Hänen pihattonavetassaan on liikkumatilaa paremmin kuin parsinavetassa. 1 Sivu A4 ANNE MATTILA Eläinsuojelulaki uudistuu. Myran nousi ja Slotte ui CLAS-OLAV SLOTTE 1 Sivut A14-15 Nivalassa järjestetyillä naisten messuilla oli esillä hyvinvointituotteita, meikkejä, vaatteita, kukkia ja koruja. Markkula oli mukana Hermeksen jokaisessa maalissa summaten tehot 1+4. SYYSKUUTA 2018 /// NRO 267 FC United, Kokkola F10, KPV ja GBK ovat pelanneet jalkapalloa naisten korkeimmalla kotimaisella tasolla. 1 Sivu A6 MARKKU JOKELA Samu Markkulan jatkoaikamaali takasi Kokkolan Hermekselle 5–4-voiton kauden kotiavauksessa. Keski-Pohjanmaalla työllisyysaste oli viime vuonna peräti 75 prosenttia. Kestotilattuna kotiin 0,95 € (sis. Nousun kunniaksi pääsi valmentaja Magnus Slotte vilvoittautumaan Perhonjokeen. Hermes voitti jatkoajalla 1 Sivu A18 URHEILU CLAS-OLAV SLOTTE Pääministeri Juha Sipilä on tyytyväinen, että hänen hallituksensa on saavuttamassa 72 prosentin työllisyysastetavoitteen. Supo hankki jo laitteita ja koulutti 1 Sivu A8. Perhon kunta on perustettu vuonna 1868. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Ainakin 384 ihmistä sai surmansa maanjäristyksen käynnistämän tsunamin pyyhkäistessä Indonesian Sulawesin saarelle perjantaina, kertoivat viranomaiset lauantaina. alv 10?%) Sunnuntai 30. Kuvan korout on tehty huovuttamalla. Sipilä vieraili eilen Perhossa, jossa hän piti juhlapuheen kunnan 150-vuotisjuhlassa. Sadat ihmiset olivat kokoontuneet rantajuhlaan Palun kaupungin rannalle, kun jopa kuusi metriä korkeat aallot iskivät sinne. Toinen tehomies oli Joonas Niemelä (kuvassa), joka latoi RoKin verkkoon kolme maalia. Himankalaisen Henna Vuotilan arki ei isommin muutu. Sipilä juhli Perhoa Pääministeri korosti työllisyysasteen vaikutusta maan julkiseen talouteen 1 Sivut A3–4 Maanviljelysneuvos Heimo Linna antoi terveisiä pääministeri Juha Sipilälle, Perhon kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Hietaniemi kuunteli. Viidentenä tuohon ryhmään liittyy IK Myran, jonka nousu sai lopullisen sinettinsä lauantaina. Tsunami surmasi liki 400 Indonesiassa 1 Sivut A12–13 Supon päällikön Antti Pelttarin mukaan tiedustelulakiin on varauduttu tekemällä laitehankintoja ja kouluttamalla henkilöstöä. 7,5 magnitudin maanjäristyksen tuhovoima on vaikuttanut noin 80 kilometrin matkalla. keskipohjanmaa.fi Hinta 2,50 €. Isoimmat kaupungit vaikutusalueella ovat Palu ja Donggala, joiden alueella asuu yli 600?000 ihmistä. –?Jos koko Suomen työllisyysaste olisi ollut yhtä korkealla tasolla kuin Keski-Pohjanmaalla viime vuonna, Suomen julkinen talous olisi ollut 2,5 prosenttia ylijäämäinen sen sijaan, että se nyt oli 0,7 prosenttia alijäämäinen, havainnollisti Sipilä työllisyysasteen merkitystä julkisen talouden kannalta. Nykyisin toimivaltuudet eivät riitä tällaisten kohteiden tiedusteluun. Tiedustelulakien tullessa voimaan supon budjettiin tulisi pysyvästi noin kymmenen miljoonan euron lisäys. Pelttari näkee keskeisenä perusteena tiedustelulaille sen, että usein havaitaan toimintaa, jossa ei ole selkeää rikosta
Sipilän mukaan se olisi tarkoittanut noin 7,3 miljardia euroa enemmän käytettäväksi esimerkiksi Tähtäimessä Keski-Po Perhossa juhlittiin eilen 150-vuotiasta kuntaa. Uskon, että tästä eteenpäin te näytätte, että pärjäätte isompien maakuntien rinnalla, jopa niitä paremmin, Sipilä kannusti keskipohjalaisia. JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS joka päivä klo 7.00 – 23.00 tekstiviesti ja WhatsApp 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A2 Maija Ahonen PERHO Perhon kunta sai eilen pidettyihin 150-vuotisjuhliinsa vieraan suoraan valtiovallan huipulta, kun juhlapuhujaksi oli saapunut pääministeri Juha Sipilä. Kunnanjohtaja Lauri Laajala, rouva Minna-Maaria Sipilä, pääministeri Juha Sipilä ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sarit Pääministeri Juha Sipilä kehui Perhossa keskipohjalaista päättäväisyyttä ja työll 1 Hallitus on tehnyt uudistuksessa oman osuutensa ja nyt on eduskunnan vuoro.. KeskiPohjanmaalla menee vielä paremmin. Sipilä avasi työllisyysasteen käytännön merkitystä julkisen talouden kannalta. –?Maakunnista tulee meille poliitikoille vahva viesti, että viekää tämä nyt maaliin, tehkää laki valmiiksi. Hän kiinnitti huomion myös maan hallituksen roolin. –?Veropolitiikalla, karsimalla turhia normeja, lisäämällä kilpailua, kehittämällä työmarkkinoita ja parantamalla yrittäjän ja hänen perheenjäsentensä sosiaaliturvaa. SIPILÄN hallituksen tärkein tavoite on ollut maan työllisyyden parantaminen. Täällä työllisyysaste oli vuonna 2017 peräti 75 prosenttia. Kunnan historiaankin katsauksen luonut Sipilä viittasi muun muassa 1600-luvun alkuun, jolloin perholaisten tilallisten viljelyja veronmaksulakko päättyi heidän voittoonsa ja kruunu alensi heidän verojaan. –?Voi sanoa, että samanlaista päättäväisyyttä te perholaiset ja muut keskipohjalaiset osoititte, kun halusitte Keski-Pohjanmaan maakunnan säilyvän itsenäisenä. –?Uudistuksen tarkoituksena on suomalaisten palveluiden parantaminen, terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hillintä, Sipilä totesi. Kuntien tehtävistä osa on siirtymässä soteja maakuntauudistuksen myötä laajemmille hartioille. –?Hallituksen tehtävä on luoda omalta osaltaan edellytyksiä kuntien elinvoimaisuudelle. PÄÄMINISTERIN mielestä kunnat ovat suomalaisen kansanvallan peruskivi. Sipilä viittasikin hallituksen toimiin, joilla yrittäjyyden olosuhteita on parannettu. –?Olen pääministerinä äärimmäisen tyytyväinen siitä, että hallitus on saavuttamassa alun perin mahdottomalta näyttäneen 72 prosentin työllisyystavoitteensa. –?Jos Suomen työllisyysaste olisi ollut yhtä korkealla tasolla kuin Keski-Pohjanmaalla viime vuonna, Suomen julkinen talous olisi ollut 2,5 prosenttia ylijäämäinen sen sijaan, että se nyt oli 0,7 prosenttia alijäämäinen. Hän korosti, että hallitus on tehnyt uudistuksessa oman osuutensa ja nyt on eduskunnan vuoro. Sipilän mukaan tavoitteena on, että uudistuksen myötä kunnan rooli muuttuisi vahvemmin palvelun järjestäjästä alueensa elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistäjäksi
Pinnallistuminen harmittaa kouluihin, ikäihmisten hoivaan tai valtion velan lyhentämiseen. Pinnallistumiseen on aiemmin viitannut useampikin eduskunnasta pois jäävä konkarikansanedustaja. Kysy lisää omalta Älvsbytalomyyjältäsi: ohjanmaan luvut ta Kirvesmäki keskustelemassa ennen juhlan alkua. Meille jäsen 20 hengen yrityksessä on ihan yhtä arvokas kuin jäsen 10 hengen yrityksessä, Eloranta sanoi STT:lle lauantaina. –?Siihen ei ole tulossa muutosta, toteaa Sipilä päätöksestä. Toimet ulottuisivat kymmeniin toimipisteisiin ja tehtaisiin eri puolilla maata. VIIME päivien poliittisessa keskustelussa on kipuiltu Vaasan keskussairaalan asemasta. Myös Akavan Sture Fjäder sanoo STT:lle, ettei rajan madaltaminen korjaa mitään. Poliittisessa lakossa on mukana muun muassa Teollisuusliiton, PAMin ja Pron jäseniä.. . Sanna Nikula HELSINKI (STT) Hallituksen uusikaan linjaus pienten yritysten irtisanomissuojasta ei tyydytä palkansaajajärjestöjä. Sipilän mukaan pinnallistumisesta pitäisi puhua enemmän ja siihen saadaan muutos niin, että jokainen muuttaa omaa käyttäytymistään. . Oksalan mielestä kiistan molemmat osapuolet tietävät elementit, joista ratkaisu voisi syntyä. Perusteeksi kelpaisi esimerkiksi nykyistä pienempi työvelvoitteen laiminlyönti tai epäasiallinen käytös. Palkansaajajärjestöt eivät kelpuuta uuttakaan linjausta ”Jäsen 20 hengen yrityksessä on ihan yhtä arvokas kuin jäsen 10 hengen yrityksessä” 1 Toimet ulottuisivat kymmeniin toimipisteisiin ja tehtaisiin eri puolilla maata. . –?Hyvin nopeasti ylityökieltojen ja työnseisausten yhteenlaskettu negatiivinen vaikutus Suomen taloudelle on merkittävämpi kooltaan kuin tämä asia, josta nyt hallitus ja palkansaajajärjestöt kiistelevät, sanoi EK:n johtaja Ilkka Oksala STT:lle. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ isyysastetta Maija Ahonen Pääministeri Juha Sipilä on samaa mieltä, että suomalaisen politiikan keskustelukulttuuri on viime vuosina pinnallistunut. Sipilän mukaan myös työttömyysturvan karensseihin liittyviin huoliin voi löytyä ratkaisu. Sipilän mukaan tässä on kyse yksinkertaistettujen mielikuvien syöttämisestä. Keinoina hän näkee muun muassa paikallisen sopimisen eteenpäin viemisen, elinikäisen oppimisen ja uudelleenkouluttautumisen kehittämisen sekä tuotekehitysja innovaatiorahoituksen lisäämisen. –?Akava haluaa kaikessa työelämälainsäädännössä yksilöasioissa, että laki on kaikille sama. Juhlan pääpuhujana oli pääministeri Juha Sipilä, joka toivotti Perhon kunnalle menestystä tuleviin vaiheisiin. Muuttovalmis talo alk. AKT on jo toteuttanut ylityökieltoja usean muun ammattiliiton lailla. –?Ongelmat, jotka liittyvät työntekijöiden asettamiseen eriarvoiseen asemaan pienissä yrityksissä jäävät, vaikka raja laskee. Sipilän lisäksi juhlassa puhuivat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sarita Kirvesmäki, kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Hietaniemi ja kunnanjohtaja Lauri Laajala. Huom! Tulossa Siiri-taloesittely Kokkolaan 10.10. –?On iljettävää, että toisten suuhun laitetaan sanoja, joita ei ole sanonut, Sipilä sanoo ja toteaa, että naisten oikeuksien puolustaminen on hänelle itselleen ollut erityisen tärkeää. Päivähoitolasten videotervehdyksen lisäksi kuultiin Minna Erkkilän johtaman varhaisnuorisokuoron ja Kylli Haapasalon luotsaaman lauluryhmän musiikkia. Hallitus on jo aiemmin päättänyt, ettei Vaasa ole mukana 12 laajan päivystyksen sairaalan joukossa. Hän perää myös sitä, että jokaisen pitää voida itse määrittää omat arvonsa ilman, että jopa valheellisilla väitteillä lähdetään syöttämään sanoja toisen suuhun. Aiemmin rajaksi on ehdotettu alle 20 hengen yrityksiä, mutta raja saattaa madaltua. –?Nyt on kysymys vain siitä, löytyykö molemmilla osapuolilla riittävästi tahtoa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kertonut hallituksen voivan joustaa siinä, minkä kokoisia yrityksiä irtisanomissuojan muutos koskisi. Perhon kunta on perustettu tammikuussa 1868. Maan hallitus on luvannut, että uusista linjauksista kerrotaan tarkemmin ensi viikolla. Hän uskoi, että perholaisten työtä pelkäämättömässä, ihmisyyteen uskovassa ja yritteliäässä asenteessa on kunnan tulevan menestyksen salaisuus. Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet järjestävänsä keskiviikkona vuorokauden mittaisen lakon hallituksen suunnitelmaa vastaan. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A3 Tervetuloa taloesittelyyn! Koti täynnä elämää – alvsbytalo.fi Ma 1.10. Elorannan mukaan kaikki lainsäädäntöön liittyvät juridiset ongelmat ovat yhä olemassa. klo 15-19, Pastorinmäentie 127, 68230 Lohtaja. FAKTA Perhon 150-vuotisjuhla . SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo hallituksen informoineen järjestöjä uuden esityksen sisällöistä. Esittelyssä 1,5-kerroksinen Älvsbytalo Edith 107,0 m² (3h + k + s) + esivalmisteltu yläkerta 49,7 m². 163 450 € (sisältää rahdin ja perustukset). Omalta kohdaltaan Sipilä mainitsee esimerkkinä, että hänen suuhunsa on Soini-keskustelun yhteydessä pantu sanat, joiden mukaan naisten oikeuksien puolustaminen olisi hänen mielestään iljettävää. . –?Tarjotaan monimutkaisiin asioihin yksinkertaisia ratkaisuja, Sipilä toteaa. Jos kiristetään, tehdään muutos kaikille, ja jos joustetaan, niin tehdään kaikille. Autoja Kuljetusalan AKT pohtii asiaa ensi viikolla oman hallituksensa kokouksessa, viestitti AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen. Kunta juhlisti 150-vuotista taivaltaan lauantaina. Poliittisessa lakossa on mukana muun muassa Teollisuusliiton, PAMin ja Pron jäseniä. Hallituksen tavoite on, että pienet yritykset uskaltaisivat palkata uusia työntekijöitä useammin, kun työntekijästä johtuvia irtisanomisperusteita kevennettäisiin. ISOMPIA TYÖNANTAJIA edustava EK jyrähti lauantaina, ettei hallituksen kaavaileman irtisanomisuudistuksen merkitys ole missään suhteessa työtaisteluiden kielteisiin vaikutuksiin. Keskipohjanmaalle Sipilä totesi, että ennusteiden mukaan koko valtakunnan työllisyysasteessa voidaan päästä ensi vuonna 72,5 prosenttiin, mikä antaa hyvän pohjan seuraavalle hallitukselle saavuttaa 75 prosentin taso
Kaikkiaan Ekoroskin toiminta-alueella on yhteensä parikymmentä hyötykäyttöasemaa, yli 260 ekopistettä sekä jätekeskukset Pirilössä ja Storkohmossa. Jätehuoltoyhtiö Ekoroskin arvio kompostoivien kotitalouksien määrästä, eli hieman yli 3?000 kotitaloutta, perustuu viime kevään lukuihin. Hän oli ensimmäistä kertaa esittelemässä yritystään, joka tarjoaa kotisairaanhoitoa, kotipalvelua, tukipalvelua ja omaishoitajan sijaisuuspalveluja Kallion alueella. Ekorosk hoitaa jätehuollon Kokkolan lisäksi Evijärven, Kauhavan, Kaustisen, Kruunupyyn, Luodon, Pedersören, Pietarsaaren, Uusikaarlepyyn ja Vetelin kunnissa. Pohjanmaan jätelautakunta on sitten kevään vastaanottanut yli 1?600 ilmoitusta kompostoinnin aloittamisesta. Haapajärvinen Elina Komu eli Metakan Mamma pyörittää sivutoimisesti käsityöyritystä, jossa hän tekee kierrätysmateriaaleista omilla painokuvioilla koristeltuja pusseja, kasseja, laukkuja ja kortteja. –?Tällaiset tapahtumat piristävät syksyä ja auttavat jaksamaan meitä töissä käyviä naisia, hän sanoo. ANNE MATTILA. Maanantaista lähtien bioja energiajäte laitetaan eri astioihin, eikä enää ole pussin värillä väliä. Messut tuovat hyvinvointia ja virkeyttä myös siksi, että niissä tapaa runsaasti tuttuja. Kotitalouksille jätteenkäsittely ei suuremmin aiemmasta tavasta muutu, muuta kuin siten, että aiempi jako mustiin ja valkoisiin muovipusseihin ei enää jatkossa ole tarpeen. Naiset tykästyneet messuihinsa Nivalan naisten messujen kävijämäärä jatkaa kasvuaan Nivalan naisten messut kokosivat kaikenikäisiä naisia tutustumaan tuotteisiin, ottamaan hoitoja, tekemään ostoksia sekä seuraamaan esityksiä. –?Tämä on meille mieluista, koska saamme opettaa itselle tärkeitä asioita kävijöille. –?Edullinen myyntipaikka houkutteli tulemaan. Sari Tajakan mielestä naisten messut on jo ajatuksenakin hyvä. VINKKI: Biojätepussin jäätymisen talvella voi välttää, jos laittaa sanomalehteä biojäteastian pohjalle. Kukkakauppa tarjosi kävijöille myös mahdollisuuden kuvata itsensä kukilla somistetun taulukehyksen kanssa. Kyösti Kallion koulun pääovesta astui lauantaina sisään yhteensä 845 messuvierasta, pääasiassa naisia ja tyttöjä. –?Erityisesti ikääntyville täällä voitaisiin jakaa ilmaisia liikuntavinkkejä, koska heidän ei tule lähdettyä kuntosaleille, ryhmätunneille ja vastaaviin, koska yleensä siitä tulee useamman kympin kulut, hän pohtii ja arvelee ilmaisen tapahtuman madaltavan ihmisten kynnystä osallistua myös liikuntahetkiin, jos niitä olisi. Ekoroskin alueella kerätään kotitalouksien biojätettä erillään energiajätteestä lokakuun alusta lähtien. Jätelautakunnan mukaan kompostoivien kotitalouksia on Ekoroskin alueella noin 5?000. Naiset lähtevät sinne haistelemaan uusia tuulia muodin, sisustamisen, terveyden ja hyvinvoinnin saralta. Nytkin olen lähdössä töihin, mutta sitä ennen päätin piipahtaa katsomassa, millaisia kivoja sisustusjuttuja täällä on esillä, sosiaalialalla työskentelevä nainen kertoo. Täällä on syntynyt uskomattoman kauniita kimppuja, vanhempiensa omistamassa yrityksessä työskentelevä fl oristi Saija Laurila sanoo. AIVAN MESSUPAIKAN naapurissa asuva Sari Tajakka tuli messuille lähinnä uteliaisuudesta. Kahville istahtanut nainen kertoi saaneensa hyviä sisustusvinkkejä, mutta ostokset painottuivat kuitenkin kosmetiikkaan ja kauneuspuolelle, sillä nekin asiat kiinnostavat. Kympin kimppuun sai valita itse mieluisensa kukat ja ammattilainen auttoi niiden asettelussa ja solmimisessa. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A4 Uutiset Minna Mustonen (KP) Maanantaista alkaen pihan perälle ilmaantunut biojätteenkeräysastia on lupa ottaa käyttöön. Täällä on paljon kävijöitä, joille voi tehdä tunnetuksi omia tuotteita, vuosi sitten käsityöntekijän ammattitutkinnon suorittanut nainen kertoo ja sanoo, että esillä oleminen on tärkeää varsinkin vasta-alkaneelle yritykselle. PIENILLE YRITTÄJILLE, mutta myös vähän isommille, messut tarjoavat oivan mahdollisuuden esitellä omia tuotteita ja palveluita. Suurimmalle osalle kunnallisen jätehuoltoyhtiön asiakkaista muutos merkitsee sitä, että jätekatokseen on tuotu uusi roskapönttö biojätettä varten. EKOROSKILLA varaudutaan puhelinvaihteen ruuhkautumiseen maanantaina. Naisten messuista on muodostunut syksyn odotettu tapahtuma paikkakunnalle. Maanantaista lähtien biojätteen voi pakata muovipussin vaihtoehtona myös paperipussiin, kartonkipakkaukseen tai vaikkapa sanomalehdestä taiteltuun pussiin. YKSI SUOSITUISTA messuosastoista oli paikallisen kukkakaupan osasto, jossa asiakkaat pääsivät work shopissa tekemään oman kukkakimppunsa fl oristiopiskelija Raija Peltokorven opastuksella. Kaikesta tuotetusta kotitalousjätteestä lähes 94 prosenttia menee hyötykäyttöön. Muun muassa tällaiseen uusiokäyttöön soveltuvat mainiosti vanhat Keskipohjanmaa-lehdet. Ne keräsivät puolensataa näytteilleasettajaa ja lähes 70 kävijää enemmän kuin vuosi sitten. Monen mielestä messut ovat myös tärkeä kohtaamispaikka, jossa näkee tuttuja. –?Tämä on hyvä paikka tehdä tunnetuksi uutta yritystä ja samalla tulla tutuksi ihmisten kanssa, nivalalainen hoitoalan yrittäjä Paula Arvola sanoo. Biojäte on maatuvaa ruokajätettä, kun taas energiajäte on palavaa jätettä kuten esimerkiksi pienet muoviesineet, tekstiilit, vaipat ja siteet sekä kotitalouspaperi ja servetit. Kaupan hedelmäpussit ja biohajoavat muovipussit eivät sen sijaan enää pakkausmateriaalina käy, koska ne eivät sovi biojätteen mädätysprosessiin. Erilliskeräykseen on voinut hakea poikkeusta Pohjanmaan jätelautakunnalta, ja muutos on saanut monet kompostointia jo aiemmin harkinneet kotitaloudet toimimaan asian eteen. Sari Tajakka ja muutama muu messuvieras kaipasivat tapahtumaan liikuntavinkkejä ja -tempauksia. –?Aikaisempina vuosina olen ollut töissä messujen aikana. –?Esimerkiksi tuolijumppavinkit sopisivat hyvin tällaiseen tapahtumaan, hän sanoo. Ei enää jakoa mustiin ja valkoisiin pusseihin Ekoroskin alueella biojätteet paiskataan maanantaista lähtien omaan astiaan. JUKKA LEHOJÄRVI Anne Mattila NIVALA Nivalan tämänvuotiset naisten messut onnistuivat nappiin
12,90/pkt Norm. 2270 kg jolloin maks. mittatikun reiästä säiliöön Säiliön tilavuus 6,5 litraa Säiliön tilavuus 6,5 litraa 76-5180 76-5180 ATV AJORAMPPIPARI/ ATV AJORAMPPIPARI/ ÖLJYNVAIHTORAMPPIPARI ÖLJYNVAIHTORAMPPIPARI ATV-Ajoramppipari maks. 90 kg/hylly Maks. 90 kg/hylly 80-2586 80-2586 SCOTT® Rags In a Box SCOTT® Rags In a Box PYYHELIINAPAKKAUS PYYHELIINAPAKKAUS 200 kpl 10" x 12" korjaamopyyhkeitä 200 kpl 10" x 12" korjaamopyyhkeitä 86-00094 86-00094 SCOTT® Shop towel in a roll SCOTT® Shop towel in a roll TEHOPAPERIPYYHKEET TEHOPAPERIPYYHKEET Arkin koko 28 x 35 cm, 55 arkkia/rulla, Arkin koko 28 x 35 cm, 55 arkkia/rulla, pakkauksessa 3 rullaa pakkauksessa 3 rullaa 86-00095 86-00095 Norm. 4,5 h, käyttöaika n. VIIKON VÄLKKYTUOTTEET SCOTT® HD Shop Towels tehopaperipyyhe kaupan päälle! (42-3203, arvo 6,90) Mastercraft Mastercraft TYÖKALULAATIKOSTO TYÖKALULAATIKOSTO Erittäin vahva pulverimaalattu runko Erittäin vahva pulverimaalattu runko Syvä vetolaatikko usein käytetyille työkaluille Syvä vetolaatikko usein käytetyille työkaluille Jokainen vetolaatikko kantaa 6,8 kg, Jokainen vetolaatikko kantaa 6,8 kg, ylin laatikko kantaa 22,6-49,8 kg ylin laatikko kantaa 22,6-49,8 kg Mitat 63,5 x 46 x 28 cm Mitat 63,5 x 46 x 28 cm Teräksiset etulevyt Teräksiset etulevyt Puinen kansi Puinen kansi 70-01068 70-01068 MTX Automotive MTX Automotive HALLITUNKKI 2,0 HALLITUNKKI 2,0 tn matala tn matala Noston minimikorkeus 90 mm, maksimikorkeus 357 mm Noston minimikorkeus 90 mm, maksimikorkeus 357 mm 360° kääntyvä kahva 360° kääntyvä kahva Paino 14 kg Paino 14 kg 80-7650 80-7650 Norm. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A5 Tuotteita rajoitetusti. Tarjoukset voimassa 7.10.2018 saakka. 3 h Latausaika n. 2270 kg Pituus avattuna 200 cm ja Pituus avattuna 200 cm ja kokoontaitettuna 94,5 cm, kokoontaitettuna 94,5 cm, leveys 23 cm leveys 23 cm Paino 28 kg Paino 28 kg 80-8837 80-8837 VARASTOHYLLY VARASTOHYLLY Viisitasoinen teräshylly Viisitasoinen teräshylly Jauhepinnoitettu teräsrunko Jauhepinnoitettu teräsrunko Koko 70 x 30 x 180 cm Koko 70 x 30 x 180 cm Maks. 59,00 Norm. 350 lm 38-3875 38-3875 Kanta-asiakkaille yhteishintaan 69,00 69 00 99 00 49 90 17 90 24 90 39 90 29 90 (34,90) VÄLKKYTARJOUS KANTA-ASIAKKAILLE 19 90 2 pkt 159 00 (199,00) VÄLKKYTARJOUS KANTA-ASIAKKAILLE 99 00 14 90 Espoo • Helsinki • Hyvinkää • Hämeenlinna • Joensuu • Jyväskylä Kaarina • Kajaani • Kerava • Kokkola • Kotka • Kouvola • Kuopio Lahti • Lappeenranta Lohja • Mikkeli • Oulu • Pori • Porvoo Rovaniemi • Salo • Savonlinna • Seinäjoki • Tampere Tornio • Turku • Vaasa • Vantaa www.motonet.?. 350 lm Valoteho n. 500 lux Kirkkaus n. 59,00 AUTOPUKKIPARI AUTOPUKKIPARI 2,0 tn 2,0 tn Säädettävä korkeus n. 500 lux Johdoton Johdoton 38-3879 38-3879 Mastercraft Mastercraft TYÖPÖYTÄ TYÖPÖYTÄ Erittäin vahva pulverimaalattu teräsrunko säädettävillä jaloilla Erittäin vahva pulverimaalattu teräsrunko säädettävillä jaloilla Jokainen vetolaatikko kantaa 13,6 kg Jokainen vetolaatikko kantaa 13,6 kg Taustalevyn kantavuus 45,3 kg Taustalevyn kantavuus 45,3 kg Kansilevyn kantavuus 226,7-299,3 kg Kansilevyn kantavuus 226,7-299,3 kg Mitat 122 x 166 x 62 cm Mitat 122 x 166 x 62 cm Työtason korkeus 95 cm Työtason korkeus 95 cm 70-01067 70-01067 MTX Tools LEDMTX Tools LED-TYÖVALO TYÖVALO 6SMD 6SMD Pieni ja tukevarakenteinen Pieni ja tukevarakenteinen 6 SMD LED, 3 h toiminta-aika yhdellä latauksella 6 SMD LED, 3 h toiminta-aika yhdellä latauksella Takana pystytuki, päässä ripustuskoukku Takana pystytuki, päässä ripustuskoukku Pakkaus sisältää USB-latausjohdon, Pakkaus sisältää USB-latausjohdon, laturi hankittava erikseen laturi hankittava erikseen Akku 3,7 V Li-ion 2000 mAh Akku 3,7 V Li-ion 2000 mAh IP65-vesija pölytiivis IP65-vesija pölytiivis Kirkkaus n. 265-415 mm Säädettävä korkeus n. 680 kg Toimii kokoontaitettuna öljynvaihtoramppina, Toimii kokoontaitettuna öljynvaihtoramppina, jolloin maks. mittatikun reiästä säiliöön esim. 12,90/pkt MTX Automotive MTX Automotive RISTIKKOAVAIN RISTIKKOAVAIN alumiinivanteelle alumiinivanteelle Laadukas ristikkoavain vaativaankin käyttöön Laadukas ristikkoavain vaativaankin käyttöön Vannetta suojaavat nylonholkit Vannetta suojaavat nylonholkit 17, 19, 21 ja 23 mm vääntiöt 17, 19, 21 ja 23 mm vääntiöt 70-00000 70-00000 MTX Tools MTX Tools LEDLED-TYÖVALO TYÖVALO 68SMD 68SMD Diffuusiotekniikalla toteutettu 68 LED-työvalo, Diffuusiotekniikalla toteutettu 68 LED-työvalo, tuottaa erittäin laajan valokeilan tuottaa erittäin laajan valokeilan 180° valaisukulma 180° valaisukulma Akku 3,7 V Li-ion 3000 mAh Akku 3,7 V Li-ion 3000 mAh Latausaika n. 680 kg ATV-Ajoramppipari maks. 3 h Pakkaus sisältää USB-latausjohdon, Pakkaus sisältää USB-latausjohdon, laturi hankittava erikseen laturi hankittava erikseen IP65 vesija pölytiivis IP65 vesija pölytiivis Kirkkaus n. Ei ennakkovarauksia. 450 lux Valoteho n. 4,5 h, käyttöaika n. 265-415 mm 80-8802 80-8802 Norm. 19,90 Norm. 19,90 KUMIMATTO KUMIMATTO Leikattava 2,9 mm paksu monikäyttöinen kumimattorulla Leikattava 2,9 mm paksu monikäyttöinen kumimattorulla Kätevä leikata esimerkiksi auton jalkatilaan tai takatilaan Kätevä leikata esimerkiksi auton jalkatilaan tai takatilaan Leveys 1,15 metriä Leveys 1,15 metriä Pituus 1,8 metriä Pituus 1,8 metriä 42-4161 42-4161 MTX Automotive MTX Automotive ÖLJYNVAIHTO-/ ÖLJYNVAIHTO-/ ALIPAINEPUMPPU 6,5 ALIPAINEPUMPPU 6,5 ll Imee alipaineella vanhat öljyt Imee alipaineella vanhat öljyt esim. 450 lux Kirkkaus n
Ulkomailta tuodaan samaan aikaan halvempia tuotteita. –?Merkittävintä on se, että tässä on kyse kokonaisuudistuksesta. Millainen vastaanotto eläinsuojelulain muutoksella on ollut maatalouspuolella. Ingalsuo puhuu kaksoisstandardista. –?Turkiseläimiä koskevat asetukset saatetaan loppuun ensimmäisenä, sanoo Pullola.. Mitään ei tarvitse lähteä muuttamaan lakimuutoksen takia. –?Vaatimukset kiristyvät, mutta tuottajahinnassa se ei näy. Ylilyönteihin pitää voida puuttua valvonnan kautta. Eläinten hyvinvointilaki tuo eläimille tilaa ja maatiloille vaatimuksia Maatalousyrittäjä Henna Vuotilan ja hänen miehensä maatila sijaitsee Himangan Tomujoella. Kokonaiskuva on rikkonaisempi. Uusi laki korvaisi 1990-luvulta peräisin olevan eläinsuojelulain. Henna Vuotila on samoilla linjoilla. Mielipiteet eläinsuojelulain muutoksesta jakautuvat puolesta ja vastaan. Uuden tulkinnan mukaan eläimen on juuri päätöksentekohetkellä oltava vaarassa, pitkään huonona jatkunut tilanne ei riittäisi perusteeksi. Eläinten pidossa tulisi varmistua siitä, että eläimillä on mahdollisuus toteuttaa tärkeimpiä käyttäytymistarpeitaan. Merkittävimmät uudistukset. Tietämys eläinten käyttäytymistarpeista ja hyvinvoinnista on kasvanut. –?Navettamme on rakennettu vuosituhannen alussa. Ongelmallisena hän pitää esimerkiksi kiireellisiin päätöksiin liittyviä linjauksia. Vanhoja navettoja ja sikaloita voi kylmentyä, Ingalsuo sanoo. –?Hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan tuottajille ei saisi tehdä lisäkustannuksia aiheuttavia vaatimuksia. Esimerkkeinä sikojen tonkimiskäyttäytyminen, nautojen tarve pehmeälle makuupaikalle ja karkealle, pureskeltavalle rehulle sekä vasikoiden imemistarve, sanoo Pullola. Kun eläin voi hyvin, se tuottaa hyvin, Vuotila sanoo. –?Päätöksen tekeminen väliaiUusi laki, mikä muuttuu. –?Nimikin muuttuu eläinsuojelulaista hyvinvointilaiksi. Eläinten hyvinvoinnin valvontaa tehostettaisiin lisäämällä valvontaviranomaisen keinoja puuttua eläinten hyvinvointia koskeviin epäkohtiin. Merileijonien ja kameleiden käyttö sirkuksissa kiellettäisiin. LAKIEHDOTUKSEN lähtökohtana on eläinten hyvä kohtelu ja kunnioitus. Jarrua jalostukselle FAKTA Merileijona pois sirkuksesta . Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 alusta samanaikaisesti maakuntauudistuksen kanssa. Jalostuksen ongelmia ei aina osata nähdä, jos eläin on jatkuvasti lähellä. Marketit toisivat lihat esimerkiksi Tanskasta, jossa sikalojen tilavaatimukset ovat löysempiä. MTK Keski-Pohjanmaan kenttäpäällikkö Jouni Ingalsuo puhuu isosta muutoksesta. Kaunis ja idealistinen hyvinvointilaki voi johtaa taloudellisen pahoinvoinnin lakiin maanviljelijöillä. Ihan näin kovia sanavalintoja ei Kokkolan valvontaeläinlääkäri Petronella Jansson käytä. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A6 Uutiset Jouni Nikula (KP) Eläinten hyvinvointilaki eli eläinsuojelulain uudistus ei ravistele arkea Himangan Tomujoella, jossa maatalousyrittäjä Henna Vuotilan lehmät käyskentelevät pihattonavetassa. –?Laissa on entistä tiukempi kirjaus jalostuspuolesta. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että eläinten jatkuva paikalleen kytkeminen kiellettäisiin tietyin poikkeuksin, sikaloiden siirtymistä vapaaporsitukseen tuettaisiin ja parsinavetoissa pidettävien nautojen jaloitteluvaatimusta pidennettäisiin. –?On vaara, että vaatimusten tiukentuminen vähentää ruoantuotantoa Suomessa. MARKKU JOKELA Jouni Nikula (KP) Eläinten hyvinvointilailla vastattaisiin muuttuneeseen tilanteeseen myös lemmikkipuolella. Valtioneuvosto kaisen hoidon hankkimisesta tai eläimen lopettamisesta hankaloituu. Hän sanoo kuitenkin, että muutokset jäävät joiltain osin pieniksi. . . Se on pitänyt pitää mielessä esitystä laadittaessa. Lähestysmiskulma on eri kuin ennen. Säännöksiä on tarkoitus edelleen tarkentaa asetustasolla. Ajatuksena on avata ihmisten silmiä. Teurastamoissa valvontaa voitaisiin toteuttaa teurastamon tiloihin asennettavalla kamerajärjestelmällä. –?Esimerkiksi ulkokoirien pitoon ja jyrsijöiden pinta-alavaatimuksiin liittyviä seikkoja täytyy miettiä uusiksi. Sen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2021. –?Vähän huonosti laki on tehty, jos eläinten pitää voida liikkua mutta silti parsinavetat ja emakkohäkit sallitaan. Eläinjalostusta koskevaa sääntelyä selkeytettäisiin nykyisestä. Erityisasiantuntija Tiina Pullolan mukaan nykylainsäädäntö laahaa ajastaan jäljessä. . Lain mukaan eläimille ei saisi aiheuttaa tarpeetonta kipua eikä kärsimystä eikä niiden hyvinvointia saisi tarpeettomasti vaarantaa. Niitä on paljon, kuvailee erityisasiantuntija Tiina Pullola maaja metsätalousministeriön eläinja kasvinterveyden yksiköstä. Uuden eläinten hyvinvointilain sisältävä hallituksen esitys annettiin eduskunnalle torstaina. Eläinten hyvinvointi on ollut ykkösasia tähänkin asti. UUTTA LAKIA on kuvailtu myös löysäksi ja pettymykseksi. Uusi laki korvaisi eläinsuojelulain. Lakia tarkentavia asetuksia laaditaan parhaillaan. Kannatan ennemmin EUtason sääntelyn tiukentamista, Ingalsuo sanoo
Silloin aloitteen teki valtuuston puheenjohtajan Bjarne Kalliksen johtama Keskuspuiston ja Urheilupuiston suunnittelutyöryhmä. Kaupunginhallitus ei ole vielä hyväksynyt Keskuspuiston yleissuunnitelmaa. Taempana näkyvän urheilutalon uudempi osa on tarkoitus purkaa. Ensimmäiseksi on tarkoitus rakentaa jäähallin kupeeseen harjoitusjäähalli. Keskuspuiston suunnitelmat ovat muuttuneet nopeasti, sillä vielä kesäkuussa alueen pohjoisosaa suunniteltiin aivan eri pohjalta. Lautakunnat esittävät rakentamiseen investointirahaa vuosille 2020 ja 2021. Mene sovelluskauppaan 2. Kaupunginjohtaja esittää, että jaosto päättäisi jo maanantaina asettaa suunnitelman yleisesti nähtäville mielipiteitä varten ja pyytäisi siitä asianosaisilta lausuntoja. CLAS-OLAV SLOTTE 1 Kaupunginhallitus ei ole vielä hyväksynyt Keskuspuiston yleissuunnitelmaa.. Lataa sovellus ja toimi ohjeiden mukaan Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta arjenkaveri.. Hän esittää myös, että jaosto vie suunnitelman kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Tedisetä KUVAILE OMA ARJEN KAVERISI JA VOITA LAHJAKORTT I! www.arj enkaver i.. Talousarvio on parhaillaan kaupunginjohtajan valmisteltavana. Lataa uusi Keskipohjanmaan uutissovellus Arjen kaveri ”Arjen kaveri jakaa myös samat arvostuksen ja kiinnostuksen kohteet, niin on jotain yhteistä jaettavaa ja puhumistakin.” Nimim. Ensi vuoden budjettiin esitetään myös 250?000 euron suunnittelumäärärahaa hybridiareenan molempien osien ensimmäisen vaiheen suunnitteluun. Suunnitelma viedään kaupunginhallituksen päätettäväksi lähiaikoina. Suunnitelman mukaan Keskuspuistoon rakennettaisiin niin sanottu hybridiareena, jossa olisi sekä jalkapallostadion että sisäpallohalli. Kaava-alue ulottuisi urheilutaloon saakka. KAUPUNGINHALLITUKSEN alainen konsernija kaupunkikehitysjaosto pui Keskuspuiston suunnitelmaa myös maanantaina. Alueen pohjoisosan asemakaavassa on tarkoitus poistaa Kaarlelankadun alikulkuun liittyvä varaus, joka jää tarpeettomaksi, jos suunnitelma Pohjoisväylän kiertoliittymästä toteutuu. Kaupunginhallitus päättää maanantaina Urheilupuiston pohjoisosan ja sen viereisen korttelin kaavamuutoksen laajentamisesta. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A7 Uutiset UUTISIA • IHMISIÄ • ILMIÖITÄ • TAPAHTUMIA Toimi näin 1. Kalliksen työryhmä esitteli medialle suunnitelmaa syyskuun puolivälissä. Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy laajennusesityksen, uuteen asemakaavaan sisältyvät sekä jäähalli että uintikeskus Vesiveijari, jotka eivät vielä keväällä suunniteltuun kaavamuutokseen kuuluneet. Kaavamuutoksen käynnistämisestä päätettiin jo kesäkuussa, mutta täysin eri suunnitelmien mukaan. Hae Keskipohjanmaasovellus 3. Kaupunginhallitus käynnisti kaavamuutoksen 18.6. Asemakaavalla halutaan määritellä uudelleen myös Urheilupuiston ja viereisen pientaloalueen välinen raja. Sen jälkeen kesällä laadittiin uusi Urheilupuiston ja Keskuspuiston yleissuunnitelma. Pohjoisosan kaavamuutosaluetta laajennettaisiin Suntin rantaan ja Pohjoisväylään asti. keskipohjanmaa.. Viimeisimmässä Keskuspuiston suunnitelmassa liikenneympyrästä tulisi oma liittymänsä Keskuspuiston alueelle. Kustannuksiin on mahdollista hakea liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta enimmillään 750?000 euroa. Koko harjoitusjäähallin alustava kustannusarvio on neljä miljoonaa euroa. Lisäksi uintikeskukseen ja jäähalliin tulisi laajennusosa. Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan Keskuspuiston ja Urheilupuiston suunnittelu etenee rivakasti. Hän esittää oman budjettiehdotuksensa kaupunginhallitukselle lokakuun aikana. Keskuspuistoa suunnitellaan täyttä häkää Kaavamuutosta laajennetaan vaikka kaupunginhallitus ei ole hyväksynyt vielä uusia suunnitelmia Etualalla näkyvän Urheilupuiston, jäähallin, uintikeskuksen ja sen taakse suunnitellun hybridiareenan uudet suunnitelmat valmistuvat nopeasti. Sivistyslautakunta ja kaupunkirakennelautakunta esittävät sen suunnitteluun 80?000 euron määrärahaa jo kaupungin ensi vuoden talousarvioon. Siksi asemakaavaa halutaan nyt laajentaa
Tiedustelulain vuoksi Supolle olisi luvassa myös merkittävä lisärahoitus. EMILIA KANGASLUOMA 1 ”Kuilu supon tehtävien ja käytössä olevien toimivaltuuksien välillä on kasvanut.” ANTTI PELTTARI Supon päällikkö. MILLAINEN ON Supon vastavakoilutoiminnan tulos. Lain voimaantuloon varaudutaan teknisesti ja henkilöstöä kouluttamalla. –?Tärkeintä on, että saamme toimivaltuudet ja tiedonhankinta ulkomailla vahvistuu. Supo ei pysty täsmentämään esimerkiksi varastetun asiakirjamateriaalin määrää. Supon kokonaismääräraha ensi vuodelle on 42 miljoonaa euroa. Heistä noin puolet on poliisikoulutuksen saaneita. –?Kyllä periaatteena on esimerkiksi ilmatilaloukkausten ja muiden osalta, että niistä kerrotaan julkisuuteen. Eduskuntaan perustettaisiin tiedusteluvalvontavaliokunta. Siinä valtiollinen taho oli onnistunut murtautumaan ulkoministeriön tietojärjestelmään ja varastamaan salassa pidettäviä tietoja. Tiedustelulakien tullessa voimaan Supon budjettiin tulee pysyvästi noin kymmenen miljoonan euron lisäys. –?Kuilu Supon tehtävien ja käytössä olevien toimivaltuuksien välillä on kasvanut, hän sanoo. Onko tutkinnassa edistetty vuoden 2014 tilanteesta. Pelttari kuvaa tapausta Suomen itsenäisen historian vakavimmaksi vakoilurikokseksi. Ulkoministeriön tietomurtoon liittyvä tutkinta on edelleen arkaluontoinen aihe. Se ei vanhene rikoksena koskaan. –?Jos olisi kiistatonta näyttöä (vakoilijatahoista), niin varmaan sillä tiedolla tultaisiin julkisuuteen. Vielä 2010-luvun alussa Supon työntekijämäärä oli vain hieman yli 200 henkeä. PELTTARIN MUKAAN Supo olisi valmis julkistamaan ulkoministeriön tapauksesta uutta tietoa, jos tutkinnassa saataisiin esiin selvää näyttöä tekijöistä. –?Tämän (verkkovakoilu-) ilmiön tuntemuksessa on edistytty. Tiedustelulakeja odotetaan jo Ratakadulla. Meillä on käytössä myös monia muita keinoja, mutta emme tuo näitä asioita julkisuuteen. –?Lakien kiireellinen hyväksyminen olisi erittäin perusteltua, kokoomustaustainen Pelttari sanoo. Sitä emme koskaan avaa julkisuudessa, että mitä se tiedustelu ulkomailla käytännössä tarkoittaa, hän toteaa. Eduskunta jatkaa lakipaketin käsittelyä ensi viikolla. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A8 Uutiset Taneli Koponen Helsingin Ratakadulla sijaitsevissa suojelupoliisin (Supon) toimitiloissa valmistaudutaan jo täyttä päätä tiedustelulakien voimaantuloon. Lisäksi Supo saa tiedustelulakeihin liittyen kymmenen miljoonan euron kertaerän muun muassa laitehankintoja varten. Hän katsoo, että uusia toimivaltuuksia tarvittaisiin kiireellisesti esimerkiksi kybervakoilun torjunnassa. –?Nykyisillä toimivaltuuksilla ei ole sellaisissa tapauksissa keinoja tiedonhankintaan. –?Meillä ei ole riittävää omaa havainnointikykyä tällaisten rikosten varalta, mikä on aika kestämätön tilanne. Supo on tutkinut tapausta jo neljän vuoden ajan törkeänä vakoiluna. Supon päällikkö Antti Pelttari kertoo Lännen Medialle, että tulevia tiedusteluvaltuuksia varten on jo tehty laitehankintoja. Supon valvonta muuttuu, mikäli tiedustelulait hyväksytään. –?Kovin keinomme on diplomaattistatuksella olevan henkilön karkottaminen. Tiedustelulain avulla Supo voisi lähettää henkilöitä tiedustelutehtäviin myös ulkomaille. Henkilöstöä on rekrytoitu suojelupoliisin sisältä tiedustelun toteuttamiseen. PELTTARIN MUKAAN yksi esimerkki tiedustelulakien tarpeellisuudesta on vuonna 2013 esiin noussut vakoilutapaus. Ulkomaille lähetettävien tiedustelijoiden määrää tai tulevia asemapaikkoja ei kerrota julkisuuteen. Supo jo varautunut tiedustelulakeihin laitehankinnoin Supon päällikön Antti Pelttarin mukaan tiedustelulakiin on varauduttu tekemällä laitehankintoja ja kouluttamalla henkilöstöä. Pelttari näkee keskeisenä perusteena tiedustelulaille sen, että usein havaitaan toimintaa, jossa ei ole selkeää rikosta. Pelttarin mukaan tiedusteluvalvontavaliokunnalla on oikeus salassa pidettävään tietoon aina korkeimpaan turvaluokkaan saakka. Pelttari ei avaa sitä, kuinka monta diplomaattistatuksella työskentelevää henkilöä Suomi on karkottanut viiden tai kymmenen viime vuoden aikana Supon paljastavan toiminnan ansiosta. –?Olemme järjestelleet toimintaamme siten, että kykenisimme toteuttamaan lakia heti sen tultua voimaan, Pelttari sanoo. Tällä hetkellä Supossa on noin 400 työntekijää. Supon päällikkö Antti Pelttari kommentoi tiedustelulain tilannetta Supon tiloissa Helsingissä keskiviikkona. Pelttarin mukaan kyse on operatiivisesta tiedosta
–?Toisaalta lauantaina iltapäivällä Rodoksella oli pilkahtanut aurinkokin ja lämpötila oli 27 astetta, Aurinkomatkojen Ikonen kertoo. –?Juridisesti kantelu on aika problemaattinen. . –?EU-komissio voi puuttua vain asioihin, joita säädellään EU-oikeudessa, ja niissäkin sillä on paljon harkinnanvaraa. TYÖOIKEUDEN professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta on samoilla linjoilla Leino-Sandbergin kanssa. –?Olemme olleet sen varalta jo yhteydessä Turkkiin ja siellä olevaan henkilökuntaamme, ja tarkistaneet esimerkiksi Antalyaan Tuilla lentäneiden suomalaisten määrän, Schroderus sanoo. Viikonloppuna Zorbas -nimiseksi kutsuttu myrsky runtelee suomalaisten suosimia lomakohteita Etelä-Kreikassa ja Kreetan saarella. . Sään viheliäisyyttä lisäävät rankat sateet. Esimerkiksi Kreetan saaren läheisyydessä tuulen nopeus voi nousta puuskissa jopa 45 metriin sekunnissa. –?Toki seuraamme tilannetta kaiken aikaa. Tällöin voidaan puhua medikaanista (Mediterranean hurricane). Komissio antaa kahden viikon kuluessa vastauksen, ottaako se kantelun käsittelyyn. –?Suomessa ei ole instanssia, johon asiaa pystyisi viemään eteenpäin. Kantelun on laatinut Liberan toimeksiannosta asianajotoimisto Borenius. syyskuuta. LIBERA ON SUOMALAINEN ajatuspaja, jonka hallituksen puheenjohtaja on kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.). Ajatuspaja Liberan kantelun mukaan Suomen vahvaan yleissitovuuteen perustuva työehtosopimusjärjestelmä on ristiriidassa Euroopan unionin oikeuden kanssa muun muassa perusvapauksien ja kilpailuoikeuden näkökulmasta. Kreikan saarista esimerkiksi Rodos ja Kreeta on säilyttäneet suosionsa jo vuosikymmenten ajan.. . Työmarkkinaosapuolten asema on huomattavan poliittinen kysymys, kertoo Leino-Sandberg. syyskuuta. Liberan mukaan Suomen yleissitovuus nykymuodossaan rikkoo paitsi Suomen perustuslakia, myös EU:n kilpailuoikeutta. . EU-komission edustusto Helsingissä vastaanotti kantelun 19. Siksi se teki kantelun EU-komissiolle. Leino-Sandberg ei kuitenkaan usko Liberan kantelun johtavan mihinkään. Kaikki pienyritykset eivät pysty liittymään työnantajaliittoihin, vaikka haluaisivat. Tällaisia ohjeita oppaat ovat jakaneet reilulle 3?500:lle Kreikassa Aurinkomatkojen kautta lomailevalle suomalaiselle viikonloppuna. Turvallisuus edellä mennään. Käsittely kestää kuitenkin kauan, jos kantelu ylipäätään käsitellään. Libera on tehnyt kantelun Suomen valtiota vastaan työehtosopimusten yleissitovuudesta EU-komissiolle. . Nämä ovat kuitenkin harvinaisia. Kaikkia Aurinkomatkojen ja Tuin kautta Kreikkaan Suomesta matkustaneita, jotka ovat ilmoittaneet puhelinnumeronsa matkanjärjestäjälle, on varoitettu kovista tuulista tekstiviestillä. Myös liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) vaikutti Liberan hallituksessa puheenjohtajana ministeripestiinsä saakka. –?EU-oikeuden näkökulmasta kysymys kuuluisi Suomen ratkaistavaksi. . Merelle ei pidä mennä, puhelimeen varoitus myrskystä Syysmyräkän riepottelemilla Kreikan saarilla lomailee parhaillaan tuhansia suomalaisia. Virpi Niemistö Merelle suuntautuvat retket perutaan ja kävellessäkin kannattaa olla varovainen, ettei oksia tai muuta irtotavaraa lennä myrskyssä päälle. . Kantelun mukaan yleissitovuus estää työsuhteiden syntymistä ja vaikeuttaa pienten yritysten mahdollisuuksia kilpailla suurten, asemansa jo vakiinnuttaneiden yritysten kanssa. EVANGELIS BOUGIOTIS / EPA FAKTA Välimeren hurrikaani on medikaani . Komissio kuulee silloin Suomen valtiota useita kertoja. Sosiaalipoliittinen lainsäädäntö kuuluu ensisijaisesti kansalliseen harkintaan. Kreikka on suomalaisten toiseksi suosituin valmismatkakohde heti Espanjan jälkeen. Jos EU-komissio jostain syystä veisi Liberan kantelun rikkomusmenettelyyn ja EU-tuomioistuimeen asti sekä voittaisi oikeudenkäynnin Suomen valtiota vastaan, tuomioistuimen päätös olisi velvoittava. Asiantuntija epäilee Liberan kantelun mahdollisuuksia Professori Päivi LeinoSandberg epäilee kantelun menestymismahdollisuuksia: ”Ei kuulu EU:lle.” EU-komissio otti Liberan kantelun vastaan 19. Lisäksi muutamia satoja matkustajia lomailee pienemmissä kohteissa. Peloponnesoksen alueella sijaitsevassa Argolidassa ei ollut enää asiaa rannalle, kun Zorbas-myrsky riepotteli ja nosti tulvia. Hallituksessa istuvat myös muun muassa pankkiiri Björn Wahlroos ja Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves. Oikeat tahot siihen ovat työmarkkinaosapuolet ja eduskunta. AURINKOMATKOJEN viestinnän asiantuntijan Inka Ikosen mukaan lauantaina alkuiltaan mennessä pahimmilta tuhoilta oli vältytty. Järjestäytymättömät työnantajat eivät pääse osallisiksi esimerkiksi paikallisen sopimisen mahdollisuudesta. –?Minä melkein sanoisin, että tämä on asia, joka ei kuulu EU:lle, sanoo Leino-Sandberg Lännen Medialle. Hänen mukaansa Libera turvautui EU-kanteluun, sillä kotimaisten vaikutuskanavien kautta yleissitovuuden lieventäminen ei ole edennyt. . Toistakin mieltä voi olla asioista. Tuin mediapäivystäjä Antonia Schroderus kertoo, että myös heidän lentonsa ovat kulkeneet aikataulussa. –?Olemme jatkuvasti yhteydessä kohteissa olevaan henkilökuntaamme. Tuilla on suosituimmilla Kreikan saarilla eli Rodoksella ja Kreetalla tällä hetkellä yhteensä reilut 1?500 suomalaismatkustajaa. Näin ne menettävät kilpailuetua. Se päättää piakkoin, lähteekö se viemään asiaa eteenpäin. Ei ole perustuslain jälkitarkastusmahdollisuutta, sanoo Kiesiläinen. JARNO PELLINEN FAKTA Liberan kantelu . Välimeren keskiosassa Italian ja Libyan välillä on kehittynyt matalapaine, joka muistuttaa syntymekanismiltaan trooppista myrskyä. Esimerkiksi Kosin saarella puhuri lienee pahimmillaan sunnuntaina aamulla. Toisaalta hän odottaa EU-komission reaktiota ensin. Ainakin Kreetalla oli vielä rauhallista, hän arvioi lauantaina alkuillasta. Zorbaksen on arvioitu siirtyvän seuraavaksi Turkin riesaksi, tosin hieman lieventyneenä. Näitä ovat eduskunta ja työmarkkinaosapuolet. Ohjeet tulevat tarpeeseen, sillä jopa hirmulukemiin yltyvän Zorbas-myrskyn on ennustettu pieksevän Kreikan saaria tänä viikonloppuna. Hänen mukaansa kysymys pitää ratkaista kansallisesti ja poliittisesti, ei juridisesti. Ajatuspaja Libera on jättänyt kantelun Suomen työehtosopimusten yleissitovuudesta EU-komissiolle. Tätä ei voi käsitellä yksittäistapauksena, vaan kyse on elinkeinovapauden ja työntekijöiden suojelun suhteesta, Koskinen sanoo. Koskinen kuitenkin muistuttaa, että yleissitovuus voi kaivata hienosäätöä. Esimerkiksi lomalennot laskeutuivat ja nousivat normaalin aikataulun mukaan. LIBERAN toiminnanjohtajan Mikko Kiesiläisen mukaan suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän yleissitovuus mahdollistaa pienten yritysten ja myös muualla EU:ssa toimivien yritysten sorsimisen Suomessa. Nämä myrskyt voivat joskus saavuttaa ensimmäisen luokan hurrikaanin voimakkuuden, jolloin tuulen nopeus on yli 33 m/s. Komissio voi halutessaan viedä kantelun EU-tuomioistuimeen, joka voi tehdä Suomea sitovan ratkaisun. EU-komissio vahvisti ottaneensa vastaan Liberan kantelun ja arvioivansa sen. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A9 Uutiset Joonas Kuikka Eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg Helsingin yliopistosta kertoo, että yleensä Euroopan unionin jäsenmaiden työmarkkinaosapuolten asemaa ei EU-oikeudessa säännellä. Hänen mukaansa kilpailuvaikutuksia kyllä seurataan EU:n talouspolitiikassa, mutta EU antaa talouteen pikemminkin suosituksia
Niinpä hän antoi komealle, tuuheatukkaiselle miehelle kalliota merkitsevän etunimen Kalju. Vaikka Aareleidin romaanit ammentavat tositarinoista, päähenkilöiden nimet ovat aina fi ktiota. Kai Aareleidin romaani Korttitalo on nuoren tytön selviytymistarina 1950ja 1960-luvun neuvosto-Tartossa, SIMOPEKKA VIRKKULA. ja Helsingin kirjamessuilla 28.10. –?Joskus joo. Se on auttanut monessa tiukassa paikassa. Joskus pikku muutoksella vältetään tahaton komiikka. Aareleidkin eleli ensimmäisen Helsingin-vuotensa Neuvostoliiton punainen passi käsilaukussaan. Nyt hänen romaaninsa ilmestyy suomeksi. –?Sillä tavalla ihmisen muisti toimii, näyttää yksityiskohtia ja jättää paljon aavistelun varaan. Muutamasta Helsingin-vuodesta on ollut monenlaista hyötyä. –?Hyviä nimiä etsin hautausmailta, kirjailija tunnustaa. Sopii hahmoon ja aikaan oikein hyvin. ILLUUSIO TODELLISUUDESTA syntyi paitsi kuvista ja arkistoteksteistä myös kuuntelemalla ja muistelemalla. Aareleidin ensimmäinen, vielä suomentamaton romaani Vene veri (Venäläinen veri) on sanoilla maalattu valokuva-albumi Pietarista, metropolista, missä Aareleid asui muutaman vuoden diplomaattimiehensä työn takia. –?Heti dramaturgian opintojen alussa kuului lukea valtava pino Suomen kirjallisuuden klassikkoja. Suomen lisäksi hän virontaa englannista, espanjasta ja portugalista. Kulmakunnat tunnistaa myös Tartossa pyörivä suomalaisturisti, vaikkei olekaan nähnyt 1960-luvun lohduttomia raunioita ja kuullut pelokkaan kaupungin kuiskittuja salaisuuksia. Kai Aareleid kertoo juuri suomeksi ilmestyneestä Korttitaloromaanistaan Turun kirjamessuilla 5.10. Taitaa olla omakohtaista. –?Opiskeluihin liittyi myös kirjoittamista, ja suomi on tosiaan ensimmäinen kaunokirjallisuuskieleni, Aareleid toteaa hivenen huvittuneesti. Korttitaloa valmistelleessaan Aareleid tutki tarkkaan vanhoja valokuvia, ja muutama utuinen otos on painettu myös kirjaan. KAI AARELEID ON vaikuttava kirjallinen tuttavuus, mutta millainen persoona hän mahtaa olla. –?Olihan siitä apua, että tunnen kaupungin jaloissani ja tiedän näkymät ja etäisyydet. Viro oli julistautunut itsenäiseksi, mutta omia passeja ei vielä ollut. Myös hän loihtii eloon kadonneita hetkiä, kokonaisia kaupunkeja ja aikakausia. VIIKILÄN RUNOLLINEN romaani on sukua Aareleidin omalle, lukijan kaikki aistit herkistävälle kirjoitustavalle. Kielen hän omaksui vauhdilla. Virolaiset kriitikot ovat yksituumaisia: Aareleid valokuvaa kirjoittamalla. Romaanin Tiina-tyttö varttuu, rakastuu ja elää perheensä tragediat samoilla kaduilla, missä nyt selfi e-tikut heiluen ihastellaan Eliel Saarisen restauroitua Paavalinkirkkoa ja vedetään keuhkot täyteen Aparaaditehas-korttelin kahviloiden ja gallerioiden hipsterihenkeä. Kirjailijanimiä ovat esimerkiksi Jorge Luis Borges, Carlos Ruiz Zafón ja Isabel Allende. –?Kirjoittaessani ajattelin pölyistä taulua, josta puhdistan näkyviin pieniä kaistaleita. Maisemat tuoksuvat ja heräävät ääniksi, valoiksi ja väreiksi. Jo kättelyssä Tallinnan kirjailijatalon ovella käy selväksi, että toimittaja voi tunkea vironkieliset kysymykset takaisin reppunsa pohjalle. Viron uusi kirjailijatähti Palkittu kirjailija ja kääntäjä Kai Aareleid oppi suomen lukemalla klassikoita ja opiskelemalla Teatterikorkeakoulussa. Ja totta kyllä, minäkin juoksen, keskipitkiä matkoja. Tänä syksynä Korttitalo-nimellä Suomessa julkaistu läpimurtoteos Linnade põletamine puolestaan puhaltaa hengen neuvostoajan Tarttoon. Ehkä romaanien naishahmoista voi etsiä vihjeitä. Koko suku väittää, että kertoja on tullut slaavilaiseen esiäitiinsä ja perinyt tämän tulisen temperamentin. –?Vaihdoimme nimen Toivoksi. KÄÄNTÄMINEN ON Kai Aareleidin leipäpuu ja intohimo. Mikään tekstihän ei koskaan käänny täydellisesti, mutta toisessa kulttuurissa elävää lukijaa voi siellä täällä vähän auttaa. Maininnalla Aareleid on ottanut vastuun romaaniin tehdyistä muutoksista. Se ei tarkoita, ettei kirjailija olisi luottanut täkäläiseen kääntäjään. Jokaiselle Tarttoon aikovalle Korttitalo onkin välttämätöntä matkalukemista. Myös hiljattain, kun Aareleid käänsi viroksi Jukka Viikilän Finlandia-palkitun romaanin Akvarelleja Engelin kaupungista. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A10 Lukemisto T ämähän muuttui helpoksi. Kirjailija ahmi sukunsa naisten tarinat ja sijoitti romaanin tapahtumat oman lapsuuskotinsa lähikortteleihin. Kai Aareleid, Viron kirjallisuuden nouseva tähti, puhuu kaunista, sävykästä, virheetöntä suomea. Kaverit nauroivat, että puheenikin kuulosti Aleksis Kiven suomelta. Vene veri -romaanin naispuolinen minäkertoja tutkii ammoin Venäjältä Viroon muuttanutta isoäitinsä äitiä. Romaania kirjoittaessaan Aareleid ei tullut ajatelleeksi mahdollisia suomalaislukijoita. Suomi on Aareleidille läheinen, sekä opintojen että ensimmäisten omien tekstien kieli. Tallinnassa varttunut Aareleid vaihtoi Tarton maineikkaan yliopiston Suomen Teatterikorkeakouluun syksyllä 1991, juuri kun historia haukkoi henkeään. Päinvastoin, Outi Hytönen saa vuolaat kehut. –?Venäläisen temperamentin ei ole tarvinnut räjähtää esille. Taika onnistui niin täydellisesti, että Aareleidille myönnettiin 2016 Virossa Vuoden kirjailijan titteli. Korttitalon alkulehdille on painettu harvinainen maininta: romaanin suomennos on kirjailijan auktorisoima. Mahdoton oli muuttunut mahdolliseksi. Stressaavina hetkinä he pinkaisevat juoksuun, olipa kaupunki Pietari tai Tartto
Myös suomalaiset kirjailijat kirjoittavat Viro-aiheisia romaaneja. TOOMAS VOLMER. Aukkoa paikkaa Andrei Ivanovin romaani Kourallinen tomua (Aviador). Hytösen ja Tuulia Matilaisen Aaveiden Eesti (Haamu kustannus) kurkistaa virolaisen tarinaperinteen yöpuolelle. Viron venäjänkielistä kirjallisuutta tunnetaan Suomessa huonosti. KIRJAILIJOITA KYLÄSSÄ . Kahdenkymmenen kääntäjän yhteisponnistuksena saadaan suomeksi Viron kansallisrunoilija Lydia Koidulan kootut runot Sillalla soi satakieli (NyNorden). Kai Aareleidin Korttitalon (S&S) lisäksi uutuuspöydiltä löytyy muitakin virolaisromaaneja. . . . Moni ajankohtaisista kirjailijoista on tavattavissa Turun kirjamessuilla (5.–7.10.) ja Helsingin kirjamessuilla (25.–28.10.) on melkein meikäläisiä raunioiden ja salaisuuksien kaupungissa. Mikko Savikon 100 laulua, 100 laulu (The Baltic Guide) innostaa laulamaan kahdella kielellä. Historioitsija Seppo Zetterbergin uutuus on Viro ja Suomi 1917–1920 (Docendo). Tapahtumien keskiössä nuori pariskunta Saarenmaalla yrittää selvitä Stalinin hirmuhallinnon vuosista. . ABSURDEJA JUTTUJA LAPSILLE . SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A11 Lukemisto ILMIÖ Suomeen iskee Viro-kirjojen tulva Viro täyttää valtiona sata vuotta ja on juhlan kunniaksi Turun kirjamessujen teemamaa. Mattilan laatima yleisesitys toisen maailmansodan kurimuksesta. Julkaisija on kunnianhimoinen taiteenkerääjä Enn Kunila. Tapio Mäkeläisen massiivinen Viroopaskirjojen sarja täydentyy osalla Tallinnan keskikaupunki (Arktinen banaani). Tietokirjallisuuskin tähyää yli Suomenlahden. . RUNOT ENNEN JA NYT . Tutkimus kuvaa valtioiden suhteiden alkuvaiheet. Virolaiset vieraan vallan väessä 1939– 45 (Reuna) on Jukka I. Virossa ilmiömäiseen suosioon noussut biologi-semiootikko Valdur Mikita pohtii suomalais-ugrilaista sielunmaisemaa kirjassaan Kantarellin kuuntelun taito (Sammakko). Siinä pari selitystä sille, miksi Suomen kirjamarkkinoille tulvii virolaista ja Viro-aiheista kirjallisuutta. SOFI OKSANEN SAA SEURAA . Runoelma Oi Suomi on (Keropää) syntyi Indrek Koffi n ja Tartossa asuvan suomalaiskirjailija Mika Keräsen yhteistyönä. . . Kirjailija-diplomaatti Jaak Jõerüüt summaa kokemuksiaan kirjassa Viron lähettiläänä Suomessa ja muissa maissa (Tallinna-kustannus). Ville Hytösen Eesti on My Mind (Sammakko) kertoo, mitä suomalaiskirjailija on oppinut asuessaan vuosia Virossa. . HISTORIAA, LAULUA, AAVEITA . Useasti palkittu Paavo Matsinin Gogolin disko (Savukeidas) herättää Nikolai Gogolin henkiin tulevaisuudessa, Venäjän uudelleen valtaamassa Viljandissa. Lastenkirjauutuuksia ovat esimerkiksi Andrus Kivirähkin Kun musti muni mummon (WSOY) sekä Kairi Lookin Lentokentän lutikat (Aviador). Eero Epnerin tiiliskivimäinen teos Konrad Mägi avaa Viron kuvataiteen klassikon elämän ja tuotannon. . Ville Hytönen on koonnut Pienen suuren virolaisen vitsikirjan (Savukeidas) ja virolaissyntyinen humoristi Antto Terras piruilee molemmille maille kirjassaan Helsinki–Tallinn express (WSOY). NAURETTAVAT NAAPURIT . SLAAVILAISIA KAIKUJA . Tässä esimerkkejä syksyn uutuuksista, joista osa on vielä ilmestymättä. Muistelmiakin löytyy. ELÄMÄÄ JA ESSEITÄ . Tämän syksyn esimerkki on Paula Havasten Pronssitähti (Gummerus)
Maassa on yli 820?000 hiv-positiivista, kertoivat terveysviranomaiset. Kuolleiden joukossa on Palestiinan terveysministeriön mukaan kaksi lasta: 12ja 14-vuotiaat pojat. Pahimmin järisseellä alueella asutusta on huomattavasti vähemmän. Saksanhirven kiima-aika kestää syyskuun alusta lokakuun puoliväliin. Israelin sotilaat ampuivat perjantaina seitsemän palestiinalaista Gazan rajavyöhykkeellä, Palestiinan terveysministeriö kertoo. Kiina on ilmoittanut 14 prosentin hyppäyksestä hiviä tai aidsia sairastavien kansalaisten määrässä. Armeija sanoo aloittaneensa voimankäytön, etteivät mielenosoittajat hajota raja-aitaa tai pyri sen toiselle puolelle. Ne sijaitsevat kuitenkin järistysalueen reunamilla. Kakkosluokan taifuuni Trami lähestyi lauantaina eteläistä Japania. Ainakin 191 palestiinalaista on kuollut Gazan mielenosoituksissa maaliskuun jälkeen, jolloin rajalla alkoivat viikoittaiset mielenosoitukset. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A13 Ulkomaat 1 MAAILMA Koonnut: Ilkka Timonen TAIFUUNI 2 JAPANI. Järistysalttiilla alueilla annetaan Uskin mukaan tsunamivaroitus herkästi varmuuden vuoksi ja se voidaan perua, jos järistyskeskus paikantuu pelättyä kauemmas. Okinawan saariketjulle iski kovia sateita ja korkeita aaltoja. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt FBI:n tutkimaan korkeimpaan oikeuteen ehdolla olevan Brett Kavanaugh’n väitetyn seksuaalisen väkivallan. –?Onni onnettomuudessa on se, että kyse on harvaan asutusta alueesta, Uski toteaa. REUTERS Hiv-positiivisten määrä hypähti Kiinassa PEKING. Näistä 89 haavoittui luodeista. Yksistään vuoden 2018 toisella neljänneksellä ilmoitettiin 40?000 uudesta tapauksesta. Tsunami surmasi 226?000 ihmistä 13 maassa. Indonesian meteorologian ja geofysiikan keskus oli antanut perjantaina tsunamivaroituksen, mutta perunut vain noin puoli tuntia myöhemmin. Niiden määrä kuitenkin hiipuu lähipäivien aikana. LM Jussi Orell Sulawesin saarella Indonesiassa sattunut maanjäristys ei yllättänyt suomalaista asiantuntijaa, sillä kyse on järistysherkästä alueesta. 7,5 magnitudin maanjäristyksen tuhovoima on vaikuttanut noin 80 kilometrin matkalla. –?Kansainvälisessä listauksessa näkyy jo useita jälkijäristyksiä. Aiemmin perjantaina senaatin komitea hyväksyi Kavanaugh’n nimityksen oikeuteen. Hiv leviää Kiinassa useimmiten saastuneen veren välityksellä. Haavoittuneita on YK:n mukaan 12?000. Saksanhirviurokset (cervus elaphus) mittelivät voimiaan keskellä kiima-aikaa niityllä lähellä Barcsia Lounais-Unkarissa. Vuonna 2004 Indonesian Sumatran saaren edustalla tapahtunut erittäin voimakas järistys käynnisti tsunamin, joka kulki koko Intian valtameren läpi. Kuolleiden joukossa oli 179 suomalaista. MAANJÄRISTYS ja sitä seurannut paikallinen tsunamiaalto olivat surmanneet ainakin vajaat 400 henkilöä, minkä lisäksi satoja oli loukkaantunut. REUTERS Trump: FBI tutkii Kavanaugh’n tapauksen WASHINGTON. Uhriluvun pelätään yhä nousevan raivaustöiden edetessä. Odotettavissa on vielä uusia jälkijäristyksiä. Isoimmat kaupungit vaikutusalueella ovat Palu ja Donggala, joiden alueella asuu yli 600?000 ihmistä. FBI:n tutkinnan takia asia menee koko senaatin päätettäväksi vasta viikon päästä. Alueella peruttiin lentoja ja sähkökatkoksia oli useissa kaupungeissa. LM KIIMASSA. Vaikka maantieteellinen etäisyys Suomesta Indonesiaan on pitkä, järistys oli voimakkuudelta sellainen, että se voitiin havaita mittauslaitteilla myös Suomessa. TAISTELU ATTILA KOVACS Israelin armeija ampui seitsemän palestiinalaista HELSINKI. Japania ovat koetelleet tänä vuonna monet sään ääri-ilmiöt. –?Alueella on useita isoja laattoja, mutta tämä järistys on ollut laatan sisällä. Ministeriön mukaan 505 ihmistä on haavoittunut. Israelin armeija on vahvistanut, että se avasi tulen ja teki rajavyöhykkeelle ilmaiskun, kun mielenosoittajat heittivät Israelin joukkoja kivillä ja räjähteillä. Isoissa järistyksissä jälkijäristyksiä voi silti tulla vielä vuosien päästä. Seismologi: Harvaan asuttua aluetta kilometriä tunnissa BNPB HANDOUT. Kyse on ollut erittäin kovasta järistyksestä, koska sen keskus on ollut vain noin kymmenen kilometriä maan sisällä eli varsin lähellä maanpintaa, kertoo seismologi Marja Uski Helsingin yliopistosta
Vuosi sitten Myran hävisi muutaman tärkeän pelin, mutta nyt tappioita on kertynyt vain kaksi koko kaudella. Kokkolan näkovinkkelistä katsottuna ottelun avausjakso oli kaksijakoinen. (kauden 2017 jälkeen) . KPV:n valmennusjohto voi lähteä luottavaisin mielin kauden viimeisiin ja ratkaiseviin kamppailuihin. MULTASEN TASOITUKSEN jälkeen vieraat hallitsivat käytännössä koko toista jaksoa. Vartin hallintajakson jälkeen AC Oulu kykeni kuitenkin kääntämään pelin virtauksen ja nousi ansaittuun 2–1-taukojohtoon Jere Aallikon ja Ykkösen maalipörssin kärkinimen Morinin maaleilla. . Hänet pyydettiin projektin vetäjäksi vuoden alussa. peliminuutilla kahdella keltaisella ulosajon. – Nousu oli tavoite ja nyt se on varma. Tälle kaudella saimme tärkeitä palikoita taustoihin ja kentälle. Toppari Korsström lähtee mielellään kokeilemaan liigapelaamista. KPV:lla on jäljellä enää kolme peliä tällä kaudella. Nousu oli käytännössä varma jo ennen lauantaita, mutta sai sinettinsä 9–0 (5–0) voitolla Tampereen Pallo-Veikoista. minuutilla. Seuraavaksi menemme liigaan ja vieläpä pärjäämään siellä. Kokkola F10: 4, 101, 150– 230, 113, 25. Tällä joukkueella IK Myran nousi naisten liigaan. – Infrassa on tietysti sanomista. . Joukkue sai peliin lentävän lähdön Sebastian Mannströmin maalilla, kun peliä oli pelattu vain alle kolme minuuttia. –?Tulimme peliin erinomaisella asenteella sisään ja määräsimme täysin ottelun tahdin ensimmäiset 15 minuuttia, mutta jostain syystä annoimme kaikki avaimet Oululle. – Ilman muuta jokainen voi jatkaa. FC United: 17 kautta, 361 ottelua, maaliero 795–574, 568 pistettä, maratontaulukon 5. KPV: 3, 58, 43–95, 52, 38. Elokuussa Kokkolan riveihin siirtynyt Pavel Marin oli vahvasti mukana kaikissa vieraiden maaleissa. Multasella on tälle kaudelle kasassa jo 10 täysosumaa. Pavelilta löytyy hyvä rytminvaihtokyky ja hän omaa myös hyvän laukauksen luoden alituisesti vaaraa vastustajalle omalla laidallaan, Korhonen kehui. Harva keskustelu mahdollisen yhteistyökumppanin kanssa on päättynyt negatiiviseen vastaukseen. Ensi lauantaina se kohtaa kotikentällään vielä sarjapaikastaan taistelevan Klubi-04:n, jonka jälkeen on vuorossa todennäköisesti Ykkösen voiton ratkaiseva kamppailu Helsingissä IFK:n vieraana. – Se oli hieno kokemus, mutta emme olleet vielä valmiita nousemaan ylimmälle tasolle. KPV:n tasoituksen myötä isossa kuvassa meiltä katosi kuitenkin täysin kontrolli pallollisesta pelaamisesta ja emme kyenneet olemaan vaarallisia, AC Oulun valmentaja Marko Lähderinne tunnusti. JARMO KORHONEN. Jos taito ei riitä, niin otetaan kovuus käyttöön. – Tammikuussa asetettiin tavoite ja nyt ollaan tässä. Myranin valmentajana pitkään toimineen Magnus Slotten mukaan projekti ei pääty tavoitteen täyttymiseen, vaan jatkoa seuraa... – Olihan se teerijärviselle kunnia, kun pääsi mukaan nostamaan Alaveteliä liigaan. Teppo Marttinen peitti kuitenkin laukaisukulman pieneksi erinomaisella vastaantulollaan. Oulun toisen jakson ainoa paikka syntyi kuitenkin vajaalla miehistöllä, kun Morinilla oli mahdollisuus viedä kotijoukkue avopaikasta johtoon. Alavetelissä ei pystytä pelaamaan keväällä, mutta toivottavasti Kokkolan kaupunki on meille suopea, Johan Högnabba toivoo. Tutuille pelaajille on sijansa seurassa jatkossakin. Toivottavasti otamme kakkosjoukkueen paikan Kakkosesta vastaan, niin peliaikaa löytyy kaikille, Slotte visioi. Viisi vuotta sitten ryhmään liittyi kemiöläinen Nikita Korsström, joka valittiin lauantaisessa murskavoitossa kotijoukkueen parhaaksi. Loukkaantumisestaan kuntoutunut Patrick Poutiainen pelasi jo viimeiset 30 minuuttia ja Maksym Zhychykov täytti paikkansa vasempana laitapakkina erinomaisesti. Myran oli Ykkösessä ylivoimainen ja varmisti ykköspaikkansa jo kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä. YHTEYSTIEDOT Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Osaston esimies: Juha Savela 050 598 2064 SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A14 OIKEAT NUMEROT 2, 9, 12, 13, 30, 31, 40 LISÄNUMERO 23 PLUSNUMERO 1 7 oikein kappaletta, voitto-osuus milj. Keskipohjalaisjoukkueet naisten SM-sarjassa/Liigassa: . Se on ollut meille tällä kaudella tyypillistä, että huonon hetken sattuessa koko pakka leviää, KPV:n vastuuvalmentaja Jarmo Korhonen harmitteli. varojen hankkiminen. IK Myran on kyläläisten yhteinen juttu ja sen purjehtiminen myötätuulessa on huomattu. YHTENÄ SLOTTEN mainitsemana tärkeänä palasena on Myranin liigaprojektissa työskennellyt Johan Högnabba. GBK: 3, 59, 41–197, 27, 50. – Sponsoripuolella onnistumista en pelkää, kun mennään liigaan. Myran on valmis liig Perhonjoessa uinut valmentaja Magnus Slotte haluaa projektin jatkuvan FAKTA . Hämärtyvän syysillan sankariksi nousi kahden maalin mies Kalle Multanen, joka toi KPV:n 2–2 tasoihin toisen puoliajan alkuhetkillä ja laukoi 3–2-voittomaalin 87. Meillä on hyvä maine. AC Oulun Walter Moore helpotti KPV:n iltapuhdetta ottamalla 73. Kalle Multanen nousi KPV:n rat Pallo-Veikkojen sarjajohto pysyi yhdessä pisteessä, koska myös HIFK voitti oman ottelunsa 1 Se on ollut meille tällä kaudella tyypillistä, että huonon hetken sattuessa koko pakka leviää. Högnabban tehtäviin on kuulunut mm. Täydet kymmenen tappiotonta peliä ennen KPV-ottelua pelannut AC Oulu oli hiipinyt kuin varkain mukaan kärkitaistoon, mutta lauantain kotitappion myötä joukkue on jo käytännössä menettänyt mahdollisuutensa sarjan voittoon. e JOKERINUMERO 8 5 6 2 2 2 LOTTO Urheilun toimitussihteeri: Jarno Herranen 050 502 3710 Seppo Luokkala ALAVETELI (KP) Alaveteliläinen IK Myran on viides Palloliiton Keski-Pohjanmaan piirin seura, joka pelaa naisten liigassa jalkapalloa. Kova työmoraali on ollut Myranin vahvuus. CLAS-OLAV SLOTTE Marko Halmekangas OULU AC Oulu–KPV 2–3 (2–1) Suorasta noususta Veikkausliigaan tiukasti taisteleva KPV haki tärkeät sarjapisteet lauantaina Oulusta maalein 3–2. Vuosi sitten kausi päättyi liigakarsintaan, jossa ONS oli alaveteliläisiä parempi. HIFK voitti lauantaina vieraissa JJK:n 2–0 ja jatkaa pisteen päässä iskuetäisyydellä Ykköstä johtavan KPV:n takana. Tällä kaudella halusimme välttää karsinnan, koska se ei ole helppo pala nytkään, Högnabba tuumii. MYRANIN JOUKKUE on uudistunut viiden Ykkösessä vietetyn vuoden aikana tasaisen hillitysti. Nyt olimme valmiit nousuun, Slotte tähdentää. –?Marin on laadukas pelaaja, jota pidettiin suurena lupauksena juniorivuosinaan ja hänellä on vielä aikaa rakentaa hyvä ura. Meillä on runsaasti suunnitelmia, ehti Slotte toteamaan, kunnes kylän miehet tarjosivat valmentajalle kyydityksen raikkaan Perhonjoen syleilyyn. –?Morinilla oli loistava paikka kääntää peli meille, mutta Marttinen veti pidemmän korren
Ottelun kaikki maalit tehtiin ensimmäisen 45-minuuttisen aikana. Toisella puolikkaalla RoPS:n sankariksi nousi maalivahti Juuli-Ilona Varis, joka esitti hienot torjunnat Andrea Strömin ja Sanna Ögin laukausten jälkeen. VIFK elätteli vielä toiveita sarjassa säilymisestä, kun JBK:lla oli panoksena vain kunnia. Ei vaadita määrättyä määrää ledejä, vaan takeita edellytyksistä pelata kausi läpi. Tosin pelaajaryhmä saa olla vähän isompi. TPV:n rökittäminen alkoi seitsemännellä minuutilla Chelsy Swackhamerin mentyä keskeltä läpi. Ei mistään kylästä yksistään löydy joukkueellista liigapelaajia, kahden pienen tulevan (?) pelaajan äiti Katri Mattsson arvioi. Ottelu pysyi maalittomana reilun tunnin, kunnes Miro Roukus osui VPV:lle kahdesti. –?Ensimmäisellä jaksolla meille tuli muutama virhearviointi, jotka johtivat RoPS:n maaleihin. Amerikkalainen teki kaikkiaan kolme osumaa. Tampereella GBK säästeli vammoista kärsiviä pelaajiaan ja aloitukseen juoksi peräti neljä B-junioria. RoPS vei voiton maalein 1–2 (1–2). Sporting teki ottelun avausmaalin, mutta Jouni Ahvenkoski nosti Akatemian tasoihin. Seuraavat neljä maalia merkittiin isännille. – Ilman muuta Myranin kelpaa mennä liigaan. Korsström tuumii. RoPS meni johtoon viidennellä minuutilla Pirita Väinämön maalilla. Katri Mattsson elättelee toiveita, että myöskin naisten Ykkösessä toisena oleva RoPS nousisi tuomaan väriä eteläpainotteiseen sarjaan. – Olosuhteet eivät ole ongelma. Sinne Pohjanmaalta ehdottomasti kuulutaan. JBK sai kuparisensa rikki tunnin kohdalla VIFK:n oman maalin myötä. –?Toisen puoliajan tekemiseen olen tyytyväinen. JBK:lle ruma tappio kauden päätöksessä. Vaasan IFK haki murskavoiton maalein 1–5 (0–3). – Eiköhän pärjääminen liigassa vaadi maakunnan parhaiden saamista joukkueeseen. Yritetään liigassa samalla joukkueella. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A15 Jarno Herranen KOKKOLA (KP) GBK laittoi naisten Ykkösessä toisena olevan Rovaniemen Palloseuran ahtaalle, mutta pisteille saakka GBK:n taistelu ei riittänyt. GBK:lle arpa toi vastustajaksi porilaisen MuSa:n. – Ei haluttu riskeerata, sillä sarjanousu on meille se juttu. MuSa tulee ensi sunnuntaina Kokkolaan ja sitä seuraavana lauantaina menemme Poriin, tiesi GBK:n kakkosvalmentaja Ilkka Jäntti kertoa. GBK kiusasi, RoPS vei pisteet naisissa LAPUA (KP) Jalkapallon miesten Kolmonen on yhtä ottelua vaille paketissa. Naisten liigassa lisenssin edellytykset liittyvät etupäässä talouspuoleen. Palloliitto oli tiettävästi jo viime maanantaina arponut Ykkösen karsinnan otteluparit. Yksi pallo livahti lisäksi omiin. Meillä oli useampi maalipaikka ja mielestäni olisimme ansainneet tasapelin, GBK:n valmentaja Petri Rintala summasi pettyneenä. Essen maalin viimeisteli Johan Forsén ensimmäisen jakson loppuhetkillä. Mette Lassilan yritys puolestaan leijaili aavistuksen yläriman yli. Sarjan viimeinen peli pelataan ensi viikon torstaina KPS:n saadessa vieraakseen FC Kiiston. Esse IK:n osalta sarja päättyi 1–1 (1–1) -tasapeliin Lapuan Virkiän vieraana. Vieraiden voittomaali oli hieman halvahko, sillä Enni Yli-Suvannon antama kulmapotku leijaili tuulen avustamana suoraan GBK-maalin takakulmaan. Ensimmäisellä puoliajalla olimme muutenkin vähän paineessa, kun RoPS pääsi laitojen kautta myllyttämään, Rintala selvitti. Toisella jaksolla Markus Nordman kasvatti vierasjohtoa. tkaisijaksi Oulussa Maksym Zhychykov pelasi kelpo pelin KPV:n takalinjoilla. Lisäajalla Garret kaunisteli voittonumeroiksi 1–5. Toisella jaksolla Elias Rantala ja Anthony Hannus maalasivat kotijoukkueen voittoon. GBK kuittasi nelisen minuuttia myöhemmin, kun Lassila päätti oppikirjamaisen hyökkäyksen viimeistelyyn lähietäisyydeltä. Runkosarjan päätöskierroksen ottelu Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan päättyi lukemiin 5–2 (2–1). Sofi a Matikainen maalasi kahdesti, Anna Smalley, Jade Montgomery ja Fanny Lindholm kerran. TamU saalisti vieraspelistään tasapelipisteen, joten vaasalaisten kohtalona oli tippuminen Kolmoseen. – Minulla on sopimus jo ensi kaudeksi. Arjan Goljahanpoor vei vierasjoukkueen johtoon. Niin vahva asema jalkapallolla täällä on, Mattsson sanoo. Mutta onko Myranilla edellytyksiä muuhun kuin ranskalaiseen visiittiin. Linus Sandellin kavensi nosti vielä GBK:n sarjakärkeen, mutta TPV iski vielä varsinaisen peliajan lopussa. Leveä voitto jäi vaasalaisille laihaksi lohduksi. Esse IK päätti tasapeliin, Akatemialle ja PeFF:lle tappiot gaympyröihin ”Ilman muuta Myranin kelpaa mennä liigaan” Seppo Luokkala (KP) Palloliiton kokkolalainen varapuheenjohtaja Katri Mattsson puhui perjantaina Myranin järjestämässä tapaamisessa ja oli lauantaina kukittamassa liiganousijat. Vaasalaisten kolmannen osuman teki Miikka-Mathias Virta. Kolmen maalin voitto nosti TPV:n maalierolla sarjan ykköseksi ohi GBK:n. KPV Akatemia hävisi Kristiinankaupungissa Sporting Kristinalle 3–1 (1–1). PEKKA PEURA TAMPERE (KP) GBK kärsi pitkästä aikaa tappion miesten jalkapallon Kakkosessa. Kolme liigamestaruutta aikanaan voittanut ex-pelaaja toivotti Myranin tervemenneeksi ylimmälle tasolle. Harmi, ettei täältä oltu tänä vuonna korkeimmalla tasolle. Käytännössä sijoituksilla ei ollut isoakaan merkitystä. Lisää tuli jakson puolivälissä, kun Mustafa Mäki teki vieraiden kolmannen maalin. Neloseen putoava PeFF hävisi Vaasan Pallo-Veikoille 0–3 (0–0). GBK tuli toiseksi Kakkosen lohkossa PIETARSAARI (KP) JBK:n kausi jalkapallon miesten Kakkosessa päättyi rumaan kotitappioon. Se näkyi kentällä, sillä vaasalaiset menivät vajaassa vartissa 0–2-johtoon Joonas Pitkäkankaan ja Ian Garretin osumilla
West Ham siirtyi johtoon viidennellä peliminuutilla, kun Felipe Anderson ohjasi pallon maalin edestä verkon perukoille. Koko ajan oli selvää, että KuPSin toinen maali on lähempänä kuin VPS:n tasoitus. Tasatulos nosti kuusi avausotteluaan voittaneen Liverpoolin 19 pisteeseen. Niin kävi lauantaina Vaasassa VPS:n ja KuPSin jalkapalloliigan ottelussa. (Nähty on) järjetöntä puuhaa, Vasara jatkoi. mestaruutta lauantai-iltana. City kukisti lauantaina kotonaan Brightonin 2–0. Toisella jaksolla hallinta kääntyi, mutta Honka vältti kauden kolmannen tappion viheriöllään. Kandji ylsi pallon kera puolesta kentästä aivan HJK:n maalille asti, mutta hyökkääjän kauden 16. City ja Liverpool porskuttavat kärjessä Eden Hazardin maali ei riittänyt Chelsealle voittoon Eden Hazard vei Chelsean johtoon Liverpoolia vastaan. –?Vesku (Vasara) tyhjensi pöydän. –?Toivon, että kunnioitus faneilla löytyisi toisiaan kohtaan. Tämä (nähty) ei tietenkään kuulu tähän –?eikä mihinkään muuhunkaan lajiin, Hongan valmentaja Vesa Vasara tuomitsi. Manchesteriläisten avausosumasta vastasi ensimmäisellä puoliajalla Raheem Sterling, joka ohjasi pallon maalin edestä verkon perukoille. Lontoolaisryhmän toinen osuma nähtiin avauspuoliajan lopussa kulman jälkitilanteesta, kun pallo meni ManUn Victor Lindelöfi stä omaan maaliin. Järjestysmiehet, mellakkapoliisit ja kolme myös viheriölle karauttanutta ratsupoliisia saivat kaaoksen kuriin nopeasti. Panen nimeni alle, HJK:n Lehkosuo yhtyi kollegansa tuomioon. Siitä syystä KuPS voitti vierasottelunsa 3–0 (1–0). –?Alussa pelasimme juuri siten, miten Kemi halusi meidän pelaavan. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A16 Urheilu Tapio Keskitalo HELSINKI/LONTOO (STT) Belgialaistähti Eden Hazard on osoittanut lukemattomia kertoja olevansa Chelsealle huipputärkeä pelaaja. Maalin makuun pääsivät Issa Thiaw, Iiro Järvinen, Jani Tanska ja Ilari Mettälä. PS Kemin valmentaja David Hannah harmitteli heikkoa erikoistilannepuolustamista, sillä Ilves teki kaksi maalia kulmapotkuista. Toisella puoliajalla molemmat joukkueet onnistuivat viimeistelyssä kertaalleen. Ilves jyräsi PS Kemin yli Rauno Laine TURKU (STT) IFK Mariehamnin Simon Silverholtin tasoitusmaali Interiä vastaan toi joukkueelle tärkeän pisteen miesten jalkapalloliigassa lauantaina. Ensimmäinen puoliaika oli maaliton, vaikka molemmat maalivahdit olivat täystyöllistettyjä. Chelsea on sarjakolmosena kaksi pistettä Cityä ja Liverpoolia perässä. EPA/WILL OLIVER Tomi Siren ESPOO (STT) Hongan ja HJK:n välinen miesten jalkapalloliigan ottelu päättyi maalittomaan pistejakoon ja joukkohulinaan. KuPS synkensi VPS:n illan Jussi Vainikka TAMPERE (STT) Ilves nautiskeli jalkapalloliigassa tärkeän 4–0-voiton PS Kemistä vahvan toisen puoliaikansa ansiosta. Kamppailun yksittäisestä näyttävimmästä suorituksesta vastasi Hongan Kandji. Ilveksen käskyttäjä Jarkko Wiss näki joukkueensa pelanneen alussa liian varovaisesti, mutta oli tyytyväinen toisen puoliajan tasonnostoon. Vierastasapelillä maarianhaminalaiset kurottivat eron sarjakarsijan paikalla olevaan Turun Palloseuraan kahteen pisteeseen. Metroderbyksi kutsutun Hongan ja HJK:n välisen ottelun avausjaksoa vei vahvasti kotijoukkue, mutta Honka ei onnistunut viimeistelyssä lukuisista paikoistaan. Lauantaina West Ham voitti kotonaan ManUn 3–1. Silvelholt pääsi oikealta laidalta läpi ja nosti pallon onnekkaasti maalivahti Henrik Moisanderin yli. –?Totta kai haluaisin, että fanit ja yleisö kunnioittaisivat meidän duuniamme. Petteri Pennanen laukoi 16 metristä vapaapotkun tarkasti takanurkkaan. Tällä kaudella Hazard on viimeistellyt jalkapallon Englannin Valioliigassa kuusi maalia, kun Chelsealla on takanaan seitsemän ottelua. Tauon jälkeen Ilves otti komennon ja latoi taululle Kemin kannalta rumat lukemat. Silverholt viimeisteli 1–1-lukemiin päättyneen ottelun tasoituksen 78. Paine Mourinhon hartioilla kasvaa koko ajan, sillä ManU putosi tiistaina liigacupista. VPS pelasi 20 minuuttia, mutta sen jälkeen pelin kulkua hahmotti KuPS. Muutaman hyvän maalipaikan jälkeen KuPS raateli VPS:n puolustuksen tuuliajolle ja Ats Purje teki johtomaalin. Lauantain tulosten myötä pronssista taistelevat Ilves, KuPS ja Honka ovat kaikki 49 pisteessä. MANCHESTERIN TOISELLA suurseuralla eli Manchester Unitedilla riittää tuskaa. Jose Mourinhon valmentama ManU on sarjassa vasta kymmenentenä kerättyään seitsemästä ottelustaan kymmenen pistettä. Vaasan Palloseura odottaa kauden loppumista, ja Kuopion Palloseura tähtää mitaleille. Toisella jaksolla nuoret pojat uskalsivat pelata palloa eteenpäin. Pennasen maali vei ottelun tilanteeseen 2–0. Joukkue on tasapisteissä sarjakärki Manchester Cityn kanssa. –?Ei siinä usko mennyt, mutta kova tie oli kuljettavana, viittasi VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen kahden maalin tappioasemaan. Klubin fanipäädyn ennenaikaisesta ja tyystin väärässä paikassa huonolla tavalla Espoossa tapahtuneesta riehumisesta ei Lehkosuokaan tykännyt. Ensimmäinen maali avasi tilanteen lopullisesti, Wiss sanoi. KuPSin kolmannen maalin teki Ville Saxman. Lauantaina Hazard laukoi takanurkkaan ottelun avausosuman, kun kotijoukkue Chelsea pelasi kärkipelissä Liverpoolin kanssa 1–1-tasatuloksen. Isäntien Lucas Kaufmann, Macoumba Kandji, Duarte Tammilehto ja Henri Aalto hukkasivat ohikuteihin paikkansa. Ottelun loppunumerot iski toisella jaksolla Sergio Agüero. minuutilla. Chelsean riemu loppui kuitenkin ottelun päätösminuuteilla, kun Daniel Sturridge tykitti komealla kaukovedolla Liverpoolin tasoihin. HJK:n valmentaja Mika Lehkosuo oli edellä ehtinyt kertoa, että joukkue juhlisi Tampereella kuluvalla viikolla aiemmin varmistunutta seurahistorian 29. Voittoon maali ei riittänyt, vaan Daniel Sturridge tykitti tasoituksen komealla kaukovedolla. IFK Mariehamnille tärkeä piste. HJK:n kannattajapäädystä livisti kymmeniä häiriköitä kentälle provosoimaan espoolaiskannattajia. peliminuutilla. osuma jäi täpärästi syntymättä. Valioliigan maalipörssin kärjessä oleva belgialainen juhli osumaansa 25. Arsenal kukisti kotonaan Watfordin 2–0, Everton kotonaan Fulhamin 3–0, Wolverhampton kotonaan Southamptonin 2–0, Tottenham kaatoi vieraissa Huddersfi eldin 2–0 ja Leicester vieraissa Newcastlen 2–0. Kun KuPSin maali tuli, se oli hieno. Valmentajat tuomitsivat Espoon kannattajarähinän Seppo Hautala VAASA (STT) Kun kahdella joukkueella on aivan erilainen lähtökohta peliin, usein se joukkue, jolla on saavutettavaa, korjaa voiton. –?Yksi maaleista oli paitsio, toinen oma osuma ja kolmas tuomarivirhe, mutta ensi peliimme meidän täytyy saada parempi alku, Mourinho purnasi BBC:lle
Huddersfi eld–Tottenham 0–2 (0–2) 25. 24 13 6 5 43– 21 45 EIF............................. Kokenut Määttä johti peliä tutun varmasti. 22 6 1 15 26– 55 19 TP-47 ........................ 22 5 7 10 29– 33 22 Kraft ......................... Henri Heikkilä syötti laidasta maalille, jossa vapaaksi juosseella Kai Paakkarilla oli helppo työ hoidella pallo maaliin. Naisten Ykkönen GBK RoPS 1-2, Kufu98 PK-35 1-4, HPS FC Sportj 4-2, FC Hertta PKKU 4-1, IK Myran TPV 9-0. Everton–Fulham 3–0 (0–0) 56. 10 9 1 46– 11 28 SJK ............................ 22 10 1 11 50– 42 31 SIF ............................. Hän on toiminut aiemmin kaksi kautta Tiikereiden kakkosvalmentajana. Tiikereille piste YLIVIESKA (KP) Miesten ykköspesiksen Ylivieskan Kuula hankki kolme superpesiskokemusta omaavaa pelaajaa, kun Ville Majava, Eetu Suni ja Jaakko Kemppainen liittyvät vahvuuteen. Emme onnistuneet saamaan pallollista peliämme kuntoon, ja jalkapalloa pelaavien miesten poissaolo on ollut ongelmamme aina kauden alussa. Muhoksen Pallo-Salamoiden kasvatti liittyi joukkueen vahvuuteen kauden puolivälin paikkeilla. Tiikereiden kuusikkoon kuuluivat passari Kalle Määttä, hakkuri Edvarts Buivids, yleispelaajat Jiri Hänninen ja Aleksandrs Kudrjashovs sekä keskipelaajat Antti Leppälä ja Simon Hone. Albion Ademi 1–0, 77. Daniel Sturridge 1–1. VIFK, Närpes Kraft ja TP-47 putoavat Kolmoseen. Erotuomari: Jani Laaksonen. 22 8 5 9 38– 33 29 KPV/Ak ..................... Kemppainen on pelannut Lipossa kymmenessä miesten superpesisottelussa. 7 3 3 1 8– 6 12 Bournemouth .............6 3 1 2 10– 11 10 Manchester U ............. 22 1 3 18 18– 74 6 B-poikien Ykkönen lohko C Syksy OTP VPS-j 2-1, OLS JJK 1-4, JIPPO-j SJK 0-1. 22 7 7 8 33– 36 28 VPV ........................... Arsenal–Watford 2–0 (0–0) 81. 22 8 2 12 24– 38 26 JBK ........................... KPV: Teppo Marttinen, Ville Koskimaa, Sebastian Mannström (v), Kalle Multanen, Harri Heiermann (v) (65. Vili Lankinen 0–2, 68. Yleisöä: 1?235. Ville Saxman 0–3. TOISELLA PUOLIAJALLA alkoi tapahtua. JJK–HIFK 0–2 (0–0) Klubi 04–AC Kajaani 5–3 (0–1) KPV ........................... Cenk Tosun 2–0, 89. Nyt isolla peliajalla oli neljä sellaista pelaajaa, jotka eivät ole aiemmin pelanneet liigassa, Kimmo Mattila summasi. Gylfi Sigurdsson 1–0, 66. 24 4 8 12 31– 44 20 Klubi 04 .................... Kalle Multanen 2–2, 87. Yleisöä: 3?198. 23 9 6 8 31– 27 33 KTP ........................... Kotijoukkue menetti Alahärmän Kisalle vain yhden erän ja vei kamppailun nimiinsä lukemin 3–1 (25–17, 25–13, 20–25, 25–22). Maalia oli jälleen junailemassa Rautiainen, joka karkasi laitaa pitkin vieraspäätyyn ja syötti maalinkulmalle, jonne liukunut Janne Kosunen siirsi kotijoukkueen johtoon. Se kuitenkin kostautui, kun kotijoukkueen sankari Markus Rautiainen upotti voitto-osuman tyhjiin. Iiro Järvinen 2–0, 77. 7 4 1 2 11– 8 13 Leicester ..................... Felipe Anderson 1–0, 43. 10 2 1 7 17– 27 7 WJK/YJ .......................9 2 1 6 14– 24 7 JJK/2 ..........................9 2 1 6 11– 24 7 Seuraavat ottelut: 30.9. JoSePa sai kulmapotkun, josta pallo löysi tiensä Janne Kosuselle suoraan vetopaikkaan. Jesus Alberto Alvarado Morin 2–1, 46. IK Myran ...................20 16 2 2 61– 12 50 PK-35 ........................20 14 1 5 46– 18 43 RoPS .........................20 14 1 5 52– 28 43 HPS ...........................20 13 2 5 70– 27 41 VIFK ...........................19 11 3 5 44– 22 36 PKKU ........................20 8 3 9 25– 29 27 GBK...........................20 7 3 10 34– 50 24 TuWe .........................19 6 6 7 16– 33 24 FC Hertta ..................20 6 1 13 37– 59 19 Kufu98 .....................20 4 3 13 17– 39 15 FC Sport-j ..................20 4 2 14 27– 54 14 TPV ...........................20 1 3 16 12– 70 6 Seuraavat ottelut: 30.9. Jani Tanska 3–0, 83. KPV Tervarit-j, TP-47 WJK/YJ, NFF/Kanu YJ JJK/2. Akaalla on hyvä kotiyleisö ja pieni sali (Toijalan monitoimihalli), mutta se ei ole mikään selitys, kertoi Keskisipilä. Jere Mäkinen tuli päätöserän alkuvaiheessa Hännisen paikalle. Sergio Agüero 2–0. MM-kisoista loppuviikosta palannut libero Niklas Breilin oli myös heti sarja-avauksessa. Ensimmäinen peli näkyi siinä, että tuli pitkiä pisteputkia, Keskisipilä jatkoi. Simon Silverholt 1–1. Kuulalle kolme vahvistusta 2Jalkapallo Miesten liiga: Honka–HJK 0–0 Erotuomari: Mattias Gestranius. Inter–IFK Mariehamn 1–1 (0–0) 47. – Akaa oli koko erän niskan päällä ja pari pinnaa edellä. 7 5 2 15– 5 17 Tottenham .................. – Käytännössä tämä oli päävalmentajaurani ensimmäinen liigakoitos. VIFK TuWe. Sigurdsson 3–0. Multanen 2–3. Marko Arnautovic 3–1. Vieska Wolley avasi terävästi Ismo Kunelius JOUTSA (KP) JoSePa–Sievi FS 4–3 (0–0) Futsal-liigan avauskierroksen suurin yllätys nähtiin Joutsassa, jossa sarjanousija Joutsan Seudun Pallo kukisti värikkäiden vaiheiden jälkeen Sievi FS:n. Miesten Kolmonen I-JBK SIF 2-2, Sporting KPV/Ak 3-1, Korsnäs FF VPS-j Ak 1-2, Virkiä Esse IK 1-1, PeFF VPV 0-3. Omia virheitä tuli etenkin hyökkäysratkaisuissa. 0–1, 73. 7 4 3 13– 10 12 Wolverhampton ......... 22 6 6 10 35– 52 24 Esse IK ...................... Mikko Keskisipilä valmensi ensimmäisen kerran päävastuussa Mestaruusliigassa. Jamie Vardy rp. Sarjanousija yllätti Sievi FS:n 2Futsal Miesten futsal-liiga: Mad Max–PP-70 5–3 (2–0) PJK–FC Kemi 1–4 (0–1) GFT–Ilves FS 7–2 (2–1) JoSePa–Sievi FS 4–3 (0–0) Pasi Honkanen AKAA Akaa-Volley–Tiikerit 3–2 (25–20, 27–29, 17–25, 25–23, 15–12) Kokkolan Tiikerit aloitti lentopallon Mestaruusliigan Akaa-Volleytä vastaan. – Neljännen erän tappio jäi harmittamaan, mutta toisaalta voittamamme kakkoserä olisi voinut kääntyä meidän tappioksi. – Kokonaisuutena on positiivinen fi ilis. 10 4 4 2 28– 22 18 VPS-j ......................... Harry Kane 0–1, 34. EIF–Jaro. Sunnuntaina huilataan, mutta jatkamme treenaamista maanantaina, Keskisipilä sanoi. 7 2 3 2 11– 11 9 Crystal P .....................6 2 1 3 4– 6 7 West Ham ................... 23 11 3 9 33– 26 36 Haka ......................... Hakkuri Buivids oli tehokkain, sillä hän voitti 28 pistettä ja keräsi tehosaldoksi +16. 29 8 13 8 26– 28 37 Inter ..........................30 9 9 12 33– 40 36 SJK ............................ Keskisipilä tuurasi aiemmin yhdessä ottelussa sairaslistalla ollutta Tommi Tiilikaista. 24 14 4 6 34– 24 46 HIFK .......................... –?Valmentaja on pettynyt ja pelaajat ovat pettyneitä, sillä tietenkin haluamme voittaa näitä pelejä. Englannin Valioliiga: West Ham–Manchester United 3–1 (2–0) 5. 29 7 7 15 25– 33 28 IFK Mariehamn .........30 7 7 16 33– 55 28 TPS ........................... Tiikerit johti neloserää 20-17 ja 22-19, mutta Akaa sai käännettyä erän voitoksi. SIEVI FS TASOITTI sekakentällisellä. 7 3 1 3 10– 12 10 Everton ....................... 22 18 2 2 58– 22 56 FC Kiisto .....................21 15 4 2 62– 27 49 Korsnäs FF ................ 22 8 3 11 43– 38 27 I-JBK ......................... 22 4 5 13 44– 81 17 PeFF ......................... Hetkeä myöhemmin kotijoukkue kaatoi lisää kylmää vettä Sievin niskaan. 7 6 1 15– 3 19 Chelsea ....................... 7 6 1 21– 3 19 Liverpool .................... VPS-j Ak .................... JoSePa saikin jo avausjaksolla koko tukun tekopaikkoja ja vierasveskari Miika Toivola sai venyä parhaimpaansa pitääkseen maalinsa puhtaana. Patrick Poutiainen), Charalampos Chantzopoulos, Maksym Zhychykov, Ville Huuhka, Pavel Marin (90. Erotuomari: Atte Jussila. oma maali 1–0, 83. 23 10 9 4 31– 23 39 AC Oulu ..................... TPV ........................... 7 2 5 4– 10 2 Cardiff .........................6 2 4 3– 14 2 Huddersfi eld............... Ilari Mettälä 4–0. Kovan heittovoiman omaava Kemppainen oli yksi tärkeimmistä palasista Kuulan nousujohteisessa loppukaudessa. Siinä se myös onnistui. JJK ............................ Reza Karmollachaab), Cesar Hinestroza, Patrick Byskata (90. Newcastle–Leicester 0–2 (0–1) 30. TPV ja GBK nousukarsintoihin. 29 6 8 15 30– 45 26 PS Kemi ....................30 4 6 20 25– 56 18 Miesten Ykkönen: AC Oulu–KPV 2–3 (2–1) 2. 10 7 3 30– 8 27 JIPPO-j ...................... 24 5 6 13 37– 50 21 JJK ............................ Issa Thiaw 1–0, 59. Keskisipilän mukaan Breilinin tulo vasta torstaina vaikutti, vaikka hän jäikin vähällä vastaanottovastuulle. Jakson alussa nähtiin Sievi FS:n liigakauden ensimmäinen maali. Pystymme olemaan parempia. Yleisöä: 1?313. 22 15 4 3 59– 25 49 KPS ............................21 10 2 9 42– 36 32 Sporting .................... 22 3 5 14 24– 45 14 Sarja päättynyt. Raheem Sterling 1–0, 65. Seuraavaksi tehokkaimmat pistemiehet olivat Aivar Vilu ja kapteeni Jari Tuura. Ilves–PS Kemi 4–0 (0–0) 52. Yleisöä: 2?095. 10 5 3 2 20– 15 18 TP-47 ..........................9 5 2 2 15– 13 17 OTP ........................... Yleisöä: 1 477. Leppälä (10 voittopinnaa/+9), Kudrjashovs (17/+7), Hone (9/+4) ja Hänninen (11/+1) antoivat tulitukea. 10 4 6 14– 25 12 KPV .............................9 3 1 5 16– 21 10 NFF/Kanu YJ ..............9 3 6 11– 31 9 Tervarit-j .....................9 2 2 5 19– 20 8 OLS .......................... Suni edustanut kahdella edellisenä kautena Oulun Lipon superpesisjoukkuetta, joissa miehen tilille on kertynyt yhteensä 25 ottelua. JoSePa jaksoi kuitenkin yrittää ja se saikin palkintonsa, kun Markus Rautiainen upotti tasoituksen lujalla vaparilla. Kane rp. Peli oli sellainen, mikä meidän taso on tällä hetkellä, Keskisipilä arvioi. Yleisöä: 779. Jäljellä on vielä 31 matsia. 22 6 6 10 22– 36 24 TamU ........................ Manchester City–Brighton 2–0 (1–0) 29. Wolverhampton–Southampton 2–0 (0–0) 79. Sen latasi kovapotkuinen Radik Akhmetkhanov Jarmo Junnon tarjoilusta. 7 2 5 3– 16 2 2Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Hurrikaani–Loimu 3–1 (25–23, 16–25, 25–16, 25–19), Akaa-Volley–Tiikerit 3–2 (25–20, 27–29, 17–25, 25– 23, 15–12), Savo Volley–Vantaa Ducks 3–0 (25–19, 25–18, 26–24). Pattijoen Urheilijoiden kasvatti on pelannut urallaan yhteensä 82 Miesten superpesisottelua. 7 1 2 4 8– 16 5 Burnley .......................6 1 1 4 7– 10 4 Newcastle ................... 7 5 2 14– 7 15 Arsenal ....................... Sievi FS:n Henri Heikkilän, Jarmo Junnon, Radik Akhmetkhanovin ja Jesse Heinosen muodostama ykköskenttä loi luonnollisesti tilanteita, mutta nelikon huilatessa vierasjoukkue oli ahtaammalla. Kohta kolisi jälleen toisessa päässä. 22 6 4 12 29– 45 22 Virkiä ........................ Miesten Kakkonen lohko C TP-47 Kraft 1-2, JBK VIFK 1-5, KuFu98 TamU 1-1, Hercules SJK II 2-1, TPV GBK 5-2, PK-37 OLS 2-1. 7 1 2 4 6– 11 5 Fulham........................ 22 13 4 5 53– 26 43 Hercules ................... Akaa-Volley hallitsi avauserää, kun kotijoukkueen hakkuri Joni Mikkonen oli tehovireessä. ONS II ..........................11 9 1 1 29– 14 28 Pallokissat ..................11 9 2 44– 13 30 FC Sport-j/1 .................11 8 3 31– 13 26 RoPS ...........................11 7 3 1 22– 8 25 Klubi-36 ......................11 6 2 3 33– 16 20 ONS III .........................11 4 3 4 17– 23 15 TP-47 ..........................11 4 1 6 25– 27 13 GBK.............................11 3 3 5 13– 19 12 FC Sport -j/YJ ..............11 3 2 6 17– 28 11 KPV .............................11 2 1 8 10– 34 7 VIFK/3 .........................11 1 1 9 9– 25 4 Roi Utd ........................11 1 1 9 11– 41 4 Regions Cupin loppuottelu: FC Kiisto–VJS 0–4 (0–1) 35. HJK ...........................30 21 6 3 55– 19 69 RoPS ......................... 24 11 5 8 34– 27 38 Jaro ........................... Yleisöä: 40 625. Vierasjoukkueelta puuttui päälle kentällinen laatua, joten Joutsan Seudun Pallolla olikin hyvät saumat yrittää yllätystä ensimmäisessä liigapelissään. Erotuomari: Antti Munukka. Jere Aallikko 1–1, 37. B-tyttöjen Ykkönen syksy VIFK/3 TP-47 3-1, ONS III KPV 2-1, FC Sport -j/YJ Pallokissat 4-3, Roi Utd RoPS 0-2, Klubi-36 FC Sport-j/1 1-3, GBK ONS II 1-2. Miesten 2-sarja, lohko 1: VieWo–AK 3–1 (25–17, 25–13, 20–25, 25–22).. Tiikereiden oma kasvatti, hakkuri Matias Saviaro pelasi lauantaina Nurmon Jymyn riveissä, koska hänen oli hyvä saada kunnolla pelituntumaa. Manchester C ............. VPS–KuPS 0–3 (0–1) 23. 7 1 2 4 8– 13 5 Southampton ............. Harry Maguire 0–2. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A17 Urheilu Ismo Kunelius YLIVIESKA (KP) Vieska Wolley avasi lentopallon kakkossarjapelinsä kotivoitolla Ylivieskan liikuntakeskuksessa. Teimme liikaa pieniä virheitä koko ottelussa. Mikko Maaranen 0–3, 77. 22 6 5 11 25– 31 23 VIFK .......................... Marcus Rashford 2–1, 74. Yksi Alahärmän kaatajista oli 17 pinnaa takonut hakkuri Aapo Oulasmaa. Matias Pyysalo 0–4. Tämä oli tasainen matsi, sillä peli olisi voinut kääntyä miten vaan. Kotijoukkue vei pitkän kaavan, viiden erän ottelun luvuin 3-2. 24 4 7 13 27– 52 19 Seuraava ottelu: 30.9. Robert Gädda 0–1, 56. 7 2 1 4 8– 12 7 Brighton ..................... Sebastian Mannström 0–1, 27. 0–2. 23 7 6 10 29– 36 27 AC Kajaani ................ oma maali 2–0, 71. Henri Myntti). 29 15 8 6 37– 22 53 KuPS .........................30 14 7 9 50– 35 49 Honka .......................30 12 13 5 45– 32 49 Ilves ..........................30 14 7 9 45– 37 49 VPS ...........................30 10 11 9 35– 37 41 FC Lahti..................... Ivan Cavaleiro 1–0, 87. Atte Häivälä teki vielä kavennusmaalin, mutta sen jälkeen aika loppui vierasjoukkueen kannalta kesken. Chelsea–Liverpool 1–1 (1–0) 25. Tiikerit käänsi pitkän kaavan jälkeen toisen erän voitoksi, kun Kudrjashovs niittasi päätösluvuiksi 29-27. 22 16 3 3 47– 19 51 GBK........................... Majava siirtyy Kuulan vahtuuteen KeKistä, jossa mies oli nostamassa Kiriä Superpesikseen. VieWo:n päävalmentaja Tommi Sorvoja totesikin joukkueensa esittäneen jopa yllättävän ehjän suorituksen kauden avauspeliksi. Eden Hazard 1–0, 89. Erotuomari: Daniel Enkvist. Naisten Mestaruusliiga: Nurmon Jymy–Hämeenlinnan Lentopallokerho 2–3 (25–18, 15–25, 16–25, 25–21, 11–15), OrPo–WoVo 3–0 (25–23, 25–23, 25–22). 7 5 2 14– 9 15 Watford ...................... 22 14 1 7 48– 29 43 KuFu98 ..................... Mesut Özil 2–0. Tiikerit vei selkeästi kolmannen erän ja oli pitkään johdossa myös neljännessä erässä. Kemppainen ihastutti otteillaan jo viime kaudella Kuulan paidassa. Jonny Castro 2–0. Petteri Pennanen 0–2, 72. Kokonaisuutena peli oli isännillä hyvin hallussa, eikä pinnojen jääminen Ylivieskaan ollut missään vaiheessa suuremmin uhattuna. Erotuomari: Petri Viljanen. 22 10 4 8 30– 31 34 PK-37 ........................ 22 7 3 12 30– 41 24 OLS ........................... –?Anssi Karvonen pyöritti passarina peliä erinomaisesti ja sai myös keskimiehet hyvin peliin mukaan, kiitteli Tommi Sorvoja omiaan. – Helpot tilanteet on pystyttävä käyttämään hyödyksi. Jalkapallon Kakkosessa pelaavien miesten puuttuminen kokoonpanosta sai Sievi FS:n lähtemään kovin siipirikkoisena kauden avauspeliinsä. Lopussa Sievin päävalmentaja Kimmo Mattila vaihtoi Heikkilän lentäväksi maalivahdiksi. Ats Purje 0–1, 67. 22 16 3 3 51– 25 51 SJK II ........................
Imatran Ketterä joutui taipumaan voittolaukauskisassa. Forssan todella tehokkaasti syksyn aloittanut ykkösketju oli vaarallinen myös Kalajoella. Oskari Hakomäki keräsi tehot 2+2. Joukkueen kärkihyökkääjistä joutuvat Jarno Palola ja Janne Myllymäki jättämään tämän viikonlopun pelit väliin. RoKin maalivahti Rasmus Reijolalle kirjattiin erässä neljätoista torjuntaa, kun kotiveskari Justus Annunen pysäytti vain neljä kiekkoa. 2–2-tasoituksen teki ylivoimalla Reinis Martins Lejnieks. Olimme sen verran hyvin pelissä kiinni. CLAS-OLAV SLOTTE SEINÄJOKI (KP) Muik Hockey jatkaa Suomi-sarjassa nollakerhossa kolmen pelatun kierroksen jälkeen. Muik edelleen nollakerhossa PIETARSAARI (KP) Jeppis Hockey osoitti tehokkuuttaan jääkiekon II-divisioonan lauantaisessa paikallisottelussa ja peittosi IFK Lepplaxin vahvan toisen erän turvin lukemin 8–2 (1– 1, 5–1, 2–0). Toisessa erässä kotijoukkue karkasi. Muik tasoitti ensimmäisen erän lopussa, kun Artjom Gornostajev osui ylivoimalla. Kotijoukkue oli aavistuksen terävämpi ja voitti pelin ansaitusti maalein 5–2 (1–0, 2–2, 2–0). JATKOAJALLE MENTIIN, kun RoKin Olli Rönkkö unohdettiin luukulle vapaaksi ja tilanne tasan 4–4. Kolmannessa erässä tolppien väliin osui vain kotijoukkueen pelaajat. Toisen erän puolivälissä LiKi karkasi kolmen maalin johtoon Niko Kärjen ja Saku Tervosen maaleilla. 3–3 puolestaan oli William Björkmanin tekosia toisen erän viimeisellä minuutilla. Matti Toskala tasoitti pelin myös yv-tilanteesta. Loppullisen niitin iski Hermeksen kolmikko, jossa Jussi Nättinen ja Juho Korhonen pohjustivat ja pelasivat Markkulalle avopaikan. Maalin värkkäsi vieraiden ykköshyökkääjä Kasper Elo, joka oli vahvasti osallisena RoKin toiseen osumaan. –?Hyvin on sarja lähtenyt käyntiin, myhäili Hermeksen valmentaja Janne Tuunanen. JHT oli parempi kärkiottelussa Lasse Gran KOKKOLA Hermes–RoKi ja 5–4 (1–2, 2–1, 1–1, 1–0) Hermes otti kauden toisen voittonsa, kun RoKi kellistyi kotiavauksessa Samu Markkulan jatkoaikamaalilla. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A18 Urheilu KALAJOKI (KP) Jääkiekon Suomi-sarjan avauskierroksilla juhlineet JHT ja Forssan Palloseura tarjosivat 175 katsojalle suhteellisen hyvätasoisen kiekkoillan. Lepplax iski heti 21 sekunnin kohdalla ylivoimamaalin. FPS kävi toisessa erässä johtoasemassa, mutta toiselle erätauolle mentiin numeroissa 3–2 Eetu Rissasen ja Juho Takkulan maalattua. Janne Boström viimeisteli LIFK:n 4–2-kavennuksen. Alku, viisi pistettä kahden kierroksen jälkeen on viime kauteen verrattuna huikea parannus. Kakkoserässä Hermes vei ja RoKi vikisi. Petri Viitamäen, Jesper Peltolan ja Elias Märijärven maalit johdattivat S-Kiekon 6–3-voittoon. Ylivieskalaisten tolppien välissä pelannut Tuomas Hultqvist torjui 54 kertaa.. Joakim Lindqvist viimeisteli. – En ollut huolissani missään vaiheessa. Sundfors teki ottelun avausmaali ja sinetöi pisteet 4–2-osumallaan. Rintasalolle merkittiin tehot 1+1. SEITSEMÄN MINUUTIN kohdalla RoKi avasi maalihanat. Muikin maalilla Mathias Biskop joutui urakoimaan huomattavasti enemmän kuin virkaveli Juho Niku. Männistö tasoitti pelin ylivoimalla 4–4:ään ja onnistui ainoana maalaamaan rankkarista. Ylivoimakuvio toimi ja liukas Joonas Niemelä laittoi mustan rysään. Kotijoukkueen paras ketju sentterinä Oskari Uomala laidoillaan Niemelä ja Markkula värkkäsi 3–2-johtomaalin. Lauantaina Muik kärsi tappion Seinäjoen SKiekolle osumin 6–3 (1–1, 2–2, 3–0). Lisäksi Juuso Hämäläinen kärsii edelleen pelikieltoa. Maali oli Niemeälle illan toinen. Biskop torjui 45 kertaa, kun Haapavedeltä lähtöisin oleva Niku selvisi 24 torjunnalla. Kotijoukkueella oli muutama heikko hetki ottelussa. Niemelä teki kypärätempun ja Markkula summasi viisi tehopistettä. Hermes oli kestänyt kaksiminuutisen, mutta paine jatkui ja Justus Annunen, joka debytoi Hermeksen paidassa, joutui antautumaan. Viime syksynä vasta yhdeksän kierroksen jälkeen vastaava määrä pisteitä oli pistepussissa. Osuman sai nimiinsä Elias Honkakoski. Vajaassa viidessä minuutissa tultiin rinnalle ja ohi. Vastaaviin maalijuhliin kuin edellisenä viikonloppuna ei tuo kolmikko kuitenkaan päässyt. YJK sai kuparisensa rikki ajassa 56.42, kun joukkue haki kavennusta ylivoimalla ja ilman maalivahtia pelaten. Maalinteossa onnistuivat lisäksi Sebastian Rajala, Jani Salmi sekä Joonas Pääjärvi (2). RoKi päästettiin heti kättelyssä kokeilemaan kahdella nollaa vastaan, mutta Annunen torjui Justus Hermosen laukauksen. –?Avauserässä ei vielä oltu terävimmillämme. Hermes jatkaa voittoputkessa Samu Markkula kruunasi viiden tehopisteen iltansa jatkoaikamaaliin Joonas Niemelä ja Samu Markkula pitivät huolen, että RoKi-vahti Rasmus Reijolalla riitti tukalia hetkiä. Ottelun avausmaalin teki kotiLiKi liian kova YJK:lle IMATRA (KP) Kokkolan Hermeksen A-nuorten joukkue pääsi vihdoin nollakerhosta jääkiekon nuorten Mestiksessä. Kaksikko Samu Markkula ja kiekossa viihtyvä puolustaja Sebastian Moberg teki esityön. Kalle Männistön maalit olivat Hermekselle arvokkaita. Hermeksen kausi jatkuu kotihallissa keskiviikkona, vastaan tulee nollakerholainen IPK. Hermes pääsi viimein pisteille joukkueen Kalle Hyvärinen ajassa 15.30. Ottelun avausmaalin teki S-Kiekon Tomi Poikonen. –?Hermes oli tänään parempi, mutta roikuttiin jotenkin mukana, lähinnä ylivoimamaalien ansiosta, RoKin valmentaja Santeri Immonen tunnusti. Toisessa erässä Hermeksellä oli etsikkoaika tehdä pesäero, mutta laukauksissa ei sihti ollut kohdallaan. Toinen erä mentiin samalla kaavalla: S-Kiekko maalasi ensin ja Muik kuittasi hetkeä myöhemmin. Hermeksen valmentaja Tuunanen harmitteli toisen erän tapahtumia, kun ei pystytty enempään kuin kahteen maaliin ja tarjottiin lisäksi vieraille 3–3-tasoitus. Niklas Sundforsin ja Tommi Rintasalon muodostama tutkapari toimi jälleen moitteetta. Molemmilla joukkueilla oli loppuminuuteilla momentuminsa, mutta vasta jatkoaika toi ratkaisun. Tämä ottelu osoitti, että pystymme voittamaan ihan sarjan parhaimpiin kuuluvia joukkueita, iloitsi JHT:n valmentaja Timo Seikkula. Tasoituksen 2–2 laukoi puolustaja Juho Korhonen maskin takaa. Hermeksen muista maaleista vastasivat Patrik Jääskeläinen, Joonas Hatula ja Miro Haikonen. Toskalan saldo oli 2+1. Kolmanteen erään Hermes sai unelma-alun, kun vain yksitoista sekuntia ehti kulua ja ykkösketju iski 4–3-johto-osuman hienon sommitelman päätteeksi. Jeppis takoi kahdeksan LIMINKA (KP) Limingan Kiekko nappasi 4–1 (1–0, 2–0, 1–1) -voiton Ylivieskan Jääkarhuista jääkiekon II-divisioonassa. Loppuluvut olivat 4–5 (1–2, 1–0, 2–2, 0–0, 0–1). JHT jatkaa sarjaa tappioitta pienistä harmeistaan huolimatta. Väliin mahtui Hermeksen 1–1-tasoitus. Laituri Markkula ei erehtynyt ja Hermes jatkaa kahden kierroksen jälkeen ilman tappiota. Sellainen osui päätöserän puoliväliin ja päättyi, kun Sundfors kävi tekemässä tärkeän osuman. Hermeksen voitto kotiavauksessa oli ansaittu, mutta vaati täyden päivätyön. Oltiin vasta neljän aikaan aamulla kotona Turun reissulta, Tuunanen puntaroi käynnistymisvaikeuksia
2. 7 2 2 2 1 19– 17 12 KooKoo ......................... Tiia Isokääntä teki JHT:n maalilla minkä pystyi, mutta lopulta RoKi sai maalihanansa auki tehden ottelun neljä viimeistä maalia. erä: 4.44 Olavi Vauhkonen (Oskari Manninen) 0–1, 17.22 Roope Talaja 0–2 2. Andy Murrayn tenniskausi päätökseen Kärpät–Lukko 6–2 (0–1, 3–0, 3–1) 1. erä: 36.37 Otto Leskinen (Balazs Sebok-Toni Hyvärinen) 1–1. Toisessa erässä kaikki kääntyi. Hallitsevan mestarin puolustus pitää ja hyökkäys on herännyt. 3 1 2 7– 8 3 Riemu ............................ 3 2 1 16– 6 8 D-Kiekko ....................... 2. S-Kiekko ........................8 6 2 44– 24 18 RoKi ............................... LAIHIA (KP) Nibacos jatkaa puhtaalla pelillä salibandyn II-divarissa kahden pelatun kierroksen jälkeen. 2 1 1 7– 6 4 K-Vantaa ........................ Torjunnat: Christian Heljanko T 11+5+2=18 Niclas Westerholm S 6+6+9=21 Yleisöä: 6?315. Viri romahti toisessa erässä KALAJOKI (KP) Rovaniemen Kiekon naisten Mestisjoukkue teki pisteiden valossa täydellisen reissun Kalajokilaaksoon. erä: 1.37 Linus Nyman (Tapio Laakso-Antti Palojärvi) 0–1. Kolmannen erän alussa Jaani Nissilä ja Kasper Harju muuttivat tilanteeksi 2–8. 3 2 1 13– 8 6 HCIK .............................. Jäähyt: KooKoo 5x2 min=10 min, JYP 5x2 min=10 min. 7 2 3 2 28– 21 14 Ilves ............................... erä: Maaliton. Viri oli ottavana osapuolena, kun Papas mätti peräti seitsemän maalia. 3. 7 2 1 4 21– 22 7 Lukko ............................ Kuopiolaiset juonivat helsinkiläisisäntiään kumoon kolmannen erän 2–1-johdollaan, mutta HIFK tasoitti 59 minuutilla ja pisteet jaettiin KalPan eduksi 3–2 päättyneellä voittomaalikilpailulla. 7 4 1 2 23– 18 14 Kärpät ........................... K-Espoo ......................... erä: 21.10 Juho Korhonen (Jussi Nättinen, Markkula) 2–2, 24.36 Niemelä (Markkula, Oskari Uomala) 3–2, 31.32 Ville (Hermonen, Karvinen) 3–3 yv. –?Nilkkavamman takia en pysty täysipainoiseen peliin, Murray sanoi. Lukko johti ensimmäisen erän jälkeen Linus Nymanin osumalla ja oli lähteä toisen erän alun pyörityksellään kahden maalin karkumatkalle. Torjunnat: Emil Larmi H 11+9+10=30 (pois: 57.25–57.33) (pois: 57.58–60.00) Riku Helenius I 7+6+13=26 Yleisöä: 3?888. 7 2 5 23– 37 2 Hermes..........................8 1 7 19– 42 2 B-nuorten Mestiskarsinta Cowboys Hokki 0-7 (0-1, 0-5, 0-1), S-Kiekko KLaser/KKP 4-3 (1-0, 2-2, 1-1), Hermes RoKi 6-3 (4-1, 1-1, 1-1). erä: 25.10 Jasse Ikonen (Tino Metsävainio) 1–1, 26.12 Lasse Kukkonen (Aleksi Mäkelä-Ville Leskinen) 2–1, 26.37 Ville Leskinen 3–1. Torjunnat: Juha Järvenpää K 11+9+13=33 Eetu Laurikainen J 7+5+8=20 (pois: 57.41–60.00) Yleisöä: 3?011. TPS–Pelicans 1–4 (1–2, 0–2, 0–0) 1. Tappara–SaiPa 5–1 (2–0, 2–0, 1–1) 1. 7 4 3 21– 18 12 Pelicans ......................... 5–4 (1–2, 2–1, 1–1, 1–0) 1. 2 1 1 5– 8 3 Ketterä .......................... erä: 3.14 Erik Karlsson (Juha-Pekka Haataja-Anrei Hakulinen) 1–0, 10.34 Juha-Pekka Hytönen (Mikko Kalteva-Jarkko Immonen) 1–1 yv2 2. 7 4 1 2 34– 18 13 K-Laser/KKP ..................9 3 1 5 46– 40 11 JHT ................................ Naisten Mestis JHT RoKi 2-4. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. 3 1 1 1 8– 10 4 Haukat........................... Lund, Markku Taskila, Pelo ja kaksi maalia tehnyt Jami Mattila nostivat Virin lähelle, mutta pisteille saakka loppukiri ei riittänyt. 2 1 1 9– 7 5 Koovee .......................... KeuPa HT–TuTo Hockey 5–3 (0–2, 1–1, 4–0) LeKi–K-Vantaa 5–4 (2–0, 2–1, 1–3) SaPKo–Ketterä 5–1 (0–0, 1–1, 4–0) Peliitat–Koovee 1–6 (1–5, 0–0, 0–1) IPK–Jokipojat 1–4 (1–2, 0–1, 0–1) Jokipojat ....................... Papas karkasi 4–10-johtoon, kunnes Viri sai kirin käyntiin. erä: 7.05 Kasper Elo (Julius Hermonen, Gabin Ville) 0–1, 11.12 Joonas Niemelä (Samu Markkula, Sebastian Moberg) 1–1 yv, 13.48 Hermonen (Elo, Eetu Karvinen) 1–2 yv. Kotijoukkue nakutti puoleentoista minuuttiin kolme häkkiä. K-Kissat .........................8 6 1 1 36– 20 19 K-Vantaa ........................8 6 2 37– 13 18 KJT Haukat ....................9 5 1 1 2 46– 27 18 Koovee .......................... –?Jos hyviä asioita hakee, niin pystyttiin tasoitukseen. II divisioona Keskimaa Jeppis IFK Lepplax 8-2 (1-1, 5-1, 2-0),KoMu HT Virkiä 4-10 (0-2, 2-4, 2-4),APV He-Ki 12-4 (22, 7-0, 3-2). 1–0 viimeisteli kahden pelaajan ylivoimalla Elina Haikola. erä: 21.28 Aleksi Mustonen (Jarkko PynnönenOliwer Kaski) 1–3, 28.34 Oliwer Kaski (Aleksi Mustonen-Hannes Björninen) 1–4 yv 3. Yleisöä: 843. erä: 29.30 Brody Sutter (Joel Kiviranta-Toni Kallela) 0–3, 31.37 Antti Kalapudas (Jesse PaukkuOlavi Vauhkonen) 0–4, 39.59 Joel Kiviranta (Toni Kallela-Brody Sutter) 0–5. RoKi parempi Kalajoella PEKING (STT) Tenniksen brittitähti Andy Murray vetäytyi Pekingissä pelattavasta ATP-turnauksesta, ja hänen kautensa päättyi odotettua aiemmin. M2, Pohjois-Suomi: AV–Papas 9–12 (3–1, 1–7, 5–4), SBT Suola–SSRA 6–5 (2–3, 2–0, 1–2, 1–0), Sastamolo–TYPS 13–9 (7–0, 2–6, 4–3), Santas United–Dynamo 11–2 (5–0, 4–1, 2–1). 3 3 7– 20 Seuraavat ottelut: 30.9. KalPa oli katkaista HIFK:n pisteputken Alexandre Texier teki 3-2 voittomaalin ohi HIFK:n maalivahti Markus Ruusun. erä: 0.51 Teemu Rautiainen (Tuomas Salmela-Joona Ikonen) 0–1, 8.09 Teemu Lepaus (Eero Savilahti-Samuli Vainionpää) 0–2, 13.00 Petteri Nikkilä (Teemu Turunen-Markus Nenonen) 1–2 yv. 7 6 1 41– 26 18 Hermes..........................8 4 1 3 33– 24 14 Hokki ............................. Lauantaina Nibacos haki voiton FBC Remixin kotiluolasta lukemin 4–8 (1–0, 1–6, 2–2). 3 2 1 15– 10 6 Hunters ......................... Rauman Lukko sai muistutuksen siitä, ettei Kärpille saa antaa löysää jääkiekon Liigassa. Murray kertoi lauantaina, että hän loukkasi nilkkansa Shenzhenin turnauksessa Kiinassa. 2 1 1 6– 3 3 KeuPa HT....................... Jäähyt yhteensä: TPS 2x2 min=4 min, Pelicans 7x2 min=14 min. HPK–Ilves 3–4 (1–2, 2–1, 0–1) 1. –?Hyvä asia on viisi pinnaa kuudesta. 2 1 1 9– 5 3 SaPKo ............................ 2 1 1 3– 8 1 Titaanit ..........................4 1 3 9– 20 1 Muik Hockey ................. Sitten iski Kärpät. 2 2 2– 7 Peliitat ........................... 2. 2 2 6– 9 IPK ................................. Mestarisuosikkeihin lukeutuvien Tapparan ja HIFK:n päihittäminen peräkkäisinä iltoina maistui savolaisille. 7 2 1 4 24– 43 7 Cowboys .......................8 8 14– 61 Tomi Siren HELSINKI (STT) Nousukiitoinen KalPa oli katkaista HIFK:n kauden alusta käynnistyneen pistesaalistuksen jääkiekon Liigassa. 2 1 1 10– 8 5 Hermes.......................... Vl-kilpailu: Alexandre Texier 2–3 Jäähyt yhteensä: HIFK 3x2 min=6 min, KalPa 1x2 min=2 min. 7 2 1 1 3 19– 23 9 HPK ............................... 2 1 1 10– 6 4 RoKi ............................... III-divisioona, Keskimaa Muik Hockey II–Kiva 2–7 (0–3, 1–3, 1–1), IKK 2–JPK 5–7 (0–3, 4–2, 1–2). LASB–Classic, Karhut– Koovee, SPV–Steelers. KalPan Otto Leskisen lämäritasoitus ja kolmannessa erässä Eetu Luostarisen rannekudilla syntynyt 2–1-johto käänsivät näkymää hurjasti. erä: 3.53 Hynek Zohorna (Jesse Saarinen) 0–1, 4.36 Mikko Kousa (Hynek Zohorna-Jesse Saarinen) 0–2, 11.37 Santeri Lukka (Lucas Ekeståhl jonssonPatrick Bjorkstrand) 1–2 yv. 2 1 1 3– 6 3 TuTo Hockey ................. Jäähyt: Hermes 4x2 min, RoKi 3x2 min. Jasse Ikonen, Lasse Kukkonen ja Ville Leskinen ratkaisivat ottelun jo ennen sen puolta väliä. Jäähyt yhteensä: Kärpät 4x2 min=8 min, Lukko 7x2 min=14 min. erä: 46.52 Tomas Záborský (Jan-Mikael Järvinen-Joonas Järvinen) 5–0, 47.53 Tyler Morley (Erik Autio-Kalle Maalahti) 5–1 Jäähyt yhteensä: Tappara 1x2 min=2 min, SaiPa 2x2 min=4 min. 7 1 2 3 1 18– 18 10 Sport .............................6 2 3 1 21– 23 9 JYP ................................ 7 5 2 38– 23 15 Ketterä ..........................9 3 2 2 2 36– 34 15 Jokipojat .......................9 4 1 1 3 41– 42 15 TPS Ak ...........................8 5 3 28– 34 15 Diskos ............................8 4 1 3 24– 21 13 Hokki .............................8 3 1 4 25– 36 11 Blues Ak ........................6 1 2 2 1 25– 23 9 LeKi ...............................6 2 1 3 16– 17 8 RoKi ...............................9 2 1 6 27– 40 8 SaPKo ............................6 2 4 19– 31 6 Pyry ............................... 7 3 1 3 27– 30 10 Jukurit ........................... erä: 47.41 Arttu Ruotsalainen (Oskari Laaksonen) 3–4. 3 1 2 8– 16 3 Karhu HT ....................... erä: 42.51 Aleksi Ainali (Antti Kalapudas-Roope Talaja) 0–6 yv, 45.15 Sakari Salminen (Sami Lähteenmäki-Jarno Kärki) 1–6, 58.08 Jarno Kärki (Niko Peltola-Sakari Salminen) 2–6.59.35 Sami Lähteenmäki (Jarno Kärki-Saku Salmela) 3–6. Kokkolalaiset laittoivat ison vaihteen silmään toisessa erässä, jossa Timo Salo, Riku Anttila ja Oskari Kauppila tekivät kaksi maalia mieheen. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A19 Urheilu 2Jääkiekko Liiga: KooKoo–JYP 4–3 (1–1, 2–0, 1–2) 1. Viri aloitti vahvasti, sillä Elias Pelo ja kahdesti osunut Ilari Kärki veivät Virin 3–0-johtoon. 3. Kärpille viikko oli mainio. erä: 21.42 Markus Nenonen (Filip Riska-Jesper Lindgren) 2–2, 34.47 Markus Nenonen (Harri Kainulainen-Jere Innala) 3–2, 38.19 Juhani Tamminen (Jarkko Parikka-Mike Halmo) 3–3 vt. 2. 3. 3 1 1 1 15– 12 5 Hokki ............................. erä: 49.16 Jarkko Immonen (Jani Tuppurainen) 3–2, 49.24 Jarkko Immonen (Jani TuppurainenJuuso Vainio) 3–3, 56.36 Juha-Pekka Haataja (Ed Wittchow-Erik Karlsson) 4–3. 7 1 1 1 4 17– 29 6 Ässät ..............................6 1 5 11– 22 2 Mestis: Hermes–RoKi ja. Kiekkosateessa olleelle Isokäännälle kirjattiin 59 torjuntaa. 7 3 2 1 1 19– 10 14 HIFK .............................. 2–3 (1–0, 0–1, 1–1, 0–0, 0–1) 1. Hunters Laser HT, K-Espoo RaaheK, Muik Hockey FPS, Karhu HT Hokki. Jäähyt yhteensä: HPK 4x2 min Jan Brejcak 10 min=18 min, Ilves 4x2 min Mike Halmo 10 min=18 min. 3. Torjunnat: Justus Annunen H 6+4+12+1=23, Rasmus Reijola R 7+14+7+1=29. Murray hävisi puolivälierissä espanjalaiselle Fernando Verdascolle 4–6, 4–6. 3 2 1 16– 9 6 FPS ................................ Torjunnat: Henri Kiviaho Ä 1=1 Andreas Bernard Ä 4+2+5=12 Mika Järvinen S 13+13+7=33 Yleisöä: 4?203. Ja Markus Ruusu oli erinomainen maalissa ja (hyökkääjä) Anton Lundell, HIFK:n valmentaja Ari-Pekka Selin listasi. 3 3 12– 3 9 JHT ................................ Sen jälkeen maha oli jo täynnä, joten Remix pääsi hieman kaunistelemaan numeroita. Lopulta Kärppien voitto kirjattiin numeroin 6–2. Muutamaa minuuttia myöhemmin Haikola onnistui toistamiseen ja tälläkin kertaa ylivoimalla. 3 2 1 16– 11 6 S-Kiekko ........................ Tilille tuli täydet yhdeksän pistettä maalierolla 11–2. 2 1 1 6– 9 3 HC Giants ...................... Avausmaalin iskenyt HIFK näytti porskuttavan kevyesti kauden kuudenteen voittoonsa. erä: 2.28 Otto Rauhala (Matti Järvinen-Anton Levtchi) 1–0 vt, 6.26 Valtteri Kemiläinen (Jarkko Malinen-Niko Ojamäki) 2–0 2. Nuorten Mestis Jokipojat Diskos 2-1 (0-1, 1-0, 0-0, 1-0), Ketterä Hermes 4-5 (1-2, 1-0, 2-2, 0-0, 0-1), Koovee KJT Haukat 6-4 (0-0, 0-3, 6-1), K-Vantaa RoKi 8-3 (2-0, 4-2, 2-1), LeKi Hokki 5-0 (20, 2-0, 1-0). II divisioona Pohjoinen LiKi YJK 4-1 (1-0, 2-0, 1-1),PJK TIHC 2-9 (2-5, 0-1, 0-3),Soki TeKi 7-3 (1-2, 3-0, 3-1). 7 3 1 1 2 20– 15 12 KalPa ............................. Perjantaina RoKi voitti Ylivieskassa ja lauantaina JHT taipui Kalajoella maalein 2–4 (0–0, 2–3, 0–1). erä: 51.40 Eetu Luostarinen (Kai Kantola) 1–2, 58.09 Juho Keränen (Teemu Eronen-Johan Motin) 2–2 im Jatkoaika: Maaliton. 2 2 2– 8 Suomi-sarja Hunters RaaheK 6-1 (3-0, 1-0, 2-1), HCIK Hokki 4-2 (1-0, 0-0, 3-2), JHT FPS 5-2 (1-0, 2-2, 2-0), Titaanit Laser HT 1-2 (0-1, 1-0, 0-0, 0-0, 0-1), SKiekko Muik Hockey 6-3 (1-1, 2-2, 3-0), D-Kiekko HC Giants 6-2 (2-0, 1-2, 3-0), K-Espoo Riemu 6-1 (3-0, 2-1, 1-0). III-divisioona, Pohjoinen Popula–KISE 1–8 (0–3, 0–2, 1–3), PyPo–TeKi Akatemia 6–3 (1–2, 2–0, 3–1), OYUS–Ahmat 7–6 vl (1–2, 1–1, 4–3, 0–0, 1–0). Torjunnat: Veini Vehviläinen K 7+8+4=19 Oskari Setänen L 11+8+8=27 Yleisöä: 5?495. TPS ................................8 4 2 1 1 25– 17 17 SaiPa .............................. 2Salibandy Miesten Salibandyliiga: OLS–Steelers 7–9 (1–2, 5–2, 1–5) Seuraavat ottelut: 30.9. 3 1 1 1 11– 13 4 Laser HT ........................ 3. erä: 22.00 Toni Suuronen (Miikka Pitkänen-Toni Kähkönen) 2–1 yv, 28.38 Anrei Hakulinen (Erik Karlsson-Arttu Pelli) 3–1 3. Torjunnat: Markus Ruusu H 4+8+4+1=17 (pois: 57.48–58.09) Niko Hovinen K 10+6+6+2=24 Yleisöä: 7?017. erä: 40.11 Niemelä (Uomala, Markkula) 4–3, 52.38 Olli Rönkkö (Karvinen, Olli Iisakka) 4–4. Olemme äärettömän sitkeä joukkue, KalPan valmentaja Sami Kapanen kehui. Isäntien kaksi potkaisuna hylättyä lisäosumaa eivät asetelmaa muuksi muuttaneet. 3 2 1 12– 9 6 Pyry ............................... Jäähyt yhteensä: Ässät 4x2 min=8 min, Sport 1x2 min=2 min. 2 2 6– 2 6 LeKi ............................... Nibacos heräsi toiseen erään SIEVI (KP) Alavieskan Viri hävisi salibandyn miesten II-divisioonan avauspelissään kajaanilaiselle Papasille 9–12 (3–1, 1–7, 5–4). Ennen peliä HIFK juhlisti vuoden 1998 mestarijoukkuettaan, josta iso osa oli paikalla. Torjunnat: Henrik Haukeland T 8+6+3=17 (pois: 56.20–60.00) Juho Olkinuora P 7+9+14=30 Yleisöä: 4?627. 7 1 2 1 3 15– 21 8 Tappara ......................... M2 Pohjanmaa SB Vaasa Blue Fox 10-11 (4-3, 1-4, 5-3, 0-1),FBC Remix Nibacos 4-8 (1-0, 1-6, 2-2). 3 2 1 8– 10 4 RaaheK .......................... JHT vastasi ottelun kahdesta ensimmäistä maalista. 2. Jatkoaika: 61.22 Markkula (Nättinen, Korhonen) 5–4. erä: 42.25 Justin Danforth (Brandon Defazio-Andrew Gordon) 3–2 yv, 45.40 Mika Pyörälä (Aleksi Heponiemi-Atte Ohtamaa) 4–2 yv, 54.18 Jari Sailio 5–2.57.34 Shaun Heshka (Aleksi Heponiemi-Mika Pyörälä) 6–2 yv. Ässät–Sport 3–6 (0–2, 0–3, 3–1) 1. Virin ainokaisesta toisessa erässä vastasi Arttu Lund. erä: 7.49 Lucas Lessio (Tommi Santala-Kyle Quincey) 1–0. erä: 25.09 Tomas Záborský (Valtteri KemiläinenTuukka Mäntylä) 3–0, 26.29 Jarkko Malinen (Aleksi Elorinne-Valtteri Kemiläinen) 4–0 3. HIFK–KalPa vl
SM-rallin Historic-luokassa mukana oli myös Walesin MM-ralliin keskittyvä Jari-Matti Latvala. Kimi Räikkönen jäi 0,85 sekuntia. Taso Suomen rallisarjassa on viime vuosien aikana parantunut selvästi. –?Meidän olisi pitänyt päästä paljon lähemmäksi, Vettel sanoi. Lohtajan Veikot palkitsi kilpailujen yhteydessä Mikko Seikkulan, Heikki Niemelän ja Heikki Rautapuron. MM-sarjassa 28 pistettä kerännyt Gasly korvaa Daniel Ricciardon Red Bull -tallissa ensi kaudella. Kilpailijoiden kalusto on parantunut paljon, ja kuljettajien kärkipää on myös entistä leveämpi. Hän ajoi viimeksi Ferrarin kehitystiimissä, joten hänellä on tuoretta tuntumaa F1-maailmaan. –?Mutta tallina taistelemme molemmista mestaruuksista. Nyt sen tekivät Turun ja Salon ympäristössä ajetussa päätösrallissa tuusulalaiset Eerik ja Henrik Pietarinen, sillä Eerik voitti SM1ja Henrik SM2-luokan. Venäläinen ajoi tallin väreissä vuonna 2014 sekä vuoden 2016 Espanjan gp:stä vuoden 2017 Yhdysvaltain gp-kilpailuun. Bottas tietää, että tarkkana on oltava. Meillä alkaa olla entistä enemmän hyvää kalustoa, ja myös kuljettajat ovat entistä parempia, tuumasi tuore Suomen mestari Eerik Pietarinen. Uskon, että olen parempi kuin silloin, kun lähdin Toro Rossolta viimeksi, Kvjat arvioi. Miehet: 50 m ru: 1) Peter Stevens Slovenia 26,43, ...19) Ari-Pekka Liukkonen Suomi 28,13. –?Olen sitä mieltä, että Suomessa pystyy kehittymään rallikuljettajana. Seikkula on voittanut tänä vuonna 70-vuotiaiden penkkipunnerruksen MM-kultaa 120 kilon sarjassa ME-tuloksella 189. Olen erittäin iloinen, edelliskisoissa kritiikkiä esityksistään kerännyt Bottas iloitsi tärkeästä onnistumisesta. Lewisin johto Sebastian Vetteliin on aika iso ja ero minuun hyvin iso, joten se pitää pitää mielessä. Vielä viitisen vuotta sitten suomalaisten kalusto oli heikompaa, mutta nykyään se on huippuluokkaa. –?He näyttävät olevan meitä edellä nyt. Niemelä ja Seikkula nostivat kumpikin kaksi Suomen mestaruutta Kalajoen SMMasters kisoissa. –?Olin itse viikko sitten ajamassa Italian rallimestaruussarjan osakilpailussa, missä sijoituin viidenneksi, Lindholm jatkoi. 17-vuotiaiden mestareiksi etenivät RK:n Vilma Rättyä ja Gerta Jürgersson sekä KJ:n Elisa Jäppinen, Janne Kähtävä, Miro Manderbacka ja Juho Kyösti sekä 23-vuotiaissa RK:n Rebekka Roukala. Sotshin radalla ei ole helppoa ohittaa, joten lähtö on erityisen isossa roolissa. Tämä rata on ollut hyvä minulle aiemmin, ja sain jälleen hyviä kierroksia. 105 kilon sarjassa kilpaillut Rättyä kokosi hyvät Masters-kilot 223 (98, 125). Mercedeksen tallipomo Toto Wolff oli iloinen Bottaksen puolesta, mutta mietittävää jäi. Hamiltonin kanssa MM-tittelistä vielä taisteleva Sebastian Vettel oli kolmas, mutta eroa Bottakseen oli yli puoli sekuntia. päivän suomalaistuloksia: Alkuerät: Naiset: 100 m su: 1) Kira Toussaint Hollanti 56,28, ...12) Jenna Laukkanen Suomi 59,44. Yksikään voitto ei ole etukäteen selvä, vaan mahdollisuuksia voittoon on useammalla kuljettajalla. Ken tietää miksi. Ja onhan Sotshin radalla erityinen osansa Bottaksen uralla, sillä siellä hän ajoi vuosi sitten uransa avausvoiton. Oman lukunsa sunnuntaihin tuo MM-tilanne. –?On vaikeaa kertoa hänelle (Bottakselle) paalupaikan jälkeen, ettet saa ajaa (voitosta), Wolff mietti. Red Bullin väreissä hän ajoi vuosina 2015 ja 2016. –?Keskustelemme aamulla, ja katsotaan, miten kisa lähtee, Wolff väisteli. –?Hän on ajanut loistavasti tänä viikonloppuna, ja hän teki parempaa jälkeä nyt, Hamilton totesi. Lähdöstä ensimmäiseen käännökseen on massiivisen pitkä suora, joten paikan pitäminen on tärkeää. –?Ferrarilla tehtäväni olivat enimmäkseen simulaattorissa ajamista, mutta opin paljon. –?Tämä (paalu) oli vasta ensimmäinen askel. Paalu vaikeuttaa kuitenkin päätöstä. Liukkonen ja Pöytäkivi karsiutuivat fi naaleista.. 100 m vu: 1) Blake Pieroni USA 46,84. Valtteri Bottas jatkoi menestystään Venäjällä Uran kuudes ja kauden toinen paalupaikka tuli tärkeään paikkaan Valtteri Bottas jatkoi hyviä esityksiään Venäjän GP:ssä. Sunnuntaiseen kisaan Mercedes-suomalainen ampaisee ensimmäisestä lähtöruudusta, kun tallitoveri Lewis Hamilton hävisi aika-ajoissa 0,145 sekuntia. Hän teki ajajasopimuksen Toro Rosso -tallin kanssa. Pietarisen veljeksille rallin SM-kultaa 2Uinti Eindhoven, Hollanti: Maailmancupin 3/7 kilpailu, lyhyt rata (25 m allas), 2. Ei paalulta lähtiessä muuta tavoitetta voi ollakaan, Bottas paalutti. 200 m pu: 1) Maarten Brzoskowski Hollanti 1.55,46, ...12) Riku Pöytäkivi Suomi 2.03,05. HAMILTON ONNITTELI hymyillen toveriaan, vaikka sisällä kenties kaihersikin paalupaikan menetys. Onko Bottaksen roolina titteliä lähestyvän Hamiltonin auttaminen. –?Olen ollut paalulla vain kerran tänä vuonna, Itävallassa (keskikesällä), joten aikaa on kulunut. Paalupaikka on Bottakselle F1uran kuudes, ja toinen tällä kaudella. –?Suomen rallisarja on ehdottomasti yksi parhaista sarjoista. Samalla jatkui komea menestystarina Venäjän gp:ssä: Bottas yltänyt Venäjällä joka kerta top-3:een aika-ajoissa ja kukistanut myös aina tallitoverinsa. Yksi esimerkki on Latvian lisenssillä ajava venäläinen Nikolai Grjazin, joka voitti Saloon päättyneen rallin. Kvjat palaa jälleen Toro Rosson talliin Pekka Järviö PAIMIO (STT) Ralliautoilun SM-sarja päättyi sikäli harvinaisesti, että tuskin koskaan aikaisemmin veljekset ovat päätyneet samaan aikaan Suomen mestareiksi. 100 m ru: 1) Alia Atkinson Jamaika 1.05,74, ...7) Laukkanen 1.06,69. –?Mukava kierros, hyvältä tuntuu. –?Lähtökohtani kisaan on ehdottomasti se, että yritän voittaa. Katsotaan mitä tapahtuu, Bottas kuitenkin täydensi. Suomesta puuttuvat kuitenkin asvalttirallit, niitä pitää hakea ulkomailta. Osanottajia oli vain 13. Samoin, jos haluaa ajaa tosi nopeita kisoja, silloin pitää mennä ulkomaille, kiteytti Latvala. Hänen sinclair-pisteensä 251 olivat samalla selkeästi päivän korkeimmat. EPA/YURI KOCHETKOV Lauri Järvinen LOHTAJA Raution Kisailijoiden Keijo Rättyä saavutti parhaan tuloksen Lohtajan Veikkojen kansallisissa kilpailuissa, jotka samalla olivat 17-, 20ja 23-vuotiaiden pm-nostot. Liukkonen hylättiin. FERRARI OTTI lähtöruudut kolme ja neljä, mutta riemunkiljahdukset olivat kaukana. Talli kertoi nettisivuillaan, että 24-vuotias Kvjat korvaa ranskalaisen Pierre Gaslyn. Samaa painotti myös SM1-luokassa hopealle ajanut 25-vuotias Emil Lindholm, jonka omatkin tavoitteet ovat Suomen rajojen ulkopuolella. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A20 Urheilu Janne Lehikoinen, Luis Vasconcelos SOTSHI (STT) Valtteri Bottas loisti radalla ja riemusta, kun formula ykkösten Venäjän gp:n kiihkeä aika-ajopäivä oli saatu ajetuksi. Nähtäväksi jää, antaako talli Bottaksen ja Hamiltonin ajaa rehdisti. Laukkanen selviytyi rintauinnissa fi naaliin, karsiutui selkäuinnissa. –?Olen erityisen iloinen, että pääsen palaamaan formula ykkösiin tallissa, jonka tunnen todella hyvin, Kvjat kommentoi. Räikkönen tyytyi pohtimaan. Pian 21 vuotta täyttävä Grjazin oli SM-loppupisteissä neljäs ja olisi todennäköisesti ollut mitaleilla, ellei olisi keskeyttänyt johtoasemasta Kouvolan SM-rallissa. KOVENTUNUT TASO näkyy myös siinä, että useampi ulkomaalaiskuljettaja haluaa ajaa Suomen mestaruussarjassa. Sotshista irtosi kauden toinen paalupaikka. –?Hyvä esimerkki suomalaiskuljettajien kovuudesta on Eerikin voitto Jyväskylän MM-rallin WRC2luokassa, muistutti Lindholm. Keijo Rättyä nosti hyvän tuloksen SOTSHI (STT) Venäläiskuljettaja Daniil Kvjat palaa ensi kaudella formula ykkösiin. Syytä Mercedeksen kyydistä putoamiseen etsitään Ferrari-leirissä. Veikot voitti tuolloin ylivoimaisesti joukkuekilpailun ja jatkoa seurannee, sillä seuran edustajien joukkoon liittyy ensi vuonna ainakin kolme uutta naisnostajaa. Uusi sopimus tuo Kvjatin kolmannen kerran Toro Rosson ohjaamoon. 20-vuotiaissa ei ketään ja 23-vuotiaissakin vain yksi
Siihen mennessä Chicago ehtii pelata 12–19 ottelua NBA:n 82 ottelun runkosarjasta. Koponen heitti 18 pistettä, kun Bayern kukisti Ulmin 83–77. –?Reagoimme tilanteeseen viime syksynä mahdollisimman nopeasti tehden sopeuttamistoimenpiteitä. Markkanen harjoitteli Yhdysvalloissa ja jätti maajoukkueen MMkarsintaotteluja väliin valmistautuakseen toiseen NBA-kauteensa. Espanjan ACB-liigassa Sasu Salin heitti 25 minuutissa kahdeksan pistettä, kun Malaga kukisti liigan avausottelussaan Valencian 86–73. ISMO KUNELIUS HELSINKI (STT) Suomen Hiihtoliitto tiedotti lauantaina, että liiton toukokuussa päättynyt tilikausi osoitti noin 450?000 euron voittoa. Tuloksia: Maraton: M: 1) Jari Jyrkkä Nivalan kaupunki 3.34,00, 2) Esko Tolonen Oulu 3.47,13, 3) Timo Komulainen Sukeva 3.56,52. Miika Tenhunen tarjosi valmentamalleen Essi Van Pressille hyvän juoksun kolmannessa ulkona, mistä tamma kiri vauhdilla voittoon. Toto76-rivi päättyi Detroit Rock Sisun ylivoimaiseen voittoon. 213-senttinen Markkanen ilmoitti kauden painokseen 109 kiloa. Kolmannessa kohteessa maalissa oli todella tasaista. Kierroksen kovin lähtö oli suomenhevosten valiodivisioona, missä Välähdys avasi auton takaa parhaiten. Ville Korjus sai säädellä vauhdin mieleisekseen, eikä hyvin toiseksi punnertanut Polara uhannut Välähdystä maalisuoralla. Yli 60-kiloisissa paininut Ylitalo voitti ottelunsa pisteillä saavuttaen kultaa. Meira Ylitalo ja Taru Rajaniemi osallistuivat kokeneiden sarjoihin. Haastavalla reitillä useita irtiottoja repinyt Lepistö keskeytti toisen kierroksen jälkeen, ja Puskala joutui sivuun ensimmäisellä kierroksella. Potkunyrkkeilyn kisakausi avattiin viikkoa aikaisemmin Iisalmi Open -kisoilla. M50: 1) Timo Kolkkava Vaajakoski 1.33,42, 2) Arto Peltoniemi Raahe 1.39,31, 3) Martti Ahistus NivU 1.40,09. M50: 1) Ilpo Rönkkö MäntylVe 27,18, 2) Juha Juntunen Kiuruvesi 31,40, 3) Seppo Kamsula LaKi 33,15. Lepistö ja Puskala keskeyttivät MM-maantieajon HELSINKI/CHICAGO (STT) Lauri Markkasen toinen kausi NBA-koripallossa alkaa pahasti myöhässä kyynärpäävamman takia. Miesten pääsarjan vei nimiinsä Nivalan Jari Jyrkkä ajalla 3.34,00. Henri Bollström ajoi kotiradan Camilla Vihannon hevosta Toinen kohde oli tammojen tasoitusajo. Toiminnanjohtaja Mika Kulmala kehuu nopeaa reagointia ja tiukkaa talouskuria. M40: 1) Teuvo Kuusela Kemi 3.11,13, 2) Kristian Lindqvist Hop-Hab 3.25,05, 3) Mika Niiranen Iisalmi 3.36,05. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A21 Urheilu HAAPAJÄRVI (KP) M40-sarjassa juossut Kemin Teuvo Kuusela kellotti nopeimman ajan Kauniston maratonilla Haapajärvellä. N: 1) Aino-Maria Jääskeläinen RasTiimi 3.48,50, 2) Riikka Manninen Kiuruvesi 4.17,15, 3) Miritsa Niemi Lohtaja 5.06,54. Bullsin mukaan Markkanen loukkasi oikean kyynärpäänsä harjoituksissa torstaina. Naisten alle 70 kilon sarjassa käydyssä ottelussa KBT Kokkolan Anna-Mari Kovaniemi iski selkeän 3–0 -pistevoiton Iisalmen Suvi Halosesta. M50: 1) Jari Hietapelto Pyhäjärvi 3.33,14, 2) Jukka Kalliokoski Häjyt 5.22,46. Heikki Laakkonen kontrolloi valmentamallaan Ida`s Owenilla Hopeadivisioonan karsintaa, joka oli rivin neljäs kohde. Pohjalta ei ole muuta tietä kuin ylöspäin, Puskala puolestaan totesi. Markkasen seura Chicago Bulls kertoi Twitterissäettä suomalaistähti on sivussa kentiltä kuudesta kahdeksaan viikkoon. Markkasen syksy meni pilalle Suomen NBA-tähden kyynärpäävamma valtava takaisku pelaajalle ja Chicago Bullsille Joonas Teerikorpi MIKKELI (STT) Mikkelin Toto76-kierros ajettiin kauniissa syksyisessä säässä lauantaina. lokakuuta vierasottelulla Philadelphiassa. N: 1) Heta Jauhiainen KaJu 30,00, 2) Johanna Kykyri KälvTa 31,15, 3) Mari Seppälä HaapKi 33,53. Chicago karsiutui viime kaudella pudotuspeleistä, ja joukkuetta ennakoidaan alkavallakin kaudella liigan häntäpäähän. VIIME KAUDELLA liigan tulokkaiden tähtiviisikkoon valittu Markkanen, 21, ehti alkuviikolla kertoa hankkineensa kesän aikana kahdeksan kiloa lisää massaa. Arto Komulaisen Vernanto vastasi kuitenkin äärimmäisen niukasti Tarun Tykille, joka kävi maalisuoralla Vernanton edellä. Välähdys johti alusta loppuun TAMPERE (KP) KBT Kokkolan syksyn kisakausi avattiin Tampereella lukkopainija potkunyrkkeilykisoilla. Jos toipumisennuste pitää kutinsa, Markkanen pääsee kentille vasta marraskuun puolivälissä tai lopussa. Seuran mukaan magneettitutkimus todisti Markkasen kyynärpäästä vakavan venähdyksen. Niinpä joukkueensa supertähdeksi tyrkyllä olevan Markkasen loukkaantuminen on Bullsille iso takaisku. Mestariksi polki Hollannin Anna van der Breggen ennen Australian Amanda Sprattia ja Italian Tatiana Guderzoa. Toto76-kierroksen avauskohteessa suosikki Juiseri eteni toisessa kaarteessa keulaan, mistä hallitsi tapahtumia maalisuoralla. 7 km: M: 1) Miika Tenhunen NivU 21,48, 2) Konsta Puutio YkspRei 23,57, 3) Tuomas Ahola Ullava 24,12. Seitsemän kilometrin lenkillä tossua toisen eteen vikkelimmin laittoivat Nivalan Urheilijoiden Miika Tenhunen sekä Kalajoen Junkkareiden Heta Jauhiainen. Hiihtoliiton taloudessa täyskäännös INNSBRUCK (STT) Suomalaispolkijoiden kisa maantiepyöräilyn naisten MM-maantieajossa päättyi ennen maalia, kun sekä ykköstähti Lotta Lepistö että MM-debyyttinsä tehnyt Viivi Puskala keskeyttivät 155 kilometrin koitoksen Innsbruckissa. N40: 1) Tanja Rauma-Pinola Kokkola 4.08,11, 2) Camila Vesala Teerijärvi 4.09,42, 3) Kirsi Mäkelä Haukipudas 4.12,27. Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion valmentama nousijajoukkue Crailsheim Merlins hävisi avauspelissään Bremerhavenille 80–93. Puolimaraton: M: 1) Harri-Pekka Tikkanen KiuruvU 1.20,39, 2) Lasse Raudaskoski NivU 1.24,58, 3) Kennet Granlund Kokkola 1.27,43. Kokeneiden sarjassa samassa painoluokassa Arturo Alvarez puolestaan pääsi suoraan fi naaliin häviten kuitenkin ottelunsa. Ennen Toto76-peliä ajetun Junnustartti-fi naalin kaksi ensimmäistä sijaa menivät Timo Korvenheimon tallin hevosille. Hän upotti viime kaudella 145 kolmen pisteen heittoa, enemmän kuin yksikään yli 205-senttinen tulokas NBA:n historiassa. Puolimaratonilla nopeimmat olivat Kiuruveden Urheilijoiden Harri-Pekka Tikkanen sekä Kokkolan Melissa Kykyri. Liitto kuvaa taloustilanteensa kokeneen ”täyskäännöksen”, vaikka taloutta toki rasittaa ”taseessa oleva merkittävä velka”. Kuusela nopein Haapajärvellä Miika Tenhunen on aloittanut jo harjoittelun kohti ensi kautta. N50: 1) Birgi Putkonen Kuopio RRR 4.05,02, 2) Riitta Korhonen KarttU 4.19,19, 3) Marjo Hutri Häjyt 5.22,46. Kamppailuurheilusta menestystä HELSINKI (STT) Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies koripallon Saksan Bundesliigan avausottelussaan. Alle 60 kilon sarjassa Rajaniemi puolestaan sai haettua lopetuksen ezekiel-kuristuksella voittaen sarjansa. –?Töitä on tehtävä. Rivin arvo oli 4?094 euroa. Markkanen nousi vastuunkantajaksi, ja toisella NBA-kaudella häneen kohdistuvat vielä isommat odotukset. Bullsin kausi alkaa 18. Hän sai kolmen pisteen heitot koriin 36,2-prosenttisesti ja kaikki pelitilanneheitot 43,4-prosenttisesti. Paljon hommia riittää, mutta ihan hyvä alku, Koponen kertasi Koripalloliiton tiedotteessa. Haapajärven seiska sujui nivalalaiselta ylivoimaiseen tahtiin. N50: 1) Elli Översti KaJu 1.46,52, 2) Marianne Kauppinen ReisjPi 1.48,14, 3) Päivi Heinonen HaapKi 2.10,21. Kuuselan aika oli 3.11,13. Kuitenkin myös jatkossa kustannusten hallinnan pitää olla tarkkaa, ja samalla meidän tulee etsiä jatkuvasti uusia rahoitusmalleja. Markkasen pistekeskiarvo oli 15,2 ja levypallokeskiarvo 7,5. Samuli Innanen sai pidätellä Tero Haapalaisen valmentamaa ruunaa maalisuorallakin, vaikka se oli kirinyt jo omille teilleen. Sen valmentajan Jere Taulion tallilla kaksi kertaa viikossa apuna käyvä Veli-Pekka Toivanen ajoi. Koponen avasi vahvasti Saksassa. Tulokaskaudellaan Markkanen keräsi 68 ottelussa vakuuttavat tilastot. Maalisuoralla ruuna sai kuskilta menoluvan ja irtosi rauhallisesta matkavauhdista helposti. M60: 1) Olavi Kuja-Lipasti Ilmajoki 3.35,39, 2) Seppo Komulainen Sukeva 3.52,19, 3) Alpo Vornanen KiuruvU 4.17,12. Urban Fight -lukkopainiturnauksen miesten amatöörisarjan alle 83-kiloisissa paininut Kai Viitanen saavutti pronssia. Naisten maratonilla vikkelin oli RasTiimin Aino-Maria Jääskeläinen, jonka noteeraus oli 3.48,50. –?Ei ollut helppo paikka pelata, ja meiltä puuttui vielä kaksi isoa jätkää. –?Olemme onnistuneet hyvin myös kumppanihankinnassa ja lisäksi maailmancupien tuotto oli menneellä kilpailukaudella maksimaalinen. N50: 1) Marja Kemiläinen KiuruvU 31,55, 2) Jaana Kiminkinen JyväskKU 32,27, 3) Pirkko Jaakola-Juntunen KiuruvU 34,21. Jukka Torvinen ajoi First Class Ladyn voittoon Sahara True Liesin ollessa toinen. Korjus kiitteli seremonioissa lähtöauton kuljettajaa siitä, että auto kiihdytti tasaisen reippaasti. Viime kaudella Markkanen sai aloitusviisikon paikan odotettua aiemmin, kun joukkuekaverit Nikola Mirotic ja Bobby Portis tappelivat harjoituksissa ennen kautta. Välähdys jatkaa Korjuksen mukaan kauttaan Teivon Erilo-juoksussa viikon kuluttua. Loukkaantumisesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Toiminnan huolellinen suunnittelu ja talouden hallinta on iskostunut läpi koko meidän organisaation, Kulmala kertoo tiedotteessa. N: 1) Melissa Kykyri Kokkola 1.36,26, 2) Karoliina Kellola Raahe 1.38,27, 3) Miia Moilanen SuomRa 1.42,41. Pronssidivisioonan voittanut Jack Vader oli yksi iltapäivän vakuuttavimmista voittajista
12.00– Piirin syyskokous Perhon srk-talo, Sahintie 3, 69950 Perho (valtak. Lähtöjärjestys sunnuntain kisaan (usean kuljettajan saamien lähtöruuturangaistusten jälkeen): 1) Bottas, 2) Hamilton, 3) Vettel, 4) Räikkönen, 5) Magnussen, 6) Ocon, 7) Leclerc, 8) Perez, 9) Grosjean, 10) Ericsson, 11) Sainz jr., 12) Hülkenberg, 13) Sirotkin, 14) Vandoorne, 15) Stroll, 16) Alonso, 17) Ricciardo, 18) Gasly, 19) Hartley, 20) Verstappen. mennessä: maarit.uimaniemi@centria. –1,921 (13), 12) Gasly –2,058 (21), 13) Grosjean –2,118 (18), 14) Hülkenberg –2,146 (12), 15) Ericsson –2,303 (16), 16) Hartley –2,966 (22), 17) Sirotkin –3,004 (16), 18) Stroll –3,207 (20), 19) Vandoorne –3,530 (14), 20) Alonso –3,925 (21). Ma 8.10. Ennakkoilmoittautumiset pyydetään 3.10. 2018. 13.00– Vetelin Emäntäkoulu To 25.10. 12.00– Kaustisen srk-talo (kahvitus klo 11–) To 1.11. Kiinteistö Oy Höyläämönkatu 4, Kokkola 0400-663 315 Kokoukset 1 Ajantasalla-hanke Tervetuloa! Kynnön ammattilainen Jukka Hjelm Hankkijalta opastaa aurojen säädössä ja kyntötekniikassa. 2018 Snellman-sali 19.00 Vingenkatu 18, Kokkola johtaja sopraano • Rossini • Puccini • Verdi • Brahms Bel canto 17.00 Uudenkaarlepyyn tori (7€) 17.20 Pietarsaari, Raatihuone (7€) 17.40 Luodon kunnantalo (5€) Y H T E I S K O N S E R T T I Konsertti INTRO 18.15 KESKIPOHJANMAA-SÄÄTIÖ KESKIPOHJANMAA-SÄÄTIÖN kulttuurityön apurahat ja taiteilija-apuraha julistetaan haettavaksi 31.10.2018 mennessä Apurahoja myönnetään keskipoh jalaiseen maakunympäristönsuojeluun ja maakunnalliseen sekä rohkaisemme hakemaan apurahoja apura hoja haetaan sähPyydämme Hakuohjeet Tapahtumat 1 Vuokrataan lämmin hallitila talvisäilytykseen, heti vapaa. 5) Teemu Asunmaa AlavUA, Skoda –47,5. klo 18.30–20.00 Kokkolan seurakuntakeskuksessa, Läntinen Kirkkokatu 17 Ryhmä kokoontuu yhteensä kuusi kertaa, noin joka toinen tiistai • Ryhmään otetaan 3–8 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä; ilmoittautua voi asuinpaikasta riippumatta • Lisätiedot ja ilmoittautuminen viimeistään pe 26.10. Tuloksia: UL200 (12): 1) Veikko Kaarta KalMY 24,677 mm, 2) Mika Essel RMY 28,333, 3) Tuomo Luhtio HiMS 29,770, 4) Marko Kallio HiMS 31,377, 5) Tuomo Nissilä LMS 31,567, 6) Kalevi Ylisirniö MKMS 33,783. SM1-luokan SM-loppupisteet: 1) Pietarinen 147, 2) Lindholm 102, 3) Asunmaa 96, 4) Gryazin 91, 5) Juha Salo 60. Otteluparit: McIlroy–Thomas, Casey–Koepka, Rose– Simpson, Rahm–Woods, Fleetwood–Finau, Poulter–Johnson, Thorbjörn Olesen–Spieth, Garcia–Fowler, Molinari–Phil Mickelson, Hatton–Reed, Stenson–Watson, Noren–DeChambeau.. Smith valtasi MM-tittelin sitä 16 kuukautta pitäneeltä Grovesilta. Hakkuutähteestä ja hakkeesta uusia tuotteita -seminaari Halsualla Sururyhmä itsemurhaan kuolleiden läheisille alkaa ti 6.11. Nelinpelit: Justin Rose/Henrik Stenson E– Johnson/Koepka USA 2/1, Bubba Watson/ Webb Simpson USA–Garcia/Alex Noren E 3/2, Molinari/Fleetwood E–Woods/Bryson DeChambeau USA 5/4, Spieth/Thomas USA–Poulter/McIlroy E 4/3. 2Golf Pariisi: Miesten reikäpeliottelu Ryder Cup, tilanne 2. klo 11 alkaen) Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri Ennakkomyynti: 0600 10300 (1,98€/min+pvm/mpm) • Mediakulman Lipputoimisto • Prisma • KPKO:n toimisto, 06 824 2250, 0400 878 740 • Liput : 25€ 20€ Pe 5 . 11.00– Kannuksen srk-talo Ti 27.11. Salo: Rallin SM-sarjan 7/7 kilpailu, 2. 10 . 13.00– Ullavan srk-talo Ma 5.11. Espanja, Renault, 15) Nico Hülkenberg Saksa, Renault, 16) Brendon Hartley Uusi-Seelanti, Toro Rosso, 17) Fernando Alonso Espanja, McLaren, 18) Sergei Sirotkin Venäjä, Williams, 19) Stoff el Vandoorne Belgia, McLaren, 20) Lance Stroll Kanada, Williams. erässä. Ottelu päättyy sunnuntaina pelattaviin kahteentoista kaksinpeliin. ryhmän ohjaajalle, sairaalapappi Matti Aholle, puh. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A22 Sekalaista 1 Konsertit 1 Muut 1 Eläkeliiton Keski–Pohjanmaan piiri ry YHDISTYSTEN SYYSKOKOUKSET Kokouksissa päätetään yhdistysten ja piirin sääntöjen muuttamisesta XIX liittokokouksen hyväksymien mallisääntöjen mukaisiksi. 050 3147 453, tai Palveleva puhelin 0400 22 11 80 su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Paikallisverkko / matkapuhelinmaksu Palveleva netti KIRKON KESKUSTELUAPUA A Paikallisverkko-/ matkapuhelinmaksu 2Ammunta Lohtaja: Kasa-ampujien muistokilpailu Houraatissa 29.9. 12.00– Pietarsaaren Pietarsaaren kaupungin kirjasto Ti 23.10. Veneet, autot, asuntoautot, asuntovaunut, moottoripyörät, mopot ym. 12.00– Toholammin Koskelanmäen kerhohuone Ke 7.11. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Tilaisuudessa kahvitarjoilu. toimitus@kpk.fi 2Autourheilu Sotshi: Formula ykkösten MM-sarjan 16/21 kilpailu, Venäjän gp: Aika-ajot: 1) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes 1.31,387, 2) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes jäljessä 0,145, 3) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –0,556, 4) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –0,850, 5) Kevin Magnussen Tanska, Haas –1,794, 6) Esteban Ocon Ranska, Force India –2,026, 7) Charles Leclerc Monaco, Sauber –2,032, 8) Sergio Perez Meksiko, Force India –2,176, 9) Romain Grosjean Ranska, Haas –2,317, 10) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber –3,809, 11) Max Verstappen Hollanti, Red Bull, 12) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull, 13) Pierre Gasly Ranska, Toro Rosso, 14) Carlos Sainz jr. 13.00– Kälviän Marttila-sali Ke 7.11. Sotshi: Rata-autoilun GP3-sarjan 15/18 kilpailu: 20 kierrosta: 1) Leonardo Pulcini Italia, Campos Racing 38.56,960, 2) Nikita Mazepin Venäjä, Art Grand Prix jäljessä 3,955 sekuntia, 3) Anthoine Hubert Ranska, ART Grand Prix –7,037, ...6) Simo Laaksonen Suomi, Campos Racing –13,442. klo 12.00–15.00 Halsuan Kunnanvirasto, Kauppisentie 5 Tilaisuus on maksuton. Seuraava kilpailu: 30.?9.?Sotshi. 15.00– Halsuan Halsua-talo Ti 9.10. 13.00– Lestijärven Kunnantalon valtuustosali Ma 8.10. vapaat harjoitukset: 1) Hamilton 1.33,067 (13 kierrosta), 2) Bottas –0,254 (16), 3) Vettel –0,600 (14), 4) Räikkönen –0,621 (11), 5) Verstappen –0,870 (11), 6) Ricciardo –1,327 (14), 7) Leclerc –1,561 (15), 8) Ocon –1,742 (16), 9) Magnussen –1,753 (15), 10) Perez –1,849 (14), 11) Sainz jr. 12.00– Perhon Nuorisoseuran kahvio To 11.10. Lisätietoja: sirkku.koskela@proagria.fi, p. 040 013 7124 KYNTÖTEKNIIKKA HALTUUN! Kyntöja aurojensäätötapahtuma Vetelissä to 4.10.2018 klo 11-14 Vetelin Lammasoja, tien 13 varressa, n. Makkaraja mehutarjoilu (Hankkija). päivän jälkeen: Eurooppa–USA 10–6 Nelipallo-ottelut: Rory McIlroy/Sergio Garcia E–Brooks Koepka/Tony Finau USA 2/1, Paul Casey/Tyrrell Hatton E– Dustin Johnson/Rickie Fowler USA 3/2, Francesco Molinari/Tommy Fleetwood E–Patrick Reed/Tiger Woods USA 4/3, Jordan Spieth/Justin Thomas USA–Ian Poulter/Jon Rahm E 2/1. päivä: Lopputulokset 8/8 erikoiskokeen jälkeen: 1) Nikolai Gryazin Latvia, Skoda 50.16,8, 2) Emil Lindholm NHD, Skoda jäljessä 21,2 sekuntia, 3) Eerik Pietarinen SiAK, Skoda –23,4, 4) Juha Salo KaUA, Skoda –40,3, 2Nyrkkeily Jedda, Saudi-Arabia: Ammattinyrkkeilyn WBA-liiton ylemmän keskisarjan MM-ottelu (12 erää): Callum Smith Britannia–George Groves Britannia tyrmäys 7. 14.00– Sievin Sp:n kerhohuone Ti 13.11. Anna meille juttuvinkki! Mistä haluaisit lukea. 13.00– Kokkolan Tervakartanon juttutupa Ti 16.10. 13.00– Lohtajan Seurakulma, Lohtajantie 6 Ma 15.10. 3. Smith on voittanut kaikki 25 ammattilaisotteluaan, niistä 18 tyrmäyksellä. Pistetilanne: 1) Hubert 191, 2) Mazepin 167, 3) Callum Ilott Ranska, ART Grand Prix 147, ...14) Laaksonen 24, ...17) Niko Kari Suomi, MP Motorsport 6. 4 km Vetelistä Perhon suuntaan Seminaarissa käsiteltäviä aiheita Puun käyttö ja saatavuus Keski-Pohjanmaalla Hakkeen ja hakkutähteen uudet käyttökohteet ja tuotteet Neulasten käyttö ja ominaisuudet Hakkutähteestä koristeita ja hyötyesineitä Yhteistyöllä mikroyrittäjyydestä liiketoimintaa Miten metsänomistajat voivat hyödyntää omia metsiään Torstaina 4.10. Hankkija Kokkola tuo työnäytökseen traktorin ja aurat. Omia auroja voi tuoda säädettäväksi. 13.00– Himangan Urheiluhalli, Kannustie 140 To 1.11. tark
Sinulta odotamme positiivista asennetta, korkeaa työmoraalia ja hyviä yhteistyökykytaitoja. Toto4 voittoosuus: 75,10. Asianajotoimisto Hannu Laakso Kauppatori 2, Kokkola Puh. Sinulle on eduksi jos sinulla on kokemusta valmistavaan teollisuuteen ja vientiin liittyvistä laskentatehtävistä. lähtö, Toto76-1, sh 2100 m Huippudivisioonakarsinta: 1) Juiseri/Henri Bollström 25,9a (2,03), 2) Kobardi 26,0a (36,97).3) Kukan Tutu 26,2a (50,13).4) Vilma Lyydia 26,2a x (6,36).poissa: 7. AA Hannu Kaitaluoma 0500 900 000 AA Juha Koittola 0400 764 276 Asianajotoimisto Kati Kynnäs Kansakoulunkatu 24, Kokkola Puh. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus ja omaat alan työkokemusta. Päivän Duo: 11-11, kerroin: 184,76. Toto (6-4-5): 5,13 2,18-2,47-7,49 14,18. Tehtävänäsi on yhtiön taloudellisen tilan seuranta ja valvonta, taloushallinnon pyörittäminen ja organisointi, budjetointi, kustannuslaskennan seuranta, kehittäminen sekä raportointi ja ennustaminen. Oikeat numerot: 7, 9, 12, 17, 19, 20, 22, 23, 24, 25, 29, 34, 38, 39, 41, 43, 44, 48, 49, 66 Kunkkunumero: 39 2Ravit Mikkeli 29.9, Toto76-ravit: 1. 19. 0400 387 873 ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Virastoposti: pohjanmaa.oikapu@oikeus.. Asianajotoimisto Sippola Oy Ristirannankatu 7, 6. lähtö, Toto76-5 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 1600 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Jack Vader/Samuli Innanen 12,1a (4,99), 2) Archie Press 12,6a (56,83).3) Bacardi Razz 12,9a (100,13).4) Live for Greatness* 12,9a (38,58). krs, Kokkola Puh. 2. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 8. (06) 868 0460 www.osmosippola.. 0400 566 296 hannu.laakso@hlaakso.. Toto (4-7-5): 2,66 1,37-3,14-1,84 49,45. 029 566 1240, fax 029 566 1241 Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta Sähköposti: etunimi.sukunimi@oikeus.. Opit helposti uusia tehtäviä. Troikka: 273,97. Englanninkieli on osa päivittäistä työtäsi. Kotimaan uutiset tuoreeltaan 2Rahapelit Keno Päiväarvonta. AA Osmo Sippola 0400 361 465 Asianajotoimisto Talviaro Oy Rantakatu 21, Kokkola Puh. Yritys työllistää n. Asianajotoimisto Anne Mäkelä Torikatu 35 B 11, 67100 Kokkola Puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Yrityksen n. 11. 9. Toto (6-3-13): 19,49 3,79-4,78-2,69 147,68. KESKI-POHJANMAAN JA POHJANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO KOKKOLAN TOIMIPAIKKA Torikatu 40, 67100 Kokkola Puh. Yhtiöllä on toimistot Pariisissa ja Dubaissa. 6. Toto4 voitto-osuus: 20,50. Sen kehittämiä nosto-ovia hyödynnetään globaalisti suurissa lentokone-, satamaja teollisuusoviprojekteissa. PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch Eriksson Isokatu 17, 68600 Pietarsaari Puh. Vahvistamme organisaatiotamme 7 TUOTANTOTYÖNTEKIJÄLLÄ Eri tehtäviin yrityksen sisällä • Asentajia • Varastotyöntekijöitä • Maalaamotyöntekijöitä Tulet työskentelemään turvallisessa työpaikassa, kunnianhimoisessa tiimissä. Toto (2-1-4): 10,38 3,17-1,42-2,67 8,79. Toto4 pelivaihto 51?338,00 e, voitto-osuus 158,90 e Toto76 pelivaihto 544?063,45 e, voittoosuus 4?094,20 e Pelivaihto 916?792,95 e, yleisöä 3?235. Työtehtävät ovat vaihtelevia ja vastuullisia. www.hlaakso.. YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Keskitalo Oy Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska Puh. Toto (35-2): 1,71 1,32-1,41-1,78 2,55. 5. 7. lokakuuta 2018 YIT Rakennus Oy KUULUTUS Kuulutukset 1 LIITY MEIHIN Ole mukana rakentamassa innovatiivisia laatukoneita maataloudelle. Asianajotoimisto Kaitaluoma & Koittola Oy Isokatu 5, Kokkola, Puh. (06) 8349 440 Fax (06) 8349 441 lakimies@kariautio.. 1. lähtö, Toto76-7 Toto4-4 DUO-4 TROIKKA-3, lv 2600 m: 1) Detroit Rock Sisu*/ Veli-Pekka Toivanen 14,4a (5,13), 2) Reverend Dred 14,7a (6,85).3) Mr Malcom 14,8a (46,34).4) Intuto 15,1a (53,33). 2Pyöräily Innsbruck: Maantiepyöräilyn MM-kilpailut: Naisten maantieajo, 155,6 km: 1) Anna Van Der Breggen Hollanti 4.11.04, 2) Amanda Spratt Australia jäljessä 3.42, 3) Tatiana Guderzo Italia –5.26, 4) Emilia Fahlin Ruotsi –6.13, 5) Malgorzata Jasinska Puola sama aika, 6) Karol-Ann Canuel Kanada –6.17, 7) Annemiek Van Vleuten Hollanti –7.05, 8) Amy Pieters Hollanti s.a., 9) Lucinda Brand Hollanti –7.17, 10) Ruth Winder USA s.a. lähtö, sh 2100 m: 1) Syneri/Ari Kotikulma 28,3a (3,82), 2) Vieskaus 28,6a (7,24).3) Troodon 28,7a (31,53).4) RalliOlivia 28,9a (29,92). (06) 831 5083 Fax (06) 822 0415 asianajotoimisto@ kaitaluomakoittola.. 040 776 8703 AA, VT Mika Keskitalo Puh. Ninja 14,8 (8,42).4) Chique 15,8 x (3,46).poissa: 4. Troikka: 5767,53. 4. euron liikevaihdosta yli 70% menee vientiin. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.. 10 milj. Toto (11-2-12): 8,05 2,72-2,73-5,26 21,90. Toto4 voitto-osuus: 62,60. (06) 723 5944 www.cheriksson.. ponilähtö, 1100 m Ponitaiturit-osakilpailu: 1) Usvaniityn Jessica 1313 SH/Aada Salo 2,42,0, 2) Gervalds Tarzan 2,41,0 x.3) Ailan Moona 2,35,9.4) Kananojan Roosaliina 2,43,9 x. Asianajotoimistot 1 Socialoch hälsovårdsverket Sosiaalija terveysvirasto sosiaalityöntekijän osa-aikaisen viran, vammaishuolto sosiaalityöntekijän viran, palvelutarpeen arvioinnin yksikkö sosiaalityöntekijän sijaisuuden, palvelutarpeen arvioinnin yksikkö lähihoitajan osa-aikaisen toimen, Pedersheim kolme lähihoitajan toimea, Hakalehto kolme lähihoitajan toimea, Koivurinne/Aurinkorinne sairaanhoitajan toimen, Koivurinne Julistamme haettavaksi Kokkolan seurakuntayhtymässä on avoinna v Hakuaika päättyy 18.10. Tehtävä kattaa sekä ulkoisen ja sisäisen laskennan. toimisto@osmosippola.. lähtö, Toto76-4 Toto4-1, lv 2100 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Ida’s Owen/ Heikki Laakkonen 14,8a (10,38), 2) William Birdland 15,0a (2,2).3) William Pine 15,0a (12,41).4) Mr Hot Shot 15,1a (27,41). 044 3849 888 AA, VT Mika Talviaro asianajaja Theresa Bergroth-Penttilä Puh. Toto (5-3-12): 2,03 1,51-5,12-9,64 27,68. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A23 Avoimet työpaikat 1 Champion Door Oy on maailman suurimpia nosto-ovia valmistava, kansainvälisillä markkinoilla toimiva yhtiö. Toimit liiketoiminnan tukena yrityksen johdolle talouden näkökulmasta ja vastaat taloustoimintojen pitkäjänteisestä suunnittelusta. Troikka: 628,08. lähtö, lv 2100 m: 1) Metalic Eight/Santtu Raitala 16,6 (19,49), 2) Westcoast Venus 17,3 (22,84).3) Naturgas 16,7 (8,37).4) J.A. Toto (9-8-3): 4,99 2,6621,46-19,76 168,85. 040 500 2447 kati.kynnas@anvianet.. lähtö, DUO-1, lv 2100 m Junnustartti-fi naali: 1) First Class Lady/Jukka Torvinen 17,5a (12,52), 2) Sahara True Lies 17,6a (37,86).3) Raskolnikov Frido 17,7a (1,74).4) Sahara Peyote 17,8a (5,5).poissa: 7. 3. 029 566 1270 Fax 029 566 1289 Palvelua myös ruotsinkielellä PIETARSAAREN TOIMIPAIKKA Kanavapuistikko 1, 68600 Pietarsaari p. 9, 67100 Kokkola AA Kari Autio Puh. 029 566 1266, fax 029 566 1269 VAASAN TOIMIPAIKKA Korsholmanpuistikko 43, 65100 Vaasa p. Suomen Lotta Lepistö ja Viivi Puskala keskeyttivät.. Päivän Duo: 3-6, kerroin: 6,06. lähtö, Toto76-2, lv 2100 m: 1) Essi Van Press/Miika Tenhunen 14,4 (18,12), 2) Long Leg Lizzy 14,7 (11,13).3) J.A. 10. Priscilla 16,7 (30,74). Hakuilmoitus ja linkki sähköiseen hakulomakkeeseen (KirkkoHR): /kotimaa www. KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Kari Autio Pitkänsillankatu 37 as. Toto (6-9-11): 3,82 1,79-2,03-6,27 9,88. lähtö, Toto76-6 Toto4-3 DUO-3, sh 1600 m Valiodivisioonakarsinta: 1) Välähdys/Ville Korjus 22,2a (1,71), 2) Polara 22,4a (3,78).3) Diktaattori 22,4a (20,44).4) Hullumies 22,6a (5,21).poissa: 7. Toto (16-14-12): 18,12 5,06-3,81-2,92 99,31. Toto4 voitto-osuus: 158,90. (06) 8242 350 Telefax (06) 8242 395 Gsm 0400 566 295 anne.makela@aamakela.. Toto (11-4-2): 12,52 2,72-4,04-1,29 87,91. lähtö, Toto76-3 TROIKKA-1, sh 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Vernanto/Arto Komulainen 24,9a (2,66), 2) Tarun Tykki 24,9a (25,31).3) Kielas 25,6a x (4,21).4) Underlig* 27,0a (64,54). www.katikynnas.. Haemme pääkonttoriimme Nivalaan TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ Talouspäällikkönä vastaat yhtiön taloushallinnosta kokonaisuudessaan. 050 598 0108 www.lakineuvo.. Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen pyydämme lähettämään viimeistään 10.10.2018 henkilöstöpäällikkö Marja Vaartamolle, marja.vaartamo@championdoor.com Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Pekka Hosio puh. 61 henkilöä ja sen tuotantolaitos sijaitsee Nivalassa. Hae jo tänään lähettämällä hakemus sähköpostitse osoitteeseen: stephan.ekman@elho.?, viimeistään 7.10.2018. lähtö, DUO-2, sh 2600 m: 1) Vienan Myrsky/Santtu Raitala 27,3 (8,05), 2) Hulmuska 28,1 (4,33).3) Vaarao 28,1 x (12,87).4) Poikolan Neito 28,1 (13,46). Oikeat numerot: 2, 7, 19, 22, 24, 27, 33, 34, 41, 42, 44, 48, 50, 52, 53, 55, 59, 60, 66, 70 Kunkkunumero: 60 Ilta-arvonta
VIRO . Voimassa ei ole sääntelyä kiinteistön hankkimisesta, omistamisesta tai hallinnasta strategisten kohteiden läheisyydessä. Millaisia tekijöitä lain uudistamisessa pitää ottaa huomioon. –?Ruotsissakin oli 1990-luvun alussa henki se, että maakauppoja pyrittiin vapauttamaan, eikä silloin koettu tällaista uhkaa kovin relevanttina. . –?Kotietsintöjä tehtiin kaikkiaan 17 kohteessa sekä Turun saaristossa että mantereella Airiston Helmi -nimisen yhtiön tiloissa. –?Yhtiön edustajia epäillään rahanpesuja verorikoksista. –?Yhtiö on STT:n tietojen mukaan kiinnostanut muun muassa Puolustusvoimia. Maassa ei ole lainsäädäntöä, jolla rajoitetaan kiinteistöjen omistamista tai hallintaa strategisten kohteiden lähellä. 24%) Koko kansan autokauppaa Meitä kiinnostaa myös vanhemmat vähän ajetut autot, tarjoa rohkeasti! PUOLUKKAA, KARPALOA, LAKKAA, SIENIÄ YM. Aika näyttää, onko Airiston Helmellä mitään tekemistä hybridivaikuttamisen kanssa. . –?Vaikuttamisen tavat muuttuvat koko ajan. Erityisesti teknologisten vaikutuskeinojen muutosnopeus on edelleen kiihtyvä, hän toteaa. –?Viranomaisoperaatiossa löydettiin suuri määrä asiakirjoja ja sähköisiä tallennusvälineitä sekä useita miljoonia käteistä rahaa. . Poliisi on kertonut julkisuuteen vain, että tutkinta koskee vakavia talousrikoksia. Airiston Helmi on vielä tiukasti simpukassa HELSINKI (STT) –?Sadat viranomaiset osallistuivat keskusrikospoliisin johdolla Airiston Helmen tiloihin tehtyihin kotietsintöihin viime viikonloppuna. –?Viranomaiset eivät ole ottaneet kantaa Airiston Helmen mahdolliseen muuhun rooliin kuin epäiltyihin talousrikoksiin. Euroopan talousalueen maiden kansalaiset ja näihin maihin rekisteröidyt yritykset voivat hankkia vakituisia asuntoja ja liikekiinteistöjä, mutta eivät vapaa-ajan asuntoja. Aika näyttää, onko Airiston Helmellä mitään tekemistä hybridivaikuttamisen kanssa. Norjan lainsäädännössä ei ole yleisiä maanomistuksen ja -vaihdannan rajoituksia. NORJA . muutta ja meriliikennettä osana laajempaa operaatiota kiristyvässä turvallisuustilanteessa. 020 777 2590 ma-pe 10-18, la 10-15 Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 1 etu ?silmälasit. –?Me tiedämme, että Venäjän tiettyjen tahojen korruptioverkosto on aika iso maailmanlaajuisesti, joten tämä voisi liittyä siihen.. Se on mahdollista. Ruotsin hallitus on asettanut parlamentaarisen komitean pohtimaan, tulisiko nykysäännösten sijasta säätää samantyyppinen laki kuin Suomeen on tulossa. Turvallisuusympäristön muutos on havahduttanut, että se voi kehittyä vieläkin huonompaan suuntaan. 050 3312598 Toinen linssi pintoineen* 0,* Etu voimassa silmälasien ostajalle. Valtioneuvoston kanslian työryhmä on linjannut, että ”tilannekuvan parantamiseksi olisi tarpeen valvoa nykyistä laajemmin ulkomaalaisten kiinteistönhankintoja maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden, Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen sekä huoltovarmuuden kannalta merkittävillä alueilla”. Haastateltavina ovat kyberturvallisuusasiantuntija Jarno Limnéll, Euroopan hybridiosaamiskeskuksen verkostonjohtaja Jukka Savolainen, ympäristöneuvos Matias Warsta puolustusministeriöstä, vanhempi tutkija Mikael Wigell Ulkopoliittisesta instituutista sekä Viron Ulkopoliittisen instituutin tutkija Ivo Juurvee. –?Tällä hetkellä vangittuna on yksi Venäjän ja yksi Viron kansalainen. Lakia laadittaessa tulee kuitenkin sovittaa yhteen esimerkiksi avoimen yhteiskunnan vaatimukset, houkuttelevuus investointeihin ja omaisuuden suojan kunnioittaminen, pohtii Warsta. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa A24 • Helppo, nopea ja riskitön kauppa • Maksamme tarvittaessa jäljellä olevan loppuvelan suoraan rahoitusyhtiöön OSTAMME AUTOJA! KOKKOLA Indolantie 7 puh. Ulkopoliittisen instituutin Wigell painottaa, että ei tunne tapauksen yksityiskohtia, vaan pohtii ainoastaan teoreettisia vaihtoehtoja. –?Tänä päivänä turvallisuusympäristöä ja uhkia leimaa yllättävä ja nopea ilmeneminen. Kiinteistöt ja maaomaisuus ovat yksi tällaisen vaikuttamisen väline. MAANANTAINA klo 8-9 Kokkola klo 10-11 Kälviä klo 11.30-12 Himanka klo 12.30-13 Kannus klo 13.30-14.30 Toholampi klo 15 Sievi klo 15.45-16.30 Nivala PUH. Normaalihinnan maksat kehyksestä, toisesta linssistä. Operaatiossa oli mukana ainakin KRP:n, Rajavartiolaitoksen ja Lounais-Suomen poliisin edustajia. Viranomaisten massiivinen etsintä Turun saariston kohteisiin on aiheuttanut pohdintaa myös kansallisesta turvallisuudesta ja ulkomaalaisten maaja kiinteistönomistuksista. –?Yrityksen saariostot ovat herättäneet huomiota, koska niitä sijaitsee Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta tärkeiden vesiväylien varrella. (06) 831 1665 tai 831 1608 Keskipohjanmaa keskipohjanmaa.fi @kepari_toimitus Seuraa meitä Mimma Lehtovaara HELSINKI (STT) STT kysyi joukolta asiantuntijoita hybridivaikuttamisesta. Rajoitus koskee käytännössä Viron ja Venäjän välistä rajaseutua ja osaa Viron saarista, mutta ei Latvian vastaista rajaseutua. Kaksi epäiltyä, venäläisja virolaismiehet, on vangittu. Ei koske pakettihinnoiteltuja silmälaseja. Maatalousmaan hankinta on kuitenkin luvanvaraista silloin, kun kyseessä ei ole lähisukulaisten välinen kauppa. On hyvä varautua pahan päivän varalle, hän arvioi. Laki määrää, että puolustussyistä maan hankkimista tietyillä alueilla on rajoitettu. Viime vuosina yhtiö on raportoinut tappiollisista tuloksista. 24%), matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. –?Se on yksi asia, missä lainsäädäntö on laahannut perässä. Wigell spekuloi myös toisella teoreettisella mahdollisuudella. Suomessa on viime päivät käyty vilkasta keskustelua venäläistaustaisen yrityksen Airiston Helmen rahanpesuja veropetosepäilystä. Maata hankkivien on täytettävä ehto vakituisesta asumisesta Tanskassa. Wigell tuo esille sen, että nykyisellään Suomessa ei systemaattisesti seurata, kuka tänne investoi ja mihin. Avoinna Kallentorilla Ma Pe 9.00 17.00 La suljettu VARAA AIKA OPTIKOLLE puh. Se tarkoittaa, että meidän on yhteiskuntana tietyllä tavalla oltava jatkuvassa valmiudessa, sanoo Limnéll. Poliisi ei kerro tämänhetkistä epäiltyjen määrää. . . Kaikkia toimia strategisten kohteiden turvaamiseksi ei kerrota julkisesti, vaan kohteiden turvaaminen tapahtuu usein sopimusteitse. Miksi kiinteistöjen omistamista koskeva laki muuttuu. Se ei ole ottanut mitään kantaa Airiston Helmen mahdolliseen merkitykseen kansalliselle turvallisuudelle. –?Suojelupoliisi on arvioinut, että vieraiden valtojen edustajien maakaupat saattavat olla turvallisuusriski Suomelle. Miten kiinteistöjen omistaminen ja hybridivaikuttaminen voisivat liittyä toisiinsa. . TANSKA . –?Venäläistaustainen Airiston Helmi toimii rekisteritietojen mukaan kiinteistöalalla. –?Suojelupoliisin päällikkö analysoi yleisellä tasolla Suomen ja Euroopan turvallisuustilanteen muuttuneen voimakkaasti. Rakentamista voidaan rajoittaa myös valtion puolustukseen tarkoitettujen rakennusten läheisyydessä. . Se on mahdollista. LEHTIKUVA/RONI LEHTI FAKTA Näin toimitaan lähimaissa RUOTSI . Turvallisuusympäristön muutos on siis pakottanut tarkastelemaan myös lainsäädäntöä ja varautumaan hybridivaikuttamiseen. –?Airiston Helmen maaomistukset ovat Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisillä reiteillä, joten näitä paikkoja voisi käyttää häiritsemään huoltovar”Kansallinen turvallisuus ei ole vitsi” Airiston Helmi saattaa olla osa hybridivaikuttamista, mutta vasta aika näyttää, mistä on kyse Airiston Helmi Oy.n kiinteistöjä ja veneitä Ybbernäsintiellä Paraisilla Turun saaristossa. Puolustusministeriön Warsta vertaa tilannetta Ruotsiin, jonka turvallisuusintressit ovat samankaltaisia kuin Suomen
SYYSKUUTA 2018 Valtakunnallisessa Taitojärjestössä Roosa nauhamalliston suunnittelijaksi valitun kokkolalaisen Mia Sumellin villasukkien värit ja kuviot syntyvät fi ilispohjalta. RASAVILLILLÄ HYVÄÄ 1 Sivut B6–7 CLAS-OLAV SLOTTE Positiivinen psykologia löi nopeasti läpi yritysmaailmassa. Sunnuntai 30. Rasavilli-malliston suunnitelleen käsityötaiteen harrastajan käden jälki syntyy rakkaudesta neulomiseen. 1 Sivut B8–9
Yksi työläimmistä on tiedustelulainsäädännön kiireellisyyden pohtiminen. Ei huvita enää. Kateellinen olen myös omalle unikaverilleni, jolla on unenlahjojen lisäksi uskomaton kyky nukkua ns. Vaikka luottamuskeskustelussa rehvakkaana esiintyi, ulkoministeri Soini tuskin enää ennen vaaleja osallistuu yhteenkään arveluttavaan tilaisuuteen. Siinä riittää nukahtamisaineistoa. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Päätoimittaja: Kauko Palola Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola Lukijoiden mielipiteet sähköpostilla: mielipide@kpk.fi netissä: www.keskipohjanmaa.fi tekstiviestillä: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Olo on kuin huippufutari Neymarilla mestareidenliigan ottelussa, säärille tulee potkua toistuvasti eikä ole tuomaria, joka viheltäisi virheen ja antaisi varoituksen. Hieman suivaantuneena Sipilä ilmoitti haluavansa politiikasta pois asenteiden syöttämisen toisen suuhun. Tuhannet lääkärit eri puolilla maailmaa saavat elantonsa sitäkin tutkimalla. Kannattaa myös harkita tarkkaan, millaisia kommentteja varsinkin hallituskumppaneista lausuu. kassaan. Kauko Palola kauko.palola@kpk.fi 1 Ihmiset, joilla tuo unenlahja on, nauttivat siitä sitten junassa, teatterissa ja seminaareissa häpeilemättä Puoluejohtajien kokoontuminen väittelemään televisioon on aina jonkinlainen politiikan kuumemittari. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) Juttuvinkit ja uutispäivystys joka päivä klo 7.00 – 23.00 tekstiviesti ja WhatsApp 040 036 5601. En muista, missä vaiheessa aloin noteerata tuon pyöreänä möllöttävän taivaankappaleen unen sieppaavan vaikutuksen. Kesken elokuvan, vaalikeskustelun tai Jukolan viestin lähetyksen. Nuorempana huvitti, jos joku erehtyi syyttämään unettomuudesta täysikuuta. Pääministeri Juha Sipilä vieraili kesällä Vetelissä. Sote-lakeja väännetään hiki hatussa sosiaalija terveysvaliokunnassa. Nyt pitää tarkkaan katsoa, missä marssii, millä klubilla käy ja millä autolla siviiliajot ajaa. Ohisalo sai Sipilältä otsan kurttuun väitettyään hallitusta asenteeltaan miehiä suosivaksi ja naisia sorsivaksi. Pääministerin kiukun ymmärtää. Ei ole kerta eikä kaksi kun uni katkeaa noihin taklauksiin. Toistaiseksi on toteen näyttämättä milloin tuota varastoa ryhdytään purkamaan. HARMIKSENI olen todennut, että joillekin uni on lahja. Täydenkuun aika on taas takana ja yhtä monta huonosti nukuttua yötä. No, mikäpä minä nyt olen tuosta unettomuudesta kertomaan. Jokainen tunti eduskunnassa pitää käyttää hyödyksi. Vaikka Sipilä kohdisti sanansa Ohisalolle, hän tuli samalla huomaamattaan antaneensa vielä kerran isän kädestä hallituskumppanilleen kokoomukselle. Lisäksi perustuslakivaliokuntaan on tulossa ”riesaksi” vino pino muita lakiluonnoksia. Antti Savela Vaalit lähestyy?–?tunnelma kiristyy 1 Nyt pitää tarkkaan katsoa, missä marssii, millä klubilla käy ja millä autolla siviiliajot ajaa. Aina uni ei ole itsestäkään kiinni. Se on koukku, jonka jälkeen paluu siihen uuteen normaaliinkin on toivottoman vaikeaa. Puhelinvaihde puh. Siis varastoon. Yksi väärin käytetty päivä eduskunnassa voi olla liikaa. Eli toisin sanoen sanojen ja asenteiden laittamisella kaverin suuhun. Kuuhulluus kaiken muun hulluuden päälle. Siinä sitä urakkaa riittää. Tuttavaperheen rouva sanoi, että suihke melatoniinia kielen alle illalla tunti ennen toivottua sammumista tehoaa. Ehkä aiheuttaa, ehkä ei. Ei hyvä. Sanoista, ilmeistä ja väittelykoalitioista voi päätellä, säröileekö hallitus vai onko se todella puhaltamassa yhteen hiileen. CLAS-OLAV SLOTTE. Rinne ja Orpo olivat keskustelussa yllättävän vaisuja, mutta Ohisalo ja Sipilä saivat aikaan ihan virkeän sananvaihdon. Soini näytti saavan oppositiosta vahvempaa tukea kuin hallituskumppaneilta. Olisi kohtuullista kysyä pääministerin mielipidettä ennen kuin kertoo siitä käsityksen julkisuuteen ministerin luottamusta käsittelevän äänestyksen yhteydessä. Missä se uni taas viipyy. 020 750 4400 Avoinna ma–pe 8.00–16.00. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa sosiaalisessa mediassa: facebook.com/ keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/ kepari_toimitus www.keskipohjanmaa.fi PÄÄKIRJOITUS KOLUMNI SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B2 Pääkirjoitus Mihin voi valittaa kun ei saa unta. Kokoomuksen toiminta Timo Soinin luottamusäänestyksessä olikin kohtalaisen huvittavaa seurattavaa. Hallituksella on käymässä päivät vähiin sote-lainsäädännön käsittelyssä. UNILÄÄKKEISTÄ olen päättänyt pysyä erossa. LASKE lampaita, kertaa ja muistele mielessäsi lapsuutesi kodin huoneita, huonekaluja, tauluja. Kaksi edustajaa ei osallistunut äänestykseen ja yksi mies-kansanedustaja ei tiennyt mitä nappia painoi. Tuskin täällä on muita, joille unensaanti on näin vaikeaa. Torstaina Ylen A-talkissa hallituksen kärkikaksikko keskustan puoluejohtaja Juha Sipilä ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo otti mittaa oppositiojohtaja, SDP:n Antti Rinteestä ja vihreiden sijaisjohtaja Maria Ohisalosta. Kun nettiin laittaa hakusanaksi uni ei tule, löytyy 3,3 miljoonaa nettisivua. Häiriötekijä voi löytyä vaikka unikaverin levottomista jaloista. Käy läpi vaikka viimeiset golfk ierroksesi, väylä väylältä. Melatoniini ei kuulemma ole lääke, eikä aiheuta riippuvuutta. Kokoomushan selitti Sipilälle antamiaan moitteita Timo Soinin luottamusäänestyksessä väärinkäsityksellä. Neuvojia uni-asiassa kyllä riittää. Joillakin television katselu aktivoi unen. Onko se yhteiskunnan vika. Ihmiset, joilla tuo unenlahja on, nauttivat siitä sitten junassa, teatterissa ja seminaareissa häpeilemättä. On varoittavia esimerkkejä lähipiirissä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päätoimittaja, joka toivoo unta huiviin.. Jotta sote saadaan ajoissa maaliin, hallitus ei kestä enää yhtään poliittista harha-askelta
Katkeruuteen ja kostomielialaan taipuvaisille politiikan pyörteet eivät sovi. Jos näin käy, tilanne ei todennäköisesti parane vaan pahenee. Käsitykseni mukaan työntekijän kuuluu noudattaa työnantajan antamia ohjeita työssään lakien ja työehtosopimusten rajoissa, tehdä työnsä tunnollisesti sekä käyttää hänelle luovutettuja työvälineitä asianmukaisesti. Aina ei kuitenkaan päästä hyvään tai edes kohtuulliseen kompromissiin. Suurin osa työttömistä haluaa varmasti tehdä oikeaa työtä parantaakseen tilannettaan, eikä elää yhteiskunnan pienten tukien varassa tai jonottaa armopalaa leipäjonoissa. On tuomarin työn aliarvioimista ja vähättelyä katsoa, että tuomari ei kykenisi ratkaisemaan irtisanomiseen liittyvää riita-asiaa ja ratkaisemaan sitä lain mukaisesti. Kaikki tekevät virheitä, se on inhimillistä. Kunnanhallitukset ja valtuustot eivät tee tähän poikkeusta, eduskunnasta puhumattakaan. Jatkossakaan ketään ei voisi sanoa irti työntekijän iän, sukupuolen, raskauden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai ammattiyhdistystoimintaan osallistumisen takia. Kun riski pienenee, yritys uskaltaa palkata enemmän. Kimmo Hanhisalo Keski-Pohjanmaan Yrittäjät, pj Yrittäjät haluavat työllistää 1 Pärstäkerroinperusteet eivät olisi mahdollisia. Rekrytointi on yritykselle aina riski. Meillä on jo nyt lainsäädäntöä, jossa lähtökohtana on eri säännöstö yrityksen koon mukaan. Kirjoittaja on kalajokinen kansanedustaja (vihr.) Hyvät tavat – luottamuksen peruskivi EDUSKUNNASTA Hanna Halmeenpää. työehtosopimusneuvotteluihin, vaikka itselläni on kohtuullinen työrupeama takana, ammattiliiton jäsenenä ja perspektiiviä myös luottamustehtävistä. Hän kirjoittaa lakkoilusta aivan kuin se olisi jokapäiväinen tapahtuma. Luottamus on horjunut siinä määrin, että on päädytty aloitteeseen kaupungin johtavan viranhaltijan irtisanomisesta. Irtisanomisperusteet ovat perustuslain ja kansainvälisten sitoumusten mukaisia. Irtisanomisperuste voi olla työvelvoitteen laiminlyönti, rikkominen tai epäasiallinen käyttäytyminen. Ylitalo mainitsee myös hyvät työntekijät. Toimien tarkoituksena on tukea poliittista oppositiota ja vaikuttaa tuleviin eduskuntavaaleihin. Kalajoella tilanne on nyt poikkeuksellinen. Jotkut sotkut täytyy siivota heti, ne eivät sovi maton alle lakaistaviksi laisinkaan. Jälkimmäinen sisältyy ensimmäiseen. Epäluottamuksen tilassa reagoimatta jättäminen olisi samalla hyväksynnän osoitus ongelmiksi koetuille asioille ja nykyiselle toimintakulttuurille. Tavoite on työntekijöiden palkkauksen helpottaminen yrityksissä, joissa yksikin virherekrytointi voi merkitä jopa yrityksen toiminnan lopettamista. Ellei tällaista havaittaessa kukaan vihellä pilliin, on koko joukkue vastuussa vahinkojen aiheuttamisesta. Saksan pienissä yrityksissä irtisanomiseen riittää mikä tahansa peruste, kunhan se ei ole syrjivä. On asioita, joita ehtii rassata kuntoon pikkuhiljaa, ajan kanssa. Kun yhdessä selvitetään, mitä on tapahtunut ja onko toimintatapojen korjaamiseen syytä, päästään yleensä eteenpäin. Lopulta katoaa luottamus. Peiliin pitää katsoa säännöllisin väliajoin ja myös silloin kun kuva ei miellytä. Perustuslain ja kansainvälisten sopimusten johdosta ”pärstäkerroinperusteet” eivät olisi edes mahdollisia. Jos taas virhearvion mahdollisuus selvistä signaaleista huolimatta toistuvasti kielletään, alkaa soppa saeta. Mitä ovat olleet ne lakot, jotka ovat johtaneet maan syöksykierteeseen. Valtava enemmistö ihmisten kesken päätettävistä asioista käsitellään nopeasti ja yksimielisesti, myös Kalajoella. Joskus lopullinen päätös voi tuntua väärältä ja harmittaa osaa päättäjistä ja sitä valmistelleista viranhaltijoista suuresti. Tärkeintä lienee tunnistaa, milloin askel osuu yhteisesti sovittujen raamien ulkopuolelle ja korjata askellusta. OECD:n mukaan vakituisten työntekijöiden irtisanominen oli Suomessa kaikista OECD-maista kolmanneksi vaikeinta. Mikäli huomautettavaa ei ole ja epäilykset osoittautuvat täysin turhiksi, on pöytä puhdas ja painokkaat pahoittelut paikallaan. Näin on kodeissa, kouluissa, työpaikoilla koko yhteiskunnassa. Tuoreen kyselyn mukaan 37?% pk-yrityksistä palkkaisi uusia työntekijöitä, jos henkilöperusteista irtisanomista helpotettaisiin. Maamme kurjaan tilaan ovat syyllisiä viime ajat maatamme johtaneet porvarivetoiset hallitukset, jotka ovat veropolitiikassaan suosineet hyvätuloisia ja tasapainottaneet tästä johtuvaa vajetta velalla. Ruotsissa irtisanomiseen riittää asiallinen syy, ei kuitenkaan mielivaltainen, samoin Tanskassa. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä koskee yrityksiä, joissa on vähintään 20 työntekijää. Näitä väitteitä pitäisi täsmentää. Siksi kaikki poliittiset työtaistelutoimet ovat tuomittavia varsinkin, kun niiden haitalliset vaikutukset kohdistuvat yrityksiin ja täysin sivullisiin. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B3 Mielipide 1 LUKIJAN KUVAT Lukijan kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi Kuun siltaa pitkin Luodossa. Tuoreessa valtuustoaloitteessa kyse on paljolti tästä. Media uutisoi työpaikoista joihin ei saada työntekijöitä, mutta jättää kertomatta sen miksei kyseinen työ kelpaa. Muista pääsee jo nykylainsäädännön mukaan varsin helposti eroon, joten perustelut tälle irtisanomista helpottavan lain valmistelulle ontuvat jo tältä osin melkoisesti. Sovituissa pysyminen ja asianmukaiset käytöstavat ovat korostetun tärkeitä silloin, kun hoidetaan yhteisiä asioita, näkemyksiä on monia ja jokaisen vuorollaan on osattava joustaa. Tämän pitäisi riittää kaikille työnantajille, vaan ei näytä riittävän. Työtä ei tehdä huvikseen ja ajankuluksi. Sekin kuuluu demokratiaan ja on syytä hyväksyä jo alkumetreillä. Kunnon porvarin tapaan hän oikaisee mutkat suoriksi ja menee sieltä missä aita on matalin täsmentämättä väitteitään hyvistä ja huonoista työntekijöistä, lakkoilusta, työhaluttomista työttömistä, sekä valmisteilla olevasta työsuhdeturvaa heikentävästä lakiesityksestä. Tämä voi koskea myös käsitystä yhteisten sääntöjen noudattamisen tarkkuudesta. Luottamustehtäviin ja johtopaikoille valituilta sopii odottaa pyrkimystä esimerkilliseen toimintaan. Sellainenko, joka ei kuulu ammattiliittoon ja työnantajan käskystä menee läpi vaikka harmaan kiven, noudattaa työnantajan oikkuja, välittämättä työlainsäädännöstä, työturvallisuudesta tai työehtosopimuksista. TUOMO RUOTSALA/LOHTAJA Suomen Yrittäjät kannattaa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista pienissä alle 20 henkilön yrityksissä. En muista kovinkaan montaa lakkoa liittyen esim. Kalajoella ei useampaan pilliin puhaltelukaan ole yrityksistä huolimatta tehonnut, on jouduttu turvautumaan megafoniin. On mahdoton ajatus, että demokratiassa lainsäädäntövaltaa käyttäisivät etujärjestöt eivätkä kansan vaaleilla valitsemat edustajat. Asioiden selvittämiskeinojen on koettu loppuneen. Meillä on kotona ja kodin ulkopuolellakin erilaisia hygieniakäsityksiä ja siisteysihanteita. Työnantajan on varoitettava työntekijää ennen irtisanomista. Päin vastoin. Ylitalo kirjoittaa myös ”työhaluttomista” työttömistä ja esittää myös lukuja sanojensa tueksi. Ammattiliitot ovat lakkoilemalla ajaneet maan talouden kurimukseen. Työnantajalla saattaa olla omia vaatimuksia työntekijän suhteen; palkkaus, työehdot, ay-toiminta jne. 11 Euroopan maassa irtisanomissuoja on heikompi ja/tai irtisanominen on helpompaa pienemmissä yrityksissä. Sääntöjä venyttämällä voi jotakin mennä rikki, vakavimmillaan jopa ihminen. SAMI TIILIKKA Puolukka hehkuu metsässä. Tai työtä, josta saatavalla palkalla ei elä. Vähintä, mitä yleisö ja joukkueet nyt toivoa saattavat, on pelin keskeytys ja sääntöjen kertaus. Juha Honkakoski varapääluottamusmies KOKKOLA Ylitalo vetää mutkat suoraksi Elämässä ja politiikassa meillä ihmisillä on oikeutettu ja yleisesti hyväksytty oletus eri tilanteisiin kuuluvien hyvien tapojen ja yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta. Suomessa on naapurimaita korkeampi kynnys sanoa työsuhde irti henkilöön liittyvillä perusteilla. Valtaosa työntekijöistä odottaa, että työstä saatavalla palkalla tulee toimeen. Lainsäätämisvaiheessa lakia ei pidetty ongelmallisena perustuslain kannalta. Tuomioistuin arvioi yksittäistapauksessa sitä, onko työntekijän irtisanomiselle ollut voimassaolevan lain mukainen irtisanomisperuste. Siinä missä osan mielestä kaikki on ihan kunnossa, toisilla sietoraja ylittyy jo. Meillä on osaava ja ammattitaitoinen tuomioistuinlaitos, joka osaa arvioida irtisanomisperusteen lainmukaisuuden. Tilanne ei ole mistään näkökulmasta katsoen tavoiteltu eikä toivottu. Alpo Ylitalo ottaa räväkästi kantaa (Kp 26.9) työväenliikettä vastaan. Mikä on hyvä työntekijä. Näin ei saisi olla. Usein nämä ovat työharjoittelupaikkoja, joista ei makseta palkkaa
Lisäksi töihin kaivataan lisää tekijöitä. 18: 3-4 Roger Ruotsinkielisillä: Ortodokseilla: Ei kukaan meistä kanna tulta itsessään. Joukon johtajana toiminut ylikersantti Virvalo valmistautui lentokoneessa hyppyyn sunnuntaina klo 12.15. Jo alalla toimivien tukemisen lisäksi yhdistys toivoo houkuttelevansa lisää naisia kaivoksiin. –?Me perustajat huomasimme alan seminaarissa, ettei kahden päivän ohjelmassa ollut yhtään naispuhujaa. Vielä reilut 20 vuotta sitten naisen asema kaivosalalla oli toinen. Johanna Alitalo, yksi perustajista, on koulutukseltaan geologi ja ollut kaivosalalla töissä vuosituhannen alusta asti. Alitalon mukaan kaivosyhtiöillä on paljon töitä siinä, että niiden kiinnostavuus työnantajana kohenisi esimerkiksi Talvivaaran jäljiltä. Tärkeintä oli, että nainen ei tehnyt kaivoksessa ruumiillista työtä. –?Paljon on jo muuttunut, mutta ei vielä tarpeeksi. Ei kukaan omin voimin loista hämärään. Kaksi alanvaihtoa tehnyt Kela työskentelee kaivoksella tuotannonsuunnittelijana. Alitalo huomauttaa, että maailma oli silloin erilainen. Se oli ensimmäinen märkä rätti naamalle, hän kertoo. Ei ole kannattavuudelle hyväksi, jos töissä on vain samankaltaisia ihmisiä, jotka ovat samaa mieltä kaikesta. Ei kaivosalalla enää nostella sadan kilon punnuksia, vaan siellä tarvitaan monenlaista osaamista, kielitaitoa ja kokonaisuuksien hahmottamista. Johanna ja Tommi Peltokangas, Jyväskylä 23.9. Henkensä menetti harrastelijaryhmän johtajana toiminut ylikersantti Tapio Virvalo. Hanna ja Thomas Hanstén, Kokkola Anne Salomäki HELSINKI (STT) Geologia, mitä se on. Kaivosten ja ympäristön välinen vastakkainasettelu ei edistä työnantajakuvan kirkastamista. Muun muassa tästä syystä heinäkuussa perustettiin Women in Mining -järjestön Suomen-osasto. Kaivosteollisuus-yhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Suomela ei ole vielä jättänyt järjestölle jäsenhakemusta, mutta aikeissa se on. –?Olisi työyhteisön ja alan yritysten etu, jos työvoima olisi nykyistä monipuolisempaa. Suomela uskoo Talvivaaran jo jääneen taakse, mutta menneenä kesänä mediassa on ollut esillä esimerkiksi malminetsintäyritys Beowulf Miningin hanke Heinävedellä. Hän toivoo alalle kuitenkin lisää naisia, sillä he ovat edelleen kaivoksissa vähemmistö. Kela työskentelee Tapojärvi Oy:llä Outokumpu Oy:n kaivoksella Keminmaa Kaivosalan johto juhlii naisverkoston syntyä – tulossa jäsenhakemus HELSINKI (STT) Women in Mining Finland on mieluisa uutinen työvoimapulan kanssa painivalle alalle. Laskuvarjo ei auennut – hyppääjä sai surmansa Keskipohjanmaa 30.9.1968 1 50 vuotta sitten 1 Syntyneet KAKSOSET Tyttö ja poika 6.9. Satu Olkkola ja Roni Pernu, Kokkola 22.9. –?Emme ole onnistuneet tekemään ihmisille selväksi esimerkiksi sitä, kuinka kaivokset liittyvät sähköautoihin tai yleensä ympäristöystävällisen teknologian kehittämiseen. Sitten aloimme keskustella siitä, kuinka epäsopivia yhteishengen nimissä vietettävät saunaillat ovat, jos työyhteisössä on vain yksi nainen, Alitalo muistelee. Myös kaivokset ja niiden alihankkijat tarvitsevat eri teollisuuden prosessien osaajia. Saila ja Tomi Penttinen, Toholampi 20.9. Ylikersantti Virvalo oli tunnettu ja kokenut laskuvarjohyppääjä. Petra Heinänen ja Hannes Humalajoki, Perho 19.9. Anniina ja Ville Hakala, Kokkola POIKA 24.9. Alitalo kertoo, että suunnitteilla on erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä mahdollisesti myös mentorointiohjelma. Jonna Virkkala ja Antti Isoaho, Himanka 24.9. Samanlainen tilanne on hänen mukaansa esimerkiksi metsäteollisuudessa. –?Puhelimessa kaikki kuulosti hyvältä, mutta seuraavalla viikolla sain kuulla, että pomojen mukaan tyttöjä ei palkata. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B4 1 Nimipäivät tänään 1 Päivän Sana Siru, Sirja, Sorja Jeesus sanoi: “Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” Matt. TÄLLÄ HETKELLÄ KELA tekee työtään pääosin maan pinnalla, eikä hän ole urallaan kohdannut sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Jos liekkiä ei ole, ei ole kynttilää, me loistamme kun toinen meidät sytyttää. Lahden Laskuvarjohyppääjäkerhon jäsenet aloittivat hyppäämisen lauantaina ja sitä jatkettiin sunnuntaina. Suomela tosin huomauttaa, ettei työvoimapula koske pelkkiä kaivoksia, vaan koko teollisuutta. Illanvietoissa saatettiin hyvinkin ilkkua, että kaivosala on miesten hommaa. Laki ei kieltänyt naisten työntekoa työnjohtajana tai esimerkiksi terveydenhoitajana. Hän on nähnyt kulttuurin muuttuneen. Mari Kela ei ollut peruskoulussa tai lukiossa kuullutkaan koko tieteenalasta, vaikka kivet olivat aina kiinnostaneet. Malin ja Jesper Häggblom, Kokkola 17.8. Vasta lokakuussa vuonna 1998 Suomessa kumoutui laki, jonka mukaan naista ”ei saa pitää kaivoksessa sellaisessa työssä, jota tehdään maanpinnan alla”. Myös ympäristöystävällisten teknologioiden kehittäminen vaatii kaivoksia, koska kaikki, mikä ei kasva, pitää kaivaa, hän toteaa.. –?Vaikka kaivoksilla on paljon vastustajia, kaivokset ovat välttämättömiä. Äiti ja isä, lämpimät onnittelut 30.9.2018! Jälkikasvu Onnittelut 1 Laskuvarjohyppääjä sai surmansa varjon jäätyä aukeamatta Lahden Hollolan harjoituskentällä sunnuntaina keskipäivällä. Nyt taskussa on viime vuonna valmistunut luonnontieteiden maisterin tutkinto, pääaineena geologia. Kaivosalan toimialapäällikkö Heino Vasara Lapin ely-keskuksesta on Suomelan kanssa yhtä mieltä siitä, että työn imagossa on parannettavaa. Tiina ja Timo Kattilakoski, Kokkola TYTTÖ 24.9. –?Kouluaikoinani tyttöjä ei neuvottu teknisille aloille eikä se oikein ollut omassakaan mielessä vaihtoehtona, 38-vuotias Kela sanoo. Varjo ei kuitenkaan auennut, ja hän putosi metsään noin puolen kilometrin päähän kentän laidasta. –?Kaivosalan ammattilaisista on pulaa paikallisesti, mutta koko teollisuudessa tekijöiden tarve on maailmanlaajuinen ongelma, hän sanoo. Riina Hartikainen ja Niko Heikkiniemi, Kokkola 20.9. Emilia FinniläPaananen ja Jussi Paananen, Kokkola 18.9. Opiskellessaan 90-luvulla hän muistaa soittaneensa kesätyöpaikasta alan yhtiöön, joka etsi geologian opiskelijaa kesätöihin. Women in Mining Suomen tarkoitus on tuoda alalla toimivat naiset yhteen ja lisätä heidän äänensä kuuluvuutta. Työllisyysnäkymät ovat hyvät, sillä kuten muuallakin teknologiateollisuudessa, osaavista ja koulutetuista työntekijöistä on pulaa. Työllisyysnäkymät ov lutetuista työntekijöistä on pulaa. Kovin akuutti juuri kaivosten työvoimapula ei Vasaran kaan jaettiin myös kaivosalan työpaikat miesten kesken: saunan lauteilta. –?On loistavaa, että tällainen toimija on syntynyt. AJATUS JÄRJESTÖN perustamisesta syntyi sieltä, missä ennen huhupuheiden muKaivosnaisten verkosto entistä monipuolisemp Women in Mining Suomi haluaa houkutella naisia imagoinfl aation vaiv Kaksi alanvaihtoa tehnyt Mari Kela työskentelee kaivoksella tuotannonsuunnittelijana
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 13.10. 11.6.1935 Evijärvi k. Kuolleet 1 Hautakivet 1 Rakas Tätimme Sievä Maria PELTOKANGAS o.s. Surukiitos 1 Keskipohjanmaa keskipohjanmaa.fi @kepari_toimitus Seuraa meitä o huhuilee paa ääntä vaamalle alalle vat hyvät, sillä kuten muuallakin teknologiateollisuudessa, osaavista ja kouassa. Siksi myös hän toivottaa WIM Suomen lämpimästi tervetulleeksi. Yhdistys myös kannustaa tyttöjä teknillisten ja luonnontieteellisten alojen pariin sekä haluaa parantaa kaivosalan kiinnostavuutta työllistäjänä. 17.9.2018 Kokkolassa Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmäsi suljit. Niinistön tukiyhdistys päätti kesäkuussa lahjoittaa presidentinvaalien vaalikampanjasta ylijääneet varat nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Siunaus toimitettu. Partiolaiset ehkäisee syrjäytymistä Niinistön lahjoitusrahoilla. –?Ruotsissakin on huomattu, että naiset yleensä ajavat arvokkaita kaivoskoneita hellemmin, kestävämmin ja säästävämmin kuin monet miehet. HAUTAKIVET Suoraan valmistajalta T. HELSINKI (STT) Suomen Partiolaiset käyttää presidentti Sauli Niinistön tukiyhdistykseltä saamansa lahjoitusvarat nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen muun muassa hankkimalla leirija retkeilyvarusteita vähävaraisille lapsille ja nuorille. Rakkaudella kaivaten ja kiittäen Eivor ja Markku Mikael ja Soile perh. Yhdistys kohdensi tästä rahasta 80?000 euroa Suomen Partiolaisille. Lisäksi varoja käytetään muun muassa metsäja luontokokemusten tarjoamiseen partion ulkopuolisille lapsille ja nuorille. 1 Kuolleet Heino Sakari Paavola Kaustislainen Heino Sakari Paavola kuoli kotonaan 29.9.2018. 16.9.2018 Perho Lämmöllä muistaen ja kiittäen Heikki Timo ja Päivi Antti Marjaana Mira, Jarno, Jutta ja Mikko Ystävät ja Tuttavat Jää kaunis maa, elo täällä jää, tien yllä tähtönen hohtaa, ei kuolo voi olla määränpää, sen portti ikuisuuteen johtaa. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme TUUKKA TEIJO SALMELAN muistoa ja otitte osaa suruumme. | www.hautakiviliike.. 21.8.1928 Lohtaja k. On hyvä, että naisten mahdollisuuksia alalla nostetaan esiin. Nuku hyvin, kaipaamme Sinua, Lastenlastenlapset Muut sukulaiset ja ystävät Siunaustilaisuus Kaarlelan kirkossa 6.10.2018 klo 10.00. Women in Mining Suomi (WIM Suomi tai WIM Finland) perustettiin heinäkuussa. Rakkaamme Saara Anita HÄGG o.s. Kiitämme kaikkia osanotosta ja Tunkkarin sairaalan sekä Perhon terveydenhoidon henkilökuntaa, kotihoitoineen Sievän hyvästä hoidosta. 040 702 2092, 050 500 2207 myynti@hautakiviliike.. Omaiset Rakkaamme Sulo Aulis KEROLA s. LEHTIKUVA/JYRKI NIKKILÄ FAKTA Tavoitteena keskustelu naisten asemasta alalla . (Sirkka Turkka) Siunattu läheisten saattamana 29.9. Hautaan laskemisen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Iso-Markkola s. Barbro ja Nils Stefan ja Renee perh. 5.6.1925 Lappväärtissä k. Muisto kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Uusitalo s. Kirkon diakoniarahasto sai tukiyhdistykseltä 200?000 euroa. . Muistosi meitä aina, tiellämme johdattaa. Kaipaamaan jäivät puoliso, poika, äiti ja sisarukset sekä muut sukulaiset ja ystävät. 26.9.2018 Kokkola Kaivaten Gustav Susanna, Mikko Ahto ja Altti Sisarukset perheineen Sukulaiset ja ystävät Työpäiväsi pitkä päättyi, kädet ahkerat levätä saa. . Lämmin kiitos osanotosta ja Kannuksen kotihoidon lähihoitajille ja Kannuksen yleislääketieteen osastolle hyvästä hoidosta. klo 12.00 Kaarlelan kirkossa. Peter ja Saija-Leena perh. –?Työvoiman saaminen on haaste lähinnä alihankkijoille ja silloin, kun perustetaan uusi kaivos. Yhdistys on osa kansainvälistä Women in Mining -verkostoa. Eniten Vasara on huolissaan siitä, etteivät nuoret hakeudu teknologia-alalle. 9.9.2018 Kannus Isää ja vaaria kaivaten Juhani ja Pirjo Harri ja Margit Juho ja Marika Marjut ja Eki Jaana ja Sami Susanna Julius muut sukulaiset ja ystävät Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Varoja käytetään myös leirija tapahtumastipendeihin, joilla mahdollistetaan vähävaraisten lasten ja nuorten osallistuminen kesän 2019 partiotapahtumiin. Ei yllättäin, mutta äkkiä kuitenkin, hiljeni sydän kultainen. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. 20.2.1924 Asikkala k. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Hän oli syntynyt 13.7.1963. . LEHTIKUVA/JYRKI NIKKILÄ Mari Kela tekee työtään pääosin maan pinnalla, eikä hän ole urallaan kohdannut sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Kim Christer ja Aila, Heidi perh. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B5 Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Näyttelytilamme Laajalahdentie 22 Avoinna ma-pe 9-16, la ja su sopimuksen mukaan 0400-594600 , 0400-560804 , 040-7328890 www.hautakivipalvelu.. WIM Suomi on ”verkostoitumiskanava kaikille kaivosja kaivannaisaloilla toimiville naisille työtehtävistä ja koulutustaustasta riippumatta”. Lohtajalla. Verkostoitumisen ohella yhdistys pyrkii lisäämään naisten osaamisen ja koulutusarvon arvostusta sekä avointa keskustelua naisten asemasta ja mahdollisuuksista kaivosalalla. HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Rakkaamme Mamma, Mormor, Mummu Thea Elisabet MATTSSON o.s. Isokoski ja Pojat Lisänimenkaiverrukset, kivien kunnostus ja kultaus Kuokkasuontie 5, Kokkola, Linnusperä p. . Norrback s. Linda ja Daniel perh. mukaan ole. Muistotilaisuus Mikael-salissa läheisten kesken
Heti perään hän kuitenkin toteaa, että innostuksen kutomisen uudelleen aloittamiseen hän on varmasti saanut nähdessään muiden tekemiä käsitöitä. –?Värit muuttuvat mulla tosi usein. Roosa nauha – keräykseen osallistuneen Taito Keski-Pohjanmaan torstaina Kankurissa järjestämässä tiedotustilaisuudessa Sumell esitteli mallistoon suunnittelemiaan värikkäitä ja kuviollisia villasukkia ja lapasia. Tätä on haluttava tehdä aidosti, pohtii kokkolalainen käsityötaiteen harrastaja ja Roosa nauha -hyväntekeväisyyskeräykseen Rasavilli-neulemalliston suunnitellut Mia Sumell. Vaikka Sumell jakaakin sivuillaan valmiita neuleohjeita, kannustaa hän ihmisiä luovuuteen. Tällä hetkellä ryhmään kuuluu jo 7000 innokasta käsityötaiteen harrastajaa. –?Yhteisneulonnassa julkaisen neuleohjetta aina pienen pätkän kerrallaan. Sumell kertoo suunnittelevansa harvoin malleja sukkiin valmiiksi etukäteen, vaan sukissa olevat kuviot ja värit valikoituvat sen hetken fi iliksen pohjalta. Yhtenä päivänä saatan haluta käyttää punaista lankaa, ja seuraavana värin tulee ehdottomasti olla vihreä, ja sitten se pitää vain vaihtaa, hän naurahtaa. On aivan mahtavaa nähdä, kuinka erinäköisiä sukkia ihmisillä on syntynyt aivan samoista ohjeista. Sumell ei haaveile työllistävänsä itseään käsityötaiteilijana täysipäiväisesti, sillä tiukat aikataulut saattaisivat vain tukahduttaa tekemisen ilon. Sumell uskoo vahvasti, että kuka tahansa voi oppia neulomaan – jos vain malttaa istua paikallaan ja keskittyä kutomiseen. Reilu vuosi sitten hän alkoi julkaisemaan tekemiään neuleohjeita omilla SullaVikatverkkosivuillaan ja perustamassaan SukkaSirkus Facebook-ryhmässä. Villasukat ovat niin sanottu sivutuote. Kun hän sai kuulla tulleensa valituksi yhdeksi suunnittelijoista, oli uutinen iloinen järkytys. –?Usein kantapään kohdalla tuntuu, ettei tästä tule yhtään mitään. Ennemmin kannattaa valita sellainen sukka tehtäväksi, josta ihan oikeasti pitää, hän vinkkaa. Päätin, että minä osaan tehdä verkkosivut, ja niin tein. Kuten muissakin tekemissäni villasukissa, näissä on käytetty paljon erilaisia värejä ja kuvioita. –?Kannustan aina käyttämään jämälankoja ja kokeilemaan rohkeasti omia kuvioita ja värejä. Taito Keskipohjanmaan toiminnanjohtaja Tuula Puoskari kertoi löytäneensä käsitöiden harrastajan Internetin kautta. Sen lisäksi Sumell järjestää yhteisneulontaa. ENSIMMÄISEN KERRAN Sumell muistelee virkanneensa käsitöitä harrastavan äitinsä kanssa jo alle kouluikäisenä. SUMELLIA KIINNOSTAA erityisesti neuleohjeiden tekeminen. Sumell suunnitteli mallistoon villasukat ja lapaset, jotka lähetettiin Taitojärjestön arvioitavaksi. –?Ehkä mä kasvoin aikuiseksi, Sumell nauraa. Aloittelevalle kutojalle Sumell antaa myös ehkä yllättävän neuvon. SUMELL VALITTIIN YHDEKSI Roosa nauha -malliston suunnittelijaksi useista ehdokkaista valtakunnallisessa Taitojärjestössä. Sen jälkeen päätin, että osaan luoda verkkokaupan itse, ja näin kävi. –?Pääsääntöisesti myyn villasukille tekemiäni ohjeita. NEULEOHJEIDEN TEKEMINEN on Sumellille lähinnä harrastus. Täysipäiväisesti hän työskentelee myyntisihteerin ja vastaanottovirkailijan tehtävissä. –?Olen ihmisenä muutenkin luova ja ratkaisukeskeinen, joten opin mielelläni uutta ja kehitän itseäni. Viime vuoden kesänä innostus neulomiseen palasi uudelleen. –?Myös Sumell kohtaa sukkia kutoessaan ajoittain epävarmuutta, ja silloin sukat onkin laitettava omilta silmiltä piiloon päiväksi-kahdeksi, ja jatkettava niiden tekemistä myöhemmin. –?Nämä villasukat ovat minun näköiseni. –?Jos aloittelijan sukka näyttää alkupäässä perunapellolta, voi se jo loppupäästä olla paljon siistimpi. Mutta sitten ajattelin, että teen kuten aina ennenkin – minun näköiseni villasukat ja lapaset. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B6 100+ tarinaa O nnistuneita töitä ei saa väkisin tekemällä. Myöhemmin käsityöharrastus hiipui useiden vuosien ajaksi hänen siirtyessään työelämään. Kauneimmat käsityöt on tehty sydämellä, ja rakkaus työn tekemistä kohtaan näkyy itse työssä. Ja siinähän sitä oman työn jäljestä huomaa kehityksen. Hän on yksi seitsemästä valitusta Roosa nauha -malliston suunnittelijasta. Yksittäisten villasukkien ohjeita Sumellin verkkosivuilta löytyy yli 30. Onnistumisen kokemuksia voi hänen mukaansa saada jo aloittelijakin ensimmäistä sukkaparia kutoessa. Mutta sitten kun sukan terän saa Villasukkia rakkaudesta Neuleohjeita tekevän Mia Sumellin mielestä harrastuksessa parasta on ihmisten kanssa y Rasavilli-malliston suunnitellut Mia Sumell uskoo aitouteen käsityötaiteessa Maija Rahkola, teksti Clas-Olav Slotte, kuva 1 Sumell paljastaa, että lankakerien suuri määrä on ajoittain aiheuttanut tilanpuutetta.. –?Ensin tuli paniikki, että miten sen malliston teen. Tilaustyönä sukkia teen ainoastaan silloin, jos kohdalle sattuu jokin hyvin mielenkiintoinen aihe. Tapahtuman aikana sivuilla vierailevat voivat siis tehdä sukkaa yhdessä samanaikaisesti. –?Ei kannata tehdä sellaista helppoa perussukkaa, sillä sellaisen kutominen käy helposti liian tylsäksi. Malliston suunnittelun teemana oli koru ja naisellisuus, mutta halusin myös, että villasukat ja lapaset on helppo tehdä, Sumell kertoo malliston suunnittelusta. Ohje on ilmainen tapahtuman ajan, ja siihen voi osallistua kuka tahansa. –?Jos tekemisen ilo neulomisesta loppuu, häviää samalla sen taikakin, hän summaa
Rakkaassa harrastuksessa on myös omat haasteensa. Sumell toteaa, että ohjeiden tekeminen vaatii erityistä tarkkuutta. Suomessa vuodesta 2003 alkaen järjestetty keräys on käynnissä tänä vuonna 27.9.-4.11. Meissä on voimaa. –?Tehdyistä virheistä ei saa lannistua ja soimata itseään. –?Mikään ei ole ihanampaa kuin herätä aamulla, keittää kahvia ja käpertyä sohvalle kutomaan. . Hän pohtii, että voisi olla mukavaa kokeilla tehdä pipoja tai kaulahuiveja. FAKTA Roosa nauha -keräys . Taito Keski-Pohjanmaa yhdistyksen Roosa nauha -keräyksessä ei myydä valmiita Rasavilli-malliston villasukkia ja lapasia, vaan malliston tekemiseen tarvittavia ohjeita, lankoja ja muita työvälineitä. CLAS-OLAV SLOTTE neulottua, niin koko sukka näyttää heti paljon paremmalta ja tasapainoisemmalta. Syöpäsäätiön järjestämällä Roosa nauha -keräyksellä kerätään varoja naisten syöpien tutkimukseen, ensisijaisesti rintasyövän tutkimukseen. Joskus olen jopa herännyt jo puoli kuudelta aamulla, kun kutomisen himo on ollut niin suuri, hän nauraa. . Roosa nauhoja myydään useissa ruokakaupoissa sekä alueellisissa syöpäyhdistyksissä ympäri Suomen. Vaaleanpunaiseen nauhaan Puu halusi samannäköisen salaman, joka on hänen kitarahihnassaan, voiman symbolina. Roosa nauha -varoilla tarjotaan myös syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen tukipalveluita muun muassa alueellisissa syöpäyhdistyksissä. –?Nautin joka päivästä, ja pyrin sanomaan kyllä mahdollisimman monelle mielenkiintoiselle ehdotukselle, hän hymyilee. Langoista ja ohjekuvastosta saatavista tuotoista noin 10 prosenttia menee Syöpäsäätiön järjestämään Roosa nauha -keräykseen. On mentävä vain reippaasti eteenpäin. –?Olen antanut vaatteita pois, jotta ostamilleni langoille riittää tilaa, hän hymyilee. Kerätyt varat ohjataan vuosittain syöpätutkijoille apurahoina. . Erityisiä tulevaisuuden suunnitelmia ei Sumelilla käsitöiden suhteen vielä ole. 1 Olen antanut vaatteita pois, jotta ostamilleni langoilla riittää tilaa. Nauhan teemana on Minä & Sinä. Syöpäsäätiö myönsi vuonna 2017 Roosa nauha -varoista apurahoja syöpätutkijoille yhteensä 2 036 000 euroa. . Samaan hengen vetoon hän kuitenkin lisää, että virheiltä ei voi koskaan täysin välttyä, ja sen hyväksyminen, on tärkeä taito. Sumell paljastaa, että lankakerien suuri määrä on ajoittain aiheuttanut tilanpuutetta. VILLASUKKIEN NEULOMINEN toimii myös stressinhallintakeinona. MIA SUMELL. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B7 100+ tarinaa yhdessä jaettu ilo. Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut muusikko Anna Puu. . –?Niiden pitää olla oikein just, eikä melkein, hän kertoo. . Kutomisen sivutuotteena Sumell kertoo keräilevänsä erilaisia lankoja. Tänä vuonna syöpäsäätiö tavoitteena on kerätä Roosa nauhalla kaksi miljoonaa euroa
SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B8 Lukemisto Positiivinen ajattelu pesiytyi yrityksiin Yhdysvalloissa läpi lyönyttä positiivista psykologiaa hyödynnetään nyt suomalaisissa yrityksissä työelämän valmennuksissa ja opetetaan kesäyliopistoissa. RIIKKA AALTONEN teksti // JOEL MAISALMI kuva. Suhde kliiniseen psykologiaan ei ole ongelmaton
Alhon mielestä sekä positiivisen psykologian maisteri että positiivisen psykologian harjoittaja ovat nimikkeinä ongelmallisia. SUOMESSA PSYKOLOGIAN yliopistotasoisessa opetuksessa on kliininen painotus. Tiukan tieteen edustajat eivät hyväksy tällaisten normatiivisten ohjeistusten antamista lainkaan, Ojanen sanoo. Itseapukirjallisuutta on julkaistu Yhdysvalloissa jo 1800-luvulta lähtien. Suomessa Seligmanin ja Pennsylvanian yliopiston vaikutus näkyy esimerkiksi tutkimusyritys Filosofi an Akatemian luotsaamassa sisututkimuksessa. Positiivinen psykologia ei pyri syrjäyttämään psykologiaa vaan täydentämään sitä, Lehtonen sanoo. Näyttää siis siltä, että Suomessakin positiivisen psykologian oppeja hyödyntävät innokkaimmin konsulttiyritykset. –?Meidät on otettu yritysmaailmassa vastaan hyvin juuri siksi, että koulutuksemme pohjautuvat niin selkeästi tieteeseen, Lehtonen sanoo. MYÖS LEHTOSEN JA PIIPON taustat ovat yritysmaailmassa. Ojanen on kotimaisen onnellisuustutkimuksen ja positiivisen psykologian pioneereja. Seligman on Pennsylvanian yliopiston psykologian professori ja kansainvälisesti tunnetuin positiivisen psykologian puolestapuhuja. Tästä huolimatta positiivisen psykologian ja kliinisen psykologian välillä on ollut jännitteinen suhde. Soveltavan käytännön psykologian koulutusohjelmat perustettiin esimerkiksi Pennsylvanian ja Itä-Lontoon yliopistoihin. Hän alkoi tutkia onnellisuutta 1990-luvulla. Uutta on se, että nyt niiden toimivuutta tutkitaan käytännössä. Lehtonen on suorittanut kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon ja työskennellyt pankkija rahoitusalalla. Positiivista psykologiaa on kritisoitu esimerkiksi siitä, että se nostaa jalustalle ulospäin suuntautumisen ja elämään myönteisesti suhtautumisen kaltaisia piirteitä, jotka ovat ennen kaikkea sidoksissa tietynlaiseen persoonallisuuteen. Positiivinen psykologia löi nopeasti läpi yritysmaailmassa. TAMPEREEN YLIOPISTON psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen myöntää, että kritiikissä on perää. Ojanen korostaa, että positiivisen psykologian esiin nostamissa hyveissä tai onnellisuusohjeissa ei itsessään ole mitään uutta. Naiset perustivat Joylla-yrityksensä vuonna 2015, kun molemmat olivat suorittaneet soveltavan positiivisen psykologian maisterikoulutuksen Itä-Lontoon yliopistossa UEL:ssä. Pauliina Piippo (vas.) ja Netta Lehtonen ovat tuoneet positiivisen psykologian kotimaisiin kesäyliopistoihin. Psykologian tohtoreiksi valmistuvilla tulee aina olla kliininen pätevyys. POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN liike sai alkunsa vuonna 1998, kun Seligman nousi Yhdysvaltain psykologiliiton puheenjohtajaksi. ”Kukoistaminen” nousee esiin lause lauseelta, eri yhteyksissä. Lehtonen on toiminut aiemmin avustavana luennoitsijana Itä-Lontoon yliopistossa. Piippo on tietojohtamisen diplomi-insinööri. Puolen vuoden mittaiset koulutukset järjestetään yhteistyössä Helsingin seudun kesäyliopiston sekä Tampereen kesäyliopiston kanssa, ja ne ovat maksullisia. Tämän jälkeen positiivinen psykologia on noussut niin amerikkalaisen Time-lehden kanteen kuin Britannian yleisradioyhtiön BBC:n kuusiosaisen dokumenttisarjan aiheeksi. Hän korostaa, että sen piirissä on tehty paljon laadukasta tutkimusta. Sitä luullaan, että valepsykologi ei saa yhtä paljon vahinkoa aikaan, mutta tämä ei ole totta, Alho sanoo. Ojasen mukaan geeneillä ja elämänoloilla on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille. –?Aika pitkälti ne ovat samoja, jotka on keksitty jo kaksituhatta vuotta sitten. –?Viesti siitä, että emme ole pysyvästi tietynlaisia, vaan meitä voi kehittää, on täysin oikea. Hän ei näe suurta haittaa siinä, että positiivista psykologiaa soveltavia koulutuksia vetävät Suomessa etunenässä ihmiset, joilla ei ole kokemusta kliinisestä psykologiasta. Esimerkiksi Helsingin yliopiston psykologian laitoksen jatko-opiskelijat valmistuvat fi losofi an tohtoreiksi, jos heidän maisterintutkintonsa on joltakin toiselta alalta. Hänen mukaansa ongelmiin törmätään, jos kotimaan työmarkkinoille alkaa ilmestyä ihmisiä, joiden käyttämät ammattinimikkeet johtavat ihmisiä harhaan. –?Vaara on siinä, että annamme liikaa ohjeita esimerkiksi kiitollisuudesta ja anteeksiannosta. Samaa mieltä on Helsingin yliopiston psykologian professori Kimmo Alho. Lehtonen on positiivisen psykologian maisteri, joka on tänä vuonna järjestämässä yhdessä yhtiökumppaninsa Pauliina Piipon kanssa Suomen ensimmäisiä Positive psychology practioner -koulutuksia. Joylla myy yrityksille esimerkiksi valmennuksia ja työpajoja. Ojanen uskoo, että positiivista psykologiaa edelsi eräänlainen positiivisen ajattelun valtavirtaistuminen. OJASEN MUKAAN onnellisuuskursseista ei missään nimessä ole haittaa, kunhan ne eivät lupaa liikaa. Lehtosen mukaan liitto pyrkii tekemään selväksi, ettei koulutus pätevöitä kliiniseen työhön, vaan kyse on täydennyskoulutuksesta, jota voi hyödyntää erilaisissa ammateissa – esimerkiksi opettajana, valmentajana tai henkilöstöjohtajana. Lehtosen ja Piipon vetämä koulutus pohjautuu Martin Seligmanin kehittämään ”hyvän elämän ja kukoistuksen täydennettyyn kehykseen”. Seligmanin tutkimuskeskus on keskittynyt sitkeyden ja sinnikkyyden tutkimukseen, jota Yhdysvaltojen armeija on rahoittanut vuosien mittaan kymmenillä miljoonilla dollareilla. 1 ”Vaikea nähdä pahaa siinä, että työhyvinvointia pyritään parantamaan pureutumalla työn mielekkyyteen.” KIMMO ALHO Helsingin yliopiston psykologian professori. Ojasen mukaan suurin kipupiste on kysymys siitä, missä määrin voi olla sekä neutraali tutkija että tuoda vahvoja arvostuksia esiin. Valmistuneilla psykologeilla on oikeus toimia potilastyössä, ja ammattinimike on suojattu. –?Vaikea nähdä mitään pahaa siinä, että työhyvinvointia pyritään parantamaan pureutumalla työn mielekkyyteen liittyviin kysymyksiin, Alho sanoo. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B9 Lukemisto K un Netta Lehtosta kuuntelee, on vaikea olla kiinnittämättä huomiota puheessa toistuvaan sanaan. –?Jos joku liikkuisi ”positiivisen lääketieteen harjoittaja” -tittelillä, niin Valvira puuttuisi asiaan kovalla kädellä. Hän korostaa, että positiivinen psykologia perustuu tutkittuun tietoon. Vuonna 2012 psykologi Neil Frude oli mukana perustamassa Happiness consultancy -yritystä, joka myy yrityksille palveluja ja koulutuksia. Kaksi vuotta myöhemmin American Psychologist -lehti julkaisi positiivisesta psykologiasta erikoisnumeron, jossa Seligman ja psykologi Mihaly Csikszentmihalyi esittivät, että perinteinen psykologia keskittyy liikaa ongelmiin. Hänen mielestään sen hyödyntäminen yritysmaailmassa on paljon persoonallisuustestejä parempi vaihtoehto. Onnellisuustutkimuksissa havaitut muutokset ovatkin usein olleet marginaalisia, eikä niiden pysyvyydestä ole tietoa. Alho itse näkee, että positiivinen psykologia on yksi nykypsykologian lähestymistavoista. –?Aloin tuolloin kiinnostua siitä, miten työelämän vuorovaikutustilanteita voisi hoitaa aiempaa paremmin, Lehtonen sanoo. Vuonna 2015 perustettiin Suomen positiivisen psykologian yhdistys, jonka puheenjohtaja on taitovalmentaja ja yrityskouluttaja Ritva Enäkoski. Suomeksi nimi kääntyisi ” positiivisen psykologian harjoittajaksi”. Suomen psykologiliiton puheenjohtaja Annarilla Ahtola painottaa, että liitto pitää ”positiivisen psykologian harjoittaja” -nimikettä harhaanjohtavana
YHTEYSTIEDOT kulttuuri@kpk.fi Osaston esimies: Tiina Ruotsala puh. Joskus pinnan harmonian rikkoo kirkkaan aggressiivinen punainen tai tyhjästä ilmestyvä musta. Yksi näistä menneiden vuosien suosikeista on vuodelta 2008. Rovaniemen taidemuseo Korundissa viikko sitten avatussa näyttelyssä on esillä 22 teosta, jotka kaikki on maalattu tänä vuonna. ARTO LIITTI 1 Pertti Lohinivan taiteelle maantieteellisellä sijainnilla ei ole merkitystä, eikä taiteilija pääse missään rikastumaan. Monisyinen ihmissuhdedraama eroprosessista sai elokuvakriitikko Hannu Björkbackalta aikoinaan neljä tähteä, koska ohjaan edellinen keräsi niitä kriitikolta viisi, eikä samalta ohjaajalta voi Björkbackan mielestä tulla kahta perättäistä elokuvaa, jotka molemmat hipoisivat täydellisyyttä. Alkoi tuntua, että käytän aina samoja keinoja ja värejä. Halusin muuttaa tyylini, ja se vei aikaa. – Minun pitää tietää, mitä aion tehdä. Kaipaus, Valonkantaja ja Mysteeri Metsälammella. Matteo Garronen vaikuttava Gomorra saa uusinnan Teemalla keskiviikkona 14.11. Yksi näistä suurista ranskalaissuosikeista on ehdottomasti viime keskiviikkona televisioesityksen saanut, Ranskassa tehty Menneisyys (Le passé, Ranska 2013, Asghar Farhadi), joka nähdään Areenassa reilun viikon ajan. NÄYTTELYSSÄ KUVATAAN olevan pitkälle abstrahoitua maalauksia. Lohinivan tyyliin kuuluu käsitellä maalipintaa ja yhdistellä ohutta ja paksua maalipintaa. Koko syyskuu on juhlittu ranskalaista elokuvaa, ja juhlia jatketaan Teemalla aina lokakuun puoliväliin saakka. Mieleen nousee tarina kiinalaiRovaniemen taidemuseon näyttelyssä katsoja NÄYTTELYT . 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari puh. Korundissa on nähtävissä mm. Silti minusta tuntuu, että näyttelystä tuli yhtenäinen. Rovaniemen taidemuseossa 6.1.2019 saakka 1 Vaikutelma ei kuitenkaan ole kiireinen, vaan harkittu ja katsojankin pysähtymään vaativa.. Lohiniva on tehnyt vuosien myötä moniosaisia teoksia, diptyykkejä, sarjoja, seinälle nostettuja palapelejä, mosaiikkeja; aina maalaten kankaalle tai levylle. – Minulle on tärkeää, että kun katsoja näkee maalauksen, hän voi kuvitella olevansa siellä sisällä. Toisaalla väripinta voi olla sentin paksuinen, Lohiniva kertoo. Tilan ja ajan käsitteet ovat hänen teoksissaan keskeisiä. Joku sanoikin minulle, että teoksista näkee, että ne ovat minun maalaamiani, vaikka niissä on uutta. Elokuva pohjautuu Roberto Savianon samannimiseen kirjaan ja kuvaa Napolin mafi aa Camorraa. Kaikki teokset ovat öljyvärimaalauksia. Lohiniva ei halua selittää teoksiaan, koska haluaa jättää katsojalle tulkintavapauden. – Olen siinä mielessä urbaani taiteilija, että jos maalaan maiseman, siinä ei ole puita ja kukkia vaan se on henkinen maisema. Festivaaliin liittyviä elokuvia on nähtävissä Areenassa parista viikosta aina vuoden loppuun saakka. – Suoraan sanoen kyllästyin siihen, miltä maalaukseni näyttivät. Rakkautta & Anarkiaa . Tämän vuoksi teosten nimeäminen on tärkeää. – Maalauksissa on ohuita pintoja, joissa maalia on ohennettu tärpätillä vesivärimäiseksi. Teokset koskettavat variaatioillaan, kärsivällisellä toistolla, jonka kautta tekijä ikään kuin kysyy, miksi maailma muuttuu, jos maalauksen pinta on aavistuksen verran paksumpi, ohuempi, karkeampi, materiaalisempi tai aineettomampi. Rakkautta & Anarkiaa televisiossa syksyn ajan SUNNUNTAILEFFA . Pertti Lohiniva tarkentaa, että hän ei tee tietoisesti maisemia eikä perinteistä maisemamaalausta. NÄYTTELYN KAIKKI TEOKSET ovat uusia, ja niitä on runsaasti. Teemalla voi myös palata festivaalimuistoihin, kun syksyn aikana esitetään R&A -elokuvia viime vuosilta. Vaikutelma ei kuitenkaan ole kiireinen, vaan harkittu ja katsojankin pysähtymään vaativa. Hannu Björkbacka nosti Gomorran aikanaan yhdeksi vuoden parhaista ulkomaisista elokuvista. Pertti Lohinivan näyttely Maalauksia ja muuta . Siitäkin on jo kymmenen vuotta. Korundin näyttely esittelee uusia öljyvärimaalauksia. Tauon jälkeen intoa tekemiseen on ollut, ja Lohiniva sanoo olevansa Korundissa esillä oleviin teoksiin tyytyväinen. Rovaniemen taidemu Pertti Lohinivalla on ollut tuottoisa kausi. Väri on samanaikaisesti oudon läpäisemätön ja kevyt kuin veden pinta tai usva, jonka läpi voi työntää käden. Maalausten pinta on vuosien myötä muuttunut hauraammaksi, väreilevämmäksi, ja samalla rajaksi joka jakaa maailman kahteen osaan. Mutta jos teoksesta tuleekin Hedelmällisen kaud Pertti Lohiniva löysi pitkän maalaustauon aikana uuden tyylin. – Jos annan niistä väärän kuvan, se voi pilata jonkun kokemuksen. Maalauksilla pitää olla myös työnimet. Lohiniva kertoo, että välillä hänellä oli lähes kahden vuoden kausi, jolloin hän ei tehnyt taidetta juuri ollenkaan. 040 672 1257 SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B10 Tiina Ruotsala Helsingin kansainvälinen elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa päättyy tänään sunnuntaina, mutta Ylen kanssa yhteistyötä tekevän festivaalin elokuvia on katsottavissa Teemalla ja Areenassa vielä yllättävän pitkään. Jotkut teokset, kuten Pinnan alla (2018) asettaa katsojan pohtimaan omaa asemaansa maalaukseen nähden: katsonko maalauksen pintaa, jonka alla on syvä ja vieras maailma, vai olenko itse pinnan alla ja valo ja ilma ovat tuolla maalauksen toisella puolen. – Siinä ei ole vain yhdenlaisia vaan vaikka minkälaisia teoksia. Yle Areena ja Teema Anni Saari ROVANIEMI (KP) Taidemaalari Pertti Lohinivalla on ollut tuottoisa kausi. Lohinivan abstraktit maalaukset ovat edelleen kauniita, mutta aikaisempien vuosien dekoratiivisuus on poissa ja tilalle on tullut riisuttu estetiikka, jossa on elämänkokemuksen tuomaa syvyyttä. Lohinivan värimaailma on ollut 1990-luvulta lähtien ruskeiden, tummien vihreiden ja syvien sinisten herkkää rinnakkaineloa. Jaana Erkkilä-Hill ROVANIEMI Pertti Lohiniva on murrettujen sävyjen maalari. Lohinivan mielestä teoksilla täytyy olla nimet, mutta ne eivät saa ohjata katsomiskokemusta liikaa
. on tällä ja tuolla puolen sesta Tang-dynastian aikoina eläneestä taiteilija Wu Tao-tzusta, joka seisoi tutkimassa juuri valmiiksi saamaansa seinämaalausta. – Jos toinen kommentoisi keskeneräisiä töitä, niistä häviäisi se, mitä itse niissä näkee, Lohiniva selittää. Jonakin harvinaisena hetkenä meistä jokainen voi kadota maalaukseen, mennä sisälle kuvaan, jonka näemme vain ulkoapäin. On aina kiinnostavaa nähdä, mitä he keksivät. Sen aiheuttaa ”kosminen rypistys”, joka alkaa runnella maapalloa maanjäristyksillä ja tulivuorenpurkauksilla ja rusentaa aurinkoakin. Koko sarja mutta etenkin sen ensimmäinen osa sisälsi paljon kamarimusiikillisia jaksoja, joissa eri soitinryhmien edustajat vuorottelivat solistin kanssa. Klassismin kaikuja, romantiikan äänenpainoja, hienovaraista traditioilla leikittelyä. PERTTI LOHINIVA . Muutti takaisin Rovaniemelle 10 vuotta sitten. BEETHOVEN-PROJEKTILLE voi jo nyt enteillä hyvää vastaanottoa. Sääntö on kuulemma pitänyt. Taidemaalariliiton ja Lapin taiteilijaseuran jäsen. Jaksaisinko uskoa tulevaisuuteen, kun kaikki luhistuu ympäriltä. Jo sinänsä valoisa sinfonia sai Sakari Oramon käsittelyssä aimo annoksen lisähehkua. ”Kaikesta huolimatta olin sopeutunut maailmaan hyvin, ja minusta oli sääli, että se loppuisi”, Lia miettii arkipäiväisesti. On pitänyt uransa aikana lukuisia yksityisja ryhmänäyttelyitä suomalaisissa taidemuseoissa ja gallerioissa sekä Ruotsissa. Alttoviulusolisti Hanna Pakkalan yhteistyö orkesterin kanssa oli saumatonta. Rajan takaa pelastautuu viisi orpolasta, jotka Lia ottaa mukaansa paetessaan maankuoren repeilyä. 1990-luvulla hän opiskeli ja työskenteli Kokkolassa. Siitä Verrosen tyyli on kaukana. Haluan antaa sille sen vapauden, Lohiniva sanoo. Jos tämä olisi Hollywoodelokuva, niin maailmanloppua odoteltaisiin valtavan paniikin ja ylitsevuotavien tunteiden vallassa. Lohiniva muutti takaisin kotiseudulleen Rovaniemelle kymmenen vuotta sitten. Sakari Oramo, joht; Hanna Pakkala, alttoviulu. Lia ja lapset eivät kuitenkaan jää odottelemaan kuolemaa vaan jatkavat pakenemista tuhon tieltä, vaikka turvapaikasta ei ole tietoa. Ainakin perjantaina orkesteri soitti lähes täydelle salille. Toinen osa, Furioso, säkenöi energiaa, kun rytmikkäät repliikit sinkoilivat solistin ja orkesterin välillä. Lohiniva pitää viikossa pari päivää kokonaan vapaata maalaamisesta, koska hänen mukaansa omille töilleen sokeutuu nopeasti. Hän löi kämmenensä yhteen ja temppelin portit avautuivat; hän astui sisälle maalaukseensa ja portit sulkeutuivat jälleen. Korundi on iso taidemuseo, jossa on Jenny ja Arttu Wihurin taidekokoelman ansiosta aina kiinnostavia näyttelyitä. . . Alussa kuulaan kirpeää värimaailmaa loivat puhaltimien pitkät äänet, joiden päällä jousten pizzicatot ponnahtelivat. Opiskellut Kuopion käsija taideteollisuusoppilaitoksessa, Pohjoismaisessa taidekoulussa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa. Tuollaiseen tilattomaan sukellukseen Lohinivan maalaukset meitä kutsuvat. Kun maailma loppuu KIRJAT . Välillä tosin soolostemma sulautui liiankin hyvin sekaan. BEETHOVENIN KAIKKIEN sinfonioiden esitys on kunnianhimoinen ja kiehtova projekti, joka varmasti tuo myös uutta yleisöä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertteihin. ARTO LIITI/ROVANIEMEN TAIDEMUSEO Pia Räihälä Kalajoelta lähtöisin oleva kirjailija Maarit Verronen kertoi muutama vuosi sitten haastattelussa olevansa optimisti mutta haluavansa kirjoittaa uhat pois. Sen ansiosta on myös selvää, että jos toinen sanoo ”tuota et kyllä enää peukaloi”, kommenttia on syytä uskoa. Hänellä on yhtä aikaa kesken kaksi-kolme taulua, koska öljyvärien kuivuminen vie aikaa. Aviador, 2018 Inkeri Tuikka KOKKOLA Olipa kerran kaukana pohjoisessa soiden keskellä junaradan varrella 47?000 asukkaan kaupunki, jossa huipputason kamariorkesteri tuon tuosta konsertoi BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestarin johdolla. Con grazian tummat melodiat soljuivat esille lumoavina – herkkää, taidokasta tulkintaa solistilta. Saanut Ars Arcticapalkinnon 1988. Orkesteriversio, sekin säveltäjän omaa käsialaa, kuultiin nyt maailman ensiesityksenä. . Joulukuussa on luvassa seuraava Beethovenin sinfonia. Seuraavana oli vuorossa Hans Gálin sarja alttoviululle ja orkesterille. Menestystarinoita on muuallakin, kun niistä vain osattaisiin kertoa. Atlantin tuolla puolen tällaiset tarinat eivät käy toteen – eivät ainakaan ilman tusinaa hyvää haltiatarta. Kuusikko toimii rationaalisesti tilanteissa, jotka vaikuttavat täysin epätoivoisilta. Konsertti alkoi Beethovenin Coriolanus-alkusoitolla. . Helsinki on onnistunut luomaan maailmalla itsestään mielikuvan edistyksellisenä musiikkikaupunkina, jossa traditio kohtaa luovat ratkaisut ja korkeatasoinen tarjonta kohtaa kulttuurimyönteisen yleisön. Pertti Lohinivan Pinnan alla. maalaamisen myötä erilainen, siitä saa tulla. Heidän sinnikkyytensä ja toivonsa ansiosta säilyy loppuun asti myös ihmiskunnan toivo. Maarit Verronen: Hiljaiset joet . – Lisäksi täällä on yliopiston taidekoulutuksen ansiosta nuoria taiteilijoita. Kirjan päähenkilö, suomalainen Lia Alina Anias elelee nimeämättömässä maassa julman diktatuurin rajalla. Nuorethan tekevät mitä haluavat. . Taidemaalari, kuvataiteilija AMK. Kuusikko päätyy Suomeen ja pääsee sattumalta mukaan ihmiskunnan viimeiseen riskialttiiseen pelastautumisyritykseen. Snellman-sali 28.9.. Syntynyt 1958 Rovaniemellä. Työhuoneessa on yksi sääntö: puhua saa vain silloin, jos toinen kysyy jotain. Rovaniemeä Lohiniva silti kehuu taiteilijalle hyväksi paikaksi. Kotimaassaan kaiken mahdollisen pahuuden nähneet lapset sekä elämänsä ulkopuolisena elänyt Lia eivät ihmeemmin hätkähdä mistään. Lohiniva menee työhuoneelleen säntillisesti joka päivä kahdeksan aikaan aamulla ja maalaa niin kauan kuin on tarpeen. Beethovenin ensimmäinen sinfonia oli kauttaaltaan upeaa kuultavaa. Hän uutuuskirjansa Hiljaiset joet näyttää toteuttavan tätä periaatetta, sillä sen aiheena on uhista äärimmäisin: maailmanloppu. Tummat, kohtalokkaat värit kuulsivat sametinpehmeän soinnin keskeltä. Lohinivan taiteelle maantieteellisellä sijainnilla ei ole merkitystä, eikä taiteilija pääse missään rikastumaan. Asui Kokkolassa 1990-luvulla. LOHINIVA JAKAA Rovaniemellä työhuoneen akvarellitaiteilijan kanssa. . Kykenisinkö toimimaan järkevästi katastrofi n keskellä. Teoksia useiden taidemuseoiden kokoelmissa. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Beethovenia täydelle salille KONSERTTI . SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B11 en tuloksia seon näyttelyssä on esillä parikymmentä öljyvärimaalausta. Haluaisinko jatkaa elämää missä tahansa olosuhteissa. Verrosen asiallisesta tyylistä huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – kirja houkuttaa miettimään omia reaktioita äärimmäisissä tilanteissa. Tämän vuoksi maalaukset ovat myös maalikerrosten kuivumisen ajan niin, ettei taiteilija näe keskeneräisiä töitä
se on välttämätöntä, jos haluaa pärjätä lapsena! otetaanpa vaikkapa isoäiti.... pystyn ennustamaan täsmälleen mitä hän sanoo seuraavassa tilanteessa. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.fi (Kokkola) ja ylivieska@kpk.fi (Ylivieska). SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B12 Ajanviete TENAVATklassikko olenhan sanonut sinulle miljoona kertaa, että aikuiset ovat erilaisia! heitä pitää osata lukea.... 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola, 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto, 020 750 4408 Päivi Savela, 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. alv 24%). Juttuvinkit ja uutispäivystys Puh. isoäiti, tässä on kaksi kuvaa, jotka eppu ja minä piirsimme.... Tiedustelut puh. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.fi / palaute Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. kumpi sinusta on parempi. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.fi /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. kysyt häneltä kumpi kuva on hänestä parempi.... no mutta, minusta ne molemmat ovat hirveän hyviä. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Lännen Median uutishuone puh. minä pystyn ennustamaan melkein joka tilanteessa mitä keskiverto aikuinen sanoo.... tiedätkö mikä sinun ongelmasi on . 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.kp24.fi /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). piirrä sinä kuva ja minä piirrän kuvan..... 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. veikkaan, että hän katsoo niitä ja sanoo: “no, minusta ne ovat molemmat hirveän hyviä”. sitten sinä viet näyttämään ne kuvat isoäidille..... sitä tarvitsee vain ymmärtää aikuisten mieltä! 15/9/13. lehti+digi) 12 kk 28,90 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. Mielipiteet Sähköpostilla: mielipide@kpk.fi Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. alv 10%. et vain ymmärrä aikuisten mieltä.... Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. Lähetä viesti numeroon 13525. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Hannu Uusihauta Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. 020 750 4405 (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). lehti) 12 kk 33,25 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis
Debussy: Allegro vivo viulusonaatista g-molli (Pinchas Zukerman, viulu, ja Marc Neikrug, piano). 10.05-11.03 Jari Sarasvuo: Strategia on luopumisen taidetta. 03.02-03.54 Kuuntelijan lista. 13.00 verkkouutiset.fi . 12.40-12.45 Radio Suomen sunnuntai. YLE RADIO 1 07.00-07.02 Yle Uutiset. 12.05-12.08 Urheiluradio. 16.00-16.10 Yle Uutiset ja sää. 18.00-18.02 Yle Uutiset. 21.5021.55 Merisää. 05.52-06.00 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.50-18.55 Merisää. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 07.02-07.57 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana valokuvaaja Maarit Kytöharju. Granados: Aaveserenadi (Garrick Ohlsson, piano). 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 15.00-15.35 Radioteatteri esittää: Pet Shop, osa 5/6: Saari. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 17.02 Sana elää. 03.54-04.00 Yöradio. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 08.0410.00 Puheen Viikko. Le Malade imaginaire (Luulosairas) (Tempesta di Mare). 13.00-14.00 Klassista kahteen. 12.00-12.05 Yle Uutiset. 19.07-20.00 Pelle Miljoona -ilta. YLEX 06.00-11.00 Poikelus ja Hätönen: Viikon Parhaat. 07:18 Röntgen: Serenadi A-duuri (Viotta-yhtye). 13.05-13.35 12 diktaattoria: 13. 21.03-22.00 Fritt fram. 14.02-15.00 Radio Suomen sunnuntai. 01.10-01.20 Juha Laaksosen luontoretki. 08.05-08.10 Radio Suomen sunnuntai. 14:08 Widor: Allegro sinf. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 09.45 Radiopyhäkoulu. 05.0205.50 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.02 Minä uskon (u). 11.02-12.00 Susanna Vainiolan Popradio. 09.10-09.11 Sää. 17.50-18.00 Lapsuuden laulut: surua ja iloa. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 17.05-18.00 Lux med El Bunu. 07.03-07.50 Suomi soi. 16.15-17.15 Pörssipäivä: Talous haltuun, unelmista totta!. 17.00-17.05 Yle Nyheter med väder. 00.02-01.00 Yöradio – tunti balladeja. 02.51-03.00 Yöradio. 12.50 Sana koskettaa (u). 20.00-22.00 Uuden Musiikin Viikko: Katri Norrlin. 15.00-16.00 Juuso Pekkinen: Sotiluus ja sukupuoli. 12.03-12.45 Vega Söndag med Språket: Varför förändras språket?. 19.02-19.07 Urheiluradio. 18.5019.00 Etnohetki. 08.05-09.00 Tarinatarha: Syyskuun kesä. 20.00-20.02 Yle Uutiset. W.A. 18.00-21.00 NHL-ilta: Kausiennakko 201819. 11.03-12.00 Tommi Liimatta. 15.35-15.55 Arkisto: Nykyajan seitsemän ihmettä. 01.55-02.00 Yöradio. 21.00-21.02 Yle Uutiset. 14.0014.02 Yle Uutiset. 23.30-00.00 Pyöreä pöytä. 12.00 Toivekonsertti (0700392111: 3,55e/min+pvm). 14.00-18.00 Päiväklassinen. 21.02-21.12 Urheiluradio. 00.0000.02 Yle Uutiset. YLE KLASSINEN 07.00-10.00 Aamuklassinen. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 09.03-09.15 Vega Söndag. 02.02-02.51 Tarja Närhin Iskelmäradio. 12.0012.05 Yle Uutiset ja sää. (Joseph Szigeti, viulu, ja Mieczyslaw Horszowski, piano). 15.00-15.02 Yle Uutiset. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 12:16 Ravel: Tzigane (Midori, viulu, ja Robert McDonald, piano). 17.15-18.00 Mikä maksaa?. Chabrier: Alkusoitto oopp. 12.08-13.05 Kevyet mullat: Petroliautot. 07.5007.53 Merisää. 19.0019.02 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Tuomasmessu. 10.00 Jumalanpalvelus Vetelin kirkosta. 11.00-13.00 YleX Bäkkäri: Valtteri ja Thelma. 23.02-00.00 Yöradio. 11:18 Schütz: Cantiones sacrae II (Dresdenin poikakuoro/Rudolf Mauersberger). 20.00-23.00 Supernova remix. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 12.08-12.40 Kansanradio. 16.00 Järviradio soi. 15.50-15.52 Veneilysää. 19.00 Pookin Lista. 20.07-20.08 Sää. 15.25-15.50 Radio Suomen sunnuntai. 18.55-19.00 Pelle Miljoona -ilta. 23.00-23.02 Yle Uutiset. 12.00 Alueellista ohjelmaa. 12.05-12.50 Horisontti: Miksi paavi kiinnostaa?. 11.00-16.00 X3M Veckoslut. Chydenius: Fear no more the heat o’ th’ sun (Ahjo Ensemble/Paavo Hyökki). 18.02-18.50 Pelle Miljoona -ilta. 01.20-01.30 Yöradio. 14.03-15.00 Kaff ekvarnen. 07.5708.00 Hyvää huomenta. Leclair: Sonaatti viululle ja continuolle B-duuri op.5/4 (John Holloway, viulu, Jaap ter Linden, sello, ja Lars Ulrik Mortensen, cembalo). 08.00-08.04 Yle Uutiset. 04.0205.00 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 10.05-10.06 Sää. 12.55-13.00 Radio Suomen sunnuntai. 08.20-08.30 Radio Suomen sunnuntai. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 15.02-15.25 Sunnuntaivieras. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 15.55-15.58 Yle News. 08.40-09.00 Radio Suomen sunnuntai. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 08.10-08.20 Juha Laaksosen luontoretki. 13.00-17.00 Womma ja Samuel. Marx: Nokturno (Renee Fleming, sopraano, Jean-Yves Thibaudet, piano). 00.00-02.00 Arkisto: Suurvaltapolitiikkaa. 09.55 Pyhäaamu Pohjanmaalla. 13.30-13.55 Minna Pyykön maailma. 23.1006.00 Yöklassinen.. 14.02 Raamattu (u). 20.03-21.00 Tack och lov. 16.0016.10 Yle Uutiset. 20.0821.00 JP Sillanpää – Rocktoimittajan illallinen. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 13.03-14.00 Gudstjänst. 12.55 Alfatv tänään ja Järviradiossa huomenna. 02.00-04.00 Arkisto: Sodan ja rauhan maailma. 07.53-08.00 Radio Suomen sunnuntai. 16.00-16.10 Yle Uutiset ja sää. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 16.10-16.15 Urheiluradio. YLE VEGA 06.03-07.00 Tack och lov. 15.40 Lohdutussanoja elämän taistelussa. 10.0013.00 Aamupäivän klassinen. 15.00 Matin MusiikkiMakasiinir – Teddy Stauff er & His Original Teddies. 09.05-09.10 Urheiluradio. 12.03 Raamattubuff et. 19.30 Järviradio soi. 00.00-06.00 Nattklassiskt. YLE PUHE 07.00-07.45 Brysselin kone. Atomivoima. Pleyel: Kuusi duoa kahdelle viululle (Vilmos Szabadi ja Béla Bánfalvi). 04.00-06.00 Arkisto: Suomenruotsalaiset. 09.15-10.00 Dokumenterat: ’’He gå int ti res från sig själv’’. 10.06-11.00 Pekka Laineen Ihmemaa. 12:28 Charpentier: Sarja näytelmämus. 10.00 Jumalanpalvelus. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 21.00-21.02 Yle Uutiset. 06.00-06.02 Yle Uutiset. 19.15-19.22 Aftonandakt. 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.070098300 ( 5,09 e/puhelu + pvm). Raitio: Runoelma (Seppo Laamanen, sello, ja RSO/Paavo Berglund). Pärt: Fratres (Berliinin fi lharmonikkojen selloyhtye ja Franz Schindelbeck, bassorumpu). 13.00-13.03 Yle Nyheter. 12.45-12.55 Merisää. 21.17-21.50 Kansanradio. JÄRVIRADIO 09.45 Ilkan verkkokatsaus. J. 09.55 -. apostoli Jean-Bedel Bokassa. RADIO DEI 07.45 Virsivartti. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 23.00-00.00 Pleppo. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B13 Ajanviete Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 06.03-07.00 Radio Suomen Varhaisaamu. 02.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 05.5005.52 Merisää. 07:47 Hummel: Septetto d-molli op.74 (Capricorn). 20.0020.03 Yle Nyheter. 17.15-18.00 Pelle Miljoona -ilta. 00.30 Raamattuavain Extra (u). 15.02 Itäraportti (u). Helppo Vaikea 1 SUDOKU 1 RADIO RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 22.05-23.05 Avaruusromua: Muuttuvan maailmankaikkeuden musiikkia. 08.05-09.00 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 06.02-06.03 Sää. 11.00-12.00 Ortodoksinen liturgia Oulusta Pyhän kolminaisuuden katedraalista. 10.03-11.00 Vega Söndag: Höutandagen är en mångårig tradition i Liljendal. 08.30 Junioriavain. 08:26 Beer-Walbrunn: Urkusonaatti g-molli (Hanns-Friedrich Kaiser). 12.00-12.05 Yle Uutiset ja sää. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 10.00 Jumalanpalvelus Kemistä. 15.52-16.00 Radio Suomen sunnuntai. 21.30 Taivaan ja maan väliltä. 08.30-08.40 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. YLE X3M 06.00-10.00 X3M Dag remix. 07.00-07.02 Yle Uutiset. 09.00-09.05 Yle Uutiset. uruille n:o 6 g-molli (Marcel Dupré). 14.02-15.00 Docventures: Epätoivo ja viha ovat parasta ruokaa radikalisoitumiselle. 16.03 Syventävä oppimäärä (u). 23.10-06.00 Yöklassinen. Mozart: Viulusonaatit n:o 26 B-duuri, 27 Gduuri ja 28 Es-duuri. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 20.02-20.07 Urheiluradio. 10.00-11.00 Jumalanpalvelus Tapiolan kirkosta Espoosta. 21.55-22.00 Radio Suomen sunnuntai. 10.00-10.05 Yle Uutiset. 01.02-01.10 Yöradio. 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Avainradio (u). 11:06 V. 09.55-10.00 Espoon Tapiolan kirkon kellot kutsuvat. 17.00-20.00 Jani Kareinen: Viikon Parhaat. 16.15-17.00 Radio Suomen sunnuntai. 21.00-22.00 Jazzklubin kolmas setti. 09.11-10.00 Tarja Närhin Iskelmäradio. 13.02-13.30 Radio Suomen sunnuntai. 08.00-08.05 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 03.0003.02 Yle Uutiset. 16.00-16.07 Yle Nyheter med sport, väder och båtvädret. 15.03-16.00 Lux med El Bunu. 08.02 Lasten makasiini. 09.00-09.03 Yle Nyheter. 12.05-12.08 Urheiluradio. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 18.00-18.50 Radio Variaatio. 00.00-06.00 Yöradio. 17.00 . 07.03-08.00 BUUradion med fabbo Mårten. Gwendoline (Detroitin SO/ Paul Paray). J. 22.05-22.08 Urheiluradio. 09.05 Pyhäpäivän esittely. 22.15-00.00 Den klassiska kvällen: Kontrabasen har huvudrollen. 21.20-23.30 Lentopallon MM: Loppuottelu. 19.22-20.00 Meny: I testlabbet på en av världens största restaurangkedjor. 11.03-12.00 Vega Söndag: Ordet läcker – dags att slå hål på en rad historiska myter!. 09.05-09.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 22.00-00.00 YleX Etusivu: Viikon Parhaat. 14:03 Vivaldi: Konsertto jousille ja continuolle F-duuri (Australian Brandenburg-ork./Paul Dyer). 13.10 Järviradio soi. 16.07-17.00 Lux med El Bunu. 10.0011.00 Ted & Kaj. 21.30 Pookin yö-musiikkia tauotta. 13.35-14.00 Puheen Viikko. 21.02 Ajankohtainen Patmos. 14:18 Stanford: Kvintetto jousille n:o 1 Fduuri (Vanbrugh-kvartetti ja Garth Knox, alttoviulu). 11.00-11.03 Yle Nyheter. 18.03-19.00 Eftersnack. 18.00 Seurat. 05.00-05.02 Yle Uutiset ja sää. 19.50-21.00 Jazzklubin illan keikka. 18.0018.03 Yle Nyheter. 13.55-14.00 Radio Suomen sunnuntai. 07.00-07.03 Väderoch sjörapport. 21.12-21.17 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.0014.57 Riston Valinta. 07.45-08.00 Tarinoita lapsille: Mitja ja kuvitusmieli, osa 4/4. 08.45 Radiopyhäkoulu. 01.30-01.55 Minna Pyykön maailma. 16.10-17.00 Faunin iltapäivä. 10.00-10.05 Yle Uutiset. Elämästä kuolemaan – Valaistumisia Sambiassa. 22.08-23.00 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 17.10-17.15 Urheiluradio. 21.02-21.12 Urheiluradio. 19.02-19.50 Jazzklubi. 11.30 Elämän ääniä. 12.50-13.00 Draamanpurkajaiset: Improvisaatio vastaa tarpeeseen tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. 17.10-17.50 Valkoista valoa: Pallo palaa. 02.50 Sana Jerusalemista (u). 12.00-12.03 Yle Nyheter. 16.00-20.00 X3M Eftermiddag remix. 16.10-16.15 Urheiluradio
10.30 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 18.30–18.40 Vakisuhteessa. Kausi 6, 2/10. 18.00 Tahdon morsiuspuvun: Hääpäivä. 18.45 Melkein unplugged: Maria Ylipää. 05.05–05.28 Asunnon metsästäjät. 04.50–05.42 Supernatural (16). Direkt. 10.00 Jumalanpalvelus. 5/31. 06.55 Katujen kaaharit. 04.05–04.59 Paimelan autoparoni. 18.00 BUU-klubben. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.45 Norjan RSO: suomalais-kiinalainen teema. Jakso 3/6. 17.05 Pernilla Wahlgrenin maailma. 15.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 10.55 Seinfeld (S). 14.10 Palanen: Minnesota tango. 19.39 Sportnytt. 09.57 Mysteerisaari (7). 17.00 17.50–20.30 Lentopallon MM: Pronssiottelu. 14.30 Tislaamo Alaskassa. 11.00 Kesämökkiunelmia. 22.35 Urheiluextra: UEFA Champions League. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 20.00 Fast N’ Loud. FOX 06.00 Sky News. Kausi 5, 2/10. 11.30 Simpsonit (7). 02.00 Murha menneisyydestä (12). (12). 17.00 Panttilainaamo. 00.30 Villit nettivideot (12). 14.55 Bytt är bytt. 12.15 Ett möte med Philip Roth. 15.55 Rakettitiedettä. 08.00 Disney esittää: DuckTales (7). 06.15 Landet runt. 17.50 Hela Sverige bakar. • 09.24 Kalsaripiraatit (7). (7). 15.00 Aku ja 7 ihmettä (S). 20.00 Kova laki (12). Kausi 2. Torino, Italia. 19.30 Hårt arbete kova työ. 06.40 LEGO City (S). 12.15 Jotain lainattua, jotain uutta. 09.50 Sverige idag på romani chib/lovari. Direkt. AlfaTV 07.30 Kädet puhuvat. Keisari Aarnio Talk Shown toisessa jaksossa vieraina nähdään ”Hesarin muijat” eli palkitut Keisari Aarnio -menestyskirjan kirjoittaneet Helsingin Sanomien toimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth. 22.45 Formula 1: osakilpailu. 21.00 ELOKUVA Everest (12). 13.50 Elokuva: Battle Of The Year (12). 22.30 Poliisit (7). 10.00 Wedding Town (S). 09.35 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 01.10 Maria Wern. 10.28 Uusi päivä (S). Kausi 28. 8.47 Yökyöpelit (S). 02.35 Criminal Minds (16). Everything. 19.00 ELOKUVA Proof – todiste (12). 08.50 HS Lasten uutiset. 09.05 Kakkukuningas. 22.00 Ikärajaton rakkaus. 15.00 Yle Uutiset. 06.55 FOX Kids: Bing (S). 22.15 Agenda. 17.05 Naimakaupalla alttarille. 12/20. 10.30 Meningen med livet. 22.00 Keisari Aarnio Talk Show. Kausi 5, 4/11. 21.00 Kaasujalka. 17.00 ELOKUVA 2 yötä aamuun (S). 10.25 Asunnon metsästäjät. Lentäminen. 19.30 Lähetysraportti / Inkerin silta. 02.30 Space Expedition – Avaruusseikkailu (S). 19.15 Landet runt. 10.50 Tuhoutunut sekunneissa. 11.30 Leila kokkaa maalla. Kausi 3, 1/12. 14.15 Jon ja Kate +8. 01.25 Penny Dreadful (16). (7). 12.30 Simpsonit (7). 18.55 Keno. 17.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. JIM 09.00 Rantavahdit (7). 22.55 ELOKUVA Menneisyyden synnit (12). Kausi 2018. 21.00 21.00 Diili. 10.45 Matematiikan taikaa. 13.10 Dokumenttiprojekti: Joiun voima (S). 11.15 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 09.00 Jackie Chanin vihreät sankarit. 10.30 Häät sulhasen tapaan. Onnea, Siru, Sirja ja Sorja! 6.53 Hyrräpäät (S). 18.00 Nikola Teslan kuolemansäde. 16.10 Jon ja Kate +8. 18.45 Arto Nyberg. 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). Kausi 1, 1/10. 10.00 Uusi päivä (S). Sarja päättyy. Kausi 2, 3/10. 09.19 Late Lammas (S). (3’) 13.30 Leijonan luola USA. 20.00 Suomurhat (12). 10.00 Asunnon metsästäjät. 19.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 19.00 Bachelor Winter Games. 14.50 Synnytä ja voita!. 22.45 Ulkolinja: Myanmarin kuoleman pellot (12). 00.00 Girls (16). FRII 06.15 Caribbean Life. 09.00 Lähetysraportti / Inkerin silta. 11.20 Seinfeld (S). 08.00 Kosketuskohta. Yhteispohjoismainen jumalanpalvelus Hässelbyn lähetyskirkosta Tukholmasta. 08.15 Pomo keittiössä. Dokumentissaan Louis Theroux viettää kolme viikkoa fanaattisten, homovastaisten seurakuntalaisten kanssa. 15/24. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. Selostus Mikko Hannula. 14.00 ELOKUVA Alfa ja Omega 3: Suuret susikisat (7). 20.30 Filminurkka. TV5 06.00 Sofi an enkelit. Sportstudion. 20.40–20.50 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. 05.10 En plats i solen: Borta eller hemma bäst?. Jakso 6/21. 11.25 Sohvaperunat. 16.50 Novosti Yle. 19.00 Min squad XL romani. 01.15 Sinkkuillallinen. 08.00 Seinfeld (S). 02.30–03.15 Miksi lapset tappavat. 13.30 Simpsonit (7). Pääosissa: Keanu Reeves, Michael Nyqvist, Alfi e Allen, Willem Dafoe, Ian McShane. Studiossa Tomi Tuominen, Toni Vilander ja Ossi Oikarinen. 7.07 Anniina Ballerina (S). 11.25 Amerikkalaisia totuuksia. 23.40 CSI: Miami (16). 20/52. Rakkautta trapetsilla. Uusinta. Kausi 5, 4/12. Kausi 3, 6/10. 15.00 Sinkkuillallinen. 22.50 ELOKUVA Kadonneen aarteen metsästäjät (12). Jakso 1/18. 17.30 Panttilainaamo. 12.00 Kino: Murhaaja asuu numerossa 21 (7). 22.05 Kova laki (12). 16.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 14.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 21.00 ELOKUVA Only Lovers Left Alive (12). 01.40 Criminal Minds (16). 04.10– 04.36 Asunnon metsästäjät. 16.05 Löytöretki tuntemattomaan. 00.10 Rapport. 1/3. 18.30 Haluatko miljonääriksi?. Hesarin muijat. 10.30 YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 09.52 Ruohonjuuritasolla (S). 19.00 Kymppitonni. Jakso 12/17. 21.00 Kockarnas kamp. Torino, Italia. 02.20 Grotescos sju mästerverk. 23.00 Poliisit 2017 (S). 19.10 Tanssii Tähtien Kanssa. 02.15 Sinkkuillallinen. 00.00 Sisarvaimoa etsimässä. Farmiviikot alkavat. 5/10. Kausi 2, 4/4. 20.30 Rapport. 14.00 Leijonan luola Kanada. 12.45 Tahdon morsiuspuvun!. 01.00 Americans (12). Osa 4/4. 19.10 Lokala nyheter. Hiomaton kristalli. Kausi 1. 07.05 Rusty Rivets (S). Jakso 7/10. 22.00 Hirmuhallitsijoiden käsikirja. 22.25 Tulosruutu. 11.00 Grillit huurussa (S). YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 22.00 Messiaan jalanjäljissä. 12.00–17.10 YLE TEEMA. 07.55 Katujen kaaharit. 19.00 Rapport. 00.00 Sisältä nähtynä: Area 51:n salaisuudet. Vieraana studiossa politiikan toimittaja Lauri Nurmi. 08.20 FOX Kids: My Little Pony – Prinsessataika (S). NELONEN 05.00 Astral-TV. Kausi 4, jakso 5/11. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 30.9. Kausi 3, 6/6. 13.30 Space Expedition – Avaruusseikkailu (S). 12.15 Siskonpeti : Toivo (7). Uusinta. (96’) 00.35 Stand Up! (S). 21.00 ELOKUVA Brick Mansions (16). (30.9.2018). 03.25 Joe Wicks: kroppakoutsi. B14 TV-ohjelmat SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa MUUT TV-KANAVAT TLC 06.55 Hotellit kuntoon. 17.25 Strömsö. Lommoja rakkaudessa. 09.30 Duellen. 21.30 Kamera käy. Pyöreän saaren luola. 23.00 Liv D: Murhasta kuuluisaksi. 09.08 Näin meillä (7). 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 23.00 Päihdekoukussa. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kutonen 06.00 Katujen kaaharit. 00.40 CSI: Miami (16). 16.50 Cykel: VM. 07.10 FOX Kids: Pyjamasankarit (7). Jakso 3/10. 16.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 21.00 1980: Murhaava vuosikymmen (12). 10.30 Kaikkea kaupan. 22.00 Criminal Minds (12). 22.00 Kymmenen Uutiset ja Viikon sää. 16.00 Afrikas nya kök. F1 Extra. 03.30 Criminal Minds (12). 16.35 Sverige idag på romani chib/ kalderash. 13.00 Lentoturmatutkinta. 08.40 Pienten perhe. (U) 18.00 Yle Uutise ja Urheiluruutu. 09.27 Villien Toiveiden Virasto. 16.20–17.10 RSO Musiikkitalossa. 12.00 Teknavi. (U) 14.30 Sannikka & Ukkola. 18.30 Jääkiekkoa: Liigaviikko. 12.40 ELOKUVA Wendy and The Refugee Neverland (12). 00.45 Mord och inga visor. 20.00 TV4Nyheterna. 09.10 FOX Kids: Smurffi t (S). 23.40–00.20 Ykkösaamu. 17.10 Kennedyt – kun Camelot murtui (12). 23.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 8.10 Ryhmä Hau (S). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 15/16. Kausi 1. 13.10 ELOKUVA Bruce – taivaanlahja (7). 10.05 Kalliovuorten eläinlääkäri. 08.50 Remonttikilpailu Teksasissa. 23.00–00.00 Charley Boorman. 00.00 Villit nettivideot (12). 8.32 Pii ja Poju (S). 08.30 Seinfeld (S). 13.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi. Sveriges TV2 09.40 Sverige idag på romani chib/arli. 21.00 Bachelor Winter Games. 01.55 Pienten perhe. 12.30 Simpsonit (7). 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 20.55 Lokala nyheter. 12.55 TV Shop. 15.30 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 11.45 Lintukamerat. 14.30 Simpsonit (7). Uusinta. 15.10 Tahdon morsiuspuvun!. 09.05 Flinkkilä & Tastula. Ohjaus: Chad Stahelski, David Leitch. 16.30 En bild berättar. (U) 12.10 SuomiLOVE. 15.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 19.50 Skavlan. 01.35 Joe Wicks: kroppakoutsi. Varikolla Mervi Kallio. 20.25 TV4Vädret. 07.30 K3 (S). 14.00 Tee minusta täydellinen. 11.50 TV Shop. 03.15 Liian kuumat vanhemmat. 10.30 Kesämökkiunelmia. 7.04 Pikku perunat (S). 15.00 Leijonan luola Kanada. 16.55 Poikkeuksellinen raskaus (7). 09.35 FOX Kids: Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). Kausi 1, 4/6. 13.00 Simpsonit (7). 14.55 Kuusi vuodenaikaa. Kausi 1. 21.00 21.00 Keisari Aarnio (12). 08.30 BUU-klubben. Jakso 766. 22.00 Springfl oden. 16.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 13.00 Simpsonit (7). 18.15 Elävät puut: Suomen vanhin puu. 00.25 American Horror Story: Cult (18). 11.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 09.00 Hullunkuriset perheet (S). 14.50 ELOKUVA Usko koetuksella (S). 21.00 Allt för Sverige. 13.55 Tuhoutunut sekunneissa. 15.55 Biggest Loser VIP. Kausi 11, 3/11. 20.10 Sporten. 18.30 AlfaStudio. Keskusrikospoliisi Airistolla. 10.55 Kakkukuningas: Paras leipuri. 20.50 Lenan matkassa. 15.30 Simpsonit (7). 11.00 Kuuma 80-luku. 13.30 Ota rahat ja juokse. 02.55 Alaska: Viimeinen rintama. 00.55 Alaska: Viimeinen rintama. 20.00 Top Gear (7). Direkt. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 17.30 Huutokaupan metsästäjät. 13.00 Ride with Norman Reedus. Kausi 5, 5/12. 08.05 Avara luonto: Eläinten supervanhemmat. 22.00 Hellenius hörna. 21.00 Babel. 17.45 Anslagstavlan. 13.10 Mikadon, operett av Gilbert och Sullivan. 23.10 Wallander kuriren. 08.11 Puuha-Pete (S). 15.50 Duudsonit tuli taloon. 18.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. Hero 09.55 ELOKUVA Pieni mies Tate (S). 20.00 Sisarvaimot (S). 22.00 Aktuellt. 20.58 Keno ja Synttärit. Musiikkivieraana Anna Puu. 02.25 Kakkukuningas: Paras leipuri. 17.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.50 TV Shop. 20.55 Noin viikon studio. Jakso 765. 15.00 How to Build. 04.20 Sinkkuelämää (12). 10.07 Lohikäärmesydän (7). 06.30 FOX Kids: Teletapit (S). 22.30 Jerusalemin uutislinja. 14.45 Voittoa asuntokaupoilla. Miesten SM-liigan ottelu Kampuksen Dynamo Leijona Futsal. 21.00 Aika on meidän (12). 01.15 Korna i Djurarpsdalen. 17.00 Rakas, ostin meille kodin. 17.00 Löytöretki tuntemattomaan. (U) 14.00 Villi kortti. 21.00 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (12). Kausi 4, 3/8. 11.45 MasterChef Australia. 20.00 Et sä tiedä kuka mä oon?. 10.00 Suomen kaunein koti. 14.30 Hauskat kotivideot – uudet jaksot. 07.45 Asunnon metsästäjät. 15.55 Kodin kunnostajat. 20.00 Lentoturmatutkinta. Kausi 11, 6/12. 19.00 Viettele vaatteilla. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). Jakso 767. Sveriges TV4 06.45 Köket. 07.00 Angry Birds Piggy Tales. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Maajussille morsian. 09.40 Tv Shop. Sveriges TV1 07.00 Fråga Lund. Kausi 3. Direkt. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 Seniorielämää – kuntoutusta Oulunkylässä. 10.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 22/26. Kausi 6, 2/10. Kausi 3. Kausi 1, 29/52. 10.40 Cykel: VM. 16.00 Panttilainaamo. 06.45 Sonic Boom (7). 15.40 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 18.30 Kortfi lmsklubben franska. 21.00 Meret ilman vettä. Jakso 1/8. 13.00 Rakettitiedettä. Kelluva koti. 23.45 Theroux ja USA:n vihatuin perhe. 17.00 17.00 Gaala. 16.50 Posse. 09.30 Ensitreffi t alttarilla. 01.35 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 01.45 Miksi lapset tappavat. 12.00 Leila kokkaa maalla. 18.52 Barnen som överlevde Förintelsen romani chib/arli. 19.00 Kadonneet (7). 17.25–23.51 YLE FEM. 18.55 Love Island Suomi. 21.00 21.20 Lentopallon MM: Loppuottelu. 7/10. 16.25 Stupid Man Smart Phone. 01.00 Ride with Norman Reedus. 03.00 Alone – yksin erämaassa. Ihmis-Ken. 07.50 Eläinlääkärien elämää. • 23.30 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 01.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 10.00 Hundraårskåken. 01.00 Maria Elena ja kuumimmat rikostapaukset (12). 11.00 Gudstjänst. Suomen Vahvin nainen -kilpailu. Jakso 3/10. 19.00 90 päivää morsiamena. 13.25 Tulossa: Bachelorette Suomi (S). 22.00 Nousuvesi (16). (U). 01.00 Meet the Putmans. 13.15 Tahdon morsiuspuvun!. 21.00 ELOKUVA Dracula Untold (12). 16.00 Hengenvaarallisesti lihava. 15.50 Futsal: KaDy-LeiF. 12.50 Kreisit kotivideot. 24/61. 15.20 Oho, olen raskaana! (12). Kausi 2. 17.25 Valheen jäljillä. 19.55 Myytinmurtajat. 00.55 ELOKUVA The Dressmaker (12). SUB 09.00–10.00 Stadi vs Lande. Direkt. Lentopallon MM-kilpailut, loppuottelu. Kausi 16, 2/8. 17.50 Sverige idag på meänkieli. Osa 1/8: Hyvästejä ja toivoa. 03.55 Supernatural (12). 12.30 Klassfesten. 01.55 Billions (12). 07.00 Remonttipainajainen. Selostus Matti Härkönen, Jyväskylä. Liv 09.00 Huvila & Huussi. Kausi 3, 24/24. Jakso 34/52. 10.40 Elokuva: Anna Karenina (12). 13.00 Leila leipoo maalla. 00.15 Au pair i Kanada. 17.00 Fotboll: Damallsvenskan. Kausi 2. 08.15 Unna Junná. Kausi 3. 12.55 Merinäköala haussa. Välkyt insinöörikaksoset. 00.00 Gudstjänst. 14.00 Sinkkuillallinen. 16.05 Hyvät katsojat. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 01.45 Papa Alaevs eget kungarike. 7.56 Uula ja Kuu (S). 07.45 Vili Vilperin seikkailut (S). 16.50 Sportstudion. Kausi 2, 2/10. 18.00 Australian kaunein koti. 09.35 Paavo Pesusieni (S). 7.43 Planeetta Kosmo (S). Koko viikon tvohjelmat lauantaisin lehden C-osassa.. 18.00 Min judiska historia. 14.15 Caribbean Life. Voiko kahvakuula pysäyttää putoavan jääkaapin. 11.50 Rempalla kaupaksi. Merkkipäivä. Kausi 1. • 13.20–14.45 Paholaisen torvi: saksofonin tarina. 09.27 Kolmikko ja Keplerin timantit (7). 2/10. 20.30 Bingolotto. Krisulla on tasan vuosi aikaa toteuttaa unelmansa. 17.30 House (12). 17.00 Asunnon metsästäjät. 07.00 Hurjimmat eläimet. 12.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 11.52 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. Kausi 1. Direkt. Jakso 16/20. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.25 UEFA Champions League -makasiini. 22.00 Poliisit (7). 16.00 Idols. 08.55 Nyhetsmorgon. 08.59 Galaxi. 23.25 Salongen. (12). 02.30 Joe Wicks: kroppakoutsi. Kesäautopaketti. 12.00 Simpsonit (7). Direkt. Viestejä lumessa. 08.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 18.45 Barnen som överlevde Förintelsen romani chib/arli. Direkt. 09.30 Tiedotteita. 16.00 Remppa vai muutto Australia. 15.00 Simpsonit (7). 20.55 Tulossa: Bachelorette Suomi (S). 15.05–16.00 Perjantai. 7.33 Kim ja Kai (S). 5/8. National Geographic 06.00 Superautojen rakentajat. • 23.10– 23.51 Mies Tiettömän taipaleen takana. 20.00 Kardashianit. 20.45 Score: Games Com Special. 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 00.25 Tanskanlaivalla 24h. 08.55 Muumilaakson tarinoita (S). 09.00 Yle Uutiset. 19.00 Bingolotto. Rakennusja remonttihommissa on paljon perinteistä työtä. 23.00 Täydellinen murha (12). 18.00 Uusi elämä etelässä. Uusinta. 08.00 Svenska nyheter. 01.55 Alaska: Viimeinen rintama. Yksinhuoltaja. 09.00 TV Shop. 12.00 Simpsonit (7). Ikkunaprinsessa. 23.05 TV4Vädret. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 5. 12.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 13.45 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 12.55 Rempalla kaupaksi. 11.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 13.55 Bonde söker fru. 10.56 Uusi päivä (S). Kausi 6, 5/8. 19.30 Murroksessa. 18.00 Kosketuskohta. 05.45 Au pair i Kanada. 00.00 Salaisuus kuolemaan saakka (12). Kausi 1, 8/10. 77/104. 11.50 Pomo keittiössä. 16.45 Rapport. 07.35 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet (S). 08.50 Katujen kaaharit. 12.00 Ride with Norman Reedus. 14.25 Fort Boyard Suomi. 16.55 Kockarnas kamp. 08.00 FOX Kids: Sunny Day (S). 09.20 Alvin ja pikkuoravat (7). 07.00 Hela Danmark bakar. 10.00 Aivopelit. 04.15 Kreisit kotivideot. 03.15–05.00 Astral-TV. 21.10 ELOKUVA The A-Team (12). 01.00 Meret ilman vettä. 11.00 Simpsonit (7). 03.00– 05.00 Astral-TV. 06.50 Alaskan eläinlääkäri. 11.00 Yle Uutiset. 00.00 Häät sulhasen tapaan. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.00 Hauskat kotivideot. Jakso 3/10. HD 23.30 Silicon Valley (12). 11.55 Kultakuume: Parkerin kultareitti. 02.00 Ride with Norman Reedus. 08.20 Palomies Sami (S). 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Neljät häät Suomi. Timo Soinin luottamusäänestyksen jälkimainingit. 10.00 Jaksa paremmin. Yhteispeliä etsimässä. 09.30 Rantavahdit (7). 22.45 Arbogafallet. 10.21 Viidakkojytä (S). 03.20 Kalliovuorten eläinlääkäri. 04.50–05.40 Yön AVA. Haastateltavina avaruusmatkalle lähtevä Vesa Heilala, Olavi Virtaa näyttelevä Lauri Tilkanen ja 60 vuotta parrasvaloissa esiintynyt laulaja Erkki Liikanen. 22.30 ELOKUVA John Wick (16). 17.00 18.50 Tulosruutu. 19.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 20.00 Sportspegeln. 01.30 Mord och inga visor. 18.00 Apua, mikä tauti!. 08.00 Bygglov. 09.35 Jotain lainattua, jotain uutta. 00.45 Den sista hummerfi skaren. 15.30 Tiedejekut. 23.00 Dokument utifrån: Våldtagen av FN. 23/61. 12.00 Lentoturmatutkinta. 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 11.45 Kulturveckan. 14.50 Suomen Vahvin: Naisten kilpailu. (U) 00.30–01.00 Uncle (12). Kausi 7. 10.30 Aivopelit. 22.00 Dok: 69 minuuttia 86 päivästä. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 2/9. Kausi 1. 03.10 Enbuske, Veitola & Salminen. • 23.25 Kova laki (12). 10.30 MasterChef Australia. 14.00 Simpsonit (7). 02.10 Gråzon. 15.30 Svenska dialektmysterier. 23.00 TV4Nyheterna. Kausi 1, 6/12. 11.45 Tulossa: Bachelorette Suomi (S). 23.30 Poliisit 2017 (S). 13.15 Tv Shop. 08.25 Disney esittää: Avalorin Elena (S). Romanttisia koteja. Direkt. 19.00 Uusi elämä etelässä. Selostajana Niki Juusela. 09.55 Yle Uutiset. 11.35 ELOKUVA Hope Springs – kahden leidin loukussa (7). 20.00 Världens natur: Planet Earth 2. Selostus Mikko Hannula. 03.10 Meet My Valentine. 11.00 Kotikenttä (7). 21.00 ELOKUVA Taru Sormusten herrasta: Kaksi tornia (12). 19.30 Kaikki vastaan 1. 16.30 Panttilainaamo. 19.00 Wheeler Dealers. 00.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 19.00 Onnenpyörä. 08.30 Kroppshets
Lean kipittää välillä omin jaloin ja välillä äitinsä, isänsä tai sukulaistensa sylissä pitkin pölyistä tietä ja katukäytäviä. Sarja sopisi lähinnä koululaisviihteeksi pitkiin iltapäiviin, mutta ehkä se sunnuntaiaamuisinkin joitakuita viihdyttää. tuotantokaudesta. Aikuiset näyttävät toisinaan lopen uupuneilta, mutta pieni kiharatukkainen tyttö ei kiukuttele väsymystään. YLE KUVAPALVELU Dok: 69 minuuttia 86 päivästä Yle Teema & Fem klo 22.00 ??. FILMINTEKIJÖILTÄ on nerokas ratkaisu kuvata matka pienen lapsen silmien tasalta. TÄSSÄ ON myös dokumentin sudenkuoppa. (Britannia 2013) Everest on tositapahtumiin perustuva elokuva maailman korkeimman vuoren valloitusyrityksestä. Sieltä katsottuna pakolaiskriisi näyttää vielä kaoottisemmalta ja matka vielä pitemmältä kuin onkaan. Sankariroolien tähti Pierre Fresnay esittää komisariota, joka saapuu täysihoitolaan selvittämään tapausta ennen kuin kaupunki vallan tyhjenee. Suomalainen Veikka Gustafsson kiipesi vuorelle vuonna 1993. Elina Pajunen Sunnuntaiaamun uusi sarja alkaa meillä 2. Ihmisiä seisotetaan epätietoisuudessa, kunnes yhtäkkiä tulee tieto, että nyt juna lähtee. Kolean syysilman sattuessa ranskalainen vuosikertaelokuva voi olla juuri sopiva välipala. Bendikin roolissa on Tarun Agnihotri. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B15 TELEVISIO ????. (USA 2015) Murhaaja asuu numerossa 21 Yle Teema & Fem klo 12.00 ??. Koheltavien sukulaisten yhteiskoti Hullunkuriset perheet Yle Teema & Fem klo 9.00 . Hän mennä vaaputtaa vaalean lilanvärinen reppu selässään rohkeasti eteenpäin. Pirjo-Liisa Niinimäki Lean-tyttö näyttää pakolaiskriisin toisin silmin Kolmivuotias Lean-tyttö matkustaa Euroopan halki palkitussa dokumentissa 69 minuuttia 86 päivästä. Kulttuuritietoinen tunnelmapala tupsauttaa Mia Wasikowskan sekoittamaan siskona ikiaikaisten rakastavaisten Tilda Swintonin ja Tom Hiddlestonin boheemielämää. Sarjan perusasetelma on, että keski-ikäiset sisko ja veli perivät äitinsä vanhan talon sillä ehdolla, että muuttavat sinne yhdessä perheineen, minkä jälkeen perheiden karikatyyrimäiset hahmot yrittävät parhaan taitonsa mukaan selvitä yhteiselosta. Pitkät vaellukset ”ei-missään” kyllästyttävät katsojaa, aivan kuten odottelemisen on täytynyt pitkästyttää pientä lasta pakolaismatkalla. Mitään ei selitetä. Lean pääsi onnellisesti papan luo Ruotsiin, mutta monen muun matka ei ole vielä ohi. (Ranska 1942) Only Lovers Left Alive Ava klo 21.00 ???. Katsoja joutuu siis heti hyppäämään kuvioon, jonka henkilöhahmoista ja -suhteista ei ole millään tavalla perillä. Pirullisten tapaisista häijyistä jännäreistään tunnettu Henri-Georges Clouzot ohjasi varhaistyönään sukkelan, puhetta pulppuavan jännärikomedian, jossa sarjamurhaaja mellastaa Pariisissa. Sarjan lähtöasetelma ei kuitenkaan käy ilmi nyt näytettävistä jaksoista, sillä jostain syystä Yle näyttää sarjasta vain tuotantokaudet 2 ja 3. Hän jonottaa telttakylässä, satamassa, asemalla ja mellakka-aitojen takana. Sitten kiiruhdetaan jonottamaan ja tungeksimaan asemalaiturille. Hymyttömien komedioiden mestari ja Kaurismäen veljesten kaveri Jim Jarmusch ei mene kaavan mukaan vampyyritarinassakaan. Paremman puutteessa . Syyllinen tukkeutuneisiin putkiin selviää ennen pitkää. Kehno Korkean paikan kärsimystä ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Everest TV5 klo 21.00 ???. Hyvä ??. Ultratyylikkäästä elokuvasta ovat yhtä kaukana niin Draculan torahammasperinteet kuin Twilightin tapainen teinikaihokin. Elokuva on niin tukeva pakkaus huimausta, vilua, uupumusta ja hapen puutetta, että se saattaa ensi yönä tulla jopa uniin. Vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson löytäisi tosipohjaisesta elokuvasta epäilemättä kymmeniä virheitä, mutta tällaiselle tasamaan tallaajalle se menee täydestä. Kannattaa katsoa ?. Ensiesitys. Matka on pitkä ja kauhean vaivalloinen. Mount Everest on Himalajan vuoristossa ja sen korkeus on noin 8?800 metriä. Oi, mikä suloinen pieni tyttö! Kolmivuotias Lean on päähenkilönä norjalaisen Egil Håskjold Larsenin dokumenttifi lmissä, jossa seurataan erään perheen matkaa Kreikan pakolaisleiriltä sukulaisten luo Ruotsiin. Hullunkuriset perheet on norjalainen komediasarja, joka etäisesti muistuttaa Modern Familya – mutta vain etäisesti. Eikä kommelluksilta luonnollisestikaan vältytä. Huippu ???. Ei kannata luovuttaa. Ensimmäisessä jaksossa selvitellään kakkaepisodia, kun talon kumpikin vessa on tukossa. Jason Clarke ja Jake Gyllenhaal johtavat kiipeilyretkikuntia, joiden taipaleesta maailman korkeimmalle vuorelle tulee painajainen. YLE KUVAPALVELU. TV5 Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa
+22,3 °C 2011 Porvoo Kylmintä 29.9. -12,6 °C 1986 Salla Sateisinta 28.9. Kokkola 11 Pietarsaari 11 Toholampi +9 Halsua +9 Ylivieska 10 Kalajoki 11 Haapavesi 10 Helsinki 12 Lahti 11 Tampere 11 Turku 12 Pori 12 Joensuu 10 Jyväskylä 10 Kuopio 10 Oulu 10 Rovaniemi +7 Kuusamo +4 Ma 1.10. klo 3.00 -9,5 °C Muonio Kylmin mitattu 30.9. Kohtalaista lounaistuulta. +8 +8 +7 +7 +7 +8 +7 12 11 +9 11 +9 +9 +8 +8 +7 +4 +4 Ma 8.10. +7 +7 +6 +6 +7 +7 +5 +8 +7 +7 +8 +8 +6 +7 +6 +5 +4 +4 Pe 5.10. +8 +8 +8 +8 +8 +8 +8 11 10 10 10 +9 +8 +9 +9 +8 +4 +4 Ke 3.10. +9 +9 10 10 10 +9 +9 11 10 10 10 10 +9 10 10 +9 +7 +6 Su 7.10. Päivän ylin lämpötila on 10 asteen tienoilla. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 7:22 18:57 Jyväskylä 7:20 18:52 Kokkola 7:32 19:02 Rovaniemi 7:23 18:49 Ivalo 7:18 18:40 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 11 °C 11 °C 10 °C 10 °C 10 °C 10 °C +9 °C 11 °C +8 °C +9 °C) (+5 °C) (+4 °C) (+2 °C) (+3 °C) (+3 °C) (+2 °C) (+2 °C) (+1 °C) (+0 °C) (-0 10 5 7 3 Su 30.9. +6 +6 +7 +7 +7 +6 +5 10 +9 +9 11 +9 +7 +8 +7 +5 +4 +2 To 4.10. 11,1 mm Utö Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Su Amsterdam 15 Buenos Aires 18 Budapest 16 Lissabon 28 New York 20 Oimjakon ?0 Riika 13 Skellefteå 11 Sydney 16 Tukholma 14 Tokio 24 Ma 13 14 17 29 23 +3 15 10 18 12 28 Ti 15 16 17 28 25 11 +7 20 +9 25 Ke 15 18 18 27 24 ?0 10 +5 21 +9 24 To 17 19 18 26 24 -1 11 +6 16 11 21 Su Alanya 30 Dubai 34 Dubrovnik 22 Funchal 25 Hania 26 Honolulu 27 Las Palmas 24 Malaga 25 Nizza 23 Phuket 28 Venetsia 17 Ma 28 34 21 25 25 27 25 29 19 29 17 Ti 28 35 21 25 26 27 24 24 21 28 17 Ke 28 34 23 24 27 27 24 23 24 27 18 To 29 33 24 24 26 27 24 23 25 28 18 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (24.9.–29.9.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. SUNNUNTAI 30.9.2018 Keskipohjanmaa B16 Sää -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 ALLE 1 1 5 5 10 10 20 20 30 30 40 40 60 YLI 60 (mm) 1000 1005 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1025 1030 Aamupäivästä alkaen monin paikoin sadetta Odotettavissa sunnuntai-iltaan asti: Paikoin sadekuuroja, mahdollisesti myös ukkostaa. 10 +9 +9 10 +9 +9 +9 13 13 12 12 12 11 11 11 +9 +4 +6 Ti 2.10. +9 +9 +8 +8 +8 +9 +8 11 10 10 11 10 +9 10 +9 +8 +5 +4 Eilen Vuosi sitten °C +8 °C +8 °C +7 °C +7 °C +7 °C +7 °C +7 °C +9 °C +9 °C +8 °C 10 °C 10 °C +6 °C +8 °C +7 °C +8 °C +3 °C +3 °C +6 °C +5 °C +6 °C +6 °C +6 °C +7 °C +6 °C 10 °C +9 °C +7 °C 10 °C +9 °C +6 °C +6 °C +7 °C +8 °C +7 °C +5 12 9 8 5 6 4 1 1 2 1 1 2 °C +2 °C +1 °C +5 °C +6 °C +4 °C +7 °C +8 °C +9 °C 11 °C 10 °C 12 °C 12 °C +3 °C +1 °C +3 °C +4 °C +6 °C +7 °C 10 °C 10 °C 11 °C 11 °C 12 °C 14 (29.9. klo 15.00 +10,1 °C Kylmäpihlaja Lämpimin mitattu 30.9. 10 10 +8 +9 +9 +9 +8 13 12 11 14 12 10 10 +9 +8 +3 +3 La 6.10. klo 15) Merivesi Kemi +9 °C 45 cm Oulu 10 °C 44 cm Raahe 10 °C 40 cm Pietarsaari 10 °C 36 cm Vaasa +9 °C 44 cm Rauma 11 °C 38 cm Turku 13 °C 43 cm Helsinki 10 °C 38 cm Hamina 10 °C 41 cm Lämpimintä 29.9