Oululaista SK Pohjantähteä edustava Pasi Ikonen, 21, vei maailmanmestaruuden miesten pikamatkalla. . . Kirkon piirissä on viime vuosina havahduttu meneillä olevaan muutokseen. . Usean seurakunnan itsenäisyys ja hallinto joutuu lähivuosina suurennuslasin alle. Aika tuntui olevan kypsä oopperan rantautumiseen myös Kosolan maille. . . Lapuan Harrastajanäyttelijät olivat vahvistaneet rivejään muutamalla ammattilaisella ja muusikoilla. Hän kertoo, että muun muassa Brysselissä kansalaisjärjestöt käyttävät yhtenäisiä liivejä, joista heidät tunnistaa. . Se keräsi Tampereella seitsemän mitalia: kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Sivu 4 Järjestöjen vastattava teoistaan Kristillisdemokraattien Korhola ehdottaa kansalaisryhmille omia liivejä: Eija-Riitta Korhola ehdottaa kansalaisjärjestöille selkeästi tunnistettavia liivejä, jotta heidät voitaisiin erottaa mellakoivista aktivisteista. . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai A B Tänään . . Sivu 6. . Viime sunnuntaina Ikonen voitti MM-kisojen miesten avausmatkalla sprintissä hopeaa. . . . . . . Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen ”...ny vietiin usko kirkkoon ja isänmaahan” s Panostamalla työssä käyvien työskentelyolosuhteisiin ja jaksamiseen, järjestämällä mahdollisuuksia helpottaa työtaakkaa, esimerkkinä osa-aikaeläke, jolla työntekijä yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa vapaaehtoisesti vähentää työaikaa, Ari Huuki Kannuksesta kirjoittaa. . . . . . . . . . . . . . . Suomi keräsi Teiskon Asuntilan ja Pulesjärven maastoista ennätyksellisen kahdeksan mitalin saaliin: kolme kultaa, neljä hopeaa ja yhden pronssin. . Silloin järjestöjen on mahdollista osoittaa mieltään, mutta ulkopuoliset, Korholan mukaan verenhimoiset huligaanit tunnistetaan joukosta. Ihmettelen, jos järjestöillä olisi ensimmäistäkään syytä olla käyttämättä liiviä, Korhola huomauttaa. . . . . . .9-10 Viikonvaihde . .3-4 Kotimaa . . . .26-27 IRTONUMERO 7 MK Nro 211 SUNNUNTAINA 5. Korkeintaan todettiin pilke silmäkulmassa, että "ny vietiin usko kirkkoon ja isänmaahan". . . . . . . . Noin 60 -päistä näyttelijäjoukkoa ohjasi Hannele Martikainen, jonka työn hedelmät nähtiin ensi-illassa Lapuan Urheilutalolla perjantai-iltana. . . . . . . . .25 Tv, Radio . . . Kuva: Timo Talus Hanne Yli-Parkas KRUUNUPYY Kristillisdemokraattien europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola toivoo eri kansalaisjärjestöjen olevan jatkossakin mukana poliittisessa vaikuttamisessa. .17-23 Sarjakuvat . . Pörssinelonen Ruotsi keräsi Tampereen kisoista yhden mestaruuden kyytipojaksi kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Hänen mukaansa järjestöjen on kuitenkin otettava vastuu teoistaan. . .11-13 Mielipide . . Musiikin sovituksesta ja johdosta vastasi Pekka Haapasalo. Kaksi vuotta sitten suomalaissuunnistajat voittivat Skotlannissa yhden maailmanmestaruuden, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. . . Aiempi Suomen MM-suunnistuksen mitaliennätys oli kuusi mitalia. Kuva: Jukka Lehojärvi Ulkomaat +17 +16 +15 3-6 m/s Heli Uusimäki LAPUA Arvo Salon Lapualaisoopperaa on esitetty moneen otteeseen vuoden 1966 jälkeen, jolloin teos kantaesitettiin Helsingin Ylioppilasteatterin tilaustyönä. .8 Kulttuuri . . . Korhola osallistui Kristillisdemokraattien ruotsinkielisen järjestön kesäjuhlaan Kruunupyyssä lauantaina. . Kun mielenosoittajat vaativat, että poliisi olisi selvästi tunnistettavissa, niin eikö heidän pitäisi tehdä samoin, Korhola kysyy. Kuva: Lehtikuva/Jukka Ritola U rh e il u Sivu 3 Pohjois-Korea ei tee ohjuskokeita s Pohjois-Korea pitää kiinni julistuksestaan, ettei se tee ohjuskokeita vuoteen 2003 mennessä. . Vaatii lapualaisilta kanttia esittää Lapualaisooppera, joka arvostelee ja arvioi Lapuaa ja lapualaisia yhdestä näkökulmasta. . Lapualle olivat lähteneet myös kirjailija, käsikirjoittaja Arvo Salo ja säveltäjä Kaj Chydenius, joka oli esityksen jälkeen vihjaissut ,että Lapualaisooppera olisi aika levyttää uudestaan. . . . . . Kolmas mitalipörssissä oli Sveitsi. . . . . Muuttuvien seurakuntien haasteita pohdittiin lauantaina Kuhmossa jatkuvilla valtakunnallisilla kirkkopäivillä. ELOKUUTA 2001 Sisältö Sääennuste Sivu 16 Corvettet kokoontuivat Särkille Mika Kurkipää on Suomen Corvetteyhdistyksen puheenjohtaja. . . . Sivu 15 Jotakin tehtävä Mielipide TAMPERE (STT) Suomi otti Tampereen MM-suunnistusten päätöspäivänä lauantaina kisojen kolmannen maailmanmestaruutensa. Pulesjärven maastossa käydyssä kilpailussa Suomen joukkueen kuopus Ikonen kukisti toiseksi tulleen Norjan Tore Sandvikin 21 sekunnilla. MM-kilpailut olivat isäntämaalle suurmenestys. . . . . . Mutta sitä on meiltä ennenkin löytynyt, sanoo Juha Rintamäki. . Norja oli mitalitaulukossa toinen. . . . .5-7 Ulkomaat . . . . Paikalliset eivät tuntuneet olevan lainkaan pahoillaan, vaikka lapualaisia näytelmä vähän piikitteleekin. .16 Urheilu . . . . . . . . . . . . – Liivien käyttö olisi yksinkertainen keino kontrolloida mielenosoituksia, ja siihen kaikki voisivat sitoutua. . . Kuva: Lehtikuva/Reuters Muuttoliike haaste kirkolle s Maaseudun väestön yhä kiihtyvä muutto kasvukeskuksiin aiheuttaa ongelmia niin väkeä menettävissä, kuin sitä saavissa seurakunnissa. . . . . Hänen mukaansa liivin käyttö olisi omantunnon kysymys. Lopussa otin sitten niin varman päälle, että jopa kävelin ylämäet, ettei vain olisi tullut virheitä, maailmanmestari Ikonen jutteli heti maalintulon jälkeen. Venäjällä vieraileva Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il vakuutti maansa pysyvän päätöksessään presidentti Vladimir Putinin kanssa lauantaina Kremlissä käymissään neuvotteluissa. .14-15 Sää . Suosionosoituksista -joita seisoen annettiin esityksen jälkeenpäätellen vettä on virrannut Lapuanjoessa riittävästi, jotta tämä poliittinen näytelmä otettiin vastaan kulttuuritekona, ei pilkkakirveenä. Hänen lisäkseen tapahtumassa puhuivat puolueen puheenjohtaja Bjarne Kallis ja ruotsinkielisen järjestön puheenjohtaja Peter Östman. . . . . . Sen saalis oli kaksi kultaa ja yksi pronssi. . . . . Jos näillä toimenpiteillä saadaan ja on saatu ihmisten työtaakkaa vähennettyä 56 ikävuoden jälkeen poikkeuslailla vuoden 2002 loppuun huomattavasti, niin mahdollisuudet jaksaa lähemmäksi vanhuuseläkeikää kasvavat. . . .2 Maakunta . – Fyysisesti suoritus ei tuntunut koko aikana vaikealta. . . . . Sivu 9 Lapua kestää jo piikit 60-päinen kuoro oli näytelmän kantava voima. . . . Sivu 8 Kotimaa Pohjois-Korean lippu Kremlin edustalla. . . . Sivu 19 Ikonen kultavuorossa Suomalaiset puhdistivat MM-pöydän Jess! Pasi Ikonen saavutti lauantaina nuoren uransa täyttymyksen. . Kansalaistottelemattomuudelle määriteltyjen kriteerien ensimmäinen kohtahan on: ole tunnistettavissa. . . . . . . . . . . . . – Mielestäni on kunniatonta olla anonyymi häirikkö, joka peittää kasvonsa ja turvautuu väkivaltaan.
Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 12,50 14,50 tekstissä 11,50 13,30 tekstin jälkeen 11,50 13,30 takasivu 12,50 14,50 välikannet 12,50 14,50 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Maakuntalintuja ja -kaloja postimerkkeihin. Erittäin moni ymmärsi tulla hakemaan Kävelykadulta lohensa, siikansa, mätinsä ja kalaherkkusäilykkeensä heti aamukymmeneltä. Ikimerkit kelpaavat postitukseen myös sen jälkeen, kun Suomi on siirtynyt eurorahaan. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,1x50 tai 2x25 mm 120,1x75 mm 150,200,1x100 tai 2x50 mm 200,250,Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Nimimerkkilisä 20,Laskutuslisä 20,+ alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Mira ja Tomi Törnvall, Kalajoki 23.7 Kirsti Keski-Salo ja Jerker Mattsson, Kokkola 23.7 Marjo ja Mikael Sumell, Kokkola 23.7 Katariina ja Timo Tuomaala, Pietarsaari 24.7 Sari ja Stefan Gäddnäs, Pietarsaari 24.7 Marika Järvelä ja Vesa Rintaniemi, Pietarsaari 24.7 Riikka ja Sami Simpanen, Nummela 26.7 Raija ja Hannu Kalliokoski, Ullava 26.7 Pirjo ja Sami Virtanen, Kokkola 28.7 Johanna ja Jari Myllymäki, Kaustinen 29.7 Maija Lamu ja Dia El Din Nabil Loutfy, Kannus 29.7 Camilla ja Peter Rintala, Kokkola 31.7 Johanna ja Pasi Rajala, Oulainen Leena Nygård PIETARSAARI (KP) Pietarsaaressa lauantaina vietetyn Kalan päivän ensimmäinen tunti oli vauhdikas, sen aikana tapahtui paljon ja nopeasti kuin nopeutetussa filmissä. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Oton, 11, ja Ossin, 9, koulu on naapurikylässä Ervastissa. Kuva: Pia Halonen Tyttö 29.6 Pia ja Kim Lundström, Kokkola 14.7 Sanna Ketola ja Vesa Ormiskangas, Pietarsaari 14.7 Saila Korpi ja Mika Lehtola, Pietarsaari 17.7 Marja-Leena Pasanen ja Jarmo Uokkola, Pietarsaari 19.7 Margareetta ja Pekka Haavisto, Kannus 19.7 Marika ja Jukka Hautaniemi, Kokkola 20.7 Anu ja Ari-Pekka Sillanpää, Veteli 21.7 Johanna ja Timo Göös, Kokkola 22.7 Hanna-Leena ja Jari Jylhä, Perho 22.7 Heidi Saarenpää ja Ari Ahvonen, Kokkola 25.7 Ritva ja Henry Ahlvik, Ala-Ähtävä 25.7 Hilkka ja Timo Karjalainen, Kannus 26.7 Katja ja Jarkko Huopana, Perho 29.7 Tarja ja Kari Allonen, Pietarsaari 31.7 Eija Mastosalo ja Reijo Aho, Toholampi Poika 1.6 Sari Kuula ja Kaj Östman, Pietarsaari 7.6 Minna ja Anders Boijer, Kokkola 16.7 Malin Jansson-YliPelkola ja Kim Yli-Pelkola, Pietarsaari 18.7 Tuula ja Samuli Korpela, Haapajärvi 19.7 Kati ja Toni Ojala, Kannus 20.7 Kaisa ja Marko Erkkilä, Kokkola 20.7 Eeva-Maija ja Kari Kiiskilä, Kokkola 20.7 Eija ja Markku Paalavuo, Reisjärvi 21.7. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Kalan päivän nyt neljättä kertaa järjestäneen City-ryhmän vetäjä Kirsi Käldman oli tyytyväinen tapahtuman tiiviiseen tunnelmaan. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Lisäksi Posti julkaisee 6. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Uusissa 1. Isovanhemmat ovatkin yksi tärkeimmistä syistä pysyä Kuressa. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 28 915 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . luokan ikipostimerkeissä nähdään sinitiainen, västäräkki ja kuhankeittäjä. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . 7: 17-20 Aurinko nousee: Kokkolassa 4.49 (pimeys päättyy 3.31), Helsingissä 5.09, Oulussa 4.29 Aurinko laskee: Kokkolassa 22.15 (pimeys alkaa 23.31), Helsingissä 21.41, Oulussa 22.16 Nimipäivät huomenna: Toimi, Keimo ja Sixten Nimipäivät tänään: Salme, Sanelma ja Gurli, ortodokseilla Joutsi, Nonna ja Nanna Tänään Onnittelut Merkkipäivät Syntyneet Sunnuntaina 5.8. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Etuoikeus, josta täytyy maksaa Pesälän perhe ei muuttaisi Pudasjärven keskustaan Pesälän perhe viihtyy Kuren kylässä erinomaisesti. Seuraavaksi pesästä lentää lukion lentopallolinjalla opiskeleva Olli, 16, joka muuttaa omaan asuntoon keskustaan syksyllä. 2 riviä, sis. Pudasjärven metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajana työskentelevä Tuomo ja terveyskeskuksessa psykologina toimiva Leena suorastaan nauttivat puoli tuntia suuntaansa kestävistä työmatkoista. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Saalis kuitenkin saatiin niin viime tipassa, että kaikkea ei ehditty myyntiin valmistaa. Ei edes kalliiksi käyvän kulkemisen vuoksi. Ennen perjantaita kalastajilla ei ollut kalan kalaa, koska myrsky oli pitänyt heidät päiväkausia poissa mereltä. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . – Harjoituksia on aamuin illoin ja läksytkin pitää tehdä. Sana: "Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. – Emme ole antaneet välimatkojen rajoittaa elämäämme millään tavalla. Leena Pesälä ei keksi yhtäkään asiaa, minkä vuoksi perheen pitäisi luopua joen äärellä sijaitsevasta omakotitaloista, savusaunasta ja omasta tenniskentästä. Eteläväylä, Kokkola. Lapsia kuljetetaan paljon harrastuksissa keskustassa, ja päivässä saatetaan käydä kolmekin mutkaa Pudasjärvellä, Pesälät kertovat. (06) 827 2234, . Kuren kylässä on reilut sata asukasta. Lapsilla on vieressä virtaavan Iijoen vastakkaisella rannalla kosolti kavereita, joiden luokse kesäisin soudetaan ja talvella juostaan jäätä pitkin. Viimeisen, kolmikiloisen lohen veivät tyytyväisinä kotiin Ritva ja Juhani Forsberg. Kun pyydykset perjantaina päästiin kokemaan, saalis oli iloinen yllätys: – Kalaa oli todella paljon, eivätkä rysät ja verkot olleet repeilleet läheskään niin pahasti kuin pelkäsimme, Johansson kertoivat. – Aamulla ehtii sopivasti virittäytyä työpäivään ja illalla taas unohtaa työasiat. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Lohikeittoa möivät Kävelykadulla Jaron G9-juniorien äidit Marja Häggman ja Merja Niittyniemi apunaan Häggmanin Anna-tytär. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Enni Uusitalo PUDASJÄRVI (STT) – Sivukylällä asuminen on etuoikeus, josta täytyy maksaa, toteavat Pudasjärven Kuren kylässä asuvat Leena ja Tuomo Pesälä. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Lintuaiheiset postimerkit on suunnitellut Pekka Piippo. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Sitten pilveilemään ruvenneelta taivaalta alkoi tippua pisaroita. Tor-Erik ja Ingrid Johanssonin kojulla oli vilskettä. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Kun kalatilanne oli viikolla kovin epävarma, mietimme jo lapun pistämistä luukulle, mutta kyllä me tämän ensi vuonnakin järjestämme. Nyt mukaan on lupautunut jo neljä kalastajaa! Nopeiden ihmisten kalakekkerit Viime hetken saaliit olivat hyvät, silti kalat vietiin käsistä ja keitto loppui kesken Kalaa halusivat kaikki. HELSINKI (STT) Posti julkaisee 6. Pesälän lapsista 14-vuotias Ella käy yläastetta keskustassa. Syitä seitsenhenkisen perheen maalla viihtymiseen on monia. Jos asuisin täällä Kuressa, en ehtisi panostaa koulunkäyntiin, Olli perustelee. Keittoa juniorjalkapallon hyväksi. – Halusimme viettää kalan päivää nostaaksemme esiin kalastajia, jotka ovat jo pieneksi käynyt mutta yhä tärkeä ammattiryhmä. 2001 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi s viikko 31 Maria & Robbi 4.8.2001 Ruka EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Aarno Peritalo Valmistuin filosofian maisteriksi. Västäräkki on maakuntalintu Pirkanmaalla ja kuhankeittäjä Etelä-Savossa. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Saalis oli sittenkin hyvä. Hedelmistä te siis tunnette heidät." Matt. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Kalapostimerkit suunnitteli Päivi Vainionpää. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Tunnissa kalaa eri muodoissaan meni kaupaksi Johanssonien kojusta kymmeniä kiloja. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Olemme tyytyväisiä, mutta toisaalta harmittaa, että keitto loppui kesken, sitähän olisi mennyt kuinka paljon hyvänsä, keitonmyynnillä varoja jalkapallolle keränneet äidit sanoivat. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. TERVETULOA valmistujaiskahville su 12.8.2001 Vuokko Keto Småböndersintie 728 Kutsut Kiitokset Kihlautuneet Terve kotiini tulemaks´ juhlapäiväni vierahaks´ pe 10.8.2001 klo 14.00 alkaen Eila Kuru-Jaakola Lämmin kiitos kaikille merkkipäivääni muistaneille. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Johansson oli ehtinyt savustaa osan saaliista ja Semskar myös graavata jonkin verran. (06) 827 2000 ark. Jo ennen myyntivaihetta kalastajat saivat tehdä töitä kiireellä kalan käsittelyssä. Kalapostimerkkien särkikaloihin lukeutuva toutain on Pirkanmaan maakuntakala. – Ikinä en ole joutunut töissä huolehtimaan, miten lapset pärjäävät kotona. Leena ja Tuomo Pesälä toivovat, että joku heidän lapsistaan haluaa jäädä asumaan Kureen. luokan ikipostimerkeissä taas loiskivat nahkiainen, toutain ja muikku. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . – Hyvä kesämökki tämä ainakin on, Tuomo toteaa ja huomauttaa, ettei heidän perheellään ole tarvinnut erikseen mökkiä rakentaa. Vesiaiheisissa 2. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. – Tunnissa meni sata litraa. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Postimerkeissä nähtävä sinitiainen on Satakunnan maakuntalintu. 19-vuotias Anni on jo muuttanut pois kotoa. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Ensi vuonna keitämme sen varmasti itse, ja teemme kunnon satsin niin että riittää, nyt kun tunnemme tilanteen, äidit lupasivat. Pesälät asustavat Leenan vanhaa kotitaloa yhdessä Leenan vanhempien kanssa. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . syyskuuta Suomenlahti-aiheisen postimerkkivihkon. Tuoretta kalaa myymään olivat tulleet vain luotolaiset kalastajat Roland Semskar sekä Tor-Erik Johansson. Myymässä muun muassa Anna Häggman (oik.) ja Marja Häggman. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-; värillinen 670,Lukijan markkinat (ti,to,la) 30,-/rivi (min. Soittajat soittivat, rohkeimmat pistivät kadulla tanssiksi, sata litraa lohisoppaa syötiin loppuun ja Tor-Erik Johansson kääräisi viimeisen ison lohensa pakettiin kello yhteentoista mennessä. Muikku taas on maakuntakala Savossa ja nahkiainen Satakunnassa – vaikka nahkiainen ei tarkkaan ottaen olekaan kala vaan ympyräsuinen. He sekä Ingrid Johansson saivat panna hihat heilumaan kalanhimoisen ihmisjoukon edessä. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.6.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1080 mk 12 kk 1155 mk 6 kk 550 mk 6 kk 594 mk 4 kk 370 mk 4 kk 418 mk 3 kk 280 mk 3 kk 315 mk 2 kk 190 mk 1 kk 106 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Pesälöiden aikana yksikään ei ole muuttanut pois. – Keitto oli tällä kertaa Ruokapalvelulta hankittu. Mummin marjapuuro on aina koulun jälkeen odottamassa, Leena kertoo. Tien kautta matkaa kertyisi 20 kilometriä. – Tästä riittää vielä pakastimeenkin, he iloitsivat. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . syyskuuta uusia postimerkkejä, joiden aiheina on maakuntalintuja ja maakuntakaloja. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Noin 40 kilometrin päässä Pudasjärven keskustasta asuvat Pesälät harmittelevat suuria polttoainekuluja, mutta eivät silti muuttaisi Kuresta pois. Kuvat: Leena Nygård Lohta ja mätiä
Haikalaakin piti yllyttää ennen kuin hän suostui näytökseen. Laman aikana kuitenkin monet Corvettet siirtyivät autoharrastajien omistukseen, Kurkipää kertoo. Ajelen tulevaisuudessakin vanhalla koslallani, vaikka amerikanraudat tulisivatkin uniini. Tarjous koskee myös liittymän vaihtamista Duo-liittymäksi. Kuvat:Timo Talus. Duo-alueen ulkopuolelta -toiseen Sonera-liittymään mk 0,99 -muihin puhelinliittymiin * arkisin ma–pe klo 7–17 mk 2,49 muina aikoina mk 0,99 kesähinta 15.6.–15.8. 22% * Valtakunnalliset yritysnumerot palvelutarjoajan hinnaston mukaan. Hevosvoimat hyrisivät konepeltien alla; autokuumeesta kärsivän mielenrauha järkkyi. Puh. Duo-alueelta -toiseen Sonera-liittymään arkisin ma–pe klo 7–17 mk 0,99 muina aikoina mk 0,81 -muihin liittymiin* arkisin ma–pe klo 7–17 mk 1,55 muina aikoina mk 0,81. Kokoontumisajoihin ei tulla kuitenkaan kumia polttamaan. Suomen Corvette-yhdistyksessä on 250 jäsentä. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen samalle asiakkaalle avattuja liittymiä, Data-, Controlja Control Plus-liittymiä eikä Soneran Easy-palvelua. Laskutuskausi on yksi kuukausi. – Talvisin en aja autolla ollenkaan, mutta kesällä saakin sitten ajaa kunnon autolla. Kurkipää on ollut yhdistyksen toiminnassa mukana vuodesta 1994 asti. Seuraavilla laskutuskausilla käyttämättä jäänyttä etua ei siirretä eikä hyvitetä asiakkaille. 90 000 markkaa, käteisellä, Corvette-yhdistyksen puheenjohtaja Mika Kurkimaa hiillostaa. Sjödahl on touhunnut autojen parissa jo vuosien ajan, mutta hän ei kuitenkaan marise harrastukseen uppoavien markkojen perään. Kauppoja ei syntynyt. 831 1146/831 1149 KODINKONE TEKNO (Raj.erä, 1/as. Se on niin sanottu kolmannen sukupolven Corvette ja tykkään juuri tästä mallista, koska sen muotoilu miellyttää. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. – Suomessa on eniten vuosimalleja 1989 ja 1990, ja vuoden 1969 malli on myös yleinen. Tällöin ilma puristuu pakastimen takaseinässä olevaan ilmasäiliöön. – Sehän on siitä kiinni, paljonko kruisailee, Excelin tuotepäällikkönä työskentelevä Sjödahl toteaa. Espoolainen Sami Haikala innostui, ja kumi paloi. Kompressori pysähtynyt. Corvette ulvoo, takarenkaista nouseva savu on sakeaa ja palaneen käry leijuu ilmassa. Yhdistyksen puheenjohtaja, tamperelainen Mika Kurkipää saapui Kalajoelle jo perjantai-iltana kahdenkymmenen muun Corvette-kuskin kanssa. – Corvette-yhdistysten tapaamiset on tarkoitettu herrasmiehille, yhdistyksen jäsenet toteavat. Tehtaankatu 35, 67101 Kokkola. Rivi kuumaa muskelirautaa. Olen kuitenkin myynyt sen pois. Kuukausimaksu mk/kk 21,76. Hinnat esim. Samoilla linjoilla on Suomen Corvette-yhdistyksen puheenjohtaja Mika Kurkipääkin. Hevosvoimat jyrisivät Hiekkasärkillä Kim Sjödahl ja Corvette vuosimallia 1973. Uusi auto odottelee kuitenkin tallissa, Kurkimaa hykertelee. Privat Duo. Kännissä ajamista ei hyväksytä, Kurkipää jyrähtää. Yhdistyksen jäseninä on niin rahamiehiä, opiskelijoita kuin työttömiä kirvesmiehiäkin eli joukossa on monenlaisia tyyppejä, Kurkipää kertoo. Jenkeistä on tuotu paljon Corvetteja ja aikanaan YK-miehetkin toivat niitä Suomeen. Kytkentämaksu mk 48,80. Kun pakastimen kompressori jälleen käynnistyy, pakastimen sisäilma kylmenee ja supistuu. ma–pe 7–17 mk 1,55. Sisäilma kylmenee ja supistuu. – Saatiin aikaan mukava letka Helsingistä Tampereen kautta tänne Kalajoelle. 2001 Maakunta 3 Electrolux EC 1909 M säiliöpakastin Kätevänkokoinen säiliöpakastin, joka Electroluxin kehittämän Low Frost-tekniikan ansiosta huurtuu 80 % normaalia hitaammin • vähäisen huurtumisen ansiosta sulatusväli kasvaa viisinkertaiseksi • 2 koria • energiankulutus vain 0,60 kWh/vrk • energialuokka hyvä B • sisävalo • käyttöpaneeli kätevästi alhaalla säiliön etuosassa • siirtopyörät • pakastusteho 20 kg/vrk • lämmönnousuaika 40 h • bruttotilavuus 189 l • mitat: K 868, L 935, S 665 mm 2295,Huurtuminen vähenee 80 % ja sulatusväli viisinkertaistuu Hengittävä Low Frost-säiliöpakastin Kun pakastimen kompressori ei käy, lämpenee ja laajenee pakastimen sisäilma. alv. – Corvetteni on vuosimallia 1973, Stingray. Hinnat sis. Jens Oja KALAJOKI (KP) Espoolaista Sami Haikalaa pitää maanitella ennen kuin hän suostuu "polttamaan kumia". Tällöin imeytyy ilmaa ilmasäiliöstä pakastimen sisälle. Nyt ajelen Corvettella, joka on vuosimallia 1985. Ensimmäiseltä laskutusjaksolta käyttämättä jäänyt etu siirtyy seuraavalle laskutuskaudelle. Rajoitus ei koske Company-liittymiä. Corvette-kuskit eivät kuitenkaan kovin usein innostu takarenkaitaan polttamaan eli takarenkaiden kuluttamiskekkereistä ei voi tässä tapauksessa puhua. Erikoista on se, että vuonna 1989 Metro-Auto myi eniten juuri Corvetteja. – Osalla on mukana omat alkometrit, että voi varmistaa ajokunnon ennen kuin lähtee tien päälle. – Osta tuosta kunnon auto. Ei jälleenmyyjille) Sonera Mobile Operations tarjoaa 5.8.–31.8.2001 uusille Sonera INja Sonera Yritysliittymä-asiakkaille 200 markalla normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita ja tekstiviestejä (mukaan lukien sonera net:in Teksti-lähetykset sekä koko Ryhmäteksti-palveluliikenne). – Tämä malli tuli markkinoille bensakriisin aikoihin, joten se ei ole aivan yhtä tehokas kuin kuusikymmentäluvun Corvettet, joissa hevosvoimia saattaa olla yli neljäsataa, Sjödahl paljastaa ja osoittaa vieressä komeilevaa 1960-luvun menopeliä. Kalajoella kurvaili lauantaina noin viitisenkymmentä Corvetten omistajaa. Olin siellä työreissulla. Kompressori käynnissä. Corvette-yhdistys on perustettu 1980-luvun loppupuolella. Ostin auton vuonna 1999, Sjödahl kertoo. Ilmasäiliöstä tuleva ilma on kuivaa, eikä huurretta muodostu. Jens Oja KALAJOKI (KP) Kalajoen Hiekkasärkille Suomen Corvette-yhdistyksen viralliseen tapaamiseen saapunut joensuulainen Kim Sjödahl esittelee tyylikästä amerikanrautaansa Rantakallan parkkipaikalla. Puheluhinta mk/min. Sami Haikala poltti kumia Kim Sjödahl esittelee rautaratsunsa voimanpesää. Autokuumeesta kärsivien oli kohtuullisen tuskallista liikkua Hiekkasärkillä lauantaina, sillä vähän väliä vastaan tuli toinen toistaan komeampi kaara Corvettet valtasivat Särkät. Etua on käytettävissä 50 mk/laskutuskausi liittymän avaamista seuraavien neljän laskutuskauden ajan. Etu myönnetään vain yhteen samalle asiakkaalle tarjousaikana avattavaan liittymään. – Muutama vuosi sitten toin Kandasta Corvetten, joka oli vuosimallia 1972. Pääasiassa jäsenistö on Etelä-Suomesta. Sisäilma lämpenee ja laajenee. Tosin, Haikalan näytös hymyilytti myös vanhempia alan miehiä
Tapahtuman taiteellisena johtajana toimi Jan Söderblom. – Parlamenttia pidetään erheellisesti vain keskustelukerhona, ja mielestäni kansalaiset tuntevat kohtuuttoman huonosti parlamentin työnkuvaa. KOKKOLA (KP) Humalainen nuori mies ajoi autonsa katolleen Trullevintiellä kello kymmenen aikaan perjantai-iltana. Kihlakunnansyyttäjä puolestaan piti näitä pankkiautomaatinostoja peiteltynä osingonjakona. Yleisön lajittelu on turhaa, ja yleisöön suhtautumista pitäisi yksinkertaistaa. Pesän omaisuus ei olisi riittänyt edes konkurssimenettelyyn saati velkojille. Vähän ennen kello neljää tilanne kävi niin vaikeaksi, että kulottajat katsoivat viisaimmaksi hälyttää paikalle sammutusalan ammattilaisia. Kulotus yksityismetsässä 33 hehtaarilla on Keski-Pohjan metsänhoitoyhdistyksen suunnittelema ja valvoma hanke. ja 1.-11.3., th., h. Puolenkymmentä moottoripumppua syyti vettä alueen reunamille ja esti näin kulon ryöstäytymisen luvattoman laajalle. Järjestäjien mukaan kartanoissa, kirkoissa ja saleissa oli konserttivieraita vähintään 2 700. Jutun toisena asianomistajana olleelle Yrittäjävakuutus – Fennialle vahingonkorvaukset ovat seitsemän tuhatta markkaa. Paikka sijaitsee lähimmillään noin neljän kilometrin päässä Lestijärven tiestä Määttälän kylän takana Tokonnevalla. Valkea sytytettiin perjantaina illalla ja työ saatiinkin jo loppuun, kun yltynyt tuuli puhkui alueen uudelleen tuleen. Kulotustyömaata ympäröi monenlaista maastoa, mutta palopäällikkö Tapio Nissilän mukaan erityisesti pidettiin silmällä läheistä turvetyömaata. He olivat myös saaneet vähiten neuvoja, kuinka muutetaan lääkitystä oireilun mukaan, Närhi kertoi.. Auto katolleen Trullevissa TOHOLAMPI (KP) Metsänhoidollinen kulotus työllisti lauantaina illansuussa neljän palokunnan miehiä Toholammilla. Kallis huomautti lauantaina Kruunupyyssä, että poliitikot saavat lähes päivittäin kuulla stressin, työuupumuksen ja rasitusvammojen lisääntymisestä. Oikealle kaartuneessa mutkassa auto oli suistunut ojaan, josta se oli kimmahtanut penkan kautta takaisin tielle katolleen. Musiikkipäivät järjestettiin 24. Näin ollen hän jätti tekemättä myös tilinpäätöksen ja veroilmoitukset. Sijoitukset työympäristön parantamiseen vähentäisivät myös eläkeiän nostamisen tarvetta. Näinhän ei asia ole, Korhola muistuttaa. Miesten joukkuekisassa voiton vei Teijo Norsasi reilun neljän kilon yhteissaaliillaan. Rahojen todettiin menneen omaan käyttöön eikä yhtiön hyväksi. Leif Groop: Vad förorsakar Typ 2 Diabetes. Prof. Liikemies otti yrityksen tililtä vuosina 1996 – 98 yhteensä lähes kaksisataa tuhatta markkaa. Tietysti eri ryhmillä ja valiokunnilla on vaihtelevasti vaikutusvaltaa, ja esimerkiksi nuorisokulttuurija mediavaliokunta on enemmänkin vain keskusteleva valiokunta. 4 Maakunta Sunnuntaina 5.8. Rästiin jäivät muun muassa arviolta maksuun pannut verot sekä lakisääteisiä vakuutuksia. 2950.• Italian Rimini 31.8.-10.9., 12.-22.10., h. Ei vain keskustelukerho Korhola kuuluu parlamentin suurimpaan Kristillisdemokraattien EPP-ED -ryhmään, jolla on 232 jäsentä. – Se olikin yksi syy, miksi halusin tehdä raportin. MENNÄÄN BUSSILLA Hiihtolomalla Itävallan Alpeille: 22.2.-4.3. Esimerkiksi Espanjassa eri ympäristöjärjestöjen on vaikeaa rekisteröityä, sillä siellä katsotaan tarkkaan, millainen järjestö saa siihen oikeuden, Korhola kertoo. Puolustus väitti, että rahat menivät yhtiön toiminnan pyörittämiseen. 3490.• Ranskan Riviera 14.-24.9., 12.-22.10., h. Kolarin jälkeen kuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 0.78. Suunnittelupalveluihin erikoistunut yhtiö ajautui vararikkoon toissa vuonna. Suurimman eli 4 894 gramman kalasaaliin narrasi miesveteraanien sarjassa kilpaillut Riihimäen urheilukalastajien joukkue. Keskustelua aiheuttaneesta puolueen nimenvaihdoksesta ei siis liene haittaa. Siten myös viranomaisilta säästyisi energiaa, koska heidän ei tarvitsisi erotella ryhmiä, Korhola perustelee raporttiaan. 3550.Namika-matkat Puh. Me emme halua muuttua virkamiehiksi, jotka istuvat norsunluutorneissaan, Korhola kuvailee. kerran. Kokkolan käräjäoikeuden tuomio liittyy epäselvyyksiin Tensotechin toiminnassa 1995 – 98. Kuva: Jukka Lehojärvi KARI VIIPERI KOKKOLA (KP) Kokkolalainen yrittäjä sai kirjanpitorikoksesta sekä velallisen epärehellisyydestä neljän kuukauden ehdollisen tuomion sekä kuuden tonnin oheissakon. 2 pv......................... Kallis kaipaa työympäristöreformia – LAUANTAINA päättyneillä Joroisten musiikkipäivillä kävi väkeä odotettua enemmän. – Yleisö, jota asia koskee, voitaisiin pudottaa pois erityisasemasta, jotta kaikki olisivat samalla viivalla. Tämän vaatimuksen käräjäoikeus hylkäsi. Mistä diabetes aiheutuu. Viikon aikana järjestettiin kahdeksan konserttia. Siitä aiheutuvat kustannukset ovat kymmeniä miljardeja markkoja vuodessa. Klo 16.00 ja 19.00 Hanne Yli-Parkas KRUUNUPYY (KP) Kristillisdemokraattien europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola uskoo, että poliittinen päätöksenteko koskee jokaista kansalaista, ei vain asiaan perehtyneitä ympäristötai kansalaisjärjestöjä. Mutta jos jokin ehdotuksistamme menee läpi, se on hyvin motivoivaa, Korhola kertoo. – Poliitikon täytyy pitää kiinni siitä, että me edustamme yleisöä. Hän huomauttaa, että Euroopan maiden välillä on suuria eroja siinä, miten yleisön soraääniin suhtaudutaan. Länsi-Suomen verovirastolle tuomittu määrättiin maksamaan 188 617 markan menetykset. Jos raportti hyväksytään sekä parlamentissa että neuvostossa, muutokset tulevat voimaan aikaisintaan vuonna 2005. Hänen mielestään yleisön asema on Suomessa kunnossa, sillä täällä yleisö saa osallistua päätöksentekoon ja sen mielipiteet otetaan huomioon. Hän haluaa muistuttaa, että parlamentti tekee runsaasti lainsäädännöllistä työtä. Korholan mielestä sama rooli kuuluu myös poliitikoille. Hänen mukaansa erilaiset järjestöt eivät ole erityisasemassa muuhun yleisöön verrattuna. Hankaluudet alkoivat tuulen navakoituessa päivällä. Varaukset matkatoimistostasi tai: www.rgline.com (06) 3200 300 ma-pe klo 07.30-20.00 la -su klo 10.00-17.00 HOTELLIPAKETTI Sis. Jos raportin myötä nykyistä lainsäädäntöä muutetaan, se ei aiheuta Korholan mukaan ongelmia Suomen oloissa. Sammutukseen ja vartiointiin osallistui miehiä ja kalustoa Toholammin, Lohtajan, Lestijärven ja Kannuksen palokunnista. Perusteluissa huomautetaan, että tekoa ei voida pitää kokonaisuudessa vahingollisena, eikä vaaraa sopimattoman liiketoiminnan jakamisesta liene enää olemassa. Hänen mielestään kristillisdemokraatit tulevat kasvattamaan suosiotaan myös Suomessa muiden Pohjoismaiden tapaan. Tuuli yllätti kulottajat – KESÄONGINNAN SM-kilpailuissa lauantaina Turussa jäivät saaliit odotettua pienemmiksi. Työnjohtaja Timo Heikkilä kertoi puuskien aiheuttaneen vaaratilanteita. Kalliksen mielestä työelämä ei kaipaa työreformia, mutta kylläkin työympäristöreformin. Näiden potilasryhmien hoitamiseen ja neuvomiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota apteekeissa, toteaa helsinkiläinen proviisori Ulla Närhi väitöskirjassaan. opas+retket • Budapest 14.-24.9., h. – APTEEKEISSA tehdyn kyselyn perusteella astman hoidossa ovat ongelmaryhmiä 65 vuotta täyttäneet ja yli viisi vuotta astmalääkkeitä käyttäneet. Åke Lernmark: Vad förorsakar Typ 1 Diabetes. Korhola onkin valmistanut Euroopan parlamentille raportin, jonka tavoitteena on harmonisoida asiaan liittyvää lainsäädäntöä. ”Kaikki samalle viivalle” Eija-Riitta Korhola yhdistäisi poliittisen yleisön Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola uskoo, että Suomen Kristillisdemokraatit kasvattavat suosiotaan puolueen nimenvaihdoksesta huolimatta. Yhtiön konkurssi kuitenkin raukesi maaliskuussa 99, kun velat olivat 1 262 607 ja varat 25 088 markkaa. Muissa Pohjoismaissa kristillisdemokraatit ovat lisänneet jäsenmääräänsä lyhyessä ajassa. Yleisön eri edustajat Lauantaina Kristillisdemokraattien ruotsinkielisen järjestön kesätapaamisessa Kruunupyyssä puhunut Eija-Riitta Korhola myöntää, että hänen raporttinsa aihe saattaa herättää intohimoja. Silti työympäristökysymykset eivät kiinnosta. Näin ollen teko todettiin tahalliseksi. Naisten sarjassa ensimmäiseksi tuli Kaukasten kalakerhon joukkue, joka onki kalaa 2 249 gramman verran. 2001 s KESKIPOHJANMAA Matkailu Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA NOPEA PALVELU Kylpylät Botnia-projektet 10 år! Botnia-tutkimus 10 vuotta! Salen rymmer 300 åhörare Saliin mahtuu 300 kuulijaa Ingen anmälning / inträdesavgift Ei ilmoittautumista / pääsymaksua Allmänföreläsningar Yleisöluennot 9.8.2001 17.30 18.30 Gloria-Auditorio, Vaasa Hovioikeudenpuistikko 16 Prof. Yrittäjälle ehdollista Tensotechin jutussa Liiketoimintakieltovaatimus kaatui KRUUNUPYY (STT) Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Bjarne Kallis haluaisi nostaa työympäristön yhdeksi keskeiseksi vaalikysymykseksi. Hänen mukaansa Suomen Kristillisdemokraatit kokevat eurooppalaisista kollegapuolueista Ruotsin ja Norjan puolueet omimmakseen, jo yhteisen historiankin vuoksi. Euroopan neuvosto käsittelee raportin mahdollisesti vuoden lopussa. Oikeus oli samaa mieltä syyttäjän kanssa. Syyttäjä esitti vastaajalle myös viiden vuoden liiketoimintakieltoa. Lennosta huolimatta vuonna 1983 syntynyt kuljettaja ja kaksi matkustajaa säilyivät vammoitta. Meidän on vain päästävä irti imagostamme, jonka mukaan puolueen äänestäminen tai siihen kuuluminen edellyttäisi jonkinlaisen uskon ekspertin. Oikeus totesi yrittäjän tienneen ainakin odotettavissa olevasta taloudellisesta kriisistä ja siitä, että rahoja nostaessaan hän vaaransi velkojiensa mahdollisuudet päästä omilleen. Metsää oli kulottamassa enimmillään parikymmentä miestä. Erityisesti ympäristöasioiden valiokunta, johon myös Korhola kuuluu, kunnostautuu erilaisten päätöstä pohjustavien raporttien teossa. – Ruotsissa ja Norjassa kristillisdemokraatit ovat triplanneet kannatuksensa lyhyessä ajassa, joten tilausta on. 2950.Hinnat sis. Puolueensa ruotsinkielisen järjestön kesäjuhlassa puhunut Kallis korosti, että epäviihtyisä ja epäterveellinen työympäristö koskee koko yhteiskuntaa. matkat meno-paluu, yöpyminen alkaen 570,570,KOE UUMAJA! BUSSILOMAT RUSKAMATKA Kalle Päätalon maisemiin sekä Kuusamoon 15.9. (017) 823 940 108/95/MjMv Lääkäripalvelut KOKKOLA Urheilutalon takana Ti 7.8. Yhtiön perustaja ja hallituksen ainut jäsen pyöritti yritystä yli kolme ja puoli vuotta ilman kirjanpitoa. Hänen mukaansa eri järjestöt ovat demokratian kannalta tarpeellisia. Parlamentaarikko kuitenkin huomauttaa, että niin sanotut eihallinnolliset järjestöt ovat muuttumassa yhä enemmän hallinnollisiksi, ja usein ne ottavat itselleen roolin yleisön edustajana. – Iäkkäät potilaat ja yli viisi vuotta astmalääkkeitä käyttäneet eivät seuranneet astmaansa ohjelman suosittamilla keinoilla. Nämä laiminlyönnit mies myönsi sekä esitutkinnassa että oikeudessa
Tervetuloa! SYYSKOKOUS Lämmin kiitos Teille, jotka otitte osaa suureen suruumme ja kunnioititte rakkaamme MARIA HIETALAN muistoa, sekä Lepolan ja Libeckin henkilökunnille hyvästä ja ystävällisestä hoidosta. Tärkeimmille liikennereiteille tullaan perustamaan TruckPointit, joista kuljettajat voivat rekisteröityä järjestelmään. kerran.. Uusiin kavereihin ja koulumiljööseen totuttautuminen vie oman aikansa. Sunnuntai 5.8. Makkosen mukaan koulun aloittaminen sujuu liki poikkeuksetta hyvin, eikä asiasta ole tarpeen tehdä stressiä. Saima Harmaja Siunattu läheisten läsnä ollessa 4.8.2001 Kokkolassa. – Arvostelu tulisi jättää aikuisten väliseen keskusteluun, ettei lapsen asenne koulunkäyntiin vaarantuisi. Helsingin kaupungin opetusviraston erityispalvelupäällikkö Sirkka-Liisa Makkonen haluaa rauhoitella koulutielle astuvien lasten vanhempia. Imatralla rekkajonojen aiheuttamat ongelmat ovat muita rajanylityspaikkoja suuremmat. Din styrka gav oss krafter, att kämpa tillsammans med Dig. 30.07.2001 Ylivieskan terveyskeskuksessa Kaipaamaan jäävät Martta o.s. lut. 19.05.1911 Lestijärvellä kuoli 01.08.2001 Kotipirtillä Kaipaamaan jäivät Eeva veljien lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Väsymys saapui kuin hiipien hiljaa, vei voimat ja unen antoi, taittaen sukumme vanhinta viljaa, Luoja luokseen rakkaamme kantoi. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakoti Mariassa. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. 27.08.1936 Sievi k. 16.6.1911 Haapavedellä k. Tasapainoiseksi aikuiseksi kehittyäkseen lapsi tarvitsee kaikki kouluvuodet, jotka ovat tärkeitä juuri kaveruussuhteiden luomisessa ja sosiaalisessa kypsymisessä. Som vänlig inbjudan meddelas att jordfästningen äger rum i Pedersöre kyrka fredagen den 10 augusti kl 13. Kuva: Arkisto IMATRA (STT) Imatralla on kehitetty järjestelmä, jolla pyritään välttämään rekkajonot rajanylityspaikoilla. Johtokunta klo 17.30. Kokoukset Rakkaamme Kauko Kullervo JAKOLA s. Lokakuussa avattava uusi raja-asema on myös ainoastaan viiden kilometrin päässä keskustasta. Soita tuuli kerro ikävämme, uni kaunis anna pappallemme. ’’Mies kun tulee tiettyyn ikään...’’ Hulvaton komedia miehen villeistä vuosikymmenistä. Tack för den rika tid vi fick tillsammans. – Yleensä työpäivää lyhennetään kuuden tunnin mittaiseksi ja viikottaista työaikaa vastaavasti 30:een tuntiin, tulosaluejohtaja Sirpa Taskinen Sosiaalija terveysalan tutkimusja kehittämiskeskus Stakesista sanoo. 6 mk/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 KAIVERRUKSET E N T I S Ö I N N I T PUHDISTUKSET Puh. 040-5459796, 0400-560804 KIVIVEISTÄMÖ KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN Rakkaamme Eila Marjatta HUOVINEN o.s. Pitkittyneet ongelmat johtavat helposti koulunkäyntihaluttomuuteen, jolla voi olla lapsen tulevaisuuden kannalta ikäviä seurauksia, erityispalvelupäällikkö varoittaa. Jos lapsi ei kerro kiusaamisesta kotona eikä koulussa, ei asiaan tiedetä useinkaan puuttua. Vanhemmat tuntevat epävarmuutta siitä, kuinka tunnistaa kiusatuksi joutuneen lapsen käytös ja millä tavalla puuttua asiaan. Nykyisin kuskin on kärkyttävä sumassa paikan päällä jopa tuntikausia ellei halua menettää paikkaansa. Hän opetti yli 35 vuotta Laurantian yliopistossa. Toisten lasten huomioimista kun ei voi harjoitella vanhempien kanssa etukäteen. Du lärde oss vad kärlek är. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Sievin kirkossa lauantaina 11.8.2001 klo 10.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Ristimäki luovutti kunniamerkin Sudburyssä Kanadassa. Sen vuoksi esimerkiksi luokka-asteiden yli hyppääminen ei ole aina suositeltavaa, Makkonen sanoo. Nybäck född 21.7.1946 död 01.8.2001 I ljust och tacksamt minne bevarad av Kaj Annika och Roger Johanna och Niklas syskonen med familjer släkt och vänner Din godhet och omsorg, visste inga gränser. Rakkaamme siunataan Lestijärven kirkossa pe 10.8.2001 klo 11.00. 25.07.2001 Ylivieskan terveyskeskus Kiittäen ja kaivaten Tapani, Eeva ja lapset Heikki, Marjo ja lapset Sari ja lapset Jouko perheineen Kaisa perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Suo pääsy kiusatulle luo armoistuimen ja anna riisutulle jo vaate pyhien. Lämmin kiitos osanotosta. Myös koulun mahdollisuudet puuttua kiusaamiseen mietityttävät. En tapper kvinna. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. Näin helppo, nyt on hengittää siellä ja kevyt kulkea valon tiellä. Sen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla, mikä täten kutsuna kaikille ilmoitetaan. Efter gravläggningen minnestund i församlingshemmet. Koulun aloituksella ei pidä stressata Myös koulumatkan kulkeminen kannattaa opetella yhdessä aikuisen kanssa. Perhepäivähoidossa tai kotona hoidetulla lapsella saattaa olla päiväkotilasta suurempi työ sosiaalisessa sopeutumisessa. Järjestelmä voidaan ottaa myöhemmin käyttöön myös muihin ajoneuvoryhmiin ja muilla ongelmallisille rajanylityspaikoilla. Kanadassa syntynyt, erinomaista suomea puhuva professori Saarinen on tehnyt pitkän elämäntyön yliopistomaailmassa. Vesa ja Veli-Pekka Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme kaikille, että rakkaamme siunataan Ylivieskan Uudenhautausmaan kappelissa 10.08.2001 kello 13.00. 2001 Kotimaa 5 Kuolleita Hautakivipalvelut SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Puh. Sen sijaan kotona kannattaa harjoitella kuorimaan perunat, solmimaan kengännauhat ja suoriutumaan muista käytännön seikoista, joissa opettaja ei voi auttaa jokaista erikseen. Tuntia ennen ylitysajankohtaa tieto täsmennetään kuljettajalle. – JOROISTEN musiikkipäivillä kävi väkeä odotettua enemmän. On maa, johonka kaikki polut katoaa. raja-, tulija tieviranomaiset, Sonera, huolintaliikkeet, AKT ja kuljetusyritykset. Hankkeessa tullaan kuitenkin ottamaan huomioon myös ne ajoneuvot, joiden käytössä ei ole matkapuhelinta. 040-5459796 HAUTAKIVET Teatterit Konsertit Sekalaiset www.keskipohjanmaa.net Annakaisa Pirilä HELSINKI (STT) Kun lapsi aloittaa koulunkäynnin, muuttuu ekaluokkalaisen oman elämän ohella moni asia koko perheessä. Sirkka-Liisa Makkosen mukaan kouluissa on monenlaista henkilökuntaa kuraattoreista koulupsykologeihin ja erityisopettajiin, jotka toimivat parhaansa mukaan ehkäistäkseen kiusaamista ja puuttuakseen jo puhjenneisiin ongelmatilanteisiin. Korhonen s. Liturgi: pastori Tuomo Jukkola, saarna: rovasti Väinö Uusitalo, kanttori: Samuli Erkkilä, urut: Johanna Puukko, kuoro: Lohtajan sekakuoro Samuli Erkkilän johdolla. Rekkakuski ilmoittaa matkapuhelimellaan rajanylitysaikeistaan. Omaiset Ev. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Siksi kiitos ja siunaus matkalle myötä sinne, missä ei tuskaa, ei yötä. Kalliosaari Marja-Liisa ja Veikko perh. Suoraan valmistajalta Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. Kuva: Arkisto Imatran keksintö puree jonoihin SUDBURY (STT) Tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan ritarimerkin professori Oiva Saariselle. Esillä sääntömääräiset asiat. Tapahtuma alkoi lauantaina. Kiusaaminen huolestuttaa Monia huoltajia huolestuttaa koulukiusaaminen. Koululuokassa lapsi jakaa useimmiten vain yhden aikuisen huomion päiväkotiryhmää suuremman joukon kesken. muut sukulaiset ja ystävät Kun astuit illalla unten purteen, se lipui hiljaa rantaan uuteen. 15.7.2001 kotonaan Kokkolassa Äitiä, sisarta, mummoa ja isomummoa kiitollisina muistaen Taina ja Otto Juho ja Mirja-Maija Maila ja Jorma Eila-Kaarina Lauri ja Ulla lastenlapset ja lastenlastenlapset veljet perh. puh. Rakkaamme Seppo Kalevi KOIVUMÄKI s. Kotipihalla ei kukaan, kukaan käy, eikä ketään näy. Erityispalvelupäällikkö Sirkka-Liisa Makkonen varoittaa vanhempia arvostelemasta koulua ja koulun tavoitteita lapsen kuullen. Viikon aikana järjestettiin kahdeksan konserttia. Vi kommer alltid att älska Dig. Lämmin kiitos osanotosta. 01.10.1916 Ylivieskassa k. Järjestelmän ansiosta kuljettajat voivat jäädä lähtöterminaaliin tai levätä rauhassa levähdyspaikoilla odottamassa rajamuodollisuuksia. – Lasta on hyvä rohkaista kertomaan kiusaamisesta. Musiikkipäivät järjestettiin tänä kesänä 24. Transinex -järjestelmän kehittelyssä ovat olleet mukana mm. Vår forlust och saknad, är så oändligt stor. Kuntien sijasta toimintaa järjestävät esimerkiksi seurakunnat ja erilaiset järjestöt. Kunniamerkki Kanadaan – SUOMEN Siirtolapuutarhaliiton liittokokous pidettiin viikonloppuna Pyhtäällä. Pitkät jonot tukkivat mm. Toisilla paikkakunnilla lapsille on tarjolla ohjattua iltapäivätoimintaa koulupäivän päättymisen jälkeen. – Esimerkiksi kirjoittaminen ja kirjainten tunteminen ovat koulussa opeteltavia asioita, eikä niitä tarvitse hallita kouluun tullessa, Makkonen sanoo. 22.07.2001 Rakkaudella muistaen Sinikka Siru ja Sari äiti veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Kukat jäivät yksin kukkimaan, kultasantaan laine loiskimaan, jäivät aurinko ja aavat veet, jäivät suven viime säveleet. Yli 35.000 tyytyväistä katsojaa Suomessa ja Ruotsissa! LEO LASTUMÄKI Seppo Sallinen, Antti Vartiala Lippuvaraukset: 06-566 1591, 0400-869 359 Lippuja myös 1 h ennen esitystä portilta. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Lempi Maria TIALA synt. Min älskade maka, vår kära mor Britta Helena BOSTRÖM f. – Tiedollisesti ja taidollisestikin etevä lapsi kypsyy sosiaalisesti omaa tahtiaan, eikä kypsymistä voi jouduttaa. Vanhurskauttamasi vie kotiin, taivaaseen. Taskisen mukaan työnantajalla täytyy olla erityisen painava syy kieltäytyä työajan lyhentämisestä. Transinex -järjestelmäksi kutsuttu systeemi toimii matkapuhelimella. Siirtolapuutarhatoiminta alkoi Suomessa jo 1916, mutta liitto perustettiin vasta 1930. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimi Jan Söderblom. Rakkaamme Sulo Mikael BRUNMAN s. – Saarisen neljä vuosikymmentä kestänyt tutkijantyö on merkittävästi lisännyt tietoisuutta suomalaissiirtolaisten vaiheista Kanadassa. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Jos lapsi tuntuu menestyvän koulussa niin hyvin, että vanhemmat pelkäävät tämän turhautuvan, neuvoo Sirkka-Liisa Makkonen ottamaan rauhallisesti. Vanhemmat voivat osaltaan auttaa puhumalla kiusaamisesta lapsen kanssa etukäteen. Palautteena hän saa tekstiviestinä "ylitysnumeron" ja tiedon oletetusta ylitysajastaan. Raja-asemien väliin ei Imatralla jää minkäänlaista puskurivyöhykettä ja rajalle johtavalla tiellä on vain yksi kaista. Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämiä iltapäiväkerhoja toimii kouluvuoden aikana noin 120 paikkakunnalla. On rauhan maa. Turhaan kutsuu kotipiha kulkijaa, turhaan vene vettä halkomaan. Mukana järjestön iltapäivätoiminnassa on vuosittain reilusti yli 4 000 koululaista. 040-702 2092, 06-822 9198 Terho Isokoski HAUTAKIVET ILMAINEN ILKIVALTAVAKUUTUS Kokkolan Metsästysseura Gamlakarleby Jägarförening ry:n sääntömääräinen Torstaina 16.08.2001 klo 19.00 lounaskahvio Karolinassa, osoite Patamäentie 3, Mesilä. Stakesissa tilastoidaan ainoastaan kuntien järjestämä iltapäivätoiminta, jota ei Taskisen mukaan ole tarjolla kovinkaan paljoa. Imatra Steelin liikenteen lähes kokonaan. 21.12.1948 k. Järjestäjien mukaan kartanoissa, kirkoissa ja saleissa oli konserttivieraita vähintään 2 700. Myös puhelimettomat huomioon Transinex -järjestelmän tavoitteena on rajaliikenteen sujuvuuden edistäminen ja sen aiheuttamien ongelmien vähentäminen aluksi Imatran ja Nuijamaan rajanylityspaikoilla. Suomen suurlähettiläs Ilkka K. Lyhennetty työaika vanhempien avuksi Vanhempien työajat eivät useinkaan sovi yhteen lapsen koulupäivän kanssa. Kännykkä purkamaan rekkasumia Rekkamiehiä turhauttavasta jonossa norkoilusta pyritään eroon uudella järjestelmällä. En underbar maka och mor. Raskaan liikenteen kuljettajilla on lähes poikkeuksetta käytössään matkapuhelin. Kun lasta ei haluta jättää iltapäiviksi oman onnensa nojaan, voi toinen vanhemmista käyttää lakisääteistä oikeuttaan lyhennettyyn työaikaan sen vuoden loppuun saakka, jolloin lapsi aloittaa peruskoulunsa. klo 10 Lohtajan kirkko EHTOOLLISJUMALANPALVELUS Eero Erkkilä: Lohtajan triptyykki eli jumalanpalvelusmusiikki Lohtajan kirkon alttaritauluista. Vahvista voimallasi, tuo ilo sydämeen. Vauhditettu eteneminen koulunkäynnissä voi tuottaa tuloksenaan yksinäisen lapsen
Värtsilän seurakunnan verotulot eivät riitä edes minun palkkani maksuun. Näin evästi puheessaan Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen Kuhmon kirkkopäivien tulevaisuusfoorumiin lauantaina kokoontunutta seurakuntaväkeä. 10,/pkt • 4 eriväristä kynää KYNÄT PENAALIT Coca-cola ............ – Ylimääräinen kohellus on syytä unohtaa, kun astutaan autoon. Muuttuvien seurakuntien haasteita pohdittiin lauantaina Kuhmossa jatkuneilla valtakunnallisilla kirkkopäivillä. 39,Ajasto Spurtti 2do • nahkakansilla • sis. 9,/pkt • 2 tuubia/pkt • 0,5mm tai 0,7mm Bic KUULAKYNÄT ................... Muuttoliike aiheuttaa ongelmia niin väkeä menettävissä, kuin sitä saavissa seurakunnissa. Seurakunnan tulevaisuus on aika lailla vaakalaudalla, sillä ei ole mitään järkeä pyörittää koko organisaatiota entistä vähemmälle väelle. – Yksi piru seinällä on se, että verotulot vähenevät koko ajan. Ihmisten erkaantuminen kirkosta on Kääriäisen mukaan tällä hetkellä suurempi uhka kirkolle kuin uudet uskonnolliset virtaukset, vaikka maallistuminen ei ole hävittänytkään kirkkoa niin kuin vielä 1970-luvulla arveltiin. 79,musta/harmaa Spirit kassi......... Pohjois-Karjalassa sijaitseva Värtsilän evankelis-luterilainen seurakunta on yksi muuttoliikkeen koettelemista yhteisöistä. 10JÄTTIKYNÄT ............................... 15,Aku Ankka ........ Rippikoulunuoria meillä oli tänä vuonna viisi, luetteli Värtsilän seurakunnan vt. 10,• m700 tai m400 • paljon eri värejä KULMALUKKOKANSIOT ....... 69,useita värejä Unlimited............. Vakavaksi uhaksi Kääriänen nimesi myös kuppikuntaistumisen. 15,• 0,5mm lyijyllä Staedtler Lyijykynät 6kpl/pkt ........ Uuden seurakuntalaisen juurruttaminen on haaste seurakunnille. On siinä ja siinä, että pätevää väkeä riittää hoitamaan luottamushenkilöinä kunnan ja seurakunnan asioita. 359,“kallis ja erittäin hyvä” Reima Active .... Tulevaisuudessa kirkolla on vastassaan monia sisäisiä ja ulkoisia uhkia uhkia. korttitaskut, kolikkotaskun ja kynän Diary PÄIVÄKIRJA............. Meillä on myös Suomen seurakunnista eniten vuokrataloja, maahanmuuttajia ja eronneita. 795,GRAAFINEN LASKIN • 128kt muistia • 2 vuoden takuu • soveltuu lukion pitkälle matematiikalle, tekuihin, ammattikorkeakouluihin yms. 85,perus-FUNKTIOLASKIN • kaksirivisellä näytöllä • 229 funktiota • toimii pattereilla Texas TI-86 .......................... kirkkoherra Pauliina Kainulainen karuja lukuja. – Värtsilään verrattuna meillä on 20 kertaa enemmän työntekijöitä, yli 50 kertaa enemmän seurakuntalaisia ja yli 100 kertaa enemmän kastettavia. – Jos yhteiskunnan perussolu ei ole kunnossa, ei yhteiskuntakaan ole kunnossa, kiteytti Jääskeläinen puheensa sisällön. – Seurakuntien yhdistäminen on kuitenkin tunnetasolla vaikea asia. Tiepalvelussa Lammia on paljon auton ratissa tien päällä. 30 vuotta sitten suomalaisista 95 prosenttia kuului kirkkoon, nyt noin 85 prosenttia. 19,• lukollinen, “hevonen” KIRJEPAPEREITA .............. 5 riisiä) Talex LUENTOPAPERI ... Jos oma seurakunta lähtisi, niin se olisi kuin viimeisten valojen sammuttaminen. Ilman Kirkkohallituksen avustusta emme pärjäisi. LASKIMET KARTTAPALLOT • ø 25cm valolla ja ø 30cm valolla 99,149,ø25cm ø30cm Esselte MAPIT A4 ................... – Yhdessäkään seurakunnassa en ole tavannut suunnitelmaa, jossa seurakuntaan muuttavat ja heidän asiansa olisi nostettu tärkeimmäksi asiaksi, totesi Palmu Muutoksia tiedossa Myös kirkon piirissä on viime vuosina havahduttu meneillä olevaan muutokseen. Oli väkeä vähän tai paljon, niin seurakunnallisessa työssä painitaan samojen ongelmien kanssa. kirkkoherra Pauliina Kainulainen Värtsilän tilanteesta. 15,Pepsi ................... Pojalla ei ole työtä, ei koulutusta, ei asuntoa, ei tulevaisuutta, mutta on kissa. Sisältäpäin kirkkoa ja seurakuntia syövät taloudelliset uhat ja työvoimapula suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Kaikilla on parempi olla, kun matkustetaan rauhallisesti, Lammia viestitti. 15,Diesel ................. 7,/pkt tai LEHTIÖ • lehtiö A4/100 7x7mm reijitys • paperi A4/100 7x7 ruudutus KANSIOTASKUJA ..................... 8,/pkt Korostuskynät 3kpl ................ Lammian mukaan kiire on lisääntynyt Suomen teillä. Lammia, 36, on toiminut tiepalvelussa vuodesta 1990. 189,useita värejä Sur........................ Seurakuntalaiset kaipaavat kirkolta neuvoa ja opastusta. Kääriäinen toivoi, että seurakunnat panostaisivat tulevaisuudessa uusien, muualta seurakuntaan tulleiden kohtaamiseen. Autoliitto julkisti valinnan tiepalvelupäivillä lauantaina aamupäivällä Kuopiossa. – Noheva väki tuppaa lähtemään pois. Kirkollisiin toimituksiin satsattava KUOPIO (STT) Kari Lammia Parolasta on vuoden tiepalvelumies. Tulevaisuusfoorumissa puhunut kansanedustaja Jouko Jääskeläinen puolestaan toi ilmi huolensa siitä, että ihmisiltä puuttuu oma paikka, jossa toteuttaa itseään ja kokea turvallisuutta. Esimerkiksi viime vuonna ajoneuvon matkamittariin kertyi 17 000 kilometriä tiepalvelutehtävissä, joten hän tuntee autoilijoiden pulmat. Entä mitä sanon sille pahasti hakatulle viisivuotiaalle pojalle, joka sairaalasta päästyään sanoo, että kyllä minua saa lyödä, koska olen paha, ihmetteli kirkkoherra Harri Palmu kirkkopäivillä. 9,• pit. 2001 s KESKIPOHJANMAA Sharp EL-326E ...................... Aina ei neuvojen antaminen ole helppoa. Jääskeläinen heitti pallon päättäjien suuntaan ja vaati, että heidän tulisi korostaa perheen ja avioliiton merkitystä. Keskustojen pienet vakiintuneet seurakunnat kyllä pystyvät säästämään pahan päivän varalle, totesi kirkkoherra Harri Palmu. 10,/3pss itseliimautuvat • 38x50mm • 3 nippua/pss TOIMISTOTARVIKKEET Pentel LYIJYTÄYTEKYNÄT 3kpl ..... 99,• tulostukseen ja kopiointiin (ltk sis. 49,EUROLASKIN • perus neli-laskin koululaiskäyttöön • taitettava kansi • paristo/ valokenno Lexibook ................................. Hän työskentelee hitsaajana konepajalla ja harrastaa tiepalvelutoiminnan ohella nyrkkeilyä. – Suurimmat haasteet ovat työttömyys, lasten ja perheiden pahoinvointi, päihteet, nuorten koulutus ja ihmisten irrallisuus. 6,• kokoa A4 • pahviset • eri värejä Xerox office KOPIOPAPERI ................... 12,• 0,5mm tai 0,7mm Irtolyijyt ................................. Vaikka väkeä ja veromarkkoja riittää etelässä Kinkeri-Suomea enemmän, niin myös ongelmissa löytyy. Maaseudun rauha ei yksin riitä pitämään äärialueita asuttuna, vaan ihmiset matkustavat työn perässä. 49,musta, kosteussuojattu Diesel ................ – Seurakuntaelämään on kutsuttava niitä, jotka on revitty juuriltaan. – Mitä sanon sille isälle, joka hermon mentyä heittää poikansa kissan kuudennesta kerroksesta pihalle. Vuosien mittaan olen nähnyt mitä ihmeellisempiä vikoja autoissa, Lammia kertoi. – Hyvin yleinen vika on tuulettimen hihnan katkeaminen. Seurakuntalaisten keskuudessa ei ole juuri vanhuksia, vaan nuoria ja lapsiperheitä, kuvaili virkavapaalla oleva Hakunilan seurakunnan kirkkoherra Harri Palmu kaitsemaansa laumaa. 99,iso kokoinen Powder 8 kassi ..69,TASKUKALENTERI............ Kasvavilla isoilla seurakunnilla on myös etelässä talousvaikeuksia, sillä vaikka rahaa on, niin se ei välttämättä jakaudu oikein. 10,/pkt Pyyhekumit 2kpl/pkt ........ Nyt meillä on työryhmä, jossa tutkitaan erilaisia yhteistyömahdollisuuksia hallinnon hoitamisessa naapuriseurakunnan kanssa, kertoi vt. 25,Hevonen.............. 29,M3 sport ........... Kari Lammia Parolasta vuoden tiepalvelumies. 19,A4/100 • ylhäältä aukeava tasku • 100kpl/ pss MUISTILAPUT .................. Naapuriseurakuntaan haettiin vakinaiseen virkaan kappalaista pari vuotta ennen kuin se onnistui, selvitti tilannetta Kainulainen. 40cm • paljon eri värejä • päässä kumi tai pörrö Ballograf Lyijykynät .................................. Usean seurakunnan itsenäisyys ja hallinto joutuu lähivuosina suurennuslasin alle. Nuoret lähtevät opiskelemaan ja harva pysty palaamaan kun töitä ei ole. Etelässä myös ongelmia Väen muuttaminen pohjoisesta etelän lihapatojen ääreen ei herätä suuria suosionosoituksia myöskään pääkaupunkiseudun seurakunnissa. 19,Ka rhu.................. 22,/riisi Laatikko .......................................... Ulkoisiksi uhkatekijöiksi Kääriänen listasi maallistumisen, yhteiskunnan moniarvoistumisen sekä muuttoliikkeen. 6 Kotimaa Sunnuntaina 5.8. Hän toivoo, että autoilijat keskittyisivät ajamiseen ja olisivat maltillisempia. Tänä vuonna olen kastanut kaksi lasta ja kolmannen kastaa sunnuntaina sijaiseni. 25,Pörrö................... 19,• kimaltelevalla kannella PÄIVÄKIRJA ........................ 10,+ KUORIA “hevonen” • 10 paperia, 6 kuorta KALENTERIT JA PÄIVÄKIRJAT KONTAKTIMUOVIT 40cm x 15m ......... Meillä ei ole suuria metsiä, joista tuloja voisi saada lisää. 39,40cm x 5m ............ Tulevaisuus näyttää, sopivatko esimerkiksi vanhauskovaiset ja Nokian herätys saman kirkon suojiin. 25,Huippuhyvä valikoma! REPUT ja KASSIT Forest .................. 8,Kouluun! Pekka Moliis KUHMO (STT) Maaseudun väestön yhä kiihtyvä muutto kasvukeskuksiin näkyy myös seurakuntien toiminnassa. Muuttuvat seurakunnat haaste kirkolle KUHMO (STT) Seurakuntien ei pidä jättäytyä myötätuulen vietäväksi, vaikka puhuri olikin suotuisa kirkolle koko koko 1990-luvun. Kasvavilla seurakunnilla riittää haasteita. 29,EUROLASKIN • kaksirivisellä näytöllä • kätevä taskuunmahtuva! Casio RX-82TL ........................ – Meidän seurakunnassamme on 592 jäsentä ja meillä on kaksi päätoimista työntekijää. 12,40cm x 3m .............. Vielä se on onnistunut, mutta työntekijöiden saaminen on noussut jo ongelmaksi
8278 503 VAIN KOTITALOUKSILLE! MEIRA KULTA KATRIINA KAHVI 500 G (25,80) 12 ,90 HK KABANOSSI 500 G (35,80) 17 ,90 SAARIOINEN KEITOT 300 G (33,00) 9 ,90 HUHTAHYVÄT KRUUNUMEETWURSTI 350 G (48,29) 16 ,90 MAITOKOLMIO DELLA RASVASEOS 400 G (19,75) 7 ,90 MEHUKATTI SEKAJUOMA 1,5 L (6,60) 9 ,90 SAARIOINEN NAUTA-SIKA JAUHELIHA/KG 24 ,90 VIP APPELSIINI-/ OMENAMEHU 1 L (3,33/L) 3 PRK 10 ,00 INGMAN EDAM 1 KG 29 ,90 INGMAN RAEJUUSTO 250 G (19,60) 4 ,90 SNELLMAN BIFFETTI GRILLIPIHVI 330 G (26,96) 8 ,90 HOLLANTILAINEN PUN./KELT. Harjoituksessa päädyttiin turvaamaan Pohjanmaan maidontuotanto toimittamalla saastuneelle alueelle puhdasta rehua. Poliisi otti asunnossa ollet henkilöt kiinni kuulusteluja varten. Lintuviidan kerrostalosta ilmoitettiin ampumisesta aluehälytyskeskukseen kello yhden aikoihin. 13,90 (4,63/L) 18 ,90 BONA, SEMPER, PILTTI LASTENRUOAT 4 KK 125-135 G (11,43-10,58) 7 KPL 10 ,00 HAVIN MÄNTYNESTESAIPPUA 1 L 7 ,90 INGMAN JOGURTIT 200 G (6,25) 8 PRK 1 10 ,,0 00 UNKARIN TUMMA LUUMU/ KG 6 ,90 EDULLISESTI PRISMA-HINT EDULLISESTI PRISMA-HINTAAN! AAN! TAFFEL SIPSIT MEGAPUSSIT 275-350 G (36,86-46,90) 12 ,90 PUUTARHAVALOSARJA 4 -osainen 1 149,49,KÄPY PYLVÄSVALAISIN 249,249,LAAVALAMPPU 1 189,89,LYHTYVALAISIN valkoinen, musta, ant.kupari 59,59,TRUMPETTI ULKOVALAISIN valkoinen ja musta 1 149,49,PUKEUTUMISEN ALEN LOPPUR PUKEUTUMISEN ALEN LOPPURYSÄYS! YSÄYS! JO ALENNETUISTA lasten, naisten ja miesten tuotteista VAIN SUNNUN TAINA PRISMA AVOINNA TÄNÄÄN KLO 12-21 -5 -50 % % BONUS BENSIINI KOKKOLAN OP POP POSTI MA-PE 10-18 MAKSUAUTOMAATIT MERITA PIKASUUTARI MA-PE 9-20 LA 9-18 ASUNTO P I M E N E V I I N I L P I M E N E V I I N I L T O I H I N T O I H I N ATRIA ATRILLI GRILLIMAKKARA /KG 1 13 3 ,,9 90 HELSINKI (STT) Kotimainen maidontuotanto on turvattavissa vakavankin ydinonnettomuuden jälkeen. maaja metsätalousministeriön, Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen sekä Valio Oy:n kanssa. Suojausurakka olisi kuitenkin kannattanut, sillä maidon käyttökielto ja hävittäminen olisivat aiheuttaneet vielä suurempaa haittaa. Tulos ennen kertaluonteisia ja muita vertailua vaikeuttavia eriä nousi 26,2 miljoonaan euroon (noin 156 mmk), kun se vuotta aiemmin oli 15,1 miljoonaa euroa (noin 90 mmk). 2001 Kotimaa 7 K O K K O LA 9 -2 1 (1 8 ) Puh. Rehua olisi tarvittu yli kolme miljoonaa kiloa päivässä. Paikalta toimitettiin ambulanssilla sairaalaan 23-vuotias seinäjokelainen mies, joka kuitenkin menehtyi pistoolin luodin aiheuttamiin vammoihin. Pistoolin luoti surmasi Seinäjoella – TIETOENATORIN huhti-kesäkuun tulos oli selvästi vuoden takaista parempi ja vastasi markkinoiden odotuksia. PAPRIKA/KG 11 ,90 INGMAN VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 L (5,00) 2 PKT 10 ,00 WARRAS TOSIRUKIINEN 175 G (11,43) 5 KPL 10 ,00 ISO VILJANEN 500 G (19,80) 9 ,90 OMENAPITKO 350 G (36,86) 12 ,90 RIISIPIIRAKKA 8 KPL 560 G (23,04) 12 ,90 COCA COLA, -LIGHT, SPRITE JA FANTA 2x1,5 L PANTTEINEEN SIS. Viime vuonna järjestetyn harjoituksen tulokset on nyt julkaistu. Tähän tulokseen päädyttiin, kun Suomen viranomaiset ja tuottajat harjoittelivat maidon suojaamista radioaktiiviselta laskeumalta. Vaikka maidontuotantoa on mahdollista suojata ydinlaskeumalta, onnettomuuden vaikutusten arviointi ja suojautumiskeinojen valinta on kuitenkin hyvin vaativa tehtävä, arvioi Stuk. Tämä määrä vastaa useita tuhansia rekkakuormia. Säteilyturvakeskus (Stuk) järjesti harjoituksen yhdessä mm. – Päättäjien tehtävä ydinlaskeuman sattuessa olisi vaikea ilman tällaisia etukäteen tehtyjä, suunniteltuja ja testattuja menetelmiä, arvioi Stukin projektipäällikkö Kari Sinkko. Koko alkuvuodelta vastaava tulos oli 60,8 miljoonaa euroa (362 mmk) eli runsaat 21 miljoonaa euroa vuoden takaista parempi.. ampuja 23-vuotias mies vai joku muu asunnossa olleista. Maidontuotanto suojattavissa laskeumalta SEINÄJOKI (STT) Seinäjoen poliisi tutkii miehen kuolemaan johtanutta ampumista lauantain vastaisena yönä Kasperissa. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8
Venäjä kannattaa julkilausumassa tätä Pohjois-Korean ilmoitusta. Kuva: Lehtikuva/EPA OHRID (STT–AP–REUTERS–AFP) Makedonian rauhanneuvottelut jatkuivat jälleen lauantaina uusien väkivaltaisuuksien varjostamina. Pakistanin ja sissien mielestä kuolonuhreja on yli 70 000. Albaaniosapuoli on vaatinut, että albaanienemmistöisille alueille muodostettaisiin riippumattomat, albaaneista koostuvat poliisivoimat, tai että albaanien osuus ainakin olisi suhteessa alueiden väestöjakaumaan. Uusia väkivaltaisuuksia puhkesi eri puolilla Länsirantaa ja Gazaa lauantain vastaisen yön aikana. Israelin sotilaat ja palestiinalaispyssymiehet ammuskelivat toisiaan varhain lauantaiaamuna Hebronissa Länsirannalla. Mikään ryhmä ei ole ottanut vastuuta surmista. Palestiinalaisten tiedotusministeri Abed Rabbo kuvasi iskua "salamurhayritykseksi", jonka tarkoituksena oli surmata Barghuti. Kuva: Lehtikuva/EPA BELFAST (STT–AP–AFP) Viime hetken yritykset pelastaa Pohjois-Irlannin maakunnan hallitus näyttivät lauantaina olevan kaatumassa. Poliisi kuitenkin epäili, että tekijöinä voisi olla pakistanilainen Lashkare-Taiba-muslimisissiryhmä. Viime kuussa solmittua tulitaukoa on rikottu jo useita kertoja. Presidentti Vladimir Putin sanoi ymmärtävänä myös Pohjois-Korean vaatimusta amerikkalaisjoukkojen poistamisesta niemimaan eteläosasta. Hallituksen johtava ministeri on määrä nimittää elokuun 12. IRA:n poliittisen siiven Sinn Feinin edustajat tapasivat lauantaina Britannian Pohjois-Irlannin ministerin John Reidin. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il oli vakuuttanut maansa pysyvän päätöksessään Putinin kanssa käymissään neuvotteluissa Kremlissä. – Meidän vastauksemme on voimistaa vastarintaa, Barghuti sanoi iskun jälkeen. Poliisit löysivät Kashmirin sissien surmaamia hinduja Srinagar Kargil Drass Muzaffarabad Is la m ab ad Jammu KASHMIR Ladakh INTIA PAKISTAN KIINA 80 km STT KIINA INTIA GAZA/JERUSALEM (STT–AFP–REUTERS–AP) Lähi-idän kriisi kärjistyi jälleen lauantaina, kun Israel iski ohjuksin korkean palestiinalaisvaikuttajan autosaattueeseen. Sieppaus tapahtui varhain lauantaiaamuna, ja poliisin mukaan aseistautuneita sieppaajia oli noin 15. Hän kuvasi Lähi-idän tilanteen muistuttavan jo sotaa. Protestanttien unionistien ja katolisten Sinn Fein -puolueen edustajat arvioivat lauantaina, etteivät he pääse sopuun kompromissipaketin hyväksymisestä maanantaihin mennessä. Kansainvälisen tilanteen lisäksi neuvottelujen aiheina ovat Korean niemimaan ne sekä Venäjän ja Pohjois-Korean suhteet. Kuva: Lehtikuva/EPA SRINAGAR (STT–AFP–REUTERS) Muslimisissit ovat surmanneet sieppaamansa 15 hindukyläläistä Intian hallitsemassa Kashmirissa. Tiukat turvatoimet ovat sävyttäneet hänen vierailuaan ja yhdeksänpäivästä junamatkaansa. Sieppaajat yllättivät nukkuvat kyläläiset ja veivät aseella uhaten mukanaan kaikkiaan 21 miestä. Armeijalta lisävoimia Intian armeija toi alueelle lisäjoukkoja lauantaina. Palestiinalaishallinto tuomitsi iskun, ja Fatah-liike kehotti palestiinalaisia osoittamaan joukolla mieltään lauantai-iltana. Israelin turvallisuusjoukot tekivät perjantaina pommin vaarattomaksi Tel Avivin päälinjaautoasemalla. Toistaiseksi ei ole nähty merkkejä siitä, että IRA olisi unionistien toiveiden mukaisesti aloittanut aseriisunnan. Ruumiit löydettiin Shroddharin kylästä, joka sijaitsee Dodan alueella Kashmirin talvipääkaupungista Jammusta koilliseen. Isku tapahtui lähellä Barghutin toimistoa hänen ollessaan poistumassa sieltä. Vladimir Putin ja Kim Jong Il kiittelivät yhteistä julkilausumaa jo ennen sen allekirjoitusta aloittaessaan viralliset neuvottelut Kremlissä aamupäivällä. Armeija ei kommentoinut tapausta. Toinen seppele laskettiin Leninin mausoleumille Punaisella torilla. Pakistan kiistää tukevansa sissejä sotilaallisesti, mutta myöntää antavansa moraalista ja diplomaattista tukea "muslimienemmistöisen Kashmirin itsemääräämisoikeudelle". 8 Ulkomaat Sunnuntaina 5.8. Se pitää ABM-sopimusta vanhentuneena. Euroopan unionin ulkopoliittinen edustaja Javier Solana matkustaa jälleen sunnuntaina Makedonian Ohridiin osallistuakseen välitysyrityksiin. IRA avainasemassa. Mikäli IRA ei uuden sopimusehdotuksen ja vuoden 1998 rauhansopimuksen mukaisesti ryhdy luovuttamaan aseistaan, ovat protestantit uhanneet kaataa maakunnan itsehallinnon. Paikka sijaitsee 180 kilometriä pääkaupungin Skopjen länsipuolella. Armeijan radion mukaan aiottu uhri oli Mohanad Abu Halawa, joka on Israelin etsimä Fatah-liikkeen jäsen. Israelilaislähteen mukaan ohjukset olisi ammuttu läheisestä Psagotin juutalaissiirtokunnasta. Kim Jong Il kävi seurueineen myös sisällä mausoleumissa. Kuningataräiti täytti 101 vuotta Hyvävointisen näköinen kuningataräiti kiersi edellisvuosien tapaan tervehtimässä palatsin eteen pakkautunutta väkeä. Sen sijaan täsmäiskun aiotusta kohteesta liikkui ristiriitaista tietoa. Putin sanoi vieraansa pitkään junamatkaan viitaten, että hänen tietonsa Venäjästä ovat nyt ilmeisesti paremmat kuin monen venäläisen poliitikon. Neuvottelujen ensimmäisen kierroksen jälkeen allekirjoitetussa yhteisessä julkilausumassa todetaan uutistoimisto RIANovostin mukaan kuitenkin vain, että ohjusohjelma on luonteeltaan rauhanomainen, eikä uhkaa muita maita. Poliisi pullonkaula makedonialaisilla Neuvotteluja käydään taustalla näkyvässä Villa Biljansassa. Isku ei vaatinut kuolonuhreja, mutta muutamia ihmisiä loukkaantui lievästi. 2001 s KESKIPOHJANMAA KOKKOLA Rautatienkatu puh 827500 Palvelemme tänään klo 12-21 Huom! Seuraa postiasi koulukuvastomme jaossa tänään! Pekka Lehtonen MOSKOVA (STT) Pohjois-Korea pitää kiinni julistuksestaan, ettei se tee ohjuskokeita vuoteen 2003 mennessä, kertoi presidentti Vladimir Putinin neuvonantaja Sergei Prihodko lauantaina. Poliisi löysi siepattujen ruumiit lauantaina. Kashmirin väkivaltaisuudet ovat vaatineet ainakin 35 000 kuolonuhria vuodesta 1989 lähtien. Kuningataräiti on edelleen yksi kuningasperheen suosituimpia jäseniä, ja hän voitti monen britin sydämen jo toisen maailmansodan aikana, kun hän kieltäytyi lähtemästä Lontoon pommituksia pakoon. Moskovaan Kim palaa tiistaina ja lähtee takaisin kotimatkalle keskiviikkona. Halawa oli toisessa tuhoutuneessa autossa, kun ensimmäinen ohjus osui auton viereen. Israel iski autosaatueeseen Palestiinalaiset: ”salamurhayritys” LONTOO (STT–AP) Kuningataräiti Elizabeth juhli lauantaina 101-vuotissyntymäpäiväänsä. Tapaus sattui kaksi viikkoa sen jälkeen, kun muslimisissit olivat tappaneet 15 muuta hindua samalla alueella. 13 ihmistä löydettiin kuolleena, ja kaksi kuoli ennen kuin heille ehdittiin toimittaa lääkäriapua. Tärkeimpien slaavienemmistöä ja albaanivähemmistöä edustavien puolueiden välillä käytäviä neuvotteluja välittää Pardewn lisäksi EU:n edustaja Francois Leotard. Israelin armeijan edustajat kiistivät lauantaina, että ohjusiskun kohteena olisi ollut Barghuti, jonka henkivartijan autoon toinen ohjuksista osui. Putin sanoi puolestaan, että julkilausuma antaa sysäyksen Venäjän ja Pohjois-Korean hyville suhteille. Hänellä on ihailijoita myös venäläisessä Volgogradin kaupungissa, joka onnitteli lauantaina kunniakansalaistaan. Palestiinalaislähteiden mukaan kahdeksan panssarivaunua tunkeutui neljän puskutraktorin seuraamana palestiinalaisalueille lähellä Kfar Daromin juutalaista siirtokuntaa Gazan kaistan keskiosassa. Israelin mukaan isku oli kosto aiempaan tulitukseen siirtokuntaa kohti. Tilannetta seudulla kuvattiin kireäksi. Halawan onnistui paeta ennen seuraavan ohjuksen osumista autoon. Puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezerin mukaan pommi olisi räjähtäessään voinut aiheuttaa runsaasti tuhoa. Kimin on tarkoitus sunnuntaina vierailla Venäjän avaruustutkimuskeskuksessa ennen matkaansa Pietariin. Aiemmin Israel on väittänyt Barghutin olevan nyt kymmenen kuukautta kestäneen palestiinalaisten kansannousun takana. Halawa loukkaantui iskussa. Intia syyttää Pakistania väkivallan lietsomisesta. päivään mennessä, muuten hallitusta ei saada muodostettua. Putin sanoi kannattavansa Pohjoisja Etelä-Korean yhdistymistä. – Julkilausuma osoittaa, että suhteemme tähtäävät tulevaisuuteen, Kim Jong Il sanoi. Vaikein kiista koskee kysymystä maan poliisivoimien rakenteesta tulevaisuudessa. Lisäksi viisi muuta on haavoittunut. Kuningataräidin kerrotaan kärsivän anemiasta. Albaanisissit ovat ottaneet yhteen Makedonian armeijan kanssa jo lähes kuusi kuukautta, ja lauantaina sissien kerrottiin jälleen tulittaneen poliisiasemaa Tetovon kaupungissa maan pohjoisosassa. Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il eivät tiettävästi puhuneet maiden välisestä sotilasyhteistyöstä. Armeijan lähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että iskun kohde oli Barghutin 22-vuotias neuvonantaja Majen Said Monir Diria, jota lähde kuvaili kahdeksan israelilaista murhanneeksi terroristiksi. Turvallisuusjoukot pidättivät pommia kuljettaneen naisen. Makedonian radion mukaan iskut eivät kuitenkaan vaatineet uhreja. Julkilausuman tarkoituksena on todistaa Yhdysvalloille, että sen kaavailema ohjuspuolustusjärjestelmä on tarpeeton. – Matka on tuen ilmaus neuvotteluille. Neuvotteluissa käsiteltiin myös Pohjois-Korean rautateiden uudistamista ja suoran junayhteyden avaamista EteläKoreasta Siperian kautta Eurooppaan. Israel ampui ohjuksilla Marwan Barghutin autosaattuetta Ramallahin lähellä Länsirannalla. Barghuti on palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin Fatah-liikkeen johtaja Länsirannan alueella. Lopputulokseen vaikuttanee ratkaisevasti myös Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n reaktio keskiviikkona julkistettuun ehdotukseen. Rajan toisella puolella Serbiassa albaanisissit ampuivat kaksi serbipoliisia myöhään perjantaina, Jugoslavian poliisi kertoi. Siepattujen lukumäärästä ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa. Yhdysvallat on perustellut suunnitelmiaan muun muassa Pohjois-Korean uhalla. Joidenkin unionistien edustajien mukaan ehdotus tulisi kaiken lisäksi lopulta hylätyksi. Kosovon puolella rauhanturvaajat pidättivät seitsemän albaania, joiden epäillään taistelleen Makedonian sissien riveissä, Naton edustaja kertoi. Barghuti sanoi Palestiinan ääni -radiossa, ettei ohjuksia osunut hänen autoonsa. Laajin yhteenotto käytiin lauantaina Gazan kaistalla, jossa israelilaiset panssarivaunut ja panssaroidut puskutraktorit tuhosivat palestiinalaispoliisin rakennuksen. – Tuomitsemme jyrkästi tämän salamurhayrityksen ja Israel on vastuussa sen seurauksista, palestiinalaishallinto totesi uutistoimisto Wafan välittämässä julkilausumassa. Yhdysvaltain lähettiläs James Pardew kuvasi lauantaina neuvotteluja vaikeiksi. Britannian ja Irlannin välittämä ehdotus kompromissiksi saa tuskin osapuolten hyväksyntää maanantain takarajaan mennessä. Putin tukee Koreiden liittoa Pohjois-Korea pitää kiinni ohjuslupauksistaan Neuvottelukierroksen päätteeksi allekirjoitettiin yhteinen julkilausuma. Kim saapui Moskovaan junalla halki Siperian myöhään perjantaina. Kim on ensimmäinen ulkomainen valtionpäämies, joka laskee seppeleen mausoleumille Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Myös Barghuti itse uskoi olleensa iskun kohde. Palestiinalaiset tulittivat armeijan sotilaita Itä-Jerusalemissa Gilon juutalaissiirtokunnan liepeillä. Palestiinalaisten mukaan ohjukset ammuttiin helikoptereista. Niissä haavoittui 14 palestiinalaista ja kaksi siirtokuntalaista. Julkilausumassa todetaan edelleen, että vuoden 1972 ABM-sopimus on strategisen vakauden kulmakivi ja perusta tuleville aseriisuntatoimille. EU haluaisi sopimuksen syntyvän mahdollisimman pian, mutta takarajan asettaminen neuvotteluille ei olisi tarkoituksenmukaista, Solanan tiedottaja Christina Gallach sanoi. Kim Jong Il aloitti lauantain ohjelmansa Moskovassa laskemalla seppeleen tuntemattoman sotilaan haudalle Kremlin muurin viereen. Väkivalta Kashmirissa on kiihtynyt Intian ja Pakistanin johtajien heinäkuun puolivälissä Intiassa pidetyn huippukokouksen jälkeen. Tuhansia ihmisiä oli kokoontunut Clarence House -palatsin eteen toivottamaan onnea päivänsankarille, joka pääsi sairaalasta kaksi päivää aiemmin
Oli miten oli, stemmat osattiin ja kuoron laulua oli ilo kuunnella. • taideteokset • valokuvat • käsityöt Valikoimissamme yli 400 kehystä Heli Uusimäki LAPUA Lapualaisoopperan ensi-ilta Lapuan Urheilutalolla 3.8.2001 Käsikirjoitus: Arvo Salo Sävellys: Kaj Chydenius Ohjaus: Hannele Martikainen Musiikin sovitus ja johto: Pekka Haapasalo Tuottaja: Lapuan Harrastajanäyttelijät/Kari Manu Perjantaina Lapuan miehen veri vapisi, kun ensi-iltansa sai Arvo Salon Lapualaisooppera. Ajatus Lapualaisoopperan esittämisestä Spelien yhteydessä on ollut esillä jo useampana vuonna, mutta tänä kesänä palat loksahtivat kohdalleen ja aika oli kypsä oopperan esittämiseen Lapualla. Hietanen ei missään nimessä valita kohtaloaan, vaan elämä on ollut vaikeuksista huolimatta rikasta. Ula Hietanen ei totisesti ole jäänyt yhden tyylin vangiksi. aloitat opinnot syksyllä. – Äitini kuuli takelteluni ja kysyi mihin oikein soitin. Juhlavierailta saatu palaute kertoi tyytyväisyydestä viikon monipuoliseen ja tasokkaaseen ohjelmatarjontaan. Kuva on otettu heidän viisivuotishääpäivänään ja toteutettu uudella image-tekniikalla. Ensi kesänä Lohtajan XXIV Kirkkomusiikkijuhlia vietetään heinä-elokuun vaihteessa. Liike on hallittua ja askeleet opittu -ei sinänsä mikään itsestäänselvyys, kun nuorin lavalla olija on vasta seitsemän ja vanhin seitsemänkymmentä. – Kaveri on ollut kerran tiernapojissa tähteä pitelemässä, mutta eikun marssii vain sisään, kun muut pyrkijät ovat jo täyttä päätä puurtamassa, ja omavalintainen tehtäväkin on sanonko mistä kotoisin. Lapualaiset osaavat kuitenkin niellä valkoisten pilkkaamisen, vaikka monissa sanankäänteissä tulee ilmi, että "kyllä me tieretähän miten se asia oikiasti oli". Hilja Riipinen kantoi kiväärit miehille ja olisi mielellään itsekin osallistunut veren vuodatukseen... Niinpä Siipi maassa -työn enkelilläkin on maassa vain yksi siipi, ja myrskyisän työn jälkeen katsoja saa eteensä juurevat voikukat, joista se suurempi voisi hyvin käydä taiteilijan omakuvasta. Mitä ihmettä. Musiikkinäytelmäksi sen on säveltänyt Kaj Chydenius. Kun en ollut liikuntatieteelliseenkään päässyt, johon lahjat ja näytöt paremminkin viittasivat, Lehtinen huokaa ja virnistää. Internet-myynnin takana oleva ahvenanmaalainen kirjakauppias Ben Listherby on ratkaissut ongelman siten, että hänellä on viisi kauppaa. Hietanen on antanut Marjakankaalle pari körttivirren säkeistöä, mutta tuskinpa vain juhlapuhuja innostuu niitä veisaamaan – lukemaan kyllä. – Ei ihme näin jälkeenpäin ajatellen, että raati niin järkyttyi. Kissoja ja mummoja Toholammilta Ulla Hietanen teki taiteilijanurastaan näyttelyn – Tämä voisin olla vaikka minä itse, naurahtaa Ulla Hietanen. Asetetun tavoitteen mukaan ohjelmistoa pyritään suunnittelemaan nykyistä pitkäjänteisemmin siten, että juhlat muuttuvat yhä enemmän valtakunnalliseksi ja kansainväliseksi tapahtumaksi. Päätin sen matkalla Lohjalta Helsinkiin. – Mutta kyllä mun elämäni suurimpia mokia on ollut juuri Teatterikorkeaan pyrkiminen. Näyttelyssä on esillä myös uusinta uutta (jo kaksi ensimmäistä työtä), tämän kesän Lestijokilaakson kuvataidepäivillä opiskeltu image-tekniikka. Raidista tunnettu Kai Lehtinen on viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut päätökseen ensimmäisen ohjaamansa pitkän filmin, rakkauselokuva Umurin kuvaukset Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Vaskivuosi -teemaa toteutti Kyrkans Ungdoms Blåsorkesterin konsertti. Lisäksi mukana on paljon kuvia iäkkäistä ihmisistä, vanhoista mummoista, tädeistä ja äidistä. Lapualla lauluosuudet olivat hyvin hallinnassa ja tyylinmukaisia. Mummoista pidettiin ja työt kävivät kaupaksi siinä määrin, että näyttelykulujen suhteen Hietanen pääsi omilleen. Yksi yö ei tietenkään riittänyt Väinö Linnan romaanien lukemiseen. – Turkan ajoilta teatterikoulussa. Elämäntoveri näkyy useammassakin taulussa, sen sijaan lapset hän on jättänyt pois. Täsmälleen yhtä kökköä kuin miltä se kuulostaa. Harrastajien rinnalla näytteli myös muutama ammattinäyttelijä, kuten Esko Nikkari Artturi Vuorimaana ja Pirkko Uitto Hilja Riipisenä. Mummo-teema jatkuu, Hietanen pitää näyttelyn ensi vuoden herättäjäjuhlilla. Älä pyörry. Näytelmä vastustaa väkivaltaa ja pilkkaa sen ihailijoita. Avajaisia vietetään tänään sunnuntai-iltana ja juhlapuhujaksi on lupautunut Toholammin entinen kunnanjohtaja Aaro Marjakangas. Kristiina Kattelus eli kansanedustaja Lyyti istuu aatteen puolesta vaikka kusiaispesässä. Kättäpäivää – Kun tulin raadin huoneeseen, koin kai tilanteen aivan mahdottoman luonnottomaksi, koskapa ilahduin ikihyviksi nähdessäni pöydän takana tuttuja kasvoja, Hukkaputkesta tietämäni Erkki Saarelan sekä Elina Salon, tuon kotimaisen elokuvan herkkien roolien tulkitsijan. Menin nimittäin pianon taakse, riisuin kengät, upotin sormeni niihin ja hiivin esiin. No, nyt jo uskoo. Kättäpäivää raadin jäsenille! Itsekin hämmästyin kun kuulin sanovani reteenpuoleisesti, että kuuluisia ihmisiä täällä... – Ja mikä minuun sitten menikään, kun marssin sinne eteen. Viikon erikoisuus, Steel Pan Lovers -orkesterin konsertti Vattajan ampumaleirialueella, tavoitti tänä vuonna suurimman yleisömäärän. Näillä kahdella hahmolla on historiallinen tausta; he ovat olleet olemassa ja vaikuttamassa lapuanliikkeen johdossa. Kuvat: Tomi Hirvinen Kotikirkkoni, Image-tekniikka 2001. Kuorolaiset olivat kaikki laulavia näyttelijöitä – tai toisinpäin. Kuorolainen Hermanni Sippola antaakin kaiken kunnian ohjaaja Hannele Martikaiselle. Kun yksi lähestyy rajaa, alkaa seuraava hoitaa myyntiä. syyskuuta ensi-iltansa saava esitys on suunnattu 1–2-vuotiaille lapsille. Kuorolaiset eivät olleet mustia tai punaisia vaan vuorotellen kumpiakin. Toholammin vuodeosasto on hänelle viime vuosilta tuttuakin tutumpi paikka. Kristiina Kattelus, joka on tunnetumpi laulajana teki vahvan roolin Lyytinä, punaisena kansanedustajana. Se kärjistää asioita ja luulenpa, että Lapualta löytyy niitäkin, jotka eivät halua Lapualaisoopperaa nähdä. – Martikainen on hallinnut näyttelijäkaartia rautaisella otteella. MAARIANHAMINA (STT) Ahvenanmaalainen internetkirjakauppa myy ruotsalaisia kirjoja 17 prosenttia pienemmällä arvonlisäverolla kuin Ruotsissa. Näyttelyn ensimmäisessä työssä Hietanen on aviomiehensä kanssa. Hietanen on ripustanut Justuksen seinille 25 työtä ja tällä kertaa katsojan on turha hakea niistä huumoria. Muusikoiden ikärakenne painottui alle kahdeksaantoista, mutta he hoitivat osuutensa ammattilaisten varmuudella. Lapualaisooppera on valtava voimainponnistus Lapuan Harrastajanäyttelijöiltä. Ei sentään. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että laulettiin suoralla äänellä, tunteella ja lujaa. Muutoksen vuosikymmen kertoo kuitenkin hieman pidemmästä ajanjaksosta, mukana on muistumia taiteilijan lapsuudesta, nuorta avio-onnea ja myös toiveita tulevaisuudesta. Hän tunnustautuu mummon tytöksi ja muistaa elävästi lukuisat sunnuntaikirkot mummon seurassa. Aika on tehnyt kuitenkin tehtävänsä ja pehmentänyt kovimpia kulmia 60 -luvun ehdottomuuteen verrattuna. Ula Hietaselle vanhat ihmiset ovat tärkeitä. – Kivettyneet ilmeet saattelivat menoani takaisin suorituspaikalle, mutta pian ne kyllä revähtivät ällistyksestä ihan inhimillisiksi. Pirkko Uiton näyttelemä Hurja Hilja, sivistynyt Suomen nainen, tarttui toimeen kun isänmaa niin vaati. Silkkaa tuskan hikeä se oli. Vaikka sanomista ja sanomaa on kirjoitettu raskaalla kädellä, musiikki kantaa juonta milloin polkan, milloin beguinen tahtiin. – Että erilaisia kävelytyylejä! Totta se on. Tämän jälkeen laatta kehitetään soodavedellä ja vedostetaan metalligrafiikan menetelmillä. Kuoro toimii kulissina Ohjauksen kantavana ideana oli kuoron käyttäminen kulissina. Samalla tähdätään jo 25-vuotisjuhliin vuonna 2003, jolloin myös Lohtajan kunnalla ja seurakunnalla on juhlavuosi niiden täyttäessä 425 vuotta. Soitin silti koululle huoltoasemalta Kemiöstä ja sain kuulla, että oli näköjään kahlattava katkeraan loppuun asti. Kuvaavaa on, että kannuslaiseen Galleria Justukseen ripustetuissa töissä on käytetty seitsemää eri tekniikkaa. Ruotsalaiset viranomaiset katsovat, että ahvenanmaalainen kiertää arvonlisäverosääntöjä, jos hän myy kirjoja yli 320 000 kruunulla ilman että rekisteröityy verovelvolliseksi Ruotsissa. Siinä kalvo eli sävypositiivifilmi kiinnitetään off set-pellille ja valotetaan UV-valolla. Kuva: Kaarina Naski Tiina Ruotsala TOHOLAMPI (KP) Toholampinen kuvataiteilija Ulla Hietanen kokosi kymmenen vuotta kestäneen taiteilijauransa näyttelyksi. Välillä luomisvoima uhkaa käydä sietämättömäksi, kun sisikuntaa polttaa halu uuden tekoon, mutta aihe on hukassa. On temperaa, kollaaseja, hiilipiiroksia, grafiikkaa, öljytöitä ja sekatekniikkaa. Hietanen tunnustaa, että uran aloittanut akvarellikurssi sai hänet ihastumaan siveltimeen ikihyviksi. – Pääsykokeen toisen erän jälkeen läksin kalaan, vaikka minun olisi pitänyt lukea kaksi osaa Pohjantähti-trilogiasta, sillä en kerta kaikkiaan uskonut selviäväni kolmanteen vaiheeseen. Ruotsalaiskirjat halvemmalla Ahvenanmaalta SYTKYJEN syksyn uutuus on Hau hau! eli ukon markkinamatka. Jokaisella työllä on oma tarinansa. Suuret kiitokset ansaitsee myös orkesteri, joka koostui paikallisista soittajista. Lavalla ihmisiä, mustia ja punaisia, häärää noin 60. Juu, on mielessä montakin juttua, mutta niiden painokelpoisuudesta en menisi takuuseen. Ulla Hietasen 10-vuotisjuhlanäyttely on avoinna koko elokuun. Lapualaisooppera ei ole ooppera, millaisena kyseinen musiikinlaji yleensä kuullaan, vaan pikemminkin musiikkinäytelmä. Ihmisen ammatti. Lapualaisoopperan aihepiiri on sitä laatua, että se kuohauttaa aina esille tullessaan ja varsinkin Lapualla. Kissa siis löytyy työstä jos toisesta. Häneltä ja koreografi Ninu Lindforsilta on saatu paljon hyviä vinkkejä ja oivalluksia. Tampereella 10. Samaa asiaa kiitteli myös kirjailija Arvo Salo: – Ylioppilasteatterissa kaikki näyttelijät olivat kahden-kolmenkymmenen väliltä, Lapualla lavalla on kansaa. Steel Pan Lovers veti eniten Lohtajalla. Sen tähtisuorituksen nimi oli tietysti: yöjalassa. Lapualaisooppera antaa aika yksipuolisen kuvauksen siitä, mitä silloin viime vuosisadan alkukymmenillä oikein tapahtui. Kun kerroin, hänen repliikkinsä lensi kuin pyssyn suusta: "Onks se nyt mikään ihmisen ammatti!" – Isällekään ei näyttänyt onnenpotkuni oikein auenneen, mutta kerran sitten kännipäissään ja haikealla ilmeellä tunnusti itsekin usein haaveilleensa esiintyjän urasta. 2001 9 Kulttuuri Silloin mokasin Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Mia Puutio (06) 827 2318 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kaarina Naski – Toki sitä pientä mokaa pitkin matkaa sattuu näinkin täydelliselle ihmiselle, sanoo Kai Lehtinen vakavalla naamalla, kunnes hetken päästä väläyttää koko kasvot valaisevan hymyn ja kajauttaa sellaisen naurun, että kahvikupit pöydässä pomppivat. Viikon aikana keskusteltiin myös juhlien tulevaisuuden näkymistä. Ohjelman pääteemana oli tänä vuonna Vanha virsikirja vuodelta 1701. Katuuko mies koko uranvalintaansa. Mummon tyttö Ulla Hietanen on häpeämättömän julkisesti kissaihminen, ja punahiuksisen kuvataiteilijan korvissa keikkuvat iloisesti kissaaiheiset korvakorut. Ohjaaja Martikainen ottaa ja saa kaiken irti joukkojen liikuttamisesta. Mummoja Hietasella oli äskettäin esillä myös oululaisessa galleriassa. – Mennä nyt niin löyhin eväin, mattimyöhäisenä ja vielä vihreässä kauluspaidassa selittämään, että näyttelijäksihän tässä olisi aikomus. Teemaa toteutettiin mm. Lapuanliikettä johti Vihtori Kosola, josta Juha Hietalan roolityö karsi pois terävimmät kulmat. perinnejumalanpalveluksessa ja Wirren juhlaa konsertissa, jossa esiintyivät Sinikka ja Matti Kontio sekä lausujana Seela Sella. Hietanen on ylen ihastunut grafiikkaan ja puupiirroksiin. Lienenkö milloinkaan yhtä paljon hikoillut. Hietanen tarttui siveltimeen tasan kymmenen vuotta sitten, ja rinnan taiteen riemun kanssa on elämä koetellut. Juhlia tuki myös taiteilija Riikka Juvosen tasokas taidenäyttely. Omakuvassa Malli ja maalari, 1999, loikoilee luonnollisesti kissa. Muut näytelmän henkilöt ovat Arvo Salon kynästä lähtöisin. Mutta vaikka näytelmä pilkkaa valkoisia ja lapualaisia, on paikallisten kanta noin yleisesti ottaen selkeä: – Meillä on siihen varaa! Aika kypsytti lapualaiset Myös Salo ja Chydenius Lapualla oopperan ensi-illassa Vain näytelmää: punainen paita ja lapualainen Hermanni Sippola. Yksittäisistä kuorolaisista on syytä mainita suutarin vaimoa näytelleen Ruut Lehdon väkevä roolisuoritus ja upea laulanta. Vain musiikki ja tunnelma antoivat vihiä, kenen riveissä seisotaan. Kuvat: Juha Harju Teatteri LOHTAJA (KP) Lohtajalla vietettiin kirkkomusiikkijuhlia vietettiin 23. Molemmat olivat paikalla, kun näytelmä nyt tuotiin ensimmäisen kerran Lapualle. Tämä tapahtuu kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa, jotteivät ruotsalaiset veroviranomaiset ja kirjakauppiaat pillastu. Opettaja kyllä vihjaisi, että Hietaselle saattaisi paremmin sopia grafiikka, mutta eihän aloitteleva taiteilija häntä uskonut. Verojohtaja Rolf Törnqvist on todennut Ahvenanmaan radiossa, että Ruotsin viranomaiset katsovat viisi saman omistajan kauppaa yhdeksi yritykseksi ja voivat siten rekisteröidä ulkomaalaisen yrityksen verovelvolliseksi Ruotsin sääntöjen mukaan. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Yhteislaulutilaisuus Kauneimmat hengelliset laulut ja virret keräsi jälleen runsaasti kuulijoita Lohtajan kirkkoon. Laulajaksi olisi äijä mielinyt. Suomessa ja Ahvenanmaalla kirjojen arvonlisävero on vain kahdeksan prosenttia, kun se Ruotsissa on 25 prosenttia. kerran. No, mikähän helvetti tänne nyt on tullut!, katseet tuntuivat sanovan. Lukuisten kurssien lisäksi Hietanen on suorittanut kuvataiteen approbaturin Lapin yliopistossa. Ulla Hietanen naurahtaa, että joka vuosi hän on opiskellut jotain uutta. Uitto teki roolissaan huippusuorituksen niin laulajana niin laulullisesti kuin näyttämöllisestikin. Vain lyhyen aikaa väki oli punaiset tai mustat paidat päällä. Chydeniuksen musiikissa kuulee vaikutteita niin pohojalaasista kansanlauluista ja körttivirsistä kuin marsseistakin. Kun eriskummainen pyrkijä Kai Lehtinen sitten kokeitten päätyttyä tiedusteli teatterisihteeri Silvennoiselta, miten selkeästi oli rannalle jäänyt, vastasi tämä osaaottavasti: Kuule, nyt kävi todella niin, että... – Lienenkö koskaan hikoillut niin paljon kuin sinä päivänä
– Jussi, Sakari ja Vappu viettivät monta onnellista kesää Terijon avarassa huvilassa, muistelee teatterineuvos Ritva Heikkilä. Rahaa oli vähän ja ruoka varsin vaatimatonta. Hänen isänsä toimi pappina Räisälässä. Ensin hän teki useita luonnoksia. Sitä vastoin kuolemasi jälkeen pidän pyhänä täyttää tahtosi, neuvosi ja toiveesi. Illan suuri lempeys on katseessasi, kun se koskettaaa rantaviivan kivireunusta, hiekan hienoa valkeutta, Sinun paikkaasi sotien välillä. George de Godzinsky tapasi 1930-luvulla Terijoella maailmankuulun venäläisen laulajan Fedor Shaljapinin.Tämä johti siihen, että Godzinsky toimi Shaljapinin säestäjänä Aasian-kiertueella. Ruotsista tuli kesäisin mm. Pääosissa olivat silloin Henny Valjus ja Aarne Leppänen. Rakkauden hauta Vammelsuussa Von Haartmanien tytär Marta avioitui venäläisen kirjailijan Maria Kartavtsevan pojan kanssa. Kivessä on yhä edelleen nähtävissä osa siihen aikoinaan hakatusta tekstistä: Liian vähän arvostin ja hellin sinua elämäsi aikana, rakas Marjuska. Helvi Hämäläinen, Mika Waltari, Katri Vala, Unto Seppänen ja Ilmari Pimiä. Kersti Bergroth kirjoitti Anu ja Mikko -näytelmänsä Tuomas Kempin talossa Antreassa. Terijoen kuuluisalla Kasinolla kävi kesäisin esiintymässä monia orkestereita, pianotaiteilijoita ja laulajia. suomalaiset ruotsiksi kirjoittaneet Elmer Diktonius, Gunnar Björling ja Oscar Parland. Näky oli myös se, kun Alice-rouva ajeli troikalla Pietarissa Nevskiä pitkin. Avioliitto solmittiin ja perhe muutti Terijoelle huvilaan, joka rakennettiin 1870-luvulla. Siellä vierailivat mm. Kirjailijaan ja hänen kohtaloonsa puolestaan liittyy hyvin romanttinen Rakkauden hauta, joka sijaitsi Uudenkirkon Vammelsuussa. Toivo Pekkanen ja Tuuli Reijonen. Emmi Jurkka pystyi ostamaan perheelleen 9huoneisen huvilan Terijoelta rahoilla, jotka hän asaitsi yhdellä kesäkiertueella. Kivilohkareen päälle nostettiin pronssinen naista esittävä veistos. Lauantaisauna, Kuokkala tähyilet Kronstadtia kohti korentoa, joka tanssii tavoittamattomiin Golicken huvilan savupiipusta kohoaa savu hiljaa ja pilarinsuorana. Kirjailijan kerrotaan usein istuneen suuren kivilohkareen päällä ja odottaneen miestään kotiin. – Ne ovat hyvin onnelliseksi tekeviä kirjoja, sanoo teatterineuvos Heikkilä. Suomenlahden rannoilla Kannaksella oli Terijoen lisäksi monta muutakin upeata hiekkarantaa. 2001 s KESKIPOHJANMAA Pirkko-Liisa Summa TERIJOKI (STT) Karjalan kannas ja erityisesti Terijoki kuuluisine hiekkarantoineen kiehtoivat aikoinaan myös lukemattomia taiteilijoita. Tsaarin palveluksessa ollut kamariherra rakastui Turun Akatemian rehtorin, markiisi Pinellon kauneudestaan kuuluisaan tyttäreen Aliceen. Kamariherra tilasi Albert Edelfeltin maalaamaan vaimonsa muotokuvan. Villa Golickessa työskentelivät myös taidemaalarit Mikko Oinonen, Rabbe Enckell ja Sven Grönvall. Vienola sijaitsi suuren lammen rannalla, upean puutarhan ympäröimänä. Kuokkalassa sijaitsevassa Villa Golickessa viettivät kesiään lukuisat sekä suomenruotsalaiset että Ruotsista saapuneet kirjailijat. Teatterineuvos Heikkilän mukaan maalaus on Suomen suurlähetystössä Tukholmassa. Suomenkielisistä kirjailijoista siellä nähtiin mm. Kersti Bergroth asui aikoinaan myös Terijoen Tyrisevällä. Södergrani runoili Raivolassa Modernismin uranuurtajiin koko Pohjoismaissa kuulunut suomenruotsalainen runoilija Edith Södergran asui Raivolan pitäjässä. Oman patsaansa on saanut myös Edithin rakas Totti-kissa. Elämä ei ollut lainkaan helppoa. Perheellä oli huvila myös Etelä-Ranskassa, jonne matkustettiin junalla. Karjalan kannas innoitti taiteilijoita Yksi Villa Golicken rakennuksista Kuokkalassa. Mm. Olavi Paavolaisen koti Vienola Kivennavalla sijaitsi tämän lammen rannalla. Kun Maria Kartavtseva kuoli, rakennutti sureva mies vaimonsa muistoksi kirkon kultaisine kupoleineen ja kellotorneineen. Valtio puolestaan myi näitä kuuluisia pitsihuviloita yksityisille. Helsingissä iso perhe asui kaksiossa. Tässä näkymä Seivästöltä.. Talosta ei ole enää mitään jäljellä, mutta lampi toki on paikoillaan. Kerrotaan, että malli oli häikäisevän kaunis ja myös maalauksesta tuli upea. Kun maalaus Alice von Haartmannista ei oikein alkanut syntyä, ryhdyttiin Terijoen hienostopiireissä kuiskuttelemaan. Siellä koettiin myös monia kuumia romansseja taiteilijoiden kesken. Kirjoja lukiessa huomaa, että huvilassa elettiin varsin vaatimattomasti. Edelfeltin maalaamassa Aino Acktén muotokuvassa näkyy tällainen ihmeellinen yhteys; Ida Albergista tehdyssä maalauksessa sellaista ei ole. Hienoihin hiekkarantoihin, yölliseen elämään huvilassa vai malliin . Tito Colliander kirjoitti pari kirjaa Kannaksen kesistä. Rakkauden hauta oli aikoinaan suosittu matkailunähtävyys ja erityisesti siellä vierailivat nuoret rakastavaiset. Kirjailijan tuotannon parhaimmistoon kuuluva näytelmä esitettiin ensimmäisen kerran Kansallisteatterissa vuonna 1932. Pian on teeaika, kesä suhisee Karjalan kannaksen yllä. Vastausta ei saatu, mutta muotokuva valmistui. Omaan käyttöön varattiin kaksi junavaunua ja mukana oli lukuisia palvelijoita. Vienolan sali tuttu tulenkantajille Olavi Paavolaisen koti Vienola Kivennavalla tuli tutuksi lukuisille kirjailijoille. Pirkko-Liisa Summa TERIJOKI (STT) Albert Edelfelt oleskeli muutaman kuukauden Terijoella, kun hän maalasi kamariherra Rafael von Haartmanin puolison Alicen muotokuvan. Koko sydämestäni Sinun Eugenij Edelfelt ikuisti Alicen Terijoella Taiteilijat viihtyivät hyvin Terijoella. Monia romanssejakin koettiin kesän kuumina öinä. Edelfelt saapui Terijoelle ja viipyi siellä pari kolme kuukautta. Tuolloin hän eli lyhyeksi jäänyttä avioliittoaan kirjailija ja kirjallisuudentutkija Alex Matsonin kanssa. Edfelt kirjoitti Elmer Diktoniukselle omistamassaan runossa näin: Näen Sinut hengessäni Elmer, vaellat rantaan järkelemäisen vakaana piippu suupielessäsi. Perheeseen syntyi neljä poikaa ja yksi tytär. Kuvat: Pirkko-Liisa Summa Edith Södergranin kerrotaan usein nojanneen tähän jyhkeään puunrunkoon runoja kirjoittaessaan. Taidemaalari ja graafiko Ina Collianderin vanhemmat olivat rakennuttaneet kolme huvilaa aivan Suomenlahden rantahietikon tuntumaan. Reen jalaksilla takana seisoi pikimusta afrikkalainen. Kirkko on tuhoutunut ja myös pronssiveistos on poissa. 10 Kulttuuri Sunnuntaina 5.8. Pohdittiin, mihin Edelfelt oikein rakastui. Troikassa oli kolme valkoista hevosta ja rouvan kaikki turkikset olivat valkoisia. Jurkkalle huvila kesäkiertuerahoilla Kannaksella oli aikoinaan tuhansia ja taas tuhansia venäläisten omistamia huviloita. Ilja Repinin huvila sijaitsi aivan lähellä, ja siellä Villa Golicken taiteilijoilla oli usein tapana käydä keskiviikkovastaanotoilla. Kannas liittyy myöskin suomenruotsalaisen runoilijan Hagar Olssonin elämään. Toisessa vaunussa märehti lehmiä, sillä lasten piti saada kaiken aikaa tuoretta maitoa. Rahasta ei totisestikaan ollut puutetta. Terijoen Tyrisevällä viettivät kesiään myös Jurkkien serkut Arvi ja Liisa Tuomi. Päivät työskenneltiin tiiviisti, ja iltaisin käytiin maailmaa syleileviä keskusteluja. – Kesien huumaavat tuoksut, hiekan lämpö ja Suomenlahden puhtaat vedet tarjosivat virikkeitä parhaassa luomisvoimassaan olleille taiteilijoille, toteaa tetterineuvos Ritva Heikkilä Terijoella. Siitä tuli häikäisevä. – Ihmeellistä, miten Edfelt 1930-luvulla ennusti toisen maailmansodan, sanoo Ritva Heikkilä. Vallankumouksen jälkeen niitä jäi tyhjilleen ja ellei huviloita lunastettu viiden vuoden kuluessa, ne tulivat Suomen valtion omistuksen. Runoilija on haudattu kotitilalleen, jonne on myös pystytetty hänen muistomerkkinsä. Kerrotaan, ettei Edelfelt oikein tahtonut päästä vauhtiin ennen kuin hänen ja mallin välille syntyi jonkinlainen sielujen yhteys. Kuokkalassa viihtyivät mm. Johannes Edfelt. Pekkasen kerrottiin sanoneen, ettei ollut elämässään käynyt yhtä huimia keskusteluja kuin Villa Golickessa
Keniassa koettuun hetkeen liittyy Väinö Uusitalolla myös pitkän lähetysuran päättämisen ajatus. Sotien jälkeen, ja jo aiemminkin, elämä Tankarilla muuttui ripeästi toisenlaiseksi. Kalastajamökkeihin kuului huone ja umpinainen kuisti, jota käytettiin säilytyspaikkana ja kylmätilana. Myöhemmin heille selviää, ettei näin ole. – Työskentelin Keniassa muun muassa masai-heimon keskuudessa. Näin tavarat palaavat takaisin alkuperäiseen paikkaansa. Lopulta he päättivät, että seutu muuttuu kristityksi. – Yleensä mökit olivat pienempiä. – Täältä saatiin suurimmat saaliit, ja matka oli tarpeeksi lyhyt, että kaupunkiin pääsi myymään. – Käytäntö saa määrätä, mitä kaikkea mökkiin tulee. Kirjallisuuden lisäksi kiinnostavia lienevät myös vanhat kompassit ja barometri. Afrikassa mies opetti pappisseminaarissa. Myös hylkeenpyynti, majakka ja luotsiasema ovat osa tätä historiaa. – Kun moottoriveneet tulivat mukaan kuvaan, oli mahdollista kuljettaa perhe ja saalis kotiin illaksi. Nyt vuosikymmenten jälkeen rovasti Uusitalo pääsee jälleen puhumaan kotiseurakunnalleen, Lohtajan kirkkomusiikkijuhlien triptyykkijumalanpalveluksessa. – Hyvältä tuntuu, kun pääsen näin ehkä viimeistä saarnaani pitämään kotipaikkakunnalle, pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Uusitalo myöntää. Vuosiin mahtuu myös kaksi Keniassa vietettyä jaksoa. Vuosikymmenten aikana on muuttunut paljon, vaan ei aina parempaan suuntaan. Taloa on Slotten mukaan monesti siirretty ja muunneltu. Yksinkertainen lautakatto vuotaa. Kuva: Tomi Hirvinen. Mukana on myös Tankarin vanha kirjasto, johon liittyy pari hyllymetriä vanhaa kirjallisuutta majakoista, saaristosta ja laivoista. – Kyläkilta on panostanut tähän kohteeseen, joka viittaa kylän traditioon. – Kokoelma on täydellinen mattoa, pöytiä ja tuoleja, sänkyä ja seinien peittoa, jopa astioita myöten. – Kristityn maailman jumalattomuus ja mielettömyys on siinä, ettei nähdä, miten maailma kärsii, Uusitalo summaa. Nykyään täytyy saarnata paljon yksinkertaisemmin. – On muotia olla uskomatta mihinkään. Yhteensä esineitä on satakunta. Slotten mukaan taloja Tankarille ei kannata rakentaa prikulleen niin kuin ennen, sillä muuten niitä olisi vaikea pitää kunnossa. Tarkoituksena onkin valikoida esineistöstä tiettyyn aikakauteen ja tyyliin kuuluvia, jotta kalastajatuvan ulkoasusta tulisi yhtenäinen. Autenttisen tyylin mukaisesti rakennetussa lattiassa olisi ollut hiekkakerros alla ja lattia sen päällä. Kaikki viime vuosina saarelle rakennetut talot on tehty samalla tyylillä. Silloin tajusin, että lähetystyö on täällä vasta alkamassa, Väinö Uusitalo kertoo. Sotia, kurjuutta, nälkää ja kuolemaa kohdannut vanhemman polven väki ottaa Jumalan tykönsä herkemmin. Nuori polvi on Uusitalon mielestä monesti kuin aatelistoa, joka elää yltäkylläisyydessä. – Samalla koin oudon tunteen siinä päiväntasaajan alla, kun polttavassa kuumuudessa koetin suojata päätäni auringolta. Masait olivat itäisen Afrikan viimeisimpiä länsimaista sivistystä vastustava heimoja. – On tärkeää, että kylän asukkailla on vahva asema tässä. Normaalisti takanreunukset ovat neliskanttisia. Kaikki esineet eivät pieneen kalastajamökkiin toki mahdu. Ajattelin äkkiä, että olen tähän jo liian vanha. Museo tämä ei kuitenkaan ole, koska museota ei voi käyttää, sanoo FritzOlle Slotte. Lattia maalataan harmaaksi ja se kuluu aikanaan samanlaiseksi kuin muut saarella. 15–25-vuotiaat nuoret kuvittelevat pärjäävänsä uskomatta mihinkään. Talonpaikat olivat aikoinaan tärkeitä, ja oikeudet veneja mökkipaikkoihin tarkasti merkitty kirjoihin. Monelle oli elinehtona päästä maihin Tankarille silakkakalastukseen, joten satamaoikeudet dokumentoitiin huolellisesti. Saarella eli lehmiä ja perheitä. Tällaisessa lattiassa on ongelmana herkkä lahoaminen. Nyt on hiipumassa kristinusko, ja suurin pelkoni onkin, että tilalle tulee islam, Uusitalo arvioi. – Rakennuksen on tarkoitus olla esittelykunnossa. 11 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Tällaiset länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa elävät nuoret eivät täysin tajua, missä maailma menee. – Tuntuu, kuin eläisimme jonkinlaista pysähtynyttä aikaa, kummallista välivaihetta, jossa tärkeintä ovat ura ja työ. Vanha hirsitupa on pystytetty talkoovoimin. Tämä mökki on isompi kuin monet sen aikaiset; toisaalta tämän kokoisiakin oli, jopa kaksikerroksinen mökki oli tässä lähellä aikanaan, Slotte kertoo. Siksi välitys tapahtuu jatkossakin paikallisen organisaation kautta. Uusitalo esittää, että eri sukupolvien erilaiset kokemukset ja murrokset vaikeuttavat uskonasioiden omaksumista. Muistan elävästi ensimmäisen masaipojan, jolle annoimme luterilaisen pappiskoulutuksen, Uusitalo muistelee haikeana. Tämän leikkaus on poikkeuksellinen, mutta säästää tilaa, Slotte selostaa mökin rakennusratkaisuista. – Islaminusko on nopeimmin leviävä uskonto maailmassa, eikä Suomikaan ole siltä turvassa. Nykyään ei koeta suuria murroksia, jotka havahduttaisivat länsimaiset ihmiset tajuamaan maailman hädän. Kalastajatuvasta vanhan luotsin maja Meren tuntumaan rakennettu hirsimökki oli yleisön nähtävänä karikokouksen aikana. Uskonnottomuus ei kestä Väinö Uusitalo tähdentää, että kristitty maailma on kristillinen vain näennäisesti. Seinähirsien väliset eristeet ovat samanlaisia kuin aikanaan: öljyllä kyllästettyä liinahamppua. Kylällä on oma turismijärjestö joka kanavoi vieraat, sekä oma kuljetuskalusto. – Tämä on perinteinen öjalainen takka; siinä on varaava holvi, joka vetää liekit sivukammioihin ja lämmittää koko kasan. Silloin ei ollut enää tarvetta asua saarella, kuten soutuja purjehdusveneaikana. 2001 Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Maija Myllykangas (06) 827 2355 Sähköposti: maija.myllykangas@kpk.fi Kirsi Haapala, teksti Antti Aimo-Koivisto, kuva L ohtajalainen Väinö Uusitalo piti ensimmäisen saarnansa yli neljäkymmentä vuotta sitten. – Saarnatessa sen huomaa, että uskon asiat eivät ole enää ihmisten sydämessä. Uusitalon mukaan nykyaikaan kuuluu uskonnottomuus, joka ei voi olla lopullinen tila. Elämä saarella oli vilkasta kesäisin Mökit oli rakennettu saarelle tiheästi, joten elämä oli vilkasta kesäisin varsinaiseen silakka-aikaan. Onerva Leisti, teksti Tomi Hirvinen, kuva Tankarin majakkasaarelle on viime ja tämän kesän aikana kohonnut rakennus, joka osaltaan elvyttää alueen vanhan rakennusja elinkeinokulttuurin historian säilymistä. Miehen työsarkaan mahtuu myös monivuotinen toiminta Suomen Luterilaisessa Evankeliumiyhdistyksessä muun muassa sisälähetysjohtajana. Pisimmän työrupeamansa Uusitalo vietti Ylihärmän kirkkoherrana. Se liittyy nimenomaan kalastukseen. Esineistö koostuu Wikströmin vanhan, Tankarilla sijainneen luotsituvan sisustuksesta. Enää ei kokonaisia kansoja kaadu tai kohdata natsi-Saksan tapaisia ilmiöitä, Väinö Uusitalo vertaa. Mökki on pystytetty vanhalle Fridolfasnimiselle talonpaikalle, ja takka on rakennettu vanhan tulisijan kohdalle. Tyhjyyden tilalle voi tulla tilanne, jossa nykynuorten lapset tai lapsenlapset kantavat muslimien huntua, Uusitalo visioi. Nuoret yltäkylläistä aatelistoa Väinö Uusitalo ei aina katso hyvällä olevaisen maailman menoa. Rakennus liittyy Fritz-Olle Slotten mukaan osaprojektina parikymmentä vuotta sitten alkaneeseen Tankarin historian jäljittämiseen ja uudelleenrakentamiseen. – Enää ei jännitä samalla tavalla kuin nuorena, nyt tuntuu enemmänkin juhlalliselta. Neuvon nyt uskonnottomuudessa trendikkäästi eläviä nuoria pohtimaan, ovatko he valmiita ottamaan vastuun. Tarvitaan paljon vapaaehtoista työvoimaa, jos halutaan, että rakennukset pysyvät kunnossa ja palvelut pelaavat saaressa. Kuistilla säilytettiin rysä, verkot ja muita kalastusvälineitä. Historia on kuitenkin näyttänyt, että kun joku uskonto alkaa hiipumaan, tilalle tulee toinen. Sodan jälkeen Keski-Pohjanmaallakin nousi voimakas herätys, ja moni rintamalta palannut nuori tuli uskoon. Vanhat hirret, uusi katto ja lattia Katoksi mökkiin on rakennettu lautakatto, jonka väliin laitetaan huopakatto. – Kun ihminen elää suurten myllerrysten keskellä, hän herää pohtimaan asioita syvemmin. – Uusi lattia oli rakennettava, koska vanhaa ei löydetty. Vielä on kuitenkin edessä uusien mullistusten aika, Väinö Uusitalo ennustaa. Materiaaliksi on käytetty alkuperäiset hirret, ikkunat ja ovi. Itse kalastajatupa on Långön kylän rakentama ja rahoittama. – Pappi saarnaa nykykuulijoille hyvin toisella tapaa kuin muutama vuosikymmen sitten, Uusitalo uskoo. Erään klaanin kylänvanhimmat pohtivat kuin kunnanvaltuuston kokouksessa, että tulisiko kylän nyt kääntyä kristinuskoon. Slotte painottaa, että kylätoimikunta on satsannut parisataatuhatta markkaa koko projektiin; kaupungin rahoja urakkaan ei ole käytetty. – Ihminen tarvitsee uskontoa turvakseen. Ihmiset ikään kuin nukkuvat. Mökkiin voidaan järjestää esimerkiksi matkoja ja tilaisuuksia. Väinö Uusitalo korostaa, että mikään uskonnoton liike, ei taistolaisuus sen enempää kuin kommunismi tai aktivistiliikkeet, pysty vastaamaan elämän peruskysymyksiin. Jatkossakin kalastajatupaa tulee isännöimään Långön kylätoimikunta. Saarnamies elää maailman mukana ”Suurin pelkoni on, että nykynuorten lastenlapsilla on päässään hunnut” Väinö Uusitalo saarnaa sunnuntaina perinteen mukaan Lohtajan kirkon komeiden alttaritaulujen aiheista. Kirkkoon kuuluminen ei vielä tarkoita, että ajattelumaailma ja toiminta olisivat kristillisiä. – Hieman ennen Suomeen paluutani kuljimme masai-miesten kanssa porottavan auringon alla kokouspaikalle. Talo on siirretty Purmosta, jossa se rakennettiin viimeksi syytinkitaloksi purmolaiselle naiselle. Minulla pitäisi olla toinen elämä tämän jälkeen, että saisin kaiken tarvittavan työn tehtyä. Raamatunkaan perusasiat eivät ole itsestään selvästi ihmisten mielessä. Tuolloin nuorta ylioppilasta vähän pelottikin nousta Lohtajan kirkon saarnastuoliin. Kokoelman turvallisuus tulee myös taata, sillä se on arvokas. Kalastajatupa sisustetaan Valter Wikströmin perikunnan luovuttamalla esineistöllä. Sama koskee mökin lattiaa, johon tulee ohut eristekerros alhaalle. Masait ja valkoinen mies päiväntasaajan alla Väinö Uusitalo on pappisurallaan kolunnut kotomaata ja maailmaa tavalla, johon voi yltää vain asialleen omistautunut mies
Bermudan kolmio Keski-Suomessa Aren aukion ympäristö Jyväskylän kävelykadulla muodostaa Bermudan kolmio... Hän pääseekin helposti eteenpäin, niin kuin ei kukaan toinen. Sen löytää Tuulimyllyn aukiolta, joka sijaitsee Nivalan kaupungin keskustassa. Kaupunginarkkitehdit ovat yrittäneet pelastaa sen, mitä pelastettavissa on, rakentamalla viehättävän betonirannan. Paljastustilaisuudessa oli mukana Urho Kaleva Kekkonen. Dannya tukevat muun muassa Riitta Uosukainen ja Mika Häkkinen. Kesäöisin suurin väen paljous on Aren aukion ympäristössä, joka on yhtä suurta terassia etelämaalaiseen piazza-henkeen. Hän toimi eduskunnan puhemiehenä 1962–1965, eli odottamattomaan kuolemaansa saakka. Patsas on kunnianosoitus karjakolle ja suomenkarjalle. Aikaisemmin määrätty oli vain ulkonäkö. Turhuudenturhuus sanon minä. Vaparin patsaskisan voittajat ”Keisari, niin kerrotaan, on sinulle, yksityiselle, kurjalle alamaiselle, vähäpätöisenä keisarillista aurinkoa etäisimpään kaukaisuuteen paenneelle varjolle, juuri sinulle on keisari kuolinvuoteeltaan lähettänyt viestin. Ja tietysti tanakka humalatila. Ilman tulenliekkejä kyseessä voisi olla vaikka oluttynnyri tai silakkanassakka. Kuva: Tomi Hirvinen Paul Lipiäinen JYVÄSKYLÄ (KP) S itähän ei moni hokaa, mutta Jyväskylä sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla. Kuvat: Paul Lipiäinen Pitääpä kysyä (KP) Vaparin patsaskisan voittajat ovat selvinneet. Patsas pystytettiin puistoon vuonna 1905. (...) Sanansaattaja on heti lähtenyt taipaleelle; voimakas, väsymätön mies; milloin toista, milloin toista käsivarttaan ojentaen hän raivaa tiensä väkijoukon halki; vastarintaa kohdatessaan hän osoittaa rintaansa, jossa on auringon merkki. Suurimman yleisen ympäristöhaitan eivät muodosta suinkaan keskustassa pikataipalerinkiä ajavat sorateiden kuninkaat, vaan heitä palvomaan tulleet ns. Keskustan ja rannan väliin vain on onnistuttu rakentamaan nelikaistainen moottoritie palvelemaan kiireisiä keskisuomalaisia. Suominen tyylittelivät vaakunan heraldisesti. Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvottiin viisi onnellista voittajaa. Jazz Barissa on mahdollisuus myös kuulla livemusiikkia harva se ilta, jos vain malttaa vääntäytyä terassilta sisätiloihin. Vaikka keisarin viesti ei tulisikaan koskaan perille, siitä voi aina haaveilla, ikkunasi ääressä, vuosituhansien ajan. Pietarsaaren Runebergin patsaan on tehnyt Valter Runeberg, runoilijan poika. Hän ansaitsee kaiken kunnioituksen lavashown kehittäjänä. Heraldiikan asiantuntija, Turun maakuntamuseon amanuenssi Tom Bergroth tietää, että vuonna 1956 suunnittelijat Olof Eriksson ja Into I. – Pohjana on vuodelta 1620 peräisin kaupungin sinettinä oleva tervatynnyri. Tiedättehän tapauksen: lippalakki, viikset, takatukka, alkoholiaiheinen mainos t-paita, shortsit ja tennissukilla vahvistetut varvassandaalit. 50-luvulla muutkin kaupungit ja kunnat uudistivat vaakunoitaan. Ensimmäinen patsas on Vetelin raivaajapatsas. Jazz Bar, Old Brick´s Inn ja Hemingways (jyväskyläksi "Jatsi, Priksi ja Hemmari") muodostavat Bermudan kolmion, jonne moni on hukannut muistinsa, rahansa ja ihmissuhteensakin. Vaakuna tuli käyttöön vasta myöhemmin, Bergroth paljastaa. Myöhemmin samana päivänä perustettiin Uusikaarlepyy, jonka vaakunassa on myös liekehtivä tynnyri. Bar 68:n terassilla tapaa yleensä mukavia ihmisiä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto Teksti: Jenny Nyholm Voi ei! Ulkopaikkakuntalaisen silmiin osuu Kokkolassa melko pian kaupungin vaakuna, joka on selvästikin liekehtivä tervatynnyri. Tällöin muutoinkin eloisa kävelykatu muuttuu lähes infernaaliseksi kaaokseksi. – Kokkola oli 1600–1700-luvulla yksi maamme merkittävimpiä kaupunkeja, mitä tuli tervan polttoon ja tervakauppaan. Jyväskylän kävelykatu on näet Suomen onnistunein viritelmä. Mitä ihmettä. Hanne Yli-Parkas Sunnuntaisitaatti. Ennen voittajien nimiä hieman kilpailun patsaista. Kyllä professorin pitäisi kouluttaa itsensä professoriksi, olla väitellyt tohtorismies. Patsas-hanke lähti liikkeelle Nivala-Seuran aloitteesta ja sitä rahoitettiin kansalaiskeräyksellä. Pentti Hautakoski, Kaustinen; 4. Miksi tervanpolton ja tervakaupan aikakautena arvokas kauppatavara palaa iloisella liekillä. Asiakirja ei kerro, mitä vaakunan elementit tai värit merkitsevät. Tämä on maamme ensimmäinen uutisraivaajien työn kunnioittamiseksi pystytetty taiteellinen muistomerkki. Talvella se on suorastaan kaupungin elinehto. Hieman äreämpää menoa haikailevat kiertävät kulman taakse ja portaat ylös, josta löytyy Bar 68. Mutta sen sijaan; kuinka hyödyttömästi hän ponnisteleekaan; yhä vielä hän tunkeutuu palatsin sisimpien osien huoneiden kautta; milloinkaan hän ei selviä niistä; ja vaikka se hänelle onnistuisikin, ei mitään olisi voitettu; hänen olisi raivattava tiensä alas portaita; ja vaikka se hänelle onnistuisi, ei mitään olisi voitettu; olisi kuljettava pihojen kautta; ja pihojen jälkeen olisi toinen saartava palatsi; ja jälleen portaita ja pihoja; ja jälleen palatsi; ja näin jatkuvasti halki vuosituhansien; ja vaikka hän vihdoin syöksyisi ulommaisesta portista – mutta milloinkaan, milloinkaan ei niin voi käydä – silloin hänen edessään olisi vasta hallituskaupunki, maailman keskus, kukkuroillaan pohjasakkaansa täynnä. Kukaan ei pääse tunkeutumaan sen lävitse, vaikka veisi kuolleen lähettämää viestiä. Jos kansalaistai ehkä paremminkin sanottuna julkkistukijoilla saadaan joku professoriksi, on tämä maailma mielestäni liikkunut vähän väärään suuntaan. Chydenius-instituutin tutkija Pertti Hyttinen kertoo vaakunan syntyneen kaupungin perustamisen yhteydessä. Ja kun Mika tukee Dannya, tukee Dannykin varmasti Mikan hakemusta. – Tulen värinä on aina ollut punainen. Sisko Koskinen, Kaustinen; 3. Kesä-Jyväskylän pelastaa kävelykatu. Jussi Kurikkalan patsas sijaitsee Kalajoen kunnantalon vieressä. Eila Saarikettu, Kaustinen ja 5. Jos sanansaattajan eteen avautuisi vapaa kenttä, kuinka lentäisikään hän, ja pian varmaan kuulisit hänen nyrkkiensä ihanat iskut oveasi vasten. Kesälläkin nuoren, humanistihörhön väestönosan paljous on jopa hämmästyttävä. Heli Niemi, Toholampi. Jyväskylässä ei voi olla huomaamatta olevansa yliopistokaupungissa. Kaikista julkkiksista professoreita. Tulosta ei voi kehua. Järkytyin kuitenkin pahasti, kun luin hänelle haettavan professorin arvonimeä. palkinto on cd-levy. Patsaan on tehnyt Risto Salasti. Hänen novellinsa Keisarin viesti on sitä vastoin kaunis tarina ihmisen halusta unelmoida. Jyväskylän kaupunginranta kulkee kansan suussa nimellä Ceausecu-beach. Kultainen kenttä johtuu siitä, että tervakauppa toi kaupungille rahaa ja vaurautta. Yleensä. Värit ovat perinteiset. Poikkeuksen muodostaa ralliviikonloppu. palkinto on kirja ja 4.–5. Hyvällä tsäkällä estradilla on aivan Suomen huippunimiäkin: piskuisella "Jatsilla" on alan piireissä lähes legendaarinen maine, jonne tekijämiehetkin saapuvat huvikseen jammailemaan läpikulkumatkoillaan. Onhan hän sentään kaksinkertainen formuloiden muailmanmestari. – Tervaa poltetaan ja kuljetetaan tynnyreissä, ja tuli tekee vaakunasta puhuttelevan. Paljastusjuhlallisuuksia vietettiin 30.7.1939 Vetelin seurakunnan 300-vuotisjuhlien yhteydessä. Se on paljastettu vuonna 1989. Voittajat ovat: 1. Patsas sijaitsee Runebergin puistossa. Näin yleensä oli uusien, perustettavien kaupunkien kohdalla, jolloin annettiin ohjeet myös vaakunan ulkoasusta. Kansalaisliike vauhtiin. Rintakuva on pronssia, ja kivinen pylväs punertavaa graniittia. Patsas paljastettiin vuonna 1984. Runebergin patsas tilattiin Pietarsaareen J. Palkinnot toimitetaan voittajille. Suomalaiset tuntuvat olevan välillä vähän liiankin persoja kaikenmaailman titteleille. Terhi Niemi, Toholampi; 2. Hänen konserteissaan on kuulemma vieläkin sitä jotakin. Siellä ovat kaikki viimeistäänkin syyskuun puolessavälissä, kun Jelmu starttaa kautensa Suomen pulsarija avainketjurokkarit keräävällä Kickstart sisäfestivaalilla. Lopputuloksesta Jyväskylä saa kiittää pitkälti geopoliittista asemaansa harjun ja rannan/moottoritien välissä. "Kuuskasissa" Jyväskylän pitkätukat hyräilevät norjalaista kirkonpolttomusiikkia, minkä bändien perustamiselta ja hajottamiseltaan kerkiävät. Kauno Kleemolan patsas pystytettiin Kälviälle vuonna 1981. Runeberg syntyi Pietarsaaressa ja vietti siellä osan lapsuudestaan. Runebergin 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Vain yksi kysymys kaipaa enää vastausta. Siksi valittiin puhutteleva tunnus. En kritisoi ihmisiä, jotka pitävät Dannyn musiikista. päivältä syyskuuta 1620. Kleemola syntyi Kälviällä vuonna 1906. Miksi tulenlieskat. 1.–3. Patsas on kuvanveistäjä Antonio da Cudanin käsialaa. Kokkolan vaakunan värit määriteltiin vuonna 1956. Kaikki Jyväskylän 80 000 asukasta pakkautuvat kesäisin kapeaan keskustaan ja sen kävelykadulle, joten vilinää riittää. Suunnittelijat lähtivät Bergrothin mukaan siitä, että terva on mustaa; tynnyreitä käytettiin uudestaan ja uudestaan, joten ne lopulta tummuivat mustiksi. Tätä en ollenkaan ihmettele. Joka toinen on johtaja tai mikälie manageri. Nivalassa sijaitsevan Tillaripatsaan on veistänyt kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä. Sanomattakin lienee selvää, että jokainen itseään kunnioittava jyväskyläläinen on tuolloin jossain aivan muualla. Mutta väkijoukko on liian suuri; sen asuinsijoilla ei ole loppua. Mutta sinä istut ikkunasi ääressä ja haaveksit illan tullen.” Franz Kafka tunnetaan ahdistavista kertomuksistaan avuttomista ihmisistä kohtaloiden pyörteissä. Miksei Mika Häkkisestä tehdä samalla professoria. L. 1 12 2 Viikonvaihde Sunnuntaina 5.8. Elleivät sitten ole Tanssisali Lutakossa. rallirökäleet. ...jonne moni on hukannut muistinsa, rahansa ja ihmissuhteensakin. Paljastustilaisuus jäi Kekkosen viimeiseksi edustustilaisuudeksi. Onerva Leisti Miksi Kokkolan vaakunassa on liekehtivä tervatynnyri. – Vaakunan ulkonäkö on määritelty Kustaa II Aadolfin allekirjoittamassa peruskirjassa 7. 2001 s KESKIPOHJANMAA Hetkinen! Danny on varmaankin ihan hyvä laulaja. Jussi Kurikkalaa pidetään Kalajoen Junkkareiden kautta aikojen parhaana urheilijana. Heraldisesti määritellen vaakunassa on kultakentässä kyljellään musta tynnyri, jonka tapinreiästä ja kyljistä lyövät punaiset tulenlieskat
Toimeentulotuet lähetetään poikkeuksetta perheen miehen tilille, vaikka tuen hakijana olisi vaimo. Heillä on autossa pieni kirjanen, jonka viestinä on, että englantia puhuva kuljettaja tienaa enemmän kuin kieltä taitamaton. Varsinkin viikonloppuisin monella kuskilla unohtuu vuosien takainen valistuskampanja: jos otat, et aja. Kun meille sitten ehdotettiin kummivanhemmuutta, emme edes pohtineet asiaa pitkään. Wang Bo kertoo nuorten kiinalaisten osaavan jonkun verran englantia, mutta vanhemmat eivät osaa vieraita kieliä kovinkaan paljoa. Niin reippaalta nuori nainen vaikuttaa. Opinnot vievät suurimman osan Wang Bon ajasta. Pöpön lopullisena tavoitteena on hyökätä Valkoisen talon hallinnon sivuille, joten presidentti George Bushia uhkaavat siis muutkin kuin ilkeät talk show -juontajat. Enkä minäkään menisi epäilemään, ettei Wang Bo Suomessa pärjäisi. Paikkakunnalla on kehitetty täysin omin voimin saastuneiden maa-alueiden käsittelemiseen tarkoitettu liikuteltava sekoitusasema. Kiinalaisten hallussa on lähes koko Aasian kauppa. 5 Ke 1.8 Mato hyökkää Valkoiseen taloon! Tuntemattoman tekijän jekku, Code Red -tietokonevirus kiusasi keskiviikkona internetsivuista huolehtivia palvelimia. Wang Bon kotikaupungissa talvet ovat kylmiä: Lämpötila saattaa laskea jopa miinus neljäänkymmeneen asteeseen. Hän oli kuullut, että täällä luonto voi paremmin kuin Kiinassa, mutta eron suuruus tuli hänelle täytenä yllätyksenä. – Meidän viisi lasta ovat kaikki muuttaneet pois kotoa. 4 Ti 31.7 Ukkonen riehui urakalla, ja sähkökatkos pimensi lähes koko Helsingin. Aasiassa ulkokiinalaisilla menee keskimäärin paremmin kuin muilla. Tulevaisuuden tuotteeksi kehuttu mylly on ainutlaatuinen Suomessa, ja tilauksia odotellaan myös maailmalta. 2 Su 29.7 Perheenpää näyttää olevan edelleen mies, ainakin kuntien mukaan. Ongelmat olivat tosin odotettua pienempiä, ja kotikoneet säästyivät tällä kertaa harmilta täysin. Suomen talvi tuntuikin Wang Bon mielestä yllättävän lämpimältä. Täällä on iltaisin ja öisin hyvin hiljaista. Wang Bo jopa kirjoitti oman kotikaupunkinsa sanomalehteen jutun kokemuksistaan Suomessa. Saunominen on Wang Bon mukaan Kiinassa suosittu harrastus, ja Nokian puhelimia näkee kaduilla yhtenään. Wang Bolle järjestyikin sitten työpaikka Outokummulta Kokkolasta. Liian vähän liikuntaa harrastava neito odottaa varsinkin miesten keihään finaalia. Wang Bo opiskelee Kemian insinööriksi. Aasialainen kulttuuri poikkeaa monella tavalla länsimaisesta. He valmistivat yhdessä ruoaksi aasialaisia taikinanyyttejä, jotka kuuluvat osana kevään juhlaan. Ensimmäiset urheilusuoritukset televisioidaan vasta lauantaina, mutta täksi illaksi sohvaperunoille ja penkkiurheilijoille luvataan muuta kivaa. – Olen saanut vuoden varrella suomalaisiakin ystäviä. Suomalaiseen opetusmetodiin ei Wang Bon mielestä kuulu se, että opettajat antaisivat opiskelijoille kaiken valmiina tarjottimella. Sakastin alle rakennetusta salaisesta kellarista löytyi sata vuotiaita asiakirjoja ja muita kirkollisia esineitä. Neljä vuotta on pitkä aika, mutta hyvin minä pärjään, Wang Bo sanoo. Kiinassa juhlitaan joka kevät kevään tuloa. 2001 Viikonvaihde 13 1 La 28.7 Halsuan kirkko yllätti entisöijät. Koska opetuskielenä ei ole oma äidinkieli, pitää monia asioita miettiä kauemmin, jotta ne ymmärtää. Kansainvälisyys alkaa kiinnostaa vähitellen kiinalaisiakin. – Aluksi minua vaivasi suunnaton koti-ikävä ja tunsin oloni yksinäiseksi. – Jouluna olin ensimmäistä kertaa kirkossa. On niin paljon pieniä asioita, jotka pitää muistaa, sujuvasti ainakin suomenkieliset tervehdykset osaava kiinalaistyttö kertoo. Lokakuussa suunnitelmat olivat edenneet niin pitkälle, että Suomeen lähtö oli totisinta totta. Papa kuitenkin lisää, ettei tytöllä ole ollut juuri minkäänlaisia ongelmia. Kahdeksantoista vuotias tyttö lähtee opiskelemaan neljäksi vuodeksi ulkomaille – ja vielä toiselle puolelle maailmaa. Työkaverit eivät juurikaan puhu englantia, ja hänen täytyy harjoitella heidän kanssaan suomen puhumista. Wang Bo saa hyvää suomen harjoitusta myös maman kanssa keskustellessaan. Joulu on jäänyt lähtemättömästi Wang Bon mieleen. Perhe Wang Bo ei aikaisemmin ollut käynyt ulkomailla. Wang Bo asuu omassa opiskelija-asunnossaan ja käy meidän luona silloin tällöin kylässä. Perustaidot hän on kuitenkin oppinut koulun järjestämällä suomen kielen alkeiskurssilla. Näin ystävät ja sukulaiset saivat lukea, mitä tytölle kuuluu. Joka vuorella on oma temppelinsä. Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisen mukaan kyseessä on syrjintä, sillä sosiaalija terveysministeriö päätti jo 1990-luvun alussa, että tuet maksetaan aina hakijalle. Seuraukset olivat vakavat: metrot ja ratikat pysähtyivät, sairaalat toimivat varavoimalla, pankkiautomaatit hiljentyivät ja pörssi sammahti. Tänä vuonna Wang Bo juhli kevään tuloa kiinalaisten opiskelukavereidensa kanssa. Joulu Wang Bo pitää Suomen vihreästä luonnosta ja puhtaasta ilmasta. Huono uutinen muuttui koomiseksi, kun uutistenlukija hehkutti värisevällä äänellä ”eivätkä kotien kahvinkeittimet enää pulputtaneet”. Myös saunan ja Nokian hän tunnisti suomalaisiksi. Wang Bo on viihtynyt Outokummulla hyvin. Vastaavaa pimennystä ei ole kuulemma sattunut viiteentoista vuoteen. 7 Pe 3.8 Yleisurheilun MM-kisat alkavat Edmontonissa. Osa ymmärtää, mitä asiaa tytöllä on, mutta he eivät osaa vastata englanniksi mitään. Kulttuurisokki mahtoi olla melkoinen, kun hän ymmärsi, mihin oli päänsä pistänyt. Ystävyyskaupunkisuhde sai hänet kiinnostumaan Suomesta opiskelupaikkana. Wang Bo toteaakin, että kiinalaiset haluavat olla tässä mielessä kohteliaita. Tällä hän tarkoittaa sitä, että Suomessa ihmiset sanovat, mitä mieltä he ovat asioista. – Kiinassa kaupat ovat auki myöhään yöhön ja kaduilla on kaikenlaista menoa. Poliisi epäileekin, että kännisten kuskien määrä kertoo vain yleistyneestä vastuuttomasta ajattelusta. Suomen kielen oppiminen on ollut Wang Bolle tärkeä osa sopeutumista. Raimo ja Laila-Maija Niemi ovat ottaneet Wang Bon perheensä jäseneksi. Pila tuleville sukupolville vai äärimmäisessä hädässä keksitty pelastus. – Wang Bon omilla vanhemmilla on varmasti myös helpompi olla, kun he tietävät, että joku Suomessa on selvillä, missä päin tyttö on menossa, Laila-Maija Niemi kertoo. – Tulevaisuutta ajatellen kansainväliset opinnot ovat varmasti hyödyksi. Wang Bo on huomannut, että ihmiset ovat Suomessa paljon suorempia. Suomalaiset vanhempani ovat auttaneet minua sopeutumaan Suomeen. Rattijuopoista löytyy myös niitä, jotka eivät tajua aamulla olevansa vielä humalassa. Kiinassa suurin osa on buddhaja taolaisia. Hiljaisuus on asia, jonka Wang Bo mainitsee, kun hän miettii asioita, jotka ovat erilaisia kuin Kiinassa. Tänä vuonna en halunnut jättää hyvää työtarjousta sikseen. Naisilla on myös miestä huonompi mahdollisuus hakea muutosta päätöksiin. Hän tiesi entuudestaan, että Suomessa on talvella kylmä. Suomalaisiin nuoriin saisi helpommin kontakteja, jos heidän kanssaan joutuisi tekemään esimerkiksi ryhmätöitä. Kesällä taas fushunilaiset hikoilevat noin neljänkymmenen asteen helteessä. Raikuvat aplodit Jan Zeleznylle! Hanne Yli-Parkas Sen seitsemät uutiset Jenny Nyholm (KP) A jattelepa tilannetta. Omatoimista työskentelyä on paljon enemmän. Omassa rauhassa on hyvä paneutua kemian saloihin. Joukossa oli muun muassa kirjaston lainojen takaisinperäys ja paikallisia myynti-ilmoituksia. Ja kuka sitä tietää, ehkäpä nimenomaan hänen Suomen kokemuksestaan ja suomen kielen taidostaan on joskus paljonkin hyötyä. Kuka tavarat on kätkenyt ja miksi. Wang Bo tuntuu Niemille omalta tyttäreltä. He huolehtivat minusta niin kuin oikeat vanhempani Kiinassa. Jösses. Meilläkin on kirkkoja, mutta ei samalla tavalla kuin täällä. Opinnot vievät nelisen vuotta. Saan täällä suurin piirtein saman koulutuksen kuin saisin Kiinassa sillä erolla, että Suomessa opiskelen englanniksi, Kiinassa kaikki olisi kiinaksi. Tai ainakaan hän ei sano sitä ääneen. Kiinalaistytön oma koti on Tankkarissa. Kesällä täällä sataa enemmän kuin Kiinassa. 3 Ma 30.7 Kokkolan poliisi on huolissaan rattijuopumusten kasvavasta määrästä. Maailmassa lienee suurempiakin epäkohtia, mutta monelle vaimolle asia voi olla muita menoja tärkeämpi. Kaikki kokkolalaiset eivät osaa englantia. Hitusen kekseliäisyyttä peliin, ja näin ne hommat etenevät. Historian ystävää salaisuus kutkuttaa kivasti. Maailma on tänä päivänä niin pieni. Kiinassa, ja Aasiassa yleisestikin, mielipiteitä ei näytetä yhtä avoimesti. Hän vietti perhejuhlan oman suomalaisen perheensä kanssa Kokkolassa. Wang Bota ei hirvitä Wang Bon suomalainen kummiperhe pitää tytöstä huolta, jos ongelmia ilmaantuu. Kevään juhla on verrattavissa Suomen jouluun. Jos jokin asia ottaa päähän, niin sitä ei kerrota ystävän taakaksi. En tiedä muista, mutta tämä tyttö kyllä huomaa, milloin veressä on jotain vettä väkevämpää. – Kielioppi on aivan kamalaa. – Kyllä kiinalaisetkin ovat ujoja, kun heidän pitäisi puhua vierasta kieltä, hän toteaa. Opiskelu on hänen mielestään kaikkein tärkeintä. Omaan perheeseen ja ystäviin Kiinassa on helppo pitää yhteyttä internetin avulla. Sama tilanne taitaa kuitenkin olla Kiinassakin. Tekussa on kuitenkin muitakin kiinalaisia opiskelijoita, joihin tutustuin, Wang Bo kertoo ensitunnelmistaan. Sillä on yhtä vahvat perinteet perhejuhlana. Suomen musta ja märkä syksy toivottivat Wang Bon lämpimästi tervetulleeksi Pohjolan perukoille. 6 To 2.7 Pisteet Kalajoelle. Wang Bo kertoo kuulleensa Pekingin taksikuljettajien opettelevan kiihkeästi englantia vuoden 2008 olympialaisia varten. Hiljaisuus Wang Bo on kotoisin KaakkoisKiinasta, Kokkolan ystävyyskaupungista Fushunista. Papa oli joulupukki ja ruoaksi tarjoiltu "joulukala" maistui, vaikka kalaruoat eivät muuten olekaan tytön mieleen. Kuvat: Antti Aimo-Koivisto Kuva: Antti Aimo-Koivisto Kuva: Antti Aimo-Koivisto Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari Wang Bo sai kesätyöpaikan Outokummulta, ja matka Kiinaan oman perheen luo jäi tänä kesänä haaveeksi.. Suomalaiset ihmiset ovat Wang Bon mielestä hyvin ujoja, mutta kuitenkin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Opinnot Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa odottivat tiedonjanoista. Kun hän joulun jälkeen otti puheeksi kesätyöt ja mahdollisen lähdön Helsinkiin, päättivät vanhemmat, ettei noin nuori tyttö voi lähteä yksin pääkaupunkiseudulle, vieraassa maassa. Tyttö kutsuu uusia vanhempiaan papaksi ja mamaksi, aivan kuin Kiinassa omia vanhempiaan. Senhän vuoksi hän Suomeen tuli. Kiinalaista Wang Bota ei hirvittänyt. – Ensi vuonna haluan käydä Kiinassa katsomassa perhettäni. – Opiskelijoiden täytyy nähdä kurssien eteen paljon enemmän vaivaa kuin Kiinassa. Tämä on hänen mielestään sääli. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Kiinalaiset ovatkin kai aina ymmärtäneet, mistä voi saada ylimääräisiä kolikoita. Jos hänellä on ongelmia, hän soittaa usein tänne meille, Niemet kertovat. Wang Bon kurssikaverit ovat kaikki kiinalaisia. Kansainvälisyys Kymmenen Suomessa vietetyn kuukauden jälkeen Wang Bo on oppinut elämään, olemaan ja opiskelemaan täällä. Yhdeksän tunnin lennon jälkeen HelsinkiVantaalla satoi vettä. Viime vuonna näihin aikoihin Wang Bo suunnitteli kuumeisesti Suomen matkaa
Läntiset teollisuusmaat eivät ole nekään syyttömiä tai mallikelpoisia. Jo Stalin aikanaan totesi:"Luottamus hyvä, mutta valvonta paras." Pitääkö tästä lähtien suomalaisen yleisurheilukatsojan käydä kisalähetyksen aluksi itsensä kanssa syvällinen ja filosofinen keskustelu, jonka avulla hän pystyy määrittelemään, kuka urheilijoista on luotettava, kuka taas ei nauti luottamusta. Ja järjestyksen pitäjien on osattava erottaa kapinalliset ja vandaalit maltillisista. Italian poliisi ei synnyttäyt hourupäisten mellakointia, mutta poliisi teki niin suuria poliittisia virheitä, että niiden seuraamukset saattavat olla ennennäkemättömät. Toisaalta olin helpottunut, sillä päästin itseni pahasta. Demokraattiset yhteiskunnat tai hampaisiin saakka aseistettu puolittaisessa sotatilassa elävä Israel eivät pysty vastustamaan asialleen vihkiytynyttä pommin asettajaa. Oli ruvettu käyttämään aivoja rikollisten vastaisissa töissä. Ei näytä siltä, että tällaista näkemyksellisyyttä löytyy. Vaikka Suomessa on hyvin toimiva vesihuolto ja saastumattomat pohjavedet, puhdas vesi tai sen riittäminen ei ole aina täälläkään itsestään selvää. Nyt se symboli on saatu. Syntyi terrorismi. Jopa kolmanneksen haja-asutusalueiden talouksista arvioidaan kärsivän veden puutteesta tai sen laatuongelmista. Liike sai martyyrinsä poliisin typeryyden ja poliisin oman ideologisen jäykkyytensä – oikeistolaisen sellaisen vuoksi. Jos olisin naisurheilija, minulta varmaan kysyttäisiin, ajanko partani aamuisin. Kisojen jälkeen en enää rautapalloa pahemmin työnnellyt. Jos seuraamukset jäisivät vain Italian oikeistohallituksen murheeksi, ei tässä kannattaisi niin hirveästi murhetta kantaa, mutta Italian poliisiin ja karabinieerien ja heidän poliittisten esimiestensä typeryys tulee todennäköisesti koko EU:n kannettavaksi. Useimmat suomalaiset pitävät luonnollisena, että nurmikoita kastellaan ja mattoja pestään huippupuhtaalla vedellä. Yleisurheilupomot ovat joutuneet yleisurheilun MM-kisojen alla vakuuttelemaan jatkuvasti, ettei Lahden MM-kisojen katastrofi pääse uusiutumaan Edmontonissa. Onneksi kukaan ei päässyt todistamaan surkuhupaista näytelmää. Ja lopusta huolehtivat pikku Berlusconit pamppuineen. Maltillinen vasemmisto ja liberaali porvarit pehmensivät kovan kapitalismin seurauksia kansallisvaltion tasolla. Eletään Orwellin vuotta:huippu-urheilijan on vannottava joka välissä olevansa puhtain paperein liikkeellä tai Iso Veli ilmestyy tylynnäköisenä näytepurkkeineen urheilijan selän taakse. Elämä oli epävarmaa, ja vastustaja suuri ja mahtava – kapitalismi ja imperialismi. Silti tuttu stereotypia valtakunnan tason poliitikosta jäi päällimmäisenä mieleen – sehän puhuu paljon, mutta sanoo vähän. Kirjoittaja työskentelee Ylivieskan aluetoimituksessa. Ja ilmeisesti vielä pahempaa – jättivät vandaalit rähinöimään rauhassa polkiessaan maltillisia jalkoihin. Kesän alussa otin kuulan pitkästä aikaa kouraani ja työntelin sitä mummolan navetan takana. Mutta entä jos... Pohjavesien ehtyminen saattaa tehdä esimerkiksi Intiassa monista alueista asumiskelvottomia. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Leena Hjelt (vast.), Kari Viiperi Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus N uoret olivat irtaantuneet perinteistään. Pohjavesien ehtyminen tai pitkät kuivat kaudet vaikuttavat maapallolla paitsi ekologiaan myös yhteiskuntarakenteeseen. On asioita, joihin voi vaikuttaa ja on asioita, joihin ei. Suuremmaksi kysymykseksi nousee kuitenkin se, että suomalaisessa urheiluelämässä, ehkä myös urheilujournalismissa, on ilmeisesti otettu käyttöön uusi aikakäsitys: ennen MM-hiihtoja ja jälkeen MM-hiihtojen. Tilannetta kuvastaa hyvin kommentti, jonka merkittävä urheilujournalisti, Juhani Syvänen viime keskiviikon Hesarissa esitti:"Sä voit ihailla urheilijoita, mutta älä luota heihin". Demokraattisen valtion tai yhteisön on sallittava ja kunnioitettava rauhanomaisia mielenilmaisuja. Silti ainakin toistaiseksi Suomen vesiongelmat ovat hyvin pieniä verrattuna moniin muihin maapallon maihin. Ei, kypärä pantiin päähän ja aivot taskuun. Työnsin kuulaa Kokkolassa ja sain mitalin. Tosin Syvänen siteerasi Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Tapani Ilkkaa ja kansainvälisen antidoping-toimikunnan WADA:n puheenjohtaja Dick Poundia. Jopa liikaakin, sillä monet ulkomaalaiset ihmettelevät kuinka täällä huuhdotaan käymälätkin juomakelpoisella vedellä, joka on miljoonille ihmisille ylellisyyttä. Italian poliisi on kehittinyt tavattomasti terrorismin ja mafian väkivallan vuosien aikana. Tällaisille liikkeille, kuten kaikille ääriliikkeille on tärkeää saada symboleja, jotka yhdistävät sekalaista joukkoa maailman eri kolkissa. Luottamus hyvä, valvonta paras 14 Sunnuntaina 5.8. s PYHÄJOKISEUDUN päätoimittaja Marjaana Knuutila ehdottaa Euroopan autottoman päivän viettoa Suomessa koulujen alkamisen yhteydessä. En oikein ymmärtänyt, kenelle kommentti oli suunnattu: toimittajille vai urheiluhullulle kansalle. Kuva: Lehtikuva/ EPA PHOTO/ Luca Zennaro Sunnuntain vieras. Suoraan viemäriin tai jätekaivoon juoksee usein juomakelpoistakin vettä. Kuva: Jukka Lehojärvi JENS OJA Globalisoituvan kapitalismin globaaleille vastustajille on nyt saatu yhdistävä symboli: Giulano Giuliani, jonka isä Carlo kuvattuna vierailemassa poikansa kuolinpaikalle syntyneen muistoalttarin äärellä. Tarvittavat ratkaisut kuuluvat poliittisille päättäjille. Tuntuu kohtuuttomalta, että yhteiskuntaa huudetaan apuun Kärkölän tapaisen tasoristeysonnettomuuden jälkeen: turvalaitteet toimivat eli puomi oli alhaalla, kello kilkatti ja valo vilkutti. Jos olisin huippu-urheilija, Iso Veli valvoisi tekemisiäni, tutkisi virtsanäytteeni ja löisi leiman antidoping-passiini ehkä. Siksi sen laadussa tai riittävyydessä tapahtuvat muutokset koskettavat kaikkia. Ei voida ajatella, että tämä pohjoismainen hyvinvointivaltio huolehtii kaikesta niin perusteellisesti, että liikenteessäkin varaudutaan kaikkeen mahdolliseen. Erityisesti länsimaissa, mutta myös kehitysmaissa on tehty paljon vedenlaadun parantamiseksi ja vesihuollon turvaamiseksi. Nyt epäillään kaikkea, mikä vähänkin liittyy huippu-urheiluun. Kai aiheesta. Esiintymisja puhetaito ovatkin selvästi elintärkeitä politiikan tekijöiden ominaisuuksia. Ylimielisyys ja vallan täyteys tuottaa juuri tällaista. Latelen lisää kliseitä. Heitä on joko puolella maailmaa. Polvikin lonksui uhkaavasti. Tätä kirjoittaessani odottelen yleisurheilun MM-kisojen kuulantyönnön karsintakilpailun alkamista. Viikolla näkyi julkisuudessa haaveita jopa tankkilaivan saamisesta rahtaamaan vettä myytäväksi ns. Tärkeintä varsinkin ala-asteella lienee se, että opettaja on lämmin ihminen eikä vain tehokas tiedonantaja. Amerikkakin panee päänsä pensaaseen. Unesco on arvioinut, että vuonna 2025 jo yli puolet ihmiskunnasta kärsii juomakelpoisen veden puutteesta. Muutaman vuosikymmenen takaiset pohjavesien saastuttamiset alkavat olla historiaa. Pääsääntöisesti jokainen suomalainen saa tarpeeksi ja riittävän puhdasta vettä joka päivä. s Heidi Kääriälä KALAJOKI-lehdessä toivottaa Onnea opintielle, sillä koulun merkitys on suuri, ja siellä rakentuu iso osa tulevaisuutta. Kaikesta tästä huolimatta kuljettaja kiersi puomin ja ajoi suoraan junan eteen. Kuivuus eri puolilla maapalloa edesauttaa laajojenkin metsäpalojen etenemistä ja tietenkin on yksi iso syy nälänhätään, kun ruokaa ei saada pelloista. Nyt on kysymys globalisoituvan kapitalismin globaaleista vastustajista. V uosia sitten sijoituin yleisurheilun piirinmestaruuskisoissa kolmanneksi. Visioin. Tarvitaan suurta viisautta maailman mahtavien päissä. Suomen vesi on siis puhdasta ja vientikelpoista. Aikaisempina vuosikymmeninä bulgarialaisille naiskiekonheittäjille naureskeltiin ja kutsuttiin erästä 400 metrin juoksijanaista Jarmoksi. Aika orwellimainen olo voisi olla. Lopputulos: useita räikeästi yliastuttuja suorituksia ja revähtänyt käsi. Maltillinen tie ei tuntunut tuovan tuloksia ja yhteenotot virkavallan kanssa johtivat väkivaltaan. Vaikka tämän päivän järjestysvallalla pitäisi varsinkin Italiassa olla kokemusta siitä, miten protestiliikkeet radikalisoituvat, mitään noista terrorismin vuosien opeista ei haluttu pitää ohjenuorana. Mutta ei vieläkään riittävästi. Kun nyt taas pian koulut alkavat, soisi kaikille onnellisen opintien. Kansainvälinen yhteistyö, niin kuluneelta hokemalta kuin se joskus kuulostaakin, on tässäkin ainoa keino. Tulonjakoa harjoitettiin, sosiaaliturvaa kehitettiin, ammattiliitoille annettiin rooli työmarkkinoilla. Saastunut juomavesi tai jatkuva jano tappavat ihmisiä tehokkaasti. Vesien saastuminen tappaa vuosittain 25 miljoonaa ihmistä, pääosin kehitysmaissa. Terrorismin vuodet ovat edessämme. Onko tuossa kuviossa jotakin tuttua. Globaalin kapitalismin maailmassa täytyisi kansainvälisten järjestöjen olla yhtä korkealla poliittisen sivistyksen tasolla tasatakseen globaalin kapitalismin hedelmiä ja pehmentämässä sen synnyttämiä iskuja ihmisissä, valtioissa ja kansoissa. Ilkka Saari Kirjoittaja on Ylen harrastus-, elämäntapaja palveluohjelmien osaamiskeskuksen päällikkö. Vesi ei ole kenenkään tai minkään maan yksityisasia. Esimerkiksi EU:n pääkaupungin Brysselin läpi virtaava Schelde-joki on jäteviemäri, josta on alettu kantaa huolta vasta aivan viime aikoina. Kyllä kuljettajallekin pitää vastuuta antaa. Maailman terveysjärjestön arvion mukaan yli kaksi miljoonaa ihmistä, enin osa lapsia, kuolee vuosittain suolistosairauksiin. Pääministeri Berlusconi taas teki poliittista typeryyttään samalla itsestään globalisaatiota vastustavien ääriliikkeiden vihollisen numero yksi. Tsemppiä takapulpetteihin ja komento kiusaajille! s Matti Eteläperä KÄLVIÄN SEUDUN SANOMISSA seurasi maakunnassa vierailleista kokoomuslaisista Suvi Lindénin, Ben Zyskowiczin ja Pertti Mäki-Hakolan puheita. Pohjavesien laajamittainen ja piittaamaton myrkyttäminen kärjistyy kehitysmaissa, mutta on tuttua myös vauraissa yhteiskunnissa. Suoraan viemäriin tai jätekaivoon juoksee usein juomakelpoistakin vettä. Kolmikosta jokainen hallitsi onneksi esiintymisen ohella myös asian puhumisen. Ei mikään helppo tehtävä poliisille. Ongelmien ennaltaehkäisy on paljon halvempaa kuin vahinkojen korjaaminen jälkeenpäin. Puhdas vesi on maapallolla niukka luonnonvara ja strateginen raaka-aine. Nyt aivot on pantu viralta. Punaisista prikaateista uusiin kapinallisiin s Päätoimittaja Mauri Aho PERHONJOKILAAKSOSSA painottaa, että kaikkea vastuuta ei pidä liikenteessäkään lastata yhteiskunnalle. Nyt opettajat ovat päteviä ja tietävät paljon myös koulunkäynnin pehmeämmästä puolesta. Muuttoliike toi heidät suuriin kaupunkeihin.Yliopistoissa ja tehtaissa he saivat radikalismilleen peruskylvön. Koulutiet olisivat turvallisemmat, ja vakioautoilijatkin saisivat tarkastella maailmaa jalankulkijan perspektiivistä. Pohjavesien tutkimus ja seuranta sekä huoli vesistöistä ovat Suomessa arkista luonnonsuojelua. Asetelma muistuttaa pelottavasti tämän päivän Genovan tai Göteborgin tapahtumia ja maailman asentoa tänään. kuiviin maihin. Ensimmäinen pommi Genovan jälkeen on jo räjähtänyt. Jollei sitä löydy, militantti globalismin vastustaminen saa lisää vettä myllyynsä. Se päivä sopii koulujen alkamisen yhteyteen paremmin kuin syyskuulle. Astelin kuvitteelliseen kuularinkiin, paiskelin viisikiloista rautapalloa käsissäni, kehitin kasvoilleni tiukan kilpailuilmeen ja työnsin kuulan paikkaan, jossa aikanaan höyrysi sontatunkio. Luikin paikalta vähin äänin ja ajattelin sopivan tilaisuuden tullen sulattaa kuulan. Enää eivät keskenään puuhaile Punaisten prikaatien torinolaiset työläismilitantit ja virkaheitot yliopistososiologit. Se, miten Arsi Harju ja kumppanit menestyivät, tiedetään sunnuntaiaamuna. Eeva Inkeri Kluukeri Vesi ei ole itsestäänselvyys Useimmat suomalaiset pitävät luonnollisena, että nurmikoita kastellaan ja mattoja pestään huippupuhtaalla vedellä. Genovassa Berlusconin husaarit asioivat maltilllisten ja vandaalien kanssa samalla tavalla: pampulla päähän ja saappaalla kylkiluihin. Onko nykyisin oletusarvo se, ettei puhtaita urheilijoita olekaan. Hiihtoliitossa herättiin liian myöhään muut lajiliitot yrittävät välttyä häpeältä toisinaan ehkä naurettavin ottein. Kohtalaisen isoksi kuitenkin kasvoin, mutta en kuulantyöntäjäksi. Myös uusia pulloveden tuottajia, viimeksi Utsjoelta, putkahtaa tämän tästä suunnitelmineen. Se olisi opettavaista. Olen paremmin viihtynyt katsomon puolella. Hänellä on kaksi luotia päässään. S uomesta viedään vettä jo nyt jatkuvasti ulkomaille pullotettuna
Kalevi Rahkola KOKKOLA Snellman-koti paljon vaalijana Mutta ei pelkkä laatta, onneksi talo useita muutoksia läpikäyneenäkin on muistoineen säilynyt jälkipolville, mitä ei voi pitää itsestään selvyytenä, kirjoittaja sanoo ja kaipaa takaisin komeita portteja. Jos näin saadaan ja on saatu ihmisten työtaakkaa vähennettyä 56 ikävuoden jälkeen poikkeuslailla vuoden 2002 loppuun huomattavasti, niin mahdollisuudet jaksaa lähemmäksi normaalia vanhuuseläkeikää 65 v. Tuet pois ja kaikille oikeapalkkaista työtä. Toisaalta tällä hetkellä meillä Suomessa on noin 300 000 työtöntä. Perhe voi viettää pitkiä viikonloppuja tai pitää vapaata keskellä viikkoa. Jollei olisi tarvittu ensin doping-käryä, maineen menetystä ja urheilu-uran pakollista lopetusta. VPK:n vaikutus ankkuroituu syvälle kaupungin kehitykseen ja historiaan. Mikäli puinti voidaan suorittaa lämpimissä olosuhteissa ja ilman kallista öljynpolttoa, on sillä erityisen paljon merkitystä myös viljelijöiden tulojen kehitykseen. Kokoomuslaisten ministerien täytyisi uhrata aikaa ennemminkin sellaisille ajatuksille, että millä saisimme työssäkäyvän väestön pysymään työkuntoisina lähemmäksi nykyistä vanhuuseläkeikää 65 vuotta. VPK:n toimitalon varjoon on jäänyt v 1792 perustettu ja 1845 laajennettu punamullattu "pikkuveli", jossa VPK:lla oli lukusali vuodesta 1893 alkeiskoulun salin jälkeen. Kuula on suosikkilaji, mutta yleisurheilu kiinnostaa muutoinkin. Ari Huuki KANNUS ”Poikkeuslailla” työvuosia Eero Huima kirjoitti Snellman-kodin värikkäistä vaiheista viikonvaihteen entisaikoja kuvaavalla palstalla (Kp 8.7.) Paljon on talo nähnyt ja sen suojissa koettu. Näin varmasti on, mutta heitä on aika toivottaman vähän yksinkertaista enemmistöä vastaan. VPK:n toiminta ja taloudelliset edellytykset eivät useinkaan vastanneet toisiaan, eivät toimitalonkaan osalta. Illat kuluivat musiikkinautinnoin. Ja vain demari voi unohtaa, että demarihallitus on karsinut julkisen sektorin pysyviä työsuhteita. Pönöttivät vieretysten kuin Palacen saunan pukuhuoneessa. Poliitikoilta pyydettiin ratkaisuja. Olen yli 60-vuotias, enkä ole kuullut ainoatakaan samanikäistä, joka sairastaisi jotain allergiaa. Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen esittää vähempiarvoiselle ja huonokuntoiselle tiestölle uutta rahaa 300 000 000 mk ja yksityistieverkolle vielä 50 000 000 mk. 1880-luvun alkupuolella leskirouva Emelie Drake harjoitti talossa hotellija ravintolaliikettä – tunnettiin rva Draken hotellina tai ravintolana – ennen neiti Marie Forslundin v. Minun köyhässä nuoruudessani illalla joutui usein menemään nukkumaan puolinälässä ja aamulla heräämään täydessä nälässä. Urheilu ei pahemmin kiinnosta. Kansijutussa murehdittiin, että yhä harvemmat nuoret naiset haluavat uhrata uransa äitiydelle joka totta vie vaatii kaiken "ajan perheelle". Kesällä me viikarikakarat häivyimme luontoon, josta äiti meitä sydän kurkussa metsästi yöksi kotiin. Paremmin kuin Snellmanista talo on aikanaan opittu tuntemaan VPK:sta Palokunnantalona, jonka vaikutus ja toiminta sekä, arjessa että juhlassa omine torvisoittokuntineen ja tilaisuuksineen ei rajoitu vain talon suojiin. Ennätän nukkua päivälläkin. Kokkolassakaan ei taida olla yhtään tietä taiu katua, jota ei oltais revitty auki. Myös keskustan pitäisi kantaa vastuunsa tekemistään päätöksistä ja ratkaisuista. Keksitään kaikenlaisia loukkuja ja pakkotyöllistämiskeinoja huonolla palkalla, samalla rahalla mitä tosi laiskat kuntien elätit saavat ilman mitään tekemistä. Niinistön esityksessä maksetaan toki vanhoja velkoja pois, mutta sen lisäksi siinä alennetaan valtionveroja 4 000 000 000 mk ja valtionverotuksen alaraja nousee peräti 70 000 mk:aan. Näitä tilastoja kun katsoo, ero eläkkeelle jäävien ja työmarkkinoille tulevan työvoiman välillä on 20 000-30 000 henkilön vajaus vuodessa näinä vuosina. Lapsen pitää olla kissan kanssa samalla laatikolla, silloin ei tule allergioita. Mielestäni on annettava oikea palkka, tekee ihminen mitä tahansa, koska kaikki työ on pidettävä arvossa. Tietenkin lisäksi tämän päivän saasteet. Miksei Suomessa. Sitten harkitsen asiaa uudemman kerran, jos sattuisin heräämään itsekseni jo aamuyöstä. kasvavat. Varsinaisen vastauksen sain vasta kolmannesta Ilta-Sytykkeestä. Kuinka tulisivat toimeen työtävieroksuvat ja tukea nauttivat ihmiset, kun tuet poistettaisiin. Työntekijä haluaa pitää ylityölisät. Neristanissa portteja on alettu talo talolta ilahduttavasti palauttaa. Työhevonen KOKKOLA Halvalla laiskoja Yksinkertaisuudessa en laittaisi mitään putkia tai johtoja tien alle. Aho ei ole jostain syystä tähänkään tyytyväinen. Paavo Salo, KOKKOLA Mikäs tällaisen eläkeläispapan on kisoja öisinkin seurata, kun aikaa on. Tanja Karpela taas ratkoi työn ja perheen yhdistämisen ongelman yksinkertaisesti. Vaihtoehtona olisi ehkä se, että olisi pysyttävä kiivaassa työtahdissa mukana niin kauan kuin jaksaa, sitten joku paikka hajoaa ja olet ehkä työkyvytön. Elintaso kasvaa, mutta myös elämäntaso. Se oli ensimmäinen kerta. Petri Salo kansanedustaja (kok.) ALAHÄRMÄ Kokoomuslaisia sittenkin vähän Eikö ihmisiä ihmetytä, minkä vuoksi tänä päivänä kaikenlaiset allergiat ovat niin yleisiä. Lisäksi keväällä tehty valtionosuusmuutos tuo esimerkiksi Hannu Ahon kotikunnalle Perholle ensi vuonna uutta rahaa 3 500 000 mk. Eikä siitä sen valmiimpaa tullut. Siksipä sen ajan ihmisille tuli näistä toiminnoista niin kova vastustuskyky kaikkia viruksia, allergioita ja pöpöjä vastaan, ettei mikään pystynyt. 1886 perustamaa Kaupunginhotellia. Mutta ei pelkkä laatta, onneksi talo useita muutoksia läpikäyneenäkin on muistoineen säilynyt jälkipolville, mitä ei voi pitää itsestään selvyytenä. Kolumni lyhyet KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Vuonna 1897 Palokunnantalolla tehtiin merkittävää elokuvahistoriaa, kun Oskar Alonen saapui kinematografialaitteineen Oulun jälkeen ensimmäiseksi Kokkolaan. Uintimukavuus paranee kerralla. Nyt kun läheltä katson kuinka Suomen päättäjät opettavat laiskoiksi alaisiaan, niin pahaa tekee. Silloin söimme alkukesästä piisamin ruokaa uimareissuilla, siis kaislojen juuria. Lisäksi Aho puhuu jostain "lisäraippaverosta", jota en tunne alkuunkaan. Jos siis hallitus tahtoo pienten lasten vanhemmat kokoaikaisesti työhön (vaan kuka maksaisi palkan) ja oppositio kokoaikaisesti kotiin (vaan kuka maksaisi palkan), niin ongelma vain pahenee. Toimessa oleva ja toimeentuleva ihminen on kansallinen aarre. Sekin lienee opposition logiikan mukaisesti Niinistön ja hallituksen syytä. Mutta ei se kanava kyllä kauaa olisi päällä! Kansanedustaja Hannu Aho (kesk) kirjoittaa kolumnissaan kesähelteistä (Kp 29.7). Se oli kaikin puolin rikastuttavaa aikaa. Se ansaitsee oman museonsa; myös muistolaatan Snellman-kodin seinään. Työnantaja haluaa pitää ylityöt. Tämän päivän lapset kasvatetaan desinfioidussa pumpulissa, lisäksi syötetään myrkyllisiä purkkiruokia. Tilojen vuokraaminen ulkopuolisille moninaiseen toimintaan ja tilaisuuksiin oli enemmän kuin tarpeen. Seuraavat otsikot oli helppo kuvitella: "Kari Uoti: Vihdoin aikaa ihmissuhteelle" "Timo T.A. Yritän silti lyhyesti oikaista hänen räikeimpiä väitteitään. No, jos vahingossa kääntäisin television sille kanavalle, saattaisin seurata, jos joku suomalainen juuri kisaisi. Yhteiskunta ei mieti vakavissaan, miten työntekijä saisi aikaa perheelle ja lapsi vanhempiaan lainaksi työstä. Vasta silloin, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole, annetaan "aikaa perheelle". Kirjoituksensa lopussa hän piikittelee allekirjoittanutta ja epäilee, että myös kokoomuslaisia on mukana alueen päätöksenteossa, kun rahaa jaetaan kunnissa. Lisäksi eläkeläisten ylimääräistä sairausvakuutusmaksua alennetaan 0, 8 %, mikä parantaa heidän ostovoimaansa, ja ero palkansaajiin saadaan kurottua umpeen. Mannerheimin Lastensuojeluliitto houkutteli viime keväänä tärkeimmät työmarkkinajohtajat pohtimaan perheasioita. J.V Snellman on jättänyt jälkensä talon historiaan, vaikka vaikutus täällä jäi lapsuuden ja nuoruuden orastaviin varhaisvuosiin, joista vain seinälaatta enää muistuttaa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Lääkkeenä kokoomuslaisilla ministereillä on helppo ja yksinkertainen ratkaisu nostaa vanhuuseläkeikää ylöspäin. Valtion selän taakse ei siten pääse enää piiloon. Tekeekö elokuu haikeaksi vai miltä se tuntuu, kysytään parhaillaan. Ja miksei riittää, kun katsoo osallistujia. Tämän tyyliset ratkaisut, kuten oas-aikaeläke, parantavat välittömästi työllisyystilannetta ja ihmisten jaksamista lähemmäksi nykyistä vanhuuseläkeikää. Kun komitea kokoontuu saunottuaan Savoyn rapupöytään, niin siinähän työ ja vapaa-aika sovitetaan yhteen varsin miellyttävästi. Alkuviikosta tingotaan koulunkäynnin aloittamisen valmiutta ja halua.. Alonen oli elävien kuvien esittäjänä uranuurtaja maassamme kiertelevän toiminnan aikana. Onneksi äiti oli kekseliäs ja sai hankittua pääravinnon. Matala talo on säilyttänyt idyllisen asunsa, mutta mihin kummaan ja miksi ovat kadonneet alkuperäiset nelijakoiset ja neliön muotoiset ikkunat kuin varkain kenenkään puuttumatta tai valvomatta. Tupo-miehet eivät näe mitään ongelmaa. Hallitus ei ole Ahon toisenlaisista väitteistä huolimatta unohtanut myöskään tiestöä. Noilta ajoilta on koko maassa tallella vain yksi Palokunnantalon näytännöstä kertova ohjelmajuliste. Kuinka tämä väli saataisiin pinemmäksi. Lisäksi vielä ihana naurisvarkaus. Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja, tv-tuottaja ja kirjailija. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Edmontonin mitalimääriä pohti 55 vastaajaa: yhteen tai kahteen mitaliin uskoi 56,4 %, kolmeen tai enempään 20 %, yhteen (?) kultaan 3,6 ja nollatiliin 20 prosenttia vastanneista. Olemaan pullantuoksuinen äiti, sukupuolesta riippumatta. Samalla jaetaan työtä. Alonen kävi uudelleen Palokunnantalolla v. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Toivon, että viimeistään silloin pääsevät takaisin työelämään nämäkin ihmiset, joilla on vielä työikää jäljellä. Nykyinen Snellman-koti oli ahkerassa käytössä jo ennen VPK:n aikaakin. Poliittiset valta-asemat kun saattavat muuttua myös tässä maakunnassa, ja Ahokaan ei voisi enää jatkossa vähätellä tai epäillä muiden ryhmien olemassaoloa kunnallisessa päätöksenteossa. Parhaat perinteet elävät yhä. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Kannessa Harri Kirvesniemi hehkutti: vihdoin on "aikaa perheelle". Silloin ei tiedetty hygieniasta hevon haileeta. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Timpuri, KOKKOLA Vilpitön anteeksipyyntöni Villa Elban toimitusjohtajalle: tarkoitin "levillä" meriheinää. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Paitsi iltamia ja tansseja toimintaa sävyttivät teatterivierailut sekä erilaiset esitykset ja näyttelyt. "Tuet" pois myös herroilta, kuten optiot ja ylikorkeat palkat. Hiihtäjän perheonni olisi ilahduttanut enemmän, jos se olisi ollut vapaaehtoista. Väite on väärä, sillä kunnille esitetään jälleen harkinnanvaraista rahoitusta 300 000 000 mk. Milloin perinteitä jatkava Snellman-koti saa arvoisensa portin. Aho väittää, että esityksestä ei löydy riittävää rahoitusta kuntien harkinnanvaraisiin rahoituksiin. Lauri Mattola KOKKOLA Ei leviä O len pannut merkille muutamien kokoomuslaisten ministerien ja eläkelaitosten johtajien huolen Suomen tilanteesta, ja työssä käyvästä väestöstä tällä hetkellä, ja mikä on suunta kun katsotaan tulevaisuuteen. Kaikki lapset tonkivat onkiMistä nykyiset allergiat. Mikkonen: Eron jälkeen aikaa lapsille" Tai 50-vuotiaana infarktiin kuolleen toimitusjohtajan muistokirjoitus: "Haudassa on aikaa perheelle". Kuva: Antti Aimo-Koivisto L ämmitin mökkisaunaa iltapäivälehdellä. Jos ei tällä meiningillä saa allergioita, se olisi ihme. Matkustajille oli "siistejä ja kohtuuhintaisia huoneita hyvällä palvelulla." Ajajille oli vaunuvaja käytössä. Ratkaisu yksittäiselle ihmiselle eikä yhteiskunnallekaan ole hyvä. Lea Mäntylä, teksti Antti Aimo–Koivisto, kuvat Mika Peltola, KOKKOLA Loma sattui sopivasti kisojen ajaksi, joten pystyn seuraamaan kisoja öisinkin. Inga Oinonen, KOKKOLA Ai, mitkä MM–kisat. Seppo Sojanto, KOKKOLA En valvo kisojen takia, vaan seuraan Edmontonia urheiluruudusta ja kisakoosteista. Ruopatkaa ihmeessä heinät pois. 35-tuntinen viikko on luonut liki 300 000 uutta työpaikkaa. Suomalaisten lisäksi sydän sykkii köyhien maiden urheilijoiden puolesta. Toinen vanhemmista jääköön kotiin. Jonkin verran rajumpaa vastasi 36 %, rauhallista 15,7 % ja kamalana sitä piti 13,5 prosenttia. Loppukesä oli paratiisi, koska silloin oli kaikki marjat ja sienet kypsiä. Panostamalla työskentelyolosuhteisiin ja jaksamiseen sekä järjestämällä erilaisia mahdollisuuksia helpottaa työtaakkaa, esimerkkinä osaaikaeläke, jolla työntekijä yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa vapaaehtoisesti vähentää työaikaa. Jos ihan oikeasti halutaan järjestää "aikaa perheelle", lyhennettäköön viikkotyöaika 35 tuntiin kuten Ranskassa. 2001 Gallup keskipohjanmaa.net Aiotko kukkua yöt MM–kisoja katsellen. Se oli luonnon rokotus kaikkea ei toivottua vastaan, koska silloin lapsi kehittyy luonnonvaraiseksi. Korotukset ovat todella merkittäviä vuositasolla, ja yhdessä ratojen merkittävän kunnostuksen kanssa juuri tämä ministeriö saa koko budjetin suurimmat kasvuluvut. Että tällai KOKKOLA Putkia ei tien alle matoja eivätkä pesseet käsiään koko päivänä, vaikka syötiin samoilla käsillä kaikki marjat, nauriit ym. Lipposen hallitus sysäsi jo vuosia sitten työajan lyhentämisen tupo-komiteaan. harakka@txti.net Aikaa perheelle TIMO HARAKKA Liikenne on selvästi rajumpaa kuin ennen vastasi 34,8 % 89:stä. Maatalouden osalta ministeri Kalevi Hemilä sai taas Niinistöltä kaiken sen lisärahan, mitä ministeriö vain pyysi. ... Mielipide 15 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Veden laadusta en ole puhunut mitään. Tämäkin parantaa vähätuloisten asemaa. 1900. Kun joitakin vuosia sitten asuin Ruotsissa ja tein töitä siellä, niin meitä kaikkia kutsuttiin ahkeriksi ja koviksi työmiehiksi. Huoli voi olla jossain määrin aiheellinen, jos tarkastelee asiaa siltä kantilta, että kuinka paljon on nyt työssä käyvistä suurista ikäryhmistä jäämässä ansaitulle vanhuuseläkkeelle, joka ajoittuu vuosille 2010-2020, kun samalla katsoo paljonko näinä vuosina on tulossa työmarkkinoille uutta työvoimaa. Talvella oli vaikeaa. Tarjolla oli ajalle ominaisesti bliniä ja kaviaaria englantilaisen portterin kera. Lisäksi Niinistö esittää hallituspuolueiden sopimuksen mukaisesti, että kuntien valtionosuuksia nostetaan ensi vuonna 440 000 000 mk ja seuraavana vuonna vielä 620 000 000 mk lisää! Tämä raha on tarkoitettu nimenomaan sosiaalija terveyspuolelle, jonka myös K-P:n kunnat täysin itsenäisesti päättävät. Kuulan lisäksi keihäs ja satasen finaalit ovat mielenkiintoisimmat lajit. Sitten aikuisena syödään pelkkiä grilliruokia. Uskollinen puoliso odottaa lapsineen, kunnes maailmalla murjottu mies palaa rahansa juoneena, tuomiot niskassa; ja iloitsee saadessaan tuliaisiksi lähimmältä Rkioskilta ostetun konvehtirasian... Lavalla istui kahdeksan keski-ikäistä miestä. Kesä oli pelastus sen ajan köyhille. Tuula Haataisella oli paras idea: pysyvät työsuhteet takaisin. Juha Liedes, KOKKOLA Pikkaisen harmittaa, kun kisat näkyvät meillä öiseen aikaan, mutta olen päättänyt katsoa kisat. Kaikki K-P:n kunnat ovat tässä esityksessä merkittäviä voittajia, ja maakunnan keskus Kokkolakin hyötyy ratkaisusta lähes 10 mmk. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Vai yleisurheilun... Tämäkin muutos tehtiin nimenomaan peruspalvelujen turvaamiseksi ja kuntien välisten erojen tasoittamiseksi. ja "aikaa perheelle". Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Viljelijöiden tuloihin vaikuttavatkin eniten tulevan syksyn säät, joita varmaan Ahokin toivoisi suotuisaksi. Ahon kannanotossa näkyy myös se, että hän ei selvästikään pidä siitä, että kokoomus piti kesäkokouksensa juuri Kokkolassa ja jalkautui keskustalaiselle Keski-Pohjanmaalle. Mutta vain demari voi uskoa, että valtio siihen pystyy. Sytytin saunapesää tasapuolisesti myös toisella iltapäivälehdellä. Tätä se hyvinvointi tekee. Niilläkin on ihmisille aika suuri merkitys, sillä ei kai Sauli Niinistökään nyt aivan joka kuntaan ehdi. Hän näyttää olevan katkera jopa siitä, että jotkut hallitusryhmien poliitikot voivat tehdä töitä kesäisin. Tilastot näyttävät myös sen, että tällä hetkellä suomalaisten keskimääräinen eläkkeellejäänti-ikä on 59 vuotta. Nuo samat kahdeksan urosta ovat haudanneet hankkeen yksimielisesti. Autojen tieltä katosivat taloista komeat portit, myös VPK:n talosta. Työtä ja perhettä ei pidäkään yhdistää. Näin eläkkeelle jäävät ihmiset saisivat nauttia ansaituista ja laadukkaista eläkepäivistä. Hannu Ahon muista kesätuskista voi lukea kolumnin alkuosasta, jossa hän haukkuu tuttuun tapaan Niinistön ja hänen tekemänsä budjetin täysin lyttyyn. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Ei tarvitsisi repiä teitä auki. Siihen auttaa varmasti myös se, että nyt polttoöljy on viimevuotista lähes markan halvempaa
ja 107. Sitä paitsi Romanian yleisurheilussa ei todellakaan ole kärsitty doping-käryjen puutteesta viime vuosina. Aberan perusnopeus ratkaisi kullan Gezahegne Abera, 23, nousi Sydneyssä viime syyskuussa olympiavoittajaksi ja maansa suureksi kansallissankariksi melkoisesta tuntemattomuudesta. Teen vielä yhden heittoharjoituksen ennen maanantaita, nelinkertainen nuorten arvohopeamitalisti mietti. Sekin päivä vääjäämättä taas lähestyy. Jossakin maassa taskuvarkaus on hiljaisesti hyväksytty maan tapa ja sen uhriksi joutunut ulkomaalainen omaisuudestaan piittaamaton hölmö. Niinhän niissä suhtaudutaan normaaleihin rikoksiinkin. – Tauko ei tehnyt pahaa jälkeä Mian voima-arvoille, koska hänen punttiharjoittelunsa on muutenkin vähäistä. Tulee huima lekanviskauskilpailu! Kirjoittaja on Yleisurheilun Kuvalehden päätoimittaja, joka toimii Keskipohjanmaan edustajana Edmontonissa. Onneksi Jegorova ei saane juosta edes vitosta, mutta kovin suuria sympatioita ei voi jakaa Gabriela Szabollekaan. Jokaiseen arvomaratoniin näyttää nykyään kuuluvan se, että joku tuntemattomampi suuruus säntää kärkeen yltiöpäisellä etumatkalla. En varonut loukkaantumista, vaan säästelin paukkuja illaksi, tukevasti syömään aikonut Tiisanoja perusteli. Minun oli pakko hiillostaa Aberaa, kosta tiesin hänet vahvaksi lopussa. Keväällä peräti 21,97 pyörähtänyttä Etelä-Afrikan Janus Robbertsia ei ole pidetty luotettavana arvokilpailijana, mutta lauantaiaamuna hän rumautti ensimmäisellään 21,26. – Nyt en tee sitä virhettä, että menisin ennen karsintaa verryttelykentälle heittämään. Etiopian Gezahegne Abera vahvin Etiopian Gezahegne Abera juhlii maratonin voittoa maanmiehensä Tesfaye Tolan kanssa. Asian on varmasti niin kuin SUL:n toimitusjohtaja Antti Pihlakoski sanoo: eri kulttuureissa dopingiin suhtaudutaan hyvin eri tavalla. Noinko hermona kilpailuja 1990-luvun viimeisinä vuosina itsevaltiaan ottein hallinnut romanialainen on. Kunnioitan Aberaa ja hyväksyn täysin hopealle jäämiseni, Biwott sanoi nöyrästi. Baldini, 30, tulee kymmenlapsisesta perheestä Castelnovo del Sotton pikkukaupungista, ja sisaruksista myös Marco on kilpaillut maratoonarina kohtalaisella menestyksellä. Marokon miehen oli antauduttava, kun Biwot alkoi kiihdyttää selvästi vauhtia 30 kilometrin täytyttyä. Strömmerin selkäkivut viimein ohi Moukarinaiset Mia Strömmer ja Sini Pöyry eivät kauhistele karsintarajaksi määriteltyä 67 metrin viivaa, vaan suhtautuvat maanantain alkuiltapäivän karsintaan luottavaisina. Nyt olen maailman huipulla, vuonna 1998 nuorten ME:n pukannut Robberts sanoi. Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että tuskinpa kaikki muutkaan tilastohuiput paiskaavat maanantaiaamuna rajan yli. Tiedä vaikka saisi sen nyt joltakin muulta. Hitaahko alkuvauhti lienee suosinut häntä perjantai-iltana. Perjantai-illan 25 asteen helteessä tuon osan otti Trinidadin Ronnie Holassie, jonka ennätys on 2.13.03. – Tuntui aivan uskomattoman hyvältä! Olenkin syönyt särkylääkkeitä pienen apteekillisen, Mia huokaisee. Neljän viime kilpailun keskiarvoksi tulee komea 65,70. Hänen on erotettava väärä oikeasta ja tunteet tosiasioista. Tompuri on kolmansissa arvokilpailuissaan ja yrittää ensimmäistä kertaa finaaliin. Kun kipu pysyy poissa, kaikki on hyvin. Kun jäin taistelemaan Tolan kanssa pronssista, muistin hänen joutuneen vaikeuksiin lopussa Sydneyssä. päivänä Helsingborgissa heittämänsä Suomen ennätyksen 69,62 jälkeen Tompurin pakeille on tullut uteliaita kanssakilpailijoita. SE-heittonsa jälkeen Tompuri on paiskannut Lappeenrannassa 65,14 ja Norjassa 64,47. Mitenkähän muuten suomalaiset televisiometeorologit käyttäytyvät, kun MMtai EM-yleisurheilut seuraavan kerran saadaan tänne. Tänä vuonna hän uusi Pariisin ykkössijansa, joten millään muotoa yllättävänä hänen hopeaansa ei voi pitää, vaikka hän juoksi Edmontonissa uransa ensimmäisissä arvokilpailuissa. – Siihen voi odottaa muutaman sentin lisää, sillä sormet lipsahtivat hieman. Biwottin, 31, uran kohokohta ennen eilistä sattui viime syksyksi Berliiniin, kun hän voitti huippuajalla 2.07.42. Suomen mestari Conny Karlsson ei antanut ensikertalaisuutensa miesten arvoareenalla häiritä pätkääkään. Ei kun raekuuroja ja yöpakkasia, ponnari-Pete oikoo Annen helle-ennustusta. Tompurin ennätys hämmensi Kyselijöitä on riittänyt Edmontonin urheilijakylässä, Suomen toivo odottaa karsintaan sadetta Hämmentäjä. Torinon kakkossija ajalla 2.08,51 keväällä antoi merkkejä Baldinin kovasta kunnosta. sija Bostonissa ajalla 2.17.40. Rupeaako Maikkarin boheemi-Petri pottuilemaan suosikkini, Ylen Anne B:n poutalupauksista. Hänen veikkaamisensa maailmanmestariksi vaati melkoista siviilirohkeutta, sillä tältä vuodelta tilillä oli 16. Lämpötila ja reitin varrella ollut melkoinen mäki tekivät tästä erittäin vaikean juoksun, Baldini mainitsi. Eurooppalaiselle kestävyysjuoksulle toivoa toi Italian Stefano Baldini, vuoden 1998 Euroopan mestari, joka ei jaksanut roikkua kärkikaksikon vauhdissa, mutta otti vakuuttavasti pronssimitalin ja riemuitsi siitä liki yhtä riehakkaasti kuin Abera ja Biwott omista saavutuksistaan. Hän meni toisen kiekan 20,14:llä finaaliin porukan 11:nneksi parhaana. Joku joutuu selvittämään jo etukäteen, ettei ole kunnossa, mutta se ei ole testipelon syytä. Diackin tilaisuus Kolumni M M E D M O N T O N ANTTI-PEKKA SONNINEN 17 Lottokierros 31/2001: 1, 12, 15, 22, 32, 37, 38. En voi asennoitua karsintarajaan 65,50:een niin, että se olisi nykykunnossani rutiinia, Tompuri varoittelee. Mestariehdokas John Godina vertyi hitaasti: 18,28 20,06 ja 20,52. Hän taisi tietää, että olisi saanut Jegorovalta kunnon selkäsaunan vitosen viimeisellä kierroksella. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Lea Mäntylä (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Kevyt aamujumppa saa riittää. USA:n kolmikosta John Davis tippui odotetusti pukattuaan vain 19,11. Jahvetilla Tompuri tarkoittaa tilastonelosena heti hänen jälkeensä olevaa Robert Fazekasta. – Magneettikuvauksissa Suomessa selästä löytyi vaikka mitä, muttei akuuttia vammaa. Samaan aikaan Kansainvälisen Yleisurheiluliiton herrat lupaavat varustautua entistä järeämmin asein pillerinpyörittäjiä ja tippaukkoja vastaan. – Viron Aleksader Tammert ja se Unkarin jahvetti tulivat täälläkin utelemaan, että miten ja missä! Tompuri naurahtaa. Viime vuoteen Biwottin meriittilistalle tulivat myös Milanin ja Pariisin ykköstilat, molemmat alle 2.10:n ajalla. – Oli todella hankala paikka, sillä tekniikka ei toimi napista painaen. Se oli karsinnan ylivoimaisesti paras tulos ennen Karlssonia. Kummalliseksi tuon juoksun teki se, että Biwottin piti alun perin olla vain jänis ja hypätä tien sivuun 28 kilometrin kohdalla. Olen monesti vetänyt keskittymisen överiksi, mutta kun mieli palaa heittämään! Tompuri naureskeli. – Hyvältä näyttää. Kanadalaiset sääukot ja -akat käyttäytyvät justiinsa noin. Tompurin edeltä löytyvät vain Liettuan olympiavoittaja Virginius Alekna 70,99:llä ja Etelä-Afrikan Frantz Kruger 69,96:lla. Kilpailu oli kaikin tavoin Etiopialle jättimenestys, sillä se sai neljä juoksijaa kymmenen parhaan joukkoon. Juuri ennen tunnin täyttymistä Holassie otettiin kiinni, ja pian sen jälkeen Holassielle tuli asiaa puuseehen. – Päätin etukäteen, että jos alla on vähintään 20,10, en työnnä kolmatta. En panisi pahakseni. – Joo, viisi päivää tänne tulon jälkeen meni pikkukoomassa, Tompuri vahvistaa. Nelosen amatöörit tyytyvät toteamaan, että saattaapa tuo sadella, mutta voipa tuo pitää poutaakin tai päinvastoin. Huhuja, syyttelyitä ja selittelyjä suorastaan tulvi ennen MM kapinoiden alkua, kuten aina ennenkin. Kaiken huipuksi amerikkalainen varustejätti, jonka kuteissa Suomen joukkuekin valitettavasti urheilee, kieltää sanomasta rumaa sanaa niin kuin se on. Strömmerin valmentaja Tero Linja seurasi seitsemää treeniheittoa tyytyväisenä: Strömmerin paras ase, sujuva tekniikka, oli kohdallaan. 2001 M ikään ei näytä muuttuneen kansainvälisessä yleisurheilussa. Karlsson täräytti kylmähermoisesti heti ensimmäisellään 20,72 parantaen ennätystään 23 senttiä Turun Kalevan kisojen voiton taannutta entistä ennätystään. Abera siirtyi johtoon vasta viimeisillä 300 metrillä stadionilla ja pystyi vastaamaan loppusuoralla Biwottin viimeiseen rynnistykseen. Se on yleisin virheeni, Timo suunnittelee. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Olympiavoittaja Arsi Harju poistui Edmontonin MM-kuularingistä lauantaiaamuna kädet täristen varmistettuaan paikkansa illan finaalissa vasta kolmannella karsintapukkauksellaan, joka kantoi 20,39 eli 6 sentin päähän karsintarajasta. Strömmer pääsi tekemään torstaina ensimmäisen kunnon heittoharjoituksensa kuukauteen ja huomasi ilokseen, että Lapinlahden eliittikilpailuissa todella pahaksi äitynyt selkävamma ei antanut mitään merkkejä itsestään. Viiden päivän "kooma" Tompurin valmentaja Kari Mattila on katsellut tyytyväisenä suojattinsa palautumista yhdeksän tunnin aikaerosta. – Täytyy varoa, etten pilaa hommaa hosumalla. Perusnopeuteni on paljon parempi kuin Biwottilla. Jollei niin olisi tehty, IAAF:n tiukentunut linja olisi jäänyt kiertämään sanahelinänä pitkin albertalaista preeriaa. Voitollaan Abera vahvisti asemaansa maailman tämän hetken luotettavimpana arvomaratoonarina, sillä hän oli nopein myös Sydneyn olympiamaratonilla viime vuonna. Stefano on perustanut oman urheiluperheensä, sillä hän on naimisissa Italian viime vuosien parhaan 400 metrin naisjuoksijan Virna de Angeliksen kanssa. Yksi jupinan aihe vaimeni ainakin vähäksi aikaa, kun kasvuhormonista A-näytteessä kärähtänyt Olga Jegorova suljettiin pois 1500 metriltä, jota hän tosin ei olisi juossutkaan. Timo Tompurin hurja ennätyskiskaisu on herättänyt ihmetystä kiekkomaailmassa. Lisänumerot: 2, 21, 39. Kaikkien aikojen kovimman maratonajan 2.05.42 kiitäneen, mutta viime aikoina selkäkivuista kärsineen Khalid Khannouchin arvodebyytti USA:n paidassa loppui keskeyttämiseen varttitunti Holassien jälkeen, ja kärkeen painui Marokkoa yhä edustava Abdelkader El Mouaziz. Tilanteeseen nähden kolmas oli riittävän hyvä työntö teknisestikin, Harju huokaili tunnustaen rehellisesti jännittäneensä. Kun lähestyimme stadionia 109. – Olen mukana olevista tilaston 19:s, mutta viime aikojen harjoitukset ovat menneet niin hyvin, että uskon pystyväni parantamaan Sydneyn olympiafinaalin jumbosijaani. Näin reilu ennätysparannus ei yllättänyt, vaan oli luonteva jatke koko kesän pysyneelle 20,30 20,50:n kunnolle, Karlsson naureskeli kertoen heränneensä kello 4.30. Sini Pöyryn pitäisi parantaa Edmontonissa omaa ennätystään 66,31 päästäkseen suoraan finaaliin, mutta siihen hänen ei tarvinne venyä. Toivottavasti Diack jää historiaan pomona, jonka aikana yleisurheilun tulostaso laskee tasaisen varmasti, samaa tahtia kun doping-tapaukset vähenevät. Kenellä on koipi kipeänä, kuka valittaa mahatautia. Harjun kantti kesti karsinnassa. Kun tulin stadionille, tiesin voittavani siksi hymyilin. Syntyneestä kärkineliköstä tipahti ensin Etiopian Tesfaye Tola ja pian Baldini. – Tulisipa sadekeli; uskoisin sen suosivan minua, Tompuri mietti perjantaina täkäläistä aikaa valmistautuen saman iltapäivän sekä sunnuntain heittoharjoituksiin. Sitä ennen Harjulla oli ensimmäiseltä työnnöltä 19,70, joka olisi vienyt laulukuoroon. Timo on onneksi käynyt Pohjois-Amerikassa ennenkin, mutta jetlag-ilmiö merkitsee tässä lajissa hyvin paljon. Ville Tiisanoja pelasi upporikasta ja rutiköyhää jätettyään kolmannen karsintatyöntönsä käyttämättä. Hurjapää joutui keskeyttämään. Jos ei muuta, niin pelkästään olympiakisojen ja -liikkeen tulevaisuuden takia. Avenuella, olin varma voitostani. Yleinen arvio on, että noin 63 metrin karsintaheitolla mennään jatkoon. Sen perusteella porvoolaista voisi pitää mitaliehdokkaana, mutta hän itse tietää tarkalleen, missä mennään. Japanin paras oli viidenneksi sijoittunut Shigeru Aburaya, mutta kaksi muutakinj Nipponin miestä tunkeutuivat kärkikymmenikköön. Kanavapujottelija sai torstai-iltana yhdeltä asemalta silmilleen pyhänseuduksi rankkasadetta povaavan roknoosin, toinen varoitteli Kalliovuorten yli hiipivästä ukkosmyrskystä, mutta 24 tuntia vuorokaudessa ilmoja pitävä ukko väitti omien paperiensa pysyvän kuivina. Stadion on silloin tuuleton ja isot miehet unisia. Jokeri: 6917214 Voitonjako sivulla 21 B Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Etiopian Gezahegne Aberasta tuli kahdeksansien yleisurheilun MM-kilpailujen ensimmäinen mestari, kun hän kukisti sykähdyttävän hienossa loppukirissä Kenian Simon Biwottin vain parilla metrillä juostuaan voittoajakseen 2.12.42. – Pari vuotta taistelin sormija kämmenvaivojen kanssa, mutta ne menivät ohi ilman leikkausta. Ei ole Szabon asia ryhtyä tuomitsemaan Jegorovaa eikä marisemaan kuin pikkulapsi, että jos venakko saa juosta sitten hän ei ilmesty radalle. Juoksin tarkoituksellakin niin lähellä hänen vasenta olkapäätään, kunnes iskin, Abera selvitti taktista täysosumaansa. IAAF:n puheenjohtajalla Lamine Diackilla on nyt elämänsä tilaisuus näyttää olevansa urheilumies eikä minkään ilmansuunnan sätkynukke. Yleisurheilu on niin perustavaa laatua olevaa kilpaliikunta, että sen täytyy pystyä ottamaan tiennäyttäjän rooli. Heittäjän pitää tehdä kymmeniä asioita 1,2 sekunnissa, ja jos yläpää on unessa, hän ei yksinkertaisesti ehdi, Mattila sanoo. Jossain kulttuurissa lompakon lähimmäiseltään pöllineeltä katkaistaan oikea käsi ja vasen jalka. Heinäkuun 8. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Maraton ratkesi loppukirissä Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Kävi Timo Tompurille Edmontonin MM-kiekkokilpailussa miten tahansa, hän on jo onnistunut hätkähdyttämään lajinsa maailman eliittiä. Olympiahopeamies Adam Nelson pääsi viimeisenä jatkoon tulkoksensa 20,13 perusteella. Antakaapas minun ennustaa: pyhä-iltana sataa ripauttaa sopivasti moukarifinaalin aikaan. Sieltä lähdön ja stadionrinkiin pääsyn väliin jäisi väkisin tunnin tauko, jona aikana vire ehtisi hävitä. Hän myöntää olleensa heittäjänä täysin raakile EM-Budapestissa 1998, eikä tilanne ollut juuri muuttunut MM-Sevillaan 1999. Tammertinkin voi laskea ainakin pistesijaehdokkaisiin tuloksensa 67,10 perusteella. – Täytyy vaan pitää huoli siitä, etten lähde hosumaan käsivedon kanssa. – Olen harjoitellut kiekonheittoa tosimielellä vain kuusi vuotta ja heittänyt tänä kesänä kahdesti yli 65 metriä. Silloin hän ei joutunut yhtä koville Biwottin maanmiehen Eric Wainanan kanssa, voitto kun ratkesi jo 39 kilometrin kohdalla
Nuorten tossuista aikuisten saappaisiin Manninen on ollut vuodesta 1997 lähtien mukana aikuisten arvokisoissa, ja tuntuu siltä, että hän on kuulunut suomalaisten vakiokaartiin jo pitkään. B-ryhmä: 1) Janus Robberts E-Afrikka 21,26, 2) Conny Karlsson Suomi 20,72, 3) Juri Belonog Ukraina 20,46, 4) Dragan Peric Jugoslavia 20,43, 5) Arsi Harju Suomi 20,39, 6) Joachim Olsen Tanska 20,32, 7) Andrei Mihnevitsh V-Venäjä 20,31, 8) Adam Nelson USA 20,13, 9) Paolo Dal Soglio Italia 19,80, 10) Gheorghe Guset Romania 19,74, 11) Milan Haborak Slovakia 19,52, 12) Ralf Bartels Saksa 19, 13) Gjöran Sörli Norja 18,89, 14) Justin Anlezark Australia 18,70, 15) Yoger Medina Venezuela 17,76. Sataselle Manninen lähtee toiveenaan mahdollisimman monta juoksua. erä: 1) Bruny Surin Kanada 10,28, 2) Obadale Thompson Barbados 10,30, 3) Ibrahim Meité Norsunluurannikko 10,45, 4) Sayon Cooper Liberia 10,62, 5) Rashid Chouhal Malta 10,71, 6) Ruslan Rusidze Georgia 10,83 8. Raju laji vaati kovimman veronsa kaksi suvea sitten, jolloin Hämäläinen ei kilpaillut ollenkaan. 3. – Musta hevonen on ilman muuta Sevillan MM-hopeamitalisti, Iso-Britannian Dean Macey, joka on kärsinyt loukkaantumisista. 2. Nool ei pelkää tshekkikaksikkoa Viron ottelijatähteä huolettavat Sebrleä tai Dvorakia enemmän omat valmennusasiat Arsi Harju kuulan karsinnassa. Noolille antaa lisäpuhtia kahden vuoden takaisten tapahtumien muisteleminen. Ellis Ollarves Venezuela ei juossut. Siirtyminen nuorten tossuista aikuisten saappaisiin on kuitenkin monen vuoden työ. – Sebrle tulee MM-paineiden vuoksi 150 200 pistettä alaspäin ME:stään, mutta minä kykenen nostamaan tasoani saman verran. erä: 1) Matthew Shirvington Australia 10,29, 2) Jamal al-Saffar Saudi-Arabia 10,31, 3) Chinedu Oriala Nigeria 10,32, 4) Lindel Frater Jamaika 10,57, 5) Sherwin James Dominica 10,76, 6) Gian Niicola Berardi San Marino 10,76, 7) Asif Hameed Pakistan 10,84. Hämäläisen värinä hopea Hämäläinen, 32, edusti Suomea ensi kerran arvokisoissa vuonna 1997 ja juhlisti uutta kotimaataan heti MM-kisojen hopealla Ateenassa. 10. Tilanne kahden lajin jälkeen: 1) Eunice Barber Ranska 2 238, 2) Jelena Prohorova Venäjä 2 091, 3) Karin Ertl Saksa 2 044, 4) Natalia Sazanovitsh V-Venäjä 2 009, 5) Tiia Hautala Suomi 1 974, 6) Marie Collonvillé Ranska 1 963. 1980 Pituus ja paino: 170 cm, 57 kg Menestykset: Nuorten EM1997/1., nuorten EM-99/2. 100 m:n alkuerät: Johanna Manninen Synt. 4. Ennätys 11,39. päivä: 100 m:n aj: 1. 12. 4. – Tänä kesänä Eduardin vammat ovat olleet samat kuin viime vuonna. Hänen valmentajansa Petteri Jouste uskoo, että tie toiselle kierrokselle irtoaa 11,40:n pintaan osuvalla ajalla. Nool sai kunnian katsella Itävallan Götzisissä toukokuun 27. – Mitali ei irtoa 8600 pisteen tuloksella, MM-hallin epäonnistumisensa viidennen sijan jälkeen muun muassa Etelä-Afrikassa harjoitellut virolaisten suursuosikki painottaa. Sebrle ylitti toukokuun lopussa kymmenottelun maagisen 9 000 pisteen rajan ja saavutti ME:n 9 026 ottelijoiden mekassa Götzisissä. – Lähinnä harjoittelu on kuitenkin ollut sellaista verryttelyä, Manninen totesi. 1972 Pituus ja paino: 171 cm, 66 kg Ennätys: 6 369 Menestys: OK-2000/8., MM1999/5. alkuerät 00.05 M 200 m, amputoidut (näytöslaji) 00.15 N 100 m, amputoidut (näytöslaji) 00.30 M 100 m, välierät 00.45 N kuula, finaali 00.50 M 400 m, välierät 01.25 N 7-ottelu, 800 m 01.40 M moukari, finaali 02.05 N 1 500 m, välierät 02.35 M 100 m, finaali 02.55 M 800 m, välierät Sunnuntai 5.8./Maanantai 6.8. B-ryhmä: 1) Barber 188/1 080, 2) Hellebaut 185/1 041, 3) Ertl 182/1 003, 4) Roshtshupkina 179/966, 5) Collonvillé 179/966, 6) Kazanina 176/928, 7) Belova 173/891, 8) Nathan 170/855. päivä): Tiia Hautala Synt. erä: 1) Maurice Greene USA 10,33, 2) Serge Bengono Kamerun 10,36, 3) Antoine Boussombo Gabon 10,38, 4) Reanchai Seehawong Thaimaa 10,53, 5) Francesco Scuderi Italia 10,53, 6) Gibrilla Pato Bangura Sierra Leone 10,86, 7) Zakaria Messaiké Liberia 10,96. 18 Urheilu Sunnuntaina 5.8. MM-kilpailujen tuloksia Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Viron kymmenottelutähti Erki Nool aloittaa MM-kultajahtinsa Edmontonissa maanantaina hieman sekavin tuntein. Ne eivät vielä tyydytä Mannisen kunnianhimoa. 4. Tukea tälle olettamukselle antaa viime kesä. Vincent 2.24.36, 26) Ken-ichi Takhashi Japani 2.24.41, 27) Franklin Tenorio Ecuador 2.25.15, 28) Luketz Swartbooi Namibia 2.25.40, 29) Kamal Ziani Espanja 2.25.43, 30) Paul Moqhali Thabiso Lesoto 2.25.44, 31) Mikola Rudik Ukraina 2.26.04, 32) Diego Colorado Kolumbia 2.26.13, 33) Ahmed Adam Saleh Qatar 2.26.32, 34) Larbi Zeroual Ranska 2.26.45, 35) Josh Cox USA 2.26.52, 36) Roderic de Highden Australia 2.27.42, 37) Julio Rey Espanja 2.27.59, 38) Eddy Hellebyuck USA 2.28.01, 39) Anders Szalkai Ruotsi 2.28.33, 40) Magnus Michelsson Australia 2.28.36, 41) Francisco Javier Cortés Espanja 2.28.48, 42) Steve Bohan Kanada 2.29.22, 43) Ernest Ndjissipou Keski-Afrikan tasavalta 2.29.25, 44) Tesfit Berhe Eritrea 2.29.50, 45) Francisco Bautista Meksiko 2.29.56, 46) Bruce Deacon Kanada 2.30.22, 47) Vasili Medvwedev Uzbekistan 2.30.28, 48) Michael Dudley USA 2.30.45, 49) Vasilios Zabélis Kreikka 2.31.34, 50) Andrei Naumov Ukraina 2.31.42. alkuerät 19.45 N 7-ottelu, keihäs A-ryhmä 20.25 M 10 000 m, alkuerät 21.20 N 7-ottelu, keihäs B-ryhmä 23.30 N pituus, karsinta A+B 23.35 N 100 m, 2. – En tiedä, Hämäläinen totesi lyhyesti. erä: 1) Nobuharu Asahara Japani 10,25, 2) John Ertzgard Norja 10,42, 3) Mathew Quinn E-Afrikka 10,43, 4) Eric Pacome N'Dri Norsunluurannikko 10,47, 5) Jaycey Harper Trinidad 10,48, 6) Deodato Freitas Sao Tome Principe 11,09, 7) Bourgnasit Chanthachack Laos 11,59. Hämäläisen ottelukunto on lähes yhtäläinen arvoitus, kuin polvileikkauksesta toipuneen Tiia Hautalan vire 7-ottelussa. Mannisen kisaurakka alkaa sunnuntaina 100 metrin ensimmäisillä alkuerillä. erä: 1) Shuying Gao Kiina 435, 2) Stacy Dragila USA 435, 3) Tatiana Grigorieva Australia 435, 4) Pavla Hamackova Tshekki ja Yvonne Buschbaum Saksa 435, 6) Thorey Edda Elisdottir Islanti 435, 7) Doris Auer Itävalta 435, 8) Annika Becker Saksa ja Marie Bagger Rasmussen Tanska 425, 10) Krisztina Molnar Unkari 425, 11) Hanna-Mia Persson Ruotsi 415, 12) Mari Sanchez Espanja 400. 2. Siitä huolimatta iloisen nurmolaisen kansainvälinen ura tapailee vasta alkusointujaan, ja 21-vuotias Manninen on valmis hyväksymään sen. Se sopii hyvin Mannisen pirtaan, sillä nurmolaisen ennätys on 11,34 Kalevan kisojen välieristä. Saksalaisten voimamiehistä myös kuulantyöntäjä Oliver-Sven Buder oli kesäterässä flunssan takia. Naisten 7-ottelu ja pituuden karsinta sekä miesten moukarin ja 100 m finaalit 23.15-03.30 TV1 TV2 EDMONTONIN OHJELMA TV-LÄHETYKSET EDMONTONISTA STT Miehet: Korkeuden karsinta (raja 229): Mika Polku Synt. 1975 Pituus ja paino: 185 cm, 66 kg Ennätys: 231 Moukari: Olli-Pekka Karjalainen Synt. Tshekkitoimittajat laskevat hitaasti maailman kärkeen kypsyneen Sebrlen, 26, vasta maansa kakkosmieheksi Kansainyhteisön stadionilla. Korkeus: A-ryhmä: 1) Prohorova 188/1 080, 2) Hautala 179/966, 3) Skujyte 179/966, 4) Sazanovitsh 176/928, 5) Simpson 176/928, 6) Haynes 173/891, 7) Ganapathy 173/891, 8) Bacher 170/855, 9) Burrell 167/818. Denise Lewis Britannia ei osallistunut. – Eduard on lähtenyt parantamaan ottelukuntoaan juoksun kautta. Pian alkoivat nivusongelmat, jotka ovat jatkuneet aina Edmontonin aattopäiviin saakka. Karjalaisella onnistunut arvokarsinta oli toinen tällä kaudella. Euroopan cupin kisa tuotti Hämäläiselle heinäkuun alussa vaatimattomat 8 071 pistettä. Nyt loukkaantumiset ovat pudottaneet Hämäläisen mitalisuosikkien joukosta. 2001 s KESKIPOHJANMAA Kaija Yliniemi EDMONTON (STT) Johanna Manninen odottaa jo malttamattomana pääsyään veikeäksi kuvaamalleen MMareenalle, Kansainyhteisön stadionille Edmontonissa. Mannisen mainitsema keidas on maailman suurin ostoskeskus, mutta myös kaikkea muuta. päivänä, kun Tshekin Roman Sebrle teki murhaavan maailmanennätyksen 9026 pistettä ja kukisti Noolin 422 pinnalla. Kooste edellisyöltä Kooste edellisyöltä Miesten korkeuden karsinta sekä naisten 400 m aitojen ja 100 m alkueriä. – Vuoristorata oli tosi raju. Arman Sanip Brunei ei juossut. Moukari (raja 79,50), jatkoon rajan ylittäjät tai 12 urheilijaa: A-ryhmä: 1) Szymon Ziolkowski Puola 81,85, 2) Balazs Kiss Unkari 79,60, 3) Nicolas Figere Ranska 79,09, 4) Adrian Annus Unkari 78,57, 5) Vladislav Piskunov Ukraina 76,34, 6) Sergei Kirmasov Venäjä 75,79, 7) Aleksandros Papadimitriou Kreikka 75,63, 8) Kevin McMahon USA 75,62 Naiset: 7-ottelun lajit, 1. Mikäli Macey säilyy terveenä, hän on hyvänä kilpailijana valmis mitalitaistoon, Nool ennustaa. 6. Ensimmäinen heitto 78,82 toi karsinnan viidennen sijan. erä: 1) Tim Montgomery USA 10,38, 2) Claudio Roberto Sousa Brasilia 10,41, 3) Nicolas Macrozonaris Kanada 10,43, 4) Piotr Balcerzak Puola 10,45, 5) Hirojasu Tsuchie Japani 10,54, 6) Philemon Roy Vanuatu 11,41 11. Sittenhän olemme kutakuinkin tasoissa. Buder jäi kauas kuulan karsintarajasta ja loppukilpailusta. 7. – Takareisi on nyt hyvä. Edmontonin kolme heittoa kantoivat: 78,82, 75,91 ja 78,78. Suomalaiset MM-yleisurheiluissa sunnuntaina: EDMONTON (STT–DPA) Moukarinheiton maailmanmestari Karsten Kobs oli tuorein mestareista, joka joutui jäämään viime tingassa pois MMkisoista. erä: 1) Ato Boldon Trinidad ja Tobago 10,13, 2) Donovan Bailey Kanada 10,20, 3) Aleksandr Porkhomovskiy Israel 10,42, 4) Oumar Loum Senegal 10,50, 5) Andrew Konai Salomosaaret 11,10, 6) Harmon Harmon Cooksaaret 11,37. Nyt heittäminen jäi muutamaan harjoitusheittoon ennen aamukarsintaa. 3. Eduardin valmentajaisä Pavel on viettänyt aikaansa enimmäkseen Valko-Venäjällä muiden valmennuskiireiden takia. Mitalikaappiin kuuluu myös kuusi muuta 19tai 22vuotiaiden EM-mitalia, joista kaksi on tullut viestistä. 7. erä: 1) Sazanovitsh 13,29/1 081, 2) Prohorova 13,77/1 011, 3) Hautala 13,79/1 008, 4) Collonvillé 13,87/997, 5) Bacher 13,94/987, 6) Roshtshupkina 14,12/961. Toivottavasti on onnea mukana. Siihen kuuluu muun muassa valtava uima-allasalue, luistelukaukalo ja huvipuisto. Tshekin ja samalla maailman ykkösnimeksi on kohonnut Sebrle, mutta Götzisissä 8527 pistettä tehnyttä entistä MEmiestä Tomas Dvorakia ei saa missään tapauksessa sulkea pois kultakamppailusta. – Ei muuta kuin tossua tossun eteen mahdollisimman vauhdikkaasti. MM-kilpailut, 2. Erkiä ajaa eteenpäin myös se tosiseikka, että hänen upeasta palkintokokoelmastaan puuttuu MM-mitali. Kob oli Sevillan MM-kisoissa kaksi vuotta sitten yllätysmestari. Dvorakin motivaation täytyy olla huipussaan ME:n menetyksen jälkeen, ja hänestä on varmasti myös henkistä apua Sebrlelle niissä lajeissa, joissa nivuset naukuvat eniten. – Olen kolmekymppinen aikuisurheilija, joka tietää tarkasti kymmenottelun perusasiat. 5. Yleensä tuuletan jokaisen onnistuneen suoritukseni jälkeen, mutta siellä nostin käteni vain pituushypyssä. – Viihdyn hyvin Mondo-pinnalla. – Tavallisesti tunnen ottelevani koko kotimaani puolesta, mutta Götzisissä urheilin vain itselleni. 400 m alkuerät (jatkoon kolme juoksijaa kustakin erästä sekä kolme ajan perusteella): 1. Sebrle on yhä ilman arvokilpailujen voittoa hävittyään Sydneyssä Noolille 35 pistettä. Ongelmat lähtevät selästä, Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä valotti. Virallisesti hänen valmentajakseen mainitaan Daley Thompsonia aikoinaan luotsannut britti Greg Richards, mutta tosiasiassa Nool saa ohjeita pienissä palasissa eri puolilta maailmaa. – Tiedän, mitä minun pitää kehittää kropassani. 7. Amerikkalainen otteli kuninkuuslajin maailmanmestariksi vuosina 1991, 1993 ja 1995. Hämäläinen ei Mäkelän mukaan ole pahemmin harjoitellut kenttälajeja viime viikkoina, mutta "20 vuoden rutiinilla hän hoitaa ne varmasti". Manninen antaa mennä Johanna Manninen odottaa malttamattomana kilpailujen alkamista. Karjalainen helposti jatkoon 07.30-08.30 11.00-12.30 17.50-21.50 17.30 N kuula, karsinta A+B 18.00 N 7-ottelu, pituus 18.05 N 400 m aidat, alkuerät 18.50 N 400 m, alkuerät 19.15 M korkeus, karsinta A+B 19.35 N 100 m, 1. päivä: Miehet: Maraton: 1) Gezahegne Abera Etiopia 2.12.42, 2) Simon Biwott Kenia 2.12.43, 3) Stefano Baldini Italia 2.13.18, 4) Tesfaye Tola Etiopia 2.13.58, 5) Shigeru Aburaya Japani 2.14.07, 6) Abdelkader El Mouaziz Marokko 2.15.41, 7) Tesfaye Jifar Etiopia 2.16.52, 8) Yoshiteru Morishita Japani 2.17.05, 9) Takayuki Nishida Japani 2.17.24, 10) Simretu Alemayehu Etiopia 2.17.35, 11) Giacomo Leone Italia 2.17.54, 12) Atsushi Fujita Japani 2.18.23, 13) Benoit Zwierzchlewski Ranska 2.18.29, 14) Ian Syster E-Afrikka 2.19.38, 15) Oscar Fernandez Espanja 2.19.45, 16) Abdelhakim Bagy Ranska 2.20.43, 17) Alberico Di Cecco Italia 2.20.44, 18) Aleksandr Kuzin Ukraina 2.21.26, 19) Benjamin Parades Meksiko 2.22.07, 20) Asaf Bimro Israel 2.22.36, 21) Andres Espinosa Meksiko 2.23.06, 22) Lim Jin-soo E-Korea 2.23.16, 23) Nicolas Harrison Australia 2.23.24, 24) Antonio Pena Espanja 2.23.29, 25) Pamenos Ballantyne St. – Virossa minua opastaa entinen kymmenottelija Andrei Nazarov, mutta esimerkiksi seiväshypyssä olen saanut neuvoja Sergei Bubkan valmentajalta Vitali Petrovilta. Vilustuneen Kobsin kurkku oli niin kipeä, ettei heittämisestä tullut mitään. Olen kilpaillut jo kymmenen vuotta, mutta edessä taitavat olla toiset kymmenen, Manninen sanoi. Venäjän Lev Lobodin lähtee MM-kilpaan tilastonelosena 8465 pinnallaan, mutta Erki Nool ei välttämättä laske häntä eikä liioin Ukrainan Aleksandr Jurkovia mahdolliseksi yllätysmitalistiksi. erä: 1) Bernard Williams USA 10,20, 2) Christian Malcolm Britannia 10,24, 3) Tommi Hartonen Suomi 10,32, 4) David Patros Ranska 10,38, 5) Ricardo Alves Portugali 10,55, 6) Vahagn Javakhian Armenia 10,92, 7) Rommel Espera Pohjoinen Mariaani 12,21. Tarkennuksena hän kuitenkin muistutti, että kokoaa enemmän kuin kauden tähän asti ainoassa ottelussaan. Hämäläistä on kiusannut etenkin takareisivamma, joka pilasi juoksulajit Euroopan cupissa. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman EDMONTON (STT) Eduard Hämäläinen antoi perjantaina yksiselitteisen rehellisen vastauksen kysymykseen, kuinka monta pistettä hän aikoo otella maanantaina alkavassa MM-kilpailujen kymmenottelussa Edmontonissa. Kaksi vuotta myöhemmin Ateenasta oli tuomisena kuudes sija. Se lähti hirveän korkealta, teki pari silmukkaa ja veti vielä pitkän matkaa vaunut sivuttain. Viime elokuussa Suomen kansalaisuuden saanut Hämäläinen on joutunut vaivojensa vangiksi useina kesinä. Seuraavan vuoden EM-kilpailut toivat Erki Noolin vanavedessä taas hopeisen mitalin. Kitts ja Nevis 10,30, 2) Fabrice Calligny Ranska 10,32, 3) Kenneth Andam Ghana 10,40, 4) Morne Nagel E-Afrikka 10,49, 5) Chiang Wai Hung Hongkong 10,85, 6) Diego Ferreira Paraguay 10,97, 7) Philam Garcia Guam 11,12, 8) Trevor Misapeka Amerikan Samoa 14,28. 2. Vielä muutama päivä sitten Mannisen kroppa kaipasi kaikkea muuta kuin kilpajuoksua. Se ei hätkähdytä olympiavoittaja Noolia, joka tuntee arvokilpailujen pelin hengen tarkasti. Kobs jäi pois. Sebrlellä kärsi kesäkuussa jalkakrampeista ja aloitti kenties liian aikaisin todella kovan harjoittelun. 1974 Pituus ja paino: 183 cm, 68 kg Ennätys: 1.44,69 100 m (välierät): Tommi Hartonen Synt. erä: 1) Alleyne Francique Grenada 45,66, 2) Mark Richardson Britannia 45,66, 3) Piotr Rysiukiewicz Puola 45,92, 4) Ezra Sambu Kenia 46,18, 5) Amin Badamy Goma'a Egypti 46,29, 6) Alessandro Attene Italia 46,56 3. 1980 Pituus ja paino: 194 cm, 118 kg Ennätys: 80,55 Menestys: MM-1999/10:s, nuorten MM-1998/1. päivän karsinnat ja alkuerät: Miehet: Kuula (raja 20,45) jatkoon rajan ylittäneet tai 12 urheilijaa: A-ryhmä: 1) John Godina USA 20,52, 2) Manuel Martinez Espanja 20,50, 3) Bradley Snyder Kanada 20,47, 4) Ville Tiisanoja Suomi 20,14, 5) Petr Stehlik Tshekki 19,68, 6) Pavel Tshumatshenko Venäjä 19,35, 7) Dmitri Gontsharuk V-Venäjä 19,27, 8) John Davis USA 19,11, 9) Olives-Sven Buder Saksa 18,89, 10) Mikulas Konopka Slovakia 18,89, 11) Jimmy Nordin Ruotsi 18,85, 12) Marco Antonio Verni Chile 18,85, 13) Yves Niare Ranska 18,71, 14) Ivan Jemeljanov Moldova 18,06, 15) Mark Proctor Britannia 17,75. Hän paransi silloin omaa ennätystään peräti 269 pistettä. Hän jäi seipäässä ilman tulosta, mutta jatkoi, täräytti keihästä 70,22 ja sijoittui 14:nneksi. Silloin myös kyynärpää oli tunnoton, mikä heijastui etenkin keihäänheittoon. Seiväs, raja 440, jatkoon rajat ylittäjät tai 12 urheilijaa: A-ryhmä: 1) Svetlana Feofanova Venäjä 435, 2) Monika Pyrek Puola 435, 3) Mary Sauer USA 435, 4) Caroline Hingst Saksa 435, 5) Janine Whitlock Britannia 435, 6) Annzhela Balahonova Ukraina 425, 7) Monique de Hollanti 425, 8) Tanja Koleva Bulgaria 425, 9) Jenny Dryburgh U-Seelanti 425, 10) Stephanie McCann Kanada 425, 11) Alejandra Garcia Argentiina 425, 12) Vala Flosadottir Islanti 415. Varsinkin tekniikaltaan vaikeimmissa lajeissa tarvitsisin asiantuntevan luottohenkilön seuraamaan säännöllisesti harjoituksiani, Nool murehtii. 3. Mannisen päämatka juostaan keskiviikosta lähtien. Lähinnä sitä, nelossijalla, hän oli Göteborgissa 1995. Yhdeksän tunnin aikaero Suomen ja Edmontonin välillä veti veteläksi, ja toipuminen otti aikansa. erä: 1) Gregory Haughton Jamaika 45,54, 2) David Canal Espanja 45,60, 3) Iwan Thomas Britannia 45,92, 4) Christopher Brown Bahama 46,01, 5) Sunday Bada Nigeria 46,12, 6) Flavio de Oliveira Godoy Brasilia 46,13 100 m:n alkuerät (jatkoon kolme kustakin erästä sekä seitsemän ajan perusteella): 1. erä: 1) Barber 12,78/1 158, 2) Burrell 13,05/1 117, 3) Ertl 13,56/1 041, 4) Nathan 13,68/1 024, 5) Belova 13,86/998. erä: 1) Simpson 14,07/968, 2) Skujyte 14,37/927, 3) Ganapathy 14,41/921, 4) Haynes 14,48/912, 5) Hellebaut 14,60/895, 6) Kazanina 15,02/839. Ihan sataprosenttisessa juoksukunnossa en ole, mutta 99-prosenttisessa, Hämäläinen kertoi. 12. Manninen on voittanut 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuden (100 m 1997), ja jatkoi kultatahtiaan myös 22-vuotiaiden EM-kisoissa heinäkuussa Amsterdamissa (200 m). Aikaerosta toivuttuaan Manninen on vetänyt Edmontonissa muutaman nopeustreenin ja vähän voimaharjoittelua. Kaksisataa metriä on kuitenkin se matka, jolta odotan täällä enemmän, Manninen sanoi perjantaina suomalaisten ennakkoinfossa. Hän on hyvässä 400 metrin vireessä, Mäkelä kertoi. Macey otteli Sydneyn olympia-areenalla ennätyksensä 8567sijoittuen neljänneksi. Hänen maanmiehensä Dvorak on kaksien edellisten MM-kilpailujen voittaja ja tavoittelee yhtä pitkää MM-kultasarjaa kuin 1990-luvun alkupuolen hallitsija Dan O'Brien. Lewis ei hypännyt. Noolia ei huolestuta edes joissain huhuissa häneen istutettu nilkkavamma, joka mennee normaalin psykologisen sodankäynnin piikkiin. Nuorten tossuissa Mannisen vauhti on ollut erinomaista, ja hän on Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin junioriurheilija. Mäkelä asuu Hämäläisen tavoin Kuortaneella ja on valvonut melko paljon "Eetun" tämän kesän harjoituksia. Sellaisena päivänä käynti West Edmonton Mallissa oli sopiva piriste. 28. Enemmänkin Noolia askarruttavat valmentaja-asiat. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Tiia Hautala aloitti urakkansa lauantaina. Ei muuta kuin antaa mennä, Manninen ennakoi arvokisoissa käytettävän pinnoitteen sopivuutta itselleen. erä: 1) Mark Lewis-Francis Britannia 10,21, 2) Gennadi Tshernovol Kazakstan 10,34, 3) Mubarak al-Yami Salem Saudi-Arabia 10,34, 4) Akihiro Jasui Japani 10,51, 5) Denis Daniel Gutiérrez Nicaragua 10,99 9. erä: 1) Uchenna Emedolu Nigeria 10,18, 2) Dwain Chambers Britannia 10,27, 3) Aham Okeke Norja 10,35, 4) Tim Goebel Saksa 10,42, 5) Meng-Lin Tsai Taiwan 10,57, 6) Mohd Roache Länsi-Samoa 10,78, 7) John Howard Mikronesia 11,05, 8) Sesi Salt Tonga 11,85. – On hyvä saada satasia alle. Niihin kuuluvat lähinnä virolainen olympiavoittaja Nool ja Tshekin Roman Sebrle sekä Tomas Dvorak. erä: 1) Avard Moncur Bahama 44,88, 2) Marcus La Grange E-Afrikka 45,20, 3) Robert Mackowiak Puola 45,27, 4) Jorge Oliveira dos Santos Anderson Brasilia 45,47, 5) Karel Blaha Tshekki 45,82, 6) Tomas Coman Irlanti 45,90 2. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman MM-kilpailut, 1. Hämäläisen kunto arvoitus Eduard Hämäläinen ei osaa sanoa, kuinka monta pistettä hän saa kasaan MM-ottelussa. Alicia Warlick USA ilman tulosta. Kobsin poisjäänti varmistui juuri ennen moukarikarsinnan alkua. Myös vapaapudotus oli hieno, huvipuiston hurjimmat laitteet kokeillut Manninen kertoi. 5. erä: 1) Kim Collins St. Viime vuonna hän oli olympialaisissa vasta 24:s eikä päässyt silloinkaan kisaan terveenä. MM-kisojen kovan karsintarajan 79,50:n rikkoivat lauantaina vain kisojen suurin ennakkosuosikki Puolan olympiavoittaja Szymon Ziolkowski (81,85) ja Unkarin kokenut Balazs Kiss (79,60). – Silloin ensimmäisinä päivinä täällä oli vain keskityttävä hereillä pysymiseen. erä: 1) Abdul Aziz Zakari Ghana 10,26, 2) Troy Douglas Hollanti 10,35, 3) Llewelyn Bredwood Jamaika 10,43, 4) Anthony Ferro Belgia 10,53, 5) Idrissa Sanou Burundi 10,60, 6) Matarr Njie Gambia 10,95 3. – Tiedän kyllä, että monet ihmettelevät, miksen vieläkään pääse arvokisoissa pitemmälle. Hopea tuntuukin olevan Hämäläisen väri, sillä ennen suomalaistumistaan hän saavutti kaksi MM-hopeaa Valko-Venäjän väreissä (1993 ja 1995). Seinäjokelainen heitti Amsterdamin 22-vuotiaiden EM-kisojen karsinnassa 79,19. 19. Deborah Gyurcsek Uruguay ja Tracy O'Hara USA ilman tulosta. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman EDMONTON (STT) Moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen pyyhki Sydneyn olympiakarsintojen epäonnistumisen mielestään Edmontonin yleisurheilun MM-kisojen karsinnassa lauantaina. erä: 1) Antonio Pettigrew USA 45,74, 2) Eric Milazar Mauritius 45,94, 3) Piotr Dlugosielski Puola 46,49, 4) Sanjay Ayre Jamaika 46,96, 5) Adriaan Botha E-Afrikka 47,32, 6) Kenmore Hughes Antigua 48,18 5. 4. Pitää vain uskoa itseensä, vaikka tulisi vastoinkäymisiäkin, Manninen jutteli. 800 m (välierät): Wilson Kirwa Synt. erä: 1) Hamdan al-Bishi Saudi-Arabia 45,00, 2) Michael McDonald Jamaika 45,02, 3) Sugath Tillakeratne Sri Lanka 45,41, 4) Jerome Young USA 45,57, 5) Ato Modibo Trinidad 45,82, 6) Takahiko Jamamura Japani 47,22 4. 1977 Pituus ja paino: 188 cm, 85 kg Ennätys: 10,26 Naiset: 7-ottelu (2. Erkin mukaan hankala tilanne näkyi hänen mielialassaan Götzisissä. Nivuskivut vaivaavat Roman Sebrleä Nool arvelee, ettei kymmenottelumaailma ole muuttunut muuten kuin kärjen osalta
Miesten noin 4,1 kilometrin mittaisella pikamatkan finaaliradalla oli rasteja 15. Naisten pikamatkan maailmanmestaruus ratkaistiin 3,6 kilometrin mittaisella radalla, jolla oli rasteja 11. Kolkkala voitti MM-kilpailuissa normaalimatkan pronssin lisäksi kultaa torstain viestissä. Hän arveli, että Tampereen MM-kisat olivat hänen kannaltaan liian aikaisin. Normaalimatkan tuore MM-hopeamitalisti Jani Lakanen, 24, oli neljäs ja Juha Peltola, 26, viides. Haapajärven kaksikolle joukkuekultaa Heittokisat Kaustisella 4.8.2001: Kiekko: M17: 1) Esa Känsäkoski KP-V 49,48. P10: 1) Ville Kuorikoski KP-V 24,28. Repo oli nopein sveitsiläisrinteessä niin välierässä kuin loppukilpailussa. 36) Sirkka-Liisa Collin Suomi 551. – Ensimmäistä suurta voittoa on haettu monta vuotta, Repo iloitsi. Vuoden 1997 MM-kilpailujen pikamatkan maailmanmestari Janne Salmi, 32, sijoittui 10:nneksi. Pulesjärven maastossa käydyssä kilpailussa pikamatkan maailmanmestaruuden voitti Norjan Hanne Staff, 29. Pulesjärven maastossa käydyssä kilpailussa Suomen joukkueen kuopus Ikonen kukisti toiseksi tulleen Norjan Tore Sandvikin 21 sekunnilla. Hän on minuutin ja 17 sekuntia jäljessä johdossa olevaa USA:n Anke Erlankia. Viilo lähti hakemaan sijoitusta 10 parhaan joukosta, mutta hän oli maalissa vasta 19:s ja jäi yli kolme minuuttia kärjestä. Juha Peltolan tavoitteena oli voittaa Tampereen MM-kisoissa maailmanmestaruus niin viestissä kuin pikamatkalla. Toisella 98 kilometrin etapilla kärkikolmikko vaihtui. Teknisen vian vuoksi Niskanen joutui käymään varikolla ja jäi muista pari kierrosta jälkeen. 6) Erkki Pekkala Suomi 670 (572),... Viime sunnuntaina Ikonen voitti MM-kisojen miesten avausmatkalla sprintissä hopeaa. Massakirissä oli mukana 81 pyöräilijää, jotka kaikki saivat saman ajan. MM-kilpailuissa toisen starttinsa lauantaina juossut Anniina Paronen hävisi Asklöfille vain kaksi sekuntia. Suomen kokonaispanos miesten pikamatkalla oli erinomainen. Formula 3, SM-osakilpailu: 1) Jussi Lailavuo 27.51,830, 2) Jari Koivisto 27.54,075, 3) Niko Nurminen 27.54,825, 4) Sanna Pinola 27.55,674, 5) Jaakko Ruotsalainen 28.17,841, 6) Juha Fred 28.20,975, 7) Esa Harklin 28.35,571, 8) Jussi Pinomäki 28.39,339. Tiedän, että lajin valtiatar Ranskan AnneCaroline Chausson ei ole enää minulle voittamaton, Repo puntaroi. Pinola sai nopeasti Dallaransa kunnon vauhtiin ja saavutti pian luokan tulokkaan Niko Nurmisen. – Ykkösrastilla tuli puolen minuutin haku ja seiskarastilla tuli samaistusvirhe. Hän jäi voittaneesta Hanne Staffista minuutin. pikamatkalla ei jäänyt käteen kuin viides sija. Sundstedt ylitti maaliviivan sijalla 29. – Olen ihan tyytyväinen suoritukseeni. T15: 1) Madelen Salo IF-Å 27,13. Parilla rastilla menin kyllä ensin ehkä viitisenkymmentä metriä ohi ja jouduin sitten koukkaamaan takaisin, Paronen arvioi suoritustaan. Oululaista SK Pohjantähteä edustava Pasi Ikonen, 21, vei maailmanmestaruuden miesten pikamatkalla. Askeleessa ei ollut tarpeeksi voimaa, jotta taitoa vaativalla radalla olisi ollut mahdollisuuksia sijoittua paremmin. Parin vuoden päästä pidettävissä Sveitsin MM-kisoissa mestari arveli olevansa normaalimatkallakin iskussa. Miehet, 4,1 km: 1) Pasi Ikonen Suomi 23.41, 2) Tore Sandvik Norja jäljessä 21 sekuntia, 3) Jörgen Rostrup Norja –34, 4) Jani Lakanen Suomi –1.01, 5) Juha Peltola Suomi –1.12, 6) Mats Troeng Ruotsi –1.24, 7) Carsten Jörgensen Tanska –1.26, 8) Carl Henrik Björseth Norja –1.27, 9) Kjetil Björlo Norja –1.35, 10) Janne Salmi Suomi –1.48, 11) Thomas Buehrer Sveitsi –1.53, 12) Robert Banach Puola –1.57, 13) Marius Mazulis Liettua –2.07, 14) Matthias Gilgien Sveitsi –2.35, 15) Valentin Novikov Venäjä –2.36, 16) Håkan Eriksson Ruotsi –2.40, 17) Jörgen Olsson Ruotsi –2.46, 18) Vladimir Lucan Tshekki –2.49, 18) Thierry Gueorgiou Ranska –2.49, 20) Urs Altorfer Sveitsi –2.52, 21) Vladimir Aleksejev Venäjä –2.56, 22) Fredrik Löwegren Ruotsi –3.16, 23) Mihail Mamlejev Venäjä –3.28, 24) Björnar Valstad Norja –3.37, 25) Matthias Niggli Sveitsi –3.40, 26) Erik Aibast Viro –3.51, 27) Girts Vegeris Latvia –4.03, 28) Janusz Porzycz Puola –4.16, 29) Sergei Detkov Venäjä –4.38, 30) Grant Bluett Australia –4.59, 31) Olle Kärner Viro –5.03, 32) Rudolf Ropek Tshekki –5.12, 33) Michal Jedlicka Tshekki –5.13, 34) Jamie Stevenson Britannia –5.16, 35) Stephen Palmer Britannia –5.17, 36) John Feehan Irlanti –5.30, 37) Nerijus Sulcys Liettua –5.40, 38) Troy de Haas Australia –5.51, 39) Liutauras Bilevicius Liettua –6.03, 40) Carlo Rigoni Italia –6.06, 41) David Peel Britannia –6.16, 42) Jan Zazgornik Itävalta –6.27, 43) Dave Shepherd Australia –6.52, 44) Nikolay Dimitrov Bulgaria –7.33, 45) Gabor Domonyik Unkari –7.43, 46) Girts Linins Latvia –7.49, 47) Maciej Grabowski Puola –8.15, 48) Tom Herremans Belgia –8.23, 49) Marian Davidik Slovakia –8.24, 50) Jozef Wallner Slovakia –8.44, 51) Mads Ingvardsen Tanska –9.14, 52) Martins Sirmais Latvia –9.40, 53) Fabrice Erdinger Ranska –9.46, 54) Allan Mogensen Tanska –9.51, 55) Dimitri Mironov Bulgaria –10.15, 56) Steven Hale Britannia –11.19, 57) Vitali Gavrilenko Ukraina –11.34, 58) Daniele Pagliari Italia –12.26, 59) Tom Quayle Australia –13.26, 60) Petar Delic Kroatia –13.49. M19: 1) Kalle Nikula KP-V 60,21, 2) Ville Nikula KP-V 51,51. Miesten loppukilpailuradan tavoin se pisti kilpailijoiden suunnistustekniikan kovalle koetukselle. M17: 1) Ville Olmala AV 58,12. Staff hävisi torstaina naisten viestin loppusuoran hopeataistelun vain muutamalla sentillä Ruotsin Gunilla Svärdille. Ero kuitenkin kaventui. Lailavuo tuli SM-sarjaan vasta kolmannesta SM-kisaviikonlopusta lähtien, joten Suomen mestaruudesta ajaminen on tavallista isompi urakka. Sundstedt oli etapin 18:s. Lauantaina pikamatkan MM-kultaan rynnineelle norjalaiselle voitto maistui varmasti makealta. Kaikki matkat MM-kisoissa suunnistanut Kolkkala oli päätöspäivänä hieman pettynyt siihen, että ei pystynyt Tampereella kertaakaan puhtaaseen suoritukseen. Tuolla pitkällä rastivälillä Johansson kavensi norjalaisen etumatkan jo 13 sekuntiin, mutta sen lähemmäksi ruotsalainen ei päässyt. Moukari: M65: 1) Tauno Tikkakoski KP-V 39,81. Ainakin tällä pikamatkalla, ensimmäisellä rastilla kilpailua johtanut Lakanen tuuletti. Suomalaisista parhaiten lauantaina Reeta-Mari Kolkkala, 32, joka jäi viidenneksi. Sen jälkeen hän ei johtopaikastaan luopunut. Kuva: Lehtikuva/Jukka Ritola ALTOONA (STT) Pia Sundstedt jatkaa kärjen tuntumassa naisten maantiepyöräilyn Tour de Toona-etappiajossa. Sundstedt jatkaa kärjen tuntumassa LEYSIN (STT) Katja Repo, 28, ylsi ensimmäisenä suomalaisena pyöräilyn alamäkiajon maailmancupin osakilpailuvoittoon. Jos nyt suunnistuksessa voidaan koskaan puhua ns. täydellisestä suorituksesta, niin kai tämä sellainen minun kohdaltani ehkä oli. Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1 722 (Palsamäki, Pekkala, Meriläinen), 2) Italia 1 718, 39 Saksa 1 710. Toiseksi ryppäästä puristi Kanadan Genevieve Jeanson. Kuva: Lehtikuva/Jukka Ritola TAMPERE (STT) Naisten pikamatkalla Suomi jäi ilman mitalia Tampereen MMsuunnitusten päätöspäivänä lauantaina. Sport 2000, SM-osakilpailu: 1) Joonas Salmimäki BMW 16.09,003, 2) Tino Aaltonen Ford 16.12,010, 3) Toni Vuorinen VW 16.15,047, 4) Hannu Luostarinen Honda 16.19,739, 5) Pasi Lähteenmäki VW 16.20,322, 6) Jorma Hannula 16.21,852, 7) Ilkka Kiviniemi BMW 16.22,080, 8) Kari Grönthal BMW 16.29,679, 9) Olli Haapalainen VW 16.30,301, 10) Hannu Ruohorinne Honda 16.30,809, 11) Sami Haaparanta Citroen 16.37,117, 12) Jaakko Rytsölä Peugeot 16.41,755. Asklöf kehui tulleensa rasteille ihan hyvin, mutta yhden reitinvalinnan hän kuitenkin epäili olleen epäedullinen. – Suunnistus sujui muuten hyvin, mutta lopussa tein sellaisia virheitä, että tämä suoritus tuskin riittää voittoon, norjalainen epäili. M22: 1) Mats Granö IF-Å 56,62. Asklöf nousi Parosen ohi kilpailun puolivälin jälkeen kahdeksannella rastilla. Kolmas, 130 kilometrin pituinen osuus ei tuonut muutoksia kokonaistilanteeseen. Svärd jäi Johannsonista neljä sekuntia Maaliintulonsa jälkeen Staff ei heti uskonut maailmanmestaruuteensa. Vaativalla radalla minulle tuli pieniä virheitä, joihin meni ehkä sellaiset 20 sekuntia, Peltola arvioi. P10: 1) Ville Kuorikoski KP-V 30,58. Kempeleläinen palasi radalle, mutta antoi herrasmiesmäisesti takanatuleville tilaa. Loppukilpailu ajettiin vaikeissa vesisateen liukastamissa oloissa, mutta suomalainen selvitti radan ilman isoja virheitä. Joukkuekilpailussa haapajärvisillä sen sijana on kotiintuomisina kultainen mitali. M60: 1) Niilo Lustila KP-V 41,53. Hän jätti jopa normaalimatkan suunnistamatta, mutta tavoite täyttyi vain puoliksi. Kanadan Nicole Freedman kiri kahden sekunnin turvin voittoon. Suunnistajat saivat ratkoa pienipiirteisessä maastossa lukuisia vaativia rastinottotehtäviä. Ensimmäinen voitto tuli hyvään aikaa. Kokonaistilanne: 1) Erlank 8.50.31, 2) Neben –0.22, 3) Phillips –0.24,...14) Sundstedt –1.17. Se oli ehkä sellainen minuutin pummi Kolkkala arvioi. Ensimmäisellä rastilla hän oli kolmantena, toisella rastilla toisena ja nousi sitten kärkeen kolmannella rastilla. Pikamatkan finaalissa Svärd sijoittui pronssille. – Olen pettynyt suoritukseeni. Suomen neljännen edustajan Annika Viilon, 35, mahdollisuudet menivät heti alun vaikeilla rastiväleillä. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Lailavuo voitti F3:ssa kolmannen kerran. Vuoden 1995 viestin maailmanmestari Viilo harmitteli kilpailun jälkeen vaisua juoksuaan. Kunto ei ollut vielä parhaimmillaan. Koivisto on vain seitsemän pisteen päässä kakkosena, kun SM-sarjasta on ajamatta vielä kolme osakilpailua. Erlank voitti osuuden ja nappasi johtajan keltaisen paidan itselleen. Kuva: Lehtikuva/EPA VINGSTED (KP) Haapajärviset Veikko Palsamäki ja Erkki Pekkala jäivät henkilökohtaisessa kisoissa pistesijoille liikuntavammaisten ammunnan EM-kilpailuissa Tanskan Vingstedissä. Staff naisten pikamatkan ykkönen Reeta-Mari Kolkkala oli paras suomalainen naisten pikamatkalla. M: 1) Taisto Vierimaa AV 65,24, 2) Harri Harju KP-V 37,47. Suunnistus pysyi ihan hyvin hallussa. Lopputuloksissa Niskanen oli 11:s, mutta piti edelleen johtonsa SM-pisteissä. Se heikensi hänen menestymismahdollisuuksiaan. Sen sijaan kolmannesta ruudusta startannut Sanna Pinola ei aivan täydellisesti onnistunut nytkään startissa, vaan porukkaa lappasi lähtösuoralla ohi. – Ehkä se huippukunto putkahtaa esiin kolmen viikon päästä. Ikonen otti vaikean alun tarkasti. Suomi oli pienoiskiväärin joukkuekisan paras ennen Italiaa ja Saksaa. SM-taulukossa toisena ollut Jari Koivisto lähti toisesta ruudusta ja piti paikkansa vakuuttavasti myös kisassa. Viidennen ja kuudennen rastin välillä minulle tuli sellainen yli puolen minuutin virhe. Nurminen piti pintansa Pinolan painostuksessa, ja tässä järjestyksessä myös tultiin maaliin. – Fyysisesti ei ollut minun paras päiväni. Revon alkukausi ei ole sujunut suunnitellusti, mutta Sveitsin voiton jälkeen tulevaisuus näyttää kirkkaammalta. Yleisurheilu ALASTARO (STT) Jussi Lailavuo hallitsi lauantaisa formula 3 -luokan SM-lähtöä Alastarossa miten tahtoi. MM-hopean vei Ruotsiin Jenny Johansson, joka hävisi Staffille 13 sekuntia. Kolkkala pummasi mestaruuden Reeta-Mari Kolkkala harmitteli kilpailun jälkeen, että lauantainakaan ei tullut puhdasta suoritusta. Staff oli maailmanmestari normaalimatkalla vuoden 1997 MM-kilpailuissa Norjassa. Päävalmentaja Torsten Smedslund epäili kilpailun jälkeen, että juuri seiskarastin virhe pudotti Kolkkalan mitalija mestaruustaistosta. – Fyysisesti suoritus ei tuntunut koko aikana vaikealta. 2001 Urheilu 19 TAMPERE (STT) Suomi otti Tampereen MMsuunnistusten päätöspäivänä lauantaina kisojen kolmannen maailmanmestaruutensa. Ikonen suunnisti MM-kultaa Pikamatkan kolme parasta. – Kun ajan kilpaa, ajan vain voitosta, tyrmäsi Lailavuo kaikki puheet taktikoinnista. Kilpailun ensimmäisellä ja toisella rastivälillä Asklöf putosi kärjen vauhdista jo yli puoli minuuttia. Ikonen ja mestaruuttaan puolustanut Jörgen Rostrup lähtivät lauantain loppukilpailuun samoista asemista. Lopussa otin sitten niin varman päälle, että jopa kävelin ylämäet, ettei vain olisi tullut virheitä, maailmanmestari Ikonen jutteli heti maalintulon jälkeen. SM-johdossa ollut Henri Niskanen oli aika-ajossa neljäs. Hopealle sijoittunut Tore Sandvik sen sijaan tuhlasi ruutia viestissä, jossa Norja hävisi maailmanmestaruuden Suomelle. Pulesjärven maastossa menestyivät ne, joilla oli suunnistustekniikka kunnossa. Ja viimeinen 1,5 km oli minulle todella vaikeaa, Salmi sanaili pettyneenä. T12: 1) Tiina Kuorikoski KP-V 25,88. – Tänään oli koko ajan hyvä fiilis juosta. Vaikka rata oli vaativa, kaikki kärkipäähän sijoittuneet suunnistajat kehuivat kilvan ratamestarien työtä. Altoona, USA: Naisten maantiepyöräilyn Tour de Toona-etappiajo: Osuus 2/5, 98 km: 1) Anke Erlank USA 2.32.21, 2) Amber Neben USA jäljessä 12 sekuntia, 3) Jessica Phillips USA –0.15,...18) Pia Sundstedt Suomi –1.01. Kumpikin jätti torstain viestin väliin. Asklöf kuudes Sunnuntain MM-sprintissä hopeaa suunnistanut Johanna Asklöf, 28, sijoittui pikamatkalla kuudenneksi. Tore Sandvik (vas.) jäi voittajasta Pasi Ikosesta (kesk.) 21 sekuntia. Ajamatta on vielä kaksi maailmancupin kilpailua sekä syyskuussa MMkilpailut Vailissa Coloradossa. Paalupaikalta startannut Lailavuo kiirehti 19 kierroksen kisassa kärkeen heti lähdöstä, eikä antanut muille mahdollisuuksia. 8) Tapani Meriläinen Suomi 570,... Kun takanatulevat pääsivät Lailavuon mielestä liian lähelle, hän lisäsi vauhtia ja ero kasvoi. Henkilökohtaisessa kilpailussa Palsamäki oli neljäs ja Pekka kuudes. Kun viidestä etapista on ajettu kolme, Sundstedt on kokonaiskilpailun 14:s. Lakanen tuuletti Tiistain normaalimatkalla hopeaa ottanut Jani Lakanen oli tyytyväinen neljänteen sijaansa, vaikka pronssi jäi vain alle puolen minuutin päähän. Naiset, 3,6 km: 1) Hanne Staff Norja 25.41, 2) Jenny Johansson Ruotsi –13, 3) Gunilla Svärd Ruotsi –17, 4) Simone Luder Sveitsi –46, 5) Reeta-Mari Kolkkala Suomi –52, 6) Johanna Asklöf Suomi –1.00, 7) Anniina Paronen Suomi –1.02, 8) Vroni König-Salmi Sveitsi –1.27, 9) Karin Schmalfeld Saksa –1.31, 10) Frauke Schmitt-Gran Saksa –1.32, 11) Karina Nordrum Norja –1.37, 12) Tatjana Pereliajeva Venäjä –1.43, 13) Külli Kaljus Viro ja Kaethi Widler Sveitsi –2.24, 15) Eva Jurenikova Tshekki –2.26, 16) Maria Sandström Ruotsi –2.44, 17) Heather Monro Britannia –2.46, 18) Lucie Böhm Itävalta –3.02, 19) Annika Viilo Suomi –3.18, 20) Anu Annus Viro 29.07 –3.26, 21) Anna Garin Espanja –3.52, 22) Birgitte Husebye Norja –3.55, 23) Vilma Rudzenskaite Liettua –3.57, 24) Laura Scaravonati Italia –4.06, 25) Zuzana Macuchova Tshekki –4.12, 26) Regula Hulliger Sveitsi –4.32, 27) Jenny James Britannia –4.37, 28) Zsuzsa Fey Romania –4.39, 29) Ingunn Fristad Norja –4.48, 30) Kim Buckley Britannia –5.00, 31) Natasha Key Australia –5.14, 32) Barbara Baczek Puola –5.26, 33) Olga Belozerova Venäjä –5.41, 34) Tracy Bluett Australia –5.48, 35) Andrea Eisl Itävalta ja Laure Coupat Ranska –5.54, 37) Encarna Maturana Espanja –6.15, 38) Vendula Klechova Tshekki –6.16, 39) Irina Mihalko Venäjä –6.22, 40) Jenny Whitehead Britannia ja Maria Spasjuk Ukraina –6.43, 42) Diana Vosyliute Liettua –6.54, 43) Elisa Dresen Saksa –6.59, 44) Nina Vinnitska Ukraina –7.13, 45) Ieva Sargautyte Liettua –7.59, 46) Renate Fauner Italia –8.03, 47) Natalia Potopalska Ukraina –8.09, 48) Olena Zabrodska Ukraina –8.12, 49) Giedre Voveriene Liettua –8.30, 50) Rachel Smith U-Seelanti –8.35, 51) Anna Gornicka-Antonowicz Puola –9.07, 52) Anette Granstedt Ruotsi –9.48, 53) Elo Saue Viro –10.20, 54) Maret Vaher Viro –11.11, 55) Dorthe Skovlyst Tanska –12.37, 56) Ieva Susta Latvia –12.40, 57) Inga Dambe Latvia –12.44, 58) Katalin Olah Unkari –13.34, 59) Helene Hausner Tanska –13.50, 60) Julia Siedina Venäjä –14.53. – Tiedän, että pystyn sadekelillä hyvään suoritukseen, kunhan en hätiköi, Repo selvitti vakaan keskittymisen pohjaamaa onnistumistaan. Tiistaina normaalimatkan maailmanmestaruuden voittanut Rostrup, 22, hävisi Ikoselle 34 sekuntia. Lauantainen suomalaisvoitto merkitsi sitä, että valta vaihtui miesten pikamatkalla. Repo on yltänyt MM-kisoissa kolme kertaa mitaleille: pronssille 1997 ja hopealle 1999 sekä vuonna 2000. Vuoden 1997 pikamatkan maailmanmestari sortui virheisiin. Katja Repo hallitsi alamäkiajoa Katja Repo ajoi ykköseksi maailmancupissa. M65: 1) Tauno Tikkalahti KTU 34,83. Vuoden 1999 MM-kilpailujen pikamatkan sankari Norjan Jörgen Rostrup oli lauantaina pronssilla. Pitemmillä matkoilla menestyminen edellyttää kuitenkin, että jostain löytyy tarvittavaa mäkijuoksukuntoa. Staffin maailmanmestaruus olikin haihtua taivaan tuuliin yhdeksännen ja 10:nnen rastin välillä. M60: 1) Niilo Lustila KP-V 39,11, 2) Seppo Harju KP-V 35,83. Salmi teki virheitä Torstain MM-viestissä Suomen ykkösenä maaliin tuonut Janne Salmi pelasi pikamatkalla riskipeliä, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Osuus 3/5, 130 km: 1) Nicole Freedman Kanada 3.19.26, 2) Genevieve Jeanson Kanada jäljessä 2 sekuntia, 3) Sandy Espesth USA sama aika,...29) Sundstedt sama aika. Viestissä tuli kyllä maailmanmestaruus, mutta. Vaikka Ikoselta sujuivat sprinttimatka ja pikamatka erinomaisesti Tampereen MM-kisoissa, nuoren miehen mieli vetää jo pitemmille matkoille. Jörgen Rostrup (oik.) toi Norjalle pronssia. Liikuntavammaisten EM-kilpailut: Luokka SH-1: Pienoiskivääri, 60 ls, yhdistetty: 1) Doron Shaziri 685,0 (585), 2) Jona Jacobsson Ruotsi 681,2 (580), 3) Berhard Fendt 677,6 (579), 4) Veikko Palsamäki Suomi 671,5 (574),... – Alkukaudesta on tullut tehtyä pieniä virheitä ja välillä on ollut myös ongelmia tekniikan suhteen
. . . . . . Vetelin parasta peliä esittivät ykkösvahti Harri Huusko ja kärkilyöjänä kunnostautunut Jukka Salmela jr. . . Näin kävi VIMPELI (KP) Vimpeli-Ylivieska 1-2 (2-3, 4-2, 0-0, 0-1) Ei pitäisi Haapajärven suunnassa olla valittamista, etteikö naapuriapu toimisi. Ratkaisu: Kuopion ulkokenttä ei antanut mahdollisuuksia yllätykseen. Kuopio teki kolme pistettä tuoneet juoksunsa siisteillä välilyönneillä ja Vetelin harhoilla. . . . . Tuttuun tyylin molemmat joukkueet joutuivat pariin otteeseen kastelemaan nuttujaan jokipalloja poimiessa. . Molemmilla seuroilla on koossa 52 pistettä. . 11 3 4 2 2 183– 128 19 Seinäjoki P-Ä . . . 20 7 4 1 8 143– 115 30 Jyväskylä . Tänään vastassa on Kempele ja keskiviikkona Vimpeli. . . . eteni vauhdilla, mutta kunnostautui lauantaina myös kärkilyöjänä. . . . . . 17 7 3 1 6 143– 111 28 Tyrnävä . . Kuopion kolmostilanteet olivat ensi jaksolla harvassa. . Samalla Pesä-Kiilta nousi voitollaan Vimpelin rinnalle. Myötätuulen innostamana Kalajanniska kokeili nyt JoMa:n kannalta tuhoisin seurauksin aikaisempina vuosina viljelemänsä pitkää pomppua. . Niissä savolaiset saivat tosin liiaksi apuja kotijoukkueelta, sillä Jukka-Pekka Leskisen vaarattoman oloinen pomppulyönti valahti kakkospuolelta läpi ja pellolle tuoden kaksi juoksua. . Kuula varmisti jo keskiviikkona sarjapaikkansa, mutta taistelutahto ei sarjapaikan uusimisen myötä näytä kadonneen mihinkään. 11 7 2 2 126– 63 27 Nurmo . Harvassa ne tosin olivat myös isännillä. . . . . . . . . Pahempaa seurasi. . . . . Kiiminki . . . Petteri Jokelaisen ja Juuso Hulkon pomput pamahtelivat kliinisen tarkasti ruutuun. . Kuula voitokas Ylihärmässä HALSUA (KP) Halsuan Toivo ei ole jättänyt miesten pesäpallon maakuntasarjassa tämän kesän aikana juuri mitään sattuman varaan. . Ylihärmä teki kaksi juoksua hyvillä lyönneillä, mutta kaksi muuta tuli meidän avustuksellamme, Kuulan pelinjohtaja Ari Jylkkä valitteli nihkeää alkua. 20 15 4 1 278– 99 53 Ilmajoki . . 11 3 2 6 73– 120 11 Haapavesi . . . . 20 10 4 3 3 230– 166 41 Ylihärmä . . Yleisöä: 1 780. . . Miesten ykköspesis Veteli – Kuopio – 2 (0 – 1, 1 – 6), Haapajärvi – Joensuu 2 – (7 – 1, 13 – 1), Vimpeli – Ylivieska 1 – 2 (2 – 3, 4 – 2, – 0, – 1). Kuula jatkaa pelejä tänään Suvannolla, jonne vieraaksi saapuu suomensarjaan lähtevä Juvan Pallo. 25 11 8 3 3 266– 114 52 Hyvinkää . 11 1 3 3 4 101– 170 12 Ylihärmä . 23 3 3 4 13 159– 233 19 Juva . . 23 5 6 3 9 141– 163 30 Kempele . Sotkamo . 20 4 4 3 9 217– 256 23 Simo . . . Eikä koko pelinkään läpiviemiseen tarvittu tuntia ja kolmea varttia enempää. Miesten maakuntasarja Länsilohko Alajärvi – Soini – 2 (1 – 8, – 2), Vimpeli – Koskenkorva 2 – (17 – 0, 21 – 1), Veteli – Vaasa 2 – (5 – 2, 3 – 0), Ylihärmä – Seinäjoki P-Ä – 1 (2 – 2, 2 – 6). 20 Urheilu Sunnuntaina 5.8. Keskipohjanmaan ykkönen: Juha Kalajanniska ei ollut aivan varma, onko aiemmin iskenyt yhdessä pelissä 11 juoksua. 13 2 2 2 7 101– 166 12 Ylihärmä . Runkosarjan päättää juuri ottelu Ylihärmää vastaan, mutta Petri Saari näkisi kernaasti sarjapaikan ratkenneen jo ennen sitä. Voittajien parhaat olivat sieppari Eetu Karhulahti ja kakkospolttaja Pasi Saari. . . . (3v) 0/0/6, 3) Juha Lahti (2v) 0/0/1, 4) Tuomo Lönnmark (2p) 0/0/1, 5) Harri Huusko (1v) 0/1/2, 6) Pasi Kanala (3p) 0/0/1, 7) Pasi Hämäläinen (3k) 1/0/1, 8) Tuomas Storbacka (l) 0/0/1, 9) Jukka Salmela sr. No, Ylivieskassa numerot sentään olivat siedettävät. HP-K:n kokoonpano (lyödyt/tuodut/kärkilyönnit): 1) Janne Kippola (1-v), 0/3/6, 2) Petteri Jokelainen (3-k) 1+2/4/10, 3) Juuso Hulkko (s) 0/3/5, 4) Tuomas Kahila (3-v) 1/2/4, 5) Jukka Hannuniemi (2-p) 0/1/3, 6) Olli Kippola (3-p) 0/3/3, 7) Tommi Kinnunen 1+3/1/7 (2-v), 8) Jari Saaranen (2-k) 1/1/5, 9) Mikko Hylkilä (l) 0/1/2, 10) Juha Kalajanniska (j) 1+10/1/13, 11) Lasse Nikula (j) 0/0/0, 12) Esa Vehkalahti (j) 0/0/3. . Tuomarit: Juha Niittula ja Peter Laitio. . Avausjakson voittoon riitti Kuopiolle yksi juoksu. Puijo pelasi rutiinitasollaan ja osittain jopa b-miehistöllä varmaa ulkopeliä ja oli sisälläkin vauhtiin päästyään tehokas. 13 7 1 1 4 165– 107 24 Veteli . . – Kempeleeltä ja Vimpeliltä pari-kolme pistettä, niin eiköhän se ala jo aika lähellä olemaan, Saari uskoi. . . . 23 9 4 4 6 154– 147 39 Nurmo . . . Kestilä – Haapajärvi. KiPa johti 9–7 PattU:n tulessa sisään, mutta kotijoukkue venyi loistavasti. Peli oli tasan. . Pesä-Kiilat oli tänään yksinkertaisesti hyvä, Väistö antoi synninpäästön sinänsä kohtuullisen iltapäivän pelanneelle lukkarilleen. (2k) 0/0/4, Jarkko Koto (j) 0/0/0, Jarmo Kauppinen (j) 0/0/1, Henri Pulkkinen (j) 0/0/2. . Etenijä oli irti kolmoselta, samoin lyöjä kotipesästä. . . . Veteli – Nivala, Kempele – Oulunsalo. Miehen saaminen kolmoselle oli Vetelille odotetun vaikeaa. . 23 5 7 3 8 151– 145 32 Kajaani . Siinä homman nimi lyhyesti. . . 16 5 4 3 4 109– 106 26 Sotkamo . . . Asian totesi myös pelinjohtaja Seppo Mustonen. . Sarjaa on jäljellä kolme peliä, ja eroa putoamisviivan heikommalla puolella olevaan Ylihärmään on neljä pistettä. 14 8 1 2 3 149– 86 28 Veteli . Kalajanniskan niittien edessä JoMa:n ulkokenttä sen sijaan oli vailla mahdollisuuksia. . . . . 14 2 4 8 106– 174 14 Kannus . . 12 5 3 4 136– 134 21 Haapajärvi . . . . 23 1 2 5 15 117– 230 12 Peräseinäjoki . Kalajanniskan bravuuri on pitkään ollut hurjavauhtinen kolmosrajaleikkuri. . . . Voiton myötä Pesä-Kiilat voi vähitellen valmistautua superin karsintasarjaan. JoMa:n lukkari Jaakko Hirvonen ei saanut millään ilveellä kuriin Pesä-Kiilojen vaihtajia. . . Tiukasti Pesä-Kiilojen kanssa ykköspesiksen kolmannesta tilasta taisteleva Vimpelin Veto kärsi lauantaina kirvelevän tappion Ylivieskan Kuulalle. . Kuulan palkitut olivat kakkosvahti Hanne Rajala ja kolmospolttaja Mervi Uutela. Kilpajuoksua Ylihärmän kanssa Vetelillä on edessään ratkaisun viikko. 23 7 3 5 8 184– 206 32 Kouvola . . Kuula tosin aloitti juoksujen teon, kun Juha Luhtavaaran kupperi putosi väliin. 12 3 7 1 1 114– 77 24 Ylivieska . . . Sievissä Sisun kakkosjoukkue nujersi kaksijakoisessa ottelussa Nivala Pesiksen numeroin 21 (13-1, 2-12, 4-3). . . . Kuopio . . Kuulalta naapuriapua Haapajärvelle Vimpeli nujertui Saarikentällä kotiutuslyöntikisassa Paul Lipiäinen VETELI (KP) Veteli-Kuopio 0-2 (0-1, 1-6) – Tässä on ykköspesiksen paras joukkue, Veteli Pesiksen pelinjohtaja Petri Saari totesi ykskantaan, kun Puijon Pesis Kuopiosta oli hakenut puhtaan voiton. Ensimmäisellä jaksolla Veteli sai miehen kerran kolmospesään, mutta tilanne kuivui koppiin. . Tämän kesän ennätyksen "Hurri" joka tapauksessa teki. Naisten ykköspesis Siilinjärvi – Ilmajoki 2 – 1 (2 – 12, 6 – 5, 4 – 0). Eroa Ylihärmään on neljä pistettä, joten pistekin Kuopiolta olisi iso asia ja pieni ihme. . Tasoittavallaan Vimpeli rakensi palottoman ajon, mutta se laukesi nolosti Kuulan lukkarin Jussi Haapakosken väärään. Nivalan ykkönen oli Jouni Peltoniemi. 12 5 3 2 2 167– 120 23 Sievi . Samalla hän tarrasi tiukasti kiinni runkosarjan lyöjäkuninkuuteen. . . 19 4 3 3 9 160– 244 21 Viinijärvi . . Kitee nousi kakkoseksi Hyvinkään ohi. . . Pistekin olisi ollut pieni ihme. . . Pisteet ovat silläkin tiukassa, sillä tuskinpa haapajärveläiset haluavat ensi kesänä bussissa yhtään välttämätöntä enempää istua...jos siis ykkösessä vielä pelaavat. . Pattijoen tehomiehet olivat viisi juoksua lyönyt Mäkelä, kolme juoksua tuoneet Kallio ja Kankaanpää sekä jokerina mainiosti pelannut Partanen (1/3). ei kolmospesällä ylettänyt polttoheittoon. 10 3 4 3 85– 92 17 Vaasa . Veteli oli sarjajohtajan käsittelyssä varsin aseeton ja hampaaton. . . . 23 17 3 3 256– 82 57 Järvenpää . . . . . 17 1 1 3 12 103– 188 8 Pattijoki . . . 17 5 3 2 7 99– 121 23 Pyhäjärvi . Haastaja: Petteri Jokelainen. . . . . 20 2 4 3 11 165– 203 17 Koria . 12 1 3 8 111– 169 9 Seinäjoki M-J . . Miesten maakuntasarja Luoteislohko Halsua – Ylivieska 2 – (11 – 2, 22 – 1), Haapavesi – Kinnula 2 – (5 – 0, 5 – 4), Sievi – Nivala 2 – 1 (13 – 1, 2 – 12, 4 – 3). . . . . Ensin Jarkko Hallanoro löi kotiin Juha Partasen ja pian tämän jälkeen Pasi Pohjola kotiutti Mika Kallion. Naisten suomensarja Pohjoislohko Ylihärmä – Ylivieska 1 – 2 (4 – 2, 3 – 4, – 1). Paikkansa pitää. . Tarkoitus oli yrittää tiukasti yhtä juoksua, mutta homma kuivui ongelmiin vaihtotilanteissa. . . – Tiukka ja tasainen ja omasta mielestä myös hyvätasoinen peli, Kuulan pelinjohtaja Ari Saastamoinen analysoi lauantai-iltapäivää legendaarisella Saarikentällä. Sami Joukainen löi ensimmäisessä vuorossa siistin välilyönnin kakkospuolelle, joka toi joukkuetoverin kotiin. Se onnistui luomaan kaksi kolmostilannetta, joista kahden palon tilanteessa toinen tuotti tulosta. 25 2 3 20 92– 304 7 Seuraavat ottelut: 5.8. – Pistettä lähdettiin hakemaan, ja siihen olisi ensimmäisellä jaksolla ollut myös mahdollisuuksia. 16 8 3 2 3 143– 75 32 Muhos . Ylihärmä kohtaa lopuissa peleissään Vetelin lisäksi Kempeleen ja Haapajärven. . . 16 6 2 4 4 118– 115 26 Sievi . . . 24 4 1 5 14 89– 246 19 Alajärvi . . Lisäksi Ronkaalaan saapuisivat Vimpeli ja Puijo. . Pattijoki löi niukasti Kiteen. . . Lauantaina Kuula kävi hakemassa kaksi pistettä Ylihärmän Pesis-Junkkarien kustannuksella. . . . . Ykköspesiksen kärkiottelu oli selvää pässinlihaa alusta loppuun saakka. . . – Kalajanniska on huippulyöjä, Ari Väistö tunnusti lakonisesti. . 24 2 2 4 16 149– 269 14 Loimaa . . Vaihtajat vireessä Kalajanniskalle siunaantui myös tilanteita roppakaupalla. 24 8 7 4 5 187– 134 42 Koskenkorva . Pitkissä pompuissa lukkari antoi korkeita syöttöjä, jotka antoivat etua etenijälle, Kalajanniska kertasi kumautuksiaan. . . . . . Kolmostilanteet kotijoukkue voitti murskaavasti 37-17 ja kärkilyönnit 61-33. . 14 3 1 3 7 133– 181 14 Kinnula . 23 1 2 2 18 114– 234 9 Seuraavat ottelut: 5.8. . . – Enpä muista koskaan nähneeni yhtä komeaa lyöntiä kuin Hurrin kolmosrajapomppu toisella jaksolla, PesäKiilojen pelinjohtaja Seppo Mustonen ylisti mörssäriään. . . Keskipohjanmaan ykkönen: Ykkösvahti Harri Huusko pelasi erityisesti avausjakson terävästi. . 11 4 2 1 4 110– 114 17 Nivala . Jos taas ulkopeli on kunnossa, niin aika kovia olemme, Mustonen totesi. Halsuan parhaina palkittiin Toni-Pekka Sillanpää ja Jussi Jänkä. . . Meidän pitää vielä opetella melkoisesti tätä peliä, Väistö antoi tunnustusta isäntien näytökselle. . . . . . . . Vetelin yllätysmahdollisuudet olivat jo otteluun lähdettäessä melko pienet, eikä Kuopiosta voittoa odotettukaan. Lappeenranta . . . . . Joensuun maininnan arvoiset pelaajat olivat Hirvosen lisäksi viisi kärkilyöntiä sadan prosentin teholla kerännyt sieppari Mikko Härkönen ja kakkosvälin sataprosenttisesti hoitanut jokeri Jarkko Pesola. . . 16 3 6 3 4 144– 110 24 Kinnula . . . . Myös numerot kertovat tylyä kieltään Pesä-Kiilojen ylivoimasta. . . Seinäjoki P-Ä – Alajärvi. . Palkitut: I Mikko Röppänen, II Oskari Kosonen. . . . . Halsua . 13 3 10 107– 230 3 Seuraavat ottelut: 5.8. 14 3 2 2 7 138– 196 15 Nivala . Tavoitetta silti riittää runkosarjan viimeiseksi viikoksi: – Viimeisissä peleissä (Ylihärmä ja Nurmo kotona, Juva vieraissa) on mahdollisuus yhdeksään pisteeseen.Taistelemme vielä tiukasti runkosarjan kolmannesta tilasta, Seppo Mustonen kaavaili. Näin kävi Miesten superpesis: Pattijoki–Kitee 2–1 (10–9, 2–3, 1–0) P: 1 5 1 3 = 10 1 1 = 2 1 2 K: 1 3 3 2 = 9 1 2 = 3 1 Pattijoki: Mika Kallio 1/3, Teijo Kankaanpää 0/3, Marko Rasinkangas 0/1, Pasi Pohjola 2/2, Pertti Mäkelä 5/0, Antti Vihtkari 0/1, Jarkko Hallanoro 1/0, Antti Mäkelä 1/0, Timo Lemponen 2/0, Juha Partanen 1/3. Veteli sotki lyöntijärjestystä toiselle jaksolle, mutta Salmela seniorin pomppu ei noussut yhtä hyvin kuin edellisviikolla Järvenpäässä. . 20 4 4 1 11 187– 232 21 Hämeenlinna . Kotiutuslyöntikisankin kotijoukkue aloitti nollalinjalla. . . . Kallio löi lisäksi 10 ja Kankaanpää 11 kärkilyöntiä. 25 10 7 2 6 194– 136 46 Oulu . . . . 25 8 12 3 2 224– 139 51 Ulvila . 12 4 4 4 131– 129 20 Kempele . 20 4 6 3 7 136– 170 27 Kitee . . . . 13 2 2 9 82– 180 6 Oulu . . . Vimpeli siirtyi avausjakson kolmannessa sisävuorossaan kahdella vastustamattomalla merkkaamattomalla välilyönnillä 2-0 -johtoon. . Sievin parhaat olivat Riku Kekki ja Heikki Vesaluoma. Vetelin lyödyt/tuodut/kärkilyönnit lyöntijärjestyksessä: 1) Janne Ahtoniemi (s) 0/0/2, 2) Jukka Salmela jr. . . . Tilanne oli tasan 9–9. 13 11 1 1 257– 64 35 Haapajärvi . . – Tämä oli hyvä kenraaliharjoitus viimeisiä pelejä varten, Petri Saarikin tiesi Vetelin todellisten vastustajien osoitteen. Erityisen hurjaan vireeseen äityi navakan myötätuuleen liittolaisekseen saanut PesäKiilojen lyöjäjokeri Juha Kalajanniska. . Tiukka ensimmäinen jakso päättyi Pattijoen neljännen vuoroparin tasoittavaan. Neljän lyöjän jälkeen oli Kuulan vuoro. Kitee – Reisjärvi, Simo – Viinijärvi, Ylihärmä – Hämeenlinna, Rauma – Lappeenranta, Jyväskylä – Koria. . . Kuulan parhaina palkittiin Petri Jämsä sekä kakkospuolella tarkasti palloja yhdessä Sami Haapakosken kanssa poiminut Jarno Pirinen. . . Ratkaisu: Pesä-Kiilat rakensi solkenaan tilanteita, jotka hurja jokeri Juha Kalajanniska hoiti hirvittävällä teholla. Kuva: Jukka Lehojärvi Lähtökohta: Molemmille äärimmäisen tärkeä peli. Minkäs tuulimyllyille mahtaa Veteli Pesis aseeton sarjajohtaja Kuopion käsittelyssä Jukka Salmela jr. Haapavedellä HaU oli vierastaan Kinnulan Kimmoja parempi jaksoin 2-0 (5-0, 5-4). . . . . . . . Palkitut: S Juha Partanen. . . Tuloksena kolme paloa ja tauko. 16 5 3 3 5 109– 96 24 Simo . Supervuoroparin aloitti sisällä Pattijoki. . Loimaa: Mikko Röppänen 0/1, Jouni Korkiamäki 1/0, Janne Hakala 0/1, Aleksi Mäkelä 1/0. – Se oli kuin Neuvostoliiton Punakone aikoinaan: klapklap ja maali. . Vimpelin palkitut olivat lukkari Anssi Heimonen sekä kakkoskoppari Juha-Matti Peltola. Asialla olivat jokeripelaajat: Timo Lemponen löi ja Juha Partanen toi. Kuopiolaisten parhaimmistoa olivat Jukka-Pekka Leskinen ja aurinkokatsomolta erityisen lämmintä huomiota saanut Jarkko Perttula. . Jussi Haapakoski löi kakkossaumaan ja Petri Jämsä pääsi tuulettelemaan otteluvoittoa. 2001 s KESKIPOHJANMAA Jukka Anias HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärvi-Joensuu 2-0 (7-1, 13-1) Joensuun Mailan pelinjohtaja Ari Väistön ei tarvinnut lauantaina selitellä yhtään mitään Haapajärven Ronkaalassa. . Eivätkä karkelot siihen loppuneet. . 21 4 5 3 9 208– 259 25 Reisjärvi . . Veteli olisi jäänyt kenties tyystin nollille, ellei Kuopion ote olisi aavistuksen löystynyt pelin ratkettua. Panoksena pääsy superin karsintasarjaan. . 24 14 4 2 4 261– 150 52 Pattijoki . Petri Jämsä tempaisi kolmosluukusta etutilanteesta läpi. . Kitee: Tuomas Tervonen 0/3, Janne Monni 0/2, Heikki Litmanen 0/2, Pasi Pirinen 1+1/2, Jukka Holttinen 1/0, Mikko Varonen 0/2, Sami Ahola 6/1, Jussi Pulkkinen 1/0, Mika Laukkanen 1/0, vapaat 1. . . Omat lyhyet ja varret jäivät aluksi hieman lyhyeksi. 20 4 6 1 9 179– 154 25 Siilinjärvi . . 21 9 5 6 1 275– 182 43 Rauma . 16 1 2 13 57– 207 4 Seuraavat ottelut: 5.8. . Vimpelin karkumatkaa pystyi jakson lopussa kaventamaan ainoastaan Toni Seppälä yhden juoksun verran. Haapajärven Pesä-Kiilojen tapa käsitellä vieraitaan sen sijaan oli lähinnä teurastus. Eikä tosiaankaan selvinnyt kuivin jaloin. . . . . . . Miesten suomensarja Pohjoislohko Kiiminki – Muhos 1 – 2 (1 – 3, 1 – 0, – 1), Simo – Pyhäjärvi 2 – (1 – 0, 10 – 8). Veteli pelaa kautta loppuun taakseen vilkuillen. Ulkopeli oli Harri Huuskon johdolla terävää, ja kuopiolaiset poltettiin varmasti jo kakkosvälille. . . 19 3 1 5 10 142– 240 16 Seuraavat ottelut: 5.8. . Veteli antoi liiaksi apuja Toiselle jaksolle Kuopio lisäsi isompaa vaihdetta silmään ja paukuttikin kahdessa ensimmäisessä vuorossa viisi juoksua. . . – Meillä oli kova latinki ja tarkoitus hyökätä heti alussa. . . Kinnula – Sievi, Ii – Sotkamo, Pattijoki – Tyrnävä. Tasoittavalla sisävuorolla Janne Mäki-Leppilampi iski ensin tyhjään kenttään kunnarin. 23 11 9 1 2 226– 108 52 Vimpeli . Myös mailan varressa onnistumisia tuli, vaikkei Huuskokaan reikiä Kuopion kentästä kyennyt löytämään. 24 10 4 2 8 281– 186 40 Seinäjoki . . . . Pesäpallo YLIHÄRMÄ (KP) Ylivieskan Kuulan naiset tähyävät tosissaan neljän parhaan joukkoon naisten pesäpallon suomensarjan pohjoislohkossa. . . Yleisöä: 683. . . . . . . . . . Petteri Jokelaisen lyönnin Heiskanen kauhaisi puolihuolimattomasti. 8 3 5 43– 98 3 Seuraavat ottelut: 9.8. . 24 14 7 2 1 260– 118 58 Kitee . Pekka Niinikosken sinänsä hieno välilyönti osoittautui myös kahden juoksun arvoiseksi, kun Jukka Salmela jr. Keskiviikkona Väistö tuskaili Ylivieskassa Vaskikellon kirousta, joka näyttää vuodesta sabotoivan totaalisesti JoMa:n pelin. Ahola ja Pasi Pirinen eivät kuitenkaan onnistuneet kotiutusyrityksissään. Oulunsalo . . . . . – Mitä siinä oikein tekee. Numerot Etelä-Pohjanmaan sateessa olivat 1-2 (42, 3-4, 0-1). . Kuulan johtojuoksusta vastasi jokeri Juha Luhtavaara, joka osui suunnitellusti kakkossaumaan. . Ei olisi pitänyt, sillä seurauksena oli yksi tavallinen ja Jokelaisen kunnari. Vimpeli aloitti superin, mutta kovin aneemisesti. . . 13 3 3 2 5 118– 133 17 Vimpeli . Veteli sai ainokaisensa, kun Harri Huusko ehätti kotipesään Puijon lähes kaksimetrisen lukkarin Jukka-Pekka Leskisen lepsuiltua tontillaan. Avausjakso huitaistiin läpi ennätyksellisessä 35 minuutissa. . . Pattijoen sankariksi nousi ties monennenko kerran Pertti Mäkelä, jonka lyönnillä Teijo Kankaanpää toi voittojuoksun. Huomenna Kempeleeltä pisteet, niin sarjapaikka on varma, huusko totesi, Haastaja: Jukka Salmela jr. . 23 12 3 2 6 204– 135 44 Haapajärvi . Tuomarit: Tapani Pekkarinen ja Tapani Hotakainen. Pesä-Kiilojen otettava vähintään piste, jotta vaikean loppuohjelman (kahdella viimeisellä kierroksella kärkijoukkueet Kuopio ja Järvenpää vieraissa) omaava Joensuu pysyy takana. . . ”Hurri” hurjassa tikissä Joensuulla taas kerran mustanpuhuva matka Kalajokilaaksoon Enemmän kuin täyden kympin jokeri. . Ulvila–Loimaa 2–0 (4–1, 5–1) U: 1 3 = 4 2 1 2 = 5 2 L: 1 = 1 1 = 1 Ulvila: Jyri Tarmo 1+0/1, Timo Pajunen 1/1, Vesa Anttila 0/4, Seppo Arbelius 1/2, Juha Vartiamäki 2/0, Petri Raittila 4/0, Teemu Haataja 0/1. Kuva: Jukka Lehojärvi/Arkisto Lähtökohta: Superpesiksen karsintaan sarjajohtajana katsettaan jo suuntaava Kuopio on mahdollisimman kova vastus. . . . . . . Viimeksi Halsuan tehon sai kokea Ylivieskan Kuulan kakkosjoukkue, jota ensi kaudeksi suomensarjaan nousevan Toivo pöllytti murskanumeroin 2-0 (11-2, 22-1). 10 3 3 1 3 143– 81 16 Koskenkorva . Mustonen kehui lauantaina syystä myös joukkueensa ulkopeliä: – Tilanteita pystymme luomaan. 23 3 6 2 12 124– 188 23 Ylihärmä . . . Juha Kalajanniska oli hirvittävässä iskussa lauantaina. 24 2 4 7 11 147– 230 21 Hamina . . . . . . . Hyvinkää – Koskenkorva, Sotkamo – Kankaanpää, Alajärvi – Jyväskylä, Oulu – Imatra, Seinäjoki – Hamina. . . 23 6 6 1 10 187– 170 31 Ylivieska . . 23 7 9 5 2 242– 179 44 Joensuu . 11 5 2 1 3 112– 84 20 Ylivieska . . . . . 13 2 1 3 7 101– 192 11 Seuraavat ottelut: 5.8. . Ensimmäisellä jaksolla Vetelillä oli tosin pienet saumat taistelussa tuulimyllyjä vastaan. . Tasoittavallaan KiPa loi kaksi kolmostilannetta. 23 7 4 1 11 150– 189 30 Veteli . 6 1 1 4 44– 83 4 Alajärvi . Sisällä yleensä kohtuullisen vaatimattomassa roolissa oleva kakkosvahti Tommi Kinnunen tyhjensi pajatson ajotilanteessa Heiskasen tontilta. 24 3 7 5 9 145– 186 28 Kankaanpää . Jos tavoitteeseen päästään, Pesä-Kiilat aloittaa tämän hetken tilanteen mukaan karsintasarjan kotonaan Alajärveä vastaan. . . . . . . . Kuula nousi väkisin tasoihin ja lopulta Johanna Hirvisen läpilyönnillä jaksovoittoon. . . . . . Niinpä. . Superin aloitti Ylihärmä, mutta se ei saanut juuri mitään aikaan. "Hurri" takoi ottelussa peräti 11 (1+10) juoksua. – Ensimmäisellä jaksolla olimme aivan nukuksissa. Puijonkin ulkokenttä olisi katsellut Haapajärven vaihtajien pomppuja niskat kipeinä. Kuula sen sijaan teki ratkaisevan juoksun, jonka löi palottomasta ajosta Mervi Uutela. . Joensuu – Peräseinäjoki, Haapajärvi – Ylihärmä, Ylivieska – Juva, Nurmo – Kajaani, Veteli – Kempele, Kuopio – Kouvola, Vimpeli – Järvenpää. . Vetelissä kotijoukkue nujersi Vaasan puhtaasti 2-0 (5-2, 3-0). Kolmostilanteita saatiin rakenneltua jo hieman paremmin, mutta yhden käden sormiin nekin jäivät. 24 4 6 1 13 121– 172 25 Jyväskylä . Vastapainoksi Pesolalle sattui muutama kummallinen merkkisekoilu. . 17 9 7 1 158– 54 42 Ii . 24 4 5 6 9 156– 188 28 Imatra . . Halsuan Toivo jyrää PATTIJOKI (STT) Pattijoen Urheilijat löi tiukassa väännössä Kiteen Pallon miesten superpesiksessä jaksoin 2–1 (10–9, 2–3, 1–0) ja taistelee vahvasti Hyvinkään sekä Kiteen kanssa runkosarjan kakkossijasta. . . . . Palkitut: I Vesa Anttila, II Seppo Arbelius, S Petri Raittila. Sympatiaa riitti myös kakkoskoppari Esa Heiskaselle, joka joutui kovaan pommitukseen. . . . 13 12 1 310– 75 38 Kestilä . Tulosta totisesti tuli. . . Pattijoki nousi voitollaan kaksikosta vain pisteen päähän. Kuulan ensimmäinen pari ei onnistunut, mutta toisella jo natsasi. . . . Ylivieska ei kuitenkaan iskuihin tuupertunut, vaan iski kahta lujemmin takaisin. Edes niiden avittamana ei peli silti kahden jakson aikana ratkennut. Toisella jaksolla Vimpeli hallitsi peliä ja siirtyi jo 4-1 -johtoon. . Toisella jaksolla vieraat terästäytyivät, vaikka Ylihärmä repäisikin 3-1 -johdon. . . . Soini .
. Ottelun ratkaisu nähtiin 74. TUS siirtyi jo avausjaksolla neljän maalin johtoon. Häkkisen oloa helpotti varmasti myös Silverstonessa otettu kauden ensimmäinen osakilpailuvoitto. . . . . . . . . A-poikien 1. . . . . . . . . Skotlannin valioliiga lauantaina: Dundee–Hibernian 2–1, Hearts–Aberdeen 1–0, Motherwell–Dundee U 0–0, Rangers–Livingston 0–0, St Johnstone–Dunfermline 0–2, Kilmarnock–Celtic 0–1. . . . Lisänumerot: 2, 21, 39. . Ottelu oli KPV:n täydellistä hallintaa ja OLS tekikin ainoan maalinsa lähes tulkoon ainoasta tilanteestaan. . . 1 1 2– 2 1 SIF T-85 . Pitkäveto: 01 Viikingit–LePa X (1–1) 3,90 02 TPK–FC Rauma 2 (1–3) 3,10 03 VfL Bochum–Karlsruhe X (1–1) 3,05 04 SSV Reutlingen–Arm. . . 210: Laura Davies Englanti (68+73+69), Rosie Jones Englanti (70+69+71). . . . . 8 3 5 12– 26 9 OuHu . . . FC Kiisto – KajHa, GBK – FC Korsholm. . 13 8 5 32– 19 24 OLS . . lähto: 4 Jose Kemp, poissa: 8 6. 3 1 2 9– 8 3 Kuusysi . . . . . . . . . Lotto: Oikeat numerot: 1, 12, 15, 22, 32, 37, 38. . . . . lähtö: 11 Santeri Dahlia, poissa: – Alustava voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto–osuus 2 811 604 mk, 6 oikein 339 mk, 5 oikein 19 mk. 13 5 4 4 27– 18 19 KMF . . Turnaus jatkuu sunnuntaina. lähtö: 12 Rosella O, poissa: 9 3. . . . . . . . Kokkolalaiset eivät saaneet peliään käyntiin missään vaiheessa, ja tamperelaiset nappasivat voiton lukemin 6-1. . . . . . . Pronssiottelu: Eva Celbova/Sona Dosoudilova Tshekki–Elaine Youngs/Barbra Fontana USA 21–17, 21–19. . – Mutta silti sitä katsoo tulevaisuuteen ja jatkaa, hän kertoi. IK Myran . . . 1–1 (1–0) -tasapeliin kokkolalaiset pelasti Tomi Laitinen, kun peliä oli pelattu 68 minuuttia. . . . . . . . . He tekivät niistä seitsemän maalia, me vain yhden. RoPS . Naisten SM-sarja PU-62 – SCR 5 – 2 (0 – 2). Viimeisillä minuuteilla LoRi sai maalitilinsä auki. . . . . . . . . lähtö: 6 Kesä-Toto, poissa: 16 4. . . Lauantaina alkulohkon viimeisessä ottelussaan KPV sai vastaansa TPV:n Tampereelta. . . 5 3 2 6– 13 3 Seuraavat ottelut: 5.8. . 16 7 5 4 39– 27 26 PUF . . 15 4 4 7 26– 37 16 TUS II . . Naisten Ykkönen Pohjoislohko OLS – FC Sport 2 – 3 (2 – 1), BK-IFK – JyPK – , KMF – SeMi 1 – 1 (1 – 0). . . . . kilpailusta: 5, 8, 9 Voittajaveto 2: Miesten maraton, Edmonton-MM Voittaja: 7 Abera G Alusta kerroin: 16,83 Poissa: 6, 13, 15, 19 ,22, 23, 26, 27, 28, 29, 32, 33 Voittajaveto 3: Suunnistuksen MM-kisat, Tampere Naisten pikamatka Voittaja: 2 Staff H Alustava kerroin: 9,13 Poissa: – Voittajaveto 4: Suunnistuksen MM-kisat, Tampere Miesten pikamatka Voittaja: 1 Ikonen P Alustava kerroin: 3,61 V75-raviveikkaus: 1. Reima – IK Myran. . 2 2 10– 1 6 KPV-j . . 1 1 0– 1 Virkiä . – Maalipaikat olivat tänään 8–8. Viime viikonloppuna Rosenborg kaatoi Bodö/Glimtin maalein 4–0 ja lauantaina jatkoksi tuli murskaava 6–0-voitto Mossista. . 7 5 2 32– 12 15 HBK . . . Kaikesta huolimatta Häkkinen hyväksyy, että joskus hänenkin on siirryttävä sivuun. . Hakkaraisen kokonaistulos kolmen kierroksen jälkeen on 214. . Jokeri: Jokerinumero: 6 9 1 7 2 1 4 . BK-IFK – OLS, KPT-85 – VPS. . . . . . . . 1 1 1– 5 Reipas . . 16 6 3 7 27– 29 21 GBK II . . . . . 3 1 1 1 3– 8 4 Jazz . . Kolmonen OuHu – Öja-73 – 1 , Esse IK – PeFF 1 – 1 , GBK II – TUS 2 – 4 (0 – 4). 1 1 3– 1 3 HauPa . . Seuraava formula ykkösten kilpailu (13/17) ajetaan Unkarissa 19. Öja-73 . . . . . . . 3 2 1 5– 9 Jokrut . . . . 12 5 3 4 20– 20 18 OLS . . . . Lauantaina tuli Porissa Jazzia vastaan 7–1 (4–1) -tappio. . . . 2001 Urheilu 21 KOKKOLA (KP) GBK otti täydet pisteet B–tyttöjen SM–sarjassa ylivoimaisen esityksen jälkeen. . . . 13 5 5 3 27– 22 20 JyPK . Ilves – HJK, MPS – FC United. . . . . . . . 16 5 3 8 36– 52 18 HBK II . 3 1 2 3– 6 3 KuPS . . . VetU – HBK. . Lopulta yksi maali riitti 0–1 (0–1) voittoon. . . . . . . . . Tilannetta edelsi Pekka Kainun puolittainen läpiajo, josta pallo jäi Laitisen jalkaan. Jaron ainoan maalin teki 3–0 -tilanteessa Franklin Nyholm. P-Iirot – HJK-j. . . . . . . Maalin jälkeen JBK nosti hyökkäystään, mutta tehot olivat kateissa. . Naisammattilaisten Britannian avoin mestaruusturnaus: Tilanne 54/72 reiän jälkeen (par 72): 207 lyöntiä: Catriona Matthew Skotlanti (70+65+72) 208: Lora Fairclough -(71+70+67), Janice Moodie Skotlanti (67+70+71), Mi Hyun Kim Korea (72+65+71) 209: Karrie Webb Australia (74+67+68), Trish Johnson Englanti (70+67+72). 14 9 4 1 37– 7 31 MPS . . . . Ennen Britannian GP:tä heinäkuussa Häkkinen vahvisti kuitenkin olevansa lähellä jatkosopimusta McLarenin kanssa. Välillä miettii mielessään, että "nyt olen saanut tarpeeksi matkustamisesta ja näiden laitteiden ajamisesta", Häkkinen sanoi. . 9 1 8 7– 45 3 Jeppo FF . . . Lopettaminen kävi mielessä Mika Häkkinen myönsi BBC:n haastattelussa pohtineensa uransa päättämistä Mika Häkkinen aikoo jatkaa, vaikka lopettaminen on käynyt aiemmin tällä kaudella mielessä. . Laitisella oli ottelun lopussa vielä mahdollisuus nousta lopulliseksi ratkaisijaksi, mutta OLS:n maalivahti veti läpiajosta pidemmän korren. . HJK . . . divisioona Pohjoislohko Sepsi-78 – P-Iirot 1 – 5 (1 – 0), OLS/2 – KPV-j 1 – 2 , FC YPA – MuSa – 2 (0 – 1). 1 1 0– 1 BK-IFK . . B-poikien 1. . . . . . . . . . . . . . 15 5 6 4 27– 28 21 Ura . . . 13 5 5 3 18– 16 20 GBK . 6 3 1 2 8– 8 10 P-Iirot . Pauli X (1–1) 3,00 11 Hertha BSC–Bor. . . . Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kpl, 6+lisänumero oikein 8 kpl voitto–osuus 147 519 mk, 6 oikein 13 143 mk, 5 oikein 294 mk, 4 oikein 71 mk. . . 1 1 6– 2 3 KMF . . YPA:lle tappio, KPV:lle voitto B-nuorissa (KP) Jalkapallon Kolmosessa pelattiin lauantaina kolme ottelua. . . . . . . P-Iirot . . Myös vastustajilta puuttui pelikieltoaan kärsinyt takavuosien liigajyrä Jari Jäväjä. . . . . . . SIF T-85 – LoRi. . . OLS oli siirtynyt avausjaksolla maalin johtoon Marko Yliniemelän maalilla, vaikka varsinaiset maalitilanteet olivat isännillä vähissä. . . . . . . 213, mm: Riikka Hakkarainen Suomi (73+72+69). FC Sport . . . . . . . . . . . . 3 3 6– 14 Seuraavat ottelut: 10.8. minuutilla, kun Johanna Koivusalon kuti upposi maaliin. . 2 2 1– 5 Sepsi-78 . 3 1 2 6– 11 3 TJK . . Uskon tämän tästä vielä kääntyvän, Löf totesi. 8 7 1 55– 5 22 GBK II . . . . . . . . . . Luokkala jatkoi viimeistelyä myös toisen puoliajan alkuminuuteilla. . . . . . . 15 2 2 11 17– 60 8 LoVe . . Huhut 32-vuotiaan Häkkisen lopettamisesta alkoivat kasaantua keväällä, kun hän sai heikon alun kuluvalle kaudelle. . Dortmund 2 (0–2) 2,60 12 Halmstad–AIK X (2–2) 2,80 13 Enköping–Mjällby X (1–1) 2,80 14 Brage–Västerås 1 (3–2) 2,20 15 Dundee–Hibernian 1 (2–1) 2,35 16 Hearts–Aberdeen 1 (1–0) 1,60 17 Motherwell–Dundee U X (0–0) 2,75 18 St Johnstone–Dunfermline 2 (0–2) 2,90 21 Sturm Graz–FC Tirol; peruutettu, kerroin kaikille merkeille (1X2) on 1,00. . . lähtö: 8 Turon Maine, poissa: 3, 4, 12 2. . . 2 2 3– 7 Seuraavat ottelut: 4.8. . Rosenborg jälleen iskussa Norjassa TAMPERE KPV:n 15-vuotiaat juniorit jäivät mitalipelien ulkopuolelle Tampereen Kai Pahlman turnauksessa, ja joukkue ottelee tänään sijoista 13-14. 2 2 8– 2 6 KPV-j . . . 4 1 1 2 2– 4 4 NiceF . . 3 3 13– 2 9 TPS . . . . . . . . . . . 3 1 2 5– 7 4 JJK . . . . GBK . . . . . . . . Näin joukkue jäi alkulohkonsa viimeiseksi ja kokkolalaiset lähtivät ottelemaan sijoista 9-16. Nelonen TUS II – NIK – 2 , RyPK-84 – Reima 2 – 7 , PUF – LBK 4 – 3 , IK Myran – Jeppo FF 4 – 3 , HBK II – IFS 2 – 2 . . . . 15 9 1 5 35– 37 28 Ilves . 2 2 10– 2 6 HJK-j . 3 2 1 9– 6 7 P-Iirot . . . Puistola . 1 1 1– 3 Tervarit . . . . NIK . GBK . . . . 16 1 15 9– 69 3 Seuraavat ottelut: 5.8. 1 1 5– 2 3 Lynx . . . TPS – Jazz. . . . . . – Tämä oli "fifty-fifty" -peli. . Cottbus 1 (3–2) 1,40 08 Hamburger SV–VfB Stuttgart 1 (2–0) 1,60 09 Bayern München–Schalke 04 1 (3–0) 1,60 10 VfL Wolfsburg–FC St. . . . KPV jäi mitalipeleistä Klagenfurt, Itävalta: Rantalentopalloilun MM-kisat: Naiset: Loppuottelu: Adriana Behar/Shelda Brasilia–Sandra Pires/Tatiana Minello Brasilia 21–16, 21–18. . . . . . Samassa sarjassa KPV voitti OLS/2:n Oulussa 1–2 (0–2). HJK . . . . . . . . . . 1 1 2– 3 KPT-85 . 2 1 1 3– 2 3 Honka . . Jarolle rökäletappio, KPV:lle niukka voitto A-junioreissa (KP) YPA:n B-juniorit kärsivät 0–2 (0–1) tappion B-poikien I-divisioonan ottelussa porilaista MuSaa vastaan. . Peli oli myös varsin kovaotteinen. . . . . GBK järjesti maalijuhlat (KP) A-junioreiden SM-sarjaan syksyksi noussut Pietarsaaren Jaro on joutunut kovaan kyytiin uudella sarjatasolla. . 0– TPK . 2 2 3– 8 PS Kemi . . . . . Paikkoja olisi KPV:llä ollut komeampienkin lukemien tehtailuun, mutta terävin viimeistely oli poissa. . . . . 15 5 2 8 33– 43 17 OuHu . . 15 5 2 8 27– 39 17 IFS . . . . . . . 3 1 1 1 4– 4 4 Haka . Tasoituksen jälkeen ote siirtyi pikku hiljaa KPV:lle. Esse nousi kuitenkin tasoihin aivan ottelun loppuhetkillä Jan Fagerholmin maalilla. . . . . Maalista vastasi Måns Jungar. . – Vastustaja puolusti tiukasti. . MuSa meni johtoon jo kymmenen minuutin jälkeen. . Kumpikaan ei pelannut kovin hyvin, JBK:n valmentaja Grigori Evtoushenko totesi. SeMi – BK-IFK. . – F1 on kilpailua, jossa on paljon enemmän häviämistä kuin voittamista. . Ottelu oli kokonaisuudessaan ankaraa pystypainia keskialueella. Naisten kakkonen FC YPA – Jeppo FF 3 – 1 , OuHu – HBK 1 – 6 , IFS – GBK II – 3 . . . . . . Kim Huuhka teki maaleista kolme. . . . . . . . 1 1 1– 5 BK-IFK . . . . . A-junioreiden ykkösdivisioonassa KPV isännöi PS Kemiä, joka kaatui tiukan väännön jälkeen 1–0 (0–0). . Kemi sai ottelussa peräti viisi keltaista korttia ja pietarsaarelaisetkin kolme. . . Helsinki: Golfin amatöörien avoin SM-kilpailu, Erkko Trophy: Kärjen tilanne 54/72 reiän jälkeen: Miehet: 208 lyöntiä: Alexander Barth Saksa (71+68+69) 209: Erik Stenman Tammer-Golf (69+68+72) 211: Jussi Juhola Tammer-Golf (70+68+73), Petri Lehto Master Golf Club (66+72+73) 212: Toni Karjalainen Viipurin Golf (69+71+72) 213: Janne Mommo River Golf (71+72+70). Kun Nikorn Krairod ja Mico Uusitalo tekivät vielä maalin mieheen, päättyi ottelu lopulta 3-1 KPV:n voittoon. . . . . . . Olen sitä mieltä, että sen tuntee kyllä sisimmissään, kun on valmis lopettamaan, hän sanoi. . Hakkarainen on jaetulla 23:nnella sijalla. . 15 6 2 7 34– 49 20 IK Myran . – Olen ollut F1:ssä nyt 11 vuotta, mikä on pitkä aika. . . 12 4 2 6 18– 22 14 FC YPA . . . GBK heräsi peliin toisella jaksolla, mutta takaa-ajo jäi Marko YliTokolan kahteen maaliin. . 2 1 1 4– 3 4 KuPS . . 2 2 0– 6 Seuraavat ottelut: 8.8. . . . . . JJK – Haka. . . Jeppo FF – PUF, KaPa – IK Myran, LBK – HBK II, Reima – KP-V. . . . . . 11 8 2 1 31– 9 26 JBK . . . . . . . . . . . . . Lynx – VPS. . Voiton arvoa nostaa se, että kokkolalaisilta puuttui muutama avainpelaaja. . 9 6 2 1 23– 5 20 FC United II . 1 1 1– 3 Ilves . . . . . elokuuta. . . . . . JBK näet meni yllättäen häviämään sarjan huonoimpaan neljännekseen kuuluvalle PS Kemille 1–0 (0–0). . Ensimmäisessä jatkopelissä vastustajaksi asettui Rovaniemen Palloseura. . Välissä pilkulta osui Tommi Granholm. . . . . 16 5 5 6 37– 26 20 HBK . . 2 2 4– 1 6 MuSa . 3 1 2 6– 5 4 Kuusysi . . . . 16 10 4 2 48– 21 34 TUS . 16 10 5 1 50– 15 35 KPS . . . . . . 12 1 1 10 15– 34 4 Seuraavat ottelut: 5.8. . . . . Ratkaisumaali syntyi aivan pelin loppuminuuteilla, kun vaihdosta kentälle varttia aiemmin tullut Jani Harja sai irtopallon rangaistusalueen sisällä ja sijoitti pallon takanurkkaan. – Tämä oli kolmas peli viikossa ja se alkaa jo tällä treenaamisella tuntumaan jaloissa. Jazz . Kokkolassa GBK II hävisi TUS:lle 2–4 (0–4). . divisioona pohjoislohko VPS – BK-IFK 5 – 2 , RoPS – Tervarit 5 – 1 (2 – 1), KPV-j – PS Kemi 1 – , HauPa – Lynx 1 – 3 . . 13 2 3 8 13– 30 9 SeMi . . . . . . . 1 1 2– 7 Seuraavat ottelut: 5.8. 2 1 1 3– 8 1 FC Kontu . minuutilla, kun vapaaksi rangaistusalueelle jäänyt Jari Haapaniemi pääsi puskemaan isännille voittomaalin kulman jälkitilanteesta. . . Oulaisissa sai sarjajohtaja Öja73 tehdä totisen työn Huiman kaatamisessa. . . Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari TRONDHEIM (STT) Norjan jalkapalloilua viime vuosikymmenen hallinnut Rosenborg on muutaman ottelun suvantovaiheen jälkeen jällen löytämässä tuttua virettään. . . . Hakkarainen teki yhteensä viisi birdietä ja kaksi bogia. . . . . . . KPV sai kuitenkin pian juonen päästä kiinni, ja Eetu Junnilainen maalasi kokkolalaiset tasoihin. 14 4 3 7 19– 28 15 SCR . . . . Joukkue pystyi pitämään yllä kovaa pelitempoa, ja materiaalin laajuus käänsi pelin lopulta kokkolalaisten hyväksi. 16 7 3 6 33– 25 24 KP-V . . . . Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 403 131 mk, 5 oikein 29 436 mk, 4 oikein 3 086 mk, 3 oikein 304 mk, 2 oikein 68 mk. Häkkinen luonnehti tällaista täysin normaaliksi. 16 4 5 7 21– 38 17 KaPa . 12 5 2 5 21– 26 17 PS Kemi . . . . 22 Aarau–FC Zürich 2 (2–3) 2,45 73 OLS–KPV-j X (1–1) 3,50 Tulosveto: 1 Ilves–PP-70 0–2 Lopullinen kerroin: 9,01 2 Marseille–Bordeaux 0–0 Lopullinen kerroin: 9,22 3 Ratanat–PEPO 3–1 Alustava kerroin: 8,74 4 Bayern München–Schalke 04 3–0 Alustava kerroin: 16,62 Voittajaveto: Päivän Pari 1 Porin ravit Voittoyhdistelmä: 7 Apassi–3 Mombasa Lopullinen kerroin: 3,21 Poissa 1. . . . . . Tanja Harju kavensi lukemat 1–6:een. . 2 1 1 2– 5 1 LoRi . . 1 1 0– 1 Jaro . . . . 2 2 1– 4 FC YPA . . . 9 3 1 5 15– 22 10 FC YPA . Esse IK ja PeFF jakoivat pisteet 1–1 (0–0). . . . Sen jälkeen onnistuivat Hanna Saaranen ja Kaisa Nukarinen. . . . . . ... 16 2 3 11 31– 49 9 Seuraavat ottelut: 4.8. . . . . Naiset: 219: Martina Eberl Saksa (69+76+74), Ursula Tuutti Kymen Golf (68+73+78) 223: Malin Rydberg Ruotsi (72+78+73) 226: Minna Kaarnalahti Sarfvik Golf (77+76+73), Hanna-Leena Salonen Kymen Golf (72+74+80). . Kakkonen pohjoislohko OLS – KPV-j 1 – 1 (1 – 0), Sepsi-78 – FC-88 4 – 1 (3 – 0), PS Kemi – JBK 1 – (0 – 0). . 2 2 3– 6 OLS . . 16 10 1 5 55– 30 31 Reima . . Suomalainen on jaetulla 23. 5 1 1 3 7– 9 4 HJK-j . 5 4 1 9– 2 13 Espoo . . . . . Avausjakso mentiin kuitenkin enimmäkseen OLS:n tahdissa, tosin KPV:kin sai pallon kerran oululaisten maalin ylärimaan. . . . . 1 1 0– 3 TiPS . . . . . . lähtö: 5 Bowl Winner, poissa: – 5. 16 3 5 8 24– 42 14 RyPK-84 . 227: Sonja Halmela Helsingin Golfklub Hakkarainen paransi Erik Stenman on kakkosen golfin amatöörien SM-kisassa 54/72 reiän jälkeen. lähtö: 3 V.H.Suvitar, poissa: – 7. . . Sitä, mitä alan tehdä kun lopetan, on äärimmäisen vaikeaa sanoa, Häkkinen mietiskeli. . 2 1 1 3– 3 3 HJK . . . KPV:ltä oli pelikiellossa Tommi Norppa ja Tapani Moilanenkin on edelleen loukkaantuneena. Tänään joukkue kohtaa TPS:n Turusta turnauksen viimeisessä pelissään. . . . . . . 2 2 10– 2 6 FC Espoo . . Huuhka iski TUS:lle hattutempun Kolmosessa KEMI/OULU (KP) Keski-Pohjanmaan sisäisessä juoksukilpailussa kohti jalkapallon Ykköstä on Kokkolan GBK:lla tänään oiva sauma repiä eroa Pietarsaaren JBK:hon. . . – Ajattelen sitä (lopettamista), mutta en vielä tiedä, milloin se tulee. . . 12 5 2 5 26– 22 17 Sepsi-78 . . 13 5 3 5 23– 22 18 BK-IFK . . . 9 9 4– 68 Seuraavat ottelut: 4.8. . . 0– 3 JJK . 11 2 9 7– 30 6 FC-88 . . . . Pelkästään jo maalipaikkoihin pääseminen oli vaikeaa molemmille joukkueille: JBK:sta parhaat tilanteet avautuivat Denis Kostinchukille ja Antti Peltoselle, eikä kemiläisillä tilanteita ollut sen kummemmin. . Naisten SM-sarja Alempi loppusarja Espoo – TuPS 1 – (0 – 0), NiceF – Kontu 3 – 4 (2 – 2). . Loviisan Riento jäi Kokkolassa vastaantulijaksi, kun puna–valkopaidat pyörittivät 6–1 (2–0) –lukemat. 3 2 1 7– 3 7 Inter . Toinen maali syntyi Henna Luokkalan vapaapotkusta. . Loput ottelusta oli tasaista vääntöä, mutta YPA:lla oli vaikeuksia saada luotua vaarallisia maalipaikkoja tiukasti puolustanutta MuSaa vastaan. . . . 2 2 4– 1 6 VPS . . A-poikien SM-sarja TPS – KuPS 3 – , OLS – Inter 2 – 2 (0 – 1), Jokrut – P-Iirot 3 – 2 (1 – 2), Jazz – Jaro 7 – 1 (4 – 1), HJK – JJK 7 – (2 – 0), Haka – Kuusysi 3 – 1 (2 – 1). . . . . Vieraspisteeseen pitää aina olla tyytyväinen, valmentaja Rauno Lesonen näki. . 4 1 1 2 10– 9 4 Kontu . . . Voitto oli luojassaan, Öjan valmentaja Marko Sorvisto totesi. GBK aloitti maalitehtailunsa ottelun 25. 3 1 1 1 7– 7 4 OLS . . 13 1 6 6 13– 35 9 Seuraavat ottelut: 9.8. . 1 1 2– 2 1 TPS . . . . Ronny Höglund vei Pedrsören johtoon, kun toista jaksoa oli pelattu parikymmentä minuuttia. sijalla seitsemän lyöntiä kilpailua johtavan Skotlannin Catriona Matthew'n takana. . . . 9 4 2 3 39– 27 14 IFS . . 12 7 3 2 27– 12 24 FC Korsholm 11 6 3 2 21– 10 21 FC Kiisto . . . 8 6 2 33– 10 18 Reima . . . . . 12 4 3 5 15– 19 15 KajHa . . . 15 13 1 1 55– 12 40 LBK . KPV:n lohdutusosumasta vastasi Pekka Annala. . Hakkarainen kiersi Sunningdalen kentän lauantaina 69 lyönnillä, joka on kolme alle kentän par'in. 16 4 1 11 17– 56 13 VetU . . Laitinen nosti KPV:n tasapeliin KPV-j taisteli itselleen yhden sarjapisteen kotiin viemisiksi Kakkosen pelistä OLS:n vieraana Oulussa. . . . . . . . . 1 1 4– 3 VPS . 2 2 1– 9 Seuraavat ottelut: 5.8. . . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters SUNNINGDALE (STT) Riikka Hakkarainen pelasi golfin naisten Britannian avoimessa mestaruuskilpailussa kolmantena päivänä toistaiseksi kilpailun parhaan kierroksensa. . . . – Luulen, että jokainen Grand Prix -ajaja ajattelee joka vuosi lopettamista, suomalainen McLaren-kuljettaja sanoi. . . . . . . . RoPS hallitsi ottelun alkua ja rovaniemeläiset onnistuivatkin siirtymään nopeasti 1-0 -johtoon Dimitri Novikin maalilla. B-tyttöjen SM-sarja SIF T-85 – KeInto 1 – 1 (0 – 0), NiceF – FC Kontu 3 – (2 – 0), HJK-j – TiPS 3 – (0 – 0), GBK – LoRi 6 – 1 (2 – 0). 1 1 3– 2 3 MP . . B-poikien SM-sarja TPK – MP 1 – 3 (0 – 1), Ilves – Reipas 1 – 4 (0 – 2), Honka – Inter 2 – 1 (1 – 0). . 1 1 0– 2 OLS/2 . . . . Rumista lukemista huolimatta valmentaja Carl-August Löf näkee omien pelissä paljon hyvää. . 3 3 2– 8 3 Jaro . 14 9 2 3 34– 16 29 PU-62 . 1 1 2– 1 3 Inter . . . . Voitossa oli tuuriakin, sillä myös vaarallisia vastaiskuja tuli, valmentaja Kaj Lyyski luonnehti kohtaamista. 15 3 2 10 17– 45 11 Seuraavat ottelut: 5.8. . Kala Witting kaunisteli lukemat 4–0:aan. JBK kompastui Kemissä KPV-j taisteli tasapelin Oulussa OLS:n vieraana LONTOO (STT–REUTERS) Formula 1 -kilpa-autoilun kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen myönsi lauantaina BBC:n haastattelussa miettineensä lopettamista aiemmin tällä kaudella. . . . 1 1 0– 3 HJS . 16 11 1 4 44– 23 34 PeFF . Pystymme pelaaman tasaisia pelejä, mutta virheistä rokotetaan. . 16 12 3 1 76– 16 39 Esse IK . . . . . . 5 1 1 3 10– 13 4 Honka . . Jalkapallo Oliko onnea KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. 1 1 1– 1 1 KeInto . . . . Lentopallo. 15 9 2 4 42– 22 29 Jeppo FF . . . . 14 11 1 2 79– 7 34 FC United . Kempele: Kansallinen lentopalloturnaus: Miesten A-sarja: Etta–PerPo 2–3 (16–25, 25–23, 14–25, 10–15), KemPy–NaPa 3–1 (25–12, 26–24, 23–25, 30–28), PerPo–Sampo 0–3 (16–25, 18–25, 20–25), NaPa–Etta 3–1 (24–26, 25–22, 25–22, 25–16), Sampo–KemPy 3–0 (25–21, 25–21,25–21). Bielefeld 2 (2–3) 3,00 05 FC Köln–1860 München 1 (2–0) 1,70 06 Hansa Rostock–Leverkusen 2 (0–3) 2,05 07 Werder Bremen–En. 6 4 1 1 10– 4 13 TuPS . . . . . . . – Avausjakso oli meiltä vielä hakemista, mutta toisella kulki jo paremmin. . Myös omista paikoista pitäisi onnistua. KPV:n maalintekijöinä kunnostautuivat Ilari Nikula ja Markus Enholm. Kulmapotkuja vaarallisempia tilanteita eivät ylivieskalaiset saaneet luotua. 11 6 1 4 18– 15 19 KPV-j . . . . kilpailusta: 4, 9 2. . 1 1 5– 1 3 NiceF . . . . . .
Scarlet Knight on ensimmäinen Hambo-voittaja, joka on valmennettu muualla kuin Yhdysvalloissa. Johanssonin Victory Tilly hallitsi raviurheilun World Cup Trotin neljättä osakilpailua lauantaina Solvallassa. Juha Länsimäki määrättiin kolmen kuukauden kilpailukieltoon ajalle 13. Suvitar otti tammat komentoonsa kuningatarkilpailun ensimmäisessä osalähdössä. 6. Pikkupelimannin voittaja Vilinän Vilperi hylättiin liioista laukoista. Suvitar saa yleensä piikin lähtökiihdytyksessä. Victory Tilly piti paikkansa loppusuoralla helposti, ja kakkoseksi noussut Giesolo De Lou hävisi selvästi. Suvitar Ari Moilanen 2.59,3 2. Santeri Dahlia tarrasi vallan kahvaan Pikkuori Liptus toiseksi Kuninkuusravien avausmatkalla Santeri Dahlian ohjastaja Jukka-Pekka Kauhanen juhlii poikansa Eetun kanssa kuninkuusravien lauantaista voittoa. Toista rataa ilman selkää ravannut Vehmersalmen ori tavoitti loppusuoran alussa irtiottoa yrittäneen Ronkoteuksen. Ari Hartikaisen luotsaama Liptus lähtee hyvässä takaa-ajoasemassa kuninkuuskilpailun toiseen päivään. Lantin rattailla. Victory Tilly oli saanut kaipaamansa sisäradan lähtöpaikan. Alkumetreillä laukannut Hilun Sirkka pinnisti kakkoseksi ennen Jesse Laxia. Hänellä kärkeen on eroa kymmenen pistettä. Gaiga Lindemanin valmentama Morris Brown antoi positiivisen doping-näytteen Oulun raveissa 21. Yleisöä: 22 268. Aki Antti-Roikon epäonni jatkui laukanneen K.M. Suvitar johtoon Kuningatarkilvassa Kuningatar lähdön voitti V. Toto: (10-5-9): 25,15 3,91-2,80-2,97 115,30. Poissa: 9. Turtle Kaarlo Ahokas 3.00,6 5. Kolmanneksi Töysässä sijoittui Ari Vihavainen. Igor Brick kiri johtohevosen takaa kolmanneksi. Sunnuntain osakilpailun finaalissa nähdään tuttuun tapaan kaikki sarjan neljä kärkiratsastajaa, Peik Andersin kahdella hevosella, Raimo Aaltonen kolmella, Mikael Forstén neljällä sekä Rein Pill kahdella. Poissa:-. 12,33-1,65-1,52 268,80 SuperV4-kerroin:3604,86. Aki AnttiRoikon Turotuuli lähtee 9:nneltä sijalta parantamaan asemiaan sunnuntaina. Morris Brownin näytteestä löytyi mefenaamihappoa. Jubileumspokalen, World Cup Trotin 4. I.P. Agria Trofén -finaali, 2140m, 1. Poissa:-. – Kuninkuusraviyleisön edessä voittaminen on todella hienoa. Ventterin Vili painoi ohjille vielä puolikasta ennen maalia ja luotin hevosen loppuvetoon, tunnusti päivän menestyskuski Pekka Vilpponen. Heikki Parviaisen hallitseva kuningatar I.P. – Aloube oli tänään erittäin hyvällä tuulella, mm. Giesolo De Lou voitti Malmön World Cup Trotin -osakilpailun pari viikkoa sitten. Poissa:-. otettu doping-näyte oli positiivinen. 150 000 kruunua, 1) Holm Nicke/Erik Adielsson (valmentaja Petri Salmela) 14,6. Poissa: 3,4,12. Kisan kaikki kahdeksan erikoiskoetta ajettiin sorateillä Töysän kunnan maastoissa. 6.-23. Lähtö 2, Ylitalo Oy, lv 2600 m: 1) Sharky Man/Esa Holopainen 16,7a , 2) Forest Friend 17,1a (52), 3) Look At My Man 17,5a (108), 4) Too Speedy 17,7ax (59). Sukkulan ohitse neljänneksi. palk. Toto:(3-12-6): 1,86 1,45-2,47-2,10 12,47. Ari Moilasen luotsaama V.H. Kihin Tiina kiri lopussa tuntumaan, mutta tilanne oli hallinnassa, painotti Ari Moilanen. Gaiga Lindeman määrättiin kuudeksi kuukaudeksi kilpailukieltoon ajalle 24. Hovin Papitar Rauno Leskinen 3.01,6 9. Kotitalliinsa palannut Viking Masa Saito on selvä vahvistus kultadivisioonan. 12. Poissa: 8, toto:(4-9-1): 12,11 2,56-2,123,79 34,10. Poissa: 16, toto:(6-7-2): 2,05 1,769,01-3,07 70,14 SuperV4-kerroin: 4405,94 troikka: 494,33. Sukkula 3.00,9 (+1,6), 7) Messi 3.01,3 (+2,0), 8) Hovin Papitar 3.01,6 (+2,3), 9) Turotuuli 3.01,6 (+2,3), Lumekkitar 3.01,6 (+2,3), 11) Rajali 3.01,8 (+2,5), 12) EkaTyttö 3.04,4 (+5,1), Lähtö 9, Kultamuna, Kuninkuuslähtö, V75-7, V4-2, sh 2100 m: 1) Santeri Dahlia/Jukka-Pekka Kauhanen 24,8a , 2) Liising 25,2ax (168), 2) Liptus 25,2ax (160), 4) Säkenöi Voimaa 25,2a (494), 5) Piirron Sopu 25,3ax, 6) Teijan Tähti 25,3a, 7) Tino 25,4a 8) Cameron 25,5a, 9) Rick 25,5ax, 10) Tähti-Tili 25,7a, 11) Joihuri 25,7ax, 12) J.S.Vokkperi 25,8a. Ori meni loppukaarteessa sisäradalle. Tapani Salojensaaren kovakuntoinen Winner Bowl K jatkoi voitokasta tahtia V75-finaaleissa. Lähtö 10, Leipomo Salonen, V4-3, lv 2100 m: 1) Ferringhi Label/Ari Moilanen 17,3 , 2) A'la Birdland 17,4 (187), 3) Magical Nordia 17,4 (80), 4) Ocala Ås 16,7 (562). Toisen voittonsa Pekka Vilpponen suitsi Turon Maineella, joka hallitsi V75:n avauskohdetta lähdöstä maaliin. Petri Salmelan valmentama Holm Nicke otti 150 00 kruunun ykkösen Agria Trofén -kilpailun finaalissa. Jyri Puusaaren ajama ja Marjo Mikkolan omistama Rento-Reiska kiri takajoukoista iloisesti neljänneksi tähtiajalla 29,9. Lähtö 8, Valtra, Kuningatarlähtö, V756, V4-1, sh 2100 m: 1) V.H.Suvitar/Ari Moilanen 25,4a , 2) Kihin Tiina 25,4a (42), 3) Voimariina 25,8a (284), 4) Turtle 26,0a (138), 5) Muusatar 26,1a, 6) I.P.Sukkula 26,1a, 7) Messi 26,3a, 8) Hovin Papitar 26,5a, 9) Turotuuli 26,5a, 10) Lumekkitar 26,5ax, 11) Rajali 26,6a, 12) Eka-Tyttö 27,8ax. Santeri Dahlia näytti tänään parasta osaamistaan. V.H. Toto:(31-8): 3,56 1,98-1,92-2,50 6,21 V4kerroin: 43,92. pukitteli verryttelyssä. Toto: (12-5-4): 2,19 1,41-1,70-2,67 7,09. Toto: (7-6-2):3,06 1,51-2,64-1,75 17,59. Sukkula on yleensä karistanut muut kannoiltaan. Nikkinen määrättiin kilpailukieltoon kuudeksi kuukaudeksi ajalle 15. Kilpailukielto koskee hevosen omistamista ja toimimista valmentajana. Suvitar on epäonnistunut usein kuningatarkilpailun päätösmatkalla. Soul Maten kiri kantoi hopealle ennen Lovelacea, joka halkoi tuulta runsaat 2000 metriä. Ventterin Vilistä Pikkuprinssi Pikkupelimanni-ajon kolmonen Ventterin Vili otti makean revanssivoiton ikätovereistaan Tapiolan Pikkuprinssi-ajossa. Muusatar Esko Närhi 3.00,9 6. Vokkperi Tapio Perttunen 3.00,2 Tammat 1. Hurjaa alkuvauhtia pitänyt Ronkoteus kangistui viimeisellä suoralla, mutta piti toisen sijan. Tällä hetkellä sarjaa johtaa 46 pisteellä Mikael Forstén oriillaan Kansas. Viimeisen kaarteen neljättä rataa kiertänyt Santeri Dahlia jyräsi loppusuoralla hallittuun voittoon sekunnin erolla ennen Liptusta ja Liisingiä. 2001. 2001 s KESKIPOHJANMAA Timo-Jaakko Virkkala TURKU Jukka-Pekka Kauhasen Santeri Dahlia on vahvin ehdokas uudeksi hallitsijaksi avausmatkan jälkeen Turun Kuninkuusraveissa. Kts. – Kihin Tiina kuumeni tallialueella ja nousi pystyyn ennen lähtöä. Toto: (5-2-3): 1,93 1,43-1,66-2,33 4,85 SuperV4-kerroin: 4895,48 SuperV4: 812-6-5 SuperV4-vaihto: 629 420,00. otetussa näytteessä ibuprofeiinia. Antti Savolaisen ori nousi lopussa toiseksi ohi Pietro Flingin. Suvitar sääteli vauhtia kärjessä ja torjui Kihin Tiinan rajun hyökkäyksen maalin tuntumassa. Tino Veli-Erkki Paavola 2.59,3 8. Poissa:-. Säkenöi Voimaa Seppo Sarkola 2.59,0 5. Kihin Tiina Mikael Lehtinen 2.59,4 3. Hevosen voittama palkinto määrättiin palautettavaksi, lisäksi valmentajalle annettiin 2 000 markan sakko. Länsimäen valmentamasta suomenhevosori El Vihurista Lahdessa 30. Luokka 2, 135 cm aikaratsastus, 20 jatkaa parasta lauantain finaaliin: 1) Peik Andersin/Aloube KRG 0–74,45, 2) Rein Pill/Ecuador, RC GH 0–78,26, 3) Raimo Aaltonen/Harald II AURA 0–79,53, 4) Aaltonen/L'Umonia 0–85,68, 5) Mikael Forsten/Kentucky SORARY 0–85,94, 6) Marjo Pajulahti/Jillaroo AnRa 0–93,51, 7) Joonas Vaahtera/Double W TAR 0–96,32. 12. Lähtö 12, Hevospiste Oy, sh 2600 m: 1) Marjanof Atlanta/Ari Hartikainen 18,7a , 2) Chippen 18,7a (105), 3) Give Ring 19,0a (95), 4) Lucky Mickfolk 19,0a (435). Hans-Owe Sundbergin ajama Baron Pepper joutui aloittamaan kirinsä jo 700 metriä ennen maalia, kun Lukas Gallant edessä väsyi. Poissa:-. Tänään se tuntui koko matkan oikein pirteältä, ja voitto tuli helposti. – V.H. Kolmannen sijan jakavat 42 pisteellään Andersin/Lados sekä sarjaa edelliseen osakilpailuun asti johtanut Raimo Aaltonen/Harald II. Jose Kemp yllätti Kultadivisioonassa Ennätyspotin 2,8 miljoonaa markkaa palauttaneen V75-rivin yllättäjiin kuului Pekka Korven suitsima Jose Kemp, joka piti tasaisen tappavalla vauhdillaan suosikit kurissa. Tuohino nappasi voiton Töysässä. Toto: (12-8-4):99,75. Victory Tilly voitti Jubileumspokalenin KUOPIO (STT) Peik Andersin ratsasti nopeimpana voittoon esteratsastuksen GP-sarjan karsintaluokassa lauantaina Kuopion Sorsasalossa. Tapio Perttusen perjantain risteilyllä antama vihje Kesän Toton kunnosta piti paikkansa. Sarjan johtaja Mikael Forstén tuli neljänneksi oriillaan Kentucky, mutta sortui pudotukseen muurilla johtohevosellaan Kansas, mikä toi kahdennentoista sijan. Peik Andersin voittoon GP-esteillä HELSINKI (STT) Suomen Hippoksen hallitus langetti kokouksessaan 3. Rainer Nikkisen valmentamasta Millie Ironista löytyi Vermon raveissa 16 .5. Ulkoratojen kiertely maksoi veronsa, mutta 3100 metrillä I.P. Scarlet Knight voitti Hambletonianin TÖYSÄ (STT) Ralliautoilija Jarno Tuohino voitti lauantaina Töysässä kilpaillun Miljoonarallin, jossa ykköskuljettajan palkintopotti oli 100 000 markkaa (yli 16 800 euroa). Olisi kuitenkin yllätys voittaa sillä huomenna, sillä tämän päivän radalla oli pitkiä etäisyyksiä ja paljon laukkaa, mikä voi kostautua tottelemattomuutena huomenna, Andersin pohti. H.Suvitar rattaillaan Ari Moilanen. Veli-Erkki Paavolan tallin hevosista Piirron Sopu yllätti kovassa seurassa viidennellä sijallaan. Viimevuotinen voittaja ja ennakkosuosikki Pasi Hagström keskeytti neljännellä pikataipaleella sattuneen rengasrikon seurauksena. Sukkula kiersi koko matkan kolmatta rataa, joten kuudes sija oli juoksun kulkuun nähden mainio suoritus. Johtohevosen takaa syöksynyt Holleri kiilasi toiseksi ennen Kauhu-Poikaa. Sprintterija keskimatkojen spesialistina tunnettu V.H. Toto:(11-4-6): 3,49 1,85-3,77-3,07 4/11 18,31 6/11 22,12 V4-kerroin: 115,58 Kokonaistilanne ensimmäisen kilpailun jälkeen: 1) Santeri Dahlia 2.58,0 , 2) Liising 2.59,0 (+1,0), 2) Liptus 2.59,0 (+1,0), 4) Säkenöi Voimaa 2.59,0 (+1,0), 5) Piirron Sopu 2.59,2 (+1,2), 6) Teijan Tähti 2.59,2 (+1,2), 7) Tino 2.59,3 (+1,3), 8) Cameron 2.59,5 (+1,5), 9) Rick 2.59,5 (+1,5), 10) Tähti-Tili 2.59,9 (+1,9), 11) Joihuri 2.59,9 (+1,9), 12) J.S.Vokkperi 2.30,2 (+2,2). Tuija Jäppisen ja Kalevi Lehdon Baron Pepper sijoittui kuudenneksi. Juoksunauhalta kärkeen pyyhältänyt Kesä-Toto tyylitteli näyttävän voiton ajalla 26,8. Kolmivuotias Scarlet Knight ravasi mailin aikaan 10,4. Cameron piti reipasta matkavauhtia keulassa, mutta se sopi meidän taktiikkaamme. Sukkula Heikki Parviainen 3.00,9 7. Lähtö 11, Ruokavarasto, V4-4, sh 2100 m: 1) Voiton Isku/Ari Moilanen 28,8 ,2) Suskan Tyttö 29,7 (121), 3) Janski 28,9 (105), 4) Läikän Muisto 29,1 (266). Kaustisen pikkuori Liptus taisteli viimeisillä metreillä kakkoseksi, mutta joutui jakamaan toisen palkinnon Liisingin kanssa. Poissa:-. Teijan Tähti Hannu Kamppuri 2.59,3 7. Pahana uhkana kannoilla on Viron estehuippuihin lukeutuva Rein Pill hevosellaan Ecuador. Kilpailureitin kokonaispituus oli noin 160 kilometriä, mistä erikoiskokeiden yhteenlaskettu pituus oli noin 100 kilometriä. palk. Vilinän Vilperin epäonnistumiseen saatoi syy löytyä viime yön tapahtumista. Tuohinon jälkeen toiseksi kaasutteli oman kylän poika Jari Latvala, joka ajoi hiljan vaativassa Kenian MM-rallissa. Erik Adielssonin ajama ori nousi voittoon takamatkalta. V4-kerroin: 570,49 troikka: 907,49. Kilpailukielto koskee hevosen omistamista ja valmentajana toimimista. Turotuuli Aki Antti-Roiko 3.01,6 10 Lumekkitar Risto Tupamäki 3.01,6 11 Rajali Kari Rosimo 3.01,8 12 Eka-Tyttö Antti Teivainen 3.04,4 V.H. Viime vuodesta vankistunut Korpilahden tamma on lauantain esityksen perusteella valmis suistamaan I.P. Toto: (8-2-11): 4,67 1,60-2,09-1,69 26,88 SuperV4-kerroin: 34,88. Johansson ajoi hevosensa johtoon ja ensimmäiset 500 metriä mentiin 10,7 vauhtia. Kotiradan Jarmo Virtanen jysäytti varsinaisen totopommin, kun täysin pelaamaton Rosella O rutisti tasaisesta rintamasta ykköseksi 75:n toisessa kohteessa. V4-kerroin: 1175,09. elokuuta kolme kilpailukieltoa ravihevosten lääkeainerikkomuksista. Palasin perjantai-iltana Porista Metsämäkeen ja näin, kun irralleen päässyt Vilinän Vilperi oli astumassa tallini edessä olevaa betonista hevospatsasta, murjaisi kuninkuusravien avauspäivän parhaan kommentin antanut Harri Koivunen. Viides ja viimeinen osakilpailu ratsastetaan Maarianhaminassa kahden viikon päästä ja loppukilpailu Helsingissä syyskuun toisena viikonloppuna. Toto: (12-4-15): 5,27 2,072,96-4,15 26,70 V4-kerroin: 1175,09 V4:3-11-10-12 V4-vaihto: 561436,00. Ahti Antti-Roikon Gibson Brodde tarjosi miehen vastuksen Seinäjoen jenkkiorille, mutta ei voinut paremmalleen mitään. Cameron Esa Holopainen 2,59,5 9. Lähtö 7, Posti, Kultadivisioonafinaali, V75-5, lv 2100 m: 1) Jose Kemp/Pekka Korpi 14,7a , 2) Viking Masa Saito 14,9a (51), 3) Pietro Fling 14,9a (292), 4) Mayday Birdland 14,9a (21). Uusintalähdössä kärkipaikan ottanut Cameron hyytyi piikistä 8:nneksi. Totolinen ansiosta pelivaihdot kohosivat huippulukemiin, mutta järjestäjien ilmoittamassa yleisömäärässä 22.000 on jokainen katsoja laskettu todennäköisesti kahteen kertaan. Poissa:-. 2001. TUKHOLMA (STT) Stig H. Lähtö 3, Turun kaupunki, Haastajadivisioonafinaali, V75-1, SuperV4-1, sh 2100 m: 1) Turon Maine/Pekka Vilpponen 27,3a , 2) Hulun Sirkka 27,5ax (179), 3) Jesse Lax 27,6a (93), 4) Rapen Roope 27,6a (94). 6.–14. Lähtö 5, Koff, Huippuvs tähtidivisioonafinaali, V75-3, SuperV4-3, sh 2100 m: 1) Kesä-Toto/Tapio Perttunen 26,8 , 2) Holleri 26,9 (385), 3) Kauhu-Poika 26,9 (150), 4) Hoppa-Tossu 27,4 (70). SuperV4-kerroin:4895,48. Ylivieskan ori kaatui saappat jalassa kolmantena hyvällä ajalla 16,0. Poissa:11,6. Victory Tilly ravasi 2 140 metriä aikaan 12,9 ja tienasi miljoona kruunua. Tuorevoimainen Iisalmen ylpeys repäisi kirisuoralla selvän raon pääjoukkoon, jossa käytiin tiukkaa kamppailua toisesta sijasta. Sisäradalla kolmantena juossut Tino putosi lopputuloksissa seitsemänneksi, mutta hopeasijaan on matkaa vain 0,3 sekuntia. Liising Ari Moilanen 2.59,0 4. Hippos langetti kilpailukieltoja EAST RUTHERFORD, NEW JERSEY (STT) Ruotsalainen Stefan Melander teki ravihistoriaa voittamalla Scarlet Knightilla arvostetun The Hambletonian -kilpailun myöhään lauantai-iltana The Meadowlandsin radalla New Jerseyssä. Tammakilpailun suurimmasta yllätyksestä vastasi Harri Koivusen Voimariina, joka punnersi pääjoukosta kolmanneksi. Kuva: Lehtikuva/Veikko Wahlroos Timo-Jaakko Virkkala TURKU Erikoisella juoksutyylillään, pää matalana kiitävä, V.H. Takarivistä lähtenyt Santeri Dahlia juoksi neljännessä ulkoparissa viimeiselle takasuoralle, jossa Jukka-Pekka Kauhanen käänsi oriinsa hyökkäykseen. Ventterin Vili palkitsi Pekka Vilpposen tasaisen ajosuorituksen 50.000 markan voitolla. Kun Cameronin vauhti alkoi hiipua loppukaarteessa, näytti Santeri Dahlia voittajalta maalisuoran auetessa. Juoksu sujui paremmin kuin odotin, mutta jotain jäi vielä hampaankoloon, Mikael Lehtinen vihjaisi. Kuva: Lehtikuva/Veikko Wahlroos Kuninkuusravit, Turku: Lähtö 1, Tapiola, Pikkuprinssi, sh 2100 m: 1) Ventterin Vili/Pekka Vilpponen 29,3a , 2) Ronkoteus 29,4a (181), 3) Vinkein 29,6a (33), 4) Rento-Reiska 29,9a (331). Solar Effe ja Giesolo de Lou kävivät kokeilemassa Victory Tillyn rinnalla, mutta hallitseva Euroopan mestari ei ollut yllätettävissä. 22 Urheilu Sunnuntaina 5.8. Stig H. Molemmat ratsastivat puhtaat radat, mutta hävisivät voittajalle ajassa. osalähtö, 2140m, 1. Kokonaistilanne ensimmäisen kilpailun jälkeen 1) V.H.Suvitar 2.59,3 , 2) Kihin Tiina 2.59,4 (+0,1), 3) Voimariina 3.00,2 (+0,9), 4) Turtle 3.00,6 (+1,3), 5) Muusatar 3.00,9 (+1,6), 6) I.P. Toiseksi sijoittui Viron Rein Pill hevosellaan Ecuador ennen Raimo Aaltosta ja Harald II. Kuninkuusravien tilanteet Oriit 1. Rick Antti Teivainen 2.59,5 10 Tähti-Tili Kaarlo Ahokas 2.59,9 11 Joihuri Mauno Laurila 2.59,9 12 J.S. Santeri Dahlia Jukka-Pekka Kauhanen 2.58,0 2. Sukkualn valtaistuimeltaan, ellei sitä tee vahvasti kirinyt Kihin Tiina. Messi Esa Holopainen 3.01,3 8. Näistä asemista on hyvä lähteä sunnuntaipäivään, totesi JukkaPekka Kauhanen. Kommentiti ! – Tämä oli mieluisa revanssivoitto epäonnisen Pikkupelimanni-ajon jälkeen. Poissa: I/3,4,12, II/9, III/16. Se tuli kuudentena maaliin, mutta jäi ilman palkintorahoja. Koko päivän piiskannut sade latisti tunnelmaa Turun Metsämäellä. 8.–12. Lisäksi valmentajalle langetettiin 2 000 markan sakko. Lähtö 6, Biofarm Oy, Pronssidivisioonafinaali, V75-4, SuperV4-4, lv 2100 m: 1) Bowl Winner K/Tapani Salojensaari 15,2a , 2) Gibson Brodde 15,2a (43), 3) Eminant Value 15,4a (102), 4) Ormonne Boko 15,9a (177). 2001. 11. Piirron Sopu Heikki Hietanen 2.59,2 6. Voimariina Harri Koivunen 3.00,2 4. Liptus Ari Hartikainen 2.59,0 3. Kaarlo Ahokas kannusti Turtlen loppusuoralla I.P. Ykköspalkinto oli 500 000 dollaria eli lähes 3,5 miljoonaa markkaa (590 000 euroa). miljoona kruunua, 1) Victory Tilly/Stig H Johansson 12,9a, 2) Giesolo de Lou 13,1a, 3) Igor Brick 13,1a, 4) Beijing Boy 13,2a, 5) Com Hector 13,3a, 6) Baron Pepper/Hans-Owe Sundberg 13,4a. Toisena kirittelee vain pisteen päässä Peik Andersin/Aloube. Poissa:4. Kuopion osakilpailu on kauden neljäs osakilpailu. Kokonaisvaihto: 7 331429,00. 5. Antti Teivaisen Vinkein nappasi parhaana tammana kolmannet rahat. Lähtö 4, R-Kioski, Haastajadivisioonafinaali, V75-2, SuperV4-2, lv 2100 m: 1) Rosella O/Jarmo Virtanen 15,9a , 2) Soul Mate 15,9a (32), 3) Lovelace 16,0a (27), 4) Nixmon Scoop 16,0a (89)
Sumiala vahvistaa Jazzia PORI (STT) Kokoonpanovaikeuksien kanssa painiva jalkapalloliigan hännänhuippu Porin Jazz saa sunnuntaiseen Vaasassa pelattavaan liigaotteluun merkittävän vahvistuksen. Kuntoja ajattoman sarjan palkinnot arvotaan Info: 050-350 6414. T14: 200 m aj: 1) Hanna-Maari Latvala KokV 35,11, 2) Iina Palin KokV 36,59, 3) Annu Kunto KälT 39,17. 100 m: 1) Jami Peltoniemi KaPV 11,52, 2) Jussi Patana VetU 12,57, 3) Tuomo Siponkoski VetU 12,68. Keihäs: 1) Kimmo Kinnunen ÄänekU 79,82. Seiväs: 1) Henrietta French LovT 350. Pound on katkera KOK:lle, koska hän pitää heinäkuista puheenjohtajavaalia epäreiluna. Pietarsaaren Hiihtäjät www.piehif2s.com Edmonton kisakuulumiset nopeimmin netistä Voittiko Arsi. Keihäs: 1) Katja Heikkilä HimU 35.19, 2) Johanna Halmetoja HimU 27.89, 3) Päivi Rauma VetU 25.25. Suomen naisten joukkue Meri Louhisola ja Marja Kukonlehto selviytyi omasta urakastaan kahdeksan minuuttia ja 54 sekuntia toiseksi sijoittunutta Norjaa nopeammin. – Kyllä menestys näissä kisoissa oli erinomainen. Nuoret (l-20): 1) Timo Rajakangas HalsMS 73, 2) Tuukka Laurila OSU 71, 3) Mikko Muhonen KarMAS 63. Naisten avausosuudelta rynni ensimmäisenä vaihtoon Ruotsin Carina Svensson. Korkeus: 1) Tytti Ahonen LesK 145, 2) Tiina Talus AlaV 125, 3) Annukka Kankkonen KaPV 120. Kolmiloikka: 1) Paula Seppälä KokV 9.85, 2) Iida-Maria Peltomaa KokV 9.59, 3) Sari Suvanto KalJ 9.27. Jazzilta puuttuu sunnuntaisesta ottelusta pelikiellossa oleva Rami Nieminen ja loukkaantumisista kärsivät Juha Riippa, Miika Juntunen sekä Marko Koivuranta. Yleisurheilu Golf EDMONTON (STT-REUTERS) Kanadalainen lakimies Dick Pound jatkaa Maailman antidopingneuvoston Wadan johdossa. Sarjat: D12-D65, H12-H70 sekä ei AM-sarjoina D8RR, D10RR, D12TR, H8RR, H10RR, H12TR. Montreal varasi tämän kesän draftissa New Yorkissa syntyneen puolustaja Komisarekin ensimmäisellä vuorollaan numerolla seitsemän heti kun Minnesota Wild oli ehtinyt napata Saku Koivun pikkuveljen Mikon numerolla kuusi. Naiset: 200 m (+2,2 m/s): 1) Annamari Oinonen ViipU 24,55. Aikuisten kilpailuissa hänen paras kansainvälinen sijoituksensa oli ennen lauantain täysosumaa urheilukiväärin 60 laukauksen makuukisassa Zagrebissa tullut viides tila. syyskuuta Tervakoskella ja PM-eliitti cup päättyy 25. – Kun lopetin ampumisen, ehdin jo ihmetellä huonoa tuuriani: viimeinen osuma meni taas kympistä sivuun, ja arvelin, että saisin tyytyä johonkin neljänteen tai viidenteen sijaan, hän kertoi. Kilpailukaravaani siirtyy nyt Turkkiin, jossa on sunnuntaina ohjelmassa kaksi erikoiskoetta. Suomen Metsästysyhdistystä edustava Juppala vei voiton niissä 96–94. – Makuu meni ihan hyvin, mutta sitten pystyltä ja polvelta oli ongelmia, suomalainen myönsi. – Olympialaiset on järjestetty lukuisia kertoja Pohjois-Amerikassa, Rogge totesi ja luetteli Calgaryn 1988, Montrealin 1976 ja Atlantan 1996. Slotte johti jo väliaikarastilla muita lähes samalla erolla, joten kaikki tiesivät, ketä voi odottaa ykkösenä maaliin. – Pound päättää kannastaan markkinointivaliokunnan suhteen syyskuun alkuun mennessä. Tervetuloa! Nivalan Urheilijat Urheilumuistio Tapani Kuoppala KRUUNUPYY (KP) IK Falkenin Jan Slotte voitti ylivoimaiseen tyyliin miesten pääsarjan lauantaina Kruunupyyn Norrbyssä suunnistetuissa ÖID:n avoimissa suunnistusmestaruuskisoissa. Pound jatkaa Wadan johdossa Tiainen ajoi harhaan Master-rallissa KESAN, TURKKI (STT) Moottoripyöräilijä Kari Tiainen ajoi lauantaina ajetulla Masterrallin neljännellä erikoiskokeella harhaan ja hävisi pikataipaleen voittaneelle Giovanni Salalle noin seitsemän minuuttia. Pojat: 1) Zsolt Laczik Unkari 392, 2) Aleksander Blinov Venäjä 389, 3) Berich Jonas Tshekki 388, ...8) Juhani Aho 376, ...15) Petri Niemelä ja Juho Säteri 366. Jyväskylä: Trialin 4/5 SM-kilpailu ja PM-eliitti cupin 3/4 -kilpailu: 1) Jussi Haapanen VanMK 11 virhepistettä, 2) Joachim Hindren TMMK 17, 3) Jonas Ridel Ruotsi 20, 4) Anders Nilsson Ruotsi 24, 5) Tommi Suhonen VMK 45, 6) Sami Hakala TuMK 49, 7) Mika Vesterinen MP-Taito 63, 8) Benny Arthursson Ruotsi 64, 9) Lars Erik Fremstad Norja 75, 10) Ola Anders Svendsen Norja 76. Villikarju 40 ls: 1) Miroslav Janus Tshekki 395, 2) Lubomir Belach Slovakia 393 (uusinta 20), 3) Emil Andersson Ruotsi 393 (18), ...7) Pasi Wedman Suomi 390, ...17) Krister Holmberg Suomi, Teppo Koskue Suomi ja Miroslav Jurco Slovakia 385. Seuran kasvatti Antti Sumiala pukee porilaisjoukkueen pelipaidan päälleen. Sulkava: Kirkkoveneiden SM-soutu, 30 km: Miehet: 1) Kahvakopla 1.59.18,6, 2) Joutele 2.00.13,3, 3) Kaukaan Lylyn Soutajat 2.00.17,1. Ennen päivän ajoja hän oli kokonaiskisan neljäntenä. Kun näin osanottajalistan, en juuri epäillyt menestystäni, hän tunnusti. Kolmiloikka: 1) Annika Silvola NivU 9.75, 2) Henna Kippo KälT 9.65, 3) Sanna Kokko VetU 9.50. Korkeus: 1) Salla Käppi EspTa 170. lokakuuta Spartansin kotistadionilla, jonka istumapaikoille mahtuu kaikkiaan 72 027 katsojaa. Juppala arvioi äkkiseltään, että lauantainen EM-kulta on hänen tähänastisen uransa paras suoritus. Hinta 50 km, perhekortti 80 mk, T/P12 30 mk. Olen hyvin pettynyt, jos hän päättää luopua tehtävästä, Rogge totesi. Pound on ollut valiokunnan johtajana merkittävässä roolissa, kun olympialaiset ovat muuttuneet taloudelliseksi menestykseksi kahden viime vuosikymmenen aikana. Pituus: 1) Juha Svahn VihdV 718 (+2,7 m/s). Spartansin ja Wolverinesin kohtaamisella on pitkät perinteet jääkiekon ja talviurheilun yhdysvaltalaisessa kotiosavaltiossa Michiganissa. Tähän mennessä historian seuratuin jääkiekko-ottelu pelattiin Moskovassa Lenin-stadionilla vuonna 1957. Isännät eivät edes pyri myymään ottelua viimeistä istuinta myöten loppuun, koska kausikorttilaisille ja State-yliopiston oppilaille halutaan antaa vielä mahdollisuus lipun ostoon. OK Botnian järjestämät kisat sujuivat hyvin. Aivan täydellisesti Juppala ei kokenut ampuneensa EM-kullasta huolimatta. Lisäksi KOK on Poundin mukaan liian Eurooppa-keskeinen. Kuula: 1) Vilma Urpilainen PerK 11.46, 2) Liisa Kangasvieri KUra 9.17, 3) Elina Ryynänen PyhP 8.75. Hänen voittotuloksensa 577 on uusi Euroopan ennätys. Pound syytti tuoreeltaan KOK:n entistä puheenjohtajaa Juan Antonio Samaranchia kulissien takaisesta pelistä Roggen eduksi. Suomen kakkosjoukkue Jani Heikkinen, Heikki Nousiainen ja Mikko Reitti kilvoitteli vielä ensimmäisellä osuudella pronssimitalista, mutta toinen ja kolmas osuus siivittivät Norjan ykkösjoukkueen kolmanneksi. Suomen molemmat voitot olivat ylivoimaisia. – Kanadalla on neljä jäsentä KOK:ssa. Ensimmäinen lähtö molempina päivinä klo 11.00. Joukkueet: 1) Ruotsi 1 794 (ME), 2) Ranska 1 789, 3) Sveitsi 1 789, ...7) Suomi 1783. Vaikka pääsarjoista huiput puuttuivat, oli paikalla lähes 400 pihkaniskaa. Vakiokivääri 3x20 ls: 1) Lubos Obelka Tshekki 584, 2) Hakan Elden Turkki 579, 3) Tore Larsen Norja 578, suomalaiset: ...7) Kari Pennanen 575, ...15) Tapio Säynevirta 569, Juha Hirvi keskeytti etutähtäimen liikkumisen vuoksi. 30 mk, muut 40 mk. Moottoriurheilu KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Tammisaaressa opiskeleva nuorukainen suunnistaa toista kauttaan pääsarjassa. Seiväs: 1) Matti Mononen ImatrU 520. viimeistään 1 / 2 t. Toiseksi sijoittui saman tuloksen ampunut sveitsiläinen Gaby Bühlmann, joka hävisi suomalaiselle lopulta viimeisten sarjojen perusteella (96–94). Kolmiloikka: 1) Mikko Kivinen LohV 10.51, 2) Joonas Kivinen KaPV 9.94, 3) Arto Ahokas TolU 9.06. ennen lähtöä. Ajaton sarja klo 11.30. Ruotsi oli kolmas. 08-442 866 tai 050-5395 434. Matkat T/P12 1,8 km, muut sarjat 6,5 km. H21A, 9,8 km (17): 1) Jan Slotte, Falken, 1.20.34, 2) Kenneth Grankull, Kronan, 1.27.52, 3) Christoffer Smeds, NOK, 1.28.25, 4) Magnus Torrkulla, Femman, 1.29.56, 5) Niklas Lindell, Femman, 1.30.27, 6) Marko Honkala, Brahe, 1.31.19, 7) Mathias Henriksson, Falken, 1.33.44, 8) Tuomas Kivelä, Raus, 1.39.34, 9) Matias Grankull, Falken, 1.39.57, 10) Patrik Nyman, Brahe, 1.41.57, 11) Johan Hertsbacka, NOK, 1.43.55, 12) Ted Sundbäck, SV, 1.44.13, 13) Niclas Calden, Minken, 1.45.16, 14) Antti Autio, RasTiimi, 1.45.49, 15) Michael Torrkulla, Femman, 1.55.55, 16) Leif Ena, Falken, 2.14.29, Ove Haldin, Femman H21B, 7,4 km (5): 1) Vesa Peltoniemi, KPV, 1.16.05, 2) Tomi Seppä, HimU, 1.27.37, 3) Magnus Nygård, Terjärv, 1.38.53, 4) Petri Tilus, HimU, 1.44.16, Ari Manninen, NivU H21C, 3,0 km (1): 1) Henrik Wallis, Kronan, 1.00.40 H35, 7,4 km (14): 1) Dan Stenlund, Brahe, 1.03.31, 2) Tom Stenlund, Brahe, 1.03.55, 3) Stefan Höstman, Solf, 1.08.27, 4) Tapio Lehtinen, Falken, 1.09.51, 5) Hans-Erik Sundqvist, Falken, 1.12.47, 6) Christer Boström, Brahe, 1.13.27 H40, 6,8 km (14,): 1) Sauli Peltoniemi, KoS, 58.52, 2) Stefan Stubb, Falken, 1.00.52, 3) Glenn Höstman, Malax, 1.02.22, 4) Hans Sund, Femman, 1.03.43, 5) Kaj Finne, Minken, 1.09.27, 6) Timo Rantala, KPV, 1.09.34 H45, 6,8 km (23): 1) Bengt Tunis, Femman, 1.06.38, 2) Henrik Ena, Falken, 1.06.41, 3) Mats Svedström, NOK, 1.06.44, 4) Ilkka Kotala, AlatPi, 1.07.16, 5) Fjalar Henriksson, Falken, 1.11.19, 6) Johan Grannabba, Terjärv H50, 6,6 km (19): 1) Hannu Kokkonen, JuuanJä, 58.12, 2) Seppo Hartvik, Malax, 1.01.28, 3) Eero Juola, KoS, 1.03.54, 4) Håkan Björklund, Falken, 1.05.43, 5) Mauno Näsi, RaJu, 1.06.46, 6) Henrik Nylund, Falken H55, 5,6 km (16): 1) Matti Kattilakoski, KP-V, 54.18, 2) Frans Pått, Minken, 1.06.38, 3) Christer Westerlund, NOK, 1.10.42, 4) Sven-Olof Backman, Falken, 1.12.38, 5) Björn Forsen, NOK, 1.14.48, 6) Roy Torrkulla, Femman, 1.15.36 H60, 4,5 km (17): 1) Veikko Palo, KoS, 50.37, 2) Reijo Torvikoski, RasTiimi, 50.44, 3) Sven-Olof Storm, Femman, 51.26, 4) Olavi Ylikangas, HimU, 53.20, 5) Lars Hjerpe, Falken, 53.34, 6) Alf Westerlund, Kristina, 57.29 H65, 3,8 km (15): 1) Paavo Moisio, SaPu, 33.29, 2) Hans Gripström, Brahe, 35.18, 3) Åke Sund, NOK, 38.41, 4) Tapio Patana, VetU, 42.30, 5) Arne Backman, Falken, 44.08, 6) Per-Erik Sabel, Femman H70, 3,0 km (3): 1) Jaakko Vainionpää, KortJV, 34.38, 2) Thor Löfroth, Kronan, 36.07, 3) Bjarne Torrkulla, Kronan, 48.13 H75, 2,8 km (5): 1) Georg Rif, Falken, 43.18, 2) Erling Gull, NOK, 45.35, 3) Hans-Göran Björkström, Kronan, 47.31, 4) Ingvald Borgmästars, Falken, 48.12, Lågland Sven, GIF H20, 7,4 km (8): 1) Staffan Tunis, Femman, 1.01.06, 2) Kenneth Smeds, NOK, 1.03.07, 3) Toni Hartvik, Malax, 1.03.17, 4) Janne Liuko, Femman, 1.06.50, 5) Jukka Aho, IkNV, 1.16.35, 6) Vesa Aaltonen, Brahe, 1.18.08 H18, 6,6 km (9): 1) Ville Saarela, KoS, 1.02.25, 2) Tomas Glasberg, Malax, 1.10.29, 3) Jonas Edman, Malax, 1.11.07, 4) Patrik Slotte, Kronan, 1.13.29, 5) Jens Finnäs, Malax, 1.14.08, 6) Christoffer Granholm, Solf, 1.15.52 H16, 4,7 km (13): 1) Staffan Järn, Brahe, 48.50, 2) Fredrik Hagström, Botnia, 49.12, 3) Andreas Hall, Femman, 49.33, 4) Jonas Vesterback, Malax, 51.52, 5) Patrik Levlin, Solf, 53.36, 6) Jonas Skog, Terjärv, 53.47 H14, 3,0 km (12): 1) Samuli Saarela, KoS, 31.08, 2) Ville Kuoppala, LappVe, 33.22, 3) Eino Kattilakoski, KoS, 34.23, 4) Johan Sund, NOK, 34.32, 5) Niklas Lind, Femman, 35.45, 6) Markus Enegren, Solf, 35.48 H12, 1,8 km (16): 1) Tobias Bärden, NOK, 13.30, 2) Jani Koistila, Botnia, 13.34, 3) Fredric Portin, Minken, 13.50, 4) Tobias Höstman, Malax, 16.19, 5) Frank Eklund, NOK, 16.26, 6) Jaakko Vuorinen, KauWi, 16.28 H12TR, 1,5 km (4): 1) Patrik Skog, Terjärv, 29.38, 2) Oskari Hanhikoski, KPV, 33.21, 3) Matias Storm, Solf, 43.00, 4) Matt Sjölund, Botnia, 46.44 H10RR, 1,7 km (27): 1) Viktor Lövdahl, Femman, 9.20, 2) Peter Sundelin, Femman, 9.46, 3) Otto Sund, Femman, 10.40, 4) Sami Valkama, KauWi, 11.28, 5) Sami Kuoppala, LappVe, 11.43, 5) Jesper Byggmästar, Kronan, 11.43 D21A, 5,4 km (7): 1) Mia Norrgrann, NOK, 53.35, 2) Tiina Koskela, RasTiimi, 1.06.11, 3) Johanna Skog, Falken, 1.07.41, 4) Pirjo Knuuti, NivU, 1.08.08, 5) Johanna Svedström, NOK, 1.21.08, 6) Anna Blomqvist, Malax, 1.30.31, 7) Kati Turtola, KoS, 1.41.00 D21C, 2,8 km (7): 1) Camilla Eklund, NOK, 36.06, 2) Anna Sjöholm, Brahe, 36.20, 3) Gunilla Ek, Minken, 40.37, 4) Virpi Kamunen, NivU, 46.21, 5) MajLis Rantala, KPV, 55.22, 6) Sofia Grankull, Falken, 1.11.23, Eva Strömsholm, Botnia D35, 4,7 km (2): 1) Patricia Ahlsved, Falken, 50.10, 2) Kristin Bäck, Kronan, 2.01.41 D40, 3,8 km (4): 1) Lena Granholm, Solf, 1.03.40, 2) Anna-Maija Vuorinen, KauWi, 1.07.03, 3) Soili Hanhikoski, KPV, 1.28.38, Annika Yliaho, Brahe D45, 3,8 km (4): 1) Gunilla Björklund, Falken, 41.19, 2) Eeva-Kaarina Aaltonen, Brahe, 47.21, 3) Gunhild Berger, Falken, 57.20, 4) Sirkka Virkkula, NivU, 1.30.52 D50, 3,2 km (8): 1) Anne-Marie Sandgren, NOK, 31.50, 2) Saga Pått, Minken, 32.40, 3) Carola Lindgren, Minken, 40.42, 4) Kaija Lähdekorpi, Femman, 42.37, 5) Ilse Williamsson, Femman, 44.58, 6) Marlene Nylund, Falken, 46.56 D55, 3,2 km (3): 1) Mona Backman, Falken, 42.32, 2) Eija Judin, KoS, 53.03, 3) Birgit Vikars, NOK, 1.10.32 D60, 2,8 km (9): 1) Svea Nojonen, Femman, 29.47, 2) Marjatta Määttälä, KPV, 39.59, 3) Ann-Britt Hjerpe, Falken, 40.19, 4) Maj-Len Östergård, Falken, 45.35, 5) Ann-M Carlson-Wickström, Solf, 48.32, 6) Gunvor Lassila, Falken, 49.40 D20, 4,7 km (4): 1) Mia-Maria Långskog, NOK, 1.01.16, 2) Ann-Sofie Sundelin, Femman, 1.01.21, 3) Yvonne Häggblom, Femman, 1.07.32, 4) Nina Helgas, Femman, 1.19.26 D18, 4,7 km (8): 1) Pernilla Backlund, NOK, 57.41, 2) Malin Haka, NOK, 1.01.48, 3) Emma Harald, Falken, 1.02.00, 4) Heidi Norrgrann, NOK, 1.03.23, 5) Tiina Turtola, KoS, 1.03.43, 6) Sandra Skog, NOK, 1.05.59 D16, 3,8 km (13): 1) Jenny Finnäs, Malax, 34.00, 2) Maaret Saarela, KoS, 39.22, 3) Eva Granqvist, Malax, 42.01, 4) Malin Slotte, Botnia, 45.09, 5) Minna Kuoppala, AlajA, 45.54, 6) Ida Stenlund, Brahe, 46.45 D14, 2,8 km (19): 1) Annelie Haka, NOK, 29.41, 2) Maria Widjeskog, Terjärv, 31.56, 3) Sara Norrgrann, NOK, 32.39, 4) Sanna Vuorinen, KauWi, 35.01, 5) Monika Lövsund, Botnia, 36.26, 6) Emilia Boström, Brahe, 38.13 D12, 1,8 km (13): 1) Susann Sundelin, Femman, 13.36, 2) Åsa Granqvist, Malax, 17.38, 3) Eva-Lina Skogvik, Kronan, 17.50, 4) Julina Skog, NOK, 18.12, 5) Elin Boström, Brahe, 18.21, 6) Heidi Paavola, KPV, 19.35 D12TR, 1,5 km (7): 1) Anniina Saarela, KoS, 22.47, 2) Rebecka Enlund, Femman, 23.24, 3) Isabel Aurén, Botnia, 27.58, 4) Jessica Östman, Femman, 29.52, 5) Miia Paavola, KPV, 30.08, 6) Anna Viklund, Falken, 30.41 D10RR, 1,7 km (23): 1) Anna Granqvist, Malax, 12.13, 2) Victoria Höstman, Solf, 14.02. 200 m aj: 1) Antti Hänninen KälT 31,34 800 m: 1) Sami Paavola KUra 2.25,04, 2) Henri Ihalainen KUra 2.26,43, 3) Ari Takala VetU 2.27,66. Tiaisen sijoituksesta ei ollut vielä myöhään lauantai-iltana varmuutta. Norjan Guro Harstad oli toiseksi nopein. 3000 m kävely: 1) Eveliina Jukkola LohV 17.10,52, 2) Lea Lampi ReiP 20.56,22 800 m: 1) Lotta Pulkkinen VetU 2.33,87, 2) Helianna Tirri YliK 2.37,64, 3) Eveliina Koivisto LesK 2.37,65. Rogge aikoo suostutella Poundin jatkamaan myös KOK:n markkinointivaliokunnan johdossa sen jälkeen, kun tämän pesti päättyy ensi talven Salt Lake Cityn olympialaisiin. Kuula: 1) Jani Santala HimU 14.04, 2) Sami Paavola KUra 12.18, 3) Janne Mäki-Petäjä KUra 12.00,. Urheilukiväärin 3x20 laukauksen kisa oli ensimmäistä kertaa naisten EM-kisaohjelmassa. Sumialan lisäksi Jazz vahvistuu kolmen ottelun koeajalla pelaavalla puolalaisella keskikenttäpelaajalla Dariusz Marzekilla. 110 m aj: 1) Joni Myllyntaus TurW 14,28. P14: 100 m: 1) Tuomas Kattilakoski KaPV 12,28, 2) Ari Takala VetU 12,68, 3) Riku Pannula PerK 12,90. Spartansin ja Wolverinesin väliseen kamppailuun oli kanadalaisen verkkosivun Faceoffin mukaan myyty jo 61 000 lippua ennen elokuun ensimmäistä viikonloppua. Kuva: Tapani Kuoppala ZAGREB (STT) Helena Juppala voitti lauantaina EM-kultaa Zagrebissa naisten urheilukiväärin 300 metrin loppukilpailussa. Suomi ylivoimainen viesteissä Veteli: Piirihuipentuma T/P 13-15v: P13: 60 m: 1) Taneli Tiala LesK 8,22, 2) Tino Mäkelä VetU 8,40, 3) Teemu Hietalahti HalT 8,49, 600 m:1) Taneli Tiala LesK 1.41,53, 2) Markus Isosalo KokV 1.42,37, 3) Juho Halonen ReiP 1.43,23. Samaan ei yllä kuin Sveitsi, ja useimmilla mailla on vain yksi edustaja KOK:ssa. Marja Kukonlehto kiri kuitenkin päätösosuudella sekä Norjan Siri Lökenin että Ruotsin Ylva Grape-Anderssonin ohi, ja Suomi pääsi juhlimaan mestaruutta. elokuuta Norjassa. Uransa tänä asti parhaaseen suoritukseen yltänyt Juppala, 26, ampui kovatasoisessa seurassa komeasti, mutta ei ollut sarjojensa päätyttyä vielä aivan varma Euroopan mestaruudestaan. Voisi luonnehtia, että on mennyt enemmän kuin hyvin, Norvapalo sanoi. Miehet: Urheilukivääri, 300 m, 3x20 ls: 1) Lubos Opelka Tshekki 584, 2) Hakan Erdem Turkki 579, 3) Tore Larsen Norja 578. Norja otti hopeaa myös naisten viestissä. normaalimatkat. Tuleva ennätysyleisöottelu on seurojen 238:s yhteenotto. Wada nivoutuu tiiviisti KOK:hon, koska olympialiike on maksanut alkuvaiheessa kaikki Wadan tekemän antidopingtyön kustannukset. Pelaajista NCCA-liigan ja Wolverinesin huippulahjakkuuksiin kuuluu Mike Komisarek. – Näissä maastoissa on suunnistettu viimeksi reilut 20 vuotta sitten, joten tämä seutu oli minulle täysin outoa maastoa, 21-vuotias mestari kertoi. Su 19.8. Slotte etsi rasteja kotipitäjässään, mutta mitään etua hän ei kertomansa mukaan radasta saanut. Korkeus: 1) Anna-Riitta Jutila AlaV 158, 2) Iida-Maria Peltomaa KokV 145, 3) Hanna-Maari Latvala KokV 135. Tornio: Kansalliset kilpailut, Soihtukisat: Miehet: Kuula: 1) Jani Illikainen KarungK 20,56. Kansallinen ralliautoilukilpailu, Miljoonaralli: 1) Janne Tuohino 54.51, 2) Jari Latvala 55.23, 3) Ari Vihavainen 55.31, 4) Jari Viita 56.20, 5) Kaj Kuistila 57.18, 6) Sakari Kalliomaa 58.52. 13.8.01 mennessä os. – Kun tämä vielä aikuisten sarjassa tuli, niin kyllä tämä on ihan paras suoritus, hän sanoi. Pitää nyt koittaa löytää syy ongelmaan. Rogge vastasi perjantaina tuohon syytökseen. KOK-johtajan mukaan ei siis ole mitään syytä väittää, että Pohjois-Amerikka olisi joutunut sivuraiteelle kansainvälisessä olympialiikkeessä. Ammunta. Ottelu pelataan 6. Kisajärjestäjien laatima aikataulu petti pahasti, kun kilpailu jäi kaksi tuntia myöhään suunnitellusta. Kolmiloikka: 1) Tuomas Kattilakoski KaPV 10.65, 2) Jussi Vähätiitto HaaK 9.99, 3) Pasi Tervakoski PyhS 9.88 Korkeus: 1) Riku Pannula PerK 165, 2) Antti Hänninen KälT 155, 3) Timo Turpeinen LohV 145. Pound ehti jo ilmoittaa luopuvansa kaikista KOK:n luottamustehtävistä hävittyään olympialiikkeen puheenjohtajavaalin Roggelle. Keihäs: 1) Elina Niskanen SieS 29.52, 2) Senja Salonen KaPV 24.40, 3) Lotta Rajala UllK 23.00. klo 12. Vierasjoukkueen kuuluisuus on Wolverines-valmentaja Red Berenson. Slotte miesten ykkönen Kruunupyyn Norrbyssä suunnistettiin ÖID:n mestaruuksista Jan Slotte suunnisti ÖID:n mestaruuden ylivoimaisella tavalla. Seurat ovat vanhoja kilpailijoita ja mitanneet taitojaan aina vuoden 1922 tammikuusta alkaen. 600 m: 1) Heta Mustonen ReiP 1.50,11, 2) Anna-Mari Jukkola LohV 1.51,24, 3) Anette Kangasvieri KaPV 1.53,64. Ampumaurheiluliiton päävalmentaja Kare Norvapalo oli odotetun tyytyväinen kisojen suomalaistuloksiin. Suomi ampumaurheilun huippumaita Suomi saavutti lauantaina päättyneissä ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kisoissa 12 mitalia. Näin Suomen ampumaurheiluliiton ennakkotavoite 8–10 mitalia ylitettiin. Keihäs: 1) Vilma Urpilainen PerK 34.16, 2) Suvi Rajaniemi NivU 27.08, 3) Noora Kykyri KälT 26.01. Kuula: 1) Reima Haapakoski NivU 14.33, 2) Joni Mattila HimU 11.67, 3) Nico-Matti Koskela LesK 11.64. Porvoo: Avoimet kansalliset kilpailut: Miehet: 200 m (+4,6 m/s): 1) Risto Koskelainen TuusU 21,77, 2) Arpo Maisa Viro 21,89. päivän ja 75 kiekon jälkeen: Yleinen luokka: 1) Henrikki Vitali MKMS 70, 2) Petri Nummela LAS 69, 3) Ari Lehtonen LAS 69. Maksut : alle 18 v. taanila@nivala-lehti.fi Tied. Kolmiloikka: 1) Mira Ranto KUra 9.87, 2) Kirsi-Maria Pulkkinen VetU 9.68, 3) Hanna Peltokorpi KUra 9.49. Illalle suunniteltu ajo-osuus jouduttiin tästä syystä perumaan. Norjan kakkosjoukkue nappasi hopeiset ja ykkösjoukkue pronssiset mitalit miesten viestissä. viestit. Viime kaudella Jokereissa ja talvikaudella Saksan 2. Juppala on voittanut kivääriampumisessa juniorien MMhopeaa ja -pronssia Milanossa 1994. Korkeus: 1) Carita Läspä VetU 150, 2) Annika Silvola NivU 145. Sitä hän tuskaili hieman eilenkin: – Juoksukunto kesti näinkin kovassa maastossa hyvin, mutta pummasin kaikkiaan viitisen minuuttia. Pahiten 15:nnellä rastilla, jota etsin ainakin kaksi minuuttia. Maksut: alle 18 v. 80 mk, muut 100 mk/ joukkue. Turkulaisen merivartijan ilme kirkastui kuitenkin nopeasti, kun taustajoukot kertoivat hänelle tuloksen 577 riittävän vähintään hopealle. Juppala ampui EM-kultaa NOKIA (STT) Ampumasuunnistuksen Euroopan mestaruuskilpailut päättyivät lauantaina Nokialla suomalaisjuhlaan, kun Suomi voitti sekä naisten että miesten viestimestaruudet. Suomen Meri Louhisola vaihtoi kolmantena. Väinölä on jaetulla 54:nnellä sijalla. Kuula: 1) Hanna Kotisaari KokV 8.33, 2) Katja Heikkilä HimU 8.20, 3) Katja Palomaa KokV 7.17. Keihäs: 1) Jukka Keski-Sipilä TolU 48.84, 2) Mikko Kivinen LohV 43.82, 3) NicoMatti Koskela LesK 43.31. Kolmiloikka: 1) Mauri Kaattari HimU 11.81 +2.3, 2) Tuomo Siponkoski VetU 11.10 +1.0 Korkeus: 1) Mauri Kaattari HimU 170, 2) Jussi Patana VetU 160 Kuula: 1) Tero Ojala LohV 14.77, 2) Toni Pulkkinen VetU 13.00, 3) Antti Kivelä HimU 11.62. henk.koht. Joukkueet: 1) Tshekki 1 174, 2) Slovakia 1 168, 3) Unkari 1 168, ...5) Suomi 1 160. Kausi on sujunut kaikkiaan hyvin, mutta keskikesällä suunnistukseen tuli pieniä ongelmia. Korkeus: 1) Juha-Matti Joki VetU 155, 2) Ville Luoto KälT 150, 3) Juho Mehtälä NivU 145. Suunnistuksen K-P:n AM-kisat Nivalassa 18-19.8.2001 La 18.8. Miesten viestiä Suomi johti alusta loppuun saakka. Ilm. 200 m aj: 1) Carita Läspä VetU 33,12, 2) Pauliina Tuoreniemi KokV 35,27 3000 m kävely: 1) Elisa Järvelä VetU 23.28,61 800 m: 1) Sini-Maarit Virkkala LesK 2.37,47, 2) Elina Haapaniemi KälT 2.38,52, 3) Sari Kauppinen HalT 2.38,64. Michiganin otteluun tulossa ennätysyleisö Madeira: Ralliautoilun EM-sarjan osakilpailu, Madeira-ralli: Lopputulokset: 1) Adrozilo Lopez Portugali, Peugeot 2.53.30, 2) Miguel Campoz Portugali, Peugeot jäljessä 1.23 minuuttia, 3) Pierro Liatti Italia, Subaru –1.29,9, 4) Andrea Aghini Italia, Subaru –1,30,0, 5) Henrik Lundgaard Tanska, Toyota –1.43. Joukkueet: 1) Tshekki 1 146, 2) Puola 1 137, 3) Venäjä 1 132, 4) Suomi ja Ranska 1 108. Martti Joensuu puh. Moskova: Golfin miesten Euroopan haastajakiertueen kilpailu, Venäjä avoin mestaruusturnaus: Kärjen tilanne 54/72 kierroksen jälkeen, par 72: 212: Jamie Donaldson Wales (65+66+71) 213: Mikael Piltz Suomi (69+67+67), Daniel Chopra Ruotsi (67+68+68). T15: 100 m: 1) Katja Palomaa KokV 13,51, 2) Anu Varila KaPV 13,54, 3) Sanna Kokko VetU 13,95. Sarjat: T12, P12, T16, P16, naiset yl., N40, miehet yl., M40, M50, M60, kunto, ajaton. Miehet: Vapaakivääri, 60 ls makuu: 1) Pascal Bessy Ranska 599, 2) Carsten Brandt Tanska 599, 3) Anders Brandt Ruotsi 599, suomalaiset: ...12) Tapio Säynevirta 596, ...15) Juha Hirvi 595, ...27) Kari Pennanen 592. – Ajattelin jo, että hopeahan on ihan hyvä suoritus, Juppala kertasi suu hymyssä lopulta aina kultaan asti kirkastunutta suoritustaan. Miesten joukkue Raimo Turtinen, Pekka Inkeri ja Antti Tolonen oli 13 minuuttia ja 56 sekuntia norjalaiskolmikkoa Tommy Olsen, Glöer Windsvold ja Jarle Ausland nopeampi. Naiset: 1) Mikkelin Soutajat 2.13.10,3, 2) Iitin Soutajat 2.15.43,5, 3) Savonlinnan Soutu 2.16.04,4. Joukkueet: 1) Tshekki 1 723, 2) Norja 1 721, 3) Sveitsi 1 716. Ilm. Orimattila: Trapin SM-kilpailut, tilanne 1. Silti Slotte osasi odottaa voittoa itselleen: – Mitäpä tuota valehtelemaan. Seinäjoki: Speedwayn SM-liiga: 1) Kotkat, Seinäjoki 49 pistettä (Kaj Laukkanen 15, Kake Nieminen 15, Juha Mäkelä 10, Mico Brotkin 9), 2) HT, Hyvinkää 43 (Toni Salmela 11, Tomi Reima 11, Robert Ljungholm 11, Lasse Sandberg 10), 3) Ankkurit, Varkaus 26 (Göran Flood 10, Juha Hautamäki 8, Henri Mulari 4, Tomi Tuomainen 4), 4) Leijonat, HelsMK 2 (Harri Nieminen 1, Pekka Valo 1, Mikko Rahko 0, Petteri Koivunen 0). Poundin suostumuksen viestitti Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge perjantaina Edmontonissa. Oulu: Avoimet piirikunnalliset kilpailut: Miesten kiekko: 1) Timo Sinervo IkaalU 63,28, 2) Jouni Helppikangas SaarenkNsU 60,42, 3) Janne Hummastenniemi OulP 60,28. Opastus: Valtatie 28, Nivalasta 3 km Sieviin päin. Soutu EAST LANSING, USA (STT) Michiganilaisten yliopistojoukkueiden State Spartansin ja Wolverinesin väliseen otteluun on tulossa kaikkien aikojen isoin jääkiekko-ottelun yleisömäärä: yli 70 000 katsojaa. Sarjat: D11-14, D15-18, D21, D35, D45, H11-14, H15-18, H21, H35, H40, H45, H50, H55, H60 sekä ei AM-sarjoina D8-12 (RR, TR, TR) H8-12 (RR, TR, TR; tyttö voi juosta poikien joukkueessa). 9,8 km:n ja 22 rastin raskaalla radalla Slotte jätti ajallaan 1.20.34 toiseksi sijoittunutta IK Kronanin Kenneth Grankullia seitsemisen minuuttia. P15: 800 m: 1) Taneli Kanala HalT 2.12,25, 2) Toni Pulkkinen VetU 2.12,66, 3) Teemu Heikkilä VetU 2.21,16. 2001 Urheilu 23 25. Ratamestarin ihanneaika pääsarjaan oli 1.10 kieppeillä, mutta Slottekin jäi siitä kymmenisen minuuttia: – Tämä oli aika tyypillistä kruunupyyläistä maastoa: kivikkoa ja risukkoa riitti. Sitä osoittavat toki nuo 12 mitalia, mutta sen lisäksi olemme saaneet runsaasti, ainakin kymmenkunta pistesijaa ja sijoitusta 12 parhaan joukkoon. ELOKUUN HÖLKKÄ Nopeimmalle miehelle ja naisille 500 markan lahjakortti Pietarsaaren Hiihtäjien majalla sunnuntaina 12.8. bundesliigassa pelanneen Sumialan sopimus Jazzissa on toistaiseksi vain yhden ottelun mittainen. Kuula: 1) Anna-Riitta Jutila AlaV 10.20, 2) Annu Kunto KälT 9.02, 3) Senja Salonen KaPV 7.94. Sisko Taanila, Vuolteentie 265, 85540 Mönkö, fax: 08-4439 220 tai E-mail: sisko. Niiden joukossa oli neljä kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia. Neuvostoliitto ja Ruotsi päätyivät MMturnauksessa 4–4-tasapeliin 55 000 katsojan edessä. Pronssille ampui Sveitsin Oriane Scheuss tuloksella 575. elokuuta. Viimeinen SM-kilpailu ajetaan 2. Ennen polvelta ampumista Bühlmann johti Juppalaa seitsemällä pisteellä. Tiainen eksyi ja ajoi harhaan noin kahdeksan kilometrin verran mutkaisella ja vaihtelevassa maastossa ajetulla lauantain erikoiskokeella. T13: 2000 m kävely: 1) Anna-Mari Jukkola LohV 11.44,27, 2) Henna Ring ReiP 15.15,86 60 m: 1) Emmi Jämsä TolU 8,56, 2) Tytti Ahonen LesK 8,61, 3) Mira Ranto KUra 8,63. Wadan pääsihteerinä toimii suomalainen Harri Syväsalmi, ja urheilusta vastaava ministeri Suvi Linden kuuluu neuvoston hallitukseen. 217, mm: Kalle Väinölä Suomi (73+68+76). 1 500 m: 1) Samuli Vasala TurUl 3.45,13, 2) Patrik Johansson Ruotsi 3.45,31, 3) Mikael Talasjoki HKV 3.48,09, 4) Tuomo Lehtinen Länsi-UU 3.49,24, 5) Sheldon Monderoy LahdA 3.49,56, 6) Johnny Jönsson Ruotsi 3.49,86. Miehet: 1) Suomi (Raimo Turtinen 47.39, Pekka Inkeri 49.46, Antti Tolonen 49.51) 2.27.17, 2) Norja II (Tommy Olsen 48.57, Glöer Windsvold 54.58, Jarle Ausland 57.17) 2.41.13, 3) Norja I (Pål Kittelsen 53.26, Öystein Kristiansen 53.29, Gaute Stavik 58.44) 2.45.40, 4) Suomi II 2.47.23, 5) Suomi III 2.49.14 Naiset: 1) Suomi (Meri Louhisola 57.31, Marja Kukonlehto 55.57) 1.53.29, 2) Norja (Guro Harstad 54.11, Siri Löken 1.08.12) 2.02.23, 3) Ruotsi (Garina Svensson 53.38, Ylva Grape-Andersson 1.10.38) 2.04.17, 4) Suomi II 2.13.20, 5) Ruotsi 2 2.14.40. Kun Juppala kuitenkin otti saman verran sveitsiläistä kiinni, naisten viimeiset sarjat ratkaisivat. Kaikkiaan kisaa ajetaan vielä kahdeksan pikataivalta, kunnes kilpailijat saapuvat maaliin Jordanian Petraan lauantaina 11. Berenson juhli MMkultaa Kanadan paidassa 1959 Prahassa ja pelasi sittemmin urallaan 987 NHL-ottelua voittaen kerran Stanley cupin Montreal Canadiensissa (1965). Naiset: Urheilukivääri, 300 m, 3x20 ls: 1) Helena Juppala Suomi 577 pistettä (EE, viimeinen sarja 96), 2) Gaby Bühlmann Sveitsi 577 (EE, 94), 3) Oriane Scheuss Sveitsi 575
Opinnot alkavat syyskuussa 2001. Lisäksi kesäasukkaat voivat esittaa kysymyksiä alustajille. ORIENTATION COURSE 2001–2002 KRONOBY FOLKHÖGSKOLA Lisätiedot puh. Linjalla mahdollisuus opintotukeen. Opettajien yhteinen suunnittelupäivä pidetään maanantaina 13.8. 8289 249. klo 9.00 alkaen Länsipuiston koululla. Nyt ala on vahvassa kasvussa. Mahdollistaa yllämainittujen arvosanojen päätoimisen opiskelun opiskelijan oman ainevalinnan mukaisesti. Esiopetus alkaa elokuun 14. Nyt ala on vahvassa kasvussa. Kuvataidekoulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti 13.8.01. Ota yhteyttä! KUTSU KESÄMÖKKIEN KORJAUSJA RAKENTAMISILTAAN Kälviän kunta järjestää Pirskerin leirikeskuksessa yleisötilaisuuden kesämökkiläisille torstaina 9.8.2001 klo 17.00 alkaen. Lisätietoja antaa Helena Laatikainen puh. approbatur) AINEOPINNOT (20–25 ov. Yhteinen tavoitteemme on lomaasuntojen tason ja varustusten, kulkuyhteyksien sekä vesija jätehuollon kehittäminen. Koulukuljetukset järjestetään pääsääntöisesti samoin perustein kuin viime lukuvuonna. Aikuiskasvatus JY Draamakasvatus JY Erityispedagogiikka JY Eurooppa-opinnot TY Filosofia JY Fysioterapia JY Hoitotiede TY Intercultural Studies JY (*) Journalistiikka JY Kansantaloustiede JY Kasvatustiede JY (*) Kirjallisuus JY Kulttuurihistoria TY Luova kirjoittaminen JY Perheopinnot JY Psykologia JY (*) Sosiaalipsykologia HY Sosiologia JY Taidehistoria TY Taidekasvatus JY Tietojenkäsittelyoppi TY Valtio-oppi JY Yhteiskuntapolitiikka JY Yhteisöviestintä JY Ympäristötiede TY Kasvatustieteen pedagogiset opinnot JY (*) Tähdellä (*) merkittyjä arvosanoja voit suorittaa suomen kielen lisäksi myös vaihtoehtoisesti englannin kielellä: Laaja valikoima erilaisia YLEISOPINTOKURSSEJA mm. Valinta tapahtuu ylioppilastutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen perusteella. Orientation Course, maahanmuuttajille suunnattu ruotsin kielen ohjelma, on viime vuosina vetänyt puoleensa myös muutaman rohkean kotimaisen aikuisopiskelijan. Erityiskoulun kuljetukset hoidetaan osittain vakiovuoroilla edellisten lukuvuosien tapaan, pääsääntöisesti kouluviraston tilaamina reittikuljetuksina. cum laude) YLEISOPINTOKURSSIT 2–6 ov. Koulutus on mahdollista suorittaa monimuotoisesti työn ohella. 31.7.2001 Kunnanhallitus Avoimet virat Kuulutukset Koulutus Myytävänä moottoriajoneuvoja Opel Vectra CD 1.8 farm. Koulujen lomat: syysloma 15.-20.10.2001, joululoma Kokkola 5.8.2001 KOKKOLAN KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutus ja näytöt järjestetään 22.10.200129.11.2002 Hakuaika 6.8.31.8.2001 Opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen opiskeluohjelma. 24 Sunnuntaina 5.8. Kesän aikana tapahtuneista oppilaan koulun/paikkakunnan vaihdoista pyydetään ilmoittamaan, mikäli aikaisemmin ei ole ilmoitettu, ko. 57 tkm Kuin uusi. 06-8254 223 tai 040-749 4041(ajalla 13.30.8. Lasten ja nuorten kuvataidekoulu: kuvataidekoulun oppilaiden lukujärjestykset ja ryhmätiedot ovat noudettavissa virka-aikana kuvataidekoulun ilmoitustaululta 6.8.2001 alkaen. Opinnot alkavat syyskuussa 2001. 8289 259 tai 8289 255. 06-823 1500, Birgit Collander Harmittaako joskus koulussa päntätty ruotsi sen takia että sitä ei tule käytettyä ihan hyvä pohja menee ehkä hukkaan. Lisätietoja: (06) 324 8695 tai (06) 324 8111 www.uwasa.fi KOKKOLAN PERUSOPETUKSEN KOULUT JA LUKIOT Koulutyö alkaa suomenkielisissä kouluissa tiistaina elokuun 14. HAE SÄHKÖJA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN DIPLOMI-INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN Haku päättyy 17.8.2001. Opiskelu tapahtuu iltaisin ja/tai viikonloppuisin lukuvuoden 2001–2002 aikana. Tilaa esite ja hakukaavake! Esite myös internetissä www.epopisto.fi Etelä-Pohjanmaan Opisto. 2001 s KESKIPOHJANMAA Keski-Pohjanmaan Maaseutuakatemia VETELIN KOTITALOUSOPPILAITOS TÄYDENNÄ OSAAMISTASI HANKI AMMATILLINEN TUTKINTO! Emäntäkouluntie 20, 69700 Veteli, puh. Hakuaika päättyy 17.8.2001. Valinta tapahtuu aiempien opintojen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella. Ruotsinkielisissä perusopetuksen kouluissa koulutyö alkaa tiistaina elokuun 14. Lukion aikuislinjan info on 20.8.2001 klo 17.00 ja avajaiset klo 18.30. 06-8224 190 www.keskipohjanmaa.net. AVOIMEN YLIOPISTON VÄYLÄ -opintolinja ETELÄ-POHJANMAAN OPISTO /LAKEUDEN AVOIN YLIOPISTO AVOIMEN YLIOPISTON OPETUS LUKUVUONNA 2001–2002 Etelä-Pohjanmaan Opistossa voit valita opiskeluaineesi Jyväskylän (JY), Helsingin (HY) tai Turun (TY) yliopiston allamainituista opintokokonaisuuksista. Inspiroivassa, kansainvälisessä ympäristössä voit opiskella vasta-alkajatasolla tai jatkokurssilla, kokopäivätai osa-aikaopiskelijana. Vaihdossa huomioidaan myös matkailuauto tai -vaunu Puh. -97 aj. Uudet oppilaat, jotka eivät ole kirjoittautuneet aikaisemmin, voivat ilmoittautua esiopetukseen tai perusopetukseen samana päivänä ennen koulutyön alkamista. englannin ja ruotsin kielissä, äidinkielen puheja kirjoitusviestinnässä, tilastotieteessä sekä oikeustieteellisissä aineissa. Oppilaat saavat koulukuljetukseen oikeuttavan lipun koulutusta ensimmäisenä koulupäivänä. Lisätietoja: (06) 324 8695 tai (06) 324 8111 www.uwasa.fi/muunto Vaasan yliopistossa on annettu tekniikan koulutusta jo yli kymmenen vuoden ajan. Tilaisuuteen kutsutaan kesämökkiasukkaita kuulemaan lyhyitä alustuksia maankäytön suunnittelusta, rakentamiseen liittyvästä lupamenettelystä, jätevesien käsittelystä, käyttöveden hankinnasta, sähköistyksestä, rakennustarvikkeiden hankinnasta ym. Vetelissä alkaviin opintoihin: CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO – ruokaja asiakaspalvelun koulutusohjelma (Palveluvastaava) KOTITALOUSJA KULUTTAJAPALVELUJEN PERUSTUTKINTO – kotitalouspalvelujen koulutusohjelma (Kotitalousyrittäjä) – kotipalvelupainotteisena aikuisille (Monimuoto-opiskeluna) – mukautettu opetus kehitysvammaisille PERUSOPINNOT (15–20 ov. 06-8661 100/040-5344 325 email: aino.salo@kpedu.fi, http://mak.kpedu.fi/vkol Mikäli sinulla on aikaisempaa alan koulutusta, voit hakeutua seuraaviin 13.8. Vågar du tala svenska. Lähes kaikista perusopintokokonaisuuksista voi suorittaa myös YKSITTÄISIÄ OPINTOJAKSOJA. päivänä 2001 klo 9.00 ja ruotsinkielisessä lukiossa klo 10.00. päivänä 2001 perusopetuksen 1-6 luokkien kouluissa klo 9.00, perusopetuksen 7-9 luokkien kouluissa ja lukioissa klo 10.00. kouluille tai sivistystoimen palvelukeskukseen puh. Opistontie 111, 60800 Ilmajoki Puh. varmimmin klo 16.00-18.00). Hakulomakkeita saa oppilaitoksesta Outi Kankaalta, puh.06-8254 231 tai sähköposti: outi.kangas@cop.fi Lisätietoja antaa Anja Nousiainen, puh. (06) 42 56 000, Fax (06) 42 56 150, www.epopisto.fi Erityispedagogiikka JY Kasvatustiede JY Psykologia JY Sosiologia JY Yhteiskuntapolitiikka JY Ympäristötiede TY Vaasan yliopistossa on annettu tekniikan koulutusta jo yli kymmenen vuoden ajan. päivänä päiväkotien ja koulujen yhteydessä olevissa ryhmissä pääsääntöisesti klo 9.00. HAE DI-MUUNTOKOULUTUKSEEN Haku päättyy 17.8.2001
(06) 825 4141 tai 040 525 4129/Kaija Pikkarainen puh. Hakijan toimenkuva tulee mahdollisesti tulevaisuudessa laajenemaan. (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola & Wargelin Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola AA Ari Wargelin Puh. Neljän kierroksen jälkeen Salmimäki onnistui ohittamaan Aaltosen ja veti saman tien pienen eron turkulaiseen. Monica Selesille pelaajaystävän palaute tuli yllätyksenä. Sunnuntaina tulosluettelon 10 nopeinta kuljettajaa starttaa käännetyssä järjestyksessä. Tähän samaan oli lähellä mennä myös neljäntenä ajanut Hannu Luostarinen, joka sentään huomasi nopeasti kääntää nurmikon kautta takaisin radalle, kun muut kilpailijat jatkoivat etenemistään radalla. 08-460 009 tai osuuskunnan toimitusjohtaja Marja Eskelinen p. Himangalla 1.8.2001 Pahkalan koulun johtokunta ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. (06) 866 4400 www.skv.fi/kokkola KÄLVIÄ, ULLAVANTIE 42 Myydään tarjousten perusteella. Ullakolla on kova urakka ajaa Haapalainen ja Jurvassa "pitkän" kisan voitSalmimäki juhli SM-radalla tanut Ruohorinne kiinni. Seitsemänneksi sijoitettu amerikkalainen murjoi kolmanneksi sijoitetun maannaisensa Jennifer Capriatin suoraan kahdessa erässä 6–3, 6–3. (06) 8234 500 Telefax (06) 8234 550 e-mail: kokkola.oikapu@om.fi etunimi.sukunimi@om.fi Asianajajat: Jari Lehtelä ja Riitta Korpijärvi Muut lakimiehet: VT Anne Ekstrand ja VT Ulla Pentti Kannuksen sivutoimisto Asematie 1, Pl 42 69101 Kannus Puh. Se puoli rataa oli edellisistä lähdöistä öljyinen, eikä Ullakolla ollut mitään tehtävissä. http://lokki.cop.fi/ Vingenkatu 18, Vingesgatan 67100 Kokkola, Karleby KYSY LISÄÄ, TILAA ESITE JA HAKULOMAKE! Haku koulutukseen päättyy 28.8.2001. WTA-kiertueen valvoja Clare Wood aikoi Capriatin valituksen johdosta tarkkailla Selesin melutasoa välieräottelussa ykkössijoitettua Martina Hingisiä vastaan.. Tervetuloa kauempaakin! Toim.saan. Pitkäaikaisen kirjanpitäjämme jäädessä eläkkeelle, etsimme nyt joukkoomme KIRJANPITÄJÄÄ/PALKANLASKIJAA Hakijalta edellytämme kykyä hoitaa kirjanpitoon, palkanlaskentaan, budjetointiin sekä verotukseen liittyvät asiat. Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena ja sen suorittaminen työn ohessa on mahdollista. 2001 25 Karvinen Lassi ja Leevi K i r e n a Keski-Pohjanmaan Tilaa esitteet puh. JokaiSeles voitti Capriatin nen ääntelee kentällä, niin minäkin. Eriksson Isokatu 17, Pietarsaari AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist AA Monika Avellan Puh. Palvelukseen halutaan ALASTARO (STT) Joonas Salmimäki juhli rataautoilun SM-sarjan sport 2000 -luokassa Alastarossa lauantaina. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: Asianajotoimisto@Sippola-Wargelin.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. Kirjalliset hakemukset, joihin on liitetty koulutuksen ja työkokemuksen osoittavat todistukset, osoitetaan Pahkalan koulun johtokunnalle ja toimitetaan osoitteella Pahkalan koulu, Johtokunta, Koulutie 15, 68100 Himanka. Peruspalkka 7.158 mk/kk (osa-aikaprosentti 76,5 %). mk ja osuuskunnan palveluksessa oli 35 henkilöä. Oli erittäin vaikea keskittyä peliin, kun mölyäminen jatkui koko ajan. (06) 832 4200 http://kpopisto.kpedu.fi kpopisto.linjat@kpedu.fi Koulutusohjelmat (20.8.01-17.5.02) Nuoriso ja vapaaajan ohjauksen perustutkinto Avoin yliopisto: kasvatusaineet, psykologia, kulttuurija taidehistoria, viestintä, mediakulttuuri, kieliopinnot TIEDE TAIDE VIESTINTÄ Foto-media Tanssi Teatteri-ilmaisu Musiikki Kuvataide Opisto Ha ku ja tk uu ! SOMISTAJAN AMMATTITUTKINTO 5.9.2001–19.12.2002, 20 ov. (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com Asianajotoimisto Ch. tässä luettelematonta tavaraa. Asunto 3 h, k, s = n. (06) 831 6295 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. Hakuaika päättyy 17.8.2001. sekretäärit, öljyvärimaalauksia, käsinsolmittuja silkkimattoja ym. Piharakennus, jossa toimitilaa n. mm. 2000 viljelijän omistama keinosiemennyspalveluja tarjoava osuuskunta, jonka toimialueena on laaja Keski-Pohjanmaa. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. Eriksson Isokatu 11, 67100 Kokkola AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist VT Monika Avellan Puh. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Hienoja vitriinejä pronssivyöttein ja rokokoo maalauksin, ranskalainen viinakaappi, kirjoituspöytä + tuoli sekä kirj. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. 85 m 2 . Olemme pörssiyhtiö ja toimimme Suomessa 28 paikkakunnalla.Lisäksi meillä on toimisto Ruotsissa. Ei hän ole aikoihin näin kovasti huutanut, Capriati jupisi. Seles korosti, ettei hän tee sitä häiritäkseen vastustajiaan. ja ajanvar. SMkakkoseksi nyt noussut Joonas Salmimäki starttaa ruudusta 10, joten hänen kiinniajamisensa on hieman helpompi tehtävä. Koulutus sopii hyvin myös pienyrittäjille. Tontilla rakennusoikeutta liike/asuintiloille n. Varikolla käymisensä jälkeen Ullakko, Haapalainen ja Ruohorinne aloittivat kovan nousun muiden takaa. sohvakalustoja, erikokoisia mahalipastoja ja pikkupöytiä marmoritasoin + irtotuoleja. Seles on rytmittänyt ja vauhdittanut lyöntejään äänekkäällä ähkimisellä jo vuosikausia. (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Rantakatu 6, Pl 198 67101 Kokkola Puh. Mutta en huuda kun lyön palloa, koska en koe sitä tarpeelliseksi, Capriati perusteli. 60 m 2 , osin saneerattu. Etteplan on tänään yli 500 henkilön dynaaminen yrityskokonaisuus. – Hän mölysi minkä keuhkoistaan irti sai. Hannu Ruohorinne ajoi aivan kaksikon perässä ja kuin samasta narusta vedettynä käänsi myös varikolle. Capriati ei suoranaisesti syyttänyt Selesin ähkimistä tappiostaan, mutta valitti sen häirinneen huomattavasti. SAN DIEGO (STT–REUTERS) Monica Selesin tavaramerkiksi tenniskentällä muodostunut lyöntejä vauhdittava äänekäs ähkiminen siivitti hänet välieriin San Diegon 750 000 dollarin turnauksessa. Valm. Osallistujat oppivat ratkaisemaan miten tuotteet saadaan edustavasti esille näyteikkunoissa, myymälässä, messuilla ja näyttelyissä sekä miten myymälän sisäja ulkomainonta toteutetaan. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. Hakemukset työtodistuksineen tulee lähettää 31.8.2001 mennessä osuuskunnan toimistoon, osoitteeseen: Keski-Pohjanmaan Keinosiemennysosuuskunta Koulutie 123 69700 VETELI Lisätietoja antavat hallituksen puheenjohtaja Simo Kärjä p. Lemminkäisen mutkaan saavuttaessa, paikassa missä Aivis Ohtla oli ulkomutkassa hiekalla keskeyttäneenä, Haapalainen taittoi sisämutkaan, kun taas Ullakon oli pakko ajaa ulkopuolta rataa. puh. Päätoimialamme ovat mekaaninen suunnittelu, jossa panostamme erityisesti 3D-tekniikkaan, sekä sähkö-, automaatio-, elektroniikkasekä ohjelmistosuunnittelu. Keula edellä vauhdilla ulos hiekalle, mistä ei enää paluuta ollut. 06-8316 100 tai 040 7688495. 06-66 55 00 K E SK I-P OHJANM A A N K E I N O S IE M E N N Y S O S U U S K U N T A UPEA IRTAIMISTO HUUTOKAUPATAAN ma iltana 6.8. 06-875 083 tai 050-586 1288. Tilat vuokrattu. Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. Alan koulutus ja aikaisempi työkokemus katsotaan hakijalle eduksi. Lisätietoja antaa rehtori Pirjo Penttilä, puh. Keskustassa, tontti 1560 m 2 . Tino Aaltonen sai kuin lahjaksi johtopaikan, Joonas Salmimäki otti kakkospaikan ja Toni-Tapio Vuorinen oli kolmantena. Lisäksi perehdytään erilaistan kampanjoiden suunnitteluun ja toteutukseen. Sunnuntaina Ullakko joutuu lähtemään 21 kierroksen kisaan takarivistä. Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Esko Lehto 0500-710 720 Himangan kunnan koululaitoksessa julistetaan haettavaksi toistaiseksi 1.10.2001 alkaen siivoojan tehtävä Pahkalan koululla. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. Lisätietoa löydät wwwsivuiltamme www.etteplan.com Toivomme sinulta: • teknikon tai ins.koulutusta • CAD-suunnittelukokemusta • yhteistyökykyä • oma-aloitteisuutta Koneja laitesuunnittelijoita Lisätietoja tehtävistä antaa aluetoimistopäällikkö Seppo Pukkinen p. Eikä Capriati ole ensimmäinen kilpasisko, joka asiasta on huomauttanut. Työaika on 5.85 t/pv. Joonas Salmimäki, Tino Aaltonen ja Toni-Tapio Vuorinen ajoivat tässä järjestyksessä kuusi kierrosta kymmenestä. 06-316 9610 tai 0400 609622 tai seppo.pukkinen@ette.com sekä Kokkolan toimiston vetäjä Markku Tilus p. Myyjä pidättää oikeuden hylätä tehty tarjous. – Nyt se oli kuitenkin poikkeuksellisen äänekästä. 8745 259 VT Ulla Pentti Sivuvastaanotto: Kaustinen Uskonnollinen toiminta Palvelukseen halutaan Kiinteistöjä myydään Huutokaupat Asianajotoimistot Koulutus Vuokralle tarjotaan Haemme Vaasan ja Kokkolan toimistoomme: ETTEPLAN Oyj on 1983 perustettu, yksi maamme johtavista suunnittelutoimistoista. Capriatillekaan Selesin ähkimisen ei kuitenkaan pitänyt tulla yllätyksenä, sillä kaksikko oli kohdannut ennen perjantaita 12 kertaa. Kokkolan Työväentalolla klo 18.00. -50-luvulla. Kummalliseksi kisa meni, kun kärkikuljettajat Ullakko ja Haapalainen näkivät pääliputuspisteessä komennon mennä varikolle, he kaarsivat varikolle johtavalle tielle. 600 m 2 . Näyttö klo 17.00. (06) 825 4102 tai 040 525 4128/Marja Haulos Sähköposti: etunimi.sukunimi@cop.fi KOKKOLAN KAUPPAOPPILAITOS Keski-Pohjanmaan Keinosiemennysosuuskunta on n. Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää opiskelijat käytännönläheisesti somistajan ammattitutkintoon kuuluviin ammatillisiin tehtäväkokonaisuuksiin. Erikoiseksi tämänpäiväisen startin teki se, että vilppilähdöstä varikolle 'pysähdy ja aja' -rangaistusta kärsimään tuomittiin ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa ollut Ilmari Ullakko, toisena ajanut Olli Haapalainen sekä hieman huonommalla sijoituksella ajanut Jarno Kalliomäki. ja ajanvar. Osuuskunnan liikevaihto vuonna 2000 oli 9,1 milj. Salmimäki nousi kokonaistilanteessa toiseksi, kun sekä sarjaa edelleen johtava Ilmari Ullakko että Olli Haapalainen keskeyttivät. Edellytämme vahvaa atkosaamista sekä kiinnostusta maatalouteen. Lähetä hakemuksesi joko sähköpostilla tai osoitteeseen: Etteplan Oyj, Uumajankatu 2, 65350 Vaasa MYYDÄÄN LIIKE/ASUINKIINTEISTÖ Sinun Kotiasi Varten KOKKOLA Rantakatu 14, 67100 Kokkola puh. Seles oli pahoillaan, jos Capriati oli ääntelystä ärsyyntynyt
Rommi puuhailee vanhan maalaistalon pihapiirissä Lappeenrannassa. Kertaus viime yön kilpailutapahtumista. Ensimmäiseltä laskutusjaksolta käyttämättä jäänyt etu siirtyy seuraavalle laskutuskaudelle. Stereo. Tuotanto: Jazzact Oy. (Den vida naturen). Kun kivusta tulee elämän herra, mikään ei ole kuin ennen. Tarjous koskee myös liittymän vaihtamista Duo-liittymäksi. 3798495 15.45 Stefanie. 1386312 22.50 Urheilu-uutiset. Laajakangasversio. Tämänkertainen jakso: Myyrä ja matto. Huom! Ilmainen suunnittelupalvelu esittelypäivän ajan. 8031245 22.20 Tulosruutu. Christian Slater on Brian Kelly, skeittaaja ja kapinallinen. 5160178 10.00 Pokémon. 16327 19.10 Skottilainen suudelma. 8612 300, arkisin 10–17, la 10–14 Sonera Oyj tarjoaa 5.8.–31.8.2001 uusille Sonera GSM -asiakkaille 200 markalla normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita ja tekstiviestejä (mukaanlukien sonera.net:in GSM Tekstilähetykset sekä koko GSM Ryhmäteksti-palvelun liikenne.) Etua on käytettävissä 50 mk/laskutuskausi liittymän avaamista seuraavien neljän laskutuskauden ajan. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Leena Hjelt (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset YLE24. 6008679 12.15 Muistoja – Kaupungin muotokuva. Toimintaelokuva, joka sijoittuu aurinkoiseen kalifornialaiseen Orange Countyyn ja kaupungin vietnamilaisalueelle. Uusinta lauantailta. 36766 10.05 Kolme kaveria ja Jerry. Kesän aikana järjestetään lisäksi tekstiviestiäänestys Suomen parhaasta golfkentästä. green cardin suorittamista. 419940 18.05 Ystävämme Charlie. Mukana Kesäveturissa myös Nimipäivälaulu sekä piirrettyjä. 817414 15.20 Caroline. Stereo. Maxine törmää työssään jemeniläisen perheen syvään juurtuneisiin uskomuksiin. 6239124 16.35 Kuninkuusravit. Merien syvyyksissä elävä rakkolevä näkee varsin läheltä elämän ja kuoleman rajun taistelun. Blue Stars -turnaus Sveitsissä 2001. 156834 20.15 Veljeni vartija. San Diego, USA: Naisten tenniksen 750 000 dollarin turnaus: Puolivälierät: Martina Hingis Sveitsi (1)–Ai Sugiyama Japani 6–3, 6–4, Venus Williams USA (2)–Nathalie Tauziat Ranska (6) 6–2, 6–2, Lindsay Davenport USA (4)–Sandrine Testud Ranska (12) 6–2, 5–7, 7–6 (7–5), Monica Seles USA (7)–Jennifer Capriati USA (3) 6–3, 6–3. 380259 20.00 Ritan retket. Laatikollinen muistoja. 346785 20.40 Rantojen kunkku. Tuotanto BBC. Sport 2000, SM-osakilpailu: 1) Joonas Salmimäki BMW 16.09,003, 2) Tino Aaltonen Ford 16.12,010, 3) Toni Vuorinen VW 16.15,047, 4) Hannu Luostarinen Honda 16.19,739, 5) Pasi Lähteenmäki VW 16.20,322, 6) Jorma Hannula 16.21,852, 7) Ilkka Kiviniemi BMW 16.22,080, 8) Kari Grönthal BMW 16.29,679, 9) Olli Haapalainen VW 16.30,301, 10) Hannu Ruohorinne Honda 16.30,809. 360 20.30 Tv-uutiset ja sää. Stereo 88940 18.35 Havannan rytmejä. 9659563 22.40-00.15 Martin Beck: Valkeat yöt. Tutustumme meren eläviin ja elinkeinoihin veden äärellä. esitys 19.5.1998 7713650 10.35 Shirley Holmes ratkaisee. 778. 5961495 16.55 Viiden Uutiset. 6720018 12.10 Sunnuntain matkaopas. Atlantis FC HJK. 91361018 21.50 Urheilu-uutiset. Katso ja vaikuta. 326921 21.05 NYPD Blue. A.A. Stereo 939414 21.15 Ykkösdokumentti: Suuren karhun sirkusuni. päivän loppukilpailutuloksia: Miehet: 100 m su: 1) Matt Welsh 51,68, 2) Josh Watson 53,17, 3) Beau Mannix 53,87. 8999969 13.55 Yksinäisten sydänten kerho. 4018853 15.45 Clueless – Huolettomat. 105230 13.10 Motown Live. 9854495 23.45-00.35 Villiä menoa. Paljon kesäkalusteita jopa PUOLEEN HINTAAN! ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA. Refereras i flerljud. Granthanhi haluaisi lähteä muuttavien villihanhien matkaan. Tuotanto: Citytv/MuchMusic/Funny-Films Oy. Kadonneet pullat/Pyöräilyä. klo 11–17 TERVETULOA! TÄLLAISTA ET OLE ENNEN KOKENUT! Tule ja koe äänentoiston tulevaisuus. 5239476 10.10 Kapteeni Tähti. Osa 2/4. liittymään. 46143 09.05 Sunnuntaivekkari. 7206650 11.25 MTV-Akatemia. Vesistöjen merkitys kansantaloudelle on myös ollut suuri kautta aikojen. Lappeenrannan, Porin ja Turun lauluryhmät sekä Soile Salorinne ja Maiju Ollikainen esiintyvät Turun Metodistiseurakunnan jumalanpalveluksessa. Paikallishistorioitsija Martin Öhmanin opastuksella Wenzel ja Ritva tutustuvat kesäiseen Utön saareen. Jörn Donner: Helsingin kesä. Tuotanto: Explore International. Draivin juontaa Matti Eve. 400 m sku: 1) Justin Norris 4.09,85, 2) Trent Steed 4.10,48, 3) Grant McGregor 4.14,32. TARJOUS KOSKEE MYÖS LIITTYMÄN VAIHTAMISTA DUO-LIITTYMÄKSI. Pikachu on vakavasti sairas, eikä paikkakunnalla ole kuin vain ihmissairaala. USA 1989 4206124 18.00 Kuuden uutiset. Lajeina mm. Alastaro: Rata-autojen SM-sarjaa: Formula 3, SM-osakilpailu: 1) Jussi Lailavuo 27.51,830, 2) Jari Koivisto 27.54,075, 3) Niko Nurminen 27.54,825, 4) Sanna Pinola 27.55,674, 5) Jaakko Ruotsalainen 28.17,841, 6) Juha Fred 28.20,975, 7) Esa Harklin 28.35,571, 8) Jussi Pinomäki 28.39,339. Sunnuntaivekkari. 4536835 22.55 Silkkiä ja luoteja. Ajankohtaisohjelma. (85 min) Ruotsi 1997 5356853 07.00 Yleisurheilun MM-kilpailut. 2179476 08.55 Kesä-Veturi. Moottoriurheilun ajankohtaisohjelma. Rajoitus ei koske Companyliittymiä. Selostajat Antero Mertaranta ja Bror-Erik Wallenius. 14245 11.00 Yleisurheilun MM-kilpailut. Osa 1/3. Refereras i flerljud. Kun hyvä äänentoisto ratkaisee – valinta on Bose! Korotonta maksuaikaa jopa lokakuulle! 8.990 ,HuippuHuippuHuippuuutuus! uutuus! uutuus! 32” Huomenna maanantaina 6.8. 333. esitys 1.8.2000 5056 13.30 25. Uinti Tennis Autourheilu. 2521969 19.00 Amyn lailla. Juttu osoittautuu äärimmäisen hankalaksi kansainvälisine huumeyhteyksineen ja rave-juhlineen. 2001 s KESKIPOHJANMAA KV-32LS35 32” LAAJAKUVA-TV CCD-TR18 Hi 8 VIDEOKAMERA USB-TIETOKONELIITÄNTÄ KANNETTAVA MINIDISC-SOITIN MZ-R700PC Bose -rekka liikkeemme edustalla. 3967143 17.25 Ruutulippu. Draivin prona jatkaa Anssi Kankkonen ja kolumnisti Bruno Taajamaa johdattelee katsojia lajin historian saloihin. Refereras i flerljud. 2501476 23.50-00.15 Ruutulippu. 2532940 09.00 Eläintarinat. 70124 08.05 Avara luonto: Syvyyksien myrskyävä elämä. 8313 898. Rowan Atkinsonin tv-sarjasta tuttu roolihahmo menestyselokuvan tähtenä. Laskutuskausi on yksi kuukausi. 18872 09.05 Myyrä. (89 min) USA 1998 2670143 15.30 Miljoonaralli. 822940 01.35-06.00 4deitti. 16124 20.45 Urheiluruutu. Jouni Järvelä Group. Svensk text i Text-tv s. Tällä kertaa ovat mukana Warren G., Mack 10, Naughty By Nature, James Brown ja uusi juontaja Montell Jordan. Stereo. Muutoksia. Bora Bora Tonga. Englantilaisen dokumenttisarjan osa 4/6. Vesistöt ovat yksi monimuotoisimmista ja tuotteliaimmista ekosysteemeistä maapallolla. Selostus Markku Heikkilä, tv-ohjaus Tapio Holappa. miesten korkeuden karsinta sekä naisten 400 m:n aitojen ja 100 m:n alkueriä. 6721766 10.50 Piirretty. Sukupuolet ovat tukkanuottasilla sen suhteen, kenen hoidettavaksi poikaset jäävät. Anne Flinkkilän vieraina lapsuudestaan asti reumaa sairastanut Jaana Hirvilammi, onnettomuudessa halvaantunut Pirjo Kauppinen ja kipupsykologi Tage Orenius. 1827582 20.25 Huonosti käyttäytyvät miehet. 5628124 16.50 Jazz1. Vanhemmuuden ongelmat. Kulttuurit törmäävät. 434105 13.40 Toiset 60 minuuttia. Toimittaja Eeva Pohjola. esitys 10.2.1996 7442105 10.00 Jumalanpalvelus: Metodistikirkon nuorten Musiikkijumalanpalvelus. Tuotanto Tarinatalo Oy. 5837308 09.55 Kukkaisvoimaa. Etu myönnetään vain yhteen samalle asiakkaalle tarjousaikana avattavaan normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita ja tekstiviestejä. Kesto 86 min. 3445056 18.00 Tv-uutiset. Golfin makasiiniohjelma. 847105 21.00 Bean – äärimmäinen katastrofielokuva. Ed. Kukkien maailma on ihmeitä täynnä, sen kertoo dokumenttisarja kukkien myyttisestä voimasta. Stereo. Esim. 5834308 10.55 Ihmeellinen luonto. 1153969 18.05 FST: Pohjolan veneet. Osittain MV. TV2 Ajankohtaisohjelmat. Ylemmän tahon tuki kuitenkin estää potkut, mutta ei siirtoa USA:han. Iso paha koira. Palveluyrityksiä. Atlantis FC HJK. Kukat puutarhassa. 2921853 19.30 Soppamies. Eräs miehistön jäsen syyttää Phileas Foggia varkaudesta. esitys 31.7.2001 6751747 15.15 30v ja lapset. esitys 2.11.1999 6679124 15.30 Eleanor Roosevelt – itsenäinen nainen. Arvioinnissa kuullaan naantalilaisten tarinoita vanhoista esineistään. Ed.esitys 06.09.2000. MA–PE 10–18, LA 9–14. Formula 1 -kauden sensaatiotulokas. Suora lähetys. 1130747 20.15 Urheilu-uutiset. 8662 300, ma–to 9.30–17.30, pe 9.30–18.00, la 10–14 KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. 5919969 19.25 Ruututoimitus. esitys 4.8.2001 8796124 09.00 Tv-uutiset YLE24. Kesän kestävä kotimaisen jazzin katselmus. 7456582 17.00 Tv-uutiset. Kesäinen komedia kahden yksinhuoltajaperheen lapsista, jotka perustavat videotreffipalvelun kalifornialaisen pikkukaupungin asukkaille, ja samalla toivovat myös isänsä ja äitinsä löytävän toisensa. Jaksossa ollaan orankitutkijan matkassa, tutustutaan norsulauman elämään sekä siihen, miten norsut suhtautuvat lajitoveriensa jäännöksiin, kuvataan hedelmälepakoita luolassa, autetaan karjatilallisen haavoittamaa leijonaa ja jahdataan rottia. Vanhan ystävän patsas tuo Kapteeni Tähden mieleen muistoja menneisyydestä ja ajasta, jolloin vielä oli käskyjä, joita toteuttaa. Työharjoittelua. 444785 18.30 Viittomakieliset uutiset. 20/26: Ei vielä mennä nukkumaan. 7270230 08.30 Teletapit. 31679 17.05 FST: Hypnoosi – keskustelua ihmisen parantavasta voimasta. Juontajana on Sami Niemi. Kisastudio. Kesto 101 min. Ed. Turku. 3012414 18.05 Family Guy. 46/52: Nautiluksen vangit. Katsojat ovat saaneet kutsua Harri Syrjäsen kokkaamaan kotiinsa, mutta kenen kutsuun soppamies on vastannut. Ed. Musta tuntuu. tunti: Jacques-Henri Lartique. Naiset: 50 m su: 1) Brooke Hanson 31,13, 2) Leisel Jones 31,99, 3) Sarah Kasoulis 32,50. Ohjelmassa pureudutaan ajankohtaisiin asioihin ja seurataan mm. 91358 18.05 Kakkosen kesäsää. 2788230 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 26 Sunnuntaina 5.8. 3830969 18.40 Toinen jalka haudassa. 100 m pu: 1) Geoff Huegill 51,11, 2) Michael Klim 51,73, 3) Adam Pine 51,99. esitys 24.6.2000 3807211 23.15-03.30 Yleisurheilun MM-kilpailut. 8361414 17.00 Futis Forum. Ystävämme tutustuvat sukellusveneeseen. 896921 14.50 Sporttitähdet. Tv-ohjaus Jorma Vuorenoja. Espoolainen hyppäsi kolmessa vuodessa kartingsarjoista autourheilun kuninkuusluokkaan. 4759768 18.30 Motor Forum. 28666292 11.40 Draivi. Charlie ja mestari. esitys 15.12.2000 9777114 10.00 Tv-uutiset YLE24. 8421327 18.10 Yleisurheilun MM-kilpailut. Lajeina mm. Ed.esitys 14.05.2000. 37766 22.05 Kun elämä satuttaa: Pelastajat III. Bose Lifestyle 50 digitaalinen kotiteatterijärjestelmä Road Show. esitys 3.12.1998 9725037 12.25 Meren rikkaudet. Suora lähetys. 983940 22.15 Viikon sää. Stereo. Maailman parhaat musiikkivideot. 153747 20.10 Huomisen sää. 200 mk KAKSITAAJUUSPUHELIN • edistykselliset viestiominaisuudet • personointi • x-press on-värikuori ja näytönsäästäjät • muistutukset • äänivalinnat • kuvaviestit • ennustava tekstinsyöttö • hauskoja uusia pelejä • puheaika jopa 4,5 h • valmiusaika jopa 260 h 980,980,Back To School! Back To School! Konekeskus tarjoaa 5.8.–31.8.2001 uusille Sonera In-asiakkaille Sonera liittymän avaajille Back To School-paketti, jossa puhallettava kännykkätuoli, lukujärjestys sekä yksi logo puhelimeesi ilmaiseksi! Perth, Australia: Lyhyen radan (25 m) Australian avoimet mestaruuskilpailut, 2. 1792245 11.00 Tv-uutiset YLE24. Rallin kutsukilpailu, jossa mukana suomalaisia huippunimiä. Mukana Kesäveturissa myös Nimipäivälaulu sekä piirrettyjä. Milne: Nalle Puh. Kesäkalustetarjouksen saat ilman Askotilitai S-Etukorttia. Toisaalta monille eliöille viidakkomainen leväkasvusto toimii turvapaikkana. 6769969 18.15 FST: TV-nytt. Englantilainen piirrosanimaatiosarja, osa 9/13. 100 m ru: 1) Phil Rogers 59,97, 2) Jim Piper 1.00,15, 3) Simon Cowley 1.00,17. Ja miten käy Los Angelesin. 779969 12.30 Jalkapalloa, FIFA Blue Stars. 9563327 13.10 Unelmamatka. 8712327 13.20 Ritari Siniparta. Englanti 1997 1830679 22.45 Myöhäisuutiset. Ed. Stereo. esitys 9.5.2001 292679 14.25 Inhimillinen tekijä. Miten käy, kun Beanin pitäisi hoitaa losangelilaisessa taidegalleriassa uuden taideteoksen avajaisia. Kertaus viime yön kilpailutapahtumista. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen samalle asiakkaalle avattuja liittymiä eikä GSM Easyä. 7405582 22.45 Kun seurojentalolla tanssittiin. 1718230 16.10 Skeittijengi. 5138853 17.50 Yleisurheilun MM-kilpailut. joidenkin rapulajien urokset ryöstävät naispuolisen lajitoverinsa pitäen tätä vankinaan ennen parittelua. Rapin, Hip Hopin, Soulin ja R&B:n kuumimmat tähdet ja viileimmät klassikot. Herran pieksut!. Jotkut valitsevat yksiavioisuuden ja yhteishuoltajuuden, jotkut ovat moniavioisia eikä poikasista huolehdi kumpikaan. Ed. 86747 11.05 Me tulemme taas. 4331476 09.15 Kesä-Veturi. 4327 13.00 Elämäni eläimet. Ed. Seuraavilla laskutuskausilla käyttämättä jäänyttä etua ei siirretä eikä hyvitetä asiakkaalle. 1696327 09.35 Matka kapteeni Nemon kanssa. 2071018 22.00 Kymmenen Uutiset. Mäntti. 977785 14.20 Luonto kutsuu. Televisiossa aikaisemminkin temmeltänyt Rommi-koira antaa vauhtia ja ideoita sunnuntainviettoon. Osa 12: Ajaton aika. Rakkauden meri. Merisusi. 625969 16.00 Futis Forum. 119 min). Vesi on välttämätöntä elämälle. esitys 31.10.1997 2038327 15.20 Tuhat vuotta, sata kirjaa. 526679 19.10 Tulosruutu. Rommi puuhailee vanhan maalaistalon pihapiirissä Lappeenrannassa. 889105 20.00 Kahdeksan uutiset. Kokkola: Kaarlelankatu 21, puh. Montreal: Miesten tenniksen 2,95 miljoonan dollarin ATP masters–turnaus: Puolivälierät: Patrick Rafter Australia (9)–Juan Carlos Ferrero Espanja (4) 7–5, 4–6, 6–2, Fabrice Santoro Ranska–Bohdan Ulihrach Tshekki 6–3, 4–6, 6–1 Tommy Haas Saksa–Arnaud Clement Ranska (10) 6–2, 6–4, Andrei Pavel Romania–Andy Roddick USA 6–4, 6–7 (2/7), 6–3. Nyt ei hätä lue lakia. Hän aikoo kostaa veljensä kuoleman. www.yle.fi/inhimillinentekija Ed. Osa 2/6: Teeri. Pähkähullu parodia rantavahtien surffailusta monien ulottuvuuksien Malibu Beachilla. 375747 10.25 Junior: Twipsy. naisten 7-ottelu ja pituuden karsinta sekä miesten moukarin ja 100 m:n finaalit. Kimi Räikkönen. Ed. Tekstitys Teksti-tv:n s. 9292853 20.00 Antiikkia, antiikkia. SONYT HUIPPUVALIKOIMASTA SONYT HUIPPUVALIKOIMASTA • Täysin suorapintainen FD Trinitron WEGA-kuvaputki erinomainen kuva ilman häiritseviä heijastuksia • Subwoofer-bassokaiutin takaa tuhdin äänentoiston • Suomenkieliset valikot Siisteimmät Siisteimmät 3.490,1.890 ,• 460xdigitaalinen zoom (20xoptinen) • Night Shotin avulla kuvaat täysin pimeässä • Tallentaa musiikkia vaikka suoraan internetistä • Huippuluokan digitaaliset äänitykset ja editoinnit • Kauko-ohjain kuulokejohdossa ASKO -15% alennuksen saat esittämällä Askotilitai S-Etukortin. Ed.esitys 18.01.1998. Kimi Räikkönen -saga on todellinen tuhkimotarina. Oudot otukset. 4707872 09.45 Suomen linnut: Teeri. 605899 19.00 Seitsemän Uutiset. Riskipeliä. Kotimainen matkailuohjelma. Amerikkalainen draamasarja. Selostajana Antti Haajanen, kommentaattorina Atik Ismail, haastattelijana Toni Kallio. Televisiossa aikaisemminkin temmeltänyt Rommi-koira antaa vauhtia ja ideoita sunnuntainviettoon. Espanjalainen suomeksi puhuttu piirrossarja. Jalkapallon FIFAn nuorten seurajoukkueiden 63. 84205490 09.35 Leo Leijona. Toimittaja Eeva Pohjola. Osat 1/3 ja 2/3: Makkaratehdas ja suolakaivos. Tuttuun tyyliin ohjelmassa tavataan tunnettuja golfin harrastajia, minkä lisäksi seurataan myös kotimaan huippugolfia. Ed. Ed.esitys 09.11.2000. Krakova. Ed. Road Show. 800 m vu: 1) Amanda Pascoe 8.22,06, 2) Rebecca Cooke 8.25,79, 3) Charlene Benzie 8.32,43. Siilit haluaisivat jo mennä talviunille, mutta on vielä liian aikaista. Osa 3/6: Salaliitto. Selostaja Osku Laukkanen. Lisäksi useita pokémoneja on loukkaantunut kolarissa. Ed. Tällä kertaa tutustumme ihmeellisen luonnon tavallista ihmeellisempiin, kuten villeihin isoihin kissapetoihin Brittein saarilla, tavallisten etanoiden kummallisuuksiin ja meren kaltaisen Tanganjika-järven poikkeukselliseen eläinmaailmaan, kuten sähkömonniin, joka kykenee sähköiskulla tainnuttamaan otuksen kuin otuksen. 100 m su: 1) Dyana Calub 1.00,21, 2) Frances Adcock 1.00,52, 3) Clementine Stoney 1.00,68. 5161018 22.00 Kakkosen kesäsää. alennuksen! ASKOSSA ON KANTAASIAKASPÄIVÄT! Tänään klo 12-16 saat kaikista Askon normaalihintaisista tuotteista -15% -15% Alennus normaalihinnoista. Tuotanto: Broadcasters Oy. Beanin työt Englannissa kaatuvat työpaikalla uinumiseen. Komisario Martin Beckin johtamalle murharyhmälle lankeaa nuoren kuorma-autonkuljettajan kuolemantapaus. 8555834 12.40 Jyrki Countdown. MV. PUH. Miten sietämättömän kivun kanssa voi kaikesta huolimatta elää
06.30 Morgonkonsert. 16.15 Häger & Villius: Bland storkar och slott. Näinkö hassua meininkiä se rockin vallankumouksen tekeminen oikeasti olikin. 15.50 Veneilysää. 12.55 Urheiluradio. 19.00 Nyheter från FNB. 19.30–20.30 Sommarbolibompa. 13.10 Tämän runon haluaisin kuulla. 10.30 Bara roligt i Bullerbyn. Homoseksuaalien oman lipun designer Gilbert Baker ja sateenkaarilippunäyttely Roomassa. Eurosport 9.30 Seikkailu-urheilu: AdNatura. 23.03 News in English. 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. 555 TV2 klo 23.05 Kari Salminen Kuoliaaksi selitetty vainaja Jorma-Veikko Sappisen suomentama elämäkertakirja Jim (No One Here Gets Out Alive) on rokin renkuttajien raamattuja. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. Koko ajan on kuin tuloillaan se vanha kunnon ”auto on vain peniksen jatke” -viisaus, jota ei yksikään aikuinen enää voi nauramatta suustaan päästää. 12.03 Sävellahja. Selostajana Petri Kuikka. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 06.50 Yleisurheilun MMkilpailut: kooste yön tapahtumista. 17.00 X-Sporten 22.00 Radio Hottentott. 21.50 Merisää. Auto on useimmille sellaisen omistavalle välttämättömyyskapine, joka maksaa erityisestä tässä maassa järjettömän paljon, ja jonka käyttäminen pelkkään hupiin on enää – kuten on vuosikymmenet ollutkin – nuorison etuoikeus. 23.03 Båtradion. 11.15 Sommarmord: Skriva var det jag ville. 13.00 TV5 Infos. Viulutytön vierailu. Enää on aivan turha romantisoida häirikköä ja paskiaista, jonka ansiot ovat siinä, että hän osasi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä vääriä asioita. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Nicolas joutuu käymään inhoamansa lääkärin vastaanotolla ja käyttäytyy jo puhelimessa huonosti. Ilta pilalla. Luvassa on tiukkaa asiattomuutta siitä, miten Jim oli kuulkaa todellinen, man, ja kaiken lisäksi oikea runoilija. 03.00 Uutiset. 0.20 Friidrotts-VM. 4.05 Outremers. 12.00 Uutiset ja sää. 6.05 TV5 l'invite. 03.02 Yleisurheilun MM-kilpailut. TV1 klo 19.05. 01.00 Uutiset ja sää. 19.55 Vädret. Rock on rockia, ei yhtään sen enempää. Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 12.00 Aktuellt. 18.20 Musik till kvällskaffet. 07.20 Fåfängans marknad: Spegel, spegel. Joko siinä perheessä ollaan kulttuuri-ihmisiä, köyhiä, hihhuleita tai muuten ihan pihalla. 12.30 Les carnets du bourlingueur. 2.05 Ma terre (1998). 7.00 Journal TV5. Kuva: Yle/Kuvapalvelu. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 18.00 TV5 Infos. 17.45 Urheiluradio/Palloilukierros. 09.00 Aktuellt. 1.00 Journal Suisse. 20.00 I döda mästares sällskap. 10.03 Iskelmäradio jatkuu. 14.00 Radioteatteri esittää: Isoa Inaria kiertämässä, osa 1/4. 19.00 News Weekend Edition. 00.00 Musik. 01.02 Yleisurheilun MMkilpailut. 16.00 Aktuellt med väderrapport. Yksi joukostamme. 0.20–0.45 Katie Joplin. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 5.00 Journal RDI. 13.00 Musiikkia tauottomasti ottelun alkuun asti. 17.03 Palloilukierros. Koko viritys on hätäisempi ja henkilöt irrallisempia. 22.00 Seriestart: Tanner. 18.03 Yleisurheilun MM-kilpailut/ Palloilukierros. 15.00 Tennis: WTA -turnaus, San Diego, USA. Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.40. 555 Ylen ykkönen klo 19.25 Leena Mäenpää Kala latistui eläintarhaksi Pettymys mikä pettymys. Muutamaan otteeseen Cleese saa sentään hullunmyllyn pyörimään kuin Pitkän Jussin majatalon Basil Fawlty muinoin. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. Katsokaa vaikka pientä tyttöä, joka tunnustaa koulussa silmät oudosti hehkuen: ”Haluan viettää enemmän aikaa perheeni kanssa”. 18.30 Livskraft. 15.35 Naturligtvis. 23.00 Nyheterna och vädret. Aivan varmasti ongelma on merkittävä. 00.00 Uutiset ja sää. Seuraavan kerran maanantaina klo 20.00. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. Amerikkalainen draamasarja. 03.30 Nattklassiskt. 10.00 Uutiset ja sää. 09.55 Kuhmon kirkon kellot kutsuvat. 13.55 Urheiluradio/Pesäpalloa. 17.00 Journal TV5. 01.00 Uutiset ja sää. 09.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 10.30 Naisten tunti. 1.30 Soir 3. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Morgonmusik. 17.30 Päivän peili ja sää. Mutta keinot sen ratkaisemiseksi eivät voi olla amerikkalaisen mallin mukaisia. Elokuvasta Kaikkiruokaiset ystäväni (Fierce Creatures, 1997) tuli kumminkin vain harvakseltaan hymähdyttävä hupsuttelu. 13.10 Onnenpäivä. Haloo!. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 10.00 Jumalanpalvelus Ylivieskan kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset;koko kansan puhelintoivekonsertti:studio 0700-92111(9,95mk+pvm) Uutiset 12.00 Seurat Pattijoen ry:ltä 17-18 15.00 Tähtikaarti -tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Gudstjänst från Karleby Kyrka 11.15 Vägen genom Bibeln 12.00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta. 7.30 Les Zaps. 06.00 Uutiset ja sää. 23.15 Ma terre (1998). 21.00 VM i friidrott. 0.45 Images de Pub. 15.40 Bortom asfalten: Naturvett och camping. 10.00 Nyheter. 23.09 Satumaa jatkuu. 18.20 Tunteiden verkko. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. Voisi kuvitella, että autoista ja autoilusta innostuneista ihmisistä kertova ohjelmasarja malttaisi jättää 1970-lukulaisen ällistelyn ”kyllä ihminen viestittää autollaan jotakin itsestään” ja pitäytyisi autoihin ja niistä innostuneisiin ihmisiin. 18.00 Uutiset. 10.03 Schwunnng. 08.00 Uutiset ja sää. 14.30 Under ytan. 14.10 Dokument utifrån: Tyrannernas tvekamp. 20.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 22.00 Koe-eläinpuisto. 15.00 Journal TV5. Viipurilaisia tuokiokuvia. 23.00 MTV Live. 08.50 Yleisurheilun MM-kilpailut: kooste yön tapahtumista. Suora. Hän oli myös shamaani, itsensä ja lähimmäistensä testaaja, klassinen intellektuelli ja peräti renessanssimies. 11.00 Journal TV5. Amerikkalainen draamasarja. Vaan eipä tietenkään. 10.00 TV5 Infos. Kirjan kirjoittajien lisäksi ohjelmassa pääsevät ääneen bändin jäsenet, tuottajat ja muut oleelliset. Eivätkä onneksi päästä tämän ohjelman naisetkaan, mikä on heidän kunniakseen sanottava. 21.55 Urheiluradio. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 9.30 Un clic pour un clip. 23.55 Kelly Kelly. Musiikkivieraana The Corrs. Lukinsin tyttäret joutuvat törmäyskurssille. 23.00 Aktuellt. Simppeli juoni ei siis Kala nimeltä Wandan petoskiemuroita hätyyttele. 55 TV1 klo 20.00 Vesa Majanen Televisio on paholaisesta Yksi parhaista tavoista altistaa oma lapsi koulukiusaamiselle on kieltää häneltä television katselu. Pohjatikka. 14.00 Uutiset. Suora. Liisa Tammion Jauhoaivovaimo onnistuu hakeutumaan yllättävän tuoreelle ja tallaamattomalle nurmelle kuvatessaan scifi-tarinoihin sukeltautunutta miestä ja tämän uskollisia pikku apulaisia. 18.50 Merisää. 12.03 Schwunnng fortsätter. 24.00 MTV's 20th Anneversry. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 14.03 Tänään iltapäivällä. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 15.00 Uutiset. 15.58 Båtväder. On jossain määrin hämmentävää nähdä näin myöhässä jälkikäteen vuonna 1981 tehty dokumentti Tribuutti Jim Morrisonille, jonka alkuperäinen nimi on sama kuin kirjan. 19.10 Yleisurheilun MM-kilpailut/ Palloilukieros. 55 (90 min, E) MTV3 klo 21.20 Pekka Eronen Juoksijatähtien maa. Aihetta on käsitelty monin variaation, sekä totisin raportein että roimin farssein. 13.05 Carte Postale Gourmande. 19.20 Aftonandakt 19.27 Musik. 07.50 Merisää. 17.20 Profilen. Jauhoaivovaimo on – ihan riippumatta siitä, että sen salanimikirjoittaja on omassakin elämässään kaiketi monenlaista kokenut ja tuumaillut – kiva kuvitelma, piristystä maanantai-iltaan. 20.15 Les Allumes. Elisabeth – kläddesigner i New York. Jakella on ongelmia tutkielmansa valmistelussa, joten hän päättää selvitä tilanteesta rahalla. 13.30 Journal de France 3. Ruotsin tv 1 10.00–11.00 Sommarbolibompa. 19.30 Pippi Långstrump. 01.02 Yleisurheilun MMkilpailut. 17.30 Tosielämää Havaiji (u). 10.00 Aktuellt med väderrapport. Vaikka itse asiassa tekeekin kaiken, myös ne luomistyöt. 12.45 Merisää. Oli lupa odottaa suuria, kun penkiltä pudottaneen Kala nimeltä Wanda -komedian kaarti kokoontui yhteen kymmenen vuoden tauon jälkeen. 21.25 Kesäinen pianotuokio. 23.00 Journal TV5. 19.10 Yleisurheilun MM-kilpailut/ Palloilukieros. 15.50 Veneilysää. 15.55 Urheiluradio/Pesäpalloa. 21.00 Aktuellt. StarTV kertoo sähäkästi viihdemaailman tuoreimmat kuulumiset rapakon takaa ja muualta. John Cleese, Jamie Lee Curtis, Kevin Kline ja Michael Palin ovat siis jälleen yhdessä, mutta uudessa tarinassa ja eri hahmoina. 16.05 Urheiluradio/Jalkapalloa. 19.55 Urheiluradio. 14.00 Motocross: MM-sarjaa, Namur, Belgia. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Pop i pyjamasen. Ensiesitys NBC:llä 13.3.1999. Musiikkia. 23.09 Satumaa jatkuu. Miljardi ihmistä katsoo päivittäin televisiota tuhansilta kanavilta. 14.00 TV5 Infos. 22.05 Todellisia tarinoita. 07.02 Jani Kortti. 9.00 Journal Radio-Canada. 22.05 Satumaa. Hauskinta katsottavaa ovat autonäyttelyssä joko ajoneuvoja tai niitä esitteleviä kaunottaria silmät pyöreinä ja suu auki toljottelevat miehet, joiden olemus vahvistaa sen mitä parikin ohjelmassa juttelevaa naista toteavat: ensin katsotaan autoa ja sitten vasta sitä ajavaa kaunotarta. Nyt yritetään pelastaa ahneen australialaisen mediamogulin uhkaamaa englantilaista eläintarhaa. Kuva: Nelonen/Tiedotus Kuppilafilosofiaa auton viestistä Kun miestä viedään Mies luo – eli laiskottelee. 03.02 Yleisurheilun MM-kilpailut. Pohjatikka. 13.10 Onnenpäivä. 13.05 Kamera: Einsteins hjärna. 17.30 Les carnets du bourlingueur. 23.06 Novosti po-russki. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 20.30 Rapport. 20.45 Mezzosopraano Magdalena Kozena kuninkaan viulujen solistina. 20.00 Vänner emellan. 22.00 Kolkyt ja risat. Tv 4 Nordisk 12.05 Laura. 08.20 Luontoretki. 15.30 Ludwig van Beethoven: Jousikvartetto nro 16 F-duuri. 23.06 Novosti po-russki. 18.00 Cityfolk. 17.00 Kuhmon kamarimusiikkijuhlat 2001. 17.03 Palloilukierros. 15.00 Uutiset. 21.00 Journal Belge. Amerikkalainen draamasarja. Amerikkalainen saippuadokumenttisarja seitsemän nuoren kimppakämppäasumiskokeilusta kamera kannoillaan kellon ympäri. Mike tapaa viehättävän naishenkilön, joka ei myöskään tunnu inhoavan häntä. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja 22.00 Uutiset ja sää. 09.05 Iskelmäradio. 16.30 Sommarberättelsen: Råttpojken. Queer-terminologiaa ja gay-itsestäänselvyyksiä kolumnikoivan kirjailijan, Dan Savagen, suulla. 20.50 Har du hört den förut. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Rami Saaristo Rami Saaristo herättelee pilke silmäkulmassa. 07.00 Uutiset ja sää. Amerikkalainen nuorisodraama. 18.00 TV-universitetet – sommar. 18.47 Taisto ja Irmeli. 23.00 Yleisurheilu: Edmonton Extra. 22.45 Urheilu-uutiset. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 20.30 Strindberg – målaren och fotografen. 19.00 Djursjukhuset. 11.30 Histoires d'iles. 00.05 Yleisurheilun MM-kilpailut. Soita studioon 0108 06000! Uutiset tasatunnein. 18.00 Musiikkia tauottomasti aamuun saakka. 22.00 Uutiset ja sää. 13.00 STT:n uutiset ja sää. TVTV! kisat, Klagenfurt, Itävalta. Niillä ei kuitenkaan ole kyetty täyttämään koko puolituntista ohjelma-aikaa, joten puheiden lomaan on survottu jos jonkinlaista kuvasilppua ja -kikkailua kehonrakentajan lihaksista alppihiihtoon ja alastomiin naisvartaloihin. 22.15 Bakgrund. 10.00 Luomakunnan sunnuntain messu Kirkkopäiviltä. Suora. 22.00 MTV Cribs. 19.00 Bingo. 21.30 Sportspegeln. 07.00 Uutiset ja sää. 21.00 Uutiset. Ruotsalainen tv-kriittinen dokumentti Muurahaisten sota käy sotaa myös itseään vastaan. Ovatko naiset yhteisine kärsimyksineen lopulta ihmistä kummempia, ja kuinka kaukana tarinoiden suossa rämpivän miehen (Hannu Valtonen) puuhat ovat tavallisesta elämänmenosta. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 20.00 Friidrotts-VM. 16.45 Xena. 16.05 Favoriter ur världslitteraturen 16.15 Melodiradion. Vuonna 1971 Pariisissa kuollut Jim Morrison teki bändinsä kanssa kahdeksan perättäistä kultalevyä. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 19.10 Tunteiden verkko. 06.50 Yleisurheilun MMkilpailut: kooste yön tapahtumista. 19.15 Star trek: Voyager 4. 19.25 Viikon luontoääni. Uutiset tasatunnein. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 17.55 Paljastuksia (u). 08.00 Aktuellt. 3.15 Hitlers barn – utbildning. 14.55 Urheiluradio/Pesäpalloa. 23.15 Friidrotts-VM. Menneisyyden haamu. Minun kuntani kaunis on! Radio Novan studionumero 0108-06000, soita ja kommentoi! 13.00 Janne Aaltonen Uutiset tasatunnein. 12.00 YLE 75: studiossa radiokuorot, -orkesterit ja -yhtyeet. Olisitte jo hiljaa. 20.25 Miesten ilta 0203-17600. 21.03 Miesten ilta 0203-17600 jatkuu. 16.05 Seija Walliuksen seurassa. Tämä tahtoo kaltereiden taakse vain vaarallisia petoja, joten lutusista lemmikeistä olisi jotenkin tehtävä häijyn näköisiä tappajia. 10.30 Naisten tunti. 17.30 Yleisurheilu: MM-kisat, Edmonton, Kanada. 20.03 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. 15.55 Saturday Night Live (u). 1.20 Tävling: Nostalgi i natten. 23.00 Uutiset. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 10.03 Iskelmäradio jatkuu. 12.00 TV5 Infos. 16.00 Salovaara liikenteessä! Viihteellinen liikenneohjelma, jossa seurataan viikonlopun paluuliikennettä. 08.20 Luontoretki. 17.00 Hit List UK. Ennen kaikkea Jim Morrison oli alkoholisti ja narkkari, mikä selittää suuren osan hänen teksteistään ja tempauksistaan. 16.15 Verkko soi. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 12.05 Va Savoir. 12.00 Nyheter. Voisi kuvitella, että syvällinen pohdiskelu ja filosofointi auton olemuksesta ja sen symbolimerkityksistä olisi jo taaksejäänyttä. 18.00 Aktuellt. 21.00 Kolkyt ja risat. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 0.35–1.05 Cart 2001. 19.30 Nyheterna. Amerikkalainen komediasarja. 17.00 Uutiset. Semmoinen menisi läpi mukisematta ehkä jonkin tvsarjan jaksona, mutta ei tältä porukalta. 11.00 Bytesize. 21.00 Mitt i naturen – film. 18.05 Små steg och stora språng. Uusintana viime syyskuulta nähtävä Muurahaisten sota on tekstitetty suomeksi teksti-tv:n sivulla 779. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 12.55 Löpsedeln. 16.00 Uutiset ja sää. 16.30 Chroniques d'en haut. 08.00 Uutiset ja sää. Hän tunsi jonkin verran runoutta ja mytologiaa, joista varastetuilla aineksilla hän onnistui hämäämään ihmisiä. Jim Morrison (toinen vasemmalta) oli Doors-yhtyeen laulusolisti, lahjakas esiintyjä ja runoilija. 14.03 Vägskäl. 16.00 Uutiset ja sää. Ricky Martin. 2001 Radio & TV 27 06.00 Pelichat. Ja tietysti lisää kuvasälää. 3.30 Chronique d'en haut. 22.50 På Jakt. Katsoja varmistuu, ettei ole ihan terve tuokaan jätkä. 17.15 Löpsedeln. Terkkuja Ville Valolle. Missä taide, siellä homo! Historianprofessori James Millerin näkemyksiä homoerotiikasta, Michelangelosta ja katolisen kirkon elämäntavoista. Jumalan selän takana. 22.00 Uutiset ja sää. No joo, puhukoot vain omasta puolestaan. Se ei ollut kapinaa vaan päänpimennys. 11.15 Fleur de lampaul. 12.45 Merisää. 21.30 c/o Segemyhr 22.00 Penn & Tellers gör hembesök. Amerikkalainen draamasarja. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 15.25 Tabu. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 02.02 Yleisurheilun MM-kilpailut. Me vanhemmat tiedämme, ettei bensaa kannata polttaa ihan suotta. Kun tarpeeksi hoetaan – kuten South Parkin onneton McKay – että ”televisio on paha”, se alkaa kummasti kiehtoa. 14.55 Urheiluradio/Pesäpalloa. 18.30 Sista delen: Malou möter. 21.30 Autourheilu: Nascar -luokan Winston Cup -sarjaa, Pocono Raceway, Long Pond, USA. 20.00 StarTV. Vitsitkin ovat yhä pikkutuhmia, mutta pikkuisen pehmeämpiä – ikään kuin ”amerikkalaiseen makuun”. 23.05 Caracole. Teos luettiin bändiporukoissa hiirenkorville jokaista ryyppyja sekoilukuvausta hitaasti maiskutellen. 00.05 Yöklassinen. 555 Nelonen klo 00.30 Kari Salminen Vai että shamaani. 16.05 Reprisstart: Tilly Trotter – kärlekens många ansikten. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. Häät. Ruotsin tv 2 14.55 5 x N.Y. 14.05 Outremers. 20.30 Melodiradion. Hupun päähän paneminen ei ole ratkaisu. 02.02 Yleisurheilun MM-kilpailut. Ellynille häät eivät ole etukäteen helppo kokemus, varsinkaan kun häähuoneesta ei ole tietoa ja sulhasen suvulla on omalaatuisia ja vankkoja kansallisia hääperinteitä. Suorin vartaloin kiemurtelua ei tällä planeetalla osaa kukaan uljaammin. Kotimaisen Unelma yhdelle -sarjan jaksossa Kehon kylkiäiset annetaan erilaisille naisille (niinpä niin) suunvuoro puhua näkemyksiään siitä mitä auto viestittää ajajastaan ja niin edelleen. 19.30 Lahden kansainvälinen urkuviikko 2001. En muista koska olisin viimeksi nähnyt pelottavampaa pientä pääteasemaa, joka latelee ulkoa vanhempiensa ideologisia sanoja. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 15.00 Golf: Scandinavian Masters. 4.10–4.15 Nationalsången. 13.30 Yleisurheilu: Kooste Edmontonin MM -kisojen karsinnoista. 00.05 Nattklassiskt. 22.00 TV5 Infos. 15.03 Alivaltiosihteeri. Vaimo tekee tavanomaiset kotityöt, eli ei tee juuri mitään. 16.55 Urheiluradio/Jalkapalloa. Ranskalainen komediasarja. Susannah on loukkaantunut Michaelin tavasta hoitaa jäämistön raha-asioita. 11.00 Horisontti. Ensi sunnuntaina nähdään sarjan kaksi viimeistä jaksoa. 09.10 På sju famnars djup i tid och rum 09.50 Melodiradion. 0.15 Tävling: Nostalgi i natten. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. 16.03 Rock and Akt. 18.50 Merisää. Kehonrakentajan, pr-päällikön ja autojen entisöijän mielipiteet saakoot sijansa, mikäpä siinä. 12.00 TBA. 09.05 Iskelmäradio. 08.10 Tack och lov. Running for Life, Juoksemalla elämään on dokumenttielokuva aikamme suurimmasta urheilumysteeristä – miksi ja miten Keniasta on tullut niin monia maailmanluokan juoksijoita. Mutta mitä tapahtuukaan maahanmuuttoviranomaisen kaikkitietävän katseen edessä. 19.55 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 20.03 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Jalkapallokierros. Music tv 7.00 Kickstart. 10.05 Mission Pirattak. 23.03 News in English. 11.00 Livnära – sommar. 17.30 Päivän peili ja sää. 15.15 Thalassa. Radioteatterin Jauhoaivovaimoa kuuntelee lystikseen, ennen kaikkea sen vuoksi, että Tammion teksti kestää pitkälle hauskana ja oivaltavana. 17.55 Keno. 10.03 Radio Fnatt 10.30 Vegakrysset. 17.00 Yleisurheilu: Edmonton Extra. 18.30 Sommarandakt. 23.30 Yleisurheilun MM-kilpailut. Amerikassa kiertävä kamera taltioi aluksi miehen, joka paiskaa kaksi vastaanotinta talonsa toisen kerroksen ikkunasta mäelle. 15.03 Alivaltiosihteeri. Rockkulttuuri tarvitsi 1960-luvulla Jimiä ja The Doorsia. 17.40 I Dur och moll. 20.25 Miesten ilta 0203-17600. 00.05 Yöklassinen. 11.10 Kansanradio. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 21.03 Miesten ilta 0203-17600 jatkuu. 14.03 Registrerat Parförhållande 16.00 Nyheter. Kehon kylkiäiset loppuu omituisen irrallisesti: saamme pitkät tovit seurata naisen meikkaamista ja kahden naisen pukeutumisen loppusilausta. 16.05 Urheiluradio/Jalkapalloa. 15.30 I Dur och moll. Ei Jim Morrisonin ja The Doors -yhtyeen musiikissa sinänsä mitään vikaa ole. Suhteet sekaisin. Se on hänen tärkein ansionsa. 19.30 Biorhythm Madonna. 14.00 Uutiset. Loput ovat rähmää katsojien silmissä ja vaikkumöykkyjä kuulijoiden korvissa. 23.30–3.30 Yleisurheilu: MM-kisat, Edmonton, Kanada. 16.15 Verkko soi. 11.10 Kansanradio. 10.00 Uutiset ja sää. 11.00 Uutiset. Suora. Jim Morrison oli sekava nuori mies kuten muutkin nuoret rokkimiehet. 23.00 Uutiset. 13.00 Yleisurheilu: Edmonton Extra. 16.00 GBK-FC Korsholm. 18.00 US Top 20. 12.00 Uutiset ja sää. 17.45 Urheiluradio/Palloilukierros. 20.30 Piloillaan. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 08.00 Uutiset ja sää. Vika on pikemminkin selittäjissä. 23.00 X-Sporten med VM i friidrott. 08.30 Maatalousradio. 15.00 O tempora, o mores. Jerry Hopkinsin ja Daniel Sugermanin alkuteos ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1980, ja suomennos saatiin jo seuraavana vuonna. 11.00 Uutiset ja sää. Ruotsalainen toimittaja yrittää täydentää: ”Kukaan ei voi sanoa rakastavansa televisiota.” Väärin. 2.00 TV5 Infos. 11.30–12.30 VM i friidrott. Tutkijan tie. 19.15 Union Libre. 8.00 TV5 Infos. Juha Kandolinin ohjaus ei viipyile eikä kompuroi, ja Jauhoaivovaimon naisrooleissa Helena Kallio, Erja Manto, Eira Soriola ja Outi Alanen ovat löytäneet sopivasti yhteisen nuotin, josta itse kunkin maneerit ovat karisseet pois. 12.03 Gänget. Hän näytti munansa Miamin keikalla, ja joutui käräjille. Pohjatikka. 19.00 Aktuellt. 22.00 Aktuellt. 21.00 Sporten. 21.30 Journal France 2. 18.03 Yleisurheilun MM-kilpailut/ Palloilukierros. 21.55 Urheiluradio. Mikä tahansa valitaankin, seurauksena on uuden sivullisen syntymä. Pelottavia osataan olla kummassakin päässä fanaattisuusakselia. 19.00 Journal TV5. 02.00 Uutiset. 10.00 Abrakadabra. 11.05 Viikon luontoääni. Q-Zoo-zoom: kas, homoja löytyy delfiineistäkin! 23.3006.00 Deittichat. Välierät. 23.00 Queer TV (u) (K). 22.15 Kulturmagasinet Razzia. 21.00 Uutiset. 16.00 Lentopallo: Beach Volleyn MMTV 5 6.00 TV5 Infos. 14.05 Älskling, jag krympte barnen. 23.45 I afton: Lantz. 21.10 Vegakrysset. 15.55 Urheiluradio/Pesäpalloa. 03.00 Uutiset. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus 12.00 Kesäjuhlat maakuntateltasta Alajärveltä 19.30 Pyhis Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.8. 20.00 So 90's. 20.55 Urheiluradio. Mutta taustalla on äiti, jolle ei oikein mikään kelpaa, ja joka järjestää asiat haluamalleen mallille. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 16.45 Melodiradion. Yritän kätkeä haukotukseni. Kiellot tekevät tv:sta entistä houkuttelevamman. 5.30 Journal mondial des Journaux. 14.03 Tänään iltapäivällä. 14.00 Uutiset ja sää. 16.00 Uutiset ja sää. 20.55 Urheiluradio. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 14.03 Leila ja Annukka. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 18.40 Amerikafararna – finländare i exil. Yksi näistä kirjoittaa, toinen oikolukee miehen löpinöitä edes joten kuten tajuttaviksi, kolmas on vain tyhmä ja suloinen. 00.00 Uutiset ja sää. 17.30 Tipsbingo. 12.55 Urheiluradio. 22.05 Satumaa. 10.30 Yleisurheilu: MM-kisat, Edmonton, Kanada. Päätelmä koulun pihalla on julma. 15.00 Speak Easy (u). 11.05 Viikon luontoääni. 4.00 TV5 Infos. 06.00 Uutiset ja sää. 13.35 Sju systrar. 14.50 Sjunde himlen. 18.05 Splendeurs naturelles de l'Afrique. Eristäytymällä syntyy vain erilaisia ihmisiä, joilla on taatusti yhtä paha olla kuin muurahaisilla. 15.00 Ooppera. 00.00 Uutiset ja sää. 22.05 Les grandes enigmes du futur. 1.25 Friidrotts-VM. 10.30 Faut que ca saute. Lehtien yleisöpalstat ja tv-kolumnit kertovat pojista, jotka suorastaan rakastavat scifi-sarjoja ja tytöistä, jotka eivät voi elää ilman rentouttavaa Sinkkuelämää. 13.00 Nyheter från FNB. 17.00 Vinnare: V5. 20.00 Uutiset. 19.00 Friidrotts-VM. 19.30 Trädgårdsradion 20.00 Finsk-turkiska äventyr. Hänestä on luotu myyttinen hahmo, vaikka hän loppujen lopuksi oli vain sekava nuori mies – ja sortui viinaa ja huumeisiin. 17.05 K Special: Sorokins hjärtlösa Moskva. 6.30 Journal mondial des Journaux. 16.55 Urheiluradio/Jalkapalloa. 00.00 Uutiset ja sää. 02.00 Uutiset. 11.03 LISTA. 18.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Palloilukierros/Vakioveikkausrivi. 12.03 Sävellahja. Uusi vanha Viipuri. 14.00 Nyheter. Michael on käynyt ostoksilla, ja omalla tahollaan myös Rory. 09.03 Löpsedeln. 2.00 Sunday Night Music Mix. Toteuttajatkin ovat selvästi viihtyneet työn ääressä. 20.55 Svart på vitt. 23.30 Yleisurheilun MM-kilpailut. Tarinasta voi tietysti sanoa, että se kaikin puolin kliseinen ja mahdoton, oikeaa kevyen sarjan scifitä, mutta asian voi nähdä toisinkin. 12.30 Lunchmusik. 17.00 Uutiset. 22.30 The Tom Green Show. 21.03 Sportradion. 08.30 Maatalousradio. 07.50 Merisää. 14.30 ”Näistä levyistä en luovu”. Totta, oli Jim Morrison myös lahjakas ja ikäisekseen jopa sivistynyt, mutta ei se vielä tee miehestä neroa. 00.05 Yleisurheilun MM-kilpailut. 18.00 Så tokigt det kan bli. 18.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut/ Palloilukierros/Vakioveikkausrivi. 08.03 Persona grata: Musiikkineuvos Erkki Eskelinen. 18.47 Taisto ja Irmeli. 23.00 Jazzradio. 10.30 Making the Video Jennifer Lopez – Waiting for Tonight. 23.20 Stop! 23.50 Rapport. 11.00 Uutiset. 20.00 Uutiset. 18.00 Uutiset. 7.15 Journal mondial des Journaux. 8.05 Les Zaps. 08.50 Yleisurheilun MM-kilpailut: kooste yön tapahtumista. Kaikki rakastavat Raymondia -sarjan tähden Ray Romanon isännöimä ohjelma. 22.00 Aktuellt. Michael taistelee toimiston sopimuksen puolesta ja samaan aikaan selvittelee Garyn jäämistöä. Myös Leo ja Doug selvittelevät välejään. 13.55 Urheiluradio/Pesäpalloa
Joukkueessa olivat Tuomo Pirkkalainen Joroisista, Jukka Perämäki Alavudelta ja Ossi Vähäkuopus Sarajärveltä. 87 tkm, sis. Proomu pysytteli lähistöllä, mutta sitä ei tuotu laivan vierelle lastin keventämistä varten. Ruiskukka-kangas Ruiskukka-tarjotin 195,(260,-) 100,(165,-) 100,60,-/m (83,-) 100,(159,-) ALE! VIKING Tsekkaa sivuiltamme www.kokkolanet.com/ kokkolanompelukone ompelu saumausk. 113 tkm 49.500,VOLVO 440 -89 pun. 49.500,HONDA ACCORD 2.0i 5d ............-00 23 tkm, musta, aluvanteet, CD soitin 159.000,HONDA ACCORD 1.8i 4 D ...........-00 32 tkm, met.musta, ABS, airbags, sähköik., sähköp., keskusluk., CD-soitin, vetokoukku, talirenk., 1-omistaja, huoltok. Käytännössä ennallistaminen tarkoittaa kivien ja soran tuomista perattuihin koskiin ja mm. Lastista aiheutuva mahdollinen typpipäästö voimistaisi planktonlevien kevätkukintaa sekä rantavyöhykkeen rihmalevien kasvua noin kaksi prosenttia huhti-toukokuussa itäisellä Suomenlahdella. aj. Ruotsi jätettiin kolmanneksi. aj. Siksi Etelä-Suomen viimeisten helmisimpukoiden suojeleminen on tärkeä asia, sanoo Sami Moilanen. Antiguan lipun alla purjehtiva Gambler ajoi karille viikko sitten torstaina Somerin saaren edustalla Venäjän aluevesillä. Herman Renlundinkatu 3. Paikalle saapuivat Pietarista lauantain vastaisena yönä uiva nosturi sekä hinaaja ja proomu. Liput: pe..........40,la ...........50,pe + la ...65,p. 1 om. 831 8611. SUNNUNTAINA 5. 08-420 344 ei kelloeikä kultatuotteita • KOKKOLA 20.8. Yhden kunnon helmen löytämiseksi pitäisi nitistää noin 10 000 simpukkaa. – Ainuttakaan vaijeria ei ole kiinni, kertoi tarkastaja Jouko Pirttijärvi puolilta päiviltä. Mukana työssä ovat mm. PM-kilpailut järjestetään joka toinen vuosi. patojen aiheuttamien kalannousuesteiden poistoa. 89.500,VW LT 35 2.5TDi -97 vihr. aj. Joka kiven paikka on mietittävä tarkkaan ja katsottava miten veden virtaukset muuttuvat, kertoo Moilanen. 06-827 3000 www.hartman.fi Vesa Haikola 8273 503 Sune Nordlund 8273 507 Juha Torppa 8273 502 Markku Sipilä 8273 501 Markus Nystedt 8273 506 AVOINNA: MA–PE 8.00–17.00, LA SULJETTU POISTOHINTAAN CHRYSLER NEON 2.0 LE 4D A......-97 130 tkm, 2 renkaat, huoltokirja, keskusluk., automaatti, stereo 69.500,CHRYSLER STRATUS 2.5 LX V6 ...-97 90 tkm, met.rusk., 2 renkaat, lohkolämmitin, 1-omistaja 129.000,VOLVO V70 TDi ......................-98 217 tkm, tummansin., ABS, Airbags, sähköikkunat, sähköpeilit, keskuslukitus, stereo, talvirenk., 1-omist., huoltok. – Ruonanjoella elää kaikenikäisiä simpukoita, tilanne siellä on jopa yllättävän hyvä. 08-442 600 HAAPAJÄRVEN KELLO-OPTIIKKA NIVALAN KELLO-OPTIIKKA Vieskank. – Kilpailuilla halutaan viestittää, että alan ammattilaisia tarvitaan ja metsätyöt tulee tehdä turvallisilla menetelmillä, kertoi järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juhani Pöllänen. TORIKATU 18, Kokkola puh. Pakoputkien valmistus omalla koneella! O & I Määttälä AKKUTARVIKE Renkaat: Akut: Huoltotyöt: Pakoputket: Asennukset odottaessa! Kokkola Pietarsaari TÄNÄÄN 12-16 FIREFLY REPPU ADIDAS REPPU ADIDAS VERKKAPUKU 299,FIREFLY KENKIÄ (498,-) 249,129,79,HELSINKI (STT) Itäisellä Suomenlahdella karilla makaavan kuivarahtialus Gamblerin lastin siirto-operaatio paikalle tuotuun proomuun lykkääntyi lauantaina liian kovan tuulen takia. 313 tkm 79.500,VW BORA Tdi -99 pun. Länsi-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukset sekä Maailman Luonnon Säätiö WWF. 831 6385, 831 6395 Puistokatu 52, puh. Hänen alueelta saamiensa tietojen mukaan siellä ei tapahdu todennäköisesti mitään lauantaina. 06-831 6395 • HAAPAJÄRVI 22.8. 827 1227 Hannu Soini Puh. Nykyisin laji on rauhoitettu, ja se luokitellaan uhanalaiseksi koko Euroopassa. 827 1111 Sten Ahlstrand Puh. saakka) SILMÄLÄÄKÄREIDEN VASTAANOTOT (Tarj. .......-83 4.500,TOYOTA LITEACE 1.5 Bensa -89 3.800,VOLVO 360 2.0 GLT ...-87 2.900,19-03 REMU 30 v. Niitä ei otettu kuitenkaan Gamblerin rinnalle, koska alueella oli kova keli ja sääennustuskin lupasi tuulen nopeudeksi 11 metriä sekunnissa iltapäivän aikana. hyvä käyttöauto 24.900,VW GOLF VARIANT 2.0 GL -94 pun. 100 tkm 79.800,VW JETTA SUPERCAT 1.6 -90 met.sin. Suomi sahasi Pohjolan mestariksi Elina Korkee TAMPERE (STT) Harvinaisen jokihelmisimpukan kotipuroja ryhdytään kunnostamaan lähemmäs luonnontilaa Pirkanmaalla. 257 tkm 24.500,VW PASSAT 1.9 TDi -99 m.pun, 1 om, aj. 244 tkm 59.500,VW VENTO 1.9 TD -95 m.vihr. -50% -30% 395,(Tarj. 7-heng. Kun vanhat yksilöt kuolevat, kanta on vaarassa romahtaa hyvin nopeasti, kertoo suunnittelija Sami Moilanen Pirkanmaan ympäristökeskuksesta. AURINKOLASIT AURINKOLASIT voimakkuuksin alk. aj. Simpukkayksilö voi elää yli satavuotiaaksi, joten vesissä elää vielä 1800-luvun lopulla syntyneitä jokihelmisimpukoita. 1 om, aj. • 3000 hengen uudet ravintolat • Miss Pohjanmaa Finaali • Benji • Mr Finland 2001 semifinaali • Allan & The Astronauts • Saaristotanssit • Chat-Festival 10.–11.8. 86 tkm 141.500,VW GOLF 1.6 CL 5-ov. Jauhemaisella urea-lannoitteella lastattu Gambler on kiinni kivillä Somerin saaren edustalla Venäjän aluevesillä. aj. Suomen ympäristökeskuksen mukaan Gambleria ei myöskään yritetty irrottaa kiviltä. 109.000,HONDA PRELUDE 2.0i ..............-97 80 tkm, harmaa 129.000,NISSAN SUNNY 1.6 LX 4 d .........-91 52 tkm, harmaa 49.000,NISSAN ALMERA 1.6 GX 4 D ......-98 75 tkm, met.hop. 0400-555 025, www.topthrob.fi/water Tervahovintie 9 67100 Kokkola Puh. SHOW CARL STEVENS (UK) RAINO BROS... 77 tkm 169.000,VW PASSAT TD -95 m.sin. 160 tkm 39.800,FORD KA -98 pun, 1 om, aj. Niinpä simpukkajokien ennallistaminen koituu myös lohikalojen hyväksi. 27 tkm 139.500,OPEL ASTRA 1.7 TD -97 pun. Jokihelmisimpukka kävi Suomessa harvinaiseksi 1950-luvulla liian innokkaan pyynnin vuoksi. Ennallistamishanketta koordinoi Helsingin yliopiston eläinmuseo. 260 tkm 72.500,VW PASSAT 2.0 GL -94 m.psin. Torstaina kerrottiin laivan polttoainetankin vuotavan, mutta tiettävästi toistaiseksi laivasta ei ole valunut polttoainetta mereen. -97 pun. Pirkanmaan kahden helmisimpukkajoen lisäksi projektissa on mukana PohjoisPohjanmaalla virtaava Korvuanjoki. Kannus, puh. Huutokauppa pidettiin Farmari-maatalousnäyttelyn yhteydessä. alv. 250,-) Tehtaankatu 2 B Puh. Jokihelmisimpukoiden kotivesiä kohennetaan Pyynti oli ajaa lajin sukupuuttoon 50-luvulla KUOPIO (STT) Lähes kaikki lehmän alkiot menivät kaupaksi Suomen ensimmäisessä lehmän alkioiden huutokaupassa Kuopiossa lauantaina. Sen sijaan Pinsiö-Matalusjoella on viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana tavattu nuoria simpukoita vain satunnaisesti. Pohjois-Suomessa on muutamia muitakin jokia, joissa jokihelmisimpukoita vielä elää. Niinpä ennallistaminenkin on hyvin käsityövaltaista työtä. voimassa elokuun loppuun) Valtakatu 1. Kokkola, puh. 08-420 437, 0400-386 977 OMPELUJA SAUMAUSKONEET MYYNTI – VAIHTO – HUOLTO lomalla AUDI A4 Avant -97 sin. Tarjolla oli 57 alkiota, joista vain kolme jäi myymättä. 1 om aj. aj. aj. Osa ajasta ja rahasta on kulunut suunnitteluun, ja luvat ennallistamistyön aloittamiseen saatiin Länsi-Suomen ympäristövirastosta tänä kesänä. Esa Tumelius sahasi voittajaksi myös henkilökohtaisessa kilpailussa. 06-871122 ma–to 10–17, pe 10–18, kesälauantaisin 10–13 Raitapaitoja Painettuja t-paitoja Lasten raitapaitoja alk. ilmast., aluv., ABS, 4xturvatyyny 145.800,CITROËN XSARA PICASSO 2.0 HDI -01 met.sin., aluvanteet, 2 renkaat, CD soitin, autom.ilmastointi 167.000,CITROËN BERLINGO 1.9 DSL ......-00 met.vihreä, 2 renkaat, CD soitin, safety pack, lisäovi, ABS 119.000,CITROËN C 5 2.0 16 v SX ...........-01 met.tumman sininen, aluvanteet, CD soitin, autom.ilmastointi, 2 renkaat 174.800,CITROËN XSARA 2.0 HDI 5 D ......-01 met.hop., 2 renk., CD soitin, autom.ilmast., lohkoläm., ABS, 4xAirback 139.000,CITROËN JUMBER 32 M ...........-00 Pakettiauto, valkoinen, 2 renkaat, stereo 129.000,MERCEDES-BENZ C220D 4 d .......-98 169 tkm, tum.sin., ABS, 4xairbags, ASR, sähköik., sähköp., CD-soitin, talvirenk., vetok., 1-omistaja, täydel. Ennallistaminen on tarkoitus aloittaa Pinsiö-Matalusjoella syyskuussa, jolloin veden virtaamat eivät ole suurimmillaan. Ruonanjoella ennallistamistyöhön ryhdytään todennäköisesti ensi vuoden puolella. Lajeina ovat puun kaato, oksien karsinta, teräketjun vaihto, rungon alta-päältä sahaus ja rungon tarkkuuskatkaisu. 183 tkm sis.alv 95.000,lomalla Tehtaankatu 4, Kokkola, puh. ...........puh. Vaikka helmisimpukoiden pyynti olisi sallittuakin, sillä tuskin voisi rikastua. 62 tkm 149.500,MB 208D -90 valk. – Ruonanjoella ja Pinsiö-Matalusjoella purotaimen on rauhoitettu ja kalastuskiellossa, muistuttaa Moilanen. Joukkue päihitti Norjan vain yhdellä pisteellä. voimassa 18.8. 289.000,CHRYSLER VOYAGER 3.3 V6 SE A 5H .-97 165.000,CHRYSLER VOYAGER 2.4 ..........-97 3 tkm, sininen, 2 renk., stereo 135.000,NISSAN MICRA 1.3 LX 5 d .........-96 40 tkm, violetti, 2 renk., stereo, huoltokirja, lohkolämmitin 55.000,NISSAN PRIMERA 1.6 Fantasy 4 d -96 104 tkm, pun., 2 renkaat, stereo, vetokoukku, lohkolämmitin, 1 omistaja, huoltokirja, ohjaustehostin 78.000,NISSAN MAXIMA 2.0-24 QX V6 4D ....-97 80 tkm, vihreä, 2 renk., lohkolämmitin, vetokoukku, stere 124.000,NISSAN PRIMERA 2.0 SLX 4D .....-96 55 tkm, punainen 109.000,FORD AEROSTAR 4x4 tila-auto ....-92 240 tkm, vihreä, 2 renk., stereo, ilmastointi, 4-veto, rek. ELOKUUTA 2001 VAIHTOAUTOT Vaasantie, Kokkola Puh. 7 heng., stereo, 1 omist., vetokoukku 184.500,OPEL ASTRA 1.6i Farkku ...........-93 42 tkm, punainen, 2 renkaat, stereo, lohkolämmitin 42.000,OPEL ASTRA 1.7 TD 4 d ............-95 310 tkm, harmaa, 2 renkaat, stereo, huoltok., ohj.tehostin 49.500,OPEL CORSA 1.7D Edition 5 .......-00 32 tkm, met.hopea, 1 omistaja, lohkoläm., CD soitin, huoltok., 2 renk. 4, puh. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JÄTTIVALIKOIMASTA KAIKKI MERKIT AINA SOPUHINTAAN UUTENA TAI KÄYTETTYNÄ • MYÖS HUOLTO: KAIKKI MERKIT. aj. 320 tkm 76.500,TOYOTA HIACE -96 sin. ...............puh. Suomen ympäristökeskus ja Merentutkimuslaitos ovat arvioineet Gamblerista mahdollisesti aiheutuvaa ympäristöriskiä saamiensa epävarmojen tietojen perusteella. 08-442 600 • YLIVIESKA 27.8. Pinsiö-Matalusjoen jokihelmisimpukat ovat viime vuosina kärsineet vesipulasta. Tampereen länsipuolella virtaavat Ruonanjoki ja Pinsiö-Matalusjoki ovat Etelä-Suomessa ainoita vesiä, joissa jokihelmisimpukan eli raakun kannat ovat vielä elinvoimaisia. h-kirja, aj. 299,-) 169,COLLEGE (ovh. 85 tkm, sis. 181 tkm 69.000,NISSAN CARGO 2.3D -98 valk. 64 tkm 144.500,FORD MONDEO STW TD -94 m.sin. Kolme alkiota meni Ruotsiin ja loput eri puolille Suomea, kertoi jalostusneuvoja Anita Hyvönen Osuuskunta Kotieläinjalostus FABA:sta. Suurin osa myytävistä alkioista on peräisin yläsavolaisesta karjasta. aj. Eniten pisteitä keräsi kuitenkin Suomen kakkosjoukkue, joka kilpaili PM-kisan ulkopuolella. – Kallein yksittäinen alkio huudettiin 4 100 markalla. huoltokirja 179.000,MERCEDES-BENZ D124 T5 .........-91 460 tkm, beige, ABS, keskuslukitus, vetok., stereo, aluvanteet, lisäpenkki 98.000,MERCEDES-BENZ E 200 CDI .......-99 140 tkm, sininen, ABS, ESP, 4xairbags, ilmastointi, sähköik., keskuslukitus, vetokoukku, 1-omistaja, huoltokirja 242.000,MERCEDES-BENZ E 290 TDT Farkku.-99 52 tkm, met.hop. 169.000,CITROËN SAXO 1.4 SX 3 D .........-00 met.hopea, 2 renkaat, stereo, kauko-ohjattava keskuslukko, met.väri 75.000,CITROËN XSARA 2.0 HDI BREAK ..-01 met.viininpun., 2 renk., CD soitin, autom. alv 78.500,AUDI A4 1.8 -97 musta, 1 om, aj. Keskihinnaksi muodostui 2 780 markkaa. 79.500,OPEL OMEGA 2.0 TD 4 d ...........-99 3 tkm, sininen, CD soitin, lohkolämmitin, autom.ilmastointi 145.000,SAAB 900 S 2.0 ......................-94 87 tkm, punainen, stereo, 2 renkaat 89.000,TOYOTA HILUX 2.4D 4x4 Pick Up ......-97 50 tkm, punainen 126.000,VOLVO 740 GL .......................-86 344 tkm, valkoinen 24.500,BMW 518i 4 ov. Tuuli esti urealaivan siirtoyritykset KUOPIO (STT) Suomi voitti moottorisahauksen Pohjoismaiden mestaruudet Kuopiossa lauantaina. 83.000,TOYOTA COROLLA 1.6 Linea Terra LB .-98 42 tkm, pun., 2 renk., stereo, vetokoukku, 1-omistaja 84.500,FORD ESCORT 1.8 TD STW ........-97 173 tkm, pun., 2 renk., stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, koiraverkko 84.000,MITSUBISHI PAJERO STW 2.8 .....-97 145 tkm, pun., rek. 827 1217 Ikkuna Rauta • Järn NYT ON IKKUNA-REMONTIN AIKA! • Hartman-ikkunat ja -ovet • ulkoverhoukset • katot • kaikki myös asennettuna ja takuutyönä PYY DÄ ILMA INEN TARJ OUS VIKING OMPELU JA SAUMAUS Vieskankatu 4 Ylivieska Puh. Työ on tarkoitus tehdä muutaman henkilön voimin. 08-761 300 • NIVALA 22.8.....................puh. 1 om. 180 tkm 79.500,TOYOTA COROLLA LB -93 m.sin. 08-420 344 YLIVIESKAN OPTIIKKA SILMÄLASIKEHYKSET......... aj. Gambleria halutaan keventää lastia siirtämällä niin paljon, että se alkaisi kellua ja irtoaisi paremmin karilta. aj. Lehmän alkiot kävivät kaupaksi. Yksi syy on se, että Tampereen kaupunki ottaa osan raakavedestään joen latvaseudun pohjavesistä. – Pinsiö-Matalusjoki on herkkä, pieni, puromainen vesistö. Kisat alkoivat perjantaina Varkaudessa ja jatkuivat lauantaina Farmari-näyttelyssä. Voittajajoukkueessa uurastivat Esa Tumelius Elimäeltä, Hannu Niveri Tuohikotista ja Vesa Kurki Ilomantsista. 08-761 300 Järvelä/Kalliontie 22, puh. – Siirtoistutukset joesta toiseen eivät tähän mennessä ole onnistuneet kovin hyvin. Simpukkajokien ennallistamishanke kuuluu EU:n rahoittamaan Life Nature -projektiin, jossa EU:n osuus kustannusarviosta on puolet. Aluksessa on lastina 2 815 tonnia ureaa. ..............puh. 831 2859 Avoinna sunnuntaina klo 12.00–16.00 KOULUN ALKUUN! 199,COLLEGE (ovh. Jotta jokihelmisimpukan lisääntyminen onnistuisi, se tarvitsee väli-isännäkseen purotaimenen. 33 tkm 66.900,VW NEW BEETLE -99 pun, aj. aj