Muita ihmisiä ei juuri hakkuutyömailla näy, kertoo koneyrittäjä Juho Koski. Niskasella tuplajuhlat 1 Sivu 9 Maastohiihdon kotimainen kilpailukausi pistettiin sunnuntaina pakettiin Taivalkoskella, jossa kilpailtiin pitkien matkojen SM-mitaleista. Miesten 50 kilometrillä voiton vei Miro Karppanen. Silloin isoja koneita huolletaan. Veteliläisen Juho Koskisen mieli on haikea, kun talvikorjuut ovat lopullisesti takana, ja edessä on kevään kelirikon tuoma tauko hakkuisiin. Tauko käytetään kuitenkin hyödyksi. (sis. Maanantai 7.4.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 28 Hinta 4,20 €. Naisten 30 kilometrillä Kerttu Niskanen hiihti viikonlopun toisen henkilökohtaisen mestaruutensa. MAIJA AHONEN Ruoka-apukasseja jaetaan Kokkolassa enää vain kerran viikossa 1 Sivu 4. Kerttu Niskanen päätti kilpailukautensa voittotuuletuksiin. alv 10 %). HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA 1 Sivu 16 Aivan kaikille kevät ei ole ilonaihe Lämpenevät kelit eivät ole metsäkoneyrittäjälle ilonaihe. – Huollamme pääasiassa koneet itse, Koskinen kertoo
Pihtinevan mahdollisesta rakentamisja käyttöönottoaikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa, tällä hetkellä siihen oleellisesti vaikuttaa kaavoitustyö. Kaupunginvaltuuston päätettäväksi aikanaan menevä kaavaehdotus on määrä saada valmiiksi vielä tämän vuoden puolella. Kyseessä on Kokkolan isoin vireillä oleva tuulivoimayleiskaava. Ingka Investments omistaa 49 prosenttia Hallan, Laineen ja Tyrskyn projektiyhtiöistä. – Pihtinevan hankkeessa valtaosa tarvittavista maanvuokrasopimuksista on jo tehty maanomistajien kanssa, projektipäällikkö Olli Takalammi kertoo. – Merituulivoima tulee toteutumaan, jos sähkönkulutuksen kasvuennusteet toteutuvat. Tämän hankkeen YVA-selostus tulee nähtäville huhtikuun lopulla kahden kuukauden ajaksi lausuntojen ja mielipiteiden antamista varten. Rakentaminen on nopeaa. Hankkeiden osaomistajaksi tuli Ingka Investments vuonna 2023, Lamberg ja Takalammi taustoittavat. Takalammi laskeskelee, että jos kaikki menee toivotulla tavalla, investointipäätös voisi syntyä 2030-luvun alkupuolella. Arvioiden mukaan investointipäätös on aikanaan 800–900 miljoonan euron suuruinen, mikäli hanke toteutuu maksimikokoisena. Myös kaavoitus etenee YVA:n rinnalla ensin kaavaluonnoksen laatimisella. huhtikuuta 2025 2 // Vili Ruuska Uusiutuvan energian yhtiö OX2 kertoi tiistaina jätti-investoinnista, joka ulottuu myös Halsualle. SÄHKÖNTUOTANNOLTAAN , voimalamäärältään ja pinta-alaltaan massiivinen Laine on vielä pitkissä kantimissa. Kuten todettua, yksinoikeus alueen käyttöön puuttuu. Kälviän ja Ullavan väliin Pihtinevalle on tarkoitus rakentaa 60 tai 86 voimalaa, määrää ei ole vielä lyöty lukkoon. Näillä näkymin ensimmäinen huutokauppa olisi loppuvuonna 2025. Kaavan teemoja on supistettu valmistelun ripeyttämiseksi: kaava keskittyy vain energiamurroksen edistämisen teemoihin. JUKKA LEHOJÄRVI. Viranomaisen perusteltu päätelmä tullee syyskuussa. Sitä myötä Honkakankaan 16 tuulivoimalan laajuista tuulivoimapuistoa ryhdytään rakentamaan. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Maakuntakaavan työ on viivästynyt muun muassa ”kunnianhimoisen aikataulun” ja ”niukkojen resurssien” takia. Rakennustyöt vievät noin kaksi vuotta. OX2:lla on Suomessa hankekehitysvaiheessa kolme merituulivoimahanketta: Halla, Laine ja Tyrsky. Merituulivoima on ultramatkan juoksua, ja siihen me olemme valmistautuneet, toteavat Takalammi ja Lamberg. Sitten alkaa avoin dialogi. Kilpailutusprosessi kestänee noin vuoden. Kohta on yleisötilaisuuksien aika OX2:n Laine-merituulivoimahankkeen YVA on valmistumaisillaan. Kehitimme hanketta ensimmäiset vuodet itse rahoittaen. Mutta tarkastellaan lähikuukausia hanke kerrallaan. Näistä Laine sijoittuu Kokkolan ja Pietarsaaren edustalla olevalle Suomen talousvyöhykkeelle. – Maakuntakaavan aikataulu on hyvin tärkeä meillekin. Vaikka ollaan näennäisen odottavalla kannalla, rahaa palaa koko ajan hankekehitykseen. Valtioneuvosto hylkäsi nämä hakemukset toukokuussa 2024. Niin voi käydä, jos nähdään, että hankekehityksen riskit ovat liian suuria. Pihtinevan kaavaa ei voida hyväksyä ennen kuin maakuntakaava hyväksytään, Takalammi sanoo. Luonnollisesti niin puuttuu myös vesilupa, joka tarvitaan merituulivoimahankkeisiin. Toki tuhansien sivujen laajuista YVA-selostusta on tehty Laine-hankkeessa jo nelisen vuotta. Sähköntuotanto voisi alkaa 2030-luvun puolivälissä. OX2 valaisi tiistain tapaamisessa muun muassa Pihtinevan hankkeen tilannetta. Vertailun vuoksi: tiistaina kerrottu Suomen kaikkien aikojen suurin uusiutuvan energian investointipäätös oli yhteisarvoltaan noin 700 miljoonaa euroa. Mutta muuallakin tapahtuu. OX2 haki joulukuussa 2022 jätetyillä hakemuksilla Laineja Halla-merituulivoimahankkeille hyödyntämisoikeutta, jolla hankkeille olisi saatu yksinoikeus. Laineen vuosittainen sähköntuotanto olisi maksimissaan jopa 11 terawattituntia. – Olisi tärkeää, että huutokaupasta tulisi hyvä. Tämän takia OX2 tulee hidastamaan merituulivoiman hankekehitystään, kunnes hankkeille on saatu yksinoikeus. Ingka Investments on osa Ingka Groupia, jonka perusti Ingvar Kamprad. Niin kävi Tanskassa (joulukuussa), Takalammi toteaa. Hänet tunnetaan parhaiten huonekalumyymäläketju Ikean perustajana. Yksinoikeudet alueille ratkaiseva huutokauppa tosin on vielä edessä loppuvuonna. – Ilmassa on epävarmuutta, joten joudumme jarruttamaan hankekehitystä, kunnes huutokaupat on saatu valmiiksi ja olemme saaneet yksinoikeuden alueeseen. Maakuntakaava oli tarkoitus laatia jo vuosina 2022–2024. Maakuntahallituksen puheenjohtaja Timo Pärkkä kertoi kaksi viikkoa sitten tekstiviestitse Keskipohjanmaalle, että maakuntahallitus haluaa tilannekatsauksen toukokuun kokoukseen. Toivomme todella paljon kannanottoja ja lausuntoja, OX2:n hankekehityksen johtaja Janne Lamberg kannustaa keskusteluun. Fingridin viimeisimmän ennusteen mukaan sähkönkulutus voi jopa tuplaantua kymmenessä vuodessa. Merikaapeleiden rantautumisalueet ovat vielä reiteiltään vaihtoehtoisia, kertoo OX2:n hankekehityksen johtaja Janne Lamberg. Nykyistä sähköntuotantokapasiteettia on rakennettu 50–60 vuotta, joten muutoksen vauhti on valtava, Lamberg vertaa ja jatkaa: – Jos sähkölle on kysyntää, luvat kunnossa ja hanke muutenkin valmiina, tuotanto alkaa merituulivoimassa noin kolmessa-neljässä vuodessa investointipäätöksestä. Yleisötilaisuus pyritään pitämään huhtikuun lopussa, tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin. YVA:t viedään suunnitellusti maaliin. Pihtinevan YVA-selostus on tulossa nähtäville huhtikuun alkupuolelta kesäkuun alkuun. – Siihen tulee paljon tutkimustietoa tutkimattomilta merialueilta. Vaarana on, että jos kriteerit ja ehdot ovat kauhean tiukkoja ja velvoittavia, huutokauppaan ei välttämättä saada tarjouksia. Kun tähän lisätään myös ympäristövaikutusten arvioinnin osalta edistyvä Laine-merituulivoimahanke, voidaan sanoa, että edessä on YVA-selostuksien ja yleisötilaisuuksien kevät. – Merituulivoiman hankekehittäminen on kallista. Vuoden 2025 alussa voimaan tulleen lain mukaan määriteltyjen alueiden yksinoikeudet voidaan jakaa huutokauppaamalla
Kun uimahalli ja kylpylä löytyvät saman katon alta, on käyttöaste korkeampi. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Kuntavaaliehdokkaat pääsivät ottamaan aiheeseen kantaa vaalikoneessa, jossa heille esitettiin väite ”Kalajoen uuden uimahallin oikea paikka on Hiekkasärkillä”. Järjestetään kuljetuksia kuntalaisille sinne, kokoomuksen Juha Junnikkala ehdottaa. ERI MIELTÄ VÄITTEEN kanssa on vain kuusi ehdokasta ja täysin eri mieltä kahdeksan ehdokasta. Keskustan Risto Tilus taas ehdottaa, että Hiekkasärkillä voitaisiin panostaa muihin elämyksellisiin palveluihin. Miksi kaikki harrastemahdollisuudet pitää siirtää tai rakentaa Hiekkasärkille. Mutta kulkevatko himankalaiset mieluummin Kannuksessa uimassa, Ylikauppila pohtii. – Keskustassa uimahalli palvelisi paremmin Kalajoen kouluja liikuntatuntien osalta, ikäihmisiä ja kuntalaisia. Samoin lapset ovat aina jonkun toisen kuskaamisen varassa, perussuomalaisten Terttu Öljymäki perustelee kantaansa. Ei kylpyläkään ole ylikuormitettu! Ylivieskasta, Kokkolasta, Raahesta löytyvät upeat uimahallit: sinnehän voi järjestää yhteiskuljetuksia myös koululaisille, Perander ehdottaa. – Kyllä jotain liikuntamahdollisuuksia pitäisi olla Kalajoen kestustassakin. Kaikkiaan 14 ehdokasta suhtautuu väitteeseen neutraalisti. Vanhemmalla väellä ei välttämättä ole loppuun asti ajokorttia itsellä. MONET SAMAA MIELTÄ väitteen kanssa olevat ehdokkaat kuitenkin myöntävät, että keskustaan rakennettu uimahalli lisäisi keskustan elinvoimaisuutta ja olisi lähempänä esimerkiksi koululaisia. Vaalikoneeseen vastaamatta jättivät kokoomuksesta Jukka Kärjä, Marja Ojala, Timo Passi ja Antti Roslander, kristillisdemokraateista Sari Männistö, perussuomalaisista Timo Heikkinen, Lek Pernu ja Heikki Rahja, sosiaalidemokraateista Piia Härkönen, Hannu Junttila ja Timo Suni, vasemmistoliitosta Päivi Alho, Sirkka Alho, Markku Vierimaa ja Juha Tuliniemi ja keskustasta Olli Isokääntä, Ville Nikula, Tapio Pernu ja Mauno Rahkola. Tarvitaanko tänne siis lainkaan uimahallia. SDP:n Maija Pihlaja ehdottaa uimahallibusseja viikonlopulle, kokoomuksen Jenika Ylikauppila kyselyä kuntalaisille. Toisaalta etäisyys keskustaajamasta on kahdeksan kilometrin luokkaa, joten palvelu on saavutettavissa auton omaavalta asiakkaalta ihan siedettävästi sekä hyvällä säällä hyvää väylää pitkin vaikkapa polkupyörällä, kokoomuksen Jouko Arvo toteaa. Moni ehdokas myös muistuttaa, että Hiekkasärkillä uimahalli on lähempänä himankalaisia sekä alueen muita liikuntapalveluita. Se olisi ennen kaikkea uimahalli ja harrastuspaikka meille paikkakuntalaisille, ei vain loman ajanvietettä turisteille. KÄYTÄNNÖSSÄ täysin samaa mieltä ja samaa mieltä olevat ehdokkaat perustelevat näkemystään kannattavuudella: Hiekkasärkillä oleva uimahalli palvelee sekä asukkaiden että matkailijoiden tarpeita. Keskustan Laura Sorvoja on heidän kanssaan samoilla linjoilla: – Mielestäni kalajokiset tarvitsevat uimahallin Kalajoen keskustaan. Neutraalin kannan kysymykseen valinneet keskustan Heli Kallioinen ja Ari Rautakoski muistuttavat, että pääasia on, että Kalajoelle saataisiin uusi uimahalli, joka olisi kaikkien kuntalaisten käytössä. – Esimerkiksi erilaiset saunaelämykset, avantouintimahdollisuudet ja erilaiset hyvinvointija vesiaktiviteetit voisivat vahvistaa alueen matkailullista houkuttelevuutta. Kalajoen keskusta on keskellä kaikkea ja kuntalaisilla on lyhyempi matka uimahallille, jos se on keskustassa. ANNIKA TIIT TO " Särkillä on jo kuuluisa kylpylä. huhtikuuta 2025 // 3 Annika Tiitto Kylpylä alkaa olla jo vanha, joten viime vuosina Kalajoella on puhuttu paljon uuden kylpylän rakentamisesta. – Vaikka ymmärrän, että Hiekkasärkät voivat olla hieman kaukana esimerkiksi Tyngällä asuville, alueella on kuitenkin infrastruktuuri, joka tukee uimahallin sijoittamista sinne. Toki se olisi silloin kauempana esimerkiksi Himangasta. Kylpylä on tällä hetkellä näppärästi hotellin kyljessä. Tätäkin ehdokkaat pohtivat. Kokoomuksen ja keskustan ehdokkaat asettuivat vahvimmin Hiekkasärkkien kannalle, kun taas SDP:n ja perussuomalaisten ehdokkaat harkitsisivat myös muita vaihtoehtoja. Kysyimme asiaan perusteluita. Ja voisiko kylpylän rakentaa yritysvetoisesti Hiekkasärkille ja uimahallin keskustaan kaupungin rahoilla. Suunnitelmissa on rakentaa kylpylä Hiekkasärkille, mutta toisenlaistakin vaihtoehtoa on väläytelty: mitäpä jos keskustaan rakennettaisiinkin uimahalli. Nämä ehdokkaat kallistuvat siis sille kannalle, että uimahallin paikka olisi jossain muualla kuin Hiekkasärkillä. Näiden toteuttaminen yksityisellä rahoituksella voisi olla kestävämpi ratkaisu, jolloin kaupunki ei joutuisi kantamaan investointien taloudellista taakkaa, mutta alueen matkailullinen vetovoima säilyisi ja kehittyisi, Tilus sanoo. Se olisi uimahalli, johon koululaisilla ja vanhuksilla olisi helppo pääsy. Enemmistö uimahallin kannalla Suurin osa kuntavaaliehdokkaista rakentaisi Kalajoelle uuden uimahallin. – Särkillä uimahallin käyttöaste on huomattavasti korkeampi ja toiminta taloudellisesti kannattavampaa, keskustan Katja Lahti toteaa. – Siellä se saadaan kannattavaksi. – Uimahalli on ensisijaisesti kaupungin asukkaille ja sen paikka on ehdottomasti Kalajoen keskustassa, siitä ei ole kahta sanaa. Sieltä löytyy monipuoliset palvelut, kuten myös radat uimareille. – Mielestäni mainittu sijoitusratkaisu on taloudelliselta kannalta oikea, vaikka se saavutettavuudeltaan aiheuttaa haasteita tietylle käyttäjäkunnalle. Kristillisdemokraattien Reijo Perander lähtee pohdinnoissaan ihan omille urille: – Särkillä on jo kuuluisa kylpylä. Keskustaan rakennettu uimahalli lisäisi keskustan elinvoimaisuutta ja olisi lähempänä esimerkiksi koululaisia.. Turistitkin ovat toki sinne tervetulleita, vihreiden Hannu Lahti linjaa. Siksi kannatan tätä sijaintia, kokoomuksen Heli Vuorinen perustelee. Suurin osa näistä vastaajista kannattaa uimahallin rakentamista keskustaan. Reijo Perander (kd.) Hiekkasärkillä oleva uimahalli palvelee sekä asukkaiden että matkailijoiden tarpeita. Tarvitaanko tänne siis lainkaan uimahallia. Täysin samaa mieltä asiasta oli 29,5 prosenttia vastaajista ja samaa mieltä 24,6 prosenttia, eli enemmistö kuntavaaliehdokkaista kannattaa uimahallin rakentamista Hiekkasärkille
Kauppojen lisäksi ruokaa saadaan ruokatehtaista, joista isoimpia ovat Snellman ja Pouttu. – Kaupoista tuleva määrä on ainakin puoleen tippunut, sanoo helluntaiseurakunnan ruoka-apua koordinoiva Hannu Rekilä. Lisäksi merikotkan säännöllisessä käytössä oleva pesäpuu on rauhoitettu. MTV:n torstaina julkaistussa jutussa kerrotaan, että Brännkärriä suunnitellaan opetusja kulttuuriministeriöön ylijohtajaksi. Ihmiset osaavat kiertää kärryjensä kanssa aika ammattimaisesti alennusten perässä. VEIKKO SIP ONKOSKI Frida Keränen MTV Uutisten tietojen mukaan Kruunupyyn kunnanjohtaja Malin Brännkärrillä voi pian olla uusi työ. YLIJOHTAJAN HAKU oli auki loppuvuodesta, jolloin sitä haki 26 henkilöä mukaan lukien Malin Brännkärr. Ne olivat merikotkia. Kyse on tehtävästä, jossa johdetaan nuorisoja liikuntapolitiikan osastoa. MTV: Kruunupyyn kunnanjohtajaa ollaan valitsemassa ministeriöön Malin Brännkärr on toiminut aiemmin muun muassa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin valtiosihteerinä. – Tietenkin olen myös keikkaillut sen mitä olen ehtinyt. Kokkolassa helluntaiseurakunnan Hyväkello-ruokajaon kautta on annettu avustuskasseja kaksi kertaa viikossa. huhtikuuta 2025 4 // UUTISET Ruokajako toimii enää kerran viikossa Jouni Nikula Ruoka-avun tarve on pysynyt melko korkealla Kokkolan seudulla. Evijärvellä merikotkia on tietääkseni pesinyt. Vetelissä hän käy säännöllisesti Siponkoskella sijaitsevan ”mökinpahasensa” takia. Esimerkiksi Koivuhaan Ankkurissa ruokaa jaetaan torstaisin. MERIKOTKIEN määrä on lisääntynyt pitkään koko Suomessa. – Maanantaina meiltä saa entistä paremman kassin, Rekilä sanoo. Merikotka on Suomessa rauhoitettu. Merikotkia Vetelin Haapajärvellä Kaksi merikotkaa istui vedestä nousevilla kummuilla Räyringin Haapajärvellä. Torstai on poistunut kalenterista. Kokkolan helluntaiseurakunta jakaa ruokakasseja jatkossa yhden kerran viikossa. Tästäkin valinnasta Rkp on jo saanut kritiikkiä siitä, että se olisi junailemassa virkaan mieluisan ehdokkaan poliittisin perustein. Se kauppiaille suotakoon; oma leipä pitää totta kai saada. Siponkoski asuu Laihialla. Sisämaassa kanta on kuitenkin edelleen hyvin harva. – Avustuskassiin tulee kasviksia, hedelmiä, lihaa, maitotuotteita ja leipää. HYVÄKELLO-RUOKAJAKO on toiminut Kokkolassa yli kymmenen vuotta. Asia oli jo kirjattu valtioneuvoston yleisistunnon asialistalle, mutta se vedettiin jostain syystä pois ennen kuin listaa julkaistiin. Kaksi merikotkaa istui vedestä nousevilla kummuilla Räyringin Haapajärvellä tällä viikolla. Toisen vaiheen ruoppaustyöt saatiin päätökseen viime keväänä. Vanhat merikotkat pysyvät usein reviiriensä tuntumassa läpi vuoden, mutta nuoret yksilöt muuttavat ja liikkuvat laajasti. Veikko Siponkoski on harrastanut luontokuvausta melkein koko ikänsä. RUOKAJAON asiakkaita ovat etenkin eläkeläiset, työttömät, yksinhuoltajat ja Ukrainasta sotaa paenneet ihmiset. Jatkossa Kokkolan helluntaiseurakunta Hakalahdenkadulla jakaa ruokaa maanantaisin. MTV:n jutussa ei avata sitä, ketkä tällaisia näkemyksiä ovat esittäneet. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. – Verkostomme on kasvanut yli kymmenessä vuodessa, Rekilä sanoo. – Liikun luonnossa melko paljon. Työuransa hän teki kitaransoiton lehtorina Kuula-opistossa Vaasassa. Jouni Nikula Vetelistä lähtöisin oleva Veikko Siponkoski tallensi kamerallaan uljaan näyn. Backman ei ole koulutuspolitiikan kentällä erityisen tunnettu, joten MTV:n mukaan asiaa on ihmetelty. Järvestä poistettuja massoja on hyödynnetty matalien rantapeltojen korotuksiin sekä hankkeessa rakennettujen tulvasuojelupenkereiden viljeltäviin takaluiskiin ja niiden maisemointiin. – Se on herättänyt kysymyksiä, mutta tästä on tiedotettu. Lihaa saisi olla nykyistä enemmänkin, Rekilä sanoo. Opetusja kulttuuriministeriöön on määrä valita muutaman viikon sisällä myös uusi kansliapäällikkö. Olen nähnyt merikotkia pellolla ja Pilvinevan laitamilla. Ruokaa hakevien määrä on vakiintunut 250–300:aan. MTV:n mukaan Brännkärrin kokemusta liikuntapolitiikasta pidetään kuitenkin hyvin rajallisena joihinkin muihin hakijoihin verrattuna, minkä vuoksi suunnitelma hänen valitsemisestaan on herättänyt ihmettelyä. – Jää nähtäväksi, asettuvatko kuvaamani kotkat Haapajärvelle. Pysäytin auton ja aloin kiikaroida. Tällä hetkellä ministerinä on Sandra Bergqvist (rkp.). Umpeenkasvaneen Haapajärven kunnostushanke oli loppuvuodesta edennyt puoliväliin. Syinä ovat tekoäly ja kauppojen kovat ilta-alennukset. Hävikkiä ovat vähentäneet aika radikaalisti myös kauppojen jopa 60 prosentin ilta-alet. – Kiva, että isot linnut ovat ottaneet paikan omakseen, Siponkoski sanoo. Se johtuu jaettavaksi saatavien ruokamäärien rajusta vähentymisestä. Jakoja on edelleen pitkin viikkoa. – Tekoälyn takia kauppojen tarkkuus tilauksissa on parantunut, mikä näkyy hävikin pienenemisenä. – Kyllä me kummastelemme, mitä ihmettä RKP oikein säätää, nimettömänä esiintyvä hallituslähde kommentoi MTV:llä. MTV:n mukaan puolueelle mieluisin hakija on Heidi Backman. Sisämaasta paljastuu vuosittain joitakin uusia merikotkan reviireitä. Lisäksi olen kuvannut merikotkia muutaman kerran Vaasan lähellä Söderfjärdenissä, jossa on meteoriitin tekemä ikivanha kraatteri. – Olin menossa (Vetelin) Viisteennevalle, kun näin möykyn Haapajärvellä. JUKKA LEHOJÄRVI. Huhtikuun alussa määrä tippui yhteen kertaan viikossa. Osaston toimialaan kuuluvat liikunta ja liikuntapolitiikan yhteensovittaminen valtionhallinnossa, nuorisotyö ja -politiikka, opintotuki sekä yhdenvertaisuuden ja monikulttuurisuuden edistäminen. – Ukrainan sodan myötä määrä nousi noin sadalla, Rekilä sanoo. Lisäksi muut seurakunnat sekä Koivuhaan Ankkuri, Hyvänmielentori ja Kokkolan työttömät jakavat ruokaa pienimuotoisemmin. Nuorisoja liikuntapolitiikan osastosta vastaa ministeriössä liikunta-, urheiluja nuorisoministeri. – Aika paljon siellä oleskelen. Se on lintuparatiisi. Olettamukseni on, että kun merenrannalla on aika paljonkin merikotkia, reviirit ovat hakusessa ja sisämaahan on pakkokin lähteä. MTV:llä on käsitys, että hallituksen oli määrä päättää Brännkärrin nimityksestä torstaina. Siihen ovat vaikuttaneet etenkin Ukrainassa käytävä sota ja elintarvikkeiden kohonneet hinnat. Hyviäkin puolia on. Siponkoski on kitaristi. Hän on aiemmin toiminut muun muassa useiden Rkp:n ministerien erityisavustajana. Olen eläkeukkeli, mutta teen töitä edelleen kahtena päivänä viikossa
HANKANIEMI KERTOO alleviivanneensa kutsumanimensä ohjeiden mukaan. Juttusarja muodostuu noin kymmenestä jutusta. – Ei niin hirveästi, mutta kerrankin, kun jäin autolla sivutiellä kiinni, soitin Maurille. huhtikuuta 2025 UUTISET // 5 Jouni Nikula Tapani Hankaniemi on melkoinen paikallispolitiikan konkari. Kuinka paljon olette yhteydessä toisiinne kokouksien ulkopuolella. Millainen rooli hänellä on valtuustossa. Istuimme valtuustossa pitkään ja jatkoimme (vuonna 2009 tapahtuneen kuntaliitoksen myötä) Kokkolaan. Missä hän on hyvä. Nimeni on Matti Tapani, mutta ei minua kukaan Mattina tunne. Luonto on Maurille tärkeä asia, hän on innokas pilkkimies ja seuraa myös urheilua; lentopalloa, jääkiekkoa ja jalkapalloakin. Ja seutukunnan ja maakunnan asioita. Olin Välikylän takamailla, jossa eteen tuli huono silta. Hankaniemi kehuu kotikylänsä luottomiestä Jouni Nikula Juttusarjassa Soiten aluevaltuutettuja pyydetään kehumaan yhtä aluevaltuustossa istuvaa poliitikkoa. – Mauri on ryhmänsä luottomies, kaupunginvaltuustossa ja maakuntavaltuustossa pienen ryhmänsä merkittävä jäsen. Mauri Salo. Tänä vuonna hän joutui kuitenkin ihan uudenlaisen probleeman eteen: Hankaniemelle oli merkitty virheellinen etunimi aluevaalien ehdokaslistalle. JUKKA LEHOJÄRVI CLAS-OLAV SLOT TE Hankaniemi joutui erikoiseen nimisekoiluun. Luottamushenkilöiden kaverikirjaa jatkaa keskustan kälviäläinen Tapani Hankaniemi. Tapani Hankaniemi (kesk.) vastaanotti kehunsa Hans Snellmanilta (r.). Mikä oli ensimmäinen yhteinen kokouksenne. Hankaniemi haluaa kehua kälviäläistä Mauri Saloa (kd.). Mitä siitä kokouksesta jäi mieleen. Mitä siihen sisältyisi. Se alkoi Kälviän kunnan aikoina. – Aluevaalilautakunta myönsi mokansa. Missä hän on erityisesti kunnostautunut. Jos järjestäisitte yhteisen vaalitapahtuman, millainen se olisi. Soiten aluevaltuustossa on 59 edustajaa. Keväällä 2023 Tapani Hankaniemi onnitteli uudelleen Kokkolan kaupunginjohtajaksi valittua Stina Mattilaa. – Hän on yhteistyökykyinen ja ei polta siltoja. Kuva on vuodelta 2017. Olemme pystyneet tekemään paljon yhteistyötä. – Olen saanut virheestä paljon yhteydenottoja. Kumman vastuulla käytännön järjestelyt olisivat. Entä tästä poliitikosta. Mistä asioista yleensä puhutte. Mistä olette viimeksi jutelleet yhdessä. Kumpikin olemme ajaneet Kälviän asioita. Kyseessä on pitkäaikainen valtuutettu ja monen hallituksen jäsen. Mauri on ollut pitkään yrittäjä. Entä muissa toimielimissä. – Mauri on kotikylän poikia. – Kalavehkeitä hänellä varmasti jo on, mutta ongen voisin viedä. Se on hänen vahvuutensa. Luottamushenkilöiden kaverikirja -juttusarjassa kehuja ei voi antaa oman puolueen henkilölle eikä sille puolueelle, josta itse aiemmassa jutussa sai kehuja. Politiikka ei kovinkaan paljoa ole tullut väliimme. – Kyllähän meitä yhdistää pitkä luottamusmiesura. – Poliitikkona hän kyntää aika leveää sarkaa. Millainen hän on poliitikkona. Entä ihmisenä. Kumpi puhuisi enemmän. Peruutin pehmeälle pellolle, enkä päässyt pois. Tapanina minut tunnetaan, Matti ei ole edes kukkarossa. Mitä antaisit hänelle syntymäpäivälahjaksi. Makkaraa ja kahvia tarjotaan perinteiseen tapaan. Tapanin tilalla oli Matti. Lautakunnan kokouksen jälkeen minulle ilmoitettiin, että nimeni on muutettu äänestyspaikoilla Tapaniksi. – Meillähän on sunnuntaina torilla Kälviällä (6.4.) tapahtuma, jonne tulee kyllä muitakin ehdokkaita. Maurissa on paljon kunnioitettavia ominaisuuksia. Mauri on kotikylänsä asioiden ajaja, jolla on myös laajempi horisontti. Traktorimiehiä ei saanut kiinni, joten Mauri tuli pakettiautolla vetämään. Sain heti sellaisen vaikutelman, että kyseessä on yhteistyökykyinen ihminen. Muuttuiko käsityksesi saamastasi ensivaikutelmasta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. – Ei minusta. Miksi
Karhu on eläinlajina Annika Herreron mukaan hidas levittäytyjä. päivänä. Ilveksiä esiintyy koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisen poronhoitoaluetta ja Pohjanmaan peltoja suoalueita. Pohjoisessa tulee silkkaa lunta, Hallavo arvioi. Kevätväsymys on usein itse aiheutettua Osa suomalaisista nukkuu kesäaikaan jopa kolme tuntia lyhyempiä yöunia kuin talvella. HALLAVON MUKAAN tiistaina maan pohjoisosiin on saapumassa luoteesta säärintama, joka tuo mukanaan sateita. Kun sateet loppuvat, taivas kirkastuu ja pohjoistuulet voimistuvat. Näille metsästysluville maaja metsätalousministeriö asettaa kiintiön, jonka perusteella Suomen riistakeskus jakaa luvat alueellisesti. Maaja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan muutoksilla tavoitellaan tasapainoisempaa suurpetopolitiikkaa. Pohjois-Suomessa jäätäneen pakkasen puolelle, ja eteläisessä ja keskisessä Suomessa on luvassa nollasta viiteen astetta. Uusimaa, Varsinais-Suomi, Häme ja Etelä-Savo ovat Herreron mukaan alueita, joilla niitä on keskimääräistä tiheämmin. Maanantaista ennustettiin enimmäkseen selkeää. MONI SAATTAA nukkua pitkiäkin yöunia, mutta uni ei vain tunnu virkistävältä. Hallavon mukaan yöpakkasia on tällä viikolla luvassa koko maahan. Keskiviikkona varsinkin keskipäivällä voi esiintyä lumikuuroja. –?Tähän vaikuttaa se, että karhuilla naaraspennut jäävät lähelle emon elinpiiriä. Erityisesti valkohäntäpeura on susien saaliseläin Lounais-Suomessa. Tuomilehto huomauttaa, että tällaisessa tilanteessa aivot käyvät unessa yhä ylikierroksilla, jolloin yölliset havahtumiset lisääntyvät ja seurauksena on heikkolaatuista unta. Ilveksen suosimia saaliita ovat jäniseläimet ja pienet hirvieläimet, kuten valkohäntäpeurat ja metsäkauriit. Sunnuntain lämpötilat olivat vuodenajalle tavanomaisia, Ilmatieteen laitokselta arvioitiin STT:lle alkuillasta. SUURPEDOT ovat lähtökohtaisesti suojeltuja lajeja, joiden metsästämiseen tulee aina olla poikkeuslupa. Lisääntyvän valon seurauksena moni alkaa mennä entistä myöhemmin nukkumaan, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Timo Partonen. Karhuja on eniten Itä-Suomessa, itärajan tuntumassa. Illalla valitaan muita juttuja kuin uni: tehdään töitä myöhään, surffataan somessa tai käydään hikilenkillä. Hallavon mukaan torstai-iltana maahan olisi saapumassa uusi matalapaine, joka toisi mukanaan runsaasti sateita. Torstaina pohjoisessa ja idässä ollaan pakkasella ja maan eteläja keskiosissa odotettavissa on nollasta kolmeen astetta lämmintä. Eduskunnan käsittelyyn on tulossa metsästyslain muutos, jolla sallittaisiin suurpetojen kannanhoidollinen metsästys. Herreron mukaan lakia säädettäessä tulisi ottaa huomioon lajien uhanalaisuus ja geneettinen pohja. Tämä on nisäkkäillä varsin yleistä. –?Etelässä sateet alkavat näillä näkymin lumena ja muuttuvat myöhemmin vetisempään olomuotoon. Aluksi ihmisellä voi olla vaikeuksia nukahtaa, mutta lopulta univajeen kertymisen myötä nukahtaminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Urospennut lähtevät kauemmas, Herrero kuvaa. –?Toinen tyyppiesimerkki on, että viikonloppuna nukutaan 3–4 tuntia arkea pidempään, mikä jälleen heikentää unta. Susien määrää voitaisiin Herreron mukaan todennäköisesti rajoittaa valkohäntäpeurojen määrää vähentämällä. –?Tämän hetken trendi on, että unesta puhutaan paljon ja ymmärretään, että uni on ihmiselle tärkeää. Sunnuntaina satoi laajasti lunta ja vettä maan eteläja keskiosia lukuun ottamatta. –?Kesäisin suomalaisilla on selvästi eniten uniongelmia, Partonen toteaa. Pentu tuntee aluetta, jolla on syntynyt, ja naaraiden kannattaa jakaa elinpiiriään nimenomaan sukulaisten kanssa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Suomalaisten uniongelmien taustalla on kaksi kokonaisuutta: unenlaadun heikkenemiseen johtavat omat valinnat sekä unihäiriöt, kertoo Tuomilehto. Maan eteläja keskiosiin odotettiin viidestä yhdeksään astetta, pohjoiseen kylmempää. –?Jossain käsivarren alueella voi olla pikkupakkastakin, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eero Hallavo arvioi. Eteläisessä ja keskisessä Suomessa lämpötilat nousivat yleisesti 4–5 asteeseen. Säärintama kulkee tiistain aikana koko maan yli. Tilastokeskuksen mukaan suurin osa suomalaisista nukkuu suurin piirtein saman verran vuodenajasta riippumatta, mutta osa nukkuu jopa 2–3 tuntia lyhyempiä yöunia kesällä kuin talvella. Nykyään tupsukorvia on noin 2 300. huhtikuuta 2025 6 // KOTIMAA Janita Virtanen Uni usein lyhenee kevään tullen, mikä aiheuttaa monelle univajetta ja päiväväsymystä. Vaikka monelle tulee ongelmia unen kanssa keväisin lisääntyneen valon takia, olosuhteet harvoin ovat ainakaan suurin syypää huonoon uneen, kertoo unilääkäri ja dosentti Henri Tuomilehto. Kannan kasvuun vaikuttaa myös ravinnon runsas määrä. Näitä lupia voi hakea riistakeskukselta, jos suurpeto uhkaa tai aiheuttaa vahinkoja ihmiselle tai omaisuudelle. Suomen ainoan kissapedon kanta vahvistuu Saga Wiklund Ilveskanta on yli kaksinkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä, ja eläinlaji luokitellaan nykyään elinvoimaiseksi Suomessa. Ilmatieteen laitoksen mukaan sunnuntain lämpötilat ovat vuodenajalle tavanomaisia.. –?Vahinkoperusteisia lupia riistakeskus antaa kuitenkin ilman lausuntoja. Ehkä tiedetään myös se, mitä huonosta unesta aiheutuu, mutta kyllähän ne teot oman unen tukemiseksi ovat edelleen hukassa. Määrän kasvusta huolimatta ilveksiä ei helposti pääse näkemään, sillä ilves on hämäräja yöaktiivinen, yksineläjä ja ihmisarka. Kaikki aivotoimintaa aktivoivat teot illalla nostavat ihmisen vireystilaa. –?Susikannan määrän kasvu johtuu hirvieläinten määrän kasvusta alueella. Susikannan kasvu on osunut Lounais-Suomeen, mikä on paikoin tuonut sudet häiritsevän lähelle ihmisasutusta ja lammastiloja. Ahmoja on Suomessa arviolta 400 ja susia noin 300. –?Kun ihminen on kovin herkkäuninen, totta kai hän reagoi esimerkiksi lisääntyneeseen valoon tai kellojen siirtoon. Näiden ihmisten pitäisi erityisen vahvasti panostaa omaan uneensa esimerkiksi pitämällä kiinni säännöllisestä unirytmistä ja terveellisistä elintavoista – vuodenajasta riippumatta. Ahma ja susi luokitellaan puolestaan molemmat erittäin uhanalaisiksi lajeiksi. –?Tärppinä voi sanoa, ettei etelässäkään kannata vielä talvirenkaita vaihtaa, hän lisäsi. Hallituksen esitys asiasta annettiin huhtikuun 3. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA Luvassa jopa runsaita lumisateita Frida Ahonen Sunnuntaina lämpimintä oli Vaasassa, jossa mitattiin 9,2 astetta. Karhu luokitellaan silmälläpidettäväksi lajiksi, ja kannan koko on reilut 2?100 yksilöä. Myös itse aiheutettu väsymys on yleistä keväisin. ILVEKSEN LISÄKSI Suomessa elelee kolme muutakin suurpetoa: karhu, susi ja ahma. Ilveksen bongaaminen luonnosta on kuitenkin yhä haastavaa. Nykyään ilveksiä elää Suomessa noin 2?300 yksilöä. Keskiviikosta on tulossa selkeästi kylmempi päivä. Poikkeuslupa voi myös olla vahinkoperusteinen. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Annika Herreron mukaan suotuisaan kehitykseen on useita eri syitä. Hallavon mukaan luvassa on navakkaa tuulta ja voimakkaita puuskia voi esiintyä jopa maa-alueilla. Kannan levittäytyminen oli alkuun hidasta, mutta ilves on kuitenkin tehokas lisääntyjä, Herrero kertoo. PÄIVÄLÄMPÖTILAT noussevat tiistaina myös Lapissa plussan puolelle, ja odotettavissa on kolmesta yhdeksään astetta koko maassa, Hallavo ennusti. Ilveksen osalta lupia annetaan etenkin poronhoitoalueille, ja suden osalta niitä on saatu esimerkiksi lammastiloille, Herrero kertoo. –?Ilves suojeltiin 1960-luvulla. Pohjoisessa oli lämmintä 0–5 astetta, ja paikoin jäätiin nollan alapuolelle. Ilveksiä esiintyy koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisen poronhoitoaluetta ja Pohjanmaan peltoja suoalueita. Luonnonvarakeskus tarjoaa kanta-arvioita ja tutkittua tietoa lupapäätösten tueksi, ja keskuksen riistaekologian ryhmä antaa myös lausuntoja metsästyskiintiöistä
Kuvassa ensihoitajia Khan Yunisissa. huhtikuuta 2025 ULKOMAAT // 7 Huostaanotto katkaisee mafiaperheen vallan periytymisen Vapaus valita -projektista vastaava asianajaja Patrizia Surace kuvattuna Rooman Extralibera-keskuksessa. Ruumiit on sittemmin löydetty joukkohaudasta. Projektista on kirjoitettu kaksi kirjaa ja tehty tv-elokuva. Heidän tehtävänään on kunnioittaa sitä, mitä muut ovat heille valinneet. JENNI MERONEN Israelin sotilaat tulittivat kohti ambulansseja Israelin hyökkäyksessä kuoli 15 avustustyöntekijää. BBC:n mukaan asevoimat väitti yhä, että kuolleista avustustyöntekijöistä ainakin kuudella olisi ollut kytköksiä Hamasiin. maaliskuuta Israelin joukkojen hyökkäyksessä. maaliskuuta. Löydetyllä videolla avustustyöntekijät olivat liikkeellä selvästi merkityillä ambulansseilla, joiden hätävalot vilkkuivat. –?1990-luvulla tuomioistuimessa saatettiin käsitellä jonkun alaikäisen tapausta, ja vuosia myöhemmin tämän oma lapsi oli samassa tilanteessa, projektista vastaava asianajaja Patrizia Surace kertoo Roomassa. Seuraavien tuntien aikana israelilaissotilaat iskivät vielä kollegojaan etsiviä ryhmiä vastaan. OCHA:N MUKAAN Israelin joukot hyökkäsivät ensimmäistä avustustyöntekijäryhmää vastaan varhain aamulla 23. BBC:n mukaan asevoimien edustaja sanoi myös, että sotilaat hautasivat ruumiit hiekkaan suojellakseen niitä villieläimiltä. Huostaanotot on sittemmin laajennettu Calabriasta myös Sisiliaan ja Napoliin. 15 avustustyöntekijää kuoli Israelin iskussa. Ambulansseja tulitettiin Gazan kaistan eteläosassa. Vaikka suurin osa projektiin osallistuneista nuorista on 18 vuotta täytettyään halunnut jatkaa siinä, ovat jotkut päättäneet palata perheensä luo. Kuolleista kuusi oli Gazan väestönsuojeluviraston ja kahdeksan Punaisen Puolikuun avustustyöntekijöitä. Näin ei ole, vaan jokainen tapaus tutkitaan erikseen. Tehtävä on sitä vaikeampi, mitä vanhemmasta lapsesta on kyse. –?Näille lapsille valtio on se, joka tulee kolmelta yöllä kotiin hakemaan omat vanhemmat. Kaksi tuntia tämän jälkeen joukot näkivät epäilyttävästi heitä kohti liikkuvat ajoneuvot ja avasivat tulen, koska ajattelivat ajoneuvoissa olevan jälleen terroristeja. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto (OCHA) ja Punainen Puolikuu kertoivat viime sunnuntaina löytäneensä ruumiit joukkohaudasta. New York Timesin mukaan edustaja sanoi Israelin antaman alkuperäisen selityksen olleen osittain ”virheellinen”. Myös ajoneuvot oli haudattu. Tai joka jahtaa lain kouraa pakoilevia sukulaisia, Surace sanoo. Jos kyseessä on yli 14-vuotias rikoksesta syytteessä oleva nuori, voidaan tälle ehdottaa syytteistä luopumista sillä ehdolla, että nuori siirtyy pois asuinseudultaan. Aloitteentekijänä on yleensä äiti, joka ottaa yhteyttä viranomaisiin pelastaakseen lapsensa rikolliselta tulevaisuudelta. Suracen mukaan projekti on auttanut jo kymmeniä äitejä muuttamaan salaiseen asuinpaikkaan. Koska elämän kulku on jo ennalta määrätty, jää nuorilta usein puuttumaan teini-iän vaihe, jossa kapinoidaan omia vanhempia vastaan ja etsitään itseä. Israelin asevoimien edustajan Nadav Shoshanin mukaan joukot tulittivat ajoneuvoja, joilla ei ollut Israelin viranomaisten kulkulupaa ja joiden valot olivat pois päältä. –?He kasvavat maailmassa, jossa ei ole minua, on vain me. Vapaus valita -projekti sai alkunsa Etelä-Italian Reggio Calabriassa toimivasta alaikäisten tuomioistuimesta, jossa huomattiin samojen sukunimien toistuvan oikeudenkäynneissä parinkymmenen vuoden välein. Patrizia Surace asianajaja Kuolleista kuusi oli Gazan väestönsuojeluviraston ja kahdeksan Punaisen Puolikuun avustustyöntekijöitä.. Saara-Miira Kokkonen Gazassa kuolleen avustustyöntekijän puhelimesta löytyi viikonloppuna video tilanteesta, jossa Israelin sotilaat tulittavat kohti ambulansseja. Tulitus jatkuu useita minuutteja. –?Mutta vapaus valita tarkoittaa myös vapautta tehdä virheitä, Surace sanoo. Koska ’Ndranghetan rakenne perustuu perhesuhteisiin, on järjestöstä lähteminen vaikeaa. Silloin mafian ajatusmaailmalta välttyminen on vaikeaa. Näin ei ole, vaan jokainen tapaus tutkitaan erikseen, Surace kertoo. Meillä on ollut nuoria, jotka ovat halunneet ryhtyä esimerkiksi kokeiksi tai lähteä opiskelemaan englantia, Surace kertoo. Kun univormuihin ja huomioliiveihin pukeutuneita avustustyöntekijöitä nousee autoista ulos, alkaa kuulua runsaan ampumisen ääniä. Yhteyttä lasten isään ei kuitenkaan automaattisesti katkaista, vaan yhteydenpidosta päätetään tapauskohtaisesti. Tämä Calabrian mafiaa koskeva ajatus on taustalla italialaisessa projektissa, joka on vuodesta 2012 lähtien ottanut huostaan noin 150 mafiaperheissä kasvanutta lasta ja vienyt heidät rikollisjärjestön ulottumattomiin. Palestiinan Punainen Puolikuu julkaisi yli 6,5 minuuttia kestävän videon lauantaina. Nimettömänä pysytellyt Israelin asevoimien edustaja antoi medialle lausunnon myöhään lauantaina sen jälkeen, kun video oli tullut julki. –?Nuori yritetään saada ymmärtämään, että on tärkeää tuntea itsensä ja omat toiveensa, ja tehdä töitä tavoitteidensa eteen. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Israelin lausunnot tapahtumista ovat ristiriidassa videon kanssa. Aiemmin asevoimat on sanonut, että sen sotilaat olisivat tulittaneet epäilyttävillä ajoneuvoilla liikkuneita terroristeja. Mafiaperheissä instituutiot nähdään vihollisina, joita vastaan pitää taistella. Jenni Meronen ’Ndranghetaa ei valita, se peritään. Ajoneuvot puolestaan siirrettiin ja haudattiin seuraavana päivänä, jotta tie saatiin raivattua. AFP / LEHTIKUVA " Ihmiset ajattelivat, että lapset otettaisiin tietyistä perheistä automaattisesti huostaan, vain sukunimen perusteella. Italialainen Vapaus valita -projekti auttaa lapsia irtautumaan rikollisesta tulevaisuudesta. Hänen mukaansa ensin aamuyöllä Israelin joukot ampuivat äärijärjestö Hamasin jäseniä kuljettavaa ajoneuvoa. Ajoneuvon sisältä kuvatulla videolla näkyy, kuinka avustustyöntekijät ovat liikkeellä selvästi merkityillä ambulansseilla ja paloautolla, joissa ajoja hätävalot ovat päällä. Hän kertoi, että 23. Huostaanotoista päättävät viranomaiset, mutta Vapaus valita -verkosto auttaa löytämään projektiin osallistuville esimerkiksi asuntoja ja työpaikkoja. maaliskuuta tapahtui kaksi välikohtausta. –?Ihmiset ajattelivat, että lapset otettaisiin tietyistä perheistä automaattisesti huostaan, vain sukunimen perusteella. Varsinkin alussa huostaanotot aiheuttivat kuitenkin kohun. MAFIAPERHEISSÄ kasvavien lasten tunne-elämä ei pääse kehittymään normaalilla tavalla, Surace sanoo. Tuomioistuin voi päätyä huoltajuuden rajoittamiseen tai huostaanottoon, jos perhe todistettavasti kasvattaa lapsiaan rikolliseen elämäntapaan. YK:n ja Punaisen Puolikuun mukaan 15 avustustyöntekijää kuoli 23. KUN PROJEKTI alun perin keskittyi teini-ikäisiin, on mukaan sittemmin tullut myös pieniä lapsia
KESÄLLÄ kunta alkaa remontoida myös kirjastoa, joka muuttaa remontin tieltä kunnanvirastolle valtuustosaliin ja kunnanhallituksen huoneeseen. Väistötilat pystytetään Tietolan sisäpihalle, josta puretaan tämän viikon aikana kaukalo. Lerssin mukaan kirjaston siirtäminen kunnanvirastolle on kustannustehokas ratkaisu, koska tilat ovat kunnan eivätkä ne vaadi erilaisten väliseinien rakentelua. Kilpailutukseen osallistui vain Feelia, joka tuli myös valituksi. – Se [Tietolan sisäpiha] oli jonkin verran edullisempi vaihtoehto. Tätä varten kunta on kilpailuttanut valmisruokatoimittajan. Muksulassa sijaitseva keittiö joutuu niin ikään evakkoon. huhtikuuta ja sähköja IVAja PU-urakoiden osalta 14. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 06:23 20:35 06:15 06:25 20:37 20:18 Laskee Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 7.4. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Vielä helmikuussa tätä vaihtoehtoa pidettiin todennäköisempänä kuin Tietolan sisäpihaa, mutta suunnitelma on sittemmin muuttunut. Tarvittavat pohjatyöt tehdään huhtikuussa, ja moduuleiden pystytys alkaa toukokuussa. Koulukeskuksen keittiö toimittaa ruuat myös Tunkkarin ja Ylipään koululle sekä päiväkodille ja kahteen ryhmikseen. Tilaa on vain noin puolet kirjaston omiin neliöihin verrattuna, joten vain osa aineistoista on esillä väistön aikana. Näin ollen väistötiloihin tarvitsee tehdä jakelukeittiön lisäksi vain pieni 20-paikkainen ruokasali sekä kotitalousluokka. Viikko 15 Nimipäivät tänään Päivän sana Allan, Ahvo (suom.), Allan (ruots.), Jiri, Jori, Jyri, Jyrki, Ylermi, Yrjänä, Yrjö, Tiihon, Irja (ort.). Jakelukeittiön tieltä on purettu kaukalo Tietolan sisäpihalta. huhtikuuta. Kirjaston pitäisi päästä muuttamaan takaisin koulukeskukseen kesällä 2026. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Tarjousaika päättyy peruskorjausurakan osalta 11. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Keittiö muuttaa kesällä väistötiloihin, jossa sillä on käytössä valmistuskeittiön sijaan jakelukeittiö. Myös kirjasto lähtee evakkoon. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. 11: 51–52 Maija Ahonen Vetelin kunta valmistautuu parhaillaan remonttiin, jossa on tarkoitus käydä koko koulukeskus läpi osissa. VETELIN KUNNALLA on parhaillaan käynnissä koulukeskuksen remontin urakoitsijoiden kilpailutus. Hintalappua pienentää muun muassa se, että ruokasali voidaan järjestää Tietolan saliin. Teknisen lautakunnan on määrä valita urakoitsija kokouksessaan 16. huhtikuuta 2025 8 // PÄIVYRI LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. huhtikuuta. Loput pakataan laatikoihin odottamaan remontin valmistumista. Saimme tarvittavat tilat ja hintaa alas, projektipäällikkö Juha Lerssi sanoo. KESKUSKOULUN keittiö on varautunut olemaan väistössä parisen vuotta. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Vetelin koululaiset syövät remontin aikana Feelian ruokaa. -Joh. Toisena väistötilan pystytyspaikkana olisi ollut Harjutien puolella ollut tyhjä tontti, josta on purettu rivitalo. Kirjaston omatoimiajat ovat näillä näkymin tauolla remontin ajan. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. – Se vaatisi kaikenlaisia asennuksia. MAIJA AHONEN Jakelukeittiö sittenkin Tietolan sisäpihalle Tarvittavat pohjatyöt tehdään huhtikuussa, ja moduuleiden pystytys alkaa toukokuussa.. Ensimmäisessä vaiheessa remonttiin menevät kirjasto, Muksula ja Pajala lukuun ottamatta teknisen työn tilaa. Väistötila yhdistetään Tietolaan käytävällä. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7
–?Nälkä kasvaa syödessä, joten ajatukset ovat väkisinkin jo hapuilleet seuraavaan treenikauteen ja olympiavuoteen. –?Ja tässä tilanteessa olympialaiset täytyy olla tavoitteena, mutta se vaatii minulta vielä tason nostoa. Siihen olen tosi tyytyväinen. Harjoituskaudella täytyy ratkaista, miten lihaksisto saadaan pidettyä paremmassa iskussa koko talven, Nissinen kaavaili alkavaa harjoituskauttaan. –?Kaudesta jäi tosi hyvä fiilis varsinkin sen takia, kun alkutalvi meni niin huonosti, Ryytty kertasi talven vaiheita iloisin ilmein. Niskanen voitti kilpailun lähes kahden minuutin turvin, vaikka hän keskittyi hinaamaan Iisalmen Visaa edustavan Vilma Ryytyn hopealle. Viesteistä voisi tosin olla kaksi mitalia taskussa, jos onni olisi ollut meidän puolella. Maastohiihto Vieremän Koiton hiihtäjä sai Taivalkoskelta tuplan. Pohti SkiTeamin Joni Mäki ja Juuso Haarala sijoittuivat cupin pisteissä toiseksi ja kolmanneksi. –?Ajatus oli hiihtää kaksi minuuttia ennen lähtenyt Vilma kiinni, ja kysyin siinä vaiheessa, tarvitseeko hän apua. Karppanen otti kilpailussa komennon heti ensi kilometreillä ja varmisti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen SM-kullan lopulta yli minuutin turvin. –?Tiesin jo ennalta, että mestaruus on nyt mahdollista ottaa. Voin nyt hyvillä mielin pitää pienen loman, ja lähden sitten innokkaana treenaamaan kohti ensi talvea. Hurjat tuhat tuntia vuodessa harjoitteleva Karppanen menestyy kansallisella tasolla, millä matkalla tahansa.–?En tiedä vieläkään, mikä olisi minulle varsinkaan kansainvälisellä tasolla paras matka, Karppanen vahvisti. Taloutensa Karppanen on saanut sellaiseksi, että se mahdollistaa täysipäiväisen harjoittelun. Rahat ovat nippa nappa riittäneet niin, ettei ole tarvinnut opiskella eikä käydä töissä. Perjantaina 10 kilometrin mestaruuden napannut Koivisto jäi vajaat puolitoista minuuttia. Seuratoveri Remi Lindholm sijoittui toiseksi, ja Puijon Hiihtoseuraa edustava Petteri Koivisto oli kolmas. Hänen tavoitteenaan on silti paikka ensi talven olympiajoukkueessa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Pasi Rein Imatran Urheilijoiden Miro Karppasen kausi huipentui sunnuntaina Taivalkoskella 50 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähdössä Suomen mestaruuteen. Hän sijoitti 50 kilometrin vapaan hiihtotavan MM-kilpailussa 15:nneksi. Harjoitusmääränsä Karppanen kokee riittäväksi. Vastasi, että ”tarviin”. TAIVALKOSKELTA viestipronssin ja 30 kilometrin hopean saavuttanut Ryytty oli täysin tyytyväinen kauteensa. Sen jälkeen tuli hyviä kisoja ja SM-mitaleita enemmän kuin uskalsin toivoa tai odottaa. –?Olen pystynyt satsaamaan urheiluun täysillä. Karppanen kuittasi 5?000 euron pääpalkinnon myös Suomen cupista. Kerttu Niskanen veti perässään Vilma Ryytyn hopealle. –?MM-paikka oli minulle tämän kauden isoin tavoite. –?MM-kisoihin en tietenkään ole tyytyväinen. Niskanen tavoitti Ryytyn kolmannella 7,1 kilometrin lenkillä. Hän laski suurimmiksi saavutuksikseen Imatran SM-kisoissa saavuttamansa mestaruuden, muut SM-mitalit sekä edustuspaikan Trondheimin MM-kisoissa. –?Sain radikaalisti käännettyä kauden parempaan suuntaan. Niskanen sijoittui maailmancupin kokonaispisteissä kolmanneksi, mutta Trondheimin MM-kisoista hän palasi tyhjin käsin. Pertsan kymppi (Niskasen päämatka) oli huono. Kaksikko hiihti sen jälkeen reilun kympin yhdessä maaliin saakka. Karppasella, 26, oli ennestään SM-mitalit sprintistä 50 kilometriin. –?Maailmancupissa tuli kuusi kertaa podiumsijoitus, mikä on oma ennätys. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Karppanen on hiihtänyt SM-kisoissa hyviä tuloksia, mutta kansainväliset näytöt tuskin vielä riittävät paikkaan A-maajoukkueessa. TAIVALKOSKEN mestaruushiihdot saattavat jäädä Niskasen viimeisiksi kilpailuiksi näillä lumilla, joten hän oli jo valmis yhteenvetoon kaudestaan. Tällä kaudella hän todisti monipuolisuutensa hiihtämällä SM-hopeat Imatran kisojen yhdistelmäkilpailusta ja Taivalkosken kisojen avauslajista, vapaan hiihtotavan kympiltä. Miro Karppanen ponnisti mestariksi Taivalkoskella jaettiin myös Suomen cupin miesten yhteiskilpailun palkintopotit, joita saivat Joni Mäki (pallilla vas.), Miro Karppanen, Juuso Haarala, Lauri Vuorinen (edessä vas.) ja Petteri Koivisto. –?Minulle on tärkeä saada lihaksistoon hyvä vire, kun en ole mikään hirveä hapenottohiihtäjä. Vuokatti Ski Teamin Vilma Nissinen otti pronssin kahden ja puolen minuutin päässä Niskasesta. Se oli tärkeä steppi kohti uran isoimpia tavoitteita, Ryytty totesi. –?Ihan hyvä, Niskanen sanoi kokonaisuudesta. –?Pystyn harjoittelemaan myös B-maajoukkueessa riittävän laadukkaasti, itseään 6–7 viime vuotta valmentanut Karppanen vakuutti. huhtikuuta 2025 URHEILU // 9 Niskanen veti Ryytyn hopealle Pasi Rein, STT Kerttu Niskanen hiihti sunnuntaina Taivalkoskella rallatellen viikonvaihteen toisen Suomen mestaruutensa. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA. AT Ski Teamin Emmi Lämsä jäi neljänneksi. –?Harjoittelun volyymia ei pysty tästä paljon nostamaan, mutta tehoja voi lisätä, Karppanen kaavaili. –?Kisa oli hallinnassa koko ajan, mutta aika limitillä piti mennä alusta loppuun, Karppanen kertoi. Vieremän Koittoa edustava Niskanen voitti perjantaina vapaan hiihtotavan vitosen ja varmisti tuplamestaruutensa vapaan hiihtotavan 30 kilometrin väliaikalähdössä. Hän pääsee ensimmäisen aikuisten arvokisakokemuksen ansiosta rohkaistuneena olympiakauteen. Niskanen koki Trondheimissa pettymykset neljännestä sijasta sekä Jasmi Joensuun kanssa pariviestissä että 4x7,5 kilometrin viestissä Johanna Matintalon, Krista Pärmäkosken ja Joensuun kanssa. Trondheimin kisojen päätösmatkasta tuli myös Taivalkosken pronssimitalistin Vilma Nissisen kauden kohokohta. Ajattelin sitten, että otetaan hopea Vilmalle, Niskanen totesi. Imatran ja Taivalkosken SM-kisojen mitalit täydensivät kauden kokonaisuuden mukavasti plussalle. Anne Kyllönen voitti naisten cupin ennen Jasmi Joensuuta ja Vilma Ryyttyä. Olympiatalveksi Nissinen tavoittelee hiihtosuorituksiinsa tasaisuutta. Trondheimin MM-kisoissa Ryytty oli yhdistelmäkilpailussa 28:s ja 50 kilometrillä 18:s
Verstappen ja Norris tulivat varikolle samaan aikaan, ja McLaren-kuski yritti ohittaa hollantilaisen varikkosuoran päätteeksi, mutta britin yritys ei onnistunut. Häntä pidetään silti yhtenä mahdollisena ehdokkaana ensi vuonna F1:een tulevan Cadillacin kuljettajaksi. KP-V:n Minka-Maria Puumala ampui pronssille 20-vuotiaiden finaalissa. Mikäli kaksikko päätyy kilpailemaan paikasta, voisi Bottaksen nykyisen roolin nähdä olevan eduksi. Kattojärjestön mukaan puolet Sainzin sakosta kumotaan, jos hän ei toista erhettään seuraavien 12 kuukauden aikana. Pidän itseni ajan tasalla, jos minua satutaan tarvitsemaan (kisakuljettajana), Bottas sanoo vertaillen entistä ja nykyistä työnkuvaansa. 580 pistettä täytti tavoitteet. BOTTAS ON siis mukana F1-kuvioissa, toisin kuin toinen viime kauden päätteeksi sivuun joutunut F1-veteraani Sergio Perez, joka on seurannut lajia sivusta viime kuukaudet. –?Tein sopimuksen Mercedeksen kanssa (joulun alla), ja minulla oli aikaa totutella tähän. FIA muistutti perusteluissaan, että kunnioituksen osoittaminen kansallislaulua kohtaan on ”ensiarvoisen tärkeää” ja että varikkoalueella pitää olla hyvissä ajoin ennen kansallislaulun soimista. Bottas paljasti kaivanneensa kisaroolia etenkin kauden avauksessa Australiassa. Kisan jälkeen Norris oli jo tyytynyt kohtaloonsa. Norris valitti tiimiradiossa, että Verstappen pakotti hänet ulos radalta, mutta tv-kuvan perusteella hollantilainen oli tilanteessa selvästi edellä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Järvelä nousi peruskilpailun seitsemänneltä sijalta hopealle 20-vuotiaiden sarjassa. huhtikuuta 2025 10 // URHEILU Verstappen voittovuorossa Paavali Pastila, STT Red Bullin tähtikuljettaja Max Verstappen otti kauden avausvoittonsa formula ykkösten MM-sarjassa Japanin Suzukassa ja kasteli lusikkansa entistä syvemmin mestaruuskamppailusoppaan. Mönkkösen tilillä on myös juniorimaaotteluja U16ja U20-ikäluokissa. –?Mutta teen tätä silti enemmän itseni takia. Tsunoda korvasi Red Bullin ratissa RB-talliin passitetun Liam Lawsonin, joka oli Suzukassa 17:s. Haluan pitää itseni ajan tasalla siitä, mitä lajissa tapahtuu. Pitkään kestänyt ura F1-kisakuljettajana on nyt ainakin tauolla Bottaksen palvellessa Mercedes-tallia testija varakuljettajana. Mönkkönen Hermeksen puolustukseen Kokkolan Hermes julkisti tehneensä sopimuksen puolustaja Mika Mönkkösen kanssa. Max Vestappen nosti ensi kertaa voittopystiä alkaneella F1-kaudella. –?Ainakin hän on nähnyt minun ajavan (ex-tallitoveri) Zhou Guanyun rinnalla ja tietää, mitä osaan, Bottas pohtii viitaten Lowdonin rooliin Zhoun managerina. –?Jos vertaa kuvioissa olevaa kuljettajaa kuvioista hävinneeseen kuljettajaan, ajattelisin siinä olevan positiivista puolia, että on mukana (F1-touhuissa) ja keskustelee ihmisten kanssa, Bottas arvelee. FIA totesi, ettei se määräisi Sainzille 60?000 euron sakkoa, koska espanjalaiskuljettaja ”koki epämukavuutta”. TOSHIFUMI KITAMURA / AFP / LEHTIKUVA Voutilainen tähtäsi mestariksi Juha Savela Ylivieskan Kuulan värejä edustava kajaanilainen Sampo Voutilainen voitti lauantai-iltana Turussa Suomen mestaruuden miesten ilmapistoolilla. – Homma pelitti mukavasti, vaikka pääpaino on ollutkin jo ruutilajeissa. Voutilainen sijoittui ilma-aseiden SM-peruskisan ensimmäiseksi tuloksellaan 580 ja piti finaalissa ensimmäisen sijansa pistein 242,5. KP Stressittömämpää F1-elämää Formula ykkösten viimeisin suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas on saanut totutella stressittömämpään elämään formulakauden 2025 alussa. Tämä on hyvä rooli, Bottas toteaa. Viime kauden jälkeen Ferrarilta Williamsin rattiin siirtynyt Sainz sijoittui Japanin gp:ssä 14:nneksi. Päättyneellä hän pelasi KooKoossa U20 SM-sarjassa, jossa hän teki 44 ottelussa 27 pörssipistettä (6+21). Joukkuehopeaa otti KokMAS kolmikolla Otso-Aadolf Ahokangas, Vilja-Alina Ahokangas ja Ritva Karri. SUZUKAN KILPAILUA voi kuvailla hyvällä syyllä tylsistyttäväksi, mutta pientä kuohua kisan keskelle toi Verstappenin ja Norrisin kaksintaistelu varikkosuoralla. Finaalin voitto oli Voutilaisen ensimmäinen ilmapistoolilla ammuttu SM-kulta. Paransimme autoamme, ja paalupaikka teki tästä (voitosta) mahdollista, jo neljännen peräkkäisen voittonsa Japanissa ottanut Verstappen iloitsi. Toki olen yhä mukana kaikissa (tallin teknisissä) tapaamisissa ja seuraan kaikkia ajosessioita. –?McLarenit painostivat minua, eikä rengaskuluman hallitseminen ollut helppoa, mutta olen nyt todella iloinen. Verstappen peitti Norrisin ohitusyrityksen heti lähdössä ja hallitsi tapahtumia kisan kärjessä. Lisäksi Järvelä sai 16-vuotiaiden joukkuekultaa yhdessä Joose Puumalan ja Frans Järvelän kanssa. Max on viimeinen kuljettaja, jonka voi odottaa antavan minulle tilaa. Verstappen lähti Suzukassa paalupaikalta liikkeelle ja piti johtoasemansa läpi kilpailun. Aika-ajojen tulokset nousivat Suzukassa arvoonsa, sillä radalla on vaikea ohittaa eikä sadekaan tullut sotkemaan tallien suunnitelmia. Olen joka tapauksessa hyvin kiitollinen (Mercedes-päällikkö) Toto Wolffille tästä mahdollisuudesta. –?On vähän enemmän aikaa hengailla ja jutella ihmisten kanssa, Valtteri Bottas toteaa nykyisestä roolistaan. Se voi varmaankin auttaa minua myös tulevaisuudessa, Bottas pyörittelee ja muistuttaa vielä, että tuntee Cadillacin tallipäällikön Graeme Lowdonin hyvin. WILLIAMSILLA ajava Carlos Sainz sai Kansainväliseltä autoliitolta FIA:lta 20?000 euron sakon, koska espanjalaiskuljettaja myöhästyi sunnuntaina Japanin osakilpailua edeltäneestä kansallislauluseremoniasta ja rikkoi näin sarjan sääntöjä. Norris johtaa MM-sarjaa pisteen erolla nelinkertaiseen maailmanmestariin Verstappeniin ja 13 pisteen erolla Piastriin. –?On vähän enemmän aikaa hengailla ja jutella ihmisten kanssa. Sainz myöhästyi seremoniallisuuksista vatsavaivan takia, mikä pienensi sakon suuruutta. Muut palkintosijat menivät McLarenille, kun Lando Norris oli toinen ja Oscar Piastri kolmas. Finaali oli omantasoista suorittamista, Voutilainen kertoi liiton tiedotteessa. Uusi talli kaipaa varmasti kokemusta kuljettajistoon, ja niin Perez kuin Bottaskin vastaisivat tarpeeseen. –?Onhan tämä tietysti erilaista – kahvin kulutukseni on kasvanut, myhäilee kahvin ystävänä tunnettu Bottas Autosportin haastattelussa. Ja on hienoa olla upeassa tallissa, nähdä kuinka se toimii. Viikonloppumme ei alkanut kovin hyvin, mutta emme antaneet periksi. Vähemmän stressaavaa, ehdottomasti. VetU:n Noora Kariniemi oli neljäs, Karri viides ja Ahokangas seitsemäs. Naisten ilmapistoolin finaalissa mestaruuden vei Maija Pärri. –?Se oli kilpa-ajoa. FADEL SENNA/AFP/LEHTIKUVA. Joukkuekilpailussa Voutilainen toi Kuulalle mestaruuden yhdessä Teemu Lahden ja Joonas Kallion kanssa. Mönkkönen, 21, on Kiekko-Vantaan kasvatti ja pelannut juniorivuosinaan Jokereiden, Pelicansin ja KooKoon organisaatioissa. STT Autourheilu Valtteri Bottaksen nykypestistä voisi olla etua paluuhaaveiden toteuttamisessa. Sunnuntain järjestetyissä nuorten sarjoissa Otso-Aadolf Ahokangas voitti ilmapistoolin 20-vuotiaiden mestaruuden SE-tuloksella (243,5) ja KP-V:n Lauri Järvelä 16-vuotiaiden mestaruuden. Mutta onhan tässä pitänyt hyväksyä se, että (tällä kaudella) luultavasti ei tule kisoja, vaikka eihän sitä toisaalta koskaan tiedä. Hän ei tehnyt virheitä ja ansaitsi voiton. Kauden kolmella kilpailulla on ollut eri voittajat, sillä Norris oli ykkönen Australiassa ja Piastri Kiinassa. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, Norris sanoi. –?Max ajoi hyvän kisan. Autourheilu F1kauden kolmessa kilpailussa on nähty kolme eri voittajaa. F1-kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Bahrainissa. Verstappenin uudelle tallitoverille Yuki Tsunodalle kisa ei tarjonnut suurta onnistumista, sillä japanilainen oli kotimaassaan 12:s
Jokaiselle pelipaikalle löytyi hyviä pelaajia, joista kukin vuorollaan pääsi ratkomaan pelejä. 12 joukkueen lopputurnauksessa Tiikerit voitti kaikki ottelunsa. Pikkujämsä oli Valko-Venäjää vastaan Helmarien vaihtopenkillä. Leuanveto Jyväskylä: Lisäpainoleuanvedon SM-kisojen tuloksia: Miehet, 70 kg (5): 1) Tomi Koskela Kiiminki 93,5, 5) Harri Ruuhinen Kaustinen 63,0. Ensi viikonloppuna Kokkolassa pelataan P19 Liigan neljän parhaan lopputurnaus, jossa on mukana myös Lohtajan Veikot. Kansojen liigassa nihkeästi pelannut Suomi kohtaa Unkarin tiistaina Tampereen Tammelassa. Tiellä loppuotteluun Tiikerit joutui vain yhdessä erässä tiukoille, muuten erät menivät yli kymmenen pisteen marginaalilla Tiikereille. KOKKOLAN TIIKERIT Tarmon pojille futsalin SM-pronssia Juha Savela Kälviän Tarmo saavutti pronssia P17 Futsal-liigassa, kun neljän parhaan lopputurnaus pelattiin viikonloppuna Espoossa. STT Helmareihin tuli kaksi pelaajamuutosta Unkari-peliin Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajaryhmään on tullut kaksi muutosta huomisen Kansojen liigan Unkari-ottelun alla. Yhdistetyn taitaja Heta Hirvonen hyppäsi mäessä pronssille. Aalto ja Rautionaho mäkimestareiksi Mäkihypyn ja yhdistetyn kaudet päättyivät sunnuntaina normaalimäen SM-kisoihin Rovaniemellä. Maastohiihto Taivalkoski: SM-kilpailut, Suomen cupin 6/6 kilpailut, 3. Naiset, eliitti (5): 1) Jenny Ek LIF 59.16,775, 2) Hanna Häkkinen RS Racing 59.55,072, 3) Ruska Saarela Multisport R 1.00,06,343. –?Emme olleet yhden tai kahden pelaajan varassa. Pisteillä 87 hiihtäjää. Mäkihyppy Rovaniemi: SM-normaalimäki (HS100): Miehet: 1) Antti Aalto Kiteen Urheilijat 293,8 pistettä (104–95 metriä), 2) Kasperi Valto LahdenHS 260,1 (94,5–92,5), 3) Vilho Palosaari KEV 256,1 (89–95,5), 4) Tomas Kuisma Puijon HS 243,6 (90,5–88), 5) Jarkko Määttä KainHS 238,7 (92–93,5), 6) Niko Kytösaho PaimU 236,8 (97,5–75). Vilho Palosaari otti SM-pronssin. Tiikereiden vanhemmatkin junnuikäluokat ovat menestyneet kauden aikana SM-tasolla hyvin. Tarmo sijoittui talven aikana pelatussa alkulohkossa toiseksi ja eteni jatkokarsinnan kautta neljän parhaan lopputurnaukseen. A-pojat pelaavat ensi viikonloppuna SM-välieräturnauksessa paikasta kahdeksan parhaan lopputurnaukseen. Pikkujämsä oli maajoukkueesta pitkään sivussa loukkaantumisen vuoksi, eikä hän ole pelannut vielä tällä kaudella otteluissa. Palloliiton mukaan päätöksen tavoitteena on minimoida Pikkujämsän loukkaantumisriskiä. STT. Puolustaja Elli Pikkujämsä palaa puolestaan Yhdysvaltoihin ja seurajoukkueeseensa Racing Louisvilleen. Siren ei ollut Helmarien mukana, kun joukkue pelasi perjantaina 0–0-tasapelin Valko-Venäjää vastaan. M40 (12): 1) Patrik Karlström LIF 52.19,448. Pisteillä 77 hiihtäjää. Siitä sisuuntuneena Tiikerit vei kolmannen erän näytöstyyliin ja voitti finaalin 2–1 (25–22, 18–25, 15–6). Jatkokarsinnassa Tarmo voitti TPK:n 8–2. B-pojat puolestaan ovat jo varmistaneet paikkansa huhtikuun lopussa Oulussa pelattavaan SM-lopputurnaukseen. Aiemmin seuraan on tullut yksi A-poikien SM-pronssi, jota myös Tanttinen oli voittamassa kaudella 1987–88. päivä (v): Naiset, 30 km (81): 1) Kerttu Niskanen VierK 1.13.09,4, 2) Vilma Ryytty IisV jäljessä 1.58,4 minuuttia, 3) Vilma Nissinen Vuokatti STK –2.30,8, 4) Emmi Lämsä AT ST –2.43,9, 5) Anne Kyllönen KainHS –3.33,0, 6) Sonja Leinamo Pohti ST –3.57,7, 7) Sandra Jordman Minken –5.27,1, 8) Hilla Niemelä IkaalU –5.33,8, 9) Josefiina Böök OunasvHS –6.03,0, 10) Amanda Saari TP –6.44,9, 14) Anna-Kaisa Saari YK –7.54,5, 16) Oona Kettunen Pohti ST –8.15,6, 20) Amanda Yli-Futka YK 8.49,1, 25) Miia Säilynoja-Hakala T Skiers –9,50,5, 28) Rebecca Sandnäs Brahe –10.00,0, 29) Pinja Aaltonen Minken –10.01,9, 38) Assi Hakala HU –11.51,4, 42) Enni-Sofia Saari YK –13.01,5, 53) Saana Ukkonen T Skiers –15.07,7, 57) Sonja Katajamäki Minken –16.00,4, 62) Henna Rautiainen T Skiers –17,29,5, 64) Teodora Westerlund Brahe –18.17,2, 66) Amanda Nyfors Brahe –19.24,4, 72) Jenni Kukkola YK –21.45,4. Palloliitto kertoo tiedotteessaan, että keskikenttäpelaaja Oona Siren palaa joukkueen vahvuuteen sairastumisensa jälkeen. Mäkihypyssä Suomen mestareiksi hyppäsivät Antti Aalto miehissä ja Jenny Rautionaho naisissa, yhdistetyssä mestareiksi kruunattiin Eero Hirvonen ja Heta Hirvonen. Yhdistetyn SM-normaalimäki (HS100-mäki ja miehillä 10 km hiihto, naisilla 5 km hiihto): Miehet: 1) Eero Hirvonen JHS 21.09, 2) Otto Niittykoski YKV jäljessä 22 sekuntia, 3) Herman Happonen PHS –32, 4) Jiawen Zhao PHS –1.17, 5) Valtteri Holopainen SiiPo –3.06, 6) Jarkko Lankinen TaPy –4.16. Naisten kisassa Heta Hirvosen takana SM-hopean vei Petra Torvinen ja -pronssin Anna Kerko. Tarmon ratkaisija oli Joar Laakso, joka teki voittomaalin ajassa 39.38. Aalto venytti HS100-mäessä ensimmäisellään mäkiennätyksen 104 metriä. –?Eeli on ollut loukkaantumisen vuoksi viimeisen kuukauden sivussa, mutta sekään ei ole meitä horjuttanut. Rautionahon hypyt kantoivat 89,5 ja 89 metriä ja mestaruus tuli 19,8 pisteen erolla Oosa Thureen. Mestaruuden vei TP-47, joka kukisti loppuottelussa Granin 6–1. Helmareilla on kolmesta Kansojen liigan ottelusta neljä pistettä. huhtikuuta 2025 URHEILU // 11 Tiikerijunnuille SM-kultaa Juha Savela Kokkolan Tiikerit pelasi viikonloppuna Kuortaneella vakuuttavaan tyyliin lentopallon C-poikien Suomen mestariksi. Naiset: 1) Jenny Rautionaho Ounasvaaran HS 248,8 (89,5–89), 2) Oosa Thure SiiPo 229,0 (94–93,5), 3) Heta Hirvonen Lahden HS 225,4 (90,5–87,5), 4) Sofia Mattila Lahden HS 214,0 (88,5–91,5), 5) Julia Äikiä Lahden HS 211,0 (90–89), 6) Emilia Vidgren Lahden HS 193,0 (90,5–81). Suomen cupin loppupisteet: 1) Kyllönen 528, 2) Jasmi Joensuu VantHS 380, 3) Ryytty 378, 4) Nissinen 371, 5) Saari 325, 6) Niskanen 300, 7) Niemelä 282, 8) Lämsä 227, 12) Kettunen 134, 20) Ella Noora Haapalehto Pohti ST 93, 21) Leinamo 80, 26) Jordman 74, 27) A-K Saari 72, 38) Tiia Olkkonen HK 47, 39) Yli-Futka 43, 42) Ilana Onnela Pohti ST 38, 49) Julia Häger Minken 30, 50) Hakala 29. Laakso teki neljä maalia ja syötti Niilo Hirvikosken osuman. Lauantain välierissä GrIFK kukisti Tarmon maalein 5–0 (1–0). Anselmi Taipale syötti kaksi Laakson osumaa. Pelasimme kauden aikana kaikkiaan 33 ottelua, joista hävisimme vain kaksi, valmentaja Ilkka Tanttinen kertoo. Sunnuntaina Rovaniemellä Eero Hirvonen jätti lauantain tapaan Otto Niittykosken hopealle ja Herman Happosen pronssille. Suurimman haasteen Tiikereille tarjosi loppuotteluvastustaja Kempeleen Lentopallo, joka nappasi Tiikereiltä toisen erän. Toisessa parissa kohtaavat GFT ja KeuPa YJ. Suomen cup (ikäsarjat): M40, 100 kg (2): 1) Mikko Anttila Himanka 67,5. Pyöräily E-pyöräilyn SM-kisojen epäviralliset tulokset: Miehet, eliitti (4): 1) Mihkail Utkin Akilles 51.44,111, 2) Tatu Koistinen RCF 52.10,566, 3) Sami Pietilä RCF 52.34,027. Toinen hyppy kantoi 95 metriä ja Aalto vei mestaruuden näytöstyyliin 33,7 pisteen erolla Kasperi Valtoon. Valtaosa C-poikien Suomen mestaruuden voittaneista pelaajista on mukana myös seuran B-poikien pelaajaringissä. Valmentajan mukaan joukkueen vahvuus niin lopputurnauksessa kuin koko kauden aikanakin oli tasaisuus. LoVe lunasti lopputurnauspaikan alkulohkonsa voittajana. Tämäkin kertoo omaa kieltään joukkueen vahvuudesta, Tanttinen sanoo. Miehet, 50 km (152): 1) Miro Karppanen ImatrU 2.01.35,8, 2) Remi Lindholm ImatrU –1.12,8, 3) Petteri Koivisto PuijHS –1.28,6, 4) Markus Vuorela JäminJ –1.56,4, 5) Kalle Parantainen KuusEV –2.47,9, 6) Niko Anttola PS Oulu –3.04,9, 7) Lauri Lepistö JäminJ –3.24,7, 8) Joni Mäki Pohti ST –3.38,8, 9) Joni Pykäläinen Ski Jkl –4.02,1, 10) Emil Liekari Vuokatti STK –4.09,4, 14) Joel Ikonen Pohti ST –5.42,4, 18) Alexander Ståhlberg Minken –6.34,1, 19) Anssi Koirikivi HK –6.39,7, 22) Jirka Oja Pohti ST –7.10,1, 34) Eelis Meriläinen T Skiers –9.50,3, 38) Petteri Mattila Minken –10.46,6, 41) August Högnabba Minken –10,59,5, 42) Markus Kasanen Pohti ST –11.07,4, 49) Melker Wikblom Minken –13.06,9, 53) Benjamin Sundqvist Minken –13.46,7, 61) Jarkko Reijonen YK –15.40,8, 68) Iiro-Mikko Harju Pohti ST –16.41,8, 98) Samppo Kumpumäki Pohti ST –22.09,5, 101) Miika Ylikulju T Skiers –22.31,6, 107) Patrik Kuuttinen Minken –24.53,6, 133) Pertti Heinonen YK –31.17,3. Naiset: 1) Heta Hirvonen Lahden HS 13.36,6, 2) Petra Torvinen SiiPo –2.36,2, 3) Anna Kerko HelMäkih –3.06,4, 4) Annamaija Oinas TaKu –3.10,6, 5) Emilia Vidgren Lahden HS –4.15,4, 6) Julia Äikiä Lahden HS –6.02,4. LoVe kohtaa välierissä yhdistelmäjoukkue KäPa/ToTen. Lentopallo Vahvan kauden pelanneet C-pojat tekivät seurahistoriaa. Vuonna 2010-syntyneestä nelikosta Tanttinen ja Wentus ovat Kokkolasta, Huhtaluhta ja Tyynismaa ovat Alahärmän Kisan kasvatteja. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Saman lohkon kakkonen Vieska Futsal pääsi karsimaan lopputurnauspaikasta, mutta tie katkesi toisella jatkokarsintakierroksella, kun KäPa/ToTe voitti Vieska Futsalin 3–2. Yhdistetyssä sekä Eero Hirvonen että Heta Hirvonen saalistivat viikonlopusta kaksi SM-kultaa, sillä kumpikin voitti lauantaina Taivalkoskella pienmäen SM-kisat. –?Lopputurnauksessa pelasimme samaan tyyliin kuin sarjakaudella. SUOMEN MESTARUUS oli samalla myös seurahistoriaa, sillä SM-kulta on Tiikereiden kilpaikäluokkien (A-, Bja C-juniorit) ensimmäinen. Ryhmästä neljä pelaajaa (Eino Huhtaluhta, Eeli Tanttinen, Oskari Tyynismaa ja Samuel Wentus) kuuluu 16-vuotiaiden maajoukkueeseen. Kokkolan Tiikerit voitti Kuortaneella C-poikien Suomen mestaruuden. Tiikereiden joukkueessa pelaa myös muutama lähialueen seuran juniori. Suomen cupin loppupisteet: 1) Karppanen 452, 2) Mäki 378, 3) Juuso Haarala Pohti ST 329, 4) Lauri Vuorinen OunasvHS 319, 5) Ristomatti Hakola JäminJ 301, 6) Koivisto 295, 7) Lepistö 284, 8) Vuorela 279, 18) Niilo Moilanen Pohti ST, Ikonen 99, 27) Ståhlberg 68, 29) Kasanen 64, 43) Koirikivi 38. Myös vaihtopelaajat täyttivät hienosti ruutunsa, Tanttinen kehuu. Sunnuntain pronssiottelussa Tarmo nousi 5–4 (2–3)-voittoon Limingan Pallokarhuista
Miehet (8): 1) Sampo Voutilainen YK 242,5, 2) Esa Savola LappjA 239,5, 3) Otso-Aadolf Ahokangas KokMAS 219,1. Valmistajien MM-pistetilanne: 1) McLaren 111, 2) Mercedes 75, 3) Red Bull 61, 4) Ferrari 35, 5) Williams 19, 6) Haas 15. lähtö, lv 2140 m: 1) Peak C.R.Seven/Joanna Karling m1,18,7a (4,76), 2) Aphrodite de Milo m1,18,8a (3,12).3) Macabeo m1,19,0a (2,63).4) Emmanuel De Gigue m1,19,3a (18,84). (1–1, 1–1, 0–0, 1–0). Lauantaina Nibacos oli voittanut 6–2 lähes 600 katsojan iloksi ja sunnuntainakin joukkue sai kymmenpäiseltä fanijoukolta loistavan kannustuksen. P15 2 km: 1) Viljami Kotila TU 7.12. Puumala 124,9. T9 1 km: 1) Vieno Välikangas TU 4.14, 2) Elsa Hopeavuori TU 4.22, 3) Mette Välikangas TU 5.06. TOMMY LÅGLAND. Voitot 0–2. 6. Loppuottelu: Tiikerit–KempeLe/Altius 2–1 (25– 22, 18–25, 15–6). Meillä oli tähän viikonloppuun hyvä lataus ja se kesti loppuun saakka ottelua, Salo hehkutti. Voitot 2–3. lähtö, lv 2160 m: 1) Back On Stage/Jani Hartikainen 21,4 (2,35), 2) Mercurios Di Piolo 20,3 (4,71).3) Tanneriina 22,1 (16,39).4) Nature Child 20,8 (13,5). Finaali: 1) Hanna Peltola SySi 215, 3) Puumala 184. vaiheen 2/3 ottelut: Tor–SB Vantaa 4–10 (2–3, 0–2, 2–5). Nibacos pelasi viimeksi divarissa kaudet 2005–06 ja 2006–07. 7. P13 2 km: 1) Onni Luoma TU 8.21. Salibandy Naisten F-liigan karsinnat (2/5): Stars–O2 JKL 4–7 (0–0, 1–4, 3–3). Jääkiekko NHL lauantaina: New Jersey–NY Rangers 4–0, Ottawa–Florida 3–0, Dallas–Pittsburgh 3–5, Vancouver–Anaheim 6–2, Los Angeles–Edmonton 3–0, Boston–Carolina 5–1, Buffalo–Tampa Bay vl. Ilmakivääri: Miehet (8): 1) Niko Antila HSA 249,4, 2) Jere-Juhani Salo NoSA 246,7, 3) Jimi Lång KaA 225,6. Voitot 2–2. Luokka 2, Junioreiden hallimestaruus, Helppo A:3 2022 (11–3): 1) Amanda Prittinen–Reitland’s Du nur Du B K-PH 68.305, 2) Jannike Tainio–RocknRolla PeRa 68.044, 3) Iiris Sorvisto–S.W. P9 1 km (5): 1) Viljo Nivala KV 3.34, 2) Vilpas Leppänen TU 4.14, 3) Toivo Haapamäki TU 5.19. Loppuottelu: TP-47–GrIFK 6–1 (3–1). 2–3, San Jose–Seattle 1–5 (Se: Kaapo Kakko 0+1). Yleisurheilu Toholampi: Toholammin talvijuoksut, tuloksia: Puolimaraton, miehet: 1) Petteri Rantala GIF 1.16,47, 2) Janne Seppälä TU 1.24,38, 3) Allan Isohanni TU 1.27,05, 4) Tomi Salmi TU 1.34,03. N20, peruskilpailu (6): 1) Tytti Vaismaa IMAS 547, 2) Minka-Maria Puumala KP-V 541. Salibandy Kokkolalaisten pitkä odotus päättyi. LP Kangasala–Hämeenlinna 1–3 (17–25, 25–12, 26–28, 21–25). –Tuli omia virheitä. Ilmakivääri: M20 (10): 1) Santeri Kenola KaA 617,4, 7) Ossi Härkönen YK 607,5. 3. M16 (7): 1) L. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Rallston/Jani Ruotsalainen 15,8 (1,78), 2) Lapland Iceman 16,8 (55,11).3) Dazzling Press 16,8 (12,41).4) Narzario 16,3 (28,14). Ammunta Turku: Ilma-aseiden SM-kisojen tuloksia: Lauantain finaalit: Ilmapistooli: Naiset (8): 1) Maija Pärri TSA 227,8, 2) Susanna Saksa HSA 226,6, 3) Sonja Aaltonen TSA 204,9, 4) Noora Kaariniemi VetU 183,8, 5) Ritva Karri KokMAS 165,7, 7) Vilja-Alina Ahokangas KokMAS 127. Seuraava kilpailu: 13.?4. Kouluratsastus Veteli: Perhonjokilaakson Ratsastajat järjesti Pohjanmaan hallimestaruuskisat, tuloksia: Luokka 1, Helppo B:3 2022 (18 lähtijää–5 sijoittuu): 1) Ayas Puhakainen–Avalanche OnTheRocks Korsholms 69.432, 2) Alexandra Haglund–Neo de l’ Aube FäR 67.273, 3) Selma Kiviniemi–Mornfrost Clement KSUR 64.432, 4) Peppi Lintilä–Amiir LaRat 64.205, 5) Ella Hanhikoski–Lord Cantaro PeRa 63.295, 5) Roosa Keskinen–Inspektor AR 63.295. lähtö, sh 2140 m: 1) Rohkamo/Kari Toivanen 33,6 (2,79), 2) Kopran Uute 31,4 (2,06).3) Valssin Amor 33,6 (16,07).4) Veräjän Vartija 32,9 (19,47).poissa: 4. Järvelä 351, 4) J. Salo ei osannut sanoa varmaksi jatkaako hän kapteenina ensi kaudellakin. Kaudella 2005–06 viikonlopun vastustaja Pirkat oli samassa lohkossa kolmas. Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Norris 62, 2) Verstappen 61, 3) Piastri 49, 4) Russell 45, 5) Antonelli 30, 6) Leclerc 20, 7) Albon 18, 8) Hamilton 15, 9) Ocon 10, 10) Stroll 10. Puumala 346, 5) F. –Kiinnostaisi, mutta en ole ihan varma vielä, Salo pohti. Nibacos pääsi Pirkkalassa juhlimaan nousua Divariin. Jalkapallo Englannin Valioliiga: Brentford–Chelsea 0–0, Fulham–Liverpool 3–2, Tottenham–Southampton 3–1, ManU– ManC 0–0, Aston Villa–Nottingham 2–1. Kapteeni Timo Salo oli erityisen iloinen noususta. Seuran entinen puheenjohtaja Juha Nurmela myöhästyi alusta, mutta hän ehti hyvin nähdä ratkaisumaalit. Nibacoksella nousujuhlat Juha Aaltonen Nibacos kukisti sunnuntaina Pirkkalassa Pirkat 12–7 divarikarsintojen toisessa ottelussa ja näin Lasse Lyttisen valmentama joukkue juhli nousua voitoin 2–0. RaiFu välieriin voitoin 2–1.Välieriin ovat jo selvinneet Mad Max, HIFK FS ja PU-62. Pronssiottelu: Jankko–PuMa/1 2–0 (25–19, 25–20). lähtö, Toto5-3, sh 2140 m: 1) V.G. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2140 m: 1) Hacek/ Tiia Vehviläinen 16,5a (2,36), 2) Picasso Kähö 16,7a (23,1).3) Dynamike Savoy 16,9a (44,28).4) Club Nord Caviar 17,2a (7,91).poissa: 4. Louis–Colorado 5–4, Utah–Winnipeg 4–1 (U: Olli Määttä 0+1), Calgary–Las Vegas ja. Koripallo Naisten Korisliigan 1/5 välierä: ToPo–Honka 93–86 (50–36). Erikoistilanteet toimivat. Naiset (8): 1) Linda Koskelainen Hahlo 250,2, 2) Marianne Palo IMAS 249,6, 3) Pinja Tapio KuusA 228,1. Luokka 3, Helppo B:5 2022 (11–3): 1) Prittinen–Dancer II 65.193, 2) Pipsa Laine–Convoyage AR 65.000, 3) Puhakainen–Avalanche OnTheRocks 63.750. T15 2 km: 1) Neea Pinola TU 8.52. Rauhoitettiin peliä ja löydettiin uudelleen oma juttu miten pelata, Salo sanoi. 8. Voitto/ Henri Bollström 25,2 (1,06), 2) Virin Urho 25,4 (80,7).3) Tähtisekki 26,1 (57,34).4) Rautianna 28,6 x (70,28). Miesten Divarikarsinnat, 2. T13 2 km: 1) Vilja Nylander TU 10.39. M40: 1) Jouko Perttula IinY 1.51,53. 4. M60: 1) Pekka Luoma TU 1.55,40. Kuortane: C-poikien SM-lopputurnaus: Välierät: Tiikerit–PuMa/1 2–0 (25–14, 25–14), Jankko–KempeLe/Altius 0–2 (19–25, 22–25). Lyttinen ei osannut vielä sanoa paljonkaan ensi kaudesta. Joukkue (1): 1) KP-V (Järvelä, Puumala, Järvelä) 1036. P11 1 km: 1) Veeti Pinola TU 3.55, 2) Martti Nylander TU 4.33. Voitot 2–0. Luokka 4, Suomenhevosten hallimestaruus, Helppo A:3 2022 (15–4): 1) Katariina Ala-Äijälä– Ludwig Wäst MyRat 67.283, 2) Minttu Liuko– Pohjan Poika Ratsutiimi 66.414, 3) Annaleena Hahtola–Korpimäen Manta E-PUR 65.870, 4) Hanna Kalliola–Salmiina Korsholms 65.109. Kaudella 2005–06 joukkue oli länsilohkossa 8:s, seuraavalla kaudella 10:s eli viimeinen. –?Kymmenen vuotta tätä on yritetty. Finaali: 1) Ahokangas 243,5, 2) Järvelä 229,6, 7) J. 9. Meillä oli kolme tasaista kenttää ja jaksoimme pitää tempoa koko ajan, Lyttinen tähdensi. N18 (16): 1) Nanna Uuttu IMAS 616,2, 4) Milena Säily YK 608,0. SB Vantaa säilyy Divarissa voitoin 2–0. Tor ja Pirkat karsinnan kolmanteen vaiheeseen. lähtö, sh 2140 m: 1) Nevan Tiuku/Timo Toiviainen 33,6 (2,72), 2) Vilkkeen Viehätys 35,2 (2,65).3) Överbyn Felix 35,7 (50,81).4) Kuiskutteli 34,0 (11,29).poissa: 8. Pirkat teki avausmaalin, mutta Nibacos neljä seuraavaa. 2. Bahrainin gp (Sakhir). Jousiammunta Kemi: SM-hallikisat, joukkuekilpailut, tuloksia: Tähtäin, Masters 70-80 (4): 1) JoJu (Pentti Kuivalainen-Ilmo Leino) 1043, 3) Achilles (Teuvo Myllykangas-Antti Pienimäki) 971. T11 1 km: 1) Serafiina Toivola TU 4.28, 2) Verna Välikangas TU 4.36, 3) Vilma Penttinen TU 8.04. Hän valmentaa Nibacosta vielä seuraavat kaksi kautta. Pronssiottelu: LiPK–Tarmo 4–5 (3–2). lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1) Devi Deveron/ Tapio Hoikka 17,9a (1,45), 2) Go Sweden* 18,1a (4,98).3) MAS Generalmanager 18,1a (56,79).4) Babadook 18,2a (42,59).poissa: 1. Espoo: P17 liigan lopputurnaus: Välierät: GrIFK–Tarmo 5–0, TP-47–LiPK 5–1. NBA lauantaina: Atlanta–New York 105–121, Detroit–Memphis 103–109, Philadelphia–Minnesota 109–114, Miami–Milwaukee ja. Sunnuntain tuloksia: Ilmapistooli: M20, peruskilpailu (10): 1) O-A Ahokangas 557, 7) Lauri Järvelä KP-V 530, 8) Joose Puumala KP-V 524, 9) Peetu Puumala KP-V 517, 10) Frans Järvelä KP-V 501. Naisten liigan 3/3 puolivälierä: RaiFu–KaDy 2–1 (0–0). Ravit Joensuu: 1. minuutilla. –?Pirkat on hyvä joukkue ja karvaa hyvin, mutta pääsimme pois paineen alta. Futsal Miesten liigan 3/5 välierä: Mad Max–FC Kemi 0–7 (0–2). Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Finaali: 1) Antila 246,0, 7) Härkönen 139,2. huhtikuuta 2025 12 // URHEILU Autourheilu Suzuka: Formula ykkösten MM-sarjan 3/24 kilpailu, Japanin gp: Lopputulokset: 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.22.06,983, 2) Lando Norris Britannia, McLaren jäljessä 1,423 sekuntia, 3) Oscar Piastri Australia, McLaren –2,129, 4) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –16,097, 5) George Russell Britannia, Mercedes –17,362, 6) Kimi Antonelli Italia, Mercedes –18,671, 7) Lewis Hamilton Britannia, Ferrari –29,182, 8) Isack Hadjar Ranska, RB –37,134, 9) Alexander Albon Thaimaa, Williams –40,367, 10) Oliver Bearman Britannia, Haas –54,529, 11) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin –57,333, 12) Yuki Tsunoda Japani, Red Bull –58,401, 13) Pierre Gasly Ranska, Alpine –62,122, 14) Carlos Sainz Espanja, Williams –74,129, 15) Jack Doohan Australia, Alpine –81,314, 16) Nico Hülkenberg Saksa, Sauber –81,957, 17) Liam Lawson Uusi-Seelanti, RB –82,734, 18) Esteban Ocon Ranska, Haas –83,438, 19) Gabriel Bortoleto Brasilia, Sauber –83,897, 20) Lance Stroll Kanada, Aston Martin –1 kierros. 3–2, Toronto–Columbus 5–0, Montreal–Philadelphia 3–2, St. Lentopallo Naisten Mestaruusliigan 5/7 välierät: Kuusamo–Puijo Wolley 2–3 (21–25, 26–28, 25–23, 25–17, 13–15). 115–121, Los Angeles Clippers–Dallas 135–104. Lyttinen näki ratkaisun olleen hyvässä kunnossa ja pelitavassa. Matilda K-GR 65.652. –?Varmoja lopettajia ei ole, mutta onhan tässä perheellisiä puolet joukkueesta ja divarissa kasvaa pelimatkat ja muu rasitus, Lyttinen sanoi. Pirkat–Welhot 3–2 je. lähtö, Toto5-2, lv 2140 m: 1) Bites The Dust/ Jarkko Kervinen 17,8a (15,35), 2) Milda Matilda 17,8a (30,7).3) Fix You 18,1a (3,31).4) Riksu’s Xpress 18,5a (2,78), 4) Lucky Hansman 18,5a (11,9). Järvelä 339, 6) Panu Lappi VetU 326. Pirkat–Nibacos 7–12 (3–5, 2–3, 2–4). Naiset: 1) Jenni Judin UK 1.22,47. Pirkat nousi toisessa erässä maalin päähän, kun Matias Vaajala teki 5-6-maalin 35. Naiset: 1) Meri Luoma TU 33.59. Voitot 3–2. Nibacos nousee Divariin voitoin 2–0. Maantiejuoksu 7,9 km, miehet (9): 1) Santeri Kallio KäTa 26.18, 2) Jussi Isokoski KU 32.17, 3) Mikko Nylander TU 35.27, 4) Jani Willman TU 36.44, 5) Ari Lahti TU 36.52, 6) Markku Ainali KV 38.18. Salo teki niistä kaksi. 5
Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi SELVIYTYMISVINKKEJÄ (ÄIDIN VERSIO) KERROSPUKEUTUMINEN ON PARAS KEINO PYSYÄ LÄMPIMÄNÄ KYLMÄNÄ KOULUPÄIVÄNÄ. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. ?53 703 6 7 9 1 9 4 7 2 5 8 9 3 4 8 1 7 3 6 4 9 3 7 2 6 3 5 9 2 5 3 9 3 8 6 6 2 1 7 3 9 1 6 4 9 8 2 1 7 2 8 7 3 9 6 4 5 3 1 5 7 2 8 5 4 6 3 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. huhtikuuta 2025 SARJAKUVAT // 13 B. SELVIYTYMISVINKKEJÄ (ISÄN VERSIO) ISTU AINA BUSSISSA HIKISIMMÄN LAPSEN VIEREEN KUN ON KYLMÄ
7.41 Jälkihiki 8.24 Yliopisto vetää investointeja Lappeenrantaan 8.50 Ghanassa kierrätetään elektroniikkaromuamme 09.30 Puoli seitsemän. 06.25 Huomenta Suomi. 22.15 Karppi. 21.30 Suvikset. 6.39 Vientiyritykset mukautuvat Trumpin tulleihin 7.09 Riittävätkö rahat arjen pyörittämiseen. 12.00 Rakkaat lapset. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 13.45 Liinalla kävely 600 metrin korkeudessa. 22.35 The Summit Suomi. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 12.00 Tähtiarpa. 18.00 Egenlandin matkakohteet. Brooke on apeilla mielin eikä jaksa innostua, kun Hope suitsuttaa Carterin suunnitelmia ja firman valoisaa tulevaisuutta. 18.30 Puoli seitsemän. 14.55 Prisma: Parantava virus. 10.30 Kauniit ja rohkeat. Lande 19.00 Frendit 19.30 The Summit Suomi 21.00 ELOKUVA: Kummisetä III 00.15 Frendit 00.45 Tämä on tämä 01.40 Huutokaupan metsästäjät 02.10 Huutokaupan metsästäjät 02.40 Suurmestari UK 03.40 Liikennepoliisit UK Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 5 Maaliskuu Huhtikuu 2025 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 Maaliskuu Huhtikuu 2025 4 8 Ma Alanya 18 Amsterdam 12 Budapest +6 Dubai 39 Dubrovnik 12 Hania 19 Las Palmas 21 Lissabon 20 Malaga 20 New York +7 Nizza 14 Oimjakon +2 Phuket 30 Riika +5 Skellefteå +8 Sydney 25 Tukholma 10 Tokio 18 Venetsia 11 Ti 18 12 11 34 14 13 21 24 21 +7 13 +4 31 +5 10 20 10 19 13 Ke 17 12 13 33 15 13 20 24 21 +8 15 +3 30 +6 +3 21 +7 19 14 6.4. Jesse tarvitsee omaa tilaa, eikä Leevi ole valmis jakamaan rakastaan. 13.15 ELOKUVA Minä ja ministeri. klo 15 °C +6,2 (6.4. klo 15 °C +3,8 Hanko Sateisinta 4.4. 19.30 Kovan viikon ilta. 12.30 Sydämen kutsumus. 16.45 Novosti Yle. Kaiken takana on kuitenkin Steffyn salainen suunnitelma. MTV3 06.15 Aamusää. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. Jimmy kertoo Bobille tienneensä Angelican valheesta. 19.55 Kummeli Retro. Tapauksilla on yhteneväisyyksiä, mutta kytkeytyvätkö ne toisiinsa. Nate ruoskii itsensä raivon partaalle ja syöksyy Calebin luo etsimään vaimoaan. 15-vuotias Emmi ei ole käytännössä käynyt koulua puoleentoista vuoteen. Aaron ylittää viimeisetkin rajat sodassaan Cainia vastaan. 17.57 Raha-Suomi tiiviisti: matkalla maailmalle. 18.30 Emmerdale. Johanna pyytää ohjeita kaaoottiseen tilanteeseen tutulta kirurgilta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.50 Kummeli Retro. 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat. Maikki tutkii lapsuudenystävänsä hämärää liiketoimintaa, mutta imeytyy syvemmälle kuin tarkoitti. 10.00 Emmerdale. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.40 Kadonneet perijät. 18.00 Päivän sää. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 15.05 Pelastuslaitos apuun! 15.48 Luottomies 2. 17.10 Murha paratiisissa. 16.25 Syke. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Valheilla on lyhyet jäljet ja sitoutuminen toiseen pelottavaa. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 14.00 Supernanny Suomi. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Syöksykierre. Georgen ja Willin kelluvan uimakopin rakennusprojekti huipentuu. 18.21 Puoli7 tänään. 20.00 Koko Suomi leipoo. 18.00 Tähdet, tähdet. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.51 Kullannuput: FoBo. 23.45 Hillo. 22.30 Tulossa: Suuri seikkailu. 14.55 Korkeasaari. 16.40 Yle Oddasat. 15.55 Syke. Kotimainen draamasarja. 16.40 Pirjo. 12.21 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. Överisynttärit, koulumatkakiireitä ja Maunon tietotoimisto. 09.00 Remppa vai muutto UK. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. °C -18,9 Enontekiö Näkkälä Lämpimintä 5.4. 11.40 Näin tullaan miljardööriksi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.04 Päivän sää. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 17.00 Simpsonit 17.30 Simpsonit 18.00 Stadi vs. 23.05 Kibera! YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 10.00 Lomakoti auringon alta. 22.50 Oddasat. 18.05 Viiden jälkeen. Vakavasti sairas potilas suunnittelee häitään. 20.00 Tekniikan titaanit pimeä puoli. Lämpötila on Länsi-Suomessa +3 ja +9 asteen välillä, muualla -1 ja +6 asteen välillä. 16.55 Tähtiarpa. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C -5 cm Oulu +1 °C -3 cm Raahe +1 °C -4 cm Pietarsaari +4 °C -4 cm Vaasa +2 °C -5 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 6.4. Ääneen pääsevät niin Monroen läheiset, kuten hänen äitinsä, kuin myös Slashin tapaiset maailmantähdet ja entiset bändikaverit, Andy McCoyta unohtamatta. Rhona saa lakineuvontaa Ivyn suhteen, mutta tilanne muuttuukin yllättäen. Henkilökunta tietää, etteivät hänen keuhkonsa välttämättä kestä sinne asti. Samir kokee uskonkriisin. 11.45 Luontoretkellä. Nainen tarvitsee välittömän keuhkonsiirron. 13.00 Paksut pariskunnat. 20.47 Penan Erikoiskuljetus. 1,9 mm Russarö +1 -1 +3 +5 +0 +3 +3 +6 +5 +3 +6 +5 +7 3 3 8 7 8 2 2 3 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +5 -3 +3 -3 +4 -7 +4 -4 +4 -5 +7 -3 +6 -3 +6 -7 +7 -4 +7 -5 +1 -2 -6 +1 -7 -6 +1 -6 4 4 5 4 11 9 Kokkola 6.4. Dokumentissa käydään läpi Matti Fagerholmin matka Michael Monroeksi, Suomen menestyneimmäksi rocktähdeksi, joka on esiintynyt valtaville ihmisjoukoille ympäri maailmaa. 12.25 Pieni suuri maailma. 17.00 Yle Uutiset. Miehen muutos it-nörtistä miljardööriksi on ollut uskomaton. Rory ja Logan kutsuvat Lorelain ja Luken viettämään viikonloppua Loganin vanhempien kartanoon. 19.30 Salatut elämät. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.40 Antiikkikaksintaistelu. Pohjoisenpuoleinen tuuli on etelässä kohtalaista, pohjoisessa enimmäkseen heikkoa. 18.00 Yle Uutiset. 06.30 Smurffit. Amazon on nykyisin maailman suurimpia yrityksiä ja Jeff Bezosin omaisuus on yli 120 miljardia dollaria. 23.40 Michael Monroe -dokumenttielokuva (S). 22.25 Tulosruutu. 16.44 Itse valtiaat. Arto koettaa rakentaa luottamusta. 19.20 Päivän sää. 13.12 Raha-Suomi tiiviisti: miten rikkaaksi tullaan. huhtikuuta 2025 14 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 21.00 Kirjolla. 12.30 Tanskalainen maajussi. YLE TEEMA & FEM 07.40 BUU-klubben 08.10 Sportliv 08.20 Kalastajat 08.56 Villit kokit 09.25 Puutarhakausi 10.25 Nytorgsmannen sarjaraiskaaja 11.15 Tulevaisuuden unelmapuutarhat 12.00 Risaisten kenkien tie 13.45 Elokuvan hetki: Omenavarkaat 14.02 Koho Utopia Forssasta 14.49 Koulutie: Helsinki Pariisi 15.01 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.57 Kansanmusiikkia pelastamassa 16.26 Vaietut perhetarinat 16.35 Mestari 17.00 Tiettömän taipaleen takana 17.39 Yhteisvastuu 2025: Jordan 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Taivaallista menoa: Kari on valmistellut oman hautakivensä 18.50 Uudista minut 19.00 Kotiinpalaajat 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Kaksikielinen puoluejohtajakeskustelu 21.15 Efter Nio 22.15 Kipupiste 23.15 Kerrostalojen prinsessat kahdeksan vuotta myöhemmin 23.43 Kerrostalojen prinsessat kahdeksan vuotta myöhemmin MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Simpsonit 08.30 Simpsonit 09.00 Simpsonit 09.30 Jarkko Tamminen Show 11.00 Huutokaupan metsästäjät 11.30 Huutokaupan metsästäjät 12.00 Bob’s Burgers 12.30 Vintiöt 13.00 Simpsonit 13.30 Simpsonit 14.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 15.00 Huutokaupan metsästäjät 15.30 Huutokaupan metsästäjät 16.00 Pitääkö olla huolissaan. Cain pelasti Aaronin poliisin kynsistä, mutta välienselvittely ei ole lähellekään ohi. Karppi ja Nurmi matkustavat Anna Bergdahlin synnyinseudulle Rönnvikiin ja löytävät pienen kyläyhteisön, joka hautoo suuria salaisuuksia. 10.56 Yhteisvastuu 2025: Onni. Eräs monien tragedioiden murtama nainen kuoli asunnossaan yksin ja ilman yhteyttä perheeseensä. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Enimmäkseen poutaa ja selkeää, itärajan tuntumassa heikkoja lumikuuroja. 16.00 Gilmoren tytöt. Ilmarin ja Jarin potilaan tilanne on toivoton. 16.58 Uutiset. 07.05 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta. 21.00 Roba. Suviseurojen kenttä tyhjenee, kun myrsky yltyy. Hervannasta löytyy tajuttomaksi pahoinpidelty mies, sekä rekan alle ruhjoutunut ruumis. 11.00 Studiokirkko. (Suomi, 2024). Bobkin on raivona Nicolalle ja Jimmylle. 22.20 Päivän sää. 20.00 Mot. 15.00 The Summit Suomi. 06.25 Angry Birds Toons. Takini on erikoisen näköinen vuohieläin ja erikoista on myös niiden kommunikointi toistensa kanssa. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Sohvaperunat. 21.00 Diili. 17.05 Viiden jälkeen. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 07.50 S.M.A.S.H! 08.00 Puutarhan pelastajat. 19.25 Tulosruutu. Pohjoisessa ja idässä pilvisyys on runsaampaa. Glitterikakkaa ja röyhtäyksiä. 20.29 Yle Uutiset. 22.40 Koskinen. 21.00 A-studio. Ilmarin ja Johannan kireät välit vaikuttavat työilmapiiriin vaikeassa revenneen maksan leikkauksessa. Ma Haapavesi +4 Halsua +4 Helsinki +6 Joensuu +3 Jyväskylä +4 Kajaani +3 Kalajoki +3 Kokkola +4 Kuopio +3 Kuusamo Lahti +4 Lappeenranta +3 Oulu +2 Pietarsaari +5 Pori +7 Rovaniemi +4 Tampere +6 Toholampi +4 Turku +8 Utsjoki +1 Vaasa +5 Ylivieska +5 Ti +7 +6 +4 +3 +7 +5 +6 +8 +5 +4 +6 +3 +5 +7 +6 +5 +6 +7 +8 +4 +7 +8 Ke +1 +4 +2 +2 ?0 +1 +2 -4 +3 +3 -1 +1 +3 -2 +2 +4 -6 +2 To +2 +1 -1 ?0 +1 ?0 -3 +1 +1 -2 +2 +2 -1 +1 +4 -5 +2 Pe +2 +2 +5 +1 +3 -1 +2 +1 -3 +4 +2 +2 +5 +3 +2 +7 -6 +4 +2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 5.4. 17.55 Uutiset. 09.10 Yksineläjä Severin. 20.00 Huvila & Huussi. 10.10 Eränkävijät. Sodankylässä kaavaillaan kaivosta suojellun aapasuon alle. Hope ja Carter ovat innoissaan firmaa kohdanneesta onnenpotkusta ja puhkuvat toiveikkuutta tulevan suhteen. 23.00 Stacey Dooley yökylässä. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. MOT selvitti kasvavaa ongelmaa ja sitä, mihin kaikkiin keinoihin syrjäytymisen torjunnassa turvaudutaan. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. Tuuli on puuskaista koko maassa. Ridge viettää romanttista iltaa Taylorin kanssa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. 13.00 Selviytyjät. 12.00 Huimat huushollit. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 07.25 LEGO DreamZzz. 18.10 Syke. 14.35 Talviunelmia
23.10 Paiseklinikka. 23.35 The bay. 11.50 Restaurant: Impossible. 11.30 Kanadan rajalla. 06.45 Rantataloa etsimässä. 21.00 Mentalisti. 13.30 Hengenvaarallisesti lihava. 19.28 Sportnytt. 06.35 Kökets middagstips. 11.00 Kanadan rajalla. LIV 09.00 Farmi Suomi. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Moderni perhe. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.20 Superhamstraajat. 20.30 Rapport. kirjeestä tessalonikalaisille (4:1-5:28). 07.10 Jeesuksen askelissa. 18.50 Iltahartaus. Toimittaja Mikko Kurenlahti lukee 1. 18.00 Simpsonit. 22.08 Yöradio. 00.45 The rookie: Feds. 01.35 Historialliset katastrofit. 12.55 Radio Suomen Päivä. 00.35 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 11.00 Voimanosto: EM-kisat Klassinen, Malaga. 07.05 Simpsonit. 19.55 Ylipainoisten klinikka Italiassa. 17.00 Lainvalvojat. 18.30 Simpsonit. 20.20 TV4Vädret. 10.00 Yle Uutiset. 09.50 Minun ihmeeni. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.55 15 minuter på teckenspråk. 20.10 Rillit huurussa. 20.00 Legendojen merirosvot. 22.00 Vuorihiihto: Maailmancup Villars. 02.45 Morden i Helsingör. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.15 Etupenkillä. 20.00 Temptation Island Suomi. 16.50 Sisarvaimoa etsimässä. 21.00 Top Gear Suomi. Elokuva: Minä ja ministeri, Yle TV1 klo 13.15. 14.30 Baruch Kormanin raamattutunti. SUOMI-FILMI OY / YLE. TAIVAS TV7 06.15 Etupenkillä. 17.00 Rapport. 15.35 Sisarvaimoa etsimässä. 22.38 Kulturnyheterna. 18.55 Miehen puolikkaat. 21.55 Radio Suomen Ilta. 12.00 Ilpoisten piiri. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 06.45 Löytöretki tuntemattomaan: Lumimiehen jäljillä. Tositapahtumiin perustuvassa draamassa äveriäät äidit haluavat lapsensa parhaaseen mahdolliseen korkeakouluun. 01.00 Maastopyöräily: Maailmancup Araxa. 23.00 Marttyyrien Ääni. Tässä toisessa jaksossa Paavali kehottaa tessalonikalaisia olemaan valmiita Herran tuloon. Millainen on geopoliittinen asemamme, jos Trump ja Putin pääsevät sopimukseen Ukrainan kohtalosta. 16.10 Urheiluradio. 23.30 Rapport. 09.40 Pääsiäissaaren mysteeri. 21.05 ELOKUVA Koskinen: Piripolkka. 19.17 Kulturnyheterna. 07.15 Chicagon talovanhukset kuntoon. 19.20 Van life. 07.30 Sampo ja kotivideot. 08.45 Asunnon metsästäjät. 01.45 Murha Helsingörissä. 22.10 ELOKUVA Gangsterisota. 22.35 Petolliset UK. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 23.55 Poliisit 2017. 14.00 Maastopyöräily: Maailmancup Araxa. (1936) Elokuva: College Admissions Scandal, MTV Ava klo 22.00. 17.55 Kaikki vastaan kaikki. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 18.35 Asunnon metsästäjät maailmalla. 13.00 Nyhetsdagen. 20.30 Grannar emellan. 18.55 Anslagstavlan. 01.05 Simpsonit. 08.00 Miehen puolikkaat. 13.00 Miten kaikki tehdään. 20.30 Elävä yhteys. 06.20 Say yes to the Dress Britannia. 12.25 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 22.45 Näistä levyistä en luovu. 19.20 Miehen puolikkaat. 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen: Uutta Värttinää ja miten siihen tultiin. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.40 Simpsonit. 09.21 Stolt rom. 03.25 Face Doctors. 14.02 Radio Suomen iltapäivä. 02.35 Family Guy. 16.30 Rillit huurussa. 00.00 Med våra ögon. 21.05 Politiikkaradio. 23.00 Fotbollsstudion. 23.40 Yöklassinen. 18.05 Koti koiralle. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 06.05 Radio Suomen Aamu. 02.50 Sportnytt. 03.50 The rookie. 13.03 Forum. Natsi-Saksa kaappaa suomalaisten hämärämiesten laivan -osan vieraana on insinööri merihistorianharrastaja Pekka Takoja. 09.55 Melkein MENSA. 19.50 Wheeler Dealers World Tour. 17.00 Sinkkuillallinen. 17.00 Remppa vai muutto Australia. 17.30 Family Guy. 01.35 Simpsonit. 16.00 Muutetaanko ulkomaille. 23.30 Australian rajalla. 11.00 Yle Uutiset. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 13.02 Paikka auringossa. Iltapäivien rentouttava musiikkihetki kevyen klassisen musiikin parissa. 10.50 Kadonneet: Bradleyn sisarukset. 15.00 Maastopyöräily: Maailmancup Araxa. 06.45 Love & Translation. 20.55 Lokala nyheter. 18.30 Unelmia Italiassa. 18.20 Lintubongarit. 12.00 Cycling Show. 22.00 Toivon postia. FRII 06.05 Asunnon metsästäjät maailmalla. 15.00 Yle Uutiset. 03.05 Family Guy. Diakoniatyöntekijä Maaria Lumiaho Hollolasta pohtii valon ja valkeuden merkityksiä Raamatussa. 12.13 Radio Suomen Päivä. 22.46 Sportnytt. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.20 Gilmore girls. 01.50 Panjo ja kaverit. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 07.00 Raamattu puhuu sinulle. 12.55 Vintage-kodit kuntoon. 02.30 Van life. 21.45 Signaali sydämiin. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 SM-slutspel Luleå Frölunda semifinal 2:7. 01.15 Grannar emellan. 21.00 TV7 Israel News. 16.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 17.00 Australian rajalla. 01.45 Morden i Helsingör. 18.20 Nyhetstecken. 22.00 Aktuellt. 17.00 YleX Ilta: Womma. 22.30 Miehen puolikkaat. 23.00 Australian rajalla. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät. 00.30 Love Israel Baruch Korman. 16.20 Richard Hammondin autopaja. 21.00 ELOKUVA Aina eka kerta. 12.05 Sportspegeln. 15.55 Yle News. 21.00 Richard Hammondin autopaja. 20.02 Sää. 19.00 Uppsnack: Sámi grand prix. 13.00 Maryn helpot kokkailut. 10.33 Radio Suomen Päivä. 15.35 Radio Suomen iltapäivä. 17.30 Erikoisjoukot. 21.12 Radio Suomen Ilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Atlantica-laivan eriskummallisia vaiheita voi vain hämmästellä. 18.55 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 10.45 Unelmaremontit Kaliforniassa. 11.33 Radio Suomen Päivä. 09.25 Finska med Liam. 08.00 Rakennuskatastrofit. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.30 Sanan helmiä. 13.30 Löytöretki tuntemattomaan: Lumimiehen jäljillä. 00.00 The rookie. 09.05 Muistojen bulevardi. Toimittaja on Juha Virtanen. 03.35 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 Emmerdale. 01.00 Jerusalem studio. 08.30 Miehen puolikkaat. 22.45 Anslagstavlan. 14.00 Leijonan luola USA. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 22.00 Miehen puolikkaat. 19.40 Fucking Bille. 17.10 Gudstjänst. 02.05 Tuho-osasto. 21.15 Voimaa Sanasta. 10.00 Remontilla rahoiksi. 00.20 ELOKUVA Borgarklassens diskreta charm. 00.50 Hudson & Rex. 03.15 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 20.00 Yle Uutiset. Hartaudessa lauletaan virsi 508 ”Valkeus kirkas päällä synkän maan”. 06.30 Tiny House Hunting. 03.00 Snooker: Tour Championship. 13.00 Rapport. 09.00 Yle Uutiset. 14.30 Lomakoti auringon alta. 22.00 Historialliset katastrofit. SVT2 09.00 Kulturkvarten på romani. 00.05 Lomakoti auringon alta. 00.25 ELOKUVA Queen & Slim. 21.00 ELOKUVA Star Trek: Nemesis. 12.10 Urheiluradio. 02.30 Herätyksen läpimurto. 19.05 Radio Suomen Musiikki-ilta. 19.00 Madventures Suomi (S). 17.05 Spännande yrken. 17.13 Radio Suomen iltapäivä. EUROSPORT 1 07.00 Snooker: Tour Championship. 07.10 Aamusoitto. 20.00 Hurjat takaa-ajot. 16.15 The Real Housewives Suomi (S). 16.13 Radio Suomen iltapäivä. 12.10 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 17.35 Lainvalvojat. 16.40 Armon kalliolla. 23.00 Mutanttiset sääilmiöt. 21.00 Arman ja viimeinen ristiretki. 17.10 Uutispodcast. 20.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ehtoolehto. N: Hertta Leistén, Ida Salmi, Uuno Laakso, Joel Rinne, Toppo Ellenberg, Birgit Kronström. 02.00 Vi som valde att stanna. 07.00 Yle Uutiset ja sää. Komedia topakasta kotiapulaisesta, joka pistää ministeritkin järjestykseen. 23.30 Maailman tärkein tehtävä. 15.02 Kulttuuriykkönen. 15.02 Radio Suomen iltapäivä. 15.00 Raamattu puhuu sinulle. Koulumenestys ei aivan riitä, joten äidit turvautuvat laittomiin keinoihin – tuhoisin seurauksin. 19.55 Tulossa: Hintavaalit Suuri tulosilta 2025. 08.10 Ykkösaamu. O: Risto Orko. 21.00 Vetenskapens värld: Reservdelsmänniskan. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.45 Maastopyöräily: Maailmancup Araxa. 11.20 Pontikankeittäjät. 14.55 Lottovoittajan unelmakoti. 21.02 Urheiluradio. 16.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ehtoolehto. Toimittaja Jukka Kuosmanen. 19.50 Yksi on hyvää seuraa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. KUTONEN 06.20 Miten kaikki tehdään. Lasse murhasi ihmisen ollessaan vain 17-vuotias. 17.10 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 07.00 Gregg Wallace minilomalla. huhtikuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.00 Say yes to the Dress Britannia. 10.30 Rooman kadonneet aarteet. 21.00 Tulossa: Suuri seikkailu. 20.30 Maastopyöräily: Maailmancup Araxa. 14.20 Mickes båt. 10.50 Lapin poliisit. 20.35 Rillit huurussa. 09.16 Stolt rom. 01.10 People Magazine Investigates. 15.00 Hudson & Rex. 18.05 Rooman kadonneet aarteet. 10.00 Virtasen taloushistoria: Mistä on ruokaperinteet tehty. 17.10 Kalliovuorten raiteilla. 07.55 Pernilla Wahlgrenin maailma. 22.05 Face Doctors. SVT1 06.15 Landet runt. 09.10 Sää. 09.34 Schloss Einstein. 21.35 Tiedeykkönen. 23.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 18.45 Uutiset. Kotimainen ohjelma. 21.50 Merisää. 19.00 Lentoturmatutkinta. 13.20 Mästarnas mästare. 16.10 Puhalla Jumalan tuuli. 01.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 12.35 Landet runt. 06.25 Rantataloa etsimässä. 16.00 Rillit huurussa. 14.35 Strömsö. 02.25 Apua, mikä tauti! Spesiaali osa 5. 19.33 Lokala nyheter. 08.40 Naisten autopaja. 19.02 Urheiluradio. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 22.30 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ehtoolehto. 13.30 Golf: Discovery Golf. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 17.00 I vår herres hage. 22.50 Lokala nyheter. Perjantaisin ohjelmassa soivat kuuntelijoiden toiveet. 18.30 Sverige idag. 02.55 Muinaiset avaruusoliot. 14.30 Faster With Newbern and Cotten. 14.40 Elä vapaana tai kuole. 15.05 Sverige! 15.35 Ett enklare liv. 20.55 Idrott är mer än bara idrott. 18.50 Kaikki vastaan kaikki. 17.45 Tore på spåret. 06.45 Nyhetsmorgon. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Say Yes to the Dress. 06.30 Baruch Kormanin raamattutunti. 13.50 112 Hätäkeskus. 06.30 Mexico Life. 20.00 Kotoisa. 07.40 Jerusalem studio. 13.45 Anna Sanan sytyttää. Perinteikkään brittilipun alle kätkeytyi kokonainen salakuljetusliiga, viskiä 90 pulloa, konjakkia 700 pulloa ja pirtuakin yli 52 tuhatta litraa. 17.50 Panjo ja kaverit. 00.30 Agenda. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Rapport. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta. 23.05 Sinkkuillallinen. 06.55 Mexico Life. 21.00 Tracker. 15.50 Teho-osasto. 15.30 Moderni perhe. 08.15 Naisten autopaja. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.15 Café Raamattu. 01.55 Leijonan luola USA. 18.30 Oddasat. 00.45 Richard Hammondin autopaja. 14.25 Yleisurheilua: Grand Slam Track (u). Taidemusiikin tarinoita kertoo ja purkaa Kare Eskola. 02.20 Lintubongarit. 08.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina erikoisjaksot. 10.30 Farmi Suomi. 12.00 Christoffer Strandberg Show. 08.50 NG Wild: Euroopan salaiset ihmeet. 06.50 Aamuhartaus. 08.30 Tiny House Hunting. 02.05 Jippii -lasten raamattukoulu. Vieraana on entinen Moskovan suurlähettiläs, Venäjä-asiantuntija René Nyberg. 07.00 Morgonstudion. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 18.25 Viikon raamattulaulu. 11.00 Välilevyjä Kare Eskola. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 00.25 Romuraudan valtiaat. Sitä käyttivät omiin tarkoituksiinsa niin salakuljettajat kuin Natsi-Saksa. 12.30 Gloryline. 12.40 Simpsonit. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 11.00 Grand Designs Suomi. 23.50 Murhaajien jalanjäljissä. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 01.40 Fucking Bille. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 ELOKUVA College Admissions Scandal. 13.55 Arktiset Vedet. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 11.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 10.20 Say yes to the Dress Britannia. 02.00 Maastopyöräily: Maailmancup Araxa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.55 Teho-osasto. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.20 Hylkyjen salaisuudet. 13.00 Politiikkaradio. 00.25 Poliisit 2017. 11.30 Kutsu muutokseen. 16.20 Mexiko med Eva Longoria. 16.30 Maantiepyöräily: Baskimaan ympäriajo. 15.45 Snooker: MM-finaali. 18.05 Poliisikamera Ruotsi. 06.45 Eurooppa ylhäältä päin. 23.00 The Walking Dead: Daryl Dixon. 19.00 Mentalist. Virren esittävät Psallamus-kuoro, johtajanaan Ilmo Riihimäki, Juhani Haapasalo, urut. 08.10 Urheiluradio. 22.00 Stenbeck. 19.00 Elämä Hengessä. 23.55 Rooman kadonneet aarteet. 09.05 Top Gear. 10.00 Forum. 07.50 Merisää. 15.30 Selviytyjät Suomi. 20.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 22.05 Urheiluradio. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 14.25 Mexico Life. 19.00 Panttilainaamo. 02.25 Viikon raamattulaulu. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 09.45 Rantataloa etsimässä. 09.00 Castle. Musiikin harrastajat ja ammattilaiset kertovat lempimusiikkiinsa liittyviä muistoja ja tarinoita. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Unelmahäät. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 14.30 Miehen puolikkaat. 08.00 Donal Skehan: Syödään yhdessä. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.30 Herätyksen läpimurto. 10.15 Romuraudan valtiaat. 16.35 Muutetaanko ulkomaille. 12.10 Elävä historia. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 112 Hätäkeskus. 13.00 Lentoturmatutkinta. 02.15 Kohtalokkaat suhteet. Vieraana on museonjohtaja Anni Pelkonen. 09.40 Unelmahäät. 16.10 Faunin iltapäivä. 12.55 Kokkaushaaste. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Vi som valde att stanna. 00.00 Christian World News. 18.10 Asunnon metsästäjät maailmalla. 14.33 Radio Suomen iltapäivä. 22.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 15.10 Jeesuksen askelissa. 21.00 Smartare än hjärnan. 17.00 Jerusalem studio. 09.05 Urheiluradio. 09.15 Ostoskanava. 23.30 Unga renskötare. 18.50 Merisää. 12.00 Koti koiralle UK. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta. 07.10 Kokkaushaaste. 21.45 The Overlooked. 18.00 Efter fem. 13.55 Mexico Life. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 04.35 Hengenvaarallisesti lihava. Paavalin kirjeitä luetaan maanantai-illoissa kevään ja kesän aikana. 14.00 Miehen puolikkaat. 07.35 Food Factory USA. 13.30 Kapen keittiökaappaus. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 03.05 Nyhetstecken. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Apua, mikä tauti! Spesiaali osa 5. 13.35 Tuho-osasto. 08.40 Armon kalliolla. 08.10 Puhalla Jumalan tuuli. 18.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 01.05 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 00.55 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 Yle Uutiset. 07.30 Kirottu kulta-aarre. 19.00 Unelmien poikamies. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.00 Snooker: Tour Championship. 13.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 23.00 Ekonomibyrån. 16.00 Lemmen viemää. 10.02 Radio Suomen Päivä. 15.40 Jerusalem studio. 17.00 MasterChef Suomi. 15.30 Lottovoittajan unelmakoti. 11.45 Family Guy. 10.00 Tule Jeesuksen luo! 11.00 Puolellasi Israel. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.45 Fråga doktorn. 09.00 Veronika West Profetioita Suomelle. 13.05 Silent Library Suomi. 11.02 Radio Suomen Päivä. 00.30 Maastopyöräily: Maailmancup, Araxa. 00.00 Murhaaja kotonani: Murhan varjossa. 21.00 Koko Suomi leipoo. 11.15 Family Guy. 15.00 Yle Uutiset. Makaronilaatikko, hernekeitto, leipäjuusto, karjalanpiirakka, karjalanpaisti…mitkä ovat perinneruokia ja kauanko kestää, että pizzaa ruvetaan pitämään perinneruokana. 12.30 Chasing Cobbles Mads Pedersen. 03.00 Elämä Hengessä. 13.00 Yle Uutiset. 10.30 Kanadan rajalla. Miten hänestä tuli murhaaja. 09.11 Radio Suomen Aamu. 01.10 Ylipainoisten klinikka Italiassa. 20.30 Robinson. 00.05 Tohtori Paise. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 19.00 Maantiepyöräily: Ronde van Vlaanderen. 10.15 Rantataloa etsimässä. 18.05 Jippii -lasten raamattukoulu. 22.25 Suuren meriseikkailun jäljillä: Natsi-Saksa kaappaa suomalaisten hämärämiesten laivan. 18.00 Yle Uutiset. 02.00 Nelli-Nalle. 18.00 Nelli-Nalle. 10.50 Kakkukuningas. 15.30 Eurooppa ylhäältä päin. 00.05 Family Guy. 01.30 Hoffmanin perheen kultakuume. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.35 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 12.10 Simpsonit. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Family Guy. 04.30 Restaurant: Impossible. 02.05 Kumman kaa (S). STAR CHANNEL 06.00 Tuho-osasto. Kotimainen ohjelma. Toiveita voi lähettää osoitteeseen faunin.iltapaiva@yle.fi. 23.15 Top Gear. 20.00 TV4Nyheterna. 12.25 Miten kaikki tehdään. JIM 09.00 Amazing Race Suomi. 02.40 Murha Helsingörissä. 16.33 Radio Suomen iltapäivä. 06.20 Tuho-osasto. 18.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 23.00 Urheilu: Pto Tour, Singapore. 19.02 Tosi tarina: Miten minusta tuli murhaaja. 02.40 Kumman kaa (S). 09.00 Snooker: Tour Championship. HERO 15.05 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi. 20.00 Ruben Stiller: Suomi puttaa hyvin! Golfasiko Suomi itsensä Trumpin suosioon seitsemässä tunnissa. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 19.45 Miehen puolikkaat. Mihin Natsi-Saksa tarvitsi salakuljettajien entistä laivaa. 23.00 Yle Uutiset. 00.35 Family Guy. Kotimainen ohjelma. 02.00 Tyst vittne
– Toiveet olisi hyvä kertoa silloin, kun jotain on vielä tehtävissä. Isä on edelleen mukana yrityksen työmiehenä. Mieli on haikea, kun talvikorjuut ovat lopullisesti takana. Metsäkoneenkuljettaja toimii maastoissa niillä tiedoilla, jotka hän on puunostajan kautta motonsa näytölle saanut. Aivan valtatien varressa oleva työmaa on Juho Kosken viimeisiä ennen kevään pakollista huoltotaukoa. En muista, että vuoden sisällä olisi kertaakaan tarvinnut käyttää koneita missään. Haastatteluhetkellä Juho Koski on siirtänyt koneen Reisjärveltä Vetelin Kivikankaalle. Maaliskuun loppu on melko tavallinen aika kelirikon alkamiselle, Koski sanoo. Vielä parempi olisi, jos metsänomistajat olisivat etukäteen tutustuneet puukaupan kohteena olevaan alaan. Koski ei panisi lainkaan pahakseen, jos esimerkiksi metsänomistaja kävisi seuraamassa korjuuta. En muista, että vuoden sisällä olisi kertaakaan tarvinnut käyttää koneita missään. Useampi tukijalka tuo työtilanteeseen varmuutta. Lavetteja on kaikkiaan kolme. Se tuntuu vähän hassulta. – Painorajoitukset on jo monen tien varressa. Muuten jälkikäteen kaikille tulee vain paha mieli. Juho Koski on ollut perheyrityksen osakkaana vuodesta 2011. – Kaupassa euron tavaraa saatetaan vertailla ja tingata, mutta saatetaan tehdä monen kymmenen tuhannen euron puukauppa ilman että on käyty itse paikan päällä. Yrityksellä on omat tilat Vetelissä entisellä ammattikoulun hallilla, jonka yritys osti kunnalta muutama vuosi sitten. Samalla puuta myyneen metsäomistajan olisi helpompi esittää omia toiveitaan, jos sellaisia on. Aika harvoin itse hakkuutyömaalle sattuu muita ihmisiä. Yleisesti ottaen alan työtilanne on ollut viime aikoina hyvä. – Voi mennä monta leimikkoa, ettei kukaan käy katsomassa. – Huollamme pääasiassa koneet itse. Metsäkoneyrittäjän mieli on haikea, kun talvikorjuut ovat lopulliset ohi. – Sitä ennen halli oli meillä pitkään vuokralla. Isot koneet liikkuvat työmaalta toiselle kuorma-auton kyydillä. Yksinäistä työ ei kuitenkaan ole. Juho Koski " Kaupassa euron tavaraa saatetaan vertailla ja tingata, mutta saatetaan tehdä monen kymmenen tuhannen euron puukauppa ilman että on käyty itse paikan päällä. – Tietysti yhdelläkin pärjäisi, mutta toisaalta näin on helpompi, jos työmaat ovat kovin eri suunnissa. METSÄTYÖ KOSKI on perheyritys, jonka on perustanut vuonna 2008 Juhon isä Jukka Koski. Metsätyö Koskella on kuusi hakkuukonetta ja kuusi ajokonetta. Yrityksen suurin asiakas on Junnikkala, mutta hakkuita tehdään myös Metsänhoitoyhdistys Keskipohjalle, Metsäntähden tiimille sekä Kiviojalle. Juho Koski. KOSKI TOIVOO , että kesäkorjuisiin päästään toukokuussa, kun tiet ovat kuivuneet ja kelirikkoaika on ohi. Yrityksen työntekijämäärä vaihtelee hieman sesongin mukaan. Kevään kelirikko tuo väistämättä taukoa hakkuisiin. MAIJA AHONEN " Huollamme pääasiassa koneet itse. Keskipohjanmaa // Maanantaina 7. – On ollut hyvä, että töitä on ollut useampaan suuntaan, jos jollakin on vähän hiljaisempaa. Juho tuli osakkaaksi vuonna 2011 ja sukupolvenvaihdos tehtiin loppuun vuonna 2014. Hakkuuaikana iso osa Kosken työpäivistä vierähtää yksin metsäkoneen hytissä. Kesähakkuita odotellessa isot koneet saavat perusteellisen huollon. METSÄTYÖ KOSKEN työmaat on sadan kilometrin sisällä Vetelistä. Se tuntuu vähän hassulta. Laakereilleen yrittäjä ei kuitenkaan jää lepäämään, vaan tauko käytetään isojen koneiden perusteellisempaan huoltamiseen. huhtikuuta 2025 16 // UUTISET Kelirikko tuo pakollisen huoltotauon Maija Ahonen Toisin kuin monelle muulle, maalis-huhtikuun taitteen lämpenevät kelit eivät ole veteliläiselle metsäkoneyrittäjä Juho Koskelle mikään ilonaihe. Talvisin yrityksellä on töissä 15 henkilöä ja kesällä kymmenkunta. Sukupolvenvaihdos viimeisteltiin vuonna 2014. – Aika paljon tulee puhuttua puhelimessa, Koski naurahtaa. Tällä kertaa hakkuutyömaa sijaitsee aivan valtatien varressa, joten perille on ollut helppo löytää. Täysin tavatonta ei ole sekään, ettei metsänomistaja ole välttämättä käynyt ollenkaan omistamassaan metsässä