Hinta 3,00 €. MARKKU JOKELA. Ulkomaalaisia palkataan samoilla kriteereillä kuin suomalaisia, eikä pätevyydestä pitäisi olla puutetta. CLAS-OLAV SLOTTE Asiantuntijat arvioivat öljyn hinnan kehitysnäkymiä UUTISET 1 Sivut A8–9 Miesten ykköspesis käynnistyy viimein. Myös patojen säännöstelyllä oli osuutta asiaan. toukokuuta 2021. Osa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan pk-yrityksistä kärsii osaajapulasta. Yksi ratkaisu ongelmaan on kansainvälinen rekrytointi, mutta yhä tänä päivänä ulkomaalainen työvoima herättää ennakkoluuloja. Nro 145 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi ” Lapsi ja nuori on otettava vakavasti ja uskottava häntä. Järvi palasi paikalleen 1 Sivut A2–3 Pelkät sateet eivät aiheuttaneet näin suuria tulvia Reisjärven Kalajan järvikuivikon alueella. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Sittemmin alue kuivatettiin ja muutettiin viljelysmaiksi. 1 Sivu B1 Tiina Ruotsalan mielestä lapsi ja nuori on saatava luottamaan hyvän voittoon. www.keskipohjanmaa.fi Maanantai 31. alv 10 %). MARKKU JOKELA Tällä paikalla lainehti vielä 1800-luvulla Kalajokilaakson suurin järvi, Kalajanjärvi. Työvoimaa ulkomailta 1 Sivu A6 KL-Asennuksen toimitusjohtaja Jarl Kallela ja myynnistä ja työsuunnittelusta vastaava Marko Bask näkevät ulkomaalaisen työvoiman palkkaamisessa vain hyvää. 1 Sivu A12 Kannuksen Ura pääsee tositoimiin Eetu Rekonen povaa tasaista ykköspesistä. Ensimmäisenä tositoimissa nähdään Kannuksen Ura, joka saa keskiviikkona vieraakseen ennakkosuosikkina sarjaan lähtevän Oulun Lipon. Tänä keväänä tulvavesi löysi tutut reittinsä takaisin pelloille, eivätkä seuraukset näytä hyviltä
Rajaloiden viljelyksistä 18 hehtaaria on veden alla Kalajan järvikuivion alueella. Kasvutilanne 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/qzn6kx63. Käytimme jo ostetut siemenet, emmekä tiedä saako niitä lisää?–?saman lajin siemenistä puhumattakaan. –?Vettä on tullut koko ajan lisää ja lisää. Sanna Rajala muistaa, että eräänä keväänä tulvat tulivat Kalajalle juuri ennen kylvötöiden aloittamista. NYT RAJALAT pohtivat, että mikäli tulva on vienyt pelloilta mukanaan kaiken, riittääkö uusien siemenien kylväminen pelastamaan sadon. Pelloille tulvineen veden aiheuttamia vahinkoja on paha mennä arvioimaan, kun iso osa viljelysmaista on edelleen veden alla. PELLOILLE KERTYNEET vedet voivat pahimmillaan aiheuttaa isot vahingot. Reisjärviset Sanna ja Markku Rajala ehtivät kylvämään kaiken, ja sitten tulivat tulvat. Siinä ei ole mitään ympäristöystävällistä. –?Itse muutin Reisjärvelle vuonna 2004, ja muistan, että vain yhden kerran olisi ollut vastaava tilanne. TÄLLÄ HETKELLÄ Rajalat eivät voi muuta kuin odottaa kärsivällisesti. Osa viljelyksistä on alueella, missä joki ei ole päässyt tulvimaan yhtä pahasti. Mitä pelloille on jäänyt, ja mitä huuhtoutunut pois, jää toistaiseksi vielä arvailujen varaan. –?Vaikka tulvat eivät ole vielä laskeneet, huomasimme, että osa kylvöistä ehti jo orastamaan, eikä pintaan ole tullut liettymistä. Olimme ehtineet laittamaan peltoon kaiken: kalkit, lietteet, apulannat ja siemenet. Viljelijät ovat kuitenkin täysin säiden armoilla. –?Tilanne on kuitenkin vielä auki, eikä voi ennustaa, miten tässä käy. –?Meillä tilanne on se, ettei siemeniä enää ole. –?Käymme joka päivä ajelemassa ja seuraamassa tilannetta. Tuolloin veden poistumisen jälkeen kesti viikon, ennen kuin kylvöt päästiin aloittamaan. Pelloilla on vettä vielä niin paljon, ettei sinne ole mitään asiaa. Jalkakosken padosta puhuttaessa Rajalat mainitsevat, ettei padolta hennota ohijuoksuttaa vettä, koska se ei kulje Hautaperän tekojärven kautta. PUHEENAIHE: MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A2 Emilia Tiitto REISJÄRVI Viljelijöiden kevätkylvöt olivat jo pääsemässä vauhtiin, kunnes taivaalle alkoi kertymään sadepilviä. Padon säännöstelystä on soitettu Ely-keskukselle useampaan otteeseen, mutta sieltä soitetaan eteenpäin Vattenfallille kysyen lupa jatkotoimiin. Vattenfall mainostaa puhdasta energiaa, mutta tällä hetkellä se on kaukana siitä. Viereisellä pellolla oraat eivät ehtineet tulla pintaan ennen tulvia, ja jos maa menee kovaksi tulvavesien takia, eivät kasvit ehkä pääse koskaan kasvamaan maasta läpi. Tulvat hotkaisivat viljelysmaat Sanna ja Markku Rajalan viljelyksistä peittyi Reisjärven Kalajan järvikuivion alueella veden alle pahimmillaan 18 hehtaaria. Reisjärven Kalajalla odotellaan ja arvaillaan. Ei-tulva-alueilla olevat heinikot ainakin tykkäävät vedestä, joten voisi kuvitella, että tänä kesänä tulee hyvä säilörehusato. Isolle osaa Kalajan järvikuivion aluetta ehdittiin ennen tulvia levittää muun muassa lietelannat, apulannat, kalkit ja niin viljan kuin heinänkin siemenet. – Kun kovat sateet tulevat, Myllysillan patoa ei tarvitsisi avata niin isolle, ettei kanava ehdi vetää, minkä seurauksena vedet päätyvät pellolle. Odottelemme, että vesi lähtee, ja hyvällä tuurilla tilanne voi jo viikon päästä olla aivan toinen. Nytkään ei pitänyt sataa, mutta niin se vaan aamulla sateli. Ruskea rajaviiva pellossa kertoo, mihin asti aallot iskivät ennen veden vetäytymistä. – Kalajalla tuli vettä 60,9 milliä yhdessä vuorokaudessa. Ihan näin paha tilanne ei silloin kuitenkaan ollut, Sanna Rajala kauhistelee. –?Muilla mailla veden lähteminen voi kestää kauemminkin, mutta Kalajan järvikuivion alueella maa on sellaista, että tilanne voisi helpottaa viikossakin, Rajala arvioi. Sellaiset määrät tekevät kylvöille yllättävän paljon. –?Tulvien mukana iso osa ravinteista lähti varmasti liikkeelle ja kulkeutui ties minne. –?Maallikon näkemys asiasta on se, että tätä tehdään turvatakseen Vattenfallille kaikki energia käyttöönsä. Vaikka noilla mailla vältyttiin kylvöjen hukkumiselta, voi viljojen kypsymisen kanssa tulla kiire. MIKÄLI SÄÄ vaihtuu aurinkoisempaan, eivätkä oraat ole hukkuneet, voi kesän sato onnistua kohtuullisesti. Rajalat huomauttavat, että Reisjärvellä on myös paljon alueita, joita ei kylvetty ennen tulvien tuloa. Rajaloiden mielestä keväisin järvien pinnan säännöstelyissä pitäisi olla enemmän pelivaraa. –?Vattenfall säännöstelee vesien pintaa. – Nähtäväksi jää, joudummeko kylvämään pahimmilla tulvaalueilla uudestaan, Sanna Rajala huokaa
Pietarsaaressa elinvoimaraportin tuloksiin on suhtauduttu hymähdellen, mutta uskottava se on, koska Pietarsaari on ennenkin menestynyt samassa mittauksessa. Haamuraja on ylittynyt viimeksi vuonna 2004. Henriksson kertoi huhtikuun alussa tavoittelevansa jatkokautta, eikä hänelle ilmaantunut vastaehdokkaita. Voihan se olla, että tätä kevättä vielä kiitellään, jos loppukesä onkin kuiva. 115-vuotias puolue sai Henrikssonista ensimmäisen naispuheenjohtajansa. Tapio Lehtinen Keskustojen elinvoima hiipuu P ietarsaarelainen Anna-Maja Henriksson valittiin odotetusti ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajaksi tulevallekin kaudelle. Jos nyt seuraavat päivät on kuivempia, voisi Toholammin mailla päästä liikkumaan. Vertailut eivät kerro, miten keskustoihin saisi uusia kauppoja. Sääkarttoja tässä ammatissa saa katsella tiuhaan tahtiin, vaikka niille ei koskaan mitään mahdakaan. –?On helpompi olla, kun keskittyy muihin asioihin, eikä jää vain odottelemaan peltojen kuivumista. Lohtajalla viljelevä Tuure Puutio muistaa kokeneensa pahimmat kesät 80-luvun puolivälissä, jolloin itse aloitteli uraansa. Suosion salaisuus on vakaudessa ja rauhallisuudessa. Nyt hänellä alkaa jo kuudes vuosi puheenjohtajana. KAKSIKYMMENTÄ vuotta sitten Anna-Maja Henriksson hävisi Pietarsaaren kaupunginjohtajakisan, minkä jälkeen hän suuntasi valtakunnan politiikkaan. Muut askareet saavat onneksi ajatukset pois pellolta. SATO-ODOTUSTEN täytyy Puution mukaan olla viljelijällä aina korkealla. Vertailut eivät varmaankaan ole väärin tehty, mutta eivät ne anna konkreettisia kuvaa siitä, mitä tulisi tehdä. Toivottavasti ihan samanlaista kesää ei nyt tule. Lohtajalla vettä satoi noin 60 milliä parin vuorokauden aikana. PUUTIO EHTI ennen sateita tehdä kevätkynnöt, maantasaukset ja ojitukset sekä kylvää kymmenen hehtaarin edestä hernevehnää. Vuonna 2012 Henriksson tavoitteli puolueensa puheenjohtajuutta, mutta hävisi Carl Haglundille. Toholammin pelloilla tilanne on parempi, ja siellä kyntöhommat on jatkettu loppuun ja viikonloppuna aloitetaan kylväminen. –?Jalkaisin pelloille ei ole vielä mitään asiaa, sillä vaikka pellon pinta voi näyttää hyvältä, voi vaurioita tulla syvemmälle. Itse lähdin raivaamaan pusikkoa. KIITOSPUHEESSAAN viikonlopun puoluekokouksessa Henriksson valoi uskoa puolueen kasvuun ja mainitsi kuntavaaliehdokkaita olevan jo useammalla paikkakunnalla kuin koskaan aiemmin, myös suomenkielisissä kunnissa. Neljä vuotta myöhemmin tärppäsi. Seinäjoen, Vaasan ja Kokkolan keskustat hiljenevät yhä, mutta Pietarsaaressa keskustan elinvoima on kasvanut koko ajan, ja luku on maan paras. Perinteisesti rannikkoseudulta kannatuksensa kerännyt puolue hakee kuntavaaleissa jalansijaa sisämaasta. Henriksson pärjää silloin, kun tarvitaan asiaa eikä vain väriä ja kohuja. Syksyllä vastaava millimäärä olisi pistänyt pelin heti poikki. –?Huonoja vuosia en halua edes muistella, enkä muista että vuoden -87 jälkeen olisi yhtä huonoa vuotta tullut. –?Lohtajan pelloille ei ole vielä lähipäivinä asiaa, sillä vauriota saattaa tulla syvemmälle, vaikka pintamaa olisi jo kuivempaa. –?Pääsin ripille vuonna -98 ja silloin teimme sateen takia viimeisiä kylvöjä juhannuksena. Tulevissa kuntavaaleissa RKP tavoittelee yli viiden prosentin äänisaalista, mikä vaatii kannatuksen laventamista suomenkielisiin ja muunkielisiin. Henriksson toimii tällä hetkellä pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen oikeusministerinä. Miten näihin havaintoihin pitäisi suhtautua. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A3 Lohtajalla vettä tuli vähemmän Lohtajalla ja Toholammilla oleville viljelyksilleen Tapani Orjala ei tehnyt kylvöjä ennen kevätsateiden tuloa. Kyntöhommat sen sijaan keskeytyivät sateen vuoksi. Valinta tapahtui sunnuntaina RKP:n virtuaalisessa puoluekokouksessa. CLAS-OLAV SLOTTE K aupunkien keskustojen elinvoima jatkaa hiipumistaan, kertoo uusi kaupunkeja koskeva elinvoimamittaus. Tapio Lehtinen RKP jatkaa haamurajan tavoittelua RKP haluaa osansa liberaalioikeistolaisista äänistä, mutta yrittää samalla säilyttää ydinryhmänsä kannatuksen.. –?Mitään ei ole vielä menetetty: kaikki on tulevista säistä kiinni. Vertailuissa kerrotaan, että yhden kaupungin keskusta on elinvoimainen ja toisen ei. RKP haluaa osansa liberaalioikeistolaisista äänistä, mutta yrittää samalla säilyttää ydinryhmänsä kannatuksen. SÄÄN SANELEMISSA vastoinkäymisissä ei Orjalan mukaan auta kuin pitää mieli positiivisena. –?Onneksi keväällä ilmanala on kuiva. Siihen ne ovat liian yleisluontoisia. Olen hernevehnästä vitsillä sanonutkin, että eikö se kuulukin liottaa ennen käyttöä. Ensimmäisen kerran vuonna 2007 eduskuntaan valittu Henriksson on aiemmin toiminut oikeusministerin tehtävässä myös vuosina 2011– 2015. Suosio kuntaja eduskuntavaaleissa on pyörinyt lähellä viittä prosenttia. –?Kesäkuussa on yleensä kuivempaa, ja sitä silmällä pitäen olen venyttänyt kylvöjen aloittamista myöhemmäksi
Tartuntojen lukumäärä viimeisen 14 vuorokauden aikana on 141 ja ilmaantuvuus on 182. Verkasalon tuulivoima-alue sijaitsee Kähtävällä ja Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksyi tuulipuiston osayleiskaavan valmistelun aloittamisen huhtikuun kokouksessaan. Lievilläkään oireilla ei tule liikkua kodin ulkopuolella. RKP:N puoluekokous valitsi jatkokaudelle myös varapuheenjohtajat Sandra Bergqvistin, Silja Borgarsdóttir Sandelinin ja Henrik Wickströmin. MASTO -työryhmä on valmistellut esityksen Kokkolan kaupungin maankäyttöja asuntopoliittiseksi ohjelmaksi. Ehdokkaita on hänen mukaan myös monessa sellaisessa kunnassa, missä aiemmin ei ole ollut. Winda Energy ilmoittaa laatineensamaanvuokrasopimusesityksen ja aloittaneensa tarvittavien maankäytön oikeuksien hankinnan. Suunnitellun tuulipuiston maat ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Kumppanina on järjestelmätoimittaja TietoEVRY. KAUPUNGINHALLITUS käy kokouksessaan myös tärkeän lähetekeskustelun liittyen kaupungin tulevien vuosien maankäyttöön, Kokkolan maaja asuntopoliittinen ohjelma vuosille 2021–2024. Kaavaluonnoksesta jätettiin viisi lausuntoa ja kolme mielipidettä. Kokkolan maankäyttöja asuntopoliittisen toteuttamisohjelman työryhmään ovat kuuluneet kaupunginhallituksen edustajina Reino Herlevi (kesk.) työryhmän puheenjohtajana sekä Tiina Isotalus (sd.), sivistyslautakunnan edustajina Petri Tofferi (kesk.) sekä entinen sivistysjohtaja Peter Johnson, kaupunkirakennelautakunnan edustajana Mauri Lahti (sd.). Maankäyttöja asuntopoliittinen ohjelma on julkinen asiakirja, josta jokainen saa tietoa kaupungin maapoliittisista toimintatavoista ja pelisäännöistä. Asukkaita sairaanhoitopiirien alueella asuu yhteensä noin 1,2 miljoona. Uudenlaisella yhteiskehittämisen mallilla tuodaan synergiahyötyjä sekä mahdollistetaan nopeampi järjestelmäkehitys. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A4 Minna Mustonen KOKKOLA Maanantaina kokoontuva Kokkolan kaupunginhallitus tullee esittämään edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi asemakaavamuutokset Kokkolan keskeisestä paikasta, niin kutsutusta Amorin tallin alueesta, Kruununvoudintalon lähettyvillä. Mukana ovat olleet myös kaupunginhallituksen nimeämät virkamiehet kaupunginjohtaja Stina Mattila, kehitysjohtaja Jonne Sandberg, kaupunkiympäristöjohtaja Nina Kujala, kaupunkisuunnittelupäällikkö Jouni Laitinen, työryhmän sihteerinä toiminut yleiskaava-arkkitehti Päivi Cainberg sekä kaupungingeodeetti Matti Kivistö. MARKKU JOKELA Ismo Kunelius Ylivieskaan on suunnitteilla lisää tuulivoimaloita. Tartuntaketjujen jäljitettävyys on 80 prosenttia. Keski-Pohjanmaalla ollaan yhä koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Kokkolan kaupunginhallitus käy asiasta lähetekeskustelun omassa kokouksessaan. Ensimmäisen kerran vuonna 2007 eduskuntaan valittu Henriksson on aiemmin toiminut oikeusministerin tehtävässä myös vuosina 2011–2015. Koiranevan 600 hehtaarin tuulipuiston hankealue sijaitsee Ojakylän länsipuolella ja rajoittuu Alavieskan kunnan rajaan sekä Alavieskan puolella vireillä olevaan Verkasalon tuulivoimahankkeeseen. Soitesta muistutetaan ja kehotetaan edelleen kaikkia, joilla on vähäisiäkin koronaan sopivia oireita hakeutumaan herkästi koronatestiin. Winda Energy on aloittanut keskustelut myös Alavieskan puolella sijaitsevan Verkasalon hankealueesta Alavieskan kunnan edustajien kanssa. CLAS-OLAV SLOTTE Minna Mustonen Pietarsaarelainen Anna-Maja Henriksson valittiin odotetusti Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajaksi. Maanantaina kokoontuva Kokkolan kaupunginhallitus puntaroi useita maapolitiikkaan liittyviä asioita. Valinta uudelle puheenjohtajakaudelle tehtiin RKP:n virtuaalisessa puoluekokouksessa. Itse Amorin talli on paikalta purettu jo vuosia sitten, kaavaluonnos on ollut esillä valmisteluvaiheen kuulemista varten. Minna Mustonen, Outi Yli-Arvo Soiten alueella ei todettu sunnuntaina uusia koronavirustartuntoja. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on hoidossa kaksi koronavirustartunnan saanutta potilasta. Henriksson toimii tällä hetkellä pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen oikeusministerinä. Anna-Maja Henriksson jatkaa RKP:n johdossa Pietarsaaresta kotoisin oleva Anna-Maja Henriksson on johtanut puoluetta vuodesta 2016. Yhtiön on tarkoitus kehittää sekä Ylivieskan että Alavieskan hankealueita samanaikaisesti. Winda Energy Oy:llä on tällä hetkellä tuulivoimaloiden rakennustöitä ovat käynnissä muun muassa Kalajoella. Todennäköisesti kaupunginhallitus tullee esittämään valtuustolle, että se hyväksyisi asemakaavamuutoksen entisen Amorintallin ympäristöön. Maankäyttöja asuntopoliittiseen ohjelmaan perustuvilla päätöksillään kaupunki ratkaisee yhdyskuntarakenteen suuria linjauksia. Voimaloiden määrä ja sijoittelu tarkentuu maanomistajien kanssa käytävien keskustelujen ja kaavoitusprosessin myötä. Soiten alueella ei uusia tartuntoja KOKKOLA Soite on mukana seitsemän sairaanhoitopiirin yhteenliittymässä, joka kehittää potilastietojärjestelmää erikoissairaanhoitoon ja perusterveydenhuoltoon. Kaupunki alkaa laatia tuulivoimarakentamista ohjaavaa osayleiskaavaa Koiranevalle. Samanaikaisesti tavoitteena on myös linjata maapoliittistenvälineiden käyttöä sekä varmistaa päättäjien ja viranhaltijoiden sitoutuminen yhteisiin maapoliittisiin tavoitteisiin. Amorin tallin ympäristö puntarissa Kokkolan kaupunginhallitus käy tärkeän lähetekeskustelun tulevien vuosien maankäyttöstrategiasta. Tuulivoimahankkeen takana on Winda Energy Oy, joka on aloittanut selvitystyön Ylivieskan Koiranevan soveltuvuudesta tuulivoimatuotantoalueeksi. Sairaanhoitopiireille sama potilastietojärjestelmä. Maankäyttöja asuntopoliittisen ohjelman tarkoituksena on ohjata toimielinten ja virkamiesten toimintaa käytännön päätöksenteossa. Pietarsaaresta kotoisin oleva Anna-Maja Henriksson on johtanut puoluetta vuodesta 2016. Kokkolan kaupunginhallitus esityslistan mukaisen päätösesityksen mukaan hyväksynee kaavaehdotuksen nähtävilläolon aikana saapuneisiin muistutuksiin ja lausuntoon annetut vastineet sekä hyväksynee omalta osaltaan kaavakarttaan tehdyt tekniset korjaukset. Maapoliittinen ohjelma päivitetään valtuustokausittain, jolloin päättävät tahot ovat tietoisia maapolitiikan tavoitteista ja toimenpiteistä. Tartuntoja pandemian alusta alkaen diagnosoitu Soiten alueella yhteensä 474. Lauantaina peruspalvelukuntayhtymä Kallio ilmoitti koronavirustartuntoja todetun Nivalassa kuusi kappaletta, Soiten alueella lauantaina ilmoitettiin neljästä uudesta tartunnasta. Hän myös iloitsi RKP:n osallistumisesta kuntavaaleihin ennätyslistoilla, puolueella on ehdokkaita suuremmassa osassa kuntia kuin koskaan aikaisemmin. –?Olen nöyrän kiitollinen luottamuksesta saada jatkaa Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen johdossa, kiitteli Henriksson. Yhtiö toteaa kaupungille tekemässään kaavoitusaloitteessa, että hankealue sijaitsee vähintään 1,5 kilometrin päässä Ylivieskan Someronperän ja Ojakylän lähimmästä vakituisesta asutuksesta. Käyttöönottojen ja ympäristöjen yhdenmukaistaminen luo pohjan kustannussäästöille, kun asioita voidaan monistaa eri käyttöympäristöihin. Masto-työryhmä käsittelee asiaa 1.6.2021. Ylivieskan Koiranevalle on tulossa uusi tuulivoimapuisto Liittyy saman yhtiön Alavieskan puolella sijaitsevaan hankkeeseen. Koronavirustesteistä 1,2 prosenttia on positiivisia tuloksia
Vaasan vaalipiirin äänestysprosentti on 9,0. Kirkkosalissa ja tornieteisessä on tehty maalauskorjauksia. Koko maassa ollaan kymmenen prosentin tuntumassa (9,9 prosenttia). ENNAKKOÄÄNIÄ on annettu sunnuntai-iltaan mennessä Keskipohjanmaan levikkialueella seuraavasti: Alavieska 174 henkilöä (9,0 prosenttia äänioikeutetuista) Evijärvi 185 (9,6) Haapajärvi 582 (10,9) Haapavesi 413 (8,2) Halsua 119 (12,9) Kalajoki 929 (9,6) Kannus 501 (11,9) Kaustinen 281 (8,6) Kokkola 2 872 (7,7) Kruunupyy 524 (10,4) Kärsämäki 263 (13,2) Lestijärvi 147 (24,8) Luoto 258 (7,1) Merijärvi 60 (7,9) Nivala 813 (10,6) Oulainen 430 (7,6) Pedersöre 405 (5,0) Perho 161 (8,6) Pietarsaari 1 144 (7,4) Pyhäjoki 233 (9,8) Pyhäjärvi 306 (7,4) Reisjärvi 244 (11,7) Sievi 352 (10,5) Toholampi 244 (10,6) Uusikaarlepyy 388 (6,6) Veteli 248 (10,0) Ylivieska 897 (7,8) Lestijärvellä likimain neljännes äänestänyt Suhteellisesti laskettuna verkkaisimmin äänestys etenee Pedersöressä.. UUTISET MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A5 Suomen kesä on kukkurallaan näkemistä ja tekemistä, joka on vieläkin kauniimpaa, hauskempaa ja turvallisempaa kun näkee hyvin. Kirkon remontin ensimmäisessä vaiheessa kirkko ulkomaalattiin kauttaaltaan ja peltikatto vaihdettiin. Lisänimi juontaa juurensa siitä, että edellisessä kirkon sisäremontissa 30 vuotta sitten vanhojen maalikerrosten alta löytyi kaiverretut sydämen kuvat. Myös valaistusta uusittiin. Nivalan kirkon pyhittämisen piti olla jo joulukuussa, mutta koronapandemia pakotti lykkäämään tilaisuutta. Se on ylivoimaisesti kovin prosenttiosuus Keskipohjanmaan levikkialueella. Piispaa avusti jumalanpalveluksessa kirkkoherra Sanna Jukkola ja muita seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia. Kun kristillinen sanoma vakiinnutti asemansa tässä jokilaaksossa, tuli ajankohtaiseksi rakentaa Herran huone tänne Nivalaan, sanoi Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo sunnuntaina pyhittäessään Nivalan kirkon uudelleen käyttöön. nuorisotyöntekijä Krista Hakkarainen. PIISPANMESSUSSA Nivalan kirkko sai virallisesti myös lisänimensä, Pyhän sydämen kirkko. Yli 700 näkemisen asiantuntijaa toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi myymälöihimme kautta maan. Myös Uudessakaarlepyyssä (6,6 prosenttia) ja Luodossa (7,1 prosenttia) äänestyslukemat ovat verrattain pieniä. Piispanmessussa siunattiin tehtäviinsä kolme Nivalan seurakunnan uutta työntekijää, diakoni Johanna Hietala, talouspäällikkö Anita Piiponniemi ja vt. Kului vielä ehkä 1200 vuotta ennen kuin ensimmäiset kristilliset vaikutteet saapuivat Kalajokivarteen. Piispa Keskitalo kävi puheessaan läpi kristinuskon synnyn ja sen leviämisen ensin Välimeren ympäristöön. Suhteellisesti laskettuna toiseksi vilkkainta levikkialueen kunnista on ollut Kärsämäellä: 13,2 prosenttia äänioikeutetuista on käyttänyt tilaisuutensa. Varmistamme kaikin tavoin, että asiointi on turvallista. Kymmenen prosentin rajapyykki on ylittynyt 11 kunnassa alueella. Ensimmäinen Nivalan kirkko rakennettiin 1682 noin puolen kilometrin päähän nykyisestä kirkosta ja toinen vuonna 1761 suunnilleen nykyisen kirkon paikalle. Oulun vaalipiirissä äänensä on antanut 9,4 prosenttia. Nivalan kirkon peruskorjauksen toisessa vaiheessa uusittiin muun muassa kirkon kellaritilat ja sokkeli sekä kirkon, kirkkotarhan ja kirkon pysäköintialueen hulevesiviemärijärjestelmä. Tilaisuudessa juhlistettiin seurakunnalle juuri myönnettyä ympäristödiplomia. Tilastojen toisessa päässä on Pedersöre, jossa vaivaiset viisi prosenttia äänioikeutetuista on käynyt äänestämässä. – MIKSI OLEN PUHUNUT kristinuskon historiasta ja tulosta tälle seudulle. Yksinkertaisesti osoittaakseni havainnollisesti, että tämä tänään uudelleen virallisesti jumalanpalveluskäyttöön peruskorjauksen jälkeen otettava Nivalan kirkko ei ole mikään hetken perhonen, vaan jotakin jolla on pitkän kaaren kautta yhteys siihen tehtävänantoon, josta luemme tämän päivän evankeliumissa, piispa perusteli. Uusi tilaisuus koitti nyt sunnuntaina, ja nykyisten määräysten mukaan Nivalan kirkkoon pystyttiin ottamaan 80 sanankuulijaa, 20 kullekin sektorille. Sunnuntai-iltana kahdeksalta Lestijärven äänestysprosentti oli 24,8. Meillä on näet todella laaja valikoima näöntutkimuspalveluja. HYVÄÄ KESÄÄ, HYVÄT KATSOJAT JA LUKIJAT Tervetuloa myymälään tai varaa aika: instru.fi Risto Puolimatka NIVALA – Tätäkään kaunista Nivalan kirkkoa ei olisi, ellei Jeesus olisi käskenyt hämmentyneitä opetuslapsiaan lähtemään liikkeelle kaikkeen maailmaan. Tämä kolmas kirkko valmistui vuonna 1803. Nivalan kirkon pyhittäminen alkoi ristisaatolla. Nivalan kirkko otettiin käyttöön Juhlamessun toimitti sunnuntaina Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. Siksi silmät kannattaa tutkituttaa nimenomaan Instrumentariumissa ennen kesälaitumille kirmaamista. RISTO PUOLIMATKA Vili Ruuska Lestijärvellä noin joka neljäs on jo käynyt vaaliuurnilla kuntavaalien ennakkoäänestyksessä
ENITEN HAASTEITA ulkomaalaisten henkilöiden työllistämiseen tuo kieli. Metallialan alihankintayritys Ferromekin toimitusjohtaja Kim Åkerlund on huomannut, että alalla on osaajapulaa. Samat henkilöt ovat edelleen palkkalistoilla, ja saavat samaa palkkaa kuin suomalaisetkin. Meidän suomalaiset työntekijämme ovat tottuneet käyttämään englantia kollegoidensa kanssa, ja kehuvatkin, miten kätevästi kieltä oppii omassa työympäristössään. He tulevat Suomeen tekemään töitä ja haluavat tosissaan panostaa uraansa ja löytää oman paikkansa, Åkerlund tietää. –?Meillä alan kokemuksesta on hyötyä, vaikka välillä nuoria suoraan koulusta valmistuviakin löytyy töihin. –?Meillä on ollut ulkomaalaisia, jotka ovat töissä puolivuotta ja tykänneet olla Suomessa, mutta heidän oma kotimaansa on heille niin tärkeä, että he haluavat käydä siellä ja palata takaisin Suomeen, kun rahantarve yllättää. Ulkomainen työvoima on edelleen erinomainen ratkaisu auttamaan myös määräaikaisissa projekteissa. –?Käyn jatkuvaa vuoropuhelua alueen teknologiayritysten kanssa ja oikeastaan jokaisessa on täysin sama huoli siitä, mistä osaajat löydetään. MARKKU JOKELA. Åkerlund toivoo, että yritykset suhtautuisivat suopeammin myös ulkomailta tuleviin työharjoittelijoihin. Teknologiateollisuuden ja Baronan mukaan Pohjanmaan akuuttiin osaajatarpeeseen ei kyetä vastaamaan vain lähimaakuntien tai edes Suomen voimin. –?Ulkomaalaistaustaisilla henkilöillä on usein kova työmotivaatio. Esimerkiksi ICTosaajien saatavuus on valtakunnallinen ongelma, ja siksi meidän on käännettävä katseemme ulkomaille, Teknologiateollisuuden Länsi-Suomen aluepäällikkö Aki Sundell toteaa. –?Ulkomaalaisten palkkaus tapahtuu samoilla kriteereillä kuin suomalaistenkin. Kokemus ratkaisee, ei kotimaa Kokkolalaisen KL-Asennuksen yrittäjä Jarl Kallela palkkasi ensimmäisen kerran yritykseensä kiinalaisia 13 vuotta sitten. –?On tärkeää selvittää työntekijän englannin kielen taito ennen työllistämistä. KL-Asennuksen palkkalistoilla on ollut kiinalaisia työntekijöitä vuodesta 2008 lähtien. KOKKOLASSA TOIMIVA keskiraskaaseen teräsrakentamiseen erikoistunut KL-Asennus odottaa työntekijöiltään metallialan peruskoulutusta sekä muutaman vuoden työkokemusta. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A6 Emilia Tiitto Henkilöstöpalveluyritys Barona ja Teknologiateollisuus ry esittävät, että ratkaisu Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan pk-yritysten osaajapulaan löytyy kansainvälisestä rekrytoinnista. Joku on saattanut sanoa, että kiinalaisia on töissä, koska heidät saa palkattua halvalla, mutta yleensä ne, jotka tietävät vähiten, puhuvat eniten, Kallela huomauttaa. KRUUNUPYYSSÄ sijaitseva Ferromek työllistää tällä hetkellä yhden intialaisen, yhden turkkilaisen ja yhden puolalaisen. Jos englanti on hallussa, ei työn aloittamisessa ole isompia haasteita. –?Jos työntekijät ovat olleet meillä pitkään, ja olemme nähneet, että homma toimii, olemme siirtäneet heidät omalle palkkalistallemme, Åkerlund sanoo. Nykyään osaamistarpeet muuttuvat nopeasti, eikä valmiita ammattilaisia löydy aina koulun penkiltä. Heidän ei ole helppo päästä mukaan työelämään, vaikka usein he ovat yhtä hyviä työntekijöitä kuin suomalaiset. –?Samat ihmiset ovat meillä edelleen töissä, ja he ovat muuttaneet ja perustaneet perheensä Suomeen. –?Aikanaan yhteistyö yritysten kanssa oli villi länsi, eikä esimerkiksi pidempiaikaisia sopimuksia pystytty tekemään. Nyt rekrytointipalvelut ovat ammattimaisempia ja kokeneempia ja puhuvat yrittäjien kanssa samaa kieltä. Meitä tämä ei häiritse, vaan on hienoa, että työntekijät ovat valmiita tasoittamaan ruuhkahuippuja ja auttamaan yritystä, kun sille on eniten tarvetta. Myös suomalaiset ovat saaneet kehuja ulkomaalaisilta siitä, miten hyvin me täällä osaamme englantia, Åkerlund kertoo. Pian työvoimaa saapuu myös Bulgariasta. –?Monet yritykset antavat suoraan kieltävän vastauksen ulkomaalaisille työharjoittelijoille. Kallela on huomannut saman. –?Otamme töihin mielellään niitä, joilla on jo hyvä osaaminen pohjalla. Työttömyysprosentti Pohjanmaalla on maan alhaisimpia, ja siten vapaata työvoimaa on alueella aivan liian vähän tarpeeseen nähden. Kansainvälinen työvoima paikkailee suomalaista osaajapulaa. Kokemuksen ja motivaation lisäksi työntekijältä toivotaan joustavuutta. Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden käyttämän kielen sijaan ennakkoluulot painottuvat usein palkkaukseen. Myös KL-Asennuksen työntekijöiden yhteinen kieli on englanti. NIIN KALLELA KUIN Åkerlundkin ovat löytäneet ulkomaalaisia työntekijöitä yrityksiinsä henkilöstövuokrausyritysten kautta. Ala on kuitenkin niin kilpailtu, että mitä enemmän työntekijällä on kokemusta, sitä suurempi ilo se on meille. Ulkomailta ei kannata tuoda työntekijöitä, jotka eivät ole ammattilaisia, yrityksen toimitusjohtaja Jarl Kallela tuumaa
Tärkeintä on se, miten ravitset hiuksiasi sisältäpäin. Seksihalujen tai kykyjen hiipumiseen kannattaa puuttua varhaisessa vaiheessa. Kesävinkit hiuksillesi Aloita siis kesään valmistautuminen etsimällä tyyliisi sopivia päähineitä. Kuulutko sinä meihin, jotka elävät kesällä viimeistä päivää ja syksyllä sitten ihmetellään, että kuinka kauan hiusten elpymisessä tuleekaan kestämään tällä kertaa. Onko ponnarini aina samassa kohtaa. Onneksi ystäväni ehdotti, että kokeilisin Wellvita Hair Grow:ta. TESTOSTERONITASO 1. Viisi kuukautta myöhemmin hiuksissani tapahtui selkeä kasvupyrähdys. Ravitse hiuksia, sisältäpäin! Vaikka Wellvitan Hair Grow:n sisältämä peltokorte tunnetaan yhtenä parhaista kasveista hiusten kasvun edistämiseen, on se oiva valinta sinulle, joka haluat hyvinvoivat hiukset läpi vuoden. Keskimäärin lakanat heiluvat 1-4 kertaa viikossa, mutta vanhemmilla tai alentuneesta seksuaalisesta halusta kärsivillä miehillä sitä harvemmin. Parasta on, kun muutkin ovat huomanneet lopputuloksen. Hair Grow sisältää myös muita hyväksi havaittuja ainesosia ja aimoannoksen hiusvitamiinina tunnettua biotiinia. Paljonko on sopivasti. Se on tehnyt hyvää myös kulmakarvoilleni, jotka nuoruudessani nypin liian ohuiksi. Jopa kampaajani huomasi eron, vaikken ollut sanonut hänelle mitään etukäteen. Liselotte Ersgaard S eksin harrastaminen on nautinnollista ja se tarjoaa lisäksi lukuisia terveyshyötyjä. Parhaiten huolehdit tärkeistä ravinteista monipuolisella ravinnolla. Noin kolmen kuukauden kuluttua huomasin, että hiukseni ovat vahvemmat ja kasvun myötä olen saanut lisää tuuheutta hiuksiini. Laihduttaessasi huolehdi aina ravinteiden saannista. HALUTTOMUUS Tilaa Virizil puoleen hintaan! alk. Mukavan liikuntamuodon parissa kunto nousee, lihakset vahvistuvat ja seksi voi lisätä myös notkeutta. Ystävä luuli minun muuttaneen kampaajalla hiustyyliä. Jos vähentyneelle lemmiskelylle on syynä halun tai kyvykkyyden hiipuminen, kannattaa seksuaalista hyvinvointia tukea ginsengia sisältävän Virizil-luontaistuotteen avulla. 16,95€ + toimitus 4,95€ Tee tilaus joko soittamalla numeroon 09 615 00 516 Ma-To 8-16, Pe 8-14.30 tai www.wellvita.fi kautta Ota Virizilin sisältämä ginseng ja sinkki tueksesi, jos nämä ongelmat häiritsevät seksuaalista hyvinvointiasi: 4 SEKSIONGELMAA YKSI RATKAISU 3. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A7 UUDISTETTU KOOSTUMUS Tilaa Hair Grow tutustumishintaan! Hyväksi havaittujen ainesosien lisäksi olemme lisänneet Hair Grow -tuotteeseen hiusten kasvua ja vahvistumista edistävää peltokortetta sekä entistä enemmän hiusvitamiinina tunnettua biotiinia. Jätätkö sinä nauttimatta seksistä vedoten haluttomuuteen tai kyvyttömyyteen. Virkistäviä uimareissuja seuraa usein toistuvaa hiustenpesua. Eva Stenstrøm Hair Grow:n tyytyväiset käyttäjät kertovat tarinansa Hiukseni olivat vuosien ajan latteat ja niistä puuttui volyymi. Hair Grow:sta eivät ole hyötyneet vain hiukset. Ehkä myös kesää edeltänyt laihdutuskuuri voi alkaa näkyä hiuksissasi. ENERGIAN PUUTE 2. Seksin määrä vaihtelee miehillä elämäntilanteen ja iän mukaan. Kaikki tietävät, että on kohtalokasta vaalentaa hiuksia runsaasti ennen kesää, mutta myös muita peruskysymksiä kannattaa miettiä. Kahdeksi kuukaudeksi alk. Tehokas treeni tekee hyvää sydämelle ja verenkierrolle, millä puolestaan voi olla myönteinen vaikutus muistiin. Inspiroidu uusista kesäkampauksista, jotka eivät vaadi kuumalla muotoilua ja tuovat vaihtelua perinteiseen ponnariin. Virizilluontaistuote tukee miesten seksuaalista hyvinvointia. Sitten eräänä päivänä otin mieheni hiustuotteen testiin. Ei ollut mukava katsoa kuvista, miltä hiukseni näyttivät. 21,95€ (kuukausi) + toimituskulut 4,95€ 09 615 00 516 (pvm/mpm) Ma-To: 8-16.00, Pe: 8-14.30 www.wellvita.fi On helppoa unohtaa aurinkoisena päivänä, että ihon lisäksi myös hiuksia tulee suojata UV-säteilyltä. KYVYTTÖMYYS 4. Wellvitan uudistettu luontaistuote Hair Grow tarjoaa myös hiusten tarvitsemia rakennusaineita. Kuinka usein minun kannattaa värjätä hiuksia, käyttää niissä kemikaaleja tai muotoilla kuumalla. Rakastelu vaikuttaa mielialaan monella tavalla, kuten esimerkiksi itsetuntoa vahvistamalla, ehkäisemällä stressiä ja parantamalla unta. Harrasta seksiä ja voi hyvin MAINOS MAINOS. Koska seksin harrastamisen hyödyt ovat kiistattomat, haastamme sinut hyppäämään vällyjen väliin ja nauttimaan seksin moninaisista terveyshyödyistä! Lemmiskelylle on monta hyvää syytä. Eräs ystävä luuli minun muuttaneen kampaajalla hiustyyliä, kun hiukseni olivat niin tuuhean näköiset. En voinut naisena edes kuvitella tällaista ongelmaa. Kymmenisen ystävääni ja tuttavaani ovat sanoneet, että heidän mielestään hiukseni ovat silmin nähden tuuheammat. Suojaa hiukset kesällä Nuorena minulla oli kauniit kutrit, mutta vaihdevuosien jälkeen hiukseni ohenivat. Jopa kulmakarvani ovat kasvaneet. Mikään hiustyyli tai kampaus ei tuonut apua. Ginseng edistää miesten seksuaalisuutta ja yllä pitää elinvoimaa, kestokykyä sekä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia
Nyt öljyn maailmanmarkkinahinta on palannut koronaa edeltävälle tasolle hieman alle 70 dollariin barrelilta. Nämä korotukset tuntuvat hinnoissa viime kevääseen verrattuna. Koronarajoitusten sulkiessa maailman se romahti huhtikuussa 2020 alle 20 dollariin barrelilta. Raakaöljyn hinnan lisäksi jonkin verran vaikuttaa öljytuotteiden, kuten bensiinin ja dieselin varastointitilanne. 95-oktaanisessa bensiinissä on nähty 1,7-alkuisia litrahintoja, 98-oktaanisessa 1,8-alkuisia. Verot kokonaisuudessaan muodostavat noin 60 prosenttia polttoaineiden litrahinnasta. Hintoihin vaikuttaa myös paikallinen kilpailu, ja olisi suuri kynnys ylittää kahden euron haamuraja. –?Koronan myötä hinnat romahtivat. RAAKAÖLJYN hinnan muodostuminen perustuu kysyntään, tarjontaan ja öljyalan tulevaisuuden Kuinka paljon hinnat voivat vielä nousta. –?Öljyn hinnan pitäisi nousta useita kymmeniä prosentteja, Vesa Ahoniemi Fortumilta arvioi kahden euron rajaa. Lisäksi öljyn maailmanmarkkinahinnan heilahdukset voivat yhä nostaa tai laskea hintoja. –?Ennustaminen on todella vaikeaa. Suomessa oli jopa 1,1-alkuisia 95-bensiinin litrahintoja. A8 MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa Joonas Kuikka Autoa tankatessa bensiinin ja dieselin hinnat ovat kalliimpia kuin vuosiin. 95-oktaanisessa bensiinissä on nähty jo 1,7-alkuisia litrahintoja. Tänä keväänä rajoituksia on vapautettu ja koronan pohjilta on tultu rajusti ylös, kertoo Fortumin neuvonantaja Vesa Ahoniemi, joka on erikoistunut polttoainemarkkinoihin. Nesteen raakaöljystä yli puolet tulee Venäjältä. JOHTAJAT OVAT varovaisia ottamaan kantaa, voidaanko nähdä jopa 2-alkuisia litrahintoja esimerkiksi 98-oktaanisessa bensiinissä. Näin asiantuntijat arvioivat öljyn hinnan kehitysnäkymiä. Öljyn maailmanmarkkinahinta oli ennen koronavirusta 60–70 dollaria barrelilta. Dieselinkin hinta on paikoin ylittänyt jopa 1,6 euroa litralta. KEVÄÄN RAJUN nousun jälkeen bensiinin ja dieselin hinnat ovat vakiintuneet nykyiselle korkealle tasolleen. Raakaöljyn hinta ei ole enää raketin lailla singahtanut eteenpäin, sanoo ABC-ketjun johtaja Harri Tuomaala. Elokuussa 2020 hallitus korotti bensiinin veroa 5,3 senttiä litralta ja dieselin veroa 5,6 senttiä litralta. ABC ja Neste hallitsevat St1:n ja Teboilin kanssa valtaosaa Suomen polttoainemarkkinoista. Öljytuoteliiketoiminnan johtaja Sami Oja kertoo, että Neste on myös suuri valmistamiensa polttoaineiden viejä.. Nesteen öljytuoteliiketoiminnan operatiivisen johtajan Sami Ojan mukaan alalla on näkemyksiä sekä hintojen nousun että laskun puolesta. Dieselin hinnassa 1,5 euroa on ylitetty keväällä usein. Asiantuntijoiden mukaan tärkein polttoaineen hintaa heilautteleva tekijä on öljyn maailmanmarkkinahinta. Ahoniemen mukaan kaksi kolmasosaa öljyn kysynnästä koskee liikkumista
Nyt varastojen tasot ovat pitkälti normalisoituneet kysynnän elvyttyä. Yhä useampi haluaa vaihtaa nimensä Osa hakijoista haluaa nimen, joka vastaa parhaiten omaa identiteettiä. Silloin hinnat nousisivat. Öljy ei todennäköisesti myöskään lopu. Dieselissä sen sijaan on koronan jäljiltä tavallista suuremmat varastot, mikä vaikuttaa laskevasti maailmanmarkkinahintoihin. Julkisen liikenteen käyttö romahti korona-aikana ja siirtyi osin yksityisautoiluun. Esimerkiksi seksuaalija sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Seta kertoi toissa vuonna olevansa tyytyväinen nimilain muutokseen sen osalta, että etunimen määrittely on nyt väljempää kuin aiemmin. –?Pidemmällä aikavälillä nimenmuutoshakemusten lisääntymiseen on voinut vaikuttaa myös se, että suhtautuminen nimeen vaikuttaa muuttuneen: nimeä ei välttämättä pidetä yhtä pysyvänä asiana kuin aiemmin, Mattila toteaa. Mattilan mukaan noin viisi prosenttia nimenmuutoshakemuksista hylätään. Se on nyt 97 miljoonaa barrelia päivässä, kun 2019 määrä oli aavistuksen yli 100 miljoonaa barrelia. Polttoaineiden hintoihin vaikuttaa hieman myös polttoaineiden uusiutuvan energian jakeluvelvoitteen kiristyminen, mikä tarkoittaa esimerkiksi etanolin lisäämistä bensiinin ja biodieselin osuuden lisäämistä. Fortumin neuvonantaja Vesa Ahoniemi nostaa esiin myös suuren koronaelvytyksen, joka nostaa joidenkin öljyjakeiden kysyntää ja hintaa. Sami Ojan mukaan yli puolet raakaöljystä on tullut Venäjältä. NIMENMUUTOSHAKEMUS tehdään Digija väestötietovirastolle. SYYTÄ nimen muuttamiselle ei tarvitse kertoa hakemuksessa, mutta välillä asiakkaat silti kirjaavat sen. –?Tavaraliikenne ja teollisuus eivät pysähtyneet. NIMILAUTAKUNTA vastaanotti viime vuonna 780 lausuntopyyntöä. Taustalla vaikuttaa vuoden 2019 alussa voimaan tullut etuja sukunimilaki, arvioi Digija väestötietoviraston ryhmäpäällikkö ja lakimies Laura Mattila. Hinnannousulle on kuitenkin vastavoima polttoaineen kysynnässä, joka ei enää kasva länsimaissa autokannan uusiutumisen ja sähköautojen yleistymisen myötä. Tämä luku ei sisällä avioliiton yhteydessä vaihdettuja nimiä. Toinen mahdollisuus on vähentää liikenteen päästöjä esimerkiksi polttoaineverojen lisäkorotuksin, mitä muun muassa entinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja liikenneja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) ovat vastustaneet. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A9 näkymiin. –?Osa hakijoista haluaa nimen, joka vastaa parhaiten omaa identiteettiä. Hallituksen on tarkoitus linjata syksyllä, miten liikenteen päästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä, ja päästökauppa on yksi valmisteltava esitys. Neste myös vie jalostamiaan tuotteita maailmanmarkkinoille. Kuten muutkin nimenmuutokset, myös uudisnimienmuutokset ovat Suomessa yleistyneet viime vuosina. –?Viime vuonna tuotantokapasiteettia karsittiin paljon ja tuotantolaitoksia on pois käytöstä. Jos kysyntä ja hinta nousevat, yhä vaikeampien öljyesiintymien hyödyntäminen kannattaa. Taustalla on Grandellin mukaan muun muassa väestön kansainvälistyminen, muutokset perherakenteissa sekä yleinen pyrkimys yksilöllisempään nimenantoon. –?Olennaista olisi löytää tieteellisesti todetut hiilinielut, joita voitaisiin käyttää joustavammin, esimerkiksi metsät ja viljely. Alaikäisten nimenmuutokset painottuvat alle vuoden ikäisiin ja 15–17-vuotiaisiin. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nimen on arvioitu aiheuttavan pahennusta tai sukunimi ei ole vastannut kirjoitusasultaan kotimaista käytäntöä. Öljytuoteliiketoiminnan johtaja Sami Oja kertoo, että Neste on myös suuri valmistamiensa polttoaineiden viejä. Oja kuitenkin muistuttaa mahdollisuudesta, jossa koronarajoituksia puretaan niin nopeasti, ettei öljyntuotantoa ehditä samassa tahdissa lisätä. Vaikka öljyn kulutus ei kasva juurikaan enää länsimaissa, se kasvaa kehittyvissä talouksissa, kun vaurastuvat ihmiset hankkivat ensimmäisen tai toisen autonsa. Lentoliikenne pysähtyi, mutta se on pieni osuus, Ahoniemi sanoo. Jos hinta taas laskee, vaikeasti hyödynnettävistä öljyesiintymistä luovutaan ensin. –?Bensiiniä on viety enemmän kuin myyty kotimaahan, Oja sanoo. Käyttöönotossa on viivettä, jos kysyntä elpyy nopeasti. –?Uudissukunimihakemusten käsittelyajat ovat keskimäärin muita hakemustyyppejä pidemmät, Mattila kertoo. –?Ylimääräinen tuotanto meni varastoihin, jotka paisuivat ennätyssuuriksi. Uudisnimellä tarkoitetaan nimeä, jota ei ole väestötietojärjestelmän mukaan kenelläkään muulla elossa olevalla henkilöllä. NESTE ON Suomen merkittävin polttoaineen valmistaja. MAURI RATILAINEN STT, Janita Virtanen Nimenmuutoshakemuksia on tehty Suomessa viime vuosina hieman aiempaa enemmän. Valtaosa lautakunnan käsittelemistä lausuntopyynnöistä koskee sukunimenmuutoksia, kertoo lautakunnan sihteeri Joanna Grandell. Mattilan mukaan etuja sukunimimuutoshakemuksia tehtiin viime vuonna lähes 15?000, joista noin 70 prosenttia koski sukunimiä. Tuomaalan mukaan päästökauppa toimisi, jos päästöjä voisi aidosti korvata sitomalla hiilidioksidia. 15–17-vuotiailla nuorilla on oikeus hakea itse nimenmuutosta. –?Useita senttejä se on tässä rinnalla, arvioi ABC-ketjun Harri Tuomaala. ÖLJYNTUOTANNOSSA on palattu jo lähes koronavirusta edeltävälle tasolle. Suuria öljy-yhtiöitä myös painostetaan ilmastoasioissa, mikä voi ennen pitkää vähentää tuotantoa ja nostaa hintaa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Etuja sukunimimuutoshakemuksia tehtiin viime vuonna lähes 15?000, joista noin 70 prosenttia koski sukunimiä.. Koronan aikana käytiin alimmillaan 89 miljoonassa barrelissa, joten tuotanto ei koskaan pysähtynyt. Se hankkii raakaöljynsä maailmanmarkkinoilta jalostettavaksi. Hakemus hylätään, jos etuja sukunimilaissa säädetyt edellytykset eivät ole täyttyneet. MYÖHEMMIN polttoaineisiin voi vaikuttaa myös päästökauppa. Nimilautakunnalta tarvitaan lausunto esimerkiksi uudisnimihakemuksissa ja silloin, jos asiakas hakee sukunimeä, joka on kuulunut hänen esivanhemmalleen ennen vuotta 1900. Mattila nostaa esille kaksi tyypillistä syytä etunimen muuttamiselle: hakija haluaa etunimen, jolla häntä on vakiintuneesti kutsuttu hänen virallisen etunimensä sijaan, tai hakija haluaa uuden etunimen, koska nykyinen etunimi ei tunnu itselle sopivalta. Suomessa käytetään Nesteen jalostamaa bensiiniä ja dieseliä sekä tuodaan näitä maailmalta. Esimerkiksi viime vuoden 780 lausuntopyynnöstä reilut 600 koski uudissukunimeä, Grandell sanoo. Siinä ei välttämättä ole enää niin paljon nousupainetta, kertoo Nesteen Sami Oja. Prosessin pituus vaihtelee sen mukaan, minkä tyyppisestä hakemuksesta on kysymys. Vuonna 2019 suunnilleen viidennes etunimenmuutoksista tehtiin alaikäisille. Sukunimen vaihtamisen syyksi on Mattilan mukaan mainittu hakemuksissa esimerkiksi halu palata aiempaan sukunimeen avioeron jälkeen tai se, että halutaan täysin uusi uudissukunimi. –?Öljyyn on hinnoiteltu markkinan tervehtymistä. Hakemuksia tehtiin viime vuonna lähes 15?000. Uusi laki huomioi entistä nimilakia paremmin esimerkiksi kansainvälisyyteen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät nimenmuutostilanteet. Voi myös käydä niin, että tulee uusi koronan epidemia-aalto, joka vähentää liikkumista ja laskee polttoaineiden hintoja. Uudissukunimiä haetaan Grandellin mukaan erityisesti elämänmuutosten keskellä: avioiduttaessa, parisuhteen päättyessä tai esimerkiksi lapsen syntymän yhteydessä. Käsittelyajat ovat Mattilan mukaan tällä hetkellä pitkät myös niiden hakemusten osalta, jotka eivät vaadi erillisiä lisäselvityksiä tai lausuntoa nimilautakunnalta. Maailmanmarkkinoilla bensiinin varastot ovat jo palautuneet normaaliksi. –?Uudissukunimet ovat yleisin nimilautakunnassa käsiteltävä asiatyyppi. Nesteen raakaöljystä yli puolet tulee Venäjältä. Kansalaiset myös ajoivat, vaikka he eivät ajaneet töihin
Ifin tarjoamia palveluja ovat omakotitalojen laajojen kotivakuutusten hintoihin sisältyvät talotarkastusja tuhoeläinten torjuntapalvelut. Tutkija Jenni Airaksinen Tampereen yliopistosta näkee riskinä sen, että sote-uudistus luo uuden rajapinnan, jossa haetaan sitä, mikä on hyvinvointialueen asia ja mikä kunnan. Kunnille jää merkittävä rooli esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ja ongelmien ennaltaehkäisyssä. –?Esimerkiksi sopeuttamisvaraa on jatkossa vähemmän, Mattsson sanoo. KUNNALLE voi hänen mukaansa muodostua myös tietynlaista edunvalvojan roolia, jos palveluiden saannissa ja asukkaiden hyvinvoinnissa näkyy ongelmia. Sote-menoista eroon pääseminen voi olla monelle kunnalle helpotus, joka yksinkertaistaa budjetin tekoa. Kunnalle jää vielä merkittävä rooli. Suurissa kaupungeissa on ollut myös huolta siitä, säilyykö niiden investointikyky, kun kuntatalouden volyymi pienenee ja velat jäävät. Kuntien talouteen uudistus vaikuttaa merkittävästi, kun se vie mukanaan noin puolet tehtävistä, mutta myös taloudesta. On hyvinvointipalveluja, laaja-alaiset tehtävät infrapalveluissa – maankäyttö, kaavoitus, kadut ja jätehuolto esimerkiksi – vaikka kunta saattaakin kuntalaisen silmissä helposti kilpistyä sote-palveluihin ja opetukseen, Mattsson kertoo. Kunnista löydyttävä yhteistyökykyä Sote-uudistuksessa on jumpattava kunnan ja hyvinvointialueen suhdetta. Korvauksissa on ikävähennys, joka supistaa vahingosta maksettavaa korvauksen määrää. VAKUUTUSYHTIÖILLE ilmoitettujen vesivahinkojen vahinkomäärät ja korvaussummat ovat olleet kasvussa 2000-luvulla. –?Rakennusvahingot ovat oikeasti niitä, jotka uhkaavat suomalaisia, Koponen painottaa. –?Mitään kunnassa ei pysty saamaan aikaan yksin. Kyky luoda luottamukseen perustuvia suhteita myös politiikassa on hirvittävän tärkeää, koska sellaisilla ihmisillä on kokoaan enemmän valtaa, Airaksinen sanoo. Kuva Kainuun keskussairaalasta. Ikääntyminen nostaa riskiä, että vahinko tapahtuu. Siinä mielessä on helpotus, että se lähtee, sanoo erityisasiantuntija Lotta Mattsson valtiovarainministeriöstä. A10 MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa STT, Antti Autio Vakuutusyhtiöt haluavat edistää erilaisten turvalaitteiden hankkimista koteihin. LähiTapiola on asentanut vuotovahdit yli 5?000 omakotitaloon. –?Suomalaisella kunnalla on paljon tehtäviä ja laaja vastuu kansalaisten hyvinvoinnista. Nyt toinen näistä siirtyy hyvinvointialueiden vastuulle. Kotivakuutuksissa irtaimistovahinkojen osuus on määrällisesti 80 prosenttia, mutta euromääräisesti korvauksista yli 50 prosenttia on rakennusvahinkoja. Sote-menoista eroon pääseminen voi olla monelle kunnalle helpotus, joka tietyllä tavalla yksinkertaistaa budjetin tekoa. LähiTapiolalle vuotovahti on kotivakuutukseen sisältyvä maksuton lisäpalvelu, jota on tarjottu tietyille riskikohteille. Laitteista 20–30 prosenttia on löytänyt vuotoja. Tutkijan mielestä kunnan muuttuva tehtäväkenttä ei sinänsä suuresti vaikuta siihen, millä tavalla äänestäjän kannattaisi ehdokkaansa valita – minkään tietyn alan asiantuntijuutta ei tarvita. Molemmat yhtiöt tulevat asiakkaita vastaan siten, että ne eivät peri omavastuuta. Koska on ihmisten kannalta aivan yhdentekevää, kuka jonkun homman tekee, kunhan se on toimivaa. Utunen kertoo, että rottien tekemät vahingot ovat lisääntyneet koronavuoden aikana. On myös tehtäviä, joita on aiemmin pystytty hoitamaan kunnan sisällä moniammatillisesti vaikkapa koulun ja sosiaalihuollon välillä. Vakuutusyhtiöt haluavat koteihin turvalaitteita Yhtiöt tarjoavat ilmaisia palveluja. VALTAOSA suurista kotivakuutuksista korvattavista vahingoista on tulipaloja ja vesivuotoja. Vuotojen määrä on satoja. –?Omavastuuta ei peritä, jos onnettomuus tapahtuu turvalaitteista huolimatta tai turvalaite on toiminnallaan rajoittanut vahingon määrää, painottaa Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalvelujen johtaja Markus Uimonen. Kotivakuutusten hinnat eivät laske, mutta omavastuu poistuu. Samalla lähtee kuitenkin myös paljon taloudellista liikkumavaraa, kun budjetin koko pienenee merkittävästi. Tärkeää on yhteistyökyky ja ehdokkaan yleinen arvopohja. Vanheneva asuntokanta ja ikääntyvät putkistot vaikuttavat vuotovahinkojen määrän nousuun. Pohjolan Uimosen mukaan putkiston iällä on vaikutusta vakuutuskorvauksiin. Samalla on rakennettava toimivaa yhteistyösuhdetta uudistuksessa perustettavien hyvinvointialueiden kanssa. Suomalainen kunta on kansainvälisesti vertaillen erittäin monialainen, ja tehtäviä jää vielä runsaasti soten jälkeenkin. –?Kun sote-menot ovat koko ajan kasvaneet, voi ajatella, että se on tehtäväkokonaisuus, jonka menokehitys on ollut vaikeimmin ennakoitavissa. –?Emme anna alennusta turvalaitteista, mutta vahinkotilanteessa hyvitämme omavastuun, jos turvalaite on estänyt tai rajoittanut vahinkoa. Vakuutusmaksuun ei tule alennusta, mutta omavastuuta ei peritä vahingon tapahduttua turvalaitteista huolimatta. Vuotovahdin avulla pystytään havaitsemaan putkivuodot ennen kuin ne kehittyvät suuriksi vesivahingoiksi. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. Vuodet ovat erilaisia keskenään, Uimonen arvioi. Siinä tulee ihan uusi ja uudenlainen yhteistyösuhde Airaksinen sanoo. Esille ovat nousseet esimerkiksi vuotovahdit, joiden avulla pystytään havaitsemaan putkivuodot ennen kuin ne kehittyvät suuriksi vesivahingoiksi. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA STT, Susanna Jääskeläinen Kuntapäättäjiltä vaaditaan tulevina vuosina joustavuutta ja yhteistyökykyä, kun sote-uudistuksen odotetaan myllertävän kuntien tehtäväkenttää. Jos talosta löytyy esimerkiksi vanhoja putkia, If suosittelee luotettavaa kumppania korjaamaan putket. Ifin tarjoaman talotarkastuspalvelun avulla asiakas saa tuotepäällikkö Laura Utusen mukaan vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä, ettei vahinkoja tapahtuisi. Merkittäviä riskejä pystytään ehkäisemään varsin helpoilla toimenpiteillä, arvioi LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen. –?Toivoisin, että ensimmäisinä vuosina jaksetaan jumpata sitä kunnan ja hyvinvointialueen välistä suhdetta. Lisäksi haluamme palkita palvelujen avulla asiakkaita, että he pystyvät ehkäisemään ennalta pieniä ja suuria rakennusvahinkoja, kertoo Ifin kotivakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen. Vakuutusmaksuihin ei tule turvalaitteista huolimatta alennusta myöskään Pohjola Vakuutuksella ja Ifillä. –?Maksetut korvaukset vaihtelevat isoissa vahingoissa jonkin verran, mutta mitään trendinomaista kehitystä suuntaan tai toiseen ei ole nähtävissä
Jos ne leviävät, se voi olla erityisesti sodan voimakkaammalle osapuolelle haitaksi. Palvelussa on ollut myös nuorten pitämiä livelähetyksiä sotaalueilta, esimerkiksi toukokuun aikana Gazasta. KUVAJA VIDEOMATERIAALIN lisääntymisen Kujala näkee hyvänä asiana ihmisoikeuksien näkökulmasta, kun erilaisia konflikteja ei kyetä piilottamaan täysin propagandan alle. Lapset joutuivat usein myös väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A11 STT, Elise Aaltonen Tansseista ja huumorista tunnetussa videopalvelu TikTokissa nuoret ovat jakaneet videomateriaalia sodista ja siviilien kärsimyksestä. Molempien hashtagien alta löytyy puolustuspuheenvuoroja ja informatiivisia videoita, mutta paljon myös graafista ja väkivaltaista materiaalia. Sen jälkeen useat alueen hallinnot ovat ymmärtäneet sosiaalisen median mahdollisuudet eri väestöryhmien ja kansalaisliikkeiden valvonnassa ja hallinnassa. On raportoitu paljon tapauksia, jossa Instagram on sensuroinut Israelin väkivaltaa koskevaa sisältöä, Tarvainen kertoo. Hänen mukaansa on mahdotonta sanoa yksittäisen tapauksen kohdalla, onko kyse järjestelmähäiriöstä vai jostain muusta. – Se kolahtaa johonkin oikeudenmukaisuuden pirtaan, että haluamme tuomita väkivallan. – Toisaalta se, mitä somessa näemme tällä hetkellä aika vapaina viesteinä, voi muuttua huonompaan. Vietnamin sodan ikoninen kuva napalmin polttamasta tytöstä sai Yhdysvaltojen kansalaiset kyseenalaistamaan sotaa entistä enemmän. Statista.comin mukaan Yhdysvalloissa suurin TikTokin käyttäjäryhmä on 10–19-vuotiaat. Väitöskirjatutkija Antti Tarvainen Helsingin yliopistosta arvioi, että palestiinalaiset ovat kokeneet, että heidän näkökulmansa ei ole tullut riittävästi näkyviin perinteisessä mediassa. Sisäoppilaitosta ylläpiti katolinen kirkko valtion puolesta. Lapsilta kiellettiin täysin heidän oma kulttuurinsa, eivätkä he saaneet puhua omaa kieltään. Kaksi ihmistä on kuollut ja ainakin 20 haavoittunut. Hän painottaa, että somealustoja voi käyttää myös propagandan lähettämiseen. – Ei ole sattumaa, että Gazassa mediatalo pommitettiin heti kappaleiksi. Tansseista ja huumorista tunnetussa videopalvelu TikTokissa nuoret ovat jakaneet videomateriaalia sodista ja siviilien kärsimyksestä. Kanadan hallitus esitti vuonna 2008 virallisen anteeksipyynnön koulujen vuoksi. –?Tekijät ovat kylmäverisiä murhaajia, jotka ampuivat kylmäverisesti väkijoukkoon. Eräs kansalaisjärjestö otti Twitteriin yhteyttä ja sai palautettua 89 prosenttia jäädytetyistä tileistä vetoomusten seurauksena. Lapset vietiin väkisin sisäoppilaitoksiin, joissa oli erittäin kova kuri. Kouluja ylläpitivät valtio ja kirkot. Sosiaalinen media on ikkuna maailman kriisialueille ABED AL HASHLAMOUN / EPA OTTAWA Alkuperäiskansoille tarkoitetun sisäoppilaitoksen alueelta Kamloopsista Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta on löydetty 215 lapsen jäänteet. Esimerkiksi Gazassa suurimmalla osalla ei ole turvapaikkaa, eikä huonosti rakennetuissa taloissa ole kestäviä väestönsuojia. Kamploosin sisäoppilaitos toimi 1890–1969, ja sinä aikana siellä oli noin 500 oppilasta. Esimerkiksi Israel on vuodesta 2015 eteenpäin pyrkinyt vaikuttamaan Piilaakson teknologiayhtiöihin yhä voimakkaammin – Tässä viimeisessä Israelin ja palestiinalaisten välisessä tapahtumasarjassa Instagramin rooli vaikutti olevan varsin suuri. Sillä yritetään viestiä sitä, että hei, huomatkaa meidät. Miami-Daden poliisilaitoksen mukaan kyseessä oli harkittu ja pelkurimainen teko. – Tällaisissa tilanteissa kuvat ja videot saavat uuden merkityksen. Esimerkiksi Twitterissä palestiinalaisia tilejä poistettiin. Nuorten turvattomuudentunne on konfliktin aikana ollut suuri. He ovat pitäneet sosiaalista mediaa merkittävänä väylänä näyttää, mitä alueella tapahtuu. Somesisältöihin on pyritty myös vaikuttamaan. Lähi-idän mediasodasta väitöskirjan tehnyt Tapio Kujala painottaa, että videon lähettäjä ei ajattele sitä, kuka tai minkä ikäiset ihmiset videota katsovat. Tulemme tuomaan heidät oikeuden eteen, vakuutti laitoksen johtaja Alfredo Ramirez. Se on tuskallinen muistutus synkästä ja häpeällisestä jaksosta maamme historiassa, pääministeri Justin Trudeau kirjoitti Twitterissä. Kansan edustajat työskentelevät nyt kuolemansyyntutkijan ja museoiden kanssa pyrkiessään saamaan lisää tietoa löydöstä sekä löytääkseen asiakirjoja lasten kuolemista. Todenperäisyys on tärkeää, sillä sosiaalisen median antama kuva vaikuttaa myös siihen, millaista politiikkaa Suomessa tehdään Israelia ja palestiinalaisia kohtaan. Perinteisen median tiedon pohjalta voi arvioida myös somealustoilla liikkuvan materiaalin todenperäisyyttä. Tällaista ahdinkoa on Kujalan mukaan hankala ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut. Konfliktimaat pyrkivät vaikuttamaan somesisältöihin. Myös Suomessa palvelu on erityisen suosittu nuorten keskuudessa. Kuvat ovat liian vahvoja, ja silloin se tulee aina armeijoiden tai väärintekijöiden työlistalle, että miten me voisimme näitä kontrolloida, Kujala kertoo. –?Jotkut olivat niin nuoria kuin kolmivuotiaita, sanoi Tk’emlúps te Secwe?pemc -kansan päällikkö Rosanne Casimir. Katumaasturilla paikalle saapunut kolmikko avasi tuntemattomasta syystä tulen biljardihallin ulkopuolella olleeseen väkijoukkoon Hialeahissa Miamin luoteispuolella aamulla Suomen aikaa. STT, AFP Floridassa joukkoampuminen MIAMI Floridassa poliisi etsi sunnuntaina kolmikkoa, jonka epäillään avanneen tulen ihmisiä kohti Miamissa. STT, AFP Koulun alueelta löydettiin satojen lapsien jäänteet. Israelin ja palestiinalaisten viimeisin konflikti sai sosiaalisessa mediassa hurjan näkyvyyden. TikTokissa hashtagin #freepalestine sisällöillä on yhteensä yli 5,3 miljardia näyttökertaa ja #gazaunderattack:lla puolestaan yli 370 miljoonaa näyttökertaa. –?Tämä särkee sydämeni. Erityisesti, kun yleisö näkee, että konfliktialueilla siviilejä ja varsinkin lapsia kuolee tai haavoittuu pahasti. Samalla koulujen entisten oppilaiden kanssa sovittiin 1,9 miljardin Kanadan dollarin korvauspaketista. Kanadassa alkuperäiskansoja yritettiin sulauttaa valtaväestöön pakolla, ja tätä tarkoitusta varten perustettiin 139 sisäoppilaitosta. Eri kansalaisja ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin keränneet todistusaineistoa siitä, että on olemassa epätasapaino israelilaisen ja palestiinalaisen sisällön moderoinnin välillä. Israelin ja palestiinalaisten viimeisin 11 päivää kestänyt konflikti sai sosiaalisessa mediassa hurjan näkyvyyden. Joukkoviestimiä on pyritty kontrolloimaan, ja piirteitä myös sosiaalisen median sisältöihin puuttumisesta on ollut näkyvissä monissa valtioissa. Aseväkivallan uhreina kuoli viime vuonna Yhdysvalloissa yli 43?000 ihmistä. Somevideon merkitys voi olla suuri, jos se leviää laajasti. Tarvaisen mukaan sosiaalisella medialla oli jokseenkin merkittävä rooli arabikevään demokratisoitumispyrkimyksissä 2010– 2011. Eikä se ollut ensimmäinen kerta. SOSIAALINEN MEDIA levittäytyi Lähi-itään 2010-luvun alussa. Siviilit lähettävät sotien keskeltä materiaalia sosiaaliseen mediaan. Jos kyseessä on ylimitoitettu väkivallan käyttö, ryhtyvät ihmiset, järjestöt ja valtiot toimimaan. – Videoiden tekeminen ja lähettäminen on epätoivoinen teko, joka kertoo ihmisten ahdingosta. Tuhansia lapsia katosi kouluissa. Aseväkivallan määrä on kasvanut voimakkaasti Yhdysvalloissa alkuvuodesta, ja maassa on tapahtunut useita joukkoampumisia. Videot ovat nousseet pinnalle sovelluksessa ja keränneet yleisöä ympäri maailmaa. Ampumisen jälkeen epäilty kolmikko nousi takaisin autoon ja pakeni paikalta. SOTAKUVASTO on Kujalan mukaan väkivallan aiheuttajalle aina suuri riski. Videoita on siis saattanut eksyä myös heidän ruuduilleen
–?Realiteetit pitää olla mukana, joten emme lähde tavoittelemaan kuuta taivaalta. 1 Joukkueet ovat Alajärven Ankkurit, Alavuden Peli-Veikot, Ikaalisten Tarmo, Jyväskylän Lohi, Kannuksen Ura, Laukaan Urheilijat, Loimaan Palloilijat, Oulun Lippo, Puijon Pesis (Kuopio), Simon Kiri, Ulvilan PesäVeikot ja Vähänkyrön Viesti. URAN KOKOONPANO 1 Pelaajat: Aleksi Alanko, Juho Alatalo, Marko Flink, Lasse Hanni, Teemu Hollanti, Eetu Isohanni, Arttu Jylli, Heikki Kokkonen, Eliel Koskela, Juho-Pekka Kujala, Konsta Launonen, Sami Lundström, Mikael Mäkelä, Aleksi Patrikka, Heikki Pussila, Tuomo Rautio, Vili Ruuska, Joel Salmela, Aappo Savikoski, Pete Seppälä, Severi Tikkakoski, Elias Toikkanen, Lauri Vuollo. Toiseksi kärkijoukkueeksi ennakoidaan kuopiolaista Puijon Pesistä. Lippoa vastaan peruspelaaminen tuskin tulee riittämään, vaan meidän pitää lähteä pelaamaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. 1 Taustat: Eetu Rekonen (pelinjohtaja), Petri Mäki-Korvela (2. Jos karsintoihin päästään, niin sehän tietää sitä, että silloin sarjapaikkakin on säilytetty, Rekonen pyörittelee. Paljon on nuoria kavereita, joten nopeuteen sisäpelimme tulee perustumaan. Puhtaat kolmen pisteen voitot sekä 1–0-voitot tulevat olemaan tärkeitä, jos haluaa sijoittua hyvin, Rekonen pohtii. sijoittuneet joukkueet putoavat suomensarjaan. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTTO MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A12 OIKEAT NUMEROT 8, 17, 23, 26, 35, 36, 37 LISÄNUMERO 6 PLUSNUMERO 15 7 oikein kappaletta, voitto-osuus e JOKERINUMERO 2 7 1 3 1 3 9 Jarno Herranen Miesten ykköspesiksessä päästään pikapuolin tositoimiin. Yleisö kuitenkin antaa ihan erilaisen pelifiiliksen, Rekonen toteaa. Onhan se pelin ja pelaajien kannalta hienoa, että siellä on yleisöä ja ääntä edes jonkin verran. Kaksikon takana tasaista Eetu Rekonen luottaa siihen, että kapteenina jatkava Tuomo Rautio lyö äijää kotipesään. Myös se oli henkisesti tärkeää, että voitimme molemmat ulkona pelatut harjoituspelit, Rekonen sanoo. PISTEITÄ URA lähtee hakemaan ulkopeli edellä. Nuorten pelaajien kohdalla suoritustaso usein ailahtelee, mutta Rekonen ei ole siitä huolissaan. URHEILU Urheilutoimitus P. Häntäpäässä kaksi huonointa putoaa suoraan ja kaksi seuraavaa kohtaavat putoamiskarsinnoissa, jonka häviäjä joutuu hakemaan uutta vauhtia suomensarjasta. Ennemmin haluamme olla siellä Superpesiskarsinnoissa kuin vain säilyttämässä sarjapaikkaa. –?Meillä on oikeasti hyvä kilpailutilanne päällä. Pitää muistaa, että ilmaantuvuusluku ei tule hetkeen tipahtamaan, joten pandemian perustasolle täällä tuskin palataan ennen juhannusta, Rekonen muistuttaa. Niissä tilanteissa myös minun roolini korostuu. Ulkona ehdimme pelata vain kaksi harjoituspeliä, mutta pääsääntöisesti ulkopelimme oli hyvää. Muutama liikkuva tekijä vielä on, mutta eiköhän maanantaina ole se hetki, kun ilmoitan joukkueelle lopullisen kokoonpanon. 1 Runkosarjassa sijoille 11. Oletettavaa on, että Oulu-pelin lisäksi myös Uran seuraavissa kotipeleissä yleisömäärä tulee olemaan rajattu. Pitää osata reagoida pelin sisällä ja ruokkia niitä pelaajia, joilla maila on kuumana. ja 12. Katsomot jaetaan kolmeen lohkoon, joista jokaiseen voi ottaa 50 katsojaa. –?Asiantuntijat povaavat Oulun ja Kuopion taakse Alajärveä kolmanneksi. ja 10. Pistetään kaikki peliin ja jos lopputulos ei ole hyvä, niin sitten ei voi mitään, Uran pelinjohtaja Eetu Rekonen ennakoi. –?Jos vertaa viime kauden joukkueeseen, niin nopeutta on tullut lisää. 1 Runkosarja pelataan kaksinkertaisena sarjana, jonka neljä parasta jatkavat ylempiin pudotuspeleihin. –?Yhteistyö seuran ja Soiten välillä on ollut erittäin hyvää. He ovat niitä pelaajia, jotka nostavat omalla panoksellaan joukkueen tasoa, jos jollakin toisella taso laskee. Lähetykset käynnistyvät hetki ennen otteluiden alkamista.. Vaikka viime viikkoina koronatilanne on ollut Kannuksessa heikko, on Rekonen tyytyväinen joukkueen treenikauteen. RUNKOSARJAN NELJÄ parasta etenee Superpesiskarsintoihin. –?Se ei ole ihan meikäläisen peli-identiteetti pesäpallossa, että lähdettäisiin räiskimään juoksuja mahdottomasti. Sarjan sisäisten välierien voittajat etenevät ottelupareina superpesisjoukkueiden kanssa pelattavaan superpesiskarsintaan. Toki mukana on edellisiltä kausilta tuttuja kasvoja, mutta myös uusia pelaajia on paljon. Kaiken järjen mukaan meidän pitäisi saada tilannetta rakennettua. Uuteen kauteen Ura lähtee suhteellisen paljon uudistuneena. Nyt tilanne on se, että 14 pelaajasta valitsen ne 12, jotka ensimmäisessä pelissä kiilaan juoksee. Viime kauden tapaan Kannuksen Uran kotipelit ykköspesiksessä tullaan striimaamaan Keskipohjanmaan ja Lestijoki-lehden nettisivuilla. Jokaiselle katsomolohkolle on omat kulkunsa sekä omat myyntipisteet ja vessat. Yhdessä on laadittu selvät suunnitelmat, miten ottelu pystytään järjestämään terveysturvallisesti. –?Vaikka käsissä on tulevaisuuden joukkue, niin kulmakivipelaajat ovat kuitenkin kokeneita kavereita. MARKKU JOKELA MIESTEN YKKÖSPESIS 1 Tällä kaudella miesten ykköspesiksessä on mukana 12 seuraa. Rekonen on tyytyväinen, että otteluun voidaan ottaa edes kourallinen yleisöä. Lopputuloksena on se, että keskiviikon sarja-avaukseen voidaan ottaa 150 katsojaa. Sitten on (Eetu) Isohanni, (Tuomo) Rautio ja (Aappo) Savikoski, jotka lyövät äijiä kotiin, Rekonen summaa. –?Vastassa on paperilla se ykköshevonen, joka on ilmoittanut, että haluaa nousta Superpesikseen. Sen jälkeen neljännestä sijasta viimeiseen on varmaan tulossa aika tasainen sarja, joten lähtökohdat ovat herkulliset. Lopullista läpimurtoaan kärkkyviä nuoria Uran joukkueessa on useita. Otteluparin häviäjä putoaa suomensarjaan. Oulu tosiaan on sarjan suurin ennakkosuosikki. 9. Korona on tuonut omat haasteensa jokaisen joukkueen valmistautumiseen. sijoittuneet joukkueet pelaavat putoamiskarsinnan paras kolmesta -järjestelmällä. Viime viikolla treenasimme taas ihan normaalisti ja saimme alle todella laadukkaan treeniviikon. Kannuksen Ura aloittaa urakkansa keskiviikkona, jolloin Kannukseen saapuu sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluva Oulun Lippo. Pesäpalloliiton kausiennakossa kysyttiin, onko tavoitteena sarjassa säilyminen vai Superpesiskarsinnat. –?Kun Kannuksessa ilmeni tuo isompi tautirypäs, varotoimenpiteenä olimme vajaan viikon ilman yhteistreenejä. Myös käsidesit ja kasvomaskit löytyy, Eetu Rekonen kertoo. Ulkopeli pitää saada siihen kuntoon, että sisäpelissä riittää, että lyö juoksun per vuoropari. Kotiavaukseen otetaan 150 katsojaa Jarno Herranen Kannuksen Uran miesten edustusjoukkueen taustajoukot ovat käyneet viime aikoina tiivistä vuoropuhelua Soiten koronanyrkin kanssa. Kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneella joukkueella. Pesäpallo Kannuksen Ura lähtee miesten ykköspesiksessä pistejahtiin ulkopeli kivijalkana. Sunnuntaina puolenpäivän aikaan Rekonen ei ollut vielä ihan varma, millaisella kokoonpanolla Ura lähtee Oulua haastamaan. pelinjohtaja), Jukka Kivelä (joukkueenjohtaja). –?Niin kauan kuin Soiten alue on pahimmalla tasolla, katsomo joudutaan jakamaan lohkoihin. –?On se aika erikoiselta tuntunut pelata tyhjille katsomoille. Itse asiassa viime viikko oli kenties paras treeniviikkomme koko harjoituskaudella
Kanerva pohtii EM-valintoja Markku Kanerva (vas.) sai pelin jälkeen onnentoivotukset Ruotsin päävalmentaja Janne Anderssonilta. –?Se ei vain ollut mahdollista, Ruotsi halusi pelata ottelun tänä päivänä. Seitsemänteen EM-lopputurnaukseensa ja upean jalkapallohistoriansa kaikkiaan jo yhdeksänteentoista arvoturnaukseen lähtevän Ruotsin päävalmentaja Janne Andersson kehui Suomen ”kasvaneen joukkueena viime vuosina”. Puhuin Romanin kanssa juuri, ja se oli paras hetki ensimmäiselle tapaamiselle tai ehkä huonoin hetki. Ja tulihan länsinaapurista tuliaisena myös rohkaisua. Tämä on se, mistä olen unelmoinut, mestaruuden voittamisesta Chelsean kanssa, Mount sanoi BBC:n mukaan. –?Olen odottanut tätä hetkeä viisitoista vuotta, ja nyt se on tullut, Havertz riemuitsi. Olen pelannut kahdesti aiemmin loppuottelussa Chelsean kanssa, ja hävisimme ne molemmat. Olen erittäin kiitollinen, että pääsin toisen kerran loppuotteluun. Mountin syöttö vapautti Kai Havertzin tekemään 1–0-maalin, jolla Chelsea kukisti Manchester Cityn. Kanerva haki pelistä vastauksia ja saikin niitä, mutta pohdittavaa jäi. Tällä hetkellä olemme maailman paras joukkue. –?Lycka till, toivotti Andersson EM-debytanteille. Lauantaina 0–2-tappioon taipuneista Huuhkajista EM-paikkaansa sinetöi kenties vain Onni Valakari, joka oli ottelun suomalaisykkönen. Jälkiviisaana on helppo miettiä, että Tanskan kohtaamista olisi varmasti palvellut paremmin pelata viimeinen valmistelupeli Ruotsia vastaan ykkösmiehistöllä. Sairaalassa tarkastuksessa käynyt De Bruyne sai kasvoihinsa murtumia muun muassa nenäluuhunsa. –?Olemme pelanneet kovia joukkueita vastaan päästäksemme loppuun asti Mestarien liigassa. Tämä on niin erityinen asia. Tuchel sai Chelseaan saapuessaan vain 18 kuukauden mittaisen sopimuksen ja tapasi seuran omistavan venäläismiljardööri Roman Abramovitshin ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti vasta finaalipelin jälkeen. En tiedä miltä minusta pitäisi tuntua. Kanerva käy valmennusporukan kanssa ottelun läpi ennen tiistai-iltaa. Toiveissa on sekin, että kärkitähti Teemu Pukki pelaisi. LEHTIKUVA/AFP/MANU FERNANDEZ Kevin De Bruyne selvisi lievillä murtumilla PORTO (STT, AFP) Chelsealle hävitty Mestarien liigafinaali tarjosi Manchester Citylle karvasta maisteltavaa. ottelussa. kesäkuuta Tanska-pelillä alkavaa EM-turnausta Huuhkajat hioo särmiä vielä perjantaina Olympiastadionilla Viroa vastaan. –?Laajasti saatiin infoa niin pelaajista kuin myös systeemeistä (5–3–2 ja 5–4–1). Tarkkaa analyysia pelaajakohtaisesti ja myös koko ryhmää ajatellen, Kanerva vastasi. ENNEN 12. –?Tämän jakaminen kaikkien kanssa on uskomatonta. Se tuntui toisenlaiselta, Tuchel selvitteli. Vaihtoehtoa ei ollut. City menetti takaa-ajotilanteessa viimeiseksi puolituntiseksi ykköspelaajansa Kevin De Bruynen. –?Ehkä saan nyt uuden sopimuksen. URHEILU MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A13 Janne Lehikoinen TUKHOLMA (STT) Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen ikimuistoinen matka ensimmäiseen arvoturnaukseensa saa seuraavan etappinsa tiistaiiltana, kun päävalmentaja Markku Kanerva julkistaa historiaa tekevät 26 pelaajaa pian koittavaan EM-lopputurnaukseen. Tuolloin kentällä nähdään pitkälti eri miehet. Maalintekijä Havertz siirtyi Chelseaan viime kesänä Bayer Leverkusenista. Se oli tärkeää, Kanerva tiivisti ottelun jälkeen mainiten pelaajistosta esimerkiksi puolustajat Sauli Väisäsen, Juhani Ojalan ja Robert Ivanovin sekä hyökkäyspään tarjokkaista Jasin Assehnounin, Lassi Lappalaisen ja Roope Riskin. Mutta en yhtään aliarvioi Viroa vastustajana, Kanerva kuittasi. Havertz laukoi voiton Chelsealle Kai Havertz ratkaisi maalillaan Mestarien liigan finaalin ja pääsi pelin jälkeen nostelemaan kannua. Saksalaisen otteet ovat ailahdelleet, ja hänen kuntoutumisensa koronavirustartunnan jälkeen on kestänyt. De Bruyne on kesäheinäkuussa pelattavan EM-turnauksen suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluvan Belgian kenties tärkein pelaaja. En osaa pukea sitä sanoiksi. –?Olemme loppuottelussa ja voitamme sen. Keskikenttämies De Bruyne loukkaantui noin tunnin pelin jälkeen yhteentörmäyksessä Chelsean kovaluisen saksalaistopparin Antonio Rüdigerin kanssa. –?Minusta tuntuu, että olen kunnossa, De Bruyne rauhoitteli.. Valmentaja Tuchel tapasi omistaja Abramovitshin ensimmäisen kerran Mestarien liigan finaalin jälkeen. Huuhkajien luottokapteeni Sparv on totta kai EM-ryhmässä, mutta mikäs sen parempaa, jos myös jo edes lähellä aiempaa pelikuntoaan. Sitä ei voi ottaa meiltä pois, Mount jatkoi. Hän korvasi tammikuussa Frank Lampardin Chelsean valmentajana ja johti lauantain loppuottelussa Chelseaa vasta 30. –?Täytyy katsoa tarkkaan (polven kunto), mutta tuntuu, että eteenpäin on mennyt, Kanerva sanoi kipparin tilanteesta. Mutta kuten yleensä, jälkiviisastelu on turhaa. Ehkä tämä voi vain mennä huonompaan suuntaan tästä, Tuchel sanaili. CHELSEAN päävalmentaja Thomas Tuchel hävisi viime vuonna Mestarien liigan loppuottelun PSG:n luotsina Bayern Münchenille. –?En tiedä, onko tässä unettomia öitä edessä, mutta pohdintaa ainakin. Jalkapallo ”En tiedä, onko tässä unettomia öitä edessä”. Yhtä lailla kokeilupitoisella ryhmällä pelannut Ruotsi ei ollut vaikeuksissa oikein missään vaiheessa, joten jos jotain vastausta tuli, se koski enemmänkin Suomen joukkueen laajuutta. Lauantaina Solnassa pelattu Ruotsi-ottelu oli joukkuevalintaa ajatellen tärkeä, sillä kisapaikan kynnyksellä olevat pelaajat antoivat näyttöjä kisapassinsa leimaamiselle. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN HELSINKI (STT) Chelsean voittomaalin syöttänyt Mason Mount luonnehti Mestarien liigan lauantai-iltana voittanutta joukkuettaan maailman parhaaksi. Menivätkö kolmen yön unet varsin vaisun esityksen jälkeen. Positiivistakin pelaajistosta Solnassa irtosi: polvioperaation jälkeen pelikuntoon pyrkivä Tim Sparv pelasi avauspuoliajan ja sanoi polven kestäneen
URHEILU Urheilutoimitus P. 200 m pu: 1) Maria Mata Meksiko 2.10,75,...5) Laura Lahtinen Suomi 2.19,67. B: Tuukka Rask 20/22 torjuntaa. Naiset, 100 m su: 1) Toussaint 59,93, 2) Jallow 1.01,52. Torjunnat: Julius Hudacek S 4+6+14=24, Sebastian Dahm T (pois 58.39–59.59) 13+10+9=32. Osuma hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen. Köln säilytti sarjapaikkansa yhteismaalein 5–2. Alkuerät: Miehet, 100 m pu: 1) Jeremy Despanches Sveitsi 53,08,...16) Teemu Vuorela Suomi 56,75. 6 3 3 17– 15 9 Latvia............ Lundell veivasi voiton Harri Säteri oli täystyöllistetty illan ottelussa. Bundesliigan karsinnat: Kiel–Köln 1–5 (1–4). Lohkojumbona olevan GBK:n maaliero on murheellinen 1–14. Keihäs: 1) Christin Hussong Saksa 69,19. minuutilla. Tällä kertaa tarvittiin jatkoaika, jota oli jäljellä enää neljä sekuntia, kun Anton Lundell veivasi 3–2 (1–1, 1–0, 0–1, 1–0)-voittomaalin. 2. Seiväs: 1) Robert Sobera Puola 565. Östmanin osumat syntyivät 12. B-poikien SM-sarja pelataan koronan takia poikkeuksellisesti 20 joukkueen yksinkertaisena sarjana. Korkeus: 1) Kamila Licwinko Puola 194. Voitot 2–2 Memphis–Utah 111–121. Miehet, 200 m: 1) Eseosa Desalu Italia 20,48. Leijonat pääsi kokeilemaan osaamistaan myös ylivoimalla, mutta kuviot eivät purreet Latvian alivoimanelikköön. 2 Jääkiekko MM-kisat: A-lohko: Slovakia–Tanska 2–0 (0–0, 0–0, 2–0) 1. Mare nostrum -kiertueen 1. –?Tekeminen ei ollut erän alussa riittävän nöyrää. Philadelphia johtaa voitoin 3–0 Länsi: Portland–Denver 115–95. Moukari: 1) Pawel Fajdek Puola 82,98 (kk). Naiset, 200 m: 1) Beth Dobbin Britannia 22,78. Grand Prix vapaaohjelma musiikilla, CDIO5-NC: 1) Kittel/Well Done de la Roche 81,455%, 2) Joao Miguel Torrao/ Equador Portugali 77,490, 3) Patrik van der Meer/Chinook Hollanti 76,780,…6) Ruoste/Kontestro DB 75,865. Tarkoitus oli pitää peli simppelinä, mutta lipsuimme siitä, keskushyökkääjä Petri Kontiola myönsi C Moren erätaukohaastattelussa. päivä: Loppupisteet: 1) Puola 181,5, 2) Italia 179, 3) Britannia 174, 4) Saksa 171, 5) Espanja 167, 6) Ranska 140, 7) Portugali 97,5. Torjunnat: Mathias Niederberger Sa (pois 58.08–60.00) 7+11+6=24, Jussi Olkinuora Su 3+1+8=12. erä: Maaliton. Pituus: 1) Maryse Luzolo Saksa 661. Tunnin pelin jälkeen Östman teki tilaa Albin Björkskogille, jolla myös oli alla Ykkösen peli lauantaina. Kontiolan ketju vastasi Suomen johtomaalista toisessa erässä. Juha Savela Pudotuspelipaikkaa jääkiekon MM-kisojen B-lohkossa tavoitteleva kisaisäntä Latvia tarjosi Suomelle tiukan vastuksen sunnuntai-illan myöhäispelissä. KTP–HIFK, SJK– KuPS, Inter–IFK Mariehamn, FC Lahti–Ilves, Haka–HJK. B-poikien SM-sarja FC Espoo JIPPO-j 1-1, JJK KäPa 0-2, KPV KuPS/YJ 0-5, Hercules HJK 0-4, VPSj PKKU 2-2. 2. om. Suomi pääsi siten 2–1-johdossa päätöserään. HJK ...............6 5 1 14– 3 16 Inter ..............6 5 1 12– 6 15 Ilves .............. KuPS meni johtoon jo ensimmäisellä minuutilla Okko Nenosen toimesta. 5. 3–2 (0–0, 0–0, 2–2, 1–0). OLS taipui JBK:lle 1–2 (1–2). 5 3 1 1 10– 6 10 VPS ............... SJK Ak ...........4 3 1 15– 5 9 Hercules .......4 2 1 1 9– 3 7 FCV ...............4 2 1 1 7– 4 7 RFA ...............4 2 1 1 5– 3 7 JBK ...............4 2 1 1 8– 9 7 OTP ...............4 1 3 8– 4 6 JJK ................ minuutilla GBK:n kauAvausmaalista pientä lohtua den avausosumasta. 100 m aj: 1) Pia Skrzyszowska Puola 12,99. 6 1 1 4 10– 25 4 Valko-Venäjä 6 1 1 4 10– 23 4 Venäjää edustaa virallisesti Venäjän olympiakomitean joukkue, koska Venäjältä on kielletty vuoden 2022 loppuun maan lipun, hymnin ja tunnusten käyttö urheilun arvokisoissa. Kai Havertz 0–1. 800 m: 1) Jake Wightman Britannia 1.45,71. Neljä huonointa putoaa Ykköseen keväälle 2022. 5 2 3 6– 8 6 IFK Mhamn ... 2 1 1 3– 6 3 OLS ...............4 1 3 3– 8 3 GBK............... Erän lopulla Iiro Pakarinen pelasi vahvasti maalinedustalla ja pääsi ohjaamaan Ville Pokan siniviivalaukauksen ohi Kalninsin. Sarja-avaus jätti parantamisen varaa, sillä Kuopion Palloseura oli parempi maalein 0–5 (0–3). M: Jesperi Kotkaniemi 1+0 Voitot 3–3. 3-loikka: 1) Max Heb Saksa 17,13. N: Leo Komarov 0+1 Boston johtaa voitoin 1–0. Jääkiekko Jatkoaika tarvittiin ennen kuin Latvia kaatui. ja 31. 0–1, 71. 2 Yleisurheilu Chorzow: Euroopan joukkuemestaruuskilpailu, Superliiga, 2. 16:nneksi sijoittuva karsii Ykkösen parhaan kanssa yhdestä paikasta SM-karsintaan vuodelle 2022. 100 m ru: 1) Valentin Bayer Itävalta 1.01,06,...8) Vuorela 1.06,89. Bundesliigassa. 0–1. kierrosta: Montreal–Toronto je. erä: 6.17 Anton Lundell (Tony Sund-Jere Innala) 0–1 yv. Miesten Kakkonen lohko C FCV Kraft 2-1, GBK SJK Ak 1-5, VIFK Kemi City FC 1-3, OLS JBK 1-2. Kiel jatkaa 2. Roope Savolainen pistivät pallon KPV:n maaliin. Toisella puoliajalla Kingsley Ofori, Georg Westerlund ja Kaarlo Rintamäki pistivät pallon Riku Lelo Lun Kokan vartioimaan verkkoon. 3 1 1 1 3– 4 4 MP ................ Toisella jaksolla Nenonen osui kahdesti viimeistellen päätösnumeroiksi 0–5. EPA/TOMS KALNINS. Olli Määttä avasi oivaltavalla syötöllä Lundellille väylän Latvian maalille. Suomi sai peliin tehokkaan ja onnekkaankin startin, kun Saku Mäenalanen vei Leijonat johtoon jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Pudotuspelien 2. Siinä välissä ehti OLS:n Ossi Lyttinen tasoittamaan pelin Östman ratkaisi JBK:lle 1–1:een 21. Marko Anttilan ja Peter Tiivolan esityöstä Latvian maalivahti Janis Kalnins torjui kiekon maalille ajaneen Mäenalasen ulottuville. 5 1 1 3 6– 8 4 Honka ...........6 1 5 6– 11 3 AC Oulu ......... Loorents Hertsi 0–2, 84. erä: 47.13 Peter Cechlarik (Marek HrivikRobert Lantosi) 1–0, 52.25 Adam Janosik (Lantosi-Hrivik) 2–0. Suomen apuvalmentaja Ari-Pekka Selin korosti STT:n haastattelussa Latvian olevan erittäin nopea joukkue, joka haastaa Suomen nopealla suunnanmuutospelillä. 5 1 1 3 5– 10 4 Klubi 04 ........6 1 1 4 5– 10 4 Seuraava ottelu: 4.6. Porto: Miesten Mestarien liigan loppuottelu: Manchester City–Chelsea 0–1 (0–1) 42. Erotuomari: Oliver Reitala. 6 2 1 3 12– 13 8 Britannia ...... Kolmas peli toi GBK:lle kolmannen tappion, kun SJK Akatemia haki sunnuntaina pisteet Keskuskentältä maalein 1–5 (1– 2). kierrosta: Boston–NY Islanders 5–2 (1–1, 1–1, 3–0). 3. 5 2 1 2 7– 7 7 Jippo ............. 5 2 2 1 5– 4 8 HIFK .............. Klubi 04–PK-35 0–1 (0–1) 45+1. Yleisöä: 0. Toisen erän alkupuoliskolla Latvia jauhoi ja Suomi oli ajoittain vaikeuksissa. Martins Dzierkals katkaisi Mikael Seppälän purkukiekon ja maskin takaa tullut laukaus yllätti Suomen maalivahti Harri Säterin reilu minuutti ennen erätaukoa. 6 4 2 21– 14 12 Venäjä ...........5 4 1 19– 8 12 Slovakia ........ Kristian Yli-Hietanen 0–3. SM-sarjan 15 parasta joukkuetta saa automaattisesti paikan ensi kauden SM-karsintasarjaan. Sarjaan pääsivät kaikki ne joukkueet, jotka olisivat pelanneet ikäluokan SM-karsinnoissa. erä: 27.58 Korbinian Holzer (Stefan Loibl-Matthias Plachta) 1–1. 200 m ru: 1) Julia Jefimova Venäjä 2.30,15,...6) Lahtinen 2.35,50. MP–KPV. Milwaukee jatkoon voitoin 4–0 Washington–Philadelphia 103–132. 5 2 3 5– 9 6 KTP ............... B-lohko: Saksa–Suomi 1–2 (0–1, 1–0, 0–1) 1. Gerald Ben rp. Petteri Jokihaara vastasi 38. NHL:n pudotuspelien 1. 6 6 9– 37 Seuraavat ottelut: 31. 2 Koripallo NBA:n pudotuspelien 1. 6 1 1 4 14– 20 5 Italia.............. 3 3 1– 14 Seuraava ottelu: 4.6. 5 2 3 9– 4 9 MuSa ............6 1 4 1 7– 6 7 RoPS ............. EIF................. Ennen vartin täyttymistä tilanne oli 0–3, kun Niklas Orjala ja KPV:n pojilla tappiollinen alku KOKKOLA GBK avasi maalitilinsä jalkapallon miesten Kakkosessa tällä kaudella, mutta maali jäi lopulta pieneksi lohduksi. 6 3 3 19– 11 9 Tshekki ..........5 2 1 2 18– 14 8 Tanska .......... Latvia tuli kuitenkin erän lopulla tasoihin. 5 2 1 2 3– 5 7 PK-35 ............4 2 2 4– 5 6 KPV ...............4 1 2 1 5– 5 5 TPS ............... Lundellin kädet kävivät ja kiekko löytyi Janis Kalninsin maalista. 5 5 3– 12 Seuraavat ottelut: 10.6. Douglas Cae rp. 5 3 2 8– 7 9 SJK ................ Alkulohkon päätöspelissä Suomi kohtaa tiistaina puoliltapäivin Kanadan. 6 2 3 1 14– 14 9 Norja ............. 110 m aj: 1) Asier Martinez 13,43. Miesten Ykkönen: RoPS–Gnistan 1–2 (0–1) 39. Erotuomari: Peiman Simani. Valentin Gasc teki 0–2 ennen kuin GBK rikkoi kuparisen. 6 2 2 2 21– 15 10 Saksa .............5 3 2 20– 11 9 Kanada ......... Erotuomari: Antti Munukka. Valko-Venäjä–Sveitsi 0–6 (0–2, 0–2, 0–2) Ruotsi–Slovakia 3–1 (0–1, 1–0, 1–0) Sveitsi ........... Kiekko pomppi maaliin Mäenalasen polvesta. Päätöserässä Latvia nousi tasoihin, kun Dzierkals ohjasi Lauris Darzinsin syötön ohi Säterin. 2 Jalkapallo Miesten liiga: IFK Mariehamn–FC Lahti 0–3 (0–0) 50. minuutilla. Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikat ratkaista, mutta lopulta Suomi iski. USA–Saksa, Norja–Kazakstan. 1–2. 3 1 1 1 5– 3 4 Kraft ............. Utah johtaa voitoin 2–1. Kari Arkivuo 0–1, 72. 5 3 1 1 8– 6 10 FC Lahti......... Myös Suomi selvitti myös yhden alivoiman. kierrosta: Itä: Miami–Milwaukee 103–120. Seinäjokisten maalitehtailun aloitti liigatasollakin pelannut Denys Oliinyk seitsemännellä minuutilla. Yleisöä: 400. erä: 51.26 Arttu Ruotsalainen (Lundell) 1–2. 3 1 2 5– 7 3 VIFK .............. 2 Uinti Monaco: Kv. päivä, loppukilpailut: Naiset, 100 m su: 1) Kira Toussaint Hollanti 59,41, 2) Mimosa Jallow Suomi 1.00,48. Chelsealle Mestarien liigan voitto on sen toinen. 2 Ratsastus Compiegne: CDIO5 Grand Prix: 1) Patrik Kittel/Well Done de la Roche CMF Ruotsi 78,065 %, 2) Carina Cassoe Krüth/Heiline’s Danciera Tanska 77,000, 3) Cathrine Dufour/Bohemian Tanska 76,500,…6) Henri Ruoste/ Kontestro DB Suomi 73,435. erä: Maaliton. 5 2 2 1 7– 7 8 KuPS .............6 2 1 3 9– 8 7 Haka ............. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A14 KOKKOLA Vihdoin ja viimein pääsi Kokkolan Pallo-Veikot tositoimiin B-poikien SM-sarjassa. Yleisöä: 551. kilpailu, 2. OULU Lauantaina Ykköstä Jaron paidassa pelannut Benjamin Östman nousi JBK:n ratkaisijaksi sunnuntaina Oulussa, kun pietarsaarelaiset hakivat täyden pistepotin Kakkosen ottelussa. Italia–Kanada 1–7 (0–4, 1–2, 0–1) Suomi–Latvia 3–2 ja. Jimi Kovalainen 0–2, 73. Jäähyt: Saksa 3x2 min, Suomi 3x2 min. Jäähyt: Slovakia 3x2 min, Tanska 1x2 min. 6 4 1 1 16– 8 15 USA................5 5 1 15– 6 12 Kazakstan..... (1–1, 1–0, 0–1, 1–0) Suomi ........... 5 3 1 1 12– 7 10 Jaro ............... 3 1 2 5– 8 3 Kemi City FC . JBK FCV. 3. 5 1 2 2 5– 6 5 Gnistan ......... 6 4 2 14– 15 12 Ruotsi ..........
Loppusuoralla Don Fanucci Zet kiri vahvimmin. Vivid Wise As piti johtopaikan. Ottelu kesti lähes neljä ja puoli tuntia. –?Harmittaa. –?Koko vuosi on ollut kauhea. Kunkkunumero: 33 Ilta-arvonta. Pettymyshän tämä on, vaikka en paljon laittanut paineita pelilleni. 500 000kr, 1) Odd Herakles/Tom Erik Solberg (Fredrik Fransson) 18,6a, 2) H.V. Kunkkunumero: 25. Ecurie D tuli taas toisen jonon vetäjäksi. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. Huntington oli ennätysvauhdissa viimeiseen lajiin asti, mutta 800 metrin juoksu oli tuulisessa säässä vaikea. Don Fanucci Zet oli hieman epävarmalla ravilla, kuin ajoimme ilman takakenkiä. Cokstile sinnitteli neljänneksi ja finaaliin. kierros: Roberto Bautista-Agut Espanja (11)–Mario Vilella Martinez Espanja 6–4, 6–4, 6–2, Fabio Fognini Italia (27)–Gregoire Barrere Ranska 6–4, 6–1, 6–4, Pablo Carreno-Busta Espanja (12)– Norbert Gombos Slovakia 6–3, 6–4, 6–3, Karen Hatshanov Venäjä (23)–Jiri Vesely Tshekki 6–1, 6–2, 6–3, Miomir Kecmanovic Serbia–Daniel Evans Britannia (25) 1–6, 6–3, 6–3, 6–4, Pablo Andujar Espanja–Dominic Thiem Itävalta (4) 4–6, 5–7, 6–3, 6–4, 6–4, Mackenzie McDonald USA–Emil Ruusuvuori Suomi 4–6, 6–3, 7–6 (7–4), 6–3. 3-loikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 14,20 (kkk). –?Ikinä ei voi sanoa varmaksi, että on olympiapaikka, kun ei ole rikkonut suoraa tulosrajaa. Mahdollisuuksia oli runsaasti, mutta matsittomuus näkyy liikaa. 6?318 pisteen tulos ja kilpailun viides sija kuitenkin vankistivat mukavasti hänen asemiaan olympiarankingissa. Keihäänheitossa Huntington odotti parempaa kuin 45,01. Se tavoitti Vivid Wise Asin, joka oli hyvä kakkonen. Hypyistä viimeinen oli paras, mutta tuli vähän lankun takaa, Huntington sanoi 650:een päättyneestä yrityksestä. –?Ei ollut missään nimessä mikään huippuottelu. Marko Kreivin osaomistama Ecurie D taisteli urheasti ja oli hyvä kakkonen. Korkeus: 1) Arttu Mattila ÄänekU 209. Ruusuvuori putosi avauskierroksella Emil Ruusuvuori harmitteli tappiota avauskierroksella. Hienon nousun ottelussa esittänyt Andujar on maailmanlistalla sijalla 68, mutta Thiem piti vielä maanantaina neljättä sijaa. PARIISI (STT) Emil Ruusuvuoren urakka tenniksen Ranskan avoimen mestaruusturnauksen miesten kaksinpelissä jäi lyhyeksi, kun suomalainen hävisi avauskierroksella Yhdysvaltojen Mackenzie McDonaldille 6–4, 3–6, 6–7 (4– 7), 3–6. 100 m aj (–0,5m /s): 1) Anni Siirtola HKV 13,24 (kkk). Oikeat numerot: 2, 11, 14, 15, 18, 20, 24, 25, 28, 31, 37, 42, 43, 49, 56, 60, 63, 64, 67, 69. Hän viipyi matkalla 2.22,72 eli yli kaksi sekuntia pidempään kuin ennätyssarjassaan. Siitä tuli Don Fanucci Zet. Juoksu mitätöitiin, kun selvisi, että Propulsionille oli Yhdysvalloissa tehty hermonkatkaisu vuonna 2015. Don Fanucci Zet lähti kiriin 600 metriä ennen maalia. Miehet, pienoiskivääri 3x40 ls, joukkuekilpailu, karsinta: 1) Norja 1?335,...9) Suomi 1?313. Sen jälkeen McDonald (118) sai lyöntinsä kohdalleen ja urakoi kolme peräkkäistä erävoittoa. Tuloksia: Miehet, 200 m (–0,2 m/s): 1) Sampo Kiviharju HämTa 21,69 (kkk). Huntington jäi ennätysottelun tasosta myös kilpailun avauslajissa 100 metrin aitajuoksussa, joka juostiin vastatuuleen. En ole saanut tarpeeksi otteluita, Ruusuvuori kertoi. Gelati Cut puolsi maalisuoralla ulospäin. Gabriele Gelorminin ajama ori painui keulaan ensimmäisessä kaarteessa ohi Cokstilen. Timo Nurmoksen Seismic Wave ei ollut parhaimmillaan ja jäi hännille. Ottelukokemusta kaipaavan Ruusuvuoren putoamista ei voi pitää jättiyllätyksenä, vaikka vastustaja ei ollutkaan pahimmasta päästä. Heli Tarrimaan hoitama Gareth Boko kiri terävästi kolmanneksi. Ecurie D eteni johtohevosen rinnalle. Ennen finaalia ajettiin kaksi karsintalähtöä. Elitloppet-karsinta, 1609m, 1. Sunnuntai tarjoili jo yhden shokkitappion, kun Itävallan ykköspelaaja Dominic Thiem hävisi avauskierroksella espanjalaiselle Pablo Andujarille 6–4, 7–5, 3–6, 4–6, 4–6. Olympiapaikkaa pitää silti jännittää. Tuomaristo ei tehnyt tulojärjestyksen siirtoa, ja Gelati Cut sai pitää voiton. Huntington sijoittui Götzisin kilpailussa neljänneksi. –?Se oli kenttälajeista ainoa, johon olin pettynyt, Huntington kertoi. Tasainen ottelu kesti reilut kolme tuntia ja oli varsinkin aluksi hyvin Ruusuvuoren hallussa. Puskin 50–60 metriä rankkaan vastatuuleen. Voittoja ei voi verrata keskenään. –?Tämä ottelu kertoi, että perustaso on noussut. palk. Valjakko porhalsi varmaan voittoon ajalla 10,0a/1609m. Tuloksia: Miehet: 1) Tommi Holttinen SomEsa 564 (kkk), 2) Mikko Paavola AlajAn 564 (kkk), 3) Juho Alasaari LaihLu 542, 7) Johan-Antti Kivilahti HK 475. Avoin, vakiopistooli: 1) Matej Rampula Tshekki 571/13x, 2) Oskar Miliwek Puola 571/13x, 3) Artem Tshernusov Venäjä 570,…21) Joonas Kallio Suomi 558. Huntington todisti Götzisissä, että hänellä on hyvällä suorituksella mahdollisuudet jopa reiluun 6?400 pisteen ylitykseen. 2 Tennis Pariisi: Kauden 2/4 grand slam -turnaus, Ranskan avoimet (palkintoarvo 38 miljoonaa euroa), sijoitettujen ja pohjoismaalaisten tuloksia: Miehet, kaksinpelin 1. Siksi tämä voitto tuntui Redénistä todella hyvältä. –?Vähän sama setti kuin viime viikolla (Italiassa). Sen jälkeen viimeinen kaarre oli yhtä taistelua, Huntington harmitteli toisen kierroksen tapahtumia. Naiset, 200 m (2,5 m/s): 1) Viivi Lehikoinen HIFK 23,78, 3) Alina Strömberg LIF 24,43. Don Fanucci on kotitekoinen hevonen. 400 m: 1) Jonni Blomqvist BorgåAk 48,38 (kkk). Gareth Boko kiri kolmanneksi. Naiset, kaksinpelin 1. Oikeat numerot: 2, 4, 6, 7, 14, 15, 19, 20, 22, 29, 30, 33, 37, 49, 56, 62, 63, 64, 65, 69. 250 000kr, 1) Vivid Wise As/Alessandro Gocciadoro 10,0a, 2) Don Fanucci Zet, 3) Moni Viking, 4) Aetos Kronos. Kihlström ja Don Fanucci Zet matkasivat Ecurien takana. 400 m: 1) Milja Thureson TuTo 55,17 (kkk). – Tein virheen, kun läksin ohittamaan takasuoralla. Mukana oli pari onnistunutta lajia, mutta tuli myös huonoja tuloksia, Huntington totesi. Yritin lähteä pelaamaan omaa hyvää peliä ja nauttimaan kentällä olemisesta. Tuuri/Iikka Nurmonen (Ossi Nurmonen) 18,6a, … 7) Nyland/Mika Forss (Antti Ala-Rantala) 20,2a. Kaksikko ratkoi avauserää tunnin, ja se päättyi maailmanlistalla sijalla 74 olevan Ruusuvuoren eduksi. Don Zanucci Zet sinnitteli kakkoseksi johtavan rinnalta. 3 miljoonaa kruunua, 1) Don Fanucci Zet/Örjan Kihlström (Daniel Redén) 08,9a, 2) Vivid Wise As, 3) Gareth Boko, 4) Gelati Cut. Ihan otettavissa oli koko matsi. Timo Mahlamäki TUKHOLMA (STT) Don Fanucci Zet, valmentaja Daniel Redén ja ohjastaja Örjan Kihlström olivat juhlitut sankarit Elitloppetissa sunnuntaina. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A15 HELSINKI/GÖTZIS (STT) Maria Huntington jäi Götzisin perinteisessä 7-ottelussa 102 pistettä olympiarajasta ja 21 pistettä ennätyksestään. palk. Redén voitti Elitloppetin jo viime vuonna Propulsionilla. Ruusuvuori jatkaa ottelukokemuksen keräämistä nelinpelissä, johon hän osallistuu alkavalla viikolla saksalaisen Dominik Koepferin kanssa. –?Jalat eivät ole rapeimmillaan ottelun toisen päivän aamuna, mutta pituushyppy oli kokonaisuutena onnistunut. Parhaimmillaan hän oli korkeudessa, kuulassa ja pituudessa, jossa hän ponnisti toisellaan ennätyksensä 653. Don Fanucci Zet valloitti Elitloppetin 2 Ammunta Osijek: EM-kilpailut, 9. Vaasa: VIS:n seiväskisat 30.5. palk. Moni Viking seurasi kolmanneksi, ja Aetos Kronos taisteli ulkoratoja viimeiselle finaalipaikalle. Olympiaraja jäi 102 pisteen päähän. 400 m aj: 1) Matias Komi SibVa 54,79 (kkk). Ostin sen emän Amerikasta, ja astutin tamman omalla Hard Livin -oriilla. kierros: Anhelina Kalinina Ukraina–Angelique Kerber Saksa (26) 6–2, 6–4, Elena Rybakina Kazakstan (21)– Elsa Jacquemot Ranska 6–4, 6–1, Anastasia Pavljutshenkova Venäjä (31)–Christina McHale USA 6–4, 6–0, Paula Badosa Espanja (33)–Lauren Davis USA 6–2, 7–6 (7– 3), Naomi Osaka Japani (2)–Patricia Maria Tig Romania 6–4, 7–6 (7–4), Petra Kvitova Tshekki (11)–Greet Minnen Belgia 6–7 (3–7), 7–6 (7–5), 6–1, Clara Tauson Tanska–Ekaterine Gorgodze Georgia 6–4, 6–2, Arina Sabalenka Valko-Venäjä (3)–Ana Konjuh Kroatia 6–4, 6–3. Ranskalainen 5-vuotias Gelati Cut voitti toisen karsinnan. Mutta varovaisesti sen voisi sanoa, katsotaan, Huntington pohdiskeli tilannetta Urheiluliiton tiedotteessa. Miljoona breikkipalloa, enkä saanut käytettyä niitä. Siihen se kaatui. palk. 5-vuotias Don Fanucci Zet juoksi tuloksen 08,9a/1640m ja sai kolmen miljoonan kruunun ykköspalkinnon. Elitloppet-finaali, 1609m, 1. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN 2 Yleisurheilu Helsinki: Toukokuun kisat 30.5. päivä (suomalaistulokset): Naiset, pienoiskivääri 3x40 ls+finaali: 1) Sofia Ceccarello Italia 464,7 (EE) (1?176), 2) Julia Zikova Venäjä 462,9 (1?181), 3) Jeanette Duestad Norja 453,1 (1?179),…suomalaiset: 39) Marianne Palo 1?160, 43) Emmi Hyrkäs 1?158, 63) Henna Viljanen 1?141. –?Elitloppetin voittaminen tuntuu aina fantastiselta. Loppukaarteessa hevonen vähän mutkitteli, mutta lähti uudelleen menemään maalisuoralla, Redén kertoi. 3000 m: 1) Kaisa Tyni PyhtYr 9.44,90 (kkk), 2) Suvi Selvenius HKV 9.51,99, 3) Emma Katajalaakso LA 9.54,78. Alessandro Gocciadoron suoraviivainen taktiikka Vivid Wise Asilla oli voiton avain ensimmäisessä karsinnassa. 2 Ravit Tukholma: Elitloppet-karsinta, 1609m, 1. Hevonen ansaitsi voiton, se joutui kiertämään loppumatkan kolmatta rataa, Kihlström sanoi. 250 000kr, 1) Gelati Cut/Gabriele Gelormini (valmentaja Romain Christian Larue) 09,6a, 2) Ecurie D, 3) Gareth Boko, 4) Cokstile. Tämä voitto on aivan mahtava. Kilpailun voitti Unkarin Xenia Krizsan kauden kärkituloksella 6?651. Huntington lähelle ennätystään Maria Huntington otteli ennätyksensä tuntumaan, mutta olympiaraja jäi rikkomatta. Henri Kontinen osallistuu nelinpeliin parinaan ranskalainen Edouard Roger-Vasselin. 800 m: 1) Benjamin Lee HKV 1.53,07 (kkk). Elitkampen, 1640m, 1. Gocciadoro sai valita Vivid Wise Asille ensimmäisenä radan finaaliin, hän otti ykkösradan
Lopputulokset 21/21 etapin jälkeen: 1) Egan Bernal Kolumbia 86.17.28, 2) Damiano Caruso Italia –1.29, 3) Simon Yates Britannia –4.15, 4) Aleksandr Vlasov Venäjä –6.40, 5) Daniel Martínez Kolumbia –7.24, 6) Almeida sama aika. (06) 831 1665 tai (06) 831 1608 Ostaessasi moniteholasit voimassa olevalla silmälääkärin reseptillä lisäksi + Toinen linssi pintoineen** Silmälasien ostajalle aurinkolasit kaupan päälle * Avoinna Kallentorilla Ma Pe 10.00 16.00 SILMÄLASIEN TARJOUSPÄIVÄT tai LAIHIA Kannuksen Uran kakkosjoukkue avasi miesten suomensarjan tappiolla. lähtö, lv 2100 m: 1) Maxxio/Tapani Salojensaari 18,0 (1,78), 2) Ceresthee 18,4 (5,33).3) Cel Mai Marcantte 19,3 (15,99).4) True Once 19,7 (27,24). Toto (2-6-9): 2,24 3,04-4,64-2,06 31,31. 2 Yleisurheilu Urjala: Maantiekävelyn SM-kilpailut: Miehet, 35 km: 1) Aleksi Ojala UrajalUr 2.34.00. Naiset, välierät: Emilia Soini ESRC–Meeri Särkkä HSK 11–3, 11–5, 11–5, Emilia Korhonen ESRC–Riina Koskinen HSRC 9–11, 11–7, 10–12, 11–7, 11–7. Miehet, 10-ottelu: 1) Damian Warner Kanada 8?219. Brittiläistä Ineos Grenadiers-tallia edustava Bernal otti nyt toisen suurvoittonsa. 2 Ammunta Hollola: Haulikkolajien kansalliset GP-kilpailut, peruskilpailut ja finaali: Trap: Miehet: 1) Eemil Pirttisalo RMY 108/ (04)+43, 2) Mika Bister K-64 107+40, 3) Vesa Järvinen SSG 104+31. 2 Squash Helsinki: SM-kilpailujen 2. Sen voitti aika-ajon hallitseva maailmanmestari Italian Filippo Ganna. Troikka: 40,57. Toto4 voitto-osuus: 3,07. lähtö, sh 2100 m: 1) Villan Kasmiri/Niko Jokela 33,8 (7,59), 2) Profiili 32,1 (2,61).3) Miran Krister 32,3 (18,97).4) Vikken Tähti 34,7 (101,2).poissa: 1. Fubine: Naisten Euroopan-kiertue, Italian avoin mestaruuskilpailu, par 72: Lopputulokset: 209 lyöntiä (7 alle parin): Lucie Malchirand (a) Ranska 66+71+72, 210 (–6): Ursula Wikström Suomi 69+73+68, Gabriella Cowley Englanti 67+71+72, ...213 (–3): Sanna Nuutinen Suomi 72+69+72 (jaettu 10. 4 1 1 1 1 24– 22 6 Sotkamo III ....3 2 1 32– 24 5 Oulu II ............2 1 1 33– 18 4 Simo ..............3 1 2 13– 20 3 Kajaani ..........3 1 2 14– 19 2 Ylivieska II .... Pesä-Kiilat kohensi voitolla myös itseluottamustaan, kun Simon riveissä haki pelituntumaa kahdeksan pelaajaa seuran ykköspesisjoukkueen ringistä. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Bergelmir/Niko Jokela 16,7 (2,24), 2) That’s A Lady 17,6 (29,92).3) Can Cash 16,9 (6,34).4) Pearly’s Jadessa 17,0 (11,02).poissa: 14. Uran kakkonen avasi tappiolla ROVANIEMI Napapiirin Pesis-Team oli toistamiseen Ylivieskan Kuulaa parempi miesten suomensarjan pohjoislohkossa. Giro d´Italia päättyi sunnuntaina Senagosta Milanoon ajettuun henkilökohtaiseen 30,3 kilometrin aika-ajoon. Toto4 voitto-osuus: 6,71. Kirimiesten pistekilpailun voitti slovakialainen Peter Sagan, mäkikilpailun ranskalainen Geoffrey Bouchard. Kokoonpanossakin on ollut eri syistä muutoksia, ehkä silläkin on ollut vaikutusta. Lasse Hanni löi Uran toisen jakson juoksun. 2 Golf Kalajoki: Future-liigan osakilpailu (Pohjoinen+Pohjanmaa) (6): 1) Eemeli Anttonen/Iivari Anttonen OGK 74, 2) Konsta Jutila/Tuomas Törnvall KlG 74, 3) Elmeri Jalkanen/Rasmus Kenni VaG 76. Miehet, 19-v, 10 km: 1) Jerry Jokinen NaantalLö 43.33. päivä: Miehet, välierät: Miko Äijänen JSK–Jaakko Vähämaa ESRC 12–10, 11–3, 11–4, Jami Äijänen JSK–Matias Tuomi ESRC 11–8, 11–6, 11–13, 12–10. 2. etappi Senago–Milano, 30,3 km: 1) Filippo Ganna Italia 33.48, 2) Rémi Cavagna Ranska jäljessä 12 sekuntia, 3) Edoardo Affini Italia –13, 4) Matteo Sobrero Italia –14, 5) Joao Almeida Portugali –27, 6) Maximilian Walscheid Saksa –33. kesäkuuta. sija), 214 (–2): Tiia Koivisto Suomi 72+70+72, (jaettu 16. Saarasen ohella Pesä-Kiiloista palkittiin Jari Hiltunen. Götzis: Kv. lähtö, lv 2100 m: 1) Power Downhill/Panu Ahonen 17,0 (46,64), 2) Knows Mana 18,0 (3,83).3) Real Poppy 17,6 (8,74).4) Honor Boost 18,3 x (4,74). 6. Uran parhaina palkittiin lukkari Vili Ruuska, joka löi vieraiden avausjakson juoksun. Toto4 voitto-osuus: 5,82. Rovaniemi .... Bernal voitti kevään Girossa kaksi etappia. Miehet, 22-v, 20 km: 1) Joni Hava EspTa 1.27.32. –?Ulkopeli on ollut alkukaudella koko ajan hyvällä tasolla, mutta kotiuttaminen on ollut vaikeaa. Toisella jaksolla NPT hurjasteli kolmanteen vuoroon viisi juoksua ja peli oli sillä selvä. 9. sija), 219 (+3): Krista Bakker Suomi 73+72+72 (jaettu 43. Pesä-Kiilojen voiton avaimena oli tiivis ulkopeli. Päivän Duo: 1-13, kerroin: 6,64. Seuraava klassikkokisa – Ranskan ympäriajo – käynnistyy Brestistä 26. Toto (114-9): 3,21 2,98-6,51-12,44 32,77. Bernal voitti Ranskan ympäriajon kesällä 2019. Naisten suomensarja pohjoislohko Oulunsalo II Simo 1-2 (4-0, 3-4, 1-3). 4 1 3 23– 38 2 Tyrnävä .........3 3 6– 75 Miesten suomensarja länsilohko Laihia Kannus II 2-0 (2-1, 3-1). Pelivaihto 52?445,40 e. Siitä lähtien ”maglia rosa” pysyi aktiivisesti ajaneen Bernalin päällä, vaikka kolumbialainen osoittikin haavoittuvuuttaan viimeisen viikon vuoristoetapeilla. Neljännen tasoittavalla Kuulan kiri riitti vain kolmeen kavennusjuoksuun. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Cheap Thrills/Santtu Raitala 15,4 (2,02), 2) Shiny Boss 15,5 (19,96).3) Madam’s Viggo Boy 15,8 (15,21).4) Natasha Love 16,6 (42,59). 7. Toto (6-2-8): 1,78 1,23-1,79-3,01 5,16. 2 Pyöräily Milano: Italian ympäriajo, 21. Toto (5-1-12): 2,51 1,60-2,92-8,38 14,21. Kotiutusosasto on kokenut myös loukkaantumisia, kun lyöjäjokeri Kai Pätsi loukkasi jalkansa lauantain aamutreeneissä ja on toistaiseksi sivussa. sija), 275 (–9): Lauri Ruuska Suomi 66+71+74+64 (jaettu 25. Naiset, 20 km: 1) Elisa Neuvonen LappUM 1.38.53. 5. 2 Ravit Härmä: 1. Neljä juoksua lyönyt, kärkkärisaldon 7/8 naputtanut Jani Moilanen pokkasi ansaitusti kakkospalkinnon. Toto (14-12-9): 2,02 1,24-2,883,64 37,80. Bernal, 24, osallistui Giroon ensimmäistä kertaa urallaan. Kärki Teemu Hollanti ja Juho-Pekka Kujala saivat merkinnät tuotujen tilastoon. Farsö: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu (palkintoarvo 1,5 miljoonaa euroa): Lopputulokset: 263 lyöntiä (21 alle parin): Bernd Wiesberger Itävalta 66+65+68+64, 268 (–16): Guido Migliozzi Italia 69+68+68+63, 269 (–15): Jordan Smith Englanti 70+67+67+65, Richard Bland Englanti 66+69+68+66, Jason Scrivener Australia 70+67+66+66, 270 (–14): Josh Geary Uusi-Seelanti 69+66+68+67, Alexander Björk Ruotsi 71+63+66+70, ...274 (–10): Tapio Pulkkanen Suomi 72+67+68+67 (jaettu 19. lähtö, sh 2100 m: 1) Hymynpilke/Esa Hakkarainen 30,3 (2,86), 2) Apila-Anneli 30,3 (4,78).3) Tosi Innokas 29,6 (8,52).4) Patulaine 30,9 (7,94). Naiset, 22-v, 20 km: 1) Anniina Kivimäki LapVi 1.39.56. poissa: 7. sija).. Pesä-Kiilat piti Simon nollilla 2 Pesäpallo Miesten suomensarja pohjoislohko Kajaani Sotkamo III 2-1 (5-7, 1-0, 0-0, 2-1), Oulu II Tyrnävä 2-0 (16-0, 8-0), Rovaniemi Ylivieska II 2-0 (10-8, 7-1), Haapajärvi Simo 2-0 (2-0, 4-0). Loppuottelu: Emilia Soini ESRC–Emilia Korhonen ESRC 11–5, 11–7, 11–8. Laihia vei kolmostilanteet 17–15 ja pystyi ottamaan paremmin etenijää kotiin. Bernal voitti myös nuorten ajajien kokonaiskilpailun. Naiset, 19-v, 10 km: 1) Heta Veikkola LapVi 47.39, 2) Ellen Seisto EspTa 51.08. Naiset: 1) Marika Salmi OSU 111+41, 2) Päivi Konttinen P-HA 78+29, 3) Anu Salomaa LAS 82+23. Bernal voitti kolmiviikkoisen kokonaiskilpailun 1.29 minuutin erolla Italian Damiano Carusoon, joka pystyi sunnuntain aikaajossa kuromaan eroa umpeen puoli minuuttia. EPA/LUCA ZENNARO HAAPAJÄRVI Nousutavoitteella suomensarjaan lähtenyt Haapajärven Pesä-Kiilat otti sunnuntaina kauden ensimmäisen kolmen pisteen voiton, kun Simon Kiri kaatui jaksoin 2–0 (2–0, 4–0). 8. Troikka: 219,43. Miia Sillman Suomi keskeytti. Loppuottelu: Miko Äijänen JSK–Jami Äijänen JSK 5–11, 11–9, 5–11, 11–3, 11–6. Pronssiottelu: Riina Koskinen HSRC–Meeri Särkkä HSK 11–9, 11–6, 11–2. *Ei koske pakettihintaisia silmälaseja tai toinen linssi pintoineen tarjousta VARAA AIKA OPTIKOLLE puh. Tasaisessa pelissä Ura kaatui kotiutusten tehottomuuteen. NPT jälleen Kuulaa parempi Juha Savela Kolumbialainen Egan Bernal vei nimiinsä tämän vuoden ensimmäisen klassikkoetappikisan, Italian ympäriajon. 4. moniottelukilpailut: Naiset, 7-ottelu: 1) Xenia Krizsan Unkari 6?651 (kk), 2) Anouk Vetter Hollanti 6?536, 3) Kendell Williams USA 6?383, 4) Maria Huntington Suomi 6?318 (kkk), 5) Vanessa Grimm Saksa 6?316, 6) Adrianna Sulek Puola 6?315, 7) Emma Oosterwegel Hollanti 6?308, 8) Yorgelis Rodriguez Kuuba 6?293. Toto4 voitto-osuus: 2,62. 3. Toto (4-13-11): 7,59 3,16-1,69-3,57 24,84. Pronssiottelu: Matias Tuomi ESRC–Jaakko Vähämaa ESRC 6–11, 11–5, 16–14, 11–7. Ensimmäinen niistä tuli yhdeksännellä etapilla, jolloin hän myös sai kilpailua johtavan rosapaidan ylleen. Toto4 pelivaihto 13?839,40 e, voitto-osuus 6,71 e. 4 3 1 48– 20 9 Muhos ...........3 2 1 20– 13 8 Kempele II .....3 2 1 48– 12 7 Haapajärvi .... Ensimmäisen jakson NPT käänsi edukseen kolmannessa vuorossa, kun kotijoukkue takoi siihen seitsemän juoksua. Kakkospalkinnon sai Sami Lundström, joka rakenteli varmasti tilanteita (kärkilyönnit 6/7). poissa: 9, 15. Kolmanneksi sijoittunut britti Simon Yates jäi Bernalista runsaat neljä minuuttia. Toto (6-2-11): 46,64 3,77-2,00-2,50 44,46. Toto (5-8-11): 2,86 1,77-2,92-1,92 7,46. Tällä kertaa NPT:n voitto kirjattiin numeroin 2–0 (10–8, 7–1). Bernal vei Giron ensiyrittämällä Egan Bernal juhlii Italian ympäriajon voittajana. Toinen jakso oli kopio, sillä myös tällä kertaa Rovaniemi karkasi kolmannessa vuoroparissa. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa A16 Lisäale -100 € ,**Etu voimassa silmälasien ostajalle, ei koske pakettihintaisia silmälaseja tai aurinkolasitarjousta. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Liinan Liekki/Juha Kurhela 26,5 (3,21), 2) Wauhti 24,9 (45,45).3) Larsman 25,8 (33,66).4) Hipatsu 26,0 (22,72). Laihian Luja oli niukkajuoksuissa länsilohkon ottelussa parempi 2–0 (2–1, 3–1). Huolissaan ei pidä olla, kausi on vasta alussa, pelinjohtaja Tero Kivelä totesi. sija), 218 (+2): Elina Nummenpää 72+73+73 (jaettu 40. Naisten suomensarja länsilohko Ylihärmä Alajärvi 1-2 (2-4, 9-1, 2-3). Toisella jaksolla sisäpeliinkin löytyi tehoja, kun Konsta Saaranen puhkaisi kakkosrajan kunnarin ja kahden tavallisen arvoisesti. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Troopers/Juha Länsimäki 14,8 (2,01), 2) M.T.Kopitar 15,6 (6,74).3) Cheri Sane 15,7 (8,67).4) Catahecassa Zest 15,8 (36,43). sija). Toto (13-8-3): 2,01 1,13-1,771,82 12,40. lähtö, Toto4-1, sh 2100 m: 1) Wanttera/Hannu Hietanen 27,0 (2,51), 2) Kotorinnan Topi 28,0 (13,47).3) Erehys 25,8 (39,47).4) Vuaran Viima 27,5 (5,26). Poikien Superpesis lohko B Raahe Siilinjärvi 2-0 (13-6, 8-1). Kuulan parhaana palkittiin kunnarin lyönyt kärkietenijä Juho Matola, joka onnistui kärkilyönneissään saldolla 8/9
Aika monelle ikäiselleni olen opin eteenpäin vienyt. Joku hinkkasi pussia kaksin käsin, joku sihtasi muutaman sentin päästä, ja näkyipä yksi raottavan maskia ja kostuttavan sormensa. Oikealla kiinni oikean kahvan yläpäästä, ja siitä nyppäset yläoikealle. Tallin nimi tuotiin artikkelissa esille, ettei muita alueen talleja vedettäisi vahingossa mukaan tähän etovaan soppaan. Kuinka pariskunta sai lapset ja nuoret uskomaan ylivoimaiseen valtaansa. lapsiin ja nuoriin kohdistuneista seksuaalisista teoista ja häirinnästä. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Eikä ole olemassa sellaista aikuisen ylivaltaa, joka voisi nousta lapsen ja nuoren oman kodin yläpuolelle. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Lähetä viesti numeroon 13525. Se imee syövereihinsä, saa eristäytymään muista tai etsimään apua. Lapsen ja nuoren elämänkokemus on kovin toisenlainen kuin aikuisella. Siihen on osallistettava yhteistyökumppaneina asiantuntijaorganisaatioita ja otettava mukaan kaikki kunnan hallintoalueet. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. ”Ja mitäs hedelmiä, no omenoita nyt ainakin.” Kun yritin vanhuksen kömpelöillä nakkisormillani muovipussia avata, kuulin ihmettelyn: ”Mitä sinä pappa oikein hiblaat?” Kun päivittelin pussin puoliskojen olevan tiukahkosti yhdessä sain neuvot: ”Ota itestäs kattoen pussin vasemman kantokahvan juuresta kiinni vasemmalla kädelläs. Ehkä varusteet kuvaavat myös tyyppiä, jonka ei tarvi muovipussin kanssa tapella.” Kun seurasin lajitoverieni toimintaa totesin tyytyväisyydekseni, etten ainoa tumpelo ollut. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Maanantai 31. Nuoren syrjäytymään, voimaan pahoin ja aikuisen vetäytymään kuoreensa tai katkeroitumaan. He ansaitsevat avun, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Jutussa kerrottiin mm. YHTEISKUNNASSA on oltava rajat sopivuudelle. On esimerkin omaisesti valettava rohkeutta väkivallan kokijoiden kokemusten kohtaamiseen ja heidän auttamiseensa. Se saa lapsen surulliseksi, kiukkuiseksi tai jopa vahingoittamaan itseään. Mari Kerola, toiminnanjohtaja Kuntavaaliehdokas (kesk.) Kannus Ohjelma väkivallan nollatoleranssista kuntiin Yhteiskunnassa on oltava rajat sopivuudelle. Se syö itsetuntoa, synnyttää kaiken myrkyttävää häpeää ja syyllisyyttä. Olen jo eläkeläinen ja sihtaan ruokien ostoni aamuun, jolloin kaupassa ei juuri muita ole. Poikkeuksista päättää toimitus. Tämän vuoksi kotiväen on saatava lapsi ja nuori vakuuttumaan siitä, että kaikesta, ihan kaikesta, saa ja pitää kertoa. Mikään tunne ei oikeuta väkivaltaan. Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti jo keskiviikkona, että tapauksessa on selkeitä viitteitä muun muassa törkeisiin seksuaalirikoksiin. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Oman lisänsä juttuun toi se, että tallikiinteistön omistaa Turun Eläinsuojeluyhdistys (TESY), jonka kanssa omistajapariskunta oli tehnyt pitkään yhteistyötä ja ollut viime vuodet myös mukana aktiivisesti yhdistyksen toiminnassa. Toissapäivänä lähti mukaani luonani kyläilevä tyttärentytär Sara. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Lähisuhdeväkivaltaa, suhteessa lapsiin, vanhuksiin, puolisoon, sisaruksiin. Myös somessa nuoria uhreja väheksyttiin ja tässä vaiheessa tallin pitäjäkin kuittasi väitteet sillä, että ”joku oli vetänyt herneen nenäänsä”. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Tämä pinnan alla piilevä ilmiö on luultavasti paljon suurempi kuin osaat kuvitella. Väkivallan kierteen katkaisu on yksilölle vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Väkivaltaa ei saa väheksyä, siloitella tai piilottaa neutraalien ilmaisujen alle. Vainoa, seuraamista fyysisesti tai sosiaalisessa mediassa, piinaamista, mustamaalausta. Heti jutun julkaisun jälkeen TESY aloitti kampanjoinnin pariskunnan puolesta väittäen nuoria valehtelijoiksi. Näköjään voi seitenkymppinenkin jotain uutta oppia. Väkivalta on aina valinta, se on teko jota emme saa sallia millään elämän osa-alueella. Mitäpä, jos uskottais nuoria. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Ne jäävät usein jopa alan ammattilaisilta sanoittamatta, koetaan, että jotain outoa tässä kuviossa on, mutta mitä. Verho jonka liepeestä et saa otetta tai näe mihin se ulottuu. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Ja mitä tekivätkään aikuiset ensimmäiseksi kun artikkeli julkaistiin. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Silloin pussi aukeaa ihan itestään oikean kahvan alaosasta.” Näinhän se toimi. TESY kertoi tiistaina lopettaneensa yhteistyön tallin kanssa ja Facebookin kommentointi oli poistettu. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Kahden metrin turvaväliä noudattaen. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Ihmetystä herättää myös se, ettei poliisi ole aikaisemmin asiaa tutkinut, vaan siihen tarvittiin alueen maakuntalehti. Nämä nuoret eivät ole poliisin mukaan ilmoittaneet aikaisemmin asiasta pelon ja uhkailun takia. Yhteiskunnan on luotava turvaa ja vakautta. Niitä on viljalti lisää. Väkivallan keinot on moninaiset, salakavalat ja muuttavat muotoaan. Väkivallasta tulee puhua, siihen tulee uskaltaa puuttua ja sitä tulee rohkeasti sanoittaa. TARVITSEMME kuntiin laajalti koko sektorille asiantuntemusta ja kykyä tunnistaa väkivallan muotoja. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Nämä nuoret eivät ole poliisin mukaan ilmoittaneet aikaisemmin asiasta pelon ja uhkailun takia. Me tarvitsemme yhteiskunnan, jossa kaikki kiusaaminen ja väkivalta on kiellettyä ja sitä myös vaaditaan. Kiusaamista, kouluissa, työyhteisöissä, harrastuksissa. Sopivalle kielenkäytölle, puheelle ja keskinäiselle kunnioitukselle. Väittivät nuoria valehtelijoiksi! Kuinka tällaisessa ilmapiirissä lapset ja nuoret uskaltavat kertoa kokemistaan vääryyksistä. Sopivalle käytökselle, ihmisen kehon ja mielen loukkaamattomuudelle. Kunnissa on luotava valtuustotasoinen ohjelma väkivallan kitkemiseen. ”Muistatko kun irvailit, että koronaa voi torjua pitämällä kuulokkeet korvilla ja repimällä housun polven rikki. TOUKOKUUTA 2021 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Kiittelyni kuitattuaan sanoi Sara teini-ikäisen viisaudellaan. Sinunkin tuttavapiirissäsi on ihmisiä, jotka kärsivät tai ovat kärsineet väkivallan eri muodoista. V arsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi perjantaina naantalilaisen hevostallia pyörittäneen pariskunnan. Keino pätee kuulemma isompiinkin pusseihin, aina kahvallista jätesäkkiä myöten. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Turun Sanomat oli valmistellut uutisen julkaisua huolellisesti muutaman viikon ajan, ja se pohjautui kymmeniin haastatteluihin. Näin, koska kerran moisilla varusteilla oleva ei käytä maskia. He ovat vaienneet tapahtumista, koska tallin aikuiset ovat saaneet heidät uskomaan, että niin poliisi kuin eläinsuojeluyhdistys on pariskunnan puolella ja jotain pahaa saattaisi tapahtua, mikäli tallin tapahtumat tulisivat ilmi. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Turun Sanomat julkaisi maanantaina laajan artikkelin, jossa kerrottiin, että SR Tallilla olisi kymmenen vuoden aikana kaltoinkohdeltu sekä eläimiä että lapsia ja nuoria. KOLUMNI Tiina Ruotsala tiina.ruotsala@kpk.fi. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Jaakko Iho, Kokkola Teinineidin kanssa kaupassa Se on päälle painuva pimeä peite
Katuverkoston suunnittelussa on myöskin huomioitava turvallisuus ja liikennemelun eliminoiminen asuinalueilla. Nyt kun vihdoinkin olemme saaneet hienon turvallisen ja toimivan tunnelin radanalitusta varten, joka mahdollistaa joustavan liikennöinnin länsi-itäsuunnista, edellyttää myöskin toimenpiteitä Raatihuoneenkadun osalta. Moni sairaanhoitopiiri on jo aikaisemmin vapaaehtoisesti päättänyt hoidon yhteensovittamisesta. Meidän aikuisten pitää näyttää esimerkkiä myös lapsille, kuinka rakennetaan yhteistä, osallistuvaa ja mukaan kutsuvaa Kokkolaa. On tärkeää, että Kruunupyyn asukkaat niin nopeasti kuin mahdollista voivat tuntea turvallisuutta siitä, että hoito toimii tulevaisuudessa yhtä hyvin kuin tähänkin mennessä. Uudistuksen kaikkein tärkein tavoite on turvata hyvä ja tasavertainen sosiaalija terveydenhuolto koko maassa. Soite teki sen jo pari vuotta sitten ja Pohjanmaa on parhaillaan tekemässä samaa. Ihmiset ovat tulleet ja lähteneet aina. MIELIPIDE MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B2 Joustava ja turvallinen liikkuminen on erittäin tärkeä viihtyvyystekijä kaupunkilaisille. Vareksentien ja Hakkelintien liikenneongelmat, jotka vielä korostuivat lumisen talven aikana. Raatihuoneenkadun liikenteen avaaminen kaksisuuntaiseksi on todella tärkeä parannus liikenteen sujuvuuden takia. Uuden Fäbodantien suunnittelussa pitää erityisesti liikenteen aiheuttamiin meluhaittojen poistamiseen panostaa, koska tie tulee menemään valmiiden asuinalueiden läpi Länsiväylän jatkeena (Kirjurinti / Oinaansaarentie). Itäisenrengastien-KolpintienPohjanlahdentien risteys on myöskin verenpainetta nostattava sumppu. Kukaan ei voi kotiutua yksinään vaan kotiutuminen vaatii meiltä kaikilta oman osamme tekemistä. Kotiutumisen prosessi on aina kaksisuuntainen ja jokaisen yhteisön jäsenen yhteinen asia ja vastuu. Siksi siihen on panostettava. Siinä todetaan, että ”Erityisesti Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueiden tulee sote-uudistuksen toimeenpanoa valmistellessaan ja alueellista yhteistoimintaa suunnitellessaan pyrkiä minimoimaan uudistuksesta johtuvat mahdolliset kielteiset muutokset asukkaiden palveluihin. Selvää on, että maailman tapahtumat ja ihmisten kohtalot kietoutuvat toisiinsa joskus hyvinkin ennalta arvaamattomalla tavalla. POLIITTINEN TAHTO on selvä?–?rakenteet, jotka toimivat tänä päivänä on voitava säilyttää myös tulevaisuudessa. UUDISTUKSEN toimeenpanossa on tärkeää, että Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueet pyrkivät löytämään yhteisen ratkaisun joka mahdollistaa toimivan yhteistyön säilyttämisen ja kehittämisen. Tarvitsemme turvallisen paikan, jossa voimme tutustua toisiimme mieluisan olemisen ja tekemisen ohessa. Henkilökohtaisesti toivon, että voitaisiin nopealla aikataululla olla yhtä mieltä sopimuksesta, jotta se olisi valmis hyvissä ajoin ennen kuin hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat työnsä. Hallitus on pyrkinyt siihen, että uudistus sopeutetaan paikallisiin olosuhteisiin ja siksi esimerkiksi Uudellemaalle on luotu erityisratkaisu. Lupamenettely on mutkikas ja hidas ja hankaloittaa myös yritysten toimintaa. Yksi asia on kuitenkin yksinkertainen ja selkeä: Kokkola on meidän kaikkien yhteinen koti. Mielestämme oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin itse välillisesti johtama Sote-organisaatio rikkoo tällä vilpillisellä menettelyllä räikeästi julkisuusperiaatteita, salaamalla Kruunupyyn kuntalaisilta, vaikuttavuudelta erittäin tärkeää tietoa. Ehkäpä olet käynyt naapurikunnassa Pietarsaaressa After Eight -kulttuurikahvilassa. Jokainen voi asettaa ajatuksissaan itsensä tulijan saappaisiin ja ehkä oletkin niissä. Kruunupyy on itse asiassa ollut esillä sote-uudistusta käsittelevässä ministerityöryhmässä monta kertaa. Kruunupyy on yksi niistä, se kuuluu Pohjanmaahan, mutta tekee yhteistyötä soteja pelastuskysymyksissä Soiten ja Keski-Pohjanmaan kanssa. Hallitus seuraa yhteistoiminnan suunnittelun etenemistä alueen palvelujen saatavuuden turvaamiseksi.” Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan samalla linjalla kuin ministerityöryhmä. Uudistuksessa on myös kyse rakenteiden muutoksesta, mutta ne muutokset eivät tule erityisemmin näkymään tavallisille kuntalaisille. Myös kokkolalaiset ovat muuttaneet ulkomaille kautta maailman sivu; tarinat ja syyt yhtä moninaiset lähtemiselle kuin tulemisellekin. Yksi erittäin paha on mm. Kruunupyyn Perussuomalaiset ovat vaatineet saada raportin päätelmiä ja johtopäätöksiä julki, siltä osin mitä koskevat Kruunupyyn nykytilannetta ja tulevaisuuden vaihtoehtoja. Thomas Blomqvist, Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri (r.), hallituksen soteministerityöryhmän jäsen Soteja pelastussopimus tavoitteena Kruunupyylle Siirtolaisuus, tai oikeastaan maahanmuuttajuus tuntuu puhuttavan myös Kokkolassa. Tämä ongelma täytyy ratkaista. Ihana paikka! Kokkola on kansainvälinen kaupunki, joka tarvitsee moninaista ja monikielistä osaamista. Kiitos lapsille siitä, että näytätte usein meille aikuisille esimerkkiä ja muistutatte siitä, mikä on oikeudenmukaista. Tämä toteutuu parhaiten sopimuksen avulla. Joillain aloilla tarvitaan kipeästi osaamista rajojen ulkopuoleltakin työvoimapulaa paikkaamaan. Raatihuoneenkadun katusuunnitelma on valmis, joten nyt rakentamaan ,toki niin että rakentamisessa pyritään minimoimaan rakentamisen aiheuttamat haitat kadunvarrella olevien yritysten liiketoiminnalle. KOKKOLA TARVITSEE yhteisen olohuoneen, johon ovat aidosti tervetulleita kaikki. Faktatietoa kruunupyyläisille! Peter Albäck Kuntavaaliehdokas (ps.) Kruunupyy Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ajaa kaksilla rattailla Monet eri hallitukset ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan yrittäneet valmistella sote-uudistusta. Nyt näyttää siltä, että asia vihdoin etenee. Uudistuksen lakiesitys mahdollistaa sopimukset hyvinvointialueiden välillä. Vaasassa tehdyllä päätöksellä raporttia pidetään salaisena kuntavaalien yli, mikä oletettavasti on myös hämmentänyt asetetun Sote-työryhmän ja Soiten hallituksen jäseniä. Vaalikoneita täyttäessä sai hämmästellä kahtiajakoa etsiviä kysymyksiä: ”Kannatatko maahanmuuttajuuden lisäämistä kunnassasi?” Tämä kysymys on kummallinen. Tämä vaatii nyt korjausta. Muutamat kunnat tekevät tänä päivänä yhteistyötä maakuntarajojen yli. SDP:n kuntavaaliehdokkaat Mehmet Batman Eeva-Liisa “Catwoman” Kiiskilä Tiina “Wonderwoman” Isotalus Kokkola Tervetuloa kotiin!. Hyvinvointialueet kuitenkin päättävät viime sijassa, miten muutokset voidaan ottaa huomioon palveluita ja palvelukokonaisuuksia muodostettaessa. Pidetään huolta Kokkolasta ja pidetään huolta toisistamme. Motivaattorit ovat kovin moninaiset: toinen kartuttaa osaamistaan opiskellen, toinen rakastuu, toisen osaamista tarvitaan työelämässä, toinen pakenee turvattomuutta. Tärkeä kysymys onkin, mitä voin tehdä, jotta tulija tuntee itsensä aidosti tervetulleeksi yhteisöön. Kuinka voisit kotiutua paikkaan, johon et tunne olevasi tervetullut. Valiokunta antaa selkeän tuen ajatukselle sopimuksesta, kun se toteaa että palveluiden riittävästä ja yhdenvertaisesta saatavuudesta on syytä huolehtia myös niissä tapauksissa, joissa kunta on ennen uudistusta kuulunut yhteen maakuntaan ja toisessa maakunnassa olevaan sote-yhteistyöalueeseen ja jonka palvelut uudistuksen jälkeen järjestetään hyvinvointialueiden välisellä sopimuksella. Sote-palveluiden yhteensovittaminen olisi uudistuksen mukaan pakollista 21 hyvinvointialueelle sekä Helsingille. Ministerityötyhmä teki asiasta yhteisen pöytäkirjamerkinnän viime syksynä. Tärkeän Satamatieprojektin yhteydessä tähän ei kiinnitetty suunnittelussa tarpeeksi huomiota. Risteykseen täytyy teknisen lautakunnan enemmistön jo kolme vuotta sitten tekemän päätöksen mukaisesti rakentaa kiertoliittymä. Näitä liikennesumppuja on useilla eri asuinalueilla. Tämän lisäksi menettely rikkoo myös selvästi yleistä hyvää hallintotapaa vastaan. Olemme yksimielisiä siitä, että Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sopimuksen avulla on mahdollista varmistaa, että kruunupyyläiset myös tulevaisuudessa voivat käyttää turvallisia ja toimivia hoitoketjuja Kokkolassa. Tämän päivän Kokkola on monikielinen ja -kulttuurinen kaupunki, osa lapsistamme ja nuoristamme taitaa jopa sen seitsemää kieltä sujuvasti. Näin menettely evää kruunupyyläisten äänestäjien perustuslaillisia oikeuksia saada oikeaa nykyhetken faktatietoa vaihtoehdoista kunnan tulevista mahdollisista Sote-järjestelyistä. Ei toisen enempää tai vähempää. Sopimuksissa voidaan päättää, miten sosiaaliterveydenja erikoissairaanhoito sekä pelastuspalvelut järjestetään. Yhteiskunnassa tarvitaan lisää kunnioittavaa ja rakentavaa keskustelua. Jarmo Ittonen, Kuntavaaliehdokas (vas.), Pietarsaari Joustava liikkuminen Pietarsaaressa Kruunupyyn Perussuomalaiset ovat pyytäneet saada lukea RKP:n johtaman Vaasan hyvinvointialueen tilaaman Talent Vectian ja Jarmo Korhosen tekemän konsulttiraportin, jossa käsitellään Sote-lain määräämiä reunaehtoja ja vaikuttavuutta mahdollisen yhteistyösopimuksen syntyyn Vaasan ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueiden kesken, koskien Kruunupyyn tulevia terveysja sosiaalipalveluja unohtamatta pelastuslaitoksien toimintaa. Faktatieto ilman katteettomia lupauksia luo kestävän pohjan äänestyskäyttäytymiselle meneillään olevassa kuntavaalissa. Pohjanmaan ja Keski-pohjanmaan Sotetyöryhmän puheenjohtaja, Uudenkaarlepyyn kaupunginjohtaja Mats Brant (r.) on kieltäytynyt luovuttamasta raporttia Kruunupyyn Perussuomalaisille ja siten myös kunnan äänestäjille. Kruunupyyn perussuomalaiset tuomisevat jyrkästi kaikissa tilanteissa tämäntapaisen moraalittoman sumutustoiminnan harjoittamista
KEKSI-KUVASTA JOKAISELLA RIVILLÄ YLHÄÄLTÄ ALAS YKSI HAHMOISTA ON ERILAINEN. LÖYDÄTKÖ NE. JA RIV ILL Ä 3 VA LK OIN EN T-P AIT A.. 20/21 LABYRINTTI HERTTINEN SENTÄÄN, NÄKYVISSÄ LENTÄVIÄ LAUTASIA! MITEN PÄÄSET TIEDOTUSKESKUKSEEN RAPORTOIMAAN NIISTÄ VALTION JOHDOLLE. MIKÄ KIRJAIMISTA ON YKSINÄINEN. KAIKKIA MUITA YLLÄOLEVISTA KIRJAIMISTA ON KAKSI KAPPALETTA PAITSI YHTÄ. VA ST AU S: RIV ILL Ä 1 NU ME RO LT A 3 PU UT TU U KÄ SI. LASTEN PULMAT MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B3 Piil ola use en rat kai sul aus e: Pat a-k ort ti sym bol oi aat elia . RA TK AIS U: N. SIS ÄÄ N KIMURANTTI JUTTU... RIV EIL LÄ 2 JA 4 SU UT OVA T ER ILA IS ET
tekstillä ja pienellä ristillä varustetun kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin kauniin muistokiven paljastuksen jälkeen laskivat sille seppeleen idean isä Sakari Sadinkangas ja Janne Laakso. Ylioppilaslakki on Tuulalle ja koko perheelle niin iso juttu, että lakkiaiset tietenkin järjestetään. Loput ovat hajauttaneet kirjoituksensa niin, että Gaudeamus igitur soi heille ensi syksynä. Katovuosien muistomerkki Lampille Kirsi Haapala KOKKOLA Ensimmäiset Kokkolan yhteislyseon etälukion oppilaat painavat valkolakkinsa päähän. ”Toiset ovat vaivaansa nääntyneet ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille” on teksti, joka on luettavissa Toholammin kirkkomaalla helluntaina paljastetusta katovuosien nälkään kuolleitten muistomerkistä. Jumalanpalveluksen jälkeen siirryttiin patsaan äärelle, missä Toholammin torvisoittokunta soitti. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Ilman heidän ja mieheni Heikin panostusta ja uhrauksiakin ei lyyraa lakissani nähtäisi, Tuula sanoo onnellisena. Siihen en tiedä vielä vastausta, mutta minulle tämä on tärkeä juttu. Lintsaaminen ja laiskottelu eivät kuitenkaan kuulu etälukion rehtorin Antti Saaren mukaan etäopiskelijoiden heikkouksiin. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Viime syksynä hän aloitti ylioppilaskirjoitukset, jotka saattoi tänä keväänä päätökseen. Vanhin poikani Jaakko jäi kotiin maatilamme töihin, että äiti pääsi kouluun. Nyt etäopiskelijoista valmistuu kaksi ylioppilasta. Ensi vuonna on sitten Jaakon aika lähteä opiskelemaan. Hän haluaa nyt vain iloita valkolakistaan, eikä vielä suunnittele tulevaa. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. -Matt. Kirjoituksiin pänttääminen oli minulle mieluista, vaikka raskasta. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Aina silloin tällöin joku kysyy, että mitä sinä nyt sillä ylioppilastodistuksella teet. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Hän on hankkinut kirjastoalan merkonomitutkinnon etäopiskeluna. Johtaja Mikko Annala piti patsaan paljastuspuheen, jossa hän käsitteli noiden katovuosien tapahtumia ja totesi, että noina vuosina 1866-1868 Toholammilla kuoli yhteensä 436 henkeä nälkään. Toivonkin kovasti, että kanssani tulisivat juhlimaan mahdollisimman moni vanha ja uusi ystävä. Kirjat ovatkin Tuulan suuri rakkaus. Kolmen lapsen äiti jaksaa korostaa taustajoukkojensa merkitystä urakassaan. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. TUULALLE etäopiskelu oli tuttua jo ennen lukio-opintoja. Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Ensi vuonna on Juho-pojan vuoro päntätä kirjoituksissa. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. JATKO-OPISKELUSTA Tuula ei osaa vielä sanoa juuta eikä jaata. Paljastusjuhla muodostui erittäin kauniiksi ja lämminhenkiseksi juhlatilaisuudeksi kauniin helluntaipäivän luodessa oman osansa juhlan onnistumiselle. Tytär Merja on lakkinsa jo ahkeroinut. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Kaikkiaan yhteislyseon etälukiossa pänttää kolmisenkymmentä oppilasta. Luonnonkivestä muotoiltu, em. He ovat varsin motivoitunutta ja ahkeraa väkeä. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Ylioppilaaksi oman olohuoneen hämystä. Tuula on perheen toinen ylioppilas. Heillä on intoa runsain mitoin enemmän kuin päivälukion opiskelijoilla, Saari sanoo. Kaikki työja kurssikaverit ovat tervetulleita. Klikkaa luo tunnukset. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B4 Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Yksi haave on nyt toteutunut. 28: 20 1 1 Nimipäivä tänään: Helka, Helga (suom.), Helge, Helga (ruots.), Erjo, Ermo (ort.). Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. LOHTAJALAINEN Tuula Kailajärvi on uurastanut etäopiskelijana kolme vuotta. Karjatilan pyörityksestä ei Tuula aikaisemmin ole ehtinyt nipistää aikaa opiskelulle, vaikka ylioppilaslakin saaminen on keskikoulusta lähtien ollut haaveena. Asenna sovellus ja avaa se. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Lasteni tuki on ollut ihanaa. Lukio on raskas tie kenelle tahansa päätoimisestikin opiskelevalle saati iltaisin omatoimisesti opiskelevalle. Kukaan ei ole vahtimassa, jos iskee halua vaikka lintsata päivän hommista. Olen todellinen lukutoukka
MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B5 Janita Virtanen/STT Jopa joka kymmenes suomalaislapsi kärsii yksinäisyydestä. Pajamäen mukaan merkittävä rooli on myös niillä vanhemmilla, joiden lapsilla on paljon kavereita. Jaakkolan mukaan vanhemmat ja ryhmien ohjaajat pitävät nykyään paremmin huolta siitä, ettei kukaan lapsista jäisi yksin. On epäreilua vaatia lapselta jotakin, jonka merkitystä ei ole avattu hänelle, Pajamäki huomauttaa. Lasten sosiaalisten taitojen juuret ovat Pajamäen mukaan varhaisissa, hyvissä ihmissuhteissa – eli käytännössä oman perheen ja läheisten piirissä. Kuvassa lapsia päiväkodin portilla Helsingissä. Lapsi saattaa olla esimerkiksi temperamentiltaan herkästi tulistuva, ja kontaktit muihin lapsiin voivat kehittyä helposti riidoiksi. Yksinäisyys ei välttämättä tarkoita sitä, että lapsella ei ole lainkaan kavereita. Vanhemmat voivat ottaa asian puheeksi esimerkiksi tällaisilla kysymyksillä: Onko ryhmässänne ketään, joka on jäänyt yksin. Kavereilla on kuitenkin usein suuri merkitys myös pienten lasten elämässä. Sen sijaan merkittävä muutos on tapahtunut siinä, että Suomessa ymmärretään entistä paremmin yksinäisyyden riskejä ja mahdollisia vaikutuksia lapsen kasvuun. –?Huolta herättävät myös entistä nuoremmat, jopa päiväkoti-ikäiset lapset, Pajamäki huomauttaa. Esimerkiksi kiusaamiseen puututaan herkemmin ja vuorovaikutusja kaveritaitoja opetellaan lapsiryhmissä aiempaa enemmän. –?Vanhempien olisi hyvä uskaltautua puhumaan lapsille suoraan myös siitä, mitä ulkopuolelle jättäminen ja kaverittomuus tarkoittaa ja mitä vaikutuksia sillä on lapselle. Jaakkolan mukaan yleisesti ottaen ja pidemmällä aikavälillä lasten kokema yksinäisyys ei tutkimusten perusteella näytä lisääntyneen. Nämä suhteet muokkaavat käsitystä itsestä ja muista arvokkaana ja ovat myös empatiakyvyn syntymisessä tärkeänä pohjana. –?On todella tärkeää saada lapsi ymmärtämään, ettei hänessä ole vikaa, vaikka hänellä ei olisi kavereita. Nämä lapset voivat omalta osaltaan vaikuttaa siihen, ettei ketään jäisi ulkopuolelle. Yksinäisyydellä on selvä yhteys esimerkiksi masennukseen ja syrjäytymiseen. Riskit ovat sitä suuremmat, mitä pidempään yksinäisyys jatkuu. Miksi hän on yksin. Olisiko tilanteelle mahdollista tehdä jotakin. Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) auttavien puhelinten päällikön Tatjana Pajamäen mukaan kaverittomuus ja yksinäisyyden kokemukset ovat jo pitkään olleet kestoaiheita lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissä. –?Kaverittomuudesta kärsivä lapsi saattaa tuntea itsensä näkymättömäksi, mistä syystä on todella tärkeää, että hän tulee kotonaan nähdyksi – hänen mielipiteitään kuullaan ja kysytään ja hänen tunteiden ilmaisuaan otetaan vastaan. Korona-aikana kaverusten leikit ovat saattaneet jäädä tavallista vähemmälle, mikä on voinut lisätä lasten yksinäisyyttä, kertoo Väestöliiton parija perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola. Sen sijaan vanhempain puhelimessa ja chatissä aihe on alkanut näkyä viime vuosina selvästi aiempaa enemmän. Jaakkola muistuttaa, että harrastukset usein auttavat kaverisuhteiden luomisessa. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER. PAJAMÄEN mukaan lapsen kaverittomuutta voivat selittää yhtä lailla lapsen persoonaan ja yksilöllisiin valmiuksiin kuin myös lapsiryhmän toimintaan ja dynamiikkaan liittyvät asiat. Yksinäisyydellä on selvä yhteys esimerkiksi masennukseen ja syrjäytymiseen. Jo päiväkoti-ikäisten lasten yksinäisyys huolettaa Korona on voinut muuttaa lasten kaverisuhteita ja lisätä yksinäisyyttä. Silti hyvänkin hoivan saanut lapsi tarvitsee treeniä samanikäisten lasten kanssa toimimisessa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki ohjeistaa vanhempia ylläpitämään lapsen itsetuntoa ja luomaan toivoa siihen, että hän tulee vielä löytämään itselleen kaverin. Riskit ovat sitä suuremmat, mitä pidempään yksinäisyys jatkuu. –?Vaihtoehtoisesti myös hyvin arat ja sosiaalisissa tilanteissa varautuneesti toimivat lapset saattavat kokea leikkiin liittymisen vaikeaksi ilman aikuisen tukea, ohjausta ja rohkaisua, Pajamäki kuvailee. –?Lapselle vuosi on todella pitkä aika, ja kaverisuhteet voivat muuttua nopeastikin, Jaakkola toteaa. Suuri merkitys on myös lapsiryhmän sisäisellä kulttuurilla. Lapsi voi myös pyrkiä ottamaan muiden lasten parissa hallitsevan roolin, mistä syystä kavereita voi olla vaikea löytää tai ylläpitää ennen kuin lapsen kaveritaidot kehittyvät. Ulkopuolelle jäämisen kokemus on hankala tunne pienellekin lapselle, ja usein auttaa jo paljon, jos tunteen uskaltaa jakaa läheisen kanssa, Jaakkola sanoo. Vanhempi voi yhdessä lapsen kanssa miettiä, miten tilannetta olisi mahdollista muuttaa: miten muita lapsia voisi pyytää leikkimään, millaisista asioista heille voisi jutella ja miten kannattaisi toimia tilanteessa, jossa kokee jäävänsä ulkopuolelle. Pajamäen mukaan taitavat ryhmänohjaajat päiväkodeissa, kouluissa ja harrastuksissa pystyvät löytämään kytköksiä hyvinkin erilaisten persoonien välillä. Kaverittomuutta murehditaan MLL:n vanhempain puhelimessa ja chatissä aiempaa enemmän. Kotona on tärkeää ylläpitää lasten itsetuntoa Janita Virtanen/STT Vanhemmilla on merkittävä rooli lapsen kaverisuhteiden tukemisessa – ja yhtä lailla myös tilanteessa, jossa lapsi on jäänyt ilman kavereita, kertoo parija perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola Väestöliitosta. Ohjaajien olisi hyvä järjestää ryhmäja paritöitä sekä leikkitilanteita lapsille vaihtelevissa kokoonpanoissa
MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B6 Suopöllö sateessa. LUKIJOIDEN KUVIA Lukijan kuvia voi lähettää toimitukseen sähköpostilla lukijankuvat@kpk.fi. Käytämme tietoja kuvateksteissä ja lyhyt tarina kuvan yhteyteen on tervetullut. VIRPI VASALAMPI. Kuvat julkaistaan myös verkossa osoitteessa keskipohjanmaa.fi. Kerro samalla, mitä kuvaushetkellä tapahtui ja mikä sai sinut ottamaan kuvan. LINA HONKAPERÄ/KOKKOLA Joutsen. SATU VUOLTEENAHO Sumuinen satama, Rytikarin kalasatama. LEENA HAAPANIEMI Pikkumansikka. ANNE HUHTALA Sitruunaperhonen Kortjärven luontopolun suoalueella. JUKKA VIERIMAA/KRUUNUPYY Upea ilta-aurinko
Käytämme tietoja kuvateksteissä ja lyhyt tarina kuvan yhteyteen on tervetullut. TUULA TIKKANEN Vettä satoi 50 mm vuorokaudessa Toholammilla. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B7 Rentukoiden aikaa. ANTERO YLITALO Sadepilvet. SINIKKA HAKKIO Mustikka kukkii jo suojaisilla paikoilla. LUKIJOIDEN KUVIA Lukijan kuvia voi lähettää toimitukseen sähköpostilla lukijankuvat@kpk.fi. Kuvat julkaistaan myös verkossa osoitteessa keskipohjanmaa.fi. PENTTI MONONEN/KANNUS. PAULI ANNALA/KOKKOLA Vanha pato ”natisee” veden määrästä. Kerro samalla, mitä kuvaushetkellä tapahtui ja mikä sai sinut ottamaan kuvan
12 kk 45,50 €/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. ISSN 0788-8325. alv 10%. 12 kk 34,92 €/kk Levikkialueen ulkop. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues KP 29.05.2021 RATK A H N E A S U J A R U I S K A U A N A S K I K A T K U L A I T A S E E T A T T L Ä R E Ä V E N U S Ä I M Ä T M E R I I E N Ä E L I N R A D A T I N T T I E S T E L E V Ä A A R A L I A V I U R P U L E N I I S O T L U I S T I N V E N A T A L L A N O V A T R A A T A L A S A L O M A A T V A R A S T O T V O H L A A R I T R I I N A T A T E D U T O T T E L U E T O N S T A R A L A N R U S T A T A S A A L I T I V A T I J Ä S V E T O N A T I S T A I H A N A T Lauantain sanaristikon ratkaisu Sunnuntain krypton ratkaisu. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Tiedustelut puh. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). 1.12.2020 alk. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. 12 kk 40,17 €/kk Levikkialueen ulkop. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Lähetä viesti numeroon 13525. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, konsernin sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. alv 24%). 1.12.2020 alk. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 9 sanomalehdelle. 12 kk 49,83 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh
09.10 Emmerdale (7). 10.55 Jumalanpalvelus. 19.20 Päivän sää. 21.00 21.00 ELOKUVA Casino Royale (16). 18.30 Simpsonit. 19.45 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.25 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 16.00 Lemmen viemää (7). Kausi 7, 9/10. 08.15 Bahama Life (S). 21.00 Vem bor här?. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). (U) 15.40 Näin rakennetaan luksusauto. 18.00 Sinkkuillallinen. Jakso 15/18. 11.40 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 12.30 Koiralle koti. 01.15 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. Pelkkiä muistoja. 15.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 17.00–00.20 YLE FEM. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.45 Uutiset. 10.02 Huutokauppakesä. 15.00 Naurun historia (S). 23.25 Rapport. Lande. 10.00 Kimpassa. Jakso 8/8. 22.00 ELOKUVA The Hero (12). 19.00 Egenland. 05.00 En plats i solen. Kalkkikiven uumeniin. Maailmanmestarin mökkipulmat. 23.15 Lokala nyheter. 00.15 Agenda. 07.00 Simpsonit. 15.25 Hauskat kotivideot. 22.05 Kumman kaa (7). 17.00 Amerikan rajavartijat. 18.00 Family Guy. 17.00 Muodin huipulle. 00.00 Mayn keittiö. 18.00 Kultakuume: White Water. 16.30 Simpsonit. Kausi 4, 6/10. 21.30 Radio Suomipop û Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa. Kausi 4, 26/32. 15.45 MasterChef Australia. Nesteitä kerrakseen. 15.15 McLeods döttrar. 10.45 Australian rajalla. Kausi 3. (U) 10.50 Pisara. 20.00 Holby Cityn sairaala (12). Kausi 3, 8/10. 13.03 SVT Forum. 22.01 Karppi (12). 13.00 Läsnä – Tommy Hellsten. 09.22 Kortfilmsklubben engelska. 03.00 Nyhetstecken. 16.45 Valitut Palat Collection. 21.00 Rillit huurussa (S). 20.00 Rantabaari (12). 09.00 Paavo Pesusieni (S). 11.15 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 08.05 Angry Birds Toons (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 16.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). 04.50–05.50 Melkein täydellinen rikos (12). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 03.00 CSI. 17.00 17.30 Burgerimies Suomessa. 17.10–17.54 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12). 23.00 Blank (7). 15.55 Entä jos. Jakso 9/24. 09.11 Aucune idée. 00.30 Limboland. 02.00 Hawaii Five-0. 14.55 ELOKUVA Casper (7). 20.15 Uutiset. Kausi 1, 2/8. 00.55 Yllätystuunaajat (S). 13.00 Rapport. 10.00 SVT Forum. 22.35 MM Extra. 15.00 Baywatch (12). 07.15 Food: Fact or Fiction (S). 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu. 10.55 Caribbean Life (S). 12.30 Jahtikuksa. 14.00 Bytt är bytt. 22.45 Uutiset. Kausi 9, 1/24. 14.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 19.15 Kulturnyheterna. 11, 14/52. 06.20 Moderni perhe. 20.25 Norge från luften. 11.25 Farmikeittiön makupalat (S). 11.00 Malou efter tio. 20.00 Kymppitonni. 19.33 Lokala nyheter. 00.50 True crime: Murhan DNA (12). YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 19.40–19.50 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta. 12.15 Pilanpäiten 12.30 Kodista puutarhaan. 20.30 Australian rajalla. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 TV4Nyheterna. 00.30 PikeMasters. 16.00 Simpsonit (7). 23.25 Nuori MacGyver (12). 13.30 Kenen kotona. 20.19 Ensi kertaa uurnilla. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 15.00 Dr Phil. 00.00 ELOKUVA Girls Trip (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. TV5 06.10 Caribbean Life. Onnea, Helka ja Helga! 6.52 Pikkuli (S). Jakso 555. 17.06 Viiden jälkeen. 21.00 Murder in the Heartland. 17.25 Say Yes To The Dress (S). (U) 23.50–00.45 Prisma: Veden arvoitus. 11.30 Amerikan rajavartijat. 19.30 Sanna Ukkola Live. Kausi 7, 9/12. 06.45 Caribbean Life (S). 00.30 Min lilla syster. 16.15 Ishockey-VM: USA-Tyskland. 09.50 Vintage-kodit kuntoon (S). 13.00 Ennätystehdas. 21.28 Ahvenanmaan sankarit. 14.30 Australian rajalla. 17.15 Minun puutarhani. Patrick Stewart. Jakso 5/12. 07.45 Bahama Life (S). 17.50 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 10.30 Valitut Palat Collection. 15.30 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 17.00 Selviytyjät. 00.55 Autojen ensiapu. 23.30–00.15 Strike Back (16). 01.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 13.05 Tonnikalan saalistajat. 01.45 Pelastushelikopteri (S). Käsiaseita ja kalakukkoa. 11.45 Grillit huurussa (S). Jakso 3996: Tulkoon Seppo! 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 08.23 Sherlock Jakki (S). 12.30 Rempalla tuloja. 13.30 Home and Away. 19.00 Alastomat selviytyjät (S). 23.25 Miehen puolikkaat. 15.00 Stadi vs. Kutonen 06.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). Moporahoja metsästämässä. 06.30 Kökets middagstips. 12.00 Emmerdale (7). 00.01 Alastomat treffit USA. 11.50 90 päivää morsiamena (S). Kausi 1, 3/7. 07.15 Angry Birds Stella (S). 06.25 Uutisaamu. 11.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). AVA 06.00 Aamun AVAus. 17.30 Rantavahdit (7). (S). 06.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 12.00 Päivä tutun matkassa. 22.45 Fiskeliv. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. (U) 14.25 Satuhäät. 20.30 Drömpyramiden VII. 11.00 Koko Britannia leipoo. 23.00 True crime: Tappajan motiivi (12). 04.20–06.00 Yön AVA. Kausi 1, 6/9. Kausi 1, 1/8. 02.35 Villien jäljillä. 15.00 Nuori MacGyver. 12.50 Remonttikisa (S). 19.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. Kalajoen dyyneiltä Kallankareille. 2/8. 17.30 Amerikan rajavartijat. 23.15 Isländska föremål berättar. Kausi 3. 21.00 Efter Nio. 10.15 Caribbean Life (S). 08.05 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 6.39 THL ja STM millainen on paluu koronasta kohti normaalia. 23.05 Sinkkuillallinen. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 16.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! Kausi 5. 16.00 Ishockey-VM: Studio. 13.15–13.42 Arkistojen salat. 08.15 Food Factory. 08.05 Daltonit (S). Parhaan lyhytelokuvan Jussi-voittaja 2020. 13.20 Food: Fact or Fiction (S). 18.00 Autojen ensiapu. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 21.30 Mikko, Tampere ja Tähdet. 20.00 Salatut elämät (S). 18.30 Metsien kätkemä. 19.30 Ishockey-VM: Studio. 17.25 Uutiset. (U) 09.00 McLeodin tyttäret (12). 07.20 My Little Pony: Pony Life (S). 21.00 Kotoisa. Kausi 5, jakso 478: Oma koti, kultaakin kalliimpi. 14.00 Younger (7). Kausi 6, 4/11. 19.00 Simpsonit (7). 23.55 Fast N’ Loud. 6/8. Kausi 11. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 19.30 Panttilainaamo. 23.55 Poliisien matkassa. 18.30 Oddasat. 03.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 14.50 Lottovoittajan unelmakoti (S). 23.00 Sportnytt. 21.00 Badhotellet. 08.35 Food Factory. 02.25 Penkinlämmittäjät. 14.25 Huvila & Huussi. 14.30 MTV Uutiset Live. 21.00 Tohtori Paise: Mitä heille kuuluu nyt. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 19.25 Tulosruutu. 17.15 Gudstjänst. Kausi 1, 7/12. 18.00 Grönsaks-tv. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 1, 5/9. 22.00 Sanna Ukkola Live. (U) 09.45 Uusi päivä (S). 23.30 Uutiset. Kausi 2, 9/12. 13.50 TV Shop. Kausi 2. Vihollisen armoilla. Jakso 7/8. National Geographic 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 1/5. 11.00 Amerikan rajavartijat. Kausi 5. 21.35 Perjantai-dokkari: Viisi miljoonaa seuraajaa. Jakso 3995. 02.55 Ghost Adventures (12). 12.58 Bluesia Pieksämäen asemalla. (Suomi, 1950) (U) 14.45 Itse valtiaat (S). 20.00 Poliisikoirat (S). 00.05 Panttilainaamo. (U) 12.15–12.55 Luontoretkellä. Kausi 2. 08.40 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.00 Arvokaman etsijät (S). 08.36 Kanikenttä (7). 22.35 Australian rajalla. 01.25 Tilt Esports. 22.34 Kulturnyheterna. 21.00 ELOKUVA Tappava ase 3 (16). Kausi 31, 45/45. 01.00 Suits. 13.50 Olympiatarinat: Huijarit (S). 20.30 Home and Away (S). 21.45 Yle Uutiset. MUUT TV-KANAVAT. 00.00 Kalla fakta: Smittad postcovid. 12.00 Alaska: Viimeinen rintama (S). 22.30 Top Gear: Special: Patagonia (S). 21.00 Ennätystehdas. 15.30 Food Factory. 09.10 Simpsonit. 13.15 Häät sulhasen tapaan. 23.50–00.20 Virtuaalitreffit. 13.00 Ex-Onnelliset (S). Kausi 15, 7/9. 08.22 Galaxi. Kausi 5. 13.55 Rempalla tuloja. 19.00 Simpsonit. 01.30 SmackDown. 11.00 Home and Away (S). 16.55 Vieraissa Australia. 09.20 Kiinteistöhuutokauppa (S). 18.00–18.52 Rock-Suomi: Raskassarja. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 06.25 Ylen aamu. Kausi 1, 4/6. 20.20 TV4Vädret. 02.30 ELOKUVA Kuin lintu langalla (16). 14.45 Isä Matteon tutkimuksia (7). 06.15 Landet runt. 15.50 Pikkukaupungin unelmakodit (S). Kausi 2. Kausi 5, 7/12. 19.00 Tanskanlaivalla 24h (S). 15.00 Yhteydessä luontoon. 18.00 Efter fem. 6/10. Jakso 25/26. 11.55 Farmikeittiön makupalat (S). 16.55 Say Yes To The Dress (S). 07.40 Paavo Pesusieni (S). NELONEN 06.00 Bing (S). 08.50 Kiinteistöhuutokauppa (S). 01.30 Yrittäjäfoorumi – Yrittäjätarinat. 21.49 Urheiluruutu. 22.25 Tulosruutu. Mökkien uusi elämä. 07.30 LEGO Friends (S). 06.50 Say Yes To The Dress (S). 00.55 Pientä pilaa. 17.40 Red Bull Läpimurto. 07.25 Bless the Harts. 16.30 Romuaittojen aarteet (S). 00.00 Paiseklinikka (S). 00.25 Sub.doc: Sirkus – elämää tien päällä. 22.00 Why Women Kill. 14.00 Salatut elämät (12). (U) 10.45 Hittimittari. 22.00 The Fall (12). 06.57 Mohvelit (S). 16.50 Bronxin eläintarha (S). 09.00 Mestarien maa. Mustavarikset ovat muuttaneet tanskalaisen Esbjergin kaupungin keskustaan ja raakkuvat siellä aamusta iltaan. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 16.25 Onnenarpa. 16.50 Novosti Yle. 00.25 Alastomat treffit USA. Osa 1: (U) 11.45 Meidän maamme – Vårt land: Itäinen Järvi-Suomi. 03.40 Amerikan rajavartijat. Voiko nainen olla rikossarjassa muuta kuin kuollut ruumis. 22.00 Lumienkelit (16). 23.35 Ohjelmatietoja. 17.00 Simpsonit. 09.00 Science of Stupid. 11.45 Sportspegeln. 7.42 Jälkihiki 8.12 Etanaroskis avuksi taistelussa etanoita vastaan 8.50 Emma Salokoski 09.30 Metsien kätkemä. Kausi 2. 17.50 Top Gear: Botswana Special (S). (U) 10.15 Muuttopäiväkirjat. 22.00 AVA Rikosputki: Gåsmamman (16). 18.00 Panttilainaamon autospesialistit. 17.30 PikeMasters. 22.20 Päivän sää. 10.25 Family Guy. 01.55 American Chopper (S). 08.35 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 23.50 Ulosottomiehet. 20.40 Kaksi ruumista rannalla (12). 00.40 Simpsonit. 18.25 Emmerdale. 14.05 House Rules Australia. 15.20 Lottovoittajan unelmakoti (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Tulistunut matkustaja. 15.00 Food Factory. 16.45 Yle Oddasat. 19.55 Närbild. 12.30 Pelastajat Lappi (7). 18.21 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.30 Maalaislääkäri Kiminkinen. 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. Jakso 6/12. Kausi 22, 42/44. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 08.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). Kausi 5, jakso 478: Oma koti, kultaakin kalliimpi. 18.55 Tulossa: Tankkaustarinat. Titaanit kohtaavat. 12.10 Tri K:n eksoottiset eläimet. Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. 09.35 Simpsonit. 12.00 Valitut Palat Collection. 09.25 Cosmos: kaikki elämästä. 19.00 Mökki ja potkuri. (U) MTV3 06.15 Aamusää. 09.15 TV Shop. 18.30 Etäelämää. FRII 06.10 Rantatalon metsästäjät (S). 00.25 Amerikan rajavartijat. Kausi 2, 4/11. 11.30 Äärirajoilla. 14.00 Ohjelmatietoja. 07.00 Morgonstudion. 21.00 ELOKUVA Unelmien pelikirja (12). 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Salatut elämät (S). (S). 23.30 Ekonominyheterna. 12.00 Rempalla tuloja. 23.30 Ishockey-VM: Norge-Kazakstan. 06.45 Nyhetsmorgon. 23.50 Family Guy. 16.30 Simpsonit (7). 15.55 En plats i solen. 10.35 Eläinsairaala (S). 09.03 Talot huokuvat historiaa. 20.15 Ishockey-VM: Ryska VM-laget-Sverige. (U) 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 16.00 Salatut elämät (7). 20.00 Australian rajalla. 09.30 PikeMasters. 23.25 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 11.00 Ihmisen arvoitus. 11.00 Kirsi ja himoshoppaajat. 13.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. FOX 06.00 Single Parents. (U) 19.00 Kentän laidalla (7). 10.00 Pienten perhe (S). 10.50 Say Yes to the Dress (S). Eurosportin ohjelmatiedot. 16.00 Hyvät ja huonot uutiset. (U) 13.00 Jasminin catwalk. 17.00 Kasvis-tv. 19.50 Keno. 11.00 Breven från Blomman. Pannkaka Show. 12.00 RuPaul’s Drag Race. 20.00 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset (S). 6.51 Nimipäiväonnittelu: 31.5. Tästä eteenpäin. 04.00 En plats i solen. 11.30 Fresh Off the Boat (S). Pääkanavien lisäksi siinä mm. (U) 20.00 Tareq Taylorin ruokamatka. Sveriges TV2 09.00 La tormenta sueca. 07.30 Äärimmäinen selviytyjä. Kausi 1, 2/8. Vapaata kauppaa. 18.00 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). 21.00 Autojen ensiapu. 13.00 Sverige!. 08.25 The Cool Kids. AlfaTV 08.00 Kansan kesken. 19.00 Panttilainaamo. Kausi 17. 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.00 Puutarhan pelastajat. 14.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 03.10 Amerikan rajavartijat. 12.15 Landet runt. 17.00 Wheeler Dealers (S). Jakso 19/20. 01.50 Diili Ryan Serhantin tapaan. 23.00 Apua, mikä tauti! (12). 16.00 Somero. 12.27 Mediakomppania: Puistoblues. 07.45 Pelastajat Lappi (7). 13.00 Burgerimies Euroopassa. 00.15 Family Guy. Kausi 1, 5/8. 7.03 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 2/6. 16.00 Liv D: Vaativat ökyvanhemmat (S). 22.41 Nyhetssammanfattning. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Kaverukset kateissa. 16.55 Uutiset. Kausi 15, 7/9. (S). 17.30 Family Guy. 17.00 Australian rajalla. 19.01 Ensitreffit alttarilla. JIM 09.00 Mad Cook Show (7). 17.00 Rantavahdit (7). • 23.55 Kanadan rajalla. 07.40 LEGO City Adventures (7). 04.30–05.24 112 (7). 06.30 Halinallet (S). Kausi 2. 12.25 Ruokakaupparalli (S). 18.00 Päivän sää. 17.55 Uutiset. 17.00 17.04 Päivän sää. 00.00 Alamaailma Oy. 10.50 Simpsonit. (U) 13.30 Casualty (12). 12.05 Pelastajat Lappi (7). 10.00 Family Guy. 10.45 Valitut Palat Collection. 23.00 Miehen puolikkaat. 20.15 Sporten. 23.20 Blank (12). Sveriges TV4 06.05 Home and Away. 17.30 Viiden jälkeen. 19.00 This Is Us (12). (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 21.00 Toivesäveliä. 02.45 Sportnytt. 00.55 Karnevaalimurhat (12). 23.35 Panttilainaamo. 16.55 En plats i solen. 09.00 Fast N’ Loud (S). Katastrofikellari. 23.55 TV4Vädret. 21.00 Top Gear: Special: Patagonia (S). 16.15 Milanon naisten paratiisi (12). Jakso 1/10. 17.00 Rapport. 7.17 Kaapo (S). Kausi 5, osa 79. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 23.00 Somero. 16.30 Valitut Palat Collection. 18.00 BUU-klubben. 07.15 Lottovoittajan unelmakoti (S). 19.28 Sportnytt. 7.57 Ryhmä Hau (S). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.00 Hem till gården. Jakso 8/10. Jakso 10/10. 07.20 Say Yes To The Dress (S). 12.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 15.00 Haapasalo Goes America (S). 16.00 Perpetual Planet: Heroes of the Oceans. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Uusi sarja. 19.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 00.05 Vieraissa Australia. 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 20.25– 20.55 Spotlight: Pandemiankieltäjät. 19.30 Simpsonit (7). 06.40 Simpsonit. 11.55 Vintage-valtakunta. 23.40 Sporten. 10.30 Solens mat. 09.44 Kortfilmsklubben franska. 03.20 Remontilla rahoiksi. 13.00 TV Shop. 13.30 Jag är med barn. 18.00 Ulosottomiehet. 02.10 Poliisit 2019 (7). 06.45 Lottovoittajan unelmakoti (S). (U) 15.15 Jopet-show (S). 08.30 Oggi ja torakat (7). 18.30 Kultainen Venla. 09.30–10.00 Bob’s Burgers (7). 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 19.00 Suuri leipurikisa (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Australian rajalla. 12.25 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12). 16.55 Mikä ihmeen asunto. 19.00 Ishockey-VM: Tjeckien-Danmark. 19.00 Yukonin kultamaat. Miten maatalouden hiilijalanjälki saadaan pienenemään ja joutuvatko viljelijät päästötavoitteiden maksajiksi. 09.28 Kortfilmsklubben engelska. 14.30 Home and Away (S). 15.30 Emmerdale (7). 19.00 Rapport. 06.30 Valitut Palat Collection. 10.05–11.00 Grand Designs – unelmaasunnot. 02.10–02.35 Pelastushelikopteri (S). (S). 16.30 Uusi päivä (S). SUB 06.30 Muumien maailma (S). 12.30 Burgerimies Euroopassa. 20.58 Keno ja Synttärit. Kausi 4, 4/10. 23.05 Australian rajalla. 21.00 IshockeyVM: Ryska VM-laget-Sverige. Kausi 10. Jakso 18/20. 14.00 Wheeler Dealers (S). 13.15–14.34 ELOKUVA Härmästä poikia kymmenen (7). 14.00 Äärimmäinen selviytyjä. 10.15 Australian rajalla. 10.00 Maajussille morsian. 22.00 Kalla fakta dokumentär: Smittad på akuten. (2019) (U) 21.00 21.00 Ahvenanmaan sankarit. 08.00 Wheeler Dealers (S). 21.00 Sinkkuäidille sulhanen (S). 12.00 Elävä arkisto esittää. 06.05 Rusty Rivets (S). 07.45 Ruokakaupparalli (S). TLC 06.15 Say yes to the Dress Britannia (S). Rakkauden perässä. Kausi 10. B10 MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Elossa 24h. 09.00 The Wall Suomi. Jakso 26/26. 01.40 Remontilla rahoiksi. 22.00 Tohtori Paise (S). Sveriges TV1 05.45 Sverige! . 23.45 99% norsk. 15.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). Liv 09.00 Huvila & Huussi. (U) 22.46 Oddasat. 10.10 Hemmagympa med Sofia. 00.45 Grand Designs – unelma-asunnot. Tuskainen tunnustus. 01.05 Simpsonit. 22.00 Aktuellt. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 2, 6/6. 23.00 Huumebisnes Oy. 18.30 Yrittäjäfoorumi – Yrittäjätarinat. Ensiavun hullunmylly. 12.00 The Wall Suomi. 07.50 LEGO Ninjago (7). 16.00 Miehen puolikkaat. 13.00 Lätkävaimot (S). 23.00 TV4Nyheterna. 01.45 Skräckfilmens legender. 19.30 Simpsonit. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 11.00 Kiken kanssa kuntoon. 20.30 Rapport. 23.00 Ihme (16). 20.00 Tohtori jalkapaise (12). (U) 19.00 Riistametsällä. 7.11 Onko koronakesistä seurauksia nuorten työuralle. 22.00 Tulossa: Syke (12). 17.30 Australian rajalla. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 00.25 Kanadan rajalla. 08.50 Miehen puolikkaat. 18.20 Nyhetstecken. 17.00 Mayn keittiö. 22.00 Superautojen rakentajat. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.50 Sirkus – elämää tien päällä. Kausi 5, 7/31. 19.30 Salatut elämät (S). Hero 10.10 Eläinsairaala (S). 00.55 Narcos: Mexico (18). 01.05 Hawaii Five-0. 13.30 Salatut elämät (7). 7.42 Muru (S). 11.00 Alaska: Viimeinen rintama (S). 21.00 21.00 Ex-Onnelliset (7). 11.15 Miehen puolikkaat. 18.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 21.35 Stand Up!. 06.50 Pyjamasankarit (7). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 07.55 Apua, tyttäreni on raskaana (S). 14.30 Salatut elämät (S). 21.00 21.00 A-studio. 20.55 Lokala nyheter. Uusi sarja alkaa, 1/6. 18.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 20.30 Rantabaari (12). 13.50 La otra mirada – Toinen katse (7). (Britannia-Tsekki-USA-Saksa 2006). 12.01 Raportti Pori Jazzista 99. 11.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 17.05 SVT Forum. 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Hansin matkassa. 21.00 Asema 19 (12). 22.35 Kumman kaa (S). 07.00 Huippusalaiset uimapaikat (S). 15.00 Gold Rush (S). 02.50 Emmerdale
MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B11 KATSOTTUA Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi ” Katottiinks näitä siis ennen ihan tosissaan?”, ihmetteli tytär joskus 16-vuotiaana, kun James Bond -leffaa Elät vain kahdesti (1967) katsottiin. No ei kai Bondeja ikinä ole ihan vakavissaan katsottu, mutta korniudet ja huumori bongattiin niissä ihan muista seikoista: yhä uusista ihmelaitteista ja konnista, jotka jättivät sankarin aina yksikseen johonkin kuolemanansaan pakenemaan. Linn Lundell on 18-vuotias korppoolainen. Jäämme odottamaan, mutta esimerkiksi Star Wars teki korjausliikkeen heti uuden tulemisensa alussa vuonna 2015. Oireilua hieman avarammasta maailmankuvasta oli ilmennyt jo aiemmin, mutta oikeastaan meininki alkoi muuttua vasta Daniel Craigin astuttua sankariagentin smokkiin. Tuskin muutos brittinäyttelijästä itsestään johtui, mutta viimeistään 007:n amerikkalaiskollega Jason Bourne teki suuren maailman kasinoilla muikistelevista ja muulle ihmiskunnalle virnuilevista agenteista vanhanaikaisia. Sovinistiagentin naisasiat kuuluivat ikään kuin asiaan. Pian myös nähtiin Laura Dern valtavan avaruuslaivan amiraalina. www.keskipohjanmaa.fi/jakelunkeskeytys Tai voit soittaa numeroon 020 750 4469 (arkisin ma-pe klo 8-16) Käytössä ovat myös suoraosoitteet: Ilmoitus on tehtävä viimeistään kaksi arkipäivää ennen muutoksen/keskeytyksen alkamista. Hän ajaa rekkaa ja vääntää kättä vapaa-ajallaan. Ensi kertaa uurnilla Yle Teema & Fem klo 20.19 Viisi ensikertalaista hakee inspiraatiota äänestääkseen vuoden 2021 kunnallisvaaleissa. Ja pitäisikö vaaleissa ylipäänsä äänestää. www.keskipohjanmaa.fi/osoitteenmuutos . Samaan aikaan, kun 007 leipoi Idän konnia porukalla kuonoon, sopersin jotain semmoista kuin että ajat olivat toiset. Vaalien jälkeen hän muuttaa pois kotoa, mutta ensin hän haluaa löytää ehdokkaan, joka kuuntelee saariston asukkaita. Kauniit japanittaret puunasivat porukalla kylpevää brittiläistä maailmanmiestä, joka myöhemmin kävi vuoteessa kiinni naiseen kuin se maineikas sika limppuun. Linn etsii nuorta ehdokasta, joka välittää saaristosta NIKLAS EVERS www.keskipohjanmaa.fi Voit tehdä osoitteenmuutoksen tai jakelunkeskeytyksen näppärästi verkossa Omat sivut -näkymässä, kun olet kirjautuneena Keskipohjanmaan verkkopalveluun . Mukavampi tämmöisiä elokuvia on katsoa fiksujen nykynuorten kanssa. Koronapandemian vuoksi ensi-iltaa siirtänyt 007 No Time to Die tulee ennakkotietojen mukaan olemaan se varsinainen #metoo-ajan Bond-elokuva. Linn Lundell on 18-vuotias ja kotoisin Korppoosta. Bond alkoi saada kiiman lisäksi muitakin tunteita, ja niitä löytyi yllättäen myös hänen kohtaamiltaan naisilta. William pohtii paljon maaseudun tulevaisuutta ja haluaa löytää ehdokkaan, joka edustaa samoja arvoja. William Stara on 20-vuotias ja asuu Vöyrissä. jopa?Bondilla Ensimmäinen Daniel Craigin pääosittama James Bond -seikkailu siirtää sankariagentin ensimmäistä kertaa 2000-luvulle ja aloittaa Bondin saagan uudelleen alusta. Keskeytyksen tulee kestää vähintään viikon ja maksimissaan 2 kuukautta.. Elokuvan julistekin oli kuin suoraan Hugh Hefnerin Playboy-kartanosta. Daisy Ridleyn Reystä tuli sarjan uusi, tarmokas keskushenkilö. Onko mahdollista löytää hyvä ehdokas, jota äänestää. Casino Royale Nelosella klo 21.00 Ajat?muuttuivat. ”No näköjään”, kuittasi teini
Kokkola 13 Pietarsaari 12 Toholampi 14 Halsua 13 Ylivieska 15 Kalajoki 14 Haapavesi 14 Helsinki 13 Lahti 13 Tampere 16 Turku 18 Pori 17 Joensuu 13 Jyväskylä 15 Kuopio 13 Oulu 16 Rovaniemi 14 Kuusamo 13 Ti 1.6. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 4:10 22:26 Jyväskylä 3:44 22:46 Kokkola 3:33 23:20 Rovaniemi 2:21 0:13 Ivalo Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 13 °C 14 °C 13 °C 11 °C 14 °C 19 °C 18 °C 20 °C 19 °C 19 °C) (+5 °C) (+4 °C) (+3 °C) (+4 °C) (+4 °C) (+4 °C) (+4 °C) (+3 °C) (+4 °C) (+4 5 5 3 2 Ma 31.5. 19 19 20 20 20 17 19 18 20 20 20 19 19 20 20 20 20 19 Eilen Vuosi sitten °C 15 °C 16 °C 18 °C 17 °C 19 °C 19 °C 18 °C 12 °C °C 16 °C 19 °C 16 °C °C 16 °C 13 °C 11 °C 17 °C 14 °C 18 °C 18 °C 20 °C 20 °C 20 °C +9 °C 18 °C 15 °C °C 20 °C 22 °C 19 °C 15 °C 18 °C 18 °C 13 °C 18 °C 10 6 3 3 7 2 5 4 4 5 4 5 5 °C 10 °C +7 °C 13 °C 16 °C 13 °C 12 °C 10 °C 13 °C 15 °C 13 °C 18 °C 13 °C 13 °C 12 °C 16 °C 18 °C 14 °C 19 °C 19 °C 21 °C 19 °C 18 °C 19 °C 18 (30.5. 0,1 mm Inari Kirakkajärvi Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ma Amsterdam 21 Buenos Aires 16 Budapest 17 Lissabon 21 New York 22 Oimjakon 17 Riika 17 Skellefteå 18 Sydney 16 Tukholma 19 Tokio 24 Ti 23 14 18 19 23 +8 16 18 18 16 23 Ke 23 14 20 20 20 12 16 22 18 20 23 To 21 18 21 19 22 10 19 24 14 19 23 Pe 23 19 23 18 22 17 21 25 16 20 23 Ma Alanya 27 Dubai 43 Dubrovnik 22 Funchal 19 Hania 25 Honolulu 28 Las Palmas 20 Malaga 25 Nizza 21 Phuket 30 Venetsia 19 Ti 23 40 22 18 22 27 21 25 22 29 20 Ke 26 40 22 17 22 27 21 24 22 29 21 To 26 40 23 17 23 26 21 23 23 29 22 Pe 27 38 24 17 23 26 20 24 24 29 24 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (25.5.–30.5.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. Kohtalaista pohjoistuulta. 19 18 22 22 22 16 23 20 23 22 22 21 22 23 23 21 21 20 Ma 7.6. MAANANTAI 31.5.2021 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1005 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1025 Selkeää tai puolipilvistä Odotettavissa maanantai-iltaan asti: Sää on puolipilvinen ja poutainen. 20 18 22 22 23 19 23 20 23 22 22 20 23 22 24 22 22 22 La 5.6. +30,5 °C 2013 Utsjoki Kylmintä toissa yönä -4,3 °C Ylivieska Kylmin mitattu 31.5. Päivän ylin lämpötila on 10...15 astetta. klo 15.00 +19,3 °C Turku Lämpimin mitattu 31.5. 22 18 24 23 23 21 24 19 22 22 21 21 23 22 23 24 23 23 Pe 4.6. 19 16 20 20 20 16 20 16 17 17 17 19 18 18 19 20 17 14 Ke 2.6. 19 17 22 22 23 17 23 20 23 23 22 21 22 22 23 21 22 20 Su 6.6. -7,1 °C 2017 Enontekiö Sateisinta 29.5. 21 18 21 21 23 20 22 18 21 21 21 20 21 20 21 23 22 20 To 3.6. 19 18 21 22 22 18 22 20 23 22 22 21 22 23 23 22 21 20 Ti 8.6. klo 15) Merivesi Kemi +9 °C -5 cm Oulu +9 °C -2 cm Raahe 10 °C -8 cm Pietarsaari 11 °C -8 cm Vaasa 12 °C -9 cm Rauma C -13 cm Turku 11 °C -11 cm Helsinki 11 °C -11 cm Hamina 15 °C -7 cm Lämpimintä 30.5