Sisällä kaivoksessa oli 29 miestä. Ennen joulua tai kesälomakautta arvossa pidetyt viestimet uutisoivat, miten pitää varautua joulutai lomastressiin. Rauhoittuminen liittyy Lääketeollisuus ry:n erityisasiantuntija Sirkka Aaltosen mukaan ainakin fi rmojen säästölinjaan. Kestotilattuna kotiin 0,73€ (sis. TAMMIKUUTA 2013 KLO 14 KOKKOLA -1 YLIVIESKA -2 KLO 8 -2 -4 Hinta 2,50€. Hän hajauttaisi eläkelaitosten sijoitusten riskejä ja lisäisi ulkomaisia sijoituksia. Sivu 3 Uusi laki toisi kouluihin satoja psykologeja HELSINKI (STT) Lääkkeiden yliampuvasta markkinoinnista on jaettu viime vuosina aiempaa vähemmän sanktioita. Hiturassa on ollut viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana neljä sortumaa pääväylällä vinotunnelissa ja yksi muulla väylällä. Uusi oppilasja opiskelijahuoltolaki velvoittaisi kunnat järjestämään psykologija koulukuraattoripalvelut myös toisen asteen kouluihin. Laki tulisi voimaan vuoden 2014 alussa. Olen saanut kaivosyhtiön selvityksen sortumasta, mutta tulemme pyytämään lisää selvityksiä. Jos hirveästi huitelee, ei ehdi ajatella. Sivu 5 Suursuku kootaan yksiin kansiin Meriläinen-Liedes -sukukirjan päätoimittaja on syntyjään halsualainen Erkki Kujala. Tähän saakka velvoite on koskenut vain esija perusopetusta. Valtakunnalliset sukututkimusmessuille on tulossa lukuisien sukuseurojen edustajia ympäri Suomea. Vain noin kaksi prosenttia kokkolalaisista käyttää liikkumiseensa linja-autoa. Teos on myös kattava paikallisen elämänmenon kuvaus keskiajalta 1800-luvulle. Kirjan uskotaan herättävän laajaa mielenkiintoa, sillä huomattava osa keskipohjalaisista kuuluu Meriläinen-Liedes -sukuun. Barr kartoitti Suomen työeläkejärjestelmää Eläketurvakeskuksen pyynnöstä. Kaivosyhtiö joutuu analysoimaan kiven laatua, jännityksiä kallioperässä sekä mahdollisia muutoksia veden virtauksissa. Hän haluaa olla nuorten ääni myös uudessa valtuustossa. Eläketurvakeskuksen tilaama selvitys osuu ajankohtaiselle hetkelle, sillä työmarkkinajärjestöt puivat parhaillaan yhteisiä linjauksiaan työurien pidentämiseksi. Edellinen isompi sortuma oli kaksi vuotta sitten pääsiäisen aikana 200 metrin syvyydessä. Kaija Vähäsöyrinki (KP) Hituran nikkelikaivoksessa Nivalassa koettiin maanantaina 10. Sivu 3 Lääkemarkkinoinnista yhä sanktioita Suomalaiset ovat merkillisen uusavutonta kansaa. Viimeisin kuolemantapaus sattui Hiturassa vuonna 1996. Kokkolan ruotsinkielisen nuorisoseuran hitsaajanaiset kommentoivat tupakkatauolla ukkojaan, jotka nyt ovat... alv 9 %) Viljo Mattila, 98-vuotias veteraani Haapajärveltä on hiihtänyt suojeluskuntaviestiä Raahen suojeluskuntapiirissä. Kaivosyhtiö ryhtyi heti korjaamaan sortuman jälkiä. miehiä. helmikuuta mennessä. Lakiluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella. Tunnelin seinämiä varmistettiin sortumakohtaa paljon laajemmalta alueelta ja varmistuksia tehdään koko ajan lisää. Kyseessä on pääkulkureitti kaivokseen, jossa ei saisi olla tällaista, toteaa ylitarkastaja Taimo Tihinen Turvallisuusja kemikaalivirastosta (Tukes) Oulun toimipisteestä. Jo lukioaikana hän oli tuttu näky oppilaskunnassa, jossa hän on oppinut ajamaan nuorten asioita. joulukuuta aamuvuoron aikaan vaarallisia hetkiä, kun pala vilkkaasti liikennöidyn tunnelin seinämää romahti alas noin 50 metriä maan pinnan alapuolella. Kolmannes matkoista tehdään henkilöautolla. Kirjoittajapiiriin osallistumisen ja kotona koneen ääressä ahertamisen tuloksena ilmestyi omakustanteena lyhytproosaa. KUF:in uudenvuoden revyy naurattaa jälleen takuuvarmasti, mutta myös hämmästyttää, millaisella taidolla ja intensiteetillä niin nuoret kuin vanhat harrastajanäyttelijät rooleihinsa paneutuvat. Himangalla nähtiin viime vuosiin verrattuna vaihteleva ja värikäs viesti. Busseilla kulkevat pääasiassa vain koululaiset, ilmenee laajasta liikennetutkimuksesta. Onneksi miehet pääsivät sortuman ohi tunnelin laitaa kävellen. Viesti sivakoitiin Ylivieskasta Raaheen viiden-kuuden miehen voimin. ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantala pitää Barrin ehdotuksia pääosin toimivina. Yksi malmia ajavista kuorma-autoista oli hetkeä aiemmin ohittanut sortuvan kohdan. Eläkkeellejäämistilastot osoittavat hänen mukaansa, että nykykannusteet eivät riitä houkuttimeksi pysyä työelämässä. –?Se on ongelma, jos elinikä pitenee, mutta työura ei pitene siinä mukana, Rantala sanoo. Eläkeiän alarajan korottaminen on hänen mukaansa edessä ennen pitkää. Hyvässä kaunokirjallisuudessa on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Vanhuseläkkeelle voi tällä hetkellä jäädä joustavasti 63–68-vuoden iässä. – Kävin Hiturassa viimeksi syksyllä. Hän ei usko eläkkeelle siirtymisiän nousevan nykyisillä kannustimilla. Väestörakenne ja kansainvälistyvä talous edellyttävät kuitenkin järjestelmän kehittämistä. KP/JUHA SALLINEN Leena Ahlholm YLIVIESKA (KP) Lyhytproosaansa julkaissut ylivieskalainen Maija Häivälä nauttii kirjoittamisesta, mutta toteaa sen vaativan keskittymisrauhaa. Sivu 12 Kirjoittaja keskittyy KP/LEENA AHLHOLM HELSINKI (STT) Lukioihin ja ammattikouluihin tarvitaan pian satoja uusia psykologeja ja kuraattoreita, jos asiaa koskeva laki toteutuu. Sortuma oli kaivokseen johtavan vinotunnelin alkupäässä 1970-luvulla rakennetussa osassa. –?Lukeminen on tärkeää kirjoittamiselle. Turvallisuuden eteen tehdään koko ajan työtä, mutta kaivos on haastava paikka. Ambachtsheerin mielestä Suomen eläkejärjestelmä on erittäin riippuvainen maan kansantaloudesta ja työllisyydestä. www.kp24.f i/maakuntaviesti2013 Nro 7 Tiistai 8. Siellä julkistetaan sukua käsittelevä 800-sivuinen teos, jota on koottu 2,5 vuotta. –?Kirjoittaessaan ihmisen täytyy olla kasassa. Sivu 2 Tietäähän sen.... Asiantuntijoiden mukaan Suomen eläkejärjestelmä on kattava ja kestävä. Työhön osallistui Toronton yliopiston professorin Keith Ambachtsheer. Järjestöjen on määrä antaa esityksensä pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.) 13. Kalusto jäi kaivokseen ja työt pysähtyivät raivausja varmistustöiden ajaksi. Ja tietenkin niiden mentyä uutisoidaan siitä, miten stressistä voi toipua. Sivu 5 Uusi kasvo valtuustoon KP/JONI MÄKI-PETÄJÄ Tietäähän sen, mitä siitä seuraa, kun ukko on hellan äärestä viisi metriä. –?Kirjasta tulee hakuja lähdeteos sukututkijoille myöhempiä keskipohjalaissukuja tutkittaessa, kirjan päätoimittaja Erkki Kujala kertoo. – Pitäisin vaaratilannetta vakavana. Sivu 2 KOLUMNI Toholampilainen Ville Hirvikoski on uuden kunnanvaltuuston nuorin valtuutettu. Sivu 2 KOKKOLALAISET EIVÄT KÄYTÄ BUSSEJA VAAN AJAVAT MIELUUMMIN OMALLA AUTOLLA KP/CLAS-OLAV SLOTTE HELSINKI (STT) Brittiasiantuntija suosittaa Suomelle eläkeiän alarajan nostamista. Lääkemarkkinoinnin valvontaelimet käsittelivät viime vuonna yhtätoista tapausta, kun 2000-luvun puolivälissä niitä oli vuosittain jopa yli tuplasti enemmän. Konsultti Sonja Aarnio Ramboll Oy:stä kertoo, että tutkimuksen mukaan pyöräilykypärää käyttää Kokkolassa vain joka kuudes pyöräilijä. Tällä hetkellä noin kolmannes eläkevaroista on sijoitettuna kotimaahan. Sivu 15 Simo Kattilakoski Kun jo hallituksessa ovat edustettuina puolueet äärestä laitaan, tuskin erimielisyys paljon lisääntyisi, jos myös oppositio osallistuisi asioiden pohdintaan. Eläkeikää voisi nostaa suhteessa eliniän pitenemiseen, suosittaa professori Nicholas Barr London School of Economicsista. Sivu 2 Hiturassa vakava vaaratilanne Kaivosturvallisuutta valvova Tukes pyytää lisäselvityksiä kaivosyhtiöltä Kokkolalaisten mielestä joukkoliikenne toimii hyvin keskustan läheisyydessä, mutta he eivät itse innostu sitä käyttämään. Suomessa on vajaa kymmenkunta maan alla toimivaa kaivosta ja pahempiakin läheltä piti?-tapauksia on sattunut, Tihinen toteaa. Barrin mielestä alin mahdollinen eläkeikä voitaisiin määritellä jokaiselle ikäluokalle erikseen. Sivu 6 Ekonomisti: Eläkeiän alarajaa nostetava Hanna Kauppinen (KP) Meriläinen-Liedes -sukukirjan tekijät odottavat innolla Kokkolan maaliskuisia sukututkimusmessuja. 19-vuotias nuori mies on aina ollut kiinnostunut yhteisten asioiden hoidosta. Sivu 11 Suojeluskuntaviesti kulki pitäjästä toiseen KP/ANTTI SAVELA Katso tunnelmia loppiaisen maakuntaviestistä KP24:n kuvagalleriasta. Outo uni sisältää novelleja, matkakuvauksia ja kaksi runoa
Mutta olisiko paluu parlamentaariseen valmisteluun se avain, joka pitkäjänteisyyden ja vakauden mahdollistaisi. Toki myönteisiäkin piirteitä kaupungin liikenteestä löytyy. Ympyröissä ei osata ajaa Liikennetutkimuksen pohjana käytettiin liikennelaskentoja ja henkilöhaastatteluja. Alavieska, Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, SOITA 0800-30101 (24 t/vrk). joulukuuta, kun osa maan alle vievän pääväylän seinämää ja kattoa sortui aamuvuoron aikana. Toisaalta on tunnettua, että täällä on huonot kalliomekaaniset olot. –?Tilanne oli vaarallinen, mutta onneksi ei kenellekään sattunut mitään. Suurin este isojen asioiden laajapohjaiselle valmistelulle lienee – valtapolitiikan ohella – se, ettei laajaa yhteistä ymmärrystä enää ole. Kypärän pakollisuus unohtuu monelta Laajan liikennetutkimuksen mukaan pyöräilijät ovat kovapäistä porukkaa Kokkolan liikennetutkimuksen osanottajien kesken arvottiin kaksi polkupyörää, joita Heikki Penttilä (vas.) ja Pauli Piiparinen esittelevät. Kääriäisen ehdotus kannattaa ottaa kuitenkin vakavasti. Kuusi kuorma-autoa ajaa maan alta kiveä kolmessa vuorossa, 100-150 kuormaa vuorokauden aikana. Tässä tapauksessa kyse on tietysti aidosta puusta. Vaihtoehtoina ovat muun muassa uuden rikastuskapasiteetin rakentaminen entisen rinnalle tai kullan ja nikkelin rikastaminen vuorotellen. Sähköt menivät poikki. Alueella arvioidaan olevan miljoonaa tonnia malmia, mikä toisi kaivokselle viitisen vuotta lisää tuotantoaikaa. Twiittiministeri Alex Stubbilta mopo karkasi eilen. Pyöräilijät ja jalankulkijat kokevat olonsa turvattomaksi, kun autoilijat painavat kaasua suojatien kohdalla. Kypärän käyttö on pakollisuudesta huolimatta lisääntynyt vain noin 10 %. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Tämän lisäksi tulee vielä henkilöautoliikenne. Ouluntien, Rautatienkadun ja Tehtaankadun risteysalueita pidettiin ruuhkaisina. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Matkaa kaivoksen perälle on viitisen kilometriä. Vertailun vuoksi: Lahdessa ja Jyväskylässä viisi prosenttia matkoista kuljetaan joukkoliikenteellä. Varmistuksia vaijereilla Nikkelikaivoksen malminnosto oli pysähdyksissä korjaustöiden ajan, noin 1,5 viikkoa. Yksi merkillisimmistä uusavuttomuuden piirteistä on se, ettei suomalainen tiedä, miten pääsee eroon niinkin olennaisesta kapineesta kuin joulukuusesta. Sen mukaan jouluaika kestäisi parikymmentä päivää ja joulun virallisesti päättävä Nuutin päivä on vasta ensi sunnuntaina eli 13. Joko palasina tai kokonaisena. TIISTAINA 8.1.2013 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS UUTISET YHTEYSTIEDOT: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Maanpuolustuksen malli ja sen pohjana oleva ulkoja turvallisuuspolitiikan linja ei voi eikä saa vaalikaudessa muuttua. Koko kalusto jäi kaivokseen, kertoo toimitusjohtaja Jukka Nieminen Belvedere MIning Oy:n Hituran kaivoksesta. Kuusen voi karsia ja pilkkoa vaikka sisällä ja polttaa jätteet, jos taloudessa on tulipesä. Jos tulisijaa ei ole, jätteet voi laittaa roskiin. Ennen joulua tai kesälomakautta arvossa pidetyt viestimet uutisoivat, miten pitää varautua joulutai lomastressiin. Vai onko ajan riento ja ovatko yhteiskunnalliset muutokset vain niin nopeita, että ne ajavat parlamentaaristen komiteoiden ja toimikuntien ohi. . Eikä vähentämisen varaa olisikaan, sillä vain kaksi prosenttia matkoista mennään bussilla. KP/JUHA SALLINEN FAKTA Kypärän käyttö pakollista . KOLUMNI NOPEUS JA HARKINTAKYKY eivät aina kohtaa. Määrä on hieman viime vuotta pienempi. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Mutta jos sekin osoittautuu ylivoimaisen vaikeaksi vaihtoehdoksi, kuusen voi kuskata vaikka sinne, mistä se on peräisinkin eli metsään. Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Kokkolalaiset autoilijat unohtavat vilkuttaa risteyksissä ja sekoilevat liikenneympyröissä. Yli 5-vuotias kokkolalainen tekee keskimäärin 3,6 matkaa vuorokaudessa. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: Kokkola, Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse SOITA 020 055 888 ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10. Sortuma oli kaivoksen kaikkien vanhimmassa, 1970?-luvulla rakennetussa osassa. Kattoa oli aiemminkin tuettu lisää tukivaijereilla, mutta ne pettivät. Talvella esimerkiksi ennakoidaan tulevan kesän säätä. Malmin louhiminen avolouhoksesta olisi edullisempaa, kaivoksen johtaja toteaa. Pyöräilykypärää käyttää Kokkolassa vain joka kuudes pyöräilijä, kun vastaavasti Jyväskylässä ja Lahdessa joka kolmannella pyöräilijällä on kypärä päässä. Uudet liikenneympyrät saivat kiitosta, vaikka vastaajien mielestä niissä ei osata ajaa. Ja tietenkin niiden mentyä uutisoidaan siitä, miten stressistä voi toipua. Nikkeli laivataan Kokkolan kautta Kiinaan. Toisaalta, kun jo hallituksessa ovat edustettuina puolueet äärestä laitaan, tuskin erimielisyys paljon lisääntyisi, jos myös oppositio osallistuisi asioiden pohdintaan. Sellainen voi syntyä vain laajapohjaisen valmistelun kautta. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.30 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Paljon kommentteja tuli myös vilkkujen puutteellisesta käytöstä sekä nopeusrajoitusten ja muiden liikennesääntöjen heikosta noudattamisesta. Bussiliikenne Kokkolassa pyöriikin pääasiassa koululaisten varassa. Ei edes kansakunnan kannalta keskeisistä asioista. – Oulussakin joka neljäs pyöräilijä käyttää kypärää, vertaa Sonja Aarnio, joka on tutkimuksesta vastaavan Ramboll Oy:n konsultti. Liikennetutkimuksesta ilmenee sellainenkin yksityiskohta, että kaupunkilaiset tekevät 154 000 matkaa vuorokaudessa. Palautteesta päätellen pyörätiet aurataan talvella heikosti. Kyselyn mukaan kokkolalaiset haluaisivat käyttää joukkoliikennettä nykyistä enemmän, jos työmatkaliikenteen aikataulut saataisiin kuntoon. Kaivoksella on runsaat sata työntekijää. Seisokkeja ei kuitenkaan ole tiedossa, vaan työt jatkuvat. Se voisi hänen mukaansa estää puolustuksen alasajon, johon hallituksen omassa parissaan valmistelema ja vasta hyväksymä puolustusselonteko on johtamassa. Yksi kuorma-auto meni alaspäin juuri hetkeä ennen sortumaa. Samoin menetteli myös keskusta viime valtakaudellaan. Jos taloudesta löytyy jonkunnäköinen vesuri, kassara tai pantaveissi, niin kuusiongelma on pitkälle ratkaistu. Lähetä viesti numeroon 13525. Hituran kaivoksen tapaturmatilastot ovat hyvää tasoa verrattuna Suomen muihin kaivoksiin. tammikuuta. Vai tarvittaisiinko niitä juuri siksi. Kokkolan liikenne ei välttämättä poikkea muista samankokoisista kaupungeista. KP/KAIJA VÄHÄSÖYRINKI. Nykyinen hallitus ei oppositiota valmisteluihinsa huoli, ei puolustuseikä muussa politiikassa. Etenkin pienillä pyöräilijöillä kypärän käyttö on yleistä, mutta iän myötä kypärän käyttö vähenee huomattavasti. Valitettavan hyvin on voitu havaita, että tämä pätee myös julkisen hallinnon, sekä valtioettä kuntapohjaisen, rakenteisiin ja palveluihin. Yhteisymmärryksen riski kannattaisi kaiken uhallakin ottaa. Laajan liikennetutkimuksen yhteydessä annettu kansalaispalaute ei mairittele kokkolalaisia autoilijoita. www.kp24.. Vanhaa avolouhosta ollaan laajentamassa etelään olevan seinämän puolelta runsaan neljän hehtaarin verran. Kustaa Vilkunan kokoamat vanhan kansan uskomukset kattavat luonnollisesti koko vuoden tapahtumat. Paikka oli noin 50 metriä maan pinnan alapuolella vinotunnelin alkupäässä. Muitakin pitkäjänteistä kehittämistä vaativia asioita on. Maan alle johtava vinotunneli on erittäin vilkkaasti liikennöity. Kansalaispalautteen sisältö ei yllättänyt kaupungininsinööri Heikki Penttilää. Liikenneturvassa arvioidaan, että moni suomalainen ei ole edes kuullut kypäräpakosta. Mutta se jäi lajissaan harvinaisen huonoksi. Ramboll käynnisti tutkimuksensa ensimmäisten loskakelien aikaan viime lokakuussa. Suomalaiset ovat merkillisen uusavutonta kansaa. Sortumasta selvittiin säikähdyksellä Hituran kaivoksessa vaaratilanne joulukuussa Kaivokseen vievän vinotunnelin seinämiä tuetaan koko ajan lisää, kertoo Hituran kaivoksen johtaja Jukka Nieminen. Pyöräilykypärän käyttö tuli pakolliseksi vuonna 2004. Olemme budjetoineet tälle vuodelle 518?000 tonnin louhintamäärän, Jukka Nieminen kertoo. Yhtiö on maailman neljänneksi suurin nikkelinjalostaja. Seinämiin porattiin ja valettiin vaijeripultteja paljon sortumapaikkaa laajemmalle alueelle, Nieminen toteaa. Kiveä romahti satoja tonneja viisi metriä leveään ja neljä metriä korkeaan tunneliin. Niin vakavasti, että niin keskusta itse kuin muutkin puolueet voisivat sitoutua siihen tulevien vaalikausien osalta, riippumatta siitä, kuka tahtipuikkoa kulloinkin heiluttaa. Hallitukset kumoavat edeltäjiensä hallintomalleja nopeammin kuin nämä ehditään saada edes joten kuten toimiviksi. Sortumahetkellä kaivoksessa työskenteli 29 kaivosmiestä. Monet eivät taas noudata pakollisuuslakia, koska kypärän käyttämättä jättämisestä ei saa sakkoa. Putinin syliin veroja paenneen Gerard Depardieun houkuttelu Suomeen oli kai olevinaan vitsi. –?Sortuma saatiin siivottua puolessa toista vuorokaudessa. – Vastaavaa palautetta on tullut muidenkin kanavien kautta, Penttilä kertoo. Kuntaliitoksia edistänyt Paras-hankekin vedettiin hatusta kesken vaalikauden. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan taloustoimittaja. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Ei sitä ole myöskään ylileveän hallituksen sisällä. Belvedere Mining Oy on teki vuosi sitten uuden kaksivuotisen sopimuksen Jinchuan Groupin kanssa nikkelirikasteen toimituksista Hiturasta Pohjois-Kiinaan. Tutkimukseen on vastannut yli 2 400 kokkolalaista. Siten yksi tammikuun tärkeistä päivistä on 25. Näistä kunnan sisäisiä matkoja on 95 prosenttia. Kokeneena poliitikkona Kääriäinen tietää hyvin, ettei hänen ehdotuksensa mene läpi. Vuotuisen ajankulun askelmerkkien arvioinnin voi tietysti jättää omaan arvoonsa, koska varmasti 1700tai 1800 -luvulla ihmisten maailmankuva oli oleellisesti nykyistä suppeampi. Lassi Jaakkola Yhteisvalmistelu lisäisi vakautta M onessa taloudessa joulu päättyy loppiaiseen, vaikka kansatieteen käsikirjaksi luettavan Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan ”hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois viepi”. Tutkintajakson aikana 17 prosenttia kilometreistä on kuljettu jakaisin ja 15 prosenttia polkupyörällä. –?Nikkelin hinta on edelleen heikolla tasolla ja odotamme hintojen nousua. Lapualaisetkin luulivat kolmisensataa vuotta sitten tosissaan, että Simpsiönvuori on maailman korkein vuori. . Esimerkiksi joukkoliikenteen toimivuus saa kiitosta, mutta vain kaupungin keskustan alueella. Myös materiaalivahingoilta säästyttiin. Louhinta jatkuu Tällä hetkellä työt jatkuvat kaivoksella normaalisti. tammikuuta: ”Jos ei pauku Paavalina, eikä kylmä kynttelinä (2.2.), ei ole hellettä heinäkuussa.” Eli siitä vain odottelemaan Paavon päivän pakkasia, jotta osaisi kesälomaansa suunnitella kunnolla. Parasta aikaa on vireillä on vanhan avolouhoksen laajentaminen sekä Haapajärven puolella olevan Kopsan kullan rikastusmenetelmän ja -paikan päättäminen. Siitä ei sovittu hallitusta muodostettaessa edes hallituskumppanien kesken. Pitkä jänne ei ole mahdollinen, jos politiikan suunta muuttuu neljän vuoden välein. Kansalaisten mielestä kaupungin keskustan läheisyydessä on riittävästi kävelyja pyöräilyreittejä, mutta niitä ei riitä laitakaupungille. –?Aina voisi tehdä enemmänkin, mutta kaivostyössä on vaaransa. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 7504403 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla K ansanedustaja Seppo Kääriäinen ehdottaa Suomenmaan blogissaan välitöntä paluuta puolustuspolitiikan parlamentaariseen valmisteluun. Yhteinen, hallituksen ja opposition rajan ylittävä valmistelu vähentäisi poukkoilua ja lisäisi vakautta ja ennustettavuutta kansakunnan kannalta keskeisissä asioissa. Sisäpolitiikan ratkaisuista pitkää jännettä vaatisivat esimerkiksi energiahuollon sekä tietoja fyysisen liikenteen linjaratkaisut ja niihin liittyvien suurinvestointien rahoitus. Onnelliset voittajat olivat Satu Nikunen ja Tuula Kärjä. –?Odotamme kevään aikana ympäristöviranomaisen päätöstä. Tukemistyöt veivät enemmän aikaa, koska halusimme varmistaa, että tunnelin katto ja sivuseinät pysyvät varmasti paikoillaan. Vuoden mittaan maan alta louhitun kiven määrä vastaa suunnilleen kuuden hehtaarin laajuista ja kahdeksan metrin korkuista tyhjää tilaa, jos se olisi yhdessä kohtaa. Lähde: Liikenneturva Kaija Vähäsöyrinki NIVALA (KP) Belvedere Mining Oy:n Hituran kaivoksella koettiin vakava läheltä piti?-tilanne maanantaina 10. Maan alla olleet miehet pääsivät valvotusti kävellen kivikasojen ohi vinotunnelin laitaa myöten. Jatkuvuuden takeeksi vaadittaisiin yhteistä näkemystä puolustusmäärärahojen tasosta pitkälle tulevaisuuteen. Viimeisin kuolemaan johtanut onnettomuus sattui kaivoksessa vuonna 1996. Pyöräilijät ja jalankulkijat kokevat olonsa uhatuksi monessa muussakin suomalaisessa kaupungissa. Uusavuttomuutta Simo Kattilakoski simo.kattilakoski@kpk.. Liikenneturvan kesällä 2011 tekemän selvityksen mukaan 37 % kaikista pyöräilijöistä käyttää kypärää. Mitä tällaiset asiat olisivat 2010ja 2020-luvuilla. Suomen suhteesta EU:hun ja euroalueeseen ei ole eikä tule yhteistä näkemystä, ei parlamentaarisella eikä millään muullakaan valmistelulla. Niihin se kannattaisi rajatakin. Raportti liikennetutkimuksesta valmistuu helmikuussa. Joka kolmas kilometri taitetaan henkilöautolla. Kaivoksessa on varapoistumisreittejä, mutta paikoin vinotunneli on ainoa poistumisreitti raitisilmakuilun lisäksi. Kivilaji on herkkää muuttumaan muotoaan. 020 750 4400 vaihde puh. Joukkoliikenteen ongelmana pidetään harvaa reittiverkostoa ja vähäistä vuorotarjontaa
Kiellettyjä ovat myös kaikki muut paitsi valmisteyhteenvedon mukaiset väitteet lääkkeen tehosta. Uusi puheenjohtajisto valitaan kaksivuotiskaudelle syksyllä. Valvontaelimet ovat antaneet rapsuja myös ylisanoista mainoksissa. Hoito pitää mitoittaa potilaan tarpeen mukaan, ei tulojen, asuinpaikan tai koulutustason mukaan. Kyselyyn vastasi oppilaitosten johto. Kirurgian keskittämissäännöstä voi Kekomäen mukaan kuitenkin olla poikkeuksia. Tupakointi on sallittu ruokatai virkistystaukojen yhteydessä. Yhden tai useamman aseen hakuja tehtiin silti 100–150 vuodessa. Perhe pelastui junatörmäyksestä – Lääkemarkkinoinnin valvontaelimet hoitavat samaa tehtävää kuin Julkisen sanan neuvosto mediassa eli valvovat alan eettisten ohjeiden noudattamista. Joukkoosastoja ja muita yksiköitä kehotetaan seuraamaan pääesikunnan esimerkkiä. Piia Leino HELSINKI (STT) Lääkkeiden mainonnan villeimmät ajat näyttävät olevan Suomessa takanapäin. Sosiaalityöntekijät valmistuvat yliopistosta, kun taas sosionomit tulevat ammattikorkeakoulusta. Häkkänen kokoomusnuorista Kataisen avustajaksi HELSINKI (STT) Seurakuntien on parannettava gluteenittoman ehtoollisleivän saatavuutta. Korvaavaa leipää valmistetaan riisistä tai maissista. Fimea: Yleisö valveutuneempaa Lääkemarkkinoinnin valvontalautakunta valvoo omien eettisten ohjeidensa noudattamista fi rmoissa, jotka ovat sitoutuneet sen sääntöihin. – Huippuvuosi käsiteltyjen tapausten ja sanktioiden määrässä oli 2004, jolloin lautakunta käsitteli 26 tapausta ja antoi 18 seuraamusmaksua tai sopimussakkoa. –?On eri asia, tehdäänkö sairaalassa joitain leikkauksia vuodessa viisi vai viisikymmentä. Varsinkin iäkkäiltä vuoteeseen jääviltä ihmisiltä häviää lihasmassaa monen prosentin vuorokausivauhtia, mikä pitkittyessään voi vaarantaa jopa leikkaustuloksen, katsoo Kekomäki. Suomi pääsee käsiksi Yhdysvaltojen aserekisteriin HELSINKI (STT) Armeijan tupakkitauot ovat ehkä pian katoavaa kansanperinnettä. Myös mainonnan eettisiä ohjeita on kehitetty niin, että karikot ovat Aaltosen mukaan helpommin vältettävissä. Suomi on ensimmäinen mukana oleva Pohjoismaa. LEHTIKUVA/HANNU KIVIMÄKI Palvelujen saatavuudessa on paljon eroja STT, koonnut: Minna Karkkola, grafiikka: Simon Varisto, lähde: Opetushallitus Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu Lappi Koko maa Opetushallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvittivät opiskelijahuoltopalveluiden saatavuutta postija verkkokyselyllä syksyllä 2008. Sakkoja tuli. Lääkeyhtiö määrättiin tästä yhteensä 45?000 euron seuraamusmaksuihin, koska Loirilla oli sopimus yhtiön kanssa. –?Meitä huolestutti se, että lisäksi siellä on ihmisiä, joilla ei ole lainkaan alan koulutusta, Hämeen-Anttila kertoo. –?Olemme Antin kanssa olleet vuoden ajan taisteluparina, tehty poliittiset linjaukset yhdessä. –?Ehtoollinen on teologisesta näkökulmasta pätevä, vaikka ihminen ottaisi vastaan vain pelkän leivän tai pelkän viinin, muistuttaa työalasihteeri Terhi Paananen kirkon tiedotteessa. Keskusrikospoliisi (KRP) teki sopimuksen järjestelmän käytöstä viime viikolla. Henkilöstömitoituksesta erimielisyyttä Lakiluonnokseen ei tullut henkilöstömitoitusta, jota esimerkiksi vihreät on vaatinut. Reseptilääkkeitä saa markkinoida vain ammattilaisille, itsehoitolääkkeitä myös suoraan kuluttajille. puheenjohtaja Sipiläisen mukaan ”myllerryksestä on päästy yli, ja eteenpäin mennään”. Esimerkiksi lääkevoidetta ei voinut sanoa ainutlaatuiseksi, koska ei täsmennetty, mikä ominaisuus siinä olisi ainutlaatuinen. Kampanja ohjaa varusmiehiä osallistumaan urheiluharrastuksiin ja huolehtimaan omasta terveydestään. Palvelut lukioissa –99 100–199 200–399 400– Koulun opiskelijamäärän mukaan 10 20 40 50 60 70 80 90 100 30 Psykologi Kuraattori/sosiaalityöntekijä % 10 20 40 50 60 70 80 90 100 30 Psykologi Kuraattori/sosiaalityöntekijä % Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu & Lappi Koko maa Palvelut ammattikouluissa –149 150–499 500– Koulun opiskelijamäärän mukaan 10 20 40 50 60 70 80 90 100 30 10 20 40 50 60 70 80 90 100 30 Psykologi Kuraattori/sosiaalityöntekijä % Psykologi Kuraattori/sosiaalityöntekijä % Vanhojen läänien mukaan Vanhojen läänien mukaan Lääkemarkkinointi rauhoittunut Valvontaelimet jakoivat sanktioita muun muassa diabeteslääkkeen julkkiskampanjasta HELSINKI (STT) Professori Martti Kekomäki keskittäisi kirurgian sairaaloihin, joissa tehdään paljon leikkauksia. Palkkaamista varten kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia lisätään 13 miljoonalla eurolla vuodesta 2014 lähtien. Tähän saakka velvoite on koskenut vain esija perusopetusta. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 8.1.2013 3 UUTISET Minna Karkkola HELSINKI (STT) Lukioihin ja ammattikouluihin tarvitaan pian satoja uusia psykologeja ja kuraattoreita, jos asiaa koskeva laki toteutuu. Poliisin mukaan perheenjäsenet selviytyivät uhkaavasta tilanteesta lievillä vammoilla. Rauhoittuminen liittyy Lääketeollisuus ry:n erityisasiantuntija Sirkka Aaltosen mukaan ainakin fi rmojen säästölinjaan: terveydenhuollon ammattilaisille lääkkeitä markkinoivien esittelijöiden määrä on romahtanut ja printtimainonta lääkäreille vähentynyt. ”Markkinatalous ei sovi terveydenhuoltoon” Terveydenhuollon rahoituksessa Kekomäki kannattaa yhden kanavan rahoitusmallia, joka kattaisi käytännössä kaikki sairauden ja sen hoidon synnyttämät kustannukset. Mahdolliset seuraamusmaksut ovat 1 000–50 000 euroa. Esimerkiksi esittelytilaisuuksien tarjoiluista todetaan, että niiden pitää olla kohtuullisia: lounas käy, mutta juhlaillallinen on jo liikaa. Heitä valmistuu noin 200 vuodessa, kun eläkkeelle lähtee vain noin sata. Hän saa Pohjolan ja Suomi-yhtiön 20?000 euron lääketieteen palkinnon tänä vuonna. Ehtoollisella voi nauttia myös pelkän viinin, jos gluteenitonta ehtoollisleipää ei ole syystä tai toisesta saatavilla. Kuntaliitossa on pohdittu, riittävätkö rahat uusiin työntekijöihin. Puolustusvoimat kannustaa varusmiehiä ja henkilökuntaa tupakoinnin ja nuuskaamisen lopettamiseen. Emäpuolueen linjoista usein ärhäköillä kannanotoillaan poikenneet kokoomusnuoret nousivat syksyllä hetkeksi poliittiseen keskiöön, kun ex-varapuheenjohtaja Saul Schubak antoi kohutut lapsilisälausuntonsa. Kirkkohallitus on antanut ohjeeksi, että gluteenitonta ehtollisleipää on pidettävä aina tarjolla. Näitä ovat pääasiassa Lääketeollisuus ry:n jäsenet. Fimealla on mahdollisuus puuttua mainontaan viime kädessä uhkasakolla, mutta tätä mahdollisuutta on käytetty erittäin harvoin. puheenjohtajana varapuheenjohtaja Ville Sipiläinen. Järjestelmään on tallennettu tiedot kymmenistä miljoonista aseista, jotka on myyty tai valmistettu Yhdysvalloissa. –?Kolmansien osapuolten käyttö markkinoinnissa on lisääntynyt viime vuosina. Hän on ollut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri ja Helsingin yliopiston terveydenja sairaanhoidon hallinnon professori. Velvollisuus tarjota gluteenitonta ehtoollisleipää JÄMSÄ (STT) Kuusihenkinen perhe pelastui viikonloppuna junan ja pakettiauton yhteentörmäyksestä Jämsässä Keski-Suomessa. Mitoitus olisi tuonut selkeyttä määräyksiin, yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Gråsten-Salonen sanoo. Yksityispuolen terveyspalveluita ihmiset voisivat ostaa omalla rahallaan. Kaupungeissa toimintaa ohjaa usein sosiaalityöntekijäksi valmistunut vastaava kuraattori, mikä on ollut hyvä ratkaisu, hän kertoo. Ehtoollisen yhteydessä nautittava leipä eli öylätti on kirkon perinteen ja ekumeenisen käytännön mukaisesti valmistettu vehnästä. Hän epäilee, että hallitusohjelma on tehty sellaisen pakkomielteen vallassa, ettei palveluja voisi tarjota muu kuin kunta. –?Muutoin vaarana on, että lapset ja nuoret valuvat turhaan lastensuojeluun, Hämeen-Anttila sanoo. Eettisissä ohjeissa määritellään myös sitä, miten lääke-esittelijät saavat markkinoida tuotteitaan lääkäreille. Onnettomuus sattui Kolikkotien vartioimattomassa tasoristeyksessä sunnuntaina iltapäivällä. Muurinmurtajana on Pääesikunta, joka on vuoden alusta julistautunut savuttomaksi työja palveluspaikaksi. Jos leikkauksia tehdään harvoin, riskit ovat suuremmat ja virheet todennäköisempiä, sanoo Kekomäki. Ikäihmistenkin tulee voida tuntea itsensä täysiarvoisiksi kansalaisiksi. Poliisi voi tehdä hakuja Yhdysvaltojen oikeusministeriön alaisen viraston järjestelmässä. Uusi oppilasja opiskelijahuoltolaki velvoittaisi kunnat järjestämään psykologija koulukuraattoripalvelut myös toisen asteen kouluihin. Laki tulisi voimaan vuoden 2014 alussa. –?Palvelusopimuksia koskeva riitely kuormittaa jo nyt oikeuslaitostamme. Lakiluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella. Siksi kirjattiin, että oppilaitoksen käytettävissä on oltava sosiaalityöntekijä. Luonnoksen mukaan uudistuksen kokonaiskustannukset olisivat vuodessa noin 29 miljoonaa euroa. Kekomäki palkitaan työstään terveydenhuollon johtamisen ja terveystaloustieteen periaatteiden edistäjänä. Keskiviikkona tehtävässä aloittava Häkkänen, 27, toimi ennen uutta tointaan kokoomusnuorten puheenjohtajana. Koko alan mainonnan laillisuutta valvoo lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimea, joka otti viime vuonna kantaa noin kolmeenkymmeneen epäiltyyn ylilyöntiin. Puolustusvoimien kumppanina 2013–17 ovat syöpäjärjestöt ja tuberkuloosin vastustamisyhdistys Filha. Uusi laki lisäisi psykologeja Lukioihin ja ammattikouluihin tarvittaisiin satoja uusia psykologeja ja kuraattoreita Koulupsykologin kyltti Kalevan lukion ulkoseinässä Tampereella. Sen sijaan muotoiltiin määräaika, jonka kuluessa opiskelijalla on oikeus saada palveluja. Professori Kekomäki keskittäisi kirurgian HELSINKI (STT) Suomen poliisi on saanut uuden työkalun laittomien aseiden jäljittämiseen. Tikkasen mukaan psykologeja riittäisi uusiin tehtäviin. Tammikuussa aloittaville varusmiehille tupakoimattomuuskampanja ”Pelaa jollain muulla kuin terveydelläsi” tarjoaa tekemistä tupakoinnin tilalle. Vuodesta 2007 lähtien seuraamusmaksuja ja sopimussakkoja on annettu 1–7 vuosittain. Ihmisiä ei saa myöskään jakaa vuohiin ja lampaisiin. Suomen poliisi pääsee tarkastelemaan aseiden historiaa ilman virka-apupyyntöä ja ilmaiseksi. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA. OMAVALVONTA VOI JAKAA KYMPPITONNIEN SANKTIOITA FAKTA Lääke. rma ratsasti Loirin nimellä ja Loirin suostumuksella. Hämeen-Anttila huomauttaa, että jos palvelujen järjestämisestä säädetään liian tiukasti, saatetaan romuttaa hyviäkin käytäntöjä: esimerkiksi harvaan asutulla seudulla osaaikainen työntekijä voi olla hyvä ratkaisu. Alkoholin, tupakan, aseiden ja räjähteiden käyttöä valvovalla ATF-virastolla on vastaava sopimus 32 maan kanssa. Sillä palkkaa noin 440 henkilötyövuotta, eli reilut 200 psykologia ja kuraattoria, arvioi Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen. Viiden viime vuoden aikana rahallisia sanktioita on annettu 1–7 vuosittain. Kuntien ja oppilaitosten välillä on eroja palvelun tarpeessa, hän huomauttaa. Ilman kytköksiä lääkefi rmaan hän olisi voinut puhua lääkkeestä vapaasti. Järjestelmää rakennettaessa alueellisen tasa-arvon tavoitteesta ei saa lipsua, korostaa Kekomäki. – Valvontalautakunta seuraa lääkkeiden markkinointia sekä kuluttajille että lääkäreille ja muille alan ammattilaisille. Kuraattoreina alalle kouluttamattomia On arvioitu, että myös kuraattoreita on tarjolla tarpeeksi, jos laki toteutuu luonnoksenmukaisena, kertoo työryhmässä ollut hallitusneuvos Lotta HämeenAnttila STM:stä. Kokoomusnuoria johtaa nyt vt. Pellaksesta tämä kertoo siitä, että yleisö on mainonnan puutteiden suhteen entistä valveutuneempaa. Kekomäki kummastelee myös kuntauudistuksen nivomista sosiaalija terveysuudistukseen. Eräässä tapauksessa yritys sai 30?000 euron seuraamusmaksun kehuttuaan uutta ehkäisypilleriä toimittajille valmisteena, joka ”hoitaa ehkäisyn naisen oman kehon tuottamien hormonien kaltaisilla hormoneilla”. Hyvänä esimerkkinä Kekomäki pitää pientä Porvoon sairaalaa, jossa anestesiavalmistelu hoidetaan leikkaussalin ulkopuolella ja kotiuttamiseen pyritään mahdollisimman nopeasti. KRP:n rikostarkastaja Pekka Vasara kertoo, että aiemmin hakuja varten piti pyytää apua ATF:n virkamieheltä Europolissa. Kehittämispäällikkö Marja Lahtinen Kuntaliitosta sanoo, että henkilöstömitoitus on parempi harkita paikallisesti, jotta resurssit pystytään kohdentamaan sinne, missä niitä todella tarvitaan. Siinä mielessä on helppo siirtyä, kun homman koko skaala on hyvin tuttua, Sipiläinen kertoo. – Valvontaelimet ovat jakaneet sanktioita viime vuosina harvakseltaan. Julkkiskampanja toi rapsut Valvontalautakunta tarkastaa etukäteen jäsentensä tvja radiomainokset, mutta printtiin ja nettimainontaan puututaan tarvittaessa jälkikäteen. Vt. Yksi näkyvimmistä ylilyönneistä on ollut lääkefi rman kampanja, jossa taiteilija Vesa-Matti Loiri kehui käyttämäänsä diabeteslääkettä. Psykologiliitto ja Koulukuraattoriyhdistys pettyivät mitoituksen puuttumiseen. Yleensä fi rmat korjaavat puutteensa jo silloin kun niille huomautetaan niistä. Yliproviisori Kristiina Pellas Fimeasta kertoo tapausten määrän vähentyneen aiemmista vuosista, mutta ei yhtä dramaattisesti kuin lääke-esittelijöiden määrä on pudonnut. Jos lääkäri, julkkis tai vaikka sairaanhoitaja kertoo mielipiteitään reseptilääkkeestä, he eivät saa yleensä kertoa edes lääkkeen nimeä, koska reseptilääkkeiden markkinointi kuluttajille on kielletty, Aaltonen kertoo. Lääkemarkkinoinnin valvontaelimet käsittelivät viime vuonna yhtätoista epäeettiseksi epäiltyä markkinointitapausta, kun 2000-luvun puolivälissä niitä oli vuosittain jopa yli tuplasti enemmän. Esimerkiksi reseptilääkkeiden markkinointi suoraan kuluttajille on kielletty. Koulukuraattoreina työskentelee lisäksi sosionomeja, joita on toisen asteen kuraattoreista valtaosa. Jos laki toteutuu, kouluihin tarvittaisiin satoja uusia työntekijöitä, lakityöryhmässä mukana ollut ylitarkastaja Marjaana Pelkonen sosiaalija terveysministeriöstä (STM) sanoo. –?Leikkauksen jälkeen potilas on aktiivinen kuntoutuja, jolla on oma tahto parantua. Armeijan suunta: tupakat pois ja piiput piiloon HELSINKI (STT) Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on nimennyt eduskuntaasioiden erityisavustajakseen Antti Häkkäsen. Ylimääräisiä tupakkataukoja ei ole. Hänen mukaansa lain valmistelussa otettiin huomioon pula sosiaalityöntekijöistä. Hänen mielestään terveydenhuollon rahat eivät saa joutua markkinoiden hallintaan. Medialle lähetetyt tiedotteet ja tiedotustilaisuudet lasketaan yleisölle markkinoinniksi. Toisaalta haluttiin varmistaa, että tarjolla on maistereiden palveluja. Näin voitaisiin hänen mielestään leikata enemmän, tehokkaammin ja turvallisemmin. Koulukuraattorin vaatimuksia ei Hämeen-Anttilan mukaan haluttu määritellä laissa liian tarkkaan, jotta nykykuraattorit voivat jatkaa työssään. Vehnästä tehty leipä ei kuitenkaan sovi keliaakikoille eikä vehnäallergikoille
raskasmetalleja ja muita haitallisia aineita, joiden pelätään liukenevan sadevesien mukana luontoon. – Kaikki yrittävät nyt kovasti, ettei tarvitsisi äänestää enää valtuustosalissa. RYHDY HETI PAIKALLA LEHTEMME KRIITIKOKSI. Kalajoen satamassa ennätysvuosi HELSINKI (STT) Maan suurin sanomalehti Helsingin Sanomat ilmestyy tiistaina ensimmäistä kertaa uudessa tabloid-koossa. Sanomalehdistön siirtyminen pienempään ja helppolukuisempaan formaattiin on ollut maailmalla ja Suomessa vallitseva suuntaus jo jonkin aikaa. Korvaavasta lennosta ei ollut illalla tietoa. Tiluksen, Alpo Puusaaren ja Juha Nivalan yli. Tabloid-kokoon siirtymistä pohdittiin ja tutkittiin lehdessä vuosien ajan. Adressin on allekirjoittanut lähes 1?000 henkilöä. Kansanliikettä asian taakse koonnut Lars-Johan Jakobsson ja Pietarsaaren Luonnon puheenjohtaja Ralf Wistbacka jättivät maanantaina Pietarsaaren kaupungille vetoomuksen. Maanantaina lehti ei ilmestynyt paperiversiona ollenkaan uuteen formaattiin valmistautumisen vuoksi. Tarjous voimassa 31.1.2013 asti. Tilus ovat kritisoineet (KP 3.1.) valintoja sillä perusteella, että moni muu sai vaaleissa isomman äänimäärän. Sopiva Super -paketti sekä Lumia 800 tai Xcover yhteishintaan Sis. Luet lehtiä, paperisena tai netissä. Finnmatkojen lomalento Phuketista joutui laskeutumaan Samaraan teknisen vian vuoksi. Hinnoittelu koskee normaalihintaisia puheluja ja viestejä (ei palveluja yritysnumeroihin). 7 €/kk) ja Sonera Sopiva Super -paketti (norm. Jotain täytyy tapahtua, Pahkala vaatii. Näistä paikoista kaksi tulee Heikkilän mukaan keskustalle ja yksi koalitiolle, jonka muodostavat kokoomus, Pro Kalajoki, kristilliset ja sosialidemokraatit. /lukijapaneeli Sopiva Super sisältää nopean netin, paljon viestejä ja rutkasti puhetta. Auki on enää muutama yksittäinen luottamuspaikka ja koulujen johtokuntapaikkoja. Ilmoittaudu osoitteessa: www.kp24.. Sahatavaran vientimäärä oli noin 460 000 kuutiometriä, mikä oli 2000-luvun suurin. 885,60 €). Alue on 59 hehtaarin suuruinen ja projekti aiotaan viedä läpi vuosina 2013-2022. – Tilanteet voivat elää, ja asiat ratkeavat vasta keskiviikkona. Phuketin-koneen piti alun perin saapua Helsinki-Vantaalle illalla puoli kahdeksan aikoihin. Paketteihin kuuluvat myös netinkäyttö sekä puhelut ja viestit Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa, kun soitat tai lähetät viestin edellä mainittuihin maihin tai Suomeen sekä kun vastaanotat puhelun näissä maissa. Tiedät mistä tykkäät ja kerrot sen. Kokoomus haluaisi säilyttää perusturvalautakunnan puheenjohtajuuden, mutta Saari tietää, että keskustakin havittelee paikkaa. Miika Heikkilän mukaan mistään määräaikaisuuksista puheenjohtajuuksien hoidossa ei ole etukäteen päätetty. Jos menevät, niin ihmiset eivät enää äänestä keskustaa. – Asioita ei ole vielä lyöty lukkoon. Finnmatkojen mukaan matkustajat siirrettiin pois koneesta samalla kun koneen vian selvitystä jatkettiin. Super-paketti sisältää 1200 minuuttia puheluita, 1000 kpl viestejä ja netin käyttöä maks. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan kyseessä oli moottorivika. – Sataman operaattoreiden Rahjan Huolinnan ja Blomberg Stevedoringin sekä sataman kehittämistoimien ansiosta kasvu on ollut vuosittain kymmenen prosentin luokkaa, sanoo satamajohtaja Esa Anttio. 21 Mbit/s nopeudella 10 Gt/kk käyttömäärään saakka, jonka jälkeen asiakas voi jatkaa käyttöä 128 kbit/s perusnopeudella tai ostaa lisäpaketin ja jatkaa nettikäyttöä paketin täydellä nopeudella. Sen ottivat vastaan kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson, kaupunginsihteeri Niklas Talling ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Peter Boström. Edelliseen vuoteen verrattuna kasvua oli 13 prosenttia. 1200 min/kk 1000 sms/kk ja netti max. Toki vaalituloskin vaikuttaa siihen, mutta ihmiset puntaroivat myös monia muita asioita. Myös varastohallien määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina ja on nyt yhteensä noin 40 000 neliötä. Matkatoimiston mukaan suomalaisille saatetaan järjestää myös toinen kone Suomeen paluuta varten. Liikennemääriä ja sataman varastotiloja voidaan nopeasti lisätä. Ylös nouseva ilma nostaa merenpohjassa 4-asteisen veden pinnalle vähentäen siten jäänmuodostusta. 21 Mbit/s Xcover tai Lumia 800 29 90 €/kk Etusi 168€. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana on jatkamassa Raili Myllylä ja valtuuston puheenjohtajana Pekka Märsylä, vaikka kaikkia ryhmän jäseniä tämä ei miellytä. Kumpi voittaa. Paketin ylimenevät puhelut 0,099 € / alkava minuutti ja viestit 0,099 €/viesti. Liittymä toimii edellä mainituissa maissa vain TeliaSoneraverkoissa.Voit myös soittaa ja lähettää viestejä Suomesta edellä mainittuihin maihin kotimaan hinnalla. Brittiläisen lentoyhtiön Thomson Airwaysin koneessa oli vajaat 300 matkustajaa. Kaksi puhelinta. Valitse mukaan joko Nokia Lumia 800 tai Samsung Xcover – hinta on sama. Aivan superia! Yksi liittymä. Kaupunki on hankkinut satamalle runsaan 20 hehtaarin laajennusalueen, joten satama-alueen pinta-ala on laajentunut 54 hehtaariin. – Valtuuston varapuheenjohtajat pääsevät hallituksen kokouksiin, siksi ne ovat tärkeitä paikkoja, toteaa kokoomusvaltuutettu Hanna Saari. Pietarsaaren uusi kaupunginhallitus käsitellee tuhka-asiaa mahdollisesti jo vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Perussuomalaisten kaksi valtuutettua eivät kuulu koalitioon, mutta Saaren mukaan heillekin on lautakuntapaikkoja esitetty. 48 % löytää aina hyvän diilin. Siinä toivotaan, että kaupunki maanvuokraajana huomioisi uhkat, joita tuhkan käyttö golf-kentän maanrakennustöihin aiheuttaisi neitseelliselle maalle Pirilössä samoin kuin kaupungin alueella olevalle suurimmalle sisäjärvelle, Luodonjärvelle.Tuhka sisältää raja-arvot ylittävät määrät mm. Vasemmistoliitolla ja vihreillä oli vaaleissa tekninen liitto, ja yhdessä ne myös neuvottelevat paikoista viiden valtuutetun voimin. Eija Pahkala ja Riitta A. Suomen suurin ruotsinkielinen sanomalehti Hufvudstadsbladet siirtyi tabloidiin jo vuonna 2004. Viimeinen entisen broadsheet -koon Helsingin Sanomat ilmestyi sunnuntaina. Kalajoen satama on varautunut koviin jäätalviin satamajäänmurtajan vuokraamisella. Sekä voimalahankkeen logistiikkayritysten että voimalatoimittajien kanssa on jo käyty runsaasti neuvotteluja. Satamassa on aloitettu myös viljakuormien vastaanoton analyysi. Satamaliikenteen voimakkaan kasvun vuoksi satamaan rekrytoidaan satamakapteeni. Tekninen lautakunta on omassa lausunnossaan lisäksi vaatinut, että osapuolten kesken sovittaisiin riittävän suuresta pankkitakuusta, mikäli Aluehallintovirasto ympäristöluvan antamiseen päätyy. Eija Pahkala oli keskustan äänikuningatar ja olisi halunnut itselleen hallituksen varapuheenjohtajuuden ja sairaanhoitopiirin valtuustopaikan. – Sen jälkeen valtuustoryhmällä on päätösvalta luottamuspaikkojen jaosta. – Suhteessa äänimäärään valinnat eivät voi mennä näin. – Kalajoen sataman logistinen sijainti ja kasvumahdollisuudet ovat hyvät, arvioi Anttio. Maksiminopeus Super-paketilla Soneran 3G-verkossa on 21 Mbit/s (yleinen vaihteluväli 0,4–10 Mbit/s) ja 2G-verkossa 256 kbit/s (yleinen vaihteluväli 20–120 kbit/s). Keskustalla on ryhmäkokous tiistai-iltana. Tiedonsiirron nopeus riippuu mm. Kalajoki on jo pitkään ollut Perämeren suurin ja yksi maan suurimpia sahatavaran vientisatamia. Golf-kenttää koskeva asia on ollut jo kaupungin rakennusja ympäristölautakunnassa sekä teknisessä lautakunnassa. Miika Heikkilän mukaan ainakin puheenjohtajavalinnat on kuitenkin tehty. – Tietooni ei ole tullut, että niitä päätöksiä oltaisiin aukaisemassa. Siitä tulee muuten pitkä kokous. Koalitio tuo paikkoja pienille Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajaksi keskusta kaavailee Sami Hännistä. Tabloidiin siirtymisestä on jo päätetty tai sitä pohditaan parhaillaan useissa muissakin sanomalehdissä. TIISTAINA 8.1.2013 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Pia Räihälä KALAJOKI (KP) Neuvottelut luottamuspaikkojen jaosta jatkuvat Kalajoella viime metreille asti. Sopimuskauden kokonaishinta 717,60 € (norm. on Kärkimedia-lehti. 29,90 €/kk) yhteishintaan 29,90 €/kk koko 24 kk sopimuskauden ajan. – Keskustan keskinäinen valtataistelu on ihan eri sfääreissä, Saari ihmettelee. Myös tuontiliikenteessä saavutettiin sataman historian ennätys. Jäänmurtaja vuokralla Ankarat jäätalvet aiheuttavat viivästyksiä alusliikenteelle ja vaikeuttavat myös alusten käsittelyä satama-altaassa. Kalajoen paikoista väännetään vielä Luottamuspaikoista kiistellään eniten keskustan sisällä Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Pirilö Golfi n suunnittelema Alholmens Kraftin voimalan lentotuhkan käyttäminen golfk enttänsä uudistamiseen ja ratojen jatkamiseen on nostanut suuren vastustuksen alueen asukkaiden parissa. – Yhtenä haaveena on tulevaisuudessa myös kymmenen metrin väylän ja sen laituritilojen rakentaminen sataman yhteyteen. – Esko Valikainen on hoitanut tehtävää hyvin, ja hänen kokemustaan tarvittaisiin tulevina vaikeina aikoina. Yksinomaan jo vireillä oleva Pyhäjoen ydinvoimalahanke merkitsee toteutuessaan huomattavaa kasvua sataman liikenteeseen, arvioi Anttio. Katso suuntaa-antavat peittoalueet www.sonera.. Helsingin Sanomat siirtyy tiistaina tabloid-aikaan HELSINKI (STT) Suomalaisille Thaimaan-lomailijoille järjestettiin myöhään maanantai-iltana majoitusta Lounais-Venäjällä Samarassa. Mutta tämä on vielä auki, Saari toteaa. Matkatoimisto ei vahvistanut tietoa heti tuoreeltaan. /sopivasuper tai osta lähimmältä Sonera-kauppiaaltasi sonera.. Pirilö Golf suunnittelee käyttävänsä kentän uudistustöihin ja ratojen pidennykseen enintään 110?000 tonnia tuhkaa. Keskipohjanmaa Paneeli on lukijoiden vaikutuskanava johon tarvitaan nyt juuri sinua, lukijamme. Keskustan 20 valtuutetun ryhmä on joka tapauksessa äänestänyt entiset puheenjohtajat jatkamaan. Nettiyhteys tarjotaan kotimaassa maks. /kauppiaat Nokia Lumia 800 tai Samsung Galaxy Xcover (norm. Voimayhtiö puolestaan pyrkii löytämään lentotuhkalleen hyötykäyttöä ja säästäisi näiden suunnitelmien toteutuessa jäteveroa useita miljoonia. Säästösi 168 €. Sekä Alho että Saari toteavat ryhmiensä toimivan hyvässä yhteisymmärryksessä. Ankarina jäätalvina satama-altaasta on nostettu nosturilla tuhansia kuutioita suuria jäälohkareita, jotka on kuljetettu satama-alueen ulkopuolisille kentille. Finnmatkalaisten kotimatka katkesi Venäjälle konevian vuoksi IHMINEN. laitteen ominaisuuksista sekä verkon kuormituksesta. Heikkilän mukaan vaalituloksella saa vain paikan valtuustoon. Tämä on helpottanut ja nopeuttanut myös alusten liikennöintiä ja käsittelyä satamaaltaassa. Kansanliikkeen edustajat aikovat viedä myös Euroopan parlamenttiin vetoomuksen koskien tiettyjen jätteiden käyttöä maanrakennuksessa. Valtuuston on määrä päättää valinnoista keskiviikkona, mutta maanantaina keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Miika Heikkilä ei vielä kerro, miten kaupunginhallituksen paikat jyvitetään ryhmien kesken. Vaivannäöstäsi palkaksi saat mahdollisuuden kehittää omaa paikallislehteäsi. Viime syksynä alkoivat tuulivoimahankkeiden kuljetukset, jota varten satamaan on hankittu raskasnostokalustoa. n tuhkista KALAJOKI (KP) Kalajoen sataman liikennemäärä rikkoi viime vuonna kaikki odotukset. Mikäli asiakas päivittää sopimuskauden aikana liittymälleen jonkin toisen paketin, annettu pakettialennus poistuu. 21 Mbit/s nopeudella kotimaassa. Saari kertoo, että kahdeksan valtuutetun koalitiolla tavoitellaan lautakuntapaikkoja myös pienpuolueille, jotka olisivat muuten jääneet pelkän valtuustopaikan varaan. Löydä itsellesi Sopiva ja tilaa se netistä sonera.. Valtuustossa tulee edelleen olemaan kolme varapuheenjohtajaa. Liikennemäärä nousi yli 450 000 tonniin, mikä on sataman historian ennätys. Tuhkavetoomuksessa lähes 1000 nimeä Euroopan parlamenttiinkin vastustusadressi Pirilö Gol. Suunnitelmista kerrottiin julkisuuteen viime helmikuussa. Syksyllä 2012 satama-altaan pohjaan asennettiin meri-ilmastusjärjestelmä, jossa sataman pohjalla olevan putkiston läpi puhalletaan kompressorilla paineilmaa. /kuuluvuus. – Kaksi hallituspaikkaa on päätavoitteemme, ja sen olemme todennäköisesti saamassa, kertoo vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirkka Alho. Niiden lausunnoissa on kiinnitetty huomiota mahdollisiin ympäristöhaittoihin ja niiden ehkäisyyn sekä seurantaan. Hän kokee, että valinnoissa on kävelty muun muassa hänen itsensä, Riitta A
Syyttäjä on saanut tapauksen syyteharkinnan valmiiksi, ja juttua käsitellään aikanaan käräjäoikeudessa. Joka päivä voi olla viimeinen, joka hyvästijättö ikuinen. Vangittua epäillään myös viime kesäkuussa tehdystä tapon yrityksestä. Kranaatinheittimen ammuksen postilaatikkoon laittaneen henkilöllisyys selvinnyt PYHÄJOKI (KP) Maailman vanhin spektrofotometri löytyy Pyhäjoelta. Harjupatana, siunattiin haudan lepoon perjantaina 4.tammikuuta 2013 Vetelin kirkossa. Se aktivoi aineenvaihduntasi ja siivoaa kehosi kuona-aineista. –?Valtuusto on kuitenkin paras paikka vaikuttaa tulevaisuuteen. Lämmin kiitos kaikille, jotka olette ottaneet osaa suruumme. (257,75 €/kg) 25 (ovh 29,70) 30Days 30Days Colon Cleanser 37 60 19 90 33 90 i LLE miste ka ps 29 90 + KAUPAN PÄÄLLE LUUSTO D, 100 TABL. Ei läheinen arvaa, ei silmä nää miten lähellä onkaan määränpää. Jutta, Erika ja Merja Hirsimäki lauloivat Klaus Viikin säestämänä. Hän sai ylävartaloon vammoja, jotka jouduttiin leikkaamaan sairaalassa. Kuvatoimittaja on halsualainen Markku Jyrkkä. Herrasmiesmäisen Hirvikosken kanssa tuskin saa kukaan riitaa aikaiseksi, mutta tuleva valtuutettu aikoo tuoda rohkeasti mielipiteensä esille. Uhrina ollutta 52-vuotiasta joensuulaista miestä puukotettiin teräaseella. Syksyllä hänellä alkavat opinnot Jyväskylän yliopistolla, jossa hän tulee opiskelemaan saksan ja venäjän kieltä. 3 henkilökuntia isämme hyvästä hoidosta. LAIHDUTA HELPOLLA PUHDISTUSKUURILLA MethodDraine Detox on markkinoiden luotetuin ja monipuolisin elimistön puhdistuskuuri. Jos historia olisi käyty läpi tälle ajalle asti, kirjasta olisi Kujalan mukaan tullut liian suuri. Se on myös kattava historiankirja keskipohjalaisesta elämänmenosta keskiajalta 1800-luvun alkuun. Hän kehuu tulevaa Toholammin uutta valtuustoa muutoinkin nuorekkaaksi. Siunaus toimitettu 5.1.2013 läheisten läsnä ollessa. Valtuuston ensimmäinen kokous pidetään tammikuun lopulla. Omaiset SURUKIITOKSET Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka ajatuksin, tuntein ja kukkasin muistitte meitä äitimme, mummumme ja isomummumme AINO KELLOKOSKEN äkillisen kuoleman johdosta. Lisäksi kirjassa on noin 15?000 henkilöä sisältävät sukuluettelot kahdeksasta ensimmäisestä sukupolvesta Pietari Meriläisestä lähtien. PIKATEHO! ILMOITUS SUOSITTELEMME TAMMIKUUSSA Tarjoukset voimassa 31.1.2013 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Olavi Ensio Koivisto siunattiin 5.1.2013 Suvannon kappelissa Ylivieskassa. Vaikka sydämes kultainen väsyi pois, emme hyvyyttäs, lämpöä unhoittaa voi. Ville Hirvikoski ei halua tehdä iästään mitään suurta numeroa, silti tulevassa luottamustehtävässään hän haluaa olla nuorten ääni valtuustossa. Tavallista järeämpi sukukirja Huomattava osa keskipohjalaisista kuuluu Meriläinen-Liedes -sukuun Leena Harjunpää (vas.) ja Erkki Kujala ovat perehtyneet sukukirjaa laatiessaan muun muassa tapakulttuuriin ja yhteiskunnalliseen elämään 1500-1800-luvun Keski-Pohjanmaalla. Uuraisilla asuvan Kalliokosken tavoittaa sähköpostiosoitteesta anttikalliokoski@kolumbus.fi Sukukirjan toimitussihteeri on Vetelissä syntynyt, Vantaalla asuva Erkki Pekola. –?Valtuustossa on varmasti monenlaisia mielipiteitä, eikä kaikesta tarvitsekaan olla samaa mieltä. –?Uskon ääniä tulleen suurimmaksi osasta juuri nuorilta. Aino Koskela lauloi Tuula Ahon säestämänä. Kyseessä on laite, jolla mitataan värikkäiden liuosten pitoisuuksia. Muutoinkin koen saaneeni hyvät edellytykset opiskeluuni lukiosta. Rauha Mäki-Jokela Kannuslainen Rauha Mäki-Jokela, o.s. Huomattava osa keskipohjalaisista kuuluu tähän sukuun, jonka jäseniä on laskettu olevan Suomessa ja eri puolilla maailmaa runsaat 150?000. Tekijät korostavat, että kirja on laajempi kuin perinteiset sukukirjat. OSTA MYÖS KÄTEVÄSTI VERKKOKAUPASTA www.luontaistuntijat.fi ® Helena Ahti-Hallberg: ”Kyytiä joulukiloille!” 30Days ja 30Days Colon Cleanser Painonhallintaan 90 120 tabl. Vaikka valtuustokaudella tulee eteen paljon vaikeita asioita, ei Hirvikoski pelkää tarttua toimeen. (o vh 30 ,7 0) Ryppyjen torjuntaan ECHINAFORCE VISIOBALANCE® OPTI 60 ta bl . On lyhytnäköistä leikata näistä asioista. Kyseinen kranaatti on tullut epäillyn haltuun hänen lähisukulaisensa kautta. Rikos tapahtui Joensuussa Rantakylän kaupunginosassa yksityisasunnossa viime torstaina aamuyöllä. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 8.1.2013 5 UUTISET KUOLLEITA HAUTAUKSIA Johanna Liinasaari Kokkolalainen Alma Johanna Liinasaari kuoli lauantaina 5.1.2013 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Suvun päätilat Halsualla ovat Liedes, Meriläinen, Kauppinen ja Karvonen. PEDERSÖRE (KP) Kranaatinheittimen ammuksen postilaatikkoon viime viikolla Pedersören Sundbyssä laittaneen henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Sillä voidaan määrittää vaikkapa, kuinka paljon rautaa on nokkosissa tai fosfaattia vedessä. Siunauksen toimitti rovasti Reino Junttila. Nytkin se on noin 800-sivuinen Esillä myös tapakulttuuria Meriläinen-Liedes -suvun tarina alkaa Pietari Meriläisestä, joka saapui 1500-luvun lopulla Halsualle. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme LIISA PAAVOLAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Arja Junnikkala Entinen nivalalainen Arja Annikki Junnikkala kuoli Oulussa 61-vuotiaana 3.1.2013. Kiitos myötäelämisestä ja tuesta surussamme. Minua äänesti myös moni, joka olisi muuten jäänyt ehkä käymättä vaaliuurnilla. Kilpailu oli tiukka, sillä toiseksi vanhin laite oli samalta vuodelta, mutta sen sarjanumero oli hitusen tuoreempi. (o vh 26 ,9 5) 18 50 NIVELTEHO 12 ka ps . Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi hänet viikonloppuna poliisin esityksestä. (291,25 €/kg) 39 (ovh 44,55) VIVANIA® 60 ta bl . Aalto, nukkui pois 5.1.2013 Kotirannassa. Perhonjokilaaksosta LiedesMeriläinen -suku levisi Ullavalle ja Kälviälle asutuksen myötä. Herkille limakalvoille 5) 00 120 tabl. Säännölliset puhdistuskuurit yhdistettynä terveelliseen ruokavalioon ovat parasta painonhallintaa ja antiagea. (ARVO 13,90 €) 34 90 25 90 KAMPANJAKOKO + 30 KAPS. KAUPAN PÄÄLLE 26 90 24 50 13 20 KALAJOKI: LUONTAIS EKOPUOTI PISARA, Kalajoentie 34 KOKKOLA: TERVEYSKAUPPA ELÄMÄNVOIMA, Isokatu 6 HAAPAJÄRVI: LUONTAISHOITOLA JA MYYMÄLÄ AINO-KYLLIKKI, Kustaa Vaasankatu 8 Rakas poikamme ja veljemme Antti Lauri Matias SALMELA s. –?Ilman muuta Toholammin lukion hyvä kielitarjonta vaikutti alan valintaan. KP/JONI MÄKI-PETÄJÄ Rakkaamme Kalervo Aatos OJALA s. Valtakunnalliset sukututkimusmessut järjestetään Kokkolan kaupungintalolla 15.-17. Siunauksen toimitti pastori Pekka Lehto. (o vh 42 ,0 0) 35 8, 10 €/ kg OMEGAT BALANSSI Monipuolinen öljyvalmiste Maitohappobakteeri METHODDRAINE DETOX 25 m l (o vh 31 ,3 0) 99 ,6 €/ kg Aktivoi aineenvaihduntaasi 24 90 ALE -30% 12 + 60 ka ps . Rakennus tarvitsee vähintään peruskorjauksen. Erkki Kujala on kirjoittanut teoksen yhteiskunnallisen osuuden, joka sisältää tietoja veroja sotatoiminnoista sekä oikeuslaitoksen synnystä. Luontaistuotekaupoista, apteekeista ja tavarataloista. Armeijasta kokouksiin Hirvikoski suorittaa paraikaa varusmiespalvelusta Kajaanissa, mutta uskoo pääsevänsä hyvin yleensä maanantaisin pidettäviin valtuuston kokouksiin. Jos haluaa tietää, monennessako polvessa ja mitä kautta mahdollisesti kuuluu Meriläinen-Liedes -sukuun, voi ottaa yhteyttä sukuluetteloista vastaavaan halsualaissyntyiseen Antti Kalliokoskeen. –?Kirjasta otetaan aluksi 300 kappaleen painos. (o vh 73 ,9 0) 22 6, 50 €/ kg ALE -30% 10 ka ps . (o vh 32 ,7 0) 24 6, 65 €/ kg Potkua aineenvaihduntaan + KAUPAN PÄÄLLE FRUCTOLAX-TABLETIT 6 KPL OMEGA7 60 + 30 ka ps . –?Tietysti myös muut lasten ja nuorten palvelut ovat tärkeitä. Tytöt perheineen Rakas äitimme ja mummumme Bertta Kyllikki LAITALA o.s. KUOLLEITA JOENSUU (STT) Joensuulainen 46-vuotias mies on vangittu tapon yrityksestä epäiltynä. Huippumoderni Hitachin spektrofotometri luovutetaan ja asennetaan Pyhäjoen lukiolle torstaina. Siunauksen toimitti kirkkoherra Vesa Parpala, kanttorina oli Minna Kalliokoski, Lassi Laasanen lauloi. (o vh 27 ,8 0) Ihon hyvinvointiin Vitamiinit ja hivenaineet 60 ta bl . Yksi syksyn puheenaihe Toholammilla on ollut urheiluhallin remontointi. Ei hätää, pääset nopeasti taas hoikaksi ja pirteäksi JÄIKÖ JOULU VYÖTÄRÖLLE. Pyhäjoen lukio osallistui kilpailuun spektrofotometrillään vuodelta 1968 ja voitti kilpailun. Rakkaamme on siunattu haudan lepoon Marian kappelissa 4.1.2013 läheisten läsnä ollessa. –?Hanke on hyvä. Sen ei tarvitse tarkoittaa, etteikö voisi tulla toimeen kaikkien kanssa. Sukukirjan kokoaminen on aloitettu jo syksyllä 2010, ja kirja julkistetaan maaliskuussa Kokkolassa pidettävillä valtakunnallisilla sukututkimusmessuilla. Tuulikki Herronen, o.s. Marjatta Luoma on Meriläinen-Liedes -sukuseuran puheenjohtaja. Siunauksen toimitti kirkkoherra Timo Määttä. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset, lastenlapset sekä muut sukulaiset ja ystävät. Niitä voi tehdä vielä tämän kuukauden aikana, Kujala mainitsee. Omaiset Sydämellinen kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte OLAVI LAITALAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Hän oli syntynyt Jalasjärvellä 7.10.1927. 01.06.1989 Kokkolassa k. (o vh 19 ,0 0) Flunssan oireisiin Rasittuneille silmille 10 m l (o vh 17 ,4 0) 14 9 €/ l 14 90 KP 2000 TOTAL VITAVOIMA IHO OMEGA 60 ka ps . Hän muistuttaa lukion olevan niitä harvoja paikkoja Toholammilla, jotka työllistävät myös akateemisesti koulutettuja. Hilja Kinnunen Hilja Elina Kinnunen kuoli 2.1.2013 Nivalan terveyskeskuksessa 87-vuotiaana. Lämmin kiitos osanotosta Kalervoa muistaneille. Kilpailuun osallistuttiin lähettämällä kuva laitteesta sekä mallin sarjanumero. Tuotteet saattavat vaihdella myymälöittäin. Muistotilaisuus oli kotona. –?Yleensä sukukirjoissa on vain sukuluetteloita, mutta tässä kirjassa kerrotaan kaikesta ihmiselämään liittyvästä. Muistotilaisuus oli Pikkuveljessä. 19.08.1930 Alavieska k. Ehdottomasti haluan olla nuorten asialla valtuustossa, 40 ääntä keskustan listoilta saanut Hirvikoski toteaa. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisi otti viime perjantaina kiinni keski-ikäisen Pedersöressä asuvan miehen, joka on viikonlopun aikana suoritetuissa kuulusteluissa ottanut vastuun kranaatin asettamisesta postilaatikkoon. 20.12.2012 Sievi Rakkaudella muistaen Maire Jari, Kristina, Toni ja Hanna Sami, Carola, Hugo ja Hannes Kirsti ja Markku Ilkka, Miia ja Aleksandra Katja, Mikko ja Aapo Tarja ja Reijo Matti, Olli ja Jaakko Maarit Samuel ja Joona muut sukulaiset ja ystävät Soi kirkonkellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan, sinne saatamme isämme rakkaan, äidin vierelle nukkumaan. Sylvi Niskala siunattiin 5.1.2013 Heikkilän kappelissa Ylivieskassa. Hitachi ja VWR International järjestivät maailmanlaajuisen kilpailun, jossa etsittiin vanhinta yhä toimivaa spektrofotometriä. (o vh 40 ,5 0) 43 6, 25 €/ kg Mahdollistaa liikunnan ilon! + 50 % KAUPAN PÄÄLLE KROMI-2 CAYANNE 12 ta bl . Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla Vuokko Rauhala, Alli Pollarikoski, Esko Aho, Aino Isokangas, Erika Hirsimäki, Jarmo Viikki ja Vesa Parpala puhuivat. Ennakkotilauksia on tehty jo liki 200. Kun lisätään vielä, että äänessä on toholampilainen uusi kunnanvaltuutettu, ei voida puhua aivan tavanomaisesta nuoresta miehestä. Pyhäjoelta löytyi vanhin laite Hanna Kauppinen (KP) Keski-Pohjanmaalla on tekeillä laaja Meriläinen-Liedes -sukukirja. Lähisukulainen on tuonut ammuksen aikanaan sodasta muistoesineenä. maaliskuuta. Ennakkotilauksia jo liki 200 Erkki Kujala kuvaa kirjaa hakuja lähdeteokseksi, josta on apua sukututkijoille myöhempiä keskipohjalaissukuja tutkittaessa. Kirjassa on myös useiden kirjoittajien laatimat talohistoriat paristakymmenestä vanhimmasta sukuun liittyvästä talosta Halsualla, Kaustisella, Vetelissä, Kälviällä, Ullavassa, Lestijärvellä ja Toholammilla. Asioita on selvästi pohdittu huolella jo etukäteen. Jos lukio loppuisi, se vaikuttaisi, ettei lapsiperheitä eikä paluumuuttajia tulisi enää paikkakunnalle, viime keväänä lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Hirvikoski uskoo. (o vh 43 ,9 0) 60 5, 35 €/ kg Miehiseen hyvinvointiin 15 ka ps . Tämä laite löytyi Karoliinisesta Instituutista Ruotsista. Mitään varsinaista motiivia ei ole selvinnyt, mutta poliisin mukaan selitys käyttäytymiseen liittynee epäillyn runsaaseen alkoholinkulutukseen. Muistotilaisuus oli Suvannon kappelissa. Toholampi tarvitsee nyt yhdessä tekemisen meininkiä. Kirjassa on osuudet muun muassa asutuksen synnystä, yhteiskunnallisesta kehityksestä ja uskonnollisesta elämästä, kirjan päätoimittaja, toholampilainen Erkki Kujala kertoo. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen. Valtuustosta löytyy Hirvikosken mielestä sopivan ikäjakauman lisäksi myös monen alan asiantuntijaa. Ihan helposti ei uskoisi, että edessä seisoo 19-vuotias nuorukainen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Bertta Kyllikki Laitala siunattiin Kalajoen kirkossa 5.1.2013. 16.12.2012 Kalajoki Kiittäen ja kaivaten Liisa ja Kyösti Anja Hannu ja Arja Hemmo ja Arja Harri ja Päivi Seppo ja Anna-Liisa lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Soi kirkonkellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan, sinne saatoimme äitimme rakkaan isän vierelle nukkumaan. Palkintona oli huippumoderni Hitachin spektrofotometri mallia U-5100. Pyykölä s. Minna Kalliokoski säesti virret. Tunnollinen valtuutettu on tehnyt jo pohjatyötä tutkimalla vanhan valtuuston pöytäkirjoja. Kiitämme myös Kallenkartanon ja Ylivieskan tk:n os. Äidin toivomuksesta siunaus toimitettiin läheisten läsnä ollessa 5.1.2013. Esimakua yhteisten asioiden hoidosta Hirvikoski on saanut lukion oppilaskunnan johtokunnassa ja nuorisovaltuustossa. KP/JUHA SALLINEN Joni Mäki-Petäjä TOHOLAMPI (KP) Sanat tipahtelevat painavasti ja harkitusti. Kirjat pysyvät luonnollisesti Toholammilla ja oman paikkakunnan asiat pysyvät päivitettynä monen eri yhteyskanavan kautta. ”Lukion on säilyttävä” Suurimmaksi tulevaisuuden asiaksi Hirvikoski nostaa lukion säilymisen myös jatkossa Toholammilla. Mies vangittiin tapon yrityksestä Joensuussa www.. Hän oli syntynyt 29.12.1915. –?Se on erittäin tärkeää, jotta Toholampi pysyy elävänä. 16.12.2012 Kokkolassa Syvästi kaivaten Laura-äiti Lasse-isä Petteri, Henna, Jussi, Siisa, Silja, Ville, Saara, Sampo, Selina, Ulla-Riikka, Senja-Riina, Inka-Maria, Arttu ja Perttu perheineen Ystävät, sukulaiset ja kummit Niin äkkiä lähdit luotamme pois, on niin kuin unta se vieläkin ois. Ajankohtaa ja kustannustehokkuutta täytyy tulevan valtuuston harkita tarkasti.Toimivat vapaa-ajanpalvelut on yksi tapa houkutella uusia asukkaita. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kokkolalaiset pastorit Martti Nykänen ja Leena Harjunpää ovat koonneet kirkkohistoriaa sekä asutusta, ruokaa, tapakulttuuria ja sairauksia käsittelevät luvut. Pyhäjoen lukio sai vanhan spektrofotometrin Rautaruukilta joitain vuosia sitten. 04.05.1928 Ylivieska k. Nuorten ääni valtuustossa 19-vuotias Ville Hirvikoski säilyttää tiukasti juurensa Toholammilla Ville Hirvikoski pääsee kunnolla kiinni uutena valtuutettuna Toholammin kunnalliselämään koukeroihin
Handelsb. Holiday Club on viikko-osakkeiden ylivoimainen markkinajohtaja Suomessa. B SEK 58.25 1389,4 0.00 -7.25 57.65 58.25 Skand. – Vanhuuseläkkeelle voi siirtyä oman valinnan mukaan 63–68-vuotiaana. B SEK 242.80 1029,8 -1.38 +43.39 246.20 252.20 AstraZeneca PLC SEK 312.60 504,9 -0.92 -2.83 312.60 315.50 Atlas Copco A SEK 182.90 2963,6 -0.44 +19.36 182.40 183.70 Atlas Copco B SEK 162.90 1292,4 +0.06 +19.35 161.80 162.80 Boliden SEK 123.90 1397,4 -1.04 +14.55 125.20 126.40 Danske Bank DKK 102.20 2255,6 +2.56 +32.16 97.70 99.65 Electrolux ser. Eduskunta aikoo asettaa alle 2?000 euron pikaluotoille korkokaton. A SEK 57.75 6550,5 +0.70 +38.49 56.60 57.35 Skanska ser. Onkin käsittämätöntä, että kansanedustajat haluavat ajaa pois nämä tulevaisuuden työntekijät ja veronmaksajat. Kritiikin ohella hanke sai tukeakin. –?Keskeisin ongelma on melkein aina se, että kauppa on tehty ajattelemattomasti. B SEK 167.70 1895,4 -0.47 +11.74 167.60 168.50 SSAB AB ser. Pitemmällä aikavälillä Suomen tuonti kuitenkin ylittää viennin selvästi. Kiint. B SEK 137.50 1107,2 -0.51 +27.37 138.00 138.20 Securitas ser. –?Kansainvälisten tutkimusten mukaan monet ihmiset jäävät eläkkeelle heti kun se on mahdollista, vaikka se ei olisikaan heidän etunsa mukaista, Barr perusteli tiedotustilaisuudessa Helsingissä. –?Yhteen aikaan, kun osakkeita oli todella paljon tarjolla, ne jäivät ihmisille käteen. Ennen ostoa kannattaakin harkita tarkoin, vastaako kohde ja ajankohta varmasti omia tai perheen tarpeita. Anttila arvioi, että koko markkinan arvo on nyt yli 50 miljoonaa euroa, josta yhtiö lohkaisee runsaat 42 miljoonaa. B SEK 110.60 2311,0 -0.09 -4.90 108.50 110.70 SKF AB ser. Ero selittyy Ambachtsheerin mukaan ainakin osin suomalaisyhtiöiden pienemmällä koolla. –?Suomalaisen veronmaksajan ei kannata maksaa koulutusta, josta hyöty valuu muualle, aloitteen tekijät toteavat ja esittävät, että Suomeen koulutustaan hyödyntämään jäävät ulkomaalaiset työntekijät saisivat vähentää maksut verotuksessa viiden vuoden ajan. Tullin ennakkotietojen mukaan tuonti supistui 12 prosenttia vuotta aiemmasta. Eläkkeellejäämistilastot osoittavat hänen mukaansa, että nykykannusteet eivät riitä houkuttimeksi pysyä työelämässä. Pikaluotoille ei ole säädetty ylärajaa. –?Laadukkaampi, maksullinen korkeakoulutus yhdistettynä yhteiskuntaintegraatioon voi tuoda Suomeen yhä useampia EU/Eta-alueen ulkopuolelta tulevia osaajia, kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta toteaa. B SEK 116.70 1592,2 -1.19 -11.40 117.60 118.40 TeliaSonera SEK 45.08 8680,0 -0.35 -1.57 44.83 45.24 UPM-Kymmene EUR 9.285 1806,0 -1.80 +6.42 9.17 9.455 Vestas Wind Syst DKK 36.88 3129,9 +7.33 -38.92 34.00 34.36 Volvo ser. –?Me nuoret kannamme vastuuta tulevaisuuden Suomesta, emmekä selviä siitä yksin. Suuri joukko kansanedustajia on allekirjoittanut aloitteen, jossa ehdotetaan EUja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille maksua opiskeluista. Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas olisi valmis nostamaan kansainvälisten sijoitusten osuutta, jotta eläkevaroille saataisiin parempaa tuottoa. Anniina Luotonen HELSINKI (STT) Elinikä on pidentynyt niin paljon, että 63 vuoden eläkeiästä ei ole enää varaa pitää kiinni. B SEK 93.75 5868,1 -0.74 +17.92 91.85 94.45 Vostok Nafta SEK 20.50 113,2 +0.99 +54.76 20.00 20.40 OMX Nordic 40 -lista Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta osakkeet Viitekorot Peruskorko 1,50 1.7.2012 -0,50 EKP:n repo 0,75 11.7.2012 -0,25 EKP:n anto 1,50 11.7.2012 -0,25 EKP:n otto 0,00 11.7.2012 -0,25 Aktia-prime 1,25 1.11.2012 -0,25 FIM-prime 0,85 1.8.2012 -0,20 Handelsbanken-prime 1,35 1.11.2012 -0,15 Hypo-prime 0,80 15.11.2012 -0,20 Nordea-prime 1,55 1.10.2012 -0,15 OP-prime 1,00 6.11.2012 -0,20 POP-prime 1,30 22.10.2012 -0,20 Danske-prime 1,45 10.10.2012 -0,15 SEB Gyllenberg-prime 1,50 15.2.2012 -0,25 SP-prime 1,00 24.9.2012 -0,50 S-prime 1,00 2.7.2012 -0,25 Tapiola-prime 1,50 12.9.2012 -0,20 Ålandsbanken-prime 1,10 26.9.2012 -0,40 Korko % Muuttunut viimeksi Muutos %-yks Valuutta Helsingin 80 100 120 140 5 6 7 8 9 10 11 12 111.26 ?0.1 % Öljyn hinnan peruste Platts Brent Spot Intraday Indication Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta Sponda 3.71 126,0 +0.27 +18.97 3.66 3.70 SRV G 3.37 5,5 0.00 -17.00 3.35 3.37 SSH Comm. –?Tuotteemme ei ole niin kallis, että se pistäisi asiakkaillamme kaiken jäihin. Vastaisuudessa alle 2?000 euron vippien todellinen vuosikorko saa olla enintään 50 prosenttiyksikköä viitekoron päälle. Tuonti väheni jyrkästi, kauppatase nousi plussalle Arvio patistaa eläkeiän nostoon Eläkejärjestelmä toimii asiantuntijoiden mukaan hyvin, mutta korjattavaakin löytyi Piritta Rautavuori HELSINKI (STT) Lomaosakkeiden kauppa näyttää vetävän taantumasta huolimatta. B SEK 68.35 7095,0 +0.44 -0.87 66.80 68.05 Fortum EUR 14.46 1478,8 -0.82 -11.21 14.36 14.58 GN Store Nord DKK 81.6836 628,5 -0.57 +67.65 82.00 82.50 H&M AB, H & M ser. Ensk. Näin arvioidaan Suomen eläkejärjestelmän toimivuutta selvittäneessä kansainvälisessä raportissa. Holiday Club Resorts -yhtiön kotimaan kuluttajamyynti kasvoi syyskuussa päättyneellä tilikaudella kolme prosenttia. Aiempaa huonommin veti muun muassa sähkötekniikan ja teräksen vienti. Kymppitonnin viikosta saa yleensä vain 6?000 euroa, vaikka osake olisi lähes uusi. A SEK 58.25 2008,2 -0.26 -11.58 58.40 58.75 Stora Enso R EUR 5.445 3591,5 -2.68 +12.44 5.43 5.595 Sv. Konkreettisia keinoja valmistellaan vuoden loppuun asti jatkavassa ylijohtaja Jukka Pekkarisen työryhmässä. London School of Economicsin professori Nicholas Barr arvioi, että Suomen eläkejärjestelmä toimii hyvin. 3.15 45,2 0.00 +27.02 3.11 3.15 Ramirent 6.99 198,5 -0.14 +17.45 6.50 7.00 Rapala VMC 5.10 11,8 +1.80 -10.54 4.95 5.01 Rautaruukki 6.315 248,8 +0.72 -20.63 6.23 6.27 Raute A 9.09 1,5 -1.52 +39.85 9.15 9.23 Revenio G 0.47 129,6 +2.17 -4.17 0.43 0.46 Ruukki G 0.44 40,7 0.00 -53.68 0.44 0.45 S Sääst. Enemmän varoja ulkomaille Eläkevarojen sijoittamista ja hallinnointia tarkastellut professori Keith Ambachtsheer kannustaa suomalaisia eläkeyhtiöitä yhteistyöhön. 2.84 0,0 -10.41 Saga Furs C 27.22 3,6 -1.91 +57.94 27.39 27.75 Sampo A 25.32 522,0 -0.24 +33.51 25.00 25.38 Sanoma 7.68 180,7 +0.52 -16.91 7.53 7.74 SAV-Rahoitus 2.14 0,0 -24.91 2.14 2.14 Scanfil 0.88 11,0 -4.35 -3.16 0.88 0.92 Sievi Capital plc 0.98 13,2 +2.08 -28.89 0.94 0.96 Siili Solutions 7.55 0,6 +2.72 7.35 7.35 Solteq 1.29 0,3 -2.27 +29.41 1.22 1.32 A.P. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie puolestaan ihmettelee blogissaan, että ”ulkomaisten opiskelijoiden hylkiminen haiskahtaa silkalta rasismilta”. Pelkkiä sijoitustuotteita saa pankeista, hän sanoo. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2017. Ambachtsheer lisäisikin ulkomaisia sijoituksia, kun nyt kotimaahan sijoitetaan kolmannes eläkevaroista. Ylivelkaantuneita neuvovasta Takuu-Säätiöstä todetaan lehdelle, että muutos saattaa johtaa siihen, että kerralla otetaan entistä suurempia pikaluottoja. Keskimääräinen pikavippi on tällä hetkellä 300 euroa. Kiitosta tulee kokoomusopiskelijoilta. Järjestöjen on määrä antaa esityksensä pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.) 13. Security 0.82 3,3 -4.65 +152.94 0.77 0.88 Stockmann A 14.79 0,7 +2.57 -0.55 14.31 14.45 Stockmann B 13.90 99,6 +0.29 +7.03 13.86 13.90 Stonesoft 2.22 1033,2 +3.74 +140.45 1.45 2.14 Stora Enso A 5.99 5,3 +0.67 +8.68 5.86 6.03 Stora Enso R 5.445 3591,5 -2.68 +12.44 5.43 5.595 Stora Enso ser. Vienti väheni samaan aikaan 2 prosenttia. Myöhemmäksi jätetty osuus jatkaisi karttumistaan työansioiden mukaan. Lomaosakkeiden myynti vetää taantumassakin Viikko-osakkeen ostoa kannattaa harkita tarkoin Hirsimökki Lapissa. MATTI BJÖRKMAN FAKTA – Suomalaiset siirtyvät eläkkeelle keskimäärin 60,5-vuotiaina. Barr kannustaa joustavoittamaan eläkkeelle jäämistä. Päälista Affecto 3.14 49,8 +2.95 +22.98 3.00 3.05 Ahlstrom 14.62 3,5 +0.62 +11.77 13.70 14.53 Aktia A 5.94 31,8 +0.68 +13.03 5.84 5.90 Aktia R 7.99 1,2 +0.13 -6.12 7.98 7.98 Alma Media 4.77 15,9 -0.63 -24.76 4.66 4.80 Amer Sports 11.61 477,1 -3.25 +27.86 11.50 12.00 Aspo 6.80 8,3 -0.29 -5.01 6.66 6.82 Aspocomp G 1.66 3,5 -1.78 -33.73 1.64 1.69 Atria A 7.06 30,6 +1.73 +7.10 6.36 6.94 Bank of Åland A 10.54 0,0 -29.73 10.54 10.57 Bank of Åland B 7.46 1,3 +3.32 -24.00 7.13 7.49 Basware 21.40 1,1 +2.49 +20.69 20.88 21.00 Biohit B 4.50 49,0 +3.69 +44.67 4.34 4.80 Biotie Therapies 0.44 1272,0 +2.33 -17.31 0.41 0.43 CapMan B 0.85 102,4 +2.41 -20.95 0.83 0.84 Cargotec 21.67 179,1 -1.41 -11.66 21.10 21.98 Cencorp 0.06 338,2 -14.29 -12.50 0.06 0.07 Citycon 2.66 327,7 +1.53 +15.78 2.58 2.62 Componenta 2.04 2,9 +1.49 -40.36 1.99 2.02 Comptel 0.41 103,6 0.00 -18.00 0.40 0.42 Cramo 9.31 125,2 +1.20 +6.60 8.29 9.20 Digia 2.81 25,0 +3.69 +0.37 2.68 2.71 Dovre G 0.56 47,2 0.00 +60.00 0.53 0.56 Efore 0.70 0,0 -7.89 0.70 0.70 Elecster A 4.71 4,6 -0.84 +12.03 4.75 4.85 Elektrobit 0.70 142,0 +4.48 +63.41 0.65 0.67 Elisa 16.90 532,4 -0.82 +4.80 17.04 17.18 eQ 2.15 1,5 +5.39 +27.50 2.00 2.04 Etteplan 2.84 16,0 -0.35 +22.32 2.75 2.85 Exel Composites 6.08 5,5 +0.16 -22.18 6.05 6.09 F-Secure 1.73 305,7 +4.22 -17.41 1.59 1.66 Finnair 2.67 801,5 +5.95 +4.13 2.45 2.52 Finnlines 7.84 3,8 -1.63 +10.54 7.81 7.97 Fiskars 17.59 15,3 +1.68 +14.19 17.07 17.30 Fortum 14.46 1478,8 -0.82 -11.21 14.36 14.58 Glaston 0.28 126,7 -3.45 -36.96 0.29 0.29 HKScan A 4.09 113,8 +4.87 -32.76 3.73 3.90 Honkarakenne B 2.18 4,8 -3.11 -28.57 2.25 2.27 Huhtamäki 12.94 219,6 +1.41 +38.39 12.58 12.76 Ilkka-yhtymä 2 4.80 8,9 +0.21 -28.51 4.79 4.83 Incap 0.18 71,9 -5.26 -60.42 0.19 0.19 Innofactor 0.50 20,0 -1.96 -17.74 0.49 0.51 Ixonos 0.56 71,2 +9.80 -42.05 0.51 0.53 Kemira 12.25 119,5 -0.49 +29.78 12.17 12.31 Keskisuomalainen A 14.22 1,0 +0.71 -14.27 14.12 15.18 Kesko A 25.30 1,1 0.00 -0.39 24.97 25.34 Kesko B 25.67 114,8 0.00 -1.80 25.51 25.67 Kesla A 4.65 0,5 +2.20 -30.53 4.42 4.56 KONE 58.40 158,1 0.00 +42.65 58.00 58.40 Konecranes 26.82 131,0 -0.78 +81.53 26.78 27.03 Lassila & Tikanoja 12.05 17,1 +0.84 +0.42 11.70 11.95 Lemminkäinen 15.28 2,5 +0.86 -21.09 14.89 15.20 Lännen Tehtaat 15.44 3,9 +4.96 +0.07 14.58 14.71 Marimekko 14.42 3,2 +1.12 +40.22 14.24 14.28 Martela A 5.26 0,8 +1.54 -14.38 5.16 5.18 Metso 33.28 569,5 -0.83 +12.50 33.41 33.56 Metsä Board A 2.36 5,6 +3.96 +26.82 2.26 2.27 Metsä Board B 2.40 72,2 0.00 +63.27 2.30 2.40 Neo Industrial 1.75 0,9 0.00 -31.10 1.72 1.75 Neste Oil 10.24 724,5 -0.29 +21.97 10.27 10.40 Nokia 3.28 28271,0 +1.74 -17.04 3.124 3.224 Nokian Tyres 31.26 311,3 +0.06 +20.06 31.24 31.81 Nordea (publ) FDR 7.57 725,9 +0.66 +21.29 7.45 7.52 Norvestia 6.42 2,0 +1.10 -2.76 6.35 6.37 Nurminen Logistics 2.00 5,0 +1.01 -3.41 1.88 1.98 Okmetic 5.13 5,7 +0.79 -2.12 5.09 5.15 Olvi A 20.30 4,3 +3.05 +32.13 19.70 19.99 Oral Hammaslääkärit 3.22 1,0 0.00 +5.57 3.21 3.22 Oriola-KD A 2.47 39,9 -0.80 +18.57 2.32 2.49 Oriola-KD B 2.46 147,7 +2.93 +29.19 2.30 2.39 Orion A 22.87 12,5 -0.04 +50.53 22.68 22.88 Orion B 23.00 196,2 -0.04 +50.59 22.82 23.01 Outokumpu 0.7885 8227,0 -4.42 -44.56 0.825 0.846 Outotec 44.37 197,0 -0.02 +21.32 43.60 44.38 P-Karjalan Kp 10.81 0,0 -9.16 10.71 10.81 Panostaja 0.85 5,8 0.00 -15.00 0.83 0.85 PKC G 16.47 28,5 +1.98 +32.16 16.06 16.20 Pohjola Bank A 11.97 333,8 +0.84 +51.89 11.65 11.87 Ponsse 1 6.18 12,1 0.00 -15.57 6.05 6.19 Pöyry PLC 3.098 104,9 +1.64 -48.34 3.008 3.05 QPR Software 0.94 0,1 0.00 +5.62 0.94 0.95 Raisio vaihto-os. Viikko-osakkeista vastaava johtaja Tapio Anttila uskoo kasvun jatkuvan, vaikka talous sukeltaa ja yhtiön yritysmyynti on sakannut. B SEK 169.20 1915,9 -2.76 +53.85 172.20 174.00 Elisa EUR 16.90 532,4 -0.82 +4.80 17.04 17.18 Ericsson ser. R 46.45 917,8 -2.64 +7.84 46.45 47.71 Suominen 0.37 6,5 +2.78 -12.20 0.36 0.36 Takoma 0.50 3,8 0.00 -33.33 0.50 0.50 Talentum 1.26 15,5 +0.80 -21.88 1.23 1.25 Talvivaara Mining 1.375 618,4 -0.72 -56.53 1.299 1.385 Technopolis 3.94 36,8 -1.01 +22.35 3.88 3.98 Tecnotree 0.19 540,5 0.00 -39.46 0.18 0.19 Teleste 4.12 2,3 -0.96 +34.19 4.10 4.20 TeliaSonera 5.30 430,7 +0.57 +2.23 5.215 5.27 Tieto 15.60 49,0 +0.71 +34.81 15.36 15.49 Tieto 132.50 8,4 +0.61 +28.86 130.20 131.70 Tiimari 0.09 13,3 0.00 0.00 0.08 0.09 Tikkurila 14.94 67,0 +0.95 +8.03 14.79 14.95 Trainers´ House 0.10 33,3 -9.09 -45.00 0.10 0.11 Tulikivi A 0.58 54,5 -1.69 -15.71 0.56 0.59 Turvatiimi 0.03 70,1 0.00 -30.00 0.03 0.03 UPM-Kymmene 9.285 1806,0 -1.80 +6.42 9.17 9.455 Uponor 9.805 20,1 -1.85 +33.02 9.99 10.07 Vaahto G 2.00 0,9 +0.50 -66.83 1.90 1.99 Vacon 43.03 112,7 +0.33 +29.89 40.00 42.89 Vaisala A 16.75 101,4 +1.52 -3.00 16.08 16.50 Viking Line 17.30 0,2 -0.86 -22.10 17.20 17.45 Wulff G 1.90 2,3 +4.97 -13.81 1.81 1.83 Wärtsilä 34.42 183,2 -0.35 +46.79 34.40 34.54 YIT 15.53 262,1 +0.26 +23.33 15.31 15.49 Yleiselektroniikka E 5.17 0,0 -12.37 5.17 5.17 Zeeland 0.01 0,0 -50.00 0.01 0.01 2. TIISTAINA 8.1.2013 KESKIPOHJANMAA 6 TALOUS PÄIVÄN RAHA-ASIAT 4500 5000 5500 6000 6500 5 6 7 8 9 10 11 12 6088.18 ?0.1 % Eniten nousseet % Eniten laskeneet % Ixonos +9,8 Finnair +6,0 eQ +5,4 Wulff G +5,0 Lännen Tehtaat +5,0 Cencorp -14,3 Trainers´ House -9,1 Incap -5,3 SSH Comm. Kuluttajaneuvontaan on vuodesta 2009 tullut noin 600 yhteydenottoa lomaosakkeista, kertoo johtava kuluttajaoikeusneuvoja Anneli Tyrväinen. Yksi isoimmista ongelmista on hänen mukaansa alhainen eläkeiän alaraja, jota pitäisi nostaa suhteessa eliniän pitenemiseen. Eläketurvakeskuksen tilaama selvitys osuu ajankohtaiselle hetkelle, sillä työmarkkinajärjestöt puivat parhaillaan yhteisiä linjauksiaan työurien pidentämiseksi. Pikavippien korkokatto voi lisätä suuria vippejä HELSINKI (STT) Suomesta vietiin marraskuussa enemmän tavaraa kuin maahan tuotiin. Kauppatase nousi 210 miljoonaa euroa plussalle. B SEK 223.90 3619,3 -1.37 +3.61 226.10 227.90 Investor AB ser. Holiday Clubista osake irtoaa halvimmillaan 3?900 eurolla, kalleimmista pitää maksaa lähes kymmenkertaisesti. 2008–2009 taantuman aikana kuluttajamyynti kasvoi Anttilan mukaan vuositasolla seitsemän prosenttia. Suosituimmat lomakohteet ovat siellä, missä on palveluita ja hyvät harrastusmahdollisuudet. Viikko-osakkeiden hintahaitari on valtava. Myös osakkeen jälleenmyyntiarvo voi osoittautua karvaaksi pettymykseksi. Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL toteavat tiedotteessaan synkästi, että ”ovet kiinni kansainvälisille osaajille”. Eläkkeelle voi jäädä tällä hetkellä 63–68-vuotiaana. Sen läpimeno olisi sivistyneen ja tasa-arvoisen yhteiskuntakäsityksen vastainen ja jopa kansantaloudelle vahingollinen, Lapintie kirjoittaa. Suomen eläkejärjestelmä on Ambachtsheerin mielestä erittäin riippuvainen maan kansantaloudesta ja työllisyydestä. – Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt ovat sopineet keskimääräisen eläkkeellesiirtymisiän nostamisesta vähintään 62,4 vuoteen 2025 mennessä. e Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta 1. B SEK 171.30 1251,0 -0.64 +30.71 171.50 172.40 Metso EUR 33.28 569,5 -0.83 +12.50 33.41 33.56 Neste Oil EUR 10.24 724,5 -0.29 +21.97 10.27 10.40 Nokia EUR 3.28 28271,0 +1.74 -17.04 3.124 3.224 Nordea SEK 64.55 8086,8 0.00 +17.58 63.90 64.55 Novo Nordisk B DKK 946.00 560,3 -0.47 +43.58 933.50 950.50 Rautaruukki EUR 6.315 248,8 +0.72 -20.63 6.23 6.27 Sampo A EUR 25.32 522,0 -0.24 +33.51 25.00 25.38 Sandvik AB SEK 105.90 3306,4 -0.84 +20.75 105.40 106.80 SCA B SEK 140.10 1761,8 -1.27 +35.53 141.90 142.70 SCANIA AB ser. Hän ehdottaa osa-aikaeläkkeen mahdollistamista siten, että eläkkeestä saisi 25, 50 tai 75 prosenttia. Odotettavissa on ainakin yleinen tahdonilmaus. Aloitteen puuhamiehinä ovat kansanedustajat Arto Satonen (kok.), Jukka Kärnä (sd.), Ari Torniainen (kesk.) ja Reijo Tossavainen (ps.). – EU15-maissa (jäsenmaat ennen vuotta 2004) 65 vuoden eläkeikä on yleinen. – Eläkkeitä maksettiin 23,2 miljardia vuonna 2010. helmikuuta mennessä. Hän löysi selvityksessään kuitenkin useita pieniä ongelmia, jotka voivat koitua isommiksi, jos niitä ei korjata. Vuonna 2011 kuluja oli 440 miljoonaa euroa eli noin 107 euroa vakuutettua kohti, kun kansainvälisessä vertailuryhmässä kuluja oli vain 60 euroa. Muihin kuluttajaongelmiin verrattuna määrä on pieni. Suomeen tuotiin aiempaa vähemmän esimerkiksi öljyä, sähkölaitteita, koneita ja autoja. ”Koulutusvientiä ja tukea opetusalan työllisyydelle” hakevan aloitteen on allekirjoittanut 119 kansanedustajaa seitsemästä eduskuntaryhmästä. OMX Nordic yleisindeksi 201.96 -0.11 +3.65 OMX Nordic 40 1099.25 -0.27 +3.62 OMX Helsinki 6088.18 -0.07 +4.95 OMX Helsinki 25 2322.83 -0.20 +5.10 Indeksit Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv vuoden alusta OMX Helsinki 07.01.2013 Indeksi 6088.18 Muutos% -0.07 Päälistan vaihto (klo 18) 234,0 milj. Laki tulee voimaan aikaisintaan tänä keväänä. Nyt pikavippien todellinen vuosikorko voi olla satoja prosentteja. ser. –?Esimerkiksi murtomaahiihto ja laskettelu ovat erittäin tärkeitä, Anttila sanoo. –?Se on ongelma, jos elinikä pitenee, mutta työura ei pitene siinä mukana, Rantala sanoo. Tammi-marraskuussa kauppatase oli 1,5 miljardia alijäämäinen. Jokaiselle ikäluokalle voitaisiin hänen mukaansa määritellä alin mahdollinen eläkkeeseen oikeuttava ikä. Lähde: Eläketurvakeskus HAUSSA PARI VUOTTA LISÄÄ TYÖELÄMÄÄ VUOTEEN 2025 MENNESSÄ Janne Lehikoinen HELSINKI (STT) Ehdotus ulkomaalaisopiskelijoiden lukukausimaksuista joutui heti arvostelijoiden hampaisiin. Møller-Mærsk B. –?Aloite on torjuttava. Maksu on kuitenkin asetettava siten, että ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä ei laske, vaan nousee. Eläkeiän alarajan korottaminen on hänen mukaansa edessä ennen pitkää. Muut yhtiöt Ilkka-yhtymä 1 7.00 0,0 -22.22 Raisio K 3.10 11,6 0.00 +24.00 3.10 3.15 Soprano 0.47 2,4 0.00 -18.97 0.44 0.47 LYHYESTI JYVÄSKYLÄ (STT) Pikaluottojen korkokatto saattaa johtaa suurten pikalainojen suosion kasvuun, kirjoittaa Keskisuomalainen. Moni jää eläkkeelle heti 63-vuotiaana, vaikka työntekoon houkutellaan tämän iän jälkeen suuremmalla eläkekertymällä. Security -4,6 Outokumpu -4,4 Ulkomaiset indeksit New York, Dow Jones IA 13348.11 -0.65 New York, Nasdaq 3101.66 +0.04 Tokio, Nikkei 225 10599.01 -0.83 Hong Kong, HS 23329.75 -0.01 Lontoo, FTSE 100 6064.58 -0.41 Frankfurt, DAX 7732.66 -0.56 Pariisi, CAC 40 3704.64 -0.68 OMX Tukholma 351.79 -0.48 Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv 0.0 0.5 1.0 1.5 5 6 7 8 9 10 11 12 Euribor-korot 1kk 3kk 6kk 12kk 0.110 0.192 0.325 0.550 0.000 +0.001 +0.001 +0.001 Arvo % Muutos 1 pv %-yks Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Australia, dollari 1.24951 Hongkong, dollari 10.15260 Intia, rupia 72.31300 Islanti, kruunu 168.74900 Iso-Britannia, punta 0.81443 Japani, jeni 114.92000 Kanada, dollari 1.29141 Kuwait, dinaari 0.36950 Latvia, lati 0.69630 Liettua, liti 3.45170 Marokko, dirham 11.13200 Norja, kruunu 7.32960 Puola, zloty 4.12180 Ruotsi, kruunu 8.52964 Saudi-Arabia, rial 4.91240 Singapore, dollari 1.61160 Sveitsi, frangi 1.20870 Tanska, kruunu 7.45976 Thaimaa, baht 39.90100 Tsekki, koruna 25.54700 Tunisia, dinaari 2.05410 Turkki, uusi liira 2.33050 Unkari, forintti 291.27000 USA, dollari 1.30990 Venäjä, rupla 39.75300 Tilanne eilen kello 18 Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, paitsi viitekorot pankeilta. Barr kartoitti Suomen työeläkejärjestelmää yhdessä Toronton yliopiston professorin Keith Ambachtsheerin kanssa Eläketurvakeskuksen (ETK) pyynnöstä. Holiday Club jälleenmyy asiakkaidensa viikko-osakkeita. –?Näin voidaan hillitä eläkemaksun korotuksia tulevaisuudessa, Sailas sanoo. Näin on tehty esimerkiksi Britanniassa. Syynä oli se, että tuonti väheni selvästi enemmän kuin vienti. Pienille suomalaisyhtiöille koituu selvityksen mukaan keskimääräistä enemmän kustannuksia eläkevarojen hallinnoinnista. Kehno jälleenmyyntiarvo Viikko-osake sitoo omistajansa tiettyyn lomakohteeseen tietyksi viikoksi. Tällöin myös ylivelkaantumisen vaara kasvaa. – Työeläkejärjestelmän laajempaa uudistamista pohtii tämän vuoden loppuun asti selvitysryhmä. A 51.00 7,6 -1.92 +6.12 51.50 52.05 Stora Enso ser. A SEK 242.60 1583,0 +0.50 +29.09 237.30 241.40 Swedbank AB ser A SEK 131.60 2391,3 +0.46 +39.36 129.70 131.00 Swedish Match AB SEK 222.80 937,6 +1.04 -8.66 220.50 222.00 Tele2 AB ser. Lukukausimaksuille kritiikkiä ”Haiskahtaa silkalta rasismilta”. –?Lomaosakkeen ostaminen on perusteltua, kun sille on varmasti pitkäaikaista käyttöä. Ihminen katuu sitä syvästi ja haluaa purkaa sopimuksen, Tyrväinen kuvailee. Holiday Clubin nettisivujen mukaan viikko-osakkeiden keskimääräinen jälleenmyyntiaika on yksi vuosi. DKK 44851.90 3,4 +0.38 +15.69 44480.00 44800.00 ABB SEK 136.30 1600,2 -0.80 +2.00 136.60 138.10 Assa Abloy ser. Anttilan mukaan alkuperäistä hintaa selittävät kovat myyntija markkinointikulut. Jos tämä ei toteudu, sitä ei kannata ostaa. Espanja, Tanska, Saksa ja Ranska ovat päättäneet vanhuuseläkeiän nostamisesta 65:stä 67 vuoteen. Asiantuntijat arvioivat lehdelle, että yritykset vähentävät pienten luottojen tarjontaa, kun niistä saatavia voittoja leikataan. ”Eläkeiän nosto edessä” ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantala pitää Barrin ehdotuksia pääosin toimivina. Heidän tiedotteensa mukaan esimerkiksi maisterin paperit maksavat veronmaksajalle 8?000 euroa vuodessa, ja ”pidempiaikaisena tavoitteena on saada maksut todellisten kustannusten tasolle”
EU-yhdistetty kulutus 3,8-3,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 87-91 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 8.1.2013 7 OLEN AURIS. www.olen-auris.fi Auris-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 16 010 €, arvioitu autovero 4 075,14 €, arvioitu kokonaishinta 20 085,14 €. Ajat parhaimmillaan jopa puolet matkastasi polttomoottori sammutettuna, sillä täyshybriditeknologia muuttaa jarrutuksen hukkaenergian sähköksi. EU-yhdistetty kulutus 4,2-6,1 l/100 km, CO 2 -päästöt 109-140 g/km. HSD-akkuturva 8 vuotta/350.000 km.. MINUT VOI TANKATA JARRUPOLKIMESTA. Tervetuloa ajamaan uusi Auris. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 515 €/kk. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 625 €/kk. Auris Hybrid -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 24 060 €, arvioitu autovero 3 782,69 €, arvioitu kokonaishinta 27 842,69 €. UUDEN SUKUPOLVEN TOYOTA AURIS. Hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km
Pisteitä jaetaan kussakin viestissä yhtä paljon kuin on osallistuvia joukkueita. Maasta se pienikin ponnistaa. Säännöt ovat entiset. Heikkisen managerin tehtäviä hoitava Arto Suikka hämmästelee kuitenkin, miksi Heikkinen ei saa enää tuiki tarpeellista urheilija-apurahaa valtiolta. Seuran kokouksessa hallitukseen valittiin myös sihteeriksi Mia Kentala ja rahastonhoitajaksi Maj-Lis Ahola. Tuon pelin perusteella aukeaa paikka fi naaliin tai pronssipeliin. – On todella tervettä käydä maakuntakisoissa hiihtämässä. He ottavat vastuun Suomen maajoukkueen valmennuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta, tiedotti liitto maanantaina. Viidennen Kilven voitti Kruunupyy. – Olen suruissani siitä, että Suomen A-maajoukkueen hiihtäjistä Matti on ainoa, joka ei saa tänä vuonna apurahaa. Sapattivuotta viettävä espanjalainen kertoi aikeistaan Fifan Kultaisen pallon gaalassa maanantaina. Helmikuun 20. – Matin tulotasosta kertoo paljon se, että jääkiekon SM-liigassa on lukuisa joukko pelaajia, jotka ansaitsevat vuositasolla enemmän kuin Matti. Kilvestä on kilpailtu aina kymmenvuotisjaksoissa, jonka jälkeen sääntöjen perusteela eniten pisteitä kerännyt kunta on saanut Kilven omakseen. Lisäksi viestivoittaja saa yhden bonuspisteen. Jopa niin kovassa, että FIS:n pääsihteeri Sarah Lewis intoili Oslon 2011 MM-kisojen päätösyhteenvedossaan, että ”seuraavaksi päästään Italiaan, hyvän ruuan ja viinin maisemiin”. MM-kisoja ajatellen hän on hyvässä tilanteessa. Minulle riittäisi pienenä miehenä muskeliauto, jotta pääsisin mukavasti paikasta toiseen. Muskeliauto kelpaisi Matti Heikkiselle Petter Northugin ökyily ei suomalaista haittaa Maailmanmestari. Val di Fiemmen ensimmäiset MM-kisat muistetaan Suomessa muun muassa nuoren Jari Isometsän sisukkaasta viestitaistelusta hiihtokuningas Gunde Svania vastaan. Belgradissa, Serbiassa ja Laktasissa, Bosnia-Hertsegovinassa. Trentinon maakunnassa sijaitseva Val di Fiemme on Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n silmissä kovassa kurssissa. Uusikaarlepyyllä on 185 pistettä, Kruunupyyllä 151 ja kolmantena olevalla Reisjärvellä 146 pistettä. Vuoden 2003 MM-kisoissa ruuhkat helpottivat, ja sittemmin alueelle on rakennettu vielä uusia teitä. Silti Predazzon mäkiin on kisakeskus Cavalesesta loppumatkasta yhä vain yksi tie. Aina oikeilla hetkillä joku nosti päätään ja nousi ratkaisijaksi. Suomen joukkue Tshekin Liberecissä kilpailtaviin maastohiihdon alle 20ja 23-vuotiaiden MM-kisoihin (20.–27. Suomen joukkue operoi Jalkapallon Pelaajayhdistyksen alaisuudessa ja sen johto on vankasti kokkolalainen. Kaikki pelaajat onnistuivat tässä turnauksessa. Italialainen elämäntapa ja Dolomiittien kauniit maisemat pelaavat toki Val di Fiemmen pussiin. Suomen hiihtäjillä olosuhteet olivat hieman arkisemmat Tour de Skillä. Yleispelaajana ja keskitorjujana pelannut Kokkolan Tiikereiden kasvatti Lauri Jylhä saalisti Kroatiaa vastaan kahdeksan pistettä –?On tämä hieno suoritus joukkueelta. Perkkilä jatkaa KokUA:n johdossa KECSKEMET Suomen poikien maajoukkue selviytyi upeasti lentopallon alle 19-vuotiaiden EM-kisoihin Unkarin Kecskemetissä pelatuista EM-karsinnoista. Samoilla laduilla kilpailee myös kruunupyyläisen IK Kronanin Maria Grundvall alle 23-vuotiaiden MM-hiihdoissa. Val di Fiemme ehostui kolmansiin MM-kisoihin HELSINKI (STT) Mikkeliläinen Jarkko Pitkänen ja tamperelainen Askar Sarsenbayev ovat Nyrkkeilyliiton tuoreet vastuuvalmentajat. – Menemme pakettiautoilla paikasta toiseen. Maajoukkueen miehistöön kuuluvat mm. Vuonna 2013 pääkisat ovat miesten ja naisten EM-kilpailut. Edellisillä kerroilla se on voittanut kultaa ja pronssia. –?On hienoa saada olla mukana uudistamassa suomalaista nyrkkeilyvalmennusta. Pojat (alle 23-vuotiaat): Juho Mikkonen Kuhmo-Ski, Sami Lähdemäki Saarijärven Pullistu, Perttu Hyvärinen Riistaveden Urheilijat, Ristomatti Hakola Kankaanpään Urheilijat, Iivo Niskanen Vuokatti Ski Team Kainuu. päivä alkavat MM-kisat ovat Val di Fiemmen kolmannet. Lauri Jylhä pelaa alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa Mikko Korvenkari VANTAA (UT) Norjan Petter Northugilla oli sunnuntaina päättyneellä hiihdon Tour de Skillä mukavat olosuhteet. Espanjalainen on yhdistetty huhuissa niin Manchesterin joukkueisiin kuin Chelseaankin. Maastohiihtopaikalla uudet selostamoja muut tilat palvelevat myös vuosittain järjestettävää Tour de Ski -kiertueen huipennusta. Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin yli 60-vuotisen historian ajan A-sarjan kiertopalkintona on toiminut Keskipohjanmaan Kilpi, jonka voittajakunta on saanut vuodeksi haltuunsa. Kaikkien aikojen pistetilanne Himangan viestin jälkeen: 1) Haapajärvi 3793, 2) Kruunupyy 3713, 3) Veteli 3645, 4) Kokkola 3641, 5) Kalajoki 3595, 6) Himanka 3564, 7) Pyhäjärvi 3475, 8) Nivala 3427, 9) Pietarsaari 3356, 10) Ylivieska 3024, 11) Pedersöre 3079, 12) Kälviä 2678, 13) Uusikaarlepyy 2471, 14) Halsua 2176, 15) Reisjärvi 2236, 16) Toholampi 1972, 17) Kaustinen 1922, 18) Perho 1839, 19) Lohtaja 1544, 20) Sievi 1508, 21) Alavieska 1481, 22) Kinnula 1437, 23) Kannus 1370, 24) Luoto 1229, 25) Lestijärvi 165, 26) Ullava 157. Mikäs siinä, jos Petter kokee nuo asiat tarpeellisiksi menestyksen kannalta ja jos ne auttavat häntä perusasioissa. Ennen Uusikaarlepyytä kaksi ensimmäistä Kilpeä voitti omakseen Veteli ja kaksi seuraavaa Haapajärvi. Pisteitä saa kahden joukkueen sijoituksen perusteella. –?Joukkueella oli kova, oikeanlainen lataus. Maaliskuun alussa ajetaan Kokkolassa jääspeedwaykilpailu. KP/JUHA SALLINEN (KP) Uusikaarlepyyläistä IF Minkeniä edustavat Andrea Julin ja Christoff er Lindvall kilpailevat maastohiihdon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 20.–27. Heikkisen mukaan suomalainen urheilu tarvitsisi lisää persoonia. Siten Uusikaarlepyyn ykkösjoukkue keräsi Himangalla 52 pistettä. Minulle riittäisi pienenä miehenä muskeliauto, jotta pääsisin mukavasti paikasta toiseen. Tämän vuoden EM-kisat pelataan 12.–21.4. Reini ja Koskela valitsivat vapailla markkinoilla olevista pelimiehistä 16 miehen joukkueen, joka kokoontui maanantaina Eerikkilään leirille. Olympialaisia alueella ei ole vielä järjestetty, mutta pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisaisäntänä Val di Fiemme alkaa olla konkari. – Suunnistaja Minna Kauppi on persoonasta hyvä esimerkki. Niinpä MM-järjestäjät suosittavat julkista liikennettä. Kisoista on jäänyt myös muistijälki liikenneruuhkista. –?Palaan (ensi kaudella) koska olen nuori. Kyllä todella lämmittää mieltä, joukkueen päävalmentaja Pertti Honkanen nautiskeli Suomen poikien huippusuorituksesta ja EM-kisapaikan varmistumisesta. Nyrkkeilyliiton tavoitteena on olla paras pohjoismaa vuonna 2015. Aloituksen vastaanottojen jälkeisissä hyökkäyksissä sen sijaan on petrattavaa. Välillä matka voi tuntua pitkältä, jos joudut istumaan 10 tuntia pakettiautossa kisan jälkeen. – Neljänä edellisenä vuotena olen ollut tammikuussa rasittunut Tour de Skin jälkeen. Psyykkisen huippukunnon rakentaminen onnistui hyvin koko turnauksen ajan. Guardiola, 41, valmensi Barcelonaa neljän häikäisevän kauden ajan. UT/MIKKO KORVENKARI Kaija Yliniemi VAL DI FIEMME (STT) Olympiarenkaat opastavat katsojat Val di Fiemmen hiihtostadionille ja mäkihyppypaikalle. Matti Heikkinen kuuluu niihin harvoihin suomalaisiin talviurheilijoihin, joilla on imua sponsorimarkkinoilla. Myös joukkueen peli-ilo oli kohdallaan. Guardiola aikoo palata valmentajaksi ensi kaudella. Olen elänyt sellaista elämää kuin halusin ja jollaisen perheenikin ansaitsi, Guardiola kertoi. sopimuksettomien jalkapalloilijoiden maajoukkueet pelaavat tällä viikolla neljän maan turnauksen Oslossa. Missään vaiheessa ei hermoiltu, ei edes hävityssä Belgia-ottelussa. Suomi voitti turnauksessa neljä ottelua ja hävisi vain yhden Belgialle. Keskipelaaja Karri Kutinlahti oli turnauksen paras torjuja. Kisaturistit ja muut vieraat saavat käyttää busseja maksutta. Predazzon mäkikeskus ja Lago di Tesorossa sijaitseva hiihtostadion ovat ehostuneet valtavasti viime vuosina. Suomi kukisti viimeisessä ottelussaan maanantaina Kroatian murskaavasti 3–0 (25–15, 25–17, 25–19). Monet muut kisajärjestäjät – esimerkiksi kuudensiin MMkisoihinsa vuonna 2017 valmistautuva Lahti – joutuvat tukeutumaan muihin vahvuuksiin, kuten lyhyisiin etäisyyksiin kilpailupaikkojen ja kaupungin välillä. –?Uudistuminen ja menestys vaatii kaikilta osapuolilta uudenlaista sitoutumista. TuTolle langetettiin 2?000 euron sakko. Epävirallista kaikkien aikojen pistetilastoa johtaa edelleen Haapajärvi ennen Veteliä. Päävalmentajana toimii pelaajaagentti Juha Reini ja apuvalmentajana sekä joukkueenjohtajana nykyisin päätoimisesti JPY:ssä sekä Vaasan piirissä työskentelevä Tero Koskela. Lisäksi ollaan elvyttämässä pitkän tauon jälkeen autosuunnistusta Kokkolassa. Urheilijan täytyy uskaltaa olla oma itsensä ja nauttia aidosti julkisuudessa esiintymisestä. Norjan lisäksi turnaukseen tulevat joukkueet Suomesta, Ruotsista ja Irlannista. Hallituksen jäseninä jatkavat Markus Silfvast, Anssi Räikkönen, Jari Muhonen, Veli-Matti Jukkola ja Santtu Määttälä. TIISTAINA 8.1.2013 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila 020 750 4424 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Seura järjestää tänä vuonna ainakin kolme omaa kilpailua. keskipohjalaisille tutut Ville Saxman, Timo Tahvanainen ja Konsta Tastula. Kesäkuussa ajetaan rallisprint Jänismaalla viime vuoden tapaan kaksipäiväisenä, joista toinen on SM-osakilpailu. Suomen hiihtäjillä ei ole edes joukkueena omaa voitelubussia käytössä. Reinin ja Koskelan joukkue Osloon KOKKOLA (KP) Kokkolan Urheiluautoilijoiden puheenjohtajana jatkaa Arto Perkkilä. Seitsemännestä Kilvestä kilpaillaan vuosina 2012–2021. Seitsemännestä Kilvestä on nyt takana kaksi osakilpailua, joiden jälkeen Uusikaarlepyy johtaa 34 pisteen erolla Kruunupyyhyn. Tavoitteena on kuroa nyrkkeilyn kansainvälisen kehityksen etumatkaa kiinni, sanoo Pitkänen. Sen voin kertoa, että meillä on muutama nuori hiihtäjä joista kuullaan vielä. Asarjan voitolla ja B-sarjan kakkossijalla Uusikaarlepyy keräsi 93 pistettä, kun toiseksi ahkerimmat pisteiden kerääjät Haapajärvi, Reisjärvi ja Kruunupyy jäivät 76:een. Siinä on kroppa välillä kovilla, sanoi MM-kisoihin tähtäävä Heikkinen, joka rasituksia välttääkseen vain käväisi mukana Tour de Skillä. Pikänen ja Sarsenbayev aloittavat Nyrkkeilyliiton valmentajina ZÜRICH (STT–REUTERS) Barcelonan entinen menestysvalmentaja Pep Guardiola aikoo palata valmennuspuuhiin ensi kaudella. Mutta ilmeisesti ministeriö ja virkamiehet olivat omassa viisaudessaan päätyneet siihen, että Matti on tuloiltaan sen tason urheilija, että hän ei tarvitse verotonta apurahaa, Arto Suikka sanoo. Hänellä oli oma bussi ja luksusauto kuljettajineen valmiina kuljettamaan tähteä paikasta toiseen. Kuntien kolmosjoukkueet eivät kartuta pistetiliä, mutta voivat hiihtää muilta kunnilta pisteitä pois sijoittumalla näiden ykköstai kakkosjoukkueiden edelle. Olisihan siinä samalla myös ajamisen iloa, Matti Heikkinen naurahti Vantaalla lehdistötilaisuudessa, jossa puhuttiin paljon hiihdon talousasioista. Lohkon kaksi parasta saivat EM-kisapaikan. Heikkisen mukaan suomalainen urheilu tarvitsisi lisää persoonia. En sano nimiä, mutta ne kyllä tulevat pian esille, Heikkinen hymyili salaperäisenä. Hän on kuitenkin potentiaalinen menestyjä olympialaisissa. osakilpailun (Himanka 2013, Toholampi 2012) viestin jälkeen: 1 ) Uusikaarlepyy 185, 2) Kruunupyy 151, 3) Reisjärvi 146, 4) Kalajoki 142, 5) Haapajärvi 138, 6) Kokkola 125, Nivala 125, Ylivieska 125, 9) Pedersöre 116, 10) Himanka 111, 11) Alavieska 102, 12) Pietarsaari 93, 13) Perho 91, 14) Pyhäjärvi 90, 15) Toholampi 88, 16) Sievi 82, 17) Luoto 76, Veteli 76, 19) Kaustinen 73, 20) Lohtaja 41, 21) Kälviä 40, Kinnula 40, 23) Halsua 19, 24) Kannus 18. Elokuussa järjestetään Kemoralla Jokkiskisa jo 15:nnen kerran. Viime vuoden MM-kulta on auttanut Heikkisen varainkeruuta tuntuvasti. Suikan mielestä olisi kohtuullista, että eri lajeja verrattaisiin keskenään apurahoja myönnettäessä. Katalonian jättiseura kahmi Guardiolan pestin aikana peräti 14 pokaalia, mutta viime keväänä menestysluotsi ilmoitti olevansa loppuun palanut ja kertoi tarvitsevansa aikaa akkujensa lataamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Janne Järvelä ja Heikki Tikka. Heikkinen kertoi, että suomalaisilla hiihtäjillä on todella haastavaa saada sponsoreita urheilumarkkinoilta. MM-kisoissa on tarkoitus olla uran parhaassa kunnossa, Heikkinen sanoi ja viittasi helmikuun lopussa alkaviin arvokisoihin. Muutaman leiripäivän jälkeen ryhmä siirtyy Osloon, missä se kohtaa ensin Ruotsin. Heikkisen kausi jatkuu ensi viikonloppuna hiihdon Suomen cupissa Vantaalla. Pisteet Himangan viestistä: 1) Uusikaarlepyy 93, 2) Haapajärvi 76, Reisjärvi 76, Kruunupyy 76, 5) Kalajoki 75, 6) Ylivieska 69, 7) Pedersöre 68, 8) Nivala 66, Pietarsaari 66, 10) Alavieska 62, 11) Himanka 60, 12) Veteli 53, 13) Kokkola 52, 14) Sievi 49, 15) Toholampi 45, 16) Perho 42, 17) Pyhäjärvi 40, 18) Luoto 37, 19) Kaustinen 34, 20) Lohtaja 23, 21) Kinnula 21, 22) Kälviä 19, 23) Halsua 15, 24) Kannus 8. Silloin ymmärtää mistä lähtökohdista huipulle oikein pyritään ja mitä kentällä oikeasti tapahtuu. 1.) Tytöt (alle 20-vuotiaat): Katri Lylynperä Ylöjärven Ryhti, Hanna Varjus Imatran Urheilijat, Leena Nurmi Kymin Koskenpojat, Johanna Ukkola Siilinjärven Hiihtoseura, Saana Kemppainen Vuokatti Ski Team Kainuu, Andrea Julin IF Minken, Krista Niiranen Liperin Hiihtoseura Kotiin jäävä varamies: So. Tamminen rähisi sakot LYHYESTI Juha Savela (KP) Vaikka tuplavoitto jäi tällä kertaa saavuttamatta, Uusikaarlepyy nykäisi Himangan maakuntaviestissä jo tukevalle karkumatkalle kilpailussa seitsemännestä Keskipohjanmaan Kilvestä. Hiihtäjiä nuorten MM-kisoihin Seppo Luokkala (KP) Ns. tammikuuta Tshekin Liberecissä. Pisteitä kukin kunta voi kerätä kahden joukkueen voimin. Guardiola ei kertonut, mihin seuraan hän haluaisi mennä valmentamaan. Suomen JPY on turnauksessa mukana kolmatta kertaa. Valtaosa sopimuksettomista pelasi vielä viime kaudella liigafutista Suomessa. e Lövdal, IF Femman Pojat (alle 20-vuotiaat): Rikhard Mäki-Heikkilä IF Länken, Christoffer Lindvall IF Minken, Ville Ahonen Imatran Urheilijat, Topias Tyni Metsä-Veikot 85, Joonas Sarkkinen Oulunsalon Vasama, Antti Ojansivu Ylöjärven Ryhti, Markus Järvenpää Saarijärven Pullistus Kotiin jäävä varamies: Artturi Pensasmaa, Valkeakosken Haka Tytöt (alle 23-vuotiaat): Maria Grundvall IK Kronan, Marjaana Pitkänen Vieremän Koitto, Anni Kainulainen Hämeenlinnan Hiihtoseura, Tanja Kauppinen Leppävirran Viri. –?Sen voin sanoa ihan varmasti, että me olimme turnauksen paras torjunta-/puolustus-/jatkohyökkäysjoukkue. Seitsemännen Keskipohjanmaan Kilven pistetilanne 2. Mestiksessä jääkiekkoseura TuToa valmentava Juhani Tamminen on saanut varoituksen viimeviikkoisista puheistaan sarjan tuomaritoimintaa koskien. Nyt olen virkeä ja täynnä virtaa. Suomen lentopallopojille tämä on jo kolmas vuosi peräkkäin, kun maajoukkue pelaa EM-kisoissa. Kansainväliseen yhteistyöhön pitää panostaa entistä enemmän tulevaisuudessa, Sarsenbayev lisäsi. Tv-selostajat eivät ehtineet ajoissa mäkipaikalle Predazzoon, kun katsojat ja kisaliikenne jonottivat samalla kapealla tiellä. Suomalaista maailmanmestaria Matti Heikkistä Northugin näyttävä ökyily ei haittaa. Olisihan se kiva, jos pääsisi makuuasentoon kisan jälkeen. Matti Heikkinen toteaa, että suomalaisilla hiihtäjillä on todella haastavaa saada sponsoreita urheilumarkkinoilta. Alue on noussut kohinalla pohjoismaisten hiihtolajien eliittiin, sillä ensimmäisen kerran ”Liekkilaakso” isännöi MM-kisoja vuonna 1991 ja toisen kerran vuonna 2003. Turnaus toimii erityisesti näyttöpaikkana uutta seuraa etsiville pelaajille. Uusikaarlepyy nykäisi karkuun Seitsemännessä Keskipohjanmaan Kilvessä toinen osakilpailu Uusikaarlepyy on jo kahden osakilpailun jälkeen tukevalla karkumatkalla kilpailussa seitsemännestä Keskipohjanmaan Kilvestä. Olisin suonut, että Matti olisi saanut apurahan, mutta näillä mennään nyt eteenpäin, Suikka sanoi. Maajoukkuevalmennukseen kuuluvat sekä miehet että naiset vuoden alusta alkaen. Tammiselle on lisäksi määrätty viiden ottelun ehdollinen toimintakielto ja hänen työnantajalleen TuTolle 5?000 euron uhkasakko. – Mikäs siinä, jos Petter kokee nuo asiat tarpeellisiksi menestyksen kannalta ja jos ne auttavat häntä perusasioissa
lähtö, Toto5-3, sh 2100 m: 1) Kihilon Tuire/Esa Holopainen 29,1 (19,57), 2) Euro-Turo 28,3 (17,16).3) Ensilento 28,5 (22,37).4) Krossi 29,3 (4,83). lähtö, lv 2100 m: 1) Joint Oak/Antti Teivainen 17,2 (6,34), 2) Spielberg 17,4 (6,62).3) Extreme Vice 17,8 (67,04).4) Callbird 18,0 (3,58). HIIHTO Helsinki: Suomen joukkueet maastohiihdon Liberecin ja La Clusazin maailmancupin kilpailuissa: Liberec, Tshekki (12.–13.1.): Naiset, sprintti (p) ja sprinttiviesti (p): Mona-Liisa Malvalehto, Aino-Kaisa Saarinen, Kerttu Niskanen. T-08 ........... 8 8 87– 26 24 FC Kiisto .......... Aloittelijat, 20 kg: 1) Tuuri Joona SPM, 3) Karjalainen Aatu PK. Oilers – Koovee. Äänestyksessä hän päihitti Real Madridin Cristiano Ronaldon sekä joukkuetoverinsa Andres Iniestan. Bet-Ker Oy:n talviturnaus, karsintatilanne 6.1.: 1) Heikki Kononen Rkm-89 1423, 2) Jarmo Koskela KalKe-90 1408, 3) Ilpo Hautala Star Bo 1407, 14:s tulos 1340. Työsulun pituus yllätti Timosen ”Suunnilleen viisi ottelua menee, että saa tuntuman peliin” Konkari kaukalossa. 2. Oikeat numerot: 8, 11, 12, 13, 15, 21, 23, 25, 27, 30, 31, 33, 37, 38, 40, 43, 49, 54, 57, 63 Ilta-arvonta: Oikeat numerot: 2, 9, 19, 22, 25, 28, 29, 32, 34, 40, 45, 50, 51, 55, 57, 58, 59, 60, 63, 70 Pallo käsissä. Messi, 25, pokkasi kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan Kultaisen pallon maanantai-iltana Zürichissä. –?Mutta kyllä tässä on kutkuttava olo, että koska virallisesti päästään pelaamaan, hän myhäilee. RAVIVIHJE Seppo Luokkala (KP) Yksi onnistuminen voi muuttaa totaalisesti raviveikkaajien näkemyksen määrätystä hevosesta. 15 9 1 5 93– 81 19 TPS ................ Kolme kertaa maailman parhaaksi on aikanaan valittu brasilialainen Ronaldo sekä ranskalainen Zinedine Zidane. 17 3 2 12 95– 128 8 Josba ............. lähtö, Toto5-4 DUO-1, lv 2100 m: 1) Westcoast Spider/Harri Koivunen 15,7 (2,86), 2) Fara Dero 16,4 (23,67).3) Maravilla 16,5 (7,38).4) Gerald Comery 16,5 (5,17). KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 8.1.2013 9 Varpu Sihvonen ANAHEIM (STT) Philadelphia Flyersin luottopakki Kimmo Timonen on hyvillään siitä, että tällä kertaa NHL:n pelaajayhdistyksen jäsenet olivat kaiken aikaa ajan tasalla työsulkuneuvotteluista. 6. 9 4 1 4 71– 69 13 IK Myran .......... Cristiano Ronaldo joutui jälleen pettymään vuoden parasta valittaessa. RAHAPELIT Keno 2/13 Maanantai 7. Anaheim Ducksin veteraani Teemu Selänne tietää, että noin lyhyellä kaudella ei ole varaa viiden, kuuden ottelun tappioputkeen, sillä panokset ovat kovat joka ottelussa. 5. Jos Vivian säilyttää tapaninpäivän tasonsa, tai jopa parantaa siitä, on se toimiva varma täyden matkan ryhmään. Toto5 voitto-osuus: 7,30. 8. 1. Messin historiallinen valinta ei ollut yllättävä, sen verran häikäisevä vuosi argentiinalaisella oli. Sarjamääritys suosii paaluhevosia, vaikkakin myös 40 metristä lähtevä pelisuosikki Glamour Frido on hyvin sisällä sarjassa. 19.30 Lö 12.1 kl.19.30 Sö 13.1 kl. KUF tfn 045 3169 180. Troikka: 100,82. Uudistuksen myötä koko maassa on tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilöja yritysasiakkaille. Philadelphian puolustaja Kimmo Timonen oli NHL:n työsulun ajan kiekkoisä, joka kiersi poikansa turnauksissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Bluescale/Ari Moilanen 16,3a (1,43), 2) Hello Kiti 17,0a (78,2).3) Clumbumble 17,0a (7,59).4) Undercover 17,1a (23,32). P. 9 9 24– 115 Seuraavat ottelut: 11.1. Sunnuntai meni Samuel-pojan pelissä. Kehnotasoinen kohde yritetään selvittää kolmella merkillä. Tynkäkauden pituudesta neuvotellaan vielä, pelataanko 48 vai 50 ottelua. Toimipaikat: Puistokatu 39, 85800 Haapajärvi Revontie 2, 90831 Haukipudas Kaiterantie 20, 93600 Kuusamo Torikatu 34 – 40, 90100 Oulu Jukolantie 1, 93100 Pudasjärvi Fellmannin puistokatu 3, 92100 Raahe Valtakatu 4, 84101 Ylivieska Avoinna arkisin klo 9.00 – 16.00 puhelin: 0295 056 500, faksi: 08 5304 314 Verkkopalvelumme uudistuvat vaiheittain kevään aikana. Edellisellä kerralla emme toipuneet siitä koskaan ja annoimme paljon periksi. Myös farmissa pelanneet nuoret ovat potkun verran muita edellä. Toto (7-4-10): 72,96 8,58-2,41-3,30 122,50. Kokonaistilanne: Autot: 1) Peterhansel 5.34.26, 2) Al-Attiyah –6.33, 3) Lucio Alvarez Argentiina, Toyota –18.11. –?Kyllä iltaisin nukkumaan mennessään aina tiesi tilanteen. Hyvältä paikalta se kuuluu luonnollisesti peleihin, mutta ei varmaksi. Sitä ennen paineet olivat olleet pelaajilla. Katsotaan jatkoa myöhemmin. La Clusaz, Ranska (19.–20.1.): Naiset, 10 km (p) 4 x 5 km:n viesti: Riitta-Liisa Roponen, Krista Lähteenmäki, Anne Kyllönen, Aino-Kaisa Saarinen, Kerttu Niskanen. VI : 11 Glamour Frido, 1 Jane Sisu, 3 Briso Herman, 10 Olympia (5 Roberto Max, 8 Ultimate Dream). C-lk (15): 1) Eila Löfbacka Star Bo 1071, 2) Rauli Harjuhaahto RauKe 1054, 3) Raija Heljasvuo Star Bo 1025. 16 2 1 13 73– 131 5 Seuraavat ottelut: 9.1. Toto (10-5-1): 2,86 1,173,03-1,82 22,66. lähtö, sh 2100 m: 1) Camillan Kukka/Antti Teivainen 35,4 (11,1), 2) Sarinan Samppa 35,6 (4,69).3) Juhannus Muisto 36,5 (49,96).4) Taikahippuli 35,8 (10,59). Koska pelijakauma ei suosi suosikkiin luottamista, voi lapulle nostella sopivia varmistuksia enemmänkin. 4. Vieskerin Taiga on yksi keskiviikkopelin kolmesta pelipankista. Ula Belle Hoss ravasi suosiksi Moottoripyörät: 1) Francisco Lopez Chile, KTM 2.37.54, 2) Paulo Goncalves Portugali, Husqvarna –1.08, 3) Cyril Despres Ranska, KTM –4.08. V : 9 Ideal Du Point (10 Get Going Grace, 7 Aarni´s Fire). Miehet, 15 km (p) ja 4 x 7,5 km:n viesti: Lari Lehtonen, Matti Heikkinen, Sami Jauhojärvi, Ville Nousiainen. Ari Moilasen ajokin vastus ei ainakaan mainittavasti kovene viikon takaisesta. Veikkaisin, että suunnilleen viisi peliä siinä menee, että saa taas tuntuman peliin. 9 4 1 4 59– 52 13 ABC Pansarv ... Varalla: Kari Varis. –?Joskus jäällä oli vain pari, kolme jätkää. Sitä parempaa juoksua voi kuvitella Vivian Caramelille, jolla Juha Utala pyrkii ilmeisesti keulaan alkuvauhdin laannuttua. LENTOPALLO Kecskemeti, Unkari: Alle 19-vuotiaiden miesten EM-karsinta: Suomi–Kroatia 3–0 (25–15, 25–17, 25–19) Suomi voitti karsinnassa neljä ottelua viidestä ja selviytyi EM-kisoihin, jotka pelataan 12.–21. Maanantaina Ula Bellen peliprosentti keikkui pitkälti yli 60:ssa. Seurapisteet: 1) IK 89, 2) YKV 67, 3) VVV 62, 9) PK 15. Olen ollut paljon perheen kanssa ja tehnyt kaikkea mitä en yleensä tee tähän aikaan vuodesta. Kasiradasta huolimatta lapulle myös Dojana Komp, koska Aleksi Kytölän tallin kalusto kilpailee nyt aivan hirvittävässä iskussa. lähtö, lv 2100 m: 1) Mylvers Make/Bartolome Galmes Lorente 19,3 (72,96), 2) Luck Carrier 19,3 (4,73).3) Glamorous Girl 18,8 (10,19).4) Cinderella Comery 19,4 (9,12). F.F. Tieto työsulun päättymisestä oli silti hieno, kun oli ”neljä kuukautta pyörinyt hallilla ilman päämäärää”. Häikäisevä Messi jälleen paras Pohjois-Pohjanmaan TE-palvelut uudistuivat TE-toimistopalvelut ovat uudistuneet valtakunnallisesti vuoden 2013 alussa. Flyers haluaa konkarin jatkavan Timonen sai sunnuntaiaamuna viideltä mukavan herätyksen, kun neuvotteluissa joukkuetta edustanut Scott Hartnell ilmoitti työsulun päättyneen. 18.00 Fre 18.1 kl. 16 7 2 7 88– 98 16 Erä ................. SALIBANDY Salibandyliiga TPS – Ilves 9 – 1 (3 – 0, 3 – 0, 3 – 1). lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Vivad Poppet/Seppo Markkula 16,3a (5,21), 2) Sahara Daydream 16,4a (1,61).3) Lord Seger 16,5a (8,27).4) Snow. päivän, ja Selänteen mielestä liigan paineet alkoivat kasvaa mitä lähemmäs tuo päivämäärä tuli. Lisätietoja: TEATTERIT KATTOJA SEINÄPELLIT oheistuotteineen uudesta tehtaasta suoraan asiakkaille edullisesti ja nopeasti. Vekkuli). KEILAILU Ylivieska: Viikkokilpailu, MA-lk: 1) Jaakko Ukkonen RauKe 1289, 2) Kari Löfbacka Star Bo 1283, 3) Sakari Kuparinen RauKe 1249, 4) Teuvo Turtiainen Rkm-89 1163, 5) Esa Nygård KalKe-90 1143, 6) Jarmo Simonen Kalajoki BC 1078. –?Mutta olin valmis taistelemaan nuorempien poikien puolesta, vaikka olen myös realisti. Toto (7-9-2): 11,10 16,774,97-20,56 41,51. Hänet palkittiin parhaana 2008, sen jälkeen portugalilainen on jäänyt maajoukkuekapteenien, valmentajien ja toimittajien äänestyksessä kakkoseksi peräti kolme kertaa. NHL:n ensimmäinen tarjous oli isku vatsaan. Vuoden parhaaksi naispelaajaksi valittiin amerikkalainen Abby Wambach, joka oli suuressa roolissa Yhdysvaltain viime kesän olympiavoitossa. 18.00 Biljetter: Luckan, tfn 06-822 3646 må–fre 10–16, lö 11–15. Happee .......... R5 Y60: 1) Risto Murisoja HaaAs 397. AFP/LEHTIKUVA PHILADELPHIA (STT) NHL:n runkosarjassa pelataan 48 tai 50 peliä, kunhan osapuolet pääsevät siitä sopimukseen. Haluan jakaa tämän Barcelonan ja Argentiinan joukkuekavereideni kanssa, Messi sanoi. 9 2 1 6 32– 72 7 APV .................. 16 13 1 2 136– 93 27 SPV ................ PAINI Isokyrö: Vähäkyrön Viestin XXV Loppiaispainit, tuloksia: P17, 50 kg: 1) Yli-Hannuksela Akseli IK, 4) Karjalainen Lauri PK, 5) Karjalainen Veijo PK. –?Ne noudattivat hyvin samanlaista kaavaa. –?On ollut viikonloppuja, etten ole omaa pelaamista edes miettinyt. Päivän Duo: 1011, kerroin: 19,72. Selänne, 42, on valmis pelaamaan, sillä hän on käynyt jäällä kolme, neljä kertaa viikossa. Silloin esimerkiksi tuli palkkakatto, hän muistelee. T-08 – IK Myran, FC Kiisto – ABC Pansarvagn. Messi on rohmunnut palkinnon sen jokaisena kolmena jakovuonna viimeisen jaetun Vuoden pelaaja -pystin jatkoksi. IV : 3 Jetstream, 1 Jester Bowl, 10 Cesar Duo, 8 Dojana Komp (2 Lover Shade, 4 Lucky Twotwo). T-08 – Ponnistus II 10 – 0. Selänteellä on ”kutkuttava olo” JALKAPALLO Zürich: Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan valinta vuoden 2012 tähdistöjoukkueeksi: Maalivahti: Iker Casillas Espanja, Real Madrid. Fifan gaalassa Zürichissä jaettiin tukku muitakin palkintoja. Toto5 voitto-osuus: 244,50. Ottelut pelataan oman lohkon sisällä, ja siksi Timonen povaa runkosarjasta kovaa, ainakin Flyersille, jonka kanssa samassa Atlantin divisioonassa pelaavat New York Rangers, New Jersey Devils, New York Islanders ja Pittsburgh Penguins. Maanantaina Messi teki jälleen historiaa, kun hänet valittiin ensimmäisenä pelaajana historiassa neljättä kertaa maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi. Vihjesysteemi 19,20 euroa: I : 1 Ula Belle Hoss, 3 Hamtaro S, 6 Emilio Jet (10 Caro Velvet, 9 Golda Jackal). 8 4 4 52– 37 12 Ponnistus II ..... Kun Jane Sisu ja Briso Herman pystyvät paalulta melkein samoihin aikoihin, tuntuu Niemisen suojatin veikkaaminen yli 50-prosenttisesti liioittelulta. Saimme hyvin tietoa edelliseen työsulkuun verrattuna. Glamour Frido meni viimeksi ennätyksensä. Päiväarvonta. 17 1 3 13 69– 122 5 Ilves ............... CD-lk: 15) Toivo Vähätiitto HaKe 1312, 16:s tulos 1312. D-lk (7): 1) Niina Koutonen Star Bo 1006. Toto (1-9-7): 5,21 1,241,13-1,48 3,53. Toto (4-5-10): 1,43 1,19-2,90-1,66 22,47. Näin kävi Ula Belle Hossin kohdalla. Toto5 pelivaihto 115 893,30 e, voittoosuus 1 107,80 e Pelivaihto 352 153,70 e, AUTOURHEILU Nazca, Peru: Dakar-ralli: Erikoiskoe 3/14, Pisco–Nazca, 243 km: Autot: 1) Nasser Al-Attiyah Qatar, Buggy 2.30.14, 2) Robby Gordon USA, Hummer jäljessä 1.18 minuuttia, 3) Stephane Peterhansel Ranska, Mini –3.52. Hyökkääjät: Lionel Messi Argentiina, Barcelona, Radamel Falcao Kolumbia, Atletico Madrid, Cristiano Ronaldo Portugali, Real Madrid. Belgradissa Serbiassa ja Laktasissa Bosnia-Hertsegovinassa. 16 6 2 8 89– 90 14 Nokian KrP .... Toto (15-84): 5,90 1,21-1,44-2,48 7,03. Se näytti voittojuoksussaan niin virtavalta, että mitä tahansa voi tapahtua keskiviikkoisen mailin kiihdytyksessä, ja vielä sen jälkeenkin. Turbo: 17) Anne Lappi Star Bo 241, 18:s tulos 241. –?Minulla pitää olla sellainen tunne, että pystyn edelleen pelaamaan omalla tasollani. lähtö, Toto5-2, sh 2100 m: 1) Valvi/Ilkka Korpi 29,4 (5,9), 2) Diori 31,0 (3,39).3) Vina 31,1 (15,2).4) Soman Viivi 29,6 (10,95).poissa: 1, 9. Timosen edellinen oma pelini oli toukokuussa. 19.30 Sö 20.1 kl. 3. Argentiinalainen sai palkinnon neljännen kerran perättäin, mikä kertoo paljon Barcelonan supertähden tämän hetken dominanssista jalkapallomaailmassa. Toto (1-4-6): 19,57 7,82-9,37-7,16 169,47. Sopimuksensa viimeistä vuotta pelaava Selänne myöntää, että hänen olonsa olisi ollut erilainen ja työsulku olisi ollut kovempi tilanne, jos hän olisi nuori. –?En ole vielä ehtinyt tutustua kunnolla sopimukseen, joten vaikea sitä on kommentoida. Viime kaudellakin divisioonan joukkueista vain Islanders jäi ulos itälohkon pudotuspeleistä. Pohjois-Pohjanmaan alueella työja elinkeinopalveluja (TE-palveluja) tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto. Boka online: www.kuf.. 16 9 7 88– 82 18 Oilers ............. En edes kaivannut kaukaloon ottamaan vastaan taklauksia. 9. Ravatessaan voittaa lähdön. Ruutupaidat ..... 16 6 1 9 106– 113 13 Koovee ........... Fifan Kultainen pallo luotiin kolme vuotta sitten, kun Fifan Vuoden pelaaja -palkinto ja France Football -lehden perinteinen Kultainen pallo -palkinto yhdistettiin. Timonen olikin työsulun ajan kiekkoisä, joka kiersi Samuelin turnauksissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. 7. ake S 16,6a (12,89). Hän mätti kalenterivuoden 2012 aikana huikeat 91 maalia, mikä on kaikkien aikojen ennätys. 13 8 1 4 82– 74 17 Loviisa ........... lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100 m: 1) Dream Dresser/Esa Holopainen 16,4a (5,9), 2) Tophill’s Emil 16,5a (6,83).3) Hard Rock Fellow 16,6a (24,92).4) One 16,7a (47,98).poissa: 9. Euroopasta monille hyötyä Timosen mielestä työsulun aikana Euroopassa pelanneilla kavereilla on pieni etulyöntiasema, sillä NHL:n harjoitusleiri on lyhyt ja harjoituspelejä tuskin pelataan ollenkaan. 040 8235938, 0400 661379. Argentiinalaistaituri Lionel Messi on maailman paras jalkapalloilija. 9 5 1 3 62– 44 16 FC Seinäjoki..... –?Edellinen oma pelini oli toukokuussa, ja meikäläisen kaltaisilla pelaajilla tuntuma on vähän hakusessa. Timo Tuomisen ajokin lähtöpaikka on aika ulkona ja kiertämistä voi olla luvissa. Varmaksi ei Juhani Tapanin ajokkia voi kuitenkaan ottaa. Vihjesysteemin jälkimmäinen varma ei kuulu aivan ravivarmimpiin menijöihin. SEKALAISET HEITVEGG Regi: Mats Holmqvist KUF:S NYÅRSREVY 2013 Föreställningar: Fre 11.1 kl. Ei tämä sopimus koske minua enää hirveän montaa vuotta, Timonen naurahtaa. –?Mutta omistajien kannalta kahdellakin ottelulla on merkitystä, hän arvelee. NHL oli asettanut sopimuksen synnyn takarajaksi tammikuun 11. Edellinen, kauden 2004–05 kokonaan peruuttanut työsulku ja nyt päättynyt työtaistelu muistuttivat Timosen mielestä toisiaan. 15 6 9 80– 90 12 OLS ................ P10, 42 kg: 1) Voutila Aki PK. Moottoripyörät: 1) Despres 6.15.03, 2) Lopez –2,51, 3) Pal Anders Ullevalseter Norja, KTM –4.59. Toto (10-8-3): 6,34 2,68-1,33-11,78 27,23. 9 6 3 74– 46 18 F.F. –?Kova on taistelu, että päästään pleijareihin, mutta ei meillä muuta tavoitetta ole, Timonen muistuttaa. Timonen, 37, ei osannut odottaa, että työsulku kestäisi näin kauan. Toto5 voitto-osuus: 1107,80. Flyers on jo tehnyt selväksi, että seura haluaisi jatkaa Timosen sopimusta tämän kauden jälkeen, mutta hän haluaa ensin kokeilla miltä pelaaminen tai lähinnä operoitu selkä tuntuu. –?Jotain hyvääkin tässä on ollut. Ideal Du Point saanee viime viikon tavoin sopivan reissun parijonossa ja kirissähän ranskalaissukuinen on tunnetusti vahva. III : 6 Vieskerin Taiga, 4 Härmän Aurora, 10 Sallan Ari, 2 Leevi Lounatuuli (11 Nauriskydön Veto, 7 A.T. PALVELUHAKEMISTO. 14 11 3 115– 67 22 SSV ................ 4. Varalla: Lasse Paakkonen Sprinttiviestin hiihtäjät valitaan sprinttikisan jälkeen. 14 7 1 6 81– 93 15 NST ................ 17 13 1 3 155– 88 27 Classic ........... Ainakin tuloillaan oleva Leevi Lounatuuli näyttää jäävän rankasti alipelatuksi. Puolustajat: Daniel Alves Brasilia, Barcelona, Sergio Ramos Espanja, Real Madrid, Gerard Pique Espanja, Barcelona, Marcelo Brasilia, Real Madrid. Taipaleen Teräs Oy Linjalantie 4, 43700 Kyyjärvi. Tasainen ja kohtalaisen hyvätasoinen neljäs kohde kaipaa useita merkkejä. Takarivin Willson Birdland lienee toisen kohteen suosikki. Toto (113-6): 5,90 2,74-2,85-4,46 20,10. B-lk (13): 1) Mikko Kopakkala Star Bo 1306, 2) Joni Alahautala KalKe-90 1221, 3) Kauko Meriläinen RauKe 1195, 4) Alpo Pirneskoski RauKe 1162, 5) Anne Lappi Star Bo 1151, 6) Ilmo Vaaranmaa Star Bo 1125. FUTSAL Miesten Kakkonen Ponnistus II – IK Myran 4 – 3, F.F. Ilmakivääri, Y60: 1) Gustaf Strömback SkB 367. T65:n huipentaa lämminveristen 3100 metrin volttilähtö. LEHTIKUVA/AFP ZÜRICH (STT–REUTERS) Lionel Messin asema yhtenä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista vahvistuu edelleen. Volos, Kreikka: Alle 18-vuotiaiden naisten EM-karsinta: Suomi–Azerbaidzhan 3–0 (25–16, 25– 18, 25–18) Suomi sijoittui karsinnassa kolmanneksi ja karsiutui EM-kisoista. –?NHL taisi luulla, että pelaajayhdistys murtuu, hän arvelee. Keskikenttäpelaajat: Xabi Alonso Espanja, Real Madrid, Andres Iniesta Espanja, Barcelona, Xavi Hernandez Espanja, Barcelona. 19.30 Lö 19.1 kl. Se voitti viikko sitten Vermossa isona yllättäjänä ja starttaa tänä keskiviikkona suurena suosikkina T65-pelin ensimmäiseen kohteeseen. Yli puolen vuoden tauolta pelaava Jester Bowl tulee starttiin varovaisin odotuksin. Toto5 voitto-osuus: 304,90. –?Totta kai olisin ollut pettynyt, jos kausi olisi peruuntunut kokonaan, mutta olenhan tässä jo muutaman vuoden ollut yliajalla ja saanut paljon enemmän mitä haaveilin. Toto5 voitto-osuus: 13,00. AMMUNTA Seinäjoki: Loppiaiskisat 5.-6.1. Timosen mielestä pelaajan kannalta on aivan sama, kumpaan ottelumäärään päädytään. RAVIT Turku: 1. Sprinttiviestin hiihtäjät valitaan sprinttikisan jälkeen. Tuloksia: Kivääri R5 Y50: 1) Seppo Levonperä HaaAs 398 2) Eija Murisoja HaaAs 389. Miehet, sprintti (p) ja sprinttiviesti (p): Kalle Lassila, Anssi Pentsinen, Matias Strandvall, Toni Ketelä, Juho Mikkonen, Martti Jylhä. II : 6 Vivian Caramel (10 Willson Birdland, 2 Jet Set Set). –?On uskomatonta voittaa neljä putkeen, mahtavaa
Keskilevikki v. Juuti kertoo, että Turussa vankilan ovet oli palotestattu. –?Koen, että taiteilija on halunnut iloisella värien käytöllään tuoda esiin sen, ettei presidentin muotokuvan tarvitse olla synkkä ja korrekti ollakseen kuitenkin pätevä kuvaus maan istuvasta presidentistä, tulkitsi Maria Huhtala valtioopin pro gradussaan vuonna 2010. ”Selleihin tarvittaisiin tupakointikielto” Poliisi ei epäile rikosta Turun vankilapalossa Vangit kuljetetaan ulkoilupihoille maanalaisia käytäviä pitkin Saramäen vankilassa Turussa. Kun maalaus paljastui, useimpien ministerien suut loksahtivat auki hämmästyksestä. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. J. Puhemiehen muotokuva Niinistöstä on jo valmis. Sellaiseen johtavia sellipaloja ei tapahdu edes vuosittain. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 6,9 snt/min (sis. Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). -6 -7 -8 -8 -7 -7 -6 -9 -6 -9 -6 -8 -10 La 12.1. Jo ennalta tiedettiin odottaa hieman erilaista teosta. Mannerheimin vierellä näyttäytyvät Lauri Kristian Relander ja Kyösti Kallio arvokkaan näköisinä paperit käsissään. ISSN 0788-8325. Siksi salia hallitsee yhä Tarja Halosen potretti päätyseinällä. Selleissä ei juuri ole palavaa ainesta, kuten paperilehtiä tai puuta, mutta savunmuodostusta tulee jo hyvin pienestäkin, Juuti muistuttaa. Tunnelma oli jännittyneen odottava. Kokkola -1 Kruunupyy -1 Toholampi -2 Halsua -2 Ylivieska -2 Haapavesi -3 Helsinki 1 Tampere -0 Turku 1 Jyväskylä -1 Oulu -5 Kuusamo -9 Kittilä -9 Ke 9.1. Svinhufvudin ja säveltäjä Jean Sibeliuksen muotokuvat. Halonenkin joutunee eteiseen Salin seinille mahtuivat vuoteen 1982 kaikki presidentit. Yleisö pääsi viimeksi katsomaan presidenttien muotokuvia valtioneuvoston avointen ovien päivänä vuonna 2009. (Ylivieska). 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Ståhlberg istuu luontevammin Antti Favénin ikuistamana. Paikalla olleet hallituksen jäsenet ja muut kutsuvieraat odottivat hyvin kiinnostuneina, mitä tuleman pitää. Edellisen kerran joulukuussa kaksi vankia loukkaantui sellipalossa Vantaalla. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Sellit myös suunnitellaan rakennusvaiheessa niin, että savu poistuu leviämättä muihin tiloihin. 2010 25 479. Ylitarkastaja Juuti olisi valmis kieltämään sellitupakanpolton vangeilta Suomessakin. Jollet saanut lehteä: Jakelupäivystys: Kokkola, Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse, PUHELINNUMERO 020 055 888 (ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10). LEHTIKUVA/RONI LEHTI. Siinä tilanteessa muotokuva oli kaikessa väriloistossaan todella ”erilainen”. Turun vankilassa ei ole. Joskus joku on nukahtanut ja on syttynyt tulipalo. –?Taustalla voi olla halu päästä pois tietystä sellistä tai osastolta, mielenterveydelliset syyt tai itsetuhoisuus. 020 750 4400 PIETARSAARI Osoite: Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Se julkistetaan tiettävästi helmikuun puolivälissä eduskunnassa. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Osoite: Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Osoite: Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Osoite: Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 NIVALA Osoite: Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Puhelinvaihde puh. Pienempiä tai suurempia sellipaloja syttyy vuosittain reilut kymmenkunta, mutta yleensä palo pystytään heti sammuttamaan. Eero Järnefeltin maalaama kuva on valmistunut jo vuonna 1922, vaikka Mannerheim oli presidentti vasta 1944–46. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Uskon, että se saa ihailua osakseen, vihjaisee eduskunnan intendentti Liisa Lindgren. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Hänen mukaansa säästöt ovat myös johtaneet siihen, ettei kaikissa vankiloissa ole riittävää valvontaa öisin. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. Lähetä viesti numeroon 13525. Mauno Koiviston astuttua virkaan oli Urho Kekkonen siirrettävä istuntosalin odotushuoneeseen. -7 -9 -9 -10 -7 -8 -13 -13 -13 -10 -8 -8 -14 Ti 15.1. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Halosen ilmeinen toive toteutui. Se toimii kuitenkin melko uusissa tiloissa Saramäessä, ja palohälytysja sammutusjärjestelmät ovat nykyaikaiset, toteaa vankilan johtaja Juhani Järvi. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Mutta hän ei suinkaan katsonut, kun verho nostettiin syrjään muotokuvan päältä. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Kun ministerien suut loksahtivat auki Vielä ei tiedetä, kenet presidentti valitsee ikuistamaan itsensä Päivi Paju TURKU (STT) Kuolemaan johtava sellipalo on Suomessa hyvin harvinainen. Poliisin alustavien tutkimusten mukaan vanki todennäköisesti sytytti palon sellissään itse. Vankilapaloja on ylipäätään Suomessa harvoin. Vielä ei tiedetä, kenet Sauli Niinistö valitsee ikuistamaan itsensä. -4 -5 -5 -5 -5 -5 -3 -4 -3 -5 -9 -9 -7 Pe 11.1. Alavieska , Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, PUHELINNUMERO 0800-30101 (24 t/vrk). TIISTAINA 8.1.2013 KESKIPOHJANMAA 10 www.kp24.. Tekijäksi Niinistö valitsi Marjatta Tapiolan, joka on maalannut monia vaikuttajia Eeva Joenpellosta Jouko Turkkaan. –?Teos on erittäin hieno. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 750 4403 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Talous Simo Kattilakoski 020 750 4407, talous@kpk.. Niinistön tieltä eteiseen päätynee myös Halonen. Sitä odotellessa yleisö voi tutustua Presidentinlinnan taidekokoelmaan, joka tulee esille Ateneumiin 12. Presidentti Halonen näytti nauttivan tilanteesta. -7 -7 -9 -8 -9 -8 -10 -9 -8 -9 -8 -9 -13 Su 13.1. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Presidentin esittelysali odottaa uutta isäntää paraatipaikalle. Näin kertoo ylitarkastaja Ari Juuti Rikosseuraamuslaitoksesta. Joissakin uusimmista vankiloista, esimerkiksi Mikkelissä ja Kuopiossa, on sprinklerijärjestelmät. Rafael Wardin teoksessa Suomen ensimmäinen naispresidentti kylpee keltaisessa valossa kuin aurinko vakavien herrojen keskellä. Sen sijaan hänen katseensa oli kohdistunut ministereihin. 0800-alkuiseen: maksuton Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Osastonylilääkäri Jukka Voutilainen Psykiatrisesta vankisairaalasta Turusta kommentoi yleisesti, että sellipalon takana voi olla monenlaisia syitä. -7 -8 -12 -11 -12 -13 -6 -6 -4 -9 -6 -11 -10 -3 -4 -5 -5 -6 -7 -5 -8 -2 -10 -7 -9 -18 -3 -4 -5 -4 -3 -8 -13 -10 -14 -4 -6 Ti Las Palmas 20 Kreeta 9 Antalya 10 Bangkok 34 Ke 21 9 8 35 To 20 9 8 32 Pe 20 12 9 31 La 18 14 12 32 Su 18 14 11 31 Ma 18 15 12 30 Ti 17 14 13 31 -20,9 Valtimo +1,6 Bogskär +0,3 Kalbådagrund 4,9 mm Utsjoki Nuorgam Sanna Nikula HELSINKI (STT) Presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheim poseeraa näyttävästi valtioneuvoston linnan seinällä sotisovassaan, turkki harteilla, toista maailmansotaa edeltävä Suomen kartta levitettynä eteensä pöydälle. Vaaratilanteisiin varaudutaan muun muassa harjoituksilla, joita tehdään yhdessä poliisin ja pelastuslaitosten kanssa. Sama taiteilija on maalannut myös presidentti P.E. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jatta Haltsonen kertoi maanantaina, ettei tapauksessa ole syytä epäillä rikosta. Suomen ensimmäinen presidentti K. Sateita kulkee Suomen yli itään ja sää lauhtuu -9 +6 +6 +3 +14 +6 +15 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 -2 -3 -1 -2 -1 -2 -7 -5 -2 -4 -5 -4 (-4) (-2) (-4) (-6) (-3) (-2) (-5) (-2) (-5) (-3) (-3) (-3) (-3) (-2) (-2) (-2) 4 5 TIISTAINA KESKIVIIKKONA TORSTAINA -7 -4 -8 -7 -9 -6 -1 -7 -1 -2 +0 +0 +2 -7 -3 -7 -14 -7 -5 -5 -3 -4 -1 -1 +0 -0 -7 -5 -8 -9 -9 -6 -5 -8 -6 -6 -4 -4 -2 3 6 8 9 6 4 6 8 12 13 10 10 Los Angeles 20 Bangkok 34 Buenos Aires 30 Chicago 4 Edmonton Johannesburg 28 Miami 28 Montreal -1 New Delhi 15 New York 8 Peking -4 Sydney 32 Tokio 9 Vancouver 7 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla -2 SW 6 m/s Kallan -2 SSW 5 m/s Tankar -3 S 3 m/s Valassaaret -1 SW 4 m/s Meriveden korkeus Oulu +14 cm Raahe +16 cm P:saari +17 cm Vaasa +18 cm Ti 8.1. -2 -3 -5 -4 -5 -6 1 -2 1 -3 -6 -7 -9 To 10.1. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Toiveita tilaisuuden uusinnasta on tullut runsaasti. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Sittemmin Halonen on myöntänyt nauttineensa tilanteesta. -5 -5 -6 -7 -7 -7 -12 -13 -9 -10 -10 -13 -17 Ke 16.1. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Viime vuosina joitain pieniä on sattunut työmailla. Sittemmin sinne on siirretty myös Koivisto ja Martti Ahtisaari keskustelua herättäneessä kaulahuivissaan. Esimerkiksi Ruotsissa vangeilla ei saa olla selleissä tulentekovälineitä. -12 -13 -13 -13 -12 -11 -13 -14 -13 -14 -8 -8 -12 Ma 14.1. alv 23 %). –?Moni polttaa, eikä henkilökuntaa riitä saattamaan vankeja ulos tupakalle. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Risto Jussila HELSINKI (STT) Rafael Wardin maalaama muotokuva presidentti Tarja Halosesta paljastettiin marraskuussa 2002. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Sunnuntainen sellipalo Psykiatrisen vankisairaalan puolella Turussa vaati kolmikymppisen miehen hengen. 020 750 4469 Kustannusliiketoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa Johtaja/ julkaisuliiketoiminta Pirjo Savaloja Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. huhtikuuta. Sunnuntaina jouduttiin myös evakuointiin. Matkapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 15 snt/min (sis.alv 23 %). Linna odottaa Niinistön kuvaa Presidenttien taulut Valtioneuvoston linnassa
Suojeluskuntaviestissä ei käyty päiväseltään. Kungenin muissa rooleissa näyttelevät esimerkiksi Taisto Oksanen, Sampo Sarkola ja Edith Holmström. Kun Joachim Krauledat huhtikuussa 1944 syntyi Tilsitissä, hänen Wehrmachtin riveissä taistellut isänsä Fritz Krauledat oli jo kuollut Saksan itärintaman taisteluissa. Viestiin osallistuivat noina vuosina Mattilan käsityksen mukaan lähes kaikki paikkakunnat yhdellä joukkueella. –?Kun kyyristyin, kuulin hälinää. Oulaisten pappi ei tiennyt vaihtopaikkaa 98-vuotias Viljo Mattila muistaa suojeluskuntaviestin tapahtumia Viljo Mattila muistaa maakuntaviestin edeltäjän suojeluskuntaviestin tapahtumia. Finlandia-taloon muuttavat myös puolustusvoimien keskusnuotisto ja soitinkorjaamo. Päivi Savela 020 750 4450 paivi.savela@kpk.. Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 riitta-maija.sykko@kpk.. Tämä bändi ei viritellyt: kun lavalle tultiin, se oli pam! Ja keikka lähti käyntiin. KP/ ANTTI SAVELA Antti Eerola HELSINKI (STT) Born To Be Wild on kappale, jota edelleen kuulee vähän joka paikassa, halusi tai ei. John Kayn teksteihin raunioissa kasvaminen jätti jälkensä. Sittemmin Krauledatit muuttivat Kanadaan, jossa John Kayksi muuttunut ex-Krauledat huomasikin jo olevansa rockmuusikko The Sparrow -yhtyeen riveissä. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 8.1.2013 11 TEEMA ”Leave me alone, I know what I’m doing!” Oliko tämä F1-kuljettaja Kimi Räikkösen lausahdus mielestäsi urheiluvuoden helmi. Viesti hiihdettiin Ylivieskasta Raaheen niin, että yhden pitäjänvälin hiihti yksi joukkueen jäsenistä. Varsinaisia urheiluseuroja ei ollut. Äiti ja poika asettuivat Arnstadtin kaupunkiin. Osuudet olivat pitkiä eikä pakkasrajaa tunnettu. Näytelmän ovat kirjoittaneet toimittaja Timo Harakka ja käsikirjoittaja Antti Karumo. Kay myös sävelsi valtaosan Steppenwolfi n tuotannosta. –?Hän oli varmaankin kuullut, että olin hiihtänyt ihan hyvin nuorisoseuran ja suojeluskunnan järjestämissä paikallisissa hiihtokilpailuissa. Useimmiten miehet menivät vaihtopaikoille eri pitäjiin edellisiltana ja yöpyivät jonkun suojeluskuntalaisen kodissa. Mattilan Viljon osalta viesti sujui suurin piirtein niin, että kotoaan Ylipäästä hän hiihti ensin Haapajärven asemalle ja hyppäsi sieltä junaan. Kerran kävi niinkin, että Haapajärven joukkueesta miehet loppuivat kesken Pyhäjoella. YHTEYSTIEDOT: Hannu Lehto 020 750 4408 hannu.lehto@kpk.. En tosin muista sitä, kuinka Ville saatiin edeltä Merijärvelle. Länteen äiti ja hänen poikansa kuitenkin pääsivät. Bergendahlin siteet Tuohon aikaan 30-luvulla nuoret miehet harrastivat liikuntaa joko suojeluskunnassa tai nuorisoseurassa. Kaikkiaan muutto koskee 50:tä henkilöä. Viestillä oli kaksi vaihtoehtoista reittiä. Suojeluskuntaviestejä hiihdettiin muun muassa Raahen suojeluskuntapiirin ja Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin alueella 30-luvulla. Pojat pelasivat paljon jalkapalloa, mutta sehän ei näkövammaiselta turhan hyvin sujunut. Kansallismuseo oli Museoviraston museoista suosituin. Siellä ikätoverit kiusasivat Joachimia näkövamman takia ja myös siitä syystä, että hänellä ei ollut isää. Ehdolla ovat muun muassa keihäänheittäjä Antti Ruuskasen olympiapronssi ja superpesisjoukkue Hyvinkään Tahkon paluuottelu Hyvinkään ampumatragedian jälkeen. Siellä oli lajeina ampumahiihtoa ja tavallista hiihtoa. Länteen oli päästävä keinolla millä hyvänsä. Ruotsinkielinen Lilla Teatern on osa Helsingin Kaupunginteatteria. Little Richard oli ensimmäinen rocktähti, jonka musiikkia hän muistaa kuulleensa. Born To Be Wildin laulaa John Kay, kuten lähes kaikki muutkin Steppenwolf-yhtyeen kappaleet. Kymenlaakson Iitin festivaali alkaa 12. Aina siitä lähtien, että Born To Be Wild -solisti syntyi natsi-Saksassa. –?Ilmeisesti miehiä oli yksinkertaisesti liian vähän. Ja kun ryhmä siirtyi Torontosta Los Angelesiin, se otti nimekseen Steppenwolf. Egyptiläisorkesteria johtaa Ahmed El-Saedi. Joutsenlampi on Pjotr Tshaikovskin säveltämä klassikkobaletti, joka kertoo velhon joutseneksi taikoman naisen traagisesta rakkaudesta. Niin Arnstadtista tuli osa Itä-Saksaa. kesäkuuta. Vertailukohdaksi voi ottaa sen, mitä Kallio sanoo Luodon kirjassa vaikkapa Steppenwolfi n aikalaisesta ja kilpailijasta Ten Years Afterista. Linnojen kävijämäärät olivat 72?000 ja 71?000. Rundmanin roolihahmosta on jo julkaistu kuvia teatterin nettisivuilla. Kuhmon kamarimusiikin tähtivieraina Kremer ja Gubaidulina HELSINKI (STT) Kansallismuseo keräsi viime vuoden aikana lähes 120?000 kävijää. heinäkuuta, jolloin esitetään Mozartin ooppera Zaide. Hän muistaa rajavartijoiden valonheittimet. Maanviljelijänä elämäntyönsä tehnyt Mattila otti kovatasoisessa hiihtokisassa kaksoisvoiton veljensä Taunon kanssa. Kenneth Greven Joutsenlampi palaa Kansallisbalettiin HELSINKI (STT) Puolustusvoimien edustussoittokunta Kaartin Soittokunta muuttaa tämän viikon aikana Helsingin Finlandia-taloon, josta muusikoille on vuokrattu harjoitusja toimistotilat. Carl-Kristian Rundman muuntuu näyttämöllä Björn Wahlroosiksi IITTI (STT) Iitin ensi kesän musiikkijuhlien orkesterivieras saapuu Egyptistä. Kerran älyttömän kovalla pakkasella Arvi Rintala oli Oulaisissa parta huurussa kysynyt tietä vaihtopaikalle arvokkaan tuntuiselta mieheltä. Joachim Krauledatin äiti päätteli, että ilman kunnollista ravintoa pojan silmät eivät parane koskaan. Mattila ei varsinaisesti kuulunut suojeluskuntaan, mutta lähti suojeluskuntaviesteihin suojeluskunnan aluepäällikkö Eino Pyhtilän pyynnöstä. Talvisodassa hän taisteli Tolvajärvellä ja jatkosodassa Syvärin rintamalla. Joukkueissa oli viisikuusi miestä. Vuosista 1937 ja 1939 ei ole Keski-Pohjanmaan maakuntaviestihistoriassa mainintaa. –?Pisimmät pitäjienvälit jaettiin kahteen osaan, Viljo Mattila muistelee. Sinne Viljo ja kumppanit tulivat johdossa. Hän muistaa hetken, jolloin opas vei häntä piikkilankojen alta länteen. Sen jälkeen jotakin sellaista, mikä oli ilmeisesti konekiväärin sarja. Lisäksi kuullaan Apocalyptica-yhtyeen Perttu Kivilaakson, Mari Palon, Lilli Paasikiven ja Mika Pohjosen esitys Rakkaudesta oopperaan. Mono puristettiin paikalleen sivusta ja lukittiin soljella. Haapajärveltä olivat mukana ainakin Arvi Rintala, Väinö Röytiö sekä veljekset Viljo ja Heikki Järkkälä. Juna-asemalta matka jatkui hevoskyydillä, jonka jälkeen koitti varsinainen viestiosuus ja sen jälkeen kyyti reellä taas asemalle. Viesti hiihdettiin tammikuun alussa. –?Olimme kerran yötä Alavieskassa Ainalin kotona. Myös muutamilla muilla Viljo Mattilan sukulaispojilla on kokemusta piiritason hiihtokilpailuista. Orkesterin solisteina esiintyvät Andres Mustonen, Jukka Harju, Laura Mikkola ja Kairon sinfoniaorkesterin Ines Abdel Daim. Äänestys päättyy 15. Tilalle tulivat nykymuotoiset maakuntaviestit. Jos maakuntaviestissä huolto joskus takkuaa, aina se ei pelannut suojeluskuntaviestissäkään. Egyptian Sinfonietta konsertoi Iitin kirkossa 14. –?”Pakkaa reppusi Joachim, me lähdemme pienelle matkalle.” Siinä kaikki mitä äitini sanoi minulle sinä yönä, John Kay kertoo omaelämäkerrassaan Magic Carpet Ride. Ehdokkaat ovat esillä osoitteessa www.suomenurheilugaala.fi . Sotien jälkeen viestit loppuivat, kun suojeluskunnatkin kiellettiin. Vuoden sykähdyttävintä urheiluhetkeä voi äänestää kymmenen fi nalistin joukosta. Viljon mukaan hän oli herännyt nopeimmin koko porukasta taipaleelle. Kaartin Soittokunta muuttaa Finlandia-taloon HELSINKI (STT) Kuhmon kamarimusiikkijuhlassa vierailevat kesällä viulisti Gidon Kremer sekä säveltäjät Sofi a Gubaidulina, Krzysztof Penderecki, Kaija Saariaho ja Magnus Lindberg. Paluun kilpaladuille Viljo Mattila teki puulaakihiihdossa meijerin joukkueessa. Viljo Mattila muistelee, että paikallisia kisoja oli paljon ja parhaat pääsivät piirinmestaruuskisoihin. Näitä olivat muun muassa Fleetwood Mac, Ten Years After, Led Zeppelin, Blind Faith, Johnny Winter, Muddy Waters ja Deep Purple. Arnstadtin valtasivat yhdysvaltalaiset joukot, mutta liittoutuneiden sopimuksen mukaisesti ne poistuivat kaupungista. Kevätkonsertin solistina laulaa Saara Aalto. Meille hiihtäjille tieto ei kuitenkaan kulkenut, joten me hiihdimme kuten sovittiin, Viljo kertoo. (STT) Äänestä vuoden ikimuistoisinta urheiluhetkeä LEHTIKUVA/KIMMO MÄNTYLÄ LYHYESTI Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Ylipäässä asuva virkeä 98 vuoden ikäinen Viljo Mattila muistaa hyvin myös maakuntaviestin edeltäjän, suojeluskuntaviestin tapahtumat. Harmillisen tilanteeseen johtaneista syistä Viljo ei ole varma tänäkään päivänä. Tapahtuman kirkkokonsertit alkavat Johann Sebastian Bachin, Franz Schubertin ja Kaija Saariahon teoksilla. Minä jatkoin osuutta Merijärvelle ja Järkkälän Ville lähti puolestaan sieltä eteenpäin. Greven Joutsenlampi kantaesitettiin Prahassa keväällä 2009 ja Helsingissä sitä on esitetty aiemmin syksyllä 2009 ja syksyllä 2010. Linnoista Savonlinnassa sijaitseva Olavinlinna päihitti Hämeen linnan niukasti. Joachim Krauledatin eli John Kayn elämäntarina on melkoinen kertomus. Heidän lisäkseen yksi yleisömagneeteista lienee Eric Ericsonin kamarikuoro. Siinä ei pyydelty anteeksi, ja se oli todella vahvaa, Ile Kallio ylistää. Raahen suojeluskuntapiirin alueella viestiä hiihdettiin ainakin vuodesta 1934 vuoteen 1938. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO HELSINKI (STT) Hurriganesissakin kitaraa soittanut Ile Kallio näki 1960ja 70-lukujen taitteen Helsingissä monta maailman huippuihin lukeutuvaa yhtyettä ja muusikkoa. ”Ja mikä bändi!” HELSINKI (STT) Näyttelijä Carl-Kristian Rundman muuntautuu pian helsinkiläisen Lilla Teaternin näyttämöllä talousvaikuttaja Björn Wahlroosiksi. Siviiliin hän pääsi vasta Lapin sodan jälkeen. Peruskorjauksen jälkeen avattuun Urho Kekkosen museo Tamminimeen tutustui 33?000 kävijää. Odetten ja Odilen rooleissa vuorottelevat Petia Ilieva, Eun-Ji Ha ja Salla Eerola. Teosta esitetään nyt kaikkiaan yhdeksän kertaa. –?Jälkikäteen Arvi arveli, että vastaan tullut mies oli ehkä pappi. Äiti työskenteli ankarasti saadakseen kokoon rahat, joilla pystyisi palkkaamaan pari opasta viemään heidät rajan yli länteen. Kuhmossa järjestetään yhteensä 70 konserttia. Siihen aikaan oli tavallista, että bändi hiippaili lavalle kytkemään ensin piuhoja, virittelemään ja haahuilemaan. Viljon pojista Juhani ja Kalervo ovat hekin hiihtäneet paljon ja osallistuneet myös maakuntaviestiin. Kaksiviikkoinen festivaali alkaa 14. Rundman esittää pääroolia Kungensatiirinäytelmässä, joka saa kantaesityksensä maaliskuun ensimmäisenä päivänä. –?Sain vuonna 1936 kutsun myös suojeluskuntien SM-kisoihin Kannakselle, mutta en lähtenyt mukaan. –?Osallistuin myös Kannaksella 1942 pidettyihin talvimestaruuskisoihin. Iitin musiikkijuhlille egyptiläinen orkesterivieras HELSINKI (STT) Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven luoma versio Joutsenlammesta palaa Kansallisbaletin ohjelmistoon ensi viikolla. –?Mutta heti kun tuli hämärää, pelini parani huomattavasti. Santtu Luodon syksyllä ilmestyneestä kirjasta Ile Kallio (Minerva) voi saada sellaisen käsityksen, että kaikkein suurimman vaikutuksen Kallioon teki nimenomaan John Kay Steppenwolf-yhtyeensä kanssa. Kolmekymmentäluvulla kilpahiihtäjien välineet olivat monenkirjavat. Aiemmin soittokunta on harjoitellut pääkaupungissa Taivallahden kasarmialueella, mutta puolustusvoimat luopuu kiinteistöstään siellä. kesäkuuta Verlan tehdasmuseossa Beatles-konsertilla, jonka sovitukset ovat Teppo Ali-Mattilan. Prinssi Siegfriedin roolissa tanssivat vuorotellen Jani Talo, Michal Krchmar sekä Andrew Bowman. Odotellessaan Oulaisissa viestin tuloa joukkueiden viestinviejät olivat tupsahtaneet uneen. Enemmän ja parempaa ravintoa oli tarjolla läntisessä Saksassa, joten äidin oli helppo tehdä päätös. Heidän tilalleen Arnstadtiin marssi neuvostojoukkoja. Puna-armeijan lähestyessä Tilsitiä äiti-Krauledat otti nyytin mukaansa ja pakeni kohti länttä. Kotiasemalla Haapajärvellä ei ollut vastassa torvisoittokunta, vaan kotimatka taittui tutulla menopelillä, suksilla hiihtäen. Esimerkiksi Monster-albumin nimikappale solvasi Yhdysvaltoja ja varsinkin Vietnamin sotaa jo siinä määrin, että se söi Steppenwolfi n kaupallista menestystä. Kaksikko on tehnyt aiemmin yhdessä käsikirjoituksen Pääministeri-tv-elokuvaan, joka kertoi entisestä pääministeristä Anneli Jäätteenmäestä (kesk.). –?Myös Steppenwolf oli kova bändi. Kansallismuseossa viime vuonna lähes 120 000 kävijää. Pakohetkellä Joachimilla oli ikää neljä vuotta. Kuhmon kamarimusiikin taiteilijat esiintyvät jo kevään aikana useissa eri kaupungeissa. Viljo itse käytti monoja ja niin sanottuja bergendahlin siteitä. Ne luistivat Viljon mukaan hyvin. Viljo Mattilan hiihtoura keskeytyi vuonna 1936 käytyyn asepalvelukseen. Steppenwolf pystyi tekemään sekä hittisinglejä – Born To Be Wildin lisäksi muun muassa Magic Carpet Riden – että toimivia albumikokonaisuuksia. Steppenwolfi n albumeja on myyty 25 miljoonaa kappaletta. Kun se astui lavalle, keikka alkoi saman tien. Kay ei kuitenkaan pitänyt mustia laseja ulkonäön vuoksi. Greven versiossa alkuperäistä juonta on muokattu hieman, mutta tarinan perinteiset elementit on säilytetty. –?Ja mikä bändi! Siinä oli poweria enemmän kuin monessa muussa senaikaisessa yhtyeessä. Sitäkin kuitenkin riitti. Joka tapauksessa mies ei ollut tiennyt viestin vaihtopaikkaa, Viljo Mattila naureskelee. tammikuuta, jolloin voittaja palkitaan Urheilugaalassa. Juhlassa musisoivat esimerkiksi alttoviulisti Yuval Gotlibovich, sellisti Anders Brantelid, huilisti Janne Thomsen, oboisti ja kapellimestari Nicholas Daniel, klarinetisti Michel Lethiec sekä viulistit Pekka Kuusisto ja Vilde Frang. Vuonna 1819 perustettu Kaartin Soittokunta konsertoi Finlandia-talossa muutaman kerran tämän vuoden aikana. Hänen silmissään on sellainen vika, että auringonvalo tuo niihin suoranaisen kivun. Viestireissulla yökunnissa Matkan varrella sattui ja tapahtui. Born To Be Wild – ja kaiken lisäksi natsi-Saksassa Steppenwolf-solisti John Kayn elämäntarinassa riittää traagisia käänteitä Steppenwol. Saksassa olleiden miehitysjoukkojen radioasemien lähetyksissä tuleva John Kay kuuli rock and rollia. Merikeskus Vellamon viime vuoden kävijämäärä oli 105?000. Haapajärviset voittivat Mattilan muistikuvan mukaan viestin kerran ja olivat kerran kolmansina. Soittokunta esittää huhtikuussa ensin viihteellisen kevätkonsertin ja loppukuusta vielä kansallisen veteraanipäivän konsertit. Läntinen viesti kulki teillä ja itäinen Oulaisista alkaen radanvartta. Mattila hiihti suksimestari Juho Jaakonahon valmistamilla puusuksilla. n albumeja on myyty 25 miljoonaa kappaletta. ”Nyt on kiire, jatka juoksemista”, aneli oppaamme. Niinpä lähdin viestiin mukaan, hiihtäminen kiinnosti tuolloin paljon, Viljo Mattila kertoo. Toinen kulki Alavieskan ja Merijärven kautta Pyhäjoelle ja sieltä Raaheen ja toinen lasketteli ensin Oulaisiin ja sieltä Vihantiin ja Raaheen. Steppenwolfi n kulta-aikoina John Kay opittiin tuntemaan muusikkona, jolla on aina aurinkolasit silmillään. Juhlilla vierailevat myös Maj Lind -pianokilpailun fi nalisti Johannes Piirto ja Malmön oopperan kapellimestari Ville Matvejeff
Siitä kertoo esimerkiksi se, että 2000-luvun perheistä vain puolet välittää enää mitään traditioita jälkeläisilleen. Tämä hanke on ollut Pyhäjärven pöydällä jo 1980-luvulta saakka, mutta rahoitusongelmista johtuen jäissä. Asiat näyttävät alussa hyviltä ja yli-innostuneita laskelmiakin löytyy. Hän ryhtyy sanoista tekoihin ja pyytää, että hänen palkkiotaan laskettaisiin samalle tasolle kuin hänen edeltäjällään. Vanhempienkin tulisi ryhdistäytyä lastensa valvonnassa. EK:n Jyri Häkämies ja veteraanikokkari Ben Zyskowicz vetävät tästä suoraan yhteyden ammattiliittojen palkkaneuvotteluihin/ palkanalennuksiin. Yleensä se on laahaavaa cembalonäppäilyä, joka tuo ihmisille mieleen puuteroidut aristokraatit ja papiston jossain Wieniläisessä linnassa. Mitä tapahtui. Kansa on valinnut valtuustot ja he tuntevat siellä kohtuullisen hyvin toisensa. En olisi itse valmis sitoutumaan sadoilla miljoonilla ja auki olevalla piikillä projektiin. Elinkeinoelämän Keskusliitto on nostanut keskusteluun palkkojen alentamisen, kun ammattijärjestöt taas pitävät tiukasti kiinni saavutetuista eduista. Siinä rahan menettäjä olisi ollut Suomi ja hyötyjä USA:lainen säätiö. uuden vesitornin liepeillä. Ihmettelen kuinka on laillista tukkia pihalle ajotieni kaupungin maksusta. Netissä: www.kp24.. Kaulukset voivat toki olla lipevästi pystyssä, myös hautajaisissa. Mutta eipä sitä näillä alveilla meikäläisille kerry. Meidän harkintakykyämme testattiin kulttuurin saralla äskettäin Guggenheimin taholta. Jotenkin erikoisesti ne heijastavat kansakunnan yleistä tilaa. Yx ääni, HAAPAJÄRVI Ei ole kiistettävissä etteikö kapitalismi ole kiihdyttänyt yleistä globaalia yhteisöllistä kehitystä ja tietoteknologista evoluutiota. Tosiasia on se, että salit ammottavat puoliksi tyhjinä ja sukupolvenvaihdos ns. Joskus aikaisemmin ajoitusta on hankala tehdä moderni aika vaati ensimmäiset uhrinsa. /mielipide Postitse: Keskipohjanmaan toimitus/mielipide, PL 45, 67101 KOKKOLA Tekstiviestillä: Kirjoita tekstiviestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. Yhdysvallat talousmahtina saattoi sitoutua avaruustutkimukseen ja kuussa käyntiin. ”Puku” on mikä tahansa eialaston olotila, johon liittyy pikkutakki ja suurin piirtein suorat housut. Hankkeen kokonaisbudjettihan on suurempi kuin CERN´in vuosibudjetti. Monilla paikkakunnilla ennen valintaa tapahtuvat kuviot sujuvat kohtuullisen sutjakkaasti, mutta ei läheskään kaikissa. STX telakan risteilijäpäätös oli kivulias. Että se siitä yhteisestä hengestä. Tietysti myös Wagnerin Tristan ja Isolde, jonka kaihoisasta kiihkosta ei voi saada tarpeekseen. Lähes kaikki yläkoulut ovat kieltäneet energiajuomien käytön ja useat kauppiaat eivät myy juomaa alle 15-vuotiaille. Rachmaninovin pianokonsertot, Merikannon sinfoniat ja Chopinin nokturnot. Mutta siitä huolimatta aloite tuli jokseenkin yllättäen, ja voi joistakin tuntua myös hiukan epämukavalta. Presidentin aloite laittoi pallon pyörimään. Pohjoisen lännen pallonpuoliskonkin on kärkijoukkona mietittävä uudelleen individualismikeskeinen ahne markkinatalous ja optiohulluus ”sosialismin” tienä uusiksi. Kunta ei ole vain hallintoyksikkö, vaan se on myös paikallisyhteisö, jonka näkymättömänä liimana on ihmisten kotiseututunne. Kuka ajaa himankalaisten etua ja asiaa. Ja eläkeikä nousee väkisin 75 vuoteen. Ongelmaksi onkin ilmentymässä päämäärä. ”Eheyden voima on vaikeuksien voittamisen voimaa. Nyt kokeiltiin kolmen A:n valtion päätöksenteon keveyttä. Keskusteluun jäi kuitenkin elämään paheksunta kuntauudistukseen ryntäämisestä kartta edellä. Suomalainen sananlasku löytyy Keskustan periaatteista: Arvaa oma tilasi anna arvo toisellekin. Veikko Hakala, KOKKOLA Minun sukupolvella (eli 80-luvulla ja myöhemmin syntyneet) on edessä se ikävä tosiasia, että kohtuulliselle eläkkeelle ei pääse. Kuten presidentti Niinistö totesi: ”Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Lasten ja nuorten ohjaaminen terveellisiin elintapoihin ei saa jäädä vain heidän oheiskasvattajiensa eli koulujen ja urheiluseurojen huoleksi. Nyt kokoomus jyrää! Presidentti Sauli Niinistö käskee alentaa palkkoja (omaa palkkaansa). Äänimäärä on suora osoitus siitä, kehen äänestäjät luottavat. En usko, että yleinen palkkojen alentaminen hyödyttäisi maata juuri nyt. Siitä on oikein hyvä aloittaa sivistävä harrastus. Vaikeapa näin on motivoitua 55 vuoden työuraan. Näitä ovat ehdokkaan yleinen tunnettuus esimerkiksi urheilijana tai työ palvelutehtävässä, pienillä paikkakunnilla kylän ja oman suvun koko. Kunnioitan tällaisia eijoja ja riittoja, jotka ovat suoraselkäisiä ja sanojensa takana olevia keskustalaisia. Vakavakasvoiset isärivistöt ryppyisissä ykkösissään ja nyrkin kokoisissa full windsor -solmioissaan eivät hekään erityisesti nauti miehen nimikkovaatteesta. Nuoret saavat tätä kautta arvokasta osaamista ja voivat sitten soveltaa sitä omaan tyyliinsä toteuttaa politiikkaa. Se on pieni takuu se. Laita kirjoituksiin aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Jukka Tunkkari Veteli jukka.tunkkari@veteli.. Ajoväyläni tukkivat jäätyneet lumipallot. Ja nyt heti karhut hoitamaan sivuauroineen alueita. Tarkoittaako se, ettei tekemämme työ sittenkään ole niin tärkeää. Tiedeja taidehankkeet ovat erikoisen herkkiä tällaisille reaktioille. Presidentin aloite voidaan nähdä jatkona sille linjalle, jonka Kataisen hallituksen ministerit ottivat hallitusneuvotteluissa päättäessään alentaa ministerien palkkioita viidellä prosentilla. Hartialinjat kyynärpäissä, metrin edessä ja takaavat liehuvat lahkeet ja siinä vaiheessa Dressmannin nappitakuu ei paljon lämmitä. ”Puku” ja ”klassinen musiikki” tavoittavat kohteensa yhtä epämääräisesti kuin sana ”kiva”, niin kivaa kuin sitä onkin käyttää. Eli vaalitulos äänimäärän mukaan ei ole mielestäni oikoisesti todettuna valittujen ”paremmuusjärjestys”. Erikoisesti jo neljä vuotta kestäneen maailmanlaajuisen laman lopulla on syytä pidättäytyä ongelmista, joita syntyy, kun yritykset ja valtiot koettavat siirtää omia velkojaan toisten maksettavaksi. Alla lainaus presidentin puheesta. Eräät pitävät sitä ratkaisevana, toiset huomioitavana ja joillekin sillä ei ole lainkaan merkitystä. Suomessa myyntikiellosta on suositus, mutta lakiin sitä ei ole kirjattu. Kaksi vulgarismin uhria Tämä otsake löytyy keskustan sivuilta. Kyse on ennemminkin esimerkin voimasta. Meillä päätöksenteko tapaa joskus mennä innostuksen piikkiin tai päätöksen taustalla kuvastaa pyramidi-ilmiö (= Halutaan jotain suurta ja näkyvää). Ei, siitä ei ole kyse. Oli sitten kyseessä työtai kansaneläke, on se nykytasoa huomattavasti heikompi. Hallitus kiisti uusilta suurkunnilta näyttävien alueiden olevan tulevia kuntia ja valisti niiden olevan liitosselvitysalueita. Ei tarvitse kuin kohdistaa katse näihin keikareihin ja kädessä on tyylin käsikirjoitus. Nyt on korkea aika miettiä Kalajoki/Himanka keskustan tilaa ja laittaa se kuntoon niin , että äänestäjät voivat luottavaisin mielin seisoa puolueen ehdokkaiden takana. Keskusta ei näin toimivana ole kovinkaan houkutteleva puolue. Suomalaiset ovat vähitellen alkaneet huolestua valtion kasvavasta velkataakasta. Melkoinen riski se kuitenkin on lainan antajille ja takaajille. Olin lomailemassa ja kun palasin yöllä 6.1. Pari tulevaa vuotta näyttää ratkaisujen oikeellisuuden. Olen tarkkaillut kuinka hyvin kadut aurataan mm. Eipä juurikaan, velkaongelmamme mittakaava on tietenkin aivan toista luokkaa, vaikka sitä hoitaessa jokainen euro onkin tarpeen. Sen sijaan korkeasti palkatut pörssiyhtiöiden johtajat voisivat seurata ministereiden ja presidentin esimerkkiä, ja tehdä huomattavia leikkauksia palkkoihinsa ja palkkioihinsa. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Puhun nyt miesten puvusta ja klassisesta musiikista. Eli vaalitulos äänimäärän mukaan ei ole mielestäni oikoisesti todettuna valittujen ”paremmuusjärjestys”. Suomen teollinen strategia ei kuitenkaan voi rajoittua vain kaivamiseen, yhtä tärkeää on jatkojalostus. Sekään ei ollut taloudellisesti kannattavaa bisnestä, vaan liittyy tutkimukseen. Toverinsa kuului muinoin kaikkien sivistyskaupunkien kaduilla ja sai ihmiset haukkomaan henkeään. Esimerkiksi tähän tapaan, että valtuuston puheenjohtajat tulee valita valtuustoon valittujen äänimäärillä korkeimpaan desiiliin yltäneiden joukosta. ” Niinistön puhe oli tehokas, ja herätti paljon keskustelua; monet ylistivät hänen puhettaan. Näissä olosuhteissa presidentti Sauli Niinistö piti uuden vuoden puheensa ja nousi johtamaan esimerkillään. Ei pitäisi olla poissuljettua, että valtiovallan myötävaikutuksella saataisiin alalle uusia suomalaisia yrityksiä. Palkkion mahdollisen alentamisen kautta toivon kansanedustajien pystyvän antamaan riittävän vahvan signaalin siitä, että maamme tarvitsee nyt ekstrapanoksia. Vientiyrityksillä menee huonommin, ja vaihtotase on miinuksella. Aina se ei ole mahdollista, mutta useimmissa tapauksissa kyllä. On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Sanoja on kuusi: Björn Wahlroos, Matti Klinge ja Arman Alizad. Toinen todistajista näyttää joltain, sitä kannetaan yllä. Kalajoki/Himangan politiikka on kaukana tästä ja häpeän olla keskustalainen. Kravaattia ei tarvita, taskuliina on jo homoilua. Puvun tunnistamiseen on hyvä ohje, oikeastaan kolme. Tosin Helsingissä, jossa juomien kulutus on runsainta, ei kieltoja ole annettu. Siitä huolimatta kovinkaan moni ei ole käsi sydämellä valmis pidättäytymään jostakin, käärimään itse hihoja ja tekemään työtä muutoksen eteen. Kyllä nämä huippuäänimääriin yltäneet ovat paikkansa ansainneet kunnallishallinnossa, vieläpä tärkeille paikoille, mutta ehdottoman yksiselitteisesti heistä ei voi puheenjohtajia tehdä. Ja kaikki alkaa, tietysti, kasvatuksesta. Heidän isänsä näyttivät vielä hyviltä, syystäkin. Tämä on huomioitava jaettaessa luottamuspaikkoja. Jos tämä on muuallakin tapa toimia, en yhtään ihmettele Keskustan huonoa menestystä vaaleissa. Kouluissa nähtäneen nopeiten juomien aiheuttamat ongelmat. Pyhäjärven Laguna-projekti on vastaavaa kategoriaan liittyvää. Ylikunnallisten paikkojen jako tulee myöhemmin. Luin tyrmistyneenä Eija Pahkalan ja Riitta A. Vastakkainen efekti saadaan, kun takastellaan Perussuomalaisten mitä tahansa ehdokkaita ja pakollisten sukujuhlien osallistujia. Superpersu, KAUSTINEN Pelleilyä on ehdotus palkkojen ja palkkioiden alentamisesta. Kumpikaan ei ole enää erityisen kovassa huudossa. Olemme luoneet hirviön, oikeastaan kaksi. Valtio-omistustakaan ei pidä sulkea pois. Veijo Hukari KOKKOLA Päätöksien vaikeudesta Keskitalven hämyistä maisemaa. Olen pitänyt keskustalaista arvopohjaa rehellisenä, äänestäjiä kunnioittavana ja asioiden oikeaa käsittelytapaa noudattavana. Sebastian Koskinen Kirjoittaja on satunnainen nostalgikko, jota pelottaa perinteinen perikato. Tietysti aina niillä on varaa jäädä eläkkeelle, joilla on kertynyt sukanvarteen. Jkk, KOKKOLA Syksyn aikana on puhuttu paljon huonontuneesta kilpailukyvystä. Sitä ei pidä ehdoin tahdoin loukata puhumalla soopaa lukkarinrakkaudesta kunnantalon seiniin. Tai toisiko palkkioiden alentaminen lääkettä valtion velkaongelmaan. Mutta sitten presidentti tekeekin odottamattoman vedon. Seuraava instanssi tapetilla oli eduskunta. Ruotsissa niitä ei saa myydä alle 15-vuotiaille. Kun isäntämaa sitten on peruuttamattomasti sitoutunut hankkeeseen, muut yleensä luistavat vastuistaan. Kuten tiedämme ammattiliitoissa on miljoonia jäseniä, joilla on perheet ja leipä sekä asunto sen kun kallistuvat. Meidän puolella kaupunkia lapset joutuvat taluttamaan pyöriä isolla tielle, kun ei edes pyöräteitä saada hoidettua. Kouluväen ja yrittäjien yksituumaisuus energiajuomien torjunnassa on ollut ihailtavaa ja ihmeteltävääkin. Klassista opitaan rakastaan Pauligin mainoksista. Puku on yleensä vain polyesterinen pakko, jonka epämukavuuteen suomalainen mies tottuu viimeistään rippijuhlissa. Mitä merkitystä kansanedustajien palkkioiden alentamisella sitten olisi. Jos lainsäätäjä olisi tarkoittanut, että tärkeimmät hallintopaikat täytetään suurimpien äänimäärien saajilla, olisi se ajatus kirjattu kunnallislakiin tavalla tai toisella. Taidemuodoista hulppein ja ylväin elää tällä hetkellä hengityskoneessa. On hyvää muistaa, että vaaleissa saadut äänimäärät perustuvat moneen seikkaan. Samalla tavalla sitä opitaan vihaamaan. Velkakriisistä selvitäksemme tarvitsemme kaikkien kansalaisten työtä. On pyrittävä siihen, että kaivannaisteollisuuden raaka-aineet voidaan jalostaa Suomessa. Tämä päämäärä kulminoituu maapallon alueittaisessa väestömäärällisessä epäsuhdassa. Sosiaaliset taidot ovat todella tärkeitä toimielinten johtoon valittavien ominaisuuksia. Onko tämä perisuomalainen hyvä jotenkin muuntumassa. Tiedot päätöksen alla viittasivat siihen, että telakka on maksukyvytön. Vaikka niissä ei ole juuri mitään muuta kaunista, soi taustalla usein Claude Debussyn Clair De Lune. Puhemies Heinäluoma jatkoi peliä ja viestitti valmiudesta alentaa kansanedustajien palkkioita. Nuoret ovat saaneet maistiaisen hyvästä musiikista ainakin Twilight-elokuvista. Suurin ongelma on puhtaan lingvistinen: Sellaista asiaa ei olekaan kuin ”puku” tai ”klassinen musiikki”. Sivusta katsojalle keskustelu näyttää lähinnä teatterinäytelmältä, jossa tarjoukset ovat kaukana toisistaan ja ymmärrys ongelman ytimestä vaikuttaa puuttuvan. Monet kansanedustajat ovat jo ilmoittaneet olevansa valmiita laskemaan palkkion tasoa. Työmarkkinajärjestöt ovat kaukana toisistaan. Smart casual -look ajaa pönötystilanteissa saman asian eikä jo entisestään turmele puvun mainetta. Koska kaikki rakastavat Tähtien Sotaa, on helppo suositella Gustav Holstin Planeettoja. hyvän viestin välittäminen jälkeläisille ei ole onnistunut. Nuorten innokkaiden (näitäkin tarvitaan) poliitikkojen tulee kunnioittaa kokeneiden ja vaaleissa menestyneiden valtuutettujen asiantuntijuutta. Se ei merkitse konkurssia välttämättä, mikäli omaisuutta saadaan muutettua rahaksi. Myös valtuutetun asiantuntijuus on saatava kuntalaisten hyödyksi. Taustalla lienee kokemusperäistä tietoa tiede-yhteisöön liittyvästä rahoitustavasta. Vielä toistaiseksi keskustalainen HIMANKA Keskusta – yhteistyön ja sovinnon liike. Näissä valintatilanteissa nousee aina kysymys, mikä painoarvo tulee panna vaaleissa saaduille huippuäänimäärille. Hyvä, että näin ei ole. ILKKA. Huippu koetaan natsienkin ihaileman Carl Orffi n parissa, kun elokuvatrailerissa soi karmea Carmina Burana . Oman edun tavoittelu toisten kustannuksella ei kuulu heidän tapaansa toimia. Yhä tänään nämä kaksi menneen ajan symbolia todistavat kauneuden rappiosta. Yhtä kohtaa valintaperusteluissa tässä pohdiskelen. Olemme synnyttäneet sukupolven, joka ei ko skaan tule ymmärtämään kauneinta musiikkia. ILTA-SANOMAT Etelä-Pohjanmaa kelpaisi esimerkiksi muulle Suomelle suhtautumisessaan nuorten energiajuomiin. Ilman menneisyyttä ei ole tulevaisuuttakaan. Hoitaisin homman paremmin ainakin Karhunkierroksella KOKKOLA Miksi pihatiet tukitaan lumella. Se sitoisi valtaosan tutkimukseen tarkoitetusta rahamäärästä. Myös Pesäpalloliitto piti juomien aiheuttamia keskittymisvaikeuksia ja levottomuutta niin ongelmallisina, että kielsi vuosi sitten energiajuomat kaikissa alle 16-vuotiaiden urheilutapahtumissa. Suurin osa kaivosyhtiöistä on ulkomaisia, mitä monet pitävät riskitekijänä. Toivon kuitenkin, että palkkioiden alentaminen ja siitä käyty keskustelu antaisi työmarkkinajärjestöille sellaisia suuntaviivoja, että palkankorotuksista voitaisiin pidättäytyä joksikin aikaa, kunnes paremmat ajat koittavat. Heille puku merkitsi maskuliinista tyyliä parhaimmilllaan ja oli hyvän kansalaisen tunnus varallisuudesta riippumatta. Tähän on päästy ryhmien, liittoutumien ja jäsentenvälisten lukuisten neuvottelujen kautta. ”Klassinen musiikki” on vain se tietty musatyyli, genre, ajatellaan. Suomalaiset yhtiöt ovat pitkälti vetäytyneet kaivostoiminnasta, kun eivät ole uskoneet sen mahdollisuuksiin. Tiedetään valtuutettujen valmiudet, taidot, perehtyneisyys ja sitoutuminen. ei pihalle päässyt autolla. Harvemmin nuo keskustelut perustuvat totuudenmukaisiin laskelmiin. Sillä asenteella yhteisöstä katoaa luottamus. Minä joka verovaroilla rahoitan tuon toiminnan harkitsen rikosilmoitusta kaupunkia vastaa ilkivallan teosta. Luulen, että sellaisia ratkaisuja sekä presidentin toiminta että hänen puheensa peräänkuuluttavat. Pitäisi puhua nyt yhteisestä Kalajoesta. Nostavat vastaavasti ilmaisetujaan ja tämäkö kansan oloja helpottaisi. Entäpä jos ratkaisevin rakennemuutos onkin arvojemme rakenteessa. Siis mitkä. Jos ohjelinjat eivät kiinnosta, puvun voi jättää suosiolla pois. Kaikkein eniten on pohjoisesta tullut asioiden yhteydessä viittauksia himankalaisuuteen. Mutta kun ei. Omistajuutta tärkeämpää on, että alan ohjat pysyvät valtiovallan käsissä sillä tavoin kuin eduskunta linjaa. TEUVO ALANKO/KANNUS Näinä viikkoina saamme lukea lehdistä, keitä henkilöitä on valittu valtuustojen ja hallitusten johtoon sekä hallitusten ja lautakuntien jäseniksi. Tiluksen kannanoton keskustan tilanteesta (KP 3.1.). Ilman niitä em. Sillä rakennetaan eheyttä.” Peter Östman (kd) Kansanedustaja PEDERSÖRE Presidentti siirtyi sanoista tekoihin Kuuma kysymys ainakin nettikeskustelijoille näyttää olevan Pyhäjärven kaivoksen tulevaisuuteen liittyvä päätös. Kotoani saatu perus-Alkiolainen kasvatus ei muistuta tällaista politikointia ja puoluetovereiden ja äänestäjien ala-arvoista kohtelua. kulttietrilogian hittejä ei olisi koskaan sävelletty. Ilman valtiosubventiota sinfoniaorkesterit puhaltaisivat torvistaan vain pölyä ja hilsettä. Kaivoksiin kannattaa investoida. Edes naurettavan edulliset opiskelijaliput, joiden tuloilla orkesterit eivät tee mitään, eivät saa nuoria pois komeroistaan. Norjassa ja Tanskassa energiajuomien myynti on kielletty kokonaan. Puhelimella: 020 750 4406 Lukijan kuva LYHYESTI Yhtenäiskulttuurin ja perinteiden hajoaminen on jo arkipäivää. Katujen auraukset vaadin uuteen tarjouskilpailuun heti ja vaatimuksena siihen pitää säilyttää se, että pihateitä ei saa aurata tukkoon. Ylen kokoomuslainen pääjohtaja on palkannut poliittisen toimituksen päälliköksi kovan oikeistolaisen Pekka Ervastin ja hän sitten kommentoi joka ilta tv:ssä Niinistön, Häkämiehen, Kataisen ja kumppaneiden sanomisia. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin, kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä. Katuamme aurataan muutenkin harvoin ja verohuojennusta ei ole. ”Klassinen musiikki” on mikä tahansa sointukulku, jonka joku tosikon näköinen peruukkijannu teki joskus keskiajalla. Kun tämä äänimääräkortti otetaan vahvasti esille, tulee sellainen tunne, että taustalla on jonkun tukeminen tai toisen painaminen. Niissä nimittäin on oikeat kuskit, jotka osaavat työnsä. Ja lopulta, Sormusten Herrojen eeppiset sinfoniat ovat ”ihan kiva” väylä päästää romantiikka ja ihmisyyden kauneimmat tunnetilat elämään. Siksi niitä pitää varjella kaikin keinoin. Puku ja klassinen musiikki ovat olemustaan suurempia. Sitä ei ole kenenkään pakko pitää vaivaantuneena. Kirjoituksia julkaistaan myös nimimerkillä, mutta lähetä tällöinkin nimesi toimituksen tietoon. Hallitus on päättänyt, ettei Suomella on varaa sijoittaa tutkimusrahoistaan 300500 € kokoiseen tutkimustoimintaan. Meillä on siitä kokemuksia, paljon nykyistä vaikeammista on selvitty. Eivät ainakaan kaikki himankalaiset valtuutetut. Reilulla 20 prosentilla kokoomus vie Suomea kuin pässia narussa. Onko demokratiaa. Tuleva tässä tehtävä. MAASEUDUN TULEVAISUUS Ensi kuussa tulee kuluneeksi vuosi sen kohukartan julkistamisesta, jossa näytti olevan tilaa vain 70 kunnalle. Vaalien kautta valtuutetut saavat äänestäjiltä sen aseman, mikä heille kuuluu. Me tarvitsemme niitä varoja enemmän taloudellisesti kannattaviin tarkoituksiin. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 8.1.2013 13 MIELIPIDE On hyvä muistaa, että vaaleissa saadut äänimäärät perustuvat moneen seikkaan. Millaisin ansioin kuntien piikkipaikoille. Monen mielestä olisi pitänyt ensin miettiä kuntien tehtäviä ja katsoa vasta sitten, millaista kuntajaotusta täsmennetyn tehtävälistan hoitaminen vaatii. LAINATUT OSALLISTU KESKUSTELUUN Liity mukaan: www.kp24.fi/facebook Ota kantaa, lähetä mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Ja ehdokasasettelu yleensä, onko saman ammattikunnan parista useita ehdokkaita ja aivan naapuruksia
Vaikka ruuasta puhutaan paljon, ei siitä silti haeta verkosta erityisen paljon tietoa. Suosittuja värejä ovat punaiset, keltaiset, oranssit, vaaleanpunaiset, valkoiset sekä kaksiväriset lajikkeet. Eniten hakuja kasvattaneeseen kymmenikköön kuuluivat syksyinen kaura-omenapaistos ja Suomeenkin rantautuneiden kuppikakkujen reseptit. Tuntitaksa lähtee 50 eurosta ylöspäin. – Maljakon pitää olla myös täysin puhdas, jotta bakteerit eivät pääse pesiytymään ja likaamaan vettä. Tulppaanit ovatkin talvikauden suosituimpia leikkokukkia. Myös 1980-luvulla laskussa ollut kanaviillokki on tekemässä paluuta suomalaisten ruokalistoille. Nousevia trendejä hakutulosten perusteella ovat juuresten käyttö, keitot sekä perinteinen kotiruoka. Palvelu on kotitalousvähennyskelpoinen. Yhteisömedian vaikutus näkyi etenkin avokadopastan kohdalla. Kanakastike oli nousevien listan sijalla kahdeksan. Kun koti on järjestyksessä, seuraavaksi raivataan kalenteri ja viimein jopa ihmissuhteet kaikesta turhasta painolastista. Kääreen poistamisen jälkeen tulppaanit asetellaan maljakkoon. Ennakkotietojen mukaan leikkotulppaaneita viljellään tänä talvena noin 60 miljoonaa kappaletta. Tulisuuden aiheuttaa kapsaisiini-niminen aine, jonka määrä vaihtelee eri chililajeissa. Myöskään lähiruoka, mediassa näkyneet kokit tai kokkija ruokaohjelmat eivät näkyneet eniten haettujen aiheiden, ihmisten ja tv-ohjelmien listoilla. Viime vuonna Suomessa nimittäin etsittiin hakupalvelu Googlen kautta eniten lihapullien reseptiä. Ruokaja juoma-aiheista nousukiidossa olivat myös avokadopasta, erilaiset juustokakut ja macaronssit. Ne lajitellaan, turhat erotetaan tärkeistä ja se, mikä saa jäädä, järjestetään asiakkaalle sopivalla tavalla. Sipulikukille on olemassa omaa kukkavirkistettä, mutta jos vesi vaihdetaan joka toinen päivä, kukat pärjäävät hyvin ilman virkistettäkin. Omistaja jättää elämänmuutoksensa kunniaksi varastoon itselleen käyttöön vain ulkoiluvaatteita.. Myös kinkkupiirakka, jauhelihapihvit ja karjalanpaisti ovat hakujen perusteella suomalaisten suosiossa. Keittiön yläkaappien ovet uusittiin ja huoneeseen saatiin lisävalaistusta, kun kaappien päälle asennettiin lamppuja. Ammattijärjestäjiä on ollut Suomessa viitisen vuotta. Monen esineen paikka olisi keittiökaapin perukoilla, josta sitä on hankalaa kurkotella ja jonne sitä ei viitsisi tunkea takaisin. Tulppaanikausi käynnistyy heti joulun jälkeen, kun koti on riisuttu joulukoristeista. Chililajeja on satoja ja niiden vahvuus vaihtelee miedosta erittäin tuliseen. JÄLKEEN. Avokadopastan jälkeen nousussa olivat merimiespihvi, uunijuurekset, pasta carbonara, uunilohi ja maaartisokkakeitto. Pyydä apua: Jos et itse osaa päättää, mistä luovut, voit palkata ammattijärjestäjän. ENNEN. Suomen ammattijärjestäjät ry (Professional Organizers in Finland) kehittää ja tutkii alaa Suomessa. Kuvan keittiössä on laskutila vähissä, koska tavara on vallannut ylimääräisen tilan. Eri maista näytetään eri aihepiirien hakutuloksia, joten suora vertailu jää puutteelliseksi. Etelä-Amerikasta kotoisin oleva chili sopii mausteeksi moniin ruokiin. Ammattijärjestäjien yhdistyksen puheenjohtaja Eeva Heinonen kertoo, että kodinraivauskurssit kiinnostavat kovasti. KP Vettä ja virkistettä tulppaaneille Sydäntalven värikäs tulppaanikimppu muistuttaa lähenevästä keväästä. Järjestäjä panee paikat kuntoon Professional organizer eli ammattijärjestäjä auttaa asiakasta ottamaan kotia kuormittavan tavaramäärän hallintaansa. Tulppaaneille ei kannata laittaa täyttä maljakollista vettä, sillä silloin niiden kukkavarret venähtävät helposti. Chili on myös helppo ja mielenkiintoinen viljeltävä. Google kokosi suosituimpien hakujen luettelot tutkimalla koostetta yli biljoonasta hausta, joita ihmiset kirjoittivat Google-hakuun tämän vuoden aikana. RUOKA TORSTAI TERVEYS LAUANTAI KOTI LAUANTAI LEMMIKKI MAANANTAI SEURAAVA ARKISIVU 21.1. Hän ei ota asiakkaan tavaroita itselleen, eikä siivoa. Sipulikukkakimput kestävät pitempään, jos ne viedään yöksi huoneenlämpöä viileämpään paikkaan. –?50–60-vuotiaat naiset toivovat kuolinsiivouskursseja, joiden opeilla he järjestäisivät kotinsa oman kuolemansa varalta. KP Lihapullien reseptiä googlattiin eniten JÄLKEEN. Ammattijärjestäjä Anne-Maija Immonen tietää, että kotia kuormittavat tavarat on usein peritty tai saatu lahjaksi, eikä niistä raaskita tunnesyistä luopua. –?Kaapeissa on sitku ja mutku -vaatteita, jotka odottavat vaikkapa laihtumista. Vaitiolovelvollisuus sitoo ammattijärjestäjää. Lisäja yhteystietoja saat internet-osoitteesta www.ammattijarjestajat.fi Marja-Kristiina Vainela Kun on aika luopua, tee se! Kypsyttele: Jos tavarat ovat vallanneet liikaa tilaa kodistasi, on aika harkita raivausta. Sundin Puutarhan fl oristi Carola Snellman neuvoo pitämään tulppaanikimpun muovikääreessä hetken aikaan vielä kotonakin. –?Meillä on niin kalliit neliöhinnat, että raivaustöihin kannattaa ruveta ennen kuin tavara ottaa yliotteen kodista ja elämästä. JÄLKEEN. Tavaran säilyttämisen kannalta tärkein uudistus oli se, että moni alakaappi korvattiin laatikostolla. Kun huone oli saatu raivattua ja siellä olleet tavarat lajiteltua, huoneeseen tuli tilaa hengittää. Ammattijärjestäjä arvioi yhdessä asiakkaan kanssa tietyn tilan tavarat. Runsas lajija lajikekirjo tuovat viljelyyn mielenkiintoa ja haasteita. Tulppaanit kestävät oikealla hoidolla pitempään. Leivontaohjeista haettiin perinteisiä perusohjeita, kuten kakkupohjan, pannukakun ja mustikkapiirakan reseptejä. Toinen vaihtoehto on, että tietoa haetaan moninaisin termein, eikä mikään niistä yksin saa yhtä runsaasti osumia kuin julkisuuden henkilöt, urheilu ja ulkomaiset tv-sarjat. – Tulppaanin varsista leikataan pois pari senttiä ja maljakkoon laitetaan viisi-kymmenen senttiä kylmää vettä, johon tulppaanikimppu laitetaan imemään vettä tunniksi tai pariksi. Ne piristävät suomalaisten arkea ja juhlaa. Perinteiset kotiruuat pitävät hyvin pintansa, sillä lihapullien jälkeen on haettu eniten makaronilaatikon, kaalilaatikon ja uunilohen reseptejä. ENNEN. tai Mikä on..?. Tähän työhuoneeseen on vuosien saatossa kertynyt tavaraa. KP/JUHA SALLINEN Lihapullat ovat verkkosurffaajien suosikkiruoka. Kerrostaloasunnon kellarin varastokoppiin on kertynyt vuosien saatossa paljon vaatteita ja kodinkoneita, joilla ei ole käyttöä. Moni kaipaa järjestystä siinä vaiheessa, kun elämään tulee iso muutos – vaikkapa avioero. Vettä imiessään tulppaanit pysyvät kääreessä hyvin ryhdissään. TIISTAINA 8.1.2013 KESKIPOHJANMAA 14 ARKI YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. Chili on vuoden vihannes Kaapit pursuilevat, varasto on tupaten täynnä. Eikö olisi helpompaa ostaa uusia. Mitään ei poisteta ilman asiakkaan lupaa. Puolitoista vuotta sitten perustettuun yhdistykseen kuuluu noin 50 jäsentä ympäri maata. Ei ihme, että tulppaanit ovat suomalaisten suosikkikukkia. Tulppaanisesonki on pitkä, joten tulppaanilajikkeet vaihtuvat jonkin verran kevään aikana. Ruoka-aiheet eivät kohonneet kymmenen kärkeen tekemiseen liittyvissä hauissa, kuten Miten... Turhat tavarat toimitettiin kierrätyskeskukseen ja kaatopaikalle. Osa lajikkeista kukkii sesongin alkuvaiheessa ja osa vasta loppupuolella. Mistä tämä tavara oikein tulee. ENNEN. Halutessa kimppuun voi lisätä myös koristeoksia tai havuja
Hakuohjeet löytyvät verkkosivuilta www. Tulevan Rytmiraiteen muu ohjelmisto julkistetaan pääosin Rytmiraide Klubilla Pub Yövuorossa pääsiäislauantaina 30. Se viihdyttää, mutta antaa myös ajattelemisen aihetta. Komea ikäjakauma takaa, että revyy elää tässä ajassa, niin nuorten kuin keski-ikäisten – vanhuksista puhumattakaan. Vanhan koulukunnan jännitystä Tom Cruisen ja Rosamund Piken . Sen sijaan toisella puoliajalla olisin tiivistänyt tekstin määrää ja lisännyt musiikin ja tanssin osuutta. Christer Låglandin lavastus on toimiva, ja lopun nostalgiaosuudessa ja vedenpaisumuksessa hieno. . Rtytmiraide soi Kurikassa tulevana kesänä elokuun puolivälissä. Alf Myllärin musiikki ja hänen luotsaamansa bändi pääsee oikeuksiinsa niin lavasteiden takana kuin avoimella näyttämöllä, äänentoisto on kohdallaan. Tilaisuudessa oli läsnä festivaalin suojelija USA:n Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck ja hänen puolisonsa Cody Oreck sekä lähetystön henkilökuntaa. Tänä vuonna yhtye esiintyy useilla festivaaleilla ja konserttipaikoissa Englannissa, Ranskassa, Sveitsissä ja Norjassa. Mummot edustivat Venäjää viime Euroviisuissa. Apurahoista päätettäessä etusijalla ovat Keski-Pohjanmaan rahaston toimialueella suoritettava tai siihen kohdistuva tieteellinen tai taiteellinen työ sekä maakunnallisesti merkittävät kulttuurija kehittämishankkeet. Ohjelmalehtisen sketsien pikkuiset suomennokset auttavat myös suomensuomalaista seuraamaan, mitä lavalla tapahtuu. Konnakatraassa on koomisia tumpeloita, mutta myös supersarjan yli-ihmisiä, kuten ohjaajalegenda Werner Herzogin oudolla karismallaan esittämä kliseeulkomaalainen. Suomessa he esiintyvät vain Iisalmessa. Feelgoodin seitsemännen Rytmiraide Festivaalin pääesiintyjäksi. Ohjaus ja käsikirjoitus Christopher McQuarrie Lee Childin romaanista. Vierailu on tiettävästi Buranovskije Babushki -nimellä esiintyvien isoäitien ainoa Pohjoismaiden esiintyminen ensi kesänä. Sivustatukea totuuden etsinnälle Reacher saa puolustusasianajajaa esittävältä Rosamund Pikelta. Reacheriä on konnamagneettina verrattu kovapintaisiin Mike Hammeriin ja Sam Spadeen, kunniakäsityksiltään kuningas Arthurin ritareihin ja päättelykyvyiltään Sherlock Holmesiin. skr.fi /apurahat . Tilanne synkistyy entisestään, kun johtolangat viittaavat hämäräperäisten bisnesten lisäksi poliisikorruptioon ja syyttäjänä toimivaan puolustusasianajajan isään. Lavalla oli paljon uusia, nuoria, kasvoja, rohkeita ja lahjakkaita harrastajanäyttelijöitä. Koska en ole muutamaan vuoteen ollut katsomassa esityksiä, en voi sanoa, kuullaanko esimerkiksi lavalla ensimmäistä kertaa näin paljon suomea. Jopa niin hyvää, että sitä oli esityksessä aivan liian vähän. Kokkolassa. ELOKUVA Kulttuurirahaston apurahat jakoon Hannu Björkbacka KOKKOLA Alun vastenmielisestä sarjamurhaajapsykopaatin profi loinnista huolimatta, Tom Cruisen uusi jännärihahmo on piristysruiske tähden uralle. Reacher haistaa palaneen käryä: todisteet ovat liiankin pitävät ja viittaavat lavastukseen. Myös koreografi Sofi e Lybäck ei tyydy tavanomaiseen, vaan yllättiää positiivisesti myös yleisön. Usein naurun kanssa sanoma uppoaa katsojaan huomattavasti paremmin kuin vereslihalla huudettu saarna. Cruisen kulahtamassa olevan menestyssarjan palauttaminen Reacherin kaltaiseen maanläheisyyteen olisikin viisasta. Tänä vuonna Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakaa yleisrahaston ja jakovuorossa olevien nimikkorahastojen lisäksi kertaluonteisena Altti Seikkulan nimikkoapurahan Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton nimikkorahastosta. Musiikki ja sketsit olivat balanssissa, ja aika menee kun siivillä. Musiikki on taivaallisen hyvää. TEATTERI. KUF:in revyy on monelle tuoreen vuoden alun kohokohta. Viimeisimmät Mission Impossiblet edustivat megateollista muotoilua. a So. Tom Cruise, 50, on timmissä kunnossa. Jungsborgilla on vedetty läpi syksyn eräänlaista revyykoulua. Euroviisumummot kesällä Suomeen Savon Sanomat: KURIKKA (KP) Kurikassa järjestettävä Rytmiraide-festivaali on kiinnittänyt legendaarisen Dr. Elokuva perustuu Jim Grantin kirjailijanimellä Lee Child julkaisemaan romaaniin One Shot (Tappaja). Tähti tekee nyt enemmän entistä vähemmällä. . Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Ohjaaja Mats Holmqvist ihmetteli Kokkolan ruotsinkielisen nuorisoseuran revyyn tiedotustilaisuudessa, mistä lavalle saadaan yhä uudelleen – vuosi toisensa jälkeen – niin uusia kuin vanhoja harrastajanäyttelijöitä, jotka ovat näin lahjakkaita. Feelgood konsertoi Kurikan Rytmiraiteella ensi kesänä. Elokuva ei luota yleisön hoksottimiin, vaikka omien uumoilujen vahvistuminen valkokankaalla on toki katsojaa palkitsevaa. Tässäkin mielessä nostan hattua oman kotikaupunkini suomenruotsalaisille; heidän revyynsä on aina pysynyt hyvän maun rajoissa. On opeteltu olemaan näyttämöllä, esiintymään, laulamaan, tanssimaan ja samaan aikaan myös ideoitu ja kirjoitettu tekstejä, jotka lopulliseen muotoon on dramatisoinut Friz-Olle Slotte. Kuvaus Caleb Deschanel. Yli kaksituntisena fi lmi on liian pitkä ja viimeinen kohtaus aivan turha. Yhtyeen tunnetuimpia levytyksiä ovat muun muassa Milk & Alcohol, Down at the Doctors ja See you later Alligator. Jack Reacher: Tappajan jäljillä. Kulttuurirahasto myöntää apurahoja tieteelliseen ja taiteelliseen työskentelyyn sekä kulttuurin harrastustoimintaan kaikille kulttuurielämän alueille. Haku tapahtuu sähköisessä hakujärjestelmässä. Revyy nojaa murreperinteeseen, joten myös puhuttu suomi esitetään paikallisella suomenruotsalaissuomalaismurteella ja -nuotilla. KAREN BALLARD Revyy elää tässä ja nyt Jungsborgilla tanssitaan niin, että vesi roiskuu. Hieno näyttelijä hän ei vieläkään ole, mutta täyttää Reacherinä paikkansa pätevästi ja lievällä itseironialla. Sivuosista paras on veteraani Robert Duvall velmuna mestariampujana. Hän joutuu yksinäisenä sutena selviytymään kiipeleistä pelkillä nyrkeillään. Entisen tappajan syyttäminen uudesta murhasarjasta tuo tutkijan rikospaikalle. Myös teoksen levyttäminen kiinnostaa festivaalin järjestäjää, Kurikan Asemafestivaaliyhdistystä. Kaahailut takaa-ajoissa muistuttavat pomppuautokarusellia. Logiikan voi fi ktiossa unohtaa, mutta uskottavuuskin on fi lmissä usein koetteilla. Tuolloin kantaesitettiin Rytmiraiteen ideoima ja tilaama musiikkiteos Sauna, Tar And Booze, joka kertoo musiikillisia tarinoita eteläpohjalaisten Amerikan siirtolaisuudesta. Hanketuet ovat tarkoitettuja kulttuuriyhteisöille ja -työryhmille pitkäjänteiseen taiteellisen tason kehittämiseen tai kulttuurisen tehtävän toteuttamiseen. Miksi roistot eivät hylkää autoaan, kun tietävät paljastuneensa. Ensi-ilta Jungsborgilla 5.1. Yhtään heikommalle ei jää Anne Rauhalan puvustuskaan. Väliaika tulee vastaan aivan liian nopeasti. Dr. Mutta kyllä he ymmärtävät. Niin tai näin, jokainen on ainakin kerran vuodessa ansainnut yhden revyyn. Ensimmäisessä Reacher-fi lmissä sekoitus toimii kiinnostusta herättävästi Christopher McQuarrien ohjauksessa. e Lybäck, lavastus Christer Lågland, puvustus Anne Rauhala. Ruotsinkielistä koulua käyvä suomenkielinen nuorimies ymmärsi kaiken ja nauroi ääneen monelle sketsille. Kaupungin säästöt niin vanhustenhuollossa kuin kouluruokailussa, ihmisten päätön maailmanlopunusko tai yhä valtavammiksi käyvät supersupermarketit, joista on jo vaikea löytää ihan tavallisia elintarvikkeita. Keski-Pohjanmaan rahasto kannustaa vuonna 2013 hakemaan apurahoja erityisesti lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan sekä kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin tähtääviin hankkeisiin. Sekä maineikkaiden (Epäillyt) että heikkojen (The Tourist) elokuvakäsikirjoitusten tekijänä tunnettua McQuarrieta on väläytelty viidennen Mission Impossiblen ohjaaja-käsikirjoittajaksi. Samaa ihmettelin itsekin KUF:in vuoden 2013 revyyn Heitvegg (jonkinsortin pullamössöjälkiruoka) ensi-illassa. Rex 1, Kokkola. Mummot tulevat Buranovosta, joka on pieni kylä Udmurtian tasavallassa. Feelgood Kurikan Rytmiraiteelle Dr. Paramount 2012. Revyy nauraa aikamme ilmiöille, mutta osa sketseistä jää esittäjien toiveiden mukaan muhimaan katsojan alitajuntaan. Teoksen sävelsi ja esitti Esa Kuloniemi ja Aija Puurtinen yhtyeensä Honey B & The T-Bonesin kanssa. Ryhmä vierailee kesäkuussa Iisalmella Evakkokeskuksen avajaisjuhlissa. Hakuaika päättyy 2. Ohjaus Mats Holmqvist, teksti Fritz-Olle Slotte ja ryhmä, musiikki Alf Mylläri, koreogra. Apurahoja myönnetään myös monivuotisena hanketukena. Rahasto jakaa 50-vuotisjuhlavuonna apurahoja yhteensä 344 500 euroa. Tällä apurahalla on tarkoitus edistää Keski-Pohjanmaan maakunnan henkistä ja taloudellista kehittämistä. K-16. Reacher sitten purkaa ja kokoaa sen niin perusteellisesti, että jännitys haihtuu lähes puhki. Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudeltaan vahvempi ja toimivampi. maaliskuuta blueslegenda Pepe Ahlqvistin tahdittama. Tämä jo 1970-luvun alkupuolella perustettu konstailematonta rockia ja r&b:tä soittava yhtye on kovan keikkabändin maineessa ympäri maailman. Heitvegg Karleby UF:s Nyårsrevy 2013. KOKKOLA (KP) Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston apurahoja voi hakea torstaista alkaen. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 8.1.2013 15 KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Jotta yleisö viihtyisi, revyy todella vaatii esittäjiltään heittäytymistä, se ei ole maan hiljaisten mittelö. Jungsborgilla ei tyydytä toistamaan tuttua ja turvallista. Ethan Huntin, James Bondin ja Jason Bournen supervauhdin sijasta Jack Reacher tekee perustutkimusta. . virheellisesti mainittiin. Toivottavasti tulee vielä sekin aika, että tällaista teatteria tehdään enemmän myös suomenkielisten harrastajien keskuudessa. Apurahat jaetaan KeskiPohjanmaan rahaston vuosijuhlassa 13.4. Luotettavan Richard Jenkinsin rooli on huonosti kirjoitettu. Supermarketin ylähyllyn tavaroiden sijasta dekkareiden entinen sotapoliisi Reacher tavoittelee huippurikollisia. helmikuuta. Teoksen lisäesityksiä on toivottu lukuisilta tahoilta ja parhaillaan neuvotellaan Sauna, Tar And Boozen viemisestä USA:han ensi kesän suuriin suomaisten siirtolaisten vuositapaamisiin. Maakunnallisesti merkittäviin kulttuurihankkeisiin jaetaan 1-2 suurempaa apurahaa. City Blue Two, Pietarsaari. Ja synnytetäänhän tässäkin ilottelussa yksi uusi suomenruotsalainen, jonka syntymäpaikkakunta tosin herättää hieman kiistaa. Lee Childin juonta punotaan viitseliääksi arvoitukseksi. 130 min. Vaikka tämänvuotinen esitys on tyyliltään todella perinteinen, jopa liikaakin tekstiä painottava, niin silti katsojalle ei tule tunne, että porukka polkisi paikallaan. Pääosissa Tom Cruise, Rosamund Pike, Robert Duvall, Werner Herzog. Child keksi sankarin nimen vaimonsa tokaisusta. Viime vuoden Rytmiraide oli sekä sisällöltään että yleisömäärältään menestys. lmitulkintaa tarkastamassa kirjailija Lee Child poliisina. Jack Reacher Tappajan jäljillä on niiden rinnalla luomua: täysipainoista, reilusti retroa vanhan koulukunnan jännitystä. Rosamund Pike on miellyttävä tuttavuus, mutta miestähden peesailijana rooli kärsii latteudesta. Pahimmissa paikoissa suomenkieliselle herää kuitenkin epäilys; tokko itsekään ymmärtävät, mitä puhuvat... . Ryhmä esiintyy udmurtiksi, joka on suomen sukulaiskieli. Ei tarvitse tuntea myötähäpeää näyttelijöiden puolesta eikä harmitella sitä, että tuli otettua lapsikin mukaan esitystä katsomaan. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020750 4426 Toimittajat: Leena Nygård 020750 4427 Jouni Nikula KAUSTINEN (KP) Kaustisen kansanmusiikkijuhlille on ilmoittautunut tässä vaiheessa yli kolmekymmentä pelimanniryhmää eikä kolme, kuten Keskipohjanmaan artikkelissa lauantaina 5.1. Oikaisu KUOPIO (STT) Euroviisuissa ihastuttaneet venäläiset Udmurtian laulavat mummot saapuvat ensi kesänä Suomeen, kirjoittaa Savon Sanomat
Newyorkilainen Ted (Josh Radnor) jatkaa tulevien lastensa äidin etsimistä kuudennen kauden jaksoin. 00.00 Supernatural (16). Vaarallisissa käsissä. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 7.50 Miksi suomalaiset hiiltyvät vaikeista puheenaiheista. 13.25 Matlock. (1986). 23.45 Lögnen. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 06.53 Jääkarhu Otto (S). 18.30 Oddasat. MTV3 06.00 Studio55.?. Vieraana muusikko Karri Koira. 23.15 SM-liigan huippuhetket. TV2 06.50 Pikku kakkonen. 02.0003.00 Inkognito. Poikia ja rakastavaisia. 18.00 Äntligen hemma. 8.45 Jälkipörssi. Juuri tällaisissa ohjelmissa Puhe on parhaimmillaan ja tarpeellisimmillaan. Sarja päättyy toistaiseksi. 21.00 Sveriges mästerkock. 09.50 Elixir. 23.20 Frasier. Andalusia. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 8.1.2013 17 TV ANTENNI Marko Ahonen KANAVA KATSOJAPALAUTE TV1, TV2, Yle Teema 020 690 414, tv.ohjelmapalaute@yle.. Sarah Lund (Sofie Gråbøl) tutkii kolmannella ja viimeisellä kaudella kymmenen jakson verran Kööpenhaminan satamassa tapahtunutta erikoista murhaa. 17.25 Farmen. Punainen kikhernekeitto sekä avokadohummus. Grimm yhdistää sadun, fantasian ja poliisisarjan hyödyntäen Grimmin veljesten satuja. Kartanon kesäretki, osa 2/2. 23.00 TV4Nyheterna. 07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut. Neliosainen Palin Brasiliassa on valmistunut viime vuonna. Suora. Lohenpunainen pantteri. Perjantaina keskustelua isännöivät tuttuun veikeään tyyliinsä monessa mediassa marinoidut Markus Leikola ja Jussi Lähde. Natsit marssilla Unkarissa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.10 Pilanpäiten. Miami (16). TV1 05.55 MOT: Potilas, tietojasi urkitaan. Koomikko Ismo Leikolalla vasta kaksi viikkoa uutta kuntosalitreeniä takana, ja nyt jo mahtavat tulokset! 13.55 Kodikkaasti vuokralla. Carson piiskaa väkeään pistämään paikat kuntoon kartanossa, mutta suuret markkinat syövät huomiota. 23.00 Sportnytt. 11.00 Ostos-tv. 00.00 The Killing. Tyytymättömiä asiakkaita. 6.40 STX-Turun telakan ahdinko. 12.50 Reissussa lasten kanssa. (1979). 22.40 Kulturnyheter. 16.25 Megafoni. 11.00 Inte helt kosher. 17.25 Saaristolaisia. Bodausta. S: kaikille sallittu, 7: ohjelma tarkoitettu yli 7-vuotiaille, 12: ohjelma tarkoitettu yli 12-vuotiaille, 16: ohjelma tarkoitettu yli 16-vuotiaille, 18: ohjelma tarkoitettu vain aikuisille. 22.55 Nyhetssammanfattning. 23.30 Lokala nyheter. 07.25 Gomorron Sverige. 15.00 Minun perheeni (7). 14.30 Minun perheeni (7). 00.00 Moottoriurheilu: GTA Race to Dubai. 300 kaikkea. ANN RULES ESITTÄÄ: VIERAS VIERELLÄNI xx TV5 klo 22.55–00.40 Tv-rikosdraama Ann Rules esittää: vieras vierelläni (The Stranger Beside Me, 2003) kertoo sarjamurhaaja Ted Bundyn (Billy Campbell) ja kirjailija Ann Rulen (Barbara Hershey) epätodennäköisestä ystävyydestä. Osa 2/3. 13.10 Hem till gården. 19.00 Rapport. 19.30 Tuholaistorjuja Billy. 16.25 Eastenders. 18.15 Mäkihyppy: Keski-Euroopan mäkiviikko, HS 140, Bischofshofen, Itävalta. 16.15 En idiot på resa. 01.00 Sveriges mästerkock. 14.55 Teho-osasto. 23, ei pääse toivomalleen linjalle, mutta pettymystä lieventää Piia Pantsun tapaaminen. Jännittävässä toisessa jaksossa kilpailijat kamppailevat kahden tehtävän parissa! 19.00 Lentokenttä. 08.50 Leila leipoo. MARKO AHONEN PÄIVÄN VALINNAT Poliisietsivät Nick Burkhardt (David Giuntoli) ja Hank Griffin (Russell Hornsby) kohtaavat Grimmin veljesten sadut nykyajassa. Studiossa Mauri Pekkarinen. 19.30 Lentokenttä. 19.15 Inte helt kosher. 07.04 Timppa (S). 21.50 Yle Uutiset. Myymälävaras. HERRASMIESLIIGA xx Fox klo 21.55–23.50 Alan Mooren kirjallisuuden klassisista sankarihahmoista kertovaan fantasiasarjakuvaan Herrasmiesliiga kannattaa tutustua. Sankaritiimiä johtaa Allan Quatermain (Sean Connery). TV4 06.50 Nyhetsmorgon. 18.00 Pelinrakentajat. Työn sankarit. Direkt. Mirella Koullias. NELONEN 07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot. Sub klo 22.00. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 22.00 Villa Helena (12). 20.00 Kulturnyheterna. Mukana talous ja kulttuuri. 09.45 Tunteita ja tuoksuja (7). Ohjaus: Toivo Särkkä ja Yrjö Norta. Mowgli ja krokotiili. 23.15 Hitlers tid. 22.00 Aktuellt. 23.35 Sport. 10.40 Emmerdale. Panttivanki. Vieraana Jukka Holmberg. 17.50 Fireworks. 22.40 Viuluviikarit musiikkimaassa. (I sproget er jeg/ Voices of the world, Tanska 2005). Yksi Frasier, kaksi tarinaa. YLE TEEMA 17.00 Oma ääni maailmassa. Brasilia on paljon muutakin kuin sambaa ja jalkapalloa. 11.30 Kulturnyheterna. Elokuvan ongelma on, että se kertoo enemmän historiasta kuin ihmisistä. Direkt. Suora. 08.10 Onnea matkaan, Charlie! (7). Aloitusjaksossa tutustutaan muun muassa ooppera-alan ihmisiin, punkkareihin ja noitiin. Kolmiosainen trilleri julkisen ja yksityisen rajasta näyttelijä Petteri Summasen elämässä, sekä siitä mitä tapahtuu, kun tuolla rajalla eräänä päivänä julistetaan sota. GRIMM Sub klo 22.00 Mikäli imitointi todella on kohteliaisuuden ylin muoto, Olipa kerran -sarjan tekijät ovat Grimmistä kovasti imarreltuja. 15.00 Yle Uutiset. 18.00 Emmerdale (7). 15.30 Kappelin i Europa. 19.00 Varsova Lontoo: Onnen etsijät (12). 22.00 Grimm (12). Rehtori Jukka kokeilee raviajoa ja miettii, minne sijoittaisi opiskelijoilta takavarikoidut viinakset. 18.30 Puoli seitsemän. Näin ainakin Puhe lupaa, ja minä lupaukseen uskon. Ohjaus: Jean-Jacques Annaud. 21.00 Suomen surkein kuski. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.1. Direkt. 02.25 Tarkkaampujat. 16.30 Galaxi: Lentismestari. Sairausja hoitotiedot voivat levitä sairaaloissa vääriin käsiin. 15.30 Teinielämää. 16.55 Suomen ja maailman sää. 21.00 När rocken kom till Sveg. 08.41 Late lammas (S): Late ja leija (S). 03.10-03.40 Tuholaistorjuja Billy. Työn sankarit. 23.50 TV4Väder och nyheter. 08.19 Viidakkokirja (7). Kolmen israelilaissotilaan pitkä panttivankeus on vihdoin päättymässä. Osa 13/13. 14.45 Tennis: World Challenge, Adelaide, Australia. RADIOTAAJUUDET A A M U 9 –1 7 17 –2 1 21 –2 3 2 3 – 09.30 Edvard Munch liikkeelle. 17.55 TV-nytt. Tuolloin käsitellään nimenomaan politiikkaa. 03.10 Tatuointitarinoita. Maailman viidenneksi suurin valtio on sekoitus kulttuureja, uskontoja, köyhyyttä ja rikkautta. Kissojen valtakunta. 18.02 Viidakkoperhe (7). 00.45 Ralli: Inside ERC -makasiini. 23.00 Yle Uutiset. EUROSPORT 09.30 Ralli: Dakar-ralli, 3. Phil. 22.45 Regionala nyheter. Ravintola Luomo. 11.40 Lääkärit. Karibian alueen apinat näyttävät nokkeluudessa päihittävän ihmisenkin ja koirat saattavat oppia ulkoa tuhat sanaa. Alussa matkataan Amazon-jokea myöten pääkaupunkiin Brasiliaan. Osa 1/5. 07.25 Disney esittää: Koukussa. 20.20 Väder. 13.45 Där hon väntar på mig. 17.00 Rapport. 12.30 Ullaredin kyläkauppa. 14.30 A-studio. 21.57 TV-nytt. 12.01 Uutisikkuna. 20.30 Lögnen. 01.00 Lennart Nilsson en fotograf blir till. MTV3 (09) 622 4176, ohjelmapalaute@mtv3.. 00.15 Aktuellt. 20.30 Darts : MM-kilpailut, Iso-Britannia. 20.15 Regionala nyheter. Direkt. Markkinarako. 00.50 Pelkokerroin 2.0 (12). 17.00 Yle Uutiset. 08.50 Pieni runotyttö (7). Jari Sarasvuo ja Maria Pettersson. 11.55 Enkla rätter med Nigel. 00.05-01.06 Sodan vangit (16). Jos Frendit on teistä täyden kympin sitcom, Ensisilmäyksellä ansaitsee arvosanan 23. Puhe kaipaa lisää puhetta Sarasvuo lupaa tehdä sivistyksestä kiinnostavaa ja viihteellistä. kiitettävä ????. Terapiasohvalta ei sitten vastata puheluihin!. 07.47 Neppajymykerho. 21.30 Konttori (S). etappi, Pisco Nazca. Dokumentti kielten merkityksestä. Apulannan Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen tekevät sitruunarisottoa ja tapenade-mustekalaa sekä rosmariini-pannacottaa. Perheen häpeä. Maanantain tähti on toimittaja Maria Pettersson, joka on tehnyt töitä muun muassa Ylioppilaslehdessä ja Citylehden päätoimittaja juuri ennen lehden lopettamista. 09.30 Uutiset. 19.00 Myten om träning. 11.10 Emmerdale. Elämä edessä. Nelonen 0600 1 4444, palaute@nelonen.. 22.00 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana. (1979). Aaronin koiruudet. 20.00 Vem vet mest?. 21.52 Norjaa ristiin rastiin. 20.30 Yle Uutiset. Mikä parasta, urakassa onnistutaan aika hyvin. Direkt. 22.05 Ruusun nimi (16). 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 22.30 Elävä arkisto: Viuluviikarit. Osa 14/14. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Stenbeck. 16.00 Himohamstraajat. 12.40 Kuin uni ja varjo (7). 16.55 Taivaallista menoa. 20.30 Farmen. 18.20 Nyhetstecken. 14.00 Kauhukeittiö. 6.44 Uusi tabloid-Hesari ja sanomalehtien tulevaisuus. Ulkojään talviklassikossa kaksi komeaa tipua: Hockey Bird vs. 12.45 På spåret. 07.20 Tinga Tinga -tarinat (S). 00.05 Rapport. 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Tårtor till tusen. Hääspesiaali. Ed aiheuttaa jymyyllätyksen perheelle. 18.45 Uutiset. Vieraana mm. Suomen parasta radiokanavaa, Yle Puhetta, kannattaa kuunnella tänä vuonna erityisesti arkipäivisin klo 13.00 alkaen. 15.30 Luontoretkellä: Maria metsästäjä. etappi, Nazca Arequipa. Raskas taakka. GOYAN AAVEET xxx Liv klo 21.00–23.10 Yleensä ohjaaja Milos Forman on laadun tae, mutta epätasaisessa Goyan aaveissa (Goya’s Ghosts, 2006) mies ei ole parhaimmillaan. 16.25 Toisenlaiset frendit. Mediasirkus piirittää palaajia, ja sitten koittaa jälleennäkeminen omaisten kanssa. TV5 06.50 70’s show. 7.50 Sanomalehtien tulevaisuus. 19.00 Yle Uutiset. 20.00 Sokkokokki. Uusi alku. Parantavat kasvit. Lionel muuttaa naapuriin. 02.00-03.00 Inget ljus i tunneln. Vetovoimaa. SVT2 14.40 Sanningen om fett. Umberto Econ menestysromaaniin perustuva jännityselokuva. Uusinta. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 20.00 Pelikaanimies: Silakoita ja aivastuksia (S). 18.30 70’s show. 19.00 Seitsemän Uutiset. Taistelu laulajatähti J. Mv. 10.35 Esittelyssä: Iholla. Saamenkieliset tv-uutiset. ENSISILMÄYKSELLÄ Sub klo 19.30 Olen kirjoittanut tämän ennenkin ja kirjoitan jatkossakin: Ensisilmäyksellä (How I Met Your Mother) on Suomessa hävyttömän aliarvostettu komediasarja. 12.00 Programtablå. 17.30 Hiihto: Tour de Ski, naisten 9 km (v), Val di Fiemme, Italia. 12.35 Ostoskanava. 07.42 Pipsa Possu: Pukuleikki (S). 17.30 Dinosauriernas planet. 17.25 Kauniit ja rohkeat (12). Direkt. Näyttelijä Petteri Summanen näyttelee sekä näyttelijä Petteri Summasta että sekopäätä, joka päättää varastaa näyttelijä Petteri Summasen elämän itselleen. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. Maalaislääkäri Kiminkinen vastaa katsojien lähettämiin kysymyksiin. Myrskyä paratiisissa. 18.30 Lahja. 12.10 Tohtorit (7). 20.00 Dok: Vaiheikas vuosi 1961. 16.00 Ypäjä. Osa 1/8. Onnea Titta, Hilppa. Taiteilijan muusa (Natalie Portman) joutuu Espanjan ink visition kynsiin juutalaisuutensa vuoksi. 10.00 Lemmen viemää (7). 14.35 Matiné: På en bänk i en park. 11.00 Yle Uutiset. 8.05 Makuja. 20.00 TV4Nyheterna. 20.55 Urheiluruutu. Ensimmäisessä osassa näyttelijä Petteri Summasen fani Tuomas Saari päättää saada selville hänestä kaiken. Arizonan lumoissa. 20.00 Historia: Hitlerin kätyrit (12). 17.00 Lemmen viemää (7). 19.50 Hästkrafter. 8.18 Ruokapöydässä Aku Hirviniemi. 23.00 House (12). Lähtöjä ja paluita. Osa 1/6. 22.20 Päivän sää. 00.55-01.00 Kulturnyheter. Clyden viimeinen haukku. Osa 2/19. Älä luovuta. 22.35 C.S.I. Taiteilija Francisco Goyan (Stellan Skarsgård) elämästä kerrotaan mutkan kautta. 19.30 Ypäjä. Suomesta on 20 vuodessa tullut merkittävä tietokonepelien tekijämaa. Kanavalla tuntuu olevan runsaasti faneja, tai itse ainakin törmään heihin usein. 11.45 Uutiset. 08.10 Vaaleanpunainen pantteri. 6.50 Sukellus nuorten maailmaan. SVT1 07.00 Rapport. Koukun hatunnosto / Pako Röyhtäysvuorelta. 08.20 Onnea matkaan, Charlie! (7). kehno ISKELMÄ 100.1 ja 107.7 ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3 JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1 RADIO DEI 104.3 RADIO EXTREM 99.7 RADIO NOVA 98,8 ja 104.1 RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3 RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3 RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7 RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7 YLE OULU RADIO 98.4 YLE PUHE 88.8 ja 101.9 YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4 YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6 YLEX 94.0 ja 96.1 : Ohjelmasta arvio. 15.15 Mitä tänään syötäisiin. Jaquie kohtaa julkkiksille tarkoitetulla vieroituskurssilla entisen pomonsa Ianin. Loppiaisen jumalanpalveluksessa Nokian kirkossa. 19.45 Musiikin muisti: Rekilaulu. sisäministeri Päivi Räsänen. 11.00 Doctors. Asian sekaan mahtuu myös huumoria. 8.49 Sara Chafak. Pitkän uran jälkeen hän toivoi pääsevänsä kevyempiin hommiin. Teksti-TV 335. 12.05 Fireworks. 06.25 Ylen aamu-tv. Puolisotilaalliset poliisijoukot. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 18.00 Matkaoppaat. Lempiväri. katsottava ????. 21.00 Joku kaltaiseni. 09.15 Reissussa lasten kanssa. Keskustelussa pohditaan sitä, voiko ihminen toimia aina arvojensa mukaisesti ja vapaasti vai johdattavatko hänen käytöstään yhteisön sosiaaliset paineet. 14.05 50 parasta ravintolaa. 17.05 Gomorron Sverige. Osa 1/3. 14.25 Leila leipoo. Vihaiset mehiläiset, osa 1/2. KIEHTOVA MAAILMA: PALIN BRASILIASSA TV1 klo 19.00 Luulin, että näyttelijä ja koomikko Michael Palin olisi jo kyllästynyt kiertämään maailmaa tv-sarjoissa mutta olin ilokseni väärässä. 16.05 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Pikku Kakkonen. FST (09) 1480 4653, fst@yle.. 06.25 Huomenta Suomi. 17.00 Kellarin kunkku. 7.40 Telakkateollisuuden tulevaisuus. 17.00 Dr. RUUSUN NIMI xxxx TV2 klo 22.05–00.15 Sean Connery esittää murhaa tutkivaa italialaista 1200-luvun munkkia Umberto Econ romaaniin perustuvassa draamajännärissä Ruusun nimi (The Name of the Rose, 1986). 09.05 Studio55.?. 16.00 Supernanny. 19.00 Kiehtova maailma: Palin Brasiliassa. Kotiinpaluu. 20.30 Jaquie Brownin päiväkirjat (12). 09.40 Alueuutiset. SUB 09.25 Eastenders (7). Gibbs pyytää Tonyn isän avuksi tutkinnassa, kun entinen laivastoupseeri murhataan. Yksityisen ja julkisen välinen raja joutuu silppuriin. Tämä on sarjan kehyskertomus, mutta pohjimmiltaan kyse on ihan tavallisista teemoista: ihmissuhteista, varsinkin ystävyydestä ja elämästä monimutkaisessa nykymaailmassa. 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. 14.30 Inför Idrottsgalan. 23.00 Homeland. Teksti-TV 335. Osa 1/19. Amerikkalaisia herkkuja. 23.10 Nelosen sää. Kuka on rohkein. 01.00 Simpsonit (7). 16.55 Halv åtta hos mig. 00.20 Start!. 11.05 Yle News. Vandalismia ja suolaa. 01.15-02.00 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, karsinta, Puola. TV2 klo 22.05.. Haittoja hoidosta. Myymälävaras. Päähenkilöt kuuluvat Portlandin poliisin murharyhmään. Ekomatkailua Walesissa. 18.15 Seriestart: Strömsö. KUIN UNI JA VARJO xx TV1 klo 12.40–14.30 Nuori insinööri (Jorma Nortimo) rakastuu rampaan kaunottareen (Ansa Ikonen) Pohjanmaan körttiläisalueella. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 15.20 Erilaisia suhteita (7). 22.30 Viuluviikarit musiikkimaassa. 14.00 Annen espanjalaisherkut. 16.45 Ampumahiihto: Maailmancup, naiset, takaa-ajo 10 km, Oberhof, Saksa. 01.45-02.20 Perhe on pahin. Sarjan pääosaviisikon yhteinen kemia toimii huikean hyvin. Keskiviikon Perttu Häkkinen kertoo olevansa ”viisaustieteiden maisteri, itseoppinut muusikko ja vapaa peitsimies, jolla on lapsesta lähtien ollut hämmennykseen taipuvainen sielu.” Torstai kuuluu Alille ja Husulle, eli iranilaistaustaiselle koomikolle Mahmoud Jahangirille ja somalialaissyntyiselle opiskelijalle Mohamed Abdirahim Husseinille. Kenraaliluutnantti Mannerheim on vuonna 1917 Odessassa ja joko uransa keskitai loppuvaiheessa. SUOMEN SURKEIN KUSKI Sub klo 21.00 Niin kova kiima joillakin on telkkariin, että jopa Suomen surkeimman autokuskin titteli kelpaa. 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 18.30 Nelosen uutiset. 8.20 Satuhääparien julkinen rakkaus. Dannyn poissaollessa ja Du Plessisin suorittaessa yhdyskuntapalveluaan Ed joutuu ottamaan vastuun asioista. Koti sohvalle. 01.30 Poliisin erikoisryhmä. 19.00 Luontomatkalla Australiassa. 21.00 Historia: Henry Kissinger. Alkulohkossa kohtaavat Salpis, Vilppula ja Jyväset. 20.00 Snooker: European Tour, München, Saksa. 19.00 Miehen puolikkaat. Osa 9/40. 22.00 Rikos (16). Siitä tehty elokuva (The League of Extraordinary Gentlemen, 2003) on yhdentekevällä juonella varustettu tylsä tehostesirkus. Samarian kanjoni. Naapurivahdit poliisia paikkaamaan. Tuolloin kuullaan joka päivä eri ihmisen vetämä persoonallinen keskusteluohjelma, jossa ei vältellä vaikeitakaan aiheita. 7.14 Naapuripoliiseistako turva. 23.00 Sportnytt. 18.48 Luonnon ihmeitä. 11.00 Oddasat. Lähes joka kerta keskustelun alussa vastapuoli heittää saman kommentin: ”Mutta kun siellä on nykyään sitä urheilua.” Yleensä kanavaprofiiliin sopimattomalla urheilulla on täytetty illat, mutta viime viikolla törmäsin siihen päivälläkin. Direkt. Sarasvuo lupaa tehdä sivistyksestä kiinnostavaa ja viihteellistä. 16.51 Toki Doki (S). Aikuisia naisia. Sodassa ja rakkaudessa. 01.30-02.25 Num3rot (12). 15.00 Inno. Kaksikko kertoo tarttuvansa tabuihin ja nostavansa pöydälle kissan lisäksi myös koiran. 20.30 Rapport. 12.35 Hem till gården. Tiistaina ääneen pääsee liikemies ja provokaattori Jari Sarasvuo, joka aikoinaan tuli julkisuuteen nimenomaan radion kautta. 00.40 NCIS Rikostutkijat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. AnneMarin veneretkellä ovat mukana Mika ja Miska, eikä opas pääse ainakaan helpolla. 07.34 Nuottiavain. 19.00 Ankkadynastia. keskinkertainen ????. Vaarallista leikkiä. 10.00 WATTS. 09.30 Tvins. 22.25 Tulosruutu. 19.20 Päivän sää. klassikko ????. 00.10 Natt?lm: Don’t Say a Word. 10.20 Kodikkaasti vuokralla. 12.30 Ampumahiihto: Maailmancup, naiset, takaa-ajo 10 km, Oberhof, Saksa. 07.55 Martta puhuu (S). 16.30 De utvalda Kungliga danska baletten. 01.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 23.05 Prisma: Huippuälykkäät eläimet, osa 2/2. Ennätystehtaan illan päävieras Jani Haavisto vaihtaa renkaita ennätystahtiin. 11.15 Viidakkoperhe (7). 11.10 Jumalanpalvelus. 23.00 Nelosen uutiset. 14.20 Ruotsinlaivalla 24h. 15.00 Världens strängaste föräldrar. Ratatehtävässä ajetaan silmät sidottuina, mikä näiltä tunareilta onnistuu suunnilleen yhtä hyvin kuin ilman sidettäkin. 20.00 Onko ihmisen tahto vapaa. Lund ei ole tästä innoissaan. Median murros: jyrääkö digikumous painokoneet. 19.30 Tatuointitarinoita. Show’n varastaa jatkuvasti patologinen naistenja pukumies Barney Stinson (Neil Patrick Harris) omalaatuisine sääntöineen ja tempauksineen. Osa 1/4. 19.30 TV-nytt. Aloitusjaksossa etsivät Nick Burkhardt (David Giuntoli) ja Hank Griffin (Russell Hornsby) tutkivat murhaa, joka muistuttaa kovasti Punahilkan tarinaa. Kokkina Harri Syrjänen. On hieno idea sijoittaa melko perinteinen dekkaritarina menneisyyteen ja tehdä päähenkilöstä munkki. Osa 2/19. Lisäksi tehtaalla saunotaan, hypätään BMX-pyörällä ja jonglöörataan.Tehdasta pyörittävät Antero Mertaranta ja Eppu Salminen. 15.10 Meidän faija. Pääosissa: Sean Connery, Christian Slater. 07.15 Kellarin kunkku. Direkt. Silakoita ja aivastuksia. 02.00-03.00 Stenbeck. Studiossa tutkija Johanna Sumiala. 23.35 Paljastavat valheet (16). 00.15 Ralli: Dakar-ralli, 4. 18.00 BUU-klubben: Reilu RuutiRuut. 13.45 Holby City. MARKO AHONEN ELOKUVAT Ruusun nimi: Sean Connery. Epätoivon emanaatio. JOKU KALTAISENI MTV3 klo 21.00 Uusintana nähtävässä kolmeosaisessa kotimaisessa jännärisarjassa Joku kaltaiseni on kansainvälinen ote, ja se on hyvä juttu se. 00.15-00.43 Ypäjä. 18.00 Frendit. 21.00 Drömmar. Lentävä kala / Maapeikon tarina. 14.30 Tårtor till tusen. 19.30 Ennätystehdas. 23.15 Samtidigt är varje bäver en personlighet. 00.30-01.00 Rillit huurussa (S). Tosin en usko, että osanottajat oikeasti näin surkeita ratinvääntäjiä ovat. 15.50 Minuuttipeliä. RIKOS Yle Fem klo 22.00 Mikäli ehdit katsoa vain yhden muodikkaan pohjoismaisen poliisi/dekkari-sarjan, kannattaa valita paras, tänään uusin jaksoin jatkuva tanskalainen Rikos (Forbrydelsen). 10.00 Sydämen asialla (7). 11.00 Västerbottensnytt. 10.30 Mäkihyppy: KeskiEuroopan mäkiviikko, HS 140, Bischofshofen, Itävalta. 07.25 Gomorron Sverige. Maailman viidenneksi suurin valtio on sekoitus kulttuureja, uskontoja, köyhyyttä ja rikkautta. 17.08 Sydämen asialla (7). 7.20 Koulusurmat ajassamme. 07.05 Regionala nyheter. 15.55 Tosi tarina: Veljeni buddhalaismunkki. Mukana urheilu. Melodraama Kuin uni ja varjo (1937) oli aikoinaan kova hitti, mutta näin jälkikäteen katsoen elokuva edustaa tyylilajiaan hyvin tavanomaisesti. Ranskalaisia herkkuja. 08.35 Matlock. 23.05 TV4Nyheterna med ekonomi. 23.10 Viuluviikarit musiikkimaassa. Nyt pulikoimaan! 07.14 Me Peltiset (S): Lohjennut maali (S). 11.45 Året var 1963. 00.45 Kulturnyheterna. YLE FEM 07.00 Rapport. Näin viikkoon saadaan uussuomalaisen ja maahanmuuttajan näkökulma. 18.45 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, karsinta, Wisla, Puola. Miksi Sarvikuono hyökkäilee. 21.00 Urheilevat norjalaiset. Niina K. 8.15 Filmikellari. (1986). Millaisia tunteita harmaavalaat pystyvät ilmentämään. Katsellaan Lassin kanssa ohjelmat Kim ja Kai, Ludovic, Maapallottelua, Lumileikit, Ritari Mikke, Laulujen ostoja myyntiliike, Pojat sekä Fungi. 22.55 Elokuva: Ann Rules esittää: vieras vierelläni. 7.05 Karkaako teollisuus Suomesta. 09.40 Mitä tänään syötäisiin. 11.45 Ampumahiihto: Maailmancup, miehet, takaa-ajo 12,5 km, Oberhof, Saksa. 23.45 Viuluviikarit musiikkimaassa. 23.50 Taustapeliä. Moralistikaksikko valveilla Insomniassa. 20.00 Simpsonit. 19.00 Junior MasterChef. 21.45 Löytöretkiä maailmaan. 13.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 18.50 Nelosen sää. 20.15 Lokala nyheter. 20.57 Keno. 18.55 Sportnytt. Bambergin tuomiokirkko. 23.55-00.10 Oddasat. Pesänjako. 12.30 Matiné: Vårat gäng. 20.50 Rakennustaiteen aarteita. Murhan johtolangat johtavat talouselämän ja politiikan aivan huipulle. Koomikko Michael Palin tutustuu Brasiliaan. 07.05 Regionala nyheter. Tv-kamera saa ihmiset käyttäytymään siten, minkä he luulevat kuuluvan asiaan. 11.20 Värmlandsnytt. 18.30 Emmerdale (S). 20.00 Harryn laki (7). 22.00 Inkognito. AHOSEN ASTEIKKO ????. 14.15 Selviytyjät. Palin jättää hetkeksi teatterityönsä tutustuakseen Brasiliaan ensimmäistä kertaa. 19.00 112 på liv och död. Äidin uusi sulho herättää teinipojassa epäilyksiä viimeistään siinä vaiheessa, kun tämän salkusta löytyy tukuittain käteistä. 21.00 Elokuva: The Covenant. 19.10 Regionala nyheter. 13.15 Snooker: European Tour, München, Saksa. 11.10 Sydnytt. Onko hänellä tulevaisuutta. 22.00 Urheiluruutu. 21.00 Downton Abbey (12). (Suomi 1937). Miksi Puhe antaa urheilusyövän tehdä kanavalleen yhä vain uusia etäispesäkkeitä. (The Name of the Rose, Ranska 1986). Salojärven perinnöstä alkaa, kun hänen kostonhimoinen tyttärensä Saara ilmoittaa surun ja himon sekoittamalle Helenalle haluavansa osuutensa kuolinpesästä. Heti ensimmäisessä jaksossa sarjan isäntä Juuso Mäkilähde vie liikenneturvallisuusriskit Helsingin keskustan ruuhkaan. 15.00 Året var 1963. 19.30 Ensisilmäyksellä (7). 14.00 Vem vet mest. Uusinta. 13.25 Elixir. 16.50 Uutiset. 10.50 Ostosruutu
Oikeistopuolueet pyrkivät yhdessä haastamaan mielipidemittauksia johtavan keskustavasemmiston ensi kuun parlamenttivaaleissa. –?Joka päivä pyydän, ettei Jumala vielä ottaisi häntä luokseen, sanoo caracasilainen Elisabeth Torres ääni väristen. Keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajaksi Obama nimesi Valkoisen talon neuvonantajan John Brennanin. Hagel puolestaan sanoi vuonna 2006, että ”poliittinen realiteetti on, että juutalaislobby painostaa monia henkilöitä (kongressissa)”. Siinä tapauksessa että näin ei kävisikään, 23 de Eneron väki aikoo pysyä uskollisena aatteelle. Varsinkin köyhän väestön keskuudessa Chavez on huippusuosittu ja rakastettu, sillä monet presidentin uudistuksista on suunnattu vähävaraisten aseman kohentamiseksi. Myös opposition riveistä on arveltu, että Chavezin ympärille halutaan pystyttää samantapainen henkilökultti kuin Argentiinassa Juan Peronille ja hänen Evita-vaimolleen. Chavismolle ei ole tiedossa selvää johtohahmoa, sillä Chavez ei ole sietänyt muita parrasvaloissa. Kiina kertoi ristiriitaista tietoa pakkotyöleireistä ROOMA (STT–Reuters) Italian ex-pääministerin Silvio Berlusconin haave uudesta pääministerikaudesta ei näytä toteutuvan. Keskustapuolueiden koalitiota vetävä Monti ilmoitti perjantaina, että kaikissa ehdokasvalinnoissa ollaan tiukkoja. He saavat korvauksia sadoista dollareista jopa 125?000 dollariin asti. Pohjoisen liiton johtaja Roberto Maroni sanoi maanantaina, että oikeistokoalition pääministeriehdokas ei ole Berlusconi. Nainen kuoli vammoihinsa viikko sitten. ford.fi/hyotyajoneuvot Se on ylellinen, huippuvarusteltu ja täynnä älykästä teknologiaa. Berlusconin pääministeriehdokkuus vaakalaudalla DELHI (STT–AFP–Reuters) Intiaa kuohuttaneesta joukkoraiskauksesta syytetyt tuotiin maanantaina ensimmäistä kertaa oikeuden eteen. Barack Obaman on määrä nimittää Hagel ehdokkaakseen, mutta varsinkin republikaanit ja oikeistolehdistö ovat hyökänneet rajusti häntä vastaan. Ihmisiä on voitu tuomita leireille jopa neljäksi vuodeksi ilman syytteitä. Asuntolainan ottajille miljardikorvaukset. Ensiesittelyssä 9.–11.1.2013. Israel-kulissin takana piileekin aivan muita kaunoja: konservatiivit eivät ole antaneet anteeksi, että Hagel kritisoi Irakin sotaa, vastusti Iran-pakotteita ja epäili Sarah Palinin pätevyyttä. Syytetyistä vanhin on 35-vuotias ja nuorin 17. Useat republikaanit ovat vastustaneet Hagelin nimittämistä. Viranomaiset ryhtyivät selvittämään pankkien toimintaa keväällä 2011. Poliitikot ovat yhtyneet samaan lauluun. Intian raiskausoikeudenkäynti alkoi suljetuin ovin WASHINGTON (STT–AFP) Yhdysvalloissa kymmenen pankkia joutuu maksamaan 8,5 miljardia dollaria (yli 6,5 miljardia euroa) korvauksia asuntolainojen ottajille. Tutkijat tekivät satakunta sukellusta ennen kuin heidän uurastuksensa palkittiin. Kumpulainen 040 6845 777 J. Nyt kannattajien on pitänyt alkaa totutella vaikeaan ajatukseen: entä jos hän ei enää palaa. Tv-asema sanoi siteeranneensa viestissään Meng Jianzhua, julkisesta turvallisuudesta vastaavaa ministeriä. Näyttää siltä, että puolustusministerin valinnasta on luvassa uusin lihava riita kongressivuoden alkuun. Nyt tuo lausunto – ainakin näennäisesti – uhkaa hänen valintaansa Yhdysvaltain puolustusministeriksi. Heitä voi uhata kuolemantuomio. Mitä jos Hugo ei tule takaisin. Tietääköhän Pertti Salolainen miltä Chuck Hagelista tuntuu. Siitä huolimatta, että Hagel on Vietnam-veteraani, abortinvastustaja ja, niin, republikaani. AFP PHOTO/DISCOVERY CHANNEL PEKING (STT–Reuters–AFP) Kiinan valtiollinen televisio CCTV kertoi maanantaina, että arvostelua herättäneet pakkotyöleirit suljetaan. He ovat kritisoineet etenkin Hagelin Israelja Iran-linjauksia. kolme eurolavaa tai väliseinän läpilastausluukun avulla kolmemetrisiä putkia. Kadunkulmiin on pystytetty julisteita, jotka julistavat ”Kansa on Chavez”. Venezuelan johto ei kuitenkaan tunnu täysin rinnoin jakavan kansan vakaumusta, arvioi historiantutkija Alberto Butto. Viime viikot paikallinen media on tursunnut Chavezia palvovia uutisia sekä dokumentteja. CCTV sanoi aiemmin, että uudelleenkoulutus pakkotyön kautta päättyy tämän vuoden lopussa kansankongressin pysyväiskomitean päätöksellä. Ajettavuus on huippuluokkaa kehittyneen ESP-järjestelmän sekä voimakkaiden ja taloudellisten moottoreiden ansiosta. Tähän asti Italian puolueryhmittymien pääministeriehdokkaiksi on veikattu keskustavasemmiston eli PD:n johtajaa Pier Luigi Bersania, Italian väistyvää pääministeriä Mario Montia sekä PDL-puoluettaan johtavaa Berlusconia. Rahat ovat hyvitystä asuntolainoista, jotka pankki myi Fannie Maelle, vaikka väitetysti tiesi, että lainan ottajat eivät maksa niitä. Torres asuu 23 de Eneron kaupunginosassa, joka on Chavezin vankka linnake: entisen slummin hissejä sekä katuvaloja on korjattu valtion anteliaalla tuella ja asukkaat vannovat presidentin nimeen. Chavez on kamppaillut syöpää vastaan toista vuotta ja viimeisimmän leikkauksen jäljiltä hän on edelleen toipumassa Kuubassa. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Ministerien nimitysprosessi on myös oiva paikka kongressiedustajille kohottaa omaa profi iliaan. Tervetuloa! Transit Custom – Kansainvälinen Vuoden Pakettiauto 2013. Räiskyvä presidentti on omaleimaisen vallankumouksensa, ”chavismon”, opeilla keikauttanut perinteisen järjestyksen ylösalaisin ja johtanut valtiota yksinvaltaisin ottein. Valvovien viranomaisten mukaan pankit ovat toimineet velallisten ulosotoissa lainvastaisesti. Kuvan autot erikoisvarustein. Olin riemuissani kun näin sen: se oli niin hohtava ja kaunis, kertoi tutkija Tsunemi Kubodera. Näemme vielä comandante Chavezin terveenä ja vapaana kaikesta pahasta ja odotamme häntä innolla, Miguel vakuuttaa. –?Ihmiset pitävät Chavezia voittamattomana. Jättiläiskalmari löytyi lopulta 600 metrin syvyydestä. He pahoinpitelivät myös naisen poikaystävän. Hiljaisesta, uuden sukupolven ohjaamosta löydät mm. Syyttäjien mukaan heillä on myös dna-todisteita, jotka osoittavat miesten syyllisyyden. Kimmo Mäkilä TIISTAINA 8.1.2013 KESKIPOHJANMAA 18 UUTISANALYYSI KULTAA Sepon Kulta Kauppakesk. Kylätappelu luvassa Takki on kääntynyt pikavauhtia, sillä muutama vuosi sitten senaatin republikaanien johtaja Mitch McConnell vielä kiitteli Hagelia hänen turvallisuusja ulkopoliittisista linjauksistaan. Viiksekkään entisen bussikuskin edellytyksiä nousta karismaattisen Chavezin veroiseksi kansanjohtajaksi on tosin epäilty – paitsi 23 de Enerossa. –?Venezuelan kansa jatkaa vallankumousta johtajan poismenon jälkeenkin, Miguel uskoo. FORD TRANSIT CUSTOM -pakettiautomallisto alkaen 32.915,14 € (+ toim.kulut 600 €) . Miesjoukko raiskasi ja pahoinpiteli 23-vuotiaan naisen bussissa Delhissä joulukuun puolivälissä. Venezuelalaiset yrittävät tottua ajatukseen Chavezin jälkeisestä elämästä Mies kiillottaa Hugo Chavezin kuvaa radioasemalla. Sen voi havaita sekä viestien sävystä että määrästä, Butto kertoo. Hän tulee takaisin. Lisäksi Bank of America maksaa 11,6 miljardia dollaria rahoitusyhtiö Fannie Maelle. *Uuden Ford Transit Customin ostajille metalliväri ja talvirenkaat hintaan 395 €. –?Ongelma syntyy siitä, että Chavez on yhtä kuin projektinsa, Butto pohtii. 8 suuntaan säädettävän istuimen, SYNC-kommunikaatiojärjestelmän, vakionopeudensäätimen, lämmitettävän tuulilasin ja ilmastoinnin. Indolantie 7, 67100 Kokkola ark. Kuboderan mukaan kuvattu yksilö oli vain noin kolmemetrinen, koska siltä puuttui osa lonkeroista. Hagelia on nimitelty Israelvastaiseksi, antisemitistiksikin, ja republikaanijohto on varoittanut nimitysprosessin olevan pitkä ja kivinen. Mutta suorapuheisena tunnettu Hagel tuskin taipuu, hänhän on myös tokaissut, että ”jos haluat turvallisen työn, myy kenkiä”. Ford Transit Custom CO 2 -päästöt 183–186 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 6,9–7,0 l/100 km. Hintaan lisätään toimituskulut 600 €. Uudelleenkoulutukseen tähtäävät pakkotyöleirit perustettiin 1950-luvun loppupuolella. Käytännölliseen tavaratilaan mahtuu esim. –?Jatkamme eteenpäin ja teemme niin kuin Chavez sanoo. Viittä miestä syytetään raiskauksen ohella sieppauksesta ja murhasta. Salolainen joutui taannoin kovaan ryöpytykseen, kun hän pohdiskeli televisiossa, että ”Yhdysvaltojen on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa Israel-Palestiina-asiassa, koska heillä on niin vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä”. Tarkkaa tietoa presidentin terveydestä ei ole kerrottu, eikä kukaan tunnu tietävän, pystyykö hän vannomaan loppuviikolla virkavalansa uudelle kaudelle. *Tarjous koskee uusia tilaussopimuksia ajalla 9.1.–31.1.2013. Button mielestä hallinto yrittää luoda sillan presidentin, hänen perintönsä ja hänen poliittisen projektinsa tulevaisuuden välille. Obama nimesi Hagelin Kuvattu yksilö oli vain noin kolmemetrinen, koska siltä puuttui osa lonkeroista. Eikä Obamakaan halua toista poliittista takaiskua heti toisen kautensa alkuun. Sen jälkeen he heittivät parin ulos liikkuvasta bussista. Sen sai havaita ulkoministeriksi kaavailtu Susan Rice, joka joutui viikkokausien lokamyllyyn, joka loppui vasta kun hän vetäytyi pelistä. 9-17, la 10-14 Viescar Kokkola M. Nyt syntyneen sopimuksen mukaan hyvityksiä saa noin 3,8 miljoonaa lainaajaa väärinkäytöksistä vuosina 2009 ja 2010. Obaman vastustaminen kaikessa mahdollisessa puolestaan on ollut jo pitkään republikaanien normikaava. Kärkkäinen, YLIVIESKA www.seponkulta.fi Ostamme Ford Transit Custom -pakettiautomallisto alkaen 32.915,14 € (autoveroton suositushinta 28.750 € + arvioitu autovero CO 2 -päästöllä 183 g/km 4.165,14 €). –?Kiinan hallitus vie tänä vuonna eteenpäin kiisteltyä työn kautta tapahtuvan uudelleenkoulutuksen uudistusta, Xinhua muotoili. –?Hallinto ylistää Chavezia ja hänen saavutuksiaan, koska näyttää selvältä, että hänen poissaolonsa jää pysyväksi. Jättiläiskalmarin uskotaan voivan kasvaa yli kymmenenmetriseksi. Kumpulainen 050 5057650 Kronqvist 040 187 7105 Tiinanen 040 734 5488 CARACAS (STT–AFP–Reuters) Neljäntoista vuoden ajan Venezuela on ollut Hugo Chavezin maa. Nuorimman tapaus käsitellään erikseen, koska hän on alaikäinen. Sukelluksia tehtiin pohjoisella Tyynellämerellä, noin tuhat kilometriä Tokiosta etelään. LEHTIKUVA/AFP/RAUL ARBOLEDA Republikaaninen puolustusministeri ei kelpaa republikaaneille Jo toinen Obaman ministeriehdokas uhkaa jäädä kahtiajaon kampittamaksi TOKIO (STT–AFP) Japanilaistutkijat ovat ensi kertaa onnistuneet kuvaamaan jättiläiskalmarin sen elinympäristössä Tyynenmeren syvyyksissä. –?Tutkijat ympäri maailman ovat yrittäneet kuvata jättiläiskalmaria sen omassa elinympäristössä. Italian parlamentissa on useita rikoksista tuomittuja edustajia kuten petostuomion saanut Berlusconi. Hallitus on luvannut, että tapaus käsitellään nopeasti. Jättiläiskalmarista ensimmäiset kuvat meren syvyyksissä WASHINGTON/HELSINKI (STT) Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on nimennyt entisen senaattorin Chuck Hagelin puolustusministeriksi. Pian uutinen kuitenkin katosi television mikroblogista, minkä jälkeen uutistoimisto Xinhua raportoi leirien uudistamisesta. Luotamme siihen henkilöön jonka hän määrää paikalleen, Elisabeth Torres lupaa. Salolaista lyötiin jälkilöylyissä jopa Mein Kampfi lla. Oikeudenkäynnin turvatoimet Delhissä olivat tiukat, sillä tapaus on herättänyt paljon vihaa. Niin myös vapaaehtoistyöntekijä Miguel. Virallisesti seuraajaksi on nimetty varapresidentti Nicolas Maduro, joka on luvannut jatkaa vallankumouksen tiellä. Täysin uusi Ford Transit Custom on viiden tähden työpaikkasi tien päällä. Korvauksia maksavat muiden muassa Bank of America, Citigroup ja JP Morgan. Kaiken huipuksi hänen vaimonsa asettui vuoden 2008 vaaleissa Obaman taakse ja Hagel itse on varapresidentti Joe Bidenin ystävä