX Nordic 40 -lista Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta osakkeet Viitekorot Peruskorko 3,75 1.1.2007 +0.50 EKP:n repo 3,75 14.3.2007 +0.25 EKP:n anto 4,75 14.3.2007 +0.25 EKP:n otto 2,75 14.3.2007 +0.25 Aktia-prime 4,00 30.3.2007 +0.25 eQ-prime 3,75 1.5.2007 +0.25 Handelsbanken-prime 4,00 22.3.2007 +0.25 Hypo-prime 4,00 1.2.2007 +0.20 Nordea-prime 4,00 1.5.2007 +0.25 OP-prime 3,90 23.1.2007 +0.40 POP-prime 4,00 30.4.2007 +0.25 Sampo-prime 4,00 12.4.2007 +0.25 SEB Gyllenberg -prime 3,75 1.4.2007 +0.25 SP-prime 4,00 16.4.2007 +0.25 Tapiola-prime 4,00 2.5.2007 +0.25 Ålandsbanken-prime 4,10 15.5.2007 +0.25 Korko % Muuttunut viimeksi Muutos %-yks Valuutta Helsingin 50 60 70 80 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 69.42 ?1.6 % Yhteystiedot Osaston esimies: Simo Kattilakoski 020 750 4407 simo.kattilakoski@kpk.. Ei levikkitavoitetta Iltapäivälehtien kilpailu on viime vuosina kiristynyt, sillä haastaja Iltalehti on kirinyt Ilta-Sanomia kiinni. B SEK 101.75 2676,2 0.00 -27.06 95.75 111.50 Skand. Haikonen uskoo, että maatalouden murrosvaihe olisi vaatinut yhtä mittavat investoinnit kuin hän teki metallipuolelle. – Kaikki ne, jotka pystyvät luomaan työpaikkoja maaseudulle vaikka vain itselleen tai muutamalle muulle, vaikuttavat tulevaisuuteen. Uudet tilinumerot ilmoitetaan asiakasomistajille pankin avattua ovensa. Ensk. Muut yhtiöt Ilkka-yhtymä 1 12.73 0,1 +6.88 +8.27 11.01 13.00 Raisio K 1.98 7,4 0.00 +14.45 1.80 2.18 Soprano 0.80 2,0 0.00 +21.21 0.66 0.97 ABB SEK 146.00 4023,6 +0.52 +56.60 112.00 145.25 Assa Abloy ser. Linjaus ei tarkoita sitä, että julkisuuden henkilöt ja viihde eivät enää saisi palstatilaa Ilta-Sanomissa. Kiskomme itsemme siitä niin pitkälle kuin voimme, Sadeoja kärjistää. Toiseksi halvimmalla pääsee keskimäärin 17,9 euroa kuukaudessa maksava luxemburgilainen, kun taas kalleimmissa maissa Ranskassa ja Britanniassa kännykän käyttö maksaa yli 45 euroa kuukaudessa. Haikonen hymähtää ja toteaa, ettei ole vielä tehnyt itselleen selväksi sitä, haluaako kasvua. S-tilejä on tällä hetkellä noin 1,4 miljoonaa ja niillä on varoja yli 800 miljoonaa euroa. Sadeojan mukaan on kuitenkin selvää, että Ilta-Sanomat tulee pitämään tiukasti kiinni markkinajohtajuudestaan. Toimitusjohtaja viihtyy maaseudulla. – Olen sielultani ulkomaantoimittaja, se oli lapsuuden unelmani ja siitä minä aloitin. Ilkka epäonnistui Vaasan Puhelimen ostossa KOKKOLA (STT) Vaasan & Vaasan Oy aloittaa yt-neuvottelut Kokkolan leipomossaan. Matkapuhelut ovat kuitenkin Suomessa pysyneet Länsi-Euroopan halvimpina. – Hyvä laatu tuo mahdollisuuden ottaa uusia asiakkaita. Vaasan & Vaasan perustelee yt-neuvotteluja mm. Jatkuvasti niitä on päätynyt myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Niiden älypuhelimissa on kilpaileva Symbian-käyttöjärjestelmä. 4.00 0,0 +11.73 4.00 4.24 Salcomp 3.82 190,3 -0.26 +24.35 2.66 3.88 Sampo A 23.30 1087,3 +0.22 +51.56 19.88 24.38 SanomaWSOY 23.60 307,4 -0.13 +20.93 20.62 23.63 Satama Interactive 1.17 16,3 0.00 +48.10 1.00 1.21 Scanfil 2.28 26,1 +0.88 -25.90 2.16 2.45 Solteq 1.59 10,2 +3.25 -9.41 1.32 1.60 Sponda 11.80 454,7 -0.59 +65.88 10.65 13.14 SSH Comm. Iltalehti on osa kilpailua, sillä kilpailemme oikeastaan koko irtonumeromarkkinalla aikakauslehtiemme Veikkaajan ja tv-lehtien kanssa, Sadeoja sanoo. Eiköhän tässä kerkeä vielä kehittyä. Matkapuhelujen hinnat ylös HELSINKI (STT) Luottokauppaan liittyvät riskit näyttävät vähentyneen Suomessa. Yritykset sijaitsevat Haikosen lapsuuden maisemissa, Laitalan kylällä, mistä on seitsemän kilometrin matka Toholammin keskustaan. Ilkka pitää tärkeänä, että VLP:n pääomistus säilyisi sen toimialueen maakunnissa, kun sähköisten jakelukanavien merkitys kasvaa. e Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta 1. S-Pankki aukeaa lokakuussa Kaisa Hahto TOHOLAMPI (KP) Kun toholampilaiselta yrittäjältä Esa Haikoselta tiedustelee tulevaisuuden kasvuodotuksia, saa hieman poikkeuksellisen vastauksen siihen verrattuna, mitä on yrityskentällä tottunut kuulemaan. Kaikki nykyiset S-ryhmän jäsensijoitusvarat kuten S-tilit ja määräaikaistilit siirretään S-Pankkiin lokakuun 13. B SEK 161.00 2175,9 -0.62 +38.46 135.00 162.00 SKF, AB ser. Yrityssaneerauksen yritys vei läpi suunniteltua aikaisemmin ja on saanut siitä tunnustusta myös Finnvera Oy:ltä. B SEK 26.35 62269,3 0.00 +11.18 24.10 29.35 Fortum EUR 24.38 4430,8 -0.45 +26.37 20.17 24.49 GN Store Nord DKK 64.75 644,8 -0.77 -2.61 61.25 88.50 H & M SEK 433.00 3369,7 -1.37 +63.20 332.50 447.50 Investor AB ser. Ennen valintaansa Sadeoja toimi viisi kuukautta lehden väliaikaisena päätoimittajana Savolan sairastuttua. Lehden tekijöille se tarkoittaa sitä, että lehti on pystyttävä pitämään tuoreena. Vuosituhannen alussa Ilta-Sanomien levikki oli lähes 215 000, mutta viime vuonna se laski reiluun 186 000:een. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari HELSINKI (STT) Matkapuhelujen hinnat ovat kääntyneet Suomessa nousuun. Toholammin Laitalassa kotipaikallaan asuva Haikonen pani Esmig-Hitsaus Ky:n ja Egumaster Oy:n todenteolla käyntiin seitsemisen vuotta sitten. Päätös syntyi vuonna 1995 Haikosen mukaan ”syistä, jotka kaikki tietävät”. Sähköposti: talous@kpk.. Hän viitoitti tiistaina lehden linjaa kohti hyvää journalismia. S-Pankki palvelee ensisijaisesti asiakasomistajia. HELSINKI (STT) Ilkka-Yhtymä epäonnistui yrityksessään ostaa Vaasan Läänin Puhelin (VLP). Luottokaupan riskit pienentyneet. Elämäntehtäväni on olla rakentamassa menestystä tästä tuotteesta, hän luonnehtii. Yt-neuvottelut alkavat Kokkolassa ensi viikolla ja päättyvät heinäkuun puolivälissä
899 €. 1 KESKIPOHJANMAA . Luottohinta 1.845 €. Ennakkomyynnissä! 35 90 € / kk Korko 0%. Keskiviikkona 30.5.2007 Ilmoitusliite Saimme kauppaneuvotteluissa selkävoiton. laskulla 50 € kampanjamaksu. 1. laskulla 50 € kampanjamaksu. Luottohinta 1.149 €. Todellinen vuosikorko 13,50 %. K D L 32D3000 32” DVB-C/T-viritin, Live Colour Creation – laajempi väritoisto • BRAVIA Engine -kuvanparannusteknologia • Motion. Kuukausierä sis. Arvo 89 €. Kuukausierä sis. 1595 € Suomen ensi-ilt a: TÄYDELLINEN SONY DIGI-televisio antennija kaapelikoteihin. 1. Sinä saat tämän Sony-uutuuden vain meiltä! Odotettu uutuus: Kommunik aattori Huippunopeat laajakaistayhteydet verkkosivujen selaamiseen ja tiedostonsiirtoon • kätevät pikavalintanäppäimet puheluiden ja tiedostojen hallintaan • monipuoliset kalenteritoiminnot ja sisäänrakennettu GPS • 3,2 megapikselin kamera Ky l l ä o n n i s t u u ! Rajoitettu ensierä nyt ennakkomyynnissä! Varaa omasi! Erikoisetu 500 nopeimmalle! CA-moduli kaupan päälle. ow +100 Hz – sulava luonnollinen liike ja terävä kuva • 3 x HDMI • optinen lähtöliitäntä • PC-liitäntä • uusi tyylikäs musta design • saatavana myös: KDL 40D2810 40” 1790 € 22 € / kk Korko 0%. 4 € tilinhoitopalkkion. 4 € tilinhoitopalkkion. Todellinen vuosikorko 7,49%
Elisa Reilu 3,95 €/kk + puhelut 0,049 €/puhelu + 0,085 €/min, yht. Kuukausierä sis. KESKIPOHJANMAA Ilmoitusliite 2 32PFL7572D 32” digi-tv Sisäänrakennetulla digivirittimellä • Conax-kortttipaikka • kontrasti 4000:1 • Pixel Plus 2HD-kuvatekniikka • Active Control • Virtual Dolby Surround • automaattinen kuvasuhteen muutos • USB-mediaportti • 2 X HDMI • 2 x Scart • komponenttiliitäntä • VGA-valmius • 8 ms vasteaika • kääntyvä jalka ja lasinen ruudun kehys • 1200 s. teksti-tv • saatavana myös 42PFL7572D 42” 1999 € KDL-40D2810 40” digi-tv HD-valmis taulutelevisio sisäänrakennetulla digivirittimellä antenni tai kaapeliverkkoon • ruudun kontrasti 1300:1 • kompakti ja litteä muotoilu, heijastamaton pinnoite • voi käyttää myös tietokoneen näyttönä • digitaalinen kampasuodin • Bravia Engine • Live Color Greation • BBE ® Sound • Virtual Dolby ® Surround Sound • NICAMäänijärjestelmä • 3 x HDMI • komposiitti, S-video, 2 x Scart • teksti-tv • saatavana myös 32D2810 32” Ky l l ä o n n i s t u u ! E250 Värikäs trendiuutuus • MP3-soitin • VGA-kamera • Bluetooth Stereo • muistikorttipaikka (microSD) • FM-radio • kaksi väriä: lime ja pinkki Tilasimme valtavan määrän lahjoja. Kaupanpäälle Roxy/Quiksilver-lompakko (arvo 20 €) Liittymän avaus 2,90 €. Tarkista 3G-verkon kattavuus osoitteesta: www.elisa.fi/kuuluvuus. Uutuus! Hintaesimerkki 400 min/kk: Elisa Puhepaketti 400 puhelut 0,045 €/min, yht. 920 €. Puhelinta voi käyttää ainoastaan Elisan liittymällä. Todellinen vuosikorko 9,24 %. 37,95 €/kk + aloitusmaksut ja puhelin suositushinnalla 920 €. 10 kupillista • maksimi liitäntäteho 1520 W • takuu 5 vuotta XB271 akkuimuri Tehokas puhdistuskyky • varrellinen ja käsi-imuri samassa • integroitu rakosuulake • latauksen ilmaisin • kätevä latausteline 3in1-muistikortti Käy kaikkiin SD-versioihin (SD, Mini SD ja Micro SD). 4 € tilinhoitopalkkion. 1. laskulla 50 € kampanjamaksu. Erikseen esim. Puhelinten saatavuus/värit saattavat vaihdella myymälöittäin. Säästä 24 kk sopimuksella alk. Todellinen vuosikorko 9,24 %. Keskiviikkona 30.5.2007 . Meiltä löytyy! Lahjalista Auki taittuva muotoilu • nelitaajuuspuhelin eli puhelinta voi käyttää ympäri maailmaa • musiikkisoitin ja FM-radio • iso näyttö ja selkeä valikko • langaton Bluetooth-tiedonsiirto • VGA-kamera 4x digitaalisella zoomilla HQ7240/17 parranajokone Patentoitu Reflex Action -järjestelmä myötäilee kasvojen muotoja • Super Lift & Cut -kaksivaihetekniikka tarkkaan ajoon • puhdistus helposti juoksevan veden alla • hiljainen käynti • 8 tunnin latauksella jopa 30 min ajoaikaa • toimii myös verkkokäyttöisenä • automaattinen jännitteenvalinta • tarkka rajain viiksille ja pulisongeille KB741H-AO kahvinkeitin Moccamaster-malliston peruskeitin • kapasiteetti 1,25 l • n. laskulla 50 € kampanjamaksu. Kuukausierä sis. 0,045 €/min 41,90 €/kk Nokia N95 Huippuluokan multimediatietokone kompaktissa koossa. Luottohinta 1.549 €. 1299 € 249 € 199 € 139 € 79 € 129 € 39 80 € / kk Korko 0%. 17,90 €/kk ja puhelin 24 €/kk tai käteishinnalla 576 €. Muiden liittymien hintatiedot www.elisa.fi. puhelin ja puheaikaa 400 min/kk, ei aloitusmaksuja! 24 kk-sopimus. Paketin yli menevät: 0,09 €/min. Luottohinta 1.549 €. Elisa Paketti 400 Puhelut Sis. Liittymänvaihtotapauksissa käyttämätöntä puheaikaa ei voi siirtää Elisa Puhepaketti -liittymään. 4 € tilinhoitopalkkion. 1790 €. Antennija kaapeliyhteensopiva Ennakkomyynnissä! 139 € 169 € 19 ,90 € 30 € / kk Korko 0%. 1. Sh. 824 €! Puhepaketti 400 sisältää 400 minuuttia normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita hintaan 0,045 €/min. Puhelimissa laitevalmistajan antama takuu, laitteen omistusoikeus on asiakkaalla heti
49–129 € UUTUUS! Kaupanpäälle Targus Messenger laukku & Microsoft langaton hiiri (arvo 68 €) HD-teräväpiirtolähtö 299 € 359 € 269 € 159 € 699 € 24 € / kk Korko 0%. Nyt Expertiltä entistäkin edullisempi Sonera ® Laajakaista! C el er o n , C el er o n In si d e, C en tr in o , C en tr in o Lo go , C o re In si d e, In te l, In te l Lo go , In te l C o re , In te l In si d e, In te l In si d e Lo go , In te l S p ee d S te p , In te l V iiv , It an iu m , It an iu m In si d e, P en tiu m , P en tiu m In si d e, X eo n an d X eo n In si d e ar e tr ad em ar ks o r re gi st er ed tr ad em ar ks o f In te l C o rp o ra tio n o r its su b si d ia ri es in th e U n ite d S ta te s an d o th er co un tr ie s. ADSL 2 Mbit/s kk-maksu alk. Tarjoukset voimassa 17.6. 4 € tilinhoitopalkkion. A M D , th e A M D ar ro w lo go , A M D O p te ro n , A M D A th lo n , A M D Tu ri o n , A M D P o w er N o w !, A M D C o o l’n ’Q ui et an d co m b in at io n s th er e o f, ar e tr ad em ar ks o f A d va n ce d M ic ro D ev ic es , In c. Keskiviikkona 30.5.2007 Ilmoitusliite Nyt jopa 50 kk tosi edullista maksuaikaa! X-790 digikamera Helppokäyttöinen laatukamera • 7.1 megapikseliä • 3x optinen zoom (38-114mm) • 15.7 mm metallirunko • TruePic Turbo -prosessori • 2.5” LCD-näyttö • VGA-videokuvaus äänellä, 30 kuvaa sekunnissa • 18 valmista aiheohjelmaa • suomenja ruotsinkielinen valikko • 2 vuoden takuu Amilo Pa 1538-10P Monipuolinen tehokas kannettava • Microsoft ® Windows Vista™ Home Premium -käyttöjärjestelmä • AMD Turion64 X2 TL-52 • 15,4” Crystal View näyttö • 1024 Mt (2 x 512Mt) muistia • 160 Gb SATA kiintolevy • erillinen näytön ohjain nVidia 7400 64/256 Mb Turbocache • takuu 3 v (arvo 148 €) Ixus 70 digikamera 7,1 megapikseliä • 3x optinen zoom • edistyksellinen DIGIC III prosessori • kasvojentunnistus AF/AE/FE (automaattitarkennus/ automaattivalotus/salamavalotus) • punasilmäisyyden vähennys • 2,5 tuuman korkearesoluutioinen PureColor-nestekidenäyttö • ISO 1600ja Auto ISO -herkkyydet • 17 kuvausohjelmaa ja värimuunnokset • VGA-tasoiset videoleikkeet ja intervallikuvaus • suomenkielinen valikko W20 -laajakuvanäyttö Litteä 20,1 tuuman laajakuvanäyttö • tinkimättömät laajakuvanäytön ominaisuudet videokuvalle, valokuville ja peleille • nopea 5 ms:n vasteaika • DVIja HDCP-tekniikka • 1680 x 1050 kuvapisteen tarkkuus ja aidonkaltaiset kuvat takaava 600:1 -kontrastisuhde One autonavigaattori Skandinavian maiden tarkka karttamateriaali SD muistikortilla • tehokkain sisäänrakennettu SiRFstar III GPS vastaanotin • kertoo nopeuden lisäksi myös nopeusrajoituksen ja varoittaa ylinopeudesta • laadukas ja selkeä 3,5” värikosketusnäyttö • sisäänrakennettu Li-Ion akku DSC-W80 digikamera Tyylikäs 7,2 megapikselin digikamera • Carl Zeiss ® Vario-Tessar ® -objektiivi • 2,5 tuuman LCD-näyttö • ISO 3200 herkkyys • 3 x optinen zoom • HD-terävä-piirtolähtö • kaksinkertainen häiriönpoisto ja kasvontunnistustekniikka • kestävä STAMINA-akku • suomenkielinen valikko • hopeanvärinen alumiinikuori C320 Autonavigaattori Länsi-Euroopan maiden tarkka karttamateriaali esiladattuna laitteen sisäiseen flash-muistiin, TeleAtlas 2007 • Uusi Ultra Slim muotoilu ja 4.3” heijastamaton WideScreen näyttö • näyttöön valinnaisesti Reitti, Aika, POI tai TMC-tiedot • helppo, nopea ja ennakoiva tekstinsyöttö • kameratolppaja nopeushälytykset • paino vain 110 g • MP3 soitin • 4.3” näyttö HP Pavilion Slimline s7721.sc Tehokas ja pienikokoinen pöytäkone Windows Vista Home Premium -käyttöjärjestelmällä • Intel Pentium Dual core T2060 -prosessori • 1GB 533 MHz DDR2 (1x1GB), Max 2GB keskusmuisti • serial ATA 250GB, 7200rpm kiintolevy • DVD+-RW (Dual Layer, LightScribe) • Integroitu muistikortinlukija 9 in 1 Pavilion Media Center dv6351eu kannettava tietokone + tv Sisältää tv-virittimen ja digiboksin antenniverkkoon • Windows Vista™ Home Premium • AMD Turion™ 64 X2 TL-52 • 2 048 Mt (2 x 1 024 Mt) • 120 Gt SATA-kiintolevy • 15,4” WXGA BrightView-näyttö • kirjoittava Super Multi DVD-asema • 802.11b/g WLAN • tv-viritin (DVB-T) ja kauko-ohjain • sisäinen 5 muistikortin lukulaite • Web-kamera ja sisäiset kaiuttimet Office Home & Student Luo upeita asiakirjoja helposti ja nopeasti. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja samalle henkilölle tai samaan talouteen uudelleen tilattuja liittymiä, eivätkä myöskään vaihtoa Soneran Laajakaistatuotteiden välillä. W-lan modeemi kaupanpäälle! (arvo 99 €) 70 W kannettava laturi Lataat helposti kannettavasi autossa, lentokoneessa, veneessä jne. 1. Luottohinta 1.249 €. 999 € 1090 € 299 € 22 € / kk Korko 0%. 4 € tilinhoitopalkkion. Kuukausierä sis. 32,90 €/kk. laskulla 50 € kampanjamaksu. 49-129 €). Ilmoitetut nopeudet ovat liittymätyypin mahdollistamia enimmäisnopeuksia. 1. Luottohinta 1.149 €. Norm. 899 € 79 € 219 € 199 € Hintaluokassaan markkinoiden tehokkain kone 249 € 199 €. asti. Todellinen vuosikorko 13,50 %. Mukana 11 tippiä, joista löytyy sopiva pää lähes kaikkiin kannettaviin. Tarjous on voimassa kaikilla liittymätyypeillä ja kaikissa nopeusluokissa. TeliaSonera Finland Oyj tarjoaa 7.5-17.6.2007 kaikilla saatavuusalueilla 2 M nopeamman laajakaistan avauksen veloituksetta (norm. Lisäksi tarvitset verkkokortin ja/tai laajakaistamodeemin sekä tietoturvapalvelun. € Sonera Laajakaistan avaus 2 Mbit/s ja nopeammat liittymät. Todellinen vuosikorko 12,10 %. Kuukausierä sis. 3 KESKIPOHJANMAA . laskulla 50 € kampanjamaksu
Mahdollisille jatko-ostoille Expert Aktiiviraha MasterCard Kortti -tililuoton todellinen vuosi korko on 19,52 % (04/07), kun luoton määrä on 1.000 €. Nyt jopa 50 kk tosi edullista maksuaikaa tasaerissä! Käy lataamassa ilmainen Hai Expert hai -soittoääni: www.expert.. Hinnat sisältävät kierrätysmaksun. KESKIPOHJANMAA Ilmoitusliite 4 499 € 299 € 299 € 199 € 99 € 299 € 495 € 769 € 499 € 199 € 99 € 24 € / kk Korko 0%. laskulla 50 € kampanjamaksu. Keskiviikkona 30.5.2007 . XXL43T Ergo Space pölynimuri Pieni ja ketterä tehopakkaus • elektroninen tehonsäätö • Vario 600 -lattia-/mattosuulake • pestävä Hepa H12 -suodatin • kätevä kantokahva • 13 m toimintasäde • imuriosa 5,4 kg • pakkauksessa mukana pattereilla toimiva leikki-imuri JA205E jääkaappi Energialuokka A • käyttötilavuus 132 l • turvalasihyllyt ja iso vihanneslaatikko • kansilevy • integroitu kahva, kätisyys helppo vaihtaa • mitat: K 840, L 540, S 600 mm • 3 vuoden takuu S4211 pölynimuri SuperAir Clean -suodatin • kierrettävä 6-portainen tehonsäädin • kolme täysin ympäri kääntyvää pyörää • toimintasäde 9 m • tilava pölypussi • tekstiili-, rakoja pölysuutin • paino vain 6,5 kg • väri: Jaavan vihreä • Kuluttajalehti 3/2007, jaettu testin ykkönen! RJPK2420 jenkkikaappi Energialuokka A • käyttötilavuus: jääkaappi 190 l, pakastin 44 l • leveä pullohylly ovessa • pakastusteho 3 kg/vrk • iso vihanneslaatikko • mitat: K 144, L 545, S 604 mm T55600 kuivausrumpu Kosteuden tiivistävä kuivausrumpu • täyttömäärä 6 kg • monipuoliset ohjelmavaihtoehdot • LED-näyttö • 12 erilaista elektronista kuivausohjelmaa • mitat: K 850, L 600, S 580 mm WP12T350SN pesukone Energialuokka A • täyttömäärä 5 kg • linkous max 1200 k/min • ajastin (1-19 h) ja jäljellä olevan pesuajan näyttö • erikoisohjelmia mm. 500, S 520 mm RC 210 autojääkaappi 12 V Kannettava 12 V autojääkaappi • tilavuus 21 litraa • tehokas kylmäeristys ja huoltovapaa koneisto • toimii akkuvirralla 12 V, 48 W • kätevä tupakansytytinliitäntä • mitat: K 435, L 390, S 265 mm Sisältää verkkolaitteen, arvo 49 € DS 400 Silencio minijääkaappi Kätevä minijääkaappi • helppo sijoittaa • äänetön ja värinätön • värivaihtoehtoina: valkoinen, harmaa, keltaoranssi • tilavuus 37 litraa • toimii verkkovirralla 230 V • mitat: K 580, L 422, S 450 mm RGE 2000 mökkijääkaappi Toimii nestekaasulla ja sähköllä 230 V• tilavuus 100 litraa • pakastelokero 10 litraa • piezosytytys ja automaattinen liekinvalvontalaite • oven kätisyys vaihdettavissa • mitat: K 851, L 531, S 558 mm Sillä siisti! Urakoimme hyvät kaupat. HAARALA KOKKOLA, Kallentori, Pitkänsillankatu 17, puh. Luottohinta 1.249 €. 1. (06) 870 457, ma-pe 9-17.30, la 9-14 Kannuksen Konepiste. Minimiostos 690 €. Ensimmäisellä laskulla veloitamme 50 € kampanjamaksun. Kuukausierä sis. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. 020 722 9339 ma-pe 10-18, la 10-15 KANNUS, Tukkitie 1, puh. pikapesu, villapesu • vaahtokontrolli, tasapainotusjärjestelmä • Soft Opening -kansi • mitat: K 900, L 400, S 600 mm F40560U astianpesukone Energialuokka A (pesutulos A, kuivaustulos A) • hiljainen • vedenkulutus 16 l • monipuolinen korirakenne • 4 pesuohjelmaa ja lämpötilaa • LED-näyttö • mitat: K 815–880, L 596, S 570 RC 1700 matkajääkaappi Toimii nestekaasulla , akulla 12 V ja sähköllä 230 V • tilavuus 41 litraa • kaasukäytössä automaattinen liekinvalvontalaite • jääpalarasia • mitat: K 440, L. Valikoimissa saattaa olla myymäläkohtaisia eroja. Todellinen vuosikorko 12,10 %. esipesu, villan käsinpesu, pikamix 30 min • mitat: K 900, L 400, S 600 mm L54610 pesukone Energialuokka A • täyttömäärä 6 kg • linkousnopeus 1400 k/min • vedenkulutus 49 l • LED-näyttö • ajastin • monipuoliset pesuohjelmat • mitat: K 850, L 600, S 600 mm AWE2316 pesukone Energialuokka A (pesutulos A, linkoustulos D) • täyttömäärä 5 kg • linkousnopeus 800 k/min • 18 ohjelmaa mm. 4 € tilinhoitopalkkion. Todellinen vuosikorko 2.000 € ostolle on 5,96 % ja luottohinta 2.250 €. 999 € Torni yhteensä Ky l l ä o n n i s t u u ! Tarjoukset voimassa 7 päivää liitteen ilmestymisestä tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Korko %, tilinhoitopalkkio 4 €/kk
Aiesopimus on tehty. Tavoitteena on auttaa ikäihmisiä elämään omatoimisesti lähellä palveluja ja niin, että heidän on turvallista liikkua lähiympäristössä. Asukasluku (31.12.2006): Asukasluvun muutos edellisestä vuodesta: -24 (v 2006/3667 ja v 2007/3643) 0-14-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä: 708 15-64-vuotiaiden osuus väestöstä: 2272 Yli 64-vuotiaiden osuus väestöstä: 665 Työpaikkarakenne : * Palvelut 43 % * Teollisuus 22 % * Alkutuotanto 25 % . – Kantavana arvona on kansalaisten omatoimisuuden korostaminen niin, että ikääntyvä väestö pystyy elämään itsenäisesti ydinkeskustassa toimien. Toho-Centerin ideoinnilla on hohdokasta taustaa, sillä kunnanjohtaja Jari Kangasviertä on perehdyttänyt uuteen ajattelutapaan peräti Ateenan yliopiston professori Dimitrios Sotiriou, jonka kanssa yhteistyöhön Kangasvieri pääsi seutukuntajohtajana toimiessaan. Se ei tarkoita, että tingitään syrjäkylien palveluista, mutta väestöä ohjataan vapaaehtoisesti siirtymään pitkällä aikavälillä kuntakeskukseen. Kangasvieri painottaa myös periaatteen sosiaalista puolta. Keskiviikkona 30.5.2007 Antti Hietalahti TOHOLAMPI (KP) Toholampi pyrkii vastaamaan väestön ikääntymiseen keskittämällä palveluja kuntakeskukseen. 7 KESKIPOHJANMAA . Terveyskeskuksen vieressä alkanee ensi syksynä avopalvelukeskuksen rakentaminen. Tällä hetkellä yhdistyksessä on jäseniä yli 60. Sekä puhtaat maito ja vesi tuotteistettuna että monimuotoiset pienyritykset antavat elämää luonnon keskelle. Kantatien risteykseen on tulossa liikenneympyrä. Yhteensä 21 Valtuuston puheenjohtaja: Anna-Maija Syri, KESK (varapj I Marja Hylkilä KESK ja II varapj Ulla-Ritta Harju, SD) Hallituksen puheenjohtaja: Jorma Maunula, KESK. Uudistuva Kirkonkylä valmistautuu palvelemaan ja huolehtimaan yhä paremmin myös ikääntyvästä väestöstä. antti.hietalahti@kpk.. Yrittäjäyhdistyksen ja kunnan suunnitelmissa on kehitysyhtiö, jonka toimenkuvaan kuuluisi yritysten toimintaedellytysten parantaminen: toimitilojen hankkiminen ja aloittavan yrityksen opastaminen erilaisissa lupa-ja tukiasioissa. Kaavoitusta viedään eteenpäin yhdessä tielaitoksen kanssa. Toholampi on kahden maakunnan rajalla, minkä ansiosta yhteistoimintaa tapahtuu niin pohjoiseen kuin eteläänkin. Parhaillaan markkinoidaan asuntoja 3-kerroksisesta talosta, joka rakennetaan, jos yhdelletoista asunnolle löytyy riittävästi kysyntää. Käytännössä ideologia tarkoittaa asuntotuotannon ohjaamista tiiviille alueelle lähelle palveluja: terveyskeskuksen, apteekin, ruokaja viranomaispalvelujen lähelle. Taidepainotteinen lukio vaalii toholampilaisten taitajien perinteitä. Kangasvierin mukaan uutta ajattelutapaa kunnan kehittämisessä vierastettiin aluksi, mutta nyttemmin yhä useammat lampilaiset ovat ymmärtäneet tavoitteita. Ideologia alkaa näkyä rakentamisessa Muutoksen mukana Toholammin keskustasta saattaa tulla ripauksen verran kaupunkimaisempi, mutta ehkä vasta kymmenissä vuosissa. Tule tutustumaan ja jää pitemmäksikin aikaa. Muut Kunnanvaltuusto: (paikkajako puolueittain) KESK 15 SDP 4 KOKO 1 KD 1 . Lestijokilaakson pellot ja erämaiset metsät tuovat suomalaisuuden esiin parhaimmillaan. – Olen huomannut, että muuallakin Suomessa käydään keskustelua samoista asioista ja on meillekin tullut kyselyjä suunnitelmistamme. Sosiaalija terveyspalveluja tuotetaan yli kuntarajojen. Kuva: Clas-Olav Slotte Ateenastakin apua asumisen ja palvelujen keskittämisessä kuntakeskukseen Keski-Pohjanmaan ytimessä, sijainti Kokkola–Kuopioja Seinäjoki–Oulu-liikenneväylien risteyksessä, antaa Toholammille keskeisen aseman. Tule vaikka peruslamppilaiseksi. Yrittäjien ja kunnan toiveena on saada keskustaajamaan läpikulkuliikenteen pysäyttävä liikekeskus, jossa voisi olla muun toiminnan ohella esillä lamppilaista yritystoimintaa. Toholampi on yrittäjäystävällinen, koska lamppilaiset ovat hyviä käyttämään paikkakunnan omia palveluja. Jalankulkijoille suunnitellaan kulkureitit niin, että pääväylien ylityksiä tulee mahdollisimman vähän. Rauhallinen ja korkeatasoinen kouluympäristö takaa hyvät eväät nuorten kasvulle ja vanhempienkin harrastuksille. Palveluja hajautettiin eri puolille pitäjää. Toholammilla on tarjolla yrityksiä alkutuotannosta tietotekniikkaan. – On tunnustettava, ettei palvelujen tuottaminen kymmenien kilometrien säteelle ole järkevää eikä mahdollista. Jari Kangasvieri kunnanjohtaja Toholampi – keskellä kaikkea Toholammin yrittäjät on toiminut Suomen yrittäjien Keski-Pohjanmaan aluejärjestössä aktiivisesti jo yli 50 vuotta. Peruslamppilainen on vaatimaton, palveleva ja hyväntahtoinen. Keskustaa pyritään kytkemään läheisesti myös liikunnallisiin harrastuksiin. Kyläyhdistys suunnittelee esiintymislavan rakentamista torin laidalle. Kerrostalossa Toho-Centerin ideologia näkyy hissillisyytenä ja sijaintina kunnantaloa vastapäätä. Varsinkin liike-elämässä ja palveluammateissa voit kohdata meidät. Ideologiaa on saanut selitellä, Kangasvieri sanoo ja kiittelee Toho-Centerin idearikasta työryhmää, joka sai työnsä valmiiksi vuoden alussa. Siihen tulee viitisenkymmentä palveluasuntoa. Hyvät liikuntamahdollisuudet luovat iloisen ilmapiirin. Jalankulkijoille etsitään turvallisia liikenneratkaisuja. Toria kehitetään sosiaalisiin toimintoihin. Toho-Center vastaa ikääntymiseen Rakennustarkastaja-ympäristösihteeri Jukka Nurmela on ollut mukana Toho-Centerin suunnitelmien laadinnassa. Kari Kangasvieri Yrittäjien puheenjohtaja Aktiivisia yrittäjiä . Nyt väestön ikääntyminen pakottaa tunnustamaan, että palveluja ja asumista on keskitettävä kunnan ytimeen ja järjestettävä samalla liikennejärjestelyt sen mukaisesti. – Ikääntyvä väestö kokee turvallisuutta tiheämmässä asutuksessa kuin erillään. Konkreettisesti Toho-Center alkaa näkyä lähitulevaisuudessa ainakin muutamalla rakennustyömaalla. Lamppilaiset ovat haluttuja työntekijöitä myös muualla maassa. – Sotiriou sanoi, ettei Toholammilla kannata tehdä toista virhettä toista kertaa, Kangasvieri kertoo. Liikenteellisesti Toholampi sijaitsee vilkkaan Seinäjoki–Oulutien varrella. ”Virheellä” viitataan 1970lukuun, jolloin kuntaa rakennettiin työssäkäyvän väestön ehdoilla. Kehitys johtaa hänen mielestään väistämättä siihen suuntaan, että ihmiset siirtyvät keskustaajamiin palvelujen äärelle
– Venäjää on mukava opettaa. Siistin luokan seiniä koristavat lukemattomat tyylillä seinille asetetut kuvat Saksasta ja Venäjältä ja on muutakin rekvisiittaa. Pizzerioita ja mcdonaldseja tulee arvorakennuksiin. antti.hietalahti@kpk.. Jo Neuvostoliitossa oli hänen mielestään hyvänä puolena kulttuurin vaaliminen. KESKIPOHJANMAA 8 ”Kasvava, kehittyvä kotiseutuni, missä hyvä elää ja työskennellä, iloisten ja ahkerien ihmisten kanssa.” ”Elämänjanoista kesää kaikille!” Virpi Ali-Haapala Hallintojohtaja, Toholampi Minun Keski-Pohjanmaani Tulossa asuntoja Varaa omasi Palvelua ja kasvatusta Työtä ja elämää Työtä ja elämää Työtä ja elämää TOHOLAM PI luonnollinen kotilaakso TOHOLAMMIN ENERGIA OY toimisto 06 8885 261 päivystys 0500 266 538 K-Huolto , Kokkolan Konehuolto, Kokkola Lars Hagqvist; Puhelin 0400 670 008 K-Huolto , Luoman Korjaamo, Toholampi Puhelin 0400 265 992 Autoja Traktorihuolto Suihkonen & Pihlajamaa, Ylivieska, puh 08425369 , 0400 283 080 K-Huolto , C Björkskogs Bil och Traktor Oy, Pedersöre 06-766 7257, 0500 266 967 K-Huolto , Kari Olli, Kortesjärvi Puhelin 050 5622 085 K-Varaosat; Kokkola 06 834 95 35 Ylivieska 08-424330, Seinäjoki 01053-26300 Maatalousyrittäjä / Urakoitsija Myynti; Lestinjokija Perhonjokilaaksot, Kälviä, Lohtaja, Ullava Mikko Saari 0500 265 858 on lähelläsi leikkaa talteen Antti Hietalahti TOHOLAMPI (KP) Politiikan suhdanteet eivät ole riepotelleet venäjän kielen opetusta Toholammin lukiossa. Perspektiiviä on löytynyt Venäjään ja venäläisiin, joihin suomalaisilla on usein niin traumaattinen suhtautuminen. Mutta toisaalta venäläinen kansanluonne tarvitsee aina määräilijää, vahvaa johtajaa. Nykyään ihmiset ovat hyvin tyylikkäitä. Jos kieltä vähänkään osaa, uusi ikkuna avautuu, kun kulttuuri on niin erilainen. – Aikoinaan minäkään en puhunut venäjää koulun ulkopuolella muuta kuin matkustaessani Neuvostoliitossa. – Harmaasta, likaisesta, hitaan mentaliteetin kaupungista on tullut värikäs, hienojen autojen ja mainosvalojen kaupunki. Venäjän kielen lehtori Maisa Luoma pitää mahdollisena, että venäjää on opetettu lukiossa aina perustamisvuodesta 1965 lähtien. Hän toivoo, että valtiovalta alkaisi edistää venäjän kielen opetusta, sillä sitä opiskellaan aivan liian vähän tarpeeseen nähden. Campuksella ammutaan Yhdysvalloissa. Venäjän taito antaa töitä Toholammin lukiossa venäjää on opetettu vuosikymmenet Sanaloikkareita. • PUUTARHAKONEET Huom! KESÄKUKAT Huom! KESÄKUKAT SAAPUNEET SAAPUNEET MEILTÄ SAAT PLUSSAA KAIKISTA KÄTEISOSTOISTA TÄYDEN PALVELUN PUUTARHAMYYMÄLÄ. Nyt tulee mitä eriskummallisimpia tulkkauspyyntöjä, jotka voivat liittyä auton ostoon, poliisiasioihin, helluntaiseurakunnan toimintaan tai rehabilitointiasiakirjoihin. Samanlaisia asioita tapahtuu muuallakin, mutta ei niihin suhtauduta samalla lailla. Koko maassa venäjän kielen opiskelu väheni nopeasti 1980-luvun lopulta lähtien. Venäjän ulkoisen muuttumisen näkee Pietarissa ehkä selvimmin. – Kerran soitettiin Riihimäen Veholta, kun siellä oli eräs venäläinen ostamassa mersua. Luoman mukaan venäläiset ovat ääri-ihmisiä. – Tottakai sellaiset tapahtumat harmittavat, mutta elämää se vain on. Takuuvarmaa on, että venäjää taitava insinööri löytää töitä. – Nuoret ovat nykyisin aika markkinahenkisiä, yritteliäitä ja kannattavat demokratiaa. Tulkkasin asiaa ja kaupat syntyivät. Ystävällisyys kuuluu niin ikään venäläiseen luonteeseen. Luoman mukaan venäjää opiskelevat ovat poikkeuksellisen motivoituneita oppimaan. Lehtori Maisa Luoman mukaan suomen kielessä on runsaasti venäjän lainoja. Hän opettaa myös saksaa, jonka kysynnässä on ollut samankaltaista notkahdusta. Tapahtumiin idässä suhtaudutaan yliherkästi, herkemmin kuin länsimaailman menoon. Keskiviikkona 30.5.2007 . Hän itse otti venäjän kieliopintoihinsa Toholammin lukiossa jo 1960luvun lopulla. Luoman opettamana kyrillisten kirjainten kieltä on opiskeltu jo 26 vuotta. Millä mielellä hän on katsonut viimeaikaisia uutiskuvia esimerkiksi Kronstadtista. He myös päätyvät usein ammatteihin, joissa tarvitaan venäjää – joko opiskelemaan edelleen venäjää tai kaupan alalle. – Lapsille opetetaan jo pienestä pitäen käymään taidenäyttelyissä, teattereissa ja museoissa. Nyt kiinnostus on lisääntynyt, kun venäjää taitavista on todettu olevan huomattavaa pulaa. Viitisenkymmentä matkaa naapuriin Luoma on tehnyt viitisenkymmentä matkaa Venäjälle, ollut matkanjohtajana ja matkustanut yksityisesti. Lukion ensimmäisellä on heitä nyt viisitoista ja ensi vuodelle sen on valinnut kolmetoista oppilasta, Luoma kertoo. Itkevät ja nauravat lähes yhtäaikaa. Joskus tuntuu, että maa länsimaalaistuu liikaakin. Kuva: Clas-Olav Slotte PALVELEMME arkisin 9-17, lauantaisin 9-13 • PENSAAT JA PUUT • TAIMET JA PERENNAT • KESÄKUKAT 1399 € P12597 Ajoleikkuri (Lisävarusteena keräävä edullisesti) esim. Flegmaattisuus ja välinpitämättömyys ovat Venäjältä katoamassa. Ennen oli vähän synkkä leima. Jos suhdannevaihteluja haluaa hakea, niitä löytyy oppilasmääristä. – Ryhmän kokoamisessa ei Toholammilla ole ollut vaikeuksia. Venäläisiähän tapaa nyt Suomessa niin paljon, että tuntuu kuin jossain Vuokatissa heitä olisi joka toinen. Ehkä viime aikojen uutiset kytkeytyvät juuri tähän traditioon. Luoman mielestä luokkahuoneella on merkitystä oppimiseen ja tämä ajatusmalli todella näkyy aineluokassa. Venäjän kieli on hirveän säntillistä ja rakenteellisesti jämäkkää. Valinnaista venäjää opiskelevia on ollut viime vuosina kymmenkunta
Äidit kohtaavat toisiaan ja lapset saavat leikkiä yhdessä. Kuva: Tomi Hirvinen Kaisa Hahto (KP) Hongistossa järjestetyillä rippikoululeireillä ei ole erikseen lestijärvisiä ja toholampilaisia nuoria vaan yhteinen porukka, vakuuttaa seurakuntapastori Sakari Typpö. katselmuksen osallistujista päätösgaalan vuoden 2008 Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien yhteyteen. Keskiviikkona 30.5.2007 Ehdotukseni kulttuurihelmeksi: Mahdollinen perusteluni: Kotikuntani: Nimi ja osoite: Lisätiedot: Pohjanmaan Taidetoimikunnan puheenjohtaja, Kansantaiteenkeskuksen tuotantopäällikkö Kai-Eerik Känsälä PL 11, 69601 KAUSTINEN tel. 885 590, 0400 761 143 Toholammin torilla 30.5. ISONIEMEN PUUSEPÄNLIIKE OY Isoniementie 40, 69300 Toholampi Puh. 885 043, fax 885 943, 040-555 8043 MYÖS ASENNETTUNA LEHTORANNAN KONEKORJAAMO • HUOLLOT • KORJAUKSET • VARAOSAT Avoinna myös lauantaisin Puh. Kesällä autokouluun Kesän kurssit alkavat 4.6. 885 056, 0400 265 992 Kirkkojärventie 148, 69300 TOHOLAMPI Myös ILMASTOINTILAITTEIDEN huollot. Ei riitä, että se tapahtuu ruudun välityksellä. Siellä saa rauhassa jutella ja kysellä mieltä painavista asioista. – Panostus näkyy siinäkin, että ryhmissä on vain 15–17 jäsentä. Katselmuksissa on mukana asiantuntijaraati, joka kokoa vuoden Kulttuurihelmi 2007 . Noin kahdeksan vuotta Toholammilla työskennellyt nuorisotyön ohjaaja Minna Koskela kiittelee kotiseurakuntaansa mahdollisuudesta tehdä seurakunnan perinteistä nuorisotyötä laaja-alaisesti. Tempauksen avulla halutaan lisätä tasokkaan ja runsaan kulttuurin ja eri taiteiden harrastustoiminnan arvostusta sekä edellytyksiä maakunnassamme. klo 17.30 AUTOKOULU O. kaisa.hahto@kpk.. +358 6 0207 2911 (Kansantaiteenkeskus) Keski-Pohjanmaan suuri kulttuurihelmien metsästys Kansantaiteenkeskus, Pohjanmaan Taidetoimikunta ja Oulun läänin taide toimikunta järjestävät yhdessä suuren etsintäkilpailun, jonka tarkoituksena on löytää maakuntamme kulttuurihelmet. Kysymys on siitä, mistä löytyy aikaa osallistua esimerkiksi jumalanpalveluksiin ilman, että siitä tulisi suorittamisen tunnetta. – Kyse ei ole pelkästään perheistä tai lapsiperheistä. Se ei ole itsestäänselvyys Toholammin kokoisessa seurakunnassa. Päiväkerhojen ja pyhäkoulujen osallistujamäärien lasku on vääjäämätön myös Toholammilla ikäluokkien pienentymisen myötä. – Sellainen tuntuma on Lestijärveltäkin, että ihan hyvin on mennyt. – On nuorten iltoja, varhaisnuorten kerhoja, leirejä, Raamattu-opetusta sekä erilaisia retkiä ja tapahtumia. Juhlavuotensa kunniaksi Keskipohjanmaa-lehti vierailee levikkialueensa kunnissa, jolloin voit käydä palauttamassa lipukkeesi. Tilaus perhekerholle Lapsityön suosittu muoto Toholammilla on kerran viikossa järjestettävä perhekerho, joka kokoaa yhteen useita kymmeniä äitejä lapsineen. (06) 8623 012, 050 3437 540 SUORITAN kasvinsuojeluruiskutuksia nykyaikaisella ruiskulla ja traktoriurakointia omilla työkoneilla tai asiakkaan työkoneilla. 050 3277 217 Puh. Nyt niille antaa entistäkin hienommat puitteet laajennettu Hongiston toimintakeskus, joka sijaitsee luonnon rauhassa Hongistonjärven rannalla. Perheiden tavoittaminen haasteena Toholammin seurakunta panostaa lapsiin ja nuoriin Hongiston toimintakeskuksessa kelpaa leireillä, toteavat nuorisotyön ohjaaja Minna Koskela ja seurakuntapastori Sakari Typpö. Sinne on tullut liitoksen myötä jopa uusia toimintamuotoja. – Painimme samanlaisten kysymysten kanssa kuin työssäkäyvät perheet, jotka järjestävät ajankäyttöään. ja 6.8. Tänä vuonna Hongistossa ollaan ehditty jo järjestää useita rippileirejä ja lastenleirejä. Siinä ajatus on vastakkainen kuin se, että vanhemmat toisivat lapset esimerkiksi kerhoon ja jäisivät itse irralliseksi toiminnasta, kertoo Typpö. Hänen mielestään yhteistyötä alueen seurakuntien kesken voisi olla nykyistä enemmänkin, vaikka tälläkin hetkellä esimerkiksi koulutuksia ja tapahtumia järjestetään yhdessä. Toholammilla on myös aina järjestetty paljon leirejä. Rippikoululaisten määrä kasvoi liitoksen myötä yhden leirin eli noin viidentoista rippikoululaisen verran. Jokainen henkilö voi osallistua yhdellä ehdotuksella. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Kaustinen Folk Music Festival lippupaketteja. Jokaisesta kunnasta valitaan yksi ehdokas, joka kutsutaan esittäytymään myöhemmin syksyllä järjestettäviin Kulttuurihelmet katselmuksiin Kaustisen Kansantaiteenkeskukseen. LUOMA KY Toholampi puh. Suomalaisissa seurakunnissa on jo vuosia puhuttu perhelähtöisyydestä. – Perhekerholle on ollut iso tilaus. Typpö korostaa seurakuntaa yhteen kokoavana instituutiona, joka yhdistää eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Kuntaraja ei näy rippileirillä. Typpö pohtisi laajemmin esimerkiksi internetin merkitystä ihmisten tavoittamisessa. Niin porukka tulee tutuksi eikä minkäänlaisia järjestysongelmia tarvitse ainakaan miettiä. 050-593 0333/Kaija Kaisa Hahto TOHOLAMPI (KP) Kokonaisten perheiden tavoittaminen on haaste Toholammin seurakunnassa, aivan kuten muissakin Suomen seurakunnissa. Osallistu ja ehdota kuntasi kulttuurihelmeä. 9 KESKIPOHJANMAA . Vastikään toimintakeskuksessa pidettiin myös miesten ilta. Kulttuurihelmeksi voit ehdottaa oman kuntasi orkesteria, tanssiryhmää, taidepiiriä, kesäteatteria, käsityökerhoa, runoryhmää, kuoroa, kameraseuraa tai ketä tahansa omintakeista ja omatoimista kulttuuritoimijaa, vaikka sitten itseäsi äänestäisit! Kunhan kyseessä on kulttuurin ja taiteiden harrastamisesta. Toholammilla rippikouluryhmät halutaan pitää pieninä. Myynnissä jäännöseriä turve/multatuotteita MTY ANNALA Toholampi Puh. Sakari Typpö toimii myös Kannuksen seurakuntapastorina. Seurakuntapastori Sakari Typpö tietää, että kun aikuisväestö saadaan mukaan seurakunnan toimintaan, mukana seuraavat myös lapset, nuoret ja isovanhemmatkin. Toholammin seurakunta panostaa nuorisotyöhön. – Ihmisten kohtaaminen on kuitenkin hyvin tärkeää. 040-555 8043 Katso! www.isoniemenpuusepanliike.. Marraskuinen Maata näkyvissä -festivaali kokoaa tänne bussilastillisen nuoria. Kyllä täällä ollaan melkein kuin kotonaan, Typpö sanoo toukokuisen rantamaiseman äärellä. Painopiste näkyy Typön mukaan konkreettisesti esimerkiksi siinä, että seurakunnassa työskentelee nuorisotyön ohjaaja. Voit lähettää ehdotuksesi myös sähköpostilla: kaieka@kaustinen.fi KANSANTAITEEN KESKUS OULUN LÄÄNIN TAIDETOIMIKUNTA OVET – IKKUNAT Asennuspalvelu puh. + 358 6 0207 291212 (suora) tel. Myös kesän lastenleirit yhdessä kunnan kanssa järjestettyinä ovat olleet suosittuja. Tarvitaan sitä, että voidaan istahtaa portaalle ja jutella, hän huomauttaa. – Me rohkaisemme ihmisiä myös siihen, että perheitä uskallettaisiin perustaa, huomauttaa Typpö. klo 10-14 Lammassäilykkeitä, taljoja, huovutusvillaa, hahtuvaa ja lankoja Polson LAMMASTUOTTEITA P. Hän iloitsee siitä, että vuodenvaihteessa voimaan astunut seurakuntaliitos näyttää sujuneen melko kivuttomasti
Toholammilta Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan lähtenyt ja musiikin maisteriksi valmistunut nuorimies palasi synnyinseudulleen Toholammille musiikinopettajaksi ja on ”siinä sivussa” vetänyt kansalaisopiston piirissä bändien harjoituksia. Täydenkuun tanssit -festivaali pyrkii tarjoamaan uusia näkökulmia tanssin kokemiseen. Näillä näkymin Hirvikosken maaseutuhotelliin asettuu heti juhannuksen jälkeen kolmisenkymmentä leiriläistä opettajineen. Kotimaisen nykytanssin kehittymiseen voimakkaasti vaikuttaneen Ervi Sirenin metodiin pääsee tutustumaan Liiketeemojen kautta tanssiin –kurssilla. Suunnitelmissa on, että konsertin päälle lavalla jatketaan nuorten bändija diskoiltaa. Tai en tiedä. Birminghamilainen bändi suorastaan villitsi Suomen 1960-luvun puolivälissä. Sen on levyttänyt Topi Sorsakoski & Agentsin lisäksi muun muassa Danny. Itse asiassa Jämsä puhuu erittäin lämpimästi ja kunnioittavasti nuorten bändiharrastuksesta. en esitysten lisäksi festivaali tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia kursseja niin ammattilaisille kuin harrastajille sekä kaikille liikkumisesta, hyvinvoinnista ja kehoterapioista kiinnostuneille. Instrumentiksikin kelpuutetaan kaikki käyrätorvesta klarinettiin perinteisten bassojen, sähkökitaroiden ja rumpusettien lisäksi. – Kevyttä populäärimusiikkia ja raskaampaa hevirokkia, luonnehtii Mika Jämsä leirin antia. – Heti kun tulin tälle paikalle ja kun olen rakennellut katsomoa, huomasin, että tuo jokihan on aivan hurmaava. Tähtitanssien rytmeissä pyörähdellään Pohdin Suurlavalla kolmena päivänä muun muassa tangon, valssin, samban ja humpan askelin. Tauko päättyy syyskuussa, mutta silloin ei solistina nähdä Jorma Kääriäistä. Tähän saakka mukana on ollut 20–30 kiinnostunutta lähinnä Toholammilta, mutta nyt kurssilaisia on ilmoittautunut myös ympäristöpitäjistä aina Kauhavaa myöten. Mutta muutamassa vuodessa luoduksi tuotannoksi se on erittäin laaja ja tasokas paketti. Opettajat eivät tule leirille tienaamaan, vaan tapaamaan toisiaan, opettamaan ja ehkä myös oppimaan itse. Osuuskunta myös hallinnoi ulkoilmateatteria, josta on tarkoitus rakentaa kaksisuuntainen. Tiina Ruotsala TOHOLAMPI (KP) Vajaat parikymmentä vuotta perheyhtye Magnetissa soittanut Mika Jämsä osaa arvostaa nuorten bändiharrastusta. Toisessa katselusuunnassa on avoin kenttä ja pari kiinteä rakennusta, ja vastakkaisessa suunnassa näkymä on puistomainen. Viikko päättyy leirin bändien konserttiin Lampin lavalla. Kuva: Päivi Savela VAASA (STT) Vaasan asuntomessut hakee vuoden 2008 asuntomessualueelle taideteosta kilpailun avulla. Asuntomessut hakee taideteosta Antti Eerola HELSINKI (STT) Agents & Jorma Kääriäinen ilmoitti lokakuussa jäävänsä toistaiseksi keikkatauolle. Mika Jämsäkin on soittanut Toholammin Puhaltajissa vuodesta 1986. – Myös Cadillac tulee levylle mukaan, mutta muita kappaleita emme tässä käy luettelemaan. Huippukoreogra. Kaksikko ei osaa sanoa, jatkuuko yhteistyö myös Renegades-hankkeen jälkeen. Kaikille varmasti sopiva kurssi on TV:stä Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmasta tutun Sanna Hirvaskarin vetämä paritanssikurssi Täydenkuun Tähtitanssit. Hän korostaa, että jos nuori soittaa bändissä, se on aivan yhtä kunnioitettava ja varteenotettava harrastus kuin että harrastusmatkat suuntautuvat vaikkapa Kokkolaan Keski-Pohjanmaan konservatorioon soittotunneille. Huoneteatterin ohjaaja Pauli Mahlamäki on innostunut perinnemaisemasta, jossa avautuu jokinäkymä sekä kirkkomaa. Mutta kyllä me oltiin puhuttu, että vielä tehdään jotain yhdessä. Uutta otetta nykytanssiin voi hakea Nada Gambierin ja Sanna Myllylahden kursseilta. Leirin järjestäjänä toimii kevyen musiikin yhdistys TOMU. Haluamme näyttää, että bändi voi ottaa haasteita vastaan eikä mennä siitä, mistä aita on matalain. Jämsä muistuttaa, että Toholampi on aina ollut kova bändipitäjä, ja kansalaisopistonpiirissä toimivien porukoiden lisäksi kunnasta löytyy useampiakin kokoonpanoja. – Ei! Sorsakoski suorastaan kauhistuu. Sovittiin, että tavataan sitten kun kummallakin on paremmin aikaa, Esa Pulliainen kertoo. KESKIPOHJANMAA 10 Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. Pääasia on, että jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä. Paikan ottaa ainakin yhden levyn ja kiertueen ajaksi 15 vuoden tauon jälkeen paluun Agentsiin tekevä Topi Sorsakoski. Huoneteatteri sijaitsee jokirannassa aivan Ylivieskan keskustassa. Täydenkuun Tansseilla nähdään tänä vuonna opettamassa monia suomalaisen nykytanssin kärkinimiä. Teokselle on varattu 70x10 metrin kokoinen aukio, ja toiveissa on toiminnallinen taideteos. Se tekee tästä todellisen kesäteatteripaikan, Mahlamäki sanoo. Ylivieskassa on toiminut pitkään kesäteatteri Niemelänkylällä, mutta keskustasta kesäteatteri on puuttunut kokonaan. Ideana on, että sään salliessa tepastellaan shortseissa, ja leiriläisten ja opettajien välinen raja on häilyvä. Mika Jämsä tietää, että keikkailu voi maistua puultakin, jos sitä joutuu tekemään vuoden ympäri viikosta toiseen. Sehän saattaisi näyttää jopa koomiselta, Pulliainen olettaa. Agents-albumi täyttyy Renegadesin tuotannosta poimituista sävellyksistä. Topi Sorsakoski palaa Agentsiin Esa Pulliainen (vas.) ja Topi Sorsakoski Ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Se antaa kuitenkin turhan kalpean käsityksen Renegadesin tuotannosta. Voisi kuvitella, että alan opettaja, muusikko ja vielä arvostetun orkesterin kanssa hääräävä Jämsä ei lähtisi kovin hehkuttamaan bändiperinnettä, mutta juuri bändejä hän nostaa haastattelussa esille. Bändi on kunnon harrastus Mika Jämsä tietää, että yhteissoitto on hauskaa Toholammilla soittavat myös tytöt. Eivätkä niiden nimet kenellekään mitään sanoisikaan, Pulliainen ja Sorsakoski perustelevat. Huoneteatterin ohjaaja Pauli Mahlamäki ihastui Ylivieskan kesäteatterin sijaintiin. Lisäksi kurssitarjonnassa on Feldenkraiskurssi kaikille menetelmästä kiinnostuneille sekä erikseen myös iäkkäämmille osallistujille Raisa Vennamon ohjaamana sekä Mammu Rankasen vetämä joogakurssi. Osuuskunnan rakentama ulkoilma-areena on kaikenlaisten yleisötapahtumien käytettävissä. Sini Välikangas, Veera Hietaniemi ja Minna Jyrkkä Mika Jämsän musiikkitunnilla. Elokuun lopussa ilmestyvän Agents-albumin teema on sama kuin sen nimikin: Renegades. Pulliainen ja Sorsakoski eivät suuremmin innostu, kun heille ehdottaa syksyn keikkojen tekemistä Renegadesin tavaramerkiksi muodostuneet vanhat univormut päällä. Esa Pulliainen ei ole ihan viime aikoina tavannut pitkän rupeaman Agents-solistina tehnyttä Jorma Kääriäistä. Ehkä me pilaamme ne lopullisesti, Pulliainen hekottelee. Kauempaa tulevat vierailijat voivat majoittua teatterilla ja tarvittaessa Huoneteatteri toimii sisäharjoitustilana. Huoneteatterin aikaisemmat tapahtumat kuten teatterimaraton ovat kyllä saaneet hyvin väkeä liikkeelle. ”Ehkä me pilaamme ne lopullisesti” Renegadesin kappaleista on näihin päiviin asti jaksanut soida varsinkin luksusauto Cadillacista kertova renkutus. Kulttuuri Keskiviikkona 30.5.2007 . 1980-luvun jälkipuoliskolla Suomen tanssilavoja ei villinnyt Renegades, vaan Topi Sorsakoski & Agents. – Käymme läpi erilaisia tyylejä ja lupa on myös säveltää. – Se oli tiukka bändi ja tiukkaa soittoa, Sorsakoski kehuu. Sorsakoski kertoo nähneensä suomalaisten miltei adoptoiman Renegadesin pari kertaa keikallakin kultaisen 60-luvun pyörteissä. Kilpailun järjestäjä ei ole rajannut teoksen toteutustapaa. – Teatteriin voi suunnitella useampia näyttämökuvia ja -tilanteita, sillä katsojat voivat vaihtaa katselusuuntaa esimerkiksi väliajalla, Mahlamäki suunnittelee. Reetta Rönkkö opettaa pilatesta sekä hengityksen anatomiaa ja fysiologiaa. Ja nyt siihen tarjoutui tilaisuus, Pulliainen sanoo. Ja varsinkin, että Renegadesia ainakin vielä tehdään yhdessä. Toisaalta keikkailussa on jotain sellaista, johon ei kyllästy. Jämsä on ottanut ohjastuntumaa myös tänä vuonna 35vuotistaivaltaan juhlineeseen Toholammin Puhallinorkesteriin. Kuvataideterapeutti Milla Komun ja Sinikka Vaaran kuvataidekurssilla haetaan elävää, keskustelevaa, prosessiin keskittyvää suhdetta kuvalliseen materiaaliin. – Erityisesti paikkaan tutustumaan toivotaan musiikkitoimijoita, rockbändejä, kuoroja ja soittokuntia, Mahlamäki sanoo. Leirillä on mahdollisuus sekä ohjattuun yhtyesoittoon ja yksityisopetukseen. – Mutta minäpä en Renegadesia nähnyt ja se ottaa päähän, Pulliainen myöntää. Täydenkuun tanssit keskittyy kotimaiseen Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Huoneteatterin sisäpihalle on valmistunut 200–300-paikkainen nouseva katsomo. Kokonaiskuva muuttuu huomattavasti, jos Cadillacin rinnalle vetää vaikkapa kappaleen My Heart Must Do The Crying eli Salattu suru. – Mutta sen verran tiedän, että Jorkalle kuuluu hyvää. – Levyiltä kuulee, että ne on kiireessä tehty. Kaksikko on yhtä mieltä siitä, että Renegadesin sävellyksistä on otettavissa irti enemmän kuin yhtye itse muinoin niistä sai. Kesäteatteri jokimaisemalla Hurmaava maisema. Shortsit jalassa Edelleen konsepti on sama, vaikka kurssilaisten määrä on ehkä hieman noussut. Huoneteatteri sijaitsee ATK-Talkkarit Osuuskunnan sijaitsemassa rakennuksessa, jossa aikaisemmin toimi Virtalan päiväkoti. Kaikilla kokoonpanoilla on riittävästi lääniä soittaa. Opiskeluaikana Jämsä soitti myös muissa kokoonpanoissa. – Renegades on aina ollut eräs meidän suosikkibändeistämme, perustelee Sorsakoski, oikealta nimeltään Pekka Tammilehto. Magnetinkin kesän keikkakalenteri alkaa lupaavasti täyttyä; on häitä, laivakeikkaa ja tanssilavoja. Kilpailu on valtakunnallinen ja kaikille avoin, ja siinä noudatetaan Suomen Taiteilijaseuran kilpailusääntöjä. – No ei. Se tuntuisi tämän kaksikon yhteydessä jotenkin kornilta. Koko Magnetin ura käsittää jo pitkästi toistatuhatta keikkaa ympäri Suomea ja ulkomaita. Tukikonsertti järjestettiin laulajalauluntekijän menetettyä sairauden takia äänensä. Nyt tarjolla on esiintymispaikka paikallisille ryhmille nimellistä vuokraa vastaan. Festivaaliviikolla on tarjolla muun muassa Tero Saarisen tekniikkaja repertuaarikurssi, jossa opettajina toimivat Tero Saarinen ja Sini Länsivuori. Kesäteatterin omaa ohjelmistoa ei vielä julkisteta, sillä valitun näytelmän roolitus on vielä kesken. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa. Idea Renegades-albumista kristallisoitui Gades-solisti Kim Brownin hyväksi pidetystä konsertista. – Se on korkeimman kädessä, parivaljakko lausuu arvoituksellisesti. Sibelius-Akatemian lopputyönään Jämsä kehitteli Toholammille bändileirin, joka kokoaa entisiä lamppilaisia ja musiikin ammattilaisia kotiseudulleen leirin vetäjäksi. – Onhan tämä tämmöinen vanhan liiton kokoontuminen. Rinnan voimakkaan bändikulttuurin kanssa on Toholammilla toiminut kunnan oma puhallinorkesteri. Kuva: Clas-Olav Slotte PYHÄJÄRVI (KP) Suomen merkittävin nykytanssifestivaali keskittyy itsenäisyytemme juhlavuonna erityisesti kotimaiseen tanssiin. Tämä tarkoittaa kuutta seitsemää bändiä, joista valtaosa on valmiita kokoonpanoja jo tullessaan, mutta lisäksi paikan päällä kootaan ainakin yksi uusi yhtye. Hirvikoski sopii bändileirin pitoon erinomaisesti. Me yritämme nyt saada niistä irti enemmän. Erilaisia työpajoja pidetään aamusta iltaan. Tavoitteena on löytää Suvilahden asuntomessualueelle pysyvä taideteos maamerkiksi meren rantaan. Totta kai leirillä myös lauletaan. Suosio on ollut taattu, joten tänä kesänä bändileiri järjestetään jo neljättä kertaa. Agents-pomo Esa Pulliaisen ja Sorsakosken paluussa yhteen ei kuitenkaan voi puhua perinteisestä vanhan suolan aiheuttamasta janosta. Tyylejä riittää lattareista heviin, Mika Jämsä selvittää. Voidaan laskea, että vuosikymmenten mittaan puhaltajien riveistä on lähtenyt lähes kolmisenkymmentä soittajaa ammattimuusikon uralle
Suomessa on kuusi pesivää lokkilajia. Hiihdossa ja pesäpallossa TU on jo useamman vuoden tehnyt hyvää juniorityötä. Teerijärven lähimmät asunnot ovat 100 ja 150 metrin päässä 1640 hautovan naurulokin yhdyskunnasta. Kirkkokansa pitää sitä onnellisena siunauksena. Kauppojen rekit ovat täynnä kauneimpia juhla-asuja näin keväällä, mutta jospa hankkisitkin kotiseutusi kansallispuvun. On aika astua kesälaitumille, niin lasten kuin heidän opettajiensa. Arto Hietalahti Nollaluokka pysyy Päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa käyvät lapset osallistuivat Pietarsaaressa sulassa sovussa äskettäin järjestettyyn juhlakulkueeseen. Sen voi jopa itse valmistaa tai teettää. Ongelma muuttuu toisennäköiseksi, jos kotona olevat vanhemmat nauttivat työttömyyskorvausta. Siten saataisiin jonkin verran hygieniaa parannettua tarhoilla. Lapset otetaan huomioon yksilöinä sekä sosiaalisesti että opetuksellisesti. Kuva: Päivi Karjalainen Koska näin lehden välityksellä julkisesti (KP 29.5, ” Minä en ainakaan laittaisi lapsiani kouluun, jossa ensimmäisellä luokalla on vain kaksi oppilasta”) arvostelet päätöstäni laittaa tuleva ekaluokkalaiseni Renlundin kouluun, voinen myöskin lehden välityksellä antaa perusteluja valinnalleni. Osoite: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola, sp: mielipide@ kpk.. Jos tuollainen tulotaso ei edellytä maksuttomuutta, mikä sitten. Tulevaisuudessa noussee ilmastonmuutos keskeiseksi uhkakuvaksi myös turkistarhaukselle. Jo seuran perustamisesta lähtien ohjelmassa olleet hiihto, pesäpallo ja yleisurheilu ovat vahvimpia. Päin vastoin, pääministeri Mihail Fradkovin selkokielisen lausunnon perusteella tullit tulevat voimaan ja sillä selvä. Perusteltua se on vain silloin, jos päivähoitopaikka todetaan lapselle selvästi turvallisemmaksi kasvuympäristöksi kuin moniongelmainen koti. Hallitus nimittäin pysyy pystyssä ilman vihreitäkin, ja kristillisdemokraatit ovat innolla tarjoamassa itseään korvaavaksi vaihtoehdoksi vihreille. Tällä hetkellä lähiympäristö asutuksineen tuntee omassa nenässään kettujen naapuruuden – vesistöjen kuormitusriskin ohella. Sen mukaan maksuton päivähoito voidaan säilyttää muun muassa lastenhoidollisin perustein. laitureilla. Pienituloisimpien työssäkäyvien palkitseminen lastenhoitoedulla puolestaan on sitä töihin kannustamista, josta on niin paljon puhuttu. Tuleva ekaluokkalaiseni tulee saamaan opettajaltaan lähes yksityisopetusta. Kysyä sopii miten meillä suhtauduttaisiin, jos kirkon katolle ryhtyisi kattohaikara rakentelemaan pesäänsä. Niitä tarvitaan siksi, että hoidon ja huolenpidon tasoa voidaan nostaa, mutta myös siksi, että ikääntyvien osuus suomalaisista kasvaa nopeasti. On kyseenalaista tukea työttömyyden jatkumista myös lasten ilmaisella kokopäivähoidolla. Kokkolan lokkimyrkytyksessä tulee toimia toisin. Se antaisi erittäin huonon signaalin Suomen ympäristöpolitiikasta maailmalle. Kokoja löytyy niin lapsille kuin vanhemmillekin. Iloisen ja lämpimän paljain varpain juostun kesän jälkeen opinahjojen ovia aukoo joukko intoa pursuavia nauravia lapsia. Vesipyssylläkään ei ole pakko osua siihen, mihin pitää, koska mihinkään ei pidä välttämättä osua. Vanhustenkin kunnollisen hoivan takaamiseksi tarvitaan ennen muuta lisää varoja. Käsityöperinne aarre nousuun! Vanhat arvot kunniaan KOKKOLA Kansallispuku kunniaan. Kari Hokkanen Ilkassa . Tekstarit: alkuun mp välilyönti ja teksti, numeroon 13525, hinta 0,25 euroa. Vihreillä on nyt tarkan toiminnan paikka. Tänä päivänä kuntoliikunta on Lampilla ehkä vilkkainta mitä se ollut koskaan. Mitä on tehtävissä. Kesällä ei arvioida eikä itsearvioida osaamista eikä tuotoksia. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Saa rauhassa loihtia mieleisiään hiekkakakkuja ja sisustaa barbien kotia vaatekaappiin ilman, että joku arvioi onnistumisen tasoa. Elinkeinonharjoittajalla on aina yrittäjänriskinsä. Niille silloin naureskelin, mutten enää. Osa suomalaisista on suvaitsemattomia luonnossa esiintyviin tapahtumiin. Muutamat lajit ovat yhdyskunnittain pesiviä, kuten EU:n lintudirektiivin vaarantuneeksi luokittelema naurulokki, sekä pikkulokki (Larus minutus). Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset. Enimmäispituus nimellä 2500 merkkiä (runsas A4-liuska) ja nimimerkillä noin 1000 merkkiä (1/2 liuskaa). iliasia, jolla se todistaa olevansa porvarihallituksessakin köyhän asialla. Nämä edellytykset täyttyvät täydellisesti Teerijärvellä, jossa on sopivan matalia heinäisia rantoja tarjolla. Monesti vaatii. Pienituloisimpien perheiden, erityisesti yksinhuoltajien talous voi olla niin tiukalla, että pienikin lisärasite tuntuu. Niin olen minäkin oppilaan roolissa pukeutunut siihen muutaman kerran. Käsityöliikkeet myyvät myös valmiita asuja jokaiselle vartalotyypille. Aurinkoista ja huoletonta kesää kaikille! Essi KOKKOLA Huoletonta kesää! K okkolassa äskettäin paljastunut lokkien myrkytystapaus on ympäristörikos, jota poliisi tutkii. Kun samalla alueella harjoitetaan voimaperäistä turkistarhausta, josta liikenee ruokaa yllinkyllin, ovat lokkien kannalta olosuhteet muodostuneet parhaimmiksi mahdolliseksi. Niinpä tullaan taas siihen vanhaan asiaan torpparin lapset ei saa edes töitä jos ei ole monen vuoden kokemus tai hyviä suhteita. Hankittaessa kansallispuku on melko kallis, mutta kun ottaa huomioon sen käyttöiän äidiltä tyttärelle, niin kertahinta taitaa tulla melko edulliseksi. Lajin esiintymistä voidaan peilata metsähallituksen toimesta kesällä 2005 suorittamaan laskentaan Merenkurkun saaristossa, välillä Korsnäs Närpiö. Seppo J. Yhdyskunnissa pesivät linnut tarvitsevat riittävän ravinnonsaannin sekä suotuisan pesimäpaikan. Kauhulla ajattelen häntä 18:n muun kanssa samassa luokassa, jossa opettajalta ei varmasti tule riittämään hänelle yhtä paljon aikaa. Tai mikä estää olemasta kaveri vaikka tokaluokkalaisten kanssa… Jo yläastetta käyvä lapseni pärjää kuten muutkin, vaikka on pienestä koulusta tullut… Renlundin koulun puolesta! Sen toisen ekaluokkalaisen äiti KOKKOLA Risto Aallolle Suvivirret raikuvat näinä päivinä ympäri Suomen maata. Mielipide 11 KESKIPOHJANMAA . Poliisia ja rosvoa leikitään itse keksityillä säännöillä, jotka muuttuvat leikin kuluessa. Olen haastatellut tuttavapiiriäni ja työkavereitani ja otokseni on melko laaja, eikä vielä ole tullut yhtään ihastushuutoa tai puoltavaa lausuntoa messujen puolesta, vaan enempikin sitä, että homekoulut, -tarhat ja muut perusturvaan liittyvät asiat ensin kuntoon ja sitten ”riskinottoon” jos jää rahaa. Arto Hietalahti Puutullit tulevat Mitä pukisin ylleni tulee naiselle ensimmäisenä mieleen, kun hän saa kutsun juhliin. Parhaimmillaan lajivalikoimassa oli peräti 11 lajia eli ampumahiihto, hiihto, jalkapallo, jääkiekko, koripallo, lentopallo, painonnosto, pesäpallo, yleisurheilu, naisvoimistelu ja kuntoliikunta. Yleisurheilussa kirkkain tähti on nyt Teemu Wirkkala, joka on voittanut niin 17kuin 19-vuotiaiden ikäluokassa arvokisakultaakin. Minimimaksulta välttyy vain, jos yksinhuoltajan bruttotulot ovat alle 918 euroa kuukaudessa (Aamulehti 29.5.). Tänä talvena TU voitti hiihdossa seurojen välisen nuorten Keskipohjanmaa-cupin. Porvarihallituksella on porvarihallituksen elkeet. Suurissa kaupungeissa vihreille ei politiikan sisällöllä enää pitkään aikaan ole ollut merkitystä, kunhan omat valta-asemat turvataan ja mahdollisuus tehdä ”yhteistyötä” oikeiston kanssa säilyy. Suomen ensimmäinen pesintäyritys kilpistyi Varsinais-Suomessa, kun ladonkaton omistaja totesi: ”Ja ...kele, meidän katolle ei kurki tuu pesimään”. Köyhän asialla oleminen on kyettävä teoilla osoittamaan, muuten käy huonosti pääministeripuolueelle ja porvarihallitukselle. Kunta on omalta osaltaan antanut tähän hyvän virikkeen, sillä Toholammilla on jo syyskuusta 2005 lähtien ollut käytössä kunta-alalla siihen aikaan täysin uusi palkkausjärjestelmä. Huolestunut asukas Kokkola Jeesus tulee oletko valmis. Se onkin juhlalava vaate niin talvikuin kesäjuhlissa. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Tosin on muistettava, etteivät isointakaan taksaa maksavat maan ökyrikkaita ole. Tällaisia neonvärisiä julisteita oli nuoruudessani 80-luvulla ainakin Kaustisen sähköpylväissä. Risto Lintilä risto.lintila@kpk.. Netti: www.keskipohjanmaa.net Pääkirjoitus Lainatut kp.net ja tekstarit Lukijalta Lähetä tekstari 13525 Kolumni T oholampi on tunnettu vuosikymmeniä vireänä liikuntapitäjänä. Kehysriihen alustava päätös taisikin olla Cronbergille ilkeä muistutus siitä, miten päähallituspuolueet ovat hallitukisissa tavanneet kohdella pienempiään. Joissakin kouluissa on traditiona pukeutua päättäjäisissä kansallispukuun. Kaiholla muistelen. Voi siinä avioituakin tai poseerata vaikka ylioppilasjuhlissa. Suomen ja Venäjän pääministerien tapaaminen ei tuonut uutta toivoa metsäteollisuutta varjostavaan puutulliuhkaan. Niitä voi suurentaa ja sisäänotoilla pienentää, joten asu on aina sopiva eri elämäntilanteiden mukaan. Pääkirjoitus Aamulehdessä . , fax: 020 750 4444. Missään tapauksessa lokkien hävittämislupia ei tule sallia. Kuka ekaluokkalainen jaksaa täysillä keskittyä koko päivän. Kaupan suotuisasta kasvusta huolimatta kasvaa ikävä kyllä myös Venäjä-riski. Lampilla liikuttavat laajasti muun muassa Toholammin Urheilijat, Naisvoimistelijat, kansalaisopisto ja eri kerhot vetäjineen. Lokit tulevat pesimäalueelleen huhtikuun alussa ja poistuvat viimeistään heinäkuun lopulla. Toholammin Urheilijat on perustamisestaan lähtien 11.12.1955 ollut vahva yleisseura. Mikä sen parempi vilkkaalle lapselleni! Vaikkakin opettaja opettaa muita vuosiluokkia, en katso sen olevan pois lapseltani. Kuva: Clas-Olav Slotte . Toivoisin, että koulujen kaikki naisopettajat, miksei miehetkin, pukeutuisivat vaikkapa kotiseutunsa kansallispukuun ja näin vaalisivat rakkaan kotiseutunsa perinnettä. Tapaus on törkeä ja tuomittava teko. Vihreät paljastuvat valtakunnallisella tasolla samanlaiseksi kokoomuksen apupuolueeksi kuin kunnallispolitiikassa jo pitkään ovat olleet. Missä ovat varoituskyltit nyt. Pienten lasten vanhemmat ovat usein vasta opiskelunsa päättäneitä, työuraa ja kenties asuntolainan maksu-urakkaa aloittelevia nuoria pareja. Lamppi liikuntapitäjä V altiovarainministeri Jyrki Katainen ilmoitti, että hän on valmis taipumaan päivähoitomaksujen nollamaksuluokan poistamisesta, jos siitä aiheutuu perheelle sosiaalisia ongelmia tai taloudellinen tilanne sitä vaatii. Jatkossa vain ruoan saannin estäminen lokeilta tuo siedettävän ratkaisun. Nythän niitä vasta tarvitaan! Kuningas tulee takaisin! Huutava kivi Ullava . Mainiota esimerkkiä liikuntaan ovat antaneen myös esimerkiksi eläkeläiset, hoivakoti Mirjamituvan ja asuntola Pesäpuun väki. Lokit karttavat asetettuja siimoja ja nauhoja esim. Laskennassa todettiin 1000 paria naurulokkeja. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Vaikeaksi se kuitenkin käy, jos pelisäännöt määräytyvät kovin yksipuolisesti. Parhaiten palkatuilla suurituloisilla on enää harvoin päiväkoti-ikäisiä. Tässäkin havaitaan, että ”ruokinnan” puuttuessa lokitkin ovat vähälukuisia. Meidän perheen muutkin lapset ovat samassa koulussa, joten on luontevaa, että nuorinkin menee sinne. He tietävät, että mikäli puolue ryhtyy kovin näkyvästi pullikoimaan hallituksen suurten puolueiden linjauksia vastaan, hallitusyhteistyö päättyy heidän osaltaan jälleen kesken vaalikauden. Ruokavero on keskustalle pro. Ojala Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin puheenjohtaja LAPUA Lokit, elinkeino ja ympäristö Koko Suomen lokkikannasta parikymmentä prosenttia asustaa Teerijävellä. Eduskuntakeskustelussa on kuultu, että köyhimpien vanhempien maksujen ja etuuksien kiristäminen on helppo tulkita ideologiseksi toimenpiteeksi, mikä on kaukana lupauksista parantaa lapsiperheiden asemaa. Mutta koittakaa jaksaa, tarvitaan täällä Suomessa vielä kaiken tasoista kansaa. Lukijalta: mielipidetoimittaja Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428. Syyte jäi nostamatta. Suomenmaan pääkirjoitus Olen tässä elämäni varrella huomannut, että mitä rikkaammasta perheestä nuori on, sitä helpommin saa töitä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. TU:n toiminta ei ole enää läheskään niin monipuolista, mutta useita vahvoja lajeja seurassa on nykyäänkin. 020 750 4403, sp: arto.hietalahti@kpk.. Kansan uutisten pääkirjoitus . Keskiviikkona 30.5.2007 Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina mukaan, myös sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Miksi niitä ei ole asennettu varjotalojen katoille. Vaikka alin kuukausimaksu, 18 euroa, kuulostaa mitättömältä, se voi olla maksajalleen suurempi raha kuin hyvätuloisten perheiden yli 200 euron kustannus. Kirjoituksia ei palauteta. Euroopassa tavataan 16 pesivää lokkilajia. Teemu oli viime kesänä Göteborgin EM-kilpailuissa jo lähellä päästä miesten tasollakin loppukilpailuun. Savon Sanomien pääkirjoitus . Uutispäivä Demarin pääkirjoitus . Etelä-Euroopassa yli sata haikaraa kalisuttaa nokkaansa ja pesii yhden kirkon kattorakenteissa. Aivan poliittisistakin syistä hallituksen on viisasta säilyttää nollamaksuluokka erityistilanteita varten – minkä mahdollisuuden hallitusohjelma itse asiassa lupaakin. Ne edustavat noin 20 prosenttia koko Suomen kannasta. Riippumatossa voi maata missä asennossa huvittaa ja sudokun voi täyttää vaikka erilaisilla hymiöillä. Päivittäin näkyy lausuntoja, jotka muistuttavat EU-maiden ja Venäjän yhteistyön välttämättömyydestä. Ymmärrettävästi nämä seikat ovat korjaantumassa kaiken aikaa lupapolitiikankin kautta. Varmasti tunnen lapseni paremmin ja hänen luonteensa ja tarpeensa paremmin kuin sinä, valitsen hänelle ehdottomasti luokan, jossa on vain kaksi ekaluokkalaista. Päivähoitoasiassa hallitus näytti poliittista väriä enemmän kuin riittävästi. EU:n lainsäädäntökin kehittynee siihen suuntaan, joka ei suosi ahdasta häkkikasvattamista minkään lajin osalla. Lähialueen vesistöissä on noin 11000 parin pesinnät. Naurulokki-populaation yhteysja uhkailuäänet häiritsevät useita ihmisiä. Paremmat mahdollisuudet on neuvotella Venäjälle suuntautuvien investointien helpottamisesta. Siihen toivoisi uuden ympäristöministerin, jolle asia on jo poliittisesti heitetty, löytävän rahoitusavustuksen. Koulu myöskin sijaitsee paljon lähempänä kotiamme kuin Chydenius. Yhteystiedot: Pääkirjoitukset: artikkelitoimittaja Arto Hietalahti, puh. Kuluvan kesän osalta Teerijärvenkin lokit poistuvat kahden kuukauden kuluttua omilla siivillään. Koulun opetuksen tasoon olen ollut erittäin tyytyväinen. Tikanheitossa on tärkeää ainoastaan se, että heittää tauluun päin. Toholammilla tehtiin jo reilut 51 vuotta sitten eräänlaista liikuntahistoriaa, kun paikkakunnalla toimineiden kolme urheiluseuraa eli SVUL:n alainen Rivakka sekä TUL:n alaiset Jyske ja Toverit yhdistyivät. Myrkyttämällä tavattuja kalalokkeja (Larus canus) ja naurulokkeja (Larus ridibundus) on tähän mennessä löydetty yli sata yksilöä. Paikallaan ei tarvitse istua muuta kuin syödessä ja syödä voi viltin päällä parhaan ystävän kanssa. Eräiden tietojen mukaan Toholampi oli jopa ensimmäinen kunta sodan jälkeen, missä SVUL:n ja TUL:n seurat perustivat yhteisen pitäjäseuran. Tunnen koulun opettajat, ja tiedän, että heidän pedagogiset kyvyt riittävät useamman vuosiluokan opettamiseen, ja silti huomioimaan heitä yksilöinä. Mitä luokkakavereihin tulee, meillä on myös muutakin elämää, josta kavereita saa. Paikallisesti jaettavaksi tarkoitetut palkankorotuserät on maksettu työntekijöille liikuntasuoritusten perusteella. Mamma Kannuksesta, Kannus Löytyykö kokkolalaisia kadunkulkijoita, jotka haluavat meille asuntomessut. Kovaäänisimmin vihreät kauhistelivat keskustan ja kokoomuksen aikeita poistaa nollamaksuluokka lasten kokopäivähoidosta. Toivottavasti silloinkin tekemisen ja oppimisen riemu nousee arviointien ja ”oikein” tekemisen yläpuolelle ja harmaintakin arkea värittää leikkimielisyys sekä lasten omat kysymykset ja oivallukset
00.05-06.00 Yöklassinen. 20.25 Radion sinfoniaorkesterin nuorten solistien konsertti jatkuu. 00.05-05.00 Yöradio. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt och kultur. 18.55 Suomi tänään. 22.05 Rockradio. 21.03 Sportradion. Vikinglotto. 20.00 Uutiset. 11.55 Sanakirja. 21.45 Rapido. 20.04 Sääilta 0203-17600. Liikunnan arkipäivää. 14.00 X3M-Nyheter. Bach: Kantaatit nro 18 ‘’Gleichwie der Regen und Schnee vom Himmel fällt’’, 12 ‘’Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen’’ ja 61 ‘’Nun komm, der Heiden Heiland’’. 10.0014.00 Radion päivä. 17.05 Nielsen: Huilukonsertto; Klarinettikonsertto; Helios, alkusoitto; Pan ja Syrinx 18.00 Iltaklassinen. n. 08.00 Aamun peili ja sää. 21.00 Kitarama. 06.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 15.00 Kulttuuriuutiset. Debussy: Etydi nro 11 n. KESKIPOHJANMAA 12 Radiot Sää tänään YLE Radio 1 06.00 Uutiset. 23.06 Från Europas konsertestrader. 19.00 Wolf: Lauluja n. 19.55 Urheiluradio. semesterns föroch nackdelar. 18.03 X-Ryhmä. 13.45 Jannen jäljillä. Schubert: Pianotrio nro 1 B-duuri n. 17.33 Taustapeili. YLE Radio Suomi 05.00 Minnakiekuu. 18.00 Aktuellt. 20.05 Nuorista solisteista kypsiksi taiteilijoiksi. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 07.30-07.35 Regionala nyheter. 13.00 Todellinen Toivetunti ja Maria Leppänen. 10.05-12.00 Österbottnisk förmiddag. Peter Nyman. 11.00 Avaruusradiaattori. 15.3016.40 Österbotten EM Nyheter. 23.00 Leena Lehtinen. 08.53 Morgonandakt. 21.50 Merisää. 18.50 Iltahartaus. 19.30 Radiodoktorn. 10.03 YleX Tänään. Radio 967 Aamusta aamuun. 06.15 Aamuhartaus. 18.15 Arkisto: Akateeminen neljännes. Pekka Vitikka. Bach Busoni: ‘’Nun freut euch lieben Christen’’, koraalialkusoitto. 15.55-15.58 Yle news. 23.05 Lalo: Namouna, baletti 00.05 06.00 Yöklassinen. 10.06-11.00 Ny. 16.00-16.15 Aktuellt med väder. Haastattelussa Reilukerho. 14.00 Uutiset. 12.50 J.S. 08.15 Ykkösaamu. 20.00 Nästan varje kväll. 18.00 Arjen Agricola. 06.30-06.35 Regionala nyheter. Brahms: Die Mainacht; Sonntag; Ständchen. 18.00 23.00 Radio967:n ilta. 18.50 Merisää. 11.40 Eurooppalaisia puheenvuoroja. V5-rivi. 19.00 Uutiset ja sää. 23.03 Löpsedeln. 00.05 Händel: Vesimusiikkia, sarjat F-duuri, G-duuri ja D-duuri n. 21.00 Uutiset. 18.03 LuontoSuomi. 12.00 Päivän kysymys numerossa 06-8316415. 21.30 Hildegard Bingeniläisen lauluja Pyhälle Bonifatiukselle ja Pyhälle Disibodukselle n. 12.00 Avison: Concerto grossot nro 4 a-molli, 6 D-duuri, 2 G-duuri ja 12 D-duuri n. Chopin: Etydit cis-molli, Gesduuri ja F-duuri; Impromptu nro 1 As-duuri; Nokturno e-molli; Masurkat f-molli, 2 e-molli ja 3 cis-molli; Scherzo nro 4 E-duuri. 07.50 Aamuhartaus. 10.50 Brahms: Viulusonaatit nro 1 G-duuri, 2 A-duuri ja 3 d-molli; Scherzo c-molli 12.00 Päiväklassinen. Parhaat palat päivän varrelta. 21.30 Kuorotuokio. 22.25 Chausson: Konsertto viululle, pianolle ja jousikvartetille D-duuri n. 10.03 Maximalt. 00.00 Uutiset ja sää. 20.03 Sää. 14.05 YleX Iltapäivä. 10.00 X3M-Nyheter. 19.05 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 22.00 Uutiset ja sää. STT.n uutiset seitsemää minuuttia vaille tasan. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 11.57 Päivän mietelause. 14.00 Jokisen Eväät ja Ile Jokinen. 18.00 Uutiset. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 13.45 Schumann: Lapsikuvia; Kreisleriana; Des Abends; Dichterliebe n. 08.20 Beethoven: Missa solemnis n. 10.00 Café Maria ja Maria Leppänen. 20.15 Mahler: Sinfonia nro 9 Dduuri n. 00.00-06.30 Ylen Yöradio. Iskelmäradio 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.0008.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:0021.00 08.00-14.00 Piia Koriseva 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 11:35 Viikon artisti 12:35 Piian Peili 14.00-16.00 Iskelmä Lista Ari Ojala 16.00-18.00 Toni Lund 18.00-19.00 IskelmäDisko Dj. Bellman: Käraste bröder; Gubben är gammal; Så lunka vi så småningom; Hör klockorna med ängsligt dån; Joachim uti Babylon; Vila vid denna källa. Soita (09)1482822 / www. 23.00 Aktuellt. Grieg: Var hilset I Damer; Foraarsreng; En Digters sidste Sang. 07.00-07.10 Aktuellt med väder. Toni. Radio Extrem 06.00-09.51 Godmorgon med A-laget. 09.35 Cembalohelmiä Elisabet I:n Englannista, säv. 12.03 Pravda. 18.00 Debussy: Faunin iltapäivä; Images; Kevät n. 21.20 Chopin-tuokio. ken på. Brahms: Sinfonia nro 1 c-molli n. 16.00 X3M-Nyheter. 12.00 X3MNyheter. 6.30 -10.00 Radio967:n aamu. 20.30 Tonträff en. 06.55 Andrum. 07.15 Aamusoitto. 12.33-12.45 Rapido. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin nuorten solistien konsertti. 22.00 Aktuellt. Haydn: Pianosonaatti nro 52 Es-duuri. Radio Vega 06.30-09.00 Österbottnisk morgon. Radio Nova 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen & Minna Ottavainen. 16.05 Musikrepubliken. 23.0006.30 Radion yö, mukavan musiikin siivittämänä. 15.00 Bach Busoni: Konsertto d-molli. 15.10 Kamarimusiikkikesä. 12.15 Kultakuume. 21.10 Ny. Olli ja Tuomas. ken på. 18.00 X3M-Nyheter. 22.15 Classica. Toyota toukosää tasatunnein. 00.00 Uutiset ja sää. Scarlatti: Sonaatit h-molli, Gduuri, a-molli ja A-duuri. 13.0413.55 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 23.15 Populaari. 06.00 Schumann: Dichterliebe. Pekka Laine. 23.03 Tuhannen tanssin maa. 22.00 Uutiset ja sää. 14.03-14.58 Risto Nurmen luontoradio. 21.55-21.58 Novosti po-russki. Gibbons, Bull, Tisdale, Farnaby, Dowland ja Byrd n. Virtanen 19.00-24.00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula 19:35 Viikon artisti 20:35 Viikon artisti 21:35 Viikon parhaat uutiset Järviradio 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 7.05 Aamuhartaus 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Päivän Kupletti 9.10 Musiikkipuolituntinen 9.30 Yllätysvieras 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 10.05 Työpaikkatoivekonsertti 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 €+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.15 Ajankohtaista aalloilla 13.00 Kuuntelijan ääni 14.00 Terveysuutiset 14.30 Lehtikatsaus 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Naiset Toivon Lähteellä 17.45 Gospelkolahtelu 18.45 Ilkan verkkokatsaus 19.00 VOA Radio Pooki 0.00 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 7.00 Uutiset 8.00 Uutiset 9.00 Alueuutiset 10.00 Uutiset 10.05 Päivästudio 11.00 Alueuutiset 11.10 Lounastauko 12.00 Uutiset 12.05 Lounastauko jatkuu 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.05 Luontopooki 16.00 Uutiset 17.00 Alueuutiset 18.00 Talousuutiset 18.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos 08.40 Päivän persoona 08.50 Viikon levy 09.00 Päivän vieras -tunti 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.05 Suolapala 12.15 Päivän persoona 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.00 Päivän vieras -tunti (u) 14.00 TOIVON ILTAPÄIVÄ 17.00 ILTADEI 17.05 Poimintoja illan ohjelmista 17.10 Ääni-Piplia 17.15 Aikamme Agricolat 17.30 Ermot 18.00 One Way 19.00 19.30 ALUEELLISTA OHJELMAA 19.35 Tuhat kiloa dynamittia 20.05 DeiPark 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Come Home 23.00 Black Gospel 00.00 Boombox 01.00 Päivän vieras -tunti (u) Ylen Klassinen 06.00 Aamuklassinen. 18.03 Bumerang. 22.00 Radio Novan yö. 07.45 Hartaita säveliä. 07.00 Aamun peili ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. Keskipäivän peili ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.30 Napit vastakkain. D. ylex.. Keskiviikkona 30.5.2007 . 09.00-09.10 Aktuellt med väder. 17.00 Päivän peili ja sää. 07.05 J.S. 18.50 Klassiskt. 21.0321.43 Päivä tunnissa. 17.55 Urheiluradio. 15.30-15.35 Regionala nyheter. 10.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 21.00 Aktuellt. 18.03 I min fars fotspår. 09.06 Miten minusta tuli minä. Iris Mattila. 10.0310.57 Figaro. 19.00 Uutiset ja sää. 09.00-09.05 Uutiset. 20.45 Urheiluradio. 16.30-16.40 Regionala nyheter. 18.30 Hartaita säveliä. 06.25-06.58 Nousutahdit. 14.0018.00 Radio 967:n iltapäivä. Paikalliset uutiset puolelta. 19.20 Aftonandakt. 16.00 Uutiset ja sää. 14.03 Pravda fortsätter. . 02.05 Weber: Konserttikappale f-molli; Pianokonsertot nro 1 C-duuri ja 2 Es-duuri n.. 13.00 Tiedekahvila. 16.05 Mozart: Aarioita oopperoista Figaron häät, Ryöstö Seraljista, Zaide, Cosi fan tutte, Tituksen lempeys, Don Giovanni ja Taikahuilu n. 10.00 Uutiset. 21.55 Urheiluradio. Minna Hakala. YLEX 06.31 YleX Aamu. 16.10-16.57 Faunin iltapäivä. 11.30-11.35 Regionala nyheter. 08.00-08.15 Aktuellt med väder. 00.05-06.00 Nattklassiskt. Buxtehude: Aprite mihi portas justitiae n. 23.00 Uutiset. 22.05 Kauriin kääntöpiiri. 18.00 Punainen tähti/Lauri Saarilehto. 19.00 Aktuellt. 01.00 Beethoven: Pianotrio B-duuri ‘’Arkkiherttua’’. 17.55 Löpsedeln. Marja, Peltsi ja Ile. 22.00 Fri Bas. 19.03 Sääilta 0203-17600
Ompeleminen on hyvä taito siinäkin mielessä. Siihen ompelin korsettimaisen yläosan luonnonvalkoisesta morsiussatiinista. Automaatio-asentajat: Dahlvik Toni Karl-Johan, Kruunupyy, Hakkarainen Toni Tapani, Himanka, Hanhineva Teppo Kalevi Antero, Himanka, Häli Heikki Johannes, Kokkola, Joukainen Mika Olavi, Kokkola, Kalliokoski Raimo Tapio, Pietarsaari, Karvonen Janne Martti, Kannus, Kattilakoski Jesse Elias, Kokkola, Keskitalo Iiro Samuli, Veteli, Ketomäki Pia Minna, Pietarsaari, Koski Vesa JuhaMatti, Lohtaja, Känsäkoski Tuomas Juhani, Kaustinen, Mäenpää Juho Pauli Otto, Lohtaja, Ojala Juhani Kari, Pietarsaari, Pollarinen Toni Antero, Kannus, Raudaskoski Antti Oskari, Kokkola, Tuikka Petri Joni Juhani, Himanka. Koneistajat: Brandt Thomas Alexander, Kokkola, Erikkilä Jouni Tapani, Kokkola, Halmekangas Janne Matias, Lohtaja, Kalliokoski Olli-Pekka, Perho, Kellokoski Jarkko Juhani, Perho, Leppänen Klaus Samuel, Kivijärvi, Lindberg Henrik Mikael, Pietarsaari, Nissilä Timo Aukusti, Lohtaja, Ojatalo Toni Johannes, Himanka, Puumala JuhoPekka, Kälviä, Puutio Tuomas Pellervo, Lohtaja, Roukala Ossi Sakari, Himanka, Surma-Aho Jesse Tapani, Pietarsaari, Södervik Tommi Valtteri, Kokkola Levyseppähitsaajat: Anttonen Niko Mikael, Kokkola, Arnberg Antti Juhani, Kalajoki, Bergbacka Lauri Joonas, Kokkola, Harjukoski Markus Juhani, Kaustinen, Hietala Juha Jorma Aatos, Uusikaarlepyy, Isohanni Juho Markus Kannus, Kauppinen Teemu Petteri, Kokkola, Leskelä Pentti Tapani, Lohtaja, Luoto Pasi Tapio, Kälviä, Maanselkä Tero Tapani, Perho, Mazurik Maksim Alexandrovitch Venäjä, Olli Jussi-Pekka Juhani, Kokkola, Saukko Ville Simonpoika, Kokkola, Taipale Sami Matias, Kokkola, Vähäkainu Petri Mikael, Veteli, Ylipihlajamaa Arttu Matias, Kaustinen. Vaatteista saa itse valmistaen myös oikeasti omaperäisiä: nytkin hän on juuri saanut valmiiksi kauluspaidan, jollaisen ei heti pitäisi kävellä kadulla vastaan. Ammattiopistossa aloitettuaan Harinen kuitenkin yllättyi ompelijan työssä nykyisin käytettävien koneiden määrästä. Kokkolan ammattiopistosta valmistuu 30.5.2007 Ajoneuvoasentajat: Bäckman Petri Joonas, Kalajoki, Isohanni Olli Heikki, Lestijärvi, Lukkarila Niina Maria, Kokkola, Niemi Jenna Jasmiina, Kokkola, Niemi-Korpi Hannu Jaakko Ilmari, Kannus, Nikkinen Jesse-Matti Petteri, Kälviä, Paavola VillePekka, Kaustinen, Rekonen Jukka-Pekka Juhani, Kinnula, Räbb Patrik Rune Andreas, Kokkola, Saarikettu Niko Jarkko Petteri, Kaustinen, Saloranta Kai Erik, Oravainen, Särkioja Sami Petteri, Pietarsaari, Wargh Jan Daniel, Kokkola, Viitala Mika Juhani, Kaustinen. – Värjäsin huntutylliä ruskeaksi ja tein siitä hameen. Nyt valmistuva aikoo keskittyä ensin työntekoon ja kerätä lisää kokemusta, mutta jonakin päivänä hän suunnittelee suorittavansa myös merkonomin tutkinnon. Harinen on päässyt tekemään jo yli vuoden verran oman alansa töitä kangasliikkeessä, jossa hän vietti aikaisemmin työssäoppimisjaksonsa. Valmistujaispuku oman käden jälkeä Anniina Harinen valmistuu tänään pukuompelijaksi Kokkolan ammattiopistosta tekstiilija vaatetusalalta. Maarakennuskoneenkuljettajat: Annala Aaro Armas, Lohtaja, Huttunen Tero Tapio, Ylivieska, Huukkala Ben Rikhard, Kokkola, Jämsä Marko Päiviö, Toholampi, Kungas Lauri VesaMatti, Kälviä, Lapiolahti Ari Herman, Kurikka, Lempola Juho-Pekka Tuomas, Ylivieska, Niemi-Korpi Veikko Matias, Kannus, Palola Niko Antti Joonatan, Lohtaja, Pukkila Tomi Markus, Alahärmä, Rantanen Anssi Johannes, Ruovesi, Rimpioja Pekka Antero, Kälviä, Välikangas Mikko Sakarias, Toholampi, Puusepät Kaikkonen Toni Oskar, Kokkola, Kangas Tuure Eino Ilmari, Kaustinen, Kottari Jani Johannes, Pietarsaari, Känsäkoski Miika Tarmo Matias, Kaustinen Mattila Tero Joonas, Kokkola Peltola Janne Matti Johannes, Kaustinen Pirkola Juuso Eemeli, Kälviä Pohjola Ilkka Heikinpoika, Kokkola Rasmus Simo, Kokkola, Rintala Mikko Kalervo, Pedersöre, Sirviö Kalle Tapani, Kemijärvi, Sjölind Daniel Sebastian, Kokkola. Elektroniikka-asentajat: Aro Jere Joonas, Kokkola, Eskeli Teemu Kalervo, Kannus, Haakana Antti Tapani, Kokkola, Hakanen Tomi Erkki, Kokkola, Heikkilä Niko Kristian, Kokkola, Härmälä Toni Andreas, Kokkola, Jukkola Joni Jalmari, Kannus, Junnilainen Saku Jaakko, Kokkola, Jyrkkä Juha-Matti, Veteli, Kuivaniemi Jarmo Antero, Kinnula, Latomaa Aki Ilmari, Toholampi, Läspä Antti Johannes, Kaustinen, Olkkola Juha Matti, Kokkola, Penttilä Samu Matti Juhani, Kaustinen, Pihlajakangas Lauri Elias, Kannus, Sämpi Tomi Petteri, Kannus, Tuhkanen Jere Lauri Herman, Pietarsaari, Sähköasentajat: Anttila Elisa Maija, Kokkola, Hautala Lasse Oskari, Kokkola, Kalliokoski Hannes Tapani, Ullava, Kamula Aapo Johannes, Kokkola, Kenttälä Pia Monica, Kokkola, Kero Joni Tapani, Lohtaja, Kivistö Mika Kari Aukusti, Kokkola, Luokkala Joonas Tapani, Kokkola, Ojajärvi Toni Tapani, Pietarsaari, Pajala Ossi Mikael, Kannus, Puutio Niko Matias, Kokkola, Pylväinen Jukka Timo Antero, Kokkola, Rantala Mikko Olavi, Kaustinen, Salmela Miika Johannes, Kokkola, Sulonen Ville Samuel, Kokkola, Taskila Pekka Markus, Kokkola, Tepsell Matti Joonas, Kälviä. Elintarvikkeiden valmistajat: Ainasoja Juho Artturi, Nivala, Eskola Marja-Leena, Kannus, Heinua Jenni TaijaMaarit, Kokkola, Hotakainen Anna-Kaisa, Halsua, Huhta Maria Hannele, Kokkola, Junnila Emilia Katariina, Kälviä, Leppänen Jenna Jaana Marita, Kokkola, Parhiala Marjukka Päivikki, Halsua, Pasonen Janne Joonas Samuli, Kannus, Leipuri-kondiittorit: Kalliokoski Markus Olavi, Ullava, Karppinen Eeva Karoliina, Kokkola, Pohjonen Minna Karoliina, Kokkola, Salmela Ulla-Riikka, Kokkola. – Hän on pitänyt ompelemisesta pienestä saakka ja ompelee myös vapaa-ajallaan. Ravintolakokit: Harju Miika Matias, Kaustinen, Kangasvieri Liisa Kreetta, Toholampi, Kupari Minna Maarit, Kokkola, Myllymäki Noora Elisabet, Kokkola, Rahkonen Anne Eveliina, Toholampi, Rimmi Petteri Matias, Himanka, Ulvi Veli Heikki Santeri, Kalajoki. – Lukkotikkikoneella tehdään suorat ompeleet, on liinavaatenapinläpikone ja vaatturinnapinläpikone, on brodeerauskone ja tasosaumakone, jolla tehdään trikoovaatteiden käänteet, hän luettelee. 263 opiskelijaa 24 eri ammattiin Kokkolan ammattiopistosta Fakta. Yhdeksännellä luokalla se vain valaistui, että ompelijaksi myös lähden opiskelemaan, Kokkolan ammattiopistossa tekstiilija vaatetusalan ammattitutkinnon suorittanut Harinen kertoo. Ontronen, on valmistunut ravintolakokiksi Vaasan ammattiopistosta. Taito ei siis ainakaan heti kesken lopu. Kuva: Päivi Karjalainen – Anniina Harinen valmistuu tänään 30.5. Suurtalouskokit: Göös Saara-Mari Johanna, Kokkola, Kattilakoski Anita Elisabeth, Kokkola, Kuorikoski TiiaMaria, Kaustinen, Marjamaa Kwanruan , Thaimaa Ylitalo Silja, Kokkola. LVI-asentajat: Finnilä Simo Krister, Kokkola, Hagström Joni Mikael Sebastian, Kokkola, Hannola Arttu Kaarlo Eemeli, Kokkola, Kakkuri Sami Antero, Kälviä, Kaskilahti Mika Markus, Kokkola, Klemola Jarkko Ilmari, Kokkola, Lokasaari Pertti Antero, Veteli, Mikkola Henrik Antti Matias, Kokkola, Olesk Timo, Viro Pokela Henry Mikael, Kokkola, Rahkonen Jukka Mikael, Kokkola, Ruotsalainen Toni Juhani, Halsua, Tavasti Joni Henrik, Kannus, Tirri Ville-Petteri, Kalajoki, Vanhakangas Ville Iisakki, Kokkola, Vauhkala Asko Petteri, Kokkola. Pukuompelijat: Harinen Anniina Arja Tuulikki, Kokkola, Hautala Katriina Anna Teresa, Ylihärmä, Hujanen Lea Johanna, Kokkola, Kattilakoski Eeva Johanna, Kannus, Leppänen Taru Maarit, Pietarsaari, Niemelä Jonna Maarit, Kannus, Päivärinta Annika Elisabet, Kaustinen. Tekstiilija vaatetusala on kaupallisen alan kanssa yhteydessä sen verran tiiviisti, että merkonomin koulutuksestakin olisi väistämättä hyötyä työelämässä. Talonrakentajat: Ahokas Arto Tapani, Toholampi, Ahola Jori Antti Eerikki, Toholampi, Heinonen Markus Tapani, Kinnula, Hietanen Petri Juhani, Kokkola, Hintsala Antti Eljas, Kokkola, Humalamaa Tero Antero, Kokkola, Jantunen Sami Johannes, Pietarsaari, Jylhä Kim Matti Tapio, Kaustinen, Lassila Ville Matti Johannes, Perho, Leppälä Sami Johannes, Lohtaja, Manninen Jukka Aaron, Perho, Mäenpää Joni Mattias, Pietarsaari, Määttälä Kristian, Toholampi, Pellinen Jussi Kalevi, Pietarsaari, Saari Joonas Matti Antero, Kokkola, Syri Miika Kristian, Toholampi, Uusihanni Joni Juhani, Pietarsaari, Väliniemi Pekka Olavi, Pietarsaari, Borg Harri Tapani, Kokkola, Enlund Jens Joakim, Kokkola, Hannola Joona Matias, Kokkola, Hirvi Antti Matias, Kokkola, Hohenthal Marko Petteri, Kokkola, Honkaniemi Topias Jyri Sakari, Kokkola, Huopana Jaakko Tapani, Kokkola, Jutila Joni-Petteri Raafael, Kokkola, Kauppinen Tommi Antero, Kokkola, Koivukoski Jesse Robert, Toholampi, Laakso Erno Juhani, Kokkola, Manninen Riku Joonas, Perho, Paasila Aleksi Antero, Kaustinen, Räihälä Tuomas Alfred, Kokkola, Saarnisalo Janne Joni Mikael, Kälviä, Vörlin Jussi Juhani, Kaustinen. Valmistuneet Toholammilla syntynyt Johanna Koivula on valmistunut lähihoitajaksi Seinäjoen palvelualojen oppilaitoksesta sosiaalija terveysalalta. Valmistujaisjuhliaan Harinen viettää lauantaina kotonaan Kokkolassa perheensä, ystäviensä, sukulaistensa ja naapureidensa kanssa. Mallinuken päällä on Harisen kaavakokeilu. Ravintolakokit (ammattilukio): Karhumaa Iina Inkeri, Kälviä, Sundbäck Tiina Tuulikki, Kokkola, Tarjoilijat: Ahonen Tytti Heleena, Lestijärvi, Grigoryeva Nadezda, Venäjä, Hartikainen Jenna Kristiina, Ylivieska, Laakso Anita, Viro Lepistö Elina Marjatta, Halsua, Lumppio Heidi Helen, Kruunupyy, Ohraniemi Emmi Maria, Kokkola, Pöldaru Triin, Viro Roukala Kati Eveliina, Kokkola. – Tämä on minun alani, ehdottomasti! Pukuompelijaksi valmistuva voi löytää töitä esimerkiksi ompelijana, kaavoittajana tai kangasja vaatekaupoista. Lihatuotteiden valmistajat: Hotakainen Niko Frans Juhani, Toholampi, Korpi Aatu Mikael, Toholampi, Wikström Olli-Pekka, Kokkola. Toimitilahuoltaja: Kalliokoski Markus Ola vi, Ullava, Maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmistava koulutus: Adam Eldin Magdi Yassin, Sudan, Adour Abdu Sabah, Sudan, Ali Omar Ibrahim, Sudan, Deng Susan, Sudan, Denisov Aleksander, Venäjä, Gadain Salah Ahmed, Sudan, Ismail Khaled Sayed, Sudan, Malinkina Maria, Venäjä, Mazurik Irina, Venäjä, Mingide Meaza Libasu, Etiopia, Mohammed Jamal Youssef, Sudan, Nykvist Wiparat, Thaimaa, Omar Adel Nawai, Toto Sudan, Pöyhönen Ikue, Japani, Saeid Abubaker Ali Saad, Sudan, Suksabai Kristiina, Thaimaa, Tulisova Radmila, Venäjä. Raudaskylän Kristillisestä Opistosta on valmistunut ylioppilaiksi keväällä 2007 Salmela Irene, Uusikylä Sonja. Sopivat vaatteet itse tekemällä Hyvä puoli Harisen ammatissa on ainakin se, että omia rahojaan hänen ei välttämättä tarvitse viedä vaatekauppaan, sillä haluamansa hän voi tehdä itsekin. Hän on hyvin tyytyväinen alanvalintaansa. Ompelutaiturin kiinnostus alaan ollut niin valtava, että hän on opiskellut kaikkien koulullaan käytettävissään olleiden erilaisten koneiden käytön kunnolla. – Valmistujaisjuhliaan hän viettää lauantaina itse ompelemassaan puvussa. Yllään olevat housut ja kauluspaidan Harinen on kaavoittanut ja ommellut itse, samoin kuin puvun, jossa hän juhlii valmistumistaan lauantaina. Riika Hietaharju, o.s. Autonkuljettajat: Heikkilä Jere Martti Artturi, Kaustinen, Ingers Daniel Johannes, Pietarsaari, Jylhä Joonas Samuli, Ullava, Järvelä Mikko Tapani, Kaustinen, Kalasniemi Joni Pekka, Halsua, Kalliokoski Miika Petteri, Kokkola, Karhula Joni Heikki Eskonpoika, Kokkola, Koivisto Jaani Tapio, Kokkola, Laakso Antti Kalevi, Kokkola, Leppänen Ari Mikael, Kannus, Möttönen Juho Pekka Johannes, Kokkola, Peltoniemi Jani Tapani, Kaustinen, Polso Karolina Tea Kyllikki, Kokkola, Similä Mikko Matias, Kokkola, Visuri Jaakko Salomo, Kokkola. Samassa paikassa vaikuttaa olevan tarjolla työtä jatkossakin. Kokkolan ammattiopistosta. – Olen jo lapsesta saakka pitänyt ompelemisesta. Vaatteetkin istuvat päälle parhaiten, jos ne on tehty omien mittojen mukaan. Prosessinhoitajat: Hautala Janne Antti Kalervo, Kälviä, Lahti Joonas Petteri, Kokkola, Luokkala Jarmo Ilmari, Kokkola, Mattila Tero Joonas, Halsua, Olkkola Jyri Antti Tapio, Toholampi, Palosaari Ilkka Kristian, Kokkola, Ranta-Korpi Joonas Petteri, Kokkola, Rintala Teemu Tuomas, Kokkola, Salo Juha Paavo, Kälviä, Ylimäki Tuomas Aleksi, Kokkola, Maalarit: Anttila Helena Marianne, Lohtaja, Keurulainen Miia Marjaana, Kinnula, Latvakoski Sini-Pilvi Pauliina, Alavieska, Lintilä Matti Johannes, Kannus, Nygård Tiia Hannele, Kokkola, Päivärinta Elina Maarit, Perho, Raivio Jere Johannes, Alajärvi, Salmela Anniina Ida Johanna, Kokkola. Juhliinsa hän odottaa ainakin viittäkymmentä ystävää, naapuria ja sukulaista. Hän on suorittanut tekstiilija vaatetusalan ammattitutkinnon, ja hänen ammattinimikkeensä on pukuompelija. – Itse tekemällä saa varmasti ainakin oikeankokoiset vaatteet. Koneiden määrä yllätti koulussa Ompelijan ammatti on perinteisesti käsillä tehtävää työtä. Uutiset 15 KESKIPOHJANMAA . Kansainvälisen kemian osaajat: Kerola Mikko Andreas, Kokkola, Kuurila Juha Veli, Tampere, Leskelä Sami Antero, Kokkola, Linnala Nina Susanna, Sievi, Mäkelä Tommi Tapani, Ylivieska, Paavola Joni Petteri, Haapavesi, Laborantit: Kero Matias Kalevi, Kokkola, Kuorikoski Matleena Noora Marjukka, Kaustinen, Nygård Aki Juhana, Lohtaja, Rahja Heidi Susanna, Kokkola, Sillanpää Enni Katariina, Alajärvi, Sundblad Marina Harriet, Kokkola, Tiala Janette, Pietarsaari. Ja mikäpä muu hänellä voisi olla tuolloin yllään kuin hänen omin käsin ompelemansa puku. – Yksi oppiaineistamme oli asiakaspalvelu, Harinen valaisee. Keskiviikkona 30.5.2007 Jarkko Hakala KOKKOLA (KP) Tänään pukuompelijaksi valmistuva Anniina Harinen kertoo olevansa hyvin tyytyväinen alavalintaansa. – Jatkossa hän aikoo keskittyä aluksi työntekoon, mutta suunnittelee suorittavansa joskus myös merkonomin tutkinnon
klo 13 alkaen Annikki Murtoniemi ja Teuvo Lammi Tervetuloa poikamme Matin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien su 3.6. klo 14.00 alkaen Emma-Julia, Johanna ja Juha Kola Tervetuloa tyttäremme Camilla Jessican valmistumisjuhliin la 2.6. klo 14.30 alkaen Seija ja Mikko Saari Tervetuloa tyttäremme Reijan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 12 lähtien Marja-Leena ja Ari Stenberg Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 15 lähtien Isokatu 34 Leena ja Pertti Salmèn Kruunupyy Kälviä Tervetuloa juhlimaan ammattiin valmistumistani kakkukahvit tarjolla su 3.6. klo 12-17 Mikko ja Pirkko Ruokoja Tervetuloa poikamme Eeron ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 alkaen Eliisa ja Pekka Korpi Tervetuloa poikamme Tonin lakkiaiskahveille la 2.6. klo 14 alkaen Ismo Jyrkkä ja Tarja Aho Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 14 alkaen Pirjo ja Tapio Siermala Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 14 jälkeen Marie Wiik Tervetuloa tyttäremme Jessican ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 13 lähtien Päivi ja Osmo Kivelä Tervetuloa juhlimaan Emma-Julian valkolakkia la 2.6. ei kukkia Kirsi ja Jukka Uusitalo Tervetuloa tyttäreni Noora Masarin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 alkaen Kankkosentie 11 Sari ja Asko Kettunen Tervetuloa tyttäremme Hannelen ylioppilasjuhliin la 2.6. Suopursuntie 22 Hannele ja Juha Pekola Tervetuloa tyttäremme Matildan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Mirja ja Rainer Nygård Tervetuloa tyttäremme Stiinan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen Puosu 20 Pirkko ja Asko Pekkarinen Tervetuloa tyttäremme Lenan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.30 lähtien su 3.6. klo 14 jälkeen Pirkko ja Osmo Tokola Tervetuloa Liisa Poletin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 lähtien Raija Lähtinen Tervetuloa tyttäremme Heidin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 13 alkaen Matti ja Päivi Salmela Tervetuloa juhlimaan kanssani valkolakkia la 2.6. klo 14 lähtien Arto ja Liisa Latvala Tervetuloa lakkiaisiini Sahakatu 8 la 2.6. klo 14 lähtien Helena ja Reijo Perttu Tervetuloa tyttäremme Minnan lakkiaiskahville la 2.6. klo 15 alkaen ja su 3.6. klo 14 alkaen Perkas 94 Eija ja Håkan Hagström Tervetuloa tyttäriemme Jennin ja Sannan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 jälkeen Kvarnnabbantie 9, Öja Aina-Maria Ojutkangas Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 14 lähtien tai su 3.6. klo 13 alkaen Auni ja Esa Lauri Tervetuloa poikamme Jannen ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 lähtien Johanna ja Jukka Heimovirta Tervetuloa ylioppilasjuhliini 2.6. klo 14.00 lähtien su 3.6. klo 15 alkaen Uudenmäentie 29, Kälviä Tanja Öljymäki Tervetuloa Ninan (Manta) ylioppilasjuhliin kotiimme Peltokorpeen la 2.6. klo 14 lähtien Vuokko ja Esko Tuurinmaa Tervetuloa poikamme Antin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15.00 alkaen Tiina ja Hans Ahola Tervetuloa tyttäremme Annan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Tarja Ingman Tervetuloa tyttäremme Elisabetin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Sari ja Kalle Pokela Tervetuloa tyttäremme Nooran ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 alkaen Tiina ja Jorma Kivelä Tervetuloa juhlimaan tyttäremme Annan valkolakkia kotiimme Pahkalaan la 2.6. klo 14 lähtien Fregatti 29 Katarina ja Erkki Seppä Tervetuloa tyttäremme Maaritin ylioppilasjuhliin kotiimme la 2.6. klo 14.00 lähtien Ari Palo Tervetuloa lakkiaisiini la 2.6. klo 14.00 lähtien kotiimme Koskitie 1 Inkeri ja Timo Mämmi Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 13 alkaen Terttu-Kaija ja Pentti Rantala Vietämme tyttäremme Marjaanan ylioppilasjuhlaa la 2.6. klo 14 alkaen su 3.6. klo 14 alkaen. klo 15.00 alkaen, Niittykuja 4. klo 15 Mervi ja Erkki Uusitalo Tervetuloa meille Veran lakkiaisiin la 2.6. klo 14.30 lähtien Kälviälle, Ketokuja 3 Pirkko ja Kari Salmela Tervetuloa Elisa Häkkilän yo-juhlaan la 2.6. klo 15.00 lähtien Mirja ja Mikko Mäkelä Tervetuloa Saanan ja Matin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 alkaen Birgitta ja Veijo Kangasvieri Tervetuloa tyttäremme Christa Hagnäsin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen Apulintie 14 Petri Olkkola Tervetuloa tyttäremme Henna-Riikan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15.00-20.00 Maija Koljonen Tervetuloa tyttäremme Anetten ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14-17 Silja ja Allan Mikkola Tervetuloa poikamme Heikin lakkiaisjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Tervetuloa! Irmeli ja Jouko Järviaho Tervetuloa tyttäremme Minnan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15.00 alkaen Daniel Vistbacka Tervetuloa Kaisan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Piisaminkuja 8 Raija ja Kyösti Kivinen Tervetuloa tyttäremme Saara-So. klo 15 lähtien Jarno Peltola Kannus Kaustinen Kokkola Tervetuloa tyttäremme Iiriksen ylioppilasjuhliin kotiimme la 2.6. klo 14 lähtien Emilia Masar ”Mä olen niin onnellinen” Olette tervetulleita Heidin YO-karkeloihin la 2.6. klo 15 lähtien ja su 3.6. klo 15 alkaen Merja ja Pekka Hietaharju Tervetuloa Anna-Gretan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen Marianne ja Vesa Pihlajamaa Tervetuloa Marika Kentalan ylioppilasjuhliin la 2.6. Suvi Kaakko Tervetuloa tyttäremme Riitan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Kyllikki ja Antti Rytioja Tyttäremme Tekla saa valkolakin Oulussa. klo 12 jälkeen Seija Polet Siltakatu 4 as. klo 14 lähtien Mervi ja Aki Salonen Tervetuloa tyttäremme Tuulian ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.30 lähtien Suopursuntie 11 Seija ja Hannu Raudasoja Tervetuloa poikamme Robertin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 13 lähtien Riitta ja Leo Snåre Tervetuloa poikamme Henrin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 lähtien Sirkka ja Lassi Kippo Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 15 alkaen tai su 3.6. klo 15 alkaen Oona Airola Tervetuloa poikamme Jaakko Matin ylioppilasjuhliin su 3.6. klo 15 lähtien Puolukkatie 16 Riitta ja Asko Kallio Tervetuloa tyttäremme Annin ylioppilasjuhliin la 2.6. an ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Merja ja Seppo Isokangas Tervetuloa poikamme Tuomaan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen Läntinen Kirkkokatu 93 Carita ja Håkki Knifsund Tervetuloa tyttäremme Sinin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 lähtien Christina ja Bo Asplund Tervetuloa tyttäremme Siljan ylioppilasjuhliin la 2.6. Keskiviikkona 30.5.2007 . klo 15 lähtien Tarja ja Jari Hietala Tervetuloa tyttäremme Sirkun ylioppilasjuhliin la 2.6. alk. klo 15 alkaen Öjantie 544 Tarja ja Juha Hakala Kutsumme Teidät poikamme Jeren ylioppilasjuhliin la 2.6. Tervetuloa! Marja-Liisa ja Ilkka Jylhä Tervetuloa poikamme Teemun ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00Korpintie 34 Kerstin ja Usko Niininen Tervetuloa tyttäremme Pauliinan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 lähtien Pirjo ja Olavi Ström Tervetuloa poikamme Jacobin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 alkaen Salmenkuja 4 Mervi ja Harri Hämäläinen Tervetuloa tyttäremme Ninan ylioppilasjuhlaan la 2.6. klo 14 lähtien Päivi ja Timo Perkkilä Tervetuloa Emma Ingmanin ylioppilasjuhliin Allinkatu 9 B 19 la 2.6. Juhlat ovat kotonamme la 9.6. klo 14.00 alkaen Sirpa ja Olli Lepistö Himanka Kalajoki Tervetuloa Juhliimme! Tervetuloa Juhliimme! Alaveteli Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 13 alkaen Merja ja Urpo Haasala Lämpimästi tervetuloa tyttäremme Pauliinan ylioppilasjuhliin la 2.6. tai su 3.6. klo 15.00 alkaen Eija ja Pentti Rytivaara Tervetuloa tyttäremme Janeten ylioppilasjuhliin la 2.6. 1 Tervetuloa poikamme Joonaksen ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen Kalastajatorpantie 18 A Tia Salonen Tervetuloa tyttäremme Ninan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen tai su 3.6. klo 14.00 alkaen Eija ja Jouko Häkkilä Tervetuloa Markus Knifsundin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen Kaarina ja Eero Joensuu Tervetuloa tyttäremme Lotan lakkiaisiin kotiimme Himangalle la 2.6. klo 14 lähtien su 3.6. klo 15 jälkeen Sinikka ja Mauritz Marttila Tervetuloa poikamme Magnuksen ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen Marja-Liisa ja Timo Kauppi Tervetuloa tyttäremme Johannan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 16 jälkeen tai su 3.6. klo 14.00 jälkeen Marianne ja Lars-Johan Nylund Halsua Tervetuloa poikamme Mikon ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 alkaen Leena ja Vera Veiskola Tervetuloa tyttäremme Elinan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 13 alkaen Konginkarissa Pilvi Rantala Tervetuloa lakkiaiskahville la 2.6. klo 15 lähtien Ulla-Maija ja Kai Kuorikoski Tervetuloa tyttäremme Hanna-Marian ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 lähtien Lentokentäntie 369 Mirja ja Sture Nyblom Tervetuloa tyttäremme Sannan ylioppilasjuhliin la 2.6. KESKIPOHJANMAA 16 Tervetuloa Ollin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Laaksopolku 3 Jaana Westmark ja Leif Hagnäs Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 16 alkaen Puistokuja 3 Antti Pikkarainen. klo 14 alkaen Riitta ja Tom Rahkonen Tervetuloa tyttäremme Satun ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen tai su 3.6. klo 14.00 lähtien Vanha Ouluntie 120 Patrick Honga Tervetuloa tyttäremme Jennin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 alkaen Lassinmäentie 8, Lohtaja Eija Junttila Kutsumme tyttäremme Riinan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien Margit ja Owe Salmela Seltismäentie 24 Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 14 jälkeen Janne ja Nina Kentala Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 14 Seltismäentie 12 Hannele ja Christer Wentus Tervetuloa tyttäremme Nooran ylioppilasjuhliin Villa Elbaan la 2.6. klo 15 lähtien Sari ja Kari Takalo Tervetuloa tyttäremme Idan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 ja su 3.6. klo 13 lähtien Päivi ja Timo Hintikka Tervetuloa tyttäremme Marjon ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15.00 lähtien Päivi ja Paavo Alho Tervetuloa tyttäremme Tiinan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 alkaen Katariinankatu 58, Kokkola su 3.6. klo 14 lähtien ps
klo 15 alkaen Hanna Jalonen Veteli Erja Yläjärvi BRYSSEL (STT) Saksan liittokanslerin Angela Merkelin tavoittelema ilmastosopu uhkaa jäädä haaveeksi ensi viikolla pidettävässä teollisuusmaiden G8-huippukokouksessa. Heidät pidätettiin virantoimituksesta jo viime vuonna. Itämeren rantakohteessa Heiligendammessa kokousta emännöivä Merkel myönsi jo viime viikolla, ettei sovun löytyminen ole varmaa. Eri järjestöjen laskelmien mukaan lupaukset eivät ole toistaiseksi toteutuneet, ja joidenkin maiden apu on jopa laskenut. Ympäristöasioiden lisäksi kokouksessa keskustellaan muun muassa kehitysavusta. Ehtoina olisivat lehden mukaan olleet Kosovon YKjäsenyyden lykkääminen kahdella vuodella ja venäläisten joukkojen sijoittaminen Kosovon serbialueille. a ja Maaria Nikunen Tervetuloa tyttäremme Marikan ylioppilasjuhliin la 2.6. – Nämä tiedot eivät ole totta, Tshurkin vakuutti tiistaina. klo 15 alkaen Anni ja Sakari Lätti Sukulaiset, ystävät, tutut! Tulkaa juhlimaan kanssamme Timon valkolakkia la 2.6. Kroatialaislehden mukaan Venäjä ei vastusta Kosovon itsenäisyyttä, jos sen ehtoihin suostutaan. Uutiset 17 KESKIPOHJANMAA . klo 17.00 alkaen Tuija Penttilä ja Harri Läspä Tyttäremme tyttäremme Sistinjan ylioppilasjuhliin la 2.6. Miljoonapetosta epäillään Ruotsin asevoimissa MOSKOVA (STT–Reuters) Yhdysvaltojen suunnitteleman ohjustorjuntajärjestelmän osien sijoittaminen Eurooppaan muuttaa mantereen ”ruutitynnyriksi”, varoittaa Venäjän presidentti Vladimir Putin. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Michael Dalder NEW YORK (STT–Reuters) Venäjän YK-suurlähettiläs Vitali Tshurkin kiisti tiistaina, että Moskova ja länsivallat olisivat löytäneet sopuratkaisun Kosovon maakunnan tulevaisuudesta. Lehti perusti väitteensä Venäjän johtoa lähellä oleviin lähteisiin. klo 14 alkaen Tuula Hanhisalo ja Heikki Puskala Tervetuloa tyttäremme Maija-Leenan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 lähtien Anne ja Jouko Sysimetsä Lohtaja Tervetuloa tyttäremme Hannan ylioppilasjuhliin la 2.6. Kolmantena ehtona Venäjä vaati lehden mukaan, ettei sotilasliitto Nato kutsu Ukrainaa ja Georgiaa täysjäsenikseen ensi vuonna Kroatian, Albanian ja Makedonian kanssa. Tervetuloa tyttäriemme Mirkan, Riikan ja Tiian ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14 lähtien su 3.6. Kokousta vartioi 16 000 poliisia. G8-ryhmään kuuluvat Saksan ja Yhdysvaltain ohella Britannia, Ranska, Italia, Kanada, Japani ja Venäjä. Ilmastosopu jäänee haaveeksi Mielenosoitukset voivat viedä päähuomion, jos tulokset jäävät laihoiksi Höyryä nousee energialaitoksen jäähdytystorneista Niederaussemissa Saksassa. klo 16 alkaen Anna-Liisa ja Teijo Kiviniemi Tervetuloa tyttäreni Sannan lakkiaisiin la 2.6. Asiasta kertoi uutistoimisto Itar-Tass tiistaina. klo 15.00 jälkeen Sirpa ja Risto Siponkoski Olette lämpimästi tervetulleita ylioppilasjuhliin kotiini la 2.6. klo 15 lähtien Lea ja Sauli Joki Tervetuloa poikamme Tero-Tuomaksen ylioppilasjuhlaan la 2.6. Vuoden 2005 kokouksessa G8-maat lupasivat näkyvästi tuplata avun vuoteen 2010 mennessä. klo 15.00 alkaen Mira Huusko Tervetuloa tyttäremme Jonnan lakkiaisjuhliin la 2.6. klo 14 jälk. klo 14.00 alkaen Kylmäkyläntie 104 Raimo Pakkala Raija-Leena Pakkala Tervetuloa tyttäremme Niinan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 13 alkaen Marjo Ranta-Pitkänen Tervetuloa lakkiaiskahveille la 2.6. Samalla valtavat turvajärjestelyt ja laajat mielenosoitukset voivat viedä tapaamisen päähuomion. klo 14.00 alkaen Sirpa ja Sakari Nivala Tervetuloa tyttäremme Annukan lakkiaisjuhliin la 2.6. klo 14.00 alkaen Liisa Hirvinen Lestijärvi Tervetuloa poikamme Tepon ylioppilasjuhliin kotiimme Siponkoskelle la 2.6. klo 14 alkaen Oili ja Risto Ijäs Tervetuloa poikamme Jaakon ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 alkaen Tavitie 6 Eija ja Risto Vähäsöyrinki Tervetuloa tyttäremme Jaanan ylioppilasjuhliin kotiimme la 2.6. Yhdysvaltain mielestä ilmastoasioista ei voida vakavasti puhua ilman Kiinaa ja Intiaa. klo 12 lähtien Sandörsvägen 82, Kackur Tomi Prittinen Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. klo 13 lähtien Mariitta ja Voitto Jänkä Tervetuloa tyttäremme Elinan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 alkaen Carina ja Erkki Ilmarinen Hermanni valmistui! Tulukaapa kahaville Juhulimme vain pe 1.6. – Me tarvitsemme monenkeskisiä sopimuksia, hän painotti tavattuaan Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin. klo 15 lähtien Vuokko ja Hannu Kottari Tervetuloa tyttäremme Taijan ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 15 lähtien Aino ja Markku Syri Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan Yhdysvallat vastustaa kuitenkin tiukasti kaikkia määrällisiä viittauksia päästövähennyksiin. klo 14 lähtien Marja ja Veijo Korkeakangas Ullava Lämpimästi tervetuloa Jennan lakkiaiskahville la 2.6. klo 14 alkaen Kristiina ja Esko Aho Tervetuloa poikamme Juha-Matin ylioppilasjuhliin la 2.6. Saksa tekee kovasti töitä saadakseen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä läpimurron G8-maiden huippukokouksessa ensi viikolla. Summan uskotaan liikkuvan muutamissa miljoonissa Ruotsin kruunuissa. klo 15 alkaen kotiimme Siponkoskentie 118 Hilkka, Kullervo ja Anne-Maarit Anttila Tervetuloa tyttäremme Sinin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.30 alkaen tai su 3.6. klo 14.00 lähtien Marketta ja Pekka Pietilä Nyt on triplajuhlien aika. Pelkät turvajärjestelyt maksavat saksalaislehtien mukaan lähes 100 miljoonaa euroa. klo 14 lähtien Niina Kumpulainen Tervetuloa tyttäremme Kirsin ylioppilasjuhliin la 2.6. Asukasta kohti päästöt ovat Yhdysvalloissa yli kuusi kertaa korkeammat kuin Kiinassa. Venäjä kiistää Kosovo-kompromissin TUKHOLMA (STT–TT) Kahta Ruotsin puolustusvoimissa työskennellyttä upseeria epäillään miljoonapetoksesta Kosovossa, kertoi sotilaallinen tiedusteluja turvallisuuspalvelu vuosiraportissaan tiistaina. Maa muistuttaa, että yli miljardin asukkaan Kiina nousee pian maailman suurimmaksi saastuttajaksi. klo 14 alk. Tiistaina hän lupasi yhä jatkaa kamppailua asian puolesta. klo 15 alkaen Pirjo Pokka Jorma Anttila Tervetuloa tyttäremme Satun yo-juhliin la 2.6. klo 13 lähtien So. Viime vuonna Venäjällä pidetyssä G8-huippukokouksessa ei protesteja juuri nähty, mutta nyt paikalle odotetaan kymmeniätuhansia mielenosoittajia. klo 13 lähtien Lea ja Eero Laine Tervetuloa lakkiaiskahville la 2.6. Nykyinen Kioton sopimus, jossa Yhdysvallat ei ole mukana, päättyy vuonna 2012. klo 15 jälkeen Hästbackantie 2 Carita ja Heikki Nykänen Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 2.6. Epäillyt upseerit toimivat Ruotsin Kfor-joukoissa Kosovossa. klo 14 lähtien Kaisa ja Risto Annala Toholampi Tervetuloa poikamme Jukan ylioppilasjuhliin la 2.6. Marjatta ja Teuvo Koskela Sievi Luoto Pietarsaari Rautio Teerijärvi Tervetuloa Tanun ylioppilasjuhlaan la 2.6. Kompromissista kertoi maanantaina kroatialainen sanomalehti. Euroopan mukaan kehitysmaita on kuitenkin mahdotonta saada mukaan, jos rikkaat maat eivät ota vetovastuuta. Venäjä ilmoitti myös suorittaneensa onnistuneen ohjuskokeen uudella mantereiden välisellä ohjuksella, jota nykyiset ohjustorjuntajärjestelmät eivät pysty tuhoamaan. Miesten epäillään kirjoittaneen väärennettyjä laskuja rakennusja asfaltointitöistä yrityksille, joilla uskotaan olevan yhteyksiä Balkanin järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Saksa oli kaavaillut, että G8maiden aloitteellisuus toisi vauhtia YK:n ilmastoneuvotteluille, jotka alkavat vuoden lopulla. klo 14.00 lähtien ja su 3.6. klo 14.00 lähtien Mikko ja Elisa Karhula Tervetuloa poikamme Larin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 lähtien Sari ja Janne Jokela Tervetuloa poikamme Jannen ylioppilasjuhliin la 2.6. Putin: Euroopasta ”ruutitynnyri”. Huippukallis kokoontuminen Jos kokouksen tulokset jäävät laihoiksi, siirtynee päähuomio kokouksen ympärillä järjestettäviin mielenosoituksiin. Kaija Tunkkari Ystävät ja sukulaiset! Tervetuloa lakkiaisiini la 2.6. klo 13 alkaen Annina Koivusipilä Tervetuloa tyttäremme Emmin ylioppilasjuhliin la 2.6. klo 14.00 lähtien Hilkka ja Juhani Keskisipilä Tervetuloa poikamme Antin lakkiaiskahville la 2.6. Saksa ja EU ovat toivoneet, että teollisuusmaat sitoutuisivat kokouksessa hiilidioksidin päästöleikkauksiin. Keskiviikkona 30.5.2007 Tervetuloa Juhliimme! Tervetuloa Juhliimme! Tervetuloa poikamme Severin ylioppilasjuhliin la 2.6. EU on jo itsenäisesti sopinut, että se vähentää päästöjään vähintään viidenneksen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Kiina, Intia, Etelä-Afrikka, Meksiko ja Brasilia on kutsuttu mukaan kokouksen joihinkin osiin
Powell avasi kauden kärkituloksella PORT OF SPAIN (STT) Miesten 200 metrin juoksun maailmanlista päivittyi jälleen 20 sekunnin alituksella, kun Jamaikan Usain Bolt viiletti sallitussa tuulessa ajan 19,96 Port of Spainissa Trinidadissa. Jaro tuli takaa ohi Jatkopaikka irtosi cupissa BELGRAD (STT) Asafa Powell avasi kesän kilpailukauden pinkaisemalla sadan metrin kauden kärkitulokseksi 9,97. Kaupasta kertoo italialainen La Gazzetta dello Sport -lehti. – Ensimmäisellä jaksolla pelasimme aggressiivisesti ja vartiointi toimi. Jami antoi syötön, josta pääsin tekemään maalin, maalintekijä Lohva analysoi tilannetta. Lisämaaleja ei tarvitsisi enää yrittää. Kun koulussa on yhteensä 24 koululaista, ei loppujen kahdeksan sentään tarvinnut jäädä koulun penkille, vaan koko opinahjo oli mukana voitokkaalla reissulla. Jaro: Antti-Jussi Kurnio; Jens Portin, Chad Botha, Jonas Portin, Jesper Törnqvist (v, 58. naalissa esiintynyt Kesa totesi. Patanan kaikki kolme ampujaa osuivat, ja kun Lauri Kesa maalinsuulla venytti sormensa väliin yhteen lestijärveläiskutiin, oli ottelun ratkaisu nähty. Pronssiottelu: Välikylä, Nivala– Tunkkari, Veteli 3–0. – Nykyjalkapalloilussa kurinalainen puolustuspeli on kuitenkin kaiken lähtökohta. Jos peliaikaa tulee, parhaani teen, Forssell korostaa. – Serbia on minulle kuin vihollinen, koska oli sota ja kaikkea. Ottelu alkoi räväkästi kun ensimmäisen kymmenen minuutin sisään TP-47:n brasilialaisvahvistus Luiz Vanderlei loukkaantui sairaalakuntoon ja Jaakko Isteri vei kotijoukkueen 1–0johtoon. Valmentajan toimenkuva ei hirveästi muutu, olivat valmennettavat sitten raavaita miehiä tai pieniä tyttöjä, mutta joitain eroavaisuuksia Käld sentään löysi kahden valmennustyön välille. TP-47:n valmentaja Luiz Antonio oli puolestaan murheen murtama. Lieneekö kärkimiehiä lauantaina kentällä yksi vai kaksi. – Toni Junnilan kentälle tulo toi selvästi liikettä meidän peliin. – Tuuletukseni olisi enemmän kuin tavanomainen lento, jos onnistuisin maalinteossa Serbiaa vastaan, Kuqi lupaa. – Kosovolla ei ole vielä itsenäisyyttä (ja maajoukkuetta), joten minä ja pari Albanian maajoukkueessa pelaavaa Kosovon albaania saamme aika lailla huomiota. Kuva: Lehtikuva/Seppo Samuli Tapani Juusola TORNIO Pietarsaaren Jaro meni jatkoon Suomen cupissa Tornion Pallo-47:n kustannuksella, vaikka puoliajalla torniolaisilla oli vielä kahden maalin etumatka. – Toisaalta uskoisin Belgian pelaavan puolustuksessa Serbiaa virheettömämmin. Usein vaihdosta kentälle päässyt Kuqi on pystynyt tekemään 48 maaottelussaan vaatimattomat viisi maalia. – Onneksi minun ei tarvitse sitä päättää. Kuudesluokkalainen Kesa siirtyi pelin alkaessa maalilta kenttäpelaajaksi ja vastasikin juuri patanalaisten ylärimalaukauksesta. Kaiken kaikkiaan Jaron nousu kahden maalin takaa voittoon ja jatkoon oli vaivattoman näköistä. Jamaikalainen MM-mitalisti Michael Frater oli kolmas 10,19. Ottelun alussa ammutut pilkut olivat menneet Päivärinnalle jatkolaukauksien jälkeen luvuin 6–5, joten ylivieskalaiset pääsivät tuulettamaan voittoa 1–1-tasapelin päätteeksi. Tutkimuksissa Muinosen säärestä löytyi luuvaurio ja lisäksi nilkan nivelsiteet ovat vioittuneet. Koko poppoo pelaa Hovsala Bollklubbenissa (HBK). Pelaajien päivän kunto ja taktiikka varmaankin ratkaisevat, Johansson vastaa. Lyhyesti Päivärinta nousi viime hetkillä Poikien koulujalkapallomestaruus Ylivieskaan, tytöissä juhli Kruunupyy Kasaa kehiin. Lohko B: Oxhamn II, Pietarsaari– Villa 0–4, Päivärinta, Ylivieska– Juho Oksa 0–2, Villa–Päivärinta 6–1, Juho Oksa–Oxhamn II 3–0, Oxhamn II–Päivärinta 2–1, Juho Oksa–Villa 0–0. Menen ehkä kesällä joukkueeseen pelaamaan, mutta en tiedä vielä, enimmäkseen keskikentällä . Riittää, jos tekee peli voittomaalin viimeisellä minuutilla, jarruttelee Johansson liiallisia puheita hyökkäämisestä. Peli-ilo keskiössä Isojen koulujen tyttöjen sarjassa voittajaksi seuloutui Kruunupyyn Centralskolan, joka voitti taipaleellaan yhtä tasapeliä vaille kaikki ottelut. – Hyvä, että koulu loppuu ja kesäloma alkaa. AEK:lta Rivaldo saa 1,3 miljoonaa euroa vuodesta. Vaikka kentällä Kyrkoby oli hallitsevampi osapuoli, tasasi Päivärinnan kentän laidalta saama huikea kannustus voimasuhteet. Hänen ennätyksensä on viime kesänä juostu 19,88. Mikael Forssellin, 26, maajoukkuesaldo (45/16) on hyökkääjistä paras, mutta juuttuminen toipilasajan jälkeen Birminghamin reserveihin ei lisännyt Hodgsonin luottoa. Parinkymmenen minuutin kohdalla Jouni Talvensaari sijoitti tarkasti tolpan kautta lukemiksi 2–0. Onneksi olimme kuitenkin vain 35 minuuttia huonoja, Laurikainen näki. Pronssiottelu: Oxhamn I, Pietarsaari–Villa, Kokkola 0–0 (rp. Suuremmat ilonaiheet löytyvät kouluvuoden päätöksen lähestymisestä. – Tehtiin koulun historiaa. – Serbit ovat varmaankin Belgiaa pelaavampi ryhmä. Päälle tulevat bonukset mahdollisesta menestyksestä Mestareiden liigassa tai Kreikan pääsarjassa. Näin Patanan kolmen viime vuoden nousujohteinen kehitys huipentui kultaisiin mitaleihin. Bayern maksaa Tonista 13 miljoonaa euroa. Muinonen kuukausiksi sivuun. Polvivaivan kanssa viikkoja kamppaillut jamaikalainen juoksi viime vuonna sata metriä kahteen kertaan ME-ajassa 9,77. – Maalivahti ei varmaan huomannut, että tulin takaa tilanteeseen. Päivärinta ei ole koskaan aiemmin päässyt edes . Hänen vanhempansa joutuivat aikanaan viemään perheen maanpakoon serbien tehdessä elämästä Kosovossa helvettiä. Shefki Kuqille Serbia on yhä vihollinen Kärkimiehistä Johanssonilla paras pelivire Tunnetta pelissä. Toisella jaksolla liigan ja ykkösen ero tuli kuitenkin selväksi, kun Jaro takoi neljä maalia ja voitti Pohjan Stadionilla pelatun Suomen cupin 5. Johansson aloitukseen. Johansson on tykittänyt 76 maaottelussa 13 maalia. Belgradin kilpailussa Powell oli tyystin vailla vastusta. Viimeinen osuma syntyi lisäajalla, kun Jussi Aalto pääsi kuittaamaan Nikuradzen edestä. Toisella jaksolla pietarsaarelaiset pistivät pallon ja jalat liikkeelle. Voittomaali nähtiin kymmenisen minuuttia ennen loppua, kun Jens Portin ohjasi Roikon keskityksen läheltä verkkoon. Mikäli ottelu päättyi tasan, astui rangaistuspotkukisan tulos voimaan. Oma mennyt kausikin unohtuu äkkiä, jos näistä kahdesta maaottelusta saadaan hyvä tulos, Kuqi muistuttaa. 2–0-tilanteessa pitäisi puolustaa paremmin. Sopimus on nelivuotinen. Päivärinnan pojat päästivät ilon irti koulujalkapallomestaruuden ratkettua. – Koulun tyttöjoukkue oli myös mukana lopputurnauksessa, ja he tulivat sitten omien peliensä päätyttyä kannustamaan koulun poikia, voittajajoukkueen valmentaja, luokanopettaja Juha Mäkelä selvensi suosion syitä. Kisan kakkonen oli Hollannin Antillien Churandy Martina ajalla 10,11. Ei toki siksi, että siviilissä päättyneellä kaudella Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneen Kuqin näytöt edustuspaidassa olisivat mitenkään erikoiset. Alkulohkot, Lohko A: Såka–Tunkkari 3–1, Junttila, Nivala–Leppälä, Sievi 1–0, Tunkkari–Junttila 1–1, Leppälä–Såka 3–1, Såka–Junttila 1–0, Leppälä–Tunkkari 2–4. – Nämä ovat ihania tyttöjä, jotka taistelevat kovasti. Urheilu Keskiviikkona 30.5.2007 . 0–2). Kuvaavinta Kuqin erikoislaatuiselle suhteelle on, ettei hän aikoinaan edes lähtenyt pelimatkalle Belgradiin, kun HJK kohtasi europeleissä Punaisen Tähden. On hauskaa voittaa, mutta ennen kaikkea on hauskaa pelata, Käld kehaisi suojattejaan. Alkulohkot, Lohko A: Östensö, Pedersöre–Yli-Lesti 1–2, Kumiseva–Östensö 4–0, Yli-Lesti–Kumiseva 3–0. Muinonen, 21, loukkaantui sunnuntain liigaottelussa AC Oulua vastaan. Johtoasemassakin Jaro hallitsi peliä eikä TP meinannut päästä palloon kiinni. Silloin Kuqin turvallisuutta ei voitu taata Serbian pääkaupungissa. Mestaruuden Kesa otti tyynesti vastaan. kierroksen ottelun 2–4 (2–0). Toni Junnila), Jonas Emet, Jussi Roiko; Jussi Aalto. 2–3). Finaalivastustaja Villan pelaajat taas harrastavat lajia GBK: n tytöissä, joten jonkinasteista seura-asetelmaa oli tyttöjen koulujalkapallon huipennuksessa havaittavissa. Valmennus Kruunupyyn tytöillä olikin aivan maakunnan kärkitasoa, sillä Centralskolanissa viidettä luokkaa opettava Käld toimii miesten Ykkösessä pelaavan Kokkolan GBK:n luotsina. Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin Jarosta Piracaia ja TP-47:n molemmat maalit syöttänyt kamerunilaispelaaja Alfred Mapoka. Lohko B: Villa–Kyrkoby 0–2, Oxhamn II, Pietarsaari–Martinmäki, Haapajärvi 0–0, Kyrkoby– Oxhamn II 2–0, Martinmäki– Villa 0–7, Martinmäki–Kyrkoby 1–6, Oxhamn II–Villa 0–2. Nuorten jalkapallomaajoukkueessa Muinosen paikan ottaa HJK:n Jukka Raitala. Muinonen on alkukaudella kuulunut MyPa:n vakiomiehistöön. Fax: 020 750 4444 Jalkapallo Kokkola: Keski-Pohjanmaan piirin koulujalkapallon lopputurnaus: Pojat: Loppuottelu: Päivärinta, Ylivieska–Kyrkoby, Pedersöre 1–1 (rp. Isompien koulujen poikien . – Todella helpottunut olo, kun tietää vamman olevan nyt ohi, Powell totesi juoksun jälkeen. Tytöt: Loppuottelu: Centralskolan, Kruunupyy–Villa, Kokkola 3–0. – Toki iloa on ykkösdivisioonassakin, mutta näille tytöille ilo on se kaikkein tärkein asia. – Tornion peli oli alussa erittäin hyvää ja he saivat meidät näyttämään huonoilta. Hitusen ylivieskalaisia taitavampi Kyrkobyn joukkue hallitsi peliä ja onnistui toisen jakson alussa tekemään lähietäisyydeltä johtomaalin. Pronssiottelu: Kumiseva, Haapajärvi–Sundby, Pedersöre 4–0. Centralskolanin voittoisan joukkueen jokainen pelaaja on mukana myös seuratoiminnassa. – Tämä oli varmasti mukava tapa monelle joukkueen kuudesluokkalaiselle päättää opinnot Päivärinnan ala-asteella, Mäkelä jatkoi. Miesten kuularingissä Latvian Maris Urtans vei voiton työnnettyään ennätyksensä 20,14. Usain Bolt vauhdissa 200 metrillä ATEENA (STT–AFP) Brasilialainen jalkapalloilija Rivaldo on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Kreikan pääsarjassa pelaavan AEK Ateenan kanssa. Mitään muuta Kuqi ei kuitenkaan odota niin paljoa kuin serbien upottamista. Kuqi oppi pelimieheksi Mikkelin suunnalla. – Alussa olimme selvästi huonompi joukkue. Hän on jo aiemmin tällä kaudella ehtinyt kiskaista kotimaassaan 86,36. naalissa tiukan vastuksen Patanalle, mutta ylärimaa lähemmäksi eivät lestijärviset päässeet. Rivaldo, 35, on pelannut kolme viime kautta AEK:n arkkivihollisessa Olympiakosissa, josta hän lähti, kun seura tarjosi jatkosopimusta puolella palkalla. Yli-Lestin koulu antoi . Sarjojen ratkaisuottelut pelattiin siten, että ennen varsinaisen pelin alkua ammuttiin rankkarikisa. Lauri Jaakkola KOKKOLA (KP) Korkeintaan 30 oppilaan koulujen sarjassa voittoa pääsi juhlistamaan Patanan ala-aste Vetelistä. Alkulohkot, Lohko A: Marttila, Kälviä–Normens 0–0, Ranta, Ylivieska–Centralskolan 0–4, Normens–Ranta 3–0, Centralskolan–Marttila 3–0, Centralskolan–Normens 0–0, Marttila– Ranta 2–0. Serbia on kosovolaistaustaiselle Shefk i Kuqille sytyttävä vastustaja. Puoliajalla annoin kopissa poikkeuksellisen palautteen, joka oli lyhyt, mutta terävä. – Pelinälkää löytyy hirveästi, vaikkei vastuuta maajoukkueessa ole viime aikoina kauheasti tullutkaan. He tuskin yrittävät ratkaisuja pitkillä palloilla, pohdiskelee Forssell lauantain ottelua. Lohko B: Patana–Sundby 3–0, Köyhäjoki, Kaustinen–Patana 0–3, Sundby–Köyhäjoki 5–0. Voitto oli varmasti ansaittu, Centralskolanin valmentajana toiminut Mats-Erik Käld totesi. Pienen koulun suuri voitto Pasi Peltola HELSINKI (UT) Jos Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgsonilla on yhtään pelisilmää, pääsee hyökkääjä Shefki Kuqi, 30, irti lauantain EM-karsinnassa Serbiaa vastaan. 2–3) Alkulohkot, Lohko A: Oxhamn I– Centralskolan, Kruunupyy 0–0, Jauhinkangas, Oulainen–Päivärinta 0–1, Centralskolan–Jauhinkangas 0–1, Päivärinta–Oxhamn I 0–0, Oxhamn I–Jauhinkangas 3–0, Centralskolan–Päivärinta 0–2. Käväisin Englannin kauden päätyttyä Kosovossa, enkä olisi voinut mitenkään uskoa tulevan pelin siellä saamaa julkisuutta, Kuqi kertoo. Korkeintaan 30-oppilaiset koulut: Loppuottelu: Yli-Lesti, Lestijärvi–Patana, Veteli 0–0 (rp. Lohko B: Kirkonkylä, Evijärvi– Ykspihlaja 0–1, Ojakylä, Ylivieska–Välikylä 1–3, Välikylä–Kirkonkylä 2–1, Ykspihlaja–Ojakylä 5–0, Välikylä–Ykspihlaja 1–1, Ojakylä–Kirkonkylä 0–3. naaliin, joukkueen runkohahmoihin kuulunut Juuso Vehmas iloitsi. naalissa rankkarikisan voitto nousi arvoonsa, kun Päivärinnan ala-aste Ylivieskasta onnistui viime hetkillä tasoittamaan pelin pedersöreläistä Kyrkobyn koulua vastaan. Mathias Kullström); Niklas Storbacka; Piracaia, Jimmy Wargh (46. Onneksi peli sitten kääntyi toisella jaksolla, Laurikainen huokaili. Päivärinta ei kuitenkaan luovuttanut, ja hieman ennen loppuvihellystä Toni Lohva pääsi tuikkaamaan Jami Mattilan syötöstä alanurkkaan. Toni siirtyy Bayern Müncheniin ANJALANKOSKI (STT) Jalkapalloliigassa pelaavan MyPa:n keskikenttämies Eetu Muinonen joutuu alustavien arvioiden mukaan ainakin kahdeksi kuukaudeksi sairaslistalle. Korkeintaan 80-oppilaiset koulut: Loppuottelu: Ykspihlaja, Kokkola–Såka, Kokkola 4–0. Vaikka vanhemmat ja veljiä on yhä Suomessa, viihtyy Kuqi kesälomallaan vielä virallisesti Serbiaan kuuluvassa Kosovossa. Kavennusmaalin pukkasi Chad Botha kulmapotkusta ja tasoitusmaalin ampui rangaistusalueen sisältä Jussi Roiko voimalla ohi TP-vahti Giorgi Nikuradzen. Myös Patanan tiukin maalitilanne maalittomalla varsinaisella peliajalla kilpistyi rimaan, joten alkuun ammutut rangaistuspotkut ratkaisivat tässäkin sarjassa voittajan. Toisella jaksolla pelasimme sitten sellaista peliä, millä olemme tällä kaudella pärjänneet, Jaron valmentaja Mika Laurikainen sanaili. Tästä tuli yhtä vaikea peli mitä osasin ennustaakin. – Siellä on iso suku ja vaimonikin on Kosovosta, Kuqi korostaa. Lehden mukaan Bayernin ja Fiorentinan edustajat vahvistavat Tonin siirron keskiviikkona. Kuva: Jukka Lehojärvi Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. Pronssiottelu: Normens, Uusikaarlepyy–Juho Oksa, Oulainen 1–1 (rp. Kreikkalaismedian mukaan Rivaldo tienasi Olympiakosissa 1,9 miljoonaa euroa vuodessa. Kumpaankin osumaan syötön tarjoili laidalla pirteästi pelannut Piracaia. Asenteesta oli kysymys. Korkeintaan 80 oppilaan koulujen sarjan voitto ratkaistiin Kokkolan paikallisottelussa, jossa Ykspihlajan koulu voitti Såkan selkein 4–0-lukemin. 6–5). Kahdelta viime vuodelta oli mukaan tarttunut hopeaa ja pronssia. Hodgsonin todennäköisin valinta avauskokoonpanoon on kuitenkin kesäsarjaa Malmön väreissä pelaava ja useimmista aiemmista kausista poiketen hyvällä pelituntumalla maajoukkueeseen ilmaantunut Johansson, 31. Kun Elin Storbjörk vielä latoi loppuottelussa Kokkolan Villaa vastaan hattutempun, ei tyttöjen sarjan ykkösjoukkueesta jäänyt epäselvyyttä. Jalkapalloilevan kouluavustajan, Jarkko Ojalan luotsaama Patana oli mukana 16 pelaajan joukkueella. 20-vuotias Bolt juoksi 200 metriä ensi kertaa tällä kaudella ja osoitti olevansa loistovireessä. Miesten keihäskisan voitti latvialainen olympiakakkonen Vadim Vasilevskis tuloksella 81,65. Tulos syntyi liki tuulettomassa säässä Belgradissa Serbiassa. Rivaldo vaihtoi AEK Ateenaan FIORENTINA (STT–DPA) Saksalainen Bundesliigan jalkapallojoukkue Bayern München vahvistaa miehistöään hankkimalla Italian Serie A:n Fiorentinasta Italian maajoukkuehyökkääjän Luca Tonin. KESKIPOHJANMAA 18 Lauri Jaakkola KOKKOLA (KP) Rangaistuspotkut nousivat isoon rooliin Keski-Pohjanmaan piirin koulujalkapallon lopputurnauksessa Santahaassa
– Näistä reilut 70 prosenttia osallistuu nyt liikuntasuorituksiin. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Highest Spin/Kari Alapekkala 17,9, 2) Scot Harvester* 18,3 (117), 3) Kimble Jim 17,6 (187), 4) Forever Love 19,0 (294), toto (4-3-11): 14,20 4,10-3,19-4,29 46,69. En hätääntynyt ja tiesin, että tuskin hän (Lopez) pystyy syöttämään koko ajan niin vahvasti kuin välillä teki, Nieminen selvitti. 7 2 2 3 28– 47 6 Kouvola ........ Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Light Moon/Niko Jokela 17,1a, 2) Texas Diamond 17,1a (85), 3) Play My Game 17,4a (501), 4) Catch The Lady* 17,4a (30), toto (1-3-6): 11,32 3,22-2,52-6,41 27,67. Naiset, 100 m (+1,9): 1) Marianne Juola NU 13,47, 2) Tiina Huhtakangas KP-V 13,53. Päivän Duo: vaihto 3 457.00 e; oikea rivi 44; kerroin 92,59. – Syyskuusta 2006 lähtien jaetulla paikallisella järjestelyerällä liikuntalisä saatiin nostetuksi viiteen euroon. Castano vaikutti tyystin vastaantulijalta, mutta sitten hän pystyi ratkaisevasti petraamaan. Liikuntamerkinnät Lampilla tehdään internetin liikuntapäiväkirjaan (htt://liikunta.kase. nite Bonnie/Vesa-Pekka Reis 18,2, 2) Glamour High 19,6x (27), 3) Starnight Lover 19,9 (42), 4) Lollipop Pellini 19,2 (99), poissa: 16. Toinen peräti tunnin ja 16 minuuttia, kolmas 64 minuuttia. 400 m: 1) Hanne Ojanperä KV 1.01,67, 2) Päivi Knutar KV 1.04,48. Mittelö oli ohi 125 minuutissa. Lopez ryhtyi tuskailemaan varhain ja virheitä syntyi. toto (11-5-1): 32,68 5,55-1,97-2,70 26,22. Laineen vaihteleva pelityyli, johon sisältyi rutkasti yläkierteen turvin korkealle poukkoavia palloja, ei enää purrut lopussa niin hyvin kuin alussa. Tämä on kunnan henkilöstölle työkyvyn ylläpitoon tarkoitettu lisä, jota maksetaan liikuntasuoritusten perusteella. – Samoin metsissä ja luonnossa liikkuvia kuntoilijoita ja samoilijoita näkee entistä enempi. – Hyvien kokemusten perusteella Toholammilla päätettiinkin kunnan yhteistyöryhmän esityksen pohjalta vakinaistaa toistaiseksi kuluvan vuoden alusta lähtien kunnan työntekijöille maksettu liikuntalisä, Toholammin kunnanjohtaja Jari Kangasvieri kertoo. Miesten Viitonen lohko B Ura – MJK 4 – 2, Rei-Vo – Sääripotku 2 – 3, KP-87 – FC-92 2 – 0, FC YPA III – RyPK-84 2 – 4, GBK III – Tarmo 1 – 4. Tiedän, miten minun olisi pitänyt pelata, mutta nyt vaan tulee tällaista vuoristorataa välillä, Laine jatkoi. toto (8-4-3): 12,80 3,71-1,30-2,63 13,58. Kolumbian Catalina Castano kiri vahvasti aloittaneen suomalaisen rinnalle ja ohi voittaen 2.53 tuntia kestäneen kamppailun 1–6, 7–5, 6–4. Kaikkiaan hyvä paketti, Nieminen summasi. V4: vaihto 158 076.54 e; oikea rivi 114-1-1; poissa I/10 III/5 kerroin 2 634,60. toto (1-2-8): 6,34 2,682,94-1,58 47,10. com Pelissä mukana myös Café Kahvipuu Risto Lintilä TOHOLAMPI (KP) Toholammilla on ollut käytössä jo reilut 1,5 vuotta kunta-alalle täysin uusi palkkausjärjestelmä. En voi kuin syyttää itseäni. Näin liikunnalla on mahdollista saada kuukaudessa reilut 60 euroa palkanlisä, Kangasvieri korostaa. V4-kerroin: 95,12. . Joensuu – Hyvinkää, Kiri – Pattijoki, Koskenkorva – Kuopio, Kouvola – Kitee, Oulu – Nurmo, Sotkamo – Vimpeli. Kun vain nuoret miehet saisi vielä nykyistä aktiivisemmin liikkeelle, Levonperä painottaa. – Juoksemisen lisäksi liikuntaa tulee myös kuntosaliharjoittelun, jumpan, spinningin, tanssin ja uinnin parissa, Sirpa lisää. päivä: Kaksinpeli, 1. Sitten on edessä toinen viikko nurmella harjoitusten merkeissä. toto (1-10-13): 3,03 1,602,51-2,00 20,08. Alajärvi 1 ...... Sirpa Levonperä liikkuu päivittäin Toholammin kunnan liikuntapäiväkirjan henkilölistan kärjessä on tällä hetkellä Sirpa Levonperä lähes 400 pisteellä. Urheilu 19 KESKIPOHJANMAA . – Se, että nelinpelimme olisi keskiviikkona olisi aika loogista. T11, 60 m (-0,6): 1) Janni Laakso KV 9,58, 2) Suvi Alaspää VetU 9,94, 3) Roosa Määttälä KV 10,13. Moukari: 1) Johanna Salmela KV 48,71, 2) Jenni Penttilä KP-V 44,99, 3) Mirjami Järvilä KP-V 41,53. – Tämä liikuntalisä on ihan hyvä systeemi ja motivoi varmasti monia osaltaan liikuntaan. Sisäpelissä Kuula pääsi juhlimaan kunnareitakin useampaan otteeseen. Itseluottamusta on, mutta ei ihan tarpeeksi. Pituus (10): 1) Nevanperä 4,54, 2) Anniina Kortetmaa KU 4,43, 3) Lotta Sarkaranta KV 4,06, 4) Siironen 3,91, 5) Jenni Nissilä LV 3,87, 6) Noora Määttälä KV 3,83. – Kyllä tuolla tienpäällä ja muuallakin näkee ihmisiä liikunnan parissa entistä enempi. 5 5 19– 50 Seuraavat ottelut: 31.5. Minä taas käytin koko kenttää hyväkseni, Nieminen taustoitti. Sirpan maratonennätys on viime kesältä 3.56.53. Pelivaihto 451 180.94 e, yleisöä 1 400. Kahden vasenkätisen pelaajan ottelussa Niemisen rysty osoittautui ylivertaiseksi. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Ashkii Careliano/Pekka Korpi 18,0, 2) Star Chip 18,3x (259), 3) Cicciolina Fling* 18,4 (20), 4) Cecilia Josselyn 18,0 (83), poissa: 12. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Opal Birdland/Teijo Ahola 17,5a, 2) Asterix Fortis 17,5a (231), 3) Stone Capes Fern 17,5a (46), 4) Personal Shade 17,6a (23), poissa: 6,8. Samoin Finn Spring Oy: llä Sykäräisessä on oma liikuntapäiväkirjansa. Yleisurheilu Kokkola: KV:n piirikunnallliset 29.5. 1500 m: 1) Markus Isosalo KV 4.27,60, 2) Markku Ainali KV 4.40,76. Kaikkiaan hän on juossut jo kahdeksan maratonia ja seitsemän puolimaratonia. Kuva: Lehtikuva/AFP Tomi Siren PARIISI (STT) Emma Laineen ilmeestä näkyi tiistaina pettymys. Rahapelit Keno Voittonumerot: 15, 16, 18, 19, 21, 24, 27, 29, 31, 33, 44, 46, 49, 53, 54, 56, 60, 61, 67, 68 Mitalipeli Kulta: 4, 1, 3, 2, 5 Hopea: 1, 3, 2, 5, 4 Pronssi: 1, 2, 5, 4, 3 Veikkausbingo Ensimmäiset vaakabingot: 75, 32, 21, 59, 12, 29, 10, 7, 17 Vaakabingot: 75, 32, 21, 59, 12, 29, 10, 7, 17, 55, 51, 22, 49, 26, 23, 58, 6, 3, 45, 35, 38, 31, 25, 73, 1, 30, 13, 18, 66, 57 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 37 kpl voitto-osuus 5,00 e Jalkapallo Miesten Nelonen LBK – OuHu 6 – 0, K-Pallo – Esse IK II 7 – 0, FC Folk – HBK 3 – 1, Team NIK – FC Folk 1 – 2, OuHu – TUS II – 1, KUF – LBK 2 – 2. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Isa Dibs/ Kari Lehtonen 15,9a, 2) Ranch Corazon 16,0a (63), 3) Docke Kemp 16,2a (37), 4) Emelie Topline 16,5a (156), toto (1-7-3): 11,84 2,64-1,93-1,62 28,33. Vaikka olin erää 0–5-tappiolla, pelasin numeroita paremmin ja tiesin pystyväni nousemaan, Laine sanoi. Ravit Tampere: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Jaanen Jakari/ Pertti Puikkonen 35,8, 2) Köppinen 36,3x (81), 3) Liito-Pusu 36,5 (30), 4) Jolo 37,5x (932), toto (5-8-4): 7,76 2,68-3,30-2,25 81,11. Pituus: 1) Heli Uusitalo LV 4,12. Tuloksia: Miehet, 100 m (-1,0): 1) Joonas Kivinen KP-V 11,56, 2) Johnny Andersson GIF 12,49, 3) Samuli Kivinen KP-V 15,55. V4kerroin: 558,26. Kuula: 1) Jani Santala HU 13,64. T15, 300 m (7): 1) Katri Mustola KJ 43,15, 2) Jatta Salmela KV 43,84, 3) Kirsikka Kainu KP-V 45,54, 4) Meri Luoma TU 46,90, 5) Maria Anttiroiko LV 47,06, 6) Teea Uusimäki KV 48,49. 2 1 1 41– 13 5 Oulu ............. Seiväs: 1) Mauri Kaattari HU 495, 2) Tero Ojala LV 440. N17, 100 m (+1,5): 1) Emilia Tuikka LV 13,18, 2) Suvi Mikkola KP-V 13,25, 3) Hanne Ojanperä KV 13,69, 4) AnneMari Korvela LV 14,53. Niemisen ja Lopezin ottelu pelattiin Roland Garrosin tennisstadionilla kentällä numero 12, joka yleensä toimii harjoituskenttänä. Laineen pelistrategia toimi alkuun ja myöhemminkin lupaavasti. Lisäksi Lampilla liikkuvat myös eläkeläiset varsinkin aamuisin erittäin aktiivisesti. Troikka: 148,12. Tein paljon töitä jaloillani, Laine selvitti. Kunnantuvan aulassa on vielä mittauspiste, jossa voi mitata muun muassa verenpaineen, painon ja pituuden, Kangasvieri selvittää. Pituus: 1) Marttila 4,09, 2) Kilpilampi 3,69, 3) Elias Vihervaara KTU 3,60. 3 2 1 29– 12 8 Vimpeli ......... P13, 60 m aj (+3,0): 1) Tuomo Marttila KT 11,38, 2) Patrik Kilpilampi KV 12,96. – Näkyy selkeästi, että pelejä ei ole paljon alla. Avauserä kesti vain 33 minuuttia. Lähtö 6, V4-3, sh 2 120 m: 1) Huvin Tähti/Arto Komulainen 31,3, 2) Turon Donna 30,8 (81), 3) Rella S 32,4x (136), 4) Hallavei 31,7x (89), toto (48-5): 32,40 7,34-3,03-4,80 70,42. Miesten suomensarjan länsilohko Ulvila – Seinäjoki 1 – 2 (2 – 4, 5 – 4, – 1). Kaikkiaan viikossa juoksukilometrejä kertyy noin 60-80 ja parhaimmillaan on tullut jopa sata kilometriä, viimeksi lauantaina Seinäjoella täysmaratonin hieman yli neljään tuntiin juossut Levonperä mainitsee. ilis, mutta nautin etenkin nelinpelistä tällä hetkellä, Laine ruoti. Ajatuksena on samalla kannustaa kunnan työntekijöitä päivittämään atktaitonsa niin, että merkintöjen tekeminen koneella onnistuu ja netin käyttö tulee tutuksi. Toholammin koululaisten topkaksikkona on Matias Kukkola ja Samuel Kinnunen, jotka ovat molemmat liikkuneet todella aktiivisesti keräten yli 440 pistettä. Kuvat: Clas-Olav Slotte Sirpa Levonperä liikkuu vähintään tunnin päivässä. Troikka: 390,01. – Aika harvinaista tosiaan, että grand slam -turnauksessa pelataan kentällä, jossa ei ole katsomopaikkoja. Pituus: 1) Laakso 4,01, 2) Alaspää 3,73, 3) Määttälä 3,71. Seuraavilla pisteet jäävät jo puoleen tästä. Toholampi otti nimittäin syyskuun alussa 2005 käyttöön henkilöstölle maksettavan tyky-lisän, joka yleisimmin kutsutaan liikuntalisäksi. Kuulan B:llä juoksujuhlat Miesten superpesis Vimpeli – Joensuu 1 – (4 – 3, 4 – 4), Nurmo – Kiri 2 – 1 (1 – 0, 3 – 9, 4 – 0), Kuopio – Kouvola 1 – (4 – 0, 2 – 2), Kitee – Oulu 2 – (3 – 0, 3 – 1), Hyvinkää – Seinäjoki 2 – 1 (1 – 0, 1 – 2, 1 – 0). Laine oli lähellä edetä viime vuoden tapaan tenniksen Ranskan avoimissa toiselle kierrokselle, mutta tällä kertaa se jäi aikomukseksi. Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Kinnunen/ Pyöräily Linz: Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo 16/21 etappi (189 km): 1) Stefano Garzelli Italia 5.34.07, 2) Laurent Mangel Ranska jäljessä 1.01 minuuttia, 3) Ricardo Serrano Gonzalez Espanja, 4) Jos Rubiera Espanja, 5) Pietro Caucchioli Italia, 6) Pablo Lastras Garcia Espanja sama aika, 7) Salvatore Commesso Italia –2.29,...36) Danilo Di Luca Italia –8.10,...87) Jussi Veikkanen Suomi –8.10. 5 3 2 23– 34 6 Seinäjoki ....... Nieminen rökitti Espanjan Feliciano Lopezin kaksinpelisarjasta ulos ensimmäisellä kierroksella tuloksella 6–2, 6–4, 7–6 (7–2). Onhan liikuntalisä rahallisestikin jo hyvä lisä. Kajaani: Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) My Jaguar/ Pertti Niskanen 20,6, 2) Davido 21,4x (18), 3) Nina Gambler 21,9x (192), 4) Texas Eric 22,1 (206), poissa: 16. /toholampi/). Lähtö 8, sh 2 100 m: 1) Simon Sisko/ Mikko Lilleberg 34,0, 2) Kipsu 33,7 (124), 3) Ponskatti 33,8 (56), 4) Sirun Tuiske 34,9 (124), toto (1-7-8): 32,11 8,92-4,04-2,41 113,32. Liikuntalisän maksamisen piiriin kuuluu nyt noin 170 kunnan yleisen ja teknisen sopimuksen työntekijää. Hankaluudet olivat henkisellä puolella. Nieminen piti kamppailun ohjaksia alusta lähtien hyvin hyppysissään. V4: vaihto 20 203.80 e; oikea rivi 7-2-4-4; kerroin 4 545,85. Mutta täällä on satanut turnauksen alussa, joten aikatauluista ei ole vielä tietoa, Nieminen mietti. Koululaiset merkitsevät lisäksi liikuntakertansa omaan nettitaulukkoonsa ja käyvät myös leikkimielistä liikuntakisaa. Kirkonmäen kentällä. Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Voiton Malli/ Pekka Raitanen 29,2, 2) Jäävin Toivo 30,2 (235), 3) Mikuntähti 30,4 (98), 4) Tuujo 29,8 (313), poissa: 3,5. M17, 100 m (+1,0): 1) Juho Pietilä KT 12,00, 2) Eemeli Puronaho KP-V 12,13, 3) Harri Nissilä LV 12,26, 4) Tommi Uusimäki YK 12,34. 100 m aj (+0,3): 1) Juola 16,71. 4 1 3 15– 108 1 Seuraavat ottelut: 3.6. Pariisin jälkeen Laine siirtyy Englantiin Birminghamiin, jossa pelataan ruohoalustalla. 6 3 3 51– 17 15 Kitee ............. Tomi Siren PARIISI (STT) Jarkko Niemisen urakka tenniksen Ranskan avoimessa mestaruusturnauksessa alkoi hulppeasti. Nieminen ei kuitenkaan hermoillut, vaan aloitti uuden rynnistyksen. – En tunne tai tiedä Montcourtia kovinkaan hyvin. Kangasvieri kertoo, että kunnan metsäautotieverkosto on myös viime aikoina ollut hyvin niin pyöräilijöiden, kävelijöiden kuin juoksijoidenkin on käytössä. – Kyllä tämä liikuntalisä on osaltaan nostanut Lampilla ihmisten liikuntaintoa ja oman terveyden vaalimisen tarkkailua. Välillä hän väläytteli muutamalla lyönnillä, mutta hänen pelinsä ailahteli. Nieminen puudutti Lopezin Jarkko Nieminen selvitti tiensä Pariisin turnauksen toiselle kierrokselle. – Pidin omat syötöt aika suvereenisti, mutta kolmannen erän alussa tuli munattua. Castano pitää tuoreimmalla naisten WTA-listalla sijaa 99 ja Laine sijaa 141. Lähtö 5, V4-2, lv 3 100 m: 1) Rocket Of North*/Jarmo Saarela 18,2a, 2) Honey Evelyn 18,2a (194), 3) Will Mathilda 18,3a (67), 4) Eclair Rapide 18,5a (274), toto (4-1-7): 2,96 1,583,99-2,22 29,31. Jokainen sovitun kestoinen ja tehoinen liikunnan suorituskerta oli alussa kaksi euroa. kierrosta: Miehet: Roger Federer Sveitsi (1)–Michael Russell USA 6–4, 6–2, 6–4, Mihail Juzhni Venäjä (13)–Jan Hernych Tshekki luovutus, Guillermo Canas Argentiina (19)–Victor Hanescu Romania 6–3, 6–1, 6–4, Tommy Robredo Espanja (9)–Sergio Roitman Argentiina 6–3, 6–4, 6–2, Ivan Ljubicic Kroatia (7)–Arnaud Clement Ranska 6–1, 7–5, 7–6 (7–2), Jürgen Melzer Itävalta (27)–Jose Acasuso Argentiina 6–4, 7–5, 6–4, Filippo Volandri Italia (29)–Paul Capdeville Chile 6–3, 7–5, 6–3, Carlos Berlocq Argentiina–Julien Benneteau Ranska (30) 6–7 (5–7), 7–5, 6–2, 6–3. Hän kertoo liikkuvansa normaalisti vähintään tunnin päivässä ja useasti reilusti pitempäänkin. Lisään oikeuttaa maksimissaan kolme suorituskertaa viikossa. P15, 300 m: 1) Harri Nissilä LV 40,05, 2) Tuomas Puronaho KP-V 42,03, 3) Tero Känsälä KP-V 43,23, 4) Miika Pajukangas KP-V 45,96. 5 1 2 2 26– 15 9 Nurmo.......... Onhan säännöllisellä fyysisellä liikunnalla todettu olevan selviä myönteisiä vaikutuksia niin terveyteen, fyysiseen toimintakykyyn kuin psyykkiseen hyvinvointiin. Pituus: 1) Tommi Uusimäki YK 5,50, 2) Toni Siironen KJ 4,44. Vähäkyrö – Koskenkorva, Nurmo – Kankaanpää. Keskiviikkona 30.5.2007 Tennis Hurm s St. Lisäksi viikon aikana tulee vielä pitempiäkin lenkkejä. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Eko Don Juan/Mauri Jaara 21,7, 2) Wik Wenlain 21,7x (148), 3) Zio Da Napoli 21,7 (49), 4) Salomon Kähö 23,0x (69), poissa: 16. Pelasin varmaan kolme pistettä heikosti – se herätti minut. Levonperä on pannut myös merkille kuntoliikunnan lisääntymisen Lampilla. Tilanne kokonaiskilpailussa: 1) Di Luca 73.43.12, 2) Eddy Mazzoleni Italia –1.51, 3) Andy Schleck Luxemburg –2.56, 4) Gilberto Simoni Italia –3.19, 5) Damiano Cunego Italia –3.23,...56) Veikkanen –1.18.07. Alajärvi 1 – Pattijoki. Ottelu pelataan todennäköisesti, lähinnä sadevarauksella, torstaina. 6 1 3 1 1 39– 27 10 Sotkamo ....... Lähtö 9, lv 3 100 m: 1) Caresse Cristal/Jarkko Ristimäki 18,7a, 2) No Niin No 19,0a (207), 3) Orion Index 19,0a (224), 4) Dalesine 19,1a (306), toto (1-7-3): 1,37 1,43-3,56-8,40 9,01. OLS 30.5.2007 klo 18.30 Keskuskenttä www. Liikuntalisän pariin päässeet työntekijäryhmät ovat olleet alusta lähtien innostuneesti mukana tässä palkanlisän kokeilussa. 6 2 1 2 1 49– 31 10 Kiri ................ Minulla on hyvä olo lähteä siihen otteluun, Nieminen viesti. – Tiesin, että jos yritän vain lyödä kovaa, niin minulla ei tule olemaan mitään mahdollisuuksia. – Perheenäidillä riittää lauantaisin siivouspuuhia ja muita kotitöitä. lentopallo 60 min), salibandy/sulkapallo/tennis (30 min), pyöräily (50 min), ratsastus (50 min), reipas kävely (50 min), sauvakävely (40 min), spinning (30 min), uinti (40 min), hiihto (40 min), laskettelu (60 min), luistelu (50 min) ja rullaluistelu (40 min). Tiistai-iltana Nieminen ei vielä tiennyt pelaako hän nelinpeliä Ruotsin Thomas Johanssonin kanssa jo keskiviikkona. 2 1 1 31– 23 3 Vimpeli ......... Päätarkoituksena on lisätä henkilöstön viihtyisyyttä ja jaksamista työelämän lisääntyvissä paineissa. Moukari: 1) Heidi Myllymäki KP-V 47,22, 2) Noora Polvi YK 33,65. Pelivaihto 75 631.80 e, yleisöä 1 000.. Rauno Leskinen 38,4x, 2) Uikun Santeri 38,4x (121), 3) Massin Kuva 38,3 (35), 4) Hirnun Poika 38,5x (151), toto (4-3-8): 9,08 3,07-3,76-1,66 51,37. 6 3 2 1 33– 30 11 Koskenkorva . Netin liikuntapäiväkirja on avain kaikille ja liikuntainnostus onkin laajentunut Lampilla. Kuula oli selvästi vastustajaansa edellä. Castano ja Laine kohtasivat kolmannen kerran, ja Castano otti toisen voittonsa. 2 2 38– 6 6 Pattijoki ........ Muuta jossiteltavaa ei jäänyt. toto (11-7-2): 6,56 4,79-9,06-3,34 68,21. Miesten Viitonen lohko A FC Bluus – FC Stallions – 1, PeFF II – PsInto 3 – 1, Öja-73 II – Esse IK III 3 – 0, FF Kickers – Såka 4 – 3. Kuula: 1) Johanna Salmela KV 12,95, 2) Juola 10,99. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Briso Benjamin/Juha Länsimäki 18,2, 2) Enforcer 18,7 (230), 3) Pontus Hjo 18,8 (307), 4) Tornando 18,5 (57), toto (2-3-4): 2,38 1,56-6,47-4,83 22,38. Lajitaulukko Toholammin liikuntalisään oikeutettavasta lajitaulukosta löytyy muun muassa seuraavat lajit, joita voi myös Lampilla harrastaa: aerobic ja jumppa (minimikesto, josta saa yhden pisteen on 40 min.), juoksu/ vesijuoksu (30 min), kuntosaliharjoittelu (30 min.), pallopelit (esim. Kuulan parhaina palkittiin Jouko Rautio ja Jere Kokko. – Johdin erää 3–1 ja 4–2, ja minulla oli geimipallo 5–2: een. Alussa määrä kävi jo lähellä 80 prosenttia ja toinen samanlainen piikki oli, kun liikuntalisän arvo nousi viiteen euroon, Kangasviesti mainitsee. Laine harmitteli otteen herpaantumista YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuula avasi voittotilinsä B-poikien superpesiksen alkusarjassa murskalukemin, kun Oulun Lippo kaatui Suvannolla 2–0 (13–4, 12–1). B-poikien SM-sarjan lohko A Alajärvi 1 – Vimpeli 2 – (11 – 0, 9 – 0), Ylivieska – Oulu 2 – (13 – 4, 12 – 1). Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) In. Kangasvieri antaakin kiitosta työntekijäjärjestöille ja ammattiliitoille, joiden asialle innostuneisuuden ansiosta järjestelmä osaltaan Lampilla saatiin aikaiseksi. Niemiselle laskettiin ottelusta 22 niin sanottua pakottamatonta virhettä, Lopezille 49. Kokkola City Run kuntoilutapahtumaan Toholammilta osallistui pari viikkoa sitten lähes 70 henkilöä. fckipparit. – Menetin vain yhden syöttövuoron, kolmannessa erässä, siinä tuli kaksi tai kolme heikkoa pistettä minulta. 2 1 1 52– 27 3 Ylivieska ........ Moukari: 1) Joni Myllymäki KP-V 58,39. Sen kupeessa ei ole ainuttakaan yleisölle tarkoitettua istumapaikkaa. – Luotin omaan tasaisuuteeni ja monipuolisuuteeni. Suomen cupin 5. V4-kerroin: 76,48. V4kerroin: 119,85. Kuopio .......... – Me molemmat hermoilimme vähän alussa, mutta sitten sain vaihdeltuani peliäni niin, että sain pelissä hallinnan. Mutta suomalaisten ääni kuuluikin nyt harvinaisen hyvin, silla heitä riitti kentän ympäristöön aika lailla, Nieminen kuvasi. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Liostro*/ Tapio Perttunen 16,0, 2) Thunder Flash 16,8 (41), 3) Gold Monday 16,9 (174), 4) Luci Mendino 16,9 (137), toto (11-2-9): 5,65 2,38-1,80-3,70 14,04. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Rocking Angus/Markku Nieminen 15,8a, 2) Millstone’s Gainer 16,7a (51), 3) Pianosine 17,2a (120), 4) Toy Arthur 17,5a (85), toto (5-12-3): 1,81 1,12-1,49-1,64 3,59. Seuraavat ottelut: 30.5. Nieminen kohtaa kaksinpelin toisella kierroksella Ranskan Mathieu Montcourtin (ATP-130/392), joka voitti avauskierroksella Saksan Benjamin Beckerin. Kotijoukkueen juoksujuhlaa edesauttoi vieraiden vaatimaton ulkopeli. V4-kerroin: 464,54. Kolmannessa erässä taiston tahti meinasi muuttua, kun Lopez kiiruhti murron turvin 3–0-johtoon. – Arkisin juoksen aina työmatkani eli yhteensä noin kahdeksan kilometriä. Itse olen tosin liikkunut aktiivisesti jo ennen tätä liikuntalisääkin, Sateenkaaren päiväkodilla keittäjänä/siivoojana toimiva Sirpa Levonperä selvittää. Kentällä minulla toisaalta oli ja on ihan hyvä . toto (12-3-5): 5,61 2,36-8,42-3,26 38,16. kierrosta: Vilpas–Viikingit 1–4 (0–4) Kakkonen: Lohko B: PoPa–VG-62 3–0 (2–0). Pariisi: Kauden 2/4 grand slam -turnaus, 3. v i e s t i n t ä t o i m i s t o www.hurmos.com FC Kipparit vs. Lähtö 4, V4-1, sh 2 100 m: 1) Mani Sani/Jukka-Pekka Kauhanen 33,4, 2) Velmer-Maks 33,6 (81), 3) Jäävin Viljo 32,7 (134), 4) Ruutu-Toni 33,6 (33), toto (7-5-14): 20,80 1,95-2,422,29 66,98. Tähän kisaan palkintoja on lahjoittanut liikuntabonusjärjestelmän uranuurtaja Pekka Niska. 7 2 1 2 2 48– 52 10 Hyvinkää ....... 6 1 2 2 1 27– 28 9 Pattijoki ........ – En väsynyt ottelun lopussa. 400 m: 1) Eemeli Puronaho KP-V 55,05. – Paras viidestä erästä -ottelussa on pitkä matka voittoon, tiesin sen. 6 1 1 4 23– 42 5 Oulu ............. – Sitten onkin vuorossa Wimbledon, Laine listasi. Kuntalaiset liikkuvat ahkerasti Liikuntalisä lisännyt kuntoliikuntaa Toholammilla Lamppi liikkeellä. – Lopez eli ottelussa lähinnä hyvillä syötöillä. Laineen urakka Ranskan avoimissa jatkuu nelinpelissä. Pitää kysellä vähän tutuilta kavereilta, jotka ovat kohdanneet hänet, Nieminen paljasti suunnitelmistaan. Seiväs: 1) Jatta Salmela KV 310. Listalla toisena oleva on jo yli sata pistettä perässä. – Tärkeintä tietenkin on oma pelini. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Black Captain/ Eero Hakkarainen 20,2, 2) Zorro’s Surprise 19,7 (75), 3) Firmino 19,9 (66), 4) Pixena 19,9 (586), toto (1-814): 5,58 2,81-2,20-3,41 70,99. – Etenkin toisen erän loppu harmittaa, se ei ollut vain pelistäni kiinni, Laine kuvasi taputtaen syyksi päätään. 6 1 1 4 17– 27 5 Joensuu ........ Päivän Duo: vaihto 27 354.40 e; oikea rivi 1-1; poissa I/5 kerroin 81,73. Nieminen ei joutunut kamppailussa ahtaalle oikeastaan lainkaan. T13, 60 m aj: 1) Emilia Tuikka LV 9,48, 2) Erika Nevanperä KJ 9,55, 3) Jenna Yrjänä LV 12,37, 4) Viivi Kaasonen LV 12,83, 5) Henna Siironen KV 12,87. V4-kerroin: 51,61. Viikolla hän pitää normaalista vain lauantaina vapaapäivän
B-lk (14): 1) Sune Talus Golf 1312 x, 2) Ari Savola Cosmos 1268 x, 3) Håkan Hagnäs FoBK 1237, 4) Kari Kujala MBC 1215, 5) Aarre Alajoki KV-Kokkola 1203, 6) Heikki Hautaniemi BCK 1198. Päättyneellä kaudella 28-vuotias Markov pelasi Canadiensin riveissä tehot 6+43 kaikkiaan 76 ottelussa. Keskiviikkona 30.5.2007 . Ohjelmassa ovat naisten ja miesten sprintti, naisten 10 km ja miesten 15 km kilometriä. elokuuta. Jos Euro-cupiin ilmoittautuneita seuroja on enemmän kuin 36, järjestetään karsintakierros. Olemme olleet onnekkaita siinä mielessä, että olemme pystyneet tekemään muutaman tosi tärkeän maalin, Påhlsson totesi vaatimattomasti. Juniorit Pb: 1) Matias Sirén 37, 2) Mika Natri 27 Miehet Scr: 1) Tony Harald 75, 2) Juha Penttilä 80, 3) Markku Pirttimäki 84, 4) Pasi Haaraoja 84, 5) Antti Hyvärinen 84, 6) Petri Nieminen 85, 7) Jari Parikka 85, 8) Aarne Kallislahti 87. Lisäksi argentiinalainen Fabricio Oberto heitti 11 pistettä ja otti 11 levypalloa. Maalivahtien torjunnat: Jean-Sebastien Giguere Anaheim 2+9+7=18, Ray Emery Ottawa 7+10+12=29. Mutta jos pelaamme keskiviikkona samanlaista peliä kuin maanantaina kolmannessa erässä, niin hyviä asioita tapahtuu, Teemu Selänne lupasi. Naiset 22-v, 10 000 m: Jaana Eskelinen, Kati Penttinen. Golf Kokkola: SKV Open 26.5. Alun perin sekä LrNMKY että ToPo hakivat paikkaa Euro-cupista. Lohkoissa pelataan kaksinkertaiset sarjat. – Pelin jälkeen päällimmäinen tunne oli helpotus. 2. – He olivat aika ajoin hyökkäyksemme sytytystulppa. Lappeenrannan NMKY osallistui Euro-cupin haastajakilpailuun pelikaudella 2005–06 ja selviytyi välieriin. Finaalipeli näköjään jännitti vähän enemmän kuin normaalisti, Selänne tunnusti. –2. loppuottelu (neljällä voitolla mestariksi): Anaheim Ducks–Ottawa Senators 3–2 (1–1, 0–1, 2–0) 1. Suomesta ei osallistunut joukkueita kansainvälisiin seurajoukkuekilpailuihin pelikaudella 2006–07. Intersport Open 27.5 (54): 1) Jani Backman 44, 2) Ari Junkala 41, 3) Anssi Karppi 39, 4) Tommi Wiklund 38, 5) Heikki Koski 38, 6) Lucas Höglund 37, 7) Juhani Seppälä 36, 8) Sirkka-Liisa Renlund 36. – Hän sanoi minulle, ettei hänellä ole aikeita muuttaa, Bettman kertoi. Luokka III, K.N.-Special (13): 1) Elina Eskeli/Susanna Torpan R 156/60,00, 2) Johanna Autio/Damsohn Torpan R 152/58,46, 3) Hanna Autio/Tarun Taika Torpan R 152/58,46. 3. Ottelun ratkaisuhetkillä San Antonion rivit pysyivät järjestyksessä, kun taas Utah alkoi kompuroida, pallo polttaa hyppysiä ja pelaajat tehdä virheitä. Ducksin kymmenen minuutin sääntöä noudattaen pelaajat nauttivat voitosta hetken aikaa ottelun jälkeen, mutta ajatukset kääntyivät nopeasti jo seuraavaan otteluun. Asemakaava; Pikiruukki, kasarmi, ruokala ja tykkihallit lähiympäristöineen. Hyvät jäähyt eivät kostaudu sinulle, mutta huonoilla jäähyillä on aina hintansa. Miehet Pb (28): 1) Mika Rautiainen 50, 2) Juha Penttilä 36, 3) Jouni Korkia-Aho 36, 4) Tony Harald 35, 5) Kari Enilä 35, 6) Aarne Kallislahti 33, 7) Pekka Nurmi 32, 8) Petri Nieminen 31. Syyttä Sloan ei murehtinut joukkueensa liiallista innokkuutta: – Pelaajieni on opittava, että virheitä ja pallonmenetyksiä on syytä välttää tilanteesta riippumatta, eikä vastustajaa pidä päästä heittämään vapaaheittoja. Karvaaminen on ollut Ducksin vahvin ase viimeisten kahden vuoden ajan. On tärkeää, että pystymme toivottavasti vielä nousemaan ja voittamaan yhden ottelun, Sloan pohti. Yhdistetyn maailmancupin osakilpailut Suomessa hiihdetään Kuusamossa (1.–2. Kaikkien Fiban Euroopan sarjojen arvontatilaisuus on 5. Predatorsin nykyinen omistaja Craig Leipold on valmis myymään joukkueen kanadalaiselle miljardöörille Jim Balsillielle 220 miljoonasta dollarista (noin 164 miljoonaa euroa). Maantieajossa kaksi MMhopeaa ja Ranskan ympäriajon pistekilpailun kuusi kertaa voittanut Zabel, 36, odottaa seuraavaksi Saksan pyöräilyliiton päätöstä, saako hän osallistua ensi syyskuussa Stuttgartissa järjestettäviin maantiepyöräilyn MM-kisoihin. Uskon, että se toimii, Selänne mietti edessä olevaa . Ducks voitti Stanley cupin . 12) ja Lahdessa (29. C-lk (15): 1) Sami Kähkölä Golf 1200 x, 2) Juuso Saviranta KV-Kokkola 1199 x, 3) Matti Nisula Kulkurit 1171, 4) Leena Alho Kismet 1131, 5) Jani Kumpulainen CPS 1125, 6) Henri Rantala CPS 1119. erä: 1.38 Mike Fisher (Andrei Meszaros–Mike Comrie) 0–1 yv., 10.55 Andy McDonald (Teemu Selänne) 1–1. Moen puolestaan muistutti, että tasakentällisin heillä ei ollut mitään hätää Ottawaa vastaan, mutta turhat jäähyt olivat käydä kalliiksi. Spurs on voittanut NBA:n mestaruuden kolme kertaa kahdeksan viime kauden aikana (1999, 2003 ja 2005). Myös Selänne jakoi joukkueelleen risuja kurittomuudesta. – Jos emme vastaisuudessa pelaa paremmin viidellä viittä vastaan, niin meillä on edessämme vaikeat ajat tässä rakennuksessa (Anaheimin kotihalli), valmentaja tiivisti. 11 ja 1. Joukkue voittaa molemmat kotiottelut ja siirtyy viikonvaihteeksi Ottawaan 2–0-johdossa. Luokka V, Helppo A:0: 1) Janika Koivukoski/Ruby Tuesday K-GR 157/58,15. Selänne huokaisi helpotuksesta Anaheim nousi päätöserän maaleilla Ottawan ohi Tasanumerot. Heidän on oltava tehokkaampia tasakentällisillä pelattaessa, ja ykkösketjun (Jason Spezza, Daniel Alfredsson ja Dany Heatley) on pystyttävä luomaan enemmän tilanteita. – He saivat kaksi maalia ylivoimalla, kun otimme tarpeettomia jäähyjä. Mahdolliset karsintaottelut pelataan 16. Olin yllättävän hermostunut. – Vähän harmi homma. Hyvää karvausta ja hyvää painostusta. naalisarja käynnistyi, mutta ottelun vanhetessa hänen ketjunsa, Andrew Miller, Andy McDonald ja Selänne, syttyi liekkeihin. Varsinainen sarja alkaa 6. naalista Seis! Utahin takamies Deron Williams yrittää hillitä virkaveljensä Tony Parkerin menohaluja. Naiset 19-v, 5 000 m: Karoliina Kaasalainen, Anna Karrila. – On järkevää ottaa iisimmin. marraskuuta. Jalkapallo Bern: Sveitsin cupin loppuottelu: Basel–Luzern 1–0 (0–0) 90. Asemakaava; omakotitontti Vasikkasaarentie 8, Katja ja Jaakko Tokola. Selänteen mielestä hänellä ei missään nimessä ollut lentokeli jaloissa, kun . Teksasilaiset ovat enää yhden voiton päässä NBA:n loppuottelusta. Mutta he saavat myös vähän enemmän vapauksia hyökkäyspäässä. – Ensimmäisen ottelun kolmannessa erässä olimme koko ajan hyökkäyspäässä. Utahin paras oli Deron Williams 27 pisteellään ja 10 syötöllään. naalisarjan ensimmäisen ottelun kotona Ottawa Senatorsia vastaan 3–2, vaikka pelin alku oli hankala niin Selänteelle kuin koko joukkueelle. Markov on tehnyt NHL-urallaan 46 maalia 411 ottelussa. Hirvisneva: E-rata 7,7 km (26): 1) Tommi Viitasaari HU 50.12, 2) Ville Saarela KoS 53.32, 3) Thomas Cederberg Botnia 56.30, 4) Asko Passoja KoS 57.49, 5) Ilkka Tanttinen BKO 58.03, 6) Kari Koivumäki KoS 58.12, 7) Keijo Piippolainen 58.45, 8) Jukka Polso KoS 59.08. Ratamestarit Mia-Riitta Vikström ja Timo Hongell. Voitot 1–0. Suunnistus Kokkola: Maanantairastit 28.5. – Olemme oppimassa asioita. A-rata 5,95 km (69): 1) Eino Två Kronan 36.04, 2) Samuli Saarela KoS 40.10, 3) Andreas Åbacka IS Söderby 40.22, 4) Jani Koistila 41.50, 5) Antti Kainu 42.33, 6) Kari Laakkonen KoS 42.35. – Pystymme varmasti pelaamaan kiekkoa järkevämmin. ToPon luopumisen jälkeen Suomesta lähtee ainoana joukkueena Euro-kilpailuihin cup-mestari Lappeenrannan NMKY. joulukuuta. kaupunginosan osaa korttelista 41, korttelia 42 sekä lähivirkistysaluetta (Anterontie). Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n hallitus hyväksyi Portorozissa, Sloveniassa pitämässään kokouksessa kauden 2007–08 kilpailukalenterit. Cup-voitto on Baselin historian kahdeksas. B-rata 4,45 km (124): 1) Jesse Rousu KoS 27.51, 2) Santeri Ronkainen KoS 30.20, 3) Kauko Mäkelä BKO 31.56, 4) Jorma Harju BKO 32.10, 5) Eero Juola BKO 33.11, 6) Aki Kallio KoS 33.37. Luokka IV, Helppo B:0 (7): 1) Janika Koivukoski/Ruby Tuesday K-GR 167/61,85, 2) Alex Nikkanen/Arax K-GR 164/60,74, 3) Johanna Autio/ Damsohn Torpan R 157/58,15. Luokka II, tutustumisluokan kouluohjelma HeC (20): 1) Kerstin Björkskog/Harkon Sirinä SuoRa 128/64,00, 2) Noora Pesola/Plett KGR 125/62,50, 3) Jenni Nikkarikoski/ St Andre KSUR 121/60,50. Sarjassa pelaa ensi kaudella yhteensä 36 joukkuetta, jotka on jaettu kuuteen (6) kuuden (6) joukkueen lohkoon. Neljäs loppuottelu päättyi Salt Lakessa San Antonion eduksi 91–79. ANAHEIM (STT) Anaheim Ducksin Teemu Selänteen mielestä minkä tahansa sarjan avausvoitto on erittäin tärkeä. Hän ajoi tuolloin saksalaisessa Telekom-tallissa, jonka jäsenistä Ranskan ympäriajon 1996 voittanut tanskalainen Bjarne Riis viime viikolla tunnusti syyllistyneensä dopingin käyttöön. Ottawan kapteeni Alfredsson arveli, että ehkä he päästivät Anaheimin liian helpolla ensimmäisessä kohtaamisessa. D-lk (5): 1) Santeri Pulkkinen CPS 1154 x, 2) Michael Suhr CPS 1061, 3) Ilkka Siukosaari GBK 1019. FIS:n maailmancupien osakilpailut Suomessa ensi kaudella alkavat Leviltä naisten ja miesten alppihiihdon pujottelucupin osakilpailuilla 10.–11. Kauppa on vahvistettava tai hylättävä kesäkuun loppuun mennessä. Tästä on hyvä jatkaa, Selänne jutteli. Anaheimia on pidetty . Miehet 22-v, 20 000 m: Janne Havukainen, Heikki Kukkonen. 3.) Talvilajeissa 19 maailmancupin kisaa Suomeen. ANAHEIM (STT–AP) NHL-joukkue Nashville Predators ei ole muuttamassa kotikaupunkia, vaikka joukkue vaihtaisi omistajaa. Daniel Majstorovic rp. – Meidän täytyy yrittää myös tehdä maaleja. – On hyviä ja huonoja jäähyjä. C-rata 2,2 km (95): 1) Pauli Tynjälä 14.45, 2) Lina Boholm Kronan 16.16, 3) Matti Hourula Reima 18.40. Spursin pelaajat pääsivät vapaaheittoviivalle 41 kertaa (30 koria), kun Utah pääsi yrittämään vapaaheittoa 20 kertaa (14 pistettä). Lännen neljännen loppuottelun ratkaisijoita olivat jälleen tutut nimet: argentiinalainen Manu Ginobili heitti 22 pistettä, joista 16 ratkaisevalla neljännellä neljänneksellä. Spurs voiton päässä . – 29.6.2007 1. Yleisöä: 30 000. Leipoldille Predators on tuottanut tappiota kymmenen vuoden aikana noin 52 miljoonaa euroa, ja juuri taloudellisten syiden takia hän haluaa luopua joukkueesta. Saksalais-italialainen Milram päätti pitää Zabelin palveluksessaan ainakin vuoteen 2008, vaikka pyöräilijä viime viikolla tunnusti käyttäneensä aiemmin urallaan dopingia. Ulosajo: 90. Zabel kertoi viime viikolla tiedotustilaisuudessa käyttäneensä urheilussa kiellettyä epo-hormonia vuonna 1996. Minkähän takia meidän pitää aina tehdä asiat vaikeamman kautta, hän mietti. Zabelin pyöräilyura jatkuu Milramilla Helsinki: Suomen joukkue ratakävelyn PM-kilpailuihin Norjan Strandebarmiin 8. 3.). 12), Lahdessa (1. Heidän ansiostaan ottelu kääntyi eduksemme, valmentaja Randy Carlyle sanoi. David Zibung (Luzern). Miehet 17-v, 5 000 m: Eemeli Kiiski, Aku Partanen. Vetäytymisen taustalla on raha. KESKIPOHJANMAA 20 Urheilu Lyhyesti Jääkiekko Yleisurheilu (klo 8-17) Kokkolassa 29.5.2007 KOKKOLAN KAUPUNKI Keskushallinto KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Asemakaavan muutoksen hyväksyminen Kaupunginhallitus on hyväksynyt asemakaavan muutoksen, joka koskee 120. Joukkueen valmentaja Bryan Murray pystyi nimeämään kaksi asiaa, jotka heidän on tehtävä toisin menestyäkseen Anaheimia vastaan. 2 ja 1. Ymmärrän taloudelliset realiteetit, jotka vaikuttivat päätökseen, ToPon tuore päävalmentaja Tomi Kaminen pohti. Vielä toinen voitto haussa SALT LAKE (STT–AFP) Kun mestarisuosikki Dallas romahti jatkosta NBA-koripalloliigan pudotuspeleissä heti ensimmäisellä kierroksella, tilanne länsilohkossa muuttui kuin taikasauvan iskusta. Tonttijaon muutoksen hyväksyminen Kiinteistöinsinööri on hyväksynyt tonttijaon muutoksen: tonteille 23-2-23..24, jotka sijaitsevat Tehtaankadun varrella ja tontille 47-3-7, joka sijaitsee Isokarintien ja Lahdenperäntien varrella Anaheim: Stanley cupin 1. erä: 45.44 Ryan Getzlaf (Corey Perry–Ric Jackman) 2–2, 57.09 Travis Moen (Rob Niedermayer–Scott Niedermayer) 3–2. Paras seitsemästä -systeemillä on pelattu vuodesta 1939 lähtien, ja avausottelun voittanut joukkue on kruunattu mestariksi 52 kertaa 67: n kauden aikana. Jotta kauppa toteutuu, NHL:n hallituksen on hyväksyttävä se kolmen neljäsosan enemmistöllä. Luokka I, C-merkin kouluohjelma (5): 1) Jouko Haapoja/Vieskerin Haave K-GR 109/60,56, 2. Kamisen mukaan lähtö eurokentille olisi edellyttänyt vahvistuksia seuran organisaatiossa ja myös joukkueessa. – Avausottelu oli hyvä, mutta pystymme parempaankin, Selänne muistutti. erä: 24.36 Wade Redden (Daniel Alfredsson–Jason Spezza) 1–2 yv. Yleisöä: 17 274. Keilailu Kokkola: Merkintätulokset, MA-lk (16): 1) Leif Enfors Drott 1475 x, 2) Leif Tuomisalo CPS 1418 x, 3) Kai Jyrkkä CPS 1354, 4) Sami Kattilakoski MBC 1305, 5) Christoff er Ekblad T-2000 1285, 6) Mikael Tuomisalo CPS 1282, 7) Matti Knutar CPS 1257. Ottelun loppuhetket olivat tunnelmaltaan lämpimät: Utahin valmentaja Jerry Sloan huusi itsensä katsomoon ja saman kohtalon koki pelaajista Derek Fisher. – Tiedämme kuitenkin sen, että homma käy aina vain vaikeammaksi. En osaa sanoa olimmeko ruosteessa pitkän tauon jälkeen vai mitä, mutta meidän on joka tapauksessa parannettava peliämme. Naiset Pb: 1) Marjo Nurmela 35, 2) Sirkka-Liisa Renlund 29. Ratsastus Kannus: Torpan Ratsastajien kouluratsastuksen seurakoulukilpailut 26.5. Jos pystymme pysymään pois jäähypenkiltä, kaikki on kunnossa, Moen mainitsi. 2. – Ginobili piti huolen pisteiden teosta, kun tarvitsimme koreja, Spursin päävalmentaja Gregg Popovich kehui. lokakuuta. Maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupit alkavat Kuusamossa marras-joulukuun taitteessa. Heihin pätevät samat säännöt kuin muihinkin eli heidän odotetaan myös puolustavan. Kilpailu loppuottelupaikasta on silti saamassa odotetun ratkaisun: konkaripitoinen San Antonio on lännen loppuottelussa jyräämässä nuorekkaan Utahin. naalisarjan altavastaajana, mutta tilastojen perusteella Ducks on nyt vahvempi ehdokas tämän vuoden Stanley cup -mestariksi. Yhdysvaltain Neitsytsaarilla syntynyt Tim Duncan heitti 19 pistettä ja poimi yhdeksän levypalloa ja ranskalainen takamies Tony Parker heitti 17 pistettä. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Danny Moloshok ANAHEIM (STT) Ducksin tavoite on selvä. 1–0. Palavereissa on puhuttu päivä toisensa jälkeen turhien jäähyjen välttämisestä, ja silti niihin sorrutaan. Vapaalla hiihtotavalla kisataan sprintit, naisten kymppi ja miesten 15 kilometriä 1.–2. Kaavoituksen vireille tulosta ilmoittaminen Seuraava maankäyttöja rakennuslain 63 §:n mukainen osallistumisja arviointisuunnitelma, jossa annetaan tietoa kaavoituksen lähtökohdista ja vuorovaikutuksesta, on nähtävillä teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä ajalla 31.5. Spursille Utah ei ollut hävinnyt pudotuspeleissä koskaan kotona (9–0). Markov jatkaa Montrealissa PORTOROZ (STT) Suomessa järjestetään syksyllä alkavalla talviurheilukaudella yhteensä yhdeksäntoista alppija pohjoismaisten hiihtolajien sekä mäkihypyn maailmancupin kilpailua. Maastohiihdossa kisataan perinteisellä hiihtotavalla Kuusamossa 1.–2. Päätuomari: Paul Devorski. maaliskuuta Lahdessa. Huono jäähy maksaa aina McDonaldin ketjun lisäksi vauhdissa oli myös karvausketju Rob Niedermayer, Samuel Påhlsson ja Travis Moen. Predators pysyy Nashvillessä MONTREAL (STT–AFP) Venäjän maajoukkuepuolustaja Andrei Markov on allekirjoittanut neljän vuoden sopimuksen jääkiekon NHL-joukkueen Montreal Canadiensin kanssa. Euro-cup on nykyisin kansainvälisen koripalloliiton Fiban ainoa seurajoukkuekilpailu. Bettman kertoi, että oli kysynyt Balsillieltä tämän suunnitelmia joukkueen kotipaikan vaihtamisesta. Totta kai olisimme halunneet voittaa, mutta sille ei voi enää mitään. Kuva: Lehtikuva/AFP/Ronald Martinez HELSINKI (STT) Helsinkiläinen koripallojoukkue ToPo on luopunut suunnitelmastaan osallistua Eurocupin peleihin. ToPo ei lähde eurokentille BERLIINI (STT–AFP) Saksalainen ammattipyöräilijä Erik Zabel jatkaa kilpauraansa Milram-tallissa. Mäkihyppy maailmancupia kilpaillaan Suomessa Kuusamossa (30. Ammunta Lapua: Lapuan 600 metrin kisa 3x10 ls: Tuloksia (31): 1)Seppo Kesänen KeAmS 118,300, 2) Jari Laulumaa SKA 121,767, 3) Veikko Haara KeAmS 123,433, 4) Jouko Kinnunen ÄäA 129,700, 5) Jari Raudaskoski P-HA 134,600, 6) Voitto Puutio LMS 134,800, 7) Tapio Kunelius ÄäA 138,533, 8) Tapio Taipalus LE 141,033, .., 13) Matti Lukkarila LMS 1 63,100, 15) Mika Essel RMY 169,167. Naiset 17-v, 5 000 m: Jasmin Köykkä, Elisa Neuvonen. Eurokentille lähteminen tulisi seuran omien laskelmien mukaan liian kalliiksi. Nina Jakola/Innon Virkku SuoRa 104/57,78, 3) Essi Yli-Hukka/Provisio Torpan R 99/55,00. kesäkuuta: Miehet, 20 000m: Jani Lehtinen, Timo Viljanen. naalisarjan toista ottelua. He hyydyttivät Ottawan nimekkään ykkösketjun, ja kuin kruunuksi Moen teki avausottelun voittomaalin. marraskuuta. ja 23. Ginobilin päätösneljänneksen pisteistä peräti 11 syntyi vapaaheittoviivalta. Kilpailun pienin kasa Jari Lindroos 91,5. Ykkösketjuun saatava tehoa Ottawa on nyt otteluvoitoissa tappiolla ensimmäistä kertaa playoffsien aikana. NHL: n toimitusjohtaja Gary Bettman vakuutti, että Predators ei siirry Nashvillestä. Anaheimin Ryan Getzlaf tuulettaa 2–2-maaliaan. – Se on henkinen juttu ja valaa uskoa koko joukkueeseen. 3.) ja Kuopiossa (4. Utah ei ennen maanantaita ollut hävinnyt yhtään kotiottelua tämän vuoden pudotuspeleissä. Jäähyt yht: Anaheim 7x2 min, Ottawa 4x2 min
Leiri alkaa ke. Hinta 7 € sisältää kyydin, ruoan, ohjelman ja kahvit. klo 13 ja päättyy pe. MUUT TAPAHTUMAT Ke 30.5.: Lauluja särkyneille srk-kodissa klo 19. Su 10.6. 08480015. Virsien 572 ja 581 säestys Ylivieskan kansanpelimannit, laulua Kissankellot sekä Marleena Takanen. 044 5877100 tai oili.ijas@evl.. Ke 6.6.: Siioninvirsiseurat srk-kodissa klo 19, Jouni Riipinen, Matti Hirvilammi. Puuhapäivät 1-3-luokkalaisille 12.,13. La 02.06. Hartaus Omavieskassa klo 13.00. klo 12-15 Suvannon kappelilla. Herättäjäjuhlamatka Lahteen 6.-8.7. ja pe klo 9.00-12.00. Sunnuntaina 19.8. Hannu Kinnunen, Eila Kotiaho ja kirkkokuoro. kaikenikäisten seurakuntaretki evankeliumijuhlille Ylistaroon. Mukaan omat eväät. Perhon seurakunta JUMALANPALVELUKSET Su 3.6. leirinjohtaja Silja Tikkakoskelle p. klo 16. Su 3.6. su 10.6. . Hartaus klo 14 Tuomikujalla, klo 15 Kanervakodissa ja klo 15.30 Mäntyrinteellä. Alavieskan seurakunta Mercedes-Benz Vito tarjoaa valtavan laajan mallivalikoiman. tarv. Matkan hinta 130 € sis. klo 15. klo 9-14 välisenä aikana NUORISOTYÖ Lastenleireille vielä muutamia paikkoja. klo 10-12 Päiväkerholaisten vanhempineen ja perhekerholaisten retki Linnakalliolle omin kyydein; klo 12 Hartaus Palvelutalolla; klo 13 Hartaus Salmenrannassa To 31.5. KYLÄKAMMARI. klo 11.45 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Uotila, Sakko Su 3.6. To 7.6. rmaatio su 10.6. ke 6.6. KOTISIVU: www.evl.. Matkalle sopii muitakin. Ma 4.6. DIAKONIATYÖ Diakoniaja lähetysvapaaehtoisten retki Kinnula-Pihtipudas PERUTTU vähäisen lähtijämäärän vuoksi. Hinta L: n srk:n jäsenet 28 €, muut 38 € ja seuraavat sisarukset -2 €. Ks. Alle 12vuotias tarvitsee mukaan huoltajan. Seurat alkavat la klo 13 ja klo 15.30 seurakuntakodissa, klo 18 ehtoolliskirkko ja klo 20.30 lauluilta kirkossa sekä klo 22 nuortenilta seurakuntakodissa. Tapani Kirsilä, kanttori Antti Haapaniemi, Oulun NMKY:n lapsikuoro. Vakiona ovat mm. PYHÄKOULUTYÖ To 31.5. nuorten raamis klo 19 Artoksessa. ja kon. 2 500 € Varustepakettitarjous! Nyt 990 €! Vain uusiin tilauksiin, tarjous koskee varastoautoja. PALVELEVA PUHELIN JOKA ILTA klo 18-23 p. Seurakunnan nuorisotilat avoinna klo.14-16.30 To.31.5. 10071, palveleva netti: www.palvelevanetti.. ohjelmat ja varaukset p. La 2.6. AHVENANMAALLE JA TURKUUN. ilm. SEURAKUNNAN VIIKKO KE 6.6. La 2.6. Kyytimaksu 5 €, alle 2v. PARTIOLAULU-CD:t ovat tulleet, saatavana Merjalta, laulajat hintaan 5 eur, normaalihinta 20 eur. lastentavarakirppis ja perennanvaihto, -myynti-ilta klo 1720 Hietalan pappilan pihalla. 8636019. Hyvää kesää! RIPPIKOULUTYÖ Rippileiri I Louetin leirimajalla 4.8.6. ja tied. klo 9-16 sotaveteraanien, -invalidien, naisjaoston sekä seurakunnan yhteiset leripäivät Aittaniemessä. Mukana mm. Su 3.6. klo 13 Paavo Männistön syntymäpäiväseurat Raili ja Paavo Männistön kotona Kiviojantie 33; klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Seppo Jokelainen TI 5.6. Halsuan seurakunta JUMALANPALVELUKSET SU 3.6. Ma 4.6. Nuorten ja varhaisnuorten leiri 11.14.6. 8621412 tai Hilkalle p. Ma 4.6.: Seurat Aseman rukoushuoneella klo 19. Leiri päättyy pe 8.6. hautausmaan kukkapäivä LAPSITYÖ Lastenleirit Aittaniemessä 6 9vuotiaille: ma 30.7. seurakuntamestari Simo Kähtävä puh. Hiihto I rippikoululeirin muistelot klo 18 Kalajoen seurakuntakodissa päiväkerhotiloissa. Kirkkoherranvirastosta kirkon alttariaiheisia juhlatauluja (10 euroa), adresseja (7), reilun kaupan kirkkokahvia (5), Petroskoin kirkko –relie. klo 7 aamuhartaus Järviradiossa ke 30.5. Su 10.6.: Kon. DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA! EU-ruokapakettien pussitustalkoot ti 5.6. Ilm. 15.6. MUUT To 31.5. MUSIIKKI Su 3.6. klo 12.30 ehtoollishartaus Kannelmassa su 10.6. Leirimaksu 15 € tai 7,50 €/pvä. Soitinryhmä avustaa. saakka, sij. 040-5618428. Laimi Torvikosken 80 v. Sijaisena Kai Tikkakoski. Puh. Vetelin rippileiri osallistuu ti 12.6. Opisto p. Ylivieskan seurakunta KASTETTU Johannes Petteri Rautakoski, Jose Väinö Kristian Pitkämö ja Fiia Juulia Niemelä sekä Salla Maria Aarnio. Tervetuloa koeajolle!. klo 19 nuortenilta Kulmakivellä, mukana kesäteologi Teemu Timonen, Huhtinen. VARHAISNUORISOTYÖ Lasten ja varhaisnuorten leirit Ohtakarissa: Srk:n ja kunnan NUORISOLEIRI 94– 98-syntyneille 26.–29.6., hinta 25 €. 425990, osoite Rautatiekatu 6 C. Matkan hinta 125 euroa, johon kuuluu edestakaiset matkat, yöpymiset, aamiaiset ja sauna. (Liittyy Eilan kanttorin tutkintoon). Mukana Kirkonkylän dl-porukkaa, Yli-Jylhä. Se on esimerkiksi saatavissa tehokkaalla V6 CDI-moottorilla, joka antaa kuljettajansa käyttöön peräti 204 hevosen työtehot. Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@evl.. klo 18.30-20.30 kaikki ystävät ja vanhemmat tervetuloa. Ikkuna liukuovessa • Lisälämmittimen kello-ohjaus • Tavaratilan vanerointi • MB Sound One -audiojärjestelmä • Talvirenkaat MB-alkuperäisvanteilla • Norm. Mukaan kutsutaan muitakin: kesä alkaa ja suvivirsi... bussikyydit Ylivieska-Lahti-Ylivieska ja kyydit paikanpäällä, majoituksen Siikaniemen kurssikeskuksessa pe-su 36 hh (sis. Lisätietoja näistä kaikista ja ilmoittautumiset Kaarina Torvelle 040-5638418. Kolehti: Lähetyskasvatustyölle Oulun hiippakunnassa. Kuortaneen kirkkoherranvirastoon 30.5. Isot jakoavaimet mukaan; klo 18.30 Kyöstinpäivän iltatori Rauhanyhdistyksellä TO 7.6. Ilmoitt. MUUT Kirkko avoinna kesä-elokuun joka päivä klo 8-20. Hannu Kinnunen. klo 9 alkaen hautainhoitopäivä, taimiautot paikalla. Ilm. matkan 5e ja lipun 15e) Ilmoittautuminen Hannelelle 29.6. erityisruokavalio. Matkan hinta 295:euroa, sisältää matkan, majoituksen ja ruokailut. Mercedes-Benz Vito. p. Ry:n torstaikerhon kesäretki Ahvenanmaalle 4. klo 13.30 HARTAUS Lepolassa. 18.-21.6. Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieskassa, ajanvaraus puh. Ilm. Kirkkokahvit Masalassa. Palveleva Puhelin joka päivä klo 2024 p.10071; Perheasian Neuvottelukeskus, Ylivieska, ajanvaraus p. Mukaan mahtuu 47 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Pappilan pajalla, Heikkilän pappilan navetalla polkupyörien keväthuoltoa lähetystyön hyväksi, Risto 0408204776, Vesa 044-2701746. Pe 1.6. Kasteholmasta jatkamme matkaa Maarianhaminaan, jossa yöpyminen. (08) 425 990. Tervetuloa! Pe 1.6.: Ala-asteiden keväthartaus kirkossa klo 12. klo 10 messu, Tikkakoski, Pirkko Järvelä, Gideonien toiminnan esittely. klo 10-15 ILOINEN LEIRIPÄIVÄ varttuneelle väelle Houraatin metsästysmajalla. koululaisjumalanpalvelus klo 9.15 kirkossa. Ilmoittautumiset 29.6. klo 12 KESÄSEURAT Helvi ja Kauno Anttilan mökillä Karhin rannassa, Gyülvészi, Jukkola, Yli-Jylhä. Sanan Suvipäivät Mikkelissä, www.suvipaivat.. rovasti Ari Suutarla, khra Kyösti Elo, Eija Matintupa, Bertta Jortikka. : nimi, ikä, osoite, puhelinnumero ja mahd. (08) 7729900. KASTETTU Iida-Olivia Jose. klo 18.30 seurat Ry:llä, Antti Tyynelä. Papit varmimmin tavattavissa Kalajoen kirkkoherranvirastossa ma-pe klo 10-12. To 7.6. klo 8.30 Lähtö Ukkopiirin Herättäjäjuhlaristin pystytystalkoisiin Törmälään Marian pihasta. Koko seurakunnan väki tervetuloa! DIAKONIATYÖ TI ja KE klo 9-11 DIAKONIAPÄIVYSTYS diakoniatoimistossa. Lastenleirit: 4H-yhdistyksen ja seurakunnan yhteiset lastenleirit Aittaniemessä 6-9 -vuotiaille: ma 16.7. Mainitsethan mahdolliset lääketai ruoka-aineallergiat ilmoittautuessasi. klo 19. Su 10.6. 11.-12.7. Lohtajan seurakunta JUMALANPALVELUKSET Su 3.6. klo 10 kirkossa. klo 19 Kesäillanhartaus kirkossa virsilaulun ja musiikin merkeissä, Markku Sakko To 7.6. (max. 7800 euroa koossa, kiitos lahjoittajille! Tuotto lyhentämättömänä kirkon rakentamiseksi. Opisto – Nivala MH – Haapajärvi MH. Miesten aamukahvit Kanttorinpolulla klo 9.00. Katso linja-autojen aikataulut viime viikon kirkollisista ilmoituksista! RIPPIKOULUTYÖ Pe 1.6. Jouko Heikkinen, Riitta Kaariniemi SEURAKUNNAN VIIKKO ke 30.5. VIHITTY Mika Tapani Haasala ja Minna Marianne Ojala. klo 10 13. Kalajoen seurakunta JUMALANPALVELUKSET Pe 1.6. klo 13.30 hartaus Räyringin palvelukeskuksessa, Matti Herronen. Pe 8.6. Ma 4.6. 877 085. Paula Yrjänälle p. nuortenilta klo 18 Artoksessa. 044 5877100 tai oili.ijas@evl. ja ilm. 044-7118628. klo 9-12 EUELINTARVIKKEIDEN jakoa seurakuntakodissa. . TULOSSA Herättäjäjuhlamatka Lahteen 6.8.7.2007 Matkan hinta: 130 € sisältää: Bussikyydit Ylivieska-Lahti-Ylivieska, sekä kyydit paikanpäällä. Lisätietoja antaa Pentti Neuvonen, puh. MUUT Ylivieskan nuorisoseuran 100-vuotisjuhlahartaus su 10.6. iltamusiikki klo 19 kirkossa, Eila Kotiahon kanttoriopintojen näyttötutkinto, mukana Alavieskan kirkkokuoro. Kirkkoherranvirasto avoinna: ma-to klo 9.0014.00. KE 30.5. mennessä kirkkoherranvirastoon p. 425 990. Raamatun opetusta, rukousta, musiikkia ja hauskaa yhdessäoloa. klo 13 KULTAISEN IÄN KERHO Kurkikartanossa, Yli-Jylhä. Puuhapäiviin voi osallistua niinä päivänä, kun haluaa. Kehitysvammaisten leiri Nuolisessa Ilm. 15.-17.6. klo 912 Kalliojärven kylätalolla ja klo 1316 Polson koululla. aamiaisen jälkeen voimme osallistua jumalanpalvelukseen ja lähteä sen jälkeen kotiapäin. klo 13 Varttuneenväen iltapäivä Puuhkalan kotiseutumuseolla, yhteinen ohjelmahetki Järvelän tuvassa tarinoiden ja laulujen merkeissä, lopuksi hartaushetki. 428639 tai 0500-193152. Ti 5.6. Siionin virsiseurat klo 19 Vuorenkallion kappelissa, Ritva Sassali ja Jouni Riipinen. Mikäli tarvitset kyytiä, ota yhteyttä Heikki Lampelaan tai Pentti Neuvoseen. 08-4640530. Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla klo 19.00. PERHEJA PÄIVÄKERHOTYÖ Perhekerhojen kahvirahat 132 € laitettu SEKL:n tilille Lilieja Laliekummityttöjen hyväksi. TULOSSA TIEDOKSI: Raution kirkkokuoron retki Tallinnaan 27.-30.7.2007. Kotona ollaan n. Ma 04.06. klo 12 lukuvuoden päättötilaisuus Maaseutuopistolla, Huhtinen, Harju. Ilm. Ilm. Kesän rippileirien A-ryhmä aloittaa leirinsä Linnakalliolla 4.6. Perheretki Oulun Tietomaahan 19.6. 4276 200, matkanjohtajana Jani Isokääntä p. Leirin ohjaajina Arttu Karhulahti ja isoset. Nämä ilmaistuotteet on tarkoitettu vähävaraisille tai taloudellisissa vaikeuksissa oleville yksinäisille ja perheellisille, mm. Raamattupiiri seurakuntakodilla klo 19.00. klo 7.05 Järviradion aamuhartaus, Heloneva. Pe 17.8. Hengellinen toiminta 21 KESKIPOHJANMAA . Tervetuloa!! NUORISOTYÖ To.31.5. Seurakunnan rippikoululaisten 1. Tarkista, että olet saanut varusteluettelon! Lisäksi bussiin mukaan eväät. 4276 200 Matkanjohtajana toimii Jani Isokääntä p. klo 9-12 Patanan koululla ja klo 1316 Isokylän koululla. 044 5877 101. Keskiviikkona 30.5.2007 JUMALANPALVELUKSET su 3.6. Kanttorin virkaan siunaaminen. Kysy kunnan nuorisotoimistolta 4395271 /Arja Hietala. To 7.6. HAUTAAN SIUNATTU Päivi Tuulikki Karhula 42 v. klo 14. Jumalanpalveluksen jälkeen kahvitus abeille vanhempineen ja opettajineen seurakuntakodissa. sähköposti: reisjarvi@evl.. Retki toteutuu, jos lähtijöitä vähintään 35. LAPSITYÖ Leikkikentät 4-10 vuotiaille:4.-8.6. Ohjelman lomassa yhdistyksen jäsenille mahdollisuus ilmaiseen hierontaan tai jalkahoitoon. LAPSITYÖ Päiväkerhojen päätös Louetin leirimajalla to 31.5. Hinta 12 € L: n srk:n jäsenet, muut 18 € ja seuraavat sisarukset -2 €, ohjaajat Oili Ijäs ja lastenohjaajaopiskelija Seija Kujala. klo 12.00 alkaen pappilassa. mennessä Raudaskylän Kr. klo 19 Veteraanilaulajat Seurakuntatalolla Pe 1.6. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon p. klo 12 KIVENOIKAISUTALKOOT hautausmaalla. ke 6.6. La 09.06. Jes. Mikko Kinnunen kr. La 18.8. KASTETTU Viivi-Leena Kari KUULUTETTU Jukka-Pekka Alanko ja Julia Elisabeth Talus, Juha-Tapio Alanko ja Tiina Maria Aleksandra Heikkilä. aamupalat) Juhlaoppaan sekä matkanjohtajan palvelut Matkareitti: Ylivieska MH Raudaskylän Kristillinen Opisto – Nivala MH – Haapajärvi MH. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous Marian rippikoulusalissa; klo 18.30 Chorus Vallis –kuoron harjoitus Mariassa SU 3.6. alkamisaika) Ma 4.6. Kirkko auki kesä-heinä-elokuun ajan klo 10-18, lauantaisin suljettu. klo 13 kirkossa. Tilisiirtoon merkintä ”Petroskoin kirkko”. Vito-nelivetoon voit tutustua tarkemmin myös osoitteessa www.vito4x4.fi Mercedes-Benz a brand of DaimlerChrysler. Rakennushankkeen avustukset Kirkon Ulkomaanavun tileille: Sampo 800018-223340, Nordea 157230-500504 ja Okopankki 572302-10021551. Seurakuntamme sähköpostiosoite on kalajoki.seurakunta@evl.. Pe 08.06. klo 15-18 yllä oleviin numeroihin. Aiheina mm. Ulkosaaristossa sijaitseva Kökarin kunta on aivan omanlaisensa saaristoyhteisö, joka ei jätä ketään kylmäksi. Su 3.6. KUOROT Kiitos kaikille kuorolaisille! Hyvää Kesää! LAPSITYÖ Päiväkerholaisten retki Ähtäriin torstaina 31.5. ke 30.5. To 31.5. Opistolla, tied. . järj. Konsertin jälkeen Gyülvészin perheen ja Anni Lätin TULOJUHLA iltakahvien merkeissä srk-kodissa. rmaatiojumalanpalvelus kirkossa. a Matleena Humalajoki, Inka Annika Itäniemi, Eemeli Anselmi Honkonen, Janella Armida Kellokoski. ina Sivula, So. Pe 1.6. Luonto on karua, mutta samalla vehreää ja kaunista. Majoitus hotellissa. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon 15.6. Kai Tikkakoski, Karavaanarit osallistuvat. Sinikka Ojala. Kyläkammari avoinna ti-pe 10-14 ja la 10-13. Majoituksen Siikaniemen kurssikeskuksessa pe-su 3-6hh (sis. Helena Vähäkangas 044-3790895. klo 10 pe 20.7. kesäillan musiikkihartaus klo 19.30 Vuorenkallion kappelissa, Kalajoen Soittajat, joht. Ystävänkammarilaisten kesäretki Rokuan kuntokeskukseen. Koululaisjumalanpalvelus kirkossa klo 9, Mikko Kinnunen. Ohjaajat Liisi Portin ja Oili Ijäs. Su 3.6. 040-5032409). klo 19 kirkkoneuvoston kokous virastolla pe 1.6. klo 19 hiljentymisen ja rukouksen ilta Tunkkarilla Honkamajalla. Ke 6.6. 0400 477 979. (06) 877 356 tai 044 5877 101, kirkkoherra p. klo 12 koululaisjumalanpalvelus. koht. Kahden tunnin saaristokierros oppaan kera. rmaatio kirkossa, Kati Marjakangas, Anne Sumela, Eeva Korhonen KASTETTU Ella Maria Vähäkangas, Nuutti Verneri Vähäaho, Niklas Kasperi Hemmilä, Juuso Kristian Hakala, Anni Eveliina Poutiainen, Viivi Helena Emilia Hakala, Siria Inna Armiida Niemi, Samuel Kristian Junttila, Aatu Einari Paaso HAUTAAN SIUNATTU Esko Vilhelm Jaakola 85 v, Veikko Konrad Marjamaa 81 v. NUORISOTYÖ Ke 30.5. Ilmoittautumiset kesäkuun aikana tai 30.7.– 3.8. klo 9-12 Pulkkisen koululla ja klo 13-16 Tunkkarin koululla. Raution Rauhanyhdistyksen kesäseurat kirkossa ja seurakuntakodissa. Kirkkokuoron lähtö seurakuntakodilta klo 17.30 Kannukseen. DIAKONIATYÖ Kaarina leirillä 29.-31.5. Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi koeajamaan Mercedes-Benz Viton. mennessä Helenalle p. 11.-15.6. VARHAISNUORISOTYÖ Saarisen leireille ilmoittautuminen on käynnissä! Nappulaleiri 25.-26.6. mennessä Kaustisen ja Ullavan seurakunnan diakoniatoimistoon/Aila Viiperi 045-6575373. Srk:n leiri alle 10-vuotiaille (97–99syntyneet), 25.–26.6. Palveleva puhelin 10071 joka päivä klo 20-24. 084639200. klo 14. KE 6.6. (06) 877 611, nuorisotyönohjaaja 044 5877 100, suntio 041 550 8848. klo 10 SANAJUMALANPALVELUS, János Gyülvészi, Jukkola, teksti Pentti Orjala. -pe 3.8., sudenpennut ma-ke, hinta 5 eur/vrk. Virret: 484;489;494;571:1-4;581;505. Vito tarjoaa luokkansa kattavimman vakiovarustelun. klo 13.30 hartaus Markkulan palvelukeskuksessa, Hilkka Huusko. Mukana uusi nimikkolähettimme, Senegaliin lähtevä Laura Pauliina Kata. klo 19 kesäillanhartaus kirkossa, Teemu Timonen, Harju. Myös myytäviä pyöriä. lähtee linja-auto perjantaina. Tiedustelut Merjalta p. sijaisena Kai Tikkakoski. KUULUTETTU Markus Tapani Leppänen ja Marika Hannele Hylkilä molemmat Turun Martin srk:sta. Su 10.6. ä (25), lainattavana kastemekkoja Rakennetaan kirkko yhdessä Petroskoihin, tavaraa otetaan vastaan kirppispöytään Wanhan Tavaratalossa (pöytä nro 600), uusi osoite Kiskotie 5. Kierrämme Lumbarlandista Lemlandin ja Jomalan kautta Bomarsundiin. Sievin RY:n isotseurat Jokikylän koululla klo 19Urho Savela, Simo Joentakanen. La 9.6.: Oulun NMKY:n lapsikuoron konsertti Vanhankirkon kappelissa klo 19. klo 10 ti klo 16. LA 9.6. jumalanpalvelus klo 12 kirkossa, Nivala. klo 9.15 koululaisten kevätkirkko, Huhtinen, Harju, Möttösen koulun oppilaat, kevätkirkon jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoille. p. Vito 109CDI hinnat alkaen 32 290 € Vito 4x4 (111CDI) hinnat alkaen 40 090 € Vito 120CDI V6 autom. Kirkkoherranvirasto avoinna ma klo 8-12, ti klo 13-17,ke,to suljettu, pe klo 10-12. 8.6. ja Vesselileiri 27.-29.6. klo 11 Ry:n torstaikerho Rauha ja Martti Kujalan kesäpaikassa Korpelassa. Vesa Parpala lomalla 28.5.-24.6. Ma 4.6. Ilmot Katjalle 044-303 3178. 10 14-vuotiaille: ke klo 10 pe 3.8. 876 451 tai diakoniatyöntekijälle p. mennessä p. Lomien vuoksi virasto avoinna seuraavasti: viikolla 23 to 7. 0400-613053. Ke 6.6. SEURAKUNNAN VIIKKO KE 30.5. Seurat Sievin RY:llä klo 18Jukka Tölli, Pertti Hautala. pe 15.6. 10-14 -vuotiaille: ke 18.7. rmaatioharjoitukseen kirkossa. Ilmot 15.6. Kirsi Koivisto. syntymäpäiväseurat seurakuntakodissa alkaen ruokailulla klo 13. mennessä p.08-7729900 (4.6. Ilmoittautuminen päättyy kesäkuun lopulla, silloin näemme toteutuuko matka eli onko lähtijöitä riittävästi. Kevään viimeinen raamattuja keskustelupiiri nuorisopuolella klo 19. Kevään viimeinen NUORTEN ILTA seuriksella klo 18.00 VIRKISTÄVÄÄ KESÄLOMAA!! TULOSSA Su 10.6. Matkareitti: Ylivieska MH Raudaskylän Kr. VIHITTY Mikko Antero Jylhä ja Hanna Maria Hahto. Diakoniatyöntekijä p. klo 12-14 ja ma 4.6. Mukaasi voit ottaa raamatun, muistiinpanovälineet, makuupussin, tyynyn, patjan, oman teltan, jos haluat yöpyä ulkona, uimavarustuksen ja omat henk. Kirkkoherra Jaakko Rantamäki vapaapäivillä ja vuosilomalla 5.6. Huvipuistomaksut (pääsy kaikkiin laitteisiin, ei muita maksuja): Alle 2v ilm., alle 130 cm pitkät 17 €, yli 130 cm pitkät 22 € (jos ryhmässä alle 30 ranneketta, 27 €), sisäänpääsy ilman ranneketta 5 €, eläkeläiset ja alle 15-v. saakka klo 10-16 numeroihin: 4118 623, 4118 624 tai 4118 625. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon p. (06) 877 085, FAKSInumero (06) 877 082, avoinna ti-ke klo 9-13, to klo 14-18. 8.6. Pe 1.6. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-pe klo 8-15, tiistaisin klo 9-18, p. klo 17. Tulossa: TI 12.6. klo 13 -16 diakoniatoimistossa TopPointissa. 425990. hinnat alkaen 43 840 € www.vito4x4.fi www.mercedes-benz.fi Vito kannattaa kokea. 8621412, avoinna ma-to klo 9-12. klo 11.30 alkaen kaikkien kinkeripiirien yhteinen virsitapahtuma kirkossa, Heloneva, Harju. Kotisivun osoite: http://www.alavieska.. 044 5877100 tai oili.ijas@evl. Marinkaisten rukoushuoneessa ei ole päivystystä. Järjestäjänä kotiseutuyhdistys ja seurakunta. TULOSSA: Torstaina 5.7.2007 Varhaisnuorten (7-12v) retkipäivä JukuJukuMaahan. Hinta 30 e. Ti 05.06. ESP ® -ajovakauden hallintajärjestelmä, ABS-jarrut, hätäjarrutehostin, ASR-luistonrajoitin, automaattinen ilmastointi, sähkösäätöiset ja lämmitettävät sivupeilit, sähköiset lasinnostimet ja kauko-ohjattu keskuslukitus. Leirimaksut piemenpiien leirille 10 € ja isompien 15 €. Esikoululaiset laulavat. 461835 tai 040-8327358 (tarvitset passin tai kuvallinen henkilökortti). SEURAKUNNAN PERINTEINEN KESÄRETKI 16.-19.8. MUUT Ke 30.5. Hartauksia, laulua, luentoja, jumpaa... 044 5877 101. RAUTIO KAPPELISEURAKUNTA Pe 1.6. LOMALLA JA VAPAALLA Nuorisotyönohjaaja lomalla 31.5.1.6. 0500-510309. : nimi, ikä, osoite, puhelinnumero ja mahd. Omaistaan ja läheistään hoitavien virkistyspäivä 13.6. Tavaralahjoitukset p. Voimassa 1.6.2007 saakka. Halonen. Kansanlähetyksen kesäleirejä Ylivieskassa Teikon tuvalla: Kesäleiri 1-4 luokkalaisille 6-8.6. Jos olet halukas olemaan mukana kyläkammarissa, käy paikan päällä ilmoittautumassa tai soita Kaarinalle. TULOSSA La 30.6. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden päivän ehtoollisjumalanpalvelus. Tulehan katsomaan. Kassi sisältää vehnä-, sämpyläjauhoja, kaurahiutaleita, makaroonia, maitojauhetta, näkkileipää, hapankorppuja ja kaurakeksejä.Samalla jaetaan myös lahjoituksena saatu vaate-erä (uusia lasten kesäkenkiä, paitoja jne.) VARHAISNUORISOTYÖ Varhaisnuorten leirit kesällä 2007 Törmälässä: 11-13-vuotiaiden sekaleiri 25.-27.6., 7-10-vuotaiden poikaleiri 28.-30.6., 7-9-vuotiaiden tyttöleiri 9.-11.7., 10-13-vuotiaiden tyttöleiri 19.-21.7., 9-11-vuotiaiden sekaleiri 23.-25.7., 8-10-vuotiaiden sekaleiri 2.-4.8. Ke 30.5. klo 17 Seurat Salmenrannassa Diakoniatyöntekijä Kaisa Warpenius-Vuotin seuraava työjakso on 25.6.-6.7. HAUTOJEN KESÄHOITOHINNASTO: Hautakukkien kesäkauden kastelu 18 €, 1 kukka + harmaalehdet ja kastelu 24 €, 2 kukkaa + harmaalehdet ja kastelu 30 €, 3 kukkaa + harmaalehdet ja kastelu 36 €, lisäkukka 6 €. p. mahdollisimman pian AnnaMaijalle p. Jos lähtijöitä ilmaantuu n. Eläkeläisten leiri 18.-21.7.2007 Kalajoen Kr. rmaatiomessu kirkossa klo 10, Jaakko Rantamäki. YHTEYSTIETOJA KIRKKOHERRANVIRASTO: Alaviirteentie 105, p. lähetystyö, seurustelu ja Jeesuksen seuraajan elämä. Aamupäivän tutustumme Maarianhaminaan ja laivalla saavumme illaksi Turkuun, jossa yöpyminen. ja pe 8.6. Sinä , joka koet tarvitsevasi taloudellista tukea, tervetuloa hakemaan EUruokakassi pappilasta la 9.6. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS, Ylivieska, ajanvaraus p. Herättäjäjuhlille Lahteen 6.-8.7. Tilaukset kirkkoherranvirastosta puh. Mukaan mahtuu 47 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. /srk/sievi KASTETTU Viivi Helena Emilia Hakala, Senja Olivia Korkeakangas, Selina Iida Sylvia Mantila, Lasse Juhani Tervamäki KUULUTETTU Arto Sakari Huhtanen ja Miia Marjut Lahti Sievin seurakunta JUMALANPALVELUKSET SU 3.6. Ilmoita viim. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimiston asiakasvastaanotto avoinna ti-pe klo 8.30-10 osoitteessa Juurikoskenkatu 1, sisäänkäynti TopPoint –liiketalon sisäpihalta. Leirin hinta 20 e/ henk. pyhäkoululaisten retki Lappajärven seurakunnan leirikeskus Kyrönniemeen, Huhtinen. Leirimaksut pienempien leirille 10 € ja isompien 15 €. rmaatio su 17.6. päiväpakanain retki klo 12 Hihnalan kodalle. viim. klo 10.00 leirille ei järjestetä kyyditystä. Seurat jatkuvat kirkossa klo 12 pyhäkoululla ja seuroilla klo 12.30 ja klo 15 sekä klo 17.30, jossa päätössanat. MUSIIKKI SU 3.6. Ilmoittautumiset 15.6.2007 mennessä: Raudaskylän Kristillinen Opisto, p. Miksi tyytyisit vähempään. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 30.5. klo 10 sanajumalanpalvelus. Turinatupa Kanttorinpolulla klo 12.00. klo 9 alkaen hautausmaan kukituspäivä. Kansan Raamattuseura ja Mikkelin ev.lut seurakunnat. klo 11.00 kon. Lähdemme kahdella linja-autolla seurakuntakodin pihalta klo 9.30. lähtien Hannelelle p.040-5583267) Molemmille leireille otetaan max 35 leiriläistä. PARTIO Pe 8.6. Anita. Ilmoittautuminen Puuhapäiviin ja perheretkeen alk. Vielä ehdit ilmoittautua KESÄLEIRILLE, joka pidetään Savelan leirintäalueella Sillanpäässä ma 30.7. 3 € (kertalaitemaksut yli 130 cm 5 €, ja alle 130 cm 3 €). klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Anne Sumela, Pekka Lehto, Eeva Korhonen, Sirkka Huhtakangas – laulu, virret: 134, 132, 129, 180, 328:4 SU 10.6. HAUTAAN SIUNATTU Kaarlo Ilmari Eteläaho 52 v 2 kk 26 p KASTETTU Jari Johannes Aho Reisjärven seurakunta JUMALANPALVELUKSET Su 03.06. Pyhän kolminaisuuden päivän sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Mikko Kinnunen. sairaalahartaus klo 14. ja pe 15.6. Su 3.6.: Kaija Sikkilän syntymäpäiväseurat klo 13 Vanhallakirkolla Ojanperäntie 46. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS ajanvaraus ma-pe puh: 425 990. Ma 4.6. Eila Kotiaho ja Alavieskan kirkkokuoro. Sisarale 50%. Retken hinta, joka sisältää majoittumiset, aamiaiset, opastukset, bussikyydin, laiva-ja lauttamatkat ja päivälliset yhteensä 331 euroa jos lähtijöitä 40, jos lähtijöitä vähintään 30 silloin matkan hinta 351euroa. Messu kirkossa klo 10.00. past. 06-5254116. Vanhempainilta ke 6.6. Yhteystiedot: Kirkkoherranvirasto, kirkkoherran ja pappien päivystys Rautatiekatu 7 (entiset Pohjolan tilat); Seurakuntakoti Maria Kirkkotie 2; Taloustoimisto, nuoriso-, tiedotusja lähetystoimistot, Savisilta 4 (vanhan meijerin toimistorakennus) Uusi kotisivuosoite: www.ylivieskanseurakunta.. Laulu Mirja-Liisa Huitula, säest. 15 €/perhe). Vetelin seurakunta JUMALANPALVELUKSET Su 3.6.: Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Anita Leppälä, Valto Hekkala. Iltamusiikkia Kalajoen kirkossa. Leirille ilmoittautuminen ke 30.5. ja viikolla 24 ke 13.6. Lähtö seurakuntakoti Marian pihasta klo 8.30. Raution Rauhanyhdistyksen kesäseurojen (9-10.6.) järjestelytalkoot klo 18 seurakuntakodilla. /srk Sähköposti: alavieska.seurakunta@ evl.. KUULUTETTU Antti Markus Kullervo Vähäkangas ja Kaija Emilia Väliverronen, Johan Mikael Vääräniemi ja Jaana Johanna Typpö sekä Olli Matti Pirkola ja Minna Maarit Hietamäki. La 9.6. Nyt ilmoittautumiset perinteisesti kirkkoherranvirastoon 480015. Pe 8.6. mennessä p.040-5583267 RIPPIKOULUTYÖ Ke 30.5. To 7.6. opistolta (puh. PERHEIDEN JA VARHAISNUORTEN RETKI POWER PARKIIN HÄRMÄÄN (alle 10v oltava huoltaja). 20, teemme matkan yhteiskuljetuksella. 050 4130 960. 0405504965. tarkemmin viimeinen kuntatiedote! Ohjaajat Minna Vilppola ja Oili Ijäs. Sani-Fanissa; Kehitysvammaisten rippikoulu Kalajoen Opistolla 25.-30.6. klo 10 Messu ja kon. Mallistosta löydät myös edistyksellisellä 4ETS-järjestelmällä varustetun, nelivetoisen Vito 4x4:n. ja kotisivu www.kalajoenseurakunta.. MUUT Kirkkoherranvirasto avoinna mati 9-14, ke 9-16 ja to-pe 9-14, p. klo 11 alkaen näkövammaisten kirkkopäivä Kuortaneella, klo 11 tulokahvit srk-talolla, klo 12 päiväjuhla, klo 13.30 ruokailu, klo 15 ehtoollishetki kirkossa. Kiitos! MUUT TO 31.5. Tapaamiset voi sopia diakoniatyöntekijän kanssa p. To 31.5. SEURAKUNNAN VIIKKO To 31.05. koululaisjumalanpalvelus klo 12 kirkossa. 050-3602223 Jaakolan talo avoinna ti-to klo 9-12, suljettu 1.6.-31.8. Muutoin kirppariltamme löytyy nyt hyvää, nykyaikaista vaatetta kaikenikäisille. Matti Taskila ja Veli-Pekka Koskela. Ohjelma 3 euroa, tuotto diakoniatyölle omassa seurakunnassa. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 30.5. klo 10 messu kirkossa, Heloneva, Huhtinen, Harju, avustaa kesäteologi Teemu Timonen, tekstinlukija Maila Pelttari. Tied. Satulle to 31.5. Lähtö klo 10 Alaviirteen th, 10.05 Rantatuuli, 10.15 Marinkaisten kauppa (bussipysäkeiltä välillä voi tulla kyytiin). Esko Lastikka. Eu-elintarvikkeiden jako to 7.6. PALVELEVA PUHELIN 10071 KLO 20-24. p. Tapahtumassa lauletaan toukokuun virsi-illoissa opetellut virret seuraavan aikataulun mukaisesti: klo 11.30-12.30 Kokkoneva 12.3013.30 Jänkä, Salamajärvi-Mökälä 13.30-14.30 Oksakoski-Kellokoski, Haukka-Kivikangas, Peltokangas 14.30-15.30 Humalajoki 15.30-16.30 Möttönen, Korkiakangas, Mäkelä, Jylhä-Liukko, Taipale 16.30-17.30 Kirkonkylä, Metsä-Poranen, Alajoki, Jalmiinakoti. Torstaina16.8. PÄIVÄKERHOTYÖ Ke 30.5. klo 19 isoispalaveri Kulmakivellä, Huhtinen. 8812 255 tai kunnan neuvonta p. Ilmoittautumiset viim. saaristolautalla menemme Kökarista manner-Ahvenanmaalle jossa neljän tunnin opastettu kierros alkaen heti satamasta. 050 3602 223 MUUT Palveleva Puhelin 10071, keskusteluapua henkilökohtaisissa asioissa joka ilta klo 20-24. aamupalat), juhlaoppaan ja matkanjohtajan palvelut. ja kon. Ilmoita kiinnostuksesi retkestä pikaisesti Lauri Huhtiselle, puh. ja 14.6. RY:n seurat Pajulassa klo 13.30Martti Autio. Yhteisvastuukeräys tuotti 4749,50 € Lämmin kiitos kaikille kerääjille, lahjoittajille ja keräykseen tavalla tai toisella osallistuneille! Tänä vuonna 70 vuotta täyttäneet tai täyttävät! Teille on varattu lahjakirja, voitte noutaa sen kirkkoherranvirastosta. erityisruokavalio. MUUT Jouko Heikkinen lomalla 4.-11.6. Kasseja jaetaan työttömänä oleville ja taloudellista tukea tarvitseville henkilöille ja perheille. Kesäseurat ry:llä klo 19.00. 10. 8812 111. Su 10.6.: Sievin RY:n isotseurat jatkuvat Jokikylän koululla klo 12 ja 19Matti Jokitalo, Erkki Nukari. Srk:n ja Sley:n leiri yli 10-vuotiaille (93–97-syntyneet) 8.–10.8. ma 28.5. jumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Pylväs. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä 57 hlöä. . peruspäivärahalla, työmarkkinatuella tai kansaneläkkeellä toimeentuleville. kon. TULOSSA 4.-5.7. rmaatiomessu kirkossa klo 10, saarnaa Mauri Autio, lit. Matkan hinta 25 euroa/hlö. klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Veli-Matti Linnanmäki, Eeva Korhonen, Sirkka Huhtakangas – laulu, virret: 134, 132, 129, 180, 328:4 (huom. klo 10 ti 17.7. NUORISOTYÖ La 2.6. DIAKONIATYÖ HUOM. lähtö Sievistä Ikaalisten ja Vammalan kautta Korppooseen Galtbyn lauttasatamaan Paraisten ja Nauvon kautta. Kanttori Heidi Huhtala. Kaatuneiden omaisten Oulun piirin kesäpäivä alkaen klo 11 hartaus kirkossa, jonka jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla ja ruokailu seurakuntakodilla. Ruokailut: Jokainen huolehtii itse, evästä voi ottaa mukaan. Ennakkoon ilmoittautuneille. opiston opiskelijat. klo 18 Herättäjänseurat srktalossa, Artturi Kivineva, Heloneva. Klo 19 URKUJA HUILUKONSERTTI kirkossa ja konsertin jälkeen kanttori János Gyülvészin ja srk-kodin emännän Anni Lätin TULOJUHLA srk-kodissa, sekakuoro, työntekijät. Marianne Jussinmäki lomalla 4.-11.6. Ilmoittautumiset kunnan vapaaaikatoimi p. 050-5618 998. bussi Tampereen SUURJUHLAAN lähtee seuraavasti: Vetelin koulukeskus klo 9.00, Räyrinki klo 9.15. klo 10 kirkossa ja rippileiri II Louetin leirimajalla 11.-15.6. Vanhempainilta Hirvikosken leiriläisten vanhemmille seurakuntakodilla klo 19. ja torstaina leirikirkko. JUMALANPALVELUKSET JUMALANPALVELUS JA MUU TOIMINTA Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai Pookissa MHz 101,0. . TI 5.6. klo 18 päiväkerholaisten kevätkirkko, Huhtinen, Harju. Arki-illan sanajumalanpalvelus kirkossa, pastori Mikko Huhtala ja Reisjärven kr. klo 16.30 Lentopallokerho Kilpukassa Ke 6.6. 19, Lk. Hinta 20e/hlö (sis. Kala-ja Pyhäjokialueen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus Rautatienkatu 6 C 2 (apteekintalo, käynti pihan puolelta) 84100 Ylivieska Puh. klo 19 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri Kaustisen srk.k:ssa. La 2.6.: Yläasteen ja lukion keväthartaus klo 9 kirkossa. klo 19 URKUJA HUILUKONSERTTI kirkossa, János Gyülvészi (urut) ja Johanna Jantunen (huilu). Vs. Tarkemmat ohjeet ja lisätietoja saa Kaarinalta 040-5638418 ja myöhemmin päiväkohtaiset ohjelmat lähetetään lähtijöille. Sankarihaudoilla käynti. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Ke 30.5. ryhmän kon. messu klo 10 kirkossa, Nivala
Heinolassa seinällä jo yhdeksän kultalevyä ja kaksi platinaa (Työnnä kännykkä hanuriin ja FinnShits). Muuten hymy ei edes hyydy, sillä Team Ahma ei sellaista huulille koskaan nostata. Prostituoituja vainoavat sarjamurhaajat ja sellaisia jahtaavat, elämänkolhimat poliisit ovat niin paksuja kliseitä, että sellaisia esittelevän elokuvan on pystyttävä tarjoamaan vastapainoksi jotakin uutta ja ihmeellistä. ???. Faramarz Gharibian on lähellä Afganistanin rajaa sijaitsevaan Mashadiin saapuva poliisinraakki, joka törmää islamilaisiin fanaatikkoihin kylmäkiskoisine mestareineen ja jeesustukkaisine itsensäpiinaajineen. Miami la 179 000 3. Fariborz Kamkarin ohjaama jännäri sijoittuu nimittäin nykypäivän Iraniin. Hän karkasi mutta pääsi äitinsä luokse vasta 15-vuotiaana ja otti elämänsä ohjat omiin käsiinsä: Annie opetteli ampumaan isänsä vanhalla aseella. Peteliuksen ja Mäkelän henkilöhahmoilla ei muita ominaisuuksia ole, vain vaivaannuttavaksi viety tyhmyys, jota tuputetaan katsojalle sellaisella jankkauksella, että itse toistelun suurmestari Spede Pasanenkin jää pahaiseksi harrastelijaksi. (88 min, E) Yle Teema klo 22.05 Ryöstö Magritten malliin ROMANTTINEN VOROKOMEDIA. Valkoisten ja intiaanien sekä valkoisten ja mustien jälkeläisten muodostama ristiveristen kansakunta Venezuela ei tuota vain kauneuskilpailujen ykkösiä vaan myös öljyä, jonka turvin presidentti Hugo Chavez voi puhua suurella suulla. ?. Chavezin suosiota koko maanosassa kasvattaa hänen melkein koominen tapansa hyökkäillä Bushia ja Yhdysvaltoja vastaan. Kello tikkaa iltakahdeksaa ja luvassa kaksintaistelu TV2 vs. Upeat vanhat valokuvat henkivät aikansa tunnelmaa, Annie herää henkiin Thomas Edisonin kuvaamassa elokuvassa vuodelta 1894. Frendit ke 134 000 6. Operaatio Haades ma 254 000 6. ”Haikia huomen” vastaan ”Nythän mä vasta hokasin”. Uutisvuoto la 557 000 4. Hän avioitui toisen kuuluisan ampujan, Frank Butlerin kanssa, ja he liittyivät Buffalo Bill Codyn Villin lännen sirkusryhmään. (09 min) Subtv klo 21.00 Pekka Eronen Iranilainen jännäri sarjamurhaajasta George W. Maassa on kansallistettu sekä ulkomaiset öljy-yhtiöt että omat energiaja mediayhtiöt. Kakkosen kevätsää ma 490 000 3. ???. Tarkkailijat näkevät uuden sosialismin sijasta vanhan ajan henkilökultin, jonka lähtökohtana on johtajan narsismi. Hän syntyi Ohion takamailla rutiköyhään perheeseen. Tuhkimotarina ma 96 000 8. TV1 klo 19.05 Tuija Heikkilä Supernainen miesten maailmassa TV1 1. Kaiken lisäksi vielä vanhat jaksot kainalossaan. Tv-uutiset ja sää to 803 000 2. Tv-uutiset, sää ja urheilu to 420 000 6. su 332 000 3. Sinkkuelämää to 128 000 7. Viikon sää su 486 000 10. Supernatural ma 91 000 10. Jopelle on vaikea soittaa radion puhelintoivekonserttiin, koska numero studioon on salainen, mutta toiveita saa huudella tuulen vietäväksi: Jope, tee meille lisää hupsua musaa, joka kääntää kärttyisen kansan suupielet hymyksi. Alueellinen uutislähetys ti 348 000 MTV3 1. Tällä kertaa oma koira (Jope oli mukana Team Ahmassa 1998–99) ei valitettavasti pure. Tekijä kertoo su 404 000 TV2 1. Kauppalehden talousuut. E: Bridget Jones... to 241 000 7. Äijät pe 164 000 5. Yhdeksän Uutiset ma 512 000 8. Livenä lavalla Ruonansuu on elementissään. Siksiköhän leffan kuvatkin ovat niin pimeitä. Jopet-show ei hymyilyttänyt tuoreena, saati uusintana. Siinä se huumorianti sitten onkin. Tv-uutiset ja Kuuden talous ma 516 000 2. Tasaisesti viihdyttävä elokuva huipentuu Pierce Brosnanin ja Rene Russon tuliseen tanssi-iltaan ja lopun museohuipennukseen, jonka knallitempuista itse Magrittekin olisi ylpeä. Muuten nauruja koetetaan nostattaa ”vaikeilla” sanoilla. Isä kuoli ja pikkuAnnie, silloin vielä nimeltään Phoebe Ann Mosey, lähetettiin pois kotoa. Hauskat kotivideot pe 264 000 5. Keskiviikkona 30.5.2007 . Niinpä läheskään kaikki eivät ole pahoillaan, kun murhaaja ”puhdistaa” kaupunkia epätoivotuista, langenneista naisista. Jos haluat nauraa, napsauta Neloselle. Yhdysvallat voi vain seurata sivusta kun öljyn ja kansansuosion humalluttama vaarallinen stand up -koomikko elämöi. Kotimaan kasvot ma 357 000 9. ??. Sisäpiirikiva ei koskaan ole ollut eikä koskaan tule olemaan tv-huumorin teko-oppaan ensimmäinen ohje. C.S.I. Russo on vakuutustarkastaja, joka alkaa kytätä Monetvarkaudesta epäiltyä komeata huijarimiljonääriä. Kadonneet to 364 000 7. Nykyisin hän sanoo: ”Vallankumous on ainoa polku, ei ole muita polkuja.” Pertti Pesosen Ulkolinja-raportti Sosialismi tai kuolema! katsoo, millaista sosialismia rakentaa 2006 joulukuussa vaalit voittanut Chavez, joka esiintyy päivä päivältä uhmakkaammin. Hyvä viinalaki – huonot... Koomikko maksoi hurjasta menestyksestään poksahtaneella maksalla eikä kaada kurkkuunsa vissyä väkevämpää. Arto Nyberg su 509 000 5. Kuva: EPA/Harold Escalona Yhdysvaltalainen dokumentti Mestariampuja Annie Oakley esittelee naisen, jonka moni suomalainenkin tuntee toisella nimellä ja kevyemmistä taustakuvioista: Annie Mestariampujana hänestä kertovista kahdesta elokuvasta, tv-sarjasta ja Irving Berlinin musikaalista. Myös Me hirviöt on kilauttanut iloisesti kansantaiteilijan kassakonetta. ??. Salatut elämät to 870 000 2. Venezuelan presidentin Hugo Chavezin äskettäinen päätös lakkauttaa maan vanhin ja erittäin suosittu tv-kanava johti rajuihin mellakoihin maan pääkaupungissa Caracasissa. Hän oli ikoni ja roolimalli, ensimmäinen amerikkalaisnainen, joka nousi valtavaan kuuluisuuteen ja vieläpä omilla avuillaan. E: Piru naiseksi la 236 000 8. Kotik.: Pieni pala jumalaa ma 481 000 6. Jope Ruonansuun Jopet-show uusintana versus Pirkka-Pekka Petelius & Taneli Mäkelä Team Ahman tuoreissa jaksoissa. Ei Kielletty luku ole häävi poliisijännäri, mutta iranilaisia ahdistuksia ja ristiriitoja se väläyttää väkevästi. Criminal Minds – FBI... A-studio ke 446 000 8. Lunta tupaan pe 87 000 Kustakin ohjelmasta mukana vain katsotuin esityskerta. Team Ahma saa keikan Nelosen uutisstudiolle, koska lukulaite on jumittunut. Sotilaallisesti johdettu siviiliyhteiskunta on isompi tavoite. Urheiluruutu ti 698 000 3. Hän oli kunniallinen nainen eikä suostunut enää koskaan uhriksi. Ajankohtainen kakkonen ti 421 000 5. Muodin huipulle ti 92 000 9. Riva Freifeldin ohjaama dokumentti perustuu erittäin laajaan kuvamateriaaliaan, jota huolellinen äänimaailma ja dramatisoidut välähdykset elävöittävät. Jorma ”Jope” Olavi Ruonansuu, 43, on paitsi armoitettu koomikko, näyttelijä ja imitaattori, myös loistava muusikko. Jos olet äijä tai pervo, ammut lonkalta, käännät Yle Extralle ja tapitat 25 minuuttia Yleisradion uusimmalta kanavalta tv-ohjelmaa nimeltä Testikuva. Seitsemän Uutiset ti 517 000 7. John McTiernanin ohjaama elokuva on ehkä turha, mutta sinänsä ihan letkeä päivitys vuoden 1968 Steve McQueen – Faye Dunaway -leffasta. Akuutti ti 349 000 10. Se on olevinaan 2000-luvun sosialismia, vaikka iskulauseissa onkin vanha soundi. Pierce Brosnanilla ja Rene Russolla on viehkot vipinät romanttisessa veijaritarinassa Seikkailija Thomas Crown (The Thomas Crown Afair, 1999). Vanha silmäterä Etelä-Amerikka on saanut hivuttautua omaan suuntaansa, ja se suunta tuntuu monessa maassa olevan sosialismi – tai jotain sen tapaista. Erikoinen kansainvälinen näytelmä jatkunee ainakin siihen saakka kunnes Yhdysvaltain presidentti vaihtuu – ja kenties sen jälkeenkin.. Aika hyvin Kielletty luku (Fasle Mamoueh, 2005) siinä suhteessa pärjää, vaikka pikemminkin kiinnostava kuin onnistunut onkin. Todellisuudessa Annie Oakleyn (1860–1926) elämä oli kuitenkin aivan toisenlainen kuin niissä. Annie ampui ohi vain tahallaan. Parivaljakon kissa & hiiri -leikki ei ole mitään teiniveikistelyä, vaan kepeän keski-ikäistä eroottista kisailua. C.S.I. ti 352 000 2. Kymmenen Uutiset ke 660 000 4. 4D: Siamilaiskaksosten... Annie Oakleysta tuli miehisen maailman supertähti. Bushin hallitus on keskittynyt kaukomaiden asioihin ja on jättänyt oman takapihan rehottamaan. Nyt tahti on rauhoittunut, mutta samalla huumori hiipunut – ainakin telkkarissa. Sikäläinen valta näyttää hajaantuneen pelottavan hämäriin piireihin. TV2 klo 20.05 Ilkka Heiskari Jope häviää humoristien kaksintaistelun RIKOSJÄNNÄRI. MOT: Digi-tv – takana... Kaikki kunnossa ti 212 000 SUBTV 1. Vitsit ovat paitsi vähissä, myös huonoja. Olet mitä syöt pe 477 000 NELONEN 1. Lähde: Finnpanel OY / TV-mittaritutkimus. Ruma Betty ma 232 000 9. Virtanen Viivi ja Wagner Jere Sarjakuvat Katsotuimmat Tiepalvelumiehet Jarno Ahma (Pirkka-Pekka Petelius) ja Alpo Kurkinen (Taneli Mäkelä) palaavat ruutuun jaksolla, joka varmasti naurattaa Nelosen pikkujoulujen ohjelmanumerona. . Chavez syytti RCTV-kanavaa vuoden 2002 vallankaappausyrityksen tukemisesta. 2500 pistoa su 405 000 10. Kansallistaminen on komea sana kun ottaa huomioon, että käytännössä yhtiöt ajautuvat Chavezin haltuun. Pohjimmiltaan tavanomainen murhaajajahti kihisee fanaattista uskonkiihkoa ja sikäläisen politiikan karuinta arkipäivää. Päivän sää ke 663 000 3. Ei vallankumous yhtä vihollista kaipaa. Teho-osasto to 489 000 9. 24 su 202 000 2. pe 288 000 4. ma 415 000 9. ke 547 000 6. Las Vegas ma 220 000 10. Jope varastaa muilta sävelet, mutta sorvaa itse hauskat sanat. Satuhäät to 427 000 4. Nelosella kaksikko kohtaa kanavan johtoa ja ruutukasvoja. Kakkonen on tehnyt kanavapoliittisen itsemurhan sijoittaessaan Jopen samalle kellonlyömälle kavereittensa Peteliuksen ja Mäkelän kanssa. Paitsi että kriitikot eivät voi sitä sanoa ääneen, koska tiedotusvälineet ovat Chavezin kontrollissa. Jopa dokumentin pakolliset haastateltavat kertovat Annien tarinaa poikkeuksellisen vangitsevasti. Esimerkiksi prompteri, Baba Lybeck, EU ja Olli Rehn toistetaan niin monta kertaa, että koomapotilaskin ymmärtää tiepalvelumiehillä olevan hiukka hankalaa niiden lausumisessa. Kahden keikka la 358 000 8. Periaatteessa väärinymmärrykset ovat kautta komiikan historian olleet herkullista materiaalia, mutta kuka osaa riehaantua siitä, että Nelosen liiketoimintajohtajaa luullaan siivoojaksi tai kanavajohtajaa pysäköintihallin valvojaksi. TV1 klo 22.00 Kari Salminen Sosialismin stand up jatkuu Kansa raivostui. Simpsonit ke 173 000 4. Mitä teet. Tyttö teki töitä kuin orja ja häntä pahoinpideltiin, ehkä myös seksuaalisesti. Myötähäpeä ja vaivaantuminen jäävät katsojan tuntemuksiksi. su 451 000 7. KESKIPOHJANMAA 22 Baby Blues Masi Dilbert Muumi Mustanaamio B. Nelonen. Pian hän oli kuuluisa uskomattoman lahjakkaana tarkka-ampujana. Nelonen klo 20.00 Mikko Husa Team Ahma teki pikkujouluvideon Sohvalle pötkölleen, kaukosäädin käteen ja naps, näkymätön signaali kohti näköradiota. Jopa monet vallankumouksen puoltajat ovat Venezuelassa sitä mieltä, että maa menee väärään suuntaan. New York ke 555 000 5. E: The Rock – paluu..
20653 11.30 FST: Koulu-tv: Minun sukupuuni. Talouden ajankohtaisohjelma. Koiranäyttely. 3367905 13.05 Akuutti. Kotiosiossa sisustetaan lapsilla. 559498 19.25 Päivän sää. 15/26: Kreivin aikaan. Kolmannen polven ravintoloitsijan arkea Lyonissa. 4832301 23.20-01.00 Tellus-tietovisa. Appelbergin miehet ovat hoitaneet kotkalaisia toista sataa vuotta. 19.00 Aktuellt. Loistoautoja ja tiukkoja käänteitä. kaksi jousimiestä Amor ja murhaaja. Helsinki aloittaa kesän City folk sarjan. 01.00 Tapahtuma.tv. Nollan järven maa Suomi on kuihtunut lohduttomaksi aavikoksi. 6896450 11.05 Salatut elämät. 19.15 Litteraturpriset till Astrid Lindgrens minne. 18.50 Lokala nyheter. Jaksossa seuraamme Meerin työviikkoa isossa kirjapainossa. Veronika on asunut Suomessa koko ikänsä. 16.35 Autoklassikot. Osa 3/3. 353030 21.00 Dirt. 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ. 781479 19.15 Kauppalehden talousuutiset. Uutisia Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta 5927382 09.45 Hämeen uutiset. Bon epäilyksiä. 10.00 Pyöräily: Italian ympäriajo. Täydellisten naisten salattu elämä. 23.40 Purjehdus: Yacht Club. 1007189 12.15 Makujen matkassa: Kuninkaiden Afrikka. 23.10-23.15 Kvällsnytt. /lista 21.45-23.00 Testikuva. 17.25 That ’70s show. 22.40 Jalkapallostudio. 23.25 Väder. 73160 17.40 Viittomakieliset uutiset. 23.35 Wtyyli. Hoitajien palkkakisa: sama työ, eri palkka. 19.55 Lokalt väder. Englantilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Xhosien kuninkaalliset. Dessutom aktuella gäster och musikunderhållning samt trisskrap. 17.00 Pyöräily: Italian ympäriajo. 13.00-15.10 Taitopelit. 20.00 Liikkuvat laitteet. 5155160. /aamutv 88395943 09.15-10.08 2000 eekkeriä taivasta. Aaron Spellingin tuotantoa oleva rikosdraama. Art deco -keittiö. 690108 00.30-01.00 Chelsea Handler Show. 15.00 Ordjakten. 7496547 15.35 Rahasampo. New York. Osa 11: Tieto on valtaa ja aamuhetki kullan kallis. Siistii retroo. Sarjassa tutustutaan työpaikkojen arkeen ja parhaisiin käytäntöihin. 0.30–1.25 På spaning efter Mozart. 21.05 Moottoriurheilun ilta: Seat Leon Super Cup – Lausitz. 6.46 7.15 Uutisaamu. Venäjän kaupan kiistakysymykset. Osa 608. 6.15 Kansalaistalkoot: Verkkokriisikeskus¨ 6.25 Taru-TV 6.43 Kokemuksia tyttöja poikaluokkakokeilusta 6.48 Elinsiirroilla uusi mahdollisuus 7.18 Vieraana sijoitusasiantuntija Jeremy Siegel 7.45 Sanakirja 7.48 Antennit kuntoon! 8.15 Taru-TV 8.25 Lastenohjelma: Kukasta kukkaan 8.44 Kokemuksia tyttöja poikaluokkakokeilusta 8.48 Jalkapallon arvostus Suomessa www.yle.. Thaimaalaiset meribiologit ovat tutkineet klovnikalojen elämää Andamaanien meren koralliriutoilla. 8087837 09.55 Keski-Suomen uutiset. 7.39 Onko kesämökkisi jo digitv-valmis. 22.35 Veikkauksen keskiviikkoarvontojen numerot. 335. Kussakin jaksossa kerrotaan yhdestä maasta ja siellä asuvasta 13-vuotiaasta lapsesta. 404127 20.30 Eläintarhassa tapahtuu. Osa 9/9. 8.20 Kirja-aamu: Anja Snellman ja uutuuskirja Lemmikkikaupan tytöt. 8.51 Vinkkejä digikuvaukseen. Etelä-Afrikka.Sarja pyrkii näyttämään Afrikasta toisenlaisen puolen ja välttämään kielteiset mielikuvat. Lemmen lähettiläät. Yksi Villin Lännen legendaarisimpia naishahmoja oli Annie Oakley. veta.yle.. 20.40 Elävä arkisto: Kesäfestarit. Itämeri on pelastettavissa, mutta se vaatii kovia toimenpiteitä. Dokumenttielokuva kahdesta tsetseenimiehestä, jotka pakenevat sotaa venäläiselle maaseudulle uuden mahdollisuuden toiveessa. Blogan. 18.45 Uutiset. 6.30 Äntligen hälsa – yoga. Keskiviikkona 30.5.2007 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Yle Extra Urheilu FST Teema SubTV Eurosport SVT 1 TV 4 SVT 2 TV 3 JIM Radiot 10.30–16.00 24 Direkt. 99127 17.10 City folk. Pipsa opettaa Bärtilille kaiken, mitä tarvitsee tietää koiranäyttelyistä. 2017011 00.35 Pelinaiset. 23.00-00.00 Golf: PGA Tour 2007 (USA), The Colonial. 11.25 Sport mit Simone. UUDET JAKSOT ALKAVAT. 2.15 Tennis: Game, Set & Mats. Hencka katselee kanssasi myös Nassea, joka löytää kypärän, sekä Peon galleriaa. 17.40 Late Night with Conan O’Brien. Voiko kaikkea uskoa, mitä historiankirjoissa lukee, ja kuka historiasta oikeastaan päättää. Riiviö. 16.45 Teräsmieheni. 23.00 Nyhetssammanfattning. 22.00 Kulttuuriuutiset. Nähdään parhaita paloja ja mokia kuluneilta vuosilta. 4071924 21.05 Vikinglotto. Turvallista veneilyä. 41059 18.50 Elämäni eläimet: Nuoret eläinlääkärit. 9770301 22.00 Kymmenen Uutiset. 769837 10.45-13.00 Taitopeli: Finaali. 5217450 10.40 Salatut elämät. Miksi karvanpoisto on niin vaikeaa. 16.55 Urheilusähkeet (suora). Kuka on tällä viikolla tullut mukaan Testikuvaan. 4475837 16.50 Ruokala. 17.40 Örter – naturens eget apotek. 17.00 Rapport. 20.00 Bobster: Polleke. 5851127 16.55 Kekseliäs Kaisa. Joulukauhu. 9217818 05.55 Ykkösen aamu-tv. 1.45 Urheilu: Eurosport Buzz. Osa 18/26. Uusinta. 15.20 Matiné: Rätt upp i 90talet. 56450 15.05-15.53 Diagnoosi: Murha. Pilvenpiirtäjät. Pennut tukevat mielellään Cruellan avioitumisaikeita; saattaahan tämä häipyä ikihyviksi. 15.00 Peliputki: Word Puzzle. Tekstitys Teksti-tv:n s. Astronautti Juri missaa paluukyydin Maahan ja jää yksin Kuun kamaralle. eld. Vastikään kahdella Oscarilla palkittu kohudokumentti ilmastonmuutoksesta. Uutisia Keski-Suomesta. Suora. Ateisti vai kristitty. 18.30 Vene valmiiksi. Pusku ja Putte ritareina. 01.05 Tilt.tv. 11.00 Taitopeli: Finaali. 14.00 Peliputki: Beach soccer. 23917837 09.15 Uudenmaan uutiset. Mary rakastaa Scoochieta, osa 2/2. 20.30 Simpsonit. Puutarhassa. 2602301 19.00 Seitsemän Uutiset. 1.05 The District. Taikalaatikko. 10.30 Ramp höjdare. Kertaus. Pöytäsahat. 8099672 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset. 8.37 Ruokala: Täytetyt tomaatit ja gazpacho-keitto. La Mère Brazier un bouchon lyonnais. 7912011 19.50 IS Urheilu-uutiset. 2056818 16.35 Nelosen uutiset ja sää. 19.00 Tee-se-itse: Työkaluopas. 791856 19.45 Nelosen sää. Suora. /extra ja odottele, mitä tapahtuu. Saamenkieliset tv-uutiset. Laita hakemus sisään Extran netissä www.yle.. Teemana kesäharrastukset. 694924 23.30 Boston Legal. Murskaamalla kyytiä munuaiskiville. 192635 21.00 C.S.I. 21.00 Söderläge. Kuka on tällä viikolla tullut mukaan Testikuvaan. 660127 18.05 Muotitalo. Teholastenhoitaja Jo Frost pyydetään apuun Cooken perheeseen. Vanha rakkaus ei ruostu. 08.00 Subbari. 20.00 TV4Nyheterna och Ekonominyheterna. Vaiettu historia: Suomi lähetti lapsia vankileireille. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. Kevän uusi deittireality osuu asian ytimeen kysyessään, onko tuo kivannäköinen kaveri homo, hetero vai varattu. 21.35 Motor Sport Evening – Moottoriurheilun ilta. 3722783 01.05-06.05 Se Oikea. Vieraana kirjailija Bo Carpelan. 23.00 Penn & Teller. 01.30-06.00 Taitopelit. TV 23 KESKIPOHJANMAA . Hyvä maa. 04.00 Teematieto. Sarjassa nähdään, millä kaikilla erilaisilla keinoilla me ihmiset liikumme paikasta toiseen. Kokkikornerissa valmistetaan tänään herkkuja kookoksesta. Inka johtaa kakunpelastusoperaatiota. 07.35 Animaaniset. iktit ovat vain ajan kysymys. 8961214 23.20 IS Urheilu-uutiset. 22.30 Vetenskapsmagasinet. 22.15 SUOLA. Osa 13/14. Klockan. 18.30 Amy Winehouse – Live From The Forum London. Uutishäiriköt. eld. Lance suree rikkoutunutta avioliittoaan ja turvautuu epärehellisiin keinoihin yrittäessään pakottaa Michellen palaamaan luokseen. 17.14 Kortnytt. 52740 17.50 Alueellinen uutislähetys. Kevään viimeisessä jaksossa kerrotaan jäätelövinkkejä ja uudistetaan teltta. Lehmä on keksinnöistä uljain. Ajankohtaisohjelma. 19.30 Hjärnkontoret. Vieraana palvelupäällikkö Teppo Ahonen Digitasta. Herra Weemsin hautapaikka koituu myyjille yllättävän kalliiksi. Lehtikuva. Ensi keskiviikkona tällä paikalla Oprah klo 18.30 alkaen. 20.30 Mighty Boosh. Tekstitys Teksti-tv:n s. 06.00-10.00 X3M: God morgon med A-laget. 8885905 22.05 Punainen lanka. Osa 607. 18.00 Testikuva. /zon5 17.45 BUU-klubben: Bärtil. 1962 Corvette: alkuvalmistelut. Putte lukee työn lomassa Puskulle ritaritarinoita, ja liiallinen eläytyminen saa vahinkoa aikaan. 22.55 Urheilukanavan huippuhetket. Kun asuntovaunuväki muuttaa idylliseen pikkukaupunkiin, kon. Osa 10/10: Emeivuoren apinat. Interaktiivinen visailuohjelma, jossa myös sinä voit voittaa tuhansia euroja suoraan kotisohvaltasi. 6059986 02.35-03.05 Yöpeli. 12.00-12.15 Afrikan lapset. 71363 13.00-13.08 Tv-uutiset. 11.00 Jackpot. 23.45 Tennis: Ranskan avoimet. 23.35 Golf: Golf Club. 21.00 Tio barn och . Osa 5/16. 16.30 Etälukio: Viestintäja mediaosaaminen. Kälviä, vuosi 2107. 18.00 Koiralle koti. Stellan ohella taidenäyttelyssä vierailee mm. 14.30 Nya tider. /extra ja odottele, mitä tapahtuu. 10.00 Taitopelit. Sarjan uusintakierros alkaa. Kuningaslajin lumosta keskustelevat HJK:n toppari Markus Halsti, pelaaja-valmentaja Rosa Lappi-Seppälä, professori Hannu Itkonen, kirjailija Jyrki Vainonen ja toimittaja Juha Kanerva. Jokelassa kummittelee heinäladossa ja Pikku traktori löytää taikahatun. Uusinta tiistailta. Seuraavan kerran 8.8. Osa 4/6. 68011 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli. 9974363 22.30 Diili. Taikuri. 93924 18.15 FST: TV-nytt. Vanha Gregg. UUSI SARJA. 23.35 American Idol. 0.45 Kamppailulajit: Fight Club. 9767764 02.05 Hitchcock esittää. Olen sinussa kiinni. 5.45 Lättlagat. Ginseng. Uusinta. 17.30 Sisusta pikkurahalla. 6695127 20.00 Team Ahma. 595214 16.00 Voittopotti. 23.00 Wednesday Selection Guest. Suora. Löydä oma avec! 81506615 06.25 Huomenta Suomi. 15.55 DragonBall Z. 8952566 23.30 Veikkauksen pelit. 7.00 Gomorron Sverige. 17.25 Ravi-tv: Pelivihjeet (suora). 13.00 Rapport. Hollyoaksin pikkukaupunkiin sijoittuvassa brittiläisessä draamasarjassa seurataan eri perheiden ja niiden nuorten arkea ystävien, koulun ja tämän päivän haasteiden keskellä. 827276 17.05 Hollyoaks. Jos eläinmaailmassa olisi vakoojia, ne olisivat supikoiria. Ryhmä sisustaa pariskunnan keittiön toscanalaisvaikuttein. 1.45–7.00 Sändningar från SVT24. Tosi draamaa ja tosi-TV:tä. veta.yle.. Vakionopeusnivelet. Kussakin jaksossa kerrotaan yhdestä maasta ja siellä asuvasta 13vuotiaasta lapsesta. 19.50 Kulttuuripaloja. 19.05 Supernanny: fallet Jean. 9716653 22.50 Yle Live: New Order. 43117325 06.30 YleX Aamu. 21.45 Purjehdus: Inside Alinghi. Kulttuuriympäristö syntyy ihmisen työstä, ja kun sitä ei ole luontaisesti, se pitää lavastaa. 5.15 Lättlagat. 23.35-00.30 JIM D: Massiivinen muutto. Etelä-Afrikka.Sarja pyrkii näyttämään Afrikasta toisenlaisen puolen ja välttämään kielteiset mielikuvat. 5174295 23.05 Kulttuuriuutiset. Egilin hapuilevat askeleet tiellä, joka johtaa rakkauteen ja onneen Barbaran kanssa. 8150585 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Taltiointi 2000-luvulla näyttävästi palanneen brittibändin New Orderin keikalta Saksan Hurricane-festivaalilta v. 9837 21.00 Hovimäki. 12.00 Tennis: Ranskan avoimet. Kuka on tällä viikolla tullut mukaan Testikuvaan. Uusinta. 6.50 Nyhetsmorgon. 129059 15.05 Ajankohtainen kakkonen. Osa 4/5. 22.40 Oddasat. 5541450 16.05 Buusteri. 4355491 12.00-12.15 FST: Afrikan lapset. Ryhmällä on edessään haaste, jossa selviää pystyykö se toimimaan yhtenäisenä. Kreationismi. 13.55 TV4Nyheterna. 19.00 Kolmas kivi auringosta. Uutisia Uudeltamaalta. 18.30 Zon5: Snobs. Laita hakemus sisään Extran netissä www.yle.. 647276 17.35 Maailman napa. 18.20 Nyhetstecken. 0.25 Rapport. Uusinta. 4828837 23.10 FST: Kvällsnytt. Neuvokas kaveri ei kuitenkaan jää rannalle ruikuttamaan. 2.50 Nattliv. 1/6. 16.00 Kansalaisen ABC: Haasteena ryhmä. 13.00-15.15 Ohjelmakirjasto: Duuniblues 6-10. 5841363 16.25 TV2: 6teen. 8.15 blir det Lattjo lajban för alla barn och klockan. Hänen vanhempansa ovat venäläisiä. 11.30–12.00 Lab Rats. 3737905 23.10 Nelosen uutiset ja sää. 16.25 Tredje klotet från solen. 23.30 Hallå Europa. 23.03 Sportnytt. 6408009 18.20 Suomi express. 07.25 Boblins. Draama ja tosi-TV voivat vaikuttaa toistensa vastakohdilta. Siistii retroo. Kauhukakara ja lapsenpiika. Miten käy kun alan todelliset vaatimukset paljastuvat. 6030851 03.35-07.00 247avec.. 4280672 11.50 Nooan arkki. Vieraana ulkomaankauppaja kehitysministeri Paavo Väyrynen. Teemana kesäharrastukset. 16.55 Will & Grace. Osa 9/10. 22.00 Aktuellt. 23.15 Regionala nyheter. Ei äitien vaan taiteen maisterien tekemää viihdettä heikkoja täyspäisille. 7728672 09.40 Voittopotin Ristikko. Yhtäkkiä hän keksii, että voisi pyytää Joulupukilta kyydin kotiin. 12.30 Tillbaka till Aidens. 448856 22.00 Ulkolinja: Sosialismi tai kuolema!. Tapaaminen kehässä. 4.35 Alias. 21.30 Barnens bokbank. 8076721 10.05 Itä-Suomen uutiset. Totuudenmukainen historia. Tällä viikolla Buusteri on Porolahden peruskoulussa Helsingissä. Lahjakkaat nuoret valokuvaajat saivat oppinsa amatöörikursseilla itse Daniel Nybliniltä. 21837 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Rogerilla ei ole helppoa. . 6.38 ja 8.48 Digikuvauksen trendejä. Millaiset perheet kuuluvat päivähoidon nollamaksuluokkaan. 22.55 Lokala nyheter. Stereo. . Listat internetissä osoitteessa www.yle.. 12.05 Reba. 3811491 17.30 Dr. 240127 19.00 SOHO: Sisustustesti. Sarjan 450 hahmosta ensimmäinen on Pertti Keppi, joka esittelee trikkikuvauksen ihmeitä. Haastattelussa Nightwishin uusi laulusolisti sekä biisintekijä Tuomas Holopainen ja Sonata Arctica. 6033856 11.35-12.05 Salatut elämät. Uusinta. Uutisia Itä-Suomesta 5917905 10.15 Pohjanmaan uutiset. 19.30 Emäntää metsästämässä. Kennyn läheiset surevat, ja Gordon vaikeuttaa surutyötä sotkemalla hautajaisjärjestelyt pahemman kerran. 17.00 Kotimekaanikko. 788363 21.55 Vikinglotto ja Keskiviikko-Jokeri. 332547 19.30 Nelosen uutiset. 21.30 Tennis: Game, Set & Mats. 10.00 Kesäterassi. 18.30 Oddasat. Stereo. yle.. 20.30 Liikkuvat laitteet. Ensimmäiset amatöörivalokuvaajat. 11.45 Tennis: Game, Set & Mats. Raskausajan ravinto. Lämpö nousee Maikkarin beachillä, rannalle lentää muukin kuin rantapallo. Vastaajana pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta. 18.55 Supernanny: fallet Jean. Historioitsija Jukka Relander keskustelee kulttuuriteollisuudesta. Tekstitetty suomeksi. Viime hetken digihaasteet. 13.00-13.30 Urheilun iltapäivä: Täällä Pasila ja SLU. Tekstitys ranskaksi. 09.45-10.45 LPGA Golf: Michelob Ultra, neljäs ja ratkaiseva pelipäivä. 17450 18.15 Kakkosen kevätsää. 3164740 21.10 A-studio. 5/6: Vaikeita valintoja. 00.20-04.00 Teematieto. Osa 9/13: Taiteellinen Meeri opiskelee painajaksi. Unelmien kaunokainen. Päättäjäiset 1/2. Osa 609. 19.40 Lotto med drömvinsten. Osa 5/5. 00.05 Late Night with Conan O’Brien. 18.15 TV-nytt. Eilan seurassa tutustutaan latokotiin. Drake ja Josh Hollywoodissa, 3/3. 13796837 09.10 Hollyoaks. 10.45 Tennis: Ranskan avoimet. 14.00 Dagens rätt. 7981924 16.10 Voimala. Uutisia Pohjanmaalta. 17.45 Suomalaisia valokuvaajia. Peggy ja piraatit. Mahdollisuus ymmärtää. 09.00-09.30 Ravi-tv: Tampereen ravit. 51382 18.35 Luontohetki: Tosielämän nemot. 13.05–13.35 En ljusglimt i mörkret. 3399108 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Miksi rauhanturvaaja tapettiin Afganistanissa. Takapihan pojan tie tähtiin. 23.35 Sohvaperunat maratonille. 21.00 Musiikki-tv. Valheelliset vauvakuvat. 938769 14.10 Tohtori Ben Casey. Television vanki. 2.00 Ghost Whisperer. 363837 07.25 Disney esittää: 101 dalmatialaista. Uusinta. 847568 08.30-09.30 Rahasampo. 7.49 8.12 Uutisaamu. Sarjassa annetaan elvytystä kodin elähtäneeseen ilmeeseen ja laitetaan huoneisto kuntoon pienellä pintaremontilla. Luvassa on vuoden aikana kuvauksissa sattuneita mokia ja Teatterikoulussa on viimeinkin ensi-ilta! svenska.yle. Asiantuntijana toimittaja Asko Vivolin Kamera-lehdestä. 398127 16.49 TV2: Juri suoraan avaruudesta. klovnikalojen suhteesta merivuokkoihin. 39382 14.05 Ammattilainen. Jaksamisesta. 15.50 TV4Nyheterna. Osa 16:Unelmat tuhkana. 650479 20.00 Sukupuu. 20.00 TV-nytt. 20.25 Arkistohelmiä. Egilin kaverit. Suomen virallinen albumilista. 778721 15.00 Beach soccer. 21.50 Wednesday Selection. Uutta tietoa on saatu mm. Kiinnostus amatöörivalokuvaukseen syntyi 1880-luvulla. 5913189 10.25 Pohjois-Suomen uutiset. 20.10 Regionala nyheter. 574721 18.30 Hauska lomaputki. Phil. 14.00-16.35 Superpesis: Kuopio-Kouvola. www. 21.00 JIM D: Epämiellyttävä totuus. Vieraana Idols-voittaja Ari Koivunen. 16.20 DragonBall Z. Hellyttävät koirat löytävät tässä sarjassa pysyvät uudet kodit. 19.30 Remonttiryhmä. Kesto 88 min. 23.05 Sinä. Tällä viikolla Buusteri on Porolahden peruskoulussa Helsingissä. 20.30 Rapport. Talvivaaran nikkelikaivos: vuosisadan rahasampo vai puhallus. Uusinta. och blomsterfröna. 06.00-09.00 Taitopelit. 23.25 Vädret. Hädässä ystävä tunnetaan, osa 1/2. /zon5 19.00 Sportmagasinet. 4271130 11.00-11.08 Tv-uutiset. 16.10 Moottoripyörien maailma. 11.30 Koulu-tv: Minun sukupuuni. 24.00 Förfest hos Gabriel. Kodin valot. 6/6: Viimeinen tehtävä. 4827108 23.15-23.25 Euronews. 2005. 686585 23.35 Wanted. Ne pelaavat kuitenkin pitkälti samoilla keinoilla ja vetoavat katsojien tunteisiin. 604301 22.00 Irtiottoja. Ryhmä, joka on tähän asti toiminut yhtenäisenä, joutuu nyt jakautumaan ja tekemään valintoja. 20.30 Motorist. 1166721 11.25 Onnen päivät. Musta leski, osa 1/2. 19943 14.45 Lähikuvia Kiinasta. Koiranäyttely. 7.00 samt lokala nyheter. Donin täytyy saada kuva tähdestä joka tosin on kuollut. 18.30 Tennis: Ranskan avoimet. 22.55 Ratsastus: Riders Club. 1364045 16.00 TV2: Drake & Josh. pikapaistettua mustekalaa sekä makeaa paistettua riisiä. Täysin uudenlainen tv-ohjelma, johon katsojat voivat osallistua yhtä aikaa internetin ja matkapuhelimen välityksellä. Matkakuumetta. Koko Suomen televisio. er på väg! 22.00 Lost. USA 1999. 04.25 Simpsons 04.50 Sue Thomas: F.B.Eye 05.45 Cornucopia 06.10 Fear Factor USA 07.30 Beverly Hills 08.25 Home and away 08.55 TV Shop 09.55 Montel Williams Show 10.50 Våra bästa år 11.40 Extreme Home Makeover 12.30 Ensamma Hemma 13.25 Momento 13.50 Våra bästa år 14.40 Oprah Winfrey Show 15.35 Smallville 16.30 Förhäxad 17.30 Cityakuten 18.25 2 1/2 män 18.55 Simpsons 19.25 Jims värld 19.55 Update 20.00 Top Model 5 21.00 Men In Trees 21.55 Update 22.00 Project Runway 23.00 Pussycat Dolls 00.00 Update 00.10 Bones 01.05 Förhäxad 02.00 På spaning i New York 02.55 Cityakuten 03.55 2 1/2 män YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz YLEX 94,0 ja 96,1 MHz YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz Radio Extrem 99,7 MHz Radio Vega Österbotten 102,7 MHz Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz Radio 967, 92,7, 94,6, 96,7, 103,7 MHz Iskelmä 107,0, 107,7 MHz Radio Pooki 95, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz Järviradio 87,9, 89,7, 99,1 MHz SuomiPOP 104,6, 106,3 MHz Iskelmäradio Pohjanmaa 103,1 MHz Radio Dei 104.3 MHz Radio-ohjelmat sääsivulla 07.00 Kasper. Sampo lähetetään tulevaisuuteen tarkistamaan onko tuntemastamme kotivideokulttuurista enää mitään jäljellä. 19.30 Tieteen koukerot. 19.25 Bums. 02.2502.50 Fullmetal Alchemist. Uusinta. 19.50 Lokala nyheter. Uusinta vuodelta 2002. Suora. 215740 18.30 Uutisotsikot. 17.00 Pelistudio ja Casinoarvan lisäarvonnan voittajat (suora). 20.00 T-Klubi. /extra ja odottele, mitä tapahtuu. Harvinaiset apinat houkuttavat turistimassoja, eikä se ole ongelmatonta. Populaaritieteellinen makasiini. 20.00 Kulturnyheterna. Studiossa liikenneja viestintäministeri Suvi Lindén. 0.35 Vinnare: V64. Brittikokki Alan Coxon vierailee xhosien kuninkaallisissa häissä. Voiko kuka tahansa aloittaa laskuvarjohyppyharrastuksen. 3.50 Boomtown. Juontajana Petri Liski ja maanantaisin Mikko Kivinen. 05:55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 5937769 10.35 Lapsityrannit. Ensimmäinen musta ministeri kuohuttaa Ruotsia. 18.55 Regionala nyheter. Studiovieraana Timo Rautiainen. 17.15 Zon5: Loppshop. 07.00 Disney esittää: Brandy & herra Whiskers. Jäljelle jäi yksi. 333276 20.00 45min Special: 30 päivää. Teräsvillayhtyeen matka navetasta maailmalle alkaa. 15.55 Kung av Queens. Kohta koko maapallo potkii jalkapalloa. 21.00 Seikkailija Thomas Crown. 18.00 Perspektiv. 17.35 Tapahtuma.tv. 335. 11.00 Poniente. Lisäksi parhaita paloja ja mokia kuluneilta vuosilta. 23.00 TV4Nyheterna, Ekonominyheterna och TV4Sporten. 22924 19.20 Enkelin kosketus. 19.45 Zoé Kézako. 58671 16.23 TV2: Viidakkojytä. Osa 9/10. 01.35 Aikahyppy. 18.00 Ratamoottoripyöräilyä: Superbike, Silverstone – kisa 1. 725108 21.40 A-plus. Stressi pois ennen kesälomaa! 598566 13.45 Nuori nainen Berliinissä. 22.00 Extras. Täytetyt tomaatit sekä cazpacho-keitto. 22.30 En sång för Martin. Kuka pelkää lihavaa naista. UUSI SARJA. 83189 22.55 Tv-uutiset. buu.yle.. Tällä viikolla Chelsea valitsee yksityissihteerin, käy katsomassa kalkkisten keilaamista ja tekee elämälleen suunnitelma B:n. Uusinta. 22.05 Kino Kauko: Kielletty luku. 1495450 17.45 FST: BUU-klubben: Bärtil. Valheita ja muuta salaista. 2332214 16.40 Päivien viemää. 18.55 Zon5: Egil ja Barbara. Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 21.00 Berlin Alexanderplatz (K15). 21.30 Hyvästi, Kuningas Lear. 363 20.30 Tv-uutiset ja sää. 3123837 15.00 Tv-uutiset. Viihdetaiteilija-imitaattori-lauluntekijä-koomikko, Jopet-show. Koskaan emme ole työskennelleet niin vähän kuin nykyisin, mutta koskaan emme ole myöskään olleet näin väsyneitä. 7908905 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 14.00 YleX extrana. 6014721 14.20 Voittopotti. Uutisia Kaakkois-Suomesta. 5655011 08.00 Tyttökullat. 19.00 Kotamestarit rallisprint: Joensuu. 16.15 Kansalaisen ABC: Haasteena ryhmä. libaba igen. 17.00 Uusi Kino: Elää rauhassa. Kesto 109 min. 21.55 Ratsastus: Super League Rooma, Italia. 9101479 14.30 Nous vous présentons. Laita hakemus sisään Extran netissä www.yle.. Sarja jää tauolle. Siistii retroo. 8095856 09.35 Lounais-Suomen uutiset. 7926214 19.30 Studio Impossible. 18.53 Vädret. 21.30 Mitt i naturen. 11.15 Jalkapallon Bundesliiga: Stuttgart – Energie Cottbus. 10.00 Testikuva. 18.30 Puheenvuoroja kasvatuksesta. 19.10 Yoko! Jakamoko! Toto! 19.15 En unge till. Sarja jää kesätauolle. 7304585 07.50 Puuha-Pete: Hommat hoituu!. Kiikarissa Aito Munkki. Paiskitaan yhdessä hommia ja viihdytään, mutta kohdataan yhdessä myös työpaikan ongelmat. Yhdeksänvuotias Meghann on ottanut perheessä vallan, terrorisoi nuorempia sisariaan ja riitelee tauotta äitinsä kanssa. Sarja päättyy. 09.00 Peliputki: Word Puzzle. 441498 12.45 Luonnon yrttiapteekki. Juontajana Catarina. 0.45 I sinnets våld. 06.30 YleX extrana. 18.00 Djurvän på smittojakt. 3033108 01.35 Pulmuset. Lasipalatsin studiossa Marja Hintikka ja Ile Uusivuori. Ylösnousemus 2/2. 19.30 Raviurheilua LIVE: V5ravit Vermo. Vieraana Idols-voittaja Ari Koivunen. Brandy murjottaa, koska hän ei pääse nauttimaan kotinsa ylellisestä joulusta. 19.00 Mona Lisan matkat. Tanssikornerissa nähdään FlowMo Crew. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. Osa 5/6. 18.00 Kiikarissa oma yritys. Ohjelmasarja nuorten ammatinvalinnan avuksi. 20.20 Sportnytt. Tuotanto Douglas Productions Oy. 11.45 Matka muinaisuuteen. 19.00 Fi. svenska.yle.. Mv. Michellen malliystävätär Nikki riemastuu saadessaan kukkia salaiselta ihailijalta. Otetaan iisisti. 23.05 Golf: Asian Tour. 361059 20.30 Gay vai ei?. 17.10 Gomorron Sverige. 10.15 sänder TV4:s lokala stationer ett nyhetsmagasin. 17.50 Miss Match. Kun Joulupukki saapuu, hän paljastaa, että Brandy onkin tuhmien listalla. Osa 9/9. Tänään puhutaan laskuvarjokursseista. 630160 20.05 Jopet-show. 4968479 14.10 Buusteri. 369672 14.40 Hurja remontti. Auttava käsi kurkottelee Markusta kohti. 21.00 Spotlight: Valtio, Patria ja maanpuolustus. Rakkaat sukulaiset. Howard ja Vince lähtevät epäonnistuneen keikan jälkeen hakemaan uusia musiikki-ideoita syrjäisestä kalastajakylästä. 22.25 A-ekonomi. Interaktiivista rantapalloa. 0.35 Kulturnyheterna. 19.05 Keno. 513030 22.20 Tulosruutu. Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 21.00 Vädrets makter. Hymypoikaskaba. Viikonlopun juontajina nähdään Nelli ja Mimma. 16.50 Urheilukanavan huippuhetket. 17.10 Jalkapallostudio (suora). 17.55 Urheilusähkeet (suora). Kirahvia ei helposti luulisi korkeanpaikankammoiseksi. 13.25 Hem till gården. 18.30 Krokodill. 20.30 Hon och Hannes. Sisustustesti jatkossa sunnuntaisin klo 9.00. Epämiellyttävä totuus tulevaisuuden Kälviästä. 09.10 YLE News. /kouluportti 6530295 11.45 FST: Matka muinaisuuteen. Koulun teemana on tällä viikolla ajan merkitys. Rannalle katetussa juhla-ateriassa tarjolla on mm. Vanhemmat muuttivat Suomeen 90-luvun alussa, kun Veronikan isä sai harjoituspianistin paikan Helsingistä. Uutisia Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä. Sitkeä herra Weems. 26214 19.05 Historiaa: Mestariampuja Annie Oakley. 7.19 ja 8.15 Kirja-aamu: Diane Setter. Amerikkalainen sarja. 13.00 Menopeli
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) selvitti, että ylisuuria massoja karsimalla raivataan tilaa ja aikaa sille, että kaikkein vaikeimmille tapauksille voidaan räätälöidä henkilökohtaisia työllistymissuunnitelmia. Kärsimään joutuvat muun muassa pitkäaikaistyöttömät, oppositiojohtaja katsoi. Vapaudenristin ritarikunnan 1. 2. SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma katsoi hallituksen tietoisesti alimitoittaneen kehyksensä. Tierahat huolena Useat opposition edustajat toivat julki närkästyksensä liikennehankkeiden, kuten Lusi–Mikkeli -tieosuuden ja Vantaan Kehärahan lykkäämisestä. Hän toimii myös Vapaudenristin ritarikunnan kanslerina. luokan Vapaudenristi: Hörkkö, Armas Veikko, rakennusmestari, Turku, Rättö, Taito Antero, kapteeni, Hämeenlinna, Saastamoinen, Vesa Mikko, ylilääkäri, Espoo, Sundqvist, Toivo Oskari, opettaja, Tampere, Vehmas, Seija Talvikki, toiminnanjohtaja, Tampere, Väisänen, Eva Liisa, sotilaskotisisar, Muonio. 4. luokan Vapaudenristi: Koski, Heikki Juhani, maaherra, Helsinki, Lajunen, Lauri Heikki Juhani, yliopiston rehtori, Oulu Nyberg, Ernst René Anselm, suurlähettiläs, Helsinki. Hän on ollut puolustusvoimain komentajana vuosina 1990–1994. Sotilaille korkeimmat kunniamerkit HELSINKI (STT) Afganistanissa viime viikolla surmansa saaneen suomalaisen rauhanturvaajan vastaanottotilaisuus Helsinki-Vantaan lentoasemalla jouduttiin siirtämään myöhempään ajankohtaan, koska kersantti Petri Immosta kuljettava kone ei päässyt matkaan Kabulista suunnitellusti. Kauppaja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) piti selvänä, että hallitus laatii arvion tarvittavista toimenpiteistä kotimaisen puunsaannin turvaamiseksi. Myös eläkeläisten verotuksen oikaisua palkansaajien tasolle vaadittiin toteutettavaksi jo ensi vuoden alussa. ohj.pyörässä, sävylasit 14.990 € AVOINNA JOKA PÄIVÄ 9-20 AVOINNA JOKA PÄIVÄ 9-20 KUKKA-HALLI Ouluntie 27, Kokkola NEILIKKAAMPPELIT PETUNIA PERENNAT 13 90 2 kpl 7 90 3 kpl 10 00 4 kpl 5 90 10 kpl MARKETTA (useita värejä) KOKKOLAN TORILLA tällä viikolla joka päivä kotimaisia MANSIKOITA , ulkolaisia KIRSIKOITA ym. Alimitoitus on Heinäluoman mukaan johtanut 250 miljoonan euron leikkauslistaan, jota häveliäästi kutsutaan menojen uudelleenkohdentamiseksi. Pääoppositiopuolue SDP arvosteli hallitusta voimakkaasti muun muassa tukityöllistämisrahojen karsimisesta. Erilaisten maksujen perimisinnosta hallitusta ryöpytettiin laajemminkin. Kaikkiaan tänä lippujuhlapäivänä myönnettiin 945 kunniamerkkiä. Talousraamit jäivät kehuitta Tukityöllistämisrahojen karsiminen ärsytti SDP:tä Demareiden Eero Heinäluoman mukaan nyt joutuvat kärsimään mm. luokan Vapaudenristin saivat maaherra Heikki Juhani Koski, Oulun yliopiston rehtori Lauri Heikki Juhani Lajunen ja suurlähettiläs Ernst René Anselm Nyberg. Ensimmäisen luokan Vapaudenristi: Heikki Koski. Tennilän mukaan ”välittäminen” tarkoittaa uuden hallituksen sanastossa vähäosaisilta perittyjen maksujen välittämistä miljoonaperijöille. luokan Vapaudenristi: Airila, Antti Kalevi, yrittäjä, Huittinen, Eskonpekka, Kalle Pekka, toimitusjohtaja, Suomussalmi, Finholm, Allan Manasse, kirvesmies, Larsmo, Fredrikson, Timo Heikki Anton, konsuli, Jyväskylä, Humaloja, Taimi Sisko, puheenjohtaja, Espoo, Kivistö, Arto Pauli Mikael, ekonomi, Tuusula, Knuuttila, Keijo Heikki Antero, hallintopäällikkö, Kokkola, Lipponen, Simo Sakarias, asessori, Kemi, Luutonen, Lauri Pellervo, ekonomi, Vaasa, Mäkinen, Paavo Adam, osastopäällikkö, Heinola, Paasikivi, Jarmo Olavi, toimitusjohtaja, Siuntio, Salonen, Matti Sakari, toimitusjohtaja, Tampere. -30% -30% (ovh:sta) Lahjaksi ja lomalle! Lahjaksi ja lomalle! Tennismailat ja -pallot 34,90 19 90 19 90 Polkupyörät (ei sandaalit) McKinley Sandaaleja lapsille ja aikuisille Valmistujaislahjaksi Intersportin lahjakortti Kokkola Måttisenkatu 6 Autot: 0207 214 450 Huolto: 0207 214 460 OPEL VECTRA 2.2 16V Comfort 4d A -03 152 tkm, 2xrenk., huoltok., ilmast., lohkoläm., met.väri, kattoanten. luokan Vapaudenristi: Hietarinta, Kai Harri, pääkonsuli, Helsinki, Kuikka, Arvo, musiikkieverstiluutnantti, Helsinki, Pietilä, Heikki Juhani, everstiluutnantti, Helsinki, Virrankoski, Mikko Akseli, eversti, Rovaniemi. Tasavallan presidentti myönsi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan komentajamerkin kenraaliluutnantti Ari Tapani Puheloiselle, kansliapäällikkö Kari Allan Rimpille ja vara-amiraali Jaakko Ilmari Smolanderille. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Koivisto, Pirkko-Liisa, toimistosihteeri, Haapajärvi, Risikko, Raimo Kalervo, laiterakentaja, Pedersöre, Wideman, Leo Ingmar, lvi-putkiurakoitsija, Uusikaarlepyy. Tiistai-illan tietojen mukaan vastaanotto järjestetään todennäköisesti keskiviikkona. Suomen Leijonan ritarikunnan I luokan komentajamerkin saivat kenraalimajuri Paavo Kalevi Kiljunen ja kontra-amiraali Juha Sakari Rannikko. Tilaisuuteen osallistuu omaisten lisäksi valtionhallinnon, puolustushallinnon ja rajavartiolaitoksen edustajia. Vasemmistoliiton EskoJuhani Tennilä katsoi, että hallitus on antanut välittämiselle kokonaan uuden merkityksen. Suomen Leijonan ritarimerkki: Aho, Raimo Uolevi, kapteeni, Haapajärvi, Kinnunen, Timo Kalervo, teknikkokapteeni, Haapajärvi, Suomen Leijonan ansioristi: Salolahti, Airi Amanda, sihteeri, Haapajärvi, Toivanen, Paavo Juhani, yliasentaja, Haapajärvi. nanssipolitiikkaa verotuksessa ja menolisäyksissä. Jaakonsaari huomautti, että näillä rahoilla on työllistetty kaikkein hankalimpia tapauksia, kuten ikääntyneitä ja maahanmuuttajia. Tasavallan presidentti myönsi hänelle Vapaudenristin ritarikunnan suurristin. Kataisen mukaan ilmassa on hieman samoja merkkejä kuin 20 vuotta sitten, kun ylikuumenemiseen ei reagoitu ajoissa. Keinoja hän ei suostunut valottamaan. Oppositiosta epäiltiin, onko maan alempiasteinen tieverkko siinä kunnossa, että se kestää kotimaisten puukuljetusten lisääntymisen. MYÖS TÄNÄÄN ILTATORILLA! Terv. Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkki myönnettiin 19 henkilölle. Kuva: Lehtikuva/ Marja Seppänen-Helin HELSINKI (STT) Puolustusvoimain entinen komentaja, amiraali Jan Klenberg saa lippupäivän korkeimman kunniamerkin. KESKIVIIKKONA 30. Hallituksen perusteluja talouden ylikuumenemisen ehkäisemisestä ei kelpuutettu. Rauhanturvaajan vastaanotto siirtyi. Keskustan Juha Korkeaoja esitti, että hallitus tekisi arvion kokonaispaketista, johon sisältyisi tieverkon kehittämisen ohella myös muun muassa metsäkoneenja autonkuljettajien ja metsänomistajien koulutuksen lisäämistä. Kuva: Lehtikuva/arkisto/Markku Ulander Vapaudenristin suurristi rintatähtineen: Jan Klenberg. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen Vapaudenristin suurristi rintatähtineen: Klenberg, Jan Gottfrid, amiraali, Vapaudenristin ritarikunnan kansleri, Helsinki 1. Siksi hallitukselta vaaditaan nyt vastuullista . Varoituksen sanoja Kehysratkaisun esitellyt Katainen varoitti talouden ylikuumenemisesta. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkin saivat ylijohtaja Eero Antero Lavonen ja prikaatikenraali Markku Ilmari Nikkilä. Lisää pontta epäilyille tuli Venäjän puutulleista, joiden käyttöönoton Venäjän pääministeri Mihail Fradkov tiistaina Suomen-vierailullaan vahvisti. Oppositio oli kaivanut päätöksestä kaikki kohdat, joilla hallitusta saattoi lyödä vähäosaisten kurittamisesta. Tiemäärärahojen raami osoittautui viime vaalikaudella alimitoitetuksi, ja samoja epäilyksiä esitettiin myös nyt sovittujen kehysten osalta. 3. – Tienaamme ensin ja jaamme vasta sitten, valtiovarainministeri kiteytti kehysratkaisun viestin. TOUKOKUUTA 2007 To 31.5 Kokkola Urheilutalo Vapaudentie 1 9 puh.040 547 5880 2 fi Meiltä myös muut Kekkilän tuotteet edullisesti Kekkilän asiantuntija paikalla TÄNÄÄN klo 12-15 AVOINNA: Ma-Pe 9-19, La 9-16, Su 12-18 KOKKOLA KOKKOLA/PIETARSAARI Nopsa, Nishiki, Scott Tunturi pyörät Kaikki vapaa-ajan kengät -30% -30% (ovh:sta) (ovh:sta) -30% -30% (ovh:sta) -20% -20% TORSTAINA KLO 15.30-18 ADIDAKSEN TESTIKIERTUE Kokkolan Intersportin edustalla. Klenberg saa harvoin myönnettävän kunniamerkin poikkeuksellisen suurista ja pitkäaikaisista maanpuolustusansioista. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali: Nylund, Peter Erik, aliupseeri, Kokkola, Suomen Valkoisen Ruusun mitali: Honkala, Terttu Marjatta, siivooja, Haapajärvi. Immonen vastaanotetaan sotilaallisin kunnianosoituksin. ja radion kaukoohj. Testaa Adidaksen Supernovasarjan juoksukenkiä ja -tekstiilejä maksutta ja hae vinkit juoksuharjoitteluusi koulutetuilta juoksuvalmentajilta. Anne Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Hallituksen viimeviikkoisesta raamipäätöksestä ei löytynyt juuri kehumisen aihetta, kun oppositio pääsi tiistaina sanomaan aiheesta sanottavansa eduskunnassa. pitkäaikaistyöttömät. Saman puolueen Liisa Jaakonsaari päivitteli, ”kuinka hallitus voi olla näin julma” ja syytti kokoomusta suoranaisesta vihasta aktiivisen työvoimapolitiikan määrärahoja kohtaan