Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Kun koronapandemia alkoi, kirjailija Jenna Kostet päätti ryhtyä neulomaan läpi kaikki Kalevalan 50 runoa. Stayin’ Alive kuultiin Työväentalolla parikin kertaa. CLAS-OLAV SLOTTE Kokkolalaiset Carita ja Matti Hauhtonen nauttivat tunnelmasta K65-diskossa, joka teki paluun pitkäksi venyneen koronatauon jälkeen. Diskoilu lämmitti 1 Sivu A16 Kokkolalaiset Carita ja Matti Hauhtonen. 1 Sivut B6-7 Kalevala läpi neuloen Jenna Kostet suunnittelee neuleita Kalevalan runojen pohjalta. www.keskipohjanmaa.fi Keskiviikko 5. Sota ei tule näkymään yhtiön tuloksessa. Hinta 3,00 €. HANNES MERISAARI Koiviston muistomerkki valmistetaan Kokkolassa UUTISET 1 Sivu B2 ” Nivalan tämän hetken tärkein asuntorakentamiskohde on Meijerinranta. alv 10 %). MARKKU JOKELA. Kokkolassa ja Kalajoella vaikuttava satamaoperaattori KWH Logistics on kuitenkin löytänyt uusia tavaravirtoja ja tapoja toimia. lokakuuta 2022. K65-disko tarjoili sykettä ja hauskanpitoa. Venäjän hyökkäyssota iski satamaoperointiin viime keväänä. Uusia tavaravirtoja on löytynyt 1 Sivu A2 Venäjän hyökkäyssota ei ole hiljentänyt satamia. Hauhtosen pariskunnalle disko on nuoruusmusiikkia. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas uskoo Nivalan asuntorakentamiseen. Nro 268 Kuuntele tästä ääniuutiset Monissa puhelimissa on kamerassa jo valmiina QR-koodien tunnistus.Näytä QR-koodia puhelimen kameralle ja avaa linkki puhelimeesi ja pääset kuuntelemaan. Yllättäen hänen neulemalleistaan innostuivat niin muut neulojat kuin kustantajatkin
Sodan vaikutus satamaoperointiin FAKTA KWH Logistics 1 Yhdeksästä itsenäisestä yrityksestä koostuva liiketoimintaryhmä. –?Transitoliikenne on ollut merkittävää liiketoimintaa. –?Sitä on käytetty nyt pääosin rautaoksidivolyymiin ja hub-toimintaan, missä isoilla laivoilla tuotava tavara puretaan, välivarastoidaan ja lastataan pienempiin laivoihin, Laxåback kertoo. –?Siitä on jäljellä vuositasolla semmoinen 20 miljoonaa. Sitä viedään meriteitse Etelä-Suomeen, satamaoperaattorina Kokkolassa ja Kalajoella sekä useilla muilla paikkakunnilla yhteensä 16 satamassa toimivan KWH Logisticsin liiketoimintaryhmän johtaja Laxåback mainitsee. Projektiliikenne on kehittynyt myös Kalajoen satamassa. 14,2-metrisen syväsataman käyttöönotto Kokkolassa syksyllä 2020 oli hyödyksi KWH Logisticsille. Kilpailijamme purkaa laivan suoraan meidän autoihin ja siitä alkaa meidän vastuumme, Laxåback selventää. Sanktiot astuivat voimaan 10. PIETARSAAREN satamassa KWH Logisticsilla ei ole ahtaustoimintaa, mutta satamassa toimii konserniin kuuluva, teollisuuspalveluihin erikoistunut Adolf Lahti -yhtiö. Tuulimyllyjen komponentteja käsitellään niin Kokkolassa, Vaasassa kuin Kalajoella. Satamaoperaattori KWH Logistics löysi korvaavaa liikennettä Venäjältä tulleen transitoliikenteen tilalle. Näin ei kuitenkaan käynyt –?oli löydettävä uusia tavaravirtoja ja entisille uusia reittejä. Rehuja viljamäärät ovat ennätysluokkaa tänä vuonna, sehän johtuu myös sodasta, Laxåback toteaa. Projektiliikenne sekä rehuja viljamäärät ovat kehittyneet siellä hyvin. Se, että Saimaan kanava on kiinni sodan takia, näkyy myöskin Kokkolassa. Se loppui oikeastaan kokonaan heti maaliskuussa. PUHEENAIHE: KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A2 Hanna Parhaniemi Voisi kuvitella, että satamat olisivat hiljenneet merkittävästi viime keväänä, kun Venäjältä tuleva transitoeli läpikulkuliikenne loppui kuin seinään maan hyökkäyssodan alettua. Tänä vuonna 140 vuotta täyttävä satamaoperaattori tosin odotti syväsatamaan huomattavasti isompaa liikennettä. –?Teräsraaka-aineita on tuotu isoja määriä Venäjältä. Laivaliikenne on korvannut esimerkiksi Venäjältä rautateitse tulleen puunkuljetuksen. 1 Liiketoiminta-alueisiin kuuluvat satamalogistiikka, teollisuuspalvelut sekä kansainväliset kuljetukset. Venäjältä tuotiin aiemmin kuusi miljoonaa kuutiota puuta vuodessa. 1 Työllistää kaikkiaan lähes 600 henkilöä. KOKKOLA ON yksi merkittävimmistä satamista KWH Logisticsille. Ne tavarat, mitä on aiemmin ajettu Itä-Suomesta, on ajettu nyt Kokkolan kautta. Nämä isot laivat eivät mahdu pienempiin teollisuussatamiin, joten teräsraaka-ainetta ja jonkin verran hiiltäkin viedään Tahkoluodon ja Kokkolan kautta Raaheen. Kalajoen sataman kautta ollaan lastattu ulos puuta. Silloin nekin loppuivat, KWH Logisticsin liiketoimintaryhmän johtaja Joakim Laxåback kertoo. Yhtiö purkaa rekat ja junat sekä välivarastoi raakapuuta ja syöttää sitä tehtaiden tuotantoon. –?Meillä on aika iso tuontipuuliikenne etelän satamien, pääasiassa Mussolan kautta. CLAS-OLAV SLOTTE. Projektiliikenteeltä odotetaan paljon lähivuosinakin. Näyttää siltä, että se jopa paranee, Laxåback mainitsee. Satamaoperoinnin, tehdaspalvelutoiminnan sekä huolinnan yksiköistä koostuva yhtiö oli budjetoinut tälle vuodelle pelkästään transitoon 80 miljoonaa euroa. –?Teemme vähintään saman tuloksen kuin viime vuonna. Sota oli kova isku KWH Logisticsille, mutta korvaavan liikenteen ansiosta sota ei näy tuloksessa. Sota toi kuitenkin mutkia matkaan. –?Kalajoki on meille hyvin merkittävä. 1 Yrityksillä on toimintaa kautta Suomen lähes 30 toimipaikassa, ja satamaoperointia harjoitetaan 16 Suomen johtavassa satamassa. Pienemmillä satamillakin on kuitenkin paikkansa. elokuuta. 1 Suomen suurin satamaoperaattori. –?Siinä meillä on ollut myös hyvää liikennettä, sillä puuta tuodaan nyt enemmän kuin aikaisemmin. –?Metsäteollisuuden merkitys kasvaa Suomen satamissa reilusti tänä vuonna. Sota ei hiljentänyt satamia Satamaoperointi ei ole vähentynyt Venäjän hyökkäyssodan myötä. Meillä on ollut neljä vakiosatamaa, mistä on kuljetettu transitoa. Varmaan hakkuut kasvavat Suomessa entisestään, mutta kyllä puuta joudutaan myös tuomaan muualta isoja määriä. Jatkoa ajatellen olemme kuitenkin saaneet aika paljon korvaavaa liikennettä. –?Ja jos tulee tuontipuuta, me kuljetamme sitä. –?Se on auttanut Kokkolan tilannetta aika hyvin. Esimerkiksi tuulimyllyn osat liikkuvat ahkerasti Kokkolan Hopeakiven sataman kautta. 1 Perustettu vuonna 1882 Waldemar Schaumanin toimesta Vaasassa, täyttää tänä vuonna 140 vuotta. Se on noin 40 prosenttia koko vuoden 200 miljoonan euron budjetista. Nyt, kun sekin on loppunut, terästä tuodaan isoilla laivoilla maailman markkinoilta. Suuri osa on jäänyt ensimmäisen puolen vuoden aikana pois. Mahdollistamalla isompien laivojen liikennöinnin, yrityksen ja sataman kilpailukyky kasvaa. Hiiltä vietiin jonkin verran vielä heinäkuun loppuun saakka. Kokkola sopii hyvin tähän tarkoitukseen
Uusia sairaanhoitajien työpaikkoja oli auki tammikuussa yli 5?000 ja lähihoitajien runsaat 8?000. Kulttuurista hyvinvointia Nousevan katsomon puute tietysti harmittaa, mutta olosuhteiden paraneminen on hyvä asia. Eläkevakuuttaja Keva arvioi hiljattain, että pelkästään vanhuuseläkkeelle jää kymmenen vuoden sisällä noin 13 000 sairaanhoitajaa koko Suomessa. Nousevan katsomon puute ehkä harmittaa, mutta olosuhteiden paraneminen on kaiken kaikkiaan hyvä asia. Hoitoalan palkkaratkaisu vaikuttaa Soiten ensi vuoden budjettiin, joka on vielä valmisteluvaiheessa. Soiten tehyläisten pääluottamusmies Toni Korkiala kuvailee palkkaratkaisua riittäväksi, kun otetaan huomioon maailmantilanteen arvaamattomuus. joulukuuta 2023, eli kahdeksan kuukautta suunniteltua myöhemmin. Meidän tavoitteena on päästä lähelle nollaa, lupaa Korkiakoski-Västi. –?Perussuomalaiset esittävät, että raamissa on pysyttävä. Hoitajavaje on pahentunut viime vuosina nopeasti. ”Olosuhteisiin nähden hyvä ratkaisu” Soiten pääluottamusmies Toni Korkiala ei usko, että uusi työehtosopimus pystyy ratkaisemaan hoitajapulaa. Purontaus totesi tiedotustilaisuudessa, että kiinteistön suurimmat ongelmat liittyvätkin yleisötiloihin. Kaksikerroksiseen laajennusosaan tulee muun muassa taiteilijalämpiö ja pieni konserttisali, joka toimii myös kamariorkesterin harjoittelutilana. Remontti maksaa kahdeksan miljoonaa euroa. Tiina Ojutkangas Meijerinrannasta tulee kaunis S nellman-salin remonttia ja laajennusta Kokkolassa on odotettu pitkään. Yleisökeskustelussa moni toivoikin, että Snellman-saliin olisi remontissa tehty nouseva katsomo. Tämä ei ole viimeinen satsaus. Orkesteri saa harjoittelutilat ja luonnollisesti kauniisti soivan esiintymispaikan. Raatihuone on taakse jäänyttä elämää jo nyt. Remontissa nykyiselle konserttisalille tehdään peruskorjaus, lavaa levennetään ja sinne tulee toinen sisääntulo. CLAS-OLAV SLOTTE Joni Mäki-Petäjä KANNUS Kannuksen kaupunginhallitus hyväksyi teknisten palveluiden lautakunnan esityksen Raasakan koulun uudisrakennushankkeen kokonaiskustannusarvion muutokseksi. Nyt rakennuskustannukset ovat korkeimmillaan, Huuki perustelee. Korkiala on tyytyväinen lisäksi siihen, että työsopimuksen tekstiosassa on yhdenmukaistettu erilaisia työaikamuotoja. Kannuksen kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa aikaistetussa valtuustossa 11. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A3 Tapio Lehtinen/STT Hoitajien työriidassa saavutettiin sopu maanantaina. Aiempi tavoite 0,7 tulee voimaan 1. Suurin osa hyvinvointialueista tekee ensi vuodelle alijäämäisen budjetin. –?Rohkenen sanoa, että ratkaisu auttaa, koska se rauhoittaa tilanteen työpaikoilla, Lindén arvioi tiistaina tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Meijerinrantaan Malisjoen varrelle Toritien kupeeseen on kaavoitettu yhteensä viisi kerrostalotonttia. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. Kokonaiskustannusarvio on noussut reilulla miljoonalla eurolla ja on nyt reilut 11,6 miljoonaa euroa. Myös huoli siitä, miten sali toimii muulle kuin klassiselle musiikille, nostettiin esiin. Uusi Raasakan koulu tarvitaan, siitä ei ole epäilystä, mutta rakentaminen tulisi aloittaa kesällä. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Hyvinvointi paranee, kun kulttuuriin panostetaan. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. –?Ei ehkä esityksen mukainen, mutta olosuhteisiin nähden hyvä ja tyydyttävä ratkaisu. N ivalan tämän hetken tärkein asuntorakentamiskohde, Meijerinranta alkaa rakentua. Seurannut energiakriisi ja varsinkin sähköenergian hinnan moninkertaistuminen nostivat urakkatarjousten hintaa merkittävästi etenkin pääurakan osalta. –?Ensi vuoden budjetti on yhä noin 20 miljoonaa euroa alijäämäinen. Purontaus sanoo, että nouseva katsomo olisi vaatinut katon korotuksen, mikä olisi nostanut budjetin yli sille myönnetyn kahdeksan miljoonan euron. Haemme koko ajan ratkaisuja, joilla päästäisiin lähemmäksi nollatulosta. Siitä merkkinä ensimmäinen tonttivaraus on Nivalan teknisen lautakunnan käsittelyssä torstaina. Eläkkeelle lähtee enemmän hoitajia kuin koulusta valmistuu, sanoo Kurikkala. Kokkolan kulttuuritoimenjohtajan Sampo Purontauksen mukaan tarkoituksena on ollut tehdä tulevaisuuden konserttitilanteista yleisölle miellyttäviä. Hän odottaa, että ratkaisu luo positiivista tunnelmaa työpaikoille ja lisää hoitotyön vetovoimaa. SOITEN johtajaylihoitajan Piia Kurikkalan mukaan Keski-Pohjanmaalla vakituisiin toimiin löytyy yhä hakijoita ja vakinaiset virat saadaan täytettyä. Sopu myös poistaa uhan työtaistelutoimista, kuten hoitajien joukkoirtisanoutumisesta. TYÖVOIMAVAJEEN seurauksena hallitus on muun muassa joutunut porrastamaan ympärivuorokautisen hoivan hoitajamitoituksen toteutusta. SOITEN toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi huomauttaa, että pulaa on muistakin sote-alan työntekijöistä kuin hoitajista. Kolmena ensimmäisenä vuonna nousu on 15,3 prosenttia. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Työvoimapula näkyy määräaikaisten työsuhteiden täytössä ja sijaistarpeessa. Perheja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) uskoo, että hoitajajärjestöjen Tehyn ja Superin saavuttama työehtosopimus auttaa hoitoalan työvoimapulan voittamisessa. Maineikkaalle KeskiPohjanmaan kamariorkesterille kysymys on isosta asiasta. Salille ei remontissa tehdä kuitenkaan suuria muutoksia. Koronapandemiaa seurannutta hintojen nousua ja rakennusmateriaalien saatavuusongelmia vaikeutti entisestään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. – Soitessa tilanne on sama kuin muuallakin Suomessa. Nivalan kaupunki on hankkinut omistukseensa koko Meijerinrannan, jota voi pitää tällä hetkellä Nivalan keskeisimpänä uutena asuinrakennusalueena. Hoitajapulaa se ei ratkaise, mutta kuitenkin tuo toivoa siitä, että ala halutaan pelastaa, sanoo Korkiala. Varaus herättää kiinnostusta siinäkin mielessä, että tonttivarausta hakee ylivieskalainen Rave Rakennus, joka oli rakentamassa Ylivieskan uutta kirkkoa. Leventämisen ansiosta lavalla voitaisiin myös entistä paremmin järjestää esimerkiksi isoja orkesterija kuorotapahtumia. Mitoitukseksi tulee ensi huhtikuusta alkaen 0,65 hoitajaa asiakasta kohti. Yhteensä vaje oli näin runsaat 13?000 hoitajaa. Raasakan koulun kohonnut kustannusarvio valtuustolle. Musiikkikaupunki Kokkola ja keskipohjalainen yleisö ansaitsevat konserttisalin, samoin esiintyjät. Huuki myös piti ongelmallisena, että mittavasta hankkeesta on jätetty vain yksi pääurakointitarjous. Nivalan kaupungin asumisen kehittämisen työryhmän tavoitteena on saada Nivalaan lisää asuntorakentamista. Salin akustiikkaa voidaan hänen mukaansa säädellä verhoilla, ja kun tekniikka päivitetään nykyaikaiseksi, kaikkien käyttäjien olosuhteet paranevat (KP 3.10.). Teknisten palveluiden lautakunta esitti kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy kokonaiskustannusarvion ja osoittaa vuosien 2023 ja 2024 talousarvioissa määrärahan hankkeen toteuttamiselle. Kuntaja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä palkansaajia edustavat hoitajajärjestöt Tehy ja Super hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoesityksen. Kokkolan kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin rahoituksen hankkeelle viime joulukuussa. –?Määräaikaisia sijaisuuksia saattaa olla täyttämättä, ja nopeisiin poistumiin ei saada uutta työntekijää, sanoo Kurikkala. Kaupunki tiedotti remonttija laajennussuunnitelmien etenemisestä maanantaina iltapäivällä. Sovintoehdotuksen mukaan sote-alalla tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo nousee keskimäärin vähintään 17,3 prosenttia viiden vuoden aikana. Soiten tehyläisten pääluottamusmies Toni Korkiala kuvailee palkkaratkaisua riittäväksi, kun otetaan huomioon maailmantilanteen arvaamattomuus. Rave haluaa varata niistä tontin, joka on alueen itäisimmällä laidalla, lähimpänä Puustellia. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Manolis Huuki (ps.) jätti eriävän mielipiteen asiasta. lokakuuta. Jos varaus johtaa rakentamiseen, Rave pyytää, että se saa option myös viereisestä tontista (Nivala-lehti 3.10.). On ennakoitu, että valtuustossa tullaan käymään tiukka äänestys asiasta. Nyt on lupa odottaa, että rannasta kehkeytyy kaunis asuinalue
Eriävän mielipiteessään Lindskog ja Mäkelä pitävät päätöksentekoon tuotuja tietoja riittämättöminä. Keskipohjanmaalehdet puoleksi vuodeksi 1 ja 2 kk:n lehtitilauksia Fazerin Patukkaboxeja Tuubihuiveja SYYSKISA Puolen vuoden kahvit Arvo 257 € Arvo 65 € 2 x hotellilahjakortti Arvo á 250 € Onnennumerot 43 33 03 58 60 01 41 26 76 89 24 87 75 93 53 Minna Mustonen Lentoyhtiö Finnair aloittaa maakuntalennot viidelle eri kentälle loka-marraskuussa, selviää Liikenneja viestintävirasto Traficomin tiedotteesta. KISA Maija Malli Metsäkyläntie 6 67100 Kokkola PÄIVÄPALKINTOINA PÄÄPALKINNOT Keskipohjanmaa-lehdessä 3.–16.10.2022 julkaistavassa syyskisassa on mukavaa jännitystä ja voittomahdollisuuksia syksyn piristykseksi. Jyväskylän lentojen aloituksen siirtyminen ei merkittävästi vaikuta sopimuskauden lentomääriin vaan viikkovuorojen määrää kasvatetaan vastaavasti, kertoo johtaja Pipsa Eklund Traficomin verkkosivuilla. FINNAIR voitti tarjouskilpailun säännöllisten reittilentojen järjestämisestä Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin sekä kolmioreittinä Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Kemi-Tornion lentokenttien välillä. Kilpailutus perustuu eduskunnan myöntämään määrärahaan lentoliikenteen ostoihin ja aiempaan vuonna 2020 tehtyyn väliaikaiseen ratkaisuun, jolla pyritään yhdessä kaupunkien kanssa uudelleen rakentamaan markkinaehtoinen lentoliikenne viidelle lentoasemalle koronapandemiaa edeltävää tasoa kohti. –?Aloitimme sopimusneuvottelut pikaisesti hankintapäätöksen jälkeen, ja ne on saatettu päätökseen. Joka päivä arvotaan päivän osallistujien kesken useita päiväpalkintoja. MAAKUNTALENTOJEN tukeminen oli eduskunnan päätös. Traficom on asettanut julkisen palveluvelvoitteen reittiväleille. Traficomin ja Finnairin tekemän sopimuksen mukaan lennot Helsingistä Joensuuhun, Kajaaniin sekä kolmiolennot KokkolaPietarsaareen ja Kemi-Tornioon alkavat lokakuun lopussa. Piakkoin Kruunupyystä lennetään jälleen Finnairin siivin. Kiinteistöt ollaan luovuttamassa apporttiomaisuutena kunnan kokonaan omistamalle kehitysyhtiölle. Luovutusta vastaan äänestäneet Tina Lindskog ja Sami Mäkelä jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen. Palvelu toimii kotimaisilla operaattoreilla, joissa ei ole palvelunumeroestoa. Lennot alkavat 31.10.2022 ja kestävät pisimmillään 30.7.2023 saakka. Jyväskylän lennot alkavat marraskuun lopulla. Kruunupyyn lentohalliyhtiön toimitusjohtaja Stig-Göran Forsman on helpottunut ja iloinen Finnairin aloittamasta liikennöinnistä. esim. Onnennumerot ovat voimassa vain tämän päivän ajan. Uumajalainen lentoyhtiö avasi lentoyhteyden Skellefteåhon ja Uumajaan. Laskettelurinteen 2,8 hehtaarin kiinteistön tasearvo on 7300 euroa ja Alamäen 9,5 hehtaarin kiinteistön 16?800 euroa. maanantaiaamuna lennetään, siitä se taas lähtee. Laskettelurinteen luovutus kehitysyhtiölle etenee. Eduskunta hyväksyi 11.3.2022 vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa 17 miljoonan euron määrärahan, joka voidaan käyttää lentoliikenteen julkisen palveluvelvoitteen kustannusten kattamiseen. Se on se, mitä erityisesti asiakkaamme ovat halunneet. Tekstiviestin hinta 1,10 €. NÄMÄ KAIKKI VOIT VOITTAA TEKSTIVIESTILLÄ! Arvonnat: Kisaan voivat osallistua lehden tilaajat. Kaikkien kisaan osallistuneiden kesken arvotaan 500 € arvoinen lahjakortti, Keskipohjanmaan lehtitilaus puoleksi vuodeksi sekä puolen vuoden kahvit. Esteellisinä asian käsittelyssä olivat pois Vesa Paavola ja Antti Mäkelä. Kokkola-Pietarsaaren lentoasema ei ole tyhjänpanttina ollut, sillä lennot Tukholmaan jatkuivat ja kentältä on lennetty kahteen ruotsalaiskohteeseen. Maakuntalennot aloitetaan loka-marraskuussa Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä käynnistyvät maakuntalennot loka-marraskuun vaihteessa. CLAS-OLAV SLOTTE Sanni Aho KAUSTINEN Puhkion laskettelurinteen kiinteistöjen luovutus Kaustisen kehitysyhtiölle etenee valtuuston käsittelyyn. Tekstiviesti tulee lähettää numerosta, jonka KAKSI VIIMEISTÄ numeroa ovat samat kuin jokin päivän viidestätoista onnennumerosta. Viimeinen lento Helsingin ja Kruunupyyssä sijaitsevan Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman välillä kulki elokuun 15. Hyvät aikataulut, hyvät jatkoyhteydet ja suorat lennot. MAAKUNTALENNOT ovat olleet katkolla. Asiasta päätettiin äänin 6–2 Kaustisen kunnanhallituksessa. Huom! Kisaan voi osallistua ainoastaan tekstiviestillä. päivä. Viestin tulee olla perillä saman päivän aikana klo 23.59 mennessä. Sopimukset on nyt allekirjoitettu kaikkien reittien osalta. Voitot postitetaan voittajille ja heidän nimensä julkaistaan lehden nettisivulla ja lehdessä kisan päätyttyä. Silloin maakuntalennoissa alkoi kahden ja puolen kuukauden tauko. Lentoja jatketaan uuden sopimuksen puitteissa pisimmillään vuoden 2023 heinäkuun loppuun asti. Lentoja operoi Norra (Nordic Regional Airlines). Kiinteistön luovutuksen puolesta äänestivät Jouni Koskinen, Eija Seppä, Kai-Eerik Känsälä, Annika Timonen, Helinä Tuomela ja Tero Varila. Maakuntalentojen oli määrä jatkua elokuun loppuun saakka, mutta polttoainehintojen raju nousu söi valtion lennoille varaamia varoja ennenaikaisesti. 31.10. Tarvittaessa Finnair voi käyttää alihankkijana DAT:ia (Danish Air Transport). Edestakaisia lentoja lennetään arkisin korkeintaan kaksi kertaa päivässä ja Kemi–Kokkola–Helsinki-väliä korkeintaan kolme kertaa päivässä. –?Ihan mahtavaa, että kilpailutus meni näin. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A4 ! Näin osallistut kisaan Kun matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin joku päivän onnennumeroista, lähetä tekstiviesti: KISA (väli) nimesi ja osoitteesi numeroon 16323. Lisäksi heidän mielestään yleiskaavassa urheiluja virkistyspalveluiksi merkitty alue voidaan kehitysyhtiön päätöksellä myydä ja siten alue voisi päätyä myöhemmin yksityisomistukseen
. . . . . . Indolan teollisuusalue, Kokkola • www.linnus-auto. Indolan teollisuusalue, Kokkola • www.linnus-auto. 13, Kaustinen puh. 040 127 8803 Anssi Mäkelä . . . Ennen kaikkea voidaan välttää virheellisiä ratkaisuja joita on myöhemmin mahdotonta korjata. TÄYDEN PALVELUN DIESELKORJAAMO • Korjaamme BOSCH-suuttimet, pumppusuuttimet, COMMON RAIL, PIEZO suuttimet, rivipumput ja COMMONRAIL pumput kaikkiin automalleihin • Moottoritehomittaukset nykyaikaisella tehopenkillä • Myymme myös uudet/korjatut DELPHI-pumppusuuttimet • Denso, Siemens / VDO CR-suuttimet Ota yhteyttä! 0440 324 719 • diesel@linnus-auto.fi TÄYDEN PALVELUN DIESELKORJAAMO • Korjaamme BOSCH-suuttimet, pumppusuuttimet, COMMON RAIL, PIEZO -suuttimet, rivipumput ja COMMONRAIL -pumput kaikkiin automalleihin • Moottoritehomittaukset nykyaikaisella tehopenkillä • Myymme myös uudet/korjatut DELPHI-pumppusuuttimet • Denso, Siemens / VDO CR-suuttimet Ota yhteyttä! 0440 324 719 • diesel@linnus-auto. 0400-668536 | www.rimpioja.fi Jauhemaalaukset ja märkämaalaukset • Autokorjaamot OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ! Kirsi Panula . 050 3247497 • www.kokkolankonetarvike.fi Huoltopäivystykset Kokkolan lähialueille Avoinna: arkisin 7.30–17, la 10–13 HYDRAULIIKAN MYYNTI, HUOLTO JA ASENNUS Camping alue Halsuan Helmi Lehtomaantie 151, Halsua • piia@halsuanhelmi.fi • 040 5447 565 Järven rannalla, 2 saunaa, majoitus, ruokaa, juomaa ja musiikkia www.pmnp.fi • info@pohjanmaannuohouspalvelu.fi Soita ja tilaa nyt 040 521 3756 Janne Penttilä TULISIJOJEN JA SAVUHORMIEN NUOHOUKSET PITKÄLLÄ KOKEMUKSELLA! LAKIASIAINTOIMISTO Janne Forss Pitkänsillankatu 12, Kokkola Kaustintie 5 as. . . mennessä aineisto@kpk.fi Kysy lisää mediamyyjältäsi tai myynti@kpk.fi AUTOILU JA KULJETUS teemana Keskipohjanmaassa perjantaina 14.10. 050 325 2571 www.lakiforss.fi Jo vuodesta 1985 Puh. . 0400 266 604 Kenneth Nordström Maaperätutkimukset TEETÄ MAAPERÄTUTKIMUS Maaperätutkimuksen avulla voidaan mm. Aina ennen kuin aloitat rakentamisen! KOKKOLA, Höyläämönkatu 3 Avoinna ma-pe 8 –17, myös lauantaisin 9–14 P. . . . . * Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2021) mukaan Hilla Group Oyj:n sanomalehdistä saa tietoa ostopaikan valintaan ja oston tueksi 51–79 % lukijoista. . 029 7031 2200 www.fiksukatsastus.fi kokkola@fiksukatsastus.fi Puhdistamontie 39, Kälviä puh. 050 353 5228 Ritva Myllymäki . Kaksi kolmesta* saa lehdestä tietoa ostopaikan valintaan. . Varaa paikka teemasivuilta ja varmista oman yrityksen näkyvyys! Varaukset ja aineistot 7.10. selvittää maaperän kantavuus. . 050 598 2061 Tom Frilund . . . . Jaetaan Kokkolan alueella joka talouteen. Ouluntie 54, Kokkola • P. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A5 Paras Valinta ilmoitustila kerran kuussa! Julkaisupäivä aina kuun ensimmäisenä keskiviikkona! • Autokorjaamot • Maaperätutkimukset • Nuohouspalvelut • Maalaamot • Katsastuspalvelut • Hydrauliikkapalvelut • Lakiasiaintoimisto • Kuljetuspalvelut • Matkailu ja majoitus Teemasivuilta löydät ajankohtaista asiaa liikenteestä. 050 598 2033 sähköposti: etunimi .sukunimi@hillagroup .fi. . . Kokonaistavoittavuus 103 000 TÄYDEN PALVELUN DIESELKORJAAMO • Korjaamme BOSCH-suuttimet, pumppusuuttimet, COMMON RAIL, PIEZO -suuttimet, rivipumput ja COMMONRAIL -pumput kaikkiin automalleihin • Moottoritehomittaukset nykyaikaisella tehopenkillä • Myymme myös uudet/korjatut DELPHI-pumppusuuttimet • Denso, Siemens / VDO CR-suuttimet Ota yhteyttä! 0440 324 719 • diesel@linnus-auto
Unkarin saamaa oikeusvaltiokritiikkiä ja EU-rahojen menettämisen uhkaa Sarvamaa pitää eri asiana kuin Nato-jäsenyyksiä. Suomen valtiojohto on ilmaissut, että se odottelee Unkarista luvattua myönteistä päätöstä. Orbánin termi on ”illiberaali demokratia”. –?Orbán piti alkuvuodesta 2016 yhden pitkistä puheistaan. Se vähän suojaa sitä omaa käytöstä, että on joku toinenkin, Sarvamaa kommentoi Euroopan parlamentin täysistunnosta Strasbourgista. Nato-viivyttelyä Nyyssönen pitääkin juuri sellaiselle järjestelmälle ominaisena tapana toimia. –?Tämä näytelmä nähdään vielä. 1 Italia, Yhdysvallat (3.8.). Sekä Sarvamaa että Nyyssönen uskovat, että varsinainen tapahtumasarja Unkarin hyväksymispäätöksen syntymiseksi on vielä näkemättä. 1 Latvia, Slovenia (14.7.). Ratifiointi tuodaan parlamenttiin, kunhan se Orbánille sopii. 1 Ranska (2.8.). ZOLTAN FISCHER / HANDOUT. TILANNE Nato-ratifiointi 1 Suomen ja Ruotsin Natojäsenyyden ovat ratifioineet seuraavat jäsenmaat: 1 Kanada, Islanti ja Norja (5.7.). Kysymys on vain siitä, kauanko tämä prosessi kestää, Sarvamaa sanoo. 1 Albania, Tanska (7.7.). Sen Nyyssönen jättää arvailujen varaan, onko Unkarin Nato-asiasta kenties sovittu Vladimir Putinin ja Orbánin kesken tai missä määrin siitä on keskusteltu Erdo?anin kanssa. Orbánin Fidesz-puolueella on Unkarin parlamentissa kahden kolmasosan enemmistö, joten oppositiota ei tarvitse ottaa huomioon. 1 Romania (21.7.). –?On täysin Orbánin ja Fideszin käsissä, miten homma tehdään ja mitä kaikkea sen yhteydessä framille halutaan tuoda. Orbán (vas.) neuvotteli maanantaina Itävallan liittokanslerin Karl Nehammerin ja Serbian presidentin Aleksandar Vucicin kanssa. 1 Montenegro (28.7.). He haluavat tietenkin itse määritellä marssijärjestyksen, mihin heillä on Unkarissa täysi mahdollisuus. Hän on yhä samaa mieltä. 1 Kreikka (15.9.). Kun syytä ei ole ja jos näin kuitenkin tapahtuu, se on koulukiusaamista, Nyyssönen sanoo. Unkarin pääministeri Viktor Orbán ottaa aikansa ja kulissien takaisista iltalypsyistä on vaikea tietää. 1 Slovakia (27.9.). 1 Puola, Liettua, Belgia (20.7.). Se on nyt nostettu etusijalle. Hän näkee maiden valtiojärjestelmät tavallaan samanlaisina, pehmeän autoritaarisina tai vaaliautoritaarisina. Kumpikin johtaja kontrolloi vahvasti maansa parlamenttia. UNKARIN parlamentista levisi maanantai-iltana uutinen, jonka mukaan valtapuolue Fideszin kansanedustajat olivat äänin 117– 39 torpanneet opposition sosialistien aloitteen käsitellä Suomen ja Ruotsin Nato-asiat jo seuraavana päivänä. En osaa tietenkään sanoa tarkalleen etukäteen, mitä kaikkea he yrittävät koplata, varsinkin kulissien takana, koska sehän tulee tapahtumaan täysin kulissien takana. –?Tulkintani on, että tämä oli hyvin nokkela opposition eli sosialistien manööveri, jotta me voisimme keskustella tästä asiasta nyt. Uskon kyllä, että kun pienestä valtiosta on kysymys, suuremmat valtiot pyrkivät sen verran painostamaan, että se voi tulla aikaisemminkin. Nyyssönen ei ”periaatteessa” näe mitään syytä, miksi Unkarin pitäisi torpata Suomen tai Ruotsin Nato-jäsenyys. Sarvamaa ennusti jo viime viikolla jutussamme, että Unkari jättäytyy viimeiseksi ratifioimattomaksi maaksi – vieläpä Turkin jälkeen. –?Ei missään nimessä, sanoo Unkaria pitkään oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisen pääneuvottelijana tarkkaillut meppi Petri Sarvamaa (kok.) –?Luin eilistä niin, että siinä ei ollut mitään yllättävää. 1 Bulgaria (13.7.). 1 Alankomaat, Luxemburg (12.7.). 1 Saksa (8.7.). – Kiusaaja tarvitsee kavereita. Nyyssönen puhuu totalitarismin perinteestä siinä, että oppositio voi kyllä kannattaa lakeja mutta sen on lähes mahdotonta saada omia esityksiään läpi. 1 Espanja (21.9.). Yhdysvaltoja ei tuolloin mainittu edes nimeltä, mutta Turkki nousi tärkeäksi. Melkein veikkaan, että sosialistit tekivät sen tietoisesti kyetäkseen näyttämään Euroopalle, kuinka ikävä hallitus on, Nyyssönen sanoo. Suomen pääsy Naton jäseneksi ja artikla 5:n turvatakuiden suojaan on kahdesta valtion johtajasta kiinni. Meille on tuttua yhteinen suomalais-ugrilainen taustamme unkarilaisten kanssa, mutta Unkarin historiaan kuuluu pitkä turkkilainen vaikutus. Unkarin suunnalta tulleet viestit ovat olleet ristiriitaisia. Torppaus ei tarkoita Unkarilta lopullista ”eitä” Suomen ja Ruotsin hyväksymiselle Natoon. – Unkarin päässä ei ole syytä olla ryhtymättä ratifioimaan tätä, kun mietitään kansainvälistä mainetta ja kaikkia tällaisia asioita. Kukaan johtopoliitikoista ei sano sellaista ääneen. Siinä hän määritteli Unkarin ulkopolitiikan kolmioksi, jonka kulmissa intressejä ei saisi sotkea. 1 Kroatia (15.7.). Sellaista ei ole tuotu esiin. Eihän Fidesz nyt toki voinut mitään muuta tässä tapauksessa tehdäkään kuin äänestää sen kumoon. –?Lopputuloksesta en ole huolissani. Ne kulmat olivat Berliini, Moskova ja Ankara. SARVAMAA sanoo koulukiusaamisen olevan tähän sopiva sana, koska harvoin kukaan on yksinään kiusaajana. 1 Viro, Iso-Britannia (6.7.). A6 KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa Matti Posio Ei ole sattumaa, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien toteutumista vielä jarruttavat kaksi Naton jäsenvaltiota ovat nimenomaan Unkari ja Turkki. Sehän oli sosialistien työjärjestysehdotus. Unkarista tietokirjaa viimeistelevä valtio-opin yliopistonlehtori Heino Nyyssönen Turun yliopistosta sanoo, että Suomessa on jäänyt huomaamatta Turkin suuri merkitys nyky-Unkarin ulkopolitiikassa. 1 Portugali (16.9.). 1 Tshekki (27.8.). NYYSSÖNEN kuvaa Unkarin hallituksen ajattelua löysässä hirressä pitämiseksi: ”Annetaan vähän poikien odotella.” –?On esitetty spekulaatioita, josko Turkinkin kuvio venyisi heidän ensi kesän vaaliensa yli. –?Jos ajatellaan kansainvälistä mainetta, kyllähän tämän olisi voinut hoitaa paljon paremminkin. Miksi pitää olla kahden viimeisen joukossa. 1 Puuttuvat: Turkki, Unkari. Unkarin Nato-vitkutuksesta nähtiin vasta esinäytös Valtapuolue Fidesz torppasi Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten ratifioinnin Unkarin parlamentissa, koska pääministeri Viktor Orbán haluaa ja voi päättää marssijärjestyksen. Sitä hän ei osaa aavistaa, millainen iltalypsy tai neuvotteluyritys vitkutukseen voi liittyä ja mihin suuntaan. Nyyssönen muistuttaa, että Unkari ja Turkki ovat olleet läheisissä tekemisissä. 1 Pohjois-Makedonia (27.7.). Aloite Suomen ja Ruotsin Nato-käsittelystä tuli väärältä puolueelta. Viimeksi kuitenkin Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártó sanoi, että periaatteessa me kyllä kannatamme avoimien ovien politiikkaa, mutta Turkin ”hienotunteisuus” on otettava huomioon. Niin kauan kuin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo?an panttaa ratifiointia, myös Unkarin pääministerin Viktor Orbánin on helppo pidätellä omaansa, eikä kiirettä ole. Sama logiikka toimii kuitenkin myös niin päin, ettei Unkarilla ole painetta ratifioida. Ilmeisesti Orbán ja Unkari ovat menneet niin vuosia, ettei heitä enää ole pitkään aikaan kiinnostanut se kansainvälinen maine
Lakiesitystä puolustavissa puheenvuoroissa korostuivat ihmisoikeuksien parempi toteutuminen ja transihmisten elämän helpottaminen. Kyse on sukupuolen oikeudellisesta vahvistamisesta. –?Tulkintani on, että hoitajajärjestöt eivät ihan saaneet sitä, mutta ne saivat kaiken kaikkiaan hyvän pitkäaikaisen sopimuksen, joka nostaa koulutettujen naisten palkkausta. Hänen mukaansa esityksessä on useita ongelmia. –?Nyt pitää muistaa, että molemmat viestivät omilleen. Professori: hoitajille hyvä sopimus SOPU Rahan käytöstä paikallisesti 1 Hoitajajärjestöt ja työnantajaa edustava KT pääsivät maanantaina sopuun kuuden prosentin palkankorotuksesta kolmessa vuodessa 2023–2025. Eduskunnassa kiihkeää sananvaihtoa translaista. Käyttötarkoitus sovitaan paikallisesti. OSAPUOLET vaikuttivat tuoreeltaan tulkitsevan sopimusta eri tavoin. –?Sinänsä on ymmärrettävää, että KT haluaa asian näin muotoilla. VIELÄ ON AUKI , miten paljon harmonisaatio palkkoja nostaa. ÄÄNEKKÄIMMIN lakiesitystä vastaan puhuttiin kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten riveistä. Melinin tulkinnan mukaan molemmat osapuolet pystyvät kunniallisella tavalla elämään sopimuksen kanssa. Valtion neuvottelujohtaja ymmällään: sovittiinko hoitajille ylimääräisestä rahasta vai palkkaharmonisaatiosta. Palkkaharmonisaatiolla viitataan sosiaalija terveydenhuollon saman työnantajan palveluksessa samaa työtä tekevien työntekijöiden palkkojen yhdenmukaistamiseen. –?Sopivatko he jostain ylimääräisestä rahasta vai palkkaharmonisaatiosta. ESITYKSESTÄ odotetaan jakavaa myös hallituksen sisällä. Hoitajajärjestöt ja Kuntaja hyvinvointialuetyönantajat KT sopivat muun muassa 6 prosentin korotuksesta palkkoihin kolmessa vuodessa. 1 Paikallisesti sovitaan, mihin raha käytetään. Melin huomauttaa, että sopimus on aina kompromissi, jossa molemmat osapuolet tulevat vastaan alkuperäisistä tavoitteistaan. 1 KT:n arvion mukaan nyt hyväksytty sovintoehdotus ja aiemmin kesällä hyväksytty kunta-alan sopimusratkaisu nostavat palkkoja sopimuskaudella 2022–2025 eli neljässä vuodessa arviolta keskimäärin vähintään 13 prosenttia. Esitystä esitelleen perheja peruspalveluministeri Aki Lindénin (sd.) mukaan lakihankkeen keskeinen uudistus on se, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytettäisiin lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Tällöin väestörekisterin sukupuolimerkinnän muuttamiseen ei enää tarvittaisi lääketieteellistä selvitystä tai diagnoosia transsukupuolisuudesta. KT:n mukaan ratkaisu löytyi palkkaharmonisaatiosta. Hoitajajärjestöt ja Kuntaja hyvinvointialuetyönantajat KT sopivat muun muassa kuuden prosentin korotuksesta palkkoihin kolmessa vuodessa 2023–2025. Järjestöt tavoittelivat 3,6 prosentin korotusta palkkoihin yleisten sopimuskorotusten päälle viiden vuoden ajan. Tarkemmasta eduskuntakäsittelystä on tarkoitus äänestää keskiviikkona. Helsinki ja Hus eivät ole palkkaharmonisoinnin piirissä, mutta silti myös nämä työnantajat joutuvat maksamaan kuuden prosentin ylimääräiset korotukset kolmen seuraavan vuoden aikana, Kirvesniemi kirjoittaa blogissaan. TIMO HEIKKALA / LEHTIKUVA STT, Tapio Pellinen Eduskunnan täysistunnossa kuultiin tiistaina kiihkeää sananvaihtoa, kun hallituksen esitys translain uudistamisesta tuotiin lähetekeskusteluun. Se tulee joka tapauksessa ajankohtaiseksi, kun työntekijät siirretään vuodenvaihteessa hyvinvointialueiden palvelukseen. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kiisti, että lainsäädännön piirissä olevasta harmonisaatiosta voitaisiin edes sopia sovittelijan pöydässä. Työnantajaja palkansaajapuolella näyttää olevan täysin eri käsitys siitä, mistä he ovat ylipäänsä sopineet, toteaa neuvottelujohtaja Sari Ojanen Valtion työmarkkinalaitoksesta. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja Julkisen alan unioni JAU sekä KT pääsivät jo kesäkuun alussa sopuun työehdoista seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Hänen mukaansa raha on sovittu käytettäväksi palkkojen yhteensovittamiseen, palkkauksen kehittämiseen ja/tai palkkausjärjestelmien käyttöönottoon. 1 Hoitajajärjestöjen mukaan ratkaisu koostuu sote-sopimuksen omasta kolmivuotisesta palkkaohjelmasta, aiemmin neuvotellusta kunta-alan viisivuotisesta palkkaohjelmasta sekä normaaleista sopimuskorotuksista. Professori Melinin mielestä tulkintojen ristiriita ei ole mitenkään poikkeuksellista. –?Tutkimusten mukaan Suomessa transnuoret voivat huonosti ja heidän itsemurha-ajatuksensa ovat 2–6 kertaa yleisempiä muuhun väestöön verrattuna. KT:n laskelmien mukaan palkkojen yhteensovittaminen sote-sopimuksessa hyvinvointialalla maksaa noin kuusi prosenttia. Honkasalon mukaan lakiin jäi kuitenkin vielä parannettavaa, sillä se koskee vain täysi-ikäisiä. –?On sanomattakin selvää, että lakiesitys on parannus moniin nykyisen lainsäädännön ongelmiin, joista ihmisoikeussopimusten kansainväliset valvontaelimet ovat Suomea lukuisia kertoja huomauttaneet, sanoi Veronika Honkasalo (vas.). Kallin mukaan ryhmän enemmistö on esityksen takana. Uudistus ei siten koske sukupuolen korjaamiseen liittyviä lääketieteellisiä toimenpiteitä. 1 Tehyn laskelmien mukaan sairaanhoitajan keskimääräinen tehtäväkohtainen palkka ylittää 3?000 euron ja lähihoitajan palkkio 2?600 euron rajan vuonna 2025. Nykyisessä laissa voimassa oleva vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistettaisiin myös. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A7 STT, Saila Kiuttu, Sanna Nikula Sosiologian emeritusprofessori Harri Melin pitää hoitajien maanantaina syntynyttä sopimusta hyvänä, vaikka hoitajajärjestöt Tehy ja Super eivät saaneetkaan läpi alkuperäistä palkankorotustavoitettaan. Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemen mielestä on harhaanjohtavaa sanoa, että kuuden prosentin korotus on palkkaharmonisointirahaa. Sari Essayah (kd.) katsoi, että jos sukupuolimerkinnän muuttaminen ei vaatisi enää lääketieteellistä vahvistusta, se olisi haitta sukupuoliristiriidasta kärsiville. Päivi Räsänen (kd.) esitti, että koska lakimuutoksen vaikutukset ovat niin laajoja, siitä pitäisi pyytää lausunto myös hallinto-, sivistysja puolustusvaliokunnilta. Ainakin Pekka Aittakumpu (kesk.) aikoo äänestää esitystä vastaan. Hän kritisoi muun muassa lääketieteellisen arvion puutetta. 1 Korotus voidaan käyttää palkkojen yhteensovittamiseen, palkkauksen kehittämiseen tai palkkausjärjestelmien käyttöönottoon. Lakiesitystä vastustettiin myös siksi, että teoriassa sukupuolimerkintää voisi muuttaa useamman kerran. KT oletettavasti pelkää ratkaisun leviävän myös muihin kunta-alan sopimuksiin. Keskustan ryhmäjohtaja Eeva Kalli kertoi tiistaina STT:lle, että keskustan eduskuntaryhmässä on ”muutamia” kansanedustajia, joilla on vaikeuksia tukea hallituksen esitystä. Vihreiden Iiris Suomelan mielestä Räsäsen esityksessä on viivytystaktiikan makua
Everstiluutnantti C.E. –?Tuskin tämä viimeiseksi jää. Korpraali Andersin mukaan syy Virossa olemiseen on selvä: luoda pelotetta Venäjälle. Istunnossa käytiin ajankohtaiskeskustelu ulkoja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. STT, Niilo Simojoki Presidentti Sauli Niinistö sanoo, että Suomi yrittää parhaansa mukaan auttaa myös venäläisiä toisinajattelijoita. VIROLLA ei ole häpeämistä Ukrainan avustamisen suhteen. Marin kertoi, että EU:n yhtenäisyydestä ja seuraavasta pakotepaketista keskustellaan Eurooppaneuvoston kokoontumisessa Prahassa loppuviikosta. Ukrainan itselleen kiirehtimään Nato-jäsenyyteen Niinistö ei halunnut ottaa kantaa. Kotkan kaupunginvaltuusto päätti entistä neuvostojohtajaa esittävän patsaan siirrosta kesäkuussa. Bednarskin veistämä Leninin puuttuva käsivarsi?-niminen veistos. –?Ymmärrän, että Venäjän erottaminen YK:sta tai turvallisuusneuvostosta ei ole aivan yksinkertainen prosessi, mutta tämä nykyinen tilanne on täysin kestämätön YK:n toimintakyvyn ja myös YK:n uskottavuuden kannalta, hän sanoi. Noin kuukauden Virossa ollut Anders kertoi päivien koostuvan kaluston huollosta ja harjoittelusta. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa oli keskeinen puheenaihe, kun Niinistö tapasi Tallinnassa virolaisen virkaveljensä Alar Karisin. Keskustelu patsaasta kiihtyi viime helmikuussa Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Kotkan kaupunki sai virolaisen kuvanveistäjä Matti Varikin veistämän patsaan lahjoituksena Kotkan ystävyyskaupunki Tallinnalta vuonna 1979. Se on kuitenkin pystynyt olemaan avuksi muun muassa Ukrainan viljakuljetusten, Zaporizhzhjan ydinvoimalaturvallisuuden ja vankienvaihdon osalta. Turun kaupunki päätti poistaa Leninin rintakuvan kaupungin keskustasta jo huhtikuun lopulla. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) puolestaan nosti esiin sen, olisiko Venäjä mahdollista erottaa YK:sta samaan tapaan kuin Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta vuonna 1939. Turun pormestari Minna Arve sanoi tuolloin, ettei Leninin muistomerkki ole ideologialtaan Turun kaupungin arvojen mukainen. PÄÄMINISTERI Sanna Marinin (sd.) mukaan on kuitenkin olemassa riski siitä, että EU:n yhtenäisyys alkaa rakoilla, kun energian hinnat nousevat, syksy kylmenee ja talvi tulee. Patsaan poistamista on vaadittu sekä kuntalaisettä valtuustoaloitteella. Karisin mukaan Viron tähän mennessä antama apu vastaa jo yhtä kolmasosaa maan koko puolustusbudjetista. Niinistö myönsi tilanteen ongelmallisuuden venäläisten kannalta. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoikin, että valmistelu yhdeksännestä puolustustarvikeavun lähetyksestä Ukrainalle on loppusuoralla ja siitä tehdään päätöksiä pian. –?Siihen me luotimmekin. Merkit ovat sellaiset, että tämän vuoden puolella sota tuskin loppuu, mutta toivottavasti joku kaunis päivä sitten myöhemmin, Kaikkonen sanoi. Leninin muistomerkki jalustoineen ja muistolaattoineen tallennettiin museopalveluiden säilytystiloihin. Myös Turun Lenin-patsas on 1970-luvulta peräisin oleva lahja. Panssarivaunun lataajana toimiva Anders on varsinainen konkari, sillä hän on ollut kovilla operaatiokomennuksilla myös Afganistanissa, Irakissa ja Malissa. Oikeasta kulmasta katsottuna patsaat näyttivät olevan yhtä, sillä alkuperäiseltä Lenin-patsaalta puuttuu toinen käsivarsi. Edellisestä lähetyksestä päätettiin syyskuun alussa. Puhuja toisensa jälkeen vahvisti, että Suomen antaman tuen on jatkuttava ja EU:n ja Naton yhtenäisyyttä Ukrainan apuna on tuettava. Kylmässä tihkusateessa Leopard 2A7 -taistelupanssarin edessä seisoi joukko hyväntuulisia tanskalaissotilaita. Poistoa perusteltiin sillä, että rintakuva herätti kaupunkilaisissa ja mediassa toistuvasti keskustelua Venäjän Ukrainaan kohdistamien sotatoimien vuoksi. Suomi yrittää auttaa toisinajattelijoita Presidentti Niinistö puolusti venäläisten turistiviisumikieltoa työvierailulla Virossa. –?Me emme Eurooppana saa lähteä siitä näkökulmasta, miten tämän tilanteen saisi lakaistua maton alle, vaan meidän pitää pysyä vankkumattomina Ukrainan tukemisessa. –?Tärkeimpiä tehtäviämme on varmistaa, että tämä yhtenäisyys säilyy: että meillä on edelleen edellytyksiä asettaa pakotteita, antaa rahallista ja humanitaarista tukea Ukrainalle, vastaanottaa pakolaisia ja totta kai antaa aseellista tukea Ukrainalle, joka sitä valitettavasti tarvitsee, Marin sanoi. Viroon päivän työvierailun tiistaina tehnyt Niinistö muistutti, että Suomen hallituksen turistiviisumikielto sisältää mahdollisuuden turvapaikan hakemiseen. Karisin mukaan Venäjän liikekannallepano on merkki paniikista Venäjän johdossa. STT Viimeinen Leninin patsas pois katukuvasta Kotkassa Pohjoispuistokadun aukiolla sijainnut Vladimir Leninin patsas poistettiin tiistaina paikaltaan ja siirrettiin varastoon. Patsas on osa Kotkan kaupungin taidekokoelmaa. He kyselivät kiinnostuneina Suomen Nato-jäsenyyden etenemisestä. SASU MAKINEN / LEHTIKUVA STT, Tapio Pellinen Puheenvuorot eduskunnan ulkoja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa todistivat tiistaina poikkeuksellisesta yksimielisyydestä, millä Ukrainan puolustustaistelua Venäjää vastaan tuetaan. ”Pitää varautua siihen, että sota jatkuu vielä pitkään.” Sisäministeri Krista Mikkonen ja puolustusministeri Antti Kaikkonen eduskunnan täysistunnossa tiistaina. –?Meidän tehtävämme on tukea Ukrainaa, jotta he voisivat saavuttaa voiton, Karis sanoi. –?Mutta olette oikeassa: tässä tilanteessa, jossa turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen käyttää veto-oikeutta, meidän toivomme on oikeastaan nyt YK:n yleiskokous, jossa seuraavaksi tätä alueiden laitonta liittämistä käsitellään, Haavisto sanoi. –?Tällä komennuksella ei ole niin sanotusti samanlaista riskiä, mutta tietysti myös täällä oleminen on tärkeää, Anders sanoi. –?Me tässä odottelemme omankin jäsenyytemme ratkeamista, niin ehkä Suomi ei ole siinä asemassa, että olisimme valitsemassa vielä uusia, Niinistö sanoi. Leninin rintakuva kuuluu Turun kaupungin taidekokoelmaan. Myös käsiveistos siirrettiin tiistaina varastoon. ULKOMINISTERI Haavisto sanoi vastauksessaan, että YK on toisaalta ongelmissa turvallisuusneuvostonsa rakenteen vuoksi. A8 KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa Kotkassa Pohjoispuistokadun aukiolla sijainnut Vladimir Leninin patsas poistettiin tiistaina paikaltaan ja siirrettiin varastoon. Turun kaupunki sai sen Leningradin kaupungilta vuonna 1977. Niinistö sanoi tulkitsevansa liikekannallepanon ja ukrainalaisalueiden pakkoliitokset yritykseksi luoda Venäjälle patrioottista henkeä, jota sieltä ei ole oikein löytynyt. Antti Kaikkonen puolustusministeri, kesk. –?Täällä on paljon enemmän puita ja soita kuin Tanskassa. Presidentit Sauli Niinistö ja Alar Karis vierailivat tiistaina sotilastukikohdassa Tapassa. –?Se, että Ukraina hakee EU:n jäsenyyttä, kertoo jotain EU:n voimasta tällä hetkellä, hän sanoi. Pitää varautua siihen, että sota jatkuu vielä pitkään ja Ukrainaa on varauduttava tukemaan vielä pitkään. Sen myöhemmästä näyttelykäytöstä päättää Kymenlaakson museo. –?Sellainen kansakunta, joka aloittaa sodankäynnin, riskeeraa kyllä kaikki kansalaisensa – joten siellähän se syyllinen on. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA ” Merkit ovat sellaiset, että tämän vuoden puolella sota tuskin loppuu. –?Venäjän huono menestys Ukrainassa kertonee siitä, että ihmiset ja sotilaat eivät ole sitä asiaa omakseen ottaneet. Poulsenin mukaan tanskalaisille tankkimiehistöille harjoittelu Virossa on mielenkiintoista, koska maasto on niin erilainen kuin kotimaassa – mitä ei tasaisena levittäytyvän horisontin perusteella heti uskoisi. Niinistö kiitti vielä kertaalleen Karisia ja Viroa Suomen Nato-jäsenyyden ”sukkelasta” ratifioinnista. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. Kyseessä oli viimeinen esillä ollut Leninin patsas Suomessa. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) muistutti, että EU ei ole varmasti koskaan ollut yhtä yhtenäinen kuin nyt. PRESIDENTIT vierailivat tutustumassa siihen, mitä Naton pelote Venäjää vastaan konkreettisesti merkitsee. Toisaalta oman turvallisuuden kanssa on hänen mukaansa oltava tarkkana, mikä merkitsee myös kontrollin tarvetta. Molemmat totesivat Ukrainan nyt edenneen sodassa, mutta varmaa ennustetta sodan kestosta ei tässä vaiheessa ole. Eduskunta erittäin yksimielinen Lisää puolustustarvikkeita Ukrainalle lähiaikoina. Se on ainoa tapa varmistaa Ukrainan voitto, mutta myös eurooppalaisten arvojen voitto. Tapan sotilastukikohdassa Niinistö ja Karis kiersivät tapaamassa tukikohtaan sijoitettuja brittiläisiä, tanskalaisia, ranskalaisia ja virolaisia sotilaita sekä tutustumassa heidän kalustoonsa. SUOMEN TOIMIA EU:n ja lännen yhtenäisyyden eteen kaipasivat muun muassa Antti Häkkänen (kok.), Jouni Ovaska (kesk.), Atte Harjanne (vihr.) ja Anders Adlercreutz (r.). Suomi ei ole ongelmaa aiheuttanut, Niinistö muistutti. Samalle aukiolle sijoitettiin myöhemmin taiteilija Krzysztof M
Indonesian jalkapalloyhdistys on asettanut pannaan kaksi Arema FC:n edustajaa eliniäksi. UKRAINAN JOUKOT ovat Britannian yleisradioyhtiön BBC:n sekä CNN:n mukaan edenneet myös Itä-Ukrainan Luhanskissa. Ainakin 131 ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui, kun katsojat rynnivät kentälle Arema FC:n ja sen verivihollisen Persebaya Surabayan jalkapallo-ottelussa lauantaina Malangin kaupungissa. Nobel-komitean mukaan heidän työnsä on ollut uraauurtavaa ja ”luonut perustan kvanttiteknologian uudelle aikakaudelle”. Seuraavaksi se etenee Venäjän presidentin Vladimir Putinin allekirjoitettavaksi. STT Nobel-palkinto kvanttifysiikan tutkijoille itävaltalainen Anton Zeilinger on yksi Nobel-palkinnon saajista. Asiasta kertoi Malangin alueen johtava terveysviranomainen Wiyanto Wijoyo uutistoimisto AFP:lle. Medioiden mukaan Ukrainan joukkojen edistymisestä ovat kertoneet sekä Hersonin että Luhanskin Venäjä-mieliset miehitysviranomaiset. Zelenskyi on antanut määräyksen, jonka mukaan Putinin kanssa neuvottelu on mahdotonta. Poliisi ampui katsojien joukkoon kyynelkaasua, mikä lisäsi kaaosta entisestään. VENÄJÄLLÄ yli 200?000 ihmistä on mobilisoitu armeijaan sen jälkeen, kun presidentti Putin julisti osittaisen liikekannallepanon 21. Shoigu sanoi myös, että värväystoimistojen ei pidä käännyttää pois vapaaehtoisia, ellei tähän ole vakavia syitä. Asiasta kertoi Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass. Clauser sekä itävaltalainen Anton Zeilinger saavat Nobelin tutkimuksistaan kvanttimekaniikan alalla. Ukrainan joukot jatkavat etenemistä Kaksi poikaa katselee rakennuksen seinän lähelle osuneen ohjuksen jäänteitä Kramatorskissa Donetskin alueella. Kreml on sanonut, että tarkoituksena on värvätä 300?000 miestä. BARBARA SAX / AFP / LEHTIKUVA STT, Ayla Albayrak, Eeva Nikkilä-Kiipula Ukrainan joukot etenevät etelässä ja idässä alueilla, jotka Venäjä yrittää laittomasti liittää itseensä. Ukrainan puolustusministeriö kertoi tiistaina Twitterissä, että Ukrainan lippu liehuu jälleen Davydiv Bridin kylässä Hersonin alueella ja joukot etenevät luottavaisesti kohti Mustaamerta. Shoigun mukaan mobilisoidut on koulutettu kymmenillä harjoituskentillä ja kuudessa koulutuskeskuksessa. Suurelle yleisölle tunnetuimmat palkinnot eli kirjallisuus ja rauhanpalkinto julkistetaan torstaina ja perjantaina. JUAN BARRETO / AFP / LEHTIKUVA. Ranskalainen Alain Aspect, yhdysvaltalainen John F. Kehitystä sotarintamalla ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä. Yhdistys langetti myös seuralle noin 16?000 dollarin sakot. Ukrainan presidentti Zelenskyi on allekirjoittanut määräyksen, jonka mukaan ”neuvottelut Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ovat mahdottomia”, kertoo uutiskanava CNN Zelenskyin nettisivulle viitaten. Hersonin alueen alueneuvostoon kuuluva Juri Sobolebskyi puolestaan kertoi viestipalvelu Telegramissa Velyka Oleksandrivkan kaupungin vapauttamisesta, kertoi uutiskanava CNN. VENÄJÄN PARLAMENTIN ylähuone eli liittoneuvosto hyväksyi Venäjän laittomat alueliitokset Ukrainassa tiistaina. Venäjä haluaa liittää itseensä Zaporizhzhjan, Hersonin, Donetskin ja Luhanskin alueet Ukrainassa. Hän vaati, että armeijan ja merivoimien komentajat auttavat ”värvättyjä sopeutumaan nopeasti taisteluihin”. Maailmalla Venäjän laittomat alueliitokset on tuomittu laajasti. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Ukrainan joukot etenevät nyt useilla alueilla. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A9 STT, AFP Uhriluku Indonesian viikonloppuisessa stadionkatastrofissa on noussut yli 130:een. Itä-Jaavan alueen poliisipäällikkö Nico Afinta pyysi tiistaina tiedotustilaisuudessa anteeksi puutteita turvallisuusjärjestelyissä. Maanantaina laki alueliitoksista meni odotetun yksimielisesti läpi myös parlamentin alahuoneessa eli duumassa. Alueet muodostavat lähes viidesosan Ukrainasta. Indonesian stadionkatastrofissa yli 130 uhria Fysiikan Nobel-palkinnon jakavat tänä vuonna kolme kvanttifysiikan tutkijaa. Määräys on päivätty viime perjantaina eli samalle päivälle, jolloin Putin ja Venäjän tukemat nukkejohtajat allekirjoittivat Moskovassa sopimukset, joiden mukaan neljä Ukrainan aluetta yritetään liittää Venäjään. Poliisin toimia tutkitaan, ja Malangin poliisipäällikkö Ferli Hidayat erotettiin virastaan maanantaina. syyskuuta, kertoi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu tiistaina
Kisapaikka Trojena sijaitsee maan luoteisosissa vuoristoalueella, jossa lämpötila putoaa talvisin pakkasen puolelle. Sen eteen tehdään töitä. Tarkoitus ei ole leijua, mutta joukkueen ehdoton tavoite on päästä pudotuspeleihin. Ensin liigaan ja hienoa olisi jonain päivänä päästä maajoukkueeseenkin. syyskuuta RoKin. Aasian talvikisat myönnettiin Saudi-Arabiaan. Jääkiekko Aleksi Antti-Roikolla ja Hermeksellä tehokas alku sarjaan. Trojenaan rakennetaan ympärivuotisten hiihtomahdollisuuksien lisäksi tekojärvi, luksushotelleja ja huviloita. Olemme saaneet pelin heti toimimaan ja joukkueessa on hyvä fiilis, Antti-Roiko jatkaa. Aasian kisojen rakentaminen on tarkoitus saada valmiiksi hyvissä ajoin vuonna 2026. Ekonomistit ja jopa arkkitehdit ovat arvostelleet Saudi-Arabian lennokkaita suunnitelmia. Kisapaikkojen rakentaminen vaatii silti paljon työtä ja vuolaasti valuuttaa. Parin pelin verran Antti-Roiko kävi myös Hermeksessä. Saudi-Arabia onkin ollut urheilurintamalla aktiivinen. –?Ovat sukua. –?Tämä kausi menee Hermeksessä. –?Tosi hyvältä on tuntunut, kun voittoja ja pisteitä on tullut. ARVOSTELIJAT tuomitsevat Ocan yksimielisestä päätöksestä ja järjestäjien mukavista lupauksista huolimatta Aasian kisojen talviurheiluhankkeen Saudi-Arabiassa ”urheilupesuksi”, jossa maan mainetta kiillotellaan urheilun avulla. –?Lähestymistapaamme kuuluu alueen kasviston ja eläimistön arvon ymmärtäminen ja kunnioitus, Gullett sanoo. Eli Aleksin äiti on Annika Antti-Roiko, joka tuli aikoinaan keskipohjalaiselle urheiluväelle tutuksi kilpahiihtäjänä. –?Olympiaisännyys on lopullinen tavoitteemme, Saudi-Arabian urheiluministeri prinssi Abdulaziz bin Turki al-Faisal kertoo. Juttelimme kesällä ”Laten” (Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki) kanssa, että nyt olisi hyvä aika saada miesten pelejä alle. Antti-Roikon kaksosveli AkiPetteri on pelannut Aleksin tapaan Kärppien junnuissa. Sekin oli monella tavoin opettavaa, kun näki, miten kokeneet ja menestyneet pelaajat treenaavat. Kahden maalin tahti jatkui heti seuraavana iltana Keuruulla. Mutta nyt tehdään kaikki sen eteen, että Hermes menestyy, sanoo Antti-Roiko, joka solmi viime joulukuussa Kärppien kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Ajassa 2.14 kiekko pöllytti Antti-Roikon laukauksen jälkeen maaliverkkoa. Antti-Roikon valmistautuminen peliviikkoon alkoi poikkeuksellisesti, kun hän kävi maanantaina Helsingissä Puolustusvoiman urheilukoulun pääsykokeissa Santahaminassa. Ovatko ravimaailmasta tutut Aki ja Ahti Antti-Roiko sukua. Myöhemmin tässä kuussa maassa käynnistellään golfin LIV-kiertuetta, johon on houkuteltu nimekkäitä pelaajia Yhdysvaltain PGA:sta. Tilille kertyi myös viisi ensimmäistä liigapeliä, joissa tuli yksi syöttöpiste. –?Kausi on tietysti vasta alussa. Trojenan rakentamista johtavat Philip Gullett lupaa, että Trojenan vieressä sijaitsevaa luonnonsuojelualuetta varjellaan huolella. Saudi-Arabian on tarkoitus rakentaa aavikolle 500 miljardin dollarin (505 miljardia euroa) futuristinen kaupunkiympäristö, johon kuuluu ympäri vuoden toimiva talviurheilukeskus. Antti-Roiko uskoo, että Hermeksen hyvä startti kantaa vielä pitkälle tällä kaudella. Kuten sanottu Antti-Roiko, 21, tuli Kärppien liigaringistä Hermekseen seurojen välisen yhteistyösopimuksen myötä. Loppuvuodesta selviää, mahdunko mukaan, kun ensi kevään saapumiserä astuu palvelukseen. Aleksi Antti-Roiko sai osumastaan onnittelut Ville Heikkalalta. Vuonna 2034 maan pääkaupungissa Riadissa järjestetään Aasian kesäkisat, ja sen jälkeen tavoitteet ovat vielä korkeammalla. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A10 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Juha Savela KOKKOLA Ensimmäinen kosketus, ensimmäinen laukaus ja ensimmäinen maali. Jos jossain kohtaa tulee mahdollisuus kokeilla liigavauhtia Kärpissä, niin otetaan vastaan. Hän on pelannut kaikki junnuvuodet Kärpissä. Sukunimi soittaa kelloja varsinkin Kalajokilaakson suunnalla. Maassa on järjestetty esimerkiksi näkyviä nyrkkeilytapahtumia ja F1kisoja. Paitsi omat tehot (4+2) myös Hermeksen kolmen puhtaan voiton putki kauden alkuun miellyttää Kärpistä tullutta laitahyökkääjää. Lentävä lähtö Mestikseen Kiekko maaliin ja kädet kohti kattoa. –?Saudi-Arabian aavikosta ja vuoristosta rakennetaan talviurheilun leikkikenttä, Aasian maiden olympiajärjestö Oca perusteli isännyyspäätöstä Phnom Penhissä järjestetyssä kokouksessa. Trojenan alue sijaitsee 1?500– 2?600 metriä merenpinnan yläpuolella. URHEILU Urheilutoimitus P. Kruununprinssi Mohammed bin Salman kuitenkin vakuuttaa, että hanke ”määrittää ekomatkailun uudelleen luomalla paikan, joka korostaa pyrkimystämme suojella luontoa ja parantaa yhteisön elämänlaatua. MARKKU JOKELA RIAD (STT, AFP) Saudi-Arabia ja talvikisat ei vaikuta pohjoismaisesta näkökulmasta kaikkein luonnollisimmalta yhdistelmältä, mutta Aasian maiden 2029 talvikisat myönnettiin tiistaina maan järjestettäväksi. Uskon, että hyvä meno jatkuu myös viikonlopun kotipeleissä, Antti-Roiko pohjustaa IPKja FPS-kohtaamisia. Aki on äitini veli, Aleksi kertoo. –?Ohjelmassa oli psykologisia testejä, haastatteluja ja kuntotestiä. Pitemmän tähtäimen tavoitteena Antti-Roikolla on vakiinnuttaa liigapaikka Kärpissä. Saudi-Arabia on ilmoittanut myös kiinnostuksensa jalkapallon MM-kisojen järjestämiseen. –?Treenasin kesällä Kärppien kanssa. Pikkusisko Anna-Kaisa puolestaan pelaa naisten Liigaa Kärpissä. Hermes ja Mestis tuli siinä vaiheessa kuvioon ja elokuun puolivälissä tulin Kokkolaan, AnttiRoiko kertoo. –?Maamme on mielestäni todistanut, että pystymme siihen. Viime kaudella Antti-Roiko oli Kärppien U20joukkueen kapteeni ja keräsi 36 pelissä 35 (13+22) pörssipinnaa. Maalitehtailu jatkui avauspelin toisessa erässä, joten Antti-Roiko vastasi Hermeksen molemmista maaleista 2–1-voittoon päättyneessä pelissä. –?Olihan se mahtava juttu, että sain heti tehoja irti, Antti-Roiko myöntää. OULUSSA SYNTYNYT Antti-Roiko aloitti kiekkoilun alle kouluikäisenä. Aika lailla lentävän startin sai Aleksi Antti-Roiko Mestis-kaudelleen, kun Hermes kohtasi 23. –?Askel kerrallaan
Kolmikko omaa sellaisia avuja, että varmasti valmennuskokonaisuudesta selviää. Haalandin aiemmissa seurasiirroissa on ollut samanlaisia pykäliä. Hän siirtyi itävaltalaisesta Salzburgista Dortmundiin 20 miljoonalla eurolla vuonna 2019 ja Dortmundista Cityyn viime kesänä 70 miljoonalla. –?Niinpä hän pysyisi maksimissaan 3–4 vuotta (samassa sarjassa). Vieska vapautti valmentajansa Igor Bochkov (vasemmalla) ei jatka Vieska Futsalin valmentajana. Entinen Real-pelaaja ja seurajohtamista Malagassa peliuransa jälkeen kokeillut Fernando Sanz väittää, että Haalandilla on Citysopimuksessaan erikoisehto, joka toisi miehen Real Madridiin. Viime kaudella harjoituskausi oli hyvä ja se näkyi tuloksissa. URHEILU KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A11 Ismo Kunelius, Jarno Herranen Futsal-liigassa pelaava ylivieskalainen Vieska Futsal tiedottaa, että seura ja edustusjoukkueen päävalmentaja Igor Bochkov ovat purkaneet sopimuksensa. Kyllä taustalla on syvempiä asioita. –?Tällä hetkellä keskustelemme yhden henkilön kanssa, mutta tässä on asioita, jotka meidän pitää vielä selvittää. Tarkoitus on, että lokakuun vieraspeleissä Bello olisi riveissä mukana. Muutenkin rosterimme on lokamarraskuun aikana selvästi vahvistumassa, Perttu kertoo. Palloliitto sai turvallisuusmääräysten rikkomisesta sakkoa 1?000 euroa, sillä KuPSin ja Interin kannattajat toivat ottelutapahtumaan pyroteknisiä tuotteita ja niitä myös käyttivät. JARNO HERRANEN MADRID (STT) Jalkapallomaailman tämän hetken kuumin pelaaja on Englannin Valioliigan Manchester Cityn norjalaishyökkääjä Erling Haaland. Vieska Futsal kertoo, että toistaiseksi valmennuksesta vastaavat päävalmentaja Juho Alasuutari, jonka apukäsinä toimivat Slobodan Tomic ja Juho Väinälä. TOISTAISEKSI VALMENNUKSESTA vastaavat siis Alasuutari, Tomic ja Väinälä. SEURAN PUHEENJOHTAJA Kai Perttu sanoo, että ratkaisuun päädyttiin yhteisen keskustelun ja harkinnan jälkeen. Hänellä on kokopäivätyö, eikä hän ole Ylivieskasta tai ihan tästä läheltäkään, joten täytyy selvittää, löytyykö työn ja valmentamisen kanssa sopivaa yhtälöä. –?Turvatarkastukset eivät lopulta ole onnistuneet estämään useiden pyroteknisten tuotteiden salakuljettamista stadionille ja käyttämistä siellä. –?Voi sanoa, että syynippu on sen verran moninainen, että en niitä lähde mielelläni availemaan ihan hänen henkilökohtaisten syidenkään vuoksi. –?Yhteisesti tultiin tähän lopputulemaan. ALKUKAUDESTA JOUKKUE on joutunut operoimaan kapealla materiaalilla, sillä loukkaantumisten ja muiden syiden vuoksi riveistä on puuttunut Pertun laskujen mukaan kuusi pelaajaa. –?Tietojeni mukaan Haalandilla on erityinen ulosostopykälä toisen City-vuotensa jälkeen, ja erikoista siinä on se, että siitä hyötyisi mikäpä muu kuin Real Madrid, Sanz selosti El Chiringuito -ohjelmassa Marcan mukaan. Erling Haalandin isä Alfie Haaland kertoi pojastaan tehdyssä dokumentissa, kuinka Erling haluaa todistaa kykynsä useissa sarjoissa. Espanjassa villi väite Haalandista Maaleja hurjaan tahtiin iskevä Erling Haaland pysyy otsikoissa. –?Ei voi sanoa sillä tavalla, että kävi perinteisesti, että menestys ei riittänyt ja sen takia tehtiin johtopäätöksiä. Perttu sanoo, että Bochkov jätti seuralle paljon. Bochkov ennätti valmentaa Ylivieskassa aika tarkkaan kahden vuoden ajan. Hänen sopimuksensa Cityn kanssa ulottuu kesään 2027, mutta espanjalaislehti Marca kertoi, kuinka espanjalaisjätti Real Madrid olisi kenties saamassa Haalandin jo vuonna 2024. Alasuutari on aloittanut valmentajakoulutuksen, lisäksi Väinälä on suorittanut futsalin B-valmentajatutkinnon. Hän on myrskynnyt uudessa sarjassa ja seurassa huikeasti: 14 maalia kahdeksassa liigapelissä (mukaan lukien kolme hattutemppua) ja kolme osumaa kahdessa Mestarien liigan pelissä. Ihmekös siis, että Euroopan muut suurseurat seuraavat kieli pitkällä Haalandin, 22, edesottamuksia. Vieska Futsalin pelit jatkuvat kahden ja puolen viikon päästä GFTja SoVo-vierasotteluilla. Venäläinen Igor Bochkov nimitettiin joukkueen päävalmentajaksi kaudella 2020–21. –?En pidä huonona vaihtoehtona sitäkään, että nyt nimetty kolmikko kantaisi valmennusvastuun loppukauden ajan. –?Hän jätti meille treenikulttuuriin tekemisen tason, mitä meillä ei aikaisemmin ollut. Tällä hetkellä Futsal-liiga on maajoukkuetauolla. LEHTIKUVA/AFP/LINDSEY PARNABY HELSINKI (STT) Suomen Palloliiton kurinpitovaliokunta jakoi sakkoja 17. Palloliitto kertoi asiasta tiistaina verkkosivuillaan. Vieska Futsal on alkaneella liigakaudella hävinnyt molemmat pelaamansa ottelut. Seura pohtii valmennustilanteen jatkoa. Bochkov on vapautettu valmennusvastuusta heti alkuviikosta lähtien. KuPS sai sakkoa 1?500 euroa ja Inter 1?300 euroa. Pertun mukaan seuralla on verkot vesillä. –?Noinkin kaukaa tulevien pelaajien kanssa on aina omat juttunsa kansainvälisten rekisteröintien ja pelilupien suhteen. Futsal Päätöksen taustalla myös sellaisia asioita, jotka eivät varsinaisesti urheiluun liity. syyskuuta pelatun miesten Suomen Cupin loppuottelun tapahtumista, ja maksettavaa kertyi sekä liitolle että finaalissa pelanneille kuopiolaiselle KuPSille ja turkulaiselle Interille. Palloliitto sakotti itseään ja seuroja cup-finaalin tapahtumista. Tuolloin kentällä mahdollisesti nähdään myös venezuelalaisvahvistus Nelson Bello. Istuttiin eilen (maanantaina) saman pöydän ääressä ja tultiin siihen johtopäätökseen, että näin on varmasti molemmille osapuolille tässä tilanteessa paras, Perttu toteaa. Esimerkiksi kaksi ja puoli vuotta Saksassa, kaksi ja puoli vuotta Englannissa ja sitten vaikkapa Espanjaan, Italiaan tai Ranskaan, isä-Haaland totesi Marcan mukaan. Real varmasti maksaisi Haalandille mitä vain, Espanjassa järkeillään. Ehto siis sallisi Haalandin lähteä kahden vuoden jälkeen, ja ykkösvaihtoehtona uudeksi seuraksi olisi silloin Real. Nuori kärkimies siirtyi Cityyn kesällä saksalaisseura Dortmundista. Entinen Real-pelaaja Fernando Sanz väittää espanjalaislehden mukaan, että Erling Haalandin sopimus sallisi hänen lähteä Citystä kahden vuoden jälkeen. Varmasti loppuviikon aikana selviää, miten jatkamme eteenpäin, Perttu selvittää. Espanjalaislehti kertoi, että Real Madrid olisi kenties saamassa Haalandin riveihinsä jo vuonna 2024. Sitten oli huonoa onnea, kun melkein kaikki pelaajat sairastuivat koronaan juuri kauden kriittisimmillä hetkillä, Perttu pohtii. Lisäksi pyrotuotteiden käyttäjien läheisyydessä istuneita kannattajia on joutunut hengitysvaikeuksien vuoksi poistumaan paikoiltaan, kurinpitopäätöksessä todetaan Palloliiton osalta. Liigassa Vieska Futsal ennätti pelaamaan vain kaksi ottelua, joten urheilullisen menestyksen osalta kahden pelin otanta on varsin pieni. Myös sellaisia asioita, jotka eivät varsinaisesti urheiluun liity, Perttu kommentoi. Välillä kuitenkin tähän hommaan kuuluu ikävien päätösten tekeminen, kommentoi tiedotteessa urheilutoimenjohtaja Jami Ruhkala
Kataja johti viimeisen kerran kolmannen jakson alkuminuuteilla. TUKHOLMA (STT, TT) Ruotsalainen jalkapalloikoni Zlatan Ibrahimovic, 41, tekee näyttelijädebyyttinsä isolla kankaalla ensi vuonna, kun ranskalaiselokuva ”Asterix and Obelix: The Middle Kingdom” saadaan teattereihin. Raitalan voittoajokkina oli halsualaisen Maatalousyhtymä T&P Salmelan Sweet Gold. –?Ei meillä oikeastaan ollut mahdollisuuksia. Se, että hänestä tulee mestari. Rovanperää kauden loppuvaiheissa ainoana enää uhannut Tänak totesi, että Rovanperä oli vain ihan liian vahva läpi kauden. Eräänlainen merkkipaalu. Kallella on myös todella hyvät tanssiliikkeet, Tänak päätti viitaten suomalaisnuorukaisen liikkeisiin autonsa katolla mestaruuden sinetöidyttyä. Hän on jo niin pitkällä. Suomelle mestaruus oli 14:s eli ”muu maailma” oli tappiolla. URHEILU Urheilutoimitus P. KTP-Basket varmisti voittonsa viimeisen neljänneksen kymmenen pisteen voitolla. HELSINKI (STT) BC Nokia on aloittanut miesten Korisliigan kahdella makealla voitolla. HELSINKI (STT) Miesten koripallomaajoukkueen MM-jatkokarsintaottelut lykkääntyvät päivällä Kansainvälisen koripalloliiton Fiban päätöksestä. Hyökkääjäsuuruus ei kuitenkaan tyydy elokuvarooleihin, sillä hän on italialaislehti Gazzetta dello Sportin mukaan näyttelijäkaartissa tv-sarZlatan esiintyy elokuvassa jassa ”Vita da Carlo 2”. Silloin sanoin vaimolleni, että olemme pulassa tulevaisuudessa, enkä ollut väärässä, Lappi myhäili muistellessaan hetkeä, jolloin Rovanperän lahjakkuus valkeni. Tansseja on varmasti luvassa jatkossakin. Olen tiennyt jo vuosien ajan, että tämä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Fiba päätti siirtää MM-jatkokarsintojen Ija J-lohkon otteSusijengin pelit siirtyivät luita päivällä, joten Susijengi kohtaa jatkokarsinnoissa Saksan vieraskentällä 11.11. ja Viron kotikentällä Espoossa 14.11. Seagulls nousi kolmannella jaksolla kymmenen pisteen johtoon, mutta BC Nokia käänsi pelin neljännellä jaksolla muutaman minuutin 16–0-kirillä. sut Santtu Raitala saavutti tiistaina uuden merkkipaalun urallaan. Tv-debyytti koittaa sekin ensi vuonna. –?Kymmenen vuotta sitten hän (Rovanperä) ajoi minun autoani S2000 Fiestaa, ja rupesin opettamaan häntä. KTP-Basket otti kauden ensimmäisessä kotipelissään toisen voittonsa, kun Joensuun Kataja kaatui 90– 76. Seuraavat 19 titteliä matkasivat kuitenkin pääasiassa Ranskaan kahdelle Sebastienille eli Loebille (9 mestaruutta) ja Ogierille (8). –?Näin myöhäinen ottelusiirto aiheuttaa luonnollisesti ylimääräistä päänvaivaa kaikille. ”Vita da Carlo 2”-sarjan tuottajat ovat Luigi ja Aurelio De Laurentiis, joista Aurelio on tunnettu myös Italian jalkapalloliiga Serie A:ssa pelaavan Napolin omistajana. Ibrahimovic julkisti roolinsa viime vuoden huhtikuussa Twitter-tilillään. Toivottavasti kaikki on pitkässä juoksussa sen arvoista, jotta FIBA ja Euroliiga saavat kestävän sovun aikaiseksi, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kommentoi. Tamma valtasi johtopaikan heti startista ja voitti oikein helposti. –?He voittivat kaikki, puhtaasti ja rehellisesti. Ibrahimovic näyttelee tuoreimmassa Asterix-elokuvassa roomalaislegioonalaista nimeltä Caius Antivirus. Hän on aikalailla normaali jätkä rallin ulkopuolella, ja on itse asiassa vaikea tajutakaan, miksi hän on niin hyvä. Lauantaina se haki vierasvoiton BC Nokialle toinen voitto viime kevään hopeajoukkueesta Salon Vilppaasta ja tiistaina kotiavauksessaan se kukisti pronssijoukkue Helsinki Seagullsin 76–70. CHL ei ole vielä ilmoittanut ottelun lopullisesta kohtalosta tarJokinen moitti Sparta Prahaa, kun CHL-peli peruuntui kemmin. Italialaisseura AC Milania edustava Ibrahimovic oli lähellä päätyä pelaamaan Napolin riveihin vuonna 2020. Lappi, 31, sai esimakua tulevasta mestarista jo vuosikymmen sitten, ja se hymyilyttää yhä. –?Laji tarvitsee tätä. He todella ansaitsevat tämän mestaruuden, Ogier hehkutti. Fiba muutti aikataulua, jotta Euroliigan pelaajilla olisi parempi mahdollisuus osallistua myös MM-kisojen karsintapeleihin. Jukurien ja Sparta Prahan oli määrä kohdata toisensa tiistaina Mikkelissä, mutta tshekkijoukkue ei päässyt matkustamaan Suomeen lentokoneongelmien vuoksi, joten ottelu peruuntui ainakin tiistain osalta. Lappi näkee Rovanperän mestaruuden olevan hyvinkin iso asia lajille. –?Kalle on kuin Kimi Räikkönen, kylmäverinen kuin mikä! Hän on todistanut olevansa todellinen mestari, Ogier päätti. Lassi Nikkarinen nousi Seagullsin tehokkaimmaksi 16 pisteellä. Rivillä, johon kuuluivat myös Pro, Swagman, Sävel Meri ja Ilos Sansibar sai 1?695 euroa. Hän hyppää autoon, ajaa ja keskittyy (silloin) sataprosenttisesti, Rovanperän tallitoverina Toyotalla ajava Esapekka Lappi summasi Autosportsivustolla. Korisliigaan palannut Tapiolan Honka otti ensimmäisestä vierasottelustaan voiton, kun se päihitti Uudenkaupungin Korihait 90–87.. Perrion Callandret ja Xavier Ford tekivät BC Nokialle 18 pistettä mieheen. –?Hän (Rovanperä) ei tarvitse mitään vinkkejä (tulevaisuuteen). 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A12 Janne Lehikoinen HELSINKI (STT) Syksyllä 2002 kruunattiin ralliautoilun maailmanmestari 26. LEHTIKUVA/HANNU RAINAMO ” Kalle on kuin Kimi Räikkönen, kylmäverinen kuin mikä! Sebastien Ogier JYVÄSKYLÄ Raviohjastajien kärkinimeksi viime vuosina nousSweet Gold vei Raitalan yli rajan MIKKELI (STT) Mikkeliläisen Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen antaa CHL-ottelun peruuntumisesta rajua kritiikkiä tshekkijätti Sparta Prahan suuntaan. Ongelma siinä oli se, että ei ollut opetettavaa. Se tarvitsee sankareita, sellaisia kuten (F1-mestari) Max Verstappen, ja niin tulee tapahtumaan, ainakin toivottavasti, Lappi pohti Autosportille Rovanperän merkitystä rallin tulevaisuudelle. –?Häntä pitävät ihmeellisenä fanit ja katsojat, mutta sen lisäksi suurin osa kuljettajista. Kauden keskivaiheilla ajattelimme, että hangoittelemme vastaan, mutta kyllä heillä (Toyota) oli homma hallussa koko ajan, Hyundain kärkipilotti summasi MM-sarjan sivustolla. Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen ei näe muuta vaihtoehtoa kuin sen, että Jukureille tuomitaan ottelusta luovutuksella kolme sarjapistettä. Autourheilu Vaikea tajutakaan, miksi hän on niin hyvä, summaa Esapekka Lappi. Niin kauan kuin hän pitää jalat maassa eikä ajattele, että kaikki hoituu tuosta vain helposti, ja tekee töitä entiseen tapaan, tulevaisuus on todella valoisa. Kalle Rovanperä sinetöi upeasti rallin MM-voiton kaksi kisaa ennen kauden päättymistä, eikä lajin kaikkien aikojen nuorimman (22 vuotta) maailmanmestarin ylistykselle tullut loppua. Sweet Gold oli T5-pelin viimeinen voittohevonen. Jos tässä joku muu vaihtoehto tulee, niin sitten pitää kysyä, onko tässä mitään järkeä osallistua tällaiseen kilpailuun, Jokinen kertoi MTV:lle. –?Luovutan tittelin ilolla. Oli hienoa olla todistamassa sitä hetkeä (Rovanperän mestaruuden varmistumista), ja on mukava nähdä näiden nuorten miesten tekevän upeaa työtä. Killerin illassa pihtiputaalainen tuli maaliin 2?000:nnen kerran ensimmäisenä. –?Ei tämä (mestaruus) mikään suuri yllätys ole. Rovanperä kerää kehuja Edellinen mestari Sebastian Ogier kaatoi ajokengästään kuohujuomaa Kalle Rovanperälle, kun suomalaisen maailmanmestaruus varmistui sunnuntaina Uuden-Seelannin rallissa. Se mitä itse olen nähnyt, on se, että hän on niin rentoutunut koko ajan, hän ei vain välitä (paineista). –?Ei ole vaihtoehtona mitään muuta kuin luovutusvoitto meille. VUONNA 2013 maanmiestään Sebastien Loebia maailmanmestarina seurannut ja vain 2019 mestaruudesta Ott Tänakille vuoden ajaksi luopunut Sebastien Ogier on Lapin kanssa samoilla linjoilla. Viime sunnuntaina Uudessa-Seelannissa mestaruus palasi vihdoin maahan, josta lähteneet kuljettajat ovat vuosien mittaan toteuttaneet klassista moottoriurheilufraasia ”If you want to win, hire a Finn” (Jos haluat voittaa, palkkaa suomalainen). kerran, kun Marcus Grönholm juhli uransa toista MM-titteliä
Tilaisuudessa esitellään myös hankkeen kaavoitusta. Oikeat numerot: 2, 4, 5, 6, 7, 10, 23, 26, 27, 30, 33, 35, 36, 47, 54, 55, 63, 67, 68, 69. klo 19 pianisti Matti Pohjoisahon konsertti Pianomusiikin aarteita 1500-luvulta nykypäivään srk-talolla. MUSIIKKI Vetelin seurakunnan 31. Ylinen, 80 v. Autamme Sinua tarvittaessa koko prosessissa mainoksen suunnittelusta aina sen valmistamiseen asti. 040 66 82 304 ja YVA-menettelystä: Saara-Kaisa Konttori, PohjoisPohjanmaan ELY-keskus, p. Ti 11.10. Sanomalehden luotettavassa ja tarkasti luetussa uutisympäristössä vaaliviestisi huomataan ja se saa ansaitsemansa arvon. Eläkeliitto ja seurakunta. klo 12.00 Toholampi, kunnanhall. Lehkonen heti vireessä harjoituskaudella Carolina on voittanut kaikki neljä harjoituspeliään.. LAPSITYÖ To 6.10. Patson Daka 4–0. 3.900 Panasonic kompressori, A+++/A++, pakkasraja -30, WiFi, EVI, R32, helppo asentaa. 2 Tennis Astana: ATP-turnaus: Nelinpelin 1. Tervetuloa uudet ja jo mukana olleet laulajat. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET SYYSKOKOUKSET 2022 Ti 11.10. klo 10.15 Pietarsaari, kirjasto To 03.11. klo 12 diakoniapiiri Pulkkinen-Haukilahden NS-talolla. 4 2 2 15– 6 6 HK Zemgale ...3 2 1 8– 8 6 IPK .................3 1 1 1 13– 10 5 Hokki ............ Perhonjokilaakson omaishoitajien kirkkopyhä Perhossa. Järj. Suomalaisista tehoili tiistain vastaisena yönä myös Carolina Hurricanesin Jesperi Kotkaniemi, joka teki maalin ja syötti toisen Carolinan murskatessa Columbus Blue Jacketsin 8–1. Su 16.10. 4 1 1 2 14– 19 4 JoKP ............. OTA YHTEYTTÄ Tom Frilund 050 353 5228 Ritva Myllymäki 050 598 2033 Anssi Mäkelä 050 598 2061 Kirsi Panula 040 127 8803 etunimi.sukunimi@hillagroup.fi KUULUTUS ASIANOSAISKESKUSTELUSTA Ulosmitatun omaisuuden myyntiä koskeva asianosaiskeskustelu Aika: 04.11.2022 klo 10:00 Myytävä omaisuus: laitostunnus 609-8-25-8-L1 Aika: 04.11.2022 klo 11:00 Myytävä omaisuus: Asunto Oy Kälviän Kukonmäki osakkeet 953-1904 Paikka: Ulosottolaitos, Kokkolan toimipaikka, Kaarlelankatu 74, 2.krs, 67100 Kokkola Valvonnat: Oikeuden haltijoiden on viimeistään tässä tilaisuudessa kirjallisesti ilmoitettava saatavansa tai muu oikeutensa. Myyjäistavaraa ja arpajaisvoittoja otetaan kiitollisuudella vastaan. Kahvit alussa. Ti 11.10. Lyhyessä ohjelmatuokiossa mukana mm. Kyyditys järjestetään tarvittaessa. James Maddison 3–0, 73. klo 12.00Veteli, Haapalan juhla ja majoitus, Räyrinki To 20.10. Puhe Hannu Läspä ja säestys Harriet Hyväluoma. klo 13.00 Kälviä, srk-koti Ke 09.11. 0295 038 022. Ke 12.10. Ennakkoäänestys 8.–12.11. klo 12.00 Kannus, srk-koti To 17.11. Tampereen Pyrintö–Kobrat, Karhu Basket–Salon Vilpas, Lahti Basketball–Kouvot. kierrosta: Hubert Hurkacz/ Jan Zielinski Puola–Harri Heliövaara Suomi/Lloyd Glasspool Britannia (4) 7–6 (7– 2), 6–3. To 13.10. ja 18.10. Ylivieskan, Sievin ja Nivalan kuntia on pyydetty tiedottamaan kuulutuksesta. YVA-ohjelmaan voi tutustua myös Ylivieskan, Sievin ja Nivalan kunnantaloilla ja pääkirjastoissa. Eläkeliitto ja seurakunta. YVA-ohjelma ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä 5.10-7.11.2022. Lisätietoja hankkeesta: Heli Harjula, OX2 Finland Oy p. Kunkkunumero: 23 Ilta-arvonta. klo 18 Ilon aiheen harjoitukset Mäntyristillä. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A13 Kuulutukset 1 Myytävänä 1 hi lla gr ou p. Ohjelmamaksu oman harkinnan mukaan. klo 13.00 Lestijärvi, kunnantalon valtuustosali To 27.10. klo 10-12 perhekerho Mäntyristillä. YVAaineisto on luettavissa ympäristöhallinnon verkkosivuilla https://www.ymparisto.fi/pajukoski2tuulivoimaYVA. Ohjeet mielipiteen antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. klo 14.00 Sievi, kirjasto Ti 15.11. Espanjan liiga: Vallecano–Elche 2–1. Tiedustelut: Ulosottoylitarkastaja Asta Siermala, puh 029 56 59407, arkisin klo 10.00-12.00 Juho Harjunpää kihlakunnanvouti Ulosottolaitos U-ENERGY ILMA-VESILÄMPÖPUMPPU Suoraan maahantuojalta, puoleen hintaan, laadukas ilma-vesilämpöpumppu. Kunkkunumero: 63. klo 14 Sanaa ja Siionin Kannelta Räyringin rukoushuoneella, Esa Polso, Räyringin evankelinen kuoro Riitta Kaariniemen johdolla. Muita käsiteltäviä asioita: Asianosaiskeskustelussa päätetään myyntimenettelystä ja myyntiehdoista. Suvanto, 66 v. 4 4 6– 16 Seuraavat ottelut: 5.10. klo 13.00 Ullava, srk-koti Ke 02.11. 02 2590 200 • info@ultimatemarket.com 02 2590 200 • info@ultimatemarket.com 2.999 13 kW norm. Oikeuden haltijoiden on esitettävä asianosaiskeskustelussa tai lähetettävä sitä ennen postitse velkakirjat tai muut saamistodisteet ja saamisten vakuudeksi annetut panttikirjat ja panttaussitoumusten jäljennökset tai muut mahdollisesti oikeuden perusteena olevat asiakirjat. Messu kirkossa klo 10, jonka jälkeen ruokailu seurakuntatalolla. PERHETYÖ Ke 5.10. Naisten Korisliiga: Kouvottaret–Honka 64–86 (28–54) Seuraavat ottelut: 5.10. Loppuottelu: Britannia–Kiina-2 6–4 Pronssiottelu 1: Italia-2–Slovakia-2 5–5, uusinta 4–1 Pronssiottelu 2: Intia-2–USA 5–1 2 Koripallo Miesten Korisliiga: BC Nokia–Helsinki Seagulls 76–70 (44– 50), Korihait–Tapiolan Honka 87–90 (43–43), KTP-Basket–Kataja Basket 90– 76 (38–35) Seuraavat ottelut: 5.10. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua etänä (linkki julkaistaan edellä mainitulla verkkosivuilla). FoA–Pyrintö, Catz– PeKa, EBT–HBA-Märsky. Lehkosen tavoin myös Mikko Rantanen pelasi ensimmäisen harjoituskauden pelinsä ja syötti Lehkosen avausmaalin. Ilmoittautumiset pe 7.10. James Maddison 1–0, 27. Colorado kohtaa Dallasin vielä torstain vastaisena yönä Suomen aikaa, ja runkosarjan puolustava mestari avaa ensi viikon keskiviikon ja torstain välisenä yönä kotipelillä Chicagoa vastaan. Varaa nyt talveksi ja ensi vuodelle, ei varausmaksua! TIEDOTUS YVA-OHJELMASTA OX2 Finland Oy/TM Voima Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle Ylivieskan Pajukoski II tuulivoimahankkeen YVA-ohjelman. klo 12.00 Kaustinen, srk-talo To 20.10. Myöhästyneestä valvonnasta säädetään ulosottokaaren 5 luvun 53 §:ssä. 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. klo 19-22 oloilta Mäntyristillä yläkouluikäisille ja opiskelijoille. Valtakirjojen tarkastus ja ruokailu klo 11-12. 4 1 1 2 12– 17 4 Ketterä ..........3 1 2 8– 9 3 FPS ............... 5.800 1.999 8 kW norm. Tunnettujen velkojien saatavat otetaan huomioon viran puolesta ulosmittausten perusteella. OmaisOiva koordinaattori Leena Janatuinen. NUORISOTYÖ Pe 7.10. klo 10 messu, Raimo Kytölä, Riitta Kaariniemi. 040-5618428 tai susanna.heikkila@evl.fi. Su 16.10. 2 Jääkiekko Mestis KOOVEE HK Zemgale 3-0 (3-0, 0-0, 0-0), JoKP K-Espoo 3-6 (1-3, 1-1, 1-2). Sleyn elojuhla ja lähetysmyyjäiset. RIPPIKOULUTYÖ Rippikoululaiset, muistakaa palauttaa ilmoittautumislomakkeet Marialle koulukahvilassa. klo 9.30-12 päiväkerho Mäntyristillä. Oikeat numerot: 4, 7, 13, 20, 22, 23, 33, 36, 38, 41, 48, 50, 51, 54, 56, 58, 62, 65, 68, 69. Kokoukset 1 2 Jalkapallo Englannin Valioliiga: Leicester–Nottingham 4–0 (3–0) 25. klo 18 Sanaa ja Siionin Kannelta kirkonkylän rukoushuoneella. klo 18.30 110-vuotiaan Vetelin kirkkokuoron avoin harjoitus srk-talolla, tule seuraamaan kuoroharjoitusta! Pe 7.10. 2 Ammunta Osijek: Haulikkolajien MM-kilpailut: Skeet, parikilpailu (pojat/tytöt): Peruskilpailu 150 kiekkoa: 1) Britannia 137, 2) Kiina-2 136, 3) USA 134/uusinta 4, 4) Italia-2 134/3,\… 8) Suomi 130. kok.huone Ke 09.11. Harvey Barnes 2–0, 35. klo 19 Räyringin evankelisen kuoron harjoitus Räyringin rukoushuoneella. DALLAS (STT) Colorado Avalanchen kesäkuista marssia kohti NHLjääkiekkoliigan mestaruutta maaleillaan siivittänyt Artturi Lehkonen jatkoi siitä, mihin kesällä jäi, kun Avalanche kaatoi uuteen kauteen valmistavassa harjoituspelissä Dallas Starsin 3–1. Yleisötilaisuus Yleisötilaisuus järjestetään maanantaina 17.10.2022 klo 18.00 Ylivieskan kaupungintalolla (Kyöstintie 4). Kokous klo 12JUMALANPALVELUKSET Su 9.10. Seurakuntavaalimainonta -30% normaalihinnoista Vaalipäivä su 20.11. mennessä ruokailun vuoksi Susannalle p. Asianosaisten on viimeistään tässä tilaisuudessa esitettävä mahdolliset riitautuksensa valvonnoista sekä tehtävä myös mahdolliset huomautukset ja vaatimukset myyntiehdoista, myyntikohteesta ja myyntijärjestyksestä. Vanhusten viikon tilaisuus: klo 11 ehtoollishartaus kirkossa, hartauden jälkeen mahdollisuus hautausmaakierrokselle Juha Huuskon johdolla. klo 13 naisten raamattupiiri Räyringin rukoushuoneella, Niininen. 4 3 1 17– 15 9 KOOVEE ........5 3 2 13– 15 9 TUTO Hockey 5 2 1 2 17– 17 8 RoKi .............. musiikkiviikko 30.9.-7.10.: Ke 5.10. K-Espoo .........5 5 21– 8 15 Hermes..........3 3 13– 3 9 K-Vantaa ....... klo 12.00 Perho, Nuorisoseuran kahvio Ke 12.10 klo 13.00 Halsua-talo To 13.10. 4 1 3 8– 14 3 KeuPa HT.......3 3 8– 16 Peliitat .......... Vanhusten viikon tilaisuus: klo 11 ehtoollishartaus kirkossa, hartauden jälkeen mahdollisuus hautausmaakierrokselle Juha Huuskon johdolla. HAUTAAN SIUNATTU Pirkko Liisa Polso, o.s. Järj. Ti 11.10. Ke 12.10. DIAKONIATYÖ Ke 5.10. klo 20 miesten sähly urheilutalolla. TULOSSA Su 23.10. klo 10-12 perhekerho Mäntyristillä. K-Vantaa Ketterä, KOOVEE HK Zemgale. klo 14.00 Kokkola, Snellmankoti Ti 18.10. EL K-P:n piirin syyskokous Pietarsaaren srk-keskus, Ebba Brahen puistikko 2, 68600 Pietarsaari. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 5.10. klo 12.00 Lohtaja, Lohtaja-talo Ma 17.10. 040751 8282. fi/ m ai no st aj al le SEURAKUNTAVAALIT 2022 TAVOITA ÄÄNESTÄJÄT TEHOKKAASTI SANOMALEHDESSÄ JA NETISSÄ. klo 12.00 Himanka, urheiluhalli Ma 07.11. Harjoituskauden debyyttinsä pelannut Lehkonen iski Coloradon 1–0ja 2–0-maalit. Ulla-Maija Pöytäsaari, o.s. MUUT Vesa Parpala lomalla 6.-13.10., sijaisena Raimo Kytölä, p. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. Musiikkiviikko jatkuu, katso tarkemmin musiikin kohdalta
Linkki ilmoittautumiseen löytyy mm. seurakuntamestari Mirja Lehkonen p. Pe 14.10. Iltahartaus Tuomo Jukkola. Diakonian kerhot Neulekahvila Kirppis-kyläkamarilla (Haikolantie 23) maanantaisin klo12. Pe 7.10. Taksikuljetus järj. Tulevat jakopäivät: 5.10., 19.10., 2.11., 16.11. klo 9.30 Liikuntakeskuksessa Iloa ja voimaa luonnosta, diakoniatyöntekijät Milla Seppälä ja Jaana Tuomi, luontohavainto kotipihasta Paula Lehtohalme, yhteistyössä Liikuntapalveluiden kanssa; klo 12.30 Hartaus Suvantotuvalla, Jukka Kesola; klo 18 Raamattupiiri toimitalo Pietarin kokoushuone Bäckmannissa, ovi C; klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset kirkossa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, klo 19.30 seurapuhe, Veli Matti Linnanmäki. klo 14 Hartaus Kotikartano 2, Veli Matti Linnanmäki; klo 14, klo 14.30 ja klo 15 Hartaus Ratapuisto, Riikka Talvitie; klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa; klo 18-19.30 Raamattupiiri Pietarin kokoushuone Lydiassa (ovi D), Pekka Lehto; klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa. Piret Stepanov ja Silvia Kaljurand, vanhusten kirkkopyhä, kirkkokahvit ja ohjelmatuokio vanhusten viikon teemalla. Toholammin hautausmaalla klo 9 ja ti 11.10. klo 18.30 Sievin ry, seurat, Markku Kalliokoski. Avustusta voivat hakea seurakunnallista toimintaa harjoittavat yhteisöt, yhdistykset ja järjestöt. To 13.10. La 8.10. Piret Stepanov ja Silvia Kaljurand. Kirkon keskusteluapu (palveleva puhelin) päivystää numerossa 0400 221180 joka ilta klo 18–24. NUORISOTYÖ Pe 7.10. To klo 17.30 Vivace. Messu kirkossa. Jos leipää jäänyt keskiviikolta, on sitä mahdollista hakea myös torstaina. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA To 6.10. To klo 19 Kirkkokuoro MUUT: Syksyiset siivoustalkoot hautausmailla Ma 10.10. klo 19 Konsertti ”Rauhan ja toivon lauluja”, Jaakko Löytty ja Mikko Alatalo kirkossa, 10 % konsertin tuotosta oman srk:n diakoniatyölle kotimaanavun kautta, ohjelma 20 e. Voit tuoda mukanasi oman haravan. Jos sinulla on kysymyksiä rippikouluun tai ilmoittautumiseen liittyen, voit olla yhteydessä Sievin srk:n nuorisotyönohjaajaan. torst. klo 17 srk-kodilla. MUUT Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskus, Terveystie 11, 84100 Ylivieska.Ajanvaraus ma-to 12–13, puh. 0447118670 (klo 8.30-9.30). 084395070. Iida Nylander, Teija Siirtola, Dragana ja Velibor Kosutic. klo 9-11 Perhekerho Toimitalo Pietarissa; klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A14 JUMALANPALVELUKSET Su 9.10. Sievin ry, seurat, Antti Katainen. Palveleva netti osoitteessa: https://kirkonkeskusteluapua.fi/ palveleva-netti. klo 19. MUUT Talousarvioavustukset vuodelle 2023 tulee jättää taloustoimistoon, Terveystie 11, tai sähköpostilla marjo.rattya(at)evl.fi 14.10.2022 mennessä. Sykeilta 9.10. 044-7118601. PERHETYÖ Ti 11.10 klo 10-12 PERHEKERHO Toholammin srk-kodilla. Ti 11.10. Su 9.10 klo 12.30 Messu Lestijärven kirkossa, Tuomo Jukkola, Rautiola SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 5.10 klo 18 Naiset kaivolla AliHaapalan navetan vintillä. klo 14 Walk in Pyhän Kolminaisuuden kirkossa maksutonta, anonyymiä ja ilman ajanvarausta toteutuvaa ammatillista keskusteluapua 16-30 vuotiaille. 0447118631. 0447118641. 044-7118670. klo 9-11 Perhekerho Toimitalo Pietarissa. com/herattaja. klo 14.30 Hartaus Kotikartano 4, Eeva-Kaisa Laakko; klo 18 Missio2022-rukousilta Ylivieskan Vapaaseurakunnassa, kolehti Ylivieskan Missiolle. Mukana mm. klo 12 Lähetyksen päiväkahvit vanhassa pappilassa. klo 17 Kehitysvammaistyön Ystävyyden kerho Toimitalo Pietarin nuorisotiloissa, ovi B; klo 19 Missio2022 rukousja ylistyshetki Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. diakoniatstoon (ti-to klo 8.30-9.30) p. 044 7001310. Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti, ke, to klo 10–14. DIAKONIATYÖ Ma 10.10 klo 10 Hävikkiruuanjako ruoka-apua tarvitseville Toholammin seurakuntakodin ovella. 084395010, perjant. klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan khranvirastoon p. 08-3161303 mape klo 9-16 tai keskusrekisteri.oulu@evl.fi KASTETTU Luka Ilari Viljamaa HAUTAAN SIUNATTU Mirjami Hilda Helena Korkiakoski 90 v JUMALANPALVELUKSET Su 9.10 klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Tuomo Jukkola, Rautiola, kirkkokuoro. klo 18. Tervetuloa viettämään aikaa lapsiperheiden kanssa hartauden, kahvittelun, yhdessäolon ym. Eväät mukaan, srk tarjoaa kahvit ja mehut. Myös klo 16–17, mikäli tuotteita jää. klo 9-11 Perhekerho Toimitalo Pietarissa. Seurakyyti. Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, asiointiaika diakoniatoimistoon sovitaan ti, ke, to klo 8.30-9.30 ajanvarausnrosta 044-711 8670. Ilmoittautuminen koskee kaikkia vuonna 2023 15-vuotta täyttäviä nuoria, joita rippikoulu koskee tulevana vuonna, myös niitä nuoria, jotka eivät aio käydä rippikoulua Sievin seurakunnassa, vaan esimerkiksi herätysliikkeiden järjestämillä tai erikoisrippikouluissa (esim. Avustuksista päättää kirkkovaltuusto ensi vuoden talousarviota vahvistaessaan. 044 732 5309, soita tai laita viestiä. klo 12 mennessä p. Palveleva kirje: PL 210, 00131 Helsinki *** Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja 14 €/kpl. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. Messun jälkeen kirkkokahvit sekä ohjelmatuokio vanhusten viikon teemalla. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. HAUTAAN SIUNATTU Lappi Laila Helena 94 v., Risto Rainer Jokela 70 v. Ti 11.10. klo 17.30 Kävele naiselle ammattikävelytapahtuma. KASTETTU Ninni Kaisla Elisabet Hyyppä, Hilla Maria Lehkonen, Eelis Eino Oskari Mattila KUOLLUT Helli Inkeri Elsilä 88 v., Mirja Anneli Kaukonen 82 v., Terho Aatos Nisula 74 v., Kalervo Veli Nevanperä 56 v., Teuvo Juhani Ollila 83 v. Kävelyn jälkeen tarjolla iltakahvia ja mahdollisuus ostaa arpoja. klo 13-15 perhekerho Toimitalo Pietarissa; klo 17-19 LapsiArkki Toimitalo Pietarissa, ilmoitt. Tapahtuman tuotolla hankitaan ammatteja kehitysmaan naisten hyväksi ja lahjoituksen Naisten Pankin hyväksi voi tehdä verkkolahjoituksena tai keräyslippaisiin tapahtuman aikana.; klo 18 Yhteysilta Jumalan tekoja Suvannon kappelissa, Eetu Raittila, päätteeksi iltakahvi/tee. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto auki ajanvarauksella. Tervetuloa mukaan! Vs. tapahtuu sähköisenä. LÄHETYSTYÖ Ti 4.10. Ma 10.10. Lastenohjaajana Anja Keskitalo puh. Taksikulj. DIAKONIA Vanhusten kirkkopyhä su 9.10. LAPSITYÖ: Perhekerho kokoontuu Väentuvalla (Kirkkotie 7) keskiviikkoisin klo10-12. ruokamaksu. klo 18 Nuortenilta Vanhan pappilan Vintillä. Rippikouluilmoitt. Ti 11.10. klo 10 messu Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, Kortesjärven kirkkokuoro joht. 044 081 9325. Hetki muukalaisena. Ke klo 17 Ilonjyvä. Iltarukoushetki kirkossa klo 19. Usko tai älä -mutta tule! PÄIVÄKERHOTYÖ 3–5-vuotiaiden lasten päiväkerhot kokoontuvat viikoittain. keskiviikosta maanant. To 13.10. Khranvirasto ja taloustoimisto palvelevat 1.9.-31.5. Ajanvaraus ottamalla yhteyttä diakonissa Sannaan p.0405638418 tai laittamalla sähköpostia sanna.bjorkskog@evl.fi. kirkkoherrana toimii 25.10 saakka Tuomo Jukkola, puh. Rippikouluilmoittautuminen on auki 31.10. (0503034561) (jani.vahakangas@evl.fi). Pe 7.10. klo 18 Raamattupiiri Lestijärven srk-kodilla, 2.Tim.1, Tule rohkeasti mukaan tutkimaan Raamattua, keskustelemaan ja rukoilemaan yhdessä. To 6.10. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon srk-salissa maanantaista torstaihin klo 10.3013.00 ja perjantaisin 10.30-12.00.. klo 9-10 Perheliikunta Loikka Toimitalo Pietarin liikuntasalissa. Su 9.10. KIRKKOHERRANVIRASTO on avoinna: Ma klo 9–14 Ti klo 13–16.30 Ke klo 9–12 Palvelemme myös puhelimitse ja sähköpostitse, puh. 08-439 5010; taloustoimisto p. klo 18.30 Kristittyjen yhteinen rukousilta rukoushuone Betaniassa, Kyöstintie 18. MUSIIKKI Ke klo 16 Poikakuoro. klo 19-23 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä. Tulevia jakopäiviä: 5.10., 19.10., 2.11., 16.11 Piia 044–732 5309 MUSIIKKI: Kirkkokuoron harj. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet laulajat. keskiviikkoisin klo 18.30–20.30 seurakuntakodissa. klo 13 Vanhusten viikon messu kirkossa, Jukka Kesola, Eeva Korhonen, kirkkokahvit; klo 17 Seurakuntapäivä Rauhanyhdistyksellä, alkurukous Juhani Alaranta, alustus aiheesta Seurakuntayhteys, Seppo Jokelainen. Kiiskilän ry, seurat. srk:n verkkosivuilta ja Facebookista. klo 13. Maanant., tiist. ja keskiviikk. RIPPIKOULUTYÖ: Ilmoittautuminen vuoden 2023 rippikouluun alkanut Sievin srk:n rippikouluilmoittautuminen on alkanut 3.10. klo 14.30 Laulajat harjoittelee srk-kodilla; klo 16 Lapsikuoron harjoitukset srk-kodilla; klo 18 Päiväkerhot Rauhanyhdistyksellä. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. 08 425 990. klo 9-12, p. Aloitamme Linlyn valmistamilla makupaloilla thaimaalaisesta keittiöstä. 08 3161 303 ma-pe klo 9-16. ylivieskanseurakunta. Tule hiljentymään ja halutessasi juttelemaan vaikka pieneksi hetkeksi musiikin ääreen Toholammin kirkkoon. Ystävällisin syysterveisin: Jani Vähäkangas, Sievin seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Ma 10.10. sitä tarvitseville, jota varten kyytivaraukset puhelimitse ke 5.10. tekemisen merkeissä. To 13.10. Kirkkokahavit ois ajatus starttailla jumalanpalveluksien jälkeen, toivon mukaan syyskuun alusta, jos vaan ilmoittaudut mukaan! Listaa pyörittelee Piia p. Klo 14.15 Sievin ry, seurat, Jukka Muhola. p. Vs. 0405952190 Lomalla ja vapaalla: Lea Laine 5.9.–10.10. Merijärven diakoniatyön asiakasasioissa yhteys Ruut Hirvilammi p. 044-7118634. Jumalanpalveluksiin voit osallistua myös netin välityksellä osoitteesta www.sievinseurakunta.fi löytyvän linkin kautta. To 6.10 Kynttiläkirkko joka viikko lokakuun torstaisin klo 19-21. To 6.10. klo 19 Ompeluseurat Merijärven Rauhanyhdistyksellä La 8.10. Mukaan kutsutaan vanhempia ja/tai isovanhempia alle kouluikäisten lasten tai lastenlasten kanssa. LAPSET Ke 5.10. klo 10 Messu kirkossa, saarnaaja Jukka Kesola, liturgi Veli-Matti Linnanmäki, kanttori Eeva Korhonen, suntio Teemu Savela, Kortesjärven kirkkokuoro, joht. viikoilla keskiviikk. Yhteinen ”siltojen” kävelylenkki (1 km, 2 km tai 5 km) Pyhän Kolminaisuuden kirkon pihasta avaussanojen ja alkulämmittelyn jälkeen. klo 19 Yläkoululaisten ilta Rauhanyhdistyksellä Su 9.10. Ma 10.10. Sähköposti: sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www. Sykäräisen hautausmaalla klo 11. klo 13 Hartaus Kotikartano 3, Riikka Talvitie; ti 11.10. Ke 12.10. Varttunut väki klo12-13:30 Asemakylällä Erkan talossa tiistaina 11.10 ja Väentuvalla 13.10 Leipäjako Kirppis-kyläkamarilla parill. Srk tarjoaa talkoolaisille eväät entiseen tapaan. sievinseurakunta.fi Virkatodistukset Oulun aluekeskusrekisteristä p. menn. klo 18 Alueellinen rippikoulun kodinilta Rauhanyhdistyksellä Merijärven srk-toimisto, Vanhatie 20, av. Pe 14.10. klo 12 Senioreiden päiväkahvit vanhassa pappilassa, lämpimästi tervetuloa mukaan uusille ja vanhoille kerholaisille! Kerhossa nautimme päiväkahvien lisäksi yhdessäolosta, hartaushetkestä ja muusta vaihtuvasta ohjelmasta. Ti 11.10. klo 14.30 Laulajat harjoittelee seurakuntakodissa; klo 18 Päiväkerhot Rauhanyhdistyksellä. asti. (Merijärvi) SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 5.10. NUORET Pe 7.10. suljettu. klo 10–14. Messu kuunneltavissa ja katsottavissa suorana os. Siioninvirsiseurat seurakuntakodissa, osallistutaan valtakunnallisiin nettiseuroihin yhdessä osoitteessa facebook. Su 9.10. klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset kirkossa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, klo 19.30 seurapuhe, Kimmo Heikkilä. ma-ti klo 9 15, ke klo 9 13, to klo 11 16, pe suljettu, khranvirasto p. Myös klo 16–17, mikäli tuotteita jää. Kahvitarjoilu, vapaaehtoinen kahvimaksu Parillisilla viikoilla keskiviikkoisin leipäjako kirpputorilla klo 10–14. klo 10. klo 19-23 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä. klo 9 Lestijärven hautausmaalla, ti 11.10. MUUT TAPAHTUMAT Ke 5.10. kyytivaraukset ke 5.10. Klo 19.30 Sievin ry, seurat. fi/tutki_uskoa; klo 14 Seurat rukoushuone Betaniassa, Kyöstintie 18, Antti Holma; klo 14 Rauhan Sanan Seurat Siltalan seurahuoneella; klo 14 Hartaus Ratapuistossa, Ratakatu 12, Pekka Typpö, klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Markku Huhtala, klo 16 Ismo Iso-Heiniemi ja klo 19 kirkossa, Markku Huhtala. (Merijärvi), Satu Maarit Yppärilä 48 v. Vapaaeht. urheilurippikoulut). Pe 14.10. menn. Lähtö srk-kodin pihalta klo 17.30 Ke 5.10
pastori Lea Kujanpää, Marion Routti, Kipa Mikkola, Anni Merilahti. Klo 18 Himangan kirkkokuoron harjoitukset srk-kodilla. 08 4640530, kalajoki.seurakunta@evl.fi). osallistumismaksu Himangan diakonityölle. SEURAT klo 13 ry:llä, Toivo Kalliokoski ja Taisto Peltoniemi. Klo 12 Messu kirkossa, toim. Ma 10.10. KOKKOLAN ROVASTIKUNNAN DIAKONIAPÄIVÄ kaikille diakoniatyön vapaaehtoisille Kokkolassa. Kuluman nuorisotilat ovat avoinna läksyjen tekoon, pelailuun, välipalaan ja oleskeluun kavereiden kanssa, Joonas. Aamupala tarjolla aikuisen seurassa lapsille ja nuorille, joilla koulu alkaa myöhemmin. Mukana myös Sakari Typpö, Johanna Koivumaa, Satu Kivisaari ja Ulla Latomäki. Klo 14.30 Lapsikuoro Pöllän koululla. VARKKIS klo 12.3015.30 Kulumassa 1.-5. To 13.10. Klo 11.30-13.30 Toivon tiistain lounas, kaikille avoin ruokailu srk-kodilla, tarjolla: jauhelihakeitto, leivät, juotavat, kahvit, vapaaehtoinen maksu diakoniatyön jouluavustamisiin, hartaus klo 13, jos olet kiinnostunut talkoista keittiöllä, ota yht. Vieraita Raasakan koululta. VARKKIS klo 12.30-15.30 Kulumassa alakoululaisille. Ulla-Maijalle, p. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Ke 5.10. Hartaus, kahvit, yhteistä ohjelmaa. Kerro nimesi, puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi, ikäsi ja mahd. Reissu on tarkoitettu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. Klo 17-18 Himangan kirkko avoinna. Järjestää Siilit/Himangan Nuotioveljet. ke 5.10. Su 9.10. Ke 12.10. Ensimmäisen kokoont. Su 9.10. Keskustellaan surusta ja kaikesta suruun liittyvästä luottamuksellisesti. HARTAUS klo 13 Kannuksen kirkosta, hartaus lähetetään radion välityksellä Kitinkotiin ja Puistolaan sekä suorana lähetyksenä Facebook-sivulla Kannuksen seurakunta, Ulla-Maija Karvonen. Klo 1819 Kirkko auki rukousta varten. Nappaa kaveri kainaloon ja tule, Elina. AIKUISTEN PÄIVÄKERHO klo 11.30-13 Srk-salissa. 150 vuotta diakoniaa -juhlakonsertin tuotto oman seurakunnan diakoniatyölle oli 2090 €. Vapaaeht. Operaatio joulun lapsikeräyspiste khranvirastossa Plassintie 2, lahjalaatikkoja voi hakea khranvirastosta ma-ke, pe klo 9–14, virastoon voi myös lahjoitt. Lämmin kiitos jokaiselle käsiohjelman ostaneelle! Su 2.10. fi/kurssit. Ryhmää ohjaavat Ulla-Maija Karvonen ja Sakari Typpö. Klo 18 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Kerran kk:ssa ruokailumahdoll., hinta 5 e / perhe. KIRKKOKUORO klo 18 Laurentius-salissa. Klo 18 Seurat Suojarinteellä, Jorma Hintikka, Markku Launonen. Ti 11.10. maksu, hartaus ja bingon peluuta, kerhoon kutsutaan mukaan neurologisia sairauksia sairastavia läheisineen esim. klo 13). Klo 19 Valomerkki tapahtuma srk-kodilla, klo 19 konsertti Freesia, Juha Heinonen, klo 20.30 iltapala, klo 21 Gospelmessu kirkossa, Aapo Kaivosoja, Pasi Palmu, serk:n Messubändi. Vetäjänä Heikki Saunavaara. Maata näkyvissä -festarit Turussa 18.-20.11. Aapo Kaivosoja, kanttori Emma Karkulahti. PYHÄKOULU klo 11.30 ry:llä. Aamupala tarjolla aikuisen seurassa lapsille ja nuorille, joilla koulu alkaa myöhemmin. Klo 18-20 Nuorten avoimet ovet Artoksessa. 0447229017 torst. HARTAUS klo 13 Kannuksen kirkosta, hartaus lähetetään radion välityksellä Kitinkotiin ja Puistolaan sekä suorana lähetyksenä Facebook-sivulla Kannuksen seurakunta, Marketta Siipo, Sirkka Keskitalo ja Raija Lyly. Lisätietoa nuorisotyönohjaajilta. Ti 11.10. Klo 9 Aamurukous ja kahvit srk-kodilla takkahuoneessa. Ilmoitt. Klo 15 Lapsikuoro srkkodilla. Selviytyjät-pakohuone Himangan srk-kodilla la 15.10. Klo 10 Raamatunlukuhetki srk-kodin takkahuoneella. Ke 5.10. Mahdollisesti laulaminen kirkossa 9.10. klo 11.30-14.30. KIRKKOKUORO klo 18 Laurentius-salissa. 0447229017 torst. Klo 11.30-14.30 Selviytyjät-pakohuone Himangan srkkodilla. kirkossa. Ilolan perhe mukana LÄHETYSTILAISUUDESSA (kirkossa), jossa he kertovat kuulumisiaan työstään sateliittitelevisio SAT-7:n palveluksessa. Varkkis on iltapäivätoimintaa. La 15.10. YHTEISET Valomerkki tapahtuma Himangan srk-kodilla pe 7.10. Pe 14.10. Ilmoittaudu 17.10. Varkkis on iltapäivätoimintaa. ILOSANOMA -RAAMATTUJA RUKOUSPIIRI klo 18 Pappilan vintillä, aiheena ”Rakkaus ei koskaan katoa, Mark. Pelkkä matka 20e. (Kalajoki), Alli Sofia Mäkitalo 87 v. Pe 7.10. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Su 16.10. Messun jälkeen kirkkokahvit kirkossa. Klo 11 mahdollisuus ruokailla yhdessä perhekerholaisten kanssa 4 €:n hintaan. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa. Ti 11.10. Heli p.0447229023 tai Ulla p.0447229006. To 13.10. Klo 10 Messu kirkossa. 044-7229023, jos voit tehdä talkoovuoron kahvilassa. NUORTENILTA klo 18-20 Kulumassa, tarkoitettu yläkoululaisille ja sitä vanhemmille nuorille. Klo 15 Himangan lapsikuoron harjoitukset srk-kodilla. (Muille kuin diakoniatyön vapaaehtoisille Kokkolan srk myy konserttilippuja 20 €/kpl, lisätietoa Kokkolasta.) La 1.10. Klo 18 Tuomas-kuoron harjoitukset seurakuntakodilla. mennessä. (Kalajoki) KASTETTU Joanna Katri Ketola SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 5.10. luokkalaisille. Klo 18-20.30 Nuortenilta srk-kodin juttutuvalla ja nuortentilassa. 044 282 4514 ke 5.10. Aamupalalle ei tarvitse ilmoitt. Perhekerhossa leikitään, askarrellaan, kahvitellaan ja hiljennytään kynttilähetkeen. osallistumismaksu Himangan diakonityölle. HUOM! Ruokailun vuoksi ennakkoilmoitt. Klo 10 Perhekerho srk-kodilla päiväkerhotiloissa. VIRTAPIIRI klo 9, lähtö pappilan pihasta. RUOKA-APUA todella tarvitseville klo 19 srk-talon parkkipaikalla. 6/7-ILTAPÄIVÄ klo 14.30-17 Kulumassa, Elina. Klo 18.30 Ompeluseurat ry:llä. (Himanka), Kalle Olavi Minkkinen 69 v. Su 9.10. Klo 10 Messu kirkossa, lit. Klo 12-18 Selviytyjät-pakohuone Himangan srk-kodilla ja sunnunt. POIKAKERHO klo 17.3018.30 Kulumassa, Mikael Kuutti. Klo 18-19.30 Päiväkerho Suojarinteellä. Ti 10.10. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A15 KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen keskustan alueella taajuudella 95,0 MHz. Klo 11 Eläkeläisten kerho srk-kodilla, ruokailu, hartaus, arvontaa, Aapo Kaivosoja. 6/7-ILTAPÄIVÄ klo 14.3017 Kulumassa, Elina. Pe 7.10. 044 7229009), Markukselle (p. AAMU-VARKKIS klo 8-9 alaja yläkoulun oppilaille Kulumassa. toim. Klo 18.30 Seurat Suojarinteellä, Hannu Rantala. osallistumismaksu Himangan diakonityölle. Klo 17-18 Himangan kirkko avoinna. Varaa aika Markukselta p. Sururyhmä kokoontuu ke 5.10., ke 12.10., to 27.10., la 5.11., to 10.11. Kauppojen hävikkituotteita. KASTETTU Akseli Hugo Juhani Keränen (Himanka) HAUTAAN SIUNATTU Aili Esteri Saarinen 94 v. Aamupalalle ei tarvitse ilmoittautua ja se on ilmainen. Klo 17 Kehitysvammaisten kerho srk-kodilla. Klo 18 Lauluseurat Pajalan seuratuvalla, Risto Ainali. Kevyttä liikuntaa ja yhdessäoloa, kahvit. tietoja voit kysyä Heliltä p. Ticketmasterin kautta, ovelta tuntia ennen konserttia. Klo 13 huom.aika! Lähetyspiiri Päiväpakanat kirkossa Osallistumme vanhustenviikon viikkomessuun. PÄIVÄKERHO klo 10.30 ry:llä. Sovitaan kimppakyytejä. mennessä. Koko tapahtuman omavastuu diakoniatyön vapaaehtoisille on 10 €. Pe 14.10. Klo 17 Mieskuoro srk-kodilla. Klo 19 Rauhan Sanan seurat srk-salissa, Jorma Puhakka. La 8.10. Tarkempi ohjelma löytyy sivulta www.kkro. Ke 12.10. Klo 12-14 Käsityökahvila srk-kodilla Ikhtys-salissa. Klo 12 juhlaruokailu srk-keskuksen Alasalissa, klo 12.45 juhlahetki srk-keskuksen Yläsalissa, klo 14 Petri Laaksosen Eläköön elämä -juhlakonsertti Kokkolan kirkossa. To 6.10. Aamupalalle ei tarvitse ilmoitt. Teemme yhdessä iltapalaa, keskustelemme, pelailemme ja vietämme aikaa. 0447229017 torstaihin mennessä. Tule tekemään omia tai yhteisiä käsitöitä tai vain yht. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. LAPSIKUORON HARJOITUKSET klo 16 seurakuntatalolla ja GOSPELKUORO ILOSANOMA klo 18 pappilan vintillä. AAMU-VARKKIS klo 8-9 alaja yläkoulun oppilaille Kulumassa. 040 5682 889. Ulla-Maijalle p. RAAMATTULUOKKA klo 19 ry:llä. järjestää Kalajoen srk ja SLEY:n nuorisotyö. Varaa aika Markukselta p. klo 11.30-14.30. Siilit/ Himangan Nuotioveljet. Vetäjänä Heikki Saunavaara. Klo 15 Lapsikuoro seurakuntakodilla. Voit ilmoittautua mukaan myös lyhyemmäksi ajaksi. Ma 10.10. kanssa. Klo 14.30 Lapsikuoro Pöllän koululla HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 5.10. Ilmoitt. To 6.10. messun jälkeen KIRKKOKAHVIT, jonka jälk. Klo 12 Neurokerho Ikhtys-salissa, ruokailu, vapaaeht. NUORISOTYÖ Ke 5.10. Klo 18 Siionin Virsien -iltamusiikki kirkossa, Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnall.kuoro, johtaa Petra Perttula ja Kalajoen Kirkkokuoro, johtaa Heidi Huhtala, iltahartaus Niko Rantanen, kolehti H-Y kuoron musiikkityön tukemiseen. Klo 17 Toimintakerho 1-4 luokkalaisille srk-kodin takkahuoneella. Su 9.10. VARHAISNUORISOTYÖ Ke 5.10. To 6.10. ja se on ilmainen. KOULUKAHVILA klo 11 yläkoulun aulassa, Elina. Kevyttä liikuntaa ja yhdessäoloa, kahvit. Klo 19 Nuortenilta srk-kodin takkahuoneella, mahdollisuus tehdä partiolaisten pakopeli. Parkinsonintauti, MS-tauti, Aivohalvaus, Dystonia, Alzheimerin tauti jne. jälkeen ei oteta uusia jäseniä ryhmään. Ke 12.10. Klo 11-13 Käsityökahvila seurakuntakodilla Juttuvalla. su 16.10. Aapo Kaivosoja. Klo 18 Kirkkokuoro srk-kodilla. Klo 17-18 Toimintailta alakoululaisille srk-kodin juttutuvalla. Klo 13 Ehtoollishartaus palvelukeskuksessa Aapo Kaivosoja, Maria Paananen, Emma Karkulahti. La 15.10. Pe 7.10. Emerituspiispa Jorma Laulajan esitelmä uuden kirjansa pohjalta. mennessä. 044 7229017) tai khranvirastoon (p. Ma 10.10. Klo 13 Palvelukeskushart. Klo 13 Tummunja tuorankamari vanhustentalojen kerhohuoneella. MUSIIKKITYÖ Ke 5.10. Vieraana Hanna Oja-Nisula Suomen lähetysseurasta, juonto Aapo Kaivosoja, musiikissa miesten lauluryhmä. Ti 11.10 klo 10 – 12 KOHTAAMISPAIKKA/PERHEKERHO seuriksella, mukana perhetyöntekijä perheiden palvelusta, lounas 4€/ aik ja 1€/lapsi. 044 282 4514. Su 9.10. Klo 13 Vanhustenviikon kirkkohetki, ehtoollisen vietto ja kirkkokahvit kirkossa. srktalolla kirkkokuoron tarjoama ruoka sekä ohjelmaa (alkaa n. 14:1-9”. Tämä helpottaa ryhmän yhteistä matkaa ja eri teemojen käsittelyä. To 13.10. Klo 18 Tuomas-kuoron harj. Aamupala tarjolla aikuisen seurassa lapsille ja nuorille, joilla koulu alkaa myöhemmin. (Kalajoki), Veikko Leevi Viljami Heikkilä 93 v. ja erityisruokavaliot viimeist. Reissun hinta on Kalajoen srk:n jäseneltä 70e (sis. Pe 7.10. Ke 12.10. 044-7229023. Klo 17 Mieskuoro kirkossa. Jälkimmäiseen toivotaan mukaan niitä jotka haluavat laulaa kevyempää kristillistä musiikkia kivassa pienessä porukassa, joka toki saisi kasvaa! Pidämme esillä ilosanomaa. Klo 14 Lauluseurat ry:llä. RUOKAAPUA sitä todella tarvitseville klo 19 seurakuntatalon parkkipaikalla. Klo 10 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. LAPSIKUORON HARJOITUKSET klo 16 ja GOSPELKUORO ILOSANOMA klo 18 srk-talolla. Varaa aika Markukselta p. 044 2544 264 tai Jorma Ronkaiselle, puh. To 13.10. klo 12-18 ja su 16.10. Tilaisuus alkaa kahvituksella. Kiitos, että tulitte syömään ja erityiskiitos jokaiselle monin eri tavoin talkoisiin osallistuneille!. Aamupala tarjolla aikuisen seurassa lapsille ja nuorille, joilla koulu alkaa myöhemmin. lahjoja laatikoihin (lelu, pipo, käsineet, sukat, paita, kyniä, hammash., palasaippua, kampa/hiusharja) pe 11.11.menn., jolloin on laatikkotalkoot, tark. Klo 18-19.30 Päiväkerho Suojarinteellä. Kalajoen srk ja SLEY:n nuorisotyö. Klo 18-21 Nuortenilta srk-kodilla Artoksessa. Tule tekemään omia tai yhteisiä käsitöitä tai vain yhteiseen kahvipöytään, kahvilassa on käsityötarvikkeita, voit tulla myös omien käsityötarvikkeiden kanssa. Klo 17 Pizzan paistotalkoot Valomerkki-tapahtumaan Himangan srk-kodilla. Järjestää Siilit/Himangan Nuotioveljet. Jarkko Kuusisto, saarna Lea Kujanpää, kanttorina Lasse Kautto, musiikissa avustaa Arto Nauha ja Ilpo Ikäheimo, Naistenviikonloppu-tapahtuma. LAULUSEURAT klo 18.30 Pirkko ja Osmo Tokolalla, Petäjäntie 50. Vapaaeht. klo 19 konsertti Freesia, Juha Heinonen, klo 20.30 iltapala, klo 21 Gospelmessu kirkossa, Aapo Kaivosoja, Pasi Palmu, srk:n Messubändi. MESSU klo 10 kirkossa, saarnaa nimikkolähetti Ilolan perheestä, musiikissa Gospelkuoro Ilosanoma, liturgina Sakari Typpö, kanttorina Johanna Koivumaa, avustajina Miia Kallio ja jp-ryhmä 6. AAMURUKOUS klo 9 pappilan vintillä. Ti 11.10. (Kalajoki), Kauko Esko Armas Ojala 89 v. Klo 10-11.30 Perhekerho srk-kodilla päiväkerhotilassa. allergiat. JUMALA ON -TILAISUUS klo 13 Laurentiussalissa. AAMU-VARKKIS klo 8-9 alaja yläkoulun oppilaille Kulumassa. ja avoinna klo 12-14. To 13.10. Mukana mm. Kuluman nuorisotilat ovat avoinna läksyjen tekoon, pelailuun, välipalaan ja oleskeluun kavereiden kanssa, Elina. Vapauteen – naisten viikonloppu 7.-9.10.2022 Kalajoen Kristillisellä Opistolla. Klo 12 Eläkeliiton kerho srk-kodilla. To 6.10. Lisätiedot Opiston toimistosta 08 4639200 / toimisto@kkro.fi Khranvirasto on suljettu perjantaiaamuna 14.10. Lähetyslounaan tuotto oli 1418 euroa oman srk:n lähetystyölle. järj. MUUTA: La 29.10. Klo 18.30 Raamattuluokka Suojarinteellä. ISOSTOIMINTA klo 1718 Kulumassa, Elina. To 6.10. LAPSIJA PERHETYÖ La 8.10. Jumala on -mistä sen tietää. ja se on ilmainen. Klo 18 Ompeluseurat ry:llä. Ke 12.10. mennessä tekstiviestillä tai soittamalla Sinikka Katilalle, puh. RAAMATTULUENTO klo 18 Pappilan salissa, Pasi Palmu. MIESTEN RAAMATTUPIIRI klo 18 Rippikoulusalissa. SURURYHMÄ LÄHEISENSÄ MENETTÄNEILLE ALKAA klo 18 Mikaelin kappelissa. To 6.10. TULOSSA: KANNUKSEN KIRKKOKUORO 100 VUOTTA Tervetuloa seurakuntalaiset sekä entiset kuorolaiset juhlimaan kanssamme su 30.10.2022. klo 18 Lähetysilta Pahkalan seuratuvalla. Klo 15 Himangan lapsikuoron harjoitukset srk-kodilla. VIRTAPIIRI klo 9, lähtö pappilan pihasta. To 6.10. Välitt. Vapaaeht. Aloitamme juhlamessulla kirkossa klo 10, jonka jälk. Lopuksi kakkukahvit. 16.10. Klo 9 Aamurukous ja kahvit srk-kodilla takkahuoneessa. Järj. ja to 24.11. ILTAKYLÄSEURAT klo 20 Leena ja Veli-Pekka Koskelalla. AAMU-VARKKIS klo 8-9 alaja yläkoulun oppilaille Kulumassa. festaripaketin, matkat, majoituksen, ruoat). Klo 18.30 Raamattuluokka Suojarinteellä. Kauppojen hävikkituotteita. Aamupalalle ei tarvitse ilmoittautua ja se on ilmainen. Klo 9.30-17.30 ja la klo 9.30-14 Lähetyksen lättykahvila Plassin markkinoilla, voit tuoda arpavoittoja ke 12.10.mennessä kirkkoherranvirastoon tai pe-la suoraa lähetyskojulle markkinoille, ilmoita Helille p. Valtteri Laitila, messun jälkeen kirkkokahvit Suojarinteellä. Klo 11.30-12 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. Klo 16 Petri Laaksonen juhlakonsertti kirkossa, Eläköön elämä -60 vuotta Pohjantähden alla, liput 25e, ennakk. kahvipöytään, kahvilassa käsityötarvikkeita, voit tulla myös omien käsityötarvikk. mennessä Annikalle (p. Pe 14.10. LAULUSEURAT klo 18.30 Mirja ja Eero Niemi-Korvella, Koutosentie 12. Ti 11.10. Etsimme yhdessä keinoja jaksaa muuttuneessa elämäntilanteessa, surun ja kaipauksen keskellä
Sen näki jonoista, joita muodostui Kokkolan Työväentalon pihalle ja aulaan kello 13:n aikoihin. Diskotiistai oli Soiten ”pääpäivä” Vanhustenviikolla. Kaustisella sivistysjohtajan virka auki. Kyse on yhdessä olemisesta ja liikkumisesta. –?Pikaisella aikataululla laitetaan tämä auki. Tällä tapahtumalla taistelemme sitä vastaan. –?Jotenkin sivuutin diskoilun bändin takia. Tanssimisen lisäksi diskotapahtuma oli monelle hyvä syy kokoontua yhteen ja lähteä tapaamaan ihmisiä. Samalla muistetaan, kuinka tärkeää on olla yhdessä. Ikääntyneet ovat niin nuoria nykyään, että miksi ei diskoa! TEEMANA tiistain diskossa oli Staying Alive. Olemme koronan jälkeen ”still alive”, sanoo Saarinen. Idean bussikuljetuksista keksi Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Taina Alanko. rannekelloon PALVELUITAMME º RANNEKKEET rannekelloihin º KAIVERRUSPALVELU nopeasti º Korujen ja kellojen HUOLTO ja KORJAUS º REIJÄT KORVIIN sisältää korvakorut Sepon Kulta Rantakatu 8 ja Prisma keskus, KOKKOLA Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA ja Prisma Center, PIETARSAARI www.seponkulta.fi KULTAA OSTAMME Jouni Nikula KOKKOLA Tiistaina, kanelipullan päivän ja valtakunnallisen Vanhustenviikon kunniaksi Kokkolassa diskoiltiin iloisen yhdessäolon ja jälleennäkemisten merkeissä. Hän on vaikuttanut 1960-luvulla perustetuissa kokoonpanoissa El Mosquito ja Taina Alangon yhtye. Asioiden jakamisella ja hauskanpidolla on tieteellisestikin iso merkitys terveydelle. –?Paritanssia on tullut tanssittua enemmän, mutta nuorena tanssittiin myös diskoa. Mikä on tanssin merkitys ihmiselle. Lopulta virkaan tuli 11 hakemusta, aiemmin hakeneet mukaan luettuna. Alanko tuntee tanssin ja musiikin. –?Laitettiin linja-autot keräilemään ihmisiä jokilaaksoista. –?Koronapaussin jälkeen, tiivistää Hanna Saarinen, joka työskentelee Soitella ikääntyneiden palveluiden parissa. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa A16 SNELLMAN-SALI PE 9.12 klo 19 LIPUT: www.musiikkiteatteri.fi / LIPPUPISTE / R-KIOSKIT / PRISMAT 8 € PARISTONVAIHTO alk. Alanko oli tanssiorkesterinsa laulajana niin kiireinen, että diskoilu jäi 1970-luvulla lähes välistä. Tanssin ja liikunnan siivellä tarjoiltiin lääkettä yksinäisyyttä vastaan: ”Hauskanpidolla on iso merkitys terveydelle”. Tiedonhallintasihteerin virkaa haki 16 henkilöä, joista kymmenen täytti viran kelpoisuusehdot. Sivistysjohtaja-rehtorina Kaustisella työskennellyt Mailis Tastula on irtisanoutunut syyskuussa ja viimeinen virkapäivä hänellä on 1. Tapahtumalle oli patoutunutta kysyntää. Suositusten mukaan elvytyksessä painallusten tahdin tulisi mukailla Stayin’ Alive -laulun tempoa. Nivalasta kotoisin oleva Teemu Isomaa työskentelee tällä hetkellä vastaavassa tehtävässä Pyhännällä. Eläkeikäisille suunnattu K65-disko päästiin järjestämään muutaman vuoden tauon jälkeen. Nythän diskoihmiset alkavat hyvinkin olla eläkeiässä, Alanko sanoo. – Disko on sitä nuoruusmusaa, Carita sanoo. –?Se on hyvin tärkeää liikuntaa ja meidän ikäisille tuttua touhua nuoruudesta. – Talo on täynnä väkeä! Saarinen hehkutti jo ennen kuin musiikista vastannut Simodeus oli ehtinyt tarjoilla ensimmäistäkään tahtia. Ylivieska valitsi tiedonhallintasihteerin Kaksi johtajaehdokasta haastatellaan. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan sivistysjohtajan viran kelpoisuusvaatimukseksi soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon, riittävän laajan perehtyneisyyden sivistystoimen tehtäviin sekä johtamiskokemuksen. KOKKOLALAISET Carita ja Matti Hauhtonen osallistuivat ensimmäistä kertaa K65-diskoon. Sitä ennen Tastula pitää pois vuosilomat ja lomarahavapaat. Soitimme kuusitoista vuotta. toukokuuta. –?Elossa pysyminen on tärkeää. Nyt kaupunginhallitus päätti kutsua haastatteluun Sanna Leinosen Turusta ja Jukka Luttisen Ylivieskasta. – On näkynyt aika monta sellaista tuttavaa, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt. Lisäksi kappaleella on yllättävä yhteys elvytykseen. Siksi kappale kuullaan useamman kerran tapahtumassa. Kaupunginhallitus vei eteenpäin myös uuden tietohallintojohtajan viran täyttämistä. –?Yksinäisyys on yksi pahimmista asioista ihmiselle. Paineluelvytyksessä oikea tahti on 100-120 painallusta minuutissa. Sen kunniaksi väkeä Kokkolaan kuljetettiin busseilla Perhosta ja Lestijärveltä asti. Tiedonhallintasihteerin virkaan hallitus valitsi Teemu Isomaan ja varalle Karoliina Lähdemäen. Laukut ja puserot olivat lattialla siinä keskellä, Matti lisää. lokakuuta, kertoo kunnanjohtaja Arto Alpia. ”Ilo on kovasti aliarvostettua”, todettiin työveäntalon salissa heti alkulämmittelyiden aikana. Sanni Aho Kaustisella sivistysjohtajan virka laitetaan auki mahdollisimman pian. Nykyään soittajat asuvat eri puolilla Suomea. Tietohallintojohtajan virkaan pyrki ensimmäisellä hakukerralla seitsemän hakijaa, joista viisi täytti viran kelpoisuusehdot. Kaupunginhallitus jatkoi hakuaikaa. Samalla muutetaan Tastulalle räätälöity sivistysjohtaja-rehtorin virka sivistysjohtajan viraksi. – Koska live on se, joka tuo ihmiset yhteen. Miksi livemusiikki tiskijukan sijaan. Reiteille mahtui enemmän kuin kourallinen pysähdyspaikkoja. Tanssin siivellä tarjoutui tilaisuus nähdä tuttavia. Ikädisko oli yleisömenestys Kokkolan Työväentalo täyttyi tanssijoista tiistaina. Se juontaa juurensa Bee Gees -yhtyeen vuonna 1977 julkaistuun kappaleeseen, joka kuuluu diskomusiikin peruskiviin. Haastattelut tehdään ensi perjantaina. Haku päättyy 25. MARKKU JOKELA Ismo Kunelius Ylivieskan kaupunginhallitus teki maanantain kokouksessaan uusiin tiedonhallinnan virkoihin liittyviä päätöksiä
Tänä syksynä eduskuntatyö on ollut tulipalojen sammuttamista. Energian hinnat hipovat pilviä, ja yhtäkkiä tapahtuu neljä räjähdystä Nordstreamin kaasuputkissa lähellä Ruotsin ja Tanskan rannikkoa. Markkinatalous on hyvä asia silloin, kun se toimii. Ja ”hymyministeri” Annika Saarikko lupaa ylimääräisen lapsilisän! Hienoa. KUNNES SITTEN jotain tapahtuu. Ja toivottava ja rukoiltava parempaa huomista. Se näyttää, koko organisaationsa tavoin, turvaavansa itselleen taloudelliset etuisuudet, kun euroja on vielä jäljellä, ennen suurten potilasjonojen avun saantia. Peter Östman kansanedustaja (kd.) Luoto Sodan korkea hinta vaatii kansakunnan yhtenäisyyttä Nyt suurin osa kasvihuoneviljelijöistä joutuu sammuttamaan valot talveksi. OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 050-477 9966 Viime aikojen kokemukseni perusteella on todettava, että kyllä ennen terveydenhoito oli paremmin hoidettu, kuin nykyisissä enimmiltä osin arvauskeskuksiksi muuttuneissa tutkintaosastoissa. Heimo Fiskaali vahvistaa mielipidekirjoituksessaan, että naiset eivät kelpaa edelleenkään pappisvirkaan Kokkolassa. Meidän on oltava solidaarisia Ukrainaa kohtaan ja jatkettava Ukrainan tukemista sekä humanitaarisella että sotilaallisella avulla. Ei oikeastaan. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Potilasta ei voida pitää siinä tilassa, että aika parantaa, kun kuluu vuosi tai viisi vuotta. Mutta vapusatanen oli täysi totaalinen ”petos”. Nyt jos koskaan meitä palvelee ja auttaa sosiaalinen markkinatalous, mikä tarkoittaa, että valtion on puututtava markkinoiden toimintaan sekä säänneltävä ja tuettava markkinoita niin pitkälle kuin mahdollista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meidän on löydettävä mekanismeja, joilla voidaan hallita markkinavoimia. En usko sairaanhoidon rahvaan piirissä olevan tulevaisuudessa paremmin mitä nykyisin, puhumattakaan siitä, mitä se oli 1980– 2010 välisenä aikana. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Mittaamaton on turhien kipujen määrä potilailla, jotka jäävät ensi tutkimuksen varaan, jos ei tiedetä tai varmisteta vamman tai sairauden todellista syytä kuvantamisella tai verikokeilla. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Ei voi olla enää niinkään, että potilas menettää toisesta silmästä osan näöstään, kun arvuutellaan helmikuusta toukokuuhun lähetteen antamista erikoissairaanhoidon piiriin, jolloin enää kaikkea ei ollut pelastettavissa. Tarkoituksena on pelottelulla saada ihmiset kyllästymään sotaan ja jakautumaan eri leireihin. Jo keväällä juuri tällaisia uhkakuvia ennustettiin tapahtuvan. Kirjoittajan mielestä nyt jos koskaan meitä auttaa valtion puuttuminen markkinoiden toimintaan. päivästä 2023 alkaen pitää terveyskeskuksien hoitotiimillä olla selkeänä tavoite, että vastaanotolle tulevan asiakkaan hoidon tarve otetaan vakavasti ja varmistetaan, mikä potilasta vaivaa ja mikä parantaisi. Nyt näyttää hyvinvointialueiden satraapeilla olevan sellainen uskomus, että kun näiden hoitomuotojen välistä eroa tasoitetaan, kaikki hoituu hyväksi. Lähetä viesti numeron 13525. Arvioidaan kuka voittaa ja milloin oletetaan sodan olevan ohi. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Ellei siitä ole varmuutta, vaihtoehtona ei voi olla muu, kuin lähete jatkotutkimuksiin. Edelleen media on täynnä eri asiantuntijoiden lausuntoja siitä, miten he uskovat sodan kehittyvän. SOTA EI OLE VIELÄ läheskään ohi, vaan valitettavasti se eskaloituu. Runsas uutisvirta saa mielemme vähitellen tylsistymään. Ajattelisin niin, että tulevan hallinto-organisaation tulee pitää huolta siitä, etteivät rahvaat ja maan hiljaiset joudu kärsimään turhaan kivuista ja säryistä ”herra pelon” vuoksi. Olemme riippuvaisia tavaroiden tuonnista voidaksemme harjoittaa omaa maataloustuotantoa. Ensimmäisten kuukausien aikana korostettiin meidän resilienssimme vahvistamisen merkitystä. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Pitäisikö meidän olla yllättyneitä. Meidän tehtävämme päätöksentekijöinä on löytää mahdollisimman oikeudenmukaisia ratkaisuja koskien energian hintaa sekä energian toimitusvarmuutta. Keskussairaalan hoiviin päästessä potilas on turvallisessa hoidossa. SUOMEN OMAVARAISUUSASTE on tällä hetkellä noin 80 prosenttia. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Helposti alkaa ajatella, että elämä jatkuu loppujen lopuksi aivan normaalina meille täällä Pohjoismaissa. Poikkeuksista päättää toimitus. Eikä sekään taida olla hyväksyttävää, että potilas muutaman kuukauden odottelee selän kuvantamista, ja kun sitä ei tapahdu, omatoimisesti itse kustantaen käy kuvauksessa, joka ei aivan ilmaita ollutkaan. Nimen lisäksi on hyvä lähettää myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Uutiset olivat heti täynnä kauhistuttavia kuvia sotarintamalta. Tuomme maahan energiaa, rehua, polttoainetta, kasvinsuojeluaineita, siemeniä ja varaosia. SODALLA ON KORKEA hinta sekä yksilölle että valtiolle. Vähintäin tonni kuussa hoitajille. LOKAKUUTA 2022 Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. TAMMIKUUN 1. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, lähes kaikki olivat järkyttyneitä. Hybridisota ei lopu Nordstreamin sabotaasiin. WhatsApp-mielipiteitä ja lukijan kuvia otetaan vastaan numerossa 050-4779966. Nyt suurin osa kasvihuoneviljelijöistä joutuu sammuttamaan valot talveksi, koska heillä ei ole varaa maksaa sähkölaskuja. Muuten kasvihuoneviljely katoaa Suomesta ja tämä heikentää entisestään omavaraisuusastettamme. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse ma -pe klo 9-11 ja 12-14 numerosta 050-4779966. Mutta jos annamme markkinavoimille isännän aseman, se tie ei johda hyvään. Jopa kymmenen vuotta on kulunut, eikä aika ole parantanut. Eli, että Venäjä reagoi ja toimii niin kutsuttujen hybridioperaatioiden kautta Itämeren alueella. Moderni sana resilienssi kuvaa muun muassa sitä, kuinka kriisinkestäviä olemme yksilöinä ja miten me yhteiskuntana olemme valmiita käsittelemään stressiä. Meidän on pysyttävä yhdessä yksittäisinä kansakuntina ja osana EU:ta ja länttä. Voimia ja jaksamista! Nyt alkoi huutokaupan toinen puoliaika. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Kipujen syy selvisi ja jopa odottamattoman hiljaisia asianosaiset olivat. Meillä on ollut etuoikeus elää maassa, jossa on tomaatti-, kurkkuja salaattiviljelmiä. Nyt parannuksien aikaansaamiseksi on perustettu maakunnalliset hyvinvointialueet ja valittu niille toimitusjohtaja, hallitus, erilaisia osastoja ja ylimmäksi valvojaksi aluevaltuusto. Paula Pensaari Olipa voimaannuttavaa tällaisen ikikaupunkilaisenkin lukea toimittaja Räihälän hieno juttu Holmqvistin pariskunnasta, joka arjessaan toteuttaa niitä arvoja joita eräät peräänkuuluttavat istumalla Mannerheimintiellä ongenkoukku nenäkoruna ja naula korvalävistyksenä... Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä MP välilyönti ja mielipiteesi. Keskiviikko 5. OLEN SAANUT MITTANI täyteen väitteistä, että terveydenhoito perustasolla hyvinvointialueella paranee. Fiskaalin mielipidekirjoitus ei kerro perusteluja, kun seurakuntaneuvosto valitsi miehen kappalaisen virkaan syrjäyttäen ansioituneemman naisen. Tällä hetkellä suomalaiset lihanja maidontuottajat ovat syvässä kriisissä. Onneksi hallinto-oikeus ja sen ”kolme viisasta naista” oikaisi väärin perusteisen ja tasa-arvolain vastaisen päätöksen. Mutta nyt pisti persujen Mauri Peltokangas parhaan tarjouksen. Mitä sana resilienssi sitten tarkoittaa. Kun maallikona kuuntelee näitä puheita niin ei voi muuta kuin mennä piiloon ja hävetä. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Hallituksen on kiireesti laadittava hätäpaketti. Monet heistä ovat heittämäisillään pyyhkeen kehään, koska rahat ovat loppumassa. Kansallisen yhtenäisyyden säilyttäminen on yksi tärkeimmistä tehtävistämme kriiseissä. Se ei parane, jos ei tutkita ja varmistuta siitä, mikä potilasta todella vaivaa. Näilläkö puheilla rakennetaan hyvinvointi-Suomessa. Vappusatasesta joululapsiin ja persutonniin Lyhyesti. Siitä on maailmalla esimerkkejä, että silloin alkaa mennä kaikilla yhtä huonosti. Paavo Peltola Kälviä Rahvaan vaivat pitää tutkia Potilasta ei voida pitää siinä tilassa, että aika parantaa. Rinteen vappusatanen toi demareilla vaalivoiton. Venäjän julma sota Ukrainassa on kestänyt jo seitsemän kuukautta. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään
Hän on tyytyväinen siihen, että kokkolalainen työ kelpaa suurten julkisten teosten vamistuspaikaksi. Työ on hyvin vaativa kaksoiskierteineen, esittelee Kaulanen pienoismallin osaa. Mutta onhan se myös suuri kunnia tehdä presidentille patsasta, sanoo Pietilä. Hän tekee suurista veistoksistaan aina useita pienoismalleja, nyt vuorossa on yhden suhde viiteen -malli. Manun muistomerkki valmistuu Kokkolassa Kirsi Kaulanen seuraa hitsari Jukka Räinän ja 3D-insinööri Oskar Pietilän työtä pienoismallin kanssa. –?Välittäjän nimellä haluan ilmaista sitä, miten Suomen rooli ja presidentti Koiviston rooli pitkään historiassa oli toimia välittäjänä idän ja lännen välissä. Nyt Kokkolan firmoissa valmistuvat myös valtakunnan merkittävimmät taideteokset. LASER STEEL sijaitsee Jänismaalla, siellä pystytään leikkaamaan laserilla valtavia kappaleita metallista. Heikki Allonen pitää Välittäjä-muistomerkin ideasta. Yksi jäsenistä on omaisten edustaja, Mauno Koiviston vävy Heikki Allonen. – Täällä on osaamista ja taitoa tällaisen teoksen tekemiseen. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa B2 Outi Airola Kukapa uskoisi, että ensi syksynä julkistettava presidentti Mauno Koiviston jättiläismäinen muistomerkki valmistuu Kokkolassa. Teoksen nimi on Välittäjä. Kaikkiaan nyt on tehty neljä-viisi taideteosta kuvanveistäjille, kertoo Kokkolan Pikahitsauksen toimitusjohtaja Esa Pietilä. Olemme tottuneet ajatukseen, että metallipajoilla sorvataan ja hitsataan mitä erilaisimpia tuotteita teollisuuteen. Keravalla teos päätyi osaksi Kaulasen Pohjoinen Myriadi -näyttelyä, jossa muistomerkkitoimikunta kävi arvioimassa sen. Muutama viikko sitten kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen vietti viikon verran valvomassa pienoismallinsa tekemistä. Täältä löytyy siihen osaamista. Esa Pietilä toimitusjohtaja, Kokkolan Pikahitsaus TIMO VARILA. ” Onhan se erilaista työtä ja hyvin vaativaa. – Teos peilaa jokaisen kulkijan. Sitä ennen tehtiin Pekka Jylhän Auringonsilta Tuusulan asuntomessuille. Kun palat on leikattu, ne päätyvät Lahdenperään Pietilän firmaan hitsattaviksi. Me voimme katsoa itseämme teoksesta ja miettiä, kuinka me voimme toimia rauhan tuojana tähän maailmaan, pohtii Kaulanen. – Onhan se erilaista työtä ja hyvin vaativaa. – Nyt on tekeillä Kirsi Kaulasen suunnittelema muistomerkki presidentti Mauno Koivistolle. Hän ei osaa sanoa, miksi taiteilijat ovat viime vuosina kääntyneet Kokkolan puoleen teostensa kanssa. KUN TAIDETEOS valmistuu Kokkolassa, se tuo paikan päälle myös taiteilijat. Kun teokset ovat suuria, niiden liikuttelu ja ulos saaminen vaatii miettimistä. Reilun metrin korkuinen teos siirtyi Kokkolasta Keravalle viime viikolla, kun teräs oli lopuksi peilikiillotettu. Välittäjä-teoksella on viestin myös sen läpi kulkeville. Tässä on lapsille piilopaikkoja ja tämä tarjoaa erilaisia esteettisiä kokemuksia, kuvaili tuomariston jäsen Antti Ahlava. Taustalla on onnistuneita projekteja, jotka tuovat lisää töitä. Mutta onhan se myös suuri kunnia tehdä presidentille patsasta. Muistomerkkitoimikunta tutustui pienoismalliin Keravalla. Kokkolasta on tullut suurten veistosten valmistuspaikka. Pikahitsauksessa 3D-mallia on käytäntöön vienyt Oskar Pietilä, joka purkaa mallin hitsari Jukka Raumalle käsiteltävään muotoon. –?Tämä sopii myös presidentti Koiviston omaan toivomukseen, että ei mielellään näköispatsasta, ihasteli Allonen. –?Osin se johtuu siitä, että taiteilijat ovat löytäneet uudet tekniikat, kuten laser-leikkaamisen ja 3D-mallintamisen. KOKKOLASSA valmistuva teos nousee Helsingin keskustaan Kiasmaa vastapäätä suurikokoisena teräsmonumenttina, kun Koiviston syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Kaulanen voitti teoskilpailun ideallaan yli sadan vaihtoehdon joukosta. Teos on kaksiosainen, valaistu jättiläinen, jonka läpi ihmiset voivat kävellä. Laser Steel on tehnyt jo leikkauksia taiteilijoille ennen kuin me hitsasimme. Se saadaan nippa nappa ulos täältä, nauraa Pietilä. –?Tämä on aivan mielettömän hieno, ihmiset tulevat kävelemään tästä läpi ja ympäri. –?Meillä on tuo oviaukko kuusi metriä korkea, saman korkuinen kuin teos. Kun teos sisältää suuren määrän hitsaussaumoja ja kierteitä, työ vaatii ammattilaisilta paljon
KULTTUURI KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa B3 Anni Saari KOKKOLA Pianisti Matti Pohjoisaho näyttää keskiviikkona Keski-Pohjanmaan konservatoriolla, miten piano ja pianomusiikki on 500 vuoden aikana kehittynyt. – Olen kuvannut filmille. kello 19 ja Vetelin seurakuntatalolla pe 7.10. Kuvataidekoululla pisimpään eli 38 vuotta opettanut keraamikko Merja Pohjonen on tuonut esille Räsymatto-nimisen teoksen. – Siinä kuulee, kuinka valtavasti pianomusiikki muuttui Mozartiin mennessä, Pohjoisaho kuvaa. Opettajien taidenäyttely päättää koulun 40-vuotisjuhlanäyttelyiden sarjan. –?Kävin kurssilla 2016 ja tämä tekniikka kolahti heti. –?Tämä on hyvä läpileikkaus niistä tekniikoista, mitä koululla opetetaan. Hän työskentelee myös freelancer-muusikkona: opettaa, säestää ja konsertoi. NÄYTTELY avaa kuvataidekoulun uuden gallerian, joka on nimetty koulun hyväntahtoisen Augustkummituksen mukaan. Sävellystilausta on tukenut Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahasto. Näyttely nostaa myös esille koulun opettajien monipuolista kuvataiteellista osaamista, kertoo rehtori Aija Isosaari. Sarjakuva on aika groteski, mutta täällä hahmot saavat elää onnellista elämää. Ajallisesti varhaisinta kerrostumaa on 1500-1600-luku, jolloin modernia pianoa ei ollut olemassakaan. Debussyn, Messiaenin ja Jukka Tiensuun jälkeen päätöskappaleena on kantaesitys Jyrki Linjaman Bells & Dance-teoksesta. Chopinin Balladi nr.1 g-molli on Pohjoisaholle teos, jota ei kerta kaikkiaan voinut jättää pois. Cembalolle ja uruille sävelletty musiikki toimii Pohjoisahon mielestä kuitenkin pianolle hyvin. Se on valmistettu nerikomitekniikalla, jossa yhdistetään eri väristä savea ja kaulitaan levyiksi. Millaisia merkityksiä luodaan käymällä tunnetuissa kohteissa ja laittamalla rasti ruutuun, kun maamerkki on nähty. Tästä uupuvat ainoastaan sarjakuvat ja animaatio. Soittajalle jää siis itselleenkin vapautta tulkita. Pianomusiikin vuosisadat -konsertti Keski-Pohjanmaan konservatorion salissa ke 5.10. Hän on koonnut tunnin mittaiseen konserttiin eri aikakausien sävellyksiä. Opettajien taidetta esillä Reetta Breilin, Merja Pohjonen, Aija Isosaari, Heidi Pokela ja Marianne Kaustinen tutkivat Pokelan dioramanukkekotia. –?Omat muistot matkoilta liittyvät turkoosiin mereen ja kissoihin, jotka parveilevat ja pyörivät ravintoloiden terasseilla. –?Tila on myös varattavissa ulkopuolisten näyttelyiden järjestämiseen, vinkkaa Isosaari. Tuloksena on kuvapari, jossa ollaan unen ja valveilla olon rajamailla. Maria Store Kuvataidekoulussa opettaa virassa olevien opettajien lisäksi paikallisia taiteilijoita ja kasvatuksen ammattilaisia. MARIA STORE CLAS-OLAV SLOTTE. Mukana on 12 opettajan teoksia. Matti Pohjoisahon pianoresitaalin ohjelmassa on niin 1500-luvun klaveerimusiikkia kuin nykymusiikkiakin. –?Tämän kanssa työskentely on tuonut paljon iloa elämääni, mutta samalla taustalla on melankolinen ajatus siitä, että tällaista kaikkea voisin saada, vaikka taloudellisesti taikka ihmissuhteiden puolesta se ei onnistuisikaan oikeassa elämässä. Galleriassa järjestetään kuvataidekoulun oppilaiden sekä Kokkolan seudun opiston aikuisryhmien näyttelyitä. Rikki menneen käkikellon punnusten tilalla on toukan syömät puun palaset ja käkikin on hypännyt viisareiden paikalle. Konsertin viimeisessä osassa tullaan entistä lähemmäs nykyaikaa. Koti on täynnä pieniä yksityiskohtia aina design-huonekaluista, Muumi-mukista ja kissan hiekkalaatikosta lähtien. Toinen kokonaisuus sisältää romantiikan ja impressionismin teoksia. –?Käki määrää nyt ajan kulun. Matti Pohjoisaho on valmistunut Sibelius-Akatemiasta urkuriksi, ja hän suorittaa nyt viimeistä vuottaan Centrian opintoja pianossa. Linjama onkin hyödyntänyt teoksen toisessa osassa kansanmusiikkia sekä vanhaa pääsiäisvirttä 87. ENSIMMÄISTÄ osaa on Pohjoisahon mukaan teoksen nimen mukaisesti tulkittava niin kuin soittaisi kelloja. Sisältöä oli pakko rajata, jotta konsertti pysyisi tunnin mitassa. Kantaesityksenä kuullaan Jyrki Linjaman Bells & Dance. Heidi Pokela on valmistanut dioramanukkekodin, jonka asukkaita ovat kaksi japanilaista Nendoroid-nukkea sekä harmaa kissa. Nämä vaikutteet kuuluvat. Hän kuuli viitisen vuotta sitten Pohjoisahon soittavan urkukonsertissa Konsta Jylhää, ja kansanmusiikkia Linjama on kuullut myös vieraillessaan Kaustisella ravintola Pelimannissa. Pianomusiikin vuosisadat -konsertti kuullaan Kokkolan lisäksi Vetelissä. – Halusin tehdä mahdollisimman moninaisen konsertin, jossa kukaan säveltäjä ei saa kovin isoa roolia. Pohjoisaho soittaa tällaisen resitaalin ensimmäistä kertaa. kello 19. Konsertti ei ole vain katalogi tärkeimmistä pianosäveltäjistä, sillä Pohjoisaho on jättänyt pois esimerkiksi Beethovenin. Taidegraafikko Marianne Kaustinen on tuonut esille esineteokset KUK-KUU ja Käpykokoelma. Ohjelmassa ei ole esimerkiksi yhtään sonaattia, ja Bachin preludi soitetaan poikkeuksellisesti ilman fuugaa. Teokset kertovat ajan kulusta ja ihmiselämän lyhyydestä. Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulun opettajien näyttely avaa uuden Galleria Augustin. Läpileikkaus pianomusiikista Matti Pohjoisaho soittaa konsertissaan pianomusiikkia 500 vuoden ajalta. Jan Pieterszoon Sweelinckistä edetään Buxtehuden ja Bachin kautta Mozartiin. – Jyrki on mielenkiintoinen säveltäjä, sillä hänestä ei varmasti tiedä, mitä tulee. Säveltäjäniminä ovat Liszt, Chopin ja Ravel. Kuvaparin toinen puolisko on toteutettu käyttämällä solarisaatiomenetelmää valotuksen aikana: tuolloin negatiivi saa kehitteessä olleessaan jonkin verran ylimääräistä valoa. Sen Pohjoisaho on itse säveltäjältä tilannut. Molemmilla on roolinsa maalauksissa. KONSERTTI on jaettu kolmeen isompaan kokonaisuuteen. Annoinkin pallon hänelle, hän sai tehdä oman päänsä mukaan, Pohjoisaho kertoo. Levyä leikkaamalla saadaan aikaan kuvioituja pintoja. –?Tein kotitalon kahdelle lempihahmolleni Titaanien sota -sarjakuvasta. – Toinen osa alkaa polskalla ja muuttuu salakavalasti masurkaksi, hän kuvaa. REETTA Breilin on ikuistanut kuvapariin siskonsa. Kuvassa on siten samanaikaisesti sekä kuvan positiivi että negatiivi. Aija Isosaari pohtii maalauksissaan turistina olon merkitystä. Linjaman nuottikuva on tarkkaa, mutta Pohjoisahon mielestä hän ei kuitenkaan ole liian ohjaileva säveltäjä
Saman sunnuntaina aikana on poikasia käynyt Sannanrannalla autohajottamolla ja rikkoneet kiviä ja pulloja heittelemällä sekä raudalla lyöden auton laseja. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. USEIMPIEN outokumpulaisten löytämät perusarvot löytyvät monien muidenkin yritysten huoneentauluista. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Asenna sovellus ja avaa se. -Keräsimme kymmenen vuotta sitten virkamiestyönä ensimmäisen kerran perusarvot kasaan. 8: 20,21 1 1 Nimipäivä tänään: Inka, Inkeri (suom.), Inger, Ingrid (ruots.), Karita, Pietari, Petri, Pekka, Aleksi, Joona, Joonas, Ilpo (ort.). Vaikka yhtenäinen linja on konsernitasolla lähtökohta, se ei tarkoita henkilöstöjohtaja Mikko Luoman mukana kuitenkaan sitä, että tavat ja käytännöt olisivat kaikkialla samat. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Outokumpu-konsernissa vedetään yhtä köyttä Keskiviikon vastaisen yön tapahtumiin Kokkolassa kuului kaksi murtoa ja yksi murtovarkauden yritys. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 ma-pe klo 7.00-11.00 ja la 7.00-9:30. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Yksilön roolin ja vastuun korostaminen on kuitenkin nykyisessä tiimiyhteiskunnassa uutta tai itse asiassa vanhaa perua. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. -Kansalliset, kulttuuriset ja organisatoriset erot on johtamisessa otettava huomioon. Baarista oli viety rahaa 50 mk ja savukkeita. -Asiantuntijat ovat käyneet läpi yhtiön kirjoitetut historiat ja sen lisäksi olemme haastatelleet henkilökohtaisesti veteraaneja, jotta löytäisimme ja voisimme tunnistaa vahvuuksia ja heikkouksia. Myös menneistä ajoista on haettu oppia. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa B4 Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me arvostamme yksilöitä, jotka osaavat ja haluavat toimia joukkueessa, joukkueen eduksi, sanoo Luoma ja ottaa esimerkiksi urheilusta ja jääkiekosta Saku Koivun. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. -Room. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Vaikka opiskelu ei tapahtunut työajalla, se vaati joustavuutta ja erilaisia järjesteltyjä työnantajalta. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Hän jatkoi työn ohessa opiskelua, valmistui ja väitteli kauppatieteen tohtoriksi kaksi vuotta sitten. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Outokummun palvelukseen, Outokumpu Zinc Oy:lle, Luoma tuli runsaat kymmenen vuotta sitten. -Loistava yksilö, joka kuitenkin pelaa aina joukkueelle. Arvokeskusteluun on osallistunut ihmisiä eri puolilta maailmaa. Sitä ennen hän työskenteli kaksi vuotta konsernin henkilöstön kehittämisestä vastaavana apulaisjohtajana. Talonmiehen hälytettyä poliisit, murtomiehet lähtivät karkuun eikä heitä tavoitettu. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. KNH:n päämyymälän talonmies havaitsi murtomiesten yrittävän pihavarastoon. Myöhemmin yöllä murtauduttiin urheilukentän pääporttia vastapäätä olevaan Kustaan baariin, jonka toiseen oveen oli porattu reikä. -Nyt toteuttamistapa on kokonaan toinen. MIKKO LUOMA on syyskuun alusta vastannut Outokumpu Oyj:ssä konsernitason henkilöstöpolitiikasta. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. -Kyllä, sitä on osin jo tapahtunut, kun niiden keräämisessä oli porukat mukana, ei vain ylin johto. OUTOKUMPU-KONSERNISSA on käyty läpi kattava arvokeskustelu. Luoma on tyytyväinen omiin mahdollisuuksiinsa jatko-opiskella ja kouluttautua. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 8–16 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Jouko Pensaari KOKKOLA Kansainvälisessä yrityskonsernissa, vaikka se toimii kuten suomalainen metallija teknologiakonserni Outokumpu Oyj yli 40 maassa, voidaan vetää yhtä köyttä itse bisneksessä ja myös henkilöstöpolitiikassa. Joku on loukannut sormensa, koska oli kirjoittanut verellä autojen kylkiin nimiä Matti, Tatti ja Anni. Onnistuuko arvojen jalkauttaminen, istuttaminen, nyt paremmin kuin kymmenen vuotta sitten. Kokkolan vuodet antoivat hänelle tuntuman työhön ja työntekoon kaikilla tasoilla ja sitä hän arvostaa. -Me olemme halunneet alleviivata sitä, että tiimissäkin yksilö tekee ja vastaa. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Toisella autolla oli ajettu portista läpi, jolloin portti rikkoutui ja autoon tuli vahinkoja. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Näin jälkeenpäin Luoma toteaa sen käyneen hyvästä harjoituksesta. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Outokummun tien varrella pidempään pysäköitynä olleen asuntovaunun ikkunat oli myös rikottu. Murtojen merkeissä Kokkolassa. Sannanrannalla olevalla betonitehtaalla on ajettu ilkivaltaisesti kahdella kuorma-autolla. Klikkaa luo tunnukset
Alueelta on tehty ensimmäinen tonttivaraus, ja alustavasti on tulossa toinen. 2.12.1953 Lohtaja k. Tonttivaraus on torstaina kokoontuvan Nivalan kaupungin teknisen lautakunnan esityslistalla. 1 Seurakuntavaalit järjestetään 20. Muistotilaisuus pidettiin seuratuvalla. Naapuritontti on hieman isompi, ja sillä on rakennusoikeutta 1500 kerrosneliötä. HAUTAUKSIA Lea Herrala Ylivieskalainen Lea Marjatta Herrala kuoli kotonaan 30.9.2022. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Jos tekninen lautakunta tekee tontista esityksen mukaisen päätöksen, tontin varausaika päättyy ensi vuoden syyskuun lopussa. Maija Järviluoma Nivalalainen Maija Liisa Järviluoma kuoli 28.9.2022 Nivalan terveyskeskuksessa 90 vuoden ikäisenä. 1 Vaalit toimitetaan neljän vuoden välein. Arto Palola Nivalalainen Arto Juhani Palola kuoli 1.10.2022 Iso Lamujärvellä 77 vuoden ikäisenä. Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa ehdokkaita asetti kaksi valitsijayhdistystä: Kokoava seurakunta ja Yhdessä kotiseurakuntamme parhaaksi. ”Alueen kehittyminen on ykkösprioriteetti kaupungin kehittymisen kannalta”, todetaan teknisen lautakunnan esityksessä. KUOLLEITA Risto Puolimatka NIVALA Nivalan tämän hetken tärkein asuntorakentamiskohde, Meijerinranta alkaa toteutua. Siunattu haudan lepoon 30.9.2022. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen. Siunauksen toimitti rovasti Matti Nuorala. Ehdokkaat Kokkolan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvostoon Kokoava seurakunta: Behluli Sofia, Herlevi Hannu, Horila Tiia, Järvelä Johanna, Kaakinen Marita, Kallvikbacka Markku, Kivelä Satu, Klemola Eero, Korkia-Aho Simo, Laakso Johanna, Myllymäki Sirpa-Liisa, Nurmi Pekka, Nygård Eeva-Kaija, Ollikainen Jonna, Pappinen Kari, Passoja Merja, Peltola Antti, Pensaari Paula, Qvintus Fanni, Rajaniemi Timo, Saari Esa, Sadeharju Liisa, Sykäräinen Sakari, Teerikangas Emilia, Ukskoski Seppo,Uusimäki Heleena, Vanhatupa Asko, Yhdessä kotiseurakuntamme parhaaksi: Alanko Jaana, Andersson Jani, Aspegrén Maarit, Haponen Heikki, Haponen Righart, Humalajoki Jarmo, Kolmonen Jari, Känsälä Jussi, Lassila Timo, Luokkala Erkki, Läspä Sirpa, Mäkelä Kaija, NiemiKorpi Kristiina, Nikkanen Risto, Paananen Kristiina, Saari Antti, Saari Matti, Sirviö Juha-Pekka, Suonsyrjä Ilkka, Syrjälä Tommi, Viitala Annukka, Vuollo Eemeli Ehdokkaat Kokkolan seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon Kokoava seurakunta: Elo Johanna, Gonzalez Laura, Haapasaari Emma, Herlevi Hannu, Isotalus Helena, Järvelä Johanna, Kaakinen Marita, Kallvikbacka Markku, Kellosalo Anne, Kivelä Satu, KlemoKokkolan suomalaisen seurakunnan seurakuntavaaliehdokkaat julki Kokkolan suomalaisen seurakunnan seurakuntavaaliehdokkaat ovat nyt selvillä. Nivalan kaupunki on hankkinut omistukseensa koko Meijerinrannan, jota voi pitää tällä hetkellä Nivalan keskeisimpänä uutena asuinrakennusalueena. Kolmen taloista neliömääräksi on merkitty 1200 neliötä ja kahden muun 1500 neliötä. 5.8.2022 Lohtaja Rakkaudella kaivaten Siskot ja veli perheineen täti ja muut sukulaiset ja ystävät Emme nähneet kun silmäsi sulkeutui, emme hyvästiä sanoa saaneet, ei täältä kauniimmin lähteä voi, kuin hiljaa nukkua pois. Rakkaamme siunataan Kaarlelan kirkossa lauantaina 15.10.2022 klo 12.00. Yhteensä Meijerinrannan taloille on kaavoitettu rakennusoikeutta siis 6600 neliötä. Rakkaamme Kari Jaakko PISI s. Muistotilaisuuden vietämme läheisten läsnä ollessa. Rave Rakennus haluaa varata tontit kahdelle nelikerroksiselle asuintalolle. la Eero, Korkia-Aho Simo, Kuusniemi Hannu, Laakso Johanna, Nurmi Pekka, Nygård Lars-Olof, Pappinen Kari, Passoja Merja, Peltola Antti, Pensaari Paula, Pitkänen Antti, Pääsukene Sonja, Rajaniemi Timo, Ruisaho Sakari, Saari Aila, Saari Esa, Sykäräinen Sakari, Teerikangas Emilia, Teerikangas Kristiina, Ukskoski Seppo, Urpilainen Pirjo, Uusimäki Heini, Vanhatupa Asko, Yhdessä kotiseurakuntamme parhaaksi: Alanko Jaana, Andersson Jani, Fiskaali Eevi, Haponen Righart, Heikkilä Anna-Leena, Humalajoki Jarmo, Keränen Ulpu, Kokkoniemi Mari, Känsälä Jussi, Lassila Timo, Lilja Martti, Läspä Sirpa, Niva Anu, Paananen Jukka, Saari Matti, Sarkkinen Mika, Sirviö Juha-Pekka, Suonsyrjä Ilkka, Syrjälä Tommi, Tölli Saara, Vuollo Eemeli. RISTO PUOLIMATKA Minna Mustonen Kokkolan suomalaisen seurakunnan vaalilautakunta on kokouksessaan lopullisesti käsitellyt ja ratkaissut ne valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat, joiden osalta on pyydetty oikaisua tai täydennystä. Nivalalainen Vesa Ari Tapio Hyyppä siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 1.10.2022. Lämmin kiitos kaikille äidin hoitoon osallistuneille ja suruun osaa ottaneille. Nivalan kaupungin asumisen kehittämisen työryhmän tavoitteena on saada Nivalaan lisää asuntorakentamista. Hjelm s. Jos varaus johtaa rakentamiseen, Rave pyytää, että se saa option myös viereisestä tontista. Ensimmäinen tonttivaraus on torstaina teknisessä lautakunnassa. Kaipaamaan jäivät puoliso ja poika sekä muut sukulaiset ja ystävät. Meijerinranta alkaa nousta Nivalan kaupungin tekninen lautakunta käsittelee Meijerinrannan tonttivarauksia torstain kokouksessaan. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa B5 Kuolleet 1 Rakkaamme Tuula Aino Marjatta LILLHONGA o.s. 5.9.2022 Kokkola Rakkaudella kaivaten Kristina ja Kari Emilia Erika ja Juuso Sisarukset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Varausajalta peritään varausmaksuna 3 prosenttia tontin myyntihinnasta. Hän oli 94-vuotias. Raven haluamalla ensimmäisellä varauksella on rakennusoikeutta 1200 kerrosneliötä, ja sen pinta-ala on vajaat 2500 neliömetriä. Lämmin kiitos osanotosta. CLAS-OLAV SLOTTE FAKTA Seurakuntavaalit 1 Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi torstaina 15.9. Tontista voidaan varauksen voimassa ollessa laatia kauppakirja tai vuokrasopimus. Ehdokkaita asetti kaksi valitsijayhdistystä. marraskuuta. 1 Marraskuussa valitaan 367 seurakuntaan yhteensä lähes 8?000 uutta luottamushenkilöä. Meijerinrantaan Malisjoen varrelle Toritien kupeeseen on kaavoitettu yhteensä viisi kerrostalotonttia. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. 26.3.1944 Ullava k. Tapio Pihlajamaa Nivalalainen Tapio Ilmari Pihlajamaa kuoli 1.10.2022 kotona Nivalassa 78 vuoden ikäisenä. Tonttivarausta hakeva ylivieskalainen Rave Rakennus tunnetaan muun muassa työyhteenliittymästä, joka rakensi Ylivieskan uuden kirkon. Veteraanipuiston, Toritien ja Malisjoen vartta kulkevan kevyen liikenteen väylän sisään jääville tonteille on kaavoitettu paikat viidelle neljäkerroksiselle talolle. Rave haluaa varata niistä tontin, joka on alueen itäisimmällä laidalla, lähimpänä Puustellia. Sinä aina muistit ja huolta kannoit, loppuun saakka kaikkesi annoit
Yhtä hyvin olisi voinut käydä niin, että olisin saanut ihan keskenäni neuloa näitä runoja.. julkaistavassa Neulottu Kalevala -kirjassa. Mutta koskaan ei voi tietää, mikä ihmisiä alkaa kiinnostaa. Kirjaan tuleviin uusiin malleihin en ole vielä niin tottunut, Kalevalan runoista neuleiksi Jenna Kostet ja ensimmäinen versio Pohjolan Emäntä -paidasta. Hevostyttönä hänen oma suosikkinsa tähänastisista malleista on Anna huolia hevosen. –?Intoa ja materiaalia kyllä on! Olen päättänyt, että sen 50 runoa neulon. –?Tykkään myös Pohjolan Emännästä. –?Lähestyn sitä ensisijaisesti Elias Lönnrotin teoksena, joka on syntynyt kulttuurinationalistisena hankkeena. –?Latasin sinne kuvan Maailman synty -villapaidasta, ja sinne alkoi tulla hirveästi kyselyitä, että koska julkaiset ohjeen. Neulesuunnittelija hänestä kuitenkin tuli vasta, kun koronapandemia sulki museon ja hänet määrättiin lomalle keväällä 2020. Tilanteesta sisuuntuneena hän tarttui puikkoihin ja päätti ryhtyä neulomaan Kalevalaa läpi. Kostet oli perustanut joitain kuukausia aiemmin neuleilleen Instagram-tilin, lähinnä siksi että muistaisi, mitä on kenellekin neulonut lahjaksi. –?Aloin tehdä seuraavaa runoa ja sitä seuraavaa, ja sitten se homma jotenkin lähti lapasesta. Neulotun Kalevalan kustantaa arvostettu käsityöalan kustantaja Laine Publishing, ja kirja julkaistaan myös englanniksi. Ja yleisesti ottaen kansanperinne kiinnostaa ihmisiä aika paljon. Tämä on yksi suunnittelijan omista suosikeista. Kyseessä on Jenna Kostetin suunnittelema neulepaita, jonka ohjeen hän julkaisi syksyllä 2020 ja josta tuli välittömästi hitti. Joku kaveri kuitenkin sanoi, että joo-joo, laita se vain sinne Instagramiin. Olin ihan, että mitä ihmettä. Hän on parhaillaan opintovapaalla työstään Turun linnan museokaupassa ja opiskelee kirjoittamista. Niidenkin ainekset Kostet on ammentanut laajemmalta alueelta: mukana on elementtejä islantilaisista ja norjalaisista neuleista sekä karjalaisista ja balttilaisista kirjontakuvioista. Lönnrot keräsi runoaineiston Karjalasta ja muokkasi sen suomalaiseen käyttöön. Enhän minä ole mikään neulesuunnittelija! Mutta sitten ajattelin, että kai nyt voin kirjoittaa ylös mitä olen tehnyt. Neulomista Kostet on harrastanut kouluajoista asti. Mutta koska Lönnrot on koonnut aineiston selkeäksi kokonaisuudeksi, sen pohjalta oli hyvä ryhtyä ideoimaan neuleita. HANNES MERISAARI ” Koskaan ei voi tietää, mikä ihmisiä alkaa kiinnostaa. Sitä markkinoidaan suomalaisten kansalliseepoksena, vaikka se on itämerensuomalaisen alueen yhteistä runoperinnettä. Neulontaperinne Suomessa on ollut ehkä enemmän käytännöllistä. OMIN KÄSIN Käsityöohjeita ja käsitöihin liittyviä juttuvinkkejä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen pia.raihala@hillagroup.fi KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa B6 Pia Räihälä Vähänkin enemmän villapaitoja tehnyt neuloja tunnistaa nimen Suolaulu. Neulesuunnittelijaksi päätyminen hämmästyttää Kostetia yhä. Yhdysvalloissa esimerkiksi on paljon ihmisiä, joilla on suomalaisia juuria. –?Se on hassua! Kun neuloin sen, niin ajattelin, että tulipa ruma paita. Ja sittenhän se räjähti ihan käsiin, Kostet naurahtaa. Yhtä hyvin olisi voinut käydä niin, että olisin saanut ihan keskenäni neuloa näitä runoja. NEULOTTU KALEVALA -kirjan 18 mallia pohjautuvat 15:een Kalevalan runoon, joten koko eeposta tämä kirja ei kata. –?Suomalaisia perinneneuleita ei ole hirveän laajalti dokumentoitu. Mahdollisesta jatko-osasta ei ole vielä kustantajan kanssa keskusteltu. Suolaulu perustuu Kalevalan kolmanteen runoon, jossa Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon. Kostet jakoi ohjeen ilmaiseksi Ravelryyn, ja sitä ladattiin sieltä hirmuisia määriä. –?Yllättävästi Kalevala-mallit tuntuvat kiinnostavan ulkomaillakin. Kansatieteilijä ja kaunokirjailija Jenna Kostetista tuli kuin vahingossa neulesuunnittelija, jonka Kalevalaaiheiset mallit löivät läpi pandemiaaikana. Paidan ohjetta sai aluksi nettisivusto Ravelryn kautta, ja nyt se on mukana 11.11. Kyseessä lienee yksi syksyn odotetuimmista neulekirjoista, ja se on myös Kostetin ensimmäinen neulekirja. Pitkä se perinne joka tapauksessa on: Turun seudulla jo 1600-luvun asiakirjoista on löytynyt mainintoja neulonnasta. Vajaa puolet alkaa olla neulottuna, ja paperilla on reilusti suunnitteilla uusia malleja, Jenna Kostet kertoo. –?Kun tietää, että joillekin ihmisille neulesuunnittelijan ura on ollut pitkään haaveena, niin nolottaa sanoa, että minä vähän vahingossa aloin tehdä tämmöistä. Suomalaista ja karjalaista kansanperinnettä ei hirveästi maailmalla tunneta, ja siksi se on varmaan monelle eksoottista, Kostet arvelee. USEAMPIKIN kustantamo kiinnostui Kostetin neulemalleista. Kaikki Kalevalan 50 runoa saisivat oman neuleensa, ja urakka alkoi ensimmäisestä runosta eli Maailman synnystä. Kansatiedettä ja folkloristiikkaa opiskelleen kirjailijan oma suhde Kalevalaan on ristiriitainen. JENNA KOSTET on raisiolainen kansatieteilijä ja kaunokirjailija, joka on julkaissut historiallisia romaaneja ja lastenkirjoja
Ykköspaikkaa piti Heli Nikulan Villahullu, neljäntenä oli Niina Laitisen Siskoni mun ja viidentenä Leeni Hoimelan Urban Knit iisi. Linnut Lohtajalla. Kirjassa on muun muassa huivi-, pipo-, lapasja kauluriohjeita. IRMA HYLKILÄ MALLA KEINÄNEN TOM LINDSKOG MARKKU SILLANPÄÄ MATTI HIETALA. Sadan suosituimman kirjan listalle mahtui koko joukko muitakin kotimaisia neulekirjoja, muun muassa Hanne Piiraisen ja Jaana Jokelan Hurmaavat hameet ja valloittavat villahousut. Räyringistä aioin ensin kirjoittaa fransuista, mutta löysin toisen tarinan, joka on mielenkiintoinen, Piirainen kertoo paljastamatta sen enempää yksityiskohtia. –?Toivottavasti sinne ei ole jäänyt virheitä ja ihmiset ovat tyytyväisiä. Sen arvioitu ilmestymispäivä on 15.11. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa B7 Mielikki-paidan innoittajana on ollut suomalaiseen mytologiaan kuuluvan metsän kuninkaan, Tapion puoliso. Heidän maailmankuvansa on ollut niin erilainen. Neuleohjeet saattavat sivuta tarinoita, mutta osin väljästi. Neulomista harrastetaan siksi, että se tuottaa mielihyvää ja on mukavaa. Villahousuja hameohjeille oli kaikesta päätellen tarvetta: –?Kirjan vastaanotto on ollut älyttömän hyvä, parempi kuin uskalsin toivoakaan! Olen saanut siitä niin hyvää palautetta, että se ihan hämmentää. Räyrinki mukana neulekirjassa Hurmaavat hameet ja valloittavat villahousut -kirjan ohjeet ovat sieviläislähtöisen Hanne Piiraisen käsialaa. –?Jokaisen ohjeen alussa on ensin tarina, joka liittyy paikallisiin henkilöihin. Punajalkahaukka, Alaveteli. Kirjassa on nimensä mukaisesti neuleohjeiden lisäksi tarinoita eri paikoista, joista yksi on Vetelin Räyrinki. Kokkola. Musiikkikeskuksen edessä kello viisi aamulla. Piirainen toivoo, että kirja olisi monikäyttöinen ja sen tarinoita voisi lueskella myös neulojan puoliso tai ystävä, joka ei välttämättä itse neulo. LUKIJOIDEN KUVIA Harrbådan sumuisena lokakuun ensimmäisenä aamuna. Mutta neulekirja on työläämpi siksi, että siihen liittyy paljon laskutyötä, kun neuleet pitää sarjoittaa moneen kokoon. Voinko ikinä ymmärtää, mitä ne ihmiset ovat kokeneet. VERKKOKAUPPA Adlibriksen suosituimpien kirjojen listalla juhlivat syyskuussa neulekirjat. HANNES MERISAARI PIA RÄIHÄLÄ että osaisin niistä sanoa. Neulekirja ei Kostetin mielestä ole tekijälleen ainakaan helpompi urakka kuin historiallinen romaani. Kirjan ensisijainen tarkoitus on tuottaa iloa, hyvää mieltä ja onnellisuutta – se on päätavoite minun tekemisessäni. Vaikka kirja ilmestyi keväällä, niin onneksi se ei ole hautautunut minnekään, vaan nyt syksyllä se on pompsahtanut myyntitilastoihin uudestaan. –?Historian tutkijan tyttärenä minussa elää vahvana pelko, että en halua kuvata sen ajan ihmisiä väärässä valossa. Pia Räihälä Neulotun Kalevalan ohella marraskuussa on tulossa julki muun muassa neulekirja nimeltään Hurmaavia asusteita – Neuletarinoita maakunnista, jonka ohjeet ovat Sievistä lähtöisin olevan Hanne Piiraisen suunnittelemia. Ja minä olen täysin lahjaton matematiikassa! Kostet odottaa neulekirjansa julkaisua jännityksellä. Keväällä Hanne Piiraiselta ja Jaana Jokelalta ilmestyi kirja Hurmaavat hameet ja valloittavat villahousut. Pikkutikka. Kärjen tuntumassa olivat myös Merja Ojanperän Ihanaa Islannin villasta – Uudet ideat, Sisko Malisen ja Jasmi Martikaisen Sissukat – Uudet ideat, Lumi Karmitsan Kirjosukkakirja ja Jonna Kalliomäen Jonsukat – Villasukkarakkautta – Innostu uudesta
Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 7 sanomalehdelle. lehtiarkiston) Digipaketti 18,58€/kk (kestotilaus sis. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. alv 24%). painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä 30 pv. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppuisin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 9.00-15.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues O S C G A H A R A V U A V K E K F U V K M N H J L K L S H K K O Q E J O E H O A Y H O Ä H T Y U A J L M H M K J Ä E A U I O Y S E G Y B N Ö W D R A S K A E H E D L R S E Ö J Ö P K T Å M J L B L S Ä E O U I T Y K A K Ö B N Ö W M I L A T T O Ö A R N J L Ä E T Ö S L K E I E A E O O R Ä U S K L S I A A Ö N M K O E S U I O J K M B N I R S R U J O I R L I S A K N J I I N L J A R K A M A J T A D R I A L L E J B L I V O S B E L L R I S V I T U E K N U H T U R S O T N I K L A P T U S D T Å E T L N H O D L R S E J Y O A K I H Ö M Ä N A A K J F U V K M N H J L K L S R R Ö B Y U P O K H M L Ö U O E T U I O J K K B N I R J Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. Tiedustelut puh. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain ORKESTERI VAUVARAHA KOMEETTA HARJOITUS PALKINTO DISKO SUVI, EI KAIKKI ELÄMÄSSÄ OLE KILPAILUA. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. OLET OIKEASSA. 1996) Peruspaketti 43€/kk (määräaikainentilaus sis. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 9.00-15.00). Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. ESIMERKIKSI SE, ETTEN PELAA MESTARUUSSARJASSA, EI TEE MINUSTA LUUSERIA. alv 10%. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 1996) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Hinnat levikkialueelle ja sis. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. SINÄHÄN NÄIT SEN! HÄN HUIJASI! 78 1 1 SANAPIILO. Lähetä viesti numeroon 13525. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. ISSN 0788-8325. SE, ETTÄ ÄITI VOITTI SINUT POKERISSA, TEKEE SINUSTA LUUSERIN. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva ja Ilkka-Pohjalainen. Jollet saanut lehteä: ma-pe klo 7.00-11.00 ja la 7.00-9:30 numerosta 0800 30101. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Kirsi Panula 040 127 8803, kirsi.panula@hillagroup.fi Tom Frilund 050 353 5228, tom.frilund@hillagroup.fi Anssi Mäkelä 050 598 2061, anssi.makela@hillagroup.fi Tilaukset: Täyspaketti 38,50€/kk (kestotilaus sis. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis
12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Viikon debatti (u). 08.00 Yle Nyheter med sport, väderoch sjörapport. 06.59 Hyvää huomenta. 21.00 Pookin yömusiikkia tauotta. 00.00-06.00 Yöradio. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 12.10 Kalle Haatanen: Säädyttömät. 23.00 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Ykköskolumni. 22.08 Pollari. YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Neropatti. 21.03 Musiken i mitt liv: Wille Wilenius stora passion är att hitta och skapa nya talanger. 23.00 Gospel Flow. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.45 viikkosavo.fi verkkokatsaus. 09.00 Yle Uutiset. 09.00 satakunnanviikko.fi. 20.02 Sää. 15.02 Kulttuuriykkönen: Manserock eilen, tänään ja huomenna. 10.33 Radio Suomen Päivä. 20.00 Yle Uutiset. 18.03 Vega Kväll med familjeinnehåll. 12.00 Alueuutiset. 13.03 Vega Dag. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 19.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.30 Regionala nyheter. 09.15 Toiveet p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 10.03 Naturväktarna. 19.03 Jippu ja ihmisen ääni. 06.54 Andrum. Helppo Vaikea 1 1 SUDOKU RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 07.10 Järviradio soi. 16.10 Faunin iltapäivä. 11.03 Naturväktarna. 09.00 Aamupäivän klassinen. 06.36 Päivän sana. 07:03 Couperin: Konsertto n:o 9 E-duuri (Rakkauden muotokuva) (Petra Aminoff, traverso), Lauri Pulakka, viola da gamba, ja Annamari Pölhö, cembalo). 12.00 Hilpeästi haitarilla – BACKHOLM K-G Albumi: SVÄNGIGT PÅ DRAGSPEL, HANURISVENGIÄ. 19.05 Luonto-Suomen nokikokit 0203-17600. 16.50 Radiohartaus (u). 15.05 iltalehti.fi/päivän polttavat puheenaiheet. 14.55 Uutisia Euroopan Parlamentista. 06.06 Vega Musik. 21.17 Radio Suomen Ilta. YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.00 Yle Uutiset. 14.30 Päiväklassinen. 20.40 Iltasoitto. 22.00 MTV uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 16.15 Valitut Palat – Parhaat niksit ja kätevimmät konstit. 07.10-07.50 Aamusoitto. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 03.55-04.00 Yöradio. 16.10 Vega Eftermiddag. 11.00 Yle Uutiset. 01.55 Yöradio. 15.30 Päivän vinyyli. 20.03 Raatihuone. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.00 Pookin aamu. 08.20 Vega Morgon. 15.00 Yle Uutiset. 14.30 Aristoteleen kantapää: Mehiläiset kommunikoivat pääasiassa ravinnosta. 07.00 Aamuhartaus. 15.00 Alueuutiset. 13.30 Urheilumajakka. 16.00 Yle Nyheter och sport. 11.00 verkkouutiset. 08.10 Urheiluradio. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 09.00 Yle Uutiset. 07.30 Uutisia Euroopan Parlamentista. 06:05 Händel: Sonaatti nokkahuilulle ja continuolle Fduuri op.1/11 (Michel Piquet, nokkahuilu, Charles Medlam, sello, ja John Toll, cembalo). 00.00-06.00 Nattklassiskt. 18.50 Iltahartaus. 15.25 Lapset lukevat Raamattua (u). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Luonto-Suomen nokikokit 0203-17600. 20.00 Rony Rex. 22.00 Yle Vega. 08.00 MTV uutiset. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 vantaansanomat.fi verkkokatsaus. 09.10 Sää. 07.15 HERÄTYS!. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 17.30 Pyöreä pöytä. 07.50 Radiohartaus. 11.10 Toivelevyt p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 13.00 kokkola-lehti.fi verkkokatsaus. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.45 sähkön hinta tänään – sahkokello.fi. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 19.22 Verkligheten i P3: ’’Jag blev ett vandrande virus’’. 13.30 Klassinen kattaus. YLE KLASSINEN 06.00 Aamuklassinen. 07:51 Stradella: La Forza delle stelle, serenata (Nora Tabbush, sopraano, Claudia Di Carlo, sopraano, Raffaele Pele, kontratenori, Maurizio Dalena, tenori, ja Mauro Borgioni, basso, sekä Ensemble Mare Nostrum/Andrea De Carlo). 14.15 Iltapäivän toiveet p.0700-88200 (10,01_/puh+pvm). 17.13 Radio Suomen Ilta. 10.30 Lapset lukevat Raamattua. 19.15 Aftonandakt. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.00 karjalainen.fi verkkokatsaus. 17.00 YleX Ilta: Womma. Rock-etsivä. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 16.30-21.00 X3M:s bästa. 11.00 Supernova. RADIO DEI 05.30 Lapset lukevat Raamattua (u). 15.00 Iltapäivän polkka. 11.00 Yle Nyheter. p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 14.03 Raamattuavain (u). 09.00 Yle Nyheter. 23.10-06.00 Yöklassinen. 18.00 Iltaklassinen. 03.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Nyheter med väder. 13.03 Viikon debatti (u). 22.56 Kulturpodden: Ett tema – flera perspektiv: Heiman eller hemman är dialekt välkomnande eller uteslutande?. 14.00 Yle Nyheter. 14.00 MTV uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 12.30 Suolapala. 20.03 Metsäradio. 18.00 Uskon ilta. 18.00 Minne Rinne vie: Lastenkirjailija Maria Kuutti kehottaa lukemaan lapsille. 02.00 Yle Uutiset. 07.30 Regionala nyheter. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Libiso. 17.10 Urheiluradio. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 16.45 Järviradiossa huomenna. 14.55 Yksi on hyvää seuraa. YLE VEGA 06.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 09.23 Vega Förmiddag. 12.00 YleX Etusivu: Anni Saastamoinen. 05.50 Merisää. 00.00 Rinnallakulkija (u). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). 08.45 Päivän blogi. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.00 Yle Uutiset. 11.35 Naturväktarna. 18.02 One Way. 22.50 Kielen päällä. 01.00 Ex-criminals (u). 18.55 Luonto-Suomen nokikokit 0203-17600. 07.10 Vega Morgon. 07.33 Vega Morgon. 22.05 Urheiluradio. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 02.54 Yöradio. 19.02 Konsertissa Ebène-kvartetti. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05-06.34 Aamusoitto. 10.05 Pookin päivä. 20.00 Yle Nyheter. 21.00 Järviradio soi. 14.02 Alueradio. 22.15 Dokumenterat: Världens bästa Mamma. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 09.00 Alueuutiset. 18.00 Yle Nyheter. 17.10 Timantteja ja ruostetta: Butterflies and Hurricanes. 13.00 Pookin iltapäivä. 22.0006.00 Yle Puheen yöuusinta. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 23.00 Iltahartaus. 07.00 X3M Morgon. 21.50 Merisää. 06:13 Krommer,: Kvartetto klarinetille ja jousille B-duuri (Eduard Brunner, klarinetti, Willi Zimmermann, viulu, Nicolas Corti, alttoviulu, ja Claudius Herrmann, sello). 13.30 Klassinen kattaus. 18.00 Illan toiveet p.0700-88200 (10,01_/ puh+pvm). 13.15 Päivän vinyyli. 08.13 Alueradio. 06.35 Hartaita säveliä. 11.00-11.50 Riston Valinta. 15.00 Yle Nyheter. 10.15 suomenluonto.fi lehtikatsaus – viikon lintuesittely lintuvisa kuuntelijoiden kommentteja ym. 13.00 Yle Nyheter. 06:30 Anonyymi 1700-luvulta: Balletti di Venezia, tanssisarja soittimille (Ensemble Caprice). 07.53 Alueradio. 18.20-18.29 Lukulamppu. 12.45 Väderoch sjörapport. 18.30 Hartaita säveliä. 15.30 Marjan kanssa kahavilla. 09.05 Päivän kupletti. 06.50 Aamuhartaus. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 20.00 MTV uutiset. 07:26 Frescobaldi: Canzona sesta (Christian Lindberg, pasuuna, ja Neal Peres da Costa, cembalo ja urut). 09.11 Alueradio. 08.15 Aamun toiveet p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 15.03 Vega Eftermiddag. 23.10-06.00 Yöklassinen.. 14.15 AALLOILLA. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 07.59 Hyvää huomenta. 14.45 Janoinen lammas. 08.10 Ykkösaamu. 11.02 Radio Suomen Päivä. 02.30 Radioraamattupiiri (u). 12.50 Päivän blogi. 18.00 Alueuutiset. 14.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä. 20.03 Ordet läcker: Stjärna. 06.05 Alueradio. 11.30 Yle Nyheter på lätt svenska. 06:43 Cui: Kolme scherzoa orkesterille (Venäjän valtion SO/Valeri Poljanski). 15.00 Yle Uutiset. 16.30 DädiPodi. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kuusi kuvaa taiteilija Manuela Boscon elämästä. 07.13 Alueradio. 17.00 Aktuellt 17 med väder och Nyhetspodden. 12.03 Slaget efter tolv – dagens debatt. 10.00 mikkelinkaupunkilehti.fi verkkokatsaus. 08.33 Vega Morgon. 07.10 Urheiluradio. 18.00 Jääkiekkokierros. 09.54 Andrum. 14.30 Minä uskon. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Renaz Ebrahimi. 06.30 Regionala nyheter. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 18.05 Pooki viihteellä. 11.33 Radio Suomen Päivä. 07:30 Klughardt: Schilflieder, viisi fantasiakappaletta (Gerard Caussé, alttoviulu, Hansjörg Schellenberger, oboe, ja Vadim Gladkov, piano). 16.00 aamuset.fi verkkokatsaus. 10.00-10.55 Brysselin kone. Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 15.55-15.58 Yle News. 18.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 10.00 MTV uutiset. 23.02 Yöradio. YLE X3M 06.00 X3M Nonstop. 16.10 Urheiluradio. 07.03 Raamattuavain. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 19.51 Vega Musik. 14.00 X3M Eftermiddag. 12.01 Yle Nyheter. 12.10 Urheiluradio. 06.33 Vega Morgon. 17.00 Musiikkimuseon aarteita -Kotimainen äänilevykonsertti / tunnelmoiden soittimilla -. 16.13 Alueradio. 14.03 Vega Dag. 07.50 Merisää. 21.35 Vega Musik. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Politiikkaradio. 10.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Nyheter. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 09.03 Viikon debatti. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.30 X3M Nonstop. 23.29 Vega Musik. 22.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 16.00 MTV uutiset. 07.00 Yle Nyheter med väder. 17.30 Vega Kväll med familjeinnehåll. 16.00 Yle Uutiset ja sää. fi. 18.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 helsinginuutiset.fi verkkokatsaus. Perhe ja uudet yhteiskuntaluokat pitkällä 1800-luvulla. 21.02 Urheiluradio. 15.02 Alueradio. Purcell: Chaconne (Orpheus-kamariork.). 00.00 Yle Uutiset
14.30 MTV Uutiset Live. Kausi 15. 16.55 Tulevaisuuden unelma-asunnot. 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa. 17.15 Anslagstavlan. 12.00 Valitut Palat Collection. 10.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 00.30 Gold Rush – Kultakuume (S). 22.00 Aktuellt. 21.00 En särskild sommar. 09.35 Restaurant: Impossible (S). TLC 06.09 Say Yes To The Dress (S). 08.55 Say Yes To The Dress (S). 13.30 Mestareiden mestari. 18.00 Välimeren unelmakodit. 14.00 Retrotanssit. 19.00 Uusi elämä etelässä. 21.00 Suorinta reittiä (S). 14.00 Suurmestari UK. 19.55 Latela 2022 (S). 00.20 Veriveljet (12). Välikysymyksen ovat allekirjoittaneet oppositiosta myös kristillisdemokraattien ja nyt-liikkeen kansanedustajat. 12.45 Kokkikisa ruokakaupassa (S). 16.00 Viikinkien maailmanloppu. 08.05 Single Parents. 10.30 Hengenvaarallisesti lihava (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 3, 3/13. 16.30 Uusi päivä (S). 01.00 Australian rajalla. 14.00 Yukonin jouksuilla. 22.35 Rikospaikka. 02.30 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 19.00 Rapport. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 23.00 Raskaan kaluston pelastajat. 17.30 Mahdottoman tavallinen Jorma Laine. 01.00 Kansan TeeVee. 19.00 Ilmailun maailma. 16.20 Saitureiden säästövinkit (S). 00.40 Family Guy. 09.45 Uusi päivä (S). 15.25 Toisenlaiset äidit. 12.40 Nobel 2022: Tillkännagivanden. 10.30–11.00 Schitt’s Creek (S). Jakso 9/24. Kausi 1. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Kausi 21, 22/53. 06.30 Valitut Palat Collection. 22.00 Hela Sverige bakar. Selostus Johannes Oikarinen. 20.55 Lokala nyheter. 01.00–01.45 NCIS Los Angeles (12). 20.25 Latela 2022 (S). 18.00 Suurmestari UK. Jakso 5/10. 06.40 Simpsonit. Kausi 13. (Suomi 1943) (Mv) 13.50–15.59 Välikysymyskeskustelu energiapolitiikasta. 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 06.15 Go’kväll. 11.00–11.59 Yukonin eläinlääkäri. 11.00 Australian rajalla. Kausi 10, 6/12. 13.35 Sisustajat Nate ja Jeremiah (S). 03.55 En plats i solen. 13.30 Ensisilmäyksellä. 08.15 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 06.30 Mahtavat miesluolat (S). 23.35 Poliisit 2022 (7). 18.30 Syrjäseutujen lapset. Kausi 1, 2/8. 23.10 Naked Attraction (12). 23.00 Uutisplus. 23.00 TV4 Nyheterna. 19.55 John Walsh: Rikollisten jäljillä. 12.30 Fitnesspäiväkirja 2022 (S). 11.05 Järvenrantataloa etsimässä (S). 18.30 Puoli seitsemän. Kausi 2, 6/6. 00.00 Kampen om livet. 15.45 Saitureiden säästövinkit (S). 14.00–14.55 Taiteilijat Ranskan Rivieralla. Banaania poskeen. 01.10 Family Guy. 19.00 Junamatkat ylhäältä päin. 05.25–05.58 Arktiset Vedet (S). 7.16 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 07.25 Simpsonit. 00.30 Kuninkaalliset kimpassa. 16.50 Top Gear (S). Jakso 268. 23.20 Joonas Nordman Show. 10.05 Asunnon metsästäjät (S). 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.30 Simpsonit. 19.30 Salatut elämät (7). 19.20 Päivän sää. 11.00 Aarrepaja UK. 21.00 Top Gear (S). 13.05 Fitnesspäiväkirja 2022 (S). 23.00 The Orville: New Horizons. 14.00 Kymppitonni. 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. Vieraana iskelmäkuningas Kake Randelin. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Hero 12.40 Eläinsairaala (S). Lyhytelokuva ensirakkaudesta ja sen jättämistä jäljistä. 19.00 Paratiisihotelli Norja (12). 13.15 Ekorrar flyttar in. 10.00 Amerikan kovimmat keräilijät. (U) 06.25 Ylen aamu. 16.40 Ruotsin salaiset huoneet. 16.30 Amerikan rajavartijat. 06.55 Kokkaushaaste (S). NELONEN 06.00 Bing (S). 18.05 Alaskan erakot (S). Sveriges TV2 10.00 SVT Forum. 19.45 Go’kväll. 22.20 Päivän sää. 16.55 Onnenarpa. 00.40 Sanditon. 08.35 Caribbean Life (S). 18.00 Strömsö. 22.00 Karibian rannikkovartiosto. 01.15 Uusi elämä etelässä. Kausi 2, 2/10. 18.30 Sverige idag. 19.00–19.53 Historia: Venäjän kohtalonvaalit (12). 5/8. Jakso 49/62. Kausi 1, 7/8. 06.45 Nyhetsmorgon. Kausi 1, osa 3/10. 12.05 Nyt jos koskaan (7). MUUT TV-KANAVAT. Kausi 1, 15/16. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.50 Arktiset Vedet (S). 01.25 Apua, mikä tauti! (12). Myrsky nousee. 19.00 Panttilainaamo. Kutonen 06.05 Mahtavat miesluolat (S). 14.40 The Wall Suomi. 10.00 Simpsonit. 12.00 Emmerdale (7). 15.30–15.55 Food Factory USA. 04.40–05.45 Bakteerikammoiset (S). 19.25 Tulosruutu. 05.00 House. 17.00 Rapport. 22.00–22.57 Criminal Minds. 20.15 Världsmedborgare. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 22.00 Min sanning: Leif Pagrotsky. 22.50 Lokala nyheter. 20.30 Frendit (S). 16.50 Satakiloiset siskot (S). 20.00–20.55 Operaatio Buffalo (12). 09.30 Ensisilmäyksellä. 08.30 Hengenvaarallinen saalis: Erikoisjakso (S). 21.00 Narco Wars: Chasing the Dragon. Keltainen kortti. 18.15 Uutisplus. 03.50 Bitchin’ Rides (S). Sukupuu. 04.35–05.40 Kadonneet (7). 14.55 Poliisikoira Rex (12). 05.45 Sverige idag. 19.30 Efter fem. 19.18 Kulturnyheterna. Kausi 2, osa 3/8. 22.15 Remppa vai muutto Suomi. 10.35 Järvenrantataloa etsimässä (S). 16.00 Miehen puolikkaat. Kausi 8, 735. 10.00 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12). Kausi 1, 7/8. 02.40 Pontikankeittäjät (S). 19.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 01.20 Suomen kaunein koti. Jakso 4278: Hiivilläsi meitä peitä. 04.55 Arktiset Vedet (S). Kaaos pihamaalla. Lastenvaatteet. 21.00 Tanssi kanssain. 13.00 Grand Designs Suomi. 02.10 ELOKUVA 10 Things I Hate About You. 21.00 Uppdrag granskning. 17.05 SVT Forum. 20.20 TV4 Vädret. 13.40 Kokkaushaaste (S). 18.00 Family Guy. 02.40 Sportnytt. 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 12.35 Annas lanthandel. 18.30 Oddasat. 08.50 Kymppitonni. 18.00 Australian rajalla. • 23.30–01.10 The Go-Go’s (12). Jakso 4/11. (U) 19.00 Kentän laidalla (7). 02.55 Nyhetstecken. 00.30 Briljanta forskare. Jakso 3/12. 10.00 Maajussille morsian. 7.53 Rytmimunashow (S). 21.00 Michel Roux ja ranskalainen maalaiskeittiö. Jakso 32/85. 17.55 Uutiset. Jakso 4279: Karavaanari on kaikkien kaveri. National Geographic 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 20.30 Judisk högtid: Rosh hashana och Jom kippur. 18.00 90 päivää morsiamena (S). 15.40–16.17 Kentän laidalla (7). 11.35 Pontikankeittäjät (S). 09.45 Raskaan sarjan kuljetus. 13.50 TV Shop. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.50 Pyjamasankarit (7). 13.00 Hirviökala. 14.30 Team Ahma (7). 17.25 Tanskalainen maajussi. 17.05 Bronxin eläintarha (S). Jakso 1/10. 17.30 Virkakoirat (7). Kausi 1, 5/6. Bleiburg, Itävalta. 04.00–04.47 Ihmemies MacGyver. 10.45 90 päivää morsiamena (S). 11.30 Family Guy. 16.45 Valitut Palat Collection. 10.30 Australian rajalla. Kausi 6. Vaikeita valintoja. 21.00 DOC (12). 00.00 Kanadan rajalla. 17.00 Autojen ensiapu. 14.15 Suurperheen maalaiselämää. Lentopallon miesten Mestarien liiga, karsintaottelu SK Zadruga VaLePa. 16.25 Arktiset Vedet (S). • 00.25 ELOKUVA American Gangster (16). Kivitalojen monet muodot. Kausi 14. 08.25 Sonic Boom (7). 09.00 Tunturien ihmisiä. • 23.00 Paratiisihotelli Norja (12). 14.45 Alastomat selviytyjät extreme (S). 14.15 Annan herkulliset leivonnaiset. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 5/6. Kausi 36, 21/47. Julie ja Amanda. 15.00 Huimat huushollit. 06.05 My Little Pony: Pony Life (S). 03.20 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 00.15 Remppa vai muutto Vancouver. 17.00 Suurin pudottaja Suomi. (U) 09.00 Casualty (12). 14.35 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki (S). Kausi 2. 15.00 Suomen kaunein koti. 22.00 Café Finland. 13.20 Go’kväll. 12.30 Miehen puolikkaat. 07.30 Saari ilman lakeja. 23.25 Maanteiden sankarit (S). 21.00 Bonde söker fru. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). Kausi 2. 12.30 ELOKUVA Neiti tuittupää (7). 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.00 Meret ilman vettä. Kausi 22, 1/8. 16.00 Amerikan rajavartijat. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.30 Salatut elämät (S). 08.35 Asunnon metsästäjät (S). 21.00 21.00 Ivalo (16). 01.50 Möte med (Finska). 00.00 Aarteenetsijä Hellevaara. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. Ponin selässä. Kausi 1, 3/6. 02.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 15.55 Houstonin eläinpoliisit (12). 03.00 Poliisit (7). 12.45 Valitut Palat Collection. 14.00 Bytt är bytt. 00.35–01.35 Madventures Suomi (7). 11.35 Kiinteistöveljekset (S). Kausi 14. 20.30 Halv åtta hos mig. Vieraina ovat kustantaja Ville Rauvola ja professori Pirjo Hiidenmaa. 23.40 Sporten. 21.00 21.00 Koko Suomi leipoo. Kausi 26. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). Onnea, Inkeri ja Inka! 6.53 Pusse (S). 16.55 Uutiset. 20.30 Rapport. Kausi 2. 06.25 Uutisaamu. 19.50 Löysät pois! (12). 15.55 Leijonan luola USA. 20.00 Save The Date Suomi. 20.30 Toivesäveliä. Väärä lohduttaja. 09.00 Ajassa extra. 12.00 Agatha Raisin privatdetektiv. 12.30 Valitut Palat Collection. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 19.30 Världens historia: Elizabeth I och II. 22.38 Kulturnyheterna. 11.00 The Real Housewives of Beverly Hills. 21.30 30 minuter. 23.30 Våra tonåringar. 23.45 Valitut Palat Collection. 00.00 The Rookie. 13.05 Eläinsairaala (S). 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. (U) 13.30 Tanskalainen maajussi. 11.20 Rederiet. 02.00 Arman Pohjantähden alla (7). 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 20.00 Asian ytimessä. 00.00 Myrskyn jäljillä. 23.50–00.05 Auringonpistos (7). Kausi 7, 5/10. (U) 10.15 Topi – Nuoren miehen elämää. 16.05 Cyrano de Bergerac värjans mästare. 17.00 Simpsonit. 20.00 Hudson & Rex (12). Kivitalojen monet muodot. 13.00 Hem till gården. 15.00 Ulosottomiehet. 11.00 Soiva postikortti: Nina Tapio. 01.20 Utrikesbyrån. 19.28 Sportnytt. FRII 06.10 Kaikki koirista: rotuopas (S). 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 09.35 Bitchin’ Rides (S). 23.15 Avoimena. 14.30 Autohullut. 14.00 Sinkkuillallinen. 18.40 Perinnön selvitys. 16.45 Yle Oddasat. Niina Lahtinen, Köpi ja Viki sekä Jukka Lindström. 23.15 Viimeinen sana. 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät. Kuulen ääniä. 02.55 CSI. 04.25–05.23 Ulosottomiehet. 01.30 Australian rajalla. 17.30 Family Guy. 12.30–17.25 YLE TEEMA. 13.55 Hauskat kotivideot. 11.30 Australian rajalla. 07.45 Samu (S). 03.35 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 01.40 Simpsonit. Kausi 8, 735. JIM 09.00 Burgerimies Suomessa. 18.00 Muumilaakso (7). 13.00 Rapport. 00.10 ELOKUVA Angel Has Fallen (16). (U) 10.45–11.00 Luontotuokio. 08.45 Uutiset. 20.00 Miehen puolikkaat. 22.45 Sportnytt. 03.35 90 päivää morsiamena (S). 08.18 Hullabalooba (7). 16.00 En plats i solen. 10.00 Kauniit ja rohkeat (7). 23.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 23.10 Tohtori Paise (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00 Grand Designs Nya Zeeland. 06.35 Kaikki koirista: rotuopas (S). 09.00 Mutsi (S). Isolla kirkolla. Madventures ottaa kurssin kohti Suur-Saimaan ulapoita ja löytöretkeilee Järvi-Härmän psykedeelisimmissä sokkeloissa. FOX 06.00 Bless the Harts. 11.10 Mahtavat miesluolat (S). 13.00 Kansan TeeVee. 10.53–11.00 Yle Oddasat. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 20.00 Frendit (S). 12.50 TV Shop. 01.00 House. 00.00 Keihäsmatkat (12). 13.03 SVT Forum. 18.00 Uutiset. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. SUB 06.30 Teletapit (S). B10 KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Akuutti: Apu ahdistaviin pakkooireisiin. 14.05 Draknästet. 19.00 Den romska förintelsen. 17.25–19.53 YLE FEM. 08.40 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 11.00 Family Guy. Jakso 7/8. 07.50 LEGO Friends (S). Osa 6/6. 19.00 Superkauppiaat. 16.00 Lemmen viemää (7). 10.00 Purjehdus: The Pro Sailing Tour. 16.30 Simpsonit. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 12.40 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 08.10 Possu ja Kärpänen (S). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 18.55 Bakteerikammoiset (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 19.30 Uutiset. 8.04 Kallen keittiö (S). 03.55 Alastomat selviytyjät extreme (S). 22.10 Top Gear (S). 11.00 Agatha Raisin privatdetektiv. 12.30 Holby Cityn sairaala (12). 00.10 Murhaaja kotonani. AlfaTV 08.00 Viikon Parkkonen. 19.33 Lokala nyheter. Katkeruus. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 13.50 Hengenvaarallinen saalis: Erikoisjakso (S). 13.00 Simpsonit (7). 10.40 Mahtavat miesluolat (S). 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 15.05 Fråga Lund. 19.25 Lotto, joker och drömvinsten. 12/12. 18.45 Uutiset. 13.00 Puutarhan pelastajat. 17.00 17.00 MasterChef Australia. 19.00 Simpsonit. 19.00 Alastomat selviytyjät rakkautta etsimässä (S). 21.00 Murhaaja vierelläsi. Kemissä ollaan räjähdysherkällä tehtävällä. (U) 15.00 Maajussin luontokuvat. Santorini. 17.00 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi (S). 12.30 Valitut Palat Collection. 12.00 Uusi elämä etelässä. 08.25 Miehen puolikkaat. 06.55 Nuoret äidit (S). 18.25–18.50 Lomaunelmia: Kreikan saaristo. 09.30 Puoli seitsemän. 07.40 Kokkikisa ruokakaupassa (S). 20.00 Lentoturmatutkinta. 15.00 Ihmemies MacGyver. 16.10 A-studio viittomakielellä. 18.30 Simpsonit. Jakso 10/15. Kausi 15, 6/12. Kausi 2. 17.05 Viiden jälkeen. 22.00 Ohuella langalla (16). 22.00 ELOKUVA The Art of Self-Defence (16). 12.30 Hudson & Rex (12). 7.41 Rossi ja Rymy (S). 18.05 Arvokaman etsijät (S). 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 Kulttuuricocktail Live. 18.00 Arman Pohjantähden alla (7). 23.00 Politikbyrån. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 07.45 Vintage-kodit kuntoon (S). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). (U) 20.00 Suuri ompelukisa. 22.25 Tulosruutu. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. Kausi 1. Sveriges TV1 07.00 Morgonstudion. 17.00 Huippumalli haussa. 15.15 Valitut Palat Collection. 13.30 Home and Away. 21.00 Ensitreffit alttarilla. 22.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). 14.50 Vintage-kodit kuntoon (S). Kausi 2, 7/13. TV5 06.10 Järvenrantataloa etsimässä (S). 21.00 21.00 Big Brother Suomi. 02.20 Maajussille morsian. 19.35 Siskonpeti (7). 15.30 Sielunrauha: kuvataiteilija Pauliaukusti Haapanen. 21.00 Satakiloiset parhaat ystävät (S). YLE TEEMA & FEM 08.15–11.00 YLE FEM. 21.00 ELOKUVA Harry Potter ja salaisuuksien kammio (12). 01.35 Fråga Lund. 15.00 En plats i solen. 03.30– 04.00 Poliisit (S). (U) 10.45 Yle Uutiset Uusimaa. 23.15 Sinkkuillallinen. Kausi 5. Helsingissä lukiokaste menee överiksi. Sveriges TV4 06.05 Home and Away. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 5.10. Kausi 3, 3/10. 19.30 Simpsonit (7). 20.15 Sporten. 16.35 Tankkaustarinat. 06.20 Moderni perhe. 21.00–21.59 9-1-1: Lone Star. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 17.20 Proffs på en dag. 21.45 ELOKUVA Kino: Rivien välissä (12). 08.23 Mimun maailma (7). 18.30 Australian rajalla. 08.36 Minä, Elvis Riboldi (7). 02.00 Law & Order: Special Victims Unit. 19.50 Keno. 12.00 Simpsonit. 08.37 Merimiehet. 10.20–11.00 Maajussin luontokuvat. 01.00 True crime: Takapihalle haudatut (12). 12.55 Valitut Palat Collection. 06.15 My Little Pony: Pony Life (S). 21.00 ELOKUVA Philomena (7). 21.00 Atlantin yli (S). 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 09.30 Emmerdale (7). 18.00 BUU-klubben. 17.00 17.04 Päivän sää. 14.00 Team Ahma (S). 10.00 Remppa vai muutto UK. Järviheimo. 08.00 LEGO Ninjago (7). Maria Petterssonin tietokirjoja historian unohtamista naisista on kritisoitu puutteista lähteiden käytössä. 13.30 Ensitreffit alttarilla. 23.50 TV4 Vädret. 07.45 Moderni perhe. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 19.45 Se on Soini. 06.35 Sisarvaimot (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 12.05 Svenska nyheter. Kausi 8, 4/10. Sine kääntyi 17-vuotiaana islamiin. 12.00 Moderni perhe (S). 18.10 Leirintäalueella (S). 01.00 Narco Wars: Chasing the Dragon. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 08.17 Galaxi. 16.00 Viikon Parkkonen. 16.50 Novosti Yle. 13.00 Ensisilmäyksellä. 19.00 Gold Rush – Kultakuume (S). 18.20 Nyhetstecken. Hallitus vastaa oppositiopuolue perussuomalaisten jättämään välikysymykseen energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja Fortum-politiikasta. 23.00 Huumebisnes Oy. 7.04 Kasper ja Liisa (S). 17.50 Finland under kalla kriget. 17.00 Virkakoirat (7). (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 09.25 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki (S). 18.30 Emmerdale. 06.50 Wheeler Dealers (S). Kausi 26. 18.00 Päivän sää. Kausi 2. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 02.30 Seksileikeistä ensiapuun (7). Sadonkorjuun herkkuja. 09.05 TV Shop. (U) MTV3 06.15 Aamusää. 20.00 TV4 Nyheterna. 07.05 Simpsonit. 01.25 Finding Andrea (7). Jakso 4/26. 15.00 Huvila & Huussi. 08.15 Tara Duncan (7). 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 14.55 Diesel Brothers (S). 17.00 Aarteenetsijä Hellevaara. 3, 13/14. 08.10 Apua, mikä tauti! (S). 20.00–01.10 YLE TEEMA. 18.00 Efter fem. 07.15 Smurffit (7). 11.00 Hemmagympa med Sofia. 06.30 Järvenrantataloa etsimässä (S). Musta hevonen. 15.00 Valitut Palat Collection. 18.00 Sinkkuillallinen. 16.00 Salatut elämät (S). Kausi 1, 8/8. 09.55 Tulossa: Superkauppiaat. Jakso 2/2. 19.00 Simpsonit (7). 12.00 Sisu Diaries. 23.30 The Grave. Kihelmöivä koskemattomuushaaste. 19.30 Simpsonit. 02.10 Den romska förintelsen. 18.00 Kodit uusiksi. 00.20 Vetenskapens värld. 23.00 Oddasat. 01.40 Ghost Adventures (12). 00.00 Hudson & Rex (12). Kausi 10, 6/12. 02.35 Poliisit UK: Ajojahti (12). 22.35 Suomen huutokauppakeisari. 06.30 Kökets middagstips. 21.00 21.05 A-studio. 09.10 Caribbean Life (S). 17.30 Viiden jälkeen. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 21.45 Lentopallon Mestarien liiga, SK Zadruga – VaLePa. 00.30 Kanadan rajalla. 12.30– 13.55 Vesi on elämä – Standing Rockin naiset (12). 17.00 Lomaile kuin ökyrikas. 18.55 Nyheter på lätt svenska. Pääpalkinto. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.10 Tankkaustarinat. 00.10 Tohtori Paise (S). 23.00 Den svenska dokusåpan. 08.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 15.00 Food Factory USA. 09.00 Hauskat kotivideot. 7.57 Minirekat (S). 10.00 Australian rajalla. 20.30–20.59 Miehen puolikkaat. Erikoista etsimässä. Jakso 269. 08.15 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.25 Uutiset. 19.55 Wheeler Dealers (S). 07.40 Museoiden mysteerit (S). Kausi 9, 6/12. Helsingistä Kittilään. 15.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Suora lähetys eduskunnasta. 17.10–17.53 Ihmeiden äärellä (12). 00.15 Rapport
Hän on tehnyt yhteistyötä kirjailija Leonardin kanssa vuosikausia ja he ovat läheisiä ystäviä. (Britannia 2013) Pekka?Eronen kriitikko Alain on menestynyt pariisilainen kirjakustantaja. Häpeän, ikävän ja raskaan vääryyden muistot hiertävät kivenä kengässä, kun Philomena lähtee 50 vuotta myöhemmin selvittämään lapsensa kohtaloa. Kirjallisuusväki viettää kriisiä CINEMA MONDO / YLE Historia: Venäjän kohtalonvaalit (12) Yle TV1 klo 19.00 Vuonna 1996 Boris Jeltsin asettuu ehdolle Venäjän presidentinvaaleissa. Keskipohjanmaan mielipidenumero on 050 477 9966 www.keskipohjanmaa.fi Katariina Anttila Keskipohjanmaan mielipideja yhteisötuottaja. Boris Jeltsin oli Venäjän presidentti vuosina 1991–1999. Stephen Frearsin draamassa tunteet ovat pinnassa, mutta suru saa kirkkaampiakin sävyjä – kiitos Judi Denchin ja Steve Cooganin. Siksi Alainille on erityisen vaikeaa kertoa, että Leonardin uusi kirja on julkaisukelvoton. Tsetsenian sota, huono taloudellinen tilanne ja uusien rikollisryhmien nousu vaikuttavat heikkoon kannatukseen ja suosivat kommunistien ehdokasta Gennadi Zjuganovia. Oliver?Assayas on ohjaajaesikuvansa Eric Rohmerin linjoilla. Ja innostuisi entistäkin vähemmän, jos tietäisi, että tekstin intiimit hetket pohjautuvat Léonardin kokemuksiin hänen näyttelijävaimonsa Selenan (Juliette Binoche) kanssa. Mielipideluuri vastaa ma–pe kello 9–11 ja 12–14. Mitkä olivat vaalien seuraukset. Niin kuin Rivien välissä, jossa sikäläinen, etupäässä keski-ikäinen kirjallisuusala tekee sukupolvensa tilinpäätöstä ja kriiseilee yleismaailmalliseen tapaan. Kustantaja Alain (Guillaume Canét) on julkaissut ystävänsä Léonardin (Vincent Macaigne) kirjoja pitkään, mutta tämän uusimmasta käsikirjoituksesta hän ei innostu. Ohjaaja Frears onnistuu jälleen katsomaan pintaa syvemmälle. Koska Ranskassa ollaan, ei uskottomuus sinänsä maata kaada, mutta itse kukin on elokuvassa jollain tapaa myös itselleen ja omille, ääneen julistamilleen periaatteille. (Ranska 2018) The Art of Self-Defence TV5 klo 22.00 HHHH Konttorin pahoinpidelty Casey (Jesse Eisenberg) lähtee sairaalan jälkeen karatetunneille. Ota kantaa, osallistu keskusteluun! Onko sinulla kysyttävää Keskipohjanmaassa julkaistavista mielipidekirjoituksista, lukijan kuvista tai muusta lukija-aineistosta. Boris Jeltsinin uudelleenvalinta presidentiksi oli epävarmaa YLE Lähetä mielipidenumeroon WhatsApp-viestinä kuvia ja mielipidekirjoituksia. Reissuun liittyy myös kyyninen toimittaja Martin. Mustia ironioita viritteli ohjaaja Riley Stearns. (USA 2019) Philomena Hero klo 21.00 HHHH 1950-luvun katolisessa Irlannissa teini-ikäinen Philomena joutui synnyttämään vauvansa salaa luostarissa, josta lapsi päätyi adoptoitavaksi. Arvostetun konkarinäyttelijän ja suositun koomikon yhdistelmä toimii jopa odottamattoman hyvin. Mitkä taustavoimat saivat kannatuksen nousuun, ja mikä oli lännen rooli vallan kulisseissa. Omalla laillaan myrkyllistä on meno sielläkin. KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa B11 Rivien välissä Yle Teema & Fem klo 21.45 HHHH Jos elokuvassa puhutaan kulturelleja, syrjähypellään ja poltetaan tupakkaa, sen täytyy olla ranskalainen
KESKIVIIKKO 5.10.2022 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 965 980 980 985 990 990 995 1000 1010 1010 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 Aamupäivästä alkaen sadetta Odotettavissa keskiviikkoiltaan asti: Monin paikoin vesisadetta. Kokkola +8 Pietarsaari +9 Toholampi +5 Halsua +6 Ylivieska +5 Kalajoki +6 Haapavesi +5 Helsinki 11 Lahti +8 Tampere +9 Turku 14 Pori 12 Joensuu +8 Jyväskylä +6 Kuopio +8 Oulu +5 Rovaniemi +4 Kuusamo +6 To 6.10. klo 15) Merivesi Kemi +9 °C -18 cm Oulu 10 °C -19 cm Raahe +9 °C -18 cm Pietarsaari +8 °C -14 cm Vaasa 10 °C -11 cm Rauma 10 °C -10 cm Turku 12 °C -4 cm Helsinki 12 °C -1 cm Hamina 10 °C -5 cm Lämpimintä 4.10. +8 +8 +8 +8 +8 +8 +8 11 10 +9 11 10 +8 +8 +8 +8 +6 +4 Eilen Vuosi sitten °C +9 °C 10 °C +9 °C 10 °C +9 °C +9 °C 10 °C 10 °C +7 °C 10 °C 13 °C 12 °C +9 °C +8 °C +6 °C +8 °C +6 °C +5 °C 12 °C 12 °C 12 °C 11 °C 12 °C 10 °C 11 °C 10 °C °C 12 °C 13 °C 13 °C 10 °C +9 °C +9 °C 12 °C 10 °C +8 8 12 3 14 12 6 1 1 2 1 1 1 °C +5 °C +1 °C +6 °C +4 °C +6 °C +7 °C +9 °C +7 °C +7 °C 10 °C 10 °C +9 °C +8 °C +2 °C +9 °C 11 °C +9 °C 13 °C 12 °C 14 °C 14 °C 11 °C 13 °C 15 (4.10. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 7:34 18:41 Jyväskylä 7:33 18:36 Kokkola 7:46 18:45 Rovaniemi 7:39 18:30 Ivalo 7:36 18:18 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C +8 °C +6 °C +6 °C +6 °C +5 °C 13 °C 13 °C 14 °C 14 °C 14 °C) (+2 °C) (+1 °C) (-1 °C) (-0 °C) (-1 °C) (+7 °C) (+8 °C) (+6 °C) (+6 °C) (+6 11 5 13 6 Ke 5.10. +9 10 +9 +9 +8 +8 +8 13 12 11 13 12 +9 11 10 +9 +7 +6 Ke 12.10. klo 15.00 +13,1 °C Jomala Lämpimin mitattu 5.10. +9 +9 +8 +8 +8 +8 +7 11 10 +9 11 10 +9 +9 +8 +8 +6 +5 To 13.10. 13 12 14 13 14 12 14 15 15 13 14 13 11 14 13 12 11 +9 Pe 7.10. 11 11 10 10 10 10 10 13 13 12 12 10 12 12 13 10 10 +6 Su 9.10. +18,7 °C 2020Kouvola Kylmintä toissa yönä -3,1 °C Utsjoki Nuorgam Kylmin mitattu 5.10. 13 12 12 12 12 11 12 14 14 14 14 13 11 13 12 10 +9 +8 La 8.10. 10 10 10 10 10 10 +9 12 12 11 13 12 10 10 10 +9 +7 +6 Ti 11.10. -11,2 °C 2018 Salla Sateisinta 3.10. Päivän ylin lämpötila on 5...10 astetta. +9 +9 +8 +8 +8 +8 +9 12 11 10 10 10 10 10 +9 +9 +7 +6 Ma 10.10. 13,0 mm Kotka Rankki Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ke Amsterdam 18 Buenos Aires 19 Budapest 18 Lissabon 24 New York 15 Oimjakon -4 Riika 14 Skellefteå +9 Sydney 15 Tukholma 15 Tokio 20 To 16 22 20 25 20 -4 16 13 17 16 16 Pe 16 25 21 25 23 -3 16 12 20 16 14 La 15 18 19 24 15 -3 15 12 18 12 24 Su 15 19 20 20 15 -3 11 +9 12 12 23 Ke Alanya 27 Dubai 37 Dubrovnik 21 Funchal 20 Hania 22 Honolulu 27 Las Palmas 23 Malaga 24 Nizza 23 Phuket 26 Venetsia 19 To 27 36 22 21 20 27 23 23 22 27 20 Pe 24 41 23 21 20 26 23 24 24 27 22 La 24 39 22 21 21 26 24 24 23 28 20 Su 26 35 23 21 22 26 24 24 22 28 20 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (29.9.–4.10.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. Kohtalaista etelätuulta