1 Sivu 8 JUKKA LEHOJÄRVI. Tietoa kerätään siitä, miten vesihuollossa voidaan yhteisvoimin varautua eri kriisitilanteisiin. VESA SAMMALISTO / HUS Keskipohjanmaa-lehden perinteiset urheilupalkinnot on taas jaettu 1 Sivut 18–19 » Nähdään, että erilaiset ruudut tuovat mukanaan vain liudan ongelmia ja riippuvuuksia. Potilaan kuntoutuminen on vielä alussa, mutta se on alkanut hyvin. Olen kyllästynyt kuulemaan alituisesti vain negatiivisia asioita siitä, kuten kuinka digiaika rappeuttaa nykyajan ihmiset. 1 Sivu 7 TIMO VARILA Kokkolan Veden vesilaitosjohtaja on Minna Väisänen. Aivokuolleelta luovuttajalta siirrettiin käsivarsi potilaalle, jonka omat raajat on amputoitu. Husissa arvioidaan, että jatkossa kädensiirtoja voitaisiin tehdä 1–3 vuosittain. 1 Sivut 12-13 Husissa tehtiin Suomen ensimmäinen kädensiirto Helsingin yliopistollisessa sairaalassa tehtiin marraskuussa Suomen ensimmäinen kädensiirto. (sis. Vesilaitokset kehittävät yhteistyötä kriisien varalta Kokkolan ja Pietarsaaren seudun vesihuollossa on kehitetty alueellista yhteistyötä varautumisen näkökulmasta. Lasten etu ja säästöt Kokkolan kaupunginhallitus esittää tiukan äänestyksen tuloksena valtuustolle, että Halkokarin uusi koulu olisikin yhtenäiskoulun sijaan alakoulu. Esitystä perustellaan jopa miljoonien eurojen säästöllä sekä lasten edulla. Tiistai 4.2.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 23 Hinta 4,20 €. alv 10 %). Kädensiirrolla saadaan ainakin karkea kosketustunto. 1 Sivu 17 Halkokarille tarvitaan uusi koulu, koska vanhat tilat ovat ahtaat ja huonossa kunnossa
Pariskunta ja kissoista kolme asuivat talon yläkerrassa, mihin koirilla ei ollut pääsyä. – Meidän omasta mielestä ei ole ollut mitään ongelmaa eläintenpidossa ja hyvin olemme pärjänneet, pariskunnan nainen kommentoi kuulustelussa. ELÄINLÄÄKÄRIT löysivät useita sairastuneita, loukkaantuneita ja epänormaalilla tavalla kehittyneitä koiria, jotka oli ilmeisesti jätetty ilman riittävää hoitoa ja lääkitystä. Pariskunta kertoi heillä olevan 56 koiraa, mutta viranomaiset löysivät niitä yhteensä 82. Enimmillään koiria oli 82, minkä lisäksi pariskunnalla oli neljä kissaa. Lopulta yksi eläinlääkäri jätti poliisille tutkintapyynnön, ja poliisit ja eläinlääkärit tekivät taloon kotietsinnän helmikuussa 2022. Syytteessä sanotaan, että koirien olosuhteet olivat jatkuvasti erittäin likaiset. Joillakin aikuisilla koirilla eläinPariskunnalla oli paljon keskenään sukua olevia koiria, jotka pääsivät lisääntymään keskenään. Syyttäjän mukaan eläimiä on kohdeltu erityisen julmasti. Ei ole mikään pentutehdas, mies sanoi. Esitutkintamateriaalin mukaan koiria pidettiin sisällä niin ahtaasti, että niille ei ollut kunnolla makuupaikkoja ja ihmistenkin oli vaikeaa liikkua huoneissa. Syyttäjän mielestä mies ja nainen ovat kohdelleet eläimiä huonosti tahallaan ja tavoitelleet sillä taloudellista hyötyä. Kuvankaappaus esitutkintamateriaalista. Koiria pidettiin talon alakerrassa, missä oli kaksi huonetta, vessa ja komero. Vessassa oli yksi emäkoira kahdeksan pentunsa kanssa ja komerossa toinen emä kuuden pentunsa kanssa. Pariskunnan mukaan koiria pidettiin vain lemmikkeinä. Samassa tilassa pidettiin paljon sukukypsiä ja leikkaamattomia koiria, joten toisilleen lähisukua olevat koirat pääsivät toistuvasti lisääntymään keskenään. He eivät halunneet myydä koiria eteenpäin, koska halusivat varmistaa, että niillä olisi hyvä koti. Pariskunnalla oli jo aiemmin heidän asuessaan toisella paikkakunnalla huomattu olevan paljon koiria. Syyttäjän mielestä koirien määrä oli kasvanut jo hallitsemattoman suureksi. Osa koirista oli huomattavan laihoja.. helmikuuta 2025 2 // Omakotitalosta löytyi yli 80 koiraa Pariskunnalla oli poikkeuksellisen suuri määrä koiria. Yksi koira puri, mitä omistajat selittivät koiran suojelunhaluisuudella. Useilla koiranpennuilla oli kiillottomat turkit ja suuret pömppövatsat, mikä usein viittaa sisäloistartuntaan. Ylivieskassa sijaitsevassa talossa tarkastuskäynneillä vuosina 2021– 2022 käyneet valvontaeläinlääkärit huolestuivat koirien olosuhteista ja terveydestä. – Se on varmaan sitten sattunut niin, että ne on yön aikana astuttu, kun olemme nukkuneet, nainen arvioi. Likaisuus altisti koirat sairauksille ja loistartunnoille. POLIISI ON kuulustellut pariskuntaa. – Hankalahan niitä oli laskea, pariskunnan mies sanoo kuulustelupöytäkirjassa. Suurin osa niistä oli sekarotuisia koiria, joissa oli mukana esimerkiksi saksanpaimenkoiraa, shar peita, huskya ja malamuuttia. Lisäksi koirien käytössä oli piha-alue. Kun viranomaiset kävivät talossa, koirat ja noin parin kuukauden ikäiset pennut olivat kahdessa huoneessa keskenään. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Lähisukua olevien eläinten lisääntyminen keskenään altistaa jälkeläiset kehityshäiriöille ja sairauksille. He olivat tuolloin välttyneet eläinlääkärin jatkokäynneiltä olemalla poissa kotoa tarkastusten aikaan. Ulkotarhassa oli paljon ulostetta. Talossa oli haissut ulosteelta ja virtsalta. – Koskaan ei ole myyntitarkoituksessa tehty tätä asiaa, eikä tulla tekemään. Koirien kynsiä ei myöskään ollut leikattu riittävästi, joten monilla oli todella pitkät kynnet. Pariskunta piti kotonaan harvinaisen suurta määrää koiria. Frida Keränen Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin tammikuussa syytettä, jossa pariskunnan epäillään syyllistyneen törkeään eläinsuojelurikokseen, jota syyttäjä pitää erityisen julmana ja raakana
Pariskunnalla oli paljon keskenään sukua olevia koiria, jotka pääsivät lisääntymään keskenään. Syyttäjä vaatii pariskunnalle vähintään kuuden kuukauden ehdollista vankeutta ja vähintään 70 päiväsakon oheissakkoa sekä elinikäistä eläintenpitokieltoa. PARAS APU SEKÄ IHMISILLE että eläimille on, jos joku ehtii puuttua nopeasti. Osa koirista oli niin aliravittuja tai huonokuntoisia, että ne jouduttiin lopettamaan. helmikuuta 2025 // 3 lääkärit havaitsivat vakavia rakennehäiriöitä, ja ne pystyivät vain vaivoin liikkumaan. – Me otettiin ne takaisin, kun ne kenelle me annettiin ne, niin eivät voineetkaan pitää koiria, nainen selittää. Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Jos rikos on rakastaa koiria, niin sitten se on varmaan rikos, mies kommentoi poliisille. Myöskään kissoille ei ollut ruokaa. Eläinsuojeluilmoitukset ohjataan alueellisille valvontaeläinlääkäreille, joiden työtä aluehallintovirasto valvoo. Miksi väärinkäytökset voivat jatkua niin pitkään ja mikä ihmiset ajaa rääkkäämään itse hankkimiaan eläimiä. Osa koirista sijoitettiin muualle hoitoon. Oma lukunsa on koirien ja kissojen pentutehtailu, joissa motiivina on taloudellisen voiton maksimointi eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Tarkoituksena on kasvattaa ja myydä eteenpäin mahdollisimman suuri määrä eläimiä nopeasti. – Meillä meni vuorokaudessa 40– 50 euroa koiranruokaan rahaa, kyllä itse olemme eläneet aika niukasti, mies kertoi. Usein nämä ovat myös sidoksissa toisiinsa. Mielenterveysongelmat ovat eläinsuojelurikoksista tuomituilla yleisiä. Siksi avun pyytämisestä tai hädän ilmoittamisesta pitäisi tehdä helpompaa. Yle kävi hiljattain läpi 2020-luvun aikana oikeudessa käyneet eläinsuojelurikokset, jotka liittyivät nautatiloihin. Avun pyytäminen on vaikeaa varsinkin rahahuolien kaatuessa päälle. Suvi Tanner Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Pääkirjoitus " Helppo käytäntö pelkästään ilmoitusten tekemiseen voisi pelastaa eläimiä ja ihmisiä.. Hänen mielestään koirat eivät liikkuneet huonosti. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut, joten lopulta eläinlääkäri lopetti nämä koirat. Eläinsuojelurikosten taustalla usein rahaja terveysongelmat Ylivieskalaisessa omakotitalossa pidettiin samaan aikaan yli 80 koiraa, joita oli syyttäjän mukaan kohdeltu erityisen julmasti. Kuvankaappaus esitutkintamateriaalista. Helmikuussa 2022 tehdyn viranomaiskäynnin jälkeen pariskunnalle jäi kaksi heidän itse valitsemaansa koiraa. Pentuja ei ollut madotettu tai rokotettu riittävästi. Olemme tehneet taloon remonttia, niin se on imenyt kaiken rahan, mies anoi. Oulun käräjäoikeus käsitteli syytettä tammikuun alkupuolella ja antaa tuomion 5. Syyttäjän mielestä pariskunta on saanut taloudellista hyötyä siitä, että eläinten ruokkimista on laiminlyöty eikä niitä ole hoidettu kunnolla. Koska koirien tilanteeseen täytyi kiinnittää paljon huomiota, kissoista huolehtiminen oli jäänyt toiselle sijalle. Valvontaeläinlääkäreillä ei ole niin paljon resursseja, että jatkuvia käyntejä olisi mahdollista tehdä tarvittavaa määrää edes niihin paikkoihin, missä on aiemmin havaittu puutteita. Useimmiten rikokset ovat johtaneet sakkorangaistuksiin. Hyvin usein eläinsuojelurikosten taustalla on ihmisten taloudellisia ongelmia tai terveysongelmia. Ne on vain omassa porukassa, niin ei ole ollut riskiä taudeista. – En. Niitä oli noin 40. Näistä kolme on sattunut Pohjois-Pohjanmaan poliisin alueella ja loput Pohjanmaan poliisin alueella. Rikoksia tutkineiden mukaan siihen on kaksi selitystä: 1) Eläinten hyvinvointia on vaikea valvoa. Kun tarkoituksena ei ole lakia ja säädöksiä rikkova nopea ansainta, on helppo ihmetellä, miksi eläimiä kaltoin kohtelevat ihmiset eivät tunnista näiden hätää tai välitä siitä. Keskipohjanmaan toiminta-alueella on 2020-luvun aikana annettu tuomiot kolmestatoista lemmikkiin kohdistuneesta eläinsuojelurikoksesta. Naisen mukaan pennulla oli suuri pää, koska siinä oli mukana shar pei -rotua. – Ne ovat syntymästään asti liikkuneet niin, mutta eivät ole valittaneet, että olisivat kipeitä. Yläkerrassa oli tyhjiä kissanruokapurkkeja, ja ulkona lojui kolme tyhjää koiranruokasäkkiä. Omasta mielestään mies ja nainen eivät ole syyllistyneet rikokseen. Eläinlääkärit huomasivat, että osa koirista oli erittäin laihoja. Edellisellä tarkastuksella pariskunta oli luvannut, että miehen metsästyskaveri lopettaisi nämä liikuntarajoitteiset koirat. KOTIETSINNÄSSÄ TALOSTA ei löydetty koiranruokaa tai muutakaan koirille tarkoitettua syötävää. 2) Eläimiä kotieläiminä tai lemmikkeinä pitävien ihmisten tilanteet vaihtelevat. Uusista eläinsuojeluepäilyistä taas ei välttämättä tule mitään kautta tietoa valvontaa tekeville. Yhtenäinen ja helppo käytäntö pelkästään ilmoitusten tekemiseen voisi pelastaa eläimiä ja ihmisiä. Tällöin toiminta voi olla hoitamatta jättämistä, pahoinpitelyä tai liikarasittamista. Ottaen huomioon, että noin 40 prosentilla suomalaisista on lemmikkieläin ja maatiloja on kymmeniätuhansia, joista naudanlihan tuotantoon keskittyneitä tiloja on yhteensä vajaat 3?000, eivät rikostuomioiden määrät ole suuria. Talossa oli edelleen myös koiria, jotka eivät pystyneet liikkumaan normaalisti. maaliskuuta. Ohjeet ilmoituksen tekemiseen ovat kuntatai aluekohtaisia, ja joillain alueilla ilmoituksia välittävät myös eläinsuojeluyhdistykset. Otsikoissa ovat viime aikoina olleet myös muun muassa nämä eläinsuojelurikokset: ”Valvontaeläinlääkäri huostaanotti pohjalaiselta tilalta 9 hevosta ja 23 koiraa.” ”Puolankalaiselta tilalta löytyi kaikkiaan noin sata puutteellisen hoidon takia kuollutta nautaeläintä.” ”ABC-aseman pihalla pysäytetystä pakettiautosta löytyi yli sata huonokuntoista koiraa.” ”Naudoilta katkottiin jalkoja astalolla törkeässä eläin suojelurikoksessa Ylöjärvellä.” ELÄINSUOJELURIKOKSEKSI KATSOTAAN SE , jos ihminen kohtelee eläintä julmasti ja kärsimystä aiheuttaen tai aiheuttaa tälle tarpeetonta kipua. Nainen selitti asiaa sillä, että hänellä oli tapana hakea ruokaa aina yhdeksi päiväksi kerrallaan eikä hän vielä kyseisenä päivänä ollut ehtinyt kauppaan. Yhdellä pennulla oli luonnottoman suuri pää suhteessa sen ruumiiseen. Myös kissat olivat laihoja ja ulostivat pitkin lattioita. ELÄINSUOJELURIKOKSET YKSITTÄISINÄ tekoina ovat kuitenkin järkyttäviä ja varsinkin törkeiksi rikoksi asti ehtiessään herättävät kysymyksen siitä, miksi väärinkäytösten ja julman kohtelun on voitu antaa jatkua pitkään. – Totta kai ne olisi rokotettu, jos olisi ollut rahaa. KUN KUUKAUDEN kuluttua tehtiin uusi tarkastus, koiria olikin yhtäkkiä ainakin 18
Senkin Saarela toi hyvin selvästi esille. Osa-aikaistamisia, lomautuksia ja irtisanomisia tehdään vasta toissijaisesti. Pääministeri pyrki loppusananparrellaan valamaan uskoa konkurssien ja massatyöttömyyden musertamaan kansaan. Yksinkertainen laskutoimitus kertoo mistä on kysymys. Aluevaltuusto hyväksyi joulukuussa tavallaan ehdollisen talousarvion, jossa alijäämämiljoonien määräksi kirjattiin 13,425. Onko sen toteutuminen realismia, kun kaikki säästötavoitteet eivät millään voi toteutua tämän vuoden aikana. Siinä missä vuoden 2023 tulos osoittautuikin yli tuplasti arvioitua synkemmäksi, nyt suunta kääntyi vielä marraskuussa arvioidusta viisi miljoonaa euroa parempaan suuntaan. Tämä tarkoittaa, että ne päättyvät aikaisintaan torstaina maaliskuun 20. Se on tavoitteenamme. Sopeutustoimien on jatkuttava, Saarela kiteytti viestin sekä aluehallitukselle että median edustajille. Puronhaara on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Toistaiseksi sellaista lupausta ei hallituksen suunnasta ole tullut. Tässä tiedotteessa sen sijaan ei todeta neuvottelujen säästötavoitetta, joksi viime vuoden lopussa kerrottiin yhdeksän miljoonaa euroa. Onko nollatulos vuonna 2025 siis mahdollinen, Helinä Saarela. helmikuuta 2025 4 // Vihdoinkin valoa näkyvissä Jukka Anias Ei yö niin pitkä ettei päivä perässä. Yksi hakijoista jättäytyi myöhemmin pois kisasta. UUTTA PELASTUSJOHTAJAA haettiin, koska tehtävää aiemmin hoitanut Marko Hottinen irtisanoutui. Keski-Pohjanmaan pelastusjohtajan tehtävään tuli kuusi hakemusta. Neuvottelut alkavat tulevana torstaina (6.2.) ja kestävät vähintään kuusi viikkoa. Lamaa kuitenkin kesti vielä tuskallisen pitkään. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soitellakaan taloustalkoot ovat kaikkea muuta kuin ohi, mutta tunnelin päästä näkyy nyt muutakin valoa kuin päällesyöksyvän veturin. Tästä joukosta arviolta 120 tapahtuisi eläköitymisten kautta. Valintatyöryhmä kertoi henkilöarvioinnin tuloksista Soiten aluehallitukselle maanantaina ja antoi suosituksensa pelastusjohtajan valinnasta. Ei ole. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Soite sai uuden pelastusjohtajan Pelastusjohtajan valinta vaati aluehallituksen jatkokokouksen. Vuoden 2023 alijäämä oli 20,5 miljoonaa euroa. Arviolta maalis-huhtikuun aikana, Soiten viime viikon tiedotteessa todetaan. TOPI PURONHAARA. KAIKKI SIIS hyvin Soiten taloudessa. Viime vuoden tulos ei ole vielä lopullinen, mutta Saarelan arvion mukaan sen ei pitäisi paljonkaan muuttua Valtiokonttorille arvioidusta 17 miljoonan euron alijäämästä. – Tästä on vielä pitkä matka positiiviseen tulokseen ja kumulatiivisen alijäämän kattamiseen. ”Ehdollinen” talousarvio on sen vuoksi, että sitä on tarkoitus muuttaa samaisessa joulukuun aluevaltuustossa hyväksyttyjen toimialaratkaisujen ja jo aiemmin sovittujen yhteistoimintaneuvottelujen avittamana aivan oleellisesti. Entä sitten alkanut vuosi. Viime vuonna suurinta kulujen kasvu oli palkoissa ja asiakaspalvelujen ostoissa. Topi Puronhaara on entuudestaan tuttu nimi Kokkolassa. Jos nollatulokseen todellakin tänä vuonna päädyttäisiin, aikamoinen savotta jää silti jäljelle vuodelle 2026. Jos täksi vuodeksi nyt hyvin vahvasti arvioitu 17 miljoonan euron miinus toteutuu, kumulatiivisesti alijäämää on syntynyt hyvinvointialueajan kahden ensimmäisen vuoden aikana 37,5 miljoonaa euroa. päivänä. Soiten viime vuoden talousluvuissa merkittävä myönteinen yllätys, mutta töitä riittää silti rutkasti. Tämän vuoden aikana sen toteutuminen on asiallisesti mahdoton tehtävä. – On hienoa, että on tavoitteellisuutta. Muutostalousarvio hyväksyttäneen aluevaltuuston toukokuun kokouksessa. Ihan hetkessä ei tuumasta päästy toimeen, sillä henkilöstön edustajat saivat neuvottelukutsun viime torstaina (30.1.). Talousjohtaja Helinä Saarela saattoi varmaankin ensimmäistä kertaa sitten virassaan aloittamisen antaa maanantaina istuneelle aluehallitukselle lohdun sanoja taloudesta. Tarkoittaa nollatulosta vuonna 2025. Suunta on kyllä aivan oikea, mutta töitä todellakin vielä riittää. Toimenpiteet toteutetaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun neuvottelut ovat päättyneet ja neuvotteluvelvoite on täyttynyt. Sen vaatii nykyisin voimassa oleva laki. Pelastusjohtajan valinta perustui kokonaisarvioon koulutusja työkokemustiedoista, haastattelusta saadusta vaikutelmasta ja soveltuvuudesta haettuun tehtävään. Vuodentakaiseen verrattuna ero arvion ja hyvin todennäköisen lopputuleman välillä on dramaattinen. Se jäi todistamatta, purivatko Ahon lohdun sanat. Hän toimii tällä hetkellä pelastusylitarkastajana Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa. Se oli 1990-luvun alun pääministerin Esko Ahon loppuhuipennus uudenvuodenpuheelle, jonka hän poikkeuksellisesti piti vuoden 1993 ensimmäisenä päivänä tasavallan presidentin Mauno Koiviston sijasta. Myös ulkopuolisen asiantuntijan tekemä henkilöarviointi huomioitiin. Aiemmin Puronhaara on työskennellyt Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen päivystävänä palomestarina. Soveltuvuustesteihin eteni Puronhaaran lisäksi Joonas Nuolioja. Lopulta valinta vaati kuitenkin iltapäivällä käynnistyneen jatkokokouksen. Parhaamme yritämme, että siihen päästään, Saarela vakuutti. – Iso helpotus oli, että viime vuoden tulos oli parempi kuin ennakoitu 22 miljoonan euron alijäämä, Saarela korosti tyytyväisenä maanantain mediainfossa. JUKKA LEHOJÄRVI Katariina Poranen, Jukka Anias, Laura Läspä Soiten uudeksi pelastusjohtajaksi on valittu Topi Puronhaara. Nuolioja on teknologiaosaamisen johtamisen insinööri YAMK ja on toiminut Keski-Pohjanmaan vs. pelastusjohtajana. SOITEN KOKO noin 4?000 ihmisen henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta aluehallitus päätti joulukuun alussa. Hallituksen tulisi antaa hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen eli säästötoimien tekemiseen. Näin suosittelee talouspolitiikan arviointineuvosto viime tiistaina julkaistussa raportissaan. HYVINVOINTIALUEIDEN kesken vallitsee laaja yhteisnäkemys, että alijäämien kattamisille pitäisi antaa lisäaikaa. Näin asiaa kommentoi viime viikolla heti arviointineuvoston raportin julkistamisen jälkeen valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.): ”Tähän meillä ei valitettavasti ole paljolti varaa, ja antaisimme tällä myös väärän signaalin alueille.” Purran lausunnossa merkityksellisin sana saattaa olla ”paljolti”, mutta sen lopullisen tulkinnan aika koettanee vasta alueja kuntavaalien sekä ennen kaikkea hallituksen puoliväliriihen jälkeen. Soiten aluehallitus kokoontui jo maanantaiaamuna päättämään muun muassa uuden pelastusjohtajan valinnasta. Talousjohtaja Helinä Saarela on tyytyväinen Soiten suunnan muuttumiseen, mutta korostaa töitä olevan vielä edessä. Ensi vuoden loppuun mennessä nimittäin kaikkien hyvinvointialueitten alijäämien pitäisi olla nollassa. – Nollatulos on aluevaltuuston meille antama raami. Eivätkä ne ole yksin näkemyksensä kanssa. Ahon puheen aikana Suomi oli vajonnut historiallisen syvän talouslaman mustimpaan syvänteeseen. Neuvottelujen tavoitteena on arviolta 200 henkilötyövuoden karsiminen vuosien 2025 ja 2026 aikana
-10% Plussa-etu. nordea.fi/ plussavakuutus Vakuutukset myöntää Nordea Henkivakuutus Suomi Oy ja Nordea Vakuutus Suomi Oy, joiden asiamiehinä toimivat Nordea Bank Oyj ja Kesko Oyj. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Yhteistyössä K-Plussan kanssa tuomme nyt ainoana Suomessa Plussa-asiakkaan edut henkilövakuutuksiin. helmikuuta 2025 // 5 Turvaa elämäsi käänteisiin Me Nordeassa haluamme olla tukenasi myös silloin, kun elämä yllättää. Jatkossa voit kerryttää Plussa-pisteitä vakuutusmaksuista ja hyötyä muista rahanarvoisista eduista. Saat meiltä kattavat henkilövakuutukset sekä oman että läheistesi toimeentulon turvaksi – nyt entistä paremmin eduin
Ensiesittelyssä myös täysin uusi Transit Connect ® 2.0 EcoBlue-dieselmoottorilla ja PHEV ladattavana hybridinä. Pelastuslaitos sammutti roskakorin ihan hanavedellä ja sen jälkeen tuuletti asunnon. * Lähde: Traficom ja Alma Media / Mittaristo, pakettiautojen (N1) ensirekisteröinnit 2024. E-Transit Custom alk. helmikuuta 2025 6 // Uusi täyssähköinen Ford E-Transit Custom ® Van alk. ¹Kertaluoton rahoitusesimerkki: Ford E-Transit Custom Van 320 BEV 100 kW L1H1 Trend, hinta 57 090 € (sis. S-Etukortilla Bonus tup lana kampanja-aikana maksetuista tuoteostoista, jopa 10 %, lisätietoa: bonustuplana.fi. Hinnat ilmoitettu 30.10.2024 hinnaston mukaan sis. Luottokustannukset yht. ** Ajoneuvon toimintamatka on määritelty maailmanlaajuisesti yhtenäistetyn, riippumattomassa tutkimuksessa suoritetun WLTP-testimenetelmän mukaisesti. AUTOMAA KOKKOLA Vaunumiehenkatu 2 | ma-pe 8–17, la 10-14 | 020 780 7100 W W W. Ajoneuvojen taival jatkui hinausauton avustamana.. ²Ford Takuu 5 vuotta / 100 000 km tai 150 000 km, tai 2 vuotta ilman kilometrirajaa. – Mitään ei ollut ilmiliekeissä, vaan kyseessä oli pieni käry. Lisätietoja ja varsinaisen rahoitustarjouksen saat Ford-liikkeestä. Tarjous on voimassa 13.4.2025 asti. Naapurin ripeä toiminta esti isomman vahingon Jarno Herranen Keittiön roskakori syttyi palamaan Ylivieskan keskustassa sijaitsevassa kerrostaloyksiössä sunnuntai-iltana. 4 657,12 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 55 747,12 €, todellinen luottohinta 61 747,12 € ja todellinen vuosikorko 2,59. Rahoitustarjous koskee vain uusia tilausja kauppasopimuksia 1.–28.2.2025, eikä se ole yhdistettävissä muihin etuihin/tarjouksiin. Kokkolassa risteyskolari Jarno Herranen Kustaa Aadolfin kadulla Kokkolassa sattui kahden henkilöauton risteyskolari sunnuntai-iltana puoli kahdeksan aikaan. Asunnon keittiön roskakorissa oli pieni tulipalo, jonka pelastuslaitos sai nopeasti sammutettua. Ei rajoitteita! Osta silmälasit, saat itsellesi kaupan päälle mitkä tahansa samanarvoiset tai edullisemmat silmälasit, merkkiaurinkolasit tai piilolinssit! VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI SOITA 010 190 200 (mpm/pvm) ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE € Tarjous on henkilökohtainen ja koskee uusia silmäja aurinkolasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai pakettihinnoiteltuihin tuotteisiin. Risteyksessä on normaalisti liikennevalo-ohjaus, mutta tapahtumahetkellä liikennevalot eivät olleet toiminnassa. Kaikki Ford-hyötyajoneuvomallimme ovat nyt saatavilla myös sähköistettynä. Kuvien autot erikoisvarustein. CO?-päästöt g/km. – Naapuri oli kuullut, että palovaroitin piippaa asunnossa ja hälytti pelastuslaitoksen paikalle. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta . Tervetuloa tutustumaan Suomen suosituimpiin * pakettiautoihin! Ford-pakettiautojen Kauppaviikko 3.–8.2.2025 Kauppaviikolla tarjolla runsaasti etuja koko Ford-hyötyajoneuvomallistoon! Hyödynnä edullinen Ford Credit -rahoitustarjous: Esim. Ford Credit -palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. toim. Tässä laajuudessa palo ei aiheuttanut vaaraa sivullisille, Veteläinen kertoo. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Tarjous ei koske lääkinnällisiä hoitotuotteita eikä Ray-Ban Meta -älylaseja. Ensiesittelyssä täyssähköinen E-Transit Custom ® , jonka kuljetuskyky on erinomainen ja toimintamatka sähköllä jopa 327 km ** . Kuukausierä sisältää koron 1,90 %, perustamismaksun 299 € ja käsittelykulun 15 €/kk. 57 090 € tai 589 €/kk¹ – korko 1,9 % + kulut. Asunnon asukas heräsi siihen, kun pelastuslaitos tuli paikalle, päivystävä palomestari Joose Veteläinen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta selvittää. toimituskulut 600 €. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että onnettomuudessa oli neljä osallista, ja he selvisivät kolarista vammoitta. 57 090 € (320 L1 H1 Trend RWD 100 kW BEV (83/65 kWH), jonka WLTP-toimintamatka on 327 km ja arvioitu sähköenergian kulutus 19,9 kWh/100 km. F I Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. kulut), käsiraha 6 000 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 589 €, luoton määrä 51 090 €, viimeinen suurempi erä 20 981,12 €. F O R D AU T O M A A . FORD TAKUU VUOT TA tai 100 000/150 000 km 2 Uutuustarjous: -20 % alennusta siemenistä verkkokaupassamme! 3-9.2.25 www.sunds.fi KAHDET LASIT, YKSI HINTA
Tämä tarkoittaisi, että koulu pitäisi rakentaa jo valmiiksi liian suureksi. – Ensinnäkään kaksisarjainen yhtenäiskoulu ei ole välttämättä kovin kustannustehokas. Hän pitää hyvänä sitä, ettei turhaan rakenneta liian suurta koulua. Varsinkin kun täällä syrjäkylillä [Hautamäen kotipaikalla Yli-Ullavassa] palvelut lakkautetaan. – Näinä aikoina veronmaksajien rahoja tulisi käyttää säästeliäästi. Hän kertoo saaneensa palautetta sekä yhtenäiskoulun oppilaiden vanhemmilta että heidän opettajiltaan. Sieltä tuli vastauksena, etteivät he pysty esittämään tällaista, koska yhtenäiskoulusta on olemassa valtuustotason päätös. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innanen antoi ratkaisevan äänen. Viesti on ollut selvä: lapset eivät voi hyvin. Hän toivoo, että Halkokarin koulun pienentämisen ja myös muiden säästötoimien myötä syntyvät varat voitaisiin ohjata syrjäseutujen palveluihin yhdenvertaisuuden nimissä. Sen sijaan Jyrki Ojala (kesk.) teki asiasta vastaesityksen, jossa lautakunnan esittämä kaksisarjainen yhtenäiskoulu muuttuisikin kolmisarjaiseksi alakouluksi. Hän varmasti näkee käytännön työn kautta, millaista elämä on pienessä koulussa ja mitä hyötyjä se tuottaa, Innanen sanoi. – Ei välttämättä ole hyvä idea, että pienet oppilaat ja teini-ikäiset viettävät aikaa samojen seinien sisällä ja samoilla pihoilla. Hänen mielestään aiemmin tehdyt päätökset ja linjaukset on uskallettava kyseenalaistaa. Yläkouluikäisten sijoittamisesta on keskusteltu, mutta tarkempia suunnitelmia ei vielä ole. Ojala katsoo, että suunnitelmat, kilpailutus ja aikataulut olisivat menneet uusiksi, vaikka hallitus olisi äänestänyt lautakunnan esityksen puolesta. Nämä pitää pystyä muuttamaan, jos on huomattu, etteivät ne ole hyviä, hän sanoo. – Jos se on 1400 euroa neliöltä ja yläkoulu tarvitsee erikoisluokkia, säästöä tulee aika paljon. Siinä mielessä vahinkoa ei siis päässyt tapahtumaan. Tämän vastaesityksen kautta asia siirtyy valtuustolle, jonka jälkeen taloudelliset vaikutukset saadaan laskettua. – Olen tutustunut aiheeseen ruotsinja norjankielisten tutkimusten kautta. – Halkokarilaiset ovat ehdottomasti oikeutettuja uuteen, puhtaaseen kouluun, mutta ei yhtenäiskoulua vain sen takia, että näin on joskus strategiassa päätetty. – Halkokarin oppilaat ovat koulunsa ansainneet, vanha on huonossa kunnossa. Hautamäen mielestä nykyinen tontti on liian ahdas, sillä se ei mahdollista koulun laajentamista tulevaisuudessa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Opetusja kasvatuslautakunnan esitys tehtiin säästötarkoituksessa, joten siihen ei Puurulalla ollut nokan koputtamista. – Kolmisarjaisuuskin on aineopettajien kannalta pieni. Timonen muistuttaa, että kouluverkkoa koskeva strategia on laadittu vuonna 2017, jolloin yhteiskunnan tilanne oli täysin erilainen. Ratkaisevan äänen antoi puheenjohtaja Sari Innanen (kesk.). – Laskentaa tehdään varmasti jo kaupungin puolellakin ajatuksella, että mitä jos valtuusto asettuu kolmisarjaisen alakoulun kannalle, Puurula sanoo. TIMO SILLANPÄÄN (ps.) varajäsenenä kokouksessa toiminut Jorma Hautamäki (ps.) näkee vastaesityksessä säästöjä, joilla suojellaan veronmaksajien rahoja. – Ja jos siinä säästyy samalla miljoonia, se on hyvä porkkana. – Oppilasmäärät vähenevät Kokkolassa, mikä on ennusteissa todettavissa. Ei kai me tällaiseen voida tukeutua. Mennään osaamiseni ulkopuolelle, mutta väitän, että säästöt olisivat miljoonia. Ruotsissa ja Norjassa puretaan yhtenäiskouluja ja satsataan pieniin kouluihin, jossa on oma tuttu ympäristö, jossa lapsella on mahdollisuus kasvaa oman ryhmänsä kanssa, perustelee Timonen. Mutta virkamieskoneisto tukeutuu ennusteissa siihen, että maahanmuutosta tulee lisää oppilaita. Luvut ovat peräisin asian esitelleeltä rakennuspäällikkö Veli-Matti Isoaholta. OJALAN vastaesityksen taakse asettui Juha Puurula (kok.). Kustannukset karkaavat käsistä. Paljon keskustelua herättäneessä päätöksessä suunnitelmat avattiin, mutta ei opetusja kasvatuslautakunnan esityksen mukaisesti. VASTAESITYS meni läpi äänin 6–6. Mutta missä muodossa, siitä tässä on vain kysymys. Neljätai viisisarjaisessa panos on kaikkein edullisin. Alun perin opetusja kasvatuslautakunta esitti, että rinnakkaisluokkien määrää vähentämällä Halkokarin yhtenäiskoulun hintalapusta voisi saada 8–10 miljoonaa pois. Hän kertoo suhtautuvansa varauksella yhtenäiskouluihin ylipäänsä, koska koulupoliisina hän on nähnyt, miten yläkoululaisten ilmiöt siirtyvät alakoululaisille, kun eri-ikäiset oppilaat jakavat tilat. Alustavien arvioiden mukaan säästö olisi 1400 euroa neliöltä. Yhtenäiskoulun sijaan alakoulua toivovat perustelevat kantaansa säästöillä ja lasten edulla. Jani Kauta Kokkolan kaupunginhallitus kuohautti viikko sitten maanantaina tehdyllä päätöksellä, kun käsittelyyn tuli Halkokarin uuden yhtenäiskoulun suunnitelmien mukauttaminen. Keskittyminen on vaikeaa, ja jatkuva hälinä kuormittaa heitä päivittäin. Jyrki Ojala teki kaupunginhallituksessa esityksen kolmisarjaisesta alakoulusta Halkokarille. Kolmesarjaisuudesta saadaan sellaista synergiaa, että se on järkevää. Arkistokuva. Hän katsoo, että yhtenäiskoulumalli ei ole hyvä lapsille eikä siellä työskenteleville aikuisille. LASTEN EDUN puolesta puhui myös Marlén Timonen (r.), joka kertoo olleensa alun alkaenkin yhtenäiskoulujen rakentamista vastaan. tammikuuta niin, että päätöksellä sekä haettiin lisäsäästöjä että ajettiin lasten etua. helmikuuta 2025 UUTISET // 7 Halkokarille tulee koulu, mutta missä muodossa. Arkistokuva. Pahimmillaan opettajat joutuisivat kulkemaan useassa koulussa. – Meillä oli iltakoulu joulukuussa, jossa jo tiedusteltiin tätä mahdollisuutta. Myös sijaintia tulisi miettiä uudestaan. Innanen kommentoi esitystä tuoreeltaan maanantaina 27. JUKKA LEHOJÄRVI JUKKA LEHOJÄRVI. Oli siis pakko tehdä tämä esitys kaupunginhallituksessa, Ojala sanoo. Päätöstä on luonnehdittu yllättäväksi, mutta Ojalan mukaan sen ei pitäisi olla yllättävä. Huonot asiat, jotka vielä 10–15 vuotta sitten olivat yläasteikäisten juttuja, ovatkin nyt jo alakoululaisten juttuja, perustelee Puurula. Innanen korosti, että kaupunginhallituksessa lasten etu ajaa kaiken muun edelle. Kaksisarjaisuudesta olisi Ojalan mukaan syntynyt myös lievevaikutuksia esimerkiksi opettajien työhön. Vastaesityksen teki Jyrki Ojala, joka on itse alakoulun opettaja. Tämä vaatii vielä tarkempaa suunnittelua ja laskemista
JUKKA LEHOJÄRVI. Poliisi on ottanut tutkittavaksi Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa tapahtuneen mahdollisen lääkevarkauden. Rakenteilla on 2?500 kuution (2,5 miljoonan litran) alavesisäiliö, johon talousvettä varastoidaan. Kokonaiskustannuksiltaan 20 miljoonan euron hankkeeseen kuuluu myös alavesisäiliön ja uusien alueputkistojen rakentaminen. KEHITTÄMISHANKKEESSA on kyse alustavan yleissuunnitelman laatimisesta kansallisen vesihuoltouudistuksen hengessä. – Valmista on loppuvuodesta, ja sitten vuodenvaihteesta lukien vettä tulee verkostoon uuden laitoksen kautta, kertoo Minna Väisänen. tammikuuta pelastuslaitos on purkanut erään viranhaltijan virkasuhteen erittäin painavista syistä. Jokelainen korostaa, että kysymyksessä on yksittäinen teko, mutta ei valitettavasti ainutkertainen. JUKKA LEHOJÄRVI Antti Savela Oulun poliisilaitos on käynnistänyt esitutkinnan Pohteessa Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen alueella tapahtuneesta epäillystä lääkevarkaudesta. PATAMÄEN UUSI vesilaitos nousee aikataulussaan kohti harjakorkeutta Kokkolassa. Modernin laitoksen ansiosta Kokkolan kaupungin vesihuollon huoltovarmuus ja veden laatu paranevat merkittävästi. Vesilaitosjohtaja Minna Väisänen Kokkolan Vedestä selventää, että vesihuoltoa tarkastellaan varautumisen näkökulmasta. Putkistotöitä riittää vielä ensi vuoden puolelle. Vuotuinen investointitahti on ollut 1,8 miljoonaa euroa. Myös Kruunupyyn alueen vesilaitokset saivat reilun 55?000 euron avustuksen. Kunnat voivat käyttää tätä hankkeessa kerättyä tietämystä esimerkiksi siihen, saneeratako olemassa olevaa verkostoa tai tehdäkö uusia ratkaisuja. Jokelaisen mukaan kysymyksessä on lääkevarkausepäily ja teon epäillään tapahtuneen paloasemalla pelastuslaitoksen eteläosissa. Rikoskomisario Teuvo Nissilä Oulun poliisilaitoksesta vahvistaa, että rikostutkinta kohdistuu Pohteen organisaatiossa työskenneeseen henkilöön. Tämän tarkemmin Nissilä ei yksilöi tutkintaa. Yksittäisten vedenkuluttajien määrä on käytännössä isompi, sillä yksi taloyhtiö vastaa yhtä asiakasta. – Kyse on lähivuosien suurimmasta urakasta Pietarsaaren Vedessä. – Keräämme pohjatietoa siitä, miten vesihuollossa voidaan varautua eri kriisitilanteisiin, miten voidaan tarjota naapuriapua ja tukea toinen toisiamme kriisitilanteissa. helmikuuta 2025 8 // Vesihuollossa investoidaan miljoonia huoltovarmuuteen Pirkko Högkulla Kokkolan ja Pietarsaaren seudun vesihuollon alueellisen yhteistyön kehittämishanke on edennyt loppusuoralle. Pietarsaaressa valmistuu puolestaan alavesisäiliö, joka on Pietarsaaren Veden suurin investointi lähivuosina. Samalla vesihuollosta saataisiin lisää tehoja irti. Yhteishankkeella haetaan tietämystä siitä, mitä voitaisiin yhdessä tulevaisuudessa tehdä ja miten yhteistyötä voitaisiin laajentaa käyttövarmuuden turvaamiseksi kaikissa tilanteissa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Kokkolan Vesi valmistaa talousvettä pohjavedestä. Pelastuslaitoksen työ jakautuu useisiin paloasemiin eri puolille maakuntaa. Yhteistyökuvioita Kokkolan, Pietarsaaren, Kruunupyyn, Luodon, Pedersören ja Uudenkaarlepyyn välillä selvittelevään työhön saatiin viime vuonna 50?000 euron valtionavustusta. – Lähinnä on kartoitettu, mihin paikkoihin voitaisiin tehdä verkostoyhteyksiä vähimmillä putkivedoilla. – Tässä vaiheessa on mahdoton sanoa, kuinka realistinen ratkaisu pohjaveden käyttö olisi. Kriittisen kaluston osalta on lähinnä haarukoitu Kokkolan Veden huoltovarmuusvaraston roolia; mitä koneita ja laitteita voitaisiin kuljettaa kriisitilanteessa avuksi pienimmille vesilaitoksille. Andreas Svarvar huomauttaa, että ainoa vaihtoehto estää samanlainen ongelmatilanne tulevaisuudessa olisi saneerata nykyinen vesilaitos tai siirtyä käyttämään pohjavettä. Työnantaja on katsonut, että tässä on syyllistytty virkasuhteeseen vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaan rikkomiseen, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista, Jokelainen sanoo. Nykyisin käytössä oleva alavesisäilö on pienempi, 1?500 kuutiota. PIETARSAAREN VESI valmistaa talousvettä Ähtävänjoen pintavedestä. Tutkinta on vasta alkuvaiheessa, sillä epäilty lääkevarkaus ilmeni pelastuslaitokselle vasta joulukuun lopussa 2024. Vesihuollon alueellisen yhteistyön kehittämishanke päättyy huhtikuussa. – Keräämme vesihuollon alueellisen yhteistyön kehittämishankkeessa pohjatietoa siitä, miten vesihuollossa voidaan varautua eri kriisitilanteisiin, kuvaa Kokkolan Veden vesilaitosjohtaja Minna Väisänen. Uusi alavesisäiliö siihen kuuluvine pumppuineen tulee vielä tämän normaalin investointibudjetin päälle, kertoo toimitusjohtaja Andreas Svarvar. Pietarsaaren seudun kuntien välillähän varavesiyhteyksiä on jo vanhastaan olemassa – Esillä on lisäksi ollut kriittisen kaluston yhteishanke sekä mahdollisuudet ottaa jätevesiä vastaan toisesta kunnasta. Mittava urakka aloitettiin vuodenvaihteessa ja siinä on edetty valutöihin. Uusi vesilaitos on samalla Kokkolan Veden suurin investointi kautta aikain. – Pelastuslaitoksessa ja Pohteessa on ennalta tarkkaan mietitty, kuinka reagoidaan muun muassa tämänkaltaisiin tilanteisiin, jotta työnantajan johtaminen olisi tasapuolista kaikkia työntekijöitä kohtaan. HANKKEEN PUITTEISSA on keskusteltu ja tehty alustavia arvioita muun muassa siitä, miten ja mihin hintaan varavesiyhteydet voitaisiin toteuttaa poikkeustilanteita varten. Svarvar kertoo, että uutta säiliötä tarvitaan paitsi vedenjakelun turvaamiseen, myös vedenkulutuksen vaihteluita tasaamaan vesijohtoverkossa. Pohjavesimahdollisuuksia Pietarsaaren alueelta joka tapauksessa löytyy, Svarvar toteaa. Uusi laitos korvaa nykyisen vesilaitoksen, joka tullaan purkamaan. Se on tarkoitus saneerata, minkä jälkeen juomakelpoisen vesivaraston kapasiteetti reilusti kaksinkertaistuu 4?000 kuutioon. – Tässä tapauksessa virkasuhde on purettu viranhaltijalain mukaisesti erittäin painavasta syystä. Tämän tarkemmin Jokelainen ei suostu avaamaan tilannetta. – Maaliskuussa pidetään yhteistapaaminen, minkä jälkeen voimme tiedottaa hankkeen annista yksityiskohtaisemmin, Väisänen sanoo. – Tarkoituksena on, että säiliö valmistuu tänä vuonna. Loppuvuonna 2023 pintaveden laatu heikkeni, mistä aiheutui värija makuongelmia. – Pystymme uuden säiliön ansiosta lisäämään merkittävästi puhtaan juomaveden varantoa ja pitämään vedentuotannon suhteellisen tasaisena. Rikosnimikkeeksi on kirjattu varkaus ja virka-aseman väärinkäyttö. Pelastuslaitos purki virkasuhteen Poliisi aloitti tapaukseen liittyneen lääkevarkauden rikostutkinnan Pohteen eteläosissa. Ja mitä suurempi varasto on, sitä helpommin voimme myös tehdä huoltoja korjaustöitä. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Petteri Jokelainen kertoo, että 7. Isäntälaitoksena ja koordinoijana vesihuollon alueellisen yhteistyön kehittämishankkeessa toimii Kokkolan Vesi. Kokkolassa rakennetaan uutta vesilaitosta, joka on Kokkolan Veden suurin investointi kautta aikojen. Putkistoa Pietarsaaren Vedellä on kaikkiaan noin kaksisataa kilometriä ja asiakkaita päälle 5?000. Pohteessa on yli 18 000 työntekijää. Puolenkymmentä yhtiötä ja vesiosuuskuntaa haluaa selvittää, miten vesihuoltopalveluiden yleistä valmiutta voidaan lisätä ja vesilaitosten välistä yhteistyötä syventää. Rakennushankkeen kustannusarvio on noin 3,5 miljoonaa euroa. PIETARSAAREN VESI rakentaa parhaillaan uutta alavesisäiliötä nykyisen säiliön lähelle keskusta-alueen tuntumassa. Kokkolan ja Pietarsaaren vesilaitoksilla on meneillään isoja rakennushankkeita
Sairaalan erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteispäivystys muuttuu ensin huhtikuusta alkaen pelkäksi perusterveydenhuollon päivystykseksi. Hyvösen mukaan pitkää käsittelyaikaa selitti ennen muuta vuonna 2023 tulleiden kanteluiden ennätyksellisen runsas määrä, joka ruuhkautti JSN:n toimintaa. Myös toimihenkilöitä edustava Ammattiliitto Pro lakkoilee tällä viikolla erikseen nimetyillä työpaikoilla teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Tämän jälkeen Oulaskankaalla toimii perusterveydenhuollon kiirevastaanotto, joka on avoinna päivittäin iltakymmeneen. JSN:n mukaan STT ei rikkonut hyvää journalistista tapaa Riikka Purran lähijunakirjoituksista uutisoidessaan. Valion Eläkekassan jäsenten ei tarvitse tehdä erillistä rikosilmoitusta tai olla yhteydessä poliisiin. Hyvönen kummeksuu Välimaan luonnehdintaa. Työriidan sovittelu jatkuu keskiviikkona. Tietomurto on vaarantanut noin 70?000 ihmisen henkilötiedot. Hyvösen mukaan Välimaan kirjasta voi olla hyötyä esimerkiksi rasismikohuun perehtyville journalismin tutkijoille. STT Teollisuudessa alkoi uusi lakkoviikko Teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa käynnistyi maanantaina kuluvan vuoden toinen lakkoviikko. HYVÖNEN NOSTAA esimerkiksi tavan, jolla Välimaa kirjoittaa JSN:n kesällä 2024 antamasta vapauttavasta päätöksestä koskien Purran kantelua. Se jatkaa sosiaalija terveysministeriön poikkeusluvalla toimintaansa syyskuun loppuun. STT Tietomurtoa tutkitaan törkeänä Elintarvikeyhtiö Valioon kohdistunutta laajaa tietomurtoa tutkitaan törkeänä tietomurtona, kertoi Helsingin poliisi maanantaina. Poikkeuksellista Suomessa on myös se, että johtavan poliitikon puoliso tulee julkisuuteen puolustamaan kumppaniaan. Mikko Välimaa kirjoittaa, että Purrapäätöksellään JSN hyväksyy disinformaation levittämisen. Hyvösen mukaan Välimaan kirja antaa JSN:lle kuitenkin aihetta itsetutkiskeluun, kun Välimaan kaltainen kokenut journalisti tulkitsee neuvoston päätöstä niin eri tavalla kuin neuvosto itse. Hyökkääjä pääsi joulukuussa Valion verkkoon ohjelmistoyhtiö Vincitin työntekijän koneelta vuotaneen salasanan kautta. STT:n jutussa haastateltiin Suomessa pitkään asunutta afganistanilaisnaista, joka kertoi olleensa surullinen erityisesti nimimerkki ”riikan” viestistä, jossa viitattiin maahanmuuttajien ampumiseen lähijunassa. STT Purran aviomies kritisoi kirjassaan mediaa Tuomas Savonen, STT Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja Eero Hyvönen kiittelee valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) puolisoa Mikko Välimaata runsaasta vaivannäöstä ja ahkerasta aineiston keräämisestä tämän kirjaa Mitä ”riikka” oikeasti kirjoitti varten. Purra oli kannellut JSN:lle Helsingin Sanomien kahdesta jutusta, joissa oli kirjoitettu hänen vuoden 2008 nettikirjoituksestaan. Toisessa JSN:n käsittelemässä HS:n jutussa haastateltava esitti tulkinnan, jonka mukaan ampumiskommentti viittaa maahanmuuttajiin. Hyvösen mukaan JSN:n päätös ei millään tavalla tarkoita disinformaation levittämisen hyväksymistä. –?Tällainen yksityiskohtien avulla perusteltu mediakritiikki on aika harvinaista Suomessa. –?Meillä on kaikesta päätellen syytä kirjoittaa vielä tarkemmin näitä päätöksiä auki ja avata päätökseen johtanutta päättelyketjua, Hyvönen pohtii. –?Kun neuvoston päätöksistä noin 40–60 prosenttia on langettavia, niin ei se nyt kuulosta ihan mediatyrannian asiamiehen toiminnalta. Välimaa työskentelee uutispäällikkönä Espoossa ilmestyvässä Länsiväylä-lehdessä. Scripta-blogin vieraskirjaan kirjoittamassaan viestissä nimimerkki ”riikka” eli Purra kirjoitti: ”Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.” Kommentti liittyi keskusteluun, jossa toinen keskustelija oli pohtinut aselupien myöntämistä vain naispuolisille henkilöille. Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT tukee lakkoa kuusipäiväisellä saarrolla, jonka aikana ahtaajat eivät lastaa tiettyjen Teollisuusliiton lakkoihin liittyvien yritysten tavaroita tai lastia. Välimaan mukaan monet suuret suomalaiset tiedotusvälineet – muun muassa Helsingin Sanomat, Iltalehti ja STT – rikkoivat vakavasti hyvän journalismin periaatteita Junnilasta ja etenkin Purrasta kirjoittaessaan. VÄLIMAAN MUKAAN JSN on Purraa koskevilla päätöksillään tehnyt itsestään ”mediatyrannian asiamiehen”. Rasismikohu siivitti kantelut ennätykseen JSN:n puheenjohtaja kummeksuu Mikko Välimaan näkemystä neuvostosta ”mediatyrannian asiamiehenä”.. Kirjassaan Välimaa antaa ankaraa kritiikkiä suomalaisia tiedotusvälineitä ja niiden itsesääntelyelintä Julkisen sanan neuvostoa (JSN) kohtaan. Hyvönen ei kuitenkaan allekirjoita kirjan johtopäätöksiä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Samassa viestissään ”riikka” kuvaili kohtaamistaan maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa junassa. helmikuuta 2025 // 9 Oulaskankaan ytneuvotteluissa enintään 80 työntekijää Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kertoi maanantaina aloittavansa yt-neuvottelut, jotka koskevat enintään 80:tä Oulaskankaan sairaalan työntekijää. JSN antoi kanteluista vapauttavan päätöksen maaliskuussa 2024. Poliisi kertoo, että se saa tarvittavat tiedot Valiolta. Purran puoliso Mikko Välimaa kritisoi Mitä ”riikka” oikeasti sanoi -kirjassaan myös JSN:n pitkää kanteluiden käsittelyaikaa. Riikka Purran aviomies Mikko Välimaa kritisoi kirjassaan mediaa ja Julkisen sanan neuvostoa. Myöhemmin samana päivänä STT täydensi juttua maininnalla, että ”riikan” kommentti liittyi keskusteluun, jossa toinen keskustelija oli pohtinut aselupien myöntämistä vain naispuolisille henkilöille ja että samassa viestissään ”riikka” kuvaili kohtaamistaan maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa junassa. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Tuomas Savonen, STT Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtajan Eero Hyvösen mukaan vuodesta 2023 tuli perussuomalaisia ravistelleen rasismikohun myötä JSN:n historian vilkkain kanteluvuosi, kun neuvostoon tuli yli 50 kohun uutisointia koskevaa kantelua. Sille on aina paikkansa, mutta kirjan johtopäätöksistä olen paikoitellen voimakkaasti eri mieltä, Hyvönen sanoo STT:lle. Lisäksi Oulaskankaan sairaalan psykiatrisen osaston toiminta on päättymässä. Neuvottelut alkavat keskiviikkona. Teollisuusliiton mukaan lakkojen piirissä on yli 60 yritystä ja runsaat 200 toimipaikkaa. –?Ainakaan se mediatyrannia ei nyt ole jonkun yhden poliittisen kannan takana, Hyvönen sanoo. Purra pyysi heinäkuussa 2023 anteeksi vieraskirjan kirjoituksia. –?Tällaista valtakirjaa me emme kyllä ole ollenkaan antaneet, vaan kysymys on siitä, että kun käyttää ironista tai satiirista kieltä, joka yleensä on tulkinnanvaraista, sen jälkeen on vähän vaikea mennä vaatimaan, että tässä on nyt ainoa oikea sallittu tulkinta siitä, mitä olen kirjoittanut, Hyvönen muotoilee. Niiden joukossa oli myös STT:n juttua koskevia kanteluita, jotka etenivät JSN:n käsittelyyn. Rikosilmoitus tulee kuitenkin tehdä, jos havaitsee omien henkilötietojen väärinkäyttöä. Teollisuusliiton yrityskohtaiset lakot kestävät kuusi päivää, jos työehdoista ei sitä ennen päästä sopuun. Purra katsoi JSN:lle tekemässään kantelussa, että HS oli esittänyt ”riikan” kirjoituksen harhaanjohtavasti tai ilman riittävää kontekstointia. Taustalla on eduskunnan hyväksymä lakimuutos, jonka nojalla Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautinen päivystys lakkautetaan tänä vuonna. Hyvönen kiinnittää huomiota siihen, että myös entisen pääministerin Sanna Marinin (sd.) bilekohun uutisoinnista tehdyissä kanteluissa JSN päätyi vapauttaviin päätöksiin. Maanantaina julkaistussa omakustannekirjassaan Välimaa käy yksityiskohtaisesti läpi perussuomalaisia kesällä 2023 ravistelleen rasismikohun lähtien elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps.) eroon johtaneesta kuohunnasta ja edeten Purran vuonna 2008 kirjoittamista rasistisista nettikommenteista nousseeseen keskusteluun. Helsingin Sanomat kuuluu Sanoma-konserniin, joka on STT:n suurin omistaja. Välimaa kirjoittaa kirjassaan, että JSN:n kesällä 2024 tekemän linjauksen mukaan toimittajilla on nyt oikeus päättää, mitä joku henkilö on menneisyydessään sanonut tai kirjoittanut riippumatta siitä, mitä hänen sanomansa tai kirjoittamansa on alun perin tarkoittanut
Tämä tarkoittaisi, että EIP voisi jatkossa rahoittaa perinteistä puolustusteollisuutta. Siksi emme halua, että Tanskasta maalataan kuva huonona liittolaisena, hän sanoi. Hän sanoi Trumpin olevan oikeassa siinä, että arktisella alueella on tehtävä enemmän yhteistyötä länsiliittolaisten välillä. Silloin Suomi on selkeästi maa, jonka pitää olla selkeästi saamapuolella, Orpo sanoi. EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas totesi, että Eurooppa tarvitsee Yhdysvaltoja ja Yhdysvallat Eurooppaa. KOKOUKSESSA odotettiin keskustelua myös Trumpin aiheuttamasta Grönlanti-jupakasta. Suomen hallituksen kanta osoittaa muutosta aiempaan. HALLITUKSEN EU-ministerivaliokunta linjasi perjantaina Suomen kannaksi, että Suomi on avoin erilaisille rahoitusratkaisuille Ukrainan tukemiseksi ja siihen kytkeytyen Euroopan kokonaisuusturvallisuuden vahvistamiseksi. Oikealla Kroatian pääministeri Andrej Plenkovic. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. MITÄÄN KONKREETTISIA päätöksiä siitä, miten Euroopan yhteistä puolustusta lähdettäisiin rahoittamaan, ei ole vielä tehty. YKSI KIISTANAIHE on liittynyt myös siihen, mistä hankintoja tehtäisiin. Nykyisellään Euroopan investointipankin mahdollisuudet rahoittaa puolustushankkeita ovat rajalliset. Moni kokoukseen saapunut EU-johtaja pyrki muistuttamaan, että Yhdysvallat ja Eurooppa ovat riippuvaisia toisistaan. –?Ja se, että niitä rahoja käytetään siellä, missä Eurooppaa puolustetaan. Hän myös muistutti, että kauppasota hyödyttäisi ennen kaikkea Kiinaa. Erityisesti Suomi on pitänyt esillä Euroopan investointipankin (EIP) roolin muuttamista puolustuksen rahoittamiseksi. Orpon aloitteesta laaditussa kirjeessä Suomi ja valtaosa muista EU-maista esittivät perjantaina, että EIP lisäisi rahoitustaan Euroopan puolustusteollisuudelle. –?Tarpeet Euroopassa ovat niin suuria, että siitä riittää kyllä Ranskankin teollisuudelle, kuten Suomenkin kasvavalle teollisuudelle. Naton pääsihteeri Mark Rutte taas vältteli vastaamista kysymykseen, aikooko Nato auttaa Tanskaa Grönlannin suojelussa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) totesi tammikuussa Iltalehdelle pitävänsä epäuskottavana, että Suomi voisi neuvotella hyödyllisen velkapaketin. Hänen mukaansa velan lähtökohtana pitää olla se, että puolustuksen tarpeisiin panostamisen tulee olla tarveja uhkaperusteista. Orpon mukaan riittävä puolustus on eksistentiaalinen kysymys Suomelle. EU varoitti Trumpia: Kiina tulee nauramaan Tanskan pääministeri Mette Frederiksen (oik.) ja EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas EU-johtajien kokouksessa. Kirjeessä ehdotetaan, että EIP:n niin sanottu poissuljettujen sektorien lista tulisi arvioida uudelleen vastaamaan nykyisiä EU:n poliittisia painopisteitä. –?Olemme taistelleet amerikkalaisten rinnalla vuosikymmenien ajan. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vahvisti asian maanantaina saapuessaan Brysseliin EU-johtajien epäviralliseen kokoukseen, jonka pääaiheena oli puolustus. NICOLAS TUCAT / AFP / LEHTIKUVA Sanna Raita-aho, STT Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkailu tuontitullien lätkäisystä EU:lle varasti huomiota myös EU:n epävirallisessa puolustuskokouksessa. Orpon mukaan linjan avaaminen johtuu siitä, että riittävä puolustus on eksistentiaalinen kysymys Suomelle. –?Arktisen alueen yhteistyö on tärkeää, ja aiomme painottaa sitä enemmän, hän sanoi. Ennen kaikkea Ranska haluaisi EU:n tekevän puolustushankintoja yhteisellä rahalla eurooppalaisilta markkinoilta. Viime vuonna rahoitussääntöihin tehdyistä joustoista huolimatta EIP ei voi tällä hetkellä osallistua suoraan esimerkiksi tuotannollisiin hankkeisiin. Lisäksi EU-maat joutuvat käytännössä odottamaan ennen päätösten tekemistä, että Saksan helmikuun vaalit on käyty. Konkreettisia päätöksiä odotetaan todennäköisesti kesäkuun huippukokouksessa. Velkaan on suhtautunut kriittisesti hallituspuolueista erityisesti perussuomalaiset. Mutta meillä ei ole järkeä eikä mahdollisuutta irtautua Yhdysvalloista. Jos Yhdysvallat aloittaa kauppasodan, Kiina tulee nauramaan sivussa, hän sanoi. –?Valmistaudumme myös omalta osaltamme. Heidän järjestelmänsä ovat erittäin kehittyneitä, ja meillä on vuosiksi eteenpäin heiltä tilauksia, Orpo sanoi. Orpon aloite ei ole saanut kuitenkaan taakseen kaikkia EU-jäsenmaita. Vielä kevään 2023 eduskuntavaalikampanjoinnin yhteydessä Orpo sanoi, että yhteisvelan sijaan tulisi katsoa ensisijaisesti olemassa olevien varojen suuntaan Ukrainan puolustuksen rahoittamiseksi. D. Hän sanoi kuitenkin jakavansa Trumpin näkemykset arktisen alueen tärkeydestä. –?Lupaan tanskalaisille ystävillemme, että olemme yhtenäisiä -?tämä on ensimmäinen testi yhtenäisyydellemme, mutta oudossa kontekstissa, EU:n puheenjohtajamaana toimivan Puolan pääministeri Donald Tusk sanoi. Tanskan pääministeri Mette Frederiksen taas vastasi Trumpin varapresidentin J. Frederiksen myös painotti, ettei Grönlanti ole myytävänä. Kauppasodissa ei ole voittajia. Vancen viikonlopun kommentteihin, jossa tämä kutsui Tanskaa ”huonoksi liittolaiseksi”. helmikuuta 2025 10 // Orpo: Suomi on valmis puolustuksen yhteisvelkaan Sanna Raita-aho, STT Suomen hallitus on valmis keskusteluihin EU:n yhteisvelasta yhtenä vaihtoehtona puolustuksen rahoittamiseksi. Rahoitukseen on ollut esillä myös muita vaihtoehtoja. NICOLAS TUCAT / AFP / LEHTIKUVA. Olemme Yhdysvaltain parhaimpia ja tärkeimpiä liittolaisia. Suomen pääministeri Petteri Orpo saapui maanantaina Brysseliin EU-johtajien epäviralliseen kokoukseen. Muut EU-maat ovat suhtautuneet ajatukseen nihkeämmin
Syytteen mukaan Najem muun muassa tallasi ja potki Koraaneja, kääri niitä sianlihaan sekä poltti niitä. Trump uhkasi EU:ta jälleen tuontitulleilla Työryhmä, STT Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi viikonloppuna aikovansa asettaa Euroopan unionille tuontitulleja varsin pian. Trump allekirjoitti viikonloppuna määräykset tuontitulleista Kanadalle, Meksikolle ja Kiinalle. Monet viettivät maanantain vastaisen yön nukkumalla ulkona tai autossa, kertoi Kreikan media. Samalla Ljungqvist kuitenkin kertoi, että tutkinnassa oli pystytty varmistamaan, että juuri Vezhen oli vaurioittanut yli 50 metrin syvyydessä kulkevaa kaapelia. –?On todettu, että kaapelin katkeamiseen vaikuttivat sääolosuhteet sekä puutteet varusteissa ja merenkulkutaidoissa. Tutkija Helwigin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, mitä Trump tarkalleen haluaisi EU:lta neuvotteluissa vastineeksi siitä, ettei tulleja oteta käyttöön tai että niistä luovuttaisiin. Laivan bulgarialaista varustamoa edustava asianajaja Oscar Tiberg sanoi olevansa tyytyväinen oikeuden päätöksestä. Niin voi käydä Britannian kanssa, mutta niin tulee varmasti käymään Euroopan unionin kanssa. Atlantin molempien puolien alueet ovat taloudellisesti syvästi sidoksissa toisiinsa, tutkija muistuttaa. Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Niklas Helwigin mukaan tunnelma Brysselissä on nyt odottava. Sananvapauden puitteissa on mahdollista kritisoida uskontoa asiallisesti, sanoi oikeuden puheenjohtaja Göran Lundahl tiedotteessa. Osalle turisteista tärinä oli liikaa, ja he lähtivät pois saarelta joko laivalla tai lentokoneella. Tutkijan mukaan EU:n päättäjät Brysselissä eivät kuitenkaan vähästä säikähdä, koska heillä on jo neljän vuoden kokemus Trumpista tämän aiemmalta kaudelta. STT–AFP Koraaninpolttajalle ehdollista Toinen ruotsalainen koraaninpolttaja Salwan Najem tuomittiin maanantaina ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sakkoihin kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, kertoi oikeus. helmikuuta 2025 // 11 STT–TT Ruotsin viranomaiset kertoivat maanantaina vapauttavansa Vezhen-aluksen, jota tutkittiin epäiltynä Ruotsin ja Latvian välisen meren pohjassa kulkevan datakaapelin vaurioittamisesta, kertoi syyttäjä. Myös EU:n puheenjohtajamaana toimivan Puolan pääministeri Donald Tusk kritisoi Trumpin aikeita. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Itämerellä on viime aikoina tapahtunut runsaasti merenalaisten putkilinjojen ja kaapelien rikkoutumisia. Kaikki Santorinin koulut suljettiin maanantaina. –?Mielenosoituksissa on aina ilmaistu halveksuntaa muslimiyhteisöä kohtaan. Alueella rekisteröitiin yli 200 pienehköä järistystä. –?Heille eivät kelpaa meidän automme tai maataloustuotteemme. Tiedättehän, meillä on yli 300 miljardin alijäämä, Trump perusteli. Ruotsin ja Latvian välillä kulkevan kaapelin vaurio havaittiin runsas viikko sitten Gotlannin edustalla. Ohjeissa kehotetaan lähtijöitä hoitamaan käytännön asiat kuntoon kotimaassa siltä varalta, että paluu viivästyy tai matkalta ei palaa ollenkaan. Oikeuden mukaan näin ei ollut. Todellisuus EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä kaupassa on moniulotteisempi kuin se kuva, jonka Trump maalaa. STT–TT. Tämä on näkynyt Helwigin mukaan siinä, etteivät EU:n päättäjät ole ryhtyneet turhaan sanasotaan Trumpin kanssa. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan kauppasodan uhka saattaa väistyä sillä, että EU-maat ostavat lisää LNGnestekaasua ja aseita Yhdysvalloista. Trumpin ja Kanadan pääministerin Justin Trudeaun oli määrä jatkaa neuvotteluja tulleista myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa. –?Tässä näkyvät heidän kykynsä välttää ”Donin” piikittelyä ja hänen suututtamistaan. Tällä hetkellä julkisuuteen ei tule paljoakaan turhaa kritiikkiä, joka vetäisi hänen huomionsa konfliktiin EU:n kanssa. Viime kuussa sotilasliitto Nato ilmoitti aloittavansa Baltic Sentry -operaation Itämerellä turvatakseen merenalaista infrastruktuuria. –?Katsotaan, mitä tapahtuu. Macronin mukaan Euroopan pitää puolustaa itseään ja reagoida, jos sitä vastaan hyökätään kaupan keinoin. Ulkoministeriö ei suosittele tai edistä vapaaehtoistaistelijaksi lähtemistä, mutta auttaa Ukrainassa olevia suomalaisia mahdollisuuksien mukaan konsulipalvelulain mukaisesti. Marraskuun puolivälissä katkesi kaksi Ruotsin aluevesillä kulkevaa datakaapelia ja joulukuussa katkesivat Suomen ja Viron väliset Estlink 2 -sähkökaapeli ja neljä datakaapelia. Järistyksien voimakkuus oli korkeimmillaan 4,6 Santorinin ja Amorgosin saarien välisellä alueella sunnuntai-iltapäivällä. Vezheniä epäiltiin törkeästä tuhotyöstä ja alus takavarikoitiin. He eivät ota juuri mitään, ja me taas otamme lähes kaiken: miljoonia autoja, valtavia määriä ruokaa ja maataloustuotteita, hän jatkoi. STT Maa järisi Santorinilla Toistuvat maanjäristykset pelottelivat viikonloppuna sekä paikallisia asukkaita että turisteja Santorinin lomasaarella Kreikassa. Viranomaiset kehottivat niin ikään ihmisiä välttämään kokoontumista suuriksi joukoiksi ja pysymään poissa romahtamiselle alttiista paikoista. Syyttäjän mukaan tutkinta on osoittanut, ettei kyseessä ollut tahallinen sabotaasi. Ulkoministeriön matkustustiedotteessa suositellaan poistumista Ukrainasta ja välttämään kaikkea matkustamista maahan. –?Meidän on tehtävä kaikkemme välttääksemme nämä täysin tarpeettomat ja typerät tullimuurit tai kauppasodat, Tusk sanoi valtiojohtajien kokoukseen saapuessaan. Trump sanoi kuitenkin uskovansa, että toisin kuin EU:n kanssa, Britannian kanssa voidaan sopia. –?Kaikki täällä valmistautuvat yhteentörmäykseen ja odottavat, mitä seuraavaksi tapahtuu. RUOTSIN merivartioston edustajan Mattias Lindholmin mukaan rannikkovartioston oli määrä poistua aluksesta vielä maanantain aikana, minkä jälkeen alus voi jatkaa matkaansa Karlskronan edustalta, missä se on ollut ankkurissa. FREDERICK FLORIN / AFP / LEHTIKUVA Ulkoministeriö ohjeistaa Ukrainaan taistelijoiksi lähteviä Suomen ulkoministeriö julkaisi maanantaina ohjeet Ukrainaan vapaaehtoistaistelijoiksi lähteville, sitä harkitseville sekä heidän läheisilleen. Macron kommentoi asiaa saapuessaan EU:n valtiojohtajien epäviralliseen kokoukseen Brysselissä. Ulkoministeriön tietojen mukaan kymmenkunta Ukrainassa taistellutta suomalaista vapaaehtoista on kaatunut tai kadonnut vuoden 2024 loppuun mennessä. Sen sijaan Britannia säästynee tulleilta ainakin toistaiseksi. Najemin mukaan hänen toimintansa oli sananvapauden suojaamaa uskonnon kritiikkiä. EU:n puheenjohtajamaana toimivan Puolan pääministeri Donald Tusk kritisoi Trumpin tuontitulliaikeita. Najem poltti ja häpäisi toissa vuonna neljä kertaa muslimien pyhää kirjaa, Koraania, Tukholmassa yhdessä viime viikolla ammutun Salwan Momikan kanssa. Tullien oli määrä astua voimaan tiistaina. He ovat todellakin käyttäneet meitä hyväkseen. Presidentit kertoivat myös sopineensa, että Meksiko lähettää 10?000 kansalliskaartin jäsentä Yhdysvaltain vastaiselle rajalle torjumaan huumekauppaa. RANSKAN PRESIDENTIN Emmanuel Macronin mukaan Euroopan unionin on näytettävä voimansa, jos Trump toteuttaa uhkauksensa tuontitulleista. Samaan aikaan valmistaudutaan vastatoimiin ja neuvotteluyhteyden luontiin hänen kanssaan. Lokakuussa 2023 kiinalaisen rahtialuksen ankkuri vaurioitti Suomen ja Viron välistä Balticconnector-kaasuputkea. Kauppasodan uhka saattaa tutkijan mukaan lopulta väistyä esimerkiksi sillä, että EU-maat päättävät ostaa lisää LNG-nestekaasua ja aseita Yhdysvalloista. Esitutkinta on ollut systemaattinen ja perusteellinen, sanoi vanhempi syyttäjä Mats Ljungqvist. Syyskuussa 2022 räjähdys vaurioitti Nord Stream -kaasuputkilinjoja, joiden kautta kuljetettiin venäläistä kaasua Eurooppaan. –?Tämä ei ole mikään yksisuuntainen katu, jossa Yhdysvallat kärsii suhteessa Euroopan talouteen, Helwig sanoo. Ruotsi vapauttaa Vezhen-aluksen Syyttäjän mukaan tutkinta on osoittanut, ettei kyseessä ollut tahallinen sabotaasi. Viranomaiset jatkavat kuitenkin edelleen esitutkintaa sen selvittämiseksi, onko kaapelirikon yhteydessä tapahtunut muita rikoksia. TRUMP JA MEKSIKON presidentti Claudia Sheinbaum kertoivat maanantaina sopineensa, että Yhdysvaltojen Meksikolle suunnittelemien tullien voimaantuloa lykätään kuukaudella
Ryhänen kertoo vaihe vaiheelta leikkauksen suunnittelusta ja kulusta. Yleisluonteisten linjausten jälkeen aloitettiin potilasvalinta. –?Yhdellä kaverilla on muuttofirma, toinen toimii vartijana ja pystyy käyttämään asetta. helmikuuta 2025 12 // TERVEYS Kädensiirto oli Jorma Ryhäsen uran haastavin leikkaus Suomen ensimmäinen kädensiirtopotilas kuntoutuu hyvin. Kahdessa tiimissä oli kahdeksan käsija kolme plastiikkakirurgia sekä kaksi anestesialääkäriä. Valmisteluja hidastivat korona ja kirurgisen yksikön muutto uuteen Siltasairaalaan. Hänelle itselleen kokemus toi varmuutta omasta ja kollegoiden ammatillisesta osaamisesta, mutta ennen kaikkea onnistuminen tuntuu hyvältä potilaiden puolesta. Hänen henkilöllisyytensä on pysynyt edelleen salassa. Kun potilasvalinta on tehty, selvitetään, millainen luovuttaja on kelvollinen. – On tehtävä ensin surutyö siitä, että oma käsi on loppuelämän ajan poissa, Ryhänen selventää. Amputaatiosta on oltava vähintään puoli vuotta, jotta potilas on henkisesti tarpeeksi sopeutunut kädensiirtoon. Arkistokuva on ortopedin vastaanotolta. –?Protetiikka on hyvin kehittynyttä, ja osa amputaatiopotilaista soveltuu hyvin proteesipotilaiksi. Anestesia oli erityisen vaativaa, koska amputaatioiden vuoksi potilaalla ei ollut normaaleja suoniyhteyksiä. Hyljinnänestolääkettä on otettava loppuelämän ajan. MOTIVAATIOTA tarvitaan jo ennen leikkausta, sillä potilaalle tehdään lukuisia tutkimuksia, joilla suljetaan pois riskejä lisäävät sairaudet. Ryhänen korostaa, että hänen johtamansa leikkaus oli Husin tiimityön voimannäyte. –?Halusimme rauhassa katsoa maailmalla tehtyjen siirtojen tuloksia emmekä kiirehtineet operaatiota. Hoitajia leikkauksissa oli parikymmentä. Kehonosasiirtojen psykologista puolta pohditaan paljon. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kapasiteettia sitoutua pitkäaikaiseen projektiin ja kuntoutukseen. –?Fyysisillä ominaisuuksilla, kuten tyngän rakenteilla, on merkitystä, mutta tärkeää on ennen kaikkea potilaan psyykkinen kyvykkyys ottaa luovutettu käsi vastaan, Ryhänen korostaa. Kun potilas riisuu yöksi proteesin ja alkaa hapuilla pimeässä, hän on aika kädetön, Ryhänen naurahtaa. Yhdysvalloissa seuraavana vuonna siirretty käsi on toiminut 25 vuotta. Proteesit ja muut vaihtoehdot pitää myös käydä läpi. Yleensä käsi saadaan aivokuolleelta, jolta otetaan muitakin elimiä. Proteesi voi olla hankala pitää puhtaana. RIIT TA SALMI/ARKISTO. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Ikä pyritään saamaan haarukkaan plus miinus kymmenen vuotta potilaan ikään nähden, mutta tämä on suhteellista ja tapauskohtaista. Mahdollisia ehdokkaita oli useampi, mutta osa karsiutui alkuvaiheessa. Käden pituus saadaan sellaisek" Käsi soittaa ja syö, se on seksuaalisessa kanssakäymisessä olennainen ja kättelyssä sosiaalinen elin. Potilaan kuntoutuminen on vasta alussa, mutta hän on ollut onnellinen siirteestä ja ottanut sen omaksi kädekseen. MAAILMAN ensimmäinen nykyaikainen kädensiirto vuonna 1998 epäonnistui: Ranskassa siirretty käsi piti poistaa 2,5 vuoden kuluttua. –?Meillä on tarjota uusi hoitokeino, jos kaikki raajat tai molemmat kädet on menetetty. Marjo Oikarinen Viime marraskuussa Helsingin yliopistollisessa sairaalassa Husissa tehtiin uraauurtava leikkaus: aivokuolleelta luovuttajalta siirrettiin käsivarsi kyynärpäästä alaspäin potilaalle, jonka omat raajat on amputoitu. Kaikkiaan tarvittiin noin 60 työntekijää, kun mukaan lasketaan myös leikkausten valmistelu ja jälkihoito. Ryhänen kertoo, että potilas ei käyttänyt hyljinnänestolääkkeitä eikä ollut lääkäreiden tavoitettavissa. Jorma Ryhänen käsikirurgi Käsikirurgi Jorma Ryhänen kertoo kädensiirron onnistumisen tuntuvan hyvältä erityisesti potilaiden puolesta. Entisenlaista siirretystä kädestä ei tule, vaan hienomotoriikkaan ja tuntoon jää jonkin verran puutoksia. Sisäänajoprosessien ei haluttu olevan kesken. Proteesista voi aiheutua myös ongelmia: se voi mennä usein rikki ja korjausajat ovat pitkiä. –?Veriryhmän ja kudoksen immunologisen profiilin on oltava soveltuvia. Käsi on monimutkainen biologis-mekaaninen kokonaisuus, jossa hienomekaniikan ja synkronoinnin pitää toimia. Ennen kuin tähän asti on päästy, on tapahtunut paljon. Ryhänen on tavannut Euroopassa kädensiirtopotilaita, joista osa on fyysisessä työssä. Suomen ensimmäisestä kädensiirrosta kerrottiin julkisuuteen vasta joulukuussa, että potilas sai toipumisrauhan. Ryhänen ei paljasta tässä vaiheessa edes ikää, sukupuolta tai amputaatioiden syytä, ettei niistä voi tunnistaa toipilasta. –?Aivan oleellisin seikka on kuitenkin se, että proteesista puuttuu tunto, Ryhänen sanoo. He voivat saada raaja-amputaation jälkeen uuden vaihtoehdon proteesille. Hermot kasvavat noin millin päivässä kohti sormenpäitä ja tunto kehittyy. –?Potilasvalinta on ollut hyvä, ja kaikki on mennyt niin kuin on suunniteltu, Ryhänen sanoo. –?Hän on ottanut käden omakseen, kertoo käsikirurgi Jorma Ryhänen. Psykiatri ja psykologi ovat mukana arvioimassa mielenterveyttä. Hän avaa myös jatkoa, sillä tarina ei pääty potilaan kotiutumiseen. Kädensiirron valmistelu alkoi yli kuusi vuotta sitten tarkan kirjallisen protokollan laatimisella. Husin käsikirurgi, ylilääkäri Jorma Ryhänen johti 17 tuntia kestäneitä leikkauksia, joita tehtiin kaikkiaan kolme: yksi tiimi valmisteli potilaan tyngän, toinen irrotti käden luovuttajalta ja lopuksi tehtiin yhdistävä leikkaus
Suomessa tehdään noin 10 amputaatiota 100?000:ta ihmistä kohti. Lähtökohtana on ollut kysymys resursseja vievän operaation oikeutuksesta. sä kasvojensiirtoja tekevien plastiikkakirurgien kanssa. Bioetiikan instituutin hallituksen varapuheenjohtaja Joel Janhonen nostaa kiinnostavimmaksi kysymykseksi mahdolliset psykologiset haasteet hyväksyä siirre osaksi itseä. Janhonen tekee väitöskirjaa Turun yliopistossa lääketieteen filosofiasta. Käsi soittaa ja syö, se on seksuaalisessa kanssakäymisessä olennainen ja kättelyssä sosiaalinen elin, Ryhänen kuvailee.. He voivat saada raaja-amputaation jälkeen uuden vaihtoehdon proteesille. Rakenteet kiinnitetään toisiinsa tavallaan läppämäisesti, Ryhänen kertoo. Hän viittaa vuonna 1998 tehdyn kädensiirron epäonnistumiseen. Pienten lihasten hienomotoriikka ja tunto alkavat vähitellen parantua. Toisessa ääripäässä on psyykeltään passiivinen ihminen. Yhdistävässä leikkauksessa kiinnitettiin ensin luut metallilevyillä ja ruuveilla. Teknologia on menossa eteenpäin niin, että myös proteesiin voidaan tulevaisuudessa saada aistituntemuksia. Husissa on tarkoitus kehittää kehonosasiirrekeskusta yhdesKäsikirurgi Jorma Ryhänen kertoo kädensiirron onnistumisen tuntuvan hyvältä erityisesti potilaiden puolesta. Käsikirurgi Ryhänen on käynyt kädensiirron etiikkaa läpi itsekseen ja tiimin kanssa. –?Sen jälkeen on kiinnitetty?enemmän huomiota psyykkisiin haasteisiin ja muuttuneen kehonkuvan merkitykseen. Hän koki olevansa entistä vammaisempi eikä sitoutunut lääkitykseen ja kuntoutukseen. Lopulta taakaksi muodostunut käsi irrotettiin. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Proteesi on keinotekoinen ja siitä puuttuvat aistituntemukset, mutta Janhonen miettii, voiko toisen ihmisen osan kantaminen olla henkisesti vaikeampaa. –?LÄHTÖKOHTAISESTI kädensiirtopotilaat ovat olleet toiminnallisia, nuoria, aktiivisia ihmisiä, jotka ovat olleet työelämässä. Kudospalat pitää saada toisiinsa kiinni niin, että saadaan kosmeettisesti hyvä tulos. Kasvoja on siirretty Suomessa kaksi kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 2016. JANHONEN NÄKEE, että kädet yhdistyvät voimakkaammin identiteettiin kuin sisäelimet, joita on siirretty jo paljon. – Kyllä ne kasvavat, mutta selästä voi olla metrin verran matkaa esimerkiksi jalkaan. Lopuksi trimmattiin vielä iho. –?On yksilökohtaista, miten parhaiten päästään koettuun keholliseen eheyteen ja uuteen normaaliin, Janhonen sanoo. –?Vaikka keho hyväksyisi uuden osan, mieli voi hylkiä sitä. Kädensiirron hinta vastaa Ryhäsen mukaan sydämentai keuhkosiirron kustannuksia. Ryhänen korostaa, että hänen johtamansa leikkaus oli Husin tiimityön voimannäyte. Kädensiirto on tarkoitus vakiinnuttaa osaksi Husin normaalikäytäntöä, mutta hyvin valikoidulle potilasryhmälle. –?Psyykkinen hyväksyntä on silloin helpompaa itselle ja läheisille, Ryhänen kertoo. Ompelun jälkeen pitää välttää kovaa venytystä. VILLE MANNIKKO / HUS KIMMO BRANDT Tuleeko eettisyys jossain vastaan. Hermot kasvavat kuin kasvin juuret, noin millimetrin päivässä sormenpäitä kohti, mutta kasvuvauhti on yksilöllistä. Luovuttajan kädessä ei saisi olla tatuointeja eikä muita selkeitä, tunnistettavia merkkejä. HERMOT ommeltiin mikroskooppisella tekniikalla, eli hiusta ohuemmilla langoilla. –?Esimerkiksi urheilija, joka vammautuu, on hyvin motivoitunut ja saa nopeasti lihasmassan ja lihasten toiminnan takaisin. Yleensä amputaation syy on tapaturma tai verenmyrkytyksen aiheuttama raajakuolio. –?Alaraajan tehtävä on pitää ihmistä pystyssä, ja liikkuminen on helppo toteuttaa proteesilla. Suurin osa niistä tehdään verisuoniperäisistä syistä vanhuksille ja diabeetikoille, joille kädensiirto ei sovellu. Kädensiirtojen edellytyksenä on, että sairaalassa on kokeneen käsikirurgisen tiimin lisäksi huippuluokan elinsiirtokirurginen yksikkö. Myös muut ihmiset voivat suhtautua siirteeseen kielteisesti, jos sen ei katsota sopivan osaksi vastaanottajaa. Hän on valmistunut bioinsinööriksi Turun ammattikorkeakoulusta ja suorittanut maisteritutkinnon King’s College Londonin sosiaalitieteiden laitoksella, jossa opiskeli bioetiikkaa. Hermon paranemispotentiaali riippuu myös iästä. Kädensiirtopotilaan on oltava jossain keskivaiheilla tai mieluiten huippu-urheilijapäässä, Ryhänen sanoo. Sen jälkeen korjattiin jänteitä koukistajaja ojentajapuolelta ja tasapainotettiin jännekireys normaaliksi. Maailmalla on jo siirretty kohtuja, peniksiä, kurkun rakenteita ja vatsanpeitteitä. –?Potilaalla oli voimakas toive paluusta normaaliin, mutta se ei täyttynytkään. Käden kuntoutus kestää vuodesta puoleentoista. Seuraavaksi palautettiin verenkierto eli ommeltiin valtimot ja laskimot. –?Katsomme, että toiminnallisuuden paranemisen on oltava huomattava. Silloin hermot eivät välttämättä jaksa enää kasvaa. Mitä lyhyempi matka, sitä parempi tulos, Ryhänen sanoo. Ryhänen arvioi, että kädensiirtoja voisi olla 1–3 vuosittain. Monella on sellainen käsitys, etteivät hermot kasva esimerkiksi selkäleikkauksen jälkeen. Alaraajojakin on siirretty kokeiluluonteisesti. Se valmistui vuonna 2022. Luonnottomalta näyttävä käsi voi aiheuttaa sosiaalisen hylkimisreaktion. helmikuuta 2025 TERVEYS // 13 si kuin halutaan, mutta luovuttajan käden tulisi olla lähellä potilaan omaa kättä ulkonäöltään, kuten ihonväriltään ja karvoitukseltaan. –?Sekin on yllättävän haastavaa. Kädensiirto tehtiin Husin uudessa Siltasairaalassa Helsingin Meilahdessa
RUSI-JUPAKAN juuret juontavat kevääseen 2002, jolloin suojelupoliisi alkoi epäillä Rusin syyllistyneen aikoinaan törkeään vakoiluun entisen DDR:n hyväksi. Lisäksi oikeusasiamies piti selvänä, että Supo ei laverrellut Rusi-tutkinnasta julkisuuteen. Kehotus Ahon informoimiseen tuli suojelupoliisin päälliköltä.. 050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Paunio näkee vakavana sen,. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten Ylivieskan Kuula on alkanut kiinnittää huomiota nuorten hiihtovalmennukseen. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Lisäksi hän on huolestunut, koska myös Rusin kantelun johdosta tehdyn poliisitutkinnan tietoja levisi julkisuuteen ennen aikojaan. Opetuskohteiksi otettiin koulut, joilla kiertävät valmennuksesta puhumassa Kuulan seuravalmentaja Tarmo Ängeslevä ja hiihtojaoston puheenjohtaja Erkki Malkamäki. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. Ps. helmikuuta 2025 14 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski päätti vuonna 2003 ettei nosta syytettä. Ylivieskalaiset hiihto-opissa Ville Itälälle ei syytettä Alpo Rusin jutussa Pia Halonen HELSINKI/STT Eduskunnan oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion mukaan suojelupoliisi toimi professori Alpo Rusiin kohdistuneessa rikostutkinnassa lainmukaisesti. 107:1–2 Nimipäivät tänään Ronja, Armi, Mio (suom.), Ronja, My, (Mio, Caspian) (ruots.), Kiril (ort.). Paras oppimisikä on 11-15 vuotta. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Päätarkoituksena onkin saada mahdollisimman moni nuori oppimaan hiihdon perustiedot ja taidot. Siellä päätettiin, että pitää ruveta ajattelemaan myös valmennusta eikä ainoastaan kilpailuja. Seuraamuksilta välttyi myös ainoa varsinaiseksi vuotajaksi epäilty Supon eläkkeellä oleva ylitarkastaja. Tämä oli Paunion mukaan täysin lainmukaista. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Rusi ei tyytynyt tähän, vaan kanteli Suposta oikeusasiamiehelle. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Maanantaina oli Tarmo Ängeslevä opettamassa Kantokylän ja Vähäkankaan kouluilla. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Kuula on Tarmo Ängeslevän mukaan kasvattajaseura. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Kouluja pyritään kiertämään sitä mukaa kuin on mahdollisuus, mikä tarkoittaa, että sitä mukaa, kun löytyy lunta. Rusi katsoi, että suojelupoliisi käynnisti tutkinnan puutteellisin perustein. Vuodot ovat ongelmallisia paitsi epäillyn suojaamisen näkökulmasta myös siksi, että ne voivat haitata rikoksen selvittämistä. Paunion mukaan esitutkintakynnys ylittyi selkeästi. Oikeusasiamiehen mukaan mies ei ollut syyllistynyt virkasalaisuuden rikkomiseen. Tuossa isässä asiat opitaan parhaiten. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Näin silloinen sisäministeri Ville Itälä (kok.) selvisi tapauksesta puhtain paperein. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. Torstaina ratkaisunsa antanut Riitta-Leena Paunio siunasi suojelupoliisin toiminnan. Paunio aikookin selvittää, miten vuodot voitaisiin jatkossa estää. TÄYSIN TAHRATTOMANA oikeusasiamies ei Rusi-tutkintaa kuitenkaan pidä. Ville Itälä esimerkiksi oli tuolloin sisäministeri ja oikeutettu tietämään epäilyistä asemansa perusteella. Itälä päätti yhdessä silloisen pääministerin olleen Paavo Lipposen (sd.) kanssa kertoa Aholle, koska Rusi oli asettumassa keskustan kansanedustajaehdokkaaksi. YLIMMÄLLE poliittiselle johdolle tutkinnasta kertoi Supo itse. Tällä viikolla on ohjelmaa vielä Isokosken koululla. Näin sanokoot ne, jotka Herra on pelastanut, jotka hän on tuonut ahdingosta vapauteen. Vanhemmiten nuoret lähtevät pois seurasta. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. että julkinen valta ei pystynyt suojaamaan rikoksetta epäiltyä Rusia leimaavalta ja enneaikaiselta julkisuudelta. -Laillisuusvalvonnassa on voitu havaita, että tietovuodot rikosepäilyistä eivät ole täysin poikkeuksellisia muutoinkaan. Paunio katsoo, että Itälällä oli painava syy kertoa Supolta saamansa Rusi-tiedot tuolloin oppositiojohtajana olleelle Esko Aholle (kesk.). Paunio ei löytänyt moitittavaa myöskään tutkinnasta tienneiden poliitikkojen toiminnassa. Se, mitä kautta tieto levisi, ei Paunion ja keskusrikospoliisin tutkimuksissa paljastunut. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Ajatus sai alkunsa pari viikkoa sitten vkv-jaoston kokouksessa. Lisäksi hän väitti, että tieto tutkinnasta levisi vääriin korviin jo ennen kuin hän itse tiesi epäilyistä. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta
Seija ja lapset perheineen Kiitämme lämpimästi kaikkia teitä, jotka kunnioititte rakkaamme ValdeJohannes Kalliokosken muistoa ja otitte osaa suruumme Omaiset Rakkaamme Leif Jörgen HASSEL * 12.11.1945 Turku † 21.1.2025 Kannus Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään, silti teidän olen, lähellenne jään. Varsinais-Suomessa saalis jäi ennätyksellisen alhaiseksi, 1?400 hirveen. 23.6.1939 k. Kuolleet Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: keskipohjanmaa.fi/lukijailmoitukset Kuolleita Perholainen Enni Maria Lindholm s. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakeskuksessa. Kiitämme Attendo Hakalahden hoivakodin ja Kuusikummun palvelutalon hoitajia Olavin hyvästä hoidosta. Latvala siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa 1.2.2025. Muistotilaisuus vainajan kotona erikseen kutsutuille. Haudattuja Kaustislainen Aune Helvi Helena Järvelä o.s. Kaipaamaan jäivät puoliso, pojat perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Pihlajakodille kiitos isämme hoivasta ja huolenpidosta. Ylivieskalainen Risto Juhani Kinnunen siunattiin 1.2.2025 Suvannon kappelissa. Hän oli syntynyt 1.3.1947 Kannuksessa. Lämmin kiitos osanotosta. Reinikainen kuoli 2.2.2025 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Lämmin kiitos osanotosta. Siunauksen toimitti kappalainen Suvi Lehtimäki. Kokkolalainen Raimo Ensio Kalliokoski kuoli 82 vuoden ikäisenä 31.1.2025. Muistokukkana halutessanne yksi ruusu. Siunaamisen toimitti kappalainen Jukka Kesola. Muistotilaisuus pidettiin läheisten kesken. Siunaamisen toimitti kirkkoherra Eija Nivala. Lämmin kiitos meitä monin tavoin muistaneille rakkaamme KaukoTörmäsen poismenon johdosta. Tallentakaa menneen parhaat muistot, muiden olla antakaa kuin ennen voimissani te minut muistakaa Rakkaudella muistaen ja kaivaten Puoliso Anneli Juha ja Paula Saana ja Inka muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Leif siunataan lauantaina 8.2.25 klo 14 Mikaelin kappelissa Kannuksessa, jonka jälkeen muistotilaisuus kutsutuille. Hän oli syntynyt 10.9.1941 Vetelissä. Ylivieskalainen Erkki Tapio Raudasoja siunattiin 31.1.2025 Heikkilän kappelissa. 25.1.2025 Kokkola Olet mukana soitossa tuulen, olet läsnä hetkessä hiljaisuuden. Hirven metsästysaika päättyi koko maassa tammikuun puolivälissä. Näin alhaiseksi saalis oli jäänyt viimeksi vuonna 1975. Ylivieskalainen Väinö Vilhelmi Rauhala siunattiin 1.2.2025 Kantokylän kappelissa. Hän oli syntynyt 27.3.1939 Toholammilla. Rakkaamme Aino Irene MATOKANGAS s. helmikuuta 2025 // 15 Surukiitos Kuolleet Kuolleet Rakkaamme Taito Johannes JYRKKÄ s. Kiitos myös Honkaharjun Toivontuvan henkilökunnalle. Kiittäen ja kaivaten, Maija-Liisa Petri Anu, Ari, Leeni, Vili ja Sofia sukulaiset ja ystävät Ystävällisesti kutsumme siunaustilaisuuteen Kaarlelan kirkkoon la 1.3.2025 klo 12.00. Se taittoi sukumme vanhinta viljaa pois rakkaamme luokseen kantoi. Se on 17 prosenttia edeltävää kautta enemmän. Riistakeskuksen mukaan päättyneellä kaudella hirven metsästykseen osallistui noin 100?000 metsästäjää. Ylivieskalainen Anni Eeva Liisa Syrjämäki siunattiin 31.1.2025 Heikkilän kappelissa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Hirviä metsästettiin aiempaa enemmän Suomessa metsästettiin päättyneellä jahtikaudella runsaat 37?800 hirveä, Suomen riistakeskus kertoi maanantaina. Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi viime maaliskuussa hirvikannan kasvaneen kuutisen prosenttia, ja siksi myös pyyntilupia oli myönnetty päättyneelle jahtikaudelle aiempaa enemmän. 8.9.1935 Halsua k. Siunaamisen toimitti kappalainen Eeva-Kaisa Laakko. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lämmin kiitos Ventus 3 -os:n henkilökunnalle. Rakkaamme Ahti Mauno Yrjö LINTINEN * 12.5.1931 Toholampi † 17.12.2024 Kokkola Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa vei voimat ja unen antoi. Ylivieskalainen Impi Hellin Elisabet Suovirta kuoli 89 vuoden ikäisenä 31.1.2025. Muistotilaisuus pidettiin läheisten kesken. Kiitos osanotoista. Kuiskasi hiljaa-lähdetään Kaipaamaan jäivät sisarusten lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Ainon siunaus Toholammin kirkossa 8.2.25 klo.13.00 johon olette lämpimästi tervetulleita (mahdol.muist. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. Saalismäärissä oli riistakeskuksen mukaan kasvua lähes koko maassa. Yhä vierellä vaellat elomme tiellä, sydämissämme mukana, tallella siellä. Ullavalainen Linne Maria Korpi o.s. Siunaamisen toimitti kappalainen Tapio Karjula. STT. Ylivieskalainen Eila Kaino Inkeri Kallio kuoli 93 vuoden ikäisenä 2.2.2025. Tapetuista hirvistä lähes puolet oli vasoja. Siunaamisen toimitti kirkkoherra Veli-Pekka Harju. Sieviläinen Kalervo Virta kuoli 27.1.2025 Pihlajakodissa. 16.1.2025 Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään. Kiittäen ja kaivaten Seija ja lapset perheineen Tuula ja Kjell sekä pojat perheineen Pirjo ja pojat Raija ja pojat perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu Marian kappelissa läheisten läsnä ollessa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Soidinniemi nukkui pois sunnuntaina 2.2.2025 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Annoit meille iloa, valoa, rauhaa ja rakkautta. Ahonen kuoli 2.2.2025 kotonaan Ullavan Korvessa. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, sisarukset perheineen ja ystävät. yksi kukka) Muistotilaisuus omaisten kesken. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät puoliso, pojat perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän oli 91-vuotias. Rakkaamme Olavi Armas TAKALA * 29.12.1929 Lestijärvi † 11.1.2025 Kokkola Soi kirkonkellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan Sinne saatamme isän rakkaan äidin vierelle nukkumaan Rakkaudella kaivaten Rauno ja Aija Katja Sonja ja Janne Anni ja Evert Laura, Juuso ja Sofia Leena-Kaisa muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu Lestijärven kirkossa 1.2.2025 läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Vain Etelä-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa saalis jäi edellisvuotta pienemmäksi. Kalajokinen Jarmo Antero Vierimaa siunattiin Vuorenkallion kappelissa 1.2.2025. Kälviäläinen Raili Sylvia Kuorikoski o.s
PALKINTOPERUSTELUJEN mukaan Höri on ollut motivoitunut ja asioista kiinnostunut toimittaja. Olen kiertänyt Guggenheimin Bilbaossa ja valehtelisin jos väittäisin, että ymmärsin näkemästäni puoliakaan. Historia ja erilaiset kehityskaaret ovat aina kiinnostaneet. Aloin mennä pitkin seiniä, kun en ollut uskoa tapahtunutta todeksi. – Käyn mielelläni teatterissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Vaikka joku ryhmä pienenisi kooltaan, sen äänen on oltava saman painoinen kuin kaikkien muidenkin. – Kulttuuri antaa tilaisuuden heittää arkihuolet hetkeksi sivummalle ja tarjoaa yksinkertaisesti uusia kokemuksia, elämyksiä ja virkistää ajattelua. Oma harrastuneisuutensa Höri kertoo liittyneen teatterin taustavoimiin ja kuoron kanssa touhuamiseen. Jeppis gallup -kyselyn kautta ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajaksi tuli kaikkiaan kaksisataa. Olen pyrkinyt kirjoittamaan ihmisistä, jotka sattuvat olemaan lahjakkaita jossain, ja tavalla, jonka kuka tahansa lukutaitoinen ymmärtää. Kun on ylpeä juuristaan ja identiteetistään, on helppoa ja luontevaa kunnioittaa myös muita. – Alemmuutta ei pidä tuntea kenenkään missään tilanteessa. ”Olen älyttömän yllättynyt ja samalla todella otettu.” Vaikka joku ryhmä pienenisi kooltaan, sen äänen on oltava saman painoinen kuin kaikkien muidenkin, sanoo Pentti Höri. Aina tulee olemaan enemmistöjä ja vähemmistöjä. – Saatan hyvinkin käyttää palkintoni paikallisesti konserttija teatterilippuihin, näyttelyihin, kirjoihin ja niin edespäin, tukeakseni mahdollisimman monipuolisesti lähikulttuurin tekijöitä. Hän kuittasi sanomalla ”parempi näin kuin postuumisti”. – Olin lataamassa kahvinkeitintä, kun puhelin soi. Höri huomauttaa, että hänellä on ollut etuoikeus saada työnsä puolesta tutustua artisteihin, bändeihin, kirjailijoihin, kuvantekijöihin, teatteriväkeen – muun muassa – ja samalla esitellä heidän työtään ja ajatuksiaan lukijoille. Höri muistuttaa, että arki ei useinkaan etene enemmistöpäätöksillä. Mitä tunnustus sinulle merkitsee, mitä hyvää se tuo elämääsi. Paikallista kulttuuria hän kannustaa edistämään siteeraamalla Pietarsaaren Sanomien legendaarista teatteriarvostelijaa Riitta Palovuorta, joka lopetti aina juttunsa lauseeseen ”menkää ihmiset teatteriin”. Se, että tunnustus tulee viime kädessä lukijoilta, osoittaa Pentti Hörin mielestä, että jotain on kai tehty oikeinkin. Onko tämä nyt sitä kierrätysajattelua. Luulin ensin olevani piilokamerassa. Ja hidastaa kuulemma vanhenemisen oireita. Hänellä on ollut into kirjoittaa tavallisista ihmisistä, heidän iloistaan ja huolistaan ruohonjuuritasolta. Millainen rooli kulttuurilla on omassa elämässäsi. Hän on osoittanut suurta kiinnostusta Pietarsaaren kulttuuria ja historiaa kohtaan sekä tutkinut oma-aloitteisesti kaupungin kulttuurihenkilöitä, sekä historiallisia että nykyisiä. helmikuuta illalla. Päätoimittajana hän toimi vuosina 2015–2024. Pentti Höri on työllään vahvistanut suomenkielisten identiteettiä kaupungissa ja tehnyt heitä osallisiksi ja näkyviksi, perusteluissa sanotaan. – Välittömästi se saa ihastelemaan taas kerran pietarsaarelaisen kulttuurin kirjoa, joka on uskomattoman runsas ja rikas. Tällainen muistaminen todellakin lämmittää. Hän on taistellut tasa-arvoisen uutisvälityksen puolesta Pietarsaaressa ja suomenkielisten oikeuksien puolesta saada uutisia äidinkielellään. Luen paljon ja katselen elokuvia. – Jokainen ihminen ja ihmisryhmä on yhtä arvokas. – Olen älyttömän yllättynyt ja samalla todella otettu ja iloinen. Miksi suomenkielisten identiteetin vahvistaminen Pietarsaaressa on ollut / on jatkossakin tärkeää. Vasta tunnin päästä muistin napsauttaa keittimen päälle. Miltä tuntuu olla vuoden 2025 kulttuuripalkittu Pietarsaaressa. Jokainen hullutus alkaa aina ensimmäisestä kerrasta, Höri rohkaisee. Pentti Höri työskenteli Pietarsaaren Sanomien palveluksessa 27 vuotta eri tehtävissä. En ole koskaan kokenut olevani kulttuuritoimija vaan lähinnä harrastaja ja kuluttaja. – Tästä on helppoa jatkaa ajatusta eteenpäin. – Siinä ei tule koskaan valmiiksi, mutta oppii joka päivä uutta. Tällaista on kivaa olla kuulemassa, Höri naurahtaa. Mikä oli ensimmäinen reaktiosi kun kuulit valinnasta. – En ole millään kulttuurin saralla asiantuntija, joten en ole kokenut tarvetta nipottaa nyansseista tai viljellä hienoja sivistyssanoja. Palkinto voidaan myöntää henkilölle, organisaatiolle tai tapahtumalle/projektille. Mihin aiot käyttää palkintosumman. JUKKA LEHOJÄRVI " Kumppani kuittasi sanomalla: ”Parempi näin kuin postuumisti”.. – Kerroin uutisen palkinnosta kumppanilleni Helille, jolla on lahja tiivistää olennaisia asioita yhteen lauseeseen. Julkinen valta ei tänään vaikuta kovin innokkaalta satsaamaan kulttuuriin, mikä on hirveä virhe varsinkin kun on kyse marginaalisista summista valtiontaloudessa. Pietarsaaren Sanomat kuuluu Keskipohjanmaan tavoin Hilla Group -mediakonserniin. Kulttuuripalkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta kaupungin eri kulttuurialoilla tehdystä tärkeästä ja monipuolisesta, usein vapaaehtoisvoimin tehdystä, työstä sekä korostaa kulttuurin merkitystä kaupungille ja sen asukkaille. Veikkaan, että harvassa jos missään saman kokoisessa kaupungissa on näin monipuolista toimintaa. Pentti Höri kuvaa onnekseen sitä, että hän on saanut tehdä työtä, jonka on kokenut merkitykselliseksi ja motivoivaksi. – Yhteistä niille on joukkuepeli, joka sattuu olemaan suosikkini myös penkkiurheilussa. Mitä se antaa sinulle. Kulttuuritoimiston Jenni soitti ja ilmoitti tästä. – No kun kerran kysytään. Ja tuota aiemmin palkittujen listaa kun katsoo, niin kovassa seurassa ollaan. – Kesti hetken, ennen kuin tajusin tunnustuksen liittyvän työuraani journalistina. Harvemmin journalistia palkitsevat muut kuin toiset journalistit. Olin silti vakuuttunut, että tässä yksien totuuksien maailmassa on oltava sijaa luovuudelle ja nurin päin ajattelulle. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Suuresta osasta siitä vastaavat iloiset harrastajat ja lukuisat yhdistykset ja tiimit käytännössä talkoilla. helmikuuta 2025 16 // UUTISET Toimittaja Pentti Hörille Pietarsaaren kulttuuripalkinto Pirkko Högkulla Pietarsaaren kulttuurija vapaa-ajanjaosto palkitsee pietarsaarelaisen Pentti Hörin, 63, tunnustuksena hänen tekemästään elämäntyöstään kaupungin kulttuurielämän esiin nostamiseksi suomenkielisille asukkaille useiden vuosikymmenten ajan. – Julkkikset ovat pärjänneet ilmankin minun tukeani. Kulttuuripalkinto on suuruudeltaan 1 000 euroa, ja se jaetaan Runeberginviikolla, Runeberginjuhlassa Schaumansalissa Pietarsaaressa keskiviikkona 5. KULTTUURIPALKINTO on jaettu Pietarsaaressa vuodesta 1990 lähtien. Hän pohtii kiitoksen olevan pieni sana, jonka merkitystä kuulijalle ei voi koskaan yliarvostaa
Työskentelyilmapiiri myös kaupunginhallituksessa on tulehtunut. Mutta ei ole myöskään niin, että Salmu on aina väärässä, vaikka jäisi mielipiteineen yksin. Jatkuvasti eri asioista tehdyt selvityspyynnöt kuormittavat kohtuuttomasti kaupunginkanslian niukkoja henkilöresursseja. laatua, kuormittaa kohtuuttomasti esitteleviä virkamiehiä ja valmisteluun osallistuvia työntekijöitä hallinnossa. En etsi valituksen aiheita suurennuslasilla; sitä ei tarvita. Olen kyllästynyt kuulemaan alituisesti vain negatiivisia asioita siitä, kuten kuinka digiaika rappeuttaa nykyajan ihmiset. Ei varmastikaan ole niin, että Salmu on aina oikeassa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Olen pitänyt likipitäen aina yhteyttä ystäviini nettilankoja pitkin ja saanut netin kautta myös uusia ystäviä. OTA KANTAA!. Meillä on liian paljon ”Menköön nyt tämän kerran näin” -mentaliteettia. Valitetaan useimmiten siitä, miten päätös on tehty ja miten eri lakeja on noudatettu (esim. Pietarsaaren sähkönhankinnasta tein ensin toimenpidepyynnön kilpailuja kuluttajavirastolle ja sittemmin kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka siirsi asian suoraan oikeuskanslerin virastolle. Varmasti jokainen joskus tekee työssään virheitä (niin varmasti myös Salmu), mutta minusta meillä on kuitenkin hyvin osaava virkamieskunta, joka tuottaa hyvin valmisteltuja asioita päätöksentekoa varten. Nykyaika onkin siinä mielessä ristiriitaista, että digitaitoja pitäisi osata jo ihan perusarjesta selviytymiseen, mutta digi ei saisi olla liikaa elämässä läsnä. Kaikesta huolimatta arkeni on siis hyvää ja melko terveellistä ja ongelmat samanlaisia, kuin kenellä tahansa muulla. Olen harjoitellut kuvankäsittelyä. Pääsääntöisesti valittaja on aina sama henkilö eli Pro Pietarsaaren valtuutettu Marita Salmu. TÄMÄ MAINITTU ”FARSSI” tarkoittaa sitä, että Pietarsaaren kaupunginvaltuusto valitsi 20.1.25 kaupunginhallituksen puheenjohtajan valitsematta häntä ensin hallituksen varsinaiseksi jäseneksi, vaikka Pietarsaaren hallintosääntö sitä edellyttää. Väärin tehtyjä päätöksiä en voi katsoa sormien läpi. Kukaan ei ehdottanut häntä varsinaiseksi jäseneksi, eikä häntä päätöksenluvussa sellaiseksi todettu. Häävisti ei voi omia asioitaan edistää ilman verkkopankin kautta tunnistautumista. ILMAPIIRI ON VÄLILLÄ ollut tulehtunut. Huonoja päätöksiä saa tehdä ihan laillisestikin, mutta hyviäkään päätöksiä ei saa tehdä laittomasti. Kaupunginjohtajalle tuli huomautus jääviydestä ja kaupungille kehotus kiinnittää huomiota menettelytapoihin. Onko asioiden kysyminen kiusaamista. Mitään lisäkustannuksia ei olisi tullut. Mielestäni rahaa voidaan käyttää järkevämmin, ei tällaiseen pelleilyyn. Jarmo Ittonen Pietarsaaren vasemmisto " Kaikki muut valtuustoryhmät ymmärsivät mitä päätettiin, mutta Pro Pietarsaaren Salmu ja Vihreät eivät ymmärtäneet. Minä istun edelleen alkuperäisellä paikallani. Asioiden valmistelusta ja päätöksistä hän etsii suurennuslasilla kohtia, joista voisi valittaa. Pietarsaari on hyvä ja turvallinen paikka asua, pidetään siitä yhdessä huolta. VAIKKA olen istunut lapsesta saakka tietokoneen ääressä, koen kasvaneeni ihan tavalliseksi kunnolliseksi tyypiksi. Jatkuvat valitukset heikentävät Pietarsaaren imagoa Pietarsaaressa on tullut vaikeaksi tehdä päätöksiä, joista ei joku löydä aihetta valittaa. Jos virheitä on tapahtunut, ne pitää selvittää. Olen voinut tehdä virheitä työssäni, mutta silloin kun olen itse huomannut jonkin menneen pieleen, minulla on ollut kanttia ottaa potilaisiin yhteyttä, ja miettiä sitten yhdessä miten tilanne korjataan. Niin se maailma muuttuu, Eskoseni. Lisäksi kaupunginjohtaja oli jäävi allekirjoittamaan sähkösopimuksen. EI VARMASTI OLE NIIN , että ainoastaan Salmu on aina oikeassa ja asian esittelijät sekä muut päätöksentekijät väärässä. En koe jääneeni mistään paitsi, vaikka minä ja tietokone yhdistyimme toisiimme jo nuorena, päinvastoin. Asioista voi ja saakin olla eri mieltä, mutta kun päätös on tehty, siihen tulisi tyytyä ja mennä eteenpäin. ”Mutta sitä me meinattiin” ei oikein riitä perusteluksi. Se että jatkuvasti kyseenalaistetaan valmistelun lainmukaisuutta ym. Lähetä viesti numeroon 13525. Minulla on myös kyky nauttia sellaisista asioista, mitä ei näe ruuduilta. Minusta nämä ovat olleet hyviä ja tarpeellisia asioita, jotka ovat johtaneet minut esimerkiksi tähän pisteeseen työelämässä, missä nyt olen. Nykyään lähipiirissäni roolini onkin usein toimia IT-ensiapuna, kun jokin asia ei toimi tai aukea. Työmotivaatio hallinnossa on todella koetuksella, osalla on jo loppuun palamisen oireita. Voi se toki senkin tehdä, mutta ainaisen kauhistelun sijaan olisi syytä nähdä myös se kaikki hyvä, mitä se on tuonut tullessaan. Edelleen erilaiset ruudut ovat likipitäen aina tekemisissäni läsnä, enkä pidä sitä vieläkään pahana asiana. Tämä tarkoittaa, että jatkuvasti osoitetaan virkamiestemme kyvyttömyys tehdä laadukasta valmistelutyötä päätöksentekoa varten, eli Salmu kyseenalaistaa heidän ammattitaitonsa. Jos paikallishallinto kieltäytyy vastaamasta, kysyn instanssilta, jolle ei voi vastata ”ettei enää keskustele asiasta”. Kokous maksaisi. Nyt vain tuntuu kuluvan enemmän aikaa, voimia ja resursseja sen vakuuttelemiseen, että Salmu on väärässä, kuin sen tarkistamiseen, meneekö kaikki oikein. Jatkuvilla valituksilla vain heikennetään Pietarsaaren imagoa. Kuntaliitto ei ole valituselin. Nähdään, että erilaiset ruudut tuovat mukanaan vain liudan ongelmia ja riippuvuuksia. Päätökset olisi pitänyt tehdä ensin – hankintalain ja kuntalain mukaan. Se, että haluaa selventää jotakin seikkaa, ei tarkoita muiden taitojen kyseenalaistamista. Vasemmistoliitolle näyttää tulleen sisäinen informointikatko syistä, joiden takia heidän paikkaansa Pietarsaaren kaupunginhallituksessa on vaihdettu. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Onko tällainen toiminta jo henkistä kiusaamista. helmikuuta 2025 MIELIPIDE // 17 Kun nyt kerran otit puheeksi… Vastauksena Jarmo Ittosen mielipidekirjoitukseen: Työssäni terveyskeskuslääkärinä totuin siihen, että kun jotain esittää, se pitää voida allekirjoittaa kunnian ja omantunnon kautta. Nyt hän protestoi kuntaliittoa myöten ja tekee omia tulkintojaan. Niissä ei ole mitään venytettävää. Osaan olla ja seurustella ihmisten kanssa ihan kasvotusten, eikä tee edes tiukkaa laittaa puhelinta taskuun niissä hetkissä ja tilaisuuksissa, missä se on suotavaa. Tämä viimeinen farssi kaupunginhallituksen puheenjohtajavalinnan ympäriltä on osoitus siitä, että kaikki muut valtuustoryhmät ymmärsivät mitä päätettiin, mutta Pro Pietarsaaren Salmu ja Vihreät eivät ymmärtäneet. Ja tokihan minä autan, koska auttamisen halu kuuluu perusluonteeseeni. En ole asiantuntija, joten yritän ottaa selvistä asioista. Asiasta ei voinut valittaa, koska kaupunki ei ollut tehty valituskelpoisia päätöksiä; siis ei päätöksiä lainkaan, vaan vain suoraan sähkönhankintasopimuksen. Harvassa lienee nykyään ne työpaikat, missä ihan perus-IT-osaamista ei vaadittaisi. hankintalaki ja kuntalaki) ja vastaavatko ne valittajan tulkintoja lakipykälistä. Työntekoon tänä päivänä nyt vain liittyvät ruudut, näppäimistöt, erilaiset applikaatiot ja viestintäkanavat. Jos kaupunginhallitus olisi kokouksessaan 27.1.25 todennut valtuuston päätöksen virheelliseksi, asia olisi voitu jo seuraavassa valtuuston kokouksessa 10.2.25 ottaa uuteen käsittelyyn: Rkp olisi tehnyt tarkennetun esityksen, puheenjohtaja lukenut päätöksen tarkasti ja sihteeri kirjoittanut pöytäkirjan kokouksen kulun mukaisesti. Ei ole. Valituksia en ole tehnyt ennen kuin tein perjantaina kunnallisvalituksen nyt käsillä olevasta kaupunginhallituksen puheenjohtajan valinnasta. Ensin toki koko tunnistautuminen pitää saada toimimaan, eikä digiajan viidakossa selviytyminen ole aina helppoa ja itsestään selvää. Valtuutetut ja virkamiehet voivat kysyä sieltä neuvoja tarvittaessa. Puheenjohtaja Owe Sjölund teki oikean päätöksen, että kiusaaja vaihtaa paikkaa, kiusattu saa pitää paikkansa. Istun paljon ruutujen ääressä ja mitä sitten. " Vaikka olen istunut lapsesta saakka tietokoneen ääressä, koen kasvaneeni ihan tavalliseksi kunnolliseksi tyypiksi. Nuorempana opettelin koodaamista ja ohjelmointia ja niiden myötä ratkaisemaan tietokoneeseen liittyviä ongelmia. Kolumni Sini Sulkakoski sini.sulkakoski@hillagroup.fi Tänä päivänä rakastetaan paheksua sitä, kuinka puhelimien ja tietokoneiden, ylipäänsä ruutujen äärellä viihdytään liikaa. SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Jos asiat mietityttävät, niistä pitää voida kysyä. NYKYÄÄN lähes kaikki virallisten asioiden hoito on siirtynyt sähköiseen asiointiin. Salmu vaatii jopa uuden valtuustokokouksen järjestämistä tästä asiasta. MINÄ OLEN ISTUNUT aina paljon tietokoneella. Aina voi tapahtua virheitä. Pöytäkirjaan on kuitenkin kirjattu päätöksiä, niin kuin ne olisi pitänyt tehdä. Tulen siis ihan hyvillä mielin istumaan jatkossakin näiden pahoiksi koettujen ruutujen äärellä. Olen tutustunut avoimin mielin muualla olevaan maailmaan omassa huoneessa tietokoneella istuen. Marita Salmu Pietarsaaren kaupunginhallituksen jäsen PRO Pietarsaari-Jakobstad " Huonoja päätöksiä saa tehdä ihan laillisestikin, mutta hyviäkään päätöksiä ei saa tehdä laittomasti
Myös parin vuoden takainen 16-vuotiaiden Suomen mestaruus yhteisjoukkueella SB Vaasan kanssa toi ison buustin tyttöjunioreiden määrään. Nibacoksen junioritoiminta on jatkanut vahvalla kasvu-uralla viime vuodet. Se tietysti vaatii, että pitää itsestään kaikin puolin hyvää huolta, 30-vuotias Viiperi sanoo. Jossain kohtaa uraa voisin klassistakin voimanostoa kokeilla, Viiperi sanoo. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Myös Keskipohjanmaan kultamitali tuli Viiperille ensimmäisenä lajinsa edustajana. Klassisessa voimanostossa kilpaillaan ilman näitä. VUONNA 2010 voimanostoon pariin isoveljensä Miikan vetämänä tullut Matias Viiperi on koko uransa ajan kilpaillut varustevoimanostossa. Kaikki oli kohdallaan myös ennen MM-kisaa, mutta kisapenkillä iskivät tekniset ongelmat. Kehitystä on vielä tullut tasaisesti. JUNIORITOIMINTA ON ensimmäinen peruste sille, että Nibacos sai Keskipohjanmaan tunnustuspalkinnon vuonna 2024. Kisassa pieneen hetkeen kulminoituu kuukausien työ. Ajattelen niin, että mieluummin olen yhdessä lajissa huippu kuin kahdessa ok. Tilastot kertovat selkeästä kasvusta. –?Jatkoa ajatellen oli hyvä, että sain kokea molemmat tunteet. –?Valmistautuminen vaatii pitkän jakson. Kun vetäjäpulaakaan ei juuri ole, tilanne on tässäkin suhteessa hyvä. Valmentajien koulutukseen panostamalla seura on pyrkinyt takaamaan laadukkaan valmennuksen myös vanhemmille ikäluokille. Ehkä emme olleet nousuun vielä valmiita. NIBACOS ON onnistunut saamaan lapset toimintaansa jo 4–5-vuotiaina juuri Nibbarikerhon kautta. Kokkolassa on hyvät olosuhteet lajin harrastamiseen. Seppänen sanoo, että seurassa joudutaan tarkkaan miettimään sitä, voiko se pelata kotipelinsä uudella hybridiareenalla. Se tarkoittaisi noin 50–60 kiloa lisää yhteistulokseen, jossa Viiperi teki vuoden alussa SM-kisoissa ennätyksekseen 900 kiloa. Keskipohjanmaan kultamitalin saanut Matias Viiperi koki viime vuonna voimanostolavalla onnen ja pettymyksen. Seuran junioripolku kattaa miltei jokaisen ikäluokan. Jos kilpailee jatkuvasti, siihen ei ole mahdollisuuksia. –?Kun aloitin, se oli ainoa kilpailumuoto ennen kuin klassinen voimanosto tuli mukaan 2014. helmikuuta 2025 18 // URHEILU Tunteiden ääripäät tutuiksi Juha Savela Siinä tiivistetysti kokkolalaisen voimanostaja Matias Viiperin viime vuoden urheilullinen tilinpäätös. –?En ole enää juniori, mutta uskon, että vielä kymmenisen vuotta on aikaa parantaa tuloksiani, jos kaikki menee kuten on suunniteltu. Nibacoksen edustusjoukkueen Suomisarjan kotiottelut ovat jo pitkään vetäneet Kampushalliin yleisömääriä, jotka herättävät ihastusta liigatasollakin. Haluan uskoa, että minulla on edellytykset varustepuolella maailman huipulle. Omista rajoista on vaikea sanoa, että missä ne menevät. Nibbarikerhon treenit on itse asiassa aika osuva paikka jutella kokkolalaisen salibandyseuran tilanteesta, sillä seuran menestyksekäs junioripolku alkaa juuri alle kouluikäisten ryhmistä. Varustevoimanostossa saa käyttää liiton hyväksymiä kehoa tukevia nostovarusteita. Meillä pienetkin junnut pääsevät isoille kentille pelaamaan. Juha Savela Kokkolan Nibacoksen puheenjohtaja Minna Seppänen vastaa puhelimeen kesken Nibbarikerhon viikoittaisen kokoontumisen. JUHA SAVELA. –?Painot nousivat ylös, mutta kaksi suoritusta hylättiin äänin 2–1. Kaudella 2019–20 Nibacoksen toiminnassa oli 332 pelaajaa ja 121 toimihenkilöä. Toivottavasti jo tänä keväänä, Seppänen sanoo. Kilpaileminen ja omien rajojen mittaaminen. Vaikka Nibacoksella on viime vuodet pyyhkinyt hyvin, tahraksi paperille ovat jääneet edustusjoukkueen epäonnistumiset Divarin nousukarsinnoissa. Juuri nyt minulla on menossa perusvoimajakso, joka alkoi jo viime vuoden lopulla. Marraskuun MM-kisoissa Islannissa oli karvaan kokemuksen vuoro, kun menestystoiveet sulivat epäonnistumiseen penkkipunnerruksessa. –?Lähdimme liikkeelle pienillä ryhmillä, mutta kerhojen suosio on isosti kasvanut. JUHA SAVELA Vahva veto salibandyyn Keskipohjanmaan tunnustuspalkinnon saanut Nibacos pystyi lisäämään harrastajamääriä myös koronavuosina. Viiperi sanoo lajissa kiinnostavan kaksi asiaa. Alun perin Viiperin tavoitteena oli kilpailla World Gamesissa Kiinassa elokuussa, jonne edelliset MM-kisat olivat näyttökilpailu. Kisa oli siinä, kun jäin ilman tulosta penkkipunnerruksessa. VIIPERI KERTOO, että vuoden aikana voi täysillä panostaa kahteen tai korkeintaan kolmeen kisaan. Saavutusta alleviivasi vielä henkilökohtainen ennätystulos. Keskipohjanmaan kultamitalin sai Matias Viiperi. Vanhemmista junioreista löytyy myös laatua, sillä ikäluokkansa SM-sarjaa Nibacos pelaa 21ja 18-vuotiaissa tytöissä sekä 17-vuotiaissa pojissa. Olemme tosiaan pystyneet kasvattamaan lajin aloittaneiden määrää. Seppänen sanoo kotiotteluiden hurmoksen olevan yksi vetovoimatekijä myös edustusjoukkueen pelaajaneuvotteluissa. Tällä kaudella vastaavat luvut ovat 530 pelaajaa ja 137 toimihenkilöä. Toinen on seuran edelläkävijyys ottelutapahtumien kehittäjänä. Vaikka epäonnistuminen MM-kisoissa oli toistaiseksi urani kovin paikka, siitäkin voi selvitä ja jatkaa eteenpäin. Siitä kertoo sekin, että viime vuoden saavutukset toivat hänelle sekä Voimanostoliiton että Urheilutoimittajain liiton vuoden voimanostaja-tittelin. –?Varsinkin viime kevät oli iso pettymys, josta toipuminen otti koville. Keskipohjanmaan tunnustuspalkinnon sai Kokkolan Nibacos. Nousu tulee, kun sen ansaitsemme. Tämän vuoden päätavoite odottaa marraskuun MM-kisoissa Romaniassa. –?Kilpailutilanne ja niihin liittyvä jännitys koukuttavat. Koronavuodetkaan eivät kasvua jarruttaneet. Mitä Nibacoksessa on tehty oikein, kun seura on tässä suhteessa uinut vastavirtaan valtakunnallisia trendejä. Seuran puolesta palkinnon pokkasivat Jukka-Pekka Pajunpää ja Minna Seppänen. Kevään EM-kulta oli seurausta onnistuneesta harjoitusjaksosta. Ensin keväällä Viiperi voitti varustevoimanoston Euroopan mestaruuden Luxemburgissa. Molemmat kokemukset olivat tarpeen, myöntää Viiperi nyt, kun uusi vuosi uusine kilpailuineen on jo alkanut. Kokonaisuutena kausi jäi kuitenkin plussan puolelle. Noiden kokemusten jälkeen osaan tulevaisuudessa nauttia paremmin myös onnistumisista, Viiperi sanoo. Kampushalli on toistaiseksi ollut juuri sopivan kokoinen Suomisarjan kotipeleille. Yksi syy on myös se, että harrastamisen kulurakenne on pystytty pitämään kurissa, Seppänen avaa. – Sitä meiltä on moni kysynyt ja itsekin olemme syitä miettineet. Ja tärkeää on myös, että junioreista on pystytty hyvin pitämään kiinni, Seppänen aloittaa
Kaiken mennessä putkeen työn hedelmiä korjataan elokuun alussa: mainituissa alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella, kenties myös sitä edeltävänä viikonloppuna Kalevan kisoissa Espoossa. EM-pronssi Slovakiasta onkin kauden 2024 kovin juttu Simoiselle. Ehkä MM-kisat Maltalla. Ennätyskin parani kymmenisen metriä. Sievin vahva ja kenties vahvin nainen on kuitenkin pitänyt jalat maassa. Mitali tulikin kohtalaisella, normaalilla suorituksella. – Kyllähän joistakin kisoista jäi hampaankoloon, mutta kokonaisuudessaan vuosi meni tosi hyvin. Kaikesta huolimatta hän kertoo, ettei ole täysin tyytyväinen. Heitin 66 metriä. – Voisi olla sellainen, kun muutamassa kisassa on tehnyt Suomen ennätyksen viimeisellä nostolla tai mitalin väri on ratkennut, hän tuumii. Keihäänheittäjä Teemu Simoisen palkintokaappiin on tullut runsaasti täytettä kalenterivuoden aikana. Hetkinen, miksi. Vili Ruuska Sitä oppii ja kokee kaikenlaista, kun on kisareissulla vaikkapa Romaniassa, Etelä-Afrikassa, Maltalla tai Yhdysvalloissa. Se ei Simoista haitannut. Kisassa Simoinen petasi itselleen hyvät asemat linkoamalla jo avauskierroksella 72-metrisen. yritetään nostaa paljon yli 400 kilon. Sai rennosti kokeilla, jos olisi vielä rahkeita parempaan. VIELÄ TALVELLA 2024 tavoitteena oli päästä EM-kisoihin. Alle 20-vuotiaiden EM-kisat käydään Tampereella. Pikakelataanpa vuosi 2024: keväällä EM-pronssia varustevoimanoston EM-kisoista, sitten 18-vuotiaiden MM-kultaa varustepenkkipunnerruksesta sekä saman ikäluokan MM-pronssia klassisesta penkkipunnerruksesta, elokuussa MM-hopeaa voimanoston junioreiden MM-kisoista. Hän treenaa voimanoston kaikkia lajeja suhteellisen tasapuolisesti. JUHA SAVELA. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Tsekissä on varustevoimanoston EM-kisat. Kopola viettää viimeistä vuottaan 18-vuotiaissa ennen kuin siirtyy alle 23-vuotiaiden sarjaan. – Ennen Kuortanetta minulla ei ollut valmentajaa. Kun keväällä keppi lensi reilusti pidemmälle kuin edellisenä kesänä, myös ajatus menestysmahdollisuuksista muuttui. JUHA SAVELA Kuortane teki terää Vili Ruuska Alle 18-vuotiaiden EM-pronssi, ikäluokan SM-kulta, Koululiikuntaliiton mestaruus, viimeisimpänä Keskipohjanmaan hopeamitali. Äänessä olevan Ninni Kopolan kisalaukkuun on tuon tuosta pakattu jalometalliakin. Millaisia lukemia sopii odottaa tämän vuoden elokuussa eli paljonko tulos voi parantua vuodessa. Voimanosto on kuitenkin hänelle ”pääjuttu”. Hyppäys viiden ikäluokan suuruiseen sarjaan on iso. Halsualta kotoisin oleva Simoinen arvostaa onnistumisiaan. – Kohokohta. Viimeisin muistaminen on Keskipohjanmaan hopeakoru – kaikkien edellä lueteltujen saavutusten ansiosta. Open Powerlifting -sivustolta löytyy viisi kiloa kovempi yhteistulos. Kyykystä tultiin ylös 157,5 kiloa niskassa, penkistä nousi 110 kiloa, maastavedossa hyväksytysti kiskottiin 130 kiloa. Itsekseni mietin treenejä enkä ehkä niin pitkällä kantamalla. Ei ihan viittäsataa, mutta eihän sitä ikinä tiedä, Kopola povaa. Keskipohjanmaan hopeamitalilla palkittu Teemu Simoinen kykeni isoon tulosharppaukseen kesällä 2024. Tulos parani metrillä, sijoitus ei. En tiedä, minkä noista laittaisin ykköseksi... Yli 70-metrisen ei pitäisi olla tekemätön paikka, arvelee Simoinen. Keskipohjanmaan hopeakorun sai Ninni Kopola. – Tämä on tavallaan päävuosi minulle. Mutta treenataan nyt ensin. – Päätavoitteena on pysyä ehjänä, että pystyy heittämään, Simoinen sanookin. helmikuuta 2025 URHEILU // 19 ”Tämä on päävuosi minulle” Keskipohjanmaan hopeakorulla palkittu Ninni Kopola uskoo lähestyvänsä 500 kilon yhteistuloksen rajapyykkiä jo tänä vuonna. KOPOLA KILPAILEE vastedeskin sekä penkkipunnerruksessa että voimanostossa, joka sisältää penkkipunnerruksen lisäksi jalkakyykyn ja maastavedon. Muutto Kuortaneelle urheilulukioon opiskelemaan syksyllä 2023 toi lisää harjoitusmäärää ja -laatua sekä kovatasoisen treeniporukan. Loppukesällä on varustevoimanoston MM-kisat Costa Ricassa, Kopola käy läpi kisakalenteriaan. Voi löytää itsensä majoittumasta keskeneräisestä hotellista, huomata lorottavansa keltaista vettä hanasta, odottavansa valtavalla lentokentällä talvimyrskyn laantumista. TÄKSI KESÄKSI Simoinen saa nakattavakseen miesten 800-grammaisen keihään. – Ehdin heittää viime kesänä yhden kisan 800-grammaisella keihäällä. Aina saa uusia kavereita, oppii lajista ja itsestään. – Ovathan ne ikimuistoisia reissuja. Se ei ollut huippuonnistuminen muttei epäonnistuminenkaan. Vaivaiset 100 lisägrammaa vaikuttaa heittämiseen: paikat joutuvat lujemmalle. Kilpailuista yksi on ylitse muiden. – Kun ennätys tuli ensimmäisessä kisassa enkä pystynyt parantamaan ennätystä enää, kesäharjoittelussa kai meni jotain vihkoon, hiljattain täysi-ikäiseksi tullut Simoinen valottaa. Nyt valmentajani Järvisen Juho miettii puolestani, mitä tehdä. – Texasissa (penkkipunnerruksen MM-kisat) minulla oli kaksi kisaa: ensin raakapenkki ja sitten varustepenkki. Keskipohjanmaan hopeamitalin sai Teemu Simoinen. Tämä on jo huomioitu harjoittelussa esimerkiksi huoltavien treenien lisäämisenä. No joo, hyväksytään. Tämän vuoden puolella kaulaan on jo ehditty ripustaa varustevoimanoston ja varustepenkkipunnerruksen SM-kullat. Toissa vuonna Jerusalemissa samanikäisissä keihäspronssi irtosi 72-metrisellä. ALKANUT VUOSI on lätkäkielellä paikka laukoa. Jotain talviharjoittelussa sitä vastoin meni oikein, kun 700-grammaisen keihään PB parani 64 metristä yli 73 metriin. Elokuussa Maltalla tuli voimanoston junioreiden MM-hopeaa 397,5 kilon yhteistuloksella. Simoinen uskoo, että moinen tulosharppaus perustuu kohentuneeseen harjoitteluun. – Taso maailmalla kehittyy joka vuosi niin paljon, että tosissaan saa treenata. – Paljonkohan tohtii asettaa... Valinta on yhtä vaikea, kun Kopolalta kysyy kauden sykähdyttävintä urheiluhetkeä. Olin raakapenkkiin pettynyt, mutta sitten varustepenkki meni hyvin. – Heittojärjestys käännetään viimeiselle kierrokselle. Kun tiesi, ettei kukaan tule enää ohi, kyllähän se helpotti paljon. Ja olihan niitä. Sillä oltiin kiinni mitalissa, kun viimeinen kierros alkoi. – Minulle tuli ihan mitaliodotuksia. Menen toukokuussa kisoihin Tsekkiin ja Norjaan. Pitää olla tyytyväinen, kun jokaisesta kisasta tuli mitali. Siellä olisi mukava heittää ja olla kovassa kunnossa
Naiset: Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho. 735 (8), 9) Tommy Paul USA 3. Naiset: Minja Korhonen, Petra Torvinen. Jääkiekko NHLkaukaloiden suomalaiskonkari avasi pistetilin uudessa seurassaan. Alkuerä2: 1) Naeff 2.42,54, 3) Jesse Kähärä Suomi +1,41. Voimajohto on nyt valmiiksi rakennettu ja lunastustoimitus jatkuu välikokouksella. 165 (2), 3) Taylor Townsend USA 7. KUTSU maanmittaustoimitukseen ilmoituksen korkeus 5 mm välein, tila tekstin ja alareunan välissä minimissään 5 mm korkea Yllä olevan ilmoitusesimerkin palstaleveys ja -korkeus ovat suuntaa-antavia. Olivia Puranen oli 21:s ja Ella Noora Haapalehto 26:s. NHL-uran ottelumäärällä mitattuna 32-vuotias Granlund on tämän kauden kokenein suomalaispelaaja taalajäillä. Nelinpeli: 1) Marcelo Arevalo El Salvador ja Mate Pavic Kroatia 7. Filip Skari ja Lars Heggen ottivat miesten kilpailussa kaksoisvoiton. Henkilöja pakettiautoille, bensa/diesel, maks. Alkuerä4: 1) Heggen 2.43,61, 5) Leevi Passila Suomi +5,09. 538 (3), 4) Jasmine Paolini Italia 5. – Talvella on helpompi ajaa runko sisään puolustussuuntaan. 288 (4), 5) Jelena Rybakina Kazakstan 4. Tuloksia: Naisten finaali: 1) Malin Hoelsveen Norja 3.00,53, 2) Iselin Bjervig Driveness Norja +1,20, 3) Milla Grosber Andreassen Norja +1,59. 30-vuotias maalivahti on kotimaassaan pelanut mm. Kilpailut jatkuvat tiistaina alle 23-vuotiaiden sprintillä. 055 (4), ... Vidjeskog kertoo, että 193-senttinen tuo rutkasti rutiinia Jaron joukkueeseen. Mäkihyppy Suomen joukkueet maailmancupin kilpailuihin Yhdysvaltojen Lake Placidiin 6.–9. Rasmus Ristolainen joutui jättämään pelin kesken. Nelinpeli: 1) Katerina Siniakova Tshekki 10. Alkuerä1: 1) Drivenes 3.12,51, 6) Ella Noora Haapalehto Suomi +16,58. KATSASTUS KATSASTUS Höyläämönkatu 3 | Puh. helmikuuta: Miehet: Herman Happonen, Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Wille Karhumaa, Arttu Mäkiaho, Otto Niittykoski. 893 (5), 6) Jessica Pegula USA 4. 220 (10), ...suomalaisia: 97) Otto Virtanen 614 (97), 142) Emil Ruusuvuori 413 (141). 378 (3), ... Santos on rutinoitunut ja isokokoinen maalivahti, jolla on myös hyvät jalat. 3500kg. Suomalaiset jäivät alkueriin Suomalaiset maastohiihtäjät jäivät maanantaina Italian Schilpariossa alkaneissa nuorten MM-kisoissa vaille välieräpaikkoja alle 20-vuotiaiden sprintissä. Kokouksessa ilmoitetaan kuinka loppukokouksesta tiedotetaan. Ennen siirtoaan Granlund oli San Jose Sharksin tehokkain pelaaja ja kasvatti nyt kauden pistepottinsa lukemiin 15+31=46. Suomen joukkue continental-cupin kilpailuihin Slovenian Kranjiin 8.–9. Leevi Passila oli 22:s, Anton Packalen 32:s ja Juho Länsiluoto 55:s. Lisäksi ostetaan traktoreita Zetor, Ursus, Belarus jne.. Tarjoa rohkeasti! 0443332318 tai allux86@gmail.com Katsastus Kokkola 40 40 * alkaen Helppo nettivaraus 24/7 osoitteessa www.plus.. – Tämä on iso siirto ajatellen eroja kulttuurissa ja säässä, mutta keskittymiseni tulee olemaan ainoastaan siinä, että haluan auttaa joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa, Santos kertoo Jaron tiedotteessa. 050 (4), 5) Casper Ruud Norja 4. Se on Vidjeskogin mukaan tietoinen valinta. Jaron päävalmentaja Niklas Vidjeskog on mielissään tuoreesta sopimuksesta. Louis 1–2 (0–1, 0–0, 1–1), Vancouver–Detroit ja. Koripallo NBA sunnuntaina: Detroit–Chicago 127–119, Cleveland–Dallas 144–101, Toronto–Los Angeles Clippers 115– 108, Philadelphia–Boston 110–118, Milwaukee–Memphis 119–132. Rossi ja Kemppi päätyivät naisten sprintissä perättäisille sijoille 14 ja 15. Yhdistetty Suomen joukkueet maailmancupin kilpailuihin Viron Otepäähän 6.–9. Maastohiihto Schilpario: Nuorten MM-hiihdot: Alle 20-vuotiaiden sprintit (p). Näppärissä 40l tai 60l säkeissä. Estorilissa sekä suurseura Benfican juniorijoukkueissa ja myöhemmin hän torjui Benfican B-joukkueen ykkösveskarina. Kähärä ylsi miesten lopputuloksissa 14:nneksi. Puh. 160 (5), 6) Novak Djokovic Serbia 3. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Malin Hoelsveen johti norjalaiset naisten kilpailussa kolmoisvoittoon. Alkuerä4: 1) Hoelsveen 3.11,75, 3) Silva Kemppi +3,31. 010 (3), 4) Taylor Fritz USA 5. muita suomalaisia: 105) Patrik Niklas-Salminen 789 (102), 294) Ruusuvuori 240 (288). B-rata 2,0 km (29): 1) Peltoniemi Kimmo 15.24, 2) Peltoniemi Päivi KoS 16.21, 3) Nurisalo Seppo KoS 17.17. 750 (1), 2) Erin Routliffe Uusi-Seelanti 8. 780 (7), 8) Alex de Minaur Australia 3. Lisätietoja: mediapaja@maanmittauslaitos.fi e-mail-osoitteissa rivinvaihto @-merkin jälkeen Voimansiirtoalueen lunastustoimitus 2020-652258, koskien Kosolankankaan tuulivoimapuisto Oy:n 110 kV voimansiirtojohtoja Ristikaarankangas-Kosolankangas, Kosolankangas-Hittisenneva ja Hittisenneva-Ahvenlampi Lestijärven ja Halsuan kunnassa jatketaan keskiviikkona 19.2.2025 klo 10:15 Lestijärven kunnan valtuustosalissa (Lestintie 39, Lestijärvi). Sieltä tie vei Hollantiin, jossa Santos oli nostamassa Fortuna Sittardia Hollannin liigaan kaudella 2017–2018. Kokouksessa selostetaan mm. Alkuerä2: 1) Nora Christine Hansen Norja 3.13,92, 5) Olivia Puranen Suomi +4,89. Suunnistus Kokkola: KoS:n Talvirastit 1.2., Mäntykangas. sekä leikkuupuimureita. Judo Pariisi: Grand slam -turnaus: Miehet, yli 100 kg, loppujärjestys: 1) Inal Tasojev, 2) Seungyeob Lee Etelä-Korea, 3) Toma Nikiforov Belgia, 5) Martti Puumalainen Suomi ja Saba Inaneishvili Georgia. lunastuslain mukaiset korvausperusteet ja asianosaisille annetaan eräpäivä 7.4.2025 korvausvaatimusten jättämiselle. 075 (3), 4) Harri Heliövaara Suomi 7. 044 423 2070 Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. Jaron ensimmäiset hankinnat ovat keskittyneet pääasiassa puolustukseen. Tennis Lontoo: Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet: Kaksinpeli: 1) Jannik Sinner Italia 11. 709 (9), 10) Paula Badosa Espanja 3. Colorado–Philadelphia-ottelusta kantautui huonoja suomalaisuutisia, kun Philadelphian puolustaja Rasmus Ristolainen jätti pelin kesken toisessa erässä loukkaantumisen takia. 530 (1), 3) Henry Patten Britannia 7. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Granlund syötti Logan Stankovenin 2–2-tasoituksen toisen erän alkupuolella. Naiset: Kaksinpeli: 1) Aryna Sabalenka 8. 135 (2), 3) Carlos Alcaraz Espanja 7. Santos on hyvillä mielin sopimuksen varmistuttua. Ratamestari Timo Ronkainen. Hyökkäyspäähän on helpompaa tehdä muutoksia myöhemmin, Vidjeskog perustelee. 095 (8), 9) Emma Navarro USA 3. Aurat ja kylvökoneet kiekkovantailla kiinnostaa myös. Miesten finaali: 1) Filip Skari Norja 2.38,39, 2) Lars Heggen Norja +0,11, 3) Isai Naeff +5,16. Tehokkaimpana suomalaisena loisti kapteeni Aleksander Barkov, joka merkittiin syöttäjäksi kolmeen joukkueen maaliin. 770 (2), 3) Coco Gauff USA 6. 495 (9), 10) Andrei Rublev 3. 830 pistettä (1), 2) Alexander Zverev Saksa 8. Toimitusinsinööri Caj Snickars, 050 308 5347, caj.snickars@maanmittauslaitos.fi Jääkiekko NHL sunnuntaina: Buffalo–New Jersey 4–3 (3–0, 1–1, 0–2), B: Ukko-Pekka Luukkonen 21/24 torjuntaa, Colorado–Philadelphia 2–0 (0–0, 2–0, 0–0), Anaheim–Montreal 3–2 (0–2, 2–0, 1–0), M: Joel Armia 1+0, Florida–NY Islanders 6–3 (2–0, 2–3, 2–0), F: Aleksander Barkov 0+3, Anton Lundell 0+1, Eetu Luostarinen 0+1, NY Rangers–Las Vegas 4–2 (0–1, 1–1, 3–0), Dallas–Columbus 5–3 (1–1, 2–2, 2–0), D: Mikael Granlund 0+1, C: Mikael Pyyhtiä 0+1, Utah–St. 588 (10), ... ”Mukava hypätä mukaan” Elias Peltonen, Petteri Ikonen, STT Suomalaishyökkääjä Mikael Granlund sai hyvän alun uudessa seurassaan Dallas Starsissa. STT Jaro hankki kokeneen maalivahdin Jarno Herranen Jalkapallon liigaan noussut Pietarsaaren Jaro hankki viimeiseksi lukokseen portugalilaisen Miguel Santosin, jonka kanssa Jaro solmi ensi kauden kaatavan sopimuksen. Norja korjasi avauspäivän mitalit yhtä lukuun ottamatta. * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,75€, katsastuksen kokonaishinta 42,75€ + lakisääteiset mittaukset. 900 (6), 7) Daniil Medvedev 3. suomalaisia: 385) Anastasia Kulikova 157 (395), 479) Laura Hietaranta 111 (473). Olen luottavainen, että hän on hyvä maalivahti liigatasolla, Vidjeskog kuvailee tuoretta hankintaa. NHL:n verkkosivujen mukaan Philadelphian päävalmentaja John Tortorellalla ei ollut ottelun jälkeen tarkkaa tietoa vamman laadusta tai vakavuudesta. –?On hyvä saada voitto ensimmäisestä ottelusta ja jatkaa siitä. 0445080977 Ostetaan kovapaalaimia tai pöyröpaalaimia Welger, John deere, claas tai Krone ja muut. A-rata 4,3 km (35): 1) Rantala Petteri KoS 21.47, 2) Pukema Hannu 21.53, 3) Vuorinen Miki KooVee 24.18. Jos Ristolainen loukkaantui vakavasti, on se paha takaisku pelaajalle, Philadelphialle ja Suomen maajoukkueelle, jota hänen pitäisi edustaa myöhemmin tässä kuussa NHL:n masinoimassa neljän maan huipputurnauksessa. –?Kaikki tietävät, mitä jäällä tehdään, joten on mukava hypätä mukaan, Granlund kertoi NHL:n verkkosivuilla. 680 (7), 8) Zheng Qinwen Kiina 4. Eetu Luostarinen ja Anton Lundell napsivat molemmat yhden syöttöpisteen. 861 (6), 7) Madison Keys USA 4. Hän sanoi olevansa varma, että peli joukkueen kanssa paranee ajan myötä. helmikuuta: Miehet: Antti Aalto, Kasperi Valto. Hänen edellinen seura on Portugalin kolmannen sarjatason Anadia. 40l=7€ (15 säkkiä = heittokuutio) 60l=10€ (10 säkkiä = heittokuutio) Kotiintoimitus sisältyy hintaan kahden heittokuution tilaukselle Kokkolassa. Golf Al Mazrowiah: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2,5 miljoonaa dollaria: Lopputulokset 72 reiän jälkeen, par 72: 274 lyöntiä (14 alle parin): Laurie Canter Englanti 68+69+68+69, 274 (–14): Daniel Brown Englanti 68+65+71+70, Pablo Larrazabal Espanja 66+68+70+70, ...277 (–11): Tapio Pulkkanen Suomi 66+69+71+71 (jaettu sija 13). 2–3 (1–1, 1–0, 0–1, 0–1), V: Kevin Lankinen 15/18 torjuntaa, Seattle–Calgary 2–3 (0–3, 1–0, 1–0), S: Kaapo Kakko 1+0. FLORIDA PANTHERSIN suomalaiset kerryttivät viiden syöttöpisteen yhteispotin, kun Florida kukisti New York Islandersin 6–3. 956 (1), 2) Iga Swiatek Puola 8. suomalaisia: 299) Hietaranta 246 (300). helmikuuta: Miehet: Tomas Kuisma, Eetu Nousiainen, Vilho Palosaari, Paavo Romppainen. AFP/LEHTIKUVA/EMILEE CHINN. Maksu käteisellä tai marginaaliverolla. helmikuuta 2025 20 // Myydään Ostetaan PALVELUHAKEMISTO Kuulutuksia Myydään kuivaa, seulottua ja kotimaista koivuklapia. Dallas voitti jääkiekon NHL:n runkosarjaottelussa Columbus Blue Jacketsin maalein 5–3 maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa. – Etsimme kokenutta ykkösveskaria ja sellaisen saimme. Leijonat menetti jo viime viikolla alakerrastaan Dallasin Miro Heiskasen loukkaantumisen takia. Kosolankankaan tuulivoimapuisto Oy:lle annettiin oikeus ottaa johtoalue haltuun johdon rakentamistöitä varten päätöksellä 19.3.2021. Lähimmäksi välieräpaikkaa perinteisen hiihtotavan kilpailussa pääsivät Jesse Kähärä, Selene Rossi ja Silva Kemppi, jotka sijoittuivat alkuerissään kolmanneksi
OLIN JUURI MENOSSA SINNE HAKEMAAN SITÄ! LÖYTÄJÄ SAA PITÄÄ. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. NIIN SE ON JÖKÖTTÄNYT KOSKEMATTOMANA ETEISEN KAAPISSA YLI VUODEN. 802 564 1 2 4 5 3 9 2 6 7 1 4 5 4 9 3 7 7 3 8 9 6 8 6 4 1 5 6 4 1 7 2 3 1 5 4 9 3 7 4 8 6 1 5 5 2 1 7 3 8 7 9 7 9 8 2 3 1 2 5 4 9 2 8 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi TUO ON MINUN UKULELENI! KOIRALLANI ON KIRPPUJA... helmikuuta 2025 SARJAKUVAT // 21 B
Öinen hiippailija jättää jälkensä viestin, joka saa Valin ja tytöt takajaloilleen. helmikuuta 2025 22 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 19.25 Tulosruutu. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. 12.10 Mot. Onko Valin sisäpiirissä petturi. 18.00 Päivän sää. Uhri on paikan omistajan vaimo, mutta oudoksi tapauksen tekee se, että pukuhuoneesta löytyy hylätty vauva. Etelätuuli on alkuun heikkoa, myöhemmin iltapäivällä kohtalaista. Kotimainen draamasarja. 16.25 Syke. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. 23.00 Ulkolinja: Putinin varjoarmeija. MTV3 06.15 Aamusää. 22.40 Tukahduttava rakkaus. 11.25 Ruokamatka menneisyyteen: Langinkoski. 08.19 Galaxi. 23.45 Utö. 12.45 Tanskalainen maajussi. 08.00 Lomakoti auringon alta. 08.20 Ihan pohjalla. 17.00 Farmi Suomi: Revanssi. 10.25 Eränkävijät. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. °C -10,6 Salla Naruska Lämpimintä 2.2. Kenen se on, ja miten vauva liittyy juttuun. 16.10 Alppihiihdon MM, pujottelun joukkuekilpailu. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 10.00 Emmerdale. Heikkoja lumisateita tulee maan länsiosassa sekä Länsi-Lapissa. 22.35 Surman susi. 21.00 ELOKUVA Jack Reacher Tappajan jäljillä. Sureva Catalina kieltäytyy osallistumasta veljensä ruumiinvalvojaisiin. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 10.30 Jaksa paremmin. 11.40 Koko Britannia leipoo. 07.05 Angry Birds Toons. 23.32 Cryptoqueen. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Komisario Panda. 14.55 Poliisikoira Rex. Nate odottaa romanttista vapaapäivää Tracyn seurassa, mutta Caleb lähettää Naten toimittamaan pakettia kohtalokkain seurauksin. 13.55 Valitut Palat Collection. 12.00 Tähtiarpa. 22.25 Tulosruutu. 11.37 Ruokamatka menneisyyteen: Maalaistalo. 09.00 Remppa vai muutto. 22.20 Päivän sää. 14.40 Valitut Palat Collection. 09.55 Antiikkikaksintaistelu. 13.50 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. Syvennymme psykologian tohtori Mona Moisalan johdolla ruutuajan vaikutuksiin ja selvitämme, millainen laji on urbaani parkour. 19.00 Prisma: Aurinkokunta. 18.21 Puoli7 tänään. 22.45 Oddasat. 21.45 Yle Uutiset. 10.55 Veljesten keittiössä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.05 Sairas nuoruus. 20.29 Yle Uutiset. Miten uusi sänky on parantanut ääninäyttelijä Jouni Soinisen selkäkipuja. 14.40 Talvityöläiset. Kathrina on itsetuhoinen, ja Alvilda kamppailee useampaa diagnoitua sairautta vastaan ja menettää lisäksi isänsä. 21.00 A-studio. 18.30 Emmerdale. Lande. #puoli7. 16.30 Kauniit ja rohkeat. klo 14 °C +0,7 Utö Sateisinta 1.2. Nälkä, väsymys ja pelko alkavat lyödä kiilaa saarelaisten väliin. 21.11 Queen of Fucking Everything. 07.40 S.M.A.S.H! 07.55 Angry Birds Stella. 20.00 Akuutti: Matkakumppanina tourette. 15.50 A-studio. YLE TEEMA & FEM 07.40 BUU-klubben 08.10 Minun puutarhani 08.50 Pakko neuloa 09.00 Efter Nio 10.00 Raskaana 10.24 Sportliv 10.35 Jumalallista ruokaa 11.05 Unelmien maa 11.46 Kioskeja, vuoria ja kauneutta 12.00 Kapellimestarit 12.30 Aarne Tarkas suomalainen elokuva kiittää 13.28 Ihme esineitä Suomesta 13.35 Vesi on elämä Standing Rockin naiset 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Uusi Kino: Rajapinta 16.21 Islanti saagojen valossa 16.48 Korkeasaaren eläinlapset 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Aina puolellasi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.53 Itämeri pintaa syvemmältä 20.00 Kafka 20.44 Saman sateen alla 21.00 Historia: Titanic väreissä 21.47 Kino Suomi: Tuntematon ystävä 23.13 Limo 23.27 Kserkseen katseen alla 23.42 Enemmän elokuvasta: Kesäleski MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Simpsonit 08.30 Simpsonit 08.55 Ulosottomiehet 09.50 Koiralle koti 10.10 Alone yksin erämaassa 11.05 Huutokaupan metsästäjät 11.30 Valtateiden sankarit 12.35 Salatut elämät 13.00 Rantabaari 13.25 Simpsonit 14.00 Ulosottomiehet 15.00 Huutokaupan metsästäjät 15.25 Huutokaupan metsästäjät 16.00 Alone yksin erämaassa 17.00 UEFA Champions League viikkomakasiini 17.55 Halliyleisurheilua: Ostrava, Tshekki 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 ELOKUVA: Jumanji 23.00 Aallonmurtaja 23.55 The Summit Suomi 01.15 Surman susi 02.05 Simpsonit 02.30 Simpsonit 02.55 Huutokaupan metsästäjät 03.20 Huutokaupan metsästäjät 03.45 Liikennepoliisit UK ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 Tammikuu Helmikuu 2025 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 4 7 10 13 16 19 22 25 28 31 Tammikuu Helmikuu 2025 4 8 Ti Alanya 16 Amsterdam +6 Budapest +5 Dubai 23 Dubrovnik 13 Hania 14 Las Palmas 18 Lissabon 15 Malaga 16 New York +6 Nizza 13 Oimjakon -39 Phuket 31 Riika +1 Skellefteå -5 Sydney 28 Tukholma +2 Tokio +9 Venetsia +9 Ke 13 +9 +7 23 13 11 19 16 16 ?0 13 -37 31 +1 +1 30 +4 +7 11 To +9 +8 +6 28 13 11 19 16 16 +8 14 -35 31 +2 +2 27 +3 +8 11 3.2. Kolme kuukautta myöhemmin hän katoaa. 12.55 Rempalla kaupaksi. 17.05 Viiden jälkeen. 8,7 mm Salla Värriötunturi -26 -16 -22 -16 -19 -16 -14 -11 -11 -12 -7 -8 +1 8 10 12 3 8 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA -10 -18 -12 -20 -11 -21 -14 -23 -12 -22 +1 -5 ?0 -8 ?0 -7 -3 -9 -3 -8 -4 -2 -6 -3 -6 -3 -4 -2 -4 5 4 7 7 1 1 Kokkola 3.2. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. 17.00 Yle Uutiset. Mary vierailee salaa Gusin ja Ivyn luona. 18.05 Viiden jälkeen. 11.54 Oddasat. 19.20 Päivän sää. 18.45 Futsalin miesten EM-karsinta: FIN ITA. 20.00 Stadi vs. Laivasto etenee tutkimuksissaan saaren poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Perjantaisin juontavat Anniina Valtonen ja Olli-Pekka Kursi. Nicky saa selville, kuka Calebin mysteerinainen on. 23.35 Aallonmurtaja. Loganien ja Forrestereiden nuoremman polven välit kiristyvät jälleen äärimmilleen, kun Steffy pysyy tiukkana ja näyttää Hopelle ovea. 09.10 Sydänmailla. Carter yrittää puhua Ericiä ympäri saadakseen siunauksen laajennussuunnitelmilleen. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. Gracen unelma on toteutumassa, oma kahvila avaa pian ovensa. Jana saa raataa kuin orja. 15.55 Syke. 18.30 Diili. 14.10 Valitut Palat Collection. 12.40 Komisario Panda. 16.45 Novosti Yle. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. Maan itäosassa paistaa paikoin aurinko. 08.25 Täysi susi. 13.30 ELOKUVA Naiskohtaloita. klo 14 °C -10,9 (3.2. Ruja Ignatova järjestää Bulgariassa isot syntymäpäiväjuhlat heinäkuussa 2017. 23.35 IS esittää: Sain sen videolle. 14.25 Valitut Palat Collection. 16.58 Uutiset. 14.10 Kolmiodraama. 18.00 Yle Uutiset. Kim on huolissaan Lydiasta ja tulee paljastaneeksi totuuden Craigin kuolemasta. 11.50 Yle Oddasat. Lämpötila on pääasiassa -4 ja -15 asteen välissä. 06.25 Smurffit. 19.30 Salatut elämät. 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 17.04 Päivän sää. 11.00 Haluatko miljonääriksi. Vesipuistosta löytyy ruumis. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.42 Ruokamatka menneisyyteen: Työväenasuntomuseo. 15.10 Gilmoren tytöt. 11.53 Hetkiä Kalliossa: Jukka Poika. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 16.55 Tähtiarpa. 19.51 Luontotuokio. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.55 Uutiset. 11.29 Ruokamatka menneisyyteen: Louhisaari. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C -16 cm Oulu +1 °C -14 cm Raahe °C -10 cm Pietarsaari °C -3 cm Vaasa °C +2 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 3.2. Ti Haapavesi -14 Halsua -11 Helsinki -6 Joensuu -13 Jyväskylä -12 Kajaani -16 Kalajoki -12 Kokkola -11 Kuopio -12 Kuusamo -19 Lahti -9 Lappeenranta -12 Oulu -14 Pietarsaari -10 Pori -5 Rovaniemi -18 Tampere -8 Toholampi -11 Turku -3 Utsjoki -24 Vaasa -8 Ylivieska -12 Ke -3 ?0 -7 -2 -6 ?0 -5 -9 -1 -4 -4 +1 +2 -6 +1 ?0 +2 -9 +1 -2 To -3 -3 +1 -4 +1 -1 -2 ?0 -2 -3 ?0 -3 -4 ?0 -7 -3 +2 -1 +1 -2 Pe -1 -1 -4 -2 -2 -1 -1 -3 -2 -2 -2 ?0 -1 -1 ?0 -2 -1 +4 ?0 -1 La -3 -4 -2 -5 -4 -5 -3 -3 -4 -6 -4 -4 -3 -4 -2 -3 -3 -4 -2 -3 -2 -3 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 2.2. 16.00 Salatut elämät. 21.30 Perjantai-dokkari: Poika, joka kuoli huumeisiin. 20.55 Urheiluruutu. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.15 Team Bachstad Eurooppa sodassa ja rauhassa. 13.15 Ensitreffit alttarilla. 15.55 Itse valtiaat. 16.40 Yle Oddasat. 11.47 Ruokamatka menneisyyteen: Hämeen linna. Tom Cruise on vauhdikkaan toimintatrillerin pääosassa salaperäinen yhden miehen taistelukone Jack Reacher, joka kutusutaan apuun selvittämään viiden ihmisen hengen vaatinutta tarkka-ampujaiskua Pittsburghissa. Reacher on vakuuttunut vanhan sotakaverinsa syyllisyydestä, mutta tulee toisiin ajatuksiin tutkiessaan tapausta tämän puolustusasianajajan (Rosamund Pike) toiveesta. 22.00 Unelmien maa. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 09.30 Puoli seitsemän. 21.49 Urheiluruutu. Sam haluaa perua Dingle-joulun Lydian tilanteen takia. Hyväntuulinen asiaohjelma. 11.00 Yle Alueuutiset. Lisäksi Conrado epäilee hänellä olevan osuutta Tomásin murhaan vain todisteet puuttuvat. 18.30 Puoli seitsemän. 21.00 Tämä on tämä. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 11.34 Ruokamatka menneisyyteen: Hvitträsk. 12.00 Maailman kauneimmat junareitit. 15.00 Flinkkilä & Kellomäki. Lapissa pakkanen on paikoin kireämpää. 20.00 Koti koiralle. 15.05 Bachelor Suomi. Päänsisäiset äänet piinaavat Sebastiania, ja hän kärsii pahoista harhakuvitelmista. 06.25 Huomenta Suomi. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on laajalti poutaista
17.05 Espanjan rajavartijat. 13.00 Nyhetsdagen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Lottovoittajan unelmakoti. 23.00 Utrikesbyrån. 12.30 Valmistuksen salat. 20.00 Temptation Island Suomi. 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 11.00 Puutarhan pelastajat. 18.30 Sverige idag. 16.10 Urheiluradio. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 18.55 Anslagstavlan. 18.50 Iltahartaus. 04.05 Pernilla Wahlgrenin maailma. Harrastukset ovat monipuolistuneet ja koulunkäynnistä on tullut lapsille osa arkea. 01.00 Uskosta totta. 12.35 Välkommen till vuxenlivet. 1/2. 20.02 Sää. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 22.30 Kumman kaa. 03.45 Yliluonnollisen jäljillä. 18.45 Uutiset. 20.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 18.30 Oddasat. 08.50 Autojen fiksaajat. 06.25 Say yes to the Dress Britannia. 08.10 Urheiluradio. 15.30 MasterChef Australia Dessert Masters. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.30 Miehen puolikkaat. 21.00 Renées brygga. 00.05 Tohtori Paise. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 2.30 Aristoteleen kantapää. 14.00 Come Home. 02.00 Maantiepyöräily: Alula Tour. 23.00 Lokala nyheter. 02.30 Onko peli pelattu Darwin. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 08.30 Rempalla kaupaksi. Yle News broadcasts in English daily on Yle Radio 1 (3:55 pm) and on Yle Mondo (3:30 pm Mon-Fri, 3:29 pm SatSun). 02.55 Simpsonit. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 13.30 Lomakoti auringon alta. 19.28 Sportnytt. 14.30 Sinkkuillallinen. 15.30 Moderni perhe. 07.00 Pyhä Henki tänään. 21.00 Lerin på äldreboendet. Ohjelmassa perehdytään väritetyn arkistomateriaalin avulla Titanicin sisustukseen, sen matkustajiin, henkilökuntaan ja elämään laivalla. Kausi 7, 3/10. 12.45 Merisää. Stadi vs. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 13.00 Yle Uutiset. 18.00 Raamatun kertomuksia. 11.30 Futurama. 18.30 Onko peli pelattu Darwin. 10.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. 18.02 Luonto-Suomi: Muuttuvat talvet 0203-17600. 12.05 Vem ska jag tro på. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Maailma ei ole vielä valmis, mutta tämän jälkeen piirun verran parempi. 15.45 Engelska Antikrundan. 19.17 Kulturnyheterna. 14.20 Bahama Life. 07.50 Pernilla Wahlgrenin maailma. 19.00 Enkeleiden maailma. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Leijonan luola USA. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. 21.00 Tulossa: Leijonan luola Suomi. 16.30 Lottovoittajan unelmakoti. 21.05 Politiikkaradio. Sisko ja sen veli sekä eri veljen tyttöystävä. 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt. 23.55 TV4Vädret. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 08.25 Espanjan rajavartijat. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 10.10 Jippii -lasten raamattukoulu. 12.30 Hengenvaarallisesti lihava. 10.05 Rantataloa etsimässä. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 12.35 Kokkaushaaste. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 18.00 Efter fem. 02.20 Oikeuden äärellä. 16.30 Espanjan rajavartijat. 07.30 Tie vapautumiseen. 16.30 Snooker: German Masters. 02.40 Romuautot rahaksi. Klassista musiikkia. 17.30 Svenska hjärtan. 18.05 Pelastajat Helsinki. 10.00 Melkein MENSA. 23.20 Poliisien elämää. . 21.00 ELOKUVA The Great Gatsby Kultahattu. 04.25 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 00.55 Agatha Christie: Askel tyhjyyteen. Loistelias Titanic valmistuu Belfastissa ja lähtee ensimmäiselle matkalle Atlantin yli. 21.05 Diili. 07.10 Aamusoitto. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.55 Evergladesin vartijat. 12.00 Simpsonit. 17.30 Futurama. 01.50 Murha paratiisissa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila. 18.05 Malins Indien. 09.20 Autojen fiksaajat. 23.40 Ekonominyheterna. 16.00 Lemmen viemää. 22.00 Grävarna. 07.00 Lemmen viemää. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 21.00 The Voice of Finland. 10.00 Sari Valto. 18.35 Hartaita säveliä. 11.30 Tennis: Australian Open. 02.05 Futurama. 17.55 ELOKUVA Tulossa: Syke. 22.46 Sportnytt. Muutos on ollut 100 vuoden aikana suuri. 10.00 Nelli-Nalle. 01.35 Muinaiset avaruusoliot. Toimittajana A K Rapila, ohjelman ensilähetys oli 1963. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. Mestarivaras Max Burdett vetäytyy viimeisen ryöstön jälkeen paratiisisaarelle kauniin kumppaninsa kanssa nauttimaan kovan työn tuloksista. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 04.05 Melkein MENSA. 01.35 Futurama. 23.10 Paiseklinikka. Mitä on odotettavissa, kun studion valtaa nuijat, hulttiot, revontulet sekä keskimittaiset ja sopusuhtaiset. 03.45 Autojen ensiapu. 12.00 Valmistuksen salat. 10.30 Minun ihmeeni. 13.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 23.00 Alaskan jäälentokenttä. 00.40 Paratiisihotelli Tanska (S). 23.00 Sullivan’s Crossing. 16.10 Faunin iltapäivä. 17.00 Suomalainen menestysresepti. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 04.25 Remontilla rahoiksi. 11.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). Kotimainen ohjelma. 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola. 02.30 Simpsonit. 13.00 Golf: Pebble Beach Pro Am, 2.päivä. 21.00 NCIS Rikostutkijat. 18.20 Nyhetstecken. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 20.00 Yle Uutiset. Historia: Titanic väreissä, Yle Teema & Fem klo 21.00. 22.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 13.05 Löytöretki tuntemattomaan. 22.30 Jumalanpalvelus. 03.15 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 11.00 Futurama. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 17.00 Teho-osasto. 20.30 Jerusalem studio. 18.45 Katselkaa Herran tekoja. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 15.55 Yle News. 19.00 ELOKUVA Tulossa: Syke. 17.00 Rapport. 15.50 Annan herkulliset leivonnaiset. Eilisen äänessä kuulemme nyt pohdintaa siitä, miten elämä on Espoossa muuttunut sadan vuoden aikana (1860 1960). 01.30 Evergladesin vartijat. 13.50 Bahama Life. 09.30 Rantataloa etsimässä. 04.25 Ex And The City Suomi. 00.00 The rookie. 18.00 Simpsonit. 19.00 Jääkiekko: Talviuniversiadit. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 21.50 Merisää. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 14.00 Miehen puolikkaat. 15.30 Tie vapautumiseen. 06.30 Rempalla kaupaksi. 07.05 Silent Library Suomi. SVT1 06.15 Fråga doktorn. 16.00 Rillit huurussa. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 14.45 Maanteiden sankarit. 03.15 Tuho-osasto. 22.00 Vuorihiihto: Maailmancup Boi Taull. 14.05 Top Gear. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.30 Klubi 700. 12.55 Yksi on hyvää seuraa. 14.35 Hengenvaarallisesti lihava. Yle Uutisten Radiouutiset seuraa kotimaan ja maailman menoa ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 09.15 Say Yes To The Dress. 19.00 Lentoturmatutkinta. Kuunnelman päähenkilö Elis Sinistö (19122004) oli elämäntapataiteilija: tanssija, satumainen arkkitehti, alastonmalli, vegetaristi, teosofi ja paljon muuta. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 06.45 Tuho-osasto. 12.00 Lentoturmatutkinta. 10.40 Kulmakivi. 10.02 Radio Suomen päivä. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 02.45 ELOKUVA Auroran murhakerho: Sylillinen ongelmia. 03.40 Silent Library Suomi. 02.30 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 18.35 Top Gear. 16.00 Autojen ensiapu. 22.00 ELOKUVA Suuri puhallus 2. 20.30 Rapport. 20.20 TV4Vädret. 22.00 Aktuellt. 19.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 02.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 14.00 Yle Uutiset. 21.00 TV7 Israel News. 11.00 Taivas kuulee. 00.40 Will Trent. 09.50 Romuautot rahaksi. 19.49 Ratsastus: Maailmancup Amsterdam. 15.02 Kulttuuriykkönen. 00.30 Sinkkuillallinen. 08.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 21.00 Mentalist. 17.30 Klubi 700. 17.10 Urheiluradio. 08.10 Ykkösaamu. Eva Tigerstedt avaa polkuja musiikkiin. 16.00 Christian World News. 02.45 Katselkaa Herran tekoja. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 21.00 Rally Raid: Dakar-ralli, Saudi-Arabia. 17.00 Himohamstraajat. 07.40 Houstonin eläinpoliisit. 11.33 Radio Suomen Päivä. 09.05 Muistojen bulevardi. 00.00 Egyptin kadonneet aarteet. 01.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 08.25 Superhamstraajat. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 19.05 Panttilainaamo. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Studio 65. 20.55 Lokala nyheter. 10.55 Kakkukuningas. 21.00 Yle Uutiset. Kodista on tullut kaiken keskus, siisteys on parantunut ja myös elämäntavat. 20.00 Ekonomibyrån. 09.00 Egyptin kadonneet aarteet. 19.00 Mentalist. 18.05 Supertähtien yllätysremontit. 07.00 Yle Uutiset ja sää. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. 09.00 Yle Uutiset. 22.08 Yöradio. 12.45 Supertähtien yllätysremontit. 10.00 Tennis: Australian Open. 07.05 Kokkaushaaste. . 23.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 10.20 Kakkukuningas. 21.00 Världens historia: Gestapo. Otsikoiden takana joka arkipäivä. SVT2 06.00 Bordtennis: Singapore smash. 15.00 Moderni perhe. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 19.42 Eilisen ääni: Kansanelämää Espoossa 100 vuotta sitten. 20.00 Kaisa Pulakan aikamatkat: Moninainen sukupuoli 1/5. 20.00 Raamatun kadonneet aarteet. 09.25 Unelmahäät. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 07.00 Morgonstudion. 22.00 Hur fan hamnade vi här. 11.25 Satakiloiset parhaat ystävät. 07.30 Simpsonit. 07.15 Opaalin metsästäjät: Road trip. 08.05 Espanjan rajavartijat. 06.05 Radio Suomen Aamu. 10.35 Mökkiunelmia. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 07.30 Food Factory. 08.00 Miehen puolikkaat. Matka alkaa. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.02 Radioteatteri esittää: Onnellisinta on olla onnellinen. 19.00 Unelmahäät. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 15.50 Unelmahäät. 10.30 ELOKUVA Kahden viikon iskuaika. 19.55 Teho-osasto. 01.30 Lomakoti auringon alta. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Castle. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 23.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. Miia Krause kiinnostavia ajattelijoita ja oivaltavaa keskustelua. 08.30 Miehen puolikkaat. 00.00 Kujalla. TV5 06.20 Rantataloa etsimässä. 06.55 Remonttipari. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 22.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.35 Sari Valto. 03.30 Australian rajalla. 04.50 Pelastajat Lappi. 03.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 13.30 Sanan helmiä. 07.35 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 21.00 Yle Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Antarktis. 13.00 TV7 Israel News. 21.00 ELOKUVA Reminiscence. 12.00 Himohamstraajat. 00.55 Felizia – Miro jiben (Mitt liv). 10.00 Year Million. Hänen elinikäinen vastustajansa, viekas 02.00 Mökin rakentajat. 21.12 Radio Suomen Ilta. 23.10 Rapport. 13.03 Forum. JIM 09.00 Diili. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä. Jaakko Saariluoma ja Joonas Nordman isännöivät iltaa. 23.00 TV4Nyheterna och sporten. 00.00 Murhaaja kotonani: Murhan varjossa. 04.00 Jumala puhuu. 22.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 23.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.30 Tuho-osasto. 23.15 ELOKUVA 3:10 to Yuma. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. HERO 14.40 Suuri seikkailu. 21.00 Rillit huurussa. 04.45 Ufokohtaamisia: Totta vai tarua. 03.00 Turvatarkastus: Peru and Brasilia. 14.55 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. 10.30 Australian rajalla. 18.00 Sinkkuillallinen. 15.20 Wheeler Dealers. 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 12.10 Urheiluradio. 08.00 Christian World News. 12.30 Simpsonit. 14.50 På armlängds avstånd. 22.00 Armon kalliolla. 11.00 Yle Uutiset. 20.20 Romano mirits. 06.45 Gordon Ramsayn makuseikkailut. Hemmottelumusiikkia ja laulun mittaisia tarinoita tarjoilee musiikkitoimittaja Susanna Vainiola. 19.45 Go’kväll. 06.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 17.00 Turvatarkastus: Peru and Brasilia. 06.30 Bahama Life. 13.45 Signaali sydämiin. 15.00 Yle Uutiset. 09.00 Maantiepyöräily: Challenge Mallorca. 17.50 Hur snatchar man 50 000 av en rom. 21.15 Voimaa Sanasta. 13.00 Silent Library Suomi. 23.00 Kumman kaa (S). 00.00 Hudson & Rex. 09.05 Urheiluradio. 19.00 Vetenskapens värld: Universums mystiska krafter. 19.00 Remppa vai muutto UK. 06.45 Nyhetsmorgon. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 06.40 Rantataloa etsimässä. 18.55 Luonto-Suomi: Muuttuvat talvet 020317600. YLE. 07.10 Urheiluradio. 04.50 Ex And The City Suomi. KUTONEN 06.05 Valmistuksen salat. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03.00 Enkeleiden maailma. 16.00 Duudsonit tuli taloon. 09.00 Jerusalem studio. 15.00 Hudson & Rex. 17.00 Uskosta totta. 19.30 Tavoittele armolahjoja. 19.02 Urheiluradio. 01.00 Gathering Storm. 16.30 Rillit huurussa. Liity seuraan! 23.40 Yöklassinen. 10.00 Forum. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.50 Hotell Romantik. 06.25 Löytöretki tuntemattomaan. 15.05 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 20.00 Korkeasaari. 13.00 Meret ilman vettä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Arktinen retkikunta. 14.00 Äärimmäinen selviytyjä: Afrikan safari. 00.30 Snooker: German Masters. 17.00 Futurama. 19.50 Wheeler Dealers. 10.00 Lomakoti auringon alta. 17.10 Uutispodcast. 23.25 Musiikkivideoita. 13.15 Voimaa Sanasta. 00.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 02.00 Raamatun kertomuksia. 00.20 Mysteerien jäljillä. 22.00 Poliisit 2022. 19.00 Rapport. Kotimainen ohjelma. 00.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 11.35 Restaurant: Impossible. 23.00 Snooker: German Masters. 12.55 Radio Suomen Päivä. 22.30 Miia Krause. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Remontilla rahoiksi. 01.10 People Magazine Investigates. 00.51 Those about to die. 16.55 Pienten perhe. 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Toimittajat Tapio Pajunen, Linda Pelkonen ja Antti Pilke vaativat vierailtaan vastauksia ja auttavat ymmärtämään, mistä politiikassa on kyse. 20.30 Farmen. Suorana maanantaista perjantaihin. 14.00 Kaverille ei jätetä IKUISET (S). 01.55 Ski Classics inifrån. 01.25 Jia – en liftares berättelse. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.35 Opaalin metsästäjät: Road trip. 19.00 Arman Pohjantähden alla (S). 17.05 Agenda. 01.50 The white queen. 23.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 10.25 Viikon raamattulaulu. 06.35 Kökets middagstips. 07.13 Radio Suomen Aamu. 16.45 I vår herres hage. STAR CHANNEL 06.00 Ennätystehdas. 16.15 Save The Date Suomi. 22.38 Kulturnyheterna. 08.35 Asunnon metsästäjät. 15.00 Pyhä Henki tänään. 13.00 Rapport. Uutiset tiiviissä paketissa aina tasatunnein sekä pidempinä, taustoittavina lähetyksinä arkisin klo 7, 8, 12, 16 ja 17 (lauantaisin klo 12 ja 17, sunnuntaisin klo 17). 19.00 Miehen puolikkaat. 04.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 12.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 07.50 Merisää. 22.05 Urheiluradio. 13.35 Erakkoperhe erämaassa. 03.05 Restaurant: Impossible. 23.30 Sydän Albaniassa Tauno ja Marja Toukola. 23.30 Remppa vai muutto UK. 15.45 Pienten perhe. 19.30 Miehen puolikkaat. 03.30 Tavoittele armolahjoja. 20.00 Jumala puhuu. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 12.00 Duudsonit tuli taloon (S). 17.00 YleX Ilta: Womma. 13.50 Husdrömmar. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 08.00 Egyptin aurinkokuningas: Salaisuuksia ja aarteita. TAIVAS TV7 06.00 Come Home. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.02 Urheiluradio. 18.30 Pelastajat Helsinki. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 02.30 Duudsonit tuli taloon. helmikuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.00 Kakkukuningas. 13.00 Maryn helpot kokkailut. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Kausi 1. 12.13 Radio Suomen Päivä. 18.30 Simpsonit. 12.10 Kaisa Pulakan aikamatkat: Moninainen sukupuoli 1/5. 15.00 Yle Uutiset. 23.50 ELOKUVA After the Sunset keikka Bahamalla. 20.03 Metsä-Suomi. 19.05 Luonto-Suomi: Muuttuvat talvet 0203-17600. 20.00 TV4Nyheterna. 21.30 Rillit huurussa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Maantiepyöräily: Challenge Mallorca. 13.00 Emmerdale. 20.30 Rillit huurussa. 22.30 Lee söker kärleken. 02.20 Sportnytt. 21.00 Piilotettu totuus. 07.00 Golf: Pebble Beach Pro Am, 2.päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Sinistöstä innoittunut monologi on pasifistinen purkaus ja ylistys elämälle. EUROSPORT 1 06.40 Spirit of Yachting. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 04.00 Tennis: Australian Open. 11.20 Gilmore girls. You can also keep up with the latest online updates from Yle News via Twitter and Facebook. FRII 06.05 Bahama Life. 11.02 Radio Suomen Päivä. 13.00 Politiikkaradio. 23.30 Dox: Jordbävningen. 20.33 Purjehdus: Racing on the Edge. 19.33 Lokala nyheter. 15.00 Snooker: German Masters. 06.50 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 18.00 Puutarhan pelastajat. 21.55 Radio Suomen Ilta. 09.50 Panjo ja kaverit. 09.00 Asunnon metsästäjät. 21.00 Gathering Storm. Lande, MTV3 klo 20.00. 06.50 Aamuhartaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.05 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Rillit huurussa
Leijonissa tämä on huomioitu, myös akselilla kapteeni Barkov ja päävalmentaja Antti Pennanen. En aio muuttua miksikään, mitä en ole. –?Pari edellistä talvea ovat olleet aika lumisia, mutta nyt on ollut hyvä, hän kertoo STT:lle. On nähnyt jääkiekkoa vähän enemmän kuin kahdeksan vuotta sitten, hän viittaa syksyn 2016 World Cupiin. Aiemmilla maajoukkuekäynneillä hänen roolinsa on ollut erilainen kuin mitä nyt on tiedossa. Turnaus pelataan helmikuussa Montrealissa ja Bostonissa. Ja muutama peli tullut lisää NHL:ssä. Topias Mikkonen, STT Kuluva talvi on suomalaisille frisbeegolfaajille erityisen tärkeä harjoittelujakso, koska kesällä pelataan maailmanmestaruuksista Tampereella ja Nokialla – ensi kertaa lajin historiassa Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Harjoittelun tueksi on löytynyt tuore innovaatio: Suomen ensimmäinen frisbeegolfsimulaattori kaarinalaisessa Kiekkokingissä. Ennustaisin, että yleistymiseen frisbeegolfissa menee enää viidestä kymmeneen vuotta. Vain sivuttaissuunnan virheitä ei pystytä mittaamaan. –?Todella innolla lähden turnaukseen. Sitä se on Barkovillekin. Tamperelaisen talviharjoittelussa onkin korostunut muu liikunta kuin frisbeegolf. –?Sama homma nyt. –?Tunnen heidät hyvin. helmikuuta 2025 24 // URHEILU Leijonien kapteenius uusi asia Kimmo Tanhuanpää, Tomi Siren, STT Jääkiekon NHL-seura Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov tunnetaan paitsi taidoistaan myös viilipyttymäisyydestään. MM-kotikisoihin valmistautuva Väinö Mäkelä harjoittelemassa Suomen ensimmäisellä frisbeegolfsimulaattorilla Kaarinassa. Jos NHL on niissä mukana, varmaan aika moni tästä joukkueesta tulee olemaan mukana. Laite mittaa lähtöhetkellä nopeutta, kierrettä, kulmaa, korkeutta sekä irrotuksen puhtautta. Ei ole väliä, mikä turnaus on kyseessä, Barkov linjaa. –?Suomi on aina lähtenyt turnauksiin voittamaan. Teknologiaa käytetään muuallakin Suomessa, mutta Kaarinan-laitteisto kerää kehuja yrityksen toimitusjohtajaa myöten. Tuoreimmistakin maajoukkuekokemuksista kaudelta 2016–17 on aikaa. Panthersin suomalaispelaajista kaikki neljä liittyvät Leijoniin. –?Pennasen kanssa on nähty muutaman kerran. Pääsee pelaamaan muita joukkueita vastaan tietäen, että siellä on joku, jonka kanssa on pelannut. MAAJOUKKUEESSA pelaaminen on jääkiekkoilijoille mielekästä. –?Yritän olla oma itseni. Jääkiekko Floridan pitkäaikainen suomalaistähti Aleksander Barkov linjaa maajoukkueen lähtevän voittamaan. NELJÄN MAAN turnaus heijastelee myös tulevaan. Monen kanssa olen ollut jossain tekemisissä tai pelannut samassa joukkueessa. Anton Lundellin, Eetu Luostarisen ja Niko Mikkolan lisäksi Barkovilla on maajoukkueessa lukuisia tuttuja. Mäkelä liittyy remmiin pari viikkoa myöhemmin Texasissa. ANALYSAATTORI ON kuulunut pari vuotta myös MM-hopeamitalisti Niklas Anttilan talvirutiineihin. Ja tietysti aion antaa kaikkeni. LEHTIKUVA/ANNI SAVOLAINEN. Hän on päässyt hiomaan heittoaan Pohjoismaiden suurimmassa kuplahallissa Kuopion Lippumäessä. Leijonissa kapteenius on hänelle uusi asia. Hän uskoo, että analysaattori on lähitulevaisuudessa ammattilaisten harjoittelupakin peruspalanen. Nyt ei pelata MMtai olympiakullasta, mutta kaikki tämänkin turnauksen haluaa voittaa, mekin. –?On monta hyvää pelaajaa, joiden kanssa pääsee nyt pelaamaan. Vaikka ulkona on ollut mielekkäämpää harjoitella, Mäkelä on myös pitänyt kiinni hallivuoroistaan. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA Talviharjoittelu teknologian kelkkaan Frisbeegolf Suomen kärkinimet tuntevat analysaattorin, mutta suhtautuvat siihen eri tavoin. Barkov muistaa vaivatta, miten hän debytoi maajoukkueessa 11 vuotta sitten Sotshin olympialaisissa. –?Vuoden päästä on olympialaiset. Kun jokaisessa neljässä maajoukkueessa on edustusta, se kertoo meistä, että jotain on tehty oikein, Barkov kehuu. –?Tuntuu, että välillä osuu, välillä ei. Lajiharjoittelun ytimessä on ollut jo monetta vuotta peräkkäin maailmanmestarin arkkivihollinen: puttaaminen. Tällä tavalla saa parempaa palautetta kehityksestä. Techdiscillä on suomalainen kilpailija Gameproofer, mutta yhdysvaltalaisinnovaation kyky animoida lentokaarta tekee siitä markkinajohtajan. Ja näin tamperelaisena, paljon on vettä Tammerkoskessa virrannut siitä asti, kun olen viimeksi pelannut maajoukkueessa ja päässyt edustamaan Suomea. –?Meillä on joukkue täynnä huippuäijiä, paljon hyviä pelaajia. KUN MM-MITALIT ratkotaan Pirkanmaalla, suurin kotietu lienee naisten puolustavalla mestarilla Eveliina Salosella. Niin Salosen kuin Anttilan kausi alkaa jo helmikuun lopulla, kun DGPT-ammattilaiskiertue käynnistyy Floridassa. KOKO HOMMA perustuu yhdysvaltalaisen Techdiscin analysaattoriin, joka kiinnitetään kiekon pohjaan. Ammattimies kehuu lennon animaatiota todenmukaiseksi. Siinä mielessä tämä on todella hyvä mahdolliseen olympiaturnaukseen valmistavana niin pelaajille kuin kaikille muillekin, Barkov visioi. –?Kiekkokingissä voi heittää tarpeeksi ylös ja tila on muutenkin huoliteltu, Michael Sizemore perustelee. Pian voi olla edessä entistä merkittävämpi turnaus, johon NHL-pelaajat saattavat osallistua. –?On se siistiä. Suunnitelmat ovat valmiina, aina sitä myöten miten matkustetaan. Barkov, 29, toimii Florida Panthersin kapteenina jo seitsemättä kautta. –?Hieno juttu, että meitä suomalaisia on Panthersista neljä pelaajaa ja Tuomo (Ruutu) valmentamassa. –?Eri lähtökohta on tällä kertaa siksikin, että ikääkin on jo jonkin verran. Yksi kotiyleisön toivoista on Väinö Mäkelä, joka muutti Jyväskylästä Turkuun muutama vuosi sitten, jotta lumipäiviä olisi mahdollisimman vähän. Pyrin olemaan mahdollisimman hyvä esimerkki niin jäällä kuin kaukalon ulkopuolella. Kohta koittavissa otteluissa joukkuekaverit pelaavat toisiaan vastaan. –?Golfissahan kaikki käyttävät. Olen nähnyt heidät läheltä, kun olen pelannut viimeiset vuodet heitä vastaan. Hieno juttu, että se on saatu järjestettyä. Hänestä päivittäinen lukujen tuijottaminen kuitenkin sekoittaisi päätä. Että on tällainen turnaus, missä parhaimmat pääsee pelaamaan. Panthersin pukukopissa turnaus ei ole ollut ylenmäärin esillä, vaikka joukkueesta riittää pelaajia myös Kanadan, Ruotsin ja Yhdysvaltojen maajoukkueisiin. Kun Mäkelä heittää kiekkoa tiialustalta valkokankaaseen, siihen piirtyy projektorin heijastamana oletettu lentokaari. –?On ollut padelia, padelkisoja, crossfittiä, hiihtoa ja tennistä. Valmistautumisaika neljän maan turnaukseen on niukka. Tähtipelaajaa luonnehditaan jopa ylivaatimattomaksi. Anttilan suurin tavoite on ollut lisätä heittomittaa, jota on haettu hallin lisäksi nopeusja salitreeneistä. Ihan sama mikä turnaus, on iso kunnia aina kun pääsee edustamaan Suomea. Salonen oli viime vuoden paras pelaaja lajin major-turnauksissa, mikä antaa tervettä itseluottamusta tulevaan. –?Kun päivittäin pääsee sisälle, pitää vain katsoa, ettei heitä liian usein. –?Etenkin mitta on todella tarkka. –?Olen kisakauden päätteeksi ottanut numerot ylös ja verrannut niitä sitten harjoituskauden loppupuolella. Simulaattori ja analysaattori ovat tuttuja Saloselle, mutta hän ei niitä itse käytä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Kapteeni Aleksander Barkov sanoo Suomen lähtevän tavoittelemaan neljän maan turnauksen voittoa. Anttila kertoo, että on todella tyytyväinen harjoituskauteensa. –?Muutama maili on sen jälkeen tullut. Barkov ei yllättäen himmennä sanomistaan siitä, mihin jääkiekon Suomen miesten maajoukkue tähtää NHL:n neljän maan huipputurnauksessa