Yksi heistä on Hannah-Cajsa Bäck, joka hakee pukeutumiseensa inspiraatiota jenkkiräpistä ja skeittarityylistä. –?Se tarkoittaa sitä, että Nordea siirtyy pankkiunioniin eli yhteisen valvonnan ja kriisinratkaisumekanismin piiriin. –?Siirrolla tähdätään siihen, että Nordealla on tasavertaiset toimintaedellytykset eurooppalaisten kilpailijoiden kanssa. Hankintaa ohjaavat toisaalle myös kustantamoiden vaihtelevat lisenssikäytännöt. Sivu 15 KP/CLAS-OLAV SLOTTE NERISTANIN IDYLLI KIINNOSTAA NIIN TURISTEJA KUIN KANTAKOKKOLALAISIA Kirsi Turkki HELSINKI Suomen kuuluminen euroalueen pankkiunioniin käytännössä ratkaisi Nordean pääkonttorin siirtymisen Tukholmasta Helsinkiin. Sivu 5 Kauppatieteen maisteri Suvi Koskenlaine on aloittanut Oulaisten kaupunginsihteerinä. Lisäksi Kokkolan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Oliver Pietilä esitteli tila-asioihin liittyviä kehittämisideoita. Toukokuussa toimintansa aloitti kolme asiakasraatia, ja maakunnalliset vanhusja vammaisneuvostot on myös perustettu. Kosketusnäyttöisiä Roidutabletteja tilataan aluksi yhdeksän kappaletta. Nordean suunnitelmat saivat Ruotsin lieventämään vakausmaksupäätöstään. Kansalliskirjastossa toimiva konsortio neuvottelee jäseniensä puolesta elektronisen aineiston lisensiointiehdot kansainvälisten toimijoiden kanssa. Sivu 18 Nordean pääkonttori Suomeen Hanna Kauppinen (KP) Soite alkaa kerätä palvelujensa käyttäjien kokemuksia ja kommentteja uusilla menetelmillä. Silloin yhteistyö aloitettiin lehdistä. Neristanissa yli 40 vuotta asunut Elsbet Keto kutsuu hänen kotikulmillaan kulkevia turisteja kurkistamaan pihalle ja sisälle taloon. Tämä takaa ammattikorkeakouluille ja yliopistoille määräalennukset ja e-oppikirjojen rajattoman käytön. Kaupan ja Kulttuurin yön liite Monet suomalalaiset voisivat myös kyseenalaistaa itselleen epämieluisia lainvoimaisia päätöksiä, ja perustella sitä muiden mahdollisuudella laistaa viranomaisten päätöksiä. Toisaalta oppikirjojen sähköistyminen poistaisi opettajien huolen printtiversioiden loppuunmyynnistä. GBK:n ja kentän parhaimmistoon kuului illan ottelussa espanjalainen hyökkääjä Rosita. Täyttä pottia ei kumpikaan Keskuskentältä saanut, mikä heikensi entisestään joukkueiden tilanteita. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen kiittelee Nordean ratkaisua siirtää pääkonttorinsa kotipaikka Suomeen. Pankkiunionissa on yhteinen valvonta sekä kriisinratkaisujärjestelmä pankkikriisien varalta. Nyt Centria-kirjaston e-kirjavalikoimassa on 120?000, lähinnä englanninkielistä julkaisua. Lisäksi järjestöneuvottelukunnan tarvetta selvitellään. Hän kulkee työssään Helsingin ja Kannuksen väliä. Kestotilattuna kotiin 0,93€ (sis. Se toisi Pietilän mukaan vaihtoehdon ”ABC:llä pyörimiselle”. Työkokemusta naisella löytyy yksityiseltäja julkiselta sektorilta. Näemme siitä tyytymättömyyden, mutta emme sitä, mihin asiakas oli pettynyt, Soiten kehittämisjohtaja Jussi Salminen toteaa. Tuoreimmassa arviossa Hannu Björkbacka käsittelee So. Sivu 4 Perholainen Seppo Ahvenkoski on Soiten uuden maakunnallisen vammaisneuvoston puheenjohtaja. Finanssivalvonta toivoi, että Nordean pääkonttori olisi pankkiunionissa ja näin nyt tapahtuu. E-kirjojen rajoitettu käyttöaika takaa sen, ettei lainakirja jää opiskelijan kotiin lojumaan. Sivu 18 Kaupan ja kulttuurin yötä vietetään perjantaina Kokkolassa. Se on asia, jota fi nanssivalvonta on korostanut jo silloin, kun Nordea muuttui sivuliikemuotoon. KP/JUKKA LEHOJÄRVI. Centria-ammattikorkeakoulu teki konsortion kanssa ensimmäisen palvelusopimuksen 20 vuotta sitten. GBK on likimain valmis putoamaan takaisin Ykköseen ja oululaisille on tarjolla karsimista. Osa niistä on liikuteltavissa Soiten eri toimipisteiden välillä. SYYSKUUTA 2017 KLO 15 KOKKOLA +14 YLIVIESKA +13 KLO 9 +9 +8 Hinta 2,50€. Nyt niin ihailtu Neristan ei ole itsestäänselvyys, sillä vielä 1970-luvulla kaupunki kaavaili alueelle kerrostaloja puutalojen tilalle. Nordea on selvittänyt pääkonttorinsa sijaintimaata jo noin puolen vuoden ajan. Kotimaisten kustantamoiden kanssa oppilaitoskirjasto on tehnyt sopimuksia yksittäisistä e-kirjoista. –?Pelkkä hymynaaman painaminen ei loppujen lopuksi kerro paljoa. Sivu 3 Kysyntää olisi, muttei tarjontaa SATA TARINAA. alv 10%) KOLUMNI www.kp24.. Nordean hallitus teki päätöksen pääkonttorin sijainnista keskiviikkona Kööpenhaminassa. Sivu 16 KP/JUHANI RINTAKUMPU Kotikylän tyttö kaupunginsihteeriksi Toimitusjohtaja Mikko Karell aikoo tehdä asioita Poutulla toisin, sillä jonkin pitää muuttua ettei maineikas yritys enää hiivu. Oli kyse sitten apurahansaajista, eläkeläisistä, maahanmuuttajista, työttömistä, pitkäaikaissairaista, kyllähän ”näitä” riittää. Pankkiunionin tarjoamat tasavertaiset kilpailumahdollisuudet ja ennakoitavissa oleva sääntely-ympäristö ovat näkemyksemme mukaan Nordean asiakkaiden, osakkeenomistajien ja henkilöstön etujen mukaiset, Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos perusteli päätöstä kotipaikan siirrosta Nordean tiedotteessa. Suurennuslasin alle otettiin etenkin nuorten hyvinvointiin liittyvät asiat. Karell aloitti Poutulla syyskuun alussa. Sivu 2 Kotimainen e-kirjavalikoima ja lisenssihinnoittelu ohjaavat oppikirjahankintoja Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Oliver Pietilä. KP/JUKKA LEHOJÄRVI GBK ja ONS tasavahvoja Vaihtoehtoja ABC:llä pyörimiselle Riikka Sipilä Eniten jäivät vaivaamaan ne jutut, joissa yksilöt yksisilmäisesti niputettiin yhteiskunnan verovaroja rohmuaviksi kulueriksi. Uusimpana palautekanavana Soite ottaa lähiviikkoina käyttöön Roidu-järjestelmän, jossa asiakas voi kommentoida käyntiään yksityiskohtaisemmin. Pankki arvioi säästävänsä noin miljardi euroa vakausja talletussuojamaksuissa, kun kotipaikaksi tulee pankkiunioniin kuuluva Suomi. Hän syötti 1–1 päättyneen ottelun avausmaalin. Sivu 2 Lue elokuva-arvioita KP24:stä. Läheskään kaikkia kotimaisia kurssikirjoja ei kuitenkaan myydä organisaatioille sähköisinä. Kokkolan puutalokaupungin Neristanin julkisivut viehättävät, mutta miltä näyttää värikkäiden seinien sisäpuolella. Sivu 12 Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Kokkolan nuoria koskettavissa kunnallisissa asioissa tehtiin eilen toimenpide-ehdotuksia, kun koululaiset ja päättäjät kohtasivat. Nro 245 Torstai 7. Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull uhkasi pankin pääkonttorin muuttavan pois Ruotsista jo viime keväänä, kun Ruotsi kertoi suunnitelmistaan korottaa pankkien vakausmaksuja. /elokuvat Kati Jylhä KOKKOLA (KP) Kokkolan Centria-kirjaston tietopalvelupäällikön Hanna-Riina Ahon mukaan korkeakoulut käyttäisivät nykyistä enemmän kotimaisten kustantamoiden sähköisiä oppikirjoja, jos niitä vain olisi tarjolla. Nuoret toivovat etenkin iltakahvilaa. Tapahtuman liitteessä esitellään syksyn tyylit ja persoonalliset pukeutujat. KP/KAISA SUOMALA Pouttu jahtaa kuluttajaa Vaatemuotia Kaupan ja Kulttuurin yössä GBK:n Rosita vauhdissa. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Soite on kuulolla Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Tärkeitä pisteitä oli tarjolla GBK:lle sekä ONS:lle naisten liigajalkapallossa keskiviikkona. Hän on paluumuuttaja, joka vietti kouluvuotensa Oulaisissa. Palvelua ovat alkaneet hyödyntää myös yleiset kirjastot, mutta toistaiseksi niiden neuvotteluasema e-kirjamarkkinoilla on huonompi kuin oppilaitoksilla. Jos kirjan lisenssimaksuun sisältyy esimerkiksi 50 lainausta 1,5 vuoden aikana, lainausmäärä voi täyttyä Centrian kokoisessa ammattikorkeakoulussa jo yhden oppitunnin aikana. a Coppolan elokuvaa Lumotut, jolle hän antoi kolme tähteä. Valtaosa Centria-kirjaston ekirjoista onkin hankittu FinELib-konsortion kautta yhteishankintana. Oikeat asiakkaat on tunnistettava ja impulsiiviselle kuluttajalle tarjottava ketterästi uutta syötävää
Vanhempiensa työsidosten takia kisamatka oli langennut vapaammalle ikäryhmälle. Krooniset kivut aiheuttavat masennusta ja nukkumisvaikeuksia. Joku kertaili ensimmäistä jääkiekon maailmanmestarikeikkaansa Tukholmassa. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Perheessämme on 8-vuotias tyttö ja 5-vuotias poika. Asiakkaat odottavat turhaan hyvissä ajoin tilattuja kuljetuksia,ja taksikuskit tahollaan odottavat turhaan viestejä Kuljetuskeskuksesta tilattujen keikkojen saapumista ! Itse keskus on hiljaa,soittaa musiikkia nauhalta jossa kerrotaan että olette jonossa numerolla yksi... Jalkapallon perässä pääharrastuksenaan juoksevat kaksoset olivat lunastaneet kisaoikeutensa ja tokihan se piti päästä mittaamaan, mille kohtaa kansallisella listalla lopulta asettuu. Raasepori Suomen eteläisimmässä kulmassa oli kutsunut teini-ikäisiä ottamaan mittaa toisistaan kaikissa yleisurheilun lajeissa. Mellakka on mellakka, vaikka sitä miten pyörittelee. Mellakka ei tullut valitettavasti yllätyksenä, kun maassa on 11?000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta ja palautettavien määrä kasvaa. Bernhard Berglund kirjoittaa: ”Huono tyyli kokouksessa”! Kokous valitsi tulevalle kaksivuotiskaudelle ylikunnalliset hallituksen jäsenet. Päätökseen tyytymätön Kruunupyyn RKP:n edustaja jätti asiasta eriävän mielipiteen koska katsoi edustajien valinnan olevan ”ristiriidassa” hyvän tavan kanssa! Berglund toteaa että ”tulos osoitti sen kuinka valtapolitiikka voi ilmetä valinnoissa”! Totuus on kuitenkin se että ”sitä saa mitä kylvää”! Tarkoittaa kätännössä sitä että Kruunupyyn RKP:n malli toteutui sataprosenttisesti Optiman hallituksen jäsenten valinnassa! Olisiko viimeistään nyt Kruunupyyn RKP:n mentävä ”peilin ääreen” ja mietittävä yhteistyötä oman kunnan sisällä asiasisällöistä jotka koskettavat koko kunnan yhteistä hyvää eikä vain miettiä miten pönkittää RKP:tä puolueena. Esille nousivat Huuhkajafanit ja lentisturismin laineet. Samalla asialla oltiin. Eivät ne vanhemmatkaan lopulta malttaneet pysyä poissa. Ihannetilanne on se, kun lapsi syntyy miehen ja naisen väliseen turvalliseen avioliittoon, jossa vanhemmat tukeutuvat toisiinsa ja yhdessä iloitsevat lapsesta. Vastaanottokeskuksen mellakka nosti entistä vahvemmin esille kysymykset virkavallan kunnioituksesta ja oikeusvaltion periaatteista. Rakkaus, jota jokaista lastaan kohtaan tuntee, ei ole mitattavissa. Kaiken maailman kestämättömiä kulueriä! Kuinka paljon paremmin satavuotiaalla Oy Suomi Ab:llä menisikään, jos ei tarvitsisi pitää huolta maan rajojen sisällä asuvista ihmisistä. Vastaan tuli monenmoista, kiehtovasta turhaakin turhempaan: Venytettyjä artikkeleita, sietämättömiä roiskaisuja, keskeneräisiä juttuja, hetkittäin suorastaan kestämätöntä tekstiä. Paineettomassa olotilassa voi (niin halutessaan) houkutella itsensä perehtymään myös moneen sellaiseen asiaan, jolta on halunnut vähintäänkin alitajuisesti sulkea silmänsä. Miten tuo patti lopulta puhkaistaan. Ja korkea kuorrutus kakun päälle tuli myös kaksosten kokemisiin – kultamitali ja pronssia. tatuoinneista erittyy verenkiertoon epäterveellisiä aineita aihettaen syöpää ym. Artikkelin kohteille, pitkäaikaissairaille, jätettiin lähinnä syyllisen rooli. Poliisi oli vain lainmukaisesti pattitilannetta selvittelemässä. Pitkäaikaissairailla on kestämistä ihan riittämiin, ilman syyllistämistä. Kannan nyt myös oman korteni kekoon keskusteluun ja kirjoitan oivalluksista, jotka olen itse saanut kokea. AIMO POLLARI/KOKKOLA. MilAjatuksia vanhemmuudesta Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Lapsuusaika on myös vanhemman kasvun aikaa, jolloin punnitaan omat arvot, elämän asioiden tärkeysjärjestys ja se, onko omassa lapsuudessa ollut ongelmia. www.kp24.. Se on normaalia. Helsingin Diakonissalaitoksen toimialajohtajan Marja Pentikäisen Helsingin Sanomille antaman haastattelun mukaan Suomessa ollaan pattitilanteessa: kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat uhkaavat jäädä kadulle. Suma seisoo ja molemmin puolin sappi kiehuu. Lähtökohtana täytyy kuitenkin olla, että lakeja muutetaan parlamentaaristen pelisääntöjen kautta. Yleinen huomio ympärillä todisti takavuosien kiihkohengen ja pää punaisena huutamisen vähentyneen selvästi. Kansalaistottelemattomuuden voi nähdä viimeisenä mahdollisuutena vaikuttaa siihen, että epäoikeudenmukaiseksi koettua lakia tai käytäntöä muutetaan. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Monet suomalalaiset voisivat myös kyseenalaistaa itselleen epämieluisia lainvoimaisia päätöksiä, ja perustella sitä muiden mahdollisuudella laistaa viranomaisten päätöksiä. Kun niiden jälkeen lähtee kisakentän Warmuppiin kestää Call-roomin tunnelman paremmin ja kenkä kulkee keveämmin. Pentikäinen odottaa poliittisilta päättäjiltä ratkaisuja. Poliisi pattia puhkaisemassa ” Millaisen signaalin poliisi olisi lähettänyt muille pakkopalautusta odottaville, jos se olisi jättänyt tehtävän kesken. Koijärvi jäi kuivaamatta ja ympäristöhallinto perustettiin, joten kansalaistottelemattomuus muutti politiikkaa ja käytäntöjä. Myös Tervakartanon huonosti liikkuvat asiakkaat ovat ihmeissään. Olipa muuten pastori tai pankkiherra, niin askelmerkin asettelusta ja tuomaroinnin tulkinnoista syntyi välittömästi yhteinen puheenaihe. Kuka hyväjalkainen nuori ihminen kaupungin taholta on keksinyt, että siinä kohdassa ei tarvita penkkiä. Myös vanhempi saa vahvistaa omaa itsetuntoaan sanomalla itselleen, että olen tärkeä ja minua tarvitaan. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja. Virkavallan kunnioituksen vähentyminen ja oikeusvaltion periaatteiden natiseminen ovat huolestuttavia merkkejä, vaikka länsimaisissa demokratioissa passiivinen vastarinta ja kansalaistottelemattomuus ovat olleet kautta aikojen osa muutosprosesseja. Penkki takaisin ja nopsaan – vaikka sitten sellainen Amerikasta saakka tilattu! Huonojalkainen on maksanut 70 vuotta veroja kaupungille ei liikaa, että yksi penkki ihan oikealle paikalle. Eniten jäivät vaivaamaan ne jutut, joissa yksilöt yksisilmäisesti niputettiin yhteiskunnan verovaroja rohmuaviksi kulueriksi. Oikeammin kävely ja pyörätien varrella oleva penkki. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Oli kyse sitten apurahansaajista, eläkeläisistä, maahanmuuttajista, pitkäaikaistyöttömistä tai -sairaista, toimeentulotuen tai asumistuen saajista, pienyritysten lisääntymiskykyisistä työntekijöistä, lapsiperheistä, opiskelijoista, kyllähän ”näitä” riittää. Asetettu tulosraja piti kyllä olla suoritettuna. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Näiden tunteiden ei kuitenkaan tarvitse määrittää koko vanhemmuutta. Nimim. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 arkisin kello 7-16.30 ja viikonloppuisin 9-11.30. On jokaisen oma valinta, haluaako hankkia lapsia. Mummu maalta PUISTON penkki. Tapani Postila TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Haluaisin Suomessa kuulutettavan sitä ainutlaatuisuutta, mikä liittyy vanhemman ja lapsen suhteeseen ja perheen sisäiseen rakkauteen. Jokainen lapsi ansaitsee sen, että häntä rakastava ihminen ei jatka katkeruuden tai riippuvuuksien siirtämistä eteenpäin vaan aloittaa hänen kanssaan niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Nähtävähän se oli, lauantaiaamusta raju kuuden tunnin rutistus yhdellä paussilla kisapaikalle ja sunnuntaina takaisin. Ilona Teirikangas KAUSTINEN OLEN samaa mieltä Seppo Kuusjärven kanssa tatuoiduista kokeista! Ja vielä ”paremmaksi” meni tiistain lehden s.13, tatuointitaidetta ihmisen iholla! Eipä ole ollut paljon juttuja siitä,miten esim. Sitä tunnetta, kun oma lapsi hymyilee ja ryntää rakastavasti vanhemman syliin, eivät mitkään pelot rahahuolista, tulevaisuudesta tai oman ajan puutteesta voi lytätä. /palaute. Suomalaisessa yhteiskunnassa virkavallan kunnioitus ja eritoten poliisin arvostus on todella korkealla tasolla. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Mellakoimalla voi saada mahdollisuuden jäädä maahan. Yhteenveto oli, että juuri noista asennevirheistä löytyy paljon selitystä myös siihen, kun surkutellaan nuorten vieraantumista urheiluharrastamisesta ja menestymisen kompuroinneista aikuisten areenoilla. Pakkopalautusten lopettaminenkaan ei ole käytännössä mahdollista. Vanhukset, huonojalkaiset saaneet levähtää. Lapsen, on hän sitten minkä ikäinen tahansa, ilo ja hymy, johon vastataan, on sydäntä lämmittävä tilanne. Mellakoimalla voi saada mahdollisuuden jäädä maahan. Saipa senkin sivun kääntää äkkiä pois... PAULI ANNALA/KOKKOLA Kyllä ravinto ja sen pyydystys on työn takana. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LYHYET MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Jos turvapaikanhakijoiden tarkoituksena oli passiivisella vastarinnalla ilmaista mielipidettään pakkopalautuksia vastaan, niin raja ylittyi. Omasta lapsuudesta käsittelemättä jääneet asiat usein heijastuvat vanhemmuuteen. Haluaisin, että Suomessa rohkaistaisiin vanhemmuuteen myös nuorina, vaikka opinnot olisivatkin kesken. Ja taas se alkaa toitottamaan samaa litaniaa,Loputtomasti... ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Tämän kisareissun raameiksi oli kiipeilty porukan kanssa Raaseporin jyhkeillä linnanmuureilla ja toinen oli joukkoineen maistellut rantavattuja ja mansikoita Tammisaaren idyllisellä torilla. Kolmipäiväiset kisat näkyivät paitsi itse kisa-alueella, myös laajalti ympäristössä. Ja siellä ilmoittautumistiskillä saattoi kyllä suupielistä lukea, että kertyi ajomatkalle toki muutakin katetta kuin vain se kymmenen sekuntia – joka sekin tuplaantui, kun kisailija pintteli jatkoon satasen alkuerästään. K esällä oli aikaa lueskella kaikenlaista, laidasta laitaan. Tuolloin puhuttiin ensikertaa laajemmin taistelu-uhon lietsomisen sijaan urheilijoille järjestetyistä irtiotoista kisapaineista ja areenajumituksista. Heidän kanssaan voi käydä ihan mahtavia keskusteluita, he iloitsevat pienistä, sanovat mitä ajattelevat, kyseenalaistavat, luottavat auktoriteettiin ja turvautuvat aikuiseen. 020 750 4400 vaihde puh. Kekkonenko sen jo sanoi: ”…kaikki syyt jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä!” Kirjoittaja on Kannuksen Uran pj, emeritus Kymmenen sekunnin tähden. Jos luonto antaisi periksi, niin tässä vaiheessa käyttäisin hieman karkeampaa kieltä. Tunnekuohuja saivat aikaan niin laatumedia kuin limaiset kommentointiketjut. Pekka Saajoranta Tapani Myllymäki KRUUNUPYY Kruunupyy ”sivuraiteilla”! Aamusumu merellä. Kestämätön kuluerä Viime aikoina on puhuttu ”synnytystalkoista” ja julkaistu artikkeleita liittyen lasten saamiseen. Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen, johon luottaa ja tukeutua, selkeät rajat ja tunteen, että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on. Tähän päivään mennessä ne lasketut säästöt ovat jo kadonneet niihin korvauksiin joita Soite joutuu maksamaan ammatinharjoittajille joiden ”leipä” on huomattavasti heikentynyt tämän koheltamisen myötä! Anne-Marie Kolehmainen KOKKOLA Uudistettu kuljetuspalvelu ÖT:n yleisönosaston kannanotto 5.9.2017 Optiman hallituksen jäsenten valintaan. Pakkopalautusten hetken koittaessa lähtemään määrättyjen joukossa velloo monenlaisia tunteita, kun halua palata ei ole. Uskon, että osin halu tai haluttomuus hankkia lapsia on osalla meistä ”sisäänrakennettua”, mutta yhteiskunnan ei tulisi ainakaan osoittaa, että lasten hankinta on suuri riski, jossa menettää aikuisen vapauden, rahat ja kodin siisteyden. Väkeä oli liikkeellä ja yhteinen teema höyläsi sosiaaliset kynnykset. laisen signaalin poliisi olisi lähettänyt muille pakkopalautusta odottaville, jos se olisi jättänyt tehtävän kesken. Tämän vuoksi on tärkeä tiedostaa, onko jotakin selvittämättä ja anteeksi antamatta ja sen jälkeen tehdä asialle jotain. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Iltalehti ja Iltasanomat julkaisevat juttuja siitä, mistä kaikesta joutuu luopumaan lasten myötä, ja mistä tietää, onko aika hankkia lapsia ja niin edelleen. Vielä jaksan Pekka Huovinen H uoltojoukkojen jäsen järjesteli papereitaan SM-kisojen ilmoittautumistiskillä. Passiivisen vastarinnan seurauksena miehet eivät saapuneet kutsuntoihin ja virkamiehet eivät niitä suostuneet edes järjestämään. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Jokainen vanhempi kokee joskus huonommuuden ja epäonnistumisen tunteita. Lapsi ei siitä ylpisty vaan hänen itsetuntonsa vahvistuu. Noustaessa Kokkolan ylintä kohtaa “Anttilan” kohdalta on Hankkijan mäessä puiston puolella ollut KULLAN arvoinen penkki. Virkavalta teki pakkopalautettavien kiinnioton ja muuta vaihtoehtoa sillä ei edes ollut. Netissä : www.kp24.. Aamuherättelyjä kropalle oli joku tehnyt Hangon satamalaiturilla pienveneiden mastometsikössä. Lähetä viesti numeroon 13525. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen, oma persoonansa, ja mitä isommaksi hän kasvaa, sitä enemmän tästä persoonasta tulee esiin. Ja mieluusti koppi asiasta otettiin. Suomalaiset lähtivät passiivisen vastarinnan tielle jo Venäjän vallan alla ensimmäisen sortokauden aikana 1900-luvun alussa. Kyllä niitä ”säästöjä” tälläkin tavalla voidaan saada mutta yksi hyvin tärkeä pointti on unohtunut, eli asiakkaitten tarve päästä monestikin aikataulun mukaisesti paikasta A,paikkaan B. Elämä on vuoristorataa niin lapsilla kuin lapsettomilla. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Venäjän keisarikunnan yritykset venäläistää Suomea synnyttivät kutsuntalakot, kun suomalalaisia olisi haluttu määrätä Venäjän armeijan riveihin. Olen juuri viime päivinä pysähtynyt ihastelemaan lapsiani, kuinka mahtavia tyyppejä nämä lapset ovat. Lakien lokaan polkeminen ja mellakointi vievät yhteiskuntaa vaarallisille vesille. /mielipide LUKIJOIDEN KUVIA KOLUMNI Riikka Sipilä riikka.sipila@kpk.. Pakkopalautusten estäjien suunnalta poliisi on joutunut työnsä takia etulinjaan, vaikka he eivät palautuksista päätä. Univajeen taas ei tarvitse vaivata pitkäänkään, kun mikään ei oikein onnistu ja kaikki tuntuu raskaalta. Sellaiseen viestiin ei ole varaa. J yväskylässä maasta poistamisen täytäntöönpanotehtävästä alkanut mielenosoitus yltyi maanantaina mellakaksi. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Niin me kaikki. 14-15 vuotiaat ympäri Suomen olivat kerääntyneet kentälle kisaamaan ja Kalajokilaaksosta oli kuulemma lähdetty reissuun kymmenen sekunnin tähden, tänne kutakuinkin niin kauas kuin Suomen mantereella pysyen pääsee. Tuoreempaakin vastustusta löytyy ja yksi tunnettu esimerkki suomalaisesta kansalaistottelemattomuudesta oli kevään 1979 Koijärvi-liike, jonka puitteissa pyrittiin estämään järven pintaa laskevan ojan syventäminen. Olen iloinen siitä, että nykyään sanotaan ääneen se, että lasta saa ja pitääkin kehua. Siitä juttu sitten laajeni huollon toimivuuteen ja muun kisamatkustelun kokemiseen. Selvityksen oli teettänyt joukko sote-alan työnantajia ja liittoja, jotka halusivat ilmeisesti kertoa, että säästöjä ei sote-uudistuksesta seuraa, vaan valtion terveysmenot pikemminkin kasvavat. Tyydyn kuitenkin toteamaan että paluu entiseen systeemiin on pikaisesti paikallaan.... Vielä kuukausienkin jälkeen vaivaa esimerkiksi uutinen pitkäaikaissairauksien kustannuksista tehdystä selvityksestä, jonka mukaan sairauksien kustannukset ovat yhteiskunnalle jopa neljä kertaa luultua suuremmat. Varsinaiseksi tragikoomiseksi farssiksi näyttää muuttuvan tämä vammaisten ja ikäihmisten kuljetuspalvelun uudistus. Onneksi Keskipohjanmaa on julkaissut positiivisen sävyyn artikkeleita liittyen asiaan. Majapaikat olivat täysiä ja meille vähän myöhässä oleville, piiri laajeni naapurikuntiin. Nimim
Lasten ja nuorten e-kirjavalikoima on edelleen varsin suppea. Lisätiedot puhelimitse: 044 4691 380 050 9190 576 Lisätietoa tapahtumista myös: visitkalajoki.?/syysfestit Kala jok PIETARSAARI (KP) Itälaaksontiellä ammuttu laukaus sai useat poliisipartiot liikkeelle eilen Pietarsaaressa. Harva e-kirja jää kirjaston omaksi Vaikka kirjastoille myytävä e-kirjavalikoima on laajentunut, ostajina yleiset kirjastot ovat edelleen huonommassa asemassa kuin kuluttaja-asiakkaat. –?Mutta aina joskus joudumme tuottamaan asiakkaalle pettymyksen, koska emme saa hankittua hänen toivomaansa e-kirjaa. Nyt tämä ongelma on pääosin poistunut. Kati Salménin mukaan vanhemmat mielellään ohjaavat lapsensa ensimmäisinä perinteisten kirjojen pariin rajoittaakseen ruutuaikaa. Siirtolavassa on numerosarja 08043. E-kirjamarkkinoilla tilanne on toinen. Anders-kirjastojen e-kirjahankinnoista vastaavan Kati Salménin mukaan e-kirja voikin tulla kirjastoille joko halvemmaksi tai kalliimmaksi kuin perinteinen paperikirja. 010 5055 510 Sandy Kelt Oktoberfest Tiedustelut ja varaukset: info@sandykelt.?, puh. KP/INKERI TUIKKA Kirjava lisenssikäytäntö E-kirjamarkkinoilla yleiset kirjastot ovat kuluttajaa huonommassa asemassa SIEVI (KP) Takanen MR Oy:n pihassa Sievin Moreenitiellä ollut Kuusakosken sininen siirtolava oli anastettu tiistain ja keskiviikon välisenä aikana. Pakka Beach Games la 16.9. Sen sijaan yläkouluikäisiä nykyistä parempi sähköinen kirjavalikoima voisi houkutella kirjaston asiakkaiksi. –?Olemme jo huomanneet, että e-kirjojen kautta olemme saaneet asiakkaita, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet kirjastossa, Lohtajan ja Kälviän kirjastoja johtava Salmén huomauttaa. LYHYESTI KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 3 UUTISET Kati Jylhä KOKKOLA (KP) Paperikirjamarkkinoilla yleiset kirjastot nauttivat suurostajan tuntuvista alennuksista. Kirjakustantamot soveltavat kirjastoihin hyvin erilaisia lisenssikäytäntöjä. Kalajokilaakson Suurhankeseminaari Energiaseminaari pe 15.9. & su 17.9. Esimerkiksi 20 käyttäjän vuosilisenssit olisivat Anders-kirjastoille aivan liian kalliita. Fest-Terassi Klo 20: Duo Roslander & Kääntä Klo 22: Paula K. Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen kello 13.04. Asiaa tutkitaan törkeänä varkautena. Täälläkin tilanne vaikeutuu, jos e-kirjojen kysyntä kasvaa nykytahtia. Lisäksi lisenssi on voimassa vuoden. Lainaukset moninkertaistuneet Kirjastojen onneksi e-kirjat kiertävät nopeammin kuin paperikirjat. Siirtolava sisälsi alumiinijätettä. Anders-kirjastojen e-kirjahankinnoista vastaavan kirjastonjohtaja Kati Salménin mukaan vielä kolme vuotta sitten kirjastot eivät pystyneet hankkimaan läheskään kaikkia uutuuksia sähköisinä. Matti ja Teppo sekä Wanha Jaguar liput 35 €, sisältää saksalaistyyppisen Octoberfest-menun. Kilpailu pelataan ”oktoberfest”-hengessä. Eatery & Drinkery Irish House Apartments pe 15.9. energiamessut.kpk.. Rajallinen lisenssiaikakaan ei muodostu ongelmaksi, koska Kati Salménin mukaan e-kirjojen lainaajat ovat kiinnostuneita lähinnä uusimmista bestsellereistä. Viime vuosina määrä on kaksinkertaistunut vuosittain. Nykyisellään e-kirjojen osuus koko kirjastoaineistosta on edelleen verrattain pieni. Parhaimpina vuosina niiden lainaukset ovat kuitenkin kolmintai nelinkertaistuneet. Paikka sijaitsee Itälän kaupunginosassa. Poliisi ei epäile tapaukseen liittyvän ulkopuolista tekijää ja jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana. Ilmoittautuminen: kalajokigolf@kalajokigolf.. Kati Salmén uskoo, että kirjavat lisenssikäytännöt voivat rasittaa pääkaupunkiseudun suuria kirjastoja, jossa e-kirjojen lainaajamäärät ovat aivan toista luokkaa kuin Keski-Pohjanmaalla. 010 583 0031 ja www.lipputoimisto.. Parantunut tilanne koskee aikuisten kirjallisuutta. Paikkoja rajoitetusti, ilmoittaudu heti! pakkabeachgames.com Energiamessut la 16.9. Show Klo 23: Chameleon feat. Valtaosa soveltaa kirjastoihin erilaisia lisenssikäytäntöjä. Lainausaika on puolta lyhyempi, kaksi viikkoa, ja useimmiten lainaajat palauttavat e-kirjan heti sen luettuaan. Majoitusvaraukset: www.kalajokikeskusvaraamo.. Ilmoituksen mukaan Itälaaksontiellä oli ammuttu laukaus. Anne Vihelä FestFood & Fun -paketti 28 € Octoberfest & Menu la 16.9. Joillakin lisensseillä kirjaa voi lukea samaan aikaan kymmenen lainaajaa, mikä voi tehdä e-kirjan kirjastolle paperikirjaa edullisemmaksi hankinnaksi. Yökerhossa Dj Micu Yökerhoon ei pääsylippuja, palvelumaksu 3 €. Anders-kirjastojen käyttämillä pääkustantamoilla on kuitenkin käytössä niin sanottu kertalisenssi, jolla kirja voi olla vain yhden lainaajan käytössä kerrallaan. Alumiinijätelastissa ollut siirtolava vietiin Sievistä Oktoberfest Golf la 16.9. Sen umpeuduttua e-kirja poistuu kirjaston valikoimasta, ellei lisenssiä uusita. Alustavassa tutkinnassa kävi ilmi, että yksi henkilö oli menehtynyt. KeskiPohjanmaan kirjastot myös tuntevat asiakkaansa ja osaavat ennakoida, kuinka monta lisenssiä mistäkin e-kirjasta tarvitaan. Esitietojen perusteella tehtäväpaikalle hälytettiin useita poliisipartioita. Vain muutamat kustantamot tarjoavat kirjastoille mahdollisuuden ostaa sähköinen kirja omaksi. Klubilla on tarjolla saksalaisia oluita ja bratwurstia. Laukaus Pietarsaaressa, yksi henkilö menehtyi. Show Klo 23: Kaukolasipartio la 16.9. Pääpalkinto 1000 €:n lahjakortti Kalajoen matkailupalveluihin. tai puh. Fest-Terassi Klo 20: Kalle Kaaja & Antti Tammilehto yhtye Klo 22: Paula K. Reaaliaikainen havainto pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen 112, muut havainnot pyydetään ilmoittamaan poliisin vihjepuhelimeen 029 541 6194
Sinällään mahdollisuus testamenttilahjoittamiseen on ollut koko järjestön historian ajan hiljainen vaihtoehto, josta ei ole puhuttu, mutta joka on noussut suosituksi tavaksi lahjoittaa omien läheisten ja muiden järjestöjen ohella, Koskinen kertoo. Sulku oli poissa käytöstä syyskuun 1. Keskiviikkona kiertue seisahtui torilla Kokkolassa, joka valikoitui yhdeksi pysähdyspaikkakunnaksi järjestön vapaaehtoisten toiveesta. www.torstai.com/cotton of their cotton as Fairtrade. Vanhusneuvosto otetaan puolestaan mukaan ikääntyneen väestön hyvinvointia koskevan suunnitelman valmisteluun sekä palvelujen riittävyyden arviointiin. Hänen kanssaan voi keskustella testamentin laatimisesta. KLO 19-21 GOOD CHOICES, GOOD LIFE MAAILMAN ENSIMMÄINEN URHEILUVAATEVALMISTAJA REILUN KAUPAN PUUVILLA -OHJELMASSA Through the Fairtrade Cotton Program, Torstai has sourced the same amount of Fairtrade cotton as needed for Torstai Collection. Varapuheenjohtajaksi valittiin Kokkolan selkäyhdistyksen aktiivi Asta Törmälehto. Kiertuekalustoon kuuluu myös näyttelijä Jaana Saarinen, tuttu kasvo eri estradeilta Kokkolastakin sekä Salatut elämät -tv-sarjasta. Saarinen muistuttaa, että testamenttaaja välttää perintöveron. Neuvosto voi tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja. –?Olen todella iloinen, että olemme uskaltaneet lähteä uudella tavalla hankkimaan palautetta. Vammaisneuvoston kokoonpano ratkaistiin hieman eri tavalla, koska järjestöjen määrä on siellä niin suuri. päivän illasta lähtien. Yhteisellä asialla Maakunnallisen vammaisneuvoston ensimmäisessä kokouksessa oli paikalla yhdeksän kahdestatoista yhdistysten edustajasta. TORSTAIN SYKSYN MALLISTOSSA on laaja valikoima Reilun kaupan -puuvillasta valmistettuja tuotteita. Toimintasääntöihin on kirjattu, että neuvostot kokoontuvat noin viisi kertaa vuodessa. Vammaisneuvoston kokouksissa on lisäksi aina paikalla toimialuejohtaja Tanja Witick, ja vanhusneuvoston kokouksissa toimialuejohtaja Maija Juola. Laaja edustus Neuvostoja lähdettiin kokoamaan huhtikuussa lehti-ilmoituksella, jossa kutsuttiin koolle eri kuntien vanhusja vammaisjärjestöissä toimivia. TAKKI 39,90 (69,90) Tarjoukset voimassa 20.9. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Neuvostot tarkkailevat palveluita Vanhusja vammaisyhdistykset pääsevät osallisiksi Soiten päätöksentekoon Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) Suomalaiset lahjoittavat maailman suurimmalle lastenjärjestölle, Unicefi lle, tyypillisimmin kerran kuukaudessa. MYYMME KAIKKI MYYMÄLÄ N ESITTELYK ONEET AIVAN PIMEESTI VEROTTOM IN HINNOIN! KOKKOLASSA KAUPAN JA KULTTUURIN YÖNÄ PE 8.9. Itse olen myös kuukausilahjoittaja. Vioittuminen johtui ulkopuolisesta iskusta. Lain mukaan niiden pitää olla toiminnassa maakuntauudistuksen astuessa voimaan vuoden 2020 alussa. Visit www.info.fairtrade.net/program MEILLE ON TÄRKEÄÄ, että tiedostava kuluttaja voi tehdä arjessaan eettisiä valintoja. Pitää kuunnella tarkalla korvalla mitä koko kentällä tapahtuu. syyskuuta. Krekilän venesulku jälleen käytössä KOKKOLA, Kaarlelankatu 21, p. klo 19–21 Ei koske it-laitteita ja matkapuhelimia. n markkinointisuunnittelija. –?Vanhuspuolella Eläkeliitto on maakunnassa vahva toimija, mutta emme halunneet kaikkien edustajien tulevan sieltä. Kotimaan uutiset tuoreeltaan. –?Unicef on vanha, läpinäkyvä, konkreettista tekevä järjestö, jonka kautta ja avulla jokainen voi tehdä jotain. Asta Törmälehto liittyi Kokkolan selkäyhdistykseen 2000-luvun alussa. asti. Toiseksi yleisin tapa jakaa hyvää on yksittäinen kertalahjoitus, joka ei ole sidottu aikaan. Uskon, että saamme asioita aikaan ja pystymme oikeasti vaikuttamaan. KP/ANNE SAARIKETTU Unicefille voi myös testamentata Suomalaiset lahjoittavat maailman suurimmalle lastenjärjestölle tyypillisimmin kerran kuukaudessa KOKKOLA (KP) Öjanjärven merestä erottava Krekilän venesulku Kokkolassa on jälleen käytössä. Edustajien on otettava huomioon paitsi oma yhdistyksensä, myös edustamansa kunta. Näyttelijä huomauttaa myös, että järjestötestamentilla lahjoittaja myös estää perintöön liittyviä sukuriitoja ja valtiota viemästä etenkin lähisuvuttoman varoja. –?Se on kasvava muoto, tietää Suomen Unicefi n markkinointisuunnittelija Anna Koskinen, joka työtovereineen parhaillaan kiertää bussilla maata muistuttamassa mahdollisuudesta testamentata järjestölle. –?Emme saa olla neuvostossa ajamassa vain omaa asiaamme. –?Tehtävä on varmasti haastava, mutta monipuolinen. Järjestöistä Unicef on Saariselle tärkein, koska se tekee työtä lasten hyväksi. Ja tietenkin koko toiminta-alueemme sekä erilaiset yhdistykset ovat edustettuina, Salminen mainitsee. Ensimmäisessä kokouksessaan vammaisneuvosto keskusteli muun muassa Soiten kuljetuspalvelu-uudistuksesta. Bussissa voi tutustua myös Unicefi n innovaatioihin, joita on kehitetty lasten hyväksi, kuten vaikean aliravitsemuksen hoitoon tarkoitettuihin maapähkinätahnapusseihin. Neuvoston puheenjohtajan nuijan sai Perhon kehitysvammaisten tukiyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Ahvenkoski. Ullavassa kokoonnuttiin huhtikuussa, Kokkolassa ja Teerijärvellä toukokuussa ja Vetelissä elokuussa, jolloin kokoonpanot päätettiin järjestöjen esityksestä. Viidesti vuodessa Vammaisneuvostossa on kaksitoista jäsentä eli kymmenen yhdistyksen edustajaa ja kaksi Soiten hallituksen jäsentä. HUPPARI 39,90 (59,90) Kauppakeskus Chydenia, Rantakatu 6, 67100 Kokkola www.luhtabrandstore.com /kotimaa www. 866 2300 www.konekeskus.net Tuotteita rajoitetusti ja veroton hinta voimassa vain 8.9. Pohjalaismaakunnista pysähdytään lisäksi Oulussa, jonne myös kokkolalainen asianajaja Kari Autio suuntaa kiertueen mukana perjantaiksi ja lauantaiksi. Vanhusneuvostossa yhdistysten edustajia on yksi enemmän, ja niin ikään kaksi soitelaista. Eniten niitä tarvitaan tällä hetkellä Keski-Afrikassa. Neuvosto voi myös vaikuttaa esimerkiksi ikääntyneiden osallisuuden, asumisen, palveluiden ja liikkumisen kannalta tärkeisiin asioihin. Onhan tässä koossa parhaita asiantuntijoita koko maakunnasta, vuodesta 1985 kehitysvammaisten parissa työskennellyt ja vapaaehtoistoiminut Ahvenkoski sanoo. Virtuaalivideon on tehnyt YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Niiden tehtävänä on keskustella, antaa palautetta ja välittää tietoa kunnallisten ja maakunnallisten neuvostojen välillä. Mukana on nyt myös muun muassa Marttojen ja veteraaniyhdistyksen edustajat, kertoo Salminen, joka toimii molempien neuvostojen esittelijänä. –?Ajallisesti kiertue kytkeytyy kansainväliseen testamenttipäivään, jota vietetään 13. Kolmatta sijaa pitää testamenttaus. Mallistosta löydät runsaasti laadukkaita housuja, paitoja ja pipoja, jotka pitävät lämpimänä viilenevissä syyssäissä. Lapsen elämään Lähi-idän suurimmalla pakolaisleirillä Jordaniassa pääsee tutustumaan Virtual Reality -lasien avulla. Vammaisneuvosto aloitti toimintansa virallisesti keskiviikkona, vanhusneuvosto kokoontuu ensi kertaa 4. Viime perjantainen sulun toimintahäiriö johtui vioittuneesta rajakytkimestä, joka on nyt vaihdettu. Vammaisneuvoston tehtävänä Soitessa on edistää ja seurata erityisesti sosiaalija terveydenhuollon aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten henkilöiden kannalta. Näyttelijä Jaana Saarinen (vas.) on maailman suurimman lastenjärjestön puolestapuhuja, Anna Koskinen on Suomen Unice. Varapuheenjohtajana aloittaa kokkolalainen Asta Törmälehto, ja neuvoston kokousten esittelijänä toimii Soiten kehittämisjohtaja Jussi Salminen. Testamenttausta Unicefi lle Saarinen ei ole ainakaan toistaiseksi miettinyt, mutta lahjoittamisen tapaan hän kannustaa. –?Molemmissa neuvostoissa on hyvin edustettuina eri ikäluokat, sukupuolet ja kieliryhmät. Torstai onkin sitoutunut nostamaan Reilun kaupan puuvillan määrää tuotteissaan vähintään 100 %:lla viiden vuoden aikana. Lopulta mukaan pääsevät yhdistykset arvottiin, ja arpa suosi selkä-, syöpä-, kuulo-, hengitys-, psoriasis-, diabetes-, invalidi-, nivel-, sydänja kehitysvammaisten tukiyhdistyksiä. lokakuuta. Ja tätä kautta pysymme paremmin perillä Soiten päätöksistä, Törmälehto uskoo. Soiten maakunnallisen vammaisneuvoston puheenjohtajaksi valittiin perholainen Seppo Ahvenkoski (kesk.). Aluksi vähän pelotti, että kuinka saamme kokoon mahdollisimman tasapuolisesti koko maakuntaa edustavat neuvostot, mutta se onnistui hyvin, Soiten kehittämisjohtaja Jussi Salminen kehuu. –?Hän on Unicefi n puolestapuhuja, joka on hyvä esiintyjä ja tuttu kaikenikäisille, Koskinen kehuu. Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soite on valtakunnallinen edelläkävijä maakunnallisten vanhusja vammaisneuvostojen perustamisessa. Za´aatarin leirillä on Koskisen mukaan tällä hetkellä 160?000 pakolaista, etupäässä Syyriasta. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Hanna Kauppinen (KP) Soiten maakunnalliset vanhusja vammaisneuvostot on perustettu
Parhaillaan kuituosuuskunta neuvottelee Siikajoen lähdöstä mukaan. –?Poliisi voisi käydä kouluilla useammin, kuraattorit pitäisi saada paremmin esille. Kuntapoliitikot ilmoittivat sidonnaisuuksistaan nyt ensimmäistä kertaa. . Varjoliitäjä lentää laskuvarjoa muistuttavan kankaisen siiven eli varjoliitimen avulla. –?Kyse on myös resursseista, henkilökuntaa ja aikaa ei ole tarpeeksi. Päättäjien puolella istunut sivistyslautakunnan jäsen Virpi Karhu sanoo, että oppilashyvinvoinnin kanssa ollaan tekemisissä isojen, vaikeastikin hahmotettavien asioiden kanssa. Jos ne jäävät kevääseen, ollaan armottomasti myöhässä, Tervo sanoo. Hän kertoo tekstiviestin välityksellä olevansa ”supervarattu”. Lämmöllä ja kaipauksella äitiä, mummua ja isomummua muistaen Antero ja Eija Jukka ja Katja Pekka ja Sari Hanna-Maria ja Juho Kai ja Tuula Mari ja Matti, Anni ja Pia, Riku, Valtteri Katja, Siiri ja Senja Mikael ja Erika, Vilma, Luka Matias ja Anu, Alina Jenni ja Philippe, Helmi Reetta ja Ville, Eemeli Aleksi ja Sanna Jari ja Hannele Mika sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Marian kappelissa lauantaina 16.9.2017 klo 10.00. Osa hallituspaikoista tulee siviilityön mukana, sanoo Boström. Lentäjä istuu valjaissa ja ohjaa liidintä vetämällä jarrupunoksista sekä painopistettä siirtämällä. Kaipaamme myös Lohtajan nuorisotilojen aikataulujen parantamista, vaikutusmahdollisuutta lähiliikuntapaikkojen suunnitteluun ja yhteisiä venyttelyhetkiä lukion oppitunneille, Pietilä listasi. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kunnan länsiosa mukaan luettuna keskusta Reisjärven tienhaaraa myöden. Kuntalain muutos astui voimaan kesäkuussa. Monet tehtävät ovat peräisin kaupunginhallituksen puheenjohtajuutta edeltävältä ajalta. Kallio, nukkui rauhallisesti pois Palvelukeskus Lepolassa 5.9.2017. Pietilä listaa saavutuksiin myös koulujen salaattipöytien uudelleenjärjestelyn. Nuoret toivovat esimerkiksi iltakahvilaa. Kaisa Kainu Hannu ja Heli Kainu perheineen SURUKIITOKSET Rakkaamme Helli Maria JUDIN o.s. Harva poliitikko kuitenkaan mainitsi kytköksiä urheiluseuroihin tai muihin yhdistyksiin. Toteuttamisesta ja sisällöstä vastaa Vaasan yliopisto. KUOLLEITA KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 5 UUTISET Irma Kauppila Lohtajalainen Irma Tuulikki Kauppila, o.s. –?Muut kunnat tuskin ehtivät lain voimassaoloaikana liikkeelle. Hän korostaa, ettei ole koskaan peitellyt sidonnaisuuksiaan. Kunnanhallitus esittää, että toisen vaiheen eli Järvikylän, Jokikylän ja Maasydämen suunnan suunnittelu ja rahoituksen hakeminen käynnistettäisiin myös pian. heinäkuuta voimaan tullut lakimuutos ehditään hyödyntää sekä saada hanke laskutettua ja päätökseen kesäkuun loppuun 2019 mennessä. Lopulta hän vastaa soittopyyntöön. Kokkolan nuorisovaltuuston kälviäläisjäsen Emmi Ståhlberg. Tässä hän on juhlistamassa arvovaltaisessa seurassa Pietarsaaren satamaväylän syventämistä lokakuussa 2015. He opiskelevat hallintotieteiden maisterin tutkinnon, jonka pääaine on sosiaalija terveyshallintotiede. – Koska kaupunki osallistuu lentokentän toiminnan kehittämiseen, perustelee Slotte. Hän oli syntynyt 22.2.1938 Lohtajalla. Viljankuivaamossa kytöpalo. Kaipaamaan jäivät puoliso ja pojat perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hänet toimitettiin jatkohoitoon. Boström omistaa kirjanpitotoimisto Daticin. –?Tähtään poliitikoksi. Nuorisovaltuuston lohtajalainen jäsen Rebekka Ylitalo esitteli nuorten hyvinvointiin liittyviä kehitysideoita, nuorisovaltuuston kälviäläinen puheenjohtaja Oliver Pietilä puolestaan kertoi tilatoiveista. Kiteisen peruskallion olosuhteissa kyseinen syvyysalue on hyvin vähän tutkittu ja parhaat hyödyntämistavat ovat ilmeisesti hyvin erilaiset kuin muualla maailmassa hyödynnettävissä geotermisissä kohteissa, joissa tarve syvyysalueen lämpöenergialle on paljolti sähkön tuottaminen. Vaikka Boström on tietoisesti pyrkinyt vähentämään toimiensa määrää, kalenteri on joskus vieläkin täynnä. Kohtaamistilaisuus järjestetään Kokkolassa kerran vuodessa. –?Epätietoisuutta aiheuttaa, saavatko 18 vuotta täyttäneet käydä nykyisissä nuorisotiloissa. Kuituverkon rakentaminen alkaa Sievissä syksyllä Arja Kangas PYHÄJÄRVI Pyhäjärven kaivokseen ollaan käynnistämässä Energiakaivos-hanketta, jonka tavoitteena on tutkia ja kehittää mahdollisuuksia tuottaa vähähiilistä lämpöenergiaa syvyysalueelta noin 500?–?2500 metriä. –?Salaatti ja tomaatit saatiin omille paikoilleen. – Tehtävät liittyvät toimenkuvaani, eivätkä ole luonteeltaan operatiivisia, sanoo Boström. Vaasan yliopistoon on tänä syksynä mahdollista hakea sosiaalija terveyshallintotieteen maisteriohjelmaan. Niinpä ei ole yllättävää, että Boströmiä on vaikea tavoittaa puhelimitse. Jos esimerkiksi opettajien lukujärjestykset näkyisivät Wilmassa, heidät tavoittaisi nykyistä paremmin, Ståhlberg luetteli ryhmänsä loppuyhteenvedossa. Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen jäsenet, varajäsenet ja esittelijät. Pelastuslaitos ei tiedottanut, loukkaantuiko varjoliitäjä onnettomuudessa lievästi vai vakavasti. Talousalan ammattilaisilla on kysyntää yhtiöiden hallituksissa. . Boström korostaa, että kaikilla tehtävillä ei ole kuntapolitiikan kanssa mitään tekemistä. Hankerahoitusta hakee Geologian tutkimuskeskus. –?Henkilökunta pitää saada enemmän esille. Keväällä nähdään, mihin päästiin Kohtaamistilaisuus on järjestetty Kokkolassa vuodesta 2012. Haku tapahtuu sähköisesti Opintopolku-palvelussa viimeistään 20. Sosiaalija terveyshallintotieteen maisteriohjelma toteutetaan Helsingissä. Ilmalämpöpumput lämmitykseen alk. Vähän harmittaa tämän kohtaamistilaisuuden osalta, sillä päättävää porrasta olisi voinut olla enemmänkin paikalla. 12.11.1929 Himangalla k. Lisäksi se varmisti, että hehkumalla palava kytöpalo ei pääse leviämään. Lentäjä kiinnittyy siipeen punosten ja valjaiden avulla. Se on hyvä, sillä ensi kevään tilaisuus on ikään kuin seurantatilaisuus lupauksille ja toimenpide-ehdotuksille, sanoo keväällä Kokkolan nuorisopalveluiden osallisuuskoordinaattorina aloittanut Sanna Immonen. – Pyrin siihen, että olen kaupunginvaltuuston kokouksissa aina paikalla, sanoo Boström. 27.08.2017 Kokkolassa On Luojamme kädessä ihmisen tie, Hän matkamme määrää ja kotihin vie. Muistotilaisuus Koivuristissä läheisten kesken. – Osa hallituspaikoista tulee kaupan päälle, kun ryhtyy kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Varjoliitäjä putosi maahan ja loukkaantui Sydämelliset kiitokset Teille kaikille, jotka niin monin tavoin olette muistaneet ja myötäeläneet suuressa surussamme. – On hyvä, että tiedetään mitä tapahtuu ja miten asiat ovat strukturoituja. Slotten mukaan pietarsaarelaisen kunnallispoliitikot suoriutuivat ensimmäisestä ilmoituskerrasta hyvin. Pyhäsalmen kaivoksen syvyysulottuvuus ja olemassa oleva infrastruktuuri tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää ja testata uusia geoenergian hyödyntämisratkaisuja, joita voidaan hyödyntää paitsi vastaavissa olemassa olevissa kaivosympäristöissä, myös uusissa suuren mittakaavan energiaratkaisuissa. Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Kokkolan yläkoululaisista sekä lukion ja ammattioppilaitoksen oppilaista saatetaan koota ryhmä, joka aloittaa keskustelut terveydenhoitajien kanssa. Boström on mukana myös ruotsalaisen lentoyhtiö Nextjetin hallituksessa sähköyhtiö Herrforsin edustajana. Nuijuntie sijaitsee Nuijunjärven ja sitä huomattavasti isomman Kuusaanjärven läheisyydessä. Verkko pitäisi suunnitella ja luvittaa tämän syksyn aikana, Tervo toteaa. Viime vuonna kohtaaminen johti muun muassa siihen, että Kiviniityn koulua ja lukiota kiusannut, suunnitteluvirheestä johtunut hajuhaitta saatiin korjattua. Kunnanjohtaja Janne Tervon mukaan hankkeilla on kiire, jotta 15. Mitä merkitystä kaupunkilaisille on sillä, että kaupungin keskeiset toimijat ovat monessa mukana. Pelastuslaitos löysi ja sammutti palopesäkkeen. Kaupungin tilintarkastaja Martin Slotte pitää suotavana, että Nextjetin hallituspaikka olisi mukana listalla. Jos jääviystilanteita syntyy, sitten pitää vain jäävätä itsensä. Nextjetin talousvaikeuksia on viime aikoina käsitelty runsaasti julkisuudessa. Asiantuntijan rekrytointi koskee Pyhäjärven kaupunginvaltuuston päätöstä, jossa kaupunki päätti irtisanoutua peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä ja ryhtyy neuvottelemaan muun muassa sote-palvelujen järjestämisestä eri tahojen kanssa. Onnettomuuspaikalla kävi pelastuslaitoksen kolme yksikköä. Kananen s. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Nuorten ääni soi kirkkaana Viesti Kokkolan päättäjille: Koululaisten hyvinvointiin satsattava enemmän Sivistyslautakunnan jäsen Virpi Karhu, nuorisopalveluiden osallisuuskoordinaattori Sanna Immonen ja nuorisovaltuuston puheenjohtaja Oliver Pietilä. Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Kuntalain mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava sidonnaisuuksistaan tarkastuslautakunnalle. Mallia haettiin aluksi Suomen nuorisoyhteistyö Allianssilta, jonka tarkoituksena on edistää nuorten kasvua yhteiskunnan vastuullisiksi jäseniksi. Virpi Karhu toivoo, että nuoret takoisivat kehittämisideoitaan ennakkoluulottomasti valtuustoaloitteiksi. –?Nyt minulla on pieni hetki aikaa, hän vastaa kiireen keskeltä. Vaasassa nyt myös sosiaalija terveyshallintotiedettä KANNUS (KP) Varjoliitäjä putosi maahan Kannuksessa Yliojantien läheisyydessä keskiviikkona. syyskuuta. Ihan niin konkreettisia eivät eilisessä kohtaamistilaisuudessa esillä nousseet asiat olleet. Hankkeen yhtenä tavoitteena on selvittää saatavan lämmön hyödyntämistavat ja -kelpoisuus. ”Jos jääviystilanteita syntyy, sitten pitää vain jäävätä itsensä.” Anne Mattila SIEVI (KP) Kuituverkon rakentaminen käynnistyy Sievissä syksyllä. Tavoitteena on parantaa tiedonkulkua oppilashuoltoon ja oppimisen tukeen liittyvissä asioissa. Sitoutuminen hankkeeseen on ehdollinen siten, että kaupunginvaltuusto myöntää määrärahan vuoden 2018 talousarvioon sekä vuoden 2019 taloussuunnitelmaan ja että hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen. Onnettomuus tapahtui illalla seitsemän aikoihin. –?Käytännössä luvat kaapeleiden vetämiseen teiden varsille pitää hankkia ely-keskukselta jo tänä syksynä. Se toisi Pietilän mukaan vaihtoehdon ABC:llä pyörimiselle. 699 € Cooper & Hunter Mitsubishi Electric Nordcel Panasonic Toshiba Asennus alk. Ymmärrän, että nuorilla on aitoa huolta kanssanuoristaan ja siitä, että asioihin on joskus hankala puuttua. –?Odotamme kuitenkin ensiksi lopullisen päätöksen. Sen on määrä tulla lähiviikkoina, todennäköisesti lokakuun puolella, Tervo arvelee. Lisäksi opettajat voisivat valvoa edes vähän nuorten päihteidenkäyttöä ja tuoda esille paikkoja, joista apua voi hakea, Ylitalo sanoi. Viikonloput ja kesät hän pyrkii rauhoittamaan kokouksilta. Se ei tiedä hyvää ainakaan tila-asioiden eteenpäin viemiselle, Pietilä pohti. Koulukuraattorit esille Nuorten ja päättäjien kohtaamistilaisuudessa nousivat esille etenkin nuorten hyvinvointiin liittyvät asiat. Tavoitteena on myös kartoittaa uudet liiketoimintamahdollisuudet. Päihteet, koulukiusaaminen ja mielenterveysasiat ovat nyt pinnalla. Molempien kuntien hakemukset ovat päässeet avustusten valintamenettelyyn, mikä tarkoittaa käytännössä rahoituksen myöntämistä hankkeille. . Maisteriohjelmaan valitaan 20 opiskelijaa. 500 € • • • • • www.biottori.. Kehittämisidea nousi esille eilen Kokkolan kaupungintalolla, jossa järjestettiin nuorten ja päättäjien kohtaamistilaisuus. 044 7168 000 KUOLLEITA HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Nuijuntiellä sijaitsevassa viljankuivaamossa oli kytöpalo keskiviikkona iltayhdeksän jälkeen. – Yhdistyskytkösten pitäisi olla mukana listalla, koska yhdistykset saavat tukea kaupungilta, sanoo Slotte Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla Peter Boströmillä (kuvassa vasemmalla) on kalenteri usein täynnä. Lähde: Pietarsaaren kaupungin verkkosivut Kuntapoliitikkojen sidonnaisuudet esiin Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Peter Boström on listan ylivoimainen ykkönen. Ei henkilövahinkoja. Lautakuntien ja niiden jaostojen puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja esittelijät. Teknisen lautakunnan ja ympäristöja rakennuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet. Pyhäjärven kaupunginhallitus päätti laittaa auki määräaikaisen hyvinvointisote-projektipäällikön työsuhteen auki ajalla 1.1.–?30.8.2018. KP/CLAS-OLAV SLOTTE ILMOITUSVELVOLLISIA OVAT: . Nuorisovaltuuston kälviäläinen puheenjohtaja Oliver Pietilä vastaa suoraan ”kyllä”, kun häneltä tiedustelee intoa pyrkiä politiikkaan ja poliitikon uralle. Boströmiä ei kuitenkaan tavoitettu uudelleen puhelimeen. Valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 407?010 euroa ja Pyhäjärven kaupunginhallitus päätti, että kaupunki sitoutuu rahoittamaan hanketta 40?000 eurolla. Jokilaaksojen kuituverkkoosuuskunnassa ovat mukana Sievi ja Merijärvi, jonne laajakaistat rakennetaan. – Minusta on hyvä, että ihmiset saavat avoimesti lukea kuntapäättäjien sidonnaisuuksista, kunhan vain ymmärretään, mitä luetaan Haastattelun jälkeen käy ilmi, ettei Boström ollut ilmoittanut kaikista sidonnaisuuksistaan. Kokkolan nuorisovaltuuston kälviäläisjäsen Emmi Ståhlberg esitteli asioita, joita voisi kehittää oppilashuoltoon ja -tukeen liittyen. Rohkeutta tarttua asioihin ainakin löytyy. Tällä lailla edesautetaan laajakaistarakentamista haja-asutusalueilla julkisella tuella. –?Nyt tilaisuus järjestettiin poikkeuksellisesti jo syksyllä. Kaivoksen lämpöenergia tutkimuskohteena Pyhäjärvellä VAASA (KP) Korkeakoulujen syksyn yhteishaku ensi tammikuussa alkaviin opintoihin on alkanut. Rebekka Ylitalo puhui ryhmänsä keskusteluiden pohjalta kiusaamisen ennaltaehkäisemisestä. Pietarsaaressa eniten sidonnaisuuksia on kertynyt kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Peter Boströmille (r.), jolla lähes kolmekymmentä muuta tehtävää kunnallisten toimien lisäksi
1erä/tal. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 6 Banaani, Equador ERÄ! Oltermanni täyteläinen 900g (4,43/kg) HK Burgeri 100g à 0,59 (5,90/kg) Atria viljaporsaan Wieninleike 285g á 2,99 (10,49/kg) Snellman maatiaisporsaan ulkofilee Jääsalaatti, Suomi Atria Perhetilan kanan ohut fileeleikkeet 480-600g Atria Hiillos makkarat tai pihvit 320-400g Kruunu vehnäjauhot 2kg Tuote-esittelyjä TO 7.9. 0,16/kg Ziip! Premium jaffa tai cola 0,33l 12-pack. 10 kpl ERÄ! Moilasen coctailpiirakka 30kpl/1200g (1,67/kg) á 1,69 (4,23-5,28/kg) á 0,79 (0,50/kg) Savuhovi Pitopalvi tai Maalaiskinkku 200g Fazer Puikulat 370-550g Ingman Creamy jäätelöt 850ml ei laktoositon 4 99 pack sis.pantin 0,96/l eet 480 600g 4 99 ras 8,32-10,40/kg 2,90/kg Tarjoukset voimassa to-la 7.-9.9. Arvomme kaikkien palautteen antaneiden kesken 20 kpl 100€ lahjakortteja. Tervetuloa eksymään HalpaHallin runsaammalle ja laajentuneelle elintarvikeosastolle. 79 kg 3 99 kpl 2 90 1 99 ltk 4,7,02/kg g 2 pkt p 2 50 2 pkt 3,13-3,91/kg 1,3 pkt ee 4 99 kg 2 pkt 1 50 à 0,99 1 99 pkt 9,95/kg 1 29 pkt 2,35-3,49/kg 2 99 pkt 3,52/l paljon on muuttunut. klo 10-17 PE 8.9. klo 13-21 LA 9.9. risut ja ruusut – molemmat ovat yhtä tärkeitä Miten onnistuimme. klo 10-17 i e 285g 9/kg) Ja enemmän vielä muuttuu, mutta yksi asia on jo 100 % valmis – nimittäin halvat hinnat. klo 10-17 PE 8.9. Uusi Hyvää makumatkaa! elintarvikeosasto vie kielen mennessään
Savujuustohampurilainen Pulla ja kahvi, siinä vasta pari – ja erityisesti silloin, kun ne ovat ilmaisia. Tule nauttimaan omasi. Ruokalistamme löydät netistä www.halpahalli.?. 5,59 (55,90/l) 6 99 pkt norm. uudistuvan kokkolan halpahallin väliavajaiset pss norm. koko päivän. Lounasaika 10.30-15.00 la 10.30-16.00 Kun hampparihammasta kolottaa, apu on lähellä. 55,95 pss pss 1,norm. 1,59 (8,83-9,35/k g) 1,kpl norm. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 7 8-21 Ma-La Kastehelmi juomalasi 0,3l 6kpl/pkt Fazer suosikki makeispussit 170-180g (10,00/l) (5,56-5,88/kg) Herbina body mist 100ml 110g täyslihapihvi, briossisämpylä, salaatti, chilimajoneesi, savujuusto, suolakurkku, punasipuli ja paholaisenhillo Pampers vaipat 31-54kpl/pkt Airi konetiskitabletti 30kpl (0,03/kpl) 5,Hampurilainen Ateria 7,(5,56-5,88/kg) 29 95 1,-20 % KAIKKI LELUT Ai i k ti kit bl tti 30k l -20 % KAIKKI ULKOILUTAKIT Voimassa VAIN torstaina 7.9. HHcafen herkullinen lounas noutopöydästä alkaen 7€ sisältää runsaan salaattipöydän, leipä-ja juomapöydän, kahvin ja jälkiruoan. Kokkola palvelee HH Cafe n a is e t Verkkokaupan noutopiste r u o k a Gluteenittomat Lemmikit Arki Kassat Koti Koti Kengät pukeutuminen miehet le lu t Lastenvaatteet Harrastukset & vapaa-aika Askartelu Vauvan tarvikkeet Kodinhoito Sesonki avajaistarj ouksia!. TO 7.9. Voimassa VAIN torstaina 7.9. 7,99-10,45 Tervetuloa eksymään. 4,89 (0,16/kpl) norm. klo 8-21 raj.2pkt/tal
– Meidän on tehtävä yhteistyötä alueellisten organisaatioiden, kuten Afrikan unionin ja naapurimaiden kanssa. Henkilöstöllä mitattuna suurin rauhanturvaoperaatio on edelleen Kongossa, jonka MONUSCO-operaatioon osallistyy yli 22 000 henkeä. Johdossa EU. Johdossa YK. KIMMO PENTTINEN Tulevaisuuden rauhan turvaamisessa koulutetun henkilöstön sekä sotilaallisen ja teknisen osaamisen merkitys korostuu.. Ulkomaalaisrikkomuksella ei myöskään ole asianomistajaa, jonka havaintoihin ja oikeuden turvaamiseen kiinniotto-oikeuden käyttö vaikkapa taskuvarkauksissa perustuu. FAKTA YK:N RAUHANTURVAOPERAATIOT . Kirkolliskokouksella on myös parhaillaan jatkokäsittelyssä edustaja-aloite kirkollisen vihkimiskäsityksen laajentamisesta. . Mutta kuten arviomuistiossa todetaan, jokamiehen kiinniotto-oikeuden laajentaminen laittomaan maassaoloon tällä tavoin ei ole perusteltua. Yksittäisten operaatioiden lisäksi tarkoitus on selvittää, voidaanko rauhanturvaamisen yhteisiä kustannuksia karsia. Yhteistyössä EU, ECOWAS, Mali. Se olisi vastoin sen jäsenten tahtoa ja voisi selvityksen mukaan johtaa koko kirkon jäsenmäärän hupenemiseen. Perustettu toukokuussa 2010. Samaisessa selvityksessä Helander tyrmää kokonaan ajatuksen, että kirkko luopuisi vihkioikeudestaan kokonaan. ETELÄINEN VÄLIMERI EUNAVFOR MED OPERATION SOPHIA Johdossa EU. Toki sitä ei aina kunnioiteta, mutta meidän tehtävämme on tehdä peruskirjan säännöistä niin tehokkaita kuin mahdollista. Suomen ensimmäiset rauhanturvaajat lähtivät vuonna 1956 Suezille. YK:n rauhanturvabudjettia karsittiin merkittävästi kesällä, kun erityisesti presidentti Donald Trumpin hallinnon vaatimuksesta noin kahdeksan miljardin vuosibudjetista leikataan ensi vuonna kuusisataa miljoonaa dollaria. Loputtomien selvitysten ohella pitäisi silti löytyä rohkeutta päättää jotain. Tämänhetkinen kirkon linja on toistettu elokuussa 2016 julkaistussa piispojen selonteossa. Yhteistyössä EU, Somalia, AMISOM, YK, Yhdysvallat. Hän tuntuu haluavan päästä asiassa eteenpäin. Neuvottelut ovat hyvin vaikeita, ja niihin tarvitaan kaikki mahdollinen tuki. Jokamiehen kiinniotto-oikeutena tunnettu yleinen kiinniotto-oikeus voisi uutisen mukaan laajentua myös laittomasti maassa oleviin. Perustettu kesäkuussa 1999. Perustettu 2015. Tietoa on, enää päätös puuttuu ANALYYSI Markku Uhari markku.uhari @lannenmedia.. Vielä Lacroix ei uskalla arvioida, miten rauhanturvaajat toimisivat Syyrian konfl iktissa. Lacroix’n mukaan kustannuspaine on kasvanut, mutta järjestön historiassa tämä ei ole aivan uutta. Vuonna 1960 syntynyt Jean-Pierre Lacroix aloitti YK:n rauhanturvaoperaatioiden alipääsihteerinä keväällä. Moni hätkähti, kun Ilta-Sanomat kertoi keskiviikkona, mitä laittomasti maassa olevien rangaistusten kiristäminen sakoista enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeutta voisi tuoda mukanaan. Siinä missä jokamies voi ottaa verekseltään kiinni myymälävarkaan, vastaavan oikeuden ulottaminen ulkomaalaisvalvontaan toisi kadulle viidakon lait. Suomen ja muiden samankaltaisten maiden rooli YK:n tukemisessa on entistä tärkeämpi, ja luotamme tukeenne paljon. Pakkokeinolain mukaan jokainen saa ottaa kiinni verekseltään tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn, jos rikoksesta voi seurata vankeutta. Arkkipiispa Kari Mäkinen toivoo, että avioliittoväittelyssä päästäisiin kirkossa jo eteenpäin. MALI MINUSMA YK:n rauhanturvaoperaatio. Kuinka suuri painoarvo sukupuolelle asetetaan, Mäkinen pohtii Lännen Medialle. . Helanderin selvityksen mukaan kirkon jäsenistä enemmistö suhtautuu myönteisesti kirkollisen avioliiton laajentamiselle. 10 8 20 30 3 100 2 5 6 Välimeri Lähde: Puolustusvoimat Pauliina Lindell Rauhanturvaajat uudelle kulukuurille Tyystin epätavallisia säästökuurit eivät ole, ja YK selviää edelleen tehtävistään, järjestön rauhanturvatoiminnan johtaja kertoo. Kompromissiesityksen mukaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon avioliittokäsitys ei muuttuisi. AFGANISTAN RESOLUTE SUPPORT YK:n valtuuttama monikansallinen kriisinhallintaoperaatio Johdossa NATO. Piispainkokous on puolestaan ilmoittanut käsittelevänsä Helanderin selvitystä tarkemmin lokakuun kokouksessa. Myös viime vuodenvaihteessa solmitun vapaiden vaalien sopimuksen implementointi on osoittautunut hankalaksi. Suomen evankelisluterilainen kirkko ei aikanaan katsonut aiheelliseksi muuttaa kirkon avioliittokäsitystä, kun Suomessa astui maaliskuussa voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Lacroix korostaa, että näin pitkällä ei kuitenkaan vielä olla. Perustettu helmikuussa 2013. Operaatioista pitkäikäisin on Lähi-Idän UNTSO, joka aloitettiin toukokuussa 1948. . Operaation prioriteetti siirtyy enemmänkin lain noudattamisen tukemiseen. MOGADISHU, SOMALIA (NAIROBI, KENIA) EUTM Euroopan Unionin koulutusoperaatio. Selvityksessä myös toistetaan, että Suomi on Pohjoismaista ainoa, jossa seksuaalivähemmistöjen kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollista. EGYPTI, ISRAEL, LIBANON JA SYYRIA UNTSO YK:n aselevon valvontaoperaatio Lähi-Idässä. Siksi ei pidä myöskään luoda tilanteita, joissa jokamies turvautuisi kiinniotto-oikeuteen kiinniotettavan ulkomaalaisuuteen viittaavan ulkonäön perusteella ilman riittäviä perusteita siitä, että henkilö on maassa laittomasti. Oikeusministeriö oli kyllä teettänyt arviomuistion, jonka mukaan rangaistusasteikon kiristäminen laajentaisi jokamiehen kiinniotto-oikeutta. – Kongon tilanne on ehdottomasti huolestuttava, sillä väkivalta on lisääntynyt eräillä alueilla, jotka olivat aiemmin suhteellisen rauhallisia. Tällaista rikkomusta kun ei voida pitää tekona, johon syyllistyminen olisi pääteltävissä tekijästä tai teosta ulkoisesti ilmenevistä seikoista. – Rauhanturvaoperaation aloitus Syyriassa vaatisi poliittisen sopimuksen, eikä sitä ole. Sen lisäksi YK:n peruskirja on, näin jälkeenpäin ajateltuna, eräs suurimmista edistysaskeleista kansainvälisten suhteiden järjestämisessä. AFGANISTAN LIBANON ISRAEL IRAK KENIA EGYPTI SOMALIA MALI SYYRIA Mogadishu Nairobi 340 18 n. – Järjestön universaalius on jotakin ainutkertaista. Avioliittoa on käsitelty liki jokaisessa kirkon korkeassa päätöksentekoelimessä. – Pohdimme, mikä on kunkin operaation prioriteetti, minkälaisia joukkoja ja resursseja ne vaativat sekä miten voimme reagoida paremmin, olla liikkuvampia ja suojella siviiliväestöä entistä tehokkaammin, Suomessa tiistaina vieraillut Lacroix toteaa. Sotilaallinen toiminta loppuu myös Haitissa, jossa YK keskittyy yhteiskunnan tukemiseen. KOSOVO KFOR YK:n valtuuttama monikansallinen kriisinhallintaoperaatio Johdossa NATO. – Mikäli tulemme tilanteeseen, jossa emme kykene täyttämään jonkun operaation mandaattia, meidän tulee kommunikoida siitä selvästi YK:n jäsenmaille. Suomalaisista mukana ovat puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) lisäksi Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) sekä EU:n sotilasesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen. Vastoinkäymisistä huolimatta Lacroix pitää YK:ta edelleen merkityksellisenä toimijana. Kyseessä voivat olla modernit sotilaalliset ja/tai tekniset keinot, kuten vaikkapa nykyaikainen sotilastiedustelu, ja toisaalta tarvetta on esimerkiksi koulutetulle henkilöstölle. Mikko Pulliainen HELSINKI Tulevaisuuden rauhanturvaamisessa nojataan entistä enemmän yksittäisiin edistyneisiin kykyihin kuin suuriin massoihin. GOLAN, ISRAELIN JA SYYRIAN LOITONTAMISVYÖHYKE UNDOF Johdossa YK. MALIN ETELÄOSAT EUTM Mali Euroopan Unionin koulutusoperaatio. Näistä 18 500 on sotilaita. Päätös on kuumentanut tilannetta kirkon sisällä, minkä myös Helander totesi selvitystyönsä julkistustilaisuudessa. Niissä työskentelee yhteensä noin 112 000 henkeä, joista 80 000 sotilaallisia joukkoja sekä 12 000 poliisia. Liberaalissa nyky-yhteiskunnassa lähimmäisenrakkautta saarnaava kirkko vaikuttaa ulospäin avioliittopäätöksen vuoksi muulta kuin se laupeutta korostavissa puheissa haluaisi olla. Operaatioiden tehokkuutta käydään ensi vuonna läpi. Perustettu 1948, Suomi mukana 1967 lähtien. Kirkon jäsenistössäkin on ymmärrystä sateenkaariliitoille. Perustettu 1974. Käynnissä on tällä hetkellä 16 YK:n hallinnoimaa rauhanturvaoperaatiota. . Haastattelussa hän muistaa myös mainita ja kiittää Suomea pitkäaikaisesta sitoutumisesta rauhanturvaoperaatioihin. Tämä pätee kaikkiin rauhanturvaoperaatioihin. Lacroix kertoo tavanneensa puolustusvoimien komentajan sekä ulkoja puolustusministeriön virkamiehiä. Aloitettu huhtikuussa 2013. Perustettu 2004. – Onko tämä kysymys niin iso, etteikö siitä voi olla kirkossa myös erilaisia kantoja. Perustettu 1978. Sen rinnalle hyväksyttäisiin kuitenkin vaihtoehtoinen malli, joka sallisi papeille omantunnonvapauden samaa sukupuolta olevien parien vihkimisessä. Mikko Pulliainen HELSINKI Tulevan vuoden aikana YK aikoo käydä läpi suuren osan rauhanturvaoperaatioistaan, järjestön rauhanturvaoperaatioista vastaava alipääsihteeri Jean-Pierre Lacroix kertoo Lännen Median haastattelussa. Perustettu tammikuussa 2015. Tässä syynä eivät ole budjettirajoitteet, vaan molempien maiden tilanne on vakautunut tarpeeksi. Mäkinen osallistui tiistaina piispainkokouksen jälkeiseen tiedotustilaisuuteen Kuokkalan kirkossa Jyväskylässä. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kiirehti iltapäivällä tiedottamaan, ettei jokamiehen kiinniotto-oikeutta olla liittämässä laittomaan maassa oleskeluun. Lacroix’n mukaan tarvetta on myös entistä suuremmalle määrälle naispuolisia rauhanturvaajia esimerkiksi poliisitehtäviin. Suomen evankelisluterilaisen kirkon johto sai vihdoin selvitystyön, joka voisi raikastaa kirkon tunkkaista päätöksentekokykyä avioliittopulmassa. – Tiettyyn pisteeseen asti on aivan tervettä, että tavoittelemme suurempaa tehokkuutta ja olemme siihen hyvin sitoutuneita. – Tällaisissa asioissa luotamme Suomen kaltaisiin maihin, Jean-Pierre Lacroix kertoo. Sitä ei onneksi haluta. BOSNIA-HERTSEGOVINA EUFOR / ALTHEA EU:n sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio. – Myös pääkaupunki Kinshasan epävakaus on kasvanut, ja olemmekin pyrkineet vastaamaan siihen. Avioliittoa on käsitelty viime vuosina lähes jokaisessa kirkon korkeassa päätöksentekoelimessä. Toiminta aloitettu syksyllä 2014. Lacroix kertoo, että esimerkiksi ilmaoperaatioiden kustannuksia tarkastellaan pääsihteeri António Guterresin aloitteesta. Kirkkososiologian emeritaprofessori Eila Helander esittää piispainkokouksen tilaamassa selvityksessä, että kirkossa olisi avioliittokäsityksessään mahdollisuus kompromissiin. Tuolloin he katsoivat yli 10-sivuisten perustelujen päätteeksi, ettei nykytilaa ole tarpeen muuttaa. Vaihtoehtoiselle mallille olisi esityksen mukaan myös teologiset perusteet. Samaa sukupuolta olevien parien avioliitoon suopeasti suhtautuva arkkipiispa Kari Mäkinen toivoisikin, että kirkossa olisi tilaa molemmille katsantokannoille. Emme ole mitenkään hylkäämässä Darfuria, vaan tulevaisuudessakin se on viiden suurimman operaation joukossa. Johdossa YK. – Suomesta naisammattilaisia on tullut suhteessa varsin paljon. Jebel Marran alueella on tosin edelleen turvallisuushaasteita, joten sinne avaamme uuden tukikohdan. Yhteensä operaatioita on ollut vuodesta 1948 alkaen 71 kappaletta. Rauhattomuuksia on viime aikoina ollut maan keskisessä eteläosassa Kasain alueella sekä Tanganjikan alueella Kaakkois-Kongossa. – Karsimme myös Darfurissa, sillä tilanne siellä on rauhallisempi. Ei suuria massoja, tähdättyä kyvykkyyttä Joku raja onneksi KOLUMNI Aki Taponen aki.taponen@ lannenmedia.. Professori Helanderin selvitys voisi vihdoin auttaa kirkkoa pääsemään umpikujasta eteenpäin. Tämä pani mielikuvituksen lentoon: Tulevaisuudessa Odinin soturit ottaisivat kadulla kiinni laittomasti maassa olevia ja pidättelisivät heitä aloillaan, kunnes poliisi tulisi paikalle tarkistamaan henkilöllisyydet. Lisäksi hän luennoi PV:n kansallisessa keskuksessa Santahaminan varuskuntasaarella Helsingissä. IRAK OPERATION INHERENT RESOLVE Koalitio äärijärjestö Isis:n toiminnan vastustamiseksi Irakissa Johdossa Yhdysvallat. Vaikka selonteossa korostetaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisarvoa, ei päätökseen olla tyydytty. KOTIMAA TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 8 Kirkko ei voi enää paeta sen taakse, etteikö avioliittokäsityksen vaikutuksia olisi tutkittu. Kuluvan vuoden aikana YK on lopettanut rauhanturvaoperaationsa Norsunluurannikolla, ja pian sama on edessä Liberiassa. Tiistai-iltana Lacroixn matka jatkui Tallinnaan, jossa pidetään keskiviikon ja torstain aikana Euroopan unionin puolustusministereiden epävirallinen kokous. MARKKU UHARI Kirkon jäsenistössäkin on ymmärrystä sateenkaariliitoille. Suomalaiset kansainvälisessä kriisinhallinnassa SUOMI ETELÄ-LIBANON JA LIBANONIN ALUEVEDET UNIFIL Johdossa YK. Näistä asioista olen keskustellut tänäänkin
Sprengin mukaan sunnuntain debatissa Schulz ei kuitenkaan onnistunut kuromaan Merkelin puolueen etumatkaa lähimainkaan kiinni. Ennen iskeytymistään SaintMartinille myrsky raivosi Puerto Ricosta itään olevan Barbudan saaren yli, kertoi Miamissa oleva Yhdysvaltain hurrikaanikeskus (NHC). Yhdysvallat on vaatinut lisäpakotteita Pohjois-Korealle, kun taas Venäjä on sanonut pitävänsä niitä hyödyttöminä. . He uskovat niemimaan yhdistymisen tulevan liian kalliiksi. Etelä-Korean sunnuntain sotaharjoitus oli kuitenkin poikkeus sääntöön: maan täytyy vastata uhkaan, jos naapuri provosoi maalla, merellä tai ilmassa. Myös Hollannin puolella raportoitiin suurista vahingoista. Alle 40-vuotiaat aikuiset ovat huolissaan Yhdysvaltojen pitkään jatkuneesta puuttumisesta pohjoisen ja etelän väleihin. Vaaliasiantuntija Michael H. THAIS LLORCA/EPA KOLUMNI Fanni Kangasvieri palaute @lannenmedia.. Mielipidekyselyjen mukaan Angela Merkelin puolue vie voiton tulevissa vaaleissa. Tyynimeri Karibianmeri 9.9. Sunnuntain vaalikeskustelu oli ainoa, jossa Merkel ja Schulz kohtasivat ennen liittopäivävaaleja. Useimmat Antiguan ja Barbudan asukkaat olivat ilman sähköä, ja noin tuhat ihmistä oli hakeutunut hätämajoitukseen Antigualla. Länsimaisen median maalaamat uhkakuvat eivät kuitenkaan toteudu Soulissa. Hurrikaanin tuulten nopeus oli liki 300 kilometriä tunnissa. Etelä-Korean nuoriso tuntee nimittäin vain maailman, jossa on kaksi Koreaa. Myös kaupungin metroasemat on suunniteltu toimittamaan turvapaikan virkaa, jos ulkoinen uhka riistäytyisi käsistä. Keskiviikkona julkaistun eurooppalaisen mielipidekyselyn mukaan saksalaiset ovat tyytyväisempiä maan tilaan kuin kansalaiset muissa Euroopan maissa. Pohjois-Korean viimeisimmästä ydinkokeesta on kulunut pari päivää. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in vaativat keskiviikkona Vladivostokissa, että kriisiin täytyy löytää ratkaisu mahdollisimman nopeasti. suurin osa saarista on pimeässä, joten tämä on hyvin pelottavaa, Burford sanoi. –Sosiaalista oikeudenmukaisuutta vaatimalla ei nyt vaaleja voiteta Saksassa, Spreng sanoi. Hän arvostelee esimerkiksi Angela Merkelin, 63, ja Martin Schulzin, 61, taannoista vaaliväittelyä. Ydinkokeesta seurasi voimakas 6,3 magnitudin järistys, joka tuntui esimerkiksi valtakunnanrajan toisella puolella Kiinassa. Sosialidemokraattien ja kristillisdemokraattien kannattajat ovat keskimäärin 53-vuotiaita. Nuorimmat kannattajat ovat vihreillä: keski-ikä on hieman yli 48 vuotta. Kuvissa näkyi maanvyörymien lisäksi soraja kivialueita, jotka olivat selvästi järisseet. EPA/CLEMENS BILAN FAKTA VANHOJEN PUOLUE . Reutersin mukaan vaikuttaa siltä, että Saksassa toivotaan jatkuvuuttta hyvälle tilanteelle. Irman odotettiin olevan kahden viikon sisällä toinen voimakas myrsky, joka mahdollisesti saapuu Yhdysvaltain mantereelle Texasiin iskeneen hurrikaani Harveyn jälkeen. Kirjoittaja on Lännen Median avustaja Soulissa. – Me pysyttelemme matalana ja käy kova tuuli... . Arvaamattomasta Pohjois-Koreasta muistuttavat näkyvimmin kaupungin yli 3 000 pommisuojaa, jotka voi löytää verkkosivuston avulla. Länsimaisessa mediassa Koreoiden välisestä tilanteesta on keskusteltu viime aikoina entistä värikkäämmin, mutta Soulissa ihmiset eivät ole heittäneet pyyhettä kehään. Myrsky pani matalaksi rakennuksia ja nosti suuret tulvavedet asuinalueilla. Hurrikaanivaroitus annettiin useille Leewardsaarille, kuten Anguillaan, Montserratiin, St. Keskiviikkona Suomen aikaa Irma moukaroi erityisesti SaintMartinin saarta, joka kuuluu puoliksi Ranskalle ja puoliksi Hollannille. – Minua huolestuttaa koska tämä on suurin myrsky mitä olemme nähneet täällä, sanoi Jonathan Negron, 41, neuvoessaan työmiehiä matkamuistomyymälänsä luona. Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Irma on kaikkien aikojen voimakkain Atlantin myrsky, joka on liikkunut Karibianmeren ja Meksikonlahden ulkopuolella. Pohjois-Korea räjäytti sunnuntaina vetypommin vuoristoisella Punggye-rin alueella. . Bild am Sonntag -lehden entisen päätoimittajan Sprengin mukaan sosialidemokraateilla on Saksassa useita ongelmia. Ylivoimainen enemmistö eli 77 prosenttia kertoo, että oma taloustilanne on parantunut tai pysynyt samana viimeisten kahden vuoden aikana. tuuli on suurin uhka, sanoi Reutersille Garfi eld Burford, uutispäällikkö ABS-tv:ssä Barbudasta etelään sijaitsevalla Antiguan saarella. Asiasta uutisoi Reuters. Puerto Ricon pääkaupungin San Juanin rannan ravintoloissa, hotelleissa ja asuintaloissa kiirehdittiin peittämään ikkunoita vanerilla ja metallikehikoilla. Kun olin lähdössä Etelä-Koreaan, lähipiirini vitsaili ydinsodasta. Bertelsmann-säätiön tekemän kyselyn mukaan 59 prosenttia saksalaisista uskoo, että maa on menossa oikeaan suuntaan. klo 03 8.9. Vanhempi väestö taas toivoo näkevänsä sodan aikana pohjoiseen jääneet sukulaisensa vielä ennen kuolemaansa. – Tämä on hyvin pelottavaa... Vaalivoitto tietäisi Merkelille neljättä kautta vallassa. Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in on korostanut Koreoiden välisessä välienselvittelyssä rauhallisen dialogin tärkeyttä. Yhdysvallat ja Venäjä ovat olleet erimielisiä ratkaisusta. Ydinkokeesta seurasi maanvyörymiä Merkelin haastaja häviämässä vaalit Sosialisti Martin Schulz ei saa enää liittokanslerin etumatkaa kiinni, arvioi saksalainen vaaliasiantuntija. Ryhmän mukaan tuhot olivat aiempaa suurempia. Sprengin mukaan koko vaalikamppailun pääteemat liittyvät tähän päivään tai menneeseen, mutta eivät tulevaan. Kaikki Pohjois-Korean tekemät kuusi ydinkoetta on tehty Punggye-rissa, jonne on kaivettu maanalaisia tunneleita. Suurin osuus ammattiliittoihin kuuluvia jäseniä on Die Linkessä (27 %). Bahamasaarilla on määrätty historian suurin pakkoevakuointi Irman takia. Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja sosialidemokraattien liittokansleriehdokkaan Martin Schulzin vaaliväittelyä pidettiin etukäteen parhaana mahdollisuutena muuttaa paikalleen jämähtänyttä kannatustilannetta. Hurrikaanikeskuksen mukaan Irma tuo tullessaan ”hengenvaarallisia tuulia, hyökyaaltoja ja sadetta”. Soulissa totuttu haukkuvan koiran uhkaan Ilkka Timonen, Reuters Hurrikaani Irma sai aikaan suuria tuhoja Karibian saarilla keskiviikkona. klo 15 10.9. Eläkeläisten osuus SPD:n kannattajista on korkein puolueista, joilla on mahdollisuus nousta liittopäiville. Spreng kuitenkin huomauttaa, ettei ongelma ole yksin sosialidemokraattien. Vaikka tungoksessa uhkaa loppua happi, melkein jokainen matkustaja on nostanut älypuhelimen kasvojensa korkeudelle. Saksan parlamenttieli liittopäivävaaleihin on aikaa alle kolme viikkoa. klo 03 7.9. Asukkaat valmistautuivat hurrikaani Irman varalta Puerto Ricon pääkaupungissa San Juanissa keskiviikkona. – Nuoria sukupolvia koskettavista aiheista kuten digitalisaatiosta, nopeasta internetistä tai koulutuksesta ei puhuttu, Spreng toteaa. Noin 7 000 ihmistä on kieltäytynyt hakeutumasta suojaan Irma-myrskyltä Ranskan saarilla Karibianmerellä, kertoi Ranskan merentakaisten alueiden ministeri. Saksan sosialidemokraatteja vaivaa Sprengin mukaan myös sama ongelma, joka on tuttu monesta muusta Euroopan maasta: vanha luokkarakenne on murtunut, eivätkä silpputöitä tekevät nuoremmat sukupolvet enää samastu sosialidemokraatteihin. Eniten työläisiä on oikeistopopulistipuolue AfD:n (14 %) ja liberaalien (15 %) kannattajissa. Arkielämä jatkuu täällä tasaisena, mutta yliopistojen professorit kehottavat seuraamaan tilannetta. Martin Schulzin esittämä haaste ei riittänyt. Paikallinen tuttuni kutsui Pohjois-Koreaa haukkuvaksi koiraksi. klo 03 6.9. – Tähän mennessä joitakin kattoja on lentänyt pois. Lea Peuhkuri, STT, AFP Pohjois-Korean sunnuntaina tekemä ydinkoe näyttää aiheuttaneen useita maanvyörymiä testialueella. Ennätysmäinen hurrikaani Irma iski Karibialle Historian ehkä voimakkain Atlantin ulapalla liikkunut myrsky suuntasi kohti Floridaa. Perinteisissä työväenpuolueissa eli sosialidemokraateissa ja laitavasemmistopuolue Die Linkessä työläisiksi itsensä määrittäviä on Saksan puolueista vähiten, 7 prosenttia. AfD:n ja Die Linken kannattajat ansaitsevat vähemmän kuin sosialidemokraattien kannattajat. Moni kyseli, miksi päätin mennä asumaan juuri Souliin. Spreng sanoi. Sen ennustettiin rantautuvan Floridaan viikonloppuna. Sen jälkeen ammattiliittoihin kuuluvien osuus on suurin AfD:ssä (24 %). BBC:n mukaan asiasta kertovat kokeen jälkeen ensimmäiset satelliittikuvat, jotka on julkaissut 38 North -ryhmä. . Vaikka Saksassa on köyhyyttä ja huono-osaisuutta, nykyisen talouskasvun ja työvoimapulan aikana ongelmat eivät ole yhtä pahoja kuin joskus aiemmin. Mielipidetutkimuksissa Merkelin kristillisdemokraatit johtavat sosialidemokraatteja noin 15 prosenttiyksiköllä. Saksassa eläkeläiset äänestävät sosialidemokraatteja. Ranskan sisäministeri Gérard Collomb kertoi, että Saint-Martinin neljä ”vankinta” rakennusta tuhoutui. ULKOMAAT KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 9 Visa Noronen, Reuters BERLIINI Sosialidemokraattien toivo nousta valtaan Saksassa hupenee päivä päivältä. Kristillisdemokraattien ja vihreiden ja kannattajat ansaitsevat yhtä paljon. Tuittupäisestä naapurista kertoo kuitenkin vain metron elektroninen uutistaulu. Kukaan ei kuitenkaan näytä selailevan huolestuneena viimeisimpiä uutisia, vaan moni katselee paikallista saippuaoopperaa. Kuumuus, toisiaan vasten pakkautuneet ihmiset ja vilkkuvat älypuhelimet. klo 03 JAMAIKA MEKSIKO KOLUMBIA VENEZUELA YHDYSVALLAT Mahdollinen reitti Suomen aikaa Hätätila julistettu Floridaan ja Puerto Ricoon KUUBA HAITI Leewardsaaret PUERTO RICO (USA) DOMINIKAANINEN TASAVALTA FLORIDA Hurrikaani Irma saapui Karibianmerelle Atlantin valtameri 400 KM Lähteet: Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus, Graphic News. – Schulzin asema saattoi vähän vahvistua ja Merkelin heiketä, mutta ei tämä mielipidetutkimusten tuloksia merkittävästi muuta, Michael H. Kitts ja Nevisiin, sekä Yhdysvaltain ja Britannian neitsytsaarille, Puerto Ricoon ja Dominikaaniseen tasavaltaan. Samaan aikaan monissa muissa Euroopan maissa tyytymättömyys talouteen ja politiikantekoon on johtanut viime vuosina populististen puolueiden kasvuun. Hänen mukaansa useimmat eteläkorealaiset ovat tottuneet pohjoisen säännöllisiin uhkailuihin, eivätkä usko sodan syttymiseen. Irma nousi liki 300 kilometrin tuntivauhdilla puhaltavine tuulineen korkeimpaan viitosluokan kategoriaan. Tällaista on seistä soulilaisessa ruuhkametrossa aamulla kello kahdeksan. Merkelin voittoa povaa myös se, että saksalaiset ovat eurooppalaisittain tyytyväisiä
Suomen laajin hybridimallisto. j y 490 € Sis. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350.000 km. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 8 361 €. Toyotan osuus Suomen hybridimyynnistä perustuu Trafin tilastoon ensirekisteröidyistä hybridimalleista vuonna 2016. 74 % osuus myydyistä hybrideistä Suomessa. talvirenkaat kevytmetallivanteilla, tekstiilimatot ja tavaratilan suojapohjan. 020 780 7330 YLIVIESKA, Ruutihaantie 7 puh. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. 238,50 €/kk + Toyota Huoltosopimus 21,80 €/kk + Toyota Rahoituskasko 44 €/kk ESIMERKKI: TOYOTA YARIS 1.5 Hybrid Launch Edition 5ov. 020 780 7315 PIETARSAARI, Permonkaarre 125 puh. Korko 0,9 %. Rahoitusaika 48 kk. Yli 10 miljoonaa myytyä hybridiä. toimituskulut 600 € + Winter Pack 490 €). Kilometrit 60 tkm. 21 980,11 € (sis. 0,9% + kulut ERIKOISHINNOITELLUT EDITION-MALLIT AURIS HYBRID EDITION alkaen S HYBRID EDITION 25 990 € YARIS HYBRID LAUNCH EDITION alkaen HYBRID LAUNCH E 21 490 € RAV4 AWD HYBRID EDITION alkaen AW WD D HYBRID EDIT 46 599 € Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Raho itusk orko Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. TOYOTA JOUSTO Kk-erä 238,50 €. Perustamiskustannus 180 €. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Käsiraha (3 500 €). LA 10-15 JA SU 12-15 niin ymmärrät, miksi nyt on oikea hetki siirtyä hybridiin. Tarjous koskee uusia asiakastilauksia. Todellinen vuosikorko 2,06 %. Kaskon hinta ensimmäisenä vuotena. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 10 Koeaja Toyotan täyshybridit VIIKONLOPPUNÄYTTELYSSÄ 9.–10.9. Saatavana malleihin: Yaris, Auris, RAV4, Prius, Prius+, Avensis, Corolla, Verso ja AYGO. Edut koskevat uusia asiakastilauksia (ei autovuokraamokäyttöön tehtyjä tilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. Luototettava määrä 18 660,11 €. toyota.fi/hybridilaskuri € 25 € ALENNUS TOYOTAN MÄÄRÄAIKAISHUOLLOSTA SYYSKUUSSA Edun saat koodilla SYYSETU17. Jo 20 vuotta hybriditekniikan edelläkävijyyttä. 169 € 219 € 269€ KOKKOLA, Latojankatu 2 puh. 020 780 7370 Hybridik oeajajien kesken arvomm e kylpyläla hjakortin !. Käsittelymaksu 9 € kk. Yaris Hybrid Launch Edition TOYOTA JOUSTO -rahoituksella esim. Kaskotarjous: Peruskasko Laajakasko Loistokasko Vakuutuksen myöntää Lähitapiola. KSL:n mukainen luoton hinta 23 079,44 €
lähtö: 2 Vispaus, poissa: 1 3. –?Tilanne oli se, että me koetettiin rikkoa ja saada heidät vapariviivalle. Silloin 60-luvulla olimme tulossa lätkän rinnalle, mutta sitten lätkä meni menojaan. Joukkueen kärkietenijä Henna Peltokangas pääsi ykköspesälle seitsemän kertaa. 2. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Kyllä palloa pitää edelleen ainakin käyttää korin lähellä. Oikeat numerot: 1, 3, 10, 14, 15, 17, 25, 26, 27, 28, 30, 33, 35, 38, 48, 51, 53, 60, 65, 70. Islanti aloitti ottelun 5–0-nykäyksellä. Ja noilla lahjoilla ja taidoilla en näe esteitä, Kari Liimo sanoo Lauri Markkasesta. Viimeisen neljänneksen lopulla Markkanen teki kuitenkin tarvittavan ja johti Suomen voittoon 23 pisteellään. Toisella jaksolla Manse oli tuon verran parempi ja ansaitsi voittonsa, Österlund sanoi. Pelvas on heiluttanut verkkoa sarjakärki-HJK:n puolesta tällä kaudella yksitoista kertaa. –?Määrätyt elementit kuitenkin säilyvät. 5 3 2 450– 422 8 Kreikka ............. Yleisö reagoi siihen, koska virhe ei ollut kova. Kolmonen teki pelille hyvää, mutta vieläkin näkee käytössä UCLA:n John Woodenin pelejä. Ottelun merkityksettömyys näkyi ja kuului Helsingin areenassa, johon saapuneet islantilaisfanit melusivat alivoimasta välittämättä Suomen kannattajat kumoon. –?Nyt yleisön meno on osin järjestettyä, vaikka on siinä paljon spontaaniakin. –?Andreella on omat ongelmansa ja oikkunsa, mutta hyvänä päivänään se pystyy vieläkin parempaan, Ilkka Korpi kehui. Me olimme myös taktisesti edellä muita. Keulahevoset sortuivat vauhdinpitoon, josta tehokkaimmin rankaisi Tapio Perttusen suojatti Yahuu Hoss. Liimon mukaan koripalloilu oli 1960-luvulla paljon esillä julkisuudessa, mutta menetti sitten asemansa –. Plusnumero: 12 Voitonjako: 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 132 530,40 e, 5+1 oikein 14 735,70 e, 5 oikein 1 133,50 e, 4+1 oikein 53 e, 4 oikein 24,30 e, 3+1 oikein 8,30 e, 3 oikein 4,30 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein e, 5+1 oikein e, 5 oikein e, 4+1 oikein 265 e, 4 oikein 121,50 e, 3+1 oikein 41,50 e, 3 oikein 21,50 e, Plus oikein 5 e Keskiviikko-Jokeri Jokerinumero: 2 9 7 1 3 1 6 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 20 000 e, 5 oikein 500 e, 4 oikein 50 e, 3 oikein 6 e, 2 oikein 3 e TOTO65 Oikea rivi: 1. Elokuun valmentajaksi valittiin Tampereen Ilvestä luotsaava Jarkko Wiss. Toto (12-4-1): 2,55 1,46-2,52-1,66 13,87. MS: Ville Lajunen 1+1), Avtomobilist Jekaterinburg–Ak Bars Kazan 3–2, Torpedo Nizhni Novgorod–Lokomotiv Jaroslavl 3–0, Severstal Tsherepovets–Moskovan Dinamo 1–5 (MD: Juuso Hietanen 0+1), Riian Dinamo–Pietarin SKA 1–3 (SKA: Jarno Koskiranta 0+1), HK Sotshi–Minskin Dinamo 2–4. Ilkka Korven ohjastama ruuna veti todella reipasta tahtia, ja valtaosa katsojista odotti, milloin hevonen on työnsä tehnyt. lähtö, Toto65-2, sh 2100 m: 1) Vispaus/Teemu Okkolin 26,3a (9,7), 2) Vempun Valtti 26,7a (83,89).3) Paakkarin Myrsky 26,8a (2,71).4) OivaSointu 26,9a (54,53).poissa: 1. Manse PP:n pelinjohtaja Jarkko Pokela oli samoilla linjoilla. Troikka: 1669,62. Hänen kroppansa ei ole paras, mutta hänellä on muita ominaisuuksia. Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) Suomen koripallomaajoukkue matkaa torstaiaamuna kello yhdeksän jälkeen lähtevällä tilauslennolla kohti Istanbulia ja EMkisojen pudotuspelejä, joissa vastaan asettuu lauantaina Italia. Kolmannella neljänneksellä Islanti taisteli tavalla joka toi mieleen Suomen parhaimmillaan ja meni 59–52-johtoon ennen viimeistä neljännestä. Viidenkymmenen vuoden takaisissa kisoissa Suomi aloitti turnauksen kahdella voitolla. lähtö, Toto65-1, lv 2100 m: 1) Yahuu Hoss/Tapio Perttunen 13,0a (13,9), 2) Ranch Kelly 13,3a (2,12).3) Twigs Voici* 13,3a (2,77).4) Gisela Luxi 13,4a (11,54). 7. Kari Liimo on seurannut tarkasti suomalaisten otteita tämän syksyn kotikisoissa. Nyt olemme vähän saavuttaneet sitä, Liimo sanoo. Toinen loppuottelu pelataan lauantaina Porissa. Seuraavassa ottelussa pitää parantaa perussuorituksia, tarkkuutta lisää kaikkeen tekemiseen, sanoi ottelussa neljä juoksua lyönyt Rintanen. Suomen edellinen voitto Italiasta on kesän 2009 EM-karsinnoista, jolloin Suomen kokoonpanossa oli viisi nykyisen EM-joukkueen pelaajaa. Ei kaikkea tarvitse keksiä uudestaan, Kari Liimo viittaa UCLA-yliopistoa 1948– 1975 valmentaneeseen suuruuteen. 5 1 4 358– 409 6 RAHAPELIT Vikinglotto Päänumerot: 12, 22, 30, 37, 41, 44 Vikingnumero: 6. –?Meillä oli yllättävän iso joukkue, neljä yli kaksimetristä pelaajaa. Suomi pelasi elokuussa kaksi valmistavaa maaottelua Italiaa vastaan ja hävisi molemmat, mutta niitä seuranneen vajaan kuukauden aikana kentällä on tapahtunut niin paljon, että noiden pelien todistusvoima on olematon. Pesäkarhuista Susanne Ojaniemen saldo oli 6/6. Suomen Shawn Huff (oik.) ja Lauri Markkanen kiittivät faneja, kun alkulohko pelattiin keskiviikkona päätökseen. Koripalloilu on muuttunut paljon 1960-luvusta. Italia puolestaan kukisti B-lohkon viimeisessä ottelussaan Georgian viime sekuntien trillerin jälkeen. Mansen päästyä turhasta jännityksestä se nousi kahdella Anna Rintasen lyömällä juoksulla avausjaksolla tasapeliin. Toto (4-3-7): 13,90 1,56-1,191,19 8,87. Pelivaihto 559 578,24 e, yleisöä 823. Akseli Pelvas kuukauden pelaajaksi Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) Voittoisa koripallomaajoukkue EM-kotikisoissa, katsomossa tuhansia innokkaita kannattajia – se mikä Helsingissä on koettu 2017, oli totta myös 1967. Toto4 voitto-osuus: 8,70. Pelvas on maalipörssissä jaetulla toisella sijalla. 6. lähtö, Toto65-5 Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) White Cross Beso/Ari Moilanen 15,4a (2,77), 2) La Can Star Chip 15,6a (9,32).3) Party Hard 15,8a (4,88).4) Kat’s Commander 15,8a (30,8). Olen itse yleensä aika varovainen, että älkää liikaa odottako, mutta hän näyttää olevan hyväpäinen. lähtö, lv 1609 m: 1) Black Dunnock/ Ari Moilanen 12,0a (1,35), 2) Frosty Vice 12,2a (15,37).3) Oliwer Hip 12,4a (8,15).4) Arctic Shot 12,5a (12,51). Toto (3-1-12): 4,10 1,53-1,38-1,54 4,84. Hänellä on erittäin hyvä puolustuksen jalkatyö, se on kehittynyt selvästi jenkkiaikana. Voi olla, että hän lähtee lentoon saman tien, entinen maajoukkueen päävalmentaja ennakoi. – Vähän ihmettelen puheita fanikulttuurin muuttumisesta, Liimo sanoo. – Ensimmäiset päivärahat saatiin siitä, kun kerättiin kolikoita kentältä, Liimo nauraa. Pelvas viimeisteli elokuun viidessä ottelussa neljä osumaa ja antoi yhden maaliin johtaneen syötön. Päivän Duo: 11-1, kerroin: 90,06. ”Ei kaikkea tarvitse keksiä uudestaan” Suomi sijoittui 1967 kuudenneksi, mikä on edelleen Suomen paras sijoitus aikuisten arvokisoista. –?Porissa täytyy lauantaina pelata paljon paremmin, jos haluaa voittaa. Tällä vuosikymmenellä pelatut seitsemän kohtaamista Italia on voittanut kaikki. Troikka: 48,98. Lämminveristen Tammatähdessä nähtiin yllätysvoittaja. Suomen ja Italian edellinen kohtaaminen EM-kisoissa on Koperista 2013, jolloin Italia löi Suomen 62–44. Kunkkunumero: 26 JÄÄKIEKKO KHL keskiviikkona: Moskovan Spartak–Jokerit 3–4 (0–0, 2–2, 1–2). Manse PP johti toisella jaksolla 3–0 ja 6–3 paljolti Porin ulkopelivirheiden, etenkin harhaheittojen, vuoksi. lähtö, lv 2100 m: 1) Borgmester/Jukka Torvinen 17,1 (2,55), 2) Sunnie 18,2 (14,41).3) Leroy Merlin 18,3 x (6,01).4) BWT Candyman 18,5 (34,73).poissa: 3. lähtö: 11 White Cross Beso, poissa: 6. Videohaastot pesis. 5 5 446– 384 10 Suomi ............... lähtö: 3 Kemun Muisto, poissa: 7, 9 5. Lauri Markkanen on erikoismauste siihen, mutta siellä on tullut enemmänkin onnistumisia. Oikeat numerot: 1, 7, 11, 15, 17, 23, 24, 26, 28, 32, 35, 40, 47, 50, 55, 57, 58, 61, 65, 70. Kymmenen viime vuoden ajalta Suomella on enemmän MMja olympiakisakäyntejä – kolme vuotta sitten Bilbaon MM-kisoihin saatu villi kortti – tilillään kuin Italialla, joka on viimeksi ollut mukana MM-kisoissa 2006 eikä ole selviytynyt olympiakisoihin vuoden 2004 jälkeen. Jos tuomio muuttuu haaston avulla, haasto-oikeus pysyy voimassa. Vuoden 1967 Suomen joukkueen elossa olevat pelaajat ovat kutsuvieraina kaikissa Suomen alkulohkopeleissä. Tammisen Andre järjesti jymypaukun Miesten EM-kisat, päätöskierrokset (neljä parasta pudotuspeleihin): Lohko A (Helsinki): Slovenia–Ranska 95–78 (52–35), Kreikka–Puola 95–77 (49–33), Suomi–Islanti 83–79 (42–40) Slovenia ............ lähtö, Toto65-4 Toto4-2 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Kemun Muisto/Teemu Okkolin 26,1 (4,1), 2) Vuvuzela 26,2 (2,49).3) Vieskerin Virva 25,1 (6,21).4) Suvi Kevätön 25,3 (37,77).poissa: 7, 9. Keskiviikkona Manse PP hermoili ottelun alussa, ja kuudetta kertaa fi naaleissa pelaava Pesäkarhut meni johtoon avaussisävuorossaan. Mikko Koivisto ei juuri ole ohi heittänyt. Toto (6-1-10): 3,31 1,37-1,61-1,26 6,95. Kauden toisen voittonsa ottanut Andree oli kerännyt illan pääpelimuodossa Toto65pelissä vain kahden prosentin kannatuksen. 5 4 1 426– 359 9 Saksa ................ Italian nimekkäin pelaaja on heittävä takamies Marco Belinelli, joka heitti alkusarjassa runsaat 17 pistettä ottelua kohti. Kun tällainen mahdollisuus on laadukkaan tv-tuotannon myötä mahdollista, miksi emme sitä käyttäisi, tuomarijohtaja Tapani Hotakainen toteaa tiedotteessa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Päivärahat kerättiin parketilta Kari Liimo ja vuoden 1967 koripallomaajoukkue seuraavat EM-kisoja silmä kovana HELSINKI (STT) Suomen koripallomaajoukkueen peli EM-kisoissa on tehnyt vaikutuksen Kari Liimoon, joka lukeutuu lajin suomalaisiin merkkimiehiin sekä pelaajana että valmentajana. Jos tuomio ei muutu, joukkue menettää haasto-oikeutensa ja kyseisen jakson aikalisänsä, jos se on käyttämättä. Jos Manse PP voittaa Porissa, se pääsee yrittämään mestaruuden ratkaisemista sunnuntaina kotikentällään. Okkolin kilpaili suomenhevosten Tammatähdessä Kemun Muiston kanssa, jolle tarjosi edullisen reissun johtavan takana. Haasto oli käytössä jo keskiviikkona, kun Tampere ja Pori kohtasivat naisten ensimmäisessä loppuottelussa. lähtö, sh 2100 m: 1) Lily/Hannu Kamppuri 32,4 (2,79), 2) Antin Aamu 32,5 (6,68).3) Morison 31,7 (26,24).4) Sorretun Voima 32,0 (10,59). Kummallakin joukkueella on mahdollisuus haastaa pelituomarin näkemys kotipesäkilvasta kerran ottelun aikana. 5 2 3 390– 394 7 Israel ................ Ottelu oli menettänyt merkityksensä Suomelle jo ennen alkamistaan, kun Suomen kakkossija Helsingin A-alkulohkossa oli varmistunut Slovenian voitettua Ranskan. Toto (1-4-6): 25,13 8,372,45-4,87 67,07. –?Kyllä luulen, että näin jopa käy. 5 3 2 355– 346 8 Italia.................. 5. Kentälle lensi niin paljon tavaraa, että ottelu keskeytyi pariksikymmeneksi minuutiksi. Ei siinä kauheasti moitteita voi antaa, Liimo sanoo. lähtö: 4 Yahuu Hoss, poissa: 2. Se innosti paikalle yleisöä, jonka raivoisa protestointi keskeytti ottelun Jugoslaviaa vastaan sen jälkeen, kun Olavi Ahonen oli ajettu kentältä tahallisten virheiden takia. lähtö: 1 Andree, poissa: Voitonjako: 6 oikein voitto-osuus 9112,60 e., 5 oikein voitto-osuus 225,40 Keno Päiväarvonta. Lauri Markkasen kohdalla odotukset ovat pilvissä, NBAtähteydessä asti. Amatööripelaajista koostunut Suomi oli turnauksen paras Länsi-Euroopan maa aikana, jolloin Itä-Euroopan sosialistiblokin pelaajat olivat tosiasiallisesti ammattilaisia. Kunkkunumero: 28 Ilta-arvonta. Ilves voitti viime kuussa viidestä ottelustaan kolme ja pelasi kaksi tasan. 5 4 1 426– 408 9 Ranska.............. Katsomossa alkoi hirveä raivo, Liimo kertaa. Suomi meni rutiinilla johtoon, mutta Islanti rutisti 40–39-johtoon avauspuoliajan viimeisellä minuutilla. Andreen omistaa Sun Kissed Stable, johon Sari Tammisen lisäksi kuuluu muiden muassa Marita Taavitsainen. Olen itse yleensä aika varovainen, että älkää liikaa odottako, mutta hän näyttää olevan hyväpäinen. Ja noilla lahjoilla ja taidoilla en näe esteitä. Toto (31-11): 2,79 2,29-2,36-3,19 10,94. Toto4 voitto-osuus: 12,70. Manse PP avasi . Italialla on menestyksekkäät perinteet koripalloilussa, mutta sen suuruuden ajat ovat kaukana takana. Sitten tuli tämä pimeä kausi, joka ei meinannut loppua millään. 1. Lisäksi Italialta puuttuu sen nykypolven ykköspelaaja, NBA:n Los Angeles Clippersin laitahyökkääjä Danilo Gallinari, joka mursi peukalonsa lyötyään hollantilaispelaajaa nyrkillä EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa. Suomen viimeinen alkulohkopeli oli kaukana onnistuneesta kenraaliharjoituksesta, sillä voitto lohkojumbo Islannista tuli pistein 83–79 vasta piinallisen taistelun jälkeen. Andree ei kuitenkaan ollut vaativasta juoksusta moksiskaan, vaan voitti varmalla erolla seuraavaan kilpailijaan. Toto4 voittoosuus: 5,60. Nilkkavaivaiset Jamar Wilson ja Mikko Koivisto pysyttelivät koko ottelun ajan vaihtopenkillä. Molemmille tuli ulkopelissä paljon virheitä, Pokela sanoi. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 11 URHEILU KORIPALLO YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Toto (1-3-7): 1,35 1,04-1,46-1,19 4,49. lähtö, Toto65-3 Toto4-1, lv 2600 m: 1) Tiger Ecus/Hannu Torvinen 16,2a (3,31), 2) Aisha Simoni 16,2a (4,08).3) El Dirtyman 16,3a (3,51).4) Leemark’s Casimir 16,4a (43,29). Viisivuotias Andree juoksi lähdössään keulapaikalla. –?Suoritukset olivat hermostuneita puolin ja toisin, saimme lahjoja ja annoimme niitä. (Jokerit: Matthew Gilroy 0+3, Niklas Jensen 1+1, Marko Anttila 1+0, Sami Lepistö 1+0, Jesse Joensuu 1+0, Ryan Zapolski 26/29. Toto4 pelivaihto 48 841,80 e, voittoosuus 258,10 e. –?Ulkopelissä näkyi jännitys avausjaksolla, sitten peli koheni. – Kyllä Suomi pelaa hyvin. Joukkuepuolustus, pallollisen screenin yleistyminen ja kolmen pisteen heitto ovat näkyvimmät muutokset. Olin pelaajana paljon mukana suunnittelemassa asioita valmentajien, Petterin (Robert Petersen) ja Kallun (Kalevi Tuominen) kanssa. Teemu Okkolin saalisti kaksi täysosumaa. Siksi viidenkymmenen vuoden takaisen EM-joukkueen avainpelaaja Kari Liimo ei ole samaa mieltä siitä, että koripallomaajoukkue olisi synnyttänyt uudenlaisen fanikulttuurin. 5 1 4 411– 414 6 Islanti ............... Ilves on kolmantena. Viime viikon rajusta kolarista säikähdyksellä selvinnyt Hannu Torvinen palasi Vermon voittajaseremonioihin, kun Tiger Ecus oli pitelemätön keskipitkällä matkalla keulasta. –?Tuomarit ovat olleet hämmästyttävänkin tarkkoja näkemysratkaisujen kanssa, mutta kauden tärkeimmissä otteluissa ei haluta jättää mitään sattuman varaan. Rintasen kärkilyöntisaldo oli 6/7, ja kaksi juoksua lyöneen Jatta Vuorisen 5/12. ”Voi lähteä lentoon saman tien” Myös Liimo on vakuuttunut Lauri Markkasen taidoista Juha Aaltonen TAMPERE (STT) Tamperelaisen pesäpalloilun ennätysyleisö, 1?732 katsojaa, todisti, kun Manse PP otti ensimmäisen kiinnityksensä naisten Superpesiksen mestaruuteen. Toto (11-4-7): 2,77 1,65-2,321,71 12,92. lähtö, Toto65-6 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Andree/ Ilkka Korpi 14,3a (25,13), 2) Don Joiner 14,4a (11,81).3) White Cross Bicho 14,5a (12,82).4) Maxx Birdland 14,6a (1,63). Toto4 voitto-osuus: 258,10. Edes Lauri Markkanen ei ollut parhaimmillaan: hän donkkasi hyökkäyslevypallon ohi ja tuli blokatuksi korin alla. Seurahistoriansa ensimmäistä fi naalisarjaa pelaava Manse PP kukisti Porin Pesäkarhut 1–0 (2–2, 6–4). 5 2 3 347– 392 7 Georgia ............. naaleihin HELSINKI (STT) Kesäillan valssi -ohjelman juontajana tutuksi tulleen Sari Tammisen valmentama ja osaomistama Andree kaatoi Vermon ravien suurimman suosikin suuryllättäjänä. 9. 5 3 2 346– 322 8 Ukraina ............. Tuukka Kotti on pelannut hyvin ja Petteri Koponen parantanut huomattavasti turnauksen alusta. Pesäkarhujen pelinjohtajaa Sami Österlundia harmitti moni asia. 4. Sasu Salinin viime sekunnilla puolen kentän takaa ilmoille lähettämä rukous vei Suomen puoliajalle 42–40-johdossa. Toto65 pelivaihto 247 084,84 e, voitto-osuus 9 112,60 e. naalit voitolla TAMPERE (STT) Kotipesäkilpoja koskeva videohaasto otetaan käyttöön naisten ja miesten Superpesiksen loppuotteluissa, kertoi Pesäpalloliitto. Ruuna polki tällä kertaa kiltisti ravia koko matkan ja sen voitto oli lopulta oikein helppo. Liimo ja vanhat pelikaverit ovat katsoneet silmä kovana kaikki Suomen ottelut Helsingin Areenan aitiosta, ja panneet merkille erot sekä kentällä että lehtereillä. Orimattilalaisen Okkolinin illan kruunasi epävarma, mutta sitäkin kyvykkäämpi Vispaus. Toto (2-6-7): 9,70 3,77-6,16-1,51 386,21. lähtö: 6 Tiger Ecus, poissa: 4. 8. 5 2 3 421– 400 7 Puola ................ 3. Manse PP voitti kolmostilanteet 17–14 ja kärkilyöntitilaston 40–34. 5 5 355– 481 5 Lohko B (Tel Aviv): Saksa–Liettua 72–89, Georgia–Italia 69–71, Israel–Ukraina 64–68 Liettua .............. Helsingin Jalkapalloklubin hyökkääjä Akseli Pelvas (oik.) on valittu miesten jalkapalloliigan elokuun pelaajaksi. Kemun Muisto kiitti siitä lopettamalla ykköstilaan. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Pudotuspelit jo mielessä Suomi selvisi Islannin piinasta alkulohkon merkityksettömässä päätöspelissä
Siitä on tultu eteenpäin. naalia Naisten Superpesiksen 1. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 12 URHEILU JALKAPALLO JÄÄKIEKKO PESÄPALLO PYÖRÄILY PURJEHDUS PAINI Tapio Neva Lauantain 26. K-Laser – IPK, Koovee – KeuPa/P, K-Kissat – KVantaa, LeKi – Vierumäki U, Ketterä – Blues Ak, RoKi – Hermes, Diskos – Jokipojat. Työelämästä hän ei haaveile. Ella-Rosa Huusko 0–6, 80. Pian vaimolle selvisi muutakin: Kovanen oli aloittanut salasuhteen itseään selvästi nuoremman naisen kanssa. Yleisöä: 464. Kovanen puhuu normaalia hiljaisemmalla äänellä ja normaalia rauhallisemmalla rytmillä. Ria Öling 0–1, 17. Seuraavana päivänä Kovanen ajoi järven rannalle tuttuun paikkaan, soitti hyvälle ystävälleen ja lähetti äidilleen viestin, jossa pyysi anteeksi aiheuttamiaan sotkuja. Kovasen elämästä alkoi poistua asioita yksi kerrallaan – työkyky, muisti, tunne-elämä, avioliitto, luottotiedot ja elämänhalu. Kovanen yritti pitää ulospäin pystyssä kulissia, että kaikki olisi hyvin. Ekhiabhi 0–3, 77. Siitä alkoi syöksykierre. Jääkiekkoliigan entiset johtajat tai Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala tuskin huutavat hurraata kirjan luettuaan. 20 14 3 3 52– 15 45 HJK ............ 20 7 5 8 24– 43 26 Seuraavat ottelut: 23.9. Vera Saastamoinen 0–5, 78. . Kärki Otto Kauppinen toi kuusi ja kakkonen Aleksi Rantala viisi juoksua. Milla Punsar 0–2, 45. JyPK – GBK. Vaimon mukaan joulukuun 2013 tienoilla Kovanen lipui henkisesti pois tästä maailmasta. Monica Hagström vei GBK:n johtoon. naali: Juho Pahikainen Suomi–Christian Zemp Sveitsi 8–0, Pahikainen–Ashton Sharp USA 6–2, välierä Muhammed Dursun Turkki–Pahikainen 6–6, pronssiottelu Mohammad Nosrati Iran–Pahikainen 2–1. Kovasen ystävä oli soittanut poliisit tämän perään. Kempele–Lapua. Pahikainen sijoittui viidenneksi.. Pelin jälkeen oli tarkoitus juhlia merenrantahuvilassa Kovasen vaimon 40-vuotissyntymäpäiviä ja kertoa samalla läheisille, että perheeseen odotetaan esikoista. Jose. –. Peliä oli käyty vajaat kuusi minuuttia. Kovasen joukkueella Rauman Lukolla oli kotiottelu Espoon Bluesia vastaan. Ammattijääkiekkoilija liukui vajaassa kahdessa vuodessa liigajäiltä psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle. Mutta harvinaista herkkuahan tämä oli, kun saatiin sentään pinna, Käld totesi. Ketonen sijoittui viidenneksi. Seurauksena oli aivovamma. Puolison mukaan selkeä muutos toimintakyvyssä ja käyttäytymisessä, kaikki toiminta hitaampaa, mieliala ailahteleva, unohtelee asioita. Yksi Suomen mestaruus. Eini Vesaniemi 3–5. 4-vuotias poika aiemmasta suhteesta. –. Finaaliin pääsee kahdella voitolla. Ura: Pelasi Liigassa vuosina 1993–2013 yli 500 ottelua. Poliisit olivat tehneet etsintäkuulutuksen ja löytäneet Kovasen verta vuotavana järven rannalta. Soo Adekwagh tuplasi keskikentän keskellä juoksumäärän ja Rebecca Rasmus otti alakerrassa entistä jämäkämmän otteen peliinsä. –. JyPK .......... Kova isku päähän vaurioitti Kovasen aivoja. ne Kangasniemi), ONS: Nea Romppainen, Fanni Pietikäinen, Satu Rousti, Iida Nurmos, Allison Wethering, Heini Toivonen (74. Ote potilaskertomuksesta keväältä 2013 kertoo oleellisen: Ajatus toimii hitaasti. tammikuuta 2013 piti olla jääkiekkoilija Tommi Kovaselle erityinen päivä. Kovanen kuitenkin vakuuttaa, ettei ole katkera niinkään yksittäisille ihmisille, vaan järjestelmälle, joka sallii yksilöiden toimia ilman vastuuta. Kuormittamisen ja lepäämisen rytmittämistä tässä opetellaan edelleen joka päivä. Jääkiekon kabinetteihin on juurtunut ihmeellisiä toimintamalleja, kuten totuuden peittelyä. Seuraava ottelu: 9.9. Roosa Tuominen 2–4, 80. Puhtaalle pöydälle laitettiin ensin oma poika ja sitten kuntoutus. Sisuuntuminen näkyi kaksinkamppailujen voittamisena. Nukkunut 12 tuntia yössä, lisäksi usein tarvinnut päiväunia. Muuta: Kovanen ja Rostain ovat tehneet yhdessä Kuolemanlaakso-elämäkerran. oma maali 1–3. Kaikissa GBK:n kelvollisissa hyökkäyksissä oli Rosita avainpelaajana. Palkitut: I Sarita Heikkinen, II Essi Kylli. Henna Tenkanen 0–8. Ruuska ja Anttila löivät molemmat viisi juoksua, Riihimäki neljä. Kankaanpää voitti keskiviikkona toisen kotiutuskisan jälkeen luvuin 2–1 (4–3, 0–1, 1–1, 3–2). Perheen laskuja hän keräsi salaa muovipussiin auton takakonttiin. Punsar 0–7, 84. Aivan viimeisellä sekunnilla pääsi Rosita yrittämään, mutta maalivahti Nea Romppainen torjui pallon GBK:n kannalta tolpan väärälle puolelle. Elämäkerrassaan hän halusi noudattaa toisenlaista kaavaa: olla alusta asti rehellinen ja kertoa avoimesti itsensä kannalta kiusallisistakin asioista. Olen eläkeläinen. –?Myös aivovammoista ja niiden seurauksista pitäisi puhua enemmän. Tilillä olisi ollut rahaa, mutta Kovanen ei enää toiminut kuin normaali, terve ihminen. B-poikien Ykkönen lohko C VIFK – FF Jaro/2 2 – 1 (0 – 1). HJK–PK-35 Vantaa 0–2 (0–0) 58. Balaton: Finnjollien MM-kilpailut: Tilanne 6/11 lähdön jälkeen: 1) Max Salminen Ruotsi 26 nettopistettä, 2) Ed Wright Britannia 30, 3) Nicholas Heiner Hollanti 35, suomalaiset: 10) Oskari Muhonen 69, 46) Mikael Hyryläinen 197, 47) Tapio Nirkko 199. loppuottelu (kolmella voitolla mestariksi): Tampere–Pori 1–0 (2–2, 6–4) Tampere: Henna Peltokangas 0/2, Mira Kolehmainen 0/2, Kirsi Ala-Lipasti 0/1, Anna Rintanen 4/0, Ida Lähde 0/1, Senni Sallinen 1/0, Jatta Vuorinen 2/1, Sanna Ahola 0/1, harhat 1. Tauolta GBK palasi viheriölle uudella ilmeellä. . PK-35 – Ilves, FC Honka – HJK, TPS – Pallokissat. Vaikeimpina aikoinaan Tommi Kovanen tunsi syyllisyyttä heikkoudestaan ja yritti esittää ulospäin, että kaikki oli hyvin. Niin ei käynyt ja GBK:n putoaminen naisten liigasta on käytännössä varma. Palkitut: I Anna Rintanen, II Jatta Vuorinen. Mieheen ei saanut enää kontaktia, hän oli poissaoleva. Aivovamma ei ole mielisairaus, mutta aiheuttaa samanlaisia oireita. Runkosarjan 14 peliä ja pudotuspelit voitokkaasti edennyt Toivo voitti keskiviikkona Käpylän kentällä ensimmäisessä välierässä Kouvolan Pallonlyöjät 2–0 (11–4, 6–4). Kovanen asuu nykyään Helsingissä ja hänen poikansa Mikkelissä. Ruuska hoiti myös vaihdot tehokkaasti (kärkilyönnit 11/12). Nuorten Mestis alkusarja KJT H – K-Vantaa 3 – 2 (0 – 0, 3 – 1, – 1), RoKi – K-Laser 4 – 5 (1 – 1, 2 – 3, 1 – 1), Hokki – IPK 6 – (2 – 0, 1 – 0, 3 – 0). Ashley Riefner 0–2. Savolainen 1–4, 77. Oling 2–5, 88. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Olematon oljenkorsi GBK:lla Kauden viidennestä pisteestä laiha lohtu putoavalle Ateena: 17-vuotiaiden MM-kilpailut, kreikkalais-roomalainen paini: 69 kg: Joni Komppa Suomi–Zsolt Putnoki Unkari 4–2, Komppa–Jakub Majdanski Puola 3–0, Vladislav Kravtshenko Ukraina–Komppa 9–0, keräilyottelu Komppa–Samel Cetin Norja 10–2, pronssiottelu Duran Tosun Turkki–Komppa 10–7. Suomalaisten jääkiekkojohtajien kannalta kirja sisältää kiusallisia paljastuksia. Heini Toivonen 1–1. Albijon Mucazi 0–2, 71. Aivovammaa on vaikeampi havaita kuin kipsattuja käsiä tai puuttuvia hampaita. Yleisöä: 1 732. . Syyskuisena iltana vuonna 2014 Kovanen luki pojalleen iltasadun ja hyvästeli hänet. Mitä Tommi Kovaselle kuuluu nyt. Naisten liigan yläloppusarja: Pallokissat–Honka 0–8 (0–3) 31. Erotuomari: Pekka Koponen. . Torstaina ajetaan 169 kilometrin etappi Suances–Santo Toribio de Liebana. –. Vaikka taloon tuli refl uksitaudista kärsivä itkuinen vauva, isän terveydentila aiheutti perheelle suurimmat vaikeudet. JOEL MAISALMI TOMMI KOVANEN . HALSUA (KP) Halsuan Toivo jyrää kohti Bpoikien SM-loppuottelua. Vasta kun hän hakeutui omaaloitteisesti Helsinkiin tutun lääkärin vastaanotolle, hänen aivonsa kuvattiin ja hänet ohjattiin neurologille. Avausjakson Halsua ratkaisi kolmannessa vuorossa, jossa se teki seitsemän juoksua. Asuu: Helsingissä Eiran kaupunginosassa. 21 4 7 10 24– 33 19 ONS ........... Sanna Saarinen 0–1, 81. Öling 1–2, 44. Tiia Savolainen 1–3, 51. Kirjassa Kovanen myöntää, ettei hänen kulkemaansa matkaa tehdä ilman katkeruutta. Kausi on ollut vaikea, mutta harjoitusmoraali on säilynyt korkeana. Ikä: 42. . Kempele: Henna Tähtilä 0/2, Essi Kylli 1+1/2, Sarita Heikkinen 1+2/2, Heta Rautiainen 0/1, Eveliina Kesti 2/0. Nyt pyrimme tekemään muille kiusaa ja samalla keskitytään cupin välierään. Aivovammasta ei toivuta, sen kanssa opitaan elämään. –. He näkevät joka viikko. 20 11 4 5 56– 34 37 Ilves ........... Todellisuudessa elämänhallinta oli kuitenkin pettänyt. 20 1 2 17 12– 68 5 Seuraava ottelu: 16.9. Alisa Jaakonaho), Rebecca Rasmus, Grace Ogunbajo (60. Pori–Tampere. Perhe: Avoliitossa näyttelijä, käsikirjoittaja ja valokuvaaja Jenny Rostainin kanssa. Malinen 0–4, 57. Joukkueet kohtaavat uudelleen perjantaina Kouvolassa. Sunday Okodugha Ekhiabhi 0–1, 34. Se vaatii neljää peräkkäistä voittoa, eli pientä ihmettä joukkueelta, joka on saanut koko kaudella kokoon viisi pistettä. Jos haastateltavaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi lempeä. 15 vuoden suhde päättyi avioeroon. Päivästä tulikin Kovaselle erityinen, mutta käänteisessä merkityksessä. Komppa sijoittui viidenneksi. Sofi a Matikainen palkittiin GBK:n ja Allison Wetherington ONS:n parhaana. Vaimolle asia selvisi vasta, kun perheen kodista katkaistiin sähköt. Paljon on entisiä jääkiekkoilijoita, joilla on aivovamma, mutta sitä ei ole diagnosoitu, Kovanen uskoo. Sini Lauermaa 1–1, 37. Kokonaistilanne: 1) Chris Froome Britannia 67.44,03, 2) Nibali –1.16, 3) Kelderman –2.13, 4) Zakarin –2.25, 5) Contador –3.34, 6) Lopez –4.39, 7) Woods –6.33, 8) Wout Poels Hollanti –6.40, 9) Fabio Aru Italia –6.45, 10) De La Cruz –10.10. Hänen suupielensä kääntyvät vähän väliä kainoon hymyyn. Seuraavat ottelut: 9.9. Toisessa välieräparissa kohtaavat Kankaanpää ja Sotkamo. Naisten Superpesiksen 1. – Tottakai. Kuolemanlaakso-kirjan vuoksi Kovaselle on esitetty paljon haastattelupyyntöjä. Miesten Kakkonen: B-lohko: KäPa–SalPa 1–3 (0–2) 9. Toinen jakso oli tasaisempi. Pojan kanssa vietetty aika on Kovaselle parasta terapiaa, mutta sen lisäksi hän käy neuropsykologisessa kuntoutuksessa sekä fysioterapeutilla hoidattamassa niskaansa. Punsar 0–3, 46. Toisen vuoron alussa ”Kopla” karkasi Jere Sarkkisen johdolla 2–4-johtoonkin. Tommi Kovanen toivoo, että hänen tarinansa herättäisi keskustelua aivovammoista ja niiden seurauksista. Henni–Marika Malinen 0–1, 36. FC Honka ... Erotuomari: Hanna Kapiainen. Kovanen muun muassa kertoo, että Liiga vaiensi uhkasakon voimalla hänet sekä hänen työnantajansa Lukon puhumasta loukkaantumistapauksesta julkisuudessa – ja jos tieto uhkasakosta vuotaisi julkisuuteen, sillekin oli määrätty uhkasakko. Jokeri Antti Kortteenperä kiersi kentän kolmesti. Alemmilla sarjatasoilla pelaajien vakuutusturva ei ole yleensä läheskään samaa tasoa. Heini Toivonen karvasi pallon härskisti itselleen ja kävi täräyttämässä matalan pallon keskelle maalia. ONS:n kone käynnistyi vähitellen ja vierailija teki ansaitun tasoitusmaalin 38. Kovanen toivoo, että hänen tarinansa herättäisi keskustelua ja avaisi ovia kohti rehellisempää maailmaa. Kovasten esikoinen syntyi noin puoli vuotta loukkaantumisen jälkeen. Pelasi urallaan myös Sveitsissä ja Italiassa. Pahimpina aikoina Kovasen muistiongelmat ilmenivät esimerkiksi niin, että häneltä saattoi jäädä kotoa lähtiessään ulko-ovi ja jääkaapin ovi auki sekä vessa vetämättä. Kasvattajaseura: Pieksämäen Palloseura. Sen jälkeen mikään ei palannut ennalleen. Teoriassa sarjan toiseksi viimeisenä oleva ONS on vielä saavutettavissa. Maalilla Ellen Ahlström oli hereillä ja antoi kotijoukkueelle mahdollisuuden otella voitosta loppuun saakka. –. Tunnetilat vaihtelevat nopeasti, herkästi ärtyvä. Kovanen puhuu loogisesti, ajatukset eivät katkeile. Kovasen vammoja tutkittiin ja hoidettiin ensimmäisen kuukauden ajan Raumalla aivotärähdyksenä, luunmurtumina ja hammasvaurioina. Raitapaitojen valmentaja Michael Käld ei ottelun jälkeen haihatellut, vaan totesi faktat. Itävalta 4.48,52, 2) Alberto Contador Espanja jäljessä 28 sekuntia, 3) Miguel Angel Moreno Lopez Kolumbia –1.04, 4) Vincenzo Nibali Italia –1.04, 5) Ilnur Zakarin Venäjä –1.04, 6) Rafal Majka Puola –1.04, 7) Michael Woods Kanada –1.13, 8) Daniel Fernandez Moreno Espanja –1.17, 9) Wilco Kelderman Hollanti –1.19, 10) David de la Cruz Espanja –1.42. . Aktiiviaikoinaan Kovanen puhui julkisuudessa eläinten oikeuksista ja kasvissyönnistä. Espanjalaishyökkääjä Rosita antoi ”yttrellä” upean syötön Monica Hagströmille, joka nosti pallon maaliin. Kovanenkin on saanut vakuutuksen turvin laadukkaat tutkimukset ja hoidot, myös eläkkeen. Erotuomari: Sini Hakala. pronssiottelu (kahdella voitolla mestariksi): Lapua–Kempele 2–1 (9–0, 5–7, 2–0) Lapua: Niina Keppo 0/1, Paula Saloranta 0/2, Emmi Viitala 0/3, Elli Kattelus 1/2, Saija-Maria Saari 1/1, Emmi Pippola 1/1, Neea Mikkola 1/0, Eveliina Toppari 1/0, Emma Kiviniemi 1/0, Janette Lepistö 1+8/3, Maaret Ahonen 1/1, Mirka Rintamäki 0/2. Luulisi, että se on raskasta heille itselleenkin. Halsuan voiton takasivat tehokas kärkikvartetti ja jokeriosasto. 85 kg: 1/8-. Koko ajan nopeasti väsyvä ja kuormittuva. Mikään ei palannut ennalleen Tommi Kovasen ura jääkiekkoilijana päättyi yhteen taklaukseen. Lukeminen vaikeaa, vaikea keskittyä. Kovanen laiminlöi kaikki projektit ja muut sovitut velvoitteet. Pori: Henna Juka 0/3, Venla Rapila 0/1, Susanne Ojaniemi 1/1, Aino-Kaisa Mantere 2/0, Riika Räsänen 2/0, Susanna Puisto 1/0, Milla Lindström 0/1. Ammatti: Eläkeläinen. Entisen ammattiurheilijan on pitänyt luopua myös liikkumisesta. Monica Hagström 1–0, 38. Puolentoista tunnin haastattelun perusteella on vaikea havaita mitään merkkejä siitä, että pöydän toisella puolella istuu parantumattomasti sairas ihminen. Ottelu alkoi upeassa alkusyksyn auringossa kotivoittoisesti. Palkitut: I Aino-Kaisa Mantere, II Susanne Ojaniemi. Jonna Koivisto), Veera Vääräkoski (67. 76 kg: Mehran Saadatifard Iran–Otto Ketonen Suomi 4–2, keräilyottelu Ketonen–Baisar Evlojev Venäjä 1–1, pronssiottelu Akylbek Talantbekov Kirgisia–Ketonen 6–1. Keskiviikkoinen tulos GBK:n ja Oulun Nice Soccerin välillä ei palvellut mainittavasti kumpaakaan. Ida Ranin), Sini Toivonen, Anna Olmala (46. Yleisöä: 536. minuutilla. Yleisöä: 245. Luistelu, juokseminen ja joukkuepelit ovat historiaa, tilalle ovat tulleet rauhalliset kävelylenkit. Halsua jyrää kohti B-poikien . Ida Ruuskanen). Minun pitää tunnistaa omat rajoitteeni ja elää niiden ehdoilla. 20 9 2 9 39– 32 29 Pallokissat . Onna Ketolq), Emma Peuhkurinen, Sanna Ylianttila, Roosa Immonen (46. Tuomarit: Kristian Hirsimäki ja Petteri Hanka. Kovanen kertoo tänään ilmestyvässä Kuolemanlaakso-kirjassa avoimesti elämästään loukkaantumisen jälkeen. Kirjassa myös kerrotaan, kuinka Kovasen kunniaksi järjestetyssä hyväntekeväisyysottelussa Lukon toimitusjohtaja Rajala halusi yleisölle ilmoitettavan, että seura on lahjoittanut hyväntekeväisyyskohteelle tuhansia euroja rahaa, vaikkei todellisuudessa lahjoittanut euroakaan. Hän on ripotellut haastattelut pieniksi kerta-annoksiksi julkaisua edeltävälle viikolle, koska jaksaminen ei ole normaalilla tasolla. Los Machucos: Espanjan ympäriajo: Etappi 17/21, 180,5 km, Villadiego–Los Machucos: 1) 1) Stefan Deni. Lähtökohta oli se, että elämästä piti riisua kaikki. Toivo kuitenkin kuroi Perttu Ruuskan, Elmeri Anttilan ja Riihimäen kotiutuksilla jaksovoittoon juoksuin 6–4. Arki sujuu ihan hyvin jo. a Matikainen, Lotta Niemelä, Soo Adekwagh, Hanna Vainionpää (77. Seuraava ottelu: 9.9. Tuomarit: Anna Hakala ja Arttu Moisio. Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) GBK–ONS 1–1 (1–1) Se oli peli, joka viimeistään piti voittaa. Kyllä se (sarjapaikka) oli siinä. 20 7 4 9 33– 33 25 Åland U ...... –. 21 4 3 14 21– 56 15 GBK............ GBK pyrki lähestymään ONS:ia ja oululaiset taas kipuamaan lähemmäksi suoraa säilymistä. Todellisia maalipaikkoja onnistuttiin kuitenkin luomaan harvoin. 20 12 2 6 34– 16 38 TPS ............ Naisten liigan alaloppusarja: GBK–ONS 1–1 (1–1) 6. ONS:n maalivahti Nea Romppainen haroo tyhjää, eikä Roosa Immonen ehdi hätiin. 20 15 2 3 49– 14 47 PK-35......... Erotuomari: Daniel Enkvist. Palkitut: I Janette Lepistö, II Emmi Viitala. Sen jälkeen hän viilsi ranteensa auki. Kovanen vaikuttaa enemmän sosiaalialan työntekijältä kuin lätkäjätkältä, mutta ei hän tyypillinen jääkiekkoilija ole ikinä ollutkaan. Otetaan tästä syksystä kokemusta mukaan ja hyödytään siitä tulevaisuudessa, Michael Käld tuumi. Nyt hän on saanut painonsa nostettua 75 kiloon. – Nostan hattua tälle joukkueelle. Kun muovipussi oli täynnä, Kovanen kuittasi laskut polttamalla ne. Yleisöä: 189. Yleisöä: 241. Sen jälkeen on päiväkohtaisesti katsottu, minkä verran on voimia muuhun. Ilves–TPS 3–5 (1–3) 6. Liigatasolla pelaajilla on hyvät vakuutukset. Kovasella diagnosoitiin aivovamma. ONS pyrki juoksemaan toppareiden ja maalivahdin väliin. Jokeri Joonas Riihimäki iski jaksolle viimeisen sinetin 1+2-juoksua tuoneella läpilyönnillään. Hänen suunnitelmiinsa ei kuulunut herätä sairaalasta, mutta niin kuitenkin kävi. Kovanen painoi ennen 80 kiloa, mutta kuihtui pahimmillaan 60-kiloiseksi. Ottelua oli pelattu 11 sekuntia, kun Bluesin Tommi Huhtala taklasi Kovasta rajusti takaapäin. Olin kuin erityislapsi, jota puolisoni joutui vahtimaan, Kovanen kuvailee kirjassa. GBK: Ellen Ahlström, Patricia Träsk, Monica Hagström, Rosa Maria Herreros Ossorio, So. Sairaalassa hänelle soviteltiin useampaakin eri diagnoosia, joista ehkä onnistunein oli ”aivovamman aiheuttama sopeutumishäiriö”
Tästä se kokonaisuus muodostuu, Kivi järkeilee. Parhaat keskipohjalaisjuoksijat ovat myös radalla. Albania–Italia, Makedonia– Liechtenstein, Israel–Espanja. Haluamme tarjota kannattajillemme sekä yhteistyökumppaneillemme kokemuksia ja yllätyksiä. Kunlun pelaa alkavalla kaudella Kanadan naisten CWHLsarjaa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.kaiser-eurmark.. Muutenhan toiminta on sellaista poukkoilua, sanoo päävalmentaja Karri Kivi, joka on itsekin vanha Ilves-pelaaja. Miesten 3000 metrille on tulossa myös viikonlopun Ruotsiottelussa juosseita maan kärkinimiä. Edison Flores 0–1, 76. –?Kun aloimme pärjätä, meillä tuli siihen ymmärrys, jota olemme vaalineet, kapteeni Juha-Pekka Hytönen taustoittaa. Angel Romero 1–2. Louis Schaub 1–1 Moldova–Wales 0–2 (0–0) 80. Lohko C: Norsunluurannikko–Gabon 1–2, Mali–Marokko 0–0. Lohko E: Egypti–Uganda 1–0, Kongo– Ghana 1–5. JYP liikennöi keskikaistalla Tapparan ykköshaastaja on JYP. Juan Carlos Arce rp. Laakso ja muut Ilves-pelurit voivat ammentaa viime kaudesta, jolloin joukkue pakotti mestari-Tapparan jopa seitsemään peliin pudotuspelien puolivälieräsarjassa. p. 10. Lohko G: Italia–Israel 1–0 (0–0) 53. ECA:n uudeksi puheenjohtajaksi väistyneen Bayern Münchenin toimitusjohtaja KarlHeinz Rummeniggen tilalle valittiin Juventuksen puheenjohtaja Andrea Agnelli. oma maali 2–0, 85. –?Haluamme olla toiminnassamme innovatiivisia ja edelläkävijöitä. Ongelmat seuran johdossa ja rämpiminen kaukalossa ovat tulleet tutuksi muillekin kuin pelkästään Ilveksen kannattajille. Naisleijonien ex-luottopelaaja kiinalaisseuraan valmentajaksi HELSINKI (STT) Helsingin Jalkapalloklubin toimitusjohtaja Aki Riihilahti on valittu Euroopan seurajoukkueiden järjestön (ECA) hallituksen varapuheenjohtajaksi. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER LIIGASIJOITUKSET KAUDELLA 2016–17: . Järjestäjä Suomen Luustonkunto www.luustonkunto.. TAPAHTUMAT 26. Lohko B: Algeria–Sambia 0–1, Kamerun–Nigeria 1–1. Sigurdsson 1–0, 66. –?Tietysti janoamme entistä parempaa menestystä. Odise Roshi 0–1, 78. Turkki–Kroatia 1–0 (0–0) 75. Kuukauden valmentaja: Jarkko Wiss (Ilves). –?Enemmän kuin tittelistä olen todella ylpeä, mitä konkreettisia parannuksia jalkapallolle olen saanut aikaan erityisesti pienten maiden ja itse pelin hyväksi, Riihilahti sanoi tiedotteessa. Fakta on se, että toimistopuoli vahvistuu myös sitä mukaa, kun joukkueen peli kulkee. Kyllä siitä Tappara-sarjasta kipinä tälle kaudelle jäi, Laakso sanoo. kierroksella USA:n Sam Riffi cen. Italia–Makedonia, Liechtenstein–Israel, Espanja–Albania, 9.10. Päävalmentaja Kivi korostaa, että puheiden lisäksi on löydyttävä myös tekoja. 08 466 319 PYSÄKÖINTI: Tyngän aluekoulu, Tilvistie 33, 85140 Tynkä www.tynka.. ”Alkua alun perään” Ymmärrettävistä syistä Ilveksessä on haluttu tehdä pesäeroa vanhaan ja aloittaa jotain aivan uutta. Lontoon MMkisoissa Suomea estejuokussa edustanut Vasa IS:n Camilla Richardsson tähdittää lauantaina Ullavan Kilvan iltavalojuoksua. 10. Tapparaa on syytetty ylivarovaisesta keskialueen puolustuspelistä. Se hävisi 2013 fi naalisarjan Ässille ja kahtena seuraavana keväänä Kärpille, mutta kahdella viime kaudella tamperelaisjoukkue on päättänyt pelit voittajana. KAISER:in ajoneuvoja on käy-tössä viidellä eri mantereella, 114 maassa ja yli 1000 kaupungissa. oma maali 0–2, 88. Gyl. Islanti–Ukraina 2–0 (0–0) 47. | facebook.com/Tyngankyla Ty la 9.9. Tuplamestaruuden luotsannut Jussi Tapola siirtyi seuran urheilujohtajaksi, ja päävalmentajana aloitti kesällä neljännen Tappara-rupeamansa Jukka Rautakorpi. Riihilahden nimitys tapahtui tiistaina Sveitsin Genevessä. Keskipohjalaisia Kultaisen Kompassin . Enner Valencia rp. Espanja .........8 7 1 32– 3 22 Italia..............8 6 1 1 19– 7 19 Albania .........8 4 1 3 10– 9 13 Israel ............8 3 5 9– 14 9 Makedonia ....8 2 1 5 10– 14 7 Liechtenstein 8 8 1– 34 Viimeiset ottelut: 6. Nelinpelin 2. HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen puhkui intoa, kun asia vihdoin ja viimein saatiin maaliin asti. –?Se on ihan ykkösjuttu, kun organisaatio kasvaa ja tulee vahvemmaksi. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Ilves on aidosti uuden edessä Uusista omistajista ja lupaavasta viime kaudesta uskoa perinneseuralle ULLAVA (KP) Tänä kesänä mm. kierrosta: Emil Ruusuvuori Suomi–Sebastian Korda USA (13) 6–3, 6–3. 1–2. Uudessakaarlepyyssä henkilöstömme vahvuus on yli 60 ja liikevaihtomme noin 14 miljoonaa euroa. Varaa aikasi numerosta 0400 459 991 n. Eikä se muutenkaan ole rahaa uusiin värväyksiin juurikaan käyttänyt. Uusi päävalmentaja Ari-Pekka Selin kehuu joukkueen kesäharjoittelukautta nasevasti: –?Paras ikinä. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Tuomas Arkimies TAMPERE (STT) Jääkiekkoseuroista kuulee tämän tästä puheita uusista projekteista ja jälleenrakentamisesta. Seurasta on kerrottu mahtipontisesti, että siellä rakennetaan kasvutarinaa Ilves-sydämellä. Ottelu pelataan Tondiraba Areenalla, joka vetää noin 6 000 kiekkojännäriä. Oli kova paikka hävitä seiskapeli. Makedonia–Albania 1–1 (0–0) 53. Toimitusjohtajaksi on palannut takavuosien maineikas Ilveshyökkääjä Risto Jalo. Tapparan terä tuskin tylsyy JYP jääkiekkoliigassa ykköshaastaja, KalPa kärsi pelaajamenetyksistä Juha-Pekka Hytönen kipparoi JYPiä, joka on Tapparan ykköshaastajia tällä kaudella. Ikitappara Pekka Saravo lopetti peliuransa, mutta muuten puolustukseen on tullut laatua, kun kirvespaidan pukevat ylleen Mikko Lehtonen (viime kaudella HV 71), Niko Mikkola (KalPa) ja Veli-Matti Vittasmäki (Ilves). Tarjoamme vakituisen työsuhteen hyvillä henkilöstöeduilla, vaihtelevan ja mielenkiintoisen roolin, työskennellä dynaamisessa kansainvälisessä kontekstissa ja tulevaisuuteen suuntautuneessa yrityksessä. Luustokunto selviää vain mittaamalla ja siihen voidaan vaikuttaa ikään katsomatta ravinnolla ja ravinteilla. Aaron Ramsey 0–2. Performance counts. 400.000 suomalaisella on osteoporoosi, useimmilla tietämättään. Iago Aspas 0–5, 54. Turkulainen Robin Ryynänen, Saarijärven Joonas Rinne ja Kuopion Samu Mikkonen ovat kisassa mukana. 1) Tappara, 2) KalPa, 3) JYP, 4) HIFK, 5) TPS, 6) HPK, 7) Pelicans, 8) Ilves, 9) Ässät, 10) Kärpät, 11) Jukurit, 12) Lukko, 13) KooKoo, 14) Sport, 15) SaiPa. Sigurdsson 2–0. Kuukauden pelaaja: Akseli Pelvas (HJK). Lohko D: Burkina Faso–Senegal 2–2, Etelä-Afrikka–Kap Verde 1–2. Marcos Urena 1–1. PALVELUKSEEN HALUTAAN Reima Rautiainen HELSINKI (STT) Kun takana on edelliskausilta viisi peräkkäistä SM-fi naalipaikkaa ja kahdelta viime keväältä Suomen mestaruus, ei mikään syrjäytä Tapparaa jääkiekkoliigan ennakkosuosikin paikalta. Helsinki: Miesten jalkapalloliigan elokuun joukkue (4–4–2): Maalivahti: Otso Virtanen (KuPS). Kroatia–Suomi, Kosovo–Ukraina, Turkki–Islanti, 9. Juoksijat lähtevät matkaan puoli yhdeksän aikaan illalla. Kolumbia–Brasilia 1–1 (0–1) 45. 8 2 3 3 12– 11 9 Honduras .....8 2 3 3 9– 16 9 Trinidad & T ..8 1 7 4– 15 3 Miesten MM-karsinnat: Afrikan alue: Lohko A: Kongon dt–Tunisia 2–2, Libya– Guinea 1–0. –?Ilveksessä on tosi hyvä olla töissä, kippari vakuuttaa. Bobby Shou Wood 1–1. Ullavan iltavalojuoksu on KePY:n juoksucupin viimeinen osakilpailu. Lisätietoja tehtävästä antaa ManpowerGroupin Senior Recruitment Consultant Juha-Pekka Myllykangas 050 913 4065. Ensimmäinen ulkomailla pelattava liigakamppailu käydään Pelicansin ja HPK:n välillä 27. –?Ei pelkkä höttö mene ikinä läpi. ja linkittämällä hakemuksesi tähän tehtävään 11.9.2017 mennessä. Päävalmentajakin vaihtui, kun Lukkoon siirtyneen Pekka Virran korvaa vuoden 1995 maailmanmestari ja 831 runkosarjaottelua NHL:ssä pelannut Sami Kapanen. oma maali 1–1. Hyökkääjät: Benjamin Källman (FC Inter)–Akseli Pelvas (HJK). Tammela: Alle 18-vuotiaiden poikien maaottelu: Suomi–Itävalta 1–1 (0–0) Suomen maali: Jaakko Oksanen. Serbia ...........8 5 3 17– 7 18 Wales ............8 3 5 12– 5 14 Irlanti ............8 3 4 1 9– 6 13 Itävalta .........8 2 3 3 10– 10 9 Georgia .........8 5 3 8– 12 5 Moldova........8 2 6 4– 20 2 Viimeiset ottelut: 6. Jhon Murillo 0–1, 55. Aspas 0–7, 89. Liechtenstein–Espanja 0–8 (0–4) 3. Epävarmempaa on, kuinka JYPin raamikas, kankeahkokin puolustus pysyy vastustajan vikkelien hyökkääjien kyydissä. oma maali 0–1, 82. Samaan on pystynyt kahdesti myös TPS. Siihen kuuluu neljä alueellista kilpailua ja fi naali, johon kukin alue valitsee osakilpailujen pisteiden perusteella neljän tytön ja neljän pojan joukkueen. Suurimman budjetin (10 miljoonaa euroa) koonneelta HIFK:lta odotetaan tekoja vuodesta toiseen. Joukkueen pelaajiston kärki on kapeahko, ja taustatukena on tukku kokemattomia nuoria pelaajia. Viime kautta piristänyt hopeaKalPa menetti toistakymmentä pelaajaa. Etelä-Amerikan alue: Bolivia–Chile 1–0 (0–0) 59. Ciro Immobile 1–0. Argentiina–Venezuela 1–1 (0–0) 50. Karri Kivi rakentaa valmennuspuolella Ilvekselle uutta alkua. –?Se ero omalla kohdalla viime kauteen on, että päävalmentajan ajatuksissa kiekko pyörii 24/7, Kapanen myöntää. Välierät: Kontinen/Peers–Rojer/Tecau, Lopez/Lopez–Bryan/Bryan. Willian 0–1, 56. Täytyy toimia, muutenhan tästä tulee koko ajan vain uuden alkua alun perään. Cenk Tosun 1–0. Keski-Pohjanmaalla cup-pisteitä oli tänä vuonna jaossa sprintin, keskimatkan ja pitkän matkan aluemestaruuskilpailuissa sekä Kalajoen kevätkansallisissa. Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si osoitteessa www.manpower.. Richardsson ja Ryynänen Ullavan iltajuoksuun HÄMEENLINNA (KP) Tulevana viikonloppuna ratkotaan Hämeenkyrössä Kultainen Kompassi -cupin valtakunnallliset fi naalit. 2010-luku on ollut Tapparan juhlaa. Keskikenttäpelaajat: Timo Stavitski (RoPS)–Sebastian Dahlström (HJK)– Reuben Ayarna (Ilves)–Iiro Järvinen (Ilves). 10. Että puhutaan vaan. kierrosta: Trent Bryde USA/Duarte Vale Portugali (3)–Simon Carr Irlanti/Emil Ruusuvuori Suomi 6–2, 6–1.. Nyt alkaa kunnon rummuttaminen tapahtuman ympärillä, sanoi Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu. Brasilia .......16 11 4 1 38– 11 37 Uruguay ......16 8 3 5 28– 18 27 Kolumbia ....16 7 5 4 19– 16 26 Peru ............16 7 3 6 26– 25 24 Argentiina ...16 6 6 4 16– 15 24 Chile ...........16 7 2 7 24– 23 23 Paraguay ....16 6 3 7 17– 23 21 Ecuador ......16 6 2 8 24– 24 20 Bolivia .........16 4 1 11 14– 34 13 Venezuela ...16 1 5 10 18– 35 8 Pohjoisja Keski-Amerikan alue: Honduras–USA 1–1 (1–0) 27. Aleksandar Trajkovski rp. Alvaro Morata 0–2, 16. Isco 0–3, 39. Puolustajat: Felipe Aspegren (Ilves)– Hamed Coulibaly (KuPS)–Dani Hatakka (SJK)–Juha Pirinen (HJK). –?Me vaikutamme valmennuksen ja pelaajien kanssa siihen, miten hommat hallilla sujuvat. Abdiel Arroyo 3–0. Paljon kritiikkiä osakseen saanut omistaja Vincent Manngard väistyi lopulta pitkällisen prosessin jälkeen. ECA:n varapuheenjohtajana ei ole aiemmin toiminut pohjoismaalainen tai alhaisen seurajoukkuerankingin henkilö. 1–0. Lohko I: Kosovo–Suomi 0–1 (0–0) 83. Radamel Falcao 1–1. Tytäryhtiöitä on Suomessa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Slovakiassa ja Itävallassa. New York: Kauden 4/4 grand slam -turnaus, Yhdysvaltain avoimet, palkintoarvo 42,4 miljoonaa euroa: Miehet: Henri Kontinen Suomi/John Peers Australia (1)–Nicholas Monroe USA/ John-Patrick Smith Australia 6–3, 6–4, Jean-Julien Rojer Hollanti/Horia Tecau Romania (12)–Jamie Murray Britannia/ Bruno Soares Brasilia (4) 6–1, 6–2, Feliciano Lopez/Marc Lopez Espanja (11)–Robin Haase/Matwe Middelkoop Hollanti 6–4, 7–5, Bob Bryan/Mike Bryan USA (5)–Julien Benneteau/Edouard Roger-Vasselin Ranska 6–3, 7–5. Vastuuta kantaa nyt Ilves-Hockey Oy:n hallitus. Panama–Trinidad & Tobago 3–0 (1–0) 39. Morata 0–6, 63. Tätä projektia on suunniteltu jo hyvä tovi. Se on kuitenkin liki mahdotonta näinkin perinteikkäässä seurassa, eikä Ilveksen kannata perinteitään ja muistojaan täysin hylätäkään. Keski-Pohjanmaan Suunnistuksen joukkueeseen on tänä vuonna valittu Oskari Rannila, Iina Koskela, Erika Niininen ja Venla Rannila Vetelin Urheilijoista, Robert Biskop ja Liina Viitasaari Kokkolan Suunnistajista, Pietari Jussinmäki Halsuan Toivosta sekä Markus Hernesmaa Kannuksen Urasta. –?Tapparan kulttuurissa työ tulee ensin ja muu vasta sitten, kymmenennen päävalmentajakautensa Tapparassa aloittava Rautakorpi kiteyttää. 10. Eikä se ole perinteikkään tamperelaisseuran kannalta lainkaan huono asia. tammikuuta 2018. Muut kielet luetaan eduksi Tehtäviisi kuuluu • suunnitella sähkö ja pneumatiikkaa, logiikan ohjelmointia • tai suunnitella uusia tuotteita 3D CAD:in avulla (Solid Edge) • optimoida olemassa olevia rakenteita ja komponentteja ajoneuvoihimme • osallistua laadunohjausjärjestelmämme jatkuvaan parantamiseen (ISO 9001, ISO 14001) • tiivis yhteistyö ryhmätasolla konsernin muiden teknisten osastojen kanssa HITSAAJIA Odotamme • soveltuvaa alan koulutusta • vaihtoehtoisesti kokemusta vastaavista työtehtävistä • kykyä lukea suunnittelupiirustuksia • laatutietoisuus ja vastuullisuus oman työn tuloksesta • alan vastavalmistuneet huomioidaan myös Tehtäviisi kuuluu • komponenttihitsaus • paineastiahitsaus • levyntyöstö, pääasiassa ruostumattomasta teräksestä • osallistuminen laadunohjaus-järjestelmämme jatkuvaan parantamiseen (ISO 9001, ISO 14001) Kaiser. Kaikki hakemukset käsitellään luottamuksellisesti! Haemme Oy EUR-MARK Ab:n palvelukseen Uusikaarlepyyhyn SUUNNITTELIJOITA kahteen eri tehtävään Odotamme • tehtävään soveltuvaa teknistä koulutusta, esim. klo 9 Syksy n satoa , leivon naisia , käsitö itä, miniti voli... Ajankohdasta johtuen kirkonkylän urheilukentän 300 metrin maapohjainen rata on valaistu. Viime vuosina Ilves on ollut lähinnä vitsailun aiheena. Toisinaan puheet osoittautuvat löysäksi hutuksi, mutta Ilves on nyt aidosti uuden tilanteen edessä. HJK:n toimitusjohtaja Riihilahti ECA-järjestön johtajistoon Miesten MM-karsinnat: Euroopan alue: Lohko D: Itävalta–Georgia 1–1 (1–1) 8. Tappara on yltänyt kolmeen peräkkäiseen liigamestaruuteen 1986–88. Aleksandar Kolarov 0–1. JYPillä on Immosessa, JuhaPekka Hytösessä ja Antti Suomelassa Liigan nimekkäin keskushyökkääjäkolmikko. David Silva 0–4, 51. Federico Valverde 0–1, 80. 10. Pysäk öinti tyngä n aluek oulul le, josta ZETOR -KULJ ETUS markk inoill e! TERVEYSPALVELUT Oy EUR-MARK Ab on osa Kaiser-konsernia, jonka päätuotteita ovat viemärien puhdistukseen ja teollisuusjätteiden käsittelyyn tarkoitetut ajoneuvot, pumput ja komponentit sekä kävelevät kaivinkoneet. Varapuheenjohtajakausi kestää vuoteen 2019 asti. Richardssonin ohella Ullavan 3000 metrillä on mukana maajoukkuetason juoksija Saija Seppä Suolahden Urhosta. Hal Robson-Kanu 0–1, 90. Ecuador–Peru 1–2 (0–0) 73. Seuran 2009 ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johtanut Jarkko Immonen (Zug) nauttii muun miehistön varauksetonta tukea. Moldova–Itävalta, Serbia–Georgia, Wales–Irlanti. Se on yhdeksän viime liigakauden aikana pelannut kahdeksan kertaa välierissä. naaliin LAHTI (STT) Pelicans tekee alkavalla jääkiekon liigakaudella historiaa, kun lahtelaisjoukkue pelaa yhden runkosarjan kotiotteluistaan Tallinnassa. Niemi siirtyy kiinalaisseuraan Suomen Jääkiekkoliiton tyttökiekon taitovalmentajan paikalta. Ilveksen kapteeni Tapio Laakso kuvailee nyky-Ilvestä nuoreksi, menestyksennälkäiseksi ja urheilulliseksi. – Tämä oli Pelicansilta rohkea Pelicans vie liigapelin Tallinnaan päänavaus, Antti Toivanen sanoi. Red Starin naiskiekkoprojektia johtaa yhdysvaltalainen Digit Murphy. Romell Quioto 1–0, 85. Suomi–Turkki, Islanti–Kosovo, Ukraina–Kroatia. Siirtomarkkinoilla JYP sai toivomansa paluumuuttajan. Gabriel Torres 1–0, 57. Costa Rica–Meksiko 1–1 (0–1) 42. Tämä on ymmärretty myös seuran markkinoinnissa, ja ”uuden tulemisen aikana” seuran markkinoinnissa ovat kasvoillaan esiintyneet takavuosien Ilves-pelurit Raimo Helminen, Lasse Oksanen, Timo Peltomaa ja toimitusjohtaja Jalo. Paraguay–Uruguay 1–2 (0–0) 76. Hänellä on seurasta kokemuksia pitkältä ajalta, sillä Rautakorpi valmensi Tapparaa ensimmäisen kerran 1995–96. Naiset: Kaksinpelin puolivälierät: Sloane Stephens USA–Anastasija Sevastova Latvia (16) 6–3, 3–6, 7–6 (7–4), Venus Williams USA (9)–Petra Kvitova Tshekki (13) 6–3, 3–6, 7–6 (7–2). 0–8. Rekrytointi suoritetaan yhteistyössä ManpowerGroupin kanssa. Tyttönimellään Tuominen tunnetuksi tulleen Niemen lisäksi kiinalaisjoukkueeseen suomalaisosaamista tuovat maalivahti Noora Räty sekä maalivahtivalmentaja Santeri Matikainen. –?Kaikkien huulilla oleva pelin nopeuttaminen on kesän aikana ollut meilläkin tärkeä aihe, kapteeni Jukka Peltola vastaa arvostelijoille. Ruusuvuori kohtaa 3. Kroatia ..........8 5 1 2 12– 3 16 Islanti ...........8 5 1 2 11– 7 16 Turkki............8 4 2 2 12– 8 14 Ukraina .........8 4 2 2 11– 7 14 Suomi ...........8 2 1 5 6– 10 7 Kosovo .........8 1 7 3– 20 1 Viimeiset ottelut: 6. Menestyvät joukkueet saavat varautua pelaajamenetyksiin, mutta mestari on pärjännyt tässäkin kisassa. Paolo Hurtado 0–2, 80. Meksiko .......8 5 3 11– 3 18 Costa Rica ...8 4 3 1 12– 5 15 Panama .......8 2 4 2 7– 5 10 USA ............. Tämä taisto oli omiaan herättämään Ilves-faneja koloistaan. 1–1. Valeriane Gvilia 0–1, 43. Omistusjärjestelyjen takia Ilves pääsi pelaajamarkkinoille muita seuroja myöhemmin. Eikä tämä välttämättä ole pelkkää sanahelinää. Georgia–Wales, Itävalta–Serbia, Irlanti–Moldova, 9. Teemu Pukki 0–1. klo 9-15 Tyngän Mylly, Myllyntie 30, 85140 Tynkä. Pojat: Kaksinpelin 2. –?Keskikaista on vahva, neljännen kautensa JYPin päävalmentajana aloittava Marko Virtanen tietää. Maximilian Göppel om. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 13 URHEILU JALKAPALLO TENNIS LUUSTONTIHEYSMITTAUS LUUSTONTIHEYSMITTAUS 14.9. Jukka Rautakorpi aloittaa nyt neljännen rupeamansa Tapparan päävalmentajana. YLÖJÄRVI (STT) Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen entinen luottopelaaja Saara Niemi ryhtyy kiinalaisen Kunlun Red Starin naisten joukkueen apuvalmentajaksi. Kultainen Kompassi -cup on suunnattu 13–14-vuotiaille. Insinööri • sinulla on kokemusta ammattimaisesta suunnittelusta • kokemusta 3D-suunnittelusta ja ERPjärjestelmän käytöstä • kokemusta projektityöstä • sujuvaa ruotsin, englannin ja suomen kielen taitoa. Kiinnostuitko. PERINTE ISET Maalaismarkkina t Tyngä n Mylly llä la 9.9. Irlanti–Serbia 0–1 (0–0) 55. Kokkola kaupugintalo Hinta 45 €, sisältäen myös henkilökohtaisen neuvonnan. Sergio Ramos 0–1, 15
Kaupunginhallitus käsitteli tiistain kokouksessaan Jari Orjalan (kesk.) toukokuussa jättämää valtuustoaloitetta, jossa hän esitti tilojen vuokraustoiminnan ja kokonaisvastuun kehittämisen siirtämistä takaisin sivistysosaston vastuulle vuoden 2018 alusta lähtien. Oppilaat järjestävät muotikavalkadin, missä he pukeutuvat eri vuosikymmenillä vallinneiden muotisuuntausten mukaisesti. 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. (luetaan ma-pe klo 8-14). Monari sivistysosaston alaisuuteen. Soite haki ja valittiin mukaan valinnanvapauspilottiin viime kesänä seitsemän muun hakijan kanssa. Jollet saanut lehteä: soita 0800-30101 arkisin 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. Erkkiläntiellä purkuun määrätyt kiinteistöt ovat kärsineet myös kosteusvaurioista eikä niiden korjausta pidetty tarkoituksenmukaisina. Vieressä olevat 14 huoneistoa jäävät paikoilleen. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Myöhemmin iltapäivällä alkaa juhlaohjelma Anderssénin salissa, missä esiintyy mm. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. Sen myötä Haapajärveltä lähti noin sata opiskelijaa. lehti+digi) 12 kk 27,50 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. –?He tulivat usein kauempaa ja tarvitsivat asunnon paikan päältä. Valinnanvapauspilotit on tarkoitus toteuttaa osana uutta valinnanvapauslainsäädäntöä. Soite joutuu tekemään myös pilotin kustannusarvion uudelleen, kun pakkoyhtiöittämistä ei toteuteta. Orjala toivoo, että kaupunki huolehtii jatkossakin kiinteistön kunnosta niin, että rakennus palvelee mahdollisimman hyvin kaupungin harrastusmahdollisuuksia. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Opintieltä matalaksi menee 16 soluasuntoa aivan ammattiopiston vierestä. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Esitys päättyy Maammelauluun. Nyt Soite on käytännössä aikalisällä, sillä pilottia eikä hakemusta voi valmistella enempää ennen kuin uuden valinnanvapauslakiehdotuksen sisältö on tiedossa. Asuntolan vedet ja lämmöt katkaistiin jo kesällä 2016. Kuoroesityksen jälkeen kolmisenkymmentä kunnan yhdistystä esittelee toimintaansa erilaisten näyttelyiden ja samalla halukkaat saavat itse kokeilla kiinnostavaa harrastusta. Opintiellä Haapajärvellä maisema muuttuu tänä syksynä, kun opistoa lähellä oleva asuntolasta puretaan noin puolet. metsästyssimulaattori ja eri pisteillä voi kokeilla vaikka lintulaudan rakentamista, radio-ohjattavien autojen ajamista tai vaikka afrikkalaisten rumpujen rummuttamista. Niinpä sosiaalija terveysministeriö järjestää piloteista toisen hakukierroksen tammikuussa 2018. Uutta luonnosta odotetaan vielä syyskuun aikana. Koulutuskuntayhtymän hallituksen päätöksellä Jedun tilat vähenevät myös Nivalassa, jossa puretaan pois vanha työkeskus läheltä kaukolämpölaitosta ja Haapavedellä, jossa maisemasta poistuu vanha Impivaaran nimeä kantanut kiinteistö. Oma näyttelynsä on, minkälaista tekniikkaa luokkahuoneissa käytettiin ennen ja nyt. Erkkiläntiellä maaja metsätalousopetuksen naapurista lähtee tässä kuussa puolestaan 40 asuntolapaikkaa vanhimmasta asuntolakannasta. Soiten pilotti on aikalisällä Valinnanvapauslakiluonnosta odotetaan KANNUS (KP) Kannuksen kaupunginhallitus on päättänyt yksimielisesti siirtää monitoimitalon eli monarin takaisin sivistysosaston alaisuuteen. lehti) 12 kk 31,67 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Niissä ei ole asuttu enää vähään aikaan. Ensi vuoden budjettiesitykseen sitä on varattu 100 miljoonaa euroa. Harva muuttaa vielä siinä iässä asumaan omilleen, Heinonen kertoo. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Paikalla on mm. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus puh. Reilu vuosi sitten kaupunginhallitus teki päätöksen, että vuoden 2016 syyskuun alusta alkaen monitoimitalon kiinteistön hallinta siirtyi tekniselle osastolle. alv 10%. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Lausuntokierrokselle lakiehdotukset voivat lähteä loka-marraskuun taitteessa. 11 12 12 11 12 12 11 13 14 14 13 12 10 eilen 16 12 15 15 16 14 14 14 13 15 15 16 15 viime vuonna 17 16 16 16 14 15 20 19 21 18 14 12 To Las Palmas 23 Kreeta 27 Antalya 30 Bangkok 31 Pe 24 28 31 31 La 24 30 30 31 Su 23 30 31 30 Ma 23 29 30 29 Ti 23 29 31 31 Ke 23 29 31 31 To 23 30 32 29 Kylmintä toissa yönä °C -3,8 Salla Naruska Lämpimintä eilen °C +17,2 Utsjoki Lämpimintä vuosi sitten °C +23,2 Kumpula Sateisinta toissa päivänä mm Juuka Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) www.kp24.. Vieraille tarjotaan kakkukahvit. Myös valinnanvapauspilottien aikatauluja on suunniteltu sen mukaan. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. Tärkein lienee vuonna 2011 Ylivieskaan ja sittemmin Kokkolaan siirtynyt tradenomikoulutus. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. Pilotit toteutetaan uuden valinnanvapausmallin mukaisesti 1.7.2018 ja ne kestävät vuoden 2019 loppuun asti. Lännen Median uutishuone puh. 10 11 10 10 10 11 10 14 14 14 14 11 7 Su 10.9. – Mukana on myös modernimpaa musiikkia. Sellaista, joka on ollut maalle merkityksellistä musiikillisessa mielessä, kertoo kapellimestarina toimiva Mika Järvinen. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). 11 11 10 10 10 11 10 12 11 12 11 10 9 La 9.9. 20 oppilaan orkesteri ja 50 hengen oppilaskuoro. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. KP/ANTTI SAVELA Opiskelija-asuntoja puretaan Taustalla koulussa käynti kotoa ja AMK:n lähtö Haapajärveltä Kimmo Rudnäs PEDERSÖRE Päivä on omistettu kaikille kuntalaisille taaperosta vanhukseen ja ohjelmaa riittää laidasta laitaan. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 14 1000 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1025 1025 +16 +15 +20 +21 +27 +28 +32 4 4 6 7 8 9 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +14 +14 +13 +12 +11 +14 +11 +11 +10 +10 +10 +11 (+5) (+6) (+5) (+4) (+4) (+6) (+4) (+4) (+7) (+8) (+8) (+7) (+7) (+9) (+7) (+7) 7 7 TILASTO, KOKKOLA MAAILMA TÄNÄÄN EUROOPPA TÄNÄÄN TORSTAINA PERJANTAINA LAUANTAINA 16 12 14 15 12 12 13 10 10 +9 12 10 14 11 +8 11 12 +9 +9 10 10 11 12 12 12 13 +8 +5 +8 10 +7 +9 10 11 12 14 15 16 15 7 6 6 9 8 2 5 5 10 9 9 5 Los Angeles 31 Bangkok 31 Buenos Aires 18 Chicago 19 Edmonton 29 Johannesburg 26 Miami 31 Montreal 18 New Delhi 34 New York 23 Peking 29 Sydney 18 Tokio 27 Vancouver 23 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +14 ENE 2 m/s Kallan +12 NNW 6 m/s Tankar +13 NNE 5 m/s Valassaaret +13 E 3 m/s Meriveden korkeus Oulu +5 cm Raahe +6 cm P:saari +8 cm Vaasa +3 cm To 7.9. 13 13 12 12 11 11 10 17 18 17 13 11 8 Ma 11.9. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Valinnat tehdään maaliskuun lopussa. KIMMO RUDNÄS Sursikissa valmistaudutaan kansanjuhlaan Marja Vilpula (KP) Soite-kuntayhtymän valinnanvapauspilotin toteutuksessa odotetaan uutta valinnanvapauslainsäädäntöä. Kokkola 14 Pietarsaari 14 Toholampi 12 Halsua 12 Ylivieska 13 Kalajoki 14 Haapavesi 13 Helsinki 11 Tampere 11 Turku 14 Jyväskylä 9 Oulu 14 Kuusamo 12 Pe 8.9. Jäljelle jääneet toisen asteen oppilaat kulkevat nykyään omatoimisesti lähialueella sijaitsevasta kodista kouluun. /palaute. Heinosen ja Ruhalan mukaan kaupunki ja ammattiopisto pystyvät järjestämään vuokra-asunnon kaikille sitä tarvitsevalle. Kansanjuhlan taustalla on häärinyt massiivinen työryhmä, josta kuvaan mahtui vain osa. 14 14 14 14 14 14 14 14 12 13 14 13 11 Pe 15.9. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Soiten toimitusjohtaja Ilkka Luoma uskoo, että Soite on pilotissa mukana edelleen, mutta lopullisesti se selviää vasta maaliskuussa. Mikäli eduskunta hyväksyy lakiehdotukset keväällä, lait tulevat voimaan todennäköisesti jo kesällä 2018. Ilkka Heinonen Haapajärven ammattiopistolta kertoo, että niin Opintien kuin Erkkiläntien asuntolapaikkojen tarve on vähentynyt kahdesta syystä. Taina Ruhala taas korostaa sitä, että ei asuntoja ei kannata pitää vajaakäytössä. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Jo kesällä pilotteihin hakeneet, kuten Soite, voivat muokata silloisia hakemuksiaan uuden haun mukaiseksi, mutta niiden ei tarvitse enää hakea uudelleen pilottiin. alv 24%). (Ylivieska). Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Puhelinvaihde puh. Kakunpaloja on jo tilattu 4 800 kappaletta, sanoo Pedersören kulttuurijohtaja Ulrika Stenmark. Vuonna 1985 rakennetut asunnot ovat korjauskelpoisia, mutta niille ei tahdo löytyä käyttöä. Esillä on myös oppilaiden tekemä Suomi100-näyttely sekä paljon vanhoja luokkakuvia eri vuosikymmeniltä. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). 13 13 14 14 15 13 14 15 15 15 14 13 9 To 14.9. Asunnot omistavan Haapajärven Vuokratalojen toimitusjohtaja Taina Ruhala kertoo, että puskutraktoria tarvitaan asuntojen kysynnän vähyyden vuoksi. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. 14 14 12 13 11 12 10 16 16 17 14 11 10 Ti 12.9. Vaikuttavin ohjelmanumero koittaa, kun urheilukentän avokatsomoon ahtautuu 1 200 oppilasta kunnan kouluista ja laulaa jättikuorona lauluja Suomen 100-vuotiselta taipaleelta. Valinnanvapauspilotointiin on varattu valtion budjetissa kuluvalle vuodelle 20 miljoonaa euroa. Koko pilotti siirtyi, kun perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt valinnanvapausmallia ja pakkoyhtiöittämistä. Lähetä viesti numeroon 13525. Se pitäisi käsitellä eduskunnassa ensi keväänä soteja maakuntauudistuksen laajan lakipaketin yhteydessä. Orjala esitti aloitteessaan myös, että kaupunki kattaisi jatkossa kiinteistöstä aiheutuvat kulut niiltä osin kuin tiloista saatavat kohtuulliset käyttökorvaukset eivät kata aiheutuneita kuluja. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Sivistyspalveluiden lautakunta määrittelee tilojen käyttöön liittyvät säännöt ja toimintaperiaatteet. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärvellä puretaan opiskelija-asuntopaikkoja kahdessakin paikassa tämän kuun aikana. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. 13 13 12 12 12 12 11 17 14 17 14 10 6 Ke 13.9. Tiedustelut puh. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. – Tämä on nimensä mukaan todella Kaiken kansa juhla, jota on valmisteltu pitkään ja hartaasti. Vuonna 1999 tehdyt 24 asuntolapaikkaa jäävät jäljelle eikä niihin kajota. Sursikin koulun täyttäessä 50 vuotta, tuo koulutoimenjohtaja Rolf Sundqvist oman tervehdyspuheensa. Soteja maakuntauudistuksen lakipaketti pantiin uuteen valmisteluun. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh
Merimiesten aikaan ikkunalaudoilla säilytettiin koiratai kissapatsaita, joiden asentoa käännettiin sen mukaan, onko talon isäntä paikalla. Haastattelujen lisäksi lähteenä on käytetty Kristina Ahmaksen kirjaa Kokkolan rakennuskulttuuria ja kulttuurimaisemia. Nyt Neristanin asukkaiden ikkunalautoja koristavat ruukkukasvit ja kynttilät. Ostohetkellä Neristanin talojen hinnat olivat nykyistä edullisempia. –?Minä viihdyn täällä hyvin. –?Kitken aina kaikki voikukat pois, mutta unikoista pidän huolta. –?Gäddan asemakaavassa talot rakennettiin vieri viereen, jotta tuli ei leviäisi vastakkaisiin taloihin ja veisi koko korttelia mennessään, Kultala kertoo. Kunnostuksessa kunnioitetaan puutalokaupungin perinteistä tyyliä. Kokkolan matkaopas Raili Kultala on seurannut vanhankaupungin elämää ja kaupunginosan asemaa oppaan työssään vuodesta 2000 alkaen. Myös Keto on kotiaan kunnostaessa kunnioittanut perinteitä. Kantakokkolalaiset Keto tunnistaa siitä, että he eivät yleensä kävele, vaan kulkevat kaupunginosan läpi autolla tai pyörällä. Monissa Neristanin talojen ikkunoissa on perinteen mukaisesti kuusi ikkunaruutua. Kun Neristanin taloja kunnostetaan, mallia katsotaan rakennuksen alkuperäisestä mallista 1700ja 1800-luvuilta, Kultala kertoo. –?Neristan on rauhallinen, mutta silti keskellä ja lähellä kaikkea. Kun Neristanissa pitkään asunut Elsbet Keto näkee turisteja kotikulmillaan, hän toivottaa heidät tervetulleiksi peremmälle hänen pihaansa ja kotiinsa. Sitten pyydän heidät katsomaan taloa, ja yleensä he tulevat mielellään. Keittiössä ja kolmessa huoneessa on kodikas ja levollinen tunnelma. Vasta 1800-luvun lopulla tuli luvalliseksi rakentaa tiilitaloja. Samassa kaupunginosassa asuminen toi työnantajan ja työntekijän suhteelle pysyvyyttä ja työpaikalle jatkoa, Kultala sanoo. Hän osti talon puutalokaupungista 1970-luvulla, kun asuinalue ei ollut vielä saavuttanut nykyisen kaltaista suosiota ja arvostusta. Viimeisimmän 50 vuoden aikana Neristanin asema Kokkolassa on muuttunut maan tasalle jyrättävästä alueesta tavoitelluksi ja idylliseksi asuinalueeksi. Vaikka Antti Chydeniuksenkadun, Kustaa Aadolfi nkadun, Pormestarinkadun ja Rantakadun rajaaman korttelialueen talot kiinnostavat turisteja ja kantakokkolalaisia nyt, alueen tilanne ei ole ollut aina yhtä hohdokas. Kerään unikon siemenkodat ja heitän siemenet talon seinän vierustalle, Keto sanoo. Vuonna 1665 laadittu asemakaava on säilynyt koskemattomana sekä alaettä yläkaupungin osalta. Puu oli merkittävä elinkeino, ja 1700-luvulla Kokkola oli suuri tervanvientikaupunki. Alueen taloja ei voi enää tuhota, vaan niitä ainoastaan kunnostetaan, Kultala kertoo. 2000-luvulla siitä on tullut arvostettu ja tavoiteltu kaupunginosa asua, Kultala sanoo. Kultalan mukaan on ollut onni, että työnantajat ja työntekijät ovat eläneet sulassa sovussa saman puukaupungin sisällä. –?Siinä välissä puutalokaupungin varjelu ehdittiin aloittaa, ja nyt kaupunginosa on suojeltu alue. –?Laivanvarustajat ja -rakentajat eivät olisi tulleet toimeen ilman merimiehiä ja käsityöläisiä. Aina vierailijan ei tarvitse tyytyä pelkkään ulkosivuun. Vielä 1970-luvulla kaupunki kaavaili Neristanin alueelle uusia kerrostaloasuntoja vanhojen puutalojen tilalle. Ystävän luokse oli sopiva hetki mennä kylään, kun isäntä ei ollut paikalla, Kultala kertoo. Talokauppojen jälkeen Keto päätti remontoida uuden kotinsa kuntoon. –?Neristan alkoi kiinnostaa ihmisiä turistikohteena vasta 1990-luvulla. Keto yritti istuttaa pihalle uuden omenapuun taimen, mutta se ei viihtynyt pihamaalla.. Mitä korkeampi kivijalka, sitä rikkaampi asukas talossa oli. Neristanin sisäpihat kiehtovat, ja siksi Keto haluaa esitellä pihaa ja kotia kiinnostuneille. Kun kauniit ulkosivut ovat nähtävissä, toivoo turisti näkevänsä myös seinien toiselle puolelle. Asukkaat järjestävät vanhassakaupungissa avoimien ovien päiviä ja kirpputoritapahtumia, jolloin ihmiset pääsevät tutustumaan rakennusten pihoihin. Ennen ulkorakennuksissa säilytettiin esimerkiksi karjaa. Ruutuverhojen takaa näkee talojen suojassa aukeavalle sisäpihalle. Tavallisena päivänä vanhankaupungin kaduilla huokuu rauhallisuus, mutta etenkin kesäisin turistijoukot muualta Suomesta ja ulkomailta käyvät hämmästelemässä perinteisen kaupunkimaiseman keskellä elävää puutalokaupunkia. Huoneiden seiniä päällystävät kuviolliset tapetit. Keto on huomannut, että ihmiset muuttavat harvoin pois Neristanista. Johan Persson Gäddan laatima asemakaava pohjautui renessanssin kaupunki-ihanteeseen, jossa korttelit olivat säännöllisiä suorakaiteita säännöllisesti kulkevien katujen muodostamassa verkostossa. Keto kertoo turistien tapaamisen olevan hauskaa, sillä rauhallisilla kaduilla vierailijat piristävät tunnelmaa. Hän kutsuu vierailijat sisälle asti katsomaan, miltä Neristanin asunnossa näyttää. Vierekkäin rakennetut talot sulkevat sisälleen piha-alueet, joissa monella on erillisiä ulkorakennuksia. Täällä on turvallista ja kotoisaa. Neristanissa asuvan Kedon silmissä asuinalue on säilyttänyt henkensä. –?Sanon turisteille, että excuse me, puhutteko englantia vai oletteko suomalaisia. Ulospäin tuijottavat patsaat olivat merkkinä siitä, että talon isäntä on poissa kotoa. Vaikka Neristanin puutalot sulautuvat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, voi katumaisemasta erottaa entisaikojen varallisten ja vähemmän varakkaiden talot helposti, Kultala kertoo. Kun poistin vanerit, paljastui sen alta vanha katto, joka on perinteinen osa tätä taloa. En minä lähde ainakaan. Sata tarinaa 71/100 V aaleanpunaiset, keltaiset ja vihreät puutalot seisovat vieri vieressä Kokkolan Neristanissa. Hänen asuinaikanaan monia taloja on vuosien varrella entisöity ja kunnostettu, mutta korjaukset on tehty perinteitä kunnioittaen. Vanhakaupunki on rakennettu aikaan, jolloin kaikki valmistettiin puusta. Kultala kertoo, että vielä ennen 1600-luvun kaavoitusta asuintalot olivat tonttien perällä. Myös talojen kivijalkojen korkeudella ilmaistiin varakkuutta. Ja siellä missä on nyt vessa, oli ennen puuhella. –?Sain hyvän syyn siivota komerot ja tavata uusia ihmisiä. Betonin keskellä elää puinen kaupunki Elsbet Keto haluaa näyttää Neristanin vierailijoille, millaiselta kaupunginosa näyttää kauniiden julkisivujen sisäpuolella Elsbet Keto on viihtynyt Neristanissa yli 40 vuotta. Vanhankaupungin katujen tallaajalle julkisivut tulevat tutuiksi. Kedon koti on juuri sellainen, kuin voisi ulkoa päin kuvitella. Usein turistit hämmästyvät, että onko täällä todella tällaistakin, Keto kertoo. Ihmiset eivät lähde täältä helpolla. Neristanin talojen perinteet ovat peräisin 1600-luvulta. 1700-luvulla puutalokaupungissa asui paljon laivanvarustajia, -rakentajia, merimiehiä ja käsityöläisiä perheineen. Talojen kivijalkojen kupeessa kukkii loppukesän viimeisiä oransseja ja keltaisia unikkoja. Erityisen iloinen Keto on kotinsa katosta, joka paljastui remontin jälkeen vanerilevyjen alta. –?Siihen aikaan patsaiden asento toimi eräänlaisena viestinä talon naisten ystäville. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 15 TORSTAI KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus Keskipohjanmaan 100-vuotissyntymäpäivään, joulukuun 4:nteen päivään mennessä Keskipohjanmaassa ilmestyy kaikkiaan sata Keski-Pohjanmaata koskettavaa tarinaa, maakunnan ihmisistä ja tapahtumista, historiasta aina nykypäivään. Rakennustapa teki taloista tulipaloille alttiita, ja kaavoitusta päätettiin muuttaa. Alueen asukkaat pystyivät ilmaisemaan arvoaan rakennusratkaisuilla. Siellä missä Kedon kodissa on nyt keittiö, oli ennen vessa. Naapurit ovat mukavia, ja kadulla ihmiset tervehtivät toisiaan, Keto sanoo. Pidän vanhasta tyylistä, ja olen aina seurannut vanhaa, Keto kertoo. Elina Ukkonen, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat Elsbet Keto esittelee kotiaan Neristanissa vieraileville turisteille. Ennen eläköitymistään kirjastonhoitajana työskennellyt Keto on asunut Neristanissa yli 40 vuotta. Keto teetti uuden portin, jonka malli otettiin läheisen palokujan portista. Erityisen iloinen Keto on kotinsa katosta, joka oli aluksi piilossa edellisten asukkaiden jäljiltä. –?Ennen talon katossa oli vanerit. Vaikka puutalokaupungin kadut tunnetaan pääosin rauhallisina, tapahtumat vetävät askelia paikalle. Viime vuonna Keto oli mukana kirpputoripäivän ohjelmassa. Myös hänen kotinsa kivijalan juurella kasvaa unikoita, joiden keltaoranssiin loiston eteen Keto tekee töitä. Kedon pihaa koristavat perennat sekä valkoiset ja vaaleanpunaisia ruusupensaat. Se oli mukavaa, Keto sanoo. Kun Elsbet Keto muutti Neristaniin, hänen pihallaan oli kaksi omenapuuta. Nykyisen Neristanin asukkaat ovat tavallisia ihmisiä, Keto kuvailee. Jos talo tuhoutuisi Neristanissa esimerkiksi tulipalon seurauksena, ei taloa saisi rakentaa samalle paikalle oman mielensä mukaan. 1970-luvun lama ja huono taloudellinen tilanne pysäyttivät suunnitelmat, ja uusien talojen rakentaminen meni jäihin. Nykyään suljetut piha-alueet synnyttävät salaperäisyyttä. Toinen oli kuitenkin kaatunut, joten molemmat puut vietiin pois. Hänen muuttaessaan vanhaankaupunkiin talon pihalle ei ollut porttia. Kuusi ruutua kertoivat hyvästä ja varakkaasta suvusta, kun taas vähemmän arvokkaissa taloissa ikkunaruutuja oli neljä
–?Hyvä juttu, että tyttö sai töitä, äiti tuumii. Jännittääkö. – Lehti on elänyt maakunnan sydämensykkeen mukana ja pitänyt yllä uusien ideoiden ja sivistyksen viiriä, Kluukeri kiteyttää. –?Eiköhän tässä vähitellen tutustuta, lupaa Suvi Koskenlaine. Oheisohjelmana oli keppihevoskisaa, ratsastusmahdollisuutta ja ravurin kyytiä tandemkärryillä. Mikä on kokkolalaiselle luonteenomaista. Sitä esitellään sekä ennen päiväjuhlaa että sen jälkeen. Lähitulevaisuuden toimintani painottuu kuntastrategian päivittämiseen, ja tietysti esimiestehtävät sekä päivittäiset rutiinit vaativat oman aikansa. Juhlaohjelman kulku on suunniteltu noudattamaan vanhaa iltamaperinnettä, kertoo juhlatoimikunnan jäsen, kyläläinen Eeva-Inkeri Kluukeri. Valmistuttuaan Koskenlaine on ennättänyt hankkia työkokemusta sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. syyskuuta elettiin ratkaiseva vaihe sanomalehti Keskipohjanmaan alkuhistoriasta, kun lehden perustamisesta päätettiin maalaisliiton Keski-Pohjanmaan piirin kokouksessa Väliviirteen Nuorisoseurantalolla, joka tunnettiin myös nimellä Rientola. ki! Mistä haluaisit lukea?. KP/KAISA SUOMALA Väliviirteellä juhlitaan lauantaina 100-vuotiasta maakuntalehteä Nuorisoseuralla tehtiin historiaa sata vuotta sitten Juhani Rintakumpu OULAINEN (KP) Suvi Koskenlaine, 32, aloitti Oulaisten kaupunginsihteerinä elokuun alussa. Kunnallissektori uusi haaste Kunnallishallinnosta Koskenlaineella ei ole suoranaista aikaisempaa työkokemusta. KP/JUHANI RINTAKUMPU SUVI KOSKENLAINE . Keskeisiä tehtäviä kaupunginsihteerillä ovat valtuuston ja hallituksen kokousten pöytäkirjojen pitämiset sekä osallistuminen esityslistojen laadintaan. Aidon kokkolalaisen luonteen määritteleminen on vaikeampaa hänelle itselleen kuin ulkopuoliselle. ”Hyvä juttu, että tyttö sai töitä” Oulaisten kaupunginsihteeri Suvi Koskenlaine on äitinsä esimies Pirjo Kunelius YLIVIESKA (KP) Suomenhevosen päivää ja Yhteinen maaseutumme -tapahtumaa vietettiin keskiviikkona koko päivän Ylivieskan Ravikeskus Keskisessä. –?Onneksi taidamme saada lausuntaakin, sitähän oli aina iltamissa, hän sanoo. Kluukeri on itse mukana esiintyjänä ja kirjoittajana kuvaelmassa, sekin yksi muistuma iltamaperinteen ohjelmasta. Perheeseen kuuluu avopuoliso ja tämän poika. Osa sitä tuodaan juhlaan mukaan, sillä koululle on koottu näyttely sen historiasta. klo 14.00 Ullavan seurakuntakodilla Ullavan seurakuntakodilla Ly®li Hirsikangas Ly®li Hirsikangas (Kukkien ja lahjojen sijaan voit kar¥§ aa Veljeskodinreissukassaa paikan päällä.) Anna meille juttuvinkki! toimitus@kpk.. Kaupunginsihteerin tehtävään pääsemisen Koskenlaine kokee lottovoittona, sillä tällaisia hänen koulutustaan vastaavia paikkoja ei tule näillä seuduilla kovin usein tarjolle. Tietysti tämän kokoiselta paikkakunnalta ei voi vaatia kaikkia mahdollisia toimintoja, tuumii Koskenlaine, joka asuu avopuolisonsa ja tämän pojan kanssa Hussan alueella. Juhlaa pukkaa. –Lehtiyhtiön hallituksessa on myöhemminkin aina ollut kantavia voimia Lohtajalta, Kluukeri sanoo. –?Vastuullani on joitakin hankkeita ja projekteja. Piipsjärven maaja kotitalousnaiset keittävät noin sata annosta luomupuuroa, ja tällä tavoin Ylivieskassa oltiin mukana luomupuuron syönnin maailmanennätyksessä. Kokkola-päivän ohjelmaan sisältyy myös oppikoululaisten kirjoituskilpailujen palkintojenjako. Mikä on ominaista aidolle kokkolalaiselle. klo 14.00 su 17.9. Itse nuorisoseurantalo on juhlapäivänä auki tutustumista varten. Hän tietää milloin on annettava periksi ja milloin on pidettävä kiinni vaatimuksistaan. Esimiehenä olen ehdottomasti enemmän ihmisjohtaja kuin asiajohtaja. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Ulkopuolinen havaitsee selvemmin nyanssit kokkolalaisen monivivahteisessa luonnonlaadussa. Lauantaina Väliviirteen koululla vietetään pönöttämätöntä kyläläisten juhlaa, vaikka juhlinnan kohteena on sata vuotta täyttävä maakuntalehti, tähdentävät Paula Keski-Korpela ja Eeva-Inkeri Kluukeri. Raviradan varikolla Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti samaan aikaan myös tammaja varsanäyttelyn. Niinpä luottamushenkilöissä ei ole etukäteen kovin monia tuttuja. Ensimmäinen piirre, jonka ”nahkakaupungin” asukkaaseen tulee yhdistäneeksi, on ilmeinen liikemiesvaisto, jolla hänet on useimmiten varustettu. Työskennellyt aikaisemmin palkkalaskennassa ja alan esimiestehtävissä sekä henkilöstöhallinnossa Pirkanmaan Osuuskaupassa, Visma Oy:ssä ja Kirkon palvelukeskuksessa Oulussa. –?Kylältä tuli sen idea ja ajatus. Nuorisoseuran ja lehden keskeinen perustaja ja pitkäaikainen päätoimittaja Josua Ruotsala on Väliviirteeltä, ja lehden perustamiseen tarvittavaa osakepääomaa kerännyt Frans Hanhisalo on lohtajalainen. Vanhoillekin kokkolalaisille avautuu aivan uusia näkymiä. Samoin välillä vierähti vuosia muualla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Jaak. –?Kauppatieteet tulivat kuvaan, kun halusin suuntautua esimiestehtäviin. Perhetapahtuma pääsi vauhtiin iltapäivällä, jolloin suomenhevosen monikäyttöisyyttä esiteltiin työhevosena, ravurina, ratsuna – myös monté-lähdössä. Tänään keskiviikkona Koskenlaine osallistuu ensimmäisen kerran Oulaisten kaupunginvaltuuston kokoukseen. Naisten mielestä sanomalehden ja Lohtajan historiat kietoutuvat paljolti yhteen. Illan päätti poniravilähtö. Pirjo Laakso suhtautuu tilanteeseen muutoinkin mutkattomasti. Päivälleen sata vuotta sitten eli 9. . Tapahtumassa jaettiin yrityksille informaatiota ja myös ProAgria Oulu ry:n hankkeet esittäytyvät. Nuorisoseurantalo sijaitsee muutaman sadan metrin päässä koulusta. Suvi Koskenlaine seuraa kaupunginsihteerin tehtävässä pitkän työuran jälkeen eläkkeelle siirtynyttä Maarit Grekulaa. Yksi alaisista on Koskenlaineelle aika tuttu henkilö, sillä hänen äitinsä Pirjo Laakso työskentelee palkkasihteerinä. Koskenlaine sanoo tehneensä viime vuosina pitkiä päiviä, koska työ on ollut Oulussa saakka. Luennon jälkeen Jauhiainen esitteli tamma Tulimajan kanssa työnäytöksessä, miten korsi kaatuu niittokoneella. Suomenhevosen parhaat puolet esillä Ylivieskassa KUTSUT Vietän merkkipäivääni Vietän merkkipäivääni su 17.9. Tämä tapahtuu mukavasti esittelyjen ja kiertokäyntien muodossa. Hallintokeskuksen tiimiin kuuluu myös hänen äitinsä Pirjo Laakso. /ilmoitatapahtuma. Kylän juhla Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Paula Keski-Korpela ja Eeva-Inkeri Kluukeri kertovat, että lauantain tapahtuma on kylän juhla. Pohjanmaan Vossikan Markku Jauhiainen kertoi aamupäivällä Ylivieskan alakoululaisille suomenhevosen historiaa. Tällä tavalla järjestyy kaupunkilaisille tilaisuus erilaisiin tutustumisiin, joihin ei muuten olisi mahdollisuuksia. Vuonna 2014 hän palasi Oulaisiin, ja työpaikka löytyi Oulusta Kirkon palvelukeskuksen palveluesimiehen tehtävästä. Haluamme nostaa esiin sen, että täällä on tapahtunut jotain mielenkiintoista ja tärkeää. /tapahtumat. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. Avustusta on saatu KeskiPohjanmaan kulttuurirahastosta, Keski-Pohjanmaan liitosta ja Kokkolan kaupungilta. Aloittanut Oulaisten kaupunginsihteerinä elokuun alussa. . Mielestäni hän on hämmästyttävän hyvin osannut sopeuttaa tekemisensä ja tekemättä jättämisensä ns. Suurin osa esiintyjistä on löytynyt oman kylän väestä, mutta juhlapuheen pitää juhlittavan maakuntalehden entinen päätoimittaja Lassi Jaakkola. Tapahtuma juhlistaa myös suomenhevosen kantakirjan perustamisen 110 vuoden merkkipaalua. Kaupungin on päästävä elävään kosketukseen asukkaidensa kanssa. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. Suomi 100-vuoden statuksen saanutta juhlaa järjestetään talkoilla. Kaikkiaan kaupunginsihteeriksi haki 17 henkilöä. Vaikka juhlaa järjestävät kyläläiset kyläläisiä varten, ei talkoolaisten mielestä ole yhtään pöllömpi idea muistaa juhlassa sata vuotta täyttävää maakuntalehteä. Parhaaseen suoritukseen ylti ruotsalaisen yhteislyseon VII lk:n oppilas Carl Rotkirch, jonka kokkolalaisen luonnetta käsittelevän kirjoituksen käännöksen julkaisemme seuraavana. Osastonhoitaja Sirkka Laine Kokkola ehti oikeastaan jo liaankin kauan nukkua tässä suhteessa prinsessa Ruususen unta, joten oli kovasti paikallaan, että Kokkola-päivää ruvettiin viettämään. Suvi Koskenlaine aloitti Oulaisten kaupunginsihteerinä elokuun alussa. Erikoistumisopintonsa Koskenlaine teki henkilöstöjohtamisesta. Kauppatieteen maisteri on myös hallintokeskuksen esimies, ja alaisia on kymmenkunta. Pirjo-äiti naurahtaa, kun kysyn, onko tyttö pomotellut äitiään. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 16 PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. Vaikka on vaarallista yleistää yksittäistapauksia, haluaisin kuitenkin mainita monen kokkolalaisen osoittaman ennakkoluulottomuuden. Oulussa ennätin kulkea 2,5 vuotta, ja koko ajan etsin töitä lähempää Oulaista. 3: 5 Aurinko nousee: Kokkolassa 06:28 (pimeys päättyy 5:38) Ylivieskassa 06:22 Helsingissä 06:29 Utsjoella 05:57 Aurinko laskee: Kokkolassa 20:21 (pimeys alkaa 21:11) Ylivieskassa 20:16 Helsingissä 20:06 Utsjoella 20:20 Nimipäivät tänään: Miro, Milo, Arho, Arhippa ruotsinkielisillä Regina, Roy ortodokseilla Johannes, Juhani, Juha Nimipäivät huomenna: Taimi ruotsinkielisillä Göte, Göta ortodokseilla Maria, Mari, Maija, Marja, Marjatta, Meeri SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Kaisa Suomala LOHTAJA (KP) Väliviirteen koululla muistellaan ensi lauantaina historiallista kokousta. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. Kultaseppä Unto Kantola On kaksi erittäin hyvää syytä Kokkola-päivän idean jatkuvalle hengissä pitämiselle. ”ajan hengen” mukaan. Miesten haudoille tehdään juhla-aamuna muistokäynti. Hän on kuitenkin päässyt hyvään alkuun, ja kokeneemmat kollegat ovat tarjonneet apuaan. Pirkko Tuomaala ja Jarmo Seikkula ovat koonneet näyttelyyn valokuvia, historiikkia ja elokuvaja muita ohjelmajulisteita. Ihmisjohtajan Oulun työreissut loppuivat Koulunsa Oulaisissa käynyt Suvi Koskenlaine opiskeli Vaasan yliopistossa muutaman vuoden saksan ja ruotsin kieltä, mutta hän vaihtoi myöhemmin opintosuunnan kauppatieteisiin. –?Olen lähes koko työurani tehnyt palkanlaskentaan ja henkilöstöhallintoon liittyviä töitä sekä esimiestehtäviä. 32-vuotias kauppatieteen maisteri on asunut kouluvuotensa Oulaisissa, johon palasi vuonna 2014. –?Ei minua oikeastaan jännitä, sillä olen jo tähän mennessä osallistunut muutamaan kaupunginhallituksen kokoukseen. Ihmeteltävänä oli alavieskalaisen Jenni Jylkän erikoisia kanarotuja, minipossuja ja lampaita. Hänellä on menestykselliseen kaupantekoon vaadittavaa psykologista silmää. –?Oulainen on hyvä paikka asua, ja täältä löytyvät hyvät palvelut. . . Keskipohjanmaa 7.9.1967 Mitä mieltä olette Kokkola-päivästä
Heitä tutkitusti kiinnostavan sisällön joukkoon pääset kätevästi yhden osoitteen kautta: karkimedia.?/paattajat . Kauttamme saat viestisi perille 850 000 päättäjälle viikoittain. 927 000. Tavoittelemasi päättäjät kuluttavat keskimääräistä enemmän aikaa painetun ja digitaalisen sanomalehden parissa. KMT 2016, TNS Atlas 2016. päättäjistä* 92 % Tavoita Kovimmat kaupantekijät käyttävät Kärkimediaa. Päättäjä: johtaja, ylempi toimihenkilö, yrittäjä, est. Haluatko tietää lisää. *Painetut lehdet + digitaalinen sisältö. Se on reippaasti enemmän kuin kaupallisilla tv-kanavilla tai perinteisillä päättäjämedioilla. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 17 Kärkimedia on Suomen tavoittavin päättäjämedia Kärkimedia tavoittaa päättäjät ylivoimaisesti parhaiten. Soita Tompalle! 050 549 8180 Tom Jungell Toimitusjohtaja Kärkimedian 32 sanomalehteä, verkkopalvelua ja mobiilisivustoa, 24 tablettilehteä ja 27 videopalvelua tavoittavat 3,8 miljoonaa suomalaista joka viikko
First North -yhtiö Verkkokauppa.com vahvistui 3,2 prosenttia, kun yhtiö kertoi aloittavansa lemmikkieläinten ruuan myynnin. Meyer Turku aikoo kasvattaa telakan tuotannon kolminkertaiseksi vuoden 2014 tasosta. ”Tällä vuosikymmenellä on sijoitettu nimenomaan uusiutuvaan energiaan” Mykkänen huomauttaa, että raportissa nostetaan esille vanhoja sijoituksia, joita ei enää tehtäisi. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 18 TALOUS LYHYESTI PÖRSSIKATSAUS OMX Helsinki -0,3% 317,66 0,26% 21808,93 Dow Jones Industrial 0,24% 0,000 %-yks. Yhtiötä kiinnostavat sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset sekä vesivoima. Exelin näkemystä tukee myös yhtiön viime syksynä ostaman kiinalaisen komposiittivalmistajan konsolidointi. Porilaisen Karellin äiti oli Kkauppias ja isä lihanleikkaaja teurastamolla. Heinäkuu oli jo yhtiön historian paras myyntikuukausi. Minun lapseni ovat syntyneet 1990ja 2000-luvuilla, ja eiväthän he syö makkaraa yhtään –?jos jääkaapissa on nakkipaketti, minä sen saan syödä. Yhtiö arvioi, että liikevaihto ja liikevoitto eivät vain kasva, vaan ne kasvavat merkittävästi viime vuodesta. Pankin mielestä kurssilasku on mennyt överiksi. Toinen vaihtoehto Kööpenhamina olisi kiristänyt osinkojen lähdeverotusta. Helsingissä yleisindeksi OMXH kääntyi 0,2 prosentin nousuun. Poutun toimitusjohtaja Mikko Karell kulkee työssään Kannuksen ja Helsingin väliä. Nordea Bankin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos kertoo tiedotteessa, että päätöksen taustalla on huolellinen arvio konsernin haasteista. Nordea pettyi keväällä siihen, että pankeille määrätyt vakausmaksut olivat kohoamassa Ruotsissa. Osittain aiemman työelämän tuoma ajatus on se, että siipikarja tulee näyttäytymään vahvemmin Poutun valikoimassa. –?Suomessa juuri vieraillut Ghanan opetusministerikin korosti minulle, että tuokaa meille yrityksiä ja riskirahoitusta älkääkä lahja-apua, hän lisää. Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi painottaa, että Finnfund pyrkii auttamaan kehitysmaita nousemaan omille jaloilleen. –?Pienessä siipikarjayhtiössä opin sen, mikä etu on pienen yrityksen ketteryys suhteessa asiakkaaseen, pystytään tekemään nopeita päätöksiä jotka näkyvät heti tuotannossa. Ammattiliittojen keskusjärjestö LO toivoo, että vähennyksen palauttaminen kannustaa työntekijöitä palaamaan liittojen jäseniksi. Yhtiön mukaan lemmikkiruoka on Suomessa rajusti ylihinnoiteltua. Hänen alkuperäinen koulutuksensa on ravintola-alalta, mutta historia on jo sitä varhaisempaa perua. Kauppakamarin tervetulokukat olivat iloinen yllätys, ja Kannuksen yrittäjät ovat jo halunneet tutustumispalaveria. Kiinnostus alaan on ikään kuin verenperintöä, Mikko Karell kertoo. Kronfågelilta Varsinais-Suomesta Poutulle siirtynyt Karell tulee oman arvionsa mukaan tuttuun taloon, jossa infra on hyvässä kunnossa ja töissä hyviä ihmisiä, mutta fokus ja oikeat asiakkaat tällä hetkellä hieman hukassa. Sadattuhannet erosivat niistä, kun vähennys aikanaan poistui. Nordean pääkonttorin siirto Suomeen kiillottaa Suomen brändiä houkuttelevana pääkonttoripaikkana ja vankistaa fi nanssialan osaamista Suomessa. –?Fossiilisiin polttoaineisiin ei ole sijoitettu vuoden 2012 jälkeen lainkaan, paitsi silloin kun se on mahdollistanut uusiutuvien käytön samassa kohteessa, Mykkänen alleviivaa. Ketjumyynti kasvoi 20,3 prosenttia ja vertailukelpoinen ketjumyynti 12,8 prosenttia viime vuodesta. Nordea perusteli päätöstään sillä, että EU:n sisällä sen toimintaedellytykset ovat samat kuin eurooppalaisilla kilpailijoilla. -0,161% Euribor 12 kk 54,19 1,00% 4,48 -0,19 04 05 06 07 08 09 9000 9200 9400 9600 9800 10000 10200 04 05 06 07 08 09 -0,4 -0,3 -0,3 -0,2 -0,2 -0,1 Nousijat Exel Composites 8,11 Orion A 6,16 Orion B 5,72 Talenom 2,25 F-Secure 1,94 Laskijat QPR Software -5,26 Ahlstrom-Munksjö -2,61 Digia -2,27 Tokmanni Group -1,99 Cramo -1,95 OMX Nordic Euribor 3 kk Energia Euro Raakaöljy Brent, spot USD/tynnyri Sähkö Nord Pool, spot senttiä/kWh Lähde: Kauppalehti / kauppalehti.. Vankat Juuret Suomessa Käytännössä kotipaikan siirto aiotaan toteuttaa rajat ylittävänä käänteisenä sulautumisena, jossa Nordea Bank AB sulautuu pian perustettavaan suomalaiseen tytäryhtiöön. –?Kehitysmaat eivät voi olla ikuisesti rikkaiden maiden kehitysavun varassa. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen on tyytyväinen Nordean ratkaisuun siirtää konsernin pääkonttori Suomeen. KP/KAISA SUOMALA Uutta kohti ketterästi Pitkän linjan lihamies lisäisi siipikarjan osuutta Poutun tuotteissa Olli Kuivaniemi HELSINKI (STT) Pitkään jatkunut vellonta päättyi, kun fi nanssikonserni Nordea kertoi siirtävänsä kotipaikkansa Suomeen. Inderes laski yhtiön tavoitehintaa 7,03 eurosta 5,70 euroon ja piti voimassa vähennä-suosituksen. Verovähennysoikeus poistettiin porvarihallituksen aikana vuonna 2007. Meillä on investointien valmistuttua yksi maailman moderneimmista ja tehokkaimmista runkotuotannoista, joka mahdollistaa tuotantomme lisäämisen, sanoi runkotuotannon johtaja Mika Heiskanen. Vähennys astuisi voimaan ensi vuoden heinäkuusta lähtien. Nyt lähdeverotus pysyy entisellään. –?Siirto on tärkeä strateginen askel, jolla tähdätään siihen, että Nordealla on tasavertaiset toimintaedellytykset eurooppalaisten kilpailijoiden kanssa, Wahlroos sanoo ja jatkaa päätöksen olevan asiakkaiden, osakkeenomistajien ja henkilöstön etujen mukaisen. Verkkomyyntien jäljiltä yhtiön kassassa on 4,1 miljardia euroa. Tämän takia kovin paljon Suomen verotulot eivät välttämättä vankistu. –?Rakennamme Turun telakasta modernia laivankoontitehdasta. Exel sai vauhtia koko vuoden näkymien nostosta. Uusiin investointeihin sisältyy muun muassa uusi levyosavalmistuslinja sekä uusi profi iliosavalmistuslinja. Pankki sanoi haluavansa arvioida Ruotsin ja Tanskan viimeaikaiset ilmoitukset, joiden mukaan maat selvittävät mahdollista liittymistä EU:n pankkiunioniin. Lääketukkuri Oriolaa painavat toiminnanohjausjärjestelmän vaihdosta johtuvat ongelmat lääkejakelussa. Nordean liiketoiminta Pohjoismaissa jatkuu ennallaan, eikä päivittäinen toiminta asiakkaiden näkökulmasta pankin mukaan muutu. Ruoan kanssa Poutun uusi nokkamies on ollut tekemisissä koko ikänsä. Linjat toimittaa suomalainen Pemamek. Finnwatch julkaisi keskiviikkona raportin, jossa se arvosteli kehitysrahoitusyhtiö Finnfundia siitä, että se on sijoittanut rahastojen kautta muun muassa fossiilisiin polttoaineisiin, lihantuotantoon ja yksityiskouluihin. Oikeusministeri Antti Häkkänen ja ulkomaankauppaja kehitysministeri Kai Mykkänen eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona. Exel ampaisi 8,9 ja Orionin B-osake 5,7 prosenttia. Hänellä on koti ja perhe Helsingissä, jossa hän jatkossakin työskentelee osan viikosta asiakasja verkostotapaamisissa; Kannuksessa hän sanoo olevansa osaviikkoinen ”leirimajoittuja”. Myös alan painoarvo voi vankistua. Nordean hallitus päätti käynnistää emoyhtiön kotipaikan siirron Ruotsista Suomeen. Varsinaiseen kiitoon jäivät komposiittivalmistaja Exel Composites ja lääkeyhtiö Orion. –?Kaikenikäiset ihmiset syövät vaaleaa lihaa entistä enemmän. Ruotsi aikoo palauttaa ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Vähennyksen palauttamista on perusteltu oikeudenmukaisuudella, sillä työnantajat saavat edelleen vähentää työnantajaliittojen jäsenmaksut. Nordealla on vahvat juuret myös Suomessa, ja 90-luvun fuusioiden yhteydessä ilmassa oli maaotteluhenkeä Suomen ja Ruotsin välillä nyttemmin pohjoismaisessa Nordeassa. Kymmenen viime vuoden aikana pankin sinivalkoisuus on jälleen ollut kasvussa. Verkostoa hän toivoo syntyvän myös Keski-Pohjanmaalla. Orionin molemmat osakkeet piristyivät suosituksen nostosta. Nordea on ollut tähänkin saakka iso veronmaksaja Suomessa. Valvonta ja riskit puhuttaneet Nordean aiemmat sivuliikeveivaukset ja nyt pääkonttoripohdinta ovat Suomessa herättäneet keskustelua valvonnasta ja riskeistä. Nordean hallitus päätti keskiviikkona käynnistää emoyhtiön kotipaikan siirron Ruotsista Suomeen. Tuominen totesi STT:lle, että siirron myötä merkittävät toimijat ovat saman valvontakäytännön ja samojen vaatimusten piirissä. Valvonnasta vastaavat Euroopan keskuspankki ja Finanssivalvonta. Karell tulee tekemään työtään lähellä asiakkaita. Elokuusta tuli historian toiseksi paras.Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi Reutersille, että yhtiö etsii ostokohteita. Esitys sisältyy ensi vuoden budjettiesitykseen, jonka yksityiskohdat julkistetaan myöhemmin. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Sinivalkoiset värit vahvistuvat Nordeassa pääkonttori Suomeen Reeta Paakkinen HELSINKI (STT) Ulkomaankauppaja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) kritisoi jyrkästi Finnwatchin raporttia, jossa kansalaisjärjestö esitti, että Suomen kehitysyhteistyörahoilla olisi tehty kyseenalaisia sijoituksia. Yksi Karellin oivalluksia on se, että Pouttu on sopivan kokoinen yhtiö palvelemaan asiakkaita ketterästi. Eikä se ole ihme, että elintarvikealalla monellakin ovat oikeat asiakkaat hukassa, sillä kuluttajat polarisoituvat ja hajaantuvat yhä pienempiin ryhmiin, joita ei enää määritä välttämättä esimerkiksi ikä. Alun perin Nordean odotettiin kertovan pääkonttoripäätöksestä jo kesän aikana. Suomalaisille piensijoittajille Helsinkiin asettuminen on hyvä uutinen. B-osake laski 0,8 prosenttia. Se aikookin myydä niitä 25 prosenttia Suomen markkinahintaa halvemmalla.Kotipizza puolestaan nousi 1,1 prosenttia, kun yhtiö kertoi hyvästä myynnin kasvusta elokuussa. Näillä mietteillä Poutun toimitusjohtaja Mikko Karell lähtee syyskuussa alkanutta työtään toteuttamaan. Alkuvaiheessa Nordean tulee hakea Suomesta toimilupaa. Pienet muutokset tapahtuvat nopeasti: se voi olla yksi vuosi, kun karpataan ja toinen, kun vedetään nyhtökauraa. Ensimmäinen asia on tunnistaa se meidän kuluttaja, Mikko Karell sanoo. Finnwatch kyseenalaisti sijoitukset kuntosaleille ja kahviloihin Finnwatch ruotii raportissaan sitä, että kehitysyhteistyörahaa on sijoitettu myös yrityksiin, jotka palvelevat keskiluokkaa: esimerkiksi rakennuttavat luksustaloja tai pyörittävät kahviloita ja kuntosaleja. Ihminen muuttaa ostokäyttäytymistään nopeasti: enää ei myydä neljääkymmentä vuotta sinistä lenkkiä tai kahtakymmentä viittä vuotta hunajamarinoitua broilerisuikaletta. Nordean osake noteerataan myös jatkossa Helsingin, Kööpenhaminan ja Tukholman pörsseissä. Investointiuutista kiitteli myös Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen, joka näki siinä merkin, että Suomessa kannattaa investoida korkean osaamisen aloihin. Finanssivalvonta on pitänyt tärkeänä, että Suomen fi nanssisektorin merkittävä toimija olisi EU:n pankkiunionin valvonnassa. Myös ennakoitava sääntely-ympäristö painoi päätöksessä. Pankin mukaan siirron odotetaan koskevan vain hyvin rajattua määrää työntekijöitä. Nordea sanoo, että se on jatkossakin merkittävä veronmaksaja kaikissa neljässä Pohjoismaassa. USA:n dollareina 0,24 1,194 Ruotsin kruunuina 0,06 9,497 Ison-Britannian puntina -0,06 0,914 Japanin jeneinä 0,19 129,871 Venäjän ruplina -0,05 68,482 9457,00 HELSINKI (STT) Meyerin Turun telakka kasvattaa investointejaan 75 miljoonasta eurosta 185 miljoonaan euroon. Fortum vahvistui 0,5 prosenttia.Metsä Boardin B-osake jäi 0,8 prosentin laskuun. Meyer yli kaksinkertaistaa investointinsa Turun telakalla Anneli Hertsi Finanssikonserni Nordea kääntyi puolen prosentin nousuun sen jälkeen, kun yhtiö kertoi illalla pääkonttorinsa siirtämisestä Helsinkiin. –?Suurin osa Finnfundin sijoituksista tällä vuosikymmenellä on mennyt nimenomaan uusiutuvaan energiaan ja muihin kehityspolitiikkamme painopisteen aloihin, hän lisää. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER ”Finnwatch nosti esille pääosin vanhoja sijoituksia” Ministeri Mykkänen kritisoi Finnfundin kehitysmaasijoituksia ruotinutta raporttia TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsin hallitus esittää, että ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus palautetaan ensi vuonna. Hänellä on kokemusta osaksi omistamastaan pienestä siipikarjayhtiöstä ja sen vastapainona isoista yrityksistä: Suomen liha-alan jäteistä HK:lta ja Atrialta sekä ylikansallisesta elintarvikekonserni Nestléstä. Vähennyksen palauttaminen tulee maksamaan noin 2,7 miljardia kruunua vuodessa (noin 280 miljoonaa euroa). Finanssikonserni Nordea kertoi keskiviikkona siirtävänsä kotipaikkansa Suomeen. Rauhassa Karell haluaa tutustua myös oman talonsa väkeen. –?On vaikeaa nähdä, miksi tällaista toimintaa rahoitetaan kehitysyhteistyövaroilla, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala. Kuluttaja kyllästyy ja innostuu nykyisin nopeasti ja näihin impulsseihin pystytään vastaamaan, Karell kuvailee. -0,329% 0,000 %-yks. –?Kaupan lattialla olen kasvanut ja ensimmäinen työpaikka, josta olen saanut palkkaa, oli Sata-Hämeen osuusteurastamo, jonne menin 13-vuotiaana. Myös tavoitehinta nousi 49 euroon aiemmista 45 eurosta. Yrityksen pitää olla proaktiivinen, ei kysyä kuluttajalta, mitä tämä haluaa vaan osata tarjota se meidän juttu. Kannuksessa on tuotanto ja työkaverit, Helsingissä koti ja asiakkaat. Broileria sen sijaan menee, hän havainnollistaa. Pause-nappula on ollut pohjassa, kasvojen pesua ja piristystä tarvitaan. Niiden pitää saada oma tuotanto ja talous siihen kuntoon, että he voivat kustantaa kehitykselleen tärkeitä asioita itse, Kangasniemi sanoo. Sulautumisen odotetaan toteutuvan ensi vuoden jälkipuoliskolla, ja se edellyttää muun muassa sitä, että tarvittavat hyväksynnät saadaan viranomaisilta ja että osakkeenomistajat hyväksyvät siirron yhtiökokouksessa. Pääkonttoripäätös käänsi Nordean nousuun Kaisa Suomala KANNUS (KP) Potentiaalia on valtavasti, nyt pitää kääriä hihat ja ryhtyä tekemään. Mykkänen sanoo, että juuri normaalin yritystoiminnan avulla ”köyhimmät maat saadaan köyhyyden vähenemisen uralle”. Toki pääkonttoriin tuleva henkilökunta maksaa veronsa Suomeen, mutta yhteisöverotuotot maksetaan lähtökohtaisesti sen perusteella, missä maassa tulos syntyy. Uudet linjat valmistuvat vuoden 2019 alkuun mennessä. Nordea antoi osakkeelle ostosuosituksen, kun aiemmin oli voimassa myy. –?Siinä on laiva, joka kääntyy todella hitaasti, hän sanoo Nestléstä. Sen sijaan henkilöstövaikutukset ovat pankinkin mukaan rajalliset. – Keskitytään niihin, jotka ovat ne meidän asiakkaamme
Perjantaina 15. Joku uskalsi tunnustaa tarttuneensa kesän aikana useammin ristikkolehteen kuin romaaniin. Kuten Petri Tamminen toteaa, sitä lyhytproosan ja novellin menestyskulkua, jota aikanaan ennnustettiin, ei tullutkaan. Vaikka jäsenet olivat entuudestaan tuttuja toisilleen, yhteinen harrastus on lähentänyt. Galleria Brunoon asetellussa taulukokoelmassa on pääasiassa Penttisen uusia maalauksia, joskin mukana on pari teosta vuodelta 1990. Tämän viikon tiistaina oli syksyn ensimmäinen kokoontuminen. Hän toimii myös Trio Ramifi cationsin pianistina. Lähetyksen alussa jaetaan AVEK-palkinto, joka on tunnustus taiteellisesta työstä. Palolalle lukuharrastus on ollut rakas lapsuudesta asti, samoin Liisa Ijäkselle, joka hänkin kuuluu Lohtajan lukurinkiin. Työn lomassa hän on pitänyt tai osallistunut noin 140 taidenäyttelyyn. Näin tapahtui viitisen vuotta sitten. Hän tekee myös graafi sta suunnittelua ja kuvituksia. –?Paremminkin on niin, että ihmiset kaipaavat jotain ihan muuta kuin lyhyitä pätkiä. Täytyy odottaa, että ajatus kypsyy haluttuun muotoon. –?Rakennusteline on hyvä mielikuva. Hän kertoo läheisestä ja kaukaisesta avaruudesta. Samaa ajatusta kertoo taiteessaan toteuttavansa kirjailija Petri Tamminen. Monesti tekstiin jää rakennustelineitä itselle. Petri Tammisen viimeisin teos, Suomen historia, syntyi ihmisten haastatteluista ja muistoista Suomen itsenäisyyden vuosien varrelta. Viikkojen aikana Kuusiston koulun eli Toholammin yläkoulun liikuntasalissa on esillä Tähtitieteellinen yhdistys Ursan planetaario, jossa järjestetään kahtena iltana tähtitaivaan ilmiöitä esittelevät näytökset. Teoriaosuuden jälkeen väki siirtyy pihalle soveltamaan kuulemaansa. Valojen sammuessa planetaarion sisällä paljastuu kosmos pienoiskoossa: silmien tottuessa pimeään taivaalta erottuu tuhansittain tähtiä ja sen avulla voidaan helposti käsitellä yötaivaan ilmiöitä ja perusasioita Kuun vaiheista tähtien liikkeisiin Varttitunnin näytökseen mahtuu kerralla vain 25 henkilöä. Luennoitsijaksi saapuu dosentti ja yliopiston lehtori Pertti Rautiainen Oulun yliopistosta. Alttoviulisti Johanna Tuikka on toiminut vuodesta 2008 alttoviulun äänenjohtajana Oulu Sinfoniassa. –?Mielestäni ylipäätään kirja on paikka. –?Niissä saa tekstin suurennettua. –?Vähän harjottelin sitä tyyliä ensin ja panin miehet pohtimaan, kuinka paljon he syyllistyivät hegemoniseen maskuliinisuuteen ja pitäisikö heidän purkaa tätä myyttiä. –?Taulujen raamit tietysti osaltaan rajaavat värejä, mutta näissä teoksissa värit ovat ruodussa myös itse kuvissa. Esillä ovat uutteruus, valppaus ja sisu. Ehkä olemme kansana oppineet olemaan valppaana. Tuulikki Palola kertoo, että paljon keskustelua herätti aikoinaan lukupiirissä esimerkiksi Jari Tervon Matriarkka, joka kertoo inkeriläisten karusta kohtalosta Neuvostoliitossa ja heidän jälkeläisistään tämän päivän Suomessa. KP/INKERI TUIKKA. Suomalaisia säveliä kulttuurisalissa su 10.9. Ekin kuoseille on tunnusomaista toistuvuus ja rytmi, jotka syntyvät luovan työprosessin ja käsin piirtämisen myötä. Se on todella tarkkuutta vaativaa työtä. Rakennan nimittäin viulua Leif Kronqvistin vetämällä kurssilla. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. kaupallisesti. Tuulikki Palola kehuu lukupiirin ryhmähenkeä. Näyttelyn uusi työ on nimeltään Pakolainen varsin leveä teos kostuu neljästä osasta ja se kuvaa pakolaisen tulevaisuuden epävarmuutta niin lähtöhetkellä kuin perillä. Kati Salmén, Lohtajan ja Kälviän kirjastojen kirjastonjohtaja, on seurannut kehitystä paikallisesti ja valtakunnallisesti. Tammisen teksti on iskuja, havaintoja, konkretiaa. Mitä kuuluu kolmiulotteiselle taiteelle. Viikkojen aikana käydään tutkailemassa myös aitoa tähtitaivasta Pajamäen perinnekeskuksen alueella. Kirjastojen monien lukupiirien lisäksi on yksityisiä lukupiirejä, joista ei ole tarkkaa tietoa. Tuoreeltaan näkee eksotiikkaa, mutta tarkoitus on puhua ikuisia asioita. –?Olin aina ajatellut, että kun jään eläkkeelle, tulen lukupiiriin. Aholan mukaan moderneissa lukupiireissä ihmissuhteet ovat erilaisia kuin perinteisissä sukulaisuuden, elämäntavan tai asuinpaikan määrittelemissä yhteisöissä. Kirjailijan sen sijaan täytyy odottaa. Lohtajan kirjaston lukurinki on toiminut vuodesta 2009 saakka. –?Ennen kuin muisto hioutuu havaittavaksi ja kokemukset kuvattaviksi, kuluu yllättävän pitkä aika. –?Tunteet tuottavat muistoja, ja kertojana huomasin, että häpeä syyllisyys ja epäoikeudenmukaisuus tuottavat vahvoja muistoja. Huumori syntyy Tammisen mukaan siitä, kun tämä asetelma puretaan auki. syyskuuta esitetään kulttuurisalissa Tähtiviikkojen ilmaisnäytöksenä elokuva Gravity, vuonna 2013 ensi-iltansa saanut tieteiselokuva. Ihminen on ruumista ja mieltä, ja on kiva mennä paikkaan ja olla läsnä todellisuudessa. Tekstiilija pintasuunnittelija Reeta Ek vastaanotti Vuoden nuori muotoilija 2017 -palkinnon keskiviikkona. Filmi voitti seitsemän Oscaria, sen ohjaus palkittiin myös Golden Globe -palkinnolla ja Baftagaalassa. Ek on helsinkiläinen freelance-suunnittelija, joka on tehnyt pintaja tekstiilisuunnittelua muiden muassa Marimekolle, Lapuan Kankureille, Nansolle ja Samujille. –?Kun valikoin näyttelyn töitä, pyrin siihen, että niiden värimaailmat ja tekotavat sointuisivat jollain tavalla yhteen. Inkeri Tuikka (KP) LOHTAJA Lukupiirien suosio on jo vuosia ollut kasvussa. Tutkimuksen mukaan lukupiirien ydinryhmän muodostavat korkealle koulutetut keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset. Gravity oli kansainvälinen arvosteluja lipputulomenestys. Kaupunkilaisilla ei koskaan ole samaa mahdollisuutta nähdä tähtitaivasta niin upeana kuin vailla valosaastetta olevalla maaseudun väellä. –?Ydinporukka on pysynyt aika samana, toteaa Kati Salmén. –?Olosuhteet ovat kehittäneet vaarantajuisen ja osaansa pakotetun olennon. Palkinnon jakaa Design Forum Finland. Hänet tunnetaan erityisesti lyhytproosan ja lakonisen huumorin mestarina. –?Olen minimalisti, kirjoittaminen on pois ottamista. Tapahtuma on osa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin 30-vuotisjuhlaa. Lohtajan kirjaston lukuringin vetovastuu siirtyi hänelle hiljattain, samalla kun hän aloitti Lohtajan kirjastonjohtajana. Gummerus nimittäin julkaisi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kokoelman, jossa kymmenen kirjailijaa päivitti kotimaisia klassikkoja. Petri Tamminen on kirjailijavieraana Kälviän kirjastossa sunnuntaina klo 13, Ullavan kirjastossa sunnuntaina klo 18 ja Lohtajan kirjastossa maanantaina klo 18. Täytyy aloittaa nopeammin ja suoremmin, sillä lukija ei odota. Säde Erkkilä työskentelee pianonsoiton opettajana sekä säestäjänä Käpylän musiikkiopistossa. Esimerkiksi Kjell Westön voima on siinä, että hän piirtää niin ison maailman, että lukija tekee asunnon sinne. Sekin vaikuttaa, että e-kirjoja markkinoidaan näkyvästi kaupallisest. Hektisessä maailmassa romaani tarjoaa lukijalle pakopaikan. Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastoissa nähdään lähipäivinä kirjailijavierailulla Petri Tamminen. Hylkilä on kantaesittänyt useiden suomalaisten säveltäjien musiikkia. Tamminen keräsi muistoja esimerkiksi eri lukupiirien jäseniltä ympäri maata. Luova100 juhlistaa 100 vuotta täyttävää Suomea tuomalla esiin luovan alan tekijöitä, keräämällä heidän toiveitaan sekä kannustamalla nuoria luoville aloille. –?Mukava, kun tässä tulee kirjoja, joita ei itse tulisi luettua, Palola toteaa. On tajuttu, että kirjan ympärille voi rakentaa vaikka minkälaista toimintaa. Meidän vaaran ja häpeän tajumme on aika kehittynyt. Sopraano Annami Hylkilä on Sibelius-Akatemiasta valmistunut oopperalaulaja, jonka ohjelmistoon kuuluu keskeisesti kamarimusiikki. Planetaarioon pääsyä odotellessa voi juoda iltakahvit lukion yritysryhmän kahviossa tai tutustua tähtiharrastukseen Taivastelijoiden johdatuksella. Keskustelu käy aika ajoin kuumana, ja niin pitääkin olla. –?En yritä ottaa poliittisesti kantaa, mutta seuraan toki maailman tapahtumia. 1979) on hieno esimerkki ammattitaitoisesta ja luovasta nuoresta suunnittelijasta, jonka menestys on perustunut enemmän vahvaan ammatilliseen osaamiseen kuin tehokkaasti esille tuotuun suunnittelijabrändiin. Sitä katselemalla saa ajanmukaisen käsityksen maailmankaikkeudesta. Syitä suosion kasvuun Salmén näkee paitsi siinä, että tableteista on tullut kotien vakioelektroniikkaa, myös siinä, että tarjolla on ollut opastusta e-kirjojen käyttöön. Pajamäen tuvassa käydään Anselmi Kinnusen johdolla läpi, mitä tähtitaivaalla tähän aikaan vuodesta on näkyvissä ja miten tähtiä tunnistetaan ja paikannetaan. klo 14. Palkintoraadin mukaan Ek (s. Tamminen toimii opettajana Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kurssilla. Tähtiviikot järjestää Toholammin kunnan sivistystoimi yhdessä seutukunnan tähtiharrastajien ja yhdistysten kanssa. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Inkeri Tuikka 040 482 8095 (KP) Ismo Alangon, Kimmo Pohjosen ja Tuomas Norvion Pohjonen Alanko -yhtyeen konsertti lähetetään suorana internetin kautta tänään torstaina. Tamminen kirjoitti hiljattain uuden lopun Seitsemään veljekseen. Merkittävä sysäys lainamäärien kasvuun tuli sen jälkeen, kun kirjastojen e-kirjavalikoimiin saatiin kotimaista kaunokirjallisuutta. Orkesterityön ohessa hän toimii aktiivisena kamarimuusikkona Oulun seudulla sekä soittaa usein Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterissa. Arto Penttinen avasi näyttelyn tällä kertaa Galleria Brunossa. –Iloitsen joka sanasta, jonka saan pois, varsinkin, jos lukija ei huomaa, että on poistettu jotain. Hän opetti lähes 20 vuotta UUdenkaarlepyyn taidekoulussa, lisäksi hän on vetänyt lukuisia kursseja eri työväenopistoissa. Koska tähtiin tuijottelu vaatii säävarauksen, kannattaa seurata Tähtiviikot Toholampi 2017 -facebook-sivuja, josta saa ajantasaisen tiedon siitä, suosivatko sääolosuhteet tähtitaivaan kenttätöitä. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Lukupiirien suosio on korkealla Lohtajan lukuringissä Anni Jaakola, Veera Lassi, Raili Nissilä, Sirkka Tuoretmaa, Tuulikki Palola, Liisa Ijäs, Tytti Hyyppä ja Lohtajan ja Kälviän kirjastonjohtaja Kati Salmén (keskellä). Jopa väliaikapullat leipoo Toholammin musiikkitoiminnan tuki ry mittatilaustyönä illan tähtiteemaan sopiviksi. Syksyyn mahtuu toinenkin antologiatyö: sen puitteissa Tuntemattoman sotilaan naishahmoista kukin saa oman novellinsa. Viikkojen tapahtumat ovat tarjoiluja lukuun ottamatta kaikki ilmaistapahtumia. HEIMO RIIHIMÄKI Värien tiukkoja muotoja Tiina Ruotsala TOHOLAMPI (KP) Toholammilla ensimmäistä kertaa järjestettävällä Tähtiviikoilla yhdistyvät kulttuuri ja tiede. Idea omaan syystapahtumaan saatiin suoraan taivaalta. Opiskelijat kysyvät usein, mistä tietää, mitkä osat tekstistä pitäisi poistaa. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 19 LYHYESTI KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Elokuvan pääosissa ovat Sandra Bullock ja George Clooney. –?On perustettu lukupiirejä, ja kirjallisuustapahtumia tulee lisää. –?Tämä on uudehko ilmiö. Petri Tamminen toteaa lukemisen sosiaalisten muotojen monipuolistuneen. Tähtiviikkojen ajan on Toholammin kirjastossa esillä niin Tähtitieteellinen yhdistys Ursan näyttely kuin myös Viitojan koulun oppilaiden piirustuksia ja teemaan liittyviä kirjoja kirjaston kokoelmista. Hän jatkaa edelleen myös Kälviän kirjastonjohtajana sekä Kälviän kirjaston lukupiirin vetäjänä. Tamminen pohtii ankarien luonnonolosuhteiden merkitystä kansanluonteen muovautumisessa. He esittävät ohjelmaa eri vuosikymmeniltä reilun sadan vuoden aikavälillä, suomalaisesta kansallisromantiikasta nykymusiikkiin. Kati Salmén toteaa määritelmän osittain pitävän paikkansa myös Anders-kirjastojen lukupiirien kohdalla: suurin osa jäsenistä on eläkkeellä olevia naisia. Eräs heistä on lohtajalainen Tuulikki Palola. Kirjailijankin työ on karsimista Petri Tamminen käy sunnuntain ja maanantain aikana kirjailijavierailulla Kälviälle, Lohtajalla ja Ullavassa. Pohjonen Alanko -yhtyeen livekonsertti suorana verkosta TOHOLAMPI (KP) Toholammilta kotoisin olevat Annami Hylkilä ja Johanna Tuikka pitävät suomalaisen musiikin konsertin yhdessä pianisti Säde Erkkilän kanssa. Syyskuun viimeinen sunnuntai päättää Tähtiviikot aivan uudenlaiseen tiedettä ja musiikkia yhdistävään tapahtumaan kulttuurisalissa. –?Jos kirja aiheuttaa vain hymistelyä, se ei ole hyvä lukupiirikirja. Täytyy jättää tilaa lukijalle. Jos yritän kuvata vaikka rantaa, oli se sitten meren tai järven ranta, ei kysymys ole siitä, että lukija tulisi minun rannalleni vaan että lukija pääsisi tekstin kautta omalle rannalleen. Kirjailijavierailut lähikirjastoihin ovat osa Kokkolan kaupunginkirjaston Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia. Nauru raikasi, kun osallistujat kertoivat kesälukemisistaan ja -kuulumisistaan sekä analysoivat lukuringin viimeisintä yhteiseen käsittelyyn otettua teosta, Vappu Taipaleen kirjaa Vanha ja vireä. Tiedon ohella on tarjolla teemaan liittyvää tähtiaiheista musiikkia, jota esittävät lamppilaiset tai lamppilaislähtöiset nuoret muusikot. Näytöksistä vastaa naapuripitäjä Evijärven Taivastelijat ry. Lukulaseja käyttäville e-kirjat ovatkin hyvä vaihtoehto. Työn alla on myös uutta omaa tuotantoa, ei romaani vaan katkelmallinen teos. Lukupiirejä väitöskirjassaan tutkineen Suvi Aholan mukaan ihmiset viihtyvät samassa lukupiirissä pitkään, jopa vuosikymmeniä. Suomalaisia säveliä Toholammin Kulttuurisalissa Heimo Riihimäki PEDERSÖRE Värit tiukassa muodossa on Arto Penttisen uusimman näyttelyn otsikko. Elokuva kertoo astronauteista, jotka yrittävät selviytyä takaisin maahan avaruussukkulansa tuhouduttua. Planetaario on puhallettava kangaskupu, jonka sisälle heijastetaan tähtitaivas. Pajamäelle mennessäsi noudata perinnekeskuksen opastusta. Toholammin Tähtiviikot 11.–24.9. Hän keräsi aineistoa vuonna 2009 kaikkiaan 149 suomalaisesta lukupiiristä. Muutama vuosi sitten Arto Penttinen keskittyi veistoksiin. Ekillä on omaperäinen muotokieli, ja hänen töissään yhdistyy äärimmäinen herkkyys vahvaan ja selkeään otteeseen. Konsertti lähetetään verkossa osoitteesta www.luova100.fi klo 19.30 alkaen. Arto Penttinen on nykyisin vapaa taiteilija, siis eläkkeellä muista töistään. Hän kutsuu niitä nykyajalle tyypillisiksi, vapaaehtoisuuteen ja viihtyvyyteen perustuviksi ”kevytyhteisöiksi”, joihin kuitenkin saatetaan sitoutua jopa vuosikymmeniksi. Palola tunnistaa myös Suvi Aholan ajatuksen uudenlaisesta yhteisöllisyydestä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN Reeta Ekistä vuoden nuori muotoilija Inkeri Tuikka (KP) ”Pitää karsia liika todellisuus, kunnes jäljellä on kauneus tai muisto”, lausui Veikko Vionoja aikoinaan. –?Nyt minulla ei ole aikaa veistoksiin. Entä värien tiukat muodot. Toivon saavani viulun valmiiksi ensi keväänä. Tamminen kirjoittaa Riitaojan kotiväestä. Viime vuosina Palola on löytänyt myös e-kirjat. Kati Salmén yrittää valita lukupiiriin kirjoja, jotka herättävät ajatuksia ja mielipiteitä lukijoissa. Tähtiviikoilla taidetta ja tiedettä HELSINKI (STT) Tekstiilija pintasuunnittelija Reeta Ek on vuoden nuori muotoilija. Planetaarionäytökseen on vapaa pääsy. Kati Salmén kertoo e-kirjojen suosion kasvaneen huimasti viime vuosina. Lohtajan lukupiirissä viime vuosina käsiteltyihin kirjoihin kuuluvat muun muassa Ulla-Lena Lundbergin Jää, Kari Hotakaisen Ihmisen osa, Jonas Jonassonin 100-vuotias, joka karkasi ikkunasta, Eowyn Iveyn Lumilapsi ja Karin Erlandssonin Minkkitarha
pan PIMEITÄ TILAUSTARJOUKSIA! . 12.4513.00 Väderoch sjörapport. 06.56-07.00 Päivän mietelause. Hyvät, pahat yritystuet. 13.00 Pookin iltapäivä. Marko Maunuksela. YLE OULU RADIO 98.4. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 14:07 Copland: The Red Pony (Punainen poni), sarja orkesterille. 21.45-22.00 Ykkösvieras:. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). (Cesare Valletti, tenori, ja Leo Taubman, piano). RADIO EXTREM 99.7. 23.20-23.50 Efter Nio radio. 19.05-20.00 Radio Suomen Ilta. 17.30-18.00 Vega Kväll. 13.03-13.30 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.06-06.30 Morgonmusik. 08.00-08.10 Yle Uutiset. 12.00 Alueuutiset. 07.45 Sykettä Israelista. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 06.15-06.24 Aamuhartaus. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 06.50 Viikon teos. 08.1008.12 Urheiluradio. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. HERÄÄMINEN. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. (Peter Rösel, piano). 17.00-19.00 Uuden musiikin iltavuoro. (Pjotr Gluboki, basso, ja Neuvostoliiton valtion elokuvaork./Emin Hatshaturjan). Rahmaninov (sov.): Voi punaposkiani (Philadelphian Choral Arts Society ja Philadelphian ork./Charles Dutoit). cat primi toni (La Capella Reial de Catalunya ja Hesperion XX/Jordi Savall). 08.10-09.00 Ykkösaamu. 08.50 Päivän blogi. 18.00 Alueuutiset. Mozart: Konserttiaaria Misero, o sogno. 23.1006.00 Yöklassinen. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. cat (RKK/Timo Nuoranne). 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 06.33-06.54 Vega Morgon. 05.50-05.52 Merisää. 15.05-15.55 Kultakuume. 09.1010.00 Puheen Aamu. 11.4511.57 Valomusiikkia. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 17.00-17.30 Aktuellt 17. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 13.00 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 19.0319.05 Urheiluradio. 07.00 Parempi huomen. 21.55-22.00 Radio Suomen Ilta. 08.30-08.33 Regionala nyheter. 21.00-21.45 Musiikkia konsertin jälkeen. 05.5206.00 Melkein hereillä. Alajärven Seurakunta. 10.00-12.00 X3M Dag. 21.03-22.00 Kaff ekvarnen. 09.0009.05 Yle Uutiset. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 15.00 Toivon päivä. 22.0022.05 Yle Uutiset. 06.30-06.33 Regionala nyheter. 21.03-21.35 Päivä tunnissa. 23.0300.00 Yöradio. 22.05-23.00 Euroopan taivaan alla. 06.54-07.00 Andrum. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uskon ilta. 13.33-14.00 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.05-15.50 Alueradio. VOITA PUOLEN VUODEN KAHVIT! Palauta kuponki Kaupan ja Kulttuurin Yönä pe 8.9. 12.10-12.12 Urheiluradio. 18.0021.00 Iltaklassinen. 05.30-05.32 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 22.00-23.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 20.03-20.05 Urheiluradio. 20.05-20.06 Sää. 07:02 Franck: Allegretto ben moderato sellosonaatista A-duuri (Yo-Yo Ma ja Kathryn Stott). 12.50 Päivän blogi. (Angel Romero, kitara). 07.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 12.55-13.00 Suomen Radio. 17.35-17.55 Tamminiemen saunassa – Sekasaunan ilot. 08:00 Sanz (sov. 18.55-19.00 Radio Suomen Ilta. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 08.10-08.12 Urheiluradio. 11.03-12.00 Nosto. 07:08 Victoria: Magni. 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. 21.00-22.00 Puheen Ilta. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 070088200 (10,01 euroa / puhelu+pvm). Yle Uutiset ja sää. 15.00 Alueuutiset. 13.0014.00 Klassista kahteen. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 18.02 Avainradio. 03.0203.57 Yöhitaat. Osallistun Toyota Yaris Hybridin arvontaan 4.12.2017 OSALLISTU ARVONTAAN TUOMALLA KUPONKI KESKIPOHJANMAA -LEHDEN TELTALLE Keskipohjanmaa jalkautuu juhlavuonna lukijoidensa pariin. 06:15 Pärt: Magni. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. Elämä tsaarin puolesta. Hetkiä hautausmaalla. Humperdinck: Alkusoitto n:o 2 oopp. 16.15-17.00 Faunin iltapäivä. 02.30 Avoin raamattukoulu (u). 10.55 Viikon teos. Osallistun syyskorin ja puolen vuoden kahvien arvontaan 8.9.2017 . OTA KOKKOLA OTA KOKKOLA HALTUUN! HALTUUN! TUTUSTU KAUPANJA KULTTUURIN YÖN TUTUSTU KAUPANJA KULTTUURIN YÖN TARJOUKSIIN JA OHJELMAAN TARJOUKSIIN JA OHJELMAAN TÄSSÄ.FI -SOVELLUKSEN TÄSSÄ.FI -SOVELLUKSEN OPPAASSA! OPPAASSA! LUE LISÄÄ: WWW.KP24.FI/KKTARJOUKSET LATAA ITSELLESI TÄSSÄ.FI ILMAISEKSI SOVELLUSKAUPASTASI > ANNA SIJAINTITIETOSI > VALITSE OPPAAT > KAUPAN JA KULTTUURIN YÖ Nimi Lähiosoite Postinumeroja toimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite 8.9.2017 . RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 15.00 Iltapäivän polkka. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 18.50-19.00 Iltahartaus. 07.10-07.12 Urheiluradio. 13.0013.03 Yle Nyheter. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 12.45-12.55 Merisää. 20.06-21.00 Radio Suomen Ilta. 11.10 Toivelevyt puh.0700-98300( 5,09 e/ puhelu + pvm). 00.05-01.00 Yöradio – Ysäritunti. 16.17-17.00 Alueradio. 070098300 (5,09 e/puhelu + pvm). B. 17.15-17.35 Sadan vuoden kirjat. von Schantz: Kullervo-alkusoitto (RSO/Tuomas Ollila). 23.50-00.00 Vega Musik. 12.05 Toiveiden tunti. 06:49 J.S. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI MUSTANAAMIO JERE KARVINEN YLEX 06.29-10.00 YleX Aamu. Telemann: Nokkahuilukonsertto a-molli (Michala Petri ja Saint Paulin kamariork./Pinchas Zukerman). 07.45-07.50 Hartaita säveliä. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 07.30-07.33 Regionala nyheter. 19.03-21.00 Urkuyö ja aaria: Espoon nuoret taitajat ja Feste Burg. 21.00 Järviradio soi. 23.00-23.03 Yle Uutiset. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 14.15 Kansanlääkintää ja kotikonsteja. 07.50-07.53 Merisää. 12.1012.12 Urheiluradio. 04.02-05.00 Melkein hereillä. 06.00-06.05 Yle Uutiset. 07.12-08.00 Puheen Aamu. 14.0315.00 Vega Dag. 21.35-21.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.10-12.58 Laajakulma. 07.1007.44 Aamusoitto. 09.1009.16 Andrum. 11.57-12.00 Päivän mietelause. 22.55-23.05 Kuuluttajan vieras: Radio Suomen toimittaja Sanna Jussila. 14.00-18.00 X3M Eftermiddag. 15.25 Raamattu. 10.00 Parempi huomen. 14.05 Viikon levy. 10.00 Pookin päivä. Chopin: Nokturno nro 8 Des-duuri (Lang Lang, piano). 16.00-16.03 Uutisotsikot. 12.0112.03 Yle Nyheter. 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 02.02-02.15 Yöradio. (David ja Igor Oistrah, viulu sekä Vladimir Jampolski, piano). 06.0506.15 Hartaita säveliä. 17.15-18.00 Alueradio. RADIO DEI 104.3. 14.10 Terveysuutiset. JÄRVIRADIO 96.7, 103.7, 92.7, 94.6 ja 92,7. 15.03-16.00 Vega Eftermiddag. 15.5515.58 Yle News. 07.50-07.59 Aamuhartaus. Piispa Henrik ja talonpoika Lalli (RSO/Juha Nikkola). 06.0606.30 Morgonmusik. 16.45 Radiossa huomenna. 11.00 Kuuntelijan toivelista. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Alueuutiset. 17.45 Shalom. 09.0009.05 Yle Uutiset. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 08.20-08.30 Vega Morgon. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 21.40-21.50 Urheiluradio. 1730 VIIVI JA WAGNER. 15.05-16.00 Tiina Lundbergin huoltamo. Romero): Suite española (Espanjalainen sarja). 22.05-23.02 Mahadura & Özberkan. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 19.00-22.00 YleX Ilta. 10.00-10.59 Uuden musiikin aamuvuoro. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 02.00-04.00 Arkisto: Mikä meitä naurattaa?. 07.33-08.00 Vega Morgon. 13.03-14.00 Vega Dag. 14:31 W.A. 09.16-10.00 Vega Förmiddag. 11.0312.00 Vega Förmiddag. 06:23 Jiri Antonin Benda: Triosonaatti kahdelle viululle ja continuolle Eduuri. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 20 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 22.05-22.55 Todellisia tarinoita. 07.0007.10 Yle Uutiset. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 12.30-12.33 Yle Uutiset alueeltasi. 07:54 Glinka: Susanin aaria ’’He aavistavat totuuden’’ oopp. 11.00-11.45 Valkoista valoa: Koneen muovaamat. 16.15-16.17 Urheiluradio. 07.30 Aamuhartaus. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.33-09.00 Vega Morgon. Marko Maunuksela. 1947 Outsider ja romaani Kilroy oli täällä. 10.45 Viikon levy. 12.12-12.30 Suomen Radio. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 06:39 Ingelius: Alkusoitto näyt. 07.5308.00 Alueradio. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. tuu pariin. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 11.33-12.00 Suomen Radio. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 19.22-20.00 Vega Kväll med Vegatoppen. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 23.02-23.55 Päivä tunnissa. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 14.03-15.00 Ajantasa. 06.06-07.00 Alueradio. 17.0618.00 Päivä tunnissa. 12.00-14.00 Myteriet. Talouteemme ei tule Keskipohjanmaata Tule hakemaan Etukortilla oma kahvipurkkis i! 1 purkki/etuk ortti/2017 OLEN NIIN HYVÄLLÄ TUULELLA! MIKÄ VOISI PILATA TÄMÄN. 21.5021.55 Merisää. 08.12-09.00 Alueradio. 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. 02.15-02.45 Pyöreä pöytä. 12.40 Viikon teos. 18.50-18.55 Merisää. 17.10 Hartaus. 13.30-13.33 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 070088200 (10,01 euroa / puhelu+pvm). 21.35 Sana ja armo. 20.0020.03 Yle Nyheter. 12.00 Matti Kustaan Vartti. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 17.00 Kotikirkon kanava toim. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 10.5912.59 YleX Etusivu. 22.45-23.20 Slaget efter tolv – dagens debatt. 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 12.33-12.45 Suomen Radio. 09.1110.00 Alueradio. Talouteemme tulee Keskipohjanmaa . 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. Die Heirat wider Willen. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 15.15 Lähtöruutu. 10.03-11.00 Ajantasa. (Jascha Heifetz ja Los Angelesin FO/Alfred Wallenstein). 09.05-09.10 Urheiluradio. 09.05-09.10 Urheiluradio. 23:33 Altto Maureen Forrester laulaa aarioita Händelin oopperoista ja oratorioista Xerxes, Rodelinda, Ottone, Julius Caesar, Jephta, Theodora, Samson ja Herkules. 01.02-01.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 21.40 Itäraportti. 21.00-23.10 Prom 71 Stravinsky, Britten, Prokofjev ja Shostakovitsh. 18.0018.03 Yle Nyheter. 19.1519.22 Aftonandakt. 09.10-09.11 Sää. 06.25-06.56 Aamusoitto. 17.30 Kesäillan toiveet puh. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 16.14-17.00 Vega Eftermiddag. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 20.03-21.00 Vega Kväll med Vegatoppen. (Saint Louisin SO/Leonard Slatkin). 14.00-15.00 Musiikkistudio. 10.00 Vinyylit soikoon. 15.50-15.52 Veneilysää. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Aamun toiveet puh. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 06.00 Pookin aamu. 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 09.03 Ajankohtaistunti. 10.05-11.00 Mikä maksaa. 18.00-18.20 Musiikkikamari. YLE X3M 06.00-06.06 Yle Nyheter. 07.1007.12 Urheiluradio. BBC Proms 2017. 15.5216.00 Alueradio. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 18.00-21.00 Supernova. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 16.02 Rauhanrakentajat – Anssi ja Mikko. 08.12-09.00 Puheen Aamu. 01.00 Rauhanrakentajat – Anssi ja Mikko (u). 07.10-07.30 Vega Morgon. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 17.00-17.06 Yle Uutiset. 12.3013.00 Politiikkaradio. 10.03-11.00 Vega Förmiddag. YLEX 94.0 ja 96.1. 07.12-07.50 Alueradio. Elgar: Romanssi (Otto Virtanen, fagotti, ja RSO/Dmitri Slobodeniouk). 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 08.35 Raamattu. 05.0005.02 Yle Uutiset ja sää. RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 08:20 Castelnuovo-Tedesco: Viulukonsertto n:o 2 (Profeetat). Kaski: Yö meren rannalla (Janne Mertanen, piano). 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. (Bambergin sinfonikot/Karl Anton Rickenbacher). 11.30-11.33 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00-06.30 Yöradio. 13.15 Iltapäivän toiveet puh. 23.10-06.00 Yöklassinen. YLE VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 12.30 Suolapala. 12.59-17.00 Poikelus ja Hätönen. 09.05 Päivän kupletti. Bach Busoni: Preludi ja fuuga D-duuri. 11.0011.03 Yle Uutiset. 21.00-00.00 X3M:s bästa. 18.03-18.50 Radio Suomen Ilta. 16.00-16.14 Yle Nyheter med sport, väder och båtvädret. 18.03-19.00 Vega Kväll. 03.00 Ajankohtaistunti (u). 06.30-10.00 X3M Morgon. 09.00-09.10 Yle Nyheter. (eri ork.) RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 08.00 Neropatti. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 04.00-06.00 Arkisto: Ruokakulttuurin muutoksia. klo 17–23 Keskipohjanmaa-lehden teltalle. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 3, osa 28. 12.12-12.30 Yle Puhe Tänään. 14.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 02.45-03.00 Yöradio. 18.30 Avoin raamattukoulu. 13.03 Ajankohtaistunti (u). 07:20 Sibelius: Pianotrio D-duuri (Korppoo-trio) (Sibelius-pianotrio). 22.15-22.45 Aktuellt 17. 18.03-21.00 Jalkapallokierros. 00.00-02.00 Arkisto: Heikki Kinnunen. Marko Maunuksela. 11.03-11.30 Suomen Radio. 13.03-14.00 Mahadura & Özberkan. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 15.30 Lehtikatsaus. 15.0015.05 Yle Uutiset. 14.00 Toivon lauluja. 07.15 Raamattuavain. 10.00-10.03 Yle Uutiset. YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 05.02-05.30 Melkein hereillä. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 14.03-15.00 Akti. 23:22 Vitali: Chaconne g-molli (Nathan Milstein, viulu, ja Artur Balsam, piano). 17.30 Israel-raportti. 23.00-00.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 05.32-05.50 Melkein hereillä. Tule tapaamaan meitä Kaupan ja kulttuurin yössä
00.30 Anthony Bourdain maailmalla. 09.50 Koripallon EM: Suomi– Islanti . 15.05 Kalliovuorten eläinlääkäri. 00.40–01.40 Remppa vai muutto. 08.44 Råtta Booris (S) . 13.00 Sinkkuillallinen. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. (U). 21.00 Elokuva: Annetaan palaa! (12). 19.00 House (12). 06.15 Go’kväll. 18.30 Pieni suuri perhe. 20.00 Team Ahma (7). Vauhtia ja julmia otteita kyllä riittää, mutta asetelma on kulunut puhki kuin mökkitie kevätroudan jälkeen. SVERIGES TV4 06.45 Nyhetsmorgon. 01.00 Tennis: US Open, naisten puolivälierät, New York. Välien selvittelyä. 19.00 Världens bästa veterinär. 10.00 Remppa vai muutto. 17.00 Amazing Race 21. 02.30 CSI: Miami (16). 07.38 Fluugalaiset (S) . Direkt. 13.30 Mord och inga visor. Sanomaelokuva on nykyään naiivia ja saarnaavaa seurattavaa, mutta silti kiinnostavaa ajan henkeä. 22.00 Yukonin kultamaat. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. . 20.30 Förväxlingen. 05.40 Blue Bloods. 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 18.45 Pyöräily: Vuelta extra Espanjan ympäriajon taustat ja ennakot. 12.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. Ohjelman lähes kahden vuoden ikä näkyy USA:n roolin käsittelyssä, jossa maltillinen Obama ei ole vielä ehtinyt vaihtua arvaamattomaksi Trumpiksi. Jopas tänään vihollisia riittää. (Ranska 1968) Tuhottu nuoruus TV1 klo 13.15 ?. 23.05 Yle Uutiset . 09.00 Tulossa: Vain elämää. 09.05 FOX Kids: Ankronikka (7). Jane Fonda esittää seksikästä avaruusagenttia, joka riisuu avaruuspukunsa painottomassa tilassa. 18.30 Hevostila Mistral (7). 18.52 Historiaa kolmessa minuutissa (S). Avainasemassa on isä Jim Caviezel, joka on juuri vapautunut vankilasta talousrikostuomion jälkeen. (U) HD 14.30 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus . 16.30 Jon ja Kate +8. (USA 2012) Tuntematon vihollinen TV1 klo 23.25 ??. HD 17.00 Yle Uutiset . 03.00 Lentoturmatutkinta. 19.25 Tulosruutu . 18.55 HS-uutiset ja sää. 23.55–01.55 Elokuva: Faster (16). Pelastava enkeli. Kausi 3, 2/12. 15.05 Valassodat (7). 23.35 Tulossa: Myytinräjäyttäjät. 19.30 Huutokaupan aarteet. Villejä vinkkejä juhliin YLE KUVAPALVELU WILL SMITH joutuu Yhdysvaltain salaisen turvallisuuspalvelun tähtäimeen Nelosen yöelokuvassa Valtion vihollinen. 15.00 Julkkisselviytyjät (S). 21.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 22.40 Villi kortti . 13.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 23.45 Fängslad: Helvetet bakom galler. . 19.00 Remppa vai muutto. 00.00–00.50 Temptation Island Suomi 2 (S). 01.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 02.20 Nyhetstecken. 16.15 Remppa vai muutto. 12.45 MasterChef Australia. 09.35 Emmerdale (7) . Direkt. Sarja alkaa. 21.00 Vain elämää: Etkot. 15.05 Big Bang!. 10.05 Soppa365. 10.40 Return to Amish (S). 14.15 Taideteosten salaisuudet. Aiheen käsittelytapa on ohjelmatyypille tavallinen, mutta toimiva. 02.05 Sportnytt. 12.50 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. 18.30 Tekniikka muuttaa ihmistä . Uusi 4. 04.15 Tennis: US Open, naisten välierät, New York. 07.00 DMC: Taikuuden tuolla puolen. 13.50 Kultakuume. 16.00 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 18. 23.55 Urheilu-uutiset. 13.00 Varastojen metsästäjät: New York. 14.40 Det söta livet. 12.00 Kakkukuningas. 01.10–02.10 Ninja Warrior 6. (Suomi 1947) Transformers: Kaatuneiden kosto Nelonen klo 21.00 ?. 06:25 6.42 Tulevaisuuden kodin sisustus 6.52 Puutarhan syystoimet 7.18 Kristityiksi kääntyneet turvapaikanhakijat 7.47 Aivovamma on tabu jääkiekkoilija Tommi Kovanen 8.11 101 kirjaa: Outsider Kilroy oli täällä. 20.20 TV4Vädret. 07.51 Martta puhuu (S) . 00.30 Science of Stupid. 22.37 Kujeillen muodin kevääseen. 18.55 Ruohonjuuritasolla (S). 06.25 K3 (S). Kausi 5, 4/13. 17.00 Kakkukuningas. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 20.00 TV4Nyheterna. Toisaalta niinhän ne pikkujoulutkin yleensä ovat. 13.55 Landet runt. Me muut saamme sitten kärsiä seuraukset. 19.13 Kulturnyheterna. Will Gluckin luisuotsaisessa teinikomediassa pojat saavat semmoisen neronleimauksen, että tyttöjä on helpompi iskeä cheerleaderien leirillä kuin pelikentällä. 20.00 Top Gear (12). 05.00–05.59 Huumebisnes Oy. 17.00 Lentoturmatutkinta. 20.00 Remppa vai muutto. 22.00 Arvinge okänd. 22.55 Myytinmurtajat: kokelaat. 19.20 Päivän sää . 19.00 Hetki ennen tuhoa. HD 23.30 True Detective (16) . HENRIPEKKA KALLIO Shakkia saaret pelinappuloina EUROSPORT 1 07.00 Tennis: US Open, naisten puolivälierät, New York. Petos. 14.30 House (12). Finaali. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi . HD 22.00 The Late Late Show with James Corden . 15.00 Hos Jihde. (USA 2014) Valtion vihollinen Nelonen klo 0.05 ??. 15.00 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 17. 09.30 Tekniikka muuttaa ihmistä . 08.35 Jotain lainattua, jotain uutta. 18.30 70’s show (S). 00.15 Deppiga vänner. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 14.00 Terapian tarpeessa (12). 18.25 Emmerdale (S) . 17.05 Forum. 16.30 Vi lagar bästa maten. 11.00 Koiramies kiertää Islantia. 21.00 Elokuva: Anonymous – Tuntematon (12). 21.00 Rankat duunit. 18.00 Anthony Bourdain maailmalla. 22.00 Aktuellt. . 19.30 Lokala nyheter. 06.55 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). Kuvissa voi bongata tuttuja tyyppejä 1990-luvun supermalleista, Silvio Berlusconiin ja Walesin prinsessa Dianaan. Kiina haluaa hallita alueen laivaja lentoreittejä, öljyä ja kalavaroja. Philip ja Elizabeth joutuvat laajentamaan toimintaansa Kansasin Topekaan asti. Se asettui Filippiinien puolelle, mikä ei Kiinaa hetkauttanut. Suora. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.05 Pienten perhe. Osa 3222: Alissa rääkkää kääkkää. FOX 06.00 Sky News. Kausi 1, 4/8. Suora. 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) . . 17.00 Remppa vai muutto. 13.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). (U) HD 14.00 Rakas päiväkirja . 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 15.30 Antiques Roadshow. 19.30 Uusi päivä (S) . 00.40 Katujen kaaharit. 14.30 Mord och inga visor. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. Kausi 1, 8/8. HD 15.30 Syytettynä isät . Direkt. 19.00 Tennis: US Open, miesten nelinpelin välierät, New York. HD 23.10 Oddasat . 05.00 Rapport. 21.30 Minä olen Jazz. 21.00 Elokuva: Transformers: Kaatuneiden kosto (12). 11.30 Pikakurssi kodinostoon. (U) HD 11.00 Yle alueuutiset . Frank tarjoutuu maksamaan Fionan häät. 11.00 Saari ilman lakeja. 17.55 Murhasta tuli totta (7). 17.10–17.55 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) . 08.33 Tero hoitaa (7) . Eikä niillä autoboteillakaan. 08.30 Angry Birds Toons (S). 10.20 Candice sisustaa. 17.00 Rapport. 00.00 Science of Stupid. 14.05 Kenet ihmeessä nain. 09.05 Remppa vai muutto. 18.45 Uutiset. 16.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 16.30 Maajussille morsian . HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi . Barbarellan kuuluisa avausjakso johdattaa suoraan teemaan. 21.00 Elokuva: Prom Night (16). Sieltä voi myös ujuttaa vaivihkaa ydinohjuksilla varustettuja sukellusveneitä Tyyneenmereen. VIRPI NIEMISTÖ Saapasmaan historiaa muodin kautta NÄYTTELIJÄ Sophia Loren shoppaili Guccin liikkeessä vuonna 1966. 18.10 En sällsynt fågel. 00.00 Hawaii Five-0. 13.00 Hem till gården. (U) HD 20.00 Syke (12) . Suora. 11.30 Pomo keittiössä. TLC 06.45 Ihanat kamalat lemmikit. 00.00 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit. 09.00 Luontoretkellä: Elämäni kevät. 04.00 Autojen ensiapu. 02.30 Sverige idag. Toimintajännärissä lakimies Will Smith saa haltuunsa salaisuuksia merkittävän poliitikon murhasta. (U) HD MTV3 06.00 Aamusää . HD 12.20 The Late Late Show with James Corden . Kausi 4, 11/11. 15.00 Yle Uutiset . 19.00 Tavarat rahaksi. Yle Teema & Fem 09.00–12.00 YLE FEM. 23.00 Mustamaalattu (12) . Kausi 1, 2/22. 18.55 Urheilu-uutiset. 23.00 Tennis: US Open, miesten puolivälierät, New York. 05.45 Sverige idag. kausi. 01.25 Suomen Tulli. HD 18.00–18.50 Casualty (12) . 21.00 Elokuva: Transit (2012) (16). 15.55 Tulossa: Vain elämää. Jälkimmäisen juhlintaan ei Barbarella ole ehkä se luontevin esikuva, mutta vähänkin karnevalistisempaan menoon Roger Vadimin tieteisfantasia on todellinen aarreaitta. 23.35 Sporten. HD 16.00–16.55 Dok: Erilaiset kaksoset . Direkt. 16.00 DMC: Taikuuden tuolla puolen. 10.35 Manuela leipoo . Elokuvan puvuista vastasikin baskilais-espanjalainen muotiguru Paco Rabanne. 23.00 TV4Nyheterna. Kellään muullakaan ei ole elokuvassa yllään harmahtavia uniformuja tai kokovartalohaalareita, joissa tieteisseikkailuiden sankarit perinteisesti käyskentelevät. 09.00 Autojen ensiapu. 23.00 Elokuva: Fargo (16). 18.00 Science of Stupid. 14.00 Maailmaa mullistaneet keksinnöt. 00.00 Kanadan rajalla. HD 21.55 Urheiluruutu . 14.40 Voittoa asuntokaupoilla. 04.00 Rapport. 11.00 Suuret pienet talot. Kausi 10, 2/12. 02.00 Tennis: Game, Schett and Mats. 12.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12). Se yhdistää taitavasti Italian historian käänteitä ja muotialan kehitystä, mikä alleviivaa muodin merkitystä saapasmaalle. SVERIGES TV1 07.00 Morgonstudion. Ranskalaisdokumentti osoittaa, miten helposti valtioiden suhteet kriisiytyvät. 14.35 Kolme tarinaa: Rumat ankanpoikaset . 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Sarja alkaa, 1/8. Uusinta. 12.25 Au pair i Australien. National Geographic 06.00 Saari ilman lakeja. Kuinkas muuten, sillä elokuva on kotoisin ohjaaja Tony Scottin ja tuottaja Jerry Bruckheimerin pajasta. Naapurit katselivat voimattomina, kun se alkoi rakentaa asumattomille atolleille tukikohtiaan. 23.10 Rysän päällä. 18.00 Tosimiehet. 20.00 Autohuutokauppa Teksasissa. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 20.00 Vem vet mest?. 23.00 Huumebisnes Oy. Naapurikammoiset naiset. AHD 15.30 A-studio . Hyvästi, kotimaa. 18.00 Vanderpump Rules (S). 00.05–02.50 Elokuva: Valtion vihollinen (12). 22.35 Paratiisihotelli Norja (7). (7). etappi, Villadiego-Los Machucos (180 km). 21.20 Mad Cook TV. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (S). 20.00 Lentoturmatutkinta. Psykedeeliset puvut ja lavasteet ovat Barbarellan oleellisinta antia. 22.00 Ulkolinja: Kiista EteläKiinan merellä . 19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 22.30 Madventures I (7). 02.55 Revolution. 16.45 Jäitä hattuun (7). 16.00 Suomen Huippumalli haussa. 22.25 Tulosruutu . 16.00 Eduskunnan kyselytunti . Arkistopätkät nivoutuvat sopivasti haastatteluihin. 12.30 Sisarvaimot (S). Hannu Leminen sai ohjattavakseen perhedraaman, jossa ei-toivottu raskaus yhdistää kahden nuoren naisen kohtalot. kausi alkaa! 22.00 Kymmenen Uutiset . 06.25 Huomenta Suomi . 15.00 Suomen kaunein koti . Paremman puutteessa . 08.10 Lego Ninjago (7). 18.57 Koiruli ja Kaija (S). 07.03 Kotikisat . 23.30 Ekonominyheterna. 18.55 112 på liv och död. 20.30 Rapport. 13.45 Grillit huurussa (S). HD 17.00 Pikku Kakkonen . 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 19.00 Rapport. 3/4. 13.00 True Crime: Murhien meediot (12). kausi. 19.45 Go’kväll. 23.05 Ylpeästi erilaiset (S). 20.00 Atlantin yli. 17.55 Escape to the Chateau. 15.00 Maisan ja Nikon luksusmatkat. Teeman muotiviikkoon kuuluvassa ohjelmassa perataan Italian muotibisneksen syntyä. 15.45 Pyöräily: Vuelta extra Espanjan ympäriajon taustat ja ennakot. 20.30 Willisin laulava perhe. 09.00 TV Shop Tvins. Homoaktiivisti Mark Ru?alo ja lääkäri Julia Roberts yrittävät sentään vedota ihmisten järkeen ja sydämeen. 23.00 Opinion live. 21.00 Bytt är bytt. 08.20 FOX Kids: Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). (U) HD 20.00 Muisti: Sekaisin shaahista . 1/10. 13.30 Varastojen metsästäjät: New York. 17.25 Niklaksen keittiössä. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 17.15 MasterChef Australia. Filippiinit vei saarten valtauksen Haagiin kansainväliseen oikeuteen. 19.30 Tarjousten metsästäjät. 15.00 Vaarallisimmat saalistajat. Sub 09.30 Salatut elämät (S). Antonio Negretin jännärissä rikollisjoukko tekee perheen automatkasta painajaisen. 02.00 Gotham. 10.00 Amerikan karmeimmat kokit. Yle TV1 05.55 Romanien unelmia . (U) HD 21.00 21.50 Yle Uutiset . 13.30 True Crime: Murhien meediot (12). 16.00 Amerikan karmeimmat kokit. 08.05 Kadonneet (7). 00.30–01.25 Sinkkuisät rakkautta etsimässä. Transformers-elokuvissa pieni ihminen ihmettelee, kun auton ja taistelurobotin yhdistelmät, eli autobotit, panevat ryminäksi. 18.00 BUU-klubben: Bärtil. . 10.15 Vanderpump Rules (S). (USA 2008) Transit Hero klo 21.00 ?. Suora. Kausi 1, 10/10. Nelonen 06.00 Myyrä ja Panda (S). Italia – tyylin suurvalta -ohjelman ajoitus on osuva. Kausi 1. 09.55 Tulossa: Vain elämää. 16.25 Pulmuset (S). 00.10 Supernatural 12. 00.35 Tro, hopp och kärlek. 17.25 Hela England bakar junior. 23.35 Return to Amish (S). 00.00 Tennis: US Open, naisten puolivälierät, New York. 15.00 Remppa vai muutto. 07.15 Katujen kaaharit. HD 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa . 00.30 Rapport. 14.00 Hell’s Kitchen. 17.00 Lapin poliisit. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen . 19.00 Kummeli (7) . 08.00 Tennis: US Open, miesten puolivälierät, New York. 17.30 Semesterresa till 80-talet. Kehno Barbarella Yle Teema & Fem klo 21.00 ??. HD 20.50–21.41 Kuinka nainen pokataan. 13.00 Konttori (S). 23.15 Babel. 18.30 Science of Stupid. Teinikauhule?a koulun päättäjäistansseista ei pääse lähellekään Stephen Kingin ja Brian De Palman Carrie-klassikkoa. 16.55 Novosti Yle . Osa 391: Tuhon enteitä. 22.55 Esittelyssä: Aallonmurtaja . 11.30 Sportmagasinet. 00.00 Hävyttömät (12) . 16.30 Suuret pienet talot. 19.50 Otto. 18.55 Tarjousten metsästäjät. 06.20 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt (S). 22.00 Numb3rs (12). 12.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) . Sodan jälkeen laittomat abortit yleistyivät Suomessa niin, että Väestöliitto tahtoi puuttua asiaan elokuvan keinoin. . 07.55 FOX Kids: Horseland – heppajengi. Direkt. 22.35 Elävä arkisto: Muodikkaasti. 12.00– 12.50 Kantapöytä. Pianhan tässä ovat edessä jo halloween ja muut kekrit, pikkujoulut ja itsenäisyyspäivän juhla. . 17.30 Brooklyn 99 (12). 19.25 Sportnytt. (U) HD 13.15–14.27 Tuhottu nuoruus (7) . 13.05 Murhasta tuli totta (7). 02.15 Tennis: US Open, naisten välierät, New York. Suora. ta sahramiin. Burrito bowl 19.00 Seitsemän Uutiset . HD 20.55 Urheiluruutu . Huippu ???. 1, 5/6. 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 12.14 Oddasat . 22.55 Yle Uutiset UutisSuomi . 13.30 Goldbergit (S). Hero 09.30 Ravintola X. HD . 2/6. (U) HD 18.00 Yle Uutiset . 15.15 Kuun pimeä puoli (12). 14.45 Made in Africa. 10.00 Jättimäiset muuttokuormat. Ana paljastaa kuninkaallisen taustansa. Häiritsemään jää ainoastaan se, miksi pitsan pyöritystä on pitänyt tunkea muodista kertovan ohjelman alkuun. 10.15 Tulossa: Idols. . 23.00 Kyttäputki: Castle (12). Kausi 1, 1/8. Onnea, Miro, Arho, Arhippa ja Milo! 06.52 Jääkarhu Otto (S) . 01.45–02.40 Tappavat synnit. 20.00 Tosimiehet . HD 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi . 6/6. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) . 15.30 Saltön. 18.20 Nyhetstecken. 20.00–20.55 Italia – tyylin suurvalta. Jotain mätää Kansasissa. 10.55 Regnbågshjältar. 17.00 Brooklyn 99 (12). 22.00 Loch Ness. 21.00 Kino Klassikko: Barbarella (12). 07.07 Stella ja Sami (S) . 11.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.00 Hell’s Kitchen. 11.25 Uppdrag granskning. Paitsi että parin viikon kuluttua Milanossa esitellään ensi kevät-kesäkauden mallistoja, italialainen suunnittelu on viime vuosina noussut aivan alan puhutuimmaksi ilmiöksi. . 09.05 Sisarvaimot (S). . 23.21 Muotiregatta, katsaus kesän 1972 muotiin. Sarjan toisessa elokuvassa rynnistetään taisteluun pahoja voimia vastaan. Minea aloittaa luku-urakkansa. 19.50 Keno. 22.39 Kulturnyheterna. 13.05 Forum. 21.00 Mad Cook TV. 19.00 Tehtävä Lapissa. HD 20.30 Yle Uutiset . 17.00 Olipa kerran (12). 06.40 Disneyn esikoulu: So?a ensimmäinen (S). Direkt. 21.00 Landgång. YLE KUVAPALVELU Kiista Etelä-Kiinan merellä TV1 klo 22.00 ??. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.30 Niklaksen keittiössä. 10.00 Forum. 11.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. Kausi 7. 20.30 Simpsonit (7). Direkt. 23.40 Sinkkuillallinen. 13.00 Yukonin eläinlääkäri. 04.50 Blue Bloods. 02.00–02.55 Zoo (16) . 19.00 Obs debatt. 11.00 Ibiza Weekender (S). 22.55 Motiivi (12). Koneisto jyllää niin, ettei ihmisillä ole lopulta paljon väliä. (U) 09.00 Casualty (12) .19, 41/48. 22.46 Lokala nyheter. 21.00 CSI: Miami (16). 22.00 Poliisit 2017. 00.55 Wentworth. 20.58 Keno. 06.15 K3 (S). 11.50 MasterChef Australia. etappi, Suances-Santo Toribio de Liebana (168,5 km). 20.00 Rillit huurussa (S). 08.35 Transformers Rescue Bots (7). Kausi 19, 41/48. 14.00 Ruoan tarina. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 16.55 Remonttipainajainen. 12.55 Hitlåtens historia Lush life. 22.30 Tulossa: Myytinräjäyttäjät. 13.00 Rapport. 22.20 Päivän sää . Sydäntä kylmää. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com Liv 09.00 Hurjat rakkauskilot (S). 19.00 Suomen hauskin tavis (S). Markus keikkailee kohti unelmaansa. 08.20 Pertti ja Purtti (S) . Direkt. HD 13.00 Lähiö – Reunalla . 13.25 Kalles sex liv. 07.30 FOX Kids: Pound Puppies (S). kausi (16). 02.20–03.15 Vuorien sankarit (7).. 10.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 12.30 Sara Chafak suolasFRII 08.40 Remonttipainajainen VIP. 16.00 Suuret pienet talot. 15.10 Jättiläisnaiset. . 14.10 Jotain lainattua, jotain uutta. 18.00 70’s show (S). Isien synnit. 23.50 TV4Vädret. (USA 2009) Annetaan palaa! TV5 klo 21.00 . 02.00 Yukonin kultamaat. Kausi 1, 18/32. 14.20 Ravintola X. 12.00 Akvaariomestarit. etappi, Villadiego-Los Machucos (180 km). Oskari ja Miira. 12.30 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 17. 21.00 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen . 09.00 TV Shop Tvins. Vietnamissa syttyi mellakoita, ja Kiina joutui evakuoimaan maasta 4 000 kansalaistaan. 23.50–00.40 Historia: Pukukoodi kautta aikojen. 23.25–01.35 Tuntematon vihollinen (16) . 17.15 Kungliga sovrum. 06.40 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). Iskuvinkkejä sisältävät kirjat ja kurssit ovat maailmalla miljoonabisnes. kausi (12). (U) HD 13.30 Linen mukana maailman ympäri . 19.00 Ninja Warrior 6. 11.05–12.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka . 23.40 Incredible Fishing with Hissu ja Tommi. Kialla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa. 21.40 Mad Cook TV. Kausi 6, 11/12. kausi. 01.35 Valassodat (7). 19.30 Pienten perhe. Debbien vauva valvottaa koko perhettä. HBO-kanavan kiihkeä draama pohjautuu Larry Kramerin näytelmään. Kutonen 06.20 Autotalli remonttiin. 16.00 Salatut elämät (S) . 13.30 Lajinsa viimeinen (S) . Osastolle tuodaan potilas, joka tarvitsee välittömän sydämensiirron. 07.32 Killi ja Kiki (S) . Juonen puolesta meno on tolkutonta pintaliitoa. Direkt. 22.50 Tulossa: Vain Elämää. 18.00 Kultakuume: John Schnabel. 08.19 Galaxi . 17.55 Emmerdale (7) . HD 19.00 Stolberg (12) . SVERIGES TV2 09.30 Förväxlingen. 08.50 Näin Norjassa . 04.00 Tennis: Game, Schett and Mats. 20.55 Lokala nyheter. Meillä haaveillaan kiinalaisturisteista ja miljardi-investoinneista biojalostamoihin, mutta lähempää katsoen söpön pandanaamarin takana näyttää väijyvän lihaksiaan verryttelevä tiikeri. 01.45 Biloch båttokig favoriter. 2/2. 2/8. JIM 09.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 18.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. Kannattaa katsoa ?. Vuonna 2009 Kiina vaati yllättäen lähes koko Etelä-Kiinan merta itselleen. 07.05 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet (S). 06.00 Rapport. 18.55 Suomi100. Kohta mennään pakoon ja lujaa. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä . (USA 2009) Prom Night Frii klo 21.00 ?. 00.50 Katastro?leffa: Haamuhai (16). 07.35 Pulmuset (S). 20.30 Team Ahma (7). 23.55 Kysy seksistä (16). 16.52 Yle Oddasat . 10.10 Go’kväll. 03.00 Rapport. TV5 06.40 Yllätysremontti. 23.00 Sportnytt. 07.00 Rusty Rivets (S). Suora. 10.00 Science of Stupid. HD 06.25 Ylen Aamu-tv . Pienen nakuilun jälkeen on aika vaihtaa sekalaisiin höyhen-, kimalleja muoviluomuksiin, jotka keräisivät yhä katseet minkä tahansa palkintogaalan sisääntulossa. NELONEN Italia – tyylin suurvalta Yle Teema & Fem klo 20.00 ???. 14.35 Ensiapuklinikka. 17.30 Suljettujen ovien takana. (USA 1998) PEKKA ERONEN PSYKEDEELISESSÄ avaruusoopperassa astronautti Barbarella (Jane Fonda) etsii pahamaineista tiedemiestä Durand Durandia. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.9. 02.00 Rapport. 10.30 Science of Stupid. Esittely. KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 21 TELEVISIO ELOKUVAT ????. 14.00 Supernanny Euroopassa (S). (U) HD 00.25–00.55 Looking (16) . 08.40 FOX Kids: Dinosaur King (7). 20.00 Kyttäputki: Castle (12). 21.00 Thailandsdrömmar. 22.01 Hävyttömät 7. Harmi vain, ettei aikaperspektiivi ulotu aivan viime vuosiin asti. HD 10.00–10.48 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) . 16.00 Melkein täydellinen rikos (12). 17.00 Fast n’ Loud. Kausi 1, 9/10. 2/4. 8.19 Lauluntekijätohtori Laura Sippola 8.44 Puinnit alkaneet Pohjanmaalla 8.48 Lapsimuotokuvat valokuvaaja Suvi Roiko. 22.30 Kilpatanssia ja kuumia tunteita. Kausi 1, 4/8. 20.30 Halv åtta hos mig. 18.30 Oddasat. Osa 3221. 16.30 En unge i minuten. 08.00 Hurjimmat eläimet. 18.00 Vem vet mest?. (U). 12.35 Voittoa asuntokaupoilla. 20.15 Sporten. 08.10 Akvaariomestarit. 14.00 Makumuistoja . 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.30 Sverige idag. Kausi 2, 7/8. 11.00 Malou efter tio. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) . 12.10 Yle Oddasat . Tämän tv-elokuvan ”vihollinen” on aids, jonka vakavuutta ei 1980-luvun alun New Yorkissa ymmärtänyt melkein kukaan. HD 21.00 21.05 A-studio:Talk . Uusi sarja, 1/4. 19.30 Salatut elämät (12) . Suora. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 12.00 Neljät häät Amerikassa. 15.15 Leijonan luola USA. . Kausi 2, 9/13. 15.25 Kadonneet (12). 18.00 Sinkkuillallinen. Hyvä ??. 09.35 TV Shop Tvins. 16.15 Risteyksessä (7). Suora. 00.50 Rysän päällä. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Haastattelussa Cmoren alkuperäistuotantoa olevan Aallonmurtaja-sarjan ohjaaja Mika Kurvinen. 10.05 Emmerdale (S) . 07.40 Kakkukuningas. 22.55 Nyhetssammanfattning. Tästä kiitos kuuluu paljolti muotitalo Guccin uudelle tulemiselle pääsuunnittelija Alessandro Michelen johdolla. 16.05 Katujen kaaharit. 11.00 Tennis: US Open, miesten puolivälierä, New York. 01.05 Americans (12) . 09.30 Pyöräily: Vuelta Today, kohokohdat, Espanja. 03.50 The Good Wife. 13.30 Tennis: US Open, miesten puolivälierä, New York. 2/8. 14.45 Candice sisustaa
Larsmo Puh. Myytyjen lupavuorokausien määrä tulee vielä siis hieman nousemaan. 249 € (1296€) Alk. klo 10-18 LA 9.9. Hovioikeus hylkäsi yhden käräjillä aiemmin tuomitun kuubalaismiehen syytteet näytön puutteessa. • Kaikki KÖYNNÖSKASVIT –50 % MEILLÄ VIERAILEE OMENAPURISTAJA Varaa aika: 050-308 3979 TARJOUKSIA mm: • Osta 3 hedelmäpuuta, saat luumupensaan tai puutarhakirjan kaupan päälle paketth inta • HUNAJAMARJA 3 kpl 30 € (Uudet kestävät lajikkeet) Kokkolasta 23 km Vaasan suuntaan. Useita eri värejä Saatavana nahkaverhoiltuna -50-80% -50-80% -50-80% -70% ALENNUS AIDO STI KOTI MAIN EN 3-istuttava O OS S Alk. Väri: sin. Kuubalaisten lentopalloilijoiden seksuaalirikostuomio sai lainvoiman HELSINKI (STT) Talvivaaran kaivoksen päästöt ovat muuttaneet lähialueen järvet kemiallisesti kerrostuneiksi suola-altaiksi, joiden pohja on lähes kokonaan eloton. klo 10-18 TÄNÄÄN HETI MUKAAN! SUURMYYMÄLÄ POP UP-myymälä PIETARSAARI Autoliike Wetterin entinen kiinteistö Vaunusepäntie 11, 68660 Pietarsaari ma-pe 10-18, la 10-16, su kiinni puh. –?Kyllä tämä totta kai on meille ollut iso järkytys, mutta Tukholman isku oli myös iso järkytys Ruotsille. Ruka Gold -jenkkisänky Koko: 160x200cm (498€) -50-80% KAIKKI KOTIMAIS ET MOOTTOR ISÄNGYT -50-80% AIDO STI KOTI MAIN EN Väri: sin. 25 VUOTTA TAKUU 25 VUOTTA TAKUU 25 VUOTTA TAKUU 995 € KOTIMAINEN LEVON GOLD -JENKKISÄNKY -80% ALENNUS -80% ALENNUS KOKO: 160x200cm nahkaverhoiltuna AIDO STI KOTI MAIN EN -60% ALENNUS 100 € 377 € 249 € 88 € (2998€) (1295€) Plaza-kankaalla. –?Ruotsilla on pitkä ja ylpeä traditio ydinasekysymyksissä, Wallström sanoi. Myös Metsähallituksen myymien lupien kiintiö on alhainen, sillä lupamäärät määritellään vuosittain riistalaskentojen tulosten perusteella. (06) 766 9815 MYYJÄISISTÄ: Puolukka, mustikka -leivonnaisia, kevätrullia, omenia ja paljon muutakin. Petauspatja myydään erikseen. Suuri Omenajuhla Suuri Omenajuhla LA klo 9-17 ja SU 10-16 LA klo 9-17 ja SU 10-16 • Omenamaistiaiset tasatunnein la 10-16, su 11-15 • Omenamaistiaiset tasatunnein la 10-16, su 11-15 • Omenanäyttely • Omenanäyttely • Musiikkia, lapsille aarrejahti jne. klo 10-16 SU 10.9. Ukrainan tilanne on vaikuttanut selkeästi Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen. Kaivokselta vuotaneet suolapitoiset vedet ovat kerrostaneet esimerkiksi Kivijärven veden niin, etteivät alusvesi ja päällysvesi enää sekoitu. Ja tässä on hyvin tärkeää, että se on laajaa eurooppalaista yhteistyötä. Järvien tilanne käy ilmi Helsingin yliopiston tekemästä tutkimuksesta. 200 eri hedelmälajiketta. ONNI-PETAUSPATJA Koko: 80x200cm 22 € Alk. Mutta se on selvää, että että tietyissä Baltian maissa Zapad herättää enemmän huolta, Soini toteaa. Valtiokonttorista kerrotaan, että päätös korvauksista annetaan syyskuun aikana. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström ja ulkoministeri Timo Soini. 59 90049 900,44 900,KAIKKI KOTIMAIS ET VUODESOH VAT -50-80% 15 vuotta takuu AIDO STI KOTI MAIN EN (498€) Värit: musta, ruskea ja valk. –?Ruotsi on ollut edistämässä myös sellaisia järjestelyjä, joissa ydinasevaltiot eivät ole olleet mukana. Hänen mielestään on myös tärkeää pitää viestintäkanavat auki väärinkäsitysten välttämiseksi. Soinin mukaan pahoittelut esitettiin molempiin suuntiin. LEHTIKUVA/MIKKO STIG Suomi ja Ruotsi korostavat sääntöjen ja viestinnän tärkeyttä sotaharjoituksissa Ruotsin Wallströmin mielestä pitää tehdä kaikki mahdollinen väärinkäsitysten ja vahinkojen välttämiseksi HELSINKI (STT) Kuubalaisten lentopalloilijoiden seksuaalirikostuomioon ei ole haettu valituslupaa määräaikaan mennessä korkeimmasta oikeudesta, kerrotaan Turun hovioikeudesta. –?Onneksi sotaharjoituksissa on säännöt ja ilmoitusvelvollisuudet. kiinni MA 11.9. Tyylikäs erillisvuodemalli. Ulkoministeri Timo Soini (sin.) ei näe harjoituksissa sinänsä suurempaa huolta. 044 724 0910 • TYRNIPAKETTI 2 Eva+1 Otto 45 € Bodöntie 210, 68530 Lepplax • puh. Ei tähän saa tottua, Soini sanoi. Myös järven äyriäislajisto on muuttunut suuresti. • Musiikkia, lapsille aarrejahti jne. Tutkimuksen mukaan Kivijärven lajiston monimuotoisuus on romahtanut ja metsäjärville tyypilliset leväyhteisöt ovat korvautuneet murtovesissä viihtyvillä lajeilla. Ministerit keskustelivat muiden asioiden ohella Ruotsissa alkavasta Aurora-harjoituksesta sekä Venäjän ja Valko-Venäjän suuresta Zapad 2017 -sotaharjoituksesta. Soinin mukaan Suomi on aina halunnut, että ne maat joilla on ydinaseita, ovat kaikissa prosesseissa mukana. 45tkm Vähän ajettu ja käytetty erillisvuodemalli. LUX -MOOTTORISÄNKY Moottorisänky vartaloa myötäilevällä jousituksella! LUX-RUNKOSÄNKY Koko: 120x200cm Koko: 160x200cm Saatavana myös sisustuskankaalla. Ruotsi on ollut neuvottelemassa sitä, Suomi taas ei. Talvivaaran kaivos on romahduttanut lähijärvien ekologian HELSINKI (STT) Metsästäjät ovat hankkineet valtion maille noin 85?000 vuorokausilupaa kanalintujen metsästykseen tälle syksylle, Metsähallitus kertoo. Sohvasta vuode + vuodeva atelaatikko Sohvasta tukeva parivuod e + vuodeva atelaatikko 199 € (599€) Harri 2-ist. TAIMISTO ON NYT TÄYNNÄ UUSIA REHEVIÄ TAIMISTO ON NYT TÄYNNÄ UUSIA REHEVIÄ TAIMIA TAIMIA SYYSISTUTUKSEEN! SYYSISTUTUKSEEN! Esim. 8388 Tervetuloa! Tervetuloa! Avoinna Avoinna ma-la 9-21 ma-la 9-21 su 12-18 su 12-18 Uusi syysmenu katso Uusi syysmenu katso www.strandis.. POP UP-myymälästä LOPPUUNM YYNTI NYT POP UP-MYYM ÄLÄ SULJETAA N PIETARSAA RESSA! 15 vuotta takuu 299 € (990€) KOTIMAINEN Ramos kalusto Alicante-kankaalla. Myös Wallström korosti, että sääntöjen noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää, etenkin kun kaksi harjoitusta pidetään samaan aikaan. –?Se on tiedusteluja viranomaisyhteistyötä. Yksi tuomittiin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, yksi raiskauksesta ja kaksi törkeästä raiskauksesta. –?Lisäksi hajotustoiminta on kuluttanut järven pohjan tuntumasta hapen, ja koko järven pohja on käytännössä kuollut, kertoo kaivostoiminnan vesistövaikutuksista väitöskirjaansa valmisteleva tutkija Jaakko Leppänen tiedotteessa. Koska terrorismi ja sen tapainen rikollisuus on kansainvälistä. TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA 22 LYHYESTI OSALLISTU KESKUSTELUUN Liity mukaan: www.kp24.fi/facebook Susanna Jääskeläinen Hellevi Raita HELSINKI (STT) Suomen ja Ruotsin ulkoministerien mielestä sääntöjen noudattaminen ja viestintäkanavien pitäminen auki ovat tärkeässä asemassa, kun lähialueilla käydään lähiaikoina kahta suurta sotaharjoitusta yhtä aikaa. Truma. klo 10-18 PE 8.9. 06-7888 900 Info & aukiolot www.strandis.. Ydinaseiden kieltosopimuksesta eri näkemykset Suhtautuminen YK:n heinäkuussa hyväksyttyyn ydinaseet kieltävään sopimukseen jakaa naapurimaiden näkemykset. 199 € CITY STYLE SÄÄDETTÄVÄ TUOLI + RAHI -60% ALENNUS PAKETTIHINTAAN! Tehtaiden varastoeriä 17.8. Soinin mielestä huolestuttavaa on yksittäisten harjoitusten sijaan enemmänkin se taustatilanne, jossa harjoitukset järjestetään. vuodesohva Rasmus vuodekulmadivaani -80% ALENNUS -65% ALENNUS KAIKKI VUODESOHVAT -50-80% (1498€) -80% ALENNUS 90x200cm. Esim. Ruotsissa on muun muassa epäilty, että Suomen kantaa selittäisi halu olla vahingoittamatta Nato-optiota. Turun hovioikeus tuomitsi kesäkuussa neljä Kuuban lentopallomaajoukkueen jäsentä seksuaalirikoksista. Sarakankaalla. 040 575 2467 Tiedustelut ja kyselyt: pietarsaari@suomensankytukku.fi 3-istuttava kahdella mekanismilla 12 € Alk. Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholman keskustassa huhtikuussa, Turussa puukotettiin useita ihmisiä elokuussa. Sara -kankaalla. Luvissa on laskua viime vuosiin verrattuna, sillä vielä neljä vuotta sitten lintukantojen ollessa paremmat Metsähallitus myi 131?000 vuorokausilupaa. Tässä meillä on ollut näkemysero, että onko tämä tehokas tapa vai eikö, Soini sanoi. Turun ja Tukholman iskut esillä Sekä Suomea että Ruotsia on kohdannut lyhyen ajan sisällä ihmishenkiä vaatinut terroriteko. Saatavana muita kokoja. ALDE: BÜRSTNER NEXXO T720 -10 2,3 JTD 130hv aj. Petauspatja myydään erikseen. Rikokset tapahtuivat joukkueen majapaikassa hotelli Ilveksessä Tampereella viime vuonna heinäkuun alussa. Metsästäjät hankkineet 85 000 vuorokausilupaa syksyn kanalintujahtiin Puh. 72tkm, erillisvuoteet matalalla. Näin ollen tuomio jää lainvoimaiseksi. Hänen mukaansa yhteistyötä iskujen ehkäisemiseksi tehdään niin paljon kuin mahdollista. 62tkm. Tervetuloa viihtymäään omenien merkeissä! Tervetuloa viihtymäään omenien merkeissä! Tarjoamme pullakahvit ja Tarjoamme pullakahvit ja vastapuristettua omenamehua vastapuristettua omenamehua.. DYNASTIA KOTITEATTERISOHVA -50-80% KAIKKI KOTIMAI SET SÄNGYT 199 € (998€) NAHKAA ! NAHKAA ! HUOM! AIDOSTI KOTIMAI SIA -50-80% -50-80% -50-80% -50-80% -50-80% POISTOJA -80% SOHVIA & SÄNKYJÄ -70% ALENNUS NAHKAA ! SUURVALIKOIMA KOTITEATTERISOHVIA & TUOLEJA VIIMEISET PÄIVÄT! VIIMEIS ET PÄIVÄT! VIIMEIS ET PÄIVÄT! HETI MUKAAN! Tule tekemään löytöjä! Tule tekemään löytöjä! HETI MUKAAN! KAIKKI VUODESOHVIA, KULMASOHVIA, DIVAANEJA, 1-ISTUTTAVIA, 2-ISTUTTAVIA, 3-ISTUTTAVIA, SÄNKYJÄ, MOOTTORISÄNKYJÄ, JENKKISÄNKYJÄ, RUNKOSÄNKYJÄ, PETAUSPATJOJA, JOUSTINPATJOJA -50-80% Tehtaiden varastoeriä PIETARSAARESSA Vaunusepäntie 11 TO 7.9. Tänä vuonna kanalintukannat ovat alhaiset, joten maaja metsätalousministeriö on lyhentämässä metsästyskautta useilla alueilla. Metsähallitus kertoo tiedotteessa, että on edelleen paljon alueita, joissa lintukannat ovat kohtuulliset ja joihin lupia on vielä jäljellä. – 17.9. 200 eri hedelmälajiketta. Hän ehti istua vankilassa syyttömänä 362 päivää ja on hakenut ennätyssuuria korvauksia vankeusajastaan. Tule nauttimaan Tule nauttimaan ravintolaamme ravintolaamme 040 561 7744 / 050 352 1177 Höyläämönkatu 1, KOKKOLA ADRIA POLARIS SL -10 MB 316 CDI aj. Viime vuonna lupia myytiin hieman vajaat 103?000. ONNI-PETAUSPATJA Koko: 160x200cm AIDO STI KOTI MAIN EN PIDÄ KIIRETT Ä! SUURMYY MÄLÄ. Petauspatja myydään erikseen. DETHLEFFS T661 -12 2,3 JTD 130hv aj. www.strandis.. –?Ennen kaikkea kyse on riskistä, että tapahtuu väärinkäsityksiä tai vahinko, tai että tulee houkutus käyttäytyä provokatiivisesti. –?En näe mitään suurempia riskejä, tämä on ihan normaalia toimintaa, että harjoitellaan, Soini sanoi tavattuaan Ruotsin ulkoministerin Margot Wallströmin. ALDE-lämmitys
36-6632. asti -25 %* koko valikoimasta *Voimassa Kallentorin myymälässä . Ei voi yhdistää etukuponkei hin. klo 9.00 Avajaiset Kok kol an Ter vetuloa! 9 99 (19,99) Polkupyörän valaisin LED 31-8567 Klubihinta 9 95 (24,95) Valoketju Deco LED Eri värejä. To-aamuna 100 ensimmäiselle yllätyskassillinen Clas Ohlson –tuotteita! KALLENTORISSA torstaina 7.9. Ei koske lahjakortteja . KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 23 Ilmoitusliite pienrauta | sähkö | elektroniikka | koti | vapaa-aika Osta nyt 020 111 2222 myymälästä clasohlson.fi 10.9
24 TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA Pölymoppi Swiffer Sweeper Starter Kit Paksut staattiset puhdistusliinat. 44-2442 49 95 (69,95) 28 cm Mikrokuituliina 4 kpl Puhdistavat ja kiillottavat. Imee lian ja pesee lattiat hetkessä. Katso videomme osoitteessa clasohlson.. 44-4000-1 Harmaa/beige 44-4000-2 Harmaa/vihreä 44-4000-3 Pastelli Joutsenmerkitty. Tehokkaita niin kosteina kuin kuivinakin. 44-2792 4 99 (6,99) Osta nyt 020 111 2222 myymälästä clasohlson.fi Kiinnostuitko. Eri värejä. 44-2300 Säilytyslaatikko neliö Sopii hienosti esim. Mukana 2 erilevyistä suulaketta. Suunniteltu puhdistamaan myös nurkat ja seinien vierustat. 2 99 Itsepuhdistuva Yltää myös kulmiin Pitkä johto – pitkä kantama Pyyhkii lattiat ilman että niitä tarvitsee imuroida etukäteen Klubihinta 199 00 (269,00) Lattiapesuri Kärcher FC5 Itsepuhdistuva lattiapesuri takaa erinomaisen tuloksen kaikilla kovilla lattioilla. .. Tukeva pahvinen säilytyslaatikko, jossa kangaspäällyste. Pakkauksessa pölyhuiska ja 5 vaihtopäätä. 44-4040 6 99 Pölyhuiska Swiffer Duster Starter Kit Kerää jopa 3 kertaa enemmän pölyä kuin perinteinen huiska. Sopii koville pinnoille, esim. kirjahyllyyn. puulattialle. 44-2791 9 99 (14,99) Mukana 2 erilevyistä suulaketta Ikkunapesuri Kärcher WV 2 Premium Yksi lataus riittää noin 75 m²:n pesemiseen
44-2145 79 95 (99,95) Harjapää Oral-B Cross Action 6 kpl Täydellisessä kulmassa olevat harjakset poistavat jopa 100 % enemmän plakkia kuin manuaaliset hammasharjat. 44-2560 Klubihinta 39 95 (59,95) 29 95 (39,95). 10 metrin toimintasäde. HEPA-suodatin. 44-2418 27 95 Hammastahna Oral-B 3D White Arctic Fresh 44-2561 3 99 Pölynimuri Bosch Cosyy’y Allergy BGLS 4POWER Hiljainen, kompakti ja tehokas – siivoa häiritsemättä muita. 44-3005 149 00 (199,00) SilenceSound System hiljaisempaan imurointiin Tilava pölypussi Toimintasäde 10 m Ääntä vaimentava suutin Sähkökäyttöinen partahöylä Philips OneBlade QP2520/20 Kätevä ja helppokäyttöinen höylä, jolla ajat parran, trimmaat ja viimeistelet. Ääntä vaimentava suulake. 25 KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 2 kpl Sähköhammasharja Oral-B PRO 1900 Cross Action Tehokkaaseen ja pehmeään harjaamiseen. 39 leikkuupituutta, 1–20 mm. Pestävä. Poistaa jopa 100 % enemmän plakkia kuin perinteinen hammasharja. 44-3003 Ajaa, trimmaa ja rajaa parran Vedenkestävä Akun kesto 45 minuuttia Partatrimmeri Braun BT3040 Trimmaa ja stailaa tarkasti lyhyen ja pitkän parran
lamenttilamppu, jossa hämäräkytkin. Pituus 3,8 m. 8 tunnin ajastin paristokäytössä. Eri värejä. 36-6574 7 99 (14,99) LED-lamppu, jossa hämäräkytkin Kanta E27. Varjostimen Ø 30 cm. 250 lm. Lämpimän valkoinen. Lämpimän valkoinen. ulkovalaisimiin. 806 lm. IP23. 3 kpl. Käyttöikä jopa 25 000 tuntia. Sisäja ulkokäyttöön. 36-6567 12 99 Klubihinta 14 95 (29,95). Sisäkäyttöön. Eri tehoja. 36-6639 Valkoinen 36-6640 Vaaleanpunainen/vihreä 36-6641 Musta/valkoinen/harmaa 36-6642 Sininen 19 99 Valotaulu Valolaatikko, jonka tekstin voit valita itse. Sopii erinomaisesti esim. Eri malleja. Kanta E27. Mitat 121x60 mm. 36-6643 Ulkovalaisin Alfred Klassinen seinävalaisin ulkokäyttöön. 36-5847 12 99 LED-lamppu, jossa hämäräkytkin LED-. Toimii verkkovirralla tai paristoilla. Käyttöikä jopa 15 000 tuntia. 36-6636 Normaali/kirkas 36-6637 Normaali/värillinen 36-6638 Pallo/kirkas 19 95 (29,95) 14 99 (19,99) Valoketju Valoketju, jossa 20 lankapalloa. 26 TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA Osta nyt 020 111 2222 myymälästä clasohlson.fi Valoketju Deco LED Kestävä ketju, jossa 10 muovilamppua. Pituus 5,8 m. 36-1425 LED-lamppu Osram LED Classic A60 9,5 W (vastaa 60 W). Toimii verkkovirralla (230 V)
36-4602 14 95 (24,95) 149 00 (219,00) Hiirenhäiritsin Myrkytöntä torjuntaa. Sisältää tarvittavat osat, joilla pääset alkuun. 31-1985 29 95 (37,95) Ilmankuivain 20 l Tehokas kondenssikuivain kellariin, kuivaustilaan, autotalliin ja muihin tiloihin, joissa lämpötila ei laske nollan alapuolelle. 36-6260 79 00 (149,00) Klubihinta 24 95 (34,95). 36-6500 Kaukokytkinsarja Nexa Kytke valaisimia ja muita laitteita kätevästi päälle ja pois päältä kaukosäätimellä. Ohjaa kodin valaisimia ja muita laitteita puhelimella, missä ikinä oletkin. Kuivaa jopa 20 l/vuorokausi. IP54. Pitää hiiret ja rotat loitolla äänen avulla. Aloituspakkaus TellStick Net Langattoman älykodin aloituspakkaus. Sytytä ja sammuta helposti johdon virtakytkimellä. 27 KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 Työvalaisin LED 15 W Tehokas COB-LED-lamppu kehittää vähemmän lämpöä, valaisee paremmin ja kestää pidempään. 36-5205 Ei kuumene – vähentää palovaaraa
31-9050 Klubihinta 29 95 (49,95) ”Voin todella suositella tätä tuotetta.” Jimi Radiokuulosuojaimet Kiinteä FM-radio, 8 kanavan pikavalinta ja 3,5 mm:n liitäntä ulkoiselle äänilähteelle. pesuun. Alakaapissa 7 lukittavaa laatikkoa ja sivukahvat. 41-1098 99 00 (149,00) alk. 45 litran säkki. Mukana 3-in-1-suutin ja muita tarvikkeita. 5 99 (10,99/kpl) Lehtipuhallin/lehti-imuri Cocraft HL 2500 Säädettävä puhallusnopeus enintään 270 km/h, imuteho enintään 13 m³/min. 66x40x45 cm. Kaksinkertaista HD-polyeteeniä. 40-8948 2,4x3,5 m 40-8949 3,5x5,3 m 40-8950 5,3x7,1 m 40-8951 5,3x9,3 m alk. 25-1544 4 99 (7,99) Kaksinkertaista HD-polyeteeniä. 139 00 (189,00/kpl) Super Glue Precision Loctite Liimaa useimmat materiaalit muutamassa sekunnissa. Eri kokoja. 28 TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA Osta nyt 020 111 2222 myymälästä clasohlson.fi Painepesuri Bosch AQT 35-12 Kätevä, kokoontaitettava painepesuri auton, puutarhakalusteiden ym. Eri kokoja. 40-7819-1 Yläkaappi 139,00 (189,00 ) 40-7818-1 Alakaappi 199,00 (279,00 ) Saatavuus vaihtelee myymälöittäin, katso lisää: clasohlson.fi. 5 g. Mitat 69x46x85 cm. Vedenkestävä. Enimmäispaine 120 baaria. 40-9565 Musta 40-9565-1 Valkoinen 24 95 (39,95) Tilaustuote Työkaluvaunu Yläkaapissa kannellinen ylälaatikko ja 7 lukittavaa vetolaatikkoa
2,2”:n kosketusnäyttö, helppo navigointi, reunattomat valokuvat, kaksipuolinen tulostus ym. 38-7302-1 Kulta/valkoinen 38-7302-2 Musta 38-7302-3 Valkoinen 24 95 (39,95) Vesitiivis! Vesitiivis varavirtalähde ja taskulamppu 10 050 mAh Riittää noin neljän puhelimen lataamiseen. 38-7445 69 95 (89,95) Kuulokkeet Sony MDR-ZX310AP Kiinteä mikrofoni ja kaukosäädin. Langattomat urheilukuulokkeet, joissa mikrofoni Mikrofoni ja säätimet äänenvoimakkuuden, musiikin ja puheluiden hallintaan. 38-7394 19 95 (29,95) Klubihinta 49 95 (79,95) Klubihinta 14 95 (24,95). AirPrint ja ePrint mahdollistavat kuvien ja asiakirjojen lähettämisen tulostettavaksi suoraan esim. Siirtonopeus jopa 1200 Mbit/s. 38-7700 29 95 (54,95) Heijastava johto näkyy pimeässä. 38-6581 Musta 38-6582 Valkoinen 38-6583 Punainen 24 95 (34,95) VR-lasit älypuhelimeen Säädettävät linssit. Akun kesto jopa 12 tuntia. Eri värejä. 38-7459-1 99 95 Kaiutin Exibel BX51 Pieni mutta tehokas. Puhelimiin, joissa on 4-5,5”:n näyttö. 38-7756-1 Musta 38-7756-2 Punainen 38-7756-3 Lime Langaton AC-reititin Netgear R6220 Parantaa verkon kantamaa ja vähentää häiriöitä. Sopii useimpiin älypuhelimiin ja tabletteihin. älypuhelimesta. Ladattava akku, jonka käyttöaika jopa 5 tuntia. Eri värejä. 38-7087 Kaiutin JBL Charge2+ Bluetooth-kaiutin, jossa laadukas ääni. Handsfree ja 3,5 mm:n liitäntä. Roiskesuojattu. Eri värejä. 29 KESKIPOHJANMAA TORSTAINA 7.9.2017 Tulostaa valokuvat suoraan puhelimesta Monitoimilaite HP Envy 4520AiO Langaton tulostin, jossa WiFi, värikopiointi ja skanneri
44-1771 Hiilihapotuslaite Sodastream Spirit Kapea malli. Snap-lock – napsauta pullo kiinni laitteeseen. 34-9895 Vohvelirauta kahdelle vohvelille Tarttumaton pinnoite helpottaa vohveleiden valmistusta ja laitteen puhdistusta. Emme vastaa painovirheistä tai tuotteiden loppuunmyynnistä.. 44-2514 Klubihinta 79 95 (99,95) 79 95 (99,95) Klubihinta 24 95 (44,95) pienrauta | sähkö | elektroniikka | koti | vapaa-aika Hinnat ovat voimassa kaikissa myymälöissä ja verkkokaupassa 17.10.2017 asti . Tyhjiöpakattu ruoka säilyy pidempään Testimenestyjä Tyhjiöpakkauslaite Food Sealer OBH Nordica Ruoka säilyy jopa 5 kertaa pidempään kuin perinteisillä säilöntämenetelmillä. 30 TORSTAINA 7.9.2017 KESKIPOHJANMAA Ota 3 maksa 2* maaleista, pensseleistä ja teloista *Tarjoamme edullisimma n Klubitarjous Clas Ohlson -myymälät Suomessa: Pääkaupunkiseudulla: Helsinki: Columbus, kauppakeskukset Itis, Kamppi ja Kaari, Mannerheimintie 4 sekä Kaivokatu 10, Espoo: kauppakeskukset Iso Omena, Entresse, Sello, ja Ainoa, Vantaa: Jumbo ja Myyrmanni, Hyvinkää: Willa, Hämeenlinna: Goodman, Joensuu: Kauppakatu 29, Jyväskylä: Palokan kauppakeskus, ja Kauppakatu 24, Kokkola: Kotka: Pasaati, Kouvola: Veturi, Kuopio: Haapaniemenkatu 28, ja Matkus Shopping Center, Lahti: Karisma ja Syke, Lappeenranta: Iso Kristiina, Lempäälä: Ideapark, Mikkeli: Akseli, Oulu: Valkea, Isokatu 20-22, ori: Puuvilla, Rovaniemi: Koskikatu 25, Seinäjoki: Lehtinen, Tampere: Hämeenkatu 11, Turku/Raisio: Eerikinkatu 12, Skanssi ja Mylly, Vaasa: Rewell Center, Ahvenanmaa: Maxinge Center (Jomala). Tuotteiden saatavuus saattaa vaihdella