. . . .13-15 Asuminen . . . . . . . . . . Tanskalainen B&O kulkee muotoilussa omia teitään, mutta käyttää japanilaista tekniikkaa. Sivu 5 Sanna Kutilainen tutki Kalajoen matkailutuloa. . . Itse ainakin hankin metaanilla kulkevan auton, Riihimäki sanoo. .9 Mielipide . . Vaikka Pohjois-Pohjanmaan piirillä on oma ehdokas, on myös sieltä lupailtu tukea Lintilälle. Suurimmat plasmanäytöt ovat noin 50-tuumaisia ja maksavat yli 13 000 euroa. . Saman tien biokaasulaitosta laajennettiin niin, että se pystyy käsittelemään kunnan jätevedenpuhdistamon lietteen ja Järviseudun Jätehuolto Oy:n tuottamaa kiinteätä biojätettä, muun muassa kotitalouksien märkäjätettä. . Molemmat juontajat ovat varmoja, että ohjelmasta nousee esiin monta pop-tähteä. . Sivu 4 Lisätukea saatava muualta Keski-Pohjanmaan äänet eivät riitä Mika Lintilälle varapuheenjohtajavaalissa Maakunta Treffi +8 +8 +9 +8 +9 5-11 m/s TVja Radioliite Treffi . . . .12 Urheilu . . . Nestekideja plasmanäytöt laihentavat ja keventävät kömpelömäisen vastaanottimen taulumaiseksi latuskaksi. . Kaasua riittää 20 autolle 20 000 ajokilometriin vuodessa. . Kokousedustajat voivat äänestää samalla äänestyslipukkeella kahta ehdokasta. . . . . . . . . . . . Käsitykseni mukaan Lintilä on saamassa laajasti tukea muualtakin, puoluekokoukseen valmistautuva Hietaniemi toteaa luottavaisena. . . . . . .11 Sää . . Tämä käy ilmi filosofian ylioppilas Sanna Kutilaisen vuonna 2001 tekemästä tutkimuksesta. Varapuheenjohtajavaalista on tulossa tiukka, sillä kymmenen 21:stä keskustan piirijärjestöstä on asettanut oman ehdokkaan. Tilanne on tiedostettu keskustan Keski-Pohjanmaan piirissä. . Sivu 4 Biokaasua autoillekin sianlannasta Halsualla huristellaan pian metaaniautolla Harri Riihimäki rakensi suursikalan yhteyteen biokaasulaitoksen. Kuva: Outi Montonen Kokkolan turkistarhaiskusta epäillyn miehen vangitsemiselle ei ollut hänen oikeusavustajansa mukaan riittäviä perusteita. . . Kuva: Kari Viiperi Matkailun tutkimustulos positiivinen yllätys n Kalajoen matkailutulo on lähes 17 miljoonaa euroa ja työllistävä vaikutus 226 henkilötyövuotta. . . Sivu 4 Tarhaiskusta epäillyn avustaja moittii vangitsemista Urpo Nykyri HALSUA (KP) Halsualainen Harri Riihimäki on juuri ottanut käyttöön 263 emakon sikalan, joka saa sähkönsä ja lämpönsä sianlannasta biokaasuenergiana. . – Vaikka se voi näyttää härskiltä, kun me juostaan itkevän tytön perässä, niin fiilikset ei välity katsojille, ellei me tehdä sitä, Paasonen sanoo. Sen osuus on lähes puolet tiettyjen toimialojen kokonaistyöllisyydestä. . Maailmalla kaasuautot ovat tavallisia ja Suomessakin on maakaasulla kulkevia kaupunkibusseja. .1-16 s Suuren ennakkokohun saattelemana alkanut Idols keräsi ensimmäisen lähetyksensä ääreen 620 000 suomalaista. . . . Haara kertoo, että hänen päämiehensä oli tarhaiskun tapahtuma-aikaan noin 500 kilometrin päässä rikospaikalta ja siten häntä ei ollut syytä epäillä tekijänä kyseessä olevaan tekoon. Talven kovimmilla pakkasilla sikala tuottaa sähköä myös valtakunnan verkkoon. . . Vasta pari vuotta sitten Suomeen rantautui uutta tekniikkaa, joka ennakoi vanhan lähenevän tiensä päätä. . . . . . . Menettelytavan ennakoidaan suosivan isoja piirijärjestöjä, mikäli ne onnistuvat keskittämään äänensä omille ehdokkailleen. . . . Jokikunnas pitää tärkeänä, että juontajat ystävystyvät kilpailijoiden kanssa ja ovat empaattisia, vastapainoksi ankarille tuomareille. . . . . Lienee kuitenkin selvää, etteivät pelkät oman piirin äänet riitä varmistamaan Lintilälle paikkaa keskustan varapuheenjohtajistossa. Sivu 17 Töllötin latistuu tauluksi Nestekide-tv:n myynnin kasvu lähes 1 300 % Plasmatelevision voi laittaa seinälle tai vaikka lattialle. . . . . Kuva: Heikki Gummerus. . Matkailu työllistää 175 kalajokista. . . . . . Kuntosalissamme ei ole ohjattua toimintaa, jotenkin sekään ei nähdäksemme kilpaile kenenkään kanssa, työpajaohjaaja Kimmo Katvala kertoo. . .17 Sarjakuvat . Kehitysjohtaja Veijo Rautiaisen mukaan tutkimustulos on positiivinen yllätys, sillä matkailun tuloja työllistävä vaikutus on arvioitua suurempi. . . . . .2 Maakunta . Liite Idols-juontajat välittävät kilpailijoiden tunteet katsojille Heikki Paasonen ja Ellen Jokikunnas elävät tiivisti Idolstunnelmissa. Haapajärven lähistöllä ei ole muita keilahalleja. . . . . . . . . . . . .8 Ulkomaat . . . .3-5 Kotimaa . . . . . . Sivu 5 Nuoret pyörittämään keilahallia Ohjaaja Tiina Pietikäinen, projektipäällikkö Auli Mikkola ja ohjaaja Kimmo Katvala. . Lintilän on saatava runsaasti hajaääniä muista piireistä, jotta paikka varapuheenjohtajistossa varmistuisi. .18-19 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 12 Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Seudullisen työpajan kuusi nuorta ja heidän ohjaajansa ovat alkaneet pyörittää paikallista keilahallia ja kuntosalia Haapajärvellä. . Ennakkotietojen mukaan virallisia kokousedustajia on noin 1 800. . Kahdeksan kuukauden aikana niitä myytiin 2 299 eli lähes 1 300 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. – Emmekä häiritse nytkään. . . . Vahvoilla näin ollen olisivat Etelä-ja Pohjois-Pohjanmaan piirit. . Avustajan mukaan ainoa syy vangitsemiselle oli se, että mies oli avoimesti ja julkisesti ilmoittanut vastustavansa turkistarhausta. . LOKAKUUTA 2003 A Tänään . . . . . . . . . . . .18 Tv, Radio . . . . . . . Kuva: Antti Savela Jens Oja (KP) Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin edustajat asettunevat varapuheenjohtajavaalissa kansanedustaja Mika Lintilän taakse sunnuntaina Helsingissä järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa. Metaaniauton tankkausväli on 250-300 kilometriä, mutta kaasun loppuessa polttoaneen syötön voi kääntää bensiinille. . . . . . . . Palveluvarustukseen liitetään myös kahden viikon päästä avattava nettinurkka, joka siirtyy uusiin väljempiin tiloihin Kauppakadulta kirjaston vierestä. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Lauantai IRTONUMERO 1,20 € Nro 271 LAUANTAINA 4. .10 Kulttuuri . . Kuva: Urpo Nykyri Kari Viiperi (KP) Lukuisat nuorennusleikkaukset ovat jatkaneet kuvaputkitelevision elinkaarta 40-luvulta näihin päiviin. Iso töllötin syö sähköä 300 – 500 wattia. . . . Tilaa säästyy, kuva on kirkas ja ääni laadukas. . . Tästäkin todennäköisesti vain pieni osa on menee koteihin. . . . . . Nyt Harri Riihimäki on päättänyt hankkia myös kaasun puhdistimen, joka mahdollistaa metaanin tuottamisen kaasuautoille. . . Varapuheenjohtajistosta vapautuu kaksi paikkaa, kun pääministeri Matti Vanhanen valitaan yksimielisesti puolueen puheenjohtajaksi ja Irak-jupakassa ryvettynyt Hannu Takkula on ilmoittanut luopuvansa varapuheenjohtajuudesta. – Jos ministeriön veropäätökset ovat odotetun kaltaiset, kaasulla lienee kysyntää. Kodintekniikkaliitossa uskotaan, että LCD-tv ehtii hittituotteeksi jo tälle joululle – tai viimeistään seuraavalle. Sen voi ripustaa seinälle, laittaa lattialle tai vaikkapa kattoon. . . Vihreä torni on reaktori, valkoinen kupu jälkikaasuallas ja kaasuvarasto. . . .6-7 Talous . . Miesehdokkaita on kahdeksan, joten yllätyksiä voi tapahtua. . . . LCDeli nestekidenäytöt ovat sen sijaan halventuneet selvästi. . . Idolsin juontajat Ellen Jokikunnas ja Heikki Paasonen huolehtivat siitä, että katsojat pääsevät näkemään läheltä kilpailijoiden ilot ja onnistumiset sekä surut ja pettymykset. . Piirin puheenjohtaja Antti Hietaniemi uskoo kuitenkin lujasti, että Lintilä saa tukijoita taakseen myös muista piireistä. Hinta on huikea ja käyttökin kalliinlaista perinteiseen verrattuna. . . Pitkään Nivalan-Haapajärven seudulla toimineen työpajahankkeen projektipäällikkö Auli Mikkola kertoo, että keilahallin pyörittäminen on kova haaste, sillä työpajatoiminta Suomessa on vierastanut käytännön liiketoimintaa jo yksinkertaisesti siksi, että pajoilla ei ole haluttu häiritä vapailla markkinoilla olevaa liiketoimintaa. . . . . . . . Varapuheenjohtajat valitaan yhdellä äänestyskierroksella: kaksi eniten ääniä saanutta valitaan varapuheenjohtajiksi. . . . . Plasmatelevisioiden myynti on tänä vuonna yli kolminkertaistunut edellisestä, mutta jäänee silti tuhannen kappaleen pintaan. . . . – Lintilän mahdollisuudet ovat realistisen hyvät
Av. klo 16.10 toimisto, Kauppatori 2 II krs. Kirkonmäen Martat: Marttailta ma 6.10. Eläkeliiton K-P:n piiri: Harrastajakirjoittajajuhla su 5.10. sauvakävelyä, pururata-rastit, arv., ponirats., sählyä, p.tennistä, myyjäiset. Eteläväylä, Kokkola. klo 12.30 Vita-Shop, minkä jälkeen lounas Maximissa. Kokkolan Sotavet: Tupapäivä to 9.10. Heikki, Teija, Miika ja Markus Perhealbumi Alavieska Pasi Huttusen ja hänen tyttäriensä, Elinan, Salla-Maaritin ja Tittan taidetta lokakuun loppuun saakka kunnankirjastossa 6.10. Reima: Urh.koulu jatkuu tiistaisin klo 18-19 (alle kouluikäiset), 19-20 7-13 v. Yhdistykset Anne Saarikettu (KP) Lestijärveläisille Pirjo ja Esa Kiiskilälle myönnettiin perjantaina maakunnallinen matkailun tunnustuspalkinto. Tulevaisuudessa palveluita aiotaan entisestään parantaa sekä rakentaa pihapiiriin nykyistä suurempi kokoontumistila. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . La 4.10. ma-pe klo 11-17, la 10-14, su 12-16. Vapaa pääsy. Halsua Kotirumba rullaamaan kodin taitoja nuorelle perheelle, kurssi alk. Kalevala-korujen näyttely KalajokiInstituutti Artema, Opintie 2, 16.10. Renlundin taidemuseo, Roosin talo, P.sillank. klo 10. saakka. 040-5174903. Lähtö koulutustalolta klo 18. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. lähtö klo 12. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. 20:35 Aurinko nousee: Kokkolassa 7.43 ( pimeys päättyy 6.56) Helsingissä 7.32 Utsjoella 7.37 Aurinko laskee: Kokkolassa 18.48 (pimeys alkaa 19.35) Helsingissä 18.45 Utsjoella 18.23 Nimipäivät huomenna: Inkeri, Inka, Ingrid ja Inger ortodokseilla Karita, Pietari, Petri, Pekka, Aleksi, Joona, Joosas ja Ilpo Nimipäivät tänään: Saila, Saija, Frans ja Frank ortodokseilla Guri Tänään Onnittelut Lauantaina 4.10.2003 s KESKIPOHJANMAA Menolista Tutkinnot Viikon kysymys s viikko 40 Merkkipäivät VANHENEN, MUTTA EN JUHLI. Floristia kädenjälkiä, Tiina Piipon näyttely 10.10. Menovinkit jo 9.10. klo 12 Maisemanhoidon hankkeen siivoustalkoot nuorisoseurantalon ympäristö. saakka. klo 18.30 Marttala, Pitkänsillank. Isokatu 2. Himangan Eläkeläiset: Kannuksen Eläkeliiton vieraiksi ti 7.10. Kokkolan Eläkeläiset: Ma 6.10. Kahvit. Olli-Vesalainen, Palvelutalo Kotikartano, Armink. klo 18.30 Tevan toimistossa. KK Team Pohjalainen: Keskiviikkolenkit, lähtö uimahallilta ke 8.10. Myös metsänhoidosta perhe saa lisätuloja. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Av. saakka. Nivala Eläinsuojelutapahtuma la 4.10. Riihi rakennettiin 90-luvun puolivälissä, samoin ilman mukavuuksia oleva mökki Takalonlammen rannalle. www.outolempi.kpnet.com Oikeus hyvään vanhuuteen -tilaisuus ikääntyville ja vanhuksille Sosiaalija terveysalan opisto, Terveystie 1, ti 7.10. klo 11 Outokummuntiellä, 10 ja 20 km. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Reitti kulkee Perhon, Lestijärven ja Reisjärven maisemissa. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Alaviirteen maaja kotitalousseura: La 12.10. 70 eläkeläiset: Päiväkahvit ma 6.10. Lisen Kållin näyttely Kuvakudonnaisia lokakuun ajan Yli-Ähtävän kirjastossa. Saman verran matkaa kertyy Reisjärvelle. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Sotaajan konsertti Lohtajan koululla ke 8.10. Mikkelinpäivän perhemessu su 5.10. Kokkolan sos.dem: Jäsentapaaminen ke 8.10. 0204 52 7633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Mukana kansaned. Taidetta, tietoa vanhustyön tutkimuksista. Torikööri: Laulua ystävien kanssa la 4.10. GIF: 2-pnk suunnistus su 5.10. Lapsille oma ohj. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie, 69700 Veteli . Koski-Tervoa esitetään kokoomusnaisten puheenjohtajaksi ALAVIESKA (KP) Alavieskan seurakunnan uudeksi kanttoriksi on valittu Ari Penttilä. Säänn. klo 13. Pohjanmaan Kans. Lasillinen kanssasi la 4.10. Av. Pohjanmaan Syöpäyhd. Pännäisten kirjastossa Forsbyn koulun rakentama näyttely, joka koostuu valokuvista ja piirustuksista, 31.10. Vello Pähn, Roberto Cominati, piano. klo 9-12 Sydänsoppi, Tehtaankatu 18. lähdöstä Anja tai Taimi. Matkailuyhdistys monessa mukana Paitsi että matkailuyhdistys luovutti Kiiskilöille kunniakirjan perjantaina, se juhli myös syyskokouksen merkeissä 50-vuotistaivaltaan. Kiiskilöille matkailutunnustus Keski-Pohjanmaan matkailuyhdistys 50-vuotias Lestijärveläiset maatilamatkailuyrittäjät Esa ja Pirjo Kiiskilä (vas.) saivat toiminnastaan kunniakirjan Keski-Pohjanmaan matkailuyhdistykseltä perjantaina. Kaikki kyläläiset mukaan. klo 11 jumppa, klo 13 kerho. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Ylen hyvä -keräyksen ja syksyn toiminnan suunnittelua. mm. Kokkolanseudun kuulonhuolto ry. klo 18.30 seurakuntakodilla. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Maatilamatkailun lisäksi Kiiskilät viljelevät peltoja, joiden antimista Pirjo leipoo luomuleipää. asti sekä laivanvarustajan koti ja teemanäyttely. Himangan Eläkeläiset: Kannuksen eläkeläiset vierailevat kerhossa 8.10. Koski-Tervo on 46-vuotias toimitusjohtaja ja turkisalan yrittäjä. KoS: Saunarastit la 4.10. 1701 virsikirjan virsiä (moniste) ja raamatunkäännöstä samalta ajalta. 2002 27 840 kpl Lukijoita 87.000 (KMT 2002) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Valinnan teki kirkkovaltuusto torstai-iltana. Omaishoitajat: Läheistä kotona hoitava voi tilata yhd:stä sijaishoitajan. K-P:n os: Heng. Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. Olen mualimalla. Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . ke 8.10. Johtokunta klo 17.30 Kokkolanseudun Harmonikat: Sotilaskonserttisoitto ke 8.10. klo 19 Ylivieskatalo Akustiikassa. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Göös, Mäntykankaan koulun opp. Kotimaisemiin 70-luvun lopussa Kotimaisemiinsa Kiiskilät muuttivat 70-luvun lopussa. ma 13-16, ti, ke, pe 1320, to 11-16. Toim.joht. Sana: ”Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa.'” Ap.t. marraskuuta. Makkarat mukaan. La 4.10. – Lähitulevaisuudessa keskitymme markkinoinnin edistämiseen. Ilm. Järj. Av. Nuorisotyöntek. Kahvit. Lomatalo on ollut aina perheyritys, jota on myös kehitetty koko suvun voimin. Europarlamentaarikko Samuli Pohjamo avaa tapahtuman, www.pyhajoki.fi/messut Kirjaston näyttelytilassa ylivieskalaisen Sinikka Mattilan maalauksia lokakuussa. Rossini, Ravel, Mendelssohn. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Auki päivittäin klo12-16. Sen luovuttivat puheenjohtaja Sauli Koivukoski ja rahastonhoitaja Pirkko Bäckström (oik.). klo 13 ja 15 Wanha Tullipakkahuone. lomamatkan vuoksi. Kokkolan Martat: Marttailta ma 6.10. Tilan pihapiirissä on tällä hetkellä kolme kunnostettua rakennusta, joista löytyy yösija parillekymmenelle ihmiselle. ma 6.10. Kokkolan Unicef-toim.ryhmä: Kokoont. Ilm. Kokoomusnaisten PohjoisPohjanmaan piirikokous pidetään 26. Senioripiiri: Vanhusneuvostojäsenten kurssija neuvottelupäivä ke 8.10. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . klo 15. saakka. K-15). Tied. La 4.10. Av. 39-vuotias Penttilä on kotoisin Pietarsaaresta. Lisäpisteitä saa, jos tietää myös kyseisten swingin legendojen instrumentit. Ilm Anni 040-5086440. piiri ti 7.10. Eläkeliitto Ullava: Vierailu Hopiakumpuun ti 7.10. Merijärvi Liisa Riskan akvarellinäyttely kirjastossa 31.10. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . klo 11 Kokkolinnan baari, Isokatu 1. Kokkolan Latu: Ensilumen hiihtomatka Vuokattiin 5.-7.12. Suoj.kunn. Kasvatustieteiden tiedekunnassa kasvatustieteen maisterin tutkinnon ovat suorittaneet Soile Rinne Vetelistä ja Kirsi Timlin Sievistä. klo 14 Laulusalilla, Pitkänsillankatu 17. Esitelmä. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. klo 10.30 Koskihovin pihalta henk.autoilla. Järj. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Kirkkokonsertti Kalajoen kirkossa su 5.10. 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Kokkolanseud. Eläkeliitto Lohtaja: Vanhustenviikon juhla vanh.neuvoston kanssa 9.10. koulutustilaisuudessa ke 8.10. (06) 827 2234, . Himangan Eläkeläiset: Uintia ja vesijumppa alkaa ti 7.10. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. ma-pe 9-16. 8311619, 0407207412, 8318023, 0400-989006. vohveleita, klo 11 kans.ed. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Pietarsaari Malmin talolla näyttely Hameen alla...23.11. saakka. Kiviniityn veteraaniopettajat: Kahvitilaisuus Häggmanilla ti 7.10. Ajatusta lomatalosta kypsyteltiin muutamia vuosia, kunnes pariskunta kunnosti Pietilän vanhan talon, joka sijaitsi lähellä Esan kotitilaa. Kokkotupa: Ma 6.10. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Syyspäivän viettoa. Kokkolan sydänyhd: Hengellinen piiri ke 8.10. Arpavoitot mukaan. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Ulkomaalaisia vieraita on käynyt esimerkiksi Italiasta, Sveitsistä, Saksasta ja Virosta. saakka Tillarigalleriassa. ja Lotta Svärd perinneyhd: Kannuksen Veljeskodille 15.10. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. To 16.10. Kokkolan veripalvelutoimiston aukioloajat syyskaudella ovat ma, ti, to klo 12-18 ja ke, pe klo 10-15. klo 19 Lohtajan yläasteen salissa. 8328550. tai tilapäistä apua mahd. klo 16-18 Koivuhaan koululla ja perhepuistossa. Kokkolanseudun Reumayhd: Reumaa sairastavan ravitsemus, ruokavaliot ja ravinteet aih. Se on ollut mukana auttamassa Kalajoen Hiekkasärkkiä ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlia alkuun. klo 12 Roimantalolla. klo 10 Kokkolan kirkko. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. klo 12. Yösijan lisäksi tarjolla on maaseudun ja erämaaluonnon elämyksiä. Ilm., jos kyytiä tarvitaan. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Lisäksi yhdistyksen aloitteesta on perustettu esimerkiksi Keski-Pohjanmaan retkimelojat ja siten tehty saaristoa tutuksi. (06) 723 4481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . saada v. Sydännaiset: Kokoont. Suomalaista grafiikkaa 23.10. iltapäivä 23.10. Vuosien varrella Pietilässä ovat vierailleet muiden muassa presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto sekä ministerit Esko Aho ja Kaj Bärlund. 18 B. alkaen. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Pedersöre Benjam Pöntisen valokuvia Ähtävänjoen vesistön varrelta teemana maisemat ja linnut Taidehalli Artis, Pedersören Pännäinen, 30.10. Toholampi Tauno Finnilän taidenäyttely Goodwill, Hyvä tahto kunnantalolla 10.10 saakka. Av. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Platinaiset: Ke 8.10. 2 riviä, sis. Keskipohjalaisista matkailutuotteista on olemassa vähän tietoa esimerkiksi esitteiden muodossa, mainitsee yhdistyksen puheenjohtaja Sauli Koivukoski. Aiemmin sen ovat saaneet esimerkiksi Reisjärven posliinikesä, kälviäläinen Toivosen eläinpuisto ja kokkolalainen kahvila Rebekka. Koivuhaka-rieha su 5.10. klo 19.30 Katariinan Kamari. Solarplexus ry. Tied. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Ari Penttilä kanttoriksi Alavieskaan Minna Maijala Haapajärveltä on suorittanut filosofian tohtorin tutkinnon Jyväskylän yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Kalajoki Kalajokisen Hilkka Isokäännän pastellitöitä Ateljee-Galleriassa 4.10. saakka Galleria Stenman, P.sillank. klo 17.30 Tervakartanon Juttutupa. Kentala-Polso. klo 10-14. Jutta Urpilainen. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.1.2003 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € € 12 kk 189,00 12 kk 203,00 6 kk 96,50 6 kk 104,45 4 kk 65,00 4 kk 73,50 3 kk 49,25 3 kk 55,30 2 kk 33,50 1 kk 18,65 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . klo 10 johtokunta srk.koti. klo 18 Tuomasmessu Kokkolan kirkossa. Eläkeliitto Kannus: Lohtajan ja Himangan eläkeliittolaiset vieraina ti 7.10. Kuva: Anne Saarikettu OULU (KP) Oulun kokoomusnaiset esittää Tuula Koski-Tervoa kokoomusnaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi ensi vuodelle. klo 11 Hietakankaan taimitarhalla. klo 13-15 terveydenhoito-oppilaitoksella. Koiviston rukoustilaisuus. p. klo 16. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Pohjanmaan Syöpäyhd. 5661326. Pariskunta on pyörittänyt vuodesta 1983 Pietilän Lomataloa Lestijärven Niemenkylällä. Miesten kuntojumppa tiistaisin 20-21 Ykspihlajan koululla. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Kokoont. Liittopäivät Kokkola 2005 valmistelut. 2. Ti klo 13 yhteislaulua. Eläkeliitto Kokkola: Päiväkahvitilaisuus ma 6.10. klo 13 Villa Elba. klo 13.30 yhteislaulua Palvelutalo. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . (06) 827 2000 ark. Kokkolan Eläkkeensaajat: Ohjelmall. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . käsityöpaja klo 11-14 ja käsityöilta klo 18-20 Käsija taideteollisuuskeskus Kankuri, L. K-P:n Psoriyhd: Vierailu K-PKS:n osastolle 12 ma 6.10. Sotilaspojat-perinnekilta: Vartiolinna ke 15.10. klo 18. srk ja MLL Perhon yhd. Ilmoitushinnat 1.1.2003 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Valmistettavan aineiston korotus 0,07 € / pmm Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. nev.asema p. klo 19. klo 13 srk.kodilla. Ilmoitt. Kannus Itsenäisyys kunniaan, Lea Ala-Pöntiön puupiirroksia, temperaja öljyvärimaalauksia Galleria Justus. syöpäviikon avoimien ovien päivä neuvonta-asemalla ti 7.10. a) In the Mood b) On the Sunny Side of the Street c) Begin the Beguine d) Take the "A" Train ja e) Stompin at the Savoy . klo 12 Toholammin urheiluhalli. klo 18. Ti 7.10. Askartelua varvuista. Mukana Marjatta ja Heikki Kentala. Jorma Hynninen ja Esa Ruuttunen laulu, Erkki Tuppurainen urut. Vapaa pääsy. klo 19 Snellman-sali. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . klo 14 ja 19. Sen seuraksi siirrettiin muutaman vuoden kuluttua ensin savusauna, sitten Esan synnyinkoti kilometrin päästä. Joht. Kahvit ja juhlahetki srk.talo, Tyttökuoro Sinisiivet. Elokuvakerho Outolempi esittää su 5.10. Kaustinen Pieni matka fantasiamaailmaan, Tarja Varilan öljyväritöitä kunnan aulassa lokakuun ajan kunnan ja kirjaston aukioloaikoina. Yksi viimeisimmistä kohteista on ollut Peuran polun tunnetuksi tekeminen. Ilm. klo 19 Tuula Judinilla. Pyhäjoki Pyhäjoen messut monitoimitalolla la 4.10. Vastaukset sivulla 5. Avajaiset su 5.10. klo 14-16. lasten nimet ja annetaan lahja. p. klo 18 yläasteen kotitalousluokassa. Jutta Urpilainen vier. Käyt. Klo 12.2013.35 auditorio, Auli-Maritta Ruuskanen: Alisja-monologi. menn. klo 15 Bio Rex Nicole Garcia: Valhe (Ranska, 2002 129 min. 17. Solarplexus: Kk.tapaaminen ti 7.10. klo 11 tanhut, 12 laulu, 13 johtokunta Snellman-koti. K-P:n os: Valtakunn. 37. klo 18.30. 39. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Kirkkok. Saarna Markku Koivisto, lit. saakka. p. urheilutalolla klo 10-16. Lapsityön 20-vuotisjuhla. Kahvit. A. Ke klo 12 tietokilpailu. – Tunnustus on mukava yllätys, jolla on varmasti merkitystä, Pirjo Kiiskilä kiittää. Kokkolan Seudun Diabetes: Syystapahtuma la 4.10. klo 14. Liisalle, Hauintie 10. Pehmoeläimiä tarinoineen 75 vuoden ajalta. Messun jälk. klo 13 srk.keskuksen Pikkusalissa. Alaviirteen maaja kotitalousseura: Kokoontuminen ti 7.10. klo 19 Laulusalille, P.sillank. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . klo 18.30 Palvelutalo Kotikartano, Armink. Lasten ohj., laulua, arv. klo 13, vetäjänä Raili. Samassa tiedekunnassa on Jaana Murtoniemi Kalajoelta suorittanut filosofian maisterin tutkinnon ja Jutta Perkkiö Kokkolasta humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon. menn. klo 18 Tervakartanon Juttutupa. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Käsityöjaosto Koulutustalolla ti 7.10. Esko Heloneva, Arto Harju, Aila Girsén, tekstinlukija Janne Turunen, päiväkerholaiset. K-P:n os: Eläkeikäisten virkistysviikko 22.27.12. Mm. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . kanttori Elisa Manninen sai 3 ääntä. Mauri Pullin työhön siunaaminen, tulojuhla srk.keskus. Hallitus klo 17. Ilm. klo 13 Kannuksen työväentalo (bussikulj.). klo 17. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Perho Enkelikirkko, mikkelinpäivän perhejumalanpalvelus su 5.10. klo 12-14. Kokkolan Sydänyhd: Kolesterolin mittauspäivä ti 7.10. Marjut Takanen, Maisemassa, maalauksia K.H. Kokkolan Kans. Vanhat ja uudet harrastelijat mukaan. Vapaa pääsy. Kokkolan Orkesterin konsertti Ilta Välimerellä la 4.10. Eläkeliitto Kaustinen: Ma 6.10. E. klo 15-16 Palma, Pietarsaarentie nro 749. alkaa klo 12 kulkueella yläasteelta Tuiskulaan, jossa leikkimielistä kilpailua, arvontaa ym. ja ilm. Toivo Rasinaho t. Seniorit: Tapaaminen ti 7.10. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . 16, aih. Esitelmätilaisuus ravinnon ja hyvinvoinnin vuorovaikutuksesta "Olet sitä mitä syöt, mutta mitä oikein syöt!", M. klo 12.30 uusperheiden tapahtuma seurakuntakeskuksen Pikkusali. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Kymmenkunta voidaan majoittaa tänä vuonna Reisjärven tien varteen Päivärinnan alueelle rakennettuihin kolmeen mökkiin. Täti vihreä, täti ruskea... Pietilässä järjestetään paljon perhejuhlia ja leirejä. Esitelmä ravinnosta ja hyvinvoinnista "Olet sitä mitä syöt, mutta mitä oikein syöt?" K-P:n MS-yhdistys: Kerhoilta ti 7.10 klo 18.30 Tervakartanon Juttutupa. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Taloustieteiden tiedekunnassa Marja Järvinen Evijärveltä on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon. ma ja ke 10-16, ti ja to 16-20. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Lisäksi Esa kulkee ympäri maakuntaa myymässä paistamiaan muikkuja. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. 8315514. Viirin luovutus, mukana ihohoitaja, edust., arp. Keiden orkesterinjohtajien kuuluisia levytyksiä ovat seuraavat ikivihreät klassikot. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Eläkeliitto Himanka: Kannuslaisten vieraiksi Hietakankaan taimitarhalle ti 7.10. Ylivieska Antiikkija keräilymessut la-su 4.5.10. klo 10-15 Työväentalolla. klo 11 jumppa, pidro, käsityöt, lukuja kesk.piiri. klo 15 Tahdon-konsertti Kokkolan kirkossa, Pekka Ruuska. Hän on Oulun kaupunginvaltuuston kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu sekä toimii Oulun yrittäjien hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana. Koskinen, R. klo 10. klo 13 Tervakartanon Juttutupa. K-P:n MTY: Oma-apu itsehoitoryhmä la 4.10. TSL:n Kokkolan OPJ ja Kokkolan työttömät: Tiffanytyö-kurssi 13.15.10. 15.10. p. Laulukirjat mukaan. v. Kokkolan Vihreät: Valtuustopalaveri huomenna sunnuntaina klo 14 Kahvila Wanha Lyhty. Murtomäki, R-L. Kuulopalvelua ke 8.10. "Uusperheet vanhemmuuden näkökulmasta", Pekka Larkela Uusperheellisten Liitto ry:stä. Hengellisen musiikin toivelaulukonsertti su 5.10. klo 13 Tervakartanon Juttutupa, Liisan ohj. 2003 loppuun. 050-5540613. p. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Järj. Turun Karibia. 2. Kokkolan Naisvoimistelijoiden kilta: Ulkoilupäivä ma 6.10. Sydänsopessa ma 6.10. 8314320. Enkelikulkue, luetaan viime enkelikirkon jälkeen kast. Liikealan os. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Piirin puheenjohtajan lisäksi kokouksessa valitaan piirihallitus. 4H-järjestön 75-vuotisjuhlaviikon näyttely kaupunginkirjastossa 4.10. klo 18 srk.keskuksen Salongissa. Penttilä sai toimitetussa äänestyksessä 12 ääntä ja toisena ehdokkaana ollut Alavieskan vs. Kokkola Rakenna, sisusta, asu & voi hyvin messut la-su 4.-5.10. 8.10. Asmo Koskinen. su 5.10. Kokkolanseudun Kuulonhuolto: Hengellinen ilta, diakonissa Lea Wentin 8.10. Tuure p. Lomatalo sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä keskustasta. ti-pe 1215, to 18-20, la-su 12-17. Tied. 7.10. 2, ti 7.10. Perinnejumalanpalvelus su 5.10. P. Keski-Pohjanmaan matkailuyhdistys on jakanut tunnustuksen vuoden 1994 jälkeen 5–6 kertaa. 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. Kokkolan kaupunginteatterissa Perhejuhla la 4.10. Vuodesta 1953 yhdistys on ollut monin eri tavoin avittamassa keskipohjalaista matkailua. Kokkolan Lauluveikkojen Naiset: Kokoontuminen to 9.10. klo 11 Seinäjoen ns.talo, Puskantie 3. Pietilässä voi majoittua ympäri vuoden maatilamatkailutyyppisesti. Arvontaa, laulukirjat mukaan. Tärkeää asiaa. Kunnanjoht:n ja kirkkoherran tervehdys. Lapsille pyhäkoulu. Av. ma-to 12-20, pe 10-17. Pohjanmaan Syöpäyhd. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,28 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. klo 19. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. koulutuksessa 13.-14.10. 044-3360122. Eläkeliitto Toholampi: Sauvakävelylle Sykäräisten pururadalle ti 7.10. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Johtokunta klo 11.30, sama paikka. klo 10. Ykspihlajan Eläkeläiset: Ke 8.10. klo 18.30 Ylen tilat, Rantak. klo 12 Kaarlelan kirkko. ma-to 9-20, pe 9-18, la 9-13, sis.käynti kirjaston tai kaupan kautta. Kahvit klo 12, lääkärin ja fysioterapeutin luento klo 13, luontopolku klo 15. klo 10-17 urheilutalolla
Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 Maakunta 3 KOKKOLA: Kaarlelankatu 21, puh. Tervetuloa Konekeskuksen osastolle D 4.1. Myös erilaisia kalaruokia on tarjolla, Pentti Kallio lupaa. Voi hyvin -osastolla keskitytään luontaishoitoihin, kuten hypnoosiin ja energiahoitoon, ja tutustutaan fengshui-sisustuksen hyvää tekeviin ominaisuuksiin. Urheiluhallin alakerta on varattu rakentamiselle ja remontoimiselle ja yläkerta hyvinvoinnille ja sisustamiselle. – Viimevuotisten messujen jälkeen tällaista kokonaisuutta kaiken lisäksi toivottiin meiltä useammassa asiakaspalautteessa, Reijo Alakoski jatkaa. Kuva: Jukka Lehojärvi KOKKOLA (KP) Kalastusvene eksyi sumuun perjantaiaamuna Kokkolan edustalla. Koska nyt näytteilleasettajia on reilusti enemmän, uskovat järjestäjät kävijätavoitteenkin täyttyvän. Niillä on vuotta pidempi historia kuin messuilla, eli ne järjestään kolmatta kertaa. Tänä viikonloppuna ne ovat ikään kuin pikkusiskona rakennusja remontointimessuille. Tarkoitus on, että hyvinvointiin keskittyvät messut kasvavat omiksi messuikseen, jotka järjestetään uudelleen keväällä. Etsintään hälytettiin Kokkolan merivartioaseman partiovene, joka löysi eksyneen noin tunnin etsinnän jälkeen Kokkolan majakan läheltä. Hyvinvointia asumisesta Rakentamisja asumismessuilla voi hyvin -osasto vaikuttaa erikoiselta. Naisten salista, eli sisustuksen ja hyvinvoinnin osastosta, urheiluhallin yläkerrassa vastaava Jaana Kallinen vakuuttaa, että moni etsii hyvinvointia asumisesta. Täältä puuttuvat tangokuninkaalliset ja missit. – Kunta myy tontteja ja yrittäjät esittelevät toimintaansa ja tuotteitaan. tehtaan nettohinnoin! • Rosenlewin ja Philipsin koneet suoraan valmistajien edustajilta tehtaan nettohintaan! • Säästä jopa 30 % Suora toimitus haluamanasi ajankohtana! • Teet päätöksesi messuilla, koneet toimitetaan suoraan kotiisi haluamanasi ajankohtana. Reijo Alakosken kosinnasta innostunut kunnanjohtaja Timo Mämmi hankki kunnalle osaston, jolle hän kokosi kuntansa yrittäjät esittäytymään. Sisustusklinikalla alan asiantuntijat ovat yleisön käytössä koko päivän. – Varsinaisia vetonaulojahan messuillamme ei ole. 8612 300 Konekeskus Rakenna & Sisusta & Asu & Voi hyvin -messuilla Kokkolan Urheilutalolla 4–5.10 la 10–17 ja su 10–17, osastolla D 4.1 Säästät jopa 30 % Konekeskus on Rakenna & Sisusta & Asu & Voi hyvin -messuilla vahvasti mukana. – Toki heistä muutama voi perua, jos kalaa ei tulekaan. Lisäksi hän pitää tietoiskun talon rakentamisesta. Kunnan ja yrittäjien lisäksi paikalla on myös kylien edustajia. Markkinoilla konjakkiloimulohta valmistaa tv:stä tuttu kokki Janne Pekkala. Esimerkiksi sisustusarkkitehti Mirkka Stenmark Arkkitehtitoimisto Palorannasta kertoo perusasioita kodin sisustamisesta, materiaaleista ja väreistä sekä siitä, kuinka oma koti sisustetaan persoonalliseksi. Loppuvuoden parhaat kaupat nyt – tehtaan nettohintaan! Loppuvuoden parhaat kaupat nyt – tehtaan nettohintaan! Kodinkoneet TV:t, DVD:t ym. Viime vuonna markkinoiden pettymykseksi koitui, että yhtäkään nahkiaista ei saatu myyntiin. Kauppaoppilaitoksen opiskelijat ovat tehneet harjoitustyönään osastollemme yhtenäisen ilmeen, Timo Mämmi esittelee ylpeänä. Messut tuhansia varten Kalamarkkinoilla tuhat nahkiaista näytillä Kälviän kunta myy rakennusalan messuilla tontteja ja yrittäjät esittelevät toimintaansa. Viime vuonna messuilla kävi 9 300 ihmistä. Mukana parhaat huippuyhteistyökumppanit: Rosenlew ja Philips. Nyt nahkiaisia markkinoilla Messujen kanssa yhtä aikaa järjestetään urheilutalon kupeessa Suntin varressa nahkiaisja kalamarkkinat. Messukävijät voivat kysellä heiltä sisustusvinkkejä koteihinsa. Meidän tähtiämme ovat näytteilleasettajat, Reijo Alakoski ylpeilee. Hänen klinikallaan voi kysellä remontoimisesta. Valmis rahoituspaketti: Osta nyt – maksa tammikuussa • Jopa 3 kk korotonta • Maksuaikaa jopa 3 vuotta Kaupan tekijälle kaksoiskahvinkeitin kaupan päälle! • Arvo 79 € NÄMÄ EDUT VAIN MESSUILTA 4 1 2 3 Vuokko Keto KOKKOLA (KP) Viikonvaihteessa Kokkolan urheiluhallissa järjestettäville rakennus-, sisustusja voi hyvin -messuille odotetaan kymmentätuhatta kävijää. – Nyt nahkiaisia on luvassa ainakin tuhatkunta, lupailee markkinoita puuhaava Pentti Kallio. Toimituksen voit määrätä sinulle sopivaan ajankohtaan milloin tahansa LOPPUVUODELLE. – Viimeiseen asti on ollut kyselyitä, eikö pääsisi näytteilleasettajaksi, mutta tilat eivät anna mahdollisuutta ottaa enempää mukaan, näyttelypäällikkö Reijo Alakoski messut järjestävästä Suomen messupromoottorit Oy:stä sanoo. Hänellä on toinenkin syy tyytyväisyyteen. Jälkimmäisessä näytteilleasettajia on noin kolmisenkymmentä. Hätäilmoitus tuli puoli yhdeksän aikaan. 8662 300, KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. Maksuaikaa halutessasi jopa 3 VUOTTA. Kalankäsittelytaitonsa paljastaa alansa virtuoosi Risto Kosonen. Myyjiä markkinoillekin on tulossa ennätysmäärä eli 79. Lisäksi messuilta löytyy viherklinikka ja hirsikoulu. Lauantai huipentuu ravintoloiden väliseen kilpailuun puistopiknikillä, jolloin koko kaupunki kylpee juhlavalaistuksessa. Näytteilleasettajia on noin 170. Silti luvassa on monenlaisia kaloja, kalastukseen liittyviä tavaroita ja lämpimiä kalastusasuja. Veneestä oli lisäksi loppunut polttoaine. Edustajat myyvät kodinkoneet, televisiot, videot, kotiteatterit, DVD:t TEHTAAN NETTOHINNOIN. Osastoa rakennettiin perjantaina kunnanjohtaja Timo Mämmin johdolla. Myös Kälviän kunnalla on oma osasto. Reiska ja muut houkuttimena Hallin alakerta on jaettu neljään osastoon, joista yhden vetonaulana on RemonttiReiska, eli Jorma Piisinen. Kalastusvene eksyi sumuun
www.seawind.fi HUOM ! Tukho lman laivoil le tullaa n AINA AUTOLL A! 489 / suunta TURUSTA TUKHOLMAAN Varaukset Turku-Tukholma 0800-16800 ma-pe 8-19, la 9-19, su 12-18 Hintaesimerkki päivävuorolla (Hintaan sis. EU-jäsenyyden myötä kylätoimikuntia on tarvittu Leaderhankkeiden taustavoimana. Miesten välillä kilpailuasetelmat ovat monimutkaisemmat. – Kansallisesti ohjattu ja resurssoitu maaseutusopimus on yhteistoimintaa, joka on pitkäkestoisempaa kuin määräaikaiset EU-projektit, Katajamäki huomautti. Antti Rantakangas: Kansanedustaja, maanviljelijä, agrologi, Pulkkila / Pohjois-Pohjanmaa. Kokonaan hajuhaitoista ei ole päästy eroon, vaan laitos saattaa joskus tupsauttaa rikkiä ilmaan. Poliittisesti maaseutu on jäänyt keskustapuolueen ja perinteisen edunvalvontansa vangiksi. – En tiedä vielä, mihin jakelupiste tulisi, mutta tuon verran laitoksella on vapaata kapasiteettia auton polttoaineelle, jonka kate olisi paras. Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Antti Hietaniemi uskoo, ettei kenttäväki tule esittämään Helsingin jäähallissa järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa enää kovin kitkeriä kommentteja Jäätteenmäen eroon johtaneista tapahtumista, jotka ainakin hetkellisesti uhkasivat ajaa puolueen holtittomaan syöksykierteeseen. Sen voimassaolopäivää ei voi muuttaa eikä sitä voi vaihtaa rahaksi. Vapautta ei pidä myöskään riistää keneltäkään sen vuoksi, että poliisi voisi julkisuudessa osoittaa näennäisen tuloksellisuutensa tutkinnan etenemisestä, Haara kertoo. Mistä me nytkin tiedämme, missä seuraava Jorma Ollila elää lapsuuttaan. Mies löi kaveriaan juomalasilla päähän ja iski häntä useita kertoja nyrkillä kasvoihin. – Siten häntä ei ollut syytä epäillä tekijänä tekoon, mikäli asiaa tarkastellaan rationaalisesti, Haara toteaa. Tätä mieltä ollaan myös kentällä, pitkän linjan puolueaktiivi Hietaniemi toteaa. – Osuustoimintamallin pohjalta maahamme syntyi kauppoja. Kauppahinta on 50 000 euroa, ja yritys kunnostaa sekä tekee tarvittavat muutostyöt omalla rahoituksella. Biokaasua polttoaineena käyttävän uuden Volvon hinta on Ruotsissa pelkkää bensaa käyttävään autoon verrattuna 3 000 euroa kalliimpi. – Vangitsemiskäsittelyiden yhteydessä sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa vangitsemisen perustelut julkistettiin salaisiksi, joten en voi lähteä niitä julkisuudessa kertomaan tarkemmin, Kerola sanoo. Lauantaina 4.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Matkailu Sekalaiset KOKKOLAN SYYSMARKKINAT Kauppatorilla ti 7.10 ja ke 8.10.03 klo 8.00–18.00 Tervetuloa! Kokkolan kaupunki Hintatiedot, aikataulut ym. Meno-paluutarjouksessa koko seurueen on matkustettava samanaikaisesti ennalta varatuilla vuoroilla. – Tulevat sukupolvet eivät meitä kiitä, jos nykyisen kaltainen fossiilisten polttoaineitten haaskaaminen jatkuu, Kalmari puolustaa biokaasua kestävän kehityksen energianlähteenä. Se on kuitenkin selvää, etteivät Keski-Pohjanmaan piirin äänet pelkästään riitä nostamaan Lintilää varapuheenjohtajistoon. Epäillyn oikeusavustajan mukaan nuoren miehen vangitsemiselle ei ole ollut riittäviä perusteita. Hänen selkeään linjaansa luotetaan myös muissa puolueissa, Hietaniemi toteaa. Tilanne on ongelmallinen: muiden ei tarvitse välittää, sillä keskustapuolueen ja MTK:n oletetaan huolehtivat maaseudun asioista. Kuva: Urpo nykyri KOKKOLA (KP, STT) Kokkolan turkistarhaiskusta epäillyn miehen oikeusavustaja Jussi Haara väittää perjantaina julkisuuteen antamassa tiedotteessa, että tarhaiskusta epäilty mies oli tarhaiskun tekohetkellä noin 500 kilometrin päässä rikospaikalta. Siksi tänne ei sovi Euroopasta lanseerattu monikeskeinen aluepolitiikkamalli, jonka mukaan tarvitaan muutamia kaupunkikeskuksia, jotka sitten olisivat hyödyksi ympäröivälle maaseudulle. Yhden arvion mukaan paikka puheenjohtajistossa takaisi hallitusvastuussa olevassa puolueessa paremmat asemat mahdollisessa ministeriruletissa. – On absurdia kuvitella, että vain tietyt alueet ovat luovia. Harri Riihimäki levittää kaasuprosessin läpi käyneen lietteen pellolle, jota on käytössä 127 hehtaaria. Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte Eero Reijonen: Kansanedustaja, yrittäjä, rakennusmestari Liperi / Pohjois-Karjala. Toinen naisehdokkaista on pirkanmaalainen Raija Moilanen, joka on ainakin ylivieskalaisille lähi-ja perushoitajille tuttu: hän arvosteli ankarasti Ylivieskan kaupunkia palvelukeskus Kotikartanon yöhoitajatilanteeseen liittyneessä jupakassa. Käräjäoikeus päätti miehen vangitsemisesta samalla viikolla. – Uskon, että jo istuva hallitus joutuu ottamaan maaseutusopimukseen kantaa muodossa tai toisessa. Oulaistelainen mies tuomittiin vaimonsa pahoinpitelystä 30 päiväksi ehdolliseen vankeuteen ja 445 euron sakkoihin. Kyse on toiminnasta Pohjanmaan Verkkopalvelut Oy:ssa. Yhdenkään miesvarapuheenjohtajaehdokkaan asema ei ennakkoarvioiden mukaan ole ylivertainen. runsaasti erilaisia työmahdollisuuksia, jotka järkevällä työvoimapolitiikalla voitaisiin koota koko maata hyödyttäviksi, Katajamäki korosti. Arkistokuvassa hänen seuranaan ovat Antti Hietaniemi ja Hannu Aho. Kaasua sikalasta myyntiin Biokaasu ei lisää ilmakehän hiilidioksidia Vihreä torni on biokaasureaktori, valkoinen kupu jälkikaasuallas ja kaasuvarasto. Takana häämöttää sikala ja Harri Riihimäen vieressä näkyy lietteen loppusijoitusaltaan kattoa. Autotarjous 5 on vain henkilöautoille. Hallitusyhteistyö on sujunut hyvin, mutta totta kai kritiikkikin on osa puolueiden välistä toimintaa, Hietaniemi luotaa. Laukaalainen Erkki Kalmari on juuri saamassa valmiiksi puhdistuslaitteen, joka sopii pienten biokaasulaitosten käyttöön. Ennakkoarvioiden mukaan puoluekokous tulee täydentämään varapuheenjohtajistoa toisella naisella, sillä Hämeenlinnassa varapuheenjohtajaksi valittu ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki jatkaa puheenjohtajistossa. Varapuheenjohtajistoon tunkua Kahta vapautuvaa varapuheenjohtajan paikkaa havittelee kaiken kaikkiaan kymmenen ehdokasta, joista seitsemän on kansanedustajina. Keneltäkään ei voida riistää vapautta mielipiteidensä vuoksi loukkaamatta ihmisoikeussopimuksissa turvattuja oikeuksia. Kunta myy tilat 50 000 euron hintaan lunastusperiaatteella. Eihän koko puoluejohto voi istua samaan aikaan hallituksessa, Hietaniemi toteaa. Erkki Kerola muistuttaa tähän, että sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat kumpikin todenneet yksimielisesti, että perusteet vangitsemiselle ovat olleet olemassa. Sikaloiden biokaasulaitoksia rakennettiin ulkomailla aluksi hajuhaittojen vähentämiseksi. Itse olen jo hankkimassa autoa, Riihimäki kertoo. Tarjoukset koskevat vain uusia varauksia ja ovat voimassa 31.10.03 asti. Suomessa biokaasun käytölle autossa on asetettu ankara rankaisuvero, mutta valtiovarainministeriö on ilmaissut verotuksen muuttuvan vuoden vaihteessa. Puoluejohto on aina vaikuttamisen paikka. Harri Riihimäki laskee biokaasulaitoksen maksavan itsensä takaisin oman sikalan sähkönä ja lämpönä sekä valtakunnan verkkoon myytynä sähkönä 5-6 vuodessa. Erinkan hallin Alavieskan Lvi Oy:lle. – Ihan matalimmilla kierroksilla biokaasumoottorin vääntö on hiukan heikompi, mutta kierroksia kone ottaa ainakin yhtä hyvin kuin bensiinillä. 1 kpl 10 3 arvokuponki) Henkilöauto aina 9 Meno/suunta 1 aikuinen 15 5 Meno/suunta 3-5 aikuista 30 5 Varaukset Helsinki-Tallinna ma-pe 8-19, la 9-19, su 12-18 0800-144800 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Oman biokaasulaitoksen rakentamisen kannattavuusrajan on laskettu olevan 300-400 eläintä. Kun vuosina 1867-68 oli katovuosi ja noin 140000 ihmistä kuoli nälkään, kansalaiset aloittivat yhteistyön, ettei kukaan enää kuolisi nälkään. Biokaasuautoja on maailmalla tarjolla myös käytettynä aina Rolls-Royceen asti. Toiminnan aloittamista valmistelevan laitoksen yhteyteen päätettiin rakentaa saman tien varustus myös kiinteän biojätteen hyödyntämistä varten. Rattijuoppo Lohtajalla Teuvo Harju NIVALA (KP) Kustaa Vilkuna-seminaarin päätöspäivänä Nivalassa puhuneen professori Hannu Katajamäen mukaan Suomi tarvitsee erityisen maaseutusopimuksen, jolla taataan maaseudun tasapuolinen kehittäminen vuoden 2006 jälkeen. Katajamäen mielestä suomalaisessa aluepolitiikassa ei voi kikkailla eurooppalaisilla malleilla, vaan voimavarat on löydettävä itse ja vietävä niitä eteen päin kansallisin voimavaroin. Ministeriksi nouseminen on vain yksi mahdollisuuksista. Mies tilasi postimyyntiliikkeistä tavaraa naisen nimellä. Mika Lintilä: Kansanedustaja, hall.kand., Toholampi / KeskiPohjanmaa. On paljolti Oulun vetovoiman syytä se, että Kainuu on pahasti alikehittynyt, Katajamäki sanoi. Näin ollen KeskiPohjanmaan piirin Mika Lintilällä arvioidaan olevan hyvät mahdollisuudet nousta varapuheenjohtajistoon. meijereitä, teurastamoita, osuuskasoja jne. Saat kupongin paluumatkan lähtöselvityksessä. HELSINGISTÄ TALLINNAAN! Meno-paluun ostajalle 10 9 arvokuponki ja hlöauto maksutta Meno-paluu 1 aikuinen 25 9 (sis. Suomessa ei ole vielä biokaasun jakelupisteitä, mutta Ruotsissa pärjää Tukholman eteläpuolella jo ilman bensaa. Hietaniemen mielestä keskustan kannatuksen pysyminen kohtalaisen korkealla tasolla ja hallitusyhteistyön onnistuminen demarien kanssa on paljolti pääministeri Matti Vanhasen ansiota. Jari Leppä: Kansanedustaja, maanviljelijä, Pertunmaa / EteläSavo Raija Moilanen: Ammattiasiainsihteeri, perushoitaja, sairaanhoitaja, Tampere / Pirkanmaa Kaksi naista, kahdeksan miestä Fakta YLIVIESKA (KP) Ylivieskan käräjäoikeus tuomitsi ylivieskalaisen miehen pahoinpitelystä 55 päiväksi vankeuteen. Perjantaina julkistetun mielipidemittauksen mukaan keskusta on pystynyt hieman parantamaan kannatustaan, kun taas Sdp:n kannatus on laskenut kaikissa vaalien jälkeisissä mittauksissa. – Toivon Lintilälle menestystä. Pahoinpitelystä ehdotonta Urpo Nykyri HALSUA (KP) Ilmakehää hiilidioksidin lisäpäästöiltä varjeleva biokaasu ottaa energianlähteenä jalansijaa Suomessa. Alavieskan Lvi on kiinnostunut hallin ostamisesta, ja kehityskeskus on käynyt neuvotteluja hallin myynnistä. Suomenmaa-lehden Taloustutkimuksella teettämän mielipidemittauksen mukaan 86 suomalaisista katsoo Vanhasen onnistuneen vähintään tyydyttävästi pääministerinä. Erinkan halli myydään LOHTAJA (KP) Poliisi tavoitti alkoholin vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan 8-tiellä Alaviirteen kohdalla Lohtajalla torstaina hieman ennen puolta päivää. Epäilty oli kaukana Kokkolasta tekohetkellä Tarhaiskusta vangitun asianajaja: ALAVIESKA (KP) Alavieskan kunnanhallitus päätti torstaina myydä ns. Biokaasu-Volvolla jo vuoden verran ajanut Kalmari sanoo olevansa aatteen mies, joka ei halua kuormittaa maan ilmakehää hiilidioksidilla. Mistä moinen kiinnostus. Alavieskan vanhustenkotiyhdistystä ei vapauteta kiinteistöverosta. Mies vapautettiin torstaina, mutta poliisi kertoi hänen olevan edelleen epäiltyjen joukossa. – Notkeampaa se on ja typeltään kasveille liukoisempaa, Riihimäki sanoo. Työ on kantanut hedelmää. Kisasta on tulossa tiukka. Henkilöauton kuljettaja puhalsi 2,75 promillen lukemat. – Myöskään laajamittaista demarien ryöpytystä ei ole odotettavissa eikä hallituskumppania tulla pieksämään puoluekokoukseen. Tarvitaan yhteistoimintaa ja siinä se. 1 kpl 10 3 arvokuponki) Meno-paluu 3-5 aikuista 60 9 (sis. 1970-luvulla muuttoliikkeen räjähdettyä silmille perustettiin kylätoimikuntia, joita on viimeisimpien tilastojen mukaan jo 3900 kappaletta. Markku Laukkanen: Kansanedustaja, radioja tv-toimittaja, Valkeala / Kymenlaakso. Hintaa n sis. Kunnanhallitus hyväksyi aiesopimuksen sähköisen asioinnin kehittämisestä. Yksi kuponki/1-5 henkilöä. hytti 1-4 hengelle, henkilöauto ja aamiainen yövuorolla). Toki monenlaisia puheenvuoroja puoluekokouksessa on odotettavissa, mutta ylimääräinen puoluekokous laittaa pisteen tapahtumille ja puolue pääsee viimein käytännön töihin kiinni. Ylivieskalainen mies tuomittiin 5 lievästä petoksesta, petoksen yrityksestä ja 5 väärennyksestä 600 euron sakkoon ja maksamaan petoksesta kärsineelle naiselle korvauksia 390 euroa. Lintilä edustaa avointa politiikkaa, toteaa Haapajärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaarlo Kärkkäinen Pohjois-Pohjanmaan piiristä. Halsuan Meriläisessä Harri Riihimäki on rakentanut maan ensimmäisen biokaasulaitoksen sikalan yhteyteen. Kalmarin suuri haaste on nyt sellaisen maatiloille sopivan kaasunpuhdistuslaitteen kehittäminen, joka tuottaa autoille laadukasta, kuivaa polttoainetta ja on hinnaltaan edullinen. Kaksi ravintolassa tapellutta kalajokista miestä tuomittiin sakkorangaistuksiin. Uusi aluevaltaus on myös biokaasumetaanin puhdistaminen auton energialähteeksi. Halsualla kunta antoi sen lisäksi yrittäjälle takauksen ja rakentaa lietealtaan jäteveden puhdistamolietteen käsittelymaksuja vastaan. Kärkkäisen mukaan PohjoisPohjanmaan piirin väki on asettumassa varapuheenjohtajavaalissa piirin puheenjohtajan, kansanedustaja Antti Rantakankaan taakse, mutta pohjoispohjalaisten hajaääniä on lipumassa varmasti myös muille ehdokkaille. Lunastusaika on 10–15 vuotta, ja korko on euribor 12 kk + 1 prosenttia. – Oikeusvaltiossa eivät henkilön aikaisemmat tekemiset tai sanomiset saisi kuitenkaan vaikuttaa vireillä olevan vangitsemistai rikosasian käsittelyyn tuomioistuimessa. Suomessa valtio tukee biokaasuhankkeita investointiavustuksella. – Tarvitaan kaupunkeja ja tarvitaan maaseutua. Hänen mielestään Sievi on hyvä esimerkki siitä, mihin sisäsyntyisellä luovuudella ja mahdollisuuksien tarjoamisella voidaan päästä. Jens Oja (KP) Keskustaväki kokoontuu huomenna Helsinkiin puimaan eduskuntavaalien jälkeisiä tapahtumia, valitsemaan Matti Vanhasen puolueen puheenjohtajaksi ja täydentämään varapuheenjohtajistoa. Hänen mukaansa Suomen historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä yhteistyön voimasta. Jyväskylän yliopiston ohjaamassa hankkeessa pannaan alulle useita muitakin biokaasulaitoksia. Hänen mukaansa EU-jäsenyytemme aikana maaseudun kehittäminen on ollut ylhäältä johdettua ja byrokraattista. – Asian johdosta vangittuna ollut henkilö on edelleen epäiltynä osallisuudesta Kokkolassa tapahtuneeseen turkistarhaiskuun, vastaa asianajajalle tutkintaa johtava rikoskomisario Erkki Kerola. Naisvarapuheenjohtajaehdokkaista Etelä-Pohjanmaan piirin Mari Kiviniemen ennakoidaan olevan vahvoilla. Kunnanhallituksen mielestä asuntojen vuokraaminen on kuitenkin normaalia vuokra-asuntotoimintaa. Hän uudistaisi keskustan puoluekuvaa ja vaikuttaisi myönteisesti myös puolueen julkiseen kuvaan. Tuomiota määrätessään käräjäoikeus käytti koventamisperustetta, koska mies on aiemminkin syyllistynyt pahoinpitelyihin. HYTTI MYÖS PÄIVÄVUORO LLA! Meno-paluumatkan ostaja saa 10 euron arvokupongin käytettäväksi ms Star Windillä taxfree-ostoksilla, baarissa tai kahvila-ravintolassa. – Kuvitellaan, että keskukset olisivat vetureita ja maaseudut vaunuja. – Viime talven kovimmilla pakkasilla oli polttoaineessa kosteusongelmia ja auton joutui panemaan sisälle lämpimään muutaman kerran, jolloin toiminnot normalisoituivat, Erkki Kalmari selvittää. Vain 17 prosenttia katsoi, että demarit olisivat masinoineet ajojahdin. – Kaikki varapuheenjohtajat ovat samanarvoisia. Yhdistys on pyytänyt vapautusta sillä perusteella, että asuntoja käytetään sosiaaliseen asumisen, joka ei ole rinnastettavissa normaaliin vuokra-asumiseen. Avustajan mukaan ainoa syy vangitsemiselle oli se, että mies oli avoimesti ja julkisesti ilmoittanut vastustavansa turkistarhausta. – Maaseutusopimus on oivallinen keino organisoida yhteen sirpalemaisia mahdollisuuksia, joita maaseutu on pullollaan. – Vanhanen on luonut asiallisen poliittisen profiilin. – Suomi on pienten kaupunkien ja suurten maaseutualueiden maa. Biokaasua käyttävän auton hiilidioksidin ovat polttoaineen kasvit ottaneet taivaalta. – Meno on ollut kovaa, eikä oikein kukaan ole pysynyt kyydissä. Biokaasulla tuotettu energia on nykyisellä edistyneellä tekniikallakin kallista, jos sille ei anneta verotuksellista etua hyödyllisyyden vuoksi. Toivottavasti hallituksen kanta on myönteinen. Tuomas Kanervala: Fil.maist., logistiikkainsinööri. Hän pahoittelee sitä, että toistaiseksi laaja maaseutupolitiikka on ollut ponnetonta. Ratkaisevaa on siis se, keskittävätkö isot piirijärjestöt – Etelä-ja Pohjois-Pohjanmaan piirit – äänensä pelkästään omille ehdokkailleen. Puolueväen kiukku on jo ehtinyt laantua. Maaseudulla on mm. Henkilöauton 80 litran kaasusäiliö saadaan täyteen puolen kuution lietemäärästä. Toisaalta puolueen puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan toimiessa ministereinä kahdelle muulle varapuheenjohtajalle tulee lankeamaan runsaasti vastuuta puolueen "kenttätöissä". Olavi Ala-Nissilä: Kansanedustaja, kauppatiet.maist., Loimaan kunta / Varsinais-Suomi. Suomi tarvitsee maaseutusopimuksen Professori Hannu Katajamäki:. Johannes Leppänen: Maanviljelijä, agrologi, ex-kansanedustaja (putosi 2003), Kannonkoski / Keski-Suomi. Vaikka Rolls-Roycella... Jos biokaasulle jää taakaksi vain arvonlisävero ja dieselvero, Harri Riihimäki lupaa metaanitankkauksen laitoksestaan 20 autolle. Poliisi pidätti Haaran päämiehen tarhaiskusta epäiltynä kaksi päivää tapahtuman jälkeen. Kalmarin biokaasuauto kulkee 80 litran metaaniannoksella 250-300 kilometriä ja saman verran bensiinillä, jos kaasu loppuu. Keski-Pohjanmaan piirin edustajat asettuvat Lintilän taakse, mutta tukea tarvittaisiin muualtakin. Aluepolitiikka väärillä raiteilla Maaseudun tutkija, professori Hannu Katajamäki tyrmää viime vuosina harjoitetun aluepolitiikan, jota hän pitää harhaisena kuvitteluna. Mari Kiviniemi: Kansanedustaja, valt.maist., Jalasjärvi / Etelä-Pohjanmaa. Ruotsalainen isompi laite maksaisi kuusi miljoonaa kruunua... Suurin heikkous on ollut se, että osaajat, joita maaseudulla on runsaasti, ovat joutuneet toteuttamaan ohjelmia tietyissä raameissa. MTV3:n uutisten teettämässä kyselyssä yli kolmannes keskustalaisista arvioi, että Jäätteenmäen omat toimet olivat syynä hänen eroon. Mutta eihän se näin mene. Kansalaisaktivismia on lyöty korville. Varapuheenjohtajisto kenttätöihin Mari Kiviniemi vahvoilla, miesten välillä tiukka kamppailu puoluekokouksessa Toholampinen kansanedustaja Mika Lintilä (oik.) tavoittelee huomenna Helsingissä keskustan varapuheenjohtajan paikkaa. Erkki Kalmarin kokemusten mukaan bensaja biokaasuauto ovat käytössä lähes yhdenvertaiset. Maksamattoman kauppahinnan vakuutena on ensisijainen kiinteistöyritys
Hän kertoo käyneensä keilaamassa pari kertaa joskus nuorempana. klo 19.00 Yläasteen sali Liput 20 E Pe7.11 SEMINAARINMÄEN MIESLAULAJAT klo 19.00 Yläasteen sali Liput 15 E La 8.11 ILTAMAT klo 19.00 Iin Pelimannit, Piipsjärvisten omaa ohjelmaa Piipsjärven Nuorisoseura Liput 10/5 E SNELLMAN-SALI LA 4.10. Kokkolan seudulla ilman epäpuhtauksien vaikutuksia kasvillisuuteen on tutkittu jo 70-luvulta lähtien. Henkilövahingoilta säästyttiin. Neulasvuosikertoja täällä oli myös aivan normaali määrä, keskimäärin 3,7. Työharjoitteluun keilahallille pääsevät muiden muassa Arto Räisälä, Jonna Holm ja Niko Laajala Haapajärveltä. Muut matkailutuloa saavat toimialat ovat vähittäiskauppa (2,7 milj. Suurin ongelma on kuitenkin jo pitkään maaperässä olleet vanhat synnit, Niskanen toteaa. Mutta luonnossa muutokset tapahtuvat hitaasti, ja elohopeaja sinkkipitoisuuksien määrät ovat Kokkolassa yhä korkeampia kuin muualla Suomessa, kartoitusryhmässä ollut tutkija Ilkka Niskanen arvioi. Kutilaisen mukaan tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan käyttää Kalajoen matkailun suunnittelun ja kehittämisen työkaluina. Palokunta joutui purkamaan peltikaton lähes kokonaan. seurakunta, Tuomasmessu työryhmä Oulaisten kaupunki/Musiikkiviikot Reservikomppaniankatu 4,86300 OULAINEN puh. – Maailmalla niin sanottu hohtokeilailu värikkäässä valaistuksessa ja rokin soidessa on saavuttanut suuren suosion. Monesti nuorten työpajat ovat vähän irrallaan muusta yhteiskunnasta. – Kauden jatkaminen on tärkeä tavoite, ja siihen haetaan kiinnostavia ideoita. Mikkola pitää työpajan siirtymistä ja keilahallitoiminnan aloittamista suurena haasteena. Hän selvitti matkailun vaikutuksia matkailutuloa saaville yrityksille suunnatulla kyselyllä. Valtaosa eli 76,3 prosenttia työntekijöistä on kalajokisia Kalajoen ulkopuolella henkikirjoitettujen verotulo on 120 225 euroa. Samoin kiinnitetään huomiota havupuiden neulaskatoon ja männyn rungoilla kasvavien jäkälien esiintymiseen. Haapajärvinen nuoriso viettää iltaa nettinurkkauksessa ja Stollessa. Sen edellä ovat mekaaninen puuteollisuus (55 milj.euroa), metalliteollisuus (55 milj. Toisessa päädyssä oli varasto. Hän huomautti, että vapaaajan rakennuksista tulee kaupungille kiinteistöveroa tänä vuonna noin 110 000 euroa. Tulovaikutusten kuten myös parhaillaan valmistumassa olevan kestävän kehitykseen pohjautuvan ja matkailuimagoa selvittelevän tutkimuksen antia hyödynnetään matkailustrategian päivityksessä ja Hiekkasärkkien ydinalueen arkkitehtisuunnittelussa. Pietikäinen toivoo, että nuorista tulee keilailun harrastajia. Jonna kertoo, että hänelle keilapallo ei ole mitenkään vieras kapistus. Vauriot suuntautuvat keskustasta selkeästi kaupungin levittäytymisen suuntaan Jyväskyläntien varteen ja Lahnakoskea kohti, mistä voi päätellä, että epäpuhtauksia aiheuttavat uusien asutusalueiden ja teollisuuden myötä lisääntynyt liikenne. Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuskeskuksen suorittama ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus tehtiin viime vuoden aikana Kokkolan, Kälviän, Kruunupyyn ja Luodon alueella. Vastausprosentti oli 16, mikä on huomioitu tuloksissa. Hän kertoi, että vuonna 1993 pelkästään Hiekkasärkillä tehdyn tutkimuksen mukainen matkailutulo oli 5,5 (alv %) miljoonaa euroa. Palokunta sai hälytyksen Mattilan kylällä sijaitsevan omakotitalon pihapiiriin puoli kolmen aikaan. Halsuantien varressa sijaitsevan, niin sanotun Pillismäen talon murto paljastui omistajille perjantaina, kun he kävivät talossaan noin kuukauden tauon jälkeen. Vuoden 2001 tilaston mukaan teollisuus (844) ja yhteiskunnalliset palvelut (786) ovat kärjessä. Kausi päättyy 6.10. Kuva: Antti Savela LESTIJÄRVI (KP) Puurakenteisen ulkorakennuksen kattorakenteet tuhoutuivat tulipalossa Lestijärvellä perjantaina. Oulun yliopiston maantieteen laitos, Oulun Eteläisen Instituutti, Kalajoen kaupunki ja Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä käynnistivät matkailualan yhteistyön viime vuonna. – Jos nykyinen kehitys jatkuu samansuuntaisena, uskoisin, että viiden vuoden päästä Kokkolakin on hyvin lähellä tilannetta, jossa elohopeapäästöjen määrä ei erotu valtakunnallisesta keskitasosta. Kausiluonteisia työpaikkoja Tutkimuksen mukaan työnpaikoista on kausiluonteisia 302 ja kokopäiväisiä 128. – Välillinen matkailutulo on 490 200 euroa. Elohopea ja sinkki yhä ongelmina Pahimmat kasvillisuuden, maaperän ja ilmanlaadun vauriot löytyivät Kokkolan pohjoisosasta, erityisesti Ykspihlajan alueelta. Vasta valmistuneen tutkimuksen mukaan esimerkiksi elohopeapäästöt ovat pienentyneet selvästi, samoin kuin kasvillisuudelle myrkyllisten yhdisteiden kuormituskin. Kaksi päivää sitten työpajassa aloittanut Arto ei vielä tarkkaan tiedä, mitä hänen toimenkuvaansa kuuluu. Viiden vuoden välein toistettavassa tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 105 varttuneisiin männikköihin sijoitettua tutkimusalaa. Hän mainitsee myös, että Kokkolan nikkelipitoisuudet ovat pienentyneet, kobolttipitoisuudet pysyneet jotakuinkin ennallaan, ja kuparipitoisuudet sen sijaan suurentuneet. Tuloja työllisyystutkimus on tarkoitus tehdä 2-3 vuoden välein. – Kalajoelle jäävästä matkailutulosta suurin osa eli 6,6 miljoonaa euroa koostuu majoitusja ravitsemustoiminnasta. euroa), virkistysja muut palvelut (1,8), korjaamoja huoltamotoiminta (1,7) ja liikenne (1,6), Kutilainen esitteli tutkimustuloksia. Vain Ykspihlajassa, Kokkolan länsiosassa sekä Luodon itäosassa vuosikertoja oli paikoitellen alle kolme, toinen tuloksia esitellyt tutkija Katja Polojärvi selvittää. Tutkimuksessa keskitytään lähinnä jäkälien, sammalten, neulasten, maaperän ja mäntyjen kuntoon sekä niiden metallipitoisuuksiin. euroa), Rautiainen selvitti. Kun vertailuksi otetaan työpaikat, matkailun (217 työpaikkaa) sijoitus on kuudes. Haapajärvellä työpaja on aktivoinut nuoria jo usean vuoden. Toki keilaajilla on myös oma intressi. Niin ikään neulasten ja sammalten metallipitoisuuksissa saatiin Ykspihlajassa korkeimmat tulokset, vaikka pitoisuudet yleisesti ottaen olivatkin pienentyneet. 226 matkailussa työtään tekevästä henkilöstä 175 on kalajokisia. Palokunta onnistui pelastamaan muutaman metrin päässä palavasta ladosta olleen asuntovaunun, ja sai niin ikään noin kymmenen metrin päässä sijaitsevan talon suojeltua tulelta. Lestijärven yksikön saapuessa paikalle kookkaan puurakenteisen ladon kattorakenteet olivat ilmiliekeissä. – Ne ovat olleet ajoittain jopa liiankin kova käytössä. Matkailun vuoksi Kalajoelta tehtävistä ostoista enemmistö kohdistuu liikenteeseen (55,8 %), Seuraavina tulevat virkistysja muut palvelut (15,7 %), majoitusja ravitsemustoiminta (13,7 %), korjaamoja huoltamotoiminta (5,8 %) ja vähittäiskauppa (1,6 %). KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 Maakunta 5 Kulttuuri Konsertit Sekalaiset Teatterit Kokoukset Kiitokset KIITOS Kaikille tomaattiautomaatin käyttäjille kuluneesta kesästä. klo 19.00 Liput: 13, 9, 6 € Ennakko: Kokkolan Matkailu, Wanha Kalahalli, puh. – Katsotaan mitä tapahtuu. Neulasten kunto muun Suomen tasoa Neulasmittauksissa tutkijat pääsivät hyviin tuloksiin. – Keskimääräinen neulaskato on täällä viisitoista prosenttia eli aivan samansuuntainen kuin muuallakin Suomessa. Niin ikään Nokian talvirenkaat olivat hävinneet. Pahimmillaan neulaskato on ollut Kokkolassa yli neljänkymmenenkin prosentin. Arto Räisälä kertoo, että keilailu sopii hyvin hänen ajatusmaailmaansa, sillä nuoren miehen bändin Requiemin musiikkia on soitettu muun muassa television Hot Sport ohjelmassa. Rakennuksen toinen pääty toimi puuliiterinä, ja oli palohetkellä täynnä polttopuita. Mukavahan se on kokeilla erilaisia työtehtäviä. – Liikevaihdolla mitattuna matkailu on neljänneksi suurin toimiala. Sen sijaan Kälviän, Kruunupyyn ja Luodon alueella ei ilmennyt vaurioita. Ulkomaalaisten osuus on 14,9 prosenttia. Harjoitteluun osallistuneista noin 250 nuoresta puolet on saanut joko työtä tai opiskelupaikan. Välillisissä tuloissa kasvun varaa Matkailu tuo Kalajoen kassaan verotuloja 420 656 euroa Filosofian ylioppilas Hanna Kutilainen ja kehitysjohtaja Veijo Rautiainen kertoivat matkailun merkityksestä Kalajoelle. Terveydenhuolto-oppilaitos Vapaa pääsy To 6.11 KATRI HELENA ?Sydämeni laulut. klo18 Kokkolan Kirkossa Mukana Markku Koivisto Lapsille pyhäkoulu! Rukoustilaisuus välittömästi Tuomasmessun jälkeen Olet sydämellisesti Tervetullut! Kokkolan suomal. – Kaiken kaikkiaan Kokkolan alueella on saatu paljon parannuksia aikaan, erityisesti päästömäärissä, kun nykytilannetta vertaa kymmenen vuoden takaiseen. – Ihan kiva juttu, hän tuumaa. Kesäasuntoon murtauduttiin Vastaukset: a) Glenn Miller, vetopasuuna b) Tommy Dorsey, vetopasuuna c) Artie Shaw, klarinetti d) "Duke" Ellington, piano e) Benny Goodman, klarinetti Viikon kysymys. 828 9402 Rossini: Alkusoitto oopperasta ‘Italiatar Algeriassa’ Ravel: Pianokonsertto G-duuri Mendelssohn: Sinfonia nro 4, “Italialainen” KOKKOLAN ORKESTERI VELLO PÄHN ROBERTO COMINATI piano Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen matkailutulosta jää paikkakunnalle 14,3 miljoonaa euroa, kun lähes 17 miljoonan euron kokonaispotista on vähennetty arvonlisävero. Kuva: Jukka Lehojärvi Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärvellä toimivan työpajan nuoret ryhtyvät pyörittämään yhdessä ohjaajiensa kanssa Haapajärven keilahallia sekä sen yhteydessä olevaa kuntosalia ja kahvilaa. Hän otaksuu, että työharjoittelun nuorille on suuri etu päästä seuraamaan "oikeaa työelämää". Otoksen mukaan esimerkiksi siinä on kasvun varaa, Kalajoen matkailun tuloja työllisyysvaikutuksia selvitellyt filosofian ylioppilas Sanna Kutilainen sanoi perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Tämän vuoksi väljemmät tilat Puistokadulta ovat todella tarpeen, Mikkola tuumaa. Aprikointinsa hän perustaa siihen, että jo nykyiset tilat ja niiden 12 päätettä Kauppakadulla ovat olleet hyvin suositut. Siihen sisältyvät muun muassa omalta alueelta ostettavat elintarvikkeet, joiden osuus on vain seitsemän prosenttia. Stollen ovat miehittäneet nuoremmat ja nettinurkan vanhemmat, kypsyneemmät nuoret. Myös Niko Laajala sanoo pitävänsä harjoittelujaksosta keilahallilla. Asiakkaita palvellessaan ja keilahallia huoltaessaan nuoret miettivät samalla minne suuntautuvat jatkossa. Tuli tuhosi ulkorakennusta LESTIJÄRVI (KP) Kesäasuntona käytettyyn omakotitaloon on murtauduttu Lestijärvellä. klo 19.00 ST 1:llä Tervetuloa! Johtokunta TUOMASMESSU Tänään la 4.10. Järkevä lisärakentaminen on sekin yksi selvittelyn kohde, sillä hotellikapasiteettia ei ole Kalajoella riittävästi, Rautiainen sanoi. Tämänhetkisen tiedon mukaan talosta on viety ainakin televisio, stereot, dvd-soitin ja dvd-levyjä sekä antiikkilautasia. Palokunnan mukaan tuli on saanut alkunsa kuumasta tuhkaämpäristä, jonka talon isäntä oli vienyt aikaisemmin päivällä varaston puolelle. Myös kadmiumin, arseenin ja sinkin päästöt ovat vähentyneet. Maaperän happamuusaste on suurin piirtein sama kuin viisi vuotta sitten eli melko korkea, mutta varsinaisesta happamoitumisesta ei voida puhua. Palaneen ladon pohja oli noin kolmekymmentä neliötä. Sikäli tulevaisuus on auki, että mitään urasuunnitelmia minulla ei vielä ole, Jonna kertoo. Poliisilla ei tässä vaiheessa ole mitään tietoja tekijöistä, joten kaikista mahdollisista asiaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan numeroon 06-8681600 tai 06-8681700. Hän kertoo, että keilaväki ymmärtää täysin sen, että nuoriso tarvitsee hyvät kokoontumistilat. Taloon on menty sisään vääntämällä ulko-oven lukko rikki. Keilailu hohdokasta Työpajaprojektin päällikkö Auli Mikkola tuumaa, että hän odottaa uusilta tiloilta ja niihin sijoittuvalta toiminnalta todella paljon. Kahden viikon päästä toiminnot lisääntyvät vielä nettinurkkauksella. Hänen ennusteensa ovat silti valoisia. 08-4793 270 tai 08-4793 272 TIEDUSTELUT JA ENNAKKOMYYNTI (ma 29.9. Matkailijoille suunnattu koko kunnan kattava asiakaskysely on suunnitteilla ensi vuodelle. Kasvava elinkeino Kalajoen kaupungin kehitysjohtajan Veijo Rautiaisen mukaan matkailu on Kalajoelle tärkeä elinkeino, minkä tuloja työllissyyselvitys vahvisti positiivisella tavalla. – 80ja 90-lukujen vaihteessa rikkipitoisuudet olivat täällä suurimmillaan, jonka jälkeen tilanne on parantunut huomattavasti. – Eli meidän musa ja urheilu sopivat hyvin yhteen, Arto tuumaa. Ne voivat liittyä esimerkiksi koulutukseen ja kunnon ylläpitämiseen. Hmm. Pintakasvillisuus on siellä ohutta, pääasiassa heinää ja ruohoa varpujen ja sammaleen sijaan, Katja Polojärvi lisää. alk.) Su 19.10 Carl Orff: CARMINA BURANA klo 14.00 ja 18.00 Merkuriussali Liput 10/5 E Su 26.10 PEKKA KUUSISTO&THE LUOMU PLAYERS klo 16.00 Merkuriussali Liput 10/5 E Ke29.10 KESKI-POHJANMAAN KAMARIORKESTERI klo 19.00 Solistina Anu Komsi Oulaisten kirkko Ohjelma 10/5 E To 30.10 LOISKIS JA SARI KAASINEN klo 18.00 Yläasteen sali Liput 5 E Pe31.10 MAIJA VILKKUMAA klo 19.00 Yläasteen sali Liput 15 E La 1.11 CASSIOPEIA (Oulun Yliopiston sekakuoro) klo 18.00 Oulaisten kirkko Ohjelma 10/5 E Yhteistyössä Oulaisten seurakunnan kanssa Su 2.11 KATRIINA LEPPÄNEN, mezzosopraano klo 16.00 KRISTIINA LESKINEN, piano Merkuriussali Liput 10/5 E Ma 3.11 OULAISTEN PUHALLINORKESTERIN SEITSIKKO klo 19.00 Merkuriussali Liput 10/5 E Ti 4.11 PASI PIRINEN, trumpetti klo 19.00 KARI TIKKALA, piano Merkuriussali Liput 10/5 E Ke5.11 LKT Markku Hyypän Kulttuuriluento klo 19.00 ?Kuorossa säilyy hengissä. Siihen valittiin 163 yritystä. – Matkailu on kasvava elinkeino, jossa on runsaasti naistyöpaikkoja, millä se tasapainottaa miesvaltaisia teollisia aloja, Rautiainen kertoi. Yhteen aikaan joka koneella oli käyttäjä ja toinen odotti vuoroaan vieressä. Haapajärven keilayhtiön hallituksen jäsen Heikki Pietikäinen toivottaa nuoret tervetulleeksi keilahallille ja nettinurkkaukseen. – Kaikesta huolimatta metallipäästöt ovat tällä alueella edelleen tavallista suurempia, ja siksi niiden seurantaa on jatkettava. Matkailijat ovat pääasiassa suomalaisia (85,1 %). Ykspihlajan maastossa vuosikymmenten raskas kuormitus on edelleen selvästi nähtävillä. He tuovat kaupungin kassaan välittömiä verotuloja 420 656 euroa. Vaikka Niskanen ei pidäkään Kokkolan tämänhetkisiä rikkija typpipitoisuuksia kovin ongelmallisina, parantamisen varaa silti löytyy. euroa) ja maatalous (30 milj. Krister Hansell Lohtajan Vesaiset ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS 9.10. Odotan kuitenkin tätä hommaa mielenkiinnolla ja saahan tästä työkokemusta. Esimerkiksi Oulussa tehdään parhaillaan erityistä hohtokeilahallia, Pietikäinen tuumaa. Kehittämisen suuntaviivat laaditaan tutkimusten pohjalta. ”Urheilu sopii muusikolle” Haapajärven nuorisolle tilat keilahallilta Niko Laajala, Jonna Holm, Kimmo Katvala, Auli Mikkola ja Arto Räisälä tuumasivat keilahallin kahviossa, että tilat soveltuvat myös nuorison käyttöön. Neulasten rikkipitoisuudet olivat suurimmillaan Kokkolan pohjoisosassa eli Ykspihlajassa, keskustassa sekä Trullevin eteläpuolella. Kokkolan ilmapäästöt vähentyneet Tuore tutkimus osoittaa luonnon silti saastuneeksi Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuskeskuksen tutkijat Katja Polojärvi ja Ilkka Niskanen esittelivät perjantaina Kokkolan alueen ilmapäästöjen vaikutuksia luontoon. – Mitäkö odotan tältä työharjoittelulta. Auli arvioi, että nuoriso tulee keilahallille sankoin joukoin viimeistään sitten kun nettiyhteydet pelaavat. Oulun yliopiston maantieteen laitoksella opiskeleva Kutilainen teki tutkimuksensa vuonna 2001. Kuva: Heikki Gummerus Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Vaikka Kokkolan ilmapäästöt ovat vähentyneet selvästi kymmenen vuoden aikana, kaupunki säilyttää edelleen paikkansa Suomen korkeimpien ilmapäästöalueiden joukossa. – On hyvä, että lukioikäiset saavat nyt isomman olohuoneen, Mikkola miettii. Murto on siis voinut tapahtua milloin tahansa syyskuun aikana. Uraa minun ei tarvitse miettiä: haluan muusikoksi, Requiemin kitaristi tuumaa
Ne ovat kaksi eri asiaa, enkä usko että tässä voi tulla sekaannusta. Tapaamisen Blairin kanssa piti alun perin järjestyä jo Thessalonikin huippukokouksessa juhannuksena, mutta se peruuntui kun silloinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) erosi ja perui lähtönsä. Palataan sitten loppuvaiheessa siihen mikä on hyväksyttävää vai ei, Vanhanen sanoi. Lallin torstaina julkaisemassa haastattelussa hän sanoi, että kysymys Suomen mahdollisesta liittoutumisesta pitäisi ratkaista joko kansanäänestyksellä tai eduskuntavaaleissa. Jääskeläinen työeläkevakuutuslaitosten yhteistyöjärjestöstä Telasta muistuttaa. Viiden vuoden työuralta laskennan ulkopuolelle voidaan jättää yksi riittävän huono vuosi. Lipposen mukaan Jäätteenmäki ei lähtenyt ulkoasiainvaliokuntaan kahdesta syystä. Myös kysymys mahdollisesta kansanäänestyksestä siirtyy tulevaisuuteen. Eläkkeen pohjana 10 vuoden ansiot Jos työsuhde on kestänyt 10 vuotta tai enemmän, eläke lasketaan 10 viime vuoden keskiansioista. Ylityöt voivat kohentaa eläkettä Viisas varautuu ensi vuoteen miettimällä vapaitaan Eläkepalkan määräytyminen Vuorotteluvapaa pidetty yhden vuoden aikana Vuorotteluvapaa jaettu kahdelle vuodelle 1650 750 1700 1750 1800 1850 1900 1500 1550 1600 1650 800 850 1750 1800 1850 1700 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 ansiot, e/kk vuorottelukorvaus, e/kk 1500 1550 1600 Keskiansio 50 % keskiansiosta Eläkepalkan perustaksi tuleva keskiansio ansiot, e/kk Keskiansio 50 % keskiansiosta Eläkepalkan perustaksi tuleva keskiansio ansiot, e/kk Keskiansio 50 % keskiansiosta Eläkepalkan perustaksi tuleva keskiansio ansiot, e/kk Keskiansio 50 % keskiansiosta Eläkepalkan perustaksi tuleva keskiansio vuorottelukorvaus, e/kk Kun yksittäisen vuoden ansiot jäävät alle puoleen jakson keskiansiosta, niitä ei oteta mukaan eläkkeen pohjana olevan eläkepalkan laskennassa. Lomautus pienentää eläkettä. Eläkettä ei kerry lainkaan siltä ajalta, jolloin on palkattomalla vapaalla esimerkiksi lisäopintojen vuoksi. Vasta sen jälkeen voidaan ratkaista miten sopimus Suomessa ratifioidaan, sanoi Vanhanen. Jos on ollut saman työnantajan palveluksessa esimerkiksi 15 vuotta, tuolta jaksolta eläkettä kertyy 22,5 prosenttia. Kun aikanaan jää eläkkeelle, vapaakirjat päivitetään vastaamaan silloista hintatasoa palkkakertoimella. – Aiomme aktiivisesti osallistua kaikkien artiklojen sisällön määrittelyyn. Ansioista on poistettu työntekijän itsensä maksamat eläkemaksut. Lipposen mukaan ei ole mitään yleistä ”Irak-kiistaa”, vaan kaksi aivan eri asiaa: toisaalta Jäätteenmäen oma menettely asiakirjojen kanssa, toisaalta poliittinen kysymys Suomen hallituksen menettelystä Irak-asiassa. Vanhanen ei halunnut tiedotustilaisuudessaan pohtia tarkemmin kysymystä kansanäänestyksestä. On eri kysymys, mihin Suomi mahdollisesti osallistuu jos (puolustuspolitiikassa) päädytään tiiviin yhteistyön ratkaisuun. Uusilla ratkaisuilla ei ole kiirettä Vanhanen liittoutumisesta: Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Suomella ei ole kiirettä tehdä uusia päätöksiä liittoutumisesta, vaikka EU:n hallitustenvälisessä konferensissa luotaisiinkin unionille puolustusydin. Erot johtuvat erilaisten palkattomien jaksojen pituudesta ja ajoituksesta. Lipposen mukaan Irak-jupakan opetus on se, että politiikassa johtajuutta tavoittelevalle ei riitä henkilöön käyvä julkisuuden tavoittelu. – On täysin mahdollista, että kaikki kysymykset eivät tule ratkeamaan meidän tahtomme mukaisesti. Vanhanen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) olivat perjantaina lähdössä Roomaan hallitustenvälisen konferenssin avajaisiin. Kun yhden vuoden ansiot jäävät alle puoleen keskiansioista, vuosi ei alenna eläkettä. Alennukset koskevat inventaarityhjennystuotteita. Nykyindeksissä kummankin osuus on 50 prosenttia. Näin on saatu varmistetuksi, että eläke on karttunut myös alle 3-vuotiaan lapsen hoitovuosilta. Jos jakso on pidempi kuin vuosi, siitä ei edes kerry eläkettä. Kukaan ei tule pakottamaan Suomea tämän syksyn aikana ilmoittautumaan mihinkään ryhmittymään. Muilla laskentaan käytetään kertyneiden vuosien keskiansioita. Jos niitä on, ne poistetaan ja lasketaan uusi keskipalkka. Maanantaina pidetty ulkoministerikokous teki Vanhasen mukaan varsin selväksi, että kaikki asiat, joista halutaan keskustella, myös voidaan ottaa keskusteluissa esille. Toiseksi ja tärkeimpänä motiivina, hän halusi nimenomaan jatkaa julkisuudessa henkilöön käyvää hyökkäystä pääministeriä vastaan, koska se sopi paremmin hänen vaalistrategiaansa. – Ei anneta sellaista viestiä, että osallistuessaan näiden asioiden käsittelyyn Suomi ilmoittautuisi joukkoon mukaan. Monen tekijän yhteissumma Vapaakirjaa tehtäessä ensin lasketaan, kuinka monta vuotta työsuhde on kestänyt. Keskusteluissa on määrä käydä läpi HVK-asioita, mm. Pelkkä vaalitemppu Lipponen huomauttaa, että hänen Washingtonissa viime joulukuussa selostamansa Irak-päätöksen oli tehnyt muutama päivä aiemmin valtioneuvoston ulkoja turvallisuuspoliittinen valiokunta yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Kun yksittäisen vuoden ansiot eivät alita jakson keskiansiota yli 50 prosentilla, ne otetaan mukaan eläkkeen pohjana olevan eläkepalkan laskennassa Esimerkkitapauksen eläkekertymä: 255 e/kk Esimerkkitapauksen eläkekertymä: 232 e/kk STT, lähde: TELA (10 v saman työnantajan palveluksessa, alle 60 vuotias.) (10 v saman työnantajan palveluksessa, alle 60 vuotias.) Vapaakirja on eläkeoikeus (STT) – Eläkeuudistuksen vuoksi työsuhde katkaistaan vuoden 2004 lopussa – Syntynyt eläkeoikeus kirjataan vapaakirjalle – Alle 10 vuoden työsuhteissa eläkepalkan pohjana kaikkien vuosien keskipalkka – Yli 10 vuoden työsuhteissa 10 viime vuoden keskipalkka – Jos vuosipalkka jää alle puoleen keskiansioista, sitä ei oteta mukaan keskipalkkaan – Laskennasta pois jätettäviä huonoja vuosia enintään kolmannes – Laskennasta poistetaan myös alle 3-vuotiaan lapsen hoito vuoden ajalta – Työntekijän tel-maksu vähennetään – Vuoden 2004 loppuun 23–59-vuotiailla eläkettä kertyy 1,5 prosenttia vuodelta, yli 60-vuotiailla 2,5 prosenttia Fakta. – Sanottakoon se vielä kerran: minulla ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa, joka johti Jäätteenmäen eroon, Lipponen painottaa. Laskennasta jätetään pois vuodet, jolloin palkka on jäänyt yli 50 prosenttia huonommaksi kuin keskipalkka. Se on laskennassa käytettävä eläkepalkka. Enimmillään niitä voi olla kolme. Myös yli vuoden lastaan hoitaneet kärsivät. Muita erillistapaamisia ei Vanhasen ohjelmassa ole. Ensi vuodelle vuorottelutai opintovapaata suunnittelevan kannattaa huolehtia siitä, että palkka laskee riittävän paljon. Vertailukeskiansioon lasketaan jakson kaikkien vuosien palkat. Vapaakirjat yhdistämällä voi laskea, miten paljon eläkettä on kertynyt vuoden 2004 loppuun mennessä. Näin esimerkiksi heikompituloinen äitiysloma ei jää alentamaan eläkettä. – Vuorotteluvapaalla olisi oltava vähintään 8–9 kuukautta, johtaja Markku J. Vaikka työsuhde jatkuu, eläkelaitokselle työsuhde katkeaa, jos töistä ollaan pois yli vuosi lasten hoidon vuoksi. Kun keskustan koko johto antoi tukensa Jäätteenmäen toiminnalle ja keskustahenkisen lehdistön ”kaunakampanjalle”, oli koko puolue valinnut Lipposen mukaan tiensä. Tämä koskee myös alle 3vuotiaita lapsia hoitaneita äitejä ja isiä. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander HELSINKI (STT) SDP:n puheenjohtaja puhemies Paavo Lipponen arvostelee voimakkaasti entisen pääministerin Anneli Jäätteenmäen (kesk.) ja keskustan toimintaa Irak-jupakan yhteydessä. Hän arveli, että uudet järjestelyt tulevat voimaan vasta kun uusi sopimus on ratifioitu, suunnilleen vuonna 2006. Nina Törnudd HELSINKI (STT) Suomella ei ole kiire tehdä uusia päätöksiä liittoutumisesta, vaikka EU:n hallitustenvälisessä konferenssissa luotaisiinkin unionille puolustusydin, sanoi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) perjantaina. Vanhanen oli tuesta tyytyväinen ja totesi, että tuskin missään muussa EU-maassa linjauksia on käyty läpi yhtä tarkasti. Tällaista Jäätteenmäellä ei ollut. – Jos Jäätteenmäki olisi toiminut niin kuin Suomen ulkopolitiikasta ja Yhdysvaltain suhteista vastuuta kantavan puoluejohtajan odottaisi toimivan, hän olisi vaatinut heti eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan koolle käsittelemään pääministerin ja näin ollen myös hallituksen sekä tasavallan presidentin toimintaa. Ensi keväänä on harkittava, merkitseekö uusi sopimus muutosta EU:n perusluonteeseen. Konventin esitys ei siten ole paketti, jota ei enää voisi avata. Sen aiheita ovat esitys luoda EU:lle erillinen lainsäädäntöneuvosto, ministerineuvoston puheenjohtajuusjärjestelyt sekä EU:n ulkoministerin tehtävät. Valheella on lyhyet jäljet Lipponen Irak-jupakasta: Ulla Maija Hamunen HELSINKI (STT) Nykyisen eläkejärjestelmän pulmista voi saada kouriintuntuvan opin vuoden 2004 lopussa. Niihin työntekijä ei voi itse vaikuttaa. – Ensinnäkin, hänellä ei ollut tosiasiapohjaa moittia pääministeriä ja hallitusta. – Palataan siihen – akateemisena kysymyksenä – aikanaan, Vanhanen jarrutteli. Kauden loppupuolelle sattuvat palkattomat jaksot voivat lohkaista eläkkeestä palan pois, sillä eläke lasketaan 10 viime vuoden ansioista. 23-vuotiaasta 59-vuotiaaksi eläkettä kertyy 1,5 prosenttia vuodelta. – Suomella ei tule olemaan kiirettä oman kantansa määrittämiseen. Vanhanen tapaa Blairin Vanhanen tapaa Roomassa erikseen Britannian pääministeri Tony Blairin. 60 vuotta täyttäneillä vuosikertymä on 2,5 prosenttia. – Takana pitää olla myös harkittu, tietoon ja valmisteluun perustuva poliittinen linja, englanniksi policy. Eläkepalkkaan ei myöskään oteta vuotta, jolloin on hoidettu alle 3-vuotiasta lasta. Koska asiat koskettavat koko unionia ja sen etua, on Suomen luonnollisesti oltava mukana vaikuttamassa. Avajaisten jälkeen ulkoministereillä on ensimmäinen varsinainen työistunto. Poistettavia vuosia voi olla enintään kolmannes työvuosista. Kertymän mukainen osuus eläkepalkasta Jos kymmenen vuoden keskiansioksi eli eläkepalkaksi kaiken jälkeen tulee esimerkiksi 1 605 euroa, 15 vuoden työsuhteella jaksosta kertyy eläkettä 22,5 prosenttia (=15 x 1,5 %) eli noin 360 euroa kuukaudessa. Me haluamme vaikuttaa niihin kaikkiin. Se on nykyistä indeksiä anteliaampi, koska palkkojen osuus kertoimesta on 80 prosenttia ja hintojen 20. Lipponen arvioi. Vähintään kymmenen vuotta saman työnantajan palveluksessa ollut saa noin prosenttia suuremman eläkkeen, jos hän onnistuu nostamaan ensi vuoden ansioitaan 10 prosenttia. Vaikka kahdella työntekijällä olisi täsmälleen yhtä pitkä työura saman yksityisen työnantajan palveluksessa, jakson eläkkeessä voi olla selviä eroja. Sen takia Suomella on hyvää aikaa pohtia omia linjauksiaan. Jälkimmäisestä hän sanoo olevansa valmis keskustelemaan edelleen koska tahansa. – Se laski ilmeisesti, että vaaleihin asti ehditään ylläpitää hämminkiä herkkäuskoisten keskuudessa. Hän sai kuitenkin koko puolueen mukaansa. Jos työvuosia on kertynyt vain 5, kertolasku tuo 7,5 prosentin kertymän. Lipponen palaa Irak-skandaaliin Apulehden kolumnissaan juuri keskustan ylimääräisen puoluekokouksen kynnyksellä. Huonopalkkaisia vuosia verrataan näin saatuun keskiansioon. Osa on tiennyt ongelman ja käynyt välillä töissä. Eduskunta evästi Vanhasta matkalle hyväksymällä äänestyksessä Suomen tavoitteet HVKkysymyksiin. Toisaalta eläkkeeseen saa pientä lisää tekemällä runsaasti ylitöitä. Ne on koottuina Eläketurvakeskukseen. Tuolloin jokainen työsuhde katkaistaan ja silloisesta työsuhteesta kertynyt eläkeoikeus kootaan vapaakirjalle. Jos tarvitaan, tulee hallitus pyytämään eduskunnalta uudet valtuudet. Tämä on yksi syy naisten heikompiin eläkkeisiin. Kunkin vuoden ansiot päivitetään nykyrahaan indeksillä. Laskentajakso on lyhyempi, jos työsuhde on kestänyt vähemmän kuin 10 vuotta. Vanhasen mukaan on jo selvä, että HVK käsittelee puolustuskysymykset perusteellisesti. Lauantaina 4.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa KOKKOLA Rantakatu 8-10, 10-18 • 10-15 Alennukset tuotteisiin merkityistä hinnoista. Jos työsuhde on ehtinyt kestää vain 3 vuotta (3 x 1,5 %=7,5 %), samansuuruisista keskiansioista eläkettä kertyy hieman päälle 72 euroa kuukaudessa. Vastaavat muutokset ovat tulossa kuntien ja valtion palkollisille, mutta lopullisia ratkaisuja ei ole saatu vielä tehdyksi. Siihen voi päästä kymmenen vuoden työsuhteessa. Siinäkään vaiheessa ei Vanhasen mielestä vielä ole tarvetta ottaa kantaa Suomen osallistumiseen mahdolliseen puolustusytimeen. puolustusaiheita. Oma ongelmansa on lomautukset. Vuodesta 2005 eläke lasketaan uuden mallin mukaan, jossa eläke määräytyy kunkin vuoden ansioista. Aiemmin päättyneistä työsuhteista on tehty vastaavanlainen vapaakirja. 18–52-vuotiaille eläkettä kertyy 1,5 prosenttia, 53–62-vuotiaille 1,9 prosenttia ja 63–68-vuotiaille 4,5 prosenttia kunkin vuoden eläkepalkasta. Hän korosti perjantaina vain, että tämä kysymys on erillinen EU-perustuslaista
Meillä jonkin riitaasian eteneminen oikeuskäsittelyyn voi viedä jopa yli kymmenen vuotta. Wahlroosilla ei ole kovin mairittelevaa käsitystä suomalaisesta oikeusjärjestelmästä, sen uskottavuudesta, tehokkuudesta ja ammattitaidosta. Hän lähtee siitä, että jokainen medialle asetettu sananvapauden rajoitus merkitsee myös puuttumista yleisön oikeuteen saada tietoa. Södermanin mukaan tuomioistuimet ovat lähteneet aktiivisesti soveltamaan yksityiselämää koskevia säännöksi, mutta hän on jäänyt kaipaamaan sananvapauden ja yksityiselämän perusoikeuksien rajojen pohdiskelua. Jacob Söderman, joka on juuri nimetty julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi, oikeustoimittajien puheenjohtaja, toimittaja Susanna Reinboth sekä dosentti, OTT Johanna Niemi-Kiesiläinen. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja tuomarit joutuvat hänen mukaansa aivan uuteen tilanteeseen, jossa mitataan niiden pätevyyttä ja tehokkuutta. Fischler tapaa lauantaina 11. Kaikista alkuvuoden kuolonkolareista nuoret aiheuttivat joka seitsemännen. Varsinkin nuorten aiheuttamiin vakaviin onnettomuuksiin liittyy usein ylinopeus. Miten siis toimittaja voi syyllistyä rikokseen levittäessään tietoa joka perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada. Suomi ei ole tällä hetkellä kilpailukykyinen. Polkupyöräonnettomuuksissa kuoli seitsemän ihmistä, kun viime vuoden vastaava luku oli 16. Sitoutumista kansanäänestykseen jo tässä vaiheessa kannattivat äänestyksessä vasemmistoliitto, vihreät, perussuomalaiset sekä osa kristillisdemokraattien edustajista. Tammikesäkuussa 2002 niitä sattui neljä, sitä edellisinä vuosina vastaavana aikana keskimäärin kaksi. Mutta juhlaa suuremman huomion saavat todennäköisesti neuvottelut Etelä-Suomen kansallisesta maataloustuesta. Lipponen otti hyväksi huonoksi esimerkiksi Vuosaaren satamahankkeen, jonka rakentaminen on viivästynyt vuosikausia valitusruletin takia. Oikeusjärjestelmäkin on kilpailutekijä Tuomarit lisäoppiin ja erikoistumaan Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos arvostelee suomalaisten tuomioistuinten kykyä ratkaista talouselämän monimutkaisia oikeusjuttuja. – Viime vuosina yksityisyyden ja yksityiselämän suojelun merkitys on noussut esille ja heijastunut myös oikeuskäytäntöömme. – Tuomioistuimille on jätetty varsin laaja harkintavalta ja tulkinnat ovat melko villejä. Onko tarpeellista tehdä valitukset korkeimpaan hallinto-oikeuteen luvanvaraisiksi. Tiedot käyvät ilmi liikennevahinkojen tutkijalautakuntien ennakkoraportista. Opposition kaikki muutosesitykset kaatuivat äänestyksissä. – Elinkeinoelämä voi valita lakiympäristönsä, missä toimivat ja missä riitojaan ratkaisevat. lokakuuta maatalousministeri Juha Korkeaojan (kesk.), jonka kanssa hän viimeksi maanantaina yritti sopia tukiratkaisusta. – Julkisen sanan neuvosto tekee vapaaehtoisesti työtä kansalaisten hyväksi tulkitessaan hyvää lehtimiestapaa ja lehdistön eettisiä normeja. Nuorten kuolonkolarit vähenivät alkuvuonna HELSINKI (STT) EU:n maatalouskomissaari Franz Fischler vierailee ensi viikon lopulla Suomessa. Tammi-kesäkuussa alle 21-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat yhteensä 16 kuolemaan johtanutta kolaria, kun viime vuonna vastaava luku oli 30 eli lähes kaksinkertainen. Hämmästyttävin on KKO:n tulkinta, jonka mukaan jopa vakava rikos voi nauttia yksityiselämälle kuuluvaa suojaa..KKO:n ennakkopäätöksen mukaan kahden miljoonan huijaaminen yhteisistä eläkevaroista on yksityiselämää ja tekijän nimen paljastaminen on rangaistavaa.. Se vaikuttaa alan kehittymiseen. Eduskunta äänesti muun muassa siitä, pitäisikö Suomessa järjestää neuvoa-antava kansanäänestys uudesta perustuslaillisesta sopimuksesta. Alkuvuonna 2002 nuori oli syypää lähes joka neljänteen kuolemaan johtaneeseen onnettomuuteen. Vierailun virallinen tarkoitus on osallistua Seinäjoella toimivan Etelä-Pohjanmaan maaseutukeskus ProAgrian 140-vuotisjuhlaan. Söderman totesi heti alkuun, että Suomi on sananvapauden toimivuuden ja avoimen yhteiskunnan kannalta maailman eturivin maita. Söderman arvosteli mediaa suhtautumisesta vastineisiin ja oikaisuihin. Enemmistö oli samalla kannalla kuin eduskunnan ulkoasiainvaliokunta, joka jätti asian tässä vaiheessa avoimeksi. Ehdotus hylättiin äänin 162–13. – Helppoa rajanveto sananvapauden ja avoimuuden sekä yksityiselämän ja tietosuojan välillä aina tule olemaan. Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden jalankulkijaonnettomuuksissa on kuollut 20 ihmistä, viime vuonna 13. Ei EU-kansanäänestystä Eduskunta hyväksyi hallituksen linjaukset Vihreiden Janina Andersson (vas. Taustalla oli pelko, että häviötä tulkittaisiin ikään kuin eduskunta olisi nyt torjunut kansanäänestyksen järjestämisen. Fischler vierailee. Vihreiden mielestä vasemmistoliiton ja perussuomalaisten halu nostaa asia äänestykseen jo nyt ei välttämättä ollut järkevää. Reinbothin mukaan suomalaiset toimittajat puolustavat sananvapautta ja ihmisten oikeutta saada tietoa. Ratkaisuilla alkaa olla kiire, sillä Suomen oikeus maksaa tukia päättyy vuodenvaihteessa. Hän käsitteli myös myös julkisen tiedon ongelmatiikkaa. Hylättyjen ehdotusten roskakoriin päätyi myös Suvi-Anne Siimeksen (vas.) ehdotus, että sotilaallisten turvatakuiden kirjaaminen EU-sopimukseen pitää estää vaikka veto-oikeutta käyttämällä. Neuvotteluja jatketaan viikonlopun jälkeen vielä maanantaina maatalousministerikokouksen yhteydessä. Valitusoikeuden rajoittamisen Lipponen sulkee pois. Toivottavaa olisi, että lainsäätäjä selventäisi, mikä lopulta kuuluu yksityiselämään tai tietosuojan piiriin. Valmista ei tullut. Lakimiespäivien yksi ja ajankohtainen teema oli avoimuus, julkisuus ja sananvapaus. Söderman veti rajaa Julkisen sanan neuvoston ja tuomioistuinten välillä. Hallituksen linjaukset hyväksyttiin ilman olennaisia muutoksia. Mopo-onnettomuudet ovat olleet voimakkaassa kasvussa. Siihen tarvitaan myös juristeja, erityisesti tuomareita. Valiokunta kirjasi mietintöönsä, että päätös kansanäänestyksen järjestämisestä riippuu mitä suurimmassa määrin poliittisista arvioista, ja niitä voidaan luotettavimmin tehdä vasta, kun uuden sopimuksen lopullinen sisältö on selvillä. – Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio HELSINKI (STT) Nuorten kuolonkolarit vähenivät selvästi vuoden alkupuoliskolla. lakimiespäiville elinkeinoja yrityselämästä enemmän tuttuja terveisiä. Lainsäädäntö puutteellista Södermanin mukaan on oikein, että tuomioistuimet pyrkivät suojelemaan ihmisoikeuksien ja perustuslain kansalaisille takaamia perusoikeuksia. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 Kotimaa 7 HELSINKI (STT) Eduskunta hyväksyi perjantaina Suomen tavoitteet edessä olevia EU:n perustuslakineuvotteluja varten. Samoin hän odottaa, että tuomarit ja miksei myös tuomioistuimet erikoistuisivat, sillä esimerkiksi elinkeinoelämän riita-asiat vaativat jo nyt erikoista osaamista. ) ja Keskustan Liisa Hyssälä perjantaisessa eduskunnan täysistunnossa, jossa lyötiin lukkoon Suomen tavoitteet edessä olevia EU:n perustuslakineuvotteluja varten. – Ongelmana on, että rajanveto on laiminlyöty lakeja säädettäessä ja näin tavallaan aiheutettu tilanne, jossa on paljon turhaa epätietoisuutta puolin ja toisin. Soini ehdotti myös, että eduskunta olisi vaatinut kristillisten arvojen kirjaamista Euroopan unionin perustana oleviksi arvoiksi. – Tilanne on kohtuuton ja itse sataman lisäksi moni muukin hanke on siirtynyt. Tieliikenteen pahin onnettomuuspäivä oli tiistai 11. – Tulevaisuudessa kansainvälisen pääoman ja suuryritysten suuntautumisessa ratkaisevaa on verotuksen lisäksi myös lakiympäristö Wahlroos odottaa, että suomalaiset tuomarit vastaavat haasteeseen ja kehittävät ammattitaitoaan. Eduskunnan enemmistö myötäili hallituksen toivetta, että sen käsiä ei sidottaisi ennakolta ja että neuvottelujen lopputulosta arvioidaan aikanaan kokonaisuutena. – Hyväksyn valitukset, mutta niiden käsittely kestää joskus aivan liian pitkään. Julkisen sanan neuvosto, jonka puheenjohtajaksi hänet on valittu, ei ole lakien soveltaja, eikä sen tuloksia tulisi käyttää alaa vahingoittavasti. Meidän pitää pohtia menetelmiä ja priorisointia ja jatkovalitusten käsittelyä. Sananvapauden puolustaminen on niin tärkeätä, ettei se saisi jäädä vain toimittajien tehtäväksi. helmikuuta, jolloin sattui kaikkiaan seitsemän kuolemaan johtanutta onnettomuutta. – Valinta on helppo, jos pitää valita esimerkiksi Suomen ja Englannin oikeusympäristön välillä. – Meillä on aktiiviset mediat, joiden välillä on kilpailutilanteita. Komission ja Suomen kannat ovat tähän asti olleet kaukana toisistaan, kun komissio on vaatinut tukiin merkittäviä leikkauksia. Niistä puhuivat oikeustieteen tohtori h.c. Valituslupa korkeimpaan hallintooikeuteen. – Siellä on kokemusta, osaamista, uskottavuutta ja tehokkuutta. Hänen mukaansa tulevaisuudessa myös oikeusjärjestelmät kilpailevat. Jos niitä julkaistaisiin joustavammin, vältettäisiin monia turhia ja kalliita oikeudenkäyntejä. Timo Soinin (ps.) ehdotus kansanäänestyksestä hylättiin luvuin 141–36. Hänen mielestään hallinnollisissa valituksissa käsittely on aivan liian hidas. Alle 26vuotiaiden aiheuttamista alkuvuoden kuolonkolareista 60 prosentissa ajettiin ylinopeudella, joka oli vähintään kymmenen kilometriä tunnissa. Säännökset ovat jo luonteensa mukaan paljon vaativammat kuin lain säännökset Ihmisillä oikeus tietoon Toimittaja Susanna Reinboth korosti ihmisten oikeutta saada tietoa. Se on kohtuutonta. Myös eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd) sivusi tervehdyksessään oikeusjärjestelmän tehokkuutta. Mitä kaikkea yksityiselämään kuuluu. Kuuluuko esimerkiksi tuomioistuimen langettava tuomio todella yksityiselämän piiriin, Söderman kysyy. Vihreät varoittelivat, että kiirehtiminen asiassa voikin todellisuudessa kääntyä kansanäänestyksen järjestämistä vastaan. Tutkijalautakunnat tutkivat tammi-kesäkuussa kahdeksan mopoilijan kuolinonnettomuutta, jotka kaikki olivat mopon kuljettajan itse aiheuttamia. Polkupyöräilijät joutuivat alkuvuonna tavanomaista harvemmin kuolonkolariin, mutta jalankulkuonnettomuudet lisääntyivät selvästi. – Julkisen sanan neuvoston langettava päätöstä eettisten säännösten soveltamisessa ei voida pitää sellaisenaan korvausperusteena. Varsinkin suistumisonnettomuuksia ja kuivan kelin onnettomuuksia nuoret ovat aiheuttaneet vähemmän kuin edellisvuonna. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio Jouko Pensaari HELSINKI (KP) Konsernijohtaja Björn Wahlroos toi 38
+2.24 1.37 +50.16 O SEB Lux Em. -0.14 229.18 +4.39 P Sampo Suomi Osake k. +1.72 15.33 +0.88 O Nordea Avanti k. Berg Optimal A -0.11 291.39 +12.90 Y A. Handelsb. Eurom. 0.00 22.35 +2.08 H Mandatum Omega k. – Passojat, Lindgrenit ja Hummerfeldtit ovat minun sukulaisiani. -0.49 258.24 +5.18 P Nordea Optima Plus k. Bolagsf. – Jos kahdeksaa työkuukautta seuraa neljän kuukauden lomautusjakso, ei se houkuttele nuoria, hän tiivistää. f. k. +1.30 14.83 +4.61 O Nordea Medica Life Sc. Oli mukava tulla käymään esi-isien tanhuville. Alalla työskentelee nykyisin noin 30 000 henkilöä ja heistä puolet on yli 45-vuotiaita. Security +0.51 1.96 1.96 2.01 1.95 2.01 0.61 2.17 13,7 0.00 +43.38 +116.67 Scanfil +0.47 4.32 4.30 4.32 4.29 4.32 2.50 4.41 50,6 0.09 +21.81 +30.30 Stonesoft -1.59 0.62 0.62 0.63 0.61 0.63 0.35 0.70 52,2 0.00 +21.15 +57.50 Sysopen +0.86 3.52 3.45 3.52 3.52 3.52 2.84 3.73 1,8 0.38 +0.58 +16.33 TJ Group 0.00 0.25 0.24 0.25 0.24 0.26 0.12 0.27 79,2 0.00 +4.17 +78.57 Tecnomen +3.57 0.87 0.84 0.87 0.84 0.87 0.40 0.89 99,3 0.00 0.00 +50.00 Tekla 1.44 0.98 1.69 0,0 0.00 +6.67 -25.39 Teleste +2.41 4.25 4.22 4.29 4.14 4.29 2.40 4.80 115,5 0.08 +9.21 +78.11 TeliaSonera AB +1.92 3.71 3.71 3.73 3.64 3.72 2.57 3.92 1658,2 0.04 -1.09 Vacon -1.01 9.85 9.86 10.00 9.85 9.99 6.70 9.99 27,4 0.17 +1.63 +47.63 Vaisala A -4.74 20.48 20.48 20.89 20.00 20.90 16.77 22.90 2,3 0.55 +2.38 +3.61 Yomi 0.00 3.50 3.49 3.60 3.50 3.50 2.05 3.80 2,0 0.04 -2.78 +25.00 Hex-yleisindeksi pistettä 5200 5400 5600 5800 6000 6200 6400 elo syys 5917.36 +3.5% 3 kk 12 kk Euribor 3 kk, 12 kk % 2.00 2.10 2.20 2.30 2.40 elo syys Euron arvo dollareina 1.08 1.10 1.12 1.14 1.16 1.18 elo syys 1.1609 ?0.6% Euron arvo Ruotsin kruunuina 8.80 8.90 9.00 9.10 9.20 9.30 elo syys 8.996 +0.1% Australia, dollari 1.70170 Hongkong, dollari 8.97000 Intia, rupia 52.71000 Islanti, kruunu 89.03000 Iso-Britannia, punta 0.69710 Japani, jeni 128.68000 Kanada, dollari 1.55810 Kuwait, dinaari 0.34270 Kypros, punta 0.58340 Latvia, lati 0.64750 Liettua, liti 3.45090 Malta, liira 0.42320 Marokko, dirham 10.88800 Norja, kruunu 8.16420 Puola, zloty 4.53320 Ruotsi, kruunu 8.99600 Saudi-Arabia, rial 4.35890 Singapore, dollari 2.00730 Slovakia, koruna 41.18000 Sveitsi, frangi 1.54670 Tanska, kruunu 7.42870 Thaimaa, baht 45.94000 Tsekki, koruna 31.80800 Tunisia, dinaari 1.45930 USA, dollari 1.16090 Unkari, forintti 252.85000 Venäjä, rupla 35.39700 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.103 2.127 2.142 2.213 +0.002 +0.005 +0.040 +0.081 Raakaöljy, USD/barreli 30.05 +1.67 Kulta, USD/unssi 381.80 +2.63 Hopea, USD/unssi 4.96 +1.60 Kupari, c/naula 83.10 +2.16 Kahvi, USD/tonni 742.00 -1.47 Satama Interactive +9,7 Kylpyläkasino A +8,3 Done Solutions +7,7 Evia +7,1 Amanda Capital +6,3 Comptel +6,2 Solteq -5,1 Vaisala A -4,7 SanomaWSOY A -4,4 Incap -4,4 Efore A -3,2 Proha -2,8 Nokia 664,2 Stora Enso R 42,5 UPM-Kymmene 29,7 Tietoenator 7,0 TeliaSonera AB 6,1 Pohjola-yhtymä 6,1 Fortum 5,5 Outokumpu 4,3 Polar Kiinteistöt 4,2 Sampo A 4,1 YIT-Yhtymä 3,3 Uponor 2,7 Peruskorko 2,50 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,60 SP-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 9604.68 +1.23 New York, Nasdaq 1880.14 +2.39 Tokio, Nikkei 225 10700.06 +1.21 Hong Kong, HS 11595.60 +0.91 Lontoo, FTSE 100 4277.60 +1.63 Frankfurt, DAX 3400.37 +3.78 Pariisi, CAC 40 3296.36 +3.24 Tukholma, SAX 179.19 +3.20 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. Jos pohjalainen jää perjantaina työttömäksi, niin se on jo maanantaina kutonut viisi metriä mattoa, Lehti täräyttää. Suomen Maarakentajien Keskusliito on urakointia ja konevuokrausta harjoittavien maarakennusalan yritysten ja yrittäjien elinkeinopoliittinen etujärjestö ja alan työnantajaliitto. k. Tech. k. +1.99 13.40 +19.78 O Mandatum Eur. B -0.04 25.13 +8.13 Y SEB Europa Småb. 0.00 203.69 +2.62 L Sampo Kultapossu k. -0.09 16.49 +65.14 O Nordea Amerikka k. -0.31 19.22 +17.70 O SEB Likviditetsfond +0.03 10.29 L SEB Lux Eastern Eur. BankenA 1.00 0,0 0.00 Skandia Förs.ab. Eurom. Eero Lehti sanoo odottavansa mielenkiinnolla marraskuussa valmistuvaa hallituksen yrittäjäpoliittista ohjelmaa Hän toivoo siinä otettavan selvkeitä askeleita yritysverotuksen keventämiseen. -0.15 206.58 +10.48 Y Sampo Globaali yhd. +0.47 66.52 -15.95 V SEB Östersjöfond/WWF +1.14 1.06 +16.98 O Sampo Aasia Osake k. – Me saamme äänemme kuuluviin kyllä työryhmissä ja asiantuntijaelimissä. Korko k. 0.18 0.13 0.20 0,0 0.00 -10.00 0.00 Suomen Helasto +1.61 0.63 0.61 0.63 0.63 0.63 0.49 0.65 3,1 0.05 +21.57 +12.73 Suomen Spar A 36.00 34.00 38.50 0,0 1.60 +5.88 -5.26 Suomen Spar K 37.00 34.00 40.00 0,0 1.60 +5.71 Tervak. Eero Lehti on toiminut SY:n puheenjohtajana vajaan vuoden. Mutta meitä ei muuten kuunnella, kun meillä ei ole voimalaitoksia, joiden pimentämisellä voisimme uhata. Kaupankäynnin päätteeksi keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi vahvistui 3,5 prosenttia 5 917 pisteeseen eli korkeimmalle tasolleen kolmeen viikkoon. Yhdistyksen toiminnanjohtaja on Yrjö Salomaa. Kokkolanseudun maarakentajat kuuluvat Vaasan piiriyhdistykseen, jossa on 154 jäsentä. Myös työnjohtajista alkaa pian olla pulaa. Alalle on tyypillistä se, että töitä painetaan täysillä kesäkaudet, mutta talvisin keskimäärin joka neljäs kone on ilman työtä. +1.39 4.74 +24.64 O Nordea Biotekniikka k. G. Oikealla Keski-Pohjanmaan yrittäjien varapuheenjohtaja Henrik Huhta. konev. Yhteistyö ei ehkä aina ole pelannut hyvin. Osake +1.16 1.75 +22.70 O Mandatum BioTech+ k. Osmo Mettäsen mukaan alan työntekijäongelmat eivät rajoitu vain suorittavaan portaaseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee härski voimapolitiikka ja siksi harva uskaltaa enää ryhtyä yrittäjäksi. Eero Lehden mukaan TT:n ja Palvelutyönantajien yhdistymisellä ei ole suoraa vaikutusta Suomen Yrittäjien asemaan. +1.06 75.89 +4.93 O SEB Optionsr. Tech k. +0.30 97.42 +26.19 O Mandatum MediLife k. Paremman tulon voi saada pörssistä tai sijoittamalla kiinteistöihin. Europaf. +1.32 1.76 +37.23 O SEB N.Am. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet taloudellisesti vaikeita ja se näkyy näistäkin luvuista. Suomen Maarakentajien Keskusliiton toimitusjohtaja Osmo Mettänen sanoo alan kärsivän myös työvoimapulasta, sillä kausivaihtelut eivät houkuta uusia työntekijöitä alalle. A 0.00 23.65 +5.35 P OP-Euro-obl. – Vaikeassa tilanteessa on oltu jo pitkään. Keskusliitolla on 1 630 jäsentä ja niiden yhteinen liikevaihto oli viime vuonna 1,35 miljardia euroa. Ethical Eur. Tuotantopainotteista ammattikorkekaouluinsinöörien koulutusta olisikin lisättävä nopeasti. Seuraavien 15 vuoden aikana alalle olisikin saatava tuhat uutta työntekijää vuosittain. Kuva: Clas-Olav Slotte Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Veho Group Oy Ab on tehnyt EP-Auto Oy:n kanssa sopimuksen Mercedes-Benz -henkilöautojen jälleenmyynnistä Kokkolan, Ylivieskan ja Vaasan talousalueilla lokakuun alusta lähtien. +0.28 593.61 +6.78 Y Sampo Obl. Hän asetti puheenjohtajakautensa tavoitteeksi yrittäjien jäsenmäärän lisäämisen. North Am. +1.24 5.73 +5.99 O Handelsb. 25 k. A 1.00 0,0 0.00 I-lista A Comp. SKOP A 0.00 0.02 0.01 0.02 0.02 0.02 0.01 0.03 33,3 0.00 +100.00 0.00 Ålandsbanken A 18.70 15.50 19.50 0,0 1.00 -1.58 +8.41 Ålandsbanken B 18.30 14.20 18.30 0,0 1.00 +1.67 +14.38 Vakuutus Pohjola-yhtymä +0.57 17.50 17.45 17.55 17.40 17.75 12.00 17.60 345,9 2.00 +3.57 +24.29 Sijoitus Citycon +0.76 1.32 1.31 1.34 1.32 1.34 1.01 1.33 197,0 0.09 +3.15 +24.76 Interavanti 2.56 2.15 2.75 0,0 0.05 +0.39 +24.88 Julius Tallberg B 5.50 4.95 5.70 0,0 0.26 -0.90 +1.85 Norvestia -2.09 15.00 14.50 15.40 15.00 15.35 12.50 16.00 4,3 1.40 +0.79 +17.85 Polar Kiinteistöt +2.74 0.75 0.74 0.75 0.73 0.75 0.50 0.82 5544,2 0.00 -2.67 +78.05 Sponda 0.00 5.35 5.31 5.35 5.23 5.35 4.49 5.74 6,6 0.90 -1.11 -0.93 Technopolis +1.86 3.29 3.25 3.29 3.27 3.30 2.67 3.30 7,5 0.25 -0.31 +18.75 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 15.49 14.70 17.00 0,0 0.90 +2.92 +3.27 Birka Line B 0.00 15.50 14.60 15.00 15.40 15.50 14.01 16.00 0,2 0.90 +6.16 +2.31 Finnair -1.01 4.90 4.71 4.90 4.90 4.95 3.22 4.95 5,8 0.15 +4.21 +19.57 Finnlines +1.12 27.20 26.00 27.39 26.50 27.20 17.40 27.05 20,5 1.50 +10.20 +19.56 Viking Line -0.98 20.30 20.30 21.00 20.30 20.50 17.53 24.00 1,4 1.35 +7.89 -6.39 Kauppa Beltton-Yhtiöt 7.50 6.00 9.20 0,0 0.34 -2.09 +49.40 Kesko A +0.59 17.00 16.90 17.00 17.00 17.00 16.00 18.55 6,8 1.00 +0.60 +4.64 Kesko B -0.32 12.45 12.45 12.50 12.45 12.55 9.36 12.49 98,0 1.00 +2.80 +16.73 Stockmann A 0.00 16.49 16.25 16.50 16.49 16.50 12.80 16.90 0,6 0.90 +1.79 +33.52 Stockmann B -0.25 16.26 16.26 16.35 16.26 16.44 12.95 16.80 10,8 0.90 +1.56 +31.03 Tamro 4.40 3.77 4.57 0,0 0.13 +2.33 +22.22 Muut palvelut Aldata Solution -0.50 1.98 1.98 2.01 1.96 2.00 0.88 2.10 99,1 0.00 +9.34 +180.28 Jaakko Pöyry 0.00 18.00 17.50 18.00 18.00 18.00 13.75 19.00 0,2 0.60 0.00 +39.53 Lassila&Tikanoja +1.49 20.50 20.50 20.70 20.20 20.70 15.10 21.00 92,8 0.75 -0.10 +34.67 Novo Group 0.00 3.45 3.45 3.48 3.44 3.50 2.10 3.68 287,7 0.12 +12.01 +43.75 OM HEX AB (Publ) -0.56 8.95 8.70 9.00 8.65 8.95 153,2 0.00 Rak. Concept Biotech. B +0.50 20.14 +9.27 O Aktia Likvida 0.00 21.39 +2.34 L Aktia Medica B +0.96 64.07 +0.25 O Aktia Secura B +0.21 39.03 +13.82 Y Carnegie Aksje Norge +0.84 273.33 +10.46 O FIM Forte +1.09 92.59 +30.56 Y FIM Russia +2.62 34.43 +80.67 O Handelsb. Metsäteollisuuden toimialaindeksi nousi 2,7 prosenttia, kun StoraEnson osakkeen hinta kohosi 3,2 prosenttia ja UPM-Kymmenen 2,5 prosenttia. euroa Indeksi 5917.36 +3.47 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Kemianteollisuus Kemira +1.61 8.18 8.10 8.19 8.05 8.18 5.80 8.20 93,8 0.30 +0.63 +24.23 Orion-yhtymä A +1.92 15.95 15.81 16.10 15.65 15.95 13.27 21.60 3,3 0.93 -3.34 -23.28 Orion-yhtymä B +3.85 16.20 16.05 16.20 15.70 16.20 13.01 21.55 121,3 0.93 -3.64 -25.68 Uponor +1.83 20.57 20.47 20.70 20.25 20.70 16.80 21.75 132,2 1.50 -2.23 +4.66 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 +1.89 27.00 26.75 27.50 26.50 27.00 17.00 26.50 0,5 0.25 +6.00 +26.25 Alma Media 2 0.00 28.50 25.20 29.00 28.50 28.99 17.00 28.50 3,8 0.25 +5.56 +52.41 Ilkka-yhtymä 2 +2.04 26.95 26.45 27.00 26.80 26.95 21.30 27.10 0,5 2.50 -0.34 +25.76 Janton 12.35 9.60 13.03 0,0 1.50 +0.41 +32.09 Keskisuomalainen A 50.50 38.10 53.00 0,0 4.10 +1.00 +44.29 SanomaWSOY A -4.37 12.25 12.25 12.70 12.25 12.81 9.00 13.20 0,1 0.40 +3.72 +19.16 SanomaWSOY B +0.84 12.00 11.80 12.05 11.80 12.09 7.75 12.80 73,2 0.40 -2.86 +23.32 Talentum +1.18 4.30 4.25 4.43 4.25 4.30 2.70 4.89 75,3 0.20 -8.60 +13.33 Muu teollisuus Amer-yhtymä +3.26 31.03 31.03 31.29 30.45 31.29 26.23 36.00 45,5 1.40 +2.59 +11.34 Exel +4.71 8.90 8.45 8.85 8.89 8.90 5.50 8.99 0,6 0.20 +11.84 +30.77 Hackman 0.00 28.40 28.10 28.49 28.00 28.40 17.10 29.00 7,0 0.60 -1.73 +57.78 Kyro -0.14 7.10 7.02 7.15 7.10 7.10 5.50 7.45 0,6 0.15 -3.92 +31.67 Leo Longlife A 6.34 4.51 6.40 0,0 0.30 +13.21 +43.44 Marimekko +1.60 6.35 6.28 6.35 5.86 6.35 4.33 6.98 21,7 0.85 -8.09 +80.29 Nokian Renkaat -0.55 54.50 54.50 54.59 54.40 55.00 32.98 54.80 40,2 1.11 +7.83 +95.78 Rapala VMC 5.00 3.71 5.25 0,0 0.05 +11.11 +25.00 Suominen Yhtymä +0.94 8.58 8.55 8.69 8.40 8.82 5.35 8.50 64,3 0.70 +23.19 +62.84 Tamfelt Etu +1.58 12.20 12.25 12.34 12.20 12.20 10.45 14.25 0,9 1.90 +4.43 -11.04 Tamfelt Kanta -2.48 11.80 11.86 12.20 11.80 12.00 11.00 14.47 0,3 1.86 +0.83 -8.68 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB A 18.45 18.45 20.15 0,0 0.00 -8.03 Ericsson AB B +4.00 1.30 1.30 0.00 1.30 1.30 0.65 1.57 0,8 0.00 -11.97 Sandvik AB 22.45 0,0 0.00 Securitas AB 11.90 0,0 0.00 Skand. +1.02 37.91 +27.24 O Nordea Itä-Eur..fi k. Timanttiristi kahdelle Kälviän yrittäjien juhlassa luovutettiin Suomen Yrittäjien timanttiristit Esko Herroselle ja Erkki Isosaarelle. Markets f. +0.76 336.71 +7.31 O Nordea IT k. 1.00 0,0 0.00 Sv. +0.42 509.26 -1.63 O Mandatum Neutral k. Lehti sanoi tulleensa sukulaiskäynnille. Aggr. 1 +1.07 2.07 +2.42 O SEB Lux Eq. -0.08 1190.61 +4.17 K Sampo Komp. Lisävauhtia pörssiin toivat iltapäivällä julkistetut Yhdysvaltain syyskuun työllisyysluvut, jotka olivat odotuksia paremmat. Vaasan, Kokkolan ja Ylivieskan toiminnoista vastaa Pekka Vesterinen. +1.92 539.48 +17.49 O Nordea Eur..fi k. +2.26 723.81 +10.02 O Nordea Korko Plus k. Japan +2.60 0.47 +0.85 O SEB Lux Eq. Kälviän yrittäjissä on 60 jäsentä ja yhdistyksen puheenjohtajana on nykyisin Pertti Porkola. Osake k. Vaasan piirin puheenjohtaja on maalahtelainen Kaj Hemming. Kaikkiaan 83 osakkeen hinta nousi, 26 laski ja 22 pysyi ennallaan. – Jäsenmäärä on lisääntynyt, mutta ei niin paljon kuin voisi kuvitella. k. Med. +1.45 104.03 +15.53 O Sampo Eur. – Useimmat tapaturmat ovat olleet puhtaita onnettomuuksia, sillä alan työturvallisuudessa ei ole moitittavaa. Lauantaina 4.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 8 Talous Pankit ja rahoitus CapMan B 0.00 1.50 1.49 1.51 1.50 1.50 1.33 1.70 23,5 0.10 +5.63 0.00 Nordea AB FDR +1.00 5.04 5.02 5.05 4.96 5.04 3.60 5.09 517,5 0.23 +5.50 +23.21 OKO A +2.64 15.96 15.70 15.96 15.62 15.96 12.94 16.30 35,6 0.75 -0.38 +17.80 Sampo A +1.13 7.18 7.12 7.18 7.07 7.18 5.05 7.58 570,5 0.35 -1.39 +7.74 Yritysp. 50 k. Toisaalta alalle on tyypillistä se, että työmailla on paljon aliurakoitsijoita, mutta työturvallisuus on pääurakoitsijan vastuulla. Kausivaihtelut maarakentajien riesana. A +0.32 101.44 +14.58 O OP-Euro-obl. Toisaalta uusia yrityksiä syntyi viime vuonna 700, kun niitä parhaina vuosina on perustettu jopa 5 000. +0.83 675.27 +24.02 O Nordea Foresta k. Eero Lehti (vas.) vieraili perjantaina ensimmäistä kertaa esi-isiensä kotiseudulla Kälviällä. Sopimuksen mukaan EP-Auto Oy jatkaa jälleenmyyjänä Seinäjoella. Markkinoilla odotettiinkin, että ensi viikko jatkuu suotuisana pörssissä ja osakkeiden hinnat nousevat. +0.99 1.53 +20.31 O SEB Internetfond +1.03 0.49 +82.22 O SEB Inv. A -0.04 26.72 +8.13 Y OP-t. -0.17 117.62 +3.82 K Nordea Euro Obl. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv A. Asiakkaat hyötyvät siitä, että Pohjanmaan alueella toimii ammattitaitoinen ja autokaupan osaava jälleenmyyjä, sanoo toimitusjohtaja Jyrki Viitala. +0.07 14.51 +8.47 O Sampo Eur. Ei ihme, sillä vain yrittäjien asemaa parantamalla saadaan konkreettisia tuloksia työllisyydessä. Eurokorko A 0.00 1988.60 +2.65 L Handelsb. k. +1.82 1271.01 +46.89 O Nordea Japani k. +0.18 74.14 +22.72 O Mandatum G. yhd. Vaasassa toiminta jatkuu ensi viikosta alkaen Käyttöauton tiloissa Rantamaantiellä. Ensk. A 0.44 0.33 0.47 0,0 0.00 -6.38 -8.33 Vaahto Group A +1.89 2.70 2.66 2.90 2.70 2.90 2.45 3.00 1,9 0.00 +1.92 -22.06 Vaahto Group K 3.00 2.41 3.00 0,0 0.00 0.00 -11.76 Yleiselektroniikka E 3.20 2.91 3.30 0,0 0.25 0.00 -5.88 NM-ja Pre-lista Amanda Capital +6.25 0.17 0.16 0.17 0.17 0.17 0.14 0.17 13,1 0.00 -5.88 +14.29 Basware +0.91 4.44 4.45 4.51 4.40 4.44 3.96 4.85 0,4 0.05 -8.14 -6.38 Biohit B 1.73 1.23 1.77 0,0 0.00 +8.12 -6.49 Biotie Therapies +4.00 0.52 0.50 0.52 0.50 0.52 0.41 0.99 2,9 0.00 +4.17 Done Solutions +7.69 0.14 0.13 0.14 0.13 0.14 0.10 0.19 88,5 0.00 -7.14 +62.50 Endero -2.76 1.41 1.41 1.45 1.41 1.41 1.00 2.00 0,3 0.00 +3.57 -27.50 Etteplan +2.08 4.90 4.78 4.92 4.85 4.90 2.99 4.98 1,1 0.25 +1.48 +10.34 Proha -2.78 0.70 0.69 0.70 0.69 0.71 0.44 0.78 40,9 0.00 +30.91 +94.59 QPR Software +2.63 0.39 0.37 0.39 0.39 0.39 0.20 0.49 1,0 0.00 +52.00 -57.78 Satama Interactive +9.72 0.79 0.72 0.76 0.73 0.79 0.42 0.77 57,0 0.00 +9.09 +30.91 Saunalahti Group 0.00 0.84 0.83 0.84 0.81 0.86 0.25 0.87 530,2 0.00 +33.33 +281.82 Sentera +3.31 1.25 1.19 1.27 1.25 1.25 0.95 1.28 6,0 0.00 +15.24 +5.22 Solteq -5.11 1.30 1.30 1.36 1.30 1.35 0.61 1.37 22,6 0.00 +25.69 +132.20 Tieto-X +0.51 1.98 1.95 1.98 1.95 1.98 1.48 2.08 10,1 0.12 +13.22 +10.06 eQ Online +0.58 1.73 1.73 1.76 1.71 1.76 1.36 1.72 35,6 0.00 +10.26 +40.98 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus +1.74 14.05 13.85 14.14 13.86 14.05 10.96 14.74 15,2 -4.10 +21.25 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net Simo Kattilakoski KÄLVIÄ (KP) Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti sanoo kolme vuotta jatkuneen vaikean talouskehityksen muokanneen asenteita yrittäjien kannalta myönteisemmiksi. Finland 0.00 0.03 0.02 0.03 0.02 0.03 0.02 0.03 188,2 0.00 0.00 0.00 Benefon S +3.70 0.28 0.27 0.28 0.27 0.28 0.21 0.78 39,1 0.00 -3.57 -64.47 Efore A -3.20 6.05 6.15 6.20 6.05 6.30 0.94 6.58 16,0 0.00 +104.25 +671.60 Elecster A 5.95 4.80 5.95 0,0 0.25 +15.53 +20.20 Evia +7.14 1.50 1.37 1.61 1.44 1.50 0.83 1.84 5,0 0.00 -0.71 -6.67 Honkarakenne B 0.00 4.10 4.15 4.16 4.10 4.10 3.00 4.20 1,0 0.00 +7.89 +5.13 Ilkka-yhtymä 1 0.00 27.00 26.52 27.00 27.00 27.00 22.30 28.20 0,0 2.50 -4.26 +17.39 Incap -4.44 1.29 1.29 1.30 1.26 1.32 0.87 1.65 18,8 0.00 +8.87 -34.78 Kasola A 1.50 1.03 1.50 0,0 0.08 +7.14 -5.66 Kekkilä 6.80 5.60 7.00 0,0 0.25 +1.49 +30.77 Kesla A 5.50 3.55 5.80 0,0 0.47 +10.22 +22.22 Kylpyläkasino A +8.33 2.60 2.60 0.00 2.60 2.60 2.40 3.00 0,1 0.00 +7.62 Larox B 10.00 6.00 10.00 0,0 0.20 +25.00 +1.01 Martela A 11.50 10.75 15.00 0,0 0.25 -8.00 -39.15 Menire 0.00 0.25 0.24 0.25 0.24 0.25 0.21 0.30 280,8 0.00 -3.85 0.00 Neomarkka B 5.99 5.40 6.10 0,0 0.08 +8.91 +8.91 P-Karjalan Kp A 82.00 70.00 82.00 0,0 5.00 +9.33 +2.50 Panostaja A 0.00 0.74 0.74 0.75 0.74 0.74 0.50 0.81 8,5 0.08 +34.55 +25.42 Panostaja B 0.00 0.73 0.69 0.74 0.72 0.73 0.50 0.80 21,1 0.08 +32.73 +25.86 Plandent A 10.54 8.00 13.00 0,0 0.17 -5.89 +17.11 Raisio K -1.85 1.06 1.06 1.11 1.06 1.08 1.04 1.40 6,0 0.02 -6.09 -22.86 S Sääst. Kultaisen yrittäjäristin saivat Anja Fraktman, Pekka Herlevi, Raimo Hilli, Hilkka Määttälä, Jari Plusisaari, Martti Salo, Ossi Santapakka ja Juha Vähähyyppä. +0.83 58.99 +3.56 Y Nordea Optima.fi k. 0.00 200.99 +2.44 L Nordea Maailma k. Liitto toivoo talvirakentamismenetelmien kehittämiseksi myös laajaa tutkimusohjelmaa. – Rakennusalan teknikkokoulutus on lopetettu ja insinöörit hakeutuvat muihin töihin. – Trendi näkyy myös yritysten sukupolvenvaihdoksissa. Mercedes-Benzin huollosta vastaa Seinäjoella jo nykyisin Käyttöauto ja Vaasassa huoltotoiminta alkaa ensi viikolla Käyttöauton tiloissa Rantamaantiellä. +1.89 163.32 +46.40 O Nordea Obl..fi k. Viime vuonna niitä tehtiin yhä vähemmän ja kehitys on ollut sama jo pitkään. +0.04 987.86 +5.92 Y Sampo Komp. Alkuvuoden synkistä luvuista on otettava opiksi, Varakas sanoo. Maarakentajien liiton hallituksen puheenjohtaja Pertti Varakas sanoo onnettomuuspiikkiin olevan monia syitä. A +1.17 122.44 +37.16 O OP-Medical A +0.48 68.56 -4.99 O OP-Metsä A -0.34 40.68 +9.23 O OP-Pirkka A 0.00 45.37 +14.14 Y OP-Spektri A +0.09 64.49 +5.99 Y OP-Teknologia A +0.30 23.78 +22.66 O OP-t. Mettäsen mukaan maarakennusala myös ukkoutuu kovaa vauhtia. Kiint. Kokkolan alueella EP-Auto etsii sopivaa kiinteistöä. Viikon aikana indeksi on vahvistunut noin viisi prosenttia. SML:llä on 14 piiriyhdistystä. Luvusta puuttuvat perheyritysten ja yrittäjäperheiden jäsenet. Medical +0.83 2.30 -8.22 O SEB Lux f. +1.63 0.87 +27.53 O SEB Lux Asia ex Japan +2.27 3.11 +14.33 O SEB Lux CS Baltic sc +1.57 1.49 +40.95 O SEB Lux Eq. -0.48 5.38 +5.41 P Nordea Euroland k. B +1.01 4.98 4.90 4.97 4.90 4.98 4.35 5.49 10,2 0.50 +0.82 -1.40 Ramirent -1.88 13.05 13.05 13.50 13.05 13.21 12.59 15.30 11,6 0.50 -5.67 -3.62 Tietoenator +4.83 18.00 18.00 18.09 17.40 18.30 11.59 19.26 394,1 0.50 -1.83 +32.08 YIT-Yhtymä +3.66 23.20 23.01 23.22 22.50 23.20 14.25 22.60 145,9 0.90 +2.52 +43.46 Metalliteollisuus Componenta 3.10 1.45 3.25 0,0 0.10 +38.39 +38.39 Fiskars A -0.56 8.80 8.85 8.94 8.80 9.05 7.25 9.50 2,6 0.70 -1.67 +5.48 Fiskars K 8.81 7.47 9.89 0,0 0.68 -2.11 +7.44 KCI Konecranes -0.60 24.85 24.70 25.09 24.70 25.20 17.20 28.05 6,0 0.95 -7.06 +21.89 Kone B +1.64 43.30 43.30 43.50 42.50 43.95 26.80 45.00 50,9 1.50 +0.95 +59.31 Metso +1.14 8.90 8.88 8.95 8.73 8.92 7.58 11.27 205,7 0.60 -5.58 +2.56 Nordic Aluminium 0.00 7.30 7.15 7.30 7.30 7.30 5.80 7.30 1,6 0.60 +7.99 +4.29 Outokumpu +1.60 9.50 9.43 9.52 9.29 9.59 6.92 10.36 457,2 0.40 -3.61 -1.06 Ponsse 1 +1.83 13.90 13.55 13.85 13.60 13.90 9.91 13.65 53,2 0.65 +9.64 +37.88 Rautaruukki K +0.79 5.10 5.08 5.09 5.00 5.10 3.05 5.30 242,1 0.00 -3.07 +30.08 Raute A 7.88 6.20 8.80 0,0 0.50 +7.21 -13.41 Rocla 6.99 5.50 7.25 0,0 0.15 -0.14 +1.45 Wärtsilä A +2.68 12.65 12.78 12.92 12.65 12.70 10.00 13.55 2,0 1.75 -1.44 +12.00 Wärtsilä B +1.99 12.79 12.75 12.79 12.50 12.79 9.20 13.15 52,9 1.75 +1.70 +16.65 Metsäteollisuus M-real A +2.47 7.89 7.75 8.09 7.89 7.89 6.20 8.69 0,6 0.60 -4.23 +14.93 M-real B +1.02 7.93 7.92 7.96 7.85 8.00 6.31 8.99 149,6 0.60 -7.32 +17.16 Stora Enso A +3.06 10.78 10.65 10.89 10.40 10.89 8.25 12.30 2,8 0.45 -12.83 +11.16 Stora Enso R +3.16 10.77 10.69 10.77 10.34 10.87 8.45 12.25 3999,8 0.45 -13.36 +13.48 Stromsdal B 0.00 2.90 2.79 2.90 2.90 2.90 2.42 3.70 0,2 0.10 +4.69 +28.89 UPM-Kymmene +2.48 14.85 14.77 14.88 14.30 14.95 11.56 16.99 2027,1 1.50 -12.45 +5.77 Monialateollisuus Aspo +2.11 10.15 9.90 10.00 9.87 10.15 8.70 11.00 12,3 0.98 -0.60 +23.94 Energia E.ON Finland 27.41 26.00 31.99 0,0 0.75 -2.11 -16.94 Fortum +1.66 7.37 7.35 7.37 7.25 7.38 5.77 7.80 755,7 0.31 -1.63 +20.43 Elintarviketeollisuus Atria Yhtymä A +5.08 9.10 9.10 9.20 8.80 9.10 6.91 8.80 8,3 0.42 +3.22 +20.28 Chips A 15.70 14.50 16.50 0,0 0.66 -3.68 +12.14 Chips B 0.00 14.60 14.60 14.69 14.49 14.65 14.00 15.99 71,7 0.66 +0.69 +7.75 HK Ruokatalo A +2.36 6.50 6.34 6.55 6.33 6.50 5.16 6.46 38,6 0.27 +8.55 +31.74 Huhtamäki 0.00 8.98 8.98 9.05 8.97 9.05 8.00 9.84 245,7 0.38 -2.39 -11.09 Lännen Tehtaat +1.06 9.50 9.50 9.89 9.50 9.50 8.20 9.90 0,1 0.30 +2.17 -1.05 Olvi A +1.22 12.45 12.31 12.45 12.30 12.45 10.00 12.50 3,0 1.25 +2.67 +17.14 Raisio vaihto-os. Vaihtoa kertyi perjantain päätteeksi 728 miljoonaa euroa. +0.36 488.20 +10.90 O Sampo Korko k. k. +1.04 79.89 -3.08 O Nordea Nordia k. – Kyllä alueellisia eroja huomaa, kun maata kiertää. Yrittäjienkin apu kelpaa jo Eero Lehden mukaan vaikea taloustilanne on muuttanut asenteita Paluu juurille. Mersun myynti EP-Autolle Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Maarakennusalan ammattilaiset toivovat alan kausivaihteluita pienemmiksi. Osake k. +0.81 175.15 +8.55 O Nordea Fennia k. Vaasan piiryhdistyksen jäsenistä valtaosa on pienyrittäjiä ja jäsenten keskimääräinen liikevaihto oli viime vuonna 425 000 euroa. +0.13 924.40 +6.09 Y Sampo Komp. Eero Lehti vieraili perjantaina Kälviän yrittäjien 25-vuotisjuhlassa. – Epäoikeudenmukainen verotusjärjestelmä ei tue yrittäjäksi ryhtymistä eikä vanhojen yrittäjien jatkamista. Eur. B 0.00 22.25 +5.37 P OP-Itä-Eur. Berg Optimal B -0.11 394.22 +12.92 Y Aktia Capital B +0.06 77.29 +23.68 O Aktia Euro B +0.33 15.22 +10.17 O Aktia G. +0.01 22.31 +2.20 H Mandatum Suomi k. Yritysten käytössä on yhteensä noin 7 200 koneyksikköä. 2 +1.02 0.69 +5.00 O SEB Lux Eq. C/R +0.97 0.52 +0.19 O SEB Lux f. Maaja vesirakennusalalla on tänä vuonna tapahtunut harvinaisen paljon onnettomuuksia. +0.98 1.03 1.03 1.05 1.03 1.04 0.84 1.15 94,9 0.02 -7.27 -10.53 Rakennusteollisuus Lemminkäinen +4.39 15.45 15.01 15.45 15.45 15.45 13.40 16.89 0,2 1.50 +2.71 -0.67 Tulikivi A 0.00 20.20 20.11 20.20 20.20 20.20 17.49 21.50 0,3 1.05 +1.00 +10.38 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp +1.20 8.40 8.30 8.58 8.30 8.40 6.11 8.60 5,1 0.25 +10.67 +34.30 Comptel +6.17 1.72 1.73 1.74 1.63 1.74 0.69 2.05 366,6 0.00 -4.14 +116.00 Eimo 0.00 1.02 1.02 1.03 1.02 1.03 0.81 1.12 86,0 0.04 0.00 +14.61 Elcoteq Network A +5.30 13.12 12.96 13.13 12.45 13.14 9.95 14.00 159,9 0.40 -0.32 +72.82 Elektrobit Group +2.13 0.48 0.47 0.48 0.46 0.48 0.28 0.49 1090,0 0.00 +23.68 +67.86 Elisa A -0.49 8.14 8.12 8.25 7.97 8.20 4.83 9.38 190,4 0.00 -12.33 +67.28 Evox Rifa Group 0.00 0.07 0.07 0.08 0.07 0.08 0.04 0.08 180,9 0.00 0.00 +16.67 F-Secure +1.05 0.96 0.95 0.96 0.94 0.96 0.65 1.05 43,5 0.00 -5.94 +90.00 Instrumentarium +0.45 35.90 35.70 35.90 35.71 35.90 32.20 38.40 11,6 4.70 -0.08 +40.71 Nokia +5.35 14.58 14.58 14.60 14.06 14.60 11.44 16.16 46341,7 0.28 -6.68 -5.34 Okmetic +0.32 3.10 3.05 3.15 3.05 3.10 1.45 3.24 2,9 0.00 +3.00 +23.60 PKC Group -1.31 15.10 15.08 15.14 15.10 15.28 6.75 15.43 3,2 0.45 +0.66 +135.38 PMJ automec -1.75 0.56 0.55 0.57 0.55 0.58 0.23 0.57 63,4 0.00 +32.56 +58.33 Perlos +2.42 5.07 5.06 5.08 4.90 5.11 3.17 6.60 100,1 0.22 -1.98 +7.84 SSH Comm. Piiri on jäsenmäärältään kolmanneksi suurin Uudenmaan ja Turun jälkeen. Siihen on syynä koulutuspaikkojen vähyys. +0.98 18.41 +1.53 O Nordea Euro Korko k. +0.14 153.83 +7.16 Y Sampo Komp. 0.00 1017.55 +1.76 Y Nordea Korko.fi k. Talous ei ole lähtenyt liikkeelle ja Viro on aggressiivinen. Tästä yhtiö kuittaa 20 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Kokkolassa liittokokoustaan lauantaina pitävät maarakentajat vetoavatkin valtioon ja kuntiin, jotta kausivaihtelua tasattaisiin ohjaamalla maarakennustöitä nykyistä enemmän talvikauteen. k. Monet yrittäjätkijn suosittelevat lapsilleen opiskelua ja palkkatyöhön menoa. 0.00 115.27 +2.48 L Nordea Euro Midi Korko k. +2.30 13.50 +4.94 O Nordea Kaukoitä.fi k. +1.05 3.16 +0.80 O SEB Lux Eq. +1.22 1.41 +0.93 O SEB Lux Eq. Vaasan piiriyhdistyksen alueella yritykset työllistävät yrittäjäperheiden lisäksi noin 400 henkilöä. Wireless +1.40 0.14 +42.16 O SEB Lux G. Vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on sattunut kahdeksan kuolemaan johtanutta tapaturmaa, kun niitä yleensä on vuosittain yksi tai kaksi. Rakennuskonserni YIT:n hinta puolestaan parantui 3,7 prosenttia sen jälkeen kun yhtiö oli ilmoittanut vähentävänsä 400 työpaikkaa Ruotsissa. Painorajoitettu portfolioindeksi puolestaan nousi lähes kaksi prosenttia. Lehti kiittelee pohjalaista yritteliäisyyttä edelleen vahvaksi. +1.32 6.12 +27.85 O Nordea Nordic SC k. Kokkolan ja ja Ylivieskan alueen huoltotoiminnot käynnistyvät, kun liike löytää sopivat tilat. g. Jäsenyritykset työllistivät noin 9 200 henkilöä. Pörssiveturi Nokian kurssi kohosi perjantaina 5,4 prosenttia ja päättyi 14,58 euroon eli Nokia on parantanut hintaansa viikon aikana noin yhdeksän prosenttia. Puuhamaa 36.00 30.52 38.99 0,0 2.00 -5.26 +2.86 Turkistuottajat C 0.00 7.20 6.80 7.20 7.20 7.20 5.00 7.30 0,3 0.65 +14.10 -12.73 Turun Arvok. EP-Auto lupaa, että asiakkaita palvelee osittain jo tuttu, ammattitaitoinen ja kokenut Mercedes-Benz -henkilöstö: – EP-autolla on vankka kokemus Pohjanmaalla. -0.26 155.78 +20.41 O Sampo Yhteisök. Hän on suoraan alenevassa polvessa 1700luvulla eläneen vararuotumies Passojan jälkeläinen. Tavoite on osin toteutunut, mutta ei riittävästi. +0.26 227.42 +5.06 Y ODIN Finland +0.70 210.55 +24.43 O ODIN Norden +1.51 61.12 +39.12 O ODIN Norge +1.43 83.11 +31.93 O ODIN Offshore +1.33 6.84 +20.54 O ODIN Sverige +1.34 71.12 +38.10 O OP-Delta A -0.06 84.45 +26.33 O OP-Euro A 0.00 19.29 +2.44 L OP-Euro B 0.00 18.52 +2.47 L OP-Euro Osake A +0.16 12.31 +9.73 O OP-Euro k. Suomen Yrittäjien apu kelpaa jo valtiovallallekin. 0.00 21.82 +2.86 L Tapiola Rahamarkkina +0.01 11.07 +2.77 L HEX 3.10.2003 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 631,4 milj. +1.02 1.49 +11.21 O SEB Lux Eq. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Pörssi päätti viikon selvään nousuun Helsingin pörssiviikko päättyi perjantaina selvään nousuun teknologiaja metsäosakkeiden imussa
Uutta varapääministeriä ei nimitetä. Ruotsin TV 4 pyysi ja sai käräjäoikeudelta murhasta aiemmin epäiltynä olleen ja sittemmin vapautetun 35-vuotiaan miehen vangitsemiseen liittyneitä asiakirjoja. – Nämä löydöt tekevät selväksi, että Saddam Hussein petti aktiivisesti kansainvälistä yhteisöä, että hän loukkasi turvallisuusneuvoston päätöstä 1441 ja että hän oli uhka maailmalle, Bush sanoi. Vartijat värvätään entisistä sotilaista, jotka vartioivat öljyputkia jo ennen sotaa ja joille työ on tuttua. Useaan otteeseen sotineiden naapurusten välejä hiertää nykyisinkin muun muassa Kashmiria koskeva kiista. Myös aseiden valmistukseen sopivaa tekniikkaa on löytynyt. Kommunistikapinalliset ottivat levottomuuksien aikana haltuunsa Moskovan pormestarin viraston ja osin Ostankinon televisiokeskuksen. Raportissa viitattiin kuitenkin Saddamin pyrkimyksiin piilotella tutkimusohjelmia ja tuhota laitteita. Presidentti Paul Kagamen johtama hallituspuolue RPF voitti vaalit ylivoimaisesti. Midsayapissa on tehty aiemmin pommi-iskuja, joiden tekijöiksi on epäilty muslimiseparatisteja. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 Ulkomaat 9 Lyhyesti USA:n Irak-päätöslauselma ei tyydytä Ranskaa eikä Venäjää PARIISI/MOSKOVA (STT–REUTERS–AFP) Ranska ja Venäjä ilmoittivat perjantaina tyytymättömyytensä Yhdysvaltain uuteen Irak-päätöslauselmaehdotukseen. Uudessa hallituksessa on yhtä monta miestä kuin naista. Karlsson tuli ministeriaikanaan tunnetuksi suustaan päässeistä sammakoista, joista kuuluisin on Yhdysvaltojen presidentin George W. Samalla ministerien työnjako muuttuu. Sen tuloksia ei ole kerrottu julkisuuteen. Freivaldsin mukaan Ruotsin ulkopolitiikka pysyy ministerin vaihduttua entisellään. Iskussa menehtyi rukousten johtaja ja kasteluviraston paikallisjohtaja. Moskovassa pidettiin perjantaina mm. Elinkeinoelämä lienee leppynyt osittain siitä syystä, että hallitus julkisti eurokansanäänestyksen jälkeen ohjelman, jossa painotetaan talouskasvua. Hän sanoi tuomioistuinten ja poliisiviranomaisten olevan valtion työkaluja ja tiedotusvälineiden olevan ”puhelimitse Kremlin ohjailtavina”. EU: Ruandan vaaleissa vilppiä KIGALI (STT–AFP) Vakava vilppi ja väärinkäytökset varjostivat Ruandan parlamenttivaaleja, sanoivat EU:n vaalitarkkailijat perjantaina. Holmberg on Ruotsin maahanmuuttoviraston johtaja. Räjähdyksessä haavoittui lisäksi useita ihmisiä ja lukuisia rakennuksia vaurioitui. – Hän on enemmän kuin kukaan muu toiminut EU-kysymysten parissa, kun hän osallistui EU:n oikeuspoliittiseen yhteistyöhön, Persson sanoi perjantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Ranskan ulkoministeriön tiedottajan mukaan ehdotus ”ei mene tarpeeksi pitkälle oikeaan suuntaan”, ja Venäjän presidentti Vladimir Putin vaati kansainväliselle yhteisölle enemmän mahdollisuuksia osallistua Irakin ”uudelleen syntymiseen”. Winberg on yksi viidestä ministeristä, jotka ennen syyskuun eurokansanäänestystä vastustivat euron käyttöönottoa, hallituksen linjan vastaisesti. – Ellei kommunistisen puolueen ympärille saada koottua isänmaallisten ja kansan voimien liittoumaa joulukuun parlamenttivaaleihin ja maaliskuun presidentinvaaleihin, niin mikään ei estä poliisivaltion kehittymistä Venäjälle, jatkoi Zjuganov. Eroarvelujen syynä oli, että Ruotsin elinkeinoelämä pääosin kannatti euroa ja Pagrotskyn eurovastaisuuden arveltiin heikentäneen elinkeinoelämän luottamusta ministeriin. Ohjuksen kantama on 290 kilometriä. Vuosipäivän marsseihin ja muihin tilaisuuksiin osallistui kaupunginhallinnon edustajan arvion mukaan noin 100 000 osanottajaa. Kuva: Lehtikuva/Pressens Bild/Jonas Ekströmer TUKHOLMA (STT) Tukholman käräjäoikeus on luovuttanut aiemmin salaisiksi luokiteltuja, Anna Lindhin murhaan liittyviä oikeudenkäyntiasiakirjoja. Nyt vangittuna oleva Mijailo Mijalovic kiistää yhä murhanneensa Lindhin, kertoi miehen asianajaja Peter Althin uutistoimisto TT:lle. Demokraattien vähemmistöryhmän johtaja Nancy Pelosi kertoi tavanneensa Kayn ja tulleensa siihen tulokseen, ettei välitöntä uhkaa ollut. Karlsson jättää hallituksen. Monet haavoittuneista ovat viraston työntekijöitä. Ulkopoliittista kokemusta Freivaldsilla ei juuri ole, mutta Persson luottaa uuden ministerinsä osaamiseen. Bushin nimittäminen ”pahuksen Texasukoksi”. Asiakirjan mukaan poliisi tutki muun muassa Lindhin silmälaseja siltä varalta, että niissä olisi DNA-jälkiä murhaajasta – esimerkiksi sylkeä. Bagramin tukikohta sijaitsee noin 50 kilometriä Kabulista pohjoiseen. Valtaosa kaupungin asukkaista on kristittyjä, mutta siellä on myös vahva muslimiyhteisö. – Tämä on tärkeintä, mitä voin tehdä. Irakin öljyputkia vartioidaan KAIRO (STT–AFP) Yhdysvaltain johtama liittouma on alkanut perustaa irakilaisista koostuvaa erikoispoliisia vartioimaan Irakin öljyputkia terrori-iskuilta. Kapinan jälkeen Venäjä sai uuden perustuslain, joka antoi presidentille laajat valtuudet. Ulkopolitiikka pysyy entisellään Ministeriksi palaaminen ei alun perin ollut Freivaldsin suunnitelmissa, mutta Lindhin murha vaikutti päätökseen paljon, Freivalds kertoi tiedotustilaisuudessa. Jeltsinille uskolliset joukot panssarivaunuineen avasivat tulen kohti Valkoista taloa 4. Vangitsemishakemuksesta ilmenee, että syyttäjän todisteet 35-vuotiasta vastaan olivat varsin hatarat. Viimeistään ensi perjantaina tarvitaan siis uusi vangitsemiskäsittely, jos syyttäjä yhä katsoo tarpeelliseksi pitää miehen vangittuna. Räjähdys sattui Qala-e-Gulain kylässä, joka sijaitsee vajaan kilometrin päässä Bagramin tukikohdasta. Kranaatti-isku moskeijaan COTABATO, FILIPPIINIT (STT–AFP–REUTERS–DPA) Filippiineihin kuuluvalla Mindanaon saarella tehtiin perjantaina moskeijaan kohdistunut kranaatti-isku. Ladsous toisti myös, että Irakiin olisi muodostettava mahdollisimman pikaisesti väliaikainen hallitus, jolle olisi ryhdyttävä siirtämään toimeenpanevaa valtaa. Useimmat saivat surmansa taistelussa pormestarin virastosta ja televisiokeskuksesta. Kokeessa testattiin lyhyen kantaman maasta-maahan -ohjusta, johon voidaan asentaa ydinkärki. Pakistan ohjuskoe onnistui ISLAMABAD (STT–AFP) Pakistan ilmoitti perjantaina tehneensä menestyksellisen ohjuskokeen. Isku tapahtui Midsayapin kaupungissa perjantairukousten aikaan, kun tuntemattomat tekijä tai tekijät heittivät käsikranaatteja täyteen moskeijaan. Jeltsinin vastaiset mielenosoitukset olivat alkaneet jo 2. Afganistanin sodan jäljiltä maassa on yhä amerikkalaiskomennossa 12 500 ulkomaalaista sotilasta. Euronvastustaja lähetetään Brasiliaan Persson ilmoitti, että tasa-arvoasioista vastaava varapääministeri Margareta Winberg jättää hallituksen. lokakuuta. Murhatun Anna Lindhin paikalle ulkoministeriksi nimitetään Laila Freivalds. Bush kommentoi maansa keskustiedustelupalvelun CIA:n asetutkijan David Kayn väliraporttia, jonka mukaan Irakista ei ole löytynyt kemiallisia eikä biologisia aseita eikä myöskään ydinaseita. Maahanmuuttoasiat saa hoitaakseen vuonna 1952 syntynyt Barbro Holmberg, kehitysyhteistyöministeriksi tulee vuonna 1964 syntynyt Carin Jämtin. Sen sijaan tarkastajat ovat löytäneet viitteitä joukkotuhoaseisiin liittyneestä ”salaisesta tutkimustyöstä”. Iskussa kuoli ensimmäisten tietojen mukaan kolme ihmistä ja noin 30 haavoittui, poliisipäällikkö Eduardo Marquez kertoi uutistoimisto AFP:lle. Kuulustelut pääsivät vangitsemisen jälkeen alkamaan vasta torstaina, koska miehelle tehtiin sitä ennen niin sanottu pieni mielentilatutkimus. Hankkeisiin liittyvää materiaalia on selvästi hävitetty ja aseita saattaa olla vielä piilossa jossain, väliraportissa huomautetaan. Freivalds on syntyisin Latvian Riiasta, joten hänellä on henkilökohtainenkin suhde Euroopan mantereelle. Kehitysyhteistyöministeri lähtee Myös virkaa tekevä ulkoministeri Jan O. Tiedottaja Herve Ladsous sanoi, ettei Ranska kuitenkaan aio käyttää veto-oikeuttaan turvallisuusneuvostossa Yhdysvaltojen päätöslauselman kaatamiseksi. Kuusi kuoli liittouman Afganistanin-päämajassa BAGRAMIN TUKIKOHTA, AFGANISTAN (STT–REUTERS–AFP) Ainakin kuusi ihmistä sai surmansa voimakkaassa räjähdyksessä, joka sattui perjantaina Bagramissa Yhdysvaltain johtamien Afganistanin-joukkojen päämajan lähellä. Alkuviikosta pidetyt parlamenttivaalit olivat ensimmäiset sitten vuoden 1994, jolloin Ruandan hutuheimolaiset tappoivat 800 000 tutsia ja maltillista hutua. lokakuuta, ja seuraavana päivänä kapina oli kukistettu. Suomalaispoliitikoista Freivalds tuntee ainakin presidentti Tarja Halosen, joka oli Freivaldsin kanssa yhtä aikaa oikeusministerinä. Pakistanin mukaan tämänkertainen ohjuskoe ei ollut vastaus Intian toimiin. – Halusin nuorentaa ja uudistaa hallitusta, Persson kertoi. Asiakirjat ovat vangitsemishakemus sekä vangitsemisoikeudenkäynnin pöytäkirja ja siihen kuuluva liite. Pakistan testasi maasta maahan -ohjusta, jonka kantama on 290 kilometriä. Ohjuskokeita aiotaan jatkaa lähipäivinä. Niiden mukaan poliisilla on hallussaan muun muassa kuitunäytteitä murhapaikan läheltä löytyneestä veitsestä. Pelosin mukaan on suuri ero sillä, onko valtiolla ydinaseita vai pelkästään niitä koskevia ohjelmia. Häntä ehdotetaan suurlähettilääksi Brasiliaan. muistotilaisuus, ja kolmisensataa ihmistä kokoontui Ostankinon televisiokeskuksen lähelle muistamaan vallankaappausyrityksessä surmansa saaneita satoja ihmisiä. Amerikkalaisten uudessa päätöslauselmaehdotuksessa painotetaan, että Irakin miehitys on väliaikainen ja maan hallinta on palautettava irakilaisille mahdollisimman nopeasti. Miestä kuulusteltiin perjantaina. Tasa-arvoasiat saa hoitaakseen integraatioministeri Mona Sahlin. Turkin Ceyhanin satamaan Välimerelle johtavaa pohjoista öljyputkea vastaan on tässä kuussa hyökätty jo neljästi. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo LONTOON (STT–DPA) Britannian hallitus arvioi perjantaina, että Irakin joukkotuhoaseita koskevan tuoreen amerikkalaisselonteon tiedot ”oikeuttavat” jälkikäteen sodan Irakia vastaan. Hän asettuu ehdolle kansainvälisen siirtolaiskomission puheenjohtajan virkaan. Vangitsemishakemuksesta voi päätellä, millaisia johtolankoja poliisilla on käytössään. Persson ei kuitenkaan sanonut, että Karlssonin lipsautukset tai Winbergin euronäkemykset olisivat olleet syinä näiden lähtöön hallituksesta. Yhdysvallat ilmoitti keskiviikkona laatineensa uuden päätöslauselmaluonnoksen, jossa oli otettu huomioon aiemmin tehdyt muutosehdotukset. Ne perustuivat lähinnä todistajien lausuntoihin, joiden mukaan mies näytti tavaratalo NK:n valvontakameran kuvassa esiintyvältä mieheltä. Bush puolusti päätöstään Yhdysvaltain presidentti George W. Yhdysvaltain demokraatit ovat sanoneet raportin osoittaneen, ettei Irak muodostanut välitöntä uhkaa Yhdysvaltoja kohtaan ja että sotaan lähdettiin väärin perustein. Joukkotuhoaseita ei ole löydetty Britannia: Kayn raportti ”oikeuttaa” päätöksen Irakin sodasta Mikko Paakkanen TUKHOLMA (STT) Ruotsi saa ensi perjantaina kolme uutta ministeriä ja kaksi entistä jää pois, pääministeri Göran Persson ilmoitti perjantaina. Koska Göran uskoi, että voin jatkaa siitä, mihin Anna Lindh lopetti, henkilökohtaiset pohdintani saavat jäädä syrjään, Freivalds sanoi. Diplomaattilähteiden mukaan päätöstekstissä ei mainita kuitenkaan selkeitä päivämääriä vallansiirrolle. Muistotilaisuudessa puhunut kommunistisen puolueen johtaja Gennadi Zjuganov arvosteli perjantaina nykytilannetta sanomalla, että vain kommunistinen puolue voi puolustaa ihmisoikeuksia ja sananvapautta. Sitä, missä ohjuskoe tehtiin, ei kerrottu. Perssonin ja varapääministerin välit ovat viime aikoina olleet viileähköt. Muista ei-kantaa ajaneista ministereistä elinkeinoministeri Leif Pagrotsky jatkaa entisessä tehtävässään, vaikka hänelle oli povattu potkuja hallituksesta tai ainakin elinkeinoministerin paikalta. Vangitsemishakemuksesta ilmenee myös, että tavaratalo NK:lta löytyneestä veitsestä on saatu talteen kuitunäytteitä, joita voidaan verrata esimerkiksi epäiltyjen hallussa olleisiin tekstiileihin. Hän korosti Eurooppa-yhteistyön tärkeyttä. Jokainen sabotaasi-isku viivytti entisestään mahdollisuuksia viedä Kirkukin öljykenttien öljyä maailmanmarkkinoille. – Pakistan on testannut menestyksellisesti lyhyen kantaman Hatf III-maasta maahan -ohjusta, puolustusvoimien tiedottaja kenraalimajuri Shaukat Sultan kertoi uutistoimisto AFP:lle. – Samanlainen näkökanta kuin meillä on monilla muillakin mailla, myös turvallisuusneuvostoon kuuluvilla mailla, Ladsous mainitsi. Sen jälkeen hän on toiminut näyttämötaiteen työnantajajärjestön johtajana. Tuolloin uudistusmielisen presidentin Boris Jeltsinin ja kommunistienemmistöisen parlamentin valtataistelu huipentui aseelliseen yhteenottoon parlamenttirakennuksen hallinnasta. Myös naisten ja miesten välisen tasapainon ylläpito oli Perssonin mukaan tärkeä tekijä hallitusremontissa. Viranomaisten mukaan 148 ihmistä kuoli, mutta opposition mukaan surmansa saaneita oli tuhat. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Alexznder Nemenov. Bagramin tukikohtaa vastaan on aiemminkin hyökätty, ja sen ympäristö on sisällissodan aikana miinoitettu. Tilaisuuksiin osallistuneilla oli mukanaan punaisia neilikoita ja surmansa saaneiden kuvia. Ulkoministeri Jack Straw’n mielestä selvitys osoittaa sen, että Yhdysvaltain ja Britannian päätös hyökätä Irakin oli ”oikeutettu ja välttämätön”. Jeltsinin tueksi asettuneet armeijan yksiköt kukistivat kymmenen vuotta sitten Valkoiseen taloon saarretun korkeimman neuvoston eli parlamentin vastarinnan. Iskun syystä ei ollut heti tietoa. Moskeija sijaitsee valtion virastoalueella, jossa on maan kasteluviraston rakennuksia. Vuonna 1942 syntyneellä Freivaldsilla on pitkä kokemus ministerin tehtävistä, sillä hän toimi Ruotsin oikeusministerinä 1988–91 ja 1994–2000. Pakistan samoin kuin sen naapurivaltio Intia ovat pitkään kehittäneet ydinasevalmiuttaan, ja Intia teki hiljan ohjuskokeen. – Viedä Ruotsia lähemmäs Eurooppaa ja tuoda Eurooppaa lähemmäs Ruotsia, Freivalds linjasi tavoitteikseen. Lindhin murhatutkinnan asiakirjoja julki MOSKOVA (STT–ITAR-TASS–AFP) Venäläiset kokoontuivat perjantaina muistamaan kymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Joukko Jeltsinin vastustajia, heidän joukossaan parlamentin puhemies Ruslan Hasbulatov ja erotettu varapresidentti Aleksandr Rutskoi, joutuivat vankilaan. Bush puolusti perjantaina päätöstään hyökätä Irakiin sanomalla, että presidentti Saddam Hussein oli yrittänyt salata joukkotuhoaseisiin liittyviä ohjelmia ja laitteita. Karlssonin tehtävät maahanmuuttoja kehitysyhteistyöministerinä jaetaan kahden uuden ministerin kesken. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun asetutkija David Kay kertoi torstaina kongressissa, että asetarkastajat eivät ole toistaiseksi löytäneet väitettyjä kemiallisia tai biologisia joukkotuhoaseita tai ydinaseita Irakista. Kuulustelut jatkuvat TT:n mukaan ensi tiistaina. EU:n tarkkailijaryhmän mukaan vilpistä huolimatta vaalit ”olivat merkittävä askel kohti kestävää demokratiaa” Ruandassa. Ruotsin hallitus remonttiin Laila Freivaldsista uusi ulkoministeri Murhatun Anna Lindhin paikalle ulkoministeriksi Göran Perssonin hallituksen nimitetään Laila Freivalds. Mies vangittiin viime viikon perjantaina kahdeksi viikoksi. Valkoisen talon valtausta muistettiin Marsseilla mukana 100 000 Kommunistit laulavat protestilaulua Lenin patsaalla Moskovassa Valkoisen talon taisteluun päättyneet valtataistelun 10-vuotispäivänä. Jämtin on vastannut kehitysapuasioista Palme-keskuksessa, joka on työväenjärjestöjen perustama kehitysapuja tiedonjakojärjestö. Ohjuskoe oli ensimmäinen sitten huhtikuun, jolloin Pakistani ja Intia aloittivat maiden välisen jännityksen lieventämiseen tähtäävät neuvottelut. Freivalds jätti kolme vuotta sitten hallituksen saatuaan arvostelua siitä, että oli hyväksynyt kotitalonsa muuttamisen vuokratalosta omistuspohjaiseksi
Kuva: Lehtikuva/Timo Toivanen LASSI JAAKKOLA Lauantaina 4.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 10. On todella mahdollista, että houkutus väärinkäytöksiin kasvaa puolin ja toisin, ellei valvonta pysy ajantasalla. Mari Kiviniemi ja Mika Lintilä olisivat hyvä kaksikko Matti Vanhasen, Paula Lehtomäen ja Eero Lankian kumppaneiksi keskustan johtoon. Aikuisten verkostoyliopisto Nykyisten kasvatustieteen ja tietotekniikan muuntokoulutusten rinnalla on tarkoitus kehittää väyliä sosiaalityön, kemian ja kauppatieteiden tutkintoihin. Se saattaa poiketa aika lailla myös siitä, mihin Paavo Väyrysen ja Esko Ahon aikana totuttiin. Hän saattaa muuttaa keskustaa, etenkin sen toimintatapaa, enemmän kuin huomiset valitsijatkaan aavistavat. Vastauksena on avoin yliopisto ja ammattikorkeakoulu. Niissä pääsee vallan ytimeen, vaikkei ministeri olisikaan. Sellaisen väen ei ole helppo vaatia oikeuksia. Pari vuotta Iittalassa työskennelleiden kiinalaisten kivimiesten palkkasaatavia selviteltäessä kävi ilmi, että toisinkin päin on pientä liikehdintää ollut. Nyt liitoskeskustelujen taustalla ovat aiempaa selvemmin seutukunnnalliset tarpeet. V iime päivinä on puhuttu paljon Kiina-ilmiöstä, teollisuuden siirtymisestä halpamaihin. Lahjoitusprofessuurit Yliopistokeskuksen koulutusja tutkimusalat suunnitellaan vastaamaan alueen työja elinkeinoelämän tarpeita. Molemmat tavat ovat suomalaisen yhteiskunnan jatkon kannalta kiusallisia, mutta toinen sentään laillinen. Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos arvosteli eilen suomalaisten tuomioistuinten kykyä ratkoa talouselämän monimutkaisia oikeusjuttuja. Esimerkiksi sitä ei katsottu, mitä on tapahtunut kyseisten kuntien palveluille. "Jos strategia tuottaa pääsääntöisesti uloslyöntejä hallitusvastuusta, sitä ei voi pitää kovin onnistuneena", sanoi Vanhanen eilisessä Suomenmaassa. Tämän vuoksi on luontevaa, että myös alue osallistuu yliopistokeskushankkeiden rahoitukseen. Rakenteelliset uudistukset vasta alkavat, kun kaksi tai useampia kuntia yhdistetään. Arto Hietalahti Väärä tyyli Kiinalaisten kivimiesten työehdoista löytyi sopu. s POHJOLAN SANOMAT näkee kuntaliitoksetkin aikansa lapsina. Tähänkin mennessä on paljastunut, että esimerkiksi rakennuksilla ja ravintoloissa on käytetty virolaista työvoimaa, joka on saapunut maahan ilman virallista työlupaa. Toivottavasti Wahlroosin puheeseen ei kuitenkaan liity edes piilotettuna sellaista viestiä, että oikeuden pitäisi kyetä katsomaan talouselämän toimia entistä suurpiirteisemmin, jotta yritysten ei tarvitsisi lähteä sinne, missä laillisuuden valvonta on väljempää. Sukselaista valittaessa. En ole erityisen hanakka sotkeutumaan henkilövalintoihin, mutta kerrankos tuota. Chydenius-Instituutti tarvitsee alueen osaamiskeskuksia ja tutkimuslaitoksia toiminnalliseen yhteistyöhön. Yliopistokeskusohjelman visiona on 5-6 maisteriohjelmaa ja monitieteinen tohtorikoulu. Kuntaliitosten vaikutuksia on syytä edelleen tutkia. Alueellista yhteistyötä Laajat yhteistyöverkostot ovat yliopistokeskuksen toiminnan edellytys. Jos voima kuitenkin jyllää, jos halu ja kyky yhteistyöhön ei auta, jos keskusta sysätään kaikesta huolimatta oppositioon. Helppoja keinoja ei ole tarjolla, koska pehmeät konstit on äkkiä läpikäyty, eikä varsinaisista palkkojen alennuksista ole kenenkään helppo puhua. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kanssa. Muita mahdollisia yhteistyökumppaneita ovat mm. K eskusta siirtyy huomenna muodollisestikin Vanhasen aikaan. Henkilöstön määrä kasvaa noin 150 henkilöön, joista professoreita on noin 10. Ammattikorkeakoulututkinto ei ole suoraan verrattavissa yliopistolliseen kandidaatin tutkintoon, joten ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut tarvitsee lisäopintoja hakeutuakseen maisteriohjelmaan. Tähän asti sitä on löytynyt, joten varmasti sitä löytyy jatkossakin. videovälitteistä etäopetusta ja verkko-opetusta. Ne rikkovat vakavasti myös kaikkia reilun kilpailun sääntöjä. Alueen edustajista koottu työryhmä selvittääkin parhaillaan mahdollisuuksia koota rahoitus viisivuotisiin lahjoitusprofessuureihin kemian, kauppatieteiden, sosiaalityön sekä tietotekniikan aloilla. Nyt on kysymys tapahtuneen toteamisesta. Käytännössä se alkoi jo kesällä, Anneli Jäätteenmäen lyhyeksi jääneen pääministerijakson jälkeen. Se on tietysti myös keskustan imagonrakennusta. Euroopan unioni ja globalisaatio pakottavat yhä useammin hakemaan yhdessä kansallista etua ja taistelemaan sen puolesta. Vanhasen perusajatus on, että puolueelle on luotava yhteistyön linja ja strategia, jotka avaavat ovia hallitukseen myös siinä tapauksessa, että keskusta ei olekaan vaalien suurin puolue. Yliopistokeskuksessa maisteriksi ja tohtoriksi s SUOMENMAA uskoo, että keskusta saa viikonvaihteessa asiansa järjestykseen. Yhteistyön linjalle on myös muita kuin puoluestrategisia perusteluja. Kuntaliitos on rakenteellinen muutos. Ylipitkää päivää aivan alitaksoilla tehneet miehet saavat palkkojaan nyt takaisin kovan painostuksen jälkeen. Yliopistokeskus tarvitsee kehittyäkseen keskipohjalaista maakuntahenkeä. Hän aikoo tehdä keskustasta niin yhteistyökykyisen, että se pystyy olemaan mukana vaikuttamassa maan asioihin silloinkin, kun se ei yllä suurimmaksi puolueeksi. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päätoimittaja. Viimeksi menettely oli käytössä 1945, V.J. Pakko on ajanut päättäjätkin miettimään uusia mahdollisuuksia työvoimakustannusten alentamiseksi ja yritysten säilyttämiseksi kotimaassa. Matti Vanhaseen on liitetty useimmiten määreet värittömyys, varovaisuus, asiallisuus, tavallisuus. Tietenkin on mahdoton muuta kuin spekuloida sillä, mitä yhdistetyissä kunnissa olisi tapahtunut, jos ne olisivat jatkaneet erillään. Vajaan yhdeksän miljoonan asukkaan Ruotsissa oli vuonna 2001 vain 289 kuntaa, kun Suomen 5,2 miljoonaa kansalaista palvelemaan tarvittiin 448 kuntaa. Liitosten hyödyt eivät useinkaan tulee esiin välittömästi, vaan vasta pitemmän ajan jälkeen. Tämän vuoksi onkin tarpeen, että alueen yritykset, Kokkolan ja Pietarsaaren kaupungit sekä muut Keski-Pohjanmaan kunnat osallistuvat eri alojen professuurien käynnistämiseen. s POHJALAINEN pitää kuntaliitostutkimusta pinnallisena. Kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen siirtyminen mahdollistaa myös sen, että laadukkailla maisteriohjelmilla yliopistokeskus voi houkutella emoyliopistojen opiskelijoita suorittamaan maisteriohjelmavaiheensa Kokkolassa. Sosiaalityössä koulutusväylä on jo käynnissä. Vanhasen strategiassa on riskinsä. Mutta kunnallisen päätöksenteon luonteen tietäen on suuri vaara, että poliitikot myyvät liitoksen äänestäjilleen ratkaisuilla, jotka tosiaan kasvattavat menoja. s TURUN SANOMAT tähdentää, että mikäli kuntaliitoksia tehdään, ne on tehtävä riittävän ajoissa. Luvut avautuvat tulevien vaalien ajankohdilla. Tulevista ei tiedä, mutta oletukseni on, että Sukselaisen, Virolaisen, Väyrysen ja Ahon kausien lailla myös Vanhasen puheenjohtajakaudesta tulee pitkä, vuosien 2011-2012 paikkeille ulottuva. siltaopintokokonaisuuksien suunnittelu aloitetaan ensi vuonna. Sen laajentamiseen ei kenenkään soisi antavan minkäänlaista vinkkiä. Tämä koulutuspoliittinen linjaus tukee Kokkolan yliopistokeskusohjelmaa, jonka pääsisältönä on tutkintotavoitteisen aikuiskoulutuksen kehittäminen Keski-Pohjanmaalla. Tavoitteena on, että avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen (120 ov) perusteella emoyliopistojen tiedekunnat myöntävät opiskelijoille kandidaatin tutkinnon. Se olisi välttämätöntä, jotta edes jonkinlaisille johtopäätöksille olisi perusteita. Näkemyksen taustalla on nuorisoikäluokkien pienentyminen ja nuorisokoulutuksen aloituspaikkojen vähentäminen. Perinteestä poiketen Matti Vanhanen valitaan keskustan johtoon yksimielisesti. Mutta aikakaan ei enää salli jyrkkää puolueiden vastakkainasettelua. Vaikka matalan palkan maksamisesta ei joutuisikaan rikosoikeudelliseen vastuuseen, äärimmäisissä tapauksissa on kyse suoranaisista ihmisoikeusrikkomuksista. Räikeä työehtojen rikkominen kotimaahan saapuvan työvoiman kustannuksella on sen sijaan aivan väärä tapa edistää kilpailukykyä. Oulun eteläinen instituutti, Kansantaiteen keskus, Metlan tutkimusyksikkö ja alueella toimivat yliopistot. Esimerkiksi kemian ja lääketieteen aloilla toiminta perustuu tiiviiseen yhteistyöhön KeskiPohjanmaan teknologiakeskuksen (KETEK) ja sairaanhoitopiirin kanssa. Kaikilla yrityksillä on tietenkin vapaa oikeus lähteä maasta milloin haluaa, vaikka ihmisten työllistyminen kärsisi ja yhteiskunta menettäisi tuloja. Avoimen yliopiston koulutusväylien valmistelu kemian ja kauppatieteiden aloilla alkaa toden teolla jo ensi vuonna. Palkansaajakeskusjärjestö SAK on varoitellut, että vuokratyövoiman käyttö voi kasvaa rajusti ensi vappuna, kun Baltian maat liittyvät Euroopan unioniin. Jupakan taustoista olivat kertomassa Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas (vas) sekä kiinalaiset kivimiehet Rongxing Li ja Chunyong He. Keskustan huomisen kokouksen huomatuin asia on kahden varapuheenjohtajan valinta. Tehtävät ovat syystä haluttuja. Pitävät paikkansa. Kuntaliitokset eivät ole automaattinen lääke kunnallistalouden ongelmiin. Murros ja muutos on jatkunut. Niistä valitaan uuteen eduskuntaan helpommin kuin rivimiespaikoilta. Artikkeli on ensimmäinen osa kirjoitussarjasta, jossa eri alojen asiantuntijat ja vaikuttajat pohtivat yliopistokeskuksen merkitystä sekä sen avaamia mahdollisuuksia Kokkolalle ja maakunnalle. Kovaa puhetta varovaiselta mieheltä. Vanhasen aikaan Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Erkki Hanni Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus C hydenius-Instituutti saa yliopistokeskuksen aseman ensi vuoden alusta alkaen. Epäilemättä monisäikeiset talousrikosjutut ovat haastavia parhaillekin asiantuntijoille. Mutta jos kaksi köyhää lyö hynttyynsä yhteen, eikä muuta tapahdu, niin eihän siitä yhtä rikasta synny. Mutta on tässä "taviksessa" muutakin. Ministeriön ylijohtaja Arvo Jäppinen korosti, että yliopistokeskusten haasteena on kehittää koulutustarjontaa nimenomaan aikuisväestölle. Ei ole yksinkertaista valmistaa tuotteita entistä halvemmilla yksikköhinnoilla, jos saman aikaisesti palkkakustannukset kuitenkin jatkuvasti kasvavat. Avainkysymyksenä on, missä aikuisopiskelijat suorittavat maisteriohjelmaa edeltävät opintonsa, koska yliopistokeskuksessa ei pääsääntöisesti tarjota ylioppilaspohjaista nuorisokoulutusta. Tämä Jyväskylän yliopiston toiminta täydentyy Vaasan yliopiston kauppatieteellisellä osaamisella sekä Oulun yliopiston kemian ja lääketieteiden osaamisella. Hän haluaa katkaista kierteen, jossa vain voima jyllää ja jossa vaaleissa kakkoseksi jääminen vie muitta mutkitta oppositioon. Totta on, että sellaista strategiaa ei voi pitää todellakaan kovin onnistuneena, joka ”tuottaa pääsääntöisesti uloslyöntejä hallituksesta”. Suomalaisen työvoiman kalleus ei ole mikään salaisuus. Jos Pohjanmaalta on voitu kaksi edellistä puheenjohtajaa valita, miksei myös pari varapuheenjohtajaa. Ryskäpolitiikan, tahtopolitiikan ja muilla nimillä vastakkainasetteluun – polarisaatioon – tähdänneen strategian sijasta Vanhasen malli on korostetun yhteistyöhakuinen. Hän ennusti, että oikeusjärjestelmän toimivuus ja uskottavuus ovat tulevaisuudessa verotuksen tapaan keskeisellä sijalla, kun yritykset valitsevat toimipaikkansa. Lisäksi tarkoituksena on osallistua maaseutukulttuurin sekä terveysja lääketieteiden koulutuksen järjestämiseen. Toisaalta pelisääntöjen mukaan toimivia yrityksiäkin on helppo ymmärtää. Tällaiset tapaukset eivät loukkaa vain työntekijöiden oikeuksia. Instituutti kutsuu tätä aikuiskoulutusta, yliopistoyhteistyötä ja verkko-opetusta korostavaa toimintatapaansa aikuisten verkostoyliopisto -malliksi. Pimeän työvoiman palkkaaminen on yksi talousrikollisuuden haara. Iittalan kivimiesten kohtalo ei ilmeisesti ollut näin paha, mutta ei sekään suomalaiselle yrittäjälle kunniaksi ole. 1960ja 70-luvuilla kuntaliitoksia tehtiin aivan eri ympäristössä ja tarpeista kuin parikymmentä vuotta myöhemmin. Viime viikolla opetusministeriö järjesti yliopistokeskusten kehittämistä koskevan seminaarin Porissa. Mikäli näin käy, Vanhaselta ei moittijoita eikä haastajia puutu: Viholliskuvan lisäksi veit puolueväeltä myös kipinän työhön! Vanhanen tietää riskin, muttei tingi linjastaan: "Toimintatapojani en vaihda: luotan intuitioon, yritän olla taktikoimatta, puhun ja kirjoitan niin kuin ajattelen." ( Suomenmaa 3.10.) Sinisilmäistä idealismia vai uuden poliittisen kulttuurin alku. Tämän vuoksi on tärkeää hyödyntää mm. Mikko Viitasalo Juha Mustonen Mikko Viitasalo toimii Chydenius-Instituutin johtajana ja Juha Mustonen yliopistokeskuksen kehittämisestä vastaavana suunnittelijana. Kehittämistavoitteet on tarkoitus toteuttaa kolmen yliopiston yhteistyönä. Vanhasen keskustasta tulee erilainen kuin Jäätteenmäen keskusta olisi ollut. Sen uusi nimi on "Chydenius-Instituutti Kokkolan yliopistokeskus". Tällä erää ensi kesään asti, mutta jos eivät suuremmin töppää, ainakin vuoteen 2006. Mutta harmaa talous ja sääntöjen polkeminen eivät voi olla ratkaisu tähän ongelmaan. Yhteiskunnalta jää ainakin osa tuloista saamatta ja rehellisesti toimivat, sopimusten mukaisia palkkoja maksavat yritykset kärsivät. Tuoreessa tutkimuksessa ynnättiin vain liitoskuntien menoja. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa muutosten on tapahduttava lakien ja sopimusten kautta. Tavoitteena on, että yliopistokeskuksessa valmistuisi vuosittain noin 80 maisteria ja 5 tohtoria. Alueella toimii monia yhteisöjä, joissa harjoitetaan tieteellistä tutkimustoimintaa tai joilla on koulutusja tutkimusyhteistyötä joidenkin yliopistojen kanssa. Ainakin EteläEuroopassa on ilmitullut tapauksia, joissa ulkomailta laittomasti saapuneita ihmisiä on käytetty hyväksi ja pidetty käytännössä orjatyössä. Työelämään integroitu aikuiskoulutus edellyttää ajan ja paikan suhteen joustavia opiskelumahdollisuuksia. Näin alue viestii omasta sitoutumisestaan yliopistoille ja opetusministeriölle. Niistä siirrytään seuraavan ministerijonon kärkeen. Opetuksen laadun monimuotoisesta kehittämisestä instituutilla onkin jo kokemusta, kun luokanopettajien aikuiskoulutus sai tänä vuonna yliopisto-opetuksen laatuyksikön statuksen. Myös näiden ns. Jyväskylän yliopisto vastaa yhteiskuntaja kasvatustieteellisestä sekä tietoteknisestä koulutusja tutkimustoiminnasta. Rohtoa on kuitenkin syytä edelleen käyttää, sillä kuntaverkkomme on kansainvälisten vertailujen perusteella selvästi ylimitoitettu. Molemmissa tapauksissa on kysymys pohjimmiltaan samasta asiasta, siitä että yritykset yrittävät karsia kalliita työvoimakustannuksia. Väylänä avoin yliopisto ja AMK Yliopistot ovat siirtymässä kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen, jossa maisteriohjelmat edellyttävät opiskelijalta kandidaatin tutkinnon suorittamista. Maailma muuttuu ja kuntamaailma sen mukana
Thaimaa on sekoitus kaikkea K un nyt puretaan Ventuksentielle tehtyjä töyssyjä, juolahti mieleemme kysellä, voisiko niistä edes yhden siirtää Kirkkolehdonkadulle. Tiedot löytyvät myös Kokkolan ja Kaarlelan historioista ja monista muista luotettavista lähdeteoksista. Sarah Timonen, KOKKOLA – On täällä ainakin selvästi puhtaampi ilma kuin Turussa, jossa olen opiskellut. Laskujeni mukaan viidestä autosta on kolme rekkaa, yksi pikkuauto ja viides muu ajoneuvo. Mitätön jalkakäytävän reunuskin saattaa olla monille lähes ylitsepääsemätön este. Vanhempana toivon: jos oma poikasi omistaa tumman mopedin ja oli torstaina liikkeellä, niin jututtaisit häntä, aiheuttiko hän pienelle pojalle suuren harmin. Matti Tunkkari VETELI Tavoiteohjelma, mutta missä. En sitten tiedä, millainen ilma esimerkiksi Ykspihlajassa on, kun en siellä asu. Tänä syksynä olemme nähneet usein, kuinka vaikeaa lastenrattaiden kanssa on nousta jalkakäytävälle, pyöräilijöistä puhumattakaan. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Poikani pyöräili uimahallin suunnasta kotiinpäin, kun kaksi noin 16-vuotiasta poikaa pysäytti hänet Hollihaan puiston reunalla Suntin sillalla pyytäen pyörää käyttöönsä. Kaikkea ja kaiken tasoista ruokaa on tarjolla. Hän ei tunne meidän hellanvierustan mökötystapoja. Tehtaat päästävät liikaa saasteita ilmaan. Hanna Kauppinen, teksti ja kuvat KOKKOLA (KP) Anne Lindh, KOKKOLA – Kyllä minun mielestäni. Kiinteistöjen omistajat ovat tyytymättömiä raskaan liikenteen murtaessa talojen seiniä, astiastot kilisevät kaapeissa. Syyskuu on Thaimaassa ideaali kuukausi. Sari Korri KOKKOLA Mopopojat ottivat pyörän 11-vuotiaalta Pohjoisen ohikulkutien varteen on rakennettu meluvalli, josta on valitettu viranomaisille asti. En osaa monta sanaa thai-kieltä. Thaimaassa saa syödä mitä haluaa. Thaimaalaisen osaamattomuuden paljastamisella, omalla äkkipikaisuudella ja suuttumisella menettää kasvot. Olemme nähneet, miten korkea reunus on aiheuttanut vaaratilanteita. Tuntuu mahdottomalta alkaa kertoa maailman Vapahtajasta jumbo-jetin kapteenille, joka ennen lentoa kiinnittää sinitarralla Buddhan pienoispatsaan kunniapaikalle. Vetelinjokilaakso käsittää alueellisesti koko alajuoksun. Ihme, että thaikulttuurilla on voimaa pitää pintansa, maata kun ympäröivät ja sen sisällä ovat kaikki mahdolliset kulttuurit, uskonnot ja uskomukset. Hyvä, että tavoitteita asetetaan. Heidät on jo äidinmaitoa imiessä opetettu hymyilemään. Joka ei vanhaa tunne, se ei uuttakaan ymmärrä. Myös lasten monet lemmikkieläimet ovat joutuneet vaaratilanteeseen, ja monet eläimet on jouduttu lopettamaan hiljaisuuden vallitessa. Niin usein kuin olen siellä käynyt ja kiertänyt maata ristiin rastiin, en ole tavannut yhtään kerjäläistä. Toinen pojista kyyditti toista pienellä tummalla mopedilla, joten ajopeli oli toiselle varmaan tarpeeseen, sillä pojat veivät poikani pyörän sen sileän tien. Ikkuna KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 Gallup Onko Kokkolassa puhdas ilma. Täällä on helpompi hengittää, kun ei ole niin paljon pakokaasuja. Perhonjoen rannat pitäisi raivata. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. lokakuuta 11-vuotiaalle pojalleni sattui tapaus, joka itketti pojan lisäksi itseäni. Monta kolaria onkin jo tullut Kirkkolehdonkadun ja Saarimäenpolun risteyksessä. Anna-Liisa Biskop, KOKKOLA – Sanoisin, että täällä on aika hyvä ilma. Olemme etsineet pyörää Suntin rannoilta tuloksetta. Yksi haluaa töyssyn, toinen esteetöntä kulkemista ja kolmas meluvalleja. Se ei ole niin yksinkertaista kuin ohjelman laatijat antavat ymmärtää. Thaimaalainen hymyilee aina. Nyt ihmettelemme, kuinka kalliiksi tulevatkaan Ventuksentien töyssyt rakennusja purkuvaiheineen. Entä Vetelinjokilaaksossa. Siihen miinaan ei kuitenkaan pidä mennä. Lapset eivät leikkiessään aina jaksa muistaa vanhempien antamia neuvoja ja ohjeita. Kenen ehdoilla tällaisia ohjelmia laaditaan. Ansiosidonnaisen päivärahan saa kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden perusteella, mikä on täysin erillinen liittojen jäsenyydestä ja maksaa vain murto-osan liiton jäsenmaksusta. Meluvallia on toivottu myös Hickarön ja Palman seuduilla. Toivomme kaupungilta vastaisuudessa suurempaa harkitsevaisuutta päätöksiä tehtäessä. Täällä asuu useita perheitä, joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Toki jokainen esimerkiksi ravintolassa työskentelevä odottaa saavansa kiitollisen tipin, mutta sen antaminen ei ole tarjoilijalle hengissä pysymisen ehto. Kun Kokkolan kaupungilla on kerättynä runsaasti veroja käytettäväksi uusiin asuntoalueisiin, niin asumisviihtyvyyden lisäämiseksi pitäisi pintamaat kuoria Pohjoisen ohikulkutien meluvalleiksi. Kukaan ei tyrkytä palveluksiaan eikä ole vaatimassa tippiä jokaisesta silmämunan liikkeestä. Olen kuitenkin tullut hyvin toimeen. On aitoakin hymyä, mutta usein osaamattomuus peitetään hymyllä. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Jopa hotelleissa työskentelevien hymy peittää paljon esimerkiksi kielellistä osaamattomuutta. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Allan Anttila, KOKKOLA – Suhteellisen puhdas ilma. Yläjuoksukin on historiallista Vetelinjokilaaksoa, jos Zacharis Topeliuksen kirjoittamaan ensimmäiseen maantieteelliseen kuvaukseen Suomesta on uskomista. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Itse olen aika herkkä reagoimaan kaikkiin epäpuhtauksiin, mutta täällä ei ole ollut vaikeuksia. Tämä hieno ajatus sisältää monia pieniä yksityiskohtia, jotka pitäisi muistaa suunniteltaessa liikenneympäristöä. Ohjelmia laatimaan valitaan poliittisessa pöhnässä olevia henkilöitä, jotka eivät halua huomata, että omistusoikeus, yksilönsuoja, sulkee pois tämäntapaiset tavoitteet (Kp 1.10.). Se on halpaa ja turvallista syödä, kaikki kuumennetaan niin rajulla lämmöllä. Heikoimpien tienkäyttäjien tietojen ja taitojen perusteella suunnitellussa liikenneympäristössä on kaikkien turvallinen liikkuminen mahdollista. Hän saa kuukausipalkkaa. Törkeän "kaappauksen" jälkeen voin vain kysyä: eikö nykynuorilla ole mitään omatuntoa, saati tunteita. Thai haluaa kuitenkin vilpittömästi auttaa, palvella ja antaa kaikkensa. Liitoista riippumaton niin sanottu Loimaan kassa onkin maan suurin työttömyyskassa. Kylmyydestä ei ole tietoa, mutta ei ole liian kuumakaan. Kyse ei ole mistään huippupyörästä, kullanvärisellä spraylla maalattu, musta pelkistetty menopeli oli kuitenkin pojalleni erittäin tärkeä. Kävin katsastamassa Bangkokista parisen sataa kilometriä pohjoiseen olevan lähetysjärjestön yliopiston englannin filologian ja teologisen tiedekunnan laitokset. Missä on kunnioitus toisen omaisuutta ja yksityisyyttä kohtaan. Mikä on kestävän kehityksen tavoiteohjelma. Huippukallistakin löytyy kansainvälisten hotellien ravintoloista. Ilma puhdistuu, mutta viidakkomainen kosteus ja kuumuus jatkuu. Kesällä alueella on haju, jossa sekoittuvat kemian tehtaiden hapot ja jäteveden vessoista tallettamat tuoksut. Kun poika tuli ison itkun kanssa kotiin käveltyään pari kilometriä, oli sydämeni särkyä. Tavallisessa thai-asunnossa ei ole keittiötä. Usein korkeat reunukset saattavat olla vahingoksi myös autoille. Liikenneympäristön suunnittelun lähtökohtana ovat lapset ja erityisesti iäkkäät, jotka liikkuvat liikenteessä niin jalan, pyörällä, mopolla kuin autollakin. En ole nähnyt yhtään tahallaan silvottua käsivartta, en säälin ja siksi rahan toivossa vammaisiksi hakattuja lapsia. O lin rouvan kanssa 40-vuotishäämatkalla Thaimaassa. Jään usein maita kierrellessä juttelemaan paikallisen väestön kanssa, niin Thaimaassakin. Ei ole ollut mitään vaikeuksia hengittää. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Maailmalla kulkiessa harjaantunut huomaa minuutissa, milloin hymy ja yes eivät kuulu yhteen. Yötä päivää mölisevien rekkojen kirous on lisääntynyt Pohjoisella ohikulkutiellä Pietarsaareen, ja Jeppiksen tehtaat ovat kaksinkertaistamassa tuotantoaan. Vanha totuus pätee: jos motivaatio on riittävä, tulet toimeen, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Onni, että Pohjoisen ohikulkutien varrella on erillinen kevyen liikenteen väylä, vaikka se Jänismaan risteyksestä puuttuukin. Saas nähä, miten äijän käy! Kirjoittaja on eläkkeellä oleva vakuutusjohtaja, ekonomi. Melut KOKKOLA Lisää meluvallia ohikulkutien varteen Liikenneja viestintäministeriö tavoittelee turvallista ja esteetöntä liikkumista kaikille. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Antti Hietalahti (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Viime talvena Kokkolassa Mariankadun ja Herman Renlundinkadun risteyksessä vanhempi mieshenkilö törmäsi rollaattorilla reunukseen kaatuen vaarallisen näköisesti. Jalkakäytävien reunusten madaltaminen vaatisi kunnilta ja kaupungeilta suunnattomia taloudellisia resursseja, mutta asia ei välttämättä ole rahasta kiinni. Arie Riski ja Sikri Aire KOKKOLA Esteetön liikkuminen tavoitteeksi Kokkolan kaupungin www-sivujen toimeentulotukikaavakkeessa kysytään muun muassa liiton päivärahaa. Liittojen jäsenistä suurin osa ei kuitenkaan tiedä mahdollisuudesta saada ansiosidonnainen työttömyysturva suoraan työttömyyskassasta. Kärsijöinä ovat sairaat ja heikkokuntoiset, jotka eivät voi nukkua rekkojen kaasuttaessa Sairaalanmäen lukuisissa valoristeyksissä pysähdyttyään. Muutaman kilometrin pidempi matka kasitietä on hankala Prisman seudun ahtauman vuoksi. Gunnari VETELI Naurettava ohjelma HEIKKI MÄKI-PESOLA. Kassan jäsen TAMPERE Kaupunki levittää väärää tietoa Keskipohjanmaa kertoi (Kp 1.10.) Kestävän kehityksen tavoiteohjelmasta Perhonjokilaaksossa. Olisiko maallistuneilla suomalaisilla opittavaa. Eivät hekään suomea, eivätkä oikeastaan mitään muutakaan kieltä. Sadekausi on alkamassa. Vaikka liikkumisen esteettömyyteen on tullut suositukset niinkin korkealta taholta kuin liikenneja viestintäministeriöstä, välitön muutos on tuskin mahdollista. Kävin lähetyskentällä, jonka työntekijäporukalla on elämää suurempi homma viedä evankeliumia thai-kansalle. Esimerkiksi Sannanrannalla pintamaat ovat niin saastuneet, että kasvillisuus, puutkin, on kieroon kasvanutta. Kyseistä kohtaa ei ollut edes merkitty suojatiemerkeillä. Bisnesmiehet ovat haistaneet äveriäät venäläiset ja osaavat muutaman sanan enemmän heidän murrettaan. Laura Lahnalampi, KOKKOLA – En voi kyllä sanoa, että tämä olisi puhdas kaupunki. Päivittäinen sade alkaa ja loppuu yhtäkkiä. Tämä ei ole ongelma meille vetreille kävelijöille, mutta monille se saattaa tuottaa jatkuvasti päänvaivaa. Jokainen kauppias osaa eri maiden ”terve, mitä kuuluu ja kukkuluuruu” -sanat, mutta siihen kielitaito usein jää. Töyssy olisi tarpeeseen. Käyn päivisin töissä Pietarsaaressa, ja ainakin välillä tuntuu, että täällä on puhtaampi ilma kuin siellä. Lähetyskentälle ajattelin kuitenkin ensi vuonna mennä. Thaimaalaisten kielitaito on luvattoman huono ottaen huomioon valtavan turistimäärän, jonka kanssa he vuosittain puuhastelevat. Humpuukia, pelkkiä ajatuksia, ei tarvitsisi kenenkään hyväksyä. Vastaukseksi saa lähes takuuvarmasti: ”Vein jo aamuvarhaisella kauniin kukan ja hyvän banaanin Buddhan uhrilautaselle….” Käännytystyö kannattaakin aloittaa kansan alkuopetuksesta ja sairaanhoidosta. Kuva: Clas-Olav Slotte Torstai-iltana 2. Toivomme, että kaupunki aloittaisi siirtämällä edes yhden töyssyn Kirkkolehdonkadulle, missä sitä todella tarvitaan, ja jakaisi näin töyssyn verran turvallisuutta ja hyvää mieltä omien asukkaidensa keskuuteen. Vanhan kaatopaikan päältä Pikiruukissa kuoritut maat on kasattu meluvalliksi, jonka taakse entiselle raviradalle on noussut talo jos toinenkin. Maa on kaiken mahdollisen ja mahdottoman sekoitus. Onko syynä kaupungin tietämättömyys vai levittääkö se tahallaan väärää tietoa siitä, mistä työttömyysturvan saa. Erilaisia ohjelmia on laadittu ennenkin, mutta yleensä ne ovat jääneet toteutumatta, niin tämäkin. Enimmäkseen tiellä liikkuu kemikaalija puutavararekkoja, mutta myös Jänismaalla olevat varastot imevät rekkahirviöitä. Koska kadussamme on aika pitkä suora, näyttää se houkuttelevan monia, etenkin nuoria autoilijoita, hurjastelemaan suurella ylinopeudella. Se on Aasiassa – samoin kuin esimerkiksi lapsen päähän taputtaminen, jalkojen ristissä pitäminen ja jalkapohjien näyttäminen – mitä suurinta loukkausta ja typeryyttä. Keskussairaalan tienoilla emme käsitä moista: haluamme päinvastoin vallia jatkettavan kohti Terveystien risteystä. Thaimaa on asukkailleen hyvä maa. Vaaratilanteeseen joutuessaan he eivät kykene käyttäytymään kuten aikuiset, vaan saattavat säikähtäessään mennä täysin toimintakyvyttömäksi tai tehdä jotain aivan odottamatonta. Se alkaa siitä, mihin Perhonjoki päättyy eli Vetelin Siponkoskelta, jossa Halsuanjoki ja Perhonjoki yhtyvät Vetelinjoeksi. Rannalla on aina vähintään kaksi omistajaa, manttaalin omistaja ja vesijättömaalla jakokunta. Muutenkin täällä on monia tosi puhtaita paikkoja, ja jotenkin merikin tuntuu puhdistavan ilmaa entisestään. Paikallinen väestö ruokailee kadulla. Kirkkolehdon asukas KOKKOLA Ventuksentien töyssy Kirkkolehtoon Liikenteestä löytyy keskusteltavaa. Olemme yrittäneet viestittää asiaamme kaupungille, mutta valitettavasti tuloksena on ollut kaksi hylkäämispäätöstä kuulemma töyssyjen kalleuden vuoksi. Lähetystyöntekijän valtavan haasteen tajuaa, kun kuvittelee hänen menevän ristisymboli mukanaan viidakkoon ja kertovan kansalaiselle tämän synneistä ja niiden sovittajasta. Vasta Buddhalle osoitettujen kumarrusten ja rukousseremonioiden jälkeen alkavat lähtöselvityksen rituaalit. Hän selvisi sillä kertaa säikähdyksellä. Oli naurettaviakin näkökohtia hevosen lannan käsittelystä tilusvaihtoihin. Väylää on Kälviältä Santahaan pururadan paikkeille ja Koivuhaan risteyksestä Öjan valkopesulalle
4 000 euron suuruisen palkinnon luovutti tohtori Pentti Arajärvi Turun kirjamessujen avajaisissa perjantaina. Lisäksi konsertissa kuullaan muun muassa Jaakko Mäntyjärven, Sergei Dmitrievin ja Anders Åstrandin musiikkia. Ponnekkailla suosionosoituksilla yleisö puristi orkesterista viihtyisän illan päätteeksi vielä viimeisen encoren. Jarmo Leppänen kuvailee itseänsä maalarina moderniksi ekspressionistiksi, joka ei saa tyydytystä paremmin kaupaksi menevistä maisemamaalauksista. Latvala osaa kirjoittaa dialogia ja kuvata yksittäisen henkilön ajatuksia taitavasti, samoin kuin Iran ahdinkoa ja Violan tempoilua ikääntymisen kourissa. Hän on myös suosittu luennoitsija ja pitää mm. Konsertti on yksi osa Lohtajan 425vuotisjuhlatapahtumista. Maatamme edustaa oululainen Sini Alatalo, 13, joka esittää kappaleen Olé, Olé. Teos on vapaa fantasia saamelaisesta kertomuksesta, kuinka Jubmel loi maailman poikansa aurinkojumala Beijven avulla. Omaa itseä ja elämää etsimässä Kirjat OULU (STT) Barentsin kansainvälinen kamarikuoro vierailee PohjoisPohjanmaalla ensi viikolla. Onneksi sentään Iran ja Sampon tarina sai selkeän ratkaisunsa, vaikkakin se oli melko lattea ja radikaalimpaa päätöstä jää kaipaamaan. Kerholaiset elävöittävät konserttia muun muassa pukeutumalla Sota-ajan asuihin. Orkesterin säestäessä lavan täytti välillä balettiryhmä, välillä taas laulusolistit viihdyttivät yleisöä. Mutta hän itse sanoo, ettei ole johtanut yhtään balettia, vaan aina orkesteria. Kilpailun voittaja selviää 12. Pianosolistina Ravelin Pianokonserton G-duuri tulkitsee italialainen nuori lahjakkuus Roberto Cominati. Lukija joutuu kysymään usein, etsiikö Ira vielä itseään kamppaillessaan lapsettomuuden, keinohedelmöityksen ja adoptiohankkeen pyörteissä. Samalla välitettään tuolloisia tunnelmia nuoremmille sukupolville. Näyttelyn avajaisissa Leppänen sykähdytti yleisöä paitsi maalauksilla myös lausunnalla. Pähn on vieraillut Dresdenin, Göteborgin, Berliinin ja Milanon oopperoissa kaikkia luettelematta. Mozartin Turkkilainen marssi ja Vittorio Montin Czardas, joissa Artur Ciborowski pääsi näyttämään osaamistaan ksylofonisooloissa, myös Anna Plewniakin ja Janusz Deinbowskin laulamat kauniit duetot sykähdyttivät. marraskuuta tullut kuluneeksi 64 vuotta. Riitta Latvalan esikoisromaani Henkilökohtaista kertoi nuoren naisen taistelusta yksinäisyyttä ja turhautumista vastaan. Erityisasemassa ovat Johan Straussin viehättävät ja sävähdyttävät kappaleet. Can canista siirryttiin sujuvasti Wiener Galan finaaliosuuteen, jolloin saimme nähdä kaikki illan artistit yhdessä lavalla. Eipä siis ole ihme, että johtajan kalenteri on vuodeksi eteenpäin niin täynnä, että kotona ei ehdi kuin piipahtaa. Konsertti koostuu pääasiassa Sota-ajan ikivihreistä suosikkikappaleista, aina Eldankajärven jäästä Äänisen aaltoihin, mutta joukossa on suurempiakin sävellyksiä. Barentsin kamarikuoron konserttiohjelmaan kuuluu Ruotsin radion tilausteos Solsönerna, jonka on säveltänyt Jan Sandström. Barentsin kamarikuoro P-P: lle KEMPELE (STT) Suomi on mukana ensi tiistaina Romaniassa alkavassa kansainvälisessä lasten laulukilpailussa. Harmonikat säestävät nais-, miesja sekakuorojen esityksiä ja luvassa on sotilaskappaleitakin. Kokkolalaisyleisölle on varmaan mieluista saada vieraakseen huippukapellimestari ja huippupianisti. Suomesta edustaja Romaniaan Urpo Nykyri KAUSTINEN (KP) Kannuslainen kuvataiteilija Jarmo Leppänen on kuukauden taiteilija Kaustisen seurakuntatalolla. Sini Alatalolla on jo aiempaa kokemusta laulukilpailusta: vuoden alussa hän osallistui kansainväliseen lasten laulukilpailuun Egyptissä. Kappaleen on sovittanut Ismo Koskela. Sitä ennen hän työskennellyt mm. Saman tien hän toivoo, ettei teemojen valinta yleensä konserttien ohjelmistossa tulisi olemaan välttämättömyys, vaikka se tällä kertaa maustaa hyvin illan ohjelmaa. Itse tarina on paikoin hieman sekava. Ira ei tahdo löytää suuntaa elämälleen, vaikka ulkopuolisen silmin hänen elämänsä näyttää kaikin puolin menestyneeltä. Savonlinnan kävijät tietävät hänen johtaneen viime kesinä lentävän Hollantilaisen ja Gounodin oopperan Faust. lokakuuta. Otava 2003; 223 s. Leppänen Kaustisella Hymni tulelle Eino Leinon runon pohjalta. Kuva: Timo Talus Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Kuuman kesän jälkeen syksyn jo painaessa päälle kaivataan ehkä etelän lämpöön, Välimerelle. Runo-Kaarina on Kaarinan kaupungin järjestämä kilpailu esikoisrunoilijoille. Ihastuttavia olivat orkesteriteokset W.A. Romanian Bukarestissa pidettävän kilpailun järjestää kansainvälinen festivaalijärjestö Fidof. Voittajan valitsivat Kari Levola, Jarkko Laine, Tommi Parkko ja Harri Raitis. Ei italialainen vieras silti väitä, että heitä olisi liikaa, sillä ainakin hän itse on kovin varattu. Allekirjoittaneelle ei selvinnyt myöskään, mikä se ihana velvollisuus on. Siksi Kokkolan Orkesterin teemaksi sopinee juuri nyt Ilta Välimerellä, arvelee kapellimestari Vello Pähn, joka johtaa lauantain konsertin Snellmansalissa. On kohtalosi kerran tuhkaks tulla, mut siihen asti on aikaa palaa sulla. Silloin hän soitti romanttista Rahmaninovia. Konsertti näet sisältää Gioacchino Rossinin, Maurice Ravelin ja Felix Mendelssohnin tunnettuja kappaleita, niin suosittuja, että sävellyksiä melkein voi Pähnin mielestä kutsua "hiteiksi". Suomen tietokirjailijat ry palkitsi Cacciatoren pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta tietoteosten kirjoittamisesta lapsille ja nuorille. Kylmännihkeä matelija oli muuttanut luoksemme asumaan, mutta vasta tuona syksynä minä olin havainnut sen liikkeet, olin rekisteröinyt katseen välähdyksen nurkissa, tuntenut kyljen hipaisun välissämme." Tarinaan on mahdutettu paljon painavia ja ajankohtaisia teemoja: lapsettomuus, työttömyys, ikääntyminen, masennus, yksinäisyys, avioero, kuolema... Kuva: Urpo Nykyri Konsertit TURKU (STT) Erityisesti lasten ja nuorten seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin perehtynyt lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on saanut tämän vuotisen Tietopöllöpalkinnon. Osan kappaleista Kokkolanseudun Harmonikat esittävät vanhoilla sota-ajan hanureilla. Ensimmäisen näyttelynsä Leppänen piti jo neljännesvuosisata sitten. Hän sai punnita kauan, liikenisikö aikaa Suomen ja Kokkolan matkaan. Cacciatorelle Tietopöllö TURKU (STT) Tämänvuotisen Runo-Kaarinakilpailun on voittanut pelkosenniemeläinen Teija Kortelainen. Lotilla ja veteraaneilla on konserttiin vapaa pääsy ja heidän toivotaan kantavan kunniamerkkejä puvuissaan. Parituntisessa esityksessä riitti hämmästeltävää ja naureskeltavaa. koulu-, äitiys-, ehkäisyja lastenneuvolalääkärinä. Kuva: Jukka Lehojärvi Marika Korhonen Riitta Latvala: Ihana velvollisuus. Ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 1994. Kiireinen kapellimestari Virolainen Vello Pähn tunnetaan ennen muuta oopperaja balettikapellimestarina. Rossinin sävellys on Alkusoitto oopperasta Italiatar Algeriassa, Ravelin Pianokonsetto G-duuri ja Mendelssohnin Sinfonia nro A-duuri, op. Viola taas kipuilee työttömyyttä ja ikääntymistä vastaan, ja hänen tarinansa jääkin hieman irralliseksi muusta tekstistä. Voittaja julkistettiin Turun kirjamessuilla perjantaina. Kilpailuun tuli tänä vuonna 99 kokoelmaa. Wiener Galaa kuvataan musikaaliseksi matkaksi pitkin kaunista Tonavaa Itävaltaan ja Unkariin. Parisuhteen arkipäiväistymistä ei voine kertomuksessa välttää. Tästä syksystä hän on aloittanut Kuopion kaupunginorkesterin pääkapellimestarina. Toimeentuloaan Jarmo Leppänen vahvistaa työskentelemällä lasten kuvataideopettajana ja talvisin osa-aikaisena sairaanhoitajana. Orkesterien vaihtuessa tulkinta kuitenkin aina vähän muuttuu, joskaan orkesterin kanssa ei voi ottaa kovin paljon vapauksia, muutoin kuin solistisissa osuuksissa. Konsertti kunnioittaa niitä naisia ja miehiä, joita Suomen kohtalon ajat koskettivat eniten. Orkesteri tarjoaa illan Välimerellä Virolais-italialais-suomalaista yhteistyötä Kapellimestari Vello Pähn ja pianisti Roberto Cominati vievät kuulijat Kokkolan Orkesterin myötä Välimeren tunnelmiin. Mainitsematta ei saa jäädä sekään, että teos tarjoaa muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia lähitulevaisuudesta. Pianistien taso on viime vuosina noussut, varsinkin tekninen taso on korkea. Palkinto jaettiin viidettä kertaa. Kaustisen seurakunnan hyvä ajatus taiteen suosimisesta näyttelyjä järjestämällä kärsii tilaongelmasta, kun osa suuristakin töistä joudutaan asettamaan liian kapean käytävän seinälle. Hän katsoo olevansa kaikkiruokainen musiikin suhteen, vaikka on tullut leimatuksi oopperaja balettikapellimestariksi. Barentsin kamarikuoro on uusi ammattilaiskuoro, joka koostuu 24 laulajasta. Jokaisesta heistä kerrotaan henkilön omasta näkökulmasta, henkilön omin ajatuksin. Oulusta kuoro jatkaa Ruotsiin Västeråsiin. Onhan hänellä hyvä ammatti ja työ, mukava ja huolehtivainen mies sekä oma asunto. Kortelainen voitti runokilvan LOHTAJA (KP) Talvisodan syttymisestä on 30. Suosittu pianisti Roberto Cominatin kiertuelista on myös pitkä samoin kuin pianokilpailuvoittojen sarja. Tällä hetkellä on paljon hyviä pianisteja niin kuin johtajiakin. Illan upeita laulusolisteja olivat Anna Plewniak, Janusz Deinbowski ja Bernadette Nyari. Cacciatore on paneutunut myös lasten ja nuorten itsetuntoon ja minäkuvan kehittymiseen liittyviin asioihin sekä positiiviseen aggression hallintaan. nettivastaanottoa nuorille. Ruotsista, Suomesta, Norjasta sekä Venäjän pohjoisosista kotoisin olevista laulajista koostuva kuoro esiintyy maanantaina Haukiputaalla ja tiistaina Oulussa. Kulttuuri operettimusiikin muodossa on elämyksiä, iloa ja yhteenkuulumista. Sota-ajan musiikkia Lohtajalla. Ei aivan: Aatos nousee mullasta. Ei ole ihmetteleminen, että Ira ei tunnu tietävän, haluaako hän sittenkään omaa lasta, jos kaikki on niin vaikeaa. Ohjelmassa on monipuolisia ja vaihtelevia kappaleita ja mukana ovat myös operettimaailman rakastetuimmat melodiat. 90, italialainen. Parikymmentä hanuristia nousee lavalle esittämään musiikkia, josta löytyy koko tunteiden kirjo, huumoria unohtamatta. Konserttikiertue päättyy Petroskoihin 21. Vuodesta 1998 hän on toiminut Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla asiantuntijalääkärinä. Kokkolanseudun Harmonikkakerho muistelee tapahtunutta järjestämällä Sotaajan konsertin Lohtajan ylä-asteella ensi keskiviikkona. Pähn on myös Viron musiikkiakatemian professori ja sinfoniaorkesterin vieraileva kapellimestari. – Mit' oomme me. Silloin työt olivat piirustuksia ja laveerauksia, nyt päälle viisikymppisenä mies maalaa öljyllä, mutta tekee myös grafiikkaa ja akvarelleja. Ravelin konsertosta kuten yleensä ranskalaisesta musiikista Roberto Cominati pitää paljon, hänestä konsertto on kaunis kappale ja hän onkin soittanut sen useampia kertoja. Hän on osallistunut myös arvostettuun Leedsin kilpailuun saavuttaen toisen sijan vuonna 1995. Latvalalla on kiinnostavia kielikuvia, joita hän paikoin käyttää melko runsaastikin. Franz Leharin, Emmerich Kalmanin, Mackebenin, Verdin ja Brahmsin säveliä. Vain tuhkaa tomua. Kirjoittaja kuvaa sitä omintakeisella tyylillään seuraavasti: "Se oli jatkunut jo pitkään; minä en vain ollut ymmärtänyt tilannetta aiemmin. Runoja Leppänen tapaa esittää kitarataiteilija Hannu Annalan tai laulukvartetin kanssa. Wiener Galan kaltaisia operettirevyitä näkee hyvin harvoin, varsinkin näillä leveyksillä. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 13 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Iida Kujala YLIVIESKA Torstai-iltana Ylivieskatalo Akustiikassa esiintyi tanskalainen 22-henkinen Strauss-orkesteri johtajanaan Gustav Gabor. Laulun on säveltänyt kempeleläinen Jussi Rasinkangas. Balettiryhmän esityksistä jäivät mieleen hupaisalla koreografialla toteutettu Straussin Pizzicato Polka, joka sai nauruntyrskähdykset kaikumaan loppuunmyydyssä Akustiikkasalissa, sekä Offenbachin legendaarinen Can Can, joka sai valtaisat suosionosoitukset. Lavalla oli koko ajan säpinää, sillä musiikkinumerot seurasivat toisiaan nopeassa tempossa. Nyt esillä oleva näyttely on syntynyt KeskiPohjanmaan kulttuurirahaston apurahan turvin. Ravelin pianokonsertto sopii mainiosti myös Kokkolan Orkesterille, jonka runkona vanhaan tapaan on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri ja avustajina konservatorion oppilaita sekä puhaltajia Oulusta ja Helsingistä. Uskon että täydessä Akustiikassa, jokainen viihtyi ja nautti kuulemastaan ja näkemästään. Kaupunki kustantaa voittajakokoelman. Samaa juonen juurta, tosin eri tavalla kuvattuna, löytyy myös Latvalan uusimmasta, lähitulevaisuuteen sijoittuvasta romaanista Ihana velvollisuus. Kiertueellaan se konsertoi Suomen lisäksi Ruotsissa ja Venäjällä kaikkiaan kahdellatoista paikkakunnalla. Hänen ansiolistansa on pitkä ja vaikuttava, mutta silti hän ei pidä itseään minään tähtikapellimestarina. Suomen vierailu italialaiselle on tavallaan jo toinen, sillä muutama vuosi sitten hän soitti Helsinkiin risteillyssä laivassa. Valtakunnallisen Karuselli-kilpailun hän voitti vuonna 2000. Wiener Gala -operettirevyyhyn kuului myös tanssia Strauss Balletten -ryhmän esittämänä ja laulua. Opus kertoo Irasta sekä tämän miehestä Samposta ja äidistä Violasta. Yhteistyö Pähnin kanssa käynnistyi tapaamisesta Milanossa. Kortelaisen kokoelma Elä katto taakses sisältää murteella kirjoitettuja runoja 20 vuoden ajalta. Niihin kaikkiin ei ehditä kirjassa syventyä sen tarkemmin ja monen asian ratkaisu jää avoimeksi. Runoudesta on tullut Jarmo Leppäsen elämään kantava voima laajemminkin, sillä lausuntakeikkoja riittäisi enemmän kuin tarpeeksi. Sampo puolestaan kaipaa jo omaa lasta ja miettii, onko vaimo pelkkä ajelehtija. lokakuuta. Latvalan kirjoitustyyli on sujuvaa ja selkeää, mutta ei kuitenkaan liian valmiiksi pureskeltua. Me kaikki tarvitsemme sitä! Valloittavaa operettia täydelle salille Vauhdikasta tanssia nähtiin Ylivieskassa Wiener Galan esityksessä. Sanoitus on Matti Laasosen ja Pauli Ylitalon käsialaa. Useimmat teemalla "Tuulikannel" esillä olevat maalaukset ovat syntyneet Eino Leinon runojen pohjalta. Se sisältää mm
Torjunnat: Dave Stathos H 7+8+4+1=20, Petri Vehanen L 11+16+11+1=39. Viljaranta ei johtanut Jymyn peliä päättyneen kauden loppuun saakka, koska sotkamolaisseura vapautti hänet tehtävästä elokuun alussa. . 4 2 2 23– 24 4 AC HaKi . . Gardemeisterin ajokista pettivät jarrut ja vauhtia pudottaakseen hänen oli ohjattava ajokkinsa vuoren kylkeen. Viljaranta Puijon päävalmentajaksi Olli Viljarannan uusi työmaa löytyy Kuopiosta. . Kohosen ohella Jymy menettää myös ykkösvahtina pelanneen Jimi Heikkisen, jonka uusi osoite löytyy sarjanousija Joensuun Mailasta. . Sanremo-ralli jatkuu lauantaina neljällä erikoiskokeella. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Iina’s Star/Heidi Haara 19,8, 2) Yotanka 20,6x (17), 3) Harlequin Romeo 20,0 (133), 4) Magicful 20,2 (899), poissa: 3. 4 1 3 21– 18 2 Happee . ... . erä: 3.53 Toni Porkka (Mikko Luovi–Markku Tähtinen) 0–1, 10.21 Timo Pärssinen (Kimmo Kuhta–Toni Söderholm) 1–1 yv. . . . Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Hyrvin Tähti/Heimo Hölsömäki 33,9a, 2) Vulkanus 34,2a (30), 3) Patrikin Muisto 34,3a (25), 4) Turneri 34,5ax (51), toto (2-17): 8,00 1,61-1,07-1,17 6,85. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson Juha Savela KOKKOLA (KP) Nibacos Kokkola aloittaa tänään kolmannen kautensa salibandyn kakkosdivisioonassa. . Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) Tuutteri/Arvo Torvinen 31,7, 2) Mikael L 30,9 (56), 3) Heilan Vasili 31,4 (319), 4) Poika Kevätön 30,6 (261), poissa: 9. 4 2 2 16– 16 4 OLS . Viime vuoden kakkonen MBC on vahvistunut kovasti, sillä seuran väreissä keilaavat uutena SM-liigaseurasta Turun SC:stä siirtynyt Veli-Matti Tissarinen sekä Cosmoksesta tulleet Harri Kalliokoksi ja Jouko Vierimaa. Vauhtia pudotti moottorin ylikuumeneminen, kun kuivat puiden lehdet tukkivat moottoriin menevän jäähdytysilman tien. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Ringo Clown/Niko Jokela 17,6a, 2) Do Not Cross 18,0a (64), 3) Fonda Lloyd 19,1a (64), 4) Mila Sonetto 19,7a (129), toto (4-3-1): 1,39 1,19-1,60-1,56 2,32. Lähtö 9, lv 2 640 m: 1) Bone Express/Kauko Tyynelä 21,2, 2) Jack Farming 21,2 (159), 3) Valuable Victory* 21,3 (70), 4) Marvel Machine 21,5 (159), toto (8-15-11): 5,78 1,51-6,621,42 61,85. . . 4 2 2 14– 20 4 SSV . 8 4 4 27– 26 8 TPS . Sijoitus avaisi paikan ykkösdivisioonan nousukarsintaan. . . Ajassa 4.28 Bucher joutui mattoon, ja Yli-Hannuksela kiepautti sveitsiläistä kolmen pisteen arvoisesti. . . Sarjasta on Sanremon jälkeen jäljellä kolmella osakilpailua. . Hyökkäyspää vahvistui armeijan leivistä vapautuneella Pauli Peltoniemellä. . 8 1 2 1 4 19– 33 5 Seuraavat ottelut: 4.10. 8 5 3 22– 12 10 Kärpät . Hradec Kralove: Tshekin kv. . Pelivaihto 381 615.60 e, yleisöä 834. Aiemmin tällä viikolla PuPe valitsi pelinjohtajaksi Jari Karjanlahden, joka jatkaa Jyrki Falinin työtä savolaisseuran vinkkarimiehenä. Hän jäi heti ensimmäisillä erikoiskokeilla Loebista reilun sekunnin per kilometri. 7 4 1 2 21– 21 9 Jokerit . . . Salibandyliiga Oilers – Rangers 7 – 3 (3 – 0, 3 – 3, 1 – 0). . Huhujen mukaan myös Seinäjoen tykkijokeri Jere Dahlström ja Koskenkorva vaihtolyöntispesialisti Teemu Haataja ovat Kiteen kiikarissa. Maailman Ympäri Oikea rivi: 1, 2, 5, 6, 7, 9, 12, 13, 15, 17, 21, 22, 24, 25, 26, 28 Onnennumero: 5 Alustava voitonjako: 16 oikein ei yhtään kappaletta, 15 oikein 6 kpl voitto–osuus 595,60 e, 14 oikein 37,00 e, 13 oikein 7,10 e. Yli-Hannuksela kohtaa lauantaina Intian Singh Rambirin. Viime kaudelta mestaruutta puolustaa BCK, jolla on voittopelien ennätysputki eli 18 voittoa peräkkäin viime vuoden joulukuusta kauden loppuun asti. erän jälkeen (1x2) Voittaja: 17 (X–2-X) Lopullinen kerroin: 42,88 Jääkiekkovakio Oikea rivi: 11X X12 X11 X Voitonjako: 10 oikein 8 kpl voitto–osuus 5 160,00 e, 9 oikein 140,50 e. Hän voitti kolme edellistä Sanremo-rallia, mutta on perjantain jälkeen kuudes 1.29 minuutin erolla kärkeen. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Barbarous Li/Antti Teivainen 18,2a, 2) Brown Beast 18,6a (124), 3) Big Secret 18,6a (180), 4) Wasa Hero 19,1ax (208), poissa: 7. CRETEIL (STT/KP) Suomen Juha Ahokas hävisi MM-kisojen puolivälierässä Unkarin Mihaly Deak-Bardosille ja jäi MM-kisoissa sijoille 5.–8. . Solbergin keskeytys oli maailmanmestaruudesta kamppailevalle norjalaiskuljettajalle paha takaisku. Super 1 600-luokka (juniorien MMsarja): 1) Mirco Baldacci Italia, Fiat 1.40.28,9, 2) Daniel Carlsson Ruotsi, Suzuki –1.24,5, 3) Kris Meeke Britannia, Opel –1.49,7,... Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) El Porton Six/Sami Vehviläinen 19,0a, 2) Marybella W 19,0a (71), 3) Longlake Zachris 19,3a (345), 4) Hubertus 19,3a (60), toto (84-1): 4,00 2,27-3,55-14,62 18,01. Toni Gardemeister/Paavo Lukander Suomi, Skoda ajoivat ulos ja keskeyttivät ek 2:lla. . Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford keskeyttivät moottoririkon takia ek 3:n jälkeen. Hirvosen autosta petti moottori. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Mr Victor/Harri Koivunen 20,0a, 2) Faravid T 20,4a (81), 3) Rowan Everett 20,4a (34), 4) Bewitch Sara 21,0a (217), toto (2-7-6): 1,44 1,00-1,00-1,00 3,13. 2. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Reaction/Tuija Irri 21,6, 2) Torp Milla 21,8 (338), 3) Texas Odusoga 22,2 (0), 4) Azalea Lloyd 21,7 (56), toto (9-2-3): 2,29 2,6127,90 29,34. Ravit Hiihto Sulkapallo. Päivän Duo: vaihto 27 357.00 e; oikea rivi 9-4; kerroin 8,17. . Jatkoaika: 64.12 Saarinen (Mikko Turunen–Brett Harkins) 4–3. . . Mäntylä hävisi neljännesvälieränsä yhdysvaltalaiselle Brad Veringille pistein 0–3 jatkoajan jälkeen. Kolmannella ja neljännellä erikoiskokeelle Märtinin auto toimi. Yli-Hannuksela avasi pisteiden keruun vääntämällä Bucherin alleen. Ilves . – Tilanne näyttää aika selvältä. Kitee järjestää tänään tiedotustilaisuuden, jossa se kertoo ensi kauden hankinnoistaan. Kun sen ajaa liian lämpimäksi, se alkaa heilua, eikä enää palaudu ennalleen jos hiljentää, kuten vanhempi rengas. V4-kerroin: 118,11. Viimeiset neljä vuotta Viljaranta toimi Sotkamon Jymyn miesten superpesisjoukkueessa pelinjohtoja valmennustehtävissä. . . . . . T. . Tähti/Tero Mäenpää 30,3, 2) Eka-Tyttö 28,3 (18), 3) Irana 30,1 (114), 4) Tilikatti 29,0x (27), toto (1-7-5): 11,23 1,39-1,14-1,58 9,73. 120 kg: Mihaly Deak-Bardos Unkari–Juha Ahokas Suomi 4–1. 3 1 2 13– 15 2 SB Pro . . 8 4 1 3 17– 20 9 Blues . 3–0. . . . . . . . Mäkinen oli perjantain jälkeen kahdeksantena 2.50 kärkeä perässä. Tuomo Mäntylä ei selviytynyt jatkoon alle 84 kilon sarjassa. . P. . . noin 900 osanottajaa keräävät veteraanien SM-kilpailut sekä loppukaudella Pohjanmaan mestaruuskilpailut. Oilers–Rangers 7–3 Alustava kerroin: 22,15 Voittajaveto 4 jääkiekko, HIFK–Lukko Ottelun tilanne 1., 2. . . Jäähyt yht: HIFK 3x2 min, Lukko 5x2 min. Kokkolan Keilailuliitolla juhlavuosi SANREMO (STT) Marcus Grönholmin toiveet uran ensimmäisen asfalttirallin voitosta eivät näytä toteutuvan Sanremo-rallissa. – Sarjassa on monta uutta joukkuetta. kerran paikallisen liiton historiassa. 8 4 4 22– 16 8 JYP . – Seos on kuin jonkinlaista purukumia. . . V4-kerroin: 86,03. Troikka: 385,23. . . . . Kuopio: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Muusero/Antti Teivainen 34,8, 2) Hirnuva 36,0 (61), 3) I. . . . . Avauspeliin Nibacos matkustaa lauantaina Ouluun, jossa se kohtaa OYUS:n. Urheilu Jääkiekko Salibandy Oliko onnea Ravit Squash Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Lauantaina 4.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 14 KUOPIO (STT/KP) Olli Viljaranta siirtyy Sotkamosta miesten superpesiksessä pelaavan Puijon Pesiksen palvelukseen. Joukkueessa eivät enää pelaa Teemu Kultalahti, Olli-Matti Lindell eikä valmennusportaaseen siirtynyt Sami Pyysalo. . Voitolla Mäntylä olisi lunastanut Suomelle painoluokassa paikan ensi vuoden Ateenan olympiakisoihin. V4: vaihto 5 924.00 e; oikea rivi 2-6-5-13; poissa I/1 III/14 kerroin 6 220,20. V4-kerroin: 255,62. – Tavoite on realistinen niin pelaajamateriaalin kuin entisestään laajentuneen seuratoiminnankin perusteella, valmentaja Jan Salin toteaa. UPV:n pelinjohtokuvio on Pesäkarhujen tavoin vielä täysin avoin. Creteil: Kreikkalais-roomalaisen painin MM-kilpailut, 2. Märtin ajoi sijat 8 ja 4. HPK – Kärpät, Lukko – JYP, SaiPa – Pelicans, TPS – Ilves, Ässät – HIFK. Kolmella sarjatasolla käynnistyvä "divisioona" pelataan nyt jo 40. Pelinjohtotehtäviä hoiti loppukauden Janne Vuorinen. . . Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Nottingham: Britannian avoimet: Miehet, puolivälierä: David Palmer Australia (2)–Olli Tuominen Suomi 15–9, 15–8, 15–13. Inkoolainen on Italiassa perjantain jälkeen kilpailussa kolmantena 49,6 sekuntia kisaa johtavaa Citroenin Sebastien Loebia ja 17,2 sekuntia toisena ajavaa Fordin Markko Märtiniä jäljessä. . Seitsemään mestaruuteen ovat yltäneet KPV ja Cosmos. (1–1, 0–1, 2–1, 1–0) 1. . toto (3-4-9): 5,83 1,31-2,78-2,78 9,90. Lähtö 6, V4-3, sh 1 640 m: 1) Topin Elo/Markku Hietanen 32,7, 2) Maalaisäijä 32,8 (108), 3) Vilijonkka 31,7 (76), 4) Hiskeli 32,9x (43), toto (5-713): 5,63 2,11-2,38-1,96 20,54. . Sarjan suurimpia suosikkeja ovat MBC, BCK ja jonkin verran huippupelaajiaan menettänyt Cosmos. . Grönholmin ranskalainen tallitoveri on asvalttirallien erikoismies. Kuopiolaisseura kertoi perjantaina solmineensa kaksivuotisen sopimuksen Viljarannan kanssa päävalmentajan tehtävästä. 28) Ville-Pertti Teuronen/Harri Kaapro Suomi, Suzuki –15.08,9,... . . . . UPV:n ykköstykki Petri Raittila on Jussi Viljasen tavoin mukana viimeisissä sopupelisyytteissä. Lähtö 8, sh 2 100 m: 1) Topin Joiku/Heidi Korpela-Kamila 30,1m, 2) Roleksi 29,6m (119), 3) A. . . . Juhlavuotta vietetään vilkkaan toiminnan merkeissä. . Vaikka lauantain välierät jäivät suomalaiselta haaveeksi, Ahokas oli jo aiemmin varmistanut Suomelle olympiapaikan Ateenaan. erä: 30.31 Erik Hämäläinen (Janne Siivonen–Jarkko Kauvosaari) 1–2. Joukkueet kohtasivat toisensa cupissa, jolloin Nibacos voitti niukasti 2-0. Hän sai Suomelle olympiapaikan. Käytännössä jatkoajalla ei painittu lainkaan. . . . 8 2 2 1 3 20– 21 7 SaiPa . 9) Teuronen –4.55,7, ... Jos Loeb voittaa Sanremossa ja sarjaa johtava Burns ei pääse pisteille eli kahdeksan parhaan joukkoon, ranskalainen nousee MM-johtoon tasapistein Burnsin kanssa. . Kohosen ohella Kiteen on saamassa paluumuuttajan Järvenpäästä, kun Sami Partanen on tekemässä sopimusta kiteeläisten kanssa. . Uusia pelaajia joukkueessa ovat puolustajat Jussi Pennanen (vanha seura Kiuruvesi), Tomi Wihlman (Reima) ja John Källström (Hus Pigs). Italiassa, kauden kaksi edellistä asvaltilla ajettua MM-osakilpailua voittanut ranskalainen on kuitenkin selvä suosikki. . 4 3 1 23– 21 6 Classic . 4 1 3 21– 25 2 HIFK . . kierrosta: Kasper Salo–Simon Hardcastle Englanti 15–4, 15–4, Antti Viitikko–Jacek Niedzwiedski Puola 6–15, 15–7, 15–8. Konkari Marko Yli-Hannuksela ja nuoremman polven painija Jarkko Ala-Huikku avasivat voitolla kreikkalais-roomalaisen painitavan MM-kilpailunsa perjantaina Ranskan Creteilissä. Ilmajokisista 74-kiloisissa painiva Yli-Hannuksela heitteli Sveitsin Reto Bucheria iltapäivällä 8–1, Ala-Huikku joutui 60 kilon sarjassa illalla jatkoajalle iranilaista Ali Ashkania vastaan, mutta voitti 3–0. Keväällä Kokkolassa järjestetään mm. . 4 1 3 11– 22 2 Seuraavat ottelut: 4.10. . Uskon, että nyt rutiinimme riittää kääntämään tasaiset pelit eduksemme, Salin sanoo. V4-kerroin: 108,49. 9 4 1 4 23– 23 9 HIFK . . erä: 44.16 Turo Järvinen (Pasi Saarinen–Jarno Kultanen) 2–2, 51.26 Martin Spanhel (Järvinen) 3–2, 52.46 Quinn Hancock (Pasi Saarela) 3–3 av. – Maalivahtitilanne on hyvä, mutta kenttäpelaajien suhteen loukkaantumisvaraa on vähän. . Kohonen Kiteelle Toni Kohonen, 27, palaa neljän Sotkamon vuotensa jälkeen kasvattajaseuraansa Kiteen Palloon. Joukkue lähtee tavoittelemaan paikkaa kahden parhaan joukossa. Kupongin onnennumero oikein = pelitositteen hinnan suuruinen voitto (1,20 e, 2,40 e tai 3,40 e). Lähtö 4, V4-1, sh 2 600 m: 1) I. Viime vuosina rallin MM-sarjassa juhlinut Peugeot-talli on tällä kaudella keskittänyt kehitysresurssinsa ensi vuonna MMsarjan tulevan uuden WRC-auton hiomiseen. Päivän Duo: vaihto 1 012.00 e; oikea rivi 5-13; kerroin 253,00. mestaruuskilpailut, Euroopan kiertueen kilpailu 2/15, olympiakarsintaa: Miehet, kaksinpeli, 2. Hän ajoi pohjat molemmilla ja nousi toisena olleen Grönholmin ohi 21,5 sekunnin päähän Loebista. Sitä on myös vaikeampi kontrolloida, Mäkinen kuvaili. 84 kg: Brad Vering USA–Tuomo Mäntylä Suomi ja. Vektori 35,3 (83), 4) Marianne 36,2 (85), poissa: 11. Tasaisessa avausottelussaan Ala-Huikku pääsi jatkoajalla helpolla, kun Aasian mestaruuskisojen hopeamitalisti Ashkani irrotti kahteen kertaan otteensa ristivyöstä ja sai varoituksen. 8 5 1 1 1 26– 19 12 HPK . . . . . . Sotkamon lukkariksi nousee kolmosvahtina kesällä pelannut Jani Komulainen jr. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Argon/Eero Laine 16,4a, 2) Good Caliber 16,5a (48), 3) Pater Birdland 16,5a (182), 4) Sing Boy 17,0a (186), toto (9-7-6): 2,46 1,17-1,33-1,72 5,67. Uskon kuitenkin, että SB Vaasan ykkösjoukkue tavoittelee meidän lisäksemme tiukimmin kärkisijoja, Salin ennustaa. . . Kohosella oli vielä vuosi sopimuksestaan Jymyyn jäljellä, mutta Jymyn toimitusjohtaja Juha Tanskanen ja Kohonen purkivat sopimuksen. . Oman sanansa mestaruustaisteluun sanovat varmasti myös kovat pietarsaarelaisseurat. . . – Soralla vielä pärjään tällä autolla, mutta en asfaltilla, Grönholm tunnusti. toimintavuosi on päässyt hyvään vauhtiin. Ei tuo Panizzikaan pystyy edes noilla suurilla silmillään yhtään sen kovempaan vauhtiin, Grönholm vertaili. Petter Solberg menetti ensin aikaa iskunvaimentimen rikkouduttua, eikä ajo muutenkaan ollut aivan odotetunlaista. . Viljanen ei jatka Uusien sopupelisyytteiden syövereihin joutunut Porin Pesäkarhujen naisten superpesisjoukkueen pelinjohtaja Jussi Viljanen ei ainakaan näillä näkymin voi jatkaa ensi kaudella joukkueen peräsimessä. Helsinki: Hiihtoliiton hyväksytyt seurasiirrot, (ensin uusi seura, suluissa vanha seura): Suvi Alila Tampereen Pyrintö (Haapaveden Urheilijat), Niklas Dahllund IF Brahe (IK Falken), Sebastian Ginman IF Brahe (IK Trissan), Tommy Haglund IK Falken (IF Brahe), Jari Kalliokoski Lapuan Virkiä (Kalajoen Junkkarit), Juha Karstunen Ylivieskan Kuula (Haapaveden Urheilijat), Niina Karstunen Ylivieskan Kuula (Haapaveden Urheilijat), Jukka-Pekka Ojala Joutsan Pommi (Haapajärven Kiilat), Kuisma Taipale Lapuan Virkiä (Kalajoen Junkkarit), Timo Toppari Kiteen Urheilijat (Yppärin Urheilijat), Samuli Tuikkanen Ykspihlajan Reima (Kokkolan Veikot), Mikko Tuomaala Saloisten Salama (Oulaisten Huima), Pasi Törmälehto Ylivieskan Kuula (Haapaveden Urheilijat), Pirjo Urpilainen KuhmoSki (Kinnulan Kimmot). . . Grönholmin mukaan Peugeotin ajokin vauhti ei riitä kärjen kiinniajamiseen. Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Hiltan Vilo/Olavi Oja-Nisula 42,0, 2) Viiman Ilo 42,1 (124), 3) Kapris 41,7x (82), 4) Viiman Viku 43,1 (141), poissa: 10. Salo ja Viitikko puolivälieriin. 8 4 2 2 21– 20 10 Tappara . Tappion myötä kirposi ote olympiapaikkaan. Kuva: Lehtikuva/Reuters SM-liiga: HIFK–Lukko 4–3 ja. . . toto (13-2-15): 4,32 1,67-1,42-1,86 16,46. . . . Pelivaihto 30 943.00 e, yleisöä 793. . Perjantain etapilla oli neljä erikoiskoetta, joista kaksi ajettiin kahteen kertaa: Loeb oli nopein etapin avanneilla 12,4 ja 36,4 kilometrin erikoiskokeilla. . . . . Skodan Toni Gardemeister keskeytti toiselle erikoiskokeelle ja Fordin Mikko Hirvonen kolmannelle. . 8 3 2 1 2 23– 24 9 Lukko . Yli-Hannuksela saa lauantain aamupaineissa vastaansa intialaisen Singh Rambirin, AlaHuikku jatkaa Kiinan Jiang Shengia vastaan. Troikka: 11 556,72. Keno Voittonumerot: 1, 2, 3, 5, 7, 10, 11, 15, 21, 25, 32, 34, 36, 43, 46, 49, 53, 56, 63, 64 Seinäjoki: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Viinun Voksi/Mauno Laurila 35,2a, 2) Valko-Harja 35,2a (63), 3) Takslento 35,3a (16), 4) Jorken Kesä 36,1a (72), toto (5-4-6): 5,68 1,73-1,49-1,46 24,39. Täydennystä voidaan ottaa Ajunioreista, mutta heidän pelivalmiutensa kakkosdivariin on arvoitus, Salin kertoo. Superpesiksen johto on antanut ymmärtää, että syytelistalla mukana olevat pelaajat eivät voi ensi kaudella pelata superissa. AC HaKi – Gunners, HIFK – Erä, OLS – Josba, SB Pro – SSV. . Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Conquistador/Jouni Törmänen 17,8, 2) Joystep 17,8 (37), 3) Count Rival 19,4 (999), 4) My Sandy 18,7 (137), toto (13-147): 8,60 8,83-2,67-10,40 61,78. . . Grönholm jäi kärkivauhdista Sebastian Loeb aloitti vauhdikkaimmin Sanremossa Sebastian Loeb hallitsi avauspäivän tapahtumia. . 5 5 37– 20 10 Josba . . Yli-Hannuksela puolusti hyvin, eikä Bucher saanut lisää pisteitä aikaiseksi. Lähtö 5, V4-2, lv 2 600 m: 1) Trickin Apache/Antti Teivainen 18,5a, 2) Rambling Rebell 18,8a (39), 3) Brave Game 18,9a (133), 4) Chock Recoil 18,9a (252), toto (2-8-4): 2,47 1,22-1,55-2,47 7,39. . . . . . V4-kerroin: 145,10. Sanremo: Ralliautoilun MM-sarjan kauden 11/14 MM-osakilpailu, Sanremon ralli: Tilanne 6/14 erikoiskokeen jälkeen: 1) Sebastien Loeb Ranska, Citroen 1.30.15,7, 2) Markko Märtin Viro, Ford jäljessä 32,4 sekuntia, 3) Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Peugeot –49,6, 4) Carlos Sainz Espanja, Citroen –1.14,8, 5) Francois Duval Belgia, Ford –1.19,0, 6) Gilles Panizzi Ranska, Peugeot –1.29,6, 7) Colin McRae Britannia, Citroen –1.41,9, 8) Tommi Mäkinen/Kaj Lindström Suomi, Subaru –2.50,2, 9) Philippe Bugalski Ranska, Citroen –2.52,3, 10) Richard Burns Britannia, Peugeot –3.05,2. Tällä kaudella I-sarjassa vierailee Pietarsaaren hallitilanteen takia kaksi pietarsaarelaisjoukkuetta eli Drott ja FoBK. Ahokkaan sijoitus on 5.–8. . Lähtö 5, V4-2, lv 1 640 m: 1) Lewis Newmen/Akseli Lahtinen 16,9a, 2) Woude Power 17,0a (89), 3) Rapidslands Eagle 17,6a (214), 4) Julius Lake 17,6a (178), toto (6-4-10): 7,14 1,652,24-3,48 26,01. Varsinaiset juhlat vietetään syyskuun alussa, sillä liitto on perustettu 1.9.1964. . . . V4: vaihto 126 587.60 e; oikea rivi 1-2-9-4; poissa I/8 II/12 III/12 kerroin 350,39. 4 1 3 16– 21 2 Rangers . . Loppuhetkillä Yli-Hannuksela nappasi toiset kolme pistettä takavyöheitosta. . Uusia osia siihen ei enää ole kehitetty. 4 4 22– 11 8 Gunners . toto (14-4-7): 9,10 2,29-1,30-2,82 13,39. Ahokas ja Mäntylä ulos MM-molskilta Ala-Huikku ja Yli-Hannuksela avasivat voitolla Tuomo Mäntylä (oik.) hävisi USA:n Brad Veringille perjantaina. . . 3. . . . Viljasen kanssa aikoinaan tehdyssä työsopimuksessa on selkeästi kohta, joka tällaisessa tilanteessa aiheuttaa ilman muuta sopimuksen purkamisen, toteaa Pesäkarhujen toiminnanjohtaja Reijo Viljanen. . . Loeb hävisi edellisessä kisassaan Australian rallissa tiukan kaksinkamppailun Subarun Petter Solbergille. . . . P. Isarjassa pelaa 10, kakkossarjassa kahdeksan ja kolmossarjassa seitsemän joukkuetta. HIFK–Lukko 3–3 Alustava kerroin: 16,54 3. . Unkarilainen kuittasi kevään EM-loppuottelutappionsa ja kukisti Ahokkaan pistein 4–1. Rinkiin kuuluu kolme maalivahtia, seitsemän puolustajaa ja kymmenen hyökkääjää. . . . . toto (210-3): 1,36 1,19-2,20-3,34 5,37. . 74 kg: Marko Yli-Hannuksela Suomi–Reto Bucher Sveitsi 8–1. 43) Kosti Katajamäki/Miikka Anttila Suomi VW –23.54,0. V4-kerroin: 13,63. Oilers . Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Reboss/Marko Hakkarainen 16,6a, 2) Magnifique Laday 16,8a (95), 3) Rainbow Nugget 17,0a (276), 4) Helios Grandchamp* 17,0a (121), toto (4-6-8): 3,35 1,46-1,89-3,43 11,87. Vänkäri 29,9m (115), 4) Luukas K 32,6m (354), toto (916-14): 2,49 1,56-4,93-2,77 14,19. – Auton vauhti ei vain yksinkertaisesti riitä. . . . Mäntylä putosi jatkosta. Ala-Huikku kohtaa lauantaina Kiinan Jian Shengin. päivä: 60 kg: Jarkko Ala-Huikku Suomi–Ali Ashkani Iran ja. . Kokkolan Keilailuliiton paikallissarja pyörähtää käyntiin jo sunnuntaina 25 joukkueen voimin. 13) Katajamäki –13.40,8. 4 1 3 20– 24 2 Erä . Sanremo-rallista on muotoutumassa Loebin ja Märtinin taistelu. . Tuomarit: Timo Favorin (Timo Aarvala ja Mikko Kekäläinen). . . Eniten eli kahdeksan mestaruutta on haalinut KV. Nibacos tähtää nousukarsintaan KOKKOLA (KP) Kokkolan Keilailuliiton 40. . Yli-Hannukselan hankalin paikka ottelussa seurasi, kun hän joutui mattoon Bucherin kavennuksen jälkeen. Kun aamun erikoiskoepari ajettiin illalla uudestaan, Loeb oli jälleen nopein molemmilla ja Märtin toinen. . . 3–0. Mäkisen mukaan uusi rengas ei toiminut odotetusti. Nibacos lähtee kauteen 20 pelaajan ryhmällä. Vielä vaisumpi oli kolmatta tehdasPeugeotia ajava, MM-sarjaa johtava Richard Burns, joka on rallissa kymmenes yli kolmen minuutin erolla kärkeen. . Pitkäveto 01 HIFK–Lukko X (3–3) 3,70 Tulosveto 2. . Ilman pelinjohtajaa on myös miesten superpesiksestä pudonnut Ulvilan Pesä-Veikot, jonka lisärasitteena on tiettävästi noin 340 00 euron velkataakka. – Jo viime kaudella puolustuspelimme oli kunnossa, mutta ongelmia oli pelien voittamisessa. Solberg on MM-sarjassa Espanjan Carlos Sainzin kanssa jaetulla kolmannella tilalla seitsemän pistettä johtavasta Burnsista. 9 3 2 1 3 22– 24 9 Ässät . Yleisöä 6 384. Petter Solberg Norja, Subaru, keskeytti ennen päivän viimeistä huoltotaukoa polttoaineen loppumisen takia. toto (1-6-10): 44,18 10,65-2,63-5,19 150,24. 9 3 1 5 25– 29 7 Pelicans . . . Vahva ehdokas UPV:n uudeksi viuhkamieheksi on Janne Kangasaho. . . Tommi Mäkinen kokeili aamulla tallin rengasvalmistajan uutta rengasta, mutta pettyi. Solberg oli kuuden erikoiskokeen jälkeen kärjestä parin minuutin päässä vasta kahdeksantena, kun hän polttoaineen loppumisen takia joutui keskeyttämään vain 2,5 kilometriä ennen päivän viimeistä huoltoa. Nykyisellä ajokilla on ajettu testiä, mutta tavoitteena on ollut ottaa sen tekniikasta kaikki irti. Solbergin MM-haaveille kolaus Subarun toiveet yllätyksestä Sanremo-rallissa kuivahtivat perjantaina. ja 3
Edy, 13 Fancy Croft, 7 Killer Of Power 4. Jos siis Litmanen tulee, tietysti pelaa ja niin pitkään kuin paikat kestävät! Homma hoitui ilman Litmastakin Suomi pelasi kaksi viimeistä EM-karsintaotteluaan ilman jälleen kerran jalkavaivaista Litmasta. Upean ottelun pelannutta Kanadan maalivahtia Taryn Swiatekia Kiina ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan. – Ratsastus on naisvaltainen laji niin meillä kuin muuallakin. Helsinki isännöi yleisurheilun MM-kisoja elokuussa 2005. 5 Pronto Maffia, 8 Hypnotic Speed, 3 Mountain Chili 2. Saksan toinen maali katkaisi Venäjän selkärangan. Djurgården–AIK 1–1 Lopullinen kerroin: 8,60 Saksan 1. K-GR perustettiin 40 vuotta sitten keväällä. Kanadalle välieräpaikka on kaikkien aikojen paras sijoitus arvokisoissa. On myös Ajaxin etu, että Litmanen osoittaa pelaamisellaan Suomen paidassa paikkojensa olevan kunnossa. Jones onkin torjunut Southamptonissa koko syksyn ja Niemi joutunut istumaan vaihtopenkillä. Näin ollen Venäläinen ei ennätä toipua loppukauden otteluihin. MIKKELI (STT) Jääkiekkosarja Mestiksen kolminkertainen voittaja Jukurit on vahvistanut hyökkäyspäätään Jani Väänäsellä. Ratsastuskoulu lopetettiin vuonna 1996. Eremenko jr:n ja Sjölundin ohella tuoreimpia voimia Muurisen listalla edustavat seitsemän maaottelun Väyrynen ja kahdeksan Markus Heikkinen, tällä hetkellä Skotlannin liigan Aberdeenissa pelaava puolustaja. Kalajoen Hiskin Tyttö, Kaustisen Titaani Rok , Vetelin Vepper, Toholammin Atra ja Haapajärven nuori Pusteli himoitsevat myös Villiarin päänahkaa. – Meillä on pienenä jalkapallomaana tällä hetkellä 25-30 pelaajaa, joista maajoukkue täytyy valita. Perustamispäivä on 10.4. – Jari on edelleen terveenä pelatessaan tärkeä mies maajoukkueessa, Muurinen varmistaa arvostuksensa. Birgit Prinz laukoi maaleista kaksi. Tuleeko ja pelaako Litmanen. Ruotsalaisen Cesar Pachan kausi päättyi jalkavamman takia aiemmin syksyllä, ja hän matkusti kotimaahansa leikattavaksi. A-maajoukkueen päävalmentaja Antti Muurinen ei ole viikkoa ennen Kanada-maaottelua varma Jari Litmasen nykykunnosta. on yksi heistä, jotka ovat potentiaalisia seuraavan polven pelaajia. – Neljä vuotta sitten kukaan ei edes unelmoinut paikasta neljän parhaan joukossa MM-kisoissa. Seuraamme kuuluu kymmenkunta miesjäsentä, loput ovat naisia ja tyttöjä. MM-turnauksessa maa ei ollut aikaisemmin selvinnyt edes pudotuspeleihin. Tampereen Ratina on katsojakapasiteetiltaan (suunnitelma 17 000 istumapaikasa) suurin areena tilapäiseksi vaihtoehdoksi. – Ekovei on mennyt pitkin harppauksin eteenpäin syksyn aikana, mutta jokainen startti on ajettava ensin, eikä voitto ole itsestään selvä. (S: Antti Törmänen 1+0), Brynäs–Färjestad 4–3 (B: Markus Korhonen 32/35 torjuntaa, F: Hannes Hyvönen 1+1, Janne Grönvall 0+1), Malmö–Timrå 1–3 (T: Toni Koivunen 0+1, Valeri Krykov 0+1, Kalle Koskinen 0+1, Kimmo Kapanen 27/28), Linköping–Modo 1–2 (L: Fredrik Norrena 20/22, M: Juuso Riksman 21/22). Pitkäveto 64 VFrölunda–HV71 1 (5–3) 1,45 65 Luleå–Djurgården 1 (3–1) 1,80 66 Leksand–Södertälje X (3–3) 3,85 67 Brynäs–Färjestad 1 (4–3) 2,85 68 Linköping–MoDo 2 (1–2) 2,35 69 Malmö–Timrå 2 (1–3) 2,40 70 Djurgården–AIK X (1–1) 2,85 Tulosveto 1. – Jarilla ei ole pelejä alla pitkään aikaan, mutta tietenkin otan hänet aina innolla maajoukkueeseen, kun on pienikin mahdollisuus pelaamisesta. Seuraavaksi Ekovei kokeilee rahkeitaan Vermon V75:ssa, Ahti Antti-Roiko huomautti. Akilles ei kuulemma enää vaivaa, mutta hän oli potenut flunssaa muutaman päivän. Vasta 20-vuotias Eremenko jr. Muurisella on kuitenkin parhaat voimat ennakkoon valmiina, eikä vähäisimpänä ruutuna keskikentän taitotrion Litmanen-Teemu Tainio-Mika Väyrynen peluuttaminen. Saksa ja Kanada naisten MM-välieriin Venäjän Alla Volkova sai poimia seitsemän kertaa pallon maalista. – BWT Ruffstuff ei saanut parastaan irti viimeksi Kaustisella. Lahden startin jälkeen sillä olisi pitänyt ajaa kerran reippaammin, mutta nyt tilanne on korjattu. Kanada uusi tuttavuus Kanada on Suomelle uusi tuttavuus jalkapallokentillä, kaikkiaan 78. Saksa on voittanut kaikki neljä otteluaan, ja maalierokin on vakuuttava 20–3. The Sunin mukaan joukkoraiskaukseen on sotkeutunut tunnettuja tähtipelaajia, maajoukkuemiehiä myöten. Helpohkon V4-pelin toinen suursuosikki Ekovei tuntuu etukäteen varmalta voittajalta, niin helposti Kalajoen ruuna jätti muut taakseen viimeksi Nikulassa. Martina Müller 1–0, 57. Meidän täytyy pelata vahvasti alusta saakka, Theune-Meyer sanoi. Varsinkin pelintekijä Sun Wen laukoi useaan otteeseen vaarallisesti. Ruotsin Elitserien: Frölunda–HV 71 5–3 (F: Tomi Kallio 1+1, Erik Kakko 0+1, H: Mika Niskanen 0+1), Luulaja–Djurgården 3–1, Leksand–Södertälje 4–3 rl. Villiari kohtaa uudet haastajat Derby-voittaja Villiari on selvä suosikki suomenhevosten toisessa Haasteajossa. Yleisöä: 20 021. Juhlassa esitellään seuran toimintaa ja muistellaan myös menneiden vuosikymmenten tapahtumia. Seuran toiminta keskittyy kilpailuun ja valmennukseen. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Gustav Holmberg. Kaustinen sunnuntai 1. Miesten ja poikien määrä sen sijaan kasvaa hitaasti. 8 Second Winner, 16 Wasa Countess, 10 Apa Rock 10. Puolustajat: Markus Heikkinen Aberdeen (8/0), Sami Hyypiä Liverpool (57/4), Toni Kuivasto Djurgården (38/0), Petri Pasanen Ajax (16/1), Janne Saarinen 1860 München (27/0), Hannu Tihinen Anderlecht (36/3). Norjan mestaruussarja: Bergen–Manglerud/Star 3–2 (B: Jarno Mensonen 1+0), Frisk Asker–Stjernen 2–6 (F: Tommy Kiviaho 0+1, S: Marco Poulsen 0+2, Pasi Kangas 0+2), Sparta Sarpsborg–Trondheim 2–1 (S: Lasse Kanerva 1+0), Storhamar–Stavanger 8–0 (Sto: Antti Rahkonen 2+0), Vålerenga–Lillehammer 3–0 NHL:n harjoituspelit perjantain vastaisena yönä: Boston–Detroit 3–2, Chicago–Buffalo ja. Kanada jatkaa unelmaturnaustaan Kanada jatkoi upeita otteitaan MM-turnauksessa kaatamalla neljän vuoden takaisen hopeamitalistin ja ennakkosuosikki Kiinan. Pääsy ensi viikon sunnuntaina pelattavaan loppuotteluun on kovan työn takana. Kärkeen ovat tarjolla Englannissa kovaa jälkeä tehnyt Birminghamin Mikael Forssell, 22. minuutilla Charmaine Hooper viimeisteli Diana Mathesonin keskityksestä ottelun voittomaalin. Ullavan puuttuminen kokonaan ja Lohtajan vajaamiehinen joukkue ihmetyttää. – Seuramme on kunnostautunut hyvänä kilpailujärjestäjänä ja uskon perinteen jatkuvan tulevinakin vuosina. 5 Ekovei, 7 Akun Kamu, 12 Tuijaliina 5. Päävalmentaja: Antti Muurinen. 11 Nopsan Vihellys, 16 Jopetti, 3 Sinitta 3. OTTELU Sunnuntaina 5.10. Ainoa Suomen liigassa pelaava on debyyttinsä A:ssa tekevä HJK:n Aleksei Eremenko jr. Iltapäivän ohjelmassa on mm. Osuma jäi ensimmäinen puoliajan ainoaksi. Brittilehtien mukaan niillä on tiedossaan tekijöiden henkilöllisyydet, mutta nimiä ei voi julkaista oikeussyistä. Litmasen, 32, viimeisin akillesjännevaiva on parantumassa, ehkä jo ohitettukin riesa, mutta Ajaxin (Amsterdam) suomalainen tähtipelaaja on silti kintaalla tulemaan ja pelaamaan Tampereen Ratinan luomunurmelle. – Sjölund on ollut hyvin myönteisesti esillä Djurgårdenissa. Ratsastusta pidetään naisten lajina ja asenteet tuntuvat istuvan lujassa, Juvani jatkaa. lokakuuta: Maalivahdit: Antti Niemi Southampton (58 maaottelua/0 maalia), Jussi Jääskeläinen Bolton (15/0). Kuva: Lehtikuva/Reuters Portland: Naisten jalkapallon MM-lopputurnaus: Puolivälierät: Saksa–Venäjä 7–1 (1–0) 25. Paalulta lähtevä Juppe Hoo on juossut kolme perättäistä voittoa ja täyden matkan ryhmän aikaan 28,0, joten Villiari saa nyt kovemman vastuksen kuin viimeksi Nikulassa. Tällä hetkellä Kokkolan Ratsastajiin kuuluu noin 90 jäsentä, joista valtaosa on naisia ja tyttöjä. Tiistaina (7.10.) 30 vuotta täyttävä Sami Hyypiä on nytkin Muurisen käytettävissä kuten kaikki muutkin ulkomailla pelaavat vakiomiehet lukuun ottamatta Ipswichin Shefki Kuqia, Charltonin Jonatan Johanssonia ja Hollannissa pelaavaa Juha Reiniä, jolla on jalassaan neljän sentin lihasrepeämä. – Toisaalta Jarin käyttöön tarvitaan täydellinen Ajaxin suostumus, Muurinen huomauttaa. – Tulevaisuuden haaveena on rakentaa toinen maneesi ja laajentaa talleja, mutta projektien toteutuminen vaatii paljon työtä ja rahaa, Juvani toteaa. Euroopan mestari Saksa kukisti Venäjän murskaluvuin 7–1, Kanada selviytyi mitalipeleihin yllättämällä Kiinan maalein 1–0. Mutta meidän oli helppo pelata, koska kukaan ei odottanutkaan meidän voittavan, ottelun sankariksi noussut Hooper selitti. Saksa kohtaa sunnuntaina välierässä Yhdysvallat, Kanada puolestaan pelaa Ruotsia vastaan. Kiina–Kanada 0–1 (0–1) 7. Helsinki: Suomen A-maajoukkue maaotteluun Kanadaa vastaan Tampereella 11. Lahti-ottelusta olivat sivussa sairaslistalla olevat Yrjö Happonen ja Janne Hyökyvaara. Lisäksi järjestetään pienempiä alueja seurakisoja. – Puhuin Jarin kanssa viimeksi torstaina (2.10.). Venäläisen kausi päättyi leikkaukseen Italian cupin 2. Poliisi tutkii, onko jopa kahdeksan valioliigapelaajaa viime viikonloppuna syyllistynyt 17-vuotiaan teinitytön raiskaukseen. Uhriksi joutuneen tytön mukaan teko sattui viime lauantain aamutunneilla. Viimeiset voitot ovat tulleet autolähdöissä, mutta myös Seinäjoen volttilähdöstä ruuna ansaitsi täydet pisteet, vaikka jäi toiseksi. Hän on ehdottomasti kokeilun arvoinen juuri nyt, Muurinen toteaa keskikentän kovaan tungokseen Litmasen ympärille pyrkivästä Eremenkosta. Sekä Garefrekes ja turnauksen maalitilaston kärjessä kuudella osumalla majaileva Birgit Prinz viimeistelivät kaksi maalia. Vain kolme minuuttia myöhemmin Pia Wunderlch teki lukemiksi 3–0 ja kaksi minuuttia edellisestä Kerstin Garefrekes niittasi tilanteeksi jo 4–0. Homma hoitui ihan kelvollisesti, kun Azerbaidzhan voitettiin Bakussa ja Wales pysäytettiin tasapeliin Cardiffissa. Ensi kaudella ilmeisesti muualla kuin Suomessa pelaava Eremenko jr. Jalkapallo Jääkiekko Oliko onnea KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 Urheilu 15 (Kajaani) II DIV. rupeaa vastaamaan Muurisen huutoon seuraavan sukupolven pelaajista, joiden täytyy ottaa paikka huipulla nykyisen sukupolven väistyessä monen pelaajan myötä seuraavan, ensi syksynä alkavan MM-karsinnan päätyttyä. Mikkeliläisseuran ja 23-vuotiaan jääkiekkoilijan sopimus on voimassa toistaiseksi. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen PORTLAND (STT–REUTERS–AP) Saksa ja Kanada voittivat puolivälieräottelunsa naisten jalkapallon MM-turnauksessa Yhdysvalloissa varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa. Tornando ja BWT Ruffstuff ovat tosi kovia vastustajia, mutta hyvän selkäjuoksun jälkeen molemmat ovat lyötävissä, Jarmo Hietaniemi painotti. Birminghamilaisjoukkue kohtasi vieraissa Chelsean. Nyt sellainen lienee, sillä miksipä muuten Muurinen olisi sisällyttänyt Litmasen nimen Kanadaa vastaan valitsemaansa kokoonpanoon. Prinz 7–1. KUS:n ja KTU:n järjestämiin kisoihin osallistuu noin 420 uimaria, jotka kahden päivän aikana tekevät noin 1 700 starttia. – Ridgehead Victory teki vakuuttavaa jälkeä syyskuussa ja on edelleen hyvässä iskussa. KoMu Tänään klo 17.00 LIPUT: Istumapaikka: 10 € Seisomapaikka: 8/5 € MLL:n ilmainen lapsiparkki Liput ennakkoon Urheiluaitasta Otteluisäntänä: KOKKOLA (KP) Kokkolan Ratsastajat viettää lauantaina 40-vuotisjuhlaansa Isojärvellä. Sandra Minnert puski Stefanie Gottschliechin antamasta kulmapotkusta ottelun voittomaalin 56 minuutin pelin jälkeen. Tämä on uskomatonta. Jelena Danilova 4–1, 80. Kilparatsastajien määrä on pysynyt viime vuosina vakiona. – Ehdottomasti vahvistamme, ettei Aston Villaa ja sen pelaajia tutkita tapahtuneen takia, seuran tiedotteessa sanottiin. osaottelut (x=joukkue ei pelaa pääsarja Serie A:ssa): Pro Patria (x)–Sampdoria 0–1, Palermo (x)–Brescia 1–1, Sambenedettese (x)–Modena 2–1, Venezia (x)–Empoli 2–0, Cesena (x)–Perugia 1–2, Teramo (x)–Siena 0–1. 6 J.A. Ottelut pelataan sunnuntaina. Kuva: Tapani Postila Timo-Jaakko Virkkala KAUSTINEN Jarmo Hietaniemen huippukuntoinen Ridgehead Victory on Perhon joukkueen ankkuri Keski-Pohjanmaan Haasteajossa Kaustisella.Viimeksi Teivossa ylivoimaisen voiton juossut Ridgehead Victory saa vastaansa BWT Ruffstuffin ja mummomiljonääri Tornandon. 3–2, Ottawa–Tampa Bay 4–3, Philadelphia–NY Islanders 2–4 (P: Sami Kapanen 0+1, NYI: Janne Niinimaa 0+1), Dallas–Colorado 2–4 (C: Teemu Selänne 1+1), Edmonton–Calgary 7–4 (E: Jani Rita 0+1, C: Toni Lydman 0+2), Phoenix–Anaheim 1–3, San Jose–Vancouver 4–3 (V: Sami Salo 1+0, Jarkko Ruutu 0+1). Venäläinen loukkasi jalkansa torstaina liigaottelussa FC Lahtea vastaan. Aikatasoituslähtö suosii Villiaria, jonka voittosumma ylittää 50.000 euron rajan. Poliisin mukaan asiassa ei ole tehty vielä yhtään pidätystä. 12 Villiari, 2 Juppe Hoo, 10 Vepper 6. Muurisen päänsärky Kanada-ottelun edellä: Akillesjännevaivoista kärsineen Jari Litmasen nimi löytyy päävalmentajan listoilta Kanada-ottelun alla. Saksa hallitsi ensimmäistä puolivälierää alusta saakka. Molemmat ottelut pelattiin Portlandissa. 8 Silken Shine, 10 Gold Canyon, 2 Wicki Bii Chii 11. Sandra Minnert 2–0, 60. Kisoihin on ilmoittautunut uimareita 19 eri seurasta pääasiassa Pohjois-Suomen ja Pohjanmaan alueelta. Kärkipari Forssell-Sjölund vaikuttaa mahdolliselta, Muurinen ennakoi. KuPS menetti viisi maalia viimeistelleen Ilja Venäläisen loppukaudeksi sairaslomalle. Välierät: USA–Saksa, Ruotsi–Kanada. kierros, 1. Puheenjohtaja Juvanin ohella seuran johtokuntaan kuuluvat Annika Prittinen (vpj), Tiina Åström, Sini Savolainen, Taija Salminen, Uula Tylli ja Soile Viitamäki. Birgit Prinz 5–1, 85. – Antti Niemen kohdalla voidaan leikkisästi puhua jopa karhunpalveluksesta, kun hallitsimme Walesia vastaan ja teimme maalivahti Paul Jonesista ottelun sankarin. maa, jonka Suomen Amaajoukkue kohtaa vuosien virrassa. Raiskausuutisen ensimmäisenä lehtenä julkaissut The Sun ilmoitti torstaina etusivullaan, että yksi raiskausjupakan takia kuulusteltavaksi joutuneista pelaajista edustaa Chelsean joukkuetta. Sarjakärki (9 kierrosta): Frankfurt 18 pistettä, Nürnberg 18, Berliinin Eisbären 17, Augsburg 17, Mannheim 16, Hampuri 14.. Kalajoki ja Kaustinen ovat ennakkosuosikeita, mutta Halsua ja Perho voivat yllättää loppupisteissä. Hän saattaa saada Ratinassa rinnalleen Ruotsin Djurgårdenissa isoon rooliin nousseen yhden A-maaottelun Daniel Sjölundin, 20. Keski-Pohjanmaan ensimmäiseen haasteajoon ilmoittatui kymmenen pitäjäjoukkuetta. 4 Vilkkaan Tyttö, 5 Murunloisto, 11 Eetu-Epeli 9. 7 Poikaveri, 13 Poiatso, 9 Vorriori Ridgehead Victory iskussa Haasteajoon LONTOO (STT–AP) Aston Villasta tuli perjantaina ensimmäinen jalkapallon Englannin valioliigaseura, joka julkisesti sanoutui pelaajineen irti Lontoossa viime viikonloppuna sattuneeksi väitetystä joukkoraiskauksesta. Väänänen pelasi Jukureissa kauden 2000–01. Jäsenmäärä on jakaantunut suurin piirtein tasan seniorija juniorijäsenten kesken, kertoo seuran puheenjohtaja Sari Juvani. Hän hyppäsi pääpalloa tavoittelemaan ja teloi jalkansa pudotessaan nurmen pintaan takaisin. – USA pelaa yhtä hyvin kuin vuonna 1999, ja on turnauksen suurin voittajasuosikki. TPS:n liigamiehistöön hän kuului 1997–2000. Väänänen palasi Jukureihin KUOPIO (STT) Pahassa putoamiskurimuksessa jalkapalloliigassa olevan Kuopion Palloseuran vaikeudet jatkuvat. Juvani on mielissään senioreiden aktiivisuuden kasvusta viime vuosina. Se on kuitenkin selvää, että kun heitä pelaa mm. 1963, seura rekisteröitiin myöhemmin samana syksynä. Englannin valioliigassa pelattiin viime viikonloppuna Lontoossa ottelut Arsenal–Newcastle perjantaina, Chelsea–Aston Villa lauantaina ja Charlton–Liverpool sunnuntaina. Muurisen Kanadaa vastaan valitsemissa 18 pelaajassa ovat mukana vanhat tutut ja vain neljä alle kymmenen (10) Amaaottelua pelannutta. bundesliiga: Nürnberg–Mannheim 3–2 rl. Charmaine Hooper 0–1. Tämän jälkeen seitsemän muuta pelaajaa olivat pakottaneet tytön kanssaan sukupuoliyhteyteen. Aston Villa oli yksi kuudesta valioliigajoukkueesta, jolla oli viime viikonloppuna ottelu Lontoossa. Siksi Olympiastadion menee remonttiin ensi kesänä, ja Suomen täytyy pelata jopa MMkarsintaa jossain muualla. Aston Villa sanoutui irti raiskausjupakasta KOKKOLA (KP) Viikonloppuna Kokkolan uimahallissa järjestettäviin kansallisiin Kokko-uinteihin osallistuu ennätysmäärä kilpailijoita. Martina Müller vei saksalaiset 1–0-johtoon Maren Meinertin hienon esityön päätteeksi 25. – Moni seniori on muutaman vuoden tauon jälkeen innostunut uudelleen ratsastuksesta. Venäjälle onnistui kaventamaan mutta Saksa kaunisteli numeroita tekemällä kolme maalia viimeisen kymmenen minuutin aikana. 16 Tornando, 14 Ridgahead Victory, 12 BWT Ruffstuff 8. Keskikenttämiehet/hyökkääjät: Aleksei Eremenko jr. K-GR juhlii Isojärvellä Ponien luokassa ratsastava Elin Björndahl on yksi K-GR:n edustajista. – Minulla on vielä aika vähän tietoa Kanadan pelaajista. – Uudesta kengityksestä johtuen Ridgehead ravaa kaarteet rennommin ja sen huomioi myös Teivossa ajanut Antti Teivainen. KuPS:lla on ollut kokoonpanovaikeuksia viime aikoina loukkaantumisten vuoksi. Talkootyöllä on ollut ja on edelleen suuri merkitys, Juvani kertoo. Kanada-maaottelu ei ole samalla tavalla stressikamppailu kuin EMja MM-karsintaottelut. Kiinalaisilla oli useita maalipaikkoja johtomaalin jälkeen. Hän oli kertomansa mukaan suostunut lontoolaishotellissa harrastamaan seksiä erään ammattijalkapalloilijan kanssa. klo 18.30 Kruunupyyn jäähallissa IK KRONAN . Ruffella on "dieselmoottori", joten se käynnistyy hitaasti. HJK (0/0), Mikael Forssell Birmingham (27/10), Joonas Kolkka Mönchengladbach (52/10), Peter Kopteff Viking Stavanger (17/0), Jari Litmanen Ajax (84/22), Mika Nurmela Kaiserslautern (43/1), Aki Riihilahti Crystal Palace (48/8), Daniel Sjölund Djurgården (1/0), Teemu Tainio Auxerre (20/2), Mika Väyrynen Heerenveen (7/0). minuutilla. Pia Wunderlich 3–0, 62. Seura järjestää vuosittain kahdet kansalliset esteja koulukisat. Kanada aloitti ottelun pirteästi, ja 7. Garefrekes 6–1, 89. Englannissa, Skotlannissa ja Saksassa, vastaan tulee kovia tyyppejä, jotka eivät kursaile, Muurinen toteaa. Silloin syntyivät komeat tehopisteet 50 (20+30). 2 Igor Bullet, 9 Tilias Wei Wei, 6 Sidebyeside, 11 Jenna Sock, 7 Leonardo Kane 7. Kerstin Garefrekes 4–0, 70. Valmentaja Tina Theune-Meyer oli tyytyväinen suojattiensa esitykseen, mutta välierissä Saksa kohtaa puolustavan mestarin Yhdysvallat, joka on esittänyt vakuuttavaa peliä läpi turnauksen. Kuolemanpaikalta se tekee parhaat juoksut ja sinne yritetään, Ahti Antti-Roiko paljasti. Kokko-uinneissa osanottoennätys Timo Mustonen HELSINKI (UT) Tuleeko Jari, pelaako Jari. katrilli ja vikellysnäytös. Tällä hetkellä Kokkolan Ratsastajien aktiiveista noin 10 kilpailee kansallisella luvalla ja 30 alueluvalla. KuPS:sta kerrottiin perjantaina, että 23-vuotiaan hyökkääjän sääriluun alaosassa on murtuma, joka vaatii leikkaushoitoa. Kokkolan Ratsastajien toiminta keskittyy Isojärvelle, jossa jäsenten käytössä on maneesi, talleja ja kolme ratsastuskenttää. Kasvattajaseurassaan KalPassa Väänänen kiekkoili Mestiksessä 2001–03
(06) 875 033. Hal. 2 H + K Kokkolan keskustasta. Puh. SÄLEKAIHTIMIA Kokko-Kaihdin Kokkola. Yht.otot 050 410 8679. Sisähäkit ja luukut ulos, lasikuitulattia, sähköistetty, 3,2mx9m. 297 tkm, tummanvihreä, kaukoohj., k-lukko, h. Aj. Suoritan PELLON RAIVAUSTA murskausjyrsimellä. 06-867 6658. syksyopetukseen. Myydään pieni MAATILA Kruunupyyssä. 0, 500 €, kunnost. Hp. 700 €. J Vierimaa. 050 549 7749, Kokkola. P. vuokr. Puh. Erähenkiselle h. Myyt. Myös markkinoilla. Puh. vanh. Puh. 050-363 7376. 044 780 9921, 040 582 9067. Kokkolan ja samalla kilpailun paras keilaaja oli Veli-Matti Tissarinen 1378 pisteellä. Kultamitalilla palkitut, p. Velsa 6 T KIPPIPERÄKÄRRY. 0500 780 843. 0500 266 028. (06) 831 7879, 0400 713 080. P. 044 280 9851 Nivala. Myyd. SILTANOSTURI maatilakäyttöön. 1.300 €. Annetaan Perhossa harmaa-valk. 050 564 8822. VERNELAND 3x12-20 Variomat AURA. SUOMENPYSTYKORVAN pentuja sekä 3 kk ik. http://koti.mbnet.fi/tipin/ MAZDA 1,5 Mio -97, aj 105 tkm, stereot, vetokoukku, juuri kats., h. Maansiirto Asko Hyvärinen Oy, Muhos puh. 0400 862 620. 0400 137 717. Vuokrattavana KOLMIO 72 m² 3H+K+sauna Alavetelin keskusta. Soita ja kysy lisää (06) 872 884, 0400 868 629. LAPINKOIRAN PENTUJA. vm. 2) Uunila V-M 44.08. klo 12 Lähempiä tietoja Kaj Hagström 0500-265 045 Ravintola Kärrynpyörän uusi osoite Rantakatu 16 (käynti Torikadun sillan kupeesta). Puh. IKAPOINT puh. (06) 889 626. B-rata 3.9 km (17): 1) Virkkala Harri OMG 28.14, 2) Tonanen Vesa 32.17, 3) Myllymäki Marko 35.00, 4) Erkkilä Pekka KoS 35.58, 5) Rokala Jouko 39.19, 6) Jääskeläinen Raimo 40.00, 7) Orava Kyösti KoS 42.35, 8) Wikman Jesper IF Brahe 42.54. Savuton, siisti avopari haluaa vuokrata KAKSION Klasta. 1.600 €/ vaihto halv. Puh. Nyt kaikissa väreissä. Hoks, hoks, mies tai nainen! Etsitkö sinäkin TOSIYSTÄVÄÄ. PUOLUKAN OSTO JATKUU vielä la, ma ke klo 15-18 Kaustisella Op:n takana. AUTO 0-10.000 € käteisellä, p. 050 370 7224. Öljy-/puulämm. Kaikki huomioidaan. 3500 €. COROLLA 1.3 XLi -93, aj. Ajettu 217 tkm, hyväkuntoinen, hinta 11.500 €. Hal. TOYOTA AVENSIS 1.8. 050-545 5171. 3) Pekkarinen Jari 46.11, 4) Kallio Aki 48.55, 5) Riska B KK Team 49.49, 6) Koivu Pekka KoS 50.35, 7) Tynjälä Pauli KKTeam 51.13, 8) Leikkonen Ilkka 60.15. Nahk. 5 kk:ksi Kokkola-Kannus alueelta. Huonekaluhalli, Lauri Salonkoski, Ouluntie 5, p. P. OK-TONTTI Ruotsalossa. Tied. YAMAHA SXR 600 -00. Asialla kiire. Puh. 14.000 €. YKSIÖ tai pieni KAKSIO 1.11. HONKARAKENTEINEN MÖKKI Ol-Pyhäjärvellä. Puh. 8313 118. Puh. AUDI 100 D -86, kats., vero ok., hyvä, h. Myyt. 58.000 €. 040 589 3180. (08) 2108 230 Ostamme HIRVENLIHAA KYLMÄNEN FOOD OY Pyynnöstä lähetämme valmistushinnaston puh. 0400 777 872. Mercedes C-sarjan TALVIRENKAAT aluvanteilla. SÄHKÖMOOTTORI 2,2 kw, PURUIMURI, SISÄja KOMERON OVIA, LAVASÄNKYJÄ. Myyt. Suppilovahveroa Vetelistä Klan torilla lauantaina. Traktoriurakointi J.Lammi. Halutaan ost. Uudet ja käytetyt HUONEKALUT. pieni OK-TALO tai vastaava Kokkolasta. 1.700 €. Luov. 350 €. Webasto, alut, 4x airb. Pihapiirissä myös maakellari. as.auto FIAT Granduca 1.9 TD -99 aj. Rakentaja Konninkarista. 367 tkm, sähköherkut, Glimatronig ilmast. Ti + Ke Kokkolan markkinoilla Hotelli Kaarlen edessä PÖLYNIMURIpussit, suulakkeet, letkut myös keskusimureihin Allways jne. 140 tkm, 2 om., kats., 2:t renkaat, hp. (06) 831 9419, 040 766 4403. Hal. 050 404 8945. KOKKOLA (KP) Kokkola voitti viime viikonvaihteessa Raumalla keilailun liitto-ottelussa Vaasan 470 ja Rauman 479 pisteellä. Vanhan omakotitalon HIRSIKEHIKKO. 0400 785 115. Ilm. Myydään LADA 2107 vm -86 FARMARI. NISSAN KING CUP kats. OMPELUKONE ja uusi (MATKA) ompelukone 29 €, myös vaihto mihin tahansa. VW PASSAT VARIANT TDi -99, aj. Puh. Kokkola keilavoittoon Ruotsin cupin puolivälierä: Djurgården–AIK 2–1 ja. Trakt. 0400 443 337. 12.000 €, p. Myytävänä KUHANPOIKASIA puh. Savuton, työssä käyvä mies etsii ASUNTOA Kokkolasta. Kokkolan yhteispisteet olivat 13 668, Vaasan 13 198 ja Rauman 13 171 pistettä. Oma iso piha. 850 €/ vaihto. Ostetaan POLTIN, alle 4 vuotta. Rak.ala 140 m². Parhaat keskiarvot: 1) Jaakko Hirvelä Sisu 206,8, 2) Leo Storbacka Cosmos 200,6, 3) Timo Siukosaari Cosmos 196,8. 0400-561 664, (06) 835 1596. TRAKTORI VALMET 565 vm -66. 135 tkm, k.luk., ohj.teh., 2 x renkaat, sisäpistoke, hp. hintaan. Naisista yli 1100 pisteen pääsivät vielä Kokkolan Tuula Witick 1149 ja Marianne Brandt 1104. DATSUN NISSAN 1.5 -84 kats. Myydään LATTIAHIOMAKONEET sairauden takia. 66 tkm. KEITTIÖNKAAPIT Serlan mäntypeili ovilla. AUDI 80 CC 1.6 -85, diesel, juuri kats., alut, talvirenk, verot ok, 1200 €/tingi. P. Kannus, Yli-Kannus ainutlaatuinen kokonaisuus asumiseen tai vapaa-ajan viettoon, luonnonkauniilla paikalla Lestijoen varrella. Verneland auran osia uusia ja käytettyjä. alut, hp. 0500 860 057. Puh. FILMIVANERIA 4 mm-30 mm, erä 6,5 x 1200 x 2400 kelt. www.kokkolanet.com/ ykkoskirppis puh. tehdasvalm. Puh. OK-TALO Himangan Hillilässä, Sämpiläntie 21. COLLIEN pentuja hyväsuk., hyvin palk. LÄPIKOIVU I-laatu. P. Olleet käytössä 1910-1974. KAKSION Kokkolasta mahdollisimman pian. Puh. MAALAUSJA KIRVESTYÖT. Kokkolan voittoisassa joukkueessa keilasivat edellä olevien lisäksi Dieter Heiermann 1195, Mikael Tuomisalo 1172, Olli Siponkoski 1158, Juhani Seppelin 1131, Sami Järvilä 1077, Helena Harju 1032, Harry Skog 999 ja Anja Talus 989 pistettä. 050 413 8425. (08) 425 330. 044-590 2774. ÖVERUM AURA 2 x 16 automaatti ei valukärki. P. 1H+K 35 m² Kokkolan keskustassa 050 501 1708. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. 040 847 0132. 100 m² 7700 €, 49 m² 4330 €. 0500 682 958. SAAB 900i Sedan 2 d hyvä ja halpa käyttöauto LINDQVIST 21" + VOLVO P10 puolik. / ruskea. P. kierros: 1) Cosmos 3201, 2) Sisu 3011, 3) Drott 3000, 4) Strömberg 2849, 5) OLS 2799, 6) VIS I 2768. (06) 831 9930, 040 757 1910. Puh. TOYOTA HIACE -86, 3+6 paikat, pakettiauto verolla, hp. Tervetuloa! Kokkola Saunarastit 27.9. rek. 0400 780 732. Kadonnut MUSTA KISSA nimi Kasperi Kirkonmäellä, Katajasaarentiellä, p. Uudenkaarlepyyn kirkossa käytössä olevat urut myytävänä. KISSA. PEUGEOT 306 1.9 TD -94. RENAULT LAGUNA BREAK 1.6 16V -99 (ko-98), 76 tkm, ilmast., aluvant, 2 x renkaat, huoltok. Myyt. Soita Ystäväkerhoon, niin etsitään yhdessä sinullekin tosiystävä. PIANO Arthur Askolin, hyväkuntoinen, huollettu, h. 040 827 9907. 044 780 9990. mahd. FORD MONDEO CLX 1.8i vm -95 aj. Soita ja tarjoa. Puh. P. Myyt. 040 525 0041. Myyd. 040 839 6026. Aviopari hal. 0500 262 822. Puh. ym., h. 4D SOL -97/-98, aj. 040 536 8522. 050 511 0044. MINIBUSSI VW CARAVELLE hieno perheauto 11 istumap. 040 836 3759. VERHOILU, MAALAUS, ENTISÖINTI O.Säily Yka 08-424 993, 050-343 8993. Hyvä PIANO NYT HALVALLA, hp. 050 554 3190 (Kannus) 0440 425 330 (P-saari) Valmistamme hirvenlihasta; säilykkeitä, makkaraa, saunapalvia sekä jauhelihaa. 270 tkm. vuokr. Myyt. Puh. 050 358 6188. Soita heti 040 740 1858. Veteraanien ykkösarja, lohko 1: 1. Nuoripari haluaa ostaa tai vuokrata edullisen OMAKOTI-/RIVITALON Kokkolasta tai lähiseudulta. tarj. 050 382 0431. Tervetuloa! Välkommen! Puh. YKKÖSKIRPPIS Kokkolassa, Indolantie 16. Myyd. Löylyvalmiit hirsisaunat, puuceet, vajat, aitat. (06) 822 6528. Myyd. Ostetaan TONTTI tai OK-TALO (remontoitavakin käy) Toholammilta. 050 559 5572. Uutuutena HIRVI-GRILLIMAKKARA Ismo Autio puh. Tulokset A-rata 6.0 km (12): 1) Pohjola Timo 43.09. 050 520 6358. Puh. 040 738 2597. Hal. pian. Myyd. Pikaiset yht. 0400 663 356, Ruotsalo. 2 renk. Puh. Täydellisesti entisöitävissä. 040 721 9739. OPEL ASTRA 1.7 D -93, siisti ja hyvä, h. (06) 871 497. 040 835 0675. alk. (1–1, 0–0). P. Puh. HONDA ACCORD 2.0 EX vm -92 keskuslukko, sähkölasit ja -penkki, alumiinivant., siisti, hp. Isokatu 5, Kokkola. Puh. P. juuri kats. Hp. hp 15.500 €. 040 524 2298. (08) 533 4324. 10/03, siisti sisältä ja päältä, hp. 8.100 €. 1/10, h. 3.300 €. (06) 722 0901. 040 815 7930. P. Puh. HONDA CBR 600 -93. Mm. 040 546 5644. (06) 863 8605. ym. P. Myydään TALBOT HORISONT D -86. Parituloksiin yltivät vielä Kokkolan Jukka Hooli 1284, Vaasan Kimmo Nyman 1257 ja naisten ykkönen Rauman Laura Aaltonen 1211 pistettä. ISOREISSARI katettu PERÄKÄRRY (uusi) p. (06) 433 1189, 040 723 7592. Puh. 16 Lauantaina 4.10.2003 s KESKIPOHJANMAA Suunnistus Keilailu Jalkapallo Lukijan markkinat Myytävänä Ostetaan Uskonnollinen toiminta Myytävänä moottoriajoneuvoja Asuntoautot/vaunut Asunnot Autot Eläimet Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset Kadonneet Loma-asunnot Myynnit Ostot Palvelut Sekalaiset Tarjotaan vuokralle Tontit Työkoneita Veneet Koulutus Lakiasiaintoimistot Työssäkäyvä luotettava nainen hal. funkiskirjoituspöytiä ja lipastoja, funkissänkyjä (J. Rak.v.-77 4 h + k + s, apuk/pukuh., varasto, kylmiö. 040 577 0980. 045-677 6666. -87, kats. TOYOTA CARINA II 1.6 -87, kats. Harriniemessä. Puh. 050 570 9495. Myyd. (03) 437 7000. RENUALT NEVADA 21 1.7 -88, keskusl., sähköikk., met.väri, 2:t hyvät renk., vetok., stereot, rekisteröity 7 henk. HONDA CIVIC DX HATCHBACK 1.3 -94, aj. -87, 2:t renk., hp. 050 365 3093. Tarjoukset ja tiedustelut R. 040 817 8079. OSAKE 3 H + K 71 m² karkkitalo, hissi, uima-allas, kylmähuone. 050 534 4935. 200 €. P. katutason LIIKEHUONEISTO 44+22 m² ydinkesk. BONTIA 23, keskimoottori Volvo Penta, perähytti + kuomu, h. vuokr. Puh. 040 516 4930 MB E230 TE -96/97 "Väyrys Farkku" elegance. (06) 864 8370. P. 040 572 7224. keskuss. Myyt. SÄLEKAIHTIMIA teht. H. 040 544 1016. hyvä meriv. Lestijokeen rajoittuvalla tontilla sijaitsevat hirsiset hyvin varustellut, OK-TALO 110 m² + yläkerta, autotalli/talousrakennus 65 m² sekä savusauna. 14.500 €. Puh. 6.300 €. ostaa 3-4 H + K + S Kokkolasta. MAZDA 323 1.5 GLX -87 farmari aj. 2000 €. P. 0500 418 281. HAIX Airpower 3 miehille/naisilla, jotka haluavat kulkea omia polkuja KUIVIN jaloin. Remontoitava KULLAVENE + JOHNSSON 20 avovene ohjauspulpetilla Vaasa puh. P. 1700 €. 230 tkm, met.sin., 2 hyvät renkaat, vetok., stereot, kats. Kysy lisää puh. 8.300 €. Puh. ASUNNON Kokkolan keskustan al. H Tikkanen. 0400-383 922. tontti 2600 m². 0400 770 430 Etupesä WARMAX 40 kw, vm 2000, vuosi käytetty, h. puh (06) 822 2014. GOLF 1.8 CL -89, hp 900 € BLUEBIRD 2.0 SLX -88, hp. P. 23 piikkiset HIRVEN LAPIOSARVE. Myyn VW TRANSPORTER 1,6 D -82 siisti ja hyväkuntoinen. vko 42. FORD ESCORT farm -91 aj. YKSIÖ tai PIENI KAKSIO 1.12. 21.000/tarjous. 0400 580 209. (08)447 015. P. Traktorin peräkärryt, kippilava, teli, tehty k-autosta + muita alustoja, TD-60 ja TD-100 moottori. 0400 660 705, www.finscoop.fi Hyvä HAITARI Excelsior, puh. Ratamestarit: K Koivumäki. KÄYTETYT PIANOT, www.pianot.net Puh. 0400 387 674. Hotelli Grandin Kokkolan irtaimisto huutokaupataan viimeisen kerran su 5.10. Tiedustelut arkisin (06) 832 8123. 2 METSÄPALSTAA 9 ha ja 15 ha, jotka kuuluvat Storåker tilaan Rn:o 41:1 Norbyn kylässä Alavetelissä. Varastossa myös lakattua, valkoista ja SP-pinnoitettua vaneria. ASUNTOAUTO FIAT DUCATO 2,5 D vm -90. Heti vapaa. ja rokot. Ti rukousilta klo 19.30 Jorma Juhaninmäellä. RUOKAVESITINKI Konnginkarin alueelta. otot. alk. Myynti/esittely. p. Pikaisesti! Puh. 040 839 2357. 200 tkm, siisti, ruoste vapaa, hinta 5.200 €. 050 522 1821. Katsastettu, hp. P. Vuokr. 050 364 6579. P. Merivaara Helsinki), vanhaa Iittalan lasia, Arabian posliinia ym. Puh. TOYOTA COROLLA DZ 12 vent. 040 815 7930. Myyd. GRILLIKOTA JA LEIKKIMÖKKI Kalajoki 0400 265 660. Huonekalujen yms. Halutaan vuokrata KOLMIO Kokkolasta, puh. ilt/vkl 044 042 4624. 6.300 €. 040 5949 592, 863 22604. Etuakseleita ym. vuokr. 2750 €. YKSIÖ läh. sohvakalusto, uudehko kangassohva, tuoli + rahi, sohvapöytä ym. p. Upea peli. Puh. (06) 830 2109. 040 525 0041. Annetaan purettavaksi tarjousten perusteella Neste Toholampi kiinteistö. kätevä puun ja tavaran kulj. vuokr. Sundfors 0400-910 678. Yli 1300 pisteen pääsi myös Vaasan Janne Koivisto, tulos 1329. 040 772 8564. 040 557 5363. KOIRATARHA PARAKKI Huurteen valmistama. 85 tkm, 2:t renk. mittaus 150 km. Suodattimia liesituulettimiin. (08) 2108 256 Su Ehtoollistilaisuus klo 11.00 Ensio Hautakangas. 28 t/vaihto. P. (06) 831 6440, 050-331 1032. 0400 190 612. apumies, 350 €. P. P. 050 549 8718. 0400 847 929 Myyt. 1000 € / tarj. Hirsihuvila, värivik. Ostetaan mökkiin puulämmitteinen KAMIINA, esim. 050 345 9677. 4800 €. Sohvakalusteet, sängyt, patjat, hyllystöt, matot, valaisimet. Puh. 1000 €. 040 750 1467. COCKERSPANIELIN PENTUJA musta, black & tan. Porinmatti. 050 308 3915. 9/03, ehjä ja asiallinen, hp. Puh. METSÄREKI käyt. SUPITARHA tai pelkästään eläimet
Parveilevat etsivät uutta pesän paikkaa. Samalla hän myöntää, että lukujen tulkinta aiheuttaa päänvaivaa. 70–74-vuotiaistakin joka toisella oli käytössään matkapuhelin. Matkapuhelin oli viime vuonna 86 prosentilla yli 10-vuotiaista miehistä ja 78 prosentilla naisista. Toinen ongelma ovat hevosmuurahaiset, joita tuli kengitystä varten hankituista purettuna olleista aitan hirsistä. Silloin tuhoutuvat niin munat, toukat kuin aikuisetkin. Kuva: Kari Viiperi H evos-muurahaiset rynnistivät sisälle! Muurahaisia oli aluksi vessassa, sitten eteisessä ja lopulta tuvassa. Neljän tunnin myötätuntolakko päätettiin perua, kun Iittalan Kivijaloste Oy:n kiinalaisten työntekijöiden palkkakiistoihin löydettiin ratkaisu. Kuvan takana on tuumakoosta riippuen puolisen miljoonaa kuvapistettä. Miten jumit saadaan hävitettyä. Edellinen 42-tuumainen Sony myytiin äskettäin. Eipä siinä auta muu kuin hirren paikkaaminen. Tilastokeskuksen raportin mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista kokee, että matkapuhelin lisää turvallisuutta. Ihmiset ovat entistä valmiimpia sijoittamaan kuvan ja äänen laatuun. Multaa vaihdettaessa osa ruukun pohjalla olevista juurista voidaan huoletta leikellä. Mikäli ratkaisua ei olisi löytynyt, Rakennusliitto olisi tehnyt päätöksiä jatkotoimista. – Esimerkiksi kontrastisuhde, joka ilmaisee mustan ja valkoisen eron, ilmoitetaan eri tavoin. Sienet ja punkit torjutaan saippuavedellä. Rakennusliitto on tukenut kiinalaisia kivimiehiä jo yli kaksi vuotta kestäneessä palkkakiistassa. Myyntiluku melkein 13-kertaistui edellisvuoden vastaavasta. Näin ollen hän joutuu tekemään valintapäätöksensä lähinnä teknisten tietojen varassa. Jukka kammoaa yhtäaikaista varjoa ja hellettä. Lannoitetta jukka tarvitsee sen jälkeen, kun on sopeutunut elämään ruukussaan. Vaikka jukka on paksurunkoinen, se juurtuu runkopistokkaasta uskomattoman nopeasti, jos kasvualusta on oikea. Tämä vastaa 12 – 15 vuotta normaalissa käytössä ja jäljellä on valovoimaa vielä saman verran kuin joissakin uusissa. Rakennusliitto perui eduskuntatalon rakennuslakon. Yksi kivimies on palannut Kiinaan. Se selviää tosin vasta ensi keväänä, sillä nekin lentelevät vain tiettyyn aikaan kesästä. Ne ovat vain pari-, kolmemillisiä, valkoisia ja mustapäisiä. Rakennusliiton mukaan yritys on maksanut kivimiehille ylitöineen noin 200 euroa kuukaudessa. Sama lämpötila tappaa myös kaikki lahosienet. Pikapuoliin muurahaiset ovat jälleen hävinneet kotikoloihinsa. Plasmatelevisiot ovat yleensä noin 40tai 50-tuumaisia. Kasvi tuuhettuu, kun runko katkaistaan samalta korkeudelta tai epäsymmetrisesti. Tekstiviestejä käytti vuonna 2002 säännöllisesti enemmistö 10–59-vuotiaista suomalaisista. Tammi–syyskuun aikana matkailuajoneuvoja myytiin enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä, kertoo Matkailuajoneuvoalan Tuottajat ry:n asiamies Seppo Pietiläinen. Uutuuksia vyöryy sellaisella vauhdilla, että alan ammattilaisenkin on opiskeltava lujasti pysyäkseen kelkassa. Kodintekniikkaliiton toimitusjohtaja Kalevi Aro uskoo, että LCD menee kuvaputken ohi parin, kolmen vuoden päästä. Samanaikaisesti plasmatelevision markkinat lihoivat 328 prosenttia. Osa hirsistä, joissa oli munia, hävitettiin polttamalla, mutta muurahaisia jäi ilmeisesti jonnekin. Hellittyinä vanhimmat jukat voivat innostua kesäisin kukkimaan. Miska Heikkilä ymmärtää asiakkaan hämmennyksen. Alimpien lehtien irtoaminen merkitsee rungon kasvamista. Ne ovat harmittomia, mutta saavat kasvin näyttämään epämiellyttävältä. Omalla kesämökillämme vallitsee rauhanomainen rinnakkaiselo. Sen sijaan harva tietää juuri mitään plasmanäytön sielunelämästä. Kolme kivimiestä on siirtynyt toisiin yrityksiin suomalaisilla työehdoilla. Varsinkin tietokoneista tutut nestekideeli LCD-näytöt tulevat olohuoneisiin ryminällä. Osapuolet eivät torstaina halunneet kertoa korvaussummien määrää. Siksi erityisen tuuhealatvuksisia, pitkärunkoisia jukkapalmuja nimitetään auringon lapsiksi. Taulu-tv haastaa kuvaputken Myyntipäällikkö Ilkka Paronen esitteli muun muassa Pioneerin plasmanäyttöjä Habitare 2003:ssa. Terveen jukan lehdet ovat kirkkaanvihreitä ja ryhdikkäitä. Nokisienet puolestaan elävät kehrääjäpunkkien eritteellä. Matkapuhelinta käytetään ensisijaisesti henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen, joten kiinnostus uusiin niin sanottuihin lisäarvopalveluihin näyttää jopa vähentyneen. Koska esiintymisaika on melko lyhyt, saattaa olla, etteivät konstit ole kovin tehokkaita, vaikka siltä näyttäisikin. Nyt aikaansaatu neuvottelutulos kattaa parin vuoden palkkasaatavia. Kuva sähköllä, kaasulla ja fosforilla Teknisen perusratkaisun valinta on pläkkiselvä, kunhan ensin selvittää itselleen, minkä kokoisen kuvaruudun haluaa. LCD:n kasvu 1 293 prosenttia Elektroniikan maahantuojien tilasto soittaa kuolinkelloja kuvaputkelle, jonka ensimmäinen sukupolvi näki päivänvalon jo 40-luvulla. Jukka on komea Kuva: Jukka Lehojärvi Kari Viiperi (KP) Taulumaisen litteät televisiot syrjäyttävät ajan myötä perinteisen töllöttimen, mutta kukaan ei osaa sanoa milloin. Kodintekniikka Tarvaisen myyjä Miska Heikkilä Kokkolasta kertoo, että mielenkiinto plasmamalleja kohtaan on kova, mutta tosiostajia tapaa harvoin. Kiinalaisille on maksettu selvästi suomalaista työehtosopimusta huonompaa palkkaa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen raportista Tietoyhteiskunnan kehkeytyminen. Kunhan multa ei ole liian märkää, jukka selviää alimmillaan kymmenen asteen lämmössä. Raportissa tarkastellaan suomalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien ja -asenteiden muutoksia vuosina 1996–2002. Kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Suomessa ostettiin 2 299 LCD-näyttötelevisiota. Kylmillään olleen talon hirsissä on reikiä, tupajumin tai kuolemankellon. Jos liikkeessä on mallikappale, sitä ihmetellään ja hintaa hämmästellään, eli autokaupan termillä renkaanpotkijoita riittää. Sopimus koskee kaikkia 12 kiinalaista työntekijää. Trooppisessa Etelä-Amerikassa jukkapalmut istutetaan rajapyykeiksi vastaavaan tapaan kuin meillä tontteja rajataan kuusija oravapihlaja-aidoin. Suurinäyttöisen vastaanottimen hankinnassa menee helposti sormi suuhun. LCD-näyttöisten skaala puolestaan liikkuu 15:n ja 30 välillä. Plasmanäyttöjä valmistaa maailmassa seitsemän yritystä, eli japanilaiset Pioneer, Sony, Fujitsu, Panasonic, NEC ja eteläkorealaiset Samsung ja LG sekä eräs kiinalainen yritys. Pienen palan reikäistä hirttä voi hajottaa hienoksi ja tutkia näkyykö kasassa liikettä, eli onko siellä vielä eläviä toukkia. Varmin hävityskeino kaikille hyönteisille on puun kuumentaminen 60 asteeseen. Viherkasville kehittyy aikaa myöten vahva runko, jonka latvaan kasvaa lehtiryppäitä. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 17 Viikon viherkasvi Asuminen Yhteystiedot Toimittaja: Anne Saarikettu (06) 827 2328 Sähköposti: anne.saarikettu@kpk.fi Anne Saarikettu (KP) Palmulilja eli jukka (Yucca elephantipes) kuuluu agaavekasveihin. Tupajumi ei kestä talvipakkasta ja kuolemankello, joka sekin on jumilaji, puolestaan kuolee kuivuuteen. Kuivuuttakin sietävä jukka viihtyy valoisassa ja kestää kiitettävästi suoraa auringonpaistetta. Suomen kivijalostusalan työehtosopimuksen mukaan normaali palkka vastaavasta työstä normaalin työajan puitteissa olisi noin 2 000 euroa. Sen sijaan suuret 40:n ja 50 tuuman plasmatelevisiot ovat vielä normaalikukkaroisen kuluttajan ulottumattomissa. Kysymykset: talotohtori@txti.net tai PL 28, 00601 Helsinki Pikkuväkeä talon asukkaina PANU KAILA Talotohtori HELSINKI (STT) Matkailuvaunujen ja -autojen kauppa on käynyt Suomessa tänä vuonna vilkkaasti. Menetelmää käytetään alppiseuduilla kuumentamalla kokonaisia huonetiloja. Helteillä se voi onnistua aika vähällä vaivalla. Hintaa ei enää koeta ainoaksi ratkaisevaksi tekijäksi, Karhu tulkitsee ajan merkkejä viihde-elektroniikasta. Elinpiiriksi iso saviruukku sopii muovista paremmin. Mieleisintä on mäntyhirren sydänpuu, jonne jyrsitään parimetrinen käytäväverkko. Kasvin miekanmuotoisia lehtiä voivat vaivata kehrääjäpunkit, jotka imevät kasvista nestettä. Ne eivät koskaan aiheuta laajempaa tuhoa, sillä muurahaiset eivät syö puuta, vaan ainoastaan asuvat siinä. Niistä jokainen toistaa sinistä, vihreää ja punaista. Tilaston mukaan plasmatelevisioita on myyty kaiken kaikkiaan pari tuhatta noin kahden ja puolen vuoden aikana. Hintahaitari alkaa vajaasta 7 000 eurosta ja jatkuu yli 13 000:een. Nyt pelkään, ettei talo kelpaa tässä tilassa jatkomyyntiin enää koskaan, kirjoittaa Hannu Aulio. Jos vaurioituneen osan saa paketoitua pressujen sisään, voi sen kuumentaa laitteilla, joilla lämmitetään talvella putkikaivantoja. Parissa vuodessa alas on tultu reilusti, sillä 17-tuumaisiakin saa alle tonnilla. Laite väsyy ongelmajätteeksi. Matkapuhelin tuo tunteen turvallisuudesta HELSINKI (STT) SAK:lainen Rakennusliitto peruu uhkauksensa pysäyttää eduskunnan lisärakennuksen ja Turun Taidemuseon rakennustyöt perjantaina puoliltapäivin. – Plasmoja meni kaupaksi 779, eli jo enemmän kuin projektiomalleja, joita myytiin 622, toimitusjohtaja Pentti Karhu vertailee. Erittäin tärkeää on huolehtia laitteiden paloturvallisuudesta! Puun syttymislämpö ei tietenkään ole lähimaillakaan. – LCD vetää nyt todella kovaa. Korkein ihanteellinen lämpötila on reilun 20 asteen paremmalla puolella, eli kesäisin jukan voi nostaa vaikka pihalle. Kookkaat hevosmuurahaiset eivät pistä kipeästi, kuten kekomuurahaiset. Kuumentaminen tietysti samalla kuivattaa puuta tehokkaasti. Valon määrää mittaavan gandelan arvo on parhaimmillaan yli tuhat, mutta televisiota katsottaessa se alenee, eli ruutu pikkuhiljaa himmenee. – Juuri tällä hetkellä ei ole sisällä esittelykonettakaan. Plasmanäyttö himmenee käytössä – Pikselien määrä, gandela-luku ja kontrastisuhde, Kaukomarkkinoiden myyntipäällikkö Jari Ruoho luettelee kolme käytännössä merkittävää tekijää. Heistä seitsemän poistui Iittalan kivijalosteesta Rakennusliiton suojiin. Itse asiassa se on suotavaa. Sisustusmessuilla oli harvinainen tilaisuus vertailla omin silmin ja korvin eri valmistajien uutuus-tv-tarjontaa. Pienemmässä tilassa riittää tavallinen kuumailmapuhallin, ja pienimmät puurakenteet voi viedä saunaan. Nyrkkisäännön mukaan kuva on sitä kirkkaampi, mitä syvempi on pikseleiden kennosto. Reunoilta ja pohjasta fosforoidut pikselit sisältävät plasmakaasua, joka saadaan loistamaan sähköllä. Vaurio voi olla vanhakin. Liiton luvut ovat kuitenkin arvioita, eikä niistä tietenkään ilmene yritysasiakkaiden osuus. En luulisi muurahaisten vaikuttavan talon arvoon mitään; saattaa niitä pesiä uuteenkin rakennukseen. Karkotuskeinoina perinteisesti käytetty kanelia, petrolia tai kalasoppaa. – Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kuvaputkelle toivotetaan heiheit heti, kun uutuuksien hinta kohtaa kuluttajan. Sen hinta oli noin 6 800 euroa. Jukan kasvaessa kannattaa muistaa, että runsasturpeisessa multaseoksessa kasvi kaatuu helposti, jos se ei ole kiinnittynyt kunnolla multaan. Hän povaa nestekide-tv:stä hittiä jo joulupukin konttiin. Vaikka markkinat ovat vielä häviävä murto-osa televisioiden kokonaismyynnistä, noin 240 000 vuodessa, tarjolla on kymmeniä erilaisia malleja. Rakennusliitto ilmoitti peruuttavansa lakon, jos kivimiesten palkka-asiat selvitetään perjantaihin mennessä. Nestekide-tekniikkaan on totuttu luottamaan jo kotitietokoneissa. Ikäväksi tilanne tulee, kun tikka keksii muurahaispesän ja hakkaa hirren auki. Ensimmäisenä kannattaa miettiä, millaisen television haluaa ja mitä ominaisuuksia siltä vaatii: tarvitaanko liitäntä kotitietokoneelle, lisäkaiuttimille, digitaalikameralle... – Esimerkiksi Pioneerissa puolittumisajaksi luvataan 30 000 tuntia. Ostin vanhan talon vuosi sitten, eikä myyjä maininnut muurahaisista. Neljä kiinalaista jäi lakkoon viime perjantaina. Joillakin muurahaisista on siivet, kertovat Reijo ja Minna Nisula Vetelistä. Kukin voi päätellä tästä, onko plasmatelevisio lyhytvai pitkäikäinen, Ruoho kysyy. Miska Heikkilä muistaa, että Tarvaisella hintaennätys oli markka-aikaan 50 000 – 60 000 maksanut Sony Grand Vega -projektori-tv. Juurtuakseen kasvi vaatii reilun 20 asteen lämpötilan sekä turpeen-, hiekanja mullansekaisen ruukun. Plasmanäyttövastaanottimille hän ei ennusta vielä yhtä ruusuista menestystä. Hänen mukaansa tekniikan kehityksen vauhtia ei voi yliarvioida – käänteet tapahtuvat yllättävän nopeasti. Mikäli kysyntä pysyy korkealla, matkailuajoneuvoja ensirekisteröitäneen tänä vuonna yhteensä noin 2 700 kappaletta. Aikaisemminkin, joskin harvakseen, on mennyt kaupaksi arvokkaita televisioita. Jumivaurioita kannattaa tarkkailla: tuleeko uusia lentoreikiä. Valitettavasti sille ei ole saatu vakiintunutta suuretta. Monien erilaisten kuorien sisältä löytyy täsmälleen samankaltainen paketti. Yleensä kuluttaja ei pääse vertailemaan erilaisten mallien kuvaa ja ääntä omin silmin ja korvin, sillä kodinkoneliikkeet eivät seisota laitteita varastossa. Vaikka vesi maistuukin kasville, sitä ei ei pidä kastella liikaa etenkään talvisin, etteivät harmaahome ja runkolaho yllätä. – Plasmoja on yksityiskäytössä vähemmän kuin firmoissa, Aro uskoo. Muurahaiset huomataan, kun tulee parveiluaika – vain silloin esiintyy myös siivellisiä. Matkailuajoneuvot käyvät kaupaksi HELSINKI (STT) Matkapuhelimet lisäävät turvallisuutta ja ovat välttämättömiä ystäväpiirin ja perheen yhteydenpidon kannalta, kokevat suomalaiset. MAT:n mukaan matkailuautojen ensirekisteröinnit nousivat 17,6 prosenttia ja matkailuvaunujen 18,7 prosenttia viimevuotiseen verrattuna. Kun näyttö viimein hämärtyy loppuun, mitään ei ole tehtävissä. Jukka kaipaa joka toinen vuosi uutta hiekansekaista multaa, jotta elämä hymyilisi. Suosio kasvaa sitä mukaa, kun hinnat laskevat siedettäviksi
Tanssikengät. Toimittajat Inari Uusimäki, Sakari Heiskanen ja Jari Vesa. Sadepäivä. Vauva-kino. 4602907 16.05 TosiTV. Aivan erityisen houkuttelevalta liikkumistavalta Pellen mielestä tuntuu kuitenkin lentäminen. 58278 17.05 FST: Närbild Svenskfinland. Tuottaja: Tarja Kupias/ Adamant. 259075 20.00 BumtsiBum!. Stereo. Virtanen Viivi & Wagner Jere. 3283988 00.10 Korppi. Mitä tämä kertoo meidän yhteiskunnastamme ja sen arvoista. Seuraavan kerran 18.10. 307075 09.25 Spies-tytöt. Liikunnan ihmeitä, osa 1/2. Yhteenveto toisen kilpailupäivän tapahtumista. Hunter’s Lodgen arvoitus. Satiirisarja kulissien takaa. Johanna ja kumma tapaus. Totuuden hetki. Lopunajan tietokilpailu uutisviikon päästöistä. Selostus Mikko Hannula ja Tuomo Karila. Kohtalo. Mukana on myös laulaja Nanna Rosengård. Osa 9/18. Muusikko Kari Peitsamo Timo Seppäsen vieraana. Sotilas. 1062346 21.30 Uutisvuoto. Iso Broidi Max Bremer. 3272346 17.35 Salatut elämät. 376. Arkkipiispa emeritus John Vikström kertoo mikkelinpäivän sanomasta. 70094 11.05 YLE Teema: Verkkoyhteys. 483433 20.50 Tutkija. 8531327 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Lauantaina 4.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 18 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Mustanaamio B. USA 1994 4301679 05.00-9.15 Road Racing GP: Japani. Viikon pelinä rallia pelissä Colin McRae Rally 4, jonka koeajaa aina yhtä katu-uskottava Elastinen. 515013 14.10 Skabadabaduu!. 2338346 11.05 Hugo Safari. Tuotanto: Intervisio Oy. Juontajana Piritta Hannula. 2770988 14.40 Toinen jalka haudassa. Takamailla. Unelmatuoksu. Trendipelle tekee mitä tahansa päästäkseen sisälle klubiin, ja talkshow-juontaja käpälöi vieraita suorassa lähetyksessä. Osittain MV. 297013 13.15 FST: JOX. 198549 22.15 Tulosruutu. 1101384 12.45 FST: Pohjoismainen videolista. Ovatko pelit taidetta. 3518029 20.15 Selviytymisopas ja Keno. 5711988 11.10 Se on siinä. Ennakoissa on luvassa mm. Ylituomarina Peter Nyman ja kapteeneina Jari Tervo ja Tommy Tabermann. Juontajana Sampo Marjomaa. 805891 13.40 Seikkailu-urheilua. (USA 1935, 60 min) MV. Tanssiin! 7162 18.00 FST: Joystick. Kooste raveista, oikea rivi ja voittoennuste. Jukka ja Risto ovat iskussa, ja Niina ja Antero hoitavat pisteet oikeisiin osoitteisiin. Seuraavan kerran 18.10. 9458432 19.15 Kuutamolla. Stereo. 8050100 10.45 Kotitilan kaksoset. Ben & Raena. 7907 12.30 Etälukio: Kestävä kehitys. Koulu ruususen unessa. 7861704 09.00 He-Man. 65085758 11.45 Peliuutiset. 106988 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. 3633128 10.05 Disney: Nalle Puhin uudet seikkailut. Aihetta käsitellään kulttuurija taidehistorian näkökulmasta. 2350568 10.30 Ihana Aamu. 5732360 01.10-03.00 Mikämikä-tvpeli. Tänään mm. Kun kolmikko palaa maan ytimestä puolen yön jälkeen, koko koulu on syvässä unessa liiankin syvässä. (129 min) Englanti 1983 9206181 00.55-01.25 Lain nimessä. 9455742 08.30 TV2: Eläinten maailma: Norsu ja hyeenakoira. Uusinta. 5/10. Eternian prinssi Adam on myös universumin vahvin mies, He-Man, joka yhdessä ystävineen ja neuvonantajineen taistelee valtakunnan suurimpia vihollisia, Skeletoria ja hänen pahoja voimiaan vastaan. Kesto 102 min Uusinta. Osteoporoosi eli luukato on vakava pitkäaikaissairaus, johon sairastuu useampi kuin joka kolmas nainen. Ohjelma on nähtävissä myös internetissä osoitteessa www.yle.fi/lauantaiseura. 745810 17.00 Miesten EM-kehonrakennus. Jim Hensonin nukkehahmot visailevat eläinten ihmeellisestä maailmasta. 1480810 20.30 Tv-uutiset ja sää. 574365 13.45 FST: Pyhäpäivä: Enkeleiden päivä – mikkeli. 3176655 18.40 Avara luonto: Elävä meri. Toimittaja: Bengt Klemets. 81636 08.25 TV2: Pingu: Lahjapaketti. 675487 21.10 Elokuva: Wolf (K15). 3825520 22.05 Nyt tai ei koskaan – aika on rahaa. Tiikeri innostuu toivomuskaivon uumenista ja sen tarjoamista palveluksista niin perusteellisesti, että melkein unohtaa kotiinpaluun. Toinen esitys. 47471 18.10 One of the guys – Hayley Wickenheiser. Ja totta kai uteliaan Pellen on myös kaikkia noita eksoottisia liikuntamuotoja itse käytännössä kokeiltava. Vekkarikutsujana Olavi Sydänmaanlakka. Kolmasluokkalaisten oma kisailu. (106 min) USA 1994 2300704 16.40 Salatut elämät. Pelle Positiivi on pannut merkille, että luomakunnassamme esiintyy useita erilaisia tapoja liikkua eteenpäin. Kesto 83 min USA 1998 3587926 19.30 Laivaromansseja. Äideistä parhain. Haastateltavana Arch Enemy -yhtye. Miten mahtavat ojankaivajat reagoida, kun heitä pyydetään auttamaan ruumiin hävittämisessä. 59704 18.35 Ykköskatsomo. Miksi tätä pyhää alun perin vietettiin, ja mitä se merkitsee nykyihmiselle. Creteil, Ranska. 2400278 10.40 Digimon. 6278 12.00 Etälukio: Lakitieto. 187297 20.15 Painin MM-kilpailut. 4336079 08.55 Norjaa ristiin rastiin. Lisäksi Arch Enemy -kilpailu. 70297 18.15 FST: TV-nytt. 6330100 10.45 Itse Valtiaat. 92297 13.05 Rakkauden silmin. 58842360 08.20 Sinisen talon nalle. 934033 21.00 Lotto ja Jokeri. 46075 08.05 Ben Furman. Sanansa saavat sanoa niin tutkijat kuin mainoksentekijätkin. 298568 18.30 Kymppitonni. 8295433 14.35 Pepsi Chart. Ohjelma PALAA RUUTUUN. 1807433 00.00-02.05 Kova paikka: The Shadow. Roadshow JOX tapaa nuoria Nauvossa. 7267839 19.00 Estradilla: Kultainen Harmonikka 20 v. 7953181 17.50 Elokuva: Kundi kuin unelma. 8493520 17.30 FST: SICSAC. 1727365 23.50 Urheilu-uutiset. 728704 19.10 Tulosruutu. Osa 45/52: Uusia sydämiä, vanhoja kaunoja. 7384075 23.10 Opettajat. 36100 08.01 TV2: Teletapit: Saapastelua. 507162 21.15 Itse Valtiaat. Miika Huttusen ja Thomas Puhan kriittisiin käsiin joutuvat pelit Zone of the Enders 2, Battlefield 1942: Secret Weapons of WW II ja Mace Griffin: Bounty Hunter. 593891 13.35 Up North. Vieraina ovat Timo Koivusalo ja Jussi Ahde. Lööperiä puhelevat Sami Tenkanen, Janne Porkka ja Kaisa Jaako, Santeri Kinnunen kuuntelee. 8832605 17.10 Salatut elämät. 9569810 09.40 TV2: Kino: Vaiennut musiikki. 6436452 10.00 Tv-uutiset. 18278 09.05 Lauantaivekkari. Entä marketin henkilökunta, kun kauppaan ilmaantuu kutsumaton työntekijä. Vipusen aivojumppa. Kreikkalais-roomalaisen tyylin MM-kilpailujen ensimmäiset mitalit jaetaan sarjoissa 55 kg, 66 kg, 84 kg ja 120 kg. Silmä silmästä. Sujuuko kisailu studiossa ilman pärinää. Millainen nainen myy hyvin tänä päivänä. www.yle.fi/hetkinen. 7117461 12.10 Persona Non Grata. Johtopäätökset. 20297 20.45 Lotto. 7402617 11.30-11.59 YLE Teema: Tutkittu juttu. Nu, Eagle-Eye Cherry, Safri Duo, Paragon, Beats & Styles, The Rasmus, Racing Ape ja Outlandish. Ranskalainen animaatiosarja. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. Tuska-festivaaleilla. Kirsi Pihan ja Pauli Aalto-Setälän vieraina Hannele Lauri, Arno Kotro, Ilkka Kylävaara ja Matti Linnavuori. Tiia ja Henkka vierailevat uudessa Megaherzin kuntokeskuksessa ja testaavat Wellness-SATS Spinning Easy -tunnin. Stereo. Luomulempeä. 7947487 22.00 Kymmenen Uutiset. Play vierailee Game On -videopelinäyttelyssä, sekä katsastaa Nokian tulevan pelidekin N-Gagen. 1822051 12.35 Sporttitähdet. odotettu GameCube-peli Pikmin 2. Stereo. Tuula Niirasen Piaf. 110966 18.30 Viittomakieliset uutiset. 8590926 10.00 Mustekala ja minä. 2566636 09.00 Tv-uutiset. 7243839 11.15 Max Steel. Tapio Kallio opastaa terveysosiossa. Ohjelma on osa sarjaa, joka käsittelee tärkeimpiä kirkkopyhiämme. 7292487 08.55 TV2: Antti Aamunen: Luolamies. Tutustumme tennisvalmentaja Nick Bollettieriin ja näemme maailmanennätysyrityksen. 81452 18.00 Tv-uutiset. Paviaanit. 6203810 16.55 Rajatapaus. Mukana myös kotikuntoiluvinkki ja anatomiaa. 382926 20.10 Urheilu-uutiset. Katso, mitä keksin!. Samalla selviää, miten lopulta sijoittuvat Tero Katajisto, Juha Lappalainen, Tuomo Mäntylä ja Juha Ahokas. Viikon taiteilija Susanna Iivanainen. 7180029 00.00-00.10 Euronews. Stereo. Osa 6/19. Stereo. 4614742 15.35 Spy TV. Uusinta. 4506926 13.55 FST: Pizza Story. 569098 15.10 Holby Cityn sairaala. Vuonna 1967 kolme amerikkalaista astronauttia paloi kuoliaaksi Apollo I:n testausvaiheessa Cape Kennedyn koeasemalla. Kotimainen lifestyleohjelma. Arvosteltavana EA:n lätkäpelien uusin versio, joka sisältää nyt myös SM-liigan joukkueet. 325452 15.05 Play. Stereo. (Suomi 1955, 96 min) MV. 7424758 22.30 LauantaiAction: Älä kieltäydy kahdesti (K). Onko peruna ja leipä vaarallista ravintoa. Millaisissa rooleissa mainokset esittävät naisen. 3109308 01.55-07.50 MTV3 Deitti. MV. Tosi-TV:ssä tänään omituista menoa: pippurisuihketta kokeilevia poliiseja, laskuvarjohyppy limusiinin katolta, lapsi imitoimassa Celine Dionia sekä Kung-fu mestarin sukukalleudet vaarassa. 827013 13.05 Fit4You.tv. Stereo. 7519162 09.10 TV2: Hetkinen. Vastakkain Hepparin Tietojysät Turusta sekä Assan Kingit Hyvinkäältä. 307384 19.35 Hercule Poirot. Tänään kisailevat Susanna Hietala, Sami Hintsanen ja Tuomas Kesälä sekä Markoolio, Jari Sillanpää ja Esa Nieminen. Toivomuskaivo. Antin aamu alkaa luolamiehenä, jonka primitiiviset metsästysvaistot heräävät koululuokan retkellä luonnonpuistoon. 1901471 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Ensimmäisessä lähetyksessä aiheena kritiikki: kuka tarvitsee Kajavaa. Ajankohtaista alueilta. Mainonnan nainen. 8029839 11.00 Tv-uutiset. Dorothy tytön läksyjenlukua häiritsevät kaikenmaailman ötökät. 9910075 12.10 Sporttipalat. (Saksa 2000, 93 min) 2357346 23.40 Rallin MM-sarja: Italia. Marco Bjurström isännöi. Kesto 120 min USA 1994 47278907 23.45 Myöhäisuutiset. Peliohjeet teksti-tv:n s. 3284181 17.05 Viiden Uutiset. Peliin liittyen käytiin myös haastattelemassa pelin tuottajaa San Franciscossa. Dorothy selviytyy kuitenkin voittajana ja saa lemmikin. 5346 13.00 Tv-uutiset. 1488891 17.00 Tv-uutiset. 9606075 08.45 Hilariuksen uudet seikkailut. 490384 18.00 Karpolla on asiaa. Lopuksi asiaa proteiineista ja lisäravinteista. Satiirisarja kulissien takaa. 9952549 11.45 Transformers Armada. 379487 19.00 Seitsemän Uutiset. 8976433 09.50 Pelle Positiivi. 274618 14.40 Lauantain perheleffa: Junior. 6899926 14.45 Villi Pohjola. 1647452 12.10-12.40 Tilt.tv. Hannu Lehtilän vieraana maaja metsätalousministeri Juha Korkeaoja. 96058230 08.00 TV2: Lasten aamu. Moninkertaisen motocrossin maailmanmestari Heikki Mikkolan hyppy tuntemattomaan. 1737029 11.40 UEFA Champions League -viikkomakasiini. Uusinta. Ihminen. Stereo. 33520 22.05 Frasier. Toimittajat Pekka Kaidesoja ja Marko Terva-aho. Tv-mainosten naiskuva heijastaa aikansa ihanteita. Suora lähetys Motegin radalta. 5974926 16.10 Avaruuden onnettomuudet. 1398407 11.15 Merenneito. 4641655 16.25 Matkamies. 32346 10.15 Älä katso. Uusinta. Poskettomat tarinat eletystä elämästä jatkuvat. 1808162 23.55 Lotto ja Jokeri. Inhimillistä puhetta ihmisläheisistä aiheista! Mustan laatikon salaisuus. Juontajana Jaana Pelkonen. Stereo. Tulevien ottelujen taustoja, tähtihaastatteluja ja joukkueiden esittelyjä. 69327 09.55 Tweenies. Koulu alkaa kesälomien jälkeen. Kooste miesten amatöörien kehonrakennuksen EM-kilpailuista Pietarissa. 61159 10.05 Lauantaiseura. Pimeän pelko, rikoksen silminnäkijänä toimiminen ja lehmityttökilpailu. 4930520 16.25 V75 ravit. Yksi meistä. Stereo. 2113433 10.15 UBOS-loitsukirja. 7548907 20.50 Urheiluruutu. Oppitunnit. 556549 21.05 Vaarallinen risteys. 2147655 22.25 Voimala
Tarkaksen hiekkakuoppaseikkailu on vain hippusen vakavampi teos kuin Spede Pasasen vastaavat yritykset reilua vuosikymmentä myöhemmin. 23.00 X3MDance. 03.00 Yöradio. 12.01 Aktuellt. 20.00 Miami Vice. Dokumentin keskivaiheilla nähdään värifilmillä Piotr skinipaitaisena koti-isänä. 11.33 Oulu Radion lauantai. 07.03 Lauantain aamukonsertti. 21.50 Merisää. Sankariroolissa nähdään Alec Baldwin, ja siinä leffa kompastuu jo startissa. 06.03 Hartaita säveliä. 07.50 Merisää. 13.05 Reflets Sud. 22.00 Uutiset ja sää. 15.10 Tilt.tv. 21.00 Bob och Rose. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Lauantaiaamun tauottomat 10.00 Uutiset ja sää 10.05 Toiveiden tunti studion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 11.00 uutiset 11.05 Toiveiden tunti jatkuu 12.00 Uutiset 12.05 Puotipuksut;osta,myy ja vaihda studion numero 0700-392111(1,95e+pvm) 13.00 Uutiset ja sää 13.05 Puotipuksut jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Puotipuksut jatkuu 15.00 Uutiset 15.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 19.00 Syys ilta Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 94,6 ja 103,7 MHz 8.40 Viikon artisti 10.40 Ameriikan Office 12.40 Viikon artisti 14-16 Iskelmän lista 17.40 Viikon artisti 19.40 Viikon artisti 20.40 Ameriikan Office 21.40 Viikon artisti 23-07 Iskelmän yö kevyen muusiikin klassikoita Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Raimon ihana aamu jatkuu... 12.30 Lg Super Racing Weekend: Championship Estoril Portugali Suora. 11.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 07.00 Uutiset ja sää. Music tv 7.00 Turn on. 23.00 Watts – makasiini. Kuvioon tietenkin kuuluu kiltti sokea setä, joka kirkkaimmin näkee näiden kahden kauniiseen sydämeen. 23.00 The Lick. 12.15 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 11.25 Re-7. 15.33 Oulu Radion lauantai. 18.07 Östnyländska militära kampanjer. 22.00 Les Grands Duels du Sport. 09.15 Onnenpotku 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.00 Uutiset. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 07.30 Kuun Lapset. 17.00 Uutiset. 14.40 Carin 21:30. 07.50 Merisää. 0.20 Skeppsholmen. Viikonlopun sää puolelta. 12.15 Peliputki: Polttopallo. 18.35 Melodiradion. 12.15 Lauantaiseura. 18.55 Suomi tänään/Jääkiekkokierros/ Italian MM-ralli. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 17.40 Indy Car 2003. 20.00 Uutiset. Juniorin (1994) hempeimmät hetket koetaan, kun yllätysraskauden kokeva iso-Arska löytää herkän, feminiinisen puolensa. 15.16 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 23.00 Aktuellt. 12.34 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Gudrun Okrasin, Elisabeth Schererin ja Christel Petersin kolmikossa on kyllä kieltämättä luonnetta. Merien merkitys koko maapallon elämälle kirkastuu katsojalle. 15.00 Madonna Weekend Music Mix. 19.20 Keno. Kultin ja suositun supersankarin luominen ei ole vain rahasta kiinni. 18.00 Paini: MM-kilpailu Ranska Créteil Suora. 09.05 Toiveiden aamu 06-8220988. 1.55 TV5, L’invité Musique. 23.15 The Bachelor. Ja sehän sujuu vanhan kaavan mukaan. 13.15 Lauantaireppari 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 01.10 SexTV (K). 19.00 TV5, le Journal. Lugosi esittää Edgar Allan Poen hirmuisiin tarinoihin hurahtanutta kirurgia, joka rankentelee puhdetöinään kidutuskammiota. 08.55 Urheiluradio. 09.03 Fri Zon – var mans fritidsradio. 7.40 Les Zaps. 10.45 Radioteatterin lastenklassikot: Pessi ja Illusia, osa 2/12. 13.08 Sää. 18.30 Questions pour un Champion. 10.30 Puolen uutiset ja sää. 05.52 Ylen aamu. 17.20 Lauantain toivotut levyt. Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Lauantailaturi. 08.10 Razzia. 09.42 Elelläänpä siivosti 10.03 Lauantailaturi. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. Sitten se haksahtaa yksityiskohtiin ja aivan toisarvoisille harhapoluille: on tietysti liikuttavaa seurata sokean hylje-emon selviytymistä poikasensa kanssa, mutta valitussa mittakaavassa tapahtuma on toisarvoinen. 21.45 Sessions Live: Boomhauer. 14.25 Menovinkit. 16.05 Todellisia tarinoita. 22.30 Seksin salat: Fetissit. 12.35 När & fjärran. 11.00 Uutiset. 07.00 Barnmusik. 21.03 Sportradion. Maasta sinä olet tullut. Kim Basinger lohduttaa sankaria ja Rowan “Mr Bean” Atkinson toikkaroi taidokkaalla tyylillään. 11.50 Genies En Herbe. 13.15 Viihdeuutiset. 20.00 Gudskelov. Nicholson antaa Wolfille pontta. 14.40 Plus. 18.03 Himotuimmat. 13.00 Mera motor: racing. 15.50 Veneilysää. 3.10 Drömstart. 08.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. 14.55 Urheiluradio/Italian MM-ralli. Lasten tiedeohjelma. Punk-konserttireissu aktivoi tuoreessa perheenpäässä pelottavia tiloja, mutta ahkera suutarintyö auttaa hetkeksi normalisoimaan elämää. 1.00 Shakedown Final. 12.03 Pietarinkadun Oilers Go-Go. 23.30 Xtreme-urheilu: YOZ Session. Itse asiassa kummankaan olemuksessa ei ole mitään, mitä ei voisi kammalla ja parilla terveyskeskuspiipahduksella hoidella. Laveasta aiheesta voidaan vajaan tunnin dokumenttiin ottaa vain yleispiirteitä tai valikoituja yksityiskohtia – kaikenkattavaan tai syvälliseen selvitykseen aika ei riitä alkuunkaan. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 10.15 Lg Super Racing Weekend. 11.00 Centrums bästa. Säätiedot puolelta. 2.45 Uutiset. 07.00 Uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. Maailma on pelastettava, neitoset kumottava ja niin edelleen, mutta roolimiehitys antaa juonikaavalle ytyä. 17.00 TV5 le Journal. Samaan aikaan toisaalla Wojtekin harhat pahenevat. 12.00 Uutiset ja sää. 5555 (128 min) MTV3 klo 22.30 Sankari varjojen mailta Eipä tullut The Shadowista (1994) uutta Batmania. 16.00 Uutiset ja sää. Eivät odota teinit ja teinimieliset ympäri maailman, että milloin sitä luihunaamaa taas saadaan lisää. 15.42 Ajankohtaista tänään. 22.30 Lagens lejon. 13.30 Livet på riktigt. 17.00 Päivän peili ja sää. 19.55 Vädret. 10.42 Ajankohtaista tänään. Nenäliinoja on arvatenkin jaettu aikanaan ilmaiseksi tämän leffan näytöksissä. 14.15 CBS 60 Minutes. Kotimaista bailurealitya à la Vetelehtijät. 15.30 The Story of Madonna. 5.30 Campus. klo 17 jälkeen. Kaikkein kovin kohtalo oli kosmonauteista ehkä Vladimir Komorovilla, joka huhtikuussa 1967 jo avaruuteen lähtiessään tiesi olevansa tuhoon tuomittu. 15.47 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 08.30 Puolen uutiset ja sää. 55 (103 min) Nelonen klo 0.00 Kauhulegendat yhdessä Bela Lugosi ja Boris Karloff, vanhan polven Dracula ja Frankensteinin hirviö yhdistivät synkeät karismansa elokuvassa Korppi (The Raven, 1935). Päivässä valmistuu noin 80 maihinnousukenkää verstaalla, jossa työaikana päähän nousee kenkäliima ja pirskeitten aikaan kannabis. 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. Partakonekauppiailla on jälleen näytön paikka. 17.15 Danscafét. Loma ystävälle. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Kuvaus on parasta dokumentissa – se on paikoin jopa herkullisen kaunista. 15.20 Jazzradio: George Mraz yhtyeineen konserttilavalla. Aika tyypilliseen tapaan saksalaisleffa lähtee liikkeelle oletuksesta, että vanhat ihmiset ovat jotenkin hupaisia jo itsessään – ja varsinkin, kun heille laitetaan aurinkolasti. 15.00 Tennis: ATP turnaus Moskova Venäjä Suora. 20.00 Barnens detektivbyrå. 21.00 Uutiset. Kangistut superagentti lähetetäänkin kuntohoitolaan varsinaista tarinaa käynnistämään. 15.00 Uutiset. 19.30 Suhteellista. 21.00 Kanalasta kajahtaa, puh. Kolme astronauttia paloi kuoliaaksi raketin nokassa harjoituksissa laukaisualustalla. 23.50 VM i speedway. 2.00 MTV Amour. 14.30 Salibrandy. 10.03 X3M-Arnes Arvingar fortsätter. Sillä Louis Friedlanderin (eli Lew Landersin) ohjaama kauhujuttu pärjäileekin jo pitkälle. 22.00 MTV Movie Special. 08.00 Uutiset ja sää. 1.05–2.55 Made in America. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 14.10 Viikon kirja 14.20 Lauantaireppari 14.42 Päivän henkilö 15.03 Oulu Radion lauantai. 15.05 MTV Up North. Studionumero 0108 06000 (pvm). 13.08 Sää. Eniten ihmishenkiä kerralla vaati Neuvostoliitossa onnettomuus, jossa laukaisualustalla 1961 tapahtunut räjähdys surmasi jopa 130 ihmistä. 21.00 Nyrkkeily: Ylemmän höyhensarjan EM-ottelu Affif Djelti – Boris Sinitsin Suora. 03.00 Uutiset. 2.15 Watts – makasiini. 08.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 12.45 Merisää. 05.00 Uutiset ja sää. 10.03 Lasten aamu. Kokoelma osa 2/2. 18.00 Aktuellt. Kylmän sodan kaudella 1950-luvulta lähtien Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kävivät kuumaa kilpajuoksua siitä, kumpi ehtii ensin avaruuteen ja sitten Kuuhun. 09.33 Lauantailaturi. Finndians. 13.30 Tennis: WTA turnaus Moskova Venäjä Suora. 10.00 TV5 Infos. 10.00 Made Opera Kid. 23.06 Retro. Klo 21 jälkeen lauantai-illan kuulumisia. 13.00 Uudet levyt. Paljasta pintaa kahden puolen Tyyntä valtamerta. 17.20 TV5, L’invité Musique. 22.00 Aktuellt. 10.15 Karamelli. 06.15 Aamuhartaus. 09.30 Puolen uutiset ja sää. Villissä Pohjolassa (1955) Tapio Rautavaara esittää takaa-ajettua TundraTaunoa (lisäpiste häntähatusta!), joka auttelee somaa Karin Turkkaa (Elina Pohjanpää)perintöhuolissa. 17.30 Päivän peili ja sää. 18.55 Helgmålsringning. 18.05 Ett ord inför helgen. 23.50 Alaston maailma. Matti Ijäksen ohjauksessa he olisivat yltäneet ties kuinka sakeisiin elämän aromeihin. 9.15 Moottoripyöräily: Grand Prix Pacific Motegi Japani 250cc Harjoitukset Suora. 6.55 News. Apollo 13:n odysseiasta ja Challenger-sukkulan turmasta dokumentti ei kerro mitään uutta tai järisyttävää. 555 (100 min) TV2 klo 14.45 Sitä oikeaa odotellessa ”Sitaatti – tuo älyn säkenöivä korvike”. 19.30 Nyheterna. Eläimellisen irrottelun varjoon jää Michelle Pfeifferkin. 23.03 Löpsedeln. 21.10 Jazz.vega 22.00 Aktuellt. Ainoana järjen rippeet koossapitävänä liimana toimii kaverusten maihinnousukenkiä valmistava verstas. 12.15 På teckenspråk: Perspektiv. 09.00 Aamu oopperassa. Antonius ja Kleopatra. 16.00 Madonna Weekend Music Mix. 14.40 Musamenyy. 55 (91 min) TV1 klo 13.05 Odottava Arnold Melkoisen moni nainenhan putkauttaa lapsen maailmaan kylmän rauhallisesti ja vailla suurta numeroa, mutta kun mies tarttuu toimeen, ei vähempi riitä kuin herra universumi, suurterminaattori ja viittä vaille kuvernööri Arnold Schwarzenegger. 12.00 X3M-Nyheter. 23.00 Nyheterna och vädret. Keskipäivän peili ja sää. 16.30 The Story of Madonna. 16.00 X3M-Nyheter. 15.00 YLEX Tänään. 21.30 Making the Video. 13.42 Ajankohtaista tänään. 18.00 Uutiset. Seymour Cassel on työja kohtauspaikkana toimivaa kahvilaa pyörittävä setä. Max von Sydow peri persialaiskissaa rapsuttelevan perikelmi Blofeldin paikan ja toinen kultivoitunut eurotähti Klaus Maria Brandauer virnuilee hämmennystä herättävästi. 20.00 Bingolotto. 13.30 Puolen uutiset ja sää. 11.00 TV5 le Journal. 08.45 Perhe Kärkinen 09.04 Sää. Raketti piti saada avaruuteen jo ennalta tiedetyistä sadoista (!) vioista huolimatta, koska vallankumousta piti juhlia näyttävästi 1. 09.05 Maakuntaradio. Ione Skye saa pääroolissa värit elämäänsä ja Jennifer Aniston esittää bestistä. 19.00 Mad TV. Samantapainen onnettomuus tapahtui Apollo 1:lle 1967. 08.33 Lauantailaturi. 18.45 Lotto. 22.00 Sub Marine. Tiffany DeBartolon esikoisohjaus tekeytyy vähän fiksummaksi kuin oikeasti onkaan, mutta vilkas sanailu pitää leffan pirteänä. 1.15 De drabbade. Brittiläinen dokumenttisarja seksin kauneudesta ja käyttökelpoisuudesta. 8.10 Henriks värld. 10.00 Nyhetsmorgon lördag. 11.55 Urheiluradio/Vakioveikkausvihjeet/ Italian MM-ralli/Painin MM-kilpailut. Alati liukuvine kameroineen ja vääristyneine perspektiiveineen leffa näyttää pitkäksi venähtäneeltä mainokselta. 15.00 TV5, le Journal. 9.30 Cornemuse. 18.00 Ehtookellot: Turun Pallivahan kirkon kellot. 19.00 Nyheter från FNB. Kuva: Nelonen/Tiedotus. 06.06 Classicas morgonkonsert. Musiikkia. 21.30 X3M-Toast. 19.51 Suomi tänään. Rakkauden silmin (The Enchanted Cottage, 1945) väristelee pateettista sanomaa eilispäiväisen melodraaman koko arsenaalilla. 13.30 The Story of Madonna. 21.03 Suomi-baari. 555 (120 min) Nelonen klo 21.10 Rumat ja ujot Jos kerran kauniilla ja rohkeilla ihmisillä on lupa, mikseivät rumat ja ujot voisi tehdä samoin. 09.33 Toiveiden aamu. 555 (60 min) TV2 klo 0.10 Pekka Eronen Kauhea susimies Jack Hää on sus’. 14.00 Journal RTBF. 11.10 Radioateljee esittää: Tulva – myllerryksiä mielessä. 11.15 Paroles de Clips. 19.10 Sävel on vapaa / (09) – 144 800. 10.03 Toiveiden aamu. 16.10 Mat. Englantilainen tositeeveesarja brittiläisten matkailijoiden erotiikkalomista Karibian Jamaikalla. 0.30 Olympialaiset: M2A. 06.55 Andrum. 18.30 Vinnare: V75. 13.00 Kamera: 100% vit. 12.55 Lördax. 1.10 Journal TSR. 10.00 Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. Nuivahkossa tähdessä ei ole sitä karismaa ja arvoitusta, jota elämää suurempi ihmemies vaatisi. 13.05 Lördax 14.00 Aktuellt. Miami. 08.00 Peliputki: Zap. 07.25 Menovinkit. 23.20 Pleasure Island. 09.04 Sää. 19.00 Allra mest tecknat. 16.00 Uutiset ja sää. 13.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 23.00 Uutiset. 14.30 The Story of Madonna. 15.42 Ajankohtaista tänään. 19.25 Envoye Special. 21.00 Aktuellt. 19.20 Folk! 19.40 Musik från västkusten. 17.15 Errol. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 15.47 Maakuntaradio. 19.00 Uutiset ja sää. 22.15 Swingsalabim. 12.10 Äntligen hemma. 07.53 Maakuntaradio. 12.30 The Story of Madonna. Barbara Carrera lyö luun kurkkuun läpipahana Fatima Blushina, vaikka pamahtaakin pois kuvasta turhan aikaisin. 13.10 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 8.00 Moottoripyöräily: Grand Prix Pacific Motegi Japani Moto GP Harjoitukset Suora. 20.30 Rapport. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. Veret seisauttavat virnistykset ja hyisen huumorin sävyt hallitseva veteraanitähti osaa pistää hurjat alkuvoimat liikkeelle ilman efektejäkin. 3.00 Drop out. 14.30 Acoustic. Kilpaan upposi miljardeja dollareita ja ruplia, sen takia menetti henkensä myös pitkälti toistasataa ihmistä. 10.42 Ajankohtaista tänään. 11.45 Grynet på vift. 07.50 Merisää. 11.30 Puolen uutiset ja sää. 06.03 Väderöversikt med sjörapport. Nuorisokulttuurissa paljon hehkuteltu katu-uskottavuus ulottuu dokumentissa sille tasolle, jossa todellisuus on useammankin hetken piinaa, eikä työpaikalla pelkästään juoda viinaa. Kun leikkauksen rytmi on vielä paikoin verkkainen, monesta kohdasta dokumenttia jää päällimmäiseksi tunnelmapalan tuntu. 00.20 Tunnustuksia seksistä. 8.25 Kommissarie Gadget. Studionumero 0108 06000 (pvm). 11.15 Jalkapallo: UEFA Champions League Weekend. Wolf sisältää romantiikkaa, kauhua, draamaa ja huumoria. 08.10 Kuukauden kokki. 15.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 19.30 X3M-Retro. 19.00 Dance Floor Chart. 05.02 Ylen aamu. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Aktuellt. 16.55 Tecken från ovan. 12.15 Maakuntaradio. 13.42 Ajankohtaista tänään. Taka-ajatusten yöversiossa on aikuisten näkökulma. 00.05 Nattklassiskt. 04.02 Ylen aamu. 15.40 Robot Wars. 03.02 Yöradio. Keski-iän kriisiä potevasta kustannuspäälliköstä tulee susimainen tosimies, joka hyydyttää hymyn firman nuorelta pyrkyriltä ja nappaa heilakseen vielä pomon tyttärenkin. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.00 Diggiloo. 05.35 Tänään 50 vuotta. 21.55 Tähtihetki. 11.00 Mikroskooppi. 22.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 01.35 Sextaasi. Runsaat mustavalkoiset erikoislähikuvat kuvaavat kulttimaisesti kaverusten naamoja, arpia, käsiä ja nenärengasta. Kielletyt leikit. 12.30 Griffe. 15.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 10.00 Teckenlådan. 14.03 Tänään iltapäivällä. Erinäisten oikeudenomistuskiistojen jälkeen valmistuneessa Älä kieltäydy kahdesti (Never Say Never Again, 1983) -leffassa on paljon Bondsarjan alkuaikojen viehätystä. 17.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. 22.30 Making the Video Ricky Martin. 14.03 JOX 15.00 X3M-Listan. 15.52 Maakuntaradio. 15.10 Mitt i naturen. Dokumentissa maiharikenkien seitsemää värivaihtoehtoa ei ole nähtävissä; puolalais-amerikkalaisen Lech Kowalskin ohjauksessa keskitytään esittelemään katupoikien nuorallatanssia ahkeran työn ja itsetuhoisuuden välillä. 23.20 Veckans konsert: Mozart på Läckö. 21.50 Rackan Rex. 12.50 Le dessous des Cartes. 5555 TV1 klo 16.10 Ilkka Timonen Avaruuteen ihmishengistä piittaamatta Suurenlaisen suupalan ovat kanadalaiset tekijät haukanneet ruvetessaan työstämään luontodokumenttia nimeltä Elävä meri. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 15.30 L’algerie des Chimeres. 13.42 Ajankohtaista 13.50 Kimurantti 14.03 Oulu Radion lauantai. 14.00 X3MNyheter. 17.15 Roswell. 06.40 Andlig musik. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 21.00 MTV Mash. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 16.03 X3M-Sport. 10.45 Mission 414. Viihdettä lauantai-iltaan. 15.40 Vetenskapens värld. 18.00 Madonna on Stage and on the Record. (09) 148 2822. 07.03 Maakuntaradio. 12.00 The Story of Madonna. Kundi kuin unelma (Dream for an Insomniac, 1998) on kepeä lemmenkomedia toisten ajatuksia ahkerasti lainailevasta sanfranciscolaistytöstä. Ohjaaja Lars Büchel ei varsinaisesti auta asiaa. 21.03 Lotto. Seksiä ja sentimentoa vartalon ja verbaliikan kielellä. 11.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 16.05 Suuri haloo. Jälkimmäinen nähdäänkin nuorena statistina ammentamassa oppia. 18.00 Star Trek. 06.20 Eväsreppu. 02.05 Taka-ajatuksia yöversio. 23.25 Pj – Police Judiciaire. 12.00 Pulssi-kooste. 7.00 TV5, le Journal. 3.20 Tout le Monde En Parle. 5555 YleTeema klo 23.00 Esa Turunen Punk-suutarin Trainspotting Kun Jack Nicholson saatiin houkuteltua ihmissusi-leffan päärooliin, ei ollut tarvis soittaa tekoturkisfirmoihin ja naamiointifirmaan. 15.42 Ajankohtaista 15.50 Veneilysää Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Tico Anttonen Uutiset tasatunnein. Välillä se esittelee hyvinkin vedenalaisen elämän lakeja ja suuria linjoja. 14.00 Madonna Weekend Music Mix. 00.00 Pietarinkadun Oilers GoGo. 11.00 Vad är en människa. 07.53 Lauantailaturi. 16.45 Cleo. 00.05 Yöklassinen. 12.04 Lördax. 1.15 Ralli: MM-kilpailu San Remo. Ruotsin tv 2 10.15 Fråga doktorn. 08.00 Uutiset ja sää. 23.00 TV5, le Journal. 18.10 Röstens dotter. 16.30 Xena. 15.00 Radioteatteri esittää: Arjen Akatemia. 00.45 Seksin maailma: Japani. Muutoin Mike Nicholsin ohjaama Wolf (1994) ulvahtelee tutulla nuotilla. Muukalainen käsivarsillani. 14.00 Uutiset. 1.00 Ballad of Little Joe. 9.10 FF. 13.00 STT:n uutiset. 14.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 11.05 Kirjanmerkki. 00.05 Yöradio. 00.00 Uutiset ja sää. Varsin selvästi tulee kerrotuksi myös se, miksi kylmät vedet ovat ehkä yllätykseksi monelle hedelmällisempiä kuin tropiikin lämpimät vedet. 20.30 På tu man hand. Juontajana Petri Kuikka. 16.12 A-xplock. 2.10 Quelle Aventure ! 3.00 TV5, le Journal. Dorothy McGuire ja Robert Young saivat kunnian esittää elokuvan ”rumia” – kolhona pidettyä maalaistyttöä ja kasvoiltaan arpeutunutta lentäjää. 14.10 Lauantaitapatumassa. 09.00 STT:n uutiset. 14.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Radio Novan Suomi-lista 2223. 12.00 På teckenspråk: Teckenlådan. 19.00 Aktuellt. Ruotsin tv 1 9.00 Seriestart: Lördagsmorgon med Johanna och Mixer. 555 (83 min, E) Nelonen klo 17.50 Vanhojen rouvien keikka Säästönsä menettäneet eläkeläisnaiset ryhtyvät harkitsevat uudenlaisia rahoituskeinoja komediassa Nyt tai ei koskaan – aika on rahaa (Jetzt oder nie – Zeit ist Geld, 2000). 12.55 Maakuntaradio. 55 (106 min) MTV3 klo 14.40 Länkkäri Lapissa Ketteränä, säästäväisenä ja populaaritietoisena ohjaajana Aarne Tarkas keksi sijoittaa lännenelokuvien kuviot pohjoiseen Suomeen. Sanajono, testaa mielesi ja kielesi 13.20. 12.20 Naurun aika-Pitsaradio 12.30 Lauantaitahdit 12.55 Oulu Radion lauantai. 11.00 Morning Glory. Valitse omat suosikkisi listalle netissä. www.radionova.fi. Tupee hulmuaa otsalla, eikä kuntokaan ole ihan entisellään. 18.00 Uutiset ja sää. www.radionova.fi 18.00 Taavi Salmivaara Uutiset tasatunnein. Neuvostoliitto salasi turman. toukokuuta. 07.50 Aamuhartaus. Tässä kilpailussa ei tarvitse tietää mitään. 10.45 Combo. 06.30 Suomi soi. 10.03 Maakuntaradio. 01.02 Yöradio. 16.00 National Geographics Special 2001. Lähtökohtia ovat muunmuassa elämän miljardien vuosien mittainen kehitys, kymmenet tuhannet eliölajit, meren monenlaiset elinympäristöt ja se, että 97 prosenttia maapallon elinkelpoisesta tilasta on merivettä. 10.25 Ed Sullivan Show. 0.20 Pj – Police Judiciaire. Läheltä piti -tilanne koettiin vuonna 1962 Scott Carpenterin unohtuessa avaruudessa ihailemaan mystisiä ”tulikärpäsiä” niin, että paluumatkaa varten varattu polttoaine oli loppua. 22.00 The Bachelor. 15.03 Maakuntaradio. 13.00 Nyheter från FNB. 13.33 Oulu Radion lauantai. 01.00 Uutiset ja sää. 11.03 Maakuntaradio. 12.30 Lämäri. Leo Jokela varastaa shown korttihuijarina. 18.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. Elävän meren ongelma onkin se, että sillä ei ole yksiselitteistä muotoa. www.radionova.fi 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 22.15 Woody Allen: Manhattan. 15.10 Mediemagasinet. 22.55 Novosti po-russki. 18.50 Iltahartaus. 08.03 Maakuntaradio. 10.47 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 21.00 C.S.I. 0.05 24. 08.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 16.40 Naturfilm – vilda svenska vargar. 15.30 Uutisotsikot ja sää. 19.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. Connery tunnustaa ikänsä ja tekee roolin pilke silmäkulmassaan. 10.00 Taka-ajatuksia. 11.14 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 10.05 Archimède. 13.00 Peliputki: Water War 2. Kuvattavat on valittu kokoasteikon molemmista päistä: mukaan ovat päässeet niin mahtavat valaat kuin yksisoluiset kasviplanktonin hiukkaset ja niitä syövän millimetrin kymmenesosien mittaiset eläimet. 15.50 Veneilysää. Ainoastaan Lukasz vaikuttaa pysyvän tarpeeksi vakaana pitämään saapastehtaan pyörimässä tehokkaasti – jopa kuuden uuden työntekijän palkkaaminen lopussa onnistuu. 18.05 Chroniques D’en Haut. 02.02 Yöradio. Russell Mulcahy teki 1930luvun kuunnelmasankarin inspiroimana toimintafantasian, jossa Lepakkomiehen tyylinen heppu viettää huolettoman playboyn ja varjona liikkuvan kostajasankarin kaksoiselämää. 08.25 Menovinkit. 10.55 Peliputki: FusionX. 11.30 Det nya Sverige: När svenskan försvann. Parinvaihtoa Miamissa. 0.50 Jackie Stewart. 10.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 21.05 D, Design – Ctqc. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 1.40 JTA. 21.00 TV5 Infos. 21.35 Urheiluradio/Sankaruuden jäljillä unohtumattomia urheiluhetkiä. 21.00 Lilla Melodifestivalen. 19.55 Urheiluradio/Vakioveikkausrivi/ Painin MM-kilpailut. 10.03 Lördax 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 23.00 Merkkituote: Aikamme tarinat. 02.55-06.00 Deittichat. Juontajana Ismo Vähäsarja. 08.00 YLEX Aamu Remix. 02.30 Salibrandy. Voittaa voi vilkkaalla mielikuvituksella. 555 TV1 klo 18.40 Ensio Ruohomäki Tunnelmasukellus meren salaisuuksiin Saapastehdas havainnollistaa, miltä näyttää kolmen krakovalaisen punkkarin elämää suurempi katu-uskottavuus. 24.00 Behind the Music. 12.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. Ensimmäinen kosmonautti, joka kuoli Neuvostoliiton avaruusohjelman vuoksi, menetti henkensä 1961 maan päällä testikammiossa, jossa herkästi syttyvä happi poltti miehen kuoliaaksi. Jack Nicholson esittää Will Randallia, jonka elämässä mikään ei ole entisellään, kun hän joutuu suden puremaksi. 02.00 Uutiset. 16.55 Musiikkiuutisten viikkokatsaus. 8.00 Veterinären Fetch. 16.40 Radiohjälpen hjälper. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 12.00 Uutiset ja sää. 13.50 Kimurantti. Kolmikko päätyy pankkiryöstöön. 10.03 Noita, joka halusi oppia laulamaan. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Fritt fram 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. 17.00 European Top 20. 11.42 Lauantaireppari 12.15 Oulu Radion lauantai. Lähes kokonaan käsinkannateltu kamera kuvaa avoimesti, miten Lukasz, Piotr ja Wojtek yrittävät selvitä elämästä hengissä. ottelu Virgil Kalakoda – Kai Kauramäki. 1.00 Uutiset. Karloff ei apuriksi ryhtyvänä rikollisena tiedä, mihin suostuu. 16.55 Löpsedeln. 13.00 TV5 Infos. 12.03 X3M-Listan. Näemme Wojtekin ensin ostamassa suutarineuloja: kohta hän isännöi myös katsojien turistikierrosta apteekkiin – heroiinineulojen hakureissulla Alkupuolella Piotr kertoilee vankilakokemuksestaan ja äitinsä tunnekylmyydestä. 3.55 Nationalsången. 10.00 Uutiset. 23.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. Hyvin pahaenteisesti dokumentti kuitenkin päättyy asiantuntijan arvioon, että ”on vain ajan kysymys”, koska seuraava iso onnettomuus tapahtuu. 13.10 Oulu Radion lauantai. 23.03 Kovan päivän ilta. Mutta mitä kysyttiin. BBC:n dokumentti Avaruuden onnettomuudet kertoo osin tähän asti salatunkin arkistomateriaalin avulla sen, mikä meni pieleen ja miksi. 08.45 Perhe Kärkinen. Jotakin filmi toki opettaakin. 9.00 JT Radio Canada. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 2.45–3.45 Musikbyrån. 12.55 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Arkipäivän väkivaltaa. 14.10 Carin 21:30. 10.11 Lauantaireppari 10.42 Ajankohtaista 11.03 Oulu Radion lauantai. Tico Anttonen ja Aamiaisvieras 11-12. Sarja päättyy. 08.03 Helmenkalastajat tunteikkaina. 07.45 Hartaita säveliä. 13.25 Menovinkit. 09.05 Lauantailaturi. 14.00 Mehuhetki. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 22.00 Uutiset ja sää. 1.45 Moottoripyöräily: Grand Prix Pacific. 11.55 Päivän mietelause. 16.30 Snooker: LG Cup Preston Englanti Suora. 08.03 Lauantailaturi. Konnakaksikossakin on luonnetta. 17.30 La Belle Bleue F3. 8.50 Ät inte grannen. 15.15 Sunnuntain menovinkit. Sotavuosien jälkeisissä murheissa moinen on saattanut tuntua hyvinkin liikuttavalta. 20.00 Aktuellt. 17.45 Urheiluradio/Italian MM-ralli/75-rivi/ Jääkiekkokierros/Painin MM-kilpailut. 13.08 Sää. 11.15 Popsmart. 20.30 Nyrkkeily: Ylemmän välisarjan kv. 20.00 Olympialaiset: M2A. 0700-98300 ( 5,01 euroa /puhelu+pvm) 21.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 07.45 HYVÄÄ HUOMENTA 07.45 Raamatun valossa (u) 08.00 Pakina 08.15 Lintumetsä 08.30 Raamattuavain Extra 10.00 Country Gospel (r) 10.30 Viikon levy (u) 11.00 KULTTUURIAREENA 11.00 Kulttuurijuttuja 12.00 Klassista musiikkia 12.45 Lehtiviidakko (u) 13.00 LAUANTAIPÄIVÄÄ 13.00 Aamuvieras keskiviikolta 13.30 Päivän studiovieras (u) 14.00 MAAPALLORADIO 14.15 Fida International (u) 14.35 Raportti Israelista (u) 14.45 Maapallojuttu 1 (u) 15.00 Maapallojuttu 2 (u) 15.15 Matin MusiikkiMakasiini® 16.15 ILTADEI 16.20 Kinoteekki 16.30 Seurakuntauutiset (u) 16.50 Euroikkuna (u) 17.00 Brian Williams Talk Show (e) 18.00 Kiitokseni: Jussi Korvajärvi 19.00 DomCafé Special: Avioliitosta ja eroista 20.00 Toivekonsertti 22.00 Gospel Flow (u) 23.00 Viikon levy (u) 23.45 On Track (e) 00.15 YÖDEI Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 4.10.2003 Radio & TV 19 SubTV! Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 Eurosport 7.15 Moottoripyöräily: Grand Prix Pacific Motegi Japani 125cc Harjoitukset Suora. 11.40 Lauantaitapahtumassa. 55 (93 min, E) TV2 klo 22.05 Se oikein 007 Bond Niihin aikoihin, kun tönkkönä tepsuttava Roger Moore alkoi jo säälittää Bond-leffoissa, käväisi Sean Connery vielä kerran näyttämässä, kuinka sankariagentin hahmo otetaan haltuun. 05.50 Merisää. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 14.03 Maakuntaradio. 0.15 Rapport. 12.15–12.45 P.S. 13.10 Maakuntaradio. 15.52 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 20.03 Musik från västkusten fortsätter. 01.00 Nattklassiskt. 18.00 TV5 Infos. 07.53 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 21.30 Journal F2. 09.04 Sää. 08.00 Aktuellt. 19.15 Landet runt. 18.25 Greyhound racing. 14.30 Puolen uutiset ja sää. 20.30 Finlandssvensk tonträff. 15.55 Urheiluradio/Italian MM-ralli. 20.45 Sportnytt. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 22.05 Päivä tunnissa. Dokumentti on valmistunut vuonna 2001, joten siinä ei ole mukana tämänvuotinen Columbia-sukkulan tuho. 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Tunti vain 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.05 Kolkyt ja risat ; lauantain toivelevyt 14.00 STT:n uutiset 14.05 Järviradion top.5 15.00 Tavarapörssi 16.00 Grammari 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. Muutoin Ivan Reitmanin ohjaama komedia petaa vitsinsä turhan kovalla touhulla. Pedon puraisema sankaripolo saa taas kerran ihmetellä peilin edessä karvoitustaan ja kirmailla öiseen aikaan eläintarhassa. 17.15 YLE news. 13.00 Madonna Weekend Music Mix. Hämähäkin verkossa. 7.30 Ici Blabla. 18.05 Siitä mistä voi puhua. 15.40 Toppform. 06.03 Ylen aamu. 06.00 Peliputki: Tiedä ja valtaa. 20.03 Suomi-baari. 06.00 Uutiset ja sää. 06.25 Nousutahdit. 15.15 Lauantaireppari 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. TV 5 5.00 TV5, le Journal. Tv 4 Nordisk 7.55 Andy Pandy
Moni vanhus nuokkuu lääketokkurassa Monen lääkkeen yhteiskäyttö yleistynyt tuntuvasti viime vuosina VAASA (STT) Myrkyllistä ainetta kuljettaneen rekan kuljetuskoppi kaatui perjantaina aamupäivällä Vaasan Kotirannalla. – Lääkkeiden haitallisten vaikutusten ja lääkelistan tulisi olla helposti saatavissa tietokannoista työasemilla. – Nykyään kotisairaanhoidon henkilökuntaa on liian vähän. Ikäihmiset usein unohtavat sanoa jopa omalle lääkärilleen, mitä lääkkeitä heidän kaapistaan löytyy. Lääkkeet luetteloitu Linjakummun mielestä lääkärin tulisi säännöllisesti tarkistaa iäkkään lääkitys ja karsia pois haitalliset lääkkeet. Asu & Voi hyvin -messuilla Kokkolassa tänään lauantaina 10.00-17.00 sunnuntaina 10.00-17.00 Tiedäthän että juhlapalvelumme hoitaa kotien ja yritysten juhlapalvelun tasokkaasti! Messuravintola Sapuska Måttisenkatu 6, Kokkola, 06-830 1500 LAUANTAITARJOUKSET! Mäenpää 040-755 0805, Stenfors 0400-865 584, Kellokoski 0400-340 101 CITROEN XSARA 1.8 SX -99 aj. 8311 216 -30 % NAHKIAIS JA KALAMARKKINOILTA Kalaverkot, verkkotarvikkeet ja Ahti-puukot Poistoverkkoja ym. edullisesti! Pohjanlahdentie 49, 68600 Pietarsaari www.kivikangas.fi 06-781 2900 . Monet lääkkeet ja tokkuraisuutta aiheuttava runsas rauhoittavien käyttö ovat tutkimuksen mukaan yhteydessä ikääntyneen huonoon kävelykykyyn ja kehnoon päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen. LAUANTAINA 4. Lääkäri on usein pois työpaikalta, milloin lomalla, milloin koulutuksessa, ja silloin ikääntyvä ohjataan uuden valkotakin puheille. – He käyttivät lääkkeitä yleisimmin, ja monilääkitys yleistyi heillä eniten, erityisesti naisilla, Linjakumpu selvittää. Heillä ei ole aikaa eikä riittävästi koulutusta havaitsemaan iäkkäiden oireita, jotka voisivat johtua lääkkeistä. 64–71vuotiailla naisilla on jo kaksinkertainen psyykenlääkemäärä verrattuna samanikäisiin miehiin. Lista on tarkoitus saada tietokannan osaksi tulevaisuudessa. Nykyään pidetään kuin itsestäänselvyytenä sitä, että ikääntyneellä on jokin lääke käytössä. suksil.12.990 e RENAULT 19 1.4 RN 3D -95 aj. Palokunta sai imeytetyksi säiliöistä kopin sisälle valuneen nesteen, eikä ainetta ehtinyt valua maahan. LOKAKUUTA 2003 Palvelemme Rakenna . Todellisuudessa lääkkeitä käytetään nyt saatuja tuloksia vieläkin enemmän. M e s s u o s a s to m m e o n E 5 .3 . Tutkimuksessa Linjakumpu luetteloi kaikki Suomessa käytettävät noin tuhat lääkettä ja jakoi ne neljään luokkaan rauhoittavuuden ja väsyttävyyden mukaan. -98 aj. Myös iäkkäimmät osa tutkimusta Kotona asuvien ikääntyneiden lääkkeiden käyttöä ei ole aiemmin juurikaan tutkittu sen paremmin Suomessa kuin muuallakaan maailmalla. Rekan lastina oli yhteensä 5 000 litraa syövyttävää nestettä, joka oli menossa läheiselle Kemiran tehtaalle. Koppi nostettiin takaisin pystyyn nosturin avulla. Tämä heikentää henkilön toimintakykyä ja saattaa johtaa ennenaikaiseen laitoshoitoon. Askotili edellyttää normaalien luotonsaantiehtojen täyttymistä. 168 tkm, pun., h-kirja, 2-renk., stereot, vetok., lohkol.+sisäpist., hyvin huollettu 5.990 e w w w .a s k o .f i Paljon yksittäiskappaleita sohvia, lepotuoleja, sohvapöytiä, ruokaryhmiä, sänkyjä, patjoja... Vajaan 20 vuoden kuluttua jo joka neljäs on eläkeikäinen. 145 tkm, 1-om., huoll., ilmast., kesk.luk., sähkölasit, sähköpeilit, soitin, ABS-jarrut, 2xairbag, vtok., 2 renk. Halutessasi pidemmän maksuajan maksat korot ja kulut korottoman ajan jälkeen normaalisti. Avatessasi uuden Askotilin 1.10.-30.11.2003 saat ensiostoillesi korotonta maksuaikaa jopa 85 päivää! Erä mattoja -50% Avaa Askotili, saat 85 päivää korotonta maksuaikaa! Kallentori, Pitkänsillankatu 17, Kokkola, puh. Markiisit . Luokittelu on ainutlaatuinen koko maailmassa, ja hän toivoo sen olevan avuksi lääkityksen kohdalleen saamisessa. Säleja rullakaihtimet suoraan varastosta tai mittojen mukaan . Lääkäreiden koulutuksessa pitäisi Linjakummun mukaan kiinnittää nykyistä enemmän huomiota kokonaisvaltaiseen iäkkäiden hoitoon ja ylilääkitsemiseen. Askotilin todellinen vuosikorko 1000 euron luotolle on 16,86 % (07/03). Rantakatu 8 ja Citymarket Kokkola, Asemakatu 3 ja ISO Kärkkäinen Ylivieska, Prismacenter Pietarsaari, Paletti Kyyjärvi ERITTÄIN HYVÄ VALIKOIMA KULTAKORUJA SYDÄNRIIPUS 11 e ESIM. Myös kotihoidon henkilökuntaa tulisi kouluttaa havaitsemaan lääkkeiden sivuja yhteisvaikutuksia. Tavalliseenkin vaivaan pilleri Ikääntyneet ovat omaksuneet lääkkeiden käytön roolin. 08-8312 196 UUTTA KEVÄÄKSI Kysy tarjouksi amme! SUORAAN PAIKKAKUNNAN VALMISTAJALTA 40 kauppiasta. Ensimmäistä kertaa lääkkeiden käyttöä tarkasteltiin nyt myös yli 84-vuotiailla. Sisusta . PR-Antiikkimessut ANTIIKKI& KERÄILYMYYNTIMESSUT YLIVIESKAN URHEILUTALOLLA 4.–5.10.2003 Avoinna molempina päivinä klo 10–16 T e r v e t u lo a t u t u s t u m a a n R A K E N N A -S IS U S T A A S U & V O I H Y V IN -M E S S U IL L E K O K K O L A S S A 4 .– 5 .1 .0 3 . Lääkkeitä käyttävistä iäkkäistä jopa lähes puolet käyttää väsyttäviä tai rauhoittavia keskushermostovaikutteisia lääkkeitä, Linjakumpu kertoo häntä itseäänkin yllättäneestä tutkimustuloksesta. Järjestelmä toimisi siten, että syötettäessä sinne vanhuksen käyttämät lääkkeet ja annokset, se heti varoittaisi mahdollisesta liiallisesta rahoittavasta lääkityksestä. Lippu 4 € Järj. Linjakumpu perääkin yhteiskunnalta lisää voimavaroja vanhustenhuollon parantamiseen, sillä ikääntyvien määrä on kasvussa. ohj.ehost., soitin, huoll., kesk.luk., kaukos., ABS, turvat. Kun vanhuksen liikkumiskyky huononee, hän esimerkiksi kaatuu aiempaa herkemmin. Esimerkiksi yksinäisyyteen ja alakuloisuuteen tarjotaan avuksi lääkettä, vaikka oikeampaa olisi tarjota juttuja ulkoiluseuraa. Runeberginkatu 8 • PIETARSAARI • puh. Kauniit messinkitangot ja -tarvikkeet Myymälä: Torikatu 18, Kokkola Tehdas: Yrittäjäntie 15, Puh. – Minulle on tutkimuksen kuluessa tullut käsitys, että tavallisiakin vaivoja hoidetaan lääkkeillä ja normaaleja elämänilmiöitä sairauksina. Linjakummun tutkimuksessa ei ollut mukana luonnonlääkkeitä ja käsikauppalääkkeitä, jotka myös voivat aiheuttaa yksinään sivuvaikutuksia tai tavallisten reseptilääkkeiden kanssa yhteisvaikutuksia. 06-824 5250. S-Etukortilla Bonusta. – Monilääkkeet ovat selvästi yleistyneet viime vuosikymmenen lopulla: joka neljännellä ikääntyneellä oli monilääkitys. Vain tänään ja maanantaina. Avoinna ma-pe klo 10-18, la 10-15. inventaario Askossa on Alennukset -20%, -30% jopa -50% Askotilillä joustavasti maksuaikaa. Omalääkärijärjestelmä ei ole Linjakummun mielestä toiminut. SUOSITTU KULTAINEN CUBIC ZIRKONIA KULTAKETJUT POHJAHINTAAN! ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll RI VI -IL MOITUS A U T O M A AT TI ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll Korjausja huoltopalvelut • asennukset • lämpö • vesi • ilmastointi • automatiikka • kuntoarviot ja analyysit • asbestinpurku • öljypoltinhuolto • Kokkola, (06) 831 1152, fax (06) 831 1078 Pietarsaari (06) 723 4555 Ylivieska (08) 423 194 www.yithuber.fi YIT HUBER J O T TA V I I H T Y I S I T S I S Ä T I L O I S S A UIMAPUVUT SUKAT HUIVIT JA ALUSASUT LOPPUUNMYYNTI -30 % VÄHI NTÄÄ N Rantakatu 7, Maxim, puh. Tiedot ilmenevät lääketieteen lisensiaatti Tarja Linjakummun väitöstutkimuksesta, joka tarkastettiin Oulun yliopistossa perjantaina. Tuore väitös osoittaa, että monissa tapauksissa avohoidossa oleva vanhus käyttää lääkkeitä liikaa tai sitten useampien lääkkeiden yhteiskäyttö aiheuttavat hänelle haitallisia sivuvaikutuksia. 277 tkm, moottoriämmitin kesk.uslukitus, ohjaustehostin 2.990 e OPEL VECTRA 1.6i GL+ 4-ov. ed., sähköp., vetok. Tie oli tapahtumapaikalla poikki reilut pari tuntia. – Mitä useammalla lääkärillä henkilö käy sitä enemmän hänelle kertyy monilääkitystä. 7237 122 Uudet aukioloajat: ma-to 9-18 • la 9-16 Käytä etusete li hyväk sesi! Päivi Seeskorpi OULU (STT) Yhä useampi kotona asuva vanhus elää lääketokkurassa. Myrkkyrekka nurin Vaasassa. Monilääkityillä oli muita yleisemmin käytössä psyykelääkkeitä, ja niiden käyttö oli 90-luvun lopulla lievässä kasvussa. Naisilla lääkekertymä alkaa jo ennen eläkeikää. 62 tkm, 100 hv ruiskum., 2 renk., m-lämm., pun. Linjakumpu huomauttaa, että useisiin elimellisiin sairauksiin, esimerkiksi vatsakramppeihin tai huimaukseen, tarkoitetuissa lääkkeissä on usein myös psyykelääkettä. 11.990 e OPEL VECTRA 5D 1.6 GL -92 aj