Sivu 12 Parveke omassa keittiössä Näyttelijä Maija-Liisa Ström lausui muutaman sanan Eino Leinosta, runoudesta ja ihmisestä. Yleisradio edellyttää kaksikielisillä paikkakunnilla FST5:n jakelua, koska kanavalle siirtyy osa tähän saakka ykkösellä ja kakkosella nähdyistä ruotsinkielisistä ohjelmista. Miesten jalkapallon Ykkösessä pelaavan GBK:n tuorein vahvistus on argentiinalainen Claudio Gigena. Sivu 14 GBK:hon Guatemalasta . Bush ovat valmiita kiristämään Iraninvastaisia pakotteita. Sivu 8 Brown ja Bush kiristäisivät Iran-pakotteita Vesa Pajala (KP) Kaikki neljä kotimaista television pääkanavaa ovat katsottavissa kaapeliverkoissa syksylläkin entiseen malliin. Samaan aikaan kaupungin päättäjät miettivät, mitä tappiota tuottavalla vesipuistolla oikein pitäisi tehdä. Suntin virtaukselle annetaan vauhtia asentamalla putki Suntin pohjalle ja pumppaamalla vettä Mustakarilta putkea pitkin Halpa-Hallin kohdalle, josta se virtaa takaisin mereen. Sivu 2 Sävellyskilpailusta levy . Muiden kanavien osalta tarjonta vaihtelee, sillä analogikanavista päätökset on tehty yhtiökohtaisesti. Heinäkuun kehnot säät tekivät toiveet turhiksi asiakasmäärien kasvusta. Yhdysvalloissa maanantaina tavanneet Britannian pääministeri Gordon Brown ja Yhdysvaltain presidentti George W. aa runomitassa Vesipuiston kesä on aaltoliikettä FantaSean kesä on ollut yhtä aaltoliikettä. Hankkeelle haetaan EU-rahoitusta. Koko hanke ei toteudu hetkessä, korostaa Moilanen. Sivu 5 Kaikkien aikojen merkittävin ruotsalaisen elokuvaja teatteriohjaajan Ingmar Bergmanin kuolema oli ykkösuutinen maanantaina ainakin eurooppalaisissa ja yhdysvaltalaisissa tiedotusvälineissä. aa ja kansankulttuuria. Huomattavin muutos tapahtuu Kokkolassa, missä ruotsinkielinen FST5-kanava korvaa Subtv: n. Kaapeliverkoissa jatkoaika digiin siirtymiselle. Hän lausuu tänään myös Lohtajan kirkossa, jossa nähdään Väkevä Loihtu -niminen runoesitys. Kaupunki ja Cityryhmä ovat jättäneet LänsiSuomen Ympäristökeskukselle Suntin kunnostamista koskevan määräraha-anomuksen. Hankkeen alustava kustannusarvio on 270 000 euroa, josta kunnan ja yksityisen sektorin osuus on 54 000 euroa. Esimerkiksi ohjaaja Matti Kassilan mielestä Ingmar Bergman oli yksi viidestä maailman suurimmasta elokuvaohjaajasta, jolta on ottanut oppia muun muassa Woody Allen. Nykyiseen tapaan ei voi jatkaa. – Tällä summalla päästään käyntiin hankkeen toteuttamisessa. Miltä kuulostaisi juoda aamukahvit pienellä parvekkeella oman kodin sisätiloissa. Sivu 3 Sasi tyytyy tuomioistuimen päätökseen Moni ostaa digiboksin lähiviikkojen aikana. Siellä on muun muassa nivalalaisen Aarne Ainasojan humoristisia ja ironisia veistoksia. Bergmanin hautajaiset pidetään perheen ja lähimpien ystävien kesken, ja niiden ajankohta tarkentuu myöhemmin. Myös Ruotsin TV:n kolme pääkanavaa näkyvät Kokkolassa ja Pietarsaaressa yhä ilman digiboksia. Ylivieskalaisten Someroiden talo on sisustukseltaan espanjalaishenkinen. Kuva: STT/Ella Karttunen Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Veneretki soutaen tai meloen Mustakarilta Suntia pitkin kauppatorille voi olla lähivuosina todellisuutta, jos City Kokkolan ja kaupungin suunnitelmat käyvät toteen. Hanke koostuu Suntin virtaaman kasvattamisesta, kosteikkojen kunnostamisesta ja maisemoinnista. Kokkolan kaapelissa kaistatilaa ei jäänyt enää Subtv:lle, Pietarsaaressa FST5 tulee Ranskan TV5:n ja CNBC Europen tilalle. Myös Lions-yhdistys on mukana hankkeessa. Syytteen mukaan Sasi aiheutti 70-vuotiaan miehen kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden Ylöjärvellä Pirkanmaalla maaliskuun alussa. – Tavoitteenamme on kasvattaa Suntin virtaamaa hajuhaittojen ehkäisemiseksi, perustelee City Kokkolan johtaja Kari Moilanen. Puolustaja tuo ainakin monipuolisen ripauksen kansainvälisyyttä, sillä mies on pelannut Argentiinan lisäksi Indonesiassa ja viimeksi Guatemalassa. Runous on Strömille . Brown sanoi, että pakotteet ovat osoittautuneet toimiviksi ja että seuraava askel on tiukentaa niitä. Kuva: Päivi Karjalainen Lapset nauttivat aaltokoneen keinuvasta liikkeessä vesipuisto FantaSeassa Pietarsaaressa. Kalajoella järjestetyn sävellyskilpailun sadosta on tehty cd-levy. Sivu 4 Suntia odottaa remontti Virtaamaa pyritään lisäämään etenkin hajuhaittojen takia ITE-taidetta Nivalassa . Sivu 5 Sivu 9 Uppo-oudon paikkakunnan historiaan voi helpoimmin tutustua hautausmaalla. loso. Sivu 11 Filoso. Sivu 13 Bergmanin poismeno laajasti ykkösuutinen LYHYESTI SITAATTI SÄÄ Sivu 10 . – Sävellyksiä tuli 16-89 vuotiailta, ja monista eri musiikkityyleistä, kertoo yksi kilpailun järjestäjistä, Ilpo Ikäheimo. Venereitti on vain pieni osa hanketta, jolla Suntin ympäristön ulkonäköä ja virkistysarvoa kohennetaan. Sivu 2 Kotimaan kanavat jatkavat HELSINKI (STT) Kansanedustaja Kimmo Sasi sanoi STT:lle maanantai-iltana tyytyvänsä tuomioistuimen ratkaisuun, oli se mikä tahansa. Nro 206 Keskellä elämää vuodesta 1917 Hinta 2 euroa www.keskipohjanmaa.net Tiistai 31. Lupaavasti alkanut uimakesä tyssäsi sateiseen heinäkuuhun. HEINÄKUUTA 2007 ITE-taidetta, eli ilman taidekoulutusta taidetta tekevien töitä on nähtävillä Nivalan Tillari Galleriassa
Kiintolevylle voidaan tallentaa tv-ohjelmia. Uusimmissa tv-vastaanottimissa on sisäänrakennettu digiviritin. Kalajoella, Kannuksessa, Oulaisissa, Nivalassa ja Ylivieskassa, jatkavat analogisessa muodossa myös Subtv ja Diggari. Täytyy ihan ihastella laitevalmistajille ja -kauppiaille suotua digitaalista kultakaivosta. – Muut nykyisin analogisina näkyvät kanavat eli Euronews, Music TV, TV 4 Nordisk ja Deutsche Welle tekevät tilaa digitaaliselle tarjonnalle. Millaiselle kuluttajalle sopii perusdigiboksi, tallentava boksi tai digitelevisio STT, hintatiedot ja kuvalähde: Viestintävirasto Sanna Santapakka KALAJOKI (KP) Kalajokisen kevyen musiikin sävellyskilpailun sadosta on koostettu Kajari-levy julkaistiin maanantaina. Kaapeliverkon digisovittimet ovat usein hieman kalliimpia kuin antenniverkkoon tarkoitetut boksit. Yhteistyökumppaniksi Ikäheimo pyysi Kalajoen Seutu -lehden päätoimittajan Sauli Pahkasalon. – Tässä näkyy paikallisten säveltäjien valtava rikkaus, musiikkia tuli niin monesta eri tyylilajista, huokaa Soili Autio. Näin siksi, että osa nykyisin TV 1:ssä ja TV 2:ssa näkyvistä ruotsinkielisistä ohjelmista siirtyy syyskuussa FST5:een. Monilla on myös useita televisioita ja nyt niihin kaikkiin ei vielä tarvitse laittaa digiboksia, Marjakangas huomioi. Maailman tappiin asti voi myös odottaa sitä, että kauppoihin tulee halvempia ja parempia digilaitteita – ja niin varmasti tuleekin. , tai tekstiviestillä vinkki (välilyönti) kirjoita haluamasi viesti, lähetä numeroon 13525. Siirtymäaika toi tullessaan sekaannusta ja lisäkustannuksia, kun yhtiöt joutuivat investoimaan analogiamuuntimiin. Kesäkuun alussa noin 44 prosentilla kaapelitalouksista ei niitä vielä ollut. . Tällainen monitoimimalli tarjoaa vaihtoehdon ainakin niille suomalaisille, jotka suunnittelevat muuttoa. Termillä gigatavu (lyhenne Gt tai GB) ilmoitetaan boksin kiintolevyn koko. Levy nauhoitettiin Ikäheimon Avecen-studiolla, ja siinä soittaa sekä laulaa talkoohengellä koottu ryhmä ammattilaisja harrastelijamuusikoita. Finaali käydään lauantaina järjestettävillä Kajari-festivaaleilla torilla. nalistia. Muiden kanavien osalta jatkotarjonta analogisessa muodossa vaihtelee. Kaikki oli jo valmista digiaikaa varten. Nykyboksini on muuten ihan kuosissa, joten saan sen vielä kaupattua vähän käytettynä hyvään kotiin. D I G I B O K S I ( 3 – 2 e ) TA L L E N TAVA D I G I B O K S I ( 2 – 7 e ) D I G I T E L E V I S I O ( 6 – 4 3 e ) L A I T T E E N O M I N A I S U U D E T katsot harvoin televisiota et juuri katsele ohjelmia nauhalta et halua tuhlata rahaa tv-laitteisiin tarvitset boksin myös kakkostelkkuun tai mökille haluat lempiohjelmasi talteen katsot paljon televisiota videonauhurisi kuvanlaatu ei riitä kukkaroon ei käy kipeää vanha telkkusi on ulosheittokunnossa haluat ehkä ison tv-ruudun kuvaputkitöllö vie liikaa tilaa varaudut teräväpiirtolähetyksiin et tarvitse tallenninta tai omistat jo videon/dvd:n vihaat liitinjohtoja kukkaroon ei käy kipeää L A I T E S O P I I S I N U L L E , J O S . Olen kuitenkin alkanut jo tähyillä hintavampaa boksia, joka pystyisi tallentamaan kahta tv-kanavaa samalla kun katselen kolmatta. Nopeasti syttyneellä idealla tuli aikataulullisesti kiire. Digi-tv-vastaanottimella on miinuspuoliakin. Mikäli televisiosi taas vetelee viimeisiään, niin silloin kannattaa pohtia digivirittimellä varustetun television hankintaa. Kodinvaihdon yhteydessä ei kaapelikodin asukin tarvitse sadatella sitä, että on pakko hankkia myös uusi digivempain, jos tuleva asunto sijaitsee antenniverkossa – tai päinvastoin. – Vasta aivan lopuksi piti katsoa niitä omia musiikillisia intressejä, mutta niin oli pakko tehdä, koska lopussa oli vielä niin monta hyvää sävellystä rinta rinnan, Autio huomauttaa. Urheilukanavan osalta neuvottelut ovat vielä kesken. vesa.pajala@kpk.. 160 gigatavun boksi 300–600 euroa. Varsinkin kaapeliverkkoon tarkoitettujen digitelevisioiden valikoima on vielä ollut suppea. Moderni, litteä televisio vie vähemmän tilaa, kuluttaa vähemmän energiaa ja on jopa hienomman näköinen kuin perinteinen kuvaputkitelkkari. Uutiset Tiistaina 31.7.2007 . Tuomariston vaikea tehtävä Kuudestatoista kilpailusävellyksestä tuomaristo on jo valinnut viisi . Näin pystymme parantamaan paremman kuvanlaadun tarjoavaa tuoteperhettä, kertoo tuotepäällikkö Kimmo Marjakangas PPO:sta. Kuva: Ella Karttunen Tavallinen digiboksi eli perusboksi soveltuu sellaisenaan digi-tv-lähetysten vastaanottoon. Ostanko boksin vai uuden telkkarin. Itse omistan tallentavan digiboksin, jolla voi samanaikaisesti katsella yhtä tvkanavaa ja tallentaa toista. Pääkanavat näkyvät myös analogisina Digiaikaan kuukausi, kaapeliverkoissa seitsemän Kaapeliverkoista televisio-ohjelmansa saaville puolen vuoden jatkoaika tuonee lisää vaihtoehtoja vastaanottimen hankintaan. Jatkoaika joillekin tarpeen Kaapeliyhtiöissä jatkoaikaa digiin siirtymisessä pidetään jokseenkin turhana, varsinkin kun siitä kerrottiin niin myöhään. Ohjelmien tallennusta kaipaaville digi-tv ei tuo helpotusta. 40–120 gigatavun digisovitin maksaa 200–400 euroa. Tapahtuman tarkoituksena on antaa paikallisille bändeille ja artisteille esiintymismahdollisuus. Mutta odottavan aika voi käydä pitkäksi. Juttuvinkki ja palaute: Uutispäivystys 020 750 4405, www.keskipohjanmaa.net Vesa Pajala (KP) Pääkanavien televisiolähetykset jatkuvat entiseen malliin kaapeliverkoissa myös syksyllä. Näin vapautuu tilaa uusille ohjelmille. Lauantain . Tuomariston tehtävä oli vaikea. Hinnoissa on kuitenkin suuria eroja riippuen tv-ruudun tuumakoosta ja vastaanottimen varustelusta. – Toivottavasti kuluttajat käyttävät jatkoajan oikein ja hankkivat hyvissä ajoin digiboksit tai -televisiot. Tapahtuma kestää aamupäivä yhdestätoista iltakymmeneen. Pohjanmaan Puhelinosuuskunnan kaapeliverkossa, joka on nähtävissä mm. Ohjelmia ei voi tallentaa muuten kuin erillisen laitteen, kuten tallentavan dvdsoittimen tai videonauhurin avulla. Valmiiden levyjen kanssa Soili Autio, Ilpo Ikäheimo ja Antti Roslander. Jotkut taas olivat ruutupaperille piirrettyjä nuotteja, joissa ei edes tahdistus mennyt oikein, ja niitä täytyi sitten sovittaa, Jouko Kantola huomauttaa. Lisäksi Eurosport jatkaa helmikuun loppuun näissä verkoissa. Osa levyllä kuultavista kappaleista on kilpailijoiden itsensä äänittämiä, toisten tallentamiseen taas on jouduttu käyttämään suurta luovuutta. – Osa kilpailukappaleista tuli valmiina demoina, jotka pystyttiin laittamaan suoraan levylle. Aivan kaikki nyt ilman digiboksia näkyvät kanavat eivät näy enää syyskuussa, mutta sekä Kokkolassa, Pietarsaaressa että myös Pohjanmaan Puhelinosuuskunnan kaapelissa voi edelleen seurata Suomen neljää pääkanavaa ja Ruotsin kolmea. Kilpailusadosta valmistui CD-levy Tuomariston vaativa tehtävä. Tekee tarpeettomaksi videonauhurin ja osin dvd-tallentimenkin. Näin meille jää riittävästi aikaa mahdollisten ongelmien ratkaisemiseen, sanoo työnjohtaja Leo Käkelä Kokkolan Puhelimesta. naali starttaa lauantaina toista kertaa järjestettävän Kajari-festivaalin. – Päätimme sitten ryhtyä tuumasta toimeen, ja innostus kasvoi koko ajan, Pahkasalo tuumaa. Kuva: Sanna Santapakka. Kokkolassa analogisen jakelun piirissä jatkavat myös Music TV ja Ranskan TV5. Olen tv:n himokatsojana törmännyt liian usein tilanteeseen, jossa on pakko luopua jonkin kiintoisan ohjelman tallennuksesta, koska laite ilmoittaa, että päällekkäisnauhoitus ei onnistu. naaliin selvisivät Anne Vihelän ja Sami Silénin, Kauko Erkkilän, Markku Siermalan, Osmo Tokolan ja Raimo Hentusen sävellykset. – Teemme seuraavalla kerralla monta asiaa paremmin, ja varaamme muun muassa tämän levyn tekemiseen enemmän aikaa, Ikäheimo huomauttaa. Musiikkia kuullaan aina raskaasta metallista gospeliin asti. – Toisaalta, kun luovien ihmisten kanssa ollaan tekemisissä, niin oli deadlinet niin kilpailun, kuin äänityksenkin kohdalla vähän kovilla, Pahkasalo miettii. Tv:hen voi toki kytkeä dvd-tallentimen tai videonauhurin. Digitelevisioiden keskihinta on 1 300–1 400 euroa. Kuva: Ella Karttunen Jukka Annala (STT) Jos kodin vanha televisio on katseenkestävässä kunnossa, sitä ei ole syytä vaihtaa. Tähän saakka neljän kunnan lähetykset ovat joutuneet jakamaan ohjelma-ajan yhdellä paikalliskanavalla. Jos laite on varustettu kahdella virittimellä, sillä voidaan tallentaa yhtä tv-kanavaa samalla kun katsotaan toista. Digiboksi riittää mainiosti olohuoneen viihdenurkan täydennykseksi. Paikallisohjelmille lisää kanavia – Pakallistelevisiolle varattu kanava jatkaa myös toistaiseksi analogisena, kunnes sen korvaavat neljä digikanavaa. Yksi tunti tv-ohjelmaa tarvitsee noin 2 gigatavua levytilaa. Tuleva digiboksini on järjestyksessään jo kolmas. Viisivuotias kuvaputki-tv: ni on kelpo kunnossa vielä vuosia, joten onneksi sitä ei tarvitse vaihtaa. Laitteesta voi tuhota ohjelmat, joita ei katsomisen jälkeen halua säilyttää. Idea koko sävellyskilpailusta, ja sitä myöten myös levystä lähti Ilpo Ikäheimolta. Lassi Jaakkola, päätoimittaja 020 750 4401 Tiina Ojutkangas, toimituspäällikkö 020 750 4402 Jens Oja, uutistuottaja 020 750 4404 Viestin hinta 0,25 euroa. Jotkut säveltäjän laulavat ja soittavat myös kappaleensa itse. Valtaosa ongelmista liittyy Käkelän mukaan kuitenkin hankaluuksiin laitteiden käytössä tai heikkolaatuisiin ja häiriöalttiisiin laitteiden välijohtoihin. Kaapelija satelliittisignaalin vastaanottoon soveltuu toistaiseksi vain harva monitoimimalli. Pietarsaaressa kaapelissa jatkaa analogisena myös Music TV. Ranskan TV5 ja CNBC Europe tekevät tilaa Suomen ruotsinkieliselle FST5:lle. Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungnerin viheltämän puolen vuoden jatkoajan aikana myös mattimyöhäiset saanevat hankituksi digilaitteet. nalistia, joista valitaan lauantaina voittaja. Tv:ssä on usein vain liitospaikka korttiasemalle, joka on hankittava lisävarusteena hintaan 80–100 euroa. 200–250 gigatavun mallit 530–700 euroa. Näin Pietarsaari, Pedersöre, Luoto ja Uusikaarlepyy saavat kukin oman kanavansa, kertoo tekniikkaosaston osastopäällikkö Kenneth Nylund Pietarsaaren Seudun Puhelimesta. Sävellyskilpailun . . Hintahaitari 30–200 euroa. Maksukanavien katseluun tarvittava korttiasema on harvinainen digi-tvmalleissa. Digitaalinen kultakaivos Uusimmat, kalliit digi-tvvastaanottimet ovat siitä eteviä, että telkusta löytyy viritin sekä kaapeliettä antennivastaanottoon. Levyllä on kaikkiaan 16 kappaletta, joista on valittu viisi . Huomaa, että valtaosa digitelevisioista sopii ainoastaan antenniverkkoon. 80 Gt:n kiintolevylle mahtuu noin 40 tuntia ohjelmaa. Kaupoissa on niukasti televisioita, joissa on sisäänrakennettu digitallennin. Lopullinen tuomarointi tehtiin nyt valmistuneen levyn pohjalta. – Jotkut asiakkaat ovat olleen iloisia jatkoajasta. Tuomareina toimivat Ilpo Ikäheimo, Sauli Pahkasalo, Esa Siirilä Kalajoen kaupungilta, Soili Autio, Antti Roslander sekä Jouko Kantola Ylivieskan seudun musiikkiopistosta. Kokkolassa Subtv:n kaistan perii ruotsinkielinen FST5, jonka jakeluun Yleisradio velvoittaa kaksikielisillä alueilla toimivat kaapeliyhtiöt. Paikallisia esiintyjiä on festivaaleilla 18. – Kun se ensimmäinen Kajari-festivaali onnistui niin hyvin, niin sitten mietin olisiko tällaisella kilpailulla ja levyllä mahdollista edistää paikallisen kevyen musiikin leviämistä, Ikäheimo muistelee. Tallentavia tv-malleja on erittäin niukasti, kaapeli-tv-kotiin sopivia malleja on niitäkin vähän ja hintalappu viimeistään tyrkkää ihmispolon epätoivoon. Tällaisen television ostaja ei tarvitse erillistä digiboksia. Taloyhtiöiden verkoissa mahdollisesti piilevät ongelmat tulevat esiin vasta kun jollakin asukkaalla on vaikeuksia digivastaaottimensa kanssa. Ei aina kortinlukuasemaa, jonka avulla voisi seurata maksukanavia. KESKIPOHJANMAA 2 Ota yhteyttä sähköpostilla toimitus@kpk.. Kaapeliverkkoon tarkoitetut sovittimet ovat yleensä hieman kalliimpia kuin antenniverkkoon sopivat boksit. Asetellessaan sävellyksiä paremmuusjärjestykseen tuomarit muun muassa vertailivat miten teksti, jos sitä oli, sopi sävellykseen. Tässä digitalisoinnin hyöty näkyy konkreettisesti, sillä samaan tilaan mahtuu jatkossa neljä paikalliskanavaa. – Laulajat löydettiin ihan keskustelemalla säveltäjän kanssa, monesti heillä oli joku jota ehdottaa, Ikäheimo muistelee
Löytöpaikka on Kajaanin eteläpuolella Mainuan ja Kajaanin välillä. Tie oli suora ja ajo-olosuhteet hyvät. Koko esitys julkaistaan netissä perjantaina. Tämä tarkoittaisi joidenkin laskelmien mukaan noin viiden prosentin korotusta tasaisesti eri juomaryhmiin jaettuna ja noin viittätoista prosenttia pelkkiin väkeviin suunnattuna. Tämä ei vaikuta suoraan työhöni millään tavalla. 020 750 4400 vaihde www.keskipohjanmaa.net/mediakortti KOKKOLA Urheilutalon takana ti 7.8. Kansanedustajan työhön hän ei näe tapauksella yhteyttä. Hallitusohjelmaan kirjattiin vain, että veroa olisi kiristettävä noin 30 miljoonan euron edestä. 0200-55888 Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Ilmoitukset: . Syyttäjä Antti Virtasen mukaan haastehakemus toimitetaan Tampereen käräjäoikeudelle lähipäivinä, minkä jälkeen käräjäoikeus päättää asian käsittelypäivän. Parin viikon päästä budjettierimielisyyksiä sovitellaan valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden kesken. Sasi ajoi onnettomuuden sattuessa vastaantulijan kaistalla. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen HELSINKI (STT) SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta arvostelee hallitusta eriarvoistavasta veropolitiikasta. Hän huomauttaa, että kuolemankolari on niin suuri asia, että tuomioistuimen on otettava syyllisyyteen kantaa. Feldt-Ranta perää hallitukselta sosiaalisempaa veropolitiikkaa HELSINKI (STT) Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola vaatii hallitusta paljastamaan korttinsa budjettineuvotteluissa. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari KAJAANI (STT) Kajaanissa 8. Valtiovarainministeriön logiikka toimii pikemminkin niin, että hyvinä aikoina kukkaronnyöriä vain kiristetään huonompiin aikoihin varautumiseksi. Myös viinaveroa kiristetään. Kevään kehysriihessä sovittiin jo myös parin ison liikennehankkeen viivyttämisestä rakennusalan ylikuumenemisriskiin vedoten. Polttoaineja sähköveroa ollaan nostamassa ainakin hieman ”kulutuskäyttäytymisen ohjaamiseksi”. Esimerkiksi tuloveroon on tulossa suhdannesyistä pelkkä in. Totuttuun tapaan liioilla rahoilla lyhennetään valtion velkaa. Naisesta tehtiin alueen lähellä havaintoja katoamisen aikoihin. Tämän vuoksi LaitinenPesola vaatii hallitukselta priorisointia. Esitys tarkkaan syyniin Kuvioon kuuluu, että nyt vasemmistovetoinen oppositio tulee kampaamaan uuden hallituksen budjettiesityksen pilkkuja ja muitakin välimerkkejä myöten. Remontti maksaa 200 miljoonaa euroa. Kansanedustajan ohjaama auto törmäsi toiseen autoon, jota ajanut mies kuoli. Laitinen Pesolan mukaan sosiaalija terveydenhuolto räjähtää käsiin, ellei hoitohenkilöstön palkkoja koroteta tuntuvasti. Myös monien pienituloisten eläkeläisten toimeentulo heikkenee, kun sähköja polttoaineveroja vuodenvaihteessa nostetaan. – Pienituloisten, omalla palkallaan itsensä elättävien verotus tosiasiassa kiristyy, kun taas ne, jotka eivät erityisesti tarvitsisi huojennuksia, saavat niitä. Sasin saamat syytteet ovat yhtenäisessä linjassa aiemmin valmistuneen poliisitutkinnan kanssa. Mitään hilpeitä jakotalkoita ei ole kuitenkaan luvassa, vaikka valtiontalous on varsin potrassa kunnossa. Kukaan tapahtumiin osallinen ei ajanut ylinopeutta tai käyttänyt päihteitä. Esimakua saatiin keväällä, kun hallitusta hiillostettiin päivähoidon nollamaksuluokan poistoaikeista. 3 KESKIPOHJANMAA . Häntä etsittiin heti katoamisilmoituksen jälkeen löytöpaikan läheisyydestä, mutta jalkaisin tehty maastoetsintä ei ulottunut sinne asti. Valtiovarainministeri julkistaa ehdotuksensa päälinjat keskiviikkona iltapäivällä Kirkkonummella tiistaina alkavan valtiovarainministeriön sisäisen budjettiriihen jälkeen. – Syytehän ei liity mitenkään eduskuntatyöhöni, kun kysymys on liikenneonnettomuudesta. Maaliskuussa kuolonkolarissa toisena osapuolena olleen Sasin syyteharkinta valmistui maanantaina. Valtion kortit pidetään yhä pimennossa, jotta työmarkkinajärjestöjen välisiä neuvotteluja ei sotketa. heinäkuuta kadonnut nainen löytyi sunnuntaina kuolleena metsästä. Sasi kertoo olevansa tyytyväinen, että asia käsitellään oikeudessa. Linjana on se, että veronkiristykset ajoitetaan vaalikauden alkupuolelle ja helpotukset peräpäähän. Poliisin mukaan keliolot tai auringon häikäisy eivät vaikuttaneet onnettomuuteen. Öljyllä tai sähköllä kotiaan lämmittävälle autoilijalle on budjetissa luvassa lähinnä jobinpostia – eritoten jos vielä alkoholituotteetkin sattuvat maistumaan. Omakotiasujalle jobinpostia Valtiovarainministerin budjettiesitys tuonee kiristyksiä ympäristöveroihin: Valtiovarainministeriön budjettiesitys rokottaa öljyllä tai sähköllä omakotitaloaan lämmittävää. klo 16 ja 19 Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Politiikan vuodenkierrossa siirrytään jo yksi pykälä kohti syksyä, kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) tuo keskiviikkona päivänvaloon esityksensä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Laitinen-Pesolan mukaan hallituksen pitää linjata sekä valtionosuuden määrä että sen kohdentaminen. – Tätä ratkaisua ei voi syyttäjä tehdä päättämällä, että jätetäänkö syyttämättä vai ei.Tuomioistuin tekee ratkaisun, ja minä olen siihen tyytyväinen, mikä tahansa se sitten onkin, Sasi sanoo. Epäsuorasti kyllä, koska asia tietysti vaivaa minua, Sasi pohtii. Sasi oli toisena osapuolena 70-vuotiaan miehen kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa Ylöjärvellä Pirkanmaalla maaliskuun alussa. Syyttäjän yleisen arvion mukaan käsittelypäivä saadaan haastehakemuksen jättämisen jälkeen reilun kuukauden kuluttua. Sinne on viitostieltä matkaa muutamia kilometrejä. Sen sijaan valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) lupaus eläkeläisten verotuksen keventämisestä on Feldt-Rannan mukaan myös SDP:n mielestä tervetullut ja ”hieno juttu”. – Hallituksen veropolitiikka ei valitettavasti muilta osin ansaitse kiitosta, Feldt-Ranta pahoittelee kannanotossaan. Katainen on myös vahvistanut, että eläkeläisten verotusta oikaistaan ensi vuoden alussa niin, että vuodessa 13 000–31 000 euroa eläkettä saavien verotus laskee palkansaajien tasolle. Kansanedustaja Kimmo Sasi saa syytteen kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Sasi ei käyttänyt matkapuhelinta eikä hänen autossaan ollut ajamiseen vaikuttanutta teknistä vikaa. Asianomistaja eli toisessa autossa ollut vammoja saanut nainen ei vaatinut erikseen rangaistusta. Vain kansainvälisen vertailun ja kilpailun kestävä hoitohenkilöstön palkkataso takaa jatkossa riittävän määrän osaavaa väkeä terveysja sosiaalialalla, Laitinen-Pesola sanoo. Yksin autossaan ollut Sasi selvisi törmäyksestä lievin vammoin. Eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta on pitänyt tällaista korotusta riittämättömänä. FeldtRannan mukaan hallituksen verolinjauksissa on ajateltu työllisyyttä enemmän vain joidenkin ryhmien rikastumista entisestään. aatiotarkistus. Aiemmin poliisi epäili Sasia myös vammantuottamuksesta, mikä on asianomistajarikos. Kuva Hämeenlinnan asuntomessuilta. Viinavero pulmana Alkoholiveron kiristystarpeesta ollaan puolueissa yhtä mieltä, mutta itse toteuttamistavasta lienee useampaakin näkemystä. – Päättäjien on kannettava vastuunsa perustuslain edellyttämien terveyspalveluiden turvaamiseksi kansalaisille. Kataisen ensimmäisessä budjetissa aloitetaan hallitusohjelmassa ja kehyspäätöksessä sovittujen uudistusten toimeenpano. Tiistaina 31.7.2007 Lyhyesti Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti . Katainen on myös ehtinyt torjumaan keskustasta esitetyt vaatimukset siitä, että ruuan alv-alennuksesta tehtäisiin jo nyt tulevia vuosia koskeva poliittinen päätös. Kajaanissa kadonnut löytyi kuolleena Kimmo Sasille syyte kuolemantuottamuksesta Sasi: Tyydyn tuomioistuimen ratkaisuun. Tehy vaatii hallitusta paljastamaan korttinsa TAMPERE (STT) Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) saa syytteen kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänen mielestään on selvää, ettei valtion ylimääräinen raha tule riittämään kunta-alan kaikkien palkansaajien palkkojen tuntuvaan korottamiseen. Ruumiin löysi paikalle osunut marjastaja. Koko hallituksen perinteinen Säätytalon budjettiriihi pidetään elokuun lopulla. Poliisi ei epäile tapaukseen liittyvän rikosta. Naisvaltaisten alojen palkkakysymykseen Katainen tuskin tuo vielä juuri mitään valoa. Myös meneillään olevan työmarkkinakierroksen kalleus arveluttaa päättäjiä. Miehen puoliso loukkaantui
Suunnitelman mukaan virtausta nostetaan asentamalla putki joen pohjalle ja pumppaamalla vettä kesäkuukausina Mustakarilta putkea pitkin Halpa-Hallin kohdalle, josta se virtaa takaisin mereen. klo 21-01.30 TOMMYS Naisten toive: PALJON TANSSITETTAVIA MIEHIÄ Huom! Tanssikoulu klo 19-20.30 Koko Pohjanmaan ja lomalaisten kohtaamispaikka Parhaimmat kiitokset merkkipäivääni muistaneille Matti Murtola En juhli Alpo Rahkonen En juhli merkkipäivääni Juha Puoliväli Kiva kun kävitte, kiitos kun muistitte! Toini Joki Mali! Haaveesi toteutui! Sydänlämpöiset onnittelut uudelle OPELLE! t. Sitä pitkin veneet kulkivat aikoinaan mereltä Kauppatorille. Palvelun tarjoaa 9 maakuntalehteä: Ilkka, Itä-Savo, Kaleva, Karjalainen, Keskipohjanmaa, Keskisuomalainen, Länsi-Savo, Pohjalainen ja Savon Sanomat Nyt Diesel-farmari sedanin hinnalla alk. Sunti on tärkeä osa kaupunkikeskustaa, City Kokkolan johtaja Kari Moilanen korostaa hankkeen tärkeyttä. Terassin kivijalkoihin laitetaan kukkivia pensaita, pleksiseinä terassin pohjoispuolelle ja terassi muutetaan pergolaksi. Ford Mondeo 4. Kuva: Outi Pyhäranta HELSINKI (STT) Herukan satokausi on pääsemässä vauhtiin. tapio.lehtinen@kpk.. – Sunti Boulevard kytkee kaupunkikeskustan erikoisliikkeet, kauppatorin, ja tulevan asuntomessualueen yhteen, sanoo Moilanen. Hankkeelle on haettu EU: n tukea. Laiva halutaan siirtää alarinteessä sijaitsevaan kosteikkoon. Hankkeen alustava kustannusarvio on 270 000 euroa, josta kunnan ja yksityisen sektorin osuudeksi on kaavailtu 54 000 euroa. Suntiin kaavaillaan myös veneluiskaa ja veneiden nostamiseen tarvittavaa kalustoa sekä tuodaan joelle soutuja polkuveneitä. Olitpa sitten hakemassa asuntoa, autoa, työpaikkaa tai mitä tahansa laajasta tarjonnastamme, uudistuneilta sivuiltamme löydät sen nyt entistäkin helpommin! Sivuillamme on nyt myös käynnissä kilpailu, johon osallistumalla voit voittaa 500 euron arvoisen matkalahjakortin mieleiseesi kohteeseen. arena.. Hän puhuu Sunti Boulevard -reitistä, joka johtaa kirkolta merelle. Herukan pääsatokausi alkaa heinä-elokuun vaihteessa ja kestää syyskuun alkuun asti. Ympäristöhankeideassa on katseltu uusi paikka Kauppatorin laivalle. (06) 827 3111 Mobila Oy Ruutihaantie 7, Ylivieska Puh. Ma zd a Po ltt oa in el äm m iti n (W eb as to ) Au to m aa tti ne n ilm as to in ti Sä hk öi kk un at ed es sä ja ta ka na Na hk ai ne n oh ja us py ör ä Va ki on op eu ss ää di n Ke sk us lu ki tu ks en os an a ta ka lu ki tu sjä rje st el m ä Lu ku va lo t ed es sä ja ta ka na Ka tto ki sk ot Ke vy tm et al liv an te et Vertaa yli 100 kW dieselit Ta ku u (k k) Lähde: JATO Dynamics Ltd sekä merkin internet-sivut 5.7.2007 nro 12/05 Saksan suurin autolehti. Pelottavin ja törkein Länsi-Suomen Ympäristökeskukselle jätetyssä ympäristöhankeideassa kuvaillaan Rautatien alikulkua pelottavaksi paikaksi, jonka ilmapiiriä on mahdollista keventää muun muassa valaistusta parantamalla sekä lisäämällä betonia graniittiseiniin. Mazda6 2. Mazda 2.0 TD 75 Year Edition Sport Wagon 105 (143) 33 750 • • • • • • • • • • • 36 Volvo V50 2.0 D Wagon 100 (136) 36 600 2 850 • • • • • • 24 Honda Accord 2.2 I-CTDI Sport Tourer 103 (140) 36 900 3 150 • • • • • • • • • • • • 36 Toyota Avensis 2.2 D4D Linea Sol Wagon 110 (150) 38 630 4 880 • • • • • • • • • • • 36 Ford Mondeo 2.0 TDCI Trend Wagon 103 (140) 38 930 5 180 • • • • • • 24 Peugeot 407 SW 2.0 HDI Premium wagon 100 (136) 39 100 5 350 • • • • • • • • 24 Opel Vectra 1.9 CDTI Enjoy Wagon 110 (150) 40 100 6 350 • • • • • • 24 Volkswagen Passat 2.0 TDI Trendline Variant 103 (140) 41 450 7 700 • • • • • • 24 Merkki, malli, versio ja korimalli Te ho kW (h v) Au to n hi nt a, € Hi nt ae ro vr t. Kirkolta merelle – Kokkolan kaupunkikeskustan yleissuunnitelma valmistuu elokuussa 2007. Grandin aluetta kuvaillaan Suntin törkeimmäksi paikaksi, joka on yleisilmeeltään roskainen ja 70-luvun näköinen. Puutarhaliiton arvion mukaan punaja valkoherukoita saadaan yhteensä yli miljoona ja mustaherukkaa kaksi miljoonaa kiloa. Herukkasato jäämässä keskinkertaiseksi. VW Passat 3. Pieniä määriä punaja mustaherukkaa on jo ollut myynnissä kauppatoreilla eteläisessä Suomessa jo heinäkuun loppupuolella. Kokkolalaiset ovat toivoneet Suntin varrelle muun muassa pizzeriaa ja ympärivuotista eurooppalaistyylistä leipomokahvilaa, josta saa myös tuoretta leipää. Suntin eteläosan, Eteläväylän ja junaradan, aluetta raivataan ja maisemoidaan siten, että vesistö nousee esille. Katso lisätietoja: www.mazda.. (08) 4133 200 En juhli merkkipäivääni. Klikkaa itsesi osoitteeseen www.arena.. Grandin alueen maisemointi vaatii kuitenkin paljon rahaa. 33.750 . Leena Ahokangas Kalajoki JR 1 RV 1 Lippu 12 € HUVIMAJA EVIJÄRVEN VASIKKA-AHO MANTAMYRSKYSSÄ ke 1.8. KESKIPOHJANMAA 4 Uutiset Huvit Perhealbumi ARENA-PALVELU ON UUDISTUNUT! Joko olet käynyt tutustumassa Arenan uudistuneeseen ilmeeseen. ja osallistu arvontaan! Kilpailuaika päättyy 31.8.2007. Peugeot 407 6. Diesel-testi 1. Sadosta on Puutarhaliiton mukaan tulossa keskinkertainen. Mazda6 75 Year Edition -juhlamallisto 1.8 • 2.0 • 2.0 AT • 2.0 TD • Sedan • Sport • Sport Wagon Mazda6 2.0 TD 75 Year Edition -juhlamalliston hinnat alkaen 34.350 € sisältää toimituskulut 600 €. Tiistaina 31.7.2007 . Lehmuksia Suntin varrelle Mustakarilta tuleva putki laskee vetensä Halpa-Hallin kohdalla voimakkaimmillaan 200 litraa sekunnissa. Oikukas talvi ja kevään kylmät jaksot ovat verottaneet satomäärää. Halpa-Hallin kohdalla Suntin seiniin kaavaillaan pylväshaapoja, säleikköihin köynnöksiä ja valaistusta. Suunnitelmaan sisältyy myös kuuden suuren lehmuksen siirto kevättalvella kävelykadulle ja Suntin varrelle. Opel Vectra Mobila Oy Vaunumiehenkatu 2, Kokkola Puh. Veden seisominen on ollut Suntille ominainen ongelma ja hajuhaittojen lähde. Ensimmäisenä joesta kitketään pois sunttivehnän lisäksi pahanhajuinen ruskea vesi. Kulutusja päästötiedot: 6,0–6,1 l/100 km, CO 2 165–167 g/km. äiti ja isä Markon perhe ja Tonin perhe Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Kaupunki ja keskustan kehittämisryhmä haluavat parantaa Suntin yleisilmettä. Toyota Avensis 5. Suntin ilmettä kohennetaan Rautatien alikulku pelottavin paikka Suntin varrella, Grandin alue törkein Mereltä tuleva putki laskee vetensä Sunttiin Halpa-Hallin kohdalla voimakkaimmillaan 200 litraa sekunnissa. – Tanssilavan ja uimarannan ympäristöä siistitään ja avataan näkymää merelle huomioiden ainutlaatuiset venevajat, kertoo Moilanen. Marjat kasvavat kuitenkin kookkaiksi sateiden ansiosta. Veden laadun parantamisen lisäksi hankkeeseen sisältyvät myös maisemointi ja kosteikkojen kunnostaminen
– Täällä on enemmän maalauksia ja pieniä veistoksia, Oino jatkaa. Hän oli kuollessaan 55-vuotias. Samuli Kurikkala Kalajokinen Samuli Heikki Kurikkala kuoli sunnuntaina 29. Vesipuiston altaat ovat hyvässä kunnossa, mutta toimitilat ovat rappeutumassa, eli ne vaatisivat rahaa. Patsaiden tekemisestä hän innostui ollessaan töissä Ruotsissa, jossa hän tutustui kuuluisan puuveistäjä Axel Pettersonin töihin. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen. Siunaus toimitettu 28.7.2007 läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Ensimmäisen veistoksensa hän teki 30 vuotta sitten, eikä aihepiiri ole sen jälkeen vaihtunut. Samana yönä kello yhden ja aamuyhdeksän välillä rikottiin myös useita lamppuja Kokkolan Energiapuistossa, joka sijaitsee kaupungintalon ja Antti Chydeniuksenkadun välisellä alueella Suntin molemmin puolin. – Tämän veistoksen taustalla on tarina, että kuinka saa karhun ulos kuopastaan. Muistotilaisuudessa seurakuntakodilla puhuivat Maija Kluukeri, Kalervo Koski ja Olavi Palovaara, lauloivat Katri Joensuu ja Pekka Kluukeri sekä Erkki Hillilä. – Laitteet vaatisivat uusimista, koska kaikki asiakkaat eivät jaksa innostua samoista laitteista vuodesta toiseen. Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Vesipuisto FantaSean taloudellisista tappioista on tullut kestopuheenaihe Pietarsaaressa. – Monet näistä taiteilijoista ovat poikasena piirrelleet, mutta sitten se on jäänyt, kun on pitänyt tehdä töitä. Seija Laitala Kalajokinen Seija Anneli Laitala kuoli sunnuntaina 29. – Uimahallin ja Tellushallin välillä olevalle nurmikolle on mahdollista rakentaa ulkoallas samalla periaatteella kuin Kokkolassa. Nivalan näyttelyssä on mukana 12 eri taiteiljan töitä, sekä kahden valokuvaajan kuvia sellaisista töistä, joita ei voi galleriaan tuoda. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen. Olen jo kypsää viljaa, pois pyyhkikää kyyneleet. – Minä pidän ironiasta, kuten Pettersonista kertovassa kirjassakin sanotaan, ironia aina suututtaa jonkun. Uimahallin aukipitäminen merkitsisi kaupungille FantaSeasta luopumista. 04.07.2007 Kannuksen terveyskeskuksessa Kaipauksella muistaen Marjatta Eira ja Sakari Mika, Pirkko ja Otto Sami, Anna, Sonja ja Helen Jani sukulaiset ja ystävät Nyt jätän tutun tuvan ja rakkaan pihamaan. seurakuntapastori Sanna Jukkola. – Sitten oli esimerkiksi tämä August Ruutikainen, jonka upeita tuohikelloja on täällä, niin kaikki kärsämäkiset tuntevat Augustin, mutta ei heille tullut mieleen, että hän olisi tällainen taiteilija. Kalajokinen Anniina Marianne Hihnala siunattiin haudan lepoon Kalajoen kirkossa lauantaina 28. Kentalaa kosiskeltiin Järvenpään tekniseksi johtajaksi, mutta hän päätti jatkaa Ylivieskassa. Kaupungin liikuntatoimenjohtaja Tove Jansson-Lähteenmäki on ehdottanut liikuntapoliittisessa ohjelmassaan uimahallin pitämistä vuoden ympäri auki. Kuvat: Päivi Karjalainen Hemming Hedman Lauantaina 28.7.2007 nukkui pois Uumajassa Hemming Alfred Alexander Hedman. – Siellä keskityttiin enemmän suuriin pihaveistoksiin, Oino huomauttaa. Mieluiten kaupunki haluaisi myydä vesipuiston ulkopuoliselle yrittäjälle. Himankalainen Kalevi Matias Ala-Hillilä siunattiin haudan lepoon perjantaina 27. Puukolla patsaita Eräs näyttelyn taiteilijoista on puusta puukolla humoristisia veistoksia tehnyt nivalalainen Aarne Ainasoja. Pääportin kirjanpidon mukaan heikoimpina päivinä lippuja on myyty vain 2-5. Toinen näyttely avattiin maanantaina Nivalan TillariGalleriassa. Monet ovat haikailleet pari vuotta sitten poistetun kupolin perään, vesipuiston toiminnasta vastaava Elin Fagerström kertoo. Muistotilaisuus pidettiin Kokkolan seurakuntakeskuksessa. Pois riisun arkinutun, kun puvun uuden saan. Nivalalainen Vilho Jaakob Pihlajaniemi siunattiin haudan lepoon lauantaina 28. Hän oli kuollessaan 68-vuotias. Tiistaina 31.7.2007 Tarjous koskee normaalihintoja, eikä sitä voida yhdistää muihin tarjouksiin/ etuihin. Kaipaamaan jäivät pojat ja siskot perheineen. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Jukka Kesola. Ulkoallas uimahallille Viime vuonna kaupunki myönsi lisämäärärahan tappioiden kattamiseen, ja sama kuvio toistunee ensi syksynä. Jos ihmisten houkutteleminen huviloilta on vaikeaa, niin sää vasta temppuileekin. – Neljä vaihtoehtoa ovat myynti, vuokraaminen, lakkauttaminen ja toiminnan jatkaminen nykyiseen tapaan. Kaksi viimeksi mainittua eivät kuitenkaan tule kysymykseen. Sateinen heinäkuu kampitti lupaavasti alkaneen kesäkauden. Näyteikkuna ja lamppuja rikottiin YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kaupungin tekninen johtaja Kari Kentala on päättänyt jäädä Ylivieskaan. Kaupunkien ja kuntien kulttuuritoimet, kotiseutuyhdistykset, sekä puskaradio olivat Oinolla kovassa käytössä. Ritva Laitala Alavieskalainen Ritva Annikki Laitala kuoli lauantaina 28. Kodin helmasta poistun hiljaa, ikirauhaan vie askeleet. Kuvat: Sanna Santapakka KOKKOLA (KP) Värisilmäliike Sandkvistin iso näyteikkuna rikottiin Kansakoulukadulla Kokkolassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Tulevaisuuden suunnitelmiin lukeutuvat merihistoriallinen museo ja rannan kehittäminen. heinäkuuta Nivalan kirkossa. Yksityiskohdillaan riemastuttavien veistosten tekemiseen Ainasojalta kuluu noin viikon verran aikaa, jos hän tekee töitä neljä tuntia päivässä. Uimahallin suihkuja pukeutumistilat tulisivat yhteiskäyttöön, esittää Jansson-Lähteenmäki. heinäkuuta. ITE-taide on vahvasti leimautunut ikääntyneiden miesten taiteeksi. Viimeistään kesällä 2009 toiminta tapahtuu eri pohjalta kuin tänä päivänä, visioi Jakobsson. Kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson lupaa päätöksiä lähimmän vuoden kuluessa. – Esimerkiksi jollakin voi olla omintakeista arkkitehtuuria, tai vaikkapa pihapiiriin varta vasten tehtyjä veistoksia, niitä ei voi tänne siirtää. ITE-taidetta Tillari Galleriassa Nivalalainen ITE-taiteilija Aarne Ainasoja ja hänen veistämänsä körttipariskunta. Työntekijät muuttavat kesäksi FantaSean puolelle. Hän oli kuollessaan 56-vuotias. Sanna Santapakka NIVALA (KP) Pohjois-Pohjanmaalla on toiminut viime syksystä lähtien ITE-taiteen kartoitushanke. Lopulta kun hänen sukulaispoikansa ajoi rekalla patsaita Yli-Iin näyttelyyn, niin hän tajusi, että tämähän on samaa, mitä Augustkin tekee, Oino naurahtaa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisaret ja veljet perheineen, Ethel sekä muut sukulaiset ja ystävät. ITE alkuliite tulee sanoista Itse Tehty Elämä, ja se tarkoittaa taiteilijoita, jotka tekevät taidetta ilman minkäänlaista taidekoulutusta. Siunauksen toimitti kappalainen Pekka Lehto. Nuorisoleirit ovat työllistäneet heitä. heinäkuuta Kalajoen terveyskeskuksessa. Kuolleita Hautauksia Emmi ja Kalle Pitkäjärvi ovat vesipuiston vakiovieraita säällä kuin säällä. tapio.lehtinen@kpk.. Vaikeimpia on lapset, niistä ei tahdo saada luonnollisen näköisiä, Ainasoja huomauttaa. – Helpoimpia veistää on vanhat ukot, akat ja eläimet. Vesipuiston tulevaisuudesta on käyty monta keskustelua, mutta mitään ei ole tapahtunut. Mutta toisaalta se on myös humoristista, ja aiheuttaa ihmisille iloa, Ainasoja kertoo. Oinon mukaan tämä selittyy sillä, että eläkkeellä on aikaa purkaa luomisvimmaansa. – Ne olivat sellaisia ironisia veistoksia, ja tuli mieleen että pystyisikö sitä itsekin tekemään tuollaisia, Ainasoja muistelee. Kun sitä siirtyy eläkkeelle, niin se luovuuden tulva on aivan hillitön, Oino tuumaa. heinäkuuta Marian kappelissa Kokkolassa. Talvikauden uimasesonkiin on silti matkaa. Taiteilijat näyttelyyn löytyi monia reittejä pitkin. Kaupunginjohtaja on valmis antamaan leirintäalueen samaan pakettiin. Laitetaan vain kylän rumin eukko pyllistämään, niin johan tulee karhu ulos, kertoo Aarne Ainasoja tämän patsaan tarinasta. – Monet ihmiset ovat harmitelleet sitä, että he eivät voi harrastaa kuntouintia, kertoo Jansson-Lähteenmäki. Parhaina päivinä lippuja on mennyt pääportilla 140 ja yhtä paljon toisella portilla. sanna.santapakka@kpk.. – Hankkeen alue on hieman hankalasti rajattu EUrahoituksen vuoksi, mutta siihen kuuluu Nivala, Haapajärvi, Siikalatvan seutua, sekä muita osia Pohjois-Pohjanmaasta, hankekoordinaattori Lauri Oino kertoo. Näyttelyssä Ainasojan veistoksia on noin kaksikymmentä kappaletta, ja maailmalla niitä on yli seitsemänkymmentä kappaletta. Poliisi pyytää tapauksista silminnäkijähavaintoja virka-aikana numeroon 06-8339234. Vanhan sataman lähettyvillä sijaitsevat muun muassa hotelli, purjehduspaviljonki, kahvila, Vega-laiva, Jakobstads Wapen. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Viestejä, joissa Kentalaa pyydettiin jäämään Ylivieskaan oli tullut sekä yhteistyökumppaneilta, ja muilta teknisen toimen asiakkailta, että myös tavallisilta kaupunkilaisilta. Nykyään eläkkeellä oleva Ainasoja on entiseltä ammatiltaan kirvesmies. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa paikallisia ITEtaiteilijoita, ja tuoda heidän töitään esiin näyttelyillä ja vuoden lopulla julkaistavassa kirjassa. 22.11.1926 Kannuksessa k. Asiakkaat pysyvät loitolla myös liian kuumalla ja aurinkoisella ilmalla. Siunauksen toimitti pastori Olavi Palovaara. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Talvisin hallissa saattaa olla jopa kuutisensataa uimaria. – Kyllä sitä aina oman veistonsa tunnistaa, vaikka niitä ei olekaan nimetty, hän toteaa. heinäkuuta Kokkolan keskussairaalassa. heinäkuuta 2007 Himangan kirkossa. Ylivieskalainen Terho Sakari Koivisto haudattiin lauantaina 28. Heinäkuu kampitti vesipuiston kesän Pietarsaaren kaupungilla ei ole varaa kunnostaa FantaSeata, Myynti on ajankohtainen aivan lähitulevaisuudessa Mikaela Kurula, Johanna Käcko, Moa Lillkaas ja Otto Ekström nauttivat porealtaan 38asteisesta vedestä. Voimassa niin pitkään kuin tavaraa riittää, ei kuitenkaan pidempään kuin 5.8.2007 asti. Hankkeen pohjalta on valmistunut kaksi näyttelyä, joista toinen on jo pidetty Yli-Iin Kierikkikylässä. Lämmin kiitos osanotosta. FantaSean kesätyöntekijöiden ei ole kuitenkaan tarvinnut olla toimettomana hiljaisimpina päivinä. Kari Kentala jää Ylivieskaan. Kokkola Tehtaankatu 12 Vaasa Rewell Center Helsinki Espoo Vantaa Lahti Pori Raisio Salo Turku Järvenpää Riihimäki Jyväskylä Kotka Lappeenranta Nokia Tampere Lempäälä Hämeenlinna Kempele Rovaniemi Rakkaamme Martti Juhani KESKI-TOKOI s. Uutiset 5 KESKIPOHJANMAA . Siunauksen toimitti vs. Päätökseen vaikuttivat sekä perhesyyt, että kaupunkilaisilta tulleet pyynnöt. – Minä näen Vanhan sataman alueessa paljon potentiaalia, kun ajatellaan kaikkea, mitä siellä on jo nyt ja miten sitä voidaan kehittää, sanoo Jakobsson. Onneksi olemme saaneet kahden eri huippuvalokuvaajan kuvia näistä teoksista, Oino tuumaa. heinäkuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa. – Sään pitäisi olla sopivalla tavalla huono, kertoo Lähteenmäki-Jansson. Hän oli syntynyt 14.5.1926 Kaarlelassa. Uimahalli on kiinni silloin kun FantaSea on auki
Deripaskan sijoitusyhtiö tarjoaa velkaantuneesta Russneftista 4,8 miljardia euroa. Sen sijaan lentorahtien määrä nousi vain 2,7 prosenttia, mikä on selvästi vähemmän kuin viime vuonna. B SEK 25.78 99783,2 +1.90 +10.00 24.10 29.35 Fortum EUR 23.78 2564,3 +0.21 +11.50 20.17 24.62 GN Store Nord DKK 65.00 1577,2 +0.39 -22.46 60.00 88.50 H & M SEK 388.00 2268,2 -0.64 +43.57 332.50 447.50 Investor AB ser. Esimerkiksi Vuosaaren sataman varastorakennusten rakentaminen aloitettiin tänä vuonna. e Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta 1. Esimerkiksi kuntaja kyläkeskukset jäävät ulkopuolelle Lappia myöten, Weckström kertoi. Toimistoja liikerakentaminen kovassa kasvussa Asuntojen hinnat jatkoivat nousuaan HELSINKI (STT) TeliaSonera yrittää saada harvaan asuttujen alueiden asiakkaat luopumaan lankapuhelimista. Verohallituksen mukaan verotuspäätösten postitus on alkanut ja valtaosa kiinteistön omistajista saa päätöksen tämän vuoden kiinteistöverotuksesta tällä viikolla. Ensk. Kuukausimaksu on 1,99 euroa eli noin kymmenesosa lankapuhelimen kuukausimaksusta. EU on avannut sähköja kaasumarkkinansa niin, että kuluttajien pitäisi voida valita vapaasti energiantoimittajansa. 2.22 57,6 -0.45 +36.71 1.79 2.30 Ramirent 20.50 205,0 +1.43 +174.06 11.20 22.00 Rapala VMC 5.94 8,9 +2.06 -7.52 5.67 6.26 Rautaruukki K 46.78 529,2 +2.57 +106.89 27.80 52.04 Raute A 14.50 0,1 -0.28 +12.19 12.57 15.44 Rocla 11.41 0,0 -0.09 10.75 12.50 Ruukki G 3.25 1139,8 +0.93 +250.55 1.20 3.59 S Sääst. Noin 65 prosenttia kiinteistöistä on sellaisia, joissa maksettava vero jää alle 170 euron. Nousu nopeinta K-P:lla Kerrostaloasuntojen hinnat nousivat nopeimmin Keski-Pohjanmaalla. Nimitys liittyy Canal+: n siirtymiseen maaorganisaatioihin keskitetystä pohjoismaisesta organisaatiosta. Ennakkotiedot sisältävät noin kaksi kolmasosaa vanhojen kerrosja rivitaloasuntojen kaupoista. Vanhojen kerrostaloasuntojen keskihinta nousi pääkaupunkiseudulla 2 971 euroon neliöltä ja muualla maassa 1 438 euroon neliöltä. Maapohjan osuus on noin vajaa kolmannes tuotosta. Syrjäseutujen lankapuhelujen kuukausimaksut nousevat syyskuun alussa 16,20–21,50 euroon nykyisestä 11,77– 15,47 eurosta. Tilastoissa on mukana runsaat 70 kauppaa. Myös teollisuusja varastorakentaminen on lisääntynyt. B SEK 167.00 1732,9 -0.60 +59.24 110.50 190.00 Elisa EUR 19.44 521,7 -0.56 +29.90 19.60 23.80 Ericsson ser. Berntzen on toiminut lukuisissa tehtävissä media-alalla. Markkinoilla Russneftin ahdistelua on verrattu Jukosin tapaukseen. Liikerakentaminen on puolestaan pysynyt vilkkaana jo useamman vuoden. Talous Tiistaina 31.7.2007 . ser. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki Hanna Koivisto HELSINKI (STT) Uudisrakentaminen oli vahvassa kasvussa toukokuussa. Presidentti Vladimir Putinin on epäilty olleen Jukosin murskaamisen takana. Kaikkein edullisimmat hinnat olivat Kouvolassa, jossa vanhan kerrostaloasunnon keskihinta oli 1 038 euroa neliöltä. Russneft on ollut Venäjän veroviranomaisten hampaissa. Sähköposti: talous@kpk.. Salmén sanoo, että varsinkin liikenteen rakentamisessa on käynnistetty paljon uusia suuria hankkeita. Näillä alueilla neliöstä sai pulittaa keskimäärin 4 504 euroa. Hän kertoo yhtiön verkkosivulla luovuttavansa määräysvallan yhtiössä presidentti Vladimir Putinin läheiselle liittolaiselle Oleg Deripaskalle, joka on Venäjän toiseksi rikkain liikemies. Kauppoja ja ostotarjouksen hyväksyntöjä on tehty Yaran hollantilaisen tytäryhtiön kautta. Kiint. Gsm-puhelun hinnaksi tulee 7,9 senttiä alkavalta minuutilta. Kiinteistöveroa ei määrätä, jos vero on alle 17 euroa. B SEK 140.75 4055,9 +0.36 +47.74 113.87 151.50 SSAB A SEK 240.00 1440,8 +3.67 +61.32 149.50 315.50 Stora Enso R EUR 12.50 5869,7 -0.79 +9.76 11.82 14.36 Sv. Toukokuussa kasvua oli lähes 27 prosenttia viime vuodesta. Syyte perustuu EU:n kilpailuviranomaisten tekemään ratsiaan E.ONin ja Gaz de Francen toimistoihin viime vuonna. B SEK 146.25 3232,1 +4.09 +18.07 139.75 164.00 AstraZeneca SEK 348.00 2327,3 -1.00 -18.82 351.50 408.50 Atlas Copco A SEK 116.50 11839,7 +3.56 +47.29 89.57 121.50 Atlas Copco B SEK 107.75 1240,6 +4.11 +43.63 84.28 113.00 Boliden SEK 154.00 5342,3 +2.67 +24.55 127.35 163.50 Danske Bank DKK 228.75 2734,6 -0.76 +3.13 222.00 273.00 Electrolux ser. Ostotarjous ylittää lähes kolmanneksella KemiraGrowhow’n pörssiarvon ennen valtion kanssa tehtyjä kauppoja. A SEK 227.50 3212,0 +0.66 +28.77 210.50 248.50 Skanska ser. E.ONin mukaan sopimus lakkasi olemasta voimassa jo vuosia sitten. Esimerkiksi Mäntsälässä on menossa miljoonan kuutiometrin hanke. Salmén uskoo rakentamisen kasvun jatkuvan vilkkaana kaikissa kasvukeskuksissa ainakin tämän vuoden. TeliaSonera tarjoaa elokuun ajan harvaan asuttujen alueiden asiakkaille gsm-liittymän avaamista veloituksetta. Yara on maailman suurin typpilannoitteiden valmistaja. B SEK 118.50 2494,5 +1.72 +64.66 97.50 122.50 TeliaSonera SEK 51.00 24498,2 +2.62 +16.94 49.50 67.75 UPM-Kymmene EUR 16.24 4252,0 -1.34 -3.95 16.79 20.46 Vestas Wind Systems DKK 362.00 1234,2 +0.28 +131.41 231.00 395.00 Volvo ser. Toimittaja: Hannu Lehto 020 750 4408 hannu.lehto@kpk.. Yara teki ostotarjouksensa toukokuun lopulla hankittuaan kolmanneksen KemiraGrowhow’sta Suomen valtiolta. – Lisäksi uusien tietai ratayhteyksien varteen on tulossa logistiikkakeskuksia. EU kaasujättien kimppuun. Eniten on lisääntynyt liikeja toimistorakennusten rakentaminen. B SEK 125.50 10999,4 +0.80 +69.48 89.04 152.00 OMX Nordic 40 -lista Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta osakkeet Viitekorot Peruskorko 4,25 1.7.2007 +0.50 EKP:n repo 4,00 13.6.2007 +0.25 EKP:n anto 5,00 13.6.2007 +0.25 EKP:n otto 3,00 13.6.2007 +0.25 Aktia-prime 4,25 21.6.2007 +0.25 eQ-prime 3,75 1.5.2007 +0.25 Handelsbanken-prime 4,25 20.6.2007 +0.25 Hypo-prime 4,25 15.7.2007 +0.25 Nordea-prime 4,25 1.7.2007 +0.25 OP-prime 4,25 26.6.2007 +0.35 POP-prime 4,25 2.7.2007 +0.25 Sampo-prime 4,25 9.7.2007 +0.25 SEB Gyllenberg -prime 4,00 1.7.2007 +0.25 SP-prime 4,25 27.6.2007 +0.25 Tapiola-prime 4,00 2.5.2007 +0.25 Ålandsbanken-prime 4,35 16.7.2007 +0.25 Korko % Muuttunut viimeksi Muutos %-yks Valuutta Helsingin 50 60 70 80 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 76.43 +0.5 % Yhteystiedot Osaston esimies: Simo Kattilakoski 020 750 4407 simo.kattilakoski@kpk.. Energiamarkkinoiden vapauttaminen on kuitenkin herättänyt vastustusta erityisesti Saksassa ja Ranskassa. Etenkin Uudellamaalla rakennetaan vilkkaasti. Päälista Affecto 4.70 3,5 +3.30 +89.58 3.00 4.85 Ahlstrom 20.30 16,7 -0.25 -1.76 20.20 24.09 Aldata Solution 1.78 176,5 0.00 -19.09 1.35 1.87 Alma Media 11.38 17,1 +1.61 +46.16 9.00 11.58 Amanda Capital 3.57 1,4 +1.13 +23.73 3.19 3.87 Amer Sports 17.95 561,4 +1.64 +8.11 15.70 18.31 Aspo 6.80 4,4 +0.59 +13.33 6.72 7.79 Aspocomp G 0.33 25,6 +3.13 -86.06 0.31 1.57 Atlantic Petr P/F 1080.00 1,0 -0.92 550.00 1499.00 Atria G plc A 23.30 3,8 -0.34 +41.07 17.76 26.70 Bank of Åland A 28.00 0,0 +16.67 25.66 33.35 Bank of Åland B 26.50 0,0 +14.04 23.90 27.50 Basware 11.70 1,1 -0.51 -10.57 10.95 13.80 Beltton-G 4.00 0,0 +13.96 3.90 4.90 Benefon S 0.08 378,9 0.00 -68.00 0.08 0.24 Biohit B 2.46 5,0 +0.41 +0.81 2.06 3.25 Biotie Therapies 0.88 33,1 -2.22 +82.90 0.87 1.15 Birka Line A 15.80 0,0 +26.40 12.00 18.19 Birka Line B 15.10 0,1 0.00 +29.06 11.50 15.95 CapMan B 3.88 7,9 -1.77 +60.16 2.89 4.06 Cargotec 37.62 382,4 +1.43 +18.37 37.63 49.30 Cencorp 0.41 2,2 +2.50 -43.66 0.27 0.45 Citycon 4.54 357,7 +0.22 +28.11 4.63 6.00 Componenta 11.48 9,5 +2.50 +73.96 8.54 14.30 Comptel 1.92 22,9 0.00 +19.88 1.80 2.28 Cramo 35.00 44,4 0.00 +174.02 18.80 38.49 Done Solutions 0.79 121,7 +3.95 +130.30 0.28 0.89 Efore 1.16 2,5 -0.85 -34.12 1.01 1.48 Elcoteq SE A 6.12 36,7 0.00 -54.16 6.10 9.92 Elecster A 5.76 0,0 -0.69 4.53 6.60 Elektrobit 1.85 9,7 +2.78 -20.00 1.53 2.46 Elisa 19.44 521,7 -0.56 +29.90 19.60 23.80 eQ Online 7.60 8,5 0.00 +130.18 4.96 7.61 Etteplan 12.81 3,1 +3.06 +122.63 6.80 13.70 Evia 1.02 0,0 -24.46 0.97 1.20 Evox Rifa G 0.11 0,0 +22.22 0.08 0.12 Exel 15.99 5,8 -1.30 +49.31 12.74 17.00 F-Secure 2.43 454,4 +1.25 +6.61 1.86 2.69 FIM G 8.01 0,0 +60.20 5.90 8.30 Finnair 12.70 9,2 +1.20 +19.19 12.15 14.21 Finnlines 15.60 0,0 +1.90 15.45 17.75 Fiskars A 13.85 5,8 +0.36 +32.85 12.10 15.00 Fiskars K 17.50 0,0 +66.83 12.20 17.55 Fortum 23.78 2564,3 +0.21 +11.50 20.17 24.62 Føroya Banki P/F 248.00 21,5 +0.81 229.50 253.00 Glaston 3.95 0,9 +1.02 +1.28 3.90 4.50 HKScan A 19.60 8,7 -1.26 +107.55 13.97 20.74 Honkarakenne B 5.65 2,5 -3.25 +9.06 5.32 6.15 Huhtamäki 10.63 381,7 +1.14 -17.15 10.48 15.75 Ilkka-yhtymä 2 10.80 3,5 +0.47 +16.48 10.43 12.24 Incap 2.07 1,6 0.00 -6.39 1.93 2.64 Interavanti 6.93 0,0 +38.60 5.25 8.20 Ixonos 6.90 7,0 -0.58 +61.88 4.57 7.50 Julius Tallberg 3.87 0,1 +1.04 +46.88 3.03 3.98 Kasola A 3.75 0,0 -1.32 3.50 4.14 Kemira 16.00 277,1 -0.87 +23.84 15.60 19.14 Kemira GrowHow 11.93 122,9 -0.17 +165.56 6.71 12.13 Keskisuomalainen A 18.70 0,0 +3.02 17.80 19.20 Kesko A 37.52 13,8 -1.75 +25.89 37.60 53.22 Kesko B 38.13 784,1 -2.31 +21.19 37.67 54.83 Kesla A 14.61 4,2 -1.35 +93.33 8.67 16.30 KONE 48.08 319,5 +1.50 +37.44 41.33 51.06 Konecranes 30.00 314,3 +3.99 +112.76 21.20 34.31 Larox B 14.76 5,2 -0.61 +91.54 8.51 16.02 Lassila & Tikanoja 21.00 190,8 -6.17 +38.36 21.75 27.90 Lemminkäinen 52.45 2,3 -0.40 +74.66 35.50 55.29 Lännen Tehtaat 19.00 0,7 +1.88 -3.05 19.10 24.40 M-real A 4.58 2,1 -2.97 +22.08 4.57 5.79 M-real B 4.61 1598,5 -3.76 +29.92 4.53 5.88 Marimekko 15.70 2,7 +1.16 +10.64 14.13 17.00 Martela A 9.77 0,0 +49.00 6.41 10.35 Metso 45.62 1499,5 +1.92 +60.43 36.45 47.16 Neomarkka B 8.75 0,9 -0.57 +6.30 7.91 9.35 Neste Oil 25.79 1681,1 +1.94 -7.79 21.82 29.80 Nokia 20.84 33520,8 +0.87 +32.82 14.63 21.78 Nokia N 20.95 18,3 +1.95 15.52 22.50 Nokian Tyres 23.65 481,0 +0.30 +122.14 14.23 27.02 Nordea (publ) FDR 11.67 3047,2 +0.26 +20.58 11.10 12.88 Nordic Aluminium 30.90 0,6 -3.74 +81.56 19.75 35.10 Norvestia 8.55 2,1 +0.94 +3.66 8.16 9.34 Okmetic 4.02 4,5 -4.51 +24.19 3.50 4.55 OKO Bank A 12.83 320,5 +1.42 +6.61 12.46 15.22 Olvi A 27.60 1,0 +0.40 +71.12 19.60 30.50 OMX AB 22.00 2,1 -0.90 +79.82 13.70 24.79 Oral Hammaslääkärit 3.55 0,3 -1.11 +95.63 2.92 3.92 Oriola-KD A 3.30 2,1 -1.20 +61.00 3.09 3.65 Oriola-KD B 3.31 137,9 -0.60 +70.98 3.10 3.65 Orion A 19.37 35,6 +0.41 +47.46 16.01 20.49 Orion B 19.46 162,1 +0.21 +45.91 15.96 20.30 Outokumpu 22.97 1640,7 -0.22 +23.22 22.92 30.66 Outotec 41.04 515,1 -1.82 19.85 45.30 P-Karjalan Kp 16.28 0,1 -0.12 +93.78 9.92 22.84 Panostaja A 1.73 9,9 0.00 +66.35 1.33 1.83 Panostaja B 1.73 5,3 -0.57 +67.31 1.39 1.79 Panostaja B N 2007 1.66 0,4 +1.22 1.20 1.75 Perlos 4.19 223,3 -4.34 -30.30 3.20 4.56 PKC G 11.05 16,0 +0.64 +6.47 9.30 12.35 Ponsse 1 18.42 36,3 -0.43 +57.69 12.51 18.55 Proha 0.33 27,5 +3.13 -20.00 0.32 0.45 Pöyry 16.73 8,5 -0.42 +104.45 11.45 17.96 QPR Software 0.81 2,2 0.00 -13.68 0.75 0.96 Raisio vaihto-os. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen maanantaina julkaisemasta asuntojen hintatilastosta. Omistusosuuden nousu yli puoleen merkitsee sitä, että KemiraGrowhow’sta tulee Yaran tytäryhtiö. Kiinteistöveron tuoton arvioidaan nousevan lähes 870 miljoonaan HELSINKI (STT) Puolustusja ilmailuvälinekonserni Patria arvioi liikevaihtonsa ja liikevoittonsa kasvavan tänä vuonna viime vuoteen verrattuna. Kalleimmat neliöt olivat Helsingin kalleimmalla tilastoalueella eli keskustassa, Punavuoressa, Kaartinkaupungissa, Kaivopuistossa, Eirassa, Katajanokalla, Kruununhaassa ja Ruoholahdessa. Tilastokeskuksen tilastoissa Keski-Pohjanmaalla tehtyjä kauppoja on rekisteröity kaikkiaan viitisenkymmentä. Verotuspäätöksiä lähetetään noin 1,9 miljoonaa kappaletta. Verohallituksen mukaan se on noin 68 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. HELSINKI (STT) Lentomatkustaminen lisääntyi ripeästi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. B SEK 142.25 1512,1 -0.35 +30.96 135.00 164.00 SKF, AB ser. Tuotantoon kuuluu muun muassa siiven tyvilevyjä A340ja A320tyypin koneisiin, A320:n laskutelineiden luukkuja sekä A380:n spoilereita. B SEK 173.50 3604,2 +1.76 +28.68 156.00 187.50 Metso EUR 45.62 1499,5 +1.92 +60.43 36.45 47.16 Møller-Mærsk B DKK 70900.00 7,0 0.00 +58.26 52200.00 75000.00 Neste Oil EUR 25.79 1681,1 +1.94 -7.79 21.82 29.80 Nokia EUR 20.84 33520,8 +0.87 +32.82 14.63 21.78 Nordea SEK 107.60 8475,9 +0.47 +20.00 103.00 118.00 Novo Nordisk B DKK 574.00 659,0 +2.14 +55.46 465.50 618.00 Rautaruukki K EUR 46.78 529,2 +2.57 +106.89 27.80 52.04 Sampo A EUR 21.41 2485,6 -2.24 +48.05 19.88 24.38 Sandvik AB SEK 137.00 9106,7 +1.67 +82.70 93.54 149.75 SCA B SEK 120.00 3242,5 +0.42 +19.10 113.00 129.50 SCANIA AB ser. Security 1.32 28,5 +4.76 -15.03 1.17 1.70 Stockmann A 33.50 0,4 +2.76 +9.06 31.51 37.10 Stockmann B 33.45 184,3 +1.36 +11.69 31.10 37.25 Stonesoft 0.48 91,5 0.00 +2.17 0.47 0.55 Stora Enso A 12.52 3,8 -0.48 +10.43 11.81 14.34 Stora Enso R 12.50 5869,7 -0.79 +9.76 11.82 14.36 Stromsdal 0.49 29,6 +4.26 -52.43 0.48 0.80 Suomen Helasto 1.38 29,0 0.00 +23.01 1.12 1.44 Suomen Terveystalo 2.50 5,4 0.00 2.32 2.74 Suominen 3.37 2,6 +2.12 +10.67 2.99 3.79 SYSOPENDIGIA 3.94 4,9 +2.34 +12.72 3.40 4.26 Talentum 3.46 3,1 +0.58 +7.55 3.30 3.80 Tamfelt O 12.20 0,1 +2.52 +28.64 10.60 12.70 TamfeltP 11.60 0,3 +2.65 +29.33 10.50 12.45 Technopolis 6.17 99,4 -1.75 +17.75 6.20 8.31 Tecnomen 1.27 8,0 -0.78 -39.91 1.22 1.80 Tekla 12.25 17,7 +0.33 +146.00 7.63 14.75 Teleste 10.20 21,9 +0.79 +16.32 10.19 12.14 TeliaSonera 5.57 2695,6 +3.15 +18.22 5.31 7.35 TietoEnator 18.00 1690,0 +2.33 -3.03 17.97 25.02 Tiimari 4.80 4,6 -0.41 +4.08 4.58 5.37 TJ G 0.07 9,1 -12.50 0.00 0.06 0.10 Tulikivi A 2.59 39,8 -1.15 -19.39 2.66 3.67 Turkistuottajat C 10.36 0,5 +0.19 -9.46 10.30 13.90 Turvatiimi 0.35 18,5 0.00 -2.78 0.30 0.40 UPM-Kymmene 16.24 4252,0 -1.34 -3.95 16.79 20.46 Uponor 25.90 383,2 +0.15 +32.02 25.90 31.30 Vaahto G A 12.99 0,0 +81.83 9.15 14.20 Vaahto G K 14.14 0,0 +60.14 8.82 14.95 Vacon 30.45 24,4 +0.46 +40.88 24.60 33.00 Vaisala A 38.99 1,4 -0.03 +61.11 32.25 40.50 Viking Line 36.00 0,0 +60.00 22.50 38.00 Wärtsilä A 48.84 0,8 +0.02 +68.22 38.85 50.20 Wärtsilä B 50.09 471,4 -0.34 +72.79 39.00 51.53 YIT 23.11 1180,3 +0.26 +29.49 19.81 27.40 Yleiselektroniikka E 3.98 0,0 +37.24 3.05 4.10 2. Gutserijev sanoo olevansa varma, että yhtiön ongelmat ratkeavat heti omistajan vaihduttua. Näitä kiinteistön omistajia on vajaa 10 prosenttia. Yhtiön mukaan on kuitenkin epävarmaa, miten Airbusin A380 -superjumbohankkeen eteneminen sekä käynnissä olevat Airbusin tuotantoon ja toimittajaverkostoon kohdistuvat rakennemuutokset vaikuttavat Patrian liikevoittoon tänä vuonna ja tulevaisuudessa. Muutos koskee vajaata 100 000:ta TeliaSoneran asiakasta, jotka asuvat pitkien lankayhteyksien päässä. EU:n komissio väittää, että saksalainen E.ON ja ranskalainen Gaz de France ovat sopineet pysyvänsä pois toistensa kotimarkkinoilta, mikä on vastoin EU: n kilpailulakeja. Hän on ollut muun muassa elokuvayhtiö Egmont Entertainment / Nordisk Filmin toimitusjohtajana Suomessa. Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATAn mukaan lentojen kysyntä kasvoi 6,3 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kun viime vuonna nousua kertyi keskimäärin 5,9 prosenttia. Hintamuutokset eivät koske TeliaSoneran muita asiakkaita. Nykyään laajakaistayhteyksien rakentaminen lankaverkon kautta pitkien matkojen päähän on täysin kannattamatonta. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan uudisrakentamisen määrän kehitystä kuvaava indeksi nousi toukokuussa reilut 13 prosenttia viime vuoden toukokuuhun verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 7,5 prosenttia ja muualla Suomessa viisi prosenttia. Venäläiset tiedotusvälineet arvelevat, että Gutserijev on suututtanut Kremlin hankkimalla Jukosin osia ilman valtion lupaa. Patria valmistaa Airbusin lentokoneisiin erilaisia osia pääosin komposiittimateriaalista. Muun muassa Shell joutui luovuttamaan Sahalinin kaasuhankkeen johdon valtioenemmistöisen Gazpromin käsiin Venäjän viranomaisten painostuksen jälkeen. Hän aloittaa ensi viikon maanantaina. B SEK 102.25 1764,8 +1.24 -25.74 95.75 111.50 Skand. Yaran osuus KemiraGrowhow’sta nousi yli puoleen HELSINKI (STT) Alustavan arvion mukaan tämän vuoden kiinteistöveron tuotto kunnille on noin 866 miljoonaa euroa. Rakennusteollisuuden pääekonomistin Bo Salménin mukaan etenkin konttorirakentaminen on taas elpymässä hiljaisen kauden jälkeen. Samoin Prismoja ja City-marketteja tehdään kokonaan uusia tai vanhoja laajennetaan, Salmén sanoo. Vanha kerrostaloasunto maksoi huhti-kesäkuussa 1 129 euroa neliöltä. A SEK 193.50 2526,5 +0.52 +3.77 192.50 222.00 Swedbank AB ser A SEK 240.00 3798,0 -0.83 +23.47 236.00 278.50 Swedish Match AB SEK 130.75 1861,9 0.00 +7.17 115.50 139.00 Tele2 AB ser. 4.02 0,4 +1.26 +11.69 4.00 4.30 Salcomp 4.45 5,1 -1.11 +55.64 2.66 4.75 Sampo A 21.41 2485,6 -2.24 +48.05 19.88 24.38 SanomaWSOY 23.60 131,6 +0.77 +26.24 20.62 24.41 Satama Interactive 1.15 275,6 +0.88 +65.22 1.00 1.22 Scanfil 2.28 2,7 -0.87 -16.48 2.16 2.45 Solteq 1.72 2,0 +1.18 +13.33 1.32 1.84 Sponda 10.29 215,6 -0.29 +35.71 10.20 13.14 SRV G 9.12 153,1 -1.94 9.30 10.50 SSH Comm. Samaan aikaan langaton verkko kattaa jo lähes koko maan, mikä mahdollistaa muutaman vuoden sisällä myös langattoman laajakaistatarjonnan lisäämisen harvaan asutuilla alueilla. Rivakimmin hinnat ovat nousseet Keski-Pohjanmaalla, jossa keskimääräiset neliöhinnat ovat viime vuoden vastaavasta neljänneksestä nousseet 25 prosenttia. Sellaisia ovat esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentälle rakennettavat paikoitustalot ja Stockmannin maan alle tuleva parkkihalli. KemiraGrowhow’n painopiste on fosfaattilannoitteissa. Russneft kuuluu Venäjän keskikokoisiin öljy-yhtiöihin. Weckström huomautti, että ilmajohdot ovat alttiita muun muassa lisääntyneiden myrskytuulien aiheuttamille tuhoille. Venäläinen öljy-yhtiö syyttää valtiota painostuksesta BRYSSEL (STT–Reuters–DPA) Euroopan unioni nostaa syytteen kahta suurta eurooppalaista kaasuyhtiötä vastaan. Canal+ valitsi johtajan Suomeen HELSINKI (STT) Asuntojen hintojen nousu jatkui kevätkesällä. KESKIPOHJANMAA 6 PÄIVÄN RAHA-ASIAT 8000 10000 12000 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 11094.4 ?0.1 % Eniten nousseet % Eniten laskeneet % SSH Comm. Patria paransi alkuvuonna HELSINKI (STT) Maksutelevisioyhtiö Canal+:n Suomen maajohtajaksi on valittu Caspar Berntzen, 39. Security +4,8 Raisio K +4,8 Stromsdal +4,3 Konecranes +4,0 Done Solutions +3,9 TJ G -12,5 Lassila & Tikanoja -6,2 Okmetic -4,5 Perlos -4,3 M-real B -3,8 Ulkomaiset indeksit New York, Dow Jones IA 13259.30 -0.05 New York, Nasdaq 2557.35 -0.19 Tokio, Nikkei 225 17289.30 +0.03 Hong Kong, HS 22739.90 +0.75 Lontoo, FTSE 100 6206.10 -0.15 Frankfurt, DAX 7456.31 +0.06 Pariisi, CAC 40 5646.36 +0.04 OMX Tukholma 398.72 +0.84 Moskova RTS 1961.04 -0.31 Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv 3.0 3.5 4.0 4.5 5.0 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 Euribor-korot 1kk 3kk 6kk 12kk 4.101 4.252 4.366 4.524 -0.004 +0.006 -0.007 -0.002 Arvo % Muutos 1 pv %-yks Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Australia, dollari 1.60880 Hongkong, dollari 10.70370 Intia, rupia 55.10740 Islanti, kruunu 84.56000 Iso-Britannia, punta 0.67580 Japani, jeni 161.98000 Kanada, dollari 1.46130 Kuwait, dinaari 0.38631 Kypros, punta 0.58280 Latvia, lati 0.69560 Liettua, liti 3.45150 Malta, liira 0.42740 Marokko, dirham 11.20900 Norja, kruunu 7.99950 Puola, zloty 3.78760 Ruotsi, kruunu 9.19670 Saudi-Arabia, rial 5.13190 Singapore, dollari 2.07020 Slovakia, koruna 33.47400 Sveitsi, frangi 1.64350 Tanska, kruunu 7.44100 Thaimaa, baht 45.86700 Tsekki, koruna 28.06700 Tunisia, dinaari 1.77980 Turkki, uusi liira 1.78420 Unkari, forintti 252.29000 USA, dollari 1.36770 Venäjä, rupla 34.97200 Viro, kruunu 15.64660 Tilanne eilen kello 18 Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, paitsi viitekorot pankeilta. OMX Nordic yleisindeksi 252.30 +0.43 +10.09 OMX Nordic 40 1330.72 +0.79 +10.13 OMX Helsinki 11094.44 +0.41 +15.26 OMX Helsinki 25 3129.94 +0.23 +7.54 Indeksit Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv vuoden alusta OMX Helsinki 30.07.2007 Indeksi 11094.44 Muutos% +0.41 Päälistan vaihto (klo 18) 900,8 milj. – Vajaakäyttöasteet ovat tulleet alas, ja kysyntä uudenaikaisesta tilasta kasvaa. Kaikkiaan muun kuin asuinrakentamisen määrä on kasvanut reippaasti. Muut yhtiöt Ilkka-yhtymä 1 11.70 0,0 +6.36 11.01 13.00 Raisio K 2.19 2,4 +4.78 +31.68 1.80 2.23 Soprano 0.81 0,0 +72.34 0.66 0.97 0,0 ABB SEK 160.50 4803,8 +2.88 +69.11 112.00 166.00 Assa Abloy ser. Asiakas voi halutessaan ostaa myös pöytäpuhelimen mallisen gsm-puhelimen, joita TeliaSonera tarjoaa 190 euron hinnalla, Weckström kertoi. – Ulkomaiset ketjut, kuten Ikea ja Bauhaus, investoivat Suomeen. Gaz de France lupaa täyttä yhteistyötä komission kanssa. Yhtiö korottaa lankapuhelimien kuukausimaksuja lähes neljällä eurolla ja tarjoaa vaihtoehdoksi matkapuhelinliittymiä tuntuvasti halvemmilla kuukausimaksuilla. Kesäkuussa lentorahtien kasvu oli kuitenkin lähes 5 prosenttia, minkä vuoksi IATA arvioi myös lentorahtien kasvun palaavan 5–6 prosentin kasvu-uralle lähitulevaisuudessa. Suurin osa eli noin kaksi kolmasosaa kiinteistöverosta kertyy aikaisempien vuosien tapaan rakennuksista. Lentomatkustaminen lisääntyi ripeästi HELSINKI (STT) Norjalaisen lannoiteyhtiön Yaran omistus KemiraGrowhow’sta on noussut 53 prosenttiin. Myös teollisuusrakennusten volyymin kasvu on nopeutunut. B SEK 160.50 1796,5 0.00 +114.26 107.50 199.50 Securitas ser. Kainuussa hinnat ovat sen sijaan laskeneet. Hänen mukaansa veroviranomaisten syytökset ovat naurettavia. Johtaja Juha-Pekka Weckströmin mukaan lankapuhelinverkon ylläpito tulee kalliiksi syrjäseuduilla. Putinin hallinto on muutenkin ottanut tavoitteekseen ottaa kontrolliinsa 1990-luvulla yksityistetyt energiayhtiöt. Handelsb. TeliaSonera haluaa lankapuhelimet pois maalta MOSKOVA (STT–Reuters) Venäläisen öljy-yhtiön Russneftin pääjohtaja Mihail Gutserijev ilmoittaa eroavansa valtion painostuksen vuoksi. Vuoden aikana neliöhinnat laskivat runsaat 4 prosenttia keskimäärin 1 078 euroon neliöltä. Yhden puun kaatumisesta avojohdon päälle voi seurata se, että langan päässä oleva asiakas on jälleen kannattava vasta sadan vuoden päästä, hän vertasi. Jukos pilkottiin palasiksi, ja sen omistaja Mihail Hodorkovski tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat huhti-kesäkuussa koko maassa keskimäärin 6,3 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna
Toimitamme Ilposi vakuutettuna kotiovellesi hintaan 38,-. Asennuksen voit järjestää itse tai tilata meiltä. 3,5 kW 798 €, 7 kW 1.298 €, 9 kW 1.598 €, 12 kW 1.898 €. 1000 nopeimmalle tilaajalle Power Super 18 V porakone/ ruuvinväännin veloituksetta (arvo 59,-). 5-10 pumppua pyydä kokonaistarjous. krs. 4. Vesi-Ilpo siirtää lämmön ilmasta vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään ja käytttöveteen (max. 350 m2 yhdistettynä Ultimate energiavaraajaan. Mikäli tarvitset pidemmän liitännän voit ottaa sen asentajalta. Asennuksesta kotitalousvähennys. Normaaliasennus kaikille malleille 460,(Pro 18 ja 20 mallit 550,-). Vuokraamme tyhjiöpumppuja sekä myymme niitä hintaan 99 euroa. ULTIMATE Basic R ULTIMATE Ultra Thin Basic ULTIMATE Pro Basic ULTIMATE Super Inverter ULTIMATE Pro Inverter ULTIMATE Ultra Thin Inverter ULTIMATE Super Inverter R Ultimate 6 Basic......................................198,Ottoteho 670 W, läm.ala 50 m2, viilennysala 40 m2 Ultimate 7 Basic......................................268,Ottoteho 720W, läm.ala 60m2,viilennysala 45 m2 Ultimate 9 Basic......................................298,Ottoteho770 W, läm.ala 80 m2, viilennysala 60 m2 Ultimate 12 Basic....................................368,Ottoteho 1080 W, läm.ala 120 m2, viilennysala 90 m2 • A-energialuokka • Katso lisää www.ultimatemarket.com Ultimate 10 Ultra Thin Basic...............598,Ottoteho 850 W, läm.ala 90 m2, viilennysala 70 m2 Ultimate 13 Ultra Thin Basic...............698,Ottoteho 1150 W, läm.ala 120 m2, viilennysala 90m2 • A-energialuokka • Sisäyksikössä harjattu teräs-look Ultimate 8 Pro Basic...............................398,Ottoteho 750 W, läm.ala 70m2, viilennysala 50 m2 Ultimate 10 Pro Basic.............................448,Ottoteho 850 W, läm.ala 90 m2 , viilennysala 70 m2 Ultimate 13 Pro Basic.............................498,Ottoteho 1150 W, läm.ala 120m2, viilennysala 90 m2 • A-energialuokka • Markkinoiden uusin kompressoritekniikka Ultimate 7 Basic R....................................398,Ottoteho 720W, läm.ala 60m2,viilennysala 45 m2 Ultimate 9 Basic R....................................498,Ottoteho770 W, läm.ala 80 m2, viilennysala 60 m2 Ultimate 12 Basic R..................................598,Ottoteho 1080 W, läm.ala 120 m2, viilennysala 90 m2 • A-energialuokka • Quick-connector pikaliitäntä. Myyntipisteet: RAJAMÄKI Herustentie 94 • PORI Paanakedonkatu 20 • OULU Torikatu 18, 3. 2-4 kappaletta yhden pumpun toimitusmaksulla. 3. 798,Valitse markkinajohtajan kattavasta valikoimasta lyömättömin ehdoin korkealaatuinen ULTIMATE Basic Ultimate 10 Ultra Thin Inverter..................898,Ottoteho 400-1000 W, läm.ala 130 m2, viil.ala 100 m2 Ultimate 13 Ultra Thin Inverter..............998,Ottoteho 500-1150W, läm.ala 165 m2 , viil.ala 120 m2 • A-energialuokka • Sisäyksikössä harjattu teräs-look Ultimate 10 Super Inverter R....................798,Ottoteho 400-1000W, läm.ala 130 m2, viil.ala 100 m2 Ultimate 13 Super Inverter R.................898,Ottoteho 500-1150 W, läm.ala 165 m2, viil.ala 120 m2 • A-energialuokka • Quick-connector pikaliitäntä Ilmalämpöpumppu parantaa sisäilman laatua ja poistaa kosteutta. Avoinna arkisin 10-17. Ultimate 10 Pro Inverter.........................898,Ottoteho 400-1000 W, läm.ala 140 m2, viil.ala 100 m2 Ultimate 13 Pro Inverter.........................998,Ottoteho 500-1150 W, läm.ala165 m2, viil.ala120 m2 Ultimate 18 Pro Inverter.........................1.198,Ottoteho 800-1900 W, läm.ala 250 m2, viil.ala 170 m2 Ultimate 20 Pro Inverter.........................1.298,Ottoteho 850-2050 W, läm.ala 285 m2 , viil.ala 200 m • A-energialuokka • Twin Rotary HD kompressori Ultimate 9 Super Inverter.....................598,Ottoteho 400-950 W, läm.ala 120 m2, viil.ala 90m2 Ultimate 10 Super Inverter...................698,Ottoteho 400-1000 W, läm.ala 130 m2, viil.ala 100 m2 Ultimate 13 Super Inverter...................798,Ottoteho 500-1150 W, läm.ala 165 m2, viil.ala 120 m2 • A-energialuokka • Katso lisää www.ultimatemarket.com Tyhjiö ity! Tyhjiö ity! Luotettava peruspumppu Uusinta tekniikkaa Modernia muotoilua Asennusystävällinen Uusinta inverterteknologiaa Muotoilua, huipputekniikkaa TESTIMENESTYJÄ! Ultimate Ilpo on hyvin todennäköisesti paras valinta, jonka voit tehdä, kun valitset ilmalämpöpumppua. Lisää tietoa netistä tai numerosta 0424 852 200. Liitäntäsarja 4 m tarvikkeineen 48,-. Ultimate Uima-allas lämpöpumppu lämmittää altaasi edullisesti aina + 40 asteeseen asti. Valinnaiset varusteet ilmalämpöpumppuusi: 1. Ei tarvita kesäolosuhteissa. 5. Tiesitkö, että Ultimate Ilpo osoittautui TM Rakennusmaailma-lehden 6/06 suuressa ilmalämpöpumpputestissä mm. Ultimate oli kokonaisarvosanaltaan testin toiseksi paras kuitenkin hinnaltaan ylivoimaisesti edullisin. Valitse tämä mikäli käytät pumppua lämmityskäytössä syksy ja talviolosuhteissa. Toimi heti. Asennusystävällinen Luotettava inverterpumppu Tilaa heti 0424 852 200/0424 852 240 tai www.ultimatemarket.com Siirry pienellä investoinnilla edulliseen luonnonlämpöön. Varmistaa oikean kiinnityksen. yli +60). Kompressori Sanyo, ottoteho 2950 W, lämmitysteho 9000 W, lämmitysala max. Kompressori luotetteva Daikin. VESI-ILPO 9000E Yhdistä Ultimate Energiavaraajaan! 2.498,Alk. Huom. Takuu 1 vuosi. Kylmäainekytkentä integroitu vain pistoke rasiaan. UWS Plus talvitoimintajärjestelmä 58,-. tyhjiöintiä ei tarvita valmiiksi tyhjiöidyissä malleissa. • TURKU Trivium, Lemminkäisenkatu 32 • TAMPERE Pellavantori 1 • VAASA Teräksenkuja 1 • LAHTI Vesijärvenkatu 3 • UIMA-ALLASLÄMPÖPUMPPU Paranna uima-altaasi käyttömukavuutta ja käyttöaikaa. Tuotteen voit myös noutaa maahantuontivarastoltamme Porista, Paanakedonkatu 20. Uutiset 7 KESKIPOHJANMAA . parhaaksi energiatehokkuudeltaan normaaleissa talviolosuhteissa, huippuhiljaiseksi sekä hinta-laatusuhteeltaan aivan ylivoimaiseksi. 2. Testeissä oli mukana valmistajien/maahantuojien itse valitsema inverterlaite kustakin merkistä. 6. Tiedustele 0424852200, esitteet 0424852260. Kuvien hinnat koskevat vakiomalleja, mainoksen kuva saattaa erota vakiomallista. Tiistaina 31.7.2007 Kaikki hinnat vapaasti tehtaalta. Varaa omasi heti, sillä saamme tuotteita rajoitetun määrän. Helppo, itseasennettava laite. Autamme valinnassasi! Jätä nettisivuillemme tarjouspyyntö niin kerromme, mikä ilmalämpöpumppu on sopivin tarpeisiisi. Ulkoyksikön kiinnityskonsoli ja VDS-resonanssivaimentimet 45,-
Raul Castron vuosi vallassa ei ole muuttanut Kuubaa Vuosi sitten syrjään siirtynyt Fidel vaikuttaa edelleen taustalla Fidel Castro vaikuttaa yhä taustalla vaikka pikkuveljensä Raul on ollut vuoden vallassa. KESKIPOHJANMAA 8 Uutiset Lyhyesti CAMP DAVID (STT– Reuters–DPA–AFP) Britannian ja Yhdysvaltain valtionpäämiehet ilmoittivat maanantaina haluavansa kiristää Iranin-vastaisia pakotteita. Länsimaat pelkäävät Iranin pyrkivän ydinaseiden rakentamiseen, mutta Iran vakuuttaa ohjelmansa olevan rauhanomainen. Myös Etelä-Espanjassa lähellä Cordobaa suuri maastopalo on tuhonnut jo yli 4 000 hehtaaria metsää. Matkan tarkoituksena on saada arabiliittolaisilta tukea Yhdysvaltojen toimille Irakissa. Israelille luvatusta avusta saatiin jo sunnuntaina vahvistus maan pääministeriltä Ehud Olmertilta. Sen mukaan meriveden lämpeneminen ja muuttuneet tuulirintamat ovat kaksinkertaistaneet hurrikaanien määrän viimeksi kuluneen vuosisadan aikana. Yli 1 000 ihmistä evakuoitiin maastopalon tieltä Kanariansaarilla HAVANNA/WASHINGTON (STT–Reuters–DPA–AFP) Kun Fidel Castro tasan vuosi sitten ilmoitti luovuttavansa väliaikaisesti vallan pikkuveljelleen Raulille, uumoilivat monet Kuuba-asiantuntijat, että uusi presidentti saattaisi käynnistää uudistusten sarjan maassa. YK:n turvallisuusneuvosto harkitsee parhaillaan aiempaa tiukempia Iranin-vastaisia pakotteita, jotta maa saataisiin luopumaan ydinohjelmastaan. Kiinaa piinaavat myös helteet, ja kuumuus on vaikeuttanut entisestään kotinsa menettäneiden tilannetta. Iran puolestaan paheksui arabimaille suunnattua sotilasapua. Saartoa on perusteltu kommunismin vastustamisella, mutta toisaalta Yhdysvallat on jo ajat sitten purkanut kauppasaartonsa Kiinaa ja Vietnamia kohtaan. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Larry Downing GENEVE (STT–AFP) Tulvat ovat tappaneet kahden viime kuukauden aikana yli 500 ihmistä Kiinassa, kertoi Punainen Risti maanantaina. Tiistaina 31.7.2007 . Moni kritisoi aseapua Yhdysvaltojen aseapusuunnitelmat olivat maailman tiedossa jo ennen ulkoministeriön virallista tiedotustilaisuutta. – Vasta kun Fidel poistuu näyttämöltä alamme nähdä merkittävämpiä muutoksia Kuubassa, arvioi Georgetownin yliopiston Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori Michael Shifter. Tutkijat kiistävät, että hurrikaanien määrän nousu johtuisi siitä, että myrskyjen tarkkailumenetelmät olisivat ajan mittaan kohentuneet. Tutkimus: Ilmastonmuutos lisää hurrikaaneja Washington (STT–Reuters–DPA–AFP) Yhdysvallat ilmoitti maanantaina tarjoavansa Egyptille ja Israelille useiden miljardien dollarien arvosta aseapua. Talebanit ilmoittivat tappaneensa taas yhden eteläkorealaisen. Tsurunen uusi paikkansa Japanin parlamentissa MIAMI (STT–Reuters–AFP) Hurrikaanit Atlantin valtamerellä ovat lisääntyneet viime vuosisadalla ilmaston lämpenemisen takia, kertoo tuore yhdysvaltalaistutkimus. WTO:ssa on kiistelty jo kuusi vuotta uudesta maailmankauppasopimuksesta, jonka tarkoitus olisi poistaa kaupan esteitä ja auttaa kehitysmaita pääsemään paremmin mukaan maailmantalouteen. Lisää painetta Darfuriin Valtionpäämiehet olivat yhtä mieltä myös Darfurista, Sudanin verisistä väkivaltaisuuksista kärsivästä maakunnasta. – Kiinan talouskasvu on paljon esillä, ja sen vuoksi on helppo unohtaa, että maaseudulla monet elävät äärimmäisessä köyhyydessä, järjestön Pekingin-osaston paikallispäällikkö Ewa Eriksson huomautti. Israelille luvataan kaikkiaan 30 miljardin ja Egyptille 13 miljardin arvoista apupakettia, joka jakautuu 10 vuoden ajalle. Veden alle on jäänyt miljoonia hehtaareja viljelysmaata, ja satojatuhansia koteja on vahingoittunut. Apulaisulkoministeri Nicholas Burnsin mukaan muillekin maille tarjotaan useiden miljardien arvosta aseapua, mutta tarkat summat selviävät vasta neuvottelujen jälkeen. Lämpötila Atlantilla on kohonnut sadan vuoden aikana 0,7 astetta. Tällä kertaa hän ei ilmoittanut uutta aikarajaa, johon mennessä asiasta pitäisi sopia. Optimismia WTO:n suhteen Brown ja Bush sanoivat uskovansa, että maailmankauppajärjestö WTO:n jäsenet pääsevät lähiaikoina vihdoin sopimukseen asioista, joista on neuvoteltu jo vuodesta 2001 lähtien. Vähäisten uudistusten on arvioitu johtuvan siitä, että todellisuudessa valtaa pitää edelleen sairaalavuoteeltaan hallitseva Fidel Castro. – Me olemme eristäneet itsemme Kuubasta, mutta kun muutokset alkavat, on eurooppalaisilla, Venezuelalla ja Kiinalla paljon suurempi rooli maassa, Huddleston sanoo. Erään vertauksen mukaan Raul Castro on vain Kuuba Oy:n toimitusjohtaja, joka tottelee hallituksen puheenjohtajan eli Fidelin linjauksia. Gran Canarian saarella yli tuhat ihmistä evakuoitiin maastopalon tieltä. – Olemme yhtä mieltä siitä, että pakotteet toimivat halutulla tavalla, ja että seuraavaksi niitä tulisi tiukentaa uudella YK:n päätöslauselmalla, Britannian pääministeri Gordon Brown sanoi tiedotustilaisuudessa, jonka hän piti yhdessä Yhdysvaltojen presidentin George W. Punainen Risti pelkää, että lähipäivinä on odotettavissa lisää tulvia, kaatosateita ja maanvyöryjä. Ainakin hänen pro. Maat aikovat myös pyrkiä siihen, että Darfurissa aloitettaisiin rauhanneuvottelut sekä lopetettaisiin siviilien pommitukset ja muu väkivalta. Hän sanoi, että kolme neljästä Britannian hallinnoimasta irakilaisalueesta on jo siirretty irakilaisille itselleen, ja että neljäskin aiotaan siirtää kun sopiva hetki koittaa. Ensimmäinen ajoittui vuosille 1900–1930, jolloin myrskyjä esiintyi vuosittain keskimäärin kuusi, joista neljä oli hurrikaaneja. Jäykkäniskainen Washington Raul Castro on ehdottanut Yhdysvalloille vuoropuhelua, mutta presidentti Bushin hallinto on ilmoittanut ryhtyvänsä dialogiin kuubalaisten kanssa vasta kun maassa on pidetty demokraattiset vaalit ja poliittiset vangit on vapautettu. Ympäripyöreitä lausuntoja Irakista Brown ja Bush keskustelivat vierailun ensimmäisessä tapaamisessa Iranin lisäksi Irakista. Toisaalta hän kuitenkin vihjasi vetäytymisen mahdollisuuteen. Huddleston ei ole mielipiteineen yksin, sillä Yhdysvaltain demokraattienemmistöisessä kongressissa on keskusteltu 45 vuotta jatkuneen Kuuban kauppasaarron purkamisesta. Yhtäältä Brown korosti sitoutumistaan Bushin tavoitteisiin Irakissa. Kevyt-Castrolla piisaa haasteita 76-vuotiasta Raul Castroa on luonnehdittu veljeään pragmaattisemmaksi. Samanlainen tarjous aiotaan esittää myös SaudiArabialle ja joillekin muille Persianlahden maille. Niinpä monet maat ehtivät jo kritisoida Yhdysvaltojen päätöstä. – Numerot viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi hurrikaanien määrän kasvuun, sanoi tutkija Greg Holland. Amerikkalaisten Kuubantuntijoiden mukaan hieman joustavampi suhtautuminen voisi kuitenkin olla paikallaan. Järjestön mukaan maaseudulla asuvat köyhät kärsivät katastro. Yhdysvallat pelkää Saudi-Arabian rahoittavan sunnitaistelijoiden kansannousupyrkimyksiä Irakissa. Saksan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Ruprecht Polenz piti aseiden myymistä vaarallisena ajatuksena. Palokunta oli saanut Tejedan alueelta levinneen palon hallintaansa myöhään sunnuntai-iltana, mutta yön aikana voimistuneet tuulet lietsoivat palon leviämään uudestaan. Pieniä merkkejä olojen vapautumisesta on ollut ilmassa – muun muassa tietokoneiden ja videokameroiden tuontirajoituksia on poistettu – mutta suuremmat muutokset antavat edelleen odottaa itseään. – Olemme sopineet, että lisäämme painetta saadaksemme lopetettua väkivallan, joka on ajanut kaksi miljoonaa ihmistä pakolaisiksi ja neljä miljoonaa nälänhätään ja murhannut 200 000 ihmistä, Brown sanoi. Bush ja Britannian pääm inisteri Gordon Brown keskustelivat sulassa sovussa ympäripyöreästi Irakin pakotteista ja niiden kiristämisestä. Arviot ovat osoittautuneet vääriksi, sillä Raul Castron toteuttamat uudistukset ovat jääneet perin vähäisiksi. Toinen tapahtui välillä 1930–1940, jolloin myrskyjen lukumäärä nousi kymmeneen, joista viisi oli hurrikaaneja. Tsurunen on ensimmäinen ulkomaalaistaustainen parlamentaarikko Japanissa. Tsurunen valittiin nyt ensimmäistä kertaa suoraan ylähuoneeseen. Vanhakantaiseen sosialismiin uskova, pian 81 vuotta täyttävä Fidel on heidänkin mukaansa ylittämätön este uudistajille. Koska Kuuban politiikka on kuitenkin säilynyt ennallaan, ovat amerikkalaiset asiantuntijat ristineet Raulin leikillisesti ”Kevyt-Castroksi”. Hänen mukaansa etenkin meriveden pintalämpötilan nousulla on suuri merkitys. Edellisellä kaudella hän nousi parlamenttiin varasijalta. Brownin mukaan Yhdysvallat ja Britannia aikovat jouduttaa YK:n päätöslauselmaa YK:n ja Afrikan unionin yhteisten rauhanturvajoukkojen muodostamisesta. sta eniten. Hän korosti ennen matkaa pyrkivänsä vahvistamaan maiden välistä ”erityistä suhdetta”. – Pelkät virheet aineistossa eivät voi selittää näin rajuja muutoksia, tutkijat katsovat. Haasteita Raulilla piisaa, sillä Kuubassa on muun muassa huutava pula asunnoista ja maan vanhentunut liikenneinfrastruktuuri natisee liitoksissaan. Libanon tuomitsi Israelin avustamisen ja ilmoitti sen estävän Lähi-idän rauhan ja kiihdyttävän ääriliikkeiden toimintaa entisestään. Bushin kanssa. Sieppaajat vaativat Afganistanin hallitusta vapauttamaan talebantaistelijoita vastineeksi eteläkorealaisten vapauttamisesta. Kuva: Lehtikuva/AFP/Adalberto Roque GHAZNI (STT–AFP) Taleban-liike ilmoitti maanantaina ampuneensa taas yhden eteläkorealaisista panttivangeistaan ja jättäneensä hänen ruumiinsa tienpientareelle. Lisäksi miljoonia ihmisiä on jäänyt kodittomiksi tulvien vuoksi. Polenz varoitti Frankfurter Rundschau -sanomalehden haastattelussa, että Iranin vastustajien aseistaminen saattaa kiihdyttää kilpavarustelua. Niin ikään Kuubassa huhutaan matkapuhelinten sekä yksityisten autoja asuntokauppojen sallimisesta. Kolmas ja viimeisin osui vuosille 1995–2005, jolloin myrskymäärä kohosi viiteentoista, joista kahdeksan oli hurrikaaniluokkaa. ilinsa julkisuudessa on ollut astetta matalampi, sillä hänen ei ole nähty pitävän Fidelille ominaisia tuntikausien mittaisia palopuheita. USA lupasi aseita Lähi-itään MADRID (STT–AFP–DPA) Maastopalot ajoivat maanantaina satoja ihmisiä kodeistaan Etelä-Espanjassa ja Kanariansaarilla. Liikkeen tiedottajaksi itseään kutsuvan Jusuf Ahmadin mukaan miespuolinen vanki tapettiin, koska Afganistanin hallitus ei ole suostunut heidän vaatimuksiinsa. Yli 500 ihmistä kuollut pahoissa tulvissa Kiinassa 500 km K I I N A MONGOLIA V E N Ä J Ä Beijing Shanghai Zhijianin kaivos Seitsemisenkymmentä kaivostyöläistä jäi loukkuun vesimassojen valtaamaan tulva-alueella sijaitsevaan kaivokseen STT/Reuters HELSINKI (STT) Suomalaissyntyinen Marutei Tsurunen (Martti Turunen) on uusinut paikkansa Japanin parlamentin ylähuoneessa. Brown aloitti maanantaina ensimmäisen Yhdysvaltojenvaltiovierailunsa pääministerinä. Iran-pakotteita halutaan kiristää Yhdysvalloissa vieraileva Britannian pääministeri Gordon Brown ei ottanut selvästi kantaa Irakista vetäytymiseen Presidentti George W. Brown ei kuitenkaan ilmaissut tiedotustilaisuudessa selvää kantaa siihen, tulisiko Britannian joukkojen hänen mielestään alkaa valmistautua vetäytymään Irakista. Yhdysvaltain ulkoministeriön Kuubaasiantuntija Vicky Huddleston katsoo, että vähemmän jäykkäniskainen politiikka voisi edesauttaa edistyksellisten voimien läpimurtoa. – Matkan aikana keskustellaan siitä, miten Irakin naapurimaat voivat edistää maan turvallisuutta ja vakautta, ulkoministeriön tiedottaja Sean McCormack selitti. – Jos näin käy, tuemme maan taloudellista kehitystä, mutta jos ei, ehdotamme uusia talouspakotteita, Brown linjasi. – Niin kauan kun Fidel on keskuudessamme, hän haluaa pitää tilanteen muuttumattomana, toisinajattelija Miriam Leiva sanoo. Viime viikolla Kuuban kansallispäivänä pitämässään puheessa Raul Castro lupasi, että muutoksia on tulossa. Ulkoministeri Rice ja puolustusministeri Robert Gates lähtivät maanantaina yhteiselle vierailulle Egyptiin ja Saudi-Arabiaan. Ulkoministeri Condoleezza Ricen mukaan Yhdysvallat pyrkii luomaan vastavoimaa Al-Qaidan, Hizbollahin, Syyrian ja Iranin negatiiviselle vaikutukselle. Kuubalaiset toisinajattelijat suhtautuvat uudistuksiin kuitenkin epäilevästi. – Brown ymmärtää, että jos haluamme poistaa köyhyyden, meidän on tärkeää onnistua, Bush kiitteli. – Egyptin ja Saudi-Arabian armeijoiden modernisoiminen auttaa kumppaneitamme taistelemaan radikalismin uhkaa vastaan ja vahvistaa heidän asemaansa paikallisina johtajina, jotka tavoittelevat rauhaa Lähiitään ja pyrkivät turvaamaan Libanonin rauhan ja itsenäisyyden, Rice sanoi. Tutkijat katsovat, että vuoden 1900 jälkeen myrskyjen määrässä on tapahtunut kolme selkeää kasvupyrähdystä. Hänen mielestään Lähi-idässä pitäisi ennemmin keskittyä aseistariisuntaan. Poliisi ilmoitti pidättäneensä metsänvartijan, joka oli tunnustanut sytyttäneensä palon, koska hänen työsopimustaan ei ollut uusittu. Vaalit voittanutta demokraattipuoluetta edustava Tsurunen sai runsaat 240 000 ääntä, mikä oli kuudenneksi eniten hänen puolueensa listalla. He huomauttavat, että hyppäykset myrskymäärissä ajoittuvat vuosiin 1930 ja 1995, vaikka myrskyjen lentokonetarkkailu aloitettiin vuonna 1940 ja satelliittiseuranta 1970. Samalla Yhdysvallat voisi ohjailla Kuuban muutoksia toivomaansa suuntaan. Tilannetta on yritetty parantaa muun muassa Venezuelasta ja Kiinasta saaduilla avustuksilla ja lainoilla. Niiden tarkemmasta luonteesta ei ole vielä tietoa, mutta saarivaltiossa on huhuttu muun muassa valtion maiden jakamisesta maanviljelijöille ja entistä laajemmasta pienyrittäjyyden sallimisesta. Ahmadi uhkasi järjestönsä tappavan lisää panttivankeja jos vaatimuksiin ei edelleenkään suostuta
Suodenniemen murhien taustalla oli paikallisen punakaartin äärettömän häikäilemättömäksi ja karskiksi sanottu päällikkö Väinö Koivisto. Varsinkin 23. Jonka maat rajoittuvat Köyhäjokeen ja Tastulanojaan. Toimittajankin pitäisi mennä ojankaivutyöhön, niin ei tarvitsisi valittaa loman loppumista kuin akat konsanaan. Eihän sellainen ole enää nykyaikaa, jossa tieto kulkee sähköisesti lähes valon nopeudella. Tutkimusajankohdan jälkeen on järjestetty jo kolmettoista festivaalit. Entisen Turun ja Porin läänin alueella vain Tyrväällä ja siihen liitetyssä Vammalassa oli punaista ja valkoista terroria tutkineen Jaakko Paavolaisen mukaan enemmän uhreja. Se on tutkimuksen tehneen KTL Timo Tohmon mukaan voittopuolisen myönteinen. Pankin pääjohtajan nimitys voi edelleen kuulua presidentille. Tässä pätkä Köyhäjoen nimihistoriaa. Jos ääni on tuttu ja kuuluu auton sisältä, on syytä vaihtaa kuski. Hänen tiedetään käyneen murharetkillä myös kauempana, muun muassa Noormarkussa. Mutta putouksesta voi olla hyötyäkin, kuten Backmanin tapaus osoittaa. Usein sellainen löytyy politiikan konkareiden joukosta. Eikö ollenkaan katsota, kuka todellisuudessa tarvitsee ansioita edessä olevaa opiskelua varten. Umpioituneen saarekkeen sisusta on siis pahasti rämettynyt! ”Edelleen kuvitellaan, että yhteiskunnan vastuu on pääasia”, sanoo mies, jota tituleerattiin joskus Paavo Lipposen perintöprinssiksi. Nämäkin kanavat on ”myyty” viihteen palvelukseen. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Olisi mielenkiintoista nähdä lista, kuinka moni on mennyt suhteilla. Ja sen huomaa vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Puhun vain omasta puolestani. Vuoden 1994 festivaalit olivat yhdeksänpäiväiset ja kävijämäärältään yli 100 000:n luokkaa. Vailla lomaa oleva, Kokkola Sairaanhoitajat ylitse muiden(ko). Kirjoituksia ei palauteta. Silmät oli puhkottu. Yhteystiedot: Pääkirjoitukset: artikkelitoimittaja Arto Hietalahti, puh. Yksi Suodenniemellä murhatuista oli pitäjän kirkkoherra. Niiden myönteiset vaikutukset alueen tuotantoon ja verotuottoihin olivat suuremmat kuin kunnan juhlille myöntämät avustukset. Se on rumasti ja rauhanturvaajia halventavasti sanottu. Eikö siis valtiolla olekaan enää sosialidemokraattien mielestä päävastuuta kansalaisten onnesta, hyvinvoinnista ja oikeudenmukaisuudesta kohtelusta. Kansanedustaja Kimmo Sasi ei aio tehdä työtään koskevia johtopäätöksiä eilen saamiensa syytteiden vuoksi. Vaikka se ei välttämättä turmele, se pökerryttää. Karjalaisen pääkirjoitus . Suojelupoliisin ja poliittisen johdon sekä median välinen kisa DDR:n aikaisista Stasi-tiedoista on jo surkuhupaisaa. Tunnetusti vuodet eivät ole veljeksiä, eivät 1994:n jälkeisetkään. Kun lähetän jutun, toimitus päättää, julkaistaanko se vai ei, en minä, ja tyydyn siihen mukisematta. Klappia on Kokkolan kaupunki ilmoittaa kevättalvella lehdissä nuorille ja opiskelijoille haettavista kesätyöpaikoista. Jouni Backmanin analyysi kertookin enemmän siitä, kuinka ”umpioidun saarekkeen” sisälläkin silmät ovat avautumassa. Olisiko suomalainen sosialidemokratia valmistautumassa suureen ideologiseen harppaukseen, jossa päävastuu yhteiskunnan kehittämisestä ei olisikaan enää yksinomaan valtiolla, vaan sitä voitaisiin jakaa muillekin. Heistä parhaimmat muuten nappaavat miljoonan pelkästä muutaman rivin aiheesta. joulukuuta 1939 on ollut kova päivä. Ihmiset täällä Pohjolassakin jännittävät aivan oikeasti, kuinka käy kenellekin eri kanavien formaattiohjelmissa. Sille että jotain ärsyttää saman nimimerkin käyttö, ei voi mitään. Britanniassakin sosialidemokraattisen leirin ideologiseksi ikoniksi kohonnut pääministeri Tony Blair joutui väistymään, kun osallistuminen Yhdysvaltain johtamaan Irakin-sotaan alkoi painaa hänen kaulassaan kuin myllynkivi. Kun auton ulkopuolelta kuuluu ennenkuulumaton ääni, vaihda laakeri. Lukijalta: mielipidetoimittaja Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428. Nimimerkin käyttö on yhtä vanha kuin sanomalehti. Vallasta on tunnetusti vaikea luopua. Kipeimmin kotoinen vaalitappio taisi koetella eduskuntaryhmän puheenjohtajana toiminutta, parikertaista exministeriä, Jouni Backmania. Vuoden alusta Vammalaan liitetty Suodenniemi sijaitsee kuutisenkymmentä kilometriä Tampereelta länteen. Silloinen saldo oli kunnalle selkeän positiivinen. Tiistaina 31.7.2007 Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina mukaan, myös sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset. En olisi vaivautunut vastaamaan, mutta kun epäilit, että oma nimimerkkini olisi jotenkin suojattu toimituksen taholta. Kansan antama nimi tuli esille kun Vanhatalo Rn:o 7:n viljelysmaat oli vuonna 1955 myyty palstoina seitsemälle ostajalle. Ojan viljelypalstan omistaa Pauli Känsälä Syyrnampan lahti Köyhäjoessa oli ennen kyläläisten uimapaikka. Kysyttäväksi jääkin, kuinka pitäviä johtopäätöksiä tutkimuksen perusteella on tehtävissä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan taloustoimittaja. Kalmistot paljastavat aina paljon paikkakunnan sivistystasosta. Silloin päättyi seitsemän nuoren suodenniemeläismiehen elämä. Hän ei kehtaisi viedä uutta ihmistä puolueen perusosaston kokoukseen. Kuuluisin nykysuodenniemeläinen lienee pituushyppääjä Johanna Halkoaho. Alalle ei tunkua, miksikähän. Oikeistotuuli on puhaltanut sen liekin lähes sammuksiin. Myyjä ilmoitti, että se on Mulukkuniemi, ikivanha kansan antama nimi. Vuonna 1994 keskus oli vielä suunnitteluvaiheessa – Kuhmon kulttuurikeskuksen ja Oopperatalon peesissä. Lassi Jaakkola Vakava syyte On hetkiä jolloin haluaa vain olla, silloin vaihtoehdoksi voi tulla matka television tuottamaan ohjelmistoon. Meillä ei ole hävettävää, Suomi on rauhanturvaamisen suurmaita. Myös festivaalien taloudessa on ollut yläja alamäkensä. Ei tule mitään, jos Suomi hakee kriisinhallinnassa vain kanttiinitehtäviä, tulkitsee Häkämies. Vaan kuinkas on käynytkään. Yksityisille yrityksille. Kulttuuritapahtumat ovat hänen mukaansa kannattava investointi tapahtumien pitopaikkakunnille. Näin on tapahtunut Suomessakin etenkin sen jälkeen, kun 1980-luvun lopulta lähtien on siirrytty normaaliparlamentarismiin, jossa kaikilla merkittävillä aatesuuntauksilla on ollut mahdollisuus päästä hallitukseen eikä mitään näistä ryhmittymistä ole ennalta tuomittu oppositioon. Sieltä katsottuna Backman on nähnyt, että Sdp:stä oli tullut ”umpioitu saareke” (HS 13.7.2007). Mitä valittamista on siistissä ja arvostetussa hommassa. Lehtihaastatteluissa on ollut usein maininta, että niin monelle kun suinkin järjestetään mahdollisuus kesätyöpaikkaan. Me, joita ei enään kutsuta junnuiksi, olemme tottuneet luottamaan TV1:n ja TV 2:n tuotantoon. 020 750 4403, sp: arto.hietalahti@kpk.. Olen kirjoittanut joskus muunlaistenkin nimimerkkien takaa, ja omalla nimelläkin on tullut kirjoitettua, vaikkakin vähemmän. Perjantaina tarkastettava väitöskirja pitäytyy Kaustisen osalta vain festivaaleihin ja vuoteen 1994. Simo Kattilakoski simo.kattilakoski@kpk.. Kaustisenkin kohdalla kunnan tunnettuus koheni festivaalien myötä ratkaisevasti, mutta ilman kotiseutuhenkisten yrittäjien ennakkoluulottomia ratkaisuja paikkakunnan imago ei olisi muuttunut työpaikoiksi viime vuosina koetulla tavalla. Oli äärimmäisen kiinnostavaa seurata lauantaina 28.7. Tampereen Kalevankangas on niin iso, että sen ”käsittelemiseen” ei muutaman tunnin kävely vielä riita. Näinkin radikaalisti voitaisiin lukea eduskunnasta pudonneen kansanedustajan mietteitä, ellei tiedossa olisi, että kaikki valtapuolueet – niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa – ovat siirtyneet äärilaidoilta kohti ideologisen perusulottuvuuden keskipistettä. Entä katsomisen. Kyseinen niemi, Mulukkuniemi, sijaitsee Köyhäjoen ja Tastulanojan risteyskohdasta noin puoli kilometriä alaspäin. Eli kun kirjoitan tällä nimimerkillä, se olen aina juuri minä, yksi ja sama henkilö. Hän on osallistunut puolueen ohjelmatyöhön ja ollut siten varmaankin valmistelemassa myös vuonna 1999 hyväksyttyä periaateohjelmaa, jossa puhutaan ”oikeudenmukaisesta maailmasta”. Mikä pakottaa ostamaan formaatteja, ohjelmarunkoja, joita Hollywoodin ”kerran onnistuneet kirjoittavat kakalla istuessaan”. Kuolleen vaimo oli oman kertomansa mukaan pakotettu tyttärensä kanssa katselemaan murhatyötä”. Se on Köyhäjoen niemi, ei Tastulanojan. Punainen naiseleganssi ei purrut, vaan valituksi tuli mies poliittisen kentän oikealta laidalta. Etenkin toistuvan rattijuoppouden ehkäisyyn auttaisi kuitenkin se, että lain sallimaa oikeutta tuomita rattijuoppojen autoja valtiolle menetetyksi käytettäisiin nykyistä hanakammin. Käytännön politiikassa ideologiset rajat ovat vuosikymmenten kuluessa hämärtyneet. Tutkijan mukaan kansanmusiikkijuhlat lisäsivät alueen tuotantoa noin 1,7 miljoonalla eurolla, kasvattivat verotuloja 66 000 eurolla ja synnyttivät 27 uutta työpaikkaa. Kun näkisi vielä, että media ja valtio tekevät tilit selväksi lörpöttelyjupakan uhrin Alpo Rusin kanssa. Enimmäispituus nimellä 2500 merkkiä (runsas A4-liuska) ja nimimerkillä noin 1000 merkkiä (1/2 liuskaa). Niin ei voi jatkua! Vanhoja rakenteita on ravisteltava oikein kunnolla. Niin voivat, mutta eivät itsestään. EN, Reisjärvi . Vammalaan liitettäessä kunnassa oli vain 1 300 asukasta eli pikkuisen vähemmän kuin Halsualla. Jos mielestäsi on samantekevää, käyttääkö nimeä tai nimimerkkiä, miksi itse päädyit, ”Voikukka”, juuri nimimerkkiin. Kun kyse on kolmen lapsen yh-äidistä, joka lomautetaan kesäkuukausiksi, ja 16 vuotias nuori hakee kaupungin työpaikkaa eikä, pääse niin kenelle nämä on tarkoitettu. Yksityiselle pääomalle. Viiltävimmillään Backmanin analyysi kohdistui paikallistasolle. Kuka kumoaisi tämän manipulaatioon perustuvan tuotannon ostamisen. Tottumus on toinen tapa. Sitä voi kysyä toimitukselta. Markku Laitinen Tv-kanavat viihteen palveluksessa. Että siivotaan suut, toimittajat, tutkijat ja lukijatkin. Kesälomalla tuli bongatuksi puolenkymmentä uutta hautausmaata. Backmanin mukaan rivijäsenen pitää käydä läpi yhdeksäntai kymmenporttinen päätöksentekokoneisto, jos hän aikoo saada jonkin asian päätökseen puolueen sisällä. ”Paluu tuotantoon”, kuten vanha vasemmistolainen termi kuuluu, koskee tietysti enemmän sitä, joka on ollut hipulla tai ainakin huipun tuntumassa. Koivisto kuoli Turussa 1976. SP:n johdossa tarvitaan hyvät yhteiskuntasuhteet omaava, monipuolisesti EU-politiikkaan orientoitunut ja syvällisesti talouselämää tunteva henkilö. Ja TV2 antaa palaa samaan aikaan ohjelmaa Air America. Nimi jäi kummittelemaan ja virheellisen tiedon mukana se annettiin Oja-nimisen viljelypalstan niemelle, jonka oikea nimi on vanhan perimätiedon mukaan Surnabba eli kansanomaisesti Syyrnampa. Ei ihme, että kriisikokouksia on pidetty kaikkialla, missä vaalitappio on kirpaissut. Hämeen Sanomien pääkirjoitus . Kai toimituskin hoksaa, että kas, ”Sinimailanen” kirjoittaa ja yhteystiedot, jotka ovat pakolliset, ovat erilaiset. Suodenniemen kirkon toisella puolella oleva muistokivi puolestaan kertoo 89 vuoden takaisista tapahtumista paikkakunnalla. Ostaja piti nimeä vähän ”roskaisena”, jolloin insinööri ehdotti palstan nimeksi Niemi, joka hyväksyttiin. Yksityisille ihmisille. Weijo Pitkänen valtiotieteen tohtori HELSINKI Katkera tappio SDP:n Eero Heinäluoma tapasi Paperiliiton Jouko Ahosen Pori Jazzien Suomi-Areenassa. Siltä kantilta nimimerkkini on ”suojattu” – jos nyt tällaista termiä voi käyttää –, että jos joku yrittää kirjoittaa jostain kumman syystä tällä samalla nimimerkillä ja toimitus kirjoituksen julkaisee, niin silloin otan asiakseni oikaista sen. Niinpä paikkakunnan urheilukentällä onkin mondopäällysteinen hyppylajien vauhdinottorata. EK, Haapajärvi Seurakunnat, järjestäkää siivoustalkoita. Kokoluokka on säilynyt, mutta rahankäyttö on lamavuosien jälkeen väljentynyt. Hänen kohtaloaan on kuvannut myös Heikki Ylikangas Tie Tampereelle -teoksessaan: ”Ruumis seisoi alastomana kahden pistimellä varustetun kiväärin tukemana. Hän pakeni sodan loppuvaiheissa Hämeenlinnan vankileiristä Norjaan, josta palasi myöhemmin Suomeen. Aiempaa enemmän rahalle on myös käyttökohteita, niin Kaustisella kuin lähiympäristössä. Miksi kirjoittaa samalla, en osaa oikein vastata. , fax: 020 750 4444. Perhepäivähoitaja tekee lähes poikkeuksetta yli 10-tuntista työpäivää, koti on kaikkien käytössä, työ vaativaa ja raskasta, palkkaa vähän yli 1000 euroa, jos on täysi määrä kokopäiväisiä lapsia. Mitä pidempään kävijät viipyivät, sitä enemmän rahaa paikkakunnan ja alueen talouteen luonnollisesti jäi. Se antaa mahdollisuuden nähdä asioita uudesta perspektiivistä, lähetä maanpintaa, ruohonjuuritasolta. Mummeli, Kokkola Supon Nevala eroaa, mutta kyllä kesti. Asiasisällönhän olennaisinta pitäisi olla. Mielipide 9 KESKIPOHJANMAA . Länsi-Suomen pääkirjoitus . Oletettavasti ainakin suuntaa-antavia. Lisänä olivat – ja ovat – festivaalien välilliset vaikutukset. Pauli Känsälä KAUSTINEN Köyhäjoen nimihistoriaa Hiukan äkämystynyt ”Voikukka” (Kp 29.7.) valitti, miksi” Sinimailanen” ja ”Kulkuri” kirjoittavat aina samalla nimimerkIllä. Toista ääripäätä edustaa pirkanmaalaisen Suodenniemen hautausmaa. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Viranomaiset eivät tunnu enää tietävän, kuka on salannut ja mitä ja kenen toimesta. Niiden osalta Timo Tohmo viittaa paikkakunnan kohentuvaan imagoon, kasvavaan vetovoimaan, asukkaiden saamiin uusiin virikkeisiin ja kuntalaisten yhteenkuuluvuuden lisääntymiseen. Suodenniemen kirkkomaalla L oppuviikosta Jyväskylän yliopistossa tarkastettava väitöskirja kulttuuritapahtumien alueellisista vaikutuksista on mannaa suurten kesätapahtumien järjestäjille. He saavat tutkimuksen tuloksista oivaa apua keskusteluihin kulttuuriin sijoitettavien varojen kohtalosta. Onhan Jumala luonut maan ilman roskia. Kritiikki kohdistui etenkin oman puolueen työskentelytapaan, jota suuri yleisö ei tietenkään tunne, mutta jota puoluekoneiston huipultakaan ei näe. Lohkomistoimituksessa toimitusinsinööri Osmo Mankonen kysyi palstan nimeä. Myös nämä voivat hänen mukaansa vaikuttaa myönteisesti kunnan talouteen. Norppa, Kälviä Onneksi noita paikannimiä (Kp 25.7.) käytetään harvoin, jos ollenkaan. Timo Tohmon yhtenä yhdeksästä tutkimuskohteesta olivat Kaustisen kansanmusiikkifestivaalit vuodelta 1994. Sisällissodan punainen terrori vähensi paikkakunnan asukaslukua peräti 17:llä. Viihde on sinänsä tarpeellista ja ihmiselämään kuuluvaa, mutta häiritseväksi tämän kaiken tekee samankaltaisuus. Netti: www.keskipohjanmaa.net Pääkirjoitus Lainatut Lukijalta kp.net ja tekstarit Lähetä tekstari 13525 Kolumni U ppo-oudon paikkakunnan historiaan voi helpoimmin tutustua hautausmaalla. Juridisesta tuomiosta päättää käräjäoikeus. Suomalaisen liikennekulttuurin ongelmat ovat kokonaisuus, johon vaikuttamiseen ei helppoja yksittäisiä keinoja ole. Poliittiset johtopäätökset ovat jatkossakin äänestäjien käsissä, mikäli Sasi ehdolle asettuu. Koivisto ei tiettävästi itse joutunut koskaan tilille talven 1918 tapahtumista. Niitä ei vaadi myöskään Ylen puhuttama professori Veli-Pekka Viljanen. Kun jotain yritetään liikaa salailla, herättää se aina toimittajien mielenkiinnon. Metsäojitukset 1960-luvulla toivat kevättulvien mukana liejua ja mutaa uimapaikkaan noin metrin kerroksen pilaten sen. Siellä minäkin mummolassa kyläillessäni opettelin uimaan vuosina 1931 ja 1932. Eilisten lausuntojen perusteella näin tapahtunee. Saman kokivat ranskalaiset viimekeväisissä presidentinvaaleissa. Tuoreimmat esimerkit tulevat meiltä Suomesta, jossa sosialidemokraatit haikailevat takaisin 1970-luvulle, jolloin ”uusien ihmisten aalto” huuhteli raikkaasti puoluekentän vasenta laitaa. Näin näyttää käyneen eurooppalaiselle vasemmistolle yleisemminkin. Kuva: Juha Sallinen Lisätietoa Jouni Nikulan kirjoitukseen (Kp 25.7.), ettei totuus unohtuisi. Lassi Jaakkola Kannattava investointi Buff y Sainte-Marie ja Hector vetivät Kaustiselle lähes 14 000 ihmistä. Sama ongelma tuntuu vaivaavan poliitikkoja.Yksi asia on kuitenkin varma: media kaivaa vielä esille Stasin suomalaiset yhteydet. Paikkakunnan hautausmaa kertoo talvija jatkosodan kouraisseen kovasti Suodenniemeä, kaatuneita on yhteensä 90. Tuotantoa lisäsivät erityisesti ulkopaikkakuntalaisten majoitukseen, ruokailuun, kauppoihin, liikenteeseen ja pääsylippuihin käyttämät rahat. Se ei varmasti pidä paikkansa. Menetykset ovat olleet mittavia myös talvisodan loppupäivinä 10 12 maaliskuuta 1940. Tekstarit: alkuun mp välilyönti ja teksti, numeroon 13525, hinta 0,25 euroa. Ruumiilla oli silmälasit ja kainalossa raamattu. Kalevan pääkirjoitus Vanha kansa sanoo, että ensimmäinen päivä hirressä on vaikein. kello 22.50 tullutta ohjelmaa: Tähdet kertovat: Näyttelijät sarjasta Kova laki, ovat vieraina jossain jonkun juontamassa pälä...pälä...ohjelmassa, jossain Amerikan mailla. Sinimailanen KOKKOLA Sinimailanen vastaa V aalitappio oli katkera pala sosialidemokraateille. Perheemme on asunut vuodesta 1951 Teerikankaan tilalla. Pistimet oli tungettu lapaluiden alle kärkien pistäessä esiin solisluiden kohdalla. Kuva: Sari Gustafsson . Osoite: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola, sp: mielipide@ kpk.. Sen sijaan ihminen voi toimia/olla päivän vaikka aidanseipäänä. Viime vuosina ne ovat kytkeytyneet Kansantaiteen keskuksen ympärivuotiseen ylläpitoon
17.00 Päivän peili ja sää. Parhaat palat päivän varrelta. 19.03 Jumalainen heinäkuu: Weisuun riemu ja rajuus. 21.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 22.00 Radio Novan yö. 20.05 Beethoven: Pianokonsertot nro 1 C-duuri ja nro 2 B-duuri; Bagatelli a-molli ’’Für Elise’’ 0.05 – 6.00 Yöklassinen. 09.06 Tuomas Enbuske. 08.13-10.59 God morgon Österbotten. STT.n uutiset seitsemää minuuttia vaille tasan. 18.00 Lausumattomat opit, jumalattomat papit. 11.00 Aktuellt. YLE Radio Suomi 05.00 Mikkokiekuu. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman – Lemmikkieläintä koskevassa akuutissa hätätilanteessa voi soittaa Animalancen numeroon 0400–112 006. 18.15 Romano mirits. 10.00-14.00 Radion päivä. 14.0018.00 Radio 967:n iltapäivä. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi suurten karjaeläinten tai hevosten pelastaminen vaikkapa ojasta, suosta tai lietekuilusta. Marja, Peltsi ja Ile. Rekka oli tulossa Juankoskelta. 20.04 Ralliautoiluilta 0203-17600. 22.30 Jori Hulkkonen. 10.05 Efterlysningen. Paikalla oli pelastusja raivaustöissä seitsemän pelastusyksikköä Rekan perävaunu surmasi pariskunnan Heinävedellä JANAKKALA (STT) Paikkakuntalainen, vuonna 1946 syntynyt mies löytyi hukkuneena Janakkalan Turengissa Kanta-Hämeessä varhain maanantaiaamuna. 07.15 Aamusoitto. 10.03-10.57 Suomalainen solistitunti. Helsingin hätäkeskuksesta arvioidaan vuosittain alle kymmenen puhelun koskevan lemmikkiä, jolloin useimmiten kyseessä on esimerkiksi koira, jonka kurkkuun on juuttunut jokin esine tai luu. 07.00 Aamun peili ja sää. Laura. Monessa yksinäisen ihmisen kodissa lemmikki on se ainut ystävä, jonka äkillinen sairastuminen tai loukkaantuminen on omistajalle suuri hätä. 19.55 Urheiluradio. Hätäkeskukseen suuntautuvissa tapauksissakin oikea avustustaho olisi useimmiten Animalancen hätänumero 0400–112 006. 16.50 Jumalainen heinäkuu: Minun jumalani. 22.00 Uutiset ja sää. 15.10 Kamarimusiikkikesä. 17.55 Urheiluradio. Pohjoisemmassa Suomessa lemmikkeihin liittyvät soitot koskevat pääosin tuotantoeläimiä tai hevosia. 18.0023.00 Radio967:n ilta. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. . Myös puuhun linnoittautuneen kissan auttaa alas palokunta. Paikalliset uutiset puolelta. 18.50 Iltahartaus. Lemmikkien hätänumero auttaa aina Lemmikkien hätänumero avustaa vuorokauden ympäri. Virtanen 19.00-24.00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula 19:35 Viikon artisti 20:35 Viikon artisti 21:35 Viikon parhaat uutiset. Poliisin mukaan rekan peräosa oli kaatunut Heinävedentiellä Savonrannan risteyksessä tielle poikittain ja raahannut siihen törmännyttä farmariautoa edellään. Loukkaantuneet kuljetettiin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Eläinambulanssilla satoja keikkoja vuosittain Eläinambulanssissa on täysi varustus eläinten hoitamista varten, ja mukana kulkee myös kannettava varustepakkaus tilanteisiin, joissa autolla ei pääse potilaan viereen. 19.10 Claudio Monteverdin madrigaaleja n. 20.00 Nästan varje kväll. 13.00 Populaari etsii historiaa. 11.03 Önskerepris: A la Taube: Så länge skutan kan gå. Mutta mistä lemmikki saa apua akuutissa hätätapauksessa keskellä yötä tai viikonloppuna. Fakta HELSINKI (STT) Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja sisäministeri Anne Holmlund (kok.) pitävät Stasi-tietojen julkistamista mahdollisena tietyin varauksin. 23.03 Kantritohtori Teppo Nättilä. Radio Extrem 06.00-07.00 X3M-Nonstop. 06.00 Mozart: Idomeneo, ooppera n. 14.05 YleX Iltapäivä. – Animalance auttaa myös tarvittaessa etsimään tiedon lähimmästä päivystävästä eläinlääkäristä. 17.30 Sommarmelodier. 11.25 Soittotunti: viulu. 17.35-17.50 Radioteatteri esittää: Epätoivon lautta. – Lemmikkien hätänumerosta annetaan oikeat toimintaohjeet ja määritellään avun tarpeen kiireellisyys. 13.10 Nielsen: Sinfoniat nro 2 ’’Neljä luonnetyyppiä’’ ja nro 3. 18.03 X-Ryhmä. 17.55 Löpsedeln. Soita (09)1482822 / www. 14.00 X3M-Nyheter. Tiistaina 31.7.2007 . – Animalance on yksityinen yritys, jonka työntekijöillä on eläinlääkintäalan koulutusta. 21.00 Uutiset. 10.03 YleX Tänään. 23.06 Sommarprat. . 23.0006.30 Radion yö, muhevan musiikin siivittämänä. 15.00 Aktuellt. Pihla Lehmusjoki HELSINKI (STT) Jokainen tietää, minne tulee soittaa ihmisen ollessa hädässä. 15.03 Radiohuset fortsätter. 10.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 18.00 Punainen tähti/Lauri Saarilehto. 20.03 Sää. Samalla hän kuitenkin arvioi, että on syytä pohtia ratkaisua siihen, miten Stasi-aineisto saataisiin tutkijoiden käyttöön. 18.03 Classicas sommarkonsert. 12.00 X3MNyheter. 13.00 Aktuellt. Riikka Piironen. Katainen arvioi maanantaina Ylen Aamu-tv:ssä, että suojelupoliisin Stasi-aineisto voitaisiin julkistaa, sikäli kuin julkistamisesta ei olisi tulevaisuudessa haittaa Suomen kansainväliselle tiedustelulle. Holmlund ja Katainen raottavat ovea Stasi-tietojen julkistamiselle HEINÄVESI (STT) Kaarteessa luisumaan lähtenyt rekan perävaunu surmasi outokumpulaisen pariskunnan Heinävedellä maanantaina iltapäivällä. 19.00 Uutiset ja sää. Juhani Kansi. Eläimille varta vasten suunnitellun ambulanssin asemapaikka on Helsingissä, mistä keikoille lähdetään tarvittaessa pidemmänkin matkan päähän. Animalancen eläinambulanssi saapuu tarvittaessa paikalle hoitamaan eläintä viipymättä. 06.15 Aamuhartaus. 06.05 Hartaita säveliä. 18.55 Suomi tänään. 12.10 Sätra Brunn – Sveriges äldsta kurort. 22.00 Uutiset ja sää. 21.55-21.58 Novosti po-russki. 09.00-09.05 Uutiset. 22.05 Rockradio. ja ohjaaja Markku Nenonen. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 14.00 Aktuellt. 22.05 Uuden musiikin tunti. 21.03 Ralliautoiluilta 0203-17600. 15.55-15.58 Yle news. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. Sisäministeri Holmlund puolestaan esitti julkistamiselle samankaltaiset varaukset maanantaina MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksessä. Numero päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä. Holmlundin mukaan harkintavalta julkistamisesta voitaisiin jättää Supon tulevan päällikön tehtäväksi. 11.00 Ahvenanmaan luonto. 09.00-09.10 Aktuellt med väder. 12.00 Päivän kysymys numerossa 06-8316415. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) totesi lauantaina Kuopiossa, että Supolla pitääkin olla salaista tietoa. 13.45 Kuka on kukin kirjallisuudessa. Radio Nova 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen & Minna Ottavainen. 14.15 1600-luvun musiikkia John Playfordin julkaisuista 18.00 Iltaklassinen. Radio Vega 07.10-07.59 Sommarmorgon. KESKIPOHJANMAA 10 Radiot Sää tänään Lyhyesti YLE Radio 1 06.00 Uutiset. Liszt: Lemmenunelma nro 3 As-duuri; Unkarilainen rapsodia nro 6 des-duuri n. Pisin keikkamme on suuntautunut Joensuuhun, Jokinen kertoo. 13.03 Sommarprat. 11.10 Händel: Let the Bright Seraphim. 12.01 Aktuellt. 00.05-06.00 Nattklassiskt. Animalancen hätänumeroon voi kuitenkin soittaa kaikkialta Suomesta puhelinneuvonnan ja oikeiden toimintaohjeiden saamiseksi. Poliisin mukaan mies on hukkunut parin päivän sisällä eikä asiaan liity rikosta. 14.00 Uutiset. YLEX 06.31 YleX Aamu. Lomakaupunki Kokkolan kesäsää tasatunnein. Järviradio 06.30 Raamattu kannesta kanteen 07.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 08.00 Ilkan verkkokatsaus 09.05 Päivän Kupletti 09.10 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300 (5,01e/puh+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.15 Muksuradio 13.10 Ajankohtaista aalloilla jatkuu.. 14.03 Radiohuset. – Suurin osa keikoista on pääkaupunkiseudulla, mutta noin kerran viikossa tulee keikkaa yli sadankin kilometrin päähän. 19.30 Sommarkväll. 00.05 Brahms: Liebestreu; Liebe und Frühling I & II; Lied aus dem Gedicht ’’Ivan’’; In der Fremde; Lindes Rauschen in der Wipfeln. 21.03 Sportradion. 10.05 Bruckner: Sinfonia nro 7 E-duuri n. Schubert: Impromptu Es-duuri. 12.15 Kultakuume. 11.55 Sanakirja. 07.30-07.35 Regionala nyheter. 23.00 Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. Paikalle saapui illalla onnettomuuksien tutkijalautakunta, joka ryhtyi selvittämään turman tapahtumakulkua ja syitä. 00.05-06.00 Yöklassinen. 00.00-06.30 Ylen Yöradio. – Yleisimmin soitto koskee koiraa tai kissaa, mutta kyllä joukossa on ollut suuria kotieläimiä, kaneja, rottia, matelijoita, lintuja ja yksi valkovatsasiilikin. 10.00 Uutiset. 00.00 Uutiset ja sää. Onnettomuuskohdalla liikenne katkaistiin yöhön asti ja ohjattiin vanhalle rinnakkaistielle. Keskipäivän peili ja sää. ylex.. 00.00 Uutiset ja sää. Päivystysasema saattaa myös olla pitkän matkan päässä, jolloin äkillisesti sairastuneen lemmikin omistajalle on tärkeää saada puhelinneuvontaa tilanteen vakavuuden arvioimiseksi. 18.50 Merisää. 19.03 Ralliautoiluilta 0203-17600. 10.00 Cafe Maria ja Maria Leppänen. 22.00 Aktuellt. 08.00 Aamun peili ja sää. 23.05 Jumalainen heinäkuu: Helvetin historia. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Jokisen mukaan haja-asutusalueiden ongelma on se, että läheskään aina eläinlääkärillä ei ole yötai viikonloppupäivystystä. – Animalancen asemapaikka on Helsingissä, mikä rajoittaa ambulanssin toimintasädettä ja mahdollisuutta ehtiä paikalle nopeasti. 13.00 Todellinen Toivetunti ja Maria Leppänen. 20.30 Klassiskt. 00.0505.00 Yöradio. 16.00 X3M-Nyheter. Ambulanssissa on aina kaksi eläinauttajaa. 20.00 Uutiset. Reilun vuoden toiminut lemmikkien hätänumero ja Animalance-eläinambulanssi vastaa lemmikin omistajien avuntarpeeseen. Animalancessa ei ole eläintä karvoihin katsominen, vaan apua annetaan kaikenkarvaisille ja karvattomillekin. Haastattelussa RJD2. Lisätietoa Animalancesta löytyy internetistä osoitteesta www.animalance.. Bach Liszt: Preludi ja fuuga a-molli. 17.30 K-70. 16.15 Vega – Hallå!. Koralleja ja kristalliomenoita. 16.45 Jumalainen heinäkuu: Päivän virsi. Lähdemme liikkeelle tai neuvomme puhelimessa aina, kun apua tarvitaan, Animalancen perustaja Jatta Jokinen sanoo. 16.05 Musikrepubliken. 14.03-14.58 Viikon taiteilija: näyttelijä, koreogra. 6.30-10.00 Radio967: n aamu. 18.00 Uutiset. Stradella: Sinfonia D-duuri 12.00 Päiväklassinen. ’’Sinfonia espansiva’’ n. J.Strauss SchulzEvler: Tonava kaunoinen, arabeski. Händel: Eternal source of Light Divine. 08.15 Ykkösaamu. 21.00 OlliS. Palokuntien tullessa paikalle auto ja rekan paneelilautalasti olivat täysin tulessa. Vuoden aikana ambulanssin mittariin kertyy kilometrejä vajaat 20 000. Ohikulkija löysi miehen Turengin keskustassa sijaitsevan Ankkalammen rannasta. 18.00 Aktuellt. 13.0413.55 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 14.00 Terveysuutiset 14.15 Politiikan kuuma linja 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 15.05 Järvisport 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 16.10 Onnentunti 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Hyvän sanoman hetki 18.00 Järviradio soi 21.00 Yhteislähetys Järviradio/Helsingin Lähiradio, tuottaa Sana ja Ylistys 22.00 Ilkan verkkokatsaus 22.10 VOA Radio Pooki 00.00 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 7.00 Uutiset 8.00 Uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma Kesä Keski-Pohjanmaalla 9.30 Aamukahvilla 10.00 Uutiset 10.05 Päivästudio 11.00 Alueuutiset 11.10 Toiveiden tunnit; studion numero 0700392111(2,95e+pvm) 12.00 Uutiset 12.05 Toiveiden tunnit jatkuu 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset 16.05 Puotipuksutstudion numero 0700-392111(2,95e+pvm) 17.00 Alueuutiset 17.10 Puotipuksut jatkaa 18.00 Uutiset 18.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos 08.40 Päivän persoona 08.50 Viikon levy 09.00 Päivän vieras -tunti 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.05 Suolapala 12.15 Päivän persoona 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.00 Päivän vieras -tunti (u) 14.00 TOIVON ILTAPÄIVÄ 17.00 RADIO DEIN ILTA 17.05 Poimintoja illan ohjelmista 17.10 Ääni-Piplia 19.00 Pintaa syvemmälle 20.05 Vapaasatama 20.25 Leipää ja kalaa 20.55 Levähtäkää vähän 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Lähetysvartti 21.50 Ihmisen tie 22.30 Ylistysputki 23.00 Country Gospel (r,u) 23.30 Stadens ljus (r,u) 00.00 Radiojumalanpalvelus (u) 00.45 Fidamiini (u) 01.00 Päivän vieras -tunti (u) Ylen Klassinen 6.00 Aamuklassinen. 16.10 Faunin iltapäivä. V5-vihjeet. 17.15 Sommarberättelsen: Bara Tsatsiki. 19.05 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. Bach: Das Wohltemperierte klavier I/Preludit ja fuugat nro 17-24; Das Wohltemperierte klavier II/ Preludit ja fuugat nro 1-8 n. Mies hukkui Janakkalassa. 23.55 Päiväkirja. Markus Turunen. 22.15 Granskat: Varför . 00.05-06.00 Nattklassiskt. Myös rekan 25-vuotias kuljettaja sai vammoja. 08.55 J.S. 21.40 Melodiradion. Hännästään kinni jäätynyt kissa palomiesten suojissa helmikuussa 2000. Aamusta aamuun. Beethoven: Pianosonaatti nro 17 d-molli. 18.03 Lavalla Johanna Kurkela yhtyeineen. 16.00 Uutiset ja sää. 19.00 Aktuellt. 10.03 Maximalt. 08.00-08.15 Aktuellt med väder. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. Hätäkeskuksista apua pyydetään harvoin Valtakunnalliseen hätäkeskukseen tulee vuosittain satoja soittoja eläintehtävistä, mutta suurin osa puheluista koskee luonnonvaraisia eläimiä. Eläinten hätänumerolle on selvästi tarvetta. nns det brödköer?. – Vilkkaimpina öinä puheluita voi tulla puolen tunnin välein. 18.03 Bumerang. 20.45 Urheiluradio. 06.25-06.58 Nousutahdit. 07.03-09.54 Godmorgon med B-laget. 18.00 X3M-Nyheter. 15.00 Kulttuuriuutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 14.03 Pravda fortsätter. Brahms: Valssit nro 15 As-duuri, 1 H-duuri, 2 E-duuri ja 6 Cis-duuri. 18.00 Händel: Sonaatit emolli, F-duuri, a-molli, G-duuri, g-molli, C-duuri, h-molli n. Oikeanlaisella kotihoidollakin pystytään usein auttamaan tilannetta paljon. 11.57 Päivän mietelause. Predieri: Pace una volta. A.Scarlatti: Si suoni la tromba; Con voce festiva; Rompe sprezza con un sospir; Mio tesoro, per te moro; Su le sponde del Tebro. 10.5010.55 Nyhetssammandrag. 12.03 Pravda. 07.50 Aamuhartaus. Keski-Suomen hätäkeskuksessa vastaanotetaan lemmikkejä koskevia puheluita parisenkymmentä vuodessa ja Lapin hätäkeskuksessa muutama. Keikkoja on muutama sata, ja puheluita tulee vilkkaimpina vuorokausina kolmisenkymmentä, joista kolmasosa muualta Suomesta kuin pääkaupunkiseudulta. 23.03 Löpsedeln. 21.00 Aktuellt. Sesonkiaikaa ovat kesän lisäksi ihmisten lomaajat ja joulu, Jokinen listaa. 23.00 Aktuellt. Olli, Tuomas ja Maria. – Lemmikit mielletään nykyään yhä enemmän perheenjäseniksi, joihin panostetaan. – Ambulanssin lähtömaksu on 25 euroa ja tuntiveloitus 50–100 euroa riippuen ajankohdasta. 21.10 Sätra Brunn – Sveriges äldsta kurort. 21.50 Merisää. Vastaan tulleessa farmariautossa olleista kolmesta matkustajasta perheen poika loukkaantui vakavasti. 08.53 Morgonandakt. 21.55 Urheiluradio. Perhe oli palaamassa Savonlinnasta, jonne he olivat jättäneet 10-vuotiaan pojan sisarensa luo. Mikko Kekäläinen. 14.00 Jokisen Eväät ja Ile Jokinen. 19.20 Aftonandakt. 10.00 X3M-Nyheter. 18.30 Hartaita säveliä. – Jotkut eläintehtävät kuuluvat pelastuslaitokselle, jolloin avun saa valtakunnallisesta hätänumerosta 112. Iskelmäradio 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.0008.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:0021.00 08.00-14.00 Piia Koriseva 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 11:35 Viikon artisti 12:35 Piian Peili 14.00-16.00 Iskelmä Lista Ari Ojala 16.00-18.00 Toni Lund 18.00-19.00 IskelmäDisko Dj. Radio 967 Radio 967 Kokkola 96,7, Kannus 92,7, Pietarsaari 94,6 ja Kaustinen103,7 Mhz. Paikalle aiemmin ehtinyt autoilija onnistui pelastamaan pojan palavasta autosta. Animalancen hätänumerosta annetaan neuvoja ja ohjeita kaikkina vuoden päivinä vuorokauden ympäri. 06.30 Radio KeskiPohjanmaan aamu. 22.00 Fri Bas. – Yleisohjeena voi pitää sitä, että Animalance auttaa sairausja tapaturmatapauksissa, kun taas pelastuslaitos pelastaa hankaliin paikkoihin joutuneita eläimiä ja pyydystää joskus myös karanneita lemmikkimatelijoita. 12.00 J.S
He ovat tehneet talon suurimmaksi osaksi itse. Kirjoittaja on arkkitehti, joka on opettanut perinnerakentamista kaikissa Suomen teknisissä korkeakouluissa. – Puutarha-alalla kun olen, myös kasvit tuovat kodikkuutta, kertoo vihersuunnitelmia työkseen toteuttava Satu. Ihan tavallinen yksikerroksinen talo ei tullut mieleenkään, kertoo Satu. Someroilla on kaksi koiraa, joten lemmikkiperheiden kannattaa harkita linoleumia yhtenä lattiavaihtoehtona. Kamiinan valtti on se, että huone lämpiää nopeasti, mitä osataan arvostaa kesämökillä ja hiihtomajassa. – Uusissa tavaroissa on uuden tuntua, mutta vanhat tavarat luovat kodikkuutta, toteaa Satu. Keittiöstä yläkerran aulan aidan kaareva nurkkaus näyttää pieneltä parvekkeelta. ”Useimpien ulkonäkö on varsin edullinen, niitä saa eri värisinä ja metalliosat niklattuina.” Hyötysuhde niissä on yhtä hyvä kuin muurattujen vastavirtauunienkin. Hyvin toimiva Porin Matti kuuluu omankin kesätalomme uunivalikoimaan. Vuorelaisen kirjassa Taloustulisijat (1954) kerrotaan tehdasvalmisteisia uuneja käytettävän etupäässä pienehköjen huoneiden lämmittämiseen. Porin Matin valttina pidettiin yksinkertaista ulkomuotoa, joka tyydytti funktionalistista makua sekä taloudellisuutta, jonka takasi kehittynyt sisärakenne. Jukan mukaan idea tuli hetken mielijohteesta. Linoleumista kestävä lattia Someroiden talo on yksi ja puolikerroksinen, ja alakerran keittiöstä ja olohuoneesta avautuu avoin näkymä yläkerran aulaan. Kun Sadun isä kuoli, Somerot ostivat vanhan perikunnan paikan. hän kysyy. Someroiden aamuhetkestä nauttimassa myös Misu-kissa. Uunin rautakuoren pintalämpökin nousee silloin epämiellyttävän korkeaksi ja uuni kuluu sisältä nopeasti. Väritys onkin Sadulle merkittävä kodikkuuden luoja. Kodinhoitohuoneestakin Satu tekisi jälkeenpäin ajateltuna isomman ja sijoittaisi alakertaankin yhden makuuhuoneen. Olohuoneessa sijaitseva vanha lipasto on vuodelta 1926, ja sen päällä on useita vanhan talon vanhoja esineitä. ”Lämmin on puoli leipää sananparren mukaan. – Se on hankala asentaa, mutta muuta haittaa siinä ei oikeastaan ole, toteaa Jukka. Muutenkin Somerot käyttävät mielellään sisustuksessa vanhoja, entisöityjä huonekaluja ja tavaroita. Jos Porin Matissa ylläpitää tulta pitkiä jaksoja, vähenee sen hyötysuhde, eikä huoneen lämpötila pysy tasaisena. O. Seinät ovat tiiltä sisältä ja ulkoa, välipohja betonia ja kattopalkit rautaa. Kaikissa uuneissa halot tulisi latoa makuulleen eikä pystyyn, ja sytyttämisen pitäisi tapahtua puunlastujen avulla puiden päältä. Sama tyyli toistuu läpi talon, ja tehosteena on käytetty punaista talon ulkoverhoilujen tavoin. Missään uunissa ei pitäisi polttaa yli kahta pesällistä lämmityskertaa kohden. Muita valmistajia, joilla oli Matin tapaisia sileitä kamiinoita, olivat Kotilämpö, Kastor ja Högfors. Outi Yli-Arvo YLIVIESKA (KP) Ylivieskalaisten Satu ja Jukka Someron kodissa ei ole säästelty värejä, kaarevia muotoja ja persoonallisia yksityiskohtia. Taloudellinen lämpö vastaa tällä kerralla varmasti kokonaista ateriaa päivässä!” Näin esitteli W. Näin saadaan tasaisin ja savuttomin tuli. ”Nykyaikainen, tehtaassa täysmuurattu” uuni oli käytännöllisyytensä lisäksi myös ”kaunis ja kestävä”. Rosenlew & Co, O.Y.:n Porin Konepaja Porin Matti -lämmitysuunin Rakentajain Kalenterissa 1941. Vanhasta talosta on edelleen muistoja jäljellä Someroiden nykyisessä talossa. Kymmenen vuotta talon valmistumisen jälkeen Satu kaipaisi myös yläkertaan enemmän ikkunanäköaloja. Kodin sisustuksessa Someroilla on käytetty paljon maanläheisiä värejä; oranssia, keltaista ja ruskeaa. Mistä löytäisin rakennepiirustuksia. Kuvat: Outi Yli-Arvo Talotohtori S eppo Hakamäki kyselee, mistä löytyisi historiaa Porin Matti -kamiinasta ja Porin Maija -liedestä. – Meille oli alusta asti selvää, että tehdään sellainen talo, joka menee pitkään. KESKIPOHJANMAA 12 Tiistai Kompassi on hauska yksityiskohta Someroiden olohuoneen lattiassa.. – Sain ajatuksen tullessani töistä kotiin, ja tulin heti piirtämään viivat kattoon, naurahtaa Jukka. Olohuoneen lattia on puukuidusta ja hartsista valmistettua linoleumia, jota käytetään yleensä yleisissä tiloissa. outi.yli-arvo@kpk.. Panu Kaila Koti Porin Matti ja Maija Tiistaina 31.7.2007 . Porin Matin säteilyteho on muurattuun uuniin nähden noin kaksinkertainen, mutta se pinta-ala on vain noin neljännes, eli kamiina kuuluu pienehköihin tiloihin. Pesuhuoneen ja takkahuoneen katoissa on puolestaan eri tasoja, jotka nekin ovat Jukan käsialaa. Olohuoneen lattiassa on hauska yksityiskohta, kompassi, jonka kärki osoittaa tietysti oikeasti pohjoiseen. Omien mieltymysten mukaan suunniteltu ja rakennettu talo on sisustukseltaan hyvin espanjalaistyylinen, kun taas ulkoa valkoinen, punakattoinen kivitalo puutarhoineen huokuu englantilaista henkeä. Tämän vuoksi tehdasuunia on lämmitettävä kaksi-kolme kertaa vuorokaudessa, kun muuratulla riittää kerran lämmittäminen. Myös ikkunanäkymät ovat Someroille tärkeitä, ja alakerrassa onkin isot, korkeat ikkunat. Tietoja valurautaisista ”kamiineista”, joiden valmistuksen juuret ulottuvat Suomessa 1800luvulle, löytää lähinnä tehtaiden historiikeista ja tuoteluetteloista. Esimerkiksi yläkerrassa Someroilla on punainen, sininen ja vihreä huone, joka toimii leikkihuoneena perheen 1ja 3-vuotiaille pojille. Satu myöntää, että hän itse olisi valinnut kotiin ehkä vaaleampia värejä, mutta enää hän ei ole samaa mieltä. Lämmönvarauskyky on painon mukainen, eli muuratuilla lähes kolminkertainen. Someroiden oli ensin tarkoitus siirtää vanha talo kokonaisena pois paikalta, mutta siirtovaiheessa paljastui että talo oli tupajumien lahottama ja siitä tehtiin polttopuita. Muistoja suvun vanhasta talosta Someroiden talo on rakennettu Sadun isän tädin 1900-luvun alkupuolella valmistuneen talon paikalle Kalajoen rantaan. Väreistä kaareviin muotoihin Satu ja Jukka Someron persoonallisessa talossa arvostetaan kodikkuutta Ylivieskalaisten Satu ja Jukka Someron kodissa arvostetaan maanläheisten, lämpimien värien lisäksi muun muassa ikkunanäkymiä. Uunin lämpöä säteilevä pinta-ala ja sen laatu määräävät, kuinka suuren huoneen se pystyy lämmittämään. – Mikä tehdas niitä on aikoinaan valmistanut ja missä. Tehdasuunin paino pinnan neliötä kohti on 130–140 kiloa, kun se muuratulla uunilla on noin 370 kiloa. Värien valinnasta vastasi rakennusja sisustusvaiheessa Jukka, joka on ammatiltaan rakennusinsinööri. Someroiden mukaan materiaali on hyvin kestävää, ja lisäksi se on lämmin eikä kopise. Ilmeisesti ne yritettiin pitää salaisina. Kysymykset: Talotohtori@txti.net tai PL 28, 00601 Helsinki. Erityistä mielipaikkaa Sadulla ei kotonaan ole, vaan hän pitää talon kokonaisuudesta. Rakennepiirustuksia ei juuri julkaistu. Tuoteperheeseen kuuluivat myös Kotiliesi, Perheliesi, Porin Maija -liesi ja Porin Mainio muuripata. – Iso talo olisi varmasti kolkon näköinen, jos kaikki olisi valkoista, Satu miettii
Luvassa on lisäksi Valtteri Tuomisen yhden näyttelijän versio Shakespearen Hamletista. Ohjaajasta on kirjoitettu yli 5000 kirjaa. Tässä tapauksessa oli erinomainen idea koota ne yhteen. – Läpimurto. Hän menehtyi kotonaan Fårössä maanantaina. Samaisen teoksen neljäs osa päätti kokonaisuuden. Näyttämöllä ei käytetty muuta rekvisiittaa kuin reunoja ympäröivä tuolirivistö. Bergman oli tuottelias vielä vanhoilla päivillään. Bergman tunnusti eräässä haastattelussa pelänneensä nuorena aivan hirveästi kuolemaa. Tuttavuus huipentui yhteistyöhön, jonka tuloksena syntyi monen mielestä Bergmanin mestariluomus Fanny ja Alexander. – Kuoli 89-vuotiaana Fårössä 30.7.2007 Ingmar Bergman 1918–2007 Raija Ilo PYHÄJÄRVI Darlings. Tai rakastua. Koreogra. Myös Mansikkapaikka sekä vähemmän tunnettu Häpeä ovat minulle erittäin läheisiä Bergman-. Pöysti tunsi Bergmanin Dramatenin ajoilta Näyttelijä Lasse Pöysti tunsi Ingmar Bergmanin Tukholman Dramatiska Teaternin ajoilta. Kyseessä ei ole yksittäinen teos, vaan siihen on kerätty otteita Kittin viimeisen viiden vuoden aikaisista lempiteoksista. Bergman syntyi pappisperheeseen kolmilapsisen katraan keskimmäisenä. Ruotsalaisten lehtien mukaan hautajaiset järjestetään vain läheisten ystävien ja omaisten läsnäollessa, mutta ajankohta ei ole vielä tiedossa. Samalla vietetään tapahtuman 30-vuotisjuhlaa ja julkaistaan Väinö Linna -seuran historia. Valosuunnittelu Janne Teivainen. lmilaboratorioon. – Liittyi nuorena ylioppilasteatteriin. Bergman itse piti nimenomaan teatteria suurena rakkautenaan. Fanny ja Alexander vei neljä Oscar-palkintoa. Kirjailija voi olla myös vaikkapa nykyhetken kartoittaja, vallan vahtikoira, tunteiden tulkki tai kansan ääni. Ohjaamisen lisäksi Bergman myös käsikirjoitti elokuvansa, ja hän halusikin alun perin tulla kirjailijaksi. Elokuvallisuus syntyy käsittelytavasta, ei siitä, liikutaanko . Mestariohjaajan kuolemasta ilmoitti hänen tyttärensä Eva, jonka mukaan Bergman ”nukkui pois rauhallisesti”. – Jopa hänen oli välillä vaikeaa saada tuottajia ja kunnon rahoitusta produktioilleen. – Ihailen Bergmanin töissä ennen muuta sitä, miten loistavasti hän karsi kaiken turhan. Koskisen mukaan jo Bergmanin varhaisista proosaluonnoksista oli nähtävissä myöhemmistä teoksista tuttu kokemusmaailma ja tematiikka kuten kuolemanpelko, avioliitto ja miehen ja naisen välinen suhde yleensäkin. heinäkuuta 1918 Uppsalassa. Pääosissa olivat Max von Sydow ja Gertrud Fridh. – Hän esimerkiksi käytti samoja näyttelijöitä sekä elokuvassa että teatteriesityksissä. Tanssiteoksissa on se hyvä puoli, että ne kehittyvät ajan kuluessa ja muuttavat muotoaan useamman esityskerran jälkeen. Ohjaajan mukaan ankara lapsuus on vaikuttanut kaikkiin hänen töihinsä. Siitähän tehtiin televisioversiokin, jota esimerkiksi Yle lähettää edelleen melkein joka joulu. Valaistus oli rauhallinen ja siisti ja toi tanssijoiden liikkeet hyvin esiin mustaa taustaa vasten. Viimeinen vaimo Ingrid von Rosen kuoli vuonna 1995. Lisäksi nähtiin osia teoksesta Väärä sävellaji sekä Hyppy ja Luonnoksia. Hänen tunnetuimpia töitään ovat muun muassa Seitsemäs sinetti, Mansikkapaikka sekä Jörn Donnerin tuottama, Oscar-palkittu Fanny ja Alexander. Lisäksi Bergman piti ohjenuoranaan kollegaltaan ja esikuvaltaan Victor Sjöströmiltä saamaansa neuvoa: ”Älä riitele niin hemmetin paljon ihmisten kanssa, he tulevat vain vihaisiksi ja tekevät huonompaa työtä”. Kuva: Lehtikuva/AFP/STF – Ingmar Bergman syntyi pappisperheeseen Uppsalassa 14.7.1918. lmi Kesä Monikan kanssa (1953). Pentinkulman päiviin kuuluu myös kirjoittajaleirejä, esikoiskirjailijoiden seminaari, kirjakahvila sekä vanhojen kirjojen myyntiä. Hän ohjasi uransa aikana yli 40 pitkää elokuvaa, reilusti yli sata näytelmää ja lisäksi lukuisia televisionäytelmiä ja -elokuvia. Vaikka iäkkään Bergmanin kuolema ei tullut Kassilalle yllätyksenä, hän kertoo tulleensa hyvin surulliseksi kuultuaan valkokankaan mestarin poismenosta. Hänen teoksiaan on toki mahdotonta panna paremmuusjärjestykseen, mutta yksi näytelmä on jäänyt erityisesti Pöystin mieleen. Bergman saattoi tehdä niin, koska hän oli pohtinut selväksi keskeisimmät aiheensa ja valloittanut ne itselleen. Toinen keskeinen kirja Hyvä tahto. lmiveteraanin mukaan kansainvälisesti erittäin laaja ja merkittävä. Hän oli syntynyt 14. Tanssi Tommi Kitti ja Co. Hän pysyi aina sovituissa rajoissa. Kirjailijan roolit tuuletukseen. Kirjoitti vuonna 1941 näytelmän Kasperin kuolema, joka avasi hänelle mahdollisuuden kokeilla elokuvan tekoa. Samat teemat nuoresta pitäen Vuonna 2005 Tukholman yliopistoon perustettiin Ingmar Bergmaniin erikoistunut professuuri. – Pääsin silloin ensimmäistä kertaa ulkomaille eli Ruotsiin ja näin siellä elokuvissa Bergmanin Vankilan. Ohjaaja kuitenkin vastasi, ja Donnerilla on edelleen tallessa hänen kirjeitään siltä ajalta. Puhuimme tuntikaupalla kaikenlaisista asioista, Pöysti muistelee. Muita teoksia, joista nähtiin otteita, olivat pasos nuevos, du-dun-duu (osat B ja C) sekä Hiljaisuus. lmejä, Kassila linjaa. Käsiohjelman kannessa oli osuva teksti: Taakse katsomisessa on se vaara, että ei näe eteen. Kulttuuri 13 KESKIPOHJANMAA . – Seurasin hyvin tarkkaan hänen töitään sekä elokuvan että teatterin puolella, Kassila korostaa. Silti hän teki kameran edessä selvästi elokuvaa. Sitä vastaan ei ole paljon syytä rettelöidä, ohjaajan kerrotaan sanoneen. Sanna Nikula TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsalainen elokuvaja teatteriohjaaja Ingmar Bergman on kuollut. Donner ei äkkiseltään muista, missä asiassa hän alunperin kirjoitti Bergmanille vuonna 1952. Ingmar Bergmanin päätyö on Kassilan mukaan elokuva Fanny ja Alexander. – Se elokuva on fresko, jolle hän kokosi koko elämänsä teemat. HELSINKI (STT) Ingmar Bergman oli yksi viidestä maailman suurimmasta elokuvaohjaajasta, kiteyttää Suomen konkariohjaaja Matti Kassila. Se edusti toisenlaista elokuvaa. Kokonaisuus hipoi täydellisyyttä. Kassilan mielestä nykytekijät saisivat ottaa oppia Bergmanin kyvystä tinkiä puitteista. a toi esiin tanssijoiden teknisen vahvuuden. Myös Tukholman Dramaten-teatterin johtajana 1963–66. Hauskojenkin kohtien tulkitsemiseen riitti pelkkä paikan vaihto tai silmäys. Väittäisin, että noin intensiivistä elokuvaa ei ole tehnyt kukaan muu. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Suomalaisohjaaja kutsuu Bergmanin tapaa tehdä elokuvia määreellä teatterinomainen. Esitys alkoi Pienen Näyttämön juttu -teoksen ensimmäisellä osalla. a Tommi Kitti. Tiistaina 31.7.2007 Tanssi Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Laura Airola 020 750 4441 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. URJALA (STT) Urjalassa järjestettävä kirjallisuustapahtuma Pentinkulman päivät pohtii tänä vuonna kirjailijan eri rooleja. lmillä paljon. Entinen ei luo uutta, sinne voi uinahtaa ja unohtua. Bergmanin luottonäyttelijöitä olivat muiden muassa Gunnar Björnstrand, Liv Ullman, Max von Sydow, Bibi Andersson ja Harriet Andersson. – Yhteistyössä hänen kanssaan ei ollut mitään ongelmia. – Seuraavana vuonna sitten jo tapasimmekin ensimmäistä kertaa. Pöysti johti Dramatenia vuodet 1981–1985. Miesten hypyt jäivät ilmaan, hyppyjen alastulot olivat pehmeitä ja liikeradat vaivattomia. Sillä tekemiään rainoja hän esitti lastenhuoneen komerossa sisaruksilleen ja ystävilleen. Nuori Ingmar sai lohtua elokuvakoneesta, jonka hän osti sadalla tinasotilaalla veljeltään. Syytteet hylättiin myöhemmin, mutta kohtelusta tuohtunut Bergman asui Münchenissa aina vuoteen 1981 asti, jolloin palasi kotiin. – Bergman työskenteli tuolloin ohjaajana. Jokainen tietää, että Bergmanin merkitys myös teatterille oli valtavan suuri. Musiikki Eero Hämeenniemi, Lauluyhtye Rajaton, Iiro Rantala, Astor Piazzola, Doina Klezmer. Sanotaan että Bergmanista teki mestariohjaajan hänen suuri käytännön taitonsa. Väinö Linna sai tai otti roolikseen toimia historian tulkkina ja julkisena keskustelijana. Pöystin mielestä Bergman oli nerokas ja voimakas teatteripersoona. Kuva: Lehtikuva/AFP/Gunnar Seijbold HELSINKI (STT) Kirjailija ja elokuvakonkari Jörn Donner tutustui Ingmar Bergmaniin henkilökohtaisesti 55 vuotta sitten, mutta jo 16-vuotiaana Donner vaikuttui Bergmanin ohjaajantaidoista. Pääjuhlaan ensi lauantaina tulee puhumaan kansanedustaja Erkki Tuomioja, joka valottaa kirjailijan rooleja isoäitinsä Hella Wuolijoen kautta. Vuonna 2003 ilmestyi ensimmäinen Bergmanin kotiarkistoon perustuva tutkimus Alussa oli sana: nuori Ingmar Bergman (Like), jonka teki Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen apulaisprofessori Maaret Koskinen. Donnerin mielestä Bergmanista voidaan sanoa, että hän oli ylitse muiden pohjoismaisessa teatterimaailmassa ja ylitse muiden lähinnä eurooppalaisessa elokuvamaailmassa. Vaativa koreogra. – Yhdeksän henkilökohtaista Oscar-ehdokkuutta. Se on kuin valo, joka puhalletaan sammuksiin. Se esitys oli ihan isku päähän minulle noin teatterimielessä. – Se oli 1950-luvulta hänen ohjauksensa Ihmisvihaajasta. – Hänellä oli se aivan oikea käsitys, että jos tekee hyvin henkilökohtaista elokuvaa – suomalaisena esimerkkinä tulee mieleen Aki Kaurismäki – niin sitä ei saa tehdä kalliisti, vaan se on tehtävä halvalla. lmiensä aiheisto poikkesi Ruotsin mestarin teemoista. Muita tärkeimpiä elokuvia Seitsemäs sinetti ja Mansikkapaikka (1957), Talven valoa (1962) sekä Fanny ja Alexander (1982). Donnerin suosikki oli Bergmanin inhokki Kuva Bergmanin elokuvasta Fanny ja Aleksander, jonka Jörn Donner on tuottanut. Yleisö piti näkemästään paljon ja palkitsi esiintyjät loppukiitoksissa bravo-huudoin ja jalkojen tömistyksin. Juhlassa puhuvat myös kirjailijat Olli Jalonen ja ViljaTuulia Huotarinen. Henkilökohtaiseksi suosikikseen mestarin tuotannosta Donner nostaa elokuvan Gycklarnas afton vuodelta 1954. Kävimme unohtumattomia keskusteluja työhuoneessani. Vuonna 1976 hän muutti pois kotimaastaan, koska häntä syytettiin veronkierrosta. Ensi-ilta on 24. Mestariohjaaja Ingmar Bergman on kuollut Elokuvaohjaaja Ingmar Bergman kuoli 30.7.2007 kotonaan Fårössä Ruotsissa. Kooste ja vaihdokset teoksesta toiseen oli tehty niin sujuvasti, että tuntui kun kyseessä olisi ollut kahden näytöksen esitys, mikä on harvinaista nykytanssin kentällä. Hän opetteli itse kaikki elokuvan tekemisen osa-alueet valotekniikasta . – Filmiuran rinnalla aktiivinen ura teatteriohjaajana. – Häneltä ovat ammentaneet oppia hyvin monet, mainittakoon nyt vaikkapa Woody Allen, Matti Kassila muistuttaa. Kassila: Bergman yksi viidestä suurimmasta elokuvaohjaajasta Ingmar Bergman vuonna 1968 luottonäyttelijänsä Liv Ullmannin kanssa. – Mutta nyt ajattelen että se on hyvin, hyvin viisas järjestely. – Se on jännittävin elokuva, jonka hän koskaan teki, mutta hän ei itse pitänyt siitä, koska se tehtiin niin varhain. Pukusuunnittelu Karoliina KoisoKanttila Perjantaina Täydenkuun Tansseilla nähtiin Tanssiryhmä Tommi Kitti ja Co:n Darlings ensi-illassa. Hänen tuotannossaan ainoa isompi panoraama on tuottamani Fanny ja Alexander, joka oli kallein tuotantokustannuksiltaan, mutta joka on saanut myös eniten yleisöä. Rakkaat teokset yhdessä Darlings -esityksessä Tommi Kittin koosteteos Darlings oli yleisön mieleen. Niinpä hän malttoi kuvata pienellä budjetilla esimerkiksi studion pihassa. Ohjaajaa ei kohdeltu Ruotsissa pelkästään silkkihansikkain. Svenska Teatern esittää ensimmäisenä teatterina Pohjoismaissa Ingmar Bergmanin Syyssonaatin näytelmäversiona. Tapahtuma alkoi sunnuntaina. Teatterin saralla hän työskenteli eniten Tukholman Dramatiska Teaternissa, jota hän myös johti vuodet 1963–1966. Ingmar Bergman oli kansainvälisestikin merkittävin ruotsalainen elokuvaohjaaja kautta aikain. Pentinkulman päivillä kysytäänkin, onko kirjailijan työ sukua näyttelijän työlle. elokuuta. Bergman oli kuusi kertaa naimisissa. Kassila myöntää ottaneensa runsaasti vaikutteita Bergmanilta, vaikka hänen . Vaatetus oli vaatimatonta: mustat housut ja puserot niin miehillä kuin naisilla. – Muistelmakirja Laterna Magica. Suomeksi teos tunnetaan muun muassa nimellä Viettelysten ilta. Ingmar Bergmanin vaikutus elokuvaan on Suomen . Ne olisi melkein voinut pukea sanoiksi. Teoksissa oleva sanaton viestintä ja ilmeet ja eleet tanssijoiden kommunikoidessa tehtiin taidolla. Kolme Bergmanin elokuvaa on saanut parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Bergman oli 89-vuotias. Kun on taitoa, kaiken voi tehdä yksinkertaisesti, ilman kikkailuja
14 9 2 3 30– 17 29 Kings ........... Sen kanssa täytyy tehdä hommia. 13 7 3 3 46– 16 24 FF Jaro II ...... Gigena pystyy pelaamaan topparin tontin lisäksi myös laitapuolustajana tai keskikentän puolustavassa roolissa. Kaikki eivät halua lähteä metsiin, pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat, Mahonen sanoi. 13 7 2 4 26– 10 23 IK Myran ...... 13 5 2 6 20– 25 17 FC YPA II ...... – Sarja ei ole voinut hyvin. Grönholm epäilee toteutusta MM-sarjaa johtava Grönholm oli ainakin vielä maanantaina skeptinen Helsingissä ajettavaa erikoiskoetta kohtaan. Sunnuntaina KPV:n Ykkösen pelissä olleet Joonas Pennanen ja Ville Luokkala pelasivat vahvasti. Toholammin palkituiksi pelasivat jälleen kopparit Hanna-Leena Paananen ja Aija Hylkilä. Kyllähän tässä oppirahoja maksettiin ja poikien on muistettava, että peli ei ole 15 minuutin mittainen, FC Kipparien luotsi Reijo Timonen kertasi ottelua. – Vaikein juttu on löytää sopiva ja hyvä erikoiskoe. Innokkaimmat ovat aikoneet ottaa töistä vapaata Pitkämäen harjoituksen takia, Kalevan kisojen puheenjohtaja Pentti Viskari nauraa. Joukkueen lopuista maaleista vastasivat Blomqvist, Oleinik, Magnus backlund ja Tomas Nygård. Lamppilaisten sarjajohto on nyt seitsemän pistettä, kun TU:lla on vielä kaksi peliä jäljellä. – Tämä toimi tällaisena teaserina (uteliaisuutta herättävä) tempauksena ensi vuotta varten, Mahonen kertoi. Joka päivälle on kovia lajeja ja kisat kruunaa sunnuntain miesten keihäs. Sittemmin hän on esiintynyt hieman eksoottisemmissa jalkapallomaissa, Indonesiassa ja Guatemalassa. – Viime vuonna laitetun mondon lisäksi uudistimme pääkatsomon ja mediatilat. Ensi viikon lopulla Lappeenrannassa käytävien yleisurheilun Kalevan kisojen alla yleisöllä on mahdollisuus kurkistaa Tero Pitkämäen harjoitusmetodeihin, kun kisojen päänäyttämöllä järjestetään keskiviikkona keihäsässän avoin viimeistelyharjoitus. Pitkämäen valmentajan Hannu Kankaan mukaan harjoitus on erittäin tärkeä kisojen päätöspäivänä sunnuntaina käytävän kisan kannalta. 14 5 6 3 22– 15 21 FC YPA ......... 14 8 5 1 31– 10 29 OPS-jp ......... Tiistaina 211 kilometrin etappi. Paikalla olivat MM-sarjan kärkikuljettajat Marcus Grönholmin ja ranskalaisen Sebastien Loebin johdolla. FF Norvallan avausmaalin teki Niklas Blomqvist vartin pelin jälkeen. 14 4 7 3 20– 25 19 Norrvalla FF . Keskiviikkona heitot lähtevät sitten lyhyemmällä vauhdilla, ja keskitymme erityisesti teknisiin asioihin. Toppari, maajoukkuepelaaja Elin Topuzakov (kapteeni) on reisivamman vuoksi sivussa. 13 6 7 16– 18 18 KMF-Kuopio 14 5 2 7 17– 26 17 TiPS ............. 14 4 4 6 26– 26 16 FC Kipparit .. 13 2 11 10– 43 2 Seuraavat ottelut: 4.8. On se aina iso rumba siirtää koko porukka paikasta toiseen, Grönholm sanoi. – Nyt sunnuntaina oli viimeinen kova heittoharjoitus, jossa Tero heitti täydellä teholla kovavauhtisia heittoja. Kalevan kisoissa katsotaan onko kunto kohdallaan MM-Osakan lähestyessä. Miesten Kolmonen Reima – GBK II – 2 (0 – 1), PeFF – Öja-73 – 5 (0 – 1), IK Myran – Esse IK – 1 (0 – 1). Tämä vaatii kuitenkin viranomaisten luvat ja paljon muuta järjestämistä. 18) Jussi Veikkanen Suomi kaikilla sama aika. Tampere: Miesten ATP-haastajakiertueen turnaus, palkintoarvoltaan 50 000 dollaria: Kaksinpelin karsinta, 1. Kisajärjestäjät ovat tyytyväisiä saamastaan mahdollisuudesta järjestää yleisölle mielenkiintoinen tapahtuma jo ennen varsinaisten kisojen alkua. Stoilov, 40, on toiminut Levskin päävalmentajana vuodesta 2004 alkaen ja johdatti joukkueensa – ensimmäisenä bulgarialaisryhmänä – Mestarien liigan lohkovaiheeseen viime elokuussa. Pitkämäen keihäästä järjestäjien huolimattomuuden takia kylkeensä saanut ranskalainen pituushyppääjä Salim Sdirin on äitynyt pulppuamaan syytöksiä ryöppyinä. Kalevan kisoista sekä tulosettä yleisörikasta tapahtumaa. Ne hakevat koko ajan eri kohderyhmiä. Gigenan menneisyydestä löytyy jopa pelejä Argentiinan pääsarjasta córdobalaisen Belgranon paidasta. Karhu joutuikin tulemaan vaihtoon. Maailmanmatkaajan urastaan huolimatta Gigenan kielitaito ei ole kovin monipuolinen. Suomen MM-rallia järjestävän AKK Sports Oy:n toimitusjohtajan Jarmo Mahosen mukaan Helsingissä saatetaan ajaa MM-rallin erikoiskoe jo ensi vuonna. Esse ja Öja voittoihin IK Myran hallitsi Esse IK: ta vastaan selkeästi, mutta kun maalinteko ei ottanut onnistuakseen jäi pistetili karttumatta. – On näihin totuttu. Inkoolainen viittasi tänä vuonna ajettuun Argentiinan ralliin, jossa järjestelyt pettivät pahemman kerran, kun rallikaravaani piti siirtää kesken kisan Buenos Airesista Cordobaan. Lapinlahdella tullut kesän paras tulos kertoo, että Pitkämäen heitto on kuitenkin edelleen balanssissa. 13 4 1 8 20– 44 13 Reima .......... 14 3 6 5 15– 15 15 United ......... Miesten Kakkonen lohko C Norrvalla FF – FC Kipparit 7 – (3 – 0). GBK:lle Claudio Gigena – olettaen, että hän osoittautuu pelimieheksi – tuli kuin taivaan lahjana. Sopivaa paikkaa Helsingin pikataipaleelle ei ole vielä löytynyt. a kohtaa tiistaina Tampere Unitedin jalkapallon Mestarien liigan toisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa Tampereella. Sebastian Storbacka ja Joel Karvinen sentään saivat puhkaistua reimalaispuolustuksen, joten GBK vei pisteet. Gigena oli jo ennen Kokkolaan tuloaan liigajoukkue AC Oulun testattavana ja olisi vaikeuksissa olevalle joukkueelle kelvannutkin, mutta pelilupaa ei argentiinalaisen entisestä peliosoitteesta Guatemalasta Suomeen tuolloin löytynyt. Monissa ralleissa ajetaan nykyään stadioneilla, mutta me haluaisimme ajaa kaduilla, Mahonen paljasti. Viime vuonna Suomen MMrallissa kävi 20 prosenttia vähemmän katsojia kuin vuonna 2005. Honka .......... – Kalevan kisoissa siirrytään nyt mondoaikaan. FF Norvalla takoi taululle tylyt 7–0 (3–0) -lukemat. Maali tuli Kippareiden pelatessa myös vajaalla, kun Tero Karhu oli loukkaantuneena sivussa. Esse IK – KP-V, NIK – FC YPA II. – Nämä kolme olivat viime kaudella meille tärkeitä pelaajia. Fax: 020 750 4444 Jalkapallo Kommentti Lauri Jaakkola KOKKOLA (KP) Kokkolan GBK sai kaivatun vahvistuksen puolustuspäähänsä, kun seura pääsi sopimukseen argentiinalaisen Claudio Gigenan kanssa. Kings – OLS, OPS-jp – PS Kemi, JBK – KajHa, Lynx – Sepsi-78, TP-Seinäjoki – FC YPA. – Se olisi tärkeää autonvalmistajien kannalta. Thuin, Belgia: Maantiepyöräilyn kv. Mahosen mielestä se johtuu siitä, että koko MMsarja on ollut alamaissa. Norvalla pelasi nopeaa suunnanmuutospeliä ja venäläisvahvistukset olivat liukkaalla kentällä vauhdissa. Ottelu oli kaikin puolin nihkeä Reiman vetäytyessä koko joukkueen voimin omalle alueelle. Suomalaiskatsoja on asiantuntija ja tietää, koska kannattaa tulla. Tennis Pyöräily Tuomas Arkimies HELSINKI (STT) Suomen MM-rallin avauserikoiskoetta kaavaillaan tulevaisuudessa ajettavaksi pääkaupunkiseudulle. GBK:n edustuksen tuore vahvistus Claudio Gigena pelasi puolustavana keskikenttäpelaajana perusvarman ottelun hoitaen vastustajan harvat lähentelyt ammattimaisesti. Lapinlahdella kauden parhaansa heittänyt Tero Pitkämäki oli nimikirjoitusten metsästäjien suosiossa. Voitto antaisi meille hyvät lähtökohdat So. Helsinkiin suunnitellaan niin sanottua supererikoiskoetta. Ykkösdivisioonadebyyttinsä Gigena tehnee sunnuntaina TPV: n saapuessa raitapaitojen vieraaksi Keskuskentälle. Järjestäjien vastuulla on kiistämättä itse tapahtuma. 14 5 6 3 25– 14 21 Sepsi-78....... 14 2 3 9 13– 34 9 KajHa ........... Claudio Gigena vahvistamaan GBK:n puolustusta Tero Pitkämäen painajainen Rooman gp:ssä sattuneesta tapaturmasta ei ota loppuakseen. PS Kemi ....... TU lähestyy sarjavoittoa Naisten liiga PuiU – TiPS – 0. Hankala sää sotki tuolloin aikataulut täydellisesti. Sää tietysti vaikuttaa yleisömäärään – se pitää muistaa, Viskari miettii tulevia kisoja. 13 5 4 4 20– 18 19 Esse IK ......... Isäntien paikkojen hyödyntäminen oli huippuluokkaa, ja Kipparit eivät taas pystyneet alun vahvan alun aikana tekemään osumia omista tilanteistaan. Sdririn vammat olivat vakavaa tasoa, ja ymmärrettävästi hän etsii edelleen purkautumisen kohdetta tapahtuneelle. 14 3 2 9 7– 25 11 SCR ............. Maalinteosta vastasivat Markus Björkskog (2), Samppa Sundström, Mathias Lindholm ja Dennis Björk. Jälkimmäinen toi kuusi juoksua. Toinen asia on olisiko Pitkämäen pitänyt jättää kilpailu kesken ja olisiko kaksikon pitänyt setviä asiat kahden kesken. Urheilijan harjoitteluun yleisö ei kuitenkaan tuo lisäjännitettä. Vastaavaa tapahtumaa ei ole järjestetty aiemmin. He pelasivatkin paljon. KESKIPOHJANMAA 14 Jari Lamminaho HELSINKI (STT) Miten harjoittelee maailman paras keihäänheittäjä. Vastustajalla taisi olla pelissä kahdeksan maalipaikkaa, joten ketsuppipullo -teoria toimi. Kokonaistilanne 3/5 etapin jälkeen: 1) Luis Pasamontes Espanja 12.29.43, 2) Luca Celli Italia jäljessä 7 sekuntia, 3) Van Avermaet –30, 4) Palumbo –36, 5) Weylandt –38, 6) Bucciero –42, 7) Veikkanen –44. Pitkämäen keskittymiseen tuli vääjäämättä pieni halkeama vellovissa syytöksissä. 14 4 2 8 14– 26 14 Sport ........... Lappeenrannassa järjestettävissä kisoissa on Kalevan kisojen historiassa ensimmäisen kerran juoksuradalla nopea mondopinnoite, joka luo omalta osaltaan kovia tulosodotuksia. Esimakua maanantaina Esimakua MM-rallista helsinkiläiset saivat maanantaina kaupungin keskustassa pidetyssä Meet the Drivers -tapahtumassa, jossa markkinoitiin viikonloppuna Jyväskylän seudulla ajettavaa MM-rallia. Takana hönkivät ja yhden ottelun Toholampia vähemmän pelanneet Haapajärvi ja Pattijoki pelaavat keskinäisen kamppailunsa tiistaina. Keskikentällä peliä yleensä rytmittävä kokenut Daniel Borimirov kärsii myös reisivammasta eikä pelaa tiistaina. 13 6 3 4 24– 20 21 KP-V ............ Uskon kuitenkin, että muut pelaajamme pystyvät tiistaina täyttämään heidän tyhjiksi jättämänsä paikat, Stoilov arvioi. Helsinkiin halutaan MM-rallin erikoiskoetta Kuopio: Kotimaisen muovimäkikiertueen 2/3 kilpailu (HS127): 1) Harri Olli OH 238,7 pistettä (123– 121 metriä) Mäkihyppy TAMPERE (STT) Bulgarian mestari Levski So. Kisoissa voi nähdä myös takavuosien Kalevan kisojen mestareita, sillä juhlistamme 100-vuotista historiaa niin, että vanhat voittajat ovat jakamassa palkintoja, Viskari paljastaa. Levski So. Viime kaudella oikeana puolustajana loistanut Stanislav Angelov puolestaan myytiin kesäkuussa Saksan Bundesliigaan, Energie Cottbusin riveihin. – Tietysti toivotaan, että tällä tavalla saataisiin myös enemmän ihmisiä metsään seuraamaan rallia, sinne kyllä sopii. Pitkämäki esittäytyy Kalevan Kisojen alla keskiviikkona yleisölle Lappeenrannassa Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa/arkisto Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila 020 750 4424 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. 14 2 2 10 16– 33 8 Lynx ............ 13 6 4 3 31– 23 22 NIK .............. Yleisö kuuli rallimiesten tunnelmat ja onnekkaimmat saivat nimikirjoituksen. Tänä vuonna sellainen ajetaan Killerin raviradalla Jyväskylässä. assa viikon päästä (7. Åland U – United, TiPS – Sport, SCR – PuiU, Honka – KMFKuopio. – Alussa meillä oli etsikkoaikamme. Uhkauksia, anteeksipyynnön vaatimista ja oikeuteen saattamista on tullut useammasta suunnasta. Nopea pinnoite mahdollistaa kovia tuloksia, mikä kiinnostaa yleisöä. Pedersöre FF:n ja Öja-73: n tasoero muodostui melkoiseksi, ja Öjan voittolukemat 0–5 (0–1) oikeastaan mairittelevat kotijoukkuetta. 13 2 1 10 15– 44 7 PeFF ............. 14 5 4 5 16– 15 19 Ilves ............. Vaikka toisella jaksolla mentiin kohtuullisen pitkään tasatilanteessa, ei voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Naisten ITF-turnaus, palkintoarvoltaan 10 000 dollaria: Kaksinpelin karsinnan loppuottelut (voittajat pääsarjaan): Essi Laine Suomi–Rebecka Persson Ruotsi 6–3, 6–2, Jennifer Allan Britannia– Saana Saarteinen Suomi 6–1, 6–0, Tatjana Arefejeva Ukraina–Karoline Steiro Norja 6–4, 6–2, Alena Nogolova Tshekki–Jelena Jirnova Ukraina 6–3, 6–4, Annie Göransson Ruotsi–Margarita Lazareva Venäjä 6–4, 6–3, Irina Smislova Latvia–Veronika Ovcacikova Tshekki 6–1, 2–6, 7–5, Amanda Carreras Britannia–Adeline Goncalves Ranska 7–5, 6–3, Trina Slapeka Latvia–Maria Toncheva Bulgaria 6–3, 6–4. Puolustuspään pelaajat ovat läpi kauden kärsineet vammoista ja armeijakin vie veronsa kokkolalaisjoukkueesta. GBK:n mukana Claudio Gigena on ollut viikon, ja kun peliluvat saatiin kuntoon, esiintyi mies jo GBK:n kakkosjoukkueen paidassa maanantaina. kierrosta: Ralph Grambow/Mischa Zverev Saksa (3)–Lauri Kiiski/Tero Vilen Suomi 6–3, 6–4, Franko Skugor Kroatia/Marko Tkalec Slovenia–Henri Laaksonen/Henrik Sillanpää Suomi 6–4, 6–1, Thomas Cazes-Carrere/ Augustin Gensse Ranska–Harri Heliövaara Suomi/Peter Luczak Australia 6–1, 3–6, katkaisupeli 10– 8, Andreas Haider-Maurer/Armin Sandbichler Itävalta–Alex Satschko Saksa/Martin Slanar Itävalta (4) 6–2, 1–6, katkaisupeli 10–4. etappi, Chievres–Thuin, 217,5 km: 1) Giuseppe Palumbo Italia 5.10.24, 2) Greg Van Avermaet Belgia, 3) Antonio Bucciero Italia, 4) Wouter Weylandt Belgia, 5) Karsten Kroon Hollanti, 6) Nikolas Maes Belgia,... kierrosta: Augustin Gensse Ranska–Tobias Clemens Saksa (5) 6–2, 7–6 (7–5), Franko Skugor Kroatia–Daniel Düren Saksa 6–4, 6–1, Jean-Rene Lisnard Monaco–Alex Satschko Saksa 6–4, 6–1, Johan Brunström Ruotsi–Jeremy Chardy Ranska 6–2, 6–0. 13 9 3 1 25– 11 30 TUS ............. 14 12 1 1 43– 7 37 HJK .............. 14 11 2 1 43– 16 35 Åland U ....... 14 5 4 5 27– 27 19 JBK............... – Voitto olisi meille hyvä tulos huomisesta ottelusta. Kuljettajia ihmettelemään kokoontui Kampin Narinkkatorille tapahtumajärjestäjien arvion mukaan noin 1 500 ihmistä. Median kautta suomalaisen ”piiskaaminen” ei ole ainakaan paras vaihtoehto liennytykselle. 29-vuotiaan puolustajan sopimus yltää kauden loppuun saakka. Vierailijat juhlivat kolmosessa TOHOLAMPI (KP) Toholammin Urheilijat pesi rutiinilla vierailevan Vuokatin Vedon naisten suomensarjan pohjoislohkossa. – Toisaalta Helsingistä saataisiin julkisuutta, mikä on aina hyväksi lajille, Grönholm pyöritteli. 13 2 2 9 8– 27 8 Seuraavat ottelut: 4.8. Kolmostilanteet olivat Toholammille 29–11, mikä kertookin paljon tasoerosta. Stoilov joutuu Tampereella tulemaan toimeen ilman kolmea viime kauden runkopelaajaansa. Mahonen myöntää, että ensi vuotta ajatellen Helsinki-projektilla alkaa jo olla kiire. Tapani Postila Syytöksiä ilma sakeana VÖYRI (KP) Kokkolalainen FC Kipparit joutui todistamaan vieraskentällä FF Norvallan ”ketsuppipullon” aukeamista miesten jalkapallon kakkosessa. 13 8 2 3 38– 13 26 Öja-73 ......... 14 8 1 5 25– 14 25 OLS ............. 14 1 2 11 13– 49 5 Seuraavat ottelut: 4.8. – Pitkämäki on sellainen nimi, joka herättää tällä hetkellä runsaasti mielenkiintoa. Ennen taukoa maalia juhlivat vielä Ronnie Ludén ja Maxim Oleinik. etappikilpailu, Vallonian ympäriajo: 3. a hakee vierasvoittoa Tampereelta. Ulkomaan leireillä on usein mediaa paikalla. Hän on myös pelannut eri maiden pääsarjajoukkueissa kapteenina, joten hän tuo meidän nuoreen puolustukseemme kaivattua kokemusta ja johtajuutta, GBK-käskyttäjä Mats-Erik Käld toteaa. elokuuta) pelattavaan toiseen osaotteluun, Levskin päävalmentaja Stanimir Stoilov kertoi maanantaina Tampereella. Ennen verkon heilumista kokkolalaiset olivat saaneet luotua muutaman maukkaan paikan ilman tulosta. – Englanti hänellä ei vielä suju hirveän hyvin. Urheilijoilta saa erityiskiitosta koko kenttää kiertävä katsomo, joka takaa kannustuksen joka metrillä. Nelinpelin karsinta, 1. Lisäksi Tero heittää keskiviikkona kuulaa sekä tekee loikkaja juoksuharjoituksen, Kangas kertoo. – Argentiinan tapaus ei voisi toistua aivan samassa mittakaavassa Suomessa, mutta kyllä siitä (Helsingissä ajamisesta) kaikenlaista tulisi. Viimeistelyssä keskitytään erityisesti teknisiin osa-alueisiin. Jalkapalloilun perussanaston hän toki hallitsee, Käld kertoo. Mondopinnoite luo odotuksia Kisajärjestäjät odottavat 100. Kipparit karille Vöyrillä (KP) GBK:n kakkosjoukkue jatkaa miesten kolmosdivisioonan kärjessä voitettuaan sarjan häntäpäätä asuttavan Ykspihlajan Reiman luvuin 0–2 (0–1). – Gigena vaikuttaa erittäin ammattimaiselta pelaajalta. 14 4 6 4 18– 18 18 Kraft ............ 14 7 4 3 27– 15 25 Kiisto ........... 14 6 3 5 16– 20 21 PuiU ............ Uskon, että yleisöä on tulossa mukavasti jo keskiviikkona. Koko kierroksen katsomo tietysti on urheilijoiden mieleen. Lukemat olivat riittävän selkeät 2–0 (10–3, 4–1). Ähtäväläisten Niklas Eriksson iski pallon kertaalleen kotijoukkueen häkkiin ja Myran taipui 0–1 (0–1). 14 6 4 4 22– 18 22 TP-Seinäjoki . GBK II .......... 13 5 1 7 12– 20 16 No Stars....... – Nyt syksyllä asiat pitäisi saada pakettiin. Todennäköisesti parran pärinää piisaa vielä Ranskan maalta lisääkin. Voiton suuruudella ei ole sinänsä merkitystä. Pitkämäelle yleisöä jo harjoituksiin 100-vuotias Kalevan kisat siirtyy Lappeenrannassa mondoaikaan Nimmari kovaa valuuttaa. Urheilu Tiistaina 31.7.2007 . Yleisötavoite meillä on 20 000. Kisoissa kuvaajia on kymmeniä eikä siinä saa hämääntyä, jos kuvaaja on ihan lähietäisyydellä, Kangas sanoo
Tietokonenörtit pitivät hauskaa hyväuskoisten sijoittajien rahoilla 666 päivää. Riot On! kertoo hyvän tarinan, joka on samaan aikaan hilpeä, uskomaton ja törkeä. Laulu maittaa, kesä näyttää kivalta ja elämä on muutenkin ”viu-liu-lei”. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Prinsessa Caroline. Tytön huivissa (1951) rallatellaan J. ?. Alfred Tannerin kupletteja vailla isompia juonen rasitteita. Sakari Halonen esittää Affea, joka lähtee kotoa äidin vanha kihlajaishuivi mukanaan sitä oikeaa neitosta etsimään. Muutamassa viikossa firmassa oli jo sata työntekijää ja perustajat olivat keränneet sijoittajilta yli 20 miljoonaa dollaria (15 miljoonaa euroa). Vaiheet ovat sekavat: Sobhraj on ollut vankilassa Intiassa, hänet on karkotettu Ranskaan ja dokumentin haastattelun aikaan hän on vankilassa Nepalissa. Winstone vakuuttaa, kun pitää kiskoa pubissa tuopposta, tapella kavereiden kanssa, hoippua silmä mustana kotiin ja käydä sohvalle nukahtaneen vaimokullan kimppuun. Aikakauden valtapolitiikkaa on kiehtovamminkin kuvattu, ja Helena Bonham-Carter on Anne Boleynin keskeisessä kuningatarroolissa yllättävän vaisu. Winstonin tulkitsemana tämä mies on suurieleisesti remeltävä, mutta monien heikkouksien vaivaama luonnonlapsi. Kyllähän se viihteestä käy. Ei kovin nörttimäistä. Oli aikamoinen oivallus pistää sama mies esittämään kaikkien aikojen kuuluisinta englantilaista kuningasta. Liinatukkainen nuorukainen sanailee rehellisesti ja tyynen vaatimattomasti kirjoneulepaidassaan, pohtii luomista ja ensimmäinen yhtyeensä, Hassisen koneen tuotannon vastaanottoa. Rikkaita ulkomaalaisia houkuttelevan veroparatiisin nimi tahtoo unohtua siksi, että genovalaista juurta olevan Grimaldin suvun prinsessat Caroline ja Stephanie ovat viime vuosina pitäneet pientä ääntä itsestään. Epäillyt murhatkin hän on ehtinyt kertaalleen tunnustaa.Tarinan kirjavuutta lisää, että Sobhraj on elämänsä aikana esiintynyt monena eri henkilönä. Katsojan ei kannata juuttua miettimään dokumentin tarjoamaa totuutta siksikään, että tekijät olivat itse Riot-E:n keskeisiä puuhamiehiä. Eikö hän ota vastuuta?” ??. Ismo Alanko lukeutuu Suomen innovatiivisimpiin rock-artisteihin. Alangon asteikolla liikutaan sujuvasti aidosta aggressiosta viileään viekotteluun. Ruhtinaskuntaa vuodesta 1297 hallinneeseen Grimaldin sukuun kuulunut ruhtinas Rainier III kohotti Monacon julkisuusarvoa avioitumalla vuonna 1956 Hollywood-tähti Grace Kellyn kanssa. KESKIPOHJANMAA 16 Baby Blues Masi Dilbert Muumi Mustanaamio B. Kuvassa Henrik VIII (Ray Winstone) ja kuningatar Anne Boleyn (Helena Bonham Carter). Virtanen Viivi ja Wagner Jere Sarjakuvat KUNINGASELÄMÄKERTA. Virkeän sirpaleinen dokumentti nauraa mobiilihuumaan seonneelle maailmalle, joka uskoo pöljiin keksintöihin ja ostaa miljoonilla kömpelöitä tekstiviestejä. (100 min) TV1 klo 21.00 Affu lähtee maailmalle RALLATTELUFILMI. ??. Tärkeintä on se, että kaikki voisi aivan hyvin olla totta. Suorimmin puhuu Vanity Fairin toimittaja, joka on selvästi kyllästynyt turhiin eurooppalaisiin kuninkaallisiin. Ohjelman kerronta on poukkoilevaa, mutta tarinan pitävät kasassa otsikoidut jaksot. Kuva: Seppo Sarkkinen – Yle kuvapalvelu. Hassisen koneen hajottua Alanko perusti eläväisen, intensiivisellä live-keikkailullaan loistaneen Sielun Veljet -yhtyeen. Biography-dokumentti Monacon prinsessat käy läpi vanhat uutiset ja juorut. Muut haastateltavat kertovat häikäilemättömästä manipuloijasta. Plussaa dokumentille tuo se, että siinä ei mässäillä veriteoilla. ???. Dokumentissa kuullaan turhan monia hienostuneella tavalla sivistymättömiä ruhtinasperheen ystäviä, jotka siunailevat prinsessojen tempauksia. Kiintoisin sivuhenkilö on diplomaatti Hermann Knippenberg, joka keräsi todisteita Sobhrajin syyllisyydestä. Illan päättää Sielun veljet -yhtyeen lyhyt konserttitaltiointi Moskovasta vuodelta 1988. Haastattelussa Sobhraj on ystävällinen, sulavakäytöksinen ja pitää tilanteen vakaasti hanskassaan. Henkilökuvan jälkeen nähdään kooste ohjelmista Tuubi (1981) ja Iltatähti (1982). Kuva: Yle Kuvapalvelu Häjy! Älykäs ja komea Henrik VIII mestaa miespuolista perillistä halatessaan kuningattaren jos toisenkin. Jos väkivallan mielihaluista pääsee yli, niin Riot On! muuttuu hilpeäksi katsottavaksi. Vuoden 1983 joulukuussa ensiesityksensä saaneen henkilökuvan on ohjannut Peter von Bagh. Dokumentin aiheen miehestä tekee se, että hänen uskotaan teurastaneen kymmeniä turisteja Kaakkois-Aasiassa 1970-luvulla. Dokumentin teon aikaan Alanko oli 22vuotias terävä kaveri. Tässä se onnistuu hyvin – lopputulos on yhtä vaikeaselkoinen kuin sen kohde. Tai sitten kuvaajia ja juorutoimittajia ei enää yksinkertaisesti kiinnosta lilliputtimaan naisten huono onni miesasioissa. Nelonen klo 20.00 Kari Salminen Monacon prinsessat, pakkopullaa Ei sen tarvitse olla totta. Tarkkaa selontekoa ei anneta, mutta bordellit, stripparit ja päihdyttävien aineiden kauppiaan tekivät vuosituhannen alussa hyvää tiliä. Jan Wellmannin ohjaaman dokumentin jälkeen ei tiedä, mitä pitäisi ajatella. Riot On! kertoo, miten RiotE:n reippaalta väeltä kesti 666 työpäivää (kuinka ollakaan!) hassata rahat hurjaan elämään ja katteettomiin lupauksiin. Pikkurikollisenakin hän on suosittu hahmo. . Pohjalla kulkee poikamaisen rehvakas pohjavire. Eikä se sitä olekaan, ei ainakaan kokonaan, mutta ei välitetä siitä. Mobiilisisältöyritys Riot-E perustettiin helmikuussa 2000. Dokumentti keskittyy kuvaamaan Sobhrajia henkilönä. Roolivalinta on näppärä, mutta siihen kaksiosaisen draaman oivallukset ikävä kyllä jäävätkin. Riot On! kuvaa firman perustaneen poikajoukon moderneiksi pankkirosvoiksi. Ruhtinattaren kuoleman (auto ulos vuoristotieltä 1982) jälkeen menoprinsessan paikan otti vielä villimpi Stephanie, joka vaihtoi miestä yhtenään ja koetti kykyjään poplaulajan uralla. Tiistaina 31.7.2007 . TV2 klo 22.05 Mikko Husa Tyhmyydestä 20 miljoonan sakot Puhallus. Suvunjatkollisten hankkeidensa sivutuotteena Henrik tuli luoneeksi pohjan anglikaaniselle kirkolle ja Englannin suuruudenajalle kuningatar Elisabet I:n huomassa. Hassisen koneen musiikki kehittyi nopeasti uuden aallon punkista progressiivisempaan rockiin; yhtyeen kaikki kolme albumia ovat suomalaisen populaarimusiikin klassikkoja. Katsojan tekee nopeasti mieli vetää dokumentin päähenkilöitä pataan ja lujaa. 1970-luvulla Monaco näkyi ja kuului, koska tytär Caroline bailasi diskoissa Lontoossa ja Pariisissa. Digikanava YLE Teema klo 21.55 Raisa Kilpeläinen Kone hajosi, mutta sielu jäi henkiin Vietnamissa 1944 syntynyt Charles Sobhraj on kuin kuka tahansa naapurin setä. Katsojan kannattaa pysytellä hereillä, sillä kesken puheen leikataan tarinalliseen kohtaukseen ja takaisin. Alanko on sävykäs ja monipuolinen laulaja ja säveltäjä sekä runoilija. Päitä putoilee, mutta huomiota ja jälkeläistä kaivatessaan Henrik on sadan kilon korville paisunut lapsi. Tarjontaa riittää, kun kesä tuo vastaan alasti pulikoivia tyttösiä, mustalaisneidon, sikopaimenen ja muuta somaa. Riot On! -dokumentti kertoo mobiilihuumaan seonneesta Suomesta. Katumuksen parantavaan voimaan ohjaaja Kim Finnin ja tuottaja John Hakalaxin käsikirjoittama Riot On! ei usko. (66 min) TV2 klo 12.55 Pekka Eronen Giljotiini hoiteli mukisematta Henrik VIII:n avioerot Yle Teemalla nähtävässä Suomi-rock-arkistosarjassa tavataan nuori Ismo Alanko. ???. Ohjelman anti tiivistyy Sobhrajin ystävän lauseeseen:”Tämän kaltainen ihminen kiehtoo, koska on vaikea tajuta, miten ja miksi hän on tappanut ihmisiä. TV2 klo 23.20 Sari Sainio Sarjamurhaajan muotokuva Joskus melkein unohtaa, että Euroopassa on kahden neliökilometrin ja 32 000 asukkaan valtio nimeltä Monaco. Mihin ne 20 miljoonaa sitten menivät. Henrik VIII (Henry the VIII, 2003) muistelee valtiasta, joka poikaperillistä kaivatessaan ei epäröinyt uhmata paavin valtaa tai mestauttaa kiusalliseksi käyneitä ex-vaimoja pois häiritsemästä. Moskovan voimailuhallissa ”Siekkarit” säkenöivät kappaleidensa käännösversioilla. Muusikko Ismo Alanko. Ray Winstone on niitä brittinäyttelijöitä, joille tuottajat pirauttavat, kun on tarve roisimman linjan duunarityyppille
19.30 Speedway: MM-kilpailu Leszno, Puola. 22.28 Kesä soi: Hassisen kone. Uusinta. 12.10 Espanjan jalkapallon La Liga: Real Madrid – Valencia. Outo dokumenttielokuva eräästä maailman kuuluisimmasta sarjamurhaajasta, Charles Sobhrajista. 64899 19.05 Kädenjälki: Antti Tuuri. 27980986 12.00-13.35 Taitopeli: Finaali. 16.05 DragonBall Z. C.I.S. Kaunis kiusaus. Randin ja Steven häävalmistelut jatkuvat. 6410219 16.55 Richard Scarryn touhukas maailma. 17.50 Omaka systrar. äitinsä ruhtinatar Gracen traagisen kuoleman vuonna 1982. Suosittu Texas Hold ‘Em interaktiivisena pelinä. “Jälleenrakennuksen ihme”. Uusinta. 16.55 Urheilusähkeet (suora). 8.42 Joensuu pyöräilykuntana. 16.30 DragonBall Z. Osa 5/6: Katso äiti, olen alasti. Amerikkalainen komediasarja. 20.00 TV-nytt. Helsingin loistavat agentit ratkovat hulluja väärinkäytöksiä. 7922219 16.40 Päivien viemää. 17.25 Ravi-tv: Pelivihjeet (suora). Uusinta maanantailta. Löydä oma avec! 45747265 06.25 Huomenta Suomi. Uusinta. 1513899 23.20 Starsky ja Hutch. Sai Schwen hartain toive on saada käydä koulua, mutta se maksaa rahaa, jota perheellä ei ole. (U) 21.50 Piemonten tarinoita: Miaccia, mielitiettyni. 06.00 Taitopeli.com. Tuotanto: Ste. Uusinta maanantailta. 21.00 JIM D: Tunnelin rakennus. Toimittaja Nina Kujansivu 63493 18.50 Hullut tuhlarit. 22.55 Lokala nyheter. Lainsuojattomat, osa 1/3. Isoäiti on jatkuvasti kiukkuinen, joten Sophia ja Freddie päättelevät, että hän tarvitsee miehen. (U) FST/Ohjelmahankinta. 05:20 Montel Williams Show 06:05 Floor Filler 06:55 SLUT 07:30 Beverly Hills 08:25 Home and away 08:55 TV Shop 09:55 Montel Williams Show 10:50 Våra bästa år 11:40 Oprah Winfrey Show 12:30 Rachael Ray 13:25 Momento 13:50 Våra bästa år 14:40 Oprah Winfrey Show 15:35 Smallville 16:30 Förhäxad 17:30 Cityakuten 18:25 2 1/2 män 18:55 Simpsons 19:25 Jims värld 19:55 Update 20:00 Från koja till slott 21:00 Extreme Home Makeover 21:55 Update 22:00 Reversible Errors 23:50 Update 00:00 Bones 01:00 2 1/2 män 01:25 Simpsons 01:55 På spaning i New York 02:45 Cityakuten 03:40 Förhäxad 04:30 Doktor Cassidy YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz YLEX 94,0 ja 96,1 MHz YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz Radio Extrem 99,7 MHz Radio Vega Österbotten 102,7 MHz Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz Radio 967, 92,7, 94,6, 96,7, 103,7 MHz Iskelmä 107,0, 107,7 MHz Radio Pooki 95, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz Järviradio 87,9, 89,7, 99,1 MHz SuomiPOP 104,6, 106,3 MHz Iskelmäradio Pohjanmaa 103,1 MHz Radio Dei 104.3 MHz Radio-ohjelmat sääsivulla 09.30 Subbari. Levyjarrujen asennus. J-rock raikaa. Pokerin lumoissa. Osa 2/6. 9876561 10.25 Pohjois-Suomen uutiset. 23.15 Regionala nyheter. 17.45 Late Night with Conan O’Brien. Martin päättää panna elämän risaiseksi ja saa tyylineuvoja yllättävältä taholta. Juhlat saavat kuitenkin uuden käänteen ja jatkuvat joillakin pusikossa. Korean Airlines 007. Koulun hollantilaiset vaihto-oppilaat pistävät poikien pään pyörälle, ja myös Chuky ja Raúl ovat ihastuksissaan. Joka viikko Tukholman torille saapuu minibussi Puolasta täynnä toivorikkaita työnhakijoita. 22.00 Nyrkkeily: EM-ottelu, G. Kuinka Steve selviää haasteesta. 6147290 23.35 Uusi Kino: Ensi tiistaina Brahmsia. Saneeraajan on tullut aika katsoa peiliin kaiken uhallakin. 10.16 Tintin. Stereo. 19.05 Keno. 8836054 17.00 Tv-uutiset. 10.00 Testikuva. 06.00 Taitopeli.com. Sotilaskokous. 2247702 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 6804122 22.30 Kenon arvontatulos. 5768122 14.15 Tänään otsikoissa. 333. Liikeidea vakuutti investoijat, jotka sijoittivat hankkeeseen 20 miljoonaa euroa. /extra ja odottele, mitä tapahtuu. 335. 14.00 Speedway: MM-kilpailu Vojens, Tanska. Osa 11/11: Epäonnistujan DNA. Tehtävä 12: Liity joukkoon upeiden designereiden!. Kuka voittaa liimapistoolin. Keller pelastaa Estherin ansasta, mutta nainen joutuu ojasta allikkoon. 12.00 Testikuva. Kansanedustaja Anni Sinnemäki lukee Maksim Gorkin “Äidin”. Tutkimusprofessori Aki Kangasharju. Kun kissa on poissa. 18.15 TV-nytt. Suora lähetys uimastadikalta tuo ruutuun loistavat vieraat eli Lapko -bändin. lm. Osa 4/5. 23.30 Vädret. 13.05 Sista cigaretten. Uusinta. Kuka saa puhua romanien ongelmista. 8920141 17.30 Anastasia. Carlos ja Will joutuvat nokkapokkaan yksityispotilaan leikkauksen tiimoilta. 936031 21.00 Todistettavasti syyllinen. Rakkauskeksinnöt. Murha pilvenpiirtäjässä. 20.30 Kohtalokas lento. 07.00-10.00 X3M: God morgon med B-laget. Koulun hollantilaiset vaihto-oppilaat pistävät poikien pään pyörälle, ja myös Chuky ja Raúl ovat ihastuksissaan. 13.00 Rapport. 20.30 Simpsonit. 18.00-18.35 Moottoripyörien maailma. 0.30 American Idol. 355290 20.00 Kelmien kerho. 23.35 American Idol. 683870 17.35 Kuusi miestä ja kaaos. Bad Girls seuraavan kerran 14.8. 01.30-06.00 Taitopeli.com. Osa 1/3: Veljekset vuoristosta. 00.50-04.00 Teematieto. 14.00 Otaku. Uusinta. Vallankumouksen käyttöopas. Alueellisia uutisia. 18.50 Lokala nyheter. 6.38 Kiina-ilmiöt: Lääkärillä Pekingissä. 8444493 12.00 Kunnian hinta. Monacon prinsessat. Uusinta. 4376528 11.35-12.00 Salatut elämät. 04.00 Mielensäästäjä. 17.30 Henkinen Eurooppamme. 1509. 22.00 Morden i Midsomer. Joy aikoo lähettää Stellan pois, mutta matkaan tulee mutkia. Amerikkalainen humoristinen toimintasarja. Osa 1/2. 1.30 Jalkapallo: Joukkueet vahvistamatta. 04.00 Teematieto. 09.45-11.40 Huippuyleisurheilua: IAAF GP-kisa Liege. 21.55 Anslagstavlan. Aika rientää. 8447752 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset. 18.30 Zon5: Loppshop. . 10/13. Kauhavalaissyntyinen insinööri alkoi kirjoittaa tarkkasilmäisiä novelleja ja päätyi romaanikirjailijaksi, jonka päähenkilöt lähtevät Pohjanmaalta, tai palaavat sinne. 00.50 Yli synkän virran. 8165290 14.05 Urut kuntoon, kuningas tulee. 19.00 Aktuellt. 8103783 18.00 Tv-uutiset. Uusinta. 18.30 Bergen – Kirkenes t/r. Lapsenvahti. Uusinta. Oprah antoi taannoin jokaiselle yleisössä 1 000 dollaria ja videokameran, ja heidän tuli kuvata, miten käyttivät rahat tuntemattomien auttamiseen. 4368580 08.00 Sudoku. Orpopojan valssin jatko-osassa J. 431801 21.00 Bad Girls. 0.30 Speedway: MM-kilpailu Coventry, Englanti. 19.30 Hej hej sommar. Apua saivat muun muassa syöpää sairastava perheenisä ja miesystävänsä päähänampuma nainen. 18.00 Superpesis LIVE: LapuaPori. Rakennustyömiehenä aloittaneesta maatalon pojasta tuli oman rakennusliikkeen johtaja, jonka juuret ovat vahvasti Jurvan mullassa. Anna hyvän kiertää. Sarja päättyy. Tulta taivaalta. 3933883 09.40 Voittopotin Ristikko. Päivä Tokiossa. 19.31 Tintin. 1637899 11.00-11.08 Tv-uutiset. Buxtonin kaamea teko saa Kerriganin suunnittelemaan kostoa. 22.00 Ehdonalaiset (K15). 20.00 TV4Nyheterna och Ekonominyheterna. 15.10-15.40 Sivuvaunullisten moottoripyörien MM-sarja: Sachsenring. Antti Kangas lähti 1950-luvlla rapakon taakse onneaan etsimään. 16.55 Will & Grace. 23.55 Seksin ja sensuurin valkokangas: Seksin ja sensuurin valkokangas (K15). 23.35 Livräddarna. TV 17 KESKIPOHJANMAA . Trondheimin tuomiokirkon mahtavat urut ovat päässeet huonoon kuntoon ja urkurakentaja Jann-Magnar Fiskvik saa tehtäväkseen korjata ne. Tuotanto Nosferatu Oy. Peter von Baghin sarja itsenäisen Suomen historiasta. Herman läimäisee Annaa olettaessaan tämän pettävän häntä Pietron kanssa ja lähentelee myöhemmin Auroraa. Osa 740. 18.00 Runt omkring på Island. 7.20 Marttojen selviytymisopas lomanjälkeiseen aikaan. 9814219 17.46 FST: Mandariinikoulun lapset. Uusinta. 480509 19.45 Romuveljet iskevät. 12.30 Tillbaka till Aidens. 7.52 Studiossa musiikillisten rajojen rikkoja Pekka Kuusisto. 27-vuotias Graham suostuu kulkemaan ainoastaan takseilla ja on aina valmis tarjoamaan drinkkejä. 1571306 22.05 Dokumenttiprojekti: Riot on!. 20.15 Oddasat. 19.00 Bolibompa: Emil i Lönneberga. 6966948 21.00 Henrik VIII (K15). 6.41 Rengastiellä Turun saaristossa. 5097031 10.05 Itä-Suomen uutiset. Yliopiston tehtävästä, asemasta, mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta keskustelevat historioitsija Jukka Relanderin johdolla kanslerit Kari Raivio ja Jorma Sipilä sekä rehtori Aino Sallinen. 9635528 15.55 TV2: Summeri. 79412 18.15 Kakkosen kesäsää. Tekstitys Teksti-tv:n s. 8.38 Ruokala: Maissikeitto ja bbq-ravut. Amerikkalainen jännityssarja. 00.45 Tapahtuma.tv. Kuinka hän onnistuisi saamaan kruunulleen miespuolisen perijän. 8.12 Taru-TV: Via Mosaiikki. 59639561 09.10 Hollyoaks. 8889306 16.50 Ruokala. 21.30 Ravi-tv: Tampereen ravit. Uusinta maanantailta. 16.35 Unelmatalo. Kiertää vähän mualimaa. 4107265 01.25-06.00 247avec.. 13.35–14.05 Kunskap och vetande. 696073 20.00 Tosi tarina, Juuret: Ameriikan Antti. 10.15 Hej hej sommar. µfrica taas on ihastunut Raúliin ja yrittää kaikin keinoin saada tämän kiinnostumaan. Franck Productions. Suora. 4422899 19.30 Firma. (U) 22.00-22.45 Lasermies (K15). 22.00 Talismanen. Prostituutio. 21.55-23.20 TV-arkisto: Ismo Alanko ja Hassisen kone. 55986 18.15 FST: TV-nytt. Liittyikö onnettomuus nykyhetkeen. 20.50 Vierastyöläisenä Norjassa. Hän lainaa äidiltään jopa 3 000 puntaa viikossa. Uusinta. Kuusi ihmistä tarjoaa itsestään 150 sekuntia kestävän tv-shown. Uusinta. 15.00 Speedway: MM-kilpailu Coventry, Englanti. 8.05 Ingmar Bergmanin kuvat. 2619677 00.20-00.55 Hitchcock esittää. Tyhjä planeetta. Osa 5: Tuparitempaus. Kestääkö Kollaja ministerien hyökkäykset. 19.00-19.31 Kotimekaanikko. 8.17 Kiinalaisen lääketieteen tuhatvuotiset perinteet .22 Minne hyttyset kadonneet. Thomas Järvheden, David Batra, Mikael Koppelman ja Teemu Kontoniemi. T: BBC, Iso-Britannia. 313219 00.35-01.05 Will & Grace. Tällä kertaa Jim valitsee Stevelle huonekalun. 14.10-14.40 Sivuvaunullisten moottoripyörien MM-sarja: Assen. 8973456 06.55 Ykkösen aamu-tv. 8.52 Ingmar Bergmanin merkitys elokuvalle 52064073 09.15-10.32 Serranon perhe. 9897054 09.45 Hämeen uutiset. Ruotsin pimeät työmarkkinat houkuttelevat, kaikille ei työnhaku ja sopeutuminen kuitenkaan luonnistu. Antti Tuuri: valokki. 21.00 Allsång på Skansen. 20.00 Testikuva. Uuden isoisän metsästys. 14702 17.50 Alueellinen uutislähetys. 5.10 Alias. 103899 14.35 Kath & Kim. Amerikkalainen komediasarja. 2047716 09.35 Lounais-Suomen uutiset. 18.00 Testikuva. Täysin uudenlainen tv-ohjelma, johon katsojat voivat osallistua yhtä aikaa internetin ja matkapuhelimen välityksellä. Mielensäästäjiä on aluksi viisi erilaista, löydä ne kaikki! 06.30 YleX extrana. Englantilainen rikossarja. 3.25 Nattliv. Uusinta maanantailta. (U) 09.00-09.30 Ravi-tv: Turun ravit. 20.10 Stenåldersbåt. 398561 15.20 Freddie. 14.00 Dagens rätt. Ulkona-ohjelma opastaa nauttimaan Suomen kesäisestä luonnosta. 49677 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 18.30 E! Entertainment: Hyvältä näyttää. 2.40 Chicago Hope. 7155035 23.50-00.00 Euronews. 20.45 Pesismakasiini. 22.00 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. 23.35-00.30 JIM D Rikos: Autiotalo (K15). Mv. Dokumentti kertoo Lolon järkyttävän elämäntarinan. 17.45 Kortnytt. 15.45 TV4Nyheterna. 23.25 Väder. Sielun vaellus. 6.50 Nyhetsmorgon. 931211 17.40 Viittomakieliset uutiset. 21.00 Buffl arnas rike. 7415342 11.05 Salatut elämät. Lyhyt italialainen dokumentti, joka kuvaa Piemonten alueen omaleimaisuutta ja todellisuutta. 7.40 Matkailu pitää saariston asuttuna. Hunajaiset kuunarinkehrääjät. 11.00 Mielensäästäjä. Aamu joutuu pesemään tekojensa jälkipyykkiä. 1.20 Raj raj. Puhdasta lavakomiikkaa G18: n lavalla Helsingin sydämessä. 17.05 Gomorron Sverige. 617677 22.00 4D: Maailman suurimmat rinnat. Putoamisen jälkeen. Gallén-Kallela Pariisissa. 546580 15.05 Cirque du Soleil: Aurinkotuuli. 235306 18.30 Uutisotsikot. 58603 20.55 Urheiluruutu. 20.30 Veterinärerna. 15.30 Ordjakten. 10.45–11.15 Blue water high. 4.25 New York Undercover. Uusinta. 5496108 00.30-01.00 Tellus-tietovisa. Kaunis kiusaus. 4026948 16.05 Perhe on pahin. Draamsasarja, 2/6. 1263388 23.20 Dokumenttiprojekti: Sobhraj. Tuotanto: Filmiteollisuus Fine Oy. 16.25 Tredje klotet från solen. 22.00 Sinkkuelämää. 23.00 Nyhetssammanfattning. 23.00 TV4Nyheterna, Ekonominyheterna och TV4Sporten. SVT, Ruotsi. 01.35-02.20 Salaiset kansiot. 11.30 Jalkapallo: U19 EM, Itävalta. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. Maissikeitto ja bbq-ravut. . Ohjelma tarjoaa tietoa luonnossa liikkumisesta, harrastamisesta ja retkeilystä. Uusinta. 19.30 Kaiken se kestää. Ratkaise sanatehtäviä, peleinä SanaSeppä ja SanaPala. 23.30–1.10 Allt om min mamma. 19.30 Sisusta pikkurahalla. 514141 19.30 Nelosen uutiset. 18.55 Regionala nyheter. Osa 1: Seksi. Osa 9/13. Pystyvätkö edes ammattiauttajat tekemään asialle jotain. 42/65. . 11.00 Jackpot. 7133509 16.05 Tv-uutiset. Australialainen komediasarja. 8.21 Onko ajatus puhtaasta huippu-urheilusta enää realistinen. Erosta toipunut Grace tapailee innolla miehiä, kunnes rätisevä viesti puhelinvastaajassa katkaisee deittiputken. Älykäs ja komea Henrik VIII nousee Englannin valtaistuimelle v. 19.50 Lokala nyheter. 21.00 Yleisurheilun maailma – osa 25. 18.40 Kotiseutu: Pikku Hermann. 15.55 Moottoriurheilua: Rally Action 17. Pikkurikollinen tarjoaa Starskylle ja Hutchille arvokkaita tietoja huumekauppoihin sekaantuneesta tuomarista, mutta avaintodistajan suojeleminen osoittautuu yllättävän vaikeaksi. 21.50 Kulttuuriuutiset. NRK, Norja. 22.25 A-ekonomi. Uuden plastiikkakirurgin tulo kuohuttaa henkilökuntaa. Ohjaaja Matti Kassila. Kylän naisväen perinteinen huvireissu pikkubussilla alkaa lupaavasti mutta, kuinka ollakaan, kohta tulee taas tuttuja mutkia matkaan. Osa 9/11. Uusinta. 8883783 23.40 Bones. 726344 19.10 Kauppalehden talousuutiset. Tule mukaan pelaamaan! Kommentoimassa Kristian ja Miika. 7.05 Tero Pitkämäen kiirastuli. 19.25 Bolibompas sommartips. 9887677 10.15 Pohjanmaan uutiset. Uusinta. 20.20 Regionala nyheter. Kuka tänään putoaa altaaseen. Stereo. 20.00 Blue water high. 4151344 11.35 Patrickin planeetta. 17.00 Tutkittu juttu: Myrskyn merkit. 20.00 Kummalliset keksinnöt. 3611696 22.40 Vikatikki. 8153219 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Studiossa Miranda Vuolasranta ja Rainer Friman. Smallvillen oikeudenkäynti. Ryhmä suomalaisia nuoria miehiä perusti kännykkäpelejä valmistavan yhtiön. 8231783 19.00 Seitsemän Uutiset. Uusinta maanantailta. Tiistaina 31.7.2007 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Yle Extra Urheilu FST Teema SubTV Eurosport SVT 1 TV 4 SVT 2 TV 3 JIM Radiot 18.35 Nyhetstecken. Osa 739. Osa 5/5: Italiasta Japaniin, kaikki mahtuu Tiroliin. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. Ohjaajat: Rike Jokela ja Juha Jokela. 21.00 Mielensäästäjä. 19.45 Författarporträtt: Joakim Groth. Osa 9/10. 18.55 Äntligen hemma. 14.00 YleX extrana. 870948 20.10 Tähtimerkkimurhat. Harleyt. Juontajana Sanna Mäenpää. 157290 22.31 Erikoisjoukkue. Matkapalvelukeskukset pompottavat vanhuksia ja sairaita. 12.05 Reba. Sadan vuoden salaisuus. Tekstitys Teksti-tv:n s. 4879219 16.55 Sanakirja. Uusinta. Hanna sanoo haikaralle “kyllä”. 22.00 Testikuva. Kertomus Lasermiehenä tunnetusta John Ausoniuksesta, joka piti Tukholmaa kauhun vallassa muutaman kuukauden ajan vuosien 1991-1992 vaihteessa. Kun talon rouva murhataan, lastenhoitajan sympatiat ovat aviomiehen puolella. 19.00 Mielensäästäjä. a. 4490290 19.25 Päivän sää. 23.00-04.01 Mielensäästäjä. Silloin Extra tarjoaa Mielensäästäjiä rauhoitu, katsele ja halutessasi soita. Amerikkalainen keskusteluohjelma. Savaget antavat kalkkunalle kyytiä. Shawnin ja Bellen suhteeseen tulee uusia pulmia Janin takia. Dokumentissa luodaan katsaus Monacon ruhtinaskunnan prinsessa Carolinen ja prinsessa Stephanien elämään. 20.30 Speedway: MM-kilpailu Leszno, Puola. 18.00 Taito-tv Silkille siveltimin: Maalausbatiikki ja helpot tekniikat. Vuonna 2000 Lolo menehtyi hämärissä olosuhteissa, kuten ihannoimansa Marilyn Monroe. 3056122 10.40 Salatut elämät. Uusinta. 3/10. 23.03 Sportnytt. 7.45 Sanakirja 7.47 Filmikellari. Maailman ainoa viittomakielinen räppäri Signmark. 21.30 Nyrkkeily: World WBA/ WBO Championship Foxwoods, USA. 18.15 A niin kuin Itävalta. 19.55 Lokalt väder. Holbox. Uusinta. Juontajana Christian Sandström. 09.00 Taitopeli: Finaali. 6.20 Lättlagat. Janusz Ciochon on työtön puolalainen rakennusmies, joka on pyöräillyt ystävineen ympäri Eurooppaa. 34412 17.05 10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa. 335. Osa 1/8. 22.00 Aktuellt. Sabotaasia!. 7.50 Valtiontalous vaateriin. 66677 13.00 Serranon perhe. 10.40-11.39 Médico de familia (Perhelääkäri). 9.30 Watts-makasiini. Uusinta. 5942948. 15.50 Ordjakten. Yhteispohjoismainen draamadokumentti. Uusinta. 619035 22.00 Kymmenen Uutiset. Interaktiivinen kupla-ammuntapeli. µfrica taas on ihastunut Raúliin ja yrittää kaikin keinoin saada tämän kiinnostumaan. Kaikki paloi kahdessa vuodessa. 22.35 C.S.I Miami. 23.00 Penn & Teller. 3307615 16.35 Nelosen uutiset ja sää. Käsikirjoitus: Juha Jokela. 3699509 09.15 Uudenmaan uutiset. 13.00 Mielensäästäjä. 18.30 Autoklassikot. 20.30 Seriestart: Little Britain. Silti Annan perheessä riittää Hermanille ymmärrystä. 15.30 Matiné: Fridolf sticker opp! 17.00 Rapport. Phyl palaa vankilaan uusin juonin. 19.10 Äntligen hemma. Miken hiihtoreissu. Koko ajan ei voi tulla ohjelmaa. 105/119 Negocios de familia (Perheasioita). Mimin tuska. Rossito (ITA),i Pavia, Italia. 3091604 01.10-02.10 Pokeri. 589431 19.20 Tulosruutu. Rahan perässä. Donna on kohta taas koditon. Professori Jukka Kemppinen. 8199219 20.00 Biography: Monacon prinsessat. Kuka on tällä viikolla tullut mukaan Testikuvaan. 10.30 Vakioautot: World Series San Jose, USA. 10.30 Kesäterassi. He yrittävätkin parhaansa löytääkseen isoäidille sopivan sulhokandidaatin. Amerikkalainen draamasarja. 17.00 Kätevä korjausopas. Draggleshamissa tärisee: onko kyseessä maanjäristys. 17.00 Pelistudio, Casinoja Ässä-arvan lisäarvonnan voittajat (s). Inkan kulissit kaatuvat. Ääniä menneisyydestä, osa 1/2. 16.10 T-klubi. Trondheimista hän sai työpaikan ja uusia vaativia maastoja harrastukselleen. 7332306 14.10 Bubble King. 16.10 Paratiisisaaret. 8138493 15.45 Voittopotin kesäpeli. 17.30 Kylpyhuone kuntoon!. 12.30 Jalkapallo: Joukkueet vahvistamatta. Mike sopii menoa poikien kanssa muistamatta, että piti mennä kihlajaisiin Glorian kanssa. 13.55 TV4Nyheterna. 21.00 Historia: Churchillin henkivartija. Uusinta. 10.00 Urheilu: Eurosport Buzz. Vesijettiretki. 332211 23.10 IS Urheilu-uutiset. Huippusalaisessa sotilastukikohdassa tapahtuva räjähdys johdattaa MI5:n tunnetun serbialaisen sotarikollisen jäljille. 17.10 Pesismakasiini. eld. 22.51 Sielun veljet Moskovassa. 4419325 19.45 IS Urheilu-uutiset. 18.20 Omaka systrar. 21.55 Lähikuvassa: Hassisen kone. Siistii retroo. 23.55 Late Night with Conan O’Brien. Laita hakemus sisään Extran netissä www.yle.. 7.18 Afganistanin rauhanturvaoperaatio eduskunnan syksyn kuuma peruna. Loisteliaaseen ympäristöön syntyneet naiset ovat käyneet läpi useita avioliittoja ja joutuneet kokemaan paljon murhetta elämässään, mm. 18.45 Uutiset. 4418696 19.50 Ulkona. 17.40 Tapahtuma.tv. Kyy perheessä. Puhelu ei maksa mitään, mutta jotain tapahtuu silti. 23.20 Oi kallis Suomenmaa. 21.00 Muodin huipulle. Sai Schwe ja hänen pikkuveljensä Hla Moung asuvat Thaimaassa. Autiotalo. 19.15 Porträtt av Sven Lidman. 19.00 Kätketty maa. Myöhemmin hänen miestään on epäilty vaimonsa murhasta. 0.15 Six feet under. 21.00 Knubbiga barn. 18412 15.05 Holby Cityn sairaala. Tyylikästä itseilmaisua. Sitä tutkitaan nyt Euroopan laajuisesti. Kultakutri. Ohjelmassa seuraamme ukkospilvien syntyä ja tutustumme uuteen puuskahavaintomenetelmään. 22.30 Sista terminen. Uusinta. Alfred Tanner lähtee maailmalle ja naapurin kaunis tyttö jää itkemään ikävissään. Kymmenet ukkospuuskat aiheuttavat tuhoja Suomessa joka kesä. 1.50 Millennium. 24.00 FIA WTCC: Makasiini. Kiittämättömät lurjukset. 9815948 17.45 FST: Kortnytt. 5.55 Lättlagat. 13.25 Hem till gården. 17.25 That ’70s show. 20.45 Tärningen. Huijattavaksi joutuu Stacien aviomies, joka viiden vuoden selittämättömän poissaolon jälkeen ilmestyy yllättäen kaupunkiin. 2974677 16.10 Murhasta tuli totta. Carolinen tuparikutsu aiheuttaa toimintaa. 16.55 Teräsmieheni. Käännekohtia. Aku Louhimiehen lyhytelokuva (1998) kahdesta arasta ihmisestä, jotka musiikin avulla pääsevät lähelle toisiaan, mutta jotka arki erottaa. Tekstitys Teksti-tv:n s. 14.05 Urheilukanavan viikon esittely. Elämme yhä pidempään, mutta mitä salaisuutta kantavat yli satavuotiaaksi elävät. 13344 18.31 Vielä virtaa. Osa 1/3: Veljekset vuoristosta. Tuotanto Nelosen uutiset. 18290 15.00 Tv-uutiset. 48344 12.55 Tytön huivi. 11.00-14.10 Taitopeli.com. 22.05-00.00 Champions League karsinta Tampere United – PFC Levski So. T: Talent House. 352783 19.40 Nelosen sää. 540986 22.20 Tulosruutu. Matkakassalääkettä matkakuumeeseen. 673493 18.05 Muotitalo. 849290 17.05 Hollyoaks. 21.20 Komiikkatehdas. 0.05 Rapport. 851 20.30 Tv-uutiset ja sää. Osa 741. 3409696 18.20 Silminnäkijä – Suomi sairastaa. 15.00 Subbari. Maistiaisia FST5:n viikon ohjelmista. 6.50 Salassapito vs. julkisuus. 13.00 Matkakassa. 23.25 Sinä. 20.30 Rapport. Avain onneen. 7992667 09.55 Keski-Suomen uutiset. Uusinta. 17.55 Urheilusähkeet (suora). Pettersson. Agenttien täytyy soluttautua serbialaisen terroristirenkaan lähipiiriin ja rikkoa koodi, jota terroristit käyttävät lähettäessään toisilleen viestejä. Lolo Ferrari pääsi kuin pääsikin Guinnessin ennätysten kirjaan: hänelle tehtiin 22 kauneusleikkausta miehensä Ericin ehdotusten mukaisesti ja hänen rintansa “rankattiin” maailman suurimmiksi. 1962 Thunderbird: alkuvalmistelut. 20.15 Strömsö. Repo Reilan magneetti. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Menneisyyden taakka. 16.00 Snooker: Masters Lontoo, Iso-Britannia. 8.48 Musiikkikesä jatkuu Tuusulassa, vieraana viulisti Pekka Kuusisto. 7.00 Gomorron Sverige. Hyvä lähti kiertämään, ja moni sai lahjoituksen moninkertaistumaankin. 510325 18.30 Oprah. 606561 23.00 Nelosen uutiset ja sää. Vapauduttuaan murhaepäilyistä Esther tajuaa kuinka lähellä kuolemaa hän itse oli muutama vuosi sitten. 9890141 10.35 TV2: Summeri. 18.53 Vädret. 18.00 Jalkapallo: Joukkueet vahvistamatta. 1.10–7.00 Sändningar från SVT24. 9735739 06.30 Piilosana. 17.46 Mandariinikoulun lapset. Fragomeni (ITA) – V. 7808306 14.45 Pokeri
Liikenneturvan mukaan poronhoitoalueella, johon kuuluu koko Lapin lääni ja osa Oulun läänistä, tapahtuu vuosittain noin 4 000 porokolaria. Päivystävä palomestari Sandy Nyman kertoi, että kadun alta nousi punaisia, keltaisia, ruskeita ja mustia lieskoja ja sankka savu. Rahanpesun tarkoituksena on peittää varojen rikollinen alkuperä. Arviota tukee myös se, että lähialueella joistain kaapelitelevisioista oli katkennut lähetys. Merkit on yritetty vaihtaa sitten takaisin rahaksi, jolloin alkuperäisen valuutan lähde olisi haihtunut. Lisäksi Venäjällä on panostettu nykyaikaiseen rajavalvontatekniikkaan. Kesäkuun loppuun mennessä KRP kirjasi runsaat 7 500 rahanpesuilmoitusta, joista parisataa koski terrorismin rahoitusta. Suurimmat ongelmat tällä hetkellä ovat Venäjän ja Kazakstanin välisellä rajaalueella. – Vaikka tilanne Suomen ja Venäjän rajalla on pysynyt rauhallisena, sitä on seurattava koko ajan. 20-vuotias mies ajoi 0,95 promillen humalassa katsastamattomalla autolla, jonka ajoneuvovero oli maksamatta. – Kävimme katsomassa Venäjän ja Georgian rajalle pystytettyjä uusia rajavartioasemia, joita valmistuu kaikkiaan 72 kappaletta. TIISTAINA 31. Smolander sanoo, että useimmiten kyse on alipalkatun työvoiman liikkumisesta. Pienin kertoimin listoille ovat nousseet myös Reijo Juopperi Imatralta ja nelinkertainen maailmanmestari Leo Pusa Helsingistä. Vaikka olisi kuinka kokenut kuljettaja, on porokolaririski nyt todella suuri, Mikkola huomauttaa. Saunakisat on otettu kohteiksi kahdessa australialaisessa vedonlyöntitoimistossa. Raha-automaattiyhdistys pyörittää maan ainoata kasinoa, josta rahanpesuilmoituksia tehtiin viime vuonna alle kaksikymmentä. Rahanpesijä voi esimerkiksi yrittää ostaa voittokuponkeja tai hajauttaa vedonlyöntiään useampiin peliyhtiöihin. Venäjän Suomen vastaisella rajalla asevelvollisten käytöstä on luovuttu jo viime syksynä. Ulkomaalainen kuljettaja on syyllistynyt ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta kaikkiaan 49 kertaa. KATTOJA SEINÄPELTITEHDAS 43700 KYYJÄRVI 0400-661 379 puh.014-471 475 fax. Tällaisia tapauksia tulee muun muassa Kiinasta. Saunakisojen kilpailunjohtajan mukaan miesten sarjassa pienintä voittokerrointa pitää hallussaan Timo Kaukonen Lahdesta. Rajavartiolaitoksen johtaja tutustui Pohjois-Kaukasuksen rajavalvontaan ollessaan Venäjän turvallisuuspalvelun rajavartiopalvelun johtajan, armeijakenraali Vladimir Jegorovitsh Pronitshevin vieraana Venäjällä. Rikollinen voi yrittää myös värvätä pelaajia pelaamaan laittomalla rahalla palkkiota vastaan. Liikenneturva kehottaa siirtämään ruhon pientareelle ja merkitsemään paikan näkyvästi esimerkiksi muovipussilla paliskunnan arviomiestä varten. Suomeen on virrannut eniten rahaa Yhdysvalloista. – Autoilijoilta vaaditaan nyt erityistä tarkkaavaisuutta, sillä vasat eivät tunne liikennettä, ja emät ovat keskittyneenä vahtimaan vasaansa. Tietojen avulla me pääsemme paremmin kiinni niihin virtoihin, joita maailmalla liikkuu. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa HELSINKI (STT) Australialaiset lyövät vetoa Heinolassa järjestettävän löylynheiton MM-kisan voittajista. Palomiehet vaahdottivat kadun laajalta alueelta ja poliisi sulki sen liikenteeltä. Suomen ja Venäjän rajalla tavataan yhä useammin ihmiskauppaan ja ihmissalakuljetukseen liittyviä tapauksia tai epäilyjä. Suomessa rahanpesusta yli puolet on peräisin talousrikollisuudesta, muualla maailmassa putsattava raha tulee etupäässä huumekaupasta. suoraan valmistajalta. Hälytys palosta tehtiin hätäkeskukseen kello 18.12, kun palokaasut syttyivät räjähdyksenomaisesti tuleen, lennättivät katukannen ilmaan ja levittivät ympäristöön myrkyllisiä kaasuja. Suurin osa rahanpesuilmoituksista tulee perinteisesti valuutanvaihtoyhtiöistä. Lapissa suuri riski joutua porokolariin Räkkäaika ajaa porot vasoineen nyt tielle sääskiä pakoon. Australialaiset lyövät vetoa Suomen löylykisoista Löylykisa innostaa vedonlyöjiä. Katu suljettiin, mutta aluetta ei evakuoitu. Tiet ovat muuta maastoa tuulisempia paikkoja, ja ohi ajavien autojen ilmavirrat hätyyttävät sääsket hetkeksi pois porojen kimpusta. Tämä on yksi syy myös sille, miksi suomalaisia rajavartijoita työskentelee rajaturvallisuuden kehittämiseen liittyvissä hankkeissa muun muassa Georgian ja Ukrainan rajoilla, sanoo Suomen Rajavartiolaitoksen päällikkö, vara-amiraali Jaakko Smolander. Myös Venäjällä ihmiskaupan ja salakuljetuksen torjuntaan suhtaudutaan erittäin vakavasti, Smolander sanoo. – Muutamassa tapauksessa olemme yrittäneet saada näitä epäiltyjä ihmiskaupan uhreja kertomaan ja avautumaan, mutta se ei ole onnistunut. Leo Pusa (oik.) puolustaa maailmanmestaruutta, jonka on voittanut jo neljästi. Smolander muistuttaa, että toimivan rajavalvonnan järjestäminen on tärkeää ei vain turvallisuuden, vaan myös tulevaisuuden viisumivapaussuunnitelmien vuoksi. naalin kisanneet Leila Kulin Helsingistä ja Natalia Trifanava Valkovenäjältä ovat voittajasuosikkeja. Rahanpesun selvittelykeskus on keskusrikospoliisiin vuonna 1998 perustettu yksikkö, jossa on yli 20 työntekijää. Kukaan ei palossa loukkaantunut. Siinä vaiheessa kukaan ei tiennyt, mikä kadun alla palaa. Yleensä kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta. Täysin toivoton tilanne ei kuitenkaan ole, sillä Venäjä on aloittanut 200 uuden rajavartioaseman rakentamisen Venäjän ja Kazakstanin väliselle raja-alueelle. Loukkaantunutta poroa ei saa jättää kärsimään, vaan se on lopetettava. Kyse voi olla esimerkiksi taskuvarkaiden tai huumeita kadulla kaupitelleiden pikkurikollisten yrityksestä häivyttää saaliinsa alkuperää. Päivystävän palomestarin illan arvion mukaan tulipalo ja palokaasut olivat lähtöisin teletunnelista, jossa paloi todennäköisesti televisioja sähkökaapeleita. Pestävät rahat on useimmiten saatu huumekaupasta tai talousrikoksista, esimerkiksi pimeän työvoiman käytöstä. Rajoilla jää kiinni myös entisen Neuvostoliiton alueelta lähtöisin olevia laittomia maahantulijoita. Tänä vuonna noin 1 500 tuhatta rahanpesuilmoitusta on johtanut poliisitutkintaan. Joka neljäs ilmoitus rahapeleistä Joka neljäs tänä vuonna tehty rahanpesuilmoitus koski rahapelien pelaamista. Käytännössä tämä tarkoittaa entistä tiiviimpää tietojen vaihtoa rajojen ylitse. – En pidä mahdottomana ajatusta, etteikö Suomea käytettäisi terrorismin rahoitukseen. HEINÄKUUTA 2007 KATTOJA SEINÄPELLIT KATTOJA SEINÄPELLIT sekä ALUMIINIPROFIILIT ja tyylikkäät tiilikuviot ?HARJAKAINEN. Naisten sarjassa viime vuonna tiukan . Kaksipäiväiset löylynheiton MM-kisat alkavat perjantaina Heinolassa Päijät-Hämeessä. Reilun tunnin kuluttua itse palo oli rajattu ja tunneli vaahdotettu eli käytännössä sammutettu. Smolander arvioi, että menee vielä vuosia ennen kuin 8 000 kilometrin mittainen raja-alue saadaan täysin kontrolliin. – Tietojen vaihtaminen rajat ylittävästä rikollisuudesta on erittäin tärkeää. Niihin on saatu työskentelemään motivoituneita työntekijöitä, ja asemilla on käytössä nykyaikaiset valvontajärjestelmät, Smolander kertoo. – Pieni kolahdus poron kanssa saattaa maksaa tuhansia euroja, vaikka henkilövahingoilta säästyttäisiinkin, sillä poro joudutaan yleensä lopettamaan ja autoon tulleet vauriot huoltamaan, Mikkola kertoo. Niiden selvittäminen on kuitenkin vaikeaa, ja usein riittävää näyttöä rikoksesta ei saada. Esimeriksi Viipurin alueella venäläisillä on ollut vaikeaa saada ammattitaitoista väkeä töihin, Smolander sanoo. Paikalle lähetettiin neljä sammutusyksikköä savusukeltajineen. – Tietyt taskuvarasliigat, jotka eksyvät aina välillä pohjoisiin pääkaupunkeihin, käyttävät rahansiirtojärjestelmiä siirtääkseen rikoksilla saamaansa hyötyä ulkomaille nopeasti, Lepo kertoo. – Heinäkuu näyttää olevan sellainen kuukausi, että jo pelkästään Inarin ja Utsjoen alueella tapahtuu keskimäärin viisi porokolaria päivässä, kertoo vanhempi konstaapeli Tapio Mikkola. Kerralla koko katto kotiinkuljetettuna. Määrä olisi viitisentuhatta enemmän kuin viime vuonna. Laki vaatii esimerkiksi pankkeja, rahapelien pyörittäjiä ja valuutanvaihtajia tunnistamaan asiakkaan, jos hän tarjoaa tietyn summan ylittävää rahamäärää tai joka on muutoin epäilyttävä. Mies kiinni 49 kertaa kortitta ajosta Marjo Näkki VANTAA (STT) Rahanpesuilmoitusten määrä noussee tänä vuonna ennätystasolle. Rahanpesuilmoitukseen voi johtaa jo se, ettei valuutansiirtoa pyytävä asiakas suostu esittämään henkilöllisyyspapereitaan virkailijalle. Nyt asevelvollisten tilalle on otettu rajavalvonnan ammattilaisia. ?KOTOKAINEN?, ?SUPERI. Eniten rahanpesuilmoituksia tekevät edelleen valuutanvaihtoyhtiöt. Rahanpesun selvittelykeskuksen päällikkö, rikosylitarkastaja Olli Kolstela arvioi, että vuoden loppuun mennessä keskusrikospoliisi saa noin 15 000 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista. Suomi ja Venäjä kitkemässä ihmiskauppaa yhteistyössä HELSINKI (STT) Helsingin Topeliuksenkadun alla syttyi maanantaina illansuussa harvinainen tunnelipalo Linnankoskenkadun risteyksessä. Veikkauksen lakimies Pekka Ilmivalta sanoo, että osa yhtiön tekemistä rahanpesuilmoituksista on johtanut poliisitutkintaan, mutta että rikollisen toiminnan laajuus on suomalaisessa vedonlyönnissä huomattavasti pienempää kuin muualla. Epäillyn rahanpesun arvo on ilmoituksissa ollut keskimäärin runsaat 17 000 euroa. Poronomistaja saa korvauksen porostaan paliskuntansa kautta. Yhteistyön syventämisellä pureudutaan ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen entistä tehokkaampaan torjuntaan ja selvittämiseen. Rahanpesuilmoitukset lisääntyneet Yksi vaihtaa pelimerkit takaisin rahaksi, toinen ostaa voittokuponkeja, kolmas peittää huumekaupan voittoja Rahanpesulla yritetään häivyttää varallisuuden rikollinen alkuperä. Smolanderin mukaan suurimmat laittoman maahantulon virrat kulkevat kuitenkin muuta kautta kuin Suomen ja Venäjän rajalta. Forexin maajohtaja Risto Lepo kertoo, että valuutanvaihtoyhtiöiden kautta tulevat rahanpesuilmoitukset koskevat melko pieniä rahasummia. Laiton alkuperä katoaa STT INARI (STT) Pohjois-Suomessa on nyt suuri riski joutua porokolariin, sillä tiet vilisevät sääskiä pakenevia poroja vasoineen. Terrorismiin liittyvät ilmoitukset ovat ainakin toistaiseksi osoittautuneet aiheettomiksi, mutta Kolstela ei halua tuudittautua. Yllätysnimenä voittajalistan kärkisijoille on noussut ensimmäistä kertaa kisoihin osallistuva Ali Osman Dagtekin Turkista. Pahimmat ajanjaksot ovat heinä-elokuu ja marras-tammikuu. Varojen kohdemaa on yleisimmin ollut Viro. 014-471 523 www.kotopelti.fi Valmistus myynti SUOMUSSALMI (STT) Ajokortiton rattijuoppo jäi kiinni Suomussalmella maanantaiaamuna huoltoaseman pihalla. – Ei tämä ole ongelma, joka ei meillä olisi mahdollinen tai ajankohtainen, Ilmivalta sanoo. Casino Rayn turvallisuuspäällikkö Jukka Kaivoluoto kertoo, että tyypillisimmillään vilungin tekijä on ostanut pelimerkkejä mutta ei ole aikonutkaan pelata niitä. Tänä vuonna ne ovat vastanneet noin 70 prosentista ilmoituksia. Myrkyllistä savua levisi tunnelipalossa Helsingissä. Kuva: Lehtikuva/Ville Myllynen Minna Akimo OULU (STT) Suomen Rajavartiolaitos ja Venäjän rajavartiopalvelu syventävät operatiivista yhteistyötään. Smolanderin mielestä viime vuosien aikana Venäjän rajavalvonta on kehittynyt parempaan suuntaan, mutta kehittävää suuressa maassa vielä riittää. Koko poronhoitoalueella porokolareita tapahtuu arviolta kymmenen päivittäin. Asevelvolliset pois Venäjän rajoilta Venäjä on poistamassa viimeisetkin asevelvolliset rajavalvontatehtävistä. Tässä meidän ammattitaitoamme pitää vielä kehittää