(sis. Kiviniityn koulu on edelleen koulu eikä vankileiri. alv 10 %). Hotelliyö kaupungissa tai päiväretki pulkkamäkeen on lähilomailua rennoimmillaan. Aina ei karttapalveluun ole kuitenkaan luottaminen: viime aikoina Kokkolan Kiviniityn yläkoulun paikalla on komeillut vankileiri. 1 Sivu 3 Tapani Postila pohtii pääkirjoituksessa suomalaishautojen kohtaloa Venäjällä. Hakupalvelun kautta reitin kohteeseen löytää useimmiten jouhevasti. Ulkoilumahdollisuuksia löytyy jokaiselta paikkakunnalta. maaliskuuta 2023. ”Sdp:n gallupluvut voivat näyttää paremmilta kuin lopulta ovatkaan” 1 Sivu 12 Suomi on nyt johtava maksakirroosimaa TEEMA 1 Viikonvaihdesivut 16–17 MARKKU JOKELA LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN. Irtiotto arjesta 1 Sivut 2–3 Pulkkamäessä dyyneillä Mikko ja Anni Pasto Seinäjoelta. 1 Sivu 14 Lähiloma on helposti toteutettava irtiotto arjesta eikä se vaadi matkustamista kauas. Ilkivaltaa vai silkkaa tonttuilua. Nro 61 Olemmeko liian riippuvaisia Kiinasta. Google Maps karttapalvelusovellus on käytössä usealla. ” Muutoksen myötä purku-uhan alle todennäköisesti joutuisi lisää muistoja. 1 Sivu 4 Koulu vai vankila. He ovat lomailleet muutaman päivän Hiekkasärkillä CLAS-OLAV SLOTTE Monen pettymyksen jälkeen Suomen miesten viestihopea maistui perjantaina makealta Planican MM-kisoissa. 1 Sivu 21 Hopea maistui makealta Nuori ankkuri Niko Anttola kesti paineet ja toi Suomen kakkosena maaliin. www.keskipohjanmaa.fi Lauantai 4. Hinta 3,00 €. Viestimitali oli lisäksi Suomen miehille ensimmäinen 14 vuoteen
LOMAILUUN kuuluu myös herkuttelu ja hemmottelu. Lähiloma on irtiotto arjesta Minna Yrjänheikin omistama Beach Rose kerää kahvittelijoita ja kaakaon juojia terassille, josta voi katsella merelle myös talvella. –?Itselleni staycation tarkoittaa herkullista ruokaa, hotellin pehmeitä lakanoita ja valmista aamupalaa vaikkapa huoneeseen tarjoiltuna. Cafe mocca ja karamelli-latte ovat suosittuja talvijuomia. –?Jos yksi ehdottomasti koettava asia nimetään, se on Suomen upein auringonlasku ja sen eri sävyt jäätyneen meren yllä, sanoo Kalajoen Matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja Seija Vesala. –?Meiltä myös löytyy muutama eri kaakao ja esimerkiksi lämmin mausteinen teepohjainen chailatte, jos ei halua juoda kahvia. –?Staycation on mahtava käsite, jossa yhdistyy niin helppo irtiotto arjesta kuin luontoarvotkin, kun ei vaadita pitkiä matkoja, sanoo Kokkolan Matkailun toimitusjohtaja Teea Pietilä. FAKTA Matkusta junalla 1 Junaliput ovat tällä hetkellä tavallista halvempia, joten lähilomalle ei tarvitse lähteä omalla autolla. –?Reiteillä näkyy ulkoilijoita pyöräilemässä, kävellen ja hiihtäen, myös koirakaverit ovat päässeet nauttimaan, Vesala kertoo. 1 Eduskunta tukee joukkoliikennettä muuttamalla arvonlisäveron kymmenestä prosentista tilapäisesti nollaan. Jollekin toiselle staycation voi olla mökki puusaunalla hiihtoladun vieressä. Jos talvilomaa on mahdollista pitää vain pari päivää, Hiekkasärkät on hyvä kohde lähilomalle. Talviloma vilkastuttaa lähimatkailua Kokkolassakin. Lämmintä herkkujuomaa on tarjolla myös lapsille: kuuma kaakao kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla on lasten mieleen. –?Mikä yllättävää myös kylmät kahvit, esimerkiksi coldbrew on menekkijuoma, hän sanoo. –?Täällä voi viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, talvisessa meriluonnossa. –?Ennen altaaseen menoa voi ulkoilla merellä ja herkutella Villa Elban Mono Caféssa, Pietilä vinkkaa. Uimakeskus VesiVeijari on vuodesta toiseen talvilomien ykköskohde Kokkolassa. TALVILOMAAN kuuluu ulkoilu ja liikunta. 1 VR on vienyt alv-alennuksen suoraan matkalippujen hintoihin. Laadukas majoitus, hyvä paikallinen ruoka ja runsas tarjonta erilaisia aktiviteetteja, Vesala luettelee. Talviloma. Tätä suosittelen testaamaan! KALAJOEN Hiekkasärkillä Beach Rose on avoinna talvilomalaisille. Lähilomailusta käytetään termiä staycation. KALAJOEN ERITYISYYTENÄ ovat monipuoliset matkailupalvelut ainutlaatuisessa luontoympäristössä, kävelyetäisyyden päässä toisistaan. Kuumat juomat maistuvat ulkoilun tai retkeilyn päälle. Talvisaikaan menee paljon kuumia juomia ja erikoiskahveja, esimerkkeinä caramel ja mocha latte. –?Valaistusta siellä ei ole, mutta illat onneksi jo pitenevät, Vesala sanoo. LAPSIPERHEILLE ykkösjuttu Kalajoella on mäenlasku Särkillä. Lähde: VR Samalla kun omat kustannukset pysyvät kohtuullisina, tulee myös tuettua paikallisia yrityksiä. Kalajoella on tällä hetkellä runsaasti lomalaisia. Tänä talvena avattiin Marinan Peililammelle retkiluistelurata, jossa voi edelleen luistella olosuhteet huomioiden. Läheltä tulevista kävijöistä suurin osa on kuitenkin päivämatkailijoita, mutta yön yli majoittujiakin tulee läheltä. 1 Junalippujen lisäksi alv-alennus koskee lähes kaikkia lisäpalveluita. 1.1.–30.4.2023. 1 Junalippuja voi ostaa verovapaasti huhtikuun loppuun saakka. PUHEENAIHE: LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 2 Päivi Savela Lähilomalle lähteminen ei vaadi suuria suunnitelmia etukäteen. Voi tehdä päiväretken toiselle paikkakunnalle tai yöpyä pari yötä vaikkapa oman kotipaikkakunnan hotellissa. –?Lomalaiselle lämmin juoma herkullisen leivonnaisen kera terassin lämmössä, katsellessa aurinkoisella ilmalla merelle on varmasti ihana hetki, sanoo kahvilan omistaja Minna Yrjänheikki. Samalla kun omat kustannukset pysyvät kohtuullisina, tulee myös tuettua paikallisia yrityksiä. –?Talvilomalla meiltä voi esimerkiksi ulkoilun lomassa poiketa hakemaan lämmintä juotavaa matkaan tai istahtaa kahvilalla hetkeksi sohvalle ja jäädä nauttimaan herkkuja paikan päälle, sanoo kahvilapäällikkö Sara Heinonen Kokkolan Espresso Housesta
Samalla etsintätyötä tehneitä venäläisryhmiä on hajonnut ja osa heistä on muuttanut ulkomaille. MAASTOPYÖRÄILY: Talvella voi maastopyöräillä merkityillä reiteillä. Nivalassa on useita talvipyöräilyreittejä, ja myös reitti Uikolta Pyssymäelle on avattu. Vaikka laitonta valloitussotaa käyvä Venäjä haluaa muokata historiaa ja tuhota itselleen epämieluisia muistoja alueellaan, niin Suomessa on pidettävä kiinni sovitusta. Suomalaiset ovat joutuneet entistä määrätietoisemman demonisoinnin kohteiksi. Samoin elokuvatarjontaa suunnataan talvilomaviikolla usein lapsiperheille. Muutoksen myötä purku-uhan alle todennäköisesti joutuisi lisää muistoja. Järjestä perheen tai ystävien kesken talviolympialaiset. Venäjä on myös halukas muuttamaan valtiosopimusta, johon kuuluvat myös sen alueella olevat suomalaiset sotilashautausmaat. Retkimakkaroilla tulee tavallisestakin ulkoilusta juhlaa. Valkoisessa arkussa kotiin Etsintöjen jatkuminen on ensi kesän osalta ison kysymysmerkin takana.. CLAS-OLAV SLOTTE V iimeisen rajan ylittäneitä. AURINKOLATU: Nivalassa lähtee Pyssymäeltä 20 kilometrin mittainen Aurinkolatu, jonka varrella voi osallistua mobiilisuunnistuskilpailuun. Venäjältä on löydetty 1990-luvulla alkaneiden etsintöjen tuloksena tähän mennessä kaikkiaan noin 1400 suomalaista sotavainajaa. Esimerkiksi Koiviston sankarihautausmaan muistomerkki purettiin Karjalan kannaksen Primorskissa. Mahdollisuuksien mukaan kaikki Suomeen tuotujen sotilaiden omaiset saavat yhteydenoton ja varmuuden aikoinaan kadonneen kohtalosta. EDELLINEN KESÄ oli kolmas peräkkäinen, kun suomalaiset etsintäryhmät eivät päässeet itärajan taakse. Järjestä teemajuhlat tai olohuonepiknik. Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys on tehnyt arvokasta työtä etsien taistelukentälle jääneitä. Koronasulun jälkeen muuriksi on noussut Venäjän viime keväänä aloittama hyökkäyssota Ukrainassa. Sodan vaikutuksista huolimatta venäläiset etsintäryhmät jatkoivat kadonneiden selvitystyötä ja suomalaisvainajien paluu oli heidän ansiotaan. Taistelussa kadonneiden etsintä on turvattu Suomen ja Venäjän välisellä valtiosopimuksella, mutta epävarmuus on yhä vahvemmin tullut varjostamaan sotavainajien paluuta. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Suomessa hoidetaan valtiosopimuksen mukaisesti neuvostosotilaiden hautapaikkoja ja muistomerkkejä. Huhmarissa puolestaan pääsee pulkkamäkeen ja Rinnemajaan kaakaolle. ITÄRAJAN tuolla puolen olevat suomalaiset sotilashautausmaat eivät myöskään enää saa olla rauhassa. Suomea on Venäjällä mustamaalattu fasismin synkeillä väreillä. MUISTA MYÖS NÄMÄ: Käy kirjastossa ja etsi kirjoja jollakin teemalla: esimerkiksi omena, kannessa sinistä, kirjailijalla on hassu nimi. Tarjolla on myös mummola-tyyliin sisustettua majoitusta. Kohta kotona. Pelko, että heidät leimataan sotaa käyvässä maassa ulkovallan agenteiksi, on todellinen. Ylivieskassa järjestetään pehmolelusuunnistusta, jossa voi etsiä kirjoista tuttuja satuhahmoja. Kokkolassa voi hiihtää esimerkiksi Laajalahteen tai Rastimajalle. Kadonneen löytämisen jälkeen tavoitteena on ollut kotiuttaa kadonneeksi sodassa jäänyt, tunnistaa ja saattaa hänet kotimaan multiin. Historiaa on vääristelty räikeillä valheilla. Näin näytetään, että historia ei muutu hautamerkkejä repimällä ja ilkivaltaa tekemällä. Ennen kehutuista hyvistä naapureista on tehty natsismin stigmaa kantavia, kyräileviä ja menneitä alueitaan takaisin haikailevia sodanlietsojia. Agentiksi tuomitun kohtalo on kolkko. Jo aikaisemmin on tapahtunut satunnaista ilkivaltaa, mutta nyt virallinen linja on koventunut Suomea kohtaan. Kotinsa puolesta kaatuneista 32 palasi kotimaahansa vuosikymmeniä katoamisensa jälkeen. AIR BNB: Yksityiset majoittajat tarjoavat kodikkaita ja persoonallisesti sisustettuja huoneistoja, joissa voi yöpyä. Oulaisissa voi nauttia auringosta hiihtämällä Piipsjärven jäällä, ja jos se ei riitä, Honkamajalla on tarjolla monipuolisempia maastoja. Venäjällä Viipurin Pietari-Paavalin kirkossa siunattiin ja sieltä kotiutettiin viime vuoden lopulla kesän maastoetsinnöissä löytyneiden suomalaissotilaiden maallisia jäänteitä. Tarjontaa on myös pikkupaikkakunnilla. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Pienissä valkoisissa arkuissa lepääviä. On hyvin mahdollista, että suomalaisten etsintöjä ei enää sallita Venäjän alueella. Venäjän viranomaiset valvovat ja tekevät päätöksen sotavainajien etsintäsuunnitelmista. Talvilomalla perinteisesti käydään uimassa, hiihdetään ja lasketellaan. Oli pahuuden tekijänä sitten yksi ihminen tai kokonainen valtio. Kymmeniä vuosia sodan päättymisen jälkeen löytyneitä sankarivainajia on haudattu kotipaikkakuntansa kirkkomaahan myös Keski-Pohjanmaalla. Tarjolla on myös mokkapaloja. ETSINTÖJEN JATKUMINEN on ensi kesän osalta ison kysymysmerkin takana. Pidetään täällä kiinni kunniasta, sitä ei saa koskaan haudata. Pidä lumihankidisco. Talvipyöräilyreittejä pitkin voi myös kävellä, jos pyöräily tai hiihtäminen ei kiinnosta. Tässä toimituksen ja lukijoiden vinkit, mitä muuta lähilomalla voi tehdä. LAAVUT: Retket laavuille on kivoja, niitä löytyy varmaan joka pitäjästä. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 3 Aurinkolatu tai lumihankidisco Päivi Savela Talvilomaviikolla kannattaa tarkistaa, mitä tapahtumia nuorisotoimi järjestää. Tapani Postila Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. MOKKAPALAT : Ylivieskassa seurakunnan ukkokööri pitää perinteisesti latukahvilaa Joonaalan majalla. Vietä päivä pyjamassa. Päätös jatkosta tulee loppukeväästä. Viipurin evankelis-luterilainen seurakunta on myös tukenut vahvasti kotiuttamistyötä. Leivo jotain, mitä et ole ennen leiponut tai kokeile uutta reseptiä. KIRJASTOT: Tarkista kirjastojen järjestämä tarjonta talvilomaviikolla
–?Kun sitä [laskettelu]mäkeä ei tälle vuodelle saatu auki, niin onpa edes peffamäki, hän jatkaa. Saattaahan se olla, että jonkinlainen tietorikoskin asiassa voi tulla kyseeseen, hän puntaroi. TÄLLÄ hetkellä mäen tilanne on eräänlaisessa limbossa, kun hallinto-oikeuteen tehdyt valitukset odottavat ratkaisuaan. MARKKU JOKELA. Itse fyysinen mäki on tällä hetkellä Kehityksen hallinnassa. Kehitysyhtiö on Verrosen mukaan toiminut näin siitä yksinkertaisesta syystä, että idea laskettelutoiminnan palautumisesta pysyisi esillä. Karttapalvelusovellus on suhteellisen avoin kanava ja osin tarkoitettukin siihen, että ihmiset lisäävät sinne omia tietojaan, vaikkapa mainosmielessä. Välttämättä kepponen ei ihan harmittomien källien laariin mene. Ilkivalta pykälä tosin edellyttää teon kohdistuvan yleistä järjestystä vastaan ja sen tulee aiheuttaa huomattavaa haittaa. Yritysturvapäällikkö lisää vielä, että mikäli tarkoituksena on koulun maineen tahallinen vahingoittaminen, kyse voi olla myös vahingontekorikoksesta. Laskettelumäen tulevaisuus junnaa tällä hetkellä muun muassa Vaasan hallinto-oikeuden käsittelyjonossa. Erkki Kerola työskenteli 39 vuotta poliisin palveluksessa, josta kolmanneksen rikostutkinnassa, kolmanneksen erilaisissa kenttätehtävissä ja kolmanneksen poliisin johtotehtävissä. Koulussa toimii kaikkiaan yhdeksäntoista luokkaa, niissä opiskelee normaalin opetuksen 7 -9 luokat lisäksi musiikkipainotteiset luokat ja kielikylpyluokat. Harmittaa vielä jos joku päätyy osoitetietojen kautta väärään kohteeseen. Kiviniityn koulu on edelleen koulu eikä vankileiri. Sen avulla pääsee katselemaan katuja satelliittikarttoja sekä voi halutessaan suunnitella matkareitin tai vaikkapa etsiskellä paikallisia yrityksiä. KARTTAPALVELU Google Maps on yhdysvaltalaisen Googlen tuottama. Tulee koulustamme ihan väärä kuva. HILLA GROUPIN yritysturvapäällikkö Erkki Kerolan mukaan kyse ei liene muusta kuin ilkivallasta, eikä edes tuoreesta sellaisesta. Kyse on mielestäni lähinnä ”ilkivallasta” ja joissain tapauksissa sellainen tahallisena tekona voi täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön. –?Kehitysyhtiö on vuokrannut mäen ja maapohjan eli ne ovat nyt meillä, Verronen valottaa. Puhkion maapohja kehitysyhtiölle vuokralle Ei kaikkein hilpein näky näin hiihtolomaviikolla. HIIHTOLOMALTA tavoitettu Kiviniityn rehtori Reijo Timonen kertoo edelleen olevansa koulun rehtori, koulua ei ole vankilaksi muutettu. Kun karttapalveluun laittaa hakusanaksi Kiviniityn koulu, Kuusitie 3, Kokkola näyttää karttapalvelu, että paikalla sijaitsee Kiviniityn vankileiri. Kiviniityn koulu sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaupunkikeskustasta. Päätös ei ole lainvoimainen – kiitos siitä tehdyn valituksen. Samaan asiakokonaisuuteen liittyvän ja kunnanhallituksessa viime elokuussa tehtyä päätöstä koskevan valituksen osalta kunnanhallitus huomautti, että valittajan esittämät asiat eivät etene kunnassa ennen hallinto-oikeuden ratkaisua. Kunnanhallitus totesi helmikuun alussa päättämässään lausunnossa, että ei ole ollut syytä epäillä kunnanvaltuuston päätöksen laillisuutta. Viimeksi hän toimi ylikomisariona Pohjanmaan poliisilaitoksen valvontaja hälytyssektorin johtajana. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 4 Minna Mustonen KOKKOLA Loppuviikosta karttapalvelu Google Maps-sovelluksen käyttäjä joutui tarkistelemaan silmälasiensa vahvuuksia uudelleen. Koulutyön Kiviniityn koulussa, lukuvuodelle 2022–2023 aloitti viime syksynä 528 oppilasta. Hiihtolomakälli iski Kiviniittyyn Kokkolan yläkoulun paikalla sijaitsee Mapsin mukaan vankileiri. Asiasta hallinto-oikeuteen valittaneiden mukaan päätöksenteossa meneteltiin virheellisesti jääviyssäädösten osalta. Koulussa toimii myös valmistavan opetuksen ja joustavan perusopetuksen ryhmät sekä liikuntapainotteinen ryhmä. GOOGLE MAPS Kristian Sundqvist KAUSTINEN Kaustisen kuululla laskettelurinteellä eli Puhkiolla ei kuten tunnettua tänäkään talvena lasketella, mutta mäen vasemmalla reunalla lasketaan tällä hetkellä muulla tavoin. Kun karttapalveluun laittaa hakusanaksi Kiviniityn koulu, Kuusitie 3, Kokkola näyttää karttapalvelu, että paikalla sijaitsee Kiviniityn vankileiri. Tekomuotona kyllä häiritsevien viestien lähettäminen, voisiko tämä olla sellaista. Ohjeet löytyvät Google Mapsin Yritysprofiilista, osin kirjautumalla, mutta osin myös kirjautumatta. –?Pienenä vinkkinä kuntalaisille, että kun muuta ei ole saatu niin siellä on pyllymäki tehtynä rinteeseen, että kaikki kuntalaiset sinne vain, kannustaa Kaustisen Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Elina Verronen. –?Arviointikeskusteluissa näkyy olevan tuo Kiviniityn Vankileiri -tematiikka esillä jo pari vuotta sitten. Kunnanhallitus siis katsoo, että valitus on hylättävä. KRISTIAN SUNDQVIST Tällä hetkellä paikalla lasketaan vain pyllymäkeä, laskettelua viimeksi kolme vuotta sitten. Suhteellisen helposti pääsee myös ilmoittautumaan jonkin sivuston omistajaksi, ja silloin on pääsy muokkaamaan tietoja. –?Eihän tuo asiallista ole ollenkaan. Kaustisen kunnanvaltuusto teki viime vuoden lokakuussa päätöksen luovuttaa laskettelurinteen tilat Kaustisen Kehitys Oy:lle. Hän ei karttajekkua pidä maailman vakavimpana, mutta harmillisena kyllä. Palvelussa voi tehdä muutoksia vaikkapa aukioloaikoihin, nimeen, verkkosivustoon. IT-yksikkömme saa asian hoitaa kuntoon, hän kertoo
–?Täällä on hyvä opetella laskettelua ja tietysti myös jatkaa harrastusta. Löydä lähin myymäläsi ja katso aukiolotiedot sotka.fi/myymalat 599,(1599,-) 5-VYÖHYKEJOUS ITUS 349,(999,-) Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi DALLAS XL -rahi erillishintaan sohvan verhoilulla 199,(499,-) Toimitusmyyntihintaan runsaasti muita verhoiluvaihtoehtoja -50% HOPEA EMMAsijauspatja 120x200 cm 129,(329,-) EMMA-RUNKOPATJA 120X200 CM • sisältää jalat DALLAS XL -DIVAANISOHVA • beigeharmaa Rocco-kangasverhoilu • L262 x S92/152 cm • divaaniosan puoli vaihdettavissa hinta Hu ippuhalpa 65 % hinta Hu ippuhalpa 62 % Antti Savela Louekallion laskettelukeskuksen yrittäjä Kari Niemi laskisi pois vaaratilannemahdollisuuden Sievin rinteessä. Jos rinteitä ei pehmitettäisi, vauhdit voisivat nousta liukkailla kevätkeleillä yllättävän suuriksi. UUTISET LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 5 OSTA YLI 50 €:lla SAAT 40 % * OSTA YLI 200 €:lla SAAT 50 % * OSTA YLI 500 €:lla SAAT 60 % * VAIN 7.3. Louetin rinne Sievissä pyritään Niemen mukaan pitämään auki ainakin pääsiäiseen. Ensimmäisenä asiasta kertoi Ilta-Sanomat. Toki on mahdollista, että tällaisessakin turvallisessa hississä joku kompuroi, mutta sitä varten on hississä valvojat, jotka pysäyttävät hissin heti, jos ongelmia tulee. Laskettelu sopii sekä nuorille että vanhemmille, Kari Niemi korostaa. –?Joo, luin tästä lehdestä. LOUEKALLION laskettelukeskuksessa turvallisuudesta pidetään huolta. Lisäksi pehmeämmässä rinteessä on kivempi lasketella. Rinne esimerkiksi jyrsitään pehmeäksi joka llta. Hissi saatiin pysähtymään äidin hälytettyä apua, eikä tytölle käynyt loppujen lopuksi kuinkaan. Etu ei koske palveluita. Levillä vaaratilanne syntyi keskiviikkona, kun kokkolalaisperheen 9-vuotias tyttö roikkui tuolihissin ulkopuolella, kun hissin turvakaari jäi ylös. Louekeskuksessa on riittänyt tänäkin talvena vipinää. Meillä on käytössä kapulaja ankkurihissit, joissa sukset ovat koko ajan rinteessä kiinni. Tällä Niemen mukaan pyritään estämään olosuhteisiin nähden liian kovat vauhdit. Vaaratilannetta meidän hississä ei pääse syntymään, Kari Niemi kertoo. Keskipohjanmaa uutisoi Levin vaaratilanteesta perjantaina. asti. Lähirinteen etuna Niemi pitää paitsi tietysti lyhyttä matkaa myös turvallisia olosuhteita. Säät ovat suosineet sen jälkeen kun rinne avattiin loppiaisena. ASTI KAIKKI TUOTTEET KUN OSTAT 500€:LLA, MAKSAT VAIN 200 €! 60 % * Huippuhalvat -päivät VÄHINTÄÄ N Tuotteiden tarjoukset voimassa 20.3. *Etu tuotteiden normaalihinnoista, ei SUPERHINTAtai Vallila-tuotteet. Keskus avattiin loppiaisena. Isä joutui pitämään tyttöä hississä tarraamalla kiinni puseroon, kun tyttö oli jo ennättänyt joutua hissin reunalle. –?Joo, tuolihissit ovat asia erikseen, mutta meillä niitä ei ole, Louekallion laskettelukeskuksen yrittäjä Kari Niemi kertoo. Kokkolalaisperhe joutui vaaratilanteeseen rinnehississä Levillä EETU KUPULISOJA. Ei tuollainen pitäisi meillä olla mitenkaan mahdollista. –?Meillä käy paljon koululaisia opettelemassa laskettelua. Lisäksi nyt käy paljon hiihtolomalaisia. –?Juuri näistä syistä rinteitä pehmitetään säännöllisesti. Tällä viikolla ollaan tultu KeskiPohjanmaalta, ja ensi viikolla tullaan Kalajokilaaksosta ja kaempaakin. Silti perhe oli säikähtynyt tilannetta. Louetilla ei ongelmia Louetin laskettelukeskuksen yrittäjä Kari Niemi kertoo keskuksessa panostetun sekä hissien että varsinaisen laskettelurinteen turvallisuuteen
Petoksia tehtaillut ryhmä huijasi yli 40?000 euroa nettikaupoilla Poliisilla on riittänyt kiireitä verkkopetosvyyhtiä selvittäessään. OULUN poliisilaitoksen Kajaanintutkintayksikössä on kesken toinenkin laaja esitutkintakokonaisuus, jossa on sama tekotapa mutta eri pääepäilty. YVA-OHJELMA / REIMARI / RAMBOLL. Allekirjoittajien mukaan meneillään on kolonialismin aalto, jossa suuret yritykset valtaavat muiden maiden ainutlaatuisia luonnonvaroja. He ovat olleet kiinniotettuina tai pidätettyinä asiaan liittyen. Harmaa alue talousvyöhykkeellä on ajateltu tuulivoimaloiden sijoituspaikka. Poliisin näkemyksen mukaan toiminta on ollut erittäin ammattimaista. Hankkeiden koko vaihtelee 120:sta 150:een merituulivoimalaan, jotka ovat lähes 400 metriä korkeita. Myöskään kiinteistöveroja kunnille ei kerry. Pohjanlahden talousvyöhykkeelle, joka rajoittuu Vöyrin, Uudenkaarlepyyn, Pietarsaaren, Luodon ja Kokkolan aluevesiin, on vireillä kolme eri hanketta. Teot ovat keskeytyneet ainoastaan poliisin väliintuloon. Poliisi muistuttaa nettikaupan vaaroista ja kehottaa kansalaisia harkitsemaan erittäin vakavasti, maksaako tuotteesta etukäteen sitä näkemättä. HANNA RAUTIO Skyborn Renewables Offshore Finlandin yva-ohjelman kartta sähkökaapeleiden rantautumisesta ja maajohtojen paikoista. Eetu Kupulisoja Oulun poliisilaitos tiedottaa selvittäneensä laajan verkkopetosvyyhden. Vyyhti käsittää asianimikkeinä 19 petosta, yhden törkeän petoksen, yhden petoksen yrityksen sekä kuusi identiteettivarkautta. Ulkomaalaiset sijoittajat maksavat tällä alalla minimaaliset verot ja myyvät vihreää energiaa muualle. Rikoskokonaisuus saatetaan syyteharkintaan lähipäivinä. Adressin ensimmäinen allekirjoittaja Alfred Kjellman kertoo, että nimenkeräyksestä päätti kymmenhenkinen aiheesta huolestunut ryhmä. Poliisi kehottaa suhtautumaan varauksella käsirahan maksamiseen. Verkkoadressissa kohdistetaan lisäksi voimakasta krititiikkiä sille, että ulkomaalaiset sijoittajat hyödyntävät Suomen luonnonvaroja maksamatta veroja lainkaan Suomeen. Kyseinen kokonaisuus käsittää yhteensä 32 rikosta, joista suurin osa on petoksia. Ostajat maksoivat käsirahaa vaihtelevan suuruisia määriä, minkä jälkeen myynti-ilmoitus poistettiin eikä ”myyjään” enää saatu yhteyttä. Mikäli tuulivoimaa rakennetaan aluevesirajan ulkopuolelle eli talousvyöhykkeelle, omistajat eivät maksa vuokraa valtiolle eivätkä kunnille. ”Meneillään on uusi heikosti säännellyn kolonialismin aalto, jossa suuret yritykset valtaavat muiden maiden ainutlaatuisia luonnonvaroja. Pohjanlahden merituulivoimaa vastaan on käynnissä nimenkeräys. Esitutkinnassa saadun selvityksen mukaan rikosten pääepäilty käytti hyväkseen yhteiskunnan vähäosaisimpia henkilöitä rikosten tekemisessä siten, että hänen oma osallisuutensa tehtyihin rikoksiin olisi peittynyt. ADRESSIN allekirjoittajat vastustavat jonkin tällaisen projektin toteuttamista nykyisessä muodossaan. Lähes samoista vesistä kilpailevat myös OX2 ja Ilmatar Offshore. Osoitteessa www.skrivunder. Adressin mukaan merituulivoimalat vaikuttaisivat ainutlaatuiseen merimaisemaan radikaalisti ja ennennäkemättömästi, ja yli 60 metriä leveät voimalinjat maalla tulisivat halkomaan kyliä ja metsäalueita pitkälle sisämaahan. com oleva adressi luvataan toimittaa päättäjille ja muille, jotka voivat vaikuttaa siihen, toteutetaanko nämä projektit vai ei. On erittäin naiivia luulla, että nämä yhtiöt olisivat aidosti kiinnostuneita alueestamme tai jakaisivat saavuttamaansa taloudellista hyötyä meille”, tekstissä jyrähdetään. Tuulivoima vastatuulessa Joukko pietarsaarelaisia haastaa muita merituulivoiman vastustajia mukaan kansalaisadressiin. RIKOSASIASSA johtoasemassa ollut pääepäilty, joka hyötyi rikoksista eniten, on ollut vangittuna esitutkinnan aikana. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 6 Pentti Höri PIETARSAARI Pietarsaaressa on käynnistetty nimenkeräyskampanja, jossa vastustetaan jättimäisiä merituulivoimahankkeita Pohjanmaan rannikolle. ”Lupaviranomaisten ja valtion tulee ymmärtää, ettei tätä talousmerialuetta saa hyödyntää ympäristöllisillä tai kansantaloudellisilla perusteilla”, vetoomuksessa sanotaan. Teot ovat tapahtuneet ympäri Suomea vuoden 2022 maalisja kesäkuun välillä. Toimijat ovat energiayhtiöt OX2, Skyborn Renewables ja Ilmatar Offshore. Perusteina ovat muun muassa ympäristölle ja meriluonnolle aiheutuvat haitat. Tekijöillä oli uskottavan oloisia myynti-ilmoituksia pääsääntöisesti Nettivene-, Nettikaravaanija Tori.fi-sivustoilla, sesongista riippuen. Poliisi epäilee, että rahaliikenteen hoitamiseen ja muun muassa myynti-ilmoitusten tekemiseen osallistui seitsemän muuta henkilöä. Kun halukas ostaja oli ottanut yhteyttä ”myyjään”, ostajalta pyydettiin käsirahaa. TALOUDELLISIA hyötyjä allekirjoittajat pitävät pieninä seudulle ja koko maalle. Petosten tekijät onnistuivat saamaan asianomistajilta rikollisilla teoilla yhteensä yli 40 000 euroa uhreilta ympäri Suomea. ”Kalastuselinkeino on uhattuna, kalojen vaellus häiriintyy, voimaloiden perustusten betonia huuhtoutuu mereen, roottorinlavat syöpyvät, lintujen elämä häiriintyy ja meren jäätyminen vaikuttaa laivaliikenteeseen”, adressissa luetellaan. CLAS-OLAV SLOTTE Mikäli tuulivoimaa rakennetaan aluevesirajan ulkopuolelle eli talousvyöhykkeelle, omistajat eivät maksa vuokraa valtiolle eivätkä kunnille
Web-kehitys: Eetu Kallioinen, Kpedu. –?Olemme suuntaamassa yhtiötä kohti seuraavaa vaihetta ja tavoitteena kasvun ja kansainvälisyyden vahvistaminen maanrakennuskonekaupassa. Lähialueen oppilaitoksista finaalissa nähdään 16 kilpailijaa. Leipuri-kondiittori: Moa Ström, Optima (Pietarsaari). Meillä on takana pitkä ja vakaa historia, ja haluamme yrityksen pitkäjänteiselle työlle jatkoa. Hallituksen puheenjohtajaksi on hankittu yrittäjänä ja hallitusammattilaisena tunnettu Harri Suutari. Konesilta pestasi hallitusammattilaisia Kärsämäellä toimiva Konesilta palkkasi kokeneita hallitusammattilaisia vauhdittamaan kasvuaan. Yritys on kasvanut viimeisen kymmenen vuotta 20 prosentin vuosivauhdilla kannattavasti kilpailulla toimialla. Toiseksi riippumattomaksi hallituksen jäseneksi on valittu yrittäjä diplomi-insinööri Ari Haapakoski Ruukista. Hänellä on kokemusta operatiivisesta johtamisesta sekä hallitustyöstä Pk-yrityksissä ja kansainvälissä pörssiyhtiöissä. Hitsaus: Sampo Hautala, koulutuskeskus JEDU. Eläintenhoito: Emma Virtanen, Kpedu, Siiri Kaskinen, Kpedu. Lisäksi yrityksen hallituksessa ovat mukana toimitusjohtaja Ville Kyllönen ja liiketoimintajohtaja Mikko Vinkki. TAVOITAMME KATTAVASTI VAALIPIIRISI ÄÄNESTÄJÄT *Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2022) mukaan Hilla Groupin julkaisuja pitää luotettavana 85 % lukijoista ja medioitamme luetaan keskimäärin 30 min. Tietojenkäsittely: Sara Sandberg, Kpedu. CNC-koneistus: Joni Rajaniemi, koulutuskeskus JEDU. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 7 Arvokas vanhuus, hyvä kuolema Paneelissa ovat mukana: Ritva Jämsä, Soiten toimialuejohtaja Raija Norppa, omaishoidon kokemusasiantuntija Anne Peltomaa, sairaalapastori Margita Lukkarinen, aluevaltuuston jäsen Keskustelun moderoijana toimii Tiina Ojutkangas Keskipohjanmaa-lehdestä. Kysy pakettitarjousta alueen lehtiin ja muista tavoista tavoittaa (esitteet, vaaliliitteet jne.) mediamyyjältäsi tai myynti@hillagroup.fi Vaalimainokset -30% normaalihinnoista EDUSKUNTA VAALIT 2023 VAALIPÄIVÄ 2.4.2023 ENNAKKOÄÄNESTYS 22.-28.3.2023 Vaasan vaalipiirin julkaisumme tavoittavat yhteensä 176.000 lukijaa Sanni Aho Ammattitaidon SM-kisojen finaaliin selvitti tiensä kaikkiaan 350 opiskelijaa eri ammattialoilta. Viides vuodenaika -näytelmän teema, muistisairaus, koskettaa yhä useampaa meistä suurten ikäluokkien vanhetessa. Autamme Sinua tarvittaessa mainoksen suunnittelusta aina sen valmistamiseen asti. Päättyneen tilikauden liikevaihto oli 46 miljoonaa euroa ja työntekijöitä 35 henkeä. LÄHIALUEEN FINALISTIT: Metsäkoneenkäyttö: Eeli Hiltula, Kpedu. Floristiikka: Anna Vasalampi, Sirpa Korkeasaari, Tanja Cusnir, Virpi Korkeasaari Järviseudun ammatti-instituutti (Alajärvi). Kappaletavara-automaatio: Eero Enkvist, Kpedu, Patrick Hollanti, Kpedu. Myös hänellä on monipuolinen kokemus yritysten liiketoiminnan kehittämisestä ja hallitustyöskentelystä kotimaassa ja kansainvälisillä markkinoilla toimivista yrityksistä. Konesilta Oy on Kärsämäellä toimiva maanrakennuskoneiden ja lisälaitteiden kauppaan ja huoltoon erikoistunut yritys, jolla on toimipisteet myös Pirkkalassa ja Tuusulassa. hillagroup.fi/mainostajalle Luotettavassa ja tarkasti luetussa* uutisympäristössä vaaliviestisi huomataan. Hitsauksen semifinaali järjestettiin Kalajoella ja sieltä selvisi jatkoon haapavetinen Sampo Hautala. ARI-PEKKA OJALA Antti Savela Kärsämäellä toimiva maanrakennusalan koneiden ja laitteiden kauppaan erikoistunut Konesilta Oy pestaa hallitukseensa lisää osaamista. Ammattitaidon SM-kisojen finalistit ovat selvillä Taitaja-semifinaalit järjestettiin tammihelmikuun vaihteessa eri puolilla Suomea. Lähihoitaja: Lenni Kemilä, Koulutuskeskus JEDU. Asiakaspalvelu ja myynti: Miranda Määttä, Kpedu. Taitaja2023 -kilpailu järjestetään Espoon Tapiolassa toukokuussa. klo 15.30–17.00 Yhteistyössä: Lisätietoa: www.keskipohjanmaa.fi/paneeli Ehdolla. Talonrakentaminen: Kristian Hautakoski, Koulutuskeskus JEDU, Niko Säily, Koulutuskeskus Jedu. Pyrimme jatkossakin olemaan konekaupan eturintamassa, kertoo yhtiön perustaja Ville Kyllönen. Kokkolan kaupunginteatteri järjestää yhteistyössä Keskipohjanmaan kanssa esityksen yhteyteen teemaan liittyvän paneelikeskustelun Keskipohjanmaan tilaajana voit seurata suoraa lähetystä paneelikeskustelusta kaupunginteatterin päänäyttämöltä Keskipohjanmaan verkkopalvelussa www.keskipohjanmaa.fi keskiviikkona 15.3
–?Tähän me emme usko. Lehtiarkisto on osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/lehtiarkisto Löydät sen myös alla olevan QR-koodin kautta Monissa puhelimissa on kamerassa jo valmiina QR-koodien tunnistus. – Me olemme hakemassa Vaasan vaalipiirin ykköspaikkaa takaisin RKP:lta. Keski-Pohjanmaan keskusta ei hätkähdä surkeita lukuja Keskustan toiminnanjohtaja Janne Isopahkala uskoo, että vaalipiirin kolmesta ministeristä on hyötyä äänimäärän suhteen. On jouduttu tekemään kriisiaikana semmoista politiikkaa, jota meidän vanhat kannattajat eivät ole katsoneet hyvällä. –?Uskomme, että voimme saada läpi vähintään neljä, jopa viisi ehdokasta. – Ei tässä mitään pilvilinnoja rakenneta, nuo kolme suurinta ovat karussa. Hänen arvionsa on, että Vaasan vaalipiirissä jopa ylitetään edustajien paikat. Menneiden vaalien lukemat eivät siis piiritoimistossa enteile läpi menevien edustajien laskua. Edellinen Ylen gallup antoi lukeman 10,1%, mikä sekin veti leukaa maata kohti. Yksi toivonkipinä löytyy gallupien rivien välistä. Voit valita luettavaksesi haluamasi päivän lehden tai etsiä hakusanoilla sinua kiinnostavia juttuja niin päivän lehdestä kuin aikaisemmistakin lehden numeroista. –?Tunti sitten tuo gallup tuli ja onhan tässä sitten puhelin soinut, totesi toiminnanjohtaja Janne Isopahkala tuoreeltaan torstaina. CLAS-OLAV SLOTTE ” Uskomme, että voimme saada läpi vähintään neljä, jopa viisi ehdokasta. –?Kyllä tosi pitkä hallitusvastuu painaa. Heikkojen gallupien valossa näyttää siltä, että joku joutuu luovuttamaan paikkansa. Meillä oli erittäin vahva kannatus aluevaaleissa, Keski-Pohjanmaalla 38 prosentin luokkaa. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä asiakaspalvelu@kpk.fi tai puh. Kun kannatus putoaa gallupissa alle kymmenen prosentin eli lukemaan 9,5%, herkimmät tarttuvat luuriin ja haluavat keskustella. –?Siellä on 30 prosenttia nukkuvia eli niitä, jotka eivät vielä ole päättäneet, huomauttaa Isopahkala. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 8 www.keskipohjanmaa.fi Keskipohjanmaan näköislehtiarkisto Kestotilaajana käytettävissäsi on Keskipohjanmaan kestotilaajana sinulla on pääsy digitaaliseen lehtiarkistoomme, joka ulottuu aina vuoteen 1996 saakka. Lisäksi vaalipiiristä löytyy seinäjokinen kansanedustaja Pasi Kivisaari. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) Outi Airola Ylen vaaligallup torstailta sai aikaan vipinää keskustan Keski-Pohjanmaan piirin toimistossa. – Gallupeissakin hypätään mielellään voittaja-wagoniin. MIKÄ merkitys mahtaa olla sillä, että vaalipiiristä löytyy kolme ministeriä. Tällä hetkellä vaaleihin suhtaudutaan luottavaisesti. Janne Isopahkala Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja. Toki sekä Eteläettä Keski-Pohjanmaan puolella tehdään kovaa vaalityötä. Ota kuva koodista puhelimen kameralla ja linkki aukeaa puhelimeesi. – Meillä on vahva käsitys, että täällä pystytään lyömään gallupit. Myös kuntavaaleissa pärjäsimme hyvin. Esimerkiksi velanotto on tökkinyt perinteistä valtionhoitajapuoluetta, samoin se, että maatalouden eteen ei ole voitu tehdä niin paljon kuin olisi pitänyt. Mutta gallupit pystytään lyömään ja päästään ainakin lähelle viime vaalien tulosta. Isopahkala tietää, että gallupit antavat suuntaa äänestyspäivän käyttäytymiseen, mutta silloin puhutaan valtakunnallisista luvuista. Nyt gallupien kuviolle löytyy toinenkin selitys: kolmen kärki on vaihdellut viime kuukausina tiuhaan. Ja kun on kolmen suuren tiukka kisa, kaikkien kannatus nousee. Keski-Pohjanmaalla uskotaan vakaasti, että täällä on toisin. Mika Lintilän lisäksi kauhavalainen Antti Kurvinen ja ähtäriläinen Mikko Savola ovat paistatelleet julkisuuden valokeilassa jatkuvasti. SE , miksi keskusta matelee gallupeissa, on Isopahkalan mukaan selvää. SDP, Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat tiukasti toistensa peesissä ja kirivät kohti maalia vuorotellen. Mutta se on päin vastoin hyvä, että on ministereitä – heidän avullaan kerätään varmasti keskustalle hyvä äänipotti, uskoo Isopahkala
Valittujen palojen julkaisemaan levysarjaan mahtui moni muukin soitin, ”kultaisesta pasuunasta” lähtien. Luvassa on hämmentävä aikamatka. M. Levyllä on upeita torvisovituksia ja saksofonia, ei lainkaan jousimattoja, kuten nimikin lupaa. Mystinen FANX-lyhenne tulee sanoista The Friendship Annex, joka on tiedustelupalvelun laitoskompleksi muutaman sadan kilometrin päässä New Yorkista. Hevosen ja delfiinin bastardilla ratsastava mies tahtoo takaisin mereen, ihmisen alkukotiin. Numminen, Kumipallona luokses pompin ain’, 1976. Kansitaidettaan ajattomammin soiva levy tehtiin pienellä saarella Karibianmerellä. En ole väsynyt. Kultainen hammond, 1980. Sad Café, Fanx Ta-Ra, 1977. A. URPON Se oli mannaa oli supermuusikko-tuottaja Upi Sorvalin ensilevy. NÄISSÄ kuvissa ja tunnelmissa myytiin kultaa vuonna 1985. Näissä tunnelmissa hard rock -dinosaurus Nazareth karautti kahdennentoista levynsä tunnelmiin. Aikaa jäi levyttämiseenkin. EN OLE väsynyt -levyn kansi on yhtä lannistunut kuin kemiankirjan kuvitus 1980-luvulta. Reippaat kymmenen vuotta sen jälkeen pöytään lyötiin suomalaiskansallisesti nimetty Kirje arkipäivään, jonka nimikappaleen Jukka Virtanen sanoitti. Tätä oli suomigospelia vaivannut iloton ulkokultaisuus, jota Suomen nuorille tuutattiin koulujen aamunavauksissa. Gasolin´, Live i Skandinavien, 1978. SKOTLANTILAINEN merenrantamaisema ja täysikuu. Aikansa tuote ei kestänyt aikaa. Puhtoiselta näyttävän Finntrion isoin hitti oli Saukin sanoittama Ei koskaan selvin päin. Kokkolan kirpputoreilta löytyvät vinyylilevyt ovat oudonhauskaa aikamatkailua. KULTTUURI LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 9 Jouni Nikula Keskipohjanmaa kiersi Kokkolan kirpputorit ja poimi hyllyistä viisitoista mielenkiintoisinta levynkantta. Menisikö enää läpi. Kannessa riittää tulkittavaa. Urpo, Se oli mannaa, 1977. Ehkä puuttuva rengas, tuntematon kehitysaskel ihmisen evoluutiossa, on pian löytymässä. Oudon kannen taiteili skifikirjakuvituksistaan tuttu Chris Moore. Gasolinin kannessa on paljon kohdillaan, mutta sitäkin enemmän jokin siinä häiritsee silmää. Siksi sitä ei voi ohittaa. Sune. Livelevyn kuvitus vuodelta 1978 tuo mieleen rekkataiteen, tuon kynäruiskulla tehdyn mahtipontisen tyylittelyn, jossa realismi muistuttaa melkein realismia. EI KAI pieni pala erotiikkaa levynmyynnille hallaa tee. Hän vain haluaa hypätä sohvalle. Pirkka-Pekka Petelius, Pimpparauta, 1985. Osa hirvittää, osa ihastuttaa. Eikä bändi sorru paljaan pintansa kanssa samanlaisiin ylilyönteihin kuin viiksekäs Scorpions 1970-luvun lopulla. Toisaalta tunnelma on uskollinen Nummisen Love Records -vuosien värikkään överille linjalle. SYMPAATTINEN Sune Mang syntyi Suomessa vuonna 1932. SAMASTA levylaarista Kultaisen hammondin kanssa löytyivät myös levyt Kultainen harmonikka ja Kultainen viulu. Kannen jälkiruokakattaus on kuin suoraan 1970-luvun lopun keittokirjasta. Hirvittävä voi olla hienoa Nazareth, The Fool Circle, 1981. Vanhanajan rockin sävyissä soivan nimikappaleen lisäksi levyltä löytyvät muun muassa Havaijista kertova Putti, putti ja polyesterille kunniaa tekevä Teryleeniä, jonka Suomi muistaa hokemasta ”kansakunta kaipaa teryleeniä”. Sitä filosofiaa mukaillen jopa oopperalaulajien konserttinumero Granada on kuorrutettu hammondin plörinällä. GASOLIN´ oli Tanskan Hurriganes, joka näytti, miltä juureva jytärock kuulostaa tanskaksi. Giuffria, Silk + Steel, 1986. Liikutaan aina vaaravyöhykkeellä, kun yksittäinen elementti muutetaan tehokeinosta itseisarvoksi. Jokainen jää taatusti mieleen. Finntrio, Kirje arkipäivään, 1976. Kapakkarockin mausteet ja Dan McCaffertyn raspisoundi toivat juurevaa vastapainoa syntetisaattorien kultakauden alkuun. Hän esiintyi Ruotsissa yli 35 elokuvassa ja televisiosarjassa vuosina 1953–1990. LENTÄJÄN poika on Edu Kettusen läpimurtoalbumi. MARKKU JOKELA Jopa oopperalaulajien konserttinumero Granada on kuorrutettu hammondin plörinällä.. ONKO levyllisen juomalauluja asettaminen soittimeen illanistujaisissa uhka vai mahdollisuus. Kansitaide alleviivaa jokaisella solullaan sitä, mistä vuosi 1986 oli tehty. Swänska supvisor, 1972. KUN tarkemmin katsoo, ehkä brittiläisen rock-bändi Acen viides jäsen ei leijukaan ilmassa leikkaa ja liimaa -tyyliin. ajatteli brittiläinen Sad Café, jonka taiteellinen pehmorock muistuttaa parhaimmillaan Steely Dania. Edu Kettunen, Lentäjän poika, 1986. MIELENKIINTO kumpuaa ristiriidoista. Kuva voi hyvin olla rippileiriltä, sillä levyn julkaisun aikoihin yläastelaiset näyttivät tämän päivän nelikymppisiltä. Piirrosjälki on lämmin, mutta maailmaa olisi voinut katsoa myös pallon ulkopuolelta. GIUFFRIAN vuonna 1986 julkaistun Silk + Steelin kansitaide näyttää maitorekan sivuovelta. KANSITAITEILIJA otti tämän levyn nimen melko kirjaimellisesti. Tältä triolta uskaltaisin ostaa auton. Ace, No Strings, 1977
On valitettavaa, että tehokkuutta ei löydy, kun kyseessä on naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Viimeiset kahdeksan vuotta on keskustan johdolla huolehdittu siitä, ettei pk-yritysten verotus kiristy. Ja vain nainen voi täysin samaistua siihen kun keskustellaan ensija turvakotien toiminnan turvaamisesta ja niiden riittävästä resursoinnista. Uusia työmahdollisuuksia ja myös työpaikkoja syntyy myös pieniin yrityksiin. Toimikausi oli 9 kuukautta ja se päättyi helmikuun lopulla 2022. Linda Hagström kansanedustajaehdokas, (vl., sit.) Kokkola Silpomisuhan alla elävät tytöt unohtuivat Huomauttaisin siitä, että tarpeeton opiskelu koulussa, jossa ei opiskele, vaikka ei siheuttaisikaan häiriötä, ei ole sallittua. Keskusta ei kannata yritysten verotuksen kiristämistä. Erityisesti naisten työssäkäynti on helpottunut pohjoismaisten hyvinvointipalveluiden kehittymisen myötä. Asian käsittely kesti neljä vuotta ja lopputulos on, ettei esitetä muutoksia rikoslakiin, vaikka eduskunnan lakivaliokunta, valtava määrä kansalaisia ja suurin osa kansanedustajista on sitä mieltä, että muutosta tarvitaan. Näin saamme Suomeen laadukkaampia päätöksiä kohti hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka kestävää taloutta kannattelee sekä naisten että miesten työssäkäynti, ja jonka antama turvallisuus jakautuu tasaisesti niin naisille kuin miehille. Tasa-arvon edistäminen on kuitenkin jatkuvaa työtä. kaljoitella ja ollaan asiallisesti. On syytä muistaa, että suurin osa uusista työpaikoista syntyy nimenomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin ja ne ovat aivan keskeinen osa myös Keski-Pohjanmaan elinvoimaa. KESKI-POHJANMAALLA on tällä vuosikymmenellä näkyvissä merkittävä, miljardien eurojen investointibuumi. Näiden pienyrittäjien kurittaminen heikentäisi kasvun ja työllisyyden mahdollisuuksia koko Suomessa. Usein nainen voi paremmin samaistua, kun keskustellaan riittävien päivähoitopalveluiden turvaamisesta naisten työssäkäynnin turvaamiseksi. Silpomisuhan alla elävät tytöt unohtuivat hallitukselta. Saavutettuja tuloksia on puolustettava, ja uusiin haasteisiin on tartuttava. EDUSKUNTAVAALIT Olen todella pettynyt kankeaan päätöksentekoon tärkeissä asioissa. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan se voisi jopa vähentää valtion verotuloja, kun yritykset reagoisivat muutokseen. Aloite sai odotetusti laajan kannatuksen eduskunnassa. Suvi Pajunpää myymäläpäällikkö, tradenomi Laura Korhonen Kannuksen seudun työllisyyskoordinaattori, sosionomi Ella Vahtiala sairaanhoitaja, Tiina Isotaluksen vaalipäällikkö Naisten ääntä päätöksentekoon Vaasan vaalipiirin 16 kansanedustajasta 14 on miehiä ja vain 2 on naisia. Pörssilistaamattomat yritykset ovat aivan tavallisia suomalaisia pk-yrityksiä: hoiva-alaa, parturi-kampaamoja, putkija sähköfirmoja, rakennusfirmoja, metallipajoja ja monenlaisia palveluja tuottavia yrityksiä. Olemme nähneet viime vuosina, että lakipykäliä sorvataan vauhdilla, kun ne koetaan tarpeelliseksi. Rikoslaissa on maininta vieraan henkilön tunketumisesta kouluun, joka aiheuttaa ongelmia. Suomessa on totisesti paljon parannettavaa ja yksi tärkeimmistä asioista on saada kankea byrokratia ja hidas päätöksenteko jouhevammaksi ja kansan ääni kuuluviin. Nämä investoinnit tuovat työtä ja uusia vaatimuksia myös alueemme pienille yrityksille. On ilmiselvää, että ihmiset vastustavat tällaista toimintaa ja haluavat asian korjaamiseksi tehdä kaikkensa. Kuu ja revontulet 3.3. USKOMME, ETTÄ MYÖS miehet ovat tähän työhön sitoutuneita. Veronkorotusten hyöty valtiolle olisi myös kyseenalainen. Siksi esitetyt vaatimukset myös työnantajamaksujen korottamisesta ovat suorastaan myrkyllisiä – tämähän tarkoittaa, että uusien työntekijöiden palkkaamisesta tehtäisiin vähemmän kannattavaa. Naisten äänen tulisi kuulua kaikissa ryhmissä. Juuri sellaisia yrityksiä, joita arjessa usein tarvitaan. Oikeusministeriö asetti työryhmän selkeyttämään tyttöjen sukuelinten silpomisen rangaistavuutta rikoslaissa. Nyt pitää mieluummin lisätä niitä keinoja, joilla myös pienten yritysten mahdollisuudet työllistää paranevat. Vuonna 2019 eduskuntaan on lähetetty kansalaisaloite ”tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltäminen”. On lukemattomia asioita, joissa me tarvitsemme sekä naisten että miesten ääneen kuuluviin. KRISTINA ANDERSSON JAANA MÄKELÄ EDUSKUNTAVAALIT Naisten ja miesten välinen tasaarvo on liittynyt käsitykseen Suomesta siitä lähtien, kun suomalaisnaiset saivat miesten kanssa yhtäläisen äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa. Naiskansanedustaja on mahdollinen, jos keskitämme äänemme naisehdokkaalle, joka on saanut jo aiemmissa kuntaja aluevaaleissa laajan luottamuksen kansalaisilta. Kuka vie tätä tärkeää asiaa eteenpäin. SDP:n puheenjohtaja Marin kertoi Ylen Ykkösaamussa SDP:n ajavan tiettyjä veronkiristyksiä pörssilistaamattomille suomalaisille yrityksille. Juuri pienet yritykset ovat useimmiten listaamattomia. Eri asia on koulun piha, jos siellä ei esim. MIELIPIDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 10 LUKIJAN KUVAT Serkukset hiihtolomalla. Kysymys on julkisrauhan häirinnästä. Opettajalla on oikeus poistaa asiattomat koulusta. Ullavalla. Sosiaalidemokraattisessa eduskuntaryhmässä on perinteisesti ollut Pohjanmaalta vahva naiskansanedustaja. Me voimme yhdessä vaikuttaa siihen, että myös naisten ääni kuuluu miesten rinnalla. Tämän epäsuhdan korjaaminen on äänestäjien käsissä. Vain nainen voi täysin samaistua tunteeseen siitä, kun synnytyssairaalaan on pitkä matka ja samaan aikaan keskustellaan synnytyspalveluiden turvaamisesta kaikissa maakunnissa. Timo Pärkkä puheenjohtaja Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Ei! avauksille yritysten veronkiristyksistä Pörssilistaamattomat yritykset ovat aivan tavallisia suomalaisia pk-yrityksiä. Naiset osallistuivat työmarkkinoille miehien tavoin ja syntyi tarve helpottaa naisten työssäkäyntiä ja perhe-elämän yhteensovittamista. On silti merkittävää, että naisten ääni kuuluu päätöksenteossa ja että naiset ovat päättämässä heitä koskevista asioista. Työryhmässä tuli ongelmia, jotka johtuivat siitä, että joidenkin jäsenten mielestä pelkästään tyttöjen silpomisen kieltävä lainsäädäntö olisi yhdenvertaisuuden vuoksi ongelmallinen ja lainsäädännön pitäisi olla sukupuolineutraalia. Nyt siellä on Jutan ja Miapetran kokoinen aukko. Tasa-arvo on edistynyt paljon myös sen jälkeen. Ihmettelevä Lyhyesti. ONKIN MERKILLEPANTAVAA , että Vaasan vaalipiirin 16 kansanedustajasta 14 on miehiä ja vain 2 on naisia. Ihmettelijä Miksi Lintilä ei mainitse biokaasua energiapolitiikasta kirjoittaessaan. Jotta työtä ja kasvua riittäisi, on tällä linjalla jatkettava ja lisäverot pienyrittäjille torjuttava. Kyse ei tarkemmin ottaen ole vain naisen äänestämisestä vaan myös naiskansanedustajien valituksi tulemisesta jokaiseen ryhmään. Biokaasu ja sillä tuotettu sähkö on ympäristöteko parhaasta päästä
Taiteen ja tarinoiden ystävä kyllä olen, mutta yhdistelmänä tuulivoimateollisuusalue ja taide tuntuu ristiriitaiselta ja kornilta. Tärkeintä olisi keskittyä ennaltaehkäisyyn, jotta ongelmat eivät kasvaisi liian suuriksi. Kalkkiviivalla eteemme nousi kuitenkin arvaamaton pulma: ”Hra W, koekäyttö on mielestämme mennyt erittäin hyvin. Asiakkaan naapuriin järjestettiin varastointi, jolla (meidän piikkiin) turvattiin asiakkaan puolen vuoden pakkaussaatavuus. Edustamani yrityksen tuotannosta noin 95 % menee vietiin ulkomaille, ja Saksa oli suurin yksittäinen kohdemaa. Seuraavan eduskunnan ja hallituksen tulee suhtautua tähän vakavasti. Osapuolet pääsivät melkein (!) yhteisymmärrykseen ja tulevaisuus näytti enemmän kuin lupaavalta. Sekä järjestelmänne että palvelunne kaikkinensa on huippuluokkaa! Nyt meitä suuresti harmittaa teille kertoa, ettemme kuitenkaan voi kanssanne sopimusta solmia. Tuulivoima on eniten tilaa vaativa ja laajimmin ympäristöön vaikuttava teollisuuden ala tämän hetken Suomessa. TODETTAKOON LOPUKS i, että, meille (liian) kalliilla järjestelyillä, päästiin sopimukseen. Yksinäisyys ilmenee erityisesti nuorten, nuorten aikuisten ja ikääntyneiden keskuudessa. Tehtävässäni myyn järjestelmän ja palvelun lisäksi luottamusta – sekä minuun, työnantajaani, yhteistyökumppaneihimme että Oy Suomi Ab:hen! AKT:n lakkoilu (taas) kovasti ihmetyttää minua. Toinen tapa ehkäistä yksinäisyyttä on varmistaa, että esimerkiksi yhdistyksillä on riittävä rahoitus toimintansa toteuttamiseen. Ehkä olette onnistuneet keskivertoa paremmin huomioimaan ihmiset ja luonnon ja odotatte innolla millaisen elämyksen olette saamassa tällä tuulivoimafirman sponsoroimalla taideprojektilla. Koronapandemia ja sen asettamat rajoitukset ovat osasyy yksinäisyyden lisääntymiseen, mutta taustalla on paljon muitakin syitä. Riskinotto olisi meille liian suuri ja syy siihen on, meidän riskianalyysien mukaan, että kotimaanne Suomi on liian lakkoaltis eikä meillä olisi varaa jäädä toimituksianne odottamaan.” Tekisi mieli ärräpäitä käyttää…. Voimme kaikki osaltamme ehkäistä ja vähentää yksinäisyyttä. TUULIVOIMALAT VAIKUTTAVAT maisemaan erityisesti suuren kokonsa vuoksi. Onko niin, että tällainen ”temppuilu” on merkki kehittyneen maan osittaisesta epäonnistumisesta ja osoitus siitä, että joskus palkataan (anteeksi vaan) liian epäpäteviä ammattiyhdistysjohtajia. YKSINÄISYYDEN TORJUMISEKSI on tärkeää, että eri virastojen välinen yhteistyö on sujuvaa. Sitä totta totisesti tuulivoimateollisuus on keskellä rakentamatonta luontoa. KANNUKSEN JA SEN seudun tuulivoimakeskustelua en tunne enkä tiedä, kuinka onnistuneesti tuulivoimahankkeessa on huomioitu kuntalaisten ja vapaa-ajanasukkaiden näkemykset. Outi Leveäoja Reisjärvi Onko Mutkalammin taideteos keisarin uusi vaate. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. MIELIPIDE LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 11 Mutkalammin tuulipuistoon etsitään taideteosta, joka kuvastaa luonnonmukaisia arvoja ja tuo elämyksellistä laatua julkiselle taiteelle epätavanomaiseen ympäristöön. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Mikko Ollikainen kansanedustaja kansanedustajaehdokas (r.) Malax Yksinäisyys on koko yhteiskunnan ongelma Uusien hyvinvointialueiden on tehtävä yhteistyötä kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Niistä valmistetut vaatteet olivat niin hienoja, että niitä nähdäkseen täytyi olla erityisen viisas…. Sikäläinen teollisuusjätti tykästyi meidän järjestelmäämme ja ihastus johtikin haastavaan koekäyttöön, joka kaikkine testeineen ja neuvotteluineen kesti kolme vuotta ja maksoi meille myös ”maltaita”. Metsät ovat keskiössä, kun on puhe ilmastonmuutoksesta ja sen hillitsemisestä. Siksi onkin tärkeää, että tuulivoimahankkeen edetessä maisemavaikutusten arvioinnissa painotetaan myös yhteisvaikutuksia muiden tuulivoimahankkeiden kanssa, ei pelkästään oman kunnan käsillä olevaa. Kolmannen sektorin yhdistykset ja järjestöt tarjoavat erilaisia aktiviteettejä ja verkostoitumismahdollisuuksia. EDUSKUNTAVAALIT Tärkeä kysymys Keski-Pohjanmaalla on kantatie 63:n kuntoon saattaminen yhteysvälillä Evijärven Ina – Kaustinen. Ymmärrän hyvin, että jonkun on ajettava työntekijöitten asioita ja etuja, mutta samalla harmittaa katsoa, miten lyhytnäköisesti joku tuijottaa omaan napaan jopa niin, että katkaistaan se oksa minkä päällä itse istuu! ESIMERKKINÄ VOIN kertoa eräästä unohtumattomasta kokemuksestani Saksassa. TOIVOTTAVASTI KANNUSLAISILLA on hyviä kokemuksia kuulluksi tulemisesta ja avoimesta vuoropuhelusta, jossa on tilaa erilaisille näkemyksille tuulivoimasta, niin hyödyistä kuin haitoista, uhkista ja mahdollisuuksista. Yhdistykset luovat myös tärkeän yhteisön, jossa monilla ihmisillä on mahdollisuus saada uusia ystäviä, mikä konkreettisesti vähentää yksinäisyyttä. Kun uusi tielinjaus on nyt ratkennut, on suunnittelun edettävä ripeästi, jotta voimme ryhtyä vaikuttamaan määrärahan saamiseen tien rakentamiseen. Tieto harvoin lopulta luo tuskaa. Tulemme tekemään asian eteen hartiavoimin työtä tulevalla eduskuntavaalikaudella. Huijarit pystyttivät kangaspuut ja olivat tekevinään kangasta, vaikka heillä ei ollut työssään lankoja lainkaan. Yksinäisyys on myös vahvasti linkittynyt yleiseen terveyteen, sekä henkiseen että fyysiseen. Tuulivoimaloiden alta metsäala vuokrataan maanomistajalta. Tutkimukset osoittavat selvästi, että yksinäisyydestä kärsivät ihmiset käyttävät todennäköisemmin sosiaalija terveyspalveluja. Voimaja siirtolinjojen alta metsä lunastetaan ja hakataan leveältä alalta. Tuloksena vihreän sähkön siirto, mutta myös pysyvää metsäkatoa. Olimme Kruunupyyn kunnan vieraina tutustumassa tilanteeseen alkuvuodesta. Kuitenkin sen rakentamista ja toimintaa ohjaava lainsäädäntö on puutteellista ja mahdollistaa kuntalaisten eriarvoisen kohtelun. On kohtuullista, että luonnonkauniiden pitäjien asukkaita kuullaan ja kunnioitetaan niitä arvoja, joiden mukaan on valinnut asuinsijakseen luonnon läheisyyden, rauhan ja maaseutumaisen elinympäristön. Yli puolet suomalaisista on kokenut yksinäisyyttä ainakin joskus viimeisen vuoden aikana. Itselleni tällaisen teollisuusalueen verhoilu taiteen keinoin toi ensimmäisenä mieleen Hans Christian Andersenin sadun Keisarin uudet vaatteet: Eräänä päivänä kaupunkiin saapui kaksi huijaria, jotka selittivät, että heidän kankaissaan oli ihmeellinen taika. Nyt haluankin kysyä, miten kauan aikaa meillä on varaa pelata AKT:n tyyppistä uhkapeliä . WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 050 477 9966. Lainsäädännön tulee turvata ensisijaisesti ihmisen mahdollisuudet elää ja voida mahdollisimman hyvin. Ensin hakataan metsä tuulivoimalan alta ja sen jälkeen luontoarvoja kunnioittaen tehdään taidetta. Teoksen suunnittelussa huomioidaan sen toteuttamisen aiheuttama hiilijalanjälki, tiedottaa Neoen Renewables Finland Oy ja Upeart. Henrik Huhta kansanedustajaehdokas (kok.) Kruunupyy Janne Sankelo kansanedustaja, kansanedustajaehdokas (kok.) Kauhava Yritysten kasvu edellyttää kantatie 63:n kunnostamista EDUSKUNTAVAALIT Yksinäisyys koskettaa joka toista suomalaista. He vaativat työtään varten kultaa ja silkkiä, mutta eivät käyttäneet niitä kankaaseen vaan kätkivät rikkaudet omiin taskuihinsa…. Voin todeta, että normikatteesta – johon nyt ei siis päästy – olisi kyllä löytynyt omalle henkilökunnalle mistä jakaa. Nytkö sitten kisataan miten se verhotaan taiteella luontoarvoja kunnioittaen. Maiseman kauneus on katsojan silmissä. Lähetä viesti numeroon 13525. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 050 477 9966. Alueen yritysten tarve ja viesti asiassa tuli selväksi. Että ihan kasvotusten päättäjät kohtaavat kuntalaisia ja vapaa-ajanasukkaita ilman muita välikäsiä Elystä tai Ylestä. Ainoa minkä ymmärsin, on sanat epätavanomainen ympäristö. Uusien hyvinvointialueiden on tehtävä yhteistyötä kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/mielipidekirjoitusohje OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 050 477 9966 Neljättäkymmentä vuotta olen kansainvälisillä markkinoilla myynyt suomalaista teollisuuspakkausjärjestelmää. Yritysten kasvu edellyttää hyviä liikenneyhteyksiä, joista kantatie 63 on todella tärkeä. Kieltämättä piti muutaman kerran hieraista silmiä. Se selkiyttää ja helpottaa asioiden edistämistä. Toinen ajankohtainen tieasia on valtatie 8:n osalta poistetut hankkeet, joita on palautettava suunnitelmiin. Tuulivoima on eniten tilaa vaativa ja laajimmin ympäristöön vaikuttava teollisuuden ala tämän hetken Suomessa. Siksi on erittäin tärkeää, että hallitus esittää poikkihallinnollisia, konkreettisia toimenpiteitä yksinäisyyden vähentämiseksi seuraavalla kaudella, mikä helpottaa niin yksilöiden jokapäiväistä elämää ja ehkäisee monia sairauksia yhteiskunnassa. Mutta lienee kaikkien etu, että ei hötkyillä ennen kuin on otettu asioista selvää. Mietitäänpä hetki mitä tällainen taideprojekti voi kätkeä alleen, kun asiaa tarkastelee kuntalaisen näkövinkkelistä. Sanonta nähdä metsä puilta tai puut metsältä sopii tuulivoimakeskusteluun. Christian Wiklund Kokkola AKT:n uhkapeli syö Suomen luotettavuutta Katkaistaan se oksa minkä päällä itse istuu!. Täytyykin palata alussa mainitsemani satuun ja lukea se kokonaan, ettei käy kuin keisarille ja hänen väelleen konsanaan. Toki se voi hidastaa ja mutkistaa monia projekteja ja prosesseja, kun huomioitavia asioita onkin oletettua enemmän. Siihen voi liittyä aineettomia tekijöitä kuten alueen historia, ihmisten kokemukset, toiveet, arvostukset ja asenteet
1 Seuraavina tulivat perussuomalaiset (17,4 prosenttia) ja kokoomus (17 prosenttia). –?Se voisi mahdollistaa joko porvarihallituksen tai demarivetoisen hallituksen enemmistön. Gallupkakkosena olevan sdp:n suurin riski on Kokon mukaan se, että puolue luottaa liikaakin Sanna Marinin (sd.) vetovoimaan. Tujunen ihmettelee sitä, että vaaleihin liittyviä keskusteluita on käyty liki vuoden verran samoilla talousja turvallisuuspoliittisilla teemoilla, eikä rinnalle ole tullut mitään muuta. Vaalitantereilla on näyttänyt silti jopa tylsältä. Kokko epäilee, että piilokannatusta gallupien päälle ei välttämättä enää ole luvassa. Vaalitaistelusta voi tulla kiivas, kun erot kärkipuolueiden välillä ovat pieniä, arvioi Hill & Knowltonin Suomen toimiston vaikuttajaviestinnän johtaja Toni Kokko. –?Tämä on toistaiseksi ollut aika yllätyksetöntä. Bundesliigamatkalta Saksasta puhelimitse tavoitettu Kokko muistuttaa, että gallupeissa ei päästä kiinni vaalipiirikohtaisiin ehdokaslistoihin. huhtikuuta. Osa joutuu jäämään sivuun vastentahtoisesti, kun kansalaiset äänestävät uudet edustajat Arkadianmäelle. KOKOOMUS sai nostetta Nato-keskustelun aktivoitumisesta vuosi sitten. –?En muista yhtäkään vaalia, jossa ei olisi tullut joku juttu, johon voidaan kiinnittyä. Se voi paljastua tyyneksi myrskyn edellä. Se painii nyt keskisuurten puolueiden kerhossa. –?Politiikan aktiiviseuraajille voi jäädä vähälle huomiolle, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät seuraa politiikkaa kovin tarkasti. –?Suomessa on 12 vaalipiiriä, joissa ehdokkaat tekevät työn. Kaikissa vaaleissa käy samalla lailla, että kärki tiivistyy. Keskustan pyrkisi maksimoimaan, mitä sillä kannatuksella saa, Kokko arvioi. Ja työperäinen maahanmuutto: moni ei haasta, perussuomalaiset haastaa.?Teemat puoltavat sitä, että heille jää jonkinlainen kakku kokonaisuudesta. Sitä korostavat vaalien tähänastiset, hieman ”tylsät” teemat, talous sekä ulkoja turvallisuuspolitiikka. Jos on pitkä johto, varovaisuus lyö helposti päälle. Vaikka vaalikuume kohoaa, Kokko toivoo, että suomalainen yhteistyön kulttuuri kestäisi kiivaatkin vaalit. TAUSTA Sama kolmikko kuin 2019 1 Eduskuntavaalit käydään sunnuntaina 2. 1 Viime eduskuntavaalien äänestysprosentti oli 70,1, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Kokko näkee jo merkkejä keskustelun ärhäköitymisestä. Perussuomalaiset toimivat teemoissa Kokon mukaan omassa lokerossaan, jonne muut eivät halua edes tulla. Mikä se tulee olemaan ja kuka siitä eniten hyötyy, nähtäväksi jää. Kokoomuksessa ei voida toimia kuten Juha Sipilän (kesk.) arvioitiin toimivan viime kerralla – kun on tarpeeksi iso johto, toivotaan vain, että aika ei tule vastaan sulattamaan eroa, Kokko sanoo. –?Muut puolueet joutuivat Natoasiassa kääntämään kurssiaan. Kisan tiivistyminen kokoomuksen, sdp:n ja perussuomalaisten väliseksi taisteluksi voi avata vielä kiivaan loppusuoran. 12 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa Toni Viljanmaa Eduskunnassa toivotettiin perjantaina tsemppejä ja jätettiin jäähyväisiä, kun kansanedustajat lähtivät kuukauden kestäville vaalivapaille. Keskusta voisi lähteä hakemaan ”sateentekijän” eli tärkeän vaa’ankielipuolueen asemaa hallituksessa. Koska keskusteluagendassa on tosi vähän mitään yllättävää, se siirtää painetta ehdokaslistoille ja vaalipiireihin. –?Onko jo käynyt niin, että perussuomalaisilla on jo vakiintunut pohjakannatus. –?Tämä on tavanomaista, ja tapahtui myös 2011, 2015 ja 2019. Eduskunta jäi perjantaina vaalivapaalle. Moni konkarikansanedustaja jätti jäähyväisiä parlamentille. Suomi ei kaipaa liian syviä poliittisia juoksuhautoja, joista ei pystytä nousemaan. Vaalitaistossa voi alkaa ruma vaihe Viestintäyrityksissä työskentelevät Toni Kokko ja Taru Tujunen arvioivat, että vaalien ratkaisu tapahtuu vaalipiireissä ympäri Suomea. KIMMO BRANDT HILL & KNOWLTON Ellun Kanojen toimitusjohtaja Taru Tujunen arvioi, että eduskuntavaalien kilpailuasetelman tiukentuessa peli ratkaistaan vaalipiireissä. Hän arvioi, että tiukassa kilpailutilanteessa ratkaisut tehdään alueilla. Saa nähdä, nouseeko joku yksittäinen asia vielä vaalikeskusteluiden keskiöön ja siitä muodostuu sitten vaalikeskustelun agenda. Ennen viestintäuraansa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteerinä toiminut Kokko nostaa esiin myös vaaleissa liki väistämättömän yllätyskortin, josta voi pienten erojen vaalitaistossa tulla lopulta se käänteentekevin juttu. He (keskusta) voisivat tehdä arvion, että väestökehitys ja ikääntyvä kannattajakunta ei mahdollista yli 20 prosentin kannatusta tulevaisuudessa. –?He pystyvät asemoitumaan muihin verrattuna ikään kuin ainoana vaihtoehtona. PERUSSUOMALAISET on päihittänyt usein gallupit varsinaisena vaalipäivänä ja pystynyt vakiinnuttamaan asemansa kärkikolmikossa. Sehän tietysti luodaankin puolueiden toimesta, jos ne ovat taitavia, mutta yleensä ulkopuoleltakin tulee joku. Se on omiaan pitämään kannatuksen vakaana. Eduskuntavaalien viimeisimmät kannatuskyselyt heijastuivat kansanedustajien taustapuheisiin. Gallupeissa ihmiset sanovat jo reippaammin kannattavansa perussuomalaisia kuin vaikkapa 15 vuotta sitten. –?Toivoisin, että muistettaisiin myös se, että vaalien jälkeistäkin yhteistyötä pitäisi pystyä tekemään. PÄÄMINISTERIKISAN tiivistyminen kolmen suuren puolueen mittelöksi ei yllätä Ellun kanat -viestintätoimiston toimitusjohtajaa Taru Tujusta, joka toimi kokoomuksen puoluesihteerinä vuosina 2006–2014. –?Mitä lähemmäksi vaaleja tullaan, sitä enemmän puolueiden viestit napakoituvat ja erottautumista tavoitellaan, kansainvälisen viestintätoimiston Hill & Knowltonin Suomen toimiston vaikuttajaviestinnän johtaja Toni Kokko sanoo. Toistaiseksi sellaista ei ole ollut, Tujunen sanoo. –?Voi olla, että sdp:n gallupluvut näyttävät paremmilta kuin lopulta ovatkaan. ELLUN KANAT. –?Vaikka siitä on puhuttu paljon, että keskusta ei menisi seuraavaan hallitukseen, voiko käydä myös niin, että siellä päässä arvioitaisiin, että ehkä se oma kerho on muuttunut. Se on johtanut kannatuskyselyitä ehkä ”liiankin kauan”. Vaalien tylsyys korostaa entisestään ehdokkaiden merkitystä. –?Kokoomuksella on ehkä ollut varaa olla passiivinen, mutta sillä tulee tarvetta napakoitua, koska kannatusero on sulanut ja muut ovat niin lähellä, että ne haistavat sauman päästä ykköseksi. Siinä on iso riski, että sdp:lle paljastuu, että kannatuksessa on Sanna Marin -lisää ja se ei voi realisoitua kuin Pirkanmaalla. Uusia isoja vaaliteemoja ei enää keksitä, mutta yllätyksiä tulee varmasti. Heille voi tulla yllätyksenä, että Sanna Marinin nimeä ei löydykään äänestyskopista. KESKUSTA voi joutua pohtimaan uusiksi asemaansa vaalien jälkeen. Jos mietitään vaikka vihreää siirtymää: moni ei haasta, perussuomalaiset haastaa. 1 Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa suurin puolue oli sdp 17,7 prosentin kannatuksella. Kun kokoomuksen gallupluvut olivat korkeimmillaan, ne liittyivät varmaankin tosi paljon ulkoja turvallisuuspoliittisiin kysymykseen ja Nato-jäsenyyden hakemiseen
Rappe ei vielä kommentoi, mikä on ollut syy materiaalin hallussapitoon. Hän nousi Puolustusvoimien tiedustelupäälliköksi vuonna 2007, ja vuonna 2013 hän siirtyi EU:n sotilastiedustelun johtoon. Perjantaina iltapäivällä Ympäristöpalvelut Helmi tiedotti, että viimeisestä 14. –?Mitkään kokemamme tilanteet eivät sellaisinaan toivottavasti tulevaisuudessa toistu, mutta toivon, että olette niiden myötä kartuttaneet näkemyksiä ja itseluottamusta, kun jatkossa joudumme kansamme puolesta hakemaan kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivia ratkaisuja. Huoltokorjaamoalalle syntyi neuvottelutulos Huoltokorjaamoalan työriidassa syntyi neuvottelutulos. maaliskuuta kolmelta aamuyöllä. Viimeisen istuntonsa loppusanoissa hän kiinnitti huomiota siihen, että tämän eduskunnan työtä ovat leimanneet suuret kriisit. helmikuuta otetusta näytteestä ei löytynyt enää legionellaa. maaliskuuta asti, ellei sopua synny. Ex-tiedustelupäällikölle syyte törkeästä palvelusrikoksesta Puolustusvoimien ja EU:n sotilasesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Georgij Alafuzoff vuonna 2012. Ensimmäinen ministerin tehtävä hänellä oli puolustusministerinä Anneli Jäätteenmäen (kesk.) hallituksessa vuonna 2003. maaliskuuta kolmelta aamuyöllä ja päättyisi perjantaina 24. AKT hylkäsi viime tiistaina sovittelija Jukka Ahtelan sovintoehdotuksen. Myös työnantajapuolta edustava ALT kertoi Twitterissä, että sen hallitus on puimassa tulosta perjantai-iltana. maaliskuuta. Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja. Toinen lakkojakso alkaisi tiistaina 14. Törkeästä palvelusrikoksesta tuomitaan vankeutta enintään neljä vuotta. Istunnon jälkeen hän kuvaili tunnelmiaan huojentuneiksi. –?Todistajan mukaan muistitikulla ei ollut näkynyt tiedostoja, kun toimittaja oli saanut sen käyttöönsä. –?Tiettyjä näkemyksiä on, mutta en lähde sitä tarkemmin kommentoimaan. Alafuzoff aloitti toukokuun 2005 alussa Pääesikunnassa apulaisosastopäällikkönä. Apulaisvaltakunnansyyttäjän viime joulukuisen päätöksen mukaan tietovuotoepäily liittyi tilanteeseen, jossa toimittaja haastatteli Alafuzoffia Brysselissä joulukuussa 2014. Legionella selätetty Haapavedellä. Aineistoa oli hänen mukaansa lukuisilla erilaisilla tallennusalustoilla. Tuottamuksellisen eli huolimattomuudesta tehdyn tekomuodon syyteoikeus taas vanhentui jo vuonna 2019. Esimerkiksi muistelmien tekoa hän ei omien sanojensa mukaan ole jaksanut ajatella. Hän katsoi, ettei turvallisuussalaisuuden tahallisesta paljastamisesta olisi saatu näyttöä. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA RONI REKOMAA / LEHTIKUVA STT, Terhi Riolo Uusivaara Tämän eduskunnan viimeinen täysistunto perjantaina oli samalla myös viimeinen istunto pitkäaikaiselle kansanedustajalle, puhemies Matti Vanhaselle (kesk.). STT Anne Mattila Haapaveden liikuntahallin käyttöä säädelleet rajoitukset poistuvat, koska rakennuksen vesijärjestelmässä lymynnyt legionellabakteeri on selätetty. Samalla hän jätti myös kansanedustajan tehtävän. –?Kyllä näin pitää sanoa, kyllä tämä vaalikausi oli poikkeuksellisen työteliäs, hän sanoi STT:lle. Alafuzoffin epäillyn rikoksen paljastuminen liittyy Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisemaan Puolustusvoimien Viestikoekeskusta käsitelleeseen artikkeliin ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottuun artikkelisarjaan. Muistitikulta voi kuitenkin olla palautettavissa siitä aiemmin poistettuja tiedostoja, päätöksessä sanotaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan salassa pidettävää materiaalia löytyi huomattava määrä. Neuvottelutulos eroaa sovintoehdotuksesta siten, että se on syntynyt osapuolten välisen neuvottelun tuloksena. Toivottavasti on vuosia aikaa harkita. Vanhanen kertoi aikovansa käyttää lisääntyvää vapaa-aikaansa aidosti vapaalla olemiseen ja omiin harrastuksiinsa, vaikka seuraakin yhteiskunnan asioita. Asiasta kertoivat Twitterissä työriidan osapuolet eli Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT) ja Autoliikenteen Työnantajaliitto (ALT). Työntekijäliiton puheenjohtaja Ismo Kokko tviittasi, että AKT:n hallitus käsittelee tulosta perjantaina kello 21. Hän ei ole ehdolla tulevissa vaaleissa, vaan aikoo jättää eduskunnan ja jäädä eläkkeelle. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe sanoo STT:lle, että epäillyn hallusta löytyi huomattava määrä salassa pidettävää ja jopa korkeimman turvaluokituksen materiaalia. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2016. Myöhemmin hänet valittiin Keskustan puheenjohtajaksi, ja hän oli pääministerinä myös seuraavassa, vaalien jälkeen muodostetussa hallituksessa. maaliskuuta kolmelta aamuyöllä ja päättyisi lauantaina 18. Jukka Rappen mukaan syytteessä ei niinkään ole kyse aineiston sisällöstä, vaan siitä, miten sitä on säilytetty. Sekä huoltokorjaamoettä linja-autoalalla alkoi lakko keskiviikkona. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 13 STT, Jecaterina Mantsinen Puolustusvoimien ja EU:n sotilasesikunnan entistä tiedustelupäällikköä Georgij Alafuzoffia vastaan on nostettu syyte törkeästä palvelusrikoksesta vuosina 2005–2016. Nämä ovat oikeudenkäynnissä selvitettäviä asioita. –?Tiedän, kuinka työlästä muistelmien kirjoittaminen on ja vaatisi melkoista asennoitumista. Huoltokorjaamoalan lakon on tarkoitus päättyä ensi viikon keskiviikkona 8. Bussilakon on määrä jatkua ensi viikon perjantaihin 10. Rappen mukaan syytteessä ei niinkään ole kyse aineiston sisällöstä, vaan siitä, miten sitä on säilytetty. –?Asia tuli tutkintaan Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-jutun tutkinnan yhteydessä. Alafuzoff on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Tammikuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksi lehden toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, koska oikeuden mukaan artikkelissa julkistettiin useita sellaisia sotilastiedustelua koskevia tietoja, jotka oli Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi säädetty salassa pidettäväksi. Legionella tuhottiin kylmävesijärjestelmästä happokemikaaliseoksen avulla. RIKOSLAIN MUKAAN palvelusrikos on törkeä, jos siinä tavoitellaan huomattavaa hyötyä, pyritään aiheuttamaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa tai rikos on tehty erityisen vastuunalaista tehtävää suoritettaessa. Jäätteenmäen eron jälkeen tuolloin keskustan varapuheenjohtajana toiminut Vanhanen nousi pääministeriksi. Kolmas lakkojakso alkaisi tiistaina 21. maaliskuuta kolmelta aamuyöllä. –?Kaikki liikuntahallille asetut rajoitukset voi poistaa heti, ympäristöjohtaja Harri Heikkilä kertoi tiedotteessa. Vuoden 2015 vaaleissa hän kuitenkin palasi eduskuntaan. VANHANEN NOUSI eduskuntaan Uudeltamaalta ensimmäisen kerran vuonna 1991. Linja-autoalalla neuvotteluja jatkettiin vielä perjantaina, Kokko kertoi STT:lle iltakuuden aikaan. Vanhanen jätti pääministerin tehtävän kesken vaalikauden kesällä 2010 ja siirtyi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. Lisäksi AKT on antanut lakkovaroitukset uusista lakkojaksoista. ”Vaalikausi oli poikkeuksellisen työteliäs” Eduskunnassa vuonna 1991 aloittanut puhemies Matti Vanhanen aikoo jäädä eläkkeelle. Rappe rajoitti Alafuzoffia koskevan tutkinnan tältä osin. Työnantajapuoli olisi hyväksynyt ehdotuksen. Se on täysin avoin kysymys. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella näytteen tutkiminen kesti kaksi viikkoa ennen virallisten tulosten saamista. Se on käsittääkseni hyvin saatu poliisin haltuun tutkinnan aikana. Tilanteessa mukana ollut todistaja on kertonut antaneensa toimittajalle Alafuzoffilta saamansa muistitikun, jolle toimittajan muistiinpanot tallennettiin. Kun poliisi suoritti etsintöjä, havaittiin, että epäillyn hallussa oli oikeinkin huomattava määrä salassa pidettävää ja jopa korkeimmilla turvaluokituksilla varustettua tietoa
Kannettavista tietokoneista kaksi kolmannesta ja matkapuhelimista lähes joka toinen tuli Kiinasta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA STT, Niilo Simojoki Suomen kaupalliset riippuvuudet Kiinasta ovat EU-maiden keskitasoa, selviää ulkoministeriön koordinoimasta selvityksestä. –?Suomella ei ole mitään erityistä haavoittuvuutta verrokkimaihin verrattuna, sanoo selvitystä perjantaina esitellyt alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti ulkoministeriöstä. Siksi Suomen Pankki arvioi selvityksessä, että Suomen todellinen Kiina-riippuvuus on todennäköisesti esitettyjä arvioita suurempaa. Sen mukaan suomalaiseen perustai kriittiseen infrastruktuuriin ei ole toistaiseksi kohdistunut merkittäviä kiinalaissijoituksia. Olisikin outoa, jos Suomi ei olisi yhtään riippuvainen Kiinasta. Suomen Kiina-riippuvuus tavaratuonnissa on merkittävää myös vaatteiden ja tekstiileiden osalta. Bofitin vanhemman ekonomistin Juuso Kaaresvirran mukaan maailman toiseksi suurin talous Kiina on ylivoimainen ykkönen tavaraviennissä. Eniten näihin maihin vietiin koneita, laitteita ja kulkuneuvoja, mutta niiden vienti on sen sijaan ollut satunnaisesti suurta jo ennen Venäjän hyökkäystä. Sellaisten yritysten, joilla ei ollut ennen helmikuuta 2022 lainkaan vientiä näihin maihin, kuukausitason vienti on kasvanut nollasta lähes kymmeneen miljoonaan euroon sodan alettua. –?Minusta olisikin todella outoa, jos Suomi ei olisi yhtään riippuvainen Kiinasta, Kaaresvirta kommentoi. Hän lisää, että jotain kertoo sekin, että vienti on kasvanut huomattavasti ja nopeasti maissa, jotka eivät ole hirveän vapaita markkinatalousmaita. Tällä tavalla epäsuorasti pois sulkemalla se vahva epäily on, että ehkä keskeinen syy ei ole Armenian tuotantorakenteen muutos, vaan se, että Armenian ja Venäjän raja vuotaa. Ulkomaankauppatilastojen perusteella vuosina 2016–2021 Kiinasta tuotiin arvolla mitaten eniten koneita ja laitteita, vaatteita, huonekaluja, leluja, pelejä ja urheilutavaroita. Tutkimusryhmää vetänyt professori Otto Toivanen sanoo, että olisi yllättävää, jos juuri näissä maissa olisi tapahtunut valtava hyppy tuotteiden kysynnässä sodan alettua. On mahdollista, että osa tuotteista jää matkan varrelle. Asia ilmenee Datahuoneen tutkimusryhmän raportista, jonka mukaan on mahdollista, että näitä lähimaita käytetään Venäjää vastaan määrättyjen pakotteiden kiertämiseen, sillä osa vientituotteista on pakotteiden piirissä ja mainituilla mailla on läheiset kauppasuhteet Venäjään. Tavaravienti muihin maihin on Kiinasta suurempaa kuin Yhdysvalloista ja Saksasta yhteensä. Raporttia tekemässä ollut tutkija Max Toikka sanoo lisäksi Tullin aiemmin kertoneen, että noin 90 prosenttia Keski-Aasiaan menevistä tuotteista kulkee maakuljetuksina Venäjän kautta. Esimerkiksi vuonna 2021 suomalaisyritysten vienti Armeniaan, Georgiaan, Kazakstaniin ja Kirgisiaan oli useimpina kuukausina noin 10 miljoonan euron luokkaa, kun taas loppuvuodesta 2022 vientiä on ollut 25–30 miljoonaa euroa kuukaudessa. –?On siis hyvin mahdollista, että osa tuotteista ei edes mene Kazakstaniin tai Kirgisiaan, vaan ne jäävät siihen matkan varrelle. Varsinkin kemianteollisuuden tuotteiden vienti kasvoi vuonna 2022 Armeniaan, Georgiaan, Kazakstaniin ja Kirgisiaan. Datahuoneen tutkimusryhmä selvitti Tullin ja Tilastokeskuksen aineistoja käyttäen, miten suomalaisyritysten vienti eräisiin Venäjän lähimaihin on muuttunut tammikuun 2019 ja marraskuun 2022 välisenä aikana. –?Koneet, laitteet ja kulkuneuvot ovat toisaalta pääosin Venäjän vastaisten pakotteiden alaisia tuotteita, joten kasvu niiden viennissä Venäjän lähimaihin herättää huolen, että osa viennistä voi kulkeutua Venäjälle, raportissa todetaan. Toikka sanoo, että kemianteollisuuden tuotteisiin kuuluu muun muassa muovi, kumi, erilaiset kemikaalit, kemikaalilannoitteet, lääkkeet sekä polttoainejalosteet. Yli sata yritystä on lisäksi aloittanut viennin näihin maihin vasta sodan alkamisen jälkeen. BOFITIN vanhemman ekonomistin Juuso Kaaresvirran mukaan maailman toiseksi suurin talous Kiina on ylivoimainen ykkönen tavaraviennissä. Se tarkoittaa, että myös suomalaiset toimijat ovat viime kädessä riippuvaisia Kiinasta näiden raaka-aineiden osalta. Vienti Venäjän lähimaihin kasvussa Tutkija veikkaa, että iso osa suomalaisyritysten viennin kasvusta on tuotteita, jotka voivat päätyä Venäjälle. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA ”Suomella ei ole mitään erityistä haavoittuvuutta verrokkimaihin verrattuna.” Nina Vaskunlahti Alivaltiosihteeri, ulkoministeriö. RAPORTIN MUKAAN yritykset, jotka veivät tuotteitaan Venäjälle ennen sotaa, ovat lisänneet vientiä Armeniaan, Georgiaan, Kazakstaniin ja Kirgisiaan voimakkaasti ja vastaavat lähes kaikesta suomalaisyritysten viennistä näihin maihin. Mahdolliset tuonnin katkokset näkyisivät nopeimmin teollisuuden ja kaupan alalla, erityisesti matkapuhelinten, kannettavien tietokoneiden, muiden sähkölaitteiden sekä akkujen ja paristojen puutteena. EU:N RIIPPUVUUS Kiinasta on kriittisiksi arvioitujen raaka-aineiden osalta selvästi Suomen suoraa tuontiriippuvuutta suurempaa. Suomen suurimmat ja kriittisimmät taloudelliset riippuvuudet Kiinasta liittyvät tavaroiden tuontiin. Niiden voidaan kuitenkin arvioida olevan vähemmän kriittisiä tai helpommin korvattavissa. Esimerkiksi Kiinasta peräisin olevat harvinaiset maametallit päätyvät Suomeen tavallisesti osana jotain valmista laitetta tai sen osaa, eikä riippuvuus täysin näy tilastoissa. Lisäksi suurin osa monitoreista ja matkapuhelinten osista tuotiin Kiinasta. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen (Bofit) mukaan Kiinan-tuonnin arvosta yli puolet on koneita ja elektronisia laitteita. Kiinan osuus Suomen tavaratuonnin arvosta on noussut yhdeksään prosenttiin koronapandemian jälkeen. Yritykset hankkivat raaka-aineita pääasiassa jatkojalostettuina kansainvälisiltä markkinoilta, jolloin Suomikin on viime kädessä yhtä riippuvainen Kiinasta kuin koko maailma. Tuonnin arvosta yli puolet oli sähkökoneita ja mekaanisia laitteita. Erityisen paljon Kiinasta tuotiin matkapuhelimia ja kannettavia tietokoneita, joiden osuus oli yhteensä kaksi prosenttia koko Suomen tavaratuonnin arvosta. –?Meidän vihreän siirtymämme nopeus on sidottu Kiinasta saataviin raaka-aineisiin, Vaskunlahti tiivistää. Suomalaisesta datasta tai tehdystä raportista ei selviä, kuinka paljon maiden kasvaneesta viennistä päätyy Venäjälle. –?Veikkaisin, että aika iso osa viennin kasvusta on sellaisia tuotteita, jotka voi tosiasiassa päätyä Venäjälle, Toikka sanoo. 14 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa STT, Viivi Salminen Suomalaisyritysten vienti Venäjän lähimaihin Armeniaan, Georgiaan, Kazakstaniin ja Kirgisiaan on kasvanut merkittävästi sen jälkeen, kun Venäjän aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. Venäjän-tuonnin supistuttua Kiina on nykyään Suomen kolmanneksi tärkein tuontimaa Saksan ja Ruotsin jälkeen. Tutkija Max Toikan mukaan Tulli on aiemmin kertonut, että noin 90 prosenttia Keski-Aasiaan menevistä tuotteista kulkee maakuljetuksina Venäjän kautta. Tuonnin tarkastelu tuontierittäin kätkee taakseen myös tuotantoketjut, minkä vuoksi ei voida tietää, sisältyykö valmiiseen tuotteeseen kiinalaisia raaka-aineita tai osia. Suomen kaupallinen riippuvuus Kiinasta on EU-maiden keskitasoa Kannettavista tietokoneista kaksi kolmannesta ja matkapuhelimista lähes puolet tulee Kiinasta. –?Mikä olisi se talouden muutos esimerkiksi Armeniassa, minkä takia ne tarvitsevat enemmän kemianteollisuuden tuotteita kuin aikaisemmin
Syy tähän on se, että jos leirillä olevilla on sukulaisia Venäjän valtaamilla alueilla tai Venäjällä, ihmiset pääsivät lähtemään leiriltä helpommin pois. Äiti hautasi tyttärensä kolmesti ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Ukrainan itäosassa sijaitsevassa Bahmutissa ja kaupungin ympäristössä käydään intensiivisiä taisteluita, ja Venäjä kokoaa edelleen joukkoja alueelle kaupungin valtaamiseksi, sanoi Ukrainan puolustusministeriö perjantaina viestipalvelu Telegramissa. Ukrainalaisnaisen siskontyttö pelastui tuttavien avulla. Nadijan sisko ja tämän mies kuolivat venäläisten pommituksissa. Nyt Nadija on muuttanut siskontyttönsä kanssa asumaan Kiovan lähelle. Sieltä hän lensi Romaniaan, josta pääsi lopulta kotiin. Lopulta siskontyttö laitettiin lentokoneeseen Turkkiin. –?Nyt odotamme Ukrainan voittoa, että voisimme hakea äidin takaisin. Prigozhinin mukaan jäljellä on vain yksi tie kaupunkiin. Niissä myös selvitetään siviilien yhteydet muun muassa Ukrainan päättäjiin, toimittajiin ja armeijaan. prikaati kiisti väitteet ja sanoi sillan olleen jo käyttökelvoton. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan ukrainalaisilta kerätään kuulusteluissa muun muassa sormenjäljet ja muita tietoja. Nadijan äiti joutui maksamaan vielä toisen kerran rahaa, jotta ruumiit viedään hautausmaalle kaupungin ulkopuolelle. –?Sain häneltä viestin, että hänet viedään nyt ”proseduuriin” eli kuulusteluun, joka leirille tultaessa tehdään. Asiasta kertoi englanniksi muun muassa CNN. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi Nadija (kuvassa) haluaa esiintyä jutussa pelkällä etunimellään. Koska mies oli paikallinen, hän pystyi liikkumaan alueella. Sen jälkeen en kuullut hänestä mitään illan tai yön aikana, Nadija kertoo. Nadijan äiti ei lähtenytkään Mariupolista aiemmin, koska halusi varmistaa, että Nadijan sisko ja hänen miehensä haudataan asianmukaisesti. Vanhempani ovat kuolleet, Nadija kertoo. Ukrainalaisjoukot vahingoittivat siltaa elokuussa, ja rakennelma oli saanut sittemmin vielä lisää vahinkoa. Samalla tuhot ja kauhu ovat kaupungissa yhä vahvasti läsnä. –?Äitini kertoi, että he pakottivat ukrainalaisia sotavankeja kaivamaan ruumiita ulos haudoista ilman mitään hengityssuojaimia. Äitini jaksaa elää vain sen ajatuksen voimin, että hänellä on vielä toinen tytär ja lapsenlapsi, jotka hän haluaa tavata. Viime maaliskuussa Nadijan äiti, sisar, sisaren puoliso ja siskontyttö asuivat Mariupolissa, joka joutui heti sodan alussa Venäjän laajamittaisen pommituksen kohteeksi. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi Nadija haluaa esiintyä jutussa pelkällä etunimellään. Tuomioistuimen mukaan Bjaljatski tuomittiin ”salakuljetuksen ja julkista järjestystä törkeästi rikkovan toiminnan rahoittamisen vuoksi”. Pelkona oli, että venäläiset voisivat tehdä siskontytölle seksuaalista väkivaltaa. ”Venäjä-vastaisiksi” katsottuja on puolestaan kidutettu ja vangittu, kertoo YK. Nadijan äiti on yhä jumissa Venäjän miehittämässä Mariupolissa. STT Nobelistille vankeustuomio Valko-Venäjällä Nobelin rauhanpalkinnolla viime vuonna palkittu valkovenäläinen Ales Bjaljatski, 60, sai perjantaina 10 vuoden vankeustuomion Valko-Venäjällä. Sieltä tyttö vietiin venäläisten kokoamisleirille Starobesheven kaupunkiin. Kaupungissa toimiva 46. –?Jos tuttavamme ei olisi päässyt hakemaan, emme tiedä, mitä hänelle olisi käynyt. Nadija kertoo äitinsä maksaneensa venäläisille sotilaille 600 euroa siitä, että nämä hautaavat Nadijan siskon ja hänen miehensä ruumiit hautausmaalle. Guardian puolestaan muotoili Prigozhinin sanoneen, että kaupunki on ”käytännössä saarrettu”. Kaupungilla ei ole juurikaan strategista merkitystä, mutta symbolisesti sillä on suuri merkitys. –?Äiti on haudannut siskoni ja hänen miehensä nyt kolmesti. Wagner-pomo kommentoi tilannetta kaupungin laitamilla kuvatussa videossa, joka julkaistiin Prigozhinin sosiaalisen median kanavilla. Siskontyttö on jatkanut yliopisto-opintojaan Kiovasta käsin. –?He väittivät, että heitä ei miellyttänyt jokin tytön kertoma asia. Esimerkiksi Human Rights Watchin mukaan leireiltä on siirretty ihmisiä pakolla Venäjälle tai sen valtaamille alueille Ukrainassa. Siskontyttö oli viety venäläisten kokoamisleirille. Heillä kävi tuuri, sillä Etelä-Venäjällä Donin Rostovista löytyi tuttavien kautta auttava perhe. Tätä ennen Nadijan äiti joutui hautaamaan heidät itse kasvimaalle. –?Venäläismiehittäjät ovat lähettäneet Wagner-ryhmän kaikkein koulutetuimpia yksiköitä sekä muita Venäjän asevoimien tavallisia yksiköitä kaupunkia valtaamaan. Kuulusteluiden päätteeksi Nadijan siskontyttö vietiin eräänlaiselle poliisiasemalle kaupungin ulkopuolelle. Onnekas seikka oli myös se, että siskontytöllä oli mukanaan reppu, jossa oli myös tämän passi. Nadija alkoi etsiä ihmisiä, jotka voisivat auttaa siskontytön lentokoneeseen ja sieltä Romaniaan. Olen Novoazovskin kaupungissa. Intensiivisiä taisteluja käydään kaupungissa ja sen ympäristössä, Ukrainan asevoimat sanoi CNN:n mukaan. Siksi Nadija päätti järjestää tytön kuljettamisen takaisin Ukrainan puolelle Romanian kautta. Bjaljatski on ihmisoikeusjärjestö Vjasnan perustaja. –?Käskimme siskontytärtä kertomaan, että häntä hakemaan tullut mies on hänen setänsä. Venäläiset ottivat tytön mukaansa Novoazovskin kaupunkiin Donetskissa. Nadijan siskontyttö vietiin venäläisten kokoamisleirille Venäläiset ovat systemaattisesti alkaneet tuhota ukrainalaista kulttuuria Mariupolissa. Bahmutin hallinnasta on käyty kovia taisteluja jo viikkokausia. Syytteitä on pidetty tekaistuina oppositiovaikuttajan saamiseksi vankilaan. Videokuvaa sillan hallitusta räjäyttämisestä jaettiin perjantaina sosiaalisessa mediassa, kuin myös vahvistamattomia raportteja, joiden mukaan räjäytys olisi merkki siitä, että ukrainalaisjoukot valmistautuvat vetäytymään kaupungista. Ukraina torjui Prigozhinin puheet ja kutsui niitä disinformaatiokampanjaksi. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 15 STT, Sanna Raita-aho Viime vuoden huhtikuussa ukrainalaisnainen Nadija sai siskontyttäreltään pysäyttävän viestin. Perheeseen uskalsi luottaa, koska nämä eivät kannattaneet sotaa. STT Taistelut jatkuvat Ukrainan Bahmutissa. –?He kohtelivat tyttöä hyvin. –?Telegramin kautta tulleessa viestissä luki: Terve. Venäläisten aiheuttama tuska perheelle ei päättynyt vielä tähänkään, sillä venäläiset halusivat jostain syystä siirtää ruumiita muualle. Venäläisen palkkasotilasyhtiö Wagnerin johtaja Jevgeni Prigozhin sanoi CNN:n mukaan Bahmutin olevan lähestulkoon saarrettu ja kehotti Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyiä määräämään ukrainalaisjoukot vetäytymään kaupungista. Hän sai ruokaa ja vaatteita. NADIJAN ONNEKSI hän löysi tuttavan, joka lupasi auttaa heitä. Se antaa voimia selviytyä. Mariupolin uhrien joukossa ovat ukrainalaisen Nadijan sisko ja tämän mies, joiden ruumiit Nadijan äiti lopulta löysi. Todellisuudessa uskon asian johtuneen siitä, että hän oli nuori, kaunis tyttö. Nadijan onneksi hän löysi tuttavan, joka lupasi auttaa siskontytön pelastamisessa kokoamisleiriltä. Uutistoimisto AP:n mukaan kaupunkiin on syntynyt 10?000 uutta hautapaikkaa. CNN:n ja Guardianin mukaan ukrainalaisjoukot räjäyttivät Bahmutissa tuoreeltaan rautatiesillan jäänteet. –?Venäläiset tekivät hautaamisestakin bisnestä, Nadija sanoo. Tämän jälkeen venäläiset sotilaat hakivat pommituksia kellarissa piileskelleen siskontytön
Vihmon perhettä pitkä matka ei haittaa, koska laivassa on ravintola ja netti. Perhe pyrkii viettämään kakkosasunnossaan kesäja talvilomat. Riistakeskuksen sivuiltakin löytyy opas yleisimmistä eläinten jäljistä. Hänen avullaan saimme asunnosta tosi hienon. Näin tunnistat, mikä eläin on liikkunut keväthangella Ota aluksi mukaan kokenut tunnistaja tai opaskirja. MATKA KOTOA kakkosasunnolle kestää noin kahdeksan tuntia. Meillä ei ole osaamista eikä aikaa rakentaa tai paljon remontoidakaan. Yhtiön muiden asukkaiden lisäksi saaren kyläyhteisö on tullut jo tutuksi. MARJO OIKARINEN. Rusakko on kooltaan isompi kuin metsäjänis ja liikkuu peltovaltaisilla alueilla asutuksen lähellä. –?Meille asunto-osakeyhtiö oli toivotuin ratkaisu. Kun jäljet ovat jo lumen peittämät, yksityiskohtia on vaikea erottaa. Hotelli luopui taloista vuonna 2013. Jäljet näkyvät selvimmin muutaman vuorokauden ajan, jos lunta ei sada lisää. Vihmon ja hänen puolisonsa Netta Kiiskisen huoneisto remontoitiin sisältä täysin viime kesänä. Kunnes eräänä päivänä toissa vuonna silmään sattui ilmoitus. Hän työskentelee Rakennusteollisuus RT:n ekonomistina Helsingissä. Talvi on Vihmon mielestä hienoa aikaa mökillä, koska ihmisellä on luontainen talvilevon tarve. Ikinä ei tullut. Lumisateen jälkeen maastoon kannattaa mennä mahdollisimman pian. Loikkija voi yhtä hyvin olla myös rusakko. –?Käpälän kuvio on suunnilleen samanlainen, mutta rusakolla ei ole niin sanottua lumijalkaa, jota se pystyisi levittämään. Perheelle on tärkeää myös se, että vapaa-ajan asunnossa on ihmisiä ympärillä. Sama ostaja osti useita asuntoja ja asuu edelleen itse yhdessä niistä. Alus tulee viimeisenä Utöhön, Vihmo kertoo. Ensin pitää ajaa autolla Pärnäisiin kolme tuntia, ja sen jälkeen edessä on 4–5 tuntia kestävä laivamatka. Perillä arki unohtuu puolessa päivässä. –?Puolison äiti on sisustussuunnittelija. Jäljen jättäjän laji selviää parhaiten maastossa ja seuraamalla vähän matkaa jälkikuviota. Jos ei ole aikaisemmin lukenut hangelta jälkiä, Hepooja neuvoo menemään luontoon kokeneemman kulkijan kanssa tai ottamaan mukaan opaskirjan. –?Siirtymäriittimme vapaa-aikaan on se, kun katsomme laivasta saaristoa. ORAVAN JÄLJET ovat tavallisia varsinkin keväällä, ja nekin on helppo erottaa hyppelyn rytmistä: pienet jäljet ovat keskellä ja isommat vähän levällään edempänä. Koulujen talvilomaviikko kului Utössä talvisissa tunnelmissa, koska lunta satoi sopivasti loman alussa. Vihmon nelihenkinen perhe ei kauan miettinyt. Lisäksi he käyvät siellä noin kerran kuussa viikonloppuisin. Siksi se uppoaa lumeen enemmän, kertoo riistapäällikkö Harri Hepo-oja Suomen Riistakeskuksen Oulun alueelta. Isoista ikkunoista näkyy lusikallinen merta, mutta mikä parasta: niistä näkyy majakka. Kun hyppäät laivaan, olet oikeastaan jo perillä. Aloittelijan voi kuitenkin olla vaikea erottaa metsäjäniksen ja rusakon jälkiä, jos päälle ehtii sataa lunta. Talossa oli vaihdettu ikkunat ja ovet, ja yhtiössä on tuulivoimalla toimiva vesi-ilmalämpöpumppu, kertoo Vihmo. Vihmon perheen ”mökillä” Suomen eteläisimmällä asutulla saarella on talvella pimeää, hiljaista ja rauhallista, mutta keväällä luonto ja kylä heräävät eloon. Nykyinen majakkatorni on valmistunut vuonna 1814. Seuraaminen alkoi jo tuntua turhalta. Yhden hän myi Vihmon perheelle. 16 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa Marjo Oikarinen tekstit, Jouni Vihmo kuvat Vuosikausia Jouni Vihmo seilasi Saaristomerta ja kyttäsi, tulisiko Utöstä asuntoja myyntiin. Ne isot ovat takakäpälät. Metsäjänis on käynyt ihailemassa maisemia – vai onko sittenkään. Perillä pitää olla 3–5 päivää, koska laiva ei kulje joka päivä molempiin suuntiin. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee majakkakirkko, jonne pääsee vain oppaan johdolla. Utön majakka näkyy Vihmon perheen kakkosasunnosta. –?Siellä voi tehdä töitä, ja 10ja 12-vuotiaat tytöt katsovat yleensä Netflixiä. Kunnostetussa vanhassa rivitalossa oli myytävänä 78-neliöinen kolmio: kaksi makuuhuonetta ja olohuone-keittiö. Utöstä löytyi unelmoitu kakkosasunto Marjo Oikarinen Jäniksen käpälät jättävät varmaan tunnetuimmat eläimen jäljet hangelle: kaksi jälkeä vierekkäin ja kaksi peräkkäin. Jouni Vihmo, Netta Kiiskinen sekä lapset Saga ja Inari Vihmo viettävät talvella Utössä pitkän viikonlopun noin kerran kuukaudessa. Kun armeija lähti Suomen eteläisimmältä saarelta vuonna 2005, kantahenkilökunnan rivitaloista tehtiin osa hotellin majoituskapasiteettia. Kuvia ja piirroksia jäljistä löytyy myös Suomen Riistakeskuksen sivuilta. Se on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva valomajakka
Nykyinen majakkatorni on valmistunut vuonna 1814. Ne ovat valtava kontrasti kaupungin hulinaan tai saaren kesään, jolloin luonto kukkii, linnut laulavat, on paljon turisteja ja yötön yö. Välillä on tosi kovia tuulia, välillä kuumaa ja kuivaa, kuten viime kesänä. Näin keskitalvella niitä näkee Etelä-Pohjanmaalla. Viime pääsiäisenä näimme ensimmäistä kertaa lintujen paljouden, varmaan tuhat lintua yhden kävelyn aikana, Vihmo kertoo. Netta Kiiskisen äiti on sisustussuunnittelija, joka auttoi loma-asunnon remontoimisessa ja kalustamisessa. Jälkien määrä vaihtelee paljon vuosittain. Hepo-oja kertoo, että kun lähtee seuraamaan eläinten jälkiä, oppii paljon niiden elintavoistakin. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 17 –?Kun valot sammuvat, on pilkkopimeää, aivan hiljaista ja rauhallista. Rivitaloissa on yhteensä 12 huoneistoa, joista osa on vuokralla. Venevajojen tunnelma on kuin suoraan Astrid Lindgrenin Saariston lapsista. Hiirten ja myyrien jäljet ovat niin pieniä, että niitä voi olla vaikea erottaa. Eläinten jälkiopas osoitteessa riista.fi/wp-content/uploads/2013/04/ Lumijalkien_tunnistaminen.pdf Tässä kuvassa saattaisi Harri Hepoojan mukaan olla kolmen eri otuksen jäljet: rusakon ja samaan suuntaan menossa olevat ketun jäljet. Sää voi vaihtua monta kertaa päivässä. Kettu tekee helminauhakuvion. Etelässä valkohäntäpeura on tavallinen. Kainuussa ja etelämpänä Pohjanmaalla metsäpeuroja on talvellakin. Utön majakka näkyy Vihmon perheen kakkosasunnosta. KLAUS PERÄLÄ Kettu on pienpedoista tavallinen liikkuja. Hepo-oja on metsästänyt ikänsä. Muita ovat esimerkiksi kärppä, lumikko ja näätä. Myös Vihmon perheen asuntoa vuokrataan matkailijoille, kun se on tyhjillään. Tunnettu majakastaan ja rikkaasta linnustostaan. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee majakkakirkko, jonne pääsee vain oppaan johdolla. Suomen eteläisin asuttu saari. ILMOJEN VAIHTELU on yksi saariston viehätyksistä. –?Näätä on selkeästi suurin, kärppä keskimmäinen ja lumikko pienin, vaaksan mittainen, Hepo-oja kuvailee. Turku Salo Hanko Nauvo Naantali Parainen Kemiönsaari 10 km Utö Saaristomeri Ulkosaariston karuus viehättää Jouni Vihmoa. MIKÄ. Vaihtelua on myös vuodenajoittain. Tavoitteena on myös opetella tuntemaan lintuja. Utö 1 Hallinnollisesti VarsinaisSuomeen ja Paraisten kaupunkiin kuuluva saari, joka sijaitsee ulkosaaristossa Ahvenanmaan eteläpuolella. –?Viimeisillä lumilla karhukin saattaa lähteä talvipesästään. Metsäpeuroja ei paljon talvehdi Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, mutta Hepo-oja kertoo, että kesäksi ne taas tulevat. –?Sitä nähdään kohtuullisen usein alueemme eteläosissa Kalajokilaaksossa, mutta se on siellä paljon harvinaisempi kuin etelässä. Olisiko syy tottuminen vai mikä, kun niitä on jossain vaiheessa siirtoistutettu, Hepo-oja pohtii. Se on mielenkiintoista puuhaa, joka innostaa liikkumaan luonnossa. 1 Asuu vakituisesti alle 50 asukasta, mutta kesällä määrä moninkertaistuu. –?Saarella käy paljon luontoja saaristodiggareita ja retriitti-ihmisiä. MARJO OIKARINEN. Pimeys ja luonnonrauha olivat meille tavoiteltavia asioita. –?Kylällä on valtakunnallisesti tunnettuja kovia lintuharrastajia ja luontokuvaajia. –?Puoliso sanoo, että rupean aina mököttämään 1,5 päivää ennen poislähtöä, hän nauraa. Se on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva valomajakka. Muita hirvieläimiä ovat tietenkin hirvi, jonka jäljet erottaa koosta, ja poro poronhoitoalueella. Lämpötilaa pienennetään hieman, mutta juuri muita järjestelyjä ei tarvitse tehdä. –?Sitä kautta on tullut jälkiä seurattua. Näädällä, kärpällä ja lumikolla on samanlainen parijälki, jonka erottaa lähinnä koosta. Matka kestää 4–5 tuntia. Yksi pitkän ajan suunnitelma on hankkia takapihalle tähtikaukoputki. 1 Lakkautetussa varuskuntakiinteistössä toimii Utö Havshotel -niminen hotelli. Hirvieläinten jälkiä löytyy joka puolelta Suomea, mutta lajit vaihtelevat. –?Ne kerääntyvät tokkaan syksyllä ja ensimmäisillä lumilla. Vihmo voisi viettää kakkosasunnolla enemmänkin aikaa, jos työt ja lasten koulu eivät sanelisi aikatauluja. SUPIKOIRAT lähtevät jossain vaiheessa talvipesästä viimeisille hangille. Vihmo kuvaa Utötä ”Saariston lapset -paikaksi”, joka on tuttu Astrid Lindgrenin kirjoista. Vanhemmat, jo lumen peittämät jäljet voisivat olla Varsinais-Suomessa yleisen valkohäntäpeuran. Esimerkiksi jokin sairaus, kuten jänisrutto, voi verottaa kantoja. Saukon jäljet ovat Hepo-ojan mukaan lisääntyneet vuosien mittaan. Perheellä on toistaiseksi saaressa vain soutuvene. 1 Pääsee Nauvon Pärnäisistä yhteysalus M/S Baldurilla 5–6 kertaa viikossa. Monet eläimet liikkuvat vilkkaimmin keväällä. Olen tehnyt talvisin pitkään myös riistakolmiolaskentoja jälkien perusteella. Suurpedot ovat harvinaisempia liikkujia, mutta suden, ilveksen ja ahman jälkiä kyllä näkee, jos kulkee metsässä enemmän kuin satunnaisesti, Hepo-oja sanoo. Asunto siivotaan aina lähtiessä vieraita varten. Keittiössä on pari lukollista kaappia, joihin laitamme omia tavaroitamme, kun lähdemme pois. Puolustusvoimien käytössä olevissa rivitaloissa on nykyään 12 asuntoa, joista osaa vuokrataan saarella vieraileville lintubongareille ja lomailijoille. Utö on yksi Suomen aurinkoisimmista paikkakunnista, koska pilvimassa pääsee harvoin kerääntymään sen päälle. Minkkien jälkiä voi löytyä myös, vaikka minkit talvehtivat yleensä jään alla. Sää voi muuttua yhtäkkiä monta kertaa päivässä. Ensi kesänä olisi tarkoitus kuljettaa sinne isompi vene Helsingistä ja käydä Ahvenanmaalla, jonne pääsee noin tunnissa. Varsinkin rannikolla on metsäkauriita
50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 18 Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Nyttemmin on käynyt ilmi, että tuloutus hupenee noin 8,5 miljoonaan euroon (50,8 miljoonaan markkaan). Punainen Tempranillo on Espanjan ylpeys ja tuottaa upeita punaviinejä, mutta valkoinen versio on luonnonmutaatio, joka löydettiin tavallisesta punaviiniköynnöksesta ennen vuosituhannen vaihdetta. Tosin jälkimaku oli lyhyt, mutta viinin sitruksisuus miellytti. Kiinan kävijöiden tarkoituksena oli myös tunnustella onko paikkakunnalla kiinnostusta perustaa tänne Suomi-Kiina -seuran osasto. Mutta tuoksun perusteella ei voi paljon odottaa. Upouutta kokeilemassa ALKO ” Terävän hapokas valkoviini sopii erittäin hyvin kasvisruualle, mutta sen valmistus vaatii vielä vähän säätämistä. Maku on sitten ihan jotain muuta. Nivarius on nyt päässyt tekemään siitä jo valkoviiniä meille. Kaupunginhallitus pitää edelleen kiinni siitä, että energiayhtiön liiketoimintakaupasta 20. Pisteet 7,8/10. Näiden seikkojen seurauksena eivät myöskään yhtiön lainat pienentyneet aiemmin lasketussa tahdissa. 91: 11–12 1 1 Nimipäivä tänään: Ari, Arsi, Atro (suom.), Adrian, Atle (ruots.), Arvo (ort.). -Ps. Osmo Vasala YLIVIESKA Ylivieskan kunnallista päätöksentekoa hiertänyt Vieska Energian liiketoimintakauppa ei näytä poistuvan asialistoilta lähiaikoina. Miettuselta saadut kirjalliset selitykset tuloutusten jäämisestä luvattua pienemmiksi siirrettiin siihen saakka, kunnes tutkintapyynnön saanut keskusrikospoliisi on saanut ratkaistua onko em. Sitrus on terävää ja varsin raikasta, mutta heti sen perään maku muuttuu raskaammaksi ja mukaan tulee päärynää ja aprikoosia. Miettunen ovat selvityksissään todenneet muun muassa sen, että Vieska Energian rahoitusasema ehti heikentyä kaupan toteutumiseen mennessä. Asia tuntuikin kiinnostavan siinä määrin, että osasto ilmeisesti myöhemmin perustetaan. Alpo M. Seuran tarkoituksena on levittää tietoa Kiinasta ja edistää kansojen välistä ystävyyttä. Itse asiassa tätä voi suositella erityisesti kasvisruualle, koska viini heräsi eloon paremmin juuri niiden kanssa. SEKÄ Harri Viitanen että Alpo M. kauppojen tekemisen lainmukaisuudessa käynnistettävä esitutkinta. Tämä summa on vähennettävä kaupunginhallituksen päätöksen pohjana olleesta 68,3 miljoonan markan (11,49 miljoonan euron) kokonaistuloutuksesta. TÄHÄN MENNESSÄ energiatoimintakaupasta on rustailtu valituksia erilaisiin oikeusasteisiin. Valitusten takana pääasiassa olleet valtuutetut Markku Tuokko, Ahti Törmälä, Jouko Salmela ja Viljo Polvi ovat nyt kääntyneet poliisin puoleen onnistuen saamaan keskusrikospoliisin selvittämään, onko tehdyssä kaupassa tapahtunut jotakin sellaista, mikä aiheuttaisi keskusrikospoliisin esitutkinnan käynnistämisen mahdollisia syytetoimia ajatellen. Kun ruuaksi oli paistettua lohta ja uunikasviksia, melko loivasti maustettuna, niin itse asiassa viini sopi ruualle hyvin. Tempranillo Blanco oli täysin outo tapaus, en ollut edes kuullut siitä etukäteen. Miettunen väittää myös omassa selvityksessään päättäjille selkeästi kerrotun, että liiketoimintakaupasta kertyvä kauppahinta ohjautuu ensi vaiheessa myyjäyhtiölle, joka hoitaa saamillaan rahoilla verot ja velat sekä jakaa osinkoja erikseen hallituksen päättämän aikataulun mukaisesti. Ja jotenkin jälkimaussa on vielä jopa pähkinäistä aromia. Menettelyä hän perustelee väärinkäsitysten ja tulkinnanvaraisuuksien välttämiseksi sekä asioiden luotettavalla todentamisella myöhempiä tarpeita varten. Kaupunginjohtaja Harri Viitaselta ja konsulttina toimineelta Alpo M. Vieska Energian tuloutusten selvittelyyn jatkoaika Suomi-Kiina -seura järjesti lauantaina Kokkolassa Kiina-tilaisuuden, jossa kaksi Kiinan kävijää Iris Wahlsten Helsingistä ja Pertti Koskela Tampereelta näyttivät Kiinaa esitteleviä dioja ja kertoivat matkoistaan. YLIVIESKAN omistusosuuden mukainen osuus varallisuuden ylittävistä veloista oli lopulta 2,94 miljoonaa euroa. He myivät myös Kiinaa esittelevää kirjallisuutta. Todennäköisesti uutta rypälettä on tuotettu viiniksi perinteisellä tekotavalla ja näin yhden tuotteen perusteella en ole vielä Tempranillo Blanco rypäleen vankkumaton ystävä, mutta en nyt kokonaan tyrmääkään. Viimeksi kuluneen vuoden aikana kiinnostus seuraa kohtaan onkin kasvanut huomattavasti, sillä osastojen jäsenmäärä on tänä aikana noussut 130 prosenttia ollen nyt jo vähää vaille 4.000. Rahavarat olivat pienentyneet muun muassa yhtiöstä otettujen osinkojen seurauksena samaan aikaan kun liiketoiminta oli kääntynyt tappiolliseksi. Sen tuoksu on vaimea, kypsää limettiä ja persikkaa, vähän jotain glyseriiniin vivahtavaa. kesäkuuta 2001 tehty päätös perustui 68,3 miljoonan markan tuloutukseen. Kiina esillä Kokkolassa VIINIARVIO Juha-Matti Anttila Nivarius Tempranillo Blanco 2021, Espanja, 14,99 € Aina pitää kokeilla uudet rypälelajikkeet kun eteen tulee. 50-luvulla perustettuun Suomi-Kiina -seuraan kuuluu tällä hetkellä kymmenkunta paikallisosastoa pääasiassa Etelä-Suomessa, mutta pohjoisimmat osastot ovat Oulussa ja Joensuussa. Valitukset ovat tulleet bumerangeina takaisin. Harri Viitanen on myös omassa selvityksessään nähnyt parhaaksi, että asiassa tästä eteenpäin syntyvä keskustelu käydään puolin ja toisin kirjallisesti
Hän oli syntynyt 5.2.1958 Kokkolassa. Kuolleita Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kalajoen kaupungin yrityspalvelukeskus toteutti vuosina 2021?2022 hankkeen, jonka tavoitteena oli edistää Kalajoen alueen yritysten ja maatilojen energiatehokkuutta. Päivi Savela Reilu viikko sitten vaurioitunut Seinäjoen lääkärihelikopteri on saatu korjattua. Lentotoiminta Seinäjoelta oli noin viikon verran keskeytyksissä, sillä varahelikopteri oli samaan aikaan huollossa. Läheiset ja ystävät muistelivat puhein ja lauluin Sirkkaa. Suoritettujen toimenpiteiden tuloksena öljynkäyttö väheni yhteensä 190 MWh vuodessa. LÄÄKÄRIHELIKOPTERI joutui vaaratilanteeseen ollessaan lähdössä hälytystehtävältä Ruovedellä. HANKKEEN aikana suoritettiin 30 energiakatselmusta. Helikopteri liukui lumisen tien pinnalla kymmenisen metriä, ja helikopterin lavat osuivat läheisiin puihin. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 19 Ritva ja Martti Kultahääpäivänä, 50 vuotta!! Lämpimästi onnitellen! Lapset perheineen, Sisko ja sen mies! Meille kaikille niin rakas Eero LUOMAOJA s. – Tilastoharhat ovat valtakunnallinen ongelma, ja niillä on iso vaikutus fossiilisten polttoaineiden käytön arviointiin sekä niiden perusteella suunniteltuihin vähennystoimiin. Kalajoen energiatehokkuustoimet suunnannäyttäjänä koko maalle. Jaana ja Markus Korpijärvi, Kaustinen 24.2. Rekisteritietojen päivityksellä saavutettiin kerrosalan perusteella arvioituna 16,5 GWh vuosittainen öljynkäytön vähenemä. 12.2.1935 Vetelissä k. Toimenpiteitä varten seitsemään kohteeseen myönnettiin julkinen rahoitus. Helikopterista vaurioitui roottorin lapa, joka jouduttiin vaihtamaan. 20.2.2023 Vetelissä Kiittäen ja kaivaten Anneli Anita perheineen Anna-Liisa ja Tapio perheineen Jukka ja Inkeri perheineen Maiju perheineen Tuula ja Kalevi muut sukulaiset ja ystävät Elit kaikkesi antaen, uhraten. Jonna ja Olli Nissilä, Kokkola 24.2. Yksi hankkeen tärkeimmistä saavutuksista oli se, että sen aikana saatiin merkittävästi korjattua tilastoharhaa, joka oli syntynyt rakennusja huoneistorekisterin päivittämättömistä lämmitystapamuutoksista. Lisäksi kiinteistöihin asennettiin aurinkosähköjärjestelmiä, uusittiin ovia ja ikkunoita, tarkistettiin ja uusittiin rakennusten välipohjien eristeitä, päivitettiin patteriverkostoja ja laitekantoja sekä asennettiin ilmaverhoja oviaukkoihin. Hankkeelle saatiin rahoitusta Ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelmasta. Olette kaikki tervetulleita. Marja Saarinen ja Roope Kero, Kokkola KUOLLEITA Eila Koskela Veteliläinen Eila Marianne Koskela, o.s. Hankkeen aikana Lohtander vieraili yrityksissä ja maatiloilla tarjoamassa ilmaista energianeuvontaa ja vertailukelpoista tietoa kiinteistöihin parhaiten sopivista lämmitysmuodoista. Seinäjoen lääkärihelikopteri lentää taas Keskipohjanmaa keskipohjanmaa.fi @kepari_toimitus Seuraa meitä. Siksi niiden korjaaminen oli hankkeen merkittävimpiä saavutuksia, kertoo Kalajoen kaupungin energiaasiantuntija Henna Lohtander. HAUTAUKSIA Lea Sirkka Liisa Nikkanen siunattiin 25.2.2023 Marian siunauskappelissa. Yritykset ja maatilat ottivat irtioton öljystä Energia-asiantuntija Henna Lohtander Kalajoen kaupungintalon lämmönjakohuoneessa. – Halusimme tuoda energianeuvonnan lähelle yrittäjiä ja kyläyhdistyksiä. Kalajoen kaupunki sai viime vuonna rahoituksen Ympäristöministeriön Kuntien ilmastoja kiertotaloushankkeet -ohjelmasta. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Vetelin kirkossa 10.3.2023 klo 13.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Päästövähennykset olivat vuositasolla 61,2 tCO2 ja energiansäästö 170 MWh. Hän oli syntynyt 2.9.1955 Vihannissa. Muistotilaisuudessa seurakuntakeskuksessa puhuivat pastori Olavi Eskola ja rovasti Erkki Murtomäki. Vastaava vähenemä valtakunnallisella tasolla olisi näiden lukujen perusteella karkeasti arvioituna noin 4200 GWh eli 300 000 omakotitalon verran. Siunauksen toimitti rovasti Erkki Murtomäki, kanttorina toimi Rolf Lindqvist. Pauliina Gummerus ja Simo Rahunen, Ylivieska 23.2. Kaipaamaan jäivät puoliso Marja-Liisa ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Rentola, kuoli 2.3.2023 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Finnhems kertoo tiedotteessa, että Seinäjoen lääkärihelikopteritukikohta on jälleen täydessä päivystysvalmiudessa. Mikäli vastaavanlainen hanke toteutettaisiin koko Suomessa samoissa olosuhteissa, tulokset olisivat noin 300-kertaiset. Katselmusten perusteella öljylämmityksestä siirryttiin maalämpöön, ilmavesilämpöpumppuihin ja biopolttoaineisiin. Hän oli syntynyt 29.4.1951 Vetelissä. Matti Taskila Matti Olavi Taskila kuoli 2.3.2023 kotonaan Kannuksessa läheistensä ympäröimänä. Hallitusohjelman mukaisesti fossiilisen öljyn lämmityskäytöstä luovutaan 2030-luvun alkuun mennessä. Kalle Makkula Kokkolalainen Kalle Abraham Makkula kuoli 19.2.2023 Hoivakoti Majakassa. Saimme paljon hyvää palautetta hankkeen konkreettisuudesta ja sen ajankohtaisesta aihepiiristä. Seinäjoelta lennetään päivystyslentoja myös Soiten alueelle Keski-Pohjanmaalle. IRTIOTTO ÖLJYSTÄ – yritysten ja maatilojen energiatehokkuuden ja vähähiilisyyden edistäminen -hankkeen aikana yrityksille ja maatiloille tarjottiin ilmaista energianeuvontaa ja apua uusiin energiamuotoihin siirtymisessä. Sen turvin käynnistettiin vuoden lopulla uusi Irtiotto öljystä – kohti vähähiilisyyttä -hanke, joka on suunnattu yksityisille kotitalouksille. Määrä vastaa noin 1100 omakotitalon vuosittaista lämmitysenergian tarvetta. ENSISIJAISENA tavoitteena hankkeella oli saada Kalajoen kaupungin alueella toimivat yritykset ja maatilat energiatoimiin ja ottaa osaa valtakunnalliseen tavoitteeseen fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisestä. Tiina ja Antti Konttila, Nivala 23.2. Unes olkoon kaunista hyvää. Olemme iloisia siitä, miten hyvin hanke otettiin vastaan ja uskomme sen tarjoavan suuntaviivaa vastaaville toimille koko Suomessa. Muistotilaisuuden johdosta ja tilaisuuksien musiikista vastasi Laura Nygård. Määrä vastaa noin 15 omakotitalon vuosittaista lämmitysenergian tarvetta. KALAJOEN KAUPUNKI Suoritettujen toimenpiteiden tuloksena öljynkäyttö väheni yhteensä 190 MWh vuodessa. SYNTYNEET TYTTÖ 26.2. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, sisarukset perheineen, edesmenneitten veljien perheet sekä muut sukulaiset ja ystävät. Yritykset ja maatilat haluttiin saada siirtymään pois öljylämmityksestä sekä edistämään toimintansa energiatehokkuutta ja vähähiilisyyttä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Hankkeen kesto on 19 kuukautta. Lääkärihelikopteri on jälleen lentokelpoinen ja se on ollut päivystysvalmiudessa keskiviikosta lähtien
1 to 9.3. Pehmolelupäivä kirjastolla 7.3. Lisää tietoa 050-4431107. Tarjolla lihakeittoa 5 €. klo 10 harrastepelit urheilutalolla. Eläkeliiton Himangan yhdistys Kahvitilaisuus to 9.3. Kahvittelemme siellä. UNICEFin Kokkolan vapaaehtoisryhmä Kokoontuu 6.3. Petanki Kipparihalli EL Lohtajan yhdistys 6.3. klo 12, lauluryhmä klo 13.30. Kalevalaiset kutsuvat tarinoimaan “Mielikoruni”-teemalla. Kirjapainon Konkarit Keski-Pohjanmaan Liikunnan aluejohtaja ja tuttu TV-kommentaattori Kalle Lassila kertoo Mediasalissa ke 15.3. klo 14 “MieliKalevalakoruni” ja sen tarinan kera. normaaliin aikaan klo 13 askartelun merkeissä. Pe 10.3. Ykspihlajan eläkeläiset ry Maanantaina 6.3. kokoontuu mielenterveysomaisten keskusteluryhmä Vaskoolissa klo 16.30. ja 11.3. Boccia 9.3. Auli-Maritta Ruuskasen Taidenäyttely “Luonto tuli kylään” Tapion Tuvalla Kalajoen Hiekkasärkillä maaliskuun ajan. Pamela Mandartin juhlanäyttely kaupunginkirjastossa 1.-31.3. FinFami Pohjanmaa ry Tiistaina 7.3. Mullanvaihdon yhteydessä on helppo leikata pistokkaita ja jakaa isompia kasveja! KOKKOLA Kokkolan Sydänyhdistys Sydännaiset kokoontuvat Sydänsopessa ma 6.3. klo 19, 11.3. Tuo vaihtoon terveitä huonekasvien alkuja, pistokkaita, jakotaimia, juurimukuloita, vastaavasti saat kerätä itsellesi mieleisiä kotiin vietäväksi. klo 18 Rukousilta. Viherkasvipäivä Kannuksen kirjastolla 11.3. klo 9 Naiset klo 10 Miehet. Esillä myös Lasitaiteilija Teija Takalan ja Kuvanveistäjä Sakari Matinlaurin taidetta. päivä Avajaiset klo 17 alkaen! KALAJOKI Hillilän maaja kotitalousnaiset Päiväkahvit 7.2 klo 12 kylätalolla. VREL Kokkolan osasto ry Ilmoittautumiset Liton päivä Tukholmassa risteilylle on meneillään. Kokkolan kansalliset seniorit Kokoonnumme ja päätämme 6.3. klo 19 Teetupa; Tervetuloa viettämään iltaa kanssamme! Ei ikärajaa! Su 5.3. Keskiviikkona 8.3. Kiviniityn koulu Kuusitie 3 klo 16.30 tango/alkeet ja klo 18.10 wanha tango/alkeet. klo 19 Kokkolan kirkko Antti Tikkanen, viulu & orkesterin johto Eija Kankaanranta, kantele Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri. Luther-säätiön messu 5.3. Pe 10.3. Pohjamaan Syöpäyhdistys/K-P:n osasto Johtokunta ti 7.3. klo 13 kirjaston Hongell-salissa. Suomenselän Muisti ry Muistiasioiden neuvontapiste maanantaina klo 9-14 toimistolla, klo 14 Muistitreffit työikäisenä sairastuneille. klo 18 Majataloilta; tutkimme Raamattua, lopuksi rukoushetki. Kahvitarjoilu klo 17.45. 044-7634 100/Minna.. Taidetalo Renlundilla ma-to klo 15-20. klo 18. KALAJOKI Kalajokiseudun Taideyhdistys Tapion Tuvan alakerrassa Kalajokiseudun Taideyhdistyksen kevätnäyttely “Valon Voimaa” 26.5. Yli 65 naisten kuntosali 8.3. Tervetuloa päivän virkistyshetkeen! Jokilaaksojen Puutarhaseura ry. klo 10 Boccia, klo 12 Johtokunnan kokous, klo 13 Lääkeluento Tervahovin Apteekin asiantuntijat. Käsityökerho Krupparit to 9.3. 044-7634 100/Minna. klo 14. Herkku Hetki Kentala Tehtaankatu 45 Kokkola. Lukukoirat kirjastossa 6.3 klo 18. Arvontaa. SIEVI Kirjanmerkkiaskartelua kirjastolla 6.3. Kokkolan Kalevalaiset Pikiruukkiin Siltaan, Ryövärinkarintie 1 menemme to 9.3. klo 12-14 tiedon kerääminen jatkuu kirjastossa maaliskuussa! Tuo sukusi merten taa menneiden siirtolaisten tietoja, kuvia ja kirjeitä kirjastoon kuvattavaksi. Aiheena kevään tapahtumien järjestelyt. Eläkeliiton Kokkolan yhdistys ry Ma 6.3.klo 12 Ulkoiluja Hiihtopäivä Köykärillä. KOKKOLA Kolme uraa yksi elämä. Uusi osallistuja soita ennen ensimmäistä osallistumiskertaa p.044 7720093. Rikas on elämä ollut Hilkka ja Osmo Jämsän synttärikonsertti 11.3. TOHOLAMPI Neulekahvila 8.3. Valikoimaan tulee shakki-peli mukaan. 040 829 0849/ Anneli. Ilm. klo 10, vesijumppa klo 12. klo 18. ikäihmisten kuntoilusta ja liikunnasta. 044 4883 238. klo 12 kerho Himankatalolla. klo 12. Himangan Eläkeläiset ry Ke 8.3. sähköisten palveluiden käyttöä. Vieraana Simo Harjupatana keromassa ikäihmisen autoilusta ja apuvälineistä. Ti 7.3. Sokkomatka. klo 15 Kokkola Maininki. Varaa 20 minuutin lukuaika osoitteesta kannus.kirja@kannus.fi tai numerosta 044 4745 440. Kokkolan Jymyn ja KTU:n yhteinen seurauintivuoro 4.3. Mahdolliset muistamiset Toholammin seurakunnan tilille FI17 5471 0910 0005 78, viite: Lahjoitus Ukrainaan. Ke 8.3. Kuoro ihan kaikille, eritysesti laulamisestaan epävarmoille! KPKO: Uudet vuodenajat 10.3. Avustukset yhdistyksille ja seuroille 2023. klo 16.30 neuvonta-asemalla. klo 15-17 Silta: Uroterapeutin vierailu. klo 13 neuvonta-asemalla, Mannerheiminaukio 5, toinen kerros. klo 13. klo 11. klo 18.30, 11.3. kello 17.30 kaupunginkirjastossa. Tarjolla pullakahvit. Galleria Artistassa. Ilmoittautumislista Härmän kylpylä matkalle 31.3-2.4 bussilla tai kimppakyydillä. Kokkolan nivelpiiri 9.3. klo 12 -13.30 Harjun kaffila Urheilukatu 10. klo 18 alk. klo 12 alkaen mm. kokoontuu mielenterveysomaisten keskusteluryhmä verkossa klo 18-19.30. -paneelikeskustelu 11.3. Riina Tanskanen on tamperelainen sarjakuvapiirtäjä ja yhteiskuntakriitikko. Seija Tikkanen tuo meille tervehdyksen ja tietoja POHT:een vanhusneuvostosta. miten tyttötaide haastaa vakiintuneita normeja ja asenteita naurulla ja lempeydellä. Saarnan aikana pyhäkoulu. Vieraana Tj Timo Sivula Hybridiareenan rakentaminen Kokkolaan. klo 18 Kampushalli. KOKKOLA Torikööri Kokoontuu Laulusalilla, Pitkänsillankatu 17, la 4.3. esillä Ronjan origameja ja pelihahmoaiheisia piirroksia. VETELI FinFami Pohjanmaa ry Torstaina 9.3. klo 12 Lampin tupa. Viides vuodenaika 10.3. klo 16 ja hallitus klo 17. klo 14 neuvonta asemalla, Mannerheiminaukio 5. klo 18. eSeniorit digituki ikääntyneille 6.3. Hyvänmielen Martat Taasen on meillä mielenkiintoinen tapaaminen piirin toimistolla to 9.3. Paikallishistorian erikoistietotoimisto ETT ry Maaliskuun tapaaminen ti 7.3. Kokkolan Kuvataideyhdistyksen Kevätnäyttely ”Maalarin maisemat” ajalla 6.3-23.3. Avoin tilaisuus. On hyvä huomioida, että ilmoituksessa mainitaan ainoastaan tulevan viikon poikkeukset tai yksittäistapahtumat. klo 11 Asentajantie 13. Yhdistysten ja seurojen ilta 7.3. klo 10 Lohtajan kirjasto. Ennakkoilmoittautuminen https://uusi.opistopalvelut.fi. Kokkolan Tanssiklubi Su 5.3. omaiskahvila toimistolla klo 16-18. Lähtö torilta klo 9.30, paluu 17.30. Kevätmatka Kunnonpaikkaan 14.-16.4. Entinen huippuhiihtäjä vastaa myös Konkarien liikkumiseen liittyviin kysymyksiin. Urheiluhallilla. Soiten asiantuntijat kertovat ikä-ihmisille kuuluvista palveluista klo 12.30. klo 12 kerho Vanhustentalon kerhohuoneella. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 20 YHDISTYKSET TAPAHTUMAT NÄYTTELYT Ilmoitukset tulee jättää torstaihin klo 12.00 mennessä osoitteessa www.kpk.fi/ilmoitatapahtuma Yhdistyksillä on käytettävissään ilmoitus/viikko ja ilmoituksen maksimimerkkimäärä on 300. Salibandyn Suomisarja Nibacos Blue Fox 11.3. Juhlatyöryhmä kokoontuu niinikään ma 6.3. OmaisOiva kioski 9.3. Kahvi + pulla 2 €. Yhdistyksen kevätkokous 16.3. Kotakahvila 5.3. Tehtaankatu 18 B 13. klo 18 Kälviän seurakuntakoti. 31.3.mennessä Annikille 050-339 8949. To 9.3. kirjaston aukioloaikana KOKKOLA Sami Funke Bethovenin Hevonen metafora suomalaisesta rakennemuutoksesta. klo 9.30, keilaryhmä klo 15. Kokkolanseudun Omaishoitajat ry Katse huomiseen 6.3. klo 9 Petankia kipparihallissa. Ti 7.3. Ti 7.3. KoS:n Talvirastit la 4.3. Kerho alkaa 12 ja kansainvälisen naisten päivän kunniaksi muutakin mukavaa. Lohtajan kirjaston lukurinki 7.3 klo 10 Lohtajan kirjasto. Ilmoittaudu 7.3.mennessä puh. 4.3-11.3. Matkan hinta 30€ maksetaan ennen matkaa yhdistyksen tilille FI51 5471 0940 0148 70.Maksu sisältää matkan, ruokailun ja kahvit iltapäivän aktiviteettikohteessa. klo 18. klo 18.30 Kampushalli. Kuoro Kaikille! 8.3. Kaikki tervetuloa! TOHOLAMPI Eläkeliiton Toholammin yhdistys Ti 21.3. Lohtajan siirtolaisuusmaanantai 6.3. Juhlanäyttely Taitelija Jari Janssonin Juhlanäyttely 14.2.-10.3. Maaliskuun lukuringin kirjana on Katja Kallion sota-aikaan sijoittuva Tämä läpinäkyvä sydän. Riina Tanskanen – vallankumouksellinen tyttötaide ma 6.3. Kahvia, limsaa, pullaa ja grillimakkaraa, hiihtäjille, ulkoilijoille tai muuten vain liikkeellä oleville. Su klo 13 Ehtoollisjuhla, Matti Tiala Kemiran Eläkeläiset Tapaaminen ti.7.3.klo 14. klo 10. Ke 8.3. Luennoijana korvalääkäri Elina Rytsölä. Mukana haitaristit Erkki ja Esa. KAUSTINEN Ravit koko perheelle Kaustinen ravirata 6.3. Keskiv. klo 12-15. Ke 15.3. Tied. klo 13.30 ja klo 18.30, 10.3. Uudet ja vanhat paikallishistoriasta kiinnostuneet, olette tervetulleita. klo 13 ja klo 18. klo 13.30. Satutuokio Toholammin kirjastossa 10.3. Esiintyjinä Jämsän lapset perheineen sekä Henna Linko, piano. Taitokeskuksen askartelupajassa kirjastolla pääsee punomaan paperista erilaisia kirjanmerkkejä. Huom! Ma 6. Eläkeliiton Ullavan yhdistys Retki Runnin kylpylään 27.-28.4. Himangan Eläkeliitto ry:n jäsenet on kutsuttu vierailulle. klo 12. Tule kokeilemaan, kuinka kirjaston lattia muuttuu interaktiiviseksi pelialustaksi, jolla voit esimerkiksi pelata futista tai tutkia avaruutta! Varaa 30 min peliaika osoitteesta kannus.kirja@ kannus.fi tai numerosta 044 4745 440. työväentalo klo 18-20 tangovalssi/ alkeet ja klo 20-22 argent.tango. KANNUS Eläkeliiton Kannuksen yhdistys ry Kahvitilaisuus ti 7.3. Kahvitellaan ja arpavoitot mukaan. Tarjollla kahvia, mehua ja makkaraa. Arvontaa. Ei kukkia. klo 13-15 Sautinsalilla bocciaa ja muuta liikuntaa. klo 12.30. klo 11-12 Terveystie 1. Tilaisuus on kaikille avoin. Leila Helinin taidenäyttely “ Pintaa sivellen “ Kälviän kirjastossa 1.-15.3. Kirjoitustulkkaus. klo 12 Sievin kunnankirjasto. Kahvitellaan ja arpavoitot mukaan. Toholammin Hyvinvointikeskus Maunu ry Jusssinpirtin kuntosaliryhmät ke 8.3. Onnenonkijat klo 11. 16.3. Lukulemmikki Sievin kirjastolla 6.3. Kokkolan Eläkeläiset Ry Ma 6.3. Nuorisovaltuusto on kerännyt eduskuntavaaliehdokkaille kysymyksiä nuorilta. KANNUS Taikalattia Kannuksen kirjastossa 28.2.–11.3. Kokkolan kaupunginteatteri Ritari Siniparta 4.3. Tied. klo 13. Pohjanmaan Syöpäyhdistys Levinnyttä syöpää sairastavien vertaistukiryhmä ti 7.3. Eläkeliiton Toholammin yhdistys Ke 8.3.klo 12 Ulkoilupäivä Sykäräisen metsästysmajalla hiihtäen tai kävellen tasaisella nevapellolla tai valaistulla ladulla. klo 12-15 Marinkaisten NS-talon pihalla. klo 13. HUOM! Kengurut 10.3. Seniorikahvit Tervetuloa Seniorikahveille Yhteisöklubi Siltaan tiistaisin klo 9-11. klo 15 Opetusravintolassa tapaamispaikoista. klo 15-17 Silta: Kuntoutuksen asiantuntija Riitta Puumala Härmän kuntoutuksesta kertoo ajankoht kuntoutusasiaa sekä Kelan kuntoutuksista. klo 13 srk-kodilla. klo 14. Messun toimittaa: Pastori Ville Typpö. saakka. Luennon aikana kuulemme mm. Avoin tilaisuus. Mukaan haluavat ottakaa yhteys puheenjohtajaan 040 5326430. Jussinpirtin Äijäkööri pe 10.3. KANNUS Ronjan taidenäyttely Kannuksen kirjastossa on 1.-30.3. klo 17.30 Uintikeskus VesiVeijari. Yhteistyössä tapahtumia: Kulttuurikymppi juoksu/lenkkitapahtuma kesäkuussa ja Heinärieha Lampin lavalla 22.7. Keski-Pohjanmaan Kuulo ry Tinnitus asiantuntijaluento Kokkolassa Opistotalon juhlasalissa Vaasantie 7, torstaina 9.3. Seija Johnson kertoo kirjastaan Sukulaiset maailmalla. johtokunta kokoontuu klo 10 talolla. Jatkamme BOCCIAN pelaamista myös maaliskuulla. Salibandyn Suomisarja Nibacos Classic United 4.3. Kokkolan Perinteisen Helluntaiseurakunnan tuki ry Åströminkuja 4. klo 12 Päiväpiiri; Yhdessäoloa ja keskustelua keskellä päivää. Pohjanmaan Ammattiopiston opettaja oppilaiden kanssa tulee pitämään meille luennon “Jalkojen hoito”. Varaa oma 10-15 minuutin lukuaikasi itselle tai itselle ja kaverille kirjaston tiskiltä tai puhelimitse p. klo 12 alkaen srktalolla. Rockkari 4.3. Sjögren ryhmän tapaaminen ti 7.3. Kuka päättää tulevaisuudestasi. Opitaan ja opetellaan yhdessä älypuhelinten, sähköpostin sekä Soiten yms. Pe 10.3. Yli 65 miesten kuntosali 7.3. klo 9 Käsityö ja askartelu, klo 12 Kuoron harjoitus. klo 13 Kokkolan kaupunginkirjasto. Mukaan voi ottaa yhdistykseen kuulumattoman henkilön. Keskiviikkona 8.3. klo 18.30 alkaen Yhteisöklubi SILLALLA, Ryövärinkarintie 1. Ruotsalon Maaja Kotitalousnaiset Tutustuminen Siltaan Pikiruukissa, Ryövärinkarint
Suomi jäi 46,9 sekuntia Norjasta ja jätti Saksan 12,9 sekunnin turvin kolmanneksi. Pasaselle ratkaisu oli helppo. –?Muutaman kerran on saanut sitoa lenkkarin nauhoja, että on päässyt tähän, Hyvärinen selitti tuntojaan. Hakola kesti avausosuudella pääryhmässä eli teki sen, mitä häneltä oli tilattu. On tätä niin kauan jahdattu. –?Minulta riitti perussuoritus, kun kaverit ovat niin kovia, Hakola veisteli. Hopeaa edelsi monta pettymystä. Nelikon suoritus oli täydellinen ylivoimaisen Norjan takana. Oli tiedossa, että mitali tulee varmasti, kun kaikki onnistuvat. Monta kertaa on oltu lähellä, mutta ei vain ole onnistunut, Pasanen totesi. –?On aika huikea fiilis, kun pystyi onnistumaan kovassa paikassa, Anttola tunnusti kysyttäessä. Loistava veto toi mitalin Nuori ankkuri Niko Anttola pääsi Iivo Niskasen (vas.) ja Perttu Hyvärisen kannattelemaksi. Mitali on Hyvärisen ensimmäinen arvokisoista ja menestykseen tottuneen Niskasen ensimmäinen pitkästä viestistä. Teimme hienot hiihdot ja huolto teki mielettömän työn. Ristomatti Hakola. URHEILU LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 21 Pasi Rein PLANICA/HELSINKI (STT) Suomalaisten piti kokea Planican MM-kisoissa monta pettymystä ennen ensimmäistä täysosumaa. Pasanen oli onnellinen ennen kaikkia urheilijoiden puolesta. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Pasi Rein PLANICA/HELSINKI (STT) Päävalmentaja Teemu Pasanen vakuutti viestipäivän aattona, että Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Niko Anttola hiihtävät Planican MM-viestissä mitalista. Hopea on Suomen mieshiihtäjien ensimmäinen viestimitali 14 vuoteen. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Taisin pikkasen tossa tuulettaa ja tuli hymynkaretta, kun mitali varmistui. Minä en olisi lähtenyt tuohon paikkaan 20-vuotiaana, vaikka olisi pakotettu, Hakola ihmetteli. Anttola suhtautui saavutukseen samalla viileydellä, jolla hän selvitti ankkuriosuuden. –?Viestimitali edellyttää, että on joukkueellinen hyviä urheilijoita ja koko joukkueen pitää onnistua kilpailussa. Tästä on paljon kesällä ja leireillä puhuttu ja mietitty, milloin tämä onnistuu. –?Tämä on itselle kova juttu ja erityisen hauskaa, kun tuli kaveriporukalla hankittu mitali. –?On hyvä merkki, kun urheilija pystyy säilyttämään tasonsa tai nostaa sitä isoissa kisoissa. Pikkasen jopa odotimme mitalia. Hakola toipui mitalivireeseen harjoituskauden sairastelusta. Ajatus miesten viestimitalista kuulosti etukäteen enemmän haaveelta kuin tavoitteelta, mutta joukkue uskoi mahdollisuuteen. Planican hiihtostadionilla hän hieman riehaantui. Hyvärinen ja Anttola säilyttivät eron takaa-ajajiin vapaan hiihtotavan osuuksilla. –?On hyvä fiilis. –?Mitali alkoi kehkeytyä siitä, kun kaikilla oli hyvä päivä. Nuorten maailmanmestari Anttola kruunasi 20-vuotiaana ensimmäiset aikuisten kisansa viestihopealla. Muuten viestimitalia ei tule. Anttolan valinta ankkuriosuudelle vaikutti kovin rohkealta. Myös Hakolalla oli Anttolasta painavaa sanottavaa. HYVÄRINEN hiihti viestissä kruunua koko uralleen, eikä rohjennut oikein ajatella mitalia etukäteen. Päävalmentaja Pasanen uskoi mitalimahdollisuuksiin Päävalmentaja Teemu Pasanen oli onnellinen suojattiensa puolesta. –?Piti valita joukkueeseen parhaat miehet ja taktiikka edellytti juuri tätä hiihtojärjestystä, Pasanen selitti Anttolan hiihtopaikkaa. Hyvärisen puheista aisti, että mitalin hohtoa lisäsi se, että hän saattoi jakaa kokemuksen muiden kanssa. –?Loistava veto, Niskanen kehui Anttolaa. ENNAKKOSUOSIKKI Norja karkasi muilta avausosuudella ja otti viestimestaruuden joukkueella Hans Christer Holund, Pål Golberg, Simen Hegstad Krüger, Johannes Hösflot Kläbo. Niskanen teki, mitä joukkueen kesken oli sovittu. Ja tänään se mitali tuli, Pasanen iloitsi. Hakola ja Niskanen saavuttivat ensimmäiset mitalinsa pitkästä viestistä, ja Hyväriselle mitali oli uran ensimmäinen arvokisoista. Oli usko, että pystymme tarjoamaan rehellisen vastuksen, vaikka kisat eivät ole menneet hyvin, Niskanen jatkoi. Miesten viestimitalia piti odottaa 14 vuotta. Tämä oli huikea onnistuminen kaikilta. –?Monta kertaa on elätelty toiveita mitalista ja olemme olleet vuodesta 2014 monesti mitalistien kanssa samalla loppusuoralla, mutta ei ole helppo saada joukkueena neljää hyvää suoritusta. Maastohiihto Jumi Planican MMkisoissa purkautui viestimiesten hopealla. Saatiin vielä tuollainen pikkuveli kuin Anttola tähän mukaan, Hyvärinen jatkoi. Viestimitali vaatii aina kaikilta hyvän päivän, Niskanen totesi. –?Samojen kokeneiden miesten Hakolan, Niskasen ja Hyvärisen kanssa tätä on aika monta vuotta jahdattu. Tunteet pysyivät piilossa, vaikka ne olivat korkealla. Hopeajuhlissa mukana myös viestin avannut Ristomatti Hakola. Hän jätti muut mitaliehdokkaat lähes 40 sekunnin päähän. –?Taktiikka oli, että Iivo myrkyttää muut mitaliehdokkaat toisella osuudella. –?Meillä on ollut monena vuonna tämä mahdollisuus. Pasasella on insinöörimäinen ote valmennukseen, kilpailuihin ja myös menestykseen. Kisan jälkeen onnitteluhalauksen sai mm. Suomalaisten ensimmäinen Planican kisojen mitali oli muutenkin erityinen. –?Naurattaa, miten kylmäpäinen kaveri Anttola on. Mitali oli erityisen arvokas kokeneelle kolmikolle, joka on hiihtänyt vuosia viestimitalin perässä. Hopeamitalin varmistuttua Pasanen liikkui stadionilla poikkeuksellisen iloisin ilmein muttei yllättyneenä. –?Ei tämä puskista tullut. Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Niko Anttola lähtivät perjantaina 4x10 kilometrin viestiin mitalitavoittein ja yllättivät ulkopuoliset hopeahiihdollaan. Ja ankkuriosuudella hiihti 20-vuotias nuorten maailmanmestari Anttola, jonka hallittua hiihtoa konkarit ällistelivät
En kuitenkaan olisi halunnut vetää koko matkaa. Olen hyvässä iskussa. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 22 ISTANBUL/HELSINKI (STT) Viivi Lehikoinen hylkäys peruttiin naisten 400 metrin kilpailussa sisäratojen EM-kilpailussa Turkissa. Lehikoisen erän voitti Hollannin Lieke Klaver ajalla 51,43. Kun pari vuotta menee, hän kestää nuo vedot loppuun asti, Mäki arvioi. Hän odottaa innolla ulkoratakautta. Kytösaho valitteli ensimmäisen 123 metrin hypyn jälkeen sitä, että laskeminen oli vaikeaa ja verotti energiaa ponnistuksesta. Ajattelin, että meidän on pakko juosta kovaa, kolmannessa erässä kilpaillut Blomqvist kertaili. Niko Kytösaho oli parhaana suomalaisena 28:s ja Eetu Nousiainen 30:s. Itse munasin siinä kummulla. Nousiainen leiskautti ensimmäisellä 125,5 ja toisella 119,5 metriä. Blomqvist jäi alkueriin Nathalie Blomqvist veti pitkään naisten 1500 metrin kolmatta alkuerää. Helmikuussa Bol juoksi hallissa maailmanennätyksen 49,26 ja rikkoi tshekkilegenda Jarmila Kratochvilovan nimissä vuodesta 1982 lähtien olleen halli-ME:n 0,33 sekunnilla. Maaliin Blomqvist tuli ajassa 4.10,91, jolla hän oli ensimmäinen finaalista pudonnut juoksija. – Ehkä se oli hyvä, että hallikausi jätti kesään nälkää ja pienen ärsytyksen. Ihan ok, tällainen päivä tänään, Richardsson sanoi. Puolan Adrianna Sulek antoi kovan vastuksen 5?014 pisteellään. Hän alitti toisen kerran urallaan yhdeksän minuutin rajan, sillä ylitti maalilinjan ajassa 8.57,13. – Se oli Nathalielta tosi hieno veto. – Kuulin ennen juoksua, että eka erä oli juossut kovaa ja toinen erä oli hölkännyt. Puolan Dawid Kubacki oli kolmas 129 ja 135 metrin hypyillään. Edellinen suurmäen MM-kotikisoissaan voittanut mäkimies oli Suomen Jari Puikkonen, joka oli etevin 1989. Vanninen päätti ottelun 800 metrin juoksussa ennätykseensä 2.20,64. Lehikoinen oli matkan välierässään viides ajalla 53,61, eikä yltänyt loppukilpailuun. Edellinen suurmäen MM-kotikisoissa voittanut hyppääjä ei ollut Zajcin tiedossa, mutta tehtävän vaikeus oli. Lehikoinen uskoi juoksujensa perusteella, että hallikauden sileän 400 metrin juoksut toivat jatkumoa hyvälle viime kesälle. Zajcin ensimmäinen kantoi 137,5. Toisella hän venytti 128 metriä. –?Joutui vähän hakemaan paikkaa 200 metrin jälkeen. –?Koekierros ja ensimmäinen kierros olivat hyvät, mutta sitten vanhat virheet tulivat esiin. Torstaina Richardsson juoksi alkuerissä Suomen ennätyksen 8.53,60. Siinä joutui tekemään kovimman työn ja se kostautui lopussa. Timi Zajc oli sanojensa mittainen mies Slovenian Timi Zajc pääsi kultatuoliin mäkikisan päätteeksi. Blomqvist säntäsi juoksun kärkeen ja veti omaa ennätysvauhtia koko matkan ennen kuin taipui viimeisen kierroksen tiukassa taistelussa neljänneksi. Kesällä on sitten enemmän annettavaa, Blomqvist sanoi. –?En tunne paineita. Ne hän myös esitti. Hän muistutti, ettei kannata olla liian ankara itselleen. Hän eteni ensimmäistä kertaa tällä kaudella toiselle kierrokselle. –?Poltin vähän liian paljon bensaa eilen. Zajc kertoi karsinnan jälkeen STT:lle, että odottaa loppukilpailussa kahta täydellistä hyppyä. Yleisurheilu Camilla Richardsson oli 12:s naisten 3 000 metrin finaalissa. Antti Aalto oli 31:s ja Vilho Palosaari 46:s. –?Minulla on mahdollisuus, hän paalutti Puikkosen urotyöstä kuullessaan. Hän kukisti Kobayashin 10,7 pisteen erolla. Kleinin voittoaika 8.35,87 on hänen ennätyksensä, ja Klosterhalfen jäi hänestä 0,63 sekuntia. Juoksijan mukaan parempaakin olisi ollut edellytyksiä. Zajc oli ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena, mutta Japanin Ryoyu Kobayashi ei pystynyt vastaamaan slovenialaisen toisen kierroksen 137 metrin paukkuun ja jäi hopealle. Ottelun belgialainen voittaja Nafissatou Thiam otteli maailmanennätyspisteet 5?055 pistettä. Viisiotteluun kuuluvat 60 metrin aitajuoksu, korkeus, kuula, pituus ja 800 metrin juoksu. LEHTIKUVA/AFP/YASIN AKGUL ISTANBUL Ik Falkenin Nathalie Blomqvist totesi heti EM-hallien naisten 1500 metrin alkuerään mennessään, ettei vaihtoehtoja ole. – Olin valmis lähtemään kärjen mukana kovaan vauhtiin. Saga Vanninen otteli seitsemänneksi naisten viisiottelussa kerättyään lajeista 4\?440 pistettä. Hän jäi ennätyspisteistään 101 pistettä. LEHTIKUVA/AFP/YASIN AKGUL Petteri Ikonen PLANICA (STT) Slovenian Timi Zajc kesti perjantai-iltana kotiyleisön paineet ja nousi suurmäen maailmanmestariksi Planicassa järjestettävissä hiihdon MM-kilpailuissa. Parempi silti näin, että yritin rohkeasti, vaikka pettynyt olenkin. Blomqvist taisteli kolmannesta sijasta ja viimeisestä suorasta jatkopaikasta aina loppusuoran viime metreille Tshekkiä kansainvälisissä kisoissa edustavan Kristiina Mäen kanssa. Se varmaan vei vähän voimia, Lehikoinen kommentoi Ylen tv-haastattelussa. Lehikoinen hylättiinkin ensin, mutta tuomio peruttiin Suomen protestin jälkeen. Tuomarineuvosto hylkäsi ensin Lehikoisen, mutta Suomi protestoi ja tuomio peruttiin. Aitajuoksussa viime kesänä SEvauhtiin yltänyt Lehikoinen ja italialainen Alice Mangione tuuppivat välierässä toisiaan toisen 200 metrin kierroksen alkuvaiheessa, kun radalla ei tuntunut olevan tilaa molemmille. –?Keulalla meni hyvin, mutta sen jälkeen hyppy pääsi hajoamaan. Aikavertailusta jatkoon vaadittiin vähintään aika 4.09,32. Häntä edellinen oli Tapio Räisänen 1978, joten Zajc pääsi harvinaisen saavutuksen makuun. Paras henkilökohtainen sijoitus minulle arvokilpailuissa, jos lentomäen MM-kilpailuja ei oteta huomioon, Nousiainen sanoi. –?Ei 30 joukkoon pääsemisen pitäisi olla ongelma arvokilpailuissa, koska kovilla mailla on täällä kaksi hyppääjää vähemmän joka maalla maailmancupiin verrattuna. LEHTIKUVA/AFP/JURE MAKOVEC. sijalle naisten 3?000 metrin finaalissa. URHEILU Urheilutoimitus P. Lehikoisen hylkäys peruttiin Suomen Viivi Lehikoinen (kolmas vas.) ei päässyt 400 metrin välieristä jatkoon. Toisessa erässä matkan ME-nainen, Hollannin Femke Bol tyytyi voittoaikaan 52,19. Mäkihyppy Slovenialainen teki MM-suurmäessä tempun, johon edellisen kerran pystyi Jari Puikkonen 1989. Vielä aiemmin talvella hän ei ollut varma kisaamisesta EM-halleissa, mutta Suomen ennätys oli hieno bonus. Saksalaiset juoksivat kaksoisvoiton, kun Hanna Klein ja Konstanze Klosterhalfen hallitsivat kilpailua. Mäki pysyi nipin napin Blomqvistin edellä kolmantena ajalla 4.10,86. Blomqvist on tällä kaudella pudottanut halliratojen 1500 metrin ennätyksensä lukemiin 4.10,70. Camilla Richardsson jäi 12
Jukurit–JYP, Kärpät–HIFK, KalPa–TPS, HPK–KooKoo, Pelicans–Ilves, Lukko– Ässät, SaiPa–Sport. Sekä Tapparalla että Lukolla on jäljellä kolme runkosarjan ottelua, kun Ilveksellä niitä on yksi enemmän. Cowboys ja YJK aloittivat tappioilla. Cowboysin ainoan maalin teki Ville Eskola, joka avauserässä kavensi 2–1:een alivoimalla. Suurempaan ilakointiin ei voittajillakaan ollut aihetta, sillä joukkueen 19-vuotias tshekkihyökkääjä Jakub Kos lensi vauhdikkaasti pää edellä laitaan ja hänet vietiin sairaalaan. Ilveksen maalitykki oli Eetu Tuulola, joka teki tamperelaisten kaksi ensimmäistä osumaa. Aleksi Antti-Roiko laittoi takatolpalta Arttu Lausniemen tarjoilun perille ja sitten Juuso Nykänen sekä kuukauden pelaajana palkittu Aapo Ahola ohjasivat yhteistuumin numerot 4–4:ään. – Pelissä sattui ja tapahtui. URHEILU LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 23 2 Jääkiekko Liiga: HIFK–Kärpät 2–0 (1–0, 1–0, 0–0), Ilves–Lukko 4–1 (1–1, 2–0, 1–0), JYP–KalPa 4–1 (1–0, 2–1, 1–0), KooKoo–Sport 1–0 (1–0, 0–0), Jukurit–Tappara 3–4 (1–0, 0–2, 2–2) Tappara ....................... Jukurit oli kolmannessa erässä kiinni voitossa Tapparaa vastaan, mutta Ben Thomas ja Waltteri Merelä nostivat tamperelaiset voittoon päätöserän viimeisen kuuden minuutin aikana. Jatkoaika: 60.22 Pelamo (Markkula) 6–7. 2 Salibandy Miesten F-liiga: FBC–LASB 3–8 (0–1, 0–2, 3–5), Oilers–Classic 3–6 (1–1, 2–3, 0–2). Louis 3–6 (StL: Kasperi Kapanen 1+0) 2 Jääpallo Bandyliigan 4. Jääkiekko KooVeen nuori tshekkipelaaja loukkaantui, vamman vakavuudesta ei vielä tietoa. loppuottelu Narukerä–Kampparit. HERMEKSELLÄ oli tuntuvia vaikeuksia päästä hyvän harjoitusviikon päälle oikeaan kamppailuvireeseen. Torjunnat: Kristian Tamminen H 9+2+4+0=15 (pois 55.53–56.14, 56.54–58.26), Samu Pakarinen K 6+0+0=6 (vaihto 20.00/2–3), Reima-Ville Roos K 0+17+10+0=27. 4–5 (D: Ville Husso 32/37 torjuntaa, S: Eeli Tolvanen 0+1), Chicago–Dallas 2–5 (D: Roope Hintz 3+0, Miro Heiskanen 0+2, Esa Lindell 1+0), Calgary–Toronto 1–2, Vancouver–Minnesota 1–2, Los Angeles–Montreal 3–2, San Jose–St. 57 21 5 1 30 144– 161 74 JYP ..............................56 16 8 5 27 148– 160 69 Sport ...........................56 15 3 9 29 119– 166 60 SaiPa ............................56 7 7 8 34 112– 209 43 Seuraavat ottelut: 4.3. Sebok keräsi tehopisteet 1+2. Tamperelaisvieras hallitsi avauserää ja johti tauolle mentäessä osin lahjaksi saamillaan osumilla. 57 28 8 5 16 152– 115 105 Pelicans .......................56 28 3 5 20 151– 125 95 KalPa ...........................56 26 5 7 18 158– 134 95 Kärpät ......................... Ilveksellä on koossa 107 pistettä, kun sarjakolmonen Lukko on 105 pisteessä. Lukuisat jäähyt vaikeuttivat YJK:n takaa-ajoa. Osumien välissä iski vierailija jälleen ylivoimalla. puolivälierät (kahdella voitolla välieriin): EtPo–Cowboys 9–1 (3–1, 4–0, 2–0), Laser HT–YJK 6–2 (3–0, 1–1, 2–1), KuKi HT–LiKi 6–4 (3–0, 1–1, 2–3). Cowboys–EtPo, YJk–Laser, LiKi–KuKi, KeKi–VTS. Olen tietysti tyytyväinen, että onnistuttiin voittamaan jatkoajalla. Toinen erä pelattiin etupäässä KooVeen alueella. Perjantain muut ottelut päättyivät seuraaviin tuloksiin: HIFK– Kärpät 2–0, JYP–KalPa 4–1 ja KooKoo–Sport 1–0. Toinen ohjautui Aapo Aholan luistimesta verkkoon ja kolmas syntyi ylivoimalla neljällä kolmea vastaan pelattaessa. Vierailija oli tehokas ylivoimalla, mutta joutui hakemaan ratkaisun jatkoajalta Hermeksen noustua lopussa kahden maalin takaa tasoihin. CLAS-OLAV SLOTTE HELSINKI (STT) Ilves voitti miesten jääkiekkoliigassa kotipelinsä Lukkoa vastaan 4–1 ja nousi sarjataulukossa toiseksi. Sampo Paulaharjulle kirjattiin lopulta hattutemppu. erä:9.50 Sampo Paulaharju (Nikita Mateiko) 1–0, 12.52 Samu Markkula (Jakub Kos–Elias Ruusu) 1–1, 13.53 Karri Aho (Jesse Pelamo) 1–2 vt, 15.45 Jerkko Rämö (Aapo Ahola–Juha Rautiainen) 2–2 yv, 18.39 Oskari Kantola (Kos–Markkula) 2–3 yv. RoKi KOOVEE, Hokki HK Zemgale, JoKP FPS, K-Vantaa Peliitat, Hermes KeuPa HT, Ketterä TUTO Hockey II-divisioona, Pohjoisen alueen 1. Molemmat kärsivät perjantaina puolivälieräavauksissaan selkeät tappiot. Seuraavat ottelut: 4.3. Välieräpaikkaan tarvitaan kaksi voittoa. NHL torstaina: Boston–Buffalo 7–1 (Bu: Ukko-Pekka Luukkonen 35/40 torjuntaa), Florida–Nashville 1–2 (N: Kevin Lankinen 30/31 torjuntaa), NY Rangers–Ottawa 3–5, Tampa Bay–Pittsburgh ja. Maalintekokilpailussa Hermes nousi kahdesti tasoihin. Jatkoaika päättyi lyhyeen, kun Juha Rautiainen menetti kiekon oman maalin takana ja Markkula syötti Jesse Pelamolle paikan iskeä. Illan tähti oli kuitenkin ex-hermesläinen Samu Markkula, joka kokosi huimat 1+5. Seuraavat ottelut: 10.3. Mutta ei tässä nyt kovin viitsi ilakoida, kun pelaaja loukkaantui, tuumi KooVeen valmentaja Miikka Kuusela. Ison rangaistuksen Eemeli Ylitalo toki tilanteesta sai. HIFK kavensi Kärppien etumatkan neljään pisteeseen, ja helsinkiläisillä on lisäksi ottelu oululaisia vähemmän pelattuna. erä: 41.00 Kantola (Pelamo–Markkula) 4–5 yv, 46.14 Pelamo (Markkula–Kantola) 4–6 yv., 56.14 Paulaharju (Antti-Roiko–Ahola) 5–6 im, 58.26 Paulaharju (Rämö–Rautiainen) 6–6 yv, im. välierä (kolmella voitolla loppuotteluun): Veiterä–Kampparit 3–6 (1–3) Kampparit loppuotteluun voitoin 3–1. EtPo karkasi toisessa erässä voittoon Paulus Kariniemen (2+2) johdolla. 57 31 6 5 15 178– 133 110 Ilves .............................56 31 5 4 16 172– 115 107 Lukko .......................... Hermes jatkaa lauantaina kohtaamalla kotonaan KeuPa HT:n. 2. (2–3, 2–1, 2–2, 0–1) 1. erä: 21.27 Aleksi Antti-Roiko (Arttu Lausniemi– Oskari Kalajanniska) 3–3, 24.55 Santeri Sillanpää (Pelamo) 3–4 yv, 26.06 Juuso Nykänen (Rautiainen–Ahola) 4–4. Jäähyt: Hermes 5x2 min ja Eemeli Ylitalo 5+20 min, Koovee 5x2 min. IPK FPS 3-2 (1-1, 1-0, 1-1), Peliitat KeuPa HT 1-7 (1-1, 0-0, 0-6), JoKP TUTO Hockey 6-5 (3-2, 2-2, 1-1), Hokki HK Zemgale 5-2 (2-2, 2-0, 1-0). Taistelu Liigan runkosarjan voitosta käy kiivaana Kärpät jäi nollille Helsingissä. Ei ottelu kuitenkaan niin rikkonainen ollut, mitä numerot osoittavat. Tapparalla on koossa 110 pistettä, joten taistelu runkosarjan voitosta on tiukkaa. Nuorukaisen vammojen laadusta ei heti pelin jälkeen kerrottu. Tuulola oli vahvasti mukana myös Balazs Sebokin tekemässä 3–1-maalissa, josta hän sai syöttöpisteen. Hermes tarjosi kyseisiä tilaisuuksia ottamalla kolme hyökkäyspään täysin turhaa rangaistusta. Ilves ei kuitenkaan saanut paikallisvastustajaansa Tapparaa kiinni, sillä sarjakärki Tappara nousi vaikeuksien jälkeen 4–3-vierasvoittoon Jukureista. Laser nykäisi avauserässä selvään johtoon, eikä enää otetta luovuttanut. Ilo puuttui maalijuhlasta Sampo Paulaharju teki kolme maalia Hermekselle. Tuolloin Kärpät isännöi HIFK:ta Oulussa. EtPo kukisti Cowboysin 9–1 (3–1, 4–0, 2–0). Joukkueet ovat vastakkain myös lauantaina. Mistään törkeästä selkääntaklaamisesta ei ollut kyse. 57 24 7 9 17 151– 130 95 HIFK ............................56 23 7 8 18 143– 137 91 TPS .............................. Hermeksen osumista vastasivat Sampo Paulaharju ja one-timerilla tilanteeksi 2–2 pamauttanut Jerkko Rämö. 4–5, Detroit–Seattle ja. M2 Pohjanmaa SB Vaasa Ak Jeppis FBC 5-6 (2-0, 1-4, 2-2). MESTIS Hermes–KooVee 6–7 ja. Roope Taponen torjui puolustuksen avulla Kärppien Ville Koivusen laukauksen. Voitto Kärpistä oli HIFK:lle merkittävä, sillä joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla seitsemän ja kuusi. Ensimmäisen KooVee sai Samu Markkulan vedon lipsahdettua maalivahti Kristian Tammisen räpylästä maaliin. 3. 57 15 9 13 20 142– 156 76 Jukurit ......................... YLITORNIO/OULUNSALO Nivala Cowboys ja Ylivieskan Jääkarhut ovat lauantaina kotihallissaan pakkovoiton edessä, jos ne haluavat jatkaa kauttaan jääkiekon Pohjoisen alueen kakkosdivarissa. Mestis: Hermes–Koovee 6–7 ja. Kos loukkaantui tilanteessa, jossa Hermes-pakki antoi hänelle vain hieman vauhtia selästä. Laser HT puolestaan kaatoi YJK:n 6–2 (3–0, 1–1, 2–1). (2–3, 2–1, 2–2, 0–1) Seppo Luokkala KOKKOLA Sangen erikoisen kiekkomatsin esittivät Kokkolan Hermes ja KooVee perjantaina Mestiksessä. 57 20 9 8 20 132– 130 86 Ässät ............................56 23 5 5 23 121– 141 84 KooKoo .......................56 18 10 5 23 142– 153 79 HPK ............................. Yleisöä: 640. pronssiottelu Akilles–Veiterä, 11.3. K-Espoo .......................48 33 6 2 7 199– 106 113 Ketterä ........................47 31 1 6 9 172– 100 101 RoKi .............................46 25 5 3 13 165– 116 88 IPK ...............................46 22 5 5 14 149– 124 81 JoKP ............................47 21 5 5 16 166– 158 78 Hermes........................46 20 6 4 16 150– 136 76 KeuPa HT.....................46 20 3 7 16 186– 163 73 K-Vantaa ......................46 20 2 2 22 144– 167 66 KOOVEE ......................46 17 4 7 18 129– 164 66 TUTO Hockey ..............46 13 7 4 22 140– 154 57 Hokki ...........................46 13 5 4 24 148– 194 53 Peliitat .........................47 11 3 3 30 110– 176 42 FPS ..............................46 9 5 3 29 118– 168 40 HK Zemgale .................45 9 3 5 28 93– 143 38 Seuraavat ottelut: 4.3. KooVee johti tehtyään lisää yvmaaleja jo 6–4, kunnes Hermes otti maalivahdin ulos ja painoi vängällä pelin tasoihin. Kalle Hyvärinen ja Eemeli Piippo vastasivat YJK:n maaleista
Toto5 voitto-osuus: 67,69. Asematie 5 Kokonaispinta-ala 318,5 m 2 . 2. Välierät: Naiset, 400 m: 1) Lieke Klaver Hollanti 51,43, ...11)?Lehikoinen 53,61. lähtö, sh 2100 m: 1) Närvänä/Tuomo Ojanperä 35,6 (41,24), 2) Eeron Tuli 36,7 x (11,48).3) Vieskeen Apassi 35,8 (10,93).4) Renoo 35,1 (4,18).poissa: 3. **, 5 € NUORISO 15-18 V, VARUSMIEHET JA -NAISET, CENTRIAN JA K-P URHEILUAKATEMIAN OPISK.** LIPPU.FI LIPPUTOIMISTO.FI SEURAAVA KOTIOTTELU KEUPA HT K E U R U U LA 4.3. Toto (2-1-6): 7,63 1,76-2,00-7,06 11,73. Kunkkunumero: 65 2 Ravit Pori: 1. Seiväs: 1) Wilma Murto Suomi ja Tina Sutej Slovenia 455,... Kummankin puolen korkeampi pääty lähes 6 m. 800 m: 1) Sulek 2.07,17 (1?006), 11) Vanninen 2.20,64 (815). 3. Lajit: 60 m aidat: 1) Vidts 8,21 (1?082 pistettä),... Myös pienemmässä tilassa wc. MultiD-ilmanohjaus. 27 10 5 5 7 59– 54 45 Tiikerit .........................28 11 3 4 10 53– 52 43 TuTo V.......................... Toto (7-9-10): 1,18 1,12-1,99-5,59 3,09. 1 500 m: 1) Claudia Mihaela Bobocea Romania 4.07,63,... Gnistan kohtaa loppuottelussa voittajan välieräparista KPV–JäPS (5.3.) 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. päivä: Miesten 4x10 km (2p+2v): 1) Norja 1.32.54,7 (Hans Christer Holund, Pål Golberg, Simen Hegstad Krüger, Johannes Hösflot Kläbo), 2) Suomi 46,9 sekuntia jäljessä (Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Niko Anttola), 3) Saksa –59,8 (Albert Kuchler, Janosch Brugger, Jonas Dobler, Friedrich Moch), 4) Ranska –1.00,5 (Richard Jouve, Hugo Lapalus, Clement Parisse, Jules Lapierre), 5) Kanada –1.22,5 (Xavier McKeever, Antoine Cyr, Graham Ritchie, Olivier Leveille), 6) Ruotsi –1.36,7 (Johan Häggström, Jens Burman, William Poromaa, Calle Halfvarsson), 7) USA –3.10,7, 8) Sveitsi –4.02,9, 9) Italia –5.17,2, 10) Japani –6.08,6. Blomqvist karsiutui. osuus (v): 1) Krüger 21.32,4, 2) Dobler –12,1, 3) Ritchie –28,0, 6) Hyvärinen –37,1. Pulli karsiutui. lähtö, lv 2609 m: 1) Tringa Oak/Jukka Torvinen 21,2a x (2,13), 2) Tsarina 21,2a (25,58).3) Armell 21,2a (8,0).4) Castano 21,3a (9,62). Heliövaara ja Glasspool kohtaavat lauantain loppuottelussa belgialaisparin Sander Gille/Joran Vliegen. Tiikerit–Loimu, Savo Volley–Hurrikaani, Akaa-Volley–Ducks, TuT0 Volley– Hurmos. Murto finaaliin, Lampela karsiutui. 4. Toto5 voitto-osuus: 52,80. 27 6 5 3 13 49– 61 31 PerPo ...........................29 3 5 9 12 45– 73 28 Ducks ..........................28 4 2 7 15 39– 72 23 KyKy ............................29 2 3 2 22 25– 79 14 Seuraavat ottelut: 4.3. ilmalämpöpumppu MAINIO MAALISKUU TARJOUS 699 Tilaa heti! VAIN nopeille! Katso asiakas palaute ! K O K K O L A N HERMES VS *Hintaan lisätään toimitusmaksu ** Ei ennakkomyyntiä ALLE 15 V ILMAISEKSI PERHELIPPU ISTUMAPAIKOILLE 25€ (VANHEMMAT + 2 X ALLE 12 V.) ** ISTUMAPAIKAT: 16 € OVI, 14 € ENNAKKO*, 13 € OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET** SEISOMAPAIKAT: 13 € OVI, 11 € ENNAKKO*, 11 € OPISK., ELÄK. Toto (116-10): 41,24 12,39-3,94-3,80 221,21. Isommassa osassa miesten, naisten sekä inva wc. Lehikoinen karsiutui. Osuusaikojen parhaat: 1. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m Winter Monté Meeting -karsinta: 1) Target Kronos/Joanna Karling m1,17,1 (17,0), 2) BWT Dictator m1,19,9 (7,8).3) Redhot Tap Dancer m1,18,0 (15,61).4) Alws Laudatur m1,21,7 x (75,97).poissa: 6, 16. lähtö, lv 2100 m: 1) Stonecapes Vince/Ari Moilanen 19,6a (2,26), 2) Vera Vice 19,8a (51,68).3) Maharanna Oak 19,8a (2,8).4) Pacman Poppy 19,9a (9,31). 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: PerPo–VaLePa 0–3 (22–25, 19–25, 20–25) VaLePa ........................28 20 2 2 4 72– 28 66 Akaa-V ......................... Troikka: 710,39. osuus (p): 1) Niskanen 24.14,7, 2) Golberg –2,0, 3) Burman –38,2. 10) Elina Lampela Suomi 445. Suositusala 30-120 m2, edelläkävijätekniikka mm. Aalto ja Palosaari karsiutuivat toiselta kierrokselta. 27 14 7 3 3 70– 39 59 Loimu ..........................28 15 2 5 6 65– 45 54 Hurmos ....................... Kaukolämpö, velaton huoneisto ja erittäin edullinen vastike. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Piece Of Battle/Kari Rosimo 16,8a (8,33), 2) Mico Mick 16,8a (2,64).3) Million Lightyears 16,8a (12,37).4) Criminal Ace 16,9a (8,98). Toto5 voitto-osuus: 5,65. Nopeille SuperPro jousivaimentimet veloituksetta, arvo 50 €. lähtö, lv 2100 m: 1) Space Oddity/Henna Halme 17,6a (1,18), 2) Rock’n Roll Ax 17,9a (14,39).3) Bel Sorriso 19,2a (52,48).4) Star Of Darkness 19,3a (77,48). 2 Tennis Dubai: ATP 500 -turnaus: Miesten nelinpeli, välierä: Harri Heliövaara Suomi/ Lloyd Glasspool Britannia–Nikola Mektic Kroatia/ Mate Pavic Kroatia 6–4, 6–2. 13) Vanninen 168 (830). Alkukilpailut: Miehet: Pituus: 1) Thobias Montler Ruotsi 814,... Päivän Duo: 3-1, kerroin: 4,42. 5800 W, toimii jopa -35 asteessa. Toto (12-7-5): 8,33 2,51-1,99-2,48 13,59. Lehikoinen välieriin, Thureson karsiutui. 8. 5. 2 Koripallo Miesten Korisliiga, ylempi jatkosarja: KTP –Vilpas 109–95 ja (46–45) Alempi jatkosarja: Pyrintö–Kobrat 109–95 (59–38), Lahti B–Honka 120–115 ja (56–42) Naisten Korisliiga, alempi jatkosarja: HBA-Märsky–ToPo 58–103 (24–62) NBA torstaina: Washington–Toronto 119–108, Dallas–Philadelphia 133–126, San Antonio–Indiana 110–99, Golden State–LA Clippers 115–91.. poissa: 5. osuus (v): 1) Moch 21.57,3, 2) Lapierre –1,4, 3) Anttola –19,1. 3. Troikka: 96,27. Toto5 voitto-osuus: 32,95. 33) Anna Pursiainen Suomi 7,52. Kumpaankin tilaan oma sisäänkäynti ja väliseinässä palo-ovi. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 24 02 2590 200 • info@ultimatemarket.com 02 2590 200 • info@ultimatemarket.com Ottoteho 245-1740 W, läm. 5-ottelu: 1) Nafissatou Thiam Belgia 5?055 pistettä (ME), 2) Adrianna Sulek Puola 5?014, 3) Noor Vidts Belgia 4?823, ...7) Saga Vanninen Suomi 4?440. Nopeat asennukset, kysy lisää! AIWA 12 T-Pro Nordic Wi. 6. Kunkkunumero: 34 Ilta-arvonta. 10) Nathalie Blomqvist Suomi 4.10,91. teho max. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Eventful Swamp/Olli-Pekka Holopainen 16,2a (2,29), 2) Henriette Sisu 16,9a (29,32).3) Rocky Cobbler 17,1a (5,65).4) Kratos di Quattro 17,4a (3,67). Toto5 voitto-osuus: 61,47. KLO 18.30 K-ESPOO H E R M E S PALVELEE HALLILLA & VERKOSSA! KOKKOLANHERMES.FI TARJOLLA TYYLIKKÄITÄ TUOTTEITA JOKA KÄYTTÖÖN! Myydään LIIKEHUONEISTO/TOIMITILA Kannuksen keskustassa, os. 10) Viivi Lehikoinen Suomi 52,88, 24) Milja Thureson Suomi 55,82. Pumput alkaen 399 €. 4. 2 Yleisurheilu Istanbul: Halli-EM-kilpailut, perjantain suomalaistulokset. Toto (1-3-9): 1,94 1,27-1,65-1,96 5,78. Toto (2-4-8): 2,26 1,22-2,66-1,35 22,59. Korkeus: 1) Thiam 192 (1?132), ... Pursiainen karsiutui. Toto (7-10-12): 2,60 2,59-5,05-5,34 35,38. 9) Kristian Pulli Suomi 766. lähtö, Toto5-3, sh 2100 m: 1) Hurman Viesker/ Olli Koivunen 28,3 (2,6), 2) Ksar* 27,7 (15,23).3) Bonus Diamant* 27,7 (21,46).4) Viesmanni 28,0 (6,38). Jaettu väliseinällä kahteen osaan (182,5/136 m 2 ). 9. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 1609 m: 1) Qiulius On Stage/Jukka Torvinen 13,3a (1,94), 2) Fantom Factor 13,8a (6,91).3) New Grove Waylon 14,0a (17,77).4) Nu Del 14,0a (4,8). Toto (6-3-2): 2,13 1,383,28-1,91 25,08. 2 Jalkapallo Miesten Ykköscupin välierä: Gnistan–HIFK 2–0 (2–0). KLO 17.00 PE 17.3. Toto (3-810): 2,29 1,30-3,80-1,57 25,03. Kuula: 1) Thiam 15,54 (897), 2) Vanninen 15,20 (874). Toto5 pelivaihto 73?102,50 e, voitto-osuus 67,69 e. Naiset: 60 m: 1) Ewa Swoboda Puola 7,11,... Näyttö sopimuksen mukaan puh. Loppukilpailut: Naiset: 3\?000 m: 1) Hanna Klein Saksa 8.35,87, 2) Konstanze Klosterhalfen Saksa 8.36,50, 3) Melissa Courtney-Bryant Britannia 8.41,19, ...12) Camilla Richardsson Suomi 8.57,13. Oikeat numerot: 3, 13, 15, 16, 20, 21, 25, 26, 31, 35, 37, 46, 50, 52, 55, 57, 58, 61, 62, 65. Oikeat numerot: 1, 2, 7, 14, 17, 19, 26, 29, 32, 33, 34, 41, 48, 49, 51, 52, 59, 60, 63, 64. 7. 5) Vanninen 8,35 (1?050). 10. Soveltuu monenlaiseen toimintaan ja käyttöön. 400 m: 1) Anna Kielbasinska Puola 51,77,... osuus (p): 1) Holund 24.34,9, 2) Beda Klee Sveitsi –25,2, 3) Jouve –25,7, 4) Hakola –26,1. 27 12 6 2 7 63– 43 50 Savo V .........................28 11 5 3 9 59– 53 46 Hurrikaani ................... 2. Pituus: 1) Sulek 662 (1?046), ...5) Vanninen 607 (871). Toto (13-8-15): 17,00 3,77-2,522,49 55,70. Miesten suurmäki (HS138): 1) Timi Zajc Slovenia 287,5 pistettä (137,5–137 metriä), 2) Ryoyu Kobayashi Japani 276,8 (135–129,5), 3) Dawid Kubacki Puola 276,2 (129–135), 4) Kamil Stoch Puola 272,1 (131,5–134,5), 5) Markus Eisenbichler Saksa 271,4 (131–136), 6) Stefan Kraft Itävalta 270,9 (125,5–136), 7) Halvor Egner Kranerud Norja 269,2 (131–130), 8) Karl Geiger Saksa 268,9 (137,5–133,5), 9) Piotr Zyla Puola 266 (128,5–133,5), 10) Johann Andre Forfang Norja 263,3 (131,5–133,5), ...suomalaiset: 28) Niko Kytösaho 234,9 (123–128), 30) Eetu Nousiainen 214,6 (125,5–119,5), 31) Antti Aalto 111,3 (120), 46) Vilho Palosaari 92,5 (114). lähtö, Toto5-1, sh 2100 m: 1) Layla/Marjukka Mahlamäki 28,2 (7,63), 2) Vieskoff 28,4 (2,79).3) Mustamani 28,6 (28,88).4) Ypäjä Luotsi 28,6 (16,55). 050 5815 546. Myytävänä 2 MM-hiihdot Planica: MM-kilpailut, 9. Pelivaihto 215?706,40 e. Maaliin hiihti 13 joukkuetta
LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 25 B. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola.. JALOSTAN JUORUILUTAITONI TUTKIVAKSI JOURNALISMIKSI. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4400 (ma-pe klo 9-15) www.hillagroup.fi/yhteystiedot www.hillagroup.fi/asiakaspalvelu www.keskipohjanmaa.fi/tilaa www.keskipohjanmaa.fi/osoitteenmuutos www.keskipohjanmaa.fi/jakelunkeskeytys asiakaspalvelu@kpk.fi Jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9.30 (maksuton numero) www.keskipohjanmaa.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22) Sähköposti toimitus@kpk.fi Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@kpk.fi Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi va. MIKSI. päätoimittaja Sanni Aho 040 1209 369 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Markkinointi Käyntiosoite: Rantakatu 10 www.hillagroup.fi/keskipohjanmaa Ilmoitukset Aineistot aineisto@kpk.fi Hinnat www.hillagroup.fi/keskipohjanmaa Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. ONKO SINULLA TAAS ILMAVAIVOJA. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi KOTILÄKSYJÄ. 193 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea www.keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. HENKILÖKOHTAINEN UUTISKIRJE. alv 24%). NYT PITÄÄ PELÄTÄ, TODELLA PELÄTÄ. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola
Tämä on yksi kiusatuista lapsista, jotka kokoavat rivinsä kohtaamaan kotikaupungissaan häijyilevän Pennywise-klovnin. Jatko-osa esitetään viikon kuluttua. Tässä jaksossa ratkeaa, ketkä selvittävät ensimmäisenä tiensä Hengaillaan-finaaliin. °C -16,2 Joutseno Lämpimintä 2.3. klo 14 °C +6,1 Helsinki Sateisinta 1.3. Bonuksena kukkii mestarin rakastama musta huumori. Kuka on Ruotsin edustaja. Christian ”Kike” Bertell selostaa ohjelmaa suomeksi. 12,0 mm Kilpisjärvi -3 -8 -4 -3 -3 -3 -2 -3 -3 -2 -2 -1 +0 3 4 10 9 13 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA -3 -9 -4 -9 -3 -9 -2 -8 -3 -8 -4 -12 -5 -14 -5 -15 -7 -15 -6 -15 -9 -15 -10 -16 -9 -16 -11 -17 -11 -15 3 3 4 3 2 1 Kokkola 3.3. (USA 2014) Epäilyksen varjo Yle Teema & Fem klo 21.00 HHHH Pikkukaupunkilainen jännäri oli yksi Alfred Hitcockin suosikeista hänen omassa tuotannossaan. Enimmäkseen on poutaa, vähäiset lumisateet ovat vielä mahdollisia. Sen kunniaksi Jim Carrey ja Jeff Daniels antavat rimojen ryskyä. klo 14 °C +2,0 (3.3. Luuserikerho kohtaa pahan voimat Melodifestivalen 2023 Yle TV1 klo 22.15 Suora lähetys Örnsköldsvikistä Melodifestivalenin semifinaalista. Hurjimmaksi sitä ei voi ylistää, mutta ahdistus purkautuu kylmäävästi keskeltä idylliä ja ydinperheen onnea. Illan juontavat Farah Abadi ja Jesper Rönndahl. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Enimmäkseen on pilvistä, länsirannikolta Länsi-Lappiin pilvipeite rakoilee, osin on selkeääkin. Neljä äänestyksessä eniten ääniä saavaa jatkaa finaaliin. Siinä kilpailevat osakilpailujen kolmannelle ja neljännelle sijalle tulleet esitykset. Sattumalta sekä Sen että Stranger Thingsin nuoreen näyttelijäkuntaan kuuluu nuori Finn Wolfhard. Lämpötila on -1 ja -5 asteen välillä, etelärannikolla ollaan vielä nollan vaiheilla. Joseph Cotten on paitsi hänen kaimansa, myös suosikkisetänsä, jonka kyläily on odotettu asia. Kotikaupungissa muhiva pahuus, kasvutarina ja ystävyyden ylistys liittävät noita kolmea yhteen. Teresa Wright on nuori naisenalku nimeltä Charlotte, eli perheen kesken Charlie. Vielä aamulla pohjoistuuli on paikoin navakkaa, päivällä jo heikompaa. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. 26 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa Se TV5 klo 21.00 HHHH Meillä nuorimmainen huikkasi kesken Se-elokuvan katselun, että ”näähän on napannut juttuja suoraan Stranger Thingistä”. Hengaillaan Yle TV1 klo 21.00 Ensimmäinen semifinaali. Jenni Poikelus juontaa ja Riku Rantala toimii tuomarina. Vähitellen teinitytön mieltä alkaa vaivaa jokin, johon jo elokuvan nimi viittaa. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C +5 cm Oulu °C +5 cm Raahe °C +4 cm Pietarsaari +1 °C 10 cm Vaasa ?0 °C 12 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 3.3. Kilpailemassa ovat Laura Malmivaara & Meeri Koutaniemi sekä Sami Sykkö & Lotta Backlund. Ensimmäinen semifinaali alkaa ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 La Alanya 17 Amsterdam +8 Budapest 10 Dubai 27 Dubrovnik 13 Hania 16 Las Palmas 20 Lissabon 17 Malaga 15 New York +6 Nizza 15 Oimjakon -29 Phuket 29 Riika ?0 Skellefteå -1 Sydney 25 Tukholma ?0 Tokio 15 Venetsia 12 Su 18 +6 +6 28 13 15 20 14 16 11 14 -21 30 ?0 -4 25 +1 12 10 Ma 15 +7 +6 29 12 16 20 16 20 12 13 -20 31 -2 -6 34 -1 14 +8 3.3. Finaali nähdään 11. (USA 1943) Pekka Eronen kriitikko Kesällä 1989 joukko kiusattuja lapsia kokoontuu yhteen tuhotakseen muotoaan muuttavan Pennywisen, joka naamioituu klovniksi ja saalistaa lapsia Derryn kaupungissa. maaliskuuta, ja silloin saamme tietää, kuka edustaa Ruotsia Eurovision laulukilpailussa 2023. Ensiesitys. Epäilyksen varjo ei nykyään ole niitä tunnetuimpia Hichcockelokuvia, joten jätetään juonelle?yllätyksen?varaa. Artistivieraana Arppa. Huomio oli pohjimmiltaan tarkka, vaikka järjestys meni toisin päin: Stephen Kingin Se ja kirjailijan tekstistä sovitettu Stand by Me viimeinen kesä (1986) olivat keskeisiä vaikuttajia, kun Matt ja Ross Duffer kehittelivät Netflixille menestyssarjaansa. La Haapavesi -2 Halsua -3 Helsinki Joensuu -2 Jyväskylä -2 Kajaani -3 Kalajoki -4 Kokkola -3 Kuopio -2 Kuusamo -3 Lahti -1 Lappeenranta -2 Oulu -2 Pietarsaari -3 Pori -1 Rovaniemi -3 Tampere -1 Toholampi -3 Turku ?0 Utsjoki -3 Vaasa -3 Ylivieska -2 Su -7 -5 -2 -6 -5 -9 -5 -4 -6 -7 -4 -5 -5 -4 -3 -5 -3 -6 -2 -10 -4 -6 Ma -11 -9 -4 -11 -9 -11 -10 -9 -11 -9 -6 -9 -9 -9 -6 -7 -6 -10 -5 -13 -8 -10 Ti -11 -11 -6 -11 -9 -12 -11 -10 -11 -10 -8 -10 -11 -11 -6 -9 -8 -11 -5 -18 -11 -11 Ke -12 -11 -7 -11 -11 -12 -13 -11 -11 -12 -10 -11 -11 -11 -7 -11 -10 -12 -7 -16 -10 -12 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 2.3. Bill Skarsgård temppuilee jälkimmäisenä hurjasti, mutta parasta Andy Muschiettin elokuvassa sittenkin on lapsuuden ja ystävyyden kuvaus. (USA 2017) Nuija ja tosinuija kaks Nelonen klo 21.40 HHH Ystävyys on ehtymätöntä myös Bobby ja Peter Farrellyn ohjaamassa kahelikomediassa
10.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 02.20 Solar Opposites. 01.00 Rooman kadonneet aarteet. 18.55 Keno. 23.30 Leif och Billy. 11.00 Näistä levyistä en luovu. 6.00 Yle Uutiset. National Geographic 06.00–06.43 Alamaailma Oy. 18.00 Ehtookellot: Jurvan kirkon kellot. 09.00–09.59 Tri K:n eksoottiset eläimet. 04.05 Komppania Ketonen & Gustafsberg. 09.00–09.59 Ennätystehdas. 12.20 Kadonneet USA. 21.00 Rooman kadonneet aarteet. 20.00 Yle Uutiset. 04.10 Naked Attraction: Best Bits. 02.00 Raskaan kaluston pelastajat. 18.00 Friidrott: Inomhus-EM. 15.30 Vinterstudion. 03.55–04.43 Why Women Kill. 08.15–08.58 Uskomattomat koneet. 6.02 Aamusoitto. Kuuluisa säveltäjä Toivo Kuula ammuttiin jääkäreiden voitonjuhlissa vappuna 1918. 11.45 Koko Britannia leipoo. 17.40 ELOKUVA Madagascar. 15.30–15.59 Family Guy. 12.00 Unelmahäät. 13.00 YleX Viikonloppu: Melina Mäkelä. 18.00 Say Yes to the Dress. 13.00 Yle Uutiset. 22.00 Tulossa: Diili. 17.00 Sinkkuillallinen. 17.15 ELOKUVA Aikamoinen löytö (S). 12.00 Välimeren unelmakodit. 06.45– 07.28 Pohjoisen valtatien pelastajat. 17.00 Massiiviset muutot. 18.01 Iltahartaus. 21.02 Urheiluradio. 20.05 Kulturstudion. 20.30 Postkodmiljonären. 07.00 En plats i solen. 17.50 Älgvandringen: Tittarnas höjdpunkter. 12.00 Klimatkampen. 01.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Family Guy. 21.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 19.02 Musica Nova: Klangforum Wien. 20.30–20.59 Simpsonit. 10.45 Rytmikamari. 13.45 90 päivää morsiamena. 14.40 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.20 Paiseklinikka. 10.00 Formula E: Cape Town. 23.05 TV4 Vädret. 16.15 Huippuhotellien pyörteissä. 9.05 Muistojen bulevardi. 12.08 Poppikoulu. 19.15 ELOKUVA Lemmikkien salainen elämä. Yle Puhe 6.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 07.55 Friidrott: InomhusEM. 00.25 ELOKUVA The Good Liar. 23.30 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 04.45–05.32 Why Women Kill. 7.57 Hyvää huomenta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Mitä kuuluu, Suomi?. 2.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.05 Sex Tape Suomi (12). 13.00 Tuho-osasto. 21.00 ELOKUVA Se. 5.50 Merisää. 04.50–05.11 Science of Stupid. 2.54 Yöradio. 11.00 Viki ja Köpi Show. 08.05 San Diegon eläintarha. 15.15 Musiikkikamari. 02.30 Trico Tri: Happy Halloween. 13.00 Kare Eskolan Uudet levyt. 14.00 Vinterstudion. 09.20 Say Yes to the Dress. 00.40 Family Guy. 12.05 Urheiluradio. 11.30 Carina Bergfeldt. 14.55 MasterChef Australia VIP. 11.25 Urheilua. 08.20 Iholla. 18.55 Sportnytt. 0.00 Yle Uutiset. 15.30 8 klasaria. Liv 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 21.20 Poppikoulu. 21.00 Yle Uutiset. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 23.25 Tulossa: Diili. Tässä jaksossa Toivo Kuulan murhasta epäilty paljastuukin yllättäen vakoojaksi, joka toimi keskellä kansainvälistä vakoiluverkostoa. 0.00 YleX Lauantai-ilta. 17.55 Flickan som blev Marilyn Monroe. 18.50 Friidrott: Inomhus-EM. 08.55 Nyhetsmorgon. 23.15 Så mycket bättre Guldkorn. 09.10 Houstonin eläinpoliisit. 7.05 Aamusoitto. 13.02 Levylautakunta. 11.02 Mitä kuuluu, Suomi?. 19.02 Urheiluradio. 17.45 ELOKUVA Five Feet Apart. 12.30 Tuhoosasto. 23.25–23.49 Simpsonit. 17.25 Urheilua. 8.05 Minne Rinne vie: Lastenkirjailija Maria Kuutti kehottaa lukemaan lapsille. 16.00 Sinkkuillallinen. 07.30–08.30 Uusi elämä etelässä. POIMINTA Elokuva: Wallander: Haamu, MTV3 klo 22.35. 08.15–08.34 Simpsonit. 12.30 Antikduellen. Puumat. 14.50 Skidskytte: Världscupen. 21.00 ELOKUVA American Gangster. 09.25 TV Shop. 23.00 TV4 Nyheterna. 20.07 Sää. 17.00 Rapport. 2/6. 15.45 90 päivää morsiamena. 14.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. • 23.50 ELOKUVA Yön ritari. 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Elokuva: Sex and the City: Sinkkuelämää, MTV AVA klo 21.00. 22.30 Drag Race Sverige. 10.40 Maailman herkullisimmat ruoat. 2.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 10.00–10.29 Ensisilmäyksellä. 12.35 Sisarvaimot. 07.05 Pernilla Wahlgrenin maailma. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 14.00 Puutarhan pelastajat. 15.00 Leijonan luola USA. 19.00 ELOKUVA Forever My Girl (S). 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 13.00 Uusi elämä etelässä. 20.00 Nyt jos koskaan (S). 03.25 Murha suurkaupungissa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 19.15 Go’kväll. 21.00 Iltasoitto. 23.50 ELOKUVA College Admissions Scandal (7). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 21.00 Tavallinen murhaaja. 22.00 Vankilassa ulkomailla. 07.25– 07.48 Simpsonit. 15.00 Puutarhan pelastajat. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Amerikan rajavartijat. 01.30 Family Guy. 00.00 Narco Wars: Chasing the Dragon. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.15 Maailman herkullisimmat ruoat. 00.05 Rapport. 13.20 Remppa vai muutto: Lomakodit. 18.50 Merisää. 0.02 Yöradio. 20.55 Lotto, joker och drömvinsten. Sää. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 03.25 Sisarvaimot. 05.05–05.43 Wheeler Dealers. Ohjelmassa aiheena lasten lukeminen. 22.08 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kysy säästä. 7.53 Onnen sävel. 10.30– 10.59 Ensisilmäyksellä. 05.15 Younger. 05.45 Cyklopernas land. 13.05 Unelmahäät. 14.00–14.29 Family Guy. 13.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 23.00 Paiseklinikka. 12.30 Bäst i test. 14.00 Uusi elämä etelässä. 01.10 Lääkärihelikopteri. 02.05–03.05 Plus-kokoinen elämäni. YLE Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 19.00 V75 Direkt. 17.00 Lyömättömät!. 11.30 Möte med (meänkieli). TV5 06.20 Arktiset vedet. 13.00 Välimeren unelmakodit. 00.30 Australian rajalla. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 16.05 MasterChef Australia VIP. 11.30 Australian rajalla. 00.05 Kumman kaa (S). STAR Channel 06.00–06.40 Kymppitonni. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 6.59 Hyvää huomenta. 03.10 Latela 2022. 04.20 En plats i solen. 22.30 Så mycket bättre Guldkorn. 06.15 Go’kväll. 15.00 Radioteatteri esittää: Sanansaattajat 9/20. 17.10 Urheiluradio. 11.30–11.59 Ensisilmäyksellä. 23.00 Yle Uutiset. 03.30–03.54 Huutokaupan metsästäjät. Sveriges TV1 07.00 Den finländska bastun. 06.50 Upea lihava elämäni. Kutonen 06.15 Wheeler Dealers. 07.30–08.13 Eurooppa ylhäältä päin. Mutta kuka liipaisimesta veti. 23.30 Kulturstudion. 7.00 Yle Uutiset. 20.02 Urheiluradio. 15.15 ELOKUVA Nanny McPhee ja suuri pamaus. 11.30 Sisarvaimot. 13.00–13.28 Australian rajalla. 10.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 11.00–11.29 Ensisilmäyksellä. 23.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 Politikbyrån. 02.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 9.00 Yle Uutiset ja sää. Ne voivat olla tervehtimistä, silmiin katsomista, hymyilyä, oven avaamista ja äärimmäisen pieniä juttuja, että minä huomaan sinut ja kaikki on hyvin, sanoo turvallisuuden ja onnellisuuden yhteyttä tutkiva Ilona Suojanen toimittaja Satu Kivelän haastattelussa. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Sonny. Ohjelma on uusinta. 14.30–14.57 Australian rajalla. 22.05 Lukulamppu. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.35 Nader och Simin en separation. 15.30 Ishockey: SDHL. 15.00 Farmen. 17.10 Miia Krause. 08.55 Romuraudan valtiaat. 10.30 Australian rajalla. 18.00 NASAn salaiset kansiot. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 13.15 Putous. 01.35 Fractures. Riku Rantala tavoittelee syyttäjälaitosta, varustamoita ja poliisihallintoa, ja saa kaikilta vastauksia kysymyksiinsä. 10.00 Yle Uutiset. Sveriges TV4 06.00 Husjägarna. 08.00 Grand Designs Nya Zeeland. 10.25 Asunnon metsästäjät. 19.20 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 03.10 Huutokaupan metsästäjät. 16.00 Leijonan luola USA. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu. 9.05 Urheiluradio. 07.05–07.26 Simpsonit. 02.15 Naked Attraction. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 I Am Shauna Rae. 22.15 Yöklassinen. 14.35 Vinterstudion. 02.55 Top Gear. 03.45 Hetki ennen tuhoa. 20.00–20.29 Simpsonit. 17.00–17.29 Moderni perhe. 15.30 Hockeylördag: Leksand Frölunda. 12.30 Havaintoja ihmisestä: Voimme lähettää toisillemme myös turvallisuussignaaleja. 23.00 Sisäpiiri: Tokion mafia. 19.05 Midsomerin murhat (12). 00.10 Spinning Man. 1.02 Levylautakunta. 11.15 Unelmaremontit Kaliforniassa. 14.05 Inför Vasaloppet. 18.00–18.29 Moderni perhe. 10.05 Mitä kuuluu, Suomi?. 12.45 Merisää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Kaaoksen kesyttäjät: Tee se itse. 17.45 Stopptid. 01.50 Ur spår. 07.15 När hiphop tog över. 00.35 Kumman kaa (S). 15.30–15.57 Australian rajalla. 22.00 Stand Up!. 02.50 Sportnytt. 14.50 Wheeler Dealers. 03.00–03.43 Pohjoisen valtatien pelastajat. 14.10 Wheeler Dealers. 14.30–14.59 Family Guy. Ihmiset voivat välittää toisilleen turvallisuussingnaaleja. 21.00 Melodifestivalen 2023: Semifinal. Sarjan toinen kausi päättyy, mutta vinkkipuhelin jää auki. 09.30 Doc: DIANA. FRII 06.05 Kiinteistöhuutokauppa. 01.05 Paratiisihotelli Suomi (7). MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 12.38 Radio Suomen Viikonloppu. 16.35 Top Gear. 18.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.50 Merisää. 18.00 Välimeren unelmakodit. 23.00 Murhamysteeri: Susan Powell. 10.05 Ykkösaamu. Elokuva jatkaa tutun nelikon Carrien, Samanthan, Mirandan ja Charlotten tarinaa Manhattanin säihkeessä neljä vuotta tv-sarjan päättymisen jälkeen. 15.00 Drömyrke: veterinär. Hero 12.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 14.00–14.27 Australian rajalla. 01.40 Victoria’s Secretin nousu ja tuho. 07.50 Iholla. 02.55 Remontilla rahoiksi. sitä miten kannustamme lapsia lukuharrastuksen pariin. 07.15 San Diegon eläintarha. Ystadin yllä lepää painostava helleaalto, kun merenrantamökissä tapahtuu kahden ihmisen hengen vaativa tuhopoltto. 13.30 Utrikesbyrån. 20.30 Rapport. 04.25 Kiinteistöhuutokauppa. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 23.50–00.14 Simpsonit. 02.25 Livet på slätten. 15.00–15.29 Family Guy. 22.00 YleX Throwback (u). 11.10 Donal Skehan: Syödään yhdessä. 20.25 Latela 2022. 19.00– 19.29 Simpsonit. 15.25 Superhamstraajat. 3.00 Yle Uutiset. 13.00 Talang. 18.30–18.59 Moderni perhe. 10.55 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 2.00 Yöradio. 14.05 Arktinen retkikunta. 10.25 Say Yes to the Dress. 21.15 Jenufa på Royal Opera House. 6.50 Aamuhartaus. 06.30 Uusi elämä etelässä. 04.30–04.51 Science of Stupid. 06.40 Wheeler Dealers. 01.00 Lahko (7). 17.30–17.59 Moderni perhe. 00.00 Murhamysteeri: Susan Powell. 19.55 Latela 2022. 16.45 Skidskytte: Världscupen. 15.20 Top Gear. 16.15 Vinterstudion. 01.05 Family Guy. 08.35–08.57 Simpsonit. 16.30–16.59 Family Guy. 11.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 08.25 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 13.30–13.59 Tuho-osasto. 17.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 15.55 Yle News. 10.35 The Album: Skivomslagens historia. 21.00 Temptation Island Suomi (7). 7.02 Sää. 21.00 Johan Glans World Tour of the World. 11.00 Australian rajalla. 13.55 TV Shop. 14.30 30 minuter. 03.00 Raskaan kaluston pelastajat. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 07.55 Romuautot rahaksi. 02.45 Solar Opposites. 13.30–13.57 Australian rajalla. 22.05 Urheiluradio. 20.20 TV4 Vädret. 20.10 Sopranerna som ger allt. 20.00 Sverige!. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00–01.45 Nyt jos koskaan (S). 12.00–12.29 Ensisilmäyksellä. 05.15–05.58 Vankilassa ulkomailla. Lastenkirjailija Maria Kuutti pohtii mm. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.30 Eilisen ääni: Arvi Lind Kairossa. 06.30 Superhamstraajat. Onko kadonneiden kohtalon ratkaisussa sittenkin jotain toivoa. Sarjassa seurataan eri eläinperheiden keskinäisiä suhteita, miten vanhemmat opettavat nuorempia, miten sisarukset tulevat toimeen ja miten rakentaa vahva dynastia. 14.10 Toisenlaiset teiniäidit. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.45 Eilisen ääni: Radio on sodassa ase. 11.05 Vieraita avaruudesta. 22.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 19.55 Murhaaja kotonani. 03.40 Latela 2022. 21.00 ELOKUVA Sex and the City: Sinkkuelämää (12). 7.50 Merisää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 00.15 Simpsonit. Avara luonto: Eläinmaailman dynastiat, Yle TV1 klo 18.45. 14.00 Yle Uutiset. 21.10 Kulturstudion. 04.00–05.00 4D: Elämäni on yhtä orgasmia (16). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 19.00 90 päivää morsiamena UK. YleX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. Mutta miksi Riku lähettää 16 kadonneen listan polisille. 18.50 Helgmålsringning. 22.14 Hyvää yötä. Eläinmaailmassa suuri perhe on vahvuus koska se suojaa vaaroilta, puolustaa heikompia perheenjäseniä vihollisia vastaan sekä hoivaa ja hankkii ruokaa. 13.30 Snövita drömmar. 21.00–23.24 ELOKUVA Kuolemaantuomittu. 16.35 Marko Björs – Rakkauden seikkailu. 22.05 Rikkaat ja rahattomat. 07.50–08.11 Simpsonit. 6.35 Hartaita säveliä. Sveriges TV2 09.35 Vetenskapens värld: Så uppstår nästa pandemi. Oliko se toimittaja Hannamari Vallilan mummon setä. 7.00 Yle Uutiset. 11.00 Huvila & Huussi. 10.00 Jaksa paremmin. 04.30–05.38 Sisarvaimot. VICENTE MONTERO. Ja miksi omat nuoruuden kirjavaliot eivät jaksa kiinnostaa nykypäivän lapsia ja nuoria. 08.55 Asunnon metsästäjät. 19.00 Stonehengen jäljillä: uudet löydökset. 8.25 Sukuni murhamysteeri: Huippuvakooja vai psykopaatti. 00.15 The Girl in the Spider’s Web. 19.00 Rapport. 8.05 Onnen sävel. 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Huvila & Huussi. 15.00–15.28 Australian rajalla. 16.00 Autojen ensiapu. 12.10 Uljas universumi. 20.00 Akropolis: Muinaisen kaupungin salaisuudet. 07.05 Bitchin’ Rides. 20.45 Sportnytt. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. Rukous on rakkautta’’ Teologian maisteri Karoliina Maria Schauman, Ortodoksinen kirkko, Tammisaari, kertoo kuinka ortodoksisessa kirkossa muistellaan lauantaisin suuren paaston aikaan edesmenneitä. 15.45 Vintermästarna. 19.30–19.59 Simpsonit. 13.00 Ekonomibyrån. 12.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 05.25–05.55 Asunnon metsästäjät. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 05.35–05.59 Pelastajat Lappi. 21.05 ELOKUVA Tanssi haudoilla (16). 20.00 TV4 Nyheterna och Sporten. 19.00 Menneisyyden mysteerit. 17.00 Välimeren unelmakodit. 04.55–05.35 Kiinteistöhuutokauppa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 07.40 Upea lihava elämäni. 16.00– 16.29 Family Guy. 15.55 Urheilua. 14.00 Riku Rantala: M/S Mystery: Tämä on viimeinen kuulutus. 18.00 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills. 17.25 Vinterstudion. 12.50 Urheilua. 06.45 Simpsonit. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.30 Amerikan rajavartijat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.10 TV Shop. 7.03 Onnen sävel. 00.00 Apua, mikä tauti!. 17.05 Ishockey: SDHL. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 27 TLC 06.25 Say Yes To The Dress: Britannia
08.05 Palomies Sami (S). 08.25 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 18.30 Fractures (12). MTV SUB 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00 ELOKUVA 10 Minutes Gone (16). 09.30–10.00 Schitt’s Creek (S). 20.00–20.53 Vermeerin taulun salaisuus. Jakso 18/26. 18.25 Tulossa: Farmi Suomi. • 22.45 Uusi Kino: Gravitaationi (7). Kausi 1. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kausi 6, 7/10. –1,049, 15) Piastri –1,117, 16) Magnussen –1,203, 17) Albon –1,533, 18) Tsunoda –1,618, 19) De Vries –1,698, 20) Sargeant –1,842. 07.45 K3 (S). Sprintticup (6/7): 1) Herrmann-Wick 310, 2) Wierer 296, 3) Öberg 263, ...suomalaiset: 13) Eder 143, 30) Minkkinen 68, 51) Kinnunen 27, 72) Lehtonen 1. 2 Ampumahiihto Nove Mesto: Maailmancup, naisten pikakilpailu (7,5 km): 1) Marte Olsbu Röiseland Norja 19.28,4 (0 sakkoa), 2) Ingrid Landmark Tandrevold Norja jäljessä 20,5 sekuntia (1), 3) Anais Chevalier-Bouchet Ranska –29,3 (1), 4) Dorothea Wierer Italia –35,4 (1), 5) Vanessa Voigt Saksa –36,7 (0), 6) Denise HerrmannWick Saksa –38,5 (1), ...suomalaiset: 20) Nastassia Kinnunen –1.19,8 (0), 21) Suvi Minkkinen –1.24,0 (0), 52) Mari Eder –2.07,9 (3), 87) Erika Jänkä –4.15,8 (5). 23.45–00.40 Peaky Blinders – gangsteriklaani (16). 10.30 ELOKUVA Marnie ja salainen tehtävä (7). Kausi 1, 6/8. 4/26. 22.10 Lotto ja Jokeri. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 08.55 Sunny Bunnies (S). 07.47 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. Tuhmat tytöt päätyivät pahamaineiseen Yläneen tyttökotiin ja jäljet näkyvät tänäkin päivänä. Kausi 2. Kausi 4. 11.55 Kylmän sodan Suomi: Minä tunnustan. 12.25 Hauskat kotivideot. 16.15–17.19 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 09.30 Puutarhakausi. 12.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 10.05 Ykkösaamu. 07.29 Piikki ja Siiri (S). 07.45–07.57 Denver (S). Aikamatka esi-isien luo. harjoitukset: 1) Sergio Perez Meksiko, Red Bull 1.32,758, 2) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin jäljessä 0,438 sekuntia, 3) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –0,617, 4) Lando Norris Britannia, McLaren –1,407, 5) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –1,499, 6) Lance Stroll Kanada, Aston Martin –1,540, 7) Kevin Magnussen Tanska, Haas –1,644, 8) Zhou Guanyu Kiina, Alfa Romeo –1,817, 9) Valtteri Bottas Suomi, Alfa Romeo –1,931, 10) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –2,159, 11) George Russell Britannia, Mercedes –2,208, 12) Oscar Piastri Australia, McLaren –2,239, 13) Yuki Tsunoda Japani, AlphaTauri –2,257, 14) Nico Hülkenberg Saksa, Haas –2,285, 15) Esteban Ocon Ranska, Alpine –2,347, 16) Nyck de Vries Hollanti, AlphaTauri –2,644, 17) Pierre Gasly Ranska, Alpine –2,697, 18) Logan Sargeant USA, Williams –2,991, 19) Alexander Albon Thaimaa, Williams –3,260, 20) Carlos Sainz Jr. Pääosissa: Krister Henriksson, Lena Endre, Sverrir Gudnason, Nina Zanjani, Denjan Cukic, Iben Hjejle. 07.24 Pipsa Possu (S). 06.20 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). Ilmapistooli: N20 (5): 1) Vilja-Alina Ahokangas KokMAS 556, 3) Minka-Maria Puumala KP-V 525. 07.10 Sunny Bunnies (S). 20.30 Frendit (S). 07.28 Antiikkimakasiini. 12.25 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. 12.50 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. 03.55–04.48 Kova laki (12). Osa 8/12. Kausi 3. 22.50 Knock, knock (12). 21.00 21.00 Stadi vs. Illan liigakierrosta ja ottelua Hockey Night -studiossa ennakoivat juontaja Suvi Puukangas asiantuntijoinaan Pekka Saravo ja Janne Pesonen. M20 (7): 1) Lasse Kurkela RS 561, 2) Otso-Aadolf Ahokangas KokMAS 548, 7) Peetu Puumala KPV 501. 22.25 Tulosruutu. Finaali: 1) Ahokangas 241, 3) Puumala 225. 14.45 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. 8/8. Jakso 17/52. Kausi 11, 1/89. Ruotsalainen jännityselokuva. Kausi 12. 19.40 Midsomerin murhat (12). 08.36 Ruso ja rihmalat (S). 11.30 Simpsonit (12). Kausi 3. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. Laulu rakkaudelle Pelastakaa Lapset. 08.05 Mie maksan! Lallukan perintö. Venetsialaiset. Sprintit (V): T14 1 km (147): 1) Venla Mennala HämHS, 2) Lotta Peltola JoensKa, 3) Eden Sieppi OunasvHS, 34) Scarlett Saarinen PyPo, 40) Emma Parkkila HK, 43) Siru Koskela HT, 60) Lina Myrskog IFÅs, 87) Liina-Maija Hietala KP-V, 91) Mette Kanala HT, 100) Alina Lidsle KV, 104) Ansa Kanala HT, 105) Neea Murto HK, 111) Ellinor Forsman Minken, 132) Mona Vertanen KV. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 18.25 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. Espanja, Ferrari –3,314. 13.25 Tulossa: Farmi Suomi. 18.15 Rillinallen etsivätoimisto (S). (U) 12.25 Pisara. Selostus Jarmo Lehtinen ja Aaro Linnalaakso. 08.50 Sunny Bunnies (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 08.11 Ässäluokka (S). Jakso 7/13. 18.10 Lulun luontoseikkailut (S). 17.00 17.20 Tulossa: Diili. 15.50 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2022. 3. Jakso 25/26. 19.39 Sportnytt. 03.05 Kova laki (12). Ohjaus: Mikael Marcimain, Ruotsi 2009 (89’). 07.55 Puuha-Pete (S). Kausi 1, 3/6. 18.40 Hiihdon MM, joukkuemäki HS 138, M 2. 10.00 Huikeat kakkutaiturit. Jakso 529. 11.35 Yle Oddasat. Kausi 18, 14/18. Kausi 22, 6/12. 18.45 Avara luonto: Eläinmaailman dynastiat. Kausi 1. 09.00 Weggen huimapäät Lofooteilla. 15.30 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. 21.00 21.00 Hengaillaan. Kausi 24. Mistä koostuu suomalaisuuden selkäranka. Kausi 1. Erikoisjaksossa kiitetään tunnettuja suomalaisia, jotka auttavat hädänalaisia lapsia. Lande. 11.25 Hiihdon MM, yhdistetty HS 138, M. 17.00 17.20 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. Jakso 10/26. Kausi 2. Pääosissa: Jim Carrey, Jeff Daniels, Rob Riggle, Kathleen Turner, Laurie Holden. 17.25 Koti koiralle. 10.00 Yleisurheilun halli EM, aamukilpailut. 08.33 Kaarle (S). Seuraava kilpailu: 4.?3.?miesten ja naisten takaaajokilpailut. Kausi 3, 4/14. Kausi 3. 11.00 Luontomatkalla. 21.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Epäilyksen varjo (12). 22.20 Päivän sää. 2/26. Joutsenen jalka vaatii hoitoa. Jakso 9/20. 16.20 Luokan edessä. Lallukan talo, Viipurin kirjasto ja Lallukan taiteilijakoti syntyivät Juho ja Maria Lallukan perintönä. Kausi 1. • 23.55 ELOKUVA Teit meistä kauniin. 10.00 Yle Uutise. 23.00 ELOKUVA Scarface – arpinaama (16). 15.25 Bettany Hughes Kreikan saaristossa. Jakso 11/24. 19.14–19.23 Lenan matkassa. 10.45 Yle Alueuutiset. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.15 Pilanpäiten. 14.00 Suurmestari UK. Finaali: 1) Iivari Kelhä RSA 245,4, 4) Ahokangas 239,4, 7) Puumala 125,7. 15.00 Pilanpäiten. P14 1 km (131): 1) Markus Maaninka KuusE-V, 2) Aleksi Saarela JoutsPo, 3) Toivo Parkkinen JoensKa, 16) Hannes Wägar Minken, 21) Ukko Järviluoma NU, 36) Emil Anderssen Falken, 50) Elias Sundberg Minken, 55) Tobias Cederholm Minken, 63) Vidar Halmesmäki Brahe, 75) Erik Gäddnäs Brahe, 107) Jakob Klemets Falken, 120) Colin Ahlvik Falken, 121) Toni Jääskeläinen PK. 10.30 Taivaallista menoa: Vankilapappi. kierros. Jakso 7/10. Kausi 1. 2/6. (U) 13.30 Kulttuuricocktail Live. 3/26. presidentti Tarja Halonen ja juontaja Mikko Kekäläinen. 12.30 RSO Musiikkitalossa. 09.01 Kulman kunkut (7). 12.30 Virkakoirat (7). 09.23 Lassie (7). 22.10 Luottomies 2 (7). Kausi 15, 7/8. 2. 19.30 Yleisurheilun halli EM, iltakilpailut. Kausi 1. Ruotsi 00.30 Aallonmurtaja (12). 22.35 ELOKUVA Wallander: Haamu (16). Jakso 7/8. Kausi 1. 10.50 Sportliv. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. hillagroup.fi/mainostajalle 2 Maastohiihto Lahti: Hopeasompa-finaalien, 1. Kausi 18, 13/18. 07.35 Dinofarmi (S). 13.00 ELOKUVA Smurffit (7). 02.10 Veriveljet (16). 08.15 Ikku-Pikku Ritari (S). 02.15 4D: Paisetohtorit. 19.30 Putous. Osa 7/12. (U) 09.00 Yle Uutiset. 06.15 Kindi Kids (S). Kausi 4, 4/6. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.3. 23.15–01.05 ELOKUVA Kino: Ykkösehdokas (S). 18.15 Strömsö. kierros. Jakso 30/32. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Mikko Mallikas (S). Jakso 6/8. Kausi 14. 14.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12). Elämä pelissä 2/2. 09.47 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 18.30 The Voice of Finland. Kausi 1. K07.14 Leppäkerttu ja Mehiläinen (S). 16.50 Novosti Yle. 11.15 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. Kausi 3, 7/8. 17.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 08.15 LEGO City Adventures (7). 14.30 ELOKUVA Mestarietsivä Sherlock Gnomes (7). 13.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 12.35 Freestylen MM, halfpipe. 15.10 Penn & Teller: Naruta meitä (S). 19.15 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. Jakso 24/26. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 20.00 Frendit (S). Maailmancupin pistetilanne 15/21 kilpailun jälkeen: 1) Julia Simon Ranska 843, 2) Elvira Öberg Ruotsi 735, 3) Lisa Vittozzi Italia 675, ...suomalaiset: 17) Eder 299, 28) Minkkinen 152, 51) Kinnunen 53, 79) Venla Lehtonen 1. Kahden pandemiavuoden jälkeen kuningasperhe pääsee taas matkustamaan. 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. Kausi 4, 9/25. päivän tuloksia: Ilmakivääri: R3Y (2): 1) Jarkko Mylly HaaAs 630,8. Kultamitaliottelu: Kelhä–Leevi Intonen VamSA 17–13. 22.15 Melodifestivalen 2023. 12.00 MasterChef Suomi. 13.55 Luontohetki: Pohjoisen eläinlääkärit. Jakso 37/52. T16 1,2 km (92): 1) Nella Voutilainen JoensKa, 2) Olivia Puranen Ski Jkl, 3) Hanni Koski KangKi, 16) Laura Aho RP, 17) Lotta Järvinen KaJu, 18) Wilma Grannas Brahe, 31) Sara Cederholm Minken, 49) Ellen Biskop IFÅs, 66) Lotta Oja KaJu, 69) Ellen Nyberg IFÅs, 82) Alma Syrjä KinnKT, 91) Felicia Eriksson Falken. Jakso 7/10. 9/10. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 09.05 Historia: Tulva aavikolla. 21.40 ELOKUVA Nuija ja tosinuija kaks (12). 19.20 Tulosruutu. 17.25 Erityinen kesä. harjoitukset: 1) Alonso 1.30,907, 2) Verstappen –0,169, 3) Perez –0,171, 4) Leclerc –0,460, 5) Hülkenberg –0,469, 6) Stroll –0,543, 7) Gasly –0,568, 8) Hamilton –0,636, 9) Norris –0,663, 10) Zhou –0,679, 11) Ocon –0,701, 12) Bottas –0,886, 13) Russell –0,975, 14) Sainz Jr. Kausi 7, 19/28. 16.45 Valioliiga: Wolverhampton – Tottenham. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 28 YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 06.05 Arpo (S). 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 15.20 Suurmestari Ruotsi. 1/26. 06.10 Kindi Kids (S). 5/7. 12.00–17.19 YLE TEEMA. 17.25 Hiihdon MM, joukkuemäki HS 138, M 1. Kausi 1. 11.40 Oddasat. 11.00 Simpsonit (7). Onnea, Ari, Arsi ja Atro! 06.52 Kuu ja minä (S). 09.00 Galaxi. 14.55 Kansanradio – runonlaulajien maa (S). 20.00–01.05 YLE TEEMA. Kausi 2. 2 Ammunta Espoo: Ilma-aseiden SM-kisojen 1. 08.00 Yle Uutiset 8.00. 07.17 Humps (S). 12.00 Simpsonit (12). U) 22.25–01.15 Jääkiekon NHL, Dallas Stars – Colorado Avalanche. 08.05 Suurmestari UK. 21.00 21.20 Sohvaperunat. 08.45 Pelastajapartio (S). Kausi 3, 8/8. 1/68. 17.10 Flinkkilä & Kellomäki. YLE TV1 07.00 Antiikkimakasiini. 16.30 Hockey Night Live. 2 Autourheilu Sakhir: Formula ykkösten kauden 1/23 kilpailu, Bahrainin gp: 1. 08.00 Tashi (7). 19.10 Uutisextra. 07.15 Sunny Bunnies (S). 09.00 Schitt’s Creek (S). 09.11 Kun olin ikäisesi (7). Kausi 3, 4/8. Kausi 3. 12.55 Hiihdon MM, yhteislähtö 30 km (p) N. 17.25–20.00 YLE FEM. 20.00 Farmi Suomi. 16.35 Urheilustudio, Hiihdon MM 2023. Kausi 2. Pääosissa: Johnny Depp, James McAvoy, Emily Blunt, Jamie Demetriou. Kausi 1. Jakso 10/10. kilpailupäivä. 16.40 Ampumahiihdon MC, N takaaajokilpailu. 08.55 Huomenta Suomi. Kultamitaliottelu: Ahokangas–Lumi Saikkonen RS 16–10. 08.15 Superapulaiset. Kausi 1, 2/10. 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 17.00 17.00 Karuselli (7). Kausi 2, 3/8. Rankat kotiolot ajoivat Eilan ja Outin kadulle. 14.50 Ampumahiihdon MC, M takaaajokilpailu. 13.00–13.54 Syyttäjä Imma Tataranni (12). harjoitukset ja aika-ajot lauantaina, kilpailu sunnuntaina.. Jakso 3/7. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 09.00 Koti koiralle. P16 1,2 km (120): 1) Topias Vuorela Minken, 2) Kalle Tossavainen ÄänekH, 3) Valtteri Kinnunen Ski Jkl, 21) Aatu Paaso SS, 25) Adam Holm Minken, 47) Arvid Kock Falken, 50) Sander Wikblom Minken, 59) Miro Auvinen Brahe, 62) Elias Eriksson Minken, 63) Elmer Halmesmäki Brahe, 64) Emil Klemets Falken, 65) Eeli Gäggnäs Brahe, 72) Hannes Sundberg Minken, 76) Tony Ahlvik Falken, 83) Elmeri Hietala KP-V, 91) Alvar Asplund Falken, 104) Eetu Ahola HK. 01.20 Aallonmurtaja (16). 19.30 Frendit (S). NELONEN 06.00 Bing (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 13.10–13.20 Syötävät sävelet: Kissaherra Ravel. . 15.55 Hiihdon MM, yhdistetty 10 km, M. 19.00 Frendit (S). 09.46 Tipu Touhukas (7). Kausi alkaa! 21.00 21.35 Keno ja Synttärit. 03.15–04.15 Alaskan jäälentokenttä. 14.20 Suomalaisuuden selkäranka. Musiikkiyllätyksen saavat mm. Puumat. 06.45 CoComelon (S)
Kalajokinen Jonna Liius kiinnostui sijoittamisesta noin kahdeksan vuotta sitten. Vähitellen valmis Sivut 12-13 Elena Vikström on Suomen ensimmäinen sukupuolenkorjausprosessin alaikäisenä aloittanut transnainen. CLAS-OLAV SLOTTE MARKUS SOMMERS. Nykyisin hän kokee pikku hiljaa olevansa valmis. Sivut 6-7 Eroon turhasta tavarasta ”En voi enää elää tällä tavalla, koska olen oikeasti tyttö”, teini-ikäinen Elena Vikström sai sanotuksi itkun läpi mummolassaan. Ahosen mukaan siisti koti ei tarkoita elämätöntä elämää, vaan päinvastoin. Vaikka hän on ahkera säästämään, lapsuuden kokemuksista sisuuntuneena hän ei halua kuitenkaan elää kituuttaen ja osaa siksi myös törsätä. 17-vuotiaana hän alkoi korjauttamaan sukupuoltaan. ”Välillä tuhlaan kaikki säästöni” Sivut 2-3 Marianne Ahosen keittiön tasoilla ei ole roinaa. Viikonvaihde LAUANTAI 4.3.2023 Kalajokinen Marianne Ahonen kyllästyi muutama vuosi sitten kotinsa tavarapaljouteen, alkoi karsia turhaa tavaraa ja ryhtyi lopulta ammattijärjestäjäksi. Tavaran karsiminen helpottaa arkea ja antaa tilaa tärkeimmälle, eli perheen yhteiselle ajalle
–?Kun korona iski, ostin siitä ensimmäisestä kuopasta ekat osakkeet, hän kertoo. SIJOITTAMISESTA Liius kiinnostui noin kahdeksan vuotta sitten, kun hän osti ensimmäiset pörssinoteeratut rahastonsa. Osakkeita Liius ostaa silloin, kun hänellä on niin sanottua irtorahaa. Liius on halunnut ansaita rahaa nuoresta lähtien, ettei hän joutuisi kokemaan enää samanlaisia pettymyksiä kuin lapsena. –?Siksi ei voi olla monen kymmenen tuhannen euron autoja. Sieltä kuitenkin noustiin ja miinusta on vain muutama satanen. Osa on ajokunnossa, osa vaatii kunnostamista. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 2 Hanna Parhaniemi, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat Jonna Liius aloitti työnteon heti 14-vuotiaana, kun portit kesätöihin aukenivat. Niitä on erilaisiin tarpeisiin. Toki isojen nousujen lisäksi on myös isoja laskuja. Liius tykkää osakkeissa siitä, että niiden arvot heiluvat. Kalajokinen Jonna Liius tykkää sijoittaa ailahteleviin osakkeisiin. –?Mun mummu sanoi, että sinä oot Jonna rahanahnein ihminen, mitä minä tiiän, Liius naurahtaa. Myöhemmin Liius luki vielä sähköinsinööriksi ja teki samalla koko ajan lähihoitajan sijaisuuksia. En pysty luopumaan siitä ikinä. Aina syy oli, ettei voi mennä, kun ei ole rahaa. –?Olen hirveän huono luopumaan yhtään mistään. Liiuksen periaatteena on myös se, ettei hän ota lainaa autoa varten. Kun on muutaman tonnin rämppänä, ei tarvitse stressata. –?Muistan jo seitsemänvuotiaana, kun halusin tehdä jotain tai mennä esimerkiksi kesäleirille. Rahastoihin menee säästöön nykyään tietty summa joka kuukausi. Olen sisuuntunut siitä ja ajatellut, että aikuisena pitää olla rahaa, ettei se ainakaan estä tekemistä, menemistä ja elämistä, Kalajoella asuva Liius kertoo. Salkun arvo on nyt noin 15?000 euroa. Silloin meinasi puskea hikeä otsalle, kun osakesalkku oli melkein neljä tonnia miinuksella. ASUNTOSIJOITTAMISEN Liius tosin aloitti puolivahingossa jo kymmenen vuotta sitten, kun hän laittoi Elämänlaadusta ei tingitä Kalajokinen Jonna Liius ei halua elää kituuttaen. Olisin aivan hysteerinen siitä, että sen pitäisi pysyä semmoisena. Sillä on tehty monet reissut monella eri porukalla, siinä on hirveästi muistoja, Liius perustelee. Nuoren naisen ahkeruus ja oman rahan tienaaminen pistettiin merkille lähipiirissä. Joskus tekisi mieli myydä niitä, kun käppyrät nousevat korkeuksiin, mutta myyminen ei kuulu hänen strategiaansa.. –?Kun näkee, että laittoi tonnin ja yhtäkkiä tonneja onkin kaksi. –?Mua ärsyttäisi maksaa sitä, kun auton arvo kuitenkin laskee koko ajan. Nousukohdissa Liiuksella käy mielessä, pitäisikö myydä osakkeet pois ja napata rahat talteen, mutta hänen sijoitusstrategiansa on ostaa ja pitää. Muutenkin tulisi stressi, jos olisi sellainen auto, jossa ei olisi yhtään ruostetta tai yhtään naarmua. Mulla on edelleen sama auto, jonka ostin 19-vuotiaana. Opiskellessaan lähihoitajaksi hän oli kaikki loma-ajat töissä. Hän sijoittaa osakkeisiin, rahastoihin ja asuntoihin, mutta saattaa tyhjentää puskurirahastonsa vaikka kerralla yhteen tauluun, jos siltä tuntuu. Autoja on siis vain tullut lisää. –?Mummu on jo edesmennyt ja se sanoi sen kaikella rakkaudella, mutta ilmeisesti mulla on jotenkin erilainen suhtautuminen rahaa. Isovanhemmat olivat eläneet aina niukasti, niin ehkä tämä meidän elämä on vähän leveämmän näköistä
Omaa puskuria kärsii välillä rokottaa huolella myös siksi, ettei se ole Liiuksen ainoa säästämistapa. Yrittäjyys tuo kuitenkin tietynlaista vapautta, jota Liiuksen on pitänyt oikein opetella. Silloin yksi samassa tiimissä nostanut kaveri kertoi olevansa toimitusjohtaja. Jonna Liius ei halua jäädä paitsi reissuista ja elämyksistä, kuten lapsena saattoi käydä, kun rahaa ei ollut. VIIKONVAIHDE LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 3 entisen asuntonsa Jyväskylässä vuokralle. Joskus tekisi mieli myydä niitä, kun käppyrät nousevat korkeuksiin, mutta myyminen ei kuulu hänen strategiaansa. –?Isä on opettanut, että ruokakaupassa katsotaan kilohintoja, eikä paketin hintoja. Jonkinlainen sijoitus se on sekin, sillä hän haluaa siinä samalla tukea paikallisia yrittäjiä niin, että palvelut säilyisivät. Mietin vireystiloja. Hän esimerkiksi syö usein ravintoloissa ja juuri sitä ruokaa, mitä hän haluaa. Työt kannattaa ennemmin tehdä silloin, kun ne luontevasti sujuvat. Suunnittelee parhaillaan Oulun kaupunkivalaistusta. Avopuoliso ihmetteli, miten Liius voi laittaa niin paljon rahaa sellaiseen, jolla ei tee mitään. En tiedä, mitä esimerkiksi joku leikkelepaketti maksaa, mutta tiedän sen kilohinnan, hän kertoo. –?Se oli pakko saada, koska jokin vain sykähdytti siinä taulussa. Hän on siitä erityinen vuokranantaja, että hän haluaa opettaa myös vuokralaisiaan säästämisessä. –?Siellä on iso velkataakka, mutta toisaalta luotan siihen, että asuntojen arvo säilyy ja niistä pääsee tarvittaessa eroon myymällä, hän pohtii. Rahatkin saattavat valua isoihin lääkekuluihin niin, ettei rahaa riitä silloinkaan lopulta kuin peruselämiseen. Hän saattaa myös vinguttaa luottokortilla vaikka jonkun reissun, kunhan hän tietää, että hän saa maksettua laskun heti pois. Liius osti kaksionsa itselleen ja sinne mahtuivat myöhemmin myös avopuoliso Antti ja yhteinen lapsi Santeri, joka syntyi tuona aikana. 1 Kertoo sijoittamisesta ja muista raha-asioista Instagram-tilillään @sijoitus.jonna Kalajokinen Jonna Liius tykkää sijoittaa ailahteleviin osakkeisiin. Sitä hän ainakin toivoo, että hänen ei olisi pakko täyttä päivää töitä, mutta voisi silti elää elämänlaadusta tinkimättä. –?Voin käydä kesken päivän vaikka lenkillä, eikä siitä tarvitse potea huonoa omatuntoa –?kunhan asiat tulee hoidettua. –?Se on sähkölämmityksellä, mitä monet ihmiset varmaan pelkäävät. Myös Liiuksen ja avopuolison yhteinen Oulun asunto laitettiin vuokralle, kun perhe muutti Kalajoelle 6,5 vuotta sitten. Ajatus jäi selvästi kytemään kunnolla alitajuntaan. Liius osti yrityksen kokonaan itselleen sinä päivänä, kun koronasulku alkoi Suomessa. 1 Sijoittaa rahastoihin, osakkeisiin ja asuntoihin. Sen rahan Liius pyrkii sijoittamaan, jotta saisi korkoa korolle. Tosin hänen Jyväskylän asuntonsa jäi juuri tyhjilleen entisten vuokralaisten lähtiessä. Liius haluaa tehdä töitä omien arvojensa mukaan. Jonna Liius 1 38-vuotias valaistusja sähkösuunnittelija sekä yrittäjä. –?Minusta tuli aivan hirveän kateellinen –?että minäkin haluan olla 32-vuotiaana toimitusjohtaja, Liius myöntää. –?Jos maksat aina 20 euroa vedestä ja saat törsätä niin paljon kuin haluat, niin eihän se mitään opeta. –?Haluan elää sellaista elämää, että jos huomenna kuolisin, niin ei ihan hirveästi harmittaisi. RAHANKÄYTTÖ on tapetilla myös omassa kodissa. KUKA. Asuntosijoittaminen on ainoa sijoitusmuotoa, mihin Liiuksella on velkaa. LIIUS voisi hankkia nyt toisenkin sijoitusasunnon Oulusta, mutta sopivaa ei ole vielä sattunut kohdalle. 1 Harrastaa metsästystä, painonnostoa, kotimaan matkailua, lumilautailua ja kodin sisustamista. –?Välillä tuhlaan kaikki säästöni ja rupean keräämään rahaa uudestaan. Lisäksi hän haluaa laskuttaa vedenkäytön kulutuksen mukaan. Hoksauksen teki Liiuksen poika Santeri. Hän totesi tietystä juustopaketista, että sen täytyy olla halpaa, sillä vaarikin ostaa sitä. Liius haluaa opettaa omalle pojalleen, ettei tavaroita vain tipu taivaalta, vaan asioiden eteen on tehtävä töitä. –?Sanoin, ettei hänen tarvitsekaan ostostani ymmärtää, mutta tuo taulu antaa minulle energiaa ja mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi taiteen äärelle kesken työpäivän. Kaksioita ja kolmioita oli paljon tyhjillään, Liius muistelee. Viimeksi Liius tyhjensi säästönsä 3?000 euroa maksaneeseen entisen nyrkkeilijän, Eva Wahlströmin, maalaukseen. Kysyin, että paljonko tässä lainassa on korkoa. Vuokralainen maksaa tietyn kuukausittaisen summan, mutta mikäli asukkaat käyttävätkin enemmän vettä, he joutuvat myöhemmin maksamaan sen. Hän oli silloin vasta viisivuotias, Liius muistelee. –?Jos jollain on jotain, mistä olen kateellinen, se saa minut sisuuntumaan. Se oli sitä aikaa, kun Nokian insinöörejä sanottiin hirveästi irti. Uusia ei ole vielä löytynyt. Juuri siksi hän hankki Jyväskylään ilmapumpunkin. Viimeksi hän oppi, että valmiiksi siivutettu juusto saattaa olla kokonaista juustokönttiä halvempaa. Haluan, että lapsenikin oppii tekemään töitä rahan eteen. Minusta on pahin karhunpalvelus, mitä voi lapselle tehdä. Kun Liius osti yrityksestään Fixuluxista puolet, häneltä jäi puuttumaan kauppahinnasta joitain satasia. 1 Ei anna sijoitusneuvoja muille. Santeri sanoi, että 20 euroa riippumatta maksuajasta. Liius ei ollut aiemmin kuvitellut, että hänestä olisi yrittäjäksi, mutta entinen työkaveri sai puhuttua hänestä itselleen yhtiökumppanin. Haluan opettaa siihen, ettei vettä lotrata turhan takia eli myös palautan rahat, jos he ovatkin käyttäneet vettä vähemmän. Sitä asuntoa yritettiin myydä, mutta aika ei ollut tuolloin suotuisa myymiselle. Liius esimerkiksi ei vain ojentanut entistä työpuhelintaan pojan käteen, vaan he tekivät puhelimesta kaupat. Siksi hän sijoittaa, säästää, mutta myös törsää.. Silloin on ehkä lainat maksettu pois, mutta kunto ei välttämättä riitäkään enää kaikkeen siihen, mitä varten oli pinnistellyt. Se lämmitti sydäntä, koska poika oli selkeästi ymmärtänyt velan merkityksen. Selkeää tavoitetta Liiuksella ei ole säästämisen suhteen. Teimme käsinkirjoitetun velkakirjan. Elämänlaadusta ei tingitä Yrittäjyys tuo vapautta Jonna Liius aloitti painonnostoharrastuksen asuessaan Oulussa. Liius työskentelee pääosin etänä. Lapsi oli vuoden ikäinen, kun perhe päätti muuttaa Ouluun. Pariskunnan yhteisellä tilillä on ylimääräistä rahaa, samoin bonuskortin tilillä. Liius uskoo, että hänen palkkansa olisi palkollisena suunnilleen sama kuin yrittäjänä. On suunnittelut esimerkiksi Kalajoen Marinan ja Hilmantorin valaistukset. –?Asunto jäi vuokralle, kun en raaskinut myydä sitä. 1 Asuu Kalajoella Tyngällä, kotoisin Himangalta. VAIKKA Liius tykkää säästää ja sijoittaa, hän osaa myös törsätä. Santerikin on joskus lainannut äidilleen rahaa. Se tuo oman riskinsä. –?Lainasin ne Santerilta. Osinkoja kertyy vuodessa noin yhden kuukausipalkan verran. Liius haluaa sijoittaa elämänlaatuun. 1 Perheeseen kuuluvat avopuoliso ja 11-vuotias poika. Ruokakaupassa Liius vertailee hintoja. –?Ensimmäinen puoli vuotta on jännittävää, kun tulee uudet vuokralaiset. Toisaalta se tuntui myös tärkeältä. On siinä kyllä lämpöpumppukin, Liius toteaa. Vastuu omasta tekemisestä askarrutti. Liius osti puolet valaistuksen suunnitteluja asiantuntijapalveluita myyvästä Fixuluxista vuonna 2016. Asuntosijoittaminen on Liiuksen mielestä helppo sijoitusmuoto –?ainakin silloin, kun on pysyvät vuokralaiset ja vuokra tulee tilille sovittuun päivään mennessä. –?Olen nykyaikaisen, ketterän aivotyön johtaja. –?Meidän olisi hirveän helppoa lelliä tämä yksi lapsi tästä niin, että hän saisi kaiken, mitä haluaa. –?Kaikkea pitää saada tehdä. –?Kun hän sai synttärirahoja, hän sanoi, että nyt hoidan tämän velkani pois, kun se mua niin painaa. Rahat hommataan aina jostain –?laillisin keinoin, hän naurahtaa. –?Siitä olisi tullut 7?500 euroa takkiin. Liiuksella on ollut vielä melko hyvä tuuri vuokralaisten kanssa. LIIUS ei halua vain säästää ja säästää hiki hatussa, vaan hän haluaa myös nauttia elämästä. Hän oli silloin 32-vuotias. Yrityksen toimisto sijaitsee tällä hetkellä Ylivieskassa, missä Liiuksella on yksi työntekijä. Jos ei työt nappaa, on ihan turhaa heilutellaa hiirtä toimistolla. Liiuksesta tuli kuin tulikin toimitusjohtaja juurikin 32-vuotiaana. Hän harmittelee sitä, että hänen ikäluokalleen on annettu mallia, jossa maksetaan asuntolainoja pois ja elämä on eteenpäin kituuttamista eläkepäiville asti
Mennäänkö lokakuun päätöksellä ja luotetaan kaupunginhallituksen hoitavan oman työnsä ohjausryhmänä. ENNEN KUIN mennään arvioimaan luottamushenkilöiden kantaa, voisi pohtia miksi Mattila päätyi tai on päätynyt – joka vastatessaan tai varmaankin jo sitä ennen – tälle kannalle. Urheilutalon nykyisen laajennuksen kohdalle jalkapallokenttä ja sen kylkeen hybridiareena. KAS1) tarkat suunnitelmat ja kustannukset tuotaisiin erillisenä asiana kaupunginvaltuustoon. Kaupunginhallituksen ja samalla urheilutaloprojektin ohjausryhmän puheenjohtajan Sari Innasen (kesk.) näkemys on täysin erilainen: ”Ei se välttämättä mikään hullumpi ajatus ole, jos ajatellaan minkälaisen informaation varassa valtuusto on tehnyt päätöksen. Urheilupuistoyhtiön nyt asettama tavoite, että valmista pitäisi olla vuonna 2025 voitaisiin saman tien unohtaa. MITÄ SITTEN mahtaa tapahtua. Tämä on kuitenkin meille tosi iso hanke. Kysyä voi silti sitäkin, olisiko kokonaisuuden suurimman osan – pyöreästi 50 miljoonaa euroa – tarkkojen suunnitelmien ja käyttökustannusten tuominen valtuuston erikseen päätettäväksi kansanvallan kannalta huono asia. ”Me olemme tehneet yksimielisen päätöksen projektin laajuudesta. Tälle summalle myönnettiin omavelkainen takaus. MARKKU JOKELA. Vai oliko puhunut riittävästi. Keskipohjanmaan tekemä soittokierros kaupunginvaltuuston ryhmäpuheenjohtajille kallistui selvästi siihen, että ”uutta päätöstä” ei tarvita. Kaupunginjohtajalta ei yksinkertaisesti tule esitystä tai esityksiä, jotka menisivät yli lokakuun päätöksen. YK:n päivänä (24.10.) reippaat neljä kuukautta sitten Kokkolan kaupunginvaltuusto päätti urheilupuistokokonaisuuden budjetiksi 74,9 miljoonaa euroa. Nyt spekuloidaan kahdella asialla eli ensinnäkin mahdollisella valtuustoon viemisellä ja mahdollisella tuosta valtuuston päätöksestä tehdyllä valituksella. UUTISANALYYSI Jukka Anias jukka.anias@ hillagroup.fi Tähän sen pitäisi nousta. Jälkimmäiseen kysymykseen vastaus on toinen. Ei häntä mikään estä laatimasta kaupunginhallitukselle päätösehdotusta, jossa ”kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että...” Teoriassa näin, mutta käytännössä Mattila tietysti hakee menettelytaparatkaisulle poliittisen selkänojan. Itse kuitenkin puoltaisin, että valtuustoon mennään. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innasen (kesk.) mielestä se oli liian iso. Valtuutettujen pitäminen ajan tasalla riittää. Kyse on Kokkolan kaupungin (ensi syksynä 403 vuotta) historian suurin liikuntapaikkainvestointi. Toki Stina Mattilan kannan voi halutessaan kytkeä – jollakin tavalla –?meneillään olevaan Kokkolan kaupunginjohtajahakuun. Lisää selkänojaa vai turhaa tuplademokratiaa. Kokkolan Urheilupuisto -hankkeesta on olemassa valtuuston selvällä enemmistöllä hyväksymä päätös. Valtuuston päätöksestä kun voi valittaa. Olen sitä mieltä, että se (valtuustoon vieminen) on hyvä asia.” Innasta voi tulkita niin, että ilmaus ”minkälaisen informaation varassa” viittaa informaation niukkuuteen. Sekä Mattila että Kokkolan Urheilupuisto Oy:n toimitusjohtaja Timo Sivula ovat hintakaton pitävyyden moneen kertaan vahvistaneet. Vaikka kukaan Mattilan perheen ulkopuolella ei tiedä, hakeeko hän jatkokautta. Toisaalta selväksi on tullut myös se, että 74,9 miljoonaa euroa on urheilupuistokokonaisuuden ehdoton hintakatto. Ei tähän asiaan liity, mutta kumpikin on aloittanut eduskuntavaalikampanjassaan kiriviikot. Vai onko niin, että demokratia hyvä, tuplademokratia vielä parempi. KUKA päätöksentekoprosessin etenemisen sitten ratkaisee. Itse hankkeen eteenpäin viemisestä oli myös yksimielisyys. Korostetaan nytkin, että Keskipohjanmaan tiedustellessa ryhmäjohtajien kantaa viime keskiviikkona, ryhmät eivät olleet asiaa keskuudessaan käsitelleet. Jos valtuustoryhmien (ylivoimainen) enemmistö on sitä mieltä, että omana pykälänään ei urheilupuistoprojektia valtuuston tarvitse enää viedä, eihän sitä sinne viedä. Miksi siis tuoda ensimmäisen osan lopulliset suunnitelmat valtuustolle omana asianaan, kun hankkeen etenemisestä voi tiedottaa valtuutettuja esimerkiksi seminaareissa. Vihreiden Hanna Cygnel oli ainoa, jonka mielestä valtuuston päätettäväksi KAS1 pitäisi tuoda. Vielä ei ole ollut julkisen ilmoituksen aika. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 4 Onhan tietysti yhtäkkiä ajatellen outoa, että sama asia pitäisi päättää kahteen kertaan. Mikäli nämä reunaehdot eivät muutu, ei ole syytä tuoda tätä päätöspykälänä kaupunginvaltuustoon eli ei päätetä asiaa kahteen kertaan”, Isotalus totesi Keskipohjanmaalle. Innasen esitys 55 miljoonan budjetista jäi kuitenkin valtuuston selvän enemmistön jalkoihin numeroin 33–10. Mattila kuitenkin vastasi, kun Keskipohjanmaa häneltä asiasta alkuviikosta kysyi. Hakeeko kaupunginjohtaja vielä viime lokakuun päätöksen päälle lisää demokraattista selkänojaa. Ei olisi kansanvallan kannalta huono, vaikka sitten edustaisikin tuplademokratiaa. Valtuutetut eivät tosin voineet tietää mistä tarkkaan ottaen päättivät. Päätöksenteko vaatii vielä pohdintaa eri osapuolten kanssa. Sitä paitsi projektia seuraa ohjausryhmänä kaupunginhallitus. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus (sd.) ei näe urheilupuistohankkeen tuomista valtuustoon ”pykäläasiana” tarpeellisena. Korkeimman temppelin harjalla on kaupunginjohtaja Stina Mattila. Mielenkiintoisia olivat kahden johtavan luottamushenkilön erilaiset kannat. Varmistaa, että päättäjät varmasti tietävät mistä päättävät. Ensimmäiseen kysymykseen vastaus lienee kielteinen. Myös pysyy ehdottomana, oli maassa minkälainen inflaatio hyvänsä ja nousevat korot mihin lukemiin tahansa. Toisaalta. Jos mahdollinen valitus olisi asianmukaisesti tehty, kohdistuisi oikeaan asiaan ja vieläpä lähetettäisiin oikeaan oikeusistuimeen, urheilupuistohanke saattaisi lykkäytyä erittäin pitkäksi ajaksi. Voisi olla paljonkin haittaa aikataulullisesti. Neliraajajarrutusta uutta valtuustokäsittelyä vastaan ei tosin muiltakaan ryhmäpomoilta tullut, mutta yleisajatus heillä oli, että asia on jo päätetty. Kaupunginjohtaja Stina Mattila ehkä ei olisi oma-aloitteisesti – ei ainakaan tällä viikolla – avannut keskustelua siitä, että urheilupuistokokonaisuuden ensimmäisen vaiheen (hybridiareena ja jalkapallokenttä eli ns. Jos rahat eivät riitä, on karsittava jostain. Eikä esitetä vietäväksi. Sikäli se pitää paikkansa, että tarkkoja suunnitelmia enempää kuin tarkkaa ensimmäisen vaiheen kustannusarviota, käyttökustannuksista puhumattakaan, valtuutetuilla ei lokakuun lopussa vielä ollut. Itse näen kyllä siinä lisäarvon, että valtuusto ottaa tähän kantaa. Kansanvalta oli siis puhunut ja pulinat pois. Se vastaus oli pienen pohdinnan jälkeen lopulta selkeä. Olisiko siitä jotain haittaa. Budjettikin päätettiin laajalla enemmistöllä
YLLÄTTÄEN sodan keskelle joutunut Ukrainakin on lisännyt maataloustuotantoa ja ainakin litistetyn kostean viljan säilömistä rehuksi. Aimo Kortteen Konepaja työllistää noin 40 henkilöä yksin Ylivieskassa. Vaikka maailmalla on kriisi, ihmiset tarvitsevat ruokaa. Isäni ehti jo luopua yhtiöstä, mutta osti sen takaisin. Sillä jokainen tila voi laskea viljan säilömiseen tarvittavat hiilidioksidipäästöt Kortteen litistemenetelmällä ja perinteisellä viljankuivausmenetelmällä. –?Yhtiö oli isälle ja on minulle hyvin tärkeä. Vuonna 1917 yritys innovoi nettisivuilleen hiilijalanjälkilaskurin. Siihen meidän tarjoama tekniikka tuo vastauksen, Terhi Korte kertoo. Surun keskellä hän on otti ison ja vaativan työn vastaan ja ryhtyi perheyrityksen toimitusjohtajaksi. Venäjä oli aina viime vuoteen konepajan yksi tärkeimmistä vientimaista ja siksi Kortekin oli Pietarissa liikesuhteita edistämässä. Ukrainan kauppa on menneen vuoden aikana kasvanut. Vuonna 2017 yhtiön perustaja Aimo Korte menehtyi auto-onnettomuudessa liikematkallaan Pietarissa. Kortteelle tämä oli kova isku sikäli, että Venäjälle oli kovalla työllä rakennettu toimiva myyntiverkosto ja kauppa kävi hyvin. Jo tuolloin veljekset tiesivät, että viljan murskaaminen ja litistäminen säilöntäaineella AIV:n tavoin tuottaa rehua, joka on karjalle maittavaa, tuotantoa parantavaa ja kustannuksiltaan edullista. Tämän avulla olemme pysyneet markkinajohtajana, Terhi Korte miettii perinteikkään Aimo Kortteen Konepajan menestyksen eväitä. Yksittäisenä maana se oli äärimmäisen tärkeä vientikohde. Lisäksi varhemmin puitu litistetty vilja säilyttää ravintoaineet paremmin, mikä on Terhi Kortteen mukaan myös tieteellisellä tutkimuksella todistettu. Litisteviljan edut huomattu Yrittäjä toisessa polvessa. Siksi elintarvikeketjusta ei voi tinkiä. Terhi Korte Aimo Kortteen Konepaja Oy:stä kertoo vihreän siirtymän suosivan ekologista tapaa litistää rehuvilja karjan käyttöön. FAKTA Aimo Kortteen Konepaja Oy 1 Päätuotteita Murska-valssimyllyt 1 Käytetään vastapuidun ja kuivan viljan litistämiseen 1 Litistetty vilja varastoidaan siiloon, tuubiin tai aumaan 1 Valmistaa myös muun muassa spiraalikuljettimia ja ruokintajärjestelmiä 1 Toinen päätuoteryhmä Rajulevikepyörät 1 Loppuasiakkaita lähinnä maatilat 1 Valssimyllyjen valmistus alkoi 1969 1 Ensimmäiset vientikaupat on tehty 1980-luvun alussa 1 Viennin osuus tuotannosta yli puolet Aimo Kortteen Konepaja Oy Ylivieskasta on maailman johtava kostean rehuviljan säilöntään tarkoitettujen koneiden valmistaja. –?Venäjän maakaasun ja öljyn tuontirajoitusten vuoksi hinnat ovat nousseet Ukrainassa ja koko Euroopassa. Hän perusti konepajan 60-luvun lopussa yhdessä veljensä Gunnarin kanssa ja heti alussa liikeideana oli palvella maataloustuottajia kehittämällä rehun säilöntään ekologinen ja taloudellinen vaihtoehto. –?Tämä on ollut meillekin yllätys. Kortteen Konepajalla on koko ajan keskitytty tuotekehitykseen. VIIME vuoden keväällä Venäjän hyökättyä Ukrainaan ajattelu Kortteen Konepajalla Ylivieskassa meni uusiksi. Niinpä öljyn ja sähkön käytössä on pyritty säästämään. Tuotteemme soveltuvat nautakarjan, sikojen, siipikarjan ja myös hevosten ja lampaiden rehujen valmistukseen. Tuona vuonna yhtiön palveluksessa jo ollut Aimo Kortteen tytär Terhi Korte joutui hyvin ikävällä tavalla sukupolvenvaihdostilanteeseen. Loppujen lopuksi siitä selviydyttiin voittajana. MARKKU JOKELA. Koska potentiaali on suuri, uudet markkinat pystyttiin löytämään. Pian kävi selväksi, että suomalaiset pankit eivät välittäneet maksuliikennettä Venäjälle. Ukrainassa uskotaan tulevaisuuteen ja kehitetään maataloustuotantoa, vaikka sota on päällä. Kortteen näkemyksen mukaan kostean viljan säilöminen litistämällä on syrjäyttämässä kuivan viljan kuivaamista ja varastointia lähinnä perinteisen tavan kalliiden kuivauskustannusten ja laiteinvestointien vuoksi. On hienoa, kuinka ukrainalaiset ovat säilyttäneet elämänuskonsa, vaikka tilanne on katastrofaalinen. –?Koko ajan perustajat ja minä jatkajana olemme panostaneet tieteellisen tietoon perustuvaan tuotekehitykseen. Maltillisesti asioihin suhtautuva Terhi Korte ei silti puhuisi kohtalon vuodesta vaan haasteellisesta menneestä vuodesta. Sinne menee volyymiltään pienempiä Murska-myllyjä ja muita laitteita. Kriisit luovat kuitenkin myös uutta ja tämä on siitä esimerkki, Terhi Korte miettii. –?Saimme korvattua hyvin Venäjän kaupan uusilla aluevaltauksilla Euroopassa. Käytännössä viemme tuotteita lähes tulkoon kaikkiin niihin Euroopan maihin, missä on merkittävää karjankasvatusta. YRITTÄJÄN ELÄMÄÄ LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 5 Antti Savela Ylivieskalaisella maailman johtavalla kuivan ja kostean rehuviljan käsittelyyn tarkoitettujen koneiden valmistajalla on monta kohtalonyhteyttä Venäjälle
–?Tämä herättää varmaan kauhua jonkun mielessä, Ahonen nauraa. Mitä vähemmän tavaraa on, sitä vähemmän aikaa menee järjestyksen ylläpitämiseen. Marianne Ahosen vaatevarasto on pieni. –?Minun ei tarvitse omistaa kaikkea. Kummallakin on 8–10 asukokonaisuutta. Olen järjestänyt omaa vaatekaappiani, kirjahyllyä ja ruokakomeroa, mutta järjestys ei pysynyt yllä. –?Ei ole tarkoitus mennä lukumäärä edellä. Nykyään hän identifioituu minimalistiksi eli ihmiseksi, joka pyrkii luopumaan tarpeettomista asioista elämässään. –?Mutta helpottaa niin paljon elämää, kun vaatteita on vähemmän. Kolmisen vuotta sitten hän ryhtyi seuraamaan somessa ammattijärjestäjä-kaveriaan, ja se sai hänet arvioimaan kriittisesti omaa tavaramääräänsä. Toisessa kädessä housut, toisessa t-paidat. AHOSELLE kaiken keskiössä on toimiva arki, joka antaa tilaa tärkeimmälle: perheen yhteiselle ajalle. Vuosi sitten oman yrityksen perustanut Marianne Ahonen on ammattijärjestäjä ja minimalisti, joka elää niin kuin opettaa. Ahonen toteaa, että kaapissa ovat hänen lempivaatteensa – ja vain ne. Olen oppinut luopumaan toisten odotusten mukaan elämisestä. Nelihenkisen perheen kodissa ei näy tilpehööriä, ja keittiön tasot ovat tyhjät. Minulle on tärkeää, että vaatteissa on hyvä olla ja että ne ovat monikäyttöisiä. –?Olen lukenut tosi laajasti kirjallisuutta karsimistyöstä, ajan priorisoinnista, ihmisyydestä ja tunnelukoista. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 6 Pia Räihälä, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat Kolmet farkut, kolmet rennommat housut, yhdet treenihousut ja kahdet sukkahousut. Nyt Ahonen tietää, että tähän on kolme avainta: tavaran määrä, niille varatut paikat sekä se, että tavarat myös laitetaan paikoilleen. Linja pitää myös 3ja 1,5-vuotiaiden lasten kohdalla. Olen oppinut käyttämään tavaroita luovemmin: jos meiltä puuttuu tietynlainen tarjoiluastia, voin soveltaa siihen jotain muuta. –?Pidän vahvuutenani sitä, että olen ison perheen vanhin lapsi ja elänyt sellaista arkea. Kun olen oppinut sanomaan ei mainoksille ja turhille tavaroille, olen hiljalleen oppinut sanomaan ei myös huonoille ihmissuhteille tai kissanristiäisille, joista en koe saavani itselleni mitään. Myöhemmin minua on alkanut kiinnostaa se, miksi paikat ajautuvat aina uudestaan kaaokseen. Kun perheen kodin remontti valmistui syksyllä 2021 ja nuorempi lapsista syntyi, Ahonen hävitti paljon tavaraa. Nämä ovat kalajokisen Marianne Ahosen vaatekaapin alaosat, jotka hän listasi muutama kuukausi sitten Instagram-tilillään @toimivampiarki. Tässä siis kesällä 24 vuotta täyttävän naisen vaatevarasto, ulkovaatteita lukuunottamatta. Hän satsaa määrän sijaan laatuun ja vaatteiden monikäyttöisyyteen.. Kodista vapautunut tila ja arjen helppous vievät voiton. Vähemmän tavaraa, enemmän elämää Kalajokinen Marianne Ahonen on minimalisti, joka on karsinut vaatteet ja lasten lelutkin minimiin. Juhliin olen vuokrannut astioita maaja kotitalousnaisilta, hän kertoo. –?Helposti ajatellaan, että jos koti on järjestyksessä, niin elämä on jäänyt elämättä. Alusvaatteineen ja sukkapareineenkin hänellä on alle 50 vaatekappaletta. Esimerkiksi yhdet rennommat housut ovat minulla kotiasuna mutta käyvät myös juhliin. Se koskee muutakin kuin tavaroita. Yläosiakaan ei läjäpäin ole: 3 toppia, 2 t-paitaa, 3 treenipaitaa, 3 hupparia, 2 villapaitaa, 2 pitkähihaista, 2 parempaa paitaa ja yksi bleiseri. Perheen astiat mahtuvat yhteen vetolaatikkoon. Jos tavaraa on ihan järkyttävästi, niin kyllähän siivoamiseen silloin menee myös kauheasti aikaa. Vähemmän tavaraa tarkoittaa hänelle enemmän elämää. Sen jälkeen karsiminen on edelleen jatkunut. PAIKKOJEN järjestäminen oli Marianne Ahosen mielestä mukavaa jo lapsena
Ahosen mielestä on hyvä, että lapsikin oppii luopumisen taitoa. 1 Valitse rajattu kategoria, kuten yksi hylly, paidat tai housut. Ota esille esimerkiksi kaikki paidat kerralla ja mieti, montaako niistä käytät säännöllisesti. Perheen astiat mahtuvat yhteen laatikkoon. –?Ei se välttämättä maksa paljon, varsinkaan, jos sitä ei eletä muita ihmisiä varten. 1 Lajittele tavarat suoraan säästettäviin, lahjoitettaviin ja kierrätykseen meneviin, jotta niitä ei tarvitse käydä läpi enää uudestaan. Ja luopumisesta voi tulla hyviä kokemuksia, jos tavaroista saa kirpputorilta rahaa, tai jos sanotaan, että joku toinen voi nyt leikkiä tällä lelulla, jolla sinä et enää leiki. Jos on järjettömästi vaatteita ja ne kaikki pitäisi pestä, jotta ne voisi viedä lahjoitukseen, niin sekin vie energiaa. Ei kannata vertailla, koska et tiedä toisen ihmisen maksamaa hintaa tai sitä, millaista häpeää, epävarmuutta tai riittämättömyyden tunnetta hän yrittää sillä peittää. Jos sinulla on kauheasti vaatteita, et ehdi koko elämäsi aikana kuluttaa niitä loppuun. En halua ärsyttää ketään, mutta haluan haastaa ajattelemaan omaa arkea ja valintoja. Marianne Ahosella on tähänkin ajatuksia: –?Jos esine on sinulle tärkeä, niin pidä sitä esillä. Muistoesineet voi myös tallentaa valokuviin sen sijaan, että säilyttää varastollista käyttämätöntä tavaraa. –?Sanotaan, että ei ole aikaa, vaikka itse täytetään kalenteri. Marianne Ahosen vaatevarasto on pieni. Se onnistuu, kun tavaraa ei ole liikaa. Näin voit ottaa heti seuraavan tavaran sen sijaan, että jäisit kiinni yhteen. Ahonen toteaa, että ihminen voi rakentaa ihanneminäänsä tavaroiden kautta. Lapset ovat saaneet osallistua lelujen karsintaan. Myös järjestyksenpitoon lapset osallistuvat ikätasonsa mukaisesti. Toki ei ole lapsen tehtävä päättää, montako lelua hänellä on. Ihmiset ajautuvat herkästi siihen, että he ovat vain olosuhteiden uhreja. –?Meillä tehdään pikasiivouksia. Lähde: Marianne Ahonen Toisessa kädessä housut, toisessa t-paidat. Tavaroiden karsimisesta ei lopulta ole hyötyä, jos ostokäyttäytyminen ei ole hallinnassa. 1 Keskity pysymään samassa tilassa äläkä lähde kesken kaiken esimerkiksi viemään vaatteita pyykkiin. He ovat ihan mielissään, kun saavat kuunnella lempimusiikkiaan, ja jaksavat sen kahden kappaleen ajan kerätä leluja. Mitä arvoa niillä on varaston perällä. Luopumisen taito vahvistuu tekemällä. Lelut ja sohvatyynyt saavat levitä ympäriinsä leikeissä, mutta nyrkkisääntönä on, että koti pitää saada järjestykseen 30 minuutissa. Sanotaan, ettei ole rahaa tai ettei voida tehdä vähemmän töitä. Jos sinulla on perintölaseja, juo niistä joka päivä. –?Saan välillä negatiivisia kommentteja, kun osun arkaan paikkaan. Ei tässäkään kodissa silti aina ole kaikki ojennuksessa. –?Ne eivät näy muille mutta merkitsevät minulle paljon. Ahonen toteaa, että hänestä saa tykätä tai olla tykkäämättä. Kotona voimme myös lukea kirjaa, tanssia, tehdä vilttimajan, olla piilosilla, Marianne Ahonen luettelee. miksi päivitykseni ärsyttävät. Mitä enemmän tarvitset tilaa, sitä enempi sinun pitää tehdä töitä elintason säilyttämiseksi. Elämä saa näkyä ja kuulua. Karsintaoperaatiota ei Ahosen mukaan kannata aloittaa vanhoista valokuvista, mutta jossain vaiheessa sitäkin voi harkita: –?Jos sinulla on isovanhemmistasi viisi valokuvaa, niin ne mahtuvat vaikka seinälle riviin ja niistä tulee rakkaampia kuin sadasta kuvasta laatikossa. Isovanhemmat ovat ehkä käyttäneet paljon aikaa ja vaivaa, että ovat saaneet hankittua hienot astiat, mutta ovatko he halunneet niistä sinulle taakan. Mutta kannattaa miettiä, Vähemmän tavaraa, enemmän elämää Entä perintötavarat. Mutta kun tavaraa on vähemmän, ne oikeasti kuluvat loppuun. Jos se ärsyttää, että keittiöni on siisti, niin tarkoittaako se sitä, että järjestys olisi sinullekin tärkeää. Kun ihminen kuolee, jälkeen jää tavallisesti iso määrä tavaraa, josta läheisten pitäisi tehdä päätöksiä. –?Jotkut ajattelevat, että elämäni on tylsää ja pelkkää järjestämistä. Mutta 3-vuotias osaa kyllä vastata, jos kysyn kahdesta lelusta, että kumman vien varastoon. Lapsen on myös helpompi tehdä valinta, jos sanotaan, että valitse tästä neljä lempparia. –?Lapsethan haluaisivat kaikki maailman lelut, mutta haluan opettaa heille, että tavarat ovat vain tavaraa. Mutta on tärkeää miettiä, mikä kannattaa ja on siinä tilanteessa ja asiakkaan tulevaisuuden kannalta tärkeintä. –?Välillä pyykit ovat levällään ja tiskit laittamatta. Hän satsaa määrän sijaan laatuun ja vaatteiden monikäyttöisyyteen. Käy lopuksi läpi mietintälaatikko. Someen näkyy kuitenkin vain muutama prosentti elämästäni.. Voit myös päättää, että saat pitää viisi paitaa. VIIKONVAIHDE LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 7 Karsiminen on ulottunut myös lasten leluihin. Se on ollut lähes koko ajan Suomen suosituimpien podcastien listalla, parhaimmillaan sijalla 39. Jos on omakotitalollinen tavaraa, niin ei voi tietää, mikä siellä lopulta oli tärkeää. 1 Tee nopeita päätöksiä. Kun laitetaan musat soimaan, lapset tietävät, että nyt siivotaan. –?Et voi karsia toisen tavaroita, vain omiasi. Järjestys ei saa mennä palautumisen, perheajan eikä parisuhteen edelle, Ahonen linjaa. 1 Käytä mietintälaatikkoa tai -koria, jonne voit laittaa ne tavarat, joista olet epävarma. – Mitä yritän paeta, paikata tai saavuttaa. Ahosen laatimassa, tällä hetkellä loppuun myydyssä työkirjassa kodin pysyvän järjestyksen luomiseen sanotaan näin: Mitä enemmän omistat tavaraa, sitä enemmän tarvitset tilaa. –?Olisi hyvä, jos jokainen pitäisi huolta omista tavaroistaan niin, että kun meistä aika jättää, olisi edes jotenkin kirjattuna se, mitä vainaja olisi toivonut säilytettävän. Mitä enemmän teet töitä, sen vähemmän sinulla on aikaa itsellesi, perheellesi tai läheisillesi. Hän saa toisinaan kuulla, että ”helppohan sinun on sanoa noin” ja että toisten elämässä tällaiset valinnat eivät ole mahdollisia. Jos tarvitset jotain tavaraa, tiedät sen kyllä. Instagramissa hänellä on noin 7000 seuraajaa, ja esimerkiksi hänen aamurutiineja koskevaa postaustaan on katsottu jo 90?000 kertaa. ASIAKASKÄYNNILLÄ Marianne Ahonen lajittelee asiakkaan kanssa tavarat lahjoitukseen ja kierrätykseen meneviin ja huolehtii ne eteenpäin. Ekologisuuskin on Ahoselle tärkeää, mutta eniten painaa arjen sujuvuus. Mieluummin kuin tavaraan, Marianne Ahonen käyttää rahansa palveluihin, kuten uravalmennukseen sekä harrastuksiin, kuten jalkapalloon ja äänenkäyttöä kehittäviin laulutunteihin. Ahonen huomauttaa, että rakas muisto säilyy ilman tavaraakin. Somessa ei kuitenkaan koskaan näy ihmisen koko elämä. FAKTA Vinkkejä karsimiseen 1 Aloita tavaroista, joista on helppo luopua, kuten reikäisistä sukista tai vanhentuneista meikeistä. –?Varsinkin karsimisvaiheessa. TOIMIVAMPI arki -podcastin Marianne Ahonen aloitti lokakuussa, ja sitä on striimattu jo 35?000 kertaa. Kun elää omannäköistä elämää, on ihan sama, millaisella autolla naapuri ajaa. Tärkeämpää on viettää yhdessä aikaa vaikka luonnossa retkeillen, uimahallissa käyden tai ruokaa laittaen. –?Täytyy tehdä ovelle pato. 1 Älä säästä kaikkea, mitä ehkä voit joskus tarvita. Haluanko ostaa treenivaatteet, jotta sitten alkaisin treenata, näyttäisin paremmalta ja kelpaisin muille. Säästä sellainen, mitä olet tarvinnut lähimenneisyydessä tai tiedät tarvitsevasi lähitulevaisuudessa. Hän tekee työtä omana itsenään, ja sen vuoksi asiakkaat myös valitsevat hänet. Kun ostohalu iskee, pitäisi kysyä, mitä sen taustalla on. Kaikki palaute ei ole myötäsukaista. – Sitä on kuunneltu ihan järkyttävän paljon, vaikken ole edes käyttänyt maksettua mainontaa. Jos jäät miettimään, alat keksiä tekosyitä. Meille ei tule mainoksia, koska jos en tiedä ilman mainosta, että tarvitsen jotain, niin silloin en tarvitse. –?Kierrättämään pyritään niin paljon kuin pystyy. Hän kysyykin, minkä verran onnellinen elämä maksaa. –?Elämässä ei vain voi pitää kaikkea. Tavaroita karsittaessa vaikeimpia päätöksiä saattaa olla se, mitä tehdä perintöesineille. Kannattaa myös miettiä, millaisia tilejä seuraa somessa, koska ne vaikuttavat väkisin omaan ajatusmaailmaan. Materia ei tietyn pisteen jälkeen enää tuo onnellisuutta
– Saimme esimerkiksi itse valita värit, mistä tuli oman kodin tunne. Talo on suojeltu. Talo tuntui sanovan, että se haluaa meidät, Pia Blomström hymyilee. Ebban henkilökunta vastasi kaikista käytännön töistä ammattitaidolla, Blomström kiittelee. Maalaaminen on tapetointia edullisempaa, helpompaa ja kätevämpääkin, kun pinnan voi myöhemmin käsitellä uudelleen. Asuminen tuntuu turvalliselta ja tuottaa mielihyvää. Pimeällä siellä näyttää kauniilta kynttilöiden palaessa haudoilla. Sitten tuli tilaisuus, jota ei voitu ohittaa. – Tykkään kierrellä hautausmailla ja lukea hautakivien tekstejä. Seinän alaosa verhoiltiin sormipaneelilla ja käsiteltiin ruskeaksi, Blomström esittelee. Blomström ja Kahari ovat tiettävästi kuudennet vuokralaiset. FENGSHUITA Pia Blomström kehuu talovanhuksessa hyväksi ja samaan hengenvetoon tunnustaa nauraen, ettei kyllä tiedä siitä mitään. – Wau-tunteen sytyttivät ensikäynnillä myös uniikki sijainti, puutarha ja hautausmaa. Huoneet maalattiin kaupunginpuutarhurin talolle sopivassa hengessä maanläheisillä sävyillä, jotka poimittiin perinnevärikartasta. Talo kaipasi perusteellista kunnostusta. Vintistä purettiin väliseiniä avarampaa pohjaratkaisua varten. – Kuolemahan on osa elämän kiertokulkua ja hautausmaa on rauhan tyyssija. VUOKRA-ASUMISEN suureksi ystäväksi sen helppouden ja huolettomuuden vuoksi tunnustautuva pariskunta ei alkujaan ollut aikeissa muuttaa keskustan viihtyisästä puutalovintistä kaakeliuuneineen. Siitä pääsee olohuoneeseen ja edelleen salonkiin. – On rauhallista ja hiljaista, kuin puistossa asuisi, vaikka ollaan lähellä keskustaa. Koin tilan valoisuuden ja vaikuttavan huonekorkeuden. MONI on kauhistellut Blomströmille, ettei uskaltaisi asua hautausmaalla. Näin tilaa järjestyi vaatehuoneelle. ALAKERRASSA on kolme huonetta; eteisestä tullaan suoraan kodin sydämeen, keittiöön. Tapettiakin kyllä löytyy alakerran ”taidevessasta”, jossa ei ole suihkua. – Salvia on myös syötävää, mikä Talo hautausmaalla Pia Blomström Kajsa-kissan kanssa salongissa, jossa myös lastenlapset viihtyvät piirtämässä. Blomström kertoo aina pitäneensä hautausmaista niiden hartaan tunnelman ja tarinoiden vuoksi. – Lisäksi tila on niin pieni, että maltoimme sijoittaa omia rahoja seiniin. Ainoat, jotka natisevat ovat naakat savupiipussa. – Itselleni koko talo on lempipaikka, kesällä myös puutarha, jossa on omenapuita, syreeniä ja jasmiinia. Ensimmäisinä asukkaina oli neljä eri kaupunginpuutarhuria vuorollaan aina vuoteen 1984 saakka jolloin talo laitettiin vuokralle. Kuistista on suora näkymä hautausmaalle.. Vuonna 1906 valmistunut puutalo löysi Pia Blomströmistä ja Ari Kaharista uudet asukkaat reilut kaksi vuotta sitten. Ja jos heistä on kiinni, osoite pysyy samana loppuelämään asti. Keittiössä seinien sävyksi valikoitui salvian vihreä, uudet lankkulattiat käsiteltiin harmaaksi. – Eikä pelota yhtään. Tapettiahan ei vaihdeta tuosta vain, Blomström vertailee. – Kuulin, että kaupunginpuutarhurin entiselle talolle etsitään vanhaa rakennusta arvostavaa vuokralaista. Tunnelmaa sukupolvia nähneessä kiinteistössä Blomström kuvaa ainutlaatuiseksi. Ruokaa on tarjolla kaikille aisteille. Ensimmäiset hautaukset siellä tehtiin noin vuonna 1910. KAUPUNGINPUUTARHURIN vanhan talon omistaa kaupungin kiinteistöyhtiö Ebba. Remontin toteutuksesta sovittiin Ebban kanssa ja lopputulos on pariskunnan toiveiden mukainen. Hän kokee jo juurtuneensa maisemaan ja kodin tuntu liittyy koko paikkaan. Naapurit ovat mitä parhaita, toisen kiviaidan takana on kaupunginpuutarha. Huonekorkeus kohoaa noin kolmeen metriin, mikä lisää avaruuden tuntua myös pienimmässä huoneessa. Kävimme haastattelussa ja vuokranantajan kanssa näkemyksemme olivat yhtenäisiä siitä, mitä talolle pitää tehdä. – Maali riittää meille. Innostuimme heti. Kesällä alue on yhtä kukkamerta. Keittiön sävyksi valikoitui salvian vihreä, jota löytyi ruokakomeroiden ovista. Kun talo nousi 1906 kukkulalle omaan rauhaansa ei uutta hautausmaata oltu edes otettu käyttöön. Hänen omaa luonnettaan paikka ei koettele. KOTOISASTI Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 8 Pirkko Högkulla, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat ja video Kaupunginpuutarhurin vanha talo Pietarsaaressa sijaitsee aivan hautausmaan kupeessa. Yläosaan tuli Van Goghin tapettia, jossa omenapuut kukkivat sinapinkeltaisella pohjalla. Noista ajoista uusi hautausmaa on laajentunut 2,5 hehtaarin alueeksi. Pienen mäen päältä se katselee kalmistolle päin, jonne saattokellot saattelevat välistä useamman lähteneen samana päivänä. Mieltä kiehtoo se, että ympärillä on yli satavuotista historiaa. – Kun astuimme ensimmäistä kertaa sisälle, kylmän kuistin kautta eteiseen ja siitä keittiöön, tiesin tulleemme kotiin. Hän puhuu talon sielusta, joka koostuu historiasta, ihmisistä ja muistoista
Makuuhuone sai sävykseen tumman beigen. Onneksemme olemme FAKTA Elämisen jälkiä 1 Pia Blomströmin ja Ari Kaharin kotina on kaupunginpuutarhurin entinen puutalo vuodelta 1906. – Vintistä purettiin väliseiniä avaramman pohjaratkaisun saamiseksi makuuhuoneeseen. Keittiössä on lisämausteena ja ryhtiä tilaan tuomassa iso musta jääkaappi. Talo näet Borgbacken (Linnanmäki) ja Oravaisten torppa on Gröna Lund. Talo on suojeltu. – Torppa sijaitsee keskellä pusikkoa Englannissa ja vierestä virtaa Englannin kanaali, kuvailee Pia Blomström.. Haaveissa on myös jossain vaiheessa saada kaakelitai pönttöuuni olohuoneeseen. Eteisessä tulijaa tervehtii seinillä hittituote 1970 ja 1980 -luvuilta: lastulevyt rakosaumalla. – Olohuoneessa oli kohokuviollinen tapetti, jonka päälle maalattiin. Pietarsaaren kaupunginpuutarhurin talo nousi mäelle kauan ennen hautausmaan laajentumista nykyiseen mittaansa. YLÄKERTAAN sijoittuvat makuuhuone, suihku, pieni aula ja molemmin puolin kylmää ullakkotilaa melkein talon mittaisesti. Eikä siinä vielä kaikki. Sijansa saa myös kierrätysteema, kuten vanha maapallo eteisen kattolamppuna?–?uuteen käyttöön tuunattu roskislöytö. – Tiskipenkiltä ikkunan alle ulottunut työtaso poistettiin, jotta saatiin tilaa ruokapöydälle. KOTOISASTI LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 9 sopii keittiöön. Suuri osa seinille ripustetuista maalauksista on Ari Kaharin käsialaa. Olohuoneen seinät ovat hiekanvärisiä ja salonki taittuu lohenpunaiseen. 1 Omistajana on kaupungin kiinteistöyhtiö Fastighets Ab Ebba Kiinteistö Oy. – Vanhalla sisustaminen kysyy malttia. pieniä ihmisiä niin pää ei osu kattoon, naurahtaa Blomström. Alakerrassa on uudet lankkulattiat ja seinät on maalattu kaupunginpuutarhurin talolle sopivassa hengessä perinnevärikartasta poimituilla sävyillä. 1 Ebban henkilökunta oli mukana remontissa, joka toteutettiin pariskunnan toiveiden mukaan. Keittiön ruokakomeroiden ovista poistettiin levyt, joiden alta tulivat esiin kauniit puiset peiliovet. 1 Elämisen jälki saa näkyä, on mottona. 1 Persoonallinen sisustus on toteutettu kirppislöydöillä ja perintökalusteilla. Lopputuloksena on elävä pinta, Blomström ihastelee. Mukaan on valikoitunut lähes pelkästään vanhoja kalusteita ja esineitä laidasta laitaan. YHTÄ HUVIPUISTOA pariskunnan elämä on, ainakin jos huomio kiinnitetään tilusten nimiin. Kun alakerrasta revittiin muovimattoja irti paljastui niiden alta vanha lankkulattia, mutta sen päällä oli kerros sementtiä. Jaloilla seisovaa puukuorista televisiota ei sitä vastoin raaskittukaan rikkoa Kajsa-kissan nukkumapaikaksi. Vintti on matalampi. Vihreä parturituoli aikojen takaa ilostuttaa katseenvangitsijana. On vanhoja kaappeja, tuoleja, pöytiä, klaffipiironkia, lipastoa, metallipurkkeja, voipyttyä ja vaikka mitä. Kirjahyllyn virkaa toimittavat useat päällekkäin kyljelleen asetetut laatikot, jotka pursuavat teoksia. SISUSTUS on toteutettu persoonallisesti kirppislöydöillä ja perintökalusteilla. – Täyttä alkaa kodissa olla, mutta puolikuupöytä mahtuisi vielä taulun alle vintille. Talo sijaitsee Pietarsaaren uudella hautausmaalla. Vanha lattia purettiin, tilalle asennettiin uudet lankut ja ne käsiteltiin harmaalla petsillä. Näkee, että ollaan myös kirjoista, taiteesta ja kulttuurista pitävän pariskunnan kodissa. Nyt se viehättää alkuperäisessä lookissaan sisustusta salongissa, jossa taiteillaan ja luetaan
Hän suunnittelee omaa neulekirjaa. Niitäkään ei tuolloin vielä Suomessa näkynyt. Sen aihe viikinkilaivoineen ja hevosineen täyttää neuletakin selkämyksen. Tähän viikinkilaivaan Johansson on ottanut mallia Gotlannista löydetystä riimukivestä. Johanssonin paidoissa esiintyy esimerkiksi ylijumala Odinin kahdeksanjalkainen hevonen Sleipnir, sekä korppi ja erityisesti korppivaakuna. Hän osti villalangat ja neuloi ensimmäisen islantilaispaitansa kulkiessaan rinkan kanssa ympäri saarta. Sitä pidetään usein pahan enteen lintuna ja se yhdistetään tuonpuoleiseen, mutta Grönlannissa se on hyvän onnen tuoja. – Nämä ovat toista tuhatta vuotta vanhaa tarustoa, aika pelkistettyä, yksinkertaista ja kaunista. Laivan alle Johansson on lisännyt riimukirjaimin tekstin ”Till Valhalla”, eli tässä ollaan matkalla sankarivainajien asuinsijoille Valhallaan. Korppi on yksi älykkäimmistä linnuista, ja sillä on tunneymmärrys, joka puuttuu muilta linnuilta. Hänen neulesivustoilla julkaisemansa kuvat ovat herättäneet kiinnostusta ja toiveita neuleohjeista. Mutta kun niitä tuli kadulla vastaan kuin Adidaksen raitoja, niin pistin paidat kaappiin. Riimukirjaimia Johansson käyttää muutenkin paljon. Hänen neulepaitansa ovatkin enemmän kuin pelkästään käyttövaatteita. Siitä tulee mieleen vanhat hyvät ajan grafiikasta, sillä kaksiväriset kuvioneuleet ovat hyvin graafisia, hän kertoo. Kokkolasta lähtöisin olevan Mirka Johanssonin neuleissa seikkailevat myyttiset hahmot ja riimut. –?Kyllä nämä ovat taideteoksia. Hän otti Riddarista silmukkamäärät ja alkoi piirtää ruutupaperille kuvioita, jotka ammentavat skandinaavisesta mytologiasta. KOKKOLASTA lähtöisin oleva Mirka Johansson tunnetaan erityisesti taidegraafikkona ja kuvataiteilijana. UKKOPEKKA HARJU MIRKA JOHANSSON. Ei ole kukaan tullut sanomaan, että tuossa lukee jotain hassua. Muuten en mitenkään ihannoi keskiaikaa, silloinhan sodittiin ja tapettiin. Kalevalastakin löytyy korppi, vanhalla kaarne-nimellä. –?Metalligrafiikkaa en ole tehnyt – kudon ne kuvat nyt villapaitoihin. Hän tietää niistä jonkin verran, mutta ei hän niitä ole erityisesti opiskellut. –?Musta korppi on minun toteemieläimeni, ollut varmaan jo 35 vuotta. Mutta minä keskityn siihen, miltä kuva näyttää. Viisi-kuusi vuotta sitten Johansson löysi netistä islantilaisen Riddari-paitamallin ja neuloi sellaisen. Yhden neulekuvan Johansson on mallintanut Gotlannista löydetystä 1100-luvulta peräisin olevasta riimukivestä. –?Mutta kun olen saanut tarpeeksi kauan helliä näitä ominaNeuletaidetta vanhoista taruista Korppi on Mirka Johanssonille tärkeä lintu, ja se esiintyy usein myös hänen neuleissaan. Minä tykkään yksilöllisyydestä. Seuraavaksi Johansson alkoi miettiä, että mitäpä jos piirtäisi itse omat paitansa. Nämä myös valikoivat sen, kuka näistä tykkää. Mutta kun meni pari-kolme vuotta, se lähti leviämään kuin kulovalkea – ja kaikki kutoivat juuri tätä mallia! Sehän ei ilahduttanut oman tiensä kulkijaa, joka on aina viihtynyt paremmin laatikon ulkopuolella kuin valtavirrassa. Aluksi hän vastasi kyselijöille, ettei ohjeita tule, koska hän haluaa tehdä yksilöllisiä paitoja itselleen. OMIN KÄSIN Juttuvinkit käsityöaiheista: pia.raihala@hillagroup.fi LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 10 Pia Räihälä Suomessa ei taidettu tietää juuri mitään islantilaisista villapaidoista, kun Mirka Johansson törmäsi niihin ensimmäisellä Islanninmatkallaan vuonna 1996. Jos niin kävisi, niin silloin voisi jo todeta, että nyt Lotto vetämään. – Jos menee pieleen, niin onneksi nämä ovat neuleita eivätkä tatuointeja! Hyvin harva osaa riimukirjoitusta. Taidetta hän on tehnyt viimeisten viiden vuoden ajan satunnaisesti akvarelleillä ja akryyliväreillä. TARUT , uskomukset, mytologia ja viikinkiaika ovat aina kiehtoneet Johanssonia. Siinä se uniikki ajatus säilyy, Johansson miettii. –?Kohta kaksi vuotta olen tehnyt omia mallejani, hän kertoo. –?Kukaan ei kulkenut villapaidoissa silloin vielä. Vajaat kaksi vuotta sitten hän muutti Vaasaan, missä hän työskentelee Pohjanmaan turvakodin vastaavana sosiaalityöntekijänä. –?Aluksi aloin tehdä muita valmiita malleja, myös norjalaisia. Tämä ei ole tusinatavaraa, vaan paita kutsuu sitä joka kokee sen omakseen
Lanka on paksu ja niin pehmeä, että voin pitää sitä paljaalla iholla. ILMALÄMPÖPUMPUN käyttäjän on välttämätöntä huolehtia myös laitteen säännöllisestä huollosta. Kun tavallaan jättimäisen ilmahormin muodostamaa porrashuonetta alettiin lämmittää paremmin, syntyi joskus tilanne, jossa porrashuone imi ilmaa postiluukkujen kautta niin tehokkaasti, että huoneistoissa kylmä ulkoilma valui katolta alaspäin pesutiloihin ja keittiöön. Kerrostalojen porrashuoneet olivat melko viileitä ulko-oven ja portaan parvekeovien vuoksi. Kahdessa muussa talossa yläpohja on puuta, eriste sama. Hän ei aio sarjoittaa mallejaan useampaan kokoon, ja siihen on yksinkertainen syy: –?Minun kuvani paidanrinnuksessa voi olla 22 silmukan levyinen, eikä sitä voi leventää eikä kaventaa, koska kuva menee silloin pilalle. Isomummun opetuksiin kuului muun muassa se, ettei neuleeseen tehdä solmuja, vaan langat yhdistetään. Tiilen vuoksi myös seinän lämmönvarauskyky on huomattavan hyvä. –?Uusinta paitaa tehdessäni huomasin, että toisesta hihasta puuttui kaksi silmukkaa. Jos ikkunoiden tiiviys on kunnossa, voidaan puhua matalaenergiarungosta. Tuijottelin ikkunasta ulos ja hengittelin, ja purin sitten koko hihan. Johansson suivaantui siitä, kun Kela lopetti torkkupeittojen lahjoittamisen 100-vuotiaille. Tärveleekö ilmalämpöpumppu tiilitalon. Hän neuloo nykyään päivittäin. Yläpohjana on noin 10 sentin betonitai kevytbetonilaatta, lisäeristeenä mineraalipohjainen puhallusvilla. TIILIRUNKO ON HENGITTÄVÄ rakenne, johon ilmalämpöpumpulla jäähdyttäminen sopii hyvin. ” Asun arkkitehti Bertel Saarnion vuonna 1963 suunnittelemassa rivitalossa. On arvioitu, että valtaosa pumpuista on vajaasti huollettuja. Nykyisestä neulebuumista hän on hyvin iloinen. Syksyllä alan etsiä kustantajaa kovakantiselle kirjalle, ja ehkä vuoden päästä voisi olla kirja ulkona. Nyt aivan sormet syyhyävät, kun on kolmeen paitaan jo langat valmiina, mutta en ole vielä piirtänyt kuvioita. On arvioitu, että valtaosa pumpuista on vajaasti huollettuja. Ja on ilo seurata, kun tulee onnistumisia ihmisiltä, jotka eivät uskoneet käsityötaitoihinsa ollenkaan. Johansson on jo piirtänyt kaksi neulepaitamallia, jotka hän on valmis jakamaan muillekin. TALOTOHTORI Panu Kaila talotohtori@tietola.fi. Pumppu suodattaa ilmasta homeita ja epäpuhtauksia, ja ellei sen suodattimia puhdisteta tai vaihdeta tarpeeksi usein, laitteesta tulee sisäilman pilaaja. Joku paita on kokoa M/L, ja johonkin toiseen valitsen kuvion niin, että se menee S-kokoon. Paita valmistuu viikossa. Sekä se, että tarvittaessa virheet pitää purkaa ja tehdä työ kunnolla. Keskuslämmityksen tullessa käyttöön poistoilmaventtiilit keskitettiin eniten poistoa vaativiin tiloihin, eli keittiöön ja märkätiloihin. – Seitsemänä päivänä viikossa ympäri vuoden on puikot käsissä. Miten rakenne suhtautuu jäähdyttäviin ilmalämpöpumppuihin?” kysyy Seppo Nuoranne. Talossa on painovoimainen ilmanvaihto. –?Löysin islantilaista Lettlopia vastaavaa karstattua lampaanvillaa kauhavalaiselta lammastilalta. Yläpohjan mineraalivillan yläpinnan tulisi olla peittämätön niin, että alhaalta nouseva lämmin ja kostea ilma pääsee tuulettumaan ullakkotilan kautta ulos. Hän teki pellavalankaa ja kutoi siitä sängynpeittoja, ja hän oli mestari neulomaan pitsiliinoja. Homeettoman talon ikä on todisteena rakenteiden virheettömyydestä. Kaikki vapaa-aika menee tähän, ja suoratoistosarjat pyörivät! Olisiko ollut kaksi viikkoa pisin aika niin etten kutonut mitään, mutta silloinkin piirsin malleja. OMIN KÄSIN LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 11 Korppivaakuna ja riimukirjaimet ovat Mirka Johanssonin neuleille tunnusomaisia kuvioita. Vein joskus anonyymisti naapurin postiluukkuunkin villasukat. Ne ovat minulla päässä. Käsityötaito periytynee ainakin osaksi isomummulta, joka oli oikea kädentaitaja. Sellainen, joka osaa neuloa, voi tietenkin säätää kokoa puikkoja lankavalinnoilla. ”Ulkoseinänä on kaksinkertainen tiilimuuraus, välissä 60-luvun mineraalivilla. Seinän keskellä olevan mineraalivillan rakennusaikainen kosteus on päässyt kuivumaan kumpaankin suuntaan eikä sisäilman kosteus ole teoreettisen kastepisteen kohdalla riittävä vedeksi tiivistymään. –?Itse kuljen avojaloin enkä käytä villasukkia, mutta olen kutonut niitä paljon lahjoiksi. Tuloilma otetaan seinässä olevien venttiilien kautta, niitä on vähemmän kuin poistohormeja. –?Kun pyöröpuikoilla tekee, niin sehän tulee nopeasti. SEINÄVENTTIILI kuului aikoinaan jokaiseen tulisijalliseen huoneeseen tyydyttämään polttopuun palamisen aiheuttamaa hapen kulutusta. Ilma poistuu asuntokohtaisen, tiilisen ilmanvaihtopiipun kautta, kolmesta kuuteen hormia riippuen asunnon koosta. Lämpöpumppujen huollon tulisi olla samalla tapaa ammatillisesti hoidettua ja valvottua kuin esimerkiksi savupiippujen nuohouksen tai autojen katsastuksen. Alun perin lämpöpumput kehitettiin juuri jäähdyttämiseen. Studioni oli jonkin aikaa talossa, jossa kylpyhuoneen hormi oli pakko sulkea talveksi. Päätin ajatella, että nythän minä vasta aloitan tämän, Johansson kertoo. Tämä villitys on tuonut paljon hyvää kulttuurihistoriallisestikin. Muiden huoneiden ilmanpoisto tapahtui oven alla olevan raon kautta märkätiloista. Itse Johansson suosii suomalaista villalankaa ja toivoo, että niin tekisivät muutkin. Sleipnir, kahdeksanjalkainen ori, tunnetaan skandinaavisessa mytologiassa. Suunnittelen ehkä 10–12 villapaidan mallia, ja lisäksi voisin piirtää 20–30 mallikuviota riimuista ja muista kuvioista, niin että neuloja voisi itse sommitella niitä vaikka paidan helmaan. Huono puoli on siinä, että kun tulee paita per viikko, niin kyllähän langatkin maksavat, Johansson nauraa. –?Nyt ovat kädentaidot lisääntyneet, ja miehetkin ovat alkaneet kutoa. MIRKA JOHANSSON MIRKA JOHANSSON ni, niin aloin taipua ajatukselle, että mitä jos nyt tekisin ohjeita muillekin. MIRKA JOHANSSON on ollut mukana monenlaisessa hyväntekeväisyydessä, joskus myös neulepuikkojen voimalla: vuosina 2011– 14 hänen aloitteestaan neulottiin villasukkia kaikille Suomessa 100 vuotta täyttäville. ”Homeongelmia ei ole ollut. –?Jos kerran lähden tekemään tätä, niin teen sitten kunnolla
Vaikka oli Vikström silti vähän sellainen. Jo alakouluikäisenä hän haaveili misseydestä ja harjoitteli kotona lavakävelyä äitinsä korkokengissä, kirjapino pään päällä. 16-vuotiaana Ouluun muutettuaan Vikström päätyi nuorisopsykiatrian poliklinikalle ja sai ensimmäiset masennuslääkkeet. Kun kaverit alkoivat liikkua vanhempien miesten seurassa, en halunnut mukaan, koska ajattelin saavani miehiltä kuittailua. HELMIKUISENA torstaina Vikström istuu helsinkiläisessä kauneushoitolassa huollattamassa kynsiään kolmen tunnin sessiossa. Vaikka hän leikeissä äidin hametta lainasikin, ei tullut mieleenkään mennä se päällä kouluun. En tiennyt, mikä olen, minun piti alkaa itsekseni googletella, että onko meitä muita ja onko olemassa hoitoa. –?Vapaa-aikaani vietin enimmäkseen yksin. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 12 Hanna Kauppinen, teksti Markus Sommers, kuvat Kauneus on ollut Puolangalla kasvaneelle Elena Vikströmille tärkeää pienestä asti. Hän käyttää kauneudenhoitoonsa paljon aikaa ja rahaa. –?En ole aikuisiällä juurikaan juhlinut syntymäpäiviäni. Jäin sairauslomalle. Hän ei ollut koskaan sanonut ääneen olevansa tyttö. Äiti ja äidin suku ymmärsivät paremmin pitkissä hiuksissa ja kynsissä viihtyvää lasta, joka ei koskaan halunnut pukeutua poikien vaatteisiin. –?Yritin opiskella, mutta siitä ei tullut mitään. Vaikka uusi vuosikymmen vähän ahdistaa, juhlat olivat ikimuistoiset. Vaikka siihen aikaan silikonirinnat ja isot huulet eivät olleet muotia. Ei fyysistä, mutta huutelua ja tytöttelyä. Ja koska olen lapsesta asti ihaillut Disneyprinsessoja, teemana oli Disney, Vikström nauraa ja näyttää puhelimestaan kuvia ja videoita satuhahmoiksi pukeutuneista vieraista ja Vikströmin lempielokuvan Pienen Merenneidon tunnusbiisin laulavasta Nina Tapiosta. Tämän vuoksi tavallaan menetin osan nuoruudestani, ja aloin sitten vasta 18-vuotiaana elää, kuten kaverini yläasteella. Pitkä matka omaksi itseksi Elena Vikström on Suomen ensimmäinen sukupuolenkorjausprosessin alaikäisenä aloittanut transnainen. –?Ei tällaisista asioista silloin puhuttu missään, varsinkaan Puolangalla. Elena Vikström ei ole koskaan salaillut lukuisia kauneusoperaatioitaan. Hänellä on ollut lapsesta asti tietynlainen kuva ihanneminästään. Nyt halusin tehdä sen kunnolla. Ja tietenkin kuvissa poseeraa sankari itse, upeassa vaaleanpunaisessa iltapuvussa ja kruunussa. VIITISENTOISTA vuotta sitten, yläasteen jälkeen Vikström oli pahasti masentunut. Alkaa tuntua, että olen lopulta aikuinen. Sitä kohti hän on edennyt systemaattisesti.. Vikström on juuri viettänyt 30-vuotissyntymäpäiväjuhliaan. –?Piirsin sellaisia näyttäviä naishahmoja, joilla oli pitkät hiukset, kapea vyötärö, isot rinnat ja runsas takapuoli. Myös isänpuoleinen mummo tuki paljon ja osti minulle vaatteita tyttöjen puolelta, mutta sellaisia neutraaleita, jotta en olisi koulussa silmätikku. Koulussa kavereita kyllä oli, kaikki tyttöjä, mutta oli kiusaamistakin. –?Äidin suvulle oli täysin ok, että sain joululahjaksi barbeja. –?Vaikka kosmetologin opinnoista tiedän, että 30-vuotiaana alkaa ikääntymisprosessi, olen nyt paljon tyytyväisempi itseeni ja elämääni kuin kaksikymppisenä
Koska taustaa piti koko ajan salailla, ajatus terapeutillekin avautumisesta ahdisti. Mutta sen toteuttaminen edellytti valtavaa uskallusta. Moni luulee, että teen peppukohotuksia, koska ne ovat nyt muotia. –?Kävin ulkona mekossa ja topatuissa rintsikoissa. Vaikka joku katsoisi kieroon, en häpeile töitäni. Nykyään ajattelen, että kaikilla on oma elämä ja omat valinnat. Oulussa tuntematon Vikström kuitenkin uskalsi pukeutua tyttömäisesti. Että varmasti kaikki ymmärtäisivät minun olevan nainen. 1 Harrastaa näyttelemistä ja koiransa kanssa ulkoilua. Koska niinhän ne, jotka eivät ymmärrä mitään, ovat meistä ajatelleet. Vartaloa on muokattu uusilla rintaimplanteilla ja kolmella brasilialaisella takapuolen kohotusleikkauksella siirtämällä rasvaa vatsasta takapuoleen. Huulia täytän puolen vuoden välein. –?Minulla on ihania ystäviä ja varaa tehdä asioita, kuten käydä ulkomailla. –?Lopulta tätini kysyi, että mikä on. Mutta miksi täytyisi mennä tietyn kaavan mukaan, jos on löytänyt oman tavan pärjätä elämässä. Vikström ei ole kovin kiinnostunut Suomessa vellovasta translakikeskustelusta, koska hänen taistelunsa on ohi. Olen mainostanut myös vaatteita, kauneustuotteita, personal trainereita, jogurttia ja jopa treffisivustoja. Siitä lähtien pystyin olemaan oma itseni. Vaikka Instassa saatu palaute on pääosin myönteistä, siellä on myös kommentoitu Vikströmin keksivän aina lisää operaatioita. Vikström teki silti kaikkensa, ettei kukaan muu saa tietää. Kävi ilmi, että kehossani ei ollut testosteronia juuri ollenkaan. –?Minut toivotettiin tervetulleeksi kahden vuoden päästä. Hän oli tutkinut asiaa ja vakuuttunut, että parhaita tuloksia saadaan Thaimaassa. Vuosi oli 2010. –?Aiemmin surin vaikka sitä, että en ole käynyt peruskoulun jälkeen yhtään koulua loppuun. –?Kun olin kertonut, itkimme yhdessä. Hän sanoi, että rakastaa minua kuitenkin. VIKSTRÖMIN sometyöt alkoivat tavallaan jo vuonna 2013, kun hän liittyi Instagramiin ja alkoi julkisuutensa kautta saada seuraajia. –?Ei se ole niin. Siitä elämäni alkoi. –?Mutta se, mitä olen kuullut, on saanut minut raivostumaan. –?Diagnoosi tuli ennätysajassa. VIKSTRÖM pyysi sukulaistensa nimet adressiin, joka avasi transpoliklinikan oven. –?Ajattelin, että elämäni loppuu. Olen vain pikkuhiljaa toteuttanut listaa, joka on ollut päässäni jo lapsena niitä kurvikkaita hahmoja piirtäessäni. VIKSTRÖM sai idean. Lapsihaaveisiini liittyy vähän surua, koska en voi synnyttää, ja perhe on ollut minulle aina niin tärkeä. Sain sanottua, että en voi enää elää tällä tavalla, koska olen oikeasti tyttö. Se oli musertavaa. Jos kuka tahansa voi omalla ilmoituksellaan muuttaa sukupuolensa, se tekee vitsin koko transskupuolisuudesta. Olen tosi kriittinen peilikuvalleni ja mietin aina, että näytän poikamaiselta. Näin jatkuvasti painajaisia. Suomessa sukupuolen korjausleikkauksia tehdään Helsingin Töölössä, mutta Vikström ei halunnut sinne. Hän meni Puolangalle äidin puolen mummolaan, jossa kaikki olivat koolla. Vikström oli ensimmäinen suomalainen transsukupuolisuudestaan kertonut julkisuuden henkilö. Vaikka asiat etenivät oikeaan suuntaan, odottaminen oli tuskastuttavaa. Hän oli ensimmäinen alaikäinen, joka on päässyt aloittamaan sukupuolenkorjausprosessin Suomessa. Se hetki, kun neljän viikon toipumisen jälkeen sain pois kaikki siteet ja näin peilistä itseni, oli upea. Tunnustin asian managerilleni ja päätimme, että myymme Seiskaan jutun, kun vielä voin itse asiaan vaikuttaa. Se tuntui hyvältä, mutta myös ahdistavalta, koska vartaloni oli väärä. Tämä kirjoitti lähetteen, mutta muistutti ikärajan olevan 18. Otsaluutani on hiottu, nenää on leikattu pari kertaa, ylähuulta on kohotettu, tehty yläkasvojenkohotus, ja silmäluomeni on leikattu. Vikström kertoo elävänsä hyvää elämää, jonka hän rahoittaa sometöillään. Vielä parikymppisenä hän ei olisi saanut suutaan auki psykoterapiassa. Ensimmäinen vakava seurustelusuhde kesti kuusi vuotta, ja Vikström muutti miehen perässä Oulusta Helsinkiin. Hänellä on ollut lapsesta asti tietynlainen kuva ihanneminästään. Terapiassa Vikström on myös päässyt eroon ajattelumallista, jonka mukaan ihmisen pitää olla tietynlainen ja tietynlaisessa työssä ollakseen hyvä ja hyväksytty. Silloin masennukseni alkoi helpottaa. Tätini sanoi, että ehkä tiedämmekin, mutta sano se ääneen. –?Nyt alan pikkuhiljaa olla valmis. Pariskunta oli asunut yhdessä vuoden ennen kuin Vikström uskalsi kertoa historiansa. Hän hankki managerin, alkoi tehdä mallikuvauksia ja tuli valituksi muun muassa Iltatytöksi. On provosoitu tekemään tyhmiä juttuja, ja sanojani on vääristelty. –?He kertoivat aina tienneensä, että tämä päivä tulee. Mutta halusin sellaisen pepun jo 90-luvulla. Vaikka haluaisin kyllä lähteä Koreaan hiotuttamaan leukalinjani sirommaksi, Vikström hymyilee. Nykyään Vikström on tarkka julkisuuskuvastaan. Jos lapsi ei itse puhu omasta sukupuolestaan, asiasta sanominen voi olla aika kiusallista tai hämmentävää. Vikström kertoi lääkärilleen haluavansa transpoliklinikalle. –?Mutta tällä hetkellä en kaipaa miestä. –?Tyylini oli vuosia hirveän paljastava. VIKSTRÖM ei ole koskaan salaillut kauneusoperaatioitaan. –?Olen aina ollut epävarma kasvoistani. Ne ovat minun valintojani. Ja sen jälkeen lähipiiri voi olla tukena ja mennä yhdessä lääkäriin. Parisuhde vaatii aikaa ja panostamista, ja nyt haluan mennä vapaasti. Siellä hän sai samalla kertaa rintaimplantit ja naisen sukupuolielimet. –?Minua ei jännittänyt yhtään. Vaikka en ollut koskaan näyttänyt. –?Edelleen neuvoisin, että lasten annetaan olla, mitä he ovat. Mistä 17-vuotias saa sellaiset rahat. Sitä kohti hän on edennyt systemaattisesti. Elena Vikström 1 Sosiaalisen median vaikuttaja 1 Syntynyt 26.12.1992 Puolangalla, asuu Espoossa. 1 Perheeseen kuuluu seitsemänvuotias chihuahua Bambi, jonka Vikström mielellään näkisi kuvitteellisessa televisiosarjassa ”Suomen lellityimmät koirat”. Ajattelisin, että lapsen olisi hyvä sanoa asia ääneen itse. Vikström tekee myös Onlyfans-sivustolle ”Playboy-tyylistä” sisältöä. KUN VARTALO oli vihdoin oikea, sitä oli kova tarve korostaa. Menin lehtimyyjäksi, sain pientä avustusta sukulaisilta ja takauksen pankkilainaan. ITSETUNTO vaihtelee päivästä riippuen, ja muun muassa siksi Vikström on käynyt kaksi ja puoli vuotta terapiassa. Paria kuukautta ennen 17-vuotispäivääni sain hormonireseptin. ELENA VIKSTRÖMILLÄ ei ole traumoja lapsuudestaan Puolangalla, sillä hän kokee kuitenkin saaneensa olla oma itsensä. Vikström halusi äkkiä vaihtaa nimensä ja saada oikean sukupuolimerkinnän passiinsa. Sanoin, että kyllä te tiedätte. Se oli käännekohta, jonka jälkeen aloin puhua taustastani vapaasti. Vikström vietti unettoman yön ennen lehden julkaisua. VIIKONVAIHDE LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 13 En pystynyt menemään ulos päiväsaikaan, koska pelkäsin näyttäväni ja kuulostavani pojalta. Elena Vikström käy kuukausittain huollattamassa kynsiään kolmen tunnin käsittelyssä. Olen myös saanut uskallusta aloittaa pitkään haaveilemani näyttelemisharrastuksen. –?Hyvää laissa on se, että ihmisiä ei tarvitse sterilisoida prosessin aloittaakseen. Vikström tunnustaa kuitenkin haaveilevansa rakkaudesta ja perheestä. Pitkä matka omaksi itseksi KUKA. Että vain yhtenä päivänä päätämme olla tyttöjä. 1 Suomen ensimmäinen alaikäisenä sukupuolenkorjausprosessin aloittanut ihminen, korjautti sukupuolensa 2011. ”Minulla on ollut geelikynnet jo seitsemän vuotta, en osaisi olla ilman.”. Vikström oli täyttänyt 18, kun hän matkusti äitinsä kanssa Thaimaahan. –?Tulin julkisuuteen tosi nuorena, ja mua on esimerkiksi haastateltu pikkuhiprakassa ja höynäytetty. –?Halusin hirveästi olla tunnettu, mutta se teki sen, että keskustelupalstoilla alkoi levitä tietoa menneisyydestäni. –?Operaatio maksoi 13?000 euroa. –?Olen saanut terapiasta valtavasti rohkeutta olla oma itseni. Sain huomiota miehiltä, mutta enhän minä siinä vartalossa olisi koskaan pystynyt olemaan miesten kanssa. Mutta sainkin aivan valtavasti positiivista palautetta, jopa treffipyyntöjä. Otsikoihin ei tarvitse päästä hinnalla millä hyvänsä. Kukaan ei ollut yllättynyt, kaikki olivat vain huojentuneita ja kannustavia. Vikström ei kuitenkaan pystynyt kuin itkemään. Silloin muut alkoivat itkeä. –?Jossain vaiheessa kaikki kauneusasiani, kynnet, hiukset, ripset, olivat kaupallisia yhteistöitä. Se oli raskasta. Elena Vikström ei ole koskaan salaillut lukuisia kauneusoperaatioitaan
Sen ohi kiri prosentilla kannatustaan korottanut vasemmistoliitto (9,0?%) Muiden puolueiden suosiossa tapahtuneet muutokset ovat kuukauden aikana olleet pääosin maltillisempia pienpuolueita lukuun ottamatta (3,4?%). MARI MÄNNISTÖ. Heikki Paloheimo arvioi, että sinipunahallituksen muodostaminen voisi olla vasemmiston ja oikeiston välisen polarisaation vuoksi haastavaa. 14 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa EDUSKUNTAVAALIT 2023 VAALIT Kirsi Lätti palaute@lannenmedia.fi K annatusmittausten kärjessä komeilevien kokoomuksen, sdp:n ja perussuomalaisten kannatusluvut keikkuvat kaikki noin kolmen prosentin haarukassa toisiinsa nähden. helmikuuta julkaistujen kannatusmittausten kärjessä. Keskustan kannattajat saattavat antaa strategisia ääniä kokoomukselle ja perussuomalaisille. Äänestäjät tekevät vaihdoksen tyypillisesti heidän omaa aatesuuntaustaan edustavien puolueiden välillä. Kokoomuksen ja perussuomalaisten puoleen kääntynee osa keskustan aiemmasta kannattajakunnasta, ja sdp:n puoleen vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajia. Toisaalta myös kokoomus voi hyötyä strategisesta äänestämisestä, sillä se saattaa saada ääniä joidenkin pienempien porvarillisten puolueiden kannattajakunnasta. Sen tilalle kiri sdp (19,9?%) 0,7 prosentin nousulla. Kolmen kärki on niin etäällä pienemmistä puolueista, että ne eivät ole sille enää uhka. Paloheimo pitää todennäköisenä, että tänä vuonna puoluevaihdot satavat kokoomuksen, sdp:n ja perussuomalaisten laariin. Keskustan kannatus onkin tullut alaspäin puolueen kannalta sietämättömän paljon, jopa 3,5–4 prosenttiyksikköä vuoden 2019 eduskuntavaaleihin verrattuna. Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessorin Heikki Paloheimon mukaan puolueiden kannatus elää vielä vaalikampanjan loppupuolella. He saattavat äänestää tänä vuonna esimerkiksi kokoomusta. –?Strateginen äänestäminen on omiaan tuomaan vaaleihin pääministerivaalien tunnelmaa, Paloheimo sanoo. Sdp:n kohdalla poliittista muuttoliikettä selittänee sen tällä vaalikaudella vasemmalle siirtynyt poliittinen linja. Maahanmuuttoasioiden nouseminen pintaan taas hyödyttäisi perussuomalaisia. Sarjassa nouseminen vaatisi pienemmiltä puolueilta niin suuria poliittisia muutoksia, että sellaista Paloheimon mukaan tuskin tapahtuu. Kokoomuksen Petteri Orpo, Sdp:n Sanna Marin ja perussuomalaisten Riikka Purra ovat seurattu kolmikko vaalitenteissä. Kannatussuhteet kuitenkin elävät vielä vaalien lähestyessä niin kolmen kärjen kuin niitä seuraavan kolmikon eli vasemmistoliiton, vihreiden ja keskustan kesken. Strategiselle äänestämiselle on Paloheimon mukaan kaksi syytä. Sdp:n etu puolestaan on, jos keskiöön nostetaan niukkuus julkisen sektorin rahoittamien hyvinvointipalveluiden saatavuudessa. Pieni osa kansalaisista äänestää tämän seurauksena todennäköisesti sdp:tä torjuakseen porvarillista hallituskoalitiota, jossa perussuomalaiset olisi mukana. Ihmiset äänestävät tiettyä puoluetta, koska toivovat sen puheenjohtajasta pääministeriä tai koska he eivät missään nimessä halua, että jonkin toisen puolueen puheenjohtaja nousisi pääministeriksi. KOKOOMUS , sdp ja perussuomalaiset painivat kannatuslukujensa valossa eri sarjassa kuin niiden perässä tulevat, noin 10 prosentin kannatusta saaneet vihreät ja keskusta. TULEVISSA eduskuntavaaleissa nähdään todennäköisesti strategista äänestämistä eli äänen antamista sellaiselle puolueelle, jolla on omaa suosikkia paremmat mahdollisuudet päästä hallitukseen. Osa tyytymättömistä keskustan kannattajista lienee siirtynyt protestimielessä nukkuvien puolueeseen, mutta heidän joukossaan on myös porvarillista yhteistyötä kannattavia henkilöitä. Tämä on näkynyt vaalikauden aikana vasemmistoliiton ja vihreiden kannatuksen laskuna ja vastaavasti sdp:n nousuna. Keskusta puolestaan on kipuillut vaalikauden aikana sen kanssa, että sen moni kannattaja pitää nykyhallituksen politiikkaa liian vasemmistolaisena. maaliskuuta että Helsingin Sanomien 16. Sdp, vasemmistoliitto ja vihreät ilmoittivat tammikuussa, että ne eivät lähde hallitukseen perussuomalaisten kanssa. –?Noin 50 prosenttia on liikkuvia äänestäjiä, Paloheimo sanoo. KÄRKIKOLMIKON keskinäisiä asemia voi muuttaa myös se, että suuri osa äänestäjistä vaihtaa vaaleissa yleensä puoluekantaansa. Ilmiö ei ole uusi, vaan sitä on esiintynyt 2000-luvulla aiemminkin. Jos vaalikeskusteluissa korostuu kysymys valtion velkaantumisen taittamisesta, se hyödyttää kokoomusta. Kärkisijasta kamppailevilla kokoomuksella, sosialidemokraateilla ja Kokoomus, sdp ja perussuomalaiset kisaavat eduskuntavaaleissa keskenään pääministeripuolueen paikasta. Sen kannatus kuitenkin laski mittausten välisen kuukauden aikana puolella prosentilla. Kisasta on tulossa tiukka. –?Sdp mitä ilmeisimmin yrittää kasvattaa kannatustaan kahden muun hallituspuolueen kustannuksella, Paloheimo arvioi. Ne kasvattivat kannatustaan 1,2 prosentilla. Paloheimon mukaan kannattaa muistaa Puolueiden kannatusluvut elävät viimeiseen asti Eduskuntavaaleihin on vajaa kuukausi ja niin puoluekenttä kuin äänestäjät seuraavat puolueiden kannatusmittauksia tarkalla silmällä. Perussuomalaisten (19?%) kannatus laski prosentilla, mikä maksoi sille Helsingin Sanomien kannatusmittauksen toisen paikan. Keskustan (9,5?%) kannatus laski 0,1 prosentilla, mutta se piti yhä paikkansa, toisin kuin puolen prosentin verran suosiotaan menettänyt vihreät (8,9?%). Kokoomus (20,8?%) on sekä Ylen 2. Voimasuhteisiin vaikuttavat esimerkiksi kampanjan lopulla näkyvästi esiin nousevat teemat
ELINA NURMI Ylen torstaina julkistamassa tuoreessa puoluegallupissa kokoomuksen etumatka on sulanut lisää. Moni äänestäjä tekee valintansa vasta vaalipäivänä.. Se heijastuu myös pääministeriin kohdistuvaan myönteiseen arvioon. Tyytyväisyys hallituksen toimiin oli silti laskenut vuosien 2020 ja 2021 tasosta. Epävarmuutta aiheuttaakin yhtäältä se, kuinka isosti perussuomalaiset voi yllättää sillä, että sen kannatus on vaaleissa suurempi kuin viimeisimmissä gallupeissa, ja toisaalta se, kuinka hyvin puolue saa vaalipäivänä kannattajansa uurnille. Heikki Paloheimo Valtio-opin emeritusprofessori Lähde: Taloustutkimus 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 2015 kesäkuu (Sipilä) 2015 syyskuu (Sipilä) 2016 toukokuu (Sipilä) 2017 tammikuu (Sipilä) 2018 helmikuu (Sipilä) 2019 marraskuu (Rinne) 2020 helmikuu (Marin) 2021 maaliskuu (Marin) 2022 helmikuu (Marin) ”Kuinka tyytyväinen tai tyytymätön olette pääministeri Juha Sipilän / Antti Rinteen / Sanna Marinin hallituksen tähänastiseen toimintaan?” erittäin tyytyväinen melko tyytyväinen melko tyytymätön erittäin tyytymätön ei osaa sanoa Kysytty aina samalla tavalla Taloustutkimuksen Telebus-puhelinhaastattelussa, n=1000 % TS/EN 5 10 15 20 25 5 10 15 20 25 KOK SDP PS KESK VAS VIHR RKP KD LIIK Muut KOK PS SDP KESK VIHR VAS RKP KD LIIK Muut Ylen puoluekannatusmittaus HS:n puoluekannatusmittaus 20,8 % 19,9 % 19,0 % 9,5 % 9,0 % 8,9 % 4,4 % 3,6 % 1,5 % 3,4 % 21,3 % 20,0 % 19,2 % 9,6 % 9,4 % 8,0 % 4,4 % 3,9 % 2,0 % 2,2 % Puoluekannatus, % Puoluekannatus, % TS/EN Lähde: Yle, HS Suomessa pääministeripuolue hyvin harvoin voittaa eduskuntavaaleja. Yle 1 Kysely mittaa puoluekannatusta. Kokoomus, sdp ja perussuomalaiset kisaavat eduskuntavaaleissa keskenään pääministeripuolueen paikasta. –?Marinin hallitus on poikkeuksellisessa asemassa, sillä meillä ei ole 2000-luvulla ollut mitään muuta hallitusta, jonka toimintaan kansalaiset olisivat olleet yhtä tyytyväisiä. Hänestä koko vaalikaudessa on tässä suhteessa jotain selvästi poikkeuksellista. Vaalipäivä on 2. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty sinipunaa eli hallitusta, jossa mukana ovat sekä kokoomus että sdp. 1 Taloustutkimus haastatteli 1?004 henkilöä 31.1.–9.2.2022. Eikä 1990-luvullakaan, Paloheimo muistelee. Ensi viikon teemana ovat skandaalit ja negatiivinen kampanjointi puolueissa. TULEVASTA hallituspohjasta voidaan tässä vaiheessa lähinnä spekuloida. 1 Otos edustaa Suomen 18–79-vuotiasta väestöä lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakunnassa asuvia. Erityisen iso ristiriita vasemmiston ja oikeiston välillä on talousja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä. 1 Virhemarginaali on noin 3 prosenttia. Lähde: Taloustutkimus, Yle, Helsingin Sanomat. huhtikuuta 2023. 1 Virhemarginaali on noin 2,1 prosenttia. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 15 EDUSKUNTAVAALIT 2023 menneistä vaaleista saadut kokemukset perussuomalaisten vaalimenestyksestä. Hallituspuolueiden keskinäistä vaalimenestystä voi selittää sillä, että selkeä enemmistö suomalaisista on tälläkin hetkellä vähintään melko tyytyväisiä Marinin hallituksen toimintaan. Juttusarjassa käsittelemme joka viikonloppu ennen eduskuntavaaleja yhden niiden keskeisen teeman. HS:n puoluegallup kertoo sekin kolmen suuren ja kolmen keskisuuren puolueen melko tasapäisistä ryhmistä. 1 Virhemarginaali on enimmillään 2 prosenttia. Ilman keskustaa nykyisen tyyppisellä hallituspohjalla ei saada enemmistöä eduskunnassa. Perussuomalaiset on vuodesta 2011 alkaen menestynyt vaaleissa yleensä paremmin kuin kannatuskyselyissä. 1 Otos edustaa Suomen 18–79-vuotiasta väestöä lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakunnassa asuvia. MAURI RATILAINEN ” Sdp mitä ilmeisimmin yrittää kasvattaa kannatustaan kahden muun hallituspuolueen kustannuksella. –?Aika suuri osa äänestäjistä tekee päätöksensä vasta vaalipäivänä, Paloheimo kertoo. Sittemmin niiden yhteenlaskettu kannatus on laskenut noin 51 prosenttiin. Helsingin Sanomat 1 Kantar Public haastatteli puoluekannatuksesta 2?412 henkilöä 16.1.2023– 10.2.2023. Enemmistö olisi kuitenkin erittäin pieni. Tämän huomaa Paloheimon mukaan jo puolueohjelmista. Molemmat auttavat sdp:tä lisäämään kannatustaan vasemmistoliiton ja vihreiden kustannuksella. Sinipunahallituksen muodostamisessa ongelmana on kuitenkin vasemmiston ja oikeiston välinen polarisaatio, joka on 2010-luvulta lähtien selvästi vahvistunut Suomessa. Vasemmistopuolueissa ne ovat vasemmistolaistuneet 1990-lukuun ja 2000-luvun alkuun verrattuna entisestään. Se myös saa tavallisesti suuren osan äänistään vasta varsinaisena vaalipäivänä. Kokoomuksen Petteri Orpo, Sdp:n Sanna Marin ja perussuomalaisten Riikka Purra ovat seurattu kolmikko vaalitenteissä. Nykyisen hallituksen muodostavat viisi puoluetta saivat vuoden 2019 vaaleissa vajaa 56 prosenttia kaikista äänistä. Taloustutkimus haastatteli 2?459 henkilöä 6.2.–28.2.2023. Julkisessa keskustelussa tiedostetaan, että toimivaa enemmistöhallitusta voi tämänhetkisillä kannatussuhteilla olla vaikea muodostaa. Onnistuminen äänestäjien mobilisoinnissa on Paloheimon mukaan kiinni viimeisten vaalia edeltävien päivien tunnelmasta. Hallituspuolueilla on siis yhä niukka enemmistö, mutta Paloheimon mukaan on äärimmäisen epätodennäköistä, että keskusta jatkaisi seuraavaa vaalikautta samalla hallituspohjalla. Viime vuonna erittäin tyytyväisiä hallituksen toimintaan oli 10, melko tyytyväisiä 51, melko tyytymättömiä 26 ja erittäin tyytymättömiä 10 prosenttia. Myöskään nykyisen kaltaisen punavihreän enemmistöhallituksen saaminen ei tule olemaan helppoa. SANNA MARININ (sd.) hallituksen toimintaan on Taloustutkimuksen mittauksen mukaan oltu helmikuussa 2022 tyytyväisempiä kuin Antti Rinteen (sd.) tai Juha Sipilän (kesk.) hallituksiin. 1 Puoluekantansa kertoi yhteensä 1?711 haastateltavaa. –?Se tulee olemaan kipupiste mahdollisissa kokoomuksen ja sdp:n välisissä hallitusneuvotteluissa, Paloheimo toteaa. Puolueiden kannatusluvut elävät viimeiseen asti FAKTA Kolme tutkimusta ja miten ne tehtiin Lännen Media 1 Kyselyssä mitataan vastaajien tyytyväisyyttä tai tyytymättömyyttä hallituksen toimintaan. Lännen Median hallitusgallupissa on Sanna Marinin kokoonpano pysynyt yllättävän suosittuna. ELINA NURMI perussuomalaisilla on kaikilla vielä realistinen mahdollisuus nousta pääministeripuolueeksi. Otos edustaa Suomen 15–79-vuotiasta väestöä. Paloheimon mukaan tämänhetkisten kannatussuhteiden perusteella osataan kuitenkin jo sanoa, että porvarillinen enemmistöhallitus olisi mahdollinen ainoastaan siinä tapauksessa, että mukana on sekä perussuomalaiset että keskusta
Toimintakyvyn vielä säilyessä he kutsuvat itseään kohtuukäyttäjiksi, vaikka juovat säännöllisesti ja suuria määriä. Pitäisi ymmärtää, miten suuresta alkoholin saatavuuden lisäämisestä olisi kysymys. Juominen on arkistunut, normalisoitunut ja muuttunut yhä hyväksyttävämmäksi osaksi tavallista elämänmenoa. –?Kokonaiskulutus ei noussut kovin merkittävästi, mutta maksasairauksien määrä ja alkoholikuolleisuus nousivat. Johtopäätös tästä on se, että ne, jotka olivat jo valmiiksi juoneet paljon, joivat vielä enemmän. Korkean riskikulutuksen raja ylittyy miehillä noin 23–24 alkoholiannoksella viikossa ja naisilla vähemmästäkin, 12–16 annoksella. toimitusjohtajan Hannu Jouhkin mukaan myös Työterveyslaitoksen aiemmat kulutustutkimukset: työssäkäyvistä suomalaismiehistä jopa 40 prosenttia ja naisista 18 prosenttia voi olla riskikäyttäjiä. Huolensekaisin tuntein Jouhki on seurannut kevään eduskuntavaalien alla lämmennyttä alkoholipoliittista keskustelua viinien ja alle 15-prosenttisten juomasekoitusten tuomisesta päivittäistavarakauppoihin. Pahimmin alkoholiin liittyvä sairastavuus on iskenyt pienituloisimpiin ja ikääntyneisiin, joiden juominen on muutenkin lisääntynyt ja jotka ovat alkoholihaitoille työikäisiä alttiimpia. Lakiuudistuksen toteuduttua päivittäistavarakaupassa on saanut myydä yhä vahvempaa alkoholitavaraa, entisen 4,7-prosenttisen sijasta 5,5-prosenttista. Mikä heidät enää erottaa alkoholisteista. Ei ennen kuin käy niin kuin Juice Leskisen laulussa: maksa sanoo poks. 16 LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa P ari viinilasia kruunaa sivistyneen lounaan, muutama muki olutta vauhdittaa mukavasti junamatkaa. Hyvätuloisilla rahaa on käytettävissä muuhunkin kuin kalliiseen shampanjaan ja hifistelyviineihin, nimittäin omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. –?Eläkeikäisten riskikäyttö on kasvanut. Toinen selitys löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime vuonna julkistamasta raportista, joka kääntää huomion vuoden 2018 alkoholilain uudistuksen ikäviin seurauksiin. Kuva on baarista pääkaupunkiseudulta. Esimerkiksi Ylen kyselyyn tammikuussa vastanneista kansanedustajista enemmistö kannattaa viinimyynnin sallimista ruokakaupoissa. Vielä vuonna 2005 suomalaiset joivat vuosittain enemmän kuin 1970–1990-luvuilla. Tähän viittaavat A-Klinikka Oy:n vt. Yli 65-vuotiaiden suomalaisten alkoholinkäyttö lisääntyi 1990-luvulta 2010-luvulle. KOKONAISKUVAA suomalaisesta alkoholismista hämmentää kummallinen ristiriita. –?Ristiriitaista on se, että korkeatuloiset todennäköisesti ostavat ja käyttävät enemmän rahaa alkoholiin, ja lisäävät kulutustaan, mutta vielä enemmän kulutus on lisääntynyt riskiryhmissä. Muutos nostaisi myyntipisteiden määrän 5?000–6?000:een ympäri maata, Jouhki huomauttaa. Muutos lisäisi kulutusta ja alkoholihaittoja. Sen takia sairastavuus nousi enemmän kuin kulutus, Jouhki arvioi. Kokemukset puhuvat näkemyksen puolesta. Yksi annos tarkoittaa pullollista keskiolutta tai pientä viinilasillista. Nuorten ikäluokkien alkoholinkulutus ja humalajuominen vähenivät pitkän aikaa, mutta nyt laskusuunta on pysähtynyt. Se on huolestuttavaa, koska eläkkeelle ovat jäämässä isot ikäluokat, joilla on myös monisairastumisen riskejä, Jouhki huomauttaa. Suomalainen alkoholikulttuuri on murroksessa. –?Se olisi yhteiskuntapoliittisesti suurempi muutos kuin keskioluen tuominen ruokakauppoihin aikanaan. Yhä suurempi joukko ihan tavallisia työssäkäyviä ja jopa urallaan menestyneitä ihmisiä luisuu kohti vakavaa alkoholiriippuvuutta. Ennen kuin huomaakaan, monella on juhla joka päivä. Jos päätös muutoksesta tehdään, täytyy miettiä, millaisia kustannuksia haitoista olemme yhteiskuntana valmiit maksamaan. –?Alkoholinkulutuksen vähentyminen ei tietenkään ole poistanut alkoholiongelmaa. Suomalaisten riippuvuuksien asiantuntija ei usko, että viinin vapauttamisesta ruokakauppoihin seuraa mitään hyvää. Yli 65-vuotiailla riskiraja rikkoutuu jo noin seitsemällä annoksella viikossa tai yli kahdella annoksella yhdellä kertaa juotuna. Kaksi isointa alkoholinkulutusta lisäävää tekijää ovat saatavuus ja hinta. Samalla kauppoihin tulivat vahvat oluet ja lonkerot. Alkoholismin vähättelyn on huomannut A-Klinikan ruoriin tarttunut Hannu Jouhki. Ennen kuin oma alkoholinkäyttö etenee ongelmakäyttöön ja lopulta riippuvuuteen, kannattaa olla tarkkana, Jouhki huomauttaa. Kymmenen viime vuoden aikana kaikkien muiden ikäluokkien kuin ikääntyneiden alkoholinkulutus on laskenut. Maksakirroosi uhkaa suomal aisia ennätyksellisen usein Moni sairastaa jopa vuosia maksasairautta sitä itse tietämättä. Sitä on selitetty maksasairauksien hitaalla kehittymisellä. Alkoholiriippuvuuden kehittyminen on uhka myös heille. Vaikka suomalaiset juovat itseään kiihtyvällä tahdilla yhä surkeampaan kuntoon, on alkoholin kokonaiskulutus Tilastokeskuksen mukaan pitkällä aikavälillä vähentynyt. Pahan päivän päätteeksi voi palkita itsensä sikspäkillä, mutta viikon paineiden nollaaminen vaatiikin jo mäyräkoiran. Taakse jäävät perinteiset viinimaat, Ranska, Italia ja Espanja. Nyt viinejä ja väkeviä saa yli 370:stä Alkon myymälästä. Holtittoman juomisen ja kohtuukäytön välinen raja on viiniin piirretty viiva, mutta sitä harva hoksaa. Siinä on se riski, että alkoholinkäyttö arkipäiväistyy niin, ettei sitä enää pidetä ongelmana. Alkoholilakiuudistuksen jälkeen huomattiin, että etenkin tyttöjen humalajuominen ja kertakulutusmäärät alkoivat kasvaa. Alkoholikuolemat ovat lisääntyneet, alkoholista johtuvia sairauksia on eniten Pohjoismaissa, ja alkoholiperäiset maksasairaudet ovat uusi kansantauti. Suuri osa alkoholinkäytön terveyshaitoista johtuu ison kohtuukäyttäjäjoukon liiallisesta juomisesta. Säännöllinen juominen on uutta normaalia. Kaiken huipuksi Suomi on maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Euroopan maksakirroositilaston ylivoimainen ykkönen. Kostea Suomi juo ja voi yhä surkeammin. Samaan aikaan kohti alkoholiriippuvuutta luisuu yhä suurempi joukko ihan tavallisia, työnsä kunnialla hoitavia kansalaisia. Alkoholin aiheuttamat kuolemat sukupuolen mukaan 1971-2020 Kuolleisuus 100 000 asukasta kohti 1971 1975 1980 1990 1985 1995 2000 2005 2010 2015 2020 70 60 50 40 30 20 10 TS/EL Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus Miehet Naiset ELLI LAIHO JOHANNA JURKKA. Mistä outo yhtälö sitten johtuu. –?Kansanterveyden kannalta muutosta ei voi millään tavalla perustella. Perinteisesti suomalaisen alkoholismin näkyvimpiä keulakuvia, syntisäkkejä, ovat olleet syrjäytyneet suurkuluttajat
Kaikki maksasairaudet eivät johdu alkoholista. Jouhki on huomannut, että alkoholia pidetään huumeita vähäpätöisempänä ja vähemmän vaarallisena ilmiönä. Ajoissa löydetty sairaus pystyttäisiin vielä hoitamaan, Högström huokaa. –?Kaikki päihdeongelmat ovat kriittisiä, traagisia ja hoitoa edellyttäviä, mutta erilaisia. Alkoholiperäisiin syihin kuoli esimerkiksi vuonna 2021 yhteensä 1?646 suomalaista. Huumausaineiden kohdalla kohtalokkaita ovat yliannostukset ja akuutit myrkytykset, jotka koskevat nuoria. Maksakirroosi voi tulla kenelle hyvänsä. Taustalla on alkoholikulttuurin näennäinen siistiytyminen – mitään ongelmaa, johon pitäisi puuttua, ei välttämättä edes tunnisteta. Vähätteleminen on tyypillistä. Siihen verrattuna alkoholi onkin ihan arkipäiväistä, ikään kuin siitä ei olisikaan niin paljon haittaa. Mediassa alkoholismi jää helposti käsiin räjähtäneen huumausaineongelman varjoon. Tästä huolimatta juomisesta johtuvaa kansanterveyden rapautumista ei ole pystytty pysäyttämään. Lähde: Tilastokeskuksen kuolemansyytilastot, Munuaisja maksaliitto. 1 Alkoholikuolemaan voivat johtaa esimerkiksi: alkoholin aiheuttamat maksaja haimasairaudet ja elimelliset aivo-oireyhtymät, hermoston rappeutumissairaudet, alkoholinen sydänlihassairaus tai tapaturmainen alkoholimyrkytys. ”Sivistyneesti” käyttäytyvä, säännöllisesti juova viinihifistelijä ei välttämättä ymmärrä olevansa samalla janalla kuin kirkkaan viinan kulauttelija. Maksakirroosia sairastaa noin 30?000– 50?000 suomalaista, ja edennyttä, liiallisesta juomisesta johtuvaa maksafibroosia jopa noin 300?000–500?000 ihmistä. Ratkaiseva käänne juomisen vähentämiseksi tai lopettamiseksi voi tapahtua, jos läheiset ymmärtävät kannustaa raiteiltaan luiskahtanutta avun piiriin. TAVALLISELLE , kohtuukäyttäjänä itseään pitävälle tissuttelijalle juomisen terveyshaitat voivat tulla yllätyksenä. Viimeisimpien rattijuopumukseen syyllistyneiden joukossa oli vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak, joka ajoi elokuussa 2022 Teslan sähkökatumaasturilla 0,95 promillen humalassa. MAURI RATILAINEN A-Klinikka Oy:n vt. Suomalainen kokee kaiken olevan kunnossa niin kauan, kuin työkyky säilyy. Maksakirroosipotilaiden joukossa on myös hyvin nuoria. –?Maksasairauksia pidetään tiettyjen riskiryhmien sairauksina, mutta ei se niin ole. Maksasairaudet eivät kysele sosioekonomisia taustoja. Maksakirroosi uhkaa suomal aisia ennätyksellisen usein MITÄ. Myös Helsingin Sanomien päätoimittajana vuosia paineita kestäneen Kaius Niemen taival tehtävässään katkesi auton siirtämiseen humalassa. Se ei välttämättä tarkoita, että juova ymmärtää apua hakea. Etenkin työikäisten (15–64-vuotiaiden) miesten alkoholikuolemat ovat lisääntyneet. Usein tilanne kehittyy siihen suuntaan vähitellen. Vaikka juominen koetaan hyväksyttäväksi, voi pelko ongelman paljastumisesta hävettää liikaa. –?Samaan aikaan huumeisiin liittyvät ongelmat saavat julkisuudessa yhä enemmän tilaa. ALKOHOLISMI eli alkoholiriippuvuus on jättimäinen, yhteiskuntaa, sosiaalija terveydenhuoltoa, perheitä ja yksilöitä kuormittava ongelma, joka on usein myös työkyvyttömyyden taustalla. –?Työpaikkojen työterveyshuolloissa tilanne pitäisi ottaa paremmin haltuun varhaista tukea tarjoamalla, mutta tässä kärsitään perinteisestä leimaantumisen pelosta. Otsikoihin se nousee lähinnä julkisuuden henkilöiden lukemattomien alkoholitörttöilyiden kautta. 1 Etenkin maksasairauskuolemien määrä on noussut merkittävästi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Asiat pitäisi nähdä niin päin, että jos ihminen hakee apua, hän ottaa vastuun omasta elämästään, Jouhki muistuttaa. Yli 65-vuotiaiden suomalaisten alkoholinkäyttö lisääntyi 1990-luvulta 2010-luvulle. Siihen liittyvä vastuu on arkija työelämässä tiedostettu, mutta alkoholi on tullut yhä enemmän osaksi erilaisia ympäristöjä, ja sitä pidetään ihan normaalina, Jouhki sanoo. –?Iso ongelma on se, että maksasairaudet todetaan usein liian myöhäisessä vaiheessa, usein vasta päivystykseen tullessa. Alkoholin kohdalla rampauttavia ovat krooniset pitkäaikaissairaudet, joihin menehdytään myöhemmällä iällä, Jouhki huomauttaa. Kuva on baarista pääkaupunkiseudulta. Jopa maksakirroosi voi löytyä yllättäen muiden tutkimusten yhteydessä. Maksafibroosissa tulehtuneeseen maksaan kehittyy vuosien juomisen jälkeen sidekudosta, joka voi johtaa maksakirroosiin tai maksasyöpään. –?Ihminen pysyy pitkään yhteiskuntakelpoisena alkoholinkäytön edetessä. Ikään kuin silloin ei mitään ongelmaa olisikaan, Hannu Jouhki sanoo. LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 17 WHO on suositellut alkoholimyynnin rajoittamista haittojen torjumiseksi. toimitusjohtaja Hannu Jouhki pitäisi ehdotettua viinin vapauttamista ruokakauppoihin kohtalokkaana virheenä.. Riippuvuuksia ei Jouhkin mielestä pitäisi vertailla toisiinsa, koska ne eivät edes ole vertailukelpoisia. Ainahan puolustaudutaan sillä, että kyllähän minä työni hoidan ja rahat riittävät. –?Voi mennä aikaa, ennen kuin ihminen laiminlyö työtehtäviään, harrastuksiaan tai läheisiään, tai jättää menemättä sosiaalisiin tilanteisiin siksi, että on juonut tai haluaa juoda. Munuaisja maksaliiton toiminnanjohtajan Sari Högströmin mukaan ihmisellä voi olla vakava maksasairaus ilman, että hän tietää siitä mitään. –?Humalajuomista ei enää pidetä sosiaalisesti yhtä hyväksyttävänä kuin aikaisemmin. Alkoholiperäisiä haittoja on yritetty torjua alkoholipoliittisin keinoin, lainsäädännöllä ja verotuksella. Huumehaitat vievät ihmisen pohjalle melko nopeasti, jos puhutaan esimerkiksi sekakäytöstä. Kymmenen viime vuoden aikana kaikkien muiden ikäluokkien kuin ikääntyneiden alkoholinkulutus on laskenut. Alkoholikuolemat 1 Miesten kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin on moninkertaista naisiin verrattuna. 1 Kymmenen viime vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden osuus alkoholista johtuvista kuolemista on kasvanut merkittävästi
Nyt vaaditaan viisautta ja visiointikykyä. Se ei ohjaa elämäämme, tai ainakaan ole suurin ohjaava tekijä siinä. Me emme suoranaisesti rakasta työtämme, mutta löydämme siitä kuitenkin tarpeeksi hyviä puolia jatkaaksemme sen tekemistä. Hallitusjäsenistä yli 60-vuotiaita on neljännes ja samoin alle 40-vuotiaita on neljännes. Vaasan vaalipiiri on muuten sukupuolidiversiteetissä heikoin: naisia on vain alle 13 prosenttia. Olemme edelleen kömpimässä ylös pandemian kaivamasta kuopasta, ja sota moukaroi meitä monin tavoin. Elämää ei kannata suunnitella työn ympärille vaan työ elämän ympärille. Ei vain mitä työtä voisi rakastaa. NÄKÖKULMA Elämää ei kannata suunnitella työn ympärille vaan työ elämän ympärille. Monille meistä se on jopa ajoittain erittäin mielekästä, vaikka syökin voimavarojamme. VIIKONVAIHDE Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 4.3.2023 Keskipohjanmaa 20 Ensin odotetaan viikonloppua, sitten kesälomaa ja lopulta pääsyä eläkkeelle. Tässä jälkimmäisessä jokainen meistä on rekrytoija omalla äänellään. Siirtoikkunat auki KAMARIN IKKUNASTA Paula Erkkilä Kirjoittaja on Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja. Yritysten hallitukset paiskivat töitä kannattavuuden kanssa ja kansanedustajilta odotetaan Suomen rikki olevan kansantalouden korjaamista. Itse kaipasin vielä ylioppilaslakki päässä lisää miettimisaikaa. Poliittiset puolueet tekevät tätä samaa hallitusohjelmiaan kirjoittaessa. Ei siis ole täysin merkityksetöntä, mitä teet työksesi. Tutun kaavan perusteella voisi ajatella, että nämä ihmiset eivät pidä työstään tai näkevät sen vähintään liian kuormittavana. Tärkeää on kuitenkin, että viihdyt työssäsi ja voimavarasi riittävät työn huolelliseen tekemiseen, mutta myös vapaa-aikaan. Työn etsiminen ei ole rakkauden etsimistä, eikä kyse ole loppuelämän sitoutumisesta. Vähintään sillä maksaa laskut ja elättää itsensä. Matkan varrella olin ollut kaikkea kokista konsulenttiin ja kaupan kassaan. Naisia edustajista on 47 prosenttia. Töistä löysin jopa sen elämän rakkauden, vaikka se ei itse työ ollutkaan. Työn etsiminen ei ole rakkauden etsimistä, eikä kyse ole loppuelämän sitoutumisesta.. Energiakriisi, inflaatio, globaaleiden tuotantoja logistiikkaketjujen häiriöt sekä riittämätön saatavuus osaajista haastavat laajasti. Vaikka teet töitä suuren osan ajastasi, identiteettisi ei välttämättä tarvitse nivoutua lainkaan työn ympärille. Työnteko on heille kuin hampaiden harjaus lapselle; tietää sen olevan pakollista, mutta välttelisi sitä viimeiseen asti mikäli mahdollista. OMALLA KOHDALLANI voin olla vain tyytyväinen, että en valinnut yläasteella lähteä opiskelemaan ”sitä mistä pidän”. Emmekö pidä sittenkään töistä kuten juuri uskottelin. Halusin löytää työn, joka todella vetäisi minua puoleensa ja johon rakastuisin. Erilaiset tet-viikot ja ammattien esittelyt toivat joillekin vastauksen, ja jos ammattia ei keksinyt, oli lukio luonnollinen jatkoaika miettimiseen. Uskon monen jakavan kanssani saman ajatuksen siitä, että oma polku ei määräydy ammatin tai työn perusteella. SIJOITTAMALLA ORAVANPYÖRÄSTÄ Ina Mattila Kirjoittaja on kokkolalainen, taloudellista itsenäisyyttä tavoitteleva nuori sijoittaja. Yhteiskunnassa ja yritysten liiketoimintaympäristössä tapahtuvien muutosten suuruus ja vauhti ovat valtaisia. Sairasloma töistä nähdään kirjaimellisesti lomana, vaikka makaisi sohvan pohjalla noroviruksen kourissa. Haluamme käyttää voimavarojamme johonkin itsellemme merkitykselliseen, eikä kaikille ”mikä haluat aikuisena olla” -kysymyksen vastaus ole automaattisesti jokin ammatti. Tutkimuksissa on havaittu, että sukupuolten moninaisuus yritysten hallituksissa lisää innovatiivisuutta, parantaa kannattavuutta ja taloudellista tulosta. Muistan yläasteen viimeisillä luokilla, kun toisen asteen opintojen suuntaa piti alkaa hahmotella. Juuri nyt on oikea hetki kääntää hallitustyön ja Suomen ruoria uuteen, monimuotoisempaan asentoon. Taidamme suurin osa olla kuitenkin kultaisen keskitien kulkijoita tässäkin asiassa. Palkkakaan ei ole riittävä! Tunnemme kaikki tämän tyypin tai tunnistamme haluamattakin itsemme siitä. MIKSI SITTEN MONET nuoret, itseni mukaan lukien, tavoittelemme mahdollista pääsyä pois työelämästä. Kansanedustajista 41 prosenttia on yli 63-vuotiaita ja vain neljä prosenttia alle 33-vuotaita. Monimuotoisuutta on tutkittu yrityksissä paljon. Joten aikuinen, jos aihe ei ole sinulle ajankohtainen, niin auta nuorta oman opintopolkunsa kanssa miettimään, mitä elämältään haluaa. Meidät, jotka emme olleet yhtä varmoja valinnastamme, ohjattiin miettimään asiaa sen kautta, mistä pidämme. Isot siirtoikkunat ovat siis parhaillaan auki. MONIMUOTOISUUSSILMÄLASIEN läpi niin yritysten hallituksissa kuin eduskunnassa on vielä petrattavaa. Luulin että oma polku löytyy ammatin kautta. YRITYSTEN HALLITUKSISSA piirretään suuntaviivoja tulevaan ja yritetään löytää lyömättömiä strategioita. Olisiko minusta heräämään aamuyöllä leipomaan päivän leivät tai mahdollistaisiko palkka elintasoni. Nykyisen eduskunnan kansanedustajien keskiikä on niin ikään 50 vuotta. Nyt ymmärrän, että olen aina tehnyt töitä, joista voin vilpittömästi sanoa pitäneeni. Maanantait ovat kirous, jota aletaan surkutella jo sunnuntai-iltana. Eduskuntavaalit ovat käsillä, yritysten yhtiökokouksissa valitaan uusia hallituksen jäseniä – ja paikallisesti Kokkolalle etsitään uutta luotsia. Tarvitseeko töitään rakastaa. Kaikkea mitä en aikaisemmin osannut kuvitellakaan tekeväni. TYÖSSÄKÄYVÄ SUOMALAINEN on töissä viikostaan noin neljäsosan ja arkipäivien hereilläoloajasta tämä kattaa jo lähes puolet. Monimuotoisuus tuo paljon hyvää yritysten johtoon ja ylipäätään työelämään ja päätöksentekoon. Millaiseen toimintaympäristöön kokemusta, näkemystä ja tulevaisuuden tekijöitä haetaan. Miksi monet nuoret, itseni mukaan lukien tavoittelemme mahdollista pääsyä pois työelämästä. Tuskin. Monimuotoisuus tarkoittaa myös muuta diversiteettiä: ikää, koulutustaustaa, kansalaisuutta, kieltä tai vaikkapa uskontoa. Joillakin oli selkeä visio lähteä sähköasentajaksi tai lähihoitajaksi. Enkä usko, että pelkkä rakkaus leipomiseen olisi ajanut näiden asioiden ohi. Tutkimuksissa on havaittu, että sukupuolten moninaisuus yritysten hallituksissa lisää innovatiivisuutta, parantaa kannattavuutta ja taloudellista tulosta. Tunnistettujen trendien ja muutosajurien luettelo on hengästyttävää luettavaa: kiihtyvää digitalisaatiota, vastuullisuutta, ilmastonmuutosta, kaupungistumista ja muuttuvaa geopolitiikkaa – näin alkupaloiksi. Tämä on jotain mitä toivoisin jokaisen tulevia opintoja suunnittelevan miettivän. Olisin ehkä päätynyt leipuriksi, ja tuo työ ei pystyisi tarjoamaan minulle todennäköisesti sitä mitä elämältäni haluan. Elämän realiteetteihin kuuluu kuitenkin se, että meidän on elätettävä itsemme jollakin, ja tämä jokin on monesti ansiotyö. Tuosta ajasta saatavat palkkatulot muodostavat suurimman tulovirtamme, joka siten pitkälti määrittää elintasomme. Yritysten hallitusjäsenien keski-ikä on 50 vuotta. Vain vajaa kolmannes hallitusjäsenistä on naisia. Mikä on itselle elämässä merkityksellistä ja millaista arkea haluaa elää. Millä eväin sitä löytyy