. . . . . . . . . Hintavertailun toisessa ääripäässä olevien KPO:n hallinnoimien Vittsarin Shellin ja Prisman ABC:n lopullinen hinta määräytyy esimerkiksi KPO:n asiakasomistajalle kuukausittaisten bonusostojen perusteella. . . . . Ruuttunen on tehnyt kansainvälisen oopperauran ja viime tammikuussa hän debytoi Wienin valtionoopperassa George Enescun Oidipuksen nimiroolissa. Vastaavasti kalleinta bensa oli Vittsarin Shellillä. . . Suurimalla osalla tiloista tuet pysyvät kuitenkin suunnilleen aiemmalla tasolla. Siellä litrasta piti pulittaa 1,204 euroa. .20 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 12 Jouko Pensaari KOKKOLA (KP) "Rattijuoppo törttöili, ajoi lyhtypylvääseen, ojaan, pellolle, seinään, jäi poliisin haaviin, pakeni juosten jne." Tämäntyyppisiä otsikoita riittää jokaisen aamun lehteen suomalaisen liikenteen ikuisuusongelmasta, joka lisääntyy vaikka kuinka yritetään etsiä uusia rangaistuksia saada humalaiset autoilijat kuriin ja nuhteeseen. Halvimmalla bensaa sai Torikadun Shelliltä, jossa litra maksoi 1,098 euroa. Liite Oopperan avainhenkilö Esa Ruuttunen luottaa Pula!-oopperan onnistumiseen. Hyvin hintavertailussa menestyvät myös ST1:n asemat Koivuhaassa ja Pitkänsillankadulla. Sivu 4 Eko-Center avaa syksyllä Kierrätystoiminta käynnistetään uudelleen Toimitusjohtaja Esko Elsilä uskoo, että Lassie-hallissa käy pian kierrätysvilske. . Rattijuoppoja tuomitaan käräjäoikeuksissa liukuhihnalla. Toiminta käynnistyy syyskuun aikana. . . . Hän on oopperan taiteellinen johtaja ja laulaa siinä keskeisen Sigfrid Ruuttusen roolin. . .3-5 Kotimaa . . . . . Autojen arvot vaihtelevat satasista satoihin tuhansiin euroihin. . . Tarkoitus on kierrättää myös jääkaappeja ja pakastimia, jos säätiö saa sähköja elektroniikkalaitteiden korjaustoiminnalle ympäristöluvan. . . päivänä kantaesitettävässä Pula!-oopperassa monessakin mielessä. . . . . . . . Kokkotyö-säätiön toimitusjohtaja Esko Elsilä toteaa, että kaupungissa on selvä tilaus kierrätyskeskukselle. . . Vanha paanukatto kyllästetään 700 kilolla hautatervaa, joka riittää 1 400 -neliöisen katon kertasivelyyn. Sivu 4 Härmälä: Tukierot kasvavat Oopperalaulaja, baritoni Esa Ruuttunen on avainhenkilö Nivalassa kesäkuun 10. . .8 Talous . . . . Sivu 9 Bensan hinnassa huimat erot Kartellia ei ainakaan Kokkolan seudulla Shell Torikatu ST1 Koivuhaka ST1 Pitkänsillankatu Neste Ali-Korpilahti SEO Peitso TB Pitkänsillankatu Neste Kälviä Shell Kaarlelankatu Esso Halkokari A24 Tehtaankatu Neste Nukumatti ABC Prisma Shell Vitsari 1,09.8 1,12.9 1,12.9 1,13.4 1,13.9 1,15.8 1,15.9 1,15.9 1,16.4 1,18.9 1,19.4 1,19.4 1,20.4 95 oktaaninen bensiini Polttoineen hinnat Kokkolassa Shell Torikatu ST1 Koivuhaka ST1 Pitkänsillankatu SEO Peitso Neste Kälviä TB Pitkänsillankatu Shell Kaarlelankatu Neste Ali-Korpilahti Esso Halkokari A24 Tehtaankatu Neste Nukumatti ABC Prisma Shell Vitsari 78,4 79,4 79,4 79,9 79,9 81,9 81,9 82,0 83,9 83,9 84,9 85,0 86,0 Diesel Maakunta Pula! Mielipide +15 +15 +18 +19 +17 2-6 m/s Pula! . . . . Kierrätyskeskuksen nimeksi tullee Eko-Center. . . . Eri järjestöjen korteilla hintaan saa yleensä senttitason alennuksen. . .10-11 Sää . Niiden myymä dieselöljy on täsmälleen Torikadun Shellin tasoa, sillä ST1:n omalla alennuskortilla sai tiistaina sentin pudotuksen litrahinnasta. Pitäisi päästä vaikuttamaan jo suunnittelupuolelle, jos paanukattoja haluttaisiin lisätä, tietää Väärämäki. . Ensimmäinen on saanut autonsa takaisin, kun hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden vapauttavan tuomion. . . . . . Tuottajajärjestö on pääosin tyytyväinen pian valmistuvaan uuteen tukimalliin. . Leader -hankkeena liikkeelle lähtenyt Vetelin Rakennusperinne Osuuskunta työllistää jo useita ihmisiä paanukattojen tiimoilta. . . .9 Mielipide . Kierrätettävän tavaran kirjo on laaja, vaatteista huonekaluihin ja kodinelektroniikkaan saakka. . . . . . . .2 Maakunta . . . – Ne voivat johtaa kohtuuttomuuksiin. . . . . . . Kaatopaikalle menee aivan liian hyvää tavaraa. . . Kuva: Juha Sallinen Savon malli:. . . Lisäksi niin sanotun kylmän aseman tarjonta kattaa vain 95E:n ja dieselöljyn. . . .14-16 Sarjakuvat . Silloin paanukaton ikä venyy tuonne 100–150 vuoteen, tietää paanukattojen kunnostukseen keskittynyt veteliläinen Tero Väärämäki. .18 Tv, Radio . . . Bensiinikauppiaat pitävätkin Torikadun Shelliä markkinahäirikkönä, sillä sen taksa on yleensä aina ja selvästikin kaupungin halvin. Saman istuntopäivän aikana ahkerimmat käräjäviskaalit jakelevat tuomioita kymmenille syytetyille. . . Nyt hän palaa kotikonnuille esittämään körttiukkoa ja kylänvanhinta. . . . . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Keskiviikko IRTONUMERO 1,90 € Nro 122 KESKIVIIKKONA 5. . . . Näyttämöharjoitukset alkavat toukokuun puolivälissä. . . . . . . . . Toivoisin, että yli 80 vuotta olisi aikajakso, joka mahdollistaisi sen, että perinnetyöhön osallistuisi Tammenlehvän perinneliiton ja Vapaussodan perinneliiton lisäksi myös punaisten edustajat. . . – Hirsitalojen rakennusvaiheessa idea paanukatosta nousee usein esille, mutta se on usein lupien kannalta jo myöhäistä. . Toisten jutut ovat käräjävaiheessa Keski-Pohjanmaalla eikä muuallakaan Suomessa takavarikkoja ei ole vaadittu. . . . Saksassa ja Tanskassa paanukattoja käytetään myös omakotitaloissa. . . Sivu 5 Auto pois rattijuopolta Johtava kihlakunnansyyttäjä Juhani Laurinolli. . . . . . . . Savossa on sovellettu rikoslain jo pari vuotta antamaa mahdollisuutta takavarikoida autoa rattijuopolta. – Tervaaminen on paanukaton elinehto ja se olisi hyvä tehdä viiden vuoden välein. . . . . . Kokkolan kihlakunnan johtava kihlakunnansyyttäjä Juhani Laurinolli suhtautuu varovasti savolaisten sovellutuksiin. Muun muassa Karjalan liiton jäsenkortilla hinta putoaa TB:llä 1,5 senttiä. . . . . . . TOUKOKUUTA 2004 A Tänään . . Torikadun Shellillä maksuvälineenä ei käy lainkaan raha vaan kortit. Tämä johtuu tilojen erilaisesta tuotantoja tukihistoriasta, arvioi MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä. . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Bensan hintaan odotetaan tuntuvaa nousua kesään mennessä, mutta ainakaan hintakartellista ei voida puhua ainakaan Kokkolan seudulla. He ovat kansakuntamme itsenäisyyden historiaa, Armo Korvela Toholammilta kirjoittaa. Sivu 3 Paanukatto kuntoon tervalla Kaarlelan kirkon katon 1 400 neliötä vaatii 700 kiloa tervaa Tero Väärämäki tervasi Kaarlelan kirkon paanukaton uudelleen. . . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kierrätystoiminta aloitetaan uudelleen Kokkolassa. Rautalammilla on viety kolmen humalassa toistuvasti ajaneen ajopelit. . . . .12 Kulttuuri . . . Kierrätyksessä euro tulee käytettyä kolmeen kertaan, kun kaupunki säästää kaatopaikkakustannuksissa, työttömät saavat työtä ja kaupunkilaiset voivat ostaa kohtuuhintaan kunnostettua tavaraa, hän sanoo. . . . .1-32 – EU:n maatalouspolitiikan uudistus kasvattaa tilojen välisiä tukieroja. . . . . . . . Kokkotyö-säätiö remontoi parhaillaan Lassie-hallin tiloja Yrittäjäkadulla kierrätystä varten. . .13 Urheilu . . . Sivu 11 Perinnetyö yhteen Outi Airola KOKKOLA (KP) Kaarlelan kirkon paanukatto saa tällä viikolla uuden tervauksen pintaansa. .18-19 Sää . .6-7 Ulkomaat . . . . . . . . Kuva: Timo Talus – Nyt olisi aihetta miettiä vapaussodan ja myöhempien sotien perinteiden vaalimisen yhdistämistä: yksi järjestö valtakunnan tasolle ja yksi toimikunta kuhunkin kuntaan. . . . . . Sen reilu parikymmentä työntekijää lajittelee tavaran, kunnostaa käyttökelpoisen materiaalin ja myy sen käypään hintaan omassa myymälässä. . Ideaa on lämmitelty myös Suomessa: paanukaton kestävyys ja kotimaisuus ovat sen puolestapuhujia. . . . . . . . . . Bensan litrahintahaitari oli tiistaina Kokkolassa ja Kälviällä vajaat 11 senttiä. . – Täällä on olemassa ihan selvä puute, kun kierrätyskeskusta ei ole. . . Entä mitä tehdään, jos auto ei ole oma. . . . . . . . Varastointia keskuksessa ei tehdä lainkaan, vaan tavara kiertää koko ajan joko myytäväksi asiakkaille tai vietäväksi kaatopaikalle
Oulainen Peter Pan. La 8.5. 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Kaskukilpailussa kerätään tunnettujen ylivieskalaisten kertojien Kalle Virtanen vanhemman, Einari Raudasojan eli Tinuri-Einarin, Yrjö Ilon ja Mikko Rahkolinin kertomia kaskuja. Teatterikesän pääohjelmiston on koonnut uusi taiteellinen johtoryhmä: ohjaaja Maarit Ruikka, suomentaja Jukka-Pekka Pajunen, näytelmäkirjailijaohjaaja Sirkku Peltola sekä toiminnanjohtaja Raija-Liisa Seilo. Teosofinen seura ry, Kokkolan loosi: Teosofinen kyselytunti la 8.5. K-P:lta. klo 14-20 ja la 8.5. KTU: Siivousja puutalkoot la 8.5. Kokkolanseudun Parkinsonkerho: Tervakartanossa to 6.5. klo 19. Teatteri Avoimet ovet tuo Teatterikesään dramaturgi Heini Tolan näytelmän Meitä on monta, joka kertoo sotalapsista ja sotaorvoista. puh. Pulkkisen-Haukilahden Nuorisoseuralla kansalaisopiston piiri esittää Maija Alajuuman pienoishupinäytelmän MUMMO HUKASSA perjantaina 7.5.04 klo 19.30. Sauvakävely Santahaan pururadalla to 6.5. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. (06) 827 2000 ark. Kokoontuminen Köykärinmäellä. Pressa rakennutti lomakeskuksen hevosille. teatteri Hevosenkä Espoosta. päivä. Ei osallistumismaksua. Kevätkonsertti to 6.5. klo 18.00 Kaarlelan kirkossa. Esiintyjinä koulun oppilaita, vanhempia ja kyläläisiä. Oulaisten lukion opiskelijoiden musikaali ke 5.5. Kokkolan Sydänyhdistys: Leikattujen kerhon Kivitippuun lähtijät su. Kangas & Pillesband. klo 18. Kaskukilpailun järjestävät yhteistyössä Pietari Päivärinta Seura, Ylivieskan Kotiseutuyhdistys ja Ylivieskan kulttuurilautakunta. Veteli Äidin laulu -tilaisuus kirkossa ke 5.5. klo 19-20. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. klo 18 Tulliharjun päiväkodilla Kokkolassa, Libeckink. Misyac kohannya perustuu löyhästi Ivan Turgenevin näytelmään Kuukausi maalla. Teuvo Rode´n ja joht.lääk. klo 19 Kirsti Källströmillä, Allinkatu 4. Väliajalla täytekakkukahvit. Hän esimerkiksi irtisanoi yhtäkkiä 15 000 sairaanhoitajaa ja muuta lääkintätyöntekijää. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Järjestää Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiiki ry. Suunnistuskoulun emitharjoitus Halkokarin koululla ke 5.5. yhdistyksen 60-vuotisjuhla. Marian Petrescu piano, Mihail Petrescu kontrabasso ja Mika Hietala rummut. klo 19 musiikkinäytelmän Suuri sirkusseikkailu toinen esitys. Sauna talkooporukalle. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 32. klo 19.00 Pohjankylän koululla. Kokkolan Latu: Keskiviikkopyöräilyt alkavat, lähtö urheilutalolta klo 18. Lisäksi kerätään muiden tunnettujen ylivieskalaisten kertomia kaskuja sekä ylivieskalaisten omia sutkautuksia. 40: 26 Alavieska Kulttuuritoimi järjestää su 9.5. Reko Lundánin KOM-teatterille kirjoittama ja ohjaama Tarpeettomia ihmisiä kertoo miehen elämän romahtamisesta työttömyyden sattuessa kohdalle. – Juuri kun ajattelet saaneesi kaiken siitä (suhteesta) irti, yllätyt. Eläkeliitto Lestijärvi Rantapäivä Toikkasen Mikon mökillä ti 11.5. K-P:n piirin sotainvalidinaiset: Lähtö pe 7.5. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. ottelu KPS IK Myran to 6.5. Kone lensi Melbournesta Wellingtoniin. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. Kemiläisten Juhlapäivät tuo katsojaa lähelle hylätyt lapset ja syrjään joutuneet vanhukset. Himanka Himangan Urheilijoiden voimistelujaoston kevätnäytös urheiluhallilla ke 5.5. klo 19 Ylivieskatalo Akustiikassa, iRonica, Eetu Hyppönen ja Gravity. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Esitys on tarkoitettu erityisesti nuorille. Virolais-suomalaisena yhteistyönä syntynyt Taksojuhid – Taksirengit esitetään kahdella kielellä: virolaiset näyttelijät puhuvat viroa ja suomalainen suomea. klo 9.00 kaupungintalon edestä. – Luonnollisesti matkustaja oli hieman tyrmistynyt, kun hän kutsui paikalle stuertin, muotoili Fergus Small. Esiintyjinä Ylivieskan seudun musiikkiopiston nuoremmat oppilaat. Käärmenäyttely, eläinja ihmismaailman outouksia nuorisoseurantalo Sointulassa pe 7.5. Matti Salmo, Toim.joht. Ilm. muutos 8312 881. Pirjo-Liisa Pirjo-Liisa Pirjo-Liisa Pirjo-Liisa Kiiskilä Kiiskilä Kiiskilä Kiiskilä SAIMME KAKSOSET, TYTÖN JA POJAN 26.4.2004 Linda Björkqvist ja Kenneth Skog Kruunupyy Lämpimät kiitokset kaikille Teille, jotka muistitte syntymäpäivääni. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden maisteri. Kannuksen palon vuosipäivänä ti 11.5. Jokilaaksoissa hanke ja kulttuuritoimi. tulokahvilla klo 10.30. Kok. elokuuta, jo 36. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Turkmenistanin kansa ei ole päässyt vaurastumaan maan runsaista luonnonvaroista huolimatta. Musiikin tukiryhmän järjestämä perinteinen kevätsoitto-konsertti Kirkonkylän koululla pe 7.5.04 alkaen klo 18.30 muskarilaisten kevätjuhlalla. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Yhdistykset Kiitokset Merkkipäivät Syntyneet Sydämellinen kiitos syntymäpäivääni muistaneille. klo 13.00 hyväntekeväisyyskonsertti Niemenkarissa. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Viime viikolla Nijazov erotti useita maan ministereitä. Eläkeliitto Perho: I alueen: Halsuan, Kaustisen, Perhon, Vetelin ja Ullavan ulkoilupäivä Humalajoella Ulkoilukeskuksessa 27.5. Teatterikesässä kahdeksan kotimaista uutuutta WELLINGTON (STT–Reuters) Australiasta Uuteen-Seelantiin matkannut lentomatkustaja on kokenut melkoisen yllätyksen. 8634125 ja 0407185038. Osaltaan elintasoa ovat heikentäneet presidentti Nijazovin erikoiset uudistukset. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. 5. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Ohj. Olette tervetulleita. Muutama paikka vapaana, kysy 877 554. Teatterikesä on nimetty Vuoden 2004 festivaaliksi. Kannus Su 9.5. Järj. Soita mahd. 60vuotta täyttävä Erkki Päivärinta. klo 10, joht. klo 13 17. klo 10 Kuntomajalla. klo 19 Kansantaiteenkeskuksessa Albert Stupak, huilu, Outi Kangas, piano ja cembalo sekä Olli Kanga, sello. klo 1215, E-, Dja C-junnut, aloitus pelillä isät/pojat. Ma10.5. kerran. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Avoin kaikkien haettavissa. Eläkeliitto Lohtaja: Kevätretki Härmään 25.5. Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Ylivieska Marian Petrescu Evolution ke 5.5. Eliina ja Martta. Supertähti Brad Pitt puntaroi avioliittoaan ASHGABAT (STT–Reuters) Turkmenistanin yksinvaltainen presidentti Saparmurat Nijazov jaksaa yllättää. K-P:n MTY: Ke 5.5. Pyhäjoki Lauantaina 8.5. Jatkoajan ansiosta myös kotiseudullaan lomailevat ylivieskalaiset saavat mahdollisuuden rikastuttaa kaskuperinnettä. Sooloesityksellään Hell’s Bells Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijämuusikko Kalle Pakkala ottaa kantaa länsimaiseen elämänmuotoon, työttömyyteen ja globalisaatioon. Sit.ilm. klo 16 Renlundin koululla, Katariinank. Martinaitis, Vasks, Bach, Prokofiev. KK-team Pohjalainen: La 8.5. Saksalainen Armin Petras ja Schauspiel Frankfurtin näyttelijät tuovat Teatterikesään kahden näytelmän kokonaisuuden, joka pohtii miksei rakkaus voi toteutua. Teatteri Iltatähdessä lasten ja nuorten näytelmä Mutterimysteerio la 8.5. klo 13 sauvakävelyä ja kahvitusta, emäntänä Ritva. Taksojuhid ja huumemonologi Naapurimaistamme Ruotsista ja Virosta kutsutut esitykset ovat muodoltaan tutumpia. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12,10 € 1x35 mm 15,90 € 1x50 tai 2x25 mm 22,75 € 1x70 tai 2x35 mm 28,35 € 1x100 tai 2x50 mm 35,50 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Ohjelmaa, järj. Kokkolan Veikot: Yleisurheilujaoston kokous tänään klo 18 veikkojen toimistolla.Aiheena syksyn hallivuorot. viimeistään 19.5. 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Tämänvuotinen kansainvälinen katuteatterivieras saapuu Teatterikesään Hollannista. Zholdakin toinen ohjaus perustuu Aleksandr Solzhenitsynin pienoisromaaniin Ivan Denisovitshin päivä, jonka tapahtumapaikka on vankileiri. Eläkeliitto Kokkola: Linja-auto Nivalaan ma 10.5.:Hakalahden Siwa 8.00, Mh 8.10, Mariank.Center 8.15, Merituuli 8.20 ja Rytimäki 8.25. yhteisestä kevätretkestä Kalajoella 14.5. Listalla mm. 0400162172. Eteläväylä, Kokkola. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Supertähti myös paljastaa, että hänellä on sopimus vaimonsa kanssa siitä, että ”katselemme, mihin tämän homma johtaa”. puh. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . menn. Kokkolanseudun Pohjola-Norden: Hallitus keskiviikkona 5.5. 2 Tänään Keskiviikkona 5.5.2004 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Menolista Merkkipäivät s viikko 19 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. klo 9.45 ja 11.45 nukketeatterinäytelmä Kari Untuvaterä, esitt. Tulokahvit klo 11 alk. (06) 827 2234, . Tulomatkalla Kauhavan puukkoja tekstiilimuseo. Reisjärvi Pe 7.5. Ilmoit. Tuo pieni arpajaisvoitto. Varjoavajaiset II to 6.5. Teatterimaailmaan sijoittuu myös ranskalaisen Victor Haimin Kohtauksen partaalla, jonka esittää Teatteri Takomo. Ohjelmassa Bachin, Schumanin, Chopinin ja Schubertin musiikkia. Hakulom. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . mennessä Kirstille toimistoon: 8225 688 tai 050 5929 185. Kilpailun tulokset julkistetaan lokakuun 10. klo 1719 Halkokari, Kaanaanmaantie. K-P:lla 25 paikkaa ja yht.kulj. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. 0407185038 12.5. Mukana myös J. 2003 27601 kpl Lukijoita 84.000 (KMT 2003) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Matti Kalliokoski (sij.), Lassi Jaakkola (vapaalla) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Klassikkotulkintoja edustavat Seinäjoen kaupunginteatterin Pesärikko, Lilla Teaternin Tre systrar, Lillanin ja Kansallisteatterin yhteistyönä tuotettu Hiiriä ja ihmisiä sekä tamperelainen Kinkeladen neidit kohtaavat herra Lammenloon. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . klo 17. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Hyvänmielen Martat: Luontoretki Elbaan to 6.5. 9.5.: Lohtajan S-market klo 9.00, vanha Ouluntien kioski klo 9.30, matkahuolto klo 9.40, Ventus klo 9.50. Hän toimi Kannuksen kaupunginjohtajana 1973-89. Ilmailuun mieltynyt sammakko oli hakeutunut Qantas-lentoyhtiön koneeseen. Konsertissa esiintyy himankalaisia musiikinharrastajia, lapsia ja nuoria. Pullakahvit lipunhinnassa. Englantilaisen Joe Penhallin palkitun mielisairaalanäytelmän Sininen appelsiini esittää turkulainen Linnateatteri. Kaustinen Musiikkilukion teatteriryhmän esittämänä Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär to 6.5. 30.5. Ilmoitushinnat 1.1.2004 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Kokkolan Eläkkeensaajat: Torstaitilaisuus äitienpäivän merkeissä 6.5. Makkaran paistoa,kahvia. 8634125 ja 0407185038 Eläkeliiton K-P:n piiri: SH-loma " Hurmaava kuutamoloma" 25.8.31.8.04 Haukirannassa yhd. 2 riviä, sis. Kalajoki 3-25.5. klo 18.30 kulttuuritalon teatterisalissa. Saunavarustus mukaan. Perillä esittely ja lounas. klo 19 Ylivieskatalo Akustiikassa. Allergianeuvoja Tiina Keskinen puhuu siitepölyallergiasta. Kokkolan sotilaskotisisaret: Matka sotilaskotipäiville Lahteen 4-5.9. Lohtajan veteraanit, naiset, tukihenkilöt ja ystävät: Kahvit Suoramyynnissä to 6.5. KoS: Maanantairastit 10.5. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Helsingistä mukana ovat Pirkko Saision Kansallisteatterille käsikirjoittama ja ohjaama Tunnottomuus, joka pureutuu perhedraaman kautta elämän elämättä jättämiseen. Vetelin käsityönystävät: Vietämme päivän pajutyön merkeissä Viiperillä Mäki-Petäjän pihassa Viiperintie 85, ma 10.5. yhdistyk. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Eläkeliitto K-P:n piiri: EL Evijärven yhd kutsuu helatansseihin Evijärven Ns:lle 20.5. Hämeenlinnan kaupunginteatteri esittää Anja Snellmanin romaaneihin pohjautuvan näytelmän Sonja ja Syysprinssi. Riksteaternin näyttelijä Lo Kauppi esittää omaelämäkerrallisen monologinsa, joka kertoo huumesekoiluista. Merkkipäivänään Paavo Latva-Rasku on matkoilla. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . GBK: Perinteinen Futiskirkko ke 5.5. klo 19 yläasteen musiikkiluokassa. Kaskukilpailua jatketaan Ylivieskassa TAMPERE (STT) Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa nähdään ensi kesänä kaksi kahden esityksen kokonaisuutta, jotka edustavat eurooppalaisen teatterin uusia virtauksia. Markku Lilja. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Sit.ilm. (2 e).Ylilääk. Kahdeksas kantaesitys on Jyväskylän kaupunginteatterin Heikko esitys! Anna Krogeruksen näytelmä kertoo näytelmäharjoituksesta, joissa näyttelijät joutuvat kuvaamaan häpeällisiä kokemuksiaan. Maanantaina ilmestyneessä Vanity Fairlehdessä julkaistuilla pohdinnoilla saattaa olla jotain tekemistä myös sen kanssa, että 40-vuotias Pitt sanoo olevansa keskiiän kriisin kynnyksellä. päivä muuttunut. ja tied. Suuntana Laajalahden luontopolku ja lintutorni. klo 19 flyygelin vihkiäiskonsertti seurakuntatalolla. ja Eiralta. Siitä kertoo se, että Teatterikesän ohjelmistoon on valittu kahdeksan kotimaista kantaesitystä. tulostanne 24.5. Perho Lähetyksen kevätmyyjäiset srk-talossa to 6.5. Järvenpäähän vuosikokouspäiville: Alavieska varikko 5.00, Sievi mh 5.30, Toholampi tori 5.45, Kannus mh 6.10, Kokkola mh 6.40, Perho mh 7.55. menn. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. klo 17.00. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. K-PKS:n Kultapisarat: Äitienpäivämyyjäiset keskussairaalan pääaulassa pe 7.5. klo 18.30 Santahaan hiekalla. Kaskutoimikunta päätti jatkaa kilpailuaikaa yleisön pyynnöstä. klo 12 Perhon koulukeskuksen Perhosalissa. Matti Ojala. 10.5. Uutta ulkomaista ja klassikoita Kuopion kaupunginteatteri tuo Teatterikesään ruotsalaisen Klas Östergrenin kirjoittaman näytelmän Kustaa III. KPS: III-div. iltaan menn. alk. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . klo 17. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Erälisä 2 €/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Kokkola Ykspihlajan Työväen Näyttämöllä pienoisnäytelmä Keinujat pe 7.5. Kokkolanseudun Diabetes: Pietarsaaren matka ma 26.5. Se on mutkikasta, mutta pitää homman kiintoisana, Pitt kertoo. Eläkeliiton K-P: n piiri: Luento syöpäsairauksista la 15.5. Karmaryhmän Elämänmäki kertoo lääkäri Edward Lybeckin hermotautien parantolasta ja hänen erikoisesta ja traagisesta elämästään. Hän, joka kutsuu esiin taivaan joukot täydessä vahvuudessaan, hän, joka tuntee ne nimeltä, joka ainoan.” Jes. Kun kehitys kuolee, mekin kuolemme, Pitt filosofoi haastattelussa. klo 12-19. Pittin mukaan pariskunta ei halua ryhtyä onnellisen avioliiton esikuvaksi. puutarha, Power Park (ruokailu), Räyringin viinitila, Pauanne, Kansantaiteenkeskus (kahvit). 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. klo 13-16 on KP:n käsija taideteollisuuden neuvonta ohjaamassa. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. E-P:n piirin kanssa. Järj. Tampereen Teatterikesää vietetään loppukesällä, 10.-15. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Ilm. Ukrainalainen Andryi Zholdak ja hänen johtamansa Harkovan akateeminen draamateatteri tuovat Teatterikesään kaksi suurta esitystä, jotka on tarkoitettu katsottavaksi peräkkäin. – Pääset elämässä eteenpäin niin kauan kuin kehityt. lastennäyttely Afrikka-kaappi kirjastossa, Pohjankyläntie 6. Leevi Kallio En juhli merkkipäivääni Margit Järvelä EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Lyyli Hautala 60 vuotta Lapuan kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Paavo LatvaRasku täyttää 60 vuotta tänään keskiviikkona 5.5. klo 5-13 Lintujen kevätmuuttolaskentaa Parhalahden kalasataman lintutornissa. Huhtikuun loppuun mennessä kilpailuun tuli 11 vastausta. Tennessee Williamsin Lasinen eläintarha ja Sara Kanen näytelmä Zerbombt toteutetaan omaperäisellä, sarjakuvamaiseksi luonnehditulla estetiikalla. Norjan Altaan 1.8. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . 0600 16 316, 3,90 €/min.+pvm. Määräaikaistilaus: 1 kk 20 € 6 kk 109 € 3 kk 58 € 12 kk 210 € 4 kk 76 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Kevätkauden päätös. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Veteraaniopettajat: Lähtö bussilla kevätretkelle Alahärmään Lillbackan vapaa-ajankeskukseen 10.5. Se on lyyrinen ja ironinen tarina rakkaudesta, joka joskus on mahdollista, joskus mahdotonta. klo 19. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Elämänmäki ja Selkäsauna Kemin kaupunginteatteri ja Karmaryhmä Helsingistä esittävät nuoren, vasta valmistuvan dramaturgin Tuomas Timosen kirjoittamat näytelmät. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Johtaja on nyt rakennuttanut loisteliaan lomakeskuksen hevosille. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . klo 12. YLIVIESKA (KP) Ylivieskalaista huumoriperinnettä keräävän kaskukilpailun kilpailuaikaa jatketaan kesäkuun loppuun saakka. puh. Eläkeliiton K-P:n piiri: Kuoron harjoitus Kaustisen srk-talossa to 13.5. Saisiota, Lundánia ja Anja Snellmania Suomalainen teatterikausi 2003-04 on nostanut voimakkaasti esiin kotimaista uutta draamaa. Salibandyseura Redy: Kauden päättäjäiset Pikiruukissa la 8.5. klo 17.30-19. Makkaraa mukaan. Oksakosken koululla torstaina 6.5. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. klo 19.00. puh. Kun matkalainen alkoi syödä lentoruoaksi tarjoiltua salaattia, siitä ponnahti liikkeelle sammakko. Pianotaiteilija Risto Lauriala soittaa. Tapani Tirilä. klo 12-14 talkoot ja tilkkutäkkiryhmä Varaventtiilissä. Paidat tulleet. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16 €/kk. Parpala, Sley:n Räyringin osaston kuoro, Aila Rauhala, Ilon Aihe, Jaana Nieminen, kirkkokuoron kvartetti, Minna Tastula. Sanna Finnilä, joht. menn. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Palkintojen jako ja infoa Ouluun lähdöstä. klo 13.00 päätetään mm. Haapajärvi Kani Untuvakerä. Kahden kuukauden kilpailuaikaa pidettiin liian lyhyenä. Turkmenistanin hepovaliot pääsevät hevostelemaan lomatyyssijassa, jossa niitä palvelevat esimerkiksi uima-allas ja ilmastointi. Kilpailuun osallistuvat tekstit voi lähettää Ylivieskan kaupungin pääkirjastoon tai Ylivieskatalo Akustiikkaan. Sammakko salaatissa LOS ANGELES (STT–Reuters) Amerikkalainen filmitähti ja miljoonien naisten päiväuni Brad Pitt on myöntänyt alkaneensa epäillä, onko ihmisiä tarkoitettu elämän pituiseen parisuhteeseen saman henkilön kanssa. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . Hän kuitenkin myöntää, että elämä Friends-tähti Jennifer Anistonin kanssa jaksaa aina yllättää. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Ilm. Kokkolan sotilaskotiyhdistyksen: Seniorisisaret kokoontuu Koulutustalolla 12.5 klo 13.00. Hevosten paratiisi nimettiin presidentin oman lempinimen mukaan Turkmenbashiksi. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. klo 18 Kansantaiteenkeskuksen Kaustinen-salissa. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . klo 15.30 uimahallilta yhteislähtö autoilla Konginkariin Eskon ja Erkin lenkille. Pirkanmaan lastenkulttuurin teemavuoden kunniaksi nähdään koko perheelle tarkoitettu esitys Sorin Sirkuksen 220 volttia. Myyjäistavaraa otetaan vastaan koko päivän srk-talossa. K-P:n Allergiaja Astmayhdistys/vertaistoimintaryhmä Veturit: Kokoontuminen ke 5.5. Teatteri Telakan ja Juha Hurmeen maineikkaasta Saunatrilogiasta nähdään Teatterikesässä viimeinen osa, Selkäsauna. klo 13.00 valtuustosalissa Veli ja Veikko Lesellin valmistaman videon ensiesitys palosta. klo 10. Festivaalivieraita ja tamperelaisia hauskuuttaa Stenzel & Kivits, duo musiikin huipulta. Sannanrannantie 15. puh.8634125 tai 0407185038. Nimipäivät tänään: Maini ja Ulrik, ortodokseilla Irene, Irina, Irinja, Irja ja Rauha Nimipäivät huomenna: Ylermi, Frej, Frejvid ja Freja, ortodokseilla Jopi ja Job Aurinko nousee: Kokkolassa 4.48 pimeys päättyy (3.40), Helsingissä 5.06, Utsjoella 3.20 Aurinko laskee: Kokkolassa 22.03 pimeys alkaa (23.17), Helsingissä 21.29, Utsjoella 23.03 Sana: ”Kohottakaa katseenne korkeuteen: kuka on tämän kaiken luonut. Huom. Tanssiteatteria edustaa Zodiakin Juhlapäiviä. Suomalaisten teatterien tarjonnasta mukana on peräti kahdeksan kotimaista näytelmää, jotka ovat saaneet kantaesityksensä viime syksynä tai tämän vuoden kevätkaudella. Ne piirtävät kaaren venäläiseen historiaan 1800-luvulta tähän päivään asti. lomamatkan vuoksi. Teatteri Hevosenkengän näytelmä to 6.5. Platinaiset: Ti 18.5. klo 19.00 Chorus Valli-kamarikuoron Äitienpäivän kevätkonsertin Alavieskasalissa. klo 18.30. klo 13 Kokkolan Työväentalolla. 30.5. Lintuexperttinä Juhani Haapasaari. Eläkeliiton K-P:n piiri: Pelimanniviikko 3.-9.8.04 Lehmirannassa, varattu 50 paikkaa ja yht.kulj
Uudisrakennuksen arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto ARC-VIVA. Arkkitehtitoimiston laatiman kuntoarvion mukaan rakennuksen kunnostaminen asuintai muuhun käyttöön ei ole järkevää. Välivaiheen jälkeen siirrytään sitten toteutuneen käytön mukaiseen laskutukseen syyskuun alusta. Tervattu paanukatto kestää kuitenkin vuosikausia hyvänä: Kaarlelan kirkon paanukatto on käsitelty tervalla viimeksi vuonna 1997. Yksikerroksinen rivitalo on valmistunut 1974, ja sitä on korjattu 1980– ja 1990–luvuilla. – Tämä tervaus on noin viikon homma, sitten mennään Keuruulle, jossa on vastaava homma edessä. Kiinteistö Oy Kesti puretaan KÄLVIÄ (KP) Kälviä alkaa myydä mursketta Ruotsalosta. Kinnulan talousarviossa on erikseen varattu 13 000 euroa, joka puolestaan jaetaan työleireillä kesän aikana työskenteleville nuorille. Nykyisin tieosuus on varsin tukkoinen ja vaarallinen kevyen liikenteen väylän puuttumisen vuoksi. Kuvat: Jukka Lehojärvi Tero Väärämäen päätä ei huimaa. Uuden sopimuksen mukaan Perho maksaa vuonna 2004 huhtikuun loppuun asti laskut alkuperäisen sopimuksen mukaisena. Sairaalapaikkojen ostopalvelukiistan aistittiin vaarantaneen jo muunkin kuntien yhteistyön sekä uhanneen seutukunnallista ja maakunnallista yhteistyötä. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset Lyhyesti s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 Maakunta 3 KALLENTORI 8-21 (18) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. – Kauppojen tervassa saattaa olla ohenteita 30 prosenttia. Meidän työstä suurin piirtein puolet liittyy nykyään paanukattoihin, kertoo Väärämäki. Viisivuotisessa sopimuksessa Perho oli sitoutunut 3 200 sairaalapaikan käyttöön vuosittain, mutta käyttö jäi Jalmiinakodin laajennuksen valmistuttua huomattavasti alle tuon määrän. Oikein tehtynä ja säännöllisesti huollettuna paanukatto kestää Väärämäen mukaan 100–150 vuotta. Kinnula tukee kesätyöllistäjiä. Ja lähtisikö kukaan tekemään paanukattoa pelkkien ohjeiden perusteella. Hautaterva maksaa kymmenisen euroa kilo, eikä kiloon tervaa mahdu edes litraa. Päiväkodin rakentaminen aloitetaan ensi vuonna. Neljälle kylälle laajakaista. Jos tiepiiri osallistuu kustannuksiin, kevyen liikenteen väylän rakentaminen aloitetaan loppukesän tai alkusyksyn aikana. Haapapuuta – tai mäntyä Kaarlelan kirkon paanukatto on tehty haapapuusta, kuten kirkkojen katot yleensä. Se olisi ollut kummallekin osapuolelle huonompi, Perhon kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Kellokoski sanoo. Katon tervaamisen parasta aikaa on toukokuu tai syyskesä. Angell kuoli huhtikuun kahdeksantena, kun hänen ohjaamaansa Humwee-maastoautoon osui kranaatti. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Kälviän Kuljetus Oy:n kyselyn ostaa kalliota Mansikkamäentien varrella sijaitsevalta Kunnanmaa-nimiseltä kiinteistöltä. Paanukaton kotimaisuus haapapuuta ja hautatervaa myöten kiinnostaa paitsi suomalaisia, myös niitä, jotka etsivät hyviä vientituotteita. – Sinänsä tietoa perinnerakentamisesta löytyy kyllä, esimerkiksi museovirastolta. Kälviän Kuljetuksella on tarkoituksena murskata ja jalostaa kallio paikan päällä ja toimittaa kivi edelleen asiakkaille. Yritys ja kunta sopivat, että murskattu, pois kuljetettu kivi maksaa 0,17 euroa tonnilta. Irakissa kaatuneen juuret Reisjärvellä KINNULA (KP) Kinnulan kunta tukee paikallisten nuorten kesätyömahdollisuuksia. Mutta paanukaton teko-ohjeita ei silti löydy edes Rakennustieto-korteista, tietää Väärämäki. Nuori voi saada tukea yrityksessä, yhdistyksessä tai kotitaloudessa työskennellessään. Tavoitteena on luottamuksellinen ja pitkäkestoinen yhteistyö, osapuolet lupaavat. Nyt autot on jätettävä teiden varsille hautausmaalla vieraillessa. Tukihakemuksia on kuitenkin saapunut peräti 85, joten kunnanhallitus aikoo ottaa lisämäärärahaa siten, että kaikki halukkaat nuoret pääsisivät töihin. – Saksassa paanukattoa ei tervata lainkaan, se vain uusitaan viidentoista vuoden välein, kertoo Väärämäki. Holminiemeen pysäköintialue NIVALA (KP) Kyläojantiellä Nivalassa sijaitseva Kiinteistö Oy Kesti puretaan. Niin ikään hyväksyttävänä on lukion alueen asemakaavamuutos, joka mahdollistaa musiikkilukion laajennuksen. Kysyntää riittää, sillä paanukattojen teko ja kunnostus ei onnistu joka mieheltä. Tero Väärämäki on ollut mukana kuvioissa alusta saakka, nyt hänen firmassaan työskentelee jo kolme muuta miestä. Tyytyväinen sopimukseen on myös Tunkkarin kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Seppo Kattilakoski, joka sanoo nyt hyväksytyn sopimuksen olevan Perholle kuntayhtymän edellistä tarjousta hiukan edullisempi. Urpo Nykyri PERHO (KP) Tunkkarin terveydenhuollon kuntayhtymä ja Perhon kunta ovat lopullisesti sopineet pitkään jatkuneen kiistansa sairaalapaikkojen ostosopimuksesta. Katon tervaamiseen käytetään mahdollisimman "täyttä" ainetta eli hautatervaa. Hirsitaloihin se voisi olla kilpailukykyinen vaihtoehto. Viime kesänä kuutisenkymmentä nuorta työskenteli kyseisen tuen avulla. Mikäli Suomessa innostuttaisiin käyttämään paanukattoja omakotitaloissa kuten Saksassa, Väärämäen mielestä myös mänty olisi käyttökelpoinen. Se on kestävämpää – ja myös arvokkaampaa, kertoo Väärämäki viitaten Taivalkosken tervahaudoilta tulleeseen tervaan. Toukokuussa sateita on yleensä vähemmän, keskikesä on liian lämmintä, syksyllä saattaa olla vielä sopivan viileitä ja kuivia tervauskelejä. Hautatervassa ohenteita voi olla enintään kolme prosenttia. Kyseinen murskeen ottoalue on 5,8 hehtaarin kokoinen. Hallitus vahvisti ryhmäkoot suunnitteilla olevaan uuteen päiväkotiin. Ennen Irakin-komennustaan hän oli jo ehtinyt palvella Kuwaitissa vuoden 2003 kesäkuusta lokakuuhun. Hän ei kuitenkaan voi saada tukea kotonaan tai perheensä omistamassa yrityksessä työskennellessään. Uudessa kaavassa pysäköintialueelle on varattu tila Virkkalantien, Jokitien ja hautausmaan väliseltä alueelta. Laajakaistayhteys on tulollaan Saviselälle, Miilurannalle, Venetpaloon ja Alajoelle. Nivalan kaupunginhallitus myönsi kiinteistöyhtiölle purkuluvan ja vapautuksen Valtion asuntorahaston käyttörajoituksista. Rannan sukunimi oli alun perin Kotiranta. – Toistaiseksi Suomessa mikään suuri firma ei ole innostunut paanukatosta, mutta yksittäiset hirsirakentajat pohtivat sitä usein. Jos nuoren työllistämisjakso on kuukautta lyhyempi, kunnan myöntämä tuki pienenee työn keston mukaan. – Kaikki toista osapuolta koskevat vaateet on peruttu ja katseet suunnataan eteenpäin, Kattilakoski vahvistaa. Lisäksi hallitus esittää, että seuraavien vuosien talousarvioissa varattaisiin määräraha kunnan avustukseksi kylätoimikunnille. Kunta maksaa Kinnulassa toimivalle työnantajalle puolet tämän työllistämän 16–23-vuotiaan työvoimakuluista. 20-vuotias Levi Angell liittyi USA:n merivoimiin heti koulun jälkeen. – Uudesta sopimuksesta tehdään merkittävästi joustavampi ja paremmin muutostarpeet huomioiva kuin nykyisestä sopimuksesta. 06-8328700 1 .25 € KESKIVIIKKO TORSTAI PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA .99 € 1 .95 € Maitokolmio DELLA 400 g (2,48 €/kg) 2/talous .99 € Atria VERIja PINAATTIOHUKAINEN 400 g (2,50 €/kg) Maitokolmio VIILIT 200 g (0,81 €/kg) 12 prk Saarioinen Sika-nauta JAUHELIHA 400 g (3,13 € /kg) 1 .68 € Portti LENKKI 400 g (1,40 € /kg) 3 kpl SATSUMA/ kg Argentiina Atria Kytösavu MEETWURSTI 250 g (7,96 €/kg) 1 .99 € 1 .00 € 1 .69 € Vaasan VIIPALEET 500 g (2,00 €/kg) Rainbow PATA-AINEKSET 170-200 g (9,25-10,89 €/kg) 1 .68 € 1 .85 € Kellogg’s Special K MUROT 500 g (5,98 €/kg) Valio KEVYT LEVI 400 g (4,23 €/kg) Rainbow RANSKANPERUNAT 450 g (1,24 €/kg) 3 pss 2 .99 € 8 .45 € Karjala III-OLUT 0,33 l 12-pack (1,83 €/L) Sisältö 7,25 € + pantit 1,20 € Riitan Herkku TÄYSMEHUT 1 L Appelsiini ja omena 1 .69 € .49 € Pyydä tarjous 0800-105598 Outi Airola KOKKOLA (KP) Alunperin leader-hankkeena liikkeelle lähtenyt Vetelin Rakennusperinne Osuuskunta työllistää edelleen rakennusmiehiä perinnerakentamisen alalla. Hautaterva ehdotonta Tervaus on olennainen osa paanukaton huoltoa, eikä mikä tahansa terva käy. (KP) Ensimmäinen juuriltaan suomalainen Irakissa kaatunut sotilas oli 20-vuotias Levi Angell. – Markkinoita paanukatoille olisi Tanskassa ja Saksassa, tietää Väärämäki. Vuoden 2005 hoitopäivien määrä lasketaan 2 700 päivään eikä ylitai alikäyttömaksuja sovelleta. Seuraavaksi Keuruun kirkko Paanukattojen kunnostajille riittää töitä Kaarlelan kirkko avaa paanukaton kunnostajille komeat näköalat. Sieltä hän pääsi lyhyelle lomalle, mistä palasi Camp Pendeltoniin koulutukseen, ja sieltä edelleen Kuwaitiin ja Irakiin. Ainakin seurakunnat tuntuvat luottavat Vetelin miehiin, joiden hallussa on jo monen kirkon paanukaton uusiminen, kunnostus tai tervaus. Samassa kaavapaketissa varataan Ylijoelta paikka kahdelle uudelle rivitalolle ja omakotitalolle. Kunnanhallitus päätti myös, että kunnan palveluksessa työskennellyt nuori ei voi työskennellä myös seurakunnan palveluksessa tai päinvastoin. Hän on ensimmäinen juuriltaan suomalainen Irakissa kaatunut sotilas. Vuoden 2004 talousarvioon on varattu tukea varten 7 000 euroa, mikä riittää noin 27 nuoren työllistämiseen. Hänen äitinsä oli lähtöisin Ikaalisista. Se pitäisi päättää kuitenkin jo lupavaiheessa, tietää Väärämäki. Kaatuneen sukujuuret juontavat Reisjärvelle, mistä hänen iso-isoisänsä John Ranta läksi siirtolaiseksi Amerikkaan. Työt lukiolla on tarkoitus aloittaa festivaalien jälkeen. Vähittäismyynnissä ja pienissä erissä hautaterva maksaa vielä enemmän. Kinnulan kunta on käyttänyt vastaavaa tukimenetelmää aiempinakin kesinä. Pirttirannantielle tulossa pyörätie KAUSTINEN (KP) Kaustisen kunnanhallituksen hyväksymä, nähtäville panema ja valtuustolle esittämä asemakaavamuutos varaa paikan Holminiemen hautausmaan kaipaamalle pysäköintialueelle. Halsuan, Kaustisen ja Vetelin muodostaman Tunkkarin kuntayhtymän hallitus hyväksyi johtavien virkamiesten laatiman sovintoesityksen viime viikolla ja Perhon kunnanhallitus maanantai-iltana. Kreosiitti kuitenkin aiheuttaa sen, että puu ei kestä niin kauaa kuin pelkällä tervalla kyllästetty haapapuu, kertoo Väärämäki. Nivalan kaupunginhallitus päätti, että kaupunki osallistuu kustannuksiin noin 60 000 eurolla, joka on 44 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Kälviä myy mursketta KÄRSÄMÄKI (KP) Kärsämäen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta hankkisi laajakaistayhteydet TeliaSoneralta neljälle sivukylälle. Niinpä Perho maksoi vuonna 2002 noin 78 000 euroa "tyhjästä" ja suostui nyt myös perintään pantujen vuoden 2003 laskujen maksamiseen. – Toinen vaihtoehto oli pitkään jatkuva, kallis oikeusprosessi. Ostopalvelukiista ohi Perho hyväksyi sopimuksen NIVALA (KP) Pirttirannantielle, Kydöntie-Naapankaari väliselle alueelle, rakennetaan tämän vuoden aikana kevyen liikenteen väylä, mikäli Oulun tiepiiri päättää osallistua kustannuksiin. Kunta maksaa tukea kuitenkin vain yhden kuukauden ajalta, ja enimmillään 252 euroa. Työleirin työaika on kaksi viikkoa. – Kaarlelan kirkon paanukaton vanhimmat osat ovat 1950-luvulta ja niissä on ongelmana se, että puu on kreosiitilla kyllästettyä, kuten siihen aikaan vielä tehtiin. Kohde sijaitsee Ylijoentien molemmin puolin ja rajoittuu Perhonjokeen. Tero Väärämäen karkean hinta-arvion mukaan sen lähtöhinta voisi pyöriä sadan euron neliöhinnassa. Päiväkotiryhmään 3–5-vuotiaille lapsille tulee 21 paikkaa, osa-aikaiseen päivähoitoryhmään yli 3-vuotiaille 13 paikkaa ja ryhmäperhepäivähoitoon 12 paikkaa. Vähittäiskaupoissa myytävä terva on yleensä niin sanottua kantotervaa, joka on reilusti ohennettua. Viimeksi kiinteistö on toiminut lasten päiväkotina
Viime aikoina malmitutkimuksia on tehty erityisesti sinkkija kultakohteissa. Löydösten toivotaan myös antavan lisätietoa Geologisen tutkimuslaitoksen jo käynnistämiin tutkimuksiin. – Tällä kertaa maatalous ei ole etulinjassa, vaan työvaltaiset teollisuuden alat. Tämä voi houkuttaa jatkamaan viljelyä, Esa Härmälä pohtii. Uusia rakennuskiviesiintymiä etsitään Nivalan, Siikalatvan, Raahen ja Ylivieskan seutukuntien alueella. Tukialueet uusiksi – Tukiuudistuksen seurauksena huonompaa peltoa voi tipahtaa pois viljelystä. Kesäkuun alusta vuoden 2006 loppuun kestävän hankkeen kustannusarvioksi on kaavailtu vajaata 137 000 euroa, josta kunta kattaisi kymmenisen prosenttia. Kaupunginhallitus valitsi johtavan sosiaalityöntekijän virkaan Pirjo Matikaisen kuuden kuukauden koeajalla. Keskiviikkona 5.5.2004 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Bingot Matkailu Sekalaiset -päivät & -esittelijä tänään myymälässä klo 11–18. Esimerkiksi maidontuotannon tuen saa vuoden 2006 kiintiön perusteella hehtaarien kautta, vaikka lopettaisi tuotannon. Kun kierrätystoiminta pyörii täysillä, nousee työllistettyjen määrä yli sadan. Kaupungin talousarvion seuranta maaliskuun lopun tilanteessa kertoo, että sosiaalipalvelujen nettomenot ovat kasvaneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 17,1 prosenttia, toimeentuloturvan menot 20,7 prosenttia ja terveydenhuollon 7,9 prosenttia. Vähennystä edellisvuoteen oli 38, ja väkilukuennuste on edelleen aleneva. Kivikisa käynnistyi jokilaaksoissa Malmit maasta markkinoille. Maatalouspolitiikalla varmistetaan myös kotimaisen raaka-aineen saatavuus elintarviketeollisuudelle. MTK:n puheenjohtaja mukaan uudet jäsenmaat eivät uhkaa suomalaista maataloutta, ainakaan heti. Esimerkiksi Viron työvoimakustannukset ovat niin paljon meitä alhaisemmat, että helposti siirrettävissä oleva työ menee sinne. Jokaisen itsensä arvioitavaksi jää oma jaksaminen sekä toimintaympäristön muuttumisen tuomat uhat. Sen periaatteena on tarjota tulomuuttopalveluita maallemuuttoa miettiville sekä jo kuntaan muuttaneille. Hytönen lupaa, että jokaiseen näytteeseen vastataan kirjallisesti ja että mielenkiintoisimmat näytteet käydään tarkastamassa myös maastossa. Kivikisan pääpalkintona on 4 000 euroa puhtaana käteen. Sosiaalitoimen menot kovassa kasvussa Ylivieskan talous tiukilla Teuvo Harju HAAPAJÄRVI (KP) Siika-, Pyhäja Kalajokialueen malmija rakennuskivien etsintäkilpailu, Jokilaaksojen Kivikisa 2004, on käynnistynyt. Säätiö on vuokrannut 800 neliön hallin 11 vuoden ajaksi. Esimerkiksi Ylivieskan kierrätyskeskukseen kertyi vuodessa 50 tonnia vaatteita, joista kolmannes meni myyntiin. Härmälä tyytyväinen hallituksen sekä maaja metsätalousministeriön väliseen yhteistyöhön EU:n maatalousuudistuksen työstämisessä. MTK:n kannalta keskeiset tavoitteet on saatu läpi: Tuotantosuuntien ja alueiden välinen tukijakauma ei muutu ja järjestelmä on edelleen tuottamiseen kannustava. Suurin osa rahoituksesta osoitetaan päätoimisen hankevetäjän palkkakuluihin. Kiristyvä kilpailu ja edulliset raaka-aineet tuntuvat kotimaisessa elintarviketeollisuudessa, mutta ei niin äkkiä kuin pelätään, arvioi Ylivieskassa vieraillut Esa Härmälä. Keski-ikäinen uhri joutui käymään sairaalassa, mutta vamma ei tiettävästi ole erityisen vakava. – Luulen, että meillekin tulee hyvin äkkiä tarve laajentaa, Elsilä arvelee. Kunnanhallitus päätti hakea TE-keskukselta Leader-rahoitusta 2,5 vuotta kestävälle Juurethankkeelle. – Valmistelu on mennyt hyvin ja tulos kerrotaan Helatorstain jälkeen. Tiistaina päivällä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan parkkialueella olleesta henkilöautosta puolestaan varastettiin JVC-merkkinen cd-soitin. Virkaan oli kaikkiaan kuusi hakijaa. Kuva: Kaija Vähäsöyrinki KINNULA (KP) Kinnula aikoo kasvattaa asukaslukuaan erityisen hankkeen avulla. Matikainen on hoitanut kyseistä virkaan väliaikaisesti. lisämäärärahaan ole taloudellisia edellytyksiä. Toukokuun alun ja syyskuun lopun välisenä aikana järjestettävän kilpailun tarkoituksena on aktivoida ja rohkaista paikallisväestöä etsimään kivinäytteitä, joiden perusteella alueen kallioperästä löytyisi uusia hyödyntämiskelpoisia esiintymiä. Päätös syntyi äänin 5–3. Markkinahinnasta saamme tietoa muista kierrätyskeskuksista. Kierrätys työllistää kymmeniä Eko-Centerin toiminta varmistui Ilkka Pohjoismäki tekee moottoriremonttia Kokkotyö-säätiön moottorija metallipajassa, joka siirtyy syksyllä Lassie-hallin tiloihin. Kinnulan väkiluku oli vuoden 2003 lopussa 1 977 henkilöä. Kuva: Juha Sallinen Yhteiskunta tukee hyvin nuoria viljelijöitä MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä: MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä on tyytyväinen. Kierrätystoiminta työllistää myös kymmenkunta työtöntä lisää säätiön tekstiilija puutyöpajoilla. Pääosa tuotannosta irrotetaan tuista, mutta sonnipalkkio ja emolehmätuki säilyvät suurelta osin tuotantoon kytkettyinä. Löytäjän on tarvittaessa osoitettava kivinäytteen tarkka sijainti. Kultatutkimuksia on puolestaan tehty Nivalassa, Oulaisissa, Kalajoella ja Pyhäjoella. Uudistuksen suurin auki oleva asia on aluejako, jonka puitteissa tuet tasataan tilojen kesken. Kokkolalaismies sai puukosta KOKKOLA (KP) Kokkolan poliisin tietoon tuli vuorokauden aikana kolme varkautta. & Tänään ja huomenna kaikista norm.hintaisista kengistä -15% 58 ,65 € Jenny -avokkaat 69 € ISOKATU 13, KOKKOLA, ma-to 9.30-18, pe 9.30-19, la 9-15, puh. Tukiuudistuksen valmistelu on sujunut hyvin maaja metsätalousministeriön kanssa. – Tänä vuonna sinkkimalmiaiheita tutkitaan Vihannin ja Kärsämäen alueella ja kultakohteita Nivalassa, Reisjärvellä ja Kalajoella, kertoo toimialapäällikkö Erkki Luukkonen GTK:sta Kuopiosta. – Tavaraa myydään kohtuulliseen hintaan. Jatkossa maatila voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle 40 prosentilla veroarvostaan ilman lahjaveroseuraamuksia, uskoo MTK.n puheenjohtaja Esa Härmälä. Samoihin aikoihin vietiin myös neurologian osaston läheisyydessä olleesta huoltokärrystä Wurth-merkkinen akkuporakone. Kierrätyksestä, kunnostuksesta ja myynnistä huolehtii alkuvaiheessa 15:n työllistettävän porukka. Huonekaluja ja jääkaappeja kertyi satoja vuosittain. Esko Elsilä kertoo, että keskukseen saa tuoda tavaraa, joka on liian hyvää kaatopaikalle vietäväksi. Geologian tutkimuslaitos on tehnyt eteläisellä Pohjois-Pohjanmaalla viimeisen kymmenen vuoden aikana runsaasti kallioperään liittyviä kartoitusja malmitutkimuksia. 06-831 8555. – Hallitus päättänee asiasta lähiaikoina. Kaupunginhallitus katsoi, että tässä tilanteessa ei em. Perunanviljely tulee uutena CAP-tuen piiriin, mutta tuen kokonaismäärä rajataan. Euromääräisesti menoja ovat eniten kasvattaneet jälleen lisääntyneet lasten huostaanotot. Yhdistelmämalli on todennäköisin CAP-tukien maksumuoto. Samalla kuntaan pyritään saamaan uusia yrityksiä ja jatkajia siellä nykyisin toimiville yrityksille ja maatiloille. Uuden tilan rakentaminen ja Kokkotyö-säätiön toiminnan laajentaminen kierrätykseen varmistui, kun kaupunginhallitus myönsi työllisyysrahastosta 184 000 euroa remonttia ja laitehankintoja varten. – Yhteiskunta tukee nuoria myös starttirahalla sekä korotetuilla investointituella. Uusi tukimalli otetaan käyttöön vuonna 2006. Myös kodinelektroniikkaa aletaan kierrättää, jos toimintaan myönnetään ympäristölupa. – Tavaraa ei varastoida pihalle lainkaan, vaan käyttökelpoinen tavara kunnostetaan myyntikuntoon ja kelvoton toimitetaan heti kaatopaikalle, Elsilä selvittää. KOKKOLA (KP) Kokkolalaismiestä puukotettiin maanantai-iltana yksityisasunnossa. Pajatiloihin siirtyy syksyllä moottorija metallipaja. Tuen saa se, kenen hallussa pelto on. Anastuksista jotakin tietäviä pyydetään ottamaan yhteys Kokkolan poliisin numeroon 8339234 Antenni, cd-soitin ja porakone varastettiin Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Lassie-hallissa tehdään kunnostustöitä tulevaa kierrätyskeskusta varten. – Nykyiset seitsemän tukialuetta ovat liikaa, mutta yksi olisi liian vähän, Härmälä linjaa. Tutkimusassistentti Markku Hytösen mukaan kivinäytteiden tulee olla luonnonmukaisesta ympäristöstään löydettyjä. Myöhemmin työvoimaa lisätään kymmenellä henkilöllä. Elsilän mukaan keskukseen palkataan kaikenikäisiä työttömiä, ei pelkästään pitkäaikaistyöttömiä, kuten aiemmin tehtiin. Sinkkimalmiaiheita on ollut Vihannin, Rantsilan ja Kärsämäen alueella. – Koska talous on muutenkin äärimmäisen tiukka, ei kokonaismenoja voi lisätä, vaan yhden hallinnonalan menojen lisäykset on pyrittävä kattamaan etsimällä säästöjä muista kohteista, sanoo Sarkkinen. Näiden ansiosta nuoret pääsevät aloittamaan viljelijän uransa vahvalla taseella. Alueen geoaineistoja on myös numeeristettu. Aluksi puretaan vanhaa. Paloaseman on määrä valmistua vuoden 2006 aikana. Kaupunginvaltuustolle esitetään paloaseman luonnospiirustusten hyväksymistä sekä 30 000 euron lisämäärärahan myöntämistä hankkeen jatkosuunnittelua varten tämän vuoden talousarvioon. Urakkakilpailu järjestetään ensi vuonna siten, että rakennustyöt päästään aloittamaan syyskesällä. Hän ennakoi, että kierrätystavaralla on myös kysyntää. Tiukan taloudenpidon seurauksena kaupunginhallitus otti käsiteltäväkseen sosiaalilautakunnan päätöksen toimeentulotuen piirissä olevien nuorten työllistämisestä 29 000 euron määrärahalla. Rakennemuutos voi kiihtyä tai sitten ei. Poliisi on ottanut epäillyn 40vuotiaan paikkakuntalaisen miehen kiinni kuulusteluja varten. Ensi vuoden budjettiin esitetään otettavaksi vielä 100 000 euron suunnitteluraha. Kunnostettua tavaraa kohtuuhintaan Kierrätyskeskus ottaa vastaan kaikenlaista kotitaloustavaraa, kuten esimerkiksi vaatteita ja huonekaluja. GTK tekee maastotutkimukset Pyhäjärven Kehitys Oy:n toimeksiannosta. Juopuneiden välistä riitaa seurannut väkivallanteko tapahtui vähän ennen iltayhdeksää Kirkonmäellä. Syksyllä avattava kierrätyskeskus toimii hieman eri periaatteella kuin aikanaan Tullipakkahuoneella tapahtui. Hän uskoo aikaisemman kokemuksensa perusteella, että toiminta laajenee nopeasti. Lypsylehmäpalkkio määräytyy vuoden 2006 kiintiön perusteella, mutta se menee maksettavaksi hehtaarien perusteella. Tavoitteena on markkinoida Kinnulaa houkuttelevana asuinpaikkana sekä sopeuttaa uudet asukkaat mahdollisimman hyvin ympäristöön. Kaupunginkamreeri Kauko Sarkkinen pelkää talousarvion määräraharaamien menevän tällä menolla uusiksi. Kinnula havittelee maallemuuttajia Osmo Vasala YLIVIESKA (KP) Jo usean vuoden ajan jatkunut sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon menojen kasvu ei ota laantuakseen Ylivieskassa, vaan päin vastoin; menojen kasvu on alkuvuodesta kiihtynyt. Toimitusjohtaja Esko Elsilä kertoo, että tiloista 500 neliötä käytetään kierrätys, korjausja pajatiloiksi ja loput 300 myymäläja toimistotiloiksi. Maanantain ja tiistain välisenä yönä oli anastettu isokokoinen satelliittiantenni Koivuhaan Metsonkujalla sijaitsevan talon seinältä. Kaikkiaan säätiö työllistää nyt entisessä Eke-tuotteessa, tekstiilipajassa, puutyöpajassa sekä moottorija metallipajassa 65 työtöntä. Kaija Vähäsöyrinki YLIVIESKA (KP) Tuottajajärjestön historiallinen tavoite sukupolvenvaihdosten helpottamisesta on lähellä toteutumistaan. Elsilän mukaan myynti tulee kattamaan kierrätyskeskuksen kuluista pienen osan, korkeintaan kolmanneksen
Jos joku erehtyy kerran elämässään ajamaan alkoholin vaikutuksen alaisena, pitäisikö häneltä viedä arvokas kulkuväline. – Entä miten ratkaistaan se, jos auto ei ole oma. Huonona esimerkkinä kokouksessa käsiteltiin esimerkiksi Lahden kaupungin suunnitelmia myydä energiaja vesilaitoksensa ulkopuoliselle sijoitusyhtiölle. Hänen mielestään nimenomaan ajoneuvojen takavarikkoihin liittyy monia vaikeita kysymyksiä, kohtuuttomuuksia. Raha-automaattiyhdistyksen vuonna 2003 antaman kielteisen rahoituspäätöksen jälkeen kunta ei jättänyt uutta hakemusta vuodelle 2004. Loppusumma jäi silti hieman tavoitteesta, joka oli 12 000 euroa. Tämän takia kokousväki ennustaa Lahden kaupungin asukkaiden joutuvat laitoskauppojen maksumiehiksi. Palvelutalohanke yritykselle Vanhustentaloyhdistyksen hanke raukeaa Osmo Vasala OULAINEN (KP) Oulaisten kaupunginhallitus esittää valtuustolle 180 000 euron määrärahan varaamista ensi vuoden talousarvioon Piipsjärven siirtoviemärin omarahoituksen kustannuksiin. Tarjoushinta on 9 100 eurolla. Koivuhaan omakotiyhdistys keskusteli kevätkokouksessaan myös Koivuhaan läpi kulkevasta raskaasta liikenteestä. huhtikuuta Haapajärven kirkossa. Kotona asuvien tutkimusja kuntoutusjaksot jatkuvat entiseen tapaan. Koko hankkeen kustannusarvio on 1 302 000 euroa, josta Oulaisten kaupungin osuus on 81 000 euroa. Kaipaamaan jäivät lähinnä Eila ja sisaret perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. toukokuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa 76 vuoden ikäisenä. Imedeen Tan Optimizer aktivoi melaniinin tuotantoa, mutta ei korvaa suojavoiteiden käyttöä. Palvelukeskus Jokikartanon yhteydessä olevassa palvelukodissa on viisi vakinaista asukasta. Hänet toimitettiin ensiapuun tarkastukseen, mutta vammat olivat lievät.. Jos valituslupa myönnetään, KKO linjaa käytännön koko maassa. Rahoitusehtojen takia mittava hanke on toteutettava vuoden 2005 loppuun mennessä. Yritys haluaa laajentaa toimintaansa 20 hoitopaikkaan, 2 intervallipaikkaan ja kahdeksaan dementiapaikkaan. Lisätietoja p. Hoitoonohjaukseen. Henkilöt, joille hoitoonohjaus ehkä sopisi, ovat usein niitä, joiden auton arvo on sata euroa ja jotka muutoinkin tarvitsevat apua. huhtikuuta Haapajärven kirkossa. Jo yhden sukupolven ajan esillä ollut ongelma kasvaa edelleen, kun satama, teollisuus ja muut raskaan liikenteen terminaalit sijoittuvat tulevan Satamatien viereen. Yhdistyksen väki totesi kevätkokouksessaan, että kaupungin omistuksessa olevien sähköja vesilaitoksen kulutushinnat ovat pysyneet kohtuullisina, ja kuluttajat pystyvät halutessaan puuttumaan hintakehitykseen omien päättäjien välityksellä. Pyhäjoella on 23 kehitysvammaista, joista kymmenen on kouluikäistä. Koko vuoden kestävä maakunnallinen Unicef-kampanja ulottuu Uudestakaarlepyystä Pyhäjärvelle kattaen kaikkiaan 25 kuntaa. Haapajärvinen Anna Åvist siunattiin haudan lepoon torstaina 29. Yrityksen Pappilan alueelta haluamalle tontille ollaan hyväksymässä uutta asemakaavaa, joka maanantaina hyväksyttiin kunnanhallituksessa. Samalla annetaan siisteysvalistusta 2 000 perheelle. Teiden risteyksessä osapuolet törmäsivät toisiinsa sillä seurauksella, että pyöräilijä kaatui. Janopäiväkeräyksen tuotolla Unicef rakentaa ja kunnostaa vesipisteitä ja kaivoja 10 000 eritrealaiselle. Koivuhakalaiset uskovat, ettei mistään löydy sijoitusyhtiötä, joka sijoittaisi rahojaan ilman tuottotavoitteita. Pohjois-Pohjanmaan erityishuoltopiirin toimintaja taloussuunnitelmasta annetussa lausunnossa pidetään tärkeänä, että kunnan sosiaalija terveystoimi sekä Tahkokankaan palvelukeskus tekevät saumatonta yhteistyötä kehitysvammahuollossa. Kunnan tarkoituksena oli palvelutalohankkeen hoitaminen Vanhustenkotiyhdistyksen kautta. Tänä vuonna tammi-maaliskuussa liikenteessä jäi kiinni yli 20 prosenttia enemmän kuljettajia kuin vuosi sitten. Onnettomuus sattui Skutnäsinkadun ja Pietarinpuistikon risteyksessä puoli neljän aikaan. Kunnan talousarviossa hankkeelle on kuitenkin varattu määräraha. Piipsjärven siirtoviemärin rakentaminen alkaa KOKKOLA (KP) Koivuhaan omakotiyhdistys kiittelee Kokkolaa siitä, ettei se ole myynyt liikelaitoksiaan monien naapurikuntien tapaan. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalossa. Vuonna 2001 rattijuoppoja löytyi 14 kymmenentuhannen kuljettajan joukosta, vuonna 2002 luku oli 18 ja viime vuonna 21. Raha-automaattiyhdistys lopetettua palvelutalojen rahoituksen kunnanhallitus toteaa, että yhtiön hanke "tukee kunnan vanhustenhuollon suunnitelmia ja on kunnan linja-asiakirjan tavoitteiden mukainen". – Lainhan pitää olla yhtenäinen kaikkialla. – Alkolukko (auton rattiin kiinnitettävä lukko) voisi olla paras vaihtoehto. Siihen saadaan helpotusta, sillä ydinkeskustaan rakennetaan kaksikerroksinen vuokratalo, johon tulee kahdeksan huoneistoa. toukokuuta matkalla Ouluun 87 vuoden ikäisenä. Yritys tutkii parhaillaan rahoituksen järjestämismahdollisuuksia ja ilmoittaa pyytävänsä kunnalta takausta kiinteistön rakentamiseen otettaville lainoille. Kännissä ajetaan enemmän Rattijuopumusten määrä on ollut kasvussa viime vuosina Suomessa. Voisiko auton mahdollisella menetyksellä olla ennaltaehkäisevää vaikutusta. Haapajärvinen Tapani Sarviranta siunattiin haudan lepoon maanantaina 26. Rakennuspaikka sijaitsee niin sanotulla Topparin alueella, johon voidaan sijoittaa noin 30 asumisyksikköä. Vuonna 2002 Kokkolan liikkuva poliisi puhallutti ratsioissaan 22 000 ihmistä ja kiinni jäi runsaat 50 rattijuoppoa. Janopäiväkerääjät olivat liikkeellä kaikkiaan yhdeksässä kunnassa vapun alla. Rusketuksen säilymistä voidaan pidentää käyttämällä kapseleita auringonoton jälkeen. Liikelaitosten säilyttävä kaupungin omistuksessa Koivuhaan omakotiyhdistys: (KP) Unicefin janopäiväkeräys tuotti Unicef-maakunnassa KeskiPohjanmaalla kaikkiaan yli 10 000 euroa. Uusi tietellisesti tutkittu kapseli lisää melaniinin tuotantoa Altistuessaan auringonsäteille ihon oma suojamekanismi alkaa tuottaa melaniinia eli suojapigmenttiä, minkä vaikutuksesta iho ruskettuu. Uusissa tiloissa yritys työllistäisi 10–15 henkilöä. Kunta tarvitsee edelleen kaksi paikkaa laitoshoitoa vaativille asiakkaille. Väinö Mäenpää Nivalainen Juho Väinö Mäenpää kuoli maanantaina 3. Pääosin EU-rahoitteisen hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1 229 000 euroa. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle 150 000 euron määrärahaa tämän vuoden talousarvioon kantatie 86:n kiertoliittymähankkeen kustannusosuuden kattamiseen. Takavarikko on harkinnanvarainen, eivätkä poliisi ja syyttäjät ole muualla kuin Savossa sitä toteuttaneet ja vaatineet. Maila KÄLVIÄN HIRSIMETSÄN YHTEISMETSÄ Jakorahat tileillä 14.5.04 Venetjärven kämpän rannan kunnostuksen vuoksi veneet siirrettävä pois rannasta 10.5.04 mennessä. Kaipaamaan jäivät lähinnä lapset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Kunnanjohtaja Mauno Peltokedon mukaan päivityksen jälkeen voidaan katsoa, miten yleiskaavoitusta jatketaan, sillä tuolloin ovat tiedossa sellaiset alueet, joita voidaan kehittää. Keski-Pohjanmaan koko vuoden keräystavoite 120 000 euroa ylitettiin jo maaliskuussa. Imedeen kapseleiden vaikutuksia on tutkittu mm. Arvi Peräsarka Nivalainen Arvi Viljam Peräsarka kuoli maanantaina 3. Yppärin osayleiskaava-alueelle on osoitettu 31 omakotitonttia, joiden myyntihinnaksi esitetään 0,75 euroa neliöltä. Pietarsaaressa saatiin kasaan lähes 4 000 euroa, Kokkolassa 3 500 euroa ja Kalajokilaaksossa vajaat 2 400 euroa. – Siitä en osaa sanoa mitään. Janopäiväkeräys järjestettiin myös Kaustisella, Vetelissä ja Uudessakaarlepyyssä. Auton menetys kohtuutonta Johtava kihlakunnansyyttäjä empii auton takavarikoimista: Juhani Laurinolli odottaa kiinnostuneena, miten korkein oikeus suhtautuu autojen takavarikkoihin. Ranta-alueella on tänä päivänä 500 lomamökkiä. Uusi Imedeen Tan Optimizer kapseli vähentää UV-säteiden aiheuttamaa punoitusta ja ärtymystä ja auttaa saamaan kauniin rusketuksen nopeasti. Jokuhan voi myös olla vain iloinen, että pääsee eroon satasen kärrystä ilman kierrätyskustannuksia, Laurinolli pohtii. Tähän mennessä rahaa on kerätty erilaisten tempausten ja tapahtumien avulla jo yli 140 000 euroa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalossa. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso ja lapset perheineen. 60 tabletin pakkaus riittää kahden kuukauden hoitokuuriin. Leidenin Yliopiston lääketieteen laitoksella ja BioSkin instituutissa Hampurissa. Näin ihon melaniinitaso on tarpeeksi korkea auringonsäteiden alkaessa vaikuttaa. Uusia asuntoja Pyhäjoelle Urpo Nykyri KAUSTINEN (KP) Kaustisen kunta tukee Malvakoti Oy:n hanketta uuden vanhusten palvelutalon rakentamisesta Pappilan alueelle kunnan tontille. Näin ollen yhdistys toivoo liikelaitosten edelleen säilyvän Kokkolan omistuksessa. Haapajärvinen Jaakko Heikki Tyhtilä siunattiin haudan lepoon keskiviikkona 28. Kokkolan kihlakunnan johtava kihlakunnansyyttäjä Juhani Laurinollikaan ei ole vaatinut humalassa autoilevien ajopelejä takavarikkoon. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. toukokuuta Taukokankaalla 85 vuoden ikäisenä. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. Rakennuksen kerrosala on 547,5 ja huoneistoala 442,0 neliötä. Savolaiset takavarikot ovat jääneet yksittäistapauksiksi. Pietarsaari, ammattikorkeakoulu klo 10 Kokkola, kauppaoppilaitos klo 13 Halsua, Halsua-talo klo 19 www.johannakentala.net Keskipohjalaisten euroehdokas Vieno Visuri Ylivieskalainen Vieno Maria Visuri, o.s. Laurinolli korostaa, että jos KKO myöntää valitusluvan ja ottaa valituksen käsittelyyn, kysymys on ennakkotapauksesta, joka linjaa lain tulkinnan koko valtakunnassa. Alueellisestikin luvut ovat kertovat samaa kuin valtakunnalliset tilastot. Viime vuonna puhallutuksia oli hieman vähemmän, mutta kiinni jäi 90. Pari vuotta sitten voimaanastunut rikoslain muutos antoi mahdollisuuden takavarikoida rattijuopon ajoneuvon toistuvista rattijuopumuksista. Kunnanhallitus esittää, että Kiinteistö Oy Hourunkosken ottamalle 850 000 euron lainalle myönnetään kunnan omavelkainen takaus. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia Surukiitokset Sekalaiset Teatterit Vaalit Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte RISTO PELTOLAN muistoa ja otitte osaa suureen suruuni. On katsottu, että toistuvasti humalassa ajavat voidaan painostaa lopettamaan ainoastaan hoidon kautta. Imedeen Tan Optimizer on ensimmäinen sisäisesti nautittava ihokapseli, jonka on tieteellisesti osoitettu lisäävän melaniinin tuotantoa ihossa. Lääketehdas Ferrosanin valmistamia Imedeen Tan Optimizer kapseleita myyvät apteekit ja luontaistuoteliikkeet sekä Sokoksen ja Stockmannin luontaistuoteosastot. Tarjouksia pyydettiin ja saatiin neljä. – Toistuvasti kännissä ajavat eivät ole ketä tahansa autoilijoita. huhtikuuta Haapajärven kirkossa. Oulaisten kaupunki esittää myös, että Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus rakennuttaisi koko siirtoviemärin. Merenrannikon rantayleiskaavan päivittää Jaakko Pöyry Infra/Maa ja Vesi. Runkoviemärin loppuosan ja Koskelanperän sekä Piipsjärven sivuhaarojen osalta rahoitukseen osallistuvat myös kiinteistöt 175 070 eurolla. Yhä useammin on ylittynyt törkeän rattijuopumuksen raja. Kunnanhallituksen periaatepäätöksen mukaan kunta on valmis ensisijaisesti vuokraamaan tontin yhtiölle. Kehitysmaiden vesihuolto on toinen Keski-Pohjanmaan ja Kokkolan Unicef-vuoden 2004 keräyskohteista. Sorvisto, kuoli lauantaina 1. Tiehallinnon Oulun tiepiiri on ilmoittanut aloittavansa kiertoliittymän rakentamisen tulevan kesän aikana. Kaavaalueen pituus on noin 70 kilometriä, Peltoketo kertoo. Kuopion seudun johtava kihlakunnan syyttäjä Hannu Susitaival ei tyydy hovioikeuden ratkaisuun vaan aikoo hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Tämän lisäksi kaupungin osuudeksi jää kokonaan kiertoliittymän monumentin suunnittelu ja rakentaminen, mikä merkitsee 62 000 euron kustannuksia. Tutkimuksissa osoitettiin selkeästi, että Imedeen Tan Optimizerin vaikuttavien aineiden yhdistelmä (lykopeeni, palmunhedelmäuute, Cja E-vitamiinit) www.ferrosan.fi Keski-Pohjanmaan entiset lotat, pikkulotat, lottien ystävät, sotiemme veteraanit, rintamaja kotirintamanaiset kutsutaan LOTTAJUHLAAN Kokkolaan 14.5.2004 Klo 11.00 Kokkolan kirkko Rovasti Heikki Vaahtoniemi, saarna Rovasti Timo Holma, liturgi Seppelpartion lähettäminen Kirkkoherra Erkki Murtomäki Klo 12.00 Ruokailu Kokkolan seurakuntakeskus Klo 13.00 Lottajuhla Kokkolan kaupungintalon Kokkolasali Suomen Lottaperinneliiton tervehdys puheenjohtaja, opetusneuvos Raili Malmberg Juhlapuhe Vaasan sotilasläänin komentaja eversti Jorma Jokisalo Mukana Pohjanmaan sotilassoittokunta Kokkolan kaupungin tervehdys Kaupunginjohtaja Antti Isotalus Kokkolan kaupungin kahvitarjoilu Tervetuloa! Juhlatoimikunta tänään 5.5. Kuva: Jukka Lehojärvi Heikki Gummerus PYHÄJOKI (KP) Pyhäjoella on pulaa vuokraasunnoista. Malvakoti Oy toimii tällä hetkellä kunnan vuokratiloissa, Halpa-Hallin takaisissa rivitaloissa, joissa sillä on 14 hoitopaikkaa ja kaksi intervallipaikkaa. Toinen puoli koko vuoden keräysvaroista menee Nepalin tyttöjen koulutukseen. Entä se, jos arvo on 100 tai 100 000 euroa. 040 512 7686, 0400 560 789 Hoitokunta Venetjärven kalastajat ry Uusi ihokapseli antaa nopean ja kestävän rusketuksen ILMOITUS ILMOITUS Tieteellisesti tutkitut vaikutukset lisää merkittävästi melaniinin tuotantoa ihossa ja valmistelee näin ihoa auringonsäteiden vaikutuksille. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalossa. Uusi kaava on laadittu siten, että se mahdollistaa vanhusten palvelutalon rakentamisen alueelle, jossa ennestään sijaitsee jo vanhusten palvelukeskus. Hoitoonohjaustakin on esitetty ainoana oikeana vaihtoehtona. Ensimmäinen takavarikko purettiin käräjäoikeudessa, jonka ratkaisun vahvisti sittemmin hovioikeus. Nähtäville pannun asemaakaavamuutoksen hyväksyy lopullisesti kunnanvaltuusto. Kaksi pitkäaikaisasukasta asuu Tahkokankaalla. Kunnanhallitus ehti maaliskuussa 2002 hyväksyä esikauppakirjan, jolla palvelutalon tontti sovittiin myytäväksi Vanhustentaloyhdistykselle. – Rantayleiskaavan yksi tavoite on löytää uusia mökkitontteja, joiden määrä voi olla jopa 200. Kaksi muuta juttua on vasta käräjöintivaiheessa. Valmistaudu aurinkoon, vältät haittoja ja rusketut nopeasti Parhaiden tulosten saamiseksi Imedeen Tan Optimizer kapseleiden käyttö tulisi aloittaa noin neljä viikkoa ennen auringolle altistumista. Sekalaiset Jouko Pensaari KOKKOLA (KP) Sisä-Savon poliisi on viime syksystä lähtien takavarikoinut kolmen rattijuopon autot. Janopäiväkeräys tuotti yli 10 000 euroa POLKUPYÖRÄILIJÄ ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa Pietarsaaren keskustassa tiistai-iltapäivällä. Laki ei ole kuitenkaan ehdoton. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Tämän kevään aikana rakennetaan jo väli Hussa Konttilan pumppaamo, kustannuksiltaan 81 000 euroa. Kalajokilaaksossa kerättiin puolestaan Alavieskassa, Kalajoella, Nivalassa ja Ylivieskassa. Kunnan tavoitteena on tarjota peruspalvelut mahdollisimman pitkälle omassa kunnassa. Koko Suomessa Unicefin Janopäiväkeräys järjestettiin yli 40 paikkakunnalla. Autoilija oli ajanut Pietarinpuistikkoa etelään, ja pyäräilijä tuli Skutnäsinkatua keskustan suunnasta. Keräyksen kokonaistavoite on 350 000 euroa
TV-mainoksia ei tällä kertaa käytetä. Tämä edellyttää kuitenkin kaikilta jäsenmailta joustavuutta, jotta mm. Puolueen budjetti 100 000 euroa Vaaliohjelmansa kristillisdemokraatit ovat tiivistäneet kymmeneen kohtaan; päätavoitteeksi Kallis asetti Suomen ja suomalaisten etujen ajamisen. Unionin on Halosen mukaan pystyttävä olemaan mukana kansalaisten arjessa. Puolue käyttää vaalivetoapuna entistä ravihevosta Forillaa. – Olemme tiiviisti seuranneet joukkoliikenneja ilmaisjakelulehtien markkinoita. Kokoomuksen mielestä veronalennuksia on jatkettava. EU-parlamentin vallan kasvattamisen myötä on yhä tärkeämpää, että kaikki käyttävät kesäkuisissa eurovaaleissa äänioikeuttaan. RKP:n Eva Biaudet kehui Ruotsin valtiopäivien päätöstä olla rajoittamatta siirtymäajoilla uusien EU-maiden kansalaisten tuloa Ruotsin työmarkkinoille. Viime vaaleissa valittiin Eija-Riitta Korhola, mutta hän loikkasi kokoomukseen. keskeisissä voimasuhteita koskevissa kysymyksissä löydetään kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Ei vaikutusta uutishankintaan Viestintäkonserni Janton nousi otsikoihin viime vuoden elokuussa, kun sen omistajat myivät yhtiön amerikkalaiselle sijoitusyhtiölle 130 miljoonan euron hinnasta. Uutislehti 100:n liiketoiminta siirtyy Sanoma Osakeyhtiölle kesäkuun alusta lähtien, SanomaWSOY kertoo lehdistötiedotteessaan. Keskiviikkona 5.5.2004 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa HELSINKI (STT) Eduskunta kaipaa laajalti enemmän pitkäjänteisyyttä liikennehankkeiden suunnitteluun ja rahoitukseen. Alun perin Kallis oli asettanut tavoitteeksi, että kaikki kansanedustajat olisivat ehdolla eurovaaleissa. Sanoma Osakeyhtiö omisti Jantonista ennen kauppaa noin 21 prosenttia. Toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan Uutislehti 100 täydentää hyvin Sanoma Osakeyhtiön mediatarjontaa sen keskeisimmällä markkina-alueella eli Uudellamaalla. Kaavaillulla rahoituksella voidaan hoitaa vain murto-osa niistä liikennehankkeista, joita asiaa selvittänyt ministerityöryhmä oli ehdottanut. Tämän katsottiin rasittavan liikaa viranomaisia ja siksi toteutus on nyt valmistelussa olevassa mallissa sysätty paljolti yritysten itsensä harteille. Tavoitteena on ollut toteuttaa matalapalkka-alojen työnantajamaksun alennus jo ensi vuoden alusta. Kristillisdemokraatit kuuluvat kokoomuksen tavoin europarlamentissa konservatiivisten ja kristillisdemokraattien EPP-ryhmään. Sasser-madon leviäminen hidastui HELSINKI (STT) Presidentti Tarja Halonen luottaa EU-maiden pääsevän sopuun uudesta perustuslaillisesta sopimuksesta viimeistään kesäkuussa. Puheenjohtaja Bjarne Kallis sanoi tiistaina, että hyvät kannatusluvut viime aikojen mielipidemittauksissa ja perussuomalaisten kanssa solmittu vaaliliitto tekevät kahden paikan saamisen mahdolliseksi. Työnantajamaksun alentamisella tähdätään työllisyyden parantamiseen pienipalkkaisilla aloilla. Kalliksen mukaan hevonen ei ole osallistunut vaaliohjelman muokkaamiseen, vaan kiertää vaalitilaisuuksissa yleisöä hauskuttamassa. puheenjohtaja, osastonhoitaja, Oulu – Annika Kokko, puoluesihteeri, luokanopettaja, Hyvinkää – Kari Kärkkäinen, kansanedustaja, Varkaus – Asmo Maanselkä, kansanedustajan avustaja, nuorisojärjestön puheenjohtaja, Jyväskylä – Leena Mantere, tiedottaja, sosiaalikasvattaja, Lahti – Helena Molander, varatuomari, Helsinki – Tauno Pehkonen, lennontiedottaja, ex-kansanedustaja, Joroinen – Pekka Reinikainen, lääkäri, Helsinki Kristillisdemokraattien ehdokkaat Liisa Purovirta HELSINKI (STT) Hallitusryhmät valmistelevat yhä matalapalkka-alojen työnantajamaksun alentamista Holmin-Vihriälän mallin pohjalta. Uusia viruksen saastuttamia tietokoneita löytyi kuitenkin yhä. Kiista liikennerahoista jatkui Eduskunta kaipasi pitkäjänteisyyttä suunnitteluun Kokoomuksen ryhmäjohtaja Ben Zyskowicz esitteli eduskuntaa nousevalle polvelle. Kalliomäki pysyi tyylilleen uskollisena ja kuittasi heiton toteamalla lyhyesti, että hallitus toimii eduskunnan luottamuksella. Forilla komeilee vaalijulisteen keskipisteenä ja on innoittanut myös kristillisdemokraattien iskulauseen ”Täyttä laukkaa parempaan huomiseen”. Ben Zyskowicz (kok.) härnäsi valtiovarainministeri Antti Kalliomäkeä (sd.) kysymällä, miten hallitus voi tulkita eduskunnan laajan arvostelun jälkeen, että sen budjettilinjauksilla on enemmistön tuki. Holmin ja Vihriälän ehdotus lähti 700 miljoonasta, jonka valtio olisi maksanut veronalennusvarasta. Työttömyys on pahinta juuri matalapalkkaisilla. Ulkomaiset esimerkit osoittavat, että nämä lehdet ovat kehittyvä ilmoitusmedia. Ajatuksena on, että odotettavissa oleva sairausvakuutusmaksujen nousu korvataan työnantajille alentamalla heidän kansaneläkemaksuaan. – Ajattelimme, että ihmiset varmaan vähentävät television katselua kesäkuun alussa, perusteli vaalipäällikkö Jarmo Ihalainen. Tällaisen laskentakaavan tekemistä ei pidetä ongelmana. rajat ylittävän rikollisuuden ja terrorismin torjunnassa sekä ihmiskaupan ja huumeiden salakuljetuksen vastaisessa toiminnassa ja korruption kitkemisessä. – Jos hän ilmoitti voivansa hoitaa puheenjohtajuuden Brysselistä, niin en minä ole häntä huonompi. Vuonna 1997 perustetulla lehdellä on noin 243 000 lukijaa. Albrecht veikkaa viruksen leviämisen jatkuvan ehkä vielä pari päivää, minkä jälkeen se alkanee pikku hiljaa hiipua. Matoepidemian laajuus selvinnee lähipäivinä. Mallin teknisestä toteuttamisesta hallitusryhmillä ei juurikaan ole erimielisyyttä, mutta mallin rahoitus on vielä auki. Jäsenvaltioita ja kansalaisia yhdistäviä arvoja ovat ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio. Uutislehti 100 on maksuton, viisi kertaa viikossa ilmestyvä lehti, jota jaetaan pääkaupunkiseudulla lähinnä joukkoliikennevälineissä. Asian arvostelu oli alkanut jo valtiovarainvaliokunnassa, joka kirjasi tyytymättömyytensä nykytilaan myös omaan mietintöönsä: Hallituksen kehyspäätös johtaa epätarkoituksenmukaiseen ja epätaloudelliseen toimintaan. Niinpä rahoitus kohdistuu ”järjestelmän sisälle”, mikä tarkoittaa sitä, että joillakin aloilla työnantajamaksu nousisi, jotta joillakin aloilla sitä voitaisiin alentaa. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Nina Törnudd HELSINKI (STT) Kristillisdemokraatit uskovat voivansa saada kaksi paikkaa kesäkuun europarlamenttivaaleissa. Suurimmat oppositioryhmät olivat veroasioissa aivan eri linjoilla. Hallitusrintaman piirissä pantiin toivo tietoihin ja lukuihin, jotka ennakoivat tuotannon vauhdittumista ja kertovat niin kuluttajien kuin yrittäjienkin luottamuksesta tulevaisuuteen. – Laukkaamalla pääsee nopeammin perille kuin ravaamalla. Sanoma Osakeyhtiön kokonaisuuteen rinnastettuna Uutislehti 100 on varsin pieni tekijä, sillä sen liikevaihto oli viime vuonna vain 2,3 miljoonaa euroa, kun Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja Taloussanomia julkaisevan Sanoma Osakeyhtiön liikevaihto oli hieman yli 443 miljoonaa euroa. – Hyvin työskennellyt puheenjohtajamaa Irlanti tarvitsee jokaisen jäsenmaan tuen saattaakseen hallitusten välisen konferenssin päätökseen sovitussa aikataulussa, Halonen vetosi EU:n laajenemisen kunniaksi järjestetyssä juhlassa Helsingissä tiistaina. Ne myös kasvattavat lukijoita perinteisille sanomalehdille, Pentikäinen toteaa lehdistötiedotteessa. Presidentin mukaan EU on arvoyhteisö, ja tämä piirre vain vahvistuu perustuslaillisen sopimuksen myötä. Hän vihjasi kuitenkin, että jatkohaluja löytyy ja muistutti, että europarlamentaarikko Astrid Thors pyrki pari vuotta sitten RKP:n puheenjohtajaksi parlamentista käsin. Uutislehti 100 kilpailee pääkaupunkiseudun ilmaislehtimarkkinoilla ruotsalaisomisteisen Metron kanssa. Pari vuotta sitten julkistettua Holmin ja Vihriälän ehdotusta arvosteltiin voimakkaasti. Laajeneminen mahdollistaa tiiviimmän yhteistyön mm. Kallista ei huolettanut se, että ravikisoissa laukkaavat hevoset hylätään. Kristillisdemokraateilla ei tällä hetkellä ole yhtään europarlamentaarikkoa. Tyytymättömyys nykytilaan tuli jälleen ilmi, kun eduskunta keskusteli tiistaina lähivuosien budjettilinjauksista. Pirkko Peltomo (sd.) arveli, että lisärahoitusta joudutaan etsimään tulevina vuosina. – Jos tuotannon vauhdittumista ennakoivat luvut realisoituvat, työllisyyden pitäisi kohentua tämän vuoden loppupuolelta lähtien, Peltomo arveli. Pekka Kuosmanen varoitteli hallitusta myös tekemästä yritysten verotukseen sellaisia muutoksia, joiden tiedetään jo etukäteen olevan pettymyksiä yrittäjille. Kallis luottavaisena eurovaaleihin ”Rahalla saa ja hevosella pääsee” Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Bjarne Kallis johdattaa luottavaisena puolueensa ensi kesän eurovaaleihin. Lisäksi Holmin-Vihriälän mallin toteutus on kytketty sairausvakuutusmaksu-uudistukseen, jossa työmarkkinajärjestöt ja valtio etsivät ratkaisua siitä, miten sairausvakuutusmenot jaetaan työnantajien, palkansaajien ja valtion kesken. – Toinen paikka on lähempänä kuin se ensimmäinen, sanoi Kallis. Ehdokkaiden omat kampanjabudjetit ovat 3 000 ja 30 000 euron välillä. Uutislehti 100 Sanomille. Laukkaaminen on tässä mielessä myönteinen asia, Kallis perusteli. Nyt valmistelussa olevassa mallissa yritys itse laskee alennuksen ja tekee vähennyksen. Tiistaina hän ei vielä halunnut arvioida, jatkaako hän puolueen puheenjohtajana siinäkin tapauksessa, että tulee valituksi europarlamenttiin. – Unioni ei ole vain yhteistyötä kielteisten asioiden torjumiseksi, vaan se on myönteisten, toivottujen asioiden edistämistä ja tukemista kuten heikommassa asemassa olevien naisten, lasten tai erilaisten vähemmistöjen aseman parantamista sekä ympäristönsuojelun kehittämistä, hän muistutti. Tavoite on, että työnantajamaksun alennus houkuttaa matalapalkka-alojen yrityksiä palkkaamaan lisää väkeä töihin. Tätä taas eivät kaikki niele. päivä, joten ratkaisun on löydyttävä siihen mennessä. Uutislehti 100:n parinkymmenen hengen suuruinen toimitusja markkinointihenkilöstö jatkaa uuden työnantajan palveluksessa. Yhtä haluton Kalliomäki oli pitempään keskusteluun siitä, toimiko hallitus oikein, kun tulevien vuosien budjettiraameissa ei otettu huomioon eräitä lisäyksiä, jotka eduskunta teki tämän vuoden budjettiin ja tarkoitti pysyviksi. Uutislehti 100:n ohella Jantoniin ovat kuuluneet muun muassa Suomen Suoramainonta Oy, City-lehti, Sävelradio, sanomalehti Länsi-Uusimaa sekä joukko kaupunkilehtiä. Tiistaina ei julkisuuteen ainakaan kerrottu suurista ongelmista, joita verkkomato olisi aiheuttanut suomalaisyhtiöille. – Nyt rahaa käytetään erittäin epätarkoituksenmukaisesti, kun ei ole suunnittelua eikä tiedetä, koska mitäkin hankkeita voidaan aloittaa, Kimmo Sasi (kok.) väitti. Koska nyt suunnitteilla olevassa mallissa työnantaja itse tekee työnantajamaksun vähennyksen, yrityksillä on oltava käytössään yksinkertainen laskentakaava. Työpaikat vähenevät Opposition hampaissa oli myös työpaikkojen määrän vähentyminen, kun hallituksen tavoite on ollut aivan päinvastainen. Näin suurista panostuksista on jo luovuttu ja veronalennusvarastakin käyttämättä on enää 50 miljoonaa euroa, jolla ei pitkälle pötkitä. Matalapalkkamalli yhä valmistelussa HELSINKI (STT) Sasser-verkkomadon leviäminen hidastui tiistaina. Biaudet’n mielestä päätös osoittaa yllättävää kaukonäköisyyttä. Tähän ei päästy, mutta listoilla on nyt myös entisiä kansanedustajia, kuten viime vaaleissa pudonneet Jouko Jääskeläinen ja Marja-Leena Kemppainen. Maija-Liisa Lindqvistin (kesk.) mielestä nykyinen rahoitustapa ei turvaa liikenneverkoston pitkäjänteistä kehittämistä. Irina Krohnin (vihr.) mielestä se olisi ollut järkevä ratkaisu myös Suomessa. He lähtivät silloin siitä, että toteutuksesta huolehtisivat viranomaiset ja yritys siis saisi palautuksen jälkikäteen. – En halua moittia Suomen Eurooppa-politiikkaa, mutta emme me nyt ole saaneet niin paljon virkoja ja yhteisiä laitoksia kuin ehkä suomalaiset ovat odottaneet, Kallis sanoi. Liikenneja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) vastasi, että ensimmäisen kerran hallitus on nyt tehnyt pitkäjänteisen suunnitelman liikennehankkeista. Puolueen viidentoista ehdokkaan joukossa on kaksi istuvaa kansanedustajaa, Kalliksen lisäksi Pohjois-Savon vaalipiiristä valittu Kari Kärkkäinen. Se sai kaupasta oman ilmoituksensa mukaan 18 miljoonan euron myyntivoiton. Kari Uotilan (vas.) mielestä toivotusta täysin poikkeava työllisyyskehitys osoittaa, että suurten veronkevennysten linja on epäonnistunut surkeasti. Hallitus neuvottelee ensi vuoden talousarviosta kesäkuun 3. Valiokunta vaati enemmän pitkäjänteisyyttä sekä suunnitteluun että rahoitukseen, ja sama henki oli täysistunnon puheissa – niin opposition kuin hallitusrintamankin riveissä. – Näyttää siltä, että vauhti on pikkuisen hiipunut eli se ei leviä enää yhtä nopeasti kuin aiemmin, mutta leviää kuitenkin edelleen, kertoo tuotepäällikkö Mikael Albrecht tietoturvayhtiö F-Securesta. Kallis tekee ehdokkaista kalleimman kampanjan ja käyttää kampanjaansa noin 30 000 euroa. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki – Sauli Ahvenjärvi, tekniikan lisensiaatti, yliopettaja, Rauma – Ville Auvinen, teologian tohtori, pastori, Turku – Lasse Heikkilä, musiikin maisteri, säveltäjä, Tampere – Anna-Kaisa Immonen, luomutilan emäntä, Hämeenkyrö – Jouko Jääskeläinen, piirijohtaja, YTM, Vantaa – Bjarne Kallis, kansanedustaja, puoluejohtaja, Kokkola – Tuula Karhula, lääketieteen tohtori, apulaisylilääkäri, Savitaipale – Marja-Leena Kemppainen, puolueen 2. Kristillisdemokraatit aikovat käyttää vaalibudjettinsa lähinnä lehtija radiomainontaan. Sopu perustuslaista vaatii kaikilta joustavuutta Presidentti Halonen uskoo yhteisymmärrykseen: Tuomas Savonen HELSINKI (STT) SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö ostaa Uutislehti 100:n Janton Oyj:ltä. Sitä varten työnantaja saisi yksinkertaisen taulukon, jonka pohjalta alennus olisi helppo laskea. – Rahalla saa ja hevosella pääsee, Kallis totesi
Tänä keväänä on jo järjestetty paitsi sijaiskomissaarien myös kymmenen uuden EUmaan komissaarien kuuleminen. Ehdolle on marssitettu muun muassa 14 nykyistä kansanedustajaa, joukossa kaksi puoluejohtajaakin. SDP:ssä julkkisehdokkaan mitat täyttävät tv-juontaja Maria Guzenina ja nykyinen tietovisailujuontaja Lasse Lehtinen, jos miehen pitkä ura kansanedustajana tässä yhteydessä sivuutetaan. kesäkuuta. Eduskunnan ulkopuolisten ryhmien listoilla paikkaa europarlamentista havittelee 87 tarjokasta. Pätkäkomissaarit kieltävän päätösehdotuksen esittelijöinä ovat europarlamentin isoimpien ryhmien puheenjohtajat: Andrew Nicholas Duff liberaaleista, Hans-Gert Pöttering konservatiiveista ja Enrique Barón Crespo sosialisteista. Parlamentin ehdotuksessa päätökseksi sanotaan, että komission pitäisi pidättäytyä nimittämästä eronneiden komissaarien tilalle sijaisia. Tämmöistä päätöstä ei tule, sillä Suomi on mukana päättämässä asiasta. Olen jonkin verran sitä opiskellut, mutta on turha teeskennellä, että osaisin sitä. Vanhanen korosti, että pääjohtajanimitystä pohjustettiin ja käytiin läpi komission puheenjohtajan Romano Prodin kanssa juridisia kysymyksiä myöten. Näiksi projekteiksi SDP:n puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies listaa etenkin vappuna tapahtuneen laajentumisen hyvän toteuttamisen, perustuslaillisen sopimuksen aikaansaamisen ja kilpailukyvyn edistämisen. Kansanedustajat tyrkylle Myös panostus ehdokasasetteluun on eri luokkaa edellisiin eurovaaleihin nähden. Tähän mennessä kaikki komission puheenjohtajat ovat olleet ranskan kielen taitoisia. Vanhanen huomauttaa, että päätöksen uuden komissaarin nimityksestä tekee ministerineuvosto, ja parlamentin päätös on luonteeltaan vain suositus. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 Kotimaa 7 Johanna Vesikallio STRASBOURG (STT) Euroopan parlamentti ei halua lisää pätkäkomissaareja eli Romano Prodin komissiosta jo poistuneiden tilalle tulleita komissaareita loppukauden ajaksi. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Kesäkuun eurovaaleissa on ehdokkaita selvästi vuoden 1999 vaaleja enemmän. Kokoomuksen listalla selvimpiä tapauksia lienevät urheilutoimittaja Viivi Avellan, ralliautoilija Juha Kankkunen, muinainen iskelmätähti Jukka Kuoppamäki ja tv-meteorologi Lea Saukkonen sekä toimittaja Seppo Huhta. Vielä viime kaudella eduskunnassa istuneitakin löytyy listoilta kuusi. Parlamentti siis haluaa, että Prodin komissio ei tee aloitteita, jotka sitoisivat seuraavan komission käsiä. Vanhanen sanoi ymmärtävänsä parlamentissa elävän huolen siitä, ettei komissio kokonaan sulaisi käteen virkakautensa loppuvaiheessa komissaarien siirtyessä muihin tehtäviin. Parlamentti ei halua pätkäkomissaareja Päätös koskisi vain Liikasen sijaista Johanna Vesikallio STRASBOURG (STT) EU:n komission puheenjohtajaksi pyrkivän Paavo Lipposen mielestä unionin pitää nyt keskittyä jo olemassa oleviin hankkeisiinsa ja niiden edistämiseen. Hän piti kuitenkin täysin selvänä, että Suomessa ei voida eikä tulla tekemään mitään muutoksia Suomen Pankin pääjohtajanimitykseen. Vanhanen myös muistutti, että ministerineuvosto pystyy torjumaan Suomen haluaman pätkäkomissaarin nimityksen vain yksimielisellä päätöksellä. Keskustan vetonauloina ovat tv-suosikit Riitta ”Kymppitonni” Väisänen ja Kari ”Napakymppi” Salmelainen. Romano Prodin seuraaja valitaan EUhuippukokouksessa kesäkuun puolivälissä. Ehdokasasettelun määräajan päätyttyä tiistaina vaaleista vastaavalle Helsingin vaalipiirilautakunnalle toimitettiin 13 eri puolueen ehdokaslistaa. Nykyisistä europarlamentaarikoista ovat ehdolla kokoomuksen Piia-Noora Kauppi ja Eija-Riitta Korhola, SDP:n Ulpu Iivari, Reino Paasilinna ja Riitta Myller, keskustan Samuli Pohjamo, Kyösti Virrankoski ja Paavo Väyrynen, vasemmistoliiton Esko Seppänen sekä vihreiden Uma Aaltonen ja Matti Wuori. Listoille on nimetty yhteensä 227 ehdokasta. EU:ssa ei voi olla liian monta palloa ilmassa yhtä aikaa, kansalaiset eivät pysy perässä, Lipponen sanoi tiistaina Strasbourgissa. Sitä ennen Irlannin pääministerin ja EU:n puheenjohtajamaan edustajan Bertie Ahernin on löydettävä kaikille kelpaava ehdokas. Pienistä ryhmistä myös SKP ja Köyhien asialla -puolue ovat haalineet kokoon täyden 20 ehdokkaan listan. Yksi isoimmista EU:n ilmassa olevista palloista tipahti maahan vappuna, kun kymmenen uutta maata liittyi unioniin. Pätkäkomissaarien arvostelussa on lähinnä kyse mielenilmauksesta, luonnehti europarlamentaarikko Riitta Myller (sd.) tiistaina. Komissaarien, myös pätkäkomissaarien, nimityksistä päättävät EU:ssa jäsenvaltiot. Nimi selvinnee vasta aivan viime metreillä, ja siihen saakka kampanjaa käydään lähinnä kulissien takana. – Se on selvä puute. Yhteisellä listalla vaaleihin lähtevät vain kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Julkkiksia joka junaan Niin sanottujen julkkisehdokkaiden määrittely on jossain määrin tulkinnanvaraista, mutta myös heitä löytyy moneen lähtöön. Hän oli maanantaina Euroopan parlamentin sosiaalidemokraattisen ryhmän kutsuttuna juhlapuhujana ja tapasi tiistaina muun muassa demariryhmän johtajan Enrique Barón Crespon ja liberaaliryhmän johtajan Graham Watsonin. Suururakan jälkeen unionilla on Lipposen mielestä edessään vakiinnuttamisvaihe, jonka aikana täytyy keskittyä siihen, että laajentuminen todella toteutuu mallikkaasti. Heitä ovat Håkan Nordman (r.), Sirpa Pietikäinen (kok.), Marjatta Vehkaoja (sd.), Katja Syvärinen (vas.), Jouko Jääskeläinen (krist.) ja Marja-Leena Kemppainen (krist.). Kaikilla muilla eduskuntapuolueilla on nyt täydet listat. – Ei ole syytä lähteä uusiin projekteihin. Parlamentin päätös koskisi itse asiassa tällä hetkellä vain Liikasta, sillä kaikille muille eronneille komissaareille on jo nimetty sijaiset ja he ovat aloittaneet työnsä Brysselissä. Asiaa on silloin selvitetty niin, että parlamentissa tiedetään Suomen tilanne, Vanhanen kommentoi STT:lle puhelimitse tiistaina. Prodin komission kausi päättyy lokakuun lopussa, mutta tähän mennessä jo neljä komissaaria on joko jo lähtenyt tai ilmoittanut jättävänsä Brysselin ennenaikaisesti. Europarlamentti myös vaatii päätösehdotuksessaan, että Prodin komissio ei loppukautensa aikana eli kesäkuun eurovaalien jälkeen tee sellaisia aloitteita, joilla on huomattavaa poliittista merkitystä komission nykyisen toimikauden päättymisen jälkeen. Vanhasen mukaan parlamentin ratkaisu ei tullut yllätyksenä, vaan siitä oli ollut puhetta jo viime viikolla parlamentin puhemiehen Pat Coxin kanssa. Euroopan parlamentin vaalit pidetään sunnuntaina 13. Viime vaalit järjestettiin vain pari kuukautta eduskuntavaalien jälkeen, ja ainoa ehdolle lähtenyt kansanedustaja oli Paavo Väyrynen (kesk.) joka istutti eduskuntaan varamiehensä. Parlamentti järjestää kuulemiset Pätkäkomissaarien arvostelun taustalla on parlamentin mielipiteen osoituksen lisäksi se, että parlamentti ei ole halukas järjestämään uusille komissaareille jatkuvasti uusia kuulemisia. Seuraavan laajentumisen jälkeen – mikä sisältää Balkanin maat – EU onkin täynnä, Lipponen sanoi. Syksyllä on edessä vielä isompi rupeama, kun kaikki seuraavan komission jäsenet tulevat parlamentin eteen. Parlamentti aikoo äänestää asiasta keskiviikkona, ja on hyvin todennäköistä, että kaikkien isojen puolueiden ajama päätös hyväksytään. Sääntöjen mukaan parlamentin pitää haastatella komissaariehdokkaat, minkä jälkeen se hyväksyy heidän nimittämisensä. Vahva komissio on hänen mukaansa pienen maan tavoite. Eduskuntapuolueiden seitsemällä listalla ehdokkaita on 140. Piskuinen SKP on jälleen saanut ehdolle rockmuusikko Kari Peitsamon. Varsinaisen poliitikkoja julkkiskaartin lisäksi listoilta löytyy myös joukko muita yhteiskunnallisesti tai muutoin näkyvässä asemassa olleita ja tunnettuja henkilöitä: Helsingin kaupunginjohtaja Eva-Riitta Siitonen (kok.) ja EUasiantuntija Alexander Stubb (kok.) ja ulkoasiainneuvos Alpo Rusi (kesk.) sekä Suomen mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti (sd.). – Tämän kauden europarlamentti lopettaa toimintansa, sen vuoksi emme voi antaa hyväksyntää uusille komissaareille, Myller sanoi. Lipposen valinnan jarruna saattaa olla sekin, että hän ei osaa ranskaa. Lipponen hillitsee projekteja ”EU:ssa ei voi olla liian monta palloa ilmassa yhtä aikaa” Puhemies Paavo Lipponen tapasi kolme viikkoa sitten Helsingissä EU-parlamentin puhemies Pat Coxin. Parlamentin päätös on kuitenkin pelkästään poliittinen kannanotto: sillä ei ole oikeudellista merkitystä eikä se sido hallituksia uudesta komissaarista päätettäessä. Pääministerin mielestä on selvää, että parlamentti ei voi tehdä taannehtivaa päätöstä, joka sitoisi Suomea. Istuvia kansanedustajia listalla ovat Henrik Lax (r.), Ville Itälä (kok.), Mikko Elo (sd.), Antero Kekkonen (sd.), Kimmo Kiljunen (sd.), ja Ilkka Taipale (sd.), Anneli Jäätteenmäki (kesk.), Hannu Takkula (kesk.), Anne Huotari (vas.), Outi Ojala (vas.), Satu Hassi (vihr.), Irina Krohn (vihr.) ja Bjarne Kallis (krist.) ja Kari Kärkkäinen (krist.). Suomesta parlamenttiin valitaan nyt EU:n laajentumisesta johtuen vain 14 edustajaa, eli kaksi aiempaa vähemmän. – Komissiossa on muisti ja asiantuntemus, mikä joskus jäsenmailta puuttuu. Vanhanen: Ei vaikutusta Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toteaa, ettei EU-parlamentissa keskiviikkona tehtävä päätös vaikuta Suomen aikeisiin komissaarin nimityksessä. Lipposen vierailun aiheena oli myös hänen ehdokkuutensa komission johtoon. Pakan jokeri löytyi vielä viime tingassa RKP:ltä: persoonallinen tv-maailmanmatkaaja Folke West. – Asia on selvitetty juurta jaksain etukäteen. Ehdokasmäärä on kasvanut siten huomattavasti viime vaaleista, joihin asetettiin 140 ehdokasta. Kristillisdemokraateilla on listalla 15 ehdokasta ja perussuomalaisilla viisi. Viime vaaleissa keskusta, RKP ja kristillisdemokraatit olivat vaaliliitossa, joka toi molemmille pienpuolueille edustajanpaikan. Lähes 230 ehdolle europarlamenttiin Ehdokasmäärä nousi selvästi vuoden 1999 vaaleista. Jos vain ajattelen sitä työtä ja sitä aikaa, minkä maatalouskomissaari Franz Fischler on Suomen asioihin käyttänyt, niin on se melko valtaisa. Vappupuheessaan Lipponen totesi, että keskustan tulo hallitukseen on tehnyt hyvää sekä maalle että keskustalle itselleen, sillä se ymmärtää nyt paremmin vahvan komission merkityksen pienen maan näkökulmasta sekä tarpeen olla aktiivinen unionin kaikilla alueilla. Muita töitä löytäneet komissaarit ovat Kreikan Anna Diamantopoulou, Espanjan Pedro Solbes, Ranskan Michel Barnier ja Suomen Erkki Liikanen
HINTAETUSI 69 € NOPEIMMILLE SUORAAN HYLLYSTÄ! D I G I U U T U U S 299 299 ,,D I G I U U T U U S 1.295 1.295 ,,(329,-) SP AF 17-35 mm / 2.8-4 Di laajakulmaobjektiivi. Suomi on listalla yhdessä Tanskan kanssa toisella sijalla Ruotsin jälkeen. Monissa maissa tyttöjen naittaminen nuorina on tapa, jonka katkaisemiseksi tarvittaisiin valistusta. Prinssin kerrotaan palanneen kisojen jälkeen Tanskaan, mutta hän matkusti pian takaisin tapaamaan Donaldsonia. Teiniäitejä Suomessa on teollisuusmaista kahdeksanneksi vähiten: kahdeksan jokaista tuhatta 15–19-vuotiasta kohti. Viidettä kertaa äitienpäivän edellä julkaistu raportti vertaa jälleen äitien hyvinvointia, nyt 119 maassa. Rogers itse ei ollut vielä päättänyt, allekirjoittaako hän julkilausuman. Häihin saapuu arvovieraita kaikkialta maailmasta ja useita edustajia Euroopan kuningashuoneista. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Kevin Lamarque VILNA (STT–AFP–REUTERS) Liettuan parlamentti hyväksyi tiistaina lain, joka kieltää erotettua presidenttiä Rolandas Paksasia asettumasta uudelleen ehdolle presidentinvaaleissa 13. Kaduille odotetaan kerääntyvän tuhansittain tanskalaisia. Suomesta juhlallisuuksiin osallistuvat tasavallan presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pertti Arajärvi. Kuva: Lehtikuva/Reuters/George Mulala Anu Vaalama KÖÖPENHAMINA (STT) Tanskassa valmistaudutaan jo tohinalla kuninkaallisiin häihin, joita juhlitaan 14. Arvostelijoiden mukaan ratkaisun pitäisi perustua israelilaisten ja palestiinalaisten sopimukseen. Häähumu kestää kaikkiaan neljä päivää, sillä pari aloittaa juhlaan liittyviin tapahtumiin osallistumisen vihkimistä edeltävänä tiistaina. Kuninkaallisia häitä on odotettu viime lokakuusta, jolloin pari julkisti kihlauksensa. Tilanne on raportin mukaan pahin Nigeriassa, Liberiassa ja Malissa. Diplomaatit suomivat Bushia ”Meille jää pahin mahdollinen maailma” Bushin liittolainen: Ariel Sharon. Ingram kehotti niitä, joilla on tietoja, ottamaan yhteyttä ja lisäsi: – Me olemme päättäneet, ettemme jätä kiveäkään kääntämättä. Hän jatkoi, koska hän ei ymmärtänyt mistä oli kyse, Amadou muistelee. Arabimaailma raivostui kidutuskuvista Riitta Turunen HELSINKI (STT) Noin 70 000 lapsija teiniäitiä kuolee joka vuosi raskauteen ja synnytykseen, sanoo kansainvälinen Pelastakaa Lapset -järjestö tuoreessa raportissaan. Haaretzin mukaan osa ministereistä huomautti pääministerille, ettei ongelma ollut vetäytymisen laajuudessa vaan sen yksipuolisuudessa. Haaretzin mukaan Sharon saattaa ehdottaa aluksi vain viiden siirtokunnan tyhjentämistä, eikä 26:n kuten alun perin kaavailtiin. Bushin harkitsemaan uudelleen Lähi-idän politiikkansa. kesäkuuta. Perhesuunnittelu, hiv-riski ja perustiedot oman ja vauvan terveydenhoidosta saattavat puuttua. Sharonin kerrottiin esitelleen uutta suunnitelmaa hallitukselle tiistaina. 12-vuotiaana Abeba oli leski. Kansaan kerrotaan vetoavan Donaldsonin charmikkuus, sydämellisyys ja kauneus. Niin sanotun Lähi-idän kvartetin – Yhdysvaltain, Venäjän, YK:n ja EU:n – oli määrä vielä tiistai-iltana kokoontua pohtimaan Lähi-idän jumittunutta rauhanprosessia ja Sharonin Gaza-suunnitelmaa. Köyhimmät tytöt tulevat todennäköisemmin äideiksi nuorempina ja nuoret äidit jäävät puolestaan todennäköisemmin köyhiksi. Sudanin ulkoministeri Mustafa Ismail sanoi olevansa ”syvästi suruissaan” tapahtumasta ja vaati Irakin miehityksen lopettamista. Kruununprinssi Frederik, 35, tapasi Donaldsonin, 32, Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000. toukokuuta. Järjestö perää myös valtioita säätämään ja valvomaan lakeja, jotka koskevat avioliiton alinta solmimisikää. Arabiemiraattien lehdistössä puolestaan kauhisteltiin kiduttajasotilaiden lieviä rangaistuksia ja libyalainen Al-Zafh Al-Akhadar kehotti maailman arabeja ”heräämään”. Hyvinvoinnin mittareita olivat selvityksessä riski kuolla raskauteen tai synnytykseen, anemian esiintyminen raskauden aikana, ammattitaitoisen avun saanti synnytyksessä, ehkäisyvälineitten käyttö, aikuisten naisten lukutaito ja naisten osuus maansa parlamentissa. Suomi tippui kakkostilalle, koska Ruotsissa on enemmän naiskansanedustaja (45 prosenttia) kuin meillä (38 prosenttia). huhtikuuta perustuslakituomioistuimen todettua, että hän oli rikkonut perustuslakia. Paksasin ja hänen kannattajiensa uskotaan vielä yrittävän valittaa asiasta ylimpiin tuomioistuimiin. – Amerikkalaisten pahuuden ja prostituution valtakunnan demokratiaa: liittouman sotilaat raiskaavat irakilaisnaisia aseella uhaten, kirkui al-Wafdin otsikko. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Gil Cohen Magen Sharonin liittolainen: George W. Daily Mirror julkaisi kuvat lauantaina, kolme päivää sen jälkeen kun amerikkalainen CBS-televisiokanava oli julkaissut hätkähdyttävät kuvansa alastomia irakilaisvankeja nöyryyttävistä amerikkalaissotilaista. Australialaiset ovat riemuissaan koko ihmeellisestä tapahtumaketjusta, joka toi ”tavallisen” australialaisnaisen ja Tanskan kruununprinssin yhteen. Niissä yksi kuudesta 15–19-vuotiaasta tytöstä saa lapsen joka vuosi ja yksi seitsemästä vastasyntyneestä kuolee ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Useat asiantuntijat ovat kyseenalaistaneet kuvien aitouden, mutta Daily Mirror pitää siitä kiinni. www.aktia.fi • Saat 1 vuoden sijoitustalletukselle 2,3 % kiinteän koron • Mahdollisuus tehdä tarvittaessa yksi nosto talletusaikana (0,5 %:n nostopalkkio) • Minimitalletus 10 000 euroa • Tarjous voimassa 31.5.2004 saakka 2,3 % Haluatko rahoillesi varman tuoton. Diplomaattien mukaan Yhdysvallat on Bushin toimien seurauksena menettämässä ”uskottavuutensa, vaikutusvaltansa ja ystävänsä”. Malilainen Amadou kertoi raportin tekijöille kuinka hänen isosisarensa Kadja avioitui 14vuotiaana ja joutui hyljeksityksi, kun hän ei saanut heti lasta. Amerikkalaisdiplomaatit saivat kimmokkeen kirjelmän laatimiseen brittiläisistä virkaveljistään, jotka huhtikuussa kehottivat pääministeri Tony Blairia muuttamaan Lähi-idän-politiikkaansa. Myös australialaiset ovat lähteneet mukaan häähumuun. Sharonin Likud-puolue hylkäsi pääministerin Gaza-suunnitelman viikonloppuna järjestetyssä jäsenäänestyksessä. Tanska odottaa kuninkaallista häähumua. Kansan ihailema kruununprinssi Frederik vie tuolloin vihille australialaissyntyisen Mary Elizabeth Donaldsonin. Paksas ei pääse enää ehdolle KAIRO/LONTOO (STT–AFP) Arabimaiden lehdistö oli tiistaina raivoissaan maailmalle levinneistä kuvista, joissa amerikkalaisja brittisotilaat häpäisevät, pahoinpitelevät ja kiduttavat irakilaisvankeja. Koulua käymätön tyttö päättyy todennäköisemmin varhaiseen avioliittoon ja synnyttämään lapsia nuorena ja useasti, ja hänellä on vähemmän mahdollisuuksia parantaa taloudellista asemaansa. Komplikaatiot raskauden tai synnytyksen aikana johtavat myös arviolta miljoonan hyvin nuorelle äidille syntyneen vauvan kuolemaan. Egyptiläinen al-Wafd-päivälehti julkaisi etusivullaan neljä kuvaa, joiden se sanoi esittävän amerikkalaissotilaita raiskaamassa irakilaisnaisia aseella uhaten. Presidentin tehtävien hoito siirtyi väliaikaisesti parlamentin puhemiehelle Arturas Paulauskasille. Sisar kuoli tuskissaan neljä päivää myöhemmin kotona; syrjäkylästä sairaalaan ei lähdetty. Donaldson on ensimmäinen australialainen, joka menee naimisiin eurooppalaisen kuninkaallisen kanssa. – Hän oli hakkaamassa puita, kun hänen lapsivetensä tuli. Mary Elizabeth Donaldson on koulutukseltaan juristi ja hän on toiminut Australiassa muun muassa kiinteistöalalla. Britannia selvittää perusteellisesti Britannia ei toisen puolustusministerinsä Adam Ingramin mukaan jätä ”jätä kiveäkään kääntämättä” saadakseen selville totuuden brittisotilaisiin kohdistuvista kidutussyytöksistä. Kuvien aitoutta ei kuitenkaan voitu varmistaa, eikä lehti suostunut paljastamaan lähdettään. Arviolta yksi kymmenestä synnyttäjästä maailmassa ei ole itsekään varttunut aikuiseksi. Maanantaina julkaistun mielipidemittauksen mukaan Paksas ja Valdas Adamkus, niin ikään Liettuan entinen presidentti, olivat kansan suosikkeja presidentinvaalin alla. Diplomaatit suunnittelivat julkaisevansa Bushia arvosteleva kirjelmänsä virallisesti myöhään tiistaina, mutta siitä kerrottiin laajasti tiedotusvälineissä jo etukäteen. Pari vihitään perjantaina paikallista aikaa kello 16 Kööpenhaminan tuomiokirkossa. Kaikkien tärkeintä on kuitenkin päästä selville totuudesta pikimmiten, hän sanoi. – Emme enää ole hyviä tyyppejä. – Toivomme, että ne, jotka teeskentelevät puolustavansa ihmisoikeuksia maassa jonka he ovat miehittäneet, pelkäisivät Jumalaa sen jälkeen kun heidän todellinen luontonsa on tullut ilmi heidän pahamaineisten toimiensa ansiosta irakilaisvankiloissa, Ismail sanoi. Sen lisäksi ulkosuhteitamme on vahingoitettu ja vahingoitetaan koko ajan. Tuoni niittää teiniäitejä Köyhyyden kierre uhkaa usein lasta, joka synnyttää lapsen Ruandalaisäiti aliravitun lapsensa kanssa muutaman vuoden takaisessa arkistokuvassa. Lehti sanoi saaneensa kuvat Irakissa olleen, mutta nyt Kyprokseen sijoitetun rykmentin sotilailta. Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan avainsana köyhyyden kierteen katkaisemiseen onkin tyttöjen koulutuksen varmistaminen. Australialaismedia on yrittänyt kiivaasti kaivaa skandaaleja Donaldsonin menneisyydestä, mutta sellaisia ei ole löytynyt. Lain mukaan henkilö, joka on pantu viralta presidentintoimesta, ei voi tulla uudelleen valituksi viiteen vuoteen. LONTOO/JERUSALEM/ WASHINGTON (STT–REUTERS–AFP) Viitisenkymmentä entistä amerikkalaisdiplomaattia on ryhtynyt konkreettisiin toimiin saadakseen presidentti George W. Meitä pidetään tekopyhinä, sivalsi Yhdysvaltain entinen varaulkoministeri William Rodgers BBC:n verkkosivuilla. Juhlaillalliselle pariskunta ja häävieraat siirtyvät Kööpenhaminan ulkopuolella sijaitsevaan Fredensborgin linnaan. Laki hyväksyttiin äänin 64–17, ja viisi kansanedustajaa pidättäytyi äänestyksestä. Etiopialainen Abeba kertoi järjestölle elämäntarinansa: Hän avioitui seitsemänvuotiaana, sukupuolielämä alkoi 9-vuotiaana ja ensimmäinen raskaus päättyi vaikean synnytyksen jälkeen vastasyntyneen kuolemaan. Varhainen raskaus tai synnytys on teiniäitien yleisimpiä kuolinsyitä kehitysmaissa. Mielipidetiedustelujen mukaan 75 prosenttia tanskalaisista uskoo, että Donaldsonista tulee hyvä kuningatar. Nämä viisi siirtokuntaa ovat Gazan kaistalla Kfar Darom, Netzarim ja Morag sekä Ganim ja Kadim Länsirannalla, Haaretzissa ennakoitiin. Huippuvalovoimainen ja laadukas objektiivi edullisesti! EDULLISESTI! ISOKATU 5, KOKKOLA • 06-831 4800 • foto@fotobjorndahl.fi www.fotobjorndahl.fi U U T U U S 695 695 ,,(runko) Rahanarvoisia ideoita. Financial Times -lehti kertoi, että Bushille osoitettava kirjelmä tuomitsee myös Yhdysvaltain ”varauksettoman tuen Sharonin lainvastaisille salamurhahankkeille, Israelin hankkeelle rakentaa Berliinin muurin kaltainen aita sekä Israelin koville sotilastoimille miehitetyillä alueilla”. – Miten henkilön, joka on petoksen tahraama, voitaisiin antaa vannoa (presidentin) virkavala, sanoi konservatiivien johtaja Andrius Kubilius parlamentin kiihkeätunnelmaisessa keskustelussa ennen äänestystä. Sotilaan kasvot eivät näy. Vain viisi siirtokuntaa Israelin pääministeri Ariel Sharon puolestaan oli tiistaina rukkaamassa siirtokuntasuunnitelmiaan uuteen uskoon, kerrottiin israelilaisen Haaretz-lehden verkkosivuilla. Bush. Keskiviikkona 5.5.2004 s KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat Kun ar vostat osaamista HANKI LAATUA D I G I U U T U U S NIKON Coolpix 3200 on pieni ja kevyt 3,2 megapikselin digikamera, jossa zoom, makro ja 15 kuvausohjelmaa! NYT aito Nikon-laukku kaupanpäälle! (arvo 39,-) NIKON D70 – kamera nautinnolliseen kuvaamiseen! Ammattitasoinen kuvanlaatu, korkeatasoiset toiminnot, 6,1 tehollista megapixeliä, runsaasti sekä henkilökohtaisia säätömahdollisuuksia että automaattisia toimintoja. Kruununprinssi Frederikin ja Donaldsonin tarina siis alkoi, kun he tapasivat toisensa Sydneyn olympialaisissa. Varhaiset avioliitot ovat tavanomaisia esimerkiksi monissa Afrikan maissa. – Aivan liian monille nuorille tytöille äitiys on rampauttava murhenäytelmä tai vielä pahempaa, kuolemantuomio, sanoo Mary-Beth Powers Pelastakaa Lapset -järjestöstä uutistoimisto Reutersille. Maailmassa on arviolta liki 70 miljoonaa kouluikäistä tyttöä, jotka eivät käy koulua. – Jos brittisotilaiden todetaan rikkoneen lakia, ryhdytään asianmukaisiin toimiin, sanoi asevoimaministeri eli toinen puolustusministeri Ingram parlamentin alahuoneelle tiistaina. Hän tuli raskaaksi 18-vuotiaana ja joutui jatkamaan työntekoa tavalliseen tapaan. Yhdessä kuvassa brittisotilaalta näyttävä mies virtsaa naamioidun miehen päälle. Olemme jo todennäköisesti tehneet korvaamatonta vahinkoa arabimaailman silmissä, emmekä edes saavuttaneet sitä yhtä ainoaa positiivista asiaa jonka suunnitelma piti sisällään eli laittomista siirtokunnista luopumista Gazan kaistalla, selvitti entinen Yhdysvaltain ulkoministeriön korkea-arvoinen virkamies Greg Thielmann yleisradioyhtiö BBC:n Today-ohjelmassa. Maailman äidit 2004 -raportissa todetaan, että monissa tapauksissa lapsiäitien ja heidän lastensa kuolemalta vältyttäisiin lykkäämällä tyttöjen naimisiinmenoa ja lasten synnyttämistä. – Meille jää pahin mahdollinen maailma. Suhde astui ison askeleen eteenpäin, kun Donaldson muutti vuonna 2002 Tanskaan ja alkoi opetella maan kieltä, historiaa ja kuninkaallista etikettiä. Tutkijat olivat aiemmin tiistaina saaneet Dailyn Mirror -lehdeltä parikymmentä valokuvaa, jotka lehden mukaan todistavat irakilaisvankien huonosta kohtelusta. Pian kruununprinssin tavattuaan Donaldson aloitti työt lontoolaisessa asianajotoimistossa ja pääsi näin asumaan lähemmäs Frederikiä. Kansalla on mahdollisuus seurata tuoretta avioparia heidän siirtyessään hevosvaunuilla Amalienborgin linnaan ja tervehtiessään kansaa Christian VII:n palatsin parvekkeelta. Koulutus katkaisisi köyhyyden kierteen Koulutuksen puute, köyhyys ja varhainen äitiys kytkeytyvät toisiinsa, raportti kertoo. Iso osa tanskalaisista on hurjan innoissaan tulevista häistä. Parlamentti erotti Paksasin 6. Avainsana muutoksessa on koulutus, järjestö katsoo
A 0.85 0.55 0.90 0,0 0.00 -5.56 +142.86 Vaahto Group A 3.08 2.90 3.50 0,0 0.00 -8.33 +18.46 Vaahto Group K 3.50 3.15 3.90 0,0 0.00 0.00 +34.62 Yleiselektroniikka E 3.31 3.30 3.95 0,0 0.34 -1.78 +3.44 NM-ja Pre-lista Amanda Capital -5.88 0.16 0.16 0.17 0.16 0.16 0.17 0.19 36,2 0.00 0.00 +13.33 Basware -0.53 7.45 7.45 7.48 7.45 7.50 6.29 7.97 5,6 0.12 +9.02 +74.19 Biohit B -0.71 2.78 2.79 2.80 2.78 2.85 2.50 3.06 7,8 0.00 -1.75 +77.22 Biotie Therapies -1.59 1.24 1.24 1.26 1.24 1.26 0.73 1.39 17,3 0.00 -8.70 +71.82 Done Solutions 0.00 0.16 0.15 0.16 0.16 0.16 0.16 0.27 53,6 0.00 -15.79 +6.67 Endero 0.00 1.78 1.72 1.84 1.78 1.85 1.60 2.05 6,1 0.00 -1.66 +27.14 Etteplan -0.50 5.92 5.95 6.15 5.92 5.92 5.90 6.80 0,1 0.55 -1.82 +72.46 Proha 0.00 0.60 0.60 0.62 0.60 0.62 0.58 1.10 14,3 0.00 -13.04 +20.00 QPR Software 0.00 0.56 0.54 0.57 0.56 0.58 0.52 0.74 0,6 0.00 +3.70 +93.10 Satama Interactive +0.88 1.15 1.13 1.15 1.14 1.16 0.99 1.34 14,6 0.00 -2.56 +103.57 Saunalahti Group -3.08 1.26 1.24 1.26 1.10 1.35 1.04 1.65 1874,9 0.00 -6.47 +251.35 Sentera 2.00 1.60 2.48 0,0 0.00 -6.54 +81.82 Solteq +0.50 2.00 1.93 2.00 1.94 2.00 1.63 2.20 11,7 0.09 +2.05 +145.68 Tieto-X -1.49 3.30 3.21 3.29 3.30 3.35 2.23 3.49 13,0 0.14 +9.12 +94.77 eQ Online 0.00 2.60 2.60 2.63 2.56 2.61 2.31 2.93 10,5 0.00 -3.70 +79.31 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus -0.90 16.48 15.00 17.20 16.48 16.50 15.60 17.35 0,2 -1.60 +29.92 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net Öljyn hinnan peruste Light Sweet Crude Oil -futuuri New Yorkissa Kaija Vähäsöyrinki (KP) Ruotsin tarhaajaliitto, Sveriges Pälsdjursuppfödares Riksförbund (SPR), on päättänyt irtisanoutua kolmen Pohjoismaan tarhaajien yhteisestä turkisten markkinointiosuuskunnasta Sagasta. Kokkolassa diesel oli halvinta juuri Torikadun Shellillä ja kahdella ST1:n asemalla eli 78,4 senttiä litralta, kun hinnassa huomioidaan ST1:n omalla alennuskortilla saatava alennus. +0.28 85.37 +37.05 O Mandatum G. 0.00 203.10 +1.88 L Nordea Euro Midi Korko k. Kemira kertoi tiistaina myös, että GrowHow suunnittelee kemikaalituotannon lopettamista Tanskan Fredericiassa. C/R -0.36 0.55 +11.63 O SEB Lux f. -0.59 554.26 +18.47 O ODIN Finland -0.23 263.51 +49.66 O ODIN Maritim +1.01 45.86 +95.18 O ODIN Norden +0.31 78.57 +68.89 O ODIN Norge +0.68 109.45 +69.01 O ODIN Offshore +0.79 8.89 +55.56 O ODIN Sverige +0.46 88.81 +54.28 O OP-Delta A -0.56 99.58 +34.56 O OP-Euro A 0.00 19.51 +2.04 L OP-Euro B 0.00 18.35 +2.02 L OP-Euro Osake A +0.43 14.10 +24.58 O OP-Euro k. Tanskalaiset päättivät lähteä Sagasta kesäkuussa 2003, joten jatkossa Saga jää suomalaisten ja norjalaisten työvälineeksi. G. Merkittävää Kokkolan seudulla on myös se, että Kälviällä diesel oli suhteellisen edullista. -0.03 549.65 +19.59 O Mandatum Neutral k. Suomen teollisuuden kilpailukyky on varsin hyvä. -0.65 21.96 +79.83 O Nordea Amerikka k. +0.52 15.05 +38.00 O Mandatum Eur. Kemiran lannoitteilla oli kysyntää alkuvuodesta Liikevoitto kolminkertaistui HELSINKI (STT) Suomessa on nyt enemmän yrityksiä kuin koskaan. Vastaavat väitetiedoksiannot on lähetetty myös muille yhtiöille. Japan 0.00 0.52 +39.57 O SEB Lux Eq. -0.55 38.04 +14.09 O Nordea Itä-Eur..fi k. Sillä on vain kaksi työntekijää ja runsaat 200 tarhaajajäsentä, toteaa Ulf Enroth. Osake k. Enrothin mukaan norjalaiset tarhaajat ovat ottaneet myönteisen kannan Saga-yhteistyöhön. Pörssivaihto kohosi 486 miljoonaan euroon. B +0.14 21.87 +2.18 P OP-Focus A -0.78 129.04 +29.42 O OP-Itä-Eur. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv Aktia Capital B -0.60 92.81 +38.92 O Aktia Euro B +0.52 17.56 +31.45 O Aktia G. 0.00 206.04 +2.12 L Sampo Kultapossu k. k. Konsernin liiketoimintayksiköistä parhaiten pärjäsi lannoitteita valmistava GrowHow, jonka liikevoitto yli kolminkertaistui 25 miljoonaan euroon. Pohjois-Amerikan viiteöljyn WTI:n noteeraus ylitti niukasti 38 dollaria ja kohosi 38,01 dollariin tynnyriltä. Aggr. Raakaöljyn hinta nousi kansainvälisillä öljymarkkinoilla tiistaina korkeimmaksi sitten vuoden 1990 lokakuun. Tech k. +0.17 1.77 +86.22 O SEB Internetfond -2.47 0.55 +42.75 O SEB Likviditetsfond +0.01 10.43 +2.49 L SEB Lux Eastern Eur. -0.14 62.61 +13.90 Y Nordea Optima.fi k. -0.03 544.95 +27.52 O Sampo Korko k. +0.15 646.64 +21.24 Y Sampo Suomi Osake k. Hinnan nousu johtui Reutersin markkinalähteiden mukaan Lähi-idän tilanteesta ja viikonlopun aikana Saudi-Arabiassa kemikaalitehtaaseen tehdystä terroristi-iskusta. Koko konsernin tammi-maaliskuun tulos rahoituserien jälkeen nousi nyt lähes 43 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin 29 miljoonaa euroa. Puuhamaa 43.90 36.50 43.90 0,0 2.00 +8.93 +37.19 Turkistuottajat C 7.50 7.06 8.10 0,0 0.60 +1.49 +25.00 Turun Arvok. Alimmillaan Nokian osake kävi tiistain mittaan 11,55 eurossa. Esimerkiksi Kokkolan huoltamoilla ja kylmäasemilla hintahaarukka oli tiistaina 10,6 senttiä. Fortum pysyi 9,60 eurossa. Mobility k. 0.00 22.56 +1.74 H Mandatum Omega k. A -0.37 106.16 +45.46 O OP-Medical A +0.28 72.30 +6.33 O OP-Metsä A -0.16 43.58 +20.75 O OP-Pirkka A -0.16 50.81 +21.25 Y OP-Spektri A +0.31 70.85 +15.56 Y OP-Suomi k. Vuodesta 2002 yrittäjien määrä kasvoi 5 000:lla. -0.61 795.64 +33.54 O Nordea Foresta k. Painorajoitettu portfolioindeksi putosi 0,6 prosenttia 2 934,35 pisteeseen. +0.42 20.47 +17.74 O Nordea Euro Korko k. Bensan hintakehitys on havahduttanut myös öljynviejämaiden Opecin. Yrittäjät muodostivat yhdeksän prosenttia kokonaistyöllisyydestä. Myös Kemiran muut yksiköt eli paperiteollisuuden kemikaaleja valmistava Pulp & Paper, teollisuuskemikaaleja tekevä Industrial Chemicals, maalinvalmistaja Paints & Coatings ja vesikemikaaleja tekevä Kemwater paransivat tuloksiaan. Suomessa pk-yritykset työllistivät viime vuonna yrityssektorin henkilöstöstä 62 prosenttia ja niihin kertyi 52 prosenttia liikevaihdosta. Esimerkiksi tiistaina Kokkolassa litran sai halvimmillaan 1,098 eurolla, mutta kansainvälisen raaka-ainepörssin hintakehitys ennakoi hintojen nousevan meilläkin lähikuukausina. -0.43 98.17 +18.19 O Mandatum MediLife k. Kokkolassa edullisinta bensaa myivät tiistaina niin sanotut kylmäasemat eli Torikadun Shell sekä Pitkänsillankadun ja Koivuhaan ST1:t. A -0.19 165.54 +76.40 O OP-Teknologia A -0.26 23.22 +15.13 O OP-t. Yrityksiä ennätysmäärä Yritysten lukumäärä Suomessa STT, lähde: Yritysja toimipaikkarekisteri 250 200 150 100 50 Tuhatta yritystä 1990 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 E Bensan hinnassa vaihtelut ovat suuria ja hinnan ennakoidaan edelleen nousevan. A +0.03 119.54 +40.45 O OP-Euro-obl. Komission väitetiedoksiannon mukaan valmistajia epäillään mm. -0.12 238.34 +9.34 Y Nordea k.yhtiö Plus k. Lukumääräisesti ja arvolla mitattuna melko runsaasti vaihdettiin myös suurten metsäyhtiöiden, TeliaSoneran ja Fortumin osakkeita. Määrällisesti kasvuyrityksiä on paljon myös kaupassa ja sosiaalipalveluissa. Ruotsalaisilla ei ole omaa huutokauppayhtiötä, vaan heidän tuottamansa 1,2 miljoonaa minkinnahkaa on myyty Vantaan, Kööpenhaminan tai Pohjois-Amerikan turkishuutokaupoissa. Suomessa tietointensiivisten palvelualojen kehittäminen on suotavaa jo siitäkin syystä, että arviolta 60–70 prosenttia innovaatioista syntyy vastedes palvelualoilla, arvioidaan KTM:n katsauksessa. yhd. +0.37 6.96 +27.44 O Nordea Nordic SC k. Nahkojen markkinoinnin SPR jättää jäsentarhaajien itse päätettäväksi. -0.33 185.05 +34.49 O Säästöpankki Kotimaa B +0.12 69.58 O Tapiola Rahamarkkina +0.02 11.21 +2.27 L HEX 4.5.2004 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 486 milj. Tietyt kansainväliset vertailut osoittavat, että noin 3–5 prosenttia uusista yrityksistä voi synnyttää jopa 75 prosenttia kaikkien uusien yritysten synnyttämistä toimipaikoista. UPM kertoi tiistaina saaneensa komissiolta asiaa koskevan väitetiedoksiannon. k. +0.56 16.79 +27.39 O Sampo Eur. +0.02 226.43 +17.37 Y Sampo Globaali yhd. euroa Indeksi 5726.41 -0.92 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Orion B -1.20 21.39 21.30 21.40 21.00 21.76 17.04 22.04 113,9 1.60 +10.57 +38.34 Uponor -0.75 26.30 26.30 26.43 26.02 26.70 24.20 27.46 94,1 2.00 +5.12 +47.22 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 -0.13 7.50 7.45 7.59 7.50 7.50 6.60 8.75 2,5 2.50 +1.83 +50.20 Alma Media 2 -2.12 7.39 7.00 7.44 7.39 7.39 6.95 8.91 2,0 2.50 0.00 +58.95 Ilkka-yhtymä 2 -1.43 27.60 27.52 27.99 27.51 27.60 27.40 33.50 0,9 4.00 -13.04 +23.73 Keskisuomalainen A -4.54 62.00 60.12 62.00 62.00 63.00 56.00 83.00 0,4 10.00 -7.21 +24.90 SanomaWSOY A 0.00 15.20 14.92 15.67 14.92 15.20 14.50 17.90 0,2 1.00 -4.40 +50.50 SanomaWSOY B -0.07 14.59 14.50 14.59 14.44 14.70 14.17 17.65 25,7 1.00 +0.27 +58.70 Talentum +1.64 6.20 6.20 6.22 6.15 6.20 5.16 6.75 11,0 0.30 +2.52 +74.29 Muu teollisuus Amer-yhtymä +1.03 40.26 40.26 40.47 39.50 40.27 34.99 41.80 16,3 1.40 -1.36 +47.59 Exel +0.62 14.50 14.40 14.50 14.41 14.50 11.85 14.75 20,1 0.80 +1.48 +126.93 Hackman 37.00 34.92 37.50 0,0 0.00 -1.33 +104.42 Kyro +3.02 7.84 7.60 7.75 7.73 7.84 7.20 8.98 5,0 0.30 +3.54 +24.75 Leo Longlife A 0.00 7.89 7.85 7.89 7.89 7.89 7.22 8.54 0,7 0.50 -4.36 +61.02 Marimekko +0.97 9.39 9.24 9.39 9.25 9.40 8.90 11.39 13,7 0.50 -0.96 +70.02 Nokian Renkaat -1.43 68.90 68.90 69.10 68.60 70.00 60.40 74.00 8,9 1.56 -0.38 +87.65 Rapala VMC 0.00 6.10 6.10 6.17 6.10 6.10 5.33 6.30 3,0 0.12 -1.93 +45.24 Suominen Yhtymä +5.56 5.70 5.40 5.59 5.70 5.70 5.20 6.99 0,1 0.30 +1.89 +12.21 Tamfelt Etu -1.17 12.65 12.70 12.95 12.65 12.70 12.45 14.40 1,0 0.95 +0.23 +20.75 Tamfelt Kanta 0.00 13.00 12.83 13.00 13.00 13.00 12.50 16.80 0,1 0.93 +1.56 +18.18 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB A 18.45 0,0 0.00 -8.03 Ericsson AB B 2.20 1.46 2.67 0,0 0.00 -1.79 +197.30 Sandvik AB 22.45 0,0 0.00 Securitas AB 11.90 0,0 0.00 Skand. f. +0.01 1035.90 +2.45 Y Nordea Maailma k. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Nokian kurssi vuoden pohjissa tiistaina Nokian osakekurssi laski tiistaina Helsingin pörssissä vuoden alimmaksi. Med. Halvimmalla ja kalleimmalla asemalla autonsa tankin täyttävä säästää helposti lounaan hinnan. Handelsb. -0.03 15.30 +57.50 O Nordea Kaukoitä.fi k. B 0.00 26.23 +12.78 Y SEB Europa Småb. k. Pohjanmeren Brent-laadun noteeraus nousi tiistaina iltapäivällä 35,49 dollariin tynnyriltä. Oslo Skinnauksjoner myi viimeksi nahkansa Vantaalla vuosina 1983 – 1986. -0.31 71.70 +12.82 V SEB Östersjöfond/WWF -0.40 1.25 +29.39 O Sampo Aasia Osake k. 50 k. Naapurimaan tarhaajien päätös ei yllättänyt Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtajaa Ulf Enrothia. Tanskan ero toteutuu vuotta aikaisemmin. Kuluttajan kannalta positiivista on huoltamoiden ja bensamyyjien kovan kilpailun aiheuttama hintaheilahtelu. -5,4 Keskisuomalainen A -4,5 Stonesoft -4,2 Benefon S -4,0 Nokia 340,9 Stora Enso R 45,2 UPM-Kymmene 27,7 Fortum 18,8 YIT-Yhtymä 12,7 Tietoenator 8,5 Kesko B 7,1 Outokumpu 6,8 Kone B 6,0 Sampo A 5,9 Rautaruukki K 5,0 TeliaSonera AB 4,4 Peruskorko 2,25 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,25 SP-prime 2,50 Tapiola-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 10299.31 -0.14 New York, Nasdaq 1938.36 -0.02 Tokio, Nikkei 225 11761.79 -2.02 Hong Kong, HS 12098.30 +1.24 Lontoo, FTSE 100 4547.20 +1.28 Frankfurt, DAX 3990.75 -0.42 Pariisi, CAC 40 3700.79 -0.13 Tukholma, SAX 210.19 -0.22 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. Saga Furs of Scandinavia on markkinoinut turkiksia vuodesta 1954 lähtien. North Am. 0.22 0.20 0.29 0,0 0.00 -8.33 +37.50 Suomen Helasto 0.65 0.60 0.83 0,0 0.07 +6.56 +30.00 Suomen Spar A 40.01 35.01 40.01 0,0 1.25 +0.02 +3.92 Suomen Spar K 40.00 35.00 42.00 0,0 1.25 0.00 +3.90 Tervak. Vuonna 2003 yritysten lukumäärä oli kauppaja teollisuusministeriön mukaan noin 230 400. +0.71 1.55 +49.95 O SEB Lux Em. Erityisesti kasvua on ollut palvelualoilla. Europaf. Jalostusaloilla kasvua on ollut rakennusalalla ja metallija elektroniikkateollisuudessa. UPM:ää epäillään muovisäkkikartellista Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Heikki Karkkolainen HELSINKI (STT) Bensiinin hinnan ennakoidaan kipuavan Suomessakin ennätyskorkealle kesään mennessä. Helsingin pörssikurssit laskivat tiistaina pörssin yleisindeksillä mitattuna 0,9 prosenttia. Nokian päätöskurssi liukui 0,18 euroa 11,64 euroon. A 0.00 28.76 +12.78 Y OP-t. +0.08 1035.53 +9.71 Y Sampo Komp. +0.06 991.29 +14.99 Y Sampo Komp. +0.41 5.42 +31.55 O Nordea Biotekniikka k. Nousijoita pörssissä oli 32 ja laskijoita 66. Maanantaina Opec ilmoitti kesäkuussa pidettävästä öljyministerien kokouksesta, missä aiotaan hillitä hintojen nousua tuotannon lisäyksellä. Ruotsalaiset perustelevat päätöstään sillä, että SPR haluaa järjestönä keskittyä poliittiseen edunvalvontaan. BankenA 1.00 0,0 0.00 Skandia Förs.ab. Eur. -0.53 0.94 +40.96 O SEB Lux Asia ex Japan +0.09 3.28 +40.39 O SEB Lux CS Baltic sc +0.18 1.71 +44.34 O SEB Lux Eq. +1.24 16.62 +14.07 O Nordea Avanti k. B +0.78 6.45 6.45 6.47 6.40 6.50 5.79 7.00 7,6 0.50 -6.57 +40.04 Ramirent +0.13 15.82 15.80 15.95 15.80 15.90 12.92 16.07 97,4 0.25 0.00 +16.61 Tietoenator -1.50 24.35 24.25 24.35 24.00 24.70 22.21 27.20 348,4 0.50 -2.56 +65.91 WM-data Novo 4.53 4.48 4.70 0,0 0.00 +0.44 +101.33 YIT-Yhtymä +1.05 15.45 15.45 15.75 15.44 16.30 13.90 17.36 803,9 1.20 -0.39 +89.47 Metalliteollisuus Componenta 4.87 2.85 5.00 0,0 0.00 +41.16 +122.37 Fiskars A -1.36 10.15 10.20 10.30 10.15 10.30 9.55 10.74 3,6 0.31 +1.18 +26.72 Fiskars K 10.15 9.20 11.00 0,0 0.29 0.00 +20.83 KCI Konecranes -1.03 29.70 29.70 29.82 29.51 30.50 28.07 32.63 32,0 1.00 -7.83 +60.22 Kone B -1.64 47.93 47.52 47.93 47.31 48.73 45.15 51.35 125,0 2.00 -1.20 +57.45 Metso -0.88 10.13 10.10 10.13 10.06 10.28 9.70 11.60 265,7 0.20 -10.66 +16.40 Nordic Aluminium 9.59 8.32 10.00 0,0 0.60 +3.68 +59.83 Outokumpu -0.47 12.80 12.63 12.80 12.51 12.90 9.96 13.15 532,6 0.20 +4.13 +78.61 Ponsse 1 0.00 20.70 20.60 20.70 20.70 20.74 16.76 21.00 0,4 2.00 +15.97 +97.90 Rautaruukki K -1.28 6.15 6.15 6.20 6.05 6.25 6.05 7.04 807,7 0.20 -4.30 +61.40 Raute A 7.80 7.26 8.50 0,0 0.50 +5.41 +16.42 Rocla +0.68 7.45 7.32 7.45 7.45 7.45 6.40 7.50 1,0 0.10 +5.71 +21.31 Wärtsilä A +0.33 18.17 18.00 18.60 18.00 18.20 15.30 19.60 8,1 0.75 -3.16 +64.79 Wärtsilä B -0.22 18.40 18.11 18.48 18.19 18.41 15.06 19.46 49,8 0.75 -2.95 +73.31 Metsäteollisuus M-real A 7.75 6.62 7.84 0,0 0.30 +1.97 +11.51 M-real B -2.66 7.69 7.55 7.70 7.60 7.90 6.56 8.09 322,8 0.30 +2.60 +11.11 Stora Enso A 11.07 10.05 11.65 0,0 0.45 +2.03 +14.12 Stora Enso R -0.18 11.17 11.08 11.19 11.02 11.32 9.97 11.64 4050,5 0.45 +4.58 +14.30 Stromsdal B 2.36 2.31 2.75 0,0 0.00 -1.67 -21.59 UPM-Kymmene -1.55 15.28 15.28 15.32 15.25 15.77 14.47 16.36 1797,9 0.75 -0.77 +17.58 Monialateollisuus Aspo +1.20 12.70 12.51 12.85 12.70 12.70 11.92 15.40 0,3 1.40 -4.56 +44.25 Energia E.ON Finland 28.60 0,0 1.00 +4.34 -13.33 Fortum 0.00 9.60 9.50 9.61 9.39 9.65 7.56 9.65 1978,1 0.42 +16.08 +48.15 Elintarviketeollisuus Atria Yhtymä A +0.32 9.55 9.50 9.54 9.50 9.55 8.65 9.52 29,8 0.42 +10.06 +40.43 Chips A 18.00 17.00 19.40 0,0 0.50 -2.44 +12.50 Chips B +1.39 18.25 18.20 18.30 18.25 18.30 16.36 19.00 4,0 0.50 +3.09 +16.88 HK Ruokatalo A 0.00 6.60 6.63 6.64 6.51 6.63 6.22 6.75 11,0 0.28 +2.33 +22.22 Huhtamäki -2.87 10.82 10.82 11.20 10.80 11.20 9.44 11.40 83,4 0.38 +6.10 +16.65 Lännen Tehtaat +0.81 12.50 12.35 12.50 12.36 12.50 11.15 12.50 3,1 0.65 +6.90 +49.40 Olvi A -0.69 12.90 12.69 13.00 12.90 13.00 12.90 14.15 0,7 0.70 -5.53 +22.78 Raisio vaihto-os. Yrittäjiä oli 213 000. k. Osakekauppaa käytiin 120 yhtiöllä. EU:n komissio kertoi omassa tiedotteessaan, että teollisuussäkkikartellia koskevien epäilyjen kohteena on yhteensä 43 eri yhtiötä, joiden taustalla on hieman pienempi ryhmä niiden emokonserneja. Bolagsf. Kettutarhaajilla olisi mielenkiintoa siirtyä Vantaalle, arvioi Enroth. Osakkeita vaihdettiin tiistaina 45,7 miljoonaa, mistä Nokian osuus oli 26,8 miljoonaa. Kilpailuasetelmaa on entisestä kiristänyt kahden ison ruokaketjun eli Sja K-ryhmän rynniminen myös bensakaupassa. UPM valmisti muovisia teollisuussäkkejä joulukuuhun 2000 asti, jolloin UPM:n Jalostusmateriaalit-toimialaan kuulunut PE-kalvoja säkkiliiketoiminta myytiin saksalaiselle Rheinische Kunststoffwerkelle. -0.17 201.49 +62.58 O Nordea Optima Plus k. 1.00 0,0 0.00 Sv. -0.21 3.33 +11.11 O SEB Lux Eq. B +0.09 22.07 +26.80 O Aktia Likvida 0.00 21.59 +1.74 L Aktia Medica B +0.31 67.51 +12.98 O Aktia Secura B -0.02 43.91 +24.35 Y Aktia Solida B +0.08 112.30 +5.74 Y Carnegie Aksje Norge -1.62 361.01 +59.52 O FIM Forte -0.52 110.77 +40.36 Y FIM Russia -0.40 40.29 +66.60 O Handelsb. +0.06 1209.65 +2.95 K Sampo Komp. Osake -0.49 2.04 +33.99 O Mandatum Baltic k. Kalleinta diesel oli bensan tavoin Vittsarin Shellillä. – SPR ei ole kovin varakas. Osake k. – Norjalaiset äänestävät tulevasta myyntipaikasta ensi viikon perjantaina olevassa Norske Pelsdyralslagin vuosikokouksessa. Kemira odottaa myös koko vuoden tuloksesta viime vuotta parempaa. UPMKymmene laski 0,24 euroa 15,28 euroon, Tietoenator 0,37 euroa 24,35 euroon ja Outokumpu 0,06 euroa 12,80 euroon. Ruotsin tarhaajat lähtevät Sagasta HELSINKI (STT) EU:n komissio epäilee UPMKymmenen osallistuneen takavuosina kiellettyyn yhteistyöhön muovisten teollisuussäkkien markkinoilla. Yleisindeksi tippui 53,00 pistettä 5 726,41 pisteeseen. Medical +0.16 2.50 +8.66 O SEB Lux f. Sen sijaan palveluyritysten tuottavuuden kehittämiseen pitää vielä satsata. Security 0.00 1.29 1.28 1.32 1.28 1.30 1.29 2.55 5,7 0.00 -33.51 +69.74 Scanfil 0.00 5.75 5.70 5.90 5.75 5.75 5.21 6.40 0,1 0.11 +0.88 +82.54 Stonesoft -4.23 0.68 0.67 0.68 0.68 0.71 0.68 1.02 109,1 0.00 -14.46 +57.78 Sysopen -4.05 3.55 3.55 3.65 3.55 3.70 3.69 5.25 5,8 0.24 -7.50 +12.12 TJ Group -3.57 0.27 0.27 0.28 0.27 0.28 0.28 0.41 35,4 0.00 -6.67 +115.38 Tecnomen -0.79 1.26 1.24 1.26 1.25 1.29 1.22 1.73 58,4 0.00 -1.55 +188.64 Tekla 2.19 2.05 2.70 0,0 0.00 +1.86 +54.23 Teleste -3.39 5.70 5.70 5.85 5.70 5.90 5.40 7.05 47,3 0.08 +2.61 +112.23 TeliaSonera AB -0.59 3.38 3.37 3.39 3.35 3.41 3.40 4.36 1309,4 0.11 -7.61 +9.68 Vacon +1.85 11.00 11.00 11.20 11.00 11.11 10.02 11.85 1,8 0.55 +1.89 +26.32 Vaisala A 0.00 19.50 19.10 19.40 19.40 19.50 18.52 24.00 1,4 0.75 -2.45 +12.07 Yomi -1.74 6.20 6.09 6.25 6.08 6.30 3.40 7.85 9,2 0.10 -17.95 +122.18 Kemianteollisuus Kemira +2.01 10.15 10.11 10.15 10.00 10.28 9.45 10.89 157,9 0.33 -8.63 +48.51 Orion A -0.37 21.44 21.00 21.50 21.30 21.60 17.22 22.00 4,0 1.60 +8.20 +37.95 Hex-yleisindeksi pistettä 5500 6000 6500 7000 7500 maalis huhti 5726.41 ?0.9% 3 kk 12 kk Euribor 12 kk % 1.90 2.00 2.10 2.20 2.30 maalis huhti Euron arvo dollareina 1.16 1.18 1.20 1.22 1.24 1.26 1.28 1.30 maalis huhti 1.2075 +1.2% Euron arvo Ruotsin kruunuina 9.10 9.15 9.20 9.25 9.30 maalis huhti 9.1437 ?0.0% Australia, dollari 1.65720 Hongkong, dollari 9.42140 Intia, rupia 53.87500 Islanti, kruunu 88.55000 Iso-Britannia, punta 0.67420 Japani, jeni 132.84000 Kanada, dollari 1.65450 Kuwait, dinaari 0.35590 Kypros, punta 0.58560 Latvia, lati 0.65520 Liettua, liti 3.45170 Malta, liira 0.42150 Marokko, dirham 10.95000 Norja, kruunu 8.20840 Puola, zloty 4.74730 Ruotsi, kruunu 9.14370 Saudi-Arabia, rial 4.52860 Singapore, dollari 2.04790 Slovakia, koruna 40.14000 Sveitsi, frangi 1.54900 Tanska, kruunu 7.44110 Thaimaa, baht 48.19100 Tsekki, koruna 32.21400 Tunisia, dinaari 1.52600 USA, dollari 1.20750 Unkari, forintti 250.95000 Venäjä, rupla 35.04000 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.056 2.073 2.103 2.223 0.000 +0.001 -0.002 -0.007 Raakaöljy, USD/barreli 38.80 +12.81 Kulta, USD/unssi 391.75 -7.94 Hopea, USD/unssi 6.07 -25.65 Kupari, c/naula 123.10 -8.83 Kahvi, USD/tonni 695.00 -8.50 Suominen Yhtymä +5,6 Kesla A +3,7 Panostaja A +3,2 Kyro +3,0 Incap +2,9 Menire +2,9 Beltton-Yhtiöt -6,8 Amanda Capital -5,9 Raisio vaihto-os. Lakimies Petri Meurmanin mukaan UPM vastaa siihen muutaman viikon kuluessa. Ruotsin irtisanoutuminen Sagasta astuu voimaan heinäkuun alussa 2006. +0.05 263.32 +3.14 P Nordea Euroland k. Eurom. -0.27 1.50 +15.24 O SEB Lux Eq. Kaupankäynti jäi edellispäivän tapaan vaimeaksi. A 1.00 0,0 0.00 I-lista Benefon S -4.00 0.24 0.24 0.25 0.24 0.25 0.21 0.40 111,7 0.00 -7.41 -24.24 Elecster A -1.76 8.35 7.26 8.50 8.35 8.40 7.45 8.70 2,0 0.30 -0.58 +63.46 Evia 1.52 1.51 2.04 0,0 0.00 -6.17 +39.45 Honkarakenne B -0.72 6.90 6.75 6.99 6.90 6.90 6.11 7.50 0,2 0.50 -3.34 +117.19 Ilkka-yhtymä 1 32.00 28.50 37.00 0,0 4.00 -9.86 +43.50 Incap +2.93 2.46 2.36 2.45 2.40 2.47 1.86 2.59 9,1 0.00 +13.81 +70.71 Kasola A 1.79 1.40 1.95 0,0 0.05 -5.79 +43.20 Kekkilä 6.97 6.11 7.20 0,0 0.10 +10.63 +17.14 Kesla A +3.68 7.05 6.76 7.10 7.05 7.05 6.25 8.50 0,9 0.75 +3.82 +81.33 Kylpyläkasino A 3.20 3.10 3.25 0,0 0.00 +1.27 +6.67 Larox B 7.93 3.85 9.10 0,0 0.50 +13.29 +197.38 Martela A 12.00 12.00 15.00 0,0 0.25 -14.29 -2.60 Menire +2.94 0.35 0.34 0.35 0.34 0.35 0.31 0.41 1,3 0.00 0.00 +54.55 Neomarkka B +2.76 7.45 7.00 7.46 6.80 7.45 5.93 7.40 2,5 0.08 +6.77 +31.82 P-Karjalan Kp A 90.00 81.05 106.99 0,0 7.50 -10.00 +12.50 Panostaja A +3.19 0.97 0.81 0.99 0.97 0.97 0.70 1.04 6,5 0.07 +5.62 +84.31 Panostaja B +1.04 0.97 0.85 0.98 0.97 0.97 0.72 0.99 4,0 0.07 +1.05 +81.13 Plandent A -2.75 13.42 13.55 15.00 13.42 13.42 12.00 13.80 0,3 0.30 +15.00 +15.00 Raisio K -1.22 1.62 1.56 1.64 1.62 1.65 1.27 1.68 19,2 0.01 +5.81 +45.13 Ruukki Group 0.00 0.04 0.04 0.05 0.04 0.04 0.03 0.05 171,0 0.00 0.00 +33.33 S Sääst. -0.07 452.32 +46.64 O Nordea IT k. Kiint. Norjassa tuotetaan vuosittain noin 350 000 ketunnahkaa ja 350 – 400 000 minkinnahkaa. 1 +0.08 2.42 +23.00 O SEB Lux Eq. A +0.13 23.97 +2.18 P OP-Euro-obl. Korko k. Wireless -2.56 0.15 +36.94 O SEB Lux G. Ensk. Kuva: Jukka Lehojärvi Tietoa ja taustaa talouden liikkeistä meiltä ja muilta!. Uusia työpaikkoja luovat yhä enemmän uudet yritykset. Tech. +0.35 258.00 +48.59 O Mandatum BioTech+ k. +1.93 793.62 +41.47 O Nordea Korko Plus k. -1.05 585.40 +30.31 O Nordea Eur..fi k. konev. g. Markets f. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 Talous 9 Pankit ja rahoitus CapMan B -1.11 1.78 1.78 1.83 1.78 1.85 1.73 1.91 160,0 0.05 0.00 +22.45 Nordea (publ) FDR +0.18 5.72 5.71 5.73 5.65 5.73 5.30 6.02 600,0 0.25 +3.44 +22.80 OKO A -1.06 8.37 8.37 8.40 8.37 8.45 8.36 9.68 44,5 1.60 +0.36 +25.33 Sampo A -0.13 7.96 7.90 7.99 7.90 8.00 7.97 9.80 739,8 1.50 -18.51 +22.99 Ålandsbanken A 19.05 18.00 20.00 0,0 1.00 +5.83 +12.06 Ålandsbanken B -2.17 17.60 17.55 17.75 17.60 17.80 17.25 19.70 0,7 1.00 +4.17 +21.55 Vakuutus Pohjola-yhtymä -1.34 8.07 8.05 8.15 8.00 8.39 6.94 8.65 495,5 1.00 +0.99 +76.55 Sijoitus Citycon -2.00 1.96 1.96 1.99 1.95 1.99 1.52 2.15 7,0 0.14 -4.76 +86.92 Interavanti 3.00 2.65 3.05 0,0 0.06 +1.69 +19.05 Julius Tallberg B 8.47 7.10 9.05 0,0 0.29 +2.05 +69.40 Norvestia -0.68 14.50 14.50 14.64 14.50 14.65 13.70 17.15 0,7 1.60 +1.39 +14.51 Polar Kiinteistöt 0.96 0.77 0.97 0,0 0.00 +1.05 +62.71 Sponda 0.00 6.50 6.32 6.50 6.47 6.59 6.31 7.30 18,2 0.30 -9.72 +40.69 Technopolis +2.11 3.88 3.81 3.88 3.84 3.88 3.70 4.17 435,9 0.25 +1.33 +38.69 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 0.00 16.00 16.00 16.50 16.00 16.00 15.43 17.48 0,2 0.60 0.00 0.00 Birka Line B 0.00 16.00 16.00 16.25 16.00 16.00 15.50 17.20 0,5 0.60 0.00 +10.34 Finnair -1.21 5.73 5.65 5.80 5.72 5.73 5.43 6.53 3,9 0.10 +2.65 +62.46 Finnlines -0.04 23.84 23.20 23.84 23.29 23.85 23.01 29.50 27,6 2.50 -0.38 +20.82 Viking Line 22.00 18.27 23.45 0,0 2.00 +6.54 +16.09 Kauppa Beltton-Yhtiöt -6.83 6.96 6.91 7.39 6.96 6.96 6.96 8.05 1,0 0.40 -4.84 -7.78 Kesko A +1.64 17.99 17.80 17.95 17.50 17.99 17.50 21.50 15,2 2.00 -1.12 +6.63 Kesko B +2.63 16.01 15.96 16.01 15.56 16.01 13.58 16.86 449,1 2.00 +4.14 +53.85 Stockmann A -0.05 18.50 18.50 18.70 18.50 18.52 17.79 19.40 0,3 1.35 +2.55 +29.35 Stockmann B -1.27 18.70 18.60 18.70 18.59 18.81 17.95 19.47 23,1 1.35 +2.10 +30.80 Tamro 4.50 4.46 4.63 0,0 0.30 -1.10 +18.42 Muut palvelut Aldata Solution -2.89 1.68 1.66 1.68 1.68 1.73 1.72 2.21 31,7 0.00 -15.20 +44.17 Jaakko Pöyry 22.00 20.90 23.00 0,0 1.00 -0.05 +53.85 Lassila&Tikanoja -0.29 27.42 27.03 27.47 27.03 27.65 25.80 30.00 155,8 1.20 -4.11 +57.14 OMHEX AB (Publ) -1.88 10.95 10.50 11.94 10.95 11.04 9.94 13.50 4,2 0.00 -7.00 Rak. -0.63 112.85 +49.40 O Sampo Eur. Se tietäisi lähtöpasseja noin 300 työntekijälle. Kansainvälisten tutkimusten mukaan kasvuyrittäjyyden edistäminen on talouskasvun ja työllisyyden kohentamisessa ratkaisevaa. Muovisäkkibisneksen liikevaihto oli vuonna 1999 noin 74 miljoonaa euroa, eli sen osuus UPM:n koko liiketoiminnasta oli varsin vähäinen. -1.04 1.80 +20.12 O SEB N.Am. KTM:n yrittäjyyskatsauksessa tarkastellaan aloittavia yrityksiä, yritysten kasvua ja vaikutusta työllisyyteen. markkinajaosta ja hintojen sopimisesta, joista voi seurata enimmillään sakkorangaistus. Alkuvuonna Nokian kurssi kävi korkeimmillaan 19,09 eurossa. Siellä dieselin litrahinta oli 86,0 senttiä. Diesel on tällä hetkellä kolmisenkymmentä senttiä bensaa edullisempaa, minkä uskotaan johtavan dieselkäyttöisten autojen yleistymiseen. -5.36 1.59 1.59 1.60 1.59 1.68 1.21 1.70 526,7 0.01 +9.80 +82.61 Rakennusteollisuus Lemminkäinen -0.70 14.15 14.10 14.25 14.15 14.30 13.63 19.49 0,9 1.50 0.00 -4.36 Tulikivi A -2.74 7.10 7.10 7.20 7.10 7.30 5.28 8.10 2,9 0.51 -3.31 +106.21 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp -0.37 13.40 13.00 13.40 12.90 13.44 11.75 14.20 2,6 0.30 +5.57 +79.33 Comptel -1.46 2.03 2.01 2.04 2.01 2.05 1.91 2.48 110,2 0.05 -2.83 +114.58 Efore +0.29 6.95 6.81 6.97 6.95 6.96 4.84 8.11 57,6 0.37 -1.42 +720.12 Elcoteq Network A -1.94 15.18 15.10 15.29 15.00 15.65 15.48 20.50 59,3 0.90 -9.47 +18.26 Elektrobit Group 0.00 0.52 0.52 0.53 0.51 0.53 0.52 0.66 265,3 0.01 -7.14 +44.44 Elisa +1.25 11.30 11.17 11.34 10.95 11.35 10.71 14.48 386,5 0.00 -20.85 +64.36 Evox Rifa Group 0.00 0.12 0.11 0.12 0.11 0.12 0.11 0.15 121,0 0.00 0.00 +100.00 F-Secure 0.00 1.43 1.42 1.43 1.41 1.45 1.37 1.88 267,4 0.00 -2.72 +98.61 Nokia -1.52 11.64 11.64 11.66 11.55 11.82 11.74 18.79 29301,4 0.30 -32.07 -18.99 Okmetic +0.35 2.86 2.70 2.86 2.68 2.86 2.55 4.35 2,6 0.00 -5.00 +38.35 PKC Group 27.11 21.60 28.30 0,0 2.00 +9.54 +151.02 PMJ automec -3.57 0.54 0.54 0.56 0.54 0.55 0.51 1.02 39,7 0.00 -6.67 +133.33 Perlos -2.07 8.03 8.03 8.08 8.03 8.34 6.55 9.20 112,3 0.10 -10.87 +81.02 SSH Comm. Tiistaisen Kauppalehden mukaan bensan hintakilpailu onkin sen verran kovaa, että harva bensakauppias tekee tulosta polttonesteiden myynnillä. +0.04 22.45 +1.62 H Mandatum Russia k. -0.52 84.87 +9.22 O Nordea Nordia k. – Meillä tarvittaisiin lisää korkeatasoisia palveluja tukemaan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. +0.02 119.19 +2.32 K Nordea Euro Obl. 25 k. Sekä Peitson SEO:lla että Kälviän Nesteellä dieselin litrahinta oli 79,9 senttiä Bensa kallistuu vauhdilla HELSINKI (STT) Kemiran alkuvuoden tulos oli selvästi vuoden takaista parempi. Kemiran liikevaihto kasvoi alkuvuonna kolmisen prosenttia 717 miljoonaan euroon. -0.54 369.68 +18.31 O Nordea G. -0.90 1041.39 O Mandatum Suomi k. Bensan hinnan jatkuvan nousun ennakoidaan myös johtavan dieselöljyn kulutuksen kasvuun. +0.63 6.40 +23.98 O Handelsb. Hintaa ajoivat nousuun myös öljymarkkinoiden kireys ja Yhdysvaltain alhaiset polttoainevarastot. GrowHown mukaan sen Tanskan tytäryhtiö on tehnyt epätyydyttävää tulosta jo useita vuosia. – Turkistuottajat myy yli puolet Ruotsin tuotannosta, joten ruotsalaisista minkinnahoista menee edelleen maksu Sagalle, kuten tähänkin asti, puheenjohtaja muistuttaa. 61 prosenttia nopean kasvun yrityksistä toimi palvelualoilla, joissa suurin kasvaja on liike-elämän palvelut. -0.25 16.00 +18.55 O Nordea Medica Life Sc. Stora Enso laski pari senttiä 11,17 euroon. -0.21 81.36 +22.61 O SEB Optionsr. -0.10 170.16 +22.65 Y Sampo Komp. +0.43 194.90 +21.66 O Nordea Fennia k. +0.10 1405.43 +43.55 O Nordea Japani k. A -0.20 139.56 +43.81 O OP-Kiina -erik. Heillä on oma huutokauppayhtiö, Oslo Skinnauksjoner, joka on lajitellut ja myynyt tuotannon Kööpenhaminassa tanskalaisten huutokauppayhtiöltä CFC:ltä vuokratuissa tiloissa. k. Luvuissa ei ole mukana maatalous. Kone B laski 47,93 euroon ja Sampo 7,96 euroon. YIT-Yhtymä nousi 0,16 euroa 15,45 euroon, Kesko B 0,41 euroa 16,01 euroon
Syy tuskin on kuitenkaan rajusti kohonneessa euroinnostuksessa, vaan yksinkertaisesti siinä, että meillä kymmenennen kerran vietettävä liputuspäivä sattuu äitienpäivän kohdalle. EU:n itsensä on silti turha yrittää kilpailla kansallisvaltion kanssa kansallistunnusten korvikkeilla. Karismaattisia johtajia valvovat luottamuselimet siihen tuskin pystyvät. Sotiminen amerikkalaisilta sujuu ylivertaisen teknologian ansiosta, mutta miehitys ja uuden järjestyksen luominen ovat osoittautuneet tuskalliseksi. Toissa syksynä karsin pihan syreeneitä, kunnes ne tuntuivat kavahtavan lähestymistäni. Se on kuin aarteen etsimistä ja muistuttaa harvinaisten lehdokkien tai maariankämmeköiden uusien kasvupaikkojen löytämistä lapsena. Turvallisuusneuvostossa Yhdysvallat ei onnistunut hankkimaan sodalleen Angolan, Chilen, Meksikon ja Pakistanin tukea kovasta yrityksestä huolimatta. USA ei onnistunut patistamaan edes kehitysmaita ruotuunsa maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Ei sen puoleen, että yllytyshullu olisin. Ihmiset hyväksyvät ne sitä mukaa kun kokevat luonteviksi. Silloin tällöin mietin niiden sahaamista maan tasalle, mutta en taida hennoa. Jossain vaiheessa amerikkalaisetkin voivat kyllästyä kustantamaan globaalia turvallisuusjärjestelmää, jonka todellinen tarve on kyseenalainen. Pikaisen Irakin sodan jälkeen Yhdysvaltojen mahti näyttikin rajattomalta, mutta nyt arvio on toinen. Suurvaltojen voima perustuu useille tekijöille, mutta etenkin sotilaalliseen ja taloudelliseen kapasiteettiin. Irakin vajotessa yhä lähemmäs Vietnamin sissisotaa, emme todista Amerikan globaalin imperiumin alkusoittoa, vaan sen taitekohtaa. ETELÄ-SAIMAAN Ilkka Lappalainen kannattaa kyläkauppojen tukemista EU-rahalla. Eiväthän kaikki lajit välttämättä nouse enää maasta. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Jason Reed O n varmaa, että tämän vuoden Eurooppa-päivänä suomalaiset liputtavat ahkerammin kuin edellisinä. Kuvaava on, ettei 25 jäsenen yhteisölle ole saatu sovituksi edes uutta päätöksentekojärjestelmää. Lieneekö monivuotisissa kasveissa enemmän jatkuvuutta ilmentävää kuin asumuksissa. Todellinen imperiumipolitiikka vaatii riittävästi miehistöä ruohonjuuritasolle. Se on liian riippuvainen hänestä. Haastajaa ei horisontissa näy vielä vuosikymmeniin. Geneven sopimus koskee siviilien ja sotavankien kohtelua. Amerikka-keskeisyyden sijaan olemme matkalla yhä moninapaisempaan maailmanyhteisöön. Kuka panee heidät lujille suuruudenhulluista suunnitelmista, joita he itse pitävät nerokkaina. Heikki Ikonen Kirjoittaja on kansainväliseen politiikkaan erikoistunut vapaa toimittaja. Venäjän talouskasvun hyödyntäminen edellyttää myös läsnäoloa näillä markkinoilla. Epäkohtien paljastaminenkin palvelee demokratiaa ja kuuluu mepin tehtäviin. M uutaman viikon harkinta-aika on päättynyt ja olen edistynyt pihan haravoimisessa ajatuksesta tekoihin. Ihmisiä on mahdoton huijata minkään asian taakse ylätason ohjeilla ja käskyillä. ANITA SALMI Y leisen hokeman mukaan Yhdysvallat on voimakkain valtio kautta historian. Bushin Irakin politiikan suosio on laskenut velkataakan ja miestappioiden kasvaessa. Budjettivaje on jo viisi prosenttia bruttokansantuotteesta. Saha on pelottava vehje. TURUN SANOMAT kyseenalaistaa armeijan ulkoistusohjelman. Mutta kun puolueet ovat nyt saaneet eurovaalilistansa valmiiksi, ehdokkaiden soisi keskittyvän vaalitaisteluun edellisiä kertoja kypsemmällä otteella. Pois se minusta. Koittaahan kukillekin joskus kevät, jota ne eivät näe. Mukavasti suojaavat kuitenkin. Irakiin on ollut pakko lähettää kansalliskaartin sotilaita, jotka normaalisti pysyvät kotimaassa. Sotavoimien kustannukset olivat yksi syy Neuvostoliiton kaatumiseen. Johtajat pyörittävät niitä. Neuvostoliiton kansalaiset maksoivat imperiumipolitiikasta mitättömällä elintasollaan. Kotikamara ja globaali tukikohtaverkosto vaativat omat joukkonsa. Monen kyläkaupan yhteydessä toimii esimerkiksi posti ja muita oheispalveluita. Bushin hallitus ei kääntynyt YK:n ja liittolaisten puoleen vain poliittisen tuen vuoksi, vaan se todella kaipasi sotilaita ja rahaa. Yhdysvallat pysyy ainoana supervaltana vielä kauan, mutta se ei hallitse maailmaa. Natura-kysymyksestä voi päätellä ympäristönsuojelujärjestelmän olevan vielä niin tuore, että sen kritiikinsietokyky ja itseohjautuvuus ovat vaillinaisia. Kesemmällä tulee myöhempään kukkivien vuoro, akileijojen, lupiinien, tiikerinliljojen ja villikukkien, joita rehottaa kukkapenkeissä. Ensimmäisillä kerroilla suhtautuminen saattoi kyllä olla hiukan samanhenkistä kuin Neuvostoliiton suuren voitonpäivän kunnioittaminen. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Pietarsaaren aluetoimittaja. Ekonomistit pelkäävät velan ajavan maailmantalouden lamaan, ellei tahti muutu. TALOUSSANOMAT uskoo, että Venäjän nopea talouskasvu heijastuu myös Suomeen. Siksi Eurooppa-päivän ja -viikon teemoissa sopii korostaa enemmän muita piirteitä kuin unionin hierarkkista puolta. KARJALAINEN pelkää, että Natura-prosessin epäselvyydet langettavat ikävän varjon ympäristöviranomaisten ylle. Kun Rooman imperiumi laajeni, se toi legiooniensa mukana järjestyksensä ja kulttuurinsa, rakensi tiet ja muun infrastruktuurin. Neuvostoliitto sai miehiä Afganistanin sotaan vain väkipakolla. Helmililjoja ei vielä näy, ovatkohan kuolleet. Oikeille kohteille annettu tuki ei vääristä kilpailua, sen luokan mittasuhteista on kysymys. Nyt paksuimman kerman kuorii Kiina, Yhdysvaltojen perinteinen kilpailija Aasiassa. Kadun varteen istutetut pensaat rehottavat myös jostain syystä, joskus jotain lannoitetta ja ne ovat tyytyväisiä. Arki on edelleen täynnä kiistoja ja edunvalvontaa. Outoa on, että primitiivinen ihminen ja hänen yhteisönsä kunnioittivat sotimisen pelisääntöjä paljon paremmin kuin tämän päivän ihminen ja hänen yhteisönsä. Eikä ole edes kovin rehellistä. Tilausten karkaaminen ulkomaille vie ymmärrettävästi motivaation ylläpitää valmiutta ja osaamista myöskään poikkeustilanteiden varalle, mikä tuskin palvelee Kaskealan tarkoittamaa yhteiskunnan kriisivalmiuden vahvistamista. Viime syksynä vein kasapäin risuja jätehuoltolaitokselle, kun raivasin varaston taakse ja viereen kasvaneita vadelmapensaita. Tulisivat varmaan taloonkin, jos päästäisin. Puutarhakaupassa mieli lepää katsellessa erilaisia taimia ja myös ihmisiä. Laajentuva valtapiiri nielee kiihtyvästi miehistöä ja rahaa. Sen puolustusbudjetti – tänä vuonna 400 miljardia dollaria – on kahdeksan kertaa suurempi kuin kakkosen, Kiinan, ja reilusti enemmän kuin muiden rikkaiden G-8:n maiden yhteensä. Viime kädessä on tietysti kyläläisten ja kesäasukkaiden käyttäytymisestä kiinni, riittääkö leipä myös kyläkauppiaalle. Ääniäkin tarkoitushakuinen pelottelu saattaa jonkin verran tuoda, mutta kehitystä se vie harvoin eteenpäin. Multasormi iskee yleensä syksyllä myöhään, silloin kun on viimeinen mahdollisuus istuttaa kukkasipulit. Yhdysvallat on näyttänyt aseteknologiansa avulla, että se on edelleen ainoa supervalta, mutta yksin sekään ei kykene hallitsemaan maailmaa. Tähtilippu voi nousta viimeistään vuosikymmenien kuluttua luontevasti salkoon, mutta se edellyttää, että ihmiset ovat ensin itse huomanneet, mitä hyödyllistä suuri yhteistyöprojekti on tuonut mukanaan. Vaikka kansa ei tietäisi, se kyllä aistii, mikä on aitoa ja mikä keinotekoista. EU, Kiina, Venäjä tai Japani ovat Yhdysvaltojen kanssa tasaveroisia neuvottelukumppaneita. Ehkäpä niiden avulla asumus ja sen asukas kiinnittyvät johonkin. EU ei yksinkertaisesti ole rakenteiltakaan kansallisvaltio. Globalisaatiota eli ylikansallista vapaakauppaa ja kapitalismia rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisten johdolla ja asevoiman suojassa. heikki.ikonen@kolumbus.fi Amerikan imperiumi taitekohdassaan Presidentti George W. Yhtään hyötykasvia ei pienellä tontillani ole, jos ei sellaiseksi lueta kirsikkapuita, joiden marjat päätyvät lintujen ruoaksi. Jo roomalaiset kokivat samoja ongelmia, kun legioonalaiset kapinoivat olojensa kurjuutta vastaan. Tontin reunalla on puolestaan villiintynyt marjapensas, jonka sadon eritoten rastaat ottavat innosta riekkuen vastaan syksymmällä. Tietenkin on naiivia kuvitella, että vasta laajentuneen EU:n yhteiselämä olisi ongelmatonta ja auvoisaa. Jäljelle ei jää kuin kriittinen media, mutta sekin sokaistuu helposti, jos karismaattinen johtaja niin haluaa. Perinteiset liittolaiset Saksa ja Ranska käänsivät sille selkänsä, eikä myötämielistenkään tuki järin merkittävää ole, IsoBritannia pois lukien. Nyt harmittaa, koska tiedän, mitä on tulossa. Kokkola tosin kuuluu niihin paikkakuntiin, jossa Eurooppa-päivän tapahtumia on venytetty koko viikon ajalle. Reiän tukkimiseen Yhdysvallat tarvitsee satoja miljardeja ulkomaista lainaa vuosittain. Suomi on kaukana Euroopan päämarkkinoista, mutta esimerkiksi Pietarin markkinat ovat lähellä. Vapaita reservejä ei ole. Yhdysvaltojen armeijan sietokyky on jo venytetty äärimmilleen. Eurooppa-päivän lobbaustakin on turha yrittää samalla isällisellä ohjauksella kuin YYA-päivän viettoa. Tarvitaan yhä neuvotteluja ja kompromisseja, ennenkuin perustuslakiesitys pääsee kansallisiin käsittelyihin. Asevoima sittenkin kapea vallan väline Amerikkalaisten enemmistö ei ole koskaan halunnut maastaan maailmanpoliisia. Juuri niiden kautta eurooppalaisuus tulee pikku hiljaa lähemmäksi ruohonjuuritasoa. Rajat vastaan sotaseikkailuille Sotilaan ammatti kuuluu Amerikassa julkisen sektorin vähiten suosittuihin, koska työ on vaarallista ja palkkataso kehno. Lähes joka päivä kuitenkin näemme uutisia sääntöjen rikkomisesta. Tuoreet sotaretket ovat vähentäneet entisestään armeijan vetovoimaa. Vaikka Eurooppa-päivä ei ymmärrettävästi riehaannuta kansaa suuriin juhlamenoihin, turha asiaa on väheksynnälläkään kuitata. Keväällä odottaa niiden ilmaantumista ja aina niiden nouseminen maasta on yhtä suuri ihme. Aika laajasti ymmärretään, ettei EU ole pelkästään hyvän eikä pahan lähde, ei pelkästään instituutioiden kautta toimiva rahan antaja tai ottaja. Ihanteellisimmat ja tärkeimmät tavoitteet ovat toteutuneet, jos EU on pystynyt täyttämään tehtävänsä suurena rauhantakaajana ja mahdollistanut alueensa kaikkien maiden kansalaisille entistä tasavertaisemmat elinmahdollisuudet. Sotilaallinen ylivoima ei kuitenkaan ole yhtä kuin imperiaalinen hallinta. Yhdysvallat ei enää hyödy suurvalta-asemastaan samassa mitassa kuin aiemmin. Mielipide Päätoimittaja: Matti Kalliokoski (sij.), Lassi Jaakkola (vapaalla) Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Jukka Anias Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus IISALMEN SANOMIEN mielestä sota ei oikeuta huonoa kohtelua. Ainakin melkein. Risto Uimonen tunnustaa KALEVASSA, että karismaattinen Jaakko Lassila häikäisi aikanaan lähipiirinsä ja kriittiset toimittajat. Kummallinen haikeus valtaa mieleni, kun ajattelen taakse jättämiäni pihoja. Kalliit asevoimat ja sotaseikkailut ovat velkaannuttaneet pahasti Yhdysvallatkin, joka menetti suuren osan taloudellista etumatkaansa jo Vietnamin sodassa Japanille ja Euroopalle. Ja asevoima on lopulta hyvin kapea vallan väline. Sotilasmahtina Yhdysvallat on omaa luokkaansa. Yhdysvalloilla ei ole enempää poliittisia, sotilaallisia kuin taloudellisia resursseja uuteen sotaan ja miehitykseen – varsinkin kun Iran olisi Irakia paljon hankalampi kohde. Varushankintojen Kiina-ilmiö on paha takaisku kotimarkkinayrityksille, jotka ovat kehittäneet tuotteitaan ja toimintaansa puolustusvoimien tarpeita silmällä pitäen. Pääsääntöisesti siellä unohtuvat arkiset huolet ja murheet. Yksivuotisten kesäkukkien vuoro on kesäkuussa, sitten kun ei enää tarvitse miettiä paleltuvatko vai eivät. tekevät. Ainakin vivahteissa pitäisi näkyä pyrkimys toimimaan rajojen madaltajana eikä kohottajana ja erilaisten kansallisten piirteiden keskelläkin yhteisten puolien esiintuojana. Kovin suurta taitoa ei kuitenkaan vaadi sellainen kampanja, joka pyrkii kaivelemaan pelkästään EUbyrokratian kummallisimpia yksityiskohtia ja suurten jäsenten tekemiä vääryyksiä. Puhdasveristen teknokraattien osuus ympäristöhallinnossa liekin vähäisempi kuin monilla muilla aloilla: suojelu tahtoo olla jokaisella tasolla samanhenkisten yhteinen sydämenasia. Monivuotisiin kukkiin kiintyy jostain kumman syystä. Yksi niistä on tänään järjestettävä EU-vaalipaneeli. Yhdysvallat ei kykene kätilöimään Afganistanin kaltaiseen kehitysmaahan siedettäviä oloja. Riskit ovat edelleen suurempia kuin perinteisillä länsimarkkinoilla, mutta mahdollisuudetkin ovat suuret. Viime syksynä jostain syystä jätin väliin. Siksi sen lippuun ja muihin tunnuksiin liittyy myös uudenlaista tarkoitusta. Joka kesä uusia versoja on leikattava seinän vieriltä pois. Eurooppalaisiin yhteyksiin liittyy paitsi yritystoiminnan kansainvälistymistä myös vapaata kansalaistoimintaa ja madaltuvien rajojen yli ulottuvia henkilökontakteja. Itse en pensaita ole istuttanut, kasvavat ihan itsekseen. Voimapolitiikalla on aina jo sisäisiä rajoituksia. Olisin halunnut ottaa nekin mukaani, mutta en ole voinut. Arto Hietalahti Koko viikko Eurooppa-päivää EU-tunnuksia on turha tuputtaa väkisin. Modernissa maailmassa valtioiden väliset suhteet perustuvat sopimuksiin ja toimivaan yhteistyöhön. Vaikutti siltä, että liikaa kuitenkin. Maahan ja paikkaan. Demokratiassa ketään ei voi pakottaa riviin kuin sotatilan voimalla, eikä sotilaiden palkkoja ole varaa oleellisesti nostaa. Näistä syistä Bushin hallituksen uuskonservatiivit, jotka masinoivat Irakin sodan, ovat lopettaneet sotarummun päristyksen Iranin suuntaan. Suuren johtajan lähipiirikään ei siihen kykene. Olen jäänyt kaipaamaan pihaan istuttamiani monivuotisia kukkia, pensaita ja puita aina, kun olen muuttanut jonnekin. Historian mahtavin valtio. Jotenkin kuin homma lisääntyisi joka kevät ja syksy. Presidentti Bushin Irakin politiikan suosio on laskenut tasaista tahtia velkataakan ja miestappioiden kasvaessa. Suomessa on totuttu ihannoimaan omaa sotaisaa historiaa niin vahvasti, että meillä rauhan arvon tunnustamisessa on yhä opiskelemista. Tulppaanit sen sijaan kurkistavat penkeistä ja kohta iirikset. Niiden avulla voi toki yrittää kääntää kaikki elämän vaikeudet vain EU:n syyksi. Ei nykymaailmassa kukaan voi sanella asemuskeleillaan kauppatai tullipoliittisia ehtoja muuten kuin poikkeustapauksissa. Parlamenttiin pyrkivien sopii ja pitääkin lähteä edistämään yhteistä etua, johon sisältyy myös suomalainen näkökulma. Kuva: Jukka Lehojärvi Pihat kuin juuret Yhteystiedot Päätoimittaja: Matti Kalliokoski (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Keskiviikkona 5.5.2004 s KESKIPOHJANMAA 10. Maan talouselämä oli kauan suurin edunsaaja, mutta tänä päivänä muu maailma hyötyy yhtä lailla globaalista taloudesta. Ylpeyden tai turhautuneen kiukun sävyin sitä kutsutaan imperiumiksi, uudeksi Roomaksi. Entäpä jos Suomeen ilmaantuu uusi Kairamo tai uusi Lassila. Krookukset ovat jo kukkineet ja nyt ovat vuorossa sinitähdet tai mikä niiden nimi lienee, en enää muista. Kymmenen vuoden kuluessa tavallisten kansalaisten suhde Eurooppaan ja EU-asioihin on arkipäiväistynyt ja muuttunut realistisemmaksi. Yhdysvaltojen ulkopoliittisenkin vaikutusvallan rajat tulivat Irakin sodan yhteydessä selväksi. Imperiumien kohtaloksi ovat historiassa koituneet kovat kustannukset. Yhdysvallat on ainoa globaalisti toimiva sotilasvalta, jonka tukikohtien ja liittolaisten verkko ulottuu kaikkialle. Ihan tulin sanoneeksi, etten ihan kokonaan niitä aio hävittää. Sopivaa kannustusta saan päivittäin, kun kotiin tullessa huomaan muiden omakotiasujien olevan ahkeria kuin muurahaisten. Aseilla saa toki ystäviä, mutta etenkin taloussuhteissa niiden merkitys on olematon
Toivomme myös, että keskipohjalaiset tajuavat mahdollisuuden saada oma edustaja europarlamenttiin. Avustustavarat eivät ole aina menneet siihen kohteeseen, johon ne kerättiin, vaan keräämillämme varoilla on ostettu sota-aseita. Jumalan Sanaa on saarnattu vuosikymmenet neljän seinän sisällä aina samalle kuulijakunnalle, jotka asian jo tietävät. Tehtiin kaikki mahdolliset raskaat virheet kovan markan politiikkoineen ja valuuttasäännöstelyn vapauttamisineen ilman asiallista siirtymäaikaa, yritysten ulkomaisine valuuttalainoineen ym. Ilahduttavaa on, että itsenäisyyttämme puolustaneiden uhrauksia arvostetaan ja heidän perinteitään vaalitaan. Mitenkä lienee koko SP:n toiminta. Olen silloin tällöin siitä huomauttanutkin, tosin korjauksia en ole huomannut tapahtuneen. Mutta sepä ei silloin Haloselle passannut. En ole sellaista poliittista päättäjää vielä nähnyt, jolta olisi minkäänlaisia vahingonkorvauksia saatu, kunniaa ollaan kyllä auliisti ottamassa, jos jossain on vähänkin onnistuttu. Missä lienee se juhlapuheissa paljon puhuttu poliittinen vastuu ja kuka sen on todellisuudessa valmis ottamaan. Ellei sitten päivän politiikasta väistyvien huippupolitiikkojen korkeapalkkaisiksi eläkeviroiksi. Maksullisten palvelujen välityksellä KOPU:n on mahdollista tarjota laadukasta ohjelmaa eri intressipiireille, kuten pörssikursseja seuraaville, elokuvista ja urheilusta pitäville jne. Nimittämällä Korkmanin presidentti Halonen olisi saanut kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Toivottavasti kansakunta tänä päivänä on niin valistunut, että paluuta ei enää tule 30-luvulle, jolloin ihmisiä pahoinpideltiin ja kyydittiin aina valtion päämiestä myöten. Ovatko tämän päivän veteraanijärjestöjen johtajat niin itsekkäitä, että vain sotien 1939–45 perinteet ovat tärkeitä vai vieläkö arkaillaan kansamme kahtiajakoa keväällä 1918. Sen tunnustaminen näinkin pitkän ajanjakson jälkeen ei pitäisi olla ylivoimaista. On olemassa eräitä perusoikeuksia, joista ei ole syytä tinkiä ja joitten kunnioittaminen on jokaisen sivistyneen ihmisen tärkeimpiä velvollisuuksia. Karoliina KOKKOLA Lakki juhlistamaan. Ovatko itsenäisyytemme hankkineet unohdettu tässä perinnetyössä. Tunnustakaamme, että itsenäisyytemme perinteiden vaaliminen alkaa vapaussodastamme 1918 ja jatkuu talvija jatkosotien ja Lapin sodan kautta edelleen. Tässäkö koko totuus. Erkki Kiilunen Kokkolan Puhelin Oy KOKKOLA TEOSTO-maksut ratkaisivat CNBC:n Kokkolassa on lähes aina järjestetty vappuna työväenmarssi, se on perinteinen vappumarssi kautta aikojen. En kysy pahalla; kunnioitus ylioppilaalle. Eikö meidän pitäisi hoitaa oman maan asiat kuntoon ja sitten vasta parantaa maailmaa, jos meiltä euroja riittää. Eiköhän hankkeesta vastuullisten joukosta löydy muutama, jotka osaavat homman hoitaa. Nyt sitten palaillaan muina miehinä estradeille ja parrasvaloihin aivan niin kuin mitään olisi koskaan tapahtunutkaan luottaen kansalaisten lyhyeen poliittiseen muistiin. Valtionvarainministerinä Holkerin hallituksessa Liikasen toiminta ei ollut kovinkaan vakuuttavaa; valtion menot paisuivat kuin pulla taikina. Se ei voi olla lehden imagolle myönteistä kehitystä! Toivoisin jatkossa uutistoimittajilta totuuden ja vain totuuden viestintää, vaikka toimittajien taustat antaisivatkin syytä kiusaukseen muuntaa mustaa valkoiseksi tai päinvastoin. Oli fantastista ja mielenkiintoista marssia yhdessä. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Valpo olisi tarvittaessa puuttunut pidätyksiin, jos epäilyksiä hankkeista olisi ollut olemassa. Kuuluuko tämä muuntelu lehden ideologian taustaan ja onko siinä kohdistus suunnattu no. Olisiko jättimäinen 600700 henkilön koneisto hienosäädettävä paremmin vastaamaan vallitsevia olosuhteita. Kymmenessä vuodessa on veteraanitoimikunnan ohjauksessa järjestetty maakunnallisia maanpuolustuspäiviä kolme kertaa. Tämä marssi oli Raamatun ja Israelin puolesta. Olemme eläneet yli varojemme. Hannu Jämsä TOHOLAMPI Sopivin vai pätevin. Täältä ruohonjuuritasolta vääjäämättä tulee ajatelleeksi, että kuinka monta perinneporukkaa kustakin pienestä pitäjästä, voimavaroja – ja myös tehtäviä – monelle toimikunnalle Toholammilla asiat ovat sujuneet varsin sutjakkaasti kunnan asettamassa veteraanitoimikunnassa. Kuvitus: Clas-Olav Slotte/Keskipohjanmaa ja Soile Kallio/Lehtikuva Me olemme hölmöjä suomalaisia. CNBC-kanava on ollut pitkään ilmaiskanava johtuen siitä, että lähettäjäyhtiö oli sopinut maksavansa tekijänoikeusmaksut, eli ns. Pelkkä lehti-ilmoittelu ei välttämättä riitä ainakaan alkuvaiheessa. Näitä Jeesus-marsseja oli eri puolilla Suomea, mutta Israelin puolesta on marssittu aikaisempina vuosina Helsingissä ja Tampereella, ja nyt tänä keväänä sunnuntaina 16.5. Miksi juuri tämän opetustoimen pitäisi olla kannattavaa bisnestä. CNBC-kanava on edelleenkin KOPU:n kaapeliverkossa maksullisena kanavana Family-paketissa, jonka saa digi-boxin kautta 7,60 euron kuukausihintaan. Lukekaa, ihmiset (Kp 27.4.), otsikolla "Mitäs me sanoimme", jos lehti vielä löytyy. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Valtion velka on suuri, kunnat ja kaupungit ovat samassa tilanteessa. Erkki Liikasen tähtäimessä lienee pyrkiä Tarja Halosen jälkeen Tamminiemen isännäksi. Ilmeisesti ollaan palailemassa vanhaan kunnon jäsenkirjanimityspolitiikan aikakauteen, jolloin valituksi tulemisen kriteeri ei olekaan pätevin vaan sopivin. Ilmeisesti kirjoittajilla ei ole muuta tekemistä ja siksi kuvitellut luurangot on aina uudelleen kaivettava esille. Hänelle on varattu aikaa vuosi, tällöin tulee kuluneeksi 60 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Poliittisena pelurina ja oman uran luojana Liikanen on malliesimerkki, pelimiehenä hän ei jäänytkään totaalista tuhoa odottamaan. päivänä vaihtanut CNBC-kanavan tilalle uutiskanava EuroNewsin kaapeliverkon perustarjonnassa. Jeesus on meille tärkeä, haluamme sen puolesta marssia. Eikö laitoksen päätarkoitus olekaan opetuksellinen. Muistakaamme Mannerheimin päiväkäskyn velvoite. Armo Korvela TOHOLAMPI Perinteet ovat yhteisiä Emmehän halua, että muutaman vuosikymmenen kuluttua nuorisomme pitää itsenäisyyttämme lahjaksi saatuna ja näin unohtaa myös itsenäisyytemme puolesta taistelleen Tammenlehvä-sukupolven uhraukset, kirjoittaja kysyy. Liekö jäänyt presidentinvaalista jotain hampaankoloon. Olen valmistunut lähihoitajaksi vuonna 1998. Perinteitä ovat myös sankarihaudat, henkilöiden ja taisteluiden muistomerkit, itsenäisyyspäivän viettäminen, kansallinen veteraanipäivä ja kaatuneiden muistopäivä. Pohjanmaalta alkanut vapaussota muuttui Tampereelle tultaessa veljessodaksi; veli veljen verta vuodatti. Kuten Ylitalo arveli, tähtäimessä lienee pyrkiä Halosen jälkeen Tamminiemen isännäksi. Lopputuloksen jokainen tietää sanomattakin: ennen näkemätön lama ja valtiontalouden romahdus jättimäisine seurannaisvaikutuksineen, joita maksamme vielä pitkään. Paavo Peltola KÄLVIÄ Epätarkkuutta! Onni Pilvilammesta oli tullut kirjoitusvaiheessa Olli Pilvilampi mielipiteessä Laulu elämälle (Kp 4.5.). Emmehän voi olla niin itsekkäitä ja sinisilmäisiä, että unohdamme milloin itsenäisyytemme verisesti hankittiin. Mielestäni ei pitä heittää pyyhettä kehään näin alkuvaiheessa vaan miettiä miten tomintaa voisi kehittää. Nyt olisi aihetta pysähtyä miettimään vapaussodan ja myöhempien sotien perinteiden vaalimisen yhdistämistä: yksi järjestö valtakunnan tasolle ja yksi toimikunta kuhunkin kaupunkiin ja pitäjään. Pätevin kun kuulemma löytyi Brysselistä: Sinikka Salo, myös sosiaalidemokraatti. Tähän saakka perinteiden vaaliminen on keskittynyt veteraanitoimikunnalle, joka on toimissaan ottanut huomioon niin vapaussoturit kuin myöhempien sotien veteraanit. Nurmela on varsin värikäs persoona ja tuo hyvin rohkeasti esille niitä kielteisiä ilmiöitä, joita tämän päivän mieletön markkinavoimien palvonta tuo tullessaan. Politiikan arvostus ja eduskunnan arvovalta ei kansalaisten silmissä ainakaan lisäänny sen paluusta vallitsevaksi valintakriteeriksi täytettäessä valtion virkoja. Tänä keväänä vappuna oli ensimmäistä kertaa järjestetty myös Jeesus-marssi, johon osallistui eri seurakuntien kristityt Kokkolasta ja lähipitäjistä. Mahtavatko ammattioppilaitosten vaikkapa puutyöosastot, vaat/auto-osatot tuottaa puhdasta rahaa ja pitää laitoksia pystyssä. Alkuvaiheessa kokeiltiin pari kertaa järjestää jazz-iltoja, mutta toiminnalle tuli joistakin syystä toppi heti alkuunsa. Marssi ei ole ketään vastaan vaan kaikkien puolesta. Olemmeko unohtaneet myös ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheimin päiväkäskyn 1.12.1939, jossa hän totesi: "Tämä sota ei ole mitään muuta kuin vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös". Ne kokkolalaiset ja vieraspaikkakuntalaiset, jotka ovat Kokkolinnassa ruokailleet, ovat saaneet nauttia todella korkeatasoisesta ruoasta, palvelusta ja tyylikkäästä tilasta. Suomen Sotaveteraaniliitto on julkaissut vihkosen yksityiskohtaisista ohjeista veteraaniperinnetyölle. Perinnetyön yksityiskohtien valmistelua johtaa maaherra Eino Siuruainen. Näyttää siltä, että Kokkolinnassa on iltaisin aika hiljaista. Hyvällä syyllä voidaankin kysyä mihin tarvitaan veronmaksajille kalliiksi tulevaa nykyisen kaltaista jättikoneistoa, muinaisjäännöstä. Nuoruus on valttia ja sijoitus tulevaisuuteen. Tilanteesta tuli kestämätön, ja CNBC oli lopetettava. Lasse Lehtinen kokeneena presidentin tekijänä voisi antaa asiasta lopullisen lausunnon, kirjoittaja sanoo. Tuttavat katsovat pitkään, kun tietävät etten ole käynyt lukiota. Ruotsikin huomattavasti suurempana kansantaloutena pärjää paljon pienemmällä valtionpankilla. Perinteiden keruun ja tallentamisen painopiste on luonnollisesti vuosien 1939–45 sodissa ja niiden veteraanien parissa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Olemme tyytyväisiä siitä, että Keskustan Keski-Pohjanmaan piiristä on oma, nuori ehdokas, Johanna Kentala, europarlamenttiin. marssitaan Turussa. CNBC lopetti maksujen maksamisen vuoden vaihteessa, ja maksut jäivät yksin KOPU:n harteille koko verkon n. Seurauksena oli kaksi perättäistä pakkodevalvaatiota yhteensä lähes 30 prosenttia, ja niin katastrofi olikin kypsymässä hyvää vauhtia. Niin terävää ja oikeaa analyysiä EU-valheista, pimityksestä, seurauksista ja tiedotusvälineiden häpeällisestä roolista niissä ei näe eikä saa mistään. Erityisesti olemme huolissamme nuorten uurnille saamisesta. Voinko siis pitää hoitajanlakkiani. Kalervo "Endo" Mäkinen KOKKOLA Jäitä hattuun, Kokkolinnan saneeraajat Kalevi Nurmelan kirjoitus (Kp 13.4.) on antanut aiheen vastakirjoituksiin jopa Tamperetta myöden (Kp 1.5.). Uskonnollinen ja poliittinen vakaumus ovat jokaisen ihmisen henkilökohtaisia asioita, eivätkä ne sinällään tee hänestä kelvotonta, olipa vakaumus minkälainen tahansa. 13200 talouden osalta. He ovat kansakuntamme itsenäisyyden historiaa. Onneksi nekin järjettömyydet saatiin kuriin, sillä miten mökkiläinen, jolle ei tullut sanomalehteä, ei ollut radioa ja ainoa ase oli risuluuta vähäpätöisen mökin portailla, voisi olla vaaraksi kenellekään. TEOSTO-maksut, jakelijayhtiön puolesta, kun kanava näkyy maksuttomassa perusjakelussa. veteraanien muistelut: heidän kirjeensä ja muistiinpanonsa, valokuvat, kunniamerkit ja muut merkit. Jo nyt pitäisi silmät aueta ja holtiton rahan syytäminen ulkomaille lopettaa, muuten olemme konkurssissa. Pohjanmaan Kokoomuksen järjestökilpailun vuodelta 2003 voitti Kokkolan Kokoomus ry. Yllätys oli suuri, kun kadunvarsilla oli tuhansittain yleisöä kannustamassa meitä marssijoita. Äänestysprosentin pienuudella suomalaiset haluavat selvästikin osoittaa Euroopan unionille, ettei suomalaisia kiinnosta päätökset, joita EU:ssa tehdään. Näitä on paljon kerätty ja tallennettu, muuta työtä on vielä runsaasti. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Kulkuri KOKKOLA Taistolaisista ei vaaraa Matti oli (Kp 3.5.) huolissaan, kun KOPU oli huhtikuun 1. Valinta olikin nyt pätevimmän sijasta sopivin. Toivoisin, että yli 80 vuotta olisi aikajakso, joka mahdollistaisi sen, että perinnetyöhön osallistuisi Tammenlehvän perinneliiton ja Vapaussodan perinneliiton lisäksi myös punaisten edustajat. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Talvisotaan tultaessa nämä haavat olivat pääosin umpeutuneet, kansakunta oli yhtenäinen. Osallistujia oli noin 600 henkeä, ja kannoimme Suomen ja Israelin lippuja sekä Jeesus-kylttejä. Valtiojohtaja Tarja Halonen palasi muiden kuolevaisten joukkoon nimittämällä SP:n johtajaksi Erkki Liikasen, sosiaalidemokraatin ja poliitikon. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 lyhyet mediakritiikkiä K ansallisen veteraanipäivän tunnuksena oli veteraaniperinne. Esko Ahon ollessa ehdolla pankkivaltuuston enemmistö esitti hänen valintaansa. Pahinta oli se, että aivan selviäkin rikoksia painettiin villaisella, ja kansakunta oli anarkian partaalla. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. EuroNews-kanavalta löytyy myös rajoitetumpi talousosio, vaikkakaan ei niin ajantasainen kuin CNBC:llä. Kannattaisikohan panostaa lisää markkinointiin. Todellista vastuun ottamista tehdyistä virheistä olisi tilan antaminen muillekin, taustalle vetäytyminen pyrkyryyden ja tittelinkipeyden sijaan . Peiteltynä tarkoituksena oli myös entisestään lisätä SDP:n ylivaltaa myöskin SP:ssa. Mielenkiinnolla jäämmekin odottelemaan mikä on keskustan palkinto taipumisesta Liikasen valinnan taakse. Piti ilmeisesti vain saada nöyryyttää poliittista vastustajaa. Toki on asiallista kontrolloida, etteivät kulut toiminnasta karkaa täysin käsistä. Eivätkö kaikki sodan vuodesta 1918 alkaen ole olleet kamppailua itsenäisyydestämme. On vaikea ymmärtää sitä, että jatkuvasti kaivetaan esille muutamat taistolaisten tekemiset, sillä tämä muutaman kansanedustajan ryhmittymä ei todellakaan muodostanut uhkaa maamme sisäiselle turvallisuudelle. Iltatoiminta on useimpien ravintoloiden kannattavuuden kulmakiviä. Liikasen pätevyydestä virkaan voidaan olla monta mieltä.Uskoisin kansalaisten muistavan hänet paremminkin löysäkätisenä valtion kirstunhaltijana, kuin tiukkana valtiontalouden vartijana. Oikaisu Hätähuuto tietämättömälle. Kuva: Clas-Olav Slotte Viime aikoina uutisten epätarkkuus Keskipohjanmaassa on lisääntynyt merkittävästi. Pätevimmän johtajan SP:iin, ja samalla olisi vedetty tehokkaasti matto poliittisten pelureiden ja innokkaiden virkapakettien rakentajien alta. Ja se on hyvä asia ja myös osoitus siitä, että lehdellä on lukijoita myös maakunnan ulkopuolella. Korostan vielä, että vapaussodasta alkaen kaikki sodat ovat olleet taisteluita itsenäisyydestämme ja näin ollen perinteet muodostavat yhtenäisen ketjun. Olen todella huolestunut, jos Keskipohjanmaa-lehden uutisointi perustuu tarkoituksellisesti ja suunnitelmallisesti vääristämällä tietojen uutisointia todellisista tapahtumista valheeksi. Euroopan keskuspankkihan hoitaa jäsenmaiden yleistä rahapolitiikkaa, kaikille maille tulee ennemmin tai myöhemmin sama eurovaluutta. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. eikä K-P:n Kokoomuksen Aluejärjestö. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Paketissa on lisäksi 8 muuta kanavaa. Olisiko kohtuuton pyyntö, että Tammenlehvän perinneliitto laajentaisi maaherra Siuruaiselle annettua tehtävää käsittämään kaikki itsenäisyytemme sotien perinteiden keräämisen ja vaalimisen. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Olen pitänyt luokan tilaama lakkia muutamana vappuna. Eikö perinnetyö pitäisi aloittaa vuodesta 1918 eikä vasta 1939:stä. Viime sotiemme kaikki keskeiset veteraanijärjestöt ovat tähän lupauksensa antaneet. Siksi onkin kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, kuinka nuoret ja etenkin ensimmäistä kertaa äänestävät muistavat käydä käyttämässä äänioikeutensa. Emmehän halua, että muutaman vuosikymmenen kuluttua nuorisomme pitää itsenäisyyttämme lahjaksi saatuna ja näin unohtaa myös itsenäisyytemme puolesta taistelleen Tammenlehvä-sukupolven uhraukset, kuten näytetään unohtavan vapaussoturit vastapuolineen ja vapaussodan merkityksen itsenäisyytemme aamun koitteessa. Myös kyky vaikuttaa seitsemällä eri eurooppalaisella kielellä on etu. Joukolla kyllä kilvan vakuutetaan kirkkain silmin, että mistään poliittisesta virkanimityspaketista ei ole sovittu, uskokoon ken tahtoo. Tämä Jeesus-marssi on ulospäin suunnattu kaikille kansoille, jotka eivät vielä tiedä Jeesuksesta. Livahtikin vähin äänin Brysseliin komisaariksi. Tehokas myyntinainen tai -mies luukuttamaan esimerkiksi yrityksiä ja sellaisia yhteisöjä, jotka tarvitsevat tasokasta ravintolapalvelua. Uolevi Porkola KÄLVIÄ Ei ketään vastaan Olemme huolissamme siitä, että eurovaalien äänestysprosentti on jälleen kerran jäämässä erittäin pieneksi. Me keräämme rahaa maailman pakolaisille, vaikka omassa maassamme on hätää kärsiviä lähimmäisiä: työttömiä, pieneläkeläisiä, sairaita ja vanhuksia, jotka tarvitsevat apuamme. Lakki näyttää ylioppilaslakilta, vaikka tupsu on pitempi. Se on ollut osallinen sankarivainajien leposijan kunnostamisessa, Itsenäisyydenpuisto on rakennettu, sen hyväksynnässä, se on taustalla itsenäisyyspäivän juhlissa kuin myös veteraanipäivän järjestelyissä. Meitä hölmöjä suomalaisia osataan käyttää hyväksi. Varsinaiset juhlat on järjestänyt kulttuuritoimi. Tämä teema johtuu varmaan vuosi sitten perustetun Tammenlehvän perinneliiton tavoitteista veteraaniperinteiden säilymisestä. Näitä ovat mm. Ei kelvannut sitoutumaton, monen mielestä myös pätevin Sixten Korkman. Terveisiä ja tsemppiä Maurille! Me voimme kuitenkin olla ylpeitä siitä, että teimme mitä voimme totuuden levittämisessä. Nuorison keskuuteen, kouluihin, tehtävän perinnetyön merkitys ei ole vähäarvoista. Lasse Lehtinen kokeneena presidentin tekijänä voisi antaa asiasta lopullisen lausunnon. Viitattiin mahdolisiin meluhaittoihin, vaíkka musiikki kyseisinä iltoina oli täysin akustista. Mauri Nygård kirjoittaa aika harvoin, mutta aina täyttä asiaa. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Huijareita riittää YLIVIESKA Mihin menevät keräysvarat?. Runossa oli myös osittain kirjoittajan itsensä virheestä johtuen jokaisen säkeen viimeisellä rivillä turha toisto eli viimeiset rivit ensimmäistä säettä mukaillen kuuluvat "...tiedän mä sen.",...kiitän nyt näin". kokoomukseen, jos on, niin mitkä ovat ne painavat syyt tähän toimintatapaan. Valehtelivatkin vielä! Eero Kinare Vaihtoehto EU:lle K-P:n hallituksen jäsen, yrittäjä HIMANKA Joo, mitäs me sanoimme! Ihmetyttää ylikorostunut kohu opetusravintola Kokkolinnan kannattamattomuudesta. Unohtaa ei sovi veteraanimatrikkeleita. Nyt on nähtävissä, että jotkut olivat oikeassa jo silloin ja toiset pahasti väärässä. Jos EU saa tällaisen signaalin suomalaisilta, tarkoittaa se sitä, että Suomella ei ole enää isoa vaikutusvaltaa asioidensa läpiajamiseen ja mahdollisuutta puuttua tuleviin päätöksiin. Kaustisen Keskustanuoret puolesta Olli Rantakangas KAUSTINEN Aänestysaktiivisuus korkeaksi eurovaaleissa Alpo Ylitalo kirjoitti (Kp 22.4.) osuvasti Suomen Pankin johtajanimityksestä, hänen näkemykseensä voi yhtyä. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Voisiko joku kertoa, voiko ammattiinvalmistujaislakkia pitää vappuisin
Pidän Poika eli kesäänsä Hällströmin parhaana elokuvana. Lauluveikot viihteellä pääkonsertissaan LONTOO (STT–REUTERS) Elokuvien espanjalainen veteraaniohjaaja Carlos Saura saa palkinnon elämäntyöstään. Viikon klassikko YLIVIESKA (KP) Tänään keskiviikkona Ylivieskatalo Akustiikassa esittää virtuoosijazzia Marian Petrescu Evolution, jossa soittavat Marian Petrescu piano, Mihail Petrescu kontrabasso ja Mika Hietala rummut. Juontajana toimii Ari Joensuu. Alusvaatteita saa heittää lavalle. Pääkonsertti on tunnelmaltaan merihenkinen, kertoen tavalla tai toisella meren läheisyydestä. Sillanpään kirjojen keskeisenä aiheena on aina ollut suomalainen luonto ihmisineen ja etenkin sen lyhyt kesä. Konsertin ja sitä edeltävän yhtyekoulutuksen järjestää Ylivieskan seudun musiikkiopisto. Siinä kysytään myös, mitä tehdä, kun huomaa läheisen mielen järkkyvän. Niityt viheriöivät ja suojaiset poukamat houkuttelevat luokseen tyylikkään vertauskuvallisesti, johon myös häät ja lavatanssit kuuluvat olennaisena osana ja miesten väliset riidat ja kinastelut. Leikin sijaa ei ole silloin, kun he joutuvat yhteisöään järkyttävien kysymysten eteen. Lisäksi esiintyjäkirjossa on Kanadaan muuttaneita siirtolaismuusikoita, kuten vietnamilainen duo Khac Chi, brasilialaissyntyinen kitaristi ja musiikin moniosaaja Celso Machado, Dominikaanisesta Tasavallasta lähtöisin oleva merengue-hanuristi Joaquin Diaz yhtyeineen ja kanadanintialainen kaunotar Kiran Ahluwalia. Petrescu on konsertoinut aiemminkin Ylivieskassa suurella menestyksellä, mm. Festivaalit päättyvät ennakkoohjelmasta poiketen kaustislaiseen messuun, joka alkaa puolelta päivin Hääkuoron ja Tallarin säestämänä. Perjantaille on vielä lisätty ennakkonäytös kaustislaisten nuorten tekemästä Vihreä haltiatar – julmettu fantasia -esityksestä, joka viime kesänä keräsi yleisöä ihan mukavasti ja oli arvostelumenestys. Rantala on liikkeellä huumorimielellä. Poika eli kesäänsä keskiviikkona 5.5. Frans Emil Sillanpään kesäromantiikkaa Tea Ista ja Pertti Weckström Suomen kesässä. Samuelsson on myös lahjakas, tanssiva viulisti, mutta erityisesti hänen tanssinsa on mieliin painuva. Noin 240 000 euron budjetilla kootun viikon yleisömääräksi tavoitellaan 115 000 kävijää. Juontajaksi on lupautunut naapurintyttö Maarit Tastula, joka on syntyjään Kokkolasta. Esitykset ovat perjantaina, lauantaina, sunnuntaina ja ensi viikon keskiviikkona Ylivieskan teatterissa. Marian Petrescu on opiskellut Sibelius-Akatemian jazzlinjalla. Olgalla on jo sulhanen (Ture Junttu) valmiiksi katsottuna, mutta hän haluaa leikkiä poikamaisen Eliaksen kanssa. Liturgina toimii messun käsikirjoittaja, rovasti Mikko Himanka. Uudenvuodenpäivänä Lauluveikot konsertoi Kinnulassa, helmikuussa esiinnyttiin kuoronjohtaja Marita Pasasen tutkintokonsertissa ja maaliskuussa olivat vuorossa kirkkokonsertit Kalajoella ja Kokkolassa. Musiikki on modernia ruotsalaista kansanmusiikkia. Tiistaina lasten ja Unicefin päivänä Tradilinnut nousevat ensimmäisen kerran areenan lavalle ja säestävät tamperelaista taitavaa Sorin sirkusta. Kaksi nuorta palvelijaa suunnittelee emäntänsä murhaamista – miksi. Nauravan saappaan korvaa tanssiva viulisti Kaustisen festivaalien Kanadan pääesiintyjä perui tulonsa Vihreä haltiatar palaa kehiin, ja ottaa varaslähdön festivaaleihin jo juhlaviikon alla perjantaina. Ensimmäisinä tulevat mieleen Valentin Vaalan ohjaama juhannusdraama Ihmiset suviyössä (1948) ja Jack Witikan ohjaama Silja, nuorena nukkunut (1956). Hänen lupaa, että tämän jälkeen käsitys kansanmusiikista ei enää palaa ennalleen. Konsertin johtaa Marita Pasanen ja säestyksestä vastaavat Erkki Keskinen, piano, Reino Porko harmonikka ja Erkki Koittola, basso. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Sillanpään vuonna 1916 ilmestyneeseen teokseen Elämä ja aurinko, joka on mielestäni kansalliskirjailijamme hienoimpia töitä. Välillä mies ottaa viulun ja tanssii soittaessaan, välillä taas Fomp säestää tanssin askeleita. Samuelsson on erittäin taitava ja karismaattinen soolotanssija. Tuon ajanjakson Esko Töyrin kuvaama elokuva kattaa hyvin, sillä Suomen hehkeä suvi hehkuttaa päähenkilön intohimojen sykettä mitä kauneimmalla tavalla. Elokuvan käsikirjoituksen tekivät Jussi Talvi ja Viljo Hela. Jari Sillanpää tulee viimeisenä perjantaina kuten on luvannutkin, ja hänen ihailijoitaan houkutellaan jäämään paikalle Kalliolla järjestettävillä lavatansseilla, joissa menoa tahdittaa Meiju Suvas. Ruotsalaisen kansantanssin ehkä kuumin nimi, Folklandialla ja jo vuosi sitten Pispalan Sottiisissa yleisön pauloihinsa saanut Magnus Samuelsson & Fomp yrittää ensi kesänä samaa temppua myös Kaustisella. Ja tämä kanadanintialainen Kiran Ahluwalia esittää kuulijaystävällistä musiikkia. Esityksen ohjaa Jouni Uhlgrén. Lisäksi uusien laulajien kokoonpano Ottopojat piti kaksi konserttia huhtikuun alussa. Tea Istan esittämässä Lyylissä on luontaista erotiikkaa ja viehkeyttä, jota enää hyvin harvoin löytää mistään uusista elokuvista, olivatpa ne sitten suomalaisia tai ulkomaisia. Kanada-teeman pääesiintyjäksi kaavaillun La Bottine Sourianten tilalle Kaustisen festivaalien ohjelmajohtaja Jyrki Heiskanen on taikonut nuoren kanadalaisen viulistin April Verchin, joka on myös perinteisen step-tanssin mestaritaitaja. Sen ohjaa Marja Raudaskoski. Mukan kirjojen aiheena. – Quebeciläinen kansanmusiikkiyhtye Le Vent du Nord ja Celso Machado ovat molemmat voittaneet kanadalaisen musiikkipalkinnon, jota voisi kuvailla paikalliseksi Grammyksi. Nuori naisviulisti on voittanut kotimaassaan sekä viuluettä tanssimestaruuksia, ja McMastersin tapaan hän soittaa ja tanssii yhtä aikaa. Mukana ovat edustettuina intiaanit ja inuiitit sekä niin ranskankuin englanninkielinen kansanmusiikki. Luontevia ovat rooleissaan myös kartanon isäntää eli Olgan isää näyttelevä Matti Aro sekä Annia näyttelevä Eila Roine. Yhtye perui kaikki Euroopan keikkansa ja keskittyy kiertämään vain kotimaassaan, missä sen suosio on vielä Eurooppaakin suurempi. Elokuva alkaa Nobel-kirjailijamme tallustelulla kotipolullaan Hämeenkyrössä ja filmi loppuu Sillanpään lukiessa viimeisiä rivejä kirjastaan Elämä ja aurinko. Ryysyrannan Jooseppi (1955), Putkinotko (1954) sekä Pikajuna pohjoiseen (1947) ovat hänen tunnetuimpia elokuviaan Sillanpään filmatisoinnin ohella. Ei liene epäilystäkään, etteivätkö nämä ryhmät täyttäisi vauhdikkaan kansantanssin kriteerejä. Esitys vierailee Kokkolan kaupunginteatterissa Katariinan kamarissa loppuviikosta. Sauralle filmipalkinto. Kuva: Juha Harju Magnus Samuelsson ja Fomp-yhtyeen viulisti Kristofer Pettersson. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2000. Carlos Sauran tunnetuimpia ohjauksia ovat tanssipainotteiset filmit Tango, Veren häät ja Carmen. Kansalaisopiston piirinä toista lukuvuotta kokoontunut eläkeläisten ryhmä harjoittelee aamuisin. Iiro Rantalan ilta Jyrki Heiskanen kertoo koonneensa ohjelmapalapeliä puhtaalla omallatunnolla, sillä viikko on pyhitetty kansanmusiikille (mitä se loppujen lopuksi lieneekään), ja viihdetäkyt on sitten sijoitettu viikonvaihteisiin. Näytelmä kertoo, kuinka pienen Huhtajärven kylän elämä alkaa järkkyä, kun sinne ollaan hommaamassa meijeriä. – Jos muistatte tanssivan viuluvirtuoosi Natalie MacMastersin, niin ehkä Verchiä voisi verrata häneen, Heiskanen toteaa. Ohjelmaan on koottu suosituimpia kappaleita Lauluveikkojen vuosien varrella harjoittelemasta keveämmästä ohjelmistosta. Kreetan tyttäret eli kaustislaiset naiset nousevat areenalle suunnitelmien mukaan toisena perjantaina ja esittävät niin tanssia kuin klassista sekä kansanmusiikkia. Ensi-illan jälkeen on päivänäytös Kälviällä tiistaina. Museolla soi vanha Kansansoitinmuseoon on koottu uusi ja laajennettu suomalaisten kansansoittimien perusnäyttely. Lisäksi mukana on myös pari ennen esittämätöntä kappaletta. TV1 Kirjoittaja arvioi lehdessämme televisiosta tulevia klassikkoelokuvia. Keimailevaan Olgaan on myös ihastunut saman kylän Taave (Paavo Hyttilä). Mukana on aikamoisia täkyjä eli Lauluyhtye Rajaton, itseoikeutettu Trio Töykeät sekä Pekka Kuusisto ja Zarkus Poussa, joista viimeksi mainittu on tuttu lähinnä André Wikström-show'sta. Kansanhuvinäytelmä on vuodelta 1925. Filmiakatemian palkinto luovutetaan Sauralle Barcelonassa vasta loppuvuodesta. Espanjalaiset, Andalusiasta saapuvat, nuoret taitajat on jo kerran esitelty, mutta nyt on varmistunut, että toinen ryhmä matkaa Kaustiselle Moldovasta. Elämä ja aurinko on vahvasti omaelämäkerrallinen romaani, nuoruudenmuistelo, jonka käsikirjoittajat ja ohjaaja ovat hienosti muokanneet elokuvaksi. Margit Uusitalo toimii KeskiPohjanmaan Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen koulutusohjelman yliopettajana. Meidänkin elämällemme ja vakaville, suurille riidoille nauravat joskus tulevat sukupolvet, sanoo Raudaskoski. Hän sai elokuviinsa vaikutteita Nyrki Tapiovaaralta sekä ruotsalaisilta ohjaajilta Arne Sucksdorffilta ja Per Lindbergiltä sekä viimeisinä vuosina jopa Ingmar Bergmanilta (Kesäinen leikki ja Kesä Monikan kanssa). Kokkolan Snellman-salissa lauantaina kuultava konsertti poikkeaa ohjelmistoltaan täysin alkuvuodesta kuulluista kuoron esityksistä. Roland af Hällström teki useita tunnettuja elokuvia, vaikka hän kuoli suhteellisen nuorena. Rouvan osan tulkitsee Margit Uusitalo, Solange-piikaa esittää Anu Vuolio ja Claire-piikaa Saija Jäntti. Anu Vuolio on viettänyt talven Kokkolassa freelancerina näytellen kaupunginteatterin Viimeisissä kiusauksissa ja Siipisiassa ja palaa syksyllä näyttelijäksi aikaisempaan työpaikkaansa Kemin kaupunginteatteriin. Nuotithan ovat Aaro Kentalan käsialaa. Erinomainen elokuva on myös Roland af Hällströmin (1902 1956) ohjaama Poika eli kesäänsä (1955). Mielestäni ohjaaja teki hienon oivalluksen ottaessaan Sillanpään mukaan elokuvaan. Melodiat ovat erittäin helppoja ja tarttuvia niin, että jo ensikuulemalta voi niitä vihellellä, Heiskanen mainostaa. – Näytelmässä on kolme vahvaa jaa haasteellista naisroolia, jotka sopivat hienosti esittäjilleen. Saija Jäntti opiskelee toista vuotta esittävän taiteen koulutusohjelmassa Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulussa. Lisäksi ulkomailta on tulossa kaksi tasokasta kansantanssiryhmää. Tunnustuksen myöntää Euroopan filmiakatemia. Sun Pampas -festivaaleilla. Ja miten. Vahvojen naisroolien Piiat ensi-iltaan Rouva ja hänen piikansa: Margit Uusitalo (kesk.), Saija Jäntti ja Anu Vuolio. Kanada-teema esittelee maan kansanmusiikkia laidasta laitaan. Vaan oli Heiskasella tiedotustilaisuudessa myös ilosanoma. Tyylikirjossa löytyy old time viulismista western swingiin ja Hot Club -tyyppiseen viulujatsiin, joten kyllä musiikin pitäisi mennä viulistin jalkojen lisäksi myös yleisön jäseniin. Perjantain varaslähtöähän vauhdittaa Jorma Kääriäinen ja Agents, ja voisi olettaa, että tämä kokoonpano houkuttelee ravikansaa festivaaliareenalle festivaaliraveista. Toki mukana ovat tutut Näppärit ja pitäjän omat nuoret kansantanssijat. Romanialaissyntyiset Petrescun veljekset, Marian ja Mihail ovat vaikuttaneet kymmenkunta vuotta Suomen jazzelämässä artisteina ja opettajina. Aamuvirkkujen Meijeri ensi-iltaan KÄLVIÄ, KOKKOLA (KP) Jean Genet´n psykologinen trilleri Piiat saa ensi-iltansa AMK:n studioteatterissa Kälviällä maanantaina 10.5. Ohjelmistossa on Ottawan laakson ja Quebecin reeleistä ja polskista Verchin omiin sävellyksiin. Tapahtumapaikka on rouvan makuuhuone 1930-luvun Pariisissa, myöhään illalla. Ensimmäisenä lauantaina nähdään Kummeli Kaustisella show ja viikon päättävänä lauantaina puolestaan pääosin Iiro Rantalan kokoama kokonaisuus Maailman ympäri 80 minuutissa. Kaustislaisten ohjelmistoon ei ole tullut muutoksia. Elämässä ja auringossa se kattaa ajan juhannuksen seutuvilta syksyyn. Ohjaajana minua kiinnostivat näytelmän psykologinen viritys ja teemat sekä Genet´n runollinen kieli, Jouni Uhlgrén perustelee tekstin valintaa. Tea Istan hienosti tulkitsema Lyyli on Olgaa huomattavasti vakavampi nainen eikä hän halua leikkiä rakkaudella kuten Olga. April Verch saapuu Kaustiselle kitara/basso/perkussio-trion kanssa. Vauhdikasta jazzia YLIVIESKA (KP) Ylivieskalainen dementiaa vastaan taisteleva teatteriryhmä Aamuvirkut tuo perjantaina ensi-iltaan Artturi Järviluoman kirjoittaman näytelmän Meijeri. Palkintoperusteissa todetaan, että ohjaaja on antanut merkittävän panoksen elokuvan maailmaan. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 13 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Nygård (06) 827 2323 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Tiina Ruotsala KAUSTINEN (KP) Pettymyksen karvasta kalkkia nauttii moni kanadalaisen La Bottine Sourianten ( Naurava saapas vap.suomen.) ystävä, joka luuli saavansa kuunnella tätä ratkiriemukasta kokoonpanoa ensi kesän festivaaleilla. Kuva: Jouni Uhlgrén KOKKOLA (KP) Kokkolan Lauluveikkojen vuoden pääkonsertti on tänä vuonna keväisen viihteellinen. Museossa järjestetään päivittäin useita akustisia konsertteja, joissa esiintyjät ovat vanhojen soittimien parhaita taitajia niin Suomesta kuin muualta. Kansansoitinteeman pääkonsertti on juhlien ensimmäisenä sunnuntaina Kaustinen-salissa, jossa kuullaan uusia sävellyksiä vanhoille soittimille. Sillanpää myy jo nyt niin hyvin, että ennakkomyynnin käyrä on hienokseltaan ylittänyt viime vuoden vastaavan myyntimittarin. – Nämä asukkaat ovat vakavaa, vilpitöntä väkeä. Se jäi Hällströmin viimeiseksi varsinaiseksi elokuvaksi, jonka hän sai kokonaan valmiiksi. Ohjaaja työskentelee parhaillaan Kokkolan kaupunginteatterin näyttelijänä ja teatterikuraattorina. Heiskanen arvelee varovasti, että kävijämäärän tavoitetta on hieman nostettu. Juha Luomala Nobel-kirjailijamme Frans Emil Sillanpään teksteistä on tehty monta hienoa elokuvaa. Samoin luonto ja ihmiset sen keskellä ovat myös Timo K. Hän on esiintynyt paljon soolopianistina, Mircea Stanin, Ray Charlesin ja Toots Thielemansin yhtyeessä sekä oman trionsa kanssa. Esityksen valmistanut työryhmä on harjoitellut syyskuusta lähtien ja saanut tuotantoa varten apurahan Pohjanmaan taidetoimikunnalta. Mutta jos he siitä huolimatta meitä huvittavat, niin syy ei ole heidän. Näytelmä kestää noin kaksi tuntia, ja väliajalla tarjoillaan kurnaalia. Elokuvassa Sillanpään alter ego Elias Kujanpää (Pertti Weckström) viettää kesälomaa ylioppilaana ja uppoutuu eroottisiin unelmiin vaalean Korkeen Lyylin (Tea Ista) ja tummemman Malkamäen Olgan (Eila Peitsalo) sulojen innoittamana. Näyttämölle nousee kolmetoista harrastajaa. Tarinan pääteemoja ovat hänen mukaansa rakkauden kaipuu, valtasuhteet, ahneus ja kateus
Osaltaan sen mahdollistaa liigan pelaaminen 14 joukkueen sarjana. Litmanen keskittyy vain jalkapalloon Harri Kampman hoitaa suojattinsa asiat kokonaisvaltaisesti Jalkapalloliigan teemana on värin tunnustaminen. Aivan selvää on, että "Litti" vetää katsomoihin väkeä niin, että liigapomot voivat hykerrellä entistä rehvakkaammin talven koittaessa. Sen osoittivat testituloksetkin. Boströmin johdolla on mietitty, miten liigan ensimmäisiltä kierroksilta saataisiin enemmän pinnoja kuin viime kaudella. Interin pelaajistoon kuuluu nyt neljä argentiinalaista, kaksi kamerunlaista, ruotsalainen ja eteläafrikkalainen pelaaja. Roopen juttua on turha miettiä enempää. Vedonlyönnissä Jaron kerroin ennakoi sijoittumista kymmenennen sijan kieppeille. Ne olivat parantuneet hämmästyttävän paljon. Jurot meikäläiset eivät onnistu luomaan kummoista tunnelmaa urheilutapahtumaan. Warghin mielestä joukkueen lähtökohdat ovat vähintäänkin hyvät. Vauhdikasta ja pelaavaa jalkapalloa suosivaa Jaroa veikataan yleisesti korkeintaan liigan keskikastiin. Rovaniemen Palloseura haluaa sijoittua kauden päätteeksi sijoille 7–10. Tampere United menetti kovia miehiä etunenässä kokkolalainen Tero Koskela. Litmanen on Suomessa kuntoutumassa ja hakemassa pelituntumaa. Johtotähti Kolumni J A L K A P A L L O SEPPO LUOKKALA 14 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Seppo Luokkala PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Jaron liigajoukkueen kapteenina jatkava Jimmy Wargh (28) odottaa kauden avausta kuin ori laitumelle pääsyä. Ei etenkään nurmikentällä. Jaro ei koreili nimilistalla, mutta on tälläkin kaudella varmasti yhtenäisempi joukkue kuin monet kilpakumppaninsa. Täällä keskitytään eniten tilanteisiin, joissa pallo on omilla, sanoo oikealla laidalla viihtyvä hyökkääjä. Päätös edustustehtävään valitun ryhmän kokoonpanosta tehtiin Kampmanin mukaan yhdessä megatähden kanssa. Kun skarppaamme molemmissa päissä viime kesään verrattuna niin hyvä tulee. Pelityyli kiinnosti Jimmy Wargh korostaa, että hyökkääjien tehtävä on Jarossa myös puolustaa. Määrätty jarru liigajalkapallon rattaissa on perisuomalainen ihmisluonne. Määrätty liturgia tuli ilmoille, kysyttiinpä vaatimattomasti suomea puhuvalta unkarilaiselta mitä tahansa. Liigafutiksen suosio kasvoi melkeinpä kaikilla mahdollisilla mittareilla mitaten. Tilanne ei muutu siltä osin. Eli alkaako jälkeenjääminen kiihtyä. Miehiä on hankittu etupäässä vanhan Jugoslavian ja Unkarin suunnalta. Kokeilu Kalmar FF:ssä päättyi lyhyeen ja helsinkiläinen löysi lopulta paikan Pietarsaaresta. Se ei ole helppoa, sillä liigamestaruuden ja cupin voittaminen on onnistunut hyvin harvoin miltään joukkueelta Suomessa. Mutta mukana on pysynyt joukko omia kasvatteja, jotka pelasivat TP-47:n punaisessa paidassa jo Kolmosessakin. – Loukkaantumissuma vaikutti, mutta eivät tulokset toki olleet pääasia harjoitusotteluissa. Nyt kelkka on käännetty ja palattu vanhaan. Jimmy Wargh ei ole täysin varma joukkueen tämänhetkisestä iskukyvystä. Kaksikko on asettanut ensimmäisen liigakauden tavoitteeksi pysyä ylimmällä tasolla. Kasvun sopii odottaa jatkuvan, kun Jari Litmanen palasi maailmalta kotiin. Oikealta heittää Vesa Vasara jatkuvasti keskityksiä. Häntä ei tulla riepottelemaan julkisuudessa, vaan esille tullaan silloin kuin itse haluamme. Minä otan vastaan pyynnöt, ja vastaus on aina kieltävä, jos asia ei liity jalkapalloon, vahvisti Harri Kampman. – Meillä oli paljon ongelmia talvella, mutta otteluiden tulokset ovat olleet silti hyviä. Jaro aloitti tuolloin nurmikenttäpelit vasta liigakentillä. Kuvat: Tapani Kuoppala Sixten Boström valmentaa Jaroa kolmatta vuotta. Molemmat maajoukkuetason palloilijat pelasivat jo taannoin Tampereen paidassa. Liigan ensimmäisellä kierroksella olen kuitenkin siniraitaisten kannalla, kun pelaamme TPS:ää vastaan, Armstrong myhäili. Niin hyvin, että veikkaan Ilja Venäläistä liigan maalikuninkaaksi. Pelaajien rasvaprosentit ovat tippuneet tuntuvasti edellisistä kausista. Peruspelaaminen on kunnossa. Siihen pyritään joukkueella, joka maksaa seuralle tänä vuonna lähes 400 000 euroa. Punapaitaisia laitahyökkääjiä ei kentillä nähdä, kun Myllykoski käyttää vain kahta kärkipelaajaa. Näillä mennään Kolmatta vuotta Jaroa valmentava Sixten Boström allekirjoittaa Warghin toteamuksen joukkueen hyvästä fyysisestä kunnosta. – Jarilla oli viime viikolla oma tiedotustilaisuutensa. Jari Litmanen on totuttu näkemään vain jalkapalloiluun liittyvissä yhteyksissä. – Teemme parhaamme, että tupla uusiutuisi. Viimeksi mainittu on Ryan Botha, joka pelasi kaksi hyvää kesää MyPassa. Paikalla ei ollut kevään kohupelaaja Jari Litmasta. John Weckström taas on toisen tyyppinen laitahyökkääjä. – Esimerkiksi GBK ei ollut meille mikään mittari. Useiden vuosien ajan Suomi yritti ottaa muita jalkapallomaita kiinni pidentämällä pelikautta. Joukkue asetti aika kovan tavoitteen. Pelaajabudjetti ei ole aivan liigan pienimpiä. Urheilu Keskiviikkona 5.5.2004 s KESKIPOHJANMAA J ohan löytyi johtotähti, laulaa Martti Servo. – Vuosi sitten kausi alkoi Jarolta huonosti. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Yleensä toivon, että mustaraitaiset voittavat (Newcastle Englannin valioliigassa). Valmentaja katsoo tiukasti eteenpäin, eikä surkuttele menneitä. – Häntä kysytään jatkuvasti jos jonkinlaisiin kissanristiäisiin. – Pelisysteemi on jo monelle niin tuttu, että voimme neuvoa uusia tulokkaita valmentajan apuna. – Harjoitusottelut sujuivat hyvin liigacupia myöten. Ihmisten halutaan "tunnustavan väriä", eli kannattavan kiihkeästi omaa suosikkiaan. Muuten Vesa Vasarankin "rohkeaksi" kuvaama pelityyli voi käydä alakerran kannalta sietämättömäksi. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander. Maalinteko oli meille ongelma. Liigajoukkueita vastaan emme ole pelanneet aikoihin. Hakan kohtaaminen vieraissa ei ole Boströmin mielestä välttämättä huono aloitus. MyPa uudisti täksi kaudeksi ilmettään, kun vuosikausia joukkuetta valmentanut Juha Malinen lähti nostamaan KuPS:ia takaisin liigaan. Onneksi saimme Toni Hevonkorven tilalle. Hän toivoo joukkueelle lentävää lähtöä kohti asetettua tavoitetta. Jarosta tulleen Chris Cleaverin johdolla pelaa Allianssi yritteliäästi. Tornion Pallo-47 oli rovaniemeläisiä parempi ja nousi suoraan. Jalkapalloliiga pitää esikuvinaan lähinnä Ruotsin ja Norjan pääsarjoja, joissa yleisömäärät liikkuvat aivan eri tasolla kuin Suomessa. Tällä kertaa alle haettiin useampi nurmiottelu. Heikkotasoinen potkiskelu ei innosta kuin kaikkein fanaattisimpia kannattajia. Interin ilmoittama pelaajabudjetti (930 000) on liigan toiseksi suurin. Tavoitteet pitää toki asettaa korkealle, sillä muutoin saavutukset jäävät heikoiksi. Joukkuehenki vahvistui valmentaja Ari Tiittasen mukaan melkoisesti voitokkaan liigacupin aikana. Jaro kiinnosti erityisesti Sixten Boströmin suosiman pelitavan vuoksi. Uusi lähtö ulkomaille on edelleen mahdollisuuksien rajoissa. kertaa pelattavan jalkapalloliigan avaustapahtuma ei täyttänyt kaikkien osallistujien odotuksia. Onhan se upeaa pelata korkeimmalla kotimaisella tasolla, Hakasalo hihkuu. Yksi heistä on Jussi Hakasalo. Lappi rynnistää kahdella porukalla TP-47 nousi vauhdilla Seppo Luokkala HÄMEENLINNA (KP) Hämeenlinnan Aulangolla jo toista kertaa peräkkäin pidetty 15. Joku vuosi sitten potkittiin alasarjoissa ja nyt tulee vastaan liigapelaajia Jari Litmasesta lähtien. Jaron pelaajat: Seppo Luokkala HÄMEENLINNA (KP) Jalkapalloliigan ja sen partnereiden luoma kauden 2004 ulkoinen ilme perustuu vastakkain asetteluun. Klubi on edelleen kestosuosikki mestariksi. Joukkue uudistui niin paljon, että varsinkin alkukaudesta voi tulla vaikea. Lappilainen jalkapalloilu viipyi alhaalla muutaman kauden, kun vakituisiin liigajoukkueisiin pitkään kuulunut RoPS haki vauhtia Ykkösestä. Liigafutiksen tekijöillä riittää haastetta oman tuotteen nostamisessa samalle kiinnostavuustasolle. – Jotkut puhuvat toista, mutta kokemuksesta tiedän, että tuollaisesta vammasta paraneminen vie aikaa. Hänen ja "Mini" Svanbäckin yhteispeli on liigapuolustuksille tuttua puuhaa. Syksyllä nousu oli täyttä totta, mutta vain Ykkösen kakkospaikalta. – Avausottelussa on aina omat juttunsa. – Yhtä topparia ryhmä huutaa, mutta näillä mennään. Maalivahdit: Otto Fredrikson, Tobias Lönnqvist, Antti Peltonen, Matias Kullbäck. On kysytty esimerkiksi silakkamarkkinoille ja Seinäjoen raveihin. Liigan tavoitteena on, että jalkapallo olisi Suomessa seuratuin kotimainen urheilumuoto vuonna 2006. Minut he voivat ottaa kiinni, mutta Mini on liian taitava pysäytettäväksi. Kotimaisen jalkapalloliigan keulahahmot voivat hyvällä syyllä todeta saman, kun torstaina aloitellaan viidettätoista liigakautta. Kolmosesta alkaneen nousun arkkitehtejä ovat olleet pääasiassa venäläiset pelaajat, joita seuraan on hankittu toisen valmentajan Oleg Eprintsevin johdolla. Jaron fyysinen kunto on ainakin kohdallaan. Liigan avaustapahtumassa tuskin kukaan sai Hamorilta kaipaamiaan tietoja. Toppareita on vain kaksi, joten he kyllä saavat nyt pysyä ehjinä, vakavoituu perusjarolainen Wargh. Yhden isoimmista aiheutti Roope Heilalan harmillinen loukkaantuminen. HJK yrittää taas tuplaa Jalkapalloliigan suurimmalla pelaajabudjetilla (1 090 000 euroa) taistelee viime kauden tuplamestari HJK. Mielestäni meillä pelaa sarjan paras suomalainen hyökkääjä. Rovaniemen Palloseura ja TP-47 nousivat molemmat syksyllä liigaan ja muodostavat PohjoisSuomea kiinnostavan kamppailuparin. Toimitusjohtaja Jan Walden ja kumppanit esittelevät mielellään kesän 2003 lukuja. Harjoitusotteluiden tulokset eivät olleet tänä keväänä aivan yhtä hyviä kuin kahtena edellisenä kautena. Liiga-avauksessa meiltä puuttuvat Heinola, Kallio, Hakanpää ja Zeneli. Jaron pelitapa vaatii juoksukuntoa ja sitä on hankittu. Kaiken keskelle uskon Venäläiselle syntyvän paljon maalipaikkoja. Litmasen agenttina ja managerina toistakymmentä vuotta toiminut "Hape" Kampman joutui vastaamaan lukuisiin Litmasta koskeneisiin kysymyksiin. Keskikenttä: Niklas Storbacka, Ilpo Verno, Jimmy Wargh, Aleksei Jeremenko, Roman Jeremenko, Rasmus Vikström, Kristoffer Ainasoja. Meillä on useita hyviä yksilöitä, mutta yhteenpelaaminen ei ehkä vielä ole kunnossa, tuumii Tampere Unitedin valmentaja Ari Hjelm. Jimmy Wargh odottaa Jarolta maalirikasta kesää. Yksi vuosi siihen kului enemmän aikaa, kuin suunniteltiin, Vaalto selvittää. Hyökkääjät: Fredrik Svanbäck, John Weckström, Ilja Venäläinen, Matias Wargh, Vesa Vasara. Olennaisempaa oli se, miltä peli näytti. – On aika yllättävää, jos joku veikkaa meitä mestareiksi. Pohja ja Wiss palasivat Jari Litmanen ei ollut ainoa paluumuuttaja tämän kauden jalkapalloliigaan. Kaikista asioista teemme yhdessä päätökset, Kampman vakuutti. Ilkka Mäkelä sanoo, että MyPa pelaa jatkossa puolustuksen kautta. Se ei kuitenkaan valmentajaa huolestuta. TPS:ltä ei odoteta ihmeitä, mutta FC Inter on jälleen mahdollinen yllättäjä. Jarkko Wiss tuli Unitediin Skotlannista ja Antti Pohja Ruotsista. Lapissa asetelma on helppo toteuttaa. FC Interin Samuli Lindelöf tiesi oman värinsä jo yhdeksän vuotta ja antoi tatuoida Interin logon rintaansa. Lähtökohta on se, että vastustaja tekee harvinaisen vähän maaleja, kun pallo on meidän pelaajillamme, kiteyttää Boström Jaron selkeän teeman Haka-matsiin ja koko liigakauteen 2004. Viimeiset ottelut on pelattu alempana pelaavia joukkueita vastaan. FC Haka ja FC MyPa ovat tuttuja haastajia helsinkiläisille. RoPS luottaa nytkin vahvasti ulkolaisiin pelaajiin. Päätös liigakauden lyhentämisestä on ehdottoman oikea. Kapteeni Wargh katsoo uusien pelaajien sopeutuneen hyvin ryhmään. – Ruotsin keikka ei ollut minulle sopiva, mutta ehkä sieltäkin jotain opin. Kokeneen maajoukkuekapteenin sijasta FC Lahden valmentaja Harri Kampman toi haastateltaviksi Jarkko Koskisen ja Ville Taulon. Toivottavasti pelaajat itse tietävät tasonsa paremmin kuin suuri yleisö. ”Topparit saavat pysyä ehjinä” Heilalan loukkaantuminen oli kova isku Jarolle Vesa Vasara kirmaa Jaron oikealla laidalla ja antaa sieltä keskityksiä vastustajan maalille. – Nyt meillä on enemmän vaihtoehtoja hyökkäykseen. Pian kuukauden Jarossa ollut Vesa Vasara ei keksi mitään negatiivista ensimmäisistä viikoistaan. Joitakin kysymysmerkkejä on kuitenkin olemassa. Litmasen ansiosta veikkaillaan aiempien yleisöennätysten kaatuvan. Puolustajat: Matias Kullström, Lasse Männikkö, Roope Heilala, Niko Kalliokoski, Toni Hevonkorpi, Jens Portin, Mika Granholm, Mattias Ainasoja, André Hansell. Mitalisuosikkeihin Lahtea ei sentään lasketa. Walden sanoo, että viime viikkoina on käynyt melkoinen kuhina liigan ympärillä. Jos saamme Hakalta vaikkapa tasapelin, olen tyytyväinen tulokseen. Uusia kasvoja saadaan katsomoihin silloin, kun livenä nähtävä peli yltää liki samalle tasolle kuin pitkin talvea televisioista nähtävä kansainvälinen jalkapalloviihde. Tuskin. – Ei tätä oikein vieläkään usko todeksi. Ehkä Roope ehtii kentille aivan loppusyksystä, mutta sen varaan ei voi paljon laskea. Pysymään liigassa Vaalto ja Eprintsev tekevät jo kahdeksatta vuotta täysipäiväistä yhteistyötä. Valmentajana jatkaa kaikkiaan kahdeksan liigakultaa voittanut Keith Armstrong. Suosio voi kohota merkittävästi vain peliä parantamalla. Ylos viidessä vuodessa – Asetimme nousun tavoitteeksi viisi vuotta sitten. Toivottavasti nyt tulee pisteitä heti alkuun. Se sai niin huonon alun otteluun, että numerot eivät kerro täyttä totuutta. Silloin oli tarkoitus, että etenemme vuosi vuodelta suoraan kohti liigaa. Vasara (27) muistetaan HJK:n Mestareiden liigan otteluista. Jääkiekon ja ravien ohittaminen ei tule onnistumaan ainakaan suunnitellussa aikataulussa. Metelöinti ja ilakointi ei meiltä luonnu samalla tavalla kuin useimmilta muilta. – Aika kovaa on menty. Kauden kiihkeimpiä paikallisotteluita pelataan lappilaisten, MyPan ja KooTeePeen sekä tietenkin turkulaisten kesken. Wargh olettaa, että luotettava keskuspuolustaja on sivussa koko kauden. Kun nyt joku pelaajista tekee 10 maalia, ovat asiat aika hyvällä mallilla, laskee Sixten Boström. Tuntumaa haetaan ja jännitystäkin on. Odotan Keijo Huuskolta runsaasti maaleja, toteaa liigan värikkäimpiin valmentajiin kuuluva Kari Vaalto. Minusta uudet miehet ovat tulleet hyvin sisään. Maantieteellisen sijainnin asettamat faktat on vaihteeksi hyväksytty liigajohdossa. Pelillisesti taituri tuo paljon FC Lahdelle, kunhan paikat pysyvät kunnossa. Jaro aloittaa pelit Valkeakoskella. Jaron tavoite on yltää kuuden parhaan joukkoon, mikä olisi varsin kova saavutus. Pitkään seuran edustuspalloilu johtaneen ja vetäneen Kari Vaallon unelma toteutui vuotta myöhemmin kuin oli alunperin laskettu. Muutamalla viikolla tiivistettyä liigaa pelataan tällä kertaa toukokuun kuudennesta lokakuun toiseen päivään asti. Jimmy ja muut jo useamman vuoden Jaroa edustaneet ovat osaltaan auttaneet sopeutumisessa. Paikallisottelut tulevat olemaan Lapin jalkapallokesän suola. – Pelaajatyypit eivät ole oikeita sellaiseen. Liigassa on kuusi – seitsemän kovaa jengiä, joiden joukkoon Jaronkin pitäisi päästä, toteaa MPS:n kasvatti Vasara. Keskipohjalaisittain liigamielenkiinto kohdistuu erityisesti Pietarsaaren Jaroon. Mitään 0–0 -peliä ei Jaro lähde tietoisesti pelaamaan. RoPS:ia valmentavasta Györgi Hamorista tulee oudommalle mieleen ammattijääkiekkoilija, joka puhuu kuulijoille ennalta päättämänsä asiat. Nyt keskitytään terveisiin pelaajiin ja sarjan avaukseen. Liigacupin voittaneen Allianssin suuntaan liputtaa moni asiantuntija. Suomen liigasta oli sitten yllättävän vaikea löytää pelipaikkaa. Sen näkee paljaalla silmälläkin
Sinne mennään keskiviikkona, mutta vielä edellisenä iltapäivänä harjoitusajasta ei ollut tietoa. . 3. Suomi voitti 1992 Prahassa Timo Peltomaan kypärätempun siivittämänä 4–3, mutta Kanada katkaisi Leijonien tien 1993 Münchenissä maalein 5–1 ja 1996 Wienissä 3–1. Gerberille kirjattiin ottelussa 10+6+12=28 torjuntaa. Suomen joukkue ei ole vielä ottanut tuntumaa 17 500-paikkaiseen, Euroopan suurimmaksi jäähalliksi mainostettuun Prahan-areenaan. . Tshekki . puujalkaa. Ranska ja Japani tasapeliin Praha: MM-kilpailut: Saksa–Sveitsi 0–1 (0–0, 0–1, 0–0) 1. . Olen kauden päätteeksi tyytyväinen joukkueen kokonaissuoritukseen, jos päällä on ollut taisteleva ilme, Raimo Summanen sanoi. Jokainen peli on mahdollisuus, Summanen pyöritteli. Tämä herätti kolme vuotta sitten MM-Saksassa vastustajissa pelkoa ja hämmennystä väkevällä lyöntilaukauksellaan. Saksa onnistui rakentamaan lukuisia vaarallisia maalipaikkoja, mutta ei onnistunut yllättämään NHL-liigassa Anaheim Mighty Ducksia edustavaa Martin Gerberiä. . . . . Kotvan kuluttua kuului synkempi arvio, kun kysyttiin HIFK-puolustajan mahdollisuuksista pelata torstaina MMpuolivälierässä Kanadaa vastaan. . . – Nyt täytyy miettiä, kuinka pystymme kompensoimaan Karalahden puuttumisen. . – Jos luulemme, että kävelemme täällä puolivälierässä Kanadan yli tuosta vaan, emme ymmärrä jääkiekosta mitään. Suomi on tämänkertaisessa turnauksessa kukistanut suurista kiekkomaista jo Venäjän ja USA:n, ja Ruotsin-kaatokin oli vain 55 sekunnin päässä. Mainosaitoja hipoen Ridgehead Victory syöksyi kärkiparin rinnalle, mutta jäi maalikuvassa kolmanneksi. Karalahden pelaaminen puolivälierässä näytti tiistaina epätodennäköiseltä. . erä: Maaliton. . Syvähuokokin maalaili tiistaina joukkueen saavuttua Ostravasta Prahaan, että Karalahden luistelumahdollisuus tarkastetaan seuraavaksi torstaina. . Ville Nieminen pelasi Calgaryn hyökkääjistä neljänneksi eniten, 23.08 minuuttia, ja vakuutti, ettei unohda Calgaryn hallissa kaikunutta meteliä koskaan. Todennäköistä on myös siirtyminen yhden rengasvalmistajan käyttöön kaikissa talleissa. – Katsoin Slovakia–Ruotsia televisiosta pari erää ja painuin sitten pehkuihin. Summanen kohtasi maajoukkueessa Kanadan MM-jäällä neljä kertaa. . Tasaisen ottelun näkyvimpiä hahmoja olivat maalivahdit. Edellisen ratkaisumaalinsa Gelinas ampui tämän kevään pudotuspelien ensimmäisen kierroksen seitsemännessä ottelussa Vancouveria vastaan. . 6. . . Varaa paikkasi ajoissa, myyntineuvottelijamme auttavat mielellään! Sormet multaan! www.keskipohjanmaa.net Aineiston sähköpostiosoite: aineisto@kpk.fi PRAHA (STT) Suomen jääkiekkomaajoukkueen puolustaja Jere Karalahti potee edelleen ns. Sveitsi eteni puolivälieriin PRAHA (STT) Jääkiekon MM-kisojen putoamissarjan viimeisessä ottelussa Ranska ja Japani tasasivat pisteet maalein 2–2 tiistaina Prahassa. . . On tärkeää pitää itsensä freesinä, kerätä energiaa varastoon, Summanen järkeili. . . .5 2 3 9–16 2 Neljä parasta puolivälieriin. . . Katsojat kaipaavat nykyistä enemmän ohituksia ja tiukempia kilpailuja. Jarmo Hietaniemen Ridgehead Victory tykitti loppusuoraa ylivoimaisesti kovimpaa. . Lähtö 4, lv 2100 m: 1) Hardy Butch/Esa Holopainen 18,0, 2) Simply's Speedy 18,1 (77), 3) Reaction 18,1 (188), 4) Total Profit 18,2 (126), poissa 15, toto (1-9-6): 1,25-2,78-2,52 9,88, V4-kerroin: 14,56. . – Tiukkaa tekee, mutta toivotaan parasta, Syvähuokon ennakointi jatkui. . . .3 1 2 10– 6 4 Japani . . Detroit-voiton jälkeen suomalainen on pitänyt maalinsa puhtaana jo runsaat 149 minuuttia peräjälkeen, vaikka Detroitin maali oli enemmän kuin lähellä kolmannessa erässä. . . Kiprusoff torjui Calgaryn jatkoon Calgaryn Miikka Kiprusoff (vas.) paiskasi kättä Detroitin Curtis Josephin kanssa pudotuspelisarjan päätteeksi. . Tallien ja FIA:n yhteinen tavoite on tehdä F1-luokasta entistä kiinnostavampi aiempaa vähemmin kustannuksin. KOKKOLA (KP) Keskipohjanmaalla oli tiistaina normaalia varhaisempi painoaikataulu. Joukkueet voivat vahvistaa puolivälierien alkuun kokoonpanojaan uusilla pelaajilla. . 2. Summanen ei kertomansa mukaan uhrannut maanantaiiltana ajatustakaan Suomen puolivälierävastustajalle. Molempien joukkueiden putoaminen B-sarjaan ensi vuodeksi oli varmistunut jo ennen ottelua. . . . Saksalle olisi riittänyt ottelusta tasapeli jatkopaikan varmistamiseksi, mutta tappion myötä joukkueen urakka kisoissa päättyi. Kolmannesta ulkoparista iskenyt Chowpatty veti lopussa pisimmän korren ennen Ella Crownia ja Conehills Nataliaa. . erä: 31.32 Anthony Mortas (Oliver Coqueux) 1–2, 31.46 Maurice Rozenthal (Jonathan Zwikel) 2–2. Saksan maalilla Olaf Kölzig pelasi myös kelpo ottelun. .3 2 1 7– 9 2 Ranska . 5.: klo 17.15 Kanada (E2)–Suomi (F3), klo 21.15 Slovakia (F1)–Sveitsi (E4). Ranska ja Japani putoavat B-sarjaan. – Sami on iätön pelaaja, joka on koko ajan valmis oppimaan uutta. 5.: klo 17.15 Ruotsi (F2)–Latvia (E3), klo 21.15 Tshekki (E1)–USA (F4). Sama tuki oli käytössä tiistaina Prahassa. . – En ole ajatellut asiaa sillä tavalla, että edessä olisi henkilökohtaisesti iso ottelu. Vipotiina antautui Sikon Lennon loppurutistuksessa. .5 1 1 2 6–14 3 Itävalta . tulos MM-kisojen myöhäisottelusta USA– Tanska sekä Mestarien liigan 2. Kanada ei päästä helpolla Summaselle ja Leijonille päänvaivaa aiheuttaa puolustaja, varakapteeni Jere Karalahden maanantaina Venäjä-ottelussa saama ns. Sellainen asetelma sopii suomalaisille, Summanen sanoi tiistaina joukkueen harjoitusten jälkeen. Maalivahtien torjunnat: Olaf Kölzig Sa 7+9+6=22, Martin Gerber Sv 10+6+12=28. Jos Karalahti on sivussa, Saravolle on käyttöä. Ensi vuodeksi A-sarjaan nousevat Slovenia ja Valko-Venäjä. . Weinrich edustaa YhWeinrich USA:n joukkueeseen dysvaltoja jo ennätyksellistä yhdeksättä kertaa MM-kisoissa. Kuva: Lehtikuva/Reuters Reima Rautiainen PRAHA (STT) Suomen MM-jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Raimo Summanen ei julkisesti elämöi Leijonien mahdollisuuksilla torstain puolivälierässä Kanadaa vastaan. . Eikä sekään niin kovin tärkeää." -Japanilainen sananlasku Puutarha-teemanumero ilmestyy 11.5.2004. . . . . Kiprusoff torjui Kris Draperin kovan laukauksen vain osittain, ja seurasi katseellaan, kun kiekko lipui hänen takanaan niukasti avoimen maalin ohi. . . . Calgaryn kolmas suomalainen, puolustaja Toni Lydman oli sivussa koko ottelusarjan aivotärähdyksen vuoksi. Direktoraatti teJääkiekko PRAHA (STT–AP) Jääkiekon NHL-liigan St. 2. Suomen joukkue on piilotellut Karalahden kuntoisuutta. . Salolle luvassa iso rooli Yksi Leijonien pelaaja, jolle Summanen petaa mahdollista ratkaisijan roolia Kanadaa vastaan, on puolustaja Sami Salo. . . . . "Mikään ei ole tärkeää, paitsi puutarhan hoito. . . . . Direktoraatti saattaa muuttaa puolivälierien ottelujärjestystä televisioyhtiöiden toivomusten takia. Jo maanantai-iltana Ostravassa Karalahti ehti totutella tukemaan kävelyään kepin avulla. – En toisaalta halua, että joukkueen maha on jo täynnä. .3 2 1 12– 5 5 Ukraina . .3 1 2 4–13 1 Kazakstan ja Ukraina jatkavat A-tasolla. Coloradon tähtisikermältä menestystä odotettiin, kun taas Calgary pääsee maistamaan menestystä 15 vuoden tauon jälkeen. . . Tuhannen voiton rajaa lähestyvä Heikki Hietanen löysi Chowpattysta kadoksissa olleen kirivaihteen. . Summasen, 42, edessä on valmentajauran suurin haaste. . Lähtö 1, sh 2100 m: 1) Marimin/Esa Heikkinen 34,0, 2) Piasteriina 35,0 (36), 3) Tuskatar 34,7 (52), 4) Teletappi 33,9 (125), toto (7-2-14): 1,34-1,331,81 8,26. Sikon Lento yllätti Teivossa MONACO (STT–REUTERS) Formula 1 -luokassa on odotettavissa lukuisia muutoksia kaudesta 2006 lähtien. puujalka. . Maalivahtipelissä Kanada ei Prahassa anna tasoitusta. Vipotiina 30,3 (10), 3) Turon Tuttu 30,2 (167), 4) Tessiina 30,3 (259), toto (3-2-5): 1,001,00-1,00 1,92. . – Detroitilla on enemmän taitoa, mutta me teimme uskomattoman määrän töitä ja se palkittiin, Gelinas sanoi. Keväällä 2002 hän ratkaisi Carolinalle voiton Torontosta. . Kaikki tallit olivat yksimielisiä siitä, että kustannusten karsimiseen pitää ryhtyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. . . . . Gelinasista tuli ensimmäinen NHL-pelaaja, joka on katkaissut kolme pudotuspelisarjaa jatkoaikamaaleilla. . . . Sveitsi puolestaan nousi E-lohkossa neljänneksi, ja kohtaa turnauksen puolivälierässä F-lohkon ykkösen Slovakian. . Hawaiian Eclipse oli Hardy Butchin ohella V4-pelin eniten pelattuja hevosia. ki päätöksen asiasta myöhään tiistaina. Kanada ei päästä Suomea helpolla torstainakaan, se on varma. . Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen PRAHA (STT) Sveitsi taisteli 1–0 (0–0, 1–0, 0–0) -voiton Saksasta jääkiekon MM-kisojen välisarjan E-lohkon ottelussa tiistaina Prahassa. . Suomi ja Kanada kohtaavat varsinaisessa MM-puolivälierässä neljännen kerran. Samista tekee hyvän ei niinkään hänen näyttävyytensä, vaan näkymättömyytensä jäällä. välierästä Deportivo–Porto. Summanen näkee Salon, 29, pelissä nousun enteitä. . . . . . – Haluamme vahvistaa kuljettajien taitojen arvostusta, Mosley sanoi. . Tuloksia puuttuu CALGARY (STT–AP) Calgary Flamesin maalivahti Miikka Kiprusoff torjui 38 laukausta ja auttoi pudotuspelien kolmannella nollapelillään joukkueensa 1–0-jatkoaikavoittoon Detroitista jääkiekkoliiga NHL:n läntisen konferenssin välieräsarjassa. . Lähdön voittanut Name It Kemp ravasi pääjoukon hännillä kuudennessa ulkoparissa, josta Esa Holopaisen kannusti oriinsa ykköseksi. Missikisan kaunein tamma Halsuan Turon Tuttu seurasi kärkiparia maalisuoran alkuun, mutta ei pystynyt 23-vauhtiseen rytminvaihdokseen sjoittuen kolmanneksi. Aineistopäivä 7.5.2004. . . Jäähyt yht: Ranska 6x2 min, Japani 3x2 min. Putoamissarja: Ranska–Japani 2–2 (0–2, 2–0, 0–0) 1. Karalahti sai MM-kisojen Suomen viimeisessä F-jatkolohkopelissä maanantaina tällin jalkaansa. Viime kauden suurkilpailuissa lähes 80.000 euroa ansainnut I.P. . . . – Coloradossa ei juhlittu ”välisarjavoittoja”, vaan ottelusarjan voittaminen oli vain askel kohti mestaruutta. – Kiprusoff oli aivan uskomaton, Gelinas kiitteli. Louis Bluesia edustava Eric Weinrich liittyi tiistaina USA:n MM-joukkueeseen. . . Ranska ja Japani joutuvat yrittämään nousua B-ryhmän MM-kisoissa ensi vuonna. – Päivä kerrallaan mennään. . . .5 1 2 2 8– 9 4 Sveitsi . erä: Maaliton. . . Silloin Salon MM-pistesarakkeeseen kertyivät komeat lukemat 3+6, kun Tshekinmaalla Ottawan pakki on joutunut viidessä ottelussa tyytymään kahteen syöttöpinnaan. Pari päivää ennen h-hetkeä hän yrittää tyynnytellä tilannetta. Kuluva kausi oli Weinrichille, 37, jo 16:s taalaliigassa. Karalahti potee puujalkaa Puolivälierä jäänee väliin Keppien varassa liikkuvalta Jere Karalahdelta jäänee puolivälierä pelaamatta. . . Aiemmin muutoksia suunniteltiin vasta kaudesta 2008 lähtien, mutta ne astuvat todennäköisesti voimaan jo pari vuotta aiemmin. Lähtö 7, lv 2100 m: 1) Name It Kemp/Esa Holopainen 16,9a, 2) Kilroy Kemp 17,0a (50), 3) Ridgehead Victory 17,0ax (234), 4) Weihai 17,1a (75), toto (6-3-8): 2,47-1,98-8,29 10,48, Päivän duo 10,07, V4-kerroin: 727,28. . Vuoden takaisessa MM-loppuottelussa Kanadan maalia vartioinut Floridan Roberto Luongo kilpailee tällä kaudella Calgaryn Miikka Kiprusoffin kanssa parhaan NHL-vahdin palkinnosta. . . Sen vuoksi urheilusivulta puuttuu mm. Päätuomari: Rick Looker, USA. . Suomen valmennusjohto aikoo keskiviikkona päättää puolustaja Pekka Saravon kisapassin leimaamisesta. . . Summaselle nöyryyttä tämän maajoukkuevuosina opetti juuri Kanada. . . . Kustannusten karsimisella FIA pyrkii houkuttelemaan formula ykkösiin uusia talleja ja pitämään entiset tallit toimintakykyisinä. . Pertti Puikkosen huippukuntoinen Hawaiian Eclipse mursi tuulta halkoneen Every Dam Damin vastarinnan maalin lähestyessä ja lasketteli voittoon illan nopeimmalla ajalla 14,8. Voiton myötä Sveitsi varmisti paikkansa turnauksen puolivälierissä. . Kazakstan . . .5 3 1 1 15–10 7 Latvia . Lähtö 2, lv 2100 m: 1) Dda One Gold Star/Heikki Torvinen 19,3, 2) Eye On Talent 19,4 (197), 3) Patricia Kemp 20,3 (86), 4) Johnny's Flash 19,8 (197), poissa 1, toto (3-12-5): 3,46-3,79-2,65 58,78. Jo kaudella 2005 voi olla luvassa pienempiä muutoksia, ja tämän kauden aikana saatetaan heittää romukoppaan uusi aikaajokäytäntö, jota on käytetty nyt neljässä F1-kilpailussa. . Calgary eteni voitoin 4–2 lännen loppuottelusarjaan, minne asti joukkue on viimeksi selvinnyt keväällä 1989. Jäähyt yht: Saksa 5x2 min, Sveitsi 7x2 min. – Kokous sujui yli odotusten, Kansainvälisen autoliiton FIA:n puheenjohtaja Max Mosley myhäili tiistaina. Kenttä kääntyi lämminveristen kovimmassa ryhmässä, kun mitalisijoista kamppailtiin. Mutta täällä kaupungin keskusta on täynnä faneja ja fiilis mahtava, Nieminen vertaili. Kiprusoff on päästänyt vain seitsemän maalia Calgaryn kahdeksassa pudotuspelien voittoottelussa. erä: 33.29 Valentin Wirz 0–1. Rata-autoilun kuninkuusluokan tallit hyväksyivät tiistaina Monacossa aikataulun, jolla pyritään kiirehtimään rahaa säästäviä ja kilpailuja kehittäviä toimia. erä: Maaliton. Venäjä-ottelun toisen erän tällistä syntyi liikkumista haittaava verenpurkauma reiteen. . . Suomen MM-joukkueen terveystilanne on muutoin hyvä. . Torstain peliin, jos mihinkään, lähdemme altavastaajana. Sveitsiläisten sankariksi nousi Valentin Wirz, joka iski voittomaalin ajassa 33.29. Tiistaina hänellä oli täysi huilipäivä, Leijonien lääkäri Ismo Syvähuoko kuvasi Karalahden tilannetta. 3. . . Maalivahtien torjunnat: Cristobal Huet R 6+7+13=26, Yutaka Fukufuji J 7+10+10=27. Keskipohjalaiset multasormet odottavat jo sormet syyhyten kesää. – Kaikki (paitsi Karalahti) ovat kunnossa, Syvähuoko selvitti. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 Urheilu 15 Rehevä Puutarha-teemanumeromme on pian ulkona. Joukkueessa on kahdeksan pelaajaa, jotka olivat voittamassa viime keväänä Helsingissä maailmanmestaruuden. Lähtö 3, sh 2100 m: 1) Sikon Lento/Risto Tupamäki 29,4, 2) I.P. . – Ei sellaista fiilistä hallissa ole monella seuralla koskaan ollut, sanoi Nieminen, joka oli voittamassa Stanley cupia kolme vuotta sitten Coloradon riveissä. . Keskipohjanmaalla tavoitat 84000 lukijaa (KMT 2003). Puolivälierät (ajat Suomen aikaa): 5. NHL:n kakkosvaraus vuodelta 2000, Dany Heatley (5 maalia) on väläytellyt MM-kaukalossa vaarallisuuttaan traagisen autoonnettomuuden takia tyngäksi jääneen NHL-kauden jälkeen. USA:n joukkueessa on 24 pelaajaa ja kokoonpanossa on vielä yksi paikka vapaana. Tuloksena vuosilta 1983, 1987, 1990 ja 1991 oli neljä tappiota yhteismaalein 11–23. . erä: 9.41 Kengo Ito (Chris Bright–Chris Yule) 0–1, 10.09 Fumitaka Miyauchi (Kunihiro Sakurai–Tomohito Kobayashi) 0–2. Lähtö 6, lv 1600 m: 1) Hawaiian Eclipse/Pertti Puikkonen 14,8a, 2) Every Dam Dam 15,1a (58), 3) Mellby Mel 15,4a (173), 4) Picasso Star* 15,6a (244), poissa 3, 12, toto (10-6-8): 1,33-1,66-2,66 6,18, V4-kerroin: 306,44. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Timo-Jaakko Virkkala Risto Tupamäen Sikon Lento voitti yllättäen 5-6-vuotiaiden suomenhevostammojen Missikisan Teivossa. Formula ykkösissä voi suunnitteilla muutoksia moottoreihin, kunhan lajin päättäjät ovat neuvotelleet moottorinvalmistajien kanssa. – 20 ja 80, olivat Syvähuokon arvioprosentit sen suhteen, pystyykö Karalahti pelaamaan vai ei. . . Summanen nöyränä ”Torstain peliin lähdemme altavastaajana” Päävalmentaja Raimo Summanen kommentoi tulevaa puolivälierää harjoitushallissa tiistaina, rapuissa Ville Peltonen (vas.), Jukka Hentunen ja Mika Noronen. . Pahinta mitä voisi tapahtua, olisi se, että joukkueemme luistelee torstaina jäälle ja miettii vastustajan tekemisiä. .5 5 19– 5 10 Kanada . Päätuomari: Moray Hanson, Britannia. . . . Vielä 300 metriä ennen maalia Perhon kirikanuuna eteni ulkoradalla viimeisenä. F1-luokkaan isoja uudistuksia jo 2006. . Tasapelin myötä Ranska nappasi ensimmäisen pisteensä kisoissa. . . Täytyy miettiä, kuinka joukkueena voimme auttaa kaveria entistä paremmin, Summanen pohti. Lähtö 5, lv 2100 m: 1) Chowpatty/Heikki Hietanen 17,0a, 2) Ella Crown 17,0a (306), 3) Conehills Natalia 17,2a (233), 4) Rosita Victory 17,3a (55), poissa 5, toto (10-12-11): 4,37-8,96-8,65 86,62 V4-kerroin 270,39. . – Mitä haluan joukkueeltamme, on toimintaa, äksöniä. Calgaryn voittomaalin laukoi Martin Gelinas Craig Conroyn ja Jarome Iginlan syötöstä, kun jatkoaikaa oli pelattu 19.13 minuuttia. . . . . . .5 1 2 2 8–11 4 Saksa
Kapralosin mielestä turvallisuus on kisajärjestäjien mittavin haaste, ei kisapaikkojen valmistuminen ajoissa. päivä. 7300 €. ja toukokuun 31. IF Kvarken 31.5. Kokkolan Veikot 10.6. Hiljattain Kreikan hallituksen vaihdoksen yhteydessä kisojen pääsihteerin tehtävät saanut Spyros Kapralos nukkuu kuitenkin yönsä rauhassa. s Ruotsinkielen taito Hakemukset pyydämme lähettämään ilman todistusjäljennöksiä 14.05.2004 mennessä: Würth Oy/Elina Ahola, 11710 Riihimäki, tai e-mail: elina.ahola@wurth.fi (mieluiten tekstitiedostona: txt/rtf). 0400 760 409. Ykkönen oli Etelä-Pohjanmaan piiri komealla yli 154 000 euron tuloksella. ja viikonl. Lisätietoja antavat sivistystoimenjohtaja Riitta Kaarlela 08-4491 311, rehtori Jukka Viitasalo 08-442 172 ja lukion rehtori Severi Halkosaari 08-4491 392. – Kreikkalaiset ovat ottaneet asian omakseen. Sen näkee siitä, että he ovat ostaneet lippuja ennakkoon, mitä he eivät normaalisti tee, Kapralos sanoo. ÖID:n piiriin miltei satatuhatta euroa ÖID:n kunniakierrospäällikkönä seitsemättä vuotta toimiva Christer Aspfors pitää Kunniakierros-tapahtumia merkittävinä piirille ja seuroille. Tällä hetkellä tilanne ÖID:n seuroissa näyttää hyvältä. päivänä huhtikuuta 2004 Osmo Sippola asianajaja, Kokkola konkurssipesien uskottu mies Puh. Kokkolassa 30. toimintaa kymmenille tuhansille lapsille ja nuorille, piirien leiritystä, koulutuspalveluja, valmennusta sekä ohjaajaja valmentajakoulutusta. Kannuksen Ura 9.6. Myös lippujen ennakkomyynti kielii hienoisesta olympiainnosta. Se tarkoittaa, että kilpailutilat, kuten hallit ovat valmiina, mutta niiden ympäristöä viimeisteillään ja teitä asfaltoidaan, Kapralos sanoo. Kisojen 670 miljoonan euron turvabudjetti on kolminkertainen Sydneyn olympialaisiin verrattuna. Katto on valmis kesäkuun lopussa, Kapralos kertoo. 198: Gregory Havret Ranska 64+69+65, 199: Angel Cabrera Argentiina 67+63+69, 201: Alastair Forsyth Skotlanti 69+65+67, 202: Joakim Häggman Ruotsi 67+64+71, Ian Poulter Englanti 68+66+68, Marcel Siem Saksa 67+66+69. 5. Myytävänä moottoriajoneuvoja Avoimet virat Palvelukseen halutaan MASSEY FERGUSON 4270 Turbo 130 hv.-98 36.500 e sis. MASSEY FERGUSON 365 Turbo+solid ek.-94 24.000 e alv. K-P oli 21 piirin joukossa seitsemänneksi paras. 06-8680 460 Fax. Paisunut turvabudjetti ja viime hetken loppukirin aiheuttama kustannusten nousu rakennustöissä näkyvät budjetissa. alv. IK Nykarlebynejden oli seitsemäs lähes 20 000 euroa. Tuotevalikoimamme, lähes 30 000 nimikettä, koostuu mm. Piirille ja seuroille on erittäin tärkeää, että alueen kokonaistulos pysyy yhä 135 000 euron yläpuolella. POHJOIS-SUOMEN TURKISELÄINTEN KASVATTAJAT ry. IF Femman Kunniakierrokset liikuttavat yhä KePY:n ja ÖID:n seuroilla yhteensä 32 tapahtumaa Loppukiri puree Ateenassa Pääsihteeri Kapralosin lupaus olympiavalmisteluista Ateenan olympiakisojen pääsihteeri vakuuttaa kisapaikkojen valmistuvan ajoissa. Kunniakierrokset K-P:n Yleisurheilun seurojen järjestämänä: 5.5. Myös televisioinnin vaatimat järjestelyt rajoitetaan minimiin, eikä kisan aikana paikalla ole elektronista tulostaulua. Tänä vuonna teemana on "Kasva hyvässä seurassa". kesäkuuta, Kapralos sanoo. Mahdolliset tiedustelut: Elina Ahola, puh. Vaikka on selvä, että kreikkalaiset tulevat maksamaan olympialaisista vielä pitkään, Kapralos on varma, että ateenalaiset ja kreikkalaiset laajemminkin tulevat olemaan ylpeitä kisoista. Ateenan olympiakisojen kuulakisa käydään 18. Kaustisen Pohjan-Veikot 4.6. ATEENA (STT) Arkeologien huoli kisapaikan vaurioitumisesta rajoittaa Ateenan olympiakisojen kuulantyöntökisan järjestelyjä. Vetelin Urheilijat 14. IF Drott, Larsmo IF ja IF Fyren 27.5. HU:n Henrik Sundberg oli jälleen hienosti neljäs 11 540. ÖID:n tavoite tämän vuoden Kunniakierroksilla on jälleen kova 135 000 euroa. Kokonaiskustannukset ovat paisumassa 4,7 miljardiin euroon. Hän vakuuttaa, että kaikki on valmista, kun kisat alkavat elokuun 13. Ullavan Kilpa 14.6. – On vielä paljon asioita, joita täytyy tehdä ennen kisoja, mutta olemme valmiit kun kisat alkavat, Kapralos vakuuttaa suomalaiselle medialle Ateenan toimistossaan. Viime kesän paras seura koko maassa oli edellisvuoden malliin Pyhäselän Urheilijat komealla yli 50 000 euron tuloksella. Mikäli räjäytystöitä tai vastaavia toimia on välttämättä suoritettava, lähistöllä sijaitseviin turkistarhoihin on otettava etukäteen yhteyttä mahdollisten vahingonkorvausvaatimusten välttämiseksi. Näin piirikin saa toisen ylimääräisen bonuksen, Aspfors painottaa. MASSEY FERGUSON 4245..............-97 29.500 e sis. IK Falken oli jälleen toisena lähes 38 000 ja Nurmon Urheilijat kolmantena yli 32 700 euroa. Mikko Ilonen karsiutui kilpailusta kahden kierroksen jälkeen. puh. Seuratavoite on vielä yhtä vailla, kun viime vuonna piirin kolmanneksi paras seura Ylivieskan Kuula ei nyt ole ilmoittautunut mukaan lainkaan. Hän viittaa kisojen vaatimusten myötä paraneviin teihin, joukkoliikenteeseen ja uusiin asuntoihin. – Viime vuonna seurojen ja piirin nettotulokset kunniakierroksilta nousivat kaikkine bonuksineen miltei sataan tuhanteen euroon (99 700). alv. Tukisumma voi myös perustua kierrosmäärään. alv. (019) 770 277. 4) Päätetään muista esille tulevista konkurssipesän hoitoon liittyvistä asioista. Tekninen myyjä Kokkolan seudulle Quality for professionals Würth Oy on Suomen johtava pientarvikelogistiikkaan erikoistunut teknisen tukkukaupan yritys. Summa voi olla kiinteä, vähintään kuitenkin kahdeksan euroa. GIF ja IF VOM 25.5. Milano: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,2 miljoonaa euroa: Lopputulokset, 54/54 reikää, par 72: 197 lyöntiä: Thomas Levet Ranska 67+65+65, Graeme McDowell Pohjois-Irlanti 66+66+65. elokuuta. Uutena on nyt tulossa mukaan kolmen vuoden tauon jälkeen Vetelin Urheilijat, joka aloittaakin kunniakierrokset K-P:lla keskiviikkona 5.5. – Henkilöstöä koulutetaan parasta aikaa, Kapralos sanoo. Sievin Sisu 14.6. Ketun penikointi alkaa kuitenkin maalis-/huhtikuun vaihteessa ja jatkuu aina kesäkuun 15. Alavieska on samoin vuoden tauon jälkeen mukana. Turvaongelmista suurimpia ovat kuljetusten turvallisuuden takaaminen ja uusien valvontajärjestelmien asentaminen ja viimeistely. IF Åsarna 28.5. Olympiavalmistelut ovat loppusuoralla ja Kapralos uskoo, että raju kirivaihe vuosien viivästysten ja hidastelujen jälkeen vei kisajärjestäjät tavoitteisiinsa. – Rakennusprojekteissa on paljon sellaisia, jotka parantavat Ateenan infrastruktuuria ja ihmisten elämän laatua, Kapralos muistuttaa. Haettavana on vakituista täyttämistä varten 1.8.2004 lukien lukion lehtorin virka nro 4008, opetettavana aineena englannin kieli. 3) Päätetään konkurssipesän väliaikaisen pesänhoitajan palkkiosta. Kunniakierros on valtakunnallinen projekti, johon osallistuu lähes 300 yleisurheiluseuraa. Myös kentän tasolla paiskitaan töitä. – Tarkoitus on, että kenttä koekäytetään Kreikan yleisurheilumestaruuskisoissa 10.–12. Lestijärven Kiisto 31.5. Mukana on yli 40 000 henkeä ja yhteistyötä tehdään Yhdysvaltojen, Britannian, Israelin, Espanjan, Ranskan ja Saksan turva-asiantuntijoiden kanssa, jotta uhkat voitaisiin eliminoida etukäteen. työkaluista, kemikaaleista sekä muista teollisuusja kiinnitystarvikkeista. IF Nykarlebynejden 15.6. – Medialle rakennetaan mediakeskus siellä olevaan amfiteatteriin. Pääasia on osallistuminen ja liikunnan riemu. ÖID ja IK Falken maan kakkosia Viime vuonna KePY:n alueelta oli mukana 19 seuraa ja tulosta tuli hieman yli 62 800 euroa. Viime vuotisista osallistujista puuttuu hieman yllättäen myös Perhon Kiri. – Jo yksin se, että pystymme tarjoamaan heille kunnollisen majoituksen, turvalliset kuljetukset ja työympäristön on mittava haaste, Kapralos sanoo. 06-8680 464 Risto Lintilä (KP) Suomen Urheiluliiton ja paikalliset urheiluseurat järjestävät jo 23. Kunniakierroksen tuotolla toteutetaan mm. Palkintojenjako on Ateenassa kaksi päivää myöhemmin, tosin myös Olympiassa voi olla joitakin juhlallisuuksia, Kapralos sanoo. – Urheilijat kuljetetaan Olympiaan lentäen kaksi päivää ennen kisoja. Alavieskan Viri 13.6. Keski-Pohjanmaan Yleisurheilun seuroista tapahtumaan osallistuu tämän hetken tietojen mukaan 19 seuraa. alv. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Olympiakisojen kuulakisaan rajoituksia. He asuvat Olympiaakatemiassa ja harjoittelevat akatemian kentällä. Suomen Urheiluliiton kunniakierrospäällikön Seppo Järvelän mukaan tavoitteena on kerätä koko maassa jäsenseurojen kanssa tämän vuoden Kunniakierroksella kaikkiaan 1,1 miljoonaa euroa. Teräskaaret julkisuudessa Arkkitehti Santiago Calatravan kahteen hulppeaan teräksiseen kaareen perustuvan Olympiastadionin viivästyneet rakennustyöt ovat napanneet leijonan osan viime aikojen olympiajulkisuudesta. Nopeat toimitukset Asennukset takuutyönä E. Hp. KePY:n seuroista kärjessä olivat Himangan Urheilijat noin 11 600 (koko maassa 16), Toholammin Urheilijat lähes 8000 (31), Ylivieskan Kuula 5900 (47), Kalajoen Junkkarit 4900 (58), Nivalan Urheilijat 4850 (59), Kannuksen Ura 4400 (68) ja Kälviän Tarmo 3200 (98) euroa. Viime vuoden tulos oli reilut 1,045 miljoonaa euroa. HAKALA OY 0400-560 957 Indolantie 5, Kokkola 06-831 3871, 0500-564 635, myös ilt. MASSEY FERGUSON 4255 1500 h.....-99 35.000 e sis. – Keräys tapahtuu erillisillä keräyslistoilla, joihin tukijat voivat merkitä tukisummansa. – Keski-Pohjanmaan tavoite tämän vuoden kunniakierroksille on saada mukaan 20 seuraa ja yhteensä 70 000 euroa. – Mitä Olympiastadioniin tulee, kattorakenteen kahta teräksistä jännettä siirretään parasta aikaa paikoilleen ja saman tien alkaa kattolasien paikalleen pano. Keräyksen tuotto jaetaan järjestävien seurojen, piirien sekä Suomen Urheiluliiton kesken. Raution Kisailijat 13.6. Kunniakierrokselle voi osallistua jokainen kävellen, juosten tai vaikkapa rullaluistimin. kerran perinteisen liikuntaja varainhankintakampanjan Kunniakierroksen touko-kesäkuussa. 2) Päätetään konkurssipesän omaisuuden realisoinnista ja suoritettujen realisointitoimenpiteiden hyväksymisestä. IK Falkenin Allan Zittra oli heti seuraavana 10 477 euron tuloksella. Ykkönen rahankeruussa tukijoineen oli Pyhäselän Kyösti Kakkonen kaikkien aikojen ennätyksellä yli 37 000 euron tuloksella. Hakemukset, joihin on liitettävä kelpoisuuden osoittavat todistusjäljennökset sekä nimikirjanote tai oikeaksi todistettu ansioluettelo, tulee lähettää os. Siitä rakennuskustannusten osuus on 2,2 miljoonaa euroa, kun ne budjetoitiin 1,6 miljoonaan euroon. Himangan Urheilijat 11.6. ATEENA (STT) Katupora soi ja asvalttikoneet jyrisevät Ateenan olympialaisten suorituspaikoilla ja kisareiteillä. Kisojen pääsihteerin Spyros Kapralosin mukaan kisapaikalla oli noin 15 000 henkeä, Ateenan olympiatulen sytyttämisjuhlallisuuksissa. Työllistämme Suomessa kaikkiaan 700 henkeä. Nivalan kaupunki, Koulutoimisto, PL 10, 85501 NIVALA. Myytyjä lippuja on jo yli 1,8 miljoonaa, kun niitä on kaupan kolme miljoonaa. ÖID:n seuroja on mukana 13. IK Falken 24.5. Lähes 200 kilometriä Ateenasta itään sijaitseva Olympian kisapaikka on tarkoitus piakkoin hyväksyä maailman kulttuuriperintölistalle. – Turvallisuus ja palvelujen tarjoaminen kisoihin osallistuville ovat päähaasteemme, Kapralos arvioi ja ottaa esimerkiksi 21 000 hengen kokoiseksi paisuvan medianväen tarpeet. KÄYTETYT TRAKTORIT KUTSU VELKOJAINKOKOUKSIIN Seuraavien konkurssissa olevien yhtiöiden velkojat ja velallisyhtiöiden edustajat kutsutaan täten velkojainkokouksiin, jotka pidetään keskiviikkona 26.5. Pyhäjärven Pohti 15.6. Koska arkeologit pelkäävät kisapaikaksi valitun historiallisen Olympian kärsivän kuulakisasta, ei paikalle esimerkiksi voida rakentaa uudenaikaisia katsomoja, vaan katsojat joutuvat tyytymään antiikin aikaisiin järjestelyihin. Ennen vaalin vahvistamista on esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilasta sekä rikosrekisteriote (laki 504/2002). Nivalassa 4.5.2004 Sivistyslautakunta Menestyksesi edellytyksiä: Tarjoamme: s Halu tehdä myyntityötä s Aluksi takuupalkan, joka s Kyky itsenäiseen muuttuu myöhemmin työskentelyyn tulospalkkaukseksi s Tekninen tai kaupallinen s Autoedun kokemus/koulutus antaa s Oman myyntialueen ja Sinulle hyvän tietopohjan pysyvät asiakassuhteet s Suositeltava ikä voisi olla s Jatkuvan koulutuksen 21 35 v. Golf 16 Urheilu Keskiviikkona 5.5.2004 s KESKIPOHJANMAA Sekalaiset Ostetaan Myytävänä Kuulutukset Palveluhakemisto NIVALAN KAUPUNGIN KOULULAITOS jatkaa seuraavien vakituisesti täytettävien virkojen hakuaikaa 19.5.2004 klo 15.00 saakka: 1.8.2004 lukien perusopetuksen lehtorin virat virka nro 3007, opetettava aine englannin kieli virka nro 3028, opetettavat aineet englannin ja ruotsin kieli virka nro 1114, opetettava aine englannin kieli (1.9.2004 lukien) Aikaisemmat hakemukset otetaan huomioon tässä haussa. Toholammin Urheilijat 7.6. Reisjärven Pilke 8.6. Halsuan Toivo 25.5. 2004 Asianajotoimisto Sippola Oy:n toimitiloissa osoitteessa Isokatu 15 A, 67100 Kokkola seuraavasti: 1) klo 10.00 Halsuan Puutiimi Oy (1751017-0), Halsua 2) klo 13.00 Acemec Oy (1504223-8), Kalajoki Kokouksissa käsitellään seuraavat asiat: 1) Annetaan selvitys konkurssipesän tilasta ja suoritetuista toimenpiteistä. – Useimmat urheilulajien suorituspaikat ovat viimeistelyvaiheessa. Kaikkiaan viime vuonna Kunniakierroksella oli mukana 278 seuraa. – Silloinkaan sinne ei tehty mitään rakenteita, koska paikka halutaan säilyttää sellaisena kuin se on, Kapralos sanoo. Kalajoen Junkkarit 9.6. IF Länken 26.5. IFN:n tähtäin on myös yli 20 000 eurossa, Aspfors ottaa esimerkiksi piirin kärkiseurat. Kälviän Tarmo 11.6. Rationaalisilla ratkaisuilla autamme asiakkaitamme tehokkaampaan toimintaan. Kosteusmitattu ja katsastettu. päivän välisenä aikana, jolloin pääosa turkiseläimistä saa pentuja. RÄNN IT HAKA LAST A Tarjoushintaan rakennuspellit, tikkaat, lumiesteet, kattosillat ym. McDowell voitti neljännellä uusintareiällä. Kentän pinta on Kapralosin mukaan liki valmis ja tietoliikennekaapelointi etenee rivakasti. Haapajärven Kiilat ÖID:n seuroissa 23.5. Lohtajan Veikot 7.6. Nivalan Urheilijat 20.6. Samalla muistutetaan konkurssisäännön määräyksestä, jonka mukaan poissaolevat velkojat saavat tyytyä läsnäolevien päätöksiin. Ampumakilpailujen kulunvalvontapisteellä näytti perjantaina tältä. % FIAT 100-90...............................-87 19.500 e sis. IF Kraft 8.6. – IK Falken tavoittelee historian parasta tulostaan eli 40 000 euroa. Useasti ykköspiirinäkin ollut ÖID oli jälleen toisena reilulla 136 000 euron tuloksella. päivään saakka. www.autojohnson.com email: info@autojohnson.com VAROITUS Turkistarhojen läheisyydessä tulee välttää savuttamista / polttamista, melua, ampumista ja räjäyttämistä huhtikuun 30. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti ja palkkaus OVTES:n mukaan. Vasa IS 7.6. Tied. ASUNTOVAUNU MATKAAJA 9004 -89 Erittäin siisti. Toivottavasti YK vielä tulee mukaan, näin eurotavoitteeseenkin olisi paremmat mahdollisuudet yltää, KePY:n kunniakierrospäällikkö Satu Wirkkala selvittää
Kevät-partiotaitokilpailut Kaustisella la 15.5. Illalla majoittuminen Scandic hotelli Espooseen. Tervetuloa! Klo 13.30 alkaen Kälviän seurakunnan työntekijät vierailevat Lohtajalla. Klo 18.30 rovastikuntaneuvosto Kaustisella. VALTAKUNNALLINEN PUHELINHARTAUS p. Kesän leirien I ja II:n opetusosa srk-kodilla klo 9-15. Kirkkokuoron miehet, jumalanpalveluksen jälk. klo 9.00 Ukkopiirin puutalkoot pappilan navetalla, klo 9-11 ja 12-14 Perhekerhot Pietarissa, klo 13.00 Lähetyspiiri Mariassa. LähAvioliittoon kuulutetaan: Saku Johannes Kähkönen ja Soili Tuulikki Kangas Kastetut: Jenna Elsa Marjatta Hietala KE 5.5. Kesän rippileirit I ja II:n opetusosa srk-kodilla klo 18-21 (rippikoululaisia pyydetään ottamaan mukaan seurakuntaantutustumiskortit). 10.5. Ti 11.5. Hartaudet klo 13 Iltaruskossa, klo 14 Marjatarkodissa ja klo 15 Mäntyrinteellä sekä klo 16 Puistolassa. Anette Nyman ja Susanna Heinonen laulavat sekä Esa-Matti Paavola, trumpetti avustavat. Säävaraus. MA 10.5. klo 18 Vetelin ja Halsuan seurakuntien toimittama hengellinen ilta Järviradiossa. SYÖPÄPOTILAIDEN, TUKIHENKILÖIDEN JA OMAISTEN HENGELLISET PÄIVÄT Kalajoen kr. Sunnuntaina 16.5 vanhan päivystäjän mahdollisuus päivitellä ea-taitojaan hätä-ensiapukoulutuksen nimissä. mennessä Elisa Blombergin lähtöjuhla 23.5. Lähetyksessä käsitellään erilaisia teemoja henkilökuvien kautta, käsitellään ajankohtaisia asioita ja arvoja. mukavaa yhdessäoloa. Paluu Himangalle n klo 22.30. Ohjelmassa makkaranpaistoa, kahvistelua, laulua, hartaushetki, leikkejä, ym. TARTU KIRJAAN! Ekumeeninen Raamattutapahtuma Jyväskylässä 13.-16.5.2004: Pohjanmaan Pipliaseura järjestää retken Jyväskylään 15.5. SIIONINVIRSISEURAT klo 13.30 Puistolassa, mukana Eeva Eerola ja Aaro Marjakangas. Pe 7.5 klo 18.30 Raamattuluokka seurakuntakodilla. mennessä puh. klo 17.30 ja 18 Hartaus Kitinkankaalla Kannuksessa. MUU TOIMINTA: Lähetysjuhlaretki 11.-13.6. Retken hinta on 90 euroa aikuiset, lapset puoleen hintaan, sis. Jaakolan talo auki arkisin klo 9-12. khranvirastoon 480015 tai Kaarinalle 040-5638418 mahd. Perhonjokilaakson Israel Ystävät. New Jersey oli vähällä tehdä kyseenalaisen ennätyksen, sillä eroa NBA:n pudotuspelien historian alhaisimpaan pistemäärän (54) jäi vain kaksi pistettä. ja tiedustelut kirkkoherranvirastoon 14.5. klo 1012. Diakonissa Aura-Leena Kokkonen vuosilomalla 6.-16.5., diakoniatoimisto suljettuna. kerhohuoneessa. Su 16.05.: Kaatuneitten muistopäivän sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Anita Leppälä, Antti Haapaniemi. klo 13.00 Varttuneen väen kerho Mariassa, klo 13.30 Sipilän palvelukeskuksen ehtoollisenvietto ja kirkkokahvit Suvannolla, Tuomo Kälviä, klo 18.00 Pekan raamattupiirin lähtö Alavieskaan, omilla autoilla seurakuntakoti Marian pihasta, mukaan omat eväät, klo 18.00 Syöpäyhdistys Ylivieskan kerho rippikoulusalissa, klo 18.30 Afasiaja aivohalvauskerho Suvannolla, klo 18.30 Raamattupiiri Hannulalla, Sorvojantie 8, klo 19.00 Yhteisvastuun kiitoskahvit Mariassa. OMAISHOITAJIEN LEIRI Ohtakarin leirikeskuksessa. Ti 11.5. Köykärin hiihtokeskus (GIF), 18.8 Palma (GIF) Pitkäveto 90 Arm. srk-talon pihalta. virastoon, puh. VAPPUMYYJÄISET tuottivat 800 euroa. 875160. Kansanlähetys. TO 6.5. KIRKKOKUOROLAISET HUOM! Valtakunnallisten Kotiseutupäivien "Vettä juurilleni" lauluharjoitukset Toholammin Urheiluhallilla keskiviikkona 12.5. PALVELEVA PUHELIN 10071 joka päivä klo 2024. Päiväpakanat ja eläkeikäistenpiiri klo 12 Iktys-salissa. Ry: seurat ja lauluilta kirkossa klo 19 (Simo Joentakanen). klo 17.00 Lapsikuoro rippikoulusalissa, klo 18.00 Kappeliorkesteri Suvannolla, klo 18.30 Naisten raamattupiiri kokoushuoneessa, klo 18.30 Seurat rauhanyhdistyksellä, Yrjö Koskimäki klo 19.00 Siioninvirsiseurat Raudaskylän Kristillisellä Opistolla. Omavastuu 6 euroa. seurakuntatalolla. rukoushetki klo 9.30 Artoksessa. Ilm. 0600-91000 (0,35 euroa/min.+ppm). Erkki Pirnes. TIEDOKSI: Syöpäpotilaiden, tukihenkilöiden ja omaisten hengelliset päivät opistolla 14.-16.5. Törmälässä lähtö pe klo 17.30 seurikselta, paluu la klo 15.00. PE 7.5. Menu: Appelsiinimarinoitu porsaanfile, perunat ja kermakastike, salaatit, leipä, juoma ja täytekakkukahvit. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa, veteraanien kirkkopyhä, klo 12.00 Kaatuneitten muistopäiväjuhla Mariassa, Pentti Rönkkö, klo 14.00 Rauhan Sanan seurat kirkossa, Martti Vähäkangas, klo 14.00 Seurat rauhanyhdistyksellä, Eino Nauha ja Jorma Manninen, klo 19.00 Seurat kirkossa, Eino Nauha, klo 19.00 Kevät toveripäivät Raudaskylän Kristillisellä Opistolla. 30. Klo 19 Vetelin Poikakuoron Äitienpäiväkonsertti srktalolla, joht. KUOROT: Ke 5.5. Matkan vetäjän Mikko Himanka. Tulossa: Mielenterveysväen virkistyspäivä Kannuksessa perjantaina 14. klo 10-15(alakämpän ja saunarakennuksen ikkunoiden pesua ja pihan siivousta ), talkookahvit saunamajalla, ota mukaan puutarhaharava ja talkoomieltä. Nuoret ja vanhemmatkin tervetuloa arki-illan ehtoollishartauteen! Su 9.5. Liput vanhemmilta 7 . mennessä p. Tied. Järj. Ti 11.05.: Ry:n tiistaikerho klo 11. Kirkkokuoro klo 19 seurakuntasalissa. Kirkkokuoro seurakuntakodilla klo 19 Pe 07.05. Huom! diakoniakylätoimikunnat. 425 990, osoite Rautatiekatu 6. Nyt tuli taas uusi kaikkien aikojen osallistujaennätys eli 324 kuntosuunnistajaa, vaikka samanaikaisesti oli Suomen ja Venäjän jääkiekkopeli. ei diakoniavastaanottoa. Kaikissa asioissa palvelee Kalajoen kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-14, henk. HARTAUS klo 15. Kehitysvammaisten tukiyhdistyksen ilta klo 18.30 Raution srk-kodissa, kahvit, arvontaa, ohjelmaa, rytmiorkesteri Katke. La 08.05.: Äitien ilta Sievin Ry:llä klo 20 (Markku Kalliokoski). Tervetuloa! MIESTENILTA, jonka teemana on ”Miehen juuret”, Ilmajoen Nopankylässä, Juhani Erkkonen, Tapio Luoma, Tauno Pihlava, Väinö Reinilä, EP:n poliisilaulajien kvartetti. Kirkkoherranvirasto ja toimistot kiinni työntekijäretken vuoksi. Klo 19 kylän yhteinen ÄITIENPÄIVÄJUHLA Marinkaisten rukoushuoneessa. Pe 07.05.: Perhekerho klo 10 kanttorilassa. Keski-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa keskusteluapua, kun olette huolissanne avioliitostanne, teillä on perheongelmia, tahdotte pohtia elämän kysymyksiä, koette yksinäisyyttä. Laajalahden parkkipaikka (OK Botnia), 11.8. Ei Perhekerhoja, klo 10.00 Eläkekuoro Mariassa, klo 12.00 Päiväveisuut Jaakolan talossa, klo 14.00 Lukupiiri Kotikartanon palvelukodissa, klo 18.30 Kirkkokuoro Mariassa, klo 19.00 Opiskelijailta, Pajalankatu 16, järj. kirkossa, Sakari Typpö, Sisko Hihnala, Päivi Heikkinen ja Riitta Pihlajakangas. virastoon 11.5. LA 15.5. Pistons tukahdutti New Jerseyn KOKKOLA (KP) Kokkolan Suunnistajien järjestämät Maanantairastit ovat olleet erittäin suosittu kuntoliikuntamuoto tänä keväänä. Hinta aikuiset 9 e, kouluikäiset 4 e ja alle kouluikäiset e. ilm. Perhekerho klo 10 päiväkerhotiloissa. Äiti-lapsipiiri klo 10 päiväkerhotiloissa, kevättapahtumia Kukanpäivänä, Kontinen-Koski. Lähtö Torvenkylän kaupalta klo 6.35, Pahkalan seuratuvalta 6.40 ja Himangan seurakuntakodilta klo 7. on seppelten lasku ja kunnianosoitus sankarihaudalla. – Nyt kannattaa laittaa vanhempikin mummonpyörä kuntoon ja tulla kokeilemaan suunnistusta pyörän kanssa, hankkeen puuhamiehiin kuuluva Gunnar Holm OK Botniasta yllyttää. Linna on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista(lounas siellä). (Ilmoittautuneille lähetetty retkikirje. 044-722 9001. nuortenilta Aittaniemessä klo 19-22. MESSU klo 10. 877 611/044 0877 085. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Lehto, Kälviä, Korhonen, klo 11.30-14 Juhlalounas rauhanyhdistyksellä, klo 14.00 Seurat Siltalan seurahuoneella, Rauno SiKASTETTU: Aaro Eliel Rekilä, Samuel Eino Fredrik Nissilä. HARTAUS klo 15. klo 12 Karhin ja Marinkaisten varttuneen väen piiri Marinkaisten kerhohuoneella. 0600-91000 (0,35 euroa/min+ppm) Palveleva Puhelin joka päivä klo 2024 p.10071. päivä) klo 15 hartaus ja ehtoollinen Kannelmassa to 6.5. klo 10 Äitienpäivän messu, Parpala, Nikula. mennessä, puh. klo 18 tilaisuus vihkipareille ja muille avioliitosta kiinnostuneille kirkossa. klo 15-15.45. klo 10 äitienpäivän PERHEMESSU ja PARTIOKIRKKO kirkossa, Jukkola, Kalliokoski. KESÄRETKI TURKUUN SEKÄ HELSINGIN SEUDULLE 10.-13.8.2004 Ohjelman mukaan tiistaina 10.8. Keskiviikko 5.5. Nuorisokuoron harjoitus kirkossa klo 18. Hinta 6 euroa, ilm. Maanantairasteilla uusi ennätys KOKKOLA Viime syksyn onnistuneista pyöräsuunnistuksen SM-kisoista innostuneena OK Botnia ja GIF järjestävät kesäkaudella kuudet pyöräsuunnistuksen Fillarirastit Kokkolan seudulla. 870021. Ompeluseurat Kyöstintien rukoushuoneessa peruutetaan, klo 13.00 Ystävänkammari rippikoulusalissa, klo 17.00 Etappi Radio Pookissa, kappelitalkoot Jerusalemissa, toimittajana Risto Parttimaa, klo 18.00 Surupiiriläisten retki Joonaalaan, lähtö srk-talon pihasta. Kyseessä on Holmin mukaan taidollisesti ja vaativuudelta helpompi rata. Diakoniatoimisto avoinna ti pe klo 8.30-10.00, suljettu maanantaisin. klo 09.20 seurakuntakodissa). Klubi-ilta klo 19 Artoksessa. Kolehti varhaisnuorisotyön kehittämiseen Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskuksen kautta. TO 13.5. Aino Huhtalan syntymäpäiväseurat Laila ja Juho Niemellä Vanhallakirkolla klo 19, Rääsiöntie 36. Lähtö linja-autolla klo 12. 08-4639200. tiedustelut sekä ohjelmat p. To 13.5.: Varttuneen väen kerholaisten ja kaikkien asiasta kiinnostuneiden vanhemman väen VIRKISTYSPÄIVÄ Louetilla alkaen klo 11 . kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna klo 12-15 työntekijäkokouksen jälkeen. toimintakerho klo 16-17 Tavastin ala-asteella. Myyjäiset Ry:llä klo 19. – Viime vuodesta muistamme mihin New Jersey pystyy. Herännäishenkinen Italian matka 4.-11.6.2004, matkan johtajana Alpo Järvi, ilmoittautumiset Jaakolan taloon puh: 423199. alkaen klo 9, ruokaja kahvitarjoilu Loma-Hietalassa ja Järvipuoli keskiviikkona 12.5. Ei Perhekerhoja. Ke 12.5 klo 19 Diakoniailta Aune Itäniemellä. Virsipiiri vanhustentalon kerhohuoneelle klo 12. MA 10.5. Raamattu-ja keskustelupiiri seurakuntakodissa klo 19. Kolehti varhaisnuorisotyön kehittämiseen, Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskuksen kautta. khra Erkki Huuki p. NUORET: Kellerileiri 7.-8.5. 4118610 viimeistään 17.5. opastettu kävelykierros Hietaniemen hautausmaalla tutustuen merkkihenkiKe 5.5. Klo 19 kirkkoneuvoston kokous Partio Jylhässä. Su 9.5. MIELENTERVEYSVÄEN VIRKISTYSPÄIVÄ Korpelan koululla, alkaen klo 10.30. Leirimaksu 15 vartioikäiset, 5 sudenpennut. Kuljetus vanhustentalon kerhohuoneen luota klo 18.30. matkat, kuljetukset periltä ja majoituksen Visulahden lomakotitalossa. Lisätietoja Kamusen Liikenteeltä Leena Uusimäeltä 4694460, Kaarinalta 040-5638418 tai Anitalta 0400-450734. Kirkkoherranvirasto puh. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS, Ylivieska, ajanvaraus p. Keskiviikkona 11.8. Kirpputori avoinna avoimen kerhon aikana perjantaisin klo 10-11.30 sekä la 8.5. Mukaan mahtuu 10, ilm. Vierailemme Fiskarsin Ruukissa, jossa on nykyaikainen käsityöläis-ja taiteilija yhdyskunta. Hänen mielestään KokKokkolassa pyörälläkin kuntorasteille kolan seudulla on mainioita alueita polkuja tieverkostoineen pyöräsuunnistusta varten. Ilmoittautuminen 17.5 mennessä kirkkoherranvirastoon. Laulamme keväisiä lauluja Antin johdolla. Vanhemman väen päiväretki Keuruulle. Kymppisynttärit (10 v 2004 täyttäville) seurakuntakodilla klo 1820.30. Ilmoittautumiset numeroon 040-8467898. Tapio Saunanen, saarna Tapani Kirsilä, kanttori Antti Haapaniemi, nuorten lauluryhmä. AUBURN HILLS (STT–AP) Detroit Pistons tukahdutti New Jersey Netsin hyökkäyspelin ja otti 78–56-voiton koripalloliiga NBA:n itäisen konferenssin pudotuspelien toisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa. Syksyllä juhla on 21.10. 20.-21.5. YLISTARON HERÄTTÄJÄJUHLAOPPAITA myytävänä kirkkoherranvirastossa hinta 3 euroa. Kirkkoherranvirastossa myytävänä kortteja, adresseja, Esa Lavanderin virsilevyä ja Hannu Kiven runokirjaa lähetystyön hyväksi. Perhekerho srk-kodilla klo 9.30. Kitarapiiri Hillilässä klo 15.15. To 6.5. LÄHETYSJUHLARETKI 11.-13.6. Sitova ilmoittautuminen ma 10.5 klo 12 mennessä kirkkoherranvirastoon puh 8637120. 8626 167. Raamattuja keskustelupiiri seurakuntakodissa klo 19. Ry:llä. Äitienpäivän Kantelekirkko klo 10, Junttila, Ylivieskan kanteyhtye joht. Sunnuntai 9.5. Pappilan Pajalla (Terveystie 11) polkupyörien ja ruohonleikkureiden keväthuoltoa lähetystyön hyväksi 3.5. Galaxissa, pe 7.5. Järjestäjäseurat ovat panostaneet järjestelyihin. Puhtaita ja ehjiä lasten vaatteita otetaan vastaan jatkuvasti. A-rata 5.8 km (91): 1) Eino Två Is söderby 36.14, 2) Ted Sundbäck SV 36.45, 3) Asko Passoja 36.49, 4) Eero Juola KoS 37.44, 5) Juho Hyyppä KoS 38.10, 6) Eero Viitasaari KoS 38.14. La 8.5. Tenori Tuomas Katajalan konsertti kirkossa klo 19. II rukouspäivän ja äitienpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Rantamäki ja Huhtala. DIAKONIA: Surupiiriläiset, teemme retken Joonalaan ma 10.5, lähtö seurakuntakodin pihasta klo 18.00. kirje 1-2. La 8.5. Kotirannassa, Osmo Tokola. klo 9 Hautausmaan siivoustalkoot, myös traktoreita mukaan! Klo 12 SLEY:n lähetyspiiri Marketta Pulkkisella. seurakuntatalolla, pianotaiteilija Risto Lauriala soittaa, väliajalla täytekakkukahvit, ohjelma 5 eur. Varatkaa 1 euro äitienpäivän lahja-askartelun maksuksi. Autot lähtevät klo 10.30 Matkahuollosta ja Erkan edestä. sisältäen matkat, kuljetukset perillä ja majoituksen Visulahden lomakotitalossa. Rippikoulukortit mukaan, jota vastaan saatte virkatodistuksen rippikoulun käyntiä varten, joka toimitetaan rippikoulun pitäjälle. Neuvottelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia. Myös hopeatai kultahäitään viettävät tervetuloa. Ennätystä pitää hallussaan Utah Jazz, joka jäi kesällä 1998 Chicagon jyrän alle NBA:n finaaleissa. Kahvitus alkaa klo 18.30. Su 9.5. klo 19 nuortenilta Galaxissa, Toholammin nuoria mukana. Tiedustelut, ilm. Lämmin ruoka, salaatit, leipä, ruokajuomat ja kakkukahvit, lapsille jäätelö. Seurat ry:llä klo 18.30 (Seppo Haaponiemi). klo 22. Iltapäivälle mukaan omat eväät. Torstai 6.5. RY:n ompeluseurat Halsuatalolla. Bielefeld–FC Nürnberg 2 (1–3) 2,95 91 Slovakia–Ruotsi X (0–0) 4,00 92 Tshekki–Kanada 1 (6–2) 1,90 93 Ei avata 94 Calgary–Detroit X (0–0) 3,50 95 Detroit–New Jersey 1 (78–56) 1,55 96 Ei avata Tulosveto 7 Arminia Bielefeld–Nürnberg 1–3 Lopullinen kerroin: 24,67 8 Slovakia–Ruotsi 0–0 Lopullinen kerroin: 32,79 9 Tshekki–Kanada 6–2 Lopullinen kerroin: 90,42 1 Ranska–Japani 2–2 Lopullinen kerroin: 19,64 Moniveto 5 MM-Jääkiekko 1. Pe 14.5. Tule mukaan, maksoi mitä maksoi! KIRPPUTORILLA Marinkaisten rukoushuoneella jatkuu ALE: kaikki vaatteet 0.50 e/kpl. Seurat Kiiskilän Ry:llä klo 19 (Tuomas Linna). PÄIVÄKERHON KEVÄTRETKI Kälviän kotieläinpuistoon pe 21.5. Teatteriretki Kokkolaan, Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen kutsuvat sinua satuja mehukesteille Vanhalle Tullipakkahuoneelle. Aikuiset 10 e, lapset 7-14 vuotta 5 e. To 13.05. seurat klo 13.40 opistolla, Kauko Erkkilä ja yläasteen musiikkiryhmä. 4639200. Kirkkokahveilla Teiskuveljien ohjelmaa ja merkkienjako. mennessä diakonissalle p. To 6.5. klo 21 mennessä p. Kulumassa. Perheasian Neuvottelukeskus, Ylivieska, ajanvaraus p. seurakuntakodissa RIPPIKOULULAISET: Muualla kuin omassa seurakunnassa rippikoulun käyvien kokoontuminen seurakuntakodissa pe 7.5. Irippileirin etukäteiskokoontuminen Aittaniemessä klo 18 alkaen. 8621412. KIRKKOKUORON LUONTORETKI lähtö klo 18.30 seurakuntatalolta, omat eväät. Klo 19 sekakuoron harjoitukset srk-kodissa. Hartaus vanhusten palvelukeskuksessa klo 13.45, Rantamäki. srk-kodissa 19, vieraana seurakunnan nimikkolähetti Ari Norro. Keskiviikko 12.5. Pe 7.5. KE 12.5. Khra vapaapäivillä ja koulutuksessa 11-15.5. Syöpäpotilaiden, tukihenkilöiden ja omaisten Hengelliset päivät 14.-16.5. klo 16.30 Vivace Mäntyristillä. Lähtö Kokkolan srk-keskuksesta klo 6.30 reittiä Kaustinen-VeteliPerho. Perjantaina 13.8. Laululistat, joilta laulutoiveita voi tehdä, ovat esillä toukokuun ajan kirkkoherranvirastossa, Akustiikassa ja kirjastossa. Matkan hinta 16 eur jos lähtijöitä väh. NUORTENILTA klo 20. Turun torielämää vilkaistuamme lähdemme kohti Pohjan kuntaa. Voitot 1–0. Kastettu: Arttu Jami Valtteri Paananen (Pihtiputaan srk) Avioliittoon vihitty: Reino Kalevi Hätinen ja Kaisu Inkeri Siirto Ke 5.5. 4639200. Ohjelman tuottavat Halsuan ja Vetelin seurakunnat. To 13.5. Kulumassa. Klo 13.30 Hartaus Räyringin päiväkeskuksessa, Eija Viisteensaari. mieskuoro klo 19 seurakuntakodissa. klo 13 Marinkaisten diakoniaja lähetyspiiri Anja ja Antti Pienimäellä os. pappilan pihapiirin siivoustalkoot klo 18 alkaen, kahvitarjoilu. klo 17 leikkikenttäja lastenleiripalaveri srk.talolla. Ma 10.5. alkaen klo 9, ruokaja kahvitarjoilu srk-kodissa. Ry:llä, Osmo Tokola. Äitienpäivän perhekirkko klo 12, Junttila. Kokkolan srk.keskukseen (8296210) 3.5. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 Urheilu 17 Uskonnollinen toiminta Halsua Rautio Sievi Kalajoki Himanka Veteli Ylivieska Lohtaja Kannus Lestijärvi Reisjärvi Teerijärvi Su 9.5. Radio Pookissa maanantaisin klo 17 ETAPPI. 60-vuotisjuhla seurakuntakodissa. Mistään painorajoista ei ole kuitenkaan kysymys, vaikka aloittelijoille tarkoitettua helpompaa vaihtoehtoa, 4-8 km:n mittaista rataa kutsutaankin kevytsarjaksi. Lähtö Väiskin edestä klo 14 ja paluu puolen yön aikaan. Ti 11.05. Leiri päättyy la 8.5. Vetelin srk:n jumalanpalvelusvuoro Eskoossa, lähtö khranvirastosta klo 11. Klubi-ilta klo 19 Artoksessa. Musiikkiopiston kevätkonsertti klo 19 seurakuntakodissa. TI 11.5. klo 18 hengellinen ilta Järviradiossa. Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa klo 10, lit. pilä, klo 16.00 Äitienpäivän juhlaseurat rauhanyhdistyksellä, puhe Markku Launonen. 4118610 viim. Ke 12.5. Kesän leireille ilmoittautuminen alkaa ma 24.5. Valtakunnallinen puhelinhartaus p. 040-7663455. Aikuiset 10 , lapset 5 . Pe 7.5. Raamattupiiri klo 19 Jokelan pappilassa. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon p. Kirkkoherranvirasto ja toimistot kiinni työntekijäretken vuoksi. LA 8.5. RIIHIHOVIN HARTAUS klo 16, Erkki Simukka. Lastenkuoroja ei tänään huomisen retken vuoksi. lähetysjohtokunnan kokous jumalanpalveluksen jälkeen Nuoret: To 6.5. To 6.5. mennessä. Siivoustalkoot hautausmaalla alkaen klo 9, Maaja kotitalousnaiset tarjoavat ruoan ja kahvin seurakuntakodissa. Ma 10.05.: Jyringin ja Kirkonkylän vierailu Kotirinteeseen klo 12.30 ja Pajulaan klo 13.30. Tiistai 11.5. Sydämellinen kiitos kaikille sekä talkootyössä uurastaneille että ostajille. 087729900, virasto suljettu tiistaina 11.5. Linja-autokuljetus: Ahon talli klo 16.30, srk-talo klo 16.45, khran virasto klo 16.50. PÄIVÄKERHO: Ilmoittautuminen syksyllä alkaviin päiväkerhoihin p. 772 9940. klo 16.30 Vivace Mäntyristillä. vartioikäiset, sudenpennut 2-3.7. kirkossa, Ari Juupaluoma, Sisko Hihnala, Ulla Juupaluoma ja Erkki Simukka. Tervetuloa perhemessuun! PERHETYÖ: Avoimet kerhot klo 1012: to 6.5. Ry:llä. Kuljetus Halsualta Ylikylä 17.50, Kananen 18.10, Srk-talo 18.30 ja Hietalahti 18.35. Autot: Pahkalasta 7.45 -Pöntiön kautta seurakuntakodille ja Hillilästä Puusaaren risteys 7.45 Yrjänän kaupan kautta seurakuntakodille, josta lähtö Ouluun 8.00) Su 09.05. mennessä Raamattutapahtuma Jyväskylässä 15.5. Kaatuneitten muistopäivänä jlp klo 10, kunniakäynti sankarihaudoilla, ruokailu ja Sotainvalidien veljesliiton Reisjärven os. Seurat Sievin Ry:llä klo 13 (Martti Autio, Hannu Jokitalo). Patamäki (OK Botnia), 14.7. Leiri-info jaetaan koulujen kautta toukokuun aikana. Retki lähetysjuhlille Mikkeliin 1113.6. Kirkkokuoro järjestää jälleen hengellisen musiikin toivelaulukonsertin 3.10. Hinta lohtajalaisilta 20 euroa, ilmoittautuminen Camillalle. 8296551. PÄIVÄHOITOVÄEN SEKÄ KOTIÄITIEN JA -ISIEN KEVÄTKIRKKO klo 10. La 8.5. Klo 19 Äidin laulu -tilaisuus kirkossa, Parpala, SLEY:n Räyringin osaston kuoro, Aila Rauhala, Ilon Aihe, Jaana Niininen, kirkkokuoron kvartetti, Minna Tastula. Leiri on Loukkukoskella 30.6.-3.7. Klo 16.30 keva-kerho srk-kodilla, Puution taksi klo 16 alkaen. Klo 13.30 hartaus Lepolassa, Aulis Anttila. 1. Mikkeliin Suomen Lähetysseuran vuosijuhlille. Hinta 90 e/aik. klo 18.30 Nuorisokuoro Mäntyristillä. opistolla. Klo 11-14 ÄITIENPÄIVÄLOUNAS Ohtakarissa. KIRKKOKUORO klo 19. Paluumatkalle lähdemme Jyväskylästä klo 18.30. (08) 425 99. PYHÄKOULU JA PÄIVÄKERHO: Pe 14.5. koht. Jotta tiedän varata riittävän määrän takseja, ilmoitt. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS Ylivieska, ajanvaraus p. Rippikoulu Kesä II viikonloppuleiri Kivirannassa 7.-9.5. Henkilöt: Haarala Edna Edit, Klemola Väinö Olavi, Riihimäki Helle Adelina. To 06.05. To 13.5. Kotisivuosoite: www.evl.fi/srk/ylivieska <http://www.evl.fi/srk/ylivieska> Kuollut: Hannu Arvi Haapasalo 65v Kannelmäen srk:sta Ke 5.5. klo 13 hartaus terveyskeskuksessa ke 12.5. Simo Kangas. klo 18 musiikkinäytelmä Ronja Ryövärintytär KTK:ssa. Luontoviikonloppu seurakunnassa 2023. SU 9.5. 3.5. Järveläntie 36, Jukkola. Ke 12.05.: Sievin Ry:n sisarpiiri Arja ja Markku Eskolan mökillä klo 19. ÄITIENPÄIVÄJUHLA klo 19. Sannilta p. klo 18.30 Nuorisokuoro Mäntyristillä. Sannille. 05. Näytäntöön mahtuu 56 hlöä. Hinta varhaisnuoret (7-13 -vuotiaat) 45 euroa, nuoret (yli 13-vuotiaat) 60 euroa. 480015. Halonen. Puh. Karttatelineitä ja Emitkortteja on mahdollisuus vuokrata ja lajiin tutustuville annetaan opastusta paikan päällä Kokkolan seudun Fillari-rastit: 12.5. 425990. Lähtö seuratuvalta klo 19. klo 19 nuortenilta seurakuntakodissa. 8621412. Simo ja Tapio ke 5.5. Raution kirkkoherranvirasto on lomajärjestelyjen vuoksi suljettu 7.5. PALVELEVA PUHELIN 10071 klo 20 24. Mikkeliin Suomen Lähetysseuran vuosijuhlille. Klo 17 ruokailu, klo 19 Miehen juuret -juhla ja illan päätteeksi messu. KASETTU: Kerttu Eufemia Backman, Heikki Ahti Aukusti Kokkonen. matkat, kuljetukset perillä ja majoituksen Visulahden lomakotitalossa. Visavuoren taiteilijakodin (Emil Wikströmin ja Kari Suomalaisen taidetta) jälkeen matka kohti Sieviä. Kyyditys Kärkisestä ja Typöstä, soittakaa numeroon 461 889 ja Ylipäästä 044722 9007. Kaikkien läsnäolo välttämätön. kahdeksasluokkalaisten palvelupäivä: klo 11 oppitunti koululla, klo 12 lähtö palvelupaikkoihin. Ilm. Hinta sisältää matkan lisäksi ruokailun klo 11 noutopöydästä ravintola Mesikämmenessä sekä pääsyn eläinpuistoon ja klo 14 kylpylä Mesikämmeneen. Tervetuloa! KIRKKOKUORON harjoitukset torstaisin klo 19 srk-kodissa. Perheretki Ähtäriin la 15.5. mennessä. SIIONINVIRSISEURAT Raudaskylän kr. Parhaimmat kiitokset kaikille eri tavoin siassa mukana olleille. Varhaisnuorisotyön Oulun retki. Sievin Osuuspankki. Hinta 15 euroa lapset 14 vuoteen asti ja 30 euroa sitä vanhemmat. Mukaan mahtuu vielä n 10 henkeä. Kvikant, Tallqvistin varikko (GIF), 16.6. klo 13.30 Hartaus Kotipirtissä. alkaen seuroilla klo 19.00. Sis. Pe 7.5. Klo 13 Sotainvalidien kahvitilaisuus lähetyskahvilassa. New Jerseyn heittoprosentti pelitilanneheitoissa oli surkea 27,1, ja kun Detroit vei levypallot murskaavasti 48–29, ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Palveleva puhelin 100 71 (joka päivä klo 20-23). Pe 14.5. Nyt kaikki rohkeasti mukaan kisaamaan, kun kisat ovat näin lähellä! Nyt on aika ilmoittautua kesäleirille 15.5. Kirkkovaltuuston ja -neuvoston yhteiskokous seurakuntakodissa klo 18. PÄHKINÄNSÄRKIJÄT klo 19. 877 356 tai 040 754 5147. Mikäli tiedätte henkilön olevan elossa, ottakaa yhteyttä khranvirastoon p. mennessä Kokkolan srk.kesk. Lähdemme yhteiskyydein seurakuntakodin pihalta klo 18.15. TULOSSA: Su 16.5. To 13.5. Silmut-kuoron harjoitus klo 17. seurakuntatalolla. La 15.05.: Pyhäkoululaisten retkelle Vaasaan lähtö srk-kodilta klo 8.30 -Vanhakirkko 8.40Asema 8.50 Kukonkylä 8.55. nuortenkuoro Ma 10.05. Ilmoittautuminen kirkkoherralle to 6.5. 17.5. 425990, osoite Rautatiekatu 6 C. PYHÄKOULUT 9.5: klo 12.00 Sorviston koululla. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS ajanvaraus ma-pe puh: 425 990. Ti 11.5. tö Leskelästä klo 10, paluu n klo 15. Ilmoittautumiset virastoon ma 10.5. arkipyhäkoulu klo 9.30 Lankilantiellä. m/s Silver Moon laivalla kohti Visavuorta. Ilmoittautumiset, lisätiedot ja ohjelmat opiston toimistosta, puh: 084639200. nuortenilta Aittaniemessä klo 19 22. varttuneen väen kerhon kevätjuhla klo 11 seurakuntakodissa, ruokailu, ohjelmaa, Eija Nivala. PYHÄKOULUJA ei ole äitienpäivänä 9.5. Su 09.05.: Äitienpäivä. 871569. Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa klo 10. Ma 10.5. tapaamisissa vt. Su 9.5. KE 12.5 klo 12 tänä vuonna 70 ja 75 vuotta täyttävien SYNTYMÄPÄIVÄJUHLA srk-kodissa, lounas, ohjelmaa, kakkukahvit. Lopuksi tutustumme Ähtärin kirkkoon. Ke 12.5. FLYYGELIN VIHKIÄISKONSERTTI klo 19. Saapas-koulutuksen ”kaksi” viimeistä viikonloppua 14.-16.5 Sievin Louetin maastoissa. Sen jälkeen matka jatkuu Poriin, jossa tutustumme Käppärän hautausmaalla sijaitsevaan F.A.Juseliuksen rakennuttamaan mausoleumiin ja yöpyminen Sokos hotel Hamburger Börsissä Turussa. klo 20.00 Seurat rauhanyhdistyksellä, Veli Matti Linnanmäki SU 16.5. Nuortenkuoro Pahkalassa klo 17.00 (huom. klo 19 Seurassa Jeesuksen, seurakunnan vieraana srk-talolla Leo Louhivaara, Parpala. raamattuluokka klo 19 Ry:llä. Siivoustalkoot Ruonalla maanantaina 17.05. Riparille tulevat isoset kaikki paikalle! Kymppisynttäreille 5.5.04 tulevat isoset tulkaa seukkarille klo 17.00. TULOSSA: Pe 14.5. Harjoitukset ovat ainoat ennen kenraaliharjoitusta Kannuksessa elokuussa, joten kaikkien läsnäolo on tärkeää. Risteily kestää n.3 tuntia, lounas laivalla. C-rata 2.5 km (73): 1) Santeri Ronkainen KoS 17.11, 2) Petteri Rantala KoS 18.16, 3) Ida-Maria Skogvik Kronan 19.13. VARHAISNUORET (7-13-vuotiaat): Varhaisnuorten kerhot ovat päättyneet tältä keväältä. Ke 12.5. 4118 600. Kyyditys järjestetään. Pe 14.05.: Perhekerho klo 10 kanttorilassa. Tuloksia 3.5. Tarkempi tieto kirjeessä. Pe 7.5. (huom. klo 19 ja Kevät toveripäivät 16.5. opistolla 14.16.5. NUORET: Ke 5.5. Joh. Ilmoittautumiset Ylivieskan khravirastoon puh. Kalaja Pyhäjokialueen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus Rautatienkatu 6 C 2 (apteekin talo, käynti pihan puolelta) 84100 Ylivieska. MYYJÄISET klo 19. löiden historiaan Kansallisteatterin näyttelijöiden johdolla. Raamattupiiri klo 19 Jokelan pappilassa. Klo 18 Maininkien harjoitukset srk-kodissa. Esillä toimitus, musiikki, käytäntö Mielenterveysväen virkistyspäivä Kaustisen Nuolisessa ti 18.5. Körttivaellus Törmälässä pe 21.5. seppien taontatöitä, posliinia, koruja, vaatetta, taidetta jne. HAUTAUSMAIDEN SIIVOUSTALKOOT: Vanhakirkko tiistaina 11.5. 05.Tarkemmin seuraavissa kirkollisissa. Kotiseurat Taina ja Taisto Herralalla Rautilassa klo 19, khra ja kanttori. Käymme myös Tamminiemessä, Urho Kekkosen virka-asunnolla, lounas ravintola Mestaritallissa Iltapäivällä käynti Vantaan Ikeassa ja ilta vapaata aikaa Helsingin keskustassa. Akustiikassa. klo 19 Virsiviesti-ilta seurakuntakodissa, jatketaan virrestä 518, Kaarel Kõllo, Kaarlo Hirvilammi ja Huuki, kirkkokuoro, kahvija arpatulot raamattulähetystyölle. klo 18.30, johon vanhemmat ovat tervetulleita mukaan. MIELENTERVEYSVÄEN VIRKISTYSPÄIVÄ Kannuksen Korpelan koululla ja patoalueella. Sinikka Kontio, lapsikuoro (harj. Pe 7.5. Hautausmaan siivousja kivenoikaisutalkoot klo 17 lähtien. Marinkaisten rukoushuoneessa, ti 11.5. Ilmoittautumiset ryhmien vetäjille tai Merjalle p. Traktoreita odotetaan Tofferin kylältä Ruokatarjoilu to 6.5. Virret: 470; 498: 4-5; 465; 184: 1,2,6; 525: 1-; 467. klo 10 äitienpäivän ehtoollisjumalanpalvelus. yhdessä puhallinorkesterin kanssa. Ma 10.5. Ilmoitt., lisätiedot p. MARTTA KOSKELAN SYNTYMÄPÄIVÄSEURAT klo 19. Leiri päättyy la 8.5. Hautausmaan laajennustyöt ovat käynnistyneet. puh. Viikkomessu kirkossa klo 19, Nuorisokuoro, Rantamäki ja Huhtala. Diakonissa, nuorisotyönohjaaja ja kirkkoherra koulutuksessa Kalajoella. Ilm. To 6.5. 875024. Kirkkokuoron harjoitus kirkossa klo 20 (huom! aika ja paikka). Ke 12.5. Retken hinta on 90 euroa/aik, lapset puoleen hintaan, perhehinta max 280 euroa. Perhekerho srk-kodilla klo 9.30. Raskaan sarjan radalta haasteita etsivillä on tiedossaan yli 8 kilometriä poljettavia reittiä. Pe 7.5. klo 18.30 Kehitysvammaisten tukiyhdistyksen ilta srk-kodissa, kahvit, arvontaa, ohjelmaa, rytmiorkesteri Katke. talkookahvit huoltorakennuksella. Lauantai 8.5. III-leirin isospalaveri Mäntyristillä klo 17. Klo 19 Kirkkokuoro srk-talolla. To 6.5. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo 19. KUOROT: Pe 7.5. ETAPPI-ohjelma Radio Pookissa maanantaisin klo 17.00-17.30. – Tällaisella heittopelillä ei voi voittaa, New Jerseyn Kenyon Martin myönsi. Detroit ja New Jersey kohtasivat myös viime kevään pudotuspeleissä, jolloin New Jersey oli parempi voitoin 4–0. TO 6.5. Syöpäpotilaiden, tukihenkilöiden ja omaisten Hengelliset päivät Kalajoen Kristillisellä Opistolla 14.-16.5. I-rippileirin etukäteiskokoontuminen Aittaniemessä klo 18.00 alkaen. HPE Palvelukeskuksessa klo 13. Kotirannassa ja klo 15.30 Puistolassa, Juhani Tokola. ESKOLAN LAULUPUU klo 14.30 koululla. Kolehti Revon perheen työlle Namibiassa (oman rovastikunnan nuorten nimikkolähettinä). Kotiseurat klo 19 Anja Vuollet, Pohjankyläntie 37 C 22, Aulis Anttila, Markus Päivärinta. Ilm. Su 9.5 klo 10 Sanajumalanpalvelus, Moberg. alkaen ma-pe klo 8-16. Äitienpäivä. Ilm. Jumalaan turvaten samassa veneessä Kuollut: Risto Antero Peltola 54 v To 6.5 klo 12 Veteraanikerho. Klo 19 pyhäkoulunopettajien kokous virastolla. Omat eväät ja virsikirja mukaan. Seurakuntamme sähköpostiosoite on kalajoki.seurakunta@evl.fi KASTETTU: Arttu Antti Fabian Siermala, Jimi Tuomas Johannes Pitkämö, Timo Oskari Känsäkangas, Tilda Katriina Rahja, Elias Petteri Eteläniemi ja Ella Iida Anneli Tölli. KOTISIVUOSOITE: www.kotinet.com/raution.seurakunta Kastettu: Ilona Kreeta Vilhelmina Viitasalo Ke 05.05.: Lähetystyönjohtokunnan kokous klo 19 pappilassa. klo 19 Sapattiateria Nuolisen leirikeskuksessa Kaustisella. Klo 19 Evankeliumija lauluilta kirkossa, Leo Louhivaara, Tikkakoski. Etelänkylän koululla varhaisnuorten kerho klo 17.30. klo 10 kirkkoja hautausmaan siivoustalkoot. Tshekki–Kanada 6–2 Tulosyhdistelmä: 0–0, 6–2 Lopullinen kerroin: 12 671,37 Oliko onnea Golf Stockbridge: Naisten Yhdysvaltain-kiertueen kilpailu: Lopputulokset, 72/72 reikää, par 72: 274 lyöntiä: Jennifer Rosales Filippiinit, 275: Jung Yeon Lee Etelä-Korea , Grace Park Etelä-Korea , Becky Morgan Wales, Rosie Jones USA.. klo 19.30 raamattupiiri srk-kodissa. Jumalanpalvelukseen osallistuvat Pöllän ala-aste ja Rautiosta muualla rippikoulunsa käyvät nuoret. Pyörärasteilla on kaksi vaihtoehtorataa. Hinta 293.-/hlö jos väh.35 lähtijää sisältäen: bussimatkan, majoitukset, laivamatkan, opastukset, aamiaiset ja lounaat. Ensimmäisen pelin voitto oli meille siksi tärkeä, Detroitin Tayshaun Prince (15/10) sanoi. NUORET OHOI!!! Nuorten iltakirkko perjantaina 7.5.04 klo 19.00 kirkossa! kaikki mukaan!!!! Isoset! isoispalaveri seukkarilla tiistaina 4.5.04 klo 17.00. saakka. Kasvatustyön johtokuntien kokous Partio-Maristolla klo 19, yhteislähtö klo 18.45 Shelliltä. Kirkkokuoron vuosikokous klo 18.30, jonka jälkeen yhteisharjoitus Sekakuoron kanssa seurakuntakodissa. LÄHETYSILTA ma 17.5. Virret: 508; 513: 2,4; 511: 1-. Perjantai 7.5. Ma 10.5. Pe 7.5. Jouko Heikkinen, Mirkkalea Konttila. Järjest. Torstaina 12.8. Pahkalan päiväpiiriläisten iltalenkki Rahkanevan laavulle. Ilmoittautumiset 10.5. Neurokerhon retki Rahjaan Juusolanmäelle, lähtö klo 12.30 seurakuntakodilta (ruoka). Rauhan Sanan lauluseurat Pajalan seuratuvalla klo 19, mukana kanttori. ETAPPI-ohjelma Radio Pookissa maanantaisin klo 17.00-17.30. opistolla ke 5.5. Ajanvaraukset ma-pe klo 9-13 p. Retkellä mukana Riitta-Liisa ja Olavi Lähetystyö: Munkkimarkkinoitten tuotto lähetystyölle 2.217,85 euroa. 8621412 pe ti 18.5. Ilmoitt. Paluu klo 22 ja hinta 2e. RAAMIS klo 19. matkaamme Vaasan kautta Kristiinankaupunkiin, jossa lounas. Klo 12 Diakoniapiiri Maija ja Arvi Hietalalla, Nikula. Lisätietoja Riitta-Liisalta puh. YHTEYSTIEDOT Seurakuntakeskus, Kirkkotie 2, p. SU 9.5. B-rata 3.6 km (124): 1) Samuli Saarela KoS 21.16, 2) Mauno Hollanti KoS 21.41, 3) Tage Torrkulla Botnia 25.22, 4) Kyösti Orava KoS 25.39, 5) Marko Myllymäki 25.56, 6) Martti Järvelä KoS 26.01. su 16.5. Ke 12.5. KE 5.5. Pyhäkouluretki Törmälään su 23.5. Kiitokset puuhaihmisille, lahjoittajille ja ostajille! Varaa 1e äitienpäivän lahja-askartelun maksuksi. Lähtö seurakuntakodilta klo 8.30 ja paluu noin 18.30. aika!) La 08.05. Lisätietoja ja ilmoittautumiset khranvirastoon p. TULOSSA: Pe 14.5. Wallace 13/11, NJ: Kittles 15, Kidd 9/7/6s. Aiheena ”radiokinkerit” ti 11.5. LAPSET JA NUORET: Torstai 6.5. klo 11.00 Äitienpäivämyyjäiset rauhanyhdistyksellä, klo 19.00 Kevätlauluilta rauhanyhdistyksellä. VAPPUMYYJÄISET tuotti lähetykselle 789 euroa. päiväkerhoon pe 14.5. PARTIO: Vartioiden kevätretki Loukkukoskelle pe 7.5 alkaen klo 18-19, päättyy yhteiseen iltanuotioon la 8.5. NUORET: Ke 5.5. Toivotaan osanottoa jokaisesta piiristä ma 10.5. Maanantai 10.5. E-rata 10.5 km (Lähti: 30): 1) Pertti Salo KoS 59.41, 2) Jorma Nissilä KoS 59.54, 3) Jaakko Kattilakoski KoS 1.04.23, 4) Veli-Matti Perälampi KoS 1.05.11, 5) Aulis Rantala KoS 1.09.03, 6) Timo Ronkainen KoS 1.09.15, 7) Jukka Polso 1.10.03, 8) Ilkka Tanttinen KoS 1.11.42. klo 22, jonka jälkeen rippikoululaisille on kyyditys kotikylille. VARHAISNUORISOTYÖ Ke 5.5. Sairaalahartaus klo 14. Liput 2 eur lapset ja 3,5 eur aikuiset, jonka osallistujat maksavat itse. Isä-poika sählyä (tiistaisin) Artemassa ”kotikoulu”, ala-asteikäiset + isät klo 18 18.45 sekä yläasteikäiset + isät klo 18.45 19.30. Ke 05.05. Varhaisnuorten ja nuorten lähetysjuhlat Mikkelissä ”Kun toivosta tulee totta” 11.-13.6.2004. ei ole Alaviirteen kerhoa. Pe 7.5. 8296210. Retken hinta on 30 euroa sisältäen matkan ja kaksi ruokailua. klo 14 lähtö MIESTENILTAAN Ilmajoen Nopankylään Väiskin edestä. klo 15 alkaen Aittaniemen siivoustarlkoot, klo19 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri Kaustisen srk.k:ssa. Ei Lapsikuoroa, klo 18.00 Kappeliorkesteri Suvannolla. Slovakia–Ruotsi 0–0 2. NUORET: Pe 7.5. NBA:n pudotuspelien toista kierrosta: Itäinen konferenssi: Detroit–New Jersey 78–56 D: Hamilton 15/7s, Prince 15/10, B. Opastetun kierroksen jälkeen hyvät ostosmahdollisuudet mm. TIEDOKSI: Seurakunnan poissaolevassa väestössä vuoden 2003 aikana 90-vuotta täyttäneistä henkilöistä lähetetään luettelo kuolleeksi julistamista varten. Maanantain kohtaamisessa voimasuhteet näyttivät muuttuneen viime vuodesta perusteellisesti. Lähetyksessä käsitellään erilaisia teemoja henkilökuvien kautta, käsitellään ajankohtaisia asioita ja arvoja. Laajalahden parkkipaikka (OK Botnia), 26.5. p. Äitienpäivälounas klo 11-14 seurakuntakodissa Lähetystyön hyväksi. To 13.5. mennessä p. Ke 12.05. Kerhotaksi noutaa Hillilästä, Tomujoelta ja muualta n klo 6.30-7. Lisätietoja Sannalta p.040-723 65 01. Fiskarsista jatketaan kohti Mustion linnaa. Joka kerran Fillarirasteilla tarjotaan valmiiksi painetut kartat ja Emitajanotto. TI 11.5. pian viimeistään tiistaihin mennessä. klo 19
Peliohjeet teksti-tv:n s. 2921 12.00 FST: Ramp om hälsa. 8.11 Hämähäkkejä Afrikan aamussa. Diesel iskee jälleen.Uusinta. Muissa asioissa haastateltavina on entistä Valkoisen taloa väkeä, James Baker ja Marlin Fitzwater. Uusinta sunnuntailta. 9.16 Aamuterveiset Mikkelistä. Toni haluaa nähdä ufon. Borat, Kazakstanin lahja maailmalle, käy Etelän plantaasilla ja rodeossa. Murrosikäisen elämä ei ole helppoa. 897853 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Äitiä pitää hemmotella varsinkin äitienpäivänä. Osa 1/5. Tuotanto Trikkielokuva Oy. 9564457 06.00 Mikämikä-tvpeli. 2123769 23.55 IS Urheilu-uutiset. 9101389 11.00-11.04 Tv-uutiset. Osa 1/4. Tytöt, seksi ja halut. 73495 20.55 Vikinglotto. Stereo. Uusinta tiistailta. 5433655 15.45 Erilaiset ystävät. 9626389 19.00 Hotelli. 393389 21.55 Vikinglotto. Sabrina joutuu turvautumaan taikajuomaan voittaakseen Joshin tenniksessä, mutta liemellä on harmittavia haittavaikutuksia. April Knight, lyömätön laululintu. Suositun piirroshahmon sekkailuja lyhyesti mutta elegantisti. 3779143 18.40 Jääkiekon MM 2004. Itävallan ihme Bruno katsastaa jalkapalloilua. 25835 17.50 Alueellinen uutislähetys. 8.20 Uudet EU-maat. 6650 06.30 Mikämikä-tvpeli. 4940495 20.25 Maailman sää. 90691 21.10 A-talk. Vieraina peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ja Suomen Lääkäriliiton puheenjohtaja Pekka Anttila. 350747 20.00 Toinen Iran. 533679 20.05 45minuuttia. 1371105 23.45-01.00 Mikämikä-tvpeli. Australialainen sarja. Kanadalainen nuortensarja. Viikon teemana matkailu. 187834 20.00 Kahdeksan uutiset. Stereo. Stereo. Ajonin solvattua mustaihoista kaveria syytetään valkoihoisen pojan taposta. 5188679 15.50 Buusteri. Refereras i flerljud av Kaj Kunnas. 7550969 16.55 Karhuset. Sillanpään romaaniin Elämä ja aurinko perustuva kertomus nuoren pojan rakkauden ja menetyksen tuskan täyttämästä kesästä. 9640853 16.45 Taito-tv: Kokoonnutaan. Puolivälieräottelu Tshekki USA. 7798414 17.35 Bonus. Stereo. Sartsan ja Timpan ”ohjelmatoimisto”. Blackwargreymon etsii elämän tarkoitusta. Osa 2/4. Syömään saapuvat Samin äiti ja isä, Sirkka ja Károly Garam.188563 19.30 Scandinavian Design 1/2. Pyhän Kiven salaisuus. Sarja vähintään englannin perustaidot hallitseville. Ahti mahtimies. 853 20.30 Tv-uutiset ja sää. 7.51 Yhteisellä näyttämöllä Lasse Pöysti ja Tea Ista. 6131259 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. 50347637 10.00 Muistatko missä. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. 4257263 21.00 Jääkiekon MM 2004. 8898679 23.20 Tv-uutiset. Stereo. Sami laittaa tänään paistettua kuhaa sienikastikkeen kera sekä kinuskikakkua. 6.50 Astmalapsen elämää. 5445389 22.30 Lain luola. 8.48 Graduntekijän pitkä piina. Stereo. 8094872 00.10 Tilt.tv. 9679 14.00 Autobonus. 620018 20.00 Lapinpoika. Buusteri Veitenmäen koulussa Kaarinassa.2227292 16.20 Unelmastartti. Tänään valmistetaan kesäkurpitsakeittoa ja kasvidippiä. 7333178 21.00 Urheiluruutu ja V5-ravipeli. 8820143 12.00 Make & Mirkku -show.4431124 13.55 Molly O. Veristä leikkiä, osa 1/2. 8041227 08.30-09.15 Päivien viemää. Animaatiokertomus rikkimenneestä perheestä. Stereo. 335360 16.50 Sähkeuutiset. 78 min. 1487056 16.55 Hollyoaks. Refereras i flerljud av Kaj Kunnas. 86698 16.25 TV2: Inkun päiväkirja: Kesäleiri, osa 1/3. Aminah ei halua jatkaa nykyisessä tehtävässään, onneksi Alicella on vaihtoehto tarjolla. 1286056 18.00 Jääkiekon MM 2004. Unelmakone. Kateissa lopullisestiko?.7531292 17.25 Ring-a-Ling. 7747330 16.25 Kalanmaksaöljyä. 9226834 07.45 Karhulan nukkesairaala. 7.18 EU-vaalien ehdokasasettelu päättyy. 395501 18.00 4Pop. 7.20 Omistajan vastuu tuotantoja lemmikkieläimistä. Uusinta. 4179143 08.05 Buusteri. 86037 23.35 FST: Kvällsnytt. Salaperäinen kivi kiinnostaa Archnemonia ja Mummymonia. Englantilainen sarja. Kotiin toipumaan. 6.40 Viimeinen sikari komediaa ja draamaa Helsingin kaupunginteatterin näyttämöllä. Stereo. Musiikki: Kauko Röyhkä. Puolivälieräottelu Tshekki USA. Suora lähetys Suomen yöelämästä. Adam saa päähänsä, että ravintolaan on saapunut aterioimaan kaksi ruokalehden toimittajaa. 7.50 Joutuiko kirja kirjastossa laihdutuskuurille. Puolivälieräottelu Ruotsi Latvia, 2.erä. Mika Ronkaisen dokumentti (2001). Alitajunnan alakerta. 6.50 Puutarhatöissä Naantalin Kultarannassa. Joutsenlampi lumoaa yhä. 977563 18.55 Kakkosen kevätsää. 595785 23.20 Firefly. Tuotanto:Channel 4/HBO. Sean kirjoittaa mielellään, mutta kun hän saa käsiinsä antiikkisen kirjoituskoneen, tarinat saavat aivan uuden ulottuvuuden. 955476 21.55 Valta pelissä. Ihmiskunnan aarteita esittelevässä sarjassa tutustumme Sienan historialliseen keskustaan, sen piazzaan, rakennuksiin ja rituaaleihin. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun alkuun, jolloin vanhan ajan Lappia oli vielä paikoitellen olemassa ja jolloin hippiliike oli vasta tullut Suomeen. Löytääkö hän uudelleen yhteyden toispaikkakuntalaisiin ufotutkija Tapani Kuninkaan avustuksella. 332037 18.25 Emmerdale. Tuotanto: Talent House, Suomen Elokuvasäätiö ja TV2 Draama. 7.41 Hoitotakuu ja lääkäripula terveydenhuollon pullonkaula. Meritarinaa kuunnellaan Eilan kanssa ja Taide on tehtävä vierailee Ferdinand von Wrightin maalauksessa. Savisavannille ilmestyy leijona ja Pieni Harmaakani kohtaa vaeltavan siilin. Alpin, extreme-hiihdon ja telemarkin ammattilaiset koskemattomissa kuruissa, rinteillä ja paikoissa, joita et tiennyt Lapissa olevankaan. Stereo. Ajankohtainen keskusteluohjelma. Refereras i flerljud av Kaj Kunnas. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla. Suorassa lähetyksessä mahdollisuus voittaa sievoinen summa euroja! Juontajina Anna-Maija Vartola ja Alex Laszlo. Osa 2/5: Lyon ja ympäröivä maaseutu. Amerikkalainen draamasarja. Seksisymboli Angelina Jolie hyvän tahdon lähettiläänä. 255679 17.50 FST: BUU-klubben: Laula Andersin kanssa!. 4972292 00.05 Vikinglotto ja V5. 98327 15.00 Tv-uutiset. Stereo. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. Ensimmäisessä osassa esittelyssä kustavilainen tyyli, Skogaholmin kartano Skansenilla sekä ruotsalaista kesähuvilatyyliä. 513785 21.00 C.S.I. Sarja jatkuu kahden viikon kuluttua. Kilpailu. Vincen suosikkikauhukirjailijaa vaivaa toistuva painajainen, eikä uusin kirjakaan oikein etene. 2-osainen ohjelma tutustuu Joe Ruggieron johdolla skandinaaviseen muotoiluun ja suunnitteluun. Stephen on järkyttynyt vaimonsa uskottomuudesta ja suunnittelee tuhoavansa Calin uran.4939969 22.50-23.16 Ali G USAssa. 3998292 23.50 Myöhäisuutiset. Toinen esitys. 703476 22.20 Tulosruutu. 4219698 23.30 Kulttuuriuutiset. 108327 21.30 UEFA Champions League. Nelonen Plussalla studio-osuus alkaa jo klo 21.00. 9725698 20.28 Keno. 29476 19.45 Mr Bean. Minna tutustuu romuralliin! Juontajina Miska, Isa-Eerika ja Minna. Ufotutkija. Kotimainen nuortenohjelma. 10292 13.05 English Zone. Ryöväri avaruudesta. 8.19 Olympiasoihtuviesti tehtävä 40 soihdunkantajalle. 8104740 22.00 Kymmenen Uutiset. 66834 16.01 TV2: Pelottaako?. Kirikiri Riki. Ali yrittää myydä elokuvaideaansa Hollywoodiin ja käy studiokeskustelua seksistä. Tanskalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Isku vasten kasvoja. Yhdestoista hetki, 1/2. 366650 19.00 Seitsemän Uutiset. Patrickin ja Locin kiristyneet välit aiheuttavat ilmiriidan. Nikolajlle alkaa valjeta Michaelin mieltymys miehiin. Näkikö Toni ufon lapsuutensa pyöräretkellä Heinolassa. Selostajana J-P Jalo. 91881872 14.15 Lentävät lääkärit. 51978263 09.15-09.58 Vain yksi elämä. 3944766 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Keskiviikkona 5.5.2004 s KESKIPOHJANMAA 18 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. Mummon vierailu päättyy onnettomalla tavalla, eikä Loisin ja Halin saama yllätysuutinenkaan millään tavalla nosta tunnelmaa. 8.48 Melankolisen suomirockin mestari Jussi Hakulinen. 7591785 17.10 Päivien viemää. 3592037 23.40-23.50 Euronews. Dokumenttisarja Ranskasta. Bändivieraana Suurlähettiläät. Miksi humanoidit valitsivat Tonin. 1467786 13.30 Retkiä Ranskaan. 189292 20.00 Kahdeksan Uutiset. 9.08 Jumppaa. 59389 15.00 Tänään otsikoissa. Mitä Suomen ensimmäinen ufotutkimussalkku pitää sisällään. 5168766 15.05 Amyn lailla. 995495 19.15 Kauppalehden talousuutiset. MV. 71563 20.50 Vaaleanpunainen pantteri. 2675885 00.10-01.10 Unissakävelijät. 9.21 Kuinka kodista saadaan juhlatila 50 vieraalle. Kvanttiteorian kauneus. Refereras i flerljud av Kaj Kunnas. 183018 21.00 Toni Wirtanen Undercover. Stereo. 904698 19.00 Sami kokkaa. Uusinta tiistailta. 6.25 Kuntotalkoot. 996679 18.30 Kaikki rakastavat Raymondia. M.E.:n mustia vihannut setä kuolee. Amerikkalainen draamasarja. 4799747 14.45 Ring-a-Ling. Osa 1/2, Ruotsi. 376. Lähestymiskielto tehoton suoja. Puolivälieräottelu Ruotsi Latvia, 3.erä. Virtanen Mustanaamio. 3650 12.30 Koulu-tv: Eurooppalaisia lapsia. 40683037 07.30 Manu ja Matti. 7185105 16.35 Ruokala. 9182582 07.00 Digimon. Lapinpoika on käsikirjoittaja Kauko Röyhkän omiin nuoruudenmaisemiin sijoittuva karhean hauska tarina Simppa-nimisestä miehestä, Lapin menninkäisestä, joka rakastuu sievään hippityttökeijukaiseen. 903389 18.00 Kauniit ja rohkeat. 87501 18.40 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 57292 11.30 FST: Cosmomind 2. Suomen siistein baari. 91747 18.15 FST: TV-nytt. Buusteri Veitenmäen koulussa Kaarinassa. 08.35-09.30 Ihana aamu. tv-peli. Stereo. Osa 6/6: Usko. Sarja jatkuu kahden viikon kuluttua. Interaktiivinen tv-visailu. Puolivälieräottelu Ruotsi Latvia, 1.erä. 4607501 19.30 Salatut elämät. Vetovoima. Suora lähetys ottelusta Chelsea FC AS Monaco FC. Normaalia väkeä. Uutiset ja sää puolen tunnin välein alkaen kello 6.30. Japanilainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. 6004327 19.45 Ihmiskunnan aarteita. Studiossa vuoden eläinlääkäri Jukka Houttu. 8/8. Vieraana visualisti Piki Vaarama. 2045029 06.25 Huomenta Suomi. Refereras i flerljud av Kaj Kunnas. 3648124 21.55 Jääkiekon MM 2004. 2566389 18.35 Viittomakieliset uutiset. SARJA ALKAA. Uusinta, es.28.11.2001. Viherpuiston urheilukilpailussa käydään Manun ja Rikin välinen mittelö. Stereo. Vastauksia antavat mm. 4336186 00.55-02.25 Pulssi. 8563 13.00 Tv-uutiset. Ihanan Aamun ruokaosuuden toinen esitys. 31650 15.05 Poika eli kesäänsä. 11495 21.50 Tv-uutiset. Stereo. Perintätyötä virolaiseen tapaan. Animoitu Mr Bean seikkailee jälleen. Uusinta sunnuntailta. 516308 19.25 Päivän sää. Stereo. 17/26. Alueellisia uutisia koko maassa paitsi Pohjanmaan alueella Uudenmaan uutiset. 8.25 Lastenohjelma: Salamaja. 45min metsästi hylkeitä Perämerellä. Lähikuvassa Ismo Alanko. Toimittaja Riikka Uosukainen. 2476 20.30 Sabrina, teininoita. 52105 17.10 Jääkiekon MM 2004. Lähdetään elokuviin! Autoretkellä. Mummi sotajalalla. 8.15 Suuret lukijat. Studiossa isännöi Matti Eve, kommentaattorina Pasi Rautiainen. 535037 20.15 Talousuutiset. 496099 00.35 Extreme-hiihtoa – Lapin Kulta Freeride Camp. Amerikkalainen piirrosanimaatio Ipanat-sarjan tekijöiltä. F.E. Stereo. Poikien kesken.960679 14.20 Veljemme on nero. Alice Cooperilla, Roger Moorella, Carl Einar Häcknerillä, Helena Bergströmillä, Peter Stormarella ja Elijah Woodilla on yksi yhteinen piirre: he kaikki ovat asuneet ja työskennelleet eri pituisia jaksoja ulkomailla. 9725698 20.30 Miehen käyttöopas naisille. Mitäs nekrunilkki! Osa 1/2. Ennakkoluuloja. 87655 16.00 TV2: HALOO!. 8.40 ja 9.04 Ruokavihje: Kesäkurpitsakeitto. ufotutkija Jorma Kosonen ja kontaktihenkilöt Kalevi ja Sirkku. Osa 30/40. 757037 07.25 Tuomas-veturi. Kate on järjestänyt Lucasin Salemiin Austinin tietämättä
17.05 Maakuntaradio. 11.15 Lounastarina. 22.50 Kulttuuriuutiset. 07.00 Aamun peili ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 18.00 Uutiset. Aamu ulkomailla 09.10. 19.05 Keno. Yhdeksän Uutiset ma 723 000 7. Lataus on selvästikin omakohtainen. 08.30 Sub chat. Studionumero 0108 06000 (pvm). 13.42 Juontajan show/päivän löytö 14.03 Oulu Radion iltapäivä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. TV 5 5.00 TV5, le Journal. 09.00 Uutiset. Laatikon salaisuus 17.15. 20.30 Rapport. 07.00 Aamun peili ja sää. 09.30 Puolen uutiset ja sää. 21.30 Gröna rum. 11.35 Oulu Radion päivä. 10.43 Kuukauden tähtitaivas. 16.10 Oulu radion iltapäivä. Eikö hän olekaan mistään tv-sarjasta. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YleX Aamu. 3.30 Nationalsången. 14.20 Blossom. 0.40 Lotto, Vikinglotto och Joker. 22.45 Sessions. 22.30 Golf: US PGA Tour – HP Classic. 20.03 Sää. 22.00 Uutiset ja sää. 20.30 Inför Eurovisionen 2004 i Istanbul. 10.00 Uutiset. 18.20 Att famna grästuvan och kosmos. 17.05 I-Studio. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. 22.00 Aktuellt. Amerikkalainen toimintasarja. 16.18 Tästä tänään. 23.55 Musik vid midnatt. 13.00 Tune in. 07.33 Kuikan huuto. Tv-uutiset la 970 000 4. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. www.radionova.fi. 6.55 News. 4.20 Design. 10.00 X3MNyheter. Enbuske... FST: Samppanja-gal pe 513 000 10. Isäpappa Schwartz on aina itse toiminut pääesiintyjänä firmansa tv-mainoskampanjoissa. 13.05 On a Tout Essaye. 18.35 Dharma & Greg. 14.45 Oprah Winfrey show. 5555 YleTeema klo 22.00 Matti Pitko Niska oli pelin ja pirtun kuningas Kaikenlainen psykologinen tutkimus on pitkälle kehittynyttä. 12.00 Fotboll: U17 EM från Frankrike. 24.00 Jackass Hour. 16.50 Futurama. Keno su 410 000 4. 3.20 La Crim’. 19.00 Uutiset ja sää. 10.00 Turn on. 17.00 Päivän peili ja sää. 23.45 Asvalttiviidakko. 17.30 Erkki Kauhasen takaikkuna. 21.30 Punk’d. 19.00 TV5, le Journal. 23.03 Sportnytt. 18.30 Famous. 4.50 L’abc D’hier. 19.30 Nyheterna. 11.15 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Studionumero 0108 06000 (pvm). 05.00 Uutiset ja sää. 19.30 Radiodoktorn. 14.33 I-Studio. 07.10 Oulu Radion aamu. Paavo ja Raili ke 573 000 6. Anthony Edwards (Mark Greene), Laura Innes (Kerry Weaver), Noah Wyle (John Carter) sekä sarjan tuottaja John Wells. 00.05 Yöklassinen. Jokaisen osan ohjaaja on iranilainen. Kotikatu to 727 000 5. 18.30 Hartaita säveliä. Maa, aurinko ja magneettisuus. Adam päättää muuttaa tilanteen mutta mitä sitten tapahtuukaan. 12.30 Puolen uutiset ja sää. Käenpesä ma 785 000 4. 13.04 Oulu Radion päivä. 17.30 Päivän peili ja sää. 3.00 Drop out. 04.02 Ylen aamu. 16.40 Sentinvenyttäjä. 5.55 News. 13.12 Puskaradio 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Jääkiekon MM 2004 ke1 325 000 2. 15.36 Oulu Radion iltapäivä. Urheiluruutu ma 910 000 4. Soinio ei pelikaveriaan käryttänyt. 8.30 Turn on. 20.30 Frendit. Sitten on takki tyhjä. Taata itse myös luki alkuja loppusanat vihlaisevalle tarinalleen nuoresta rakkaudesta. 21.30 Journal F2. 19.03 Suomi tänään/Luonto-Suomi. 05.32 Ylen aamu. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7, Iskelmä Botnia 94.6 00:00-05:00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05:00-06:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06:00-11:00 Iskelmän aamu Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 6, 7 , 8 , 9, 10 Sää ja uutisotsikot 6.30, 7.30, 8.30 07:40 333 euron minuutti soita 020 366 800 08:40 Iskelmän Viikon Artisti 09:40 Iskelmän Hyvät Uutiset soita 020 366 800, tekstaa 17284, tai kerro uutisesi aamun aikana osoitteessa www.iskelma.fi 10:40 Iskelmän Viikon Artisti 11:00-13:00 Iskelmän siirtoketju parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset 11:00/12:00 13:00-18:00 Iskelmän iltapäivä Hannu Aholaita Uutiset ja sää 13:00/14:00/15:00/16:00/17:00 13:40 Tuplaa palkkasi ilmoittaudu osoitteessa www.isklema.fi 14:40 Iskelmän Viikon Artisti 15:40 Viikon Artisti-kisa soita 020 366 800 16:40 Iskelmän Viikon Artisti 18:00-23:00 Kivan päivän ilta Cia Laakso/Ari Ojala Uutiset ja sää 18:00/19:00/20:00/21:00 19:40 Iskelmän Viikon Artisti 20:40 Iskelmän Hyvät Uutiset 21:40 Iskelmän Viikon Artisti Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 SubTV! 07.00 Aamunavaus. 0.15 Kickboxning: Super League från Italien. WTA-turneringen i Berlin. 15.55 News. 14.30 MTV:New. 07.10 Maakuntaradio. ti 431 000 10. Pohjola Race 16.20. 07.53 Kuikan huuto. 4D: Isän vankina ti 385 000 5. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 20.10 Regionala nyheter. 13.00 TV5 Infos. Bändin pojat kyselevät, mikä tekee kaupungin asukkaista jäykkiä ja pidättyväisiä ja päätyvät siihen, että Iranin kansa harjoittaa jatkuvaa itsesensuuria, mikä estää luontevan ilonpidon. 23.06 Musikrådet. 17.20 Uutisotsikot. 22.00 French Kiss. 22.00 X3M-Fri Bas eller VM i ishockey. 14.00 Tune in. 22.00 Aktuellt. 55 Nelonen klo 20.30 Aila-Liisa Laurila Kumpi kelpaa, blondi vai brunette. 08.40 Elämäntapa. 20.00 Ennen rocktähteyttä. Amerikkalainen komediasarja. 21.00 Paradise Hotel. 07.30 Puolen uutiset ja sää. 08.10 Ykkösaamu. 8.25 News. 10.00 TV5 Infos. Uutisvuoto la 645 000 6. 13.03 Sää. 14.35 Studiovieras. Äiti Kujanpään leivontapuuhat eivät pojan paluusta edes keskeydy, mutta naapurin vaalea Lyyli (Tea Ista) on jo kuin tulisilla hiilillä. E: Uuno Turhapuro pe 829 000 3. 14.00 Journal RTBF. Tumma viettelijätär käyskentelee pihoilla ja niityillä keräilemässä hekumaa varastoon ennen järkiavioliittoaan. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Mahdoton kysymys 15.40. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan aamut. Kauniit ja rohkeat ti 705 000 8. 22.55 Novosti po-russki. 12.35 Päivän kysymys. 05.30 Uutiset ja sää. 12.55 News. 08.55 Urheiluradio. Studionumero 0108 06000 (pvm). 00.05 Nattklassiskt. 20.00 Jeopardy! 20.30 Singeljakten. 4.55 News. 19.45 Seriestart: Du sköna värld! 19.55 Lottodragningen. 16.00 Uutiset ja sää. Bandar Anzalia Kaspianmeren rannalla oli 40-luvulla kulttuurisen ja taiteellisen toiminnan keskus. 18.00 X-Ryhmä. 16.50 Toivebiisi. 19.10 Lokala nyheter. 13.30 Puolen uutiset ja sää. Ajattelenko. 19.00 Aktuellt. Sarjan toinen osa, viikon päästä nähtävä Imaami internetissä on ensimmäistä osaa kiinnostavampi. 01.30 Kulttuuriuutiset. 05.50 Merisää. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.10 Kohti aamupäivää jatkuu 9.30 Talousuutiset 9.40 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.10 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tunti studion numero 0700-392111 (pvm + 1.95e) 16.00 Uutiset 16.15 Lääkäriasema 17.00 Alueuutiset 17.05 Kohti iltaa Pookin aalloilla jatkuu 17.30 Talousuutiset 18.00 Uutiset 18.05 Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa Alueuutiset 19 20 21 22 23 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Uutiset ja sää 7.05 Aamuhartaus; toim.Seppo Paananen 8.00 Talousuutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Musiikkipuolituntinen 9.30 Yllätysvieras 10.00 Nimipäivät 10.05 Työpaikkatoivekonsertti 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 12.15 Ajankohtaista aalloilla 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Kuuntelijan ääni 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 HERÄTYSLIIKE 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Virsihetki 07.15 Raamattuavain 08.15 Aamuhartaus 08.30 Ketjureaktio 09.45 Lastenkilpailu 10.15 Viikon teos 10.25 Onnentoivotukset 11.10 Päivän vieras 11.45 Päivän vonkale 12.03 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 12.03 Musiikkitunti 13.10 Levollisia säveliä 14.03 Kuuntelijan toivelista 15.03 PÄIVÄDEI OULUSTA 15.15 Viikon teos 15.45 Arvaa ääni 16.15 Iltapäivän vieras 16.45 Päivän vonkale (u) 17.00 ILTADEI 17.03 Ruuhkakahvilla 18.00 Lasten iltahetki 18.15 Oulun virsimaraton 19.15 Oulun Vapaakirkko 19.45 One Way 21.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 21.35 Elämän leipää 21.45 Come Home 23.00 Matin MusiikkiMakasiini® 00.00 Päivän vieras (u) 00.30 YÖDEI Eurosport 9.30 Extrema Sporter: YOZ Xtreme. Maan politiikan seuraamisessa on unohdettu, että siellä asuu omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä, joiden maailmankuvaa internet ja tietotekniikka avaavat. Mustan huumorin kyllästämä amerikkalainen draamasarja. Idolit ovat samoja siellä ja täällä. Kaunis mallityttö Lauren palkkaa Michaelin selvittämään erästä kuolemantapausta, joka oli kaikkea muuta kuin itsemurha. 14.55 News. Juontajana Kaje Komulainen. Eräiden mielestä Niskan saavutuksissa on kullatun maku. 06.15 Aamuhartaus. 15.00 Uutiset ja Ajantasa. 21.00 Aktuellt. 10.15 Maakuntaradio. 13.15 Hem till gården. 22.00 Golf: Ladies European Tour – Tenerife Ladies Open. 19.30 Snooker: VM från Sheffield, Storbritannien. 17.10 Kuukauden kokki. 08.15 Kylässä. 05.44 Ylen aamu. www.radionova.fi 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 23.03 Kovan päivän ilta. 23.00 Nyhetssammanfattning. Kati Hyttinen vetää Ässän hihastaan 19.20. 23.00 Nyheterna. 16.00 MTV Access. Matthew McConnaughy. 18.10 That ’70s show. 9.55 News. 12.15 Maakuntaradio. 18.00 Fotboll: Champion Generation. 02.00 Uutiset. Tv-uutiset ja Viid tal. 22.25 A-ekonomi. 19.00 Bolibompa. 11.00 Melrose Place. Niin tai ei, mutta tarina on hyvä. 15.35 I-Studio. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.15 Kielen päällä. 09.00 Kultaa ja hopeaa. 23.45 Kuukauden tähtitaivas. Toinen esitys. Kannattaa kuunnella, mitä mieltä Iranin pyhän kaupungin Qomin papit ovat netistä. 19.30 Tosielämää New York. Tässä ohjelmassa nähdään niin yksinkertaistettua psykologiaa, että fiksumpien ei kannata missään nimessä itseään sillä kiusata. Niskasta tuli passinväärentäjä ja ihmisten salakuljettaja, jonka pelasi 150 ihmistä natsien käsistä. 13.45 Dagens rätt. 11.30 Adult English Zone. 07.53 Maakuntaradio. Kymmenen Uutiset to 616 000 NELONEN 1. 09.06 Kuikan huuto. 00.05 Yöradio. 21.04 Suomi tänään. 15.20 Missä mennään 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.55 Köket. 09.33 Kuikan huuto. 17.35 Röda rummet. 16.36 Oulu Radion iltapäivä. Itse Valtiaat la 553 000 8. 21.00 True Life: It Could Be You. Radio Nova ulkomailla (uusinta) 20.40. 07.10 Kuikan huuto. Iran on muutakin kuin mullahien ja valvojien neuvoston valtaa. 0.45–1.10 Tales from the crypt. Realitysarja seitsemän eri puolilta Amerikkaa tulevan nuoren kimppakämppäasumisesta kamera kannoillaan kellon ympäri. Direkt. 13.33 Päivänpaiste. 0.30 Kulturnyheterna. 13.00 Uutiset. 18.50 Merisää. Itämeren salakuljettajien kuninkaana tunnettu Niska vei rajojen yli kieltolain aikana ensin pirtua, sitten natseja pakenevia juutalaisia. 18.30 Vagn i Nya Zeeland. 23.15 Regionala nyheter. Kaupungista kartanoon muuttanut Olga (Eila Peitsalo) ilmoittaa olevansa ”villillä tuulella”, eivätkä kuumankosteat katseet jätä mitään epäilyksen varaan. 16.35 I-Studio. 19.15 Små spöken. 06.09 Sää. 13.00 Rapport. Toinen esitys. 15.20 Matiné: Se dig om i vrede. 23.55 Viikon tiedekirja. Uutisotsikot 08.30. 21.00 Mitt i naturen. 14.03 Pravda fortsätter. 2.55 News. 11.00 Fotboll: Eurogoals. Citysinkkusarjojen tapaan tässäkin leffassa seksi on puheena melkein koko ajan, mutta rakkaudesta ei osata sanoa mitään värikkäämpää. 23.45 Olympiska Spelen: Kulturolympiaden. Kaupunkiseikkailua ja deittiohjelmaa samassa paketissa! Kolmesti viikossa (ke, to, pe) nähtävän kisailun juontavat Heidi Heikkinen ja Charlie Nevander. 15.30 Zéro Défaut. 17.30 Asvalttiviidakko. 9.00 Turn on. Kahdeksan uutiset su 306 000 8. Suomen Rob, fin su 899 000 2. 06.45 Päivän kysymys. 03.00 Uutiset. Vieraina Saija Lentonen ja Clamour-yhtye. 09.05 Sää. 10.05 Zig-zag Cafe. Lähde: Finnpanel OY / TV-mittaritutkimus Ihmiset rakastavat tarinoita. 05.02 Ylen aamu. 15.10 Kultakuume. Suomikalenteri 19.40. 9.30 Turn on. 12.25 Arkielämys 12.55 Oulu Radion päivä. 13.04 Päivänpaiste. 17.00 TV5 le Journal. 00.00 Uutiset ja sää. 17.20 Melrose Place. Niska joutui poliisien ansaan Ruotsin puolella, mutta pakeni naiseksi pukeutuneena. 09.06 Oulu Radion aamu. 22.00 42, L’ete Meurtrier. Toinen esitys. Syntynyt voittamaan 07.10. 23.00 The Lick. 18.30 Fotboll: UEFA Stories – EM-magasin. 22.30 Kvarteret Skatan. 14.33 Oulu Radion iltapäivä. 3.55 News. 10.33 Päivänpaiste. 16.10 Musikrepubliken eller VM i ishockey. 13.30 Tune in. ti 589 000 5. Pieniä vinkkejä huonostakin ohjelmasta voi toki saada, jos vaikkapa haluaa tietoisesti vedättää eteensä sattuvia hyväntahtoisia naissankareita tai ehkä päinvastoinkin. 21.00 TV5 Infos. 12.15 Päivänpaiste. Tv-uutiset ja sää ma 928 000 3. 22.50 Musiikkiuutiset. 07.33 Oulu Radion aamu. 5.30 Nec Plus Ultra. 12.55 Päivänpaiste. Sellainen on parhaimmillaan Algoth Niskan elämästä kertova dokumentti Pirtukuningas Algoth Niska. 18.03 Bumerang eller VM i ishockey. 08.33 Kuikan huuto. 6.05 Histoire des Inventions. 11.25 Menovinkit. 11.55 Päivän mietelause. Nyt kaupungissa on työttömyyttä, eläkkeelle jääneitä kapteeneita, mutta myös nuoria, jotka eivät halua elää vanhempiensa perinteiden mukaisesti. Ari ”Anssi” Peltosen juontamassa vaihtoehtoisessa aamuohjelmassa lyödään päivä kertaheitolla käyntiin. 11.00 Ramp. 10.53 Viikon tiedekirja. 16.25 Menovinkit. 06-8220988. 15.00 Tune in. Roland af Hällstömin ohjaama F.E. 19.01 Sagor. 18.00 Trl. 11.30 Puolen uutiset ja sää. 05.40 Tänään 50 vuotta. 23.15 Sporten. 23.26 Vädret. 02.02 Yöradio. 14.00 Uutiset. 18.55 Regionala nyheter. Maailman ympäri pe 520 000 9. 06.05 Hartaita säveliä. 13.10–13.40 En ödesdag för sjukhuset – Sairaalan kohtalonpäivä. 23.00 Eeva Luotosen viisasten kerho. Sarjan ensimmäinen osa seuraa rokkibändi The Flying Mistersin harjoituksia ja valmentaumista ensimmäiseen konserttiin. Poliisi tv to 533 000 7. 19.00 Pakka sekaisin. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. 17.20 TV5, L’invité. 22.55 Lokala nyheter. Pahuus on raukkamaisesti soluttautunut rakkauden töihin. Usko vaan, et tiedä. 2.00 Fotboll: UEFA Stories – EM-magasin. Pohjola Race 08.35. 18.00 X3M-Nyheter. 4.15 L’abc D’hier. Se kuva, jonka tv-uutiset mielenkiintoisesta maasta välittävät, on vino. Estrad: Katri Helena la 424 000 MTV3 1. 14.05 Sanan paikka puh. Isän ihmeellinen mainosmaailma. 7.25 News. 06.30 Morgonshow med Jocke och Jukka. 24.00 Nyheter: Eurosportnews report. 7.30 Turn on. 22.41 Kuukauden tähtitaivas. Af Hällströmin Sillanpää-tulkinta voisi kieltämättä olla rohkeampaakin, mutta taatamainen luonnontunne elokuvassa kyllä kumpuaa. 7.55 News. 12.33 Päivänpaiste. to 268 000 10. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. 06.33 Oulu Radion aamu. Internetin hyödyt ovat niin kiistattomat, ettei sitä mikään mahti pysty enää sulkemaan. 12.03 Pravda 14.00 X3MNyheter. 10.55 News. 11.03 Päivänpaiste. 08.18 Kansan mielipide 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 17.12 Viikon vieras 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. Hal. Nyt liikenteessä, Radio Nova ja Liikenneturva 17.40. Pitkän odotuksen jälkeen bändi sai kulttuuriministeriöltä esiintymisluvan sillä ehdolla että se välttää turhaa heilumista lavalla sekä yleisön villitsemistä. 07.53 Oulu Radion aamu. Tv-uutiset ke1 255 000 3. E: Mitä nainen hal ma 702 000 9. Rock-musiikki ei ole mikään uusi asia maassa, mutta sen julkisessä esittämisessä on hankaluuksia. 17.05–17.35 Airport. 10.25 News. 10.30 Puolen uutiset ja sää. Jäljet johtavat Meksikoon. www.radionova.fi. Luulit ehkä tietäväsi kaiken Britney Spearsista. 23.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun MM-kilpailut. 16.40 Ritari Ässä. 16.30 Puolen uutiset ja sää. 09.25 Menovinkit. 07.37 Suoraan kentältä 07.50 Merisää. 23.03 Löpsedeln. 19.54 Ekonominyheterna. 18.05 Ripostes. Vaikka sensuuri iskee yhä lehdistöön, löytävät ihmiset netin välityksellä muun muassa BBC:n ja CNN:n uutiset. On perin outoa, että naisen ja miehen keskinäiseen kommunikointiin liittyvää käyttäytymistä pidetään aina vain yhtä mysteerisenä. 17.00 Rapport. 12.15 Peliputki: Fusion X. 13.00 M-studio. 0.50 Solo: Patrik Isaksson. Tummiakin sävyjä sisältävä englantilainen saippuasarja, jossa nuori blondi hallitsee viileän laskelmoidusti ympäristöään. 11.15 Complément D’enquete. 11.33 Päivänpaiste. 9.00 JT Radio Canada. 10.15 Toivebiisi. 19.35 Dubbelt trubbel. 18.00 Aktuellt. 23.55 MTV Recommends. 10.30 Turn on. 16.15 Simpsonit. 22.30 The Osbournes. 08.30 Puolen uutiset ja sää. 16.42 Perämeren kaarella 17.05 Oulu Radion iltapäivä. Ajankohtainen Suomi 18.20. Juontajana Petri Kuikka. Veli Adolf oli operettilaulaja Tukholmassa, sisar Ulla oli laulajatar Göteborgissa ja toinen veli Bror toimi Suomessa teatterinjohtajana. Brittisarjan juontaa Bibi Lynch, joka on aikaisemminkin paneutunut aiheeseen esimerkiksi kolumneissaan sekä tvja radio-ohjelmissaan. 19.03 Tshekkiläisen musiikin toukokuu: Euroradion konsertti-ilta Prahassa. 20.55 MTV Recommends. 06.33 Kuikan huuto. 17.10 Kultursöndag:. Rakkaus vai kadotus. 1.40 TV5, L’invité. 09.40 Nuotin vieressä. 11.03 Maakuntaradio. 14.03 Maakuntaradio. 15.55 Musiikkiuutiset. 17.30 Fotboll: Planet Euro. Salatut elämät ma 948 000 2. Hän on ehta brunette ja hän kehtaa kiertää mikrofonin kanssa kadulla kyselemässä ohikulkijoita, pitävätkö nämä häntä viehättävänä. Olen. 0.20 Rapport. su 460 000 9. Illan sää 15.30, 16.30 ja 17.30. Teheranissa ja muissa isoissa kaupungeissa on hyvinvarustettuja levykauppoja, jotka myyvät myös länsimaista musiikkia. 19.25 Vädret. 1.30 TV5, le Journal Afrique. 06.40 Katsaus lehtiin. Monet yhtyeet ovat saaneet luvan myydä cd-levyjään, mutta konsertit ovat olleet kiellettyjä. Aistillisissa kesäkuvissa väreilevät Suomen lyhyen suven lupaukset ja juhannusyön eroottiset houkutukset. 14.00 YleX Iltapäivä. 00.00 Uutiset ja sää. 09.15 Aamukahvilla 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 19.15 Go’kvälls sommarbilaga. 23.30 Diary of Jennifer Lopez. 00.15 ROCsport.TV. 14.08 Radiosta iltapäivää 14.15 Suoraan kentältä 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Niska kuljetti kanistereita tulliveneiden vanavedessä. 20.00 Lyssnarens egen lista. Jalkapalloilu yhdisti jo tuolloin. 13.04 Maakuntaradio. 01.30-07.00 Sub chat. (95 min.). 22.00 Dismissed. 15.00 TV5, le Journal. Kotimainen nuoriso-ohjelma. 16.17 Suoraan kentältä 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.40 Arkipäivässä 14.03 I-Studio. Ja se takaa myös kanavan muutosvoimille. 21.30 Kuorotuokio. 07.20 Missä mennään. Algoth Niska oli jalkapalloilija, joka ampui Tukholman olympiakisoissa 1912 Suomen kautta aikojen ensimmäisen maalin olympiakisoissa. Music tv 7.00 Turn on. 10.30 Gipsy. 19.10 Hur gör man. 20.00 Den tecknade Mr Bean. 16.10 Maakuntaradio. 15.30 Österbotten i dag 15.30 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väderrapport 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 17.26 I-Studio. 03.02 Yöradio. Hypp. 10.25 Radiosta päivää 10.42 Mä lehden luin 11.03 Oulu Radion päivä. 18.45 Uutiset. 19.00 Aktuellt. 22.15 Från Europas konsertestrader. 21.00 Dubbelbad eller VM i ishockey. 17.50 Drömmarnas tid. 18.25 Oddasat. 1.00 Journal TSR. Kun kieltolaki loppui, Niskan elämä muuttui tylsäksi. 11.39 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion päivä. 08.00 Aamun peili ja sää. 10.03 Radiaattori. 11.55 Urheiluradio. 8.00 Turn on. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 13.20 3 from 1. 2.40 Kvinnofängelset. 18.55 MTV Recommends. 10.15 Oulu Radion päivä. su 647 000 3. 13.55 Pätkä. 1.50 Reflets Sud. 17.11 Musikspegeln. 17.55 Löpsedeln. 18.50 Iltahartaus. Uskollinen odotus saa kohta ensisuudelmat sinetikseen, mutta mikäänhän ei ole niin häilyvää kuin nuori lempi. Tulosruutu ma 622 000 10. 13.03 Sää. 7.00 TV5, le Journal. 19.25 Contre-courant. 19.55 News. 9.30 Voyage Grandeur Nature. 13.15 Lehtikatsaus. 21.35 Urheiluradio/V5-rivi/Yleisurheilun viikkokatsaus/Jääkiekkoilun MM-kilpailut 21.50 Merisää. Vai johtuuko telkkarimaisuus pelkästään siitä, että Damon Santostefanon ohjaama elokuva on niin vähistä eväistä ja ikikuluista väärinkäsityksistä väsätty rutiinituote. 08.10 Maakuntaradio. Ruotsin tv 2 10.30–12.30 Riksdagen i dag. 15.30 Puolen uutiset ja sää. 19.00 Uutiset ja sää. Romanttisen komedian väärinkäsitykset seuraavat toisiaan, kun rikas liikemies komentaa homoksi luulemansa miehen vakoilemaan kaunista rakastajatartaan. 11.00 Tshekkiläisen musiikin toukokuu: Musiikkiklubi Prahassa. 21.00 SubLeffa: Tango kolmelle. Liki tunnin kertomuksesta puuttuu vain Niskan paras pelikaveri, Helsingin poliisipäällikkö Kaarlo Soinio. 21.40 Melodiradion. 12.50 Glamour. Mikään ei pahasti ärsytä, muttei isommin valloitakaan. 19.00 MTV Supermercado. 22.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun MM-kilpailut. 00.00 Uutiset ja sää. 17.55 News. 17.30 Questions pour un Champion. Jääkiekon MM 2004 pe1 104 000 2. 21.00 Kitarama 23.00 Leena Lehtinen. 17.25 YLE news. 19.00 Fotboll: UEFA Stories – EM-magasin. 10.00 YleX Tänään. 17.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun MM-kilpailut. 21.55 News. 21.03 Sportradion. 08.10 Kuikan huuto. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. Vääpeli Körmy ja... Sillanpää -sovitus Poika eli kesäänsä (1955) ottaa virallisen romaanisovituksen aseman heti kärkeen, kun esittää vanhan Nobel-kirjailijan käyskentelemässä kotimaisemissaan. TV1:n neliosainen ohjelmasarja Toinen Iran tarjoaa kaavamaisten stereotypioiden sijaan väläyksiä siitä puolesta, jota ei uutisissa nähdä. 12.45 Merisää. 16.00 Ordjakten. 20.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun MM-kilpailut. Krisse to 286 000 9. 13.33 Oulu Radion päivä. 15.00 Peliputki: Jalkapallo. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Viipurilaissyntyisen Algoth Niskan sisarukset olivat taiteellisia. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. Samalla kun dokumentti taltioi Rezan, Hootanin ja Mohammadin mutkaista tietä esiintymislavalle, se kuvaa myös Iranin pohjoisosassa, Kaspianmeren tuntumissa olevan Bandar Anzalin elämää. 10.15 Päivänpaiste. 19.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilun MM-kilpailut. Aikuisuutta kohti talsitaan tunteita kuolettaen. Kuva: Yle /Kuvapalvelu. 18.20 Luonto-Suomi. 22.00 När aids kom till Sverige. 07.20 Toivebiisi. 10.03 24 kvadrat. 07.50 Merisää. 10.00 Radio Novan päivät14.00 Radio Novan iltapäivät/Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. Haista ope vee to 462 000 8. Juutalaisten mielestä Niska on samanlainen hyväntekijä kuin Schindler. 07.50 Merisää. Timanttikeikka. 5555 TV1 klo 20.00 Maila-Katriina Tuominen Rock ja internet ovat Iranin muutosvoimia Toinen Iran. 00.05 Nattklassiskt. 11.40 Keski-Pohjanmaa.Nyt. 07.45 Hartaita säveliä 07.50 Aamuhartaus. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 06.05 Ylen aamu. 11.45 Taka-ajatuksia. 17.00 Re:Action. Kun maa alkoi Suomessa polttaa, Niskan perhe muutti Saksaan 1920-luvun alussa, ja Niska jatkoi salakuljetusta. 18.05 Kulturradion: Rapido. Mukana mm. Kanadalainen makasiiniohjelma tv-sarjojen maailmasta. 14.42 Kirjailijakuva 15.15 Oulu Radion iltapäivä. 8.55 News. 01.00 Uutiset ja sää. 4.00 Drop out. Pertti Weckström on keskusroolissa Kujanpään Eljaksena, joka vanhojen tanssit tanssittuaan palaa kotopuoleen vetämään henkeä ennen abivuotta. 19.20 Aftonandakt. Pelkokerroin to 307 000 7. 16.10 I-Studio. 05.52 Ylen aamu. Tänään huippusuositun Teho-osaston tekijät ja näyttelijät kertovat työstään ainutlaatuisen sarjan parissa. Niska toimi talvija jatkosodan ajan Suomen valtiollisen poliisin vakoilijana ulkomailla ja teki palveluksia Suomen ja Ruotsin tiedustelupalvelulle. 01.02 Yöradio. Algoth Niska oli Ilkka Danny Lipsasen isoisä. USA 1999 22.40 Uniklubi: Rakkautta ja piikkilankaa. 21.00 Ridsport: Världscupfinal från Milano, Italien. Keskipäivän peili ja sää. 23.30 Vinnare: V65. 13.55 News. 21.10 Inblick i samhället. Siksi tuntuu järisyttävän alkeelliselta katsella televisiosta sellaisia ohjelmia kuin nyt alkava 10-osainen sarja Miehen käyttöopas naisille (What Men Want). 09.06 Maakuntaradio. 0.55 News. 12.05 Melrose Place. 22.55 News. 13.30 Peliputki: Kingi. 17.15 Le Journal de L’eco. 07.25 Menovinkit. 00.05 Yöradio. 2.00 Drop out. Radio Novan ja MTV3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. Avausjaksossa tarkasteltavan sukupuolisen vetovoiman lisäksi jaksoissa käsitellään myös mustasukkaisuutta, avioliittoa, uskottomuutta, sitoutumista, äitiyttä ja suhteen loppumista. Niin kuin nyt esimerkiksi keskustelutilanteen kehonkielestä voisi päätellä, haluaako joku aloittaa suhteen vastapuolen kanssa vai ei. Juontajana Ismo Vähäsarja. 08.00 Aamun peili ja sää. 16.00 X3M-Nyheter. 23.25 Väder. Varsinaisen testin hän teettää vetävän näköisellä blondilla ja ylipainoisella brunetella, jotka raahaavat rautatieasemalla painavia kantamuksia. 15.15 Maakuntaradio. 21.00 Uutiset. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.44 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Naturväkteriet 09.30 Regionala nyheter 09.35 Naturväkteriet forts. 9.20 3 from 1. Viimeiset vuotensa Niska vietti sairaana ja rahattomana. 20.00 The Base Chart. 13.00 Tennis: 16-delsfinaler. Alkaa näyttää siltä, että syksyn biologiantunnilla Eljas osaa kertoilla solun hedelmöittymisestä ihan eri malliin kuin keväällä. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 15.15 I-Studio. 11.00 TV5 le Journal. 55 (98 min) Subtv klo 21.00 Pekka Eronen Suomen suven lupaukset Iran muuttuu kaiken aikaa. TV1 1. 1.20–1.50 CP-magasinet. 23.25 Des Racines et des Ailes. Pehmeät toiveet 21-22. Uutisotsikot 07.30. 3.00 TV5, le Journal. 20.00 Kulturnyheterna. Teho-osasto to 725 000 6. Uusi kirkkoherra. 12.55 Maakuntaradio. 18.03 Suomi tänään. Mehevimmän roolin tekee Dylanin ihan oikeata homoystävää ja arkkitehtikollegaa esittävä Oliver Platt. Ja sehän on baariillan paras nautinto. 10.00 Fotboll: UEFA Stories – EM-magasin. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Puolen uutiset ja sää. 13.03 Sää. 23.50 Inför fotbolls-EM. 07.38 Arkipäivässä. Eläinten ja ihmisten käyttäytymiseen jonkin verran perehtyneet ovat jo ennestään perillä kaikesta, mitä ohjelmasarja kertoo. TV-arkiston dokumentista löytyvät Dannyn juuret. Sukellusvenedraaman U-451 nuori sankari itsensä ja muitten silmin. 18.40 Nyhetstecken. Kaupunkiseikkailua ja deittiohjelmaa samassa paketissa! Kolmesti viikossa (ke, to, pe) nähtävän kisailun juontavat Heidi Heikkinen ja Charlie Nevander. 08.42 Elämä on tarkoitettu elettäväksi 09.05 Sää. 11.35 Hem till gården. 23.30 Seriestart: Blues: Feel like going home. 16.00 Uutiset ja sää. 15.25 Menovinkit. ma 513 000 TV2 1. 12.00 Tune in. 23.00 TV5, le Journal. 11.00 Top 10 at Ten Rap. 11.55–12.00 The Witness. 20.30 X3M-Sporten med VM i ishockey. 5.00 Drop out. pant. 06.25 Nousutahdit. 08.10 Oulu Radion aamu. Juurevat lisäaineet, sauna, viina ja ukonilma, kiihdyttävät kohtaloa. 21.05 Les Yeux Dans L’ecran. 21.03 Vikinglotto. 21.55 Suomi tänään. 14.03 Tänään iltapäivällä. 15.00 Kulttuuriuutiset. miljonääriksi. 12.15 Risto Nurmen luontoradio. Johtuisiko se siitä, kun Oikeus ja kohtuus -sarjassa touhunnut Dylan McDermott luulee Frendien Matthew Perryä homoksi ja pestaa tämän vahtimaan tyttöystäväänsä, Viiden jutusta tuttua, Neve Campbellia. 11.55 News. 09.33 Oulu Radion aamu. 00.45 GvsE – Hyvät vastaan pahat. 14.30 Puolen uutiset ja sää. Tuloksen tiedätte jo! Blondia haluavat kaikki auttaa, mutta brunettea ei juuri kukaan. Vaaleanp. 10.15 Late Night with Conan O’Brien. 19.25 Fixat. 12.00 X3M-Nyheter. 07.10 Aamusoitto. 09.05 Sää. 06.00 Uutiset. 7.30 Telematin. 11.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 19.30 Newlyweds. 20.30 Simma lugnt, Larry! 21.00 Dokument inifrån: Spelet om de arbetslösa. Bad Girls ti 257 000 Kustakin ohjelmasta mukana vain katsotuin esityskerta. Kahdeksan Uutiset ma 776 000 5. 0.05 Advokaterna. 22.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 23.30 Sport: Wednesday Selection. 06.30 Maakuntaradio. 0.55 Notorious. 6.00 Drop out. 20.03 Suomi tänään. 18.00 TV5 Infos. 22.00 Uutiset ja sää. 17.00 Uutiset. 555 (78 min) TV1 klo 15.05 Monta tuttua teeveestä Miksiköhän Tango kolmelle (Three to Tango, 1999) tuntuu keskiverron amerikkalaisen tvsarjan keskiverrolta jaksolta. 08.33 Oulu Radion aamu. 23.00 Aktuellt. 16.55 MTV Rush. Kaapelikanavat Radiot Katsotuimmat KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 5.5.2004 Radio & TV 19 Tv 4 Nordisk 10.30 Pussel. 14.55 Urheiluradio. 15.35 Glamour. 20.25 Musiikkia Fredrik Suuren hovista. 06.42 Tiijäkkö nää. MOT ma 607 000 7. 22.05 Päivä tunnissa. 1.00 Yo! 1.55 News. Siinä liikutaan jatkuvasti laajenevan tietotekniikan maailmassa, vieraillaan nettikahviloissa ja keskustellaan eriikäisten internetin käyttäjien kanssa. 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 18.00 Ruudun takaa. 09.15 Raitilla. 10.30 Olympiska Spelen: M2A – Mission to Athens. 18.00 Bildjournalen. Ohjelmassa tapaamme kaverukset Mohammadin (vas.), Rezan ja Hootanin, jotka perustivat rock-bändin The Flying Misters. Omalla tavallaan herkkää on tulkintakin. IS Urheilu-uutiset su 354 000 6
132.000 km, -98 met.vihreä, lohkolämm, 2 renk, aluvant. 150 tkm 17.900e NISSAN SUNNY 1.4 LX -95 4-ov, met.vihreä, aj. 128 tkm 6.900e MAZDA 323 1.5 LX 3-ov.. Indolantie 7, Kokkola. 5, Kokkola, 06-8313 871 Huolto: 06-8302 112 0500-564 635 Rainer Johnson 040-593 7797 Anton Junkkila Uusissa ja vaihtoautoissa edulliset hinnat ja rahoitusehdot! tule heti kaupoille! ESITTELYAUTOT FORD Mondeo 1.8 Sedan 125 hv -01 Met.sin, Trend malli, huippusiisti, 8 aluvant. 3 ja ISO Kärkkäinen Ylivieska TIMANTTISYDÄN SORMUS 39 39 Upeat kultaiset cubic zirkonia KORVARENKAAT 19 19 35 35 /pari KULTAKETJUT POHJAHINTAAN! Hyvä valikoima KALEVALA KORUJA LISÄÄ TARJOUKSIA: www.seponkulta.fi /pari myynti – vaihto – huolto Pitkänsillank. 32 tkm, ilm. 145 tkm 24.900 e Näissä autoissa 2-renkaat, m.lämmitin, radio ym. KESKIVIIKKONA 5. -02 ilmast., vak.nop.säädin, met.väri 20.000e Volvo S 80 2.4 Business -00 ilmast., aj. ym. 12.500 € PEUGEOT 406 1.8 Sedan -98 Met.vihreä, 2 renkaat, vetokoukku, radio 12.900 € OLDSMOBILE SILHOUETTE 3.1 V6 tila-auto -91 Met.pun, ilmastointi, radio, 2 renkaat, vak.nop.säädin, nahkasisustus 12.800 € OPEL Vectra 1.6 16 GL Aj. 831 8830 www.kokkolanompelukone.fi VIKING Ompeluja saumauskoneet -laatumerkit KOKKOLAN OMPELUKONE 06-831 1266, ilt. Erillisen näytepussin käyttö on tärkeää nimenomaan verensaajan turvallisuuden kannalta. 1790 . 93 tkm, met.väri 27.000e Volvo V 70 2.4 Classic Sportswag.-00 ilmast., aj. KAZUMA 110 cc pakilla (2900?) (2100?) 4-Tahti MÖNKIJÄ sähköstartti, valot ym. KAZUMA 50 cc KAZUMA 50 cc KAZUMA 50 cc Erittäin hiljainen 35 db, ikäsuositus 2-8 v. 150 tkm 2.500e MITSUBISHI L 200 2.5 D -90 Musta, neliveto, aj. Hieno! aj. Aj. Sen mukaan keskituloinen, 935 euroa kuussa ansaitseva eläkeläinen maksaa tänä vuonna veroa 13,9 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna. RALLY 110 cc (USA) UUT UUS ! UUTUU S! Avoinna tällä viikolla: KE-TO 10-18 PE 10-17 LA 10-14 Valtakatu 1, Kannus, puh. Huippumönkijä (USA) (5900?) 1290 1290 1290 ??. Tutkimustulosten perusteella työperäinen asbestialtistuminen on tämän sairauden tärkein tunnettu aiheuttaja. 88 tkm 11.900 e FIAT PUNTO 2D 55 S 3-ov. 297 tkm 5.900 e VOLKSWAGEN POLO 1.4 3 ov. 06-871122 Kw-tuotteet JUHLANÄYTTELY MUKANA 16 VALMISTAJAA ja MAAHANTUOJAA Torstaina 6.5.2004 TERVETULOA! Korjaamontie 16 84100 Ylivieska Puh.08-4106 800 Fax. 15.300 € MERCEDES-BENZ A 140 5d Kombi -00 Harmaa, 2 renkaat, ilmastointi, cd-soitin 14.900 € TOYOTA COROLLA 1.3 LB 5-ov. Muun muassa matalan inflaation ansiosta keskivertoeläkeläisenkin ostovoima paranee kuitenkin 0,5 prosenttia. 2590 2590 2590 ??. Aj. 2.800 € MITSUBISHI LANCER 1.5 GLi STW Ruskea, 2 r, -91 lohkolämm, radio, vetok, kattotelineet 2.900 € BMW 316 4d Sedan -88 Met.ruskea, 2 renkaat, radio 2.200 € www.autojohnson.com M. Veripalvelu on myös pyytänyt sairaaloita palauttamaan näistä veripusseista tehdyt valmisteet. 128 tkm 4.900e OPEL SINTRA 2.2 GLS -97 tila-auto, rek. 124.000 km 14.500 € MAZDA 626 2.0 GLX ilmastointi, harmaa, -98 2 renkaat, aluvanteet, cd stereo, takuu 14.800 € PEUGEOT 406 2.0 ST Met.hopea, 2 renkaat, -97 soitin, lohkolämmitin, vetok, 1 omistaja 12.300 € OPEL Vectra 1.8i Merit -95 1 omistaja. 56 tkm, hieno 27.900e FORD FIESTA 1.1 3-ov. 100 tkm 14.500e VW Vento 1.9 TD -97 huippuhieno DIESEL 10.000e VW Vento 1.8 CL -94 huollettu, katsastettu 6.000e Ford Focus 1.6 Amb. vain 89.000 km, punainen, cd-soitin, 2 renkaat 9.800 € MAZDA 626 1.8 Sedan -98 Beige, 2 renkaat, lohkolämmitin, radio 15.900 € NISSAN PRIMERA 1.6 4d Pun, 2 renkaat, -99 cd-soitin, lohkolämmitin, aluvant, vetok. MYÖS VARAOSAT, HUOLTO YM. 08-425721 www.finntensid.fi Myymälä avoinna MA-PE 8.00 – 17.00 Eläkeläisten verotuksen keveneminen pysähtyi Tuloverojen osuus eläkeläisten veronalaisesta tulosta STT/Veronmaksajat 5 10 15 20 25 30 35 40 45 prosenttia 91 93 95 97 99 01 03 04* Esimerkkieläkeläisten eläketulo, e/kk 717 935 1 283 1 709 2 139 40,9% 19,6% 30,0% 13,9% 5,1% 23,,0% HELSINKI (STT) Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu kutsuu tuhat verenluovuttajaa uusintatestiin näytepussin veren käsittelyssä sattuneen virheen takia. ym. 130 tkm 16.900e TOYOTA COROLLA 1.3 -99 3-ov., met.pun., nätti! aj. 3.710 km 33.385 € SUZUKI Liana 1.6 5 ov. -95 aj. 18.900 e VOLKSWAGEN POLO 1.4 Variant -98 valk., aj. 3590 . 189 tkm 5.500e A u t o m y y n t i JOHNSON R Indolant. 60 tkm 14.000e BMW 316 1.6 3-ov. 103 tkm 6.800 e PEUGEOT 406 1.8 SL Sedan -96 hopea, aj. punainen, ilmastointi, aj. -01 Kitkarenkaat, stereo. HELSINKI (STT) Pienten ja keskisuurten eläkkeiden verotuksen keventyminen näyttää tänä vuonna pysähtyneen, Veronmaksajain Keskusliitto laskee. 65 tkm 14.900e FORD MONDEO 2.5 Ghia -99/00 farmari, valk, autom.vaiht, ilmastointi, ym, aj. Veripalvelu kutsuu uusintatestiin – UUTTA harvinaista asbestin aiheuttamaa sairautta, retroperitoneaalista fibroosia, ehdotetaan ammattitaudiksi. -03 sin., aj. Aj. Aj. – Kun sitten teemme näytteestä tutkimuksiamme, sillä saattaa olla vaikutuksia tutkimustuloksiin. Pahoittelemme uusintanäytteestä luovuttajille koituvaa ylimääräistä vaivaa. kardaani, pakki ym. UUT UUS ! RALLY 250 cc 5v. MODULARBOX OY Helsinki p. 11.800 € TOYOTA Corolla 1.3 XLi -97 Pun, 2 renkaat, aluvanteet, cd stereo 9.500 € EDULLISET KÄYTTÖAUTOT MAZDA 323 F 1.6 ruiskukone -91 Pun, sähäkkä pikkusportti 3.900 € FORD Fiesta 1.3 Bravo -95 Valk, 2 renkaat, lohkolämmitin, soitin 5.500 € PEUGEOT 605 2.0 SLi Valkoinen, 2 renkaat, -90 cd-soitin, vetokoukku, lohkolämmitin 3.900 € RENAULT 19 TXE 1.7 -91 Sininen, radio, vetokoukku, lohkolämmitin 2.800 € MAZDA 626 2.0 Sedan Sininen -90 2 renkaat, cd-soitin, vetok, lohkolämm. Niemi-Korpi 0400-586 402 A. 340 tkm, siisti Suomiauto 10.800e Toyota Hiace 2.4 DSL -00 aj. (1390?) UUTUU S! RALLY 50 cc Crossipyörä 2-T kone Automaatti, kardaani (USA) KAZUMA 150 cc KAZUMA 150 cc KAZUMA 150 cc 2190 2190 2190 ??. kardaaniveto, ym. Pelkän kansaneläkkeen tasolla ostovoiman kasvu jää lähelle nollaa, ja vertailun hyvätuloisimmalla ostovoima kasvaa 1,4 prosenttia. aj. 148 tkm, hyvä ja tosi halpa 15.000e Toyota Corolla 1.3 4-ov. 76 tkm, met.väri 13.900e Toyota Avensis 1.6 WT-i Terra -01/00 aj. Veripalvelu otti kaksi kuukautta sitten käyttöön uudentyyppisen verenluovutuspussin, jossa on erillinen pieni näytepussi. Yhteensä vuoden 1995 jälkeen eläkkeiden verotus on keventynyt kaikilla tulotasoilla, ja vuonna 2001 eläkkeiden verotus alitti jo vuoden 1991 tason. 19.200 € MAZDA 6 2.0 Sport Wagon -04 Met.sin, Xenon valot, 16 aluvant, cd-boxi, ym. 11.900 € DIESELIT VW PASSAT 1.9 TDI Powerdiesel Sedan -97 Pun, aluvant, hyvin huollettu huippudiesel, edullisesti. 120 tkm 15.500e Renault Scenic 1.4 Comfort -01 sin., aj. -00 aj. Veronmaksajain Keskusliitto julkisti tiistaina ekonomisti Jenni Oksasen selvityksen, jossa on tarkasteltu eläkkeiden verotuksen muutoksia ja ostovoiman kehitystä vuosina 1991–2004. 890 . Veripalvelun omassa laaduntarkastuksessa huomattiin jälkikäteen, että joissakin yksittäistapauksissa näytepussiin on joutunut liikaa veren hyytymistä pussissa ehkäisevää ainetta eli antikoagulanttia. -00 ilmastointi, aj. 77 tkm, aluvant. -93 aj. -01 sin., aj. ym. 1.800 km, met.ruskea, paras varustelu, 2 renk, aluvant, sumuv, takaspoileri ym. Aj. Aj. 140 tkm 16.900e OPEL OMEGA 2.2 Classic -02 farmari, met.hop, autom.ilmast, aluvant, aj. PEUGEOT 206 XR 1.4 3-ov. keskipakokyt. Oksanen on tutkimuksessaan vertaillut myös samansuuruisten palkkaja eläketulojen verotuksen tasoa ja rakennetta. 75 tkm, met.väri, löytö 11.800e Toyota Corolla 1.6 4-ov. TOUKOKUUTA 2004 VIESCAR VAIHTOAUTOT KOKKOLASTA: RENAULT MEGANE 2.0 RN -98 4-ov., punainen, aj. -01 harm., aj. 83 tkm 11.900e VOLKSVAGEN GOLF 1.6 -94 5-ov., punainen, aj. – Kaikki potilaiden saama veri on tutkittu ja veren saajille mahdollisesta virheestä koituvat riskit ovat häviävän pienet. 96.000 km 24.500 € HONDA Accord 1.8 Met.punainen, -97 hyvin huollettu, aluvanteet ym. -00 ilmastointi, aj. (2490?) (3900?) (3200?) 4-Tahti, AUTOMAATTI, pakki ym. Alv 22% 18.000e TORSTAINA PIETARSAARI NESTE EDSEVÖ klo 9-13 TORSTAINA KOKKOLA CITYMARKET (P-alue) klo 14-19 MAAHANTUOJAN MÖNKIJÄMARKKINAT 1190 . Muuta haittaa verenluovuttajille ei asiasta ole koitunut, Veripalvelun johtaja Jukka Rautonen toteaa. 16.500e Opel Vectra 1.8 Elegance farm. aut. 1190 . 204 tkm 4.900e FORD PUMA 1.7 3-ov. 60 tkm 13.900 e SAAB 9-5 2.3T SE -99 met.sin., aj. 040-5050 554, 040-553 2428 1990 1990 1990 ??. Suurempien eläkkeiden verotus sen sijaan kevenee edelleen hieman. SUOMEN SUOSITUIN 890 . Hiljainen 4-Tahti, 3-vaiht.+pakki. Puh. – Tästä ei ole mitään ongelmaa varsinaiselle veripussille, jossa on potilaalle menevä veri, Rautonen toteaa. 76 tkm17.900e FORD FOCUS 1.4 amb -99 5-ov., punainen, aj. – Tämän takia ensimmäinen veri meneekin juuri tähän näytepussiin. 1790 . 1190 . – Haluamme, että verestä tutkittavat tiedot ovat täysin eikä melkein oikein. vain 27 tkm 25.500e FORD FOCUS 1.8 Ghia -00/01 4-ov., punainen, hyvä varustelu, aj. Sen tarkoituksena on estää verenluovuttajan ihohuokosista mahdollisesti irtoavien bakteerien joutuminen varsinaiseen luovutettavaan vereen. ym. 06-8278 400 VAIHTOAUTOT MECARISTA OPEL VECTRA 1.6 GL 4 ov. 9 tkm 13.900 e PEUGEOT 607 3.0 Aut. -98 Vihreä, aj. Pienituloisilla eläkeläisillä verotus on keventynyt suhteessa vähemmän kuin suurituloisilla, mutta toisaalta heidän verotuksensa vastaavasti kiristyi lamavuosien aikana vähemmän. -98 met.hopea. ym. KOKKOLAN AUTOVÄLITYS Oy www.kokkolanautovalitys.fi TORIKATU 9:stä Citroen C 5 2.0 SX autom. -01 ilmastointi, sin., aj. SUOMEN HALVIN HINTA! RALLY 110 cc Tieliikenteeseen. Lääketieteellisessä lehdessä, Lancetissa julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan lähes joka toinen tautitapaus johtuu asbestialtistuksesta.. farm. 10, puh. 3590 . 75 tkm 11.400 e BMW 518 -91 pun., aj. Ja nyt kun emme voi olla siitä ihan varmoja, haluamme kutsua luovuttajat uudestaan testiin, vaikka kyseessä on ehkä jo hätävarjelun liioittelu, Rautonen sanoo. -94 Sin, hyvä kunto, aj. ilmastointi. Suomi auto TOYOTA Avensis Linea Terra 2.0 -02 Met.pun, Webasto kellolla, ilmast. ym. 112 tkm, nahkasis., ym. 231 tkm 8.900 e PEUGEOT 4D Sedan 1.8i -98 sininen, aj. 107 tkm 7.300 e HONDA ACCORD 2.0 4-ov -93 pun., aj. Hoikkala 0400-850 968 Tule edullisille autokaupoille! www.mecar.fi Peugeotilla bonusta. Kun mahdolliset bakteerit ovat jääneet näytepussiin, loppu puhdas veri valuu tavalliseen veripussiin, Rautonen kertoo. 1790 . 305 tkm 6.900e TOYOTA HIACE 2.5 D -93 Pun, lyhyempi malli, aj. 133 tkm, pikkuruokainen DIESEL 15.900e Mercedes-Benz 200 D -91 aj. ilmastointi -98 Met.vihreä, 2 renkaat ym. -98 met.hopea, aluvanteet, luistonesto, ym, aj. -98 aj. 7:lle, valk, aj. 25.000e Volvo S 40 1.8 -96 punainen, erittäin siisti 12.000e Renault Laguna 1.8 Premium -01 ilmastointi, met.väri, aj. 150 tkm 10.900e FORD MONDEO 1.8 110 hv -02 4-ov., amb. 98 tkm 35.900 e FORD TRANSIT 100 DSL -95 pun. Siitä me voimme tehdä kaikki tutkimukset, mitä verestä muutenkin on tehtävä. 202 tkm 5.900 e FORD FOCUS 1.4 Ambiente STW -99 aj. 99 tkm, sis. 211 tkm 6.500e PEUGEOT 405 1.8 GLX -94 4-ov., valkoinen, aj. Wikman 040-566 6788 T. 200 tkm, ohj.teh., siisti 4.800e Mercedes-Benz A 160 CDi -99 aj. 93.000 km 21.900 € MAZDA 2 1.4 CORE+ -03 Aj. 3590 . kytkin SUOMEN HALVIN HINTA! Hiljainen 4-Tahti, 4-vaihteinen, kardaaniveto, tieliikennejousitus ym. Sen sijaan näytepussiin mennyt veri on hänen mukaansa voinut laimentua. 139 tkm, met.väri 14.500e Opel Vecta 1.8 CD 4-ov. 87 tkm 11.500e SUBARU TARGA 1.8 4 WD -90 Valkoinen, hyvä avolava, aj. Aj. 130 tkm, täyd.huoltokirja 13.900e Opel Zafira 1.6-1.8 -01 7-hengen, 3 kpl, hinta alk. Crossipyörä 90 cc 4-Tahti., 3-vaiht., autom. -98 valkoinen, aj. 6.900 e Huonekaluhalli LAURI SALONKOSKI Ouluntie 5 Kokkola, 0400-862 620 Saapunut ISO VALIKOIMA 8, 6 JA 4 tuolin RUOKAILURYHMIÄ Ouluntie 27, Kokkola Avoinna joka päivä 9–20 Orvokki/ sarviorvokki 4,50 € MINIRUUSUJA 19 € 4,50 5 kpl 19 10 kpl Kaunis kultainen Suosittu kultainen cubic zirkonia SYDÄNRIIPUS 19 19 Kauniit kultaiset HELMIKORVANAPIT aito viljelty helmi Rantakatu 8 ja Citymarket Kokkola, Asemak. 103 tkm 11.900e FORD ESCORT 1.6i STW -99 Farmari, sininen, aj. 890 . UUT UUS ! KÄSIRA HA 800 NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. 14.900e FORD MONDEO 1.8 amb+ -00 4-ov., met.rusk., luiston esto, ilmastointi ym. 118.000 km -97 Pun, 2 renkaat, stereo ym, siisti kunto 11.900 € MAZDA FAMILIA 1.5 4 ov. Vastaavasti 2 139 euron kuukausituloista esimerkkieläkeläinen maksaa nyt veroa 30,0 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä entistä vähemmän. 0400-663 392. 130 tkm 17.000e Opel Vecta 2.0 DTi 5-ov. ym, hyvin huollettu. Tuhat uusintatestiin kutsuttavaa verenluovuttajaa ovat Rautosen mukaan eri puolilta Suomea, ja heille lähetetään henkilökohtainen kirje tällä tai ensi viikolla. 44.000 km 14.900 € 13.500 € PEUGEOT Partner 1.9 Diesel 7 hengen -00 Sin, hyvin huollettu, 2 renk, stereo