. . Kolumbian Williams-kuljettaja Juan Pablo Montoya oli toinen, Kimi Räikkönen kolmas ja Mika Salo kuudes sarjan tulokkaalla Toyotalla. – Mormuska on matalissa vesissä paras ja ainut väline. – On vain hyvä, että mukaan lähtee hyviä ehdokkaita, Myllylä toteaa diplomaattisesti. . . Löytynoja jäi vuoden 1999 eduskuntavaaleissa ensimmäiseksi varaedustajaksi. . . Ajan myötä oman järjestörakenteen organisointi osoittautui helpommaksi. . . . Reseptiä on jo kokeiltu ainakin Saarijärvellä. Aurinko paistoi parastaan tusinalle pilkkikoululaiselle häikäisevän valkoisella jäällä. . . Maailmanmestari Schumacher hallitsi kilpailua päästyään kärkeen 17. . Eduskuntavaaleja edeltävä keskustan jäsenvaali on ollut perinteisesti erittäin tiukka. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Jens Oja (KP) Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä (kesk.) valmistautuu kolmatta kertaa eduskuntavaaleihin. Sivu 11 Liikuntaa reseptillä s Vihreä liitto vietti eilen perustamisensa 15vuotisjuhlaa Tampereella muistelemalla vihreän liikkeen alkuaikoja. . .19 Tv, Radio . . . Sivu 17 Tiina Masar kova kotialtaassaan Tiina Masar otti kotialtaastaan kaksi SM-kultaa. Värin pitää olla kirkkaalla kelillä tumma, mutta värivalintaan vaikuttaa moni muukin seikka, mormuskalle 20 vuotta sitten sydämensä menettänyt Yrjö Pekkinen porisi. . Pilkkikoulun "opettaja" Yrjö Ykä Pekkinen neuvoi kairaamaan heti aluksi kolme reikää ja kiertämään niillä vuorotellen. . . kierroksella. . . Puheenjohtaja Osmo Soininvaara muistutti, että liikkeen tarkoituksena oli alkuvaiheessa toimia vain väliaikaisesti. . . . . . .5,7 Mielipide . . . Niin kuin Ykän pilkkikoulukin. . . Jo tänä vuonna lääkäriltä voi saada terveyden kohentamiseen reseptin, jossa suositellaan potilaalle sopivia liikuntamuotoja. Seuraavilla lääkärikäynneillä reseptin noudattamista seurataan. . . . Sveitsin lakien mukaan liittymiseen tarvitaan sekä kantonien että äänestäjien enemmistö. . . . . . . . MAALISKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 10 MELBOURNE (STT) Saksan Michael Schumacher aloitti formula ykkösten tuoreen kauden samalla lailla kuin päätti viime kauden, voitolla. Ferrarin Michael Schumacherille voitto oli kolmas perättäinen MM-sarjassa ja kaikkiaan uran 54:s. Lauantain 200 metrin mestaruus sai jatkoa, kun satanen kulki sunnuntaina liki sekunnin kovempaa kuin kakkoseksi yltäneellä Porin Sari Viljasella. . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Maanantai A B Tänään . Pikkuahven toisensa jälkeen tarttui syöttiin eikä sitä tarvinnut muutamaa sekuntia pitempään vedessä uittaa. . . . . . .3-4 Kotimaa . . . . . . . Jyväskylän Hanna Häyrynen puolestaan ui Mia Hagmanin ennätyksen historiaan. . . . . Kuva: Tomi Hirvonen Lea Mäntylä KOKKOLA (KP) Ei löytynyt Tiina Masarin voittanutta 16-sarjan selkäuintimatkoilla. . . .11 Talous . .10 Terveys . . . Kokkolan SM-altaassa tehtailtiin kisojen päätöspäivänä kaksi kisaennätystä. . . . . . . . . Kauden avauskilpailu alkoi hurjalla kolarilla lähtösuoran päässä, kun Rubens Barrichello ja Ralf Williams törmäsivät. Pian se sai kaverin, toisen ja kolmannenkin. .14-19 Sarjakuvat . . .13 Urheilu . Oulun läänin eteläosasta keskustan jäsenvaaliin on tähän mennessä ilmoittautunut mukaan Myllylän ja Braxin lisäksi Markku Koski, Kaarlo Kärkkäinen, Jorma Perälä ja Keijo Pylväs. . . . . . . Kokoomuksen ja SDP:n ehdokaskuviot selviävät myös lähiviikkojen aikana. Sivu 13 Sveitsi YK:n jäseneksi. Kuva: Tomi Hirvinen s Suomalaiset terveysjärjestöt toivovat, että ihmiset saataisiin liikkumaan. Alustavien tietojen perusteella 54,6 prosenttia äänestäjistä ja 12 kantonia hyväksyi liittymisen. . . Sivu 3 Puolueet jo lähtötelineissä Ehdokasmarkkinoilla käy kuhina Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä asettuu ehdokkaaksi keskustan jäsenvaaliin. . . . Nummelan Manu Mäntymäki passitti Jani Sievisen kymmenen vuotta kestäneen selkäuintiajan pois päiviltä. . . . . . Eikä hän ehtinyt sanomisiaan loppuun, kun ensimmäinen ahven nappasi. – Kaikki ovat nyt saaneet selvän näytön, ettei liittyminen Natoon ole mikään pyhäkouluretki. . . . – Kisasta on tulossa todella tiukka, keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Mikko Ruokola ennustaa. . .2 Maakunta . . . . . . . . . . . . . On tietysti asia erikseen, jos taas joudutaan Stalinin ja Hitlerin tapaisten johtajien kesken tehtyjen aluejakosopimusten kohteeksi. . .8-9 Sää . Sivu 4 Sinttisaalis riemastutti pilkkijöitä Vaikka ulkoilu olikin tärkeintä Ykän pilkkikoulussa Yrjö Pekkinen opetti Sanna ja Mira (vas.) Sjöblomia narraamaan ahvenia mormuskalla ja ensimmäinen sintti synnytti riemun. . Alavieskan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anna-Leena Brax on myös lähdössä jäsenvaaliin mukaan. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Myllylä sai 5135 ääntä, mutta äänisaalis ei aivan riittänyt eduskuntapaikkaan. . Kolarin takia kahdeksan autokuntaa keskeytti jo ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä. . Ylivieskan demarit puolestaan liputtavat voimakkaasti Alpo Löytynojan puolesta. . Tämä on aivan lyömätön huonosyöntisen paikan pyyntiväline. . . . . . . . . . . . . . . . . Toki käytössä oli pystypilkkejä ja muitakin talvisia kalannarrausvälineitä, mutta mormuska näytti ylivoimaisuutensa. . . Kuva: Timo Talus Kotimaa Ulkomaat Mielipide Piste +2 -1 -1 3-7 m/s s – Esko Seppänen on taas palannut virkaansa eli puuttumaan suomalaisten asioihin. . . . . Kokkolalainen otti kotialtaastaan kaksi SM-kultaa. . Myllylä valmistautuu ensi syyskuussa järjestettävään keskustan jäsenvaaliin luottavaisin mielin eikä hän koe ongelmaksi sitä, että naapurikunnasta on kisaan lähdössä myös naisehdokas. Sivu 5 Vihreä liitto muisteli s Sveitsi hyväksyi niukasti kansanäänestyksessä liittymisen YK:n jäseneksi. . . Mielestäni hän on turhaan huolissaan Suomen liittymisestä Natoon, Paavo Virtanen Alavieskasta kirjoittaa. . . Sivu 14 Räikkönen ampaisi heti palkintopallille Kimi Räikkönen pääsi heti palkinnoille. Ensimmäistä kertaa McLarenilla kilpaillut Kimi Räikkönen nousi heti palkintopallille. – Uskon, että SDP saa Oulun vaalipiiristä kolme ehdokasta läpi, Löytynoja povaa. Pilkkikilpailuissa aktiivisesti kilpaileva mestari kaivoi mormuskansa esille. . . . Schumacher voitti Ferrarilla Australian GP:n. Sen vuoksi ne ovat kehitelleet liikkumisreseptin. . . . .12 Ulkomaat . . . . . . Sievin kunnanjohtaja Matti Johanssonin ja ylivieskalaisen Asko Männistön nimet ovat vilahdelleet kokoomusaktiivien papereissa, mutta miehet itse eivät vielä halua varmistaa ehdokkuuttaan. . .20-21 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 62 MAANANTAINA 4. . – On selvää, että olen tyytyväinen ensimmäisen palkintopallisijoituksen johdosta, Räikkönen totesi. . . Tavoite oli lyödä vihreitä arvoja läpi muiden puolueiden toimintaan. . . . Jos sillä ei saa kalaa, niin sitten ei millään. Sivu 9 Ei mikään pyhäkouluretki Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Ahvenensintit saivat siimakyytiä sunnuntaina Hickarössa, kun Ykän pilkkikoulun pienet ja isot oppilaat opettelivat pyytämään ahdin anteja mormuskalla ja värikoukulla. Keskusta asettaa Oulun läänin eteläosasta kuusi ehdokasta, joista kolme paikkaa menee "automaattisesti" istuville kansanedustajille, Pekka Vilkunalle, Antti Rantakankaalle ja Kyösti Karjulalle. .
Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Renny Harlinin ohjaama kakkososa hyötyy kuitenkin eniten. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Tutkimus: T.rex ei ollutkaan pikamenijä LOS ANGELES (STT–DPA) Rockmusiikin suurmies Bob Dylan näyttäisi tekevän paluun valkokankaalle. Hapatus on hapatusta ja hype on hypeä, Rovaniemen Palloseuran putoamista futisliigasta sureva Hannibal toteaa. Uusi teksti tukeutuu edeltäjäänsä, ja tämän vuoksi myös Johann Mühleggistä tuli kärynsä jälkeen ykkösuutinen. Kaikista asioista ei kerrota, ja se mitä kerrotaan, uutisoidaan suomalaisittain. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Joukkueen kuopus melkein itki ja vaikeni koko mielipahastaan. Uusia tekstejä tehdessään etsii samalla itselleen mielenrauhaa. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. – Ja nyt tehdään jo seuraavaa systeemiä. Vuoden takaiset uutistekstit Lahdesta kirjoittautuivat osaksi Utah-tarinoita, eikä kulta kimaltanutkaan niin kuin ennen. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Filmin työnimenä on Masked and Anonymous. Ekstroja on niin paljon, ettei kaikkia voi luetella. – Jos T.rex olisi juossut väitettyä 70 kilometrin tuntivauhtia, sen kummankin jalan lihaspainon olisi täytynyt olla 43 prosenttia eläimen koko painosta. Souliin Tulenkantajat ei siis ole sitoutunut, eikä Hannibalin mukaan juuri mihinkään muuhunkaan. Mukana on pidennetty versio, jossa Nakamichi-pilvenpiirtäjän sähkönkatkaisu esitetään 26 sekuntia teatteriversiota pidempänä. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Muusikon on määrä esittää elokuvassa vaeltavaa trubaduuria, joka pääsee lomalle vankilasta viimeistä konserttiaan varten. Hyppääjien ilmeet kuitenkin olivat kuin Arlan jukurttimainoksesta. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Harlinin haastattelua, kaksi kohtausta kulissien takaa kuvakäsikirjoituksen tukemana (12 min.), 3 min. Vasta suomalaisvoittaja teki lajista arvostetun. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Suunnittelija on Katriina Viljamaa-Rissanen. Levylle on poltettu havainnollinen esitys siitä, miten laajakuva pilkotaan perinteisen tv:n kuvasuhteeseen nk. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Hip hopia siis, vaikka Tulenkantajat kuulostaa runsaasti myös sangen svengaavalta soulilta. Sitä kuullaan yhtyeen kakkosalbumilla Teillä laki, meillä laulu. Arkin hinta on 4 x 0,60 euroa ja EPK maksaa 2,85 euroa. Voitto siis omitaan yhteiseksi saavutukseksi. Niinhän siinä kävikin, kun joukkue ei ollut mitaliotteluissa. rikollisen profiilia. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Kaisa Variksen heikkoa menestystä ymmärtää lause Mitalia Varikselta ei ollut realistista odottaakaan. Kuva: Kari Lahtinen LONTOO (STT–REUTERS) Hirmuliskojen ystävät saavat huonoja uutisia. Vanhaa Raumaa esittelevän nelimerkkisen liimapohjaisen pienoisarkin on suunnitellut lintumerkkiarkeistaan tunnettu prof. Lahden palautuminen mieleen johtui siitä viestinnän ilmiöstä, että mikään teksti ei elä tyhjiössä: uutista kirjoittaessa ja sitä luettaessa muisti käyttää hyväkseen kaikkea samasta aihepiiristä olevaa tietoutta. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Kotikaupunki ”Rollon” siluetti jylhine vaaroineen piirtyy edelleen musikanttien mieleen kauniina näkynä. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Taiturimaisesti kieli pönkitti kansallista itsetuntoa, kampitti kilpailijamaiden suorituksia ja vähätteli suomalaisten tappioita. (06) 827 2234, . Dylan takaisin valkokankaalle. Tähän mennessä ne ovatkin ilmestyneet jo kahtena identtisenä painoksena kahden eri maahantuojan toimesta. Vaikka itse genren sisällä onkin, Hannibal ei julistaudu suomalaisen hip hopin asiantuntijaksi. Kiekkojoukkueen karsiutuminen antoi lopulta aihetta myös jälkiviisauteen. Ei Kalle Palanderkaan 'kaatunut' ihan oikeasti vaan teki perusvirheen. Kun miesten kiekkojoukkue hävisi Kanadalle 1-2, jotkut kommentaattorit pitivät Kanadan johtamaa ottelua tasaväkisenä, ja hurjimmat äityivät väittämään, ettei Suomen voitto ollut kaukana. Laitosten kannet kuvaavat mielenkiintoisella tavalla WTCtraumoja. Tulosten mukaan T.rex ei ehkä pystynyt juoksemaan lainkaan. Maksuarvo on 0,60 euroa, EKP maksaa 1.05 euroa ja vihon painos on 700 000 kpl. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Myyntiin tulee myös neljän erilaisen maksimikortin pakkaus hintaan 4.70. Kaikki kuvat räjähtelevistä pilvenpiirtäjistä ja ympärillä liikkuvista lentokoneista on muutettu. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. nelimerkkinen normaaliliimainen pienoisarkki.Sen keskimääräiset merkit kuvaavat Kalevalan loppusäkeitä, reunamerkit tunnettua lääkekasvia ratamoa (Lönnrothan oli myös kasvitieteilijä) ja Lönnrotin kasvokuvaa. Toisinaan omien puolustelu ja kotiinpäin vetäminen menee jopa järjenvastaiseksi tulkinnaksi. Kotoinen näkökulma tekee ymmärrettäväksi myös kolumniotsikon, jonka mukaan Yhdistetty nousi aateliin. pan & scan -tekniikalla. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Tietokone kertoi, että tuon kokoinen kana ei kykenisi luultavasti nousemaan jaloilleen. – Ei meillä mitään tiettyä linjaa ole, sellaisesta ei ole edes puhuttu. Suomen Posti julkaisee pääsiäismerkin ja kaksi kulttuuriaiheista pienoisarkkia. Torstaina 28.2. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Urheilu-uutisten näkökulma on häikäilemätöntä kotiinpäin vetämistä. Myös nykyeläinten biologia on osoittanut, että isokokoiset eläimet eivät liiku nopeasti, korostaa Stanfordin yliopiston tutkija John Hutchison. – Nämä hirmuliskot eivät olleet pikamenijöitä. Vaikenemisen asemesta urheilija voi toki käyttää sanan säilää ja selittää töppäilyjään parhain päin. Miesten mäkijoukkue ei mielestäni epäonnistunut millään tavoin, kun se saavutti hopeamitalin. kohtaus kuvakäsikirjoituksen kera, kaksi tehostekohtausta (5 min.), kolme kohtausta vertailussa ja 7 min. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . ilmestyneitä Ahvenanmaan ruokakulttuuria esitteleviä vihkomerkkejä on muuten 2 x 4 erilaista. 2002 s KESKIPOHJANMAA Kielijuttu DVD-elokuvat Postimerkit s viikko 10 Onnittelut Jännittävät olivat nämä taannoiset olympialaiset. Erään otsikon mukaan Selänne povasi jymy-yllätystä. Silloin kun joku suomalainen menestyy ja voittaa mitalin, toimittajat sanovat Suomen voittaneen. Mielessään piti kysyä, mitähän dopingia tällä kertaa oli käytetty. Ikään kuin ennen Samppa Lajusta yhdistetty ei maailmalla olisi tunnettu talviurheilun aatelislajina. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Tulenkantajat uskoo ”rollofunkiin” Rovaniemeläisbändi sanoo soittavansa rollofunkia. Kun tekee laulun, se antaa toivoa, Hannibal vakuuttaa. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Sitä kuullaan yhtyeen kakkosalbumilla Teillä laki, meillä laulu. Silti Tulenkantajista puhutaan aina rovaniemeläisenä ryhmänä, eikä Kantajilla itsellään ole mitään sitä vastaan. Vanha Rauma on Pohjolan laajin yhtenäisenä säilynyt puutalokaupunki-alue. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Kotimainen hip hop -genre vakiinnutti suhteellisen nopeasti asemansa. Ensimmäisen osan erikoispainos tarjoaa kutakuinkin samantasoisen kuvan (anamorfinen 2.30:1) kuin aiemmat versiot, mutta myös huimat ekstrat ja tehokkaan DTS-raidan. (06) 827 2000 ark. – Mutta hip hopia olin harrastanut jo pitkään. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Myös alkuperäisen teatterista tutun elokuvan voi klikata valikosta. Vielä hiljattain toiset tutkijat ovat katsoneet, että T.rex rynni eteenpäin 100 metrin pikajuoksijan vauhtia. Mielenkiintoisimpia ovat kaksi kommenttiraitaa, yksi pidennetty kohtaus, poistetut ja epäonnistuneet kohtaukset. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Unohdettiin, että tappio mikä tappio. Siksi se on päässyt mukaan UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Ekstroissa saamme nauttia Harlinin kommenttiraidalla suomalaisen kuuloista englantia. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Tulenkantajien kakkosalbumi ilmestyi suhteellisen pian debyytin jälkeen. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . FS Film julkaisi nyttemmin jo kolmannet versiot, kahden levyn Special Edition -laitokset, joita ei voitane enää ylittää. Mühleggin näyttävä uutisointi selittyy sillä, että suomalaisilla on talviurheiluun oma näkökulmansa. Mukana on myös poistettuja kohtauksia (8 min.), 7 min. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Tulenkantajien heput eivät enää kuormita olemassaolollaan Rovaniemen väestörekisteriä, vaan ovat muuttaneet kuka mihinkin – äijiin on nykyisin helpompi törmätä esimerkiksi Helsingissä, Turussa, Porissa tai Tampereella. – Rollo-imago näyttää seuraavan meitä luonnostaan. Tappiot puolestaan menevät yksilön piikkiin, kuten Suomen mieshiihtäjillä 'yksittäisillä hiihtäjäpersoonilla'. Elämme muuttuvassa maailmassa ja mielenkiintoisia aikoja. Nyt kalifornialainen tutkijaryhmä on kuitenkin testannut ensi kertaa tietokonemalleilla saurusten kuningasta. Markku Varis Kiertoilmaustutkija Talviurheilun näkökulmat Hyvissä ajoin ennen pääsiäistä eli keskiviikkona 6.3. Kansallisromantiikan suurmiehemme Elias Lönnrotin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Kielen mahti olympiakisoissa ilmeni heti, kun Suomeen olivat tulleet ensimmäiset mitalit. Suunnittelija on Pekka Loiri ja arkkia painetaan 300 000 kpl. Maksuarvo on 4 x 0,60 euroa ja EPK maksaa 2,85. Urheilun suola on, millä tavoin urheilija selittää epäonnistumisiaan. Tasavuosien kunniaksi ilmestyy 6.3. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Ilman Lahtea Espanjan härkä ei suomalaisia olisi hätkäyttänyt eikä myöskään tuottanut salaista synninpäästöä. – Pitihän tämä tehdä alta pois, että päästään tekemään uusia biisejä, Hannibal yllättää ja kehuu Teillä laki, meillä laulu -kokonaisuuden syntyneen ”suht helposti”. Mutta kyllähän 1970-luvun soul on meidän kaikkien sydäntä lähellä, Hannibal myöntää. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Jopa 12 metriä pitkä ja 6 metriä korkea T.rex oli eläimeksi todella suuri. Sen painokin nousi noin 6 000 kiloon. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Rovaniemeläisbändi sanoo soittavansa rollofunkia. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Omiensa arvostelussa suomalaiset ovat kohteliaita. Samalla toteamus edellyttää vihjaillen ja kierrellen, että oikeasti mitalin olisi pitänyt tulla. – Kaipa se vähän on saanut asemaansa vakiintumaan, mutta itse en pahemmin kotimaista hip hopia kuuntele. Hutchisonin tutkijaryhmän luoma tietokonemalli osoitti, että juostakseen lujaa tyrannosaurus olisi tarvinnut niin suuret jalkalihakset, että se ei ole mahdollista. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Ps. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Ja siiten kun sai oikeat soittajat taustalle, tuntui, että on haave toteutunut, Hannibal maalailee. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Erik Bruun. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Yhtyeen esikoinen ei ehtinyt täyttää vuottakaan, kun bändi jo sujautti markkinavoimien kummasteltavaksi uutukaisensa. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 2 riviä, sis. Erkki Urmo Pääsiäisnoita, Elias Lönnroth ja vanha Rauma postimerkeille Pekka Suorsa (UP) Die Hardin kaksi ensimmäistä osaa noteerataan edelleen korkealle toimintaelokuvaan vihkiytyneiden videoharrastajien joukossa. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Sana: Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta. Dylan neuvottelee ensimmäisestä filmiroolistaan 15 vuoteen, kertoo Variety-lehti. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Eikä siinä mitään, mielellään sitä vaalii, Tulenkantajien puhemestareista toinen, Hannibal Stark toteaa. Aiemmin kumman rakeinen kuva (anamorfinen 2.33:1) on nyt paljon parempilaatuinen. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. 25:15 Aurinko nousee: Kokkolassa 7.25 (pimeys päättyy 6.38) Helsingissä 7.11,Utsjoella 7.26 Aurinko laskee: Kokkolassa 17.55 (pimeys alkaa 18.42) Helsingissä 17.54,Utsjoella 17.23 Nimipäivät huomenna: Laila ja Leila ortodokseilla Kuuno Nimipäivät tänään: Ari,Arsi,Atro,Adrian ja Atle ortodokseilla Arvo Tänään Maanantaina 4.3. ”Hapatus on hapatusta” Tulenkantajien levyn kannessa – jossa muuten teutaroi kaksi merkillisen kaunista apinaa, toisen päässä Moskovan olympialaisten 1980 juhlapäähine ja toisen karvoilla Lahden MM-hiihtojen 1978 virallinen kisamyssy – Hannibal Starkin ja yhtyeen toisen puhemestarin Hra Sopan instrumenteiksi on merkitty ”rap”. Jos joku kiekkojoukkueen kilpakumppani olisi pelannut samoin luvuin, lopputulos olisi ollut selvä häviö. Elokuva sisältäisi myös Dylanin musiikkia. Die Hard vain kuolleen ruumiini yli Special Edition (1988) O: John McTiernan Elokuva: ***** Kuva & ääni: **** Ekstrat: ***** Die Hard 2 Vain kuolleen ruumiini yli Special Edition (1990) O: Renny Harlin Elokuva: *** Kuva & ääni: **** Ekstrat: ***** Henki on tiukassa Antti Eerola HELSINKI (STT) Tulenkantajat on tunkeutunut pohjoisesta kotimaisen hip hopin eturiviin. Tiedemiehet myös suurensivat tietokoneella kanan T.rexin kokoon. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Kahden levyn paketissa on mukana ensimmäisen osan tapaan Dolby Digital 5.1:n lisäksi tuhti DTS-raita. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Edellisessä jutussa oli väärä tieto eli numerot olivat vaihtaneet paikkaa. Saurus-filmeillä huimaa kyytiä porhaltava Tyrannosaurus rex ei oikeasti pystynyt juoksemaan vauhdikkaasti, väittävät tutkijat. Eteläväylä, Kokkola. lomamatkan vuoksi. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Pääsiäismerkki esittää trullia eli pääsiäisnoitaa ja ilmestyy kymmenen kappaleen tarramerkkivihkona
He myös neuvovat avaruustutkimuksen ja tähtitieteen opiskelusta kiinnostuneita ja vastaavat kysymyksiin. Kuutamopilkillä madetta mukavasti HELSINKI (STT) Äskettäin tehdyn viranomaisarvion mukaan kalastusalueiden toiminnan laatu vaihtelee erinomaisesta hyvin huonoon. – Tarkoitus on tiedottaa työstämme kaikille kiinnostuneille kielellä, jonka jokainen ymmärtää. Itse kalastusalue on kalastuslakiin perustuva kalaveden käyttäjien yhteistoimintaelin. Tuloksia, miehet: 1) Pentti Sarpola Vihanti 2.055 g, 2) Mauri Marjakangas Alavieska 1.612, 3) Terho Koivisto Ylivieska 1.330, 4) Jari Anttila Sievi 1.302, 5) Veli-Matti Raitapuro Kalajoki 856, 6) Juha Koskela Sievi 746, 7) Markku Känsälä Ylivieska 702, 8) Jari Siver Sievi 700, 9) Juhani Lauri Himanka 646, 10) Juho Lankila Pyhäjoki 606, 11) Hannu Ainali Himanka 602, 12) Erkki Autio Ylivieska 522, 13) Olavi Jaakola Ylivieska 406, 14) Seppo Yli-Tokola Himanka 436, 15) Pentti Papunen Typpö 428, 16) Arto Salmela Ylivieska 420. Alavieska-Kalajoki-akselille luo siis jännitettä kahden vahvan naisehdokkaan asettuminen ehdolle jäsenvaaliin. Yleisesti ottaen turvattomuuden ei kuitenkaan koeta lisääntyneen kahden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Rahapalkinnot arvotaan osallistujien kesken. ja metsät. Joka kolmas haastatelluista tuntee turvattomuutta myöhään perjantaija lauantai-iltoina paikkakunnan keskustassa ja lähes joka viides asioidessaan pankki-automaatilla. Tupakointia lopettavia autetaan arkisin 13–18 numerossa 0800–148 484. Poliisi tärkein turvaviranomainen HELSINKI (STT) Tupakasta irti yrittäviä ihmisiä autetaan huhtikuun toisesta päivästä lähtien ilmaisessa puhelinneuvonnassa. Vastaava palvelu toimii tällä hetkellä 14 Euroopan maassa. Kalajokilaakson alueelta pyritään haalimaan luonnollisesti mahdollisimman paljon ääniä, jotta tärkein tavoite, kolmas eduskuntapaikka, saavutettaisiin. Kelkkaparkki tukee omalta osaltaan sitä mahdollisuutta, että vanhukset voivat asua pitempään kotona myös hajaasutusalueella. Johansson ja Männistö miettivät Kokoomuksen Oulun piirin ehdokaskuviot selviävät ainakin osittain lähiviikkojen aikana, ja samalla kokoomus päättänee myös siitä, minkä puolueen kanssa kokoomus mahdollisesti menee vaaliliittoon Oulun vaalipiirissä. Sysmän kunnan sosiaalitoimen perhetyön työntekijät ovat kehitelleet perhetyön kansion. Kilpailussa tupakanpolttajia kannustetaan rahapalkinnoilla irti riippuvuudesta. Tavoitteena on olla tupakoimatta toukokuun ajan. Pienten koululaisten ongelmien vuoksi Lappeenrannan kaupungissa ideoitiin alakoulujen sosiaalityön kehittämisen työskentelymalli. RAUTIO (KP) Hyvät olosuhteet ja tietysti kuutamo toivat jälleen tunnelmaa Raution kuutamopilkkiin. Vaaliliiton mahdollisuutta ensi vuoden vaaleissakin pohditaan, vaikka kokoomuksen piirissä ei olekaan vielä päätetty, kenen kanssa vaaliliittoon ryhdytään. Kilpailuun voi ilmoittautua maaliskuun ensimmäisestä päivästä lähtien esimerkiksi apteekeissa. Demareilla kovat tavoitteet Edellisissä eduskuntavaaleissa Oulun läänissä SDP:n ensimmäiseksi varaedustajaksi jäänyt Alpo Löytynoja asettuu ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Kilpailuun voi osallistua vähintään 18-vuotias ja yli vuoden ajan tupakoinut tai nuuskannut ihminen. Sievin kunnanjohtaja Matti Johansson ja ylivieskalainen yrittäjä, kokoomuksen Oulun piirin hallituksen varapuheenjohtaja Asko Männistö ovat olleet esillä mahdollisina ehdokkaina. Lähiviikkojen aikana varmistuu se, mitä Löytynojan mainitsemat "kalajokinen miesehdokas ja alavieskalainen naisehdokas" aikovat tehdä. Kuvat: Timo Talus Ylivieskalainen Alpo Löytynoja(sdp) uskoo, että demarit saavat Oulun vaalipiiristä läpi kolme ehdokasta ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö on tehnyt oppaan virkistyskalastajien käyttöön; kalastusalueiden toimintaan on vapaa-ajankalastajienkin on syytä osallistua, sillä niiden merkitys kasvaa. Palvelun avaaminen kevään kynnyksellä liittyy myös valtakunnalliseen Lopeta ja voita -tupakoinninlopettamiskilpailuun. Tämä näkyy yhä isompina jonoina kasvatusja perheneuvoloissa sekä nuorisopsykiatrian poliklinikoilla. Eduskuntavaalipeli käy kuumana Keskustan jäsenvaalista tiukka, demarit tavoittelevat lisäpaikkoja, kokoomus harkitsee vaaliliittoa Kansanedustaja Pekka Vilkuna (kesk.). Ideoita laidasta laitaan Hauhon kelkkaparkki yksi veikeimmistä HELSINKI (STT) Poliisi on kansalaisten mielestä tärkein turvallisuudesta vastaava viranomainen. Markku Koski haastaa Varmaksi jäsenvaaliin lähtijäksi Ruokola nimeää muun muassa kärsämäkisen Markku Kosken, joka putosi eduskunnasta vuonna 1999. Voittajaksi selviytyi Pentti Sarpola Vihannista 2.044 gramman saaliilla. Jaakko Autio ja toimittaja kalatalouskonsulentti Ilkka Sailo. Lähtökuoppia kaivetaan ankarasti myös Oulun läänin eteläosassa, jossa ainakin keskustan ehdokasasettelusta on tulossa varsin kiharainen. Tällä hetkellä tilanne ehdokasasettelun osalta vaikuttaa hyvältä, Löytynoja toteaa. Sitten vain turvallisesti rullailemaan terveyskeskukseen, apteekkiin tai tuttavia tapaamaan. Kokoomuksen molemmat istuvat kansanedustajat ovat Oulusta, mutta vaalistrategiaa suunnitellessaan kokoomuslaiset yrittävät vankistaa asemiaan myös läänin eteläosassa. Tänä vuonna osallistujia kehotetaan vaihtamaan tupakointi liikuntaan. Oulun läänin kokoomuslaiset etsivät myös laajalla rintamalla potentiaalisia ehdokkaita, jotka voisivat taata puolueelle kolmannen eduskuntapaikan. SDP aikoo asettaa Oulun vaalipiirissä 19 ehdokasta seuraaviin eduskuntavaaleihin. kand, maat. Valtaoja palkittiin tammikuussa Tieto-Finlandialla teoksestaan Kotona maailmankaikkeudessa. Antti Rantakangas ja Kyösti Karjula lähtevät mukaan myös hyvin suurella todennäköisyydellä. Markku Kosken lisäksi jäsenvaaliin on esitetty Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylää, Alavieskan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anna-Leena Braxia, Haapajärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaarlo Kärkkäistä, Oulaisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jorma Perälää ja Keijo Pylvästä Oulaisista. Kärpäselle herahti palkintona 2 000 euroa ja Hauhon kunnalle 5 000 euroa. Kalajokilaakson alueella varmoja lähtijöitä ei toistaiseksi ole muita kuin Löytynoja. Suomen vesialueet on jaettu kaikkiaan 227 kalastusalueeseen. Turussa toimiva Väisälän avaruustutkimuskeskus Vispa on tehnyt ensimmäisenä suomalaisena tutkimuskeskuksena verkkosivut maallikoille. Olemme haastajan asemassa, mutta olemme laskeskelleet, että kolme ehdokasta olisi mahdollista saada läpi, Männistö arvioi. Kaksi kertaa kansanedustajaehdokkaana ollut Asko Männistökin valitsee sanansa tarkasti. Selvityksen mukaan yksinoloa kotona ja liikkumista kodin lähistöllä tai taajamien keskustoissa ei päiväsaikaan pidetä erityisen turvattomana. – Soittajia neuvoo ja tukee päivystyksessä kolme terveydenhuollon ammattilaista, koulutussuunnittelija Ulla Veteläsuo Hengitysyhdistys Helistä kertoo. Avaruustutkimusta maallikolle verkossa HELSINKI (STT) Kuntaideoiden kilpailu poiki melkoisen määrän erilaisia ehdotuksia. Demarit väläyttävät jopa sitä, että neljäskin paikka saattaisi olla haarukassa. Haluamme myös lisätä entisestään opettajien ja keskuksen tutkijoiden välistä yhteistyötä, kertoo avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja. – Huhuja aina on. Sivut löytyvät osoitteesta http://www.astro.utu.fi. Hankkeen tulokset ovat monistettavissa maamme muihin kuntiin. Aika veikeä keksintö on Hauhon kuntaan rakennettu kelkkaparkki, joka helpottaa vanhusten asiointia kirkonkylällä. Sivuilla vispalaiset kertovat työstään ja uutisoivat omista ja kansainvälisistä tutkimustuloksista sekä kertovat uutisten taustoja. Opastus etenee aihepiireittäin päätöksenteon laillisuutta tarkkaillen. Rantakangas, Vilkuna ja Karjula pääsevät varmasti varsinaisiksi ehdokkaiksi, mutta kolmesta muusta Oulun läänin eteläosan kansanedustajapaikasta käydäänkin sitten ankara taisto. – En halua vielä tässä vaiheessa sanoa varmasti sitä, lähdenkö ehdokkaaksi vai en, Männistö tyytyy toteamaan. kand. Kokoomus oli vuoden 1999 vaaleissa vaaliliitossa kristillisten (nyk. Viidestä pyöräkelkasta ja katoksesta muodostuva parkkipaikka sai alkunsa kunnanhallituksen puheenjohtajan Hannu Kärpäsen aivoituksista. Ongelmia pitäisikin voida selvittää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Syyskuussa järjestettävään jäsenvaaliin demarit asettanee noin 40 ehdokasta, joista 19 pääsee mukaan eduskuntavaaleihin. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että ehdokasasettelussa onnistutaan täydellisesti. Tullessaan kuntakeskukseen vanhukset voivat lainata kelkan vaikkapa linja-autoasemalle sijoitetusta katoksesta. Lappeenrannan kaupungin sosiaalipalvelut palkittiin ideastaan 20 000 eurolla. Tiedot on poimittu toisen kerran toteutetusta poliisin turvallisuusbarometrista, johon Taloustutkimus Oy haastatteli lähes tuhatta 15–74-vuotiasta. Poliisin tehtävistä tärkeimpinä pidetään kiireellisiin hälytyksiin vastaamista, huumerikosten selvittämistä sekä väkivaltarikoksiin puuttumista. Puhelin pelastaa tupakasta. Tavallista vapaa-ajankalastajaa koskevat etenkin kalastusalueiden määräämät kalojen alamitat, rauhoituspiirit eli kalastukselta kielletyt alueet ja pyydysten pienintä silmäkokoa koskevat määräykset. Keskusta asettaa Oulun läänin eteläosasta kuusi ehdokasta. Alakoulun terveydenhoitajan työkenttä on siinä entistä laaja-alaisempi. Tällainen kelkkaidea soveltuisi mainiosti myös muihin kuntiin. Löytynoja kertoo maanitelleensa ehdokkaaksi myös nivalalaista Airi Hakalaa, joka ei ainakaan vielä ole täysin tyrmännyt ehdokkuutta. Haapajärvisen Kaarlo Kärkkäisen asema näyttää tällä hetkellä kohtalaisen hyvältä, sillä spekulointi Mika Myllylän asettumisesta ehdolle on vaimenemaan päin. Seuraavaksi merkittävimpiä asioita ovat kansalaisten mielestä työllisyyden parantaminen ja nuorten vapaa-ajanvieton mahdollisuuksien parantaminen. Idea palkittiin 6 000 eurolla. Palvelun takana ovat muun muassa Allergiaja Astmaliitto, Hengitysliitto Heli ja Kansanterveyslaitos. Neljäskin voisi olla mahdollinen, Löytynoja ennustaa. Kilpailussa on myös sarjat kannustajille ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Ylivieskan keskustalaiset ovat ilmeisesti jäämässä jo toisissa eduskuntavaaleissa peräkkäin ilman omaa ehdokasta. Laadukkainta toiminta näyttää olevan Järvi-Suomessa ja huonointa eteläisellä rannikolla. En ole vielä miettinyt asiaa vakavasti enkä näin ollen ole voinut tyrmätäkään ehdokkuutta. Oulun läänin eteläosan keskustalaisista kansanedustajista ja esitetyistä ehdokkaista toistaiseksi vain nivalalainen Pekka Vilkuna on varmistanut asettuvansa ehdolle jäsenvaaliin ja näin ollen kamppailemaan myös toisesta eduskuntakaudesta. Vapaa-ajankalastajille kalastusaluehallinnon opas TURKU (STT) Avaruudesta kiinnostuneen ei tarvitse enää tuskailla liian tieteellistä tekstiä. Tämä on tarpeen, koska alakoulussa ei ole sosiaalikuraattoreja kuten yläasteella. Kalastusalueet kun ohjaavat käytännön kalastusta. Kilpailun järjestää Terveys – Hälsan ry yhdessä lukuisien terveysalan järjestöjen kanssa. Kansio on vapaasti kopioitavissa ja muunneltavissa muidenkin kuntien lastensuojelun käyttöön. – Ehdokasasettelussa on mietittävä sitä, mikä olisi puolueen kokonaismenestyksen kannalta parasta. Terveydenhoitajasta apua koululaisille Ala-asteen koululaisten elämänhallintaan liittyvät ongelmat ovat kasvaneet kovasti. Seuraavaksi tärkeimpiä ovat paloja pelastustoimi, tulli, rajavartiolaitos, koulut, terveydenhuolto, puolustusvoimat, sosiaalitoimi sekä yksityiset vartiointiliikkeet. Demareille on povattu Oulun vaalipiirissä yhtä lisäpaikkaa. järjestettävään jäsenvaaliin on jo tähän mennessä ilmoittautunut kovia nimiä, joilla kaikilla lienee hyvät mahdollisuudet päästä varsinaisiksi ehdokkaiksi. kristillisdemokraatit) kanssa. Kyselyyn viime marrasjoulukuussa vastanneista joka viides oli joutunut omaisuusrikoksen kohteeksi viimeisen neljän vuoden aikana. 06-8328700 3 .35 € MAANANTAI TIISTAI PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA 19,92 mk Suomalainen Nauta-Sika JAUHELIHA/ kg 1 .67 € 9,93 mk 4 .19 € 24,91 mk Saarioinen Broilerin PAISTISUIKALEET 300 g (5,57 €/ 33,10 mk ) .99 € 5,89 mk Ranskalainen Golden OMENA/ kg 2 .00 € 11,89 mk Maitokolmio VIILIT 200 g 12 prk (0,83 €/ 4,95 mk ) MD Foods EDAM/ kg 2,5 kg tanko 1 .68 € 9,99 mk Rainbow HERNEKEITTO 435 g 3 kpl (1,29 €/ 7,65 mk ) 1 .43 € 8,50 mk AURINKOLEIPÄ siivut 400 g (3,58 €/ 21,26 mk ) .49 € 2,91 mk Bonne TÄYSMEHUT 1 L appelsiini ja omena 1 .68 € 9,99 mk Bona, Semper ja Piltti LASTENRUOAT 125-135 g 7 prk (1,77-1,91 €/ 10,52-11,36 mk ) 4 .99 € 29,67 mk Daily VAIPAT/ pkt 25-32 kpl Portti LENKKI 400 g 3 kpl (1,40 €/ 8,32 mk ) Kulta Katriina KAHVI 500 g (3,34 €/ 19,86 mk ) 2/talous 1 1 .6 .6 8 8 € € 1 1 .6 .6 7 7 € € 9,99 mk 9,93 mk Jens Oja (KP) Puolueet valmistautuvat kuumeisesti vuoden 2003 eduskuntavaaleihin. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. Löytynoja uskoo vuorenvarmasti siihen, että SDP saa Oulun vaalipiiristä kolme ehdokasta läpi. Keskustalla tiukat jäsentenväliset Keskusta asettaa eduskuntavaaleihin Oulun läänin eteläosasta kuusi ehdokasta ja kahdeksan ehdokasta läänin pohjoisosasta. 2002 Maakunta 3 KALLENTORI 9-21 (18) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Tilanne vaihtelee lääneittäin: omaisuuden varastaminen on neljän vuoden aikana merkittävästi lisääntynyt Lapin läänissä, vähentynyt Oulun, Itä-Suomen ja Länsi-Suomen lääneissä ja pysynyt ennallaan Etelä-Suomen läänissä. Kisa siitä, ketkä nousevat varsinaisiksi ehdokkaiksi, tulee olemaan todella tiukka, keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Mikko Ruokola uumoilee. Osanottajia oli lähes sata ja madetta saatiin mukavasti. Nuoret: 1) Sampsa Kovalainen Kalajoki 1.086 g, 2) Markus Koskela Sievi 700, 3) Ismo Viirimaa Ylivieska 614, 4) Ilari Kovalainen Kalajoki 300. Tutkimuksen mukaan nuorten huumeiden käyttöön vaikuttaminen on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta tärkein asia. Niillä on myös viranomaistehtäviä. Ensi syksynä järjestettävään keskustan jäsenvaaliin Oulun läänin eteläosasta on ilmoittautumassa varteenotettavia ehdokkaita kolmen istuvan kansanedustajan lisäksi. Oulun läänin eteläosan ehdokasasettelusta on tulossa kiharainen edellisvuosien tapaan, sillä istuvien kansanedustajien lisäksi syyskuun 20.22. Kirjoittaja on oikeust. Kevään aikana asiassa varmaan tehdään päätöksiä, Johansson kuittaa. Se on lastensuojelun avohuollon työväline, jonka avulla perhetyön perhekohtainen suunnittelu, toiminta ja arviointi on mahdollista toteuttaa järjestelmällisen laadukkaasti. Oulun läänin eteläosassa varmoja ehdokkaita ei ole vielä noussut esiin, vaikka spekulaatioita ja varmoja huhuja liikkuukin paljon
Jos kalaa on, se ilmoittaa heti itsestään, Yrjö Pekkinen tuumi ja nappasi ensimmäisen kalan. ja tiistaina 5.3. Nyt olen ensimmäisen kerran meidän perheen kanssa pilkillä. ym. Lääketieteen ja kirurgian TRI Professori ANTTI ARSTILAN lääkärinvastaanotto KOKKOLASSA Ajanvaraus 040-565 9123 Prof. Minä vasta harjoittelen enkä ole vielä hyvä pilkkijä. Veistos sijoitetaan Kampin tulevaan keskukseen Olavinkadulle. Lindholm, J. Ruokokoski, M.Collin, O. klo 10–19 Nivalan Nuorisoseurantalolla, Olkkosentie 14 LISÄKSI HUIPPUTARJOUKSIA! Rauman Taidetalo, Puh. Ostamme, myymme, vaihdamme taidetta. – Nätin kokoinen ahven, mies hymyili ja jatkoi: – Jos kalaa ei tule kahden, kolmen minuutin odottamisen jälkeen, kannattaa vaihtaa paikkaa. Kuvat: Tomi Hirvinen Risto Ahokaara tarkisti poikansa Alarin pilkkiä. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, sisarukset perheineen ja muut sukulaiset ja ystävät. Armas Jansson kiersi reiältä reiälle ja kertoi värikoukkupyynnistä. Sunnuntain kirkkaassa auringonpaisteessa koukun väri näytti olevan oranssi. Yrjö Pekkiselle kalaa tuli ja hän kaivoi repustaan lisää syöttejä. Lasten poskia poltteli myös pilkkimisinto, kun he kahlasivat tuoreen lumen peittämällä jäällä opettajiensa perässä. Lisäpisteitä saa esimerkiksi turvallisuudesta. Poliittista nuorisojärjestöistä eniten saivat Keskustan nuorten liitto (415 500), Kokoomuksen nuorten liitto (398 500) euroa ja Sosiaalidemokraattiset nuoret (356 500). – Pilkkireiän täytyy olla puhdas. Menetin sille sydämeni 20 vuotta sitten Halsualla, jossa voitin mormuskoimalla pilkkikilpailussa polkupyörän, Yrjö Pekkinen porisi. – Pilkkijä ei saa jäädä yhdelle reiälle, vaan kannattaa käyttää kolmea reikää, joissa voi käydä vuorotellen, hän jatkoi ja kairasi toisen ja kolmannenkin reiän. Yrittäjäpatsas Helsinkiin. Keski-Pohjanmaalle se sopii hyvin, koska täällä on niin matalat vedet. Patsaasta järjestetään suunnittelukilpailu. Paula Oksman, Nandor Mikola, Tapani Raittila, Taisto Ahtola, Eero Nelimarkka, Olavi Hurmerinta, Juhani Palmu, Armas Vainio, Jukka Saarinen, Yrjö Mustonen, Aares Salli, Mika Honkanen, Eeva Cederström, Egon Meuronen, Gabriel Engberg, Santeri Salokivi, Ilmari Ikonen, Alpo V. euroa HELSINKI (STT) Suomalaiset voivat tarjota omaa tuttua tietään tai katuaan ehdolle maan parhaaksi väyläksi. Varhaisnuorisoja uskonnollisten järjestöjen avustusten taso nousi hieman. Esillä mm. – Olemme pilkkineet poikien kanssa muutaman kerran talvessa ja nyt tulimme katsomaan uutta oppia. Raatikainen, T. Niin kuin äidit ja isätkin. Nykyiset epäkohdat tunnustetaan: – Henkilöstömitoituksessa on selviä puutteita, eivätkä sijaisjärjestelyt ole riittäviä. – Koukun värit houkuttelevat kaloja. Järjestöjen saamat avustussummat säilyivät ministeriön mukaan kutakuinkin ennallaan. Linjauksessa korostetaan, että kasvatusvastuu ja -oikeus ovat ensisijaisesti vanhemmilla. HELSINKI (STT) Valtioneuvosto hyväksyi torstaina valtakunnalliset linjaukset varhaiskasvatukseen. Päivähoitolait uusitaan Yhteistyötä vanhempien kanssa korostetaan HELSINKI (STT) Valtakunnalliset nuorisojärjestöt ja nuorisotyön palvelujärjestöt saavat valtionapua tänä vuonna yhteensä lähes 7 miljoonaa euroa. Mormuska oli ylivoimainen Pilkkikoulussa narrattiin pikkuahvenia Armas Jansson opetti Jenna ja Ella Sjöblomia pilkkimään. Monumentti paljastetaan Kamppiin samanaikaisesti uuden keskuksen kanssa. – Tämä on ihan hauskaa, vaikka en ole vielä saanut kalaa. Suomalaisten on määrä matkustaa viikolla 11. Lähestystöneuvos Ilkka-Pekka Similä ulkoministeriöstä kertoo, että Suomesta Sri Lankaan lähtee 4-6 tarkkailijaa, jotka ripotellaan todennäköisesti ympäri saaren tarkkailutukikohtia. Väylään arvioitaessa painotetaan sen istumista omaan ympäristöönsä, väylän omaleimaisuutta, kauneutta ja paikallisten arvojen toteutumista. Mormuska olisi paikallaan, jos tätä harrastaisi enemmän. Ykän pilkkikoulun Yrjö Pekkinen narrasi ahvenia mormuskalla. Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kevätaurinko lämmitteli Ykän pilkkikoululaisten poskia Hickarön jäällä sunnuntaina. Päiväkodeissa lapsiryhmät ovat usein suuria ja levottomuutta lisää henkilöstön vaihtuvuus. klo 9.00-18.00 TAIDEMYYNTINÄYTTELY Tänään maanantaina 4.3. Tietoa ja taitoa Yrjö Pekkiselle on kertynyt mormuskoinnista paljon ja hän jakaa sitä auliisti. Epävakaudesta voi seurata lasten häiriökäyttäytymisen yleistymistä, ja suuressa ryhmässä myös lasten sairastuvuus lisääntyy, todetaan asiakirjassa. Hän oli syntynyt 28.5.1920. Kairatessa sen pitää olla pystyssä, mies opasti ja kairasi ensimmäisen reiän. – Olen kerran aikaisemmin pilkkinyt luontokoulussa. Sitten sitä värisytetään ja nostetaan pikkuhiljaa – näin. – Tytöillä on nyt väärä pilkki, se on liian iso ja tarkoitettu suuremmille kaloille. Arstilan uusi kirja "älä luota sairaalaan" nyt kirjakaupoissa. Okkonen, Göran Augustsson, Into Linturi, Veikko Takala, Salvator Dali, Alarik Köngäs, Anton Lindforss, Petri Niemelä, Olavi Laine, Juhani Honkanen, Uuno Soldan, Daniel Pesu, B. Me otamme pilkkimisen ulkoilun kannalta. Nuorisotyön palvelujärjestöistä eniten tukea nuorisoyhteistyö Allianssi (375 000) euroa. Periaatepäätökseen on kirjattu, että päivähoitolainsäädäntö uudistetaan ja varhaiskasvatukseen laaditaan valtakunnallinen suunnitelma, jonka pohjalta kunnat tekevät omat kasvatussuunnitelmansa. – Toukat kasaavat läheltä tulevat kalat tälle reiälle. He raportoivat suoraan norjalaisille. – Siima lasketaan ihan pohjaan – tällä tavalla. Kilpailuun kelpaavat sekä moottoriajoneuvolle että kevyelle liikenteelle tarkoitetut väylät. Pystypilkilläkin kalaa saa jos on saadakseen. Värisytetään ja nostetaan Mormuskamies kaivoi pilkkivälineensä repustaan ja laski siiman ensimmäiseen reikään. Opetusministeriö päätti avustuksista torstaina. Värit houkuttelevat kaloja Pilkkireikiä oli auennut jäähän jo parisenkymmentä, ja niiden äärellä nökötti vakavailmeisiä harrastajia. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Kuolleita Hautauksia JOKA PÄIVÄ PALVELUSTA TUOREET LIHAT JA LEIKKEET 9-21 (18) HAKATORI 1 .67 € Rainbow Pitkäjyväinen RIISI 1 kg Saksalaiset Gloster OMENAT/ kg Backman/Eriksson RANSKANLEIVÄT 340 g 3 kpl (0,97 €/ 5,77 mk ) Atria Kevyt SNACK-NAKIT 300 g 2 pkt (3,33 €/ 19,82 mk ) 2 .00 € .99 € .79 € 11,89 mk 5,89 mk 4,70 mk 9,93 mk 2 .00 € 11,89 mk Tutteli ÄIDINMAIDON KORVIKE 2 dl (1,45 €/ 8,62 mk ) .29 € 1,72 mk Naudan KEITTOLIHA/ kg Kulta Katriina KAHVI 500 g (4,00 €/ 23,78 mk ) 2/talous 5 .03 € 29,91 mk Bonusta jopa 4% MAANANTAI TORSTAI TERVETULOA UUSITUN S-MARKETIN AVAJAISKAHVEILLE! Maanantaina 4.3. Varhaiskasvatuksen laatu halutaan turvata mm. Tärkeintä pilkkiharrastuksessa on kuitenkin saada raitista ilmaa ja kuntoa. Nuorisojärjestöt saavat liki 7 milj. Mies nousi ylös pilkkijakkaraltaan ja heitti ennen lähtöään toiselle reiälle ensimmäiseen muutaman kärpäsentoukan. Ella oli samaa mieltä, ja niin Armas Jansson kairasi tytöille uuden reiän. Siunauksen toimitti kirkkoherra Esko Heloneva. Se on tarkoitettu pienille ahvenille, vaikka ottaa se isommatkin kalat, hän tuumi samalla kun nappasi ahvenensintin. – Lainsäädännön tulee edelleen sisältää vanhempien oikeus saada lapselleen päivähoitopaikka, todetaan linjauksessa. 0500 908 699 Tervetuloa luotettaville taidekaupoille! Ainutlaatuinen tilaisuus tutustua monipuoliseen ja laajaan taidekokoelmaan. Lisäksi kiinnitetään huomiota erityistä tukea tarvitsevien lasten auttamiseen sekä päivähoidon työntekijöiden ja lasten vanhempien yhteistyöhön. Joka päivä ne eivät tartu saman väriseen koukkuun. Hän on ollut pilkillä ennenkin isänsä ja veljiensä kanssa. Samalla Armas Jansson selitti värikoukkupyynnin saloja. huolehtimalla henkilöstön määrästä ja koulutuksesta. Isä Risto Ahokaara tarkisti Eeron pilkin. – Se on tekniikkalaji, johon ei synnytä vaan kasvetaan. Särjet ja ahvenet löytyvät täältä sillan läheltä. Kokkolan virkistyskalastajien järjestämän koulun "opettajat" Yrjö Pekkinen ja Armas Jansson perehdyttivät harrastajia mormuskointiin ja värikoukkupyyntiin. Säätiön perustajajäseniä ovat Suomen Yrittäjät, Helsingin Yrittäjät, Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto TT sekä Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK. Kuntaliitto, Tieyhdistys sekä Tiehallinto ovat julistaneet Tie paikallaan – katu kohdallaan kilpailun, jossa kilpailukenttänä on koko Suomi yleisine teineen, katuineen ja yksityisteineen. maaliskuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Siimakoko on tarkka, samoin värin valinta. Maanantaina 4.3. Kirkasta auringonpaistettakaan ei tarvittaisi, nyt se on vähän liian kirkas, hän tiiraili säteilevälle taivaalle ja hoksautti: – Mutta nythän keli on hyvä. Kaikille töiden aitous ja vaihtotakuu. Naapurireiällä 5-vuotias Eero Ahokaara odotteli tyynen rauhallisena, nappaako ahven mormuskan tapaisella pystypilkillä. Galleria RaumArt Monipuolinen HINTAVALIKOIMA Taidetta tunnetusti edullisin hinnoin Esillä erittäin monipuolinen ja kohtuuhintainen valikoima suomalaista taidetta alan johtavilta taiteilijoilta. Voit maksaa myös markoilla. Kokeilepas tätä värikoukkua. Ella sai käteensä opettajan itse tekemän vavan, jossa oli haarukan lisäksi jousi. Nuorimmainen pilkkioppilas oli vasta kolmivuotias, mutta kummasti vaan pieninkin pääsi kiinni pilkkimisen saloihin. Korotusta perusteltiin sillä, että nämä tahot järjestävät paljolti iltapäiväkerhotoimintaa, joka on yksi hallitusohjelman painopisteitä. Hanketta ajaa säätiö, jonka perustamisasiakirja allekirjoitettiin Helsingissä. Minä olen harjoittanut mormuskointia pitkään. Mukaan kelpuutetaan kuitenkin vain viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyt tai korjatut väylät. Innokkaat oppilaat kuuntelivat kokeneiden kalannarraajien tarinoita tarkasti ja pääsivät itsekin kokeilemaan uusia välineitä. Varhaiskasvatuksen periaatteista todetaan muun muassa, että leikki on lapsen keskeinen toimintamuoto. Välineiden pitää olla hirveän hyvät. Näyttelyt Lääkäripalvelut Paavo Lahnalampi Toholampilainen maanviljelijä Paavo Armas Lahnalampi kuoli sunnuntaina 3. Lappalainen, Jorma Turtiainen, Aleksanteri Paischeff, Laura Järnefelt, Mikko Oinonen, Åke Matias, Olli Joki, Boris Mikojan, Kimmo Brogen, Waldemar Pyysiäinen, Vladimir Gaider, ym. Suurimman avustuksen eli 763 000 euroa sai Suomen Partiolaiset. Kaikki maksutavat, myös osamaksu. Riski on kuitenkin otettu, Similä sanoo. Aseettomat tarkkailijat ovat osa Norjan perustamaa pohjoismaista ryhmää, joka lähtee saarelle maaliskuun alussa. Vuosiavustusta saavien valtakunnallisten järjestöjen joukkoon hyväksyttiin uusina Eurooppalaisen Suomen nuoret, Nuorten akatemia sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat. – Kalapaikka on tärkeä valita oikein. Similän mukaan saarella ei ole YK:n rauhanturvaajia. Viimein ahvenreikä ehtyi, mutta Yrjö Pekkiseltä eivät keinot lopu. Itse pitää asettua selkä tuuleen, sillä tuuli on pilkkijän pahin vihollinen. Tuuli pahin vihollinen Yrjö Pekkinen opetti niin pieniä kuin isompiakin aloittelijoita kädestä pitäen ja aasta alkaen. Perholainen Kaija Liisa Vehkalampi siunattiin haudan lepoon Perhon kirkossa lauantaina 2.3. Tämä on ihan mukavaa, mutta pitäisi saada kalaakin, pikkusiskoaan auttava Jenna Sjöblom sanoi. Yhteiskunnan tehtävänä on tukea vanhempia. Kilpailulomakkeen saa muun muassa internetistä osoitteesta www.tiehallinto.fi/tiepaikallaan. Mormuskalla pyydetään ahventa, särkeä, kiiskeä ja sitä voi käyttää myös pilkin pohjalla. – Jos väkivaltaisuuksia ilmenee, tarkkailijoiden tehtävänä on yrittää saada tilanteeseen rauhanomainen ratkaisu. Kairan pitää olla terävä ja sitä pitää käsitellä varoen. – Mormuskointihan on lähtenyt alunperin Venäjältä. Ulkoministeriössä on tietenkin jouduttu pohtimaan, onko Sri Lanka tarpeeksi turvallinen maa lähettää siviilitarkkailijoita. Värit ovatkin vähän henkimaailman asioita, hän naurahti ja kertoi käyttävänsä päivästä riippuen vihreää, oranssia tai sinistä koukkua. Tärkeänä pidetään myös sitä, että eri ammattiryhmät sekä eri hallintokuntiin kuuluvat viranomaiset kuten päivähoito, neuvola ja koulu tekevät saumatonta yhteistyötä. Syöttejä menee mormuskalla paljon. Lainuudistuksessa halutaan korostaa päivähoidon tehtävää ”huolenpidon ja kokonaisvaltaisen kasvun ja oppimisen edistämisessä”. Hän päätyi samalle paikalle Sjöblomien 12-vuotiaan Jennan ja 3vuotiaan Ellan kanssa. Suomen paras väylä haussa HELSINKI (STT) Suomi lähettää tässä kuussa siviilitarkkailijoita Sri Lankaan valvomaan tulitaukosopimuksen pitämistä. Henkilöstöön huomiota Periaatepäätöksellä pyritään siihen, että varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostaisivat yhtenäisen jatkumon ja maan eri puolilla olevat lapset olisivat yhdenvertaisessa asemassa. Hankkeen taiteellisena asiantuntijana on kuvanveistäjä Heikki Häiväoja. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalossa, jossa puhui kirkkoherra Heloneva ja kunnan perhepäivähoitajat lauloivat. – Minä käytän kärpästoukkia ja surviaisia. Kaiken kaikkiaan todetaan kuitenkin, että lasten päivähoidon yleistilanne on Suomessa hyvä. Tarkkailijoita Sri Lankaan HELSINK (STT) Helsinki saa yrittäjäpatsaan. Hän kertoi, että mormuskointiin tarvitaan käden taitoja. Vaikka eihän kalan saaminen pilkillä ole tärkeintä, kunhan muutaman saa, että tulee hyvä mieli. Mutta minä tykkään kalasta, eniten ahvenesta ja silakasta, poika kertoi
Vihreä liitto vietti sunnuntaina perustamisensa 15-vuotisjuhlaa Tampereella muistelemalla vihreän liikkeen alkuaikojen aktiivisuutta ja siihen liittyneitä kiistoja. Norm. Tavoite oli lyödä vihreitä arvoja läpi muiden puolueiden toimintaan. Osallistuminen ei edellytä ostamista. se, ettei liiton puheenjohtaja voinut olla kansanedustaja. Sääntönä oli aluksi mm. Seuraava kiista käytiin siitä, pitäisikö vihreiden olla ympäristöpuolue vai yleispuolue. Toiveissa on pyritty ottamaan huomioon se tosiasia, että puolueen kannatus mielipidemittauksissa on lähes aina ollut korkeampi kuin vaaleissa saavutettu tulos. Norm. Liiton pohjana oli monenkirjavia liikkeitä, jotka ajoivat kestävää ekologista ajattelua ja käytännön luonnonsuojelua. Puoluetta vihreästä liitosta ei tullut sopuisasti. Jälkimmäinen vaihtoehto on varsin pitkälti toteutunut. Nykyisessä eduskunnassa vihreillä on yksitoista kansanedustajaa, joista vain kaksi on miehiä. Kokkola, puh. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää lisäksi, että vihreät saisivat ehdokkaitaan läpi mm. Vihreillä 20 paikan tavoite. Hautala on ainakin toistaiseksi kieltäytynyt. 115 € HUIPPU-UUTUUKSIA Bomfunk MC's: Burnin’ Sneakers, Dancenet 8, 2 CD Norm. Kupongin ja kilpailuohjeet löydät juuri ilmestyneestä juhlakuvastostamme ja tavarataloista. 3 väriä. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. Takuu 12 kk. Nykyinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara muistutti, että vihreän liikkeen tarkoituksena oli alkuvaiheessa toimia vain väliaikaisesti. 39,95 € NAISTEN KÄVELYKENGÄT Norm. Hänellä tosin oli kokemusta istumisesta eduskunnassa ilman taustapuoluetta vuosina 1983–1987 yhdessä Ville Komsin kanssa. Kalle Könkkölä kuului niihin vihreän liikkeen vaikuttajiin, jotka äänestivät puolueeksi muuttumista vastaan. Moni piti puolueeksi muuttumista vaihtoehtoisen toiminnan tuhona. 28,90 € 16 65€ 15 € 15 € SÄÄSTÄ 25% 29 95€ PHILIPS COLOR PRECISE -HIUSTEN KESTOVÄRJÄIN Voidaan käyttää kaikkien kestovärien kanssa. Vuoden 1987 vaaleissa valitut vihreät tulivat vielä valitsijayhdistysten listoilta. Hän uskoi, että puolueesta löytyy vieläkin tiettyä suoran toiminnan henkeä, vaikka Koijärven veteraanit ovat ikääntyneet. UUTUUS! SÄÄSTÄ JOPA 22% Ilmainen housujen lyhennys koko viikon 4.-9.3 Anttilasta ostamiisi housuihin Osallistu Tom Tailor -kilpailuun! Valitse paras asukokonaisuus ja voita 100 eurolla Tom Tailor -tuotteita. 21,95 € 16 95€ 19 95€ SÄÄSTÄ 30 € SÄÄSTÄ JOPA 40% 5 € MAYBELLINE-RIPSIVÄRIT Norm. 20,95/21,95 € CD-levy Päivi Lepistö: Yöperhonen, Alanis Morissette: Under rug swept. Norm. Norm. Puolueeksi rekisteröityminen tapahtui kuitenkin jo seuraavana vuonna. 01053 48300, avoinna ark. Liiton toiminnan alkuvaiheissa oli Saurin mukaan paljon haihattelua ja tasoituksen antamista muille puolueille. 6,70/8,40 € SÄÄSTÄ 39% Osallistu suureen synttärikilpailuun! Palkintona arvomme jokaisessa Anttila-tavaratalossa tehokkaan HP-tietokoneen lauantaina 9.3. Mikkelin vaalipiirissä vihreiden kanssa ovat puolestaan yhteisrintamassa SDP ja vasemmistoliitto. Vaalitavoitteen takana on vihreiden paistattelu gallupsuosion lämmössä. Heikkinen haluaisi vihreiden valloittavan myös KeskiSuomen, Kuopion ja mahdollisesti Vaasankin vaalipiirit. Puoluesihteeri Ari Heikkisen kaavailujen mukaan useimmat lisäpaikat tulisivat Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä. 24,90 € Tervetuloa tänään kakkukahville 50-vuotissyntymäpäivien merkeissä klo 10-17 Cafe Anttilaan! Sekalaiset Vihreä liitto teini-iässä Pekka Saurin tytär Ilona Hiidenmaa (10kk) konttasi isänsä syliin kesken juhlapaneelin ja halusi saada äänensä esiin Vihreän liiton 15-vuotisjuhlaseminaarissa Tampereella sunnuntaina. Universaalit ihmisoikeudet ja globalisaatio Keskiviikkona 6.3.2002 klo 19.00 Chydenius-Instituutin luentosalissa Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen Tervetuloa! Anders Chydenius-luento Chydenius-Instituutin kannatusyhdistys ry www.netanttila.com Tarjoukset voimassa 4.-7.3.2002. 9-21, la 9-18. Vihreä liike on Soininvaaran mukaan puolueenakin melko amatöörimäisesti johdettu, mitä hän piti pelkästään myönteisenä asiana. 2002 Kotimaa 5 Kristiina Kouros pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto ry. Omat mausteensa antoivat vammaisliike, yhteisöasumisen puolestapuhujat, kasvissyöjät ja sadankomitealainen rauhanliike. Soininvaara epäili vaarana olevan, että vaalijärjestelmä tekee lopulta vihreistä pelkästään naisten puolueen. NAISTEN NEULE Puuvillaa. Toiset uskoivat Soininvaaran tapaan, että nimenomaan kattojärjestömalli oli katastrofaalinen. Hallitusvastuusta ei osattu uneksia Peruspalveluministeri Soininvaara tunnusti, ettei hän olisi 1980-luvulla voinut kuvitella vihreiden joskus nousevan hallituspuolueeksi. Annamme viikon jokaisena päivänä 50 ensimmäiselle asiakkaalle yllätyslahjan! TARJOUSJUHLAA ANTTILAN SYNTTÄREILLÄ! LOVELY FLOWERS -NESTESAIPPUA 500 ml 1 € SÄÄSTÄ 42% 16 65€ NAISTEN POOLONEULE Puuvillaa. Lapissa on puuhattu vihreiden ja vasemmistoliiton yhteistyötä, mutta järjestöpäätökset ovat vielä tekemättä. 46,90 € SÄÄSTÄ 38% 29 € TO P T E N | KOT I | S P O R T | M U OT I | K I D S 85 € GRUNDIG CD-RADIONAUHURI Ohjelmoitava CD-soitin, radio, kasettisoitin. Ajan myötä oman järjestörakenteen organisointi osoittautui helpommaksi. Kuva: Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen TAMPERE (STT) Vihreät ovat asettaneet tavoitteekseen nostaa puolueen nykyinen yhdentoista kansanedustajan määrä kahteenkymmeneen ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Kaksi kolmasosaa äänestäjistä on naisia. Norm. Värin levitys alle 5 min. Pohjois-Karjalassa vihreät ovat vaaliliitossa keskustan kanssa. Entisistä puheenjohtajista paikalla olivat Kalle Könkkölä ja Pekka Sauri. Sauri arveli vihreiden edenneen suurin piirtein sillä tavoin kuin hän ajatteli, vaikka kehitystä ei voinutkaan ennustaa. Takuu 12 kk. 18 kärkeä ja ohuet kampauspiikit varmistavat värin optimaalisen ja tasaisen levittymisen kaikkialle. Mikkelin ja Pohjois-Karjalan vaalipiireistä. Ryhmässä oli silloin neljä miestä: Soininvaara ja Pekka Haavisto Helsingistä, Eero Paloheimo Uudeltamaalta ja Erkki Pulliainen Oulusta. TAMPERE (STT) Vihreää liittoa ei alun perin tarkoitettu puolueeksi, vaan se perustettiin vuonna 1987 erillisten kansalaisliikkeiden kattojärjestöksi. Vihreiden puoluetoimistossa on haaveiltu europarlamentaarikko Heidi Hautalaa ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Menestystä pyritään turvaamaan vaaliliitoilla. Soininvaaran mielestä monet aikanaan haihatteluna pidetyistä vihreiden tavoitteista ovat toteutuneet
OSTA JA SÄÄSTÄ! TÄSSÄ TULEE EDUKSESI UUDET sisältää pantin 1,60 € 2 61€ 1 67€ Soft Embo WC-PAPERI 6 rl 0,34 €/rl Valkoinen Emilia TALOUSPYYHE 3 rl 0,56 €/rl Sunlight ASTIANPESUAINE 750 ml 1,67 €/L 1,67 €/pl Sitruuna tai tavallinen 2 50€ 14,86 mk Snellman KOTLETIT 20 kpl/1 kg 3 50€ rasia 20,81 mk Ingman Perinteiset JOGURTIT 150 g 1,25 €/kg Oululainen REISSUMIES uusi maku 235 g 2,84 €/kg 2 00€ 11,89 mk Valio Turunmaa RITARI JUUSTO 300 g 7,50 €/kg FRISCOT 4 x 1,5 L 3 makua 0,57 €/L 5 00€ 29,73 mk VAIN KOTITALOUKSILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE! pkt 15,50 mk pkt 9,90 mk 3 90€ PAKETIT YHTEISHINTAAN: 2 PULLOA 23,19 mk Marabou Japp PATUKKA 30 g 6,67 €/kg 4 PULLOA 2 00€ 11,89 mk 10 KPL 3 95€ levy 23,49 mk 2 25€ pkt 13,38 mk Vaasan VIIPALEET 500 g 2,00 €/kg 1 00€ pussi 5,95 mk 3 PUSSIA 20 PURKKIA KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. 6 Maanantaina 4.3. – LA 9.3. 2002 s KESKIPOHJANMAA Perheiden puolesta. 06-827 5000 Avoinna: ma-pe 9-21, la 9-18.. Plussaa ostoksistasi. JÄTTIETUTARJOUKSET OVAT VOIMASSA KOKO VIIKON MA 4.3
2002 Kotimaa 7 KOKKOLA 9-21 (18) Puh. Koko vuoden matkustajasaldoksi ennakoitiin tuolloin 150 000, mutta nyt puhutaan 125 000 matkustajasta. – Jos ei ole ammattitaitoa eikä oikeanlaista asennetta, ei meiltä töitä saa, vaikka olisi kuinka hyvän näköinen, sanoo helsinkiläisen Café Ursulan ravintolapäällikkö Tommi Tolvanen. Matkustaja-aluksien saama valtion tuki on alhaisempi. Varustamo on saanut matkustajaliikenteelle myönnettyä erityistukea runsaat 1,9 miljoonaa euroa, mutta tuki loppuu maaliskuun puolivälissä. Työ käy kuitenkin jaloille, jos on vähänkään liikaa painoa, Cafe Bisketin Kesälahti toteaa. Tähän eivät kuitenkaan kokemattomammat haastattelijat kykene. Kuva jakaa kahtia Valokuvan merkitys jakoi työnantajat aika lailla tasan. – Jos haen vastaanottoon ihmisiä töihin, ja kuvassa löytyy niittejä ja kaikenmaailman lävistyksiä, hän ei ole meidän hakemamme henkilö, kertoo Savon Hotellit Oy:n vastaanottopäällikkö Maarit Silvennoinen. – Tutkimuksessani havaittiin, että valokuvasta syntynyt mielikuva ei pidä juuri ollenkaan paikkaansa, kun henkilön näkee elävänä ja edelleen, kun häntä haastattelee. Merenkurkun lauttaliikenne vaikeuksissa RUOTSI Pohjanlahti 100 km Vaasa SUOMI Uumaja Härnösand Merenkurkku RG Line Botnia Link Merenkurkun lauttaliikenne STT Työnantajille pätevyys ulkonäköä tärkeämpää Lävistetyt karsiutuvat usein palvelualalla Vaikka ravintoloiden työnantajat pyytävät yhä enemmän valokuvia työhakemuksiin, he arvostavat enemmän pilkettä silmäkulmassa kuin hyvännäköisyyttä. – Jos hakisimme uutisankkuria lehdessä, hakijat olisivat voittopuolisesti niitä, jotka haluavat esiintyä. Vielä tällä hetkellä kemikaalit kuljetetaan Haaparannan kautta autoilla, sillä laki kieltää kuljetukset matkustaja-aluksissa. Aikaa ei saa kulua tuntia, vaan olisi päästävä heti asiaan. Se on jo pitänyt ensimmäisen kokouksensa. – Yleinen markkinoivuus on yhä tärkeämpää. Botnia Link suunnittelee nyt vaarallisten kemikalioitten, mm. Hyvien vaikutelmien luomista aletaan pitää jo kompetenssina, yhtenä osaamisalueena, Niitamo sanoo. Ei tosikkomaisuutta, vaan pikemminkin huumoria. Työryhmän tulee tarkastella myös yhteyden asemaa osana Pohjolan liikenneverkostoa. Psykologi, valtiotieteen tohtori Petteri Niitamo ei pidä suuntauksesta, jossa liikutaan yhä enemmän ulkonäöstä ja olemuksesta saatavien mielikuvien tasolla. Samanlainen pyyntö on esitetty myös Härnösandille. Jokaisella ankkurilla on suomalaisilla pääkanavilla kuitenkin ammatillinen toimittajatausta, Pekkala vakuuttaa. Lakiasiaintoimistosta vastaava asianajaja Fathe Rebhe Turusta voisi valita toimiston asianajajaksi selvästi ylitai alipainoisen ihmisen, jos tämä tekee työnsä hyvin. Vaasan ja Uumajan välisen liikenteen pelastajaksi tuli vaasalaisen Rabbe Grönblomin perustama RG Line, joka sai siirretyksi yhtiölleen jäljellä olevan Suomen ja Ruotsin valtioitten sekä alueellisten tahojen myöntämän tukiosuuden. Siirto kauppa-alusrekisteriin ei vaadi muutoksia itse alukseen, mutta vaatii merenkulkuviranomaisten päätöksen. Vaikka toinen hakijoista olisi komeampi tai kauniimpi, valitsen sen, joka on lämpimämpi ja mukavampi, Rebhe pohtii. Vaasan ja Uumajan välistä ympärivuotista matkustajaliikennettä alettiin kuitenkin tukea vuoden 1999 heinäkuun alusta lukien, mutta tästä huolimatta Silja Line piti liikennettä kannattamattomana. Yhtiö anoi Vaasan kaupungilta velkojensa puolittamista, mutta kaupunki ei suostunut siihen. Hän ei voi olla ”metsästä tullut”, Rebhe selittää. Palveluyrityksissä on kuitenkin poikkeuksia, joissa ainakin pienet ja hillityt lävistykset sallitaan. Ei ruudussakaan varmaan kukaan mieti, onko juontajalla kolme tai neljä kiloa liian vähän tai liikaa, Pekkala tuumii. Niitamon mukaan ulkonäköä ja vaatetusta tärkeämpi on kyky hymyillä. Yhtiö joutui viime toukokuussa rahoittamaan toimintaansa osakepääomaa muuttamalla. Ruotsin lakien mukaan pääoma pitää kuitenkin palauttaa ennalleen kahdeksan kuukauden kuluessa. – Suomalaisten täytyy oppia tämä sujuva, hiukan pinnallinen kontaktointi. Ulkonäön ja olemuksen korostuminen on myös moraalisesti ongelmallinen alue. Ei nenärengas silmäkulmassa juuri korvakoruista eroa, kommentoi oululaisen Cafe Bisketin ravintolapäällikkö Kimmo Kesälahti. Niitamo on täysin eri mieltä kuin muutamat haastatellut yritykset, joiden mielestä kuva kertoo paljon. Minna Peltola HELSINKI (STT) Työnhakijan pätevyys ja miellyttävä persoonallisuus ovat monien työnantajien mielestä ulkonäköä tärkeämpiä. – Se on sellainen alue, jossa mennään moraalin rajoille. Yhtiö on velkaa Vaasan kaupungille tavaraja satamamaksuja 396 000 euroa. Järjestelyn avulla varustamo pääsisi kuitenkin Ruotsin kaltaiseen sataprosenttiseen nettopalkkajärjestelmään, perustelee RG Linen vt. Näin ei käy siitäkään huolimatta, että työnantajat pyytävät yhä enemmän valokuvia työhakemuksiin. Mitä laki sanoo ulkonäöstä. – Meille tuli viime vuonna yli 500 hakemusta, ja niistä on pakko raakata 50–60. Liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasi (kok.) kuitenkin totesi, että vaikka liikenteen jatkuminen onkin tärkeää, niin yhteyksiä ei kuitenkaan voi rakentaa kokonaan ja pysyvästi valtiontuen varan, vaan on tarkoin kartoitettava kaikki rahoitusmahdollisuudet ja kumppanuusjärjestelyt. Pyyntö on yleistynyt varsinkin palvelualalla, esimerkiksi tarjoilijoita ja hotellityöntekijöitä haettaessa. Määräaika olisi päättynyt helmikuun viimeisenä päivänä. Niitamo on Työterveyslaitoksen testiyksikön päällikkö ja tekee parhaillaan tutkimusta hakijan olemuksen vaikutuksesta työhaastattelijoihin. Sesonkiaikana kesällä ja hiihtoloman aikana laiva liikennöisi matkustaja-aluksena, jolloin voitaisiin kuljettaa kerralla runsaat 600 matkustajaa. Toiset valitsijat näkivät kuvasta, onko hakijalla pilkettä silmäkulmassa. Kemikaaleistako pelastaja. Pätevistä työnhakijoista kauniimmat eivät myöskään mene tavallisempien edelle. Hiukset kiinnittävät varsinkin palvelualan työnantajien huomion. Botnia Link -varustamon omistajayrityksissä nähdään, että Merenkurkun liikenteen tulee saada samat kuljetustuet kuin muuallakin EU:n alueella, mutta RG Linen saama ylimääräinen tuki tulee poistaa. – Me emme voi ottaa näköisälle ihmistä, jolla on lävistyksiä; se on jopa turvallisuusja hygieniakysymys, selittää puolestaan keittiöpäällikkö Juha Leino Sokos Hotel Rikalasta Salosta. – Olennaisempaa kuin kilot on ihmisen olemus – onko se esimerkiksi iloinen. Aikaisemmissa selvityksissä on todettu, että henkilöliikenneyhteys Merenkurkun yli on tärkeää niin alueellisesti, sosiaalisesti kuin kulttuurillisestikin. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. Jatkuminen tärkeää Liikenneja viestintäministeriö on Pohjanmaan liiton ja Merenkurkun neuvoston aloitteesta asettanut työryhmän, jonka tarkoituksena on selvittää, millä edellytyksillä Merenkurkun ympärivuotista lauttaliikennettä Vaasan ja Uumajan välillä voitaisiin jatkaa. Lävistykset karsitaan Kuvien perusteella varsinkin palvelualan yritykset saattavat karsia pois esimerkiksi lävistetyt hakijat. vaarallisten kemikaalien kuljettamisesta. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto Pinnallisuus lisääntynyt työnhaussa Suomen lain mukaan työnhakijoita ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan iän, terveydentilan, kansallisen tai etnisen alkuperän, sukupuolisen suuntautuneisuuden, kielen, uskonnon, mielipiteiden, perhesuhteiden eikä ammattiyhdistystai poliittisen toiminnan perusteella vaikka syrjintäperusteissa ei mainita ulkonäköä, voivat esimerkiksi etninen tausta, ikä ja terveydentila näkyä ulkonäössä, ja tätä kautta ihmistä voi ajatella syrjittävän ulkonäön vuoksi lain mukaan työnantajan on kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, ellei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävän ja aseman h3uomioon ottaen perusteltua (esim. Työhönottopäätökset tehdään yhä nopeammin, ja ihmisillä ei ole aikaa myydä ja argumentoida asioita itsestään, Niitamo kuvailee. Lakiyritykselle ulkoinen olemus on tärkeä yrityksen imagon vuoksi. toimitusjohtaja Olof Holmborg suunnitelmia. päivään mennessä tehdä ehdotuksensa. Jos hakija on kivan näköinen ja pukeutuu hyvin, amatööri viehättyy ja toteaa, että ”sen lisäksi, että hakija on kivan näköinen, se on varmaan fiksu”, Niitamo naurahtaa. Niitamon mukaan ammattiarvioitsijat osaavat nähdä pelkän ensivaikutelman taakse. Silja Line luopui, RG Line uskoi Silja Line luopui Merenkurkun lauttaliikenteestä vuoden 2000 lopussa. Koekuljetukset yhtiön turkulais-nauvolaiselta Engship-varustamolta vuokraamalla Transparaden-aluksella on aloitettu. Siisteys on monelle työnantajalle tärkeää. Ainakaan itse en luottaisi omaan ihmistuntemukseeni kuvan perusteella, tuumii uutistuottaja ja -ankkuri Juha Hietanen Neloselta. Toiset yritykset ovat päinvastaista mieltä. Myös Juhani Pekkala voisi ottaa reilusti ylipainoisen ruutuun, jos tämä olisi uutisten esilletuojana uskottava. Mikäli RG Line luopuu matkustajalauttaliikenteestä, niin yhtiö on valmis siinä tapauksessa hallituksen puheenjohtajan Anders Kempen mukaan kuljettamaan matkustajia kesäaikana Vaasan ja Uumajan välisellä reitillä noin 300 matkustajaa ottavalla katamaraanialuksella. – Kaipaamme reippautta, semmoista silmien paloa. Pelkällä ulkonäöllä ei STT:n haastattelemien työnantajien mukaan saa töitä. Minna Peltola HELSINKI (STT) Työhaastattelutilanteita tutkineen psykologin mukaan hyvän vaikutelman tekeminen, mielikuvan luominen on yhä olennaisempaa työnhaussa. Lisäksi kaupungilla on vakautettu saatava vuodelta 2000 noin 286 000 euroa. Vielä tuossa vaiheessa varustamo uskoi mahdollisuuksiinsa, mutta arviot matkustajamääristä osoittautuivat aivan liian optimistisiksi. Rahanpuutteeseen etsitään ratkaisua kauppalaivarekisteriin siirrosta ja vaarallisten aineiden kuljetuksesta Fakta. Härnösandin sataman saatavat ovat noin 3,4 miljoonaa kruunua eli runsaat 375 000 euroa. – Tällainen suuntaus on valitettavasti lisääntymässä. Vaasan ja Härnösandin välisellä reitillä pääsääntöisesti rahtiliikennettä harjoittava Botnia Link kamppailee taloudellisissa vaikeuksissa. Yritykset perustelevat kuvan pyytämistä sekä hakemusten käsittelyn helpottumisella että ei-toivottujen hakijoiden karsimisella. Eivät kauniit sen parempaa tulosta tee, Niitamo muistuttaa. vetyperoksidin, kuljettamista Ruotsista Suomen paperiteollisuudelle. 8278 503 MAKSUAUTOMAATIT PIKASUUTARI BONUS BENSIINI! POSTI POP MA-PE 9-20 LA 9-18 MA-PE 10-18 ASUNTOMARKKINOINTI KOKKOLAN OP Arkisin 10–19 Lauantaisin 10–15 SUOMALAINEN RUUKKUSALAATTI/ KPL ,66 € ATRIA NAUTA-SIKA JAUHELIHA 400 G (4,15 €/ 24,67 mk ) 1 ,66 € 9,87 mk 3,92 mk PORTTI LENKKI 400 G (2,06 €/ 12,25 mk ) ,82 € 4,88 mk HK KIUSAUKSET 300 G KINKKU, KIRJOLOHI, BROILERI JA JANSSONIN (5,55 €/ 33,00 mk ) 1 ,67 € 9,93 mk MAROC APPELSIINIT/ KG ,99 € 5,89 mk VIP TÄYSMEHUT 1 L APPELSIINI JA OMENA 3 PRK (0,56 €/ 3,33 mk ) 1 ,68 € 9,90 mk MEIRA KULTA KATRIINA KAHVI 500 G (3,33 €/ 19,80 mk ) 1 ,67 € 9,93 mk PORTTI KOTIMAINEN MEETWURSTI 400 G (7,95 €/ 47,27 mk ) 3 ,18 € 18,91 mk CHICK BROILERIN PAISTISUIKALE 300 G (5,55€/ 33,00 mk ) MARIN./TUORE 1 1 ,,6 67 7 € 9,93 mk MAITOKOLMIO VIILIT 200 G 12 PRK (0,70€/ 4,16 mk ) 1 1 ,,6 68 8 € 9,99 mk Kalevi Inha VAASA (STT) Merenkurkussa lauttaliikennettä harjoittavat RG Line ja Botnia Link uivat syvällä rahavaikeuksissa. Työryhmällä on aikaa huhtikuun 12. – On meillä ollut isompaakin ihmistä töissä. Uutisten vt. Varustamo aikookin nyt siirtää aluksensa osaksi vuotta kauppa-alusrekisteriin, jolloin se voisi ottaa kerrallaan rahdin lisäksi vain 119 matkustajaa. Enimmäkseen matkustajaliikennettä hoitava RG Line pyrkii siirtämään Vaasan ja Uumajan välillä liikennöivän Casino Expressin osaksi vuotta kauppalaivarekisteriin, ja tavaraliikennettä Vaasan ja Härnösandin välisellä reitillä pyörittävä Botnia Link etsii kannattavuutta mm. – Stillkuva ei anna oikein kuvaa siitä, kuinka luonteva ihminen on vaikka ruudussa. Myös matkailuelinkeinon ja yritysja teollisuustoiminnan kannalta säännöllisen meriyhteyden pitäminen nähdään tärkeäksi. Tappiollinen Botnia Link pelastui viime maanantaina konkurssilta, kun varustamon osakkaat tekivät 19 miljoonan kruunun eli runsaan 2 miljoonan euron palautukset. Ei-ammattilainen ei ehkä osaa tehdä sitä, vaan vaikutelma jää sädekehäksi päälle. Ainoastaan ulospäinsuuntautuvuutta voidaan jonkin verran arvioida kuvan perusteella. – Ulkonäkö on vain ”puuteria”. Silti hakijan ulkonäköön tuijottaminen voi viedä harhaan. Selväkin ylipaino sallitaan Painon suhteen työnantajat olivat STT:n haastatteluissa suopeita. miestanssijan valinta miehen rooliin) Tiedot perustuvat työministeriön hallitusneuvoksen Raila Kangasperkon haastatteluun. Kyllä se näkyy kuvassa, kertoo kokkeja etsinyt Leino. Heti kun näen kuvan hakemuksessa, muistan, että tämä tyttö oli haastattelussa pirteä ja tämä vähän ujonpuoleinen, Tolvanen kuvaa. Alamme elää mielikuvayhteiskunnassa. Yhtiö katsoi liikenteen kannattamattomaksi, kun verovapaa myynti EU:n sisäisessä liikenteessä lopetettiin. päätoimittajan Juhani Pekkalan mukaan ulkonäöllä yritetään hanakasti töihin varsinkin televisioon. – Ammattimainen työhönottaja purkaa pois alkuvaikutelman. Botnia Linkin kuljettamista rekoista lähes 90 prosenttia on suomalaisia. – Meillä käy paljon nuorta väkeä, ja lävistykset ovat nykyään hyvin yleisiä. RG Line kuljetti viime vuonna toukokuun ja vuoden lopun välisenä aikana vain noin 80 000 matkustajaa. – Asianajajan täytyy herättää kunnioitusta asiakkaissa
Kihlakunnansyyttäjä haki ja sai muutoksenhakuluvan korkeimmalta oikeudelta nimenomaan sillä perusteella, että vastaavanlaisia juttuja ei ole aiemmin ylimmässä oikeusasteessa tutkittu. Ne tutkivat vähänkin vaikeat jutut suullisesti, korkein oikeus erittäin harvoin.. Makasiinit häviäisivät lähes kokonaan, ja naapuriin, radan varteen, rakennettaisiin isoja taloja, joita nyt taas vastustetaan. Ironiaa lisää se, että yksi tämän tapahtumaketjun häviäjistä olisi paavi Johannes Paavali II. Bush lykkäsi vastikään pykälän voimaantuloa kuudella kuukaudella. Monenlaisia korulauseita täytyy keksiä, että selontekoon saadaan merkintä, joka oikeuttaa siirtymään sota-asioissa ostopalveluihin. Uutta suunnitelmaa lienee vauhdittanut äskettäin Havannan lentokentällä sattunut välikohtaus, jossa yhdysvaltalainen diplomaatti pidätettiin ja hänen tavaransa tutkittiin ja takavarikoitiin. On turha väittää, että sinne mennään päättämään. Jotenkin pitäisi kuitenkin pysyä asiasta. Samoin teki aikoinaan hänen edeltäjänsä Bill Clinton kunnioittaakseen Euroopan unionin (EU) kanssa asiasta tehtyä sopimusta. Floridan Miamissa ilmestyvä espanjankielinen lehti Nuevo Herald arveli hiljan, että uuden strategian takana ovat syntyperältään kuubalaiset korkean tason virkamiehet Yhdysvalloissa. Liikkeen edustajat ovatkin tiedotusvälineiden suosiollisella avustuksella kyenneet pyörittämään asiaa niin, että päätöstä ei ole syntynyt. Järkeilyketjut kuitenkin kuuluvat syyskuun 11. Näin heidän takaajina tuomittiin velallisrikoksesta, mikä maalaisjärjellä ajatellen ja kansan oikeustajua tulkiten tuntuukin aivan luonnolliselta ja oikealta. Tarkoituksena on rakentaa pääkaupunkiin kelvokas musiikkitalo, jossa sellaisten tilojen tarvitsijat toimisivat sopuisasti saman katon alla. Syyskuun jälkeistä muutosta ilmentää sekin, että Yhdysvaltain ulkopolitiikan hoitoa on luovutettu eturyhmille, joiden ajamat asiat eivät ole ratkaisevan tärkeitä kansalliselle, maailmanlaajuiselle tai alueelliselle turvallisuudelle. päivän vaikutus näkyi siinä, että Castro suhtautui sovinnollisesti Yhdysvaltoihin ja jopa sen yllättävään päätökseen sijoittaa vankejaan Guantánamon tukikohtaan. Kuva: Lehtikuva/Epa/Adalberto Roque USA aikoo ”hoidella” Kuuban sotimatta Tikusta asiaa Valtakunnan tärkein asia on Töölönlahden alueen rakentaminen tai rakentamatta jättäminen. Korkein oikeus kumosi puolestaan hovioikeuden tuomion ja asettui samalle kannalle kuin käräjäoikeus. Pitääkö Suomen olla Sasin mielestä silloin ehdottomasti ulkopuolella, ettei maamme vain samaistuisi väärään viiteryhmään. Lipponen kertoi huolensa jo siitä, ettei pienten jäsenmaiden ääni tahdo enää kuulua edes EU:n sisällä, kun isot jyräävät. Eduskuntatalon portailta katsottuna seutu on ankea, VR:n varastot kuin mitä tahansa varastoja. Turvallisuuden parantuessa liittoutumispaineiden olisi loogista vähentyä. Finlandiatalohan ei enää nykyisellään kelpaa kenellekään. Rahaakin tarvitaan. Nykyisin asioita on mahdotonta ennustaa tai edes kuvitella ennalta. Oikeusjournalismin kannalta katsoen autokauppiaitten juttu on mielenkiintoinen, vaikkakaan tuskin mikään ennakkotapaus. Kuvioon sisältyy kuitenkin muuan arvaamaton lisätekijä: Castro itse. Perusteluissa pitäisi tyytyä kertomaan niistä eduista, joita jäsenyys tuottaa, ja haitoista, joita ulkopuolelle jääminen aiheuttaa. Jouko Pensaari Korkeimpaan oikeuteen pääsevät vain harvat ja valitut. Makasiinit ovat tikku, josta on tehty asiaa. Vastaus piilee uudessa kansainvälisessä ilmapiirissä, joka syntyi syyskuun 11. Ylimpänä oikeusasteena sen päätehtävänä on linjata lainlukua alemmissa tuomioistuimissa. T aas ne alkavat, Albania-puheet. Omasta puolestani annan luvan makasiinien purkamiseen. Pääministeri Paavo Lipponen lupasi Venäjällä, ettei tässä nyt kahteen vuoteen kuitenkaan liittouduta. Käräjäoikeus on hylännyt molemmat myöhemmät kanteet. Useimmat jutut jäävätkin käräjä-tai hovioikeuteen. Silloinhan kovasti pelättiin, että ei-äänien voittaessa leimaudumme samaan kastiin Albanian tai ainakin Baltian maiden kanssa. Se tapahtuisi ottamalla käyttöön Kuuban saartoa kiristäneen Helmsin-Burtonin lain pykälä, joka uhkaa pakotteilla Kuuban kanssa seurustelevia Yhdysvaltain kauppakumppaneita. Korkeimman oikeuden viime viikolla antama päätös Kokkolan käräjäoikeudessa ensin tutkittuun juttuun, jossa arvioidaan takaajan roolia, on monessa mielessä erittäin mielenkiintoinen ja myös ennakkotapaus. He toimivat tietenkin yhteistyössä kongressin kuubalaisryhmän kanssa. Jokainen poliitikko tietää, että kansan parissa sotilasliiton kannatus on olematon. Mikä erottaa nykyisen suunnitelman niistä lukemattomista hankkeista, joihin Yhdysvallat on ryhtynyt Castroa vastaan 40 vuotta jatkuneen saarron aikana. Yhtä lapsellinen Albania-vertaus on Naton yhteydessä. Toinen autokauppias hakee oikeutta ja vahingonkorvausta rikospoliisin menettelystä jutun esitutkinnassa. Liian usein median mielenkiinto loppuu ennen aikojaan, mikä palvelee usein epäiltyjä, muttei ihmisten tiedonsaantioikeutta. Myös naapurimaiden reaktiot voivat yllättää tilanteessa, jossa alueelle vakiintunut pysyvän vastakkainolon tila jotenkin muuttuu. Syntyykö kauppasota. Bush ei sisällyttänyt Kuubaa kuuluisaan "pahuuden akseliinsa", mutta Yhdysvaltain johdossa puuhataan silti Castron kaatamista. Laittomista omaisuuden luovutuksista on kulunut kymmenkunta vuotta ja oikeuttakin on käyty useita vuosia. Mutta kas vain; paikalla ovatkin VR:n vanhat makasiinit, joista vuosien saatossa on muodostunut eräänlaisia viherliikkeen askartelutiloja. Kirjoittajan mukaan USA suunnittelee uusia keinoja Kuubaa 40 vuotta yksinvaltiaana hallinneen Fidel Castron syrjäyttämiseksi. Liitotutumattomien maiden rauhankumppanuus ja euroatlanttinen yhteistyö käy yhä ongelmallisemmaksi. Autokauppiaan mukaan hänelle aiheutui vahinkoa konkurssirikosjutun esitutkinnasta, kun hänet "noudon uhalla" painostettiin kuulusteluihin. Jos sellaisia ei löydy, tilalle on turha ottaa kansaa halveksivia kielikuvia. Sauli Koivukoski Mielenkiintoinen ennakkotapaus ARTO HIETALAHTI Maanantaina 4.3. Hänen Kuuban-vierailultaan 1998 odotettiin ihmeenomaista vaikutusta, jonka seurauksena saarivaltion sosialismi murenisi samaan tapaan kuin ItäEuroopassa tapahtui. Hyvien journalististen periaatteiden mukaan rikosjuttujen uutisointi jatkuu esitutkinnasta loppuun saakka. Ei ole vaikea arvata, että seuraavan parin vuoden aikana saamme sietää väsymiseen asti Nato-akrobaattien toinen toistaan ontuvampia kielikuvia. Historian ironiaa Jos suunnitelmaa todella ryhdytään toteuttamaan ja se onnistuu kaatamaan Kuuban hallituksen, lopputulos on tragikoominen. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan artikkelitoimittaja. Poliitikkojen lähiaikoina tapahtuvia sanamuotojen muutoksia on mielenkiintoista seurata. Minunkin veromarkkojani paimentava rahaministeri Sauli Niinistö, josta on kehkeytynyt kaikkea rahanmenoa vastustava "vanha isäntä", hymyilee väkinäisesti ja opettaa tuhlaavaisia alamaisiaan; musiikkitaloakin tärkeämpiä rahanreikiä on. Bush on päättänyt tehdä selvää Kuubaa johtavasta Fidel Castron hallituksesta. Vaikka päätös nyt on olemassa, on turha luulla, että voimme kohta istua kuuntelemassa tasokasta konserttia uudessa, hienossa talossa. Yhdysvaltain ulkoministeriö esitti vastalauseen tapahtuneen johdosta. Seurauksena oli henkistä stressiä ja aivoveritulppa, minkä johdosta hän on menettänyt pysyvästi liikuntakykyään ja hänen kirjoitus-ja liikuntakykynsä ovat ratkaisevasti heikentyneet. Kauppapakotteet keinoiksi Kuubaa vastaan ei aiota käyttää voimaa, vaan tarkoitus on syrjäyttää maan johto taloudellisella painostuksella. Sen jälkeen kansainvälinen terrorismi määriteltiin pääviholliseksi, ja kansainvälinen päätöksenteko muuttui monenkeskisestä Yhdysvaltain yksinoikeudeksi. Hänen tiedetään toteuttavan omaa tahtoaan keinoja kaihtamatta. Ikään kuin jäsenenä olisimme. Tällaiseen johtopäätökseen tulee, kun on seurannut vuosia kestänyttä valtakunnallisten tiedotusvälineiden pommitusta. Kun yhteistyö Venäjänkin suuntaa syvenee, mikä ihme Pohjois-Eurooppaa enää uhkaisi. Onneton vertaus Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Vuokko Keto Kolumni Kokkolan kääntöpiiri Pääkirjoitus I lmassa on merkkejä siitä, että Yhdysvaltain presidentti George W. Eikä paina seuraavallakaan kerralla, olkoon hyökkäyskohteena mikä tahansa maa. Kyse on tainnut olla enemmän suuren ja kasvottoman, ihmisten haluista piittaamattoman byrokratian vastustamisesta. Hovioikeus on käsitellyt lehtiyhtiötä vastaan nostetun jutun ja hylkäsi kaikki kanteen vaatimukset. Yhdysvaltain 40 vuotta jatkuneiden erilaisten horjutustoimien jälkeen Castron totalitaarinen järjestelmä romahtaa sen sivutuotteena, että jotkut uskonnon nimeen vannoneet rikolliset hyökkäsivät tuhansien viattomien ihmisten kimppuun Yhdysvalloissa. Heihin kuuluvat asuntoministeri Mel Martinez, vastanimitetty yleisamerikkalaisten asioiden alivaltiosihteeri Otto Reich ja kansallisessa turvallisuusneuvostossa Kuuban asioista vastaava eversti Emilio Gonzalez. Tilanne voi johtaa kauppasotaan, joka puolestaan horjuttaisi Maailman kauppajärjestöä WTO:ta. Kuva: Tomi Hirvinen. päivän itsemurhapommittajille. Nyt kaavapäätös on tehty. Suunnitelman toteutukseen osallistuisivat lisäksi oikeusja valtiovarainministeriöt sekä USA:n kehitysapuvirasto. Veljekset hakevat muutoksenhakulupaa korkeimmalta oikeudelta, joka miettii täyttyykö ennakkotapauksen luonne-vaatimus. Ja entäpä sitten, jos tämä niin kovasti demokratisoituva ja muotoaan muuttava Nato ottaakin lähivuosina myös Albanian ja Armenian suojiinsa. Korkeimpaan oikeuteen pääsevät sen toiminnan ja tarkoituksen luonteen mukaisesti harvat ja valitut. Kovin surkeasti on entinen ulkomaankauppaministeri tehtäviään hoitanut, jos maailmalla on päässyt vallalle tuollainen käsitys. Yhdysvallat ja siellä asuvat Kuuban pakolaiset tosin olisivat kokeneet kirvelevänä tappiona sen, jos paavi olisi onnistunut kaatamaan Castron. Kapuloita on mahdollista heitellä rattaisiin vielä vaikka kuinka, ja rakentaminen viivästyy vuosikaudet. Jos Yhdysvaltain uusi suunnitelma toteutuu, kunnia Castron kaatamisesta kuuluu viime kädessä syyskuun 11. Kaiken järjen mukaan Naton itälaajentumisen tarkoituksena pitäisi sitä paitsi olla turvallisuuden lisääminen Euroopassa. Ministerit voivat kaikin mokomin ottaa avoimesti kantaa Naton puolesta, jos ovat sitä mieltä. Mielipiteitä on hivutettava hienovaraisemmin. Korkein oikeus siis korjaa selvät mokat prosessissa ja linjaa lainlukua alemmissa oikeusasteissa. päivää edeltäneeseen maailmaan. Itse oikeusprosessissa ei ole todettu eikä väitetty tapahtuneen virheitä. Sasi pelkäsi, että joudumme rinnastamaan itsemme Albaniaan ja Armeniaan, kunhan Nato ensin laajenee itään. Sen mielestä autokauppiaitten oli omistajana, toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä ja koska heidän tulonsa olivat riippuvaiset yhtiön taloudellisesta tuloksesta, täytynyt tietää yrityksensä tulevasta taloudellisesta kriisistä siinä vaiheessa, kun he luovuttivat omaisuuttaan läheisilleen. Norja jäi ulkopuolelle. päivän terrori-iskuista. Kuinka moni on muistanut pitää sitä Albanian kaltaisena. Kun musiikkitalon rakentamiseen tarvitaan valtiolta satoja miljoonia veromarkkoja, joita minultakin kerätään, katsastin reissussa ollessani kiistanalaisen alueen. Kuubassa syyskuun 11. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 K orkeimman oikeuden ratkaisut ovat periaatteessa aina mielenkiintoisia, mutta lähellekään aina ne eivät puhuttele tavallisia ihmisiä. Päivänselvää on, että maaperän muokkaus on pikku hiljaa voimistumassa, jotta seuraavan selonteon yhteydessä mahdollisesti toteutuva linjanmuutos saataisiin tuntumaan vain pieneltä hienosäädöltä. Siksi monikaan ei uskalla lähteä vaaleihin avoimesti Nato-lippua liehuttaen. Korkein oikeus ottaa yleensä listalleen käytännössä vain juttuja, joiden käsittelyssä on todettu selkeitä virheellisyyksiä, tai joilla on ennakkotapauksen luonne. Moni ihmettelee, miksi ne ovat suuren kapinaliikkeen aiheuttajia. Autokauppiaitten jutun mielenkiintoa lisää se, että se on poikinut vuosien varrella pari muutakin oikeusprosessia Autokauppiasveljekset katsovat, että sanomalehti Keskipohjanmaa on loukannut yksityiselämän suojaa uutisoinnissaan, jossa heitä ei nimeltä mainittu, mutta jossa heidät heidän omasta mielestään oli tunnistettavissa. Liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasi tuli sen kanssa jo televisioon. Niinpä taas aletaan puhua viiteryhmistä kuin EU-vaalin alla. Joaquin Roy Kehitysmaauutistoimisto Inter Press Servicen (IPS) kautta tulleen artikkelin kirjoittaja toimii kansainvälisen politiikan Jean Monnet -professorina Miamin yliopistossa. Rikostutkintaa koskeva on vielä hovioikeudessa. EU:n sisäpiirissä tulee vaikeuksia, jos emme ole itse päättämässä Nato-maiden joukossa puolustusulottuvuudesta. Vuoteen 2004 saakka ministerien on siis puhuttava kieli keskellä suuta. Sen mukaan musiikkitalo voidaan rakentaa aiotulle paikalle. Vielä vähemmän Suomella olisi sanavaltaa Nato-pöydässä. Tuskin siellä Norjan kanta suuresti painoi, kun Yhdysvallat kumppaneineen lähti Afganistaniin. Varmaan meille kerrotaan yhä useammin, kuinka Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri muuttuu. Sellaisia ovat Albania-puheet. Kaksi entistä kokkolalaista autokauppiasta tuomittiin oman autokauppansa luottojen takaajina velallisen epärehellisyydestä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin, mutta Vaasan hovioikeus oli toista mieltä ja kumosi tuomiot. Turvautuminen ihmisoikeusrikkomuksiin ja itsevaltaisiin otteisiin ei ole hänelle vierasta, jos valta uhkaa luisua käsistä. Ja jos HelmsinBurtonin laki aktivoidaan, herää kysymys, miten EU reagoi. Ne ovat samaa tyyliä, jolla venäläiset rakensivat aikoinaan sotilaskasarmejaan ja jollaisissa itsenäisenkin Suomen sotapojat kuurasivat lattioita näihin vuosikymmeniin asti. Koska Kuuba ei selvästikään muodosta uhkaa USA:lle, Yhdysvaltain Kuubanpolitiikka on luovutettu hallitusta vankasti tukevalle amerikankuubalaiselle ryhmälle. He luovuttivat omaisuuttaan ja tulivat varattomiksi, jotta eivät joutuisi maksamaan yrityksensä velkojille. Se on kohtuuttoman pitkä aika jutun kaikille osapuolille ja epäilyille rangaistus sinänsä
Muistakaa, markkinavoimat on tunteeton mafia. Heimo Rytkönen ekonomi JÄRVENPÄÄ Kohtuus rakentaisi, ei repisi Keskipohjanmaan mukaan Suomen urheilumuseo ei ole saanut selville Ruotsin tv:n Piteåssa kuvatussa "antiikkipiirissä" arvioitavana olleen olympiasoihdun alkuperää. Pasi Santapakka liikunnanohjaaja HIMANKA Urheiluyleisön silmät auki E sko Seppänen on taas palannut virkaansa eli puuttumaan suomalaisten asioihin. Minulle ei tule keväällä sen kummempaa väsymystä. Sietäisi vain toivoa, että se puhuu Suomea!" Paavo Virtanen ALAVIESKA Suutari pysyköön lestissään! YK on tehoton. Putin torstaina Moskovassa pääministeri Paavo Lipposen kanssa. Kokkolan kaupungin alueella löytöeläimistä vastaa Erkki Kilponen Larsmossa. Itse yli kymmenen vuotta urheiluelämässä aktiivisesti toimineena ja opiskelleena ei voi kuin hämmästellä kansan reaktioita omia urheilijoita kohtaan. Varsovan liittoon kuuluneella maalla on tarve liittyä Natoon. Raili Helen, KOKKOLA – Minuun ei kevätuupumus iske, se on luonteenpiirre. Kalevi Rahkola KOKKOLA Olympiasoihtu Kokkolaan!. Jokaisella maalla on omat luurankonsa kaapissa doping-asioissa ja on toisaalta hyväkin, että näistä asioista suuri yleisö ei tiedä kaikkea. Tuoreessa muistissa on, miten vuosi sitten kautta maan teilattiin koko hiihtoporukka ja samaistettiin lähes rikoksentekijöihin. Minne meitä silloin oltiin viemässä! Turha on verrata Suomen puolustusvoimia Ruotsiin, joka on saanut olla huoleton rajojensa suhteen, kun naapurit ovat turvanneet sen rauhallisen elämän puskurivaltioina ollessaan. Jouni Anttila, KOKKOLA – Eipä meinaa iskeä. Tällä menolla saavatkin. Ralf Kiviniemi, KOKKOLA – Enpä tiedä, pikemminkin iskee työväsymys. Pidäthän siis huolta lemmikistäsi ja ulkoilutat sitä ainoastaan kytkettynä! Aurinkoista ja lämmintä kevättä kaikille! Kokkolanseudun eläinsuojeluyhdistys ry Tanja Isoaho lehdistövastaava KOKKOLA Pidä huolta lemmikistäsi Kaunis kiitos Sinulle, Kokkolan Puhelimen Risto Savela! Tuntui välillä, että taistelen tuulimyllyjä vastaan; minulla oli todella hätä ja tarvitsin apua! Kiitos siitä, että sinulta löytyi inhimillisyyttä ja halua palvella. 1939 käskettiin kunnioittaa Ruotsin rajaa ja kiellettiin sitä ylittämästä, jopa ruotsalaisia rajavartijoita piti kunnioittavasti tervehtiä! "Kyllä tässä maassa aina tulee olemaan armeija. Tuskin Laakso ja Seppänen ovat tietämättömiä suomalaisten kommunistien salaisina pidetyistä koulutuksista entisen Neuvostoliiton poliittisissa korkeakouluissakaan. yksi sadasta urheilijasta, joka omaa poikkeukselliset luontaiset ominaisuudet, mutta kovin monta niitä ei huipulta löydy. Jollei urheilumuseo tai olympiakomitea ole halukas, niin lunastettakoon Kokkolaan – urheilumuseosta riippumattakin. Huippu-urheilu on nykyään niin raakaa varsinkin näissä äärimmäistä suorituskykyä vaativissa lajeissa, että huipulle ei liene asiaa pelkällä ruisleivällä. Venäjä on Tshetsheniassa, ja sissisota jatkuu, kuten aikanaan Afganistanissakin. Pidän kaikista vuodenajoista ja paras kaikista on kevät, kun kaikki herää eloon. Tämä kertoo tietysti testausmenetelmien kehittymisestä, mutta myös siitä, että tulee niitä laskuvirheitä muillekin kuin suomalaisille. Yritän nähdä lasin mieluummin täytenä kuin tyhjänä. Kaikki ovat nyt saaneet selvän näytön, ettei liittyminen Natoon ole mikään pyhäkouluretki. Myös Jari Isometsä totesi kärähtämisen jälkeen tiedotustilaisuudessa, että urheilija huipulla käyttää kaikki mahdolliset keinot menestyäkseen. Kuva: Lehtikuva/EPA PHOTO Kun aurinko yltyy lämmittämään, ja keväinen ilma saa hormonit hyrräämään, eläimetkin nauttivat ulkoilusta entistä enemmän. Toivottavasti nämä olympiakäryt avaavat viimeinkin suuren suomalaisen penkkiurheiluyleisön silmät ja antavat myös jonkinlaisen suhteellisuustajun. Venäläisten marssikäskyssä Suomeen v. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Vapaana kuljeskelevat leikkaamattomat kissat saavat aikaan myös ei-toivottuja raskauksia ja pentuja, joille voi olla vaikea löytää huolehtivaa kotia. Talvella voi joskus vähän väsyttää, mutta pimeimmän kauden aikana nukun paljon. En ole kenenkään puolella, eikä ketään vastaan. Mutta haluan, että suuri yleisö myös avaa silmänsä reaaliaikaan ja suhtautuu Lahden tapahtumiin oikeassa mittasuhteessa! Muiden maiden hurskastelevat kommentit on syytä jättää omaan arvoonsa. Lomat on jo tuhlattu, ja kaipaisin pientä lomaa ennen kesälomia. On tietysti asia erikseen, jos taas joudutaan Stalinin ja Hitlerin tapaisten johtajien kesken tehtyjen aluejakosopimusten kohteeksi. Venäjän presidentti Vladimir Putinilla on todella syytä olla huolissaan Natoon liittymisestä. Niinpä nyt on lähtenyt tai on lähtemässä täysin suomalaisten, lähinnä sisämaan kaupunkien koulutoimenjohtajille kirjelmiä, joissa kehotetaan panostamaan opetukseen esim. Mikä ei ole kohtuus, ei voi olla lakikaan. Olympiakisat on jälleen kisailtu, ja nyt oli muiden maiden urheilijoiden vuoro narahtaa testeissä. perustamalla ruotsinkielisiä kouluja Forssaan, Jyväskylään, Lahteen, Uuteenkaupunkiin, Hämeenlinnaan, Lappeenrantaan, Joensuuhun, Savonlinnaan, Kuopioon, Rovaniemelle, Mikkeliin ja Ylivieskaan. Mika Myllylä totesi aika osuvasti haastattelussa Lahden jälkeen, että huippu-urheilussa ei ole moraalia. Kohtuus pitäisi ymmärtää. Näin pitää ollakin. Jaakko Laakso lienee taas kutsunut Zhuganovin vierailulle Suomeen ja varmistamaan pääsynsä seuraavaan eduskuntaan (HS:18.10–01) Tosin olihan hänellä valtaverkoston haltijattaren ystävyyden tuki ja hyväksyminen suojanaan (Hymy-lehti 12 /2001 sivu 14). Amerikka häärii maailmanparantajana, ja sen aseteollisuus haluaa maailman herruuden. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. Omistaja on velvollinen korvaamaan hoitokulut. Onko 50 000 kruunua paljon riippuu tietenkin paitsi harvinaisuudesta myös arvostuksesta – ei vain rahassa mitattuna – ja siitä mihin verrataan. Turhaan saavat siirtokarjalaisemme odottaa Tarja Haloselta toimenpiteitä kotiseutunsa palauttamiseksi. Tuon väestönosamme etujärjestö Folktinget päätti huhtikuussa 2001 tehdä vakavan rynnäkön ruotsinkielisen koulujen saamiseksi aivan supisuomalaisille paikkakunnille. Vladimir Putinilla on todella syytä olla huolissaan Natoon liittymisestä. Ehkä se on sittenkin tuo EU, joka meidät eurooppalaiset saa järkiinsä ja elämään sovussa. Ulkoilen ja liikun paljon luonnossa. Pienet maat ovat "nilkkejä" ja luulevat olevansa jotain. Britta Nilström, KOKKOLA – Kevätväsymys ei vaivaa minua enkä tee sen ehkäisemiseksi mitään erikoista. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Suomen eduskuntaan pääsee jo Venäjän kommunistisen puolueen puheenjohtajan Gennadi Zhuganovin tuellakin vai pitäisikö sanoa suosituksellakin (viite: Hymy N:o 3/99-sivu 41, tapaus Laakso). Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Pelaan myös sählyä eikä Lassen iloisen sählykerhon jäsenelle tule sen enempää kevät-, syyskuin talviväsymystäkään. Silti uskon järjen voittoon. Tänään vaaditaan urheilijalta ylisuorituksia, huomenna unohdetaan kaikki saavutukset ja lyödään puukko selkään. Balkanin tilanne on ratkaisematon. Hiihto ja muu ulkoilu sekä positiivinen ajattelu auttavat ehkäisemään kevätväsymystä. Kova halu tuntuu olevan muillakin puuttua Suomen asioihin. Venäläisten olisi ehkä syytä etsiä virheitä omistakin tekemisistään, kirjoittaja sanoo. Tai sitten kyseessä on ns. Henkilökohtaisesti toivotan nämä nyt kilpailukiellossa olevat urheilijat vuoden päästä tervetulleeksi takaisin, mikäli he niin haluavat. Joitakin kohtuuteen liittyviä rajoituksia lakiin toivoisi lisättävän – tai väestöryhmän itsensä kohtuuden hahmottavan. Ulkona yksin vaelteleva kissa on naapureiden kiusa, vaaraksi liikenteelle ja tietenkin myös itse hengenvaarassa. Ethän myöskään päästä kissaasi parvekkeen kaiteelle tasapainottelemaan! Vaikka kissan tasapainoaisti on hyvä, se voi kurkotella kaitteella ollessaan vaikkapa perhosen tai linnun perään kohtalokkain seurauksin. Onko soihtu nimenomaan Kokkolasta varastettu vai SAS:n lennolla kadonnut vai mikä. Vuoden takaiset tapahtumat ovat vielä varsin hyvin muistissa. Venäläisten olisi ehkä syytä etsiä virheitä omistakin tekemisistään. En itse suinkaan puolusta dopingin käyttöä. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Toisaalta voidaan ajatella, että vaiheikas historia on omiaan nostamaan soihdun arvoa, ja uusi omistaja pitää kiinni ainakin arvioidusta hinnasta, jos yleensäkään on halukas luopumaan. Onko penkkiurheileva Suomi näin naiivi ja tyhmä. Eläinklinikoille toimitetaan vuosittain lukuisia korkealta pudonneita, usein pahasti loukkaantuneita kissoja. YK ei ole vielä pystynyt ehkäisemään yhtään sotaa. Tosin sekin tuntuu väliin mahdottomalle. "Antiikkipiirin" likimääräinen arvio oli 50 000 kruunua, mutta arvioija kuvitteli ja antoi ymmärtää, että soihtu on Paavo Nurmen stadionille tuoma, mikä taatusti nostaa arvoa. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Eikö maalaisjärjen käyttö enää ole sallittua. Syyskuun terrorihyökkäykset USA:han on seurausta jostain. Virtuaaliopetus saattaisi tarjota vieraskieliseenkin opetukseen kunnissa mahdollisuuksia. Kylmä totuus lienee, että yksikään näistä johtavista maista tai niiden urheilijoista ei ole toistansa puhtaampi. Teksti: Marja Vilpula Kuvat: Tomi Hirvinen KOKKOLA (KP) Inkeri Maunula, KOKKOLA – Ei yhtään, mieli on pirteä. Olisi mielenkiintoista saada lisää mielipiteitä tästä asiasta varsinkin henkilöiltä, jotka tuntevat urheiluelämää muutenkin kuin median kautta. Täällä Suomessa asia näyttää olevan täysin päinvastoin, kuten tuoreessa muistissa on. Olipa olympiasoihtu arvioitu yläkanttiin, ja vaikkei se ole ainoa lajissaan eikä ehdottomasti Kokkolan urheilukentältä varastettu, olisi soihtu muistorikas ja harvinainen nähtävyys Kokkolassa. Eikö tämä ole aika selvää tekstiä. Koska perustajat haluavat suojella itseään, tarkoitan isoja maita. Ainakaan minun silmissäni heidän aikaisemmat saavutuksensa eivät ole himmentyneet. Ei kukaan sellaista suunnittele siitä vain tyylillä. Onko käytäntö yleinen. Kaksikielisten rannikkokuntien ruotsinkielisiin kouluihin voidaan hyvin kuljettaa koulukyydeillä lähellä olevista suomenkielisistä kunnista niissä mahdollisesti olevat ruotsinkielisiksi rekisteröidyt lapset. Siinä osviittaa vähemmistökielisten aktivisteille ja myös lakien parantajille. Mitäs kunnille koituvista kuluista... Sama laki koskee sekä kissoja että koiria. Jorma Heinsuo Fuengirola ESPANJA EU:sta uskoa tulevaisuuteen. Sinun ansiostasi haluan edelleen tarvita Kokkolan Puhelimen palveluja! Maija-Riitta Linna KOKKOLA Halua palvella Maamme ruotsinkielistä väestöä ja sen kielen käyttömahdollisuuksia on tuettu lainsäädännön toimin ja valtaväestön suopeuden turvin vahvasti.Niin vahvasti, että aivan oikeutettua on todeta tuon väestönosan "suojelun" tason olevan selvästi korkeammalla kuin minkään maailman perintölistalle nostetun asian tai kulttuurikohtelun tai väestöryhmän suojelun. Miten sitten olisi ymmärrettävissä, kun Suomen syöjä Vladimir Zhirinovski lupaili norjalaisille oikaista Suomen ja Norjan välistä rajaa eli lupaamalla Suomi neidon jäljellä olevan käden norjalaisille. Siellä on taisteltu niin kauan kuin muistamme, ja siinäkin ovat perussyynä erilaiset uskonnot. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. 2002 Gallup Iskeekö kevätväsymys. Tuskin 50 vuotta salattu varkaus enää selviää – salailusta on saatu opetus – mutta eikö pääasia ole, että hopeinen olympiasoihtu on lunastettavissa. Esimerkiksi YK:n päätöslauselman mukaan Israelin pitäisi vetäytyä arabialueilta, vaan eipä vaan vetäydy. Sisämaassa se ei olisi etäisyyksien vuoksi mahdollista. Alkuperää enemmän arveluttaa, miksei Ruotsista otettu aikanaan yhteyttä Suomeen, ja miksi varkaus salattiin julkisuudelta – kuinka pysyikään salassa ja eihän soihtua osattu edes kaivata, saati etsiä löytötavaratoimistosta – ja kuinka monta alkuperäistä soihtua oli olemassa, käytössä tai varalla, varastettujen tai muuten kadonneiden lisäksi, mikä sinänsä on ennenkuulumatonta. Miksi. On ollut pakko saada tullakseen toimeen. Seppäsen ja Taanilan radiotoimittajina pitämät saarnat neuvostososialismin paremmuudesta ja koko maailmaa kattavasta vallankumouksesta ovat vielä hyvin muistissa. Kuinka monta hopeista tai messingistä varasoihtua oli Kokkolassa ja ylipäätään viestissä takaamassa häiriöttömän kulun. Mitä virkaa on silloin päätöslauselmilla, jos ne voidaan kumota jonkun maan veto-oikeudella. Pohjoismaiden kohdalta tilanne näyttää nyt hyvältä, vaan pitää muistaa, että maailman tilanne ei koskaan ole ollut stabiili. Jos esimerkiksi isä on valmis tappamaan oman tyttärensä uskonnollisista syistä, niin on meillä vielä paljon opittavaa. Ja rahasta ja tuestahan ei olisi puutetta; kuntia avustaisivat perustamisessa Suomen suurimmat ja rahakkaimmat säätiöt, jotka tukevat vain ruotsinkielisiä hankkeita (Svenska Folkskolans Vänner, Kulturfondet, Stiftelsen för ÅA, Svenska Litteratursällskapet). Entäpä sitten, jos yksi valtio alkaakin määrätä maapallollamme, mitä saamme tehdä, mitä saamme myydä mihinkin, vain esimerkkejä mainitakseni. Erään vertailukohteen tarjoaa Torniossa vuonna 1766 valmistettu rokokoo-pikari, joka antiikkipiirissä arvioitiin "vain" 25 000 kruunun arvoiseksi, 100 000 kruunua ylittävistä antiikkihuonekaluista puhumattakaan. Isä Aurinkoinenkin on saanut taas kehuja osakseen Rudolf Sykiäisen ja Vladimir Fjodorovin kirjoittamien kirjojen avulla. Siis aivan ujostelematta Folktinget – jonka toimintaa valtiovalta suurimittaisesti tukee – pyrkii takaisin 100 vuotta sitten valinneeseen sääty-yhteiskunnan koulutusjärjestelmään; ruotsinkieliseksi itsensä määrittelevän tulee saada käydä muuta kuin rahvaankielistä koulua. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Mutta jostainhan meidän on "uskoa" saatava. Jaakko Laakso ja Esko Seppänen näyttävät unohtaneen asehankinnat Venäjältä ja puolustusvoimien palveluksessa olevien satojen miesten asehankintoihin liittyvät koulutukset Venäjällä, sotilasopetuslaitoksissa ja koulutuskeskuksissa. Siitä voi vähemmälläkin järjellä varustettu vetää tietyt johtopäätökset. Ja varmasti määrät eivät kasva. Eipä ihme, jos monella entisellä ns. Tieto jo alustavistakin keskusteluista Natoon liittymisestä tulee Gennadi Zhuganovin tietoon kännykän viestitysnopeudella. Päinvastoin. Mitä sitten voimme odottaa muilta venäläisiltä vallankahvaan pyrkijöiltä. Näin suuren vihan täytyy olla seurausta jostain, vaan sitäpä ei ole käsitelty lainkaan. Kenellä tahansa on oikeus ottaa vapaana kulkeva lemmikki kiinni ja toimittaa se kunnan löytöeläintiloihin. Ja kuten todettua, suuren yleisön reaktiot hämmästyttävät. 9 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Suomalaisten joukosta löytyy aina yksilöitä, jotka ovat valmiit myymään itsensä vieraan valtion palvelukseen ja pettämään isänmaatansa. Muistaakohan suuri yleisö, miten kaukana omasta normaalitasostaan esim. Nyt on historiallisena jäänteenä vielä 12 suomenkielisessä kunnassa ruotsinkielinen kouluyksikkö, ja jokaisessa niistä on oppilaiden enemmistö täysin suomenkielisistä perheistä. Kaikkien kissanomistajien tulee muistaa, että kun kissa lasketaan ovesta ulos vapaana kuljeskelemaan, on kyseessä eläimen heitteillejättö ja laiton teko. Vieraskielisen koulun perustaminen maakuntien keskuksiin olisi naurettavaa, kun noissa maakunnissa on tilastolukujen mukaan vain pari-, kolmekymmentä ruotsinkielistä oppivelvollista kussakin. Puhumattakaan mikä on Irlannin historia. Kun siihen vielä lisättiin median tyyli herkutella skandaaleilla ja muiden johtavien talviurheilumaiden hurskastelevat paheksunnat, niin ihmekös tuo, että suuri yleisökin alkoi jo uskoa suomalaisten "likaiseen peliin" ja muiden vilpittömyyteen. Mutta se, jolle yhteiskunta paljon antaa, saattaa olla myös kyltymätön. Lakia voidaan pitää liian sallivana, kun se oikeuttaa vähemmistökielisen lapsen saamaan omakielistä opetusta sielläkin, missä ei ole oppilaspohjaa vieraskielisille kouluille. Minkä arvoinen hopeinen olympiasoihtu oikein on. norjalaiset, venäläiset ja myös italialaiset Lahden kisoissa olivat. Puolustusasiainvaltiokunnasta lienee nyt suora tiedotuskanava suosituksen antajallekin. Mielestäni hän on turhaan huolissaan Suomen liittymisestä Natoon. Varkautta ja soihtujen lukumäärää ei tiedetty, saati epäilty. Ja jokainen suomenkielisessä kunnassa asuva terve ruotsinkieliseksi rekisteröity lapsi kyllä on 7:nteen ikävuoteensa mennessä saanut koulunkäyntiin tarvittavat riittävän tasoisen valmiuden suomen kielessä. Mielenkiintoinen seikka sinänsä on, että monissa maissa lajiliitot ja jopa valtio asettuvat tukemaan kärähtäneitä urheilijoita yrittäen puhdistaa urheilijan maineen. Nyt omakielinen koulutus tulee kunnassa järjestää, olipa sitten Inarissa tai Ilomantsissa vain yksikin ruotsinkieliseksi rekisteröitynyt oppivelvollinen
Suunnitteluvaiheessa tarvitaan tietoa ruokien ravintosisällöstä ja ruokavalion ja sairauksien yhteyksistä. Erityisesti sosiaallisten työolojen kehittämisessä on tekemistä. Se on henkilökohtainen kaksipuolinen kaavake, johon merkitään mm. Kokeissa saatiin ensimmäistä kertaa sokerialkoholi kiteytymään jonkin muun liuottimen kuin veden kanssa. Kun muutos koetaan uhkan sijaan haasteena, onnistumisen edellytykset ovat paremmat, Koikkalainen vakuuttaa. Ei mikään ihme, etten päässyt vaipumaan syvään uneen, Anttonen kertoo. Työpaikoilla pyrittiin lisäämään työn itsenäisyyttä ja vastuuta, selkeyttämään työn tavoitteita, lisäämään yhteistyötä ja osallistumista ja parantamaan tiedonkulkua. Filosofian lisensiaatti Paula Perkkalainen kokeili epäorgaanisen ja analyyttisen kemian väitöstutkimuksessa mm. Kehittämisinto näyttää ministerin mukaan laantuneen viime aikoina, mutta tutkimus osoittaa pitkäjänteisen kehittämistyön hyödyn. Jaana Anttonen MIKKELI (STT) Parikymmentä vuotta sitten äänekästä ja korahtelevaa kuorsausta pidettiin pelkästään ympäristöongelmana, eikä sen tiedetty häiritsevän myös nukkujaa, saati olevan vaarallista hänelle. – Usein se vierellä nukkumista yrittävä puoliso on liikkeelle paneva voima tutkimuksiin mentäessä, kertoo Nuorviita. Harva liikkuu tarpeeksi Idean Ståhl on saanut Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Koikkalaisen omassa, sepelvaltimotautipotilaiden ruokailutottumusten muuttamista koskevassa väitöskirjatutkimuksessa muutosta ehkäiseviksi tekijöiksi osoittautuivat muun muassa sosiaaliset ruokailutilanteet, vaikeus valita kaupassa sopivia ruokia ja kodin ulkopuolella syöminen. Työterveyslääkäri alkoi epäillä uniapneaa, ja Anttonen passitettiin sairaalan unipatjalle nukkumaan yhdeksi yöksi. Muutos on haaste, ei uhka Repsahdus eli paluu entiseen voi tapahtua missä tahansa muutosprosessin vaiheessa. Nämä tekijät osoittautuivat tutkimuksessa hyvän työpaikan tunnusmerkeiksi. Erikoislääkäri Anita Remitz kertoi Atopialiiton tapahtumassa Helsingissä perjantaina, että uusista hoidoista tuloaan tekee varsinkin paikallisesti käytettävä hoitovoide. Samalla heidän terveytensä kohenisi. Kuva: Arkisto HELSINKI (STT) Työhyvinvointi paranee jos työpaikoilla osataan johtaa työtä hyvin, todetaan hallituksen teettämässä tutkimuksessa. Repsahdusta ei kannata kuitenkaan jäädä murehtimaan, vaan sen jälkeen voi aina aloittaa uudelleen. Saarijärveläinen lääkäri Tapani Kiminkinen on jo kokeillut reseptin toimivuutta omassa vastaanottotyössään. Lyhytaikaisessa käytössä ne ovat olleet tehokkaita, mutta pitkäaikaisesti käytettynä suurin ongelma on ollut ihon oheneminen. Näin ollen laihdutus onkin ensisijainen hoitomuoto. 2002 11 Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Terveys Fakta B Uniapnea hoitamattomana tappava (KP) Atooppiseen ihottumaan on luvassa uusia hoitomuotoja. Laite on parantanut Anttosen mukaan elämänlaatua huomattavasti. Muut voiteet vaikuttavat puolestaan kaikkiin soluihin, myös sidekudokseen, lääkäri sanoo. – Lääkäreiden motivoinnissa ja koulutuksessa on vielä tässä asiassa hirveän paljon tehtävää. Liikkumisresepti esiteltiin Pohjolan lääkäripäivillä Oulussa. – Ei uniapnea hoidettuna mikään tappava tauti ole, hän huomautti uniapnea-potilaille ja heidän omaisilleen Mikkelissä järjestetyssä koulutuspäivässä. Ammattitaitoisesta työvoimasta syntyy pulaa lähivuosina, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Muutokset etenevät hitaasti Kokkalaisen mukaan ruokailutottumusten muutosprosessiin sisältyy monia vaiheita, joita voidaan käydä läpi useampaankin kertaan. – Tätä kiekkoa käydään läpi koko ajan, sillä muutokset menevät eteenpäin hitaasti. Ei pelkkää ergonomiaa Kehittämistyö yrityksissä on usein keskittynyt muihin asioihin kuin niihin, joihin työntekijät ovat toivoneet parannusta. Unirekisteröinnin avulla mitatut uniapneajaksojen määrä ja vaikeus lievittyivät merkittävästi painonpudotuksen myötä. – Teoreettinen tieto ei kuitenkaan yksin riitä muuttamaan ruokailutottumuksia, vaan varsinaisessa toiminnan vaiheessa tarvitaan myös käytännön tietoa. Lääkärin oltava aito Kiminkisen mielestä lääkärit eivät ole vielä hyviä terveysmarkkinoijia. Lääkärin tulee olla myös aito. Mutta jos kuorsaajalla alkaa olla hengityskatkoksia, on syytä tutkituttaa asia. – Liikkumisreseptin on tarkoitus helpottaa lääkärin antamaa neuvontaa liikunnan merkityksestä, valaisee projektipäällikkö, tutkija Timo Ståhl Jyväskylän yliopistosta. Jatkuvasti kuorsaavia henkilöitä, ilman muita oireita, on noin 20 prosenttia väestöstä. Kyse voi olla myös niin sanotusta uniapnea-oireyhtymästä. Jos henkilöllä on erittäin vaikea uniapnea ja se on hoitamaton, saattaa hän aiheuttaa myös esimerkiksi kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia. Ne ovat Tuusulan kunta, Raflatac, Oulun yliopistollinen sairaala, Outokumpu Zinc, Metsä Botnia, Ruoka-Saarioinen, optikkoliikkeiden verkostohanke, ElektroTyky-hanke sekä Keski-Uudenmaan verotoimisto. Lääkehoitoa uniapneaan ei ole vielä keksitty. – Ihminen on valmis ottamaan tietoa vastaan etenkin muutoksen suunnitteluvaiheessa, Koikkalainen toteaa. Liikuntaa lääkärin määräyksellä Ihmisiä kannustetaan hoitamaan terveyttään Esimerkiksi hölkkä on hauskaa liikuntaa ja mainiota terveyden kannalta. Ståhl lisää, että 30 minuutin ei tarvitse olla yhtäjaksoinen suoritus, vaan se voi kertyä useammasta jaksosta päivän aikana. Suomessa arvioidaan olevan noin 150 000 uniapneaa sairastavaa henkilöä. Heidän keski-ikänsä oli reilut 50 vuotta, ja kiloja karisi kolmen kuukauden aikana keskimäärin 9,2. Uniapneassa esiintyy toistuvia ja usein varsin pitkiä unenaikaisia hengityskatkoksia. Laite kulkeekin mukana esimerkiksi lyhyillä viikonloppumatkoilla, hän sanoo. Nämä niin sanotut painemaskihoidot on aloitettu jo 20 vuotta sitten. Myös tupakointi ja alkoholi pahentavat uniapneaa. Liikkumisreseptillä ei voi Kiminkisen mukaan luvata, että koko elämä parantuu, vaan resepti on lääkärille yksi työkalu elämäntavan markkinoinnissa. Jotenkin tuntui, että mitä enemmän nukkui, sitä enemmän väsytti, hän kuvaa. Naisilla tauti on harvinaisempi. Näitä aineita käytetään esimerkiksi lääkkeiden täyteaineina ja makeisissa sokerin sijasta. Henkisen työhyvinvoinnin edistäminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kolmen potilaan kohdalla rekisteröinti muuttui normaaliksi laihdutusjakson jälkeen. Jos hyvät käytännöt osataan ottaa osaksi normaalia toimintaa viihdytään työpaikoilla selvästi paremmin kuin keskimäärin. Alussa lähdetään pienestä määrästä ja sitten seurataan tilannetta, Timo Ståhl huomauttaa. Koikkalaisen mukaan tietoa kaivavataan siitä, miksi heidän pitäisi muuttaa ruokavaliotaan ja miten nämä muutokset voidaan toteuttaa. Hän nukahteli pöydän ääressä, torkahteli jopa kävelylenkillä ja auton ratissa. Jos on kovin syrjäytynyt ihminen ja menet sanomaan hänelle, että ”lenkille vaan niin kaikki ongelmat poistuu”, niin homma ei toimi. Suomalaiset terveysjärjestöt toivovat, että näin saataisiin riittämättömästi liikkuvat aktivoitumaan. Mekaaninen käsittely muuttaa makeutusaineita. Tutkimusryhmää johti Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja, dosentti Veijo Notkola. Ainakin meillä maalla ihmiset mieltävät vielä lääkärin auktoriteetiksi; ”kun lääkäri sanoo, niin kyllä siinä asiassa täytyy jotain perää olla”, Kiminkinen kuvailee. Raportti ”Työhyvinvointi ei ole sattumaa” julkaistiin tiistaina. Ruokailutottumusten muutosprosessissa vaikuttavat tiedon ohella myös psykologiset tekijät kuten motivaatio ja muutosta estävät tekijät, jotka ilmenevät yleensä toiminnan vaiheessa. Ohjelman johtoryhmän puheenjohtaja, työministeri Tarja Filatov (sd.) patisti suomalaisia yrityksiä kiinnittämään ahkerammin huomiota työyhteisöjen kehittämiseen. Lyhytjänteisesti toimiva yritys ottaa riskin ja on vaarassa menettää ammattitaitoista työvoimaa ja saada ongelmia uuden työvoiman rekrytoinnissa, Filatov varoitteli. – Kun tennispallolle ompelee yöpuvun selkään taskun, ei kuorsaaja voi kääntyä ja nukkua selällään, kertoo perushoitaja Arja Järvinen Mikkelin keskussairaalasta. Jos lääkäri ei muista seuraavalla vastaanotolla kysyä liikkumisesta, potilas ajattelee, ettei asia niin tärkeä ollutkaan. 1947) on käyttänyt ylipainehengityslaitetta vuodesta 1994 saakka. Hyvässä työpaikassa saa myös apua muilta, vastuunjako on selkeä, esimies antaa tunnustusta ja työyhteisön jäseniin voi luottaa. Lisäksi seurauksina voi esiintyä muun muassa aamupäänsärkyä, ärtyisyyttä, keskittymiskyvyttömyyttä ja masentuneisuutta, listaa apulaisylilääkäri Juho Nuorviita Mikkelin keskussairaalasta sairauden oireita. Työntekijät valitsevat mieluummin sellaisen yrityksen jossa on pyritty parantamaan työyhteisöä, 5jossa työntekijän vaikuttamismahdollisuuksia on lisätty ja tiedonkulkua on parannettu. – Yritys tai yhteisö, jonka työntekijät viestivät kiireestä, kuormittumisesta ja työntekijöiden huonosta arvostuksesta jää häviölle kilpailussa työvoimasta, Filatov varoitti. Kuva naisten kympiltä. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. Liikkumisohjeita lääkäri antaa potilaan tilanteen mukaan. Resepti on Ståhlin ja Kiminkisen mukaan tarpeen Suomessa, sillä vain alle puolet työikäisistä aikuisista liikkuu Suomessa terveytensä kannalta riittävästi. Kaavakkeen toisella puolella potilas seurata omaa liikkumistaan. – Vaikka on aloittanut ja lopettanut monta kertaa, aina on oppinut jotain uutta. – Uniapneaa sairastavan yleisimmät oireet ovat äänekäs, katkeileva kuorsaus, unenaikaiset hengityskatkokset ja poikkeava väsymys päiväsaikaan. Laite parantaa elämänlaatua Mikkeliläinen Pekka Anttonen (s. Yleinen suositus on ripeää liikuntaa 30 minuuttia useana päivänä viikossa. Näissä maissa reseptin on havaittu lisäävän liikkumista ainakin lyhyellä aikavälillä. Tutkimuksessa vastaajat toivoivat työssä jaksamista ja työhyvinvointia kehittävien toimien jakautuvan tasaisemmin sosiaalisten, psyykkisten ja fyysisten työolojen kehittämiseen. Tutkimus tehtiin yhdeksällä yksityisen ja julkisen sektorin työpaikalla, joissa on satsattu työolojen kehittämiseen. – Resepti on luonteva tapa ottaa liikunta puheeksi vastaanotolla ja kartoittaa potilaan liikuntatottumuksia. – Minua väsytti päivällä ihan kamalasti. Yleisempi hoitomuoto on nenän kautta annettava ylipainehengityshoito. Siellä laite rekisteröi muun muassa kääntymiset, hapensaannin ja hengityskatkokset. Kiminkinen huomauttaa, että seuranta on erittäin tärkeää. Sen etu nykyisiin voiteisiin on se, että voide vaikuttaa suoraan ihon T-lymfosyytteihin ja sitä kautta ihon tulehduksiin. – Taroklimusvoidetta on kehitetty atooppiseen ihottumaan 1990-luvulta. Nuorviita kuitenkin muistuttaa, että oikein hoidettuna uniapnea-potilas voi elää täysin normaalia ja tasapainoista elämää. Kuopion yliopiston korva-, nenäja kurkkutautien poliklinikalla 1990-luvun puolivälissä tehdyn tutkimuksen mukaan laihduttaminen vähentää merkittävästi uniapneoiden määrää. Jos kyseessä on vain lievä uniapnea ja hengityskatkoksia esiintyy vain selinmakuuasennossa, on tennispallo oiva apuväline. – Katkokset olivat pahimmillaan melkein kolmen minuutin mittaisia. Ensimmäisinä vuosina hoidoissa suosittiin leikkauksia, mutta nekin soveltuvat vain pienelle osalle uniapneaa sairastavista. Suomessa UKK-instituutti alkaa tutkia reseptien vaikutusta liikkumiseen ensi syksynä. – Enää en osaa edes nukkua ilman sitä. Jaksaminen riippuu työpaikasta Luottamus, avoimuus, vastuu parantavat tilannetta TYÖSSÄ VIIHTYMINEN Erittäin huono Huono Keskinkertainen Hyvä Erittäin Hyvä Keskiarvo 10 20 30 40 50 60 Aineisto Suomalaiset STT, lähde: Kuntoutussäätiö % JYVÄSKYLÄ (STT) Jyväskylän yliopistossa tarkastetun väitöskirjan mukaan voimakas mekaaninen käsittely muuttaa makeutusaineseosten ominaisuuksia ja muutamista aineista saadaan jauhamalla yhtenäiskiteitä. Motivoinnille ja markkinoinnille täytyy löytyä oikea hetki, hän kuvaa. Paljon työtä on tehty työtilojen ja työvälineiden toimivuuden parantamiseksi ja hankalien työasentojen vähentämiseksi. Muutoksen suunnitteluvaihetta seuraa päätöksenteko, josta edetään varsinaiseen toimintaan eli muutosten toteuttamiseen ja niiden ylläpitämiseen. mannitolin, sorbitolin, ksylitolin ja laktitolin käyttäytymistä mekaanisessa käsittelyssä. Laihduttaminen auttaa Noin 70 prosenttia uniapneapotilaista on ylipainoisia. Atooppista ihoa on yli 40 vuotta hoidettu ensisijaisesti kortikosteroidivoiteilla. Tutkimuksessa oli mukana 15 liikakiloista henkilöä, joista suurin osa oli miehiä. – On kuitenkin selvää, että jos potilas ei ole koskaan aikaisemmin liikkunut, hänelle ei voi määrätä yhtäkkiä puolta tuntia viittä kertaa viikossa. Nukkuessa ilmenevät pahat hengityskatkokset saattavat kuitenkin aiheuttaa kuorsaajalle esimerkiksi sydämen ja aivojen hapenpuutetta, jolloin voi esiintyä sydänperäisiä rintakipuja, rytmihäiriöitä ja aivoverenkiertohäiriöitä. Havainnolla on käytännön merkitystä sokerialkoholien tuotannossa, elintarviketeollisuudessa ja lääkeaineiden valmistuksessa. Nyt käytössä oleva kone on jo kolmas. Nuorviidan mukaan koneen ottaa käytännössä kaksi kolmasosaa potilaista. Lyhyitä hengityskatkoksia voi toki esiintyä normaalistikin yöunen aikana, mutta niiden määrä, pituus ja seuraamukset ratkaisevat, onko kyseessä sairaus. Liikkumisresepti-hanketta toteuttavat Suomen Reumaliitto, Kunnossa kaiken ikää -ohjelma, Suomen Lääkäriliitto, Suomen Sydänliitto, Terveyden edistämisen tutkimuskeskus Jyväskylän yliopistosta sekä UKK-Instituutti. nykyinen liikunnan määrä, mitä liikuntaa kannattaisi harrastaa – vaikkapa vain lumenluontia tai nurmikon leikkuuta – sekä milloin on seurantakäynti lääkärin luona. Ruokailutottumusten muuttaminen vaatii tietoa Minna Peltola OULU (STT) Niukasti liikuntaa harrastaneet voivat jo tänä vuonna saada lääkärin vastaanotolla liikkumisreseptin. Tutkimustyö tehtiin yhteistyössä Danisco-yhtymän kanssa, joka soveltanee tuloksia tuotannossaan. Työssä jaksamisen ohjelmassa tutkittiin viime vuonna hyvien käytäntöjen vaikuttavuutta. Uniapneaa voi esiintyä myös vauvoilla ja lapsilla. Kun kukaan ei saa nukuttua Se, että kuorsaajan kylkeen tulee välillä vieruskaverin kyynärpäätä, ei vielä välttämättä merkitse uniapneaa. Anttosen kohdalla tutkimukset alkoivat, kun hän epäili verenpainelääkkeiden sopivuutta. Uusia ruokailutottumuksia opetellessaan ihminen tarvitsee tietoa muun muassa siitä, miten kaupassa valitaan sopivia ruokia ja miten toimitaan normaalista arkipäivästä poikkeavissa tilanteissa. Usein uniapneaa sairastavalla on myös verenpaineja sokeritauti. Atooppiseen ihottumaan uusia hoitomuotoja (KP) Ruokailutottumusten muuttaminen on pitkä ja monivaiheinen prosessi, jonka tueksi tarvitaan aina sekä teoreettista että käytännön tietoa, sanoo ravitsemustutkija, filosofian tohtori Merja Koikkalainen Seinäjoen Ammattikorkeakoulusta. Uniapneaa esiintyy kaikenikäisillä, mutta yleisin se on keski-ikäisillä
4,16 mk 70 € kg PALVATTU SISÄPAISTI palana tai siivuna 12 90 € 76,70 mk seur. kuvaan , jossa näkyy yritysten maksamat tuloverot suhteessa bruttokansantuotteeseen eri vuosina. Maan helmikuun kuluttajaluottamus sen sijaan oli odotettua heikommissa kantimissa. E E P P S S (tulos / osake) antaa käsityksen millainen on yrityksen tulos osaketta kohden. Mattila pitää EU:n selvitystä suuntaa antava. Valtiovarainministeriö esittää tuoreessa kilpailukykyselvityksessään taulukon, jossa suomalaisyritykset maksavat veroja keskimäärin 16 prosenttia. Greenspanin mukaan jenkkitalous on jo lähellä käännekohtaansa. Aspocompin osake putosi viikossa kahdeksalla, ja Tulikiven yhdeksällä prosentilla. 6,39 FF Latin America (USD) 5,93 Op-Euro Osake B 5,85 Invesco GT US Equity -4,75 Evli U.S. – Parasta on käyttää rinnakkain molempia menetelmiä, Hietala sanoo. EU:n selvityksessä yrityksen todellista verorasitusta on pyritty laskemaan investointiin kohdistuvan verorasituksen kautta. Suomen teollisuus ajaa ponnekkaasti yritysverotuksen alentamista. Verokanta ei kerro koko rasitusta Lain mukaan yritysverokanta Suomessa on 29 prosenttia. 1152,97 0,62 -0,40 12,64 62,6 Rakennusteollisuus 1407,90 -0,44 2,94 13,22 24,2 Tietoliik. 8,58 PMJ automec 8,06 Raisio V 7,30 Amer A 7,15 O Ossa ak kk ke eiid de en n v viiiik ko on n n no ou ussiijja att / / lla assk kiijja att O Ossa ak ke erra ah ha asstto ojje en n v viiiik ko on n n no ou ussiijja att / / lla assk kiijja att R Ra aa ak ka a-ö ölljjy y 3.30 3.32 3.34 3.36 3.38 1 2 3 4 5 6 7 8 F FIIN NA AN NS SS SIIK KA AT TS SA AU US S Euribor 1 kk 3,342 0,013 Euribor 2 kk 3,355 0,017 Euribor 3 kk 3,367 0,001 0,012 Euribor 6 kk 3,413 0,001 0,016 Euribor 9 kk 3,502 0,004 0,021 Euribor 12 kk 3,617 0,004 0,023 1700 1800 1900 2000 2100 1 2 3 4 5 6 7 8 9500 9750 10000 10250 10500 1 2 3 4 5 6 7 8 FFiin na an nssiiu um m O Oyy Evox Rifa Group -9,09 Tulikivi A -8,55 Aspocomp -7,93 Lassila &Tikanoja -7,59 KSP Yhtiöt -5,71 Sampo A -5,47 Technopolis -5,28 Tekla A -5,19 Nokian Renkaat -5,17 Wecan Electronics -4,76 Odin Maritim 8,82 Baring Latin America 7,38 Conventum Focus Tekno B 7,34 Conventum Focus Tekno A 7,31 WIP Value Visions B 6,98 WIP Value Visions A 6,96 MST W. Polar Kiinteistöt: yhtiökokous USA:n palvelualojen ISM-indeksi helmikuussa Keskiviikko 6.3. QPR Software: noteeraus Helsingin Pörssin prelistalla alkaa USA:n työttömyysaste 2/02 USA:n keskituntiansiot 2/02 PPiieennttää lliiiikkeettttää yyllöössppääiinn 7600 8000 8400 8800 9200 1 2 3 4 5 6 7 8 H He ex x-y ylle eiissiin nd de ek kssii 200 400 600 800 1000 1 2 3 4 5 6 7 8 H He ex x-v va aiih htto o Comptel 11,58 Okmetic 10,87 Exel 10,69 Novo Group 9,33 Nokia 9,16 Nordic Aluminium 8,68 Elisa Communic. HK Ruokatalon tulosparannus oli vielä mojovampi, sillä yhtiön tulos ennen satunnaiseriä yli nelinkertaistui viime vuonna 19,2 miljoonaan euroon. Mattila, joka istuu verouudistusta valmistelevassa valtiovarainministeriön työryhmässä. Luku perustuu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) selvitykseen. tilastojen yhteensopimattomuuden kanssa.. Koko markkinoiden beta on määritelty ykköseksi. Gold & Mining 6,82 Invesco GT Latin Am. Em. V V o o ll a a tt ii ll ii tt e e e e tt tt ii tarkoittaa osakemarkkinoiden keskihajontaa, ja se ilmoitetaan prosentteina vuodessa. Isoista tulostiedottajista jyrkin notkahtaja oli kuutisen prosenttia viikossa halventunut Sampo. Tilastoja ja oletuksia Karkeasti kansainväliset verotutkimukset voidaan jakaa tilastoaineistoihin perustuviin ja teoreettisiin selvityksiin. Reach-U Holdingin osake poistui keskiviikkona pre-listalta yhtiön haettua omaisuuttaan konkurssiin. 1208,15 0,48 0,45 -1,16 -2,8 Muu teollisuus 1500,62 2,35 4,87 13,68 44,2 I-listan indeksi 2287,53 0,72 1,88 3,90 22,0 NM-listan indeksi 523,18 0,08 1,79 -3,58 -41,0 B B e e tt a a on markkinariskin mittari. 12 kk alin...................... – Komission tutkimus on paras tuntemistani selvityksistä, tutkija Seppo Kari Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta toteaa. Veroasioihin perehtynyt tutkija Seppo Kari Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta taas pitää kansantalouden tilinpitoon ja verokertymiin perustuvia selvityksiä kaikkein epäluotettavimpina mm. Selvitysten mukaan yritysten todellinen verorasitus jää joko alle tämän tai nousee noin 30 prosentin pintaan. Molempi parempi Tutkija Harri Hietala Helsingin yliopistosta on selvittänyt eri verovertailumittareita. 8603 600 • Avoinna ma-pe 8-21 la 8-18 1 65 € 4,13/kg 9,81 mk rs 1 65 € 9,81 mk ps NAUTA-SIKA JAUHELIHA 400g 1 67 € 4,18/kg 9,93 mk pkt 50 € 2,97 mk pkt Saksan Gloster OMENA 66 € 3,90 mk kg ps 2 kpl 1/tal . – Kyllä EU:n projektissa yritettiin tehdä hyvää työtä, hän sanoo, vaikka toteaakin tutkimuksen olleen tietyssä määrin pettymys. Verokanta ei kerro todellista verorasitusta eri maissa, koska veropohjat – mitä kaikkea verotuksen piiriin kuuluu – ja verojärjestelmät poistoja vähennyskäytäntöineen eroavat suuresti maasta toiseen. Tavoitteena on laskea verokanta 29 prosentista 25 prosenttiin. 2002 s KESKIPOHJANMAA 12 Talous HELPOSTI HALVALLA HYVÄÄ ALASKAN SEITI 400g TALOUSSOKERI 1kg t a rj o u k s e t v o im a s s a m a -k e t a i n ii n k a u a n k u in e r ik o is e r iä r ii t t ä ä REILU VIIPALEET 500g Blå Band PATA-AINEKSET 1 00 € 5,95 mk MAKSAMAKKARA 150g 1 33 € 7,91 mk 3,33/kg 2,66/kg Palvelumyynnistämme Pöntiön viljapossua: SOPPALUUT Tehtaankatu 43, KOKKOLA, p. Viikon kärkilaskijoita olivat yt-neuvotteluista kertonut Tulikivi sekä ranskan tytäryhtiönsä tappioista ilmoittanut Aspocomp Group. Plussana tilastoaineistovertailuissa Hietala listaa sen, että ne pystyvät ottamaan huomioon kattavasti eri verotekijät. Kari poimisi niistä ne, joissa Suomen todelliseksi keskimääräiseksi veroasteeksi nousee 30 prosenttia. Ei ole olemassa tutkimusta, joka tarkastelisi yrityksen verorasitusta kokonaisuudessaan. Kuvitteellisiin tarkasteluihin (mm. Espoon Sähkö: tilinpäätöstiedote Exel: osavuosikatsaus Finnair: tilinpäätöstiedote Jaakko Pöyry: varsinainen yhtiökokous Rapala VMC: osavuosikatsaus USA:n tehdastilaukset tammikuussa Fedin Beige Book -talouskatsaus Torstai 7.3. P P // E E lasketaan jakamalla osakkeen markkina-arvo eli hinta yhtiön ennustetulla tai edellisellä toteutuneella, oikaistulla voitolla osaketta kohden. Samaa mieltä on Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Pentti K. Vertailuja ja selvityksiä kyllä on tehty, mutta ne kaikki ovat sangen tulkinnallisia. Saman arvion esittävät Etlan, Vattin, Keskuskauppakamarin ja yliopiston edustajatkin. Jos mukaan otetaan kiinteistöveron vaikutus yhtiöveron ohella, EU:n selvityksen mukaan keskimääräinen verorasitus Suomessa on 30 prosenttia. Tämä tulos saadaan kun verrataan omalla pääomalla rahoitettua investointia eri maissa. Aspo: tilinpäätöstiedote Done Solutions: tilinpäätöstiedote Efore: varsinainen yhtiökokous KCI Konecranes: yhtiökokous YIT-Yhtymän varsinainen yhtiökokous Alan Greenspan puhuu senaatissa Euroopan keskuspankin korkopäätös Perjantai 8.3. USA:n loppuvuoden tarkistettu bkt näytti odotettua tanakampaa kasvua ja Fedin pääjohtaja Greenspanin puolivuosittainen talousselonteko senaatille oli varovaisen luottavainen. Fuusio toteutetaan suunnatulla annilla, jonka myötä Scanfilin omistajien osuus yhdistyneestä yhtiöstä nousee 86 prosenttiin. 7092,09 -0,48 8,79 -5,35 -3,1 Kemianteollisuus 1053,87 0,96 0,96 4,95 2,8 Viestintä ja kustann. osakkeen betan ollessa 1,7 osake reagoi keskimäärin 70% voimakkaammin kuin portfolioindeksi. EU:n vertailulla eniten kannatusta Jos nyt jokin verotutkimus pitäisi valita, niin moni asiantuntija valitsisi komission syksyllä valmistuneen selvityksen. Myös USA:n i n v e s t o i n t i h y ö d y k k e i d e n tilaukset tammikuussa yllättivät iloisesti. EU:n selvityksessä ja Vattin selvityksessä suomalaisyritysten verotus on hieman keskimääräistä lievempää. Menetelmien hyvyydestä sen sijaan voi kiistellä. Siinä todelliseksi veroasteeksi tulee 29,8 prosenttia. – Kyllä EU:n projektissa yritettiin tehdä suhteellisen yhtäläistä työtä, tutkija Tarmo Valkonen Etlasta sanoo. Samansuuntaista viestiä antoivat USA:n ostopäälliköiden ISM indeksi ja Chicagon ostopäälliköiden indeksi jotka onnistuivat rikkomaan maagisen 50 pisteen rajan. Buijink & Con vuosia 1990–1996 koskeva yritysvertailu. Kuva ei kuitenkaan kerro, mikä on keskimääräinen yhteisöveron kireys minäkin vuonna. Kukaan ei edes yritä väittää, että jokin tarkastelu, malli tai tutkimus antaisi totuudenmukaisen kuvan yritysverotuksen kireydestä maittain. Joka päivälle on oma RSI:n arvonsa. TT:n esittämissä taulukoissa suomalaisyhtiöt näyttävät maksavat enemmän veroja kuin yritykset isoissa kilpailijamaissa. Osakkeita...................... A -3,97 Evli U.S. OECD:n selvitykset perustuvat verokantoihin, kansantalouden tilinpitoaineistoon ja verokertymätilastoihin. – Suomen yritysverotus on lähellä kansainvälistä keskitasoa, finanssineuvos Pertti Kohi valtiovarainministeriöstä tiivistää. Yhtiön suurimpiin velkojiin lukeutunut Conventum vietti niin ikään viimeisen pörssipäivänsä keskiviikkona Pohjolan saatua välimiesoikeuden päätöksellä 100 prosentin omistusosuus yhtiössä. 1 2 3 4 5 1.3.01 28.2.02 B Be etta a..........0 0,,4 46 6 P P//E E -llu uk ku u................6 6,,9 92 2 E EP PS S................0 0,,6 62 2 R RS SII................6 66 6,,1 14 4 V Vo olla attiilliitte ee ettttii................5 54 4,,3 31 1 H HE EX X-tto oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt muutos% muutos% muutos% muutos% 1 pv vko 1 kk 12 kk New York, DJ 10106,13 -0,21 1,38 3,52 -3,3 New York, Nasdaq 1731,49 -1,16 0,40 -9,51 -20,7 New York, S&P 500 1106,73 -0,28 1,55 -0,58 -10,8 Tokio, Nikkei 10587,83 0,14 2,23 6,74 -16,3 Hong Kong, HangSeng 10482,55 -1,56 -1,71 -2,55 -27,0 Lontoo, FTSE 100 5101,00 -1,49 0,99 0,23 -13,7 Frankfurt, DAX 5039,08 1,59 6,18 -0,26 -17,7 Pariisi, CAC 40 4462,99 0,87 5,13 1,26 -16,4 Tukholma, SAX 226,63 -0,17 3,77 3,74 -16,3 S S& &P P E Eu urro op pe e 3 35 50 S&P Europe 350 Index 1229,03 -0,38 3,25 0,39 -12,6 Energy 1389,13 -0,96 3,43 5,93 0,9 Materials 1376,90 -0,52 2,66 4,40 0,1 Industrials 992,20 0,05 6,02 2,16 -19,5 Consumer Discretionary 1061,42 -0,35 5,70 0,67 -15,7 Consumer Staples 1410,13 0,07 0,41 2,45 3,1 Health Care 1406,32 -0,50 1,73 5,78 -2,8 Financials 1202,80 2,41 -3,27 -16,1 Information Technology 1659,85 -0,33 8,00 -3,10 -30,1 Telecom. Buijink & Co saa Suomen yritysverotuksen EU-keskitasoa kireämmäksi. Markkina-arvo.............. EU:n komissio sai viime syksynä valmiiksi laajan yritysveroselvityksen, jonka mukaan suomalaisyhtiöt maksavat veroa voitoistaan keskimäärin 26,6 prosenttia. Viikon notkahtajiin lukeutui myös Scanfil sulautumissuunnitelmansa julkistanut Wecan Electronics. Maanantai 4.3. * vahvistamaton HK Ruokatalo (HKRAV) 06.02.1997 17 284 800 kpl 74,2 Meur 0,17 eur* 50 kpl 4,55 eur 1,60 eur Arvopaperin perustiedot: Liisa Purovirta HELSINKI (STT) Yritysverotuksesta eri maissa on mahdoton esittää vedenpitäviä vertailuja. ja elektron. Kuvitteellisten vertailujen etuna taas on niiden hyvä vertailtavuus, koska muut kuin verotekijät on suljettu pois. Keskimääräistä lievempää Yhdistämällä eri tilastotietoja ja -vertailuja asiantuntijat katsovat, että Suomen yritysverotus on hieman keskimääräistä hieman lievempää. Tech. Verojen kevennystä ajava teollisuuden etujärjestö taas mielellään esittää OECD:n tilastoihin perustuvaa taulukkoa, jonka mukaan suomalaisyritykset maksavat tuloveroja suhteessa kokonaistuotantoon paljon enemmän kuin vahvat talousmaat. OECD:n) selvitysten heikkoutena ovat erot eri maiden tilastointitavoissa, tilastoinnin virheet ja puutteet Yritysverovertailuihin ei voi luottaa Saksa Ranska Belgia Luxemburg Espanja Hollanti Portugali Britannia Kreikka Itävalta Italia Tanska SUOMI Ruotsi Irlanti 5 10 15 20 25 30 35 34,9 (39,35) 34,7 (36,43) 34,5 (40,17) 32,2 (37,45) 31,0 (35,00) 31,0 (35,00) 30,7 (35,20) 28,3 (30,00) 28,0 (37,50) 27,9 (34,00) 27,6 (40,25) 27,3 (30,00) 26,6 (29,00) 22,9 (28,00) 10,5 (10,00) Efektiivinen veroaste kotimaiselle investoinnille: kokonaiskeskiarvo INVESTOINTIVEROT 2001 % (suluissa nimellinen yhtiöverokanta) Efektiivinen veroaste 1990–1996 Buijink et al /VATT YRITYSVEROVERTAILU 29,8% 26,9% 38,5% Ir la n ti P o rt u g a li It ä va lta K re ik ka B e lg ia E sp a n ja E U R u o ts i B ri ta n n ia Ta n sk a S U O M I H o lla n ti R a n sk a L u xe m b u rg It a lia S a ks a YRITYSTEN EFEKTIIVINEN VEROASTE 1997 Lähde: EU:n komissio, VM YRITYSVEROTUSTA VOI ESITTÄÄ JA VERRATA MONELLA TAVALLA STT 13,9 % 6 5 4 3 2 1 75 80 85 90 95 2000 02 YRITYSTEN MAKSAMAT TULOVEROT ERÄISSÄ MAISSA % BKT:sta OECD, VM, TT: Japani Britannia Kanada Ruotsi Hollanti Tanska SUOMI USA Ranska Saksa 20,0 18,5 17,5 17,2 17,0 16,5 16,0 14,0 12,5 8,3 Lähde: VATT 4 12 20 16 % 22 8 Suomi Ruotsi USA Saksa OECD-Eurooppa sekä mittareiden suhdanneherkkyys. Se kertoo kuinka paljon osakkeen kurssi on noussut tai laskenut valitulla ajanjaksolla. EU:n tutkimuksessa on useita mittareita. vko N Na assd da aq q C Co om mp po ossiitte e D Do ow w JJo on ne ess 18 19 20 21 22 1 2 3 4 5 6 7 8 0.86 0.87 0.88 0.89 0.90 1 2 3 4 5 6 7 8 U US S D Do olllla arrii K Ko orrk ko om ma arrk kk kiin na att E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k V Viiiik ko on n o ossa ak ke e Liikkeeseenlasku........... Yhtiö vetää yrityssaneeraushakemuksensa pois saatuaan pääomalainojaan merkityksi yhteensä lähes 15,1 miljoonalla eurolla. Yritysverotusta esitellessään teollisuuden etujärjestö TT tukeutuu OECD:n vertailuihin, mm. Tukevassa nousussa viikon viimeisteli tarkkailulistalla vaikuttava Jippii Group, joka ilmoitti torstaina rahoitustilanteensa vakautumisesta. Pörssierä........................ 0,99 €/pkt kg Kurssimuutokset jäivät Helsingin pörssissä loppuviikon osalta pieniksi, mutta Nokian alkuviikon elpyminen nosti Hex-indeksin jälleen 8000 pisteen paremmalle puolelle. Lihavalmistajat HK Ruokatalo ja Atria ampaisivat maanantaina jyrkkään nousuun Atrian esiteltyä rajua tuloskasvua viime vuodelta. Maanantaina 4.3. Jotkut tutkimuslaitokset ovat tehneet yritysten tilinpäätösaineistoon perustuvia yritysverovertailuja.Tällainen on mm. Services 1231,81 -1,54 5,01 -5,43 -30,3 Utilities 1172,16 0,02 1,25 -0,45 -3,6 muutos% muutos% muutos% muutos% 1 pv vko 1 kk 12 kk muutos% muutos% muutos% muutos% 1 pv vko 1 kk 12 kk Hex-yleisindeksi 8175,62 -0,02 5,94 -1,33 2,3 Hex-portfolioindeksi 3133,64 0,55 2,65 4,05 0,5 HEX25 Indeksi 1652,88 0,63 3,03 5,01 -3,6 HEXTech 810,39 0,48 5,75 0,59 0,0 Pankit ja rahoitus 1435,97 -0,74 -0,99 1,23 -21,8 Vakuutus 1761,12 -0,79 -0,79 0,68 -44,9 Sijoitus 1006,96 -0,20 -0,33 1,72 15,7 Kuljetus ja liikenne 1838,28 -0,07 0,73 -1,33 7,7 Kauppa 1961,55 0,22 2,26 2,13 10,7 Muut palvelut 7833,68 0,23 1,92 7,07 -0,6 Metalliteollisuus 3329,26 1,38 3,55 8,33 20,1 Metsäteollisuus 5282,11 1,27 0,89 8,35 27,5 Monialayritykset 9865,78 -1,30 -2,46 12,37 28,5 Energia 945,43 0,77 2,03 8,05 39,5 Elintarviketeoll. Kari sanoo käyttävänsä verovertailuissa komission lukuja korostaen, että kaikkia veropohjaan liittyviä huojennuksia tutkimus ei ota huomioon. EU:n selvitys) ei taas pystytä sisällyttämään kaikkein pienimpiä verotukseen vaikuttavia tekijöitä, esimerkiksi poikkeuksellisia investointikannustimia. B -3,97 Nordea Biotekniikka K/100 -3,55 Nordea Biotekniikka T/100 -3,55 Mandatum Kontra K -3,05 JF Hong Kong A USD -2,95 Invesco GT Hong Kong -2,95 Evli Nordic Smaller Com A -2,79 Invesco GT WW Tech. EU:n komission selvitys perustuu hypoteettista (oletettua) investointia koskevaan laskelmaan, jossa on pyritty ottamaan huomioon keskeiset verotekijät. Tech. Viikon pohjavire oli varovaisen positiivinen amerikkalaisyritysten tulosten sekä loppuviikon makrolukujen osoittauduttua odotuksia paremmiksi. Yleisindeksille kertyi viikossa nousua lähes kuusi prosenttia, portfolioindeksi kallistui 2,7 prosentilla. Niinpä verokantojen ohella on kehitetty erilaisia tarkasteluja. Volatiliteetti on siis osakemarkkinoilla riskin mittari. Atrian tulos ennen satunnaisia eriä kohosi 13,5 miljoonasta eurosta 23,9 miljoonaan euroon, ja yhtiö ennustaa tuloskehityksensä myös jatkuvan myönteisenä. 14 päivää). Kylpyläkasino: tilinpäätöstiedote QPR Software: listautumisanti päättyy Tiistai 5.3. Kaikkein epäluotettavimpana hän pitää kansantalouden tilinpitoon perustuvia vertailuja, koska tiedot eivät ole vertailtavia. -2,75 T Ta ap pa ah httu um ma av viiiik kk ko o muutos muutos ed. Jippiin kurssikäyrä sojotti tiedotteen jälkeen ylöspäin, ja perjantain päätös kirjattiin 0,41 euroon. Esim. Yhdistymisen ehdot leikkasivat sen kurssitasosta viikossa viisi prosenttia. Ensi viikolla pörssiuransa ensi askeleet ottaa ohjelmistoyhtiö QPR Software, jonka noteerauksen on määrä alkaa pre-listalla perjantaina. Osinko 2001.................. Luotettavien vertailujen puute antaa mahdollisuuden puolittaisen tiedon levittämiseen. Hänen mukaansa tilastoaineistoihin perustuvien (mm. Nokian nosteen takana oli sijoitussuositusten nostoja sekä matkapuhelinyhtiö Qualcommin tulosennusteen toisto. TT:n vero-osaston päällikkö Tero Honkavaara taas katsoo, että OECD:n tilastot ovat lähempänä elävää elämää kuin EU:n tutkimusten kaltaiset teoreettiset selvitykset. Em. EU:n tutkimus on tehty vuoden 2001 verosäännöillä. 12 kk ylin....................... R R S S II (suhteellinen voimaindeksi) lasketaan jakamalla nousupäivien nousujen summa laskupäivien laskujen summalla valitulla pituudella (esim
Hän kehotti samalla israelilaisia kaatamaan pääministeri Ariel Sharonin ”terroristihallituksen”. Lisäksi lentoyhtiö ei ollut päästänyt osaa teatterin orkesterin jäsenistä paluulennolle menomatkalla tapahtuneen häiriköinnin vuoksi. Helsingin yliopiston seismologinen laitos mittasi sen voimakkuudeksi 6,5 richteriä. Kaupungissa käydyissä kahakoissa sai surmansa yksi palestiinalainen. Afgaanien apuna on kuutisenkymmentä amerikkalaissotilasta, joita Yhdysvallat kutsuu sotilaallisiksi neuvonantajiksi. Tällä vaikuttaa myös talouteen, hän varoitti. Myös Zürichin, Baselin ja Bernin kaupunkikantoneissa selvä enemmistö kannatti liittymistä. Sveitsi liittyy YK:n jäseneksi Sveitsin YK:n lähettiläs Francois Nordmann nostaa maljan liittymiselle. Israelin hallitus kokoontui sunnuntaina hätäkokoukseen pohtimaan vastatoimia palestiinalaisten iskuille. Yhdysvaltoja on kotona ja ulkomailla arvosteltu terrorismin vastaisen sodan liian nopeasta laajentamisesta. Kokouksen jälkeen pääministeri Ariel Sharon jatkoi vielä keskusteluja pienemmän turvallisuusneuvostonsa kanssa. Mistään isommasta ei ole tullut tähän mennessä tietoja, korkea-arvoinen valtion virkamies Ashok Narayan kertoi uutistoimisto Reutersille. M. Lento kuitenkin peruttiin vedoten koneen teknisiin ongelmiin. Tähän kuuluisivat niiden mielestä myös palestiinalaispakolaisten oikeus palata kotiseuduilleen sekä Jerusalemin saaminen uuden palestiinalaisvaltion pääkaupungiksi. Intian parlamentin puhemies kuollut DELHI (STT–AFP) Intian parlamentin puhemies G. Odotamme, että Yhdysvallat lopettaa pommitukset ja murskaa vastarinnan kunnolla ennen kuin lähdemme hyökkäämään, sanoi yksi afgaanikomentajista Abdul Matin uutistoimisto Reutersille. Myös Gazassa oli sunnuntaina rauhatonta. YLE:n radiouutisten mukaan Marinskin johto katsoo lentoyhtiön aiheuttaneen teatterille ylimääräisiä matkakustannuksia sekä vaikeuttaneen harjoitusten järjestämistä. – Tällä hetkellä maajoukot eivät hyökkää. – Hän tervehtii lämpimästä näin ilmaistua uskoa ja sitoutumista järjestön työhön ja ihanteisiin, sanoi pääsihteerin tiedottaja Fred Eckhard. Häntä tullaan syyttämään kidnappauksista, kiristyksestä sekä kapinoinnista hallitusta vastaan. Poliisin mukaan operaatiossa oli vapautettu seitsemän panttivankia. Maan armeija oli tiistaina kertonut tappaneensa toisen sissipäällikön Salvador Vargasin. – Tilanne on palautunut normaaliksi suurimmassa osassa Gujaratia. Liittymistä vastustaneen rintaman johtajan, konservatiivisen kansanpuolueen kansanedustajan Christoph Blocherin, mukaan liittyminen heikentää Sveitsiä. Vahingoista Pakistanin puolella ei kuitenkaan heti ilmoitettu. Balayogi kuoli sunnuntaina helikopterionnettomuudessa, kertoi uutistoimisto AFP. Kolme neljäsosaa sveitsiläisistä ja kaikki kantonit vastustivat liittymistä vielä vuonna 1986 pidetyssä kansanäänestyksessä. Sveitsin liityttyä YK:n jäseneksi Vatikaani jää ainoaksi maailman maaksi, joka ei ole maailmanjärjestön jäsen. Panssarit saivat vastaansa palestiinalaisten tulta ja vastasivat tulitukseen tykein. Maavoimat yrittivät jo lauantaina edetä al-Qaedan ja Taleban-joukkojen asemiin, mutta joutuivat perääntymään kiivaan vastarinnan vuoksi. Hän muistutti kuitenkin, että tilanne osavaltiossa on edelleen hyvin kireä ja että joitakin ”hajanaisia yhteenottoja” on tapahtunut maaseudulla. Sveitsin talouselämä ja suurin osa poliitikoista tervehtivät äänestystulosta ilolla. Astronautti Nancy Currie tavoitti 12,5 tonnia painavan teleskoopin Columbian robottikäsivarrella. Asiasta kertoi hallituksen edustaja Achille Casanova Bernissä. Onnettomuudenpaikasta tai -tilanteesta ei vielä sunnuntaiaamuna ollut tietoa. Amerikkalaistietojen mukaan perjantaina alkaneessa hyökkäyksessä on saanut surmansa ainakin yksi amerikkalaissotilas ja kaksi amerikkalaisten rinnalla taistellutta afganistanilaissotilasta. Kohtaaminen tapahtui kello 11.31 Suomen aikaa 565 kilometriä Australian yläpuolella. Balayogi oli toiminut tehtävässään parlamentin alahuoneessa jo muutaman vuoden verran. Loput seurueesta lennätettiin perille poliisisaattueessa. YK:n erityislähettiläs Terje Röd-Larsen tuomitsi Jerusalemin itsemurhaiskun ja muistutti jälleen kerran, ettei Lähiidän kriisiin ole olemassa sotilaallista ratkaisua. Lennonjohdon mukaan jäähdytintilanne on vakaa eikä ole mitään syytä olettaa, että sukkula kuumenisi liikaa palatessaan maahan, kertoi Nasan sukkulaohjelman johtaja Ron Dittemore. YK:n Euroopan-päämaja sekä monia YK:n järjestöjä toimii juuri Genevessä. Sama Fatah-järjestöön kuuluva ryhmä teki myöhään lauantaina Jerusalemissa itsemurhaiskun, jossa tekijän lisäksi kuoli yhdeksän ihmistä. – En ole koskaan tuntenut näin voimakasta maanjäristystä, kuvaili tapahtumaa 21-vuotias opiskelija Masood Rahanward Kabulissa. Syyria ja Libanon tyytymättömiä Syyria ja Libanon ilmoittivat olevansa tyytymättömiä SaudiArabian prinssin Abdullahin taannoin esittämään Lähi-idän rauhansuunnitelmaan. Liittymisesitys meni nipin napin, äänin 12–11, läpi maan 20 kantonissa ja kuudessa puolikantonissa. Kuva: Lehtikuva/Laurent Gilleron JERUSALEM/DOHA/BEIRUT (STT–Reuters–AFP–DPA) Väkivalta ja verenvuodatus jatkuivat sunnuntaina kiivaana Lähi-idässä. Uutistoimisto AFP:n mukaan päällikkö Jose Parmenides Castro johti kapinallisten operaatioita sekä rahoitti sissien toimintaa. Kaksi palestiinalaisten tiedustelupalvelun jäsentä sai surmansa israelilaissotilaiden tulituksessa Qalqilyassa Länsirannalla ja yksi palestiinalainen Salfitin kylässä Nablusin eteläpuolella. Castroa epäillään useiden kidnappausten järjestämisestä sekä sissiryhmän toiminnan rahoittamisesta. Järistys huomattiin myös Suomessa. Palestiinalaisjärjestö Fatahin Länsirannan-johtaja Marwan Barghouti ylisti väijytystä. Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa järistys sai rakennukset huojumaan ja aiheutti paniikin kaupungin kaduilla. Useimmat äänestivät jo ennakolta postitse. Äänioikeutettuja kansanäänestyksessä oli noin 4,8 miljoonaa. Vastustajat pelkäsivät puolueettomuuden menetyksen lisäksi jäsenyyden mukana tulevia vaikeasti ennakoitavia velvoitteita. Sen sijaan Appenzell-Innerrhodenin puolikantonissa 67 prosenttia äänesti liittymistä vastaan. Eniten jaa-ääniä annettiin Genevessä, jossa 67 prosenttia äänesti puolesta. Lisäksi useita muita haavoittui tulituksessa. Saksalaisrauhanturvaajat varautuvat terrori-iskuun Kabulissa BERLIINI (STT–DPA) Saksan puolustusministeriö määräsi rauhanturvajoukkonsa Kabulissa valmiustilaan. C. 2002 Ulkomaat 13 Pietarilainen teatteri aikoo haastaa Finnairin oikeuteen HELSINKI (STT) Pietarilainen Marinski-teatteri aikoo haastaa Finnairin oikeuteen. Vuorokauden aikana sai surmansa yhteensä 21 israelilaista. Järistys huomattiin myös muualla Keski-Aasiassa, ainakin Tadzhikistanissa ja PohjoisIntiassa. Avaruussukkula Columbia kiinnittyi. Sveitsin lakien mukaan liittymiseen tarvitaan sekä kantonien että äänestäjien enemmistö. Myös maajoukot osallistuivat taisteluihin vuorilla noin 160 kilometriä pääkaupungista Kabulista kaakkoon. Tiedot Al-Qaedan ja Talebanin joukkojen vahvuudesta ovat vaihdelleet 500:sta useaan tuhanteen. Palestiinalainen äärijärjestö Al Aksan marttyyrien prikaatit ilmoitti olevansa hyökkäyksen takana. Sunnuntaina illalla israelilaisten panssarivaunut vyöryivät uudelleen Länsirannan pohjoisosassa sijaitsevaan Jeninin kaupunkiin, josta Israel vetäytyi lauantaina. Kymmeniä kaupungin rakennuksia vaurioitui ja kaduilla leijui sankkoja pölypilviä. Lyhyesti GENEVE (STT–AFP–Reuters–DPA) Sveitsi hyväksyi sunnuntaina niukasti kansanäänestyksessä liittymisen YK:n jäseneksi. Rakennuksia vaurioitui Maa vapisi noin minuutin ajan iltapäivällä paikallista aikaa. Voimakas maanjäristys Keski-Aasiassa Vanha afgaanimies kantaa vettä maanjäristyksen repimässä Kabulissa. Tadzhikistanin viranomaiset sanoivat sunnuntaina pelkäävänsä, että järistys on vaatinut uhreja. Yhdysvallat jatkoi Afganistanin pommittamista Maahyökkäys tyrehtyi taas CAPE CANAVERAL (STT–AFP–Reuters) Amerikkalainen Columbia-avaruussukkula kiinnittyi sunnuntaina Hubble-avaruusteleskooppiin, jota on tarkoitus korjata ja parantaa. Lähi-idässä verinen vuorokausi Palestiinalaisten itsemurhaisku vei perheen israelilaisnaiselta. Maajoukkojen eteneminen kuitenkin tyrehtyi kovaan vastarintaan, kertoivat rintamalta palanneet sotilaat. Kolumbian poliisin mukaan Castro saatiin kiinni maan pääkaupungissa Bogotassa. – Kyse ei ole amerikkalaisten sotilasyksiköiden ja asevoiman lähettämisestä joka puolelle maailmaa, Powell korosti CNN-televisiokanavan keskusteluohjelmassa. Vasemmistosissien johtohahmo vangittiin Kolumbiassa BOGOTA (STT–AFP) Kolumbian hallitusta vastaan taistelevan Farc-vasemmistosissiryhmän johtohahmo ja tärkeä rahoittaja vangittiin lauantaina. Maat vaativat kaikkiin YK:n päätöslauselmiin perustuvaa rauhansuunnitelmaa. Järistys tuntui selvästi niin Peshawarissa kuin Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa, missä asukkaat syöksyivät asunnoistaan kaduille. Noin 55 prosenttia äänestäjistä ja vaaditut 12 kantonia hyväksyivät liittymisen. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan yli kymmenen amerikkalaissotilasta on haavoittunut taisteluissa. Intian uskonnolliset mellakat rauhoittuivat AHMEDABAD (STT–Reuters) Intian armeijan sotilaat ja poliisi onnistuivat viimein sunnuntaina rauhoittamaan suurimman osan levottomuuksien repimästä Gujaratin osavaltiosta. Finnairin oli viikko sitten määrä kuljettaa teatterin jäseniä Helsingin kautta Pietariin New Yorkista. Järistyksen keskus sijaitsi Hindukushin vuorilla Afganistanissa, noin 250 kilometriä pakistanilaisesta Peshawarin kaupungista pohjoiseen. Sveitsin ulkoministerin Joseph Deissin mukaan äänestystulos auttaa määrittelemään puolueettoman maan kansainväliset suhteet muuhun maailmaan. Yhdysvaltain avaruushallitus Nasa ilmoitti myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa, että Columbia-sukkulan 11 päivän lento voitaneen viedä päätökseen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti perjantaina havaitusta jäähdytysongelmasta huolimatta. Sunnuntaina äänestettiin myös Sveitsin ammattiliittojen keskusjärjestön SGB:n ehdottamasta työviikon lyhentämisestä 36 tuntiin. Saksan puolustusministeriön edustajan mukaan tilanne Kabulissa on toistaiseksi ollut rauhallinen. Hän sanoi, ettei Yhdysvallat aio sekaantua sotaan kaikkialla, missä havaitaan terroritoimintaa. Terrorismin vastaiset toimet ovat ulkoministeri Powellin mukaan suhteellisen hallittavissa olevia, pieniä tehtäviä, jotka ovat asevoimien kykyjen rajoissa ja jotka eivät sido Yhdysvaltoja eliniäksi terroristien takaa-ajoon. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Jim Hollander Luonnonmullistus surmasi ainakin viisi ihmistä ISLAMABAD (STT–DPA–REUTERS) Yhdysvaltain pommikoneet jatkoivat sunnuntaina hyökkäystään al-Qaedan ja Talebanin joukkoja vastaan itäisen Afganistanin vuoristoalueella. Yhdysvallat ei ylitä voimavarojaan WASHINGTON (STT–AFP) Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell rauhoitteli sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa niitä maanmiehiään, jotka pelkäävät terrorismin vastaisen sodan riistäytymistä hallinnasta. Kuva: Lehtikuva/Epa Photo/Sven Nackstrand KABUL/HELSINKI (STT–REUTERS–DPA) Voimakas maanjäristys vavisutti sunnuntaina Keski-Aasiaa. Israelin hävittäjät pommittivat Ramallahin kaupunkia Länsirannalla vain muutamaa tuntia sen jälkeen kun israelilaiset olivat saaneet surmansa palestiinalaisten väijytyksessä. Israel vastasi Israelin vastatoimet olivat sunnuntaina hajanaisia. Selvä enemmistö kansalaisista hylkäsi odotetusti ehdotuksen. Puolustusministeri Rudolf Scharping kertoi Bild am Sonntag-lehdelle sisäministeriön saaneen tietoa al-Qaedaverkoston vakoiluyhteyksistä Euroopassa. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin Pakistanissa 6,7 richteriä, ja se kesti runsaat neljä minuuttia. – Jos tässä äänestyksessä on voittaja, niin se on meidän maamme, Deiss sanoi Sveitsin televisiossa. Saksalainen Der Spiegel-lehti kertoi armeijan saaneen uusia vihjeitä mahdollisesta Saksan Afganistanissa olevaan rauhanturvajoukkoon kohdistuvasta terrori-iskusta. – Onnittelen palestiinalaisia ja Al Aksan marttyyrien prikaateja heidän operaatiostaan sotilaita ja siirtokuntalaisia vastaan, Barghouti sanoi qatarilaisen al-Jazeera-tv-aseman haastattelussa. Sveitsissä tehdään yleensä 40 tunnin työviikkoa. Annan iloitsi YK:n pääsihteeri Kofi Annan iloitsi Sveitsin äänestystuloksesta. Yksi israelilainen kuoli ja useita haavoittui alueella sattuneessa räjähdyksessä. Järistys tärisytti ainakin Afganistania, Pakistania, Tadzhikistania ja Pohjois-Intiaa. Ainakin viisi ihmistä sai surmansa ja parisenkymmentä loukkaantui järistyksessä. Länsirannalla kymmenen israelilaista sai varhain sunnuntaina surmansa palestiinalaisen tarkka-ampujan väijytyksessä. Myös paavi vetosi konfliktin osapuoliin rauhan puolesta
2. Alun häslingistä Salo selviytyi lähes ongelmitta. – Seuraavien ratojen, niin Malesian kuin Brasiliankin, pitäisivät sopia paremmin meidän autollemme, Salo kertoi. Muun muassa Jordanin Gary Anderson piti jatkamispäätöstä typeränä. – Joukkokolarissa Allan McNish osui minun oikeaan takapyörääni, rikkoen jonkun kannattimen sekä pyörän vanteen. – Minulla oli hyvä kisa Michaelin kanssa ja varikkokäyntien aikana näytti siltä, että Kimi onnistuu ohittamaan minut. Trullin yritys päättyi kuitenkin ulosajoon yhdeksännellä kierroksella, ja jälleen piti turva-auto tuoda radalle. Viidettä maailmanmestaruuttaan jahtaava Schumacher sai loistoalun kaudelle, jonka avauskisa muistutti enemmän romurallia kuin arvoautojen kilvanajoa. Kisan edetessä Räikkönen nousi Jua Pablo Montoyan tuntumaan ja ohikin, mutta kolumbialainen piti pintansa. Kisan alun romurallin syyllistä ei heti saatu selville. Schumacher Ferrari J.P. On mukavampaa lentää lentokoneessa kuin F1autolla, Schumacherin veljeksistä nuorempi sanoi. kierroksella saksalainen livahtaa ohi ja pysyy sen jälkeen johdossa. M. Loukkaantumisia ei toki kukaan kaipaa, mutta kyllä Australian GP:n kaltainen "demolition derby" aina silloin tällöin pitää kiinnostusta lajiin kummasti yllä. 3. Avauskisan iloisin yllättäjä oli Minardi. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Schumacher kertoi, että Barrichello ajoi hänen edelleen kaksi kertaa lähtösuoralla. Schumacherin vanha Ferrari toimi moitteitta. Webberin lisäksi myös malesialainen Alex Yoong toi Minardinsa maaliin (7.), joten tallin omistajalla australialaisella Paul Stoddartilla oli aihetta juhlaan. 3. 4. Kilpailun voitosta Juan Pablo Montoyaa vastaan Schumacher ratkaisi parempien renkaiden ansiosta. Minulle kerrottiin, että hän voi hyvin, ja näin hänet myöhemmin juoksemassa radalla, Michael kertoi. Räikkönen ja Montoya kävivät kierroksen välein varikolla, ensin Montoya ja sitten Räikkönen, ja hetken aikaa näytti siltä, että Räikkönen onnistuu ottamaan toisen sijan. Ajoin niin kovaa kuin pääsin kohti ensimmäistä mutkaa ja yritin jarruttaa mahdollisimman myöhään, mutta ajauduin sen verran leveäksi, että hän pääsi ohitseni ja menetin siinä toisen sijan, Räikkönen selvitti. Tämä oli hyvä tulos tallille, sillä saimmehan pisteitä heti kauden avauksessa, toiseksi sijoittunut Montoya kertoi. Häikäilemätön eteenajo toistui lähtösuoralla tunnetuin seurauksin. Australian GP:n joukkokolarin seurauksena suomalaisen auton nokka vioittui ja lisäksi ohjaamoon oli lennähtänyt kiviä, jotka piti poistaa varikkokäynnin aikana. Radalle palatessaan hän jarrutti ensimmäiseen mutkaan liian myöhään, ajautui vähän leveäksi ja pääsin hänestä ohi. Uusi on aina uusi, vaan ei välttämättä silloin, kun ajetaan kilpaa. Räikkönen sai kolmannen sijan ohella nimiinsä kisan nopeimman kierroksen, (1.28,541 – 215,615 km/h). – Se tuntui pelottavalta, sen voin sanoa. 5. Sen jälkeen yritin ulkokautta ja sama tapahtui. – Emme me virheettömiä olleet, mutta on pakko myöntää, että yllättävän hyvin kaikki selvisivät ensimmäisestä todellisesta testistään, kertoi Salo kilpailun jälkeen. Salo Toyota 10 6 4 3 2 1 KULJETTAJIEN PISTEET 1. kierroksella. Montoya Williams K. Webber Minardi M. Ferrari Williams BMW McLaren Mercedes Jaguar Cosworth Minardi Asiatech Toyota 10 6 4 3 2 1 TALLIEN PISTEET STT. Irvine Jaguar M. Rataa puhdistettiin, ja kun turvaauto poistui, kisan johtoon asettui Räikkösen tallitoveri David Coulthard, joka kuitenkin joutui keskeyttämään 37. pisteille ajanut kuljettaja. Sen jälkeen auto tuntui nopealta, ainakin nopeammalta kuin BAR:n ja Jaguarin autot, ja varsinkin luotettavalta. – Yritin ensin ohi sisäkautta, mutta hän siirtyi eteeni. – Typerää, että jotain tuollaista tapahtui, koska olimme menossa ensimmäisinä mutkaan, Barrichello harmitteli. Schumacherilla loistokas avaus Molemmat suomalaiset pisteille, vain kahdeksan autoa maaliin Kimi Räikkönen pääsi ensi kertaa palkintopallille. Mika Salo kaasutteli myöskin pisteille. 6. – Otin heti yhteyden radiopuhelimella talliini, koska halusin tietää, miten hänen kävi. – Jos hän halusi ohittaa ulkokautta, hänen olisi pitänyt siirtyä vielä ulommas. Schumacher Ferrari J.P. – Yritin ohittaa hänet viimeisellä kierroksella, mutta mutkassa valitsin ulomman linjan ja taisin osua jonkun aikasemman mällin seurauksena jääneeseen öljyläikkään. Toisaalta tiimi on tehnyt toista vuotta työtä pelkästään tähän starttiin. Räikkönen osoitti ajollaan, että McLaren teki täksi kaudeksi hyvät kaupat. Hyvä näinkin. – Toivottavasti saamme pian uusia osia jarruihimme, joita olemme jo testanneet, mutta jotka eivät vielä ole tarpeeksi vahvoja. Webber Minardi M. 5. Jälkimmäisestä on helpompi aloittaa. Vaihdelaatikon hajoamiset ja vastaavat aiheuttavat sopivasti hajontaa kärkitallien keskinäiseen kisaan. Mestareiden mestari osoitti heti muille, missä mennään. Salo Toyota 1.35.36,729 + 0.18,628 + 0.25,067 1 kierros 2 kierrosta 2 kierrosta 1. 4. Barrichello ja Ralf Schumacher syyttelivät toisiaan. Varikkovieralu pudotti Räikkösen 11:nneksi. Jospa kaikki tekniikka ei heti pelaisikaan. – Näin Williamsin nousevan ilmaa, se meni Ferrarin yli. Barrichello siirtyi Schumacherin eteen. Michael Schumacherin tyly voittokulku taitaa jatkua jälleen läpi kauden. Räikkönen myös kukisti tallitoverinsa David Coulhardin, jonka kisa päättyi vaihdelaatikko-ongelmaan. Maranellon kelloja voidaan tälläkin kaudella kilkatella lähes säännöllisesti parin viikon välein. – Se oli ihan kelpo kilvanajoa, ja alussa hän jopa meni minulta karkuun. – Lopussa minulla oli hyvä kisa Minardin Mark Webberin kanssa. Räikkönen McLaren E. 3. 2002 s KESKIPOHJANMAA J ulmaa, mutta totta. – Se kierros ennen varikolle menoa ajoin niin kovaa kuin suinkin ja melkein onnistuin. Kimi Räikkönen seisoskeli varsin vaivautuneen oloisena palkintopallilla. Kylmäpäisyys ja tasaisuus eivät yleensä kuulu eteläamerikkalaisten tyypillisimpiin piirteisiin. Se oli hieman kaaosmaista oikeastaan, Button kiteytti. Historiaa kisassa tekivät Toyotan Mika Salo ja Minardin Mark Webber. Minardin GP-pistesaldo osoittaa nyt kaikilta ajoilta lukua 32. Auton perä lähti liukumaan ja se oli siinä. Lisää tällaista Kolumni A U T O U R H E I L U SEPPO LUOKKALA 14 MELBOURNE (STT) Mika Salo ajoi varmasti ja virheittä Australian GP:n, ja nappasi noviisitalli Toyotalle heti pisteen. Jenson Button oli yksi kolariin ajautuneista. 2. Tällä kertaa Schumacher törmäsi lähtösuoran päässä ennen ensimmäistä mutkaa Barricchellon auton perään. Uutta Ferraria testataan edelleen, ja vasta ensi viikon jälkeen talli päättää, onko se käytössä Malesian GP:ssä 17. Kolarista huolimatta kisa jatkui, ja tätä päätöstä eivät kaikki ymmärtäneet. Toyotaa kehuttiin ennalta varsin luotettavaksi menopeliksi. Sen osoitti mm. Räikkönen McLaren E. Nick Heidfeld taisi viedä meistä kolme neljä mukanaan. Sen jälkeen ensimmäiseen mutkaan jäi kahdeksan autoa. 6. maaliskuuta. Kun sitten tulin takaisin radalle, tiesin, että se on pienestä kiinni ja näin heti peileistäni että Montoya oli tulossa kovalla vauhdilla pitkin lähtösuoraa. Turva-auto pysyi kilpa-autojen edellä nelisen kierrosta. Formula 1 -kauden aloittanut Melbournen osakilpailu sisälsi paljon hyvää ja aivan mausteeksi jotakin huonoa. Yritin jälleen sisälle, mutta hän ajoi eteeni ja jarrutti. Aivan kuin olisi ollut siellä vähintään yhtä usein kuin vieressä virnuillut saksalainen. Jatkuvan testaamisen oli pakko näkyä jollakin tavalla. M. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Maanantaina 4.3. Jonkun verran kärsin siinä ensimmäisen mutkan kolarisumassa, mutta onneksi pystyin jatkamaan, ilman suurempia vaurioita. Vuosi sitten Ralf Schumacher joutui Australiassa onnettomuuteen, jonka seurauksena ratavalvoja kuoli. 4. Moottoriurheilu on katsojan kannalta parasta silloin, kun rytisee ja oikein kunnolla. Aika yllättävää toimintaa brassilta, joka varsin harvoin on esiintynyt juuriensa edellyttämällä tavalla. Sain hyvän lähdön, surkeaa, etten pystynyt käyttämään sitä hyväksen, Ralf Schumacher kertoi. Salo ajoi pisteen Mika Salo myhäili tyytyväisenä kisan jälkeen tallin varikkopilttuussa. Jo ennen 58 kierroksen kisan puoltaväliä jäljellä oli enää kahdeksan autoa. Pieni toive piilee ajankohdassa, jolloin Ferrari vaihtaa uuteen autoon. Sitähän se Australiassa oli. Se on erittäin tärkeätä, sillä vaikka suoranopeutemme onkin kohdallaan, siitä ei ole paljon iloa, jos joudumme aloittamaan jarrutukset 20 metriä ennen muita, Salo selvitti. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Kolarisuma alkoi, kun Ralf Schumacher törmäsi Rubens Barrichellon perään. Jarno Trulli oli toisena ja yritti pitää Michael Schumacherin takanaan mahdollisimman pitkään. Ennen kisan ensimmäistä mutkaa tapahtunut joukkokolari sai alkunsa, kun Ralf Schumacher törmäsi eteensä tulleen brasilialaisen Rubens Barrichellon Ferrariin ja nousi lyhyelle lentomatkalle. Aluksi näytti siltä, että hänen renkaansa toimivat paremmin kuin minun, mutta tilanne kääntyi edukseni, Schumacher kertoi. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa MELBOURNE (STT–REUTERS–AFP) Maailmanmestari Michael Schumacherin kylmäpäisyys palkittiin onnella ja voitolla F1kauden avauskisassa Melbournessa. Montoya pidätteli Schumacheria takanaan tovin, mutta 18. "Mersu" kulkee nuoren suomalaisen käsissä niin hyvin kuin mahdollista. David Coulthard McLarenillaan, joka hyytyi yllättävästi kesken kisan. Schumacherin mielestä syy oli Barrichellon, koska tämä esti hänen ohitusyrityksensä. Ylivuotisella ajokillakin "Schumi" hurjasteli halutessaan karkuun vähäveriseltä kilpailijakaartilta. Barrichellon kypärään osui jotain, joka irtosi Schumacherin autosta törmäyksen jälkeen. Kuva: Lehtikuva/EPA Räikkönen vaikeuksien kautta menestykseen Australian Grand Prix F1-TULOKSET 1. Toyota osoittautui Melbournen radalla nopeaksi autoksi, mutta jarruttamisessa oli ongelmia. Rubens Barrichellon pyhäaamuinen suoritus ei jättänyt ketään kylmäksi. Kuudenneksi sijoittunut Salo toi F1-kiertueen tuoreimman tallin pisteille heti avauskilpailussa ja viidenneksi ajaneesta Webberistä tuli F1-historian 51. Kolarissa ei kukaan loukkaantunut. Montoya Williams K. Yhdessä vaiheessa hän oli minua 30 sekuntia edellä ja pääsin lopussa aivan hänen kantaansa, mutta matka loppui ehkä kierroksella liian aikaisin. En tullut hänen eteensä, Barrichello sanoi. 6. Suurimmasta osasta edellä ajanneista selvisin kohtuullisen helposti ja nousin kolmanneksi ja sen jälkeen tein kaikkeni saadakseni Montoyan kiinni, Räikkönen kertoi. Suomalaisten kannalta avaus oli tietysti loistava. Hän oli hyvin huolissaan veljestään, kun huomasi tämän ilmalennon. Lähtökiihdytyksessä tapahtunut kolari pakotti kahdeksan autokuntaa sivuun jo ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä. Fittipaldi, Morbidelli ja kumppanit pitivät aikanaan italialaistallin lippua selvästi ylempänä, kuin mihin viime vuosina on totuttu. Schumacherin takana ajaa lähinnä viiden kuskin ryhmä, joka voidaan luokitella tavallisiksi kuolevaisiksi. Irvine Jaguar M. 5. Ensimmäinen pinna napsahti tilille jo 14 vuotta sitten. MELBOURNE (STT) Kimi Räikkösen ensiesiintyminen McLarenilla alkoi kivisesti. Michael Schumacherilta juhlamenot sujuivat jo rutiinilla. – Haluaisin silti saada uuden auton käyttööni mahdollisimman nopeasti, Schumacher sanoi. Niiden avulla pystymme monilla radoilla jättämään jarrutukset paljon myöhemmäksi. Sitä ainakin toivovat ne, jotka kaipaavat F1:een lisää jännitystä. – On selvää, että olen tyytyväinen ensimmäisen palkintopallisijoituksen johdosta ja iloinen olen myös siitä, että se tapahtui ensimmäisessä kilpailussani McLaren-tallin kuljettajana. Vauhtia Salo kaipaa jatkossa enemmän, mikäli aikoo ottaa tavaksi napsia jäännöspinnoja hyvinkin usein. Tällä menolla saattaa jopa "Maamme" kaikua jossakin kauden vaiheessa. Kisan suuria yllättäjiä oli australialaisen ensikertalaisen Mark Webberin ajo viidenneksi Minardilla. Renkaat ratkaisivat Michael Schumacher oli kilpailun jälkeen sitä mieltä, että kilpailu olisi pitänyt keskeyttää ja aloittaa uudelleen. 2. Tilastojen tarkastelu kuitenkin osoittaa, ettei Australian menestys ollut tallille mitenkään sensaatiomaista
Jyväskyläläisen hyppy kantoi 123,5 metriä, jolla irtosi mäkiosuuden voitto ja kolmen sekunnin etumatka heikoksi hiihtäjäksi tiedettyyn Daito Takahashiin. M55 6 km:1) Juha Viitasalo UK 18.00, 5) Matti Luukkonen PieHi 18.46. Keskipohjanmaalehti palkitsee kauden päätteeksi kolme parasta seuraa ja kunkin sarjan kolme parasta hiihtäjää. N20 15 km (37): 1) Mona-Lisa Malvalehto OH 47.05, 2) Sanna Pulkkinen Kuhmo-Ski 47.13, 3) Riikka Sarasoja SavitU 47.45, 4) Terhi Tuukkanen ST2000 Perho 48.08, 26) Maria Isosalo YK 52.43, 30) Minna Wallin PyPo 55.42, 34) Jonna Pekki HaU 59.33. Tulokset: M20 30 km (52): 1) Ville Nousiainen MyllK-V 1.23.31, 2) Kari Varis KitU 1.23.35, 3) Tomi-Pekka Riihivuori TampPy 1.24.13, 23) Matias Forsbacka Brahe 1.29.10, 35) Juha Auvinen PieHi 1.31.51. Maiden cup: 1) Norja 3 941, 2) Ruotsi 2 007, 3) Italia 1 941, 4) Venäjä 985, 5) Itävalta 735, 6) Suomi 728. Gerg ainoa uhkaaja on Itävallan Renate Götschl, joka on jäljessä 85 pistettä. Tasapisteissä Kaustisen osakilpailun järjestys määräsi paremmuuden. Tilanne kokonaiscupissa: 1) Eberharter 1 492, 2) Aamodt 990, 3) Cuche 904, 4) Bode Miller USA 872, 5) Fritz Strobl 716, 6) Kjus 597, 7) Ivica Kostelic Kroatia 548, 8) Fredrik Nyberg Ruotsi 534, 9) Ghedina 476, 10) Cristoph Gruber Itävalta 427, ...26) Kalle Palander Suomi 281, ...32) Sami Uotila 234. – Sebastian (Haseney) lähti seitsemän sekuntia minun jälkeen, joten ajattelin että voimme tehdä yhteistyötä. Tilanne maailmancupissa: 1) Gottwald 1 766 pistettä, 2) Ackermann 1 1 735, 3) Lajunen 1 488, 4) Takahashi 998, 5) Todd Lodwick USA 965, 6) Tallus 935, 7) Stecher 841, 8) Haseney 709, 9) Demong 702, 10) Manninen 656. – Neljäs sija jäi vain parin sekunnin päähän, se harmittaa vähän. Tallus lensi 118,5 metriä, jolla hän pääsi ladulle neljäntenä, 26 sekuntia Lajusen jälkeen. 50 km: 1) Timo Ylikangas PyPo 2.48.14, 2) Tuomas Järviluoma NU 2.48.25, 3) Ossi Hautalahti NU 2.59.21, 4) Juha Sorvala NU 3.08.32, 5) Pauli Vähäaho NU 3.15.31, 6) Riku Kekki SS 3.21.35, 7) Jari Kaattari HK 3.35.40, 8) Kai Vähäsöyrinki Vaala 3.36.25, 9) Ilmo Pulkkinen HK 3.37.09, 10) Markku Mehtälä Nivala 4.17.19. Kaikki jäi ladulle mitä oli varastossa, joten parempaan en tänään pystynyt, Terhi Tuukkanen sanoi. Naisten viestissä Italia ja Venäjä olivat johtopaikoilla alusta loppuun. Lihakset jäykistyivät pahasti, Huopana lisäsi. M18 20 km (43): 1) Kalle Koistinen EspHS 55.54, 2) Jesse Väänänen LHS 56.09, 3) Tuomas Juuti JyvHS 57.12, 5) Tuomas Huopana ST2000 Perho 57.16, 7) Otto Domars Brahe 57.38, 19) Niklas Wiik Brahe 1.00.30, 35) Jussi Tahkokorpi HK 1.04.44, 38) Joel Krokvik Brahe 1.05.22. Pystyin kuitenkin säilyttämään vauhdin, ja tuuliolot olivat hyvät, joten hyppy kantoi matalalla pitkälle, Lajunen kuvaili. Lauantain hiihdossa keskeyttänyt Kaisa Varis ei hänkään hiihtänyt. En pystynyt vastaamaan saksalaisten nykäisyyn, Tallus tunnusti. Ronny Ackermann totesi, ettei hänellä mäkiosuuden jälkeen ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin hiihtää kovaa. Kaudesta on vielä jäljellä kiertueen huipennus, joka käydään ensi viikolla Itävallan Altenmarkt-Zauchenseessä. Lauantaina viestimitalin ottaneet Tuomas Huopana ja Ville Tuukkanen olivat molemmat sarjoissaan viidensiä. – Luovuin kamppailemasta häntä vastaan jo kauan sitten, Aamodt onnitteli itävaltalaista. P14: 1) Petri Laajalahti PyPo 240, 2) Aleksi Huhtala LV 220, 3) Harri Latvakoski YK 200, 4) Arto Ahokas TU 126, 5) Antti Vilkuna YK 112, 6) Heikki Kopakka AV 110, 7) Joonas Kivinen KPV 95, 8) Juho Halonen RP 93, 9) Tapani Kärjä KJ 81, 10) Petri Takkunen KJ 80, 11) Petri Ylitalo KJ 65, 12) Juha Kanerva YK 56, 13) Rami Ketola TU 46, 14) Riku Etelämäki TU 44, 15) Teemu Hietalahti HT 32, 16) Janne Uusivirta HK 24, 17) Ville Ekman HK 20. Tuon jälkeen hän päätti keskittyä vauhtilajeihin. Viidenneksi sijoittui myös Haapajärven Kiilojen Eija Myllylahti 18-vuotiaiden 15 kilometrillä. Gerg, 26, voitti supersuurpujottelucupin 1997. Venäjän toinen hiihtäjä oli Olga Saviolova. Kolmanneksi sijoittunut Nivalan Urheilijat lukeutui myös tasaiseen kärkikolmikkoon. Koska voitto on sadan pisteen arvoinen, ei Putzer pysty kuromaan eroa enää kiinni. P16: 1) Ari Lepistö RP 260, 2) Timo Kanninen VetU 195, 3) Heikki Niemonen NU 185, 4) Toni Pulkkinen VetU 150, 5) Ville Lehtosaari YK 130, 6) Markku Isokoski YK 120, 7) Mikko Kauppi KJ 108, 8) Tero Ojala LV 95, 9) Juho-Olli Keränen PyPo 86, 10) Mikko Peltokangas TU 74,5, 11) Joona Kurikkala KJ 59,5, 12) Juha Lehto RP 47, 13) Ari Korpi NU 32, 14) Ville Vakkuri YR 32, 15) Esa Ryynänen PyPo 26, 16) Veli-Erkki Ruotsalainen PyPo 26, 17) Janne Jänkä PK, Tuomo Pietilä KT, Ville Savukoski KJ 0. NU:n Tuomas Järvikuona pysyi voittajan seurana pitkään. Suomalaisia: 26) Antti Kuisma –2.12,7, 35) Jouni Kaitainen –2.58,9, 43) Jari Mantila –3.49,0. N18 15 km (38): 1) Maria Montell KempK 47.43, 2) Nita Tennilä OH 48.01, 3) Karoliina Määttä SoJy 48.45, 5) Eija Myllylahti HK 49.28, 35) Caroline Ahlfors Minken 58.23. Olympialaisissa hän voitti mitalin kutakin väriä. – Olin välillä kolmas, mutta välillä myös 30 sekuntia jäljessä mitalisijasta. Naiset, 2x2 (6 km): 1) Italia 14.16,1 (Gabriella Paruzzi ja Sabina Valbusa), 2) Venäjä –0,3 (Olga Savjalova ja Nina Gavriljuk), 3) Ranska/Italia –0,7 (Karina Philippot ja Stefania Belmondo), 4) Norja –9,6 (Maj Helen Sorkmo ja Hilde G. Kaksi vuotta sitten hän loukkasi pahasti jalkansa harjoituksissa tapahtuneessa onnettomuudessa. Kolmas sija nosti itävaltalaisen tavoittamattomaan johtoon ennen ensi viikon neljää kilpailua. Ville Tuukkanen oli 17-vuotiaiden 20 kilometrillä viides ajalla 58.42,2. Kokonaisuutena olen hyvin tyytyväinen viidenteen sijaan, Huopana sanoi. Vimpeli: Tuloksia Vimpelin Hiihtoseuran kisoista: T12 3 km: 1) Eveliina Latomaa VetU 11.06. Eberharter varmisti alppicupin voiton Itävallan Stephan Eberharter on ilon pilaaja. Ylikangas jaksavin Nivalassa LENZERHEIDE (STT–REUTERS) Saksalaisesta alppihiihtäjästä Hilde Gergistä tuli sunnuntaina helpolla tavalla supersuurpujottelucupin tämänvuotinen voittaja. Maiden kokonaiscup: 1) Norja 6 502, 2) Venäjä 4 298, 3) Italia 3 732, 4) Ruotsi 2 491, 5) Suomi 1 891. Antti Kuisma oli 26:s, Jouni Kaitainen 35:s ja Jari Mantila 43:s. Eberharterin kausi on ollut komea. Itävaltalaisen poissa olo merkitsi sitä, että Gerg on 119 pistettä edellä kolmantena olevaa Italian Karen Putzeria. Kolmas oli Tshekki. Ackermann kavensi jälleen etumatkaa maailmancupia johtavaan Felix Gottwaldiin. Perhoon kolme pistesijaa Keskipohjalaiset mitaleitta nuorten SM-hiihdoissa NIVALA (KP) Pyhäjärven Pohtia edustava Timo Ylikangas vei nimiinsä jo 44. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Juha Savela (KP) Kalajoen Junkkarit vei voiton Keskipohjanmaa-cupin seurojen välisessä kilpailussa tänä talvena. Yhdistetyn maailmancup jatkuu ensi lauantaina Falunissa. Tällä kertaa cupin yhteispisteisiin laskettiin mukaan kaikki pisteet kolmesta osakilpailusta. 2002 Urheilu 15 LAHTI (STT) Samppa Lajunen kruunasi täydellisen viikonloppunsa Salpausselän kisoissa voittamalla myös yhdistetyn sprinttikilpailun sunnuntaina. Kahdella täydet pisteet Kalajoen Junkkarit paras seura hiihdon Keskipohjanmaa-cupissa Juha Aaltonen YLITORNIO Ski Team Perhon hiihtäjät kunnostautuivat myös nuorten SMhiihtojen toisena päivänä Ylitorniossa. Mutta sija on hyvä. Cupia on jäljellä neljä osakilpailua. Väsynyt Varis aikoo karistaa viime viikkojen rasitukset levolla ja jättää Falunin maailman cupin väliin keskittyen Holmenkollenin 30 km:n hiihtoon. Jaakko Talluksen mäkiosuus sujui poikkeuksellisesti, sillä lieksalaisen ei ”tarvinnut” lähteä ladulle jäniksenä. Götschl loukkasi pahasti polvensa, kun kaatui syöksykisassa. Saksalaiskaksikon Ackermannin ja Haseneyn vauhdissa Tallus ei aivan jaksanut pysyä ja oli lopulta neljäs. T14: 1) Elina Polet KJ 225, 2) Marjo Hyyppä KT 200, 3) Vilma Urpilainen PK 190, 4) Anu Lankila KJ 180, 5) Tanja Karvosenoja NU 141, 6) Elina Ryynänen PyPo 140, 7) Vilma Nikula KJ 117, 8) Henna Ring RP 93, 9) Mari Vesaluoma SS 88, 10) Marjo Perttu KJ 32, 11) Saara Järvilä KP-V 29, 12) Tiia Karhula LV 26, 13) Riikka Karhula LV 24, 14) Mirkka Karhula LV 20. Hän hiihtää seuraavan kerran tiistaina Tukholman keskustassa järjestettävässä perinteisen hiihtotavan sprinttihiihdon maailman cupin henkilökohtaisessa kilpailussa. M17 20 km (47): 1) Olli-Pekka Tolvanen JoKa 57.00, 2) Toni Närväinen LieksHS 57.11, 3) Matti Kylmälä KittilU 57.25, 5) Ville Tuukkanen ST2000 Perho 58.42, 14) Kalle Lassila VetU 1.00.37, 28) Jussi Tuukkanen ST2000 Perho 1.02.33, 37) Mikko Suni KJ 1.03.51, 39) Juho Torvi SS 1.04.02, 43) Staffan Julin Minken 1.04.55. – Ajattelin ponnistuksen jälkeen ettei hyppy lennä pitkälle, koska ponnistus suuntautui liikaa eteenpäin. Painoin sen sitten uudelleen nuppiin kiinni ja jatkoin matkaa, Tuukkanen sanoi. Repo ja Palolahti jäivät Italiasta 18 sekunnin päähän. Kvitfjell: Miesten maailmancupia: Supersuurpujottelu: 1) Alessandro Fattori Italia 1.36,68, 2) Didier Defargo Sveitsi 1.36,88, 3) Stephan Eberharter Itävalta 1.36,92, 4) Kristian Ghedina Italia 1.36,93, 5) Kjetil Andre Aamodt Norja 1.37,07, 6) Lasse Kjus Norja ja Andreas Schifferer Itävalta 1.37,12, 8) Tobias Grünenfelder Sveitsi 1.37,13, 9) Fritz Strobl Itävalta 1.37,17, 10) Didier Cuche Sveitsi 1.37,21. N 28 km: 1) Minna Niemimäki Nivala 2.26.27, 2) Helena Ojalehto Nivala 2.46.48. Kiertueen viimeistä edellisen supersuurpujottelun voitti Italian Alessandro Fattori, mutta se ei liiemmin pilannut 32 vuotiaan Eberharterin iltapäivää. Tilanne supersuurpujotelucupissa: 1) Eberharter 420, 2) Cuche 326, 3) Fritz Strobl 246, 4) Alessandro Fattori Italia 234, 5) Schifferer 188, 6) Aamodt 174. Lajusen takana muille palkintopallisijoille nousivat Saksan Ronny Ackermann ja Sebastian Haseney ennen neljänneksi sijoittunutta Jaakko Tallusta. Hän hävisi reilusti yli minuutilla mitalin. Lajunen petasi voittonsa jo mäkiosuudella. Helppo kisa, kun mäki meni niin hyvin, Lajunen sanoi. Gottwald johtaa cupia 1 766 pisteellä, Ackermann nousi jo 31 pisteen päähän. Falun. kerran järjestetyn Kyöstinhiihdon. Salpausselän kisat: Hiihto, sprinttiviestit: Miehet, 2x3 (9 km): 1) Italia 19.22,8 (Girogio Di Centa ja Cristian Zorzi), 2) Saksa –0,2 (Rene Sommerfeldt ja Tobias Angerer), 3) Tshekki –1,5 (Lukas Bauer ja Martin Koukal), 4) Norja-2 –3,0 (Tore Ruud Hofstad ja Tore Bjonviken), 5) Norja –6,2 (Thomas Alsgaard ja Tor Arne Hetland), 6) Venäjä-2 –6,2 (Viktor Revin ja Sergei Novikov), 7) Venäjä –8,6 (Nikolai Boltshakov ja Dmitri Tishkin), 8) Italia-4 –9,2 (Florian Kostner ja Silvio Fauner), 9) Italia-3 –12,6 (Cristian Saracco ja Biagio Di Santo), 10) Italia2 –13,8 (Pietro Piller-Cottrer ja Fulvio Valbusa), ...13) Suomi-2 –18,2 (Sami Repo ja Ari Palolahti), ...15) Suomi –38,1 (Timo Toppari ja Keijo Kurttila), 16) Suomi-3 –43,6 (Lauri Pyykönen ja Jirka Ilomäki). Yhdistetyn maailmancupin kilpailu 16/20: Sprintti (1 kierros mäessä ja 7,5 km): 1) Samppa Lajunen Suomi 20.39,3, 2) Ronny Ackermann Saksa –23,6 sekuntia, 3) Sebastian Haseney Saksa –24,2, 4) Jaakko Tallus Suomi –29,3, 5) Daito Takahashi Japani –31,8, 6) Georg Hettich Saksa –32,7, 7) Felix Gottwald Itävalta –46,9, 8) Mathieu Martinez Ranska –47,3, 9) Kristian Hammer Norja –1.04,1, 10) Jens Gaiser Saksa –1.04,2, 11) Andy Hartmann Sveitsi –1.04,3, 12) Ronny Heer Sveitsi –1.05,3, 13) Bill Demong USA –1.05,7, 14) Marcel Höhlig Saksa –1.08,1, 15) Mario Stecher Itävalta –1.12,3, 16) Hannu Manninen Suomi –1.18,9, 17) Kevin Arnould Ranska –1.19,1, 18) Björn Kircheisen Saksa –1.20,0, 19) Matthias Menz Saksa –1.29,9, 20) Thorsten Schmitt Saksa –1.30,3. Eberharterin ainoa uhkaaja, kahden kultamitalin Kjetil Andre Aamodt on yli 500 pistettä jäljessä (1 492–990), eikä voi saada kiinni itävaltalaista. Kyöstinhiihto Nivalan Pyssymäellä: Tulokset kilpasarjat: M yl. Kuva: Lehtikuva/Reuters. Seurojen kisaan viestipisteet puolitettiin. M 9 km: 1) Petri Kurunmäki SHS 23.00, 4) Mikael Suvanto VetU 25.22. Kuudetta kertaa järjestettyyn Keskipohjanmaa-cupiin otti osaa kaikkiaan 161 nuorta 21 eri seurasta. T12: 1) Kaisa Torvi SS 280, 2) Emma Pelkonen KJ 220, 3) Marianne Harju KPV 160, 4) Katri Vesaluoma SS 146, 5) Anni Mattila KP-V 111, 6) Heidi Niemi LV 100, 7) Elisa Päivärinta PK 89, 8) Tiina Mäntypuro TU 86, 9) Saara Pesola RP 79, 10) Nina Jakola SS 64, 11) Hanna Lokkila RP 55, 12) Sini Mattila KP-V 52, 13) Eveliina Latomaa VetU 45, 14) Henna Lokkila RP 42, 15) Mirjami Järvilä KP-V 36, 16) Venla Nikula KJ 36, 17) Elisa Rautaoja NU, Henna Junnila YR 32, 19) Assi Alakoski RP 24, 20) Mirka Alila AV, Susanna Pulkkinen VetU 22, 22) Saara Luoto LV 16, 23) Tanja Saaranen RP 15, 24) Iina Kinnula RP 14. Surkea sää pakotti perumaan cupin viimeistä edellisen kisan Sveitsin Lenzerheidessä. P15: 1) Asko Vaskilampi PyPo 260, 2) Ari Takala VetU 200, 3) Sami Paavola KU 195, 4) Henri Ihalainen KU 150, 5) Janne Ruhala HK 145, 6) Antti Orjala LV 132, 7) Aleksi Ali-Haapala TU 108, 8) Pasi Kaikkonen PyPo 82, 9) Timo Levänen KU 82, 10) Ville Yliluoma YK 72, 11) Harri Paasila TU 55, 12) Timo Lankila KJ 44, 13) Miikka Sinko LV 44, 14) Miikka Isosalo YK 40, 15) Ville Vakkuri YR 20. Lumisade ja kova tuuli esti kilpailun järjestämisen, ja tämän takia Gergin uran toinen voitto varmistui ennen aikojaan. Mäen (K116, J128) parhaita: 1) Samppa Lajunen Suomi 126 pistettä (123,5 metriä), 2) Daito Takahashi Japani 125,3 (125), –3 sekuntia, 3) Georg Hettich Saksa 123,9 (123), –8, 4) Jaakko Tallus Suomi 119 (118,5), –26, 5) Mathieu Martinez Ranska 117,4 (118), –32, 6) Kevin Arnould Ranska 116,2 (117), –37, 7) Jens Gaiser Saksa 115,7 (117), –39, 8) Mario Stecher Itävalta 114,7 (117), –42, 9) Ronny Ackermann Saksa 113 (116), –49, 10) Ronny Heer Sveitsi 111,4 (113), –55, 11) Sebastian Haseney Saksa 111 (113,5), –56, 12) Thorsten Schmitt Saksa 109,4 (113), –1.02, 13) Marcel Höhlig Saksa ja Mathias Menz Saksa 108,2 (112), –1.07, 15) Bill Demong USA 107,1 (111,5), –1.11, ...18) Felix Gottwald Itävalta 104 (108,5), –1.23, ...23) Jouni Kaitainen Suomi 96 (103,5), –1.53, 29) Antti Kuisma 92,3 (100), –2.06, 33) Jari Mantila 89,5 (98,5), –2.17, 37) Hannu Manninen 86,2 (99,5), –2.29. Lääkärien mukaan Götschl joutuu olemaan poissa rinteistä puoli vuotta. T13: 1) Tiina Alapöntiö HU 260, 2) Suvi Niemetmaa PyPo 200, 3) Katariina Tiitto HK 165, 4) Titta Huttunen AV 130, 5) Johanna Tiitto HK 114, 6) Aino-Kaisa Keränen PyPo 108, 7) Noora Mäki PieHi 98, 8) Jenni Halonen RP 95, 9) Johanna Nevala HK 95, 10) Linda Virta YK 82, 11) Henna Iso-Oja HU 77, 12) Pauliina Polet KJ 74, 13) Sini Rajala RP 60, 14) Kaisa Valtanen NU 48, 15) Heidi Paavola KP-V 20, 16) Anniina Polso TU 16. Sami hiihti hyvin, mutta itse en kestänyt mukana. Maksimipisteet olivat siis täydet 300, johon ylsivät kahden sarjan voittajat. Italia vei sprinttiviestit Italian Sabina Valbusa (vas.) ja Gabriella Paruzzi juhlivat naisten sprinttiviestin voittoa. Suomen ykköspari Elina Pienimäki–Kati Sundqist oli parhaimmillaan kärjen tuntumassa neljäntenä sijoittuen lopulta seitsemänneksi. – Vaikeita hetkiä oli, mutta kokonaisuutena hiihto sujui odotusten mukaan. N17 15 km (36): 1) Sanna Soudunsaari PosPy 50.02, 2) Johanna Riihivuori TampPy 50.03, 3) Hanna Mäki KempK 50.25, 12) Sini Soukka YK 53.39, 18) Elin Fagerström Brahe 55.16, 20) Henna Jauhiainen HaU 55.19. Sami Repo–Ari Palolahti oli parhaana suomalaisparina 13:s. T15: 1) Kaisa Saarimaa NU 280, 2) Minna Lassila KT 260, 3) Heli Kaikkonen PyPo 180, 4) Maarit Harju KP-V 140, 5) Lea Lampi RP 135, 6) Tiina Lepistö HT 108, 7) Sini Puurula SS 102, 8) Laura Heikkilä HU 50, 9) Jelena Roukala KJ 38, 10) Minna Niemetmaa PyPo 36, 11) Elina Niskanen SS 0. Lopussa ei enää ollut voimia niin paljon kuin mitalipojilla. – Kun katselin lähtölistaa hiihto-osuudelle, se näytti tosi hyvältä. Henkilökohtaisessa kisassa pisteitä jaettiin hiihdon maailmancupin järjestelmän mukaan kunkin sarjan 30 parhaalle hiihtäjälle. Götschl ei pysty kilpailemaan enää tänä talvena lauantaisen kaatumisen takia. Ackermann nousi 7,5 kilometrin hiihto-osuudella 23,6 sekunnin päähän, mutta Lajusella oli jälleen varaa napata Suomen lippu heiluteltavaksi loppusuoran alussa. – Nyt hiihdettiin ilman kyttäilyä todella kovaa. Gergille helppo voitto Hilde Gerg voitti naisten supersuurpujottelucupin. Tallus hiihti jälleen hienosti ja ohitti edellään lähteneistä Japanin Takahashin ja Saksan Georg Hettichin. Huopana jäi ajalla 57.16,1 vain 4,1 sekuntia pronssista 18vuotiaiden 20 kilometrillä. T16: 1) Aija Hylkilä RP 300, 2) Tuija Timonen HT 220, 3) Sini Pulkkinen VetU 185, 4) Mira Kauppinen RP 145, 5) Jonna Laurila NU 135, 6) Pauliina Mäkelä SS 132, 7) Mia-Riitta Vikström KV 116, 8) Marjo Tiitto HK 32, 9) Jenni Vetoniemi KJ 0. Heitäkin paremmin menestyi Terhi Tuukkanen, joka oli 20-vuotiaiden sarjassa neljäs. Lajunen sprintinkin ykkönen Olympiavoittajalla täydellinen viikonloppu Salpausselällä Samppa Lajuselle ei löytynyt pysäyttäjää Salpausselälläkään. Alussa oli vähän haaveria, kun sauvasta putosi varsi. Viime vuonna Keuruulla hän otti parhaimmillaan hopeaa nuorten SM-hiihdoissa. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman LAHTI (STT) Salpausselän kisojen päätöspäivän molempien sprinttiviestien voitot menivät Italiaan. – Hypyssä oli myöhäinen lähtö keulalta, se meni ohi ja jäi huonoksi. Takana on paitsi olympialaiset myös sotilaiden MMkisat, joiden välillä ehdin olla 20 tuntia kotona, sanoi Ari Palolahti. Miesten viestissä Italian ankkuri Christian Zorzi siirtyi päätösosuuden alkaessa kärkeen ja piti paikkansa niukasti ennen Saksan Tobias Angereria. Eberharter sijoittui kolmanneksi alppihiihdon maailmancupin supersuurpujottelussa sunnuntaina Norjan Kvitfjellissä ja varmisti samalla kokonaiscupin voiton. Pedersen), 5) Venäjä-2 –16,2 (Jevgenia Medvedeva-Abruzova ja Jelena Burkina), 6) Ukraina –22,7 (Valentina Shevtshenko ja Irina Terelia), 7) Suomi –26,6 (Elina Pienimäki ja Kati Sundqvist), 8) Kanada –27,3 (Sara Renner ja Beckie Scott), 9) Suomi-2 –33,9 (Annmari Viljanmaa ja Ainoa Kaisa Saarinen), 10) Italia-2 –45,7 (Cristina Paluselli ja Antonella Confortola), ...12) Suomi-3 –49,2 (Heli Peltonen ja Mirva Rintala). Terhi Tuukkanen hävisi pronssin 23,5 sekunnilla, joten suurta jossiteltavaa ei jäänyt. – Maasto oli rankka ja kova pakkanen otti henkeen. Onneksi hiihto kulki tänään tosi hyvin. Palolahden parina oli määrä hiihtää Petri Ylönen, mutta hän sairastui. Lopputulokset seuroittain: 1) Kalajoen Junkkarit 1947, 2) Reisjärven Pilke 1931, 3) Nivalan Urheilijat 1877,5, 4) Pyhäjärven Pohti 1454, 5) Ylivieskan Kuula 1228, 6) Kaustisen Pohjan-Veikot 1104, 7) Lohtajan Veikot 986, 8) Sievin Sisu 862, 9) Vetelin Urheilijat 861,5, 10) Toholammin Urheilijat 823, 11) Haapajärven Kiilat 693, 12) Himangan Urheilijat 540, 13) Kälviän Tarmo 460, 14) Kannuksen Ura 440, 15) Halasuan Toivo 408, 16) Pietarsaaren Hiihtäjät 298, 17) Perhon Kiri 279, 18) Alavieskan Viri 262, 19) Kokkolan Veikot 140, 20) Ykspihlajan Reima 118, 21) Lestijärven Kiisto 67. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. Keskipohjanmaa-cup 2002, lopputilanteet sarjoittain: P12: 1) Sami Kokkonen RP 260, 2) Matias Petäjistö KJ 240, 3) Jari Hakola KP-V 185, 4) Juho Nikula KJ 175, 5) SimoViljami Ojanen KP-V 140, 6) Timo Hakala TU 97, 7) Aki Vähäsöyrinki NU 90, 8) Markus Kangasvieri YK 85, 9) Antti Välikangas HK 68, 10) Joonas Brax YK 66, 11) Rami Etelämäki TU 48, 12) Eemeli Puronaho KP-V 36, 13) Juha-Matti Koskela LV 26, 14) Juha-Matti Vinkka RP, Toni Räisälä KV 24, 16) Juho Jussila LK 22, 17) Rauli Koskela RP, Tuomas Känsälä KP-V 20, 19) Matias Polso TU, Joona Finnilä YR 18, 21) Juuso Ala-Korpi LK, Joni Lehtinen YR 16, 23) Juho Ala-Korpi LK 15, 24) Jani Kesänen LK 14. Kaudesta on enää jäljellä cupin finaali. P13: 1) Antti Ypyä NU 300, 2) Kari Junno NU 220, 3) Teemu Peltola PieHi 200, 4) Ville-Petteri Brax YK 145, 5) Tuomas Saari HU 127, 6) Eero-Matias Saviluoto NU 116, 7) Jussi Huhtala LV 112, 8) Teijo Ojala LV 87, 9) Simo Nivala NU 77, 10) Esa Hakala TU 68, 11) Seppo Heikkilä HU 26, 12) Sauli Ketola TU 24. Maalissa kaksikolla oli eroa 50 kilometrin hiihdon jälkeen 11 sekuntia. Sen jälkeen kaikki on mahdollista, saksalainen kertoi mietteistään ennen hiihto-osuutta. 3. NU:n Antti Ypyä ja RP:n Aija Hylkilä voittivat sarjansa maksimipistein. Seuraava kilpailu: 9. Maiden cup: 1) Venjä 3 313, 2) Norja 2 561, 3) Italia 1 791, 4) Suomi 1 163. Todellisista uhkaajista Ackermann jäi 116metrisellään yhdeksänneksi ja 49 sekunnin päähän. Ja nyt maailmnancupin. M45 50 km: 1) Jussi Viitasaari HU 2.52.28, 2) Veijo Helander NU 2.57.13, 3) Lauri Jaakola AV 2.57.20, 4) Sven Eriksson KK team 3.01.55, 5) Paavo Saarenpää YR 3.12.57, 6) Börje Riska KK team 3.29.24, 7) Markku Vesisenaho SS 3.29.26. Hiihtäjiä kaikkiaan 212. P12 3 km: 1) Juha-Matti Viinikka KaWi 10.41, 5) Joonas Koivumäki VetU 11.52. Tänään oli hyvä hiihtopäivä, hyvät sukset ja hyvä voitelu. Kolmanneksi sijoittuneelle Sebastian Haseneylle palkintopallisija oli kauden ensimmäinen. Muista suomalaisista mäessä epäonnistunut Hannu Manninen nousi nopeimmalla hiihtoajallaan 21 pykälää 16:nneksi. Mäessä alavireisesti olympialaisista lähtien hypännyt itävaltalainen nousi sunnuntaina seitsemänneksi. Himmein mitali jäi 43 sekunnin päähän. Italia viestiä veivät Gabriella Baruzzi sekä Sabina Valbusa, joka löi Venäjän Nina Gavriljukin loppukirissä kolmella sekunnin kymmenyksellä. Junkkareiden hopeasompaikäiset hiihtäjät keräsivät kolmessa osakilpailussa ja viesteissä yhteensä 1947 pistettä ja kukistivat niukasti 16 pisteellä Reisjärven Pilkkeen. Miehet hiihtivät Lahden sprinttiladun vuorotellen kolme kertaa ja naiset kahdesti
Keilailu. lv 2 140 m: 1) Jexter/Seppo Vaakanainen 19,8, 2) Desafinado 19,4 (140), 3) Must B Love 20,8 (526), 4) Satin Du Ling 19,4 (77), toto (9-13-4): 4,04 2,08-3,25-8,88 69,14. Jo lauantaina lykittiiin henkilökohtaisista mitaleista, mutta eilen tuli mukaan viestiliiga, kun ohjelmassa olisi muutenkin ollut FSO:n viestien ratkominen. Lähtö 7. Alatalo (Niskanen) 6-2. sh 2 140 m: 1) Roomeo/Kaarlo Soininen 34,5, 2) Lino 32,9 (120), 3) Pikkeli 32,2 (77), 4) Siro-Vinski 34,8 (90), toto (4-7-11): 7,71 2,94-6,35-6,35 109,88. sh 2 140 m: 1) Virkku-Vikkelä/Timo Ryynänen 34,9, 2) Lumivaltti 34,9 (152), 3) Raja-Myrsky 33,7x (80), 4) Tiinan Muisto 35,5 (101), toto (32-13): 19,10 2,88-4,13-3,16 131,45. V4-kerroin: 40,04. Nawashira: Maailmancupin 7:s kilpailu: Miehet: 1) Mikko Ronkainen Suomi 27,19 pistettä, 2) Jeremy Bloom USA 26,30, 3) Jugo Tsukita Japani 25,18, 4) Fredrik Fortkord Ruotsi 24,75, 5) Garth Hager USA 24,57, 6) Shoja Okazaki Japani 24,52, 7) Lauri Lassila Suomi 23,49, ...12) Janne Lahtela Suomi 12,86, ...13) Jari Savolainen, 22) Tapio Luusua. 3. Kauan ei Lång 7,5 kilometrin matkalla saanut kärjessä olla, sillä takaa tuli Katri Niittymäki, joka kellotti toiselta osuudelta ajan 33.39. 3. Kuusisto (Niskanen) 1-0, 46. SM-pronssia otti Hollolan Urheilijat -46 minuutin ja 26 sekuntia voittajalle hävinneenä. lv 2 140 m: 1) Milan Victory/Markku Taskinen 22,1, 2) Chosen One 22,1 (113), 3) Rivaldo Hill 22,9x (340), 4) Hamilton Cara 22,5 (194), toto (6-5-4): 13,60 3,43-3,25-3,10 19,81. Kuhmo: SM-kilpailut, viestit: Miehet, 4x7,5 km: 1) Lahden HS 1.37,11,7/1 sakkoa (Jani Häkkinen, Ville Kotikumpu, Mika Haapoja, Olli-Pekka Peltola), 2) Kontiolahde U –1.05,4/3 (Olli Laatikainen, Tero Kosunen, Atte Korhonen, Kalle Kauppinen), 3) Hollolan Urheilijat -46 –1.26,0/0 (Markku Kivimäki, Marko Laaksonen, Jukka Laulumaa, Jani Pekurinen), 4) Kauhajoen Karhu –2.24,2/1, 5) Kuhmo-Ski –4.09,6/0, 6) Punkalaitumen Kunto –9,.43,1/2, 7) Ahveniston Ampumahiihtäjä –11.46,2/7, 8) Rovaniemen Ampumahiihtäjä –14.32,8/5, 9) Säkylän Urheilijat –14.46,1/6, 9) Suomussalmen Rasti –24.02,4/4. Seuraava tavoite on Joensuun V75-ravit, mutta Solvallakin on kiikarissa kevään aikana, valmentaja Jyri Puusaari kaavaili. Päivän Duo: vaihto 766.00 e; oikea rivi 9-4; poissa II/6 kerroin 19,15. Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Madaraossa, jossa kilpaillaan myös parikumpareikossa. Siniaalto. Pistetilanne: 1) Pederzolli 5 020, 2) Sabine Wehr-Hasler Saksa 3 520, 3) Valerie Bourdier Ranska 2 520. Sampo Kujalan ajama Giant Condis täydensi kolmoisvoiton tuloksella 16,9. Erotuomarit: Wallen–Kekkonen–Mikkola. Harmittaahan se, mutta ei sille näin jälkeen päin enää mitään voi, Flöjt kertoi alussa lähes tippa silmissä. KooVee hallitsi naisten reittejä Tampereen KooVeen naiset olivat lähteneet Pohjanmaalle tosissaan kasvattamaan viestiliigan saldoaan. Madarao, Japani. 2002 s KESKIPOHJANMAA Tapani Kuoppala KRUUNUPYY (KP) Suosikit pitivät pintansa koko lailla hyvin Kruunupyyssä käydyissä suomenruotsalaisten mestaruuskisoissa ja hiihtosuunnistuksen viestiliigan neljännessä osakilpailussa. Minä olen nykyään Lahdessa töissä ja kun Ville ja Jani olivat myös muuttaneet pois entisen seuransa vaikutusalueelta ja jääneet siten ilman siteitä seuraan, niin päätimme mennä porukalla edustamaan Lahden Hiihtoseuraa, selvitti ankkuri Olli-Pekka Peltola uuden viestimestarin syntyhistoriaa. Kuhmossa SM-mitaleista oli kamppailemassa vain neljä joukkuetta. Parhaimmillaan naisten viestissä on tainnut olla mukana kymmenkunta porukkaa. lv 2 100 m: 1) Hanson/Stefan Westerlund 20,4, 2) Ropemen’s Emilia 20,5 (92), 3) Chowpatty 20,7 (27), 4) Magic Moses 20,9 (89), poissa: 8. Aarni (Ohtonen) 5-0, 46. Makuun takeltelun jälkeen pystypaikalta tuli nopea nolla-ammunta ja ankkurina hiihtänyt Olli-Pekka Peltola saattoi lasketella rauhassa voittoon. – En vain ollut onnistunut finaalilaskuissa ennen tätä, Ronkainen pohti. Kauhanen (Laakkonen) 1-1, 52. sh 2 100 m: 1) Visaus/Jukka Annola 37,7, 2) Lempun Lukko 38,7 (59), 3) Kuluku-Ukko 37,0 (141), 4) Hiskin Hessu 39,2 (34), poissa: 2. Kari Lehtosen Jim Rockhead karkasi aja-komennolla omille teilleen V4-pelin ensimmäisessä kohteessa. Ragingbluen johdolla kolmoisvoitto Joensuun ravit Lähtö 1. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari MM-lentomäkeen neljä miestä SM-välierät (kolmella voitolla finaaliin): OLS–WP 35 6-2 (1-0) 36. V4: vaihto 76 213.00 e; oikea rivi 1-5-5-1; poissa II/15 III/7,8 IV/9 kerroin 93,19. V4-kerroin: 162,38. Pelivaihto 194 405.00 e, yleisöä 987. D21 (7,5+7,5+7,5 km): 1) KooVee-1 1.45.25 (Johanna Niittymäki,Katri Niittymäki, Hanna-Maija Mäkelä), 2) SV-1 1.48.22 (Sanna Sevanto, Maija Lång, Katri Jalovaara), 3) OuHiih-1 1.48.54 (Maria Laitinen, Kaisa Laitinen, Eeva-Liisa Oikarinen), 4) KooVee-2 1.52.46, 5) NOK-1 2.02.33, 6) Botnia-1 (Linda Sundqvist, Heini Wennman, Mikaela Flöjt) 2.04.00, 7) Falken-1 (Yvonne Backman, Johanna Skog, Yvonne Gunell) 2.08.00, 8) Femman-1 2.11.24, 9) SV-2 2.20.53, 10) Femman-2 2.36.53. Lähtö 5. Lähtö 4. Näin kakkosena maaliin hiihtäneille ei annattu mitaleja. OLS–WP 35, ToPV–Narukerä. WP 35–OLS, Narukerä–ToPV. Lähtö 2. ToPV–Narukerä 7-3 (5-0) 12. lv 2 100 m: 1) Jim Rockhead/Kari Lehtonen 18,0, 2) Rubendorf 19,0x (137), 3) Killing Speed 19,0 (59), 4) Venla Bo 19,0 (568), toto (15-9): 1,77 1,34-2,06-1,44 11,83. 70-79 vuotiaiden sarjassa Veikko Venetjoki teki samalla matkalla ajaksi 8.11.5, jolla hän paransi vanhaa ennätystä peräti 17 sekuntia. Mestarijoukkueen muut lenkit olivat Pia Ivakko ja Tuija Vuoksiala. Miinala (Vaattovaara) 2-0, 18. Karttojen epätasaisen värin vuoksi OK Botnialta meni FSO:n hopea Närpiöön. Kalajoki Merkintätulokset: Luokka MA (6): 1) Simo Saari BCI 1235X, 2) Mikko Juola KBC 1234, 3) Vesa Saari BCI 1197, 4) Jussi Kivilehto KalKe-90 1197, 5) Jarmo Simonen Jarmo Simonen KBC 1185, 6) Leo Takalo KBC 1132. Lauri Lassila oli seitsemäs ja loppukisassa epäonnistunut olympiavoittaja Janne Lahtela 12:s. Arponen (Heikkilä)7-2, 90. Vermosta kotiutunut BWT Ruffstuff veti troikkalähdössä pisimmän korren. Päivän Duo: vaihto 18 176.00 e; oikea rivi 5-1; poissa I/7,8 II/9 kerroin 14,61. Minna Karhu ei päässyt loppukilpailuun eli 12:n joukkoon ja oli 19:s. Ronkainen hallitsi vaikean rinteen Mikko Ronkainen hallitsi Japanin osakilpailua ylivoimaiseen tapaan. Japanin Juko Tsukita oli kolmas. Jäähyt: ToPV 4x10min Narukerä 1x5min 3x10 min. Lahden Hiihtoseura kesti paineet Jääpallo 16 Urheilu Maanantaina 4.3. Mestaruutta puolustanut Kontiolahden Urheilijat kiersi pari kertaa enemmän sakkorinkiä ja hävisi mestaruuden lopulta 1.05 minuutin erolla. BWT Magicin tallikaveria ohjasti Panu Ahonen. sh 2 140 m: 1) Korho/Pekka Roiha 35,4ax, 2) Valtin Taru 35,5a (228), 3) Visatus 35,6a (195), 4) Riemumaisteri 35,7a (114), poissa: 2. Naiset, 3x7,5 km: 1) Vehkalahden Veikot 1.28.40,1/2 (Pia Ivakko, Tuija Vuoksiala, Katja Holanti), 2) Punkalaitumen Kunto –1.28,1/1 (Anna-Liisa Rasi, Elina Saarinen, Johanna Aaltonen), 3) Iisveden Kiri –3.45,2/2 (Anja Paananen, Maarit Kolehmainen, Johanna Haataja), 4) Tuusulan Voima-Veikot –7.26,7/4. Rinne oli hankala, epärytminen. Vaikka maalissa oli eroa KooVee:n hyväksi kolme minuuttia, olisi SV:n Katri Jalovaara terveenä pistänyt Hanna-Maija Mäkelälle varmasti tiukasti kampoihin. Haapoja on viestimiehistöstä ainoa, joka viime kaudella edusti Lahden Hiihtoseuraa. Sama oli tahti myös jatkossa ja ensimmäisessä vaihdossa Punkalaitumen Juuso Penttilä ja Hollolan Markku Kivimäki olivat jo lähes minuutin päässä karkulaisesta. D11-14 (3,8+3,8+3,8 km): 1) Kronan1 2.06.54 (Eva-Lina Skogvik, Elin Skutnabba, Ida-Marie Skogvik). LHS lähti karkuteille heti ensimmäisen ammunnan jälkeen. Alatalo (Niskanen) 3-2, 71. Kolmantena vaihtoon tuli Kontiolahden Tero Kosunen, mutta eroa kärkeen oli jo 3.25. V4-kerroin: 1 705,03. FSO:n mestariksi leivottiin Sibbo Vargarna. Jäähyt: OLS 1x5 min 2x10 min WP 35 5x10min 2x5min. Makuulta nopeat nollat ja pystystä yksi varapatruuna takasi 1.49 minuutin eron kakkosena vaihtaneeseen Hollolan Marko Laaksoseen. Alatalo (Niskanen) 2-1, 60. Luokka C (13): 1) Raimo Juola BCI 1228X, 2) Pekka Kärjä KBC 1111X, 3) Matti Ekonkari KBC 1099, 4) Kalervo Haapanen Team-301 1054, 5) Sami Mäki RKB 1042, 6) Kirsti Himanka Team-301 1028. Petri Saari oli nykäissyt ensimmäisellä osuudella Keminmaan S2000:sta eroa reilusti yli kaksi minuuttia. Kartta vei OK Botnialta hopean Kruunupyyssä suosikit viestien keulapaikoilla KooVeen Katri Niittymäki on osuutensa suorittanut ja lähettää matkaan Hanna-Maija Mäkelän. Ennen ankkureiden lähtöä kisa jäi silti jännittävään vaiheeseen, sillä Lång ei jäänyt lopulta kuin reilut parikymmentä sekuntia. Seuraava kilpailu: 10. Kolmannen osuuden Mika Haapoja oli lahtelaisista ainoa sakkokierroksen kiertänyt. Veli-Erkki Paavolan valmennukseen siirtynyt 12,7-aikainen Unscheluled tarjosi hyvän vastuksen Ragingbluelle, vaikka ei pystynyt lopussa ohitukseen. Lähtö 3. SM-hopeaa nappasi 1.28 voittajalle hävinnyt Punkalaitumen Kunto ennen Iisveden Kiriä, joka jäi kärjestä jo lähes neljä minuuttia. Naisten kilpailussa juhli Kanadan Jennifer Heil ennen olympiavoittaja Kari Traata. – Joukkueita saisi mukana olla enemmän. Naiset: 1) Tricia Byrnes USA 39,5, 2) Nicola Pederzolli Itävalta 37,8, 3) Gretchen Bleiler USA 33,8. Kotikumpu varmisti Toisella osuudella Lahden viestiä vienyt Ville Kotikumpu oli niin ikään osuuden nopein mies. – Tänään oli hyvä paikka hiihtää. Maailmanmestari voitti kauden seitsemännen kilpailun 0,89 pisteen erolla ennen Yhdysvaltain Jeremy Bloomia. Sitä kauttahan se Nymanin Anitakin saatiin ”narrattua” ampumahiihtoon mukaan, toivoi kultajoukkueen Tuija Vuoksiala. Erotuomarit: Kuusela–Rekilä–H. Tarvittaessa 13. Pienet virheet olivat tähän asti kammenneet suomalaisen aivan kärjestä. toto (6-1-3): 2,44 1,42-2,23-2,54 20,32. Lähtö 6. D15-18 (6,0+6,0+6,0 km):1) NOK-1 1.52.14 (Pernilla Backlund, Heidi Norrgrann, Annelie Haka), 2) Brahe-1 2.14.15, 3) NOK-2 2.27.11 (Sara Norrgrann, Julina Skog, Maria Westerlund). Myös Aaltonen ampui puhtaasti, mutta pystystä tuli käytettyä kaikki kolme varapatruunaa – Makuuammunnan jälkeisen lenkin hiihdin tosissaan, jotta sain Punkalaitumen kiinni. Mantila (Suves) 6-1, 86. – En lähtenyt yrittämään liikoja, vain omaa laskua. – Yritin päästä keulille heti ensimmäiseen mäkeen ja tehdä sen jälkeen normaalisuorituksen. lv 2 640 m: 1) Bwt Ruffstuff/Panu Ahonen 20,4x, 2) Wild Like A Wind 20,8 (389), 3) Electric Fibber 20,9 (389), 4) Our Colour Coktail 21,0x (69), poissa: 1,3. Pystypaikalta lähtiessä katsoin, että Johanna (Aaltonen) seisoo vielä ammunnassa ja hiihtelin sitten rauhassa menemään, totesi Holanti lumituiskun keskellä käydystä kisasta. Muut mestarit ovat tuoreempia hiihtoseuralaisia. MM-kisat hypätään lauantaina ja sunnuntaina. Lähtö 7. V4-kerroin: 3 410,06. lv 2 100 m: 1) Ragingblue/Ari Kela 16,5a, 2) Unscheduled 16,6a (65), 3) Giant Condis* 16,9a (72), 4) Lindys Girl 17,0a (67), toto (5-3-6): 2,40 1,362,13-1,72 7,17. H35 (10,0+10,0+10,0 km): 1) Brahe-1 2.43.42 (Tom Stenlund, Christer Boström, Dan Stenlund), 2) SV-1 2.44.34 (Seppo Nurmi, Martin Wickholm, Kari Melleri). Pistetilanne: 1) Michaelis 3 280, 2) Mattila 2 660, 3) Heikki Sorsa 2 200, 4) Magnus Sterner Ruotsi 1 830, ...10) Erätuli 1 580. Viidentenä joukkueena kisan ulkopuolella hiihti Ahveniston Ampumahiihtäjät, sillä sairastunutta Anita Nymania paikannut Satu Pöntiö ei ole seuran edustaja. Lähtö 4. Toivottavasti seurat saavat jatkossa kerättyä joukkueita mukaan vaikkapa hiihtäjistä täydentämällä. Seuraavat ottelut: 9. H45 (10,0+10,0+10,0 km): 1) Femman1 2.34.37 (Rolf-Erik Sundelin, Torvald Haldin, Clas-Göran Herrgård), 2) Brahe-1 3.06.05 (Kurt Sjöblom, Alf Vikström, Henning Nynäs). Avausosuuden jälkeen Sipoon kovakuntoinen Sanna Sevanto tuli ensimmäisenä päästämään Maija Långin toiselle osuudelle. INAWASHIRO (STT) Mikko Ronkainen oli ylivoimainen kumparelaskun maailmancupissa Japanin Inawashirossa sunnuntaina. Pörhölä (Miinala) 7-1, 88. Suomen joukkueessa ovat Janne Ahonen, Matti Hautamäki, Risto Jussilainen ja Veli-Matti Lindström. Naisten kisa kulki pitkään Punkalaitumen Kunnon hallinnassa. Inawashiron jyrkkä ja vaikea rinne kuitenkin antautui suomalaiselle. Sapporo: Lumikourun maailmancupin kilpailu 8/11: Miehet: 1) Andy Finch USA 44,4 pistettä, 2) Takaharu Nakai Japani 43,5, 3) Jan Michaelis Saksa 42,8, 4) Daisuke Murakami Japani 41,0, 5) Domu Narita Japani 39,7, 6) Jukka Erätuli 38,9, ...8) Risto Mattila Suomi 35,5, 10) Mikko Hast Suomi 19,9. Tuloksia: H21 (12,0+12,0+12,0 km): 1) S-20001 2.22.49 (Jari Sipilä, Jari Kantomaa, Seppo Mäkinen), 2) PoRa-1 2.30.57 (Petri Saari, Jukka Hemminki, Joni Lammi), 3) S-2000-2 2.31.43 (Marko Kantomaa, Ilpo Viippola, Jussi-Pekka Hanhela), 4) SV-1 2.32.44, 5) Iisu-1 2.40.45, 6) SV-2 2.47.07, 7) KoS-1 2.47.21 (Juuso Tuomaala, Arto Fränti, Juho Hyyppä), 8) PetPe-1 2.51.46, 9) NOK1 2.57.41, 10) Brahe-1 3.11.22 (Niklas Lindell, Vesa Aaltonen, Marko Honkala). Ankkuriosuudella Punkalaitumen Johanna Aaltonen ei pystynyt tarjoamaan kunnon haastetta Katja Holannille, joka ajoi karkulaisen etumatkan kiinni viimeiseen ammuntaan tullessa. Luokka B (11): 1) Hannu Saukko BCI 1310X, 2) Eero Tohkoja KBC 1233X, 3) Jani Alasuutari BCI 1232, 4) Jarmo Saari BCI 1191, 5) Simo Himanka KBC 1164, 6) Aaro Alajoki Team-301 1151. Johtohevosen rinnalla juossut Rune Granqvistin tamma hyvästeli Purple Rainin loppusuoran alussa ja piti Piil Braven varmasti takanaan. Lähtö 5. Pitkään jatkunut flunssa oli vienyt Mäkelän juoksukuntoa sen verran alaspäin, että KooVee sai lopulta kepeästi 30 liigapistettä voitostaan. Myös pituutta oli tarpeeksi: – Suomen huippu on kova, mutta heistä yksi askel taaksepäin suunnistaa mielestäni liian lyhyitä matkoja. H11-14 (3,8+3,8+3,8 km): 1) Femman-1 1.39.39 (Kim Holm, Joel Björkstrand, Peter Sundelin), 2) Botnia-1 2.17.32 (Jonathan Fröjdö, Henrik Wennman, Daniel Wiik), 3) NOK-1 2.23.44 (Johan Sund, Robin Mylläri, Frank Eklund). Puusaaren tallin Rubendorf nousi pahan alkulaukan jälkeen pääjoukon hänniltä toiseksi ennätysajallaan 19,0. Hyvönen (Pitkänen) 2-2, 67. Suves P (Henttula) 73. – Yksi alastulo vähän aukeni, ja se oli siinä, Ronkainen muisteli. Erkkilä ja Venetjoki ennätyksiin HÄMEENLINNA (KP) Lauantaina Hämeenlinnassa soudetuissa sisäsoutukisoissa Team Eskopuun Kaija Erkkilä ja Kokkolan Veikko Venetjoki soutivat molemmat uudet SE:t. S-2000 keräsi liigapinnoja 51, kun kakkosjoukkue nousi vielä kolmanneksi. Hän epäonnistui ensimmäisessä hypyssä ja kaatui, ja se oli sen kisan loppu. Suunnittelimme jo etukäteen hiihtojärjestystä siten, että Janin jälkeen minä varmistan riittävän eroon seuraaviin. Hän onnistui paitsi laskussa myös hypyissä. Kun taulut putosivat vain yhtä varapatruunaa käyttäen, oli kamppailu mestaruudesta ratkennut. KUHMO (STT) Ankkurina hiihtäneen Katja Holannin vahva hiihto takasi Vehkalahden Veikoille naisten ampumahiihdon viestimestaruuden Kuhmosta SM-kisoista. – Kun Ragingbluen spurtin pystyy säästämään loppuun, pääsee sen pätkänopeus oikeuksiinsa. Kuvat: Tapani Kuoppala Juho Hyyppä oli KoS:n lahjakkaan ryhmän ankkuri. Kun ykkönen voitti ja kakkonenkin ylsi neljänneksi, karttui pistepussi mukavasti. H/D sekasarja (6,0+6,0+6,0 km) (7): 1) YK-1 1.24.45 (Tapani Alahäivälä, Jarmo Nivala, Risto Oja), 2) HYKIRA-1 1.26.38 (Kirsi Kihlström, Kari Hytönen, Päivi Ratikainen), 3) Iisu-1 1.28.14 (Osmo Liedes, Timo Halla-Aho, Hannu Karstunen), 4) Femman-1 1.34.01, 5) Falken1 1.37.49, 6) Brahe-1 1.49.38. Lauantaina yhteislähtökisasta pronssia napannut Jani Häkkinen ampui makuulta nollat ilman varapatruunoita ja eroa kakkosena ampumapaikalta lähteneeseen Hollolaan oli jo 22 sekuntia. H55 (8,0+8,0+8,0 km): 1) KoS-1 1.57.20 (Juola Eero, Jokinen Leo, Tanttinen Tapani), 2) NU-1 2.19.22 (Esko Linna, Lauri Koskenkorva, Reijo Oja), 3) Femman-1 2.44.07 (Håkan Gädda, Harri Hoffman, Pauli Räihä), 4) Falken-1 2.50.16. Kun toisella osuudella Jari Kantomaa pyrähti PoRa:n Jukka Hemmingistä kahdeksisen minuuttia paremman yksityisajan, ei voittajasta enää ollut juuri epäselvyyttä, kun S2000 ankkurina oli Suomea maailmallakin edustanut Seppo Mäkinen. Viime kaudella myös maailmancupin voittanut Ronkainen on tällä kaudella hakenut onnistumisia. S.*/Juha Länsimäki 20,4, 2) Sing Du Moulin 20,6 (86), 3) Texas Line 20,9x (250), 4) Dreaming Dame 20,9 (0), poissa: 8,12. V4: vaihto 5 412.80 e; oikea rivi 14-3-9-4; poissa III/10 IV/6 kerroin 275,00. KUHMO (STT) Lahden Hiihtoseuran viestimiehistö kesti ennakkosuosikin paineet Kuhmon SM-ampumahiihtojen miesten 4 x 7,5 kilometrin kisassa. V4-kerroin: 34,34. Hän kasvatti eroa lisää vielä yli kaksi minuuttia ja hiihtosuunnisti miesten parhaan ajan. 30-39 vuotiaiden sarjassa soutava Kaija Erkkilä teki 2000 metrin matkalla uudeksi SE-ajaksi 7.34.5, jossa on viisi sekuntia parannusta vanhaan ennätykseen. sh 2 100 m: 1) Vinsent/Juha Länsimäki 31,0, 2) Toive-Peippo 30,3 (278), 3) Musta-Hulmu 30,3 (238), 4) Ulrik Hagby 30,2 (92), toto (1-7-6): 6,08 2,82-9,70-4,73 173,09. Mestarijoukkueen aloittaja Pia Ivakko tuli vaihtoon yhden sakkoringin kiertäneenä ja porukan viimeisenä lähes 5,5 minuuttia kärjestä. Mitään ongelmia ei ollut koko kisassa, totesi Kotikumpu esityksestään. Miesten viesti alkoi Pohjanmaan Rastin merkeissä. Lasku pysyi teknisesti kasassa. Minäkin olen näihin viesteihin lähtenyt mukaan, vaikka tosimielellä olen harjoitellut viimeksi vuonna -95. lv 1 640 m: 1) Alva Zeun/Rune Granqvist 17,1a, 2) Piil Brave 17,3a (194), 3) Sing Boy 17,4a (15), 4) Didu Joy Crown 17,6a (541), toto (4-7-5): 4,02 1,14-1,32-1,04 28,11. Olympialaisissa Ronkainen teki finaalissa yhden virheen ja putosi kauas kärjestä. Seuran ensimmäinen ampumahiihdon yleisen sarjan mestaruus irtosi ylivoimaisen esityksen jälkeen kokoonpanolla Jani Häkkinen, Ville Kotikumpu, Mika Haapoja ja Olli-Pekka Peltola. Lähtö 8. toto (6-5-3): 3,09 2,103,55-9,03 24,83. Pisteet: 1) Traa 500, 2) Hannah Hardaway USA 464, 3) Bahrke 452, 4) Uemura 420, 5) Ann Battelle USA 416, 6) Heil 380. Kuusisto (Virta) 4-2, 80. Aarni (Karjalainen) 40, 35. 3. Tällä kaudella Ronkainen ei ole onnistunut kunnolla kisojen finaalilaskuissa. toto (2-3-9): 8,17 2,85-3,23-1,45 43,68. D16 (6,0+6,0+6,0 km): 1) Iisu-1 1.50.33 (Kaisa Liedes, Kati Sergejeff, Niina Karstunen), 2) PetPe-1 2.06.14 (Kihlström Anne, Kihlström Tina, Hytönen Reija), 3) KooVee-1 2.14.32 (Riikka Annila, Mari Saarinen, Marika Hara). Siinä oli ilmeisesti asentovirhe ja yksi sakkokierros jäi kierrettävää, selvitti Haapoja. Ohtonen 6-0, 73. Kun kaikki on kohdallaan, myös pisteet nousevat korkeiksi, Ronkainen sanoi. toto (8-613): 23,62 3,35-2,42-2,66 52,37. Tämä oli kolmas kisa kolmantena perättäisenä päivänä, mutta hiihto on tuntunut menevän koko ajan parempaan suuntaan, totesi avauksen kunnialla hoitanut Jani Häkkinen. Aarni (Miinala) 1-0, 16. – Onnistuminen on ollut lähellä jo aiemmin, mutta nyt kaikki palaset loksahtivat kohdalleen, Ronkainen kertoi. toto (9-8-6): 26,66 5,13-2,771,62 14,97. sh 2 100 m: 1) Valaus/Veli-Matti Kangasluoma 33,7, 2) Poukko 32,9 (94), 3) Superon 34,3 (84), 4) Vieterilla 34,4 (536), toto (5-16-14): 2,63 1,682,44-2,20 27,26. Naiset: 1) Jennifer Heil Kanada 26,97, 2) Kari Traa Norja 25,37, 3) Aiko Uemura Japani 24,53, 4) Shannon Bahrke USA 24,48, 5) Tae Satoja Japani 24,47, 6) Margarita Marbler Itävalta 23,92, ...19) Minna Karhu Suomi. Vaasassa juhlinut Alva Zeun jatkoi menestyskulkuaan Seinäjoella. Monesti näkee, että pääsarjan ykkönen kipaisee voittajaksi kansallisissa kisoissa alle puolen tunnin. H17-20 (12,0+12,0+12,0 km): 1) SV-1 2.38.48 (Janne Erlund, Jörgen Wickholm, Jonas Nilsson), 2) Botnia-1 2.52.22 (Fredrik Hagström, Tommy Åbacka, Kristian Åbacka), 3) Malax-1 3.01.28 (Björn Höstman, Vesterback Jonas, Glasberg Tomas), 4) Femman-1 3.03.22. Lähtö 2. Lähtö 6. Vaattovaara (Hiltunen) 3-0, 32. Kilpailu cupissa on niin kovaa, että yksikin virhe pudottaa kauas kärjestä. Troikka: 5 500,83. Lähtö 3. Kokenut, 39-vuotias Mäkinen piti rataa hyvänä ja riittävän vaikeana. H16 (7,5+7,5+7,5 km): 1) ÄhtU-1 2.01.58 (Väätäinen Paavo, Keisanen Paavo, Keskisaari Ville), 2) SV-1 2.22.43 (Mikael Ingman, Fredrik Wickholm, Sebastian Snickars), 3) Solf IK-1 3.00.44 (Erik Finne, Tomas Nygård, Christian Granholm). Ari Kelan ohjastama Ragingblue tavoitti Cornila Gracen loppukaarteessa ja lasketteli maaliin päivän parhaalla ajalla 16,5. Pisteet: 1) Bloom 468, 2) Lahtela 420, 3) Stephane Rochon Kanada 416, 4) Jean-Luc Brassad Kanada 400, 5) Ronkainen 384, 6) Sami Mustonen Suomi 352, ...10) Luusua 280. toto (9-13-12): 3,61 2,88-11,59-5,23 94,03. Anna-Liisa Rasi oli avausosuuden nopein puhtaalla ammunnalla. sh 2 140 m: 1) Vokkerin Kukka/Tero Kinnunen 43,6, 2) Pipan Pipsu 43,7 (42), 3) Villiveera 44,4x (44), 4) Huikun Poju 44,4x (53), poissa: 5,10. Siinä ei kovakuntoisella juuri hiki kerkiä pintaan, Mäkinen selvitti ajatuksiaan. lv 2 100 m: 1) Sugar King R. Kaksi ilmavaa hyppyä toivat suomalaiselle huippupisteet 27,19. Luokka D: 1) Raija Forss Wecan 835. – Ei meitä seura ole mitenkään kerännyt yhteen, vaan kyllä tämä viestiporukan kokoaminen lähti meistä urheilijoista liikkeelle. D45 (4,5+4,5+4,5 km): 1) Femman-1 1.55.42 (Bodil Fred, Svea Nojonen, Berit Tunis). – Minä olen kilpaillut vähän niin, että aina kun pärjään, pärjään tosi hyvin, Ronkainen selvitti. Ainakin Mikaela Flöjtin mukaan: – Kartassani oli merkitty niin epäselvästi mahdollisia reittejä nelosrastille, että siinä Närpiö nousi kakkoseksi. Kakkososuudella Vehkalahden kokenut Tuija Vuoksiala oli osuuden nopein ja toi joukkueensa vaihtoon kakkosena 1.25 minuuttia Punkalaitumen Elina Saarisen takana. – Tosi vaikea laskea, vaativimpia rinteitä tällä kaudella. 3. V4kerroin: 16,49. – Makuulta meni kolme ensimmäistä laukausta vasemmalta ohi. Lähtö 1. LAHTI (STT) Lentomäen MM-kilpailuun Tshekin Harrachoviin lähtee Suomesta sama nelikko, joka hyppäsi suomalaisten voittoon päättyneessä joukkuekilpailussa lauantaina. WP 35–OLS, Narukerä–ToPV, 10. Lähtö 9. lv 2 140 m: 1) Boreas/Kari Innanen 19,8, 2) Sombre Lullaby 21,1x (68), 3) Tahiti Mai 20,6 (116), 4) Like Hurricane 20,7 (126), toto (14-2-9): 12,60 3,12-3,32-5,25 71,75. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Timo-Jaakko Virkkala SEINÄJOKI Jyri Puusaaren jenkkiori Ragingblue johti Nikulan valmennustallien hevoset kolmoisvoittoon Seinäjoella. Holanti ankkuroi Vehkalahden voittoon Katja Holanti ratkaisi olympiakävijän arvolle sopivasti viestimestaruuden seuralleen. Loukkola (Nissilä) 5-2, 83. Olympiavoittaja Janne Lahtelalle kävi Inawashirossa hullusti
Puolan Monika Pyrek oli erittäin korkeatasoisen kilvan pronssimitalisti 460:llä. 200 m: 1) Risto Koskelainen TuusU 22,67, 2) Mats-Johan Hagman Kraft 22,80, 3) Jaakko Hosio RaVe 23,11. Piti potkia kauheasti, että pääsin uudestaan vauhtiin, kokkolalainen kertasi tilannetta, johon ennätyshaaveet kariutuivat. 300 m 6. Voitto varmistui, kun Feofanova ylitti 470 kolmannellaan. Kokkolalainen myönsi, että viikonvaihteen tiivis kisarytmi, neljä henkilökohtaista ja kolme viestimatkaa painoivat kropassa. Kun Graf meni johtoon, tyydyin jo mielessäni hopeaan, mutta sain viimeisillä 50 metrillä uusia voimia muistaessani itkeneeni harjoituksissa monesti, 25-vuotias Ceplak ihmetteli. Kuvittelin voivani voittaa hänet hitaassa kilpailussa, mutten uskonut mahdollisuuksiini näin kovassa vauhdissa, Czapiewski, 24, säteili. Kuula: 1) Hennariikka Järvinen TuUL 13,80, 2) Katri Arokallio JalasJ 13,04, 3) Anna-Kaarina Pyhäranta TuUL 12,47. Ceplak johti 400 metrin kohdalla väliajalla 57,34, mutta Graf siirtyi kärkeen 130 metriä ennen maalia. Yleisurheilun EM-hallikilpailut: Miehet: 60 m: 1) Jason Gardener Britannia 6,49, 2) Mark Lewis-Francis Britannia 6,55, 3) Anatoli Dovgal Ukraina 6,62, 4) Bongelemba Bongelo Belgia 6,67, 5) Francesco Scuderi Italia 6,69, 6) Patrik Lövgren Ruotsi 6,70. ae: 2) Mourujärvi 9,73. Kärkikaksikko kulki kaukana muiden edellä, sillä pronssia ottanut Ranskan Elisabeth Grouselle viipyi 2.01,46. Feofanova ei saanut mestaruuttaan helpolla, sillä hän pääsi vasta toisellaan 465, jonka Saksan Yvonne Buschbaum selvitti ensimmäisellään. – En nostattanut tahallani rimaa senttiä korkeammalle kuin entinen ME, vaan se oli järjestäjien päätös. T16 400 SKU (12): 1) Pauliina Matikainen RaisU 5.01,64, 2) Sanna Multanen SiHy 5.05,72, 3) Elina Maijanen LrU 5.09,72, 4) Sini Kössi RaisU 5.11,66, 5) Veera Rosama RaisU 5.18,46, 6) Katja Lehtonen SGR 5.25,34, 7) Riikka Toivanen JoUS 5.27,80, 8) Meri Kontturi NurKu 5.30,78. Perjantaina kokkolalainen tähtää naisten vastaavalla matkalla viiden sakkiin. Czapiewskin voittoaika 1.44,78 on uusi Puolan ennätys, mutta myös 1.44,93 juossut Bucher ja pronssia ajalla 1.45,25 ottanut Espanjan Antonio Reina juoksivat maittensa halliennätykset. 26) Claes Björkholm JS-PU 1.12,90, 40) Kaleva Latvala KUS-GSS 1.15,30. N19: 60 m aj: 1) Madleena Larivaara OulPy 8,48, 2) Terhi Hakanen KanLe 8,84, 3) Heini Vilonen TampPy 9,14. 3 000 m: 1) Marta Dominguez Espanja 8.53,87, 2) Carla Sacramento Portugali 8.53,96, 3) Jelena Sadoroshnaja Venäjä 8.58,36, 4) Susanne Pumper Itävalta 8.59,93, 5) Lilja Volkova Venäjä 9.02,48, 6) Cristina Grosu Romania 9.02,99. ae: 4) Susanna Anttila KäKa 9,93, 5) Pauliina Tuoreniemi KV 10,34. Matkan voittoon ui Tampereen Eetu Karvonen, joka repäisi rintauintiosuudella riittävän kaulan Porvoon Riku Pekkalaan. Kuula: 1) Suvi Paakkinen HeinI 14,96, 2) Mari Manninen HankHa 13,29, 3) Pirjo-Liisa Haikkola HamarE 13,22, 6) Lena Solvin IFN 11,60. Kivelä ei startannut loppukilpailussa. 6. Hän voi olla tyytyväinen Wienissä päättyneeseen hallikauteensa, sillä hän juoksi sen aikana kahdesti Suomen kaikkien aikojen toiseksi nopeimman ajan 6,63. Seiväs: 1) Matti Mononen ImatrU 520, 2) Juha Kostiander SomE 440, 3) Tuukka Rautiainen ÄänekU 425. Malmöläinen Laursen paransi Wienissä kolmesti Ruotsin ennätystä juosten finaalissa peräti 45,59 eli 41 sadasosaa nopeammin kuin välierissä. 800 m: 1) Pawel Czapiewski Puola 1.44,78 (kk), 2) André Bucher Sveitsi 1.44,93, 3) Antonio Reina Espanja 1.45,25, 4) Dmitri Bogdanov Venäjä 1.45,84, 5) Sergei Koshevnikov Venäjä 1.46,13, 6) David Fiegen Luxemburg 1.47,44. 60 m aj: 1) Emma Montell AavasU 8,43, 2) Manuela Bosco MikkKV 8,44, 3) Niina Kelo JärvPa 8,66. Nuorten SM-uinnit jättivät sopivasti ruokahalua ensi viikonvaihteeseen. Tuplamestariksi taituroi KPV:n Petteri Toivonen. 2. Ceplak on kehittynyt huimasti viime kesästä, jolloin hänen ennätyksekseen jäi 1.58,71. 4. 4x400 m: 1) Valko-Venäjä 3.32,24, 2) Puola 3.42,45, 3) Italia 3.36,49, 4) Itävalta 3.42,24. B-loppukilpailu: 1) Heli Mourujärvi KV 9,20. Suomi menestyi Wienissä heikommin kuin kertaakaan sitten vuoden 1994, jolloin Pariisin EM-hallien parhaaksi saavutukseksi jäi Sari Essayahin kuudes sija 3 000 metrin kävelyssä. Tämä on ensimmäinen arvovoittoni, jo viime kesänä MM-Edmontonissa Dragilaa tiukasti ahdistanut Feofanova muistutti. – Olen todella tyytyväinen vapariin, ajasta tippui kaksi sekuntia. Sunnuntain tuloksia. Kuula: 1) Teijo Kööpikkä LaihLU 18,84, 2) Robert Häggblom VasaIS 18,55, 3) Mikko Viitamaa VammSV 17,50. erä: 4) Mia Grannas Falken 46,31. Gentissä saatiin viisi suomalaissijoitusta kuuden parhaan joukkoon. Skoberne asuu Yhdysvaltain San Diegossa, ja valmennusohjelmat Sloveniaan kulkevat nykyaikaisesti sähköpostilla. Ceplak puristautui lyhyellä loppusuoralla väkisin rinnalle ja kukisti suursuosikin 0,03 sekunnilla. Hän arvioi uransa suunnannäyttäjäksi valmentajan vaihtamisen vuonna 1999. Ennätyksen hän teki ensimmäisellään. ae: 5) Annika Lindgren KV 9,75. M22: 60 maj: 1) Petteri Toivonen KP-V 8,23, 2) Henrikki Lindlöf VantS 8.24, 3) Jari Turkulainen LeppS 8,57. P18 100 SU (43): 1) Manu Mäntymäki NumKis 56,08, 2) Olli Post RaUS 59,83, 3) Toni Jaskari Swim 1.01,01, 4) Jere Väkiparta JUK 1.01,09, 5) Aki Helander HäUS 1.01,66, 6) Mika Silvennoinen FrY 1.02,57, 7) Toni Haapa-aho TapU 1.02,81, 8) Lauri Pajari KoU 1.03,15, 9) Janne Saraluhta KUS-GSS 1.03,25. Erä oli selvästi kovatasoisempi kuin ensimmäinen, josta loppukilpailuun päästiin 6,71:llä. Naiset: 1) Maria Airaksinen Esbo IF 52,81. 10) Emma Lassila ViesU 4.44,25, 11) Tiina Masar KUS-GSS 4.44,64. Kuvat: Tomi Hirvinen Tiina Savolan hyvät uinnit saivat jatkoa sunnuntaina. – Satsasin kaiken perhoseen, joten tänään en enää jaksanut puristaa. Porvoo: Moukarinheiton talvimestaruuskisat: Miehet: 1) Mikko Dannbäck EspT 67,24, 2) Samu-Petri Simo JyvKU 66,02, 3) Marko Laaksomaa IkaaliU 61,74. Jolanda Ceplak pilasi Grafin kotijuhlat Kaksi ME:tä hallikisojen päätöspäivän kohokohtina Slovenian Jolanda Ceplak juhli EM-hallikultaa ja uutta maailmanennätystä Wienissä. Pöyhösen taival katkesi välieriin ROVANIEMI (KP) Nuorten yleisurheilun SM-hallikisojen toisen päivän anti oli keskipohjalaisittain hyvä. 1. Odotin, että kunto olisi kovempi. 300 m, 1. Ruotsi lisäsi sunnuntain kahdella kullallaan ja kahdella hopeallaan mitalilukunsa seitsemään, joka on länsinaapurin kaikkien aikojen paras EM-hallisaalis. Epäonnistumisista osan syynä oli joukkueessa riehunut vatsatauti, mutta sekään ei selitä sitä, ettei yksikään suomalaisurheilija kyennyt tekemään Wienissä hallikauden parasta tulostaan. 200 metrin vapaauinnissa ylivieskalainen ylsi viidenneksi ja puolta pidemmällä matkalta irtosi kuudes sija. 200 metrin vaparissa ylivieskalainen ylsi viidenneksi ja puolta pidemmällä matkalla kuudenneksi. – Palaan 1 500 metrille ensi vuonna, mutta todennäköisesti juoksen sen jo ensi kesän EMMünchenissä päämatkani lisäksi, Ceplak suunnitteli. T16 4x100 VUV (11): 1) Raision Urheilijat 3.59,49, 2) Swimming Jyväskylä 4.10,01, 3) Tapiolan Uimarit 4.12,15, 4) Lahden Uimaseura 4.12,39, 5) Laaksolahden Viri 4.13,93, 6) Lappeenrannan Uimarit 4.15,11. 1. 17-vuotiaiden poikien kolmiloikan ykköseksi hyppäsi HU:n Mauri Kaattari tuloksella 13,86. Se tiesi 400 metrin vapaauinnissa seitsemättä sijaa. Niinpä Mäntymäki lähtee Lappeenrannan SM-altaaseen mestaruus mielessään. Hän oli paras 22-vuotiaiden 60 metrin aitajuoksussa. Pituus: 1) Heini Vilonen TampPy 591, 2) Kaisa Öörni LaVe 562, 3) Sohvi Seppälä KarhU 557. Korkeus: 1) Staffan Strand Ruotsi 234, 2) Stefan Holm Ruotsi 230, 3) Jaroslav Rybakov Venäjä 230, 4) Andrei Sokolovski Ukraina 227, 5) Joan Charmant Ranska 224, 6) Tomas Janku Tshekki 224. ae: 2) Kivelä 23,14. P18 200 VU (34): 1) Matti Rajakylä HSS 1.52,76, 2) Jani Kulju LaUS 1.55,77, 3) Kimmo Korja KoU 1.56,15, 4) Sampo Sissala HSS 1.56,75, 5) Alpo Lahtinen MaU 1.58,21, 6) Mikko Sinisalo Simmis 1.59,35, 7) Joni Kalliola VUS-VSS 2.00,27, 8) Timo Peltola TapU 2.00,35. – Maitohapot iskivät lopussa oikein kunnolla, mutta tänään uinti kulki aivan eri malliin kuin eilen. 3-loikka: 1) Christian Olsson Ruotsi 17,54, 2) Marian Oprea Romania 17,22, 3) Aleksandr Glavatski VVenäjä 17,05, 4) Fabrizio Donato Italia 16,90, 5) Rostislav Dimitrov Bulgaria 16,79, 6) Aleksandr Sergejev Venäjä 16,56. 2002 Urheilu 17 Lea Mäntylä KOKKOLA (KP) Sunnuntaiaamun satametrinen ei jättänyt epäselväksi sitä, kuka hallitsee 16-sarjan selkäuintia. Mitalin ja kahden pistesijan tavoitteesta jäätiin huimasti samoin kuin vuoden 2000 Gentin menestyksestä. Seurakaverin kymmenen vuotta sitten tekemän ajan lyöminen ei Mäntymäkeä liiemmin hetkauttanut, sillä kisa oli nummelalaiselle pettymys. 400 m: 1) Natalia Antjuh Venäjä 51,65, 2) Claudia Marx Saksa 52,15, 3) Karen Shinkins Irlanti 52,17, 4) Natalia Ivanova Venäjä 52,30, 5) Julia Petshonkina Venäjä 52,91, 6) Catherine Murphy Britannia 52,98. ae: 4) Janica Furu GIF 27,43. 11) Kokkolan Uimaseura 3.49,16 (Janne Saraluhta, Kaleva Latvala, Jorma Isohanni, Joel Harjunpää). Naiset 19: 1) Jenni Viljanen Porin Ylu 50,32, 2) Henna Uusitalo TampP 50,19, 6) Rosita Nylund IFN 46,32. Seiväs: 1) Mikael Westö Femman 525, 2) Timo Koivunen SomE 500, 3) Vesa Korjus VirtU 495. 2. Ruotsalaisjuhlan aloitti Jimisoala Laursen, jonka uhkarohkea taktiikka palkittiin 400 metrin hopeamitalilla. N22: Korkeus: 1) Hanna Mikkonen RuovP 177, 2) Alina Mattila YlänKi 175, 3) Marika Langenoja LautLu 168. 2. Pöyhönen selviytyi uransa ensimmäisistä arvokilpailuista kunniakkaasti, vaikka antoi esityksilleen kouluarvosanaksi seitsemän. – Siihen asti harjoittelin 1 500 ja 3 000 metriä varten jopa 15–20 kilometriä päivässä, mutta Ales Skobernen neuvoilla olen vähentänyt määrää ja lisännyt vetoja voimaharjoittelua. P18 400 VU (31): 1) Jani Kulju LaUS 4.04,81, 2) Matti Rajakylä HSS 4.08,60, 3) Sampo Sissala HSS 4.12,31, 4) Alpo Lahtinen MaU 4.13,52, 5) Jyry Suvilehto NumKis 4.14,96, 6) Joni Kalliola VUSVSS 4.16,28, 7) Janne Saraluhta KUSGSS 4.18,20, 8) Timo Peltola TapU 4.18,33. 60 m aj: 1) Teemu Linkosaari TuUL 8,09, 2) Jussi Viita TampPy 8,29, 3) Hannu Hämäläinen HämTa 8.36. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. Ruotsalaisten kilpailut sujuivat aivan toisissa merkeissä kuin suomalaisten. Seiväs: 1) Svetlana Feofanova Venäjä 475 (ME), 2) Yvonne Buschbaum Saksa 465, 3) Monika Pyrek Puola 460, 4) Annika Becker Saksa 455, 5) Christine Adams Saksa 450, 6) Pavla Hamackova Tshekki 435. Toivonen rutisti sadasosan erolla voittajaksi ajalla 8,23. Maailmanmestari, Sveitsin André Bucher uupui perusteellisesti viimeisillä 200 metrillä ja sai päästää ohitseen Puolan MM-pronssimitalistin Pavel Czapiewskin. P18 100 RU (51): 1) Aki Helander HäUS 1.05,32, 2) Eetu Karvonen TaNMKY 1.05,93, 3) Niko Hämäläinen TapU 1.06,10, 4) Iisakki Ratilainen JoUS 1.06,61, 5) Lauri Heikkinen Swim 1.06,88, 6) Lauri Vilhunen VarU 1.08,31, 7) Erkka Koskimies Kaar.URA 1.08,71, 8) Jukka Ruokonen NurKu 1.08,86, ... Jos vain ehtii palautumaan, selkäja rinuliaikojen pitäisi parantua, Latvala selvitti. Ennätys petraantui pari sekuntia. Edmontonin MM-kilpailuissa viime elokuussa Ceplak juuttui välieriin odoteltuaan loppukiriä liian pitkään. Vauhdinjakoa ei tarvitse miettiä, sen kun päästelee alusta asti täysillä, mestari hymyili. Kultamitaleja nuorten SM-hallista Toivonen tuplamestariksi. Ennätyksestä putosi puoli sekuntia. 60 m aj: 1) Markus Vilen ViipU 7,98, 2) Lassi Raunio TampPy 7,99, 3) Kiril Popov LahdA 8,07. Pöyhönen kuvaili juoksuaan ”väkinäiseksi jyräämiseksi”, jonka missään vaiheessa tekniikka ei toiminut kunnolla. Selkäuinnin valtias Tiina Masar kauhoi kultaa satasellakin Kokkolan Uimaseuran Janne Saraluhta tipautti ennätyslukemistaan pari sekuntia. Olsson hyppäsi ensimmäisellään 17,54, joka riitti 32 sentin voittoon ennen Romanian Marian Opreaa. – En ota EM-kisoista kuitenkaan mitään paineita. erä: 3) Hanna Kotisaari KV 50,32. P18 400 SKU (17): 1) Eetu Karvonen TaNMKY 4.38,64, 2) Riku Pekkala BSPU 4.41,65, 3) Jyry Suvilehto NumKis 4.46,57, 4) Olli Post RaUS 4.50,73, 5) Jukka Miettinen RaisU 4.53,55, 6) Petteri Mikkonen TaNMKY 4.59,03, 7) Petri Hulkkonen HäUS 5.00,48, 8) Ville-Petteri Koivumäki LrU 5.01,14, ... Jo ennen Wieniä Ceplak paransi halliennätystään 1.57,18:aan, joka mahtui kaikkien aikojen maailman hallitilastoissa neljännelle tilalle. Korkeus: 1) Jonna Anias KV 165,2) Anita Haapasaari LappVe 165, 3) Anni Korhonen VarpVi 165. T16 400 VU (25): 1) Pauliina Matikainen RaisU 4.30,12, 2) Veera Rosama RaisU 4.32,16, 3) Henni Hellman SiHy 4.34,57, 4) Hanna-Kaisa Savolainen KoVe-Ve 4.34,58, 5) Sini Kössi RaisU 4.34,74, 6) Tiina Savola ViesU 4.39,13, 7) Johanna Teräväinen VarU 4.42,53, 8) Minna Karonen RaUS 4.42,65, ... 11) Jorma Isohanni KUS-GSS 5.08,09. KUS:n Jorma Isohanni teki lauantaina hyvää jälkeä 200 metrin perhosuinnissa. 1. Tyttöjen sarjoissa mestaruuteen ylsi KV:n Jonna Anias, joka voitti 19-vuotiaiden korkeuskultaa tuloksella 165. Laursen kiskoi ensimmäiset 200 metriä 21,22 sekuntiin ja johti loppusuoran alkuun saakka, kunnes sai taipua ennakkosuosikille, Puolan Marek Plawgolle kahdella kymmenyksellä. Vielä verryttelyvedoissa lihaksisto tuntui vetreältä, eikä vatsatautikaan enää haitannut, Pöyhönen kertoi. Selkäuintia päälajinaan pitävä Latvala yllättyi, kun vapaauinti kulki Kokkolan SMaltaassa parhaiten. 11) Emma Lassila ViesU 1.11,36. – Vaikken päässyt täällä tavoitteeseeni, sain arvokasta kansainvälistä kokemusta. Pääsin sillä selvästi paremmin liikkeelle kuin toisella kerralla. Myös KUS:n Janne Saraluhta pysyi lauantain uintien tavoin kärjen tuntumassa. Uin sillä periaatteella, että aika menee rikki, jos on mennäkseen. Ceplakin voittoaika 1.55,82 on uusi hallimaailmanennätys ja peräti 0,54 sekuntia parempi kuin Mosambikin Maria Mutolan Ranskan Lievinissä neljä vuotta sitten juoksema entinen ME. M19: Kolmiloikka: 1) Mikko Aronpää KuopSV 14,83, 2) Jussi Tuunanen LapVi 14,46, 3) Rasmus Latvala BorgåA 14,12, 5) Timo Kauppinen KP-V 13,82. – Harmittaa, että ensimmäinen lähtöyritys ammuttiin takaisin. Harjoittelua ei löysäillä Lappeenrannan SM-kisojen jälkeenkään, sillä Masar yrittää uida aikaa nuorten EM-kilpailuihin, jotka ovat heinäkuussa Itävallassa. Pituus: 1) Niki Xanthou Kreikka 674, 2) Olga Rubljova Venäjä 674, 3) Ludmilla Galkina Venäjä 668, 4) Irina Simagina Venäjä 664. Yllätyksen suuruutta kuvaa sekin, että Ceplak juoksi vasta uransa toisen kansainvälisen arvomitalin; ensimmäinen oli 19-vuotiaiden 1 500 metrin EM-pronssi vuonna 1995. M17: Kolmiloikka: 1) Mauri Kaattari HU 13,86, 2) Ville Mylläri PeTo 13,83, 3) Joni Rautanen HollU 13,75, 9) Tero Ojala LoVe 12,81. Samalla sai kyytiä viikon vanha ennätys. Tuloksista puuttuu muutama sunnuntai-illan laji, joita järjestäjät eivät ajoissa toimittaneet tulospalvelusta vastanneille. 400 m: 1) Marek Plawgo Puola 45,39, 2) Jimisola Laursen Ruotsi 45,59, 3) Ioan Vieru Romania 46,17, 4) Piotr Rysiukiewicz Puola 46,32, 5) Jiri Muzik Tshekki 46,36, 6) Marc Foucan Ranska 47,40. 18-vuotisten poikien sadan metrin selkäuinnissa Manu Mäntymäki pyyhkäisi Jani Sievisen kisaennätyksen historiaan. – Huomasin vasta 700 metrin kohdalla, miten pahasti Bucher väsähtää. Pituus: 1) Petteri Toivonen KP-V 721, 2) Tatu Pussila OulPy 712, 3) Mikko Keränen SuoRa 690, 8) Jarno Köykkä KP-V 470. 800 m: 1) Jolanda Ceplak Slovenia 1.55.82 (ME), 2) Stephanie Graf Itävalta 1.55,85, 3) Elisabeth Grousselle Ranska 2.01,46, 4) Mayte Martinez Espanja 2.01,50, 5) Svetlana Tsherkasova Venäjä 2.02,80, 6) Sandra Stals Belgia 2.07,33. Satanen on muutenkin helpompi matka kuin kakkonen. Voitto oli tänään ennätystä tärkeämpi, 21-vuotias Feofanova sanoi. Toisen mestaruutensa Toivonen otti pituushypyssä tuloksella 721. Wienissä odotettiin mitalia eniten kuulantyönnössä, mutta Ville Tiisanojan viides sija oli koko joukkueen paras suoritus. Feofanova hyppäsi jo viidennen maailmanennätyksensä tänä talvena parantaen entistä jälleen sentillä. Seiväs: 1) Miina Kenttä MikkKV 371, 2) Annika Ek LiljIK 366, 3) Minna Nikkanen SomE 346. erä: 3) Anu Varila KP-V 47,66, 4) Camilla Knifsund KV 50,74. T16 100 SU (42): 1) Tiina Masar KUSGSS 1.05,91, 2) Sari Viljanen PUS 1.06,88, 3) Jane Kaljonen ÅSK 1.07,03, 4) Mimmi Kallio LaVi 1.07,36, 5) Noora Rosama RaisU 1.07,48, 6) Tiia Kiuru KeUi 1.09,70, 7) Janike Heimonen Poseidon 1.09,90, 8) Tiina Nyman LaUS 1.10,79, ... Vasta viimeisellä 75 metrillä meno hiipui, kun kädet kangistuivat, Saraluhta kertoi. 200 m: 1) Katja Salivaara MikkKV 25,25, 2) Leena Huhta AlatP 25,60, 3) Marjo Ropponen KaipV 26,48. Myös miesten 800 metrin finaalissa pidettiin kovaa vauhtia ja saatiin yllätys. Meno oli tukkoista, olen aivan jumissa, Mäntymäki puntaroi kovan harjoitusrupeaman vaikutuksia. P18 4x100 VUV (17): 1) Helsingfors Simsällskap 3.35,83, 2) Nummelan Kisaajat 3.38,29, 3) Tapiolan Uimarit 3.39,99, 4) Turun Työväen Uimarit 3.40,41, 5) Swimming Jyväskylä 3.43,65, 6) Rauman Uimaseura 3.45,16, ... WIEN (STT) Slovenian Jolanda Ceplak pilasi Wienin EM-halliyleisön hartaasti odottaman juhlahetken kukistettuaan Itävallan Stephanie Grafin naisten 800 metrin loppukilpailussa. Kuva: Lehtikuva/Reuters WIEN (STT) Viimeisenä suomalaisena mukana olleen pikajuoksija Markus Pöyhösen taival yleisurheilun EM-hallissa Wienissä katkesi 60 metrin välieriin. Sunnuntaiseen 400 metrin sekauintiin kokkolalainen ei sen sijaan ollut laisinkaan tyytyväinen. Pöyhönen juoksi toisen erän seitsemänneksi ajalla 6,68 jääden 0,03 sekuntia neljännestä sijasta ja loppukilpailupaikasta. 1 500 m: 1) Jekaterina Puzanova Venäjä 4.06,30, 2) Elena Iagar Romania 4.06,90, 3) Alesja Turova V-Venäjä 4.07,69. 200 m: 1) Carla Bosco MikkKV 24,85, 2) Siina Pylkkä ViipU 25,25, 3) Anna Heiniö TampPy 25,57. – Lappeenrannan SM-kisoihin jäi nälkää. Naiset: 60 m: 1) Kim Gevaert Belgia 7,16, 2) Marina Kislova Venäjä 7,18, 3) Georgia Kokloni Kreikka 7,22, 4) Karin Mayr Itävalta 7,22, 5) Marion Wagner Saksa 7,23, 6) Larissa Kruglova Venäjä 7,25. Miehet 19: 1) Lasse Luotonen Porin Ylu 64,50, 2) Johannes Kaczmarek EspT 61,05, 3) Ville Olmala AV 57,08.. 200 metrin mestaruus sai seurakseen satasen ykkössijan, kun Kokkolan Uimaseuran Tiina Masar kauhoi maaliin likimain sekunnin ennen Porin Sari Viljasta. T16 200 VU (22): 1) Marjo Hienonen RaisU 2.08,71, 2) Noora Rosama RaisU 2.09,31, 3) Hanna-Kaisa Savolainen KoVe-Ve 2.10,00, 4) Henni Hellman SiHy 2.11,01, 5) Tiina Savola ViesU 2.12,51, 6) Elina Maijanen LrU 2.13,55, 7) Katja Karvonen KuUS 2.13,86, 8) Riia-Rosa Koskelainen LaUS 2.14,48. – Sain tästä voitosta runsaasti lisää itseluottamusta taisteluun maailman parhaan seiväshyppääjän tittelistä USA:n Stacy Dragilan kanssa. 4x400 m: 1) Puola 3.05,50, 2) Ranska 3.06,42, 3) Espanja 3.06,60, 4) Venäjä 3.08,02, 5) Itävalta 3.13,81. – Vauhti hyytyi hiukan ennen viimeistä käännöstä, KUS:n Kaleva Latvala totesi, kun sadan metrin rintauintiurakka oli ohitse. – Ensimmäisen kierroksen jälkeen juoksuni kulki niin kevyesti, että annoin mennä. Satasen selkäuinti toi yhdeksännen sijan ja 400 vaparissa kokkolalainen kauhoi seitsemänneksi. – Joulukuussa uin matkan puolitoista sekuntia nopeammin. erä: 4) Martin Häggblom IFN 39,37. Savola ja Saraluhta kärjen tuntumassa Vieskan Uimareiden Tiina Savolan hyvät otteet jatkuivat kisojen päätöspäivänä. Tuloksena oli neljä mestaruutta. N17: 60 m aj: 1) Elisa Hakamäki TampPy 8,64, 2) Marika Salmi TuUL 8,90, 3) Maiju Björkholm LUM 8,94. Pituus: 1) Ida Okkonen KuopSV 576, 2) Laura Leppänen HarjavJ 562, 3) Piia Roslund VasarI 562, 8) Susanna Anttila KäKa 530. Sitäkin odotetumpaa oli Christian Olssonin voitto kolmiloikassa. – Viidenkympin käännös epäonnistui, sillä jalat vain hipaisivat seinää. ae: 1) Toivonen 8,61. Naiset 22: 1) Minna Mänttäri InkerT 49,91. Kesällä haluan parantaa 100 metrin ennätystäni 10,36 enemmän kuin muutamalla sadasosasekunnilla, Asser Pettisen valmentama Pöyhönen sanoi. Esa Sievisen valmennettava arveli, että pienen herkistelyn jälkeen uinti loksahtaa kohdalleen. 200 m: 1) Jussi Heikkilä VirtU 22,59, 2) Oki Vuonoranta HKV 22,63, 3) Ilari Porkka KarhKa 22,94. Miehet 22: 1) Petri Rautio AlavV 62,09, 2) Mats Granö IF Åsarna 61,54. Eilinen matka painoi, kädet menivät heti maitohapoille, Isohanni ruoti sijalle 11 riittänyttä esitystään. Venäjän Svetlana Feofanova vastasi sunnuntain toisesta halli-ME:stä, kun hän voitti naisten seiväshypyn tuloksella 475. Voittoaika 1.05,91 uupuu neljä kymmenystä ennätyksestä, mutta Masar tuntee, että rahkeissa on varaa entistä kovempaan menoon. T16 100 RU (27): 1) Hanna Häyrynen Swim 1.12,51, 2) Sanna Multanen SiHy 1.14,51, 3) Miia Tenhunen TapU 1.15,09, 4) Kristina Latova KeUi 1.16,47, 5) Tiia Laihanen LrU 1.16,88, 6) Susanna Salkola TapU 1.16,89, 7) Katja Lehtonen SGR 1.18,58, 8) Terhi Pöyhönen LrU 1.19,42
5 000 m:n kävely: 1) Tim Seaman 19.46,40, 2) Sean Albert 20.43,98, 3) Jim Heys 21.23,84. . . . . . 27 9 5 13 114– 120 23 Loviisa . . 400 m: 1) Brandon Scouts 46,73, 2) La’Boris Bean 46,76, 3) Michael Decker 47,52. . . 24 12 2 10 130– 116 26 Seuraavat ottelut: 4.3. . . Pituus: 1) Grace Upshaw 641, 2) Tongula Givens 635. . . Blue Fox päättää taipaleensa I-divisioonassa ensi lauantaina. PyPo heräsi peliin liian myöhään, sillä joukkue syttyi taistelemaan vasta päätöserässä. . P: Gagne 3, Roenick, Desjardins. . . . . Hän on 19:s maalivahti, joka on pystynyt täydelliseen työhön tällä kaudella. PJK:n koko joukkue pelasi tasaisen varmasti. A: Tamer. . Hyppy: 1) Petja Mikkonen TaSi 9,2, 2) Mönkkönen 9,0. 28 10 18 2323– 2379 20 Huima . . New Yorkissa Rangersin Eric Lindros oli tarkkana. . . . Asenne oli joukkueella hyvä, vaikka tiedettiin, missä ensi kaudella pelataan, tuumi Blue Foxin valmentaja Patrik Björk. . . . . Joukkue käy vielä Thunderin vieraana Helsingissä. . Ranskan liiga: Lens–Metz 2–2. . Voitto ei takaa Ilvekselle kauden jatkumista runkosarjan jälkeen, vaikka se nousikin yhdeksänneltä sijalta nyt seitsemänneksi ohi Bluesin ja JYPin. II divisioona Lohko 4 Karhut – 02 Jyväskylä – 3 (0 – 0, – 2, – 1). 28 7 21 2455– 2581 14 Seuraavat ottelut: 6.3. FoA–Pantterit 65–83 (36–41). N: Dubinsky, Ronning. 28 8 20 2440– 2590 16 BC Nokia . Ottelun alku viivästyi yli puoli tuntia. . PyPo ei pystynyt kummassakaan viikonvaihteen kohtaamisessa voittoon, mikä oli joukkueelle suuri pettymys. NY Islanders–Atlanta 4–1 (1–1, 2–0, 1–0) NYI: Jashin, Scatchard 2, Lapointe. Kapanen osui kerran Carolinan Jeff O'Neill iski voittomaalin pari minuuttia ennen pelin päätöstä Montrealin Jose Theodoren taakse. . . . Maili: 1) Regina Jacobs 4.32,13, 2) Mary Jayne Harrelson 4.33,88. 25 14 3 8 97– 79 31 TPS . Skotlannin liiga: Lauantaina: Celtic–Aberdeen 1–0, Dunfermline–Livingston 1–0, Hibernian–St Johnstone 3–0, Kilmarnock–Dundee 2–2, Motherwell–Hearts 1–2. . Tällä kaudella sillä on jäljellä ohjelmassa enää viisi ottelua ja matkaa 10:nneltä sijalta kahdeksanneksi nyt seitsemän pistettä. PJK pudotti PyPo:n HIFK–Ilves 0–1 (0–1, 0–0, 0–0) 1. HIFK:lle tappio taas tiesi todennäköisesti pudotuspelien karkaamista vähintään vuoden päähän. . 2002 s KESKIPOHJANMAA KUUSAMO (KP) Jääkiekon II divisioonan pohjoislohkon ykköseksi nousi lopulta PaKa, joka finaalipeleissä kaatoi YJK suoraan kahdessa ottelussa. Kapanen oli Carolinan parhaimmistoa, kun vieraat veivät pisteet maalein 4–3. . Webb voitti uusinnassa, 286: Michelle Ellis Australia 70–73–73–70 ja Becky Morgan Wales 73–70–72–71, 287: Sophie Gustafson Ruotsi 74–73–67–73, 288: Karen Pearce Australia 75–70–71–72, ...301: Riikka Hakkarainen Suomi 77–73–76–75. . 29 16 8 5 47– 25 56 Newcastle . . . Dallas sivusi vähemmän tunnettua NHL:n ennätystä matkallaan 2–1-voittoon Coloradosta. . . Vanne:1) Akkonen 24,900, 2) Lavikainen 24,225, 3) Jonsson 23,750. 20 8 1 11 95– 76 17 SBS Pori II . Harjoitusringissä on tällä hetkellä 14 pelaajaa. . . 28 10 11 7 34– 31 41 Tottenham . Naisten SM-sarja, 2. Lohkon finaaliin PJK:n vastustajaksi tulee OYUS, joka kaatoi JoPe:n. . . . 250 ksm: 1) Mikko Tontti KTM SsMK 1.53.47, 2) Juha Laakso GasGas HlMK -1.32, 3) Pteer Weckman Kawasaki HMK -2.50, 4) Toni Salokangas Kawasaki JH-team -4.28, 5) Santeri Enjala HVA KeMS -4.46, 6) Heikki Santala GasGas HlMK -5.22. Pelipäivät ovat tuleva torstai, lauantai ja tarvittaessa sunnuntai, sillä pelit pelataan paras kolmesta systeemillä. . Veteli pelaa seuraavan harjoituspelinsä ulkokentällä. Classic ja SBS Pori pudotuspeleihin ylemmän jatkosarjan joukkueiden kanssa. Rita kantoi numeroa 46 ja hänestä tuli lauantain ottelussa 98:s suomalainen NHL-kiekkoilija. Seiväs: 1) Timothy Mack 572, 2) Tye Harvey 5,72, 3) Derek Miles 562, 3-loikka: 1) Tim Rusan 17,01, 2) Kenta Bell 16,95, 3) Von Ware 16,45. 27 11 11 5 47– 28 44 A Villa . 21 10 3 8 86– 80 23 Wizards . . . . 51 31 8 1 11 154– 89 71 Tappara . . . . Seuraava SM-osakilpailu: 22.-24.3. Washingtonin Jaromir Jagr teki kaksi maalia Ottawaa vastaan. Helsinki: Gym-sarjan kilpailu 3/4: Permanto: 1) Jani Tanskanen JyVo 8,65, 2) Mikko Kautto JyVo 8,4, 3) Olli Torkkel EsTT 8,3. . Duisburg: Alle 19 vuotiaitten naisten EM-karsinta: Suomi–Skotlanti 4–1 (3–0), Saksa–Hollanti 3–0 Saksa voitti lohkon ja meni lopputurnaukseen. . 28 8 11 9 27– 31 35 S´hampton . 28 7 9 12 27– 34 30 Ipswich . Veteli voitti pelin 2-0 (6-0, 3-1). . . . 26 6 20 88– 125 12 Seuraavat ottelut: 3.3. . 50 30 2 2 16 140– 95 64 Pelicans . . Pirkkojen toisen maalin Blue Fox kuittasi nopeasti. 28 9 7 12 31– 44 34 Sunderland . . Algarve-cup: Suomi–Tanska 0–2 (0–0). 3. Carolinan nosti 3–3:een Marek Malik 48. Nelitahti: 1) Marko Laaksonen Yamaha SiMK 1.53.51, 2) Heikki Timonen KTM SsMK -0.29, 3) Sami Laaksonen Yamaha TuMK -4.37, 4) Tuomas Ahonen VOR PadMU -5.48, 5) Jyri Vedenpää KTM OriMK -6.50. . Laaksonen 26, 5) Vedenpää 18. . . . Renkaat: 1) Riku Koivunen 8,75. Pronssiottelu: PP-70–TKT 7–2 (2–0). . . . Vilpas – Korihait, Namika Lahti – Honka. . . Vastaiskuilla pääsivät vieraat usein hyviin tekopaikkoihin, mutta maalinteko oli vaikeaa. Torontossa vieraili kuolema ennen ottelun Toronto–Buffalo alkua. . . . 20 3 17 64– 138 6 Seuraavat ottelut: 6.3. 29 20 9 2537– 2392 40 Namika Lahti . . Toki tilanteen mahdollistaessa Ilves rynni, mutta kurinalaisesti, kohti HIFK:n maalia tarkoituksena kasvattaa karkumatkaa. . Ottelun teemaksi nousi Ilveksen johtomaalin jälkeen HIFK:n takaa-ajo ja tamperelaisten tarkka puolustaminen sekä isäntien kuvioiden rikkominen. 800 m: 1) Derrick Peterson 1.46,60, 2) Michael Stember 1.46,97, 3) Jesse Strutzel 1.47,75. (0–0, 0–1, 1–0, 0–0) E: Comrie. . 28 9 10 9 32– 33 37 Fulham . Honka . HELSINKI (STT) Viimeisistä pudotuspelipaikoista tiukasti Bluesin ja JYPin kanssa taistelevat HIFK sekä Ilves ottivat yhteen sunnuntain ainoassa jääkiekon SM-liigaottelussa. minuutilla, kunnes tuli O’Neillin vuoro. . Myös Philadelphian Simon Gagne pääsi juhlimaan kypärätemppua. . 28 9 7 12 27– 35 34 West Ham . . . . Sunnuntaina: Ajax–Feyenoord 1–1, Enschede–Nijmegen 2–0, Groningen–Waalwijk 1–1, Sparta Rotterdam–Sittard 0–0. . Oulu: Halli-SM-alkuturnaus: Oulu-Pattijoki 0-2 (0-1, 2-4), PattijokiSotkamo 0-2 (0-2, 0-2), Sotkamo-Oulu 1-0 (1-1, 1-0). 27 14 13 2423– 2434 28 Pussihukat . . 21 17 4 135– 73 34 Pelimiehet . . . . Miesten SM-sarja LrNMKY – Vilpas 95 – 81 (43 – 31), Huima – Pyrbasket 93 – 97 (37 – 52), BC Nokia – FoKoPo 95 – 97 (45 – 47), Kataja – Kouvot 83 – 69 (42 – 38), KTP – Pussihukat 98 – 75 (49 – 37), Namika Lahti – Korihait 91 – 88 (50 – 44). . 27 8 6 13 35– 43 30 Bolton . . 28 17 11 2542– 2443 34 Pyrbasket . . Vaikka hän on neljässä viime ottelussaan päästänyt vain kahdeksan maalia, Edmonton on voittanut niistä vain yhden. PyPo:sta erottuivat maalivahti Erkki Puurunen sekä 2+1 tehtaillut Sauli Tapaninaho. Ottelu päättyi 3–3. D: Deveraux, Shanahan, Avery, Lidström. . 27 7 4 16 93– 130 18 ÅSC . . . Ritan ensi-ilta Edmontonin maalivahti Jussi Markkanen tuurasi menestyksekkäästi joukkueen ykkösvahtia Tommy Saloa ottelussa St. . 3. SL: Podein. Heti toisen erän alkuun PaKa teki vielä kaksi ylivoimamaalia ja peli oli ratkennut. . Eilisessä pelissä PyPo oli kolmannessa erässä pahimmillaan 2-6 tappiolla, mutta nousi sieltä 5-6 tilanteeseen. . Espanjan liiga: Celta Vigo–Real Madrid 0–1, Sevilla–Deportivo Coruna 0–1, Villarreal–Real Betis 1–1. . Mathis 3–0, 67. . 28 11 12 5 37– 29 45 Chelsea . . Pohjois-Euroopan liiga (NEBL), alempi loppusarja: Honka–08 Human Rights, Tukholma 95–101 (53–50). . Jäähyt yht: HIFK 6x2 min, Ilves 5x2 min. . Seattle: Maaottelu: USA–Honduras 4–0 (2–0) 14. . 20 3 1 16 55– 108 7 KooVee . Kanadalainen torjui kaikki HIFK:n 14+11 yritystä, kun Lindforsin torjuntaurakka koostui 9+6 pelastuksesta. . . 27 17 10 2395– 2262 34 KTP . Louis 1–1 ja. . He pärjäsivät ottelussa hyvin. Ajassa 40.27 pääsi vapaaksi unohdettu kotijoukkueen pelaaja iskemään numeroiksi 1–0. . Neljä muuta karsivat sarjapaikoistaan. . . . . 28 14 14 2471– 2531 28 BC Jyväskylä . 27 11 5 11 39– 36 38 Charlton . Florida johti Tampa Bayta vastaan vielä 49. . Vakio 1 Oikea rivi: 221 1X1 21X X112. . Los Angeles–Columbus 0–2 (0–1, 0–0, 0–1) C: Sillinger, Marshall (tm, 59.17). Ottelun hahmoihin kuului Blue Foxin Mikael Enlund, joka kävi torjumassa kaksi rangaistuslaukausta heti ottelun ensimmäisessä erässä. . . 27 25 2 2626– 2201 50 Kataja . . 27 9 1 17 105– 149 19 AC HaKi . . – Saimme jauhaa sisäpeliä maltilla. Veron 1–2, 77. . . . . 2. . . . . erä: 12.26 Mikko Kuparinen (David Nemirovsky–Tommi Miettinen) 0–1 yv. . 51 12 1 2 36 111– 179 27 Seuraavat ottelut: 5.3. . Markkasen ja Janne Niinimaan ohella Edmontonin pelipaidan oli pukenut Jani Rita. Rio Major, Portugali: 16 vuotiaitten nuorukaisten neljän maan turnaus: Suomi–Ruotsi 1–5 (0–1) Suomi jäi neljänneksi. . Ruotsin Elitserien: Malmö–Brynäs 3–7, Timrå–Linköping 3–0 (T: Kimmo Kapanen torjunnat 15/15), Färjestad–AIK 1–0 (A: Niklas Bäckström 39/40), Frölunda–Modo 1–3, Djurgården–HV 71 4–1 (H: Jouni Loponen 0+1), Luulaja–Södertälje 3–2 (S: Peter Ahola 1+0). Hollannin liiga: Lauantaina: Doetinchen–Den Bosch 0–1, Tilburg–Utrecht 4–2 (81. Montreal–Carolina 3–4 (1–1, 1–0, 1–3) M: Gilmour 2, Van Allen. divisioona: Manchester C–Coventry 4–2 (3–1). . . 02 Jyväskylä . Pantterit johtaa voitoin 2–0. Jalkapallo Oliko onnea Golf Moottoripyöräily Yleisurheilu Voimistelu TORONTO (STT) Montrealin maalivahti Jose Theodore sai olla alati varuillaan Cariolinan Sami Kapasen ollessa kaukalossa. sekunnilla ja vain minuuttia myöhemmin David Nemirovskyn hyvän maalintekomahdollisuuden tyrehdytti Lindfors. . F: Nilson, V.Bure. New York: Yhdysvaltain hallimestaruuskilpailut: Miehet: 60 m: 1) Terrence Trammell 6,56, 2) Jason Smoots 6,56, 3) Jon Drummond 6,57. . Pronssiottelussa kohtaavat tulevana lauantaina PyPo ja JoPe. . erän viimeisen maalin tekijä Voittaja: 23 Ei maalia Alustava kerroin: 4,66 Poissa: 19 Melbourne: Naisten Australian avoin, par 72: Lopputulokset: 278 lyöntiä: Karrie Webb Australia 68–72–69–69, Suzann Pettersen Norja 70–70–69–69. . . . Scholes 1–1, 60. PIRKKALA (KP) Salibandyn I-divisioonasta putoava Blue Fox taisteli sunnuntain vieraspelissä mallikkaasti. . I divisioona Ylempi jatkosarja Ilves – TPS 3 – 5 (0 – 1, 1 – 1, 2 – 3). Aki Berg oli kaukalossa 22.37. 50 21 7 1 21 130– 153 50 JYP . Italian Serie A sunnuntaina: Brescia–Piacenza 2–2, Juventus–Bologna 2–1, Lazio–Venetsia 4–2, Lecce–Roma 1–1, Parma–Chievo siirretty, Perugia–Torino 2–0, Udinese–Atalanta 1–2, Verona–Fiorentina 1–2. . 25 10 1 14 82– 93 21 Thunder . Jagrin toinen maali oli ottelun 3–2-voitto-osuma, ja se syntyi jatkoajalla. . YJK aloitti eilen terävämmin ja siirtyi 1-0 johtoon. HIFK:n alun hermoilu koitui sille kohtalokkaaksi. 50 32 4 2 12 156– 98 70 HPK . . . Man Utd . PaKa oli kuitenkin vahvempi joukkue tällä kertaa, eikä YJK:lla lopulta ollut mahdollisuuksia voittoon. . VePe treenasi sisäpeliä Engannin Valioliiga: Everton–Leeds 0–0 Yleisöä: 33 226. . . HIFK:n toivo sammui Ilves jatkaa taistelua pudotuspelipaikasta Ratkaisumaali. Ensimmäisen erän lopussa YJK:lle tuli musta viisiminuuttinen ja PaKa iski kolme maalia. . . . Torjunnat: Sakari Lindfors H 9+6+8=23 (pois 58.40–60.00), Bruce Racine I 14+11+14=39. Laaksonen 37, 3) Ahonen ja S. . . Tampa Bay–Florida 3–2 (0–1, 0–1, 3–0) TB: Richards, Olvestad (Juha Ylönen), Boyle. Ilves – Ässät, Jokerit – Pelicans, Kärpät – HPK, SaiPa – HIFK, TPS – Tappara. . . Toronto–Buffalo 3–3 (0–1, 2–1, 1–1, 0–0) T: Sundin 2, Roberts. Alustava voitonjako: 13 oikein 16 kpl voitto–osuus 8 588,80 e, 12 oikein 595,90 e, 11 oikein 38,60 e, 10 oikein 7,20 e. . . Classic . Lindforsin lukuisten pelastusten ansiosta Ilves ei mässäillyt maaleilla sunnuntaina, mutta HIFK:n hallitseman loppujakson tamperelaissankari oli hänen virkaveljensä Bruce Racine. . Christie 2–2. Karhut – Butchers. Kuopio: Miesten halli-SM-alkuturnaus: Imatra-Hyvinkää 1-2 (2-1,4-5,0-0,2-3), Kuopio-Kitee 0-2 (1-5,3-5), KuopioImatra 2-0 (4-0,4-2), Hyvinkää-Kitee 01 (1-2, 0-0), Kuopio-Hyvinkää 1-2 (23, 5-1, 10-11), Kitee-Imatra 0-2 (2-5, 3-4). Edmonton–St. . Tuomarit: Juha Repo ja Rami Savolainen (Stefan Fonselius ja Antti Orelma). . Kapanen iski 2–3-kavennuksen vain 15 sekuntia Shaun Van Allenin alivoimalla tekemän 3–1johtomaalin jälkeen. 27 6 8 13 33– 37 26 Derby . Pistetilanne: 1) Sami Aalto 62,5, 2) Tanskanen 61, 3) Harju 49, 4) Mönkkönen 47,5, 5) Mikkonen 36, 6) Kautto 33,5. . Donovan 4–0. B: Gratton, Satan, Dumont. . Carolina on seitsemän pistettä Montrealin edellä. . . Päätösnumerot syntyivät, kun PyPo pelasi ilman maalivahtia. . 51 20 7 3 21 133– 153 50 Blues . Vaihdot ja kotiutustilanteet pyrimme ratkomaan hyvillä lyönneillä, Vetelin pelinjohtaja Petri Saari totesi. . . SPV . Mika Kortelaisen kahdeksannella minuutilla saaman kaksiminuuttisen se kuoletti hyvin, mutta Jukka Sepon kampitusjäähyn aikana Ilves rokotti isäntiä maalilla. . HIFK:lla oli hyvä mahdollisuus voittoon, vaikka Ilves aloittikin kamppailun sitä pirteämmin. välierät: Huima–Honka 67–57 (40–27). . . . . . C: Gelinas, Sami Kapanen, Malik, O’Neill (57.55). . . . . 56 Perugia–Torino 1 (2–0) 1,85 57 Perugia–Torino(+1) 1 (2–1) 3,70 58 Udinese–Atalanta 2 (1–2) 3,40 59 Udinese–Atalanta(+1) 2 (1–3) 1,50 60 Verona–Fiorentina 2 (1–2) 4,65 61 Como–Modena 1 (1–0) 2,00 62 HIFK–Ilves 2 (0–1) 2,35 63 Everton–Leeds X (0–0) 2,70 64 Timrå–Linköping 1 (3–0) 2,40 65 Malmö–Brynäs 2 (3–7) 2,85 66 VFrölunda–MoDo 2 (1–3) 2,40 67 Djurgården–HV71 1 (4–1) 1,65 68 Färjestad–AIK X (0–0) 4,80 69 Sturm Graz–FC Tirol 1 (1–0) 2,00 70 Derby–Manchester U X (2–2) 3,30 72 Barcelona–Malaga 1 (5–1) 1,20 73 Alaves–Valladolid 1 (3–1) 1,70 74 Alaves–Valladolid(+1) 1 (3–2) 3,30 78 Rayo Vallecano–Mallorca 2 (0–2) 3,15 79 Zaragoza–Valencia 2 (0–1) 2,05 75 Celta–Real Madrid 2 (0–1) 2,20 76 Sevilla–Deportivo 2 (0–1) 2,25 80 Villarreal–Betis X (1–1) 2,60 Tulosveto 02 Newcastle–Arsenal 0–2 Lopullinen kerroin: 13,94 03 Colorado–Dallas 1–2 Alustava kerroin: 25,55 04 HIFK–Ilves 0–1 Alustava kerroin: 81,26 05 Derby–Manchester U 2–2 Alustava kerroin: 23,34 Supertripla 2 Mäkihyppy, joukkuemäki, Salpausselän kisat, Lahti Voittoyhdistelmä: 1 Suomi–4 Slovenia–2 Saksa Lopullinen kerroin: 3,83 Poissa: 6 Superkaksari 3 Hiihto, miesten 15 km (v), Salpausselän kisat, Lahti Voittajapari: 2 Elofsson P–1 Alsgaard T Lopullinen kerroin: 6,26 Poissa: 3, 5, 6, 7, 16 Superkaksari 4 Hiihto, naisten 10 km (v), Salpausselän kisat, Lahti Voittajapari: 7 Smigun Kr.–1 Belmondo S Lopullinen kerroin: 39,70 Poissa: 2, 12, 13, 16 Superkaksari 6 Yhdistetty, sprinttikisa, Salpausselän kisat, Lahti Voittajapari: 1 Lajunen S–2 Ackermann R Alustava kerroin: 3,18 Poissa: 15 Supertripla 2 Mäkihyppy, joukkuemäki, Salpausselän kisat, Lahti Voittoyhdistelmä: 1 Suomi–4 Slovenia–2 Saksa Lopullinen kerroin: 3,83 Poissa: 6 Superkaksari 5 Formula 1, Australian GP, Melbourne Voittajapari: 1 Schumacher M–6 Montoya JP Alustava kerroin: 12,82 Poissa: – Voittajaveto 5 Poroajo-cup, Yli-Ii Voittaja: 1 Ajopeli Alustava kerroin: 5,64 Poissa: – Päivän Trio 1 Jääkiekko, HIFK–Ilves Ottelun erien avausmaalien tekijät Voittoyhdistelmä: 17 Muu Ilves pelaaja–18 Ei maalia–18 Ei maalia Alustava kerroin: 455,43 Poissa: – Voittajaveto 1 Jääkiekko, HIFK–Ilves Ottelun 2. Blue Fox lähti otteluun tarkasti puolustaen. . minuutilla 2–0, mutta hävisi 2–3. YJK tuli eiliseen otteluun sillä ajatuksella, että tiistaina pelataan vielä Ylivieskassa. Jokerit . . . Niklas Hagmanin ja Olli Jokisen seuralla Floridalla ei mene kovin hyvin. . . . . Päijänteen ympäriajo. M: Johnson, Roest, Dowd. . Yleisöä: 33 041. 28 8 7 13 22– 33 31 Everton . 28 13 15 2410– 2455 26 LrNMKY . I divisioona Alempi jatkosarja Pirkat – Blue Fox 3 – 1 (0 – 0, – 0, 3 – 1), SPV – LoSB 12 – 1 (1 – 0, 5 – 1, 6 – 0). . Yleisöä: 38 534. . 28 10 4 14 34– 42 34 M´brough . . Racine ylsi tärkeällä hetkellä kauden ensimmäiseen nollapeliinsä. . Ottelun ensimmäisen ja ainoaksi jääneen osuman iski ajassa 12.26 puolustaja Mikko Kuparinen laukomalla lujaa siniviivalta ylivoimalla. Lauantaiillan harjoituspelissä Storbacka pelasi avausjakson Vetelin paidassa ja vaihtoi toiselle jaksolle jussipaitaan. Lisäksi HIFK on pelannut ottelun enemmän kuin sen takaa-ajamat Blues ja JYP. Paulus Roiha U 4–2). SM-pisteet: 1) Timonen ja M. . Pori: TUL:n miesten jalkapallomestaruuskilpailut, TUL-cup: Loppuottelu: Jazz–KooTeePee 2–0 (0–0). . . . . Lindfors oli voimaton, koska ei nähnyt kiekon matkaa pelaajaruuhkan takia ja peliväline muutti vielä suuntaansa kenttäpelaajista juuri ennen maalia. Sunnuntain kohtaaminen päättyi PJK:n kotikaukalossa maalein 7-5 (2-0, 21, 3-4). Suomi sijoittui toiseksi. Jatkossa lohkon ykkönen PaKa kohtaa Jeppiksen. Markkanen torjui 25 kertaa ja päästi kiekon vain kerran vartioimaansa maaliin. . NHL lauantaina: New York–Philadelphia 6–5 (2–0, 3–2, 1–2) NY: Lindros 2, Fleury, Dvorak, Karpa. Christie 1–0, 41. . Aiemmin samaan oli yltänyt Detroit. . . . . . Rekki: 1) Mönkkönen 9,6 Nojapuut: 1) Mönkkönen 8,4. HIFK:n maalivahti Sakari Lindfors sekä pelaajat Mika Kortelainen (22) ja Riku-Petteri Lehtonen (Källarssonin takana) seurasivat juhlaa pettyneinä. 20 13 2 5 98– 69 28 Woodcutters 20 13 1 6 122– 81 27 Karhut . . . 200 m: 1) Kelli White 23,19, 2) Willisa Heintz 23,75, 3) Crystal Cox 23,90. . . . . 26 16 10 121– 95 32 FBC Turku . Algarve: Naisten kv. . Naiset: 60 m: 1) Chryste Gaines 7,13, 2) Angela Williams 7,20, 3) Gail Devers 7,29. . . . NBA lauantaina: Atlanta–Cleveland 84–81 A: Kukoc 23, Möttölä 21 min 2/1, C: Murray 29, Ilgauskas 17/12, Hill 5/10, Milwaukee–Portland 103–104 ja M: Robinson 24, Allen 22, Cassell 20, Redd 19/10, P: Wallace 24, Stoudamire 21, Pippen 10/11, Dallas–Miami 95–109 D: Finley 25, Nowitzki 21, M: Jones 26, Mourning 23/11, Utah–Minnesota 105–116 U: Malone 25/12, Russell 25, Stockton 21, M: Garnett 26/11, Phoenix–Houston 97–104 P: Marion 24, Hardaway 22/10, Marbury 21/10s, Gugliotta 7/10, H: Mobley 24, Thomas 22/14, LA Clippers–Golden State 109–95 LA: Brand 20/12, McInnis 20/13s, Olowokandi 13/10, GS: Jamison 24/11, Sura 15/10s, Fortson 10/11. . SM-pisteet: 1) Tontti 40, 2) Weckman 32, 3) Santala 25, 4) Enjala ja Salokangas 24, 6) Laakso 17. Lindros teki kolme maalia ja Rangers kukisti Philadelphian maalien 6–5. 25 18 1 6 104– 62 37 Ilves . . . Voitot tasan 1–1. Yleisöä 5 344. . 25 12 3 10 99– 94 27 SB-Pro . . . Naru: 1) Ksenija Akkonen Suomi 24,300, 2) Eva Jonsson Ruotsi 23, 375, 3) Saila Lavikainen Suomi 22,375. Hevonen: 1) Jari Mönkkönen JyVo 9,4, 2) Tanskanen 8,95, 3) Jarkko Harju JyVo 8,850. . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters. YJK hävisi myös Kuusamossa PYHÄJOKI (KP) Jääkiekon III divisioonan pudotuspeleissä Pyhäjoen JokiKiekko löi toistamiseen Pyhäjärven Pohdin. (1–1, 1–1, 0–0, 0–1) O: Hossa, Arvedson. 28 13 15 2295– 2376 26 FoKoPo . . . 60 m:n aj: 1) Melissa Morrison 7,91, 2) Miesha McKelvy 7,96. SB-Pro – H-linna. 28 15 13 2569– 2619 30 Vilpas . Jyrki Lumme urakoi ja pelasi lähes puoli tuntia. Thomas Lind laukoi maalin Robert Penttisen syötöstä. . 50 25 6 1 18 144– 130 57 Ilves . Nauha: 1) Lavikainen 24,60, 2) Akkonen 24,475, 3) Jonsson 23,475. 25 11 1 13 106– 112 23 TTKK SR . 50 20 7 2 21 130– 144 49 HIFK . 28 16 9 3 57– 31 57 Liverpool . . 27 11 2 14 123– 135 24 SBS Pori . . . Rita pääsi jäälle 6.09 minuutiksi, pääsi kerran maalipaikkaan, mutta ampui kovasti ahdistettuna ohi maalin. . . 28 7 5 16 23– 45 26 Leicester . . Sunnuntaina: Dundee U–Rangers 0–1, Celtic–Aberdeen 1–0, Dunfermline–Livingston 1–0, Hibernian–St Johnstone 3–0, Kilmarnock–Dundee 3–2, Motherwell–Hearts 1–2. 24 7 1 16 108– 166 15 Blue Fox . . 60 m aj: 1) Allen Johnson 7,45, 2) Ron Bramlett 7,59, 3) Larry Wade 7,70. 7-ottelu (Chapel Hill): 1) Tom Pappas 6 113, 2) Aron Moser 5 720. . W: Jagr 2 (61.53), Nikolishin. . Vancouver–Minnesota 6–3 (2–0, 4–1, 0–2) V: Cooke, D.Sedin, Bertuzzi, Öhlund, Letowski, Morrison. Ilveksen Tomi Källarsson (vas.) ja Tommi Miettinen tuulettivat sunnuntain pelin ainoaa osumaa. . Montrealin Doug Gilmour teki kaksi maalia. Saksaa vastaan. 20 9 1 10 96– 96 19 Papas . Toinen ottelu Kuusamossa päättyi PaKa:n 11-3 (3-1, 4-0, 4-2) voittoon. . . Pallo: 1) Jonsson 23,100, 2) Akkonen 22,950, 3) Sanni Saresvirta Suomi 22,785. . Derby–Manchester U 2–2 (1–1) 8. 20 6 1 13 83– 129 13 Gunners II . Kun Edmontonkaan ei tehnyt kuin yhden maalin, ottelu päättyi tasapeliin 1–1. Merkit lupaavat hyvää Ilveksen jatkolle. . 50 26 4 2 18 136– 140 58 Kärpät . erä: Maaliton, HIFK aikalisä 58.40. Mäntsälä: Enduron SM-osakilpailu 2/6: 125 ksm: 1) Alexander Wiik KTM SiMK 1.53.28, 2) Janne Suominen Kawasaki J-SMK -0.13, 3) Vesa Kytönen Kawasaki J-SMK -1.19, 4) Riku Riiheläinen TM P-BMK -4.39, 5) Pentti Nurminen Husqvarna SsMK -5.20 6) Niko Kalatie Kawasaki KarkMK -5.50. . . Kapanen yritti maalintekoa hanakasti, sillä hän laukaisi kohti Theodorea yhdeksän kertaa ja myös osui kerran. . . Oslo: Rytmisen voimistelun PM-kilpailut. . . 50 16 5 1 28 123– 171 38 Lukko . Tamperelaisten hyökkääjistä Ville Snellman ja Tony Salmelainen vierailivat vaarallisesti Sakari Lindforsin maalin tuntumassa jo 40. . Louisia vastaan. erän viimeisen maalin tekijä Voittaja: 23 Ei maalia Alustava kerroin: 8,27 Poissa: 19 Voittajaveto 2 Jääkiekko, HIFK–Ilves Ottelun 3. Kapanen on toisena 23 maalilla. . . . Pittsburgh–Detroit 2–4 (0–0, 1–2, 1–2) P: Hrdina, Richer. . . . . 27 5 22 96– 180 10 Sarja päättynyt. TTKK SR – Thunder. . 29 18 4 7 69– 37 58 Arsenal . 25 12 4 9 91– 91 28 H-linna . Salibandy Koripallo SEINÄJOKI (KP) Miesten ykköspesikseen valmistautuva Veteli Pesis hioi sisäpeliään talven viimeisessä hallipelissään Seinäjoen Maila-Jussien A-poikien kustannuksella. Kitee ja Kuopio lopputurnaukseen. Pelissä näkyi tasoero miesten ykkösen ja nuorten superin välillä. 75 vuoden ikää juhliva Toronto esitteli ennen ottelun alkua kaikkien aikojen joukkueensa yleisölle, ja kun tuli Harvey ”Busher” Jacksonin 78-vuotiaan veljenpojan Art Jacksonin vuoro astua setänsä kunniaksi kaukaloon, hän tuupertui vaihtoaitioon ja kuoli sydänkohtaukseen 19 339 katsojan silmien edessä. Florida on hävinnyt kuusi ottelua perätysten ja voittanut vain kerran 13 viime ottelussaan. . 3 000 m:n kävely: 1) Joanne Dow 13.05,72, 2) Amber Antonia 13.16,70. Kuparinen rikottiin vasta kolmannen erän alussa. . – Vähemmän peliaikaa kauden aikana saaneet pelaajat saivat nyt enemmän vastuuta. 28 12 16 2484– 2612 24 Kouvot . 28 3 8 17 18– 50 17 1. Calgary–Nashville 5–2 (3–0, 1–0, 1–2) C: Conro, Savard, Iginla, McAmmond, Clark. . . . Kakkoseksi jäänyt YJK puolestaan saa vastaansa itälohkon ykkösen WarKis:n. 400 m: 1) Monique Hennagan 52,97, 2) Michele Davis 53,19, 3) Shanelle Porter 53,26. . Vaihto tasoitti hieman pelin kulkua. Rangers . Carolinalle voitto oli maukas, sillä Montreal kuuluu niihin joukkueisiin, joka yrittää vielä nousta pudotuspeliviivan paremmalle puolelle. Markkanen on saanut vähän peliaikaa ensimmäisellä kaudellaan. . . . . 51 13 6 3 29 100– 154 35 SaiPa . 20 7 2 11 80– 110 16 Jeppis FBC . Dallas johti kahden erän jälkeen 2–0, ja tämä oli 47:s kerta perätysten, kun Dallas voitti kamppailun, jota se johti kahden erän jälkeen. Kahdella ketjulla pelannut vierasjoukkue kuitenkin hieman hyytyi päätöserässä, jonka turvin Pirkkalan Pirkat kasvatti pistetiliään maalein 3–1 (0–0, 0–0, 3–1). Voitto-osuman iski 2.04 ennen ottelun loppua Jeff O’Neill, joka on Carolinan paras maalintekijä 24 osumallaan. 800 m: 1) Nicole Teter 1.58,71, 2) Mary Jayne Harrelson 2.04,00. Clint Mathis 1–1, 44. 27 11 2 14 112– 125 24 Happee . . 200 m: 1) Shawn Crawford 20,49, 2) Darvis Patton 20,95, 3) Kendrick Triggs 21,19. Tampan Juha Ylönen kirjasi syöttöpisteen. Jääkiekko 18 Urheilu Maanantaina 4.3. erä: Maaliton. . 51 16 6 5 24 129– 147 43 Ässät . Landon Donovan 2–0, 54. . . Colorado–Dallas 1–2 (0–1, 0–1, 1–0) C: Sakic. . . 28 6 12 10 31– 43 30 Blackburn . . 25 11 2 12 124– 95 24 LoSB . . . SM-pisteet: 1) Suominen ja Wiik 37, 3) Kytönen 30, 4) Nurminen 24, 5) Kalatie ja Riiheläinen 20. 20 14 2 4 103– 71 30 Nibacos . . . . Blue Fox kaksi erää maalittomasti Salibandyliiga Alempi jatkosarja AC HaKi – ÅSC 7 – 3 (2 – 1, 2 – 2, 3 – 0), Happee – SBS Pori 5 – 2 (1 – 1, 3 – 1, 1 – 0). . . . Suomen seuraava ottelu 5. . YJK:n maaleista vastasivat Mika Hautamäki, Jukka Lahdenperä ja Jani Koskela. 28 10 18 2677– 2772 20 Korihait . . . Sotkamo ja Pattijoki lopputurnaukseen. . . Ottawa–Washington 2–3 ja. . . . . 51 32 5 14 194– 127 69 TPS . D: Modano, MacLean. . Pitkäveto 41 Lens–Metz X (2–2) 4,00 42 Newcastle–Arsenal 2 (0–2) 2,55 43 PSG–Bordeaux 2 (0–1) 3,25 44 Colorado–Dallas 2 (1–2) 2,55 45 NY Rangers–Philadelphia 1 (6–5) 2,25 46 Edmonton–St.Louis X (1–1) 3,55 47 Ajax–Feyenoord X (1–1) 2,85 48 KAA Gent–Anderlecht X (2–2) 2,70 49 Manchester C–Coventry 1 (4–2) 1,45 51 Brescia–Piacenza X (2–2) 2,55 52 Juventus–Bologna 1 (2–1) 1,30 53 Lazio–Venezia 1 (4–2) 1,10 54 Lecce–Roma X (1–1) 2,70 55 Parma–Chievo; ottelu peruutettu, kerroin kaikille merkeille (1X2) 1,00. . . 20 11 9 102– 88 22 Butchers . . 25 10 4 11 80– 102 24 Pirkat . Vetelin lukkari Tuomas Storbacka pelaa ensi kaudella molemmissa joukkueissa. Helsinkiläisten hienokseltaan hallitsemassa ottelussa tamperelaiset olivat parempia maalintekijöitä ja voittivat 1–0 (1–0, 0–0, 0–0). . 28 17 4 7 52– 35 55 Leeds
Hämeenlinna johtaa otteluvoitoin 2–0. . . 84 kg: Tomi Rajamäki KOOVEE–Tuomo Mäntylä VaajakK 6–3. Ensimmäisen jakson jälkeen Kinnunen johti kamppailua yhdellä vyörytyksellä pistein 2–0. . Ottelu alkoi hyvin hermostuneissa merkeissä. Kilpailujen jälkeen Painiliitolla oli helppo tehtävä valita kisajoukkue Seinäjoen EM-kisoihin 11.–14. Kaksosveli Antti Kinnunen täydensi perheen menestystä, sijoittumalla samassa sarjassa kuudenneksi. . . Kauden mittaan hiottu yhteistyö muutamien runkopelaajien kanssa alkoi toimia. 96 kg: 1) Jari Kortesmäki IlmajK, 2) Einari Lehto Ylä-TikkurK, 3) Jani Manni PeräsT, 4) Jani Hakanen Hämeenkyrön VM, 5) Ari Kortehisto YlistK-V, 6) Pasi Pietilä TampPS. Toisessa erässä Ploki siirtyi myös 6-2johtoon. Virkiä – Kiisto II. Kreikkalais-roomalaisen painin SM-kilpailut, palkintojärjestykset: 55 kg: 1) Tero Katajisto IlmajK, 2) Petri Isokoski Oulun P, 3) Ville Käki Kotkan PM, 4) Jussi Ojala SeinPM, 5) Antti Setälä KauhajK, 6) Jonni Laulainen Kotkan PM. Vahvasti pystyssä jyrännyt Isokoski painosti Kinnusen kahdesti mattoon. 4.2002 Seinäjoella. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. – Parhaat vuodet pitäisi olla edessäpäin. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. Puijo-Volley voitti ottelun erin 3-1, mutta Plokin kotivoitto samoin erälukemin takasi kuitenkin Plokin jatkopaikan seitsemän eräpisteen erotuksella. Miesten SM–liiga, puolivälierät: Piivolley–Sampo 3–2 (23–25, 25–15, 22–25, 25–21,15–11). – Tasoeroa oli sen verran. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskelevalla Kinnusella on hyvät harjoitusolosuhteet. Kinnunen totesi. Kilpailujen päätösmatkalla 5 000 metrillä Poutala oli sunnuntaina 11:s uudella junioreiden SE-ajalla 7.06,29. . . Ploki kuitenkin johti avauserää puoleenväliin saakka, jolloin joukkue syyllistyi virheisiin naapurin aikalisien jälkeen. Sarjassa 60 kiloa paininut Haapajärven Kiilojen Janne Kinnunen yllätti iloisesti painimalla SM-hopeaa. 74 kg: 1) Tuomas Ojala HaukipH, 2) Juha Salminen HeinI, 3) Rami Takamaa NurmonJ J, 4) Jesse Kekki KOOVEE, Tre, 5) Aarne Sillanpää KuortK, 6) Ismo Korhonen Popinniemen I. . Lohkofinaaliin menijä ratkeaa tulevana sunnuntaina Pihtiputaalla. 3. Hämeenlinna–Kajo. . 2002 19 VANTAA Miesten kreikkalaisroomalaisen painin SM-kilpailuissa jäätiin ilman suurempia yllätyksiä. . . . . Miesten SM-hopea oli Kinnuselle uran toinen. . . 125 kg: 1) Juha Ahokas Nurmon J, 2) Tuomas Kilpiniemi Korson V, 3) Risto Jeronen HelsPM, 4) Mikko Ylä-Poikelus TampV, 5) Ville Turtiainen Porvoon W. 84 kg: 1) Tomi Rajamäki KOOVEE, 2) Tuomo Mäntylä VaajakK, 3) Kristian Kosonen ViipV, 4) Matti Hämäläinen Nokian P, 5) Pauli Viljanen KOOVEE, 6) Janne Koivula Turun WM. Aamupainien välieräottelussa 22-vuotias haapajärvinen kukisti Kauhajoen Karhun Jani Haapamäen 5–0. . . . Painiliitto on valinnut Suomen edustusjoukkueen kreikkalais-roomalaisen ja naispainin EM-kilpailuihin 11.–14. Laihdutuskuurille joutuvan Ahokkaan jämerään syleilyyn ei ole tunkua. . Välierässä Isokoski voitti Ylä-Tikkurilan Terho Kettusen 6–3. Tässä vaiheessa helpottuneet aloitukset antoivat puijolaisille mahdollisuuden. Välieriin kolmella voitolla Seuraavat ottelut: 6. . sijalle, ja Tuomas Saarinen 46. Kaksi vuotta sitten hän teki vastaavan tempun Oulussa. Toisessa ottelussa Hietaniemi sai luovutusvoiton Hämeenlinnan Painiseuran Mikko Rantaselta loukkaantumisen takia. . . 17 8 9 31– 36 16 Kiisto II . Miehet: 55 kg: Tero Katajisto, Ilmajoen Kisailijat, 60 kg: Marko Isokoski, Oulun Pyrintö, 66 kg: Juha Lappalainen, Ylä-Tikkurilan Kipinä, 74 kg: Marko Yli-Hannuksela, Ilmajoen Kisailijat, 84 kg: Tomi Rajamäki, KOO-VEE, Tre, 96 kg: Jari Kortesmäki, Ilmajoen Kisailijat ja 120 kg: Juha Ahokas, Nurmon Jymy. Poutala sijoittui perjantain 500 metrillä 12:ksi (37,68), 3 000 metrillä hän oli 16:s (4.04,38). EM-kisajoukkuetta menen sparraamaan, mikäli leirikutsu tulee, Kinnunen kertoo. Seuraava ottelu: 8. . . . 3. Erä ratkesi kuopiolaisten katkaistessa Anttilan passin eräpallotilanteessa. 66 kg: 1) Juha Lappalainen Ylä-TikkurK, 2) Toni Lintala Vaasan VV, 3) Henri Hietanen Turun WM, 4) Ville Lehmusvirta Lahden A, 5) Atte Kallijärvi Kemin I, 6) Matti Kautto Oulun P. Naisten SM–liiga, puolivälierät: Kajo–Hämeenlinna 1–3 (25–22, 15–25, 19–25,10–25). . Myös kentälle vaihdettu Katri Kananen puolusti upeasti ja pani puijolaiset uudelleen ahtaalle vaikeilla aloituksillaan. Perholaisen Rami Hietaniemen taival päättyi sarjassa 96 kg lohko-otteluihin. . . East Volley johtaa otteluvoitoin 2–1. MM-kisat Isokoski joutui syksyllä jättämään väliin kylkivamman takia. Lauantain 1 500 metrillä Poutala luisteli 20:ksi ajalla 1.55,51. . Kolmanteen erään valmentaja Honkanen vaihtoi loukkaantumisista kärsineen Hanna Anttilan passariksi. Kreikkalais-roomalaisen painin SM-kilpailut, loppuottelut: 55 kg: Tero Katajisto IlmajK–Petri Isokoski Oulun P 4–0. Riskejä ei uskaltanut ottaa ja ratkaisu jäi loppuhetkille. 96 kg: Jari Kortesmäki IlmajK–Einari Lehto Ylä-TikkurK 4–0. . 15 5 10 20– 33 10 VirtU . YK . . Pekka Koskela sijoittui MMkisojen yhteispistetilastoissa 26. sijalle. . . . 17 13 4 46– 16 26 KJ-V . . . Sampo–Piivolley, Pateri–East Volley. Ploki haki jatkopaikan COLLALBO (STT) 18-vuotias Mika Poutala luisteli pikaluistelun junioreiden MM-kilpailuiden 13:ksi Collalbossa Italiassa sunnuntaina. Loppuerä oli pelailua. Vaikea vieraspeli osoitti jälleen kerran pihtiputaalaisten kantin kestävyyden tiukoissa paikoissa, kuten myös joukkueen muita laajemman pelaajamateriaalin mukanaan tuoman edun. Heittoa täytyy yrittää minuutin kuluessa. . Välierät alkavat tulevana lauantaina Oulussa. 60 kg: Marko Isokoski Oulun P–Janne Kinnunen HaapajK 7–0. Ennakkosuosikit pitivät hyvin pintansa loppuotteluissa. . . 17 1 16 6– 48 2 Seuraavat ottelut: 6.3. Mika Poutala 13:s nuorten MM-kisoissa. 17 11 6 40– 24 22 Virkiä . Kuva: Lehtikuva/Marja Airio KUOPIO Puijo–Ploki 3–1 (25-20, 25-20, 23-25, 25-20) Kuopiolaisten taktikointi ottelusiirtojen kanssa ei tuottanut haluttua tulosta, vaan puolet kuusikostaan hiihtoloman takia menettänyt Ploki rynni taistellen välieriin Oulun Ettaa vastaan. Neljäs erä eteni savolaisten merkeissä tilanteisiin 13-4 ja 19-10, josta vieraat rynnivät hakemaan puuttuvat neljä pistettä. Toiselle jaksolle lähdettiin ristivyösidonnasta. Viime vuonna putosin jatkosta lohko-otteluissa häviämällä hänelle ylivoimaisella pistevoitolla. Kinnunen sai valita otteen ensin. 60 kg: 1) Marko Isokoski Oulun P, 2) Janne Kinnunen HaapajK, 3) Terho Kettunen Ylä-TikkurK, 4) Jani Haapamäki KauhajK, 5) Mikko Palonen Porin PM, 6) Antti Kinnunen HaapajK. Sampo johtaa otteluvoitoin 2–1. 16 9 7 32– 26 18 KP-V . . . Miesten 3-sarja Lohko 2 KP-V – Nurmo-V 1 – 3 (17 – 25, 23 – 25, 25 – 22, 19 – 25), VirtU – KJ-V 1 – 3 (27 – 25, 24 – 26, 17 – 25, 19 – 25), KJ-V – VirtU 3 – (27 – 25, 25 – 18, 25 – 20). Edustustehtäviin janoava oululainen ei jättänyt finaalissa mitään sattuman varaan. Osanottajia sarjassa oli viisi. 66 kg: Juha Lappalainen Ylä-TikkurK–Toni Lintala Vaasan VV 5–0. East Volley–Pateri 2–3 (25–22,20–25,20–25,25–19,10–15). SM-painien ylivoimaisen mestari oli raskaassa sarjassa paininut Juha Ahokas. Loppuottelussa vastaan tuli Oulun Pyrinnön Marko Isokoski. Sopivaa harjoitusvastusta löytyy Ilmajoelta ja Kuortaneelta. Mahdollisuudet menivät käytännössä avaustappioon Peräseinäjoen Jani Mannia vastaan pistein 6–3. . . Naiset: 48 kg: Hajar Ashtiani, Kuokkalan Tähti, 51 kg: Kati Collander, Porin Painimiehet, 55 kg: Virpi Nättiaho, Helsingin Paini-Miehet, 59 kg: Sirpa Saarela, Koskelankylän Riento, 63 kg: Ulla Köckritz, Helsingin Paini-Miehet, 67 kg: Heidi Martti, Helsingin Paini-Miehet Janne Kinnunen paini SM-hopeaa Oulun Marko Isokoski (vas.) oli 60 kilon sarjan finaalissa liian vahva Haapajärven Janne Kinnuselle. huhtikuuta. Nuorten sarjoissa hänelle on kertynyt neljä SM-kultaa ja runsaasti himmeämpiä mitaleja. Mika Poutalan yhteispisteet junioreiden MM-kisoissa olivat 159,542. Passari Kirsi Hyttinen käytti patereillaan maajoukkuejyrä Paula Backia erinomaisesti hyväkseen. . Susanna Potka on yhteispistetilastoissa 33:s ja Annamari Lehtonen 40:s. Kinnunen käytti ajan tarkkaan hyväkseen, heittämällä viime sekunneilla voittopisteet niskalenkistä. 125 kg: 1) Juha Ahokas Nurmon J, 2)Tuomas Kilpiniemi KoVe. Kehitys on mennyt toki eteenpäin. MM-kilpailujen poikien kilpailun voitti Hollannin Beorn Nijenhuis. 74 kg: Tuomas Ojala HaukH–Juha Salminen HeinI 4–0. Miehiä valittiin seitsemän ja naisia kuusi. 15 10 5 35– 27 20 Nurmo-V . – Ennakkosuosikkina lähdin otteluun. . . Kaksi vyörytystä ja yksi takavyöheitto toivat 7–0 pistevoiton.
8287471 12.20-12.34 Koulu-tv: Kirjeitä Balkanilta. 3047520 11.00-11.04 Tv-uutiset. 609029 19.00 Seitsemän Uutiset. 9714100 19.30 Salatut elämät. 374452 19.25 Päivän sää. Stereo. Tyttöjä, tyttöjä, tyttöjä. 0203-22388 www.irtihuumeista.fi TIETOA TUKEA Kokkola Harri Puskala 0400 665 255 Yksilölliset Laatutalot Kreiviltä www.kreivi-talo.fi KOKKOLA – P.SAARI JA PERHONJOKILAAKSO Viisas tapa rakentaa ASUMISEN UUDET TUU LE T KALA-, PYHÄ JA LESTINJOKILAAKSO Pia Anttila 0400-131 990 PUUSEPÄT HIMANGAN KAUNIIT KESTÄVÄT • KEITTIÖKALUSTEET • HUONEISTOKOMEROT • WC-KYLPYHUONEKALUSTEET OVIEN JA IKKUNOIDEN VARASTOMYYNTI myös mittatilausikkunat – Eskopuun ikkunat – Viitapuun ulko-ovet – Matti-Oven peiliovet OVIKAUPPA ERMA Matkanivantie 364 Oulainen puh. Mukana myös uunituore 1. Sagan pojan ristiäisten aattona Liv ilmoittaa kaikkien tyrmistykseksi rakastaneensa aina Kai Wageliusta ja jättävänsä Karvalan yli 40 avioliittovuoden jälkeen. 345839 20.00 Kahdeksan uutiset. 360013 22.35-23.33 FST: Dokumentti: Sacrificio. esitys 1.3.2002 3677636 16.55 Maikki ja pelottava Pontso. Kahden tiibetiläisnunnan tarina. Mikä on totuus Che Guevaran vuonna 1967 tapahtuneesta murhasta. Beckie Scott olympiamitalisti ja antidopingaktivisti. Tänään mukana Mika Nurmela S.C. Englantilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Stereo. Osa 14/26. 8094 15.00 Tv-uutiset. 9823520 18.15 FST: TV-nytt. 1326810 21.00 FST: Sportmagasinet. 2. ilt. Juontajana Nicke Lignell. 050-525 3392 Alajärven realisointikeskus Karstula Myytävänä moottoriajoneuvoja Myytävänä Palveluhakemisto Valencia: Valencian ympäriajo, lopputulokset (5 osuutta): 1) Alex Zülle Sveitsi 17.07.06, 2) Ivan Basso Italia +9 sekuntia, 3) Claus Möller Tanska +0,48, 4) Antonio Colom Espanja +0,49, 5) Pascual Rodriguez Espanja +0,58, 6) Erik Dekker Hollanti +1.02. 5859758 22.20 Tervo & Päivärinta. On vuosi 1944, Helsingin palaessa leimuaa huoneen hämärässä tulipunainen sametti kuin esirippu, joka hitaasti paljastaa pienten ihmisten unelmat ja kauhun. Putella on itsetunto-ongelmia, eikä nenän katoaminen auta siinä yhtään. Ed.esitys 19.10.2001. Portugalin liiga: Benfica–Uniao Leiria 0–2, Sporting–Braga 2–2. Harttu on lähtenyt sankarin lailla. Stereo. Reipas animaatiosarja pikkukaupungin värikkäästä väestä, jolle autot ja huima vauhti ovat kaikki kaikessa. Englantilainen draamasarja. Öhman, Kohonen & Punkari salibandykolmikko Ruotsissa. Kay ei anna periksi, mutta Tabitha joutuu pomonsa puhutteluun. Siksi tuntuu melkein katastrofilta, kun se yhtäkkiä alkaa näyttää heikkouden merkkejä. mukaan Rakentajan muistio • LATTIOIDEN HIONTA JA LAKKAUS • PARKETTIJA LAMINAATTIASENNUKSET • REMONTIT KARIN PARKETTIJA REMONTTITYÖ 69100 Kannus, puh. Hei sitten, kellari. (06) 830 1536. Tim McManus saa potkut. Piero, maratonjuoksija. Lämmintä ja elämänmyönteistä aamuohjelmaa juontaa Tiina Klemettilä. Avioeroriidoissa esitetty insestisyytös on tehokas ase toista vanhempaa vastaan, myös silloin kun sille ei ole perusteita. Nimetön. 17.50 Pohjois-Suomen uutiset. 169346 21.00 Pulkkinen. Amerikkalainen komediasarja. Tess tekee kaikkensa saadakseen Maddien kiinnostumaan Ianista ja saa houkutelluksi Henrynkin juoneensa mukaan. 425 20.30 Tv-uutiset ja sää. Stereo. 2613549 23.10 Urheilu-uutiset. Stereo. Näin Irlannissa: abortintekijät ajetaan ulkomaille. Stereo. Etiopia. Kotimainen visailuohjelma. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Saippuakauhua sairaalassa. esitys 1.3.2002 271655 13.35 Kirja A & Ö. 8175471 20.30 70’s Show. 905655 18.05 Kauniit ja rohkeat. Osa 8/10. Rajamailla. Ajatus uskosta! Stereo. 527471 19.00 Aarteenmetsästäjä. Osa 22. Runebergin kotiseudulle. 3925810 15.45 Futistähdet. Päivän haastattelu. Vai sekö, joka fuskaa parhaiten. Hiihtäjä Merja Hanski kohti Paralympialaisia. 2978013 14.30 Retkiä Saksaan. 20471 17.50 Lounais-Suomen uutiset. 326704 08.30-09.25 Sairaalaelämää. 796094 21.10 Tulosruutu. 246029 20.15 Talousuutiset. 1850758 23.25 Kulttuuriuutiset. Heerenveen, Janne Salli Barnsley FC, Petri Pasanen Ajax Amsterdam ja Joonas Kolkka Panathinaikos. Tulosruutu klo 7.00 ja 8.00. Päivän uutisaiheet Keski-Suomesta. Nyt hän kertoo oman versionsa ja elokuvantekijä Gandini ryhtyy etsimään totuutta. Osoite. Tekstiviestillä toimiva trivia, jossa voit testata yleistietosi ja nopeutesi muita katsojia vastaan. Ed.esitys 26.01.2002. 8245297 18.20 Kotimaa.Nyt. 8391278 10.10-10.25 Koulu-tv: Kotitallilla. Osa 1. 4763452 23.05 Myöhäisuutiset. Didrik-simpanssi on ollut yli 25 vuotta Ålborgin eläintarhan ylpeys. Kotimainen visailuohjelma. 9144297 08.00 Voitto kotiin!. 8646327 01.05-03.00 Etälukioyö: Elämänkatsomustieto. 47951365 13.05 Urheilukanavan ikkuna. Ensimmäisessä jaksossa Alex herää Samin sängystä railakkaiden juhlien jälkeen, eikä Phil ole uskoa selitystä, että vuoteet loppuivat kesken. Ehtona on, että Jamie tuo yöaamiaisen ja patjoja. Rouva tuomari. 6452 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 24907 20.55 Urheiluruutu. esitys 2.3.2002 2106097 16.00 Sohva. 48723 17.10 Basaari. 765 1603, 765 1604, fax 765 1603, 765 1748 HIRSIKOOT: höyläja lamellihirsi 70–206 mm, pyöröhirsi 145–190 mm TALOJA, HUVILOITA, SAUNOJA, HIRRESTÄ http://www.kpnet.com/ksgekonsult ANTIIKKIA Arabian kannuja 200 kpl. Mike ei tunnu tajuavan, että toistuvat rintakivut on otettava vakavasti. 6774075 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. 2002 s KESKIPOHJANMAA 20 Keilailu A SE N TA JA K O K EM U S LÄ H ES 20 00 TA K K A A ! NYT SUORAAN UUNIMESTARILTA Ammattilainen apunasi tule käymään tai soita 0400-866 180 Meillä UUNIPÄIVÄ on JOKA PÄIVÄ! Pitkänsillankatu 12 Kokkola Ridantie 11 Kälviä Myynti ja asennus Uunimestari Pentti Porrassalmi puhdaspolttotekniikalla varustettu Latojankatu 2. 5897365 15.45 Kukkulan kuningas. Kalen omakustannelehden teemana tänään: Rakkautta vai anarkiaa. 9950742 23.30 Lauantaiseura. 8615452 07.50 Puuha-Pete. Osa 2. Lasia, tippoja, kuppeja, huonekaluja (20 th äänilevyjä), elokuvajulisteita. Kysy eduksesi! Maahantuoja Espoo APUA Huumeongelmissa itsellesi tai läheisillesi Soita 831 6611 Päivystysaika ma, ti, pe 18–21 tai soita ma–pe klo 18–21 p. 9671346 18.35 Uutisotsikot. Ed.esitys 20.08.2001. 204907 16.30 Tiikeri. Stereo. 336181 21.00 Yhdeksän Uutiset. Sarja päättyy. Englantilainen draamasarja. 06-822 2292, 050-564 8831 TILAA NYT VÄRIKUVASTOMME! Tehdasmyynti Tuomo Lehto Veistämötie 6, 90550 OULU ¤ (08) 563 1100, 050-363 4262 fax (08) 563 1110 www.honkamajat.fi Kalajoki Mauri Mustakangas (08) 465 214 ja 0400 385 496 mauri.mustakangas@pp.inet.fi KENTSO OY Kålantie 33. Toinen esitys. Sota tai ei, hotelli toimii; nyt on koko kansakunta matkalainen, liikekannalla. House-bändissä tuttuun tapaan Lenni-Kalle Taipale ja Markus ”Marzi” Nyman. 3123723 06.25 Huomenta Suomi. 76520 16.05 Sankarimme Kale. 5636384 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Ohjelmasarjassa tutustutaan kolmen maan asukkaisiin rauhantiellä. 850636 15.15 Nipa Normaali. Onko kuulemaansa tyytyväinen Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Pia Oksanen. Klo 6.30 lähtien uutiset ja sää puolen tunnin välein. 17.50 Keski-Suomen uutiset. Stereo 4687094 18.36 Opinportti. 6491636 11.55 FST: Afrikan lapset. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. Ohjelmassa tavataan mm. 270432 18.00 Perhe on pahin. Epäilys ja rangaistus. Pelottava Putte. Neposen ja Jyrkin seurassa Maaliskuulle. Amerikkalainen draamasarja. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Erkki Hanni (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Ryöväri vaelluksella. 1295100 20.20 FST: Randström & Co. Stereo. Kilpailemassa Mattiset Joensuusta ja Kolehmaiset Helsingistä. Sohvan uudet nettisivut: www.yle.fi/sohva. 54471 13.05 A-studio. Kuka varastikaan kamarishown?. 184655 21.30 Sam’s Game. UUSI SARJA. perintöprinsessa Kaisa Jaako, Salt Lake Cityn menestynein alpinisti Henna Raita. Tri Beth Ramanee joutuu vaikean elvytyspäätöksen eteen. Lähettäjä Sinisa Ljubljanasta. Stereo. 401758 18.35 FST: Balticum revisited. Osa 8: En réunion kokoukset ja neuvottelu. 08-472 939, fax 08-472 962, ma–pe 9–17 tai sop. AHOLA Railotintie 21. 2384 20.00 FST: TV-nytt. 62872 00.35 Ylen avoin: Minilääkis. Häävalmisteluja. Muistokirjoitukset. kierros. 78520 11.35 FST: Pussel. 2. Toimittaja Matti Virtanen. Kaikki on Karstulassa, Rantakalliossa ! Soita ja kysy tark. Stereo. Luokka C (14): 1) Aatto Korhonen Rkm-89 1042X, 2) Elisa Putkisto KalKe90 1039X, 3) Raija Hämäläinen Wecan 1036, 4) Hann-Pekka Niskanen Star Bo 1029, 5) Heikki Koivisto Rkm-89 1029, 6) Pentti Huotari KalKe-90 1026. Stereo 6416407 17.45 FST: Kortnytt. Che Guevaran kavaltamisesta syytettiin Ciro Bustos -nimistä miestä, joka on vaiennut 30 vuotta ja elänyt syrjäänvetäytyvää elämää Malmössa. Mistä tuo maaginen käänne, Ambrosia?. Toinen esitys. 3706617 13.00 Tv-uutiset. 202075 16.35 Erokäräjät. 14988 00.10 Ylen Avoin: Rauhantiellä. Sarja jatkuu uusintaesityksin. 4680549 16.10 Kreisi kynäniekka. Kaapo ryhtyy esiintymään ja Monot mäkeen näyttää kuinka lumilautaillaan. Puh. 102471 07.25 Calimero. Osa 2/5: Köln ja Reininmaa. 25162 21.25 FST: 360 grader. 44278 19.05 Haastattelijana Mirja Pyykkö. Toinen esitys. Sarjan nimiosaa Samia esittää MTV:n vj:nä tutuksi tullut ja nyt näyttelijädebyyttinsä tekevä Davina McCall. Rämeen suojelushenki suuttuu, kun rahanahne pohatta suunnittelee pahojaan. Suomalainen nainen maahanmuuttajanaisten silmin. Perheen tilannetta ei helpota se, että Mauri Niska on kadonnut tietymättömiin. Ajankohtaista alueilta. 1199926 14.15 Carte de visite. Kalliokoski-Viitanen Wecan 1127, 4) Teuvo Turtiainen Rkm-89 1125, 5) Matti Keskitalo JoKei 1098, 6) Seppo Hantula Lahtarit 1088. Sänky. 041-443 0966, 06-871 275 KULTALAHDEN SAHA JA HUVILAVEISTÄMÖ 62500 Evijärvi puh. Beecherin isän palkkaama yksityisetsivä löytää Schillingerin toisen pojan Hankin. Luokka B (13): 1) Marko Röyttä JoKei 1144X, 2) Juhani Rajaniemi KalKe-90 1133X, 3) A. Hän hankkiutuu perheen taloudenhoitajaksi. 67216902 08.15 Ihana Aamu. Talousuutiset klo 7.30. 226655 14.00 Joonas Hytönen Show. 553181 09.05 Tunteita ja tuoksuja. Kadonnut sivilisaatio. Yksinpuhelusta yhteispeliin. Kuka vei kuun. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. Mukana myös taiteilija Sandra Krastina, säveltäjä Peteris Vasks sekä kuvanveistäjä Indulis Ranka. 489758 17.40 Kauniit ja rohkeat. Oma lehmä ojassa. ja soultähti Sami Saari. 5993891 18.30 Emmerdale. Sattuman kautta saman talon asukeiksi ajautuvat Sam, Alex, Phil ja Marcia ovat pian hyvinkin perillä toistensa asioista ja osana niitä. Bettina ja Stefan ihmisinä ihmisten kanssa muista ihmisistä. Osat 1-4. Voittaako urheilussa aina paras. ”Uudet sävelet” Latviassa. Oscarpalkittu vauhdikas komedia työttömästä näyttelijästä, joka vaimon heitettyä hänet pellolle keksii mielikuvituksekkaan keinon tavata lapsiaan. Ed. (120’) USA 1993 7742988 23.35-00.25 Haasteena murha. 792452 19.30 FST: Alaston kokki. 4911487 16.20 Eläintarhassa tapahtuu. Oikeus ja kohtuus. Erikoishaastattelussa politiikkaan suuntaava kohupariskunta Hilkka ja Matti Ahde. Tänään Heidi menee Porvooseen, J. Osa 16/42: Sankareita. Päivä rehtorina/Ruuhkajamit. Ed. Stereo. Stereo. Simpanssin jäähyväiset. 4495605 17.05 Passions. kierros. Uusi englantilainen komediasarja Sam’s Game kertoo neljästä lontoolaisnuoresta, joita ensin yhdistää sama talo pian myös moni muukin asia. Kokkola. Jalkapallo Pyöräily. esitys 3.3.2002 629278 14.05 Nael kummi. Vieraita tänään stand up-koomikko André Wickström, taitoluistelijapari Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ja Miss Europe Fashion finalisti Linda Lillbäck. 29636 15.05 Lauantaivekkari. 6571655 09.00 Huomenta Suomen Uutiset. 2053907 14.05 Tänään otsikoissa. 7866948 17.46 FST: Pussel. 487278 20.00 MOT. Kilpailemassa Koivuniemet Pirkkalasta ja Lammit Helsingistä. Knuts Skujenieks, kirjailija ja Tautas Fronte -vapautusliikkeen entinen johtaja sekä Janis Peters, kirjailija ja entinen suurlähettiläs. Ed. Juontajana Nicke Lignell. Ed.esitys 22.03.2000. Ylivieska Merkintätulokset: Luokka MA (10): 1) Jussi Kivilehto KalKe-90 1307X, 2) Leo Takalo KBC 1196X, 3) Frans Säily Tasku 1186, 4) Jarmo Koskela Lahtarit 1129, 5) Kalevi Leinonen Satr Bo 1101, 6) Hannu Pesonen RauKe 1095. Stereo. Ed. 33597433 09.15 Hetty ratkaisee. E-mail: kentso@multi.fi www.kentso.fi Olli Vikström GSM 0400-564 773 Kenneth Kåla GSM 0400-560 260 Suoraan varastosta, tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin: • laakerit • liukulaakerit • akselitiivisteet • laakeritarvikkeet • hihnakäytöt • ketjukäytöt • kytkimet • lukitusholkit SÄHKÖMOOTTORIT ELMO -erikoismoottorit Myös vaihdekäytöt. Puh. 1515698 07.00 Godzilla. Uusinta torstailta. 504075 19.15 Kauppalehden Talousuutiset. 6393902 15.05 Virginialainen. 307433 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Tunne-elämän häiriöt katkaisevat yhä useamman lapsen koulutien,kuka välittäisi sopeutumattomasta lapsesta. 67600 Kokkola Puh. Hoitohenkilökunta yrittää tehdä kaikkensa, jotta Didrikillä olisi vielä monta hyvää vuotta eläintarhassa. Edith sovittelee Archien ja pesulan omistajan kiistaa. 181758 12.50 YLE Teeman ohjelmistoa. Piirrossarja ihan tavallisesta Nipa-pojasta ja hänen hyperälykkäästä perheestään. 4822162 09.50-10.15 Kauniit ja rohkeat. 23839 22.05 FST: gogo. Pulkkisen kolmannen ja viimeisen tuotantokauden 4 viimeistä jaksoa esitetään helmi-maaliskuun aikana. Nuorukainen häpeää yökasteluaan. (06) 8230 800 TALOMYYNTI: Kai Kiiskilä 0400-985 796 • hirsitalot • huvilat KOKKOLA PARKETIN ASENNUS, LATTIOIDEN HIONTA JA LAKKAUS KOKKOLATTIA M. Suunnistamassa oleva nuorisoryhmä yrittää oikaista jyrkänteen kautta, mistä ei hyvää seuraa. Teeskentelyä. Osa 7/8:Probleemid. esitys 15.9.2001 6465471 16.50 Pisara. Erik Gandinin palkittu elokuva. Sirkka löytää papereita, joista selviää Maurin sairastuneen vakavasti. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat osaltaan jälleenrakentamassa Bosniaa. 3845346 13.50 Ympäristöuutiset. 5239926 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Maanantaina 4.3. Stereo. 1242742 17.00 Viiden Uutiset. 85520 20.15 FST: Närbild. 5299810 23.15 Tv-uutiset. 766988 17.05 Lööpin takana. 4671891 16.10 Elämä käsissä. 8597346 18.05 FST: Nuusku ja Viksu. Kuoleman kielen kosketus. Kulttuurihullu. 17162 17.40 Viittomakieliset uutiset. 23891 18.15 Kakkosen kevätsää. Stereo 3312433 21.00 A-studio. Stereo. Vieraana kokoomusvaikuttaja, liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasi. Ajankohtaista urheilun maailmasta: Kooste Salibandyliigan ottelusta Happee SBS. Tiikerin aiheena tänään klassinen ja taidemusiikki. 165520 20.00 Parhaat vuodet. Punaista mustalle. Vaaleissa syrjäseudut kärsivät , vaalilaki uusiksi. 519452 18.30 Voitto kotiin!. Englantilainen komediasarja. Jamien tyttöystävä Jules ja tämän ystävät ottavat Jamien mukaan klubiin. 384907 22.05 Siskoni on noita. 2466029 20.25 Huomisen sää. Calimero ottaa osaa nuorten kisoihin, mutta Piero kadehtii häntä ja lopulta Calimerolle käykin hassusti. Suon henki. 5222278 14.50 Kummajaiset. MTV:n suora uutisja ajankohtaisohjelma. 1919471 21.15 Mrs. L. Nuorta sukupolvea edustavat kirjailija Nora Ikstena ja runoilija Sergej Timofejev, Orbita-ryhmän jäsen. 7713568 22.00 FST: Kvällsnytt. 51075 21.20 Kotikatsomo: Yhteinen huone. Olympiasankarit Samppa Lajunen ja Jaakko Tallus. Osa 12/12: Vuoden nainen. Doubtfire – Isä sisäkkönä. Ed. Osa 8/8 Tulevaisuus. 8471487 11.55 Neropatti – mobiilitietokilpailu. 2605520 23.15-00.15 Kylmä rinki (K). 10723 19.05 FST: Artur
Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 09.04 Sää. 13.33 Keskipäivän katsaus. 18.45 Uutiset. 09.00 Opinportti. 16.30 Regionala nyheter. Miesten 15km vapaa ja naisten 10km vapaa. Puskaradio. Gandini puhuttaa myös Guevaran tappamisesta vastanneita sotilaita ja CIA-miestä. Aamun lehdet 6.50. 17.10 Jazzradion viikkokatsaus. 19.00–20.00 Bolibompa. 17.00 Aktuellt 17 med A-ekonomi och dagens debatt. 17.55 Löpsedeln. Uusintakierros sarjan alusta alkaa. (Rukouspalvelu puh. 22.05 Le point. 15.20 Ilmoitustaulu. 17.05 Norm show. 21.03 Sportradion. 17.15 Sessions. 19.30 Lilla Sportspegeln. 17.15 Agenda. 06.25 Nousutahdit. 20.25 Sportsworx. 15.45 Politiikan kuuma linja. Teatterin palkeilla. 12.00 Uutiset ja sää. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. 13.00 Nyheter från FNB. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta. 19.10 Lokala nyheter. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 22.25 Om en bok. 13.10 Päivätori. 13.45 Dagens Rätt. Aluksi tapaaminen näyttää yksinkertaiselta mustan pörssin kaupalta, lopuksi joltakin muulta – kun tietäisi, miltä. 16.35 Regional eftermiddag. 13.00 TV5 Infos. 11.03 Lounastunnin klassikot. 11.15 Deux Freres (2000). 06.15 Aamuhartaus. 22.00 Aktuellt. 3.40 Nationalsången. Tulos ei ole hullumpi, vaikka Sam’s Game paljastuukin Frendejä kotikutoisemmaksi, eikä se ole edes yhtä räväkkä ja räävitön kuin syksyinen brittisarja Paritellen. 08.00 Uutiset ja sää. Palava pensas.18.20 Tuubi. Sam’s Game ei ole maailmaa järisyttävä tulokas lajissaan, eikä kuusiosaiseen sarjaan tule varmaankaan pakkomiellettä. 18.10 Mosaik. 21.50 Merisää. 14.40 Glamour. 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä. 9.00 Journal Radio-Canada. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 19.25 Musiikkiuutiset. 19.30 Subido. Tässä maailmassa pitää onnensa varastaa, arvioivat Punaista mustalla -näytelmän roolihahmot aikaansa. 16.45 Onnittelut ja terveiset. 14.00 TV5 Infos. 21.00 Tusenbröder. 22.10 Tunnelmassa. 9.05 Juttuja meiltä ja muualta. 06.00 Uutiset ja sää. 13.10 Maakuntaradio. 21.00 Nyrkkeily: raskaan sarjan ottelu Corey Sanders (USA) vs. 08.15 Maakuntaradio. Ruotsalainen Erik Gandini paneutuu tapahtumiin dokumenttielokuvassaan Sacrificio, jota voi pitää sekä vallankumoussaagana että maineenpuhdistusyrityksenä. Toinen esitys. 21.55 Urheiluradio. 21.00 Roots-ilta. 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 06.30 Huomenta Radio Kokkolasta. 00.00 Musik vid midnatt. Kuivasti jupiseva Pierce ”Bond” Brosnan olisi hänelle ihan sopiva elinkautinen . Amerikkalainen talk show. Eväiden special 8.05. 11.35 Päivätori. 23.10 Seriestart. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 13.05 Des chiffres et des lettres. 14.00 Terveysuutiset. 17.00 Video Clash. McCallin Sam ei ole kovinkaan erottuva, mutta sitäkin enemmän sarjansa näköinen, pirteä ja elämänmyönteinen. Helsinkiä pommitetaan, kun kaksi ihmistä kohtaa pimennetyssä hotellihuoneessa numero 19. 21.30 Bitch. Lopputuloksen dramaturgisina ongelmina voi pitää kerronnan kiireellisyyttä ja siten hahmojen ohuutta. 18.50 Sunset Beach. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 16.36 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. 15.05 Iltapäivän terassi. 14.10–15.10 Uppdrag granskning. 18.55 Regionala nyheter. 21.00 Mtv.new. Sub Mobile Games sisältää erilaisia smsviesteillä pelattavia peliformaatteja. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 07.15 Aamusoitto. 15.33 Direkt fortsätter. 11.35 Melodiradion. 13.00 Sub Mobile Games. Se palkittiin parhaana elokuvana Porton dokumenttielokuvien festivaalilla Portugalissa vuonna 2001. 22.00 X3M-Nyheter. Päivän talous 18.30. 23.55 Löpsedeln. 13.10 Johann Straussin orkesterisäveliä. 15.05 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. Fröken Julie. Asento: Kurpitsakärryt. 4.00–7.00 Nyheter från SVT24. Amerikkalainen ihmissuhdesarja. 19.30 Per Spelman. Huomisen sää 16.30. Tästä tänään. Arvoituksia on – osa ratkaistaan, osa jää kiusallisesti hämärään. Sacrificio on joka tapauksessa haastavasti ja kuvallisesti taitavasti koottu polemiikki, joka osoittaa, että ”Che elää” romanttisesti niin vanhojen kannattajiensa ja vihollistensa kuin nykyisten globalisaation vastustajienkin mielissä. 13.00 STT:n uutiset. 07.50 Merisää. Bustos piirsi kuvat tapaamistaan sisseistä. Näin valloittavan miekkosen pihalle heittänyt Sally Fields alkaa vaikuttaa äitinä kahdella jalalla kulkevalta pakastimelta. Doubtfire – Isä sisäkkönä (1993) päärooliin. 23.30 Dark Angel. 11.30 Kansanmusiikkia. Puolituntisen tiheän kuunnelman rooleissa kuullaan Ville Virtasta, Ritva Oksasta, Pirkko Hämäläistä ja Carl-Kristian Rundmania. 17.00 Uutiset ja sää. 13.10 Ajankohtaista aalloilla. 13.33 Päivätori. 11.00 Uutiset ja sää. Eri asia on, kuinka totuudemukainen tuo romanttinen kuva Chestä on. 22.00 Boston Public. 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 19.00 Journal TV5. 21.00 Radio Voyager Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 4.3. 7.30 Telematin. Kuortaneen seurakunnasta. 12.01 Aktuellt. 06.10 Maakuntaradio. 23.06 Novosti po-russki. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Talviaamu Järviradiossa. 08.10 Sub chat. Amerikkalainen teininuorison kauhusarja. 21.15 Aarre Merikannon musiikkia. 12.15 Päivätori. Samin kämppäkaveri Alex (Ed Byrne) puolestaan on ihanteellinen komedian antisankari neuroottisuutensa ja huonon naisonnensa vuoksi. 13.00 Rapport. 15.10 Merkkituote: Sinulle on postia. 23.00 Jazzpastori & Rumpunoita. 11.30 Maakuntaradio. 08.15 Helmenkalastajat. 10.05 Löpsedeln. 06.00 X3M-Morgon. 2.00 UR-Akademin. 13.55 Pätkä. 17.00 Uutiset. 09.00 STT:n uutiset. 15.00 Uutiset ja sää. 11.50 Rapido. 14.52 Taukojumppa. 555 TV1 klo 21.20 Ensio Ruohomäki Vaikeat ajat. 15.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 7.00 Journal TV5. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 23.00 Jalkapallo: Eurogoals -makasiini. Helmeilyä 1112, yhteistyössä Iltalehti. 18.03 Metsäradio. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. SuperG. 07.15 Aamulennolla. Luvassa on mukava ja vaivaton puolituntinen suhteellisen sujuvan sanailun ja pinnallisen ihmissuhdehötkyilyn parissa. 22.00 Plus. 1.15 Jalkapallo: One World / One Cup. 07.00 Uutiset ja sää. 21.00 Journal Suisse. 07.53 Aamulennolla. Laatikon salaisuus 7.15. 18.30 Questions pour un Champion. 14.00 Uutiset. Sacrificion teemana on, ”kuka petti Chen”, mutta vastausta ei löydy. 14.03 Direkt. 19.00 Björnes Magasin. 12.10 Slaget efter tolv – dagens diskussion. 20.00 Top Selection. 07.50 Aamuhartaus. 22.30 Boston Public. Kamarikeskustelun käännekohdat vaikuttavat kovin vaisusti nopeasti kehittyvässä kimurantissa. 23.00 Uutiset. 18.15 Sportspegeln. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 4.05 Le point. Uutisotsikot 8.30. 23.00 Winterjam Build up Show. 17.00 Rapport. 11.00 Aktuellt. 00.05 Nattklassiskt. 19.10 Terve, täällä Tuisku. 02.00-05.00 Sub chat. 10.00 Toiveita ja viestejä. 12.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 07.50 Merisää. Eurosport 9.30 Yleisurheilu: halli EM, Wien, Itävalta. 3.00 Night Videos. 17.05 Maakuntaradio. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Polkka pauhaa 16.15. 14.10 Sju systrar. 06.33 Aamulennolla. 18.00 Päivän uutiset 18.20 Ilmoitustaulu. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 05.00 Uutiset ja sää. 20.30 Pop i fokus. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät/ studiossa Ile & Sanna Uutiset tasatunnein. 18.55 Urheiluradio. 06.10 Hartaita säveliä. 16.00 Uutiset ja sää. Amerikkalainen talk show. 21.10 Inblick i: ekonomi och konsumtion. 12.00 Non Stop Hits. 23.15 La chambre des magiciennes (1999). 19.15 Iltahartaus. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 15.00 Ooppera. 09.05 Aamulennolla. Ajankohtainen Suomi, mielenkiintoisia havaintoja ja puheenaiheita suomalaisille 19.20. Guevaran kavaltaminen on yleensä laskettu argentiinalaisen Ciro Bustosin synniksi. 14.05 Lokala nyheter. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 23.35 Touhutippa. Talousuutiset 7.00. 20.00 SubSuosikki: Frendit. Williamsin ylivoimaisuus on tarinalle jopa pieni ongelma. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Aamupala. 13.08 Sää. 07.50 Merisää. Pehmeitä tunteita, pehmeän musiikin erikoisohjelma 21-22, mukana kotimaan eturivin artisteja ja kuulijoiden toiveita, studion nro 0108 06000. 16.10 Maakuntaradio. 15.05 Maakuntaradio. 09.33 Aamulennolla. 23.55 Om en bok. Tekstiviestit 17275 (hinta 59 senttiä). 12.05 Luis Pasquet – lahtelaistunut herrasmiesmuusikko Uruguaysta. 14.00 X3M-Nyheter. 12.03 X3M-Dag fortsätter. Tutustumme tyttöbändiin nimeltä Deep Blue Girls.Tuotanto: Funny-Films Oy. 16.38 Iltapäivän terassi. Kirjeenvaihtajan raportti 7.05. Kuka on kenenkin pöksyissä, ja kenen pöksyissä kukin haluaisi olla, jaksaa kiinnostaa ihmisiä. Samlade kurser. Kuukauden sarja (uusinta). 18.30 Radio Kokkolan jukebox soittaa parasta musiikkia tauottomasti aamuun asti. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Tysk kriminalkomedi från 1969. He ovat tavoitelleet sota-ajan ahdistuksia, toivoja ja pelkoja, jotka ihmiset joutuivat pitämään piilossa verhojen takana. 0.30 Sista delen. Aikansa tuherrettuaan hän keksii naamioitua irlantilaissukuiseksi mummuksi ja ilmoittautua uutena taloudenhoitajana palvelukseen. 16.10 X3M-T 18.00 X3M-Nyheter. 20.03 X3M-Rock fortsätter. 00.00 Yövuoro. 23.17 Vädret. 21.03 Kovan päivän ilta jatkuu. 13.10 Keskipäivän katsaus. 17.30 SubSuosikki: Kolkyt ja risat. 18.20 Sunset Beach. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 14.03 X3M-Önska. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.30 Journal France 2. 08.15 Aamulennolla. 07.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Kysykää 06 8220 988. 555 Ylen Ykkönen klo 19.30 Jukka Kangasjärvi Vallankumouksen Sissi-Jeesus ja hänen Juudaksensa Maailma on muuttunut niin paljon, että nykyisin on vaikea ymmärtää, millaista kauhua ja ihailua argentiinalainen vallankumouksellinen Ernesto ”Che” Guevara aikoinaan herätti. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. Lontooseen sijoittuva sarja on luonnollinen jatke sinkkukomedioiden vyörylle. Eipä haittaa, että rouva Doubtfire näyttää vahaisine ihoineen kauhukabinetin asukilta, kun otteet ovat lennokkaat ja sydän kultaa. Mukana kokonaan uusia, pelaajilta aiempaa aktiivisempaa osallistumista vaativia konsepteja. 20.00 Tigermuren. Ohjaaja Chris Columbus tietää, kuka on tähti, ja tyytyy vain antamaan porhallukselle vauhtia. 15.03 X3M-Centrum. 23.00 Aktuellt. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 0.45 Watts -makasiini. 20.30 X3M-Sport. Toiveiden tunti 15.10. 15.03 Direkt fortsätter. 17.30 Andromeda. 23.09 Valoa ikkunassa. 10.00 Romantiikan ystävälle. Gandini asettuu Bustosin puolelle ahdistellen tämän syyttelijöitä, muiden muassa Debrayta. Kurkistus MTV 3:n uutishuoneeseen 15.30 ja 16.30. Historiallisessa mielessä Erik Gandinin dokumentti on siten jälkijättöinen. 12.35 Lunchmusik. 23.10 Astrid Lindgren – livets tysta saga. Päivän Puheenaihe 10-14. 15.30 Paikalliskatsaus. 17.55 Tähtihetki. Ikivanha intialainen klassikko seksistisenä savianimaationa. 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Hän on saanut nykyisin Malmössä asuvan Bustosin puhumaan pitkän vaikenemisen jälkeen, mutta tämän versio on selittelevä. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 7.20 Talviaamu Järviradiossa jatkuu... Kuukauden sarja: 09.04 Sää. 09.05 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Yhteinen huone -sarja on peruuttanut helmikuuhun 1944. 23.30 Bytesize. Ruotsin tv 2 16.30 Kobra. 14.03 Leila ja Annukka. 10.00 Susanna. 18.00 UpTeekki. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 10.55 Urheiluradio. Spacer. 09.00 X3M-Nyheter. 07.40 Hartaita säveliä. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Hemming on itse ohjannut tämän ruotsiksi kirjoittamansa ja Juha Siltasen hovisuomentaman kuunnelman. 10.00 Uutiset. Uutisotsikot 7.30. 08.33 Aamulennolla. 13.10 Gudstjänst. 12.00 Pressiklubi. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. FST:n ohjelmistossa esitettävässä Sacrificiossa Guevara on jeesusmainen kärsivä sankariikoni, josta kertovat hänen juudaksensa ja ristiinnaulitsijansa. 16.10 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. 19.50 Ekonominyheterna. 2.55 Kvinnofängelset. 07.00 Uutiset. 18.45 Urheilu-uutiset. 17.00 Journal TV5. 15.15 Deux Freres (2000). 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 18.00 Aktuellt. 12.33 Keskipäivän katsaus. Tutustutaan. 19.30 Radioteatteri esittää: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Oulunkylän tapaan 20.00 Musica Nova Helsinki 2002: Laura Mikkolan pianokonsertti. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 20.00 Kulturnyheterna. 2.00 Bytesize. 18.35 SubSuosikki: Ihmemies MacGyver. 22.50 Sportnytt. Jos haluaa pehmeän laskun viikkoon leppoisalla huumoriannoksella, Sam’s Game on oikein oiva valinta. 20.00 Uutiset. Uutiset 10,12,14,16 ja 18. 12.00 Uutiset ja sää. 18.00 Tähtikaarti tauotonta. Päivän talous 17.30. Näytelmän kolmas henkilö on palvelija (Nora Rissanen), joka törmäilee huoneeseen kiusallisiin aikoihin ja tekee paljastuksia – oikeita tai vääriä. 07.15 Maakuntaradio. Nyt jos koskaan 14.15. 19.00 Nyheter från FNB. Terrance Lewis (USA), Nevada, USA. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Helppoa ja harmitonta hölmöilyä Salaisuudet selviävät kesämökillä Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Oulunkylän tapaan on vuonna 1955 syntyneen Gunilla Hemmingin käsikirjoittama pienoiskuunnelma, joka iskee heti varsin kutkuttavan ihmissuhdetilanteen kimppuun. 17.55 Kulttuuriuutiset. 12.55 Löpsedeln. 5555 TV2 klo 22.35 Ari Rouvinen Williams on mummoista mainioin Kun Robin Williams pyyhkii vasemmasta silmäkulmasta surun kyyneltä, kimmeltää oikeassa jo ilon tippa. 14.30 Avoimet työpaikat kuuluvuusalueella. Nuori arkkitehti Niklas saapuu tapaamaan ystävätärtänsä Lauraa tämän vanhempien kesämökille. Taitaa täytyä palata ajassa aina Chapliniin asti. 22.50 Late Night with Conan O’Brien. 17.00 Musiikkiuutiset. 08.30 Regionala nyheter 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.19 Tävling 09.30 Regionala nyheter 09.35 Människan i arbetet. 14.40 Sopraano Rebecca Evans laulaa Faurén yksinlauluja. Miitta Sorvali kangasostoksille tulevana naisena on luontevampi ja sujuvampi, vaikka hänkään ei kaikkia salaisuuksiaan paljasta. 11.03 Kotimaiset. Samlade kurser. 24.00 Superock. 10.05 Zig Zag Cafe. 1.30 Om barn. 2002 Radio & TV 21 05.00 Sub Mobile Games. 17.30 Päivän peili ja sää. 17.05 Iltapäivän terassi. 16.10 Ykkösvieraana luovuustutkija Jorma Heikkilä. Myyjä ja ostaja, mustan pörssin kauppias ja nainen, kohtaavat hotellihuoneessa. 21.00 Uutiset. 10.00 Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. Sam’s Game kertoo parikymppisistä kaupunkilaisista, jotka asuvat samassa talossa, tietävät kaiken toistensa rakkauselämästä ja käyvät jatkuvasti kantapaikassaan juoruamassa. 18.05 Kulturradion: Rapido. 20.03 Kaffekvarnen 21.00 Aktuellt. 11.03 Inblick i: ekonomi och konsumtion. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Siinä on repäisevälle Robin Williams -showlle eväitä jo kyllin. 15.00 Bytesize. 20.20 Kovan päivän ilta. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. Ja hyvin istuu. Sää 11.30, 13.30. Puhetta ajankohtaisista asioista, musiikkia ja hyvää iltatunnelmaa. 13.30 Journal de France 3. 10.15 Eduskuntatalon eväät haastattelussa kuuluvuusalueen kansanedustajista Nils-Anders Granvik. Radio Extrem 99,7 MHz 05.30 X3M-Nonstop. Vastaavasta voidaan puhua Osama bin Ladenin kohdalla, vaikka miesten motiivit ovatkin erilaiset. Kotikatsomon Yhteinen huone -sarjaan kuuluvan Punaista mustalle -jakson päärooleissa näyttelevät Miitta Sorvali ja Robin Svartström. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 15.05 Hem till gården. 14.30 Yhdistetty: maailmancupia Lahti, Suomi. 13.08 Sää. 16.30 Paikalliskatsaus. 17.30 Yleisurheilu: halli EM, Wien, Itävalta. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 5.30 Journal mondial des Journaux. 10.00 Päivästudio. 15.00 Jalkapallo: One World / One Cup. (Sverige 1950). 23.15 Lokala nyheter. 13.30 Alppihiihto: naisten maailmancupia Lenzerheide, Sveitsi. 14.00 Mtv Data Videos. 16.10 Makt & begär. 1.00 Nyheterna och vädret. 19.15 Deux Freres (2000). Ikuinen taistelupari hauskuuttaa jälleen. 16.00 Mäkihyppy: maailmancupia Lahti, Suomi. 08.00 Uutiset ja sää. 1.25 Soir 3. 18.00 Hengellinen ilta;studiossa Urpo ja Matti. Mestarisissi. 17.30 Raamattu kannesta kanteen. 20.55 Urheiluradio. 23.20 Sporten. 12.15 Keskipäivän katsaus. TV 5 6.00 TV5 Infos. 20.30 Watts -makasiini. Keskustelu kääntyy hetkeksi kahden sukupolven väittelyksi aviomoraalista. 06-3200 200. 12.05 Maatalousuutiset. 11.33 Keskipäivän katsaus. Uutiset tasatunnein klo 18 asti. 20.00 X3M-Nyheter. 12.30 Murtomaahiihto: maailmancupia, Lahti, Suomi. Viimein sadesäästä paikalle saapuu myös Laura ja lopulta kaiken kukkuraksi hänen aviomiehensä Kai. 19.25 Vädret. Juha Siltasen kirjoittamassa ja Kimmo Kahran ohjaamassa näytelmässä asian ydintä haetaan kuorimalla kerroksia kuin sipulista. 16.10 Iltapäivän terassi. Paikoin hänet on kangistettu kuin vahakabinetin hahmoksi, paikoin hän höpöttää ja liioittelee niin, että hänen luulisi kauppaavan vähintään kruununjalokiviä tai valtiosalaisuuksia. 18.45 Keno. Talvisään tarjoaa KoPu. 19.15 Livslust. 23.55–1.20 Film. 20.30 Rapport. Hänelle kirjoitetut repliikit ovat lisäksi paikoitellen oudon katkonaista ja nykivää kieltä. Kantakuppilan Marcia (Tameka Empson) tietää parhaat juorut. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.43 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.13 Svaret i repris 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.15 Dagens fråga. Odottamassa on kuitenkin vain Lauran äiti, joka käy heti sinnikkäästi utelemaan Niklaksen ja Lauran välisestä suhteesta. 23.00 X3M-Fri bas 01.00 Nattklassiskt. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 12.00 Päivän kysymys. 16.00 Uutiset ja sää. 17.05 Tähtihetket 0700-92402. Ettäs on rouvalla sydäntä viedä lapsilta noin ihana ja uhrautuvainen isä. Lauran äiti päättääkin polttaa ullakolta kaivamansa kirjeet yrittäen siten säästää jälkipolvia jo kuolleilta tunteilta. Aamun ajankohtainen 9.30. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 6.00 Huomenta Radio Pookista. Välillä vain häilytään vaarallisesti laimeuden tai toisaalta myös liikayrittämisen rajoilla. 07.53 Maakuntaradio. 14.05 Mise au point. Music tv 6.00 Non Stop Hits. 6.00 Non Stop Hits. Vaimon pihalle potkaisema ukonreppana Daniel kaipaa epätoivoisesti kotiin kolmen lapsensa luo. 22.30 A-ekonomi. Viikon pakina. 1.00 Journal Belge. 11.00 Mäkihyppy: maailmancupia, Lahti, Suomi. Liekö sekään tarpeen. 14.30 Paikalliskatsaus. 14.03 Tänään iltapäivällä. 18.05 Pyramide. 11.00 Journal TV5. Uutiset 7.00, 8.00 ja 9.00. 14.55 Urheiluradio. Kärlek kallare än döden. 05.50 Merisää. 12.55 Urheiluradio. 21.00 X3M-Toast. 17.30 Rederiet. Tuttujen farssikuvioiden ei tarvitse olla tavanomaisia, ja katsojat nauravat vähemmästäkin. 10.03 X3M-Dag 12.00 X3M-Nyheter. 15.30 Regionala nyheter. 00.00 Uutiset ja sää. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. 07.25 Late Night with Conan O’Brien. 7.15 Journal mondial des Journaux. 9.30 France Feeling. 00.01 Chat Show!. K116. Vaihtoehtoinen urheiluohjelma, jossa kaikki mahdolliset extremelajit esittäytyvät. 15.30 Köket. 2.15 TV5 Infos. 17.27 Keski-Pohjanmaan uutiset . Kysykää. 18.50 Merisää. On sotavuosi 1944. 16.00 Järvisport. 22.03 X3M-Toast fortsätter. 18.03 X3M-K. 14.00 Uutiset. Hollywooddrömmar. 2.05 Kommissarie Rex. Guevara olisi hävinnyt sissisotansa joka tapauksessa. 15.00 Aktuellt. 19.00 X3M-Rock. 21.40 Melodiradion. 24.00 Dark Angel. 0.30–4.00 UR-program. 15.35 Iltapäivän terassi. Sanna suosittelee 8.15. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 22.00 Uutiset ja sää. Talousuutiset 17.30. 17.20 Kolla. 07.33 Aamulennolla. 11.00 Uutiset. Paikoin tarina kyllä kiehtoo, kun katsoja tajuaa, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. 17.30 Päivän peili ja sää. 18.00 TV5 Infos. www.radionova.fi 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 12.50 Remington Steele. 0.10 Rapport. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Pakinoitsijana 07.30 KeskiPohjanmaan uutiset. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 13.05 Café Svenskfinland. 10.30–12.30 UR-Akademin. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.04 Sää. Leffa ja rooli tehtiin mittojen mukaan. 20.00 Aktuellt. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. 19.55 Urheiluradio. 15.35 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. Sää tunnin välein alkaen klo 6.30. Bustos ja ranskalainen Regis Debray jäivät Bolivian armeijan vangeiksi vierailtuaan sissien leirissä. 18.15 Bokmål. Kotimainen sex talk show käsittelee studiovieraiden seksiongelmia. 00.05 Iltatähti. 9.45 Silence ca pousse. 17.15 Le Journal de l’Eco. 16.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Ernesto Che Guevarasta on tehty jeesusmainen sankari-ikoni, jonka nimeen vallankumouksesta haaveilevat ovat vannoneet jo vuosikymmenien ajan. Kuva: Thierry Roge/Reuters. 13.08 Sää. Musiikkivideomainen, raikas ja innovatiivinen ohjelma tämän päivän rosoisesta ja nopeatempoisesta nuoriso-skenestä. Etappi 17.05. 17.05 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. Hemming kykenee silti humoristisesti yhdistämään kuunnelman nimessä luvatun janeaustenilaisen avioliittopunonnan tämän ajan moniarvoisuuteen. 18.00 Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 10.10 Tack och lov. 23.03 News in English. 23.03 Musik för dej och mej. 19.00 Aktuellt. 0.30 Urheilu-uutiset. 20.55 Le Journal de l’Eco. 5.00 Journal RDI. 23.05 Aktuellt. Sub Mobile Games sisältää erilaisia sms-viesteillä pelattavia peliformaatteja. 6.05 TV5 l’invite. 0.20 Kulturnyheterna. 555 Nelonen klo 21.30 Elisa Helavuori Sota ulkona, piirileikkiä sisällä – Ihmiset tekee kaikenlaista kun on tällaiset ajat. 02.00 Yöklassinen. 20.55 Sessions. 1.50 Le Canada aujourd’hui. 19.00 Jalkapallo: Eurogoals -makasiini. Tristan Gemmillin esittämälle Philille jää varsin vaisu naistennielijän osa. 13.40 Shostakovitshin ja Brahmsin kamarimusiikkia. 5555 (120 min) MTV3 klo 21.15 Pekka Eronen Kommunismin marttyyri. 11.00 Top 10. Nuorekkaisiin kaupunkilaisiin vedotaan hupaisen tilannekomiikan ja hulppean kaupunkielämän avulla. 16.15 Regional eftermiddag. 14.00 Aktuellt. 09.30 Islamin arvot – usko ja elämä. Naisten oikeuksia politiikassa ajanut ja neljä kertaa naimissa ollut äiti pitää tyttärensä aviosuhdetta kaksinaismoralismina, kun taas Niklas yrittää kainoin sanankääntein olla paljastamatta omasta suhteestaan Lauraan mitään. Löytöretki: kadonneet, löytyneet ja menovinkit 15.05. Talousuutiset 8.00. 17.20 TV5 l’invite. 10.03 Tänään kymmeneltä. 11.45 Luontoretki. Leo Eläin. 12.45 Merisää. 1.15 Advokaterna. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 09.05 Maakuntaradio. 15.00 X3M-Nyheter. Studionumero 0108 06000 (paikallispuhelumaksu). 18.00 Oddasat. Kaikkia osapuolia yllättävässä tilanteessa salaisuuksien hätäinen selviäminen upottaa auttamatta uusien väärinkäsitysten suohon. 7.05 Aamuhartaus;toim. 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna. 07.00 Uutiset ja sää. 07.00 Tom & Jerry. MTV:ltä tuttu juontaja Davina McCall säteilee näyttelijändebyytissään sarjan keskushahmona Samina. 22.10 Hannu Taanilan päiväkirja. 14.08 Vädret. Tarina vain kompuroi omissa mutkissaan, joita jopa tarinaa venyttävä turha yksinpuhelu lisää. Lopun tyylikuperkeikka iskelmäduettoineen on ilmiselvä laina jostakin kauan sitten nähdystä. 23.00 Journal TV5. 06.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 8.00 Politiikkauutisia. Sam’s Game tavoittaa yleisönsä hyväksynnän suhteellisen perinteisillä farssin keinoilla. 15.00 Kulttuuriuutiset. 22.00 Up North A. Sprintti. Kirjoitetun historian totuusarvo kyseenalaistuu, vaikka kysymys petturuudesta onkin itse asiassa toisarvoinen. Alueuutiset 11,13,15,17,19 ja 20. 16.00 X3MNyheter. 12.15 Maakuntaradio. 13.15 Työpaikkatoivekonsertti.Rani Muovin toiveet.Lähetä oman työpaikkasi toiveet faxilla numeroon 8225926 tai sähköpostilla osoitteeseen kokkola@radio967.com. 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. Ihmisten kesken. 15.00 Journal TV5. Paljastuksia. 18.00 Uutiset. Harvalla huippukoomikollakaan ovat riemu ja liikutus olleet yhtä lähekkäin. Päivän kysymys. K116. – Mietelause. 22.30 Mat. 15.45 Menovinkit. Uutiset tasatunnein. 14.00 Kimmo Vehviläinen ja iltapäiväsirkus Massaa ja asennetta rakkauden suurella kanuunalla. 14.00 Nyheterna. 18.40 Nyhetstecken. 20.03 Urheiluradio/Jalkapallokatsaus/ NBA-katsaus. 15.00 Uutiset. 00.05 Yöklassinen. 19.30 Nyheterna. 16.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. 20.00 Jeopardy! 20.30 Nya tider. Kooste aamun mukavimmista hetkistä 9.15. 22.00 SubSuosikki: Buffy, vampyyrintappaja. 21.10 SubSuosikki: Beverly Hills, 90210. 08.20 Kuuntelijoiden ilmoitustaulu kadonneet ja löytyneet numeroon 0700-92402. Kuuban vallankumoukseen osallistunut Guevara taisteli Kongossa ja Boliviassa, missä hänet murhattiin vangitsemisensa jälkeen lokakuussa 1967. 18.38 Romanihelmiä – romano mirits. Valitettavasti ydin katoaa pintakerrosten mukaan. 15.30 Film. Robin Svartström esittää miestä, joka on olevinaan kauppias tai teatterin esiripun varastanut näyttelijä tai jotakin muuta. 21.50 Jonas Gardells bok Ett ufo gör entré 22.00 Aktuellt. 07.00 Radiomafian Aamu. 6.30 Journal mondial des Journaux. 10.00 TV5 Infos. 19.00 Us Top 20. Mies tiesi siis tarkkaan, mihin ryhtyi, kun lähti tuottamaan ja hoitelemaan pääosaa komediassa Mrs. 2.20 France Europe Express. 11.00 Uutiset. 21.00 Heja Björn. 16.55 Futurama. 22.00 TV5 Infos. 21.00 Vetenskapens Värld. 22.40 Regionala nyheter. 7.00 Uutiset ja sää (radiossa tänään ). Puheenaiheet, liikennetiedotukset yms. SubTV! Radio Dei 103.4 MHz 06:00 AAMUDEI 06:00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06:35 Ohjelmatiedot 06:45 Virsihetki 07:15 Avaimia Raamattuun 07:40 Ajankohtainen juttu 08:15 Aamuhartaus 08:35 Ohjelmatiedot 08:45 Gallup 09:15 Aamuvieras 09:45 Lastenkilpailu 10:00 MIDDEI 10:20 Onnentoivotukset 11:50 Päivän kysymys 12:15 Viikon levy 12:35 Ohjelmatiedot 12:45 Päivän Vonkale 13:03 Musiikkitunti 14:00 PÄIVÄDEI 14:15 Maapallojuttu 1 14:45 Maapallojuttu 2 15:15 Päivän Rysä 15:30 Viikon levy 15:45 Gallup 17:00 ILTADEI 17:15 Ajankohtainen juttu (u) 17:30 Viikon teos 17:45 Lehtiviidakko 18:00 Lasten iltahetki 18:15 Alueellista ohjelmaa 20:45 Virsihetki (u) 21:00 Raamattu kannesta kanteen 21:35 Iltarukous 21:45 Pelastusrengas 22:45 Ylistysvartti 23:00 Raamatun valossa 23:20 Ylistysmusiikki 00:00 YÖDEI 00:05 Iltarukous Nelosen uusi maanantai-illan komediasarja Sam’s Game sopii väsyneelle ja kylläiselle tv:n ääressä rentoutuvalle katsojalle. 06 5575895 ). 00.00 Kamasutra. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. 22.15 Vuxenkliv i barnskor. 17.30 Outremers. 09.03 X3M-Talk 10.00 X3M-Nyheter. 16.00 Nyheterna och vädret. 18.00 Opettajan monet roolit. 23.00 Nyheterna. 00.00 Uutiset ja sää. 20.10 Regionala nyheter. 08.55 Urheiluradio. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Tfn. 0.30 Tv-universitetet. 22.00 Uutiset ja sää. 18.00 Mtv Select. Arkiaamussa. Yrityksen puutteesta ei Kahraa ja Siltasta voi moittia
Pysäkki sijaitsee Pikkalankadulla vastapäätä Malmin rautatieasemaa. Täyteen 3 385 euron (17 400 markan) eläkkeeseen kansanedustajalla on oikeus 15 vuoden edustajavuoden jälkeen. 831 5040 (Huber halli) www.toimistokalusteet.com LAKE SUPREME Kampanjahinta • istuimen kallistuksen säätö • pehmustetut leveysja korkeus säädettävät käsinojat vakiovarusteena • säädettävä niskatuki HUOM. Kaksipäinen vasikka syntyi Mikkelissä HELSINKI (STT) Presidentti Tarja Halonen ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi tekevät huhtikuun alussa valtiovierailun Etelä-Koreaan presidentti Kim Dae Jungin kutsusta. Viimeinen bussi numero 69 lähti pysäkiltä klo 22.30, kerrotaan poliisista. Miehellä oli päällään keltaisenruskea pusero ja tummat housut. päivä. Mies löydettiin bussikatoksesta istuma-asennosta ikään kuin nukkumasta sunnuntaina klo 2.54. Vasikka vaikutti muuten aivan normaalilta. Rattijuoppo puhalsi 3,45 promillea MIKKELI (STT) Mikkelin Harjunmaalla on syntynyt kaksipäinen vasikka, joka jouduttiin lopettamaan muutaman tunnin ikäisenä, kertoi Länsi-Savo lehti sunnuntaina. Ideoiden esittäjiä oli lähes 270. Hänen mielestään valtionosuusjärjestelmä pitäisi uudistaa uudelleen. Valmet Automotivelta konseptiauto Yksittäiskappale ei päädy sarjatuotantoon, vaan kertoo autotehtaan erityisosaamisesta Valmet Coupé Convertible on nelipaikkainen auto, jossa on hyvät tavaratilat katon asennosta riippumatta. Yöllä satoi lunta ja maa oli paikan kohdalla lumisileä. Ståhlbergin mukaan noin 10–20 000 asukkaan kunta on yksikkökustannuksilla laskien paras. Valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi jakoi palkinnot yhdessä palkintolautakunnan puheenjohtajan, Suomussalmen kunnan sosiaalijohtajanTerttu Huttu-Juntusen kanssa. Vasikka oli täysin virkeä, mutta siitä ei olisi ollut eläjäksi. Suuri avoautojen valmistaja Valmet Automotive on tällä hetkellä yksi Euroopan suurimmista avoautojen valmistajista. Halonen Etelä-Koreaan LAUKAA (STT) Jyväskylän käräjäoikeus vangitsi laukaalaisen 55-vuotiaan miehen surmasta epäillyn naisen. 36-vuotias rattijuoppo oli autossa yksin. Netissä noin tuhannen vaihtoauton jatkuvasti vaihtuva jättivalikoima! q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 3,52 €/min + pvm Edullisin tapa kalustaa konttori... Paikan ohi kulkenut neljän nuoren joukko huomasi verijälkiä miehen alla, ja lähempi tarkastelu osoitti hänet kuolleeksi. Poliisi toivoo yhteydenottoa sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat nähneet miehen pysäkillä istumassa tai huomanneet hänen pahoinpitelynsä. Osoite löytyy netistä www.keskipohjanmaa.net Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net. Hänen rahansa ja arvoesineensä olivat tallella. Autoilija osui kiihdytysvaiheessa lumipenkkaan ja menetti ajokin hallinnan. Matka alkaa 7. Se on itse asiassa sosialidemokraattisempi ratkaisu kuin mitä sosialidemokratia tänä päivänä ajaa, Ståhlberg sanoo. Mikkelin tapauksessa eläinlääkäri perusteli lopettamista sillä, ettei vasikkaa tarvita tutkimuskäyttöönkään. Hän kehotti hallitusta elvyttämään kansallisen aluepolitiikan kriisiytyneiden alueiden auttamiseksi. Konsepti sisältää teknisiä innovaatioita ja tilaratkaisuja, joita voidaan hyödyntää mahdollisissa tulevissa uusissa erikoisautoprojekteissa. Eläkettä voi saada iästä riippumatta eduskunnasta pudonnut tai pois jättäytynyt edustaja, joka ei löydä uutta työtä. Surmasta epäilty nainen vangittiin HELSINKI (STT) Kunnallisalan kehittämissäätiö on jakanut Käytä päätäsi 2001 -ideakilpailunsa palkintoina kaikkiaan 140 000 euroa. Mies löydettiin kuolleena omakotitalostaan Laukaan Leppävedellä maanantaina puolen päivän aikaan. Rehn haluaa tehokkaampaa aluepolitiikkaa HELSINKI (STT) Kuntien elinvoimaisuutta voidaan korjata paremmin muilla keinoin kuin kuntaliitoksilla, katsoo Åbo Akademin professori Krister Ståhlberg. MAANANTAINA 4. Poikiminen oli sille toinen. EU:n periaate on, että unionin aluetuen tulee täydentää kansallista rahoitusta. Suomessa on neljä vuoden aikana valmistettu yli 70 000 Porsche Boxsteria, mikä on yli puolet kaikista Boxstereista. Teräaseella lyömällä surmattu 65vuotias helsinkiläismies löydettiin bussien 69 ja 512 päätepysäkiltä. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan viime vuonna oli ns. Poikimisessa avustanut Mäntyharjun kunnan eläinlääkäri Torsti Miller sanoi lehdessä, että hän on 34 vuoden urallaan nähnyt aiemmin vain yhden vastaavanlaisen tapauksen. Yleinen suunta on, että syrjäseudut syrjäytyvät entisestään, Ståhlberg ennustaa. Auto on yksittäiskappale, jota ei ole tarkoitettu sarjavalmistukseen, mutta Valmet Automotive kertoo automaailmalle sen avulla omasta erikoisauto-osaamisestaan. – Lähtisin etsimään ratkaisua, jossa lyömme kaikki valtion rahat yhteen ja jaamme ne sillä tavalla, että heikkojen kuntien tilanne otetaan huomioon. Ståhlberg sanoo sunnuntaina UPuutispalvelun haastattelussa, että kuntien lukumäärä on nyt sopiva. Harvinainen tapaus sattui Jorma ja Heljä Kontion tilalla. Nykytasolla Porschen tuotanto työllistää puolet Valmet Automotiven noin 1 600 työntekijästä. Perusautona on Volvo C70 -avoauto. – Itäja Pohjois-Suomi, mutta myös monet muut alueet jäivät korkean rakenteellisen työttömyyden loukkuun – ja ovat yhä siellä, kun EU-jäsenyyttä on takana seitsemän vuotta, Rehn sanoi. Hänen jalkojensa vieressä oli elintarvikkeita sisältävä Prisman muovikassi. Tilan isäntä arvioi, että kyse on ympäristötekijöistä tai liiallisesta jalostuksesta. sopeutumiseläkkeellä 56 entistä kansanedustajaa, kun viisi vuotta sitten eläkettä nosti 33 työikäistä kansanedustajaa. Sopeutumiseläke säädettiin eduskunnassa helpottamaan työikäisen edustajan paluuta työelämään, ja sille pääsee jopa alle 40-vuotiaana. Häntä odottanee syyte törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. – EU:n ohjelmilla ei voi olla tavoiteltua vaikutusta, jos niiden varat käytetään Kreikan tapaan budjetin aukkojen paikkaamiseen. Arajärvi piti kuntaideakilpailua erittäin mielenkiintoisena keinona ottaa kansalaisyhteiskunnan voimavaroja käyttöön. Valmet Automotive ja saksalainen urheiluautovalmistaja Porsche AG ovat sopineet, että yhteistyö Porsche-autojen valmistamisessa jatkuu ainakin vuoteen 2008 saakka. Suurin palkinto 30 000 euroa jaettiin 4Hliitolle, jonka jäsenyhdistyksiä oli mukana kisassa pitkälle toistakymmentä. Ideat jaettiin viiteen aiheryhmään: lapset ja nuoret, ikäihmiset, ideoita kunnille, keksijät sekä vapaaehtoistyö. Muutamia muitakin ihmisiä oli kulkenut pysäkin ohi jo pari tuntia aikaisemmin eli noin yhden aikaan. MAALISKUUTA 2002 www.jrintajouppi.fi Jouppilantie 18 SEINÄJOKI www.jrintajouppi.fi J. Valmet Automotiven tuotekehitysjohtaja Aimo Åhlman kertoo, että innostus uuteen autoon on lähtenyt liikkeelle viime vuonna esitellystä Hatrickonseptiauton saamasta suuresta suosiosta. Luonnontieteellisen museon kokoelmissa Helsingissä on yksi täytetty kaksipäinen vasikka 1930-luvulta. Poliisin mukaan surma tapahtui ilmeisesti jo ennen kello yhtä. Onnettomuus sattui Kuopion eteläpuolella moottoritien rampissa. Tällaista Kreikan mallia ei Suomesta odottaisi löytävänsä, Rehn arvosteli. TOIMISTOKALUSTEIDEN VARASTOMYYNTI Kosilankatu 3, Kokkola puh. Eläkeläisen ei tarvitse etsiä työtä tai ilmoittautua työttömäksi, sillä toimetonkin voi nostaa sopeutumiseläkettä kunnes täyttää 65 vuotta ja siirtyy vanhuuseläkkeen piiriin. Kuva: STT-grafiikka SODANKYLÄ (STT) Suomen kansallisen aluepolitiikan alasajo on johtanut siihen, että maa on toipunut lamasta hyvin epätasaisesti, arvostelee keskustan puheenjohtajaehdokas Olli Rehn. – Malmin kauppakeskuksen Prisma meni lauantaina kiinni klo 18, ja mies oli liikkunut Malmilla illan aikana. He olivat huomanneet miehen samassa asennossa istumassa, mutta silloin ei keksitty kuitenkaan vielä surmaa. Suomi on Rehnin mukaan rikkonut EU:n alueja rakennepolitiikan keskeistä täydentävyyden periaatetta vastaan, kun kansallisia aluekehitysvaroja leikattiin voimakkaasti. Poliisi tutkii asiaa tappona. Ståhlberg on mukana tekemässä sisäministeriön tilaamaa arvioita aiemmista aluehallinnollisista uudistuksista. Tiistaina poliisi pidätti surmasta epäiltynä 46vuotiaan naisen, joka asui yhdessä miehen kanssa. Hän toivoi, että ideoita voitaisiin levittää myös muihin kuntiin, jotta saataisiin mahdollisimman suurin hyöty. Parhaat kuntaideat palkittiin Onko firma hukassa. Korkeat eläkkeet houkuttavat kansanedustajia HELSINKI (STT) Poliisi pyytää yleisön apua selvittääkseen henkirikoksen, joka paljastui sunnuntain vastaisena yönä Helsingin Malmilla. Nyt esiteltävä konsepti on kovakattoinen avoauto, joiden suosio markkinoilla on lisääntymässä. Hänen hiuksensa olivat tummat, melkein mustat. Miehessä oli useita pistohaavoja. Palkitut ideat koskivat etupäässä sellaisia keinoja, joilla voitaisiin parantaa vanhuksien sekä toisaalta lasten ja nuorten asioita kunnissa. Autosta vammoitta kömpinyt mies puhalsi 3,45 promillea. Heikkoina kuntina Ståhlberg pitää myös niitä, joissa huoltosuhde kasvaa työttömyyden ja muuttoliikkeen takia. Tutkimuksia johtavan rikoskomisario Arvo Tammelan mukaan surma on todennäköisesti tapahtunut viime viikon perjantain illan ja lauantai-aamun välisenä aikana. Mukaan lähtee suomalaista elinkeinoelämää edustava valtuuskunta. Uudessakaupungissa on valmistettu vuodesta 1968 lähtien yli 900 000 henkilöautoa, joista 250 000 on ollut avoautoja. Kaikki muutkin mahdollisesti surmaan liittyvät tiedot voi soittaa Helsingin rikospoliisin väkivaltayksikön puhelinnumeroihin 09-189 5387 tai 09189 4240 Surmattu mies bussin päätepysäkillä KUOPIO (STT) Moottoritielle pyrkinyt kuopiolaismies pyöräytti autonsa katolleen sunnuntaina. Sen kokoisessa kunnassa palvelut saadaan tuotettua kohtuuhintaan. – Nyt tavoitteena oli luoda auto, jonka coupé-ominaisuudet on viety entistä pitemmälle, ja jonka kattoratkaisun voi sovittaa myös lyhytperäisiin autoihin. UUSI AUKIOLOAIKA Rantakatu 8, Kokkola, Prismacenter, Pietarsaari Asemakatu 3, Ylivieska PARISTON VAIHTO RANNEKELLOON (25 mk) 4, 20 € 4, 20 € GENEVE (STT) Uudessakaupungissa toimiva Valmet Automotive -autotehdas esittelee tiistaina uuden konseptiauton Sveitsissä Geneven autonäyttelyssä. Tehtaan tuotanto nousi viime vuonna lähes 42 000 autoon, josta Porsche Boxstereita oli lähes 23 500 ja sekä Saab 9-3 avoautoja ja Saab 9-3 Viggeneitä yli 18 500 autoa. Se ei kuitenkaan jaksanut kannatella kahta päätään. Halonen vieraili Koreassa viimeksi lokakuussa 2000, jolloin hän osallistui EU:n ja Aasian maiden huippukokoukseen Soulissa. – Pienkuntapohjainen Suomi on jakopoliittisesti tehokkaampi ratkaisu kuin suurten kuntien Suomi. Suurin ryhmä heistä olivat yksittäiset henkilöt, loput lähinnä kuntia ja kansalaisjärjestöjä. Kaksipäisen sonnivasikan poikineen emän odotusaika oli sujunut aivan tavanomaisesti. Kaksipäisyyden kaltainen epämuodostuma johtuu virheestä alkionkehityksessä. RINTA-JOUPPI OY Ville Korpela 06-4201 800 Maksamme hyvinhoidetuista ja vähänajetuista henkilöja pakettiautoista hyvän käteishinnan! Myös loppuvelan lunastus ja vaihto halvempaan! q q q OLETKO MYYMÄSSÄ AUTOASI. huhtikuuta ja päättyy 11. Rehn sanoi sunnuntaina Sodankylässä, että Suomi lähestyy EU-maiden alhaisinta tasoa, mitä tulee yritystoiminnan alueelliseen kehittämiseen käytettäviin varoihin. Krister Ståhlberg pitää kuntaliitoksia turhina JYVÄSKYLÄ (STT) Kansanedustajien halu jäädä eläkkeelle jo työiässä on yleistynyt nopeasti