Nro 239 Kuuntele tästä ääniuutiset Monissa puhelimissa on kamerassa jo valmiina QR-koodien tunnistus.Näytä QR-koodia puhelimen kameralle ja avaa linkki puhelimeesi ja pääset kuuntelemaan. ULLA NIKULA ” Ei ollut kahta sanaa, että vanhan sillan tilalle tahdottiin uusi. Veronmaksajien rahat pelissä energiakriisissä UUTISET 1 Sivut A8–9 Kokkolassa sairaanhoitajana työskentelevä Eva-Maria Strömsholm on oppinut elämään uutta arkea sairastettuaan munasarjasyövän. Huimat juonenkäänteet pitävät pihdeissään ja ovat innostaneet Anua keräämään esiintyjien nimmarit. 1 Sivu B1 Antti Savela pohtii kolumnissaan Lemmensillan paluuta. Hurahdus, joka ei hälvene 1 Sivu B5 Juuri nyt Anua jännittää Camillan ja Akin kohtalo OUTI AIROLA Varusmiespalveluksen suorittaneista reserviläisistä ennätysmäärä on halunnut siviilipalvelukseen. syyskuuta 2022. Maanantaina Kokkolassa alkaneessa Rauhankasvatusinstituutin koulutuksessa käsitellään muun muassa vaikuttamista ja yhdenvertaisuutta. 1 Sivut B6–7 Syöpä opetti elämään uutta arkea Eva-Maria Strömsholm sai syöpädiagnoosin vuonna 2008. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. www.keskipohjanmaa.fi Tiistai 6. Hän ei pysty enää juoksemaan, eikä voi saada lapsia. alv 10 %). CLAS-OLAV SLOTTE. Haapajärvinen Anu Nöjd oli vain kuusivuotias, kun hän näki kaikkien aikojen ensimmäisen Salatut elämät-jakson. Koulutusta Kokkolassakin 1 Sivu A6 Siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen korostaa, että reservistä siviilivarantoon siirtyvät eivät uhkaa Suomen puolustusta. Hinta 3,00 €. Sittemmin hän on nähnyt ne kaikki, yli 4000 jaksoa
–?Pyrimme laatimaan uuden, edullisen ja toistaiseksi voimassa olevan sähkön hinnan verkkomme asiakkaille. 1 Hinta voi tilanteiden vaihdellessa myös laskea 1 Hinta koskee vain Kokkolan Energia verkossa olevia asiakkaita 1 Korpelan Voiman viimeisin tarjous 2 vuotta määräajaksi 29,50 senttiä kWh 1 Sähköyhtiöt perivät sähkön siirrosta erillisen maksun 1 Siihen markkinamyllerrys ei juuri vaikuta 1 Korpelan Voimassa yleissähkön siirtohinta veroineen 4 senttiä kWh 1 Kokkolan Energiassa yleissähkön siirtohinta veroineen 3.96 senttiä kWh CLAS-OLAV SLOTTE. Korpelan Voiman mahdollisuudet myydä edullista sähköä verkkonsa asiakkaille ei silti ole niin ”helppoa” kuin Kokkolan Energialla, sillä Korpelan Voiman oma tuotanto ja Mankala-periaatteella saadut osuudet esimerkiksi ydinvoimasta kattavat vain puolet Korpelan Energian kaikesta sähkönmyynnistä. Taustalla on se tosiasia, että Korpelan Voiman asiakkaat ovat Verkko-Korpelan alueella käytännössä samoja kuin alueen kuntien asukkaat. Tällä toimella haluttiin varmistaa yhtiöiden sähkönmyynti kaikissa tilanteissa. Aiemmin ilmoitettu toistaiseksi voimassa olevan sähkön hinta, 49,6 senttiä kilowattitunti, ei siis jää yhtiön viimeiseksi sanaksi. Lopullisesti hinnat määritellään Korpelan Energian hallituksessa, mutta niiden määräytymistä voidaan linjata kunnissa ja Korpelan Voiman yhtymähallituksessa. Mitä enemmän yhtiöllä on omaa tuotantoa ja Mankala-periaatteella tulevaa tuotantoa omistamastaan sähköntuotannosta, sitä suuremmat mahdollisuudet yhtiöllä on poiketa markkinaehtoisesti ostettavasta sähkönhinnasta. TOIMITUSJOHTAJAN mukaan Korpelan Voimassa on keskusteltu jo pitemmän aikaa mahdollisuudesta tinkiä kannattavuudesta kuluttajaasiakkaiden hyväksi. Korpelan Voima ja Kokkolan Energia ovat kuntaomisteisia yhtiöitä. Esimerkiksi Korpelan Voimassa kuntien pitää saavuttaa yksimielisyys siitä, millä ehdoilla ne hyväksyvät uudet kuluttajahinnat. Yhtiön alesi jo kertaalleen sähkön hintaa. Sähkön hinta maakunnassa FAKTA Sähkön hinnat 1 Kokkolan Energian toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen kattohinta 19,84 senttiä kWh (sis. –?Näin ollen myöhemmin julkistettavat huokeat hinnat koskevat vain Verkko-Korpelan asiakkaita eli meidän verkkomme piirissä olevia asiakkaita. Kokkolan Energiassa omistajaohjausta tekee kaupungin konsernija kaupunkikehitysjaosto. Kun hinnat nousevat jyrkästi, myös vakuuksien tarve nousee jyrkästi. Kokkolan Energian omistaa Kokkolan kaupunki. Se toi markkinoille kahden vuoden määräaikaisen tuotteen hintaan 29,50 senttiä kilowattitunti, mutta tämäkään ei välttämättä ole se paras tarjous johon kannattaa tarttua. Yhtiö lupaakin, että jos verkon alueella asuville tulee vielä 29,50 senttiä kwh:lta halvempi tarjous, kahden vuoden määräaikaiseen tarjoukseen tarttuneet voivat vaihtaa sopimustaan edullisempaan. PUHEENAIHE: TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A2 Antti Savela Korpelan Voima ja sen tytäryhtiö Korpelan Energia lupaa vielä alentaa myymänsä sähkön hintaa. Kuntaomisteiset yhtiöt kautta Suomen pohtivat mahdollisuutta tarjota markkinasähköä huomattavasti edullisempaa sähköä omille verkkoasiakkailleen. Verkko-Korpela ja Kokkolan Energian verkossa yleissähkön sähkönsiirtohinnat ovat tällä hetkellä veroineen noin 4 senttiä kwh. Vahtealan mukaan Korpelan Voima on hoitanut vakuudet kuntoon Katternö-konsernin kautta eikä ongelmia pitäisi olla edessä. SUOMEN HALLITUS lupautui sunnuntaina antamaan vaikeuksiin joutuneille sähköyhtiöille joko lainaa tai vakuuksia jopa 10 miljardin arvosta, mikäli näitä uhkaa maksukyvyttömyys. alv 24%). Korpela lupaa alennusta Toimitusjohtaja Antti-Jussi Vahteala ja omistajakunnat räätälöivät Korpelan Voimalle entistä huokeampia sähkönhintoja. Sähköyhtiöt vaativat toisiltaan vakuuksia suojatakseen saatavansa sähkönhinnan noustessa. Omistajakunnat voivat halutessaan sallia yhtiöiltään väliaikaisesti jopa tappioita, jotta nämä voivat tuottaa markkinasähköä edullisempaa sähköä. Jos omistajat eli kunnat linjauksen hyväksyvät, voimme tarjota energianhintaa huokeammin. Jotta voimme näin toimia, pyydämme omistajilta eli seitsemältä kunnalta väliaikaisen tappiollisen toiminnan hyväksymistä. Muille tulemme todennäköisesti myymään sähköä markkinahintaan, Vahteala kertoo. Yleinen käsitys on, että sähkönhinnat alkavat laskea keväällä. Korpelan Voima on Halsuan, Kalajoen, Kannuksen, Kaustisen, Lestijärven, Sievin ja Toholammin kuntien omistama kuntayhtymäkonserni. Sitä tarkastellaan määräajoin, joka mahdollistaa hinnan alennuksen heti kun markkinahinnat sen sallivat kesää 2023 mentäessä. Mikä tarjouksemme taso on, sitä en tässä vaiheessa spekuloi lainkaan, Vahteala kertoo ja lupaa konkreettisia hintaratkaisuja julki piakkoin, ehkä ensi viikolla. Kunnat ohjaavat sähköyhtiöitä käytännössä kunnanhallitusten kautta. Kädenojennukset ovat viimesijaisia eivätkä ne ole tukea. Korpelan Voimassa Korpelan Energia myy varsinaisia sähkötuotteita ja Verkko-Korpela taas hoitaa sähkön siirtoa asiakkaille. Korpelan Energia aikoo alentaa sähkönsä hintaa, kertoo toimitusjohtaja Vahteala
Energiakriisi jyllää, ja toisaalta brexit kansaa jakava juopana on yhä muistissa. Liikenneturvan toimitusjohtajan Pasi Anteroisen kanssa ei voi olla olematta samaa mieltä. Kypärätön täysi-ikäinen mopoilija, joka suoritti asepalvelusta, loukkasi muun muassa päänsä törmäyksessä. Suomessa ja tälläkin alueella on järkytytty liian monesta nuorten kuolonkolarista. päivätyn asiakaskirjeen, jossa on vanhentunutta tietoa Vuodenaika-sähkösopimusten seuraavan kolmen kuukauden hintajaksosta. Vili Ruuska Truss joutuu testiin H allitus antoi toukokuussa eduskunnalle esityksen ajokorttilain muuttamisesta. Kirje lähti postin matkaan ennen tätä päätöstä. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. Sitä on tarkoitus käsitellä eduskunnassa syksyllä. – Postitimme 29.8. – Kerromme tiistain 6.9. Hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Hän seuraa tehtävässään Boris Johnsonia, joka ilmoitti heinäkuussa eroavansa tehtävästään. Hämmentyneet ihmiset ottivat maanantain aikana yhteyttä Kokkolan Energian asiakaspalveluun siinä määrin, että se ruuhkautui pahasti. Kuitenkaan vuoden 2018 ajokorttilain uudistuksen ei voida selvästi osoittaa lisänneen tai vähentäneen henkilövahinkoja missään ajokorttiluokassa, kertoo Traficom. Kaikkiaan 37 henkilöä otettiin kiinni, joista 15 rikosperusteisesti. Sen sijaan ryhmien edustajat pitivät puheenvuorot, jotka kuulostivat ryhmäpuheenvuoroilta. Sähkömarkkinalain mukaan hinnan noususta pitää ilmoittaa kuukautta ennen kuin uusi hinta astuu voimaan. Luotto ja uskottavuus ovatkin ensimmäiseksi hankittavia asioita. Kyseisen kirjeen voi jättää huomiotta, päivityksessä todetaan. VALTUUSTO päätti myös myöntää Baltic Boat Yard Oy:lle 2 250 000 euron lainantakauksen. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A3 Vili Ruuska Kokkolan Energian asiakkaiden postilaatikkoihin kolahti maanantaina kirjekuori, jossa kerrottiin Vuodenaika-sopimuksen uudesta hintajaksosta ja siihen liittyvästä hinnoittelusta. Kehykset sopuisasti seinälle Pietarsaaressa. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Yhtiö rauhoitteli asiakkaita Facebook-sivullaan ja verkkosivuillaan maanantaina alkuillalla. Lisäksi Trussia ei voi kutsua kansan suosikiksi. Meillä ei ollut enää mitään tehtävissä, viestintäpäällikkö Eveliina Palola kertoo ja harmittelee tapahtunutta. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kun ajokorttilakia uudistetaan, pitää perusteluiden olla hyvät ja tavoitteiden oikeat. Liikenneturva on syystäkin huolissaan nuorten turvallisuudesta ja kritisoi aiheesta Traficomin selvitystä ja sen tulkintaa. Öinen autoajelu kavereiden kanssa ei ole kuitenkaan välttämätöntä. Lopullinen hinta toki on hiukan tätä suurempi ja vaihtelee arvonlisäveron suuruuden mukaan. Trussin poliittinen ura on noin 20 vuoden mittainen. Päätökset investoinneista tehdään syksyn talousarviokäsittelyn yhteydessä. Autoilija kaahasi poliisia karkuun Kristian Sundqvist PIETARSAARI Pietarsaaren kaupunginvaltuusto päätti maanantaisessa kokouksessaan kaupungin tulevan vuoden budjetin kehyksistä. Truss vastusti Britannian EU-eroa mutta taipui paineen alla brexitin puolelle. Vaatimuksena on lisäksi, että alaikäiset kuljettajat aloittavat ajouransa valvotusti. Liikenneturvan mukaan selvityksen pohjalta voi helposti tehdä vääriä tulkintoja nyt eduskuntaan edenneen ajokorttilain muutostarpeista. Nettoinvestointitaso laskee vuonna 2023 Pietarsaaressa siten, että se vastaa enintään poistoja. Kaikki puhujat katsoivat kehysten olevan erinomaiset. Vili Ruuska Liikenne ja väkivaltarikokset työllistivät Pohjanmaan poliisia viikonloppuna, Pohjanmaan poliisi tiedottaa. Autoilija yritti paeta poliisia. Viimeaikaista uutisointia yhtiön tuoreista sähkön hinnoista seuranneen kulmakarvat saattoivat kohota kirjettä lukiessa. Henkilöstökustannukset lasketaan voimassa olevan työehtosopimuksen mukaan ja 3,05:n prosentin korotuksella. Edeltäjä Boris Johnson menetti ne molemmat aiheuttamillaan kohuilla. Paikka on kaikkea muuta kuin helppo. Erään kyselyn mukaan vain 12 prosenttia briteistä uskoo, että hän onnistuu pääministerinä. Liikenneturva kannattaa edelleen B-ajokortin ikärajan pitämistä 18-ikävuodessa. On ymmärrettävää, että menohaluja on ja elämä hankaloituu julkisten kulkuyhteyksien puutteessa. Kahta tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Asia on vaikea, koska näkökulmia on monta. Ajokortti ei kuulu liian nuorille On ymmärrettävää, että menohaluja on ja elämä hankaloituu julkisten kulkuyhteyksien puutteessa. Valtuustoryhmien kesken oli sovittu, että perinteisiä ryhmäpuheenvuoroja ei nyt pidetä. Poliisipartio teki rutiinitarkastuksen henkilöautolle Kokkolan Ykspihlajassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Takaus tulee aiemmin myönnetyn 3,5 miljoonan euron takauksen päälle ja johtuu rakentamiskustannusten noususta. Traficomin mukaan liikenneturvallisuus on parantunut, ja henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet vähenevät edelleen tasaisesti kaikissa ikäryhmissä. Useita pahoinpitelyjä tapahtui yksityisasunnoissa eri puolilla Pohjanmaan poliisilaitoksen aluetta. – Postitukset menevät viiveellä järjestelmän kautta. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Liikenneturva kommentoi Traficomin selvitystä kriittisesti heti tuoreeltaan. –?Voi käydä niin, että investointien osalta tulee äkkiä rahapula vastaan, varoitti Ilmari Heinonen (kok.). Lisämäärärahoista merkittävimmät tulevat sivistyspuolelle, yhteensä 765 000 euroa. Kirjeen ”voi jättää huomiotta”. Kirjeessä energian hinnaksi ilmoitettiin 1. Ihan yksinkertainen peruskysymys on se, miksi nuori välttämättä tarvitsisi ajokortin jo alaikäisenä. Kömmähdys selittyy osin lakipykälillä. Mopoilija puhalsi 1,47 promillea poliisin alkometriin. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. lokakuuta alkaen 46,29 senttiä kilowattitunnilta. Kokkolan Energian asiakaskirjeessä vanhentunutta tietoa Asiakaskirje on päivätty 29.8., uudet hinnat lyötiin lukkoon saman viikon perjantaina. Sen aikana ja eritoten monissa ministeripesteissä kerrytetty kokemus ja osaaminen mitataan nyt. Kirjeessä kummitellut 46,29 senttiä kilowattitunnilta oli elokuun puolivälissä ilmoitettu uusi hinta, joka siis ei toteudu. Pohjanmaan poliisi hoiti viikonlopun aikana yhteensä 626 hälytystehtävää. – päätös uusista hinnoista tehtiin vasta perjantaina. Liz Truss valittiin konservatiivipuolueen johtajaksi ja maan pääministeriksi. Nopeutta mitattiin jopa 144 kilometriä 60 kilometrin nopeusrajoitusalueella. Erityisesti maaseudulla asuvat tarvitsevat henkilöautoa pystyäkseen liikkumaan kouluun, töihin ja harrastuksiin. Nuorten liikkumistarpeet ja liikenneturvallisuus on yhdistettävä oikealla tavalla. Kolme päivää kirjeen ilmestymistä aiemmin eli perjantaina yhtiö oli tiedottanut ottavansa käyttöön hintakaton Vuodenaika-sopimuksiin lokakuun alussa. Hintakaton myötä Vuodenaika-sopimuksen tehneet asiakkaat maksaisivat ilman arvonlisäveroa enintään 16 senttiä kilowattitunnilta. Poliisi sai lopulta autoilijan pysähtymään noin neljän kilometrin ajon jälkeen. Huoli nuorten liikenneturvallisuudesta painaa. CLAS-OLAV SLOTTE B ritannian uuden pääministerin nimi selvisi maanantaina. Tämä on tietysti hyvä uutinen. Muihin menoihin lasketaan pääsääntöisesti viiden prosentin korotus. Jokainen liikennekuolema on liikaa. Elämässä joutuu odottamaan asioita ja ajokortin saaminen voisi aivan hyvin olla yksi niistä. aikana lisätietoa siitä, miten hintakatto vaikuttaa sähkösopimukseesi ja vastaamme yleisimpiin kysymyksiin, päivitys jatkuu. Mopoilija ja autoilija törmäsivät Uudenkaarlepyyn keskustassa tasa-arvoisessa risteyksessä. Päivityksessä ei täsmennetä, miten asiakkaita informoidaan. Asiakaskirje on päivätty 29.8. Lähtökohtana on vuoden 2022 talousarvio luonnollisesti ilman sotepalveluiden ja pelastustoimen kustannuksia. Esitys mahdollistaisi 17-vuotiaille rajoitetun B-luokan ajo-oikeuden huoltajan suostumuksella
Hiljalleen nousin ylös ja pääsin jatkamaan matkaani kotiin Halkokarille. Tämä oli kyllä todella ikävä ja harmittava sattumus, harmittelee tapahtumajohtaja Sebastian Jansson. Turvapuhelinpalvelu on kotona asumisen tukipalvelu. Niinpä Venetsia Drifting tehdään vuosittain Kokkolan Urheiluautoilijoiden nimissä. Sen tarkoitus on vahvistaa nuorten osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia. HYVINVOINTIALUEEN turvapuhelimet toimittaa ensi vuodesta alkaen Tunstall Oy. Harmittavin sattuma oli se, että useat katuvalot olivat poissa käytöstä, joten aidanteen havaitseminen pimeällä pyörällä oli todella mahdotonta. Pyörätie ei ollut käytössä tapahtumapuiston puolella vaan käytössä oli kiertotie Brita Marian puiston läpi. Silmätautien lääkäreistä pula Soiten silmätautien ylilääkäri irtisanoutui, palvelut hankitaan yksityissektorilta. Raimo Vertainen ajoi Venetsia Driftingin aikaan Suntinvarren pyörätiellä. CLAS-OLAV SLOTTE Jouni Nikula KOKKOLA Silmätautien tilanne sairaanhoitopiireissä kautta maan on hyvin vaikea. –?Pelastusjohtajan kelpoisuusehtoja muutettiin niin, että ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi valintatilanteessa arvostetaan pelastusalan asetuksen mukaista kelpoisuutta, Korkiakoski-Västi sanoo. Raimo Vertainen pitää pelkästään positiivisena sitä, että Kokkolassa järjestetään monenlaisia tapahtumia, mutta pitkän linjan tapahtumajärjestäjänä hän myös tietää, että järjestäjän on osattava varautua monenlaisiin asioihin. Kokkolassa oli viikonvaihteessa käynnissä Venetsia Drifting ja Tapahtumapuiston alueella Suntin varressa oli tehty liikennejärjestelyjä. Ihan yhtäkkiä törmäsin täydellä vauhdilla pyörätielle asetettuun aitaan. Raimon (Vertaisen) kanssa olemme keskustelleet hyvässä hengessä aiheesta ja haluamme ilman muuta maksaa kaikki lääkärikulut mitä loukkaantumisesta on johtunut, kunnes vakuutusasiat selviävät. Näin on käynyt meillekin, sanoo Soiten toimitusjohtaja Minna KorkiakoskiVästi, tulevan hyvinvointialueen johtaja. Pyörätie oli suunniteltu olevan poikki sillalta sillalle, mutta syystä tai toisesta aidat oli siirretty pois paikoiltaan. Tarkoitus oli, että ohikulkijoille käytössä olisi ollut kiertotie Brita Marian puiston läpi. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina, että silmätautien erikoisalan lääkäripalvelut hankitaan 15.9.2022–31.12.2023 Coronaria Silmäklinikka Oy:ltä. Tässä oli todellakin isomman onnettomuuden ainekset ilmassa. Suomessa valtaosa silmälääkäreistä toimii julkisella sektorilla osa-aikaisessa virassa. SOITESSA julistetaan auki kaksi merkittävää virkaa. Edelleen maanantaina leukani naksuu, ruhjeita on ympäri kehoa ja odottelenkin tiistaiksi pääsyä lääkärin tutkimuksiin. Keski-Pohjanmaalle haetaan sekä pelastusjohtajaa että johtajaylilääkäriä. Pyörän selästä kanveesiin paiskautunut Vertainen tajusi tarvitsevansa lääkäriä. Heistä kaihileikkausta odotti 176 ihmistä. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueelle perustetaan nuorisovaltuusto. –?Maassa maatessani tunsin kuinka verta vuoti kasvoista ja päästäni. –?Siihen aikaan kun minä olin liikkeellä oli jo ihan pilkkosen pimeää. Tosin pelastusjohtajan valinnassa Sari Innasen tilalla on Pasi Kanniainen. –?Meillä on ollut aiemmin vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto. Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen ja johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell ilmoittivat irtisanoutumisistaan elokuussa. Soitessa silmätautien hoitotakuussa pysyminen on ollut lääkäriresurssivajeen takia huolena jo useiden vuosien ajan. Ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt yhteistyö yksityissektorin kanssa. Drifting on lajijärjestön alainen kilpailumuoto. –?Ei voi kuin kiitellä, miten huippuhyvää palvelua sain niin lääkäriltä kuin hoitohenkilöstöltä Soitessa, he olivat pelastavat enkelit. Kaikeksi onneksi hampaat säästyivät. Samoin on Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa, jossa tilanne heikkeni entisestään kesällä, kun silmätautien ylilääkäri ilmoitti irtisanoutumisestaan syyskuun alusta alkaen. Soitessa on jatkossa enää 0,8 lääkärin työpanos, vaikka silmätautien puolella olisi kolme erikoislääkärin vakanssia. Kyse on osallisuuden vahvistamisesta, nuoria ihmisiä saadaan päätöksentekokoneiston piiriin, sanoo Korkiakoski-Västi. TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN pitää osata ennakoida kaikenlaista, eikä siltikään kaikkea voi etukäteen arvata tulemaksi. –?Tämä oli kerta kaikkisesti onnettomien yhteensattumien summa. Mikään ei ole niin turhaa, kuin jälkiviisaus, mutta olisi ilman muuta ollut parempi purkaa aidanteet pois, eikä koettaa sulkea tietä sillalta sillalle. Tapahtumajärjestäjän pitää ottaa asiasta vastuu, sekä ennen kaikkea opiksi, ettei samanlaista enää tapahdu. Osa katulampuista oli pimeänä ja sitten matka pysähtyi törmäykseen. Takana miehellä oli junamatka Helsingistä, ja matka kotikonnuilla taittui, kuten yleensä aina, polkupyörällä. Rytäkästä jäi pysyvät muistot kasvoihin, saldona tikit huulessa ja liimattu kulma.. Luojan lykky, ettei käynyt pahemmin ja kuin ihmeenkaupalla löysin vieläpä päästäni lentäneet silmälasitkin pyörätien pientareelta, iloitsee kovia kokenut pyöräilijä. – Kyseessä on kokonaisulkoistus, ei toivottava ratkaisu, joka koskee vain lääkäreitä. Jostakin syystä pyörätien varressa useat katulamput olivat pimeänä. Heistä yli 180 vuorokautta odottavia oli elokuun tilaston mukaan 12 prosenttia, 71 potilasta. Lääkäripulan takia Soitessa on selvitelty yhteistyömahdollisuuksia erikoissairaanhoitoa PohjoisSuomeen tarjoavan osuuskunta Tervian ja lähisairaanhoitopiirien kanssa, mutta niillä ei ole resursseja auttamiseen. Kokkolassa järjestetty Venetsia Drifting on kymmenessä vuodessa muodostunut perinteeksi ja erittäin odotetuksi tapahtumaksi. Leikkausjonossa oli 291 ihmistä. Tavoitteena on parantaa asiakkaan turvallisuutta ympäri vuorokauden ja tukea kotona asumista. Kun lääkärit hakeutuvat ahkerasti yksityiselle puolelle, julkinen puoli kärsii. Kokkolalainen harmonikkataiteilija, kapellimestari Raimo Vertainen oli kello 22.35 palaamassa juna-asemalta kotiin. Hoitotakuuseen kuuluvassa lähetejonossa oli 18. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A4 Minna Mustonen KOKKOLA Kokkolan Suntinvarren pyörätiellä sattui myöhään perjantai-iltana onnettomuus, jossa oli ainekset pahempaankin jälkeen. Kotosalla ei verta vuotavaa maestroa jääty ihmettelemään, vaan tytär Sonja Vertainen kyyditsi ruhjoutuneen isänsä yhteispäivystykseen. elokuuta 602 potilasta. AKK vaatii muun muassa vakuutuksien vuoksi tapahtuman taustalle toimivan seuran. – Nyt oli huonosti järjestetty tämä asia. Optikot ja hoitajat ovat edelleen Soiten palveluksessa. Kun silmätautien pitkäaikainen ylilääkäri irtisanoutui, virkalääkärien joukko jäi niin pieneksi, että muita mahdollisuuksia ei ollut. En kerta kaikkiaan nähnyt sitä yhtään, muistelee mies perjantai-illan rytäkkää. Valintatyöryhmiin Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen edustajiksi valittiin sekä hallituksen että valtuuston puheenjohtajisto. Huuleen ommeltiin neljä tikkiä ja silmäkulma liimattiin. Nyt saamme nuorisovaltuuston, jonka kahdella jäsenellä on osallistumisja puheoikeus aluevaltuuston kokouksiin. Vertainen penää tapahtumanjärjestäjän vastuuta asiasta. ”Törmäsin täydellä vauhdilla” Raimo Vertaisen perjantai-illan pyörämatka toppasi pyörätiellä olevaan tapahtuma-aitaan. Aluehallitus hyväksyi maanantaina pelastusjohtajan ja johtajaylilääkärin rekrytointiprosessien käynnistämisen
kulutus 4,5– 5,3 l/100 km. Todellinen vuosikorko 4,66 %. Viidennen sukupolven hybriditeknologia tarjoaa entistä enemmän tehoa ja nautinnollisemman ajokokemuksen. toim.kulut 600 €), WLTP CO?-päästöt 103 g/km, WLTP EU-yhd. ESIMERKKILASKELMA: Toyota Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Launch Edition 34 999,20 € (sis. kulutus 5,0 l/100 km. Tervetuloa koeajamaan Aygo X Toyotan näyttelyviikolla! • Osamaksu tai yksityisleasing – sinä päätät • Ei huolta arvon alenemisesta 284 € /kk Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Launch Edition joustavalla osamaksulla esim. TOYOTAN NÄYTTELYVIIKKO 5.–10.9. Toyota C-HR Hybrid -malliston WLTP CO?-päästöt 110–120 g/km ja yhd. Suurempi viimeinen osamaksuerä / taattu hyvityshinta 18 947,36 €. TOYOTA EASY – HELPOIN TAPA HANKKIA TOYOTA UUDEN AUTON OSTON YHTEYDESSÄ 1 000 € VARUSTE-ETU KAUPAN PÄÄLLE* Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab, Kokkola, Pietarsaari ja Ylivieska nystedt.fi. toim.kulut 600 €) TOYOTA EASY OSAMAKSU kk-erä 283,92 €. Perustamiskustannus 180 €. Käsittelymaksu 9 €/kk. kulutus 4,9–5,3 l/100 km. UUTISET TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A5 AYGO X 1.0 VVT-i Play Edition Multidrive S kokonaishinta 19 541,64 €** (sis. kulutus 4,9 l/100 km. Uuden Corollan ja Toyota C-HR:n kulutusja päästötiedot ovat alustavia ja vahvistetaan tyyppihyväksynnällä. kulutus 4,8–5,0 l/100 km. **Kampanjahinta, voimassa toistaiseksi. Ostaessasi uuden Corolla Hybridin, Toyota C-HR Hybridin tai Aygo X -mallin saat 1 000 euron arvosta varusteita kaupan päälle*. *Varuste-etu koskee mallien Toyota C-HR, Corolla (Launch Edition) ja Aygo X uusia yksityisasiakastilauksia. Saat automaattivaihteisen mallin nyt erityisen houkuttelevaan hintaan. Täysin uusi Aygo X on sähäkkä crossover. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Korko 3,90 %. Luoton määrä 27 999,36 €. TOYOTA C-HR HYBRID, TÄYSIN UUSI AYGO X & UUSI COROLLA HYBRID Toyotan näyttelyviikko käynnistää syksyn näyttävillä malleilla ja houkuttelevalla tarjouksella. Uusi Corolla Hybrid saapuu myymälöihin alkuvuonna 2023. kulutus 4,6 l/100 km. Etu voimassa 5.–15.9.2022. Käsiraha 20 % (6 999,84 €). Rahoitusaika 48 kk. Corolla Hybrid -malliston CO?-päästöt 101–121 g/km ja yhd. toim.kulut 600 €), WLTP CO?-päästöt 113 g/km, WLTP EU-yhd. Etuun kuuluvat Toyota-hinnastossa olevat jälkiasenteiset varusteet (pois lukien tehdasvarusteet ja talvirengasyhdistelmät). Kuvien autot erikoisvarustein. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. TAKUU 3 v/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 v. COROLLA Touring Sports 1.8 Hybrid Launch Edition kokonaishinta 34 999,20 € (sis. Aygo X -malliston CO?-päästöt 108–114 g/km ja yhd. TURVA Toyota Hybridiakkuturva 10 v/350 000 km. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 32 300,47 €. Kilometrit 40 000 km. toim.kulut 600 €), WLTP CO?-päästöt 110 g/km, WLTP EU-yhd. Hybridijärjestelmän takuu 5 v/ 100 000 km. Uusi Corolla Hybrid on tilattavissa näyttelyviikolla. TOYOTA C-HR 1.8 Hybrid Active Plus kokonaishinta 33 905,91 € (mallivuosi 2023, sis
Mikko Reijosen mukaan Siviilipalveluskeskuksella on pitänyt kiirettä kevään ruuhkan vuoksi ja töihin on rekrytoitu kaksi henkilöä lisää. Olen käynyt kertaamassa jonkun kerran, mutta kahdesti jättänyt menemättä. Myös reservistä eronneet ovat saaneet osakseen petturiksi ja reservikarkuriksi haukkumista. –?Kävin armeijan loppuun. 1 Puolustusvoimilta tiedon saanut Siviilipalveluskeskus määrää velvollisen täydennyspalvelukseen. Kokkolan täydennyskoulutukseen osallistui poikkeuksellisen paljon naisia. Sen käytyään he siirtyvät Puolustusvoimien reservistä siviilivarantoon. Heidän, tai kenenkään muunkaan motiiveista Siviilipalveluskeskus ei tiedä, koska se ei niitä vakaumuksen henkilökohtaisuuden vuoksi missään vaiheessa kysy. Haastateltu jyväskyläläismies kertoi menneensä aikanaan armeijaan, koska ”kaikki muutkin menivät”. FAKTA Täydennyspalvelus 1 Jos asepalveluksen suorittanut reserviläinen haluaa siirtyä siviilivarantoon, hän tekee täydennyspalvelushakemuksen Puolustusvoimien aluetoimistoon. Kaksi kolmasosaa kouluttajista ei olisi halunnut naisia armeijaan tai ainakaan heidän joukkueeseensa, nainen kertasi jo pari vuotta sitten tehtyä päätöstä erota reservistä. –?Ei uhkaa, kyse on vielä maltillisista määristä.. Keskipohjanmaa pyysi haastattelua lähes kaikilta osallistujilta, mutta kukaan ei halunnut kommentoida ratkaisunsa perusteita nimellään ja kasvoillaan. Samanlaista epätietoisuutta ja ehkä myös jännitystä oli ilmassa keskiviikkona Kokkolassa. Nimettömänä sentään tärppäsi. Aiempi sukupolvi kokee sen niin vahvasti kansalaisvelvollisuutena. Siellä he ovat edelleen maanpuolustusvelvollisia, mutta heitä ei enää voida määrätä Puolustusvoimien tehtäviin. Koko viime vuonna täydennyspalvelukseen hakeutui 435 reserviläistä, kun tältä vuodelta luku on jo yli 3?300. –?Isälle on saanut vähän perustella ratkaisua (täydennyspalveluksesta). MAANANTAINA ALKANUT täydennyspalvelus on ensimmäinen laatuaan Kokkolassa. Jyväskylästä saapunut mies kertoi käyneensä armeijan viitisentoista vuotta sitten. Noin 25 asepalveluksen suorittanutta reserviläistä aloitti Rauhankasvatusinstituutin järjestämän viisi päivää kestävän siviilipalveluksen täydennyskoulutuksen. Tuleville vuosille koulutuksia on luvassa 3–4 kappaletta. Se vahvisti, että en halua olla mukana sellaisessa. Reservi kun taakse jäi Kokkolan ensimmäinen siviilipalveluksen täydennyspalvelusjakso käynnistyi maanantaina odottavissa tunnelmissa. Reijonen itse puhui osallistujille tiistaina, loput päivät ovat Rauhankasvatusinstituutin järjestämiä. Avaussanat lausunut siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen oli iloinen, että Kokkolan ensimmäinen täydennyspalvelusjakso saatiin vihdoin käynnistettyä. –?Oletan, että koulutuksen tarkoitus on konvertoida minut ymmärtämään, mitä tarkoittaa, etten osallistuisi sotaan, jyväskyläläismies pelkisti odotuksensa. 1 Hyväksytyn täydennyspalvelushakemuksen jälkeen velvollinen on vapautettu Puolustusvoimien tehtävistä myös poikkeusolojen aikana. –?Koko viime vuonna täydennyspalvelukseen hakeutui 435 reserviläistä, kun tältä vuodelta luku on jo yli 3?300. Lukujärjestys sisältää muun muassa hätäensiapukoulutuksen sekä sisältöjä vaikuttamiseen, yhdenvertaisuuteen ja väkivallan ennaltaehkäisyyn liittyen. –?Vaikutti se, kun näki, millaista sota oikeasti on. –?Tuli kertausharjoituskutsuja, mutta niihin lähteminen ei enää motivoinut. Sen jälkeen hänen maailmankuvansa on muuttunut. Puhutaan aika reilusta noususta, siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen sanoo. Osallistujilla ei vielä maanantaina ollut suurempaa käsitystä, mitä tuleva viikko pitää sisällään. Kauhavalta tullut nainen halusi siirtyä siviilivarantoon huonojen armeijakokemusten vuoksi. VAIKUTTIKO MYÖS Ukrainan sota päätökseen. Hän on kokenut, että monen on yhä vaikea hyväksyä siviilipalvelukseen meneminen. CLAS-OLAV SLOTTE Mikko Reijonen ei koe, että siviilivarantoon siirtyvien määrän moninkertaistuminen vielä uhkaisi Suomen puolustuskykyä. Kaiken kaikkiaan koulutusviikkoja on vuosille 2023 ja 2024 luvassa noin 30, joista suurin osa järjestetään Siviilipalveluskeskuksessa Lapinjärvellä. Sen voi laskea Suomen armeijan epäonnistumiseksi, että ne tuntuvat epäkiinnostavilta, mies perusteli. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A6 Eetu Kupulisoja KOKKOLA Kuin ensimmäistä päivää armeijassa. Seuraava on heti ensi viikolla. 1 Kokkolassa täydennyspalveluskoulutuksia järjestää Rauhankasvatusinstituutti
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kuitenkin lisännyt epävarmuutta myös luontomatkailuun. Jaossa myös messuilla! * Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2021) mukaan Hilla Group Oyj:n sanomalehdistä saa aiheen vierailla ilmoittajan nettisivuilla 34–56 % lukijoista. Tutustu lähemmin tapahtuman tilaisuuksiin osoitteessa www.keskusta.fi/omamaa klo 18 Kokkola Cafe Random, Pitkänsillankatu 33 Keskiviikkona 7.9. Tervaporvarin on tänä vuonna valinnut valitsijaraati, johon kuuluivat KOSEKin toimitusjohtaja Timo Lahtinen, Kokkolan kaupungin museotoimenjohtaja Kristina Ahmas ja toiminnanjohtaja Kari Moilanen CB City Kokkola ry:stä. Hänen opetusja tutkimustoiminnallaan on myös ollut suuri merkitys Kokkolan suurteollisuusalueelle. Aiemmin kansallispuistoissa on vieraillut paljon Aasiasta tai Venäjältä tulleita matkailijoita, mutta sota on muuttanut matkailua. Tekniikan tohtori Ulla Lassi on toiminut Oulun yliopiston soveltavan kemian ja prosessikemian professorina Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa vuodesta 2006. METSÄHALLITUKSEN mukaan isommat ulkomaisten matkailijoiden ryhmät puuttuvat Suomesta vielä. Ulla Lassi on ryhmineen tutkinut aktiivisesti erityisesti litiumioniakkujen ja korvaavien materiaalien käyttäytymistä akkusovelluksissa, ja tehnyt tutkimusyhteistyötä alan veturiyrityksien kanssa. Hänen osaamisalueensa edustavat monipuolisesti kestävää kehitystä, ympäristöteknologiaa ja uusia energiamuotoja edistävää materiaalikemian tutkimusta. –?Matkailu ulkomailta Suomeen on käynnistynyt pitkän tauon jälkeen kevään aikana. Tammi-heinäkuun aikana kansallispuistoissa käytiin yhteensä 2,2 miljoonaa kertaa. ja aineistot 16.9. Myös retkeilypalvelujen, kuten reittien ja taukopaikkojen mittavien korjaustöiden tulokset ilahduttavat kävijöitä, Henrik Jansson sanoo. Kansainvälisiä yöpymisiä on kuitenkin vielä huomattavasti vähemmän kuin pandemiaa edeltävänä vuonna 2019. Suosituimmat kansallispuistot olivat Pallas–Yllästunturi, Urho Kekkosen kansallispuisto, Nuuksio, Koli ja Pyhä–Luosto. rakentamisen ja remontoinnin palvelut, kodin elektroniikka, designtuotteet sekä ruoka ja juoma. Käyntimäärät laskivat viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta 12 prosenttia. Puolet* lukijoistamme tutustuu mainostajamme verkkosivuun. Ulla Lassi on Tervaporvari vuosimallia 2022 Simu Perälä (STT), Vili Ruuska Kansallispuistoissa vierailtiin alkuvuonna vilkkaammin kuin pandemiaa edeltävänä aikana, vaikka kysyntähuippu onkin tasaantunut, Metsähallitus kertoo. Asteikolla 1–5 kävijät ovat arvioineet tyytyväisyydekseen 4,4. Keskipohjanmaan levikkialueeseen sisältyvällä Salamajärvellä kirjattiin 10 866 käyntiä tammiheinäkuun välisenä aikana. Lassin johtama akkualan tutkimustoiminta on muodostanut Kokkolalle ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana vihreässä siirtymässä. Yli 80 prosenttia ulkomailta Suomeen saapuvista matkailijoista on Euroopasta. Varaukset 14.9. Valinta julkistettiin Kokkolanseudun Kehityksen (KOSEK) 20-vuotisjuhlaseminaarissa Tullipakkahuoneella maanantaina. mennessä aineisto@kpk.fi Kysy lisää mediamyyjältäsi tai myynti@kpk.fi Kotona 2022 -messut Keskipohjanmaan liite 23.9. Maksaja: Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Vili Ruuska KOKKOLA Tervaporvariksi 2022 on valittu professori, tekniikan tohtori Ulla Lassi. Kansallispuistojen suosio pitää pintansa Salamajärven kansallispuiston käyntimäärä väheni tammi-heinäkuussa 2022 edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Matkailun palautumista ennalleen joudumme odottamaan vielä ainakin vuoden, ehkä jopa kaksi, sanoo Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari. Valitsijaraadin mukaan Ulla Lassin rooli erityisesti akkumateriaaleihin liittyvän kärkiosaamisen kehittämisedellytysten rakentamisessa on ollut keskeinen. Kokonaistavoittavuus 103 000 Jaetaan Kokkolan alueella joka talouteen. Janssonin mukaan tärkeä tulevaisuuden kysymys on liikennejärjestelyjen ja joukkoliikenteen kehittäminen suosittuihin kohteisiin. Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Kivijärven, Kinnulan ja Perhon kuntien alueella. UUTISET TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A7 Kotona 2022 -messuilla mukana mm. SATU HOTAKAINEN. –?Tyytyväisyyden syitä ovat luonto, maisemat, rauha ja ystävien seura. Se on 18 prosentin notkahdus viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden. –?Kansallispuistojen käyntimäärät kertovat pitkän ajan kasvutrendistä. Oma maa, koko maa Keskusta kiertää koko Suomessa Oma maa, koko maa kohdataan ja keskustellaan! Tule kahville ja juttelemaan maaja metsätalousministeri, Antti Kurvisen kanssa. Kävijöiden tyytyväisyys kansallispuistojen palveluihin ja retkeily-ympäristöön on Metsähallituksen mukaan korkea. Koronapandemiaa edeltäneeseen aikaan eli vuoteen 2019 kasvua oli 11 prosenttia. Merkittävinä vaikutuksina ovat inflaatio ja polttoaineen hinta, jotka ovat tänä kesänä rajoittaneet kotimaan matkailua ja veneilyä, sanoo Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson tiedotteessa
–?Ei ole koskaan hyvä, että valtio joutuu puuttumaan markkinoiden toimintaan tällä tavoin, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Erityisesti isoissa sähköyhtiöissä käydään futuurikauppaa eli kauppaa tulevaisuuden sähköstä kiinteään hintaan. Valtion on pitänyt tulla tässä apuun. Näille yrityksille ei saa muodostua kilpailuetua. Tämän seurauksena energiamarkkinoiden kriisi paheni entisestään, ja hintojen pelätään nousevan vielä nykyistäkin korkeammiksi. Nyt toimenpiteet kohdistuivat pääasiassa ongelman seurauksiin. Kysyimme Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professorilta Peter Lundilta, mitä kriisipaketti käytännössä tarkoittaa ja millaisia seurauksia sillä on esimerkiksi sähkön hintaan ja energiayhtiöiden toimintaan. Mitä kaikkia energiayhtiöitä paketti koskee. Nyt energiayhtiöt eivät saa rahoitusta rahoituslaitoksilta, jolloin valtio on joutunut ottamaan viimeisenä takalautana vastuuta. –?Kysymys on likviditeettiongelmasta. –?Tässä on paljon epävarmuutta. –?Nord Stream 1?-kaasuputken pitäminen suljettuna tarkoittaa sitä, että kaasun hinta varmaan nousee taas Keski-Euroopassa, mikä vaikuttaa Fortumin tilanteeseen todella negatiivisesti.?Korkea kaasun hinta nostaa sähkön hintaa Suomessa. Miksi tällainen hätärahoitus on tarpeellinen. –?Fortum on tehnyt voittoa sähkön tuottamisella kotimaassa, mutta Uniperin kautta tulee 12 miljardia tappiota. Tämä heijastuu myös Suomeen ja sitä kautta ehkä osittain tähän kriisipakettiinkin. Tilanne on niin kriittinen, että markkinat eivät enää luota kaikkiin sähköyhtiöihin. –?Energiayhtiöistä on yleisesti liikkunut neutraaleja arvioita, että joillain niistä on olemassa konkurssivaara. Tilanne helpottuu todennäköisesti ensi vuoden toisella neljänneksellä. Kuinka paljon sähkön hinta nousee nykyisestä. –?Tässä tilanteessa se ylipäätään mahdollistaa niiden toiminnan. Jotkin yritykset ovat myyneet futuureja halvalla, jolloin ne ovat saaneet isomman markkinaosuuden. Aalto-yliopiston professori toivoo, että kymmenen miljardia riittää yhtiöille. Loput on tarkoitettu muille futuurikauppaa käyville yrityksille, jotta perusenergiantuotanto saadaan varmistettua. Lähde: Valtioneuvosto. –?Tavoite energian säästämisestä on jäänyt informaation tasolle, ja nyt tarvittaisiin konkreettisia toimia enemmän ja nopeasti. –?Olisin odottanut myös puuttumista ongelman syihin kulutuspuolella. –?Seuraava puolen vuoden jakso on kriittinen energiayhtiöille. Fortumin konkurssi olisi hyvin negatiivinen asia Suomelle, koska yhtiö vastaa noin kolmanneksesta sähköntuotannostamme. ” Jos haluaisimme hillitä sähkön hintaa, niin pitäisi lisätä esimerkiksi kulutusjoustoa ja tehostaa energiansäästöä.” Peter Lund Aalto-yliopiston professori Ilman kriisipakettia energiayhtiöt olisivat voineet joutua myymään voimalaitoksiaan, sanoo Aaltoyliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund. Riski on kuitenkin olemassa, koska jos riskiä ei olisi, niin yksityiset rahoituslaitokset olisivat jo rahoittaneet yritykset. Oliko paketissa jotain yllättävää. Kuinka onnistuneena pidät hallituksen päätöstä kriisipaketista. Jos katsoo sähkön futuurihintoja muissa maissa, niin talvea kohden mentäessä hinnat pyrkivät nousemaan. Tukipaketissa on kyse yhtiöiden toiminnan mahdollistamisesta. –?Nyt se ei vaikuta juuri ollenkaan, koska rahaa ei vielä siirry yhtiöille. – Ymmärrän toki, että tässä poikkeuksellisessa tilanteessa päätöksiä pitää tehdä nopeasti. Siinä pitää maksaa vakuusmaksuja, eli sähkön hinnan ja futuurin myyntihinnan erotus. Kuva tuulivoimaloista Kemissä. –?Valtion pitää olla myös tarkkana, ettei lainojen ja takuiden myöntäminen vääristä kilpailua. Se merkitsee sitä, että osingot valuvat Uniperin tappioihin. 1 Lainoilla ja takauksilla voi kattaa sähkön johdannaissopimusten lisääntyneiden vakuusvaatimusten aiheuttaman likviditeettitarpeen. 1 Lainaja takausohjelman esitetään olevan voimassa vuoden 2023 loppuun ja laina-ajoiksi esitetään enintään 2 vuotta. –?Tässä vaiheessa on hankala arvioida, kuinka suuri riski on sille, että valtio joutuu maksajaksi. –?Sähkön hinnan nousemisen vuoksi vakuusmaksut ovat niin korkeat, etteivät yritysten likvidit varat riitä niiden kattamiseen. Näkisin, että kolmannes, tai jopa 40 prosenttia, paketista on suunnattu Fortumille. –?Sillä ei voida hillitä hinnannousua juuri ollenkaan, vaan tällä paketilla mahdollistetaan yritysten toiminta. Sen puitteissa valtio voi myöntää kymmenen miljardin euron edestä lainoja ja takauksia Suomessa sähköntuotantoa harjoittaville yhtiöille. Summa on huikea ainakin, kun sitä vertaa Suomen valtion ensi vuoden talousarvion loppusummaan 80 miljardia euroa. HALLITUKSEN ESITYS Energiakriisipaketti 1 Hallitus esittää 10 miljardin euron lainaja takausohjelmaa Suomessa sähköntuotantoa harjoittaville yhtiöille. Mikä on Fortumin rooli paketissa. Ilman pakettia olisi ollut vaarana, että joudutaan myymään omaa tuotantoa tai voimalaitoksia tai ajaudutaan pahimmassa tapauksessa konkurssiin. Jos haluaisimme hillitä sähkön hintaa, niin pitäisi lisätä esimerkiksi kulutusjoustoa ja tehostaa energiansäästöä. Miten kriisipaketti vaikuttaa energiayhtiöiden toimintaan. Hallituksen kriisipaketti ei juuri hillitse sähkön hinnannousua Seuraava puolen vuoden jakso on kriittinen energiayhtiöille. –?Ensisijaisesti tämä koskettaa positiivisessa mielessä Fortumia, jolle on tullut isoja tappioita Uniperista. Kriisipaketin taustalla on Venäjän perjantainen ilmoitus pitää Nord Stream 1 -kaasuputki suljettuna. Nyt tehdyt toimet eivät mielestäni oikein riitä. Tilanne on eri silloin, jos pahimmat riskit toteutuvat ja valtio joutuu maksamaan yrityksille lainoja tai takuita. A8 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa Juho Niemistö Hallitus kertoi sunnuntaina hätärahoituksesta energiayhtiöille. Entä miten paketti vaikuttaa suomalaisiin veronmaksajiin. Toivottavasti hallituksen kymmenen miljardin paketti riittää yrityksille. Onko mahdollista, että tuet valuvat suomalaisten veronmaksajien taskuista Fortumin kautta Saksaan ja Uniperille. Kuinka paljon hallituksen kriisipaketilla voidaan hillitä sähkön hinnannousua
Kun ostetaan itseään paljon isompi yhtiö, miten siinä voi onnistua. Turun yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professori Kari Liuhto pitää todennäköisenä, että Fortumin 32,6 miljardiin dollariin paisuneet Venäjän omistukset rapisevat arvottomiksi. Sähkön pörssihinta oli maanantaina aamulla viime viikkoa alemmalla tasolla. Se on hirveä summa. Fortumin ongelmista Uniper ja Venäjä ovat yhteen kietoutuneina pahimmat. Yhdysvaltain keskuspankki lähti kiristämään rahapolitiikkaa huomattavasti aikaisemmin kuin Euroopan keskuspankki ja on nostanut ohjauskorkoaan enemmän kuin EKP. Akuuttina murheenkryyninä ovat venäläisestä kaasusta riippuvaisen Uniperin tappiot, jotka nousevat jopa 100 miljoonaan euroon päivässä. Yhdysvalloissa talouskehitys on ollut vahvempaa ja inflaatio on kiihtynyt nopeammin. Arvo on alin sitten joulukuun 2002. GAZPROMIN perjantaisen ilmoituksen seurauksena maakaasun hinta ampaisi Euroopassa markkinoiden avattua nousuun. Turun yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professori Kari Liuhto arvioi, että Fortumin Venäjä-riskeistä koituu ainakin kymmenen miljardin euron tappiot valtionyhtiölle. Suomalaisten veronmaksajien niskaan putoaa muhkea lasku Fortumin Venäjä-omistusten arvoksi arvioitiin vuonna 2021 yhteensä 32,6 miljardia dollaria. Vaikka syyllisjahtiin ei ryhdyttäisikään, opiksi pitää Liuhdon mukaan ottaa. Ensimmäisenä irrotettaisiin Uniper, mitä Fortumin johto ehdottikin saksalaisille – tuloksetta. Johdannaisvastuut tulevat siitä, että Fortum on sitoutunut myymään sähköä kiinteään hintaan. Euron kurssi on heikentynyt suhteessa dollariin vuoden alusta lähtien. Näillä sähkön hinnoilla yhtiöstä voi tulla lähivuosina hyvinkin kannattava, kokenut ekonomisti Roger Wessman sanoo. Fortumin panostus Venäjälle on ollut eurooppalaisittain aivan omalla tasollaan. Näiden arvioiden mukaan emoja tytäryhtiön kahtiajako on selkeä. Pudotusta edelsi venäläisen energiajätti Gazpromin perjantainen ilmoitus, että Venäjältä Saksaan kulkevaa Nord Stream 1 -kaasuputkea ei avata huollon jälkeen suunnitellusti. Sähkön hinnan ennustettiin olevan kalleimmillaan iltaseitsemän ja -kahdeksan aikaan, jolloin se maksaisi keskimäärin 54,99 senttiä kilowattitunnilta. Vauhtisokeus valtasi mielet ja riskiarvioilla pyyhittiin pöytää. MARKKU OJALA TURUN YLIOPISTO Euron arvo putosi maanantaina alimmilleen 20 vuoteen. Fortumin osake päätyi tukilupauksista huolimatta lähes yhdeksän prosentin syöksyyn Helsingin pörssissä. Korkeimmillaan se kävi 9 aikaan, jolloin sähkön keskihinta oli arvonlisäverottomana 51,99 senttiä kilowattitunnilta. Taustalla on Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Liuhto on pessimistisempi. STT Euron arvo alimmillaan 20 vuoteen. Omistusten mittaluokka selviää YK:n alaisen UNCTAD:in vuoden 2022 investointiraportista. Islantilaispankit kasvoivat vuoteen 2007 asti halvan luoton avulla, jota ne saivat ulkomailta ja omalta keskuspankiltaan Islannista. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A9 Toni Viljanmaa Suomalaisten veronmaksajien niskaan putoaa iso lasku valtionyhtiö Fortumin Venäjä-tappioiden takia. PROFESSORI VERTAA Fortumin ratkaisuja islantilaisten pankkiirien liikkeisiin Euroopassa 15 vuotta sitten. Paras vaihtoehto olisi Liuhdon mukaan Fortumin pilkkominen. –?Se on viime kädessä poliittinen kysymys. Myötäilijöitä siellä ei tarvita. – Suomen ja Ruotsin paketit tähtäävät sähkömarkkinoiden vakauttamiseen. Von Gerichin mukaan se tukee euroa, mutta markkinat ovat jo hinnoitelleet sen sisään. Fortumilla ja sen saksalaisella tytäryhtiöllä Uniperilla on yhteensä 12 voimalaitosta Venäjällä. Miten hiiri voi syödä norsun, Liuhto kysyy. Voimakas ohjauskorkojen nosto olisi toisaalta omiaan heikentämään edelleen euroalueen talousnäkymiä. Fortumin kansallistaminen olisi Liuhdon mukaan haitaksi Suomelle. Kansallistaminen ei ole hyvä juttu pienelle ja syrjäiselle taloudelle. Itse emoyhtiön ongelma liittyy siihen, että johdannaisvastuut ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, kun sähkön hinta on noussut pilviin. Saksan valtio osti jo ison osan Uniperista ja joku venäläinen oligarkki ostaa varmaan Fortumin Venäjän omistuksia. Pitäisi miettiä, minkälaisia henkilöitä valtioyhtiöiden hallituksiin otetaan. –?Tässä mennään yli 10 miljardin, ja katsotaan mennäänkö jopa yli 20 miljardin euron. Päätöksentekijöiltä ei tulla mitään korvauksia saamaan, koska rikoksia tuskin on taustalla, Liuhto sanoo. Keskeisenä mittarina pidetty hollantilainen TTF-futuurihinta nousi maanantaina korkeimmillaan kolmellakymmenellä prosentilla 284 euroon megawattituntia kohti. –?Luulen, että siihen ei kovin helposti mennä. –?Keskuspankkien eroava polku on tukenut dollaria euroa vastaan, von Gerich sanoo. Ekonomisti Wessman ei näe merkkejä kansallistamisesta. –?Kannattaisi miettiä, mikä on valtion rooli kansainvälistämisessä ja pörssiyhtiöissä. Lopulta sijoitukset tuottivat raskaasti tappioita ja suurimmat pankit menivät konkurssiin. Fortum pystyisi keskittymään Suomessa ja Ruotsissa oleviin laitoksiinsa, joihin valtion mahdollinen hätäapukin on tarkoitettu. Venäjältä ei olla saamassa paljoakaan takaisin. Maakuva kärsisi, kun ulkomaalaisten intressi sijoittaa Suomeen ei muutenkaan ole kauhean suuri. JOIDENKIN analyytikoiden keskuudessa on yhä luottoa siihen, että Uniper pystyy hoitamaan omat ongelmansa Saksassa. Merkittävä osa Sanna Marinin (sd.) hallituksen sunnuntaina julkistamasta kymmenen miljardin euron hätärahoituksesta mennee Fortumille, joka on ennennäkemättömän vaikeassa tilanteessa. Islanti kansallisti kolme pääpankkiaan, jotta pankkijärjestelmän romahdus estettäisiin. Nyt arvo on pudonnut dramaattisesti. Se on ainakin 4?000 euroa per Suomen kansalainen, vauvasta vaariin. Fortumista Suomen taloushistorian kaikkien aikojen bisneskupru, arvioi professori. Tyypillistä on, että kansallistetaan sellainen toiminto, jossa on ongelmia. Kannattavat osat erotettaisiin kannattamattomista. Kansallistaminen vähentää aina sitäkin puolta, Liuhto arvioi. Voi sanoa, että osa Fortumista on jo kansallistettu, Wessman sanoo. Sähkön hintaan Suomessa voi vaikuttaa se, että hallitus on esittänyt eduskunnalle 10 miljardin euron valtuutusta, jonka pohjalta valtio voi myöntää energiayhtiöille lainoja ja takauksia. –?Tästä tulee niin iso juttu, että siinä alkaa olla vaakalaudalla Fortumin kokonaistulevaisuus. Suomalaiset yhtiöt ovat Liuhdon mukaan investoineet Venäjälle noin 12 miljardia euroa, joten Fortum kantaa yksin kolminkertaiset Venäjä-riskit. Hänen mukaansa Euroopan talousnäkymät verrattuna Yhdysvaltoihin näyttävät aika paljon heikommilta, mikä heikentää euron kurssia. Alkuillasta euro oli toipunut 0,9920 dollariin. Valuutan kurssi kävi maanantaina noin 0,7 prosentin laskussa, ja euron arvo oli 0,9878 Yhdysvaltain dollaria. EKP:n odotetaan nostavan ohjauskorkoaan tällä viikolla jopa 0,75 prosenttiyksiköllä. Venäjän-omistuksissa eurooppalaisittain hopealle tulee Renault 15,9 miljardin dollarin omistuksilla ja kolmantena brittiläinen öljy-yhtiö BP 14,4 miljardin dollarin omistuksilla. Von Gerich arvioi, että talousnäkymien heikentyminen entisestään veisi euron vieläkin tukalampaan asemaan. Jos suurina bisnesmokina pidetään vuoden 2000 Soneran Saksankauppoja (4,3 miljardia euroa) ja saman vuoden Storan Enson Amerikan-ostosten tappioita (2,5 miljardia euroa), Fortumin tappiot ylittävät nämä summat hänen mukaansa moninkertaisesti. Finanssikriisin iskiessä muut pankit vähensivät luotonantoaan, mutta islantilaiset lainoittivat. Siitä ei todennäköisesti tule pysyvää kustannusta veronmaksajille, niin kauan kuin Fortum pystyy tuottamaan omissa tuotantolaitoksissaan sähköä paljon markkinahintoja halvemmalla. –?Viime aikoina ajava tekijä on ollut Euroopan energiakriisi, arvioi Nordean korkoja valuuttamarkkinoiden pääanalyytikko Jan von Gerich
Historiallisesti katsoen nämäkin hinnat ovat erittäin korkeita. Kaikki puolueet äänestivät hallituksen esityksen puolesta. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA STT, AFP Öljynviejämaiden järjestö Opec ja muut johtavat öljynviejät supistavat öljyn tuotantoaan maltillisesti 100?000 tynnyrillä päivässä lokakuusta alkaen. Sairaanhoitopiireistä saatujen tietojen mukaan enterorokkoa olisi kuitenkin laajasti liikkeellä. ITÄ-SUOMESSA eniten esiintyvä, hyttysten levittämä pogostantauti on tyypillisesti loppukesän ja alkusyksyn aikoihin esiintyvä virustauti. Muun muassa Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson on korostanut tilanteen vakavuutta vertaamalla sitä finanssikriisiin. Ensimmäinen oleskelulupa tarkoittaa lupaa, jota henkilö hakee ennen kuin muuttaa Suomeen ensimmäistä kertaa. Ruotsalaisen SEB:n pää analyytikko Bjarne Schieldrop arvioi, että kyse on selvästä viestistä öljynviejiltä. Valtaosa tapauksista on lieväoireisia. Pogostantauti aiheuttaa niveloireita ja laaja-alaista ihottumaa. Hinnan laskun taustalla ovat pelot taantumasta Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Raakaöljyn hinta on pudonnut alle 100 dollariin tynnyriltä käytyään maaliskuussa lähes 140 dollarissa Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Öljyn hinnan nousu on merkittävä syy Yhdysvalloissa laukkaavaan inflaatioon. Hänen pidätettiin toissa vuonna, kun hän oli siirtynyt Venäjän avaruusviraston johtajan neuvonantajaksi. Safronov työskenteli Kommersantja Vedemost-talouslehdille ja kuului Venäjän arvostetuimpiin puolustusasioista kirjoittaviin toimittajiin. Viime vuoden luvut menivät rikki jo heinäkuussa ja hakemuksia tulee koko ajan lisää, kertoi apulaispäällikkö Elina Immonen. Enterorokkoa vastaan ei ole rokotetta. Oikeuden mukaan Safronov oli paljastanut valtionsalaisuuksia. Viime vuonna THL:n rekisteriin kirjattiin eniten pogostantautitapauksia (566) lähes 20 vuoteen. Molempien laatujen hinnat olivat noin 2,5 prosentin nousussa. –?Meillä oli viime vuonna epidemiavuosi, ja sitä seuraavana vuonna nähdään yleensä enemmän tapauksia kuin yleensä. Iso osa tartunnoista on oireettomia tai lieväoireisia. Pohjanmeren viitelaadun Brentin hinta oli maanantaina illanpuhteessa 95,77 dollaria ja Yhdysvaltain viitelaadun West Texas Intermediaten 89,35 dollaria tynnyriltä. Koronaviruksen jätevesiseurannassa trendi on myös ollut laskeva viimeisten viikkojen aikana. Turussa enterovirus D68 on aiheuttanut hengenahdistusoiretta. Tilanne sähkömarkkinoilla kärjistyi perjantaina, kun venäläinen kaasuyhtiö Gazprom ilmoitti, ettei se aloita kaasun toimittamista Nord Stream 1 -kaasuputkea myöten Saksaan kuten oli suunniteltu. –?Tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu enemmän tapauksia jo heinäkuun puolivälin jälkeen. Takuiden ehtona on muun muassa se, etteivät niitä saavat yhtiöt jaa osinkoja tai myönnä bonuksia johtajilleen. –?Kun tauti on lieväoireinen ja itsestään parantuva, se ei vaadi näytteenottoa, Kotkavaara kertoo. Loppuviikon tietojen mukaan pääkaupunkiseudulla ei ole ollut lapsia tehohoidossa hengenahdistuksen vuoksi, Kotkavaara kertoo. Suurin osa enterovirustapauksista todetaan vuosittain syys-, lokaja marraskuun aikoihin, mutta tapauksia esiintyy läpi vuoden. Brent maksoi huhtikuussa 2020 hieman päälle 20 dollaria tynnyriltä. Eniten enterovirus D68:n aiheuttamia vaikeita infektioita on lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Lainatakuiden taustalla on se, että voimakkaasti nouseva sähkön hinta on johtanut pahimmillaan miljardien kruunujen vakuusvaatimuksiin. Tänä vuonna enteroviruksia on todettu loppukesästä enemmän kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Gazprom vetoaa teknisiin ongelmiin. Virus tarttuu ulosteen kautta ja pisaratartuntana. Useiden eri enterovirusten aiheuttama enterorokko aiheuttaa suuhun, käsiin ja jalkoihin rakkuloita ja haavaumia. Ruotsin hallitus ilmoitti lauantaina olevansa valmis tukemaan Baltian ja pohjoismaiden energiayhtiöitä sadoilla miljardeilla kruunuilla, jotta edessä ei olisi finanssikriisi. Enterorokkotapausten tarkkaa määrä ei Kotkavaaran mukaan pysty ilmoitetuista enterovirustapauksista päättelemään, sillä THL:n rekisteriin kirjataan vain laboratoriovarmistetut tapaukset ja vain osa enteroviruksista aiheuttaa enterorokkoa. Tartuntoja ehkäistään parhaiten hyvällä käsihygienialla. Opec+ ärsyttää analyytikkojen mukaan päätöksellään Yhdysvaltoja, joka on painostanut öljyn viejiä lisäämään tuotantoaan öljyn hinnan alentamiseksi. Järjestö suostui viime kuussa nostamaan hieman tuotantoaan, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vieraili Saudi-Arabiassa, mutta nyt Opec+ peruutti takaisin. Yksittäisiä lapsia on joutunut tehohoitoon. –?Turussa on ollut yksittäisiä lapsia tehohoidossakin. Ruotsissa valtiopäivät päätti energiayhtiöiden luottotakauksista Anna meille juttuvinkki! toimitus@kpk.fi Mistä haluaisit lukea?. Enterovirukset voivat aiheuttaa aivokalvontulehduksia tai sydänlihastulehduksia, mutta tällaisia tapauksia ei ole tullut THL:n tietoon tänä vuonna. A10 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa Ennätysvuosi asiantuntijoiden maahanmuutossa Kansainväliset erityisasiantuntijat jättivät tammi-heinäkuussa Suomeen noin tuhat ensimmäistä oleskelulupahakemusta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, Maahanmuuttovirasto kertoi. STT STT, Elias Peltonen Lähinnä pienillä lapsilla esiintyvää enterorokkoa on laajalti liikkeellä ympäri Suomea, kertoo THL:n tartuntatautilääkäri Katja Kotkavaara. AINAKIN TURUSSA on havaittu myös enterovirus D68:aa, joka on aiheuttanut hankalaa hengenahdistusoiretta. Joitakin lapsia on joutunut sairaalahoitoon. Hänen mukaansa Opec+ ei anna öljyn hinnan laskea, ja järjestö leikkaa tuotantoaan edelleen jos on tarpeen. Öljymaat supistavat tuotantoaan Tunnettu puolustusasioihin erikoistunut entinen venäläistoimittaja Ivan Safronov, 32, tuomittiin maanantaina Moskovassa 22 vuodeksi rangaistussiirtolaan maanpetoksesta. Niiden vuoksi monia sähköyhtiöitä uhkaa maksuvalmiuskriisi, elleivät ne saa lainoitusta ulkopuolelta. Taudin hoitoon ei ole myöskään erillistä lääkitystä, vaan sitä hoidetaan oireiden mukaan. Ei voi vielä suoraan sanoa, onko tautia enemmän kuin yleensä, mutta tahti on kiihtynyt nyt aikaisemmin. STT Venäläistoimittajalle 22 vuotta vankeutta maanpetoksesta TUKHOLMA (STT) Ruotsissa valtiopäivät ovat päättäneet, että maan hallitus saa valtuudet antaa enintään 250 miljardin kruunun (23,3 miljardin euron) lainatakuut energiayhtiöille, kertoo Dagens Nyheter. Erityisasiantuntijoita on muuttanut erityisesti Venäjältä, Intiasta ja Kiinasta. Enterovirukset nyt aikaisessa Noin puolentoista kuukauden aikana ilmoitetut koronatartuntojen määrät ovat olleet laskusuunnassa. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Brentin hinta oli viime vuoden joulukuussa 65 dollarin tasolla. –?Nyt eletään ennätysvuotta erityisasiantuntijoiden maahanmuutossa. Tyypillisesti hoidossa ollaan kuitenkin vain muutaman päivän ajan. Tauti on yleisin alle 10-vuotiailla, mutta se voi tarttua etenkin perhepiirissä myös aikuisiin. Laajennettu Opec+ perustelee Saudi-Arabian ja Venäjän johdolla päätöstä raakaöljyn hinnan laskulla
Markkinatutkimusyritys YouGovin kyselyn mukaan peräti 52 brittivastaajista arvioi elokuun lopulla, että Truss olisi pääministerinä heikko tai jopa erittäin huono, kertoo uutistoimisto AFP. ENERGIALASKUJEN osalta hän kertoi tuovansa ratkaisuja ei vain korkeisiin energianhintoihin, mutta myös pidempiaikaisiin jakeluongelmiin. Trussia pidettiin kisan ennakkosuosikkina, vaikka hänen voittonsa ei ollutkaan lopulta niin selkeä kuin arvioitiin. Liz Trussista Britannian pääministeri tilanteessa, jossa elinkustannukset nousevat ja konservatiivien kannatus sakkaa. BBC:n mukaan tämä tarkoittaisi käytännössä rajoituksia siihen, kuinka paljon kaasu ja sähkö saisivat korkeimmillaan maksaa. Truss sai reilut 81?300 ääntä konservatiivipuolueen äänestyksessä, mikä oli noin 57 prosenttia hyväksytyistä äänistä. Ehdokkuus oli kuitenkin vaarassa jäädä hyllylle johtuen Trussin salasuhteesta toisen Tory-politiikon kanssa 2000-luvun alkupuolella, kertoo Independent. Truss pääsi kuitenkin parlamenttiin, ja myös hänen avioliittonsa selvisi syrjähypystä. Uusi puolueen puheenjohtaja valittiin, koska väistyvä Boris Johnson menetti kuluneena kesänä omiensa luottamuksen. Voitonpuheessaan Truss kiitti Johnsonia, jonka hän sanoi vieneen brexitin maaliin ja nousseen Venäjän presidentti Vladimir Putinia vastaan. Nykyisin hän on avoin brexitin kannattaja ja kehottanut Britanniaa hyötymään ”brexitin tuomista mahdollisuuksista”. STT, TT Kaksi sakkoihin Estonian hautarauhan rikkomisesta. Miehet olivat osa Estonian uppoamista koskevaa dokumenttisarjaa kuvannutta ryhmää. Britannian väestö kärsii nopeasti kasvavista elinkustannuksista, jotka ovat ajaneet etenkin vähävaraisempia ahtaalle. BBC:n mukaan toimista energiahintojen hillitsemiseksi kerrotaan mahdollisesti torstaina. Truss on naimisissa ja kahden lapsen äiti. Zaporizhzhjan ydinvoimalan viimeinenkin toimiva reaktori suljettiin ja kytkettiin irti verkosta maanantaina Ukrainassa, kertoi voimalan käytöstä vastaava Energoatom-yhtiö. Myöhemmin Stremousov korjaili sanomisiaan todeten, ettei kansanäänestystä voida lykätä, koska sen pitopäivää ei edes ole päätetty. Tieto vanhasta syrjähypystä järkytti joitain puolueen konservatiivipoliitikkoja niin paljon, että nämä yrittivät torpata naisen ehdokkuuden. Pääministeri avoin brexitin kannattaja DANIEL LEAL / AFP / LEHTIKUVA Konservatiivipuolue kertoi maanantaina valinneensa Liz Trussin uudeksi puheenjohtajakseen, mikä nostaa hänet maan pääministeriksi. Grossi ja osa ryhmästä lähtivät voimalasta torstaina, mutta kuusi ryhmän jäsentä jäi vielä tekemään lisää tutkimuksia. Trussin ura lähti nopeaan nousuun. Vielä viikonloppuna voimalassa toimi kaksi reaktoria, mutta YK:n alaisen Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan toinen niistä suljettiin lauantaina kranaattitulituksen takia. Asiasta ilmoitti miehitysjoukkojen muodostamien ”viranomaisten” edustaja televisioidussa puheessa. Vuonna 2019 pääministeri Boris Johnson valitsi hänet ulkomaankauppaministeriksi, mikä vei hänet moniin neuvotteluihin brexitin jälkeisistä kauppasopimuksista. Zaporizhzhjan ydinvoimalan miehityksen lopettaminen ja demilitarisoidun alueen luominen voimalan ympärille on ainut tapa varmistaa ydinturvallisuus, vaati Ukrainan energiaministeri Herman Halushtshenko. Tämä ei kuitenkaan tämänhetkisten kannatuslukujen valossa ole läpihuutojuttu. Virallisesti Truss saa mandaattinsa tiistaina, kun hän vierailee Britannian kuningattaren Elisabetin luona Skotlannissa, jossa kuningatar nimittää hänet virkaansa. Viime aikojen gallupeissa Britannian työväenpuolue on ollut selkeässä johtoasemassa. Trussin voitettava kansan luottamus Britannian uudeksi pääministeriksi nouseva Liz Truss syntyi Oxfordissa 1975. Vielä maanantain puheessaan Truss ei näitä mediatietoja kommentoinut. Saksa ei ole Ruotsin, Suomen ja Viron tavoin allekirjoittanut sopimusta Estonian hautarauhasta. Stremousovin mukaan ”mikään ei kuitenkaan voi estää kansanäänestyksen pitämistä”. Truss siirtyi kannattamaan konservatiiveja opiskeluaikoinaan Oxfordin yliopistossa liberaalidemokraattisen puolueen kautta, kertoo BBC. Lisäksi Trussilla on edessään töitä kansan luottamuksen voittamiseksi. Truss valittiin parlamenttiin vuonna 2010. Tämän vuoksi tapaus palautettiin uudelleen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. IAEA:n tarkastajaryhmä vieraili viime viikolla Zaporizhzhjassa. Vuodesta 2021 lähtien hän on toiminut ulkoministerinä. STT, AFP Ukrainan jättiydinvoimala irti verkosta Ruotsissa Göteborgin käräjäoikeus tuomitsi uponnutta autolautta Estoniaa kuvanneet kaksi ruotsalaismiestä maanantaina päiväsakkoihin hautarauhan rikkomisesta. Estonian uppoamista koskevaa dokumenttisarjaa kuvannut ryhmä teki sukellusrobotilla kuvauksia syksyllä 2019 Saksan lipun alla purjehtivalta alukselta. Lupauksiin ovat kuuluneet muun muassa tuntuvat veronalennukset kansalle. Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut autolautta Estonia upposi syyskuussa 1994. Mediatietojen mukaan Truss on harkinnut ensitöikseen miljoonien kotitalouksien energialaskujen jäädyttämistä. Herson sijaitsee aiemmin Venäjään liitetyn Krimin pohjoispuolella. Britannian EU-eroa Truss ensin vastusti, mutta muutti näkemyksiään sen jälkeen, kun kansanäänestyksessä lähtöpäätös sai suuremman kannatuksen. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A11 STT, Sanna Raita-aho Britannian uudeksi pääministeriksi nouseva Liz Truss ei ehdi kauan juhlistaa voittoaan, sillä hän joutuu heti ratkomaan Britanniaa riivaavaa inflaatiota ja kansalaisten nousevia elinkustannuksia. Palon syynä oli Energoatomin mukaan kranaattitulitus. Haverissa kuoli 852 ihmistä. Lisäksi hän on toiminnut aiemmin naisja tasa-arvoasiain ministerinä. –?Olemme valmistelleet äänestystä ja halusimme pitää sen lähitulevaisuudessa, mutta luulen, että sitä on lykättävä kaiken tapahtuvan takia, Venäjän miehityshallintoa Hersonissa edustava Kirill Stremousov sanoi. Hovioikeus puolestaan katsoi helmikuisessa päätöksessään, että lakia hautarauhasta on sovellettava tapaukseen siitä huolimatta, että robottisukellukset tehtiin Viron edustalla saksalaisesta veneestä. Maanantaina konservatiivipuolue kertoi valinneensa ulkoministerinä toimineen Trussin uudeksi puheenjohtajakseen, mikä nostaa tämän samalla maan pääministeriksi. Truss totesi voitonpuheessaan täyttävänsä tukijoilleen antamansa lupaukset. Kaksi ryhmän jäsentä jäi voimalaan toistaiseksi. Oikeus katsoi tuolloin, että miehet rikkoivat lakia hautarauhasta, mutta heitä ei voi tuomita, koska Ruotsi ei voi soveltaa omaa lakiaan kansainvälisellä vesialueella olevaan ulkomaiseen alukseen. Syynä reaktorin sulkemiseen oli se, että tulipalo katkaisi viimeisen ydinvoimalaan kulkevan voimalinjan. Venäjän miehittämällä Hersonin alueella järjestettäväksi suunniteltua kansanäänestystä alueen Venäjään liittämisestä lykätään. Truss lupaili myös puheessaan vievänsä konservatiivit vaalivoittoon seuraavissa vaaleissa. Ryhmää veti IAEA:n johtaja Rafael Grossi. Hänestä tulee valintansa myötä Britannian kolmas naispääministeri. –?Minulla on rohkeita suunnitelmia niin veronleikkauksien kuin Britannian talouden kasvattamisen suhteen, hän sanoi. Käräjäoikeus ehti jo viime vuonna antaa miehille vapauttavan päätöksen. Ennen politiikkaa hän toimi muun muassa talousjohtamisen ja kaupallisen alan johtotehtävissä. –?Maailma on jälleen kerran ydinkatastrofin partaalla. Ulkopolitiikassaan Truss on tukenut Ukrainaa ja tiukkoja otteita Venäjää vastaan, joten tässä suhteessa Boris Johnsonin politiikka tulee tuskin muuttumaan. Konservatiivipuolueen poliitikko ei saanut poliittisia kantojaan äidinmaidon mukana, sillä professori-isän ja sairaanhoitajaäidin lapsi kertoo perheensä olleen kallellaan vasemmalle. Heistä neljä lähti maanantaina. Vastaehdokkaana oli ex-valtiovarainministeri Rishi Sunak. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa hyvin keskeisessä osassa on energian ja varsinkin koteja lämmittävän kaasun hinta, mihin maan hallituksen odotetaan keksivän ratkaisuja. Truss on ainoa puolueen sääntömuutoksen jälkeen valituista puheenjohtajista, joka on varmistanut voittonsa alle 60 prosentin ääniosuudella, kertoo BBC
Suomen tappioputki on venynyt jo kuuteen otteluun maalierolla 2–16, eikä voittosarake ole lihonut kuin kerran edellisessä 13 ottelussa. URHEILU Urheilutoimitus P. Lisämotivaatiota ei paljon tarvitse otteluun hakea, vaikka panosta ei pelillä olekaan. Ylemmässä jatkosarjassa pelataan siis sijoista 1.–6. Ratinassa nähdään tiistaina Helmarien arvokisakarsintojen ennätysyleisö, sillä otteluun on myyty jo yli 6 000 lippua. –?Ruotsi on äärettömän kova ryhmä. sijoittuneen kotikentällä. He ovat erikoistilanteissa todella hyviä, hyökkäävät monipuolisesti ja prässäävät melko yhtenäisesti, Saloranta arvioi. Tänä syksynä nimittäin toteutuu ensimmäistä kertaa Ykkösen karsintapelit, joihin pääsevät mukaan ylemmän jatkosarjan 2., 3. sijoittuneiden joukkueiden karsintapelit paikasta Veikkausliigan nousukarsintaan tuovat loppukaudelle uudenlaista jännitystä. Veikkausliigaan on mahdollista nousta vielä vaikka sarjan neljänneltä tilalta, Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki sanoo liiton tiedotteessa. Sunnuntain harjoitus oli tosi vaativa mentaalisesti, mutta joukkue suoriutui siitä tosi hyvin. Viidenneksi runkosarjassa sijoittunut KPV saa kaksi kotiottelua. – 2., 3. ja 4. Voittaja etenee karsinnan toiseen vaiheeseen. –?Kaikki kävivät varmasti aika syvällä sen jälkeen, mutta se on pyritty nollaamaan. Sijoille 2.–4. Kaudella 2020 jatkosarjoja ei pelattu lainkaan, vaan nousu ja putoamiset ratkesivat kaksinkertaisen runkosarjan perusteella. sijoittunut pelaa yksiosaisen karsintaottelun ensimmäisen karsintaottelun voittajaa vastaan 2. Tarvittaessa voittaja ratkaistaan jatko-ottelun tai rangaistuspotkukilpailun kautta. –?Saimme aivan mahtavaa tukea faneiltamme EM-kisoissa ja kisojen jälkeenkin. sijoittuneen kotikentällä. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A12 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Juha Savela Palloliitto julkisti maanantai-iltana miesten Ykkösen jatkosarjojen ohjelmat. Jos me pääsemme meidän prässillä hyvin heihin kiinni, meillä on mahdollisuus iskeä niistä vastaan, Saloranta arvioi Oman haasteensa valmistautumiseen toi torstaina Dublinissa sulkeutunut portti MM-jatkokarsintaan. –?He hyökkäävät suhteellisen rohkeasti. Karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä tuovat kaudelle 2022 uuden mausteen. Saloranta piti portin auki muutoksille Helmarit pääsee mittaamaan Ruotsin tason Ratinassa. sijoittuneet taas karsivat paikasta Veikkausliigan karsintaan. Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Jaro saa jatkosarjaan kolme kotiottelua. Haastetta tuskin helpottaa sekään, että vastaan asettuu EM-kisojen pettymyksestä ärsyyntynyt maailman absoluuttinen huippujoukkue. YKKÖSEN jatkosarjat pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia. Ottelun voittaja etenee Veikkausliigan kaksiosaiseen nousukarsintaan, jossa se kohtaa liigan alemman jatkosarjan toiseksi viimeiseksi sijoittuneen joukkueen. Ykkösessä 10., 11. Tällä kaudella Ykkösen neljänneksi parhaalle joukkueelle aukeaa mahdollisuus nousta Veikkauliigaan karsintojen kautta. Ylemmän jatkosarjan voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudelle 2023. sijalle sijoittuneet joukkueet putoavat suoraan Kakkoseen kaudelle 2023. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER. ja 4. sijoittuneet. KPV:n lisäksi Jaro isännöi Pietarsaaressa KTP:tä (18.9.) ja EIF:iä (8.10.). Helmarit astelee Ratinan nurmelle tiistaina hankalassa tilanteessa, sillä Tampereella pelattava karsintojen päätös jäi käytännössä panoksettomaksi torstain tappion jälkeen. Paikallispeli heti kärkeen Sebastian Mannströmin (vas.) ja Jacob Bushuen kipparoimat KPV ja Jaro kohtaavat sunnuntaina Pietarsaaressa. Kaudella 2021 pelattiin runkosarja sekä ylempi ja alempi jatkosarja, mutta karsintapelejä liigakarsintaan pääsemisestä ei pelattu. Karsinnan toisessa vaiheessa ylemmän jatkosarjan 2. ja 12. Se kertoi minulle, että huomiseen ollaan valmiita, Saloranta mietti. Suomen kapteeni Tinja-Riikka Korpela sanoi. Heti avauskierroksella on tarjolla paikallispeli, kun Jaro ja KPV kohtaavat sunnuntaina Pietarsaaressa. Marko Saloranta saattaa uudistaa kokoonpanoa illan otteluun. SALORANNAN mielestä sinikeltaisessa ryhmässä ei juuri ole heikkoja kohtia, mutta sentään jotain, mihin Suomi pyrkii iskemään. Ensiksi 3. CLAS-OLAV SLOTTE Pekka Pernu TAMPERE/HELSINKI (STT) Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Marko Saloranta ei luvannut varmoja muutoksia avauskokoonpanoon MM-karsinnat päättävään tiistain Ruotsi-otteluun, vaikka Helmarien tavoite ensi kesän MM-kisapaikasta suli käsiin viime torstain Irlanti-tappioon. ja alemmassa jatkosarjassa sijoista 7.–12. Viime kaudella Veikkausliigan karsintaan eteni yläloppusarjassa toiseksi sijoittunut. Kokkolassa käyvät EIF (18.9.) ja JäPS (8.10.). Laajennetut nousukarsinnat oli tarkoitus pelata jo kaudella 2020, mutta suunnitelmat muuttuivat koronaviruspandemian vuoksi. ja 4. Lauantaina TPS isännöi EIF:iä Turussa. –?Uusia pelaajia saattaa olla mukana, mutta ei varmuudella. Ylempi jatkosarja alkaa jo perjantaina KTP:n ja JäPS:n kohtaamisella. Ratinassa nähdään tiistaina Helmarien arvokisakarsintojen ennätysyleisö, sillä otteluun on myyty jo yli 6?000 lippua. Jalkapallo Ykkösen ylemmän jatkosarjan neljänneksi sijoittuneellekin aukeaa mahdollisuus liiganousuun. Tämäkin ottelu pelataan kerralla ratkaisuun saakka. Tarkoitus on lyödä semmoinen kokoonpano kentälle, millä ottelu voidaan voittaa. Yksi pieni kysymysmerkki on, mutta yhtään pelaajaa ei ole varmuudella sivussa, päävalmentaja Saloranta sanoi tiedotustilaisuudessa. sijoittuneet joukkueet pelaavat yksiosaisen karsintaottelun 3
Lohkovaiheessa nähdään myös suomalaisväriä, sillä Glen Kamaran Rangers ja Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen ovat kilpailussa mukana. Kautta ennen jo mietin, että olisi unelma pelata ratkaisuotteluita Vimpelissä, myhäili Vedosta täksi kaudeksi Manseen siirtynyt 21-vuotias jokerilyöjä Perttu Ruuska. Jokeri Ruuska sivalsi kolme juoksua. 1 Lohko C: Bayern München, Barcelona, Inter Milano, Viktoria Plzen. MESTARIEN liigan suurimpia voittajasuosikkeja ovat viime vuosilta tutut jalkapallojätit, kuten City, Real Madrid, PSG, Liverpool ja Bayern München. minuutilla. City on jäänyt nuolemaan näppejään Mestarien liigassa, vaikka se on päässyt lähelle himoittua pokaalia. minuutilla HJK:n fanikatsomossa kiehui yli. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa. Ruuska löi toisella jaksolla kaksi juoksua saaden tukea kertaalleen kotiuttaneelta Juha Puhtimäeltä ja kunnarin (1+0) kakkospesän päältä sivaltaneelta jokerietenijä Timo Torpalta. syyskuuta ja päättyy 2. Vieraiden tarvitsi tehdä ulkona vain kuusi paloa. Henri Puputti iski 1+3 juoksua, joista kolme toisessa vuoroparissa kakkosrajan puhkaisulla. Lohkovaihe on Qatarin MM-turnauksen takia normaalia lyhyempi. Sitten 1–1-tilanteessa, pelin 21. Tahko hoiteli loput viimeisen lyönnin laittomilla tai lyöjien loppumisella kesken. URHEILU TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A13 Tapio Keskitalo SEVILLA/HELSINKI (STT) Manchester City on aloittanut kautensa jalkapallon Englannin Valioliigassa tappioitta, ja nyt manchesteriläisjätti yrittää siirtää entistä vahvemman vireen Mestarien liigaan. Runsaat 20 naamioitunutta Klubin kannattajaa änkesi lehtereiltä HJK:n maalin taakse ja ryski mainoksia kumoon. Leverkusen on Blohkossa yhdessä Atletico Madridin, Porton ja Club Bruggen kanssa. Haalandin maalivire puntariin Manchester Cityn maaliahneelta Erling Haalandilta odotetaan osumia myös Mestarien liigassa. marraskuuta. City aloittaa urakkansa tiistaina vieraspelillä Sevillaa vastaan. Rangers pelaa A-lohkossa Liverpoolin, Ajaxin ja Napolin kanssa, joten sen jatkopaikka olisi yllätys. Kunkin lohkon kaksi parasta etenee pudotuspeleihin. Mestarien liigan finaali on kesäkuussa Istanbulissa. 1 Lohko H: PSG, Juventus, Benfica, Makkabi Haifa. Lohkojen kaksi parasta etenevät pudotuspeleihin ja kolmoset jatkavat urakkaansa Eurooppaliigassa. Lohkokolmoset siirtyvät Eurooppa-liigan pudotuspeleihin, ja lohkojumbojen urakka päättyy. Miesten Mestarien liigan lohkovaihe pyörähtää käyntiin tiistaina, ja City on tälläkin kaudella yksi suurimmista voittajasuosikeista. 1 Lohko B: Porto, Atletico Madrid, Bayer Leverkusen, Club Brugge. Pasi Peltola HYVINKÄÄ (STT) Kolmatta kautta pääsarjassa pelaava ja miesten pesäpallomestaruutta puolustava Manse PP tylsytti Superpesiksen välierissä Hyvinkään Tahkon. Myös keskiviikkona pelataan kahdeksan ottelua. Kertaalleen Pihkalassa hävinnyt Manse korjasi lipsahduksensa maanantaina toisella Hyvinkään visiitillään, jonka kotijoukkue Tahko hävisi 0–2 (1–7, 3–4). Seuraavaksi mellakkapoliisi-osasto koirineen astui kentälle keskiviivalle. Lauantaina alkavissa SM-loppuotteluissa kotietu on runkosarjan voittaneella Vimpelin Vedolla. Manse löi palloa muuntajalle HELSINKI (STT) Miesten jalkapalloliigan mestaruudesta taistelevan HJK:n ja putoamista vastaan rimpuilevan jumbo HIFK:n kohtaamisesta muodostui värikäs. Tahkon palkitut olivat ykköskärki Teemu Nurmio (7 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja kolme juoksua tuonut Santtu Patova (5/9). Mansen avainrooleissa olivat koppari Puputti (7/9) ja seitsemästä kotiutuspaikasta viisi juoksuaan lyönyt Perttu Ruuska (7/11) Tahkon ja Joensuun Mailan SM-pronssiotteluissa mitalit irtoavat kahdella voitolla. Derbyssä sattui ja tapahtui, niin kentällä kuin 7?052 katsojan lehtereilläkin. G-lohkon muut joukkueet ovat FC Kööpenhamina ja Dortmund, joten Haaland kohtaa edellisen seuransa. 1 Lohko F: Real Madrid, RB Leipzig, Shahtar Donetsk, Celtic. Manse selvitti välieräsarjan voitoin 3–1. –?Kaikille turvamiehille ja -naisille suurkiitos, HIFK:n valmentaja Mixu Paatelainen sanoi. marraskuuta. Meillä on hyvät lähtökohdat lähteä haastamaan kesän parasta joukkuetta. LEHTIKUVA/AFP/OLI SCARFF MESTARIEN LIIGA 1 Jalkapallon miesten Mestarien liigan lohkovaihe alkaa tiistaina kahdeksalla ottelulla. Loput joukkueet aloittavat lohkourakkansa keskiviikkona. Avauskierros on viime vuotta aiemmin, ja päätöskierros pelataan jo 1.–2. Ennakkoon yksi kovimmista lohkoista on C, jossa ovat Bayern, Barcelona, Milanon Inter ja HJK:n karsinnoissa pudottanut Viktoria Plzen. Haaland saapui Cityyn kesällä ja on viimeistellyt kuudessa liigaottelussaan kymmenen osumaa. HIFK johti salamamaalilla, jonka Klubi kuittasi pian, mutta jolle Santeri Hostikka niittasi 2–1-voittomaalin vasta 87. Madridilaiset pelaavat F-lohkossa, jossa ovat myös Leipzig ja Shahtar Donetsk. Erotuomari Antti Munukka ohjasi pelaajat pukukoppeihin. Hallitseva mestari Real Madrid aloittaa tiistaina urakkansa vierasottelulla Celticiä vastaan. –?Luulen, että hän on iloinen voidessaan palata paikkaan, joka oli niin tärkeä hänelle, Guardiola sanoi Haalandin pelaamisesta Dortmundia vastaan Cityn kotisivuilla. 1 Lohko E: AC Milan, Chelsea, RB Salzburg, Dinamo Zagreb. Aiemmilla kausilla hän on ollut Mestarien liigassa hämmästyttävässä vireessä, sillä 19 pelissä on syntynyt peräti 23 maalia Borussia Dortmundille ja Salzburgille. HJK:n ja HIFK:n derbyssä sattui ja tapahtui jälleen Yleisö järjesti seuroille taas sakkoja Helsingin paikallispelissä. Mellakoitsijoiden meno laantui ja peliä päästiin jatkamaan noin viiden minuutin jälkeen. Noin 15 keltaliivistä turvahenkilöä laannutti päätylinjan tuntumassa häiriköiden hinkua kentälle. –?Elämäni ei riipu Mestarien liigasta. –?Nyt päästään yrittämään unelman toteuttamista. 1 Lohko A: Ajax, Liverpool, Napoli, Rangers. Haluaisin tehdä sen, kuten kaikki muutkin, mutta se ei ole pakkomielle, Cityn päävalmentaja Pep Guardiola sanoi Mestarien liigan voittamisesta Eurosportin mukaan. Molemmat fanikatsomot olivat varautuneet otteluun lukuisin lakanoin sekä kielletyin soihduin. Jalkapallo Mestarien liigan lohkovaihe pyörähtää tiistaina käyntiin. 1 Lohko D: Eintracht Frankfurt, Tottenham, Sporting Lissabon, Marseille. Ottelu tovin keskeytyksissä yleisön tunkeuduttua kentän puolelle LEHTIKUVA/KIMMO PENTTINEN. Cityn toiveita nostaa norjalaishyökkääjä Erling Braut Haaland, joka on ollut Valioliigassa huikeassa maalivireessä. 1 Lohko G: Manchester City, Sevilla, Borussia Dortmund, FC Kööpenhamina. Avausjakso oli vieraiden kahden lyöjän näytös. 1 Lohkovaihe alkaa 6. Lohkovaihe alkaa tiistaina otteluilla, joissa Dinamo Zagreb isännöi Chelseaa, Dortmund FC Kööpenhaminaa, Salzburg AC Milania, Celtic Real Madridia, Leipzig Shahtar Donetskia, Sevilla Manchester Cityä, PSG Juventusta ja Benfica Makkabi Haifaa
James on pelannut Englannin miesten maajoukkueessa 13 ottelua. Tuloksia: C-rata 1.6 km (8): 1) Taipale Aaron 29.14, 2) Vistiaho Erkki KoS 42.10. Minulla on suuri rakkaus lajiin, mutta näen tehtäväni ennen kaikkea ammatillisena asiana suuren lajin äärellä. KIVIMÄKI kertoo jakavansa lukuisten suomalaisfanien tavoin rakkauden Suomen ykköslajia jääkiekkoa kohtaan. Kiireisimmät tuomarit ovat aiemminkin tienanneet viime vuosien keulakuvanaan Jari Levosen johdolla hyvin rahaa, mutta nyt työ on sopimuspohjaista, eikä keikkamuotoista. Painetta liigaseurojen lukumäärän kasvattamiseen on, sillä venäläisvetoisen KHL:n hyllyttänyt Jokerit ja juniorityöllään loistava Kiekko-Espoo haikailevat takaisin kotimaiseen pääsarjaan. Neljänneksi jäänyt Sveitsi hengittää jo Suomen niskaan, ja yllätyspronssimitalisti Tshekki nousi kuudenneksi. B-rata 2.9 km (39): 1) Tanttinen Ilkka KoS 27.37, 2) Furubacka Per-Åke 30.46, 3) Jokinen Leo KoS 31.57. SUOMEN jääkiekkoliitto kertoi jo sunnuntai-iltana verkkosivuillaan lohkojaosta, jollaisen IIHF:kin lopulta puristi verkkosivuilleen. Uuden järjestelmän on määrä tuoda apua tähän. Niskala, 23, pelasi Hermeksen riveissä maanantaihin saakka. Lisätietoa kisapaikoista, päivämääristä, lohkoista ja ohjelmasta lupailtiin lähikuukausina, mutta jo maanantaina joukosta poistettiin lohkojako. Kärppälaina Niskala Hermeksestä Kerhoon LONTOO (STT) Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaava Chelsea on tehnyt kuuden vuoden jatkosopimuksen puolustajansa Reece Jamesin, 22, kanssa. Liiga siirtyy seitsemän tuomarin voimin täysammattimaiseen erotuomarijärjestelmään. Maailmanrankingissa Suomi jatkaa huonosta kisamenestyksestä huolimatta kolmantena maailmanmestari Kanadan ja hopeamitalisti Yhdysvaltojen perässä. A-rata 6.2 km (24): 1) Två Eino IS Söderby 52.28, 2) Snåre Dan Brahe 54.46, 3) Virkkala Harri Umicore 1.01.49, 4) Peltoniemi Päivi KoS 1.06.38, 5) Rantala Aulis KoS 1.08.17, 6) Tikkanen Jari Kälviän Tarmo 1.08.51. Kivimäki seuraa toimitusjohtajan tehtävässä Liigaa vuodesta 2016 johtanutta Riku Kallioniemeä. Kivimäen johdolla Liiga ottaa aimo askeleita eteenpäin. Viestintä asian tiimoilta oli aluksi epäselvää, kunnes IIHF:n pääsihteeri Matti Nurminen avasi asiaa maanantaina STT:lle. Niskala pelasi kolme ottelua lainalla HPK:ssa myös viime kaudella. Niskala tuli Kokkolaan yhteistyöseura Oulun Kärpistä, jonka sopimuspelaaja hän on. A-tasolohkossa pelaavat Kanada, Yhdysvallat, Tshekki, Sveitsi ja Japani eli sunnuntaina päättyneiden MM-kilpailujen viisi parasta maata. Ratamestari Pekka Maasalo. Viisitoista liigaseuraa on kotimaiseen pääsarjaan eurooppalaisessa vertailussa melko suuri määrä. James on ollut kyseisistä peleistä viidessä avauskokoonpanossa. Bomanin ohella kuusi ensi kauden päätoimisina tuomareina aloittavia ovat Riku Brander, Mikko Kaukokari, Joonas Kova, Aleksi Rantala, Anssi Salonen ja Kristian Vikman. –?On aika laittaa laittaa kotimainen jääkiekkoilu uudelle kehityspolulle, Kivimäki evästää. Minulla on kaupallinen tausta. LEHTIKUVA/AFP/NICOLAS TUCAT 2 Suunnistus Kokkola: KoS:n Maanantairastit 5.9, HepoVentus. Yhdessä tätä johdetaan. Ehkä voin tuoda viestintään uusia asioita ja toimia kaikkien 15 liigaseuran asialla. B-tasolohkossa pelaavat Suomi, Ruotsi, Unkari, Saksa ja Ranska, joista viimeksi mainittu nousi pääsarjatasolle. Suomi hävisi Japanille sunnuntaina voittolaukauskilpailun päätteeksi 0–1 ja jäi kaikkien aikojen heikoimpaan alkusarjasijoitukseensa kuudenneksi. Jokerit on niin vahva brändi. MM-jääkiekon ”lohkosoppa” valmiiksi Kanada voitti jälleen maailmanmestaruuden. Haluan olla kehittämässä kaikkien nykyisten 15 liigaseuran brändiä. Ottelun jälkeen Suomen pelaajat olivat siinä uskossa, että tie vie B-tasolohkoon. –?Liiga on pärjännyt hyvin. James kuului Englannin joukkueeseen, joka ylsi vuonna 2021 pelatuissa EM-kisoissa hopealle. LEHTIKUVA/KALLE PARKKINEN Petteri Ikonen HERNING Jääkiekon naisten MM-kilpailujen ensi vuoden lohkoista syntynyt soppa porisi Tanskassa pelattujen MM-kilpailujen päätteeksi lähes turhaan. Varsinaista urheilutaustaa Kivimäellä ei ole, mutta tuskin se bisneksen teossa on rasite. Suomi aloittaa seuraavat kisat B-tasolohkossa. Maailmanrankingin mukaan Suomi olisi edelleen mukana A-tasolohkossa. Jääkiekko Kansainvälinen jääkiekkoliitto vahvisti Naisleijonien pelaavan B-tasolohkossa. Jääkiekko ”Tässä tehtävässä yhdistyy asiakaskeskeisyys”, jääkiekon pääsarjan ensimmäinen naistoimitusjohtaja kiteyttää. Chelsea on aloittanut liigakautensa keräämällä kuudesta pelistään kymmenen pistettä. Lohjalaislähtöinen, 49-vuotias Kivimäki on vuonna 1975 perustetun SM-liigan ensimmäinen naistoimitusjohtaja. –?Lohkojako määräytyy edellisten kisojen tulosten perusteella, ja päätös asiasta on tehty IIHF:n Councilin (hallitus) kokouksessa elokuussa 2019, kun oli saatu ensimmäiset kokemukset 10 joukkueen kisoista Espoossa, Nurminen kertoi. Hän on viimeksi luotsannut menestyksekkäästi Helsingin Pasilan kauppakeskus Triplaa. –?Olen innostunut tästä positiosta. lokakuuta saakka, mutta Kärpillä on oikeus tarvittaessa kutsua Niskala takaisin joukkueen palvelukseen jo aiemmin. IIHF oli tutkinut asiaa sunnuntai-iltana, mutta hämmensi ”lohkosoppaa” viestinnällään, kun se julkaisi ensin maailmanrankingin. Kansainvälisellä jääkiekkoliitolla IIHF:llä oli sapluuna, miten joukkueet jaetaan kahteen tasolohkoon. 2 Jääkiekko Herning: Naisten MM-kilpailut, loppuottelu: USA–Kanada 1–2 (0–0, 1–2, 0–0). Se voi painottua seurojen laadun kustannuksella. Tanska putosi alemmas, kun se jäi kotikisojensa viimeiseksi. Sunnuntaina useat tiedotusvälineet nostivat esiin, että Kanadassa kiekkoillaan ensi keväänä maailmanrankingin mukaisissa lohkoissa ja että IIHF olisi peukaloinut sääntöjään kesken MM-kilpailujen. Tässä tehtävässä yhdistyy asiakaskeskeisyys, Kivimäki sanoo. –?Ei raha tee kenestäkään sen parempaa erotuomaria, mutta kyllä tämä on meidän ammattikunnalle tervetullut muutos, pitkän linjan kiekkoerotuomari Antti Boman kertoo. Kärpät lainaa Niskalan HPK:n riveihin 19. Näin kotimaiseen pääsarjaan kovasti janotun Jokerien paluu Liigaan lykkääntyy. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A14 KOKKOLA Hermeksessä harjoituskaudella pelannut puolustaja Jaakko Niskala siirtyy Kokkolasta liigakaukaloihin HPK:n riveihin. –?Päätöksen valmisteluvaiheessa oli esillä eri vaihtoehtoja, ja lyhytaikainen epäselvyys asiassa johtui siitä, että meidän piti tuplatsekata aikaisemmat viralliset päätökset. Kaikki 15 seuraa pitää saada toimimaan yhdessä, hän huomauttaa. Tulojen epävarmuus on yksi syistä, miksi lajista riippumatta tuomarointiin voi olla vaikeaa sitoutua. Ammattilaiset tuomitsemaan Kati Kivimäki on Liigan nykyinen toimitusjohtaja. Pääsihteeri Nurminen avasi epäselvyyttä, joka hetken aikaa oli vallinnut ja saanut kierroksia, kun tiedotusvälineet Suomessakin tarttuivat PohjoisAmerikasta singonneeseen uutisaiheeseen. James teki pitkän jatkosopimuksen Reima Rautiainen TAMPERE (STT) Kotimainen jääkiekkoliiga on saanut tänä vuonna uuden toimitusjohtajan, ja Kati Kivimäen nimityksen myötä Liigassa tapahtuu muitakin myönteisiä asioita. Uutisen loppuun oli ujutettu tietoa keväällä Kanadassa pelattavista kauden 2022–23 MM-kilpailuista. –?Ymmärrän varsinkin Jokeri-fanien tuskan. James on Chelsean oma kasvatti. Kisoista poissuljettu Venäjä on viidentenä. –?Olemme olleet siinä oletuksessa, missä olemme olleet turnauksen aikana ja viimeiseen peliin lähdettäessä, että sijoitusottelun 5–6 voittaja jatkaa A-lohkossa. Mutta meidän pitää ajatella Liigan tulevaisuutta isommassa kuvassa, kuin että kasvaako se yhdellä tai kahdella joukkueella, hän kertoo. –?Oli positiivista, että Liiga otti aikalisän ja rauhoitti tilanteen, Kivimäki muotoilee. E-rata 7.7 km (11): 1) Willman Jani KoS 1.02.07, 2) Fagerholm Johnny Brahe 1.05.31, 2) Mäkelä Timo KoS 1.05.31, 4) Harju Jorma KoS 1.06.17, 5) Rantala Peetu KoS 1.08.05, 6) Polso Jukka KoS 1.08.10. –?Olen todella innoissani uudesta sopimuksestani ja kiitollinen faneille, seuran uusille omistajille ja kaikille seuran toiminnassa mukana oleville, James sanoi Chelsean kotisivuilla. URHEILU Urheilutoimitus P. Häntä kannustaa tehtävässään kunnianhimo. Liiga ilmoitti viime hiljattain, ettei se ota lainkaan lisenssihakemuksia vastaan kaudeksi 2023–24. Samaa sanoi maanantaina Naisleijonien GM Tuula Puputti
Juutilainen heitti 204 pistettä ja Leskinen 202. RAK.PELLIT RST/ALUMIINI • IKKUNAJA KYNNYSPELLIT YM. Suomi varmisti pronssimitalin hävittyään välierän Ruotsille 406–546. 22 5 7 10 28– 44 22 PIF .............. 2 Jalkapallo Miesten jalkapalloliiga: HJK–HIFK 2–1 (1–1) HJK ..............21 14 4 3 32– 17 46 KuPS ............21 13 5 3 35– 16 44 Honka ..........21 12 5 4 44– 19 41 Haka ............21 10 4 7 35– 38 34 Inter .............21 9 4 8 39– 27 31 SJK ...............21 9 4 8 29– 30 31 AC Oulu ........21 7 6 8 29– 34 27 Ilves .............21 6 6 9 30– 35 24 VPS ..............21 6 4 11 39– 35 22 IFK M-hamn .21 5 6 10 23– 33 21 FC Lahti........21 4 6 11 19– 42 18 HIFK .............21 1 6 14 14– 42 9 Seuraavat ottelut: 11.9. Toto (1-6-8): 1,80 1,36-2,87-2,17 9,84. 2.10. 30.9. 22 9 4 9 31– 39 31 Otteluohjelma: 9.9. Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 4, 7, 8, 10, 13, 20, 26, 35, 38, 42, 44, 48, 51, 52, 55, 58, 59, 63, 70 Kunkkunumero: 10 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 4, 5, 6, 8, 16, 17, 19, 29, 40, 45, 46, 47, 50, 51, 53, 54, 56, 58, 65, 67 Kunkkunumero: 17 2 Koripallo Helsinki: Miesten EM-kilpailut sunnuntaina: Lohko A (Tbilisi): Bulgaria–Montenegro 81–91, Espanja–Belgia 73–83, Turkki–Georgia 83–88. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m Racing & Vapo Kasvattajakruunu-alkuerä: 1) Ava Di Alessia/Hannu Torvinen 15,0a (1,14), 2) Carla Combo 15,4a (8,82).3) Unforgettable Kemp 15,4a (58,26).4) Esmeralda Bay 15,5a (116,53).poissa: 2. 2 Purjehdus Halifax: 49er-, 49erFXja Nacra 17 -luokkien MM-kilpailut, suomalaistuloksia: Nacra 17: 1) Ruggero Tita/Caterina Banti Italia 15 nettopistettä, 2) Gianluigi Ugolini/ Maria Giubilei Italia 64, 3) John Gimson/ Anna Burnet Britannia 77, 4) Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen Suomi 79, 5) Vittorio Bissaro/Maelle Frascari Italia 100. Medvedev sanoi, että australialaisen pelityyli on hieman erilainen. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A15 Muut 1 Palveluhakemisto 1 Liikkuvat Arvokulta ostopisteet ympäri Suomen. Työntö 125 kg uusi pe sarjoissa M20 ja M23. 27-vuotias Kyrgios otti New Yorkissa pelatusta pelistä voiton erin 7–6 (13–11), 3–6, 6–3, 6–2 ja etenee puolivälieriin. 22 14 4 4 44– 20 46 TPS ............. 12 e /m 2 noutohinta, musta (nouto) NEW YORK (STT) Australialainen Nick Kyrgios päätti Yhdysvaltain avointen mestaruutta puolustaneen, venäläisen Daniil Medvedevin tennisturnaustaipaleen miesten kaksinpelin kolmannella kierroksella. päivä: Lohko C (Milano, Italia): Kroatia–Viro 73–70 (33–29), Britannia– Kreikka 77–93 (43–46). Toto (10-6-15): 16,48 2,93-18,56-1,55 317,26. Miehet 81 kg: 1) Henrik Kuorikoski LohtVe 215 (90+125). Löydät meidät ostoautosta. Toto (514-4): 2,86 1,69-7,28-2,55 131,26. 22 7 6 9 35– 33 27 SJK Akatemia 22 6 7 9 31– 32 25 PEPO .......... –?Nick pelasi tänään tavallaan Novakin ja Rafan tasolla, 26-vuotias Medvedev sanoi ottelun jälkeen viitaten lajin tämän päivän suurnimiin Novak Djokoviciin ja Rafael Nadaliin. 2 Pesäpallo Miesten superpesis (välierät 3 voittoa): Hyvinkää–Manse 0–2 (1–7, 3–4) Hyvinkää: Juha Niemi 3/0, Miikka Matikka 1/0, Santtu Patova 0/3, Valentin Ikonen 0/1. 23.9. Alempi loppusarja (3 ottelua): 1) OuHu 7, 59–42, 2) KU II 5, 58–39, 3) KoKi 4, 24–33, 4) PyPo 1, 29–56. Kyrgios kohtaa seuraavaksi venäläisen, 26-vuotiaan Karen Hatshanovin. lähtö, lv 2100 m Allomeera Montekypärät: 1) Speedy Scion/Miisa Pulkkanen m1,15,8a (1,8), 2) Herman Halm m1,16,1a (8,81).3) Shackhills Desiree m1,16,9a (14,74).4) Like a Boeing m1,16,9a (42,82). lähtö, Toto5-2, lv 2100 m 15 hevosen autolähtö: 1) Sultan Maharajah/Hannu Torvinen 15,6a (1,96), 2) Spectre 15,8a (32,49).3) Mr Money Robber 16,0a (9,11).4) Hamlet Star 16,0a (3,64).poissa: 1, 11. 22 13 6 3 39– 16 45 Jaro ............. KPV–EIF, Jaro–KTP, JäPS–TPS. Tilanne: 1) KäKa 6, 28–12, 2) OuHu 2, 8–7, 3) PK 2, 23–39, 4) KoKi 1, 32–33. Yleisöä: 2?583. 2 Tennis New York: Kauden 4/4 grand slam -turnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu: Kaksinpelien 4. Toto (4-5-6): 2,41 1,61-3,36-12,36 16,85. Toto (5-11-3): 1,14 1,07-1,41-1,90 2,45. 2 Yleisurheilu Kirkkonummi: Nuorten seuracupin A-sarjan finaalin tuloksia: 1) NakkVi 429, 2) IkaalU 344, 3) UrjalU 319, 4) SaarijP 313,5, 5) IF VOM 306, 6) IF Nykn 303,5, 14) IF Åsarna 177. TPS–KPV, 1.10. 18.9. Suomen Sanna Nuutinen karsiutui päätöskierroksilta. Mestaruutta puolustanut Medvedev katsomoon Nick Kyrgios pelasi huipputennistä ja pudotti ykkössijoitetun. 300 e Norm. 6. 7. Poikien superpesis (välierät 2 voittoa): Sotkamo–Hyvinkää 2–1 (4–3, 2–3, 0–0, 1–0) Voitot: 1–0. 22 6 6 10 25– 38 24 PK-35 .......... 8. lähtö, sh 2100 m: 1) Villan Svengi/Ville Koivisto 34,5 (2,41), 2) Aina-Valmis 34,7 (9,5).3) R.R. Naiset: Coco Gauff USA (12)–Zhang Shuai Kiina 7–5, 7–5, Caroline Garcia Ranska (17)– Alison Riske-Amritraj USA (29) 6–4, 6–1, Ons Jabeur Tunisia (5)–Veronika Kudermetova (18) 7–6 (7–1), 6–4, Ajla Tomljanovic Australia–Ljudmila Samsonova 7–6 (10–8), 6–1. Toto (3-6-8): 1,96 1,43-5,50-2,07 28,87. KTP–JäPS, 10.9. 400,29e Kokkola Jäniskatu 11, puh. –?Jos hän pelaa näin turnauksen loppuun, hänellä on kaikki mahdollisuudet voittaa, Medvedev tiivisti. 16 seuraa mukana. Toto5 voitto-osuus: 4,25. Naiset: 1) Ko Jin-young Etelä-Korea 8,56 (1), 2) Nelly Korda USA 8,26 (2), 3) Minjee Lee Australia 7,86 (3), 4) Lydia Ko UusiSeelanti 6,79 (4), 5) Brooke M. JäPS–FF Jaro. Toto5 voitto-osuus: 4,46. HIFK–AC Oulu, VPS–KuPS, FC Lahti–Haka, Ilves–Inter, IFK Mariehamn–SJK, Honka–HJK. TPS–Jaro, 25.9. 2 Rahapelit Keno: Maanantai 5. Pelaamatta: VePe–HP-K II. 22 10 5 7 43– 25 35 EIF............... 2 Golf Helsinki: Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet: 1) Scottie Scheffler USA 10,07 sijalukupistettä (1), 2) Cameron Smith Australia 9,03 (2), 3) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 8,96 (3), 4) Patrick Cantlay USA 8,44 (4), 5) Xander Schauffele USA 7,43 (5), 6) Jon Rahm Espanja 7,16 (6), 7) Justin Thomas USA 6,71 (7), 8) Collin Morikawa USA 6,44 (8), 9) Will Zalatoris USA 6,34 (9), 10) Viktor Hovland Norja 6,09 (11), ...suomalaisia: 174) Kalle Samooja 1,01 (171), 230) Mikko Korhonen 0,82 (226), 266) Tapio Pulkkanen 0,70 (266), 378) Sami Välimäki 0,49 (377). 2. Tampere: Henri Puputti 1+3/1, Timo Torppa 1+0/3, Perttu Ruuska 5/0, Juha Puhtimäki 1/0, Juuso Myllyniemi 0/3, Simo Vainikainen 0/2, Tuomas Jussila 0/2. Jaro–KPV. Lohko D (Praha, Tshekki): Puola–Israel 85–76 (39–33), Tshekki–Hollanti 88–80 (50–27).. Henderson Kanada 6,50 (5), 6) Atthaya Thitikul Thaimaa 6,20 (6), 7) Lexi Thompson USA 5,56 (7), 8) Kim Hyo-joo Etelä-Korea 5,38 (8), 9) Nasa Hataoka Japani 5,30 (9), 10) Chun In-gee Etelä-Korea 5,18 (10), ...suomalaisia: 80) Matilda Castren 1,43 (79), 210) Sanna Nuutinen 0,55 (204), 282) Tiia Koivisto 0,40 (277), 357) Ursula Wikström 0,29 (374), 409) Kiira Riihijärvi 0,23 (410), 471) Krista Bakker 0,18 (464). Mauri 0400 568229, Kai 0400 563732 • PIIPUN PELLITYKSET YM. Naisten maakuntasarja, luoteislohko: Runkosarjan lopputilanne (8 ottelua): 1) HP-K II 20, 160–62, 2) KiKi 17, 133–60, 3) TU 15, 94–85, 4) VePe 12, 130–80, 5) SS 12, 125–109, 6) KoKi 12, 77–79, 7) KU II 11, 90– 129, 8) OuHu 6, 80–165, 9) PyPo 2, 44–164. Maanantaina purjehditaan yksi lähtö ja sen perään mitalilähtö, josta saa tuplapisteet. Tennis Nick Kyrgios peittosi venäläisen US Openissa. lähtö, lv 2100 m: 1) Janelle/Jukka Torvinen 19,0 (16,48), 2) Windheart 19,6 (65,95).3) Xeven Leader 19,2 x (2,24).4) Adrenaline Broline* 20,0 (6,96). Miesten Ykkönen, ylempi jatkosarja: KTP ............. Miesten maakuntasarja, luoteislohko: Runkosarjan lopputilanne (7 ottelua): 1) KoKi 18 pistettä, juoksuero 120–34, 2) KäKa 17, 129–63, 3) OuHu 15, 143–48, 4) PK 9, 92–117, 5) YK II 9, 103–88, 6) KU III 7, 61–109, 7) HT 3, 40–132, 8) HaU 3, 66–163. Kyrgios eteni tuolloin turnausfinaaliin Nadalin jouduttua jättämään pelinsä kesken. Toto5 voitto-osuus: 5,43. Palkitut: I Teemu Nurmio, II Santtu Patova. Toto5 voitto-osuus: 6,16. Ylempi loppusarja: KoKi–KäKa 0–2 (2–8, 1–3), KäKa–PK 2–0 (9–5, 8–4), KoKi–OuHu 0–1 (1–2, 6–6), PK– KoKi 2–1 (6–18, 7–4, 1–0). Venäläissulun takia Medvedeviä ei nähty Wimbledonin turnauksessa, jossa Kyrgios taas pääsi loistamaan. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m 15 hevosen autolähtö: 1) Xet Diablo/Niko Jokela 14,5a (2,86), 2) Kyle Web 14,6a (5,85).3) Cankus Zorro 14,7a (28,16).4) Mr Charger 15,0a (5,47). Riki 33,9 (108,82).4) Hotville 33,1 (34,98).poissa: 9, 10. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100 m Racing & Vapo Kasvattajakruunu-alkuerä: 1) Phantom Opera/Jarmo Saarela 14,8a (4,91), 2) Massimo Hoist 15,0a (3,99).3) Cupido Combo 15,0a (4,69).4) Xenon Leader 15,0a (29,7). 107– 109, Slovenia–Bosnia-Hertsegovina 93–97, Ranska–Unkari 78–74. Medvedev oli turnauksessa sijoitettu ensimmäiseksi ja Kyrgios sijalle 23. 3. Toto5 voittoosuus: 2,89. EIF– JäPS. Troikka: 1179,81. Sylvania: Naisten LPGA-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,75 miljoonaa dollaria: Tilanne 72/72 reiän jälkeen, par 71: 266 lyöntiä (18 alle parin): Gaby Lopez Meksiko 67+70+66+63, 267 (–17): Megan Khang USA 71+65+67+64, 268 (–16): Caroline Masson Saksa 68+67+65+68, 269 (–15): Sarah Schmelzel USA 67+71+65+66, Yin Ruoning Kiina 65+69+68+67, Lucy Li USA 68+64+67+70... KTP–KPV, 24.9. EIF–KTP. EPA/JASON SZENES 2 Painonnosto Rovaniemi: Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut. 16 seuraa mukana. KOSKI-KOURU Kattopeltiä 2,5 jm, 3,5 jm ja 4,5 jm suoraan varastosta, alk. Lohko B (Köln): Liettua–Saksa 2ja. Hänet on sijoitettu turnauksen sijalle 27. Palkitut: I Henri Puputti, II Perttu Ruuska. Miesten koripallon EM-kisat, 5. 22 8 8 6 24– 32 32 JäPS ............ Tuomarit: Suvi Kaukovalta ja Mika Kääriäinen. kierrosta: Miehet: Nick Kyrgios Australia (23)–Daniil Medvedev (1) 7–6 (13–11), 3–6, 6–3, 6–2, Karen Hatshanov (27)–Pablo Carreno Busta Espanja (12) 4–6, 6–3, 6–1, 4–6, 6–3, Matteo Berrettini Italia (13)–Alejandro Davidovich Fokina Espanja 3–6, 7–6 (7–2), 6–3, 4–6, 6–2, Casper Ruud Norja (5)–Corentin Moutet Ranska 6–1, 6–2, 6–7 (4–7), 6–2. Pelaamatta: KäKa–OuHu, OuHu–PK. Toto (14-13-2): 2,86 1,60-2,52-4,64 7,24. Italia voitti Ruotsin finaalissa 472–412. alk. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Isosalon Se/Terno Grönstrand 27,9 (2,86), 2) Ämpäri 27,2 (40,81).3) Kimman Repsikka 28,1 (11,1).4) Kultakillinki 28,2 (21,76).poissa: 16. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 www.kultahopea.fi todennäköisesti aina paras hinta OSTETAAN JA MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa ja kelloja 2.9.2022 PERJANTAI 10-11:30 Jalasjärvi tori 12-13:30 Peräseinäjoki K-Market Viljami 14-15:30 Alavus tori 16-17:30 Kuortane tori (kauppakeskus Kuurna) 18-18:30 Nurmo K-Market Nurmo 3.9.2022 LAUANTAI 10-11:30 Alajärvi tori 12-13:30 Vimpeli Seo 14-15:30 Kyyjärvi Shell 16-17:30 Lappajärvi Rautanet 18-19:30 Kaustinen tori (S-Market) 4.9.2022 SUNNUNTAI 10-11:30 Toholampi tori 12-13:30 Sievi tori 14-15:30 Nivala Tokmanni 16-17:30 Haapajärvi tori 18-19:30 Kärsämäki K-Market keskipiste 5.9.2022 MAANANTAI 10-11:30 Kestilä Sale 12-13:30 Pulkkila K-Market 14-15:30 Haapavesi K-Market 16-17:30 Oulainen tori 18-19:30 Vihanti Seo 6.9.2022 TIISTAI 10-11:30 Pyhäjoki tori 12-13:30 Kalajoki tori 14-15:30 Alavieska ABC 16-17:30 Ylivieska Sale 18-19:30 Kannus K-Market Pollari 7.9.2022 KESKIVIIKKO 10-11:30 Himanka K-Market 12-13:30 Kokkola tori 14-15:30 Kruunupyy S-Market 16-17:30 Alaveteli Sale 18-19:30 Ähtävä K-Market Kjellman & Co 8.9.2022 TORSTAI 10-11:30 Pietarsaari tori 12-13:30 Uusikaarlepyy Sale 14-15:30 Lilby K-Market Handelsboden 16-17:30 Teerijärvi Sale 18-19:30 Kaustinen K-Market 9.9.2022 PERJANTAI 10-11:30 Veteli Seo 12-13:30 Halsua Osuuspankki 14-15:30 Lestijärvi Sale 16-17:30 Reisijärvi K-Market 18-19:30 Sykäräinen T:mi Jiipeen Valinta 10.9.2022 LAUANTAI 10-11:30 Alahärmä tori 12-13:30 Ylihärmä tori 14-15:30 Kauhava tori 16-17:30 Lapua tori 18-19:30 Seinäjoki Minimani 11.9.2022 SUNNUNTAI 10-11:30 Seinäjoki Keskustori 12-13:30 Seinäjoki Tokmanni Päivölä 14-15:30 Ylistaro STI 1 16-17:30 Isokyrö Neste Express 18-19:30 Vähäkyrö Neste 12.9.2022 MAANANTAI 10-11:30 Vöyri K-Market 12-13:30 Vaasa tori 14-15:30 Vaasa Citymarket Kivihaka 16-17:30 Maalahti K-Market 18-19:30 Laihia K-Market 13.9.2022 TIISTAI 10-11:30 Ilmajoki Tokmanni 12-13:30 Koskenkorva Seo 14-15:30 Kurikka tori 16-17:30 Jurva K-Market 18-19:30 Kauhajoki Citymarket 14.9.2022 KESKIVIIKKO 10-11:30 Teuva tori 12-13:30 Närpes Tokmanni 14-15:30 Kaskinen ABC-Sale 16-17:30 Kristiinankaupunki tori 18-19:30 Lappfjärd Sale 40 m kourua, 4 alastuloa Tarjoushinta Ethän maksa liikaa. Toto (2-12-4): 4,91 1,80-1,59-1,81 8,99. 22 4 1 17 21– 51 13 2 Ravit Seinäjoki: 1. 5. Miesten Ykkönen, alempi jatkosarja: Gnistan ....... 22 8 8 6 39– 34 32 KPV ............. 9. Hän kehui myös tämän syöttöjä. Viime vuoden finaalissa Medvedev murskasi Serbian Djokovicin, joka joutui tällä kertaa jättämään rokottamattomuutensa takia jo kauden toisen arvoturnauksen väliin. Raasepori: Nuorten seuracupin B-sarjan finaalin tuloksia: 1) LempKi Yu 383, 2) RiihimK 359,5, 3) KauhajKa 331, 4) NaantLö 322, 5) RaisKu 315, 6) IF Raseborg 313,5, 7) IF Drott 284,5, 16) IK Falken 166,5. KPV–JäPS, Jaro–EIF, KTP–TPS. 8.10. Päivän Duo: 5-2, kerroin: 7,83. TPS–EIF, 11.9. 49er FX -luokassa Ronja Grönblom ja Veera Hokka keskeyttivät kolmen lähdön jälkeen Hokan loukkaannuttua veneen kaatumisessa. 2 Keilailu Wittelsheim: Juniorien EM-kilpailut, sunnuntain suomalaistuloksia: Poikien parikilpailu: 1) Italia, 2) Ruotsi, 3) Suomi (Lenni Juutilainen, Roni Leskinen) ja Tanska. 4. Voitot 1–3. 22 8 6 8 35– 31 30 MP .............. Ylempi loppusarja (4 ottelua): 1) KiKi 8, 59–52, 2) HP-K II 7, 65–26, 3) VePe 5, 61–32, 4) TU 4, 28–90, 5) SS 3, 53–66
Campus-hallissa esiintyvät 1. Campus Nights -konsertteja syksyllä Kampushallissa. Karjalainen. Keikkalavalta puuttui sivuttaissuuntaisia tukia. Alan etujärjestön SOA:an (Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit) tilastoimista festivaaliperuutuksista kaksi kolmasosaa on ollut RH-Entertainmentin tapahtumia. Musiikkifestivaalin peruminen aiheutti vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa ja tapahtuman peruminen herätti huolen myös Pietarsaaren kaupungin maineesta. Karjalaisen keikkaa Kokkolassa on siirretty koronan takia jo kaksi kertaa. – Mä käytin siitä rakentamisesta vertausta, että puulaakipesäpallojoukkue olisi laitettu pelaamaan mestaruusliigan jalkapalloa, keikkamyyjä sanoo SK:lle. Odotan myös, että pääsen kertomaan työstäni ja maataloudesta vierailijoille, Mirka Peltokangas kertoo. grillimakkaraa, pihviä, säilykettä sekä kebabia. Albumi nousi suoraan virallisen albumilistan kärkeen. Mediatietojen mukaan lavaa korjattiin kahdeksan tuntia. Taloudelliset tappiot tulevat ilmeisesti joko järjestäjän tai lavanrakentajana toimineen alihankkijan maksettavaksi. SAMI NURMI Tapio Lehtinen Palosalmen maatila Perhosta on yksi monesta toimijasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Lähiruokapäivään ja avaavat ovet yleisölle ensi lauantaina.. Kolmas yritys koittaa pyhäinpäivän aattona, perjantaina 4.11. SK:n haastatteleman keikkamyyjän mukaan Pietarsaari Open Air-konsertin lavassa itsessään ei ollut vikaa, se oli väärin rakennettu, minkä artistit huomasivat. –?Odotamme innolla, että pääsemme tutustuttamaan ihmisiä maatalouteen ja maaseudun elämään sekä saisimme ihmisiä vierailemaan tilallamme. Tapahtumapäivänä on myynnissä tilan ylämaankarjaja lampaanlihatuotteita mm. PIETARSAAREN Open Air peruttiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ja tuolloin perumisen syyksi kerrottiin, ettei esiintymislava täyttänyt turvallisuusvaatimuksia. huhtikuuta Karjalainen soitti 3,5-tuntisen juhlakonsertin loppuunmyydyssä Helsingin Jäähallissa, vietti 65-vuotispäiväänsä sekä julkaisi uuden Soulavaris-albumin. Ensi lauantain tapahtumassa on maatiloja Perhosta, Eskolasta ja Himangalta. Halsualla järjestetään Lähituotetori Palosalmen maatilan lampaita Perhossa. – Kaupunki on antanut luvan konsertin järjestämiseen, mutta lupa ei kata lavan rakentamista, vaan lavan rakentaminen on järjestäjän vastuulla, sanoi Ekstrand. Tapahtuman järjestelyistä vastasi RH-Entertainment. Palosalmen maatila on mukana Lähiruokapäivässä toistamiseen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin. Scandinavian Hunks saapuu Kokkolaan One Night Only -jäähyväiskiertueellaan. Suomen Kuvalehti on julkaissut laajan artikkelin RH-Entertainmentin ongelmista konserttijärjestelyissä. Marraskuussa Kokkolaan saapuu konserttikiertueellaan J. Elokuun alussa kerrottiin, että liput korvataan täysimääräisesti lipunostajille. Campus Nightsit ovat K-18-tapahtumia. SUOMEN Kuvalehden mukaan yhdellä RH-Entertainmentin osaomistajalla on ollut talousasioiden hoidossa toistuvia epäselvyyksiä. Lähituotetori. Tapahtumapäivänä voit nauttia tilan pihapiirissä myös kahvista, mehusta sekä pienestä purtavasta. MTK KESKI-POHJANMAA Anni Saari KOKKOLA Campus Nights -tapahtumat alkavat jälleen tänä syksynä Kokkolassa. lokakuuta tanssija showryhmä Scandinavian Hunks sekä Mikael Gabriel. Kaupunginjohtaja Anne Ekstrand lupasi elokuun alussa, että tarvittaessa laatii asiasta raportin kaupunginhallitukselle. Tapahtumaan oli myyty noin 4 000 lippua ennakkoon. Pietarsaaressa kesällä peruuntuneen megakonsertin ongelmista lisätietoa. Maatiloja on Palosalmen lisäksi mukana Eskolasta ja Himangalta. Mikael Gabriel on tunnettu artisti, joka on julkaissut uransa aikana viisi albumia ja useita hittisinglejä, kuten Kipua, Älä herätä mua unesta, Riippumatto ja Lennokki. ARTIKKELIN mukaan SOA lähetti RH-Entertainmentin toimitusjohtajalle Riki Huhtalalle kirjallisen huomautuksen, jossa järjestö esitti huolensa RH-Entertainmentin toistuvien peruutuksien aiheuttamasta mainehaitasta alalle ja artisteille. Ryhmä kiertää vuoden 2022 aikana niin perusjäsenistön kuin uusien esiintyjien kera ja jättää kiertueen jälkeen show-areenat. Helsingin Sanomien koronatukiselvitysten mukaan RH-Entertainmentille maksettiin tukia yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Järjestäjän mukaan lavan puutteita yritettiin päivän aikana korjata, mutta aika loppui kesken, eikä tapahtumajärjestäjälle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin perua koko tapahtuma. Tilan lampaisiin, kanoihin ja alpakoihin pääset tutustumaan tilan pihapiirissä ja voit myös tervehtiä ylämaankarjaa laitumen lähistöltä. Järjestelyistä vastasi tamperelainen RH-Entertainment. Pietarsaari Open Airin esiintymislava ei täyttänyt turvallisuusvaatimuksia. 1. Suoratoistopalveluissa Mikael Gabrielin kappaleita on kuunneltu yli 200 miljoonaa kertaa. Huhtala puolestaan kiisti, että heidän tapahtumissaan olisi erityisen paljon ongelmia. Halsualla järjestetään 10.9. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa A16 Tapio Lehtinen Pietarsaari sai kyseenalaista julkisuutta heinäkuussa, kun megabändeistä koostunut musiikkifestivaali jouduttiin perumaan juuri ennen konsertin alkua. Artistin albumeista neljä – Pohjosen poika, Mun maailma, Versus ja Ääripäät – on ylittänyt platinatai tuplaplatinarajan. Esillä on myös tilan maatalouskoneita, tervetuloa tutustumaan maatilan elämään. J. Myynnissä on myös tilan lampaiden ja alpakoiden villasta kehrättyä villalankaa sekä tilan perunoita ja kananmunia. SK: Lavalta puuttui sivuttaisia tukia Pietarsaari open air peruttiin sen jälkeen, kun porttien avaamista oli lykätty ensin tunneilla. Open Airissa olisivat esiintyneet Deep Purple, Accept, Uriah Heep, Cyan Kicks ja Uniklubi. Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen
KUNTALIITON kielibarometri osoittaa, että yli vuosikymmenien jatkuneen pakkoruotsin jälkeenkin ruotsinkieliset palvelut ovat heikolla tasolla monessa kaksikielisessä kunnassa. Nyt on vain 80 työpäivää aikaa siihen, kun Pohjanmaan hyvinvointialue ottaa vastuun Kruunupyyn terveysja hoivapalveluista. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Suomenkielisten ja koko yhteiskunnan etu vaatii nykyistä suvaitsevampaa ja joustavampaa kielipolitiikkaa. Nyt pitää näkyä tuottajain tilipussissa enemmän euroja kuin pitkään aikaan, elleivät jalostuslaitokset ja kauppa ole vieneet taas kaikkea sitä, minkä hinnan nousut ovat kuluttajan kukkaroa kirpaisseet. Mitä meille jää nykyisistä Soiten palveluista. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Maanantaina pitäisi siis koettaa kauan odotettu H-hetki. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Uusi, entistä ehompi Lemmensilta tehtiin eduskunnan joulurahoilla. Haapajärvellä Lemmensiltaa on odotettu takaisin kohta kaksi vuotta. Missä laboratoriokokeet otetaan. Ovatko suomalaiset ja muut EUkansalaiset, kuten riikinruotsalaiset, yhdenvertaisessa asemassa toisen asteen opiskelijoina Suomessa. Uutta alettiin hetimiten suunnitella, ja itse asiassa jo aiemmin, sillä huonokuntoinen silta oli jo käyttökiellossa. Jairi Palonen Kokkola Pakkoruotsin sijaan joustavampaa kielipolitiikkaa Kumpi on tärkeämpää: ruotsin kielen taito vai maailmankaikkeuden ymmärtäminen. Kruunupyyläisillä on oikeus saada tietää, mitä on tulossa, jotta he voivat järjestää oman elämänsä tulevan palvelutarjonnan mukaan. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Kumpi on tärkeämpää: ruotsin kielen taito vai maailmankaikkeuden ymmärtäminen. Näille oppilaille tulisi tarjota ruotsin tai muun oppilaalle vieraan kielen asemesta mahdollisuus tehostettuun äidinkielen oppimiseen. Se on aina ollut myös suosittu käyntikohde, paikka minne viedään kaukaa ja läheltä tulleet vieraat. Kruunupyyläisillä on oikeus saada tietää, mitä on tulossa.. Haapajärven Lemmensillan juhla onkin siis merkki jostain suuremmasta ja paremmasta. Ei ollut kahta sanaa, että vanhan sillan tilalle tahdottiin uusi. Missä hoidetaan vanhuksemme, jotka eivät itse voi valita. Opiskelijat käyvät Suomessa opiskelemassa ja menevät ruotsiin töihin. Tämä on omiaan edistämään peruskoulun jälkeistä syrjäytymistä. Missä on yhteispäivystyksemme varsinaisen työajan jälkeen. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Ne ovat aiempien sukupolvien viestejä ja jälkiä kauttamme seuraaville asukkaille. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Poikkeuksista päättää toimitus. Pakkoruotsi on osoittautunut toimimattomaksi ja kalliiksi ratkaisuksi, joten on aika luopua siitä ja siirtyä toimivampiin ratkaisuihin. Silloin vasta olisi paikallaan Marinin tokaisu: ”Eikö teitä yhtään hävetä?” Paavo Peltola Kälviä Menevätkö korotukset tuottajain tileille. Laskun maksaa suomalaiset veronmaksajat. Valinnaisuutta puoltaa sekin, että kielellisesti heikoimpien oppilaiden, joita on 10–15 prosenttia kaikista, taidot lukemisessa ja kirjoittamisessa jäävät liian heikoiksi toisen asteen opiskeluvalmiuksien kannalta. Ensimmäinen, tosin vaatimattomampi, valjastettiin yhdistämään kyläläisiä jo vuonna 1915. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Samalla laillahan tätä koko pientä planeettaa tulisi kunnioittaa ja arvostaa yhtenä kotina. Lähetä viesti numeroon 13525. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Ahvenanmaalaisilla ei ole ollut pakkosuomea peruskouluissaan vuodesta 2007 lähtien. Lemmensilta on haapajärvisille rakas. Se on myös suosittu lenkkipolku Ylipään, Karjalahdenrannan ja keskustan väelle. Henrik Huhta puheenjohtaja Kokoomus Kruunupyy Vaadimme vastauksia sotepalveluiden järjestämisestä H aapajärven yksi maamerkki, Lemmensilta avataan yleisön käyttöön pikapuoliin. SYYSKUUTA 2022 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Haapajärvi-Seuran vetämän siltaprojektin puheenjohtaja Ilkka Heinonen kertoo, että haapajärvisiä yrityksiä on kiittäminen siitä, että silta saatiin uusittua liiankin tiukan talousarvion sallimissa raameissa. Se on suunniteltu vanhan sillan piirustuksia kunnioittaen ja edelleen päivittäen. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Miten käy terveyskeskustemme. Kaunista miljöötä ja kulttuuriympäristöä kannattaa viljellä ja varjella. Missä on röntgenkuvauksemme ja muut tukipalvelumme. Jatkoksi eduskunta muisti myös Autiorannan riippusiltaa pikkaisen isommalla rahasummalla. Mistä ambulanssimme tulee. Pakollinen ruotsi on pois kaikista muista oppiaineista. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Suomen päättäjät olivat niin höveleitä, että antoivat 150 000 euroa kaupungin omistaman sillan uusimiseen. Vaadimme Pohjanmaan hyvinvointialueelta vastauksia, mitä on sovittu Kruunupyyn osalta. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Joulun jälkeen 2020 silta romahti ja tämän jälkeen rippeet korjattiin pois. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Karua on yhteiskuntavastuu kaupoilla ja jalostuslaitoksilla, jos ei vähintään 75 % päädy suurimman riskin ja työvaiheen kantavien osaksi. Siltajuhlia vietetään ensi maanantaina, ja ihmiset pääsevät ylittämään Kalajoen Ylipään koulurakennuksen takana siltaa pitkin, jos vain rakennustyöt ennättävät valmistua ennen tätä. Merkki yhteisymmärryksestä ja yksilöitä suuremmista yhteisistä asioista. SUURIN OSA KANSASTA muuttaisi ruotsin kielen valinnaiseksi. Nyt käyttöön otettava Lemmensilta on paikallaan jo neljäs. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Tiistai 6. Se miten korotukset ostajain kuiteissa näkyvät, on karmeaa luettavaa, jos korotuksista vain murunen olisi siirtynyt tuottajain tilipussiin. Sillan on rakentanut Talomyynti Huhtala kilpailutuksen jälkeen ja Siekkisen Jari on ajanut paikalle mursketta. KOLUMNI Antti Savela antti.savela@hillagroup.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja Budjettiriihen yhteydessä hallitus päätti, että B1-kieleen tulee yhden vuosiviikkotunnin lisä. Mitä palveluja saamme – ja mistä – 31.12.2022 jälkeen. Nyt olisi viimeinkin syytä kertoa, mitä meille on tarjolla. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Mistä saamme palvelumme öisin ja viikonloppuisin. Viisi vuotta meille on luvattu sopimusta, joka varmistaisi Kruunupyylle nykyisiä vastaavat palvelut Soitelta. Lemmensiltaa juhlitaan pian Uusi, entistä ehompi Lemmensilta tehtiin eduskunnan joulurahoilla. Kaarisillalla on perinteisesti vannottu valoja ja muisteltu myöhemmin pitkää liittoa
Tuulen ja aallokon voimakkuus herättivät kokemattoman vahdin huomiota yön mittaan ja Nostajan päällikkö tuli kannelle klo 02.45. Nostajan miehistöä valittaessa ei oltu kiinnitetty huomiota aikaisempaan merikokemukseen. Osapuilleen samoihin aikoihin oli eräitä miehistön jäseniä hereillä ja liikkeelläkin. Vakavuus tarkoittaa kansankielellä aluksen vakautta. Ylempänä mainittujen yhteenvetojen ohella paljastuu onnettomuustutkintaraporteista seikkoja, joista yhdenkin meneminen toisin olisi saattanut estää katastrofin. Nykysilmin katsottuna Nostaja oli kuolemanloukku. Aluksen koneenhoitaja – joka oli klo 22 vuoronsa päätteeksi sulkenut konehuoneen venttiilit – oli kannella klo 03.00 aikoihin. 1 Neljä selvisi hengissä. Nostaja siis oli tuona kohtalokkaana yönä 17 sekuntimetrin merituulessa sellaisessa paikassa, jossa sen ei olisi kuulunut olla. 1 Turmahetkellä aluksella oli 20 henkilökunnan jäsentä. Pumppuja ei koskaan ehditty saada käyntiin, vaan arviolta klo 03.45 alus kaatui vasemmalle kyljelleen ja upposi. OLISIKO Nostajan katastrofi voitu estää vielä viime hetkillä Nygrundetilla, joilla kohdin alus upposi. KONEENHOITAJA tapasi kannella yövahdin ja palasi takaisin vuoteeseen. Turman hidas selvitystahti herätti aikanaan jopa salaliittoteorioita. Henkilökunta oli valtaosin kokematonta ja ensimmäistä moista vuoroaan koskaan tehnyt yövahti ei edes kuulunut varsinaiseen miehistöön. NOSTAJA saatiin lopulta vuoden 1974 heinäkuussa saatiin hinatuksi Pietarsaaren satamaan ja alus romutettiin. Ja ehkä suoranaista huonoa onneakin. 1 Alus oli noin 50 metriä pitkä ja 11 metriä leveä. PIETARSAAREN MUSEO FAKTA Satamaväylää ruoppaamassa 1 Ruoppaaja Nostaja oli syksyllä 1972 Pietarsaaren edustalla syventämässä satamaväylää. syyskuuta vuonna 1972 aamuyöllä Pietarsaaren edustalla uponneen Nostaja-ruoppaajan turman onnettomuustutkintalautakunnan selvitykset nimittäin. Tehtävän osoittauduttua yön pimeydessä mahdottomaksi Tiira ajoi läheiselle Kuha-hinaajalle, josta hälytys tehtiin raketteja ampumalla klo 04.20. JOS OLI Nostajan uppoaminen lopulta hyvin pikainen tapahtuma, niin jälkiselvitykset olivat kaikkea muuta. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa B2 Kristian Sundqvist PIETARSAARI Internetistä nekin löytyvät, 6. Käytännössä merikelvottoman aluksen ei ylipäätään olisi pitänyt olla paikassa, jossa se joutui alttiiksi moiselle merenkäynnille. Vuonna 1912 valmistunut ruoppaaja Nostaja vei Pietarsaaren edustalla mukanaan syvyyteen 16 ihmistä. Turvallisuuskulttuuria ei ainakaan hätätilanteiden varalta ollut olemassakaan. Yhtä menehtyneistä ei koskaan löydetty.. NOPEASTI viisikymmentä metriä pitkä laivanjärkäle todellakin upposi, vain muutamassa minuutissa. Miksi Nostaja 60 vuotta myöhemmin Pietarsaaren edustalla kohtasi loppunsa niin hirvittävällä tavalla. Nostajalla ei ollut ohjeita hätätilanteiden varalta saati että aluksella olisi pidetty pelastusharjoituksia. Nostajan yövahdiksi kyseiseksi yöksi määrätty proomumies kertoi lautakunnalle olleensa vuoronsa vuoksi hermostunut ja ”jonkun verran peloissaan”. Mies oli ollut merillä vasta vähän aikaa ja kyseessä oli hänen ensimmäinen yövuoronsa. Karua kieltään puhuu, että kokemattoman yövahdin lisäksi turmasta selvisivät juuri ne harvat miehistön jäsenet, jotka olivat palvelleet aluksella useita vuosia. Nostajan turmassa toteutui monista suuronnettomuuksista tuttu kaava, jossa lopullinen onnettomuus itse asiassa on lopputulos pitkästä sarjasta erheitä, huolimattomuuksia ja tietämättömyyksiä. Jo tutkintalautakunnan ensimmäinen, viitisen kuukautta turman jälkeen valmistunut selvitys silti kertoi vakavista ongelmista. Nostaja oli alunperin Vasili Saloff, tiettävästi Pietarissa vuonna 1912 valmistunut alus, joka Venäjän vuoden 1917 kumousten ja Suomen itsenäistymisen myötä jäi suomalaisten haltuun. Kuusitoista miehistön jäsentä merenpohjaan vieneen uppoamisen perussyynä lautakunnan mukaan oli ”aluksen joutuminen lähinnä avomerta vastaaviin olosuhteisiin ilman, että sen merikelpoisuudesta (vakavuus, tiiviys) ollaan oltu perillä”. Raportit vihjaavat tähän suuntaan. Hän kävi herättämässä raportissa täsmentämättömän miehistön jäsenen ja miehet yhdessä havaitsivat aluksen kallistuman lisääntyneen. Tapahtui yleinen, mutta raportista päätellen kaoottinen hälytys ja päällikkö huusi määräyksen pumppujen käynnistämisestä sekä pelastusliivien pukemisesta. Päällikkö teki yövahdin kanssa kierroksen aluksessa eikä ”ollut tällöin maininnut havainneensa aluksen asennossa mitään poikkeavaa”. Osasyynsä hitauteen aiheuttivat puutteelliset lähtötiedot; aluksen rakennuspiirustuksia esimerkiksi ei löytynyt. Kauhujen yöstä 50 vuotta Nostajan hylkyä hinataan. Tästä eteenpäin kaikki tapahtui nopeasti, hirvittävän nopeasti. On mahdollista, että vettä oli tuolloin jo konehuoneessa, mutta yövahdin kiertotehtäviin ei kuulunut konehuoneessa käynti. Pian tämän jälkeen (arviolta klo 03.30) arveli yövahti aluksen kallistuneen vasemmalle. Vuorossa olleella yövahdilla ei voinutkaan olla käsitystä siitä, millaiset kallistumat olivat aluksella normaaleja ja mistä pitäisi olla huolissaan. Suomessa oli vain kuutisen viikkoa ennen Nostajan uppoamista saatettu voimaan kansainväliset vakavuusmääräykset, joita noudattaen Nostaja ei ilman muutoksia olisi enää läpäissyt seuraavaa merikelpoisuuskatsastustaan. Turmasta selvinnyt yövahti kertoi olleensa työvuorostaan hermostunut ja peloissaan. Ammattilaiset jäivät henkiin, merikokemusta vailla olleet kuolivat. Tutkimukset olivat siinä vaiheessa varmistaneet, että aluksella aiemmin tehdyt ja sen vakautta heikentäneet amatöörimäiset muutokset edesauttoivat uppoamista. Neljä laivaväen jäsentä onnistui pelastautumaan Nostajan perässä olleeseen huoltovene Tiiraan, jolta käsin yrittivät aluksi etsiä muita pelastuneita korkeasta aallokosta. Hän ei kuulunut Nostajan vakituiseen henkilökuntaan. Vesi tuli sisään ankkurisilmäkkeiden kautta ja pääsi epävakauttamaan aluksen nopeasti muun muassa siksi, että Nostajaan oli aiemmin tehty merikelpoisuutta heikentäneitä muutoksia
RISTIKKO TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa B3 Ristikon ratkaisu sivulla B5.
syyskuuta osana ruoppaajavenekuntaa, johon kuului ruoppaajanosturi sekä pienempiä lauttoja ja huoltoveneitä. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Kolme miehistön jäsentä pelastautui moottorivene Tiiralle. 2. TIISTAI-ILTANA 5.9. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Sukeltajat koputtelivat aluksen kylkeä kuullakseen merkkejä eloonjäänneistä, mutta eivät saaneet vastausta. Huomio kääntyi tällöin urheilutapahtumista israelilaisurheilijoiden kohtalosta käytäviin neuvotteluihin, joita pidetään Münchenin olympiakylässä. Ruoppaaja lähti merelle tiistaina 5. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Ympäri Suomea kotoisin olleesta, 20 hengen vahvuisesta miehistöstä pelastui neljä. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa. Töitä ei voitu aloittaa ja Nostaja jäi ankkuriin Pietarsaaren väylän pohjoispuolelle Kallanin majakan lähettyville. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Etusivun uutinen kertoi myös Münchenin olympialaisten verilöylystä, jossa 16 ihmistä sai surmansa tulituksessa lentokentällä arabisissien otettua Israelin olympiajoukkueen jäseniä panttivangeiksi. Willy Daume sanoivat lausunnossaan sissien hyökkäystä ”barbaariseksi rikokseksi:” Egypti ilmoitti vetäytyvänsä kokonaisuudessaan kilpailuista peläten kostohyökkäyksiä. PIETARSAARESSA Nostaja upposi kovassa tuulessa ja merenkäynnissä. syyskuuta 30 vuotta sitten. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.hillagroup.fi/palaute MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Klikkaa luo tunnukset. Tukialukselta ammutut hätäraketit nähtiin Mässkärin merivartioasemalla. tuuli puhalsi 7 boforin eli 14-16 metrin sekuntinopeudella. Aamuyöllä 3.45 ruoppaaja kallistui ja upposi nopeasti parissa minuutissa kylki edellä pohjaan. KOK:n puheenjohtaja Avery Brundage ja Länsi-Saksan OK:n pj. Israelin joukkueen jäsenistä kaksi ammuttiin. 4: 11–12 1 1 Nimipäivä tänään: Asko, Felix (suom.), Felix, Felicia (ruots.), Mikael, Mika, Mikko (ort.). Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Enkö juuri minä, Herra. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin syöksyä pää edellä kylmään veteen. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Kovan merenkäynnin vuoksi ruoppaajan sisälle ei päästy pelastustöihin. Koko olympiakisojen kohtalo oli tiistain kuluessa vaakalaudalla huolimatta virallisesta ilmoituksesta, että niitä jatkettaisiin. Asenna sovellus ja avaa se. Vahtiin jäi vain yövartija. Miehistö meni nukkumaan. Veden pinnalle jäi näkyviin osa pohjaa ja oikeaa kylkeä. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Olympiarauha särkyi. Pelastajat etsivät turhaan vedestä muita eloonjääneitä. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. 3,5 boforin tuuli on noin 6-7 metriä sekunnissa. Liikkeelle lähdettiin Leppäluodon sataman öljylaiturista kahden jälkeen iltapäivällä. ÖURANIN saaren lähelle ankkuroituneen ruoppausvenekunnan tukialukselta välitettiin neljän aikaan hätäsanoma merivartiolle. Muu miehistö, joukossa aluksen kapteeni ja kolme naista, menehtyi. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–15.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Nostajan uppoaminen tuli miehistölle yllätyksenä. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Onerva Leisti PIETARSAARI ”Surun päivä”, kirjoitti Keskipohjanmaa etusivullaan 7. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Yövahti ehti herättää muutaman miehen, mutta pelastusliivien säilytyspaikkakin oli jo ulos ehtineiden saavuttamattomissa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Neljäs, joka oli saanut otteen ruoppaajan pelastusveneestä, ongittiin merestä. 60-vuotias Nostaja oli usein ollut ankkurissa merellä kovassa merenkäynnissä. Ruoppaaja Nostajan uppoamisesta 30 vuotta Viisi arabisissiä tuli konepistooleineen ja keskeytti 122 kansakunnan urheilujuhlan. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa B4 Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean. Sissit surmasivat varhain tiistaiaamuna kaksi joukkueen jäsenistä. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Merivartioston saapuessa paikalle, meressä ajelehti vain kumollaan oleva pelastusvene, pelastusliivejä ja muuta irtainta. Kaikki tiistaiksi suunnitellut kilpailut peruutettiin sissihyökkäyksen vuoksi. Länsi-Saksan liittokansleri Willy Brandt lensi tiistaina Müncheniin auttaakseen toimissa, joihin on ryhdytty arabisissien vankeinaan pitämien 10 Israelin olympiajoukkueeseen kuuluvan urheilijan vapauttamiseksi. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. ”Ruoppaustyötä ei kuitenkaan voi suorittaa, jos tuulen nopeus nousee yli 3,5 boforin,” tiesi Keskipohjanmaa. Moos. Edellisenä päivänä hukkui 16 ihmistä ruoppaaja Nostajan kaaduttua ja upottua myrskyävään mereen aamuyöstä Kallanin edustalla Pietarsaaressa. Nukkumassa olleella miehistöllä ei ollut aikaa pelastautua
Outi Airola HAAPAJÄRVI Anu Nöjd avaa oven haapajärviseen rivitaloasuntoon. –?Minulla on kasassa nyt sata kuusitoista nimmaria. Vaateja kenkäliikkeessä myyjänä työskentelevä Anu on elänyt normaalin lapsuuden ja nuoruuden, mutta Salkkarit ei ole jäänyt missään vaiheessa pois arkirutiineista. Haapajärvinen Anu Nöjd aloitti Salkkareiden seuraamisen jo kuusivuotiaana. –?Eritekoira on merkittävä ja tehokas tutkinnan apuväline erityisesti seksuaalija väkivaltarikosten tutkinnassa. Ylivieskalainen Aarre Jalmari Antti-Roiko on siunattu 25.8.2022 Alavieskan kirkossa. Vaikka saippuasarjassa onni harvoin on kestävää laatua, Anulla on jo käsikirjoittajille yksi toive. YLI KAHDENKYMMENEN vuoden aikana Salkkarit on tullut tunnetuksi huimista käänteistään. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Eritekoiria on poliisin käytössä myös muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Hän oli syntynyt 29.7.1938 Sallassa. Nuoren naisen kodista näkee heti, että täällä fanitetaan muutakin kuin suomalaista saippuasarjaa. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Ja jos on oikein jännittävää, katson jo viikon jaksot etukäteen. 5.2.1934 Kaustinen k. Selvää on, että hän osallistui myös Salkkareiden 20-vuotisjuhlaristeilylle. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. CD-soittimen vieressä on Anna Erikssonin levy. 15.8.2022 Veteli Rakkaudella kaivaten sisko perheineen, sisarusten lapset perheineen, muut sukulaiset ja ystävät Levolle lasken Luojani armias ole suojani. –?Elektronisten esineiden etsintään erikoistuneet koirat voisivat olla avuksi poliisin rikospaikkatutkinnassa. Lähimpinä kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaiken kaikkiaan poliisikoiria on Suomessa yhteensä noin 250. Poliisikoiralaitos hankkii ja omistaa kaikki Suomen poliisikoirat. Asta Poutanen Kälviäläinen Asta Orvokki Poutanen kuoli 2.9.2022 Leporannassa 86-vuotiaana. Helpotusta on tuonut se, että sarjaa voi seurata myös verkossa, jos lähetysja työajat menevät päällekkäin. OUTI AIROLA HELSINKI (STT) Poliisi on jo pari vuotta kokeillut eritekoirien käyttöä seksuaalija väkivaltarikosten tutkinnassa. Seinällä on Salkkareiden julisteen lisäksi Janne Ahosen hyppypaita ja Danny juhlakiertueen juliste. ANUN FANITUS ei ole pelkkää platonista laatua. Jospa se onnellinen loppu olisi Camillan ja Akin tarinassa. –?Jäin koukkuun heti! Sen jälkeen olen katsonut kaikki jaksot. Jokela syntynyt 17.12.1935 Himangalla, kuoli 3.9.2022 Honkaharjun Adalmiinassa. Pekka Hannula Kalajokinen Pekka Tapani Hannula kuoli 4.9.2022 Oulun yliopistollisessa sairaalassa 60 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 21.9.1935 Ullavassa. –?Aikanaan kun Camilla jätti Kenin alttarille ja lähti menemään, se oli yksi mieleen painuneimmista jaksoista. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa B5 SIVUN B3 RISTIKON RATKAISU. Hänellä on käsikirjoittajille yksi toive. Siunauksen toimitti kirkkoherra Erkki Lavanti. Mukana on myös henkilökohtaisempia kirjeitä. Kokemukset ovat olleet niin hyviä, että Poliisihallitus on hyväksynyt eritekoirien koulutuksen poliisikoiratoiminnan uudeksi erikoiskoulutusalaksi. Matin sisarusten lapset perheineen Kuolleet 1 Rakkaamme Katri Anna-Liisa HUNTUS s. Useissa on tuotantoyhtiön kirjepohja, johon on painettu näyttelijän kuva. HAUDATTUJA Kalajokinen Eino Artturi Stolp siunattiin Vuorenkallion kappelissa 3.9.2022. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Anna Lieska Veteliläinen Anna Marketta Lieska o.s. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Muistotilaisuus pidettiin Alavieskan seurakuntakodilla. Tällä haavaa poliisilla on kuusi eritekoiraa ja kaksi uutta koiraa koulutettavana. Muistotilaisuus pidettiin Juusolanmäellä. Hän oli syntynyt 12.2.1935 Kaustisella. Ulla ja Seppo ovat Salkkareiden ikoneja, jotka ovat tulleet myös Anulle kuin perheenjäseniksi. –?Kyllä, Salkkareissa voi tapahtua mitä vain! Hurjia juonenkäänteitä riittää ja sieltä voi tulla vielä kymmenenkin vuoden päästä hahmoja takaisin, nauraa Nöjd. Puoliso ja lapset perheineen sekä anoppi ja siskot perheineen jäivät kaipaamaan. NYT POLIISIKOIRALAITOS tutkii, voiko poliisikoiran kouluttaa etsimään kätkettyjä puhelimia, kovalevyjä sekä muistikortteja ja -tikkuja. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset perheineen, veli ja sisarukset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti kappalainen Jarkko Kuusisto. Ihan kaikilta en ole vielä saanut postia, mutta melkein kaikilta, laskee Anu. Juuri näin ohjeistivat asiantuntijatkin tuolloin: sarjaa olisi hyvä katsoa aikuisten kanssa, jos sitä lapset ylipäätään katsovat. –?No, minä katsoin sarjaa vanhempien kanssa ja kyllä siitä puhuttiin keskenään. Tavoitteena on ollut kerätä kaikilta sarjan esiintyjiltä nimikirjoitus. Pöydällä on paksu pino postia. Siunaus toimitettu 3.9.2022 Kaustisen kirkossa läheisten läsnäollessa. Tuolloin Suomessa keskusteltiin siitä, voiko saippuasarjassa olla näin hurjia käänteitä: ravintola räjähtää ja roolihenkilöt sen mukana. Siinä toivotetaan onnea kirjoituksiin. Poliisihallitus hyväksyi eritekoirien koulutuksen www.keskipohjanmaa.fi. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, sisarukset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Kalajokinen Aino Maria Priuska siunattiin Kalajoen kirkossa 3.9.2022. Miten Anu reagoi tapahtuneeseen. ehdottaa Anu. Koirat voivat löytää siemennestetahroja, joita poliisi ei muuten löytäisi kenttäolosuhteissa. –?Kyllä fanituksen kohteita löytyy myös urheilun ja musiikin puolelta, tunnustaa Nöjd. Aleksi kirjoittaa: ”Kiitos ihanasta kirjeestä, on hienoa kuulla palautetta kaltaiseltasi pitkäaikaiselta fanilta.” Käsin kirjoitettu on myös Ullan kirje. Niistä kaikki ovat tuttuja myös Anulle. Tiedossa oli, että sarjaa katsovat myös lapset ja nuoret. –?No tietysti Kentaurin räjähdys oli aikanaan semmoinen, että se jäi mieleen. Jos sijaltain en nousisi taivaaseen ota tykösi. Juhani Reino Lahti-Luopa siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa 3.9.2022. Eila Rauha Kalajokinen Eila Ellen Rauha kuoli 4.9.2022 Kalajoen terveyskeskuksessa 93 vuoden ikäisenä. Onneksi kuitenkin vain fiktiivisiksi. FANITUS ON taitolaji -ja myös kestävyyslaji. Juuri nyt Anu jännittää yhden pääparin elämää. Poliisihallitus päättää elektronisten esineiden etsintäkoirien pilottikäytöstä ensi vuonna. Hän oli kuusivuotias, kun ensimmäinen Salatut elämät jakso esitettiin televisiossa. Anu ei epäillyt, etteikö Camilla vielä heräisi koomasta. Esko Myllymäki Pedersöreläinen Esko Johannes Myllymäki kuoli 30.8.2022 kotona. –?Sain sen ylioppilaiskirjoitusten aikaan, paljastaa Anu. Menee yleisavaimilla sisään nuuskimaan toisten asuntoihin, ihan uskottava hahmo, nauraa Nöjd. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaarina Myllymäki Kaustislainen Hilkka Tellervo Kaarina Myllymäki nukkui pois 4.9.2022 Palvelukeskus Kannelmassa, Halsualla. Surukiitos 1 Lämmin kiitos Teille kaikille MATTI PUROLAN muistoa kunnioittaneille. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. –?Olihan se räväkkä lähtö! nauraa fani. Nyt liki kolmikymppisenä takana on yli 4000 jaksoa ja 116 esiintyjän nimmarit. Nyt on kutkuttavaa, kun Camilla on herännyt parin vuoden koomasta, joka syntyi helikopterionnettomuudessa Akin kanssa. Hän on ottanut yhteyttä sekä tuotantoyhtiöön että näyttelijöihin, joita hän on löytänyt eri kaupunginteattereiden kautta. Hämeenlinnassa sijaitseva poliisikoiralaitos on osa Poliisiammattikorkeakoulua. Tähän mennessä eritekoiria on Suomessa käytetty jo yli 40 rikospaikkatutkimuksessa, kertoo poliisikoiralaitoksen johtaja ylikomisario Pekka Kokkonen tiedotteessa. Fanituksen kestävyysottelija Anu Nöjd on kerännyt lähes jokaisen Salkkari-esiintyjän nimmarit yli 20 vuoden ajan fanitusjaksolla. Muistotilaisuus pidettiin perheen parissa kotona KUOLLEITA Senni Rahkonen Kokkolalainen Senni Raakel Rahkonen os. Hän oli 74-vuotias. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän oli syntynyt 7.7.1936 Pudasjärvellä. –?Ulla on semmoinen tyyppi, joka pistää nokkansa toisten asioihin. Aho kuoli 3.9.2022 palvelukeskus Kannelmassa Halsualla. Himankalainen Heli Annikki Hanhineva siunattiin Himangan hautausmaalla 3.9.2022. Siunauksen toimitti rovasti Eija Seppä. Olemme hankkineet yhden koiran, jolle olemme opettaneet elektronisten esineiden etsintää erilaisista ympäristöistä, kuten asunnoista, autoista ja varastoista, Kokkonen sanoo tiedotteessa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. Terho Nisula Ylivieskalainen Terho Aatos Nisula kuoli 5.9.2022 Ylivieskan terveyskeskuksessa. –?Olisihan se kivaa, että yksi onnellinen loppu löytyisi tarinasta, kun kaikki häätkin aina epäonnistuvat. Silloin hän katsoi sen äitinsä ja isänsä kanssa
B6 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa Maria Paldanius Vuonna 2008 Eva-Maria Strömsholm oli 27-vuotias, hyväkuntoinen pitkänmatkanjuoksija ja vasta valmistunut luokanopettaja. Syöpää voidaan pitää harvinaisena, jos se ilmenee kehon epätyypillisessä paikassa, jos se on kasvaintyypiltään harvinainen tai jos kyseisen syövän hoitoon tarvitaan harvinaista erityisosaamista. –?Toisaalta oikeaan diagnoosiin pääseminen vaatii usein patologien kesken yhteistyötä ja erityisosaamista, johon ei ole mahdollisuuksia kaikkialla. Vaikka syöpä ei ollut ehtinyt levitä muualle elimistöön, hoidot veivät voimat. Kolmen päivän päästä Sanna Haverinen juhlisi nelikymppisiään ystäviensä kanssa. Osuus on Suomessa sama kuin muualla Euroopassa. Oli lokakuu vuonna 2021. Synnytykset ovat vahva suojatekijä munanjohdinsyövälle. Aktiivisena juoksijana hän pelkäsi eniten sitä, että sairaus, hoidot ja komplikaatiot veisivät mahdollisuuden liikuntaan. –?On erittäin tärkeää, että harvinaisten syöpien diagnostiikka ja Harvinaisia syöpiä viidesosalla sairastuneista HYVÄ KYSYMYS Diagnostiikka voi olla puutteellista, koska harvinaisista syövistä ei ole riittävästi tietoa pienissä terveydenhuoltoyksiköissä.. Neljä kuukautta leikkauksen jälkeen juoksin Berliinin puolimaratonin. En tiennyt juuri mitään syövästä, ja kaikki oli uutta. Minulla todettiin myös kilpirauhasen liikatoiminta, joka muuttui lääkityksen takia vajaatoiminnaksi. Se ja munasarja poistettiin leikkauksessa. Se oli tunteikkain juoksuni ikinä, Haverinen sanoo. Synnytykset ja imetys näyttävät vähentävän myös munasarjasyövän riskiä. Niihin kuuluvat kohdunkaulan, munasarjan tai munajohtimen, kohdun runko-osan, kohdun, emättimen sekä ulkosynnyttimien syövät. Tarkempi diagnoosi oli kohdunkaulakanavan adenokarsinooma. En pysty juoksemaan enkä saamaan lapsia. Vaikka syöpä oli hallinnassa, olin koko ajan väsynyt. Maria Paldanius Milloin syöpä luokitellaan harvinaiseksi, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) kliinisen onkologian dosentti Micaela Hernberg. Yleisin näistä syöpäsairauksista on kohdunrungon syöpä, suurin kuolleisuus on munasarjasyövässä. Seulonnassa otetusta papaeli irtosolunäytteestä oli löytynyt kohdunkaulan syöpä. Olin kuitenkin aktiivinen potilas: kyselin ja otin selvää asioista, nyt 41-vuotias Strömsholm kertoo. Saako harvinaisiin syöpiin hoitoa yhtä helposti kuin vähemmän harvinaisiin. Näiden käyttö edellyttää, että molekyylidiagnostiikkaa tehdään riittävän laajasti, eli tunnistetaan täsmälääkkeiden kohdemutaatiot. Yliopistosairaaloissa diagnostiikka ja hoito tapahtuu moniammatillisissa tiimeissä, joiden avulla päästään harvinaisen syövän oikea-aikaiseen diagnoosiin. Strömsholmille aloitettiin hormonihoito – ja vaihdevuodet alkoivat vain 29-vuotiaana. –?Olen oppinut elämään toisenlaista elämää. Näistä syövistä joka kolmas on erityisen harvinaista tyyppiä. Vaikka oireet vaihteleEva-Maria Strömsholmista tuli 29-vuotiaana pysyvästi lapseton Sanna Haverinen puolestaan pelkäsi, että 40-vuotisjuhlat olisivat elämän viimeiset. –?Oloni oli epäuskoinen ja ahdistunut. Kuinka moni suomalainen sairastuu vuosittain johonkin harvinaiseen syöpään. –?Oli iso sokki saada harvinainen syöpädiagnoosi niin nuorena. Kaikki sujui ongelmitta, kunnes puoli vuotta myöhemmin alkoivat selkäkivut. Gynekologiset syövät diagnosoidaan tavallisesti oireiden perusteella. GYNEKOLOGISET SYÖVÄT ovat naisen lisääntymiselimistä lähtöisin olevia syöpäsairauksia. Jäljellä oleva munasarjakaan ei enää toiminut, joten myös vaihdevuodet iskivät päälle, Strömsholm huokaa. Patologi näki tarkemmin: kyseessä olikin harvinainen munasarjasyöpä, dysgerminooma. Euroopan unionin määritelmän mukaan harvinaisiksi katsotaan sellaiset sairaudet ja oireyhtymät, joita sairastaa enintään viisi ihmistä 10?000:ta ihmistä kohden. Munuainen poistettiin leikkauksessa, ja sytostaattija solunsalpaajahoidot alkoivat vuonna 2010. Joulukuussa 2021 edessä oli kohdunpoisto avoleikkauksena Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Se on pakko vain hyväksyä, Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry:n (GySy) varapuheenjohtajana toimiva Strömsholm sanoo. Samalla päätin, että juhlat pidetään – nehän saattavat olla elämäni viimeiset juhlat, Haverinen sanoo. –?Lähes 7?000. SANNA HAVERISEN lääkäri soitti kesken työpäivän. Sairastaminen oli hänelle vierasta. Syöpä oli uusiutunut. Millaisia haasteita liittyy harvinaisten syöpien hoitoon ja diagnostiikkaan. Huomattava osa potilaista käy läpi pitkän selvittelyvaiheen ennen oikeaa diagnoosia. Hän päätti kertoa diagnoosista vain puolisolleen ja yhdelle ystävälleen. Haverisen kohtu, kohdunkaula, munasarjat ja lonkan alueen imusolmukkeet poistettiin. –?Olin vuodepotilaana ja tarvitsin apua kaikessa. Molemmat naiset sairastuivat gynekologiseen syöpään. –?Juuri ennen uutta vuotta sain tietää, että leikkaus oli riittävä ja syöpä oli saatu pois. Yllättäen ultraäänitutkimuksessa toisesta munasarjasta löytyi nyrkinkokoinen möykky, joka tulkittiin kystaksi. Toipuminen oli hidasta, ja patologin lausunnon odottaminen piinallista. –?Joitakin yhtenäisiä riskitekijöitä ovat esimerkiksi ikä, perinnöllinen syöpäalttius, lihavuus ja tupakointi. Se merkitsi samalla sitä, että Strömsholm olisi pysyvästi lapseton. –?Joka vuosi 22 prosenttia eli viidesosa uusista syöpäpotilaista saa harvinaisen syövän diagnoosin. Harvinaisuus aiheuttaa monia haasteita. Eva-Maria Strömsholm, 41, oli ennen sairastumistaan aktiivinen pitkänmatkanjuoksija. Jokaisella syöpätyypillä on omat erityispiirteensä, oireenkuvansa ja hoitonsa. Kun syöpä paljastui, edessä oli uusi leikkaus, jossa poistettiin imusolmukkeita, vatsapaitaa ja umpisuoli. Diagnostiikka voi olla puutteellista ja viivästyä, koska harvinaisista syövistä ei ole riittävästi tietoa pienemmissä terveydenhuoltoyksiköissä. Yksittäisiä riskitekijöitä ovat esimerkiksi hormonit, papilloomavirustulehdus ja synnyttäneisyys, kiteyttää Tyksin naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sakari Hietanen. En tiennyt ketään, jolla olisi ollut kohdunkaulansyöpä. Jäin kauas ennätyksistäni, mutta pääsin kuitenkin maaliin. –?Viime vuosina on kehitetty täsmälääkkeitä, joista voi löytyä tehokkaita hoitoja harvinaisiin syöpiin. Pääsin TT-kuvauksiin jo seuraavana päivänä, ja siellä onneksi selvisi, että syöpä ei ollut ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä. Kuten muissakin syövissä, hoito tehoaa usein sitä paremmin, mitä aikaisemmin syöpä on havaittu. –?Harvinaisuudelle on monta määritelmää. –?Hyvien ja vakiintuneiden hoitojen sekä kliinisten käytäntöjen puute on yhteistä harvinaisille syöville. Vielä pitkään leikkauksen jälkeen olo oli kipeä. Munuaisesta löytyi etäpesäke. Kun kohdussa oleva myooma eli lihaskyhmy alkoi vuonna 2015 jälleen kasvaa, tehtiin päätös poistaa koko kohtu ja jäljellä oleva, toimimaton munasarja
Uusia eri syöpien alaryhmiä saattaa syntyä, kun kansainväliset syöpäluokittelut päivitetään säännöllisin aikavälein, eli yleensä noin 5–10 vuoden välein. 1 Syöpäkuolleisuudessa on suuria eroja eri syöpätyyppien välillä. 1 EU-maissa sairaus luetaan harvinaiseksi, jos sitä sairastaa enintään yksi ihminen 2000 ihmistä kohden. Munasarjasyöpää hoidetaan leikkauksella ja solunsalpaajilla, joskus kohdennetuilla lääkkeillä tai hormonihoidolla. 1 Toiseksi yleisin syöpä molemmilla sukupuolilla on suolistosyöpä ja kolmanneksi yleisin keuhkosyöpä. Kohdunkaulan ja kohdunrungon syöpää hoidetaan yleensä leikkauksella, jota tarvittaessa täydennetään sädehoidolla, solunsalpaajilla tai niiden yhdistelmällä. Sillä on gynekologisista syövistä suurin kuolleisuus – ja usein se myös uusiutuu. Mutta en aio elää pelossa. Siihen sairastuu vuosittain noin 850 naista. Haluan tehdä asioita, joista nautin, koska elämästä ei koskaan voi tietää. Säännöllisistä gynekologikäynneistä on tullut osa arkirutiinia. Kohdunkaulan syövissä ilmaantuvuus on puolestaan korkeimmillaan noin 30–45-vuotiailla. RIITTA SALMI / ARKISTO. Noin yhdellä kolmesta on erityisen harvinaista tyyppiä oleva syöpä. Erityisen harvinainen sairaus on silloin, jos siihen sairastuu vuosittain alle yksi henkilö 100?000:sta. Ilman terveyshaasteita elämä ei kuitenkaan ole mennyt kohdun ja munasarjojen poiston jälkeen. Ilman seulontoja syöpä olisi voinut jäädä löytymättä. –?Nyt kaikki on hyvin ja syöpä on hoidettu. Suomessa tällaiset syövät on keskitetty yliopistosairaaloihin. Munasarjasyöpä havaitaan usein myöhään ja oireet ilmaantuvat usein vasta, kun syöpä on jo levinnyt muihin elimiin. Lisäksi syöpäleikkaukset ovat jättäneet kipuja, jomotuksia ja kovan väsymyksen. 1 Lasten ja nuorten aikuisten syövät ovat pääosin harvinaisia syöpiä. Syöpähoitojen myöhäisistä haittavaikutuksista pitäisi puhua potilaille enemmän, Strömsholm sanoo. 1 Miesten yleisin syöpä on eturauhassyöpä. HPV tarkoittaa papilloomavirusta, jonka lähes jokainen saa jossain vaiheessa elämäänsä. Keväällä 2021 kaulasta aiemmin löytyneistä kyhmyistä paljastui kilpirauhassyöpä. VAASALAINEN Eva-Maria Strömsholm voi nykyään hyvin. Sen aiheuttamaa infektiota vastaan on kansallisessa rokoteohjelmassa rokote 10–12-vuotiaille. 1 Harvinaisten syöpien osuus kaikista syövistä on Suomessa sama kuin muualla Euroopassa. ULLA NIKULA SANNA HAVERISEN ALBUMI FAKTA Lasten syövät harvinaisia 1 Harvinaisia syöpiä ovat muun muassa pehmytkudosja luusarkoomat sekä kivesja munasarjasyövät. Kajaanilainen Sanna Haverinen on iloinen siitä, että hän on käynyt papa-seulonnoissa tunnollisesti aina, kun kutsu on tullut. Eva-Maria Strömsholmista tuli 29-vuotiaana pysyvästi lapseton FAKTA Yleisimmät syövät Suomessa 1 Naisten yleisin syöpä Suomessa on rintasyöpä. Euroopassa todetaan vuosittain noin 585?000 uutta harvinaista syöpää. Hus, Tays ja Tyks kuuluvat myös eurooppalaiseen harvinaisten syöpien verkostoon, joka edistää näiden syöpien diagnostiikan ja hoitojen kehitystyötä. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa B7 vat yksilöllisesti, joitakin yleisiä oireita voivat olla poikkeava verinen vuoto, vatsan turpoaminen, vatsakivut, ruokahaluttomuus, yleinen väsymys sekä muutokset suolen toiminnassa. 1 Maailman yleisin syöpä on rintasyöpä, toiseksi yleisin keuhkosyöpä (WHO). 1 Naisilla syöpäkuoleman syynä on useimmiten rintatai keuhkosyöpä. Alkuvaiheen gynekologisilla syövillä on yleisesti ottaen hyvä ennuste. Kuinka usein löydetään uusia, harvinaisia syöpiä. –?Tämä matka on opettanut sen, että elämä on tässä ja nyt eikä jossain tulevaisuudessa. Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpäklinikan ylilääkäri, professori Heikki Minn esittelee sädehoitolaitetta, jolla voi sekä kuvata että hoitaa potilaita. Toki välillä mieleen saattaa hiipiä pelko siitä, että syöpä onkin uusiutunut. Munasarjasyövän riski kasvaa iän myötä. Yliopistosairaaloissa on parhaat syövän tutkimusja hoitomenetelmät. Siihen sairastuu vuosittain yli 5?000 miestä. Siihen hän haluaa kannustaa myös muita. –?Vaikka kevään 2022 kontrollissa kaikki näytti jo hyvältä, kilpirauhassyöpäleikkauksesta jäi ääniongelmia. Hän tekee aktiivisesti vapaaehtoistyötä syövän parissa ja työskentelee sairaanhoitajana. Lähteet: syopajarjestot.fi / kaikkisyovasta.fi / thl.fi Sanna Haverinen, 40, on sairastanut kohdunkaulan syövän. 1 Vaikka ennuste on parantunut, syöpä on yhä toiseksi yleisin kuolinsyy Suomessa. Ilmaantuvuushuippu näkyy noin 60–70 vuoden iässä. –?Tähän kysymykseen on hieman vaikea vastata. Gynekologisista syövistä yleisin on kohdunrungon syöpä. Lähteet: hus.fi / syopajarjestot.fi hoito on keskitettyä. –?Haluan kertoa avoimesti syövästäni siksi, että muutkin naiset muistaisivat käydä säännöllisesti seulonnoissa. 1 Miehillä syöpäkuoleman syynä on useimmiten keuhko-, eturauhastai suolistosyöpä. Vain muutama prosentti uusista rintasyövistä on harvinaisia, kun taas imukudoksen ja verta muodostavan kudoksen syövistä harvinaisia on jopa 75 prosenttia. Kohdunkaulan syövän ennuste on paras, sillä useimmiten se havaitaan jo esiasteena tai paikallisena kasvaimena. 1 Uusien syöpätapausten määrä on kasvanut tasaisesti 30 vuoden aikana. –?Kohdunkaulan syövän löytymisessä keskeinen rooli on papaja HPV-seulonnoilla, Hietanen muistuttaa. –?Yksilöllinen ennuste kuitenkin vaihtelee, kun kaikki ennusteelliset tekijät huomioidaan, Hietanen kertoo. Siihen sairastuu vuosittain yli 5?000 naista. 1 Harvinaisten syöpien osuus vaihtelee eri lähtöelimissä. Ja nykyään lapsille on tarjolla HPVeli papilloomavirusrokotus, joka kannattaa kyllä ottaa. Kohdun runko-osan syövän ennuste on niin ikään hyvä. –Lisäksi se luo meille kansainvälisen asiantuntijaverkoston, jonka sisällä toimii strukturoitu konsultointijärjestelmä
0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. 57 1 1 SANAPIILO. Lähetä viesti numeroon 13525. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 7 sanomalehdelle. 1996) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Hinnat levikkialueelle ja sis. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 9.00-15.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. EHKÄ SAKUN VOISI LASKEA HYÖTYKARJAKSI. alv 10%. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. ON VAIN YKSI JUTTU... Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain ASKO MIRO TAIMI VERTTI KALEVI SANTERI OKEI, LUULISIN, ETTÄ OLEMME NYT VALMIITA TEKEMÄÄN VEROILMOITUKSEN. lehtiarkiston) Digipaketti 18,58€/kk (kestotilaus sis. alv 24%). 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Kirsi Panula 040 127 8803, kirsi.panula@hillagroup.fi Tom Frilund 050 353 5228, tom.frilund@hillagroup.fi Anssi Mäkelä 050 598 2061, anssi.makela@hillagroup.fi Tilaukset 1.7.2022 alkaen: Täyspaketti 38,50€/kk (kestotilaus sis. Tiedustelut puh. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva ja Ilkka-Pohjalainen. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues O S C G K U R I G L M Ö J K E K F U V K M N H J L K L S H K A O Q M J O E H G A Y H O Ä U S Y I A J L N H M K S Ä E U U K R Y S O G Y B N A W D T A S O A N H E D L R N E Ö R Ö P K M Å M J L V L T Ä E U U I O Y K A K E B N E W M U L E T T O Ö R R N J R Ä E L Ö S L K E T E A E O I R Ä O S K L S T A A Ö N M N O E T A I M I K M B N I R P R U J O I R L I S A K N J A R N L J A R K A M A J T A S L I A L L E J B L I V O S B A L L R I S V I T U E K N U M U R S M A T A P A X C T U W D T K A L E V I O D L R S W J Y O A K I H Ö M Ä N A A E J F U V K M N H J L K L S E R Ö B Y U P O K H M L Ö U O E T U I O J K K B N I R J Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. TOIVOISIN VAIN, ETTÄ MEILLÄ OLISI ENEMMÄN VÄHENNYKSIÄ. ISSN 0788-8325. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. EN PYSTY TEKEMÄÄN YHTÄ VAUVAA LISÄÄ PUOLIYÖHÖN MENNESSÄ. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. JOO... Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-15.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä 30 pv. 1996) Peruspaketti 43€/kk (määräaikainentilaus sis. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 9.00-15.00). painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. MIKÄ. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi
17.05 Bronxin eläintarha. 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 11.30 Kiinteistöveljekset (S). Pelkkiä porilaisia. 07.35 Kokkikisa ruokakaupassa (S). 16.00 Salatut elämät (S). Kausi 3, 6/8. Kausi 13, 15/18. 17.05 SVT Forum. 06.35 Eläinten lentokenttä (S). 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 17.10–17.51 Sydämen kutsumus (7). 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään. 18.45 Fifan jalkapallon naisten MM-2023 karsinta FIN – SWE. 18.55 Top Gear (S). Kausi 2, 1/10. Jakso 2/15. 08.35 Daltonit (7). 00.45 Poliisit UK: Ajojahti (12). 16.00 Lemmen viemää (7). 19.45 Sverige idag valspecial. 11.25 Tulossa: Suorinta reittiä (S). 60-70-luvun arkkitehtuuria. Kausi 1. 19.30 Simpsonit (7). 8.09 Ruso ja rihmalat (S). 01.10 Vetenskapens värld. 14.50 Diesel Brothers (S). 22.45 Sportnytt. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). Kausi 1. 17.45 Politikbyrån. 12.35 Kokkikisa ruokakaupassa (S). 19.00 Paratiisihotelli Norja (12). 06.30 Kökets middagstips. 16.55–17.25 Design 3000 ja Kasper Strömman. 18.00 Puutarhat uusiksi. 1/21. 00.30 Retrotanssit. 21.00 ELOKUVA 22 Jump Street (12). (U) 10.50 Yle Alueuutiset. Onnettomuus raiteilla. 07.30 Saari ilman lakeja. 23.00 ELOKUVA Gangsterin heila. 19.00 Atlantin yli (S). (U) 13.00 Tanskalainen maajussi. 17.15 Politikbyrån. 14.40 Neljän tähden talkoot. 17.30 Mahdottoman tavallinen Jorma Laine. (U) 14.00 Pelastetaan villieläimet. 22.25 Tulosruutu. 19.55 Tulossa: Vain elämää. 08.24 Tipu Touhukas (7). Houkutus. 02.05 Simpsonit. 18.45 Uutiset. 21.00 Suomen kaunein koti. 17.35 Lainvalvojat (7). Heimojen parhaat neuvottelijat ottavat mittaa toisistaan uudella saarella ja pääsevät käsiksi isoon houkutukseen. 17.00 Rapport. Kausi 1, 10/16. 06.45 Nyhetsmorgon. 22.05 ELOKUVA Naapurit (16). 11.00 Sjuksystrarna på Fredenslund. 00.00 Hudson & Rex (12). Talvivaara. 12.55 Pienten perhe (S). 11.00 Family Guy. Kausi 6, 4/12. 14.00 Näin tehtiin Pelle Hermanni elokuva. 19.59 Fifan jalkapallon naisten MM-2023 karsinta FIN – SWE. 13.55 TV Shop. 4/7. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). Everything (S). 22.40 Selviytyjät Suomi. • 23.20 Tulossa: Vain elämää. 12.00 Retrotanssit. Kausi 6. 18.00 Efter fem. 11.45 Pontikankeittäjät (S). (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 17.30 Virkakoirat (7). Possu on makkaraa. Kausi 21,1/53. 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 12.00 Emmerdale (S). 14.00 Tankkaustarinat. 10.30 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 17.00 Lastensairaalan syke. 19.55 John Walsh: Rikollisten jäljillä (Needs parental rating evaluation). (U) 10.15 Asvalttiviidakot. 17.00 17.50 4D: Pieleen menneet dieetit (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (12). 20.30 Rapport. Praha, Tshekki. 10.00 Fillaripäiväkirja. 14.55 Vintage-kodit kuntoon (S). 01.05 Billions. Jakso 2/8. 12.20 Tänk till ungas röster om valet. Kausi 14. 16.55 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi (S). 17.30–21.00 YLE FEM. 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 13.30 Huikeat kakkutaiturit. 09.30 Tankkaustarinat. 18.30 Emmerdale (S). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Jakso 263. 12.00 Valitut Palat Collection. Jakso 1/10. 06.25 Uutisaamu. 09.20 Oman saaren metsästäjät (S). 09.20 Rehevien rakastajat (S). JIM 09.00 Tankkaustarinat. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. Kausi 9, 6/12. 17.00 Autojen ensiapu. 19.05 Lottovoittajan unelmakoti (S). 19.33 Lokala nyheter. 23.30 Maanteiden sankarit (S). 09.35 Fast N’ Loud (S). 00.10 Volodymyr Zelensky: A Hero Rises. 08.05 Bless This Mess. 09.00 Efter Nio. 18.30 Oddasat. NELONEN 06.00 Bing (S). 06.20 Moderni perhe. 16.00 Sanna Ukkola Live. 13.30 Nyt jos koskaan (S). 20.00 Suomen kaunein koti. 13.00 Simpsonit (7). Osa 1/6. 15.30 Meil kans!. 18.20 Nyhetstecken. 18.00 Suurmestari UK. 16.00 En plats i solen. (U) 22.24 AIKUISET (12). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 06.05 Rusty Rivets (S). 07.50 Vintage-kodit kuntoon (S). 15.30 Food Factory. 22.45 Hemmakultur. 02.45 Sportnytt. 01.30 Amerikan rajavartijat. 18.00 Päivän sää. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Australian rajalla. 15.00 Ulosottomiehet. 05.00–05.35 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 13.00 Hem till gården. 21.00 Naked Attraction (Needs parental rating evaluation). 00.00 Hetki ennen tuhoa. etappi. 15.50 Building Off the Grid (S). 12.30 Sydämen kutsumus. Tahdon olla sun. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 10/10. Etelärannikko. 19.47 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Salatut elämät (7). Tarvitaanko laki turvaamaan ihmishenkiä, jos hoitajien lakot toteutuvat. Sveriges TV2 10.00 SVT Forum. 05.45 Sverige idag. 14.30 Baletti on kivaa!. • 23.15 Paratiisihotelli Norja (12). 20.00 Frendit (S). 09.05 Ensisilmäyksellä. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 00.35 IFS invandrare för svenskar. 20.00 Remppa vai muutto UK. Potilasturvallisuuslakia alettiin taas valmistella. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 18.15 Nyheter på lätt svenska. 07.55 LEGO Friends (S). 00.55 True crime: Tappajan motiivi (12). 23.15 Dokumenttiprojekti: Citizen Love. 02.55 En plats i solen. 7.29 Piikki ja Siiri (S). 13.45 Hengenvaarallinen saalis (S). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.55 Uutiset. 18.50 MasterChef Australia. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 21.00–00.20 YLE TEEMA. 19.25 Tulosruutu. (U) 23.00 Oddasat. 14.30 Mayn keittiö. 01.40–02.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 16.00 Poliisikoira Rex (12). 15.00 Valitut Palat Collection. 11.30 Siivoojat. 16.15 Tähtikokkien Bocuse d´Or. 00.25 Remppa vai muutto UK. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 22.35 Billions (7). 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.50 Lokala nyheter. (U) 09.45 Uusi päivä (S). 16.30 Simpsonit. 15.55 Houstonin eläinpoliisit (7). 06.45 Arktiset vedet (S). 22.38 Kulturnyheterna. 07.00 Nuoret äidit (S). 08.30 Asunnon metsästäjät (S). 16.00 Kadonneet kaupungit Albert Linin kanssa – parhaat palat. 06.30 Mahtavat miesluolat (S). 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 ELOKUVA Death Wish (16). 18.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). 20.30 Halv åtta hos mig. Kausi 11. 02.10 Skärgårdens hjältar. 12.00 Leijonan luola USA. Kooste viime kauden parhaista. 12.10 Yle Oddasat ja Oddasat. 23.00 Näin tehtiin elokuva Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä. 19.50 Revenge Body with Martina Aitolehti (S). 12.00 Schitt’s Creek (S). 18.05 Kullan sukeltajat (S). 20.00 Robin – täydellinen ilta. 09.00 Sielunrauha: kuvataiteilija Äni Jaatinen. 20.00 Akuutti: Leiki itsesi luovaksi. 01.00 House. 18.10 Koripallon EM, Suomi – Tshekki. 12.30 Miehen puolikkaat. 03.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). 7.51 Retki-Roope (S). 11.00 Spotlight. 14.40 Suunnittelun jättimokat. saaristossa. 17.00 Virkakoirat (7). 20.00 TV4 Nyheterna. 10.00 Asunnon metsästäjät (S). 06.15 Sverige idag valspecial. 12.00 Liv D: Dianan haastattelu: prinsessan kosto (S). 08.05 LEGO Ninjago (7). 22.00 Sommaren i Grums. 06.50 Fast N’ Loud (S). 17.05 Sisarvaimoa etsimässä (S). 00.05 Tohtori Paise: Poksautustarinat (S). (U) 23.35–00.10 Avoimena. 11.55 Tulossa: Suorinta reittiä (S). tuotantokausi, 4/11. Sveriges TV4 06.05 Home and Away. 18.00 BUU-klubben. 15.55 Latela 6.0 (S). 18.30–19.59 Simpsonit. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 6.9. 19. 14.00 Moderni perhe. 13.00–13.50 Historia: Kauneudenhoito kautta aikojen. Kausi 8, jakso 718: Viikinkejä näkyvissä. National Geographic 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 17.00 Huvila & Huussi. 22.00 Sanna Ukkola Live. Jakso 8/10. 01.30 Uusi elämä etelässä. 08.15 Egyptin kadonneet aarteet – parhaat palat. 09.30 Ensisilmäyksellä. 12.50 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki (S). 11.00 Hemmagympa med Sofia. 19.00 Tulossa: Suorinta reittiä (S). 08.20 Angry Birds Stella (S). 15.05 Rempalla tuloja. 21.00 Historia: Sivilisaatioiden salaisuudet. 12.00 Simpsonit. 19.00 Rapport. 17.00 Suurin pudottaja Suomi. 06.40 Sisarvaimot. 12.00–17.25 YLE TEEMA. Kausi 8, jakso 718: Viikinkejä näkyvissä. Kausi 7, 10/12. (U) 22.45 Game of Thrones (16). 18.00 Australian rajalla. (U) 10.45 Meidän maamme – Vårt land. 17.00 17.04 Päivän sää. 20.55 Lokala nyheter. FOX 06.00 Moderni perhe. Jakso 36/62. (U) 17.00 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. Jotain vanhaa, jotain uutta. 13.00 Ensisilmäyksellä. 11.20 Rederiet. 15.00 Huimat huushollit. 17.00 Grand Designs Nya Zeeland. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.00 Uusi elämä etelässä. 12.50 Unga på tvärs. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.45 Moderni perhe. 16.30 Uusi päivä (S). 06.25 Ylen aamu. 15.40 Sohvaperunat. Kausi 9, 2/12. 14.40 Alastomat selviytyjät extreme (S). 15.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 13.00 Huikeat kakkutaiturit. 16.00 Hyvät ja huonot uutiset. 15.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 17.30 Viiden jälkeen. • 23.20– 00.20 Luonto sisälläni (S). FRII 06.15 Eläinten lentokenttä (S). Lainvastainen minkki. 7.47 Oravametsä. 00.30 Utfrågningen eftersnack. 12.05 Fatta bilden. 14.50 Det svenska modet. 03.10 15 minuter från Uutiset. Seinäjoki. 6.40 Energiamarkkinoiden näkymät tukipakettien jälkeen 7.11 Irakin levottomuudet ja poliittinen tilanne 7.25 Mitä odotettavissa eduskunnan syyskaudella. 08.45 Ensisilmäyksellä. 10.00–10.45 Murdochin murhamysteerit (12). 10.30 Järvenrantataloa etsimässä (S). 14.55 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. 01.35 Family Guy. 14.30 MTV Uutiset Live. 08.50 Kakkukuningas (S). 19.28 Sportnytt. 15.00 Food Factory. 20.15 Sporten. 16.50 Novosti Yle. 10.00 Simpsonit. 22.20 Päivän sää. 23.10 Naked Attraction (12). 15.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.05 Eläinsairaala (S). 20.30 Pyöräily: Tour of Hellas, 5. 20.00 Lentoturmatutkinta. 05.00 House.. 18.55 Fotboll: Landskamp. 11.30 Matkalla Miss Suomeksi. 19.45 Viikon Parkkonen. 12.30 Valitut Palat Collection. 21.00 Världens historia: München 1972. 07.40 Museoiden mysteerit (S). 10.00 All Together Now Suomi. 11.00 The Real Housewives of Orange County. 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 00.45 100 Places to Be. 17.00 How to Build. 21.50 ELOKUVA Kino Suomi: Onnentyttö (12). 10.30–11.00 Younger (7). Jakso 4258: Anonyymit Juttaholistit. 23.15 Utfrågningen. 17/20. 10.30 Hisingenistä Casablancaan – matkalla eläkkeelle. 17.30 Malory Towers (7). 16.00 Saitureiden säästövinkit (S). 07.25 Apua, mikä tauti! (12). 15.30 Toisenlaiset teiniäidit. 14.00 Nuori MacGyver (12). 21.00 ELOKUVA Kaappaus merellä (16). 14.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Sinkkuillallinen. 20.20 TV4 Vädret. 10.45 Valitut Palat Collection. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 16.00 Selviytyjät. 21.00 21.00 Ensitreffit alttarilla. 12.45 TV Shop. Savua ja tulta. 09.00–09.40 Casualty (12). 13.00 Hirviökala. 11.30 Family Guy. Muistoja pimeältä kujalta. 14.00 Arkistojen salat. . 21.00 21.00 Big Brother Suomi. 18.00 Uutiset. 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 23.00 Huumebisnes Oy. 15.00 Maajussille morsian. 08.45 Uutiset. 18.00 Family Guy. Kausi 4. Kausi 5, 19/32. 21.00 Fråga Lund. Vitsiniekan velkataakka. 12.30 Valitut Palat Collection. 17.05 Viiden jälkeen. Koripallon EM, alkulohkon ottelu. 15.20 Äppelodyssé med bonden Frank. 11.15 Mahtavat miesluolat (S). 23.25 Sinkkuillallinen. 17.55 Uutiset. 19.00 Grillimestarit Ripe & Teresa. 23.30 Ghislaine Maxwell: Maktens bordellmamma. Päätepysäkki Wien. 02.35 Simpsonit. 12.55 Valitut Palat Collection. 19.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 13.25 Äiti ja isä amorina (S). 10.00 Kauniit ja rohkeat (7). 10.00 Rempalla tuloja. 09.00 TV Shop. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Ystävä sä lapsien. 15.55 Onnenarpa. (2017) (U) 00.05–00.35 Puoli seitsemän. 08.35 Hengenvaarallinen saalis (S). 13.30 Simpsonit (12). 21.00 Vuosisata kuvanauhalla. 04.00 En plats i solen. 14.15 Neljän tähden talkoot. Hero 12.40 Eläinsairaala (S). 16.00 Miehen puolikkaat. 21.00 Robin – täydellinen ilta. Osa 6/7. 16.20 Fråga doktorn. 14.00 Alaskan lentopelastajat. 07.20 Smurffit (7). 14.30 Tankkaustarinat. 13.20 IFS invandrare för svenskar. 04.40– 05.50 Kiinteistöveljekset (S). Kutonen 06.10 Mahtavat miesluolat (S). 18.00 Arman Pohjantähden alla (7). 23.05 TV4 Vädret. 14.00 Bytt är bytt. Jakso 1/14. 21.00 Top Gear (S). 20.25 Revenge Body with Martina Aitolehti (S). 7.03 Touhukkaat (S). 14.00 H.E.T.K.I. 00.15 The Diana Investigations (7). 10.50 Mahtavat miesluolat (S). 01.30 Murhaaja kotonani (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 23.00 Alastomat selviytyjät rakkautta etsimässä (S). 08.20 Kakkukuningas (S). 16.45 Yle Oddasat. 22.10 Top Gear (S). Kausi 2, 2/5. 22.00 Aktuellt. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 19.00 Simpsonit (7). 09.30 Amos Anderson ja Söderlångvik. 08.50 Oman saaren metsästäjät (S). 21.00 Dopamiini (12). (U) 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.05 Poliisit 2020 (7). 08.23 Galaxi. 11.00 Ristiin rastiin rannikkoa. Kausi 5. 13.30 Luontoretkellä: Tunturihirven jäljillä. 09.00 Meret ilman vettä. 21.00 Running Wild With Bear Grylls. Indoktrinaatio. 02.30–03.30 Rakkauden FAQ. 12.00–12.53 Dos vidas – Kaksi elämää (12). TV5 06.00 Järvenrantataloa etsimässä (S). Kausi 15, 2/12. 17.25 Uutiset. (U) 22.00 AIKUISET (12). 01.00 Apua, mikä tauti! (12). Kausi 1. 19.20 Päivän sää. 02.20 Ulosottomiehet. 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7). 7.41 Jälkipörssi 8.50 Heikki Kinnunen pahoittaa jälleen mielensä 09.30 Puoli seitsemän. 03.40 Building Off the Grid (S). 15.00 En plats i solen. (U) 15.25 Näin Norjassa. MUUT TV-KANAVAT Sveriges TV1 07.00 Morgonstudion. 18.30 Puoli seitsemän. 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 13.00 Soiva postikortti: Jepa Lambert. 14.30 Moderni perhe. 00.50 100 Places to Be. 02.35 Alastomat selviytyjät extreme (S). (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kausi 3, 7/8. 15.00 Ihmemies MacGyver. 10.30 Jaksa paremmin. (U) 14.50 Ikimuistoinen: Romantiikan helmiä. 01.00 Amerikan rajavartijat. 03.30–04.00 Poliisit (S). 02.00 CSI. (U) 11.15 McLeodin tyttäret (12). 21.55 Världens historia på tre minuter. 08.10 Horseland – heppajengi (S). 21.40 Dopamiini (12). 19.30 Uutiset. 02.00 Arman Pohjantähden alla (7). Kausi 9, 5/12. Jakso 4257: Jurrikaani Ben. 10.00 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 10.30 Valitut Palat Collection. Kausi 11, 11/15. 22.00 Utfrågningen. 00.00 Poliisit 2020 (7). Jakso 3/85. 06.30 Arpo (S). 01.00 Running Wild With Bear Grylls. 01.05 Family Guy. 13.00 Rapport. 13.35 Kokkaushaaste (S). Uskottelua. 22.00 Criminal Minds: Beyond Borders. 10.50 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää (S). 8.02 Askarrellaan. Kirjeet saapuvat. 22.00 Kymmenen uutiset. 18.35 Sportliv. B10 TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Pienempi paha. 23.00 TV4 Nyheterna och Sporten. 23.45 Ohjelmatietoja. Pidä kiinni kädestäni. 17.30 Family Guy. 13.03 SVT Forum. 20.00 Suorinta reittiä (S). 23.00 Raskaan kaluston pelastajat. 7.35 Puuharit (S). 12.05 Sjuksystrarna på Fredenslund. 01.50 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 00.00 Lastensairaalan syke. 20.00 90 päivää morsiamena (S). 21.00 Idol 2022. MTV3 06.15 Aamusää. 00.55 Taxi Driver (16). 22.30 Herr Talman. 10.20 Hengenvaarallisesti lihava (S). 00.30 Gold Rush – Kultakuume (S). (1950) (U) 14.20 Ikimuistoinen: Georg Malmsten. 10.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 12.20 Pienten perhe (S). 03.00 Nyhetstecken. 06.45 Tonnikalan saalistajat. 16.00 Ihanan Elisan tytär (12). 00.20 St Aidans sjukhus. 00.30 Rapport. 09.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 11.00 Järvenrantataloa etsimässä (S). (U) 21.00 21.00 Kohtaamiset ja erot (7). 20.40 Luottomies 3 (7). 14.30 Hääpukuja kurvikkaille (S). 03.00 Poliisit (S). TLC 06.15 Say Yes To The Dress (S). 06.20 Järvenrantataloa etsimässä (S). 13.50 Det sitter i väggarna. SUB 06.30 Teletapit (S). AlfaTV 08.00 Sanna Ukkola Live. 19.00 Viikinkien nousu ja tuho. 00.15 Australian rajalla. 23.40 Seduced: NXIVM-kultin tarina (12). 19.50 Keno. 13.10 ELOKUVA Orpopojan valssi (S). 22.45 Uutiset. 16.00 Remppa vai muutto UK. 21.30 Perjantai-dokkari: Yön sudet. 06.30 Valitut Palat Collection. 17.00 Maajussille morsian. 12.45 Valitut Palat Collection. 11.00 Vaimot vaihtoon USA. 17.00 Simpsonit. 21.00 21.00 A-studio. 11.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 13.30 Home and Away. Kausi 26. 04.20–05.21 Suurmestari UK. (U) 20.50 Luottomies 3 (7). 18.15 Uutisplus. 11.00 Haapasalo ja kaverit (S). 23.00 Dox: Världens vackraste pojke. 22.00 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 20.30 Frendit (S). 20.00 Hudson & Rex (12). 07.45 Denver (S). 18.10 Kotikulmat kuntoon (S). Onnea, Asko ja Felix! 6.53 Humps (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.05 Fridolf sticker opp!. Kausi 2, 1/10. Kausi 3B, 14/14. 15.55 A-studio. 21.55 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 18.30 Sverige idag. 02.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). Ympäri käydään, yhteen tullaan. 03.20 Jahti. 06.55 Pyjamasankarit (S). 18.28 Ötökkätalli (S). 09.30 Emmerdale (S). 12.30 Masked Singer Suomi. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Ensitreffit alttarilla. 19.18 Kulturnyheterna. 22.00 Maailma liekeissä (16). Kausi 2, 2/10. Uusi ohjelma alkaa! 20.58 Keno ja Synttärit. 13.00 Britannian ökyhotellit. Jakso 9/14. 18.00 Arvokaman etsijät: Entisöijät (S). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 22.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 19.55 Latela 6.0 (S). 15.15 Valitut Palat Collection. 23.05 ESPN dokumentti: Legendaarinen Eddie Aikau. 08.25 Eksynyt Ozissa (7). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00–19.51 Prisma: Ruoanlaiton anatomia. 00.20 ELOKUVA Blockers (12). 2/6. 08.25– 08.46 Miehen puolikkaat. 23.00 Politikbyrån. 13.30 Ensisilmäyksellä. 22.35 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. 23.00 Uutisplus. 12.30 Salatut elämät (S). 06.40–07.46 Simpsonit. 23.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12). Jakso 2/4. 13.55 Hauskat kotivideot. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). Kulutustahti. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. Osa 10/10. 08.00 Erämaan armoilla. Kausi 4, 1/12. Kausi 10, 2/12. Kausi 35, 30/30. 09.50 Restaurant: Impossible (S). Kausi 8, 1/6. 10.30 Simpsonit
(USA 2014) Pekka?Eronen kriitikko Kun nuoresta jazzlaulajattaresta leivotaan koko kansan iskelmätähti, alkaa hurja nousu maineeseen ja yksityiselämän romahdus. Merja Turunen kirjoitti Laila Kinnusen tarinaa väljästi mukailevan draaman jazzbändin vokalisti Annasta, joka lipsahtaa puolivahingossa iskelmätähdeksi. Suomi kohtaa Ruotsin, kun länsinaapuri saapuu Tampereelle Helmareiden vieraaksi. Irina Milan laulajan vuoristoradalla LEIF ÖSTER / YLE Jalkapallo, Suomi–Ruotsi Yle Teema & Fem klo 18.45 Naisten jalkapallomaajoukkueen Helmareilla on edessään MM-karsinnan päätöskamppailut. Näiden veroista kaupallista menestystä ei 1970-luvun suomalainen yleisö hänelle suonut, mutta rima pysyi korkealla. Lohkojen toiseksi sijoittuneet jatkavat lokakuussa pelattaviin Euroopan MM-jatkokarsintoihin, joissa jaossa on kaksi kisapaikkaa. Lopun blues on kai summaavinaan elämän alakulon, mutta paremmin aikaa uhmaa Milanin brechtiläinen tulkinta Tiputanssista. Essi Sainio Suomi kohtaa Ruotsin Tampereella YLE www.keskipohjanmaa.fi Voita pääsyliput! Osallistu arvontaan osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/kinojuhlat Arvomme 2 kpl 4 hengen lippupaketteja Kokkolan Kinojuhlien Encanto-lastenelokuvan näytökseen Bio Rexiin lauantaille 10.9. Virtaa riitti myös sen jatko-osaan, jossa Jonah Hillin ja Channing Tatumin kyttäkaksikko soluttautuu vaihteeksi collegeen. Perjantaina 75 vuotta täyttänyt taiteilija (onnea vaan!) oli Vesalan, Yonan, Chisun ja muiden tämän päivän itsenäisten artistinaisten edelläkävijä. Jaakko Pakkasvirran Pedon merkissä (1980)?Milan teki ison roolin. Ohjaaja/käsikirjoittajien työnäytteitä ovat olleet esimerkiksi mainiot animaatiot LEGO elokuva (2014) ja fanitkin yllättänyt, tyylikäs Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia (2018)?–?niin, ja lukiokomediaa ja kyttäjännäriä sujuvasti yhdistellyt 21 Jump Street (2012). Suomella on vielä ohuet mahdollisuudet selviytyä kisoihin. Voittajat pääsevät myös tutustumaan Keskipohjanmaan toimitukseen ennen elokuvaa.. (USA 2017) 22 Jump Street Liv klo 21.00 HHH Phil Lordilla ja Christopher Millerillä on hallussa popkulttuurin syvempi oppimäärä ja kulttivainu. (Suomi 1983) Death Wish Hero klo 21.00 HH Perheensä menettänyt lääkäri (Bruce Willis) ampuu konnia vanhan Charles Bronson -jännärin puuduttavassa uusintaversiossa. Näyttelemisen putki jatkui teatterissa ja tv-elokuvassa Onnentyttö. Lohkoa ylivoimaisesti johtava Ruotsi on varmistanut paikkansa kisoihin. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa B11 Onnentyttö Yle Teema & Fem klo 21.50 HHH Irina Milania muistetaan häpeällisen harvoin. Suomen naiset eivät ole koskaan pelanneet MMkisoissa. Bändissä on myös Matti Pellonpää, mutta monin tavoin riuhtovien miesten sijasta Onnentyttö puhuttelee Milanin, Birgitta Ulfssonin ja Tarja-Tuulikki Tarsalan tarkemmilla rooleilla. Peter Stormaren asianmukaisen luihu konnahahmo kylvää sinne vaarallista muuntohuumetta, mutta se ei herjan heittoa ja itseironiaa pilaa. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa pelattavaan turnaukseen pääsee Euroopasta 12 maata
Auringonnousu ja -lasku Helsinki 6:25 20:10 Jyväskylä 6:17 20:12 Kokkola 6:24 20:27 Rovaniemi 6:05 20:24 Ivalo 5:50 20:25 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 13 °C 12 °C 13 °C 12 °C 12 °C 10 °C 10 °C 10 °C +9 °C 10 °C) (+6 °C) (+6 °C) (+4 °C) (+4 °C) (+4 °C) (+3 °C) (+2 °C) (+1 °C) (+3 °C) (+2 9 4 8 3 Ti 6.9. Kokkola 12 Pietarsaari 12 Toholampi 12 Halsua 12 Ylivieska 12 Kalajoki 12 Haapavesi 12 Helsinki 16 Lahti 15 Tampere 16 Turku 17 Pori 16 Joensuu 12 Jyväskylä 14 Kuopio 12 Oulu 11 Rovaniemi 10 Kuusamo +8 Ke 7.9. 12 12 12 12 12 12 12 14 14 14 15 14 12 13 12 13 11 +9 Ti 13.9. 12 12 12 11 12 12 11 12 12 12 13 13 11 11 11 11 11 10 La 10.9. 14 14 14 14 14 14 14 16 15 15 16 15 12 14 13 14 12 10 Eilen Vuosi sitten °C 11 °C 12 °C 12 °C 10 °C 10 °C 10 °C 12 °C 12 °C +9 °C 10 °C 12 °C 12 °C 13 °C 11 °C 13 °C 12 °C 13 °C 12 °C 15 °C 15 °C 15 °C 14 °C 15 °C 10 °C 14 °C 15 °C °C 13 °C 17 °C 15 °C 13 °C 14 °C 14 °C 12 °C 15 °C 12 8 9 5 5 6 4 2 2 3 2 2 3 °C +6 °C +8 °C +8 °C 10 °C +8 °C 10 °C 10 °C 13 °C 13 °C 13 °C 16 °C 16 °C +6 °C +7 °C +7 °C +9 °C +7 °C +9 °C +9 °C 11 °C 10 °C +9 °C 12 °C 11 (5.9. 11 11 10 10 11 10 10 13 11 11 12 12 10 10 10 10 10 +7 Pe 9.9. Tiistaina illalla paikoin sadekuuroja. 10 10 10 10 10 10 10 14 10 11 14 13 +9 10 +9 11 +8 +7 To 8.9. +28,2 °C 1968 Pori Kylmintä toissa yönä -1,7 °C Kemi lentoasema Kylmin mitattu 6.9. Kohtalaista pohjoistuulta. TIISTAI 6.9.2022 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1000 1005 1005 1005 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1025 1025 1025 Pilvistä, illalla paikoin vähäisiä kuuroja Odotettavissa tiistai-iltaan asti: Sää on pilvinen ja poutainen. 13 13 13 14 13 13 13 15 14 14 15 15 12 14 12 13 12 +8 Ke 14.9. klo 15) Merivesi Kemi 12 °C -33 cm Oulu 14 °C -32 cm Raahe 12 °C -34 cm Pietarsaari 14 °C -32 cm Vaasa 15 °C -33 cm Rauma 12 °C -32 cm Turku 15 °C -30 cm Helsinki 17 °C -27 cm Hamina 13 °C -29 cm Lämpimintä 5.9. 1,4 mm Punkaharju Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ti Amsterdam 25 Buenos Aires 17 Budapest 22 Lissabon 23 New York 23 Oimjakon 13 Riika 14 Skellefteå 14 Sydney 14 Tukholma 19 Tokio 29 Ke 23 20 23 23 22 16 15 11 15 15 29 To 18 20 26 25 24 +9 14 12 18 13 27 Pe 18 15 24 26 24 +9 15 14 20 15 26 La 19 17 20 26 23 +7 14 15 19 14 29 Ti Alanya 32 Dubai 41 Dubrovnik 27 Funchal 23 Hania 24 Honolulu 27 Las Palmas 24 Malaga 32 Nizza 28 Phuket 26 Venetsia 26 Ke 31 40 28 23 24 28 24 35 27 27 25 To 32 39 27 24 25 27 24 33 30 27 23 Pe 33 40 25 23 27 27 24 30 30 29 22 La 33 37 26 23 30 27 24 30 26 29 23 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (31.8.–5.9.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. Päivän ylin lämpötila on noin 12 astetta. -7,9 °C 1961 Sodankylä Sateisinta 4.9. klo 15.00 +14,8 °C Sodankylä Lämpimin mitattu 6.9. 12 12 11 11 12 11 12 13 13 13 14 13 12 12 12 12 13 10 Su 11.9. 13 13 13 13 14 13 13 14 13 14 15 14 12 13 12 13 12 10 Ma 12.9