” Tämä kaikki on niin väsyttävää, että se naurattaisi, ellei kyse olisi vakavasta asiasta. Keski-Pohjannmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen tunnustaa olevansa kesälläkin käytettävissä, jos työasiat kutsuvat. Hinta 3,00 €. 1 Sivu A13 Helle ei sulattanut moukarinaisia Kesän moukarikomeetta Silja Kosonen taipui kakkoseksi. www.keskipohjanmaa.fi Sunnuntai 4. Puhetta ja porstausta 1 Sivut A2-3 Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiposen kanssa räsymattoa jynssätessä ennättää päivittää kuulumiset muun muassa EU:n rakennerahaston aluejaoista. Reisjärvellä Pauli ja Salla Heikkalan pihaseuroissa lämpiää pressusauna, ja lapset myyvät karkkia ja jäätelöä. Suviseurat omalla pihalla 1 Sivu A4 Heikkalan lasten kioskia pitävät edessä vasemmalta Eevi, Emmi, pojat keskellä Niila ja Lenni, tytöt takana Eerika, Senni ja Milja. heinäkuuta 2021. Olympiakisoihin matkaavat Krista Tervo ja Silja Kosonen lunastivat odotukset. Kun suviseurat toteutettiin tänä vuonna virtuaalisesti, moni perhe päätti kokoontua omiin pihaseuroihin seuraamaan lähetyksiä. Nro 176 Kaustisen moukarikarnevaaleilla odotettiin kovaa tulostasoa etenkin naisten kisassa. 1 Sivu B7 Laura Airola kirjoittaa kolumnissaan kodittomuuden tunteesta. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. TIMO VARILA ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Päivi Kaitaluoma tilasi Kauko Röyhkältä kappaleen miehelleen 1 Sivu A7 Yksi kuoli veneiden törmättyä Kokkolassa UUTISET 1 Sivu A5 Vetelissä vilkkaat kesämarkkinat 1 Sivu A6 KRISTIAN SUNDQVIST. alv 10 %). –?Puhelimeni pidän auki vaikka lomani aloitan maanantaina, kertoo Ykspihlajan mattorannassa piipahtanut Kaiponen
Vatiin vettä ja saippualiuosta, sitten matot kastellaan ja vadista pesuainevettä loraus ja loimien myötäisesti annetaan juuriharjan tanssia. Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen uskoo yhteistyöhön ja tasa-arvoon. Kaiponen pitää erityisen tärkeänä muun muassa sitä, että hyvinvointialueiden voimaan tultua on turvattava myös samaan hyvinvointialueeseen kuulumattomien, esimerkiksi kruunupyyläisten, hoidon ja hoivan saanti. Pattitilanteeseen ajautunut kiista etelän ja pohjoisen välillä on siirtynyt elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) ratkaistavaksi. Soiten alueella on syytä röyhistää rintaa, se mitä Soiten alueella on tehty jo vuonna 2017, tehdään nyt koko maassa. Se ei mielestäni ole sellainen asia, missä me maakuntajohtajat lähtisimme kilpailemaan maakunnillamme. Minusta tärkeintä on se, mitä kruunupyyläiset itse päättävät. –?En ajattele asiaa niin. Pohjoisen ja etelän rajalinja kulkee Kokkolan ja Pietarsaaren välissä, sillä Kokkola kuuluu pohjoiseen alueeseen eli Keski-Pohjanmaan liittoon ja Pietarsaari taas Pohjanmaahan eli eteläiseen alueeseen. Mikä on kuntalaisten oma tahtotila asiasta. Meillä Suomessa on toimiva järjestelmä, joka perustuu kunnan asukkaiden itsehallintoon. Tietysti tulee mietittyä sitäkin, että kun väki maakuntavaltuustoissa vaihtuu, paikkansa saattavat jättää sellaiset henkilöt, joilla on kokemusta vähintään neljän vuoden ajalta, osalla jopa paljon pitemmältä ajalta. Jos kansalaiset ovat keulassa, niin uudistus on onnistunut, tuumii hän. SOTEN maaliin saaminen saa nykyiseltä maakuntajohtajalta, entiseltä muutosjohtajalta, hyväksynnän. –?Ilman muuta mattojen pesu kuuluu niin miesten kuin naisten tehtäviin, tasa-arvoa kannatan tässäkin asiassa, toteaa Kaiponen räsymattoa harjatessaan ja hymyilee kilpaa pilven nurkan takaa kurkistavan auringon kanssa. Pointtina on yhteistyö ja se, että pystymme tuottamaan palveluja niin alueen omille kunnille kuin osajäsenkunnille sekä erilaisten yhteistyökuvioiden avulla, aprikoi Kaiponen lisää saippuavettä kauhaistessaan. Kyllä tässäkin on kyse yhteistyöstä, maakuntien on pystyttävä tekemään yhteistyötä, sanoo Kaiponen sovittelevaan sävyyn. Vaikkakin valtuuston uudistuminen tuo mukanaan paljon uutta voimavaraa ja uutta osaamista, haasteena on se, kuinka saataisiin se kaikki olemassa oleva osaaminen ja tietotaito jaettua uusille aloittaville valtuutetuille. Hyväksi pestyt matot levitetään vielä aurinkoon kuivumaan. MAAKUNTAJOHTAJAN kanssa mattopyykillä ennättää pureutua monenlaisiin päivän polttaviin ja kiperiinkin kysymyksiin, samalla saavat räsymattojen likafläkit kyytiä, kun juuriharjalla porstataan niin, että loimet naukuvat. Matot pitää puistella roskista ennen pesulle ottoa. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A2 Minna Mustonen, teksti Timo Varila, kuva ja video Kesäkuu veteli viimeisiään eikä ilma ollut ihan parhaimmillaan, kun aamupäivästä lähdimme Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiposen kanssa Kokkolan Ykspihlajan mattorantaan mattopyykille. EU:n rakennerahojen jaosta tulevalla ohjelmakaudella saadaan päätöksiä tulevana syksynä. –?En ihan noin jyrkästi puhuisi asiasta. Minkälaisena uhkana vaiko mahdollisuutena Kaiponen uudet valtuutetut kokee. –?Ehdottomasti pikemminkin voimavarana. Maakuntajohtaja mattopyykillä 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/8z14oonn. –?Ilman muuta sote voimaan tullessaan on hyvä asia, etenkin jos se toteuttaa sen ydinasian: yhdenvertaistaa kuntalaisten palvelujen saamisen. Se, mitä palveluja pystymme tuottamaan kunnillemme, puhuu omalla laillaan puolestaan. Useat deadlinet päätöksestä ovat paukkuneet, asia on kuuma peruna ja hankala, sitä ei käy kiistäminen. Jyrki Kaiponen tunnustaa osaavansa toki mattojen pesun, siitä on äiti Kaiponen jo aikanaan huolen pitänyt, vaikkakaan maakuntajohtajan nykymatot harvakseltaan tarvitsevat enää mäntysuopaa ja juuriharjaa. Tekisikö maakuntajohtajana mieli patistella Pohjanmaahan kuuluvat kruunupyyläiset vaihtamaan maakuntaa keskipohjalaisiksi. Mattopyykkiä ja asiaa maakunnasta ?Keski-Pohjanmaan liitossa paljon mietitään muun muassa alueen väestön ikääntymistä ja sen mukanaan tuomia haasteita, kertoo maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen. Olemme paljon pohdiskelleet järjestettäväksi vapaaehtoisia iltakouluja ja koulutustilaisuuksia uusille valtuutetuille esimerkiksi siitä, että kuinka valtuutetut pystyvät etukäteen jo ennen kokousta perehtymään ja pureutumaan aiheisiin, etteivät ne tulisi vasta kokouksissa vastaan täysin uusina asioina, pohdiskelee Kaiponen räsymaton rantuja pestessään. Vaikka lomalta on lupa odottaa leppostelua ja rentoutumista, lupaa Jyrki Kaiponen olla vähintään puhelimella tavoitettavissa. Itse mattojen pesu ei rakettitiedettä ole. Vasta käydyt kuntavaalit ja uudet valtuustot tuovat mukanaan omat haasteensa. Kiista kiteytyy siihen, että etelä haluaa lisää rakennerahastojen tukirahoja. MAAKUNTAJOHTAJALLA kesäloma siintää ihan jo näköpiirissä
Tavallisesti kaksi suurinta herätysliikettä ovat viettäneet kesäseurojaan eri viikonlooppuina, mutta tänä vuonna juhlat ajoittuvat samaan ajankohtaan. Seuroissa kävijän näkemyksen ymmärtää. Keskipohjanmaan vaikutusalueella toimii monta muutakin hengellistä herätysliikettä, jotka viettävät omia kesäjuhliaan. PÄÄKIRJOITUS. Vaikka valtio tukee kyläkauppoja ja vaikka talkoita tehdään kuinka paljon, olennaisinta kyläkaupan pystyssä pitämisessä ovat asiakkaat. Tänä viikonloppuna juhlia viettävät muun muassa vanhoillislestadiolaiset suviseuroissa ja körtit herättäjäjuhlissa. On turha itkeä palvelujen karkaamisen perään, jos ei itse osoita esimerkkiä ja käytä tärkeitä paikallisia palveluja, olivatpa ne kylässä, kunnassa, kaupungissa tai laajemmin omassa maakunnassa. Eikä alueellisesti mistään pienestä summasta ja vähäpätöisistä hankkeista puhuta. Tämän kesän uutuus ovat pihaseurat. Asiaa on punnerrettu päätökseen ja selvitysmiehenä toimii elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). heinäkuuta Himangalta tulevalla ohjelmalla. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, Suomi neuvotteli EU:sta aluekehitysvaroja tasaamaan maan alueellisia kehityseroja. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta. Vastaavasti se tarkoittaisi sitä, että muiden alueiden potti pienenisi. Kuten SLEY:n ja Rauhan Sanan kuulumisista voi päätellä, myös hengellisissä juhlissa otetaan askeleita kohti normaalia. Antti Savela Ullavan henkireikä S uomen suvi ei olisi mitään ilman hengellisiä kesäjuhlia. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Uskon kyllä ja toivon, että elinkeinoministeri paitsi katsoo asiaa valtion näkökulmasta, ottaa huomioon myös alueelliset haasteet, mitä on. Osuuskunnan pyörittämä palvelu on koettu tärkeäksi. Niitä kokeiltiin vähäisemmässä määrin viime kesänä, mutta tänä kesänä ajatus on saanut laajempaa kannatusta. Seurojen keskipisteenä on pieni kymmenen hengen seurateltta. Nyt kiistaa ja parran pärinää on aiheuttanut se, että eteläinen ja läntinen alue haluavat omaa siivuaan kasvatettavan. Hän lisää, että elinkeinoministeri Lintilän kykyyn hoitaa asia kunnialla maaliin on täysi luotto. Vaikka koronan vuoksi peruttiin tämänkin kesän fyysiset juhlat, tapahtumia järjestetään verkossa ja radiossa entiseen malliin. Vaikka sana tulee netin ja radion välityksellä, se ei kuitenkaan korvaa paikan päällä isoissa seuroissa tavoitettavaa tunnelmaa. Aluekehittämisraha on instrumenttina erittäin tärkeä ja tarpeellinen, jotta liitto voi kehittää maakuntaa. Jako on päättyneellä ohjelmakaudella mennyt suurin piirtein 40-60. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A3 Syksyllä sinetöidään rakennerahaston jakolinjat Minna Mustonen Eu-rakennerahasto on aikamoinen sanahirviö, joka pitää sisällään maakunnalle erittäin tärkeää, jopa elintärkeää, asiaa. Euroopan sosiaalirahaston tarkoitus ja tavoite on helpottaa eri tavoin työllisyyttä. Jos he asioivat liikkeessä, liike kannattaa. Jos aluekehitysrahoitus jää pienemmäksi, pienen maakunnan haasteena on saada investointija kehittämisrahoitusta. Sieltä voi hankkia monenlaista tuotetta arkeen ja samalla ostosreissulla voi jututtaa tuttuja ja tuntemattomia. Siellä ihmiset seurasivat suoraa lähetystä herättäjäjuhlilta. U llavan kyläkauppa, M-market, on sinnitellyt jo kymmenen vuotta kylän iloksi (KP 3.7.). –?Ministeri esittelee asian valtioneuvostolle syksyllä. Euroopan aluekehitysrahaston tehtävänä on tukea yrityksiä sekä elinkeinoelämää, painopiste on juurikin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. –?Menneen seitsemän vuoden aikana on puhtaasti aluekehitysrahoja saatu 68 miljoonaa euroa ja käynnistetty 386 hanketta, millä on aluetta pystytty kehittämään, summaa Jyrki Kaiponen. Vierailimme myös Reisjärvellä Heikkalan perheen seuravalmisteluissa. Olemme kertoneet muun muassa Herättäjä-Yhdistyksen Kokkolan osaston pihaseuroista, joita vietettiin lauantaina Kokkolan seurakuntakeskuksessa. Olennainen osa kristinuskon ydintä on kristittyjen yhteys, seurakuntaelämä, ihmisten yhteinen kokemus pyhän äärellä. Tulevalla ohjelmakaudella tukipotissa on alueille jaettavana kaikkiaan 1,2 miljardia euroa. Reisjärvellä pienimuotoisia suviseuroja pidetään Heikkalan perheen sukulaisten voimin. Keski-Pohjanmaan liiton lakisääteinen tehtävä on kehittää maakuntaa, toteaa maakuntajohtaja Kaiponen. Parhaillaan ovat virtuaalisesti koolla Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen eli SLEY:n väki kesäjuhlillaan, ja Rauhan Sanan Suvijuhlat ovat vuorossa 16.-18. Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen uskoo, että lomien jälkeen syksyllä on viimein hankala asia saatu valmiiksi. Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta. Antti Savela Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Se on hyvä asia, kunhan vain terveysturvallisuudesta pidetään visusti kiinni. Perheen äiti Salla Heikkala kertoo jutussamme, kuinka tärkeitä hengelliset juhlat ovat niissä kävijöille. Hengelliset kesäjuhlat voimissaan Olennainen osa kristinuskon ydintä on kristittyjen yhteys, seurakuntaelämä, ihmisten yhteinen kokemus pyhän äärellä. SLEY sallii ennakkoilmoitusten perusteella muutaman sadan hengen joukon pääsyn Evankeliumijuhlilleen, ja Rauhan Sana ilmoittaa verkkosivuillaan, että lähialueelta voi tulla myös paikan päälle kokoontumisrajoitusten puitteissa
ESKO KESKI-VÄHÄLÄ 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/lin7edqw. Monet perhekunnat päättivätkin järjestää omat pihaseurat radiosta ja netistä seuraohjelmaa kuunnellen ja perhepiirissä Siionin lauluja laulaen. – Ne ovat niin tärkeät koko perheelle. –?Musiikki on tärkeä osa meidän perheen elämää, Salla Heikkala kertoo. –?Siellä on niin erilainen ja ainutlaatuinen tunnelma olla yhdessä tuhansien ihmisten kanssa. IDEA OMISTA pienimuotoisista seuroista virisi vasta pari viikkoa sitten perheen lapsista Sennin päästyä ripille. Kioski, joka on lasten valtakuntaa, tarjoaa puolestaan virvokkeita, karkkia ja jäätelöä. Varsinkin lapset ovat vannottaneet, että sitä ei saa purkaa seurojen päätyttyä, Pauli Heikkala naurahtaa. Kuten kymmenissä tai sadoissa muissa pihaseuroissa, suviseuroja seurataan suorana lähetyksenä tietokoneen näytöltä ja Kesäseuraradiosta. Suviseuroja odotetaan koko pitkä vuosi, Salla ja Pauli Heikkala tuumaavat. Vaikka pihaseurat ovat askel lähemmäs suurten peltoseurojen tunnelmaa, eivät nämäkään korvaa varsinaisia isoja seuroja. –?Onneksi päätös tehtiin viime tipassa. Pauli ja Salla Heikkala ja heidän yhdeksän lastaan tarjoavat kodissaan ja pihallaan hienot puitteet yhteiseen sanankuuloon. –?Sitä on monta kertaa harjoiteltu läheisillä Reisjärven opistoseuroilla. –?Kyllä sauna olla pitää. Silti pienetkin seurat ovat paremmat kuin seurojen seuraaminen aivan kotioloissa radiota kuunnellen ja netin välityksellä, Heikkalat kertovat. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A4 Antti Savela REISJÄRVI Varta vasten pihaseuroihin tehty sauna lämpiää ja lapset myyvät karkkia ja jäätelöä, kun Pauli Heikkala ja hänen neljä sisarustaan perheineen viettävät yhdessä omia pienimuotoisia suviseurojaan Reisjärven Räisälänmäellä. Kioski on lapsille tärkeä osa kenttäseurojen viettoa, joten siitä ei ainakaan haluttu luopua, Salla Heikkala puolestaan tuumaa. Puronsivun pihaseuroissa Telttasaunan edessä pihaseuroissa Heikkalan perheestä isä Pauli Heikkala, Aaron (sylissä), Aurelia on Sennin sylissä, Niila, äiti Salla Heikkala sekä Lenni, Emmi ja Eevi. Vaikka emme ole malttaneet vain odotella. FAKTA Reisjärven suviseurat 2021 1 Tänäkin vuonna virtuaaliset seurat 1 Suora lähetys netissä ja radiossa suviseuroista 1 Monin paikoin pieniä perhekuntaisia seuroja 1 Suviseurojen tunnus: ”Herra, sinuun minä turvaan” (Ps.31:2) 1 Järjestelyvastuu Haapajärven ja lähiseudun rauhanyhdistyksillä 1 Seuraavat fyysiset suviseurat Lopella 2022 1 Myös myöhemmät opistoseurat lähetetään etänä netissä ja radiossa Sauna lämpiää ja lapset myyvät jäätelöä Reisjärven Puronsivun pihaseuroissa tänä viikonloppuna. Se on jo testattu ja hyväksi havaittu. Suviseurat jatkuvat viikonlopun ajan ja päättyvät maanantaina iltapäivällä. Toisaalta kaikki perheet tuovat omat ruoat ja muut tarvikkeet tullessaan, joten ei meidän Paulin kanssa tarvitse niin paljon tässä touhuta. Seurat koostuvat pääasiassa seurapuheista sekä Siionin lauluista ja virsistä. Tuolloin asiasta keskusteltiin Paulin sisarusten kanssa, ja sitten vain ryhdyttiin toimeen. Rakensin saunan kevyen puukehikon varaan vetämällä pressua seiniin ja kattoon. Teltassa ja pihalla kuunnellaan puheita ja lauletaan yhdessä muun seuraväen kanssa Siionin lauluja ja veisataan virsiä. Lapsille jäätelön myynti on seuroista tuttua puuhaa jo aiemmilta vuosilta. Itse asiassa suvun seurat ovat vain viiden kilometrin päässä Järvikylästä, jossa suviseurat piti tänä vuonna järjestää. Salla Heikkala jatkaa vielä, että vaikka suviseuroihin pakkaaminen ja paikan päällä oleminen vaativat perheen isältä ja äidiltä paljon voimia, niistä ei koskaan haluaisi olla pois. Lisäksi saunassa ovat tietysti myös kiuas, piippu ja lauteet. Noin 80?000 asukkaan Järvikylän suviseurakaupunki jäi näkemättä. Onhan tässä kaikenlaista tehty, Salla Heikkala myöntää. Reisjärven Suviseurat radiossa ja verkossa tulkataan kahdeksalle vieraalle kielelle: englanniksi, ruotsiksi, venäjäksi, viroksi, saksaksi, ranskaksi, espanjaksi ja unkariksi. Heikkalat ovat asentaneet tietokoneen ja näytön juhlatelttaan. Ei ole tarvinnut tätä kauemmin jännittää. Suora striimi puheista ja muista ohjelmista tulee Reisjärven opiston auditorioon rakennetulta puhujakorokkeelta. He laulavat lapsikuorossa, joka esiintyy lasten laulutuokiossa. Tulkkausvuoroja tekee noin 50 vapaaehtoista. Heikkalan lapset ovat myös järjestämässä valtakunnallista ohjelmaa. Puronsivun talon pihalle on pystytetty pieni noin kymmenen henkilöä kerrallaan vetävä juhlateltta, pieni kioski sekä Paulin ylpeys, pressusauna
Törmäykseen johtaneista syistä ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa. Poliisi tutkii onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. MATKAILUAJONEUVOJEN ja vetoautojen palokuormat ovat kasvaneet huomattavasti. Myös vallitsevat olosuhteet, kuten tuuli ja kuivuus, vaikuttavat palon etenemiseen. Katoksissa voidaan varovaisuutta noudattaen käyttää esimerkiksi kaasugrilliä. – Oppaan ohjeet on laadittu leiriytyjien turvallisuutta ajatellen, ja niiden noudattaminen on kaikkien velvollisuus, niin leirintäalueen hoitajien kuin leiriytyjienkin. 1 Älä varastoi matkailuajoneuvon etutelttaan palokuormaa, kuten isoja laitteita tai tulenarkoja aineita. Paloalueen koko oli 30 x 30 metriä. Tärkeintä on turvallisuus eikä mihin lakiin tai asetukseen asia perustuu, Piilonen painottaa. MATKAILUAJONEUVOJEN etuteltat muodostavat herkästi syttyvinä varusteina erityisen paloriskin, ja tulipalon sattuessa niiden kautta pelastautuminen on vaikeaa. Poliisi aloitti onnettomuuteen liittyvän esitutkinnan välittömästi pelastustoimenpiteiden jälkeen. Kohteessa oli neljä pelastuslaitoksen yksikköä. Majoituskäyttöön tarkoitettujen telttojenkin keskinäinen turvaetäisyys on neljä metriä. SF-Caravan ry:n ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön laatimassa Leirintäalueen turvallisuusoppaassa korostetaan kaikkien toimijoiden yhteistyötä leirintäalueiden turvallisuuden varmistamiseksi. Etukatoksissa, joissa ei ole seiniä eikä aitoja, paloriskit ovat selvästi pienempiä. Ikolan mukaan molempiin veneisiin tuli lieviä vaurioita, mutta ne pystyttiin hinaamaan Kokkolaan. Veden varaan joutunutta elottomaksi vaipunutta henkilöä elvytettiin, mutta tästä huolimatta hän menehtyi. – Turvavälin tulee olla vähintään neljä metriä joka suuntaan, esimerkiksi toisesta matkailuajoneuvosta, toisesta etuteltasta tai -katoksesta, toisen matkailuajoneuvopaikan aidasta tai erillisestä teltasta laskettuna, Leino sanoo. Leirintäalueen pitäjiä ja käyttäjiä koskevia velvoitteita on annettu useissa eri säädöksissä ja määräyksissä. 1 Seuraa säätietoja ja varaudu suojaamaan ihmisiä ja omaisuutta, jos myrsky tai rajuilma uhkaa.. Onnettomuus sattui Kokkolan sisäänmenoväylällä lauantaina hieman ennen kello yhtä päivällä. Mies kuoli veneiden törmäyksessä Pelastuslaitoksen ja merivartioston yksiköt pääsivät nopeasti onnettomuuspaikalle. Kuljettaja nukahti rattiin Haapavedellä Pia Räihälä Kannuksessa havaittiin maastopalo lauantaina puoli kolmen aikaan iltapäivällä. – Riittävät turvavälit ovat yksi tärkeimmistä leirintäalueen turvallisuustekijöistä, ja niistä myös asiakkaiden kannattaa osaltaan pitää kiinni. Pelastuslaitoksen ja merivartioston yksiköt pääsivät nopeasti onnettomuuspaikalle. Yksi kyydissä ollut loukkaantui ja menehtyi myöhemmin elvytysyrityksistä huolimatta. UUTISET SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A5 Pia Räihälä/STT KOKKOLA Kaksi moottorivenettä törmäsi toisiinsa lauantaina Kokkolassa Magasinholmenin edustalla. Ikolan mukaan tarkempi tapahtumapaikka oli Kokkolan Ykspihlajan edustalla noin neljän kilometrin päässä rannikosta. Tilanne johti ulosajoon. Pelastuslaitos tiedotti hiukan ennen kello neljää, ettei palolla ollut enää leviämisvaaraa. –?Tuulta ei ollut nimeksikään, noin kolme metriä sekunnissa, Ikola kertoo. – Leirintäalueet ovat pieniä lomakyliä asukkaineen, palveluineen ja henkilökuntineen, ja niillä asuvien ja työskentelevien turvallisuus on tarkkaan suunniteltu. Siitä aiheutuu aiempaa suurempi riski palojen leviämiseen. Palon syttymissyystä ei ollut tietoa. Leirintäalueen turvallisuus on myös asiakkaan harteilla SF-Caravan ja SPEK antavat muistilistan leirintäalueiden käyttäjille. Miehen kanssa samassa veneessä ollut niin ikään keski-iän ylittänyt nainen ja toisessa veneessä ollut keski-ikäinen mies selvisivät ilman merkittäviä vammoja. Niitä ovat mm. Veden varaan joutunutta henkilöä piti pinnalla onnettomuudesta ilmoittanut veneilijä. Onnettomuudessa oli osallisena yhteensä kolme aikuista, joista kaksi selvisi ilman merkittäviä vammoja. Leirintäalueen käyttäjille annetaan turvallisuusohjeita, joihin heidän on tärkeää perehtyä, sillä leirintämatkailun turvallisuus syntyy onnistuneesta yhteistyöstä, SF-Caravanin toiminnanjohtaja Timo Piilonen kertoo Leirintäalueen ohjeissa kerrotaan esimerkiksi, miten sairauskohtauksen tai tulipalon sattuessa soitetaan hätänumeroon 112, miten toimitaan oikein tulipalossa, missä ovat alkusammutusvälineet, missä on kokoontumispaikka, mikä on yleinen vaaramerkki ja miten sen kuuluessa suojaudutaan sisätiloihin. LÄNSI-SUOMEN MERIVARTIOSTO Onni Puutio Henkilöauton kuljettaja nukahti perjantai-iltana auton rattiin Oulaistentiellä Haapavedellä. Pienemmän veneen kuljettaja joutui veden varaan törmäyksen johdosta ja vaipui elottomaksi. Sää oli selkeä ja aurinkoinen. Matkailuajoneuvossa tai teltassa syttynyt tulipalo ei saa levitä viereiseen matkailuajoneuvoon, telttaan tai rakennukseen, Leino sanoo. FAKTA Muistilista leirintäalueiden kävijöille 1 Perehdy leirintäalueen turvallisuusohjeisiin ja noudata niitä. Onnettomuus tapahtui Mieluskylän kohdalla. pelastuslaki, ulkoilulaki ja järjestyslaki. Alkoholilla ei poliisin mukaan epäillä olleen osuutta onnettomuuteen. Tapahtunutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Veneet olivat 5–7 metrin mittaisia huviveneitä. 1 Opettele antamaan hengen pelastavaa ensiapua. Näin ollen kaasutai polttoainekäyttöisten laitteiden, kuten kaasugrillien ja lämmittimien käyttö ei ole etuteltassa sallittua, ellei niitä ole hyväksytty sisätiloissa käytettäviksi, SPEKin vanhempi asiantuntija Ilpo Leino korostaa. 1 Opettele käyttämään käsisammutinta. Poliisi kertoo, että isommassa veneessä oli vain kuljettaja ja pienemmässä kaksi henkilöä. Ajoneuvo vaurioitui kauttaaltaan. Kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi ja hänet toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. – Etuteltta on suljettu tila, ja paloriskin kannalta se rinnastetaan sisätilaksi. Niihin ei saa myöskään varastoida polttoainetta, polttoainekäyttöisiä koneita tai muita tulenarkoja aineita. Pellolla töissä ollut traktorinkuljettaja hälytti pelastuslaitoksen TakaKärppään, missä paloi pajukkoa pellonreunassa. Saman seurueen 1–2 hengen teltat saavat olla lähempänäkin toisiaan. Kannuksessa paloi pajukkoa Hannu Verronen KALAJOKI Leirintäalueiden turvallisuus on myös asiakkaan vastuulla. Ikolan mukaan toinen veneistä oli hieman toista nopeakulkuisempi, mutta molemmat olivat tavanomaisia huviveneitä. Kun leirintäalueen pitäjä vastaa alueen ja palvelujen turvallisuudesta, on asiakkaan tehtävänä noudattaa turvallisuusohjeita, huolehtia matkailuajoneuvon liikenneja asumisturvallisuudesta ja ottaa muut asiakkaat huomioon. Siksi etutelttoihin ei saa kasata mitään ylimääräistä palokuormaa, kuten jääkaappeja, uuneja tai mikroja. Leirintäalueen turvallisuusopas perustuu näihin säädöksiin. STT:n tavoittama meripelastusjohtaja Jussi Ikola kertoo, että kuollut mies oli keski-iän ylittänyt
Rare-rare on mosambikilainen rytmisoitin, joka tehdään lyhyestä bamburuo’on pätkästä. Vihkiäiset oli yhdistetty Vetelin markkinoihin, joka kokosi yhteen normaalia enemmän myyjiä. Käytöstä riippuu, millaisin kustannuksin pankkiautomaatti säilyy Vetelissä, Jyrkkä vinkkasi juhlapuheessaan. PASSELIN pihamaalla pidetyille kesämarkkinoille osallistui yli 50 myyjää. – Niiden rakentaminen oli mielenkiintoista eikä ollenkaan vaikeaa, toteaa Kalle. – Sitten oli myös riikinkukko ja papukaija, joka oli jännä, kertoo Kalle. – Tästä kuuluu niin kaunis ääni, Iina jatkaa. En ollut ennen nähnyt papukaijaa, mutta helmipöllön kyllä, Paavo toteaa. Kyseessä on perinteinen, sormiaukoton huilu, jossa eri äänet saadaan aikaan puhaltamalla putkeen eri voimakkuudella. – Pörriäinen oli vähän vaikeampi tehdä, mutta se kuulostaa ihan mehiläiseltä, tuumii Iina. Ja mitä olen puhunut myyjien kanssa, kauppa on käynyt. Kesämarkkinoillekin lähdetään jatkossa, mutta valikoidusti. –?Ennen koronaa oltiin lähinnä viikonloppujen markkinoiden varassa, nyt myyntipäivät painottuvat arkipäiviin ja niitä on enemmän, Latvala kertoo. Viime vuonna moni perinteinen kesämarkkina oli peruttu koronarajoitusten takia. Lastenpäivän ohjelmistoon kuului myös muuta askartelua sekä musiikkiesityksiä. Passeli on valtatie 13:n ja Kirkkotanhuan risteyksessä sijaitseva liikekiinteistö, jonka Vetelin kunnan tytäryhtiö on kunnostanut yrityksille vuokrattaviksi liiketiloiksi. Ruo’on toinen puoli halkaistaan kahdeksaan osaan, jonka jälkeen ruoko laitetaan kämmenten väliin ja pyöritetään nopeasti. Tänä kesänä tilanne on Latvalan mukaan jo toinen, mutta tapahtumien määrä silti on edelleen alle puolet normaalista. Tytöt menivät heti ensimmäiseksi rakentamaan Mikko Perkoilan opastuksella pitkähuilun, jonka rakentamiseen käytettiin sähköputkea ja kahdeksankulmaista puurimaa. Ensimmäisenä päälavalle astuivat folk-kursseille osallistuneet lapset, jonka jälkeen Mikko Perkoila & Vinkulelu sekä Mutaveijarit tanssittivat lapsia. Kauppiaita oli houkutellut Veteliin Luonteva Oy:n yrittäjä Marko Latvala, joka vastasi markkinapaikkojen myynnistä nyt ensimmäistä kertaa. MAIJA AHONEN Roosa Sarajärvi HAAPAVESI Haapavesi Folk Music Festivaaleilla vietettiin lauantaina lastenpäivää. Lisäksi tytöt kävivät askartelemassa pörriäiset – siis mehiläistä muistuttavan äänentuottamisvälineen, jonka rakentamiseen tarvittiin pyykkipoika, kalastajalankaa, askartelukartonkia, tulitikkua paksumpi tikku, ilmapallosta leikattu kumilenkki sekä pikaliimaa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A6 Maija Ahonen VETELI Liikekeskus Passelin vihkiäisiä vietettiin lauantaina Vetelissä. Tällä hetkellä Passelin tiloissa toimivat Seo-kahvila, Lantmännen Agro, Metsä Group, pizzeria Balkan, Soiten koronarokotuskeskus, Posti ja raha-automaattia ylläpitävä Automatia. ROOSA SARAJÄRVI 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/zy9oylw3. Yhtenä ohjelmanumerona oli Tee itse soitin -työpaja, jonka ohjaajina toimivat Mikko Perkoila & Vinkulelu, siis Folkeilla jo pariin otteeseen esiintyneet Mikko Perkoila, Mika Seppänen ja Rista Tuura. Passeli vihittiin markkinahumussa Karkkitykin ampumat makeiset saivat markkinaväkeen liikettä. MEHUPILLIOBOEN JA rare-raren kävivät askartelemassa Kalle Myllylä, 5 ja Paavo Myllylä, 3. Vetelin markkinoille Latvala uskaltaa kuitenkin povata lauantain perusteella hyvää jatkoa. – Huilu näytti kivalta ja se oli aika helppo tehdä, kertoo Emma. –?Väkeä on ollut mielestäni aikaisempaa enemmän. Haapavesi Folkien lastenpäivässä ihailtiin myös eläimiä ja tanssittiin musiikin tahtiin. Soitinten rakentaminen oli melko yksinkertaista ja tarvikkeista osa sellaisia, jotka löytyvät useimpien kotoa. Kun viime vuonna kaikki isot tapahtumat peruuntuivat kertarysäyksellä, kauppiaat muodostivat itse pieniä rinkejä, jotka ovat kiertäneet kojuineen markettien pihoja. Passelin remontti valmistui jo kevättalvella, mutta koronatilanteen takia viralliset juhlallisuudet siirrettiin suosiolla Vetelin kesämarkkinoiden yhteyteen. SOITINPAJA OLI 9-vuotiaiden Emma ja Viena Rantalan sekä 7-vuotiaan Iina Rantalan päivän kohokohta, jota oli odotettu jo pidempään. – Papukaija sanoi, että päivää ja apua. Vaikka äkkipäätä voisi luulla toisin, korona ei kuitenkaan ole vähentänyt markkinakauppiaiden myyntipäiviä. Soitinpajan lisäksi lastenpäivässä riitti ihailtavaa eläinten ystäville, sillä Folkeilla vierailivat muun muassa possu, kilpikonna, vuohi ja pupuja. Vetelin kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä kannusti markkinavieraita käyttämään ahkerasti veteliläisten liikkeiden palveluita. –?Automatian kanssa on sovittu tälle vuodelle testijakso, kuinka paljon pankkiautomaatilla on käyttöä. Moni on sanonut, että tänään on tullut vuoden paras myyntipäivä. – En osaa satavarmasti sanoa, onko tämä ennätys, mutta kauppiaita on huomattavasti enemmän kuin normaalisti Vetelin markkinoilla on ollut, Latvala totesi. Soitinpajassa rakennettiin uusiosoittimia Viena, Iina ja Emma Rantala Oulaisista olivat odottaneet Folkeilta erityisesti soitinten rakentamista. Työpajassa oli mahdollista rakentaa afrikkalainen rytmisoitin rare-rare ja pitkähuilu sekä muita uusiosoittimia, kuten mehupillioboe, sählypallo-okariina ja pörriäinen. Latvala uskoo, että kauppiaiden omat, pienet pop up -tyyppiset toritapahtumat jäävät elämään koronan jälkeenkin. Latvala on itse kokenut markkinamyyjä, jolla on laajat verkostot torikauppiaisiin eri puolille Suomea. Mikko Perkoilan opastuksella he rakensivat pitkähuilun
–?Tuolloin laulukokeessa totesin Marita Kaakiselle, että jos en kelpaa, niin sano rohkeasti vaan. Konserttiin tuli lopulta parikymmentä henkeä, molempien ystäviä sekä aikuiset lapset elämänkumppaneineen. – Mietin, kykenisinkö itsekin kirjoittamaan kirjan, voisinko jatkaa Sahan perinnettä. Matkakertomuksia maailmalta Kaikki häämatkani sisältää kymmenen matkakertomusta. Kaitaluoma kertoo, että illan aikana juteltiin Röyhkän lapsuudesta ja kävi ilmi, että Päivi Kaitaluoman mummola sijaitsi Röyhkän mummolan naapuripitäjässä. SUUNNITTELIJA ANNAREETTA KANGAS. Triggeri eli eräänlainen käynnistävä tekijä Markus Ahokankankaalle oli tutustuminen parikymmentä vuotta sitten isänsä suvun esi-isän, kansanrunoilija Kalle Sahan elämään. Kirjoitin pöytälaatikkoon ja kehitin itseäni lukemalla monipuolisesti. Samalla tuli mieleen, että syntymäpäivälahja voi olla myös aineeton. Ne ovat yhtä arvokkaita. JOONA JYLHÄLEHTO Ossi Savolainen NIVALA Kahdenkymmenen vuoden urakka on juuri paketoitu kansien väliin. Jäämme odottelemaan. Ajattelin, että jostain piti lähteä liikkeelle ja otin yhteyttä Juha Itkoseen. Röyhkä otti minuun yhteyttä sähköpostitse. – Neuvoin heidät Kahvila Sahaan. Kuoroharrastus toteutti Kaitaluoman pitkällisen haaveen laulamisesta. –?Kyselin äidiltä tietääkö hän Välimaan taloa Pellosta. Vuodesta 1977, jolloin uusi aalto puski Suomen musiikkielämään. Kaitaluoma myöntää, että hieman jännitti tilata kappaletta näin tunnetulta muusikolta, mutta Röyhkä oli niin tavallinen, että kommunikointi oli alusta saakka luontevaa. Nauroin ja näytin viestiä tyttärelle, puoliso istuskeli laiturilla täysin tietämättömänä tästä. Kaitaluoma kiittelee muusikkoa siitä, että tämä teki laulun syntymäpäiväsankarin nuoruudesta. Vaimonsa vehkeilyistä tietämätön puoliso ehdotti keväällä, että Kauko Röyhkä tilattaisiin laulamaan hänen syntymäpäivilleen, pitämään olohuonekonsertin. Etsin omaa kertojan ääntäni ja sen ilmaisutapaa, Ahokangas kokoaa. Toimitukseen oli kiirinyt tieto, että Kauko Röyhkä oli tulossa maisemiin ja häneltä oli tilattu kappale Päivi Kaitaluoman puolisolle, että sopisiko haastattelu. Samalla tuli mieleen, että syntymäpäivälahja voi olla myös aineeton. Häämatkojen väliin mahtuu niin työkuin lomareissuja. Nivalan Sarjankylällä asuva Markus Ahokangas näet julkaisi kesäkuussa esikoisteoksensa Kaikki häämatkani. Siitä se lähti. Sopihan haastattelu, mutta vasta kotikonsertin jälkeen. Kirjan hän halusi kirjoittaa toisaalta itsensä takia ja toisaalta siksi, koska pystyi siihen. Pitää vain uskaltaa, se kannattaa. Kirja alkaa Pohjoismaissa kulkevasta autoreissusta, jonka Ahokangas mieltää häämatkakseen. –?Ideana on ollut tuoda niillä perusrunkoon lihaa luiden ympärille, Ahokangas painottaa. Konserttikin jatkui varsinaisen setin jälkeen. Nivalalainen Markus Ahokangas julkaisi esikoisteoksensa kesäkuussa. Olihan ajoitus ihan täydellinen. KULTTUURI SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A7 Tiina Ruotsala KOKKOLA Universumi taisi olla mukana, kun kokkolalainen Päivi Kaitaluoma päätti tilata omalle puolisolleen lahjaksi Kauko Röyhkältä kappaleen. Niin on maailma pieni. Kaakinen vastasi rohkeasti kyllä, ja nykyään kamarikuorossa laulava Kaitaluoma on saanut olla mukana upeissa ja haastavissa teoksissa. Röyhkä jatkoi soittelua ja tarinointia. Röyhkä oli kertonut julkisuudessa, että erityisesti koronan aikaan hän oli tehnyt pieniä keikkoja sekä säveltänyt ja sanoittanut kappaleita tilauksesta. –?Kun olohuonekonsertti nousi esille, toimin rivakasti. Ei puoliso vastustellut, ehkä ajatteli, että kun kerta Päivi Kaitaluoma harrastaa myös musiikkia – hän laulaa Keski-Pohjanmaan Kamarikuorossa – on luontevaa, että vaimo huolehtii olohuonekonsertista. TEOKSENSA Ahokangas on omistanut vaimolleen. Kauko Röyhkä mökkikeikalla Päivi Kaitaluoma kannustaa ihmisiä antamaan rohkeasti myös aineettomia lahjoja. Seuraavana päivänä hän lähti kaupungille vaimonsa kanssa, joka oli asunut Kokkolassa aikanaan muutaman vuoden. Ikään kuin syntymäpäivälahjana. Kyllä hän muisti ja kertoi samalla, että oli asunut nuorena tyttönä vuokralla Välimaiden yläkerrassa. Ensin Päivi Kaitaluoma kertoi tulevasta ylläristä perheen tyttärelle, sitten parille ystävälle ja lopulta myös pojille. LAULAJA oli jo aikaisemmin ilmoittanut myös Facebookissa, että häneltä voi tilata esimerkiksi kappaleita. Joka muuten sujui enemmän kuin hyvin. Kotikonsertin innoittamana Kaitaluomat haalivat Röyhkän tuotantoa ja katsoivat myös Miss Farkku-Suomen, joka kertoo paljolti Röyhkän nuoruudesta. Päivi Kaitaluoma oli jo helmikuussa ottanut yhteyttä Röyhkään, jonka musiikista puoliso on aina pitänyt. Kun lapset olivat kasvaneet, hän haki Kokkolan Naislaulajiin, josta saadun positiivisen kokemuksen myötä uskaltautui hakemaan Keski-Pohjanmaan kamarikuoroon. Musiikki yhdistää pariskuntaa, sillä Päivi Kaitaluoma laulaa kuorossa. – Asia kirkastui minulle vasta kirjoitusprosessin loppuvaiheessa, kun tajusin, että saan kirjaan kaaren ja palataan alkuun. – Olin valmistellut itseäni ajatukseen kirjan kirjoittamisesta hyvin pitkään. Sattumoisin Sahan kuolinpäivä on sama kuin Ahokankaan syntymäpäivä – toki välissä on reilu kolme vuosikymmentä. Teos ottaa lukijansa mukaan kymmenelle Ahokankaan kokemalle matkalle eri puolille maapalloa aina kotimaasta Japaniin ja Yhdysvaltoihin. Kokkolalainen Päivi Kaitaluoma rohkaistui tilaamaan laulajalta kappaleen puolisolleen. KAUKO RÖYHKÄ tuli Kokkolaan Olga-puolisonsa kanssa ja myös yöpyi Kaitaluomien mökillä. Kaitaluoma kertoi, miksi hän halusi juuri Röyhkän säveltävän ja sanoittavat kappaleen aviopuolisolleen, joka oli seurannut Röyhkän uraa ihan alusta saakka. Päivi Kaitaluoma oli jo tilannut kappaleen kun puoliso toivoi Röyhkän soittavan heidän mökillään olohuonekonsertin. Toivomme yhdessä, että Outi Airola bongasi kahvilavieraan ja kiinnitti tämän kesän keikalle. Kun Päivi Kaitaluoma innostui asiasta, oli Röyhkän tili jo kaapattu eikä muusikkoon saanut yhteyttä. Sovittiin keikka ja sovittiin myös, että lahjabiisi esitettäisiin encorena. Matkakertomuksien oheen toholampilaislähtöinen Ahokangas on sisällyttänyt mielenkiintoista taustoitusta paikallisesta kulttuurista ja historiasta – esikoiskirjailijan laaja tietopohja huokuukin läpi teoksen vahvana. –?Olin katsonut Röyhkän vierailun sekä Arto Nybergin että Juha Itkosen Minun musiikkini ohjelmissa. VAIKKA KORONAVUOSI ei ollut ainoa syy tällaiseen kotikonserttiin, tokihan se vaikutti. Yleensä puoliso hoitaa tällaiset asiat, mutta nyt ilmoitin reippaasti, että minä tartun toimeen. Esimerkiksi Epanjan Pamplonassa vieraillaan härkäjuoksua katsomassa, Japanissa solmitaan työhön liittyviä sopimuksia sekä illan hämärtyessä päädytään painimaan pomon kanssa paikalliseen asuntoon ja Pyreneillä ajellaan postikorttimaisemissa ystäväperheen kanssa. Vaikka korona vielä kiristeli kokoontumisrajoituksia Kokkolassa, niin konsertti saatiin järjestettyä siten, että ovet terassille olivat avoimet eikä sisätiloissa kokoontunut kymmentä henkeä enempää. Sitten piti vain osata pitää suu supussa, mutta kuinka säilyttää näin iso ja iloinen salaisuus. Muusikoiden kalenterit tyhjenivät töistä ja Päivi Kaitaluoma ajatteli, että voisi omalta osaltaan tukea musiikkialaa. Itkonen lupasi välittää viestini Röyhkälle. –?Siinä istuttiin laiturilla mökillä toukokuussa, kun puhelimeeni tuli Keskipohjanmaan toimittajan haastattelupyyntö. Myös viimeinen tarinoista on häämatka, mutta sellaiseksi tarinan mieltää vaimo
TORSTAI 1.7. Kokkolassa tehdään hääkirkkovarauksia ensi vuodelle jo täyttä häkää. Paikalliset toimijat järjestivät monin paikoin pienempiä ”Pihaherättäjäjuhlia.” LAUANTAI 3.7. Yksi ihminen kuoli veneonnettomuudessa Kokkolassa. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A8 Viikkokooste MAANANTAI 28.6. Soitessa ei ole todettu tartuntoja matkalaisilta. Elokuun lopussa Kauppatorilla esiintyvät muun muassa Behm, Maustetytöt ja Popeda. Tänä vuonna esityksiä kuunneltiin lähes täysin taivasalla jopa helteisessäkin säässä. Herättäjäjuhlat pidetään virtuaalisesti viikonlopun aikana. Kokkolan venetsialaisten esiintyjät julkistettiin keskiviikkona. Osallistujarajoitukset kirkoissa ovat höllentyneet hiljalleen. Haapavesi Folk Music Festival käynnistyi. Tiistaina kerrottiin kruunupyyläisen yrityksen Wikar Oy:n myynnistä. Tapahtumia ja kohtaamisia Tällä helteisellä viikolla on pidetty hengellisiä kesätapahtumia virtuaalisesti ja Haapavedellä kuultu folk-musiikkia livenäkin. TIISTAI 29.6. PERJANTAI 2.7. MARKKU JOKELA. Myös monet kesäkahvilat ovat nyt auki, ja Kokkolassa alkoivat iltatorit. Ida Kupari ja Jenni Hilliaho pyörittävät Kalajoella entisessä Käännän kyläkoulussa suosittua kesäkahvilaa, jonka yhteydessä on myös kotieläinpiha. KESKIVIIKKO 30.6. Yrityksen osti pietarsaarelaisen Leif Käldmanin sijoitusyhtiö Myro Equity. Graninkulman rakentaminen Kokkolassa viivästyy ainakin vuodella rakennusluvasta tehdyn valituksen vuoksi. Soite tiedotti maanantaina, että muutamia Pietarista matkanneita EMkisaturisteja on asetettu karanteeniin alueella. Kupari aloittanee yliopistoopinnot syksyllä, Hilliaho työskentelee kuraattorina Reisjärven kristillisessä opistossa
Lasten Liikennepuisto Ylivieskassa on lapsiperheiden suosima paikka. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ ULLA NIKULA JOONA JYLHÄLEHTO ULLA NIKULA. Erkkilä kertoi lapsuudestaan, urapolustaan ja perheestään Keskipohjanmaan laajassa haastattelussa. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A9 Virtuaaliset suviseurat alkoivat torstaina Reisjärvellä. Pohjanmaan Kauppakamarin johtaja Paula Erkkilä oli opiskeluaikoina ujo, vaikka nyt esiintyminen ei häntä enää pelota. Kaupungissa puistoa halutaan yhdessä kehittää – varat liikennevaloihin ja uusiin polkuautoihin saatiin pääosin paikallisilta yrityksiltä. VIIKON POIMINTA Tasa-arvoisten ihmisoikeuksien vaatiminen ei ole ideologia. Niiden järjestelmällinen vastustaminen on. SRK otti kantaa avioliittokysymykseen ja asettui odotetusti perinteisen avioliittokäsityksen kannalle. Hän kertoi henkilöhaastattelussa oman tarinansa ja elämästään sairastumisensa jälkeen. Kuvassa SRK:n puheenjohtaja Matti Taskila sekä viestintäpäällikkö Harri Vähäjylkkä. Anu Jylhä Kalajokisella Pihvituvan ravintoloitsija Tarja Leppilammella on takanaan paljon puheterapiaa, fysioterapiaa ja neuropsykologilla käyntejä. Kaksi puiston käyttäjää antoi Keskipohjanmaalle videohaastattelun
Määräystä puutteen korjaamiseksi on käytetty ani harvoin eli vain 25 tapauksessa 746:sta, joissa virhe todettiin. VAIKKA YHTEISKUNNASSA on laaja yksimielisyys laadukkaasta vanhustenhoidosta, tällaisia laatumittareita ei tutkimuksen mukaan ole tarpeeksi laissa. Avit voivat määrätä uhkasakkoja, mutta tätä keinoa ei ollut juuri käytetty kerätyn aineiston aikana. Keinot puuttua ovat olleet hyvinkin rajallisia, tylppiä miekkoja, kuvailee Muukkonen. Yksityisten ja julkisten hoivakotien välillä ei kuitenkaan ollut merkittäviä laatueroja. –?Hyvin vähissä tämä puuttuminen on ollut. Näin siksi, koska lain mukaan kunnat vastaavat palveluiden laadusta. Näistä 746 päätyi siihen, että toiminnassa oli virhe tai epäkohta. Epäkohtiin puututtiin kevyin keinoin. Avit tarkastavat hoivakoteja kanteluiden ja oma-aloitteisen valvonnan mukaisesti. A10 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa Joonas Kuikka Aluehallintovirastot (avi) määräsivät vanhustenhoidon epäkohdista ja puutteista vain yhden uhkasakon lähes kymmenen vuoden aikana vuodesta 2010 vuoden 2019 kesään mennessä. Artikkeli julkaistiin vertaisarvioidussa Oikeus-lehdessä. Kunnilla ei kuitenkaan ole käytännössä lain mukaan mahdollisuuksia puuttua epäkohtiin, vaan vanhustenhoitoa valvovat avit ja Valvira. Myös tarkastukset jakautuivat näiden välillä lähes tasan lähes kymmenen vuoden tutkimusjaksolla. Huhtikuusta 2023 ympärivuorokautisessa tehostetussa palveluasuVanhustenhoidon valvonta lepsua jo liian pitkään Oikeustieteen tutkijat selvittivät aluehallintovirastojen valvontatapauksia vanhustenhoidossa lähes kymmenen vuoden ajalta. Avit ovat käyttäneet keinoina useimmiten huomion kiinnittämistä epäkohtaan ja käsityksen ilmaisemista. TUTKIJAT EHDOTTAVAT lakiin mahdollisuutta valvoa hoivaa myös kunnille esimerkiksi uhkasakoin tai keskeyttämällä yksityisen hoivakodin toiminta. Yliopistonlehtori, dosentti ja entinen kunnanjohtaja Matti Muukkonen tutki kollegoineen vanhustenhoidon valvontaa. Sote-uudistuksen myötä sama valvontakeino siirtyisi hyvinvointialueille. Virheitä ja epäkohtia avit löysivät tasaisesti molemmista, 372 julkisista ja 374 yksityisistä. Tutkijat tarkastelivat aineistoa, joka sisälsi 1?864 avien käsittelemää valvontatapausta. JULKISOIKEUDEN yliopistonlehtori, dosentti Matti Muukkonen muistuttaa, että valvontavastuun pitäisi jakautua kolmelle tasolle: kuntiin, aluehallintovirastoihin ja Valviraan, joka on lupaja valvontavirasto. Tämä selviää tuoreesta tutkimuksesta, jonka ovat kirjoittaneet yliopistonlehtori Matti Muukkonen, professori Anna Mäki-Petäjä-Leinonen ja professori Virve-Maria Toivonen. Muukkonen ihmettelee sitä, ettei aineiston perusteella ole aina seurattu jatkossa, onko puutteita korjattu. Hoitajamitoitus on selkeästi konkreettinen mittari. Paljastui puutteita valvonnassa ja palveluiden laadun määrittelyssä.
Itä-Uusimaa on alueista pienin kaupunkeinaan muun muassa Porvoo ja Loviisa. Hän ennakoi öljyn hinnan liikkuvan kesän aikana 70–80 dollarin välillä eli suunnilleen tämänhetkisellä tasolla. 1 Uusimaa jaetaan Itä-Uusimaan, Keski-Uusimaan, Länsi-Uusimaan ja VantaaKeravan hyvinvointialueisiin. Vanhuusoikeuden professori Anna Mäki-Petäjä-Leinonen ItäSuomen yliopistosta kritisoi sitä, että laaja asiantuntijapalaute sivuutettiin, kun sosiaalija terveysministeriö antoi 1.10.2020 uuden vanhuspalvelujen laatusuosituksen. Hän on aiemmin toiminut muun muassa kunnanjohtajana Kyyjärvellä, Suomenniemellä ja Pyhärannassa. Dieselin keskihinta nousi samassa ajassa 1,30 eurosta 1,49 euroon, ilmenee Tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista. Lopputulos oli lähes sama kuin lausunnolla ollut versio. Koronakriisin alussa öljynviejämaat sopivat merkittävistä tuotantorajoituksista, kun pandemia oli romahduttanut öljyn kysynnän eri puolilla maailmaa. –?Vuosikymmenet on puhuttu rakenteista. Helmikuussa 2020 avi keskeytti yksityisen päihdeongelmaisten hoivakodin toiminnan ja siirsi sen Seinäjoen kaupungin vastuulle. Laadussa kyse ei välttämättä ole virikkeistä vaan peruspalveluiden kuten riittävän ravinnon, pukeutumisen avustamisen ja hygienian määrittelystä laissa. Useat sulkemiset ovat siis tapahtuneet pohjalaismaakunnissa. Se oli ensimmäinen kerta, kun hoivakotien ongelmiin puututtiin näin järeästi. Nytkään ei puututtu laatukysymyksiin. Jos Wiljasen arvio osoittautuu oikeaksi, voisi bensan ja dieselin kuluttajahintojen nousu Suomessa olla vähitellen tasaantumassa. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A11 misessa pitää olla 0,7 työntekijää hoidettavia kohden. 1 Niihin valittavat aluevaltuustot aloittavat toimintansa maaliskuussa 2022. –?Kun koronarajoitteita puretaan ympäri maailmaa, kysyntä alkaa pikkuhiljaa palautumaan, Wiljanen sanoo STT:lle. Esimerkiksi helmikuussa 2019 Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto keskeytti Attendon hoivakodin toiminnan Alavudella. Myöhemmin maaliskuussa 2019 Valvira keskeytti Attendon hoivakodin toiminnan Utajärvellä. Energiayhtiö St1:n toimitusjohtajan Mika Wiljasen mukaan raakaöljyn hinnan kohoaminen maailmanmarkkinoilla on tärkein syy polttoaineiden kuluttajahintojen nousuun. Neuvottelut jatkuvat maanantaina. tammikuuta 2022. Sittemmin muitakin hoivakoteja on suljettu puutteiden takia. Leikatusta tuotannosta osa on jo palautettu, ja nyt öljymaat suunnittelevat purkavansa rajoituksia edelleen asteittain. FAKTA Hyvinvointialueet tulevat 2023 1 Suomeen muodostetaan 21 hyvinvointialuetta, jotka aloittavat 1.1.2023 ja vastaavat sote-palveluista alueellaan, myös vanhustenhoidosta. 1 Hyvinvointialueet ovat maakuntien mukaan Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Pirkanmaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi. Jokaisen kohdalla pitää miettiä, mitä juuri tämä henkilö tarvitsee, kertoo Muukkonen. Keski-Uusimaahan kuuluu muun muassa Hyvinkää, Nurmijärvi ja Tuusula. Öljyn hinta on jatkanut kohoamistaan alkukesän aikana, mikä voi olla nostanut edelleen pumppuhintoja. –?Uskoisin, että kesä tullaan kuitenkin menemään tästä eteenpäin varsin maltillisilla muutoksilla, Wiljanen sanoo. Hänen arvionsa mukaan tuotannon lisäykset tarkoittaisivat, että raakaöljyn hinta pysyisi suurin piirtein nykyisellä tasolla, ellei tapahdu jotain yllättävää, kuten luonnonkatastrofia tai ihmisen aiheuttamaa katastrofia. –?Tämä on mielestäni iso puute ja saattaa kertoa jotain myös asiantuntijoiden työn arvostuksesta, sanoo Mäki-Petäjä-Leinonen. Bensan ja dieselin hinnat kohosivat reippaasti Kesäkuussa 95Ebensiinin keskihinta Suomessa oli 1,64 euroa litralta. TUTKIMUSRYHMÄ KIINNOSTUI selvittämään vanhustenhoidon laatua ja valvontatapauksia, kun Valvira oli päättänyt tammikuussa 2019 sulkea Kristiinankaupungissa sijainneen Esperi Caren hoivakoti Ulrikan. MAURI RATILAINEN STT, Iiro-Matti Nieminen Polttoaineiden hinnat ovat alkuvuoden aikana kivunneet selvästi ylöspäin, minkä moni suomalainen autoilija on varmasti huomannut huoltoasemalla käydessään. –?Omat ongelmansa on siinä, riittääkö työvoima ja laskeeko keskimääräinen osaamistaso, kun hoitajamitoitukseen voidaan laskea muitakin kuin sairaanhoitajia ja lähihoitajia, Muukkonen sanoo. Hyvinvointialueet eivät välttämättä auta siihen, miten vanhuspalveluiden laatu voi vaihdella jopa saman kunnan eri yksiköiden välillä. –?Päättäjillä on ruusuinen ja pullantuoksuinen kuva, ketä hoivakodeissa on. Lisäksi Helsingin kaupunki vastaa sote-palveluista alueellaan päättäjinään Helsingin nykyinen kaupunginvaltuusto. Tosiasiassa asukkaat ovat todella huonossa kunnossa. Öljyn kysyntä on jälleen lisääntynyt, kun maailmantalous on elpynyt koronapandemiasta. Vielä joulukuussa 95E-bensiinin keskihinta Suomessa oli 1,43 euroa litralta, mutta kesäkuussa keskihinta oli jo kohonnut 1,64 euroon. Muita mittareita ei kuitenkaan laissa ole konkreettisesti. ÖLJYNVIEJÄMAIDEN järjestö Opec ja sen liittolaiset eivät päässeet perjantaina sopuun raakaöljyn tuotannon lisäämisestä, mikä saattaa osaltaan aiheuttaa nousupainetta öljyn hintaan. Öljy on kallistunut melkein yhtäjaksoisesti viime syksystä lähtien, jolloin Brent-laadun barrelihinta pyöri 40 dollarin paikkeilla. Aluevaalit pidetään 23. Paljastui puutteita valvonnassa ja palveluiden laadun määrittelyssä. St1:n Wiljasen mukaan kaavaillut öljyntuotannon lisäykset ovat vielä melko maltillisia. Bensiinin ja dieselin hinnat ovat nousseet koronakuopasta. Hoivapalvelun tarkka sisältö tulisi tutkijoiden mukaan määritellä. Puhutaan virikkeistä, ulkoilusta ja television katsomisesta yhdessä. MUUKKONEN TYÖSKENTELEE erityisesti kuntaoikeudellisen tutkimuksen parissa Itä-Suomen yliopistossa ja on lisäksi julkisoikeuden dosentti Lapin yliopistossa. Sote-uudistuksen ongelmana Muukkonen näkee sen, ettei se ratkaise ilmenneitä perusongelmia. –?Hyvinvointialueita on vähemmän, mutta niillä on paljon pienemmät resurssit kuin kunnilla oli, Muukkonen sanoo. Hintaseurantasivusto Polttoaine.netin mukaan 95E-bensiinin keskihinta oli perjantaina 1,67 euroa ja dieselin 1,50 euroa litralta. Tällaisia olivat polttoaineiden hinnat lauantaina Neste K Tuuliruusun huoltoasemalla Mäntsälässä. Yliopistonlehtori, dosentti ja entinen kunnanjohtaja Matti Muukkonen tutki kollegoineen vanhustenhoidon valvontaa. Brent-viitelaadun raakaöljystä maksettiin perjantaina noin 76 dollaria barrelilta, eli öljyn hinta on nyt korkeimmillaan lähes kolmeen vuoteen. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA. 1 Länsi-Uusimaa on Espoovetoinen hyvinvointialue ja Helsingin jälkeen suurin Uudellamaalla
Suomessa oli viime vuoden lopulla 4?341 yksinelävää asunnotonta. Asunnottomuuden puolittaminen vielä kaukana Suomessa oli viime vuoden lopulla 4?341 yksinelävää asunnotonta. –?Tiettävästi modernin mittaushistorian aikana näin korkeilla leveysasteilla ei ole mitattu näin korkeita lukemia. –?Koska sitten ei joka päivä mene aikaa niin paljon siihen kaman metsästämiseen. Suunnilleen yhtä kauan asunnottomana on ollut myös Lauri Niinimäki, joka kertoo olevansa asunnoton vapaaehtoisesti. Lisäksi kunnille jaettiin kuusi miljoonaa euroa, jolla on tarkoitus tukea niitä asunnottomia, jotka tarvitsevat vahvempaa tukea. Kuvassa nainen, joka osallistui Asunnottomien yö -tapahtumaan vuonna 2019 Helsingissä. Suurin osa työryhmän jäsenistä kannatti asumisneuvonnan lakisääteisyyttä. Jos Suomessa ylitettäisiin 40 asteen raja, kyse olisi Mäntykannaksen mukaan jostain yksittäisestä havaintoasemasta. Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA) toiminnanjohtaja Sanna Tiivola suhtautuu epäilevästi siihen, että hallituksen tavoitteeseen päästäisiin, vaikka hän toki sitä toivoo. Maan lämpöennätys rikottiin kolmena päivänä peräkkäin, kun lämpötila kohosi 49,6 asteeseen. Hän sanoo kodittomuutensa syyn loppupeleissä olevan päihteiden käyttö. Forecan meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa, että edellytyksiä 40 asteen rikkoutumiseen Suomessa on. –?Ei ajateltaisi, että päihteiden käyttäjät ovat huonoja ihmisiä, vaan se ajateltaisiin enemmän sairautena, hän sanoo Vertaisja vapaaehtoistoiminnan keskuksessa Helsingin Itä-Pasilassa. –?Ei olla saavutettu niitä kaikkia rakennustavoitteita. Samanlainen lämpöaalto voisi osua hänen mukaansa Eurooppaankin, mutta Kanadan helteisiin ovat vaikuttaneet myös muut olosuhteet. Siinä ohjelmassa on, että kuinka monta asuntoa pitäisi olla rakennettu ohjelmakauden aikana. Potilastietojärjestelmässä pyritään estämään uudet tapaukset ja korjaamaan takautuvasti tapahtuneet henkilötunnusten vuodot hoitoisuusluokituksessa. Jokaisesta vaihtoehdosta löydettiin lisäksi kehitettävää, ja osa vaatii tarkempaa selvitystä. –?On poliittisen johdon käsittelyssä, miten asian suhteen edetään, Tiainen sanoo. –?Se vaatisi niin harvinaisen sääasetelman, että sellaisia ei ihan kovin monta meidän elinikämme aikana ole odotettavissa. Suomen lämpöennätys, 37,2 astetta, mitattiin Liperissä heinäkuussa 2010. Lehden mukaan endoskopiayksiköissä potilaiden hoitoisuusluokituksia kirjattaessa käyttäjän henkilötunnus oli kirjautunut mukaan luokitukseen. Kanadan lounaisosassa sijaitsevassa Lyttonissa on raportoitu erityisen korkeita lämpötiloja. STT Meteorologi: Kanadan helle voi osua Suomeenkin Suomen kesäkuu oli mittaushistoriansa kuumin ja hellepäiviä oli 25 kappaletta. Nyströmin mukaan yksi keino vähentää asunnottomuutta olisi parempi päihdepolitiikka. VAILLA vakinaista asuntoa ry:n Tiivolan mukaan osa ohjelmassa mukana olleista kaupungeista on edennyt hyvin ja ne ovat pystyneet noudattamaan asetettuja tavoitteita. Lisäksi Nikkisen mukaan ihmisiä pitäisi ajatella yksilöinä eikä saisi yleistää. Asunnottomien perheiden ja pariskuntien määrä oli 201. Ennätyshelteet on mitattu vuoristoisella alueella laaksossa. Jan Nikkinen on puolestaan ollut asunnoton noin puolitoista vuotta. Pääkaupunkiseudulla ja etenkin Helsingissä tilanne on kuitenkin vaikea. Nyströmillä on alkamassa pian korvaushoito. Haasteita tuo muun muassa mahdollisen rekisterin pitäminen ajan tasalla. –?Perustan sen siihen, mitä Kanadassa lämpömittari on näyttänyt, Mäntykannas sanoo STT:lle. Heitä on aktiivisessa jonotusvaiheessa 500. Asiaa valmisteleva työryhmä ei päässyt keinoista yksimielisyyteen, joten lausunnolle lähteneessä esitysluonnoksessa esitettiin neljää eri vaihtoehtoa. A12 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa STT, Viivi Salminen Hallituksen tavoitteena on puolittaa asunnottomuus vaalikauden aikana, mutta tavoitteeseen on vielä matkaa. Jotta siihen päästäisiin, hallituksen toimien pitäisi toimia nykyistä nopeammin. Hän uskoo, että sitten myös muut asiat helpottuvat. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ käynnisti viime vuonna ohjelman, jossa mukana on 11 paikkakuntaa, joissa asunnottomuutta on eniten. Tiaisen mukaan asia on työn alla, mutta se on hankala toteuttaa. Työn alla ovat edelleen muun muassa asumisneuvonnan lakisääteisyys sekä paremmat tilastointitavat. Hänellä on ollut kahden vuoden aikana välillä asunto, mutta tällä hetkellä hän majoittuu hätämajoituksessa, kavereiden luona tai vihreissä vessoissa. –?Nyt painopiste on kaupunkien omissa asunnottomuuden vähentämissuunnitelmissa ja -ohjelmissa, hän sanoo. IL:n mukaan Husin kehittämisjohtaja Visa Honkanen kertoo, että Apotissa virheen korjaukseen on ryhdytty kahdella tavalla. Vuodosta tiedotettiin henkilöstölle IL:n mukaan torstaina. Helsinkiläinen Henna Nyström on ollut asunnottomana lähes tauotta jo kohta parin vuoden ajan. Lisäksi hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on kehittää asunnottomuuden tilastointia. Luvut perustuvat asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARAn kunnille tehtyyn asunnottomuuskyselyyn, joten ne ovat suuntaaantavia. STT IL: Yli 700 hoitajan henkilötunnuksista tietoturvavuoto. Kokonaan asunnottomuus on tarkoitus hallitusohjelman mukaan kitkeä vuoteen 2027 mennessä. Tällä hallituskaudella asunnottomuuden vähentämiseen tähtäävä ohjelma on ympäristöministeriön erityisasiantuntija Tuula Tiaisen mukaan hyvin erilainen kuin aikaisemmat asunnottomuusohjelmat. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli puolestaan 5?482 asunnotonta. Selvityksen mukaan henkilötunnukset eivät kuitenkaan ole siirtyneet Omakantaan eivätkä täten näy potilaille. Tiivolan mukaan etenkin tukea tarvitsevien asunnottomien tilanne on Helsingissä tällä hetkellä vaikea. Tiaisen mukaan kaupungit sitoutuivat tekemään asunnottomuuden vähentämisja puolittamisohjelman, jota ne ovat tämän vuoden tammikuussa lähteneet toimeenpanemaan. Apotin selvityksen perusteella tietovuoto koskee 717:ää Husin hoitajaa. Jos Suomessa tapahtuisi myös lähes viiden asteen lämpöennätyshyppy, voisi jopa 40 astetta mennä rikki. Torstain tiedon perusteella henkilötunnuksia poistetaan parhaillaan raporteista, selviää IL:n saamasta Husin sisäisestä tiedotteesta. Toissa vuonna Suomessa oli ARAn kyselyn mukaan 4?600 yksin elävää asunnotonta ja asunnottomia perheitä ja pariskuntia oli 264. Aikaisempi ennätys, tasan 45 astetta, on vuodelta 1937. Toiveena parempi päihdepolitiikka ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) yksiköiden Apotti-potilastietojärjestelmässä tapahtui toukokuun lopulla tietoturvavuoto, jossa hoitajien henkilötunnuksia vuoti potilaskertomuksiin, kertoo Iltalehti. HALLITUSOHJELMASSA sanotaan, että asumisneuvonnasta tehdään lakisääteistä. Asunnottomien perheiden ja pariskuntien määrä oli 201. Lisäksi siihen halutaan lisätä laadullinen selvitys
Hän heitti mukavasti sijalle seitsemän, paras suoritus (56,42) osui toiselle heittokierrokselle. Veteliläislähtöinen Mikko Patana oli vahva ennakkosuosikki miesten sarjan voittajaksi ja ampaisikin kärkeen heti lähtölaukauksen kajahdettua. –?Ihan hyviä suorituksia kisaan tuli ja mieltä lämmittää, että tulos parani vielä viimeisellä heitolla. – Kuumuus teki olon välillä nuutuneeksi, mutta reitti oli tosi mukava, Patana summaa. Siihen nähden oli 70 metrin viivan hätyyttely oli kelpo suoritus. MIESTEN kisassakin oli paikalla jokseenkin maan moukarinheiton parhaimmisto. –?Eivät koko ajan, mutta totta kai jonkin verran. LISÄMAUSTEEN toi keli; helteen polttavuus oli jopa poikkeuksellista. Asiallisten kommenttien takaa hiipi Tervon hikisille kasvoille iloinen virne. –?Olen usein treeneissä pystynyt teknisesti ehjään suoritukseen, mutta tuntui hyvältä, että siihen kykeni myös kisassa. KRISTIAN SUNDQVIST Miesten kisan voittaja Henri Liipola toivottelee moukaria matkaan. – Todella raskasta oli, meinasin läkähtyä tähän kuumuuteen. ENNÄTYKSEN jahtaamisessa on Tervon mukaan kyse myös henkimaailman asioista. Kun suomikamppeet pukee ekan kerran päälle, niin silloin varmaan tuntuu. En ole täysin tyytyväinen. Juoksijat kuumina Vetelissä Osallistujia oli yhteensä 93, eli kymmenen vähemmän kuin viime vuonna. Patana tuli odotetusti myös maaliin muita edellä ja kellotti ajakseen 22.17. Yleisurheilu Krista Tervo ennätykseensä Kaustisen moukarikarnevaaleilla, myös Silja Kososen vire jatkuu. Naisten sarjassa toiseksi tuli Polvijärven Suvi Rahkonen ajalla 27.48 ja kolmanneksi 30.34 kellottanut KP-V:n Minna Läspä. Äijäpatinlenkillä ykköseksi juoksi myös viime vuoden voittaja, Vetu:n Kasper Björkbacka. –?Ihan hyvää perussuorittamista silti, jatkoi Kivinen. Pariskunnan tytär, seitsemänvuotias Minttu Patana voitti lasten sarjan. Välillä ei voinut olla varma, läpsivätkö kilpailijat reisiään virettä hakeakseen vai jahtasivatko paarmoja. –?Olin totta kai toivonut enkkaa, mutta jos sitä koko ajan miettii, niin sitä on yhä vaikeampi saada. Siis silloin kun se on hauskaa. Naisten kolmas oli Nopsan Kati Ojaloo. –?Oli aika kuuma, mutta ei sentään mitään sulamista tullut, Kosonen vitsaili. URHEILU SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A13 Kristian Sundqvist KAUSTINEN Kaustisen perinteisillä moukarikarnevaaleilla nähtiin lauantaina jopa odotettuakin kovatasoisempi naisten kisa, kun Tokion olympiakisoihin matkaavat Silja Kosonen ja Krista Tervo antoivat rautapallolle kyytiä. Tervo kuvaili tuntojaan iloisiksi ja helpottuneiksi. Tulokseen nähden oli Liipola viimeisensä nakattuaan yllättävän itsekriittinen. Kesäkuussa 73,43 viskannut Kosonen (Someron Esa) oli kakkonen tuloksella 69,24. Voiton vei Karhulan Katajaisia edustava Tervo ennätyksellään 72,92. Missä määrin olympialaiset jo pyörivät mielessä. Kovaa tulosta helteessä Krista Tervon moukari liiti Kaustisen helteessä voittoon. –?Kun heittää kovaa, niin vetää lopussa sisäänpäin. Kroppa kyllä toimi tänään hyvin koko kisan ajan. Ajaksi tuli 12.36. Suomella on tällä hetkellä kaksi naista maailmantilaston 20 parhaan listalla. Silja Kosonen myönsi, että hänelle Kaustisen karnevaalissa oli kyse jossain määrin välikilpailusta, jossa ylläpidettiin kisavirettä. Keskipohjalaisja kaustislaisväriä naisten kisaan toi Pohjan-Veikkojen nuori Julia Kivinen. Jenny Patana juoksi naisten sarjan voittajaksi ajalla 25.27. –?Moukarinheitto on hauskaa. Osallistujia oli 93, eli kymmenen vähemmän kuin viime vuonna. Osallistujia oli hiukan vähemmän kuin viime vuonna ja kärkisijoilla oli sekä tuttuja että uusia nimiä. Lisäksi vaihtoehtona oli totuttuun tapaan myös lyhyempi Äijäpatinlenkki. Kauden parastaan Liipola paranteli parin metrin verran eikä jäänyt kolme vuotta sitten heittämästään ennätyksestään kuin vajaan metrin. Voittajaksi eli karnevaalikielellä kisojen kuninkaaksi kruunattiin Someron Esan Henri Liipola. Mutta keliin nähden juoksu sujui ihan kohtalaisesti, Patana sanoo. Liipolan voittoheitto kantoi 74,68 metrin kelpo pituuteen. –?Ihan niin hyvin ei mennyt kuin torstaina, pohti alle 22-vuotiaiden kisan tuolloin voittanut Kivinen. KONSTA HIETANIEMI. Kakkoseksi miesten kisassa heitti Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen (71,57) ja kolmoseksi Sjundeå IF:ää edustava Roope Auvinen (69,42). 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/p8xvd8f6 Konsta Hietaniemi VETELI Vetelin urheilijoiden järjestämä perinteinen markkinahölkkä juostiin tällä kertaa paahtavassa helteessä. Lämpöasteita oli taululla 32 juoksijoiden lähtiessä matkaan noin kuuden ja puolen kilometrin mittaiselle reitille. Tervo kamppailee Suomen ykkösheittäjän paikasta tasapäisesti Silja Kososen kanssa. MARKKINAHÖLKÄN miesten ja naisten sarjat sekä Äijäpatinlenkin 13-vuotiaiden sarja olivat seinäjokelaisen Patanan perheen näytöstä
Nicolo Barella 0–1, 44. Italia kaatoi Münchenissä Belgian 2–1 ja kohtaa tiistaina Lontoossa pelattavassa välierässä Espanjan. Hän ei ansainnut loukkaantua. Sen jälkeen Tanskalle ei ole löytynyt pysäyttäjää, sillä se voitti Venäjän 4–1, neljännesvälierissä Walesin 4–0 ja nyt puolivälierissä Tshekin 2–1. Nacer Chadli, 73. Bryan Cristante); Federico Chiesa (90. minuutilla, kun Patrik Schick ohjasi matalasta keskityksestä pallon jalallaan maaliin. Dries Mertens), Axel Witsel, Thorgan Hazard; Kevin De Bruyne, Romelu Lukaku, Jeremy Doku. Tanskan EM-turnaus on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa. Spinazzolan korvasi brasilialaissyntyinen Emerson, joka on jäänyt vähälle vastuulle seurajoukkueessaan Chelseassa. Jakub Brabec), Tomas Kalas (v), Jan Boril; Tomas Holes (46. Italia jahtaa toista Euroopan mestaruuttaan vuoden 1968 EMtittelin jatkoksi. ROOMA (STT) Jalkapallon EM-turnauksessa Italian paidassa säkenöinyt laitapuolustaja Leonardo Spinazzola joutui jättämään perjantai-iltana Belgiaa vastaan pelatun puolivälieräottelun kesken tuskaisten vaiheiden jälkeen. Michael Krmencik, v), Antonin Barak, Petr Sevcik (80. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTON OIKEA RIVI LÖYTYY SUNNUNTAINA KESKIPOHJANMAAN VERKKOSIVUILTA SEKÄ MAANANTAIN LEHDESTÄ. Jalkapallo Avauspuoliajan maalit riittivät Tanskalle 2-1-voittoon Tshekistä. Hän pelasi poikkeuksellisen hyvin ja oli jopa yksi turnauksen parhaista, Italian päävalmentaja Roberto Mancini sanoi. Rafael Toloi 90), Ciro Immobile (74. Emerson); Nicolo Barella, Jorginho, Marco Verratti (v) (74. Baku: Tshekki–Tanska 1–2 (0–2) 5. Osuma oli Schickille turnauksen viides, joten hän nousi Cristiano Ronaldon rinnalle maalipörssin kärkeen. Domenico Berardi, v). –?Olemme pahoillamme ”Spinan” puolesta. Joachim Andersen), Simon Kjär (c), Jannik Vestergaard; Jens Stryger (71. 1–2. Tshekki pääsi peliin puoliajan edetessä hyvin mukaan, mutta Tanska iski vielä kerran. Tanska voitti Bakussa pelatun jalkapallon miesten EM-turnauksen puolivälierottelun 2–1, joten maa nähdään välierissä. Eriksen sai sydänpysähdyksen, mutta on jo paljon paremmassa kunnossa. Romelu Lukaku rp. Joukkue on pelannut Mancinin alaisuudessa nyt huimat 32 ottelua peräkkäin ilman tappiota. Seuraavassa pelissään Tanska pyöritti Belgiaa avauspuoliajalla vimmalla ja voimalla, mutta hävisi lopulta 1–2. URHEILU Urheilutoimitus P. Thomas Delaney 0–1, 42. Erotuomari: Slavko Vincic, Slovenia. Spinazzola loukkaantui toisen jakson loppupuolella harmittoman näköisessä juoksutilanteessa ja viittilöi nopeasti Italian vaihtopenkille. Joukkue kavensi 49. Ottelua oli takana 42 minuuttia, kun Joakim Mähle antoi komean ulkosyrjäkeskityksen, josta Kasper Dolberg ohjasi pallon ilmasta jalallaan sisään. Dennis Praet), Youri Tielemans (v) (69. Avauspelissään joukkue hävisi Kööpenhaminassa Suomelle 0–1. Spinazzolan EM-turnaus päättyi Akillesjännevamma päätti Italian puolustaja Leonardo Spinazzolan kisat. Tshekki voi kuitenkin olla turnausurakkaansa tyytyväinen, sillä se eteni hienoisena yllättäjänä puolivälieriin asti. –?Teemme kaikkemme, jotta pääsemme finaaliin hänen (Spinazzolan) puolesta, Belgiaa vastaan voittomaalin tehnyt Lorenzo Insigne sanoi. Vladimir Darida); Patrik Schick (80. Tanska: Kasper Schmeichel; Andreas Christensen (81. Puolivälierissä pelataan lauantaina ottelut Tshekki–Tanska (Baku) ja Ukraina–Englanti (Rooma). Tanskan mestaruusunelma elää Tanska juhli kahdesti ensimmäisellä jaksolla ja se riitti voittoon. Andrea Belotti), Lorenzo Insigne (79. Yussuf Poulsen), Mikkel Damsgaard (60. Tshekki: Tomas Vaclik; Vladimir Coufal, Ondrej Celustka (65. Italian mainio laitapuolustaja oli yksi turnauksen parhaista pelaajista EPA/STUART FRANKLIN Tapio Keskitalo BAKU/HELSINKI (STT) Tanska joutui etenkin toisen puoliajan alkupuolella todella koville Tshekkiä vastaan, mutta poistui kentältä lopulta voittajana. Erotuomari: Bjorn Kuipers, Hollanti. Ottelu sai dramaattisen käänteen, kun tähtipelaaja Christian Eriksen lyyhistyi kentälle. TANSKA kohtaa välierissä Ukrainan tai Englannin, jotka iskivät yhteen lauantain myöhäispelissä Roomassa. Välierät Lontoossa: 6.?7.?Italia–Espanja ja 7.?7.?Ukraina/ Englanti–Tshekki/Tanska. Belgia: Thibaut Courtois; Toby Alderweireld, Jan Vertonghen (c), Thomas Vermaelen; Thomas Meunier (69. Kasper Dolberg 0–2, 49. Mathias Jensen), Joakim Mähle; Martin Braithwaite, Kasper Dolberg (60. Patrick Schick 1–2. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A14 2 Jalkapallo Miesten EM-lopputurnaus, puolivälierät: München: Belgia–Italia 1–2 (1–2) 31. Tuskasta irvistänyt ja kyyneleitä vuodattanut puolustaja kannettiin paareilla kentältä pois. Italia: Gianluigi Donnarumma; Giovanni Di Lorenzo, Leonardo Bonucci, Giorgio Chiellini (c), Leonardo Spinazzola (79. Matej Vydra). Lauantain Tshekki-ottelussa Tanska siirtyi johtoon jo viidennellä peliminuutilla, kun vapaaksi unohtunut Thomas Delaney pukkasi pallon kulmapotkutilanteessa verkon perukoille. Jakub Jankto), Tomas Soucek (c), Lukas Masopust (46. Niin pitkälle Tanska on yltänyt EMkentillä edellisen kerran vuonna 1992, jolloin se juhli lopulta mestaruutta. Daniel Wass), PierreEmile Höjberg, Thomas Delaney (82. Christian Nörgaard). AS Roman puolustaja joutuu todennäköisesti useiden kuukausien sairauslomalle. Välierät: 6.?7.?Italia–Espanja (pelipaikka Lontoo), 7.?7.?Ukraina/Englanti–Tanska (Lontoo). Tanska ei yltänyt lauantaina turnauksen vakuuttavimpaan esitykseensä, mutta Tshekin loppukiri jäi vajaaksi. EPA/DAN MULLAN. Ottelun jälkeen Italian joukkue vahvisti, että 28-vuotias Spinazzola loukkasi tilanteessa vasemman jalan akillesjänteensä. Lorenzo Insigne 0–2, 45. Tshekki ei luovuttanut, vaan tuli toiselle puoliajalle rajulla sykkeellä
Vieraiden juoksujen lyöminen jakaantui kahdeksalle miehelle, kun kolme juoksua tuonut ja ykkösellä palkittu Joona Kinnunen löi kunnarin ja Onni Piiponniemi kaksi juoksua. Pesä-Kiilat jäi pisteittä YLIVIESKA Ei ollut Napapiirin Pesis-Teamistakaan kotijoukkue Ylivieskan Kuulan pysäyttäjäksi naisten suomensarjassa. Suomalaiset saivat maltillisesti jääaikaa kolmannessa finaalissa. Ja kotimaastot auttoivat, ne ovat kyllä meille suomalaisille eduksi ja toisaalta jo keskieurooppalaisille eksoottisia. SeIkämme ovat seinää vasten, joten meidän on alettava pelaamaan parhaamme mukaan, maalivahti Carey Price sanoi Canadiensin verkkosivuilla. Kakkospalkinnot pokkasi lukkari Eerika Laakso. Kotijoukkueen ykkönen oli 2-koppari Tiina Ruusila, joka seitsemän lyödyn ja tuodun juoksun lisäksi löi neljä kunnaria. TU hävisi juoksujuhlat LONTOO (STT) Suomen Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Lloyd Glasspool etenivät Wimbledonin tennisturnauksen miesten nelinpelissä 16 parhaan joukkoon. Kakkospalkinto meni 2-polttajana pelanneelle ja kärkenä kentällä liikkuKuula jatkaa voittokannassa neelle Jenni Matolalle, joka toi kuusi juoksua. Selvästi avausjakson hävinneet vieraat olivat pitkään kiinni jaksovoitossa toisella jaksolla, mutta lopulta pisteet jäivät Ouluun lukemin 1-0 (8-3, 7-7). TAMPA näytti kolmannessa finaalissa jälleen materiaalinsa laajuutta. Kuulan sisäpeli oli eri tasolla vieraiden kanssa ja pisteet jäivät Ylivieskaan lukemilla 2-0 (16-1, 13-4). Hän määrittelee maailmanmestaruuden monivuotisen projektin seurauksena toteutuneeksi unelmaksi. Olemme nujertaneet vastoinkäymiset koko kauden ajan. Pyöräsuunnistus Tuoreet maailmanmestarit André Haga ja Marika Hara ylivoimaisia kansallisissa kilpailuissa. –?Kevät oli vähän sellaista hakemista, mutta onneksi kisoissa sai suunnistuspuolen kulkemaan ja sitä kautta sitten. NHL:n verkkosivujen mukaan Vasilevski on voittanut nyt 11 peräkkäistä ottelua Montrealia vastaan. aloittavalla hankittu 7-2-johtoasemakaan vaan nuoret oululaiset tulivat kahden viimeisen vuoroparin aikana takaa rinnalle. URHEILU Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A15 Kristian Sundqvist KRUUNUPYY Kruunupyyn Snåren metsäpoluilla rytisi lauantaina harvinaisella tavalla, kun pyöräsuunnistajat ottivat toisistaan ja itsestään mittaa OK Botnian kansallisissa kilpailuissa. Se ei ole sen monimutkaisempaa, Ducharme päivitteli. Jääkiekko Kauden yllättäjäjoukkue Montreal on jäämässä hallitsevan mestarin Tampa Bayn jalkoihin. Botniaa edustava Haga oli ylivoimainen, eroa toiseksi tulleeseen IK Falkenin Niklas Wikin kertyi keskimatkan kisassa kuutisen minuuttia. LEHTIKUVA/AFP/BRUCE BENNETT. –?Uskon niin. Haga on lajinsa tuore maailmanmestari, titteli tuli kesäkuussa Kuortaneella pitkän matkan kisassa. Heliövaara ja Glasspool kohtaavat seuraavaksi Puolan Lukasz Kubotin ja Brasilian Marcelo Melon, jotka on sijoitettu kahdeksanneksi. –?En ole ollut tarpeeksi hyvä tähän saakka. Maalinteossa onnistuivat tshekkipuolustaja Jan Rutta, kakkosketjuun noussut ja kaksi maalia viimeistellyt Tyler Johnson sekä kolmosketjun huippurouhija Blake Coleman. Henri Kontisen ja hänen ranskalaisparinsa Edouard Roger-Vasselin nelinpeliurakka päättyi. Tampa Bay melkein mestari Stanley cupin finaali on ollut Tampa Bayn täydellistä hallintaa. Kyseessä oli uran seitsemäs henkilökohtainen MM-voitto. Ennakkosuosikit pitivät kutinsa Se on siinä. NHL:n pudotuspeleissä 0–3-sarjatappiolla ollut joukkue on pystynyt nousemaan voittoon vain neljä kertaa – viimeksi vuonna 2014, kun Los Angeles Kings kaatoi San Jose Sharksin. Ducharme oli kuusi ottelua sivussa koronavirustartuntansa takia. Lajissa legendaarisen maineen saavuttanut ja suurkisatitteleitä toissa vuosikymmeneltä saakka kerännyt Marika Hara (Koovee) otti suvereenin voiton ennen Marja Penttilää (Kokkolan Suunnistajat) ja Henna Saarista (Koovee). Kuulan ykköseksi valittiin lukkari Iida Säilynoja, joka yhden kunnarin lisäksi löi neljä tavallista ja toi kaksi juoksua. Toisella jaksolla vieraille ei riittänyt 3. –?Tässä ei ole vaihtoehtoja. Pricen torjuntaprosentti finaalisarjassa on heikko 83,5, ja perjantaina kanadalainen päästi 30:stä laukauksesta kuusi omiin. TOHOLAMPI Toholammin Urheilijoille ei riittänyt naisten suomensarjan kotiottelussa 26 lyötyä juoksua edes pisteeseen asti, sillä vieraaksi saapunut Seinäjoen Maila-Jussit pisti vielä paremmakseen vieden pisteet mukanaan 0-2 (13-16, 13-15) – numeroin. –?Ei se nyt ainakaan motivaatiota ole alentanut ja nyt on taas alkanut päästä hyvään rytmiin, pohti Haga mestaruuden vaikutuksesta harjoitteluun. –?Aina, kun teemme virheen, he (Tampa Bay) laittavat meidät maksamaan. MONTREALIN suomalaistrio ei ole yltänyt finaalisarjassa samalle tasolle kuin aiemmin pudotuspeleissä, sillä vain Kotkaniemi on onnistunut kirjaamaan itselleen syöttöpisteen. Hara pohti maaliin tultuaan toimittajan pyynnöstä sitä, josko käynnissä oleva pyöräilybuumi voisi näkyä myös pyöräsuunnistuksen suosion nousuna. Heliövaara jatkaa Wimbledonissa HELSINKI/MONTREAL (STT) Tampa Bay Lightning nappasi jo ratkaisevan tuntuisen otteen Stanley Cup -pokaalista, kun joukkue kukisti jääkiekkoliiga NHL:n kolmannessa loppuottelussa Montrealin vieraskentällä 6–3. Ja MM-kisojen tvnäkyvyydellä saattoi olla suuri merkitys. Konkarivahti Price on hävinnyt tähänastisen maalivahtikamppailun tylysti Tampan venäläistähdelle Andrei Vasilevskille. Lisäksi lajissa käyttöön tuleva 23-vuotiaiden sarja on hyvä juttu, sitä kautta hyppäys junioreista aikuisten sarjaan ei ole niin jyrkkä. Joel Armian, Jesperi Kotkaniemen ja Artturi Lehkosen vahvistama Montreal on uhmannut koko kauden ajan todennäköisyyksiä, mutta nyt mestaruuden voittaminen vaatisi kanadalaisseuralta jo pientä ihmettä. JOS oli miesten sarjan voittaja lauantaina helposti ennakoitavissa, niin sama päti naisten kisaan. Voin ehdottomasti pelata paremmin. Hallitseva mestari Lightning siirtyi ottelusarjassa 3–0-johtoon ja on enää yhden voiton päässä mestaruutensa uusimisesta. Jane Koivukoski löi puolestaan kahden kunnarin lisäksi neljä juoksua. André Haga kuittaa itsensä maaliin ylivoimaisena voittajana. Sitä kuitenkin satoi muun muassa sprintin MM-kullan muodossa. –?En ole Kruunupyyssä asuessani tiennyt, että täällä tällaisia maastoja onkaan, yllättävän hyvä rata, lohkaisi miesten sarjan voittaja André Haga itsensä maaliin leimattuaan. Heliövaara ja Glasspool voittivat toisella kierroksella Britannian Alastair Grayn ja Aidan McHughin 4–6, 6–3, 8–6. Vuonna 1986 syntynyt Hara ehti jo hieman epäillä, että tuleekohan kesäkuun isoissa kisoissa menestystä. KRISTIAN SUNDQVIST OULU Haapajärven Pesä-Kiilat hyytyi helteessä miesten suomensarjan vierasottelussa Oulun Lipon kakkosjoukkuetta vastaan. Montrealin päävalmentaja Dominique Ducharme palasi Canadiensin penkin taakse ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Armian peliaika oli 12.59, Kotkaniemen 11.38 ja Lehkosen 13.37 minuuttia
Pisteputki helletestissä Mikael Mäkelä löi pallon järveen Ikaalisissa. Koronatartunta siirsi EIF:n ja KPV:n pelin Jukka Määttälä Naisten jalkapallon Kakkosessa vain Esse IK onnistui lisäämään pistesaldoaan paikallisista joukkueista. 8 3 2 2 1 87– 52 15 Muhos .......... KPV harjoitteli Keskuskentällä varhain lauantaina ja matkaan oli tarkoitus lähteä iltapäivällä. 8 5 2 1 115– 81 19 Seinäjoki ........7 4 1 1 1 132– 83 15 Kannus ..........5 2 3 75– 41 12 Vaasa ............ kierroksella parin Lukasz Kubot Puola/Marcelo Melo Brasilia (8). Oikeat numerot: 1, 6, 8, 12, 15, 19, 20, 22, 24, 38, 41, 47, 49, 50, 56, 57, 59, 60, 65, 67. Siirtoon meni myös Ekenäs IF:n ja Kokkolan PalloVeikkojen välinen sunnuntai-illaksi merkitty ottelu. 8 2 1 1 4 59– 58 9 Vähäkyrö ...... Molempien putket saivat kuitenkin jatkoa, sillä vieraat veivät pisteet mukanaan numeroin 2-4 (1-3). Ura kävi avausjaksolla johdossa PattUn lainaetenijä Mikael Mäkelän, 17, ensimmäisellä ykkösarjakunnarilla. minuutilla. Kuuluttajalla oli siihen mielipiteensä, joka ei jäänyt yleisöltä kuulematta. – Ei ollut hätää, koska bussin ilmastointi toimi. 8 3 2 1 2 63– 60 14 Simo ............. Oikeat numerot: 1, 4, 8, 11, 21, 28, 35, 36, 38, 41, 43, 45, 46, 47, 48, 49, 55, 57, 64, 67. – Lyönti ei ollut hääppöinen, mutta sillä tuli juoksu, kajahti kentän kaiuttimista. Ylihärmä ....... 2 Golf Thomastown, Irlanti: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 3 miljoonaa euroa: Tilanne 54/72 reikää, par 72: 201 lyöntiä (15 alle parin): Lucas Herbert Australia 64+67+70, 202 (–14): Johannes Veerman USA 65+70+67, 204 (–12): Justin Harding Etelä-Afrikka 69+70+65, 205 (–11): Rikard Karlberg Ruotsi 71+67+67, Dale Whitnell Englanti 67+67+71, Fransesco Laporta Italia 68+69+68, Kaikki suomalaiset karsiutuivat perjantaina viikonlopun jatkokierroksilta. 7. Tuon ottelun kohtalosta ei ole vielä varmaa tietoa. 8 2 2 3 1 130– 88 13 Oulainen .......11 1 4 1 5 113– 137 12 Tyrnävä II ...... Frida Lindholm avasi maalinteon 10. Kauhavan Kanuunat ei turhia kumarrellut vierasottelussa IK Myran luona. Anette Huhtala avasi FC-92:n ja ottelun maalitilin pelissä, mutta Tiia Vihavainen teki vielä hattutempun avausjaksolla. Klubi 04:n pitäisi tulla Kokkolaan viikon kuluttua lauantaina. Essekin joutui tyytymään vain pisteeseen, sillä Joensuun FC Hertta ehti karata kahden maalin johtoon ennen kuin kotijoukkueen kiri alkoi. KPL–KaMa. 9 4 3 2 148– 71 20 Alajärvi ......... heinäkuuta, jolloin tammisaarelaisia isännöi Pietarsaaren Jaro. 8 4 2 2 119– 45 18 Rovaniemi .... – Oli siellä sentään avausjaksolla pari läpilyöntiämme, joista vain loistavat ulkopelisuoritukset estivät juoksumme. URHEILU Urheilutoimitus P. KPV:n joukkueeseen tuli loppuviikosta yksi muutos. 8 8 19– 200 Seuraavat ottelut: 4.7. Samalla peruuntui 10. Haapajärvi Rovaniemi Naisten suomensarja länsilohko Vaasa Alajärvi 1-2 (12-15, 5-3, 0-1), Kinnula Nurmo II 2-0 (4-3, 4-1), Toholampi Seinäjoki 0-2 (13-16, 13-15). KPV:n leirissä ei sunnuntain ottelun siirtyminen aiheuta isompaa harmistusta. Kokeilin kerran rajaan, ja kun sijoittuminen ei muuttunut, sain pallon uppoamaan läpi, Mäkelä (kl 7/9) myhäili. 9 2 3 4 100– 113 9 Kinnula .........11 2 1 1 7 89– 137 9 Nurmo II ........7 1 1 5 59– 150 5 Toholampi .....7 2 5 78– 121 4 Seuraavat ottelut: 4.7. 6 1 1 2 2 33– 47 7 Ulvila .............7 3 4 38– 88 3 Laukaa .......... EIF:n joukkueessa on koronatapaus ja joukkue on asetettu karanteeniin, tietää Mika Liedes KPV:stä kertoa. Lauantaina karanteenimääräys ulottui koskemaan myös Vaasan Palloseuraa, joka pelasi keskiviikkona EIF:iä vastaan. Kuopio ...........7 5 2 76– 26 19 Oulu ...............7 2 4 1 48– 24 15 Kannus ..........7 2 2 3 71– 40 13 Loimaa ......... Avausosuman ToU iski jo ensiminuuteilla, mutta lopullisesti ottelu ratkesi toiseen maaliin vasta vartti ennen pelin loppua. Tauolla puhuttiin, että samat suoritukset riittävät vielä pelin voittamiseen. Juoksuja nähtiin vain viisi. Joni Aallon heitto ei enää riittänyt Konsta Launosen kotipesään polttamiseen. 6 2 3 1 35– 30 12 Lohi .............. Kunkkunumero: 41. KPV:n tytöt maalailivat 2 Pesäpallo Miesten Superpesis: Joensuun Maila–Manse PP, Tampere 1–0 (4–4, 4–2) Pattijoen Urheilijat, Raahe–Kouvolan Pallonlyöjät peruttu. Sunnuntailta jouduttiin tartuntojen vuoksi siirtämään muun muassa kolme jalkapallon Ykkösen ottelua. Pesäpallo Juoksut kortilla Ikaalisten pesäpallostadionilla JUKKA LEHOJÄRVI/ARKISTO Alajärvi ......... heinäkuuta ohjelmassa ollut peli TPS:n ja VPS:n kesken. 9 1 2 4 2 124– 123 11 Ylistaro ......... Lauantaiaamuna asia varmistui. kierrosta: Harri Heliövaara Suomi/Lloyd Glasspool Britannia–Alastair Gray Britannia/Aidan McHugh Britannia 4–6, 6–3, 8–6, Simone Bolelli Italia/Maximo Gonzalez Argentiina–Henri Kontinen Suomi/Edouard Roger-Vasselin Ranska (11) 7–6 (7–5), 6–2. Ylivieska ....... Kunkkunumero: 19 Ilta-arvonta. Yksittäisistä pelimatkoista tämä 300 kilometrin siivu oli kesän pisin, laskeskeli Uran viuhkamies Eetu Rekonen. Naiset: Coco Gauff USA (20)–Kaja Juvan Slovenia 6–3, 6–3, Angelique Kerber Saksa (25)–Aliaksandra Sasnovitsh ValkoVenäjä 2–6, 6–0, 6–1, Karolina Muchova Tshekki (19)–Anastasia Pavljutshenkova Venäjä (16) 7–5, 6–3, Paula Badosa Espanja (30)–Magda Linette Puola 5–7, 6–2, 6–4, Barbora Krejcikova Tshekki (14)–Anastasija Sevastova Latvia 7–6 (7–1), 3–6, 7–5. ViVe–JymyJussit, 6.?7. Ikaalisten pesäpallostadionin hieman epäluotettava lämpömittari näytti lauantaina +35 asteen lukemaa, kun Tarmo oli joutunut nöyrtymään kotitappioon. Sotkamo III ... 9 9 152– 48 27 Kajaani II .......11 4 3 3 1 171– 86 21 Oulu .............. LYÖJÄTILASTON kakkonen Tuomo Rautio (kl 3/7) löi toisen jakson voittojuoksun ensimmäisenä onnistumisenaan viidennessä korkeintaan yhden palon kotiutuspaikassaan. 8 1 1 1 5 66– 89 6 Tyrnävä ........ 8 1 3 2 2 60– 58 11 Ikaalinen....... 9 4 3 1 1 89– 60 19 Haapajärvi ...10 4 3 1 2 115– 56 19 Kempele II .... Hyvän toisen puoliajan ansiosta pisteet jaettiin 2-2 (0-2) –lukemin, kun pistesaldonsa avanneesta Essestä maalinteossa onnistuivat Amanda Vikström ja Ida Kuoppala. – Tarmon scouteissa luki varmaankin kohdallani kentällemenolyöntinä kirvesnäpy. – Voitto maistuu aina, ja pisteettähän emme ole vieläkään jääneet, Rekonen herkutteli. Päiväarvonta. 7 1 2 1 3 34– 34 8 SiiPe.............8 2 1 5 45– 97 7 KoU..............9 1 1 2 5 50– 75 7 KaMa ...........8 1 1 1 5 37– 83 6 HP ................8 1 1 6 40– 71 4 Seuraavat ottelut: 4.?7. päivä. Niistä saattoi laskea yli puolet ulkopelaajien tarjoamiksi lahjoiksi. 9 2 1 2 4 93– 111 10 Rovaniemi .... Kilpailu päättyy sunnuntaina. 8 1 1 6 40– 89 3 Seuraavat ottelut: 4.7. Naisten Superpesis: Siilinjärven Pesis–Roihuttaret 1–2 (0–8, 7–2, 0–1) Fera, Rauma–Kempeleen Kiri 2–1 (0–5, 2–1, 2–1) Miesten ykköspesis Lohi Laukaa 2-0 (5-2, 12-5), Ikaalinen Kannus 1-2 (2-1, 0-1, 0-1), Alajärvi Vähäkyrö 2-1 (1-3, 5-3, 2-1), Simo Ulvila 2-0 (15-5, 6-1). 8 1 3 1 3 53– 46 10 Simo ............. KF10 teki puolestaan hukkareissun Siilinjärvelle Toivalan Urheilijoiden vieraaksi, sillä vieraat saivat poistua kotimatkalle 2-0 (1-0) –tappio niskassaan. Palkintoarvo 35 miljoonaa puntaa: Kaksinpelin 3. Loimaa Alavus, Oulu Ulvila Miesten suomensarja pohjoislohko Simo Kempele II 0-2 (3-9, 3-8), Oulu II Haapajärvi 1-0 (8-3, 7-7), Rovaniemi Tyrnävä 2-0 (6-2, 17-1). Supervuoroparin tasoittava päättyi Raution lyöntiin, kun jo edellisen hänen lyöntinsä pudottanut kakkospolttaja Joe Vartiamäki haki kahta paloa palloa kakkosen kautta kierrättäen. 9 2 1 1 5 64– 110 9 Kajaani ..........7 1 1 2 3 68– 66 7 Ylivieska II .... Kaiken järjen mukaan Pirkanmaan pätsissä oli lauantaina lyöntikeli, mutta ilmeisesti virallisesti 30 asteen hellelukemia tarjoillut iltapäivä oli sisäpelillekin liikaa. Joukkueen peli ei ole sujunut ja nyt sillä on viikko lisää aikaa valmistautua seuraavaan koitokseen. Rautio saattoi sadatella toisen jakson voittokotiutuksensa jälkeen. 9 5 1 3 108– 60 16 Oulu II ........... – Perjantai-iltana tuli Tammisaaresta puolivillainen varoitus, että ottelu saatetaan joutua siirtämään. 6 2 2 1 1 47– 37 11 YKKÖSPESIS Tarmo–Ura 1–2 (2–1, 0–1, 0–1) Pasi Peltola IKAALINEN Kannuksen Uran pisteputki Ykköspesiksessä kesti ilmeisesti kauden kovimman testin, ainakin fyysisiltä vaatimuksiltaan. 2 Rahapelit Keno: Lauantai 3. Vain Esse IK:lle piste naisten Kakkosessa KOKKOLA Kokkolan Pallo-Veikkojen Btytöt ottivat kauden avausvoiton jalkapallon SM-sarjassa VIFK:n kustannuksella. Kannus Nurmo II 2 Tennis Lontoo: Kauden 3/4 grand slam -turnaus Wimbledon, 6. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A16 Seppo Luokkala Ilmeisesti jalkapallon EMkisamatkalta Pietarista tuodut koronatartunnat vaivaavat kotimaista jalkapalloilua. HP–KoU, KiPa– Manse, SiiPe–KeKi, 5.?7. 12 3 5 1 3 138– 122 20 Haapajärvi .... Kempeleen Kiri oli kutsunut Uran kakkosvahdin ja sisäpelin kolmosen Aappo Savikosken ylös. VIFK pysyi ensimmäisen jakson kyydissä mukana ja onnistui tasoittamaan. Riittivät, Rekonen hymähti. ViVe .............9 7 2 98– 39 21 Manse..........9 5 2 1 1 86– 53 20 SoJy .............9 5 2 2 105– 45 19 KPL ..............8 5 2 1 70– 47 19 JoMa ..........10 4 2 1 3 86– 70 17 Tahko...........9 3 2 4 75– 66 13 IPV ...............8 3 1 2 2 69– 79 13 JymyJussit ..8 4 1 3 51– 48 9 KiPa .............9 4 1 4 59– 85 9 KeKi .............9 2 1 1 5 51– 64 9 PattU ........... Maaleja tekivät Piita Kytölaakso, Olivia Ohtamaa, Riina Sorvisto ja toisen kerran osunut Lindholm. 9 1 1 7 62– 131 5 Simo ............. Huhtala toi vielä kertaalleen kotijoukkueen maalin päähän, mutta rinnalle asti ei ollut asiaa. Ekenäsin seuraava ottelu on alkuperäisen tiedon mukaan 11. Näin ollen VPS:n ja Klubi 04:n välinen kamppailu siirtyi sunnuntailta. Numerot Santahaan tekonurmella olivat 5–2 (1–1). 8 1 2 1 4 34– 51 8 Alavus........... HP–JoMa. Toisella puoliajalla vieraat ratkaisivat ottelun melko nopeasti, sillä vieraat iskivät reilussa kymmenessä minuutissa kaksi maalia voittaen lopulta 0-3 (0-1) –lukemilla. Miesten nelinpelin 2. Heliövaara/Glasspool kohtaa 3. SARJAN keskikastissa oleva Tarmo oli saanut avukseen neljä Kankaanpään Mailan sopimuspelaajaa Superpesiksestä. FC-92 teki kaikkensa kotikentällä Nivalassa, jotta pistetili olisi auennut voitosta voittoon kulkenutta kuopiolaista Kufu98:a vastaan. Tieto siirrosta tavoitti kokkolalaiset riittävän ajoissa. PK-35:n joukkue asetettiin karanteeniin jo keskiviikkona. 9 5 2 1 1 117– 81 20 Kempele II ... Ottelu eteni maalittomana reilut puolituntia, kunnes kauhavalaiset avasivat maalihanat. Tauon jälkeen kotijoukkue meni menojaan. Hinnaksi tuli tavallaan avausjaksolta hukattu piste. 9 2 7 62– 184 4 Oulunsalo II ...7 3 4 34– 84 3 Seuraavat ottelut: 4.7. PattU–Tahko. kierrosta (sijoitetut ja pohjoismaalaiset pelaajat): Miehet: Matteo Berrettini Italia (7)–Aljaz Bedene Slovenia 6–4, 6–4, 6–4, Hubert Hurkacz Puola (14)–Aleksandr Bublik Kazakstan 6–3, 6–4, 6–2, Lorenzo Sonego Italia (23)–James Duckworth Australia 6–3, 6–4, 6–4, Roger Federer Sveitsi (6)–Cameron Norrie Britannia (29) 6–4, 6–4, 5–7, 6–4, Felix Auger-Aliassime Kanada (16)– Nick Kyrgios Australia 2–6, 6–1 luovutus, Alexander Zverev Saksa (4)–Taylor Fritz USA (31) 6–7 (3–7), 6–4, 6–3, 7–6 (7–4). Kakkosvahti Vili Ruuskalta (kl 1/4) putosi pesän takana kahden palon arvoinen kotiutukseksi muuttunut lyönti, ja kärkilyöntisaldokin näytti kolmosena avausjaksolta nollaa. Pallo pomppi Kyrösjärveen kakkosrajan puhkaisulla. Erittäin vaatimattomasti esiintyneen hyökkääjä Dominique Malongan sopimus on purettu. Kajaani Simo, Muhos Rovaniemi, Kempele II Ylivieska II Naisten suomensarja pohjoislohko Oulu Simo 2-0 (6-1, 7-3), Ylivieska Rovaniemi 2-0 (16-1, 13-4), Kempele II Kajaani II 2-1 (8-1, 2-6, 3-0)
2. Tampereen Pyrinnön Aleksi Niemi oli parhaana suomalaisena 16:s. –?Tuntuu siltä, että olemme ottaneet takapakkia viime viikonlopusta. Toto4 voitto-osuus: 11,45. Huomiseen loppukilpailuun selvisivät kaksikon lisäksi Big Headache ja An-Dorra. Kehitystyö ja säädöt on kuitenkin suunniteltu enemmän kisavauhtia silmällä pitäen, joten sen pitäisi olla parempaa, Bottas arveli. Auto tuntui hyvältä, mutta jostain syystä pito katosi täysin toisella rengassetillä, Räikkönen analysoi. Sprintin mestariksi suunnisti 23-vuotias ruotsalainen Isac Von Krusenstierna, joka kilpaili ensi kertaa MM-rasteilla. Troikka: 57,91 9. 0400 993 522 Matka-Ärrä Oy 2 Ravit Lahti: 1. 19.30 yöpyminen Espoo Radisson. MAS Capacity piti loppuun asti muut takanaan ja teki ajan 13,0a. Toto (1-2-5): 6,05 2,28-1,86-1,42 33,54. Toto (4-11-2): 7,99 3,22-8,26-6,26 102,64. Loppukilpailuun paikan lunastivat myös Cameron Evo, MAS Champ ja American Hero. Välierien voittoon ylsivät Katja Melkon valmentama MAS Capacity, Christa Packalénin Stonecapes Queila sekä Pekka Korven Hotshot Luca, joka oli nopein kilometriajallaan 12,2a. Luulen, että se parantaa huomiseen finaaliin, Korpi sanoi voittajahaastattelussa. Ravit Hotshot Luca oli nopein kilometriajallaan 12,2a. Toto4 pelivaihto 60?537,00 e, voitto-osuus 452,28 e Pelivaihto 890?446,39 e, yleisöä 2?842 LAHTI (STT/KP) Lahden Suur-Hollola-ravien viikonvaihteen toisena kisapäivänä seulottiin 12 lämminverihevosta perinteiseen Suur-Hollola-ajon finaaliin. lähtö, TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Speedy Scion/Jukka Torvinen 14,2a (7,99), 2) Callela Kickoff 14,3a (20,75).3) Orzo 14,3a (25,03).4) Wille Wind 14,8a (20,5). 7. EPA/CHRISTIAN BRUNA. Se kierros oli aliohjautuvuuden takia aika lailla siinä. JUHO HÄMÄLÄINEN TEREZIN (STT) Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen avasi suunnistuksen MM-kilpailut sprintin kahdeksannella sijalla. Williamsin auto oli ensimmäistä kertaa aikaajojen päätösosiossa sitten kauden 2018. 12. Von Krusenstierna vei voiton seitsemän sekunnin erolla Norjan Kasper Harlem Fosseriin. Toto (4-2-3): 6,47 2,58-2,28-2,01 41,95. Toto4 voitto-osuus: 452,28. 6. Räikkönen kirjasi perjantain harjoituksissa kuudenneksi nopeimman ajan ja tallikaveri Antonio Giovinazzi oli lauantain aamupäivän harjoitusten viides. Kolmas oli tuore äiti, Tanskan Maja Alm. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A17 Matkailu 1 ViVe – Seinäjoki ma 5.7. 13,4a (2,74).3) Quick Vald 13,5a (13,57).4) Questionmark Me 13,6a (47,91).poissa: 2. HELSINKI/SPIELBERG (STT) Red Bullin Max Verstappenin auto kulkee tallin kotiradalla Itävallan Spielbergissä kuin siivillä. Toto (25-9): 4,25 1,48-1,28-2,23 4,79. 15.8. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, lv 2140 m Suur-Hollola-ajon välierä: 1) Stonecapes Queila/Hannu Torvinen 12,7a (3,75), 2) Run For Royalty 12,8a (1,82).3) Big Headache 13,1a (29,39).4) An-Dorra 13,1a (7,92). 5. lähtö, lv 2140 m Suur-Hollola-ajon Viisivuotistähti: 1) Always Ready/Kari Rosimo 13,1a (6,26), 2) Piece Of Glory 13,2a (22,19).3) Mr Big Money 13,2a (32,33).4) Samurai Comery 13,3a (27,27). Lähtö: 10.45 MH Kokkola, 11.30 Kaustinen, 11.40 Veteli, 11.55 Räyrinki, 13.10 Lapua, 14.00 Seinäjoki, 14.30 Ikaalinen, päivällinen Tei-Tuvalla. 08.00 Lähtö kohti Tallinnaa, 12.00 m/s Finlandia lähtee kohti Helsinkiä. Toto (12-15-14): 2,88 1,88-14,42-7,74 57,55. Toisessa välierässä Antti Teivaisen ohjastama MAS Capacity onnistui puolustamaan sisäradalta keulapaikan, eikä lopulta sen rinnalle kiertänyt Callela Lincoln vaatinut erikoisemmin vauhtia. –?Hotshot Luca tuntui menevän helposti ja oli suhtkoht hyvä tänään. lähtö, lv 2140 m Jokimaan Monté Tähti: 1) Barack la Marc/Seija Myllyharju m1,14,2a (4,25), 2) Dickson Shadow m1,14,3a (1,99).3) Sunbeam m1,14,6a (16,93).4) Social Network m1,14,7a (40,9). –?Emme ole pystyneet löytämään enempää nopeutta suorille. –?Lähtöpaikka oli hyvä ja ennakkoonkin suunniteltiin, että jos hevonen on vain normaali, keulasta koetetaan ajaa. Verstappenille jälleen paalupaikka Max Verstappenilla (oik.) oli taas syytä hymyyn, Autourheilu Mercedes ei ole kyennyt kehittämään autoaan viime viikonlopusta. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2640 m: 1) Issakan Valo/Iikka Nurmonen 25,9a (6,47), 2) Kromaus 26,1a (13,74).3) Qepe Pointti 26,4a (3,79).4) Tinderi 26,6a (20,88). Formula ykkösten MM-sarjan kärkinimi oli lauantaina nopein harjoituksissa ja aika-ajojen kaikissa kolmessa osiossa. Kolmas oli Red Bullin Sergio Perez. Toto (2-1-5): 6,19 2,14-1,371,54 11,15. lähtö, lv 2140 m 15 hevosen autolähtö tammalähtö: 1) The Next One US/Olli Koivunen 13,4a (2,88), 2) Club Nord Chip 14,2a (51,04).3) Artful Drop 14,5a (27,93).4) Arnie’s Emilie 14,7a (16,92).poissa: 4. lähtö, Toto75-2, lv 2140 m Suur-Hollola-ajon välierä: 1) MAS Capacity/Antti Teivainen 13,0a (6,05), 2) Cameron Evo 13,2a (13,14).3) MAS Champ 13,2a (3,34).4) American Hero 13,4a (3,27). Sijoitus oli suomalaisten paras Tshekin kisojen ensimmäisenä päivänä. Troikka: 145,48. MS Parman Maija Sianoja oli 27:s ja Espoon Suunnan Ida Haapala 33:s. 96 000 euron ykköspalkinnolla ajettava finaali kilpaillaan sunnuntaina Lahden Jokimaalla kello 17.25. Loppusuoraa tultiin tosi kovaa, kun nyppäsin korvat auki, ohjastaja Teivainen kommentoi. lähtö, sh 2140 m: 1) Mootsartti/Tero E Mäenpää 27,6 (30,57), 2) Varoitus 27,6 (45,37).3) Jostois 27,6 (95,09).4) Viesmanni 28,6 (1,65). Toto (2-4-1): 4,96 2,312,50-4,31 17,82. Alfa Romeon Kimi Räikkösellä olisi ollut lauantaina hieno mahdollisuus päästä aika-ajojen toiseen osioon. 2-3 hoitoa kylpylässä 5 päivän ajalle (16.-20.8.) Hinta 560 e /hlö OHJELMA: 14.8. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, lv 2140 m: 1) Effronte Photo/Jukka Torvinen 13,1a (5,78), 2) Ivan B.R. 10. lähtö, Toto75-1, lv 2140 m Suur-Hollolaajon välierä: 1) Hotshot Luca/Pekka Korpi 12,2a (4,96), 2) BWT Caesar 12,3a (8,65).3) Mr Big Star 12,7a (17,61).4) Anything For You 12,8a (18,11). KOLMANNESSA välierässä Stonecapes Queila torjui hienossa loppusuoran kamppailussa Pekka Korven ohjastaman Run For Royaltyn, joka toi lajilegendalle kolmannen finaalipaikan. Toiseksi ehti neutraalina kilpaileva venäläissuunnistaja Natalia Gemperle yhdeksän sekunnin erolla kärkeen. Jatkoon etenivät myös BWT Ceasar, Mr Big Star ja Anything For You. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, lv 2140 m: 1) Pica-Pica Oak/Hannu Torvinen 13,4a (6,19), 2) BWT Devil 13,6a (3,32).3) Com Tuff 13,7a (3,77).4) Leemark’s Ghost 13,8a (15,96). Päivän Duo: 4-1, kerroin: 28,36. 21.8. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2140 m: 1) Aatsi/Jarmo Saarela 24,3a (3,07), 2) Hiioppi 24,5a (5,87).3) Vilkkeen Velmu 25,0a (4,75).4) Mellun Myrsky 25,6a (37,68).poissa: 7. –?Pekalla (Run For Royalty) oli viimeisessä kurvissa vähän ehkä ote, mutta se ero kääntyi sitten lopussa meidän puolellemme, Hannu Torvinen ihasteli sitkeää 12,7-tuloksen tehnyttä ajokkiaan. Välierät olivat osa lauantain Toto75-kierrosta. Hamilton oli aika-ajojen neljäs, Bottas viides. Troikka: 231,50. AIKA-AJOJEN jymypaukusta vastasi yhdeksänneksi nopeimman ajan tykittänyt Williams-kuljettaja George Russell. Suomalaiset miessuunnistajat eivät yltäneet kärkikymmenikköön. Mercedeksen Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas pitivät kovinta kyytiä perjantain toisissa harjoituksissa, mutta Mersun suorituskyky oli silmänlumetta. –?Ensimmäinen kierrokseni oli kelvollinen, mutta toisella kierroksella pitoa ei ollut ollenkaan kahdessa ensimmäisessä mutkassa. Toto (1-4-5): 5,78 2,04-1,53-2,98 6,43. Pekka Korpi näytti suuruutensa Hotshot Luca oli välierien nopein hevonen. Yritimme palata viime viikon asetuksiin, koska lisävauhtia ei löytynyt. Toholammin Pica-Pica Oak ravasi täyden matkaan aikaan 13,4a. Toto (15-6-14): 30,57 6,6812,84-13,64 168,09. Kolmas oli Uuden-Seelannin Tim Robertson. Moninkertaiselle maailmanmestarille kulta oli uran ensimmäinen sprintissä. Toto (2-9-5): 3,75 1,36-1,19-2,41 2,85. 14.30 saavumme Pärnuun hotelliin. 8. 11. 14.15 Saavumme Helsinkiin, 23.30 Kokkola MH Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Risto Klemola p. 4. Aika-ajoissa Giovinazzi hyytyi kuitenkin 15:nneksi ja Räikkönen 16:nneksi. Toto (8-54): 6,26 2,34-3,01-4,04 25,62. Suoranopeuden kanssa tuskastelevat Mercedekset jäivät Verstappenin pohjaajasta 0,3 sekuntia kumpainenkin. Toto4 voitto-osuus: 117,45. klo 7.00 aamiainen ja lähtö satamaan, Eckerö Linesin m/s Finlandia lähtee kohti Tallinnaa, n. klo 18 LIPUT: 17,-/12,Ennakko : lippu.fi ,ViVen toimisto ja Kukkasalonki Kastanja Tule mukaan kuumaan pesistunnelmaan! PESISHUUMAA SAARIKENTÄLLÄ! KIIHKEÄ PAIKALLISTAISTELU! Otteluisäntä: Klemolan Betoni Oy Kylpylämatka Pärnuun 14.-21.8.2021 Sis. Sunnuntain ohjelmassa on sprinttiviestit. Paalupaikka oli Verstappenille jo kolmas peräkkäinen. Suur-Hollolan finaaliin ei yltänyt kumpikaan halsualaisen Ville Hakalan valmentamista ravureista. Toto (4-8-3): 3,07 1,301,77-1,66 8,44. Klemettinen kahdeksas MM-rasteilla Naisten mestariksi suunnisti ennakkosuosikki, Ruotsin Tove Alexandersson. McLarenin Lando Norris haastoi aika-ajoissa Verstappenin tosissaan, mutta joutui taipumaan kakkoseksi 0,048 sekunnin erolla. 3. Voittajat juoksivat keulapaikalla. Olemme ehkä kymmenyksen tai kaksi perässä siitä, missä meidän pitäisi olla, Bottas ihmetteli. Toto4 voitto-osuus: 77,45. Neljä muuta kohdetta veivät nimiinsä Jussi Suomisen valmentama Issakan Valo, Christa Packalénin Pica-Pica Oak, Juhani Inkisen Aatsi ja Pekka Ruuthin Effronte Photo. MS Parman Akseli Ruohola oli Terezinissä 17:s ja Helsingin Suunnistajien Tuomas Heikkilä 25:s. Troikka: 2363,08
Gianluca Lapadula 2–1, 54. Kiinnostuitko. Ulosajo: 48. Peru ja Brasilia kohtaavat välierässä 6. Grilli kuumana! Tervetuloa aitoon pesistunnelmaan! VS. Gomez (Paraguay), 85. Andre Carrillo (Peru). Liity joukkoomme! Avointa virkaa haetaan täyttämällä sähköinen hakemus www.soite.fi/tyopaikat -sivulla, josta löytyy myös kelpoisuusvaatimukset ja muuta lisätietoa virasta. klo 16 Ura-Nurmo. Naisten suomensarjaa . Su 4.7. – 23.3. Tutustu laajaan soitinvalikoimaamme soitinesittelyvideoiden kautta! Nähtävissä ja kuultavissa videot kaikista konservatoriolla opetettavista instrumenteista. OPINTOPOLKU.FI Kysy lisää! hakijapalvelut@kpedu.fi 040 808 5010 www.kpedu.fi/yhteishaku Keski-Pohjanmaan ammattiopisto www.kpedu.fi syksyllä amikseen #TULEVAISUUDENOSAAJAKSI yhteishaku 23.2. Rio de Janeiro: Brasilia–Chile 1–0 (0–0) 46. Gustavo Gomez 0–1, 21. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, täytä sähköinen hakemus viimeistään 31.7.2021 täällä https://bit.ly/3x3n6u2 Snellmanin Lihanjalostus Oy on 70-vuotias pietarsaarelainen perheyritys, joka valmistaa korkealaatuisia liha-, leikkeleja makkaratuotteita Herra Snellman -tuotemerkillä. Ota yhteyttä: Finnmaster Boats Oy Kalajoki Veli Kärjä 040 193 7152 #tulevaisuudenosaajaksi www.kpedu.fi Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työavain 372614 Lue lisää ja hae 1.8. tai 6-7.7.2021 puhelimitse 044 7966197. – 23.3. Tervetuloa, nähdään Lestijoki-Areenalla! SIMON KIRI Otteluisäntänä: syksyllä amikseen #TULEVAISUUDENOSAAJAKSI yhteishaku 23.2. Gabriel Jesus (Brasilia). 4–3 11. Gabriel Avalos 3–3. Puolivälierät Uruguay–Kolumbia ja Argentiina–Ecuador pelataan varhain sunnuntaina Suomen aikaa. 2 Jalkapallo Goiania/Rio de Janeiro, Brasilia: Etelä-Amerikan miesten mestaruusturnaus, Copa America: Puolivälierät: Goiania: Peru–Paraguay 3–3 (2–1), rp. OPINTOPOLKU.FI Kysy lisää! hakijapalvelut@kpedu.fi 040 808 5010 www.kpedu.fi/yhteishaku Keski-Pohjanmaan ammattiopisto www.kpedu.fi Ei hätää, haku ammatilliseen koulutukseen on auki Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus VALMA Puuteollisuuden perustutkinto Puhtausja kiinteistöpalvelualan perustutkinto Turvallisuusalan perustutkinto Ravintolaja cateringalan perustutkinto Elintarvikealan perustutkinto Liiketoiminnan perustutkinto Sosiaalija terveysalan perustutkinto, Perho JÄITKÖ ILMAN OPISKELUPAIKKAA. heinäkuuta Suomen aikaa. Haemme Finnmaster Boats Oy:lle REKRYTOIMME OSAAVIA TEKIJÖITÄ! vakituiseen työsuhteeseen Kalajoelle! Etsimme hyvällä asenteella ja työmotivaatiolla varustettuja henkilöitä veneiden ja osien laminointiin, sekä puutyön, teknisen työn tai koneasennuksen taitajia veneiden osavalmistukseen ja kokoonpanoon. Lisätietoja antaa henkilöstöpäällikkö Ann-Mari Eklund, sähköpostitse ann.mari.eklund@snellman. ää. KLO 18:00 LESTIJOKI-AREENALLA Ykköspesistä! Liput 10 e , alle 16-vuotiaat ilmaiseksi. Montreal–Tampa Bay.. Snellmanin Lihanjalostus Oy kuuluu elintarvikealalla toimivaan Snellman-konserniin, jossa on yli 1600 työntek. saakka sivulla kpkonsa.fi. Jätä hakemuksesi 31.1.2021 mennessä » www.go-on.fi Lisätietoja antavat tehdaspäällikkö Jukka Oravainen 040 778 4262 ja työnjohtaja Veli Kärjä 040 193 7152. youtube.com/kpkonsa Lasten ja nuorten musiikin perusopetus Kiinnostuitko. mennessä www.kuntarekry.fi Tulisitko sinä meille töihin. 4000 eri alojen ammattilaista. 2 Jääkiekko NHL perjantaina: Loppuottelu 3/7 (neljällä voitolla mestariksi): Montreal–Tampa Bay 3–6 (1–2, 1–2, 1–2) Tampa Bay johtaa voitoin 3–0. Aktiivisessa ja kehittämismyönteisessä Soitessa on haettavana 6.8.2021 klo 16 mennessä: KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIJA TERVEYSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SOITE 80% työntekijöistämme suosittelee Soitea työnantajana! Soitessa työskentelee n. HANKINTA-ASIANTUNTIJAN JA KAKSI HANKETYÖNTEKIJÄN MÄÄRÄAIKAISTA TYÖTEHTÄVÄÄ Musiikkia oppimaan! Ilmoittautuminen valintakokeisiin 2.8. oma maali (Gomez) 1–1, 40. Lucas Paqueta 1–0. Seuraava ottelu: 6.?7. haemme kasvatusalan opettajaammattitutkintovastaavaa Työhön kuuluu opetusta, kasvatusja ohjausalan tutkintovastaavan tehtäviä, opinto-ohjausta sekä suunnittelutyötä. Liput 5 e . Yoshimar Yotun 3–2, 90. VENEENRAKENTAJIA Etsimme hyvällä asenteella ja työmotivaatiolla varustettuja, kokeneita puutyö-/teknisen työn taitajia laminointiin, leikkaamoon ja veneiden kokoonpanoon. Tulevan lukuvuoden valintakokeet järjestetään Kokkolassa ja maakunnan toimipisteissä 9.–11.8.2021. Snellmanin Lihanjalostus Kuusisaaressa hakee tuotantoja pakkausosastoille https://bit.ly/3x3n6u2 SKANNAA KOODI KE 7.7. Ulosajot: 45+3. Junior Alonso 2–2, 80. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A18 Koulutus 1 Avoimet työpaikat 1 Koulutus 1 ELINTARVIKETYÖNTEKIJÖITÄ Haemme sinua, joka: • Haluat oppia uusia asioita • Olet vastuuntuntoinen ja huolellinen • Olet yhteistyökykyinen ja tulet helposti toimeen muiden kanssa • Puhut suomea, ruotsia tai englantia Tarjoamme sinulle: • Työsopimuksen vuodeksi ja jatkomahdollisuuden • Perehdytyksen työtehtäviin • Paikan tiimissä, jossa mukavat työkaverit • Snellman-konsernin erinomaiset henkilöstöedut Työ on vuorotyötä ja työ alkaa sopimuksen mukaan. Tehtävä on vakinainen ja toimipaikka on Keski-Pohjanmaan kansanopistossa Kälviällä
Castren jatkokierroksille. Konsernin liikevaihto on noin 40 M€. Tutustu palveluihimme osoitteessa www.slpkustannus.fi Lisätietoa tehtävästä antaa Kirsi Kela 1.7.2021 ja 2.7.2021, kirsi.kela@slpmedia.fi tai 044 3325 332 Työssäsi hoidat uusasiakashankintaa sekä pidät hyvää huolta asiakkaistamme kartoittamalla ja etsimällä asiakkaan tarpeisiin parhaimmat ratkaisut niin markkinointiin kuin näkyvyyden lisäämiseen. Suhtaudumme myönteisesti myös etätyöhön. Oletko positiivinen ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, joka pitää tuloksen tekemisestä. messunäkyvyys ja Lipputoimiston lipunmyynti sekä Creamedian tuottamat palvelut. Etelä-Korean Ko Jin-youngilta (–8) ja USA:n Gerina Pilleriltä (–7).. Kierros jäi paikallista aikaa perjantaina vielä kesken muun muassa ensimmäisenä kierroksen jälkeen johdossa olleelta Etelä-Korean Ko Jin-youngilta. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A19 Palveluhakemisto 1 Asianajotoimistot 1 Muut 1 Avoimet työpaikat 1 ASIANAJOTOIMISTO Ch. Täyd. Työpisteesi sijaitsee Kajaanissa. Lisätietoja tehtävästä antaa Uniflexin HR-Konsultit Malena Borén 040 685 5200 tai Jannika Erkkilä 040 689 1052 www.koncentrapistons.fi Tilaa heti! 02 2590 200 1.699 € HETI VARASTOSTA! Kotasauna 3.699 € (norm. Haemme KPK Mediat -liiketoiminnan palvelukseen tuloshakuista RATKAISUMYYJÄÄ vastaamaan KPK Medioiden markkinoinnin ja näkyvyysratkaisujen myynnistä Kokkola–Pietarsaari-alueella. Etsimme nyt Kokkolan satamatoimintoihin ammattitaitoista ja motivoitunutta TYÖNJOHTAJAA Kuulostaako tämä sinun paikaltasi. Yritys työllistää tällä hetkellä 14 henkilöä ja liikevaihto oli (2020) noin 3 milj. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Hyvällä palveluasenteella hoidat menestyksekkäästi tulevat toimeksiannot sekä asiakaspalvelun yhteistyössä muun operatiivisen organisaation kanssa. 6.500€). 2 Golf The Colony, USA: Naisten LPGA-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,5 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 71: 132 lyöntiä (–10): Matilda Castren Suomi 66+66, 134 (–8): Lee6 Jeongeun Korea 64+70, 135 (–7): Celine Boutier Ranska 68+67 136 (–6): Celine Herbin Ranska 68+68, Esther Henseleit Saksa 66+70, Chun Ingee Etelä-Korea 64+72. Tutustu palveluihimme osoitteessa www.kpkmediat.fi Lisätietoa tehtävästä antaa Kirsi Lassila, kirsi.lassila@kpk.fi tai 050 5361 693 www.kpkyhtiot.fi KPK Yhtiöt on kasvava monimediakonserni, joka työllistää vakituisesti noin 420 henkilöä. Toinen kierros jäi perjantaina kesken mm. Työpisteesi sijaitsee Pietarsaaressa tai Kokkolassa. Tarvittaessa he huolehtivat koko logistiikkaketjun käsittäen myös maaja meriliikenteen. ToisCastren pelaa kärkipaikalla ta kierrosta oli määrä jatkaa paikallista aikaa lauantaina aamusta. Suhtaudumme myönteisesti myös etätyöhön. Lempinimellä ”Six” tunnettu pelaaja alitti toisella kierroksellaan parin kahdella lyönnillä. toimitus sis. Rodén Shipping kuuluu KWH Logistics -liiketoimintaryhmään, joka puolestaan on osa KWH-konsernia. Palveluihimme kuuluvat printtija digimainonta, BIG24-tienvarsitaulut, tapahtumatuotanto mm. Meillä on laaja asiakaskunta, jolle haluaisimme Sinun tarjoavan entistä parempaa ja laajempaa palvelua. Rodén Shipping on Kokkolan satamassa toimiva yritys, joka tarjoaa räätälöityjä satamaoperaattorija tehdaspalveluja, ahtauspalveluja, sataman ja suurteollisuusalueen välisiä sisäisiä kuljetuksia sekä tuotantolaitosten toimintaan liittyvää tavarankäsittelyä. Hae tehtävää viimeistään 9.7.2021. Yrityksellä on pitkä kokemus mm. Päätehtäväsi on johtaa ja kehittää oman toimialueesi ahtausja terminaalitoimintoja yhteistyössä koko organisaation kanssa. Liitä hakemukseen mukaan CV:si sekä avoin kuvaus osaamisestasi. Vahvalla johtamisella koordinoit ja resursoit kenttätoiminnot tehokkaasti terminaaleissa sekä suunnittelet ahtaustoiminnot niin, että niistä muodostuu yhtenäinen ja tehokas kokonaisuus. Castren takoi jo toista kertaa peräkkäin tulokseksi 66 eli viisi alle parin. erilaisten bulkkituotteiden, nesteiden ja kemikaalien käsittelystä. Dallasin liepeillä pelattavassa kilpailussa toisena on tässä vaiheessa eteläkorealainen Lee6 Jeongeun. Tehtävä ei vaadi aikaisempaa kokemusta media-alalta. Haemme SLP Mediat -liiketoiminnan palvelukseen tuloshakuista RATKAISUMYYJÄÄ vastaamaan SLP Medioiden markkinoinnin ja näkyvyysratkaisujen myynnistä Kainuun alueella. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist Laminaatin ja parketin asennukset, puulattioiden hionta ja pintakäsittely. euroa. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. THE COLONY (STT) Suomalaisgolffari Matilda Castren meni johtoon naisten LPGA-kiertueen Texasissa pelattavan kilpailun toisen kierroksen jälkeen. Kokkolattia Ahola Oy www.kokkolattia.fi 050 564 8831 Kokkolattia AHOLA OY Haemme Koncentra Pistons Oy:n palvelukseen Pietarsaareen CNC-KONEISTAJIA Tarjoamme vakituisen työsuhteen ja kilpailukykyisen palkan vakavaraisen yrityksen henkilöstöedut modernin laitekannan ja mukavat työkaverit Hae tehtävää 1.8.2021 mennessä rekisteröimällä CV:si www.uniflex.fi -sivulla. Suomalaisen kahden kierroksen yhteistulos on täten 132 eli kymmenen alle parin. Tehtävässä onnistuminen edellyttää Tarjoamme Sinulle n aikaisempaa kokemusta ratkaisumyynnistä n itsenäisen myyntityön hyvässä tiimissä n hyviä vuorovaikutusja neuvottelutaitoja n organisaation tuen ja laadukkaat tuotteet n vahvaa suomen ja ruotsin kielen osaamista Kokkola–Pietarsaari-alueella n kannustavan palkkauksen n aitoa halua liikkua toimialueella ja tavata asiakkaita kasvotusten n vakavaraisen konsernin monipuoliset henkilöstöedut Täytä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 8.8.2021 mennessä osoitteessa www.kpkyhtiot.fi/tyopaikat. Lapinkeittiö. Lue lisää tehtävän sisällöstä sekä meistä osoitteessa www.kwhlogistics.com/careers
N 1500 (24): 1) Heini Ikonen JKU 4.28,49, 2) Emma Katajalaakso LahdA 4.29,38, 3) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.29,50, 17) Karoliina Ukskoski PerhKi 4.55,91, 21) Päivi Knutar KälvTa 5.21,89. EPS ............... Ryhmä B: 1) Matias Pölönen STS, 2) Niko Iivonen HTK, 3) Veera Nyberg KTK. D15 (4) 6.5 km: 1) Elsie Björkfors Botnia 38.13, 2) Emilia Liljeqvist Minken 55.02, 3) Ellinor Skog Falken 55.33. D21 11,7 km: (4) Satu Asikainen RasKu 1.31,35, 2) Tanja Rannila VetU +8,38, 3) Hanna Hangasmaa YK 27,19. 3 2 1 11– 7 6 KPV ............... Luokka 21: 1) Veeti Mustalahti SeinäjSU 34,30, 2) Jani Töyrylä (luokka 21 Down mosaic) IitPy 28,48. 2 Yleisurheilu Lempäälä: Korkeus-, pituusja loikkakarnevaalit. D50 6,7 km: 1) Riitta Mattila RasTiimi 55,23, 2) Sanna Sarkkinen-Vuorinen KoS +10,39. Tuloksia: Naiset: 1) Krista Tervo KarhKa 72.92, 2) Silja Kosonen SomerE 69.24, 3) Kati Ojaloo NoormNo 66.89, 4) Kiira Väänänen VarpVi 63.87, 5) Aada Koppeli JKU 61.91, 6) Tytti Oikarainen PosPy 57.97, 7) Julia Kivinen KP-V 56.42, 8) Hannamari Kinnunen JKU 55.92, 9) Marika Virtanen SomerE 53.74. H50 (5) 4.6 km: 1) Max Lindfors Trian 46.57, 2) Valtteri Toivonen OH 50.25, 3) Tommi Sillanpää Pohjant 58.31. Kauhajoki: Tempoajot, tuloksia: M 20 km: 1) Matti Hietajärvi OTC 24.11, 3) Vladyslav Makogon GIF 24.33. H75 4,0 km: 1) Torvikoski Jouko JäPa 20.26, 2) Taipalus Esko RasKe 22.04. P13 (6): 1) Elias Björkbacka VetU 14.22, 2) Aatu Rannila VetU 15.44, 3) Oliver Nisula KP-V 15.46. H70 6 km (6): 1) Bengt Lövesund OK Botnia 55,47, 2) Bo-Göran Williamson VaaSu +16, 3) Leo Jokinen KoS +1,14. Nooa Mikkola VeTu 16,18, 2) Miska Nikunen OK Terjärv +12,30. D50 4,0 km: 1) Blomster Anne-Maj Trian 23.40. M 50: 1) Jari Hakola KyyjKyky 24.39 2) Jari Mäkelä Tmi Ski Shop 27.18 3) Tuomo Haapalainen KP-V 39.17. 3 1 2 1– 10 2 VIFK/YJ ......... D70 4,1 km: 1) Anne Stoor KoS 47,57, 2) Katariina Finnilä VetU +4,53, 3) Kaija Lähdekorpi +8,05. D14 3,7 km: Selma Määttälä KoS 34,29. H20 3.4 km: 1) Gustav Forsell Botnia 1.11.35. M kolmiloikka (10): 1) Topias Koukkula KangU-68 15.92, 2) Aaro Davidila LapLu 15.65, 3) Iikka Alingue JanakkJa 15.49. –0,756, 7) Perez –0,805, 8) Alonso –0,843, 9) Leclerc –0,893, 10) Vettel –0,951, 11) Stroll –0,955, 12) Tsunoda –0,970, 13) Ocon –1,083, 14) Russell –1,103, 15) Norris –1,109, 16) Ricciardo –1,134, 17) Räikkönen –1,156, 18) Schumacher –1,487, 19) Latifi –1,514, 20) Mazepin –1,698. Joukkuekilpailu: N: 1) KurA (Marjo Uusitalo, Mirka Anttila, Merja Korhonen) 238, 2) KP-V (Nea Tastula, Ann-Helen From, Lotta Seppinen) 202, 3) RMY (Sandra Hagström, Pihla Pulliainen, Virpi Hagström) 139. H80 3,4 km: 1) Veijovaara Jorma Pohjant 19.54. 3 2 1 13– 6 6 TPS ............... H35 5,9 km: 1) Lauronen Jarkko LaihLu 19.21. Loppuottelu pelataan sunnuntaina. T13 (6): 1) Minttu Patana Rasti Jussit 16.42, 2) Inka Niemi KP-V 28.06, 3) Nelli Hyväluoma VetU 28.33. N50: 1) Anne Tölli NU 74. M18 20 km: 1) Severi Savukoski GIF 25.09. M 60 (5): 1) Lautanen Jarmo Kyyjärvi 29.10, 2) Jouko Rajamäki Häjyt 29.22, 3) Pentti Yli-Hallila PieHi 30.43. Avoin luokka 31–33/51–57: 1) Heidi Manninen Muurame 7,96. H21 (4) 9,0 km: 1) Pyykönen Pasi KanSu 26.40, 2) Wik Niklas Falken 27.39, 3) Jokinen Heikki LS-37 28.59. H14 3,7 km (5): 1) Santeri Kallio KoS 26,14, 2) Asser Koivisto KortJV +15, 3) Joona Jussinmäki HT +10,50. Tuloksia: H21 (7) 8.6 km: 1) André Haga Botnia 49.38, 2) Niklas Wik Falken 55.46, 3) Kim Harlamow KoS 56.01, 4) Pasi Pyykönen KanSu 58.38, 5) Kai Paavola KoS 59.14, 6) Heikki Jokinen LS-37 1.04.25. 2 1 1 5– 3 4 ToU ............... Kaustinen: Moukarikarnevaalien pääkilpailut. D55 4,0 km: 1) Björkqvist Yvonne Minken 15.34, 2) Erkkilä Marja KauWi 17.53. D45 3.6 km: 1) Tiina Perälä LaihLu 51.47, 2) Elina Sillanpää Pohjant 1.00.43. H11 4.8 km: 1) Nils Slotte Kronan 43.19. D16 5,5 km (6): 1) Matilda Myllymäki KoS 47,20, 2) Erica Rokala HT +23, 3) Helmi Mattila RasTiimi +7,19. Kuortane). H65 3.6 km: 1) Heikki Tyrväinen JäPa 48.49, 2) Jussi Nuoranne LHR 53.38. 3 3 3– 16 Seuraavat ottelut: 4.7. D21 (5) 3.4 km: 1) Marika Hara Koovee 50.39, 2) Marja Penttilä KoS 57.44, 3) Henna Saarinen Koovee 58.11, 4) Antonia Haga Botnia 1.03.21. 2021. H50 (4) 5,5 km: 1) Lindfors Max Trian 18.50, 2) Toivonen Valtteri OH 19.31, 3) Mäki Kimmo Raseborg 21.22. 5 3 2 9– 14 9 HJK ............... 3 3 2– 12 NuPS ............. Veteli: Markkinahölkkä ja Äijäpatin lenkki. H45 (4) 4.6 km: 1) Juhani Lehtinen SuJu 38.16, 2) Matti Hokkanen Pohjant 48.37, 3) Stefan Åbacka Kronan 49.50. Y60 (9): 1) Timo Polvi LMS 91, 2) Veli AlaHonkola JMS 85, 3) Seppo Aho JMS 84, 4) Ari Ojala PMS 80, 5) Juhani Sinnemäki YMS 77, 6) Kari Polvi LMS 74. H17 3.6 km: 1) Riku Ylihärsilä AlahKi 1.14.29. 3 2 1 6– 1 9 FC Kuusysi .... Tuloksia: N pituus (8): 1) Emma Pullola VaasVa 626, 2) Neea Käyhkö SavRi 624, 3) Taika Koilahti TuWe 619. 5 1 1 3 9– 15 4 HyPS .............4 1 1 2 6– 14 4 Valtti/YJ ........4 1 3 5– 6 3 EBK ...............4 1 3 3– 9 3 ONS .............. Luokka 55: 1) Jasmine Repo JKU 12,91 (luokan 55 SE, entinen 12,63 Repo 26.?6. harjoitukset: 1) Verstappenl 1.04,591, 2) Bottas –0,538, 3) Hamilton –0,686, 4) Gasly –0,689, 5) Giovinazzi –0,754, 6) Sainz Jr. Tuloksia: LV1: 1) Timo Vapola KP-V 79. H55 (6) 5,3 km: 1) Savikko Olli TarpSu 17.01, 2) Sippola Asko KuortKu 18.36, 3) Höstman Stefan Malax 19.14. Kufu98 ......... H40 14,2 km (6): 1) Tuomas Hyyppä KoS 1.50,22, 2) Riku Sauso HelSu +2, Mathias Henriksson IK Falken +45. D40 3.6 km: 1) Mikaela Caldén Minken 43.33, 2) Camilla Munsterhjelm Pohjant 44.03. 2021. Pihtipudas: Keihäskarnevaalit, parakeihäs: Miehet, keihäs: Luokka 20: 1) Jani Tissari HankasHa 37,90. fi kuntoon piha Lataa pihasuunnitteluoppaamme nettisivuiltamme www.pihakuntoon.fi Pyydä asiantuntija paikalle 050 550 9987 PIHASUUNNITTELU 2 Pyöräsuunnistus Kruunupyy: OK Botnian kansalliset kilpailut 3.7. H35 14,2 km: 1) Tomas Knutar OK Terjärv 1.51,11, 2) Antti Isokääntä YK +31,16, 3) Karri Nikunen OK Terjärv +56,38. H12 2km: 1) Veikko Kivelä RKS 15,47. Lohtaja: KoS:n pyöräsuunnistukset 2.7. D18 6,7 km: 1) Liina Hyyppä KoS 1.03,05. Aada Pesola +1,23. H80 4,1 km (4): 1) Mauno Nieminen ViitSu 47,06, 2) Mauno Mikkilä NiS +35, Tapio Patana VetU +45. etappi, Oyonnax-Le Grand-Bornand, 150,8 km: 1) Dylan Teuns Belgia, Bahrain Victorious 3.54.41, 2) Ion Izagirre Espanja, Astana-Premier Tech jäljessä 44 sekuntia, 3) Michael Woods Kanada, Israel Start-Up Nation –47, 4) Tadej Pogacar Slovenia, UAE Team Emirates –49, 5) Wouter Poels Hollanti, Bahrain Victorious –2.33, 6) Simon Yates Britannia, BikeExchange –2.43. D17 8.0 km: 1) Amanda Nynäs Botnia 2.09.53. D20 3.6 km: 1) Rosa Myrskog Kronan 1.03.16. M pituus (9): 1) Pyry Keränen KarkkPo 735, 2) Kasperi Vehmaa LUM 728, 3) Tuomas Rouvali JKU 698. 3 1 2 2– 12 3 Kokkola F10 .. 7 3 4 12– 21 9 OLS ...............8 2 1 5 8– 15 7 Kemi City FC .8 2 6 10– 17 6 GBK...............8 1 1 6 4– 22 4 Seuraavat ottelut: 4.7. 3. RoPS/2 FC United B-tyttöjen SM-sarja TP-47 NuPS 4-1, KPV VIFK/YJ 5-2, HyPS EPS 1-5. P17: 1) Atte Taipale VetU 24.59 2) Oskari Rannila VetU 25.12, 3) Konsta Nygård VetU 34.49. 2 Autourheilu Spielberg, Itävalta: MM-sarjan 9/23 kilpailu, Itävallan gp: Aika-ajot: 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.03,720, 2) Lando Norris Britannia, McLaren jäljessä 0,048 sekuntia, 3) Sergio Perez Meksiko, Red Bull –0,270, 4) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –0,294, 5) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes –0,329, 6) Pierre Gasly Ranska, AlphaTauri –0,387, 7) Yuki Tsunoda Japani, AlphaTauri –0,553, 8) Sebastian Vettel Saksa, Alpine –0,850, 9) George Russell Britannia, Williams –0,871, 10) Lance Stroll Kanada, Aston Martin –0,898 11) Sainz Jr. Kunto A (4) 6,3 km: 1) Kaustinen Kristina HimU 30.01, 2) Kaustinen Kari HimU 30.05, 3) Joensuu Timo HimU 30.29. Tuloksia: D13 1,9 km: 1) Perälä Fanni LaihLu 8.42 D21 7,0 km: 1) Hara Marika Koovee 21.50, 2) Saarinen Henna Koovee 22.42, 3) Saarela Ruska KoS 23.01. H55 (8) 4.6 km: 1) Olli Savikko TarpSu 38.06, 2) Stefan Höstman Malax 41.53, 3) Asko Sippola KuortKu 43.52. H70 (9) 8.0 km: 1) Leo Jokinen KoS 37.40, 2) Eero Juola KoS 39.58, 3) Jouko Potinkara RaJu 42.23. M45 20 km: 1) Timo Ruostetsaari KäTa 26.15.. D11 4.8 km: 1) Daniela Grankull Kronan 20.04. 3 3 16– 2 9 Kanu ............. D60 5,5 km: 1) Eeva-Liisa Ylipelkola KortJV 1.26,24. Y50: 1) Mauno Ylikangas KannA 86, 2) Sami Hirsikangas KannA 83, 3) Arto Lahti KP-V 81, 4) Jukka Tölli NU 75, 5) Marko Honkonen RMY 72. M korkeus (7): 1) Matias Mustonen LempKYU 217, 2) Julius Kuusela L-UU 206, 3) Ville Eikkula TampPy 206, 7) Sebastian Widjeskog IF Åsarna 192. H70 (5) 4,8 km: 1) Hirsimäki Raimo JäPa 18.43, 2) Köykkä Jussi RasKu 19.30, 3) Potinkara Jouko RaJu 19.59. Espanja, Ferrari, 12) Charles Leclerc Monaco, Ferrari, 13) Daniel Ricciardo Australia, McLaren, 14) Fernando Alonso Espanja, Alpine, 15) Antonio Giovinazzi Alfa Romeo, 16) Kimi Räikkönen Suomi, Alfa Romeo, 17) Esteban Ocon Ranska, Alpine, 18) Nicholas Latifi Kanada, Williams, 19) Mick Schumacher Saksa, Haas, 20) Nikita Mazepin Venäjä, Haas. H45 12,3 km (8): 1) Juha Kivelä RKS 1.48,40, 2) Kari Koivisto KortJV +6,35, 3) Markus Lindgren OK Botnia +7,36. H11 1,9 km: 1) Erkkilä Juho KauWi 8.17. H50 9,1 km (11): 1) Jari Holm ViitSu 1.05,37, 2) Tommi Viitasaari KoS +6,32, 3) Heikki Hakala KortJV +6,40. H75 6.5 km: 1) Jouko Torvikoski JäPa 37.02, 2) Esko Taipalus RasKe 47.14. H65 7,7 km (10): 1) Jorma Nissilä KoS 1.00,13, 2) Tuomo Junttila RasTiimi +7,29, 3) Fjalar Henriksson IK Falken +7,34. Äijäpatin lenkki 3,5km: Miehet kuntosarja (9): 1) Vesa Peltoniemi KP-V 13.11, 2) Timo Lauttamus LaihLu 13.17, 3) Raimo Sillanpää VetU 18.45. Naiset, keihäs: Luokka 34: 1) Marjaana Heikkinen SiilinjPo 18,19. D55 (4) 8.0 km: 1) Johanna Perkkalainen RasKe 42.10, 2) Yvonne Björkqvist Minken 50.20, 3) Marja Erkkilä KauWi 52.57. Tuloksia: Miehet 6,6 km (10): 1) Mikko Patana Komia Flow 22.17, 2) Jukka Rahkonen PolvijU 22.46, 3) Juha Järvelä KuRy 23.13, 4) Viljam Knif Eckörens Bil 24.15, 5) Joona Mäkelä Tmi Ski Shop 24.47, 6) Joakim Björklind GIF 25.23. Kokonaiskilpailun tilanne 8/21 etapin jälkeen: 1) Pogacar 29.38.25, 2) Wout van Aert Belgia, Jumbo-Visma –1.48, 3) Aleksei Lutsenko Kazakstan, Astana-Premier Tech –4.38, 4) Rigoberto Uran Kolumbia, EF Education-Nippo –4.46, 5) Jonas Vingegaard Tanska, Jumbo-Visma –5.00, 6) Richard Carapaz Ecuador, Ineos Grenadiers –5.01. H60 7,7 km (4): 1) Jukka Polso KoS 1.01,07, 2) Heikki Vallbacka KortJV 1.01,07, 3) Petri Hietala LoVe +17,15. D50 8.0 km: 1) Eija Blomqvist Femman 52.16. D65 6.5 km: 1) Gunhild Berger Falken 1.05.56. Tuloksia: H21 17,5 km (8): 1) Väinö Venetjoki KoS 2.00,51, 2) Juho Ruuttula SiSi +29, 3) Vesa Asikainen KaJu +1.30. Naiset kuntosarja (14): 1) Erika Niininen VetU 15.32, 2) Katharina Marekwia EspTa 15.33, 3) Virtanen Anne Ski Jyväskylä 17.40. H13 6.5 km: 1) Sebastian Grankull Kronan 33.07, 2) Björn Forsell Botnia 38.41, 3) Robin Liljeqvist Minken 53.44. Y15: 1) Aaro Peltoniemi KP-V 70, 2) Jonas Boren RMY 69, 3) Oliver Ylikoski NU 55+1, 4) Pihla Pulliainen RMY 55+0. H8RR 1,4 km: Frans Harju KPV 17,06. Lohja: Kuulaja kiekkokarnevaalien pääkilpailut Tuloksia: M kiekko (8): 1) Oskari Perälampi EspTa 53.43, 2) Pyry Niskala SSU 52.68, 3) Teemu Poikolainen JoensKa 50.11. N kuula (8): 1) Senja Mäkitörmä VarpVi 16.82, 2) Kaisa Kymäläinen OrPo 15.88, 3) Jessica Meriheinä LiljIK 14.31. H60 5,3 km: 1) Jetsonen Juhani OC-DUBHE 17.23, 2) Lehikoinen Aki S-JKL 20.30, 3) Höstman Glenn Malax 22.17. Loppuottelu: Gleviczky-Pölönen 6-3, 6-4. N17 1500 (15): 1) Inka Peltola LahdA 4.33,60, 5) Jenni Jaatinen KalajJu 4.57,19, 10) Melissa Kykyri KälvTa 5.03,97. M19 1500 (9): 1) Leonard Marken IF VOM 3.49,22, 3) Onni Mäkelä KälvTa 4.11,86, 6) Lassi Korpijärvi ToholU 4.23,42. H55 9,1 km (7): 1) Asko Sippola KuKu 1.12,24, 2) Juha Laasanen VaaSu +4,21, 3) Juha Tuomisto VaaSu +5,43. H75 5,6 km (6): 1) Paavo Toskala KoS, 2) Roy Torrkulla IF Minken +37, 3)Sven-Olof Backman 6,13. 2 Jalkapallo Miesten Kakkonen lohko C Kraft Kemi City FC 3-2. 2021. 2 Ammunta Kaustinen: Kansallisen Trapin Pohjanmaan aluemestaruus 3.7.2021. 3 2 1 10– 2 7 FC Hertta ...... Winter-Luhtio 6-0, 6-4, Gleviczky-Winter 6-3, 6-0, Gleviczky-Luhtio 6-0, 6-0. Naiset (10): 1) Saga Andersson Esbo IF 420, 2) Tuuli Järvinen KeurKi 401, 3) Maria Kytölä NurmijYU 392. H12TR 1,8 km: 1. Y50: 1) JMS (Seppo Aho, Veli Ala-Honkola, Reino Kriikkula) 250, 2) KP-V (Reijo Luomala, Timo Vapola, Erkki Kaustinen) 222. H80 4.8 km: 1) Erkki Vistiaho KoS 39.10. CRESCENT E-NIKKA PYÖRÄILIJÄN ERIKOISLIIKE • Isokatu 21, Kokkola Puh. 3 1 2 8– 6 5 FC United ...... (06) 831 3044 • info@lyback.fi • www.lyback.fi Niin työmatkoille kuin pitkille lenkeillekin! MANSIKKAA POHJANMAALTA www.lang.fi K-Supermarket Jeppiksen pihassa Kokkola Minimanin pihassa Auki myös sunnuntaina V i h e r t y ö N i s k a n e n O y . Y80: 1) Reino Kriikkula JMS 81, 2) Taisto Mäkinen YMS 74. Naiset (7): 1) Jenny Patana Hiidenkiertäjät 25.27 2) Sini Rahkonen PolvijU 27.48, 3) Minna Läspä KP-V 30.34, 4) Tanja RaumaPinola West Coast Ultra Runners 31.32, 5) Johanna Päivärinta 34.08, 6) Marjo Pottala 39.38. D13 6.5 km: 1) Fanni Perälä LaihLu 41.39, 2) Jessica Westerlund Falken 43.09, 3) Matilda Nynäs Botnia 54.11. Hanko: Ulkokenttien SM-kilpailut: Naisten kaksinpeli, välierät: Oona Orpana Smash-Kotka (1)–Venla Ahti Smash-Kotka (5) 6–0, 6–1, Liisa Vehviläinen ÅLK (2)–Mariella Minetti TaTS (4) 6–7(5–7), 7–5, 6–2. H65 (4) 4,8 km: 1) Tyrväinen Heikki JäPa 19.14, 2) Vesisenaho Markku SievSi 20.49, 3) Nuoranne Jussi LHR 21.26. Y: 1) RMY (Pekka Boren, Ari Heikkiniemi, Rauno Heikkiniemi) 256, 2) KP-V (Arto Lahti, Mika Tastula, Tony Enlund) 213. 3 1 1 1 4– 4 4 IK Myran ....... D12 2 km: 1) Liina-Maija Hietala KPV 15,50, 2) Ella Pesola KPV +4,30. H35 3.4 km: 1) Timo Hongell KoS 54.39, 2) Jarkko Lauronen LaihLu 55.15, 3) Tomas Knutar Terjärv 1.26.54. 3 1 2 3– 10 1 FC-92 ............ H16 6,7 km (4): 1) Miki Vuorinen KooVee 46,12, 2) Iisakki Jussinmäki HT +5,42, 3) Rasmus Huhtamäki PieHi +7,04. 3 1 2 2– 8 1 Esse IK .......... H18 11,7 km 1): Oskari Rannila LaVi 1.38,59, 2) Pietari Jussinmäki LaVi +3. D12TR 1,8km: 1) Alisa Hyyppä KoS 17,49, 2) Aada Jussinmäki HT +29 D10RR 1,4 km: 1) Mette Ketola KoS 16,50, 2) Nuppu Mikkola +1,15, 3. N korkeus (9): 1) Heta Tuuri LahdA 184, 2) Laura Rautanen VilppVe 182, 3) Viivi Voutilainen TuUL 179. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa A20 MONENLAISTA SÄHKÖPYÖRÄÄ MONENLAISEEN MENOON... Jämsä: Kestävyysjuoksuja kävelykarnevaalit. D55 5,5 km: 1) Päivi Lassila RasTiimi 54,44, 2) Pirkko Ekdahl NiS +5. 2 Pyöräily Le Grand-Bornand: Maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajo: 8. Iivonen-Nyberg 4-6, 6-3, 10-3, PölönenIivonen 6-1, 6-0, Pölönen-Nyberg 6-0, 6-1. Tuloksia: T14 2000 (8): 1) Elmiina Katajalaakso KannU 7.07,90, 5) Tilda Sorvari KalajJu 7.48,85. 7 4 2 1 11– 6 14 JJK ................6 4 1 1 14– 3 13 Hercules .......8 4 1 3 17– 10 13 RFA ...............8 4 1 3 11– 10 13 JBK ...............8 3 3 2 13– 14 12 Kraft .............8 3 5 11– 18 9 VIFK .............. H60 3.6 km: 1) Juhani Jetsonen OC-DUBHE 43.10, 2) Glenn Höstman Malax 50.21, 3) Aki Lehikoinen S-JKL 58.28. D35 9,1 km: 1) Marja Penttilä KoS 1.32,40. D45 4,0 km: 1) Munsterhjelm Camilla Pohjant 15.09, 2) Sillanpää Elina Pohjant 16.57, 3) Perälä Tiina LaihLu 18.07. 5 1 4 6– 16 1 KuPS ............. Naiset kuntosarja (8): 1) Taipale Virve 32.09, 2) Sanna Pesola 34.09, 3) Saarela Lena 34.17. 5 4 1 23– 3 13 Ilves .............. FCV OTP, OLS GBK, JBK JJK, Hercules VIFK Naisten Kakkonen lohko C IK Myran Kanu 0-3, ToU Kokkola F10 2-0, Esse IK FC Hertta 2-2, FC-92 Kufu98 2-4. D45 7,7 km: 1) Tuula Peltoniemi KoS 1.30,44. 3 2 1 6– 1 7 P-Iirot/YJ ......4 2 1 1 9– 5 7 PK-35 ............ Miehet kuntosarja (15): 1) Niko Lassila VetU 28.11, 2) Tero Rannila VetU 29.16, 3) Mika Torppa VetU 29.56. 2 1 1 14– 4 4 RoPS/2 .......... Somero: Seiväskarnevaalien pääkilpailut. Kunto B 3,8 km: 1) Vistiaho Erkki KoS 35.35. M 1500 (19): 1) Konsta Hämäläinen JoensKa 3.47,42, 8) Miika Tenhunen NivU 3.59,60 M17 1500 (16): 1) Luukas Kontro JKU 4.09,55, 12) Kasper Biskop GIF 4.29,36, 15) Miro Heikkilä GIF 4.47,70. 3 3 12– 4 12 FC Honka ......4 3 1 14– 2 11 PKKU ............4 3 1 13– 4 10 JyPK/TB ........4 2 2 9– 3 10 TP-47 ............ P15 (7): 1) Kasper Björkbacka VetU 12.36, 2) Sisu Peltoniemi KP-V 13.39, 3) Jani Tytärniemi ReisjPi 13.39. D13 3 km: 1) Matleena Ketola KoS 29,29. N kolmiloikka (8): 1) Ella Nisula KuivA 12.79, 2) Elina Kostiainen VihdVi 12.73, 3) Janita Leppäranta KristU 12.44. SJK Ak ...........8 5 1 2 33– 16 16 OTP ...............8 4 3 1 17– 9 15 FCV ............... M (8): 1) Pekka Boren RMY 93, 2) Ari Heikkiniemi RMY 90, 3) Harri Pirilä IMS 88, 4) Timo Niemelä KuKu 86, 5) Mika Tastula KP-V 83, 6) Matti Arentti YMS 82. Luokka 38: 1) Hanna Kasurinen HKV 18,85 (luokan 38 SE, entinen 18,71 Kasurinen 2019). H45 5,9 km: 1) Hokkanen Matti Pohjant 22.04. Tuloksia: Miehet (9): 1) Mikko Paavola AlajA 570, 2) Eetu Turakainen TuUL 532, 3) Juho Alasaari LaihLu 532, 4) Johan-Antti Kivilahti HaapKi 516. N: 1) Marjo Uusitalo KurA 83, 2) Lotta Seppinen KP-V 82, 3) Merja Korhonen KurA 80, 4) Mirka Anttila KurA 75, 5) Ann-Helen From KP-V 66, 6) Virpi Hagström RMY 47. D40 9,1 km: 1) Päivi Peltoniemi KoS 1.29,47, 2) Anette Hietalahti HT +16,45. Miehet: 1) Henri Liipola SomerE 74.68, 2) Tuomas Seppänen NoormNo 71.57, 3) Roope Auvinen Sjundeå IF 69.42, 4) Tommi Remes KiurU 67.31, 5) Markus Kokkonen JoensKa 66.85, 6) Joni Syrjälä TampPy 64.84, 7) Max Lampinen SomerE 64.02, 8) Risto Kauppinen KangKi 63.05, 9) Dorian Collaku InkerTe 62.54, 10) Fredrik Fröberg Sjundeå IF 59.84, 11) Oskari Eskola SäkylU 59.56, 12) Simon Solvin IK Falken 56.63. 2 Suunnistus Kaustinen: AM-erikoispitkä ja junnusuunnistus 30.6. N20: 1) Nea Tastula KP-V 54, 2) Sandra Hagström RMY 37. M20: 1) Severi Honkonen RMY 76. H15 8.0 km: 1) Viktor West Minken 53.55. 5 5 3– 28 2 Tennis Kokkola: Kokkolan kesäkisat: C1 M 2-p: Alkulohkot: Ryhmä A: 1) Vincent Gleviczky KTK, 2) Oona Winter STS, 3) Aleksi Luhtio KTK
1 Sivut B2-3 MARKKU JOKELA. HEINÄKUUTA 2021 Ei tarvita sirkushuveja, vaan lehmän hermot Sijaisvanhempina toimivilla maitotilallisilla Piia-Maria ja Jarkko Rautiaisella on kädet täynnä töitä ja sydän täynnä rakkautta. Sunnuntai 4
Niinpä ajattelimme, että ehkä voisimme tarjota paremmat lähtökohdat lapsille, joilla on kotona huonot oltavat. –?Kuuntele miten kaunis laulu, paljasjalkainen pieni poika pyytää. Neljä muuta ovat sijoituslapsia. Jarkko ja Piia-Maria Rautiainen ja Leksa-koira Sykäräisten kodin kuistilla.. Välillä jostain talon kahdeksasta makuuhuoneesta astuu tupakeittiöön joku vielä yöunista raukea lapsi ja katoaa sitten ovesta pihamaalle muiden joukkoon. PIHAN perällä navetassa ammuu muutama kymmen emolehmää. Mittarissa on 29 astetta, vaikkei kello ole vielä kymmentäkään. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B2 Sunnuntai: Sijaisvanhemmuus Laura Airola, teksti Markku Jokela, kuvat –?Tervetuloa hallittuun, ja välillä hallitsemattomaan, kaaokseen! Näin toivottaa hymyilevä PiiaMaria Rautiainen lapsuudenkotinsa rappusilla Toholammin Sykäräisissä. Silloin sosiaaliviranomaiset kehottivat odottamaan, kunnes vauvavuodet olisivat takana. Nelijalkaisiin asukkaisiin kuuluvat myös kolme kissaa, joista Tarmo on asettunut nautinnollisesti loikomaan lempipaikalleen raapimapuuhun. Edessä on pelkkää peltoa ja niittyä, sitten metsää. Ajatukseen palattiin, kun kuopus aloitteli ensimmäistä luokkaa koulussa. Tulijoita vastassa on muhkea berninpaimenkoira Leksa, joka haukkuu vieraat tervetulleiksi. Sitten toinen, muista syistä. Pari uteliasta pientä tyttöä katselee vieraita kulmiensa altaa kauempaa. Suurella keittiönpyödällä odottaa tyttöjen leipoma raparperipiirakka. –?Oltiin saatu omistamme tolkun kasvatteja. Lestijoen varressa ollaan KeskiPohjanmaan kansallismaisemassa: Maantiellä näkyy enemmän maitoautoja ja traktoreita kuin citymaastureita, ja tietä reunustaa niittykukkien rönsy. Rautiaisten lypsylehmiä on nelisenkymmentä, ja ne lypsetään kolmesti päivässä. Leksan kintereillä auton ympäröivät perheen nuorimmaiset lapset, joista yksi haluaa heti esitellä uuden rannekellonsa. Valmennuksesta jättäytyi pois ensin yksi perhe, joka alkoi odottaa omaa lasta. RAUTIAISTEN vanhimmista lapsista kaksi on jo muuttanut omilleen Pohjois-Suomeen, ja kolmaskin käy opiskelemassa Kannuksessa. Koulutusilloista kotiin ajaessaan he pitivät tunnin mittaisen aivoriihen, jonka aikana käytiin läpi mahdollisia skenaarioita ja omia valmiuksia sijaisvanhemmuuteen. Helteisellä taivaalla kaartelee haukka. Keittiö tuoksuu kotieläimiltä ja vehnäpullalta. Pariskunta lähti sijaisvanhemmiksi ryhtyville tarkoitettuun PRIDE-koulutukseen, jossa käytiin puolen vuoden aikana läpi muun muassa erilaisia äärimmäisiä tilanteita sijaisperheissä. Pihalla pyörivästä viisikosta vain yksi on Piia-Maria ja Jarkko Rautiaisen biologinen lapsi. Tuvan seinillä roikkuu kokoelma kunniakirjoja maatalousnäyttelyistä. Rautiaisten pihaan päättyy pieni sivutie. Mäntylän Rakuunan ja Tupunan tytär Emmi on ollut melkoinen meijeri ja tuottanut yli 100?000 kiloa maitoa. Halu auttaa on varmasti päällimmäisin motiivi kaikilla tähän ryhtyvillä, Piia-Maria Rautiainen sanoo. Leksa hikoilee läähättämällä. Pariskunta mietti ensimmäistä kertaa sijaisvanhemmiksi ryhtymistä, kun Piia-Maria odotti pariskunnan kuudetta lasta
Eilenkin meni seuraavan vuorokauden puolelle, kun palasin iltanavetalta puoli yhden aikaan, Piia-Maria nauraa. Mutta kun sijaislapset lähtevät tapaamaan biologisia vanhempiaan, iskeekin tyhjyys. Kului vuosi, ja puhelin soi uudestaan. Mutta Rautiaiset kokisivat paluun onnistumisena. Arjessa toinen tekee töitä toisen hoitaessa kotia. Kätesi suo kyyneleet nuo mä silmistäsi kuivaan. Rautiaisten perheen hammasharjat. Parin päivän päästä etelänlomalta kotiin eivät palanneetkaan ainoastaan äiti ja isä, vaan takapenkillä istui myös uusi poika, joka oli haettu Oulun lentokentältä lähtiessä. Joskus Rautiaisten nuorimmat lapset sanovatkin kaipaavansa ”omaa aikaa”. Rautiaisten perheestä tuli yksi Suomen lähes 5000 sijaisperheestä. Kokkolassa asuu Piia-Marian veljen perhe, jonne sijoituslapset voivat silloin tällöin mennä viikonlopuksi. ASIA jäi. Niitä maitotilallisen tyttärellä on ollut aikaa omaksua lapsesta asti. SUURPERHEESSÄ ei uskoisi olevan hiljaista hetkeä, mutta tässä sitä ollaan kuitenkin juteltu pöydän ympärillä jo pitkä tovi. Pihalla lapset ovat kokoontuneet juttelurinkiin Rovaniemen serkun ympärille. –?Eikä historia meille kuulukaan. Ei aikaakaan, kun Rautiaiset olivat matkalla lähettävän kunnan kunnantalolle, jossa vastassa oli kolme lasta. Sijaisperheiden seuranta on tarkkaa, ja sosiaalitoimi tekee tiivistä yhteistyötä perheen kanssa varmistuakseen, että asiat sujuvat. Viimeinen pohdinnan paikka tulee, kun lasta tarjotaan perheeseen. Serkku on saapunut rehuntekohommiin. Mikään kriisiperhe Rautiaisten perhe ei ole. Lasten on aika etsiä omat kenkänsä eteisen kenkämerestä ja lähteä tapaamaan biologisia vanhempia, mutta vain lyhyesti tällä kertaa. Silloin Rautiaisten perhe viettää viikonlopun omalla porukalla. Niinpä pihalla kirmaavat nyt “viitoset”, 8-9-vuotiaiden lauma, jotka ovat paitsi toistensa läheisimmät ystävät, myös sisarukset. UKKONEN on tehnyt aiemmin keveistä pilvistä raskaan oloisia. –?Sitten täällä pyöritään vailla tekemistä ja hoetaan että on tylsää, Rautiaiset nauravat. “Äiti tuli hakemaan!”, kuului koulun pihalta. –?Eihän ne aina riitäkään. Ja kahden minuutin päästä tilanne voi olla toinen. –?Kannattaa muistaa, ettei sijaisvanhempien tarvitse olla mitään super-ihmisiä tai järjestää lapsille sirkushuveja. Jarkko ja Piia-Maria Rautiainen ja Leksa-koira Sykäräisten kodin kuistilla. Kun lapsi tulee taloon, se voi tarkoittaa vanhemmille 10 vuoden työsopimusta. – Kaikesta on näkynyt kuitenkin se, että sosiaalitoimii tekee sijoitukset aina niin hyvin ja helpoksi sille lapselle kuin mahdollista. Mutta niin se oli, siitä lähtien olen ollut äiti, Rautiainen kertoo nauraen. Pääpaino on sen normaalin, tylsän arjen järjestämisessä turvallisella tavalla. Ison työn perheessä tekevät sijaissisarukset, jotka opettavat sijaislapsille käyttäytymisen malleja huomaamattaankin. Tulee silti päiviä, jolloin hänenkin on nielaistava kiukkunsa muutaman kerran. ” Kannattaa muistaa, ettei sijaisvanhempien tarvitse olla mitään superihmisiä tai järjestää lapsille sirkushuveja.. Lippalakkipäinen poika kantaa pihamaalla kaiutinta, josta soi haikea iskelmä. – Voi olla, että meillä on käynyt peikon tuuri, Jarkko Rautiainen hymyilee. “Aivan kaikenlaista” onkin nähty ja kuultu myös Rautiaisilla. UUDESSA perheessä ei aina tiedetä, mitä kaikkea sijoituslapsi on kokenut ennen perheeseen asettumistaan. Ja ainahan täällä on ollut paljon porukkaa. –?Koen sen niin, että silloin me ollaan onnistuttu antamaan sekä lapsille että vanhemmille mahdollisuus kuntoutua ja palata yhteen. Rautiaiset ovat palkanneet yhden työntekijän hoitamaan navettaa, jotta heilläkin olisi silloin tällöin mahdollisuus lomaan. Sijoitetut lapset ovat usein pettyneet aikuisiin ja menettäneet luottamuksen heihin. Meidän heiniä on lasten hoito ja tulevaisuus, Jarkko Rautiainen kuvaa. Siellä kaikki voivat puhua ongelmista luottamuksella. Kun Piia-Maria meni hakemaan poikaa koulusta ensimmäisellä viikolla, se tapahtui ensimmäisen kerran. –?Me ollaan oltu aika huonoja sanomaan ei. Luottamuksen takaisin saaminen voi olla työn takana. Uusi poika aloitti viikon kuluttua koulun uudella paikkakunnalla. Sen jälkeen leikit Sykäräisissä jatkuvat. Kauanko sijoitus sitten oikeasti kestää, riippuu monesta asiasta. Se tarkoittaa, että nämä lapset ovat täällä lähtökohtaisesti pitkään. –?Välillä tulee “super-tilanteita”, jolloin hetkellisesti kaikki menee hienosti. Yhdestä sijoituslapsesta Rautiaisetkin ovat kieltäytyneet. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B3 Rautiaisilla usko hommaan kuitenkin kasvoi, mutta koulutuksen jälkeen koitti hiljaisuus. KUINKA ihmeessä Rautiaisten tunnit riittävät 70 lehmästä ja seitsemästä kotona asuvasta lapsesta huolehtimiseen. Siksi asiaa on harkittava pitkään. Lasten taustoista sijaisvanhemmat tietävät vain vähän. KUN tutut kyselevät Rautiaisilta, millaista sijaisvanhemmuus on, Piia-Maria rohkaisee kiinnostuneita aina hakeutumaan koulutukseen. Sijaisperheessä ei eletä päivä kerrallaan, vaan 10 minuuttia kerrallaan. Vajaan vuoden kuluttua Teneriffan lomalla puhelin kuitenkin pirisi, aprillipäivänä. –?Hetken mietin, että kuulinko oikein. Kun lasten on joskus aika palata biologisten vanhempiensa huomaan, sen voisi kuvitella olevan tuskallisen vaikeaa: Juuri kun lapseen on kiintynyt, hänestä pitäisikin olla valmis luopumaan. Ajoitus ja lapsen ikä eivät tuntuneet oikealta. Asiassa auttavat lehmän hermot. Rautiaiset uskovat päässeensä verrattaen helpolla, kun kuuntelevat muiden perheiden tarinoita. Tämän kysymyksen he kuulevat usein. Surut ja murheet vuodatetaan työnohjauksessa, jossa alueen sijaisperheet kokoontuvat. Osuudet menevät tasan, mutta Jarkolla on päävastuu ruoanlaitosta, kun Piia-Maria hoitaa pääasiassa navettaan kuuluvat paperityöt
Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B4 Jeesus nousi vuorelle. Tom Björndahl lähti ylälipulta, mutta se osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi ja ”Tomppa” sai tehdä kovasti töitä, jotta sai nostetuksi itsensä niin korkealle, että joukkueelle heltisi kulta. Uimaranta on yksi Kaustisen harvoista. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Vaihtoehdot olisivat edullisempia kuin vesioikeuteen meneminen suostumusten saamiseksi, Kauppinen totesi viitaten kunnan niukkaan taloudelliseen tilanteeseen. Kuivaaminen kestää puolitoista kuukautta. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 8–16 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Työ on tarkoitus aloittaa elokuussa, jos kaikki kyläläiset antavat suostumuksensa. Kolmannessa lähdössä GSF:n Tom Wevar lähti onnistuneesti keskeltä ja oli pian johdossa. Hyvitykseksi menneistä kunnan edustajana paikalla ollut rakennustarkastaja Juha Kauppinen uskoi, että kunta on valmis edesauttamaan yksimielisyyden löytymistä tarjoamalla vahinkoa kärsineille lähietäisyydeltä vaihtomaata. Optimisten 7-12 –vuotiaiden kilvassa lasketaan lopullisiin yhteispisteisiin neljästä purjehduksesta kolme parasta. Toisella luovilla Mikael Korpela nousi kymmenenneltä sijalta keulaan, mutta sai taas viimeisellä luovilla luovuttaa paikkansa Delfin II:lle. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Rahoitus ei ole ongelma, jos vain yhteisymmärrys suunnitelmien toteuttamisesta löytyy, Mikkola totesi. Pahin uhkaaja oli Espoon Purjehdusseura. Takaisin vesi lasketaan ensi vuoden toukokuun paikkeilla. GSF:lle joukkuekultaa Anne Saarikettu KAUSTINEN Tastulanjärven vedenlaadun parannussuunnitelma herätti suurta kiinnostusta kyläläisten keskuudessa Vintturin koululla pidetyssä kuulemistilaisuudessa. Ullavalainen Miljöö Masters on valmistellut suunnitelmaa ViTatiimin valtuutuksella vuoden verran. 3: 13 1 1 Nimipäivä tänään: Ulla, Ulpu (suom.), Ulla, Ulrika, Ulrik (ruots.), Antti, Antero, Martta (ort.). GSF:n joikkueen sijoitukset olivat 1.,3, ja 13. JÄRVEN KUIVATUS toteutetaan putken ja uppopumpun avulla. klo 13 alkaen kotiimme, Luotsikuja 1 Anne ja Janne Pentinmikko Aina ajan tasalla Lataa puhelimeesi Keskipohjanmaan uutisovellus veloituksetta! www.keskipohjanmaa.fi. Henkilökohtaisissa tuloksissa Tom Wevar oli 4., Tom Björndahl 7., Hanna-Liisa Telimaa 8. Kiinnostusta herätti muun muassa se, tiivistääkö kuivatus pohjakerrosta riittävästi. Huoli viime kesänä sinilevän vallassa olleen järven vedenlaadusta sai Tastulan ja Vintturin kyläyhdistyksen toimimaan. Optimistien ja vasamien Suomen mestaruuskilpialut alkoivat eilen loistavan sään vallitessa. Vastaavaa on tehty Utajärvellä Oulun lähellä. Ratkaisuksi esitettiin myös soistuneiden peltojen pinnan nostoa järven pohjaaineksilla. ja KP:n Osmo Määttälä 12. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Kyläläisille jäisi suunnitelman toteutus talkoilla. Tuulta oli riittävästi ja kun aurinko helotti pilvettömältä taivaalta, tuntuivat pienet purjehtijat viihtyvän hyvin melko raskaan päivätyön parissa. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Kauppinen sekä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Mika Mikkola uskovat, että sekä kunta että ympäristökeskus kykenevät osallistumaan kustannuksiin. Pääajatus on, että Tastulanjärvi kuivataan ensi talveksi. -Mark. VAIKKA NYT ei ole kyse veden pinnan nostamisesta, soistuneiden maiden omistajien mielipahaan suhtauduttiin vakavasti. Myös kalastuskunta suhtautuu parannuksiin myönteisesti ja on valmis osallistumaan kustannuksiin sekä arvokalakannan istutukseen. Suunnitelmiin ja osarahoittamiseen on suhtauduttu myönteisesti, sillä uintija kalastusmahdollisuuksista halutaan pitää kiinni. Kuivatus kuulostaa radikaalilta, mutta käytännössä se on yksinkertaista, Mikkola huomauttaa. Tastulanjärven puhdistus herätti kiinnostusta Kutsut 1 Kihlautuneet 1 Kihlauduimme 27.6.2021 Ohtakarissa Annika Jukkola & Andrey Artemov Tervetuloa tyttäremme Heidin ylioppilasjuhliin la 10.7. Näin pohja pääsee kunnolla jäätymään ja tiivistymään. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. KOSKA JÄRVEN kunnostus on suunnitteluvaiheessa, rahoitus on auki. Kaustisen ympäristölautakunta on käsitellyt asiaa jo alustavasti. Siellä pohjakerrosta saatiin laskettua 40 prosenttia, eikä pohjakerros ole liuennut takaisin, tiesi kyläyhdistys ViTatiimin puheenjohtaja juha Lerssi. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita
Lähtösi vaikea kestää on surumme suuri ja sanaton. Rakasta äitiä ja mummia kaivaten Miia ja Timo Hannu, Maria ja Eevi Siskot perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunattu haudan lepoon Marian kappelissa 3.7.2021 läheisten läsnä ollessa. Rakas veljemme Mauno Markku SAARIKOSKI s. Viimeiset viikot ovat olleet erittäin kuivia eikä sadetta ole näkynyt. Leena Marjatta Huntus siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa 3.7.2021. Kuumuuteen on hyvä muistaa varautua esimerkiksi viilentymällä ja muistamalla nesteytys. Mervi ja Kari perh. 27.6.1956 Kannus k. Terho: 040 702 2092 / Linda: 050 574 0602 Kuokkasuontie 5, Linnusperä, Kokkola www.hautakiviliike.fi · myynti@hautakiviliike.fi HAUTAKIVIVALMISTUS TERHO ISOKOSKI • Uudet laadukkaat, kotimaiset hautakivet suoraan valmistajalta • Lisänimen kaiverrukset, entisöintityöt, sukuhautojen kunnostukset • Tapaamiset & 3D-suunnittelu turvallisesti ulkotiloissa Päivittäin klo 9-20 HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Kenneth 0400 594600 · kenneth@hautakivipalvelu.fi Toni 040 7328890 · toni@hautakivipalvelu.fi Sakari 0400 560804 · sakari@hautakivipalvelu.fi Hautakivet suoraan valmistajalta Näyttelykivet ulkotiloissa jossa n. sekä muut sukulaiset ja ystävät Aamuna kauniin kesäisen, hiljeni sydämes kultainen, on jäljellä surumme suuri. Muut sukulaiset ja ystävät Olette lämpimästi tervetulleita Liisan siunaustilaisuuteen Lohtajan siunauskappeliin lauantaina 10.7.2021 klo 11.00. Meteorologi kuitenkin lupailee ensi viikolle sadetta. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kaarlelan kirkossa lauantaina 10.7. Rannikolla tietysti tuulen takia aavistuksen kylmempää, mutta varmasti ainakin 25 asteen lukemiin päästään, arvioi Anja Häkkinen Ilmatieteen laitokselta. Tapio ja Aino perh. Muistotilaisuus pidettiin kotona.. Helteet jatkuvat heinäkuussa Helle-, metsäpaloja UV-varoitukset ovat voimassa. Ei rakkaus kuole koskaan. Edelleen on kesäisen lämmintä, mutta 30 asteeseen tuskin enää päästään korkeapainevyöhykkeen väistyessä. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. 26.6.2021 Marinkaisten Palvelukeskus Päivänä kauniin kesäisen hiljeni sydän kultainen. – Tällä viikolla on korkeapainetta tullut joka tietää viikonlopulle aurinkoista, poutaista ja lämmintä säätä. Marjo ja Reima perh. 26.2.1959 Haapavesi k. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 12.6.2021 Johanneksen kappelissa. Se ylitse kyynelten käy. Kiitos osaaottaneille ja Ullaa hoitaneille. Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää, lepää Jumalan kämmenellä. Se elää, se kukoistaa maassa, joka ei silmille näy. Tarja ja Jarmo perh. klo 12. Hilkka ja Håkan perh. Muistotilaisuutta vietämme lähimpien kesken. Lämmin kiitos Kannuksen terveyskeskuksen vuodeosastolle ja kuntoutukselle sekä K-PKS os. Keski-Pohjanmaalla arvioisin sen olevan 0-5 millimetrin välissä seuraavien viiden päivän aikana. Sisämaassa varmaan päästään jopa 30 asteeseen. Salmela s. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, että sun hyvä olla on. Ilmatieteen laitoksen mukaan sateita ei ole tiedossa ennen ensi viikon puoliväliä. Niin vaikeaa lähtösi ymmärtää on, ikävän määrä pohjaton. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. Lohtuna muistot rakkaat. 15.6.2021 Kokkolassa Elämän lahjakäärö surun nauhoilla solmittiin. Häkkinen kertoo, että nykyinen hellejakso jatkuu aina heinäkuun loppupuolelle asti. Tapio ja Leila perh. HAUTAUKSIA Onni Puutio Kesäkuu jäi tilastoihin ennätyslämpimänä ja hellepäiviä oli Suomessa peräti 25. Ainakin lähelle niitä lukemia päästään. – Kuumuuteen ja kuivuuteen on hyvä muistaa jokaisen varautua, Häkkinen muistuttaa. 21.6.2021 Kokkola Rakkaudella kaivaten Gun-Lis Anders ja Riitta Heidi, Rikard Anette Nina Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. 20.6.2021 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Rakkaudella kaivaten Tellervo perh. LÄMMIN SÄÄ jatkuu myös ensi viikolla, mutta korkeimmat helteet väistyvät. 31.3.1936 Vetelissä k. 3.4.1938 Kokkola k. 21.5.2021 Pietarsaari Kiittäen ja kaivaten Maria-Leena ja Matti Äiti ja Isä Sisarukset perheineen Sukulaiset ja ystävät Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään. Miltä viikonlopun ja ensi viikon sää tulee näyttämään. Rakkaamme Esko Tapio PELTONIEMI s. Lomittain ilo ja murhe peiteltiin pakettiin. Lämpimin ilmamassa tulee lännestä ja lämmintä ilmaa on tällä hetkellä todella paljon, kuuminta voi olla oikeastaan missäpäin vain Suomea. 15.6.2021 Kokkola Rakkaudella muistaen Sukulaiset ja ystävät Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on, kun matka taakse jää. Loppuviikolla on kosteampaa ilmaa ja sadetta tulee jos kuurot osuvat kohdalle. Kuivuuden jatkuessa myös riskit metsäpaloihin kasvavat entisestään. 200 mallia Teemme värivedoksen hautakivestä jonka saatte mukaan, vaihtoehtoisesti voimme lähettää vedoksen myös sähköpostitse. 9 ja 8. Terttu ja Reino perh. 29.11.1928 Lohtaja k. Kuun aikana hätyyteltiin myös Suomen mittaushistorian korkeinta kesäkuun lämpötilaa. Ulla siunattiin haudan lepoon Elisabetin hautausmaalla 24.6.2021. –?On jopa mahdollista, että Kruunupyyssä mitattu 30,6 astetta ylittyy jossain vaiheessa. Forsnabba s. Rakasta Äitiä, Mummia ja Isomummia kaipauksella muistaen Pirkko perh. Kyrölä s. Kuiskasi hiljaa lähdetään. Margit ja Vesa perh. 2021 klo 10 ja sen jälkeen muistotilaisuuteen seurakuntakodille. – Sadekuuroja on aina vaikea arvioida, mutta kuurotyyppisiä sateita on luvassa. Myös lämpöennätyksiä voidaan rikkoa. Kaija ja Erkki perh. Rakkaamme Maija Liisa KARHULA o.s. Tuomo perh. Nyt piha on autio, hiljainen, jokiranta ja paikat lapsuuden, kaipausta kuiskii tuulet. –?Maanantaina ja tiistaina on vielä todella lämmintä, mutta keskiviikkona sadeja ukkoskuurot ovat jo mahdollisia. Muistotilaisuutta vietämme läheisten ja kutsuttujen kesken seurakuntakodilla. Lyyli Annikki Hirsikangas siunattiin haudan lepoon Ullavan kirkossa 3.7.2021. Myös helle-, metsäpaloja UV-varoitukset ovat voimassa. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B5 Kuolleet 1 Hautakivet 1 Rakkaamme Irma Siviä RIIHIMÄKI o.s. Laajalahdentie 22, Kokkola www.hautakivipalvelu.fi Avoinna 24/7 Rakkaamme Lisa Ulla Orvokki KAILA o.s. On aikamme täällä päätetty kerran, me tyydymme hiljaa tahtoon Herran. Palvelemme myös etänä. Tapani ja Lillemor perh. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. Kuivuus pahenee entisestään ja metsäpaloriski kasvaa huomattavasti. Kiitos kaikille äitiämme muistaneille. Siskot perh. Rakkaamme Sigurd Gustav LAGERSTRÖM k 12.6.1931 Kokkola . Olette lämpimästi tervetulleita Maunon siunaustilaisuuteen Mikaelin-kappeliin Kannukseen lauantaina 10.7. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla
Sitä on hoidettu ja kuntoutettu pitkään. TOMMI ON harmissaan siitä, että onnettomuuksista puhuttaessa ja uutisoidessa vaikuttaa, että rekkoja syyllisestään. Samoja asioita nostetaan esiin myös Traficomin raportissa. Ensin matkat suuntautuivat ulkomaille, mutta kun tuli perhettä, hän alkoi tehdä lyhyempiä reissuja kotimaassa. Hänen mielestään ensiarvoisen tärkeää on, että mielenterveyspalveluita olisi hyvin saatavilla, kun niitä tarvitsee. Onnettomuudesta on aikaa alle kaksi vuotta. –?Se on ollut tärkeää. –?Kaikki tapahtui kahdessa sekunnissa. Siitä tulee todella raju törmäys, Tommi toteaa. Yleensä osallisina ovat henkilöauto ja raskaan liikenteen ajoneuvo. Myös Ruotsissa käytössä oleva keskikaide estäisi tällaisia nokkakolareita ja muitakin onnettomuuksia. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien onnettomuuksien perusteella Suomessa noin 12 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista on itsemurhia. –?Päässä pyöri vain, että tämä ei voi olla totta. –?Olin kyllä aika sekaisin jonkin aikaa sen jälkeen. Hän näki, että vastaan on tulossa usean auton jono. Käveleminen on alkanut jo sujua, mutta edes hölkkäaskeleita urheilullinen, maratoninkin juossut mies ei ole pystynyt ottamaan. Järjellä ajateltuna Tommi tiesi, että hän on toiminut aivan oikein. Jälkeenpäin ajatellen se oli todella hyvä ratkaisu, Tommi kertoo. Vamman takia hän ei ole myöskään pystynyt vielä palaamaan töihin. Ei voi vain jäädä pyörittelemään asioita omassa päässään. Henkilöautoa Tommi pystyy ajamaan. Asiat pyörivät päässä koko ajan. Raportti nostaa esiin, että vammautumisia silti tapahtuu, ja psyykkiset vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Sitten hän huomasi jonon ensimmäisen auton ajavan keskemmälle. Kaikki oli siihen mennessä sujunut hyvin. Tommi ei esiinny omalla nimellään tässä jutussa. Syyllisyydentunteet olivat vahvoja varsinkin alussa. –?Se näytti heti alusta alkaen itsemurhalta, mutta eihän sitä voinut olla varma. Sairaalapastori oli mukanani koko ajan. –?Me kaikki ammattikuljettajat tiedämme ainakin yhden kollegan, jolle on käynyt näin. –?Sain siellä hyvää apua. Selvityksessä todetaan, että raskaan liikenteen ajoneuvoja vastaan tehdyissä itsemurhissa voidaan ajatella, että ajoneuvon suuri massa tarjoaa suojaa kuljettajilleen. JANI KAUNISTO ” Me kaikki ammattikuljettajat tiedämme ainakin yhden kollegan, jolle on käynyt näin.. Asiaan vaikuttaa tietenkin myös korona-aika, mutta Tommi kuvailee olonsa tulevan helposti turvattomaksi poissa kotoa. –?Melkein aina on kyse jostain muusta, kuten toisen kuljettajan itsemurhasta tai sairauskohtauksesta. Hän yrittää kuitenkin ajatella positiivisesti. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B6 Laura Krohn Pohjalaisella rekkakuskilla Tommilla oli menossa normaali työpäivä ratin takana. Onnettomuushetkeen palaaminen on Tommille edelleen silminnähden kivuliasta ja vaikeaa. Kyse oli itsemurhasta, eikä syytettä tule kenellekään. Yleensä osallisina ovat henkilöauto ja raskaan liikenteen ajoneuvo. Mutta ei ole seurannut, ainakaan vielä. Ensimmäiset viikot olivat aivan kamalia. Hän oli aloittanut jo kello viideltä aamulla, kuten monesti. TRAFICOMIN tutkimuksen (2019) mukaan keskimääräinen vuosittainen ajoneuvon kuljettajien tekemien itsemurhien määrä on 24. Perheenisän pitkä piina päättyi poliisin soittoon. Mitä voisi tehdä tilanteen parantamiseksi. Tommi on aikaisemmin ollut aktiivinen ja monessa mukana. Uutisessa lukee, että ”rekan kuljettajaa ei syytetä tällä hetkellä rikoksesta”. Nyt hän viihtyy enimmäkseen kotosalla. Myös onnettomuustutkintalautakunnasta soitettiin ja kerrottiin, että onnettomuus oli selvä itsemurha. Hän nostaa esiin tuoreen tapauksen. Pyhäjärvellä sattui rekan ja henkilöauton törmäys, jossa henkilöauton kuljettaja kuoli. Toistaiseksi on epäselvää, tuleeko hän enää koskaan ajamaan rekkaa. –?Elämänarvot muuttuivat yhdessä yössä. TOMMI KERTOO muistavansa onnettomuuden jälkeiset tapahtumat hyvin. AUTOJEN TÖRMÄTESSÄ rysähti kunnolla. Syyllisyydentunteiden jälkeen Tommi kokikin vihaa. Hän oli ajanut rekkaa jo pitkään. Tommi ehti miettiä, että kuljettaja tekee varmaan pian korjausliikkeen, mutta yhtäkkiä auto kääntyikin aivan Tommin rekan eteen. Vastaan tulleen auton kuljettaja kuoli. Tommin mielestä paikalle tulleet toimivat hienosti. Tommi ajoi tiellä, jossa on rajoitus 80 km/h. Poliisit puhuttivat häntä ensimmäisen kerran heti onnettomuuspaikalla. Onnettomuus seuraa mukana läpi elämän, ja se muutti elämänasennetta. Silti takaraivossa oli pelko, että jos sittenkin onnettomuudessa jokin olisi jollain lailla hänen vikansa. –?Tästä seurasi niin paljon murhetta monelle ihmiselle: itsemurhan tehneen läheisille, minulle ja perheelleni, työnantajalleni... –?Se on tietenkin kustannuskysymys. Sitä Tommikin on miettinyt mielessään paljon. En pystynyt rauhoittumaan tai edes istumaan aloillani hetkeäkään. –?Vastaantuleva auto jäi alleni. Mutta asenne tuntuu olevan se, että rekat ovat vaarallisia. Tommi oli pari minuuttia pökerryksissä omassa hytissään. Aina puhelimen soidessa hän pelkäsi, että siellä on poliisi, joka kertoo tutkimuksissa ilmenneen jotain. Rekkakuskin painajainen toteutui Suomessa noin 12 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista on itsemurhia. Se lohdutti ja auttoi siinä tilanteessa. Ambulanssi vei Tommin tarkistettavaksi sairaalaan. –?Olen ajatellut, että ehkä tästäkin kokemuksesta voisi lopulta seurata jotain hyvää. Osallisten ja omaisten suojelemiseksi emme kerro tarkemmin, milloin ja missä onnettomuus tapahtui. Sitten Tommi pääsi ulos hytistä. –?Yksi tarjosi, että tule hänen autoonsa istumaan ja odottamaan. Mutta jos hän näkee jonkun kiihdyttävän, tulevan lähelle kaistaviivaa tai muuten ajavan oudosti, hän jarruttaa heti. Mikä on oikeasti tärkeää: ei raha ja työ, vaan perhe ja läheiset ihmiset. Mutta itsekin ennen ajattelin, että ei sitä minulle käy, Tommi huokaisee. Pohjalainen Tommi ajoi rekkaa, kun vastaantuleva auto syöksyi hänen eteensä. –?Hän ajoi sataa ja minä kahdeksaakymppiä, tai tarkemmin 79 kilometriä tunnissa, poliisin kertoman mukaan. Onnettomuuden jälkeen Tommi kävi psykologilla. Moni auto oli pysähtynyt onnettomuuspaikalle, ja hätäkeskukseen oli soitettu. –?Yritin mennä katsomaan, mitä vastaan ajaneelle autolle on käynyt, mutta toisesta autosta tuli nainen, joka sanoi, että älä mene katsomaan. ONNETTOMUUDESSA Tommi loukkasi jalkansa. Hänellä oli kaveri, jolle oli käynyt saman lailla. Tommi tietää, että henkinen toipuminen vie pitkään, useita vuosia. –?Kolmen kuukauden jälkeen poliisi soitti, että asia on nyt aivan selvä. Omasta autostani muun muassa irtosi etuakseli ja tankki lensi pois. En ehtinyt tehdä yhtään mitään… En yhtään mitään, Tommi toistelee
Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Poikkeuksista päättää toimitus. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Aloimme tuskastua: miksi asuntokaupan säännöt vaikuttavat olevan Kokkolassa aivan erit kuin muualla. Pidän selvänä sitä, että viranomaisten mahdollisuudet kontrolloida näitä asioita eivät riittäisi. Hän halusi laillistaa kannabiksen viljelyn vientiin sekä lääkekannabikseksi (Iltalehti 26.11.2020): ”Laillisen kannabiksen arvioidaan olevan 73,6 miljardin dollarin bisnes vuoteen 2027 mennessä. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Emme halua kotikonnuillemme kannabispilvessä olevia nuoria! Martti Vastamäki professori Tiukka ei kannabiksen kasvattamiselle Suomessa Pidän selvänä sitä, että viranomaisten mahdollisuudet kontrolloida näitä asioita eivät riittäisi. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B7 Paljon puhutaan roskaamisesta ja ilmaston muutoksesta, sehän tiedetään. Tarjosimme reilusti yli pyynnin, mutta joku tarjosi vielä reilummin. Oma-alotteisuus ei ole pahe. Kovin todennäköistä olisi, että merkittäviä määriä valuisi kotimaiseen käyttöön. AIKUISET voisivat miettiä, mitä vievät jäteastioihin, joissa lajittelu on a ja o. Kokkolan keskustaan ilmestyy moniarvoisuutta juhliva katumaalaus Pride-viikon kunniaksi, ja aamuun mennessä se on pesty pois. Lajitellaan, käyttäydytään vastuullisesti, ja käytetään astioita kuten pitää, ei kaatopaikan lailla. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. SUUNNITELMASSA ei ole ajateltu, miten varmistetaan, että kaikki tuotetut kymmenet tuhannet kilot kannabista ohjautuvat kohdemaahansa. Joskus näkee jopa alle metrin etäisyydellä astioita, ja silti maassa on käytettyjä pullaostospusseja, maskeja, karkkipapereita jne. Ensimmäisen perikunta päätti sittenkin myydä kummipojalleen. Tuskin MTK tai viljelijät ja karjankasvattajat kuitenkaan haluavat, että Suomenniemellä vielä jäljellä olevilla pikkutiloilla aloitetaan sama meininki kuin Afganistanissa eli oopiumin viljely elannon saamiseksi. Myös kannabiksen kotikasvatus on lisääntynyt. MAAJA metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilakin innostui tästä idearikkaan Kärnän ehdotuksesta arvellen, että maamme vielä jäljellä olevat pientilat voisivat olla juuri sopivia kannabiksen viljelyyn. Mutta jokaisen ihmisen tulisi miettiä mitä itse voisi tehdä. Tai Kolumbiassa, jossa merkittävä osa viljelijöistä saa elantonsa kannabiksen viljelystä. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Lapset kasvavat, kenties pandemiakin helpottaa. Lääkekannabiksen käyttö on ollut mahdollista Suomessa vuodesta 2008 lähtien. Joissakin maissa opioiditkin ovat sallittuja, samoin amfetamiini ja sen johdannaiset. Ehkä näin on hyvä. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Kysymykseen tulisivat silloin vähemmän THC-pitoiset viihdekäyttöön kelpaamattomat lajit. Kasvatan lapseni mieluummin siellä, missä ”normaalin” määritelmään mahtuu vähän laajempi spektri ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, vaikka se tarkoittaisikin kalliimpaa asumista ja luopumista siitä, mitä oli tapana nimittää kotikaupungiksi. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. TÄLLÄ viikolla olen ollut tyytyväinen siihen, miten kohtalo puuttui peliin. Astioiden kyljessä on puhelinnumero johon voi soittaa, että nyt astia pursuaa yli. Koskisiko sama sitten myös oopiumin viljelyä Suomessa. Matkustimme näyttämään lapsille uutta kotia. H aaveilin yli 10 vuoden Helsingissä asumisen jälkeen paluumuutosta Kokkolaan. Ensin on opetettava jälkikasvulle, ettei käsistä roskat kuulu maahan. Päässä surraa ja maisema muuttuu mustaksi, eikä kyselyikäisen yhteenkään kysymykseen osaa enää vastata mitään tolkullista. Ajatuksena oli, että ”Kallion porukka ostaisi pieniä maatiloja viihdekäyttökannabiksen viljelyyn”. Haaveeseen sekoittui pikkulapsiperheen epätoivoa, joka syntyy, kun lähellä ei ole yhtään mummolaa silloin, kun omat voimat loppuvat. Teimme laskelmia. Nyt liikemies Nyländen ehdottaa saman suuntaista toimintaa, mutta ”turvallisella” kannabislajikkeella. EKO jäteasema on sitä varten. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Tuntui katkeralta, mutta minkäs teet. Entä amfetamiinilaboratorioita. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Selvitimme suojeluasioita. Vanhoillislestadiolaiset johtohahmot ovat tälläkin viikolla korostaneet, ettei naista alisteta liikkeessä, mutta juuri hedelmöittyneellä alkiollakin on suurempi oikeus omaan ruumiiseensa kuin naisella. MIELIPIDE Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Yhdessä siistiä Roskaaminen ja oma vastuu Hamppujuomabrändin perustaja KTM Petri Nyländen ehdotti Helsingin Sanomissa 5.6.2021 kannabisbisneksen edistämistä Suomessa sallimalla kannabiksen viljely. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. KOLMANNELLA kerralla jo epätoivon vallassa teimme tarjouksen talosta sitä näkemättä. Kannabiksenkäyttö on yleistynyt nuorten keskuudessa. Suunnittelimme remonttia yökaudet. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Jätetään ruokapusseja maahan lintujen nokittavaksi. Lähetä viesti numeroon 13525. Kärnä laski, että 5 % osuus laillisesta kannabismarkkinasta vuonna 2027 tarkoittaisi noin 1,5 miljardin dollarin liiketoimintaa. Kun siivoaa esim huvilaansa, ei kaikkea voi astioihin ängetä. Vuoden 2019 tutkimustulosten mukaan 15–16-vuotiaista suomalaisista koululaisista 11 % oli kokeillut kannabista ainakin kerran. On todella typerää, mikäli Suomi ei ota omaa osuuttaan tästä laillisesta markkinasta.” Kärnä ei nähnyt mitään moraalista ongelmaa, mikäli viljelisimme sitä lääkkeeksi tai veisimme viljelemäämme kannabista niihin maihin, jotka ovat laillistaneet sen viihdekäytön. Kokkolassa on minulle paljon rakkaita asioita, mutta välillä tuntuu, kuin junalla tänne matkustaessa kulkisi paitsi 500 kilometriä pohjoiseen, myös ajassa 70 vuotta taaksepäin. THL:N RAPORTIN 20.4.2021 ja suomalaisen aikuisväestön päihteidenkäyttöä tutkivan Päihdetutkimuksen mukaan noin 800 000 suomalaista on kokeillut kannabista. Hygieenistä, eikö vain. Samaa ehdotti jokin aika sitten myös Keskustan kansanedustaja, eduskunnan maaja metsätalousvaliokunnan jäsen Mikko Kärnä. Mikäli ei mahdu astiaan, heitetään viereen ja itseltä ”pois silmistä pois mielestä”. Samat pulmat tässäkin. Toisella kerralla laitoimme toivomme taloon, joka oli ollut pitkään myynnissä. TÄMÄ on niin väsyttävää, että se naurattaisi, ellei kyse olisi vakavasta asiasta. Kaiken huipuksi kaupungin ainoa kansanedustaja ihmettelee some-tilillään Pride-”vouhotusta” suunnatonta myötähäpeää aiheuttavalla tavalla. Kertokaa ”roskiksen” tarkoitus. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Lopulta uusi koti löytyi vain kilometrin päästä nykyisestä kodistamme Helsingissä. Itse en jaksaisi palata joka ilta maalaamaan sateenkaaren värejä asfalttiin vain nähdäkseni, että aamuun mennessä työ täytyy aloittaa alusta. Sitten myyjä vetäytyi. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Ei pystytä mitenkään varmistamaan esimerkiksi sitä, että viljelty kannabis ei sisällä merkittäviä määriä THC:tä, joka on siis kannabiksen koukuttava aineosa eli marihuana. KOLUMNI Laura Airola laura.airola@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kesätoimittaja.. Löysimme ihanan talon, kolme kertaa. Koti on siellä, missä on hyvä olla Välillä tuntuu, kuin tänne matkustaessa kulkisi myös ajassa 70 vuotta taaksepäin. Tällaiset ”Tonavaa suuremmat” -ajatelmat lienevät alkaneet lähinnä huumorina, mutta kun vaikutusvaltaisen järjestön puheenjohtaja lausuu sellaisesta jotain myönteistä, on asiaan jo syytä suhtautua vakavammin
–?Kyse on rakentamisen ammattitaidosta ja huolellisuudesta. Nyt myös tarve rakennuksen suojaamiselle rakennusaikana korostuu. Asiantuntija ja arkkitehti korostavat ennemminkin perinteisiä menetelmiä kuin esimerkiksi uusia viilennyskoneita. Tukala koti on jo sinällään epämiellyttävä, mutta jäähdyttäminen esimerkiksi ilmalämpöpumpulla voi aiheuttaa kosteusongelmia. –?Suomi on ehkä maailman koneuskovaisin ja haavoittuvin valtio, mitä rakentamiseen tulee. Kantavat osat täytyy olla suojattu aiempaa paremmin. Kimmo Kuismanen näkee rannikoille rakentamisen vaativan jatkossa entistä enemmän varautumista. Sitäkin voi Vinhasta ehkäistä varsin hyvin, kunhan rakentaminen tehdään huolellisesti. KESIEN LÄMPENEMINEN tarkoittaa kuumia rakennuksia. Se on julkisivuille myrkkyä. –?Oli tarve sitten lämmitykselle tai jäähdytykselle, luonnonmukainen talotekniikka toimii. Rakennus tulee tilata sellaisilla kriteereillä, että se on kosteusturvallisesti toteutettavissa. –?Tiiliverhotuissa puurunkoisissa rakenteissa viistosade kerääntyy verhoukseen ja lähtee kuivumaan siitä sisällepäin. –?Tärkeä muutos on ratkaisu, jossa lämpöä eristävä tuulensuoja laitetaan puurungon ulkopuolelle ja puurunko sisemmäs, kuivempiin olosuhteisiin. Siinä hän totesi, että ilmastoanalyysien ja tuulitestauksen laiminlyönti näkyy epäviihtyisänä ja vaarallisena mikroilmastona, rakennevaurioina ja kohonneena energian kulutuksena. Kun sateen yhdistää tuuleen, syntyy viistosadetta. Nyt vaaditaan keinojen viemistä käytäntöön ja sen hyväksymistä, ettei vanhoilla opeilla voi jatkossa rakentaa. Juha Vinhan mukaan tuulella on rakennusten kannalta kaksi vaikutusta: se ajaa vettä rakenteisiin, mutta voi myös lisätä riskiä rakenteellisille vaurioille. Ilman suhteellisen kosteuden nousu ja pilvisyys hidastavat kuivumista. Tämä niin sanottu kesäkondenssi on jo pitkältä ajalta tuttu ilmiö, mutta viistosateiden lisääntyminen ja näiden rakennusten jäähdyttäminen lisäävät tätä riskiä, Vinha sanoo. –?Mitään uutta tekniikkaa ei tarvita. Tuuli ja nouseva merenpinta aiheuttaa myöskin enemmän pärskeitä, enemmän rasitusta rakennuksille ja julkisivuille. Se on hyvä esimerkki näistä tulevaisuuden säistä. Yhä enemmän tulee kysymykseen, kannattaako korjata vai pitääkö purkaa.” Juha Vinha Rakennusfysiikan professori, Tampereen yliopisto. Onko niitä huollettu tarpeeksi usein. Sitä pitää tärkeänä arkkitehti Kimmo Kuismanen, joka on ilmastoarkkitehtuurin pioneeri. Jos näissä on puutteita, se näkyy myrskyrasituksesta: vettä pääsee sisään. Kuismasen mukaan kuumuuteen voi puuttua muillakin kuin konekonsteilla. Tulevina vuosikymmeninä sademäärien arvioidaan kasvavan ja rankkasateiden voimistuvan. Ei tehdä liian kiireellä tai tiukalla budjetilla, valitaan oikeat materiaalit ja tekniikat. –?Esimerkiksi toissavuonna oli talvi, jolloin ei enää juuri pakkasen puolella käyty. YKSI RAKENNUSTEN kestävyyttä merkittävästi koetteleva muutos on kosteuden lisääntyminen rakenteissa. –?Kun talven pakkasjaksot häviävät, on enemmän aikaa olosuhteille, jotka ovat suotuisia homeen ja mikrobien kasvulle. –?Koneteollisuus on lobannut hyvin rakennusliikkeet ja ihan rakennusmääräyksetkin. Äärisäiden yleistyminen vaatii talojen rakentajilta entistä taitavampaa työtä. Toisin kuin lujuussuunnittelussa, jossa laskennallisia malleja on käytetty apuna jo pitkään, rakenteita sekä lämpöja kosteuskysymyksiä pohdittaessa on pitkään nojattu aiempiin kokemuksiin. –?Tiiliverhous imee viistosadetta, joka pyrkii kuivumaan myös sisälle päin rakenteeseen, Vinha sanoo. Vetenä tuleva sade imeytyy lunta helpommin rakenteisiin. Puurakenteissa ilmastonmuutos vaikuttaa eniten rakenteiden toteutusratkaisuihin, joten Vinha painottaa puurungon tarvitsevan hyvää suojausta. Jos tehdään uutta vain vanhalta pohjalta nojaten siihen, että jokin rakenne on kestänyt kyllä aiemminkin, ollaan Vinhan mukaan ongelman ytimessä: –?Vaikka rakenne on kestänyt tähän asti, se ei tarkoita, että se kestäisi tulevaisuudessa. Kun sateet ja ilman suhteellisen kosteuden nousu yhdistyvät edelleen lämpötilojen nousuun, saadaan otolliset olosuhteet mikrobien ja homeiden kasvulle. Oululaisen Kuismasen ilmastotietoista arkkitehtuuria ja tuulitestausta käsittelevä väitöskirja valmistui vuonna 2008. VINHA PAINOTTAA , ettei ilmastonmuutokseen reagoimiseksi tarvita teknisiä kikkoja. Suunnittelun avuksi on jo työkaluja, joiden avulla nähdään, mitkä ratkaisut kestävät tulevaa maailmaa. Kuismasen mielestä keinoja on, mutta haluja niiden toteuttamiseen on vähän. –?Jos ja kun merenpinta nousee, kyllä meillä täytyy rannikkorakentamisessa nostaa tulvarajoja ja rakennusten perustuksia. Millainen rakennus oikein pärjää yhä yleistyvien rankkasateiden ja pitkäksi venyvien hellejaksojen keskellä. Sen sijaan ”vanhojen hyvien konstien” merkitys kasvaa. Professori Vinhan mukaan kosteus on erityisen kiperä paikka puurakentamisen kannalta. Näin sanoo Tampereen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha. On ruvettava myös tarkistamaan julkisivuja, ei vain anneta niiden olla. Siitä huolimatta vanhoissa rakennuksissa ”voi kattoja irtoilla” tai vaikka puu kaatua päälle. B8 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa I lmastonmuutos tekee tulevaisuuden Suomesta nykyistä sateisemman, lämpimämmän ja pilvisemmän. Jo pelkkä kosteus asettaa vaatimuksia materiaalivalinnoille. Tänäkin vuonna on jo ihmetelty niin hurjia kesämyrskyjä kuin oudon monia kuumia hellepäiviäkin. ”Esimerkiksi uusi betoni on alkaalista, sen pinnalla eivät mikrobit kasva. Kun pinnat karbonatisoituvat, sitten kasvaa jo mikrobeja ja homeita betoninkin pinnalla. Onko saumakohdat tehty huolella ja tiivisteet tehty asiallisesti. JUHANNUSVIIKOLLA ympäri Suomea ihmeteltiin kesämyrskyjen jälkiä. Hänen mukaansa keinot ilmastonmuutoksen huomioivaan rakentamiseen ovat jo olemassa. Vanhoilla opeilla ei nykyistä kosteammassa ja lämpimämmässä Suomessa enää pärjää. Sulan ja pakkasen vaihtelu taas luo vesialtaita, joihin sadevesi kerääntyy. –?Jos vesi ei pääse rakennustyömaalla kuivumaan ja valumaan rakenteiden vierustoilta pois, se voi imeytyä rakenteisiin. Kuismanen kaipaa lisää tarkastuksia niin julkisivujen kuin kattojen kuntoon. Se voi tarkoittaa yhä enemmän sisäilmaongelmia. –?Julkisivujen yksityiskohtia, kiinnityksiä, tuulensuojaa ja korroosion suojausta on parannettava. –?Sen takia meillä on jo paremmat mahdollisuudet tehdä rakenteita, jotka kestävät ilmastonmuutosta entistä paremmin. Tällöin höyrynsulun ulkopuolelle rakenteen sisäpinnan lähellä voi syntyä homeen kasvulle otolliset olosuhteet tai höyrynsulun pintaan voi kondensoitua vettä. –?Puuta suositaan siksi, että sillä on alhainen hiilijalanjälki ja se on ekologinen materiaali, mutta se on myös arka kosteudelle. Pilvisyyden lisääntyessä kuivuminen hidastuu, mikä heikentää rakenteiden kosteusteknistä toimintaa. Ilmastonmuutoksen oloissa korostuu huolellinen rakentaminen ANNI HYYPIÖ, TEKSTI . Talvista tulee lauhempia ja pilvisempiä, ja sateet satavat eteläisessä ja läntisessä Suomessa yhä useammin vetenä lumen sijaan. Hänestä hyvin suunniteltu painovoimainen ilmanvaihto on edelleen kelpo vaihtoehto. Olemassa olevilla keinoilla, mutta uudella lailla toteutettuna saadaan aikaan riittävän hyviä rakenteita ja rakennuksia jatkossakin. Sadeveden tunkeutumien rakenteisiin on hankalampi ongelma. Olemme jo nyt liian riippuvaisia koneista. PITÄISIKÖ RAKENNUSTEN kuntoa seurata myös aiempaa tarkemmin. Erityisen kehnosti viistosadetta kestää tiiliverhoiltu seinä. Vinha on perehtynyt erityisesti rakenteisiin ja rakennusmateriaalien lämpöja kosteustekniseen toimintaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vaatimusta työmaan riittävästä sääsuojauksesta. –?Autoja käytetään katsastuksessa, mutta talon katot saavat olla monissa tapauksissa tarkastamatta, kunnes ne sitten lentävät myrskyn myötä paikaltaan. Vinhan mukaan tuulien vaikutus osataan jo varsin hyvin huomioida lujuusmitoituksissa. Luonnonolojen ja ilmaston kannalta huonosti suunniteltu rakennettu ympäristö aiheuttaa taloudellisia tappioita ja asukkaille epämukavuutta. Myrskyihin liittyviä tuhoja voidaan nähdä enemmän. Vinha muistuttaa, että rakentajien ohella vastuuta on tilaajallakin. Mitä ilmastonmuutoksen huomioiminen rakennukselta käytännössä vaatii. Muita keinoja ovat esimerkiksi rakennuksen suuntaaminen, liiallisten lasipintojen välttäminen ja varjostavien istutusten valinta. –?Rantarakentamisesta tulee entistä vaativampaa, ja se vaatii ammattitaitoisempaa suunnittelua. Nykytiedon mukaan Suomessa ei odoteta myrskytuulien kovin vahvaa yleistymistä, vaikkakin suunnassa tulee muutosta: lännenpuoleiset tuulet yleistyvät. Sään ääri-ilmiöitä kestävän rakennuksen salaisuus ei ole uudessa tekniikassa, vaan aiempaa huolellisemmassa rakentamisessa. Syynä on roudan väheneminen: samalla tuulennopeudella esimerkiksi puita kaatuu jatkossa herkemmin
–?Esimerkiksi uusi betoni on alkaalista, sen pinnalla eivät mikrobit kasva. Niitä on ollut olemassa jo ainakin kaksituhatta vuotta, jo aikoinaan Rooman valtakunnassa. Kun pinnat karbonatisoituvat, sitten kasvaa jo mikrobeja ja homeita betoninkin pinnalla. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B9 VINHA ON OPTIMISTINEN uudisrakentamisen kestävyyden suhteen: kun tehdään uutta, voi ilmastonmuutoksen vaatimukset huomioida alusta saakka. Sitä kun pitää ruveta parantamaan, siinä ovat rajoitteena vanhan rakennuksen puutteet. –?Tulevaisuuden kaupunki on jo täällä, Kuismanen sanoo nyt. –?Yhä enemmän tulee kysymykseen, kannattaako korjata vai pitääkö purkaa. Ongelma on globaali, ratkaisut paikallisia. JUKKA-PEKKA MOILANEN. –?Se on tiivistä, tehokasta maankäyttöä. Vanhat talot on myös suunniteltu menneen maailman kosteusrasituksiin. Hän uumoilee tulevaisuudessa ihmisten liikkuvan uudella teknologialla. –?Siksi tietty määrä jatkuvuutta ja historiallisuutta täytyy olla kaupungissa ja kaupunkikuvassa, arkkitehti sanoo. –?Korjausrakentamisessa on pohjalla jo ikääntynyt, jollain lailla uutta heikommin toimiva rakennus. Vesi kastelee julkisivuja. –?Ne hyväksytään, vaikka ulkonäöllisesti ne eivät ehkä antaisi aina parempaa tulosta. Juttua varten on haastateltu myös Ilmatieteen laitokselta ryhmäpäällikkö Antti Mäkelää Ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt -ryhmästä. kesäkuuta. Ei kaikkea silti räjäytetä uusiksi. Valtaosa tulevaisuuden rakentamisesta ja rakenteista on jo olemassa, mutta ajattelutavan pitää muuttua. Tällainen asuminen on Kuismasen mielestä loistanut myös pandemia-aikana, ja siksi puukaupungit sopivatkin malliksi kaavoittajille, joiden on varauduttava siihen, että ilmastonmuutos tekee olot otollisemmiksi uusille virusmuunnoksille. 1 Tuulen suunnassa tapahtuu muutos: sateet kastelevat entistä useammin talojen lännenja etelänpuoleisia seiniä. 1 Kun helteiden takia jäähdytetty ilma kohtaa tiiliverhouksesta sisälle päin siirtyvää kosteutta, siitä voi seurata kosteusongelmia rakenteissa. Kuismasen mukaan jokainen arkkitehtisukupolvi päättää tekevänsä aina jotain uutta. Kuismanen muistelee, että hänen diplomityönsäkin meinattiin hylätä tyylisyistä, kun tasakatto puuttui. Kuva Ahti-myrskyn jäljistä Oulun teatterissa 22. Ei ole mitään syytä kasvattaa autoliikennettä, kun tavoite on muuttaa koko liikennejärjestelmä. MAIJU POHJANHEIMO Ilmastonmuutos muuttaa myös Suomen talvia leudommiksi ja sateisimmiksi. FAKTA Näin äärisäät haastavat rakentamista 1 Kosteusrasitus kasvaa. Vasta valituilla valtuustoilla on nyt paljon valtaa reagoida muuttuvaan ilmastoon. Kestävän ja pitkäikäisen rakentamisen periaatteet ovat tulleet oleellisiksi lähtökohdiksi myös arkkitehtisuunnittelussa. Vuonna 1980 valmistuneesta Kolarin kunnantalosta tulikin Kuismasen mukaan ”ensimmäinen virastotalo kymmeniin vuosiin”, jossa oli räystäät, kohtuulliset ikkunat, suojautuminen pohjoisilta tuulilta – eikä tasakattoa. Kuva on Oulusta helmikuulta 2020. Vanhan korjaaminen on toinen kysymys. Hänen opiskeluaikoinaan vallalla oli ”oikein tasakattoinen modernismi”. –?Perinteisellä ympäristöllä ja rakennustavalla on sanottavaa, mutta varmaan uudessa muodossa. Ne pystyvät päättämään liikennejärjestelmästä, mutta myös yksittäisistä kortteleista, taloista ja niiden korkeuksista, pihoista, viljelypalstoista, tuulensuojaistutuksista, bussipysäkkien viihtyisyydestä, onko pölynpoistoa kaduilta vai yskitäänkö keväällä kaksi kuukautta, hän luettelee. Mallia tulevaisuuden rakentamiselle Kuismanen hakee vanhasta suomalaisesta puukaupungista, vanhasta Raumasta ja Raahesta. Valitaan harjakattoa tasakaton sijaan, muistetaan räystäät, suositaan korkeaa sokkelia, käytetään yksinkertaisia ja varmatoimisiksi osoittautuneita rakenneratkaisuja, ollaan tarkkana suojausja liitoskohdissa. Vinha arvelee, että tutut kosteutta kestävät ratkaisut ovat nyt enemmän arkkitehtien mieleen kuin ennen. Juhannusviikolla myrskyjen jälkiä ihmeteltiin eri puolilla Suomea. Jos verhoilu ei kestä vettä, se voi aiheuttaa ongelmia erityisesti puurakentamisessa. Oululainen Kuismanen on pohtinut ilmaston vaikutusta arkkitehtuuriin vuosikymmenten ajan. Se on sosiaalinen ympäristö, siinä pystyy asumaan ilman autoa, palvelut on lähellä, on lähiulkoilua, pientä lähiviljelyä. 1 Lämmön ja ilman suhteellisen kosteuden nousu luo hyvät olosuhteet mikrobien ja homeiden kasvulle etenkin rakenteiden ulko-osissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan ilmastonmuutos ei juuri voimista tuulia Suomessa, mutta lännenpuoleiset tuulet yleistyvät. Hän käyttää termiä future shock, tulevaisuusshokki, jonka mukaan liian nopea muutos aiheuttaa juurettomuutta ja epävarmuutta, vastarintaakin. Jos Kuismanen saisi päättää, hän luopuisi hankkeista, joilla edistetään yksityisautoilua. 1 Sulamisen ja pakastumisen vaihtelu luo vesialtaita, jotka ovat haitaksi esimerkiksi rakennustyömailla. Myös materiaalit muuntuvat ajan myötä ja niiden kosteuskestävyys usein heikentyy. Kuismanen myös kysyy, kuinka futuristista ympäristöä ihminen oikeasti haluaa. Vanhoissa rakennuksissa ei ole perustusten alla nykyisin käytettävää sepeliä, joka estäisi kosteuden nousemisen perustuksiin. Osa Oulun teatterin katosta romahti juhannusviikon Ahti-myrskyssä. Käännekohta ilmastotietoisuuden syttymisessä oli Kolarin kunnantalon suunnittelu. –?Kaupungit päättävät asuntopolitiikasta, mutta niillä on myös kaavoitusmonopoli. Yhtä lailla kyseenalaisia ovat hänestä isot panostukset moottoriteihin. –?Esimerkiksi joku Helsingin alta menevä autotunneli on mennyttä aikaa. MAIJU POHJANHEIMO Valtuustoilla valtaa vaikuttaa ilmastokriisiin Arkkitehti Kimmo Kuismanen näkee ratkaisun ilmastokriisiin kaupungeissa. Pilvisyyden lisääntyminen hidastaa kuivumista. –?En olisi ihan heti poistamassa, ainakaan seuraavan tuhannen vuoden aikana repertuaarista. Ennen on pärjätty vähemmällä. Vierailun aikana hänelle valkeni, kuinka iso merkitys ilmastolla ja paikallisella kulttuurilla on rakennetulle ympäristölle. Miltä tulevaisuuden rakennus sitten näyttää. Uusien alueiden raivaamisesta lähiöiksi tulisi siirtyä kierrätykseen: siihen, että kaupunkia uusitaan, korjataan, täydennysrakennetaan olemassaolevan kaupungin sisällä. Hän ottaa esimerkiksi kerrostalot. Tutustuakseen kuntaan hän muutti sinne pariksi viikoksi
Voit myös lähettää ratkaistun tehtävän ja yhteystietosi kirjeenä osoitteella Keskipohjanmaa, Tehtäväarvonta, PL 45, 67101 Kokkola. Arvomme kaikkien kuukauden aikana ratkaisun lähettäneiden kesken mukavia pikku-palkintoja.. Lähetä kuva ratkaistusta tehtävästä ja yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen ratkaisut@kpk.fi tulevaan perjantaihin mennessä. TEHTÄVIÄ SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B10 Onnistuitko ratkaisemaan jonkin sunnuntain lehden tehtävistä. Huolehdi, että kirjeessä näkyy postileima, jonka päiväys on seuraavalta viikolta
Kausi 3, 9/24. Kausi 11. 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Grand Designs Australia. Kausi 13. 17.25 Nuori MacGyver. 18.23 Popreel. 09.20 Alvin ja pikkuoravat. 13.30 Tore på spåret. 15.20 ELOKUVA Himoshoppaajan salaiset unelmat (S). 11.30 Moderni perhe (7). 11.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 10.40 Äärimmäinen selviytyjä. 02.30 ELOKUVA Naapurit (16). 12.40 MasterChef Australia. 10.00 Pienten perhe (S). 00.55 Myrskyn jäljillä. tävalta 2. Jakso 6/26. 20.00 Saaristolaislääkäri (12). Junior (S). 11.00 Ilmastonmuutoksen jäljillä. 14.30 Merkkien salat. 18.00 Elokuva: Syntynyt 4. 13.30 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Kevät. 13.20 Äärimmäinen selviytyjä. 09.30 iRaportti. 21.00 ELOKUVA Everest (12). (U) 09.00 Naiset vallan takana. 15.40 Sean Connery inte bara James Bond. 03.45 Food Factory. 00.00 Uutiset. 12.15 Arvokaman etsijät (S). 11.00 Ohjelmatietoja. 01.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 14.40 Love, Gilda. Kausi 2. 08.15 Elämää äärirajoilla: Alaska. Kausi 6, 12/14. 12.01 Simpsonit uusi kausi (7). Kutonen 06.10 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 06.40 Rusty Rivets (S). 09.50 Albert Lin ja Raamatun haudatut salaisuudet. 21.00 Myrskyn jäljillä. Jakso 19/61. 02.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 11.31 Simpsonit uusi kausi (7). 07.30 Mexico Life (S). 09.20 Richard Hammonds Big (S). 18.00 Poliisit 2020 (7). Kausi 1, 7/8. 14.00 TV Shop. 10.45 Tuurin kyläkauppias (S). 21.30 Rillit huurussa (S). 04.35 En plats i solen: Vintersol. 22.35 Formula 1 kooste: Itävallan osakilpailu. 17.00 Rapport. Jakso 10/10. 14.20 Puutarhan pelastajat. 15.55 Poliisit UK: Ajojahti (12). 19.55 På tur med Bjørg. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 09.54 Keskiajalla keksittyä (7). 23.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 04.30 Yukonin jouksuilla. 14.15 Äärimmäinen selviytyjä. Kausi 2, 5/10. 16.30 School of rock. 15.10 Äärimmäinen selviytyjä. 23.55 Uhkaava hiljaisuus. 01.10 Kroppsrevolt. 23.45 Liv D: Aasialaiset ökyhäät. 15.30 Mandelmanns gård. 07.35 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 11.55 Hemmakultur. 11.20 Löytöretki tuntemattomaan (S). Kausi 1, 8/10 03.40 Alasti-klubi. 19.35 Miehen puolikkaat. Kausi 12, 15/18. 15.10 2121 En film från framtiden. 09.24 Mahti-Mopsi (7). 17.55 Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.12–12.00 YLE FEM. 21.00 21.00 ELOKUVA Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (12). 23.35 Ohjelmatietoja. 19.20 F1 Extra. 21.00 New Yorkia järkyttäneet rikokset. 00.25 ELOKUVA The Nice Guys (16). 09.00 Näin meillä (7). 07.00 Mexico Life (S). 22.15 Agenda. 17.05 Almedalen: Tal av Nooshi Dadgostar (V). TLC 06.10 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 09.15 McLeods döttrar. National Geographic 06.00 Narco Wars. 07.45 Tuurin kyläkauppias (S). 16.30 Rantavahdit (7). 01.45–02.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 06.30 Rantatalon metsästäjät (S). 06.05 Bing (S). 14.00 Stadi vs. 20.00 Sportspegeln. 08.45 Herra Heinämäki ja LatoOrkesteri (S). 15.25 Keihäskarnevaalit. 17.30 Rantavahdit (7). Kausi 1. 20.45 Politik i bokhyllan. 23.00 Huumebisnes: Maailman kuolettavimmat huumeet. 12.00 Kokkisota. 08.40 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 13.40 Olympiatarinat: Urheilua ja politiikkaa (S). 16.40 Bokklubben Kirjaklypi. Iso-Britannia 23.35 Super-Jahti. 14.00 Simpsonit. 14.00 Baywatch (12). 19.10 Lokala nyheter. 18.30 Huutokauppakesä. 08.30 Tilda ja hänen ystävänsä (S). . 02.00 Rantavahdit (7). 19.55 Uutiset. 10.25 Bachelor Australia. 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). Kausi 1, 1/2. 10.00 Trollhättans FF. 03.00 Rantavahdit (7). 21.00 ELOKUVA Kuolemaantuomittu. 01.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 09.00 Hauskat kotivideot. 15.30 Australian rajalla. Jakso 2/26. Kausi 3, 2/8. 07.50 Lapin poliisit. (S). 18.30 Putouksen parhaat. 08.55 Nyhetsmorgon. Jakso 30. 09.50 Huutokaupan metsästäjät Suomi. Kausi 1. 20/22. 20.00 Almedalen: Tal av Ebba Busch (KD). 10.30 Huvila & Huussi. 02.00 Dosentti: Juha-Pekka Rusanen. 23.25 CSI: Miami. 4/10. Jakso 5/30. 10.15 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 22.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki (S). Selostus Johannes Oikarinen, lajiasiantuntija Mikaela Ingberg. 23.05 TV4Vädret. Kausi 1. 14.50 Simpsonit. Kausi 5. 23.35–00.30 Pank – pankin nousu ja uho (16). 00.00 Burgerimies Suomessa. 12.30 Sommar med Ernst. 07.34 Pikin eläimet (S). 12.00 Tanskanlaivalla 24h (S). 04.15 The Walking Dead. 13.40 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Syksy. 01.00 Tohtori Paise: Mitä heille kuuluu nyt. 05.35–05.59 Lapin poliisit. 20.40 Kaksi ruumista rannalla (12). 06.45 Autojen ensiapu: parhaat palat. 17.00 17.05 Keihäskarnevaalit. 19.10 NASCAR Whelen Euro Series: Luokka PRO. Jakso 10/52. 18.45 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 18.20 Miehen puolikkaat. 08.18 Viraalit nerot (7). 03.00 Nyt lauletaan!. 10.30 Rakkauden koodi. 18.00 Tilda ja hänen ystävänsä (S). Jakso 9/13. 11.00–11.55 Pölynimurikauppiaat. 08.30 Angry Birds Blues (S). (U) 10.00 Jumalanpalvelus. 16.00 Rantavahdit (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 00.30 Rajavalvojat (S). 11.05 Moderni perhe (7). 17.00 17.30 ELOKUVA Harjoittelija (S). Kausi 12. 17.25–00.40 YLE FEM. 01.50 Den gröne slaktaren. Kausi 1. Lisäksi yksi visailija yrittää kerryttää kassaa tulevalle vauvalle. 11.00 Simpsonit uusi kausi (7). Sveriges TV2 11.00 Gudstjänst. 4/10. 08.25 Angry Birds Blues (S). 04.25 Ghost Adventures (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 00.20 ELOKUVA The Oath (16). (U) MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 1. 10.40 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 13.00 Yökylässä Maria Veitola. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 03.55 Suomurhat (12). 21.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 1/6. 13.30 Nya hyss med Hjalmar och gänget. 14.05 Jazzsommar: Jag mötte Janne Schaffer. 19.30 Mittatilaustyönä. 19.10 Miehen puolikkaat. 08.15 Lapin poliisit. 13.00 Phoenixin eläinpoliisit (S). SuperJahdissa kisaava Karri Kivi lupaa ostaa nallekarkkeja koko voitolla. 13.35 Simpsonit. 19.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 09.25 Kakkukuningas (S). 18.45 Barnen som överlevde Förintelsen nordsamiska. 14.10 Top Gear ”Christmas Special 2011 (S). 21.00 22.00 Kymmenen uutiset. 23.15 Maria Wern. 18.52 Mitt språk meänkieli. 00.55 Uutiset. 15.40 Simpsonit. Kausi 1. 09.00 Myrskyn jäljillä. (U) 18.00 Yle Uutiset. 14.10 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Metsäomenapuut. 01.50 Tohtori Paise (S). 21.50 ELOKUVA Thelma (12). 08.59 Galaxi. 11.00 Illallinen äidille. Kausi 5, 12/12. 3/10. 06.40 Ruokamatkalla USA:ssa (S). Jakso 267. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 01.25 Hitlist. 13.50 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Kämmekät. Näyttelijät Petteri Pennilä, Rain Tolk, Sampo Sarkola, Tarja Heinula. 02.25 American Chopper: Senior vs. 07.14 Urheat pupuset (S). 13.10 Simpsonit. Pihtipudas. 13.10 Hengenvaarallisesti lihava (S). 03.30 Rantavahdit (7). 09.00 Lahtis. 20.45 Kosketuskohta. 03.00 Lentoturmatutkinta. Kausi 5, 6/10. 11.30 Säterliv. 23.00 Dokument utifrån: Uppror i USA. 17.00 Äärimmäinen selviytyjä. 12.30 Simpsonit (7). (U) HD 16.50 Novosti Yle. 19.00 Tankkaustarinat. Sveriges TV1 06.15 Hemligheten. 23.30 Uutiset. Jakso 4/30. 10.00 Ex-Onnelliset (S). 15.00 Baywatch (12). 19/22. 18.00 Äärimmäinen selviytyjä. 03.35 Grand Designs Australia. 11.55 Moderni perhe (S). FOX 06.00 Bless the Harts. 08.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 04.25–05.14 Favela Funk Finlandia. 07.21 Laura (S). 00.40 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. Kausi 31, 4/12. 12.58 Ahvenanmaan sankarit. 21.15 Valtamerten saalistajat. 12.30 Tanskanlaivalla 24h (S). 11.20 Quincy. 07.41 Kiri ja Lolo (S). Kausi 8, 19/26. 02.35 Stockholmspolisen. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Jakso 18/61. 19.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 17.05 Unelma-asunto auringon alta. 20.30 Tankkaustarinat. 14.30 Australian rajalla. 14.05 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 20.10 Sporten. 18.38 Barnen som överlevde Förintelsen nordsamiska. heinäkuuta (12). 20.00 Mestareiden mestari. 18.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 8/32. 01.45 Remppa vai muutto Vancouver. Kausi 25. Kausi 2. 07.50 Kakkukuningas (S). 08.55 Kakkukuningas (S). 09.12 Voihan Poni (7). 19.00 Min pappa Frank Andersson. 00.35 Mord i paradiset. 09.10 Palomies Sami (S). 13.30 Simpsonit (S). 20.00 Huvila & Huussi. 07.25 Angry Birds Toons (S). 04.15 Valtamerten saalistajat. Kausi 2. Jakso 4/52. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 21.40 Älska gamla bilar. 10.00 Syke (12). 1/14. 9/26. 23.20 ELOKUVA Zero Dark Thirty (16). 04.55 Mexico Life (S). 17.10 ELOKUVA Cool Girls (12). Kausi 5. Kausi 1. 03.35 En plats i solen: Borta eller hemma bäst?. (U) 11.40 Jalkapallon EURO 2020: kooste. 11.50 Bachelor Australia. 22.30 Maria Wern. 09.30 Bachelor Australia. Kausi 3, 10/24. Kausi 1. (U) 10.48 Syke (12). 17.00 Pientä pilaa. 18.15 Elämäni Biisi. 14.43 Salaviinanpolttajat triptyykki (S). 06.50 Tuurin kyläkauppias (S). 01.35 Morden i Helsingör. 14.20 The Real Housewives of Orange County. 07.45 Mystery Diners (S). 04.05 Food Factory. 16.55 Anslagstavlan. MUUT TV-KANAVAT Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. 22.00 Kirottujen paikkojen atlas. 02.50 Shemwellin suurperhe (S). 02.55 Murhaaja kotonani (12). 18.23 Lulun luontoseikkailut (S). 22.00 Arica en svensk giftskandal. 19.15 Diagnoskampen. 11.00 Pienten perhe (S). 02.30 Rantavahdit (12). 02.40 Kova laki (12). 13.00 Naurun historia (S). 11.00 Naurun historia (12). (U) 08.05 Avara luonto: Serengeti. 06.57 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 21.30 ELOKUVA Hacksaw Ridge – aseeton sotilas (16). 21.00 Engelska Antikrundan. 01.00 Poliisit 2020 (7). 9/26. 10.00 Bronxin eläintarha (S). (U) 15.45 Mittatilaustyönä. 20.00 ELOKUVA Agatha Christie: Tuijottava katse (12). 01.15 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 12.00 Pienten perhe (S). 16.55 Top Gear. 11.00 Häät sulhasen tapaan. 15.25 ELOKUVA Magic in the Moonlight (S). 19.00 Liv D: Uskomattomat diivat. 18.45 Miehen puolikkaat. 10.00 Laiva (S). 06.50 Kakkukuningas (S). Kausi 10. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.55 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela – Sut puhallan pois. FRII 06.00 Rantatalon metsästäjät (S). 09.45 Some deep story: SDS: Sinnittelyä nollatuloilla. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 23.35 The Affair (12). 22.40 Ulkolinja: USA:n äärioikeiston kapina (12). 13.50 ELOKUVA Hevoshullu (S). 18.30 NASCAR Whelen Euro Series: Luokka 2. 12.00 Naurun historia (7). Kausi 3, 3/6. 12.00 Almedalen: Tal av Nooshi Dadgostar (V). (U) 23.45–00.05 Uusi Kino: Rakkaudella, Matti (S). 07.00 Simpsonit (7). 07.15 Hundra procent bonde. 08.15 Wheeler Dealers: Unelma-autot (S). (U) 13.15 Hyisen pohjoisen rahtaajat. 02.45 Numb3rs. TV5 06.00 Tuurin kyläkauppias (S). 16.00–16.45 Victoria (12). 01.05 CSI: Miami. Kausi 4. 21.00 ELOKUVA Heat – ajojahti (16). 16.05 Sinkkuillallinen. Naisten kilpailu. 3/10. 07.55 LEGO City Adventures (7). 14.25 Simpsonit. 07.15 Mystery Diners (S). 16.05 Simpsonit. B14 SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa YLE TV1 07.15 Itämeren helmet; Saaristomeri ja Ahvenanmaa. Sanni. Kausi 5, 3/5. 13.10 TV Shop. 08.35 Lapin poliisit. 14.20 Autotie merellä – Viking ja Panny. 20.55 Lokala nyheter. 22.00 Aktuellt. 20.00 Tankkaustarinat. Kausi 9, 4/13. • 22.45 Narkomania (16). 23.35 Rapport. 00.15 Pientä pilaa. (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 01.55 CSI: Miami. 10.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.00 Astu Tarinaan. 16.00 Global Game Show: Secret Stashes (S). 21.00 Rillit huurussa (S). 12.20 Moderni perhe (S). 20.30 Rapport. 16.00 Elokuva: Tumbledown (12). 05.00–08.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00. 13.30 ELOKUVA Kestomerkitsijät (7). 15.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). Kausi 2. 02.45 Laiva (S). 14.00 Kohteessa Bali. 20.25 TV4Vädret. 06.20 Ritariprinsessa Nella (S). 16.40 ELOKUVA Sing (7). 20.00 Käräytyskamera (12). 03.45 Kosketuskohta. 11.30 MasterChef Australia. 02.45 Hyvät ja huonot uutiset. 12.45 Jazzsommar: Chick Corea live. 05.25–05.55 Mexico Life (S). 10.40 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 13.00 Den gröne slaktaren. SUB 06.30 Simpsonit (7). 19.00 Äärimmäinen selviytyjä. 23.40 Hemligheten. 15.00–15.26 KC: Kuosmasen vuosi. 17.10–17.54 Murdochin murhamysteerit (12). 07.05 Single Parents. Onnea, Ulla ja Ulpu! 06.52 Tik Tak (S). 06.45 Single Parents. Kausi 2, 3/8 15.00 Suomen historian myytit: Evakot. Kausi 6, 12/14. 09.31 Merten syvyyksissä (7). 13.00 ELOKUVA Kaupunkilaisia (7). (U) 12.00 Ikimuistoinen: Carola. Selostus Johannes Oikarinen. 07.47 Liisa ja Leo (S).07.59 Oktonautit (S).08.22 Ryhmä Hau (S). 12.25 Lentoturmatutkinta. 20.00 Miehen puolikkaat. Maria yökyläilee laulaja-lauluntekjä Sannin kodissa Helsingissä. 20.45 Urheiluruutu. 12.05 Häät sulhasen tapaan. 07.20 Kakkukuningas (S). 09.00 Bronxin eläintarha (S). 14.10 Dom kallar oss raggare. NELONEN 06.00 Bing (S). 20.30 Käräytyskamera (12). 21.00 ELOKUVA The Butler (12). 20.00 Nyt lauletaan!. 10.00 Puutarhan pelastajat. (U) 12.30 Ahvenanmaan sankarit. 18.11 Kiia ja kissa (S). 19.39 Sportnytt. 03.25 Ghost Adventures (12). 09.35 Paavo Pesusieni. 09.52 Tipu Touhukas (S). 20.00 Wheeler Dealers (S). Kausi 1, 10/12. Kausi 2. Kausi 1. 06.10 Hatchimals (S). 19.55 Top Gear Best Of: Series 23 (S). 19.10 Tulosruutu. 09.00 Sivandivan (S). 08.41 Kiia ja kissa (S). 22.45 Bokklubben Kirjaklypi. 14.00 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Päiväperhoset. 22.00 Israel tutuksi: Atlit. 00.45 Remppa vai muutto Vancouver. 19.00 Rapport. Kausi 1, 2/6. 17.25 Tareq Taylorin ruokamatka. 01.20 Hundra procent bonde. 07.30 Bless This Mess. 04.55 The Walking Dead. 7/15. Kausi 1, jakso 7/8. 14.00 Australian rajalla. Kausi 1. 19.48 Sportliv. 03.15 Laiva (S). Kilpailemassa siskokset Rosamaria ja Kirsi Tuusulasta ja Järvenpäästä, työkaverit Matteus ja Jonni Seinäjoelta sekä tytär ja isä Henna ja EsaMatti Turun seudulta. 07.00 Pyjamasankarit (7). 18.00 Muumioiden salaisuudet (S). 11.35 ELOKUVA A Family Man (12). 21.45 100-åringen som inte ville fira. 16.30 Karsten ja Leif. 10.30 Laiva (S). 09.25 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Sielunrauha. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.40 Paha ui paratiisiin (16). 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 18.00 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). Hero 09.55 ELOKUVA You Will Meet a Tall Dark Stranger (S). 07.05 Dr Phil. 10.20 Richard Hammonds Big (S). 18.28 Superbodies – täydellinen urheilija. 11.45 Tuurin kyläkauppias (S). 14.15 ELOKUVA Romu-Mattila ja kaunis nainen (S). Kausi 1, 7/7. AlfaTV 08.00 Kosketuskohta. Kausi 1, 6/6. 16.00 Friidrott: Diamond League. 21.00 Jens i vildmarken. 23.00 Shemwellin suurperhe (S). 04.00 Rantavahdit (7). 13.45 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 07.30 Angry Birds Toons (S). Jakso 3/52. 08.25 Kakkukuningas (S). 15.05 Sinkkuillallinen. 16.30 Nuori MacGyver. 12.10 Quincy. 12.00 ELOKUVA Taulukauppiaat (S). Kausi 4, 10/10. Miesten kilpailu. 17.00 Uutiset. 15.00 Australian rajalla. 16.25 Möte med. 21.00 Bingolottos sommarkväll. 00.10 Top Gear. 09.30 Laiva (S). Kausi 1. 19.00 Seitsemän uutiset. 05.15–05.59 Pohjoisen valtatien pelastajat. 00.45 Rouva Ministeri (12). 15.30 Kändisbarnvakten. 06.20 The Cool Kids. 00.00 Narco Wars. 18.00 La tormenta sueca. 03.30 Numb3rs. 22.15 Viikon sää. 08.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 12.45 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 16.00 Mahler x 10: Sinfonia nro 5 cis-molli. 09.10 TV Shop. 12.40–13.10 Sukeltaja. 23.00 TV4Nyheterna. Sveriges TV4 06.00 En plats i solen: Vintersol. 19.00 Harvinaisten eläinten jäljillä. Kirjansitoja. 15.00 Poliisikoirat (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.7. 19.10–20.30 Suunnistuksen MM. 2/6. Jakso 10/20. 10.00 Min trädgård. 03.45–04.15 Australian rajalla. 18.12 Aucune idée. (U) 14.50 Karsten ja Leif. 13.25 ELOKUVA Rock of Ages (12). 13.50 Rempalla tuloja. 23.55 Fredsmäklaren. 08.30 McLeods döttrar. Pääosissa Sennia Nanua, Gemma Arterton, Paddy Considine ja Glenn Close. 10.00 Jaksa paremmin. 16.05 Äärimmäinen selviytyjä. 08.12 Jennifer Erica. 10.30 Jerusalemin uutislinja. 23.20 Tomi ja uskomaton Aasia (S). 01.45 Äärimmäiset pelastustarinat. 02.35 Australian rajalla. 14.45 ELOKUVA Don’t Think Twice (7). 20.55 Saaristolaislääkäri (12). Kausi 13. Kausi 1. 00.00 Tohtori jalkapaise (12). 09.00 Lapin poliisit. . 22.30 Lahtis. 16.55 Upea lihava elämäni (S). 21.00 21.05 Kentän laidalla (7). 15.15 The Real Housewives of Orange County. 07.09 Simo (S). 15.30–17.20 ELOKUVA Agatha Christie: Kuoleman sininen kukka (12). 19.20 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 11.30 Lentoturmatutkinta. 19.05 ELOKUVA Outolintu-sarja: Kapinallinen (12). 00.20 Pientä pilaa. Kausi 11. 15.15 Simpsonit. Jakso 7/8. 12.00–17.25 YLE TEEMA. (U) 21.00 21.00 ELOKUVA Maailman lahjakkain tyttö (16). Ruotsinkielinen selostus Magnus Eklöv, asiantuntijakommentaattorina Saara Norrgrann. 08.00 Dr Phil. 12.45 Moderni perhe (7). 00.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Anneli Kanto. 09.00– 10.00 Jane the Virgin (7). 14.00 Salaviinanpolttajat (S). 00.40 Gudstjänst. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 17.50 Fyren på Utvær. 13.00 Simpsonit (7). Lande. 18.55 Keno. Kausi 1. Jakso 4/10. 23.00 iRaportti. Jakso 6/40. 17.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Anneli Kanto. 08.50 Horseland – heppajengi (S). 00.15 CSI: Miami. 3/8. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.00 17.30 Amazing Race. JIM 09.00 Laiva (S). 17.00 Rantavahdit (7). 19.00 Käräytyskamera (12). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin. 08.00 My Perfect Paradise (S). 12.40 Rantatalot remontissa (S). 00.30 Yökylässä Maria Veitola. 05.35 Younger.. 21.00 ELOKUVA American Pie – Luokkakokous (12). Jakso 3/26. Liv 09.00 Puutarhan pelastajat. 11.00 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 20.30 Miehen puolikkaat. 23.42–00.40 Therese – tyttö joka katosi. 02.20 Huuma. 17.05 Unelmien poikamies. 08.53 Lulun luontoseikkailut (S). 20.30 Postkodmiljonären med Sommarvinnare. 18.10 Urheiluruutu. 01.00 Sielunrauha. 20.00 TV4Nyheterna. 21.00 ELOKUVA Stranger in You (16). 07.45 McLeods döttrar. 17.00 Planeettojen arvoitukset (S). 19.30 Tankkaustarinat. 18.00 Selviytyjät. 20.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 20.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 16.10 Kardashianit. 00.55 Murder in the Heartland. 15.35–15.52 Swan Song (7). 19.30 Käräytyskamera (7). 19.00 Nya perspektiv. Kausi 4, 16/51. 01.40 Kova laki (12). 13.05 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 06.15 Hatchimals (S). 08.10 LEGO Ninjago (7). Selostus Nina Vanhatalo, asiantuntijakommentaattorina Minna Kauppi
HBO-sarja Walking Dead on parhaina kausinaan ollut terävää kuvausta yhteisöstä keskellä kriisiä. Yeon Sang-hon ohjaama Juna Busaniin (2016) pakkaa raivokkaaseen kauhutarinaan kahtia jaetun maan pelot ja pettymykset. Zombin?pää?ei?lyö?tyhjää Zombie-elokuvien valioihin kuuluva jännäri, jossa kolkko epidemia on tuhonnut valtaosan ihmiskunnan. Onnistuitko ratkaisemaan tehtävän?. Kymmenen vuotta myöhemmin Romeron Dawn of the Dead (1978) väänsi irvikuvan kulutusyhteiskunnasta. Kolonialismin perintöä ja kapitalismin kritiikkiä, rakkautta ja yhteisyyden kaipuuta: ei ole zombia karvoihin katsominen – taikka roikkuvaan naamaan. Zombielokuvat ovatkin venyneet moneen. Cho Il-hyungin #Alive (2020) ihmettelee nuorukaisen kanssa kadulla vellovaa kaaosta ja töräyttää alkusoiton koronapandemian ja lockdownin ajalle. SVERIGES TELEVISION AB www.keskipohjanmaa.fi Osallistumisoh jeet löytyvät myös sunnuntain tehtäväaukeam an ylälaidasta. Mike Careyn suomeksikin käännetty romaani tarjosi kuitenkin rikkaan pohjan ohjaaja Colm McCarthylle ja muille tekijöille. Ruotsalainen sarja ilmastonmuutoksen vaikutuksista eläinten elinolosuhteisiin. Sunnuntain Keskipohjanmaan tehtäväaukeamalta löytyy monenlaista aivojumppaa sanaristikoista labyrinttihaasteeseen. Jos sait jonkin tehtävän ratkaistua, ota siitä kuva ja lähetä se yhteystietojesi kera osoitteeseen tehtävät@kpk.fi seuraavaan perjantaihin mennessä. Siten Maailman lahjakkain tyttö käsittelee karmeuksien lomassa myös viattomuutta. Kuvassa Anders Lundin ja Henrik Ekman. Jopa isänrakkaus ja luopumisen tuska ovat saaneet zombimuodon. Melanie (Sennia Nanua) on mukana pienten lasten ryhmässä, joka on tutkimusten vuoksi vangittu sotilastukikohtaan. Huolehdi, että kirjeessä näkyy postileima, jonka päiväys on seuraavalta viikolta. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B15 KATSOTTUA Pekka?Eronen palaute @lannenmedia.fi J os hätäisesti vilkaisee, taikka kauhuelokuvia ei ylipäätään kestä, on Maailman lahjakkain tyttö (2016)?sitä samaa ja iänikuista: zombeja ja maailmanlopun meininkiä, verta ja suolenpätkiä. Henry Hobsonin Maggiessa (2015) isä Arnold Schwarzenegger joutuu seuraamaan, kuinka tytär lipuu pois elävien kirjoista. 2/4. Romero toi zombit keskelle 1960-luvun levotonta Amerikkaa Elävien kuolleiden yössä (1968). AIMEE SPINKS Ilmastonmuutoksen jäljillä Yle Teema klo 11.00. Tyylitaituri Jacques Tourneurin ohjaama lajin varhainen klassikko Yö voodoo-saarella (1943) kohtasi Karibian yössä elävän kuolleen, jonka lasittuneessa katseessa loimotti orjuuden raskas perintö. Miten ilmastonmuutos vaikuttaa eläinkuntaan. Hortoilun, örinän ja verenjanon taustalta häämöttivät poliittiset salamurhat, rasismin pitkä linja ja mustien kansalaisoikeustaistelut. George A. Entä miten linnut selviävät. Anders Lundin se uraa supikoirien pyydystystä ja tutkii norppien mahdollisuuksia jäiden vähetessä. Arvomme kaikkien kuukauden aikana ratkaisun lähettäneiden kesken mukavia pikku-palkintoja. Voit myös lähettää ratkaistun tehtävän ja yhteystietosi kirjeenä osoitteella Keskipohjanmaa, Tehtäväarvonta, PL 45, 67101 Kokkola. Epidemia on kaatanut kansaa ympäri maapalloa, ja zombit vellovat Lontoossa. Viime vuosina korealaiset ovat kunnostautuneet lajissa. Jopa zombeiksi muuttuneina ihmiset kaipasivat kauppakeskuksen käytäville toikkaroimaan. Maailman lahjakkain tyttö TV2:ssa klo 21.00, #Alive Netflixissä
Kokkola 29 Pietarsaari 28 Toholampi 31 Halsua 30 Ylivieska 32 Kalajoki 27 Haapavesi 31 Helsinki 26 Lahti 29 Tampere 28 Turku 29 Pori 29 Joensuu 29 Jyväskylä 28 Kuopio 29 Oulu 31 Rovaniemi 31 Kuusamo 30 Ma 5.7. Heikkoa lounaanpuoleista tuulta. 30 30 31 30 31 31 31 27 29 29 29 30 29 29 30 31 32 30 Ti 6.7. -1,3 °C 2012 Enontekiö Sateisinta 2.7. Päivän ylin lämpötila on 26...31 astetta. 24 23 24 24 24 23 23 26 28 23 22 21 28 23 27 24 24 22 Pe 9.7. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 4:03 22:44 Jyväskylä 3:34 23:08 Kokkola 3:17 23:46 Rovaniemi Ivalo Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 30 °C 28 °C 30 °C 30 °C 31 °C 31 °C 31 °C 30 °C 30 °C 30 °C) (13 °C) (14 °C) (13 °C) (14 °C) (14 °C) (14 °C) (16 °C) (13 °C) (14 °C) (14 4 3 4 3 Su 4.7. 24 23 26 26 27 24 26 25 26 26 25 24 27 26 26 26 26 23 La 10.7. 23 22 24 24 25 22 25 24 26 24 24 23 27 25 25 25 24 23 Su 11.7. 23 23 24 25 25 24 25 23 24 24 23 23 25 24 25 25 23 22 Ma 12.7. 24 23 24 25 26 24 26 25 25 25 26 25 29 25 28 26 28 28 To 8.7. 21 21 23 23 23 21 23 23 25 24 24 23 25 24 24 23 22 20 Eilen Vuosi sitten °C 26 °C 28 °C 27 °C 28 °C 28 °C 28 °C 28 °C 25 °C °C 27 °C 28 °C 26 °C 28 °C 27 °C 27 °C 21 °C 27 °C 22 °C 14 °C 14 °C 16 °C 13 °C 16 °C 13 °C 16 °C 15 °C °C 12 °C 16 °C 15 °C 17 °C 12 °C 14 °C 16 °C 18 °C 17 5 5 5 7 2 5 5 6 6 5 6 6 °C 20 °C 23 °C 31 °C 32 °C 30 °C 29 °C 30 °C 30 °C 28 °C 27 °C 30 °C 29 °C 30 °C 26 °C 32 °C 31 °C 30 °C 31 °C 29 °C 31 °C 29 °C 28 °C 30 °C 29 (3.7. klo 15.00 +28,7 °C Rautavaara Lämpimin mitattu 4.7. 29 27 29 30 31 29 31 25 28 29 28 28 28 29 29 31 31 30 Ke 7.7. +31,7 °C 1972 Kruunupyy Kylmintä toissa yönä +3,4 °C Utsjoki Nuorgam Kylmin mitattu 4.7. -1,0 mm Alajärvi Möksy Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Su Amsterdam 19 Buenos Aires 13 Budapest 27 Lissabon 24 New York 22 Oimjakon 30 Riika 26 Skellefteå 31 Sydney 14 Tukholma 27 Tokio 22 Ma 19 11 27 24 25 30 27 30 14 27 26 Ti 19 15 30 21 30 28 27 29 14 24 28 Ke 20 14 32 22 30 28 28 24 15 24 25 To 18 13 33 26 29 27 28 27 13 24 25 Su Alanya 33 Dubai 41 Dubrovnik 28 Funchal 22 Hania 29 Honolulu 25 Las Palmas 23 Malaga 38 Nizza 24 Phuket 29 Venetsia 24 Ma 31 44 29 23 30 27 23 32 27 29 27 Ti 32 44 30 23 30 27 22 37 28 27 28 Ke 33 42 32 21 30 25 23 32 27 28 30 To 32 40 33 20 30 26 23 27 28 27 30 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (28.6.–3.7.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. SUNNUNTAI 4.7.2021 Keskipohjanmaa B16 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1020 1020 Selkeää Odotettavissa sunnuntai-iltaan asti: Sää on selkeä. klo 15) Merivesi Kemi 20 °C -10 cm Oulu 18 °C -8 cm Raahe 20 °C -11 cm Pietarsaari 20 °C -10 cm Vaasa 20 °C -11 cm Rauma C -10 cm Turku 21 °C -9 cm Helsinki 19 °C -11 cm Hamina 21 °C -9 cm Lämpimintä 3.7