Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
. . . Psykologi Keijo Salminen Tunkkarin terveyskeskuksesta Vetelistä valaisee ilmiön taustoja asumissivulla. Onneksi, sillä isänpäivä innoitti myös TV1:n nykytelevisiossa harvinaiseen pisteohjelmaan. . Sivu 7 Tellushallin kattorakenteissa myös hometta s Tellushallin kannatinpalkkien lahovaurioiden laajuus on sitä luokkaa, että odotettavissa on mittava remontti. . . Ministeriön ja VR:n tukea koskeva sopimus umpeutuu vuoden 2004 lopussa. Vesikaton vuotaminen sekä rakentamisen jälkeen asennettu lämpöeristettä suojannut bitumisuojapaperi on osaltaan nopeuttanut lahoamista, kertoo Hagström. Ministeriön valmistelut kuulostavat oudolta VR Henkilöliikenteessä, joka on jo tilannut 16 kiskobussia Tshekistä korvaamaan nykyistä junakalustoa hiljaisilla radoilla. . . . Liikennepäällikkö Ari Vanhanen kertoo, että busseja on tehty vuoden päivät ja että niitä sisustetaan jo vuoden 2004 syksyllä tapahtuvaa koeajoa varten. Heistä 23-vuotias kokkolalainen musiikinopiskelijanainen on sitä mieltä, että kyttäämällä ihmiset osoittavat välittävänsä toisistaan, mutta myös vertailevat itseään ja aikaansaannoksiaan muihin. . Liikenneministeriö pyytää tuen lopettamisesta lausuntoja alueen kunnilta ja muilta toimijoilta. . .6 Talous . .7-8 Ulkomaat . MARRASKUUTA 2003 A Tänään . . . . . . . . Sillä henkilömatkoja tehdään vuosittain noin 35 000 kappaletta. . . Ministeriö pitää järkevänä, että puuttuva määräraha otetaan kannattamattomien liikenneosuuksien tukemisesta. . Uudet kiskobussit maksavat noin 27 miljoonaa euroa. .10 Kulttuuri . . . . . . . Savonradan lisäksi liipaisimella on myös Haapamäen kolmion rataliikenne, Hangon ja Karjaan välinen rataliikenne, Kotkan ja Kouvolan rataliikenne ja Savonlinnan ja Parikkalan välinen liikenne. Kotielämän kyttääminen koetaan monin tavoin. Asia käsiteltiin valtuustossa kiireellisenä, sillä maakuntahallitus kokoontuu jo ensi maanantaina. Kokoomuksen Seppo Niemelä esitti saman puolueen Janne Jokelan kannattamana, että kunta tyytyy kaavaan. . . . . . – Suurin kysymys on, paljonko budjetoimme terveyskeskuksen menoihin. . . Palkitsemisperusteina oli muun muassa se, että yritys on merkittävä työllistäjä maaseutupaikkakunnalla. Isotalus esitti tiistaisessa budjettiehdotuksessaan veroprosentiksi 18,75, mutta ensi maanantaisen kokouksen esityslistalla hän on nostanut ehdotuksensa 19,25 prosenttiin. . . .3-5 Kotimaa . . . Olen rakentanut esitykseni sellaisiin raameihin, että kuntayhtymän menot kasvavat 3,5 prosentilla, mutta näyttää, että heidän menonsa ovat vielä miljoonaa euroa korkeammat, Isotalus sanoo. . . . Bussit valmistuvat säännölliseen liikenteeseen seuraavana vuonna. . . . . . – Oli yksinäistä, jos se ei ollutkaan kopissaan. . .13-15 Asuminen . . . . . . . . . . Hän äänesti enemmistön mukana samoin kuin vierellään istuneet Anne Perander (krist.) ja puheenvuoroaan viittaava Timo Pajunpää (kesk.) sekä Jouni Huhtala (kesk.) riviä edempänä. . . . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Talous Treffi Urheilu +5 +5 +5 +5 +5 2-5 m/s TVja Radioliite Treffi . . . Kun kannat hajosivat puolesta ja vastaan erityisesti keskustan sisällä, suurin valtuustoryhmä piti varttitunnin aivoriihen ennen äänestystä. . Tunnin sisällä ehdittiin käyttää kolmisenkymmentä puheenvuoroa. . . . . . Vuonna 1977 perustettu yritys on yksi maamme suurimmista mäntyhuonekalujen valmistajista. Lohtajalaisia jurppii, että ympäristöministeriö viivasi yli vaatimukset Vattajan alueen eri oikeuksista sekä elinkeinoelämän kehittämisestä, kun se vahvisti maakuntakaavan kaksi viikkoa sitten. . Korotusesityksen taustalla on myös kunnallisten tulonhankkimisvähennysten kohottaminen, jonka vaikutuksena kaupungille kertyy noin 2,5 miljoonaa euroa vähemmän kunnallisverotuloja. .18-19 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 12 Hanna Kauppinen (KP) Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus esittää, että ensi vuoden veroprosenttia kohotettaisiin sittenkin puolella prosenttiyksiköllä aiemmasta esityksestä. . . – Puolen prosenttiyksikön korottaminen kattaisi tästä vähennyksestä noin 2,3 miljoonaa euroa, Isotalus perustelee nopeasti muuttunutta kantaansa. . . . Kattorakenteiden kosteissa olosuhteissa on muodostunut lahovikojen lisäksi myös hometta. . . . . . Kari Viiperi LOHTAJA (KP) Lohtajan kunta jättää valituksensa Keski-Pohjanmaan maakuntakaavasta korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Sivu 17 Kyttäämiselläkin on kahdet kasvot Kotielämän kyttääminen on ilmiö, josta on vaikea puhua ääneen. . . . . . .2 Maakunta . . . . Lausuntopyynnössä ilmoitetaan, että tulevassa valtion budjetissa junaliikenteen ostoihin puuttuu 1,7 miljoonaa euroa. . . . . . . . . . Perjantaina Pietarsaaren talonrakennuspäällikkö Rune Hagströmillä oli esittää vasta vaurioiden syyt. Kuvitus: Clas-Olav Slotte Hirviset palkittiin s Keski-Pohjanmaan maakunnallisen yrittäjäpalkinnon sai tänä vuonna lestijärvinen Hirviset Oy. . .1-16 s Yksi päivä vuodesta on omistettu kokonaan isälle. . . Tätä mieltä olivat lisäksi Janne Jokela (kok.) sekä Sdp:n molemmat valtuutetut Ritva Himanka ja Tapio Alho. .11 Sää . . . . Näistä rataosuuksista Savonrata on hiljaisin. . . Kokemuksistaan puolestaan kertoo kymmenkunta lähinnä kerrostalokyttäämisen uhriksi joutunutta, joskin nimettöminä. .18 Tv, Radio . Sivu 3 Liikenne vaarassa loppua Valtion varoista ei riitä tukea Savonradalle Haapajärveltä perjantaina junankyytiin nousseet Eila ja Seppo Rintala pitävät henkilöliikenteen säilyttämistä tärkeänä. . . . . Kokkolan veroprosentti nousee. . . . Käytännössä tuen ehtyminen tarkoittaa, että VR joutuu lopettamaan henkilöliikenteen Savonradalta. . . . . . Liite Isästä riittää iloa Kakun jälkeen. . Paineita nostamiseen tuovat myös budjettiin merkittyjen investointien lainoittaminen sekä muutama tuore menoerä. . Kuva: Antti Savela Anne Saarikettu (KP) Ahdistavaa, nöyryyttävää, huvittavaa. Puolustusvoimien pelätään jopa sulkevan alueen kokonaan ulkopuolisilta. Muusta soveltuvasta käytöstä ei ole käyty neuvotteluja. . . . Äänestystä edelsi harvinaisen kiivastempoinen keskusteluja kommenttiruletti. Keskustalaisista Tuula Anttila, Jukka Palo, Arto Niemelä ja valtuuston puheenjohtaja Pentti Hyyppä äänestivät samoin kuin kokoomuslaiset ja demarit eli jäivät vähemmistöön. Ilmiö, jolle pitemmän päälle kykenee nauramaan. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Lauantai IRTONUMERO 1,20 € Nro 305 LAUANTAINA 8. . . . Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen yksimielisen ehdotuksen äänin 12 – 9. . .17 Sarjakuvat . . Yrityksen tuotannosta pääosa menee vientiin. . Kuva: Heli Saarela Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Liikenneja viestintäministeriö kaavailee tuen lopettamista Ylivieskan ja Iisalmen välisen radan henkilöliikenteeltä. . Vanhanen ei tiedä, missä kiskobusseja sitten käytetään, jos ei hiljaisilla radoilla. . . . . Sivu 13. . . . Isänpäiväilottelussa Isät, pahat ja pojat isän ja miehen roolia pohtivat Kom-teatteri, Kari Tapio ja Esko Salminen. . . . . . Päätöksessä myös Keski-Pohjanmaan liiton toivotaan lähtevän valitustielle. . . . . . . . . . . Kytättyjen ja kyttääjien on kuitenkin vaikea puhua asiasta ääneen. Myös vuokranantajat kyselivät kuulumisia, jos satuttiin samaan aikaan pihaan. . . . Vanhassakaupungissa asuessaan nainen muistaa koiran kytänneen häntä. . .9 Mielipide . . . . . . – Tekonurmen kastelemisen aiheuttaneen kosteuden lisäksi myös huono välikattorakenne on päästänyt vettä ja lunta rakenteisiin. . . . Sivu 4 Vattaja KHO:een äänin 12 – 9 Lohtaja kosii Keski-Pohjanmaan liittoakin valitustielle Sari Isaksson-Maunula moitti valituksen vastustajia takinkäännöstä. . . . Esko Salminen ja Komilaiset pohtivat miehuutta. – Pohjanmaan pikkukylillä naapurit kyttäilevät suurten omakotitalojen ikkunoista tiellä liikkuvia, jotka puolestaan arvostelevat taloremontteja ja toisten kukkapenkkejä, nainen pohtii vastavuoroisuutta. .12 Urheilu .
saakka. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. K-P:n Rintamanaiset: Johtokunta kokoontuu to 13.11. Kamerakerhon vuosinäyttely kirjastossa marraskuun ajan. Puheenvuorot mm. koulutus 20 v. Kokkolan Työttömät: Lentopalloa ke klo 20-22 Torkinmäen koulu. Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Avaus 4.11. Himanka Kansalaisopiston opistoteatteri esittää Heikki Toppilan näytelmän Auringonnousun maahan su 9.11. 2002 27 840 kpl Lukijoita 87.000 (KMT 2002) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Isänpäivän lähetyslounas klo 11.30-13 srk.keskuksen Alasali. Ohj. lastenkirj. Rantupirtillä avoimien ovien päivä ke 12.11. C. Kokkolan Eläkeläiset: Ma 10.11. ti 11.11. Eläkeliitto Kannus: Kahvitilaisuus ti 11.11. klo 19 Konservatoriolla. Kokkolan Seudun Diabetes: Pikkujoulu la 22.11. Omat vitsit mukaan. Kun tulee tilanteita, joissa pitäisi olla asiallinen, ei osaa, kun lasten kanssa höpsöttää kaikki päivät, hän sanoo. K-P:n osasto: Johtokunta to 13.11. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Toholammin puhallinorkesteri, johtaa Osmo Jämsä. Oulainen Iltamat la 8.11. klo 16-19 ilmainen influenssarokotus 65 v. klo 15-17 srk.keskuksen Kulmahuone, Torik. Pohjanmaan Syöpäyhd. Halsuan sotavet. Jouluaskartelua. Matti Aho, lit. VR Eläkeläiset: Tervakartanossa ti 11.11. Tillarigalleriassa. Tuomas Renvallin veistoksia ja Jari Janssonin maalauksia. Kokkolinna "Soivat lounaat", kaup.talon aula mape klo 11-13 Oppimisen ihme, Hakalax-talo ti klo 17 Kello viiden tee ja kahvi, Mäntykankaan koulu ti klo 9 Aamujousitukset. Kok. Osmo Vasala OULU (KP) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palvelujen laajuus pysyttelee ensi vuoden talousarvion mukaan suunnilleen tämän vuoden tasolla. ma, ti, to klo 12-18, ke ja pe 1015. Johtokunta. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. klo 10 perhemessu Kokkolan kirkko. Oklan Eläkekerho: Tapaaminen ma 10.11. 1000 pussia. klo 19 Kruununvoudintalolla. Pikkupaketti. (06) 723 4481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . 1-3 d, p. klo 18 Tuomasmessu Kokkolan kirkko, toimittaa Asmo Koskinen. Taidehalli Artis on auki ma-to 9-20, pe 98, la 9-13, sis.käynti kirjaston tai kaupan kautta. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Mari KaasinenAnnanperä joht. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Taidehalli Artiksessa Pedersören Pännäisissä näyttely nimeltään Tarua ja totta 28.11. (06) 827 2234, . klo 15-16.30 naiset, 16.30-18.30 miehet. Alakerrassa Ylivieskan alueen kuvantekijät ry:n syysnäyttely. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . klo 10 urheilutalolta. Musiikin ammatill. Maanantaina Kokkolassa pohditaan asuntomessuja. Sopimuksen ovat hyväksyneet periaatteessa kaikki 41 jäsenkuntaa. Pohjanmaan Syöpäyhd. Kärsämäki Tanssin, tarinoiden ja tunnelmien ilta, Routa-ryhmän näytös la 8.11. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Kesän kylpylälomasta. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Myyjäistavaroita voi tuoda Neuvonta-asemalle. klo 19, pe 14.11. 1. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Kaustinen Kansalaisopiston luento Äiskä, iskä ja pienet piltit ke 12.11. Timonen. Ke klo 14 Tervakartanoon tanhuja laulukerho. Platinaiset: Palaveri to 13.11. Poutiaisen perheeseen kuuluu aviomies Raimo Poutiainen, joka on YIT Industrian toimitusjohtaja. klo 18 Tervakartanon Juttutuvassa. Elokuvakerho Outolempi esittää su 9.11. Ei ainakaan heidän omissa juhlissaan, kertoo internet-sivusto teenhollywood.com. Ilm. Vilhelmiina käy kolmatta luokkaa, ja lisäksi perheessä on kolme koiraa. Jukka Jukkola Toholampi Aila Peltoniemen taidekäsityönäyttely "Tekevältä ei työ lopu" ja Timo Peltoniemen puusorvauksia kunnantalolla 28.11. Himangan Eläkeläiset: Kerho vanhustentalon kerhohuoneella ma 10.11. Pohjanmaan Syöpäyhd. Järj. Muistihäiriöisten omaisille ja läheisille keskusteluryhmä ti 11.11. Ilm. Sairaanhoitopiirin investoinnit tekevät 14,3 miljoonaa euroa, joista rakennusja korjausinvestointeja on 5 miljoonaa euroa, 7,8 miljoonaa euroa koneja laiteinvestointeja ja 1,4 miljoonaa euroa tietojen käsittelyyn liittyviä investointeja. täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville. Rokotuspaikka terveyskeskuksen päätoimipiste alue 1, Mariankatu 28. Sairaanhoitopiirin toimintatuotot ovat talousarviossa ensi vuonna 295,7 miljoonaa euroa ja toimintakulut 284,3 miljoonaa euroa. Isänpäivän kirkkokonsertti su 9.11. Kokkotupa: Ma 10.11. klo 18 Tervakartanon Juttutupa. Rolf Mäkelän esitelmä. klo 12, johtokunta klo 11 Roimantalo. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Kaupunki soi, järj. klo 11 Lähetyssopessa. klo 13 Sirkka ja Viljo Tuoretmaalla. Av. klo 9 Roimantalolta. Sana: Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä. klo 11.3014 seurakuntakodilla lähetystyön hyväksi. Linja-auto kiertää Kokkola, Kälviä, Lohtaja, Himanka, Kannus. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Tietovisa joka ke klo 13, joka toinen vko vet. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,28 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Himangan Sotavet., naiset ja kannattajajäs: Kahvitilaisuus ma 10.11. Poutiainen työskentelee 3–5-vuotiaiden osastolla, jossa on kolme vastuuihmistä sekä apuhenkilöitä. Vuodeosaston hoitojaksojen määräksi arvioidaan 65 800, missä on vähennystä 2,4 prosenttia kuluvan vuoden tasosta. Joht. saakka, Carola Finnbergin ja Carina Viklund-Östmanin yhteinen näyttely. Kokkolan Latu: Kuutamokävely su 9.11. Lapset ovat tärkeitä ja toivon, että heillä menisi elämässä hyvin. Lasten runoja esillä kirjastoviikon ajan. Myös Justus Sarisalon pysyväisnäyttely. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . klo 17 teemana Iloa ja mielihyvää. 040-5174903 25.11. Torikööri: Ystävien kanssa laulamaan la 8.11. Pikkujoulu su 23.11. Työttömien ruokailu ma-ke ja pe klo 11-12.30. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. OP:n kerhohuoneessa. päivittäin klo12-16. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . K-P:n osasto: Kerhoilta ti 11.11. "Lähimmäinen lämpimästi", MSL-luento, Kauko Holsti. Tervakartanon Juttutupa. Lähtö Kempeleelle römppäjuhlaan 13.11. Kokkolan Seudun Diabetes: Diabetespäivän vietto pe 14.11. – En voisi ajatella elämää ilman perhettä. Ilm. Ensimmäinen puherooli ei kuorolaista kauhistuttanut. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Johtokunta kokoontuu koulutustalolla ti 11.11. Hoitajat tulevat myös töihin porrastetusti, joten kaikki hoitajat eivät ole aina töissä samaan aikaan. Järj. Pietarsaari Malmin talolla näyttely Hameen alla...23.11. Isänpäivä. klo 19. mennessä. K-11. Ilm. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. klo 18 Nordean tiloissa, Mikko ja Teuvo laulattavat. Kuulopalvelua ke 12.11. Hurvattomuus on positiivinen ominaisuus, joka on rohkaissut Poutiaista kulttuuriharrastusten pariin. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. klo 13. klo 17 Medirex, vapaa-aikakeskus. 41. Kälviä Isänpäivälounas su 9.11. klo 19, ti 18.11. klo 12 Linnusperäntie 5, Holm. Joht. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Su 9.11. klo 19, minkä jälkeen musiikkia Vysotskin hengessä teatteriravintolassa, esitt. Myös vuodeosaston hoitopäivien määrän arvioidaan vähenevän samassa suhteessa eli 328 100 päivään. R. Kuva: Päivi Savela POPMUSIIKIN menestyjät Pink ja Christina Aguilera eivät ole puheväleissä, eikä kumpaakaan erityisemmin huvita edes nähdä kilpasiskonsa naamaa. Tulisiko sinusta Kokkolassa järjestää asuntomessut, sitä kysymme nyt Keskipohjanmaan verkkopalvelussa. Pianoja hanurisäestys. asti sekä laivanvarustajan koti ja teemanäyttely. Matti Ahon ja Asmo Koskisen työhön siunaaminen. (06) 827 2000 ark. Ti klo 11 tanhut, laulu Snellman-koti. Päivittäinen veren tarve Suomessa on n. Poutiaiset muuttivat Ylivieskaan vuonna 1980, jolloin Toivolan päiväkoti avattiin. klo 10 Ullavan kirkossa. Olin sen jälkeen mukana muissakin Laurin produktioissa ja nautin päästessäni ammattiohjaajan ohjaukseen, hän sanoo. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Kokkolanseudun Kuulonhuolto: Kerhoilta ke 12.11. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . vohveleita. Selkäyhd: Jäsentapaaminen ke 12.11. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Konsertit: Opettajat estradilla ma 10.11. Poutiainen esitti muhkeaa, hattupäistä kapteenin rouvaa Sanny Kortmanin koulussa. klo 15.30 Neuvonta-asemalla. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Riku Immonen & Marjo Laakkonen, nuorten ryhmiä. Päivähoitopaikkojen käyttöprosentin pitäisi olla lähellä sataa, Poutiainen harmittelee. klo 14 kirkossa. Leila Riihijärvi & Veikko Krekilä. Kymmenisen vuotta hän on laulanut Leijat-kuorossa mutta pitää tällä hetkellä sapattivapaata kuorolaulusta. klo 13. klo 18 Hirvikosken kurssikeskus, Toholampi. K-P:n MTY: Oma-apu itsehoitoryhmä la 8.11. Tilaisuuden ovimikko sai erityisohjeet olla päästämättä Aguileraa ovesta sisään. entiseen aikaan. Ostosmahd. klo 14, P.sillank. klo 19 Työväentalolla. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. www.outolempi.kpnet.com Kokkolan Nuorisosoittokunnan perinteinen Isänpäiväkonsertti su 9.11. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Lea Joensuu. Su 9.11. ja naiset: Kahvitilaisuus ti 11.11. klo 19 Keskuskoululla. yhteistyössä Kotien Puolesta Keskusliiton kanssa. 0204 52 7633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . O. klo 11 jumppa, pidro, käsityöt, lukuja kesk.piiri. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. klo 19. Eläkeliitto Lohtaja: Kuukausitilaisuus to 13.11. Eija Kinnunen, hanuri, Mauri Takalo, mandoliini, Erkki Ala-Mattila, basso, Eero Sundman, rummut. Ruokailun vuoksi sit. ma klo 13-16, ti, ke, pe klo 13-20, to klo 11-16. klo 19 kirkko, juonto Risto Viiperi. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Vastaajia kysymykseen tuli 281. klo 9.30 Tervakartanossa. Perhonjokil. Kokkolan Kalevalaiset: Kruununvoudintalolla ke 12.11. klo 13 Koulutustalolla. Kälviän Mieslaulajien Isänpäivän viihdekonsertti koululla su 9.11. Valokuvanäyttely "Kaupunginosat tutuiksi" kaupungintalon ala-aulassa 14.11. Ohj. Alavieska Pertti Mustosen lyijyja pastellitöitä kirjastossa marraskuun ajan. On isot ryhmät eikä sijaisia ole saatavissa. klo 18 Pohjankylän koulu, Marttilantie 6. Kokkola Teatteri Iltatähdessä Voi Kuusipuu, ensi-ilta la 8.11. Järj. Keski-Pohjalaisten Joulu myyntiin. Kun aikaisemmin 3 hoitajaa kohti oli 15 lasta, sama määrä hoitajia hoitaa nyt 22 lasta. Kokkolan Erbin pareesi yhd: Pikkujoulu 30.11. Vielä ti 11.11. Viklund-Östman maalaa akvarelleja. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Eläkeliitto Kälviä: Jouluruokailu kulttuuriopistolla pe 28.11. Ilm. Pauli Ylitalo. klo 12, kahvit klo 11.30, ruokailumahd. klo 19 Halkokarin muistomerkiltä Rastimajalle. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . klo 15 Rebecka. Aho p. Virpi, p. Hammashoitolasta ja asuntolasta tehtiin päiväkoti, ja päiväkodin henkilökunta ompeli verhoja ja lakanoita kirvesmiesten tehdessä muutostöitä. Lasten parhaaksi toimiminen on Poutiaiselle tärkeää. 050-3409784. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Pekka Pitkänen, Aira Pollari, yhteisnäyttely Galleria Justus, Asematie 1, 23.11. Tuure p. Kokkolan Sydänyhd: Leikattujen kerho ke 12.11. K-P:n osasto: Osallist. Hannu Kuusniemi, kantt. Ohjelmassa kansanlauluja ja ikivihreitä. Kokkolan kaupunginteatterissa Mobile Horror ensi-ilta la 8.11. Hyvää tekevä konsertti ke 12.11. Toimintasuunnitelman mukaan avohoitokäyntien määrän tavoite on 394 000, missä on vajaan prosentin lisäys kuluvan vuoden suunnitelmaan. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Terttu Koivisto. – Nyt lasketaan vain käyttöprosentteja. Punainen Risti, Kokkolan Veripalvelu, Isokatu 2. Bja C-orkestereita, Pasi Ojala joht. Kokkolan Sydänyhd: Pikkujoulu Sokojan kylätalolla la 22.11. Tilaisuus on kaksikielinen. Esa Ruuttunen baritoni, Maria Ojamaa oboe, Jarmo Paloniemi sello, Tomi Nietula piccolotrumpetti, Nivalan Sekakuoro, Haapaveden kamariorkesteri joht. Näkövammaiset ja Perhonjokilaakso-äänilehden lukijat. saakka. Keilailua to klo 15. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. Pink oli suunnitellut menevänsä Aguileran after-show-juhliin lontoolaiseen yökerhoon, kunnes hänelle selvisi, että hän ei ole juhlien vieraslistalla eikä tervetullut muutenkaan. Raili p. kultt.lautakunta. Lohtaja Su 9.11. Jumala teitä kaikkia siunatkoon! Kirsti Siljander Mikä on korkein Suomessa kautta aikojen mitattu yölämpötila. klo19 Pitkänsillank. Kokkolan Kuvataideyhd: Pikkujoulut ke 12.11. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Jatkossa joka ke klo 18-19.30 n., 19.30-21.30 m., joka su klo 15-16.30 n., 16.30-18.30 m. Kannus Erkki Räsänen, Henry Räsänen: Eino Leino Elegia su 9.11. klo 7–16.30. Vuorossa Halkokari, Mesilä, Koivuhaka ja Ykspihlaja. Kokkolan Sotavet. Ritva Göös. Haapajärvi Taidekaappi Afrikka -lastennäyttely, maalauksia ja veistoksia Keniasta ja Tansaniasta kaupunginkirjastossa marraskuussa. Kirsti tai Tenho. Pieni lahja mukaan pukin konttiin. Eteläväylä, Kokkola. Ke tietokisa. Ylivieskan seudun taideyhdistyksen YSTY:n 40-vuotisnäyttely 10.27.11. Hengitysyhd: COPD-ryhmä kokoontuu ma 10.11. klo 18.30. klo 12 srk.kodissa. Tutustuminen Käsityön ystävien toimintaan. Leila Poutiainen viettää syntymäpäiväjuhlaa tänään lauantaina kello 13–18 kotona Viireläntiellä. Pink ja Aguilera toimivat kovalla alalla, mutta kummallakin tuntuu vallan merkillisen hyvin riittävän energiaa myös kiukutteluun.. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Vastaus sivulla 16. 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. Luonnon yksityiskohtia vesiltä ja rannoilta, Kari Tuominiemen valokuvanäyttely marraskuun ajan Tapion Tuvalla. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Paikkavar. Nivala Konkreettisia maalauksia ja grafiikkaa, Ernst Mether-Borgströmin ja Sam Vannin näyttely 11.-28.11. Kuorolaulusta hän siirtyi näyttelemään, kun ohjaaja Lauri Koski pyysi Leijoista laulajia YTY-teatterin näytelmään. Tällöin ei kuitenkaan oteta huomioon tänä vuonna toteutettua leikkausjonojen purun erillisrahoitusta. klo 16, valitaan varamies. Esitelmätilaisuus aiheesta Rentoutus, esitelmöijä luontaisterapeutti Lea Joensuu Palvelutalo Kotikartanossa, Armink. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. 8648361. Iin Pelimannit, piipsjärvisten omaa ohjelmaa. klo 18. klo19, la 15.11. Tarkemmin lehti-ilmoituksessa. Aihe Rentoutus, luontaisterap. Seur. Heinonen, A. 2 riviä, sis. Heikki Mäki-Tuuri, Kansanelämää ennen ja nyt -akvarellinäyttely kunnan aulassa marraskuun ajan kirjaston ja kunnan aukioloaikoina. Dementiaa sairastavien omaisille virkistysilta Tervakartanossa ma 10.11. Finnberg maalaa öljyllä ja pastellilla, C. menn. klo 11 Kokkolinnan baariin, Isokatu 1. klo 19 kirkko. Lohtajan Sotainv., naiset ja ystävät: Päiväkahvit ma 10.11. Aili Marjatta Niemelä. Ylivieska Pohjoisen lanka, Hulda Leifsdottirin huovutustöiden näyttely 15.11. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Mehut. Lestijärvi Isänpäivän konsertti su 9.11. klo 12 Ainali, Seija ja Sauli Rahkola. Järj. Ullava Runopiirin antologian Muistojen porraspuilla -julkistamistilaisuus su 9.11. ti 11.11. Lauluja soitinyhtye Raahe sol. Sievi Pudasjärven kirkkokuoron konsertti su 9.11. klo 17.30 alk. klo 19 yläasteella. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . klo10-17. Veteli Sanan ja musiikin ilta su 9.11. Lapset pitävät hurvattomana Leila Poutiainen nauttii kodin hiljaisuudesta. musiikkilukion oppilaskunta Unicefin hyväksi. klo 19, Kamun kannat kattoon ke 12.11. Tarvainen. klo 19 Snellman-sali. Bussi kaupungista klo 18. Saarn. Muutettuaan vuonna 1980 Ylivieskaan hän lauloi Musiikin ystävissä lähes sen lopettamiseen saakka. Solarplexus: Tapaaminen Palvelutalo Kotikartano, Armink. klo 15 Bio Rex Kokkola Zhang Yimou: Hero (Hongkong/Kiina, 2002) 98 min. klo 19, pe 21.11. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie, 69700 Veteli . Hän on myös perustajajäsen Osuuskunta Kototuotteessa, jonka edesmenneen toiminnanjohtajan Inkeri Pehkosen kanssa hänellä oli yhteinen lastenvaatemallisto Popeli. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Käsityöjaosto ke 12.11. Su 9.11. Näyttelemisen lisäksi Poutiainen käy laulamassa Ylivieskan karaokekerhossa, jonka perustajajäseniä hän on. 16.11. Av. Eläkeliitto K-P:n piiri: Toiminnanjohtaja koulutuksessa Lehmirannassa 17.-19.11. klo 13 laulua ym. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Eläkeliitto Kokkola: Sauvakävelyä ma 10.11. 14.11. klo 18.30. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Solarplexus ry. mm. klo 19 yläasteella. Päivähoitajan työ Simonpuiston päiväkodissa sekä perheen iltatähti pitävät hänet nuorekkaana. K-P:n ammattikorkeakoulu ja Konservatorio: ma-pe klo 12-13.30 opet.rav. klo 16.30. Juont. Kokoelmaan kuuluu maalaishenkisiä lastenvaatteita. 8315164. saakka. menn. klo 19. 16.11. Ti hernekeittoa ja klo 13 yhteislaulua. klo19, la 22.11. klo 19.30 kk:n koululla. Toivolassa oli mahtava yhteishenki samoin kuin Simonpuistossa. 4:19 Aurinko nousee: Kokkolassa 8.29 (pimeys päättyy 7.34), Helsingissä 8.00, Utsjoella 9.14 Aurinko laskee: Kokkolassa 15.52 (pimeys alkaa 16.47), Helsingissä 16.07, Utsjoella 14.36 Nimipäivät huomenna: Teuvo, Teodor ja Theo, ortodokseilla Pirkka, Matja, Eija ja Eini. Säännöllinen luovutus takaa riittävyyden. Makkelikerho: Tapaaminen ti 11.11. Järj.Kokkola-Seura. Pedersöre Ruots. Ensi vuoden talousarvio perustuu 196,5 miljoonan euron jäsenkuntalaskutukseen, missä on 5,1 prosentin (9,6 miljoonan euroa) kasvu. Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. saakka, auki ma-pe klo 7-18. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.1.2003 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € € 12 kk 189,00 12 kk 203,00 6 kk 96,50 6 kk 104,45 4 kk 65,00 4 kk 73,50 3 kk 49,25 3 kk 55,30 2 kk 33,50 1 kk 18,65 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Lentopalloa ti 12-13 urh.talon lentopallosali. klo 19 Pännäisten kirjastossa. A-orkesteria. Jäsenkuntien ulkopuolelle myytävien palvelujen kasvuksi arvioidaan 11,2 prosenttia. Gal. Nimipäivät tänään: Aatos ja Styrbjörn, ortodokseilla Mikael, Miihkaili, Mikko ja Raafael Tänään 50-vuotias Onnittelut Lauantaina 8.11.2003 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Menolista keskipohjanmaa.net Viikon kysymys s viikko 45 Kiitokset Sydämestäni teitä kaikkia kiitän, kun muistitte minua monin tavoin täyttäessäni 50 vuotta. toimistoon. Kuntien laskutus kasvaa 5,1 prosenttia Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toimintaja taloussuunnitelma: Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Ylivieskalaisen Leila Poutiaisen 50-vuotissyntymäpäivä on tullut monelle tutulle yllätyksenä. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Sinikka Löfrothin käsityönäyttely Lähetyssopessa pe 14.11. "Muistuttipa heidän juoksunsa kuuta korkeuden sininiitulla", Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen maailmankuva, tutkija Tiina Kukkonen Ikääntyvien yliopistossa ke 12.11. klo 12 Halsua-talolla. Hakemukset Raija Holappa p. Suurin muutos työvuosien aikana on päiväkotien ryhmäkokojen muuttuminen. Sairaanhoitopiirin johtajan Pekka Silvolan kuntayhtymän hallitukselle esittämässä talousja toimintasuunnitelmassa nojataan tiukasti jäsenkuntien kanssa käytyihin sopimusneuvotteluihin sekä kunnallistalouden tilannearvioon. Ala-Ähtävän kirjastossa meriaiheinen näyttely, joka on rakennettu yhteistyössä koulun kanssa. klo 18.30 Tervakartanon Juttutuvalla. 8313288. – Olen pysynyt hurvattomana. saakka kaupunginkirjastossa. 09-6866 8633 viim. klo 18 diaesitys "Luonto Suomen taiteessa", kuvaamataidonopettaja Ritva Kinnunen. klo 11, piiristä Liisa Patana. Kotitarvepelimannit. Sokeain viikon tapahtuma ja Isänpäivän juhla. eläkeläisten kirkkopyhän ja isänpäivälounaan yhteydessä srk.kodissa. saakka. Av. Päiväkodin etupäässä eskarilaisille tarkoitettuun Metsämörri-toimintaan osallistuvat aivan pienimmätkin, jotka jaksavat joka perjantai taapertaa noin puolentoista kilometrin Mörrimetsään. K-P:n Nuorisoseuran ja Kalevan Nuorten piiri: Kannuksen kaupungintalolle su 9.11. Kokkolan Työttömät: Edullisesti kuntosalilippuja vain työttömille. klo 12 Tervakartanon Juttutupa. Sitovat ilm. klo 19, Mia Huhta, piano ti 11.11. 2, ti 11.11. Pidro klo 9. Kokkolanseudun Keliakiayhd: Syysretki Maire Lammin kotileipomoon 15.11. Ohjelmistoon kuuluu Kerttu Kastellin tekstejä sekä lainattuja ja itsekehiteltyjä sketsejä, joihin he saavat ohjaaja-apua. Amatööri Autoilijat: Kokoontuminen ma 10.11. Pinkin päivä kauniille kostolle koitti viime tiistaina levy-yhtiön tähtensä kunniaksi järjestämässä juhlassa. Eläkeliitto Ullava: Ykkösalueen kirkkopyhä su 9.11. klo 14-16 Varaventtiilissä. Kokkolanseudun kuulonhuolto ry. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Käsityöja kulttuuritoiminnassa on viime aikoina ollut hiljaiseloa, sillä sisarenkaltaisen ystävättären poismeno tuntuu edelleen. Perheen vanhin poika on armeijassa ja toinen poika on lukiossa. Timo Hannula. Yhdessä Maire Takalon kanssa hänellä on kahden naisen Porstut-teatteri, joka on esiintynyt viisi vuotta erilaisissa tilaisuuksissa syntymäpäivistä pikkujouluihin. Järj. Jouko Klemola, Irma Vanhala, Asko Typpö. Ollqvist p. Kokkolan Filatelistit: Koulutustilaisuus la 8.11. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Kokkolan Eläkkeensaajat: Pikkujouluun Keiteleelle 4.-5.12. Naistenmessuille 29.11. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . klo 18 Chydenius-luento Kaarlelan kirkko “Anders Chydeniuksen perintö oppaana huomiseen”, Peter Kankkonen. Airola, S. Ylivieskatalo Akustiikan näyttelysalissa. ilm. 2, ti 11.11. menovinkit etukäteen. klo 19 Kansantaiteenkeskuksessa. klo 11-13 isänpäivän lounas srk.kodilla. Yhdistykset Puolet vastaajista tapaa isän (KP) Noin puolella Keskipohjanmaa.netin kysymykseen vastanneista on mahdollisuus onnitella isää henkilökohtaisesti sunnuntaina. klo 18. Poutiainen on näytellyt kolmena kesänä Niemelänkylän kesäteatterissa. Lasten vaatteiden kirpputori päiväkoti Mäntylässä 10.–13.11. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . – Minulla oli ollut salainen haava päästä näyttelemään. Vähävaraisille suunnatun ruoka-avun jakelu ti ja pe klo 8-15, omat kassit mukaan. ja naiset: Tupapäivä Tervakartanossa to 13.11. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Hän on tyttönimeltään Huumo ja syntyisin Kalajoelta, jossa hän lauloi Soilat-kuorossa heti kun sitä oltiin perustamassa. Renlundin museon Roosin talossa 14.12. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Avoin kaikille. Ilmoitushinnat 1.1.2003 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Valmistettavan aineiston korotus 0,07 € / pmm Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. 0400-633054. Kalajoki Reijo Lumisalmen Lauluja-konsertti su 9.11. klo 19 Piipsjärven NS:lla. Folkhälsan i Nedervetil: Uintia ja sauna urh.kentän uimaranta Alaveteli la 8.11. Omaishoitajat: Omaishoitajaloma Kaustisen kansanlääk.keskuksessa 30.11.-5.12. Amatööri Autoilijat: Kuoroharjoitukset alkavat kesk. Kerstin Lundberg Hahn luennoi ti 11.11. Pyhäjoki Muotoja ja tyyliä -näyttely kirjastossa marraskuussa. Taimi Tunkkarin havaintoesitys pellavan kehruusta ym. lomamatkan vuoksi. Sopimustasoa tarkistetaan osapuolten välisissä neuvotteluissa kesken sopimuskauden joko ylöstai alaspäin, jos laskutusperusteisiin on tullut vähintään kolmen prosentin muutos. Joni Virtanen, Jättö, valokuvia K.H
54:stä alkuperäisjäsenestä viisitoista jäljellä Sotainvalidien veljesliiton Kruunupyyn-Öjan osasto 60-vuotias Veteraanien lauluryhmä esiintyi sotainvalidien veljesliiton Kruunupyyn-Öjan osaston 60-vuotisjuhlassa perjantaina Kruunupyyn seurakuntatalolla. Kunnalle olisi tietysti edullisin asukas, joka maksaa paljon veroja, mutta ei sairasta eikä käytä muitakaan palveluja. Sitä eivät muut ehkä ole huomioineet laskelmissaan, kunnanjohtaja Kalevi Lindfors perustelee. Siksi tämäkin juhla järjestettiin, Sundström korosti. Mäkelä perusteli 200-300 euron stipendin maksamista toisella paikkakunnalla opiskeleville samaan tapaan kuin Perhon kunnanhallitus: Stipendiä tarvitaan vastavetona kaupungeille, jotka tarjoavat kirjansa muuttaneelle etuna muun muassa edullisempia joukkoliikenteen matkoja. Tällöin maksetun stipendin jälkeen kunnalle jäisi muutaman satasen hyöty, joka saattaa kuitenkin huveta muita ikäluokkia suurempiin kuluriskeihin. Kouluja sosiaalitoimessa pienet lapset ja vanhukset tuovat eniten. Kaikki pakkaa kasautumaan isoihin kaupunkeihin. Pihtiputaan palopäällikön Kauko Hakkaraisen mukaan syttymissyynä oli lasten tulitikkuleikit tilavassa päätyhuoneistossa. Tunnelmaa hallitsi arvokkuus ja vakavuus. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Heimer Lindvall. Yli 60 vuoden takaisia tapahtumia tilaisuudessa muisteltiin sanoin, mutta ennen kaikkea lauluin ja runoin. Varsinainen suuroperaatio on ollut lapsilahja, jota Halsua maksaa 2 000 euroa jokaisesta uudesta syntymäparkaisusta. – Olemme saaneet paljon tukea yhteiskunnalta kaikkina vuosina. Valtio tukee Savonradan samoin kuin muiden hiljaisten ratojen liikennettä eri puolilla maata. Kaustisella opiskelijastipendin käyttöön ottamisesta teki aloitteen torstai-illan valtuuston kokouksessa kunnanvaltuutettu Antti Mäkelä (kesk.). Halsuan sanaan voitaneen luottaa, sillä se on asukkaiden houkuttelussa "vanha kettu", joka ei myrkkyä syö. Kaupungin mukaan aikatauluja on viime vuodet kehitetty aiempaa paremmin yhteensopiviksi Pohjanmaan ja Savon radoilla kulkevien pikajunien kanssa. Asukaskilpailu jatkuu varmasti muodossa tai toisessa, eikä sitä paheksuta, jos edun saajat ovat vähäosaisia. Heidän keski-ikänsä on 82 vuotta. Mutta miten käy opiskelijastipendin, kun sitä ryhdytään maksamaan kaikille vuosittain ilman opintomenestykseen viittaavia erityisperusteluja. Kaikki talon asukkaat evakuoitiin. Aikoinaan Halsua avasi pelin kuntien välisessä kilpailussa tarjoten rakentajille markan tontteja. – Kunnalle eri-ikäisillä asukkailla on valtionosuuksissa eri arvo. Kätevä sillä on matkustaa, Seppo tuumaa. Niille ei ole osoitettu muuta käyttöä. Olemme saaneet sen, mitä tarvitsemme. Hän näkee junaliikenteen lopettamisaikeissa myös laajempaa poliittista näkemystä. VR Henkilöliikenteen päällikön Ari Vanhasen mukaan tilanne on sikäli problemaattinen, että parhaillaan Tshekissä tehdään 16 kiskobussia juuri hiljaisille radoille. Kuva: Anne Saarikettu Urpo Nykyri (KP) Taistelu opiskelijoiden pitämisestä kirjoilla kotikunnassaan kiihtyy. Kunta järjesti heille majoituksen ja muonituksen sekä perusti kriisiryhmän. Ylivieskan kaupunginsihteeri Tapani Vierimaa kertoo, että Ylivieskan kaupunki ottaa kantaa henkilöliikenteen säilyttämiseen 17. marraskuuta liikennetyöryhmän käsittelyn jälkeen. Kilpa opiskelijoista kuumenee Perho uskoo stipendiin, Kaustinen pohtii, Halsua epäilee Kari Viiperi KINNULA (KP) Tulipalo tuhosi neljä rivitalon kymmenestä asunnosta purkukuntoon Kinnulassa myöhään perjantaina. Ministeriön tarve tarkastella hiljaisia ratoja uudelleen johtuu siitä, että valtio tulevassa budjetissa ei osoittanut tarpeeksi määrärahoja kaukoja lähijunien matkojen ostoon. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 Maakunta 3 Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Liikenneja viestintäministeriön aikomukset vetää valtion tuki Savonradan henkilöliikenteeltä kohtaa jyrkkää vastustusta ratavarren asukkaissa ja kuntien edustajissa. Siksi liikennettä tulee ehdottomasti jatkaa myös tulevalla valtion ja VR:n sopimuskaudella, koska henkilöliikenteen korvaaminen muilla kulkuneuvoilla tulee huonontamaan nykyisiä palveluja olennaisesti. Suunnitelma b meillä on se, että korvaavat syöttöyhteydet Ylivieskaan on turvattava tavalla tai toisella, Vierimaa kertoo. – Savonradan liikenteen lakkauttamisesta on puhuttu iät ajat. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. – Silti kaikkeen pitää varautua. Vanhanen toteaa, ettei kiskobusseille ole harkittu muuta käyttöä kuin kuljettaa matkustajia juuri hiljaisilla matkaosuuksilla. Ministeriön lausuntopyyntöä käsitellyt Haapajärven kaupunginhallitus torjuu heti tuoreeltaan suunnitelmat. Häntä ovat seuranneet Bertel Pomoell ja Age Tuisku ennen Göran Sundströmiä. Kruunupyyn-Öjan osasto on sotainvalidien veljesliiton ensimmäisiä osastoja Pohjanmaan piirin alueella. Vuoteen 1945 saakka puhuttiin Kruunupyyn paikallisosastosta, sen jälkeen nimeen liitettiin Öja. Kunta on kuitenkin ihmisiä varten, eikä ihminen kuntaa varten. Hans Skogin ja Rufus Backmanin haitarija viuluesityksen jälkeen tervehdyssanat lausui vuodesta 1991 lähtien osaston puheenjohtajana toiminut Göran Sundström. Halsuan lapsirahan verottaja on kertaluonteisena tulkinnut lahjaksi, joka nykyisen kokoisena on sallittu. – Luotan nyt siihen, että poliittiset vaikuttajat voivat kääntää valtion pään. Meiltä syrjäseuduilta viedään palvelu kerrallaan pois, Rintala kiteyttää. Hiljaisten rataosuuksien tukemisesta tehty sopimus valtion ja VR:n välillä päättyy vuoden 2004 lopussa. Perhon jälkeen Kaustisellakin harkitaan nyt opiskelijastipendin käyttöön ottamista, jotta opiskelijat eivät muuttaisi kirjojaan opiskelukaupunkiin ja veisi mukanaan asukaslukuun perustuvaa valtionosuutta. Kuusi huoneistoa onnistuttiin pelastamaan palolta ronskein ottein, kun talo katkaistiin poikki kaivurilla ja muilla järeillä maansiirtotyökoneilla. Haapajärven asemalla junaa Iisalmen kautta Helsinkiin odottavat Seppo ja Eila Rintala Oksavalta eivät ylläty uutisesta. – Se on sitä keskittämistä. Haapajärvi toteaa kaupunginhallituksensa yksimielisellä päätöksellä, että Savonradan henkilöliikenne on olennainen joukkoliikenneyhteys alueella. Hän toi esille muun muassa sen, että useimmat osaston jäsenistä ovat jo vastanneet viimeiseen iltahuutoon. Onko se verotettavaa tuloa, josta aiheutuu byrokratiaa, vaikka opiskelijan tulot jäivätkin alle verokynnyksen. Hälytys tehtiin Keski-Suomen hätäkeskukseen minuuttia ennen iltakahdeksaa. Se olisi kuitenkin sääli, sillä monelle junasta on apua. Tilaisuutta varten Kruunupyyn kirkonkylän seurakuntatalolle oli kokoontunut yhteen noin 50–60 ihmistä. Niin kauan kuin meitä on elossa, haluamme kokoontua yhteen. Matkustajat ja kunnat vastustavat Ministeriö aikoo lopettaa henkilöliikenteen Savonradalta Anne Saarikettu KRUUNUPYY (KP) Sotainvalidien veljesliiton Kruunupyyn-Öjan osasto vietti perjantaina pienimuotoisesti ja lämminhenkisesti 60-vuotisjuhlaansa. Vierimaa toteaa, että kummoinen ennustaja ei tarvitse olla, jos arvaa, että hallitus tuomitsee suunnitelmat ja vaatii liikenteen säilyttämistä. Se on nähdäkseni selvää, että VR ei voi liikennöintiä harjoittaa, jos valtiovalta ei myönnä riittävästi tukea, Vanhanen miettii. Musiikkiesityksistä vastasi myös veteraanien oma lauluryhmä. Rivitalosta paloi neljä huoneistoa Tulitikkuleikit syttymissyy:. Suuri kysymys on, jäävätkö ne turhan pantiksi, jos liikenneministeriön suunnitelmat toteutuvat. Lautaverhoiltu, vuonna 1975 valmistunut rakennus sijaitsee kunnan keskustan tuntumassa lähellä vanhaa Shelliä. Tavalliselle opiskelijalle vuosittain tilille tipahtavalla 300 euron "stipendillä" olisi niin huomattava merkitys, että se ilmeisesti pidättelisi kotipaikkakunnan vaihtamista. Myös Halsualla on pohdittu opiskelijastipendiä, mutta todettu laskelmissa, ettei sen käyttöön ottaminen operointikustannukset ja riskit huomioiden kannata. Puheenjohtaja oli iloinen siitä, että myös osasto on kyennyt tukemaan jäseniään: omilla rahoilla on rahoitettu esimerkiksi sataprosenttisesti invalidisoituneiden omakotitalojen rakentamista sekä ostettu invalidiauto. Vuotta aiemmin kuin Kruunupyyssä ehdittiin perustaa osastot Vöyrille ja Pedersöreen. Halsua laskee saavansa yhdestä opiskeluikäisestä nuoresta valtionosuutta verontasauksen huomioiden 701 euroa vuodessa. Vanhasen mukaan bussit tehdään sopimuksen mukaan ja kuljetetaan Suomeen. Vastaavasti Perhon kunta on laskenut hyötyvänsä valtionosuutena neljänumeroisen euromäärän. Kunnat ovat kilpailleet asukkaista myös maksamalla työmatka-avustusta niille, jotka käyvät ulkokunnissa työssä. Hänen mielestään sotainvalideja ja -veteraaneja arvostetaan Suomessa. – Kruunupyyn-Öjan osastoon on kuulunut kaikkiaan 54 sotainvalidia, joista elossa on 15. Paikalle saatiin Kinnulan, Kivijärven, Lestijärven, Pihtiputaan ja Kyyjärven palokunnat. Tämän kilpailun tyrehdytti verottaja tulkitsemalla avustuksen verotettavaksi tuloksi ja miinustaen sen vähennyskelpoisista matkakulusta. Sundströmin lisäksi juhlassa esiintyivät piirin puheenjohtaja Nils-Erik Nykvist, naisjaoston puheenjohtaja Rakel Wehkoja sekä Kruunupyyn kirkkoherra Markus Ventin
Anne Peranderia (krist.) huolestutti jokamiehenoikeudet. Sari Isaksson-Maunula (kesk.) kutsui takinkääntäjiksi niitä valtuutettuja, jotka äänestävät valitusta vastaan, mutta seisoivat aikaisemmin yhtenä ruotuna vaatimassa eri oikeuksia ja elinkeinoelämän kehittämistä. Sopimus kattaa yksittäiset tutkimukset, joita on 2030 vuosittain. Nykyinen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja jättävät paikkansa. Jäsenyyden kustannukset ovat olleet 23 000 euroa vuodessa. – Tuuliviiri minä en ole, latasi Seppo Niemelä takaisin Huhtalalle. Samalla kannalla oli Tapio Haasala (kesk.). – Yksi asia on saanut aivan kohtuuttoman suuren osan kuluvalla valtuustokaudella. Seppo Niemelä (kok.) kannatti Jukkolaa, mutta siihen asian käsittely hyytyi. Haapajärvikin korottaa veroa Antti Savela KÄRSÄMÄKI (KP) Kärsämäen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnan tuloveroprosenttia nostetaan yhdellä prosenttiyksiköllä 19,50:een. Esimerkiksi asuinrakennuksesta peritään 0,3 prosenttiyksikön maksu. puoluekongressissa. Yleisesti ryhmän johdossa on tiedossa isoja muutoksia. Elinkeinoelämän huomioon ottamisen vaatimusta Perander perusteli arvelemalla, että siviilit voisivat kehittää Vattajalle esimerkiksi luontomatkailua armeijan kanssa. Kiinteistöverot aiotaan säilyttää entisellään. – Mitään menetettävää ei ole. ”Tuuliviirejä ja takinkääntäjiä” Jouni Huhtala (kesk) puolestaan ei ymmärtänyt valituksen vastustajia: – Kantaa muutetaan kuin tuuliviiri, hän viittasi saman valtuuston edelliseen päätökseen, johon yksimielisesti kirjatut reunaehdot ympäristöministeriö kumosi kaksi viikkoa sitten. Valituksen kannattajat voittivat vastustajat luvuin 12 – 9. Ensi haussa virkaan ilmoittautui 13 henkilöä, joiden hakemukset ovat edelleen voimassa. Kaava merkitsee heikennyksiä jopa vuoden -58 rakennuslain aikaiseen tilan, valtuutettu Anne Perander vertasi. – Korotus tehdään vain ja ainoastaan ensi syksynä valmistuvan keskuskoulun takia. Siihen saakka psykologin tehtävät hoidetaan ostopalveluna Kokkolasta. Viime vuonna Suomessa rattijuopumusonnettomuuksissa kuoli 91 ja loukkaantui 1 012 ihmistä. Ehkä selkeimmin valitusta vastusti Pentti Hyyppä (kesk.) valtuuston puheenjohtajan paikalta. Siihen hupenee 5 miljoonaa euroa, minkä lainanhoitokuluihin uppoaa huomattava summa rahaa, Hokkanen kertoo. Kunnanhallitus päätti julistaa kunnansihteerin viran uudelleen haettavaksi. Haapajärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki luopuu Keski-Pohjanmaan liiton puolijäsenyydestä ensi vuoden jälkeen. Hän varoitti, ettei korkeimman hallinto-oikeuden kautta saada parannusta aikaiseksi. keskustaryhmän Arto Niemelä epäili valituksen merkitystä. Olipa ratkaisu mikä tahansa, se tukaloittaa kuntalaisten asemaa. Hän uskoo, että armeija kehittää Vattajaa ja luo sinne työpaikkoja. Kunnanjohtaja Riitta Hokkanen arvioi, että korotus tuo kunnan kassaan 240 000 euron ylimääräisen tuoton. Alahärmä maksaa lääkäreilleen suunnilleen tuplasti enemmän kuin esimerkiksi Kalajoki. Hänen luovuttuaan eivät ruotsinkieliset demarit ole saaneet Vaasan vaalipiiristä ehdokasta läpi. Kalajoen perusturvalautakunta julistaa viran haettavaksi. Hän pitää ajankohtaisen poliittisen katsauksen ja on samana iltana eli lauantaina juhlapuhujana paikallisosaston 100-vuotisjuhlassa, ruotsalaisella ammattikoululla. Nykyään Haapajärvi verottaa 18,50 prosentin mukaan. Hallintojohtaja Juha Uusivirta kertoo saaneensa sen käsityksen, että kaupunginhallitus olisi väsynyt liitossa ilmenneeseen suuntautumiskinaan. Ilmeisesti valtaosa valtuustosta allekirjoitti yhden Hyypän kommentin riippumatta siitä, mitä mieltä oli valituksen tarpeellisuudesta. Tarkkaa syytä ei osata sanoa. Klinikoilla työskentelee alan ammattilaisia, joiden taidot ja tietämys edustavat tämän päivän huippuosaamista – myös kansainvälisesti. Rakentamattomille tonteille kaupunginhallitus esittää 2 prosentin veroa nykyisen 1 prosentin sijaan. – Ei pusketa enää päätä karjalan mäntyyn, vetosi Seppo Niemelä (kok.), joka oli peruskysymyksestä samaa mieltä Hyypän kanssa: – Ruvetaan viimeinkin tekemään yhteistyötä. Oma äitiysneuvola sekä yksilöllinen raskauden seuranta täydentävät asiakaskohtaista huolenpitoa. Ruotsinkielinen ryhmä pyrkii tuomaan puolueessa esille paitsi omien alueidensa myös laajempia valtakunnallisia kysymyksiä. Vattajan alue on puolustusministeriöllä, ja sillä se pysyy. Sen pitäisi ajaa kunnan etua, ei jäsentensä. Kaupunginhallituksen jäsenistä Reijo Puranen (sd.) ei nähnyt veronkorotustarvetta ja hän esitti veronkorotuksista luopumista. Apulaisylilääkäri Heikki Haarakangas työskentelee osa-aikaisena, KursukangasHourula selvittää. Psykologi on Kalajoella yhden päivän viikossa. Tehostetulla valvonnalla pyritään lisäämään rattijuoppojen kiinnijäämisriskiä ja ennaltaehkäisemään alkoholin vaikutuksen alaisena ajamista. ”Vattaja-työryhmä on lakkautettava” Oma syrjäpolkunsa oli Janne Jukkolan (kok) puheenvuoro, joka lipsahti sivuun varsinaisesta pykälästä, minkä hän itsekin myönsi. Toisena vaihtoehtona on, että himankalaiset ryhtyvät käyttämään Kalajoen terveyskeskuksen röntgenpalveluja. Sillä on aina puoluehallituksessa edustus. (08) 466 622 Fax. Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle kaupungin tuloveron nostamista 19 prosenttiin. Kärsämäki nostanee yhdellä prosentilla Kari Viiperi LOHTAJA (KP) Lohtajan valtuusto kävi kiivastempoisen ja sävyltäänkin ajoittain kipakan keskustelun Vattajan asemasta maakuntakaavassa. Leena Kunnari ja Erkki Mattila ovat vakituisissa viroissa. Purasta ei kannatettu. – Ei sieltä kuitenkaan tule muutosta asiaan. Himangan kunnalle tehtiin tarjous röntgenpalveluista. Vattaja-työryhmän kohtalo ei ollut valtuutettujen käsissä, ainakaan tällä kertaa. Esimerkiksi asuinrakennuksista perittävä vero on Haapajärvellä 0,40 prosenttia kiinteistön verotusarvosta eli lähes maksimissa. – Sitä en ymmärrä, että väistelemme, peruutamme ja pyydämme anteeksi olemassaoloamme, Sisko Kiviniemi (kesk.) tuki Isaksson-Maunulaa. Mielipiteitä satoi puolesta ja vastaan tunnin verran ehkä ennätystahtiin, ja keskustaryhmä otti vielä vartin tuumaustauon ennen äänestystä. Ensi vuodelta Kärsämäki ennakoi 184 000 euron vuosikatetta ja 220 000 euroa negatiivista vuositulosta. Tästä pitää päästä kehittämään kuntaa. Sen ottaminen kiireellisenä päätöspykälänä muihin esille otettaviin asioihin olisi vaatinut yksimielisyyden. Hän uskoo, että ne menetetään koko alueella, ellei niistä saada merkintää maakuntakaavaan. Tarjouksen mukaan Kalajoen röntgenhoitaja käy Himangalla kahtena päivänä viikossa ja himankalaiset asioivat muina päivinä Kalajoella. – Vattaja-työryhmä ei nauti enää 100-prosenttista luottamusta. Kiinteistöverot Kärsämäki aikoo säilyttää ennallaan. Ylilääkärin virka taas auki SUOMEN liikkuva poliisi toteuttaa paikallispoliisin kanssa EU-maiden yhteisen rattijuopumusvalvontaiskun perjantaina ja lauantaina. Kaupunginhallituksen laskelmien mukaan kaupungin vuositulos uhkaa mennä pakkasen puolelle veronkorotuksen jälkeenkin. (08) 466 699 www.tapiontupa.com NOUTOPÖYTÄ KATETTUNA SU 9.11.2003 KLO 11.00?17.00 Väestöliiton lapsettomuusklinikat tarjoavat monipuoliset palvelut perustutkimuksista uusimpiin lapsettomuuden hoitomenetelmiin. Sanna-Mari ja Samuli Lepojärvi aloittivat juuri eurolääkäreinä. Turhaan sinne tuhlata voiteita. Puoluesihteeri Heinäluoma Pietarsaareen FSD:llä puoluekokous ja 100-vuotisjuhla Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen terveyskeskuksen ylilääkärin virassa syyskuun alussa aloittanut Tapani Saarela siirtyy terveyskeskuslääkäriksi Alahärmän kuntaan. – Terveyskeskuksen lääkäritilanne on tällä hetkellä aivan kohtuullisen hyvä, sillä siellä työskentelee 4,6 lääkäriä, kun virkoja on 5,5. – Ilman tätä rooliamme tuskin kielilaki olisi toteutunut nykyisessä muodossa, ex-kansanedustaja Mats Nyby sanoo. Ruotsinkieliset demarit valitsevat myös EU-parlamenttivaaliedustajansa sunnuntaina. Hoitoon pääsee soittamalla (08) 537 2560, Oulu (09) 6162 2531, Hki (02) 212 0800, Turku VÄESTÖLIITON LAPSETTOMUUSKLINIKAT OULU, HELSINKI, TURKU V Ä E S T Ö L I I T T O L a p s e t t o m u u s k l i n i k k a w w w .v a e s to li it to .f i Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Sosialidemokraattien puoluesihteeri Eero Heinäluoma vierailee Pietarsaaressa 15 – 16 marraskuuta pidettävässä FSD:n eli ruotsinkielisten sosialidemokraattien 90. Päätöksessä toivotaan, että myös Keski-Pohjanmaan liitto veisi asian samoin perustein korkeimpaan hallinto-oikeuteen. ”Valitus ei ole sodanjulistus” – Valitus ei ole sodanjulistus armeijalle. Kuusi kuukautta psykologina toiminut Merja Siren on irtisanoutunut virastaan, joka julistetaan auki ensi vuoden puolella. Lisäksi ryhmä on kunnanhallituksen nimeämä, ei valtuuston. Eräs puoluekongressin teema on EU, josta ulkoministeriön erikoisasiantuntija Folke Sundman alustaa. Valtuutettujen tehtävä on tukea lohtajalaisten oikeuksia. Mammografiapalvelut ostetaan Keski-Pohjanmaan Röntgeniltä. Kun asia tutkitaan, se selviää, Haasala painotti. Timo Pajunpää (kesk) yhtenä kahdestatoista valituksen kannattajasta toivoi, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös vihdoinkin lopettaa alituiset pulinat Vattajasta. Ehdotankin, että ryhmä lakkautetaan. Korotustarvetta perustellaan kaupungin heikentyneellä taloudella. Kuva: Jukka Lehojärvi Turun Yliopiston matemaattisluonnontieteellisessä tiedekunnassa on filosofian maisterin tutkinnon (matematiikka) suorittanut Camilla Hollanti, Turku (Kokkola).. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat Tutkinnot 4 Maakunta Lauantaina 8.11.2003 s KESKIPOHJANMAA Ravintolat Sekalaiset Hiekkasärkät, 85100 KALAJOKI Puh. Perusturvajohtaja Kaarina Kursukangas-Hourula on kuullut, että Saarelan lähdön taustalla ovat eurot. Lohtaja jatkaa Vattaja-taistelua Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen hyväksyttiin äänin 12 – 9 Valtuutettu Seppo Niemelä (kok.) esitti ettei Lohtajan kunta valita Keski-Pohjanmaan maakuntakaavasta
Yleensä lievät oireet Hepatiitti A-viruksen aiheuttamia ensioireita ovat lämpöily, ruokahaluttomuus ja pahoinvointi. Kokkonen, siunattiin haudan lepoon perjantaina 7. Virus voi tarttua myös läheisessä kontaktissa henkilöstä toiseen. Kuolleita Kulttuuri Konsertit Sekalaiset Teatterit Kokoukset Silloin kun jo olen täältä poissa, jää siunauksen sana elämään. Suoritettuaan filosofian kandidaatin tutkinnon Oulun yliopistossa hän siirtyi 1979 Kokkolan yhteislyseon lukion ja iltalinjan yhteiseksi matematiikan ja fysiikan vanhemmaksi lehtoriksi. Hoitoa annetaan oireidenmukaisesti. Niemi, joka oli syntynyt 11.3.1915 Lohtajalla, kuoli torstaina 6. Rokotuksiin varauduttu Toholammin ja Kokkolan seudulla muutama hepatiitti A-tapaus (STT) – Hepatiitti A:n aiheuttama maksatulehdus on yksi tavallisimmista ulkomailla tarttuvista taudeista, joka leviää pääasiassa ruoan, juoman ja huonon hygienian välityksellä. – Hepatiitti A on tämän ja viime vuoden aikana yleistynyt koko maassa paikoin epidemian asteelle. Molemmista terveyskeskuksista kuitenkin korostetaan, että paniikkiin ei ole aihetta. MSL-luento ja liitosta mukana Seppo Suominen TERVETULOA! TUOMASMESSU Su 9.11. Lapset perheineen Kokkolanseudun Hengitysyhdistys ry SYYSKOKOUS 17.11.2003 klo 18.00 Tervakartanon juttutupa. Lautakunta käsitteli myös Kiviojan koulun hankesuunnitelmia kahden vaihtoehdon pohjalta, joista halvimmasta vaihtoehdosta puuttuu erillinen ruokasali. Kokkolan Yhteiskoulun vtrehtoriksi hän siirtyi -61 ja toimi lyhyitä aikoja myös rehtorina. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. klo 18 Kokkolan Kirkossa Lapsille pyhäkoulu! Citroën C5 1.8i SX 26 900 E + Business Pack 850 E = 27 750 E + toim.kulut 550 E = 28 300 E. Tarkoituksena on parantaa poliisin tavoitettavuutta. Hän luotsasi aikuislinjaa taitavasti useiden muutosten kautta nykyiseen vakiintuneeseen muotoon ja oli koko ajan myös päivälukion rehtorin avustaja ja ratkaisi työssään hyvinkin hankalia työjärjestysongelmia. (Anna-Mari Kaskinen) Lämmin kiitos osanotosta ALLI BJÖRKBACKAN omaiset Rakkaamme Martti Oskari PAJUKANGAS s. Jostain syystä lievästi oikealle kaartuvassa mutkassa Korpintiellä rekan perävaunu karkasi loivassa alamäessä ja luisui kaataen ensin ajokaistan ja pyörätien välissä olevan koivun. Vastaava palvelu on ollut käytössä Ylivieskan poliisissa jo vuosia. Saukko, siunattiin haudan lepoon perjantaina 7. Anu perh. marraskuuta Kankaan kappelissa. Muistotilaisuudessa seurakuntakodissa puhuivat Aaro Kalliokoski, Leevi Partanen ja Eira Filppula. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 Maakunta 5 Fakta Kuolleita Hautauksia Kaustinen nipisti tonttiverosta KAUSTINEN (KP) Kaustisen kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen veroesityksen muutoksitta. Hän seuraa tehtävässä opiskelemaan lähtenyttä Maarit Saarelaa. Hepatiitti A-virus ei aiheuta kroonista infektiota tai pitkäaikaista kantajuutta. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. Tekstin mukaan "Kannustalojen toimitusjohtaja Mika Uusimäki ja Flextronicsin puolelta operatiivinen johtaja Hannu Hautala kehuivat kiinteistökaupan etuja ja mahdollisuuksia. Myös muuta vaihtoehdot otetaan vielä harkintaan. Maahantuoja Auto-Bon Oy. Kaipaamaan jäivät lähimpinä puoliso ja pojat perheineen. marraskuuta Nivalan kirkossa. Perävaunu pysähtyi omakotitalon pensasaidan kohdalle. Uudet jäsenet toivotetaan tervetulleeksi tutustumaan toimintaan. Joka tapauksessa Kokkolanseudun terveyskeskuksesta kerrotaan, että rokotuksiin on varauduttu. marraskuuta siunattiin haudan lepoon Ullavan kirkossa Matti Adrian Koski-Vähälä. Ylivieskalainen Kerttu Hannula, o.s. Antti Huhta, Pentti Seppä ja Leevi Partanen lauloivat Veteraanin iltahuudon kanttori Keijo Ahokkaan säestyksellä. A-hepatiitti itää noin neljä viikkoa. Potilaat pyritään myös eristämään kodeissaan taudin leviämisen estämiseksi, Ilkka Luoma selvittää. Pyhäinpäivänä 1. Lautakunta päätti samalla, että päiväkotisuunnitelma otetaan uuteen tarkasteluun ja yritetään karsia sen kustannuksia kaikilta mahdollisilta osilta. Esillä sääntömääräiset asiat. Omaiset ELÄKELIITON KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS Perhon palvelukeskuksessa 29.11.2003 klo 12.00. – Mutta kotimaassa on vähän unohdettu riskit, kun on totuttu korkeaan hygieniaan. marraskuuta Kalajoen kirkossa. Tämä oli kunnanhallituksen esitys, mutta ennen valtuuston kokousta ryhmät olivat yksimielisesti päättäneet, että palkkiot pidetään entisellään. Ylivieskasta saadut kokemukset ovat olleet pääosin hyviä. Nykyiseen verrattuna muutos tuli rakentamattomien asuntotonttien verotukseen, jota laskettiin 3,00 prosentista 1,00 prosenttiin. Yhtään varjopuolta he eivät järjestelyistä löytäneet." Tosiasiassa Hautala kuitenkin mainitsi valtuustossa kuultuna dia-esityksessään kolme haittaa: "Joidenkin työmatka pitenee, yksityisasioiden hoitaminen voi muuttua (joillakin henkilökunnastamme) ja tehtaan siirrosta aihetuvat kustannukset." Oikaisu KANNUS (KP) Kannuksen valtuuston kokousuutisessa (KP 7.11.2003) kirjoitettiin, että luottamushenkilöiden palkkioita korotettiin kolme prosenttia. Iltalinja ( myöhemmin aikuislinja) sai hänestä myös rehtorin seuraavaksi 12 vuodeksi. Mikäli gammaglobuliini annetaan kahden viikon kuluessa oletetusta tartunnasta, se ehkäisee oireisen taudin noin 85 prosentilla altistuneista. Tapahtuma-aikaan vetoautosta purettiin kuormaa entiselle meijerin tontille ja perävaunu oli siksi jätetty Korpintielle parkkiin. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme AUNE HUKARIN muistoa ja otitte osaa suruumme. Läspä ja Lahnalampi pelastusalan liiton hallitukseen (KP) Vetelin palopäällikkö Osmo Läspä ja Kälviän palopäällikkö Ossian Lahnalampi kuuluvat Pohjanmaan pelastusalan liiton hallitukseen ensi vuonna. – Yleensä taudinkuvat ovat lieviä. Jorma Pietilä opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa ja oli muutamia vuosia liikeelämän palveluksessa ennenkuin aloitti opetustoimen Kalajoen Yhteiskoulussa matemaattisten aineiden tuntiopettajana 1957. Infektiosta seuraa elinikäinen immuniteetti. Taudin itämisaika on keskimäärin 30 vuorokautta. Koulutyö ei vienyt Jorma Pietilää kokonaan, vaan hänellä riitti intoa varsinkin laulamiseen, Lauluveikoissa, Maakuntakuorossa ja SULASOL:ssa. www.citroen.fi Citroën C5 Business Pack 805,500,690,295,595,265,795,Volkswagen Passat Comfortline 4-ov 2.0i 115hv 30 320 R + 2 570 R Vakiona Vakiona 34 265 R + 6 515 E Ford Mondeo Trend 5-ov 1.8i 110hv 29 370 R + 1 620 R 1 000,Vakiona 610,Vakiona 400,320,560,120,860,33 240 R + 5 490 8 Toyota Avensis Linea Sol 5-ov 1.8i 129hv 30 050 R + 2 300 R Ei saatavana Vakiona 550,Vakiona Vakiona Vakiona 595,Vakiona 430,31 625 R + 3 875 T Citroën C5 SX Business Pack 5-ov 1.8i 116hv 27 750 R Vakiona Vakiona Vakiona Vakiona Vakiona Vakiona Vakiona Vakiona Vakiona 27 750 R MERKKI MALLI MOOTTORI Hinta vakiovarustein HINTAERO ESP-ajonvakautusjärjestelmä Ikkunaturvaverhot Metalliväri Automaattinen ilmastointi Ajotietokone Etupyyhkijöiden sadetunnistin Vakionopeudensäädin Sähköisesti sisääntaittuvat peilit Peruutustutka Hinta varusteineen HINTAERO CITROËNIIN Hinnat ja varusteet tarkistettu maahantuojien internetsivuilta 30.10.2003. Koiraveroa ei peritä, eikä koiranomistajien tarvitse tehdä ilmoitusta koirastaan. Tervetuloa! Hallitus YLIVIESKA (KP) Ylivieskan teknisten palveluiden lautakunta hylkäsi kaikki Hakalahden päiväkodin (Virtala) urakkatarjoukset liian kalliina. Taudilta voi suojautua huolehtimalla hyvin hygieniasta. Kuvassa erikoisvanteet. – Hepatiitti A:han ei ole hoitokeinoa, vaan ainoastaan ehkäisykeinoja. Valtakirjain tarkistus ja kahvitus klo 11 alkaen. Vapaa autoetu 560 E/kk. marraskuuta Libeckin sairaalan vuodeosastolla. Lämmin kiitos tuesta ja osanotosta. kirkkoherra Erkki Huuki. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä lukuisat ystävät, työtoverit ja oppilaat. Haapajärven poliisille vihjepuhelin HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kihlakunnan poliisilaitoksella on otettu käyttöön vihjepuhelin. Molemmat keskipohjalaiset ovat hallituksen jäseniä. Tunkkarin terveyskeskuksessa ei ole havaittu yhtään tapausta. Sivistyslautakunnan valinta oli yksimielinen. Siunauksen toimitti kappalainen Matti Nuorala. – Kansanterveyslaitoksen mukaan valtakunnallisen räjähdysmäisen kasvun taustalla on lisääntynyt suonensisäisten huumeiden käyttö. muut sukulaiset ja ystävät Niin väsyneenä lopun matkaa kuljit, uneen rauhaisaan silmäsi suljit, on vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutt' tiedämme sun hyvä olla on. Tilaa esite 08001 8340. Luoman mukaan varsinkin eksoottisiin maihin matkustavat osaavat jo hyvin varautua tartuntojen varalle rokotuksin. Viime vuonna tapausten määrä oli koko maassa 393, kun tänä vuonna sairastuneita on tullut Kansanterveyslaitoksen tietoon jo yli 200. Kankkonen Asta perh. Siihen soittamalla voidaan antaa poliisin työtä edesauttavia, ei-kiireellisiä tietoja rikoksista tai muista vastaavista asioista siten, ettei soittajan henkilöllisyys paljastu. Anna Tiilikka Anna (Anni) Tiilikka kuoli perjantaina 7. Oikaisu Kokoukset Johanna Hietalahti KOKKOLA/TOHOLAMPI (KP) Kokkolanseudun ja Toholammin terveyskeskuksissa on havaittu muutamalla potilaalla keltatautia eli hepatiitti A-virus. – Jos perheenjäsenillä on virus, voi tartuntaa ehkäistä gammaglobuliinilla. Se kaikki, kaikki talteen säilötään. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. Kaupungin suomenkielisenä koulutoimenjohtajana hän oli 1973-79. 21.10.2003 Kokkolassa Kaipauksella muistaen ja kiittäen puoliso Laina o.s. Vieraana suunnittelija Ritva Marjomaa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Asko Typpö. – Saastunut ruoka, juoma, jääpalat tai saastuneella vedellä pestyt vihannekset levittävät virusta. Lyhyesti Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte setämme MATTI KOSKI-VÄHÄLÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. Tuija, Timo, Ville, Katariina ja Teemu Isovaaria ikävöiden Tony ja Tom Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lisäksi hän toimi partiopoikajärjestössä, SVUL:ssa, Keski-Pohjanmaan korkeakouluja Pohjola Norden -yhdistyksissä, useissa puheenjohtajana tai sihteerinä. Teknisen johtajan Kari Kentalan mukaan halvinkin tarjous ylitti 180 000 eurolla valtuuston määrittämän kustannusarvion. Senni Orvokki Junttila, o.s. Havrix-rokote antaa 20 vuotta kestävän aktiivisen suojan hepatiitti A:ta vastaan. Vieno Ojala Kokkolalainen Vieno Alice Ojala, o.s. Oulussa ja sen lähikunnissa viime keväänä puhjennut epidemia on johtanut noin kahdeksaankymmeneen tartuntaan. Nyt vaari kultainen on mennyt luokse enkelten. Hakemuksia tuli 11. EU keskikulutus 5,7-10,4 l/100 km, CO 2 147244 g/km. Tauti leviää sairastuneesta usein huonon wcja käsihygienian välityksellä, koska tarttuvaa virusta erittyy ulosteeseen muutaman viikon ajan ennen sairauden oireita. Niin paljon rakkautta vuosissamme noissa. Myöhemminkin annettu pistos voi lievittää taudin vakavuutta, mikäli tartunnasta on kulunut korkeintaan kuukausi. Tartuntariski on suurempi maissa, joissa yleinen hygienia on puutteellista. Noin viikon kuluttua oireiden alkamisesta ilmenee keltaisuutta. Tauti on yleinen etelämmässä heikomman hygieniatason maissa, mistä se kulkeutuu matkaajien mukana tännekin. siskot perh. Immuniteetin saa myös rokotteilla. Tämän kokivat Korpintiellä Kokkolassa asuvat tänä aamuna pari minuuttia ennen seitsemää. Lautakunta esittää hallitukselle, että lopullinen vaihtoehto valitaan vasta keskusta kouluverkkoselvityksen valmistuttua ensi kesäkuussa Päiväkotihanke menee uusiksi Lautakunta hylkäsi urakkatarjoukset KANNUS (KP) Kannustalojen ja Flextronicsin yrityskaupasta kertovan uutisen (KP 6.11.2003) kuvantekstissä oli virhe. Hallituksen puheenjohtajana toimii Simo Kakkuri Vaasasta. Huolellinen käsihygienia auttaa tartunnan ehkäisemisessä. Kontio, siunattiin haudan lepoon perjantaina 7. Riikka Hertteli lauloi ja kirkkoherra piti loppurukouksen. Juha Juola on syntynyt Kalajoella. Jorma Pietilä Eläkkeellä ollut Kokkolan yhteislyseon lukion aikuislinjan rehtori Jorma Pietilä kuoli Kokkolanseudun terveyskeskuksessa keskiviikkona 5. Ehkäisykeinoja on, spesifistä lääkettä ei. Vihjepuhelimeen soittaminen on ilmaista. Siunauksen toimitti kappalainen Tuomo Kälviä. marraskuuta lyhyen aikaa sairastettuaan. Kimmo ja Riitta perh. – Kyse on muutamasta yksittäistapauksesta, ei laajasta epidemiasta, Toholammin terveyskeskuksen johtava lääkäri Ilkka Luoma rauhoittelee. Siunauksen toimitti vs. marraskuuta Toholammilla 88 vuoden ikäisenä. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä ystävät ja sukulaiset. Pitkäaikaisrokote antaa parhaan suojan A-hepatiittia vastaan, Luoma suosittelee. Rekan perävaunu karkasi pihaan KOKKOLA (KP) Omakotitalon pihalla saattaa kokea monenlaisia yllätyksiä, harvoin kuitenkaan rekan perävaunua pensasaidan paikalla. Tuloveroprosentiksi vahvistettiin 19,00, yleinen kiinteistövero on 0,50 prosenttia, vakituisten asuinrakennusten 0,30, muiden asuinrakennusten eli kesämökkien 0,80, yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöjen 0,20 ja voimalaitosten 1,00 prosenttia. Hepatiitti A-virus tarttuu tavallisimmin saastuneiden elintarvikkeiden tai veden välityksellä. Kustannusarviot ovat 2,3 miljoonaa ja 2,6 miljoonaa euroa. Sen jälkeen pyydetään uudet urakkatarjoukset. Lappi, kesämökki Honkaluodossa, kasvihuone, luonto ja linnut olivat myös hänen sydäntään lähellä. – Gammaglobuliinissa on vasta-aineita, mutta suoja on lyhytaikainen. Vihjepuhelimen numero on 4780555. Juolasta vapaa-aikaohjaaja KALAJOKI (KP) Vapaa-aikaohjaaja (AMK) Juha Juola Torniosta valittiin Kalajoen kaupungin vapaa-aikaohjaajan toimeen. Poliisipäällikkö Petri Oulasmaan mukaan uudistus liittyy poliisin turvallisuussuunnitelmaan. 25.04.1920 Kaustisella k. Numero löytyy puhelinluettelosta. Impi Maria Prittinen, o.s
Monet suomalaisten yritysten edustajat toivat omia asiakkaitaan katsomaan oopperaa. – Jotta tavoitellut vaikutukset saavutettaisiin, tarvitaan aika merkittävää liikkumista. Sanaharkkaa yksityisyyden suojasta Oikeudessa Supo vetosi valtion turvallisuuden lisäksi yksityiselämän suojaan. Kaikki oppositioryhmät toivat äänestettäväksi omat lausumaehdotuksensa, joissa enemmän tai vähemmän esitettiin epäluottamusta hallitukselle. Sen mukaan yksittäisen asiakirjan sisältämillä tiedoilla ei ole julkistamisen kannalta merkitystä. Kuntaliiton arvion mukaan työryhmän korvausmalli ei huomioi yhteisöveron mahdollista kasvua. Oikeus ei ota kantaa yksityiselämän suojaa koskevaan väittelyyn. Pääministeri Vanhanen (vas.) neuvonpidossa demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmanin kanssa. Hänen mukaansa näytökset olivat loppuunmyytyjä ja vastaanotto ylistävä. Maakunnittain isoimmat tulomenetykset koettaisiin edelleen Etelä-Karjalassa, Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa, missä asukasta kohden laskettu tappio nousisi keskimäärin 158–173 euroon. Uhka voisi muodostua sitä kautta, että Supon ja muiden maiden vastaavien elinten tiedonvaihdon luottamuksellisuus vaarantuisi. Asiakirjan salaaminen on perusteltua siksi, että se on osa Suojelupoliisin tehtäviin kuuluvaa luottamuksellista tiedonvaihtoa. Välikysymyksen takana olivat kaikki oppositiopuolueet kokoomusta lukuunottamatta. Lisäksi häviäisivät yhteisöverosta riippuvaisimmat kunnat, sanoi Kuntaliiton kuntatalousyksikön päällikkö Martti Kallio. PAKETTIHINTA lauta + side + kenkä 249,BOY-COT BRAVE JR kenkä BOY-COT PH-610 JR side BRAVE helppokäyttöinen lautakenkä harrastajalle. Pahimmillaan tappiota miltei kaikille Kuntien rahoituspohjan kannalta korvaamismalli vaikuttaa vielä epäedullisemmalta tilanteessa, jossa yhteisöveron tuotto nousisi 1,5 miljardiin euroon ja kuittaus tehtäisiin miljardin euron mukaan. Yhteisöveroja alennettava kunnolla Kalliomäki:. – Supon ns. Hänen tietoonsa ei ole tullut tyytymättömyyttä asiasta. Helsingin hallintooikeus päätyi aiemmin samalle kannalle. Häntä syytetään mm. Pituudet: 135, 141, 146, 151 ja 157cm. Liiton mielestä malli muuttaisi kuntien välisiä suhteita ja johtaisi helposti tulomenetyksiin miltei kaikissa kunnissa. Liitto julkisti perjantaina maakuntakohtaiset laskelmat siitä, miten korvaamismalli kohtelisi kuntia eri suhdannetilanteissa. Olisi epätodennäköistä, että Tiitisen listaa uskallettaisiin julkaista tiedotusvälineissä kokonaisuudessaan, vaikka toimittajat saisivatkin sen käsiinsä. Onnea! Voittaja palkittiin 25.10. Ei ole mitään mieltä tehdä minimaalisia kitukompromisseja, Kalliomäki sanoo perjantain Helsingin Sanomissa. KHO: Tiitisen listan saa salata – Tiitisen lista on saanut nimensä Seppo Tiitiseltä, joka toimi Supon päällikkönä listan saapuessa Suomeen 1990. Sekä KHO että hallinto-oikeus katsoivat olevan mahdollista, että asiakirjan julkistaminen vaarantaisi valtion turvallisuutta. Lehtikuva/Jussi Nukari HELSINKI (STT) Kuntaliitto torjuu sisäministeriön työryhmän suunnitteleman yhteisöveron korvaamismallin. MTV3:n Kymmenen uutiset kertoi torstaina laskeneensa, että Karpela on ollut paikalla vain kahdessa eduskunnan yhdeksästä suullisesta kyselytunnista. – Hallinto-oikeuden mukaan lista on tiedustelutietoa sisältävä asiakirja, jossa on johdanto-osa sekä nimija yksilöintiluettelo. Tiitinen ja presidentti Mauno Koivisto päättivät, että 18 nimeä sisältävä lista ei anna aihetta toimiin. – Rosenholz-aineiston perusteella oletettiin, että kymmenkunta suomalaista välitti kylmän sodan aikana tietoja Stasin ulkomaantiedustelulle. Äänestykset sujuivat ilman yllätyksiä. Se arvioi Supon päätöksen laillisuutta vain valtion turvallisuuden kannalta, johon Supo alun perin vetosi määrätessään asiakirjan salaiseksi. Vastaselityksessään toimittaja kummastelee Supon käsitystä siitä, että listan julkistaminen johtaisi automaattisesti ihmisten leimaamiseen DDR:n vakoilijoiksi. 139,JR AIK 79,89,UNELMIEN VAPAAPÄIVÄ -KISAN VOITTI Pekka Virtanen Helsingistä. Viimeisessä ja ratkaisevassa äänestyksessä hallitusta vastassa oli sanamuodoltaan lievin, kokoomuksen tekemä ehdotus. Eduskunnan enemmistön tuki hallitukselle vahvistettiin luvuin 103–72. Rosenholz-aineistoon perustuvat Stasi-tutkimukset pitivät julkisuudessa myös Tiitisen listaa, vaikka Supo on vakuuttanut, ettei lista sisällä tutkimusten kannalta oleellista materiaalia. Vetoketjutasku avaimille 3 ,90 TRUE CLASSICS LEONARDO toilet bag 4 ,90 L A U T A P A K E T T I FACTORY MECHANICS LAUTA helposti kääntyvä harrastajan lauta, jossa puuydin ja cap-kuorirakenne. Isoimmat menetykset kärsittäisiin Etelä-Karjalassa, Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa, missä kuntien rahoituspohjasta katoaisi keskimäärin 51–79 euroa asukasta kohden. 99,FREEDOM harrastajan kevyt ja kestävä yleiskenkä miehille ja naisille. Plussalle asukasta kohden päästäisiin keskimäärin myös Kanta-Hämeessä, Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. AGITATOR tukeva FR/FS kenkä miehille ja naisille. Esplanadin puistossa. Tapasin matkallani myös Singaporen pääministerin ja kulttuuriministerin, todisteli Karpela sähköpostiviestissään. Julkaisemista rajoittavat rikoslain pykälät, journalistin ohjeet ja yleiset hyvät tavat. Hän korosti pitävänsä eduskunnan kyselytunteja suuressa arvossa. Pikanauhoitettava sisäkenkä. Supon salauspäätöksestä valitti hallinto-oikeuteen MTV3:n uutisten toimittaja. Karpela tuntuu olevan erityisen tuohtunut Drombergin sanomisista. Supon päällikkö Seppo Tiitinen ja presidentti Mauno Koivisto päättivät tuolloin, ettei lista anna aihetta mihinkään. Supo sai parikymmentä nimeä sisältävän listan vuonna 1990 läntisistä tiedustelulähteistä. Muutos tarkoittaisi sitä, että kunnat menettäisivät itsehallintoon kuuluvan verotusoikeuden sekä joutuisivat taloudellisiin ongelmiin, summasi Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne. – Oikeuskansleri Paavo Nikula totesi hiljattain, ettei Tiitinen toiminut väärin jättäessään listan tutkimatta. Tutkimaton lista Fakta HELSINKI (STT) Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus sai eduskunnan luottamuksen välikysymysäänestyksessä perjantaina. Opposition välikysymys koski kuntien taloutta ja peruspalvelujen turvaamista ja se oli ensimmäinen Vanhasen hallitukselle tehty. Halmeelle luetaan tuolloin syytteet useista eri rikoksista, jotka liittyvät kesäiseen ampumavälikohtaukseen, päihteisiin ja dopingaineisiin. Hallitukselle luottamus luvuin 103–72 Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus sai eduskunnan luottamuksen luvuin 103-72 välikysymysäänestyksessä perjantaina. Onnea myös muille palkinnon saaneille! 19 ,90 PRO LIMIT FLEECEALUSASU miehille, naisille ja lapsille AWESOME TAKKI 119,89,PASSION HOUSUT LONESTAR TAKKI 109,89,HOPKINS HOUSUT CASEY TAKKI JR AIK 69,79,WILL HOUSUT JR AIK 39,45,MOI 3000 TAKKI 149,99,DUMMY 3000 HOUSUT KOKKOLA Rantakatu 8-10 10-18 • 10-15 Piia Leino HELSINKI (STT) Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) mukaan Suojelupoliisin ei tarvitse julkistaa ns. Hän muistutti perjantaiaamuna arvostelijoilleen, että kulttuuriviennin edistäminen ei onnistu pelkillä eduskunnassa pidetyillä julistuspuheenvuoroilla. Toimittajan mukaan Supo ei esittänyt salauspäätöstä tehdessään kunnollisia perusteita sille, miten asiakirjan julkaiseminen vaarantaisi valtion turvallisuutta. euron mukaan, mutta kuntien yhteisöveron tuotto jonain vuonna olisi 1,5 mrd. Laskelmien mukaan korvausmallista hyötyisivät nykyisessä suhdannetilanteessa eli yhteisöverotuottojen noin yhden miljardin tasolla eniten Uudenmaan suuret kunnat. Silloin uudistuksesta taloudellisesti hyötyvien kuntien lukumäärä laskisi 11:een ja häviäjäkuntia olisi valtaosa eli 417 kappaletta. KHO ei ota kantaa siihen, kuinka arkaluontoista aineistoa Tiitisen lista sisältää. euroa (STM:n valtionosuuksiin siirretään 324 milj. Kulttuurivienti ei edisty vain puhein Karpela puolustautuu: HELSINKI (STT) Helsingin käräjäoikeus on määrännyt kansanedustaja Tony Halmeen (ps.) rikosoikeudenkäynnin käsittelypäiväksi 15. – Keskisuuret kaupungit häviäisivät, koska ne eivät hyödy valtiontasausleikkurin keventymisestä. Sisäministeriön työryhmän tarjoamassa mallissa kuntien nyt saamat yhteisöverot korvattaisiin lisäämällä valtionosuuksia ja muuttamalla tasausjärjestelmän rajoja. Pidin Singaporen Business Councilissa alustuksen kulttuurin merkityksestä talouselämälle. PAKETTIHINTA lauta + PH-01 side 199,T Ä Y S J R P A K E T T I FACTORY LOOP JR LAUTA pituudet: 110, 120 ja 125cm. Tiitisen listaa, joka sisältää tietoa mahdollisista suomalaisista Stasivakoojista. Lauantaina 8.11.2003 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa V A I N T Ä N Ä Ä N I S Ä L L E 1 k p l / a s i a k a s n i i n k a u a n k u i n t a v a r a a r i i t t ä ä O I K E A S T I H A L U A I S I N O L L A V A P A A L L A BOY-COT SID pipo 1 ,90 PRO LIMIT JUOMAPULLOVYÖ tukeva ja helppokäyttöinen. Kuntien lkm Muutos, euroa/asukas Menettää Voittaa Sisäasiainministeriön yhteisöverolaskelman vaikutus STT, lähde: Kuntalitto HELSINKI (STT) Kulttuuriministeri Tanja Karpela puolustaa ärhäkkänä poissaolojaan eduskunnan kyselytunneilta. Halme oikeuteen tammikuun puolivälissä HELSINKI (STT) Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen (sd.) mukaan yritysverouudistuksessa tulee tähdätä merkittävään yhteisöveron alennukseen. vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Yhteisöverojen korvausmalli vähentäisi kuntien tuloja Uusimaa 18 6 -56 Itä-Uusimaa 9 1 -61 Varsinais-Suomi 54 2 -158 Satakunta 27 1 -123 Kanta-Häme 16 -72 Pirkanmaa 32 1 -108 Päijät-Häme 12 -111 Kymenlaakso 12 -115 Etelä-Karjala 14 -191 Etelä-Savo 20 -83 Pohjois-Savo 25 -96 Pohjois-Karjala 19 -79 Keski-Suomi 30 -126 Etelä-Pohjanmaa 27 -82 Pohjanmaa 18 -173 Keski-Pohjanmaa 12 -96 Pohjois-Pohjanmaa 40 -133 Kainuu 10 -89 Lappi 22 -105 Koko maa 417 11 -101 Laskelma siitä, jos sm:n laskelman mukainen kuittaus tehtäisiin 1,0 mrd. Supo toi esiin kantansa, jonka mukaan Tiitisen lista on merkityksetön varsinaisten Stasi-tutkimusten kannalta, eikä sen sisältämä vihjetieto anna aihetta epäillä ketään rikoksesta. – Olin Singaporessa torstaina, jolloin kansanedustaja Dromberg kaipasi minua eduskunnan kyselytunnille. Lehden tietojen mukaan SDP voisi olla valmis alentamaan yhteisöveroa 3 prosenttiyksikköä 26 prosenttiin. euroa) Vaikutukset nykytilanteeseen verrattuna maakunnittain. Yhteisöverosta riippuvaisia kuntia ovat esimerkiksi Nokia tai puunjalostuskunnat kuten Salo, Naantali, Imatra ja Vaasa, ja paikoin menetykset asukasta kohden nousisivat jopa tuhanteen euroon. Entinen kulttuuriministeri Kaarina Dromberg (kok.) sanoi jutussa, että Karpelan poissaolot koetaan jo ongelmalliseksi eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Se katsoi, että listan julkistaminen asettaisi listalla olevat henkilöt turhaan epäilyksen alaisiksi. Verouudistuspaketti olisi tarkoitus toteuttaa vuoden 2005 alusta. Hän muistuttaa, että tiedotusvälineillä on usein hallussaan arkaluontoista julkista tietoa, jota ei julkaista. Julkisuudessa on ollut esillä myös muita malleja, eikä varsinaista päätöstä yhteisöverouudistuksesta ole vielä tehty. Halme on kiistänyt syyllistyneensä muihin rikoksiin kuin ampuma-aserikokseen. Pääomaveron puolue pitäisi nykyisellään eli 29 prosentissa. Karpela mainosti myös, että matkaviemisenä oli Savonlinnan oopperajuhlien Turandot. Keskusta ei sen sijaan puolla eriyttämistä ja laskisi molemmat veroprosentit 26:een. Helsingin Sanomat kirjoittaa SPD:n haluavan myös eriyttää yhteisöja pääomaverokannat. tammikuuta ensi vuonna. – Kuntien oikeus yhteisöveroon tulisi säilyttää ennallaan. Epäilyt eivät ole johtaneet syytteisiin
Palkintoja jakamassa K-P:n yrittäjien toiminnan sihteeri Heidi Leppäkari (oik.), K-P:n yrittäjien varapuheenjohtaja Esko Jääskeläinen ja Matti Hallila Tapiolasta. päivänä. Himangan muovityön omistajat Heimo ja Heikki Heikkilä kaavailevat menestyneestä sivutuotteesta uutta leipäpuutaan. Jos turvakanootin menekin varalle tehdyt suunnitelmat toteutuvat, kahdensadan neliön toimitilojen mittava laajentaminen on niin ikään ajankohtainen. Tällä hetkellä yrityksen päätyönä on betonilattiapinnoitukset. Kuva: Timo Talus HELSINKI (STT) Kiistely turkkilaisen matkapuhelinyhtiö Turkcellin ympärillä sai uuden käänteen perjantaina, kun Turkcell kertoi yhtiön pitävän ylimääräisen yhtiökokouksen joulukuun 29. – Mukavahan se on, kun kansakoulupohjalta ponnistavaa yrittäjää muistetaan näinkin komeasti, Erkki Hirvinen iloitsee. Palkintoraadin mielestä Hirviset Oy on malliesimerkki vientiä harrastavasta perheyrityksestä, joista Keski-Pohjanmaalla on pulaa. Meidät mielletään usein vain operaattoriksi, vaikka kommunikaatioalan keittiömestari on lähempänä totuutta. Vuonna 2000 Erä-lehden testivoittajaksi valittu monitoimivene palkittiin nyt myös INNOSUOMI2003-kilpailussa. INNOSUOMI2003-palkinnon sai eilen myös kokkolalaisen Johan Boholmin RaisoftLtd-yritys, joka suunnittelee vanhustenhuollon RAIsoft-ohjelmistoja. Kyydissä oli noin 150 kiloa painavan Lastumäen lisäksi kaksi 75-kiloista miestä. Vanha viisaus pätee myös it:n hallinnassa. Tuotteita menee ulkomaille muiden muassa Ikean ja Incap Furnituren kautta. Hirviset Oy:n pääomistaja Erkki Hirvisen mielestä suomalaisten yritysten ongelmaksi on muodostunut liian korkea kustannustaso, joka nakertaa kilpailukykyä. – Yritysverotus ei ole mielestäni ole niin suuri ongelma. Toiminta käynnistyi autotallista, mutta yritys on vuosien saatossa investoinut tuotantorakennuksiin ja kasvanut tehokkaaksi tilausvalmistajaksi. Näin voidaan kuitenkin toimia vain hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tähän mennessä koko maailmankin mittakaavassa ainutlaatuista kanoottia on myyty suoraan tehtaalta, 50-70 kappaleen vuosimenekillä. Asko Nevalan perustamassa yrityksessä pesumaksunsa voi hoitaa matkapuhelimen avulla. – Itse asiassa meillä on pientä pulaa työvoimasta. Tavoitteena on, että pitemmällä tähtäimellä kanootteja valmistetaan tuhatkunta vuosittain, Heimo Heikkilä kertoo yrityksen suunnitelmista. Kun se valmistuu, veljekset aikovat keksinnölleen venedirektiivi-lupaa eli kansainvälistä turvallisuuden CE-merkintää. Hyvä ominaisuus on myös se, että tasaisen pohjan takia kanootilla voi liikkua alle kymmenen sentin syvyisessä vedessä. Tamron tulos koheni reilusti. Turkcellistä 37 prosenttia omistavalle TeliaSoneralle tieto tuli yllätyksenä. Kuvassa Himangan muovityön omistajaveljekset Heimo (vas.) ja Heikki (oik.) Heikkilä sekä työntekijät Jorma Siltala (kesk. Lisäksi kokkolalainen itsepalvelupesula Pesukatti palkittiin kunniamaininnalla. Tällä hetkelläkin pystyisimme palkkaamaan 4-5 uutta työntekijää, jos työnteko jotakuta sattuisi kiinnostamaan, Hirvinen huomauttaa. Liikevaihtoa karttui hieman yli kolme miljardia euroa, joka on lähes edellisvuoden vastaavan ajan tasolla. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Erkki Hirvisen poika Jarmo Hirvinen, joka tuli yhtiön palvelukseen vuonna 1996. Heimo ja Heikki Heikkilä kehittävät kanoottiaan jatkuvasti, ja uusin, kiinteillä penkeillä varustettu muotti on jo lähes valmis. Monet työntekijöistä ovat olleet firman palveluksessa jo yli 20 vuotta, Erkki Hirvinen sanoo. Yrittäjäpalkinto Hirviset Oy:lle Maakunnallisen yrittäjäpalkinnon saivat Jarmo Hirvinen (vas.) ja Kirsi Brand-Hirvinen sekä Erkki ja Ulla Hirvinen. Vaikka täytimme kanootin vedellä, heidän soutelussaan ei ollut mitään ongelmia, omasta kalastusja veneilyharrastuksestaan turvakanootin idean saaneet veljekset kertovat. Yleensä ylimääräisen yhtiökokouksen kutsuu koolle yhtiön hallitus. Palkinto ojennettiin perjantaina Ylivieskassa järjestetyssä KeskiPohjanmaan Yrittäjät ry:n perinteisessä yrittäjäjuhlassa. Hae ainekset liiketoimintasi kehittämiseen osoitteesta www. Kanootin tasapainoa on testattu melontaharrastajienkin kanssa: vene ei hörpännyt, vaikka kolme aikuista istui sen reunalla. Mäntyhuonekalujen valmistukseen keskittyvän yrityksen merkittävimpiä tuotesortimentteja ovat kirjahyllyt, tvpenkit niin sanotut parvisängyt. – Meidän käsityksemme mukaan ylimääräisen yhtiökokouksen päivämäärää oli määrä käsitellä vasta Turkcellin hallituksen seuraavassa kokouksessa, TeliaSonera Internationalin viestintäjohtaja Samppa Seppälä sanoi STT:lle. Tietotekniikkapalvelujemme ansiosta voit keskittyä ydinosaamiseesi, pitää tietohallinnon langat käsissäsi ja ulkoistaa rutiinit. Seppälä korostaa, että TeliaSonera pyrkii edelleen ratkaisemaan kiistan hyvässä keskusteluyhteydessä pääomistajan kanssa. Hirviset Oy työllistää 47 ja Lestijärven Yhteisökehitys Oy 24 henkilöä. vas.) ja Jani Heikkilä. sonera.fi/yksikumppani ja kutsu Soneran asiantuntija käymään. Teuvo Harju YLIVIESKA (KP) Lestijärvellä vuonna 1977 perustettu puusepänliike Hirviset Oy on vuoden maakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaja. Heikkilät aikovat vaihtaa turvakanootin valmistusmenetelmän alipainelaminoinniksi, jolloin myrkyllisten kemikaalien hajuhaitat häipyisivät lähes kokonaan. Himankalainen turvakanootti ei horju Kolme keskipohjalaiskeksintöä palkittiin INNOSUOMI2003-kilpailussa Leveä runko, tasainen pohja ja negatiivinen köli ovat voitokkaan turvakanootin tasapainon ja monipuolisuuden salaisuudet. Vaikka reseptilääkkeiden hintataso laski huhtikuussa voimaan tulleen lääkevaihdon takia, lääkkeiden myyntimäärän kasvu ja uusien lääkkeiden tulo markkinoille kompensoivat hintojen laskua. Erityisesti lapsiperheiden suosion saavuttanut kanootti soveltuu mainiosti myös kalastukseen, sillä sen etupenkiltä voi huoletta laskea verkot ja katiskat. Voit toki myös soittaa numeroon 0800 188 188. Turkcellin yhtiökokous ensi kuussa. Veneen ja kanootin yhdistelmä Noin 50 kiloa painavan turvakanootin leveä, imukuppimainen pohjarakenne ja negatiivinen köli mahdollistavat soutamisen, melomisen, purjehtimisen ja perämoottorilla ajamisen. Hanna Kauppinen HIMANKA (KP) Himankalaisten yrittäjäveljesten seitsemän vuoden takainen keksintö, Safe Canoe -turvakanootti, jatkaa voitokasta kulkuaan. Vanha viisaus pätee myös it:n hallinnassa. Tehokas tilausvalmistaja Erkki Hirvisen mukaan yritys sai alkunsa lehti-ilmoituksesta, jossa haettiin alihankkijaa. Myös it-palveluissa Sonera kattaa parhaista raaka-aineista yrityksellesi sopivan kokonaisuuden. Kun mietit it-palvelujen hankkimista, mieti myös kuinka monen kanssa sitä kannattaa tehdä. Kustannusvertailussa Suomi jää kauaksi esimerkiksi Puolasta ja Tanskasta. Ainakin yhtiö selvittää, löytyykö yhtiökokouskutsulle tällä kertaa Turkin lain mukaiset perusteet. – Tehokkuus on löydetty volyymin kasvusta, koneellistamisesta ja tuotantolinjojen automatisoinnista. Suurin osa tuotannosta menee vientiin, pääosin Euroopan maihin, mutta myös Amerikkaan. – Meinasin tipahtaa jakkaralta, kun kuulin aisasta viime keskiviikkona. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 Talous 7 Yhden kanssa se on helpompaa. – Turvakanootille aletaan rakentaa viidenkymmenen jälleenmyyjän verkostoa, ja jatkossa markkinoita olisi tarkoitus laajentaa ulkomaille. Cukurovilla on Turkcellin osakkeista 42 prosenttia. Turkcellin pörssitiedotteen mukaan kokouksen on kutsunut koolle toinen yhtiön lakisääteisistä tilintarkastajista. Yhden kumppanin kanssa sekin on helpompaa. – Ehkä tärkein menestyksen avain on ollut hyvä henkilökunta. Konsernin liikevaihto kasvoi reilun prosentin. Kuva: Clas-Olav Slotte HELSINKI (STT) Lääketukkuri Tamro paransi tammi–syyskuussa tulostaan lähes puolella vuotta aiemmasta. Nelihenkiseen yritykseen on silloin palkattava myös uusia työntekijöitä. – Testasimme kanootin kantavuutta Leo Lastumäen kanssa. Tamro odottaa vahvaa tulosparannusta myös vuoden viimeisellä neljänneksellä, mikä merkitsee myös koko vuodelle selvää parannusta. Cukurovien perhe haluaisi myydä kannattavalle Turkcellille omaisuutta muista, taloudellisissa vaikeuksissa olevista yhtiöistään, muun muassa digi-TV -yhtiö Digiturkin. Tamron mukaan Suomen lääkemarkkinoiden kasvu oli tammi–syyskuussa Pohjoismaiden korkein, ja markkinat kasvoivat lähes kuusi prosenttia 1,1 miljardiin euroon. Jos yrityksellä on verotettavaa tuloa, niin se kertoo vain siitä, että yrityksellä menee hyvin, Hirvinen sanoo. Perjantaina julkistamansa osavuosituloksen mukaan Tamron tammi–syyskuun tulos rahoituserien jälkeen nousi vuotta aiemmasta 38 prosenttia 43 miljoonaan euroon. Sitä ei ole saanut vielä yksikään kanootti maailmassa. Hirviset Oy:n valintaa maakunnallisen yrittäjäpalkinnon saajaksi perustellaan muun muassa sillä, että pienellä paikkakunnalla toimiva yritys on ollut rohkean innovatiivinen eikä ole pelännyt laajentua nykyisiin mittoihin. Hän uskoo, että Hirviset Oy pysyy jatkossakin Lestijärvellä ja pyrkii säilyttämään olemassa olevat työpaikat. Koskenlaskijatkin ovat kehuneet kanootin ohjattavuutta kovassa aallokossa. TeliaSonera on vastustanut hanketta. Turkin osakeyhtiölakiin sisältyy kuitenkin oikeus, jonka mukaan koollekutsumisen voi tehdä myös yhtiön suurosakkaan nimittämä tilintarkastaja. Palkittu yritys on yksi maamme suurimmista mäntyhuonekalujen valmistajista. Turkcellin suurimman omistajan eli Cukurovan perheen nimeämä tilintarkastaja yritti kutsua Turkcellin yhtiökokouksen koolle jo aiemmin tänä syksynä. Yrittäjäpalkinnon toivotaan rohkaisevan muitakin maakunnan yrityksiä hakemaan vientikohteita ulkomailta. Yhtiönerustaja Erkki Hirvinen on ollut yrityksen pääomistaja vuodesta 1989 lähtien, jolloin hän osti osuuden Esa Peritalolta. Yritykset liikevaihto oli vuoden 2002 lopussa noin 9 miljoonaa euroa. Tämä yritys kaatui epäselvyyteen siitä, kuka olisi edustanut kokouksessa TeliaSoneran ja Cukurovien yhdessä omistamaa Turkcell Holding -yhtiötä, jolla on 51 prosenttia yhtiön osakkeista. Yritystä pidetään myös merkittävänä maaseudun elinvoimaisuuden takaajana, koska se työllistää kymmeniä työntekijöitä. Perjantaina aamupäivällä tieto yllätysvedosta oli niin tuore, ettei Seppälä vielä osannut sanoa, kuinka TeliaSonera nyt aikoo asiassa edetä. Hän sanoo tulleensa täysin yllätetyksi, kun sai tiedon, että maakunnallinen yrittäjäpalkinto käy kohti
– Pohjoismaissa on viime aikoina ollut lämmintä ja sateista, minkä vuoksi sähkön kulutus on vuodenaikaan nähden vähäistä. +1.80 15.64 +4.67 O Sampo Eur. +0.82 19.59 +5.03 O SEB Likviditetsfond +0.02 10.32 +3.14 L SEB Lux Eastern Eur. Kuluvan vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana kuluttajasähkön energiahinnat nousivat 14–17 prosenttia ja kokonaishinnat 6,5–8,5 prosenttia. – Toiminta-ajatuksena on ollut, että koko, kalusto ja ammattitaito ovat sellaisia, joilla pystymme tarjoamaan paikallisen vaihtoehdon isoille konserneille, Heikki Salonen tiivistää. Ensimmäisenä koneena oli Fordson Major -traktori. Nokian kurssi kohosi 15,36 euroon. Nokia päätti pörssiviikon Helsingissä 0,20 euron nousulla. +0.32 233.49 +3.67 Y Nordea Pro Euro Korko k. paikalliseen lainsäädäntöön. Ethical Eur. +0.76 190.36 +8.58 O Nordea Fennia k. k. +0.67 778.41 +8.80 O Nordea Korko Plus k. -0.07 117.08 +3.38 K Nordea Euro Obl. Berg Optimal B +0.52 414.02 +12.81 Y Aktia Capital B +0.97 86.28 +30.60 O Aktia Euro B +1.12 16.28 +6.91 O Aktia G. Mutta lauantaina Salosen miehet eivät rakenna. Viikon viimeisenä kauppapäivänä vaihdettiin 156 yhtiön osakkeita. Myös kiirettä on yhä enemmän. +1.32 105.68 +12.71 O Mandatum MediLife k. Pysyvämpi korkeapaine ja vähäiset sateet voivat nostaa tulevan talven sähköjohdannaisten noteeraukset ja myös talven pörssihinnan erittäin korkealle viime talven tapaan, sanoi Jalonen. +0.49 956.81 +6.41 Y Sampo Komp. Tech. Bolagsf. Ja täältä kaikki alkoi. C/R -0.37 0.54 -3.55 O SEB Lux f. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv A. Security +0.57 1.76 1.76 1.78 1.76 1.80 0.61 2.17 54,9 0.00 -9.33 +165.15 Scanfil +0.72 5.60 5.50 5.60 5.55 5.65 2.50 5.87 29,0 0.09 +28.70 +76.51 Stonesoft +1.59 0.64 0.64 0.65 0.63 0.65 0.35 0.71 253,2 0.00 +3.28 +23.53 Sysopen +2.09 3.90 3.90 3.94 3.82 3.94 2.84 3.98 21,4 0.38 +10.40 +22.44 TJ Group 0.00 0.29 0.28 0.29 0.28 0.29 0.12 0.32 233,8 0.00 +11.54 +123.08 Tecnomen -2.15 0.91 0.91 0.92 0.91 0.94 0.40 1.08 57,5 0.00 +10.71 +43.08 Tekla 0.00 1.95 1.81 1.94 1.80 1.95 0.98 2.01 2,4 0.00 +31.76 -2.01 Teleste +1.82 6.16 6.10 6.17 6.03 6.22 2.40 6.26 42,4 0.08 +40.37 +63.51 TeliaSonera AB +1.57 3.88 3.88 3.89 3.80 3.89 2.57 4.05 790,4 0.04 +3.52 Vacon +0.10 10.00 9.95 10.10 9.95 10.00 6.70 10.60 58,8 0.17 -2.06 +44.78 Vaisala A -0.59 23.75 23.75 23.80 23.75 23.85 16.77 24.80 1,9 0.55 +14.86 +6.18 Yomi +2.14 3.82 3.82 3.83 3.74 3.82 2.05 3.80 6,8 0.04 +3.89 +31.69 Kemianteollisuus Hex-yleisindeksi pistettä 5200 5400 5600 5800 6000 6200 6400 syys loka 6384.01 +1.0% 3 kk 12 kk Euribor 3 kk, 12 kk % 2.10 2.20 2.30 2.40 2.50 syys loka Euron arvo dollareina 1.08 1.10 1.12 1.14 1.16 1.18 1.20 syys loka 1.1482 +0.6% Euron arvo Ruotsin kruunuina 8.80 8.90 9.00 9.10 9.20 9.30 syys loka 8.9491 ?0.6% Australia, dollari 1.61950 Hongkong, dollari 8.91360 Intia, rupia 51.86000 Islanti, kruunu 87.89000 Iso-Britannia, punta 0.68730 Japani, jeni 125.82000 Kanada, dollari 1.52110 Kuwait, dinaari 0.33800 Kypros, punta 0.58140 Latvia, lati 0.64050 Liettua, liti 3.45220 Malta, liira 0.42050 Marokko, dirham 10.83600 Norja, kruunu 8.23600 Puola, zloty 4.59160 Ruotsi, kruunu 8.94910 Saudi-Arabia, rial 4.30540 Singapore, dollari 1.98620 Slovakia, koruna 41.22000 Sveitsi, frangi 1.56800 Tanska, kruunu 7.43480 Thaimaa, baht 45.50000 Tsekki, koruna 31.93400 Tunisia, dinaari 1.46760 USA, dollari 1.14820 Unkari, forintti 257.18000 Venäjä, rupla 34.16000 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.092 2.169 2.243 2.459 -0.001 +0.004 +0.008 +0.022 Raakaöljy, USD/barreli 30.58 -0.16 Kulta, USD/unssi 381.02 +1.93 Hopea, USD/unssi 5.00 +3.13 Kupari, c/naula 94.15 +12.33 Kahvi, USD/tonni 664.00 -7.91 Benefon S +14,8 Biotie Therapies +14,5 Vaahto Group K +12,3 Proha +10,0 Biohit B +9,9 Ericsson AB B +7,1 Suominen Yhtymä MO 1/03 -5,3 Panostaja A -5,1 Menire -3,6 Stromsdal B -3,0 Suominen Yhtymä -2,9 Nokia 441,2 Stora Enso R 21,8 Tietoenator 20,9 UPM-Kymmene 14,8 Sampo A 14,3 Fortum 9,8 Novo Group 8,6 Metso 8,0 Nordea AB FDR 7,3 Kone B 4,7 Elisa A 4,7 OMHEX AB (Publ) 3,5 Peruskorko 2,50 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,60 SP-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 9864.38 +0.08 New York, Nasdaq 1983.66 +0.37 Tokio, Nikkei 225 10628.98 +0.73 Hong Kong, HS 12215.10 +0.54 Lontoo, FTSE 100 4375.50 +1.19 Frankfurt, DAX 3784.42 +1.35 Pariisi, CAC 40 3450.12 +1.11 Tukholma, SAX 189.93 +0.89 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. +0.96 212.34 +40.50 O Mandatum BioTech+ k. +0.09 1023.00 +2.14 Y Nordea Maailma k. – Kai se johtuu siitä, että meillä on samat harrastukset ja asutaankin samoissa nurkissa, Heikki Salonen kuittaa yhteistyötä. Eimon liiketoiminta on jo siirtynyt osaksi Foxconnia, ja yhtiön osakkeiden listauksen Helsingin pörssissä arvioidaan päättyvän lähikuukausina. +0.58 516.09 +0.20 O Mandatum Neutral k. – Aina silloin tällöin on tehty urakoita kauempanakin, mutta kyllä me olemme leimallisesti paikallinen liike. Metson päätöskurssi nousi 9,99 euroon, Nordean 5,52 euron ja Koneen 45,50 euroon. Stora Enso pysyi 11,56 eurossa ja UPM-Kymmene laski sentin 16,15 euroon. +0.94 182.86 +43.47 O Nordea Optima Plus k. A +0.65 27.76 +7.65 Y OP-t. f. +1.04 749.52 +24.89 O Nordea Foresta k. Jos ei tehdä uutta niin saneerataan vanhaa, Salonen huomauttaa. Silloin juhlitaan 50 toiminnan vuotta. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla arviot loppuvuoden ja talven hinnoista ovat kääntyneet jo vahvaan nousuun. Sorakin lapioitiin hiekkakuopilla kolmen kuution kuormiin ja ajettiin työmaille. +0.61 61.81 +1.14 Y Nordea Optima.fi k. Puuhamaa +5.13 41.00 39.50 49.00 39.50 41.00 30.52 39.00 1,6 2.00 +16.21 +14.71 Turkistuottajat C 0.00 7.70 7.50 7.68 7.65 7.70 5.00 7.75 0,5 0.65 +6.94 -1.91 Turun Arvok. euroa Indeksi 6384.01 +0.97 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Kemira -0.70 8.54 8.55 8.65 8.53 8.65 5.80 8.63 23,7 0.30 +6.70 +33.33 Orion-yhtymä A +1.21 16.70 16.63 16.70 16.60 16.76 13.27 21.60 20,5 0.93 +1.23 -16.67 Orion-yhtymä B +1.52 16.75 16.70 16.77 16.69 16.80 13.01 21.55 54,5 0.93 +1.23 -17.50 Uponor 0.00 23.00 22.99 23.00 22.99 23.00 16.80 23.50 55,3 1.50 +8.49 +30.68 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 0.00 29.00 27.50 29.00 29.00 29.00 17.00 29.50 0,6 0.25 +5.45 +65.62 Alma Media 2 +3.45 30.00 28.85 31.00 29.00 30.00 17.00 31.00 1,8 0.25 +1.75 +61.11 Ilkka-yhtymä 2 +0.17 29.50 29.45 29.60 29.45 29.50 21.30 29.70 3,5 2.50 +9.28 +36.98 Janton +1.80 12.98 12.83 12.96 12.85 12.99 9.60 13.03 10,2 1.50 +2.41 +31.44 Keskisuomalainen A 50.50 38.10 53.00 0,0 4.10 0.00 +38.36 SanomaWSOY A +0.67 15.09 15.09 15.10 15.07 15.09 9.00 14.99 1,2 0.40 +22.37 +42.49 SanomaWSOY B +0.13 15.12 15.12 15.16 15.10 15.19 7.75 15.20 24,4 0.40 +25.31 +54.87 Talentum +2.64 5.05 5.00 5.10 4.99 5.10 2.70 5.00 60,2 0.20 +14.42 +64.00 Muu teollisuus Amer-yhtymä +1.37 33.35 33.25 33.35 32.85 33.60 26.23 36.00 46,8 1.40 +7.90 +1.29 Exel +3.23 11.20 11.10 11.20 10.80 11.20 5.50 10.88 26,2 0.20 +23.30 +75.57 Hackman +0.46 32.90 32.75 33.00 32.80 32.90 17.10 32.90 3,1 0.60 +14.95 +79.95 Kyro +2.55 8.05 7.86 8.05 7.80 8.05 5.50 7.85 11,3 0.15 +10.56 +29.54 Leo Longlife A +2.08 7.35 7.05 7.35 7.07 7.35 4.51 7.20 1,4 0.30 +13.56 +55.51 Marimekko -1.24 7.95 7.96 8.00 7.95 8.10 4.33 8.05 19,1 0.85 +26.77 +86.49 Nokian Renkaat +2.26 65.95 64.80 65.95 64.25 65.95 32.98 65.98 17,1 1.11 +16.83 +114.18 Rapala VMC -0.56 5.32 5.13 5.35 5.10 5.32 3.71 5.45 28,8 0.05 +7.00 +42.29 Suominen Yhtymä -2.91 6.35 6.31 6.35 6.31 6.56 4.12 7.01 40,8 0.70 -0.66 +49.01 Suominen Yhtymä MO 1/03 -5.26 1.80 1.78 1.85 1.77 1.89 102,4 0.00 Tamfelt Etu +2.93 15.10 15.00 15.25 14.65 15.25 10.45 14.80 28,3 1.90 +20.25 +11.43 Tamfelt Kanta 0.00 15.00 15.00 15.55 15.00 15.00 11.00 15.00 0,6 1.86 +27.12 +11.15 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB A 18.45 18.45 20.15 0,0 0.00 -8.03 Ericsson AB B +7.14 1.50 1.41 1.55 1.50 1.50 0.65 1.69 1,2 0.00 +7.69 Sandvik AB 22.45 0,0 0.00 Securitas AB 11.90 0,0 0.00 Skand. +1.17 79.74 +19.93 O Mandatum G. 50 k. Eurom. Jalosen mukaan markkinat odottavat sähkön pörssihintojen olevan korkealla jatkossakin. Ehdokkailta vaaditaan hyvää rakennusalan kokemusta, suomen kielen taitoa ja Viron kansalaisuutta. SKOP A 0.00 0.02 0.02 0.03 0.02 0.02 0.01 0.03 30,0 0.00 0.00 0.00 Ålandsbanken A +1.28 19.75 19.75 19.80 19.75 19.75 15.50 19.80 0,5 1.00 +4.28 +14.64 Ålandsbanken B -0.47 18.90 18.76 18.80 18.90 18.90 14.20 19.00 0,6 1.00 +3.77 +17.66 Vakuutus Pohjola-yhtymä -1.15 18.98 18.93 19.15 18.94 19.29 12.00 19.60 90,8 2.00 +10.98 +34.45 Sijoitus Citycon +2.60 1.58 1.56 1.58 1.55 1.58 1.01 1.59 184,2 0.09 +14.93 +46.67 Interavanti +0.40 2.48 2.47 2.48 2.48 2.48 2.15 2.75 13,6 0.05 -2.76 +23.50 Julius Tallberg B 6.45 4.95 6.50 0,0 0.26 +17.27 +21.70 Norvestia -0.66 15.00 15.01 15.15 15.00 15.00 12.50 16.00 5,0 1.40 +1.34 +11.85 Polar Kiinteistöt +1.32 0.77 0.77 0.78 0.76 0.77 0.50 0.82 611,0 0.00 +1.33 +58.33 Sponda 0.00 6.25 6.20 6.30 6.10 6.25 4.49 6.40 88,3 0.90 +17.92 +13.64 Technopolis +0.25 4.06 4.04 4.05 4.04 4.06 2.67 4.05 15,8 0.25 +24.23 +35.00 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 0.00 15.49 14.88 15.49 15.49 15.49 14.70 17.00 0,1 0.90 0.00 +3.27 Birka Line B -0.65 15.20 15.15 15.30 15.20 15.30 14.01 16.00 1,4 0.90 +4.08 +5.52 Finnair +0.64 4.75 4.72 4.78 4.67 4.76 3.22 4.95 138,3 0.15 -3.67 +13.19 Finnlines -0.18 27.25 27.25 27.40 27.25 27.40 17.40 27.90 11,9 1.50 -0.73 +40.36 Viking Line -0.86 23.00 23.00 23.18 23.00 23.20 17.53 24.00 1,1 1.35 +10.48 +4.98 Kauppa Beltton-Yhtiöt 0.00 9.00 8.90 9.00 8.95 9.09 6.00 9.20 3,1 0.34 +16.88 +71.43 Kesko A 0.00 17.00 16.95 17.00 17.00 17.00 16.00 18.55 6,9 1.00 +0.59 +3.72 Kesko B +1.66 14.10 14.05 14.10 13.82 14.10 9.36 13.87 116,6 1.00 +10.78 +24.95 Stockmann A +0.05 19.00 19.00 19.25 19.00 19.20 12.80 19.25 1,1 0.90 +14.40 +43.86 Stockmann B +1.08 18.72 18.72 18.80 18.50 18.95 12.95 19.20 39,6 0.90 +13.48 +41.37 Tamro +1.12 4.50 4.46 4.52 4.50 4.52 3.77 4.57 4,7 0.13 +1.14 +21.92 Muut palvelut Aldata Solution -1.49 1.98 1.98 2.00 1.97 2.05 0.88 2.14 243,1 0.00 +4.15 +145.12 Jaakko Pöyry +1.93 21.10 21.10 21.20 21.00 22.00 13.75 20.95 8,6 0.60 +15.00 +59.23 Lassila&Tikanoja +3.08 24.80 24.55 24.80 24.10 24.95 15.10 24.47 10,1 0.75 +17.42 +68.25 Novo Group +1.83 5.00 4.95 4.99 4.91 5.03 2.10 4.92 1746,8 0.12 +41.09 +85.28 OMHEX AB (Publ) +0.66 9.15 9.02 9.25 9.00 9.15 387,3 0.00 +1.91 Rak. Ja leipä on lähtenyt pääasiassa teollisuusrakentamisesta. B -0.32 21.89 +4.71 P OP-Focus A +1.41 122.80 +27.58 O OP-Itä-Eur. Salonen Oy:n toimitusjohtaja Heikki Salonen sanoo. Osakkeiden kurssit nousivat perjantaina yleisindeksillä mitattuna 61,10 pistettä eli prosentin. Wireless +0.61 0.16 +25.19 O SEB Lux G. Koko talvikauden eli tammi-huhtikuun hinnaksi noteerattiin yli 49 euroa megawattitunnilta. EU:n osoitin nousi 1,2 pistettä ja euroalueen osoitin 1,4 pistettä. Med. Osakkeita vaihdettiin 50,2 miljoonaa. A 0.49 0.33 0.55 0,0 0.00 +11.36 +11.36 Vaahto Group A -0.35 2.84 2.76 3.00 2.84 3.00 2.45 3.00 9,1 0.00 +5.56 -10.94 Vaahto Group K +12.28 3.20 2.95 3.20 3.15 3.20 2.41 3.00 0,4 0.00 -5.00 -18.57 Yleiselektroniikka E 3.68 2.91 3.68 0,0 0.25 +15.00 -5.40 NM-ja Pre-lista Amanda Capital 0.00 0.18 0.17 0.18 0.18 0.18 0.14 0.18 197,0 0.00 +12.50 +28.57 Basware +4.77 5.49 5.40 5.50 5.31 5.50 3.96 5.33 7,1 0.05 +15.16 +6.94 Biohit B +9.89 3.00 3.00 3.10 2.73 3.30 1.23 2.73 14,4 0.00 +64.46 +66.46 Biotie Therapies +14.47 0.87 0.84 0.87 0.76 0.88 0.41 0.99 302,1 0.00 +49.02 -45.97 Done Solutions +6.25 0.17 0.16 0.17 0.16 0.17 0.10 0.19 42,2 0.00 +14.29 +45.45 Endero +2.63 1.56 1.52 1.58 1.53 1.56 1.00 2.00 5,3 0.00 +8.57 +1.33 Etteplan +0.87 5.80 5.75 5.85 5.66 5.85 2.99 6.46 6,8 0.25 +17.35 +43.39 Proha +10.00 0.77 0.77 0.78 0.71 0.81 0.44 0.78 520,2 0.00 +2.94 +25.00 QPR Software +2.63 0.39 0.36 0.39 0.36 0.39 0.20 0.49 87,2 0.00 -2.56 -54.22 Satama Interactive 0.00 1.00 1.00 1.04 1.00 1.05 0.42 1.00 28,9 0.00 +25.00 +78.57 Saunalahti Group -2.75 1.06 1.06 1.07 1.05 1.12 0.25 1.24 825,7 0.00 +28.24 +240.63 Sentera -1.52 1.30 1.30 1.37 1.30 1.32 0.95 1.43 3,0 0.00 +5.60 +10.00 Solteq +3.25 1.59 1.58 1.60 1.52 1.59 0.61 1.70 35,9 0.00 +11.59 +108.11 Tieto-X 0.00 2.46 2.36 2.51 2.40 2.46 1.48 2.50 15,3 0.12 +28.80 +32.97 eQ Online -0.52 1.93 1.92 1.93 1.90 1.93 1.36 2.00 45,1 0.00 +12.14 +33.79 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus +1.57 15.48 15.44 15.49 15.40 15.48 10.96 15.30 9,2 +8.16 +20.67 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Salosen rakennusliike on kuulunut kiinteästi kokkolalaiseen yrityselämään jo 50 vuotta. +1.31 6.64 +22.25 O Nordea Nordic SC k. +0.93 1.09 1.08 1.09 1.07 1.10 0.84 1.15 179,7 0.02 +3.85 -11.48 Rakennusteollisuus Lemminkäinen +0.53 18.90 18.71 18.89 18.73 18.90 13.40 19.00 2,4 1.50 +21.53 +25.33 Tulikivi A 0.00 26.50 26.01 26.70 26.05 26.70 17.49 26.98 1,1 1.05 +31.19 +41.71 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp +1.87 10.90 10.85 10.99 10.82 11.00 6.11 11.10 15,9 0.25 +23.70 +64.62 Comptel +0.43 2.35 2.35 2.36 2.32 2.37 0.69 2.40 323,5 0.00 +27.87 +175.29 Eimo 0.00 1.04 1.04 1.05 1.04 1.05 0.81 1.12 48,5 0.04 +0.97 0.00 Elcoteq Network A +2.56 14.85 14.81 14.87 14.50 14.87 9.95 14.84 121,2 0.40 +10.53 +31.64 Elektrobit Group 0.00 0.55 0.55 0.56 0.55 0.56 0.28 0.60 1361,2 0.00 +14.58 +96.43 Elisa A +0.59 10.16 10.14 10.22 9.97 10.24 4.83 10.40 468,2 0.00 +24.23 +73.24 Evox Rifa Group 0.00 0.13 0.13 0.14 0.13 0.14 0.04 0.14 567,5 0.00 +62.50 +160.00 F-Secure +2.88 1.43 1.42 1.43 1.35 1.44 0.65 1.39 792,0 0.00 +39.00 +120.63 Instrumentarium +0.56 36.20 36.00 36.50 36.00 36.20 32.20 38.40 20,5 4.70 +0.28 +41.73 Nokia +1.32 15.36 15.36 15.38 15.24 15.60 11.44 16.16 28563,2 0.28 +5.79 -12.12 Okmetic -2.19 3.57 3.47 3.58 3.40 3.74 1.45 3.65 58,7 0.00 +17.74 +62.22 PKC Group -0.68 21.80 21.71 21.80 21.61 22.00 6.75 22.50 3,6 0.45 +44.98 +227.61 PMJ automec -2.56 0.76 0.76 0.78 0.76 0.78 0.23 0.86 30,8 0.00 +44.44 +95.00 Perlos +1.11 6.40 6.36 6.40 6.34 6.47 3.17 6.60 65,1 0.22 +24.85 -1.09 SSH Comm. Työttömiä virolaisia rakennusmiehiä koulutukseen Suomeen HELSINKI (STT) Teollisuusmaiden talouden kasvu vahvistui OECD:n ennakoivan suhdannekuvaajan mukaan syyskuussa kuudetta kuukautta. Eurokorko A 0.00 1990.94 +2.48 L Handelsb. A +0.74 124.07 +31.47 O OP-Kiina -erik. Poikkeuksena tietysti UPM-Kymmenen iso työmaa, joka on kestänyt pian jo lähes puolitoista vuotta. – Uudisrakentaminen saattaa lähivuosina hiljentyä, mutta sitä korvaa alati kasvava saneeraus. +0.41 71.32 -16.03 V SEB Östersjöfond/WWF +0.88 1.14 +12.86 O Sampo Aasia Osake k. +0.81 216.20 +9.51 Y Sampo Globaali yhd. Teollisuuskoulun jälkeen isä oli osakkaana Otia-nimisessä rakennusliikkeessä ja sitä seurasi oman liikkeen perustaminen 50 vuotta sitten. Medical -0.26 2.33 -10.45 O SEB Lux f. k. A -0.34 23.27 +4.76 P OP-Euro-obl. – Mitään varsinaista syntymäpäivää meillä ei ole, sillä tarkka perustamispäivä ei ole tiedossa. Kiint. 25 k. Tammi-helmikuun sähkötoimituksia noteerattiin markkinoilla jo 51–52 euroon megawattitunnilta eli yli 5 senttiin kilowattitunnilta. Fortumin osakkeen kurssi laski perjantaina 0,19 euroa 8,20 euroon. Aggr. – EU:n koulutusohjelma Softimmigrants on tarkoitettu ulkomailta töitä hakeville henkilöille ja heidän tuleville työnantajilleen. Toimialajohtaja Markku Jalosen mukaan markkinoiden loppuvuoden arviot sähkön hintakehityksestä ovat voimakkaasti nousevia. Loka-joulukuussa Eimo arvioi yltävänsä lievästi voitolliseen liiketulokseen, mutta koko vuoden tulos jää tappiolle. Osake +1.55 1.96 +26.14 O Mandatum Baltic k. +1.08 41.49 +12.58 O Nordea Itä-Eur..fi k. A +1.01 110.91 +20.13 O OP-Euro-obl. Rakentaminen on hänen mukaansa muuttunut oleellisesti 50 vuodessa. OECD-maiden suhdanneosoitin nousi syyskuussa 1,3 pistettä eli 124,1 pisteestä 125,4 pisteeseen. Rakennusliike oli Heikki Salosen ensimmäinen kesätyöpaikka perustamisvuonna, mutta virallisesti hän on ollut yrityksen palveluksessa vuodesta 1966 lähtien. Vähintään 15 miestä saa koulutuksen jälkeen myös töitä Suomesta. k. Se nousi 70 prosenttia vuotta aiemmasta. -0.20 254.77 +4.75 P Nordea Euroland k. Vuosien 2004 ja 2005 markkinahinnat ovat nousseet jo 35–36 euroon ja 28–29 euroon megawattitunnilta. Markets f. Lauantaina 8.11.2003 s KESKIPOHJANMAA 8 Talous Lyhyesti Pankit ja rahoitus CapMan B -1.72 1.71 1.70 1.73 1.71 1.75 1.33 1.77 98,6 0.10 +16.00 +21.68 Nordea AB FDR +0.73 5.52 5.52 5.54 5.46 5.60 3.60 5.48 1324,6 0.23 +8.95 +23.15 OKO A +0.46 17.55 17.45 17.60 17.47 17.58 12.94 17.61 52,9 0.75 +9.19 +34.38 Sampo A +3.76 7.72 7.70 7.73 7.50 7.73 5.05 7.58 1880,7 0.35 +5.23 +6.74 Yritysp. +1.06 13.97 +7.73 O Nordea Kaukoitä.fi k. North Am. Pohjoismaiden vesivarastot ovat edelleen noin viidenneksen normaalia alempana. Sammon kurssi nousi 0,28 euroa 7,72 euroon. Rakennusala on tunnetusti suhdanneherkkää, mutta niin ollut aina. A 1.00 0,0 0.00 I-lista Benefon S +14.81 0.62 0.60 0.62 0.53 0.69 0.21 0.78 1671,3 0.00 +116.00 -36.47 Efore A +0.74 6.80 6.80 6.87 6.61 6.85 0.94 6.75 22,1 0.00 +11.20 +610.53 Elecster A -1.32 7.50 7.51 7.60 7.50 7.60 4.80 7.60 7,2 0.25 +27.73 +53.23 Evia +3.53 1.76 1.70 1.76 1.71 1.76 0.83 1.90 7,3 0.00 +14.86 +20.57 Honkarakenne B +3.26 4.75 4.64 4.75 4.63 4.75 3.00 4.60 3,0 0.00 +14.43 +18.25 Ilkka-yhtymä 1 29.98 22.30 32.69 0,0 2.50 +11.04 +29.78 Incap +5.88 1.80 1.80 1.95 1.73 1.80 0.87 1.74 32,2 0.00 +30.77 -10.99 Kasola A 1.30 1.03 1.50 0,0 0.08 -13.33 0.00 Kekkilä -0.71 7.00 7.00 7.10 7.00 7.00 5.60 7.05 1,5 0.25 +3.68 +18.49 Kesla A 0.00 6.98 6.65 6.99 6.98 6.98 3.55 7.00 0,2 0.47 +26.91 +34.49 Kylpyläkasino A +6.76 3.00 2.85 0.00 3.00 3.00 2.40 3.10 0,4 0.00 +22.17 Larox B 10.00 6.00 10.00 0,0 0.20 0.00 +1.01 Martela A +2.00 12.75 12.50 13.00 12.75 12.75 10.75 15.00 0,6 0.25 +8.70 -19.09 Menire -3.57 0.27 0.27 0.28 0.27 0.28 0.21 0.30 109,0 0.00 +16.67 +12.00 Neomarkka B +6.01 6.00 6.00 6.10 5.70 6.00 5.40 6.10 2,3 0.08 +0.89 +2.91 P-Karjalan Kp A 90.00 70.00 90.00 0,0 5.00 +9.76 -6.25 Panostaja A -5.06 0.75 0.72 0.78 0.75 0.75 0.50 0.83 9,0 0.08 +6.76 -5.95 Panostaja B -1.30 0.76 0.76 0.77 0.76 0.78 0.50 0.82 31,1 0.08 +4.05 -1.28 Plandent A 12.50 8.00 13.00 0,0 0.17 +18.60 +56.25 Raisio K +4.17 1.25 1.20 1.25 1.20 1.28 1.04 1.40 18,0 0.02 +9.09 -14.29 Ruukki Group 0.00 0.04 0.03 0.04 0.03 0.04 0.02 0.04 315,3 0.00 +100.00 +33.33 S Sääst. +0.77 1283.55 +36.55 O Nordea Japani k. Veljeksistä kukin vastaa omasta lohkostaan eli konserniin kuuluu niin konekuin elementtiyhtiöt. Helsingin pörssin vaihto nousi perjantaina 572 miljoonaan euroon. 1.00 0,0 0.00 Sv. Ensk. Tech k. -0.20 1.47 -2.06 O SEB Lux Eq. Rakentajia tarvitaan joka tapauksessa. B +0.87 5.83 5.76 5.80 5.70 5.83 4.35 5.78 26,8 0.50 +16.77 +13.56 Ramirent +1.56 14.32 14.25 14.49 14.20 14.49 12.59 15.30 1,6 0.50 +6.82 +0.71 Tietoenator +3.99 23.44 23.25 23.45 22.30 23.44 11.59 22.80 913,0 0.50 +26.99 +40.44 YIT-Yhtymä +1.75 27.35 27.35 27.50 26.86 27.70 14.25 27.00 19,3 0.90 +13.32 +73.42 Metalliteollisuus Componenta 0.00 2.89 2.86 3.02 2.89 2.89 1.45 3.25 6,2 0.10 -3.67 +55.38 Fiskars A +1.52 10.00 9.96 10.10 9.90 10.10 7.25 9.85 13,4 0.70 +9.69 +42.75 Fiskars K 10.20 7.47 10.20 0,0 0.68 +15.78 +30.77 KCI Konecranes +1.06 27.70 27.60 27.74 27.43 27.74 17.20 28.05 98,1 0.95 +10.75 +29.91 Kone B +1.45 45.50 45.45 45.55 45.00 45.50 26.80 46.90 103,8 1.50 +1.93 +77.84 Metso +4.28 9.99 9.91 9.99 9.60 10.04 7.58 11.27 815,1 0.60 +6.56 +1.91 Nordic Aluminium -1.26 7.85 7.80 7.95 7.80 7.96 5.80 8.00 9,7 0.60 +8.90 +13.57 Outokumpu +0.29 10.53 10.50 10.52 10.50 10.57 6.92 10.51 170,3 0.40 +8.81 +10.53 Ponsse 1 +1.99 16.93 16.80 16.93 16.75 16.95 9.91 17.20 2,1 0.65 +19.00 +66.00 Rautaruukki K -0.17 6.05 5.99 6.05 5.99 6.12 3.05 6.17 165,2 0.00 +20.00 +66.03 Raute A 8.50 6.20 9.50 0,0 0.50 +7.87 -2.86 Rocla +0.59 6.80 6.76 6.83 6.80 6.80 5.50 7.25 0,1 0.15 -3.29 -2.17 Wärtsilä A -1.81 15.22 15.11 15.89 15.22 15.89 10.00 15.50 1,2 1.75 +23.02 +35.96 Wärtsilä B +1.60 15.25 15.22 15.27 15.01 15.32 9.20 15.49 55,4 1.75 +17.08 +35.23 Metsäteollisuus M-real A +1.55 7.87 7.70 7.87 7.51 7.87 6.20 8.69 5,1 0.60 -3.49 +6.16 M-real B +2.60 7.90 7.80 7.92 7.78 7.95 6.31 8.99 339,0 0.60 -3.51 +5.91 Stora Enso A -0.68 11.65 11.50 11.89 11.60 11.90 8.25 12.30 6,5 0.45 +8.81 +10.66 Stora Enso R 0.00 11.56 11.56 11.60 11.55 11.84 8.45 12.25 1862,3 0.45 +9.06 +8.44 Stromsdal B -2.96 2.62 2.63 2.70 2.62 2.73 2.42 3.70 9,7 0.10 -10.00 +3.85 UPM-Kymmene -0.06 16.15 16.16 16.29 16.12 16.45 11.56 16.99 905,4 1.50 +9.19 -1.94 Monialateollisuus Aspo 0.00 13.00 12.80 13.00 12.90 13.00 8.70 13.00 1,1 0.98 +28.08 +57.19 Energia E.ON Finland 27.41 26.00 31.99 0,0 0.75 -2.11 -16.94 Fortum -2.26 8.20 8.16 8.30 8.16 8.33 5.77 8.39 1191,3 0.31 +9.24 +41.25 Elintarviketeollisuus Atria Yhtymä A +2.44 10.50 10.42 10.50 10.33 10.60 6.91 10.40 23,9 0.42 +11.41 +41.38 Chips A +2.35 17.40 17.00 17.40 17.00 17.40 14.50 17.00 19,8 0.66 +1.19 +17.24 Chips B +0.53 17.09 17.05 17.20 17.00 17.25 14.00 17.15 20,4 0.66 +15.65 +18.88 HK Ruokatalo A -0.62 6.46 6.46 6.53 6.46 6.55 5.16 6.60 66,9 0.27 +2.36 +21.95 Huhtamäki +1.63 9.35 9.31 9.39 9.25 9.38 8.00 9.84 123,6 0.38 +2.34 +2.79 Lännen Tehtaat 0.00 11.00 11.00 11.20 10.83 11.20 8.20 11.00 3,9 0.30 +15.18 +11.11 Olvi A -1.82 13.45 13.35 13.50 13.25 13.70 10.00 14.00 13,2 1.25 +10.57 +38.38 Raisio vaihto-os. -0.03 3.33 -1.42 O SEB Lux Eq. – Nevalaisen Heikin kanssa he tekivät rintamamiestaloja timpuriurakointina. Antti Salonen perusti yrityksen 1953, mutta rakentamisen hän aloitti heti sodasta palattuaan. +0.45 1.99 +19.00 O SEB N.Am. Japan -2.26 0.48 +2.37 O SEB Lux Eq. – Jos talvesta tulee kylmä ja sähkön markkinahinnat jatkavat nousuaan, ei kuluttajahintojenkaan nostoilta voitane välttyä, arvioi Finergy perjantaina julkaistussa sähkömarkkinakatsauksessa. Salosen rakennusliike on neljän veljeksen pyörittämä yritys, jossa sopu on säilynyt. +0.22 1002.68 +5.94 Y Sampo Komp. Kuluttajahinta nousi vuodessa 12 prosenttia Pörssisähkön syksyn ja talven hintanoteeraukset nousivat loka-marraskuun vaihteessa korkeammalle kuin koskaan aiemmin. +0.60 80.52 -8.04 O Nordea Nordia k. Vuodessa eli viime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun keskimääräisen kotitalouskuluttajan sähkön energiahinnat nousivat noin 23 prosenttia ja kokonaishinnat noin 12 prosenttia. +0.70 624.31 +7.46 Y Sampo Obl. Tänään homma on tyystin toisenlaista. +0.85 15.85 +1.62 O Nordea Medica Life Sc. k. +1.00 6.08 +2.91 O Handelsb. Handelsb. OECD povaa kasvua Eimon tulos tappiolla Lue lisää taloudesta www.keskipohjanmaa.net/talous. Euroopan unionin suurista jäsenmaista kasvu vahvistui kuvaajan mukaan syyskuussa selvimmin Saksassa ja hieman vähemmän Ranskassa, Britanniassa ja Italiassa. Tällä hetkellä kuluttajien maksama sähkön kokonaishinta vaihtelee Suomessa 10 ja 12 sentin välillä kilowattitunnilta. +0.75 16.54 -0.18 O Nordea Avanti k. +0.96 523.95 +10.78 O Sampo Korko k. B +0.86 21.21 +6.59 O Aktia Likvida 0.00 21.41 +2.15 L Aktia Medica B +0.79 64.69 -1.85 O Aktia Secura B +0.73 41.63 +16.03 Y FIM Forte +0.78 98.28 +29.17 Y FIM Russia -0.03 31.60 +60.62 O Handelsb. – Raakaa käsipeliä se oli silloin. Markkinasähkön hinnan kova nousu viime talvena veti myös kuluttajasähkön hinnan nousuun. Viron työviraston johtajan Mati Illissonin mukaan ulkomaisella työvoimalla on aina ongelmia. Nykyisin yrityksen palveluksessa on jo kolmattakin polvea. Vuotta aiemmin vastaava luku oli noin yhden miljoonan euron verran miinuksella. g. Mielestäni myös me virolaiset ja suomalaiset olemme hyvin erilaisia. Europaf. Pörssiviikon päättyessä Helsingin pörssin kurssit olivat keskimäärin 35,8 prosenttia korkeammalla kuin indeksin alin päätösluku viime maaliskuussa. Keskivertokuluttajan käyttämän sähkön energiahinta oli lokakuussa 5–6 senttiä kilowattitunnilta ja kokonaishinta 10–12 senttiä kilowattitunnilta. +0.48 108.31 +22.88 O Sampo Eur. k. +0.02 22.29 +1.87 H Mandatum Suomi k. Korko k. 70-luvulla hän jäi pois ja silloin otettiin tämä virallinen nykyinen nimi käyttöön osakeyhtiöksi muuttumisen myötä, konsernin emoyhtiön Rakennusliike A. Sähkön markkinahinnat nousussa 10 20 30 40 50 60 70 80 Euroa/MWh Sähkön hinta Suomessa NordPoolin kuukausittaiset Suomen aluehinnat (Elspot) I III V VII IX XI I III V VII IX 2002 2003 STT, lähde: Finergy HELSINKI (STT) Taiwanilaisen Foxconnin omistukseen siirtyvä kännykän muoviosia valmistava Eimo teki heinä-syyskuussa rahoituserien jälkeen 5,1 miljoonan euron tappion. Heikki Salosen taustalla näkyvä uusi satamakonttori on parhaillaan työn alla. Omistus jakautuu tasan neljän veljeksen perheen kesken. +0.12 1.61 +19.30 O SEB Internetfond +0.36 0.56 +48.00 O SEB Inv. konev. – Nykyisin urakat ovat aika lyhytkestoisia. 0.00 204.05 +2.57 L Sampo Kultapossu k. Hankkeen rahoittaa EU. +0.70 356.16 +7.77 O Nordea IT k. +0.64 1.58 +5.17 O SEB Lux Eq. B +0.66 26.11 +7.66 Y SEB Europa Småb. Salonen rakentanut 50 vuotta Salosen rakennusliike on urakoinut 50 vuoden aikana paljon Ykspihlajan teollisuusalueella ja satamassa. +1.15 548.99 +10.29 O Nordea Eur..fi k. A -1.27 115.46 +41.37 O OP-Medical A +0.86 68.81 -8.83 O OP-Metsä A +0.52 42.64 +9.30 O OP-Pirkka A +1.16 48.83 +11.58 Y OP-Spektri A +1.16 67.93 +2.32 Y OP-Teknologia A +1.81 26.39 +12.40 O OP-t. Finergyn mukaan sähköpörssissä on kirjattu ensi talven pörssituotteille jopa ennätyksellisen korkeita hintanoteerauksia. Novo Group nousi seitsemänneksi vaihdetuimmaksi ja päätyi 0,089 euron nousun jälkeen 5,00 euroon. Yhdysvaltain ennakoiva suhdannekuvaaja nousi 1,1 pistettä ja Japanin 1,5 pistettä elokuusta. Berg Optimal A +0.52 306.02 +12.79 Y A. +1.33 19.52 +68.83 O Nordea Amerikka k. 0.18 0.13 0.21 0,0 0.00 -10.00 0.00 Suomen Helasto -2.74 0.71 0.71 0.74 0.71 0.71 0.49 0.75 1,5 0.05 +15.87 +37.74 Suomen Spar A 40.00 34.00 40.00 0,0 1.60 +11.11 -2.44 Suomen Spar K 41.50 34.00 41.50 0,0 1.60 +12.16 +3.75 Tervak. Syynä on vielä hieman viime vuottakin heikompi vesitilanne. 1 +0.59 2.23 +0.59 O SEB Lux Eq. Yhteensä 24 osaketta ylsi uuteen huippukurssiin. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Viikko päättyi vuoden huippuindeksiin Osakekurssien tasainen nousu nosti Helsingin pörssikurssit viikon lopuksi uuteen kurssihuippuun. Syyskuun luvut osoittavat OECD:n mukaan kasvun nopeutuneen Yhdysvalloissa ja Japanissa. +1.38 5.21 +20.60 O Nordea Biotekniikka k. +0.01 8.80 +2.67 L ODIN Finland +0.72 234.62 +34.48 O ODIN Maritim +0.11 37.09 +86.74 O ODIN Norden +0.83 66.67 +41.31 O ODIN Norge +0.74 89.74 +30.60 O ODIN Offshore +0.87 6.96 +10.22 O ODIN Sverige +0.83 79.35 +43.33 O OP-Delta A +1.37 94.25 +26.01 O OP-Euro A 0.00 19.32 +2.38 L OP-Euro B 0.00 18.55 +2.36 L OP-Euro Osake A +1.75 13.37 +1.86 O OP-Euro k. -1.35 0.95 +29.55 O SEB Lux Asia ex Japan -1.66 3.32 +15.31 O SEB Lux CS Baltic sc -0.07 1.53 +38.02 O SEB Lux Eq. – Toisaalta myös meidän työntekijöissämme on jo aika paljonkin toisen polven "saloslaisia", Heikki Salonen kuvaa tänään noin 120 henkeä työllistävää yritystä. +1.46 173.60 +22.31 O Tapiola Rahamarkkina -0.01 11.09 +2.60 L HEX 7.11.2003 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 414,4 milj. yhd. Heikki Salonen oli kesätöissä isänsä perustamassa yrityksessä, jonka ensimmäinen urakka oli verkon takaa pilkistävä Esson tuontivarasto. Concept Biotech. -0.12 226.47 +3.74 P Sampo Suomi Osake k. Riitaa voi syntyä esimerkiksi siitä, ettei paikallisia vitsejä ymmärretä,” sanoo Illisson. Tietoenator nousi 0,90 euroa 23,44 euroon. 0.00 201.32 +2.39 L Nordea Euro Midi Korko k. Liikevaihtoa kertyi vuosineljänneksen aikana 54,1 miljoonaa euroa. Ohjelma opettaa tuntemaan uuden kulttuurin ja tutustuttaa mm. k. Markkinat reagoivat herkästi sään muutoksiin. HEXin yleisindeksin vuoden korkeimmaksi päätöslukemaksi kirjattiin 6 384,01 pistettä. -0.05 1186.21 +3.87 K Sampo Komp. +0.32 81.74 +6.25 O SEB Optionsr. Nousijoita perjantain pörssissä oli 100 ja laskijoita 35. +0.82 19.70 -0.93 O Nordea Euro Korko k. Osake k. Mutta mikä on ollut Salosen vahvuus alati kiristyvässä rakennusbisneksessä. G. Tallinnan työvoimatoimiston johtajan Kai Kotkan mukaan virolaiset ovat halukaita etsimään töitä myös ulkomailta, jos vain perheolot sallivat sen. Eur. +1.56 13.22 +8.44 O Mandatum Eur. +0.07 1.35 +39.26 O SEB Lux Em. Suhdannekehitys voimistui ennakoivan osoittimen mukaan selvästi sekä Euroopan unionissa, Yhdysvalloissa että Japanissa. Yleisindeksi laski silloin alimmillaan 4 702,58 pisteeseen. BankenA 1.00 0,0 0.00 Skandia Förs.ab. Kuvat: Clas-Olav Slotte Heikki Karkkolainen HELSINKI (STT) Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla saadaan tänä talvena jälleen varautua markkinahintojen voimakkaaseen vaihteluun, korkeisiin hintoihin ja mahdollisiin hintapiikkeihin, Energia-alan keskusliitto Finergy varoittaa. +1.04 163.95 +7.36 Y Sampo Komp. Yrityksen ydinalueena on ollut Kokkolan talousalue lähiympäristöineen. Osake k. TALLINNA (STT) Kaksikymmentä työtöntä virolaista rakennusmiestä valitaan ensi vuoden alussa osallistumaan Viron ja Suomen yhteishankkeeseen, jolla virolaisia koulutetaan sopeutumaan Suomeen työmarkkinaoloihin, kertoi virolainen Eesti Päevaleht perjantaina. Foxconnilla on jo yli 94 prosenttia Eimon osakkeista, ja ostotarjous lopuista jatkuu vielä vajaan kuukauden verran. Sähköpörssin Suomen aluehinta nousi tammi-lokakuussa 36,13 eroon megawattitunnilta eli lähes 4 senttiin kilowattitunnilta. Joukkoon valitaan vain virallisesti työttömiä rakennusmiehiä. +0.02 22.38 +1.94 H Mandatum Omega k
Prodi nosti esille myös Tshetsheniassa toimivien humanitaarisen avun järjestöjen turvallisuusriskit. Bush kehottaa Lähi-idän johtajia – niin Iranissa, Syyriassa kuin palestiinalaishallinnossakin – siirtymään pikaisesti demokratiaan. Sri Lankan kriisiä yritetään ratkaista. 25. McElveen-Hunterilla kerrotaan olevan paljon ystäviä myös demokraattien leirissä. McElveen-Hunterin kahden vuoden virkakausi päättyy pikapuolin. Bushin puhe närkästytti kuulijoita myös muualla arabimaailmassa. Irakin sodasta puheen ollen McElveen-Hunter ei myöskään vastaa – kuten naisverkostotyön valossa ehkä luulisi – odotetulla tavalla kysymykseen, olisiko sotia vähemmän, jos naisilla olisi enemmän sananvaltaa maailman asioihin. Pääministeri Ranil Wickremesinghen paluu kotimaahan ei tuonut loppua kiistalle presidentti Chandrika Kumaratungan kanssa, mutta sopua odotettiin hierottavan pian. Jos perjantainen maahansyöksy varmistuu tahalliseksi hyökkäykseksi, kyseessä on kolmas alas ammuttu amerikkalaiskopteri kahden viikon sisällä. Kaikki, minkä olen nähnyt onnistuvan on vaatinut kaikkien mukanaoloa. – Yhdysvaltain presidentin olisi parempi kiinnittää huomiota omien kansalaistensa kasvavaan tyytymättömyyteen sen sijaan, että hän lisää turvattomuutta alueella, Asefi sanoi viitaten Yhdysvalloissa lisääntyvään huoleen Irakin tilanteesta. Lehtikuva/Heikki Saukkomaa WASHINGTON (STT) Yhdysvaltain presidentti George W. Sen asiakkaina on muun muassa suuria lentoyhtiöitä ja hotelliketjuja. Yhdysvaltain tärkeän liittolaisen Saudi-Arabian hallinnon kiittäminen leimattiin sanomalehdissä kaksinaamaiseksi, ja Israelin tukemisen sekä Irakin miehityksen sanottiin vievän uskottavuutta Bushin demokratiapuheilta. Washington Postin mukaan demokraattisia arvoja ajavassa National Endowment for Democracy -järjestön tilaisuudessa pidetty puhe oli selkeästi osoitettu kotiyleisölle, jota huolestuttavat jo jokapäiväisiksi tulleet uutiset amerikkalaisia vastaan tehdyistä iskuista Irakissa. Asunnon saaja itse sitoutuu tekemään 300 tuntia vapaaehtoistyötä ja saa asunnon omakseen 15 vuodessa lyhentämällä korotonta kiinnelainaa 200–300 dollarilla (175–260 eurolla) kuukaudessa. Yhtenä syynä Dolen tukemiseen oli poliittinen rohkeus, jota Dole osoitti vaatiessaan aseenkannon rajoittamista vastoin hyvin monen republikaanin kantaa. Pääministeri Wickremesinghe kannattaa rauhanhankkeen jatkamista, kun taas presidentti Kumaratunga käyttäisi kovempia otteita sissejä vastaan. – Riippuu, kenestä naisesta ja kenestä miehestä on kysymys... Kemppisen kanta edustaa myös komission puheenjohtajan Romano Prodin mielipidettä. Israel otti Bushin puheen tyytyväisenä vastaan. Kokoukseen osallistui 50 naisyrittäjää Yhdysvalloista ja saman verran muista maista. Kaksikon yhteinen lehdistötilaisuus lokakuussa Brysselissä EU:n huippukokouksen yhteydessä oli myös vaikea. Huippukokouksen toinen vaihe pidettiin Yhdysvalloissa, jossa osanottajat tapasivat muun muassa presidentti George W. Vasemmalla ulkoministeri Colin Powell ja oikealla puolustusministeri Donald Rumsfeld. Tamilisissit arvostelivat perjantaina voimallisesti presidenttiä. Pitkä sarka vapaaehtoistyössä McElveen-Hunter aikoo jatkaa myös vapaaehtoistyölle perustuvissa hyväntekeväisyyshankkeissa, joissa hän on ollut kauan mukana. Yksi näistä on Habitat for Humanity -toiminta, jolla rakennetaan vähävaraisille asuntoja hartiapankkitalkoilla. Väkeä oli niin paljon, että runsaan 20 kilometrin matka kesti yli kahdeksan tuntia. – Heillä ei ole varaa tehdä tällaisia huomautuksia. Vain viisi prosenttia vastaajista uskoi Yhdysvaltain ajattelevan muun maailman parasta. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 Ulkomaat 9 HELSINKI (STT) Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Bonnie McElveenHunter on kahden vuoden aikana pannut alulle kolme merkittävää hanketta. Presidentin ja pääministerin välisessä valtataistelussa on kyse rauhanneuvottelujen aloittamisesta tamilisissien kanssa. Bushin tuen rauhanhankkeen edistämiseksi. Amerikkalaisviranomaisten mukaan vielä ei ole kuitenkaan varmuutta siitä, ammuttiinko helikopteri alas vai oliko kyse teknisestä viasta. Kokouksella haluttiin kehittää Suomen, Baltian maiden ja Luoteis-Venäjän yritysverkostoja ja edistää naisyrittäjyyden asemaa. Lähellä lensi myös toinen Blackhawk-helikopteri, josta ei uutiskanava CNN:n mukaan havaittu mahdollista tulitusta. – Meillä on edelleen samoja ongelmia Venäjän viranomaisten kanssa kuin ollut jo kauan, Kemppinen sanoi. Kaksi räjähdystä kuultiin Alueella olleet sotilaat kertoivat kuulleensa kaksi räjähdystä ennen kuin helikopteri iskeytyi joentörmään. Tikrit on Saddamin kotikaupunki, ja siellä on hyökätty toistuvasti Irakia miehittäviä amerikkalaisjoukkoja vastaan. maahanlaskudivisioonasta. Bushin ja ulkoministeri Colin Powellin. Berlusconi yritti oikoa Prodia rahasummissa, joita unionin investointihankkeisiin on tarkoitus käyttää. Egyptin tulisi hänen mielestään näyttää muille mallia siirtymisessä kohti demokratiaa. – Washington joutuu yhä nojautumaan voimakkaasti autoritaaristen hallitusten kanssa solmimiinsa liittoihin saavuttaakseen nämä tärkeät tavoitteet, lehti kirjoitti. Hän kiitti Marokkoa, Bahrainia ja Omanin näiden uudistusmielisyydestä ja kehotti toista Yhdysvaltain tärkeää liittolaista, Saudi-Arabiaa, ”osoittamaan todellista johtajuutta” panemalla toimeen uudistuksia. – Olen varma, että jos joku olisi katsonut Saksaa tai Japania puoli vuotta toisen maailmansodan päätyttyä, mielen olisi vallannut samanlainen toivottomuus kuin mikä nyt tiedotusvälineistä joskus välittyy. Suomessa McElveen-Hunter on pannut alulle kolme vapaaehtoishanketta, Itämeren alueen naisyrittäjähuippukokouksen, lapsikaupan vastaisen korkean tason kansainvälisen konferenssin sekä tänä syksynä alkaneen keräyksen Karjalan lasten auttamiseksi. Bush sanoi varhain perjantaina Suomen aikaa pitämässään puheessa, että Lähi-itää leimaavat pysähtyneisyys, kauna ja väkivalta ”niin kauan kuin vapaus ei kukoista”. Apache-taisteluhelikopterit haravoivat kopterin maahansyöksyaluetta etsien mahdollisia iskun tekijöitä. McElveen-Hunter oli alullepanijana myös Helsingissä tämän vuoden toukokuussa pidetyssä lapsikaupan vastaisessa kansainvälisessä konferenssissa, johon osallistui 19 maan edustajia Suomen ja Latvian presidenteistä ja Yhdysvaltain varaulkoministeristä alkaen. Uusin hanke alkoi vasta tämän vuoden syyskuussa. Hän palaa joulukuun puolivälissä Greensboroon Pohjois-Carolinaan johtamaan kustantamoa. Bushin mukaan Yhdysvallat rakentaa nyt Irakiin demokratiaa ja vapautta silläkin uhalla, että se lisää terrori-iskujen vaaraa. EU-komissio kritisoi Berlusconin puheita COLOMBO (STT–Reuters–AFP–DPA) Sri Lankan hallituskriisiin yritettiin löytää ratkaisua perjantaina. Arabikommentaattorit sen sijaan arvostelivat Bushia siitä, ettei hän maininnut lainkaan palestiinalaisalueiden miehitystä, joka on heidän mielestään suurin este Lähi-idän demokratisoinnille. Valtakunnanpolitiikkaan McElveen-Hunter lähti vasta vuonna 1999 tukeakseen republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivää Elizabeth Dolea. – Me emme jaa pääministeri Berlusconin näkemystä Jukosin tilanteesta tai Tshetshenian nykyisestä tai menneestä tilanteesta, Kemppinen sanoi Brysselissä. Hän korostaa kuitenkin, ettei ole enää hedelmällistä pohtia, olisiko Irakiin pitänyt hyökätä vai ei. Ne pidetään vuonna 2006, mikäli Berlusconin hallitus istuu toimikautensa loppuun asti. Tiedottaja Paolo Bonaiutin mielestä Prodilla olisi ollut mahdollisuus kertoa näkemyksensä Berlusconille tai kokouksen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Molemmat helikopterit olivat matkalla Camp Ironhorseen, Yhdysvaltain joukkojen päätukikohtaan Tikritissä. Kaikki kuolivat, kertoi majuri Josselyn Aberly. Aiemmin perjantaina Kumaratunga kumosi maahan julistamansa poikkeustilan. Kuusi amerikkalaista kuoli turmassa 200 km SYYRIA IRAN TURKKI SAUDIARABIA I R A K KUWAIT STT/Reuters Tikrit Mosul Helikopterin maahansyöksy Väijytys Bagdad BRYSSEL (STT) EU:n komissio otti perjantaina etäisyyttä Italian pääministeri Silvio Berlusconin näkemyksiin, joita tämä esitti Tshetsheniasta ja öljy-yhtiö Jukosista. Turma sattui aamuyhdeksältä paikallista aikaa Saddam Husseinin entisen palatsin tuntumassa. lokakuuta Blackhawkhelikopteria tulitettiin singolla Tikritissä, mutta kopteri onnistui tekemään hätälaskun. Asiat, joista olemme puhuneet, ovat paljon tärkeämpiä kuin ihmisen sukupuoli. Myöhemmin McElveen-Hunter tuki George W. Syyskuussa 2002 Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystö järjesti Suomen ulkoministeriön ja kauppaja teollisuusministeriön kanssa Itämeren naisyrittäjien huippukokouksen. Suurin osa varoista on jo saatu kokoon. – Parlamentin on kokoonnuttava uudelleen. Kuva: AFP/Tim Sloan TEHERAN (STT–AFP–Reuters) Iranissa raivostuttiin perjantaina Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin vaalitaistelua ja johti valtakunnallista naisjohtajien komiteaa, joka neuvoi Bushia tämän tultua valituksi. Amerikkalaissotilaiden mukaan helikopteri ammuttiin luultavasti alas singolla. Erikoista on, että naisjohtajat osallistuvat hankkeeseen yksityisinä vapaaehtoistyöntekijöinä eivätkä yritystensä nimissä. Komission päätiedottaja Reijo Kemppinen viittasi Berlusconin kommentteihin torstain EU:n ja Venäjän huippukokouksen yhteydessä. Irak nyt kaikkien asia USA:n Suomen-suurlähettiläs Bonnie McElveen-Hunter: USA:n suurlähettiläs Bonnie McElveen-Hunter luovutti prikaatinkenraali Jan Laukalle Legion of Merit -kunniamitalin perjantaina Helsingissä. McElveen-Hunter kertoo olevansa toiveikas ja viittaa Irakissa näkyviin myönteisiin asioihin: koulut ja sairaalat toimivat, vedenjakelua on parannettu, teitä ja peruspalveluja rakennetaan ja opetukseen investoidaan. Lapsikaupan vastainen konferenssi sai paljon julkisuutta muun muassa tv-kanava CNN:llä ja on McElveen-Hunterin mukaan johtanut jo lakimuutoksiin eräissä maissa. Pääministeri Wickremesinghe palasi perjantaina kotiin Yhdysvaltain-vierailultaan, jonka aikana hän sai presidentti George W. – Nyt on kyse Irakin kansasta ja siitä, mitä me aiomme tehdä, jotta Irakin lapsilla olisi tilaisuus parempaan elämään ja toivoa tulevaisuudesta. Bush sanoi varhain perjantaina Suomen aikaa pitämässään puheessa, että Lähi-itää leimaavat pysähtyneisyys, kauna ja väkivalta ”niin kauan kuin vapaus ei kukoista”. Suurlähettilään kolme projektia Jussi Vapaasalo HELSINKI (STT) Lokakuinen CNN:n ja Timelehden teettämä mielipidemittaus heijastaa Yhdysvaltain Suomen-suurlähettilään Bonnie McElveen-Hunterin mielestä pikemminkin eurooppalaisten suhtautumista Yhdysvaltain harjoittamaan politiikkaan kuin yleistä Yhdysvaltain vastaisuutta. 26 vuotta sitten perustettu Pace Communications keskittyy yritysjulkaisuihin. Bushin puheesta, jossa syytettiin Lähi-idän johtajia pysähtyneisyydestä. Pääministeriä vastassa oli satojatuhansia kannattajia, jotka seurasivat tien varsilla hänen kotimatkaansa lentokentältä pääkaupunkiin Colomboon. Kuolleet olivat 101. Presidentti Kumaratunga syytti Wickremesinghen hallintoa puolustuksen laiminlyönnistä ja sissien asesalakuljetusten sallimisesta. Prodin on julkisuudessa arvioitu haastavan Berlusconin Italian seuraavissa vaaleissa. Sissien LTTE-järjestön mukaan Kumaratunga on sabotoinut rauhanhankkeen synnyttämällä poliittisen kriisin heti sen jälkeen, kun sissit julkistivat oman rauhansuunnitelmansa. – Yhdysvalloilla on ruma menneisyys, johon liittyy demokratioiden sortamista eri puolilla maailmaa, Iranin ulkoministeriön tiedottaja Hamid-Reza Asefi sanoi. Puhe oli suunnattu kotiyleisölle Presidentti ei maininnut Jasser Arafatin nimeä, mutta sanoi, että ”demokraattisia uudistuksia torpedoivat ja vihaa ruokkivat palestiinalaisjohtajat” eivät ole johtajia ollenkaan. Perjantai-iltana hän kehotti maan kaikkia poliittisia puolueita liittymään mukaan kansallisen yhtenäisyyden hallitukseen. Hänen mukaansa sissit ovat onnistuneet viime vuoden helmikuussa solmitun tulitaukosopimuksen suojissa kasvattamaan joukkojaan 6 000 miehestä 18 000 mieheen. Venäjän presidentti Vladimir Putin sai torstaina voimakasta tukea Berlusconilta, joka sanoi ryhtyvänsä Venäjän johtajan puolustusasianajajaksi. Lähteet: Washington Post, Washington Times, AFP Bush vaati vapautta Lähi-itään Yhdysvaltain presidentti George W. Kumaratunga erotti alkuviikosta kolme ministeriä ja hajotti väliaikaisesti parlamentin. Presidentti Kumaratungan kannattajat järjestivät puolestaan vastamielenosoituksen, joka silminnäkijöiden mukaan kokosi kymmeniätuhansia osanottajia. sotkenut Prodin lahjusoikeuskäyntiinsä Italiassa. Berlusconi on aiemmin mm. McElveen-Hunterin organisaatiokyky sekä hänen tehokkuutensa Dolen ja Bushin varainkerääjänä johtivat siihen, että Bush nimitti McElveenHunterin suurlähettilääksi Suomeen marraskuussa 2001. Bush vaati Lähi-idän johtajia rajoittamaan valtion ohjailua ja asevoimien valtaa, turvaamaan oikeuslaitoksen toiminnan, rakentamaan kansalaisyhteiskuntaa – ja huolehtimaan samalla viestimien riippumattomuudesta – sekä takaamaan uskonnonvapauden, myöntämään naisille poliittiset oikeudet ja hyväksymään vapaan markkinatalouden. Hän haluaa asioida suoraan sorvin ääressä istuvan kanssa, eikä esimerkiksi hänen omassa 500 hengen yrityksessään ole lainkaan keskijohtoa. Erään hänet tuntevan suomalaisen mukaan tällainen käsitys on täysin väärä: Bonnie McElveen-Hunter vihaa kaikenlaista hierarkiaa ja pitää jokaista ihmistä yhtä tärkeänä. Prodin ja Berlusconin välillä jännitteitä Berlusconin edustaja ihmetteli perjantaina, miksi Prodi ei tuonut näkemyksiään esille kokouksessa. Iranin hallituksen mukaan Bush puuttuu maan sisäisiin asioihin, kertoi maan virallinen uutistoimisto Irna. Se on ainoa elin, jolla on valtuudet neuvotella, Wickremesinghe sanoi. Prodin johtama komissio on vaihtumassa syksyllä 2004. Hän huomautti, ettei islam ole ristiriidassa demokratian kanssa. Berlusconi syytti myös eurooppalaisia tiedotusvälineitä satuilusta niiden kirjoittaessa Tshetshenian tilanteesta. – Helikopterissa oli yhteensä kuusi ihmistä. Viime sunnuntaina Chinook-kopteri ammuttiin alas Bagdadin länsipuolella, jolloin 16 ihmistä sai surmansa. Bush antoi harvinaislaatuisen näpäytyksen Egyptille, joka saa Yhdysvalloista valtaisan määrän sotilaallista apua. Yhdessätoista Euroopan maassa tehdyn kyselyn mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista katsoi Yhdysvaltain tavoittelevan vain omaa etuaan. McElveen-Hunterin ja OKOPankin johtokunnan jäsenen Helena Walldénin ideoimalla Kolja – Karjalan lapsi -projektilla halutaan kerätä 500 000 euroa kurjuudessa elävien lasten auttamiseen. Arvovaltainen Washington Post -lehti kommentoi linjapuhetta tuoreeltaan verkkonumerossaan ja muistutti karusta todellisuudesta, joka todennäköisesti rajoittaa poliittista edistystä ainakin lyhyellä aikavälillä: Yhdysvaltain kaikenkattavasta sitoutumisesta taisteluun terrorismia ja radikaalia islamia vastaan. Bushin puhe suututti Iranin TIKRIT (STT–Reuters–AFP) Kuusi amerikkalaissotilasta kuoli, kun Blackhawk-helikopteri syöksyi maahan Irakissa lähellä Tikritin kaupunkia perjantaina. Kaikki ihmiset yhtä tärkeitä Edellä olevan valossa voi ehkä saada käsityksen – kaikesta vapaaehtoistyöstä huolimatta – että suurlähettiläs McElveenHunter toimii etupäässä yhteiskunnan ylätasolla. Hän vaati myös Syyriaa ja palestiinalaishallintoa toteuttamaan uudistuksia. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun italialaiset Berlusconi ja Prodi ovat eri linjoilla. – On totta, että monet suomalaiset olivat eri mieltä eräistä Yhdysvaltain päätöksistä, McElveen-Hunter sanoo STT:lle. Kemppisen mukaan Prodi oli kertonut Putinille huippukokouksessa, että Jukos-johtaja Mihail Hodorkovskin pidätys ja osakkeiden takavarikointi on herättänyt huolta ulkomaisten sijoitusten kohtalosta Venäjällä. – Asiasta eri mieltä olleet olisivat voineet puhua välittömästi, Bonaiuti sanoi Reutersin mukaan. Suurlähettiläs muistuttaa myös, että alueen vakauden säilyminen on tärkeää koko maailmalle. Kyseessä on tiettävästi suurin naisten organisoima keräys Suomessa. – Me kaikki olemme Irakissa, hän sanoo ja viittaa äskeiseen Madridin lahjoittajakokoukseen, jossa Suomikin lupasi viisi miljoonaa euroa Irakin jälleenrakentamiseen. Kaikille on ollut yhteistä, että naisyrittäjillä on niissä keskeinen osuus ja että ne ulottuvat Suomen rajojen ulkopuolelle. – Hallituksen on noudatettava Iranin kansan demokraattista tahtoa, tai se menettää oikeutensa hallita maata, Bush sanoi puheessaan. Kumaratunga lisäsi perjantaina kuitenkin armeijan valtaoikeuksia järjestyksen ylläpitämisessä. Viime kesänä Prodi oli lähes järkyttynyt Strasbourgissa, kun Berlusconi ehdotti Euroopan parlamentissa keskitysleirin vanginvartijan roolia saksalaiselle edustajalle. Kemppinen luonnehti Berlusconin Roomassa esittämiä näkemyksiä henkilökohtaisiksi
Ei ole mahdotonta, että jälkeläisemme joutuvat taas opettelemaan elämään sen mukaan, oppimaan tulemaan toimeen paikallisin voimavaroin ja luopumaan paljosta sellaisesta, johon välillä vallinnut yltäkylläinen elämä on meidät totuttanut. Vaikkei Tarja Halosta symppaavista ei-sosialidemokraateista äänestäisi näissä Sdp:tä kuin joka kymmenes, puolueen voitto on varma. Saattaa olla, että vaatimattomuus, jopa köyhyys, on ihmiskunnalle luonnollista, ja nykyinen tuhlaileva rikkaus, kulutusjuhla, on ohimenevää. Pääasia on vaihtaa vanha uuteen, ei se että uusi olisi vanhaa parempi. Perusteluissaan Rees kiinnittää huomion siihen, että kaikki uusi pyrkii keskimäärin vanhentumaan nopeammin kuin vanha. Mutta onko hänestä myös strategiksi. Arto Hietalahti Pakon edessä Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki vakuuttaa, että puolueiden ja keskeisten ministerien näkemykset eivät ole veroasioissa kaukana toisistaan. Yhteisöverotuoton korvaaminen valtionosuuksina pelottaa kuntia ymmärrettävästi. Tuorein tapaus on tältä viikolta: Heinäluoman Ilkkaan kirjoittama kolumni keskustan asettumisesta presidentti Tarja Halosen uudelleenvalinnan kannalle. Demokraattisessa monipuoluemaassahan pitäisi normaalioloissa olla todellista valinnanvaraa valtakunnan korkeimpien luottamushenkilöiden vaaleissa. Näin kävi autoveron kanssa. Vaaleihin on vain reilut pari vuotta ja ensimmäisiin ehdokaspäätöksiin vain runsaat puoli vuotta. Juuri siksi. Toinen jää arvoitukselliseksi: "On ollut poikkeuksellinen kevät ja kesä, ja tilanne jatkuu osin vieläkin. Vastaava pakko ajoi päätöksiin viinaveron alennuksista. Pieni riski hänenkin taktisiin kuvioihinsa liittyy. Punamulta hallituspohjana saisi moneksi vuodeksi tuntuvaa lisätukea, jos keskeisillä nykyhallituksen puolueilla olisi yhteinen presidenttiehdokas. Saatamme vielä kemian ja fysiikan ohella tarvita selviytyäksemme myös kansatiedettä. K ireää verotusta on opittu pitämään hyvän palvelutason väistämättömänä hintana. Silloin katsotaan, onko Heinäluomasta puoluetöiden lisäksi myös vakaviin valtiollisiin tehtäviin. Toisinaan uusi on vanhaa parempi, mutta se ei ole pääasia, pääasia on se, että se on uusi ja korvaa vanhan. Paineet tulevat suoraan työmarkkinoilta. Ei olekaan. Uloslähtöä suunnittelevat yritykset on saatava luopumaan aikeistaan ja ulkomailla toimivat investoimaan Suomeen. Se on "ajan käsky", "ajan vaatimus", uusi on "nykyaikaista". SDP:lla oli aikanaan poikkeukselliset syyt tukea Kalliota ja Kekkosta. Sellaisiin, joista seuraavia pääministerejä ja presidenttejä valitaan. Sen voimme yleistää myös ympäristöömme ja elintapoihimme. Tämä alkaa selvitä, kun kysymys Paavo Lipposen seuraajasta esitetään avoimesti. Tämmöinen mies tämä Heinäluoma. Suomenmaan eilisessä juhlanumerossa Halonen ilmoittaa, ettei hän ole vielä tehnyt päätöstä tästä. Yhteisöveron alennus kahdella tai jopa kolmella prosenttiyksiköllä olisi Suomen oloissa iso kädenojennus yritysmaailman suuntaan. Esimerkiksi viittaus Halosen tasapuolisuuden nimissä toteutettuun vierailuun keskustalaiselle sikatilalle tulee kyllä lähelle keljuilua, jolle suomen kielessä on miesten ja nuorten suosima painokelvoton verbinsä. Aivan ensimmäiseksi hallituksen on kuitenkin kyettävä sopimaan yritysja pääomaverotuksen uudistamisesta. Viinatuottojen kasvuhan tarkoittaisi myös ei-toivottavaa käytön kasvua ja haittojen voimakasta lisääntymistä. Jokainen siirto vain korostaa Halosen ylivoimaa. Usko verokevennysten dynamiikkaan ei ole ollut Suomessa niin vahvaa, että varsinainen veropopulismi olisi päässyt suureen lentoon. Uusi ei ole aina parempi Voimme väittää, että se on väistämätön asioiden kulku: uusi elämä on vanhaa parempi, vanhaa ei kannata surra eikä välttämättä edes muistella. Mutta se ajankohtaistuu paljon pikemmin kuin nyt tunnustetaan. Pikemminkin poliitikot ovat säilyttäneet kansan silmissä uskottavuuttaan pitäessään korkeista verokannoista kiinni viimeiseen asti. Niin kaukana kolumnin kommentit ovat "normaalin" Heinäluoman teksteistä, että niitä voisi erehtyä pitämään raskaan sarjan piruiluna. Kuntiin päin Vanhanen on lupaillut, ettei uudistus tarkoita yhteisöveron kaikkien tuottojen ottamista valtion kassaan, kuten viimeisen vuoden aikana on usein kaavailtu. Hyvin ovat toistaiseksi sujuneet myös mestarikurssit. Kalliota tukemalla SDP:lle avautui hallitukseen tie, jonka oikeisto oli siltä sulkenut. Maineikas astrofyysikko Martin Rees julkaisi hiljattain kirjan Viime hetkemme (Our Final Hour). Sellaisia todennäköisesti on ja olisi enemmänkin, jos yhteiskunta tukisi heitä niin taloudellisesti kuin moraalisesti. Miltei kaikki ympärillämme muuttuu, tavaramme, kotimme, työmme ja tapamme. Työssä käyvien määrä on kuitenkin kokonaisuudessaan vähentynyt. Siihen ei kauan mene. Paluu perinteiseen. Mieheksi, joka voittaa yksittäisten taistelujen lisäksi myös koko sodan. Samalle tielle pakotetun Suomen hallituksen on hyvä ainakin varautua siihen, että meidän kustannustasomme tuntuu taas seuraavassa vertailussa liian kalliilta. Varsinaisten näyttöjen paikka on kuitenkin edessä. Uusi hallitus joutui keventämään myös ansiotulojen verotusta etupainotteisesti lähes ensi töinään. Parin, kolmen prosenttiyksikön taakkako toimii nykyisin kamelinselän katkaisijana. Hän suhtautui hyvin kylmästi Anneli Jäätteenmäkeen tämän juuttuessa Irak-jupakan suohon. Esimerkiksi Saksassa puhutaan paljon radikaalimmista uudistuksista, jotka koskevat sekä verotusta että sosiaalietuuksia. Valitettavasti asia ei ole kuitenkaan niin. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Kansatiede eloonjäämisoppina s ILKAN mielestä keskustalla ei ole nyt poikkeuksellista syytä asettua suoraan SDP:n presidenttiehdokkaan taakse. Jos taas ihmiskunnalla on vielä tulevaisuudessa mahdollisuus arvioida vakavasti arvojaan ja tehdä uusia valintoja, olisi viisasta miettiä noita vaihtoehtoja ja valmistautua niitä varten. Muut seuraavat perässä, usein huomaamattaan. Mitä erikoista Heinäluoman tämänviikkoisessa oli. Kiristyvän kansainvälisen verokilpailun ja kotimaisen yrityselämän painostuksen vuoksi hallitus saattaa joutua pudottamaan ansiotulojen verotustakin rohkeammin kuin tähän asti on tapahtunut. s POHJALAISEN päätoimittaja Markku Mantila pitää Heinäluoman ehdotusta pilailuna keskustan kustannuksella. s SAVON SANOMIEN päätoimittaja Tapani Lepola luokittelee Heinäluoman ehdotuksen tarjoukseksi, josta voi kieltäytyä. Teollisuudesta on vähennetty väkeä kuluvan vuoden aikana kymmenillä tuhansilla, vaikka irtisanomiset eivät näy suhteellisissa työttömyysprosenteissa. Osalle on tietysti löytynyt myös uutta tekemistä. Heinäluoma unohtaa myös sen, miksi sosiaalidemokraatit aikoinaan taipuivat Kekkosen tukijoiksi ja kuinka runsaan poliittisen hyödyn he siitä itselleen mittasivat. Heidän elämänsä, sellaisena kuin sen kirjoista luemme (jos on aikaa lukea) tai televisiosta näemme, on meille pian yhtä vierasta ja kummallista kuin jonkin kaukaisen heimon elämä viidakossaan. Lisääntyvä riippuvuus valtionosuuksista saisi kunnat näyttämään entistä enemmän rahaa vaativilta avustusautomaateilta, joilta vaadittaisiin tehoa ja säästöjä. V iejänä on Sdp:n kokkolalaislähtöinen puoluesihteeri Eero Heinäluoma, keväästä saakka myös kansanedustaja. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päätoimittaja. Työllistämistavoite on siis lähtemässä väärään suuntaan. Jo ensi vuonna sellaisia on kaksi: eurovaalit kesällä ja kuntavaalit syksyllä. Se sementoisi yhteisöveron korvikkeet voimakkaasti alentuneelle tasolle, vaikka yritysten verotettavat ja maksamat tulot nousisivat. Se ei ole kansainvälisesti erityisen räväkkä, mutta vähintään niin paljon kuin nyt vastuussa olevat puolueet vaalien alla lupailivat. Perinteinen talonpojan elämäntapa on täällä karuissa oloissa oikeuttanut itsensä, se on osoittautunut kestäväksi ja säästeliääksi. Eivät markkinoiden vaatimukset tähän lopu. On hyvä miettiä ja katsoa, mitä itsellä on mielessä." Poikkeuksellista oli äkillinen hallituskriisi ja pääministerin vaihdos. Aina ei ole selvää, että uusi elämä on vanhaa parempi. Itse asiasta hän löytää kaksi puolta. Päätökseen vaikuttaa kaksi asiaa, joista toinen käy selväksi. Mutta mitä se Halosen ehdokaspäätökseen vaikuttaa. Vaaleissa kumppanit haetaan tilanteen mukaan, ei historian perusteella. Päätökseksi käy myös päätöksen siirtäminen. Todistettavana oli, että ainoa Tarja Halosta täysillä tukeva ryhmittymä on Heinäluoman oma. Sellainen tai sellaisia nähtäneen jo kesällä. Sen seurauksista ei ole vielä kokemusta, mutta yleinen toive on, että tällä kerralla ei kävisi samoin. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman LASSI JAAKKOLA Lauantaina 8.11.2003 s KESKIPOHJANMAA 10. Tekstin on suomentanut Jouko Vanhanen. Jaan Kaplinski Kirjoittaja on virolainen kirjailija ja runoilija. Kekkosen tukeminen liittyi ensin SDP:n ulkopoliittisen korpivaelluksen päättämiseen ja myöhemmin puolueen laskelmointiin siitä, millaisia mahdollisuuksia sosiaalidemokraatilla olisi pärjätä vaalissa. Heinäluoma on myös se mies, jonka silppurissa Esko Ahon ja nykyisen pääministerin Matti Vanhasen luonnostelema työreformi tuhottiin millimetrin suikaleiksi ennen Atlanttiin upottamista. Kisällinäytteet ovat olleet vakuuttavia. Ministerit puhuvat tuntuvista yhteisöja pääomaveron alennuksista, joilla virta saataisiin kertaheitolla kääntymään. Toinen puoli asiassa on periaatteellinen, demokratian arvoista lähtevä. Sopii siinä haikailla Jorma Ollilan tai muiden sateentekijöiden perään. Täällä Pohjois-Euroopassa se merkitsisi osittaista paluuta sellaiseen maalaiselämään, jonka tunnemme (mikäli tunnemme) Juhani Ahon tai A.H. Pörssiosakkeiden kahdenkertainen verotus alkaa pääministeri Matti Vanhasen mukaan vuoden 2005 alusta. Riippumatta siitä, pidämmekö siitä vai emme, riippumatta siitä, haluammeko muistaa vanhaa vai emme, on varsin todennäköistä, että suuri osa tai jopa suurin osa vanhoista asioista, joiden keskellä elämme, eivät ole pitkäikäisiä. Halonen haluaa antaa vaalirauhan eurovaaleihin käyville puolueille. Perinteisten eloonjäämiskeinojen ja viisauden tallettaminen ja elävänä pitäminen maksaa varmasti vähemmän kuin hävittäjälentokone tai kännykän mustavalkoisen näytön vaihtaminen värilliseen. Tammsaaren romaaneista. Kuinka sitten käy, jos Tarja Halonen ei haluakaan jatkaa. Mutta riittääkö yhteisöja pääomaverotuksen laskeminen esimerkiksi 26 prosentin tasollekaan lopulta muuttamaan suhdanteita. Selväksi tuli, että muiden puolueiden pasmat ovat täysin sekaisin. Harha johtuu osittain siitä, että monet työpaikkansa menettäneet ovat poistuneet kokonaan työvoiman joukosta eläkkeelle. Kuvassa on Nokian uusi N-Gage-malli. Niinpä on tärkeää, etteivät vanha elämäntapa ja perustavaa laatua olevat selviytymiskeinot unohtuisi. Hyvä että saavat sanotuksi, ettei asia ole ajankohtainen. Jos suurimmat puolueet eivät aseta omia ehdokkaitaan presidentinvaaleihin, vaan ryhmittyvät ennakkoon laskien vahvimman ehdokkaan taakse, eikö tämä olisi jonkinlaista paluuta vanhoihin, ylivertaisen johtajan aikoihin. Mikä olisi nyt se poikkeuksellinen syy, joka pakottaisi suurimman eduskuntapuolueen luopumaan omasta presidenttiehdokkaasta. Se on elintapa, joka voisi sellaisenaan kestää vielä satoja, jopa tuhansia vuosia. Jos asia on todella niin, saattaa olla myöhäistä muuttaa valittua kurssia. Sellaista ei ilmeisestikään ole. Toivottavasti odotuksissa ei tarvitse pettyä. Vielä vähemmän pystymme tällä hetkellä arvioimaan, miten pysyvä ja varma on se nopeasti muuttuva elämäntyyli, jonka olemme omasta tahdostamme tai "ajan pakottamana" valinneet, vai onko suuri osa ihmiskunnasta valinnut tien, joka johtaa kriisien tai jopa katastrofin umpikujaan. Meidän perusrituaalimme on uudistaminen, reformointi, vanhan vaihto uuteen, poisheittäminen. Yritysverotuksen uudistus on äkkiä nostettu ihmekeinoksi, jolla luottamus suomalaiseen yrittämiseen ja työllistämiseen palautetaan. Mutta siinä eivät yksistään riitä muistiinmerkinnät, elokuvat ja videot: vanhojen taitojen elossapysyminen vaatii käytäntöä, on oltava ihmisiä, jotka osaavat ja tahtovat elää vanhalla tavalla. Hän pyörittää mielensä mukaan sekä poliittista eliittiä ja että mukakriittistä mediaa. Kun asiat ovat niin kuin ne ovat, kannattaisi valmistautua siihen, että joudumme joskus elämään esi-isiemme tavoin. Eero Heinäluoma on taktiikan mestari. Koko vuodelle tasattuna alennus tarkoitti puolta prosenttiyksikköä. Mitä syytä miehellä on tyytyväisyyteen, kun ei saanut mistään tukea ehdotukselleen laajasta Halos-rintamasta. Elämme aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin edelläkävijämme vielä sata, jopa viisikymmentä vuotta sitten. Ulkoinen veropaine ohjaa hallituista jatkossakin enemmän kuin omaan ohjelmaan kirjatut tavoitteet. Heinäluoma ei liioin ole kuuluisa keskustaa kohtaan tuntemistaan sympatioista. Ja heikentää muiden mahdollisuuksia edes jonkinlaiseen haastamiseen. Ihmiskunta unohtaa nykyään lähimenneisyyttään nopeammin kuin koskaan. Muut vikisevät Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Vesa Pajala Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus L änsimaisen maailman todellinen uskonto on usko aikaan ja uudistumiseen. Sen puoleen voivat Halosta kannattavat kansalaiset luottamuksella kääntyä myös presidentinvaaleja edeltävissä koitoksissa. s HÄMEEN SANOMAT huomauttaa, että politiikassa kiitollisuudenvelkakaan ei kanna vuosikymmenien taakse. Nykyajan uskonto on usko uudistumiseen. Ja on varsin todennäköistä, että vanhasta luopuminen voi olla väliaikaista, että joudumme tavalla tai toisella palaamaan vanhaan vaatimattomampaan elintapaan. Ehkä siksikin meillä tehdään verouudistukset edelleen – ainakin alaspäin tulevat tarkistukset – enemmän pakon edessä kuin suunnannäyttäjän roolissa. Varsinkin, jos pääomavero kevenisi vastaavasti eikä ainakaan pörssin ulkopuolisten pk-yritysten verotusta kiristettäisi. Koepallon omainen ehdotus sai aikaan juuri sellaisen reaktion kuin Heinäluoma halusi. Muutaman ihmisen sitkeä oikeustaistelu pakotti valtion laskemaan käytettyjen tuontiautojen verotusta, minkä seurauksena valtion saamat autoverotuotot ovat yllättäen kasvaneet reilusti. Ja miksi. Siinä hän ilmaisee käsityksenään, että ihmiskunnalla on fifty-fifty -mahdollisuus selviytyä alkaneesta vuosisadasta. Niinpä elämme keskellä muutosten myllerrystä
Silmänsä alas luonut, mietteliäs Alexandra, tulee lähemmäksi omaa aikaamme. Hän on mielisairas ja vetäytynyt maailman menosta. Tienviittoina ovat rävähtämättä tuijottava musta zombie Carrefour (Darby Jones) ja puissa roikkuvat raadot. Sebastianin saarelle Karibialle hoitamaan eläväksi ruumiiksi muuttunutta Jessica Hollandia (Christine Gordon) ja tutustuu hänen syyllisyydentuntoisiin omaisiinsa. Sirpa Tabet on koulutukseltaan ekonomi ja hän on työskennellyt muun muassa markkinointija mainosalalla. – Tunnelma oli kuin pienessä laitosteatterissa. Musikaalia harjoiteltiin yhdessä, ja tavoitteena oli rehellisesti saada molemmille roolimiehityksille mahdollisimman hyvä lopputulos. Mikään oman egon korostaja tämä englantilainen herrasmies ei ole, vaan hän kohtelias huolimatta siitä, että tietää tasan tarkkaan, mitä tahtoo. Jäämme odottamaan, mitä kevät tuokaan tullessaan. Tuolloin Timonen oli vielä opiskelija ja teki työnsä freelancerina. Suvi Mannosen näyttely on harvinaisen tyylipuhdas. Se on taitava sekoitus näitä molempia. Natalina valmistui Grassinassa, Firenzessä tänä syksynä. Toivonen on valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1994. Heikki Kantola harrastaa ystäviensä kanssa canastan peluuta ja huutokaupoissa kiertelyä. Fantasticksin ohjannut Neil Hardwick puolestaan näki Timosen kaupunginteatterin näyttelijälistoille, ja pyysi tätä mukaan, sillä Hardwick oli ohjannut Timosta jo Ilmajoen kesäoopperassa. Helppoahan Kaustisen pojalla oli, kun hän oli vain tuntematon näyttelijäopiskelija Keski-Pohjanmaalta. Renata, Palmira ja Isaria ovatkin erittäin vivahteikkaasti työstettyjä, henkistyneitä naiskuvia. Kuvitustyön jatkuvuudesta kertoo tänä vuonna julkaistu uusi lorukirja, Saana salainen apunalle. Elokuvan päänäyttelijät Frances Dee, Tom Conway, Christine Gordon ja James Ellison eivät olleet suuria Hollywood-tähtiä. Tämä elokuva on saanut kuvauksen suhteen vaikutteita saksalaisen elokuvan mestarilta F. Teatterikorkeasta valmistunut Timonen sai vuoden kiinnityksen Helsingin kaupunginteatteriin, osin varmasti juuri onnistuneen musikaaliroolinsa ansiosta. Myöskään väkivaltaa hän ei liikaa kuvaile, vaikka sitä murhien muodoissa tapahtuukin. Yhdistelmä toimi aikoinaan niin hyvin, että Fantasticksia esitettiin Greenwich Villagen Sullivan Street Playhouse -teatterissa liki 42 vuotta yhtäjaksoisesti, mikä tekee siitä USA:n teatterihistorian pisimpään esitetyn produktion. Soolotyyppistä ohjelmakokonaisuutta kehitellään kuitenkin työn ohessa, joten hätiköinnille ei ole sijaa. Niin käy nytkin. Suvi Mannonen ja maalaus Fiorella. Jessicalla on myös rakastaja Wesley Rand (James Ellison). Opuksen pääjuoni on vahvasti sidoksissa murhiin. Tämänkin syksyn suosittuja isänpäivälahjoja ovat jännityskirjat ja dekkarit. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 11 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Tiina Ruotsala HELSINKI (KP) Vaikka Helsingin kaupunginteatterin Teatteristudio Pasilan syksyn musikaali Fantasticks ei saanutkaan kriitikoita polvilleen, ja valtakunnan päälehden kriitikko sen lähes teilasi, selvisi kaustislaissyntyinen näyttelijä Antti Timonen roolistaan kunnialla. Uuden aallon yksi suurimmista elokuvista Marcel Camusin Musta Orfeus (1959) sai paljon vaikutteita tästä elokuvasta, samoin monet mitättömät voodooelokuvat. Näyttelyt – KARI-PEKKA TOIVONEN on nimitetty näyttelijäntyön lehtoriksi Teatterikorkeakouluun marraskuun alusta alkaen vuoden 2008 loppuun. En pysty jäljittämään tietoisia esikuvia myöskään taidehistoriasta. Ensi keskiviikkona Helsingin kaupunginteatteri julkistaa kevään mittavan produktion, jossa Timonenkin on mukana. Riemastuttavat, poikkeuksellisen omaperäisellä tyylillä luodut satuhahmot tempaisevat aikuisenkin mielikuvituksen pyörteisiin. Naisen pitkän kaulan Suvi sanoo olevan viite ihailemansa italialaisen Modiglianin taiteeseen. Hän on työskennellyt teatterinäyttelijänä erityisesti Ryhmäteatterin, Helsingin kaupunginteatterin ja improvisaatioteatteriryhmä Stella Polariksen tuotannoissa.. Toki moni kriitikko löysi helsinkiläisestä versiosta paljon hyvääkin. Yö voodoo-saarella lauantaina 8.11. Jessica on outo omalle miehelleen Paulille (Tom Conway) ja vaeltaa kuin aave ympäristössään. Kun kuljin hautausmaalla, naisten nimet Simonetta, Natalina, Sofia, Sabrina jne. Koska tiedotustilaisuus on vasta ensi viikolla, Timonen raottaa esirippua vain sen verran, että omaan rooliin kuuluu myös laulua ja tanssia.Tiedossa on siis aivan toisenlainen miljöö kuin Pasilassa, mutta ei se Timosta huoleta. Murnaulta (1888 1931). Sirpa Tabetin tuore teos Syyttäjät, poliisi ja tuomari on miellyttävän tavallinen, mutta oivallinen arvoitusdekkari nykyajan Suomesta. Kuten kunnon dekkarissa pitääkin, säilyy murhaajan arvoituksellisuus loppuun saakka harhaanjohtavien vihjeiden ansiosta. Timonen sanoo, että Hardwick on loistava tyyppi, joka ymmärtää monivivahteisten kohtausten rytmin, ja osaa pistää naurun tahdin kohdalleen näyttämöllä. Teatteristudio Pasila sijaitsee erillään suuresta päärakennuksesta, ja Pasilassa on oma henkilökuntansa niin lavastamossa kuin tekniikassa – vain näyttelijät vaihtuvat. Mielestäni Suvi on kuitenkin värimaalarina omimmillaan. Odotukset olivat kovat. Tuottaja Lewtonilla ei ollut rahaa palkata kalliita näyttelijöitä, mutta silti tämä näyttelijänelikko selviytyy elokuvasta hyvin. Kuvaillessaan sitä tuttuuden tunnetta, minkä hän Grassinassa koki, keskustelumme siirtyy välittömästi entisiin elämiin ja siihen kollektiiviseen muistija kokemusvarastoon, josta monet herkät taiteilijat Suvin tavoin kokevat ammentavansa energiaa. Elokuvan keskeisessä osassa Betsy vie Jessican voodooseremoniaan öisen sokeriruokopellon halki. Tosin kuin monilla muilla pohjoismaisilla naisjännityskirjailijoilla, on Tabetin romaaneissa yleensä päähenkilöinä aivan tavallisia ihmisiä, jotka sitten yllättäen joutuvat keskelle rikoksia. Isälle kirja äitiä useammin Juha Luomala Yö voodoo-saarella (I Walked with a Zombie, 1943) on enemmän rakkauskuin kauhuelokuva ja sitä voidaan pitää tuottaja Val Lewtonin (1904 1951) uran kohokohtana. Antti Timonen sen sijaan onnistui jo toistamiseen maamme suurimman teatterin musikaalissa. Nykyään hän on vapaa kirjailija ja ansaitsee jännitysromaaneillaan ja perinteisillä dekkareillaan murhamamman tai dekkarikuningattaren tittelin siinä missä kollegansa Leena Lehtolainenkin. Heikki Kantola alkaa kuin vahingossa tutkia asiaa. Muotokuvat Italiassa Monipuolisen taidekoulutuksen saanut, lukuisia näyttelyitä pitänyt Suvi esittelee uusimmassa näyttelyssään, La Donna, varsin poikkeuksellisen koosteen hiilitai akryylitekniikalla toteutettuja naismuotokuvia. Ison teatterin studiosta liikkeelle Antti Timonen kiinnitettiin Helsingin kaupunginteatteriin vuodeksi Antti Timonen ja Mia Hafrén saivat kiitosta rooleistaan. Tuore teos on Tabetin kahdestoista kirja ja edustaa tyyliltään uskollisesti kirjailijan aikaisempaa tuotantoa. Yö voodoo-saarella elokuvan tekemisestä vastasi suurimmaksi osaksi sama porukka kuin Kissaihmisistäkin. iskostuivat mieleeni ja siirtyivät maalauksiini. 2003 TV2 Kirjoittaja arvioi lehdessämme televisiosta tulevia klassikkoelokuvia. Oulun taiteilijaseuran kuukauden taiteilijan Suvi Mannosen (s.1967) luova ilmaisu on kaksijakoista: hän on sekä kuvittaja että tuotantoonsa määrätietoisesti keskittyvä taiteilija. Kun Kaustisen poika sitten pääsi lavalla ääneen, ihastui kriitikko jos toinenkin hänen suorituksestaan. Hyvässä muistissa on muutama vuosi sitten esitetty Housut pois -musikaali, jossa Timonen nousi yli työparinsa, "salkkareiden" Sami Uotisen. Merkillistä on sekin, että maalasin nunnapukuisen Glorian jo ennen lähtöäni Grassinaan ja sain vasta siellä tietää, että ateljeetalo on entinen luostari, Suvi kertoo. Vaan kohta on toisin. Timonen kehuu Hardwickia inhimilliseksi ohjaajaksi, joka sanoo kovastikin, jos tarvetta ilmenee. Myös sotaa käsittelevät romaanit ja tietokirjat ovat suosittuja. Viikon klassikko Marika Korhonen Sirpa Tabet: Syyttäjät, poliisi ja tuomari. W. – Mies ostaa naiselle kodinkoneen tai kännykän helpommin kuin kirjan, koska tuntee itsensä asiantuntijaksi teknisissä kysymyksissä, arvelee kirjakauppias Sirpa Rytkönen Kiuruvedeltä. Suunnitteilla on yhteinen produktio Sibelius Akatemian opettajana toimivan pianisti Jyrki Tennin kanssa. Hän pohdiskelee tapahtumia vuorotellen syyttäjän, poliisin ja tuomarin näkökulmasta. Romaaneista isille valitaan Arto Paasilinnaa ja Antti Tuuria, myös Kalle Päätalo myy edelleen runsaasti. Mistä nämä viehkeät naiset tulevat. Se ei tyrmää eikä liehakoi. Ystävä kuolee yhtäkkisesti kotonaan ja tapahtunut vaikuttaa onnettomuudelta. Lahjapakettiin sujahtaa usein Ilkka Remeksen, Reijo Mäen, Taavi Soininvaaran, Matti Yrjänä Joensuun tai Henning Mankellin teos. Timonen vastaa, että teatterikorkeasta valmistuttuaan hän on jatkanut laulutuntien ottamista säännöllisen epäsäännöllisesti. Onneksi murhat sekä niiden selvittelyt eivät vie kuitenkaan koko huomiota tarinasta, vaan sivujuonilla ja ihmisten omilla tarinoilla on teoksessa näkyvä osa, mikä tuokin kerrontaan sopivasti dialogisuutta. Kaikki tuntevat toisensa ja kahvitauolla istutaan saman pöydän ääressä. Sama mies tuotti jo vuotta aikaisemmin vähän aikaa sitten televisiossakin näytetyn Kissaihmisiä (1942). Kaiken kukkuraksi Kantolan elämää saapuu sotkemaan kuolleen ystävän parikymppinen sukulaistyttö, joka todellakin tuo vilskettä vanhan miehen arkeen. Mestarillinen Jacques Tourneur (1904 1977) toimi ohjaajana, Lewton tuottajana ja miespääosaa esitti Tom Conway, joka oli Kissaihmisissä tohtori Judd. En osaa mitenkään selittää, mistä nämä naiset tyypillisine pukuineen ja erikoisine päähineineen tulevat. Murha antiikkiesineen tähden. Timosen taustan ja kyvyt tietäen musikaali sopi hänelle kuin nenä päähän, eikä lähes ylistävä kritiikki tullut mitenkään yllätyksenä. Erityisen lisävivahteen näihin maalauksiin tuovat tyylitellyt kukkatai lehtiaiheet, jotka olivat tunnusomaisia Välimeren alueen muinaiselle taiteelle. Syksyn kirjatarjonta on kevään tarjontaa runsaampaa ja naiselta lahjakirjan valinta luontuu miestä sutjakammin. Nyt Timosta jo naurattaa, että Uotiseen kohdistunut huomio ja ehkä kovennetutkin odotukset antoivat hänelle lähes täydellisen työrauhan. Lähes jokaisessa kritiikissä nuorimies mainittiin positiivisesti, ja kiitosta tuli niin näyttelijäntyöhön, tanssiin kuin lauluunkin. Kotihoitajatar Betsy (Frances Dee) saapuu Kanadasta St. Kiire ei ole, sillä sehän nyt tiedetään mitä syntyy kun hätiköidään, Timonen naurahtaa. Henkisyys ja värit Kuudentoista maalauksen joukossa on muutama hiilivoittoinen lapsikuva, joiden vaatetus etäännyttää myös heidät kauas historiaan. Ilmiölle on löydetty ainakin kaksi selitystä. Yö voodoo-saarella Christine Gordon, Frances Dee ja Darby Jones voodootunnelmissa. Mutta oliko ystävän kuolema sittenkään onnettomuus. Se kutsuu irtautumaan arjesta ja heittäytymään mielikuvien ja ajan salaperäisille siiville. Nyt tilanne on jo toinen. – Teemme tätä täysin oman aikataulun ehdolla. Kangastaako ajatuksissa laulavan näyttelijä ura. Kirjojen kansikuvien ja lasten oppikirjojen osakuvitusten jälkeen Suvi kuvitti viime vuonna ilmestyneen, serkkunsa Sari Vento-Makkosen kirjoittaman lasten lorukirjan, Puhvelilettu, jonka uniikkikuvista hän piti myös näyttelyn taidemuseossa. Tätä elokuvaa katsoessa mieleen tulevat sellaiset Murnaun klassikot kuin Auringonnousu (1927) ja Tabu (1931). Suvin mielestä hiilen avulla on mahdollisuus tunkeutua syvemmälle muotokuvan sieluun kuin akryylillä. Elokuva toimisi mykkäelokuvanakin aivan hyvin, sillä loistava käsikirjoitus ja J. Tuottaja Lewtonin johdolla elokuvan käsikirjoituksen tekivät Curt Siodmak ja Ardel Wray Inez Wallacen tarinasta, joka pohjautuu Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaaniin ja voodootarinoihin. Paulilla on nuorempi veli, joka on alkoholisoitunut, ja myös Paul käyttäytyy ahdistuneesti lähimmäisiään kohtaan. Osa maalauksista on syntynyt Italiassa, mistä Suvi vastikään palasi työskenneltyään kuukauden Grassinassa, Firenzessä, Suomen taiteilijaseuran ateljeetalossa. Sinänsä Timonen kiittelee julkkistyöpariaan hyvästä yhteistyöstä. Antti Timonen aloitti suuressa laitosteatterissa pienen teatterin suomalla pehmeällä laskulla. Mieleen tulee Helene Schjerfbeckin kyky nähdä kuvattavansa sieluun tämän ulkoisten piirteiden läpi. Fantasticks perustuu ranskalaisen Edmond Rostandin Les Romanesques (1894) -näytelmään, jota on täydennetty aineksilla William Shakespearen eri teoksista (Romeosta ja Juliasta jne.) sekä komedian lajityypeistä eri aikakausilta (keskiaikaisesta commedia dell’arte -perinteestä alkaen). Kuva: Irmeli Jung Kirjat Soile Seppä OULU La Donna. Hän vertaa työtä Teatteristudio Pasilassa Kokkolan kaupunginteatteriin. Murretut punaiset, vihreät ja violetit komposition harmonisina elementteinä korostavat naisten etenkin Fiorellan, Armidan, Lorettan ja Adannan selkeitä piirteitä. Suvi Mannosen maalauksia Oulun taidemuseon kahvilassa 4.-30.11.2003. Niillä on yksi yhteinen tekijä, italiankieliset nimet. Se mitä tapahtuu hänen ja Jessican välillä elokuvan lopussa on yksi elokuvan ehdottomista kohokohdista. Kuva: Eva Persson Näyttelijä Antti Timonen on saanut kiitosta komeasta lauluäänestä. Päähenkilönä tarinassa seikkailee mielenkiintoinen tuttavuus, eläkkeellä oleva antiikkiharrastaja Heikki Kantola. Tabet osa taitavasti johtaa lukijaa harhaan, mutta ei sorru liian läpinäkyvästi antamaan vääriä johtolankoja. Tarinan juoni on sujuva ja antaa lukijalle purtavaa tasaisin väliajoin murhatutkimusten edetessä. Otava 2003; 334 s. Paras ystävä päättää yllättäen kihlautua itseään paljon nuoremman naisen kanssa ja on muutenkin alkanut käyttäytyä salaperäisesti. Roy Huntin kuvaus täydentävät hienosti toisiaan. Mutta hän alkaa kiintyä Betsyyn, koska nainen on viehättävä, nuori ja pätevä työssään. Hiljaista jaksoa säestävät vain öiset luonnonäänet ja yhä kovemmaksi käyvä voodoorummutus. Housut pois musikaalia tehdessä tunnelma isossa teatterissa oli lämmin, ja vihreät aloittelijat otettiin ystävällisesti vastaan. Musikaalissa kun oli kaksoismiehitys, ja Timonen vuorotteli roolissa Uotisen kanssa. Sirpa Tabet kirjoitti arvoituksellisen dekkarin. Laulukin kiinnostaa HELSINKI (STT) Isänpäivän kirjamyynti on keskimäärin 50 prosenttia suurempi kuin äitienpäivän, ja kokonaisuudessaan isänpäivän kirjamyynti on ollut viime vuosina kasvussa, kertoo Kirjakauppaliitto
Keski-Pohjanmaalla on perustettu myös oma Sähäkät-ryhmä maakunnan 13-17-vuotiaille lupauksille. Hän myös sanoi, ettei Chambers ole myöntänyt THG:n käyttöä. Chambers on väittänyt saaneensa THG:tä elimistöönsä tietämättään. – Suunniteltu aikataulu koskettaa uimaseurojen lisäksi myös kaikkia kaupunkilaisia: kuntoja harrasteuimareita. Peruskorjauksen ja laajennuksen suunnitelmia laaditaan ensi vuoden alkupuolella, jonka jälkeen alkaa tarjouspyyntöprosessi. Pronssia: Aarne Haapaniemi TU (2xM65). – Kuntourheiluliiton hallitus valitsee vuoden 2005 työpaikkafestivaalien järjestäjän joulukuussa. Kustannuksiahan tämä tietää, kommentoi Thel. Vuoden tuomari: Jani Kontiola NiPe. Vuoden valmentaja: Toni Seppälä YK. Toiminnan laajuudesta kertoo se, että K-P:n Pesis oli edelleen kolmanneksi suurin alue kilpailulisenssien määrällä mitattuna. Tuolla määrällä olisi myös vaikutusta Kokkolan matkailuelinkeinoon, Pentti Latvala perustelee. Tämän vuoksi Chambersin mahdollisuuksia välttää kilpailukielto pidetään minimaalisina. Hopeaa: Sebastian Kurtén GIF (2xM19), Esko Rahkola HU (M50), Marika Jänkä AV (N21). Tuolloin kaupunkiin on tulossa noin 2 000 – 3 000 työpaikkaliikkujaa "Kuntovenetsialaisiin" ja kaupungin edustajat toivovat, että uimahalliremontti on siihen mennessä valmis. Kahdesta asiasta en halua tinkiä: hygieniasta ja turvallisuudesta. Harjoitusaikojen varaaminen muualta maakunnasta onnistuu käytännössä vain Jaron edustusjoukkueelta, jonka pelaajat harjoittelevat päiväsaikaan. Korjaustyöt käyntiin kuukauden sisällä Hallin korjaustyöt käynnistyvät aikaisintaan kuukauden kuluttua. Mikäli remontti alkaa ensi vuoden syyskuussa, seurojen toiminta lamaantuu vuodeksi. Arviolta nelisen kuukautta kestävä remontti pakottaakin joukkueet hakemaan harjoitusvuoroja lähihalleista, eli Kokkolasta, Vöyriltä, Vaasasta tai Seinäjoelta. Vanhemmat juniorit ja aikuiskilpauimarit joutuvat harjoittelemaan naapuripaikkakuntien halleissa huonommilla harjoitusajoilla. Vuoden nuorisotuomari: Jussi Ojala RP. Juniorijoukkueet ja FC Unitedin pelaajat pystyvät harjoittelemaan vain iltaisin. Vesa Rissanen ja Pentti Latvala ovat samaa mieltä. Rahaakin on ajateltava, Heino sanoo. Keski-Pohjanmaan alueparlamentissa palkitut ampumajuoksun ja rullaampumahiihdon viime kesän SMmitalistit. Paras naispelaaja oli Reisjärven Pilkkeen Niina Luomanen. Vuoden nuorisotyö: Ari Jylkkä ja Markku Jussila YK. Siihen menee 2-3 vuotta ellei enemmänkin. Matkakustannusten lisäksi päälle saattaa tulla vielä entistä kovemmat hallivuokrat, koska emme ole paikkakuntalaisia, huomauttaa Boström. Ampumahiihtoliiton nuorisovastaava Jami Aho kertoi nuorten leiritystoiminnasta, aluekoulutuksesta ja 13-17-vuotiaiden Sähäkät-ryhmästä. Sitä ei ole nimeltä mainittu kiellettyjen aineiden listalla, mutta se täyttää listan määritelmän samankaltaisista aineista. Jokelainen ja Niina Luomanen K-P:n parhaat pesispelaajat KALAJOKI (KP) Alavieskan Virin Jussi Mäkelä palkittiin Keski-Pohjanmaan parhaana ampumahiihtäjänä viime kaudelta. Vuoden urheilutekona huomioitiin Halsuan ja Vetelin pesäpallon yhteistyö. – Parasta olisi, jos laajennusosa tehtäisiin talviaikaan ja uimahallia remontoitaisiin kesällä. Koko operaation tarkoituksena on saada katon välitila sellaiseksi, että vastaisuudessa kosteus poistuu sieltä varmasti. Kuva: Iina Kluukeri YLIVIESKA (KP) Keski-Pohjanmaan Pesis ry:n syysparlamentissa Ylivieskassa palkittiin totuttuun tapaan päättyneen kauden parhaat pelaajat ja joukkueet. Palkitut 2003: Vuoden miespelaaja: Petteri Jokelainen HP-K. Shear ennusti, että positiivinen testitulos on vasta ”pitkän prosessin alku”. Se on noin kymmenen prosenttia hallin käyttökerroista. Vuoden urheiluteko: Halsuan ja Vetelin yhteistyö HaVe. Tammikuulle hallin vuokrauslistassa oli varauksia joka päivälle aamusta ilta yhteentoista saakka. Jaron valmentaja Sixten Boström myöntää, että harjoitusmatkojen piteneminen ei voi olla vaikuttamatta pelikauteen. Kuulostaa aika erikoiselta, jos työmaalla ollaan uimassa, Heino sanoo. Hallin sulkeminen aiheuttaa seurajohdolle muutakin kuin vain rahallista harmia. Chambersin lisäksi neljän muun urheilijan tiedetään kärynneen THG:n käytöstä. Kokkolan hiekkapohjahalli ei välttämättä ole edes vaihtoehtojen joukossa. Ylitalon mukaan uimaseuroilla on valmiutta siihen, että remonttia siirretään 4-6 kuukautta myöhemmäksi ensi syksystä. joulukuuta. liikuntatoimenjohtaja Jouni Airola. Toivon tietysti, että saamme järjestelyoikeudet ja uimahalli on tuolloin valmis. Esimerkiksi kaupungin uimaseurat tuovat halliin yli 15 000 maksettua käyttökertaa vuodessa. Lahonneiden kannatinpalkkien uusimisen lisäksi kaikki katon yläpohjarakenteen kosteuseristeet ja villat on vaihdettava noin hehtaarin kokoisessa kattotilassa. Vaihtoehtoja pohditaan heti maanantaina johtokunnan kokouksessa, kertoo Jaron johtokunnan puheenjohtaja Timo Kuusisto. Britannian olympiayhdistyksen sääntöjen mukaisesti Chambers saisi lisäksi elinikäisen edustuskiellon olympiakisoihin. Parhaimpina menestysmittarina olivat Ylivieskan Kuulan nousu takaisin ykköspesikseen ja naisten puolella Reisjärven Pilkkeen pääsy naisten superin karsintoihin. Toiveena on, että remontti alkaisi jo keväällä maalis-huhtikuun vaihteessa, Ylitalo ja Keiski esittävät. Kalajoella perjantai-iltana järjestetyssä alueparlamentissa jaoston erovuoroisista jatkavat edelleen Pauli Keski-Ojala, Veikko Pokela ja Alpo Löf. Tilikauden tulos oli voitollinen 2 315 euroa. Lisäksi Mäkelä edusti Suomea ampumahiihdon MM-kisoissa. Syyskuun 25. Alueen tasosta kertoo se, että sarjoissa pelasi kesän aikana kaksi miesten ja yksi naisten ykköspesisseura, neljä miesten suomissarjaseuraa, yksi tyttöjen ja poikien superin seura sekä kolme poikien SM-sarjajoukkuetta. Yksi vaihtoehto seuran puheenjohtaja Kuusiston mukaan voisi olla vanhempien osallistuminen kuljetuskustannuksiin seuran lisäksi. Tapani Pekkarinen jatkaa puheenjohtajana ja johtokuntaan kuuluvat myös Heikki Sarja, Kirsi Muhonen, Jorma Rekonen ja Tapio Jääskelä. – Uimakoulutoiminta ja tekniikkaryhmät loppuvat, eikä nuorimmille kilpauimariryhmille pystytä järjestämään valmennusta. Alustavien arvioiden mukaan remontin kokonaisbudjetti on noin 2 – 3 miljoonaa euroa. Nyt ei kyllä hyvältä näytä. Rulla-ampumahiihto: Hopeaa: Toivo Pernu HU (2xM70). Aikataulu hiertää uimaseuroja Kokkolan uimahallin remontin ajoituksesta näkemyseroja uimaseurojen ja kaupungin kesken KTU:n Pauli Keiski (vas.), KUS:n Vesa Rissanen, Juha Ylitalo ja Pentti Latvala ovat huolissaan uimahallin remonttiaikataulun vaikutuksesta seurojen toimintaan. Yhtenä vaihtoehtona on ehdotettu lämpöeristekerroksen korvaamista lämpökasettielementeillä. Realistisesti ajatellen tarjouspyynnöt lähtevät kesä-elokuussa. Kaupungin budjettimäärärahoja urakkaan ei ole vielä myönnetty. – Ideaalista olisi, että remonttia tehtäisiin kesällä, jolloin uimahallissa on vähiten käyttäjiä. Ryhmä on saanut yrityksiltä taloudellista tukea, jonka turvin nuorille on voitu järjestää kesän ja syksyn aikana leirit Vuokatissa ja Oloksella. – Uimaseurojen esittämää aikataulua on mahdoton käytännössä toteuttaa, tiivistää vs. Samoin kolme kertaa viikossa järjestettävä jalkapallokoulu joutuu keksimään muita harjoitusmuotoja. Ampumajuoksu: Kultaa: Marika Jänkä AV (N21), Terttu Torvikoski HU (2xN50), Jussi Mäkelä AV (M). – Olimme laskeneet sen varaan, että vaikka korjaus tulisi, se valmistuisi ennen harjoituskauden alkua tammikuussa. Parhaana miespelaajana muistettiin Haapajärven Pesä-Kiilojen Petteri Jokelaista. Asioista on toki uimaseuraväen mukaan pystytty keskustelemaan. Mäkelä kuuluu myös liiton olympiavalmennusryhmään. Kokkolan kaupunki on kuitenkin hakenut kuntoliikunnan työpaikkafestivaalia, joka on tarkoitus järjestää syyskuun alussa 2005. – Harjoitusolosuhteiden on oltava samanlaiset kuin Tellushallissa, joten lähimmät vastaavat löytyvät Vaasasta ja Seinäjoelta. Johtokunnan erovuoroisista jäsenistä valittiin uudelleen Seppo Mustonen, Kari Kauppinen ja Jussi Kujala. Kuva: Jukka Lehojärvi Iina Kluukeri PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Tellushallin remontti sekoittaa pahasti paikallisten jalkapallojoukkueiden, yleisurheilijoiden sekä muiden sisäharjoituspaikkaa tarvitsevien suunnitelmat. Chambers on hankkinut lisäravinteita kalifornialaisesta Balco-laboratoriosta, jota on väitetty THG:n kehittäjäksi. Korjaussuunnitelma valitaan kuitenkin parista kolmesta vaihtoehdosta tarkempien kustannuslaskelmien jälkeen. Vuoden naispelaaja: Niina Luomanen, RP. Tekniikkaja kestävyyslajissa vuoden taukoa ei kurota hetkessä kiinni. – Liigacupin kierros oli tarkoitus saada tänne Pietarsaareen, mutta nyt sekin menee ohi, harmittelee Kuusisto. Remontti käynnistyy heinä-syyskuussa ja kestää maksimissaan vuoden, Heino selvittää aikataulua. Kaupunginjohtaja Göran Hongan alustavassa budjettiesityksessä hallille on osoitettu 500 000 euroa. Valtuustossa joulukuussa Uimahallin peruskorjausta ja laajennusta käsitellään kaupunginvaltuuston kokouksessa 9. Seuraavaksi Britannian yleisurheiluliitto järjestää Chambersin kuulemisen. Pelinjohtajana palkittiin Reisjärven Pilkkeen Kalle Luomanen ja vuoden valmentajana Ylivieskan Kuulan Toni Seppälä. Kun tiedämme hankkeen saamat varat, suunnittelu pääsee eteenpäin, Airola kertoo. Kaupunki on laatinut suunnitelmaluonnoksen myös 50 metrin altaasta ja luvannut laskea sen kustannusvaikutuksen. Uusina jaostoon valittiin Sakari Heikkilä Himangalta, Sauli Kaarlela Nivalasta, Johnny Hatt Pietarsaaresta ja Roger Sundqvist Luodosta. Uimaväen arvioiden mukaan isompi allas kasvattaisi kustannuksia noin 50 – 100 000 euroa. Muun muassa jalkapallotekniikan SM-kisoihin tähdänneet pietarsaarelaiset nuoret ovat joutuneet kulkemaan Vöyrillä harjoittelemassa Kuopiossa marraskuussa pidettäviin kilpailuihin. Seurojen johtohenkilöille Tellushallin pitkä käyttökielto tuli karvaana yllätyksenä. Uimaseurojen edustajat toivovat remontin ajoitettavan siten, että se haittaa mahdollisimman vähän uimaseuroja ja myös muita hallin käyttäjiä. Rakennuspäällikkö Heino on Airolaa varauksellisempi, kun tulee kyse uimahallin käytöstä remontin aikana. Chambers toistaiseksi kilpailukieltoon B-näytteen positiivisuus varmistui. Nousijajoukkueet: Ylivieskan Kuula (miesten ykköspesikseen), Kannuksen Ura (miesten suomensarjaan), Kinnulan Kimmot (naisten suomensarjaan) ja Toholammin Urheilijat (miesten maakuntasarjaan). Ankara isku toiminnalle Mikäli Kokkolan uimahallin käyttöseisokki kestää vuoden, uimaseurojen edustajat pitävät sitä ankarana iskuna toiminnalle. Mäkelä K-P:n paras ampumahiihtäjä LONTOO (STT–REUTERS) Britannian yleisurheiluliitto on asettanut Dwain Chambersin toistaiseksi kilpailukieltoon ja vahvistanut samalla, että Chambersin dopingtestin bnäyte on varmistanut pikajuoksijan käyttäneen tetrahydrogestrinoni-steroidia (THG). K-P:n Pesiksen talous on saatu pidettyä kunnossa. – Toiveena on, että valtuusto myöntää hankkeeseen ensi vuodeksi 250 000 euroa. Siitä aiheutuu lisää kustannuksia. Sen jälkeen pääsemme anomaan valtionapua, jota on opetusministeriön rahoitussuunnitelmassa varattu 336 000 euroa. päivänä suljettu Tellushalli on jättänyt Jaron, kakkosdivisioonassa pelaavan JBK:n, FC Unitedin ja Pietarsaaren Innon lisäksi myös monet nuoret ilman harjoituspaikkaa. Rajoitettu käyttö remontin aikana Uimaseurojen edustajat toivovat myös uimahallin peruskorjauksen jaksottamista. Yleisurheilun dopingsääntojen mukaan urheilija on kuitenkin aina vastuussa aineista, joita hänen elimistöstään löydetään. – 50 metrin allas tekisi mahdolliseksi suurten uintitapahtumien järjestämisen Kokkolassa. Britannia menettää myös todennäköisesti Pariisin MM-kisoissa miesten pikaviestissä voittamansa hopeamitalin. Loppusumma riippuu siitä, millaisia peruskorjauksia on pakko tehdä ja millaiseen laajennusosaan lopulta päädytään. Uimaseurojen edustajat toivovat, että urakkapyynnöissä kysyttäisiin urakoitsijoiden valmiutta jaksottaa työvaiheita siten, että hallia voitaisiin pitää mahdollisimman paljon auki. – Näin kymmenen sekunnin harkinta-ajalla en osaa sanoa, miten harjoittelu järjestetään, mutta selvää on, että budjetit ja kaikki menee uusiksi. – Taloudellisten seikkojen ohella kilpailullinen taso putoaa väistämättä. Uutena johtokuntaan valittiin Petri Saari. Uimaseuroissa toimii noin 500 lasta, joista 400 on uimakoululaisia, 50 kilpauimareita ja 50 taitouimareita sekä hyppääjiä. Vuoden pelinjohtaja: Kalle Luomanen RP. En kuitenkaan usko, että uimahalliolosuhteet ovat festivaalipaikkakuntaa valittaessa ratkaiseva kriteeri, Airola sanoo. Kun uimaseurojen talous on uimakoulujen varassa, sulkeminen aiheuttaa merkittävän taloudellisen tappion seuroille, KUS:n Juha Ylitalo ja KTU:n Pauli Keiski luettelevat halliremontin uhkakuvia. Mäkelä voitti viime talvena ampumahiihdon takaa-ajon SM-hopeaa ja ampumajuoksun normaalimatkojen SM-kultaa syksyllä. Jos Chambers todetaan syylliseksi dopingrikkeeseen, saa hän vähintään kahden vuoden kilpailukiellon. Kaupungin rakennuspäällikkö Jari Heino kertoo, että tässä vaiheessa uimahallissa on tehty kuntokartoitus ja suunnitelmat ovat luonnosvaiheessa. THG on ensimmäinen urheilussa paljastunut nimenomaan dopingkäyttöön kehitetty design-steroidi. Uimahallin käyttö vaatii korkeaa hygienia-astetta. Toisaalta esimerkiksi tyhjennetty hyppyallas on turvallisuusriski, Airola toteaa. Keski-Pohjanmaalla on edelleen voimakas kasvattajamaakunnan maine. – Hygieniakriteerit ovat aivan toista luokkaa kuin jossain tehdashalliremontissa. Ja varmasti osa kilpauimareista lopettaa kokonaan, kun harrastaminen käy vaikeammaksi ja kalliimmaksi, Ylitalo ja Keiski toteavat. Luulisi, että siitä hyötyisivät kaikki. Seurat ovat omalta osaltaan huolehtineen velvoitteistaan kiitettävästi. Airola sanoo ymmärtävänsä remontin aiheuttamat haitat uimaseuroille. Hakemus on tehtävä vuoden loppuun mennessä. Voisimme tuolloin hakea SM-kisojen ja Rollo-uintien kaltaisia massatapahtumia. Laboratorion johtaja Victor Conte on kiistänyt väitteet. Myös sitä pitää selvittää, voidaanko uimahallia käyttää myös remontin aikana. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 13 Juha Savela KOKKOLA (KP) Kokkolalaiset uimaseurat, KUS ja KTU, ovat huolissaan ensi vuonna alkavaksi suunnitellun Kokkolan uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen aikataulusta. Suurimman ongelman eteen joutuvat seurojen juniorit, joita Jarolla on noin 350 ja FC Unitedilla vähän yli sata. Kuitenkin juuri iltavuorot ovat hyvin tiivisti täyteen buukattuja maakunnan jalkapallohalleissa. – Se on mahdollista, mutta toisaalta se varmasti lisää kustannuksia. – Päämieheni kiistää jyrkästi käyttäneensä koskaan suoritusta parantavia stimulantteja, Chambersin asianajaja Graham Shear sanoi. – Myös minä haluan, että uimahallista tulee meille mahdollisimman paljon tuloja, mutta remontti supistaa väistämättä käyttöä. Myös koulujen uimatoiminta loppuu, uimaseurojen edustajat jatkavat. Toimintavuosi 2003 oli K-P:n Pesiksen alueella vilkas ja tasokas. Pronssia: Toivo Pernu HU (M70), Aino Jokela AV (T13), Matias Petäistö (P13), Jyrki Uusivirta NU (M17), Krister Blomqvist LIF (M35), Esko Rahkola HU (M50), Laura Pokela AV (N19). Peruskorjauksesta ja laajennuksesta on neuvoteltu uimaseurojen ja kaupungin virkamiesten kanssa pariin kertaan, mutta neuvottelujen tuloksena on käytännössä ollut näkemyserojen toteaminen. Lisäksi päätyseinät tutkitaan mahdollisten vaurioiden varalta. Naisten SM-sarjassa pelaavan FC Unitedin joukkueen johtaja Hasse Thelin äimistys oli myös suuri. Chambers antoi THG:tä sisältäneen näytteen elokuun ensimmäisenä. – Hankintalakia noudattaen tarjouspyyntöprosessi valitusaikoineen kestää kaksi kuukautta. Jaoston puheenjohtajana jatkaa Risto Mäkelä ja jäseninä Jarmo Pietilä, Yrjö Uusivirta ja Pekka Pöyhtäri. Paitsi remontin aikataulusta uimaseuran ja kaupungin edustajat ovat keskustelleet laajennusosan ulkoaltaan koosta. Rune Hagström ei halua ottaa mitään riskejä kattorakenteiden sortumisvaaran vuoksi. Shearin mielestä vastaamatta on yhä, onko THG kielletty, mikä sen koostumus on ja mikä sen vaikutus on. Viisipäiväisiin Rollo-uinteihin osallistuu noin 700 henkeä. Suunnitelmat ja budjetti uusiksi Jalkapallojoukkueille Tellushallin remontti tietää rahanmenoa Tellushalli pysyy suljettuna myös remonttia edeltävän ajan. Heistä kolme tiedetään nimeltä: kuulantyöntäjä Kevin Toth, keskimatkojen juoksija Regina Jacobs ja moukarinheittäjä John McEven. – Meidän täytyy kyseenalaistaa koko testausjärjestämä, Shear pyöritteli. Uimaseuraväki haluaisi suunniteltuun maauimalaan rakennettavaksi 50 metrin altaan 25 metrin altaan sijaan
– Meidän olisi pitänyt valita päivän pitkälle erikoiskokeelle (ek 5, 43,1 km) kovemmat renkaat, tyynen näköinen Loeb tuumi. Valmentajien pitäisi saada samoin jonkinlaista korvausta. Hänen menonsa eteläisessä Walesissa on ollut nihkeää, mutta se tuskin johtuu MM-tauosta. Päivän Duo: vaihto 1 720.00 e; oikea rivi 3-2; poissa I/1 II/5,11 kerroin 7,04. Uusi malli on tarkoitus ottaa käyttöön kauden MM-avauksessa, tammikuun lopussa ajettavassa Monte Carlossa, mutta viimeistään helmikuun Ruotsin rallissa. toto (7-5-6): 4,41 1,37-1,541,14 11,76. Maailman Ympäri Oikea rivi: 1, 2, 3, 5, 8, 9, 10, 12, 16, 19, 21, 22, 25, 26, 27, 28. SM-hallikisoihin Teemu aikoo osallistua, jos pysyy terveenä ja on kunnossa. Tytöt, 40 ls, lopputulokset: 1) Volha Markava Valko-Venäjä 189, 2) Anne Weigel Saksa 189, 3) Olga Stepanova Venäjä 187. Hän ennustaa, että näistä asioista keskustellaan vakavasti viimeistään vuoden päästä Ateenan kisojen aikoihin. Tämän jälkeen olisi mukava ajaa parhaita tammoja vastaan hiukan suuremmasta rahasta, Antti-Roiko haikaili. – Jos terveenä pysyn, niin olympiakisojen A-rajakin (todennäköisesti 83,50 metriä) menee kyllä kesällä rikki. – Olisi voinut paremminkin mennä. Päivän Duo: vaihto 24 485.00 e; oikea rivi 9-13; poissa II/2,16 kerroin 3,60. Urheilu tulisi nähdä investoinnin aiheena. Kupongin onnennumero oikein = pelitositteen hinnan suuruinen voitto (1,20 e, 2,40 e tai 3,40 e). V4: vaihto 132 415.80 e; oikea rivi 6-1-9-13; poissa II/2,12 IV/2,16 kerroin 422,60. 7) Marika Salminen Suomi 188. Carmen 38,8 (627), 4) Tokiotti 39,0 (139), toto (16-15-2): 17,42 4,46-2,46-6,41 45,43. Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Kihmåritar/Aki Antti-Roiko 32,3, 2) Talentti 32,3 (34), 3) Erstin Iita 33,8 (316), 4) Manttaali 32,2 (133), toto (11-9-6): 18,05 5,272,05-7,40 36,32. Tosin Peugeotin haaveilemalle valmistajien maailmanmestaruudelle suomalaisen keskeytys oli raskas takaisku. Niistä merkittävin oli Citroenin espanjalaiskuljettajan Carlos Sainzin ulosajo kolmannella erikoiskokeella. Totemi Rok nousi laukan jälkeen viidenneksi. Adams 2, Cole, Staal, Vasicek, Bayda. Solbergin johtopaikassa ei toki ole mitään ihmeellistä. Carolina–New York Rangers 6–3 (2–2, 1–0, 3–1) C: C. Keskisen kultasormi isännöi myös suomenhevosten päälähdössä ajokkinaan nousukuntoinen Tähtitar. syyskuuta. Kolmantena oleva Mäkinen nousi kärkipään kuskien keskeytysten jälkeen mitalikorokkeen laidalle. – Urheilu pitäisi sisällyttää mukaan kaikissa peruskoulutuksen ja ammattikoulutuksen vaiheissa. Göteborg: Ilma-aseiden EM-kilpailut, 3. A-lohko: Tanska–Ruotsi 2–14 (0–3, 0–7, 2–4). Parhaan teränsä menettänyt Valtin Veku jätti napakasti kirineen Meno-Teemun kolmanneksi. Vapaaehtoisilta ei enää tänä päivänä jää niin paljon aikaa seuratyötön kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Louis–Vancouver 3–2 (2–1, 1–1, 0–0) SL: Demitra, Martins, Tkachuk. – Luulisin menettäneeni siinä noin 15 sekuntia, 28-vuotias Solberg arvioi. P: Gratton. Seuraavat ottelut: 8. Urheilujärjestöjen tulevaisuudesta yleensä Mäkelä on huolissaan. Valmentajien ja ohjaajien tulisi ottaa yhä enempi vastuuta ryhmästä, Mäkelä painottaa. Nyt aletaan testata uutta automallia, Grönholm kertoi ensi kautta varten kehitteillä olevan Peugeot 307:n kuulumisista. Yleisessä sarjassa SM-mitalille ylti tänä vuonnakin Marko Kotila eli pronssia SM-maastoista. Maalissa Mikael Vuorio. Päätähtäin Tuikalla on omissa MM-kisoissa kahden vuoden päästä. Kuopio: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Komija/Matti Nissinen 38,7x, 2) Hällin Hilima 38,0 (129), 3) Rainon Tähti 37,3 (138), 4) Valtin Blondi 39,0x (129), poissa: 10. Koti ja vanhemmat avainasemassa Jarmo Mäkelä kiitteli, että Toholammilla ja muutenkin Keski-Pohjanmaalla perinteiset yksilölajit ovat yhä kunniassa. Tiet olivat liukkaassa kunnossa siitä huolimatta, että aurinko paistoi ja päiväsaikaan ulkona oli lämmintä pitkälle toista kymmentä astetta. – Teemu ja Samsa ovat hyviä esimerkkejä perheistä, jossa urheilu on otettu aina tosissaan. Maalisuoran alussa Sillan Star sai siivet alleen ja liiteli uransa ensimmäiseen voittoon 2400 euroa rikkaampana. Ongelmitta ei Titani Rokinkaan voitto tullut, sillä se jäi alussa pääjonon hännille, josta ravikuningatar Totinan poika kiersi ulkoratoja pitkin kärkeen maalipaalulla. – Löytyykö vapaaehtoisia jatkossa seuratyöhön. Boston–San Jose 5–5 (1–2, 3–2, 1–1) B: Knuble, Samsonov, Moran, Bergeron, Murray. Mies tähtää Helsingin MM-kisoihin ja suorittaa samalla vaativaa luokanopettajan tehtävää, Mäkelä korostaa. päivä: Olympiakivääri: Miehet, 60 ls, tilanne 30 ls:n hitaiden juoksujen jälkeen: 1) Aleksander Blinov Venäjä 296, 2) Andrei Katzak Valko-Venäjä 296, 3) Miroslav Janus Tshekki 296,... – Urheiluilla on monenlaisia positiivisia kasvatusvaikutuksia. Hän voitti Britannian rallin vuosi sitten, ja Pirellin renkaat Subarun alla tunnetusti toimivat hyvin liukkailla teillä. Onnennumero: 8 Alustava voitonjako: 16 oikein ei yhtään kappaletta, 15 oikein 4 kpl voitto–osuus 961,30 e, 14 oikein 30,90 e, 13 oikein 6,70 e. NY: Hlavac, Kovalev, Rucinsky, Jussi Markkanen 28/33 torj. Lähtö 6, V4-3, sh 2 600 m: 1) Titani Rok/Heikki Hietanen 33,2a, 2) Tanjan Tuima 33,2ax (224), 3) Sasseli 33,2a (131), 4) Virkun Vilke 33,3a (84), toto (9-1-11): 1,64 1,26-4,35-2,47 24,89. Vuoden valmentaja Hannu Wirkkala, vuoden joukkue TU B-pojat pesäpallon SM-sarjajoukkue. Colorado–Phoenix 2–1 (0–0, 0–1, 2–0) C: Sakic, Hejduk, Teemu Selänne 0+1. Tulevaan kauteen Teemu on harjoitellut jo lokakuun alusta lähtien. 11. – Tähtitaren jalassa oli ongelmia loppukesästä, mutta nyt tamma on todella hyvässä iskussa. En tiedä, olinko suunnitellut tätä, mutta kärkipaikalta on mielestäni hyvä jatkaa rallia eteenpäin, Solberg selvitti. toto (8-14-15): 1,30 1,23-1,71-2,33 4,35. hyökkääjä: Janne Laakkonen. Pikkuisen säädätimme jousitusta kovemmaksi. Ottawa–Edmonton 3–3 (1–1, 2–2, 0–0, 0–0) O: Hossa 2, Schaffer. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Sillan Star/Aki Antti-Roiko 19,6, 2) Black Treasure 19,9 (37), 3) Fonda Lloyd 19,5 (172), 4) Pepper Mint 19,6 (87), toto (1-3-15): 11,30 4,39-2,09-3,39 25,31. – On katsottava eteenpäin. Harja hulmuten Tähtitar karisti viimeisessä kaarteessa Valtin Vekun kannoiltaan ja leikkasi maaliviivan kilometriajalla 27,8. Huttwil: Alle 18-vuotiaiden neljän maan turnaus: USA–Suomi 3–4 (1–2, 2–2, 0–0). Rovanperä kilpaili MM-sarjassa viimeksi Australian sorakisassa kaksi kuukautta sitten. Lindström ei Mäkisen lopettaessa jää MM-sarjasta työttömäksi. Pelivaihto 389 615.30 e, yleisöä 1 020. kenttä: Timo Pärssinen–Kimmo Rintanen–Tomi Kallio, Marko Tuulola–Petteri Nummelin. – Go Hero lähti hyvin liikenteeseen ja pääsimme alussa neljänteen ulkopariin. toto (8-9-6): 11,14 2,33-1,57-1,14 28,82. – Meillä on kesäolympialaisiin lähdössä nyt noin 60-70 urheilijaa, jos hyvin menee. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Riverside Joy/Kimmo Kärkkäinen 17,3a, 2) Durable Boy 17,7a (33), 3) Cobelco 18,0a (136), 4) It’s My Image 18,1a (341), toto (7-111): 3,41 1,50-1,86-3,68 3,87. Grönholm oli keskeyttäessään neljäntenä. Tuntuu, ettei auto kulje tarpeeksi. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Magic Cashflow*/Seppo Markkula 21,3, 2) Buena Vista 21,6 (77), 3) Daisy Domino 22,0x (32), 4) Kiikku’s Pathe 22,0 (176), poissa: 1,10,12. Timo Vääräsen valmentama Go Hero on hyödyntänyt syyskeleillä rautaisen kestävyytensä ja Oulun voitot saivat jatkoa Nikulassa. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Pop Jat/Merja Ikäheimonen 20,4m, 2) Katariina Wili 23,0m (780), 3) Pal Cannonpowder 20,8m (60), 4) Jennifer S 23,3m (390), poissa: 4,7,13. Lähtö 4, V4-1, sh 2 100 m: 1) Sprintti/Jussi Miettinen 34,6, 2) Juniman 35,6 (91), 3) Kössin Leimu 35,6 (21), 4) Pikku-Keikari 34,7 (83), toto (12-11-1): 33,60 2,47-2,47-1,38 108,17. Lähtö 8, lv 1 609 m: 1) What An Elf/Rune Granqvist 18,3a, 2) Swinger 18,3a (154), 3) Aldershore’s Oscar 18,4a (121), 4) Mack Valley 18,4a (137), poissa: 1. Päivän Duo: vaihto 1 279.00 e; oikea rivi 7-11; poissa I/2,4 kerroin 43,60. Lähtö 5, V4-2, lv 1 600 m: 1) Simplysin/Akseli Lahtinen 16,5a, 2) Pittsburg 16,6a (43), 3) Rivaldo 16,7a (72), 4) Mill Enterprise* 16,8a (52), toto (9-4-7): 2,55 1,78-1,88-1,45 8,98. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Lady Windcape/ Tuomas Pakkanen 19,7a, 2) Lake’s Nicole 19,8a (201), 3) Amor Plem 20,1a (41), 4) Rose Swanlake 20,3a (76), poissa: 1. Pojat, 60 ls, tilanne 30 ls:n hitaiden juoksujen jälkeen: 1) Tomas Caknakis Tshekki 296, 2) Juri Makarevitsh Valko-Venäjä 292, 3) Peter Willert Saksa 290,... Samoin Mäkelä korosti kodin ja vanhempien merkitystä lasten ja nuorten urheilu-uralla. SWANSEA (STT) Norjan Petter Solberg tarrasi perjantaina Etelä-Walesin teillä hennosti ralliautoilun maailmanmestaruuteen 2003. 41) Jaana Salo Suomi 374. Ajotaktiikkakin oli samantyyppinen, sillä Tähtitar ravasi toista rataa ilman selkää perässään pahimmat vastustajat Valtin Veku ja viimeisellä takasuoralla laukannut Totemi Rok. Marcus Grönholmin Peugeotista irtosi ek:lla 3 ulosajossa vasen etupyörä, ja matka laittomalla ajokilla päättyi seuraavalla siirtymätaipaleella poliisin pysäyttämänä. 12) Krister Holmberg Suomi 290. Ilmakivääri: Miehet, 60 ls+finaali: 1) Jozsef Gönci Slovakia 700,6 (597+103,6), 2) Konstantin Prikhodsenko Venäjä 698,4/uusinta 10,8 (596+102,4), 3) Rajmond Debevec Slovakia 698,4/uusinta 10,2 (594+104,5),... Kurikka: Alle 17-vuotiaiden maaottelu: Suomi–Tshekki 0–4 (0–1, 0–0, 0–3). Takkulammen kiertopalkinnot: Mikko Peltokangas ja Esa Hakala. MM-kamppailussa mukana olleesta kolmesta kuljettajasta yksi putosi näin pois. Voitto oli Heikki Hietaselle kauden sadas ! Toisen tolppansa Hietanen suitsi Puumalan tallin Extra Bonesilla, jolla oli takanaan viisi perättäistä kakkossijaa. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Swaymaster/Akseli Lahtinen 18,9, 2) Fur Caesar 18,2 (86), 3) Tex Ex First 19,2 (90), 4) Macarena Cool 19,3 (95), toto (2-9-4): 4,88 1,15-1,50-1,84 11,50. Ei kuitenkaan liian vakavasti. 1. McRae tosin kuroi päivän päätteeksi eroa kiinni 10,2 sekuntia. Solbergin vauhtia hidasti renkaan puhkeaminen erikoiskokeella 6. Lähtö 5, V4-2, lv 2 600 m: 1) Badditch Bar/ Tuomas Pakkanen 19,8a, 2) Expo Sideline 20,5ax (65), 3) Crown Heartly 20,8a (60), 4) Well’s Fargo 21,4a (230), toto (9-11-12): 6,01 2,43-1,75-1,37 21,11. Hän asuu Kuortaneella, jossa harjoitteluolot ovat mainiot. Kestävyysjuoksija Henri Kopsalalla mennyt kausi oli vaikea, nuorten maajoukkue-edustukset jäivät nyt väliin. V4-kerroin: 122,68. Huhu ei tietenkään saanut Citroenin tallipäällikön Guy Frequelinin vahvistusta. Kuva: Risto Lintilä NHL torstaina: New York Islanders–Dallas 4–1 (0–0, 1–0, 3–1) NY: Parrish, Hunter, Bates, Peca. 5–6 (1–2, 1–3, 3–0, 0–1). Varsinaista vikaa Peugeot 206:ssa ei Rovanperän mukaan ole ollut. Heikki Hietanen paikkasi Totemi Rokin tappion Titani Rokin niukkaan kirivoittoon 2600 metrin ryhmäajossa. W: Kwiatkowski, Sutherby. Lähtö 4, V4-1, sh 2 100 m: 1) Tähtitar/Aki Antti-Roiko 27,8, 2) Valtin Veku 27,3 (56), 3) Meno-Teemu 27,5 (297), 4) K. V4-kerroin: 75,47. V4: vaihto 7 595.00 e; oikea rivi 7-9-7-11; poissa I/11,16 II/10 III/2,4 IV/14 kerroin 2 658,25. 9) Vesa Saviahde Suomi 291,... Tampa Bay–Los Angeles ja. Solberg johtaa MM-taistelua Mäkinen tyrkyllä mitalikorokkeelle Petter Solbergin vauhti kiihtyi perjantaina. Grönholm ei jäänyt murehtimaan kauden kuudetta keskeytystään. Samalla erikoiskokeella Fordin Mikko Hirvonen Mikko Hirvonen ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Suomen maalintekijät: Lauri Korpikoski, Risto Korhonen, Henri Heino, Miika Lahti. ketju: Erkki Rajamäki–Petri Pakaslahti–Jukka Hentunen. 19) Juhani Aho Suomi 297. Lahnalammen veljesten lahjoittama hiihdon kiertopalkinto alle-18v: Jenni Leppänen. Ahti Antti-Roikon Black Treasure tarjosi vetävän selän Sillan Starille, joka odotti vain kirimerkkiä ohjastajaltaan. Go Hero jyräsi kärkeen Aki Antti-Roikolla neljän voiton ilta Nikulassa Aki Antti-Roikon ohjastama Go Hero nousi illan sankariksi Nikulassa. 9) Staffan Holmström Suomi 285,... Pokaalit, SM-tasolla menestyneille yleisurheilijoille: M15 Jukka Keskisipilä, M50 Eero Kortetmaa, M40 Kari Kangasvieri, M65 Antti Rautio, M65 Kauno Kangasvieri ja M65 Eero Ahokangas. 2. Lindström sai perjantaina vahvistuksen, että hän kilpailee ensi vuonna MM-sarjaan palaavan Mitsubishin leivissä Kristian Sohlbergin kartanlukijana. Pahat kielet rallin huoltokeskuksessa tiesivät kertoa, että Citroen-tallin johto olisi määrännyt Loebin jarruttelemaan ja varmistamaan maaliintulonsa, jotta MM-sarjaa johtava ranskalaistalli varmistaa valmistajien maailmanmestaruuden. – Ulosajo oli oma virhe. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Paulistiina/Kaarlo Ahokas 21,8, 2) Star Of Gabriel 21,0 (449), 3) Nappatag 21,2x (35), 4) Dinky Lady 22,0 (160), toto (7-13-14): 17,29 3,04-5,08-1,94 42,62. Ilmapistooli: Naiset, 40 ls+finaali: 1) Susanne Meltz Meyerhoff Tanska 492,7 (389+103,7), 2) Olena Kostevitsh Ukraina 489,7 (388+101,7), 3) Natalia Ahmertdino Venäjä 488,8 (388+100,8),... Norjalainen ajoi pohja-ajat päivän maastoerikoiskokeilla 4 ja 5. Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Luiston Loisto/Heikki Hietanen 36,9, 2) Piri-Ryhti 36,9 (108), 3) R. toto (3-12-9): 6,74 2,53-2,863,30 74,95. Lähtö 6, V4-3, sh 2 100 m: 1) Hoppa-Tossu/Raineri Puikkonen 27,7a, 2) Heilaus 28,2a (90), 3) Uku 28,3a (66), 4) Titanik 28,3a (66), toto (3-2-9): 1,76 1,172,24-1,68 7,79. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Gwennyth Lyngs/Niko Jokela 19,5a, 2) Speed Charm 19,8a (168), 3) Line Noble 20,1a (93), 4) Limone 20,2a (52), poissa: 11. Keno Voittonumerot: 9, 12, 16, 18, 19, 20, 22, 23, 28, 31, 34, 40, 41, 44, 51, 56, 59, 60, 61, 66. Ruotsin liigassa pelaava Mäntylä korvaa Leijonien avausottelussa olkapäähän loukkaantuneen Frölundan puolustajan Antti-Jussi Niemen. Tuulta halkonut Belles King piti toisen sijan niukasti ennen Zuccheroa ja Kevin Pokeria. – Tien pintaan ek 6:lla oli noussut isoja kiviä, ja kolhimme autoa niihin. Philadelphia–Washington 4–2 (1–0, 2–0, 1–2) P: Amonte, Roenick, Williams, Primeau, Sami Kapanen 0+1. Loppusuora oli vain voiton varmistelu, Aki Antti-Roiko naureskeli. 3. Varkaus/Mikkeli: 20-vuotiaiden neljän maan turnaus: Suomi–Tshekki rl. Kolmantena on MM-jäähyväiskisaansa Subarulla ajava Tommi Mäkinen lähes puolentoista minuutin päässä Solbergista. Ek 3:n tärskyssä autosta oli irronnut vasen etupyörä. Naiset, 40 ls, lopputulokset: 1) Julia Eidentshon Venäjä 196, 2) Edit Mathe Unkari 192, 3) Galina Avramenko Ukraina 191,... T. E: Moreau, Pisani, Isbister. Tuikka on harjoitellut kuntoutuksen aikanakin kuusi kertaa viikossa eli allasjumppaa, kuntopyörää sekä keskivartaloa ja yläkroppaa. 3–4 (0–1, 3–1, 0–1, 0–1). Mikäli kaikki onnistuu harjoittelussa kohdalleen, niin Ateenakaan ei ole mahdoton tavoite, Teemu uskoo. Yleensä pidemmillä matkoilla viihtyvä Extra Bones nappasi kauden avausvoittonsa mailin ryhmäajossa. Ero kärkikaksikkoon on selvä, mutta neljäntenä oleva McRae hävisi Mäkiselle tasaisesti erikoiskokeilla 2–5. 24) Juha Hirvi Suomi 590. Lähtö 9, lv 1 609 m: 1) Extra Bones/Heikki Hietanen 18,1a, 2) Cyber 18,3a (352), 3) Tiger’s Touch 18,4a (430), 4) Duratoria 18,7a (184), toto (3-8-4): 5,77 1,41-2,65-4,52 64,00. V4-kerroin: 156,36. – Mielenkiintoinen kisa. Rohkenen epäillä, että tämä on asukaslukuun verrattuna Suomen ennätys, ainakin alle neljän tuhannen asukkaan kunnista, Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä arvioi Toholammin urheilujuhlassa perjantai-iltana. Kasvuympäristön, koulun ja seuran merkitystä urheilijan uralla ei myöskään voi olla unohtamatta. Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) What A Jackpot/Pertti Niskanen 23,4, 2) Queen Stretch 22,9 (35), 3) Excel Stella 23,8 (204), 4) Cindra Kjeron 24,1 (188), poissa: 5,10. – Muuten kisa on sujunut hyvin. Manteli 27,6 (183), toto (6-10-11): 4,37 2,35-1,87-4,17 10,02. V4-kerroin: 365,05. Sillan Star yllätti Nuorten sarjassa Kultasuoneen iskenyt Aki Antti-Roiko jatkoi voitonjuhliaan Sillan Starilla Nuorten sarjassa. Reitillä on liukasta, Mäkinen sanaili. toto (5-6-9): 5,68 2,90-6,19-2,05 46,82. Piatra Neamt: Miesten CEV-cup, 2. D: Morrow. Päivän kaksi ensimmäistä erikoiskoetta voittaneen Loebin vauhti hiipui arvoituksellisesti, kunnes ranskalainen ajoi pohjat ek:lla 6. V4: vaihto 9 039.40 e; oikea rivi 12-9-3-2; poissa II/3 III/1 IV/5,11 kerroin 769,57. – Oikean akilleksen limapussi tulehtui siksi pahasti, että siihen ei Kalevan Kisojen jälkeen auttanut enää lepokaan. kierroksen turnaus: Piatra Neamt, Romania–Perungan Pojat 2–3 (23–25, 30–32, 25–21, 25–21, 11–15). Kisaa latisti perjantain alkajaisiksi muutama keskeytys. Wirkkala vuoden urheilija Toholammilla neljä maajoukkuetason yleisurheilijaa Toholammin vuoden parhaana urheilijana palkittiin nuorten EMkultamitalisti Teemu Wirkkala (vas.) ja vuoden miesurheilijana 200 metrin Suomen mestari Samsa Tuikka. Solberg johtaa kauden päätöskilpailua Britannian rallia kuuden sekunnin erolla MM-sarjan ainoaan uhkaajaansa, ranskalaiseen Citroenkuskiin Sebastien Loebiin. Kaksinkertaisella maailmanmestarilla ja Britanniassa 2001 voittaneella Grönholmilla olisi ollut parhaassakin tapauksessa voitettavanaan vain kuljettajien MM-sarjan viides tila. MM-sarjaa pisteellä johtava Loeb kasaa voittamisen paineet Solbergille, jonka vauhti kiihtyi lupaavasti perjantain loppua kohti. Jääkiekko Salibandy Lentopallo Oliko onnea Ravit 14 Urheilu Lauantaina 8.11.2003 s KESKIPOHJANMAA Timo-Jaakko Virkkala KAUSTINEN Neljä voittoa ohjastanut Aki Antti-Roiko ja lämminveristen päälähdössä juhlinut Go Hero puhdistivat palkintopöydän Nikulan Totoline-raveissa. KePLin hopeisella ansiomerillä muistettiin Eino Silvennoista pitkäaikaisesta työstä urheilun hyväksi. Huoltaviin harjoitteisiin kiinnitetään entistä enempi huomiota, Wirkkala painottaa. Tuikka jalkaleikkauksessa Parhaana miesurheilijana palkittiin pikajuoksija Samsa Tuikka ja parhaana naisurheilijana pesäpalloilija Maarit Linna. Mäkisen jälkeen neljäntenä on Citroen-skotti Colin McRae hieman yli kymmenen sekuntia suomalaisesta, viidentenä Peugeotilla kahden kuukauden MM-tauolta palannut Harri Rovanperä lähes 2.40 kärjestä ja kuudentena Ranskan Gilles Panizzi. Norja-Venäjä 7–4 (0–1, 4–1, 3–2). Suomen jääkiekkomaajoukkueen kentälliset lauantain otteluun: Maalissa Mika Lehto, varalla Fredrik Norrena. Tukki oli merkitty nuotteihimme, kolarissa 14 minuuttia menettänyt Grönholm tuumi. Mäntylä korvaa Niemen Ammunta. Kuva: Elina Paavola TOHOLAMPI (KP) – Laskeskelin, että Toholammilta löytyy tällä vuosituhannella neljä maajoukkuetason yleisurheilijaa yleisessä ja nuorten sarjoissa. Toholammin urheilujuhlassa palkitut: Vuoden urheilija Teemu Wirkkala, paras miesurheilija Samsa Tuikka ja paras naisurheilija Maarit Linna. 4. Black Treasure tuli juosten maaliin kakkosena, mutta ei pystynyt vastaamaan Sillan Startin loppuvetoon. Toholammin vuoden urheilijan palkinnon tänä vuonna sai keihäänheittäjä Teemu Wirkkala, joka voitti kauden aikana alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella kultaa ja oli kuudes Kalevan Kisoissa Helsingissä. Valmentajaisistä Hannusta ja Ristosta minulla on vuosien varrelta monia hyviä muistikuvia, Mäkelä muisteli. Samoin esiintyi nuorisobändi. Normaalisti määrät ovat olleet sadan kahta puolta, Mäkelä vertaa. R. Tällä viikolla olen ottanut ensimmäisiä juoksuaskelia leikkauksen jälkeen, Tuikka selvittää. Näin päädyttiin leikkaukseen. kenttä: Ville Peltonen–Jari Viuhkola–Mikko Eloranta, Marko Kiprusoff–Tuukka Mäntylä. Eteläisen Walesin virkavalta ei törmäyksessä uuteen uskoon tärvääntynyttä ajokkia hyväksynyt. Praha: Alle 19-vuotiaiden poikien MM-turnaus: B-lohko: Sveitsi–Suomi 2–8 (2–2, 0–1, 0–5) Suomi voitti lohkonsa. Samsa on mainio esimerkki. Troikka: 2 140,62. Lähtö 3, sh 2 600 m: 1) Poika-Viima/Rauno Leskinen 33,0a, 2) Arvan Syke 33,0a (130), 3) Ruskeapää 34,4a (28), 4) Omar 35,0ax (47), poissa: 2. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Impossible Girl/Vesa-Pekka Reis 18,6, 2) My Master 19,1x (200), 3) Eddie’s Aim 19,1 (254), 4) Kaltt Capitain 18,4 (100), toto (11-1-4): 21,53 4,59-8,19-11,27 964,59. toto (4-13-2): 18,83 4,331,85-4,65 33,98. – Pitää kääntää katseet uuteen malliin. On tämä pettymys, Rovanperä mietiskeli. Suomen maalit: Lennart Petrell, Lauri Tukonen, Sami Lepistö, Arsi Piispanen 2. V: King, Bertuzzi. Kuva: Lehtikuva/AFP SWANSEA (STT) Kuljettajien maailmanmestaruutta puolustavan Marcus Grönholmin Britannian ralli päättyi perjantaina kesken erikoiskokeella 3, kaikkiaan 28 kilometrin mittaisella Trawscoedin osuudella. Kilpailussa hyvissä hyökkäysasemissa neljäntenä ollut Grönholm törmäsi tien laidassa olleeseen tukkipuuhun ja joutui keskeyttämään seuraavalla matkataipaleella poliisin vaatimuksesta. Tuikka voitti Kalevan Kisoissa kultaa 200 metrillä uudella KP:n pe-ajalla 21,13 ja oli lisäksi sadalla metrillä pronssilla. Reilu peli 2003 palkinto: TU d-tytöt pesäpallo Kaikki pelaa -idea. Grönholm päätti keskeytykseen HELSINKI (STT) Jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Raimo Summanen on kutsunut joukkueeseen Ruotsin Luulajan joukkueen Tuukka Mäntylän. Kun vauhti kärjessä laantui, ajoin eteenpäin johtavan rinnalle. Päätavoitteet Teemulla on kuitenkin kesän kisoissa. toto (14-2-16): 1,92 1,65-3,602,73 14,59. Lähtö 7, V4-4, lv 2 600 m: 1) Go Hero/Aki Antti-Roiko 20,0, 2) Belles King 21,0 (89), 3) Zucchero 21,1 (544), 4) Kevin Poker 21,1 (999), toto (13-3-7): 1,62 1,15-1,58-2,82 5,96. toto (6-5-10): 7,01 2,84-6,364,25 38,83. Tervehdyssanat urheilujuhlassa lausui kunnanjohtaja Pekka Rajala. Kahden kauppa Kärkitaistelu käydään Solbergin ja Loebin kesken. Pori: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Matriisi/Hannu Marttila 39,0, 2) Niemen Rölli 38,2 (25), 3) Viiman Viku 39,7 (110), 4) Kortes 37,9 (999), toto (6-15-11): 30,88 8,16-2,592,19 60,20. KLL:n mestaruuden syksyllä Espoossa omalla ennätyksellään 80,57 ja oli ykkönen miesten Suomi-Ruotsi -maaottelussa tuloksella 80,07. St. Grönholm ja hänen kartanlukijansa Timo Rautiainen yrittivät haaverinsa jälkeen jatkaa kilpailua kolmepyöräisellä Peugeotilla. Tuikka toipuu parhaillaan akillesleikkauksesta, joka tehtiin 15. Pakoputkisto vääntyi jonkin verran, ja aikaa tuhlaantui sekuntikaupalla, Mäkisen kartanlukija Kaj Lindström sanoi. Ruotsi–Venäjä rl. MM-sarjaa hallinnut automalli vain on tullut valtakautensa päätepysäkille. Perjantaina ensimmäisenä matkaa tehnyt Loeb harmitteli rengasvalintojen vaikeutta. V4-kerroin: 276,44. kenttä: Pasi Määttänen–Jarkko Immonen–Toni Dahlman, Tuomas Eskelinen–Jere Karalahti. SJ: Thornton 2, Dimitrakos, Primeau, Cheechoo, Vesa Toskala 47/52 torj. Liikuntaesityksestä vastasi TNV:n HipHop -ryhmä. Turnauksen voittaja etenee cupissa 16 parhaan joukkoon. Myös kuljettajien MMsarjan nelosen Markko Märtinin matka katkesi ek:n 3 jälkeen moottorin ylikuumenemisen takia. Seitsemäs puolustaja: Pekka Saravo, 13. Citroenin Sebastien Loeb ja Colin McRae näyttävät olevan matkalla MM-pisteille, eivätkä Peugeotin Harri Rovanperä ja Richard Burnsin korvaava belgialainen sijaiskuski Freddy Loix pysty vastaamaan. Grönholmin keskeytys käytännössä ratkaisi valmistajien maailmanmestaruuden Citroenille, jolla on ennen kauden viimeistä kilpailua ranskalaistallien taistelussa viiden pisteen johto. 0–1 (0–0, 0–0, 0–0, 0–1) LA: Palffy (64.52). Lisäksi Teemu voitti mm. Vuoden nuori urheilija (12-15v) Tiina Mäntypuro. Johtavan Belles Kingin rinnalle kiertänyt Go Hero jyräsi maalisuoralla kärkeen. Pienistä virheistä pyritään ottamaan oppia ja treenataan vain hieman kovempaa. 13) Tarmo Koskela Suomi 283,... – Samalla kaavalla harjoitellaan kuin menneeseenkin kauteen. Onko meillä tulevaisuudessa kilpailukykyä huippu-urheilussa tarpeeksi, Mäkelä kysyy. Perunka kohtaa lauantaina ukrainalaisen Harkovin ja sunnuntaina venäläisen Moskovan Dynamon. Tshekki–Ruotsi, Venäjä–Suomi. V4-kerroin: 204,84
Vastikään julkistettuja liigakriteereitä ei Hermes eikä Kokkolan jäähalli täytä. Gin Gin: Tour of Queensland-maantiepyöräilykilpailu: Etappi 6/8 Mount Perry–Gin Gin (73,3 km): 1) Ashley Hutchinson Australia 1.43.54...13) Kjell Carlström Suomi. Eli edellyttää rautaista fysiikkaa. Vuoden miesvalmentaja, joukkuelajit: Jukka Rautakorpi, jääkiekko (Tappara). Mutta eiköhän tilanne parane, kun saadaan lumi maahan. Keski-ikäisenä kilpailut jäivät, mutta kuntoilu ei koskaan. Tässä lajissa on tärkeätä, että saadaan lopussa se viimeinenkin voimanripe irti, niin ettei edes muista laskun viimeisiä portteja. Junttila tarttui välittömästi haasteeseen ja kehotti "kokeilemaan". Sisäsoudun löytäminen oli sitten omanlaisensa ahaa-elämys: – Tämä on kaikkien aikojen paras kuntoiluväline mikä ikinä on keksitty. Edellä olevista joukkueista kaikki ovat lisäksi pelanneet 1–2 ottelua kokkolalaisia enemmän. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 Urheilu 15 Jukka Anias KOKKOLA (KP) Jäntevän lihaksikkaat jalat ja sopusuhtainen kroppa kertovat paljon. Sen ei silti tarvitse olla kohtalonkysymys Hermekselle: – Mestis on lisännyt kiinnostavuuttaan ja uskon sen kehittyvän varteenotettavaksi sarjaksi. Junttila jäi Hankkijan myyntipäällikön tehtävistä eläkkeelle 90-luvun alussa. Aston Villa sai valioliigalta luvan vuokrata Enckelmania toiseen seuraan, vaikka siirrot Englannin valioliigassa eivät sääntöjen mukaan ole pelikauden tällä hetkellä mahdollisia. 13 ottelusta joukkue on kerännyt 16 pistettä ja keikkuu sarjataulukossa viidentenä. Nuoriso huolestuttaa Vaikka Junttila siis harrasti nuorempana juoksemista ja on aktiivisen soutuharjoittelun jäljiltä tiukassa timmissä, pitkän matkan juokseminen ei ole sytyttänyt. Ja riitti sitä oman kunnon ylläpitämiseenkin, vaikka paino eläkkeelle jäämisen jälkeen pääsikin aluksi hieman karkaamaan. – Olen sanonut nuoremmille, että tulkaa kokeilemaan, kokkolalainen Usko Junttila, 66, naurahtaa harrastuksestaan kertoessaan. Yhteensä plakkarissa on jo neljä SM-kultaa (kolme 2 000 metrin matkalla ja yksi 10 000 metrin matkalla). Olisin odottanut yli 900:n keskiarvoa. Jos vaikka kutsuisivat... Kovin hyvältä ei näytä, kun katselee ympärilleen: – Iso osa nuorista ei harrasta minkäänlaista liikuntaa. Valmentaja Pasi Arvosen kanssa on käyty jo ensimmäiset keskustelut tämän ensi kautta koskevasta optiosta. Eikä ole sen jälkeen täällä käynyt, Junttila myhäilee. Rautakorpi joutui pyytämään virkavapaata kehitysjohtajan työstään Kuortaneen urheiluopistolla. Esimerkiksi välittömästi yli nelituntisen Sulkavan soudun jälkeen. Tasan viikon päästä ohjelmassa ovat jälleen Birminghamin kisat. Nuorempana lajeina olivat yleisurheilu (400 ja 800 metriä) sekä hiihto. – Niin. Hyvän fyysisen kunnon lisäksi voimia tulee myös henkiselle puolelle, Junttila kehuu. Tavoite on kirkkaan selkeä: – Voitto, murskavoitto. Aston Villan ykkösveskari on ollut tanskalaisvahti Thomas Sörensen. Maajoukkuemaalivahti Enckelman ei ole pelannut alkaneella kaudella vielä yhtään ottelua. Sarjan vanhimmat joutuvat antamaan nuoremmilleen kohtuuttoman paljon tasoitusta: – Tai katsotaan nyt. – Kaksi sarjapistettä ja hallissa katselijoita 1 500. Nähtäväksi jää, sijoitetaanko jatkajat kakkosjoukkueeseen, joka ilman muuta on edelleen valmistautumassa MMkisoihin. Hänen mielestään äiti–tytärvalmennussuhde toimii, ja hyötyjä on paljon enemmän kuin haittoja. Pahemmassakin koukussa voi olla. Miesjoukkueiden vuoden valmentaja Jukka Rautakorpi on juuri tehnyt 2+1 vuoden sopimuksen Lukon valmentajana. Sisäsoutu rasittaa kaikkia lihasryhmiä. Vammaisurheilun palkittu Timo Henriksson valmensi Markku Niinimäelle keihään EM-kultaa ja kuulan EM-hopeaa. Niin tai näin. – Kun tyttärilläkin (kolme) oli valkolakki, ajattelin että kyllähän minullakin täytyy olla. ”Kaikkien aikojen paras väline” Nivalassa syntynyt ja sieltä parin Ruotsin kesän jälkeen Kokkolaan vuonna 1961 asettunut Junttila on harrastanut liikuntaa ja kuntoilua koko ikänsä. Motivaatiota opiskeluun riitti. Muuan kokenut pitkän matkan juoksija muuten sortui kerrattain vähättelemään sisäsoutua. Ratkaisu on odotettavissa ennen vuoden loppua. Suomen valmentajat ry:n valinnat vuoden 2003 parhaiksi (suluissa valmennettava): Vuoden naisvalmentaja, yksilölajit: Mirjami Seppälä, uinti (Hanna-Maria Seppälä). Anneli Laine-Näätänen teki urotyön, kun Olarin Voimistelijat otti kaksoisvoiton joukkuevoimistelun MM-kisoissa. Se oli ehkä pitkälti ykkösen esimerkin ja hyvän harjoitusavun ansiota. – Voitto ei muuttanut mitään harjoittelussamme. Kilpailuhenkisyys tahtoo joskus sabotoida myös harjoitusohjelmat: – Minulla on tarkat treeniohjelmat, mutta niihin kuuluvia vapaapäiviä en ole aina malttanut pitää. Hokki testaa juhlakalun Timo Huotinen SUOMENLAHTI (STT) Mirjami Seppälä ja Jouni Palander palkittiin perjantaina vuoden yksilölajivalmentajina Suomen Valmentajat ry:n juhlaristeilyllä. Ja onhan tuota menestystäkin tullut. Hän toivoo yleisön saapuvan otteluun hieman normaalia aikaisemmin. Jouko Palanderin mielestä isävalmennuksessa on se etu, että voi potkia perseelle enemmän kuin sivullinen. – Pari tuntia myöhemmin, kun on syönyt ja ottanut pari olutta tuntuu kuitenkin jo aivan toiselta. Ansiot tulivat kuitenkin Tapparan mestaruudesta, jota edelsi jo kaksi hopeaa. Jouko Palander kertoi alppihiihtäjä Kalle Palanderin tavoitteellisen harjoittelun alkaneen 12-vuotiaana. Enckelman jatkanee uraansa penkillä myös Roversin riveissä, kun joukkue kohtaa Evertonin maanantaina. – Terveys on ollut erinomaisessa kunnossa. – Harjoitusten perusteella seitsemän minuutin alitus pitäisi olla hyvät mahdollisuudet. Kunnossa kaiken ikää Usko Junttila lähtee puolustamaan Birminghamiin sisäsoudun Britannian mestaruutta Tiukkaa tahtia. Vuoden miesvalmentaja, yksilölajit: Jouni Palander, alppihiihto (Kalle Palander). Osa nuorisosta on toisaalta hyvinkin aktiivisia, mutta toinen puoli ei lainkaan. Viime joulukuussa puheenjohtajan tehtävät ottanut Vuolle on koko lailla tyytyväinen Hermeksen alkukauteen. Bostoniin Junttila sen sijaan ei lähde, sillä MM-areenalla sarjana on 60–69 -vuotiaat. Joukkuelajeissa vastaavat palkinnot menivät naisten puolella Anneli Laine-Näätäselle ja miehissä Jukka Rautakorvelle. Tavoite oli päinvastainen, mutta panostuksen päätavoite saada keihään lisäksi myös kuulan paralympiapaikka Ateenaan 2004 toteutui. Kovin monta kuuskutosta ei moiseen noteeraukseen kykene. Tuomisina oli heti mestaruus. Usko Junttila puolustaa tasan viikon kuluttua avointa Britannian mestaruutta. Keski-Euroopan leireillä olen mukana 2–3 kertaa vuodessa, mutta tärkein on jokakeväinen Rukan leirimme, jossa seuraavan kauden palaset laitetaan kohdalleen. Niinpä. Tai suomeksi kuntohulluudeksi. Luku on lähes tavoitteessa (900), mutta ei silti tyydytä puheenjohtajaa: – Vähän olen pettynyt yleisömääriin. Aivan kuten Pertti Karppinen kerran sanoi: soutajalla ei ole koskaan selkävaivoja. Hän korosti samalla erinomaista keskusteluyhteyttä Hanna-Marian ja päävalmentaja Petteri Laineen välillä. – Ykkösjoukkueen mestaruuden uusiminen ei ollut yllätys, mutta 16–18-vuotiaiden kakkosjoukkueen hopea tuli sellaisena. Ainoastaan uurteet poskissa kavaltavat ikävuosia kertyneen mittariin useampi kymmenen. Vuoden vammaisurheiluvalmentaja: Timo Henriksson (Markku Niinimäki). Luottavaisin mielin suhtaudun juhlaotteluun. Koko lailla tasan vuosi sitten hän voitti 65–69-vuotiaiden sarjan kevyen luokan (alle 75 kg) Britannian avoimen mestaruuden Birminghamissa kisaennätyksellä. Kolme tuntia ja viisitoista minuuttia runsaan 42 kilometrin matkalla on kohtuullisen lyhyt aika. Vuoden Lähivalmentaja: Mirjami Seppälä. – Toisaalta on kestettävä pojan kritiikkiä. Ja lähti salilta seiniä pitkin kävellen pois. Tämä kivi on vierinyt eikä sammaloitunut. Hänelle raumalaishaaste on uudenlainen: aiemmin hän lähti itse rakentamaan joukkuetta jo kesällä, mutta nyt on vain pyrittävä valmennuksen kautta parantamaan joukkuetta olemassa olevat vahvuudet etsien. – Ilmeisesti osa lopettaa ja osa jatkaa. Sen lisäksi Kokkolan teräsvaari on pokannut kaksi pronssia Bostonissa vuosittain järjestettävissä MM-sisäsouduissa. ottelu: Energija Voronetsh, Venäjä–Uumaja IK, Ruotsi 1–2 (1–2). – Päivittäin olemme puhelinyhteydessä vieläkin. Ne talkoot myös jatkuvat lähivuodet. Omalla hyväksi havaitulla tyylillä jatketaan. Nykyelämässä luontaista liikuntaa ei tule juuri lainkaan. Eikä Junttila ole tyytynyt pelkästään kotimaisiin kisoihin. Tiistaina testattavaksi saapuu UJK:sta 20vuotias puolustaja Lari Virtanen (185 cm/90 kg). "Kokeilemisella" Junttila tarkoittaa sisäsoutulaitetta, jonka pauloihin hän sotkeutui ilmeisen peruuttamattomasti muutama vuosi sitten. Kuluvan vuoden ajan Hermes on vakauttanut niin taloutta kuin toimintaansa. Elinikäinen liikuntaharrastus on kannattanut. Laine-Näätänen arvioi, että ykkösen tytöt päättävät tulevaisuudestaan joulun näytösten jälkeen. Enckelman Blackburniin. Tällä hetkellä hän on valmis yhtymään Jukurien valmentajan Risto Dufvan vuosia sitten lanseeraamaan tavoitteeseen, jonka mukaan liigaan mennään "pelaaja kerrallaan". Hän korostaa, että nimitys kuuluu koko STT:n 7–8 urheilutoimittajan ”kolhoosin” palkintonäytöksi. Jo lapsissa on ylipainoisia. Ilveksen kakkosveskari on Hermeksen ryhmässä myös maanantain vierasottelussa Vantaalla. Hokki on ainoa joukkue, jota vastaan emme ole maalia tehneet. Kultainen mitali oli yllätys, olisin ollut tyytyväinen jo finaalipaikkaan, Mirjami Seppälä toisti aiempia lausuntojaan. – Me olemme kaikki melko tuntemattomia suurelle yleisölle, mutta toki tiedän, että meitä arvostetaan ja panoksemme muulle medialle on tärkeä. Sääntö ei kuitenkaan koske loukkaantumistapauksissa maalivahteja. Maalivahtipulasta kärsivä Rovers olisi ollut vain ykkösveskarinsa, amerikkalaisen Brad Friedelin varassa, sillä joukkueen kaksi muuta torjujaa, Alan Kelly ja David Yelldell ovat loukkaantuneina. Usko Junttilalle itsensä rääkkääminen sen sijaan on elämäntapa. Hanna-Maria Seppälä voitti 100 metrin vapaauinnissa pitkän radan maailmanmestaruuden. Vuoden urheilutoimittaja: Juhani Heikkilä. Kunto on parempi kuin vuosi sitten. Pelkästä kuntoilusta kuntoilun vuoksi ei Junttilan soutuharrastuksessa nimittäin ole kyse: – Olen aina ollut erittäin kilpailuhenkinen. Silloin hymyilyttää, Hermeksen puheenjohtaja Tapani Vuolle naurahti perjantaina iltapäivällä seuratessaan Hermeksen harjoituksia. LuK Heikkilä, 49, siirtyy vuodenvaihteessa STT:n uutispäälliköksi. No, kokeiltiin. Työn jääminen jätti ensin tyhjiön, joka ei välittömästi täyttynyt. Juhlaseremoniat nimittäin alkavat noin vartti ennen ottelun alkua. Syksyn viidessä kotiottelussa Hermeksen pelejä on seurannut keskimäärin 896 katsojaa. – Kolme ottelua (tappiot Hokille, FPS:lle ja Haukoille) kun unohdetaan, niin tavoitteen mukaisesti on mennyt, Vuolle arvioi. LONTOO (STT–REUTERS) Aston Villan suomalaismaalivahti Peter Enckelman on vuokrattu kuukaudeksi Blackburn Roversin joukkueelle. Vuoden vammaisurheiluvalmentaja on Timo Henriksson, ja vuoden Urheilutoimittajana palkittiin Juhani Heikkilä STT:stä. Juhani Heikkilä on toiminut STT:n urheilutoimittajana 20 vuotta ja esimiehenä 90-luvun puolivälistä. Nyt siis on tarkoitus lohkaista tästä viitisen sekuntia. Mutta minä vain olen niin kilpailuhenkinen, Junttila nauraa. Toistaiseksi ennätysnoteeraus kirjataan 2 000 metrin matkalla aikaan 7.04,4. Niin kuin myös kahtena seuraavana vuonna. Isä uhrasi vähitellen entistä enemmän työuraansa pojan hyväksi. Tosin aika pian aktiiviselle miehelle löytyi mielenkiintoinen projekti. Kavereita ei tarvitse siis paljon motivoida, Vuolle sanoo. Hyvät joukkueet taas alkavat repiä eroa muihin. Junttila aloitti kuusikymppisenä lukion ja valmistui vuonna 1997 ylioppilaaksi erinomaisin paperein. Ja pitkällä matkalla tarkoitetaan nyt täyttä matkaa, maratonia: – En oikein viitsisi lähteä kävelemään sinne. Pitäisi päästä johonkin 3.15:n aikaan. Tämän päivän juhlaottelua hän pitää eräänlaisena suunnannäyttäjänä perinteisesti raskaalle marraskuun kaamoskiekolle: – Jos joukkueella on ongelmia, ne yleensä korostuvat marraskuussa. Että eiköhän vielä... Vuoden naisvalmentaja, joukkuelajit: Anneli Laine-Näätänen, rytminen voimistelu (Olarin voimistelijat). Ensimmäisen kerran Junttila kilpaili SM-kisoissa vuonna 2001. Sarjan avauskierroksella Hokki jätti Hermeksen tylysti nollille maalein 3–0. Verottajan kanssa esimerkiksi tehtiin elokuussa diili, jonka mukaan alunperin 81 000 euron velat tulee kuitatuksi kuudessa vuodessa. Sitä voisi hienosti sanoa addiktioksi. Homman mielekkyys on tosin ollut joskus koetuksella. Valmentajat palkitsivat äidin ja isän Seppälä ja Palander vuoden valmentajiksi Uefa-cupin toista kierrosta, ensimmäisiä osaotteluita: Benfica Portugali–Molde Norja 3–1 Valencia Espanja–Maccabi Haifa Israel 0–0 AS Roma Italia–Hajduk Split Kroatia 1–0 Manchester City Englanti–Groclin Grodzisk Puola 1–1 Perugia Italia–Aris Salonika Kreikka 2–0 Feyenoord Hollanti–Teplice Tshekki 0–2 FC Basel Sveitsi–Newcastle Englanti 2–3 Bordeaux Ranska–Hearts Skotlanti 0–1 Borussia Dortmund Saksa–Sochaux Ranska 2–2 FC Copenhagen Tanska–Mallorca Espanja 1–2 Dynamo Zagreb Kroatia–Dnipro Dnipropetrovsk Ukraina 0–2 Gaziantepspor Turkki–Lens Ranska 3–0 Genclerbirligi SK Turkki–Sporting Portugali 1–1 Panionios Kreikka–FC Barcelona Espanja 0–3 PAOK Thessaloniki Kreikka–Debrecen VSC Unkari 1–1 Salzburg Itävalta–Parma Italia 0–4 Schalke Saksa–Brondby Tanska 2–1 Slavia Praha Tshekki–Levski Sofia Bulgaria 2–2 Spartak Moskova–Dynamo Bukarest Romania 4–0 Steaua Bukarest Romania–Liverpool Englanti 1–1 FC Utrecht Hollanti–Auxerre Ranska 0–0 Valerenga IF Norja–Wisla Krakova Puola 0–0 Villarreal Espanja–Torpedo Moskova Venäjä 2–0 Voronetsh: Naisten Uefa-cup, puolivälierien 1. Loppu on on historiaa, voisi sanoa. Kuva: Clas-Olav Slotte Kunnon konstit Jalkapallo Pyöräily Jukka Anias KOKKOLA (KP) Viikon verran yli viisikymppinen Kokkolan Hermes juhlii tänään puolta vuosisataansa ottelussa, jossa vastaan asettuu Mestiksen sarjataulukossa kahdeksantena oleva Kajaanin Hokki. Yhden kerran: – Ei kaveri pärjännyt yhtään. Ilme kuitenkin vakavoituu, kun puhe kääntyy nousevan polven fysiikkaan. Ja mielellään voittoaika saisi olla alle seitsemän minuutin, Junttila täryttää pilke silmäkulmassaan. Ei ole vaivoja juuri ollut Usko Junttilallakaan. Tuntuu kuin laiskottelisin. Mennään nyt rauhallisesti eteenpäin ja katsotaan myöhemmin uusia tavoitteita, Vuolle pohtii. Hermeksen maalia vartioi tämän illan ottelussa nuorten maajoukkueessa pelaavaa Miika Wiikmania tuuraava Tuomas Nissinen
050 349 2877. 040 846 7473 Mies tai nainen, etsitkö sinäkin TOSIYSTÄVÄÄ. eritt.hyvä, taxfree 8000 €. Cavalieri Kingcharlesinspanielin PENTUJA ja Englannin setterin PENTU. vain 42 tkm, lohkol. 0400 685 096. 040 582 1305. 0400 989 540. 050 590 8051. 040 572 7224. Yhteydenotot puh. Puh. (06) 722 0901. 050-369 9240. Halsua, rivit. Soita Ystäväkerhoon, niin etsitään yhdessä sinullekkin tosiystävä. Lohtajalla 7.11.2003 Pentti Hyyppä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kruunuvoudintalon JOULUMARKKINAT su 7.12.-03 klo 10-15. Jumala puhuu ja parantaa Rukousilta Kokkolan kirkossa perjantaina 14.11. 0400 190 612. ISUZU KBD27-DIESEL PICK-UP -88. 040 838 8572, 040 573 5807 Ostetaan ÖLJYPOLTIN (n. P. 2 H + K Kokkolan keskustassa. Myyn. 050 564 2336 Haluan tehdä kompostoidun turkiseläintenlannan TOIMITUS-/ KÄYTTÖSOPIMUKSIA Lohtajalla tai lähiympäristössä. 7200 €. Puh. h.6700 €. 0400 561 521. P. P. Logbear Oy, puh. FORD AEROSTAR -88 3 l V6 autom, hieno, ruosteeton, uudet renk, rek. MAZDA 323 -86, kats., hp. 0400 664 555. 4-v.) Puh. 4 ja 5" PANEELIA (kuusi ja mänty). 600 €. P. PEUGEOT 205 1.1 -86, 600 €, FORD TRANSIT 2.5 DSL -92, 4000 €, TOYOTA HIACE 2.4 D -87, 2300 €. ajo Tahkolle. 040 761 1137. 268 tkm. Hp. WinXp, Office, ym. 040 840 1082. H. keskustassa. LEHMIÄ ja HIEHOJA. p-autoksi. Siisti KAKSIO 59 m² lasitettu parv., Kokkolan kesk. MATTOJA tänään Kokkolan torilla. 103 tkm, met.väri, hp. radio, eritt. Puh. Parhaat kierroskeskiarvot: 1) Pekka Toikka Kaatolupi 207,0, 2) Simo Palo Nasta 204,5, 3) Allan Lindqvist KV-Kokkola 201,4. Tervetuloa! Gita Ost. Tukiviljelijälle 65 €/ha. 0400 780732 VW TARO 2.4 D -91, aj. OPEL VECTRA 1.6 16V -99/00, ilmast., h. 0400 560 144. ja 3. ARKAJALKA – Lämpösi rakensi minuun pesän. Puh. Sarjatilanne: 1) Nasta 6454, 2) GB 6159, 3) Tasku 6107, 4) Kaatolupi 6102, 5) KV-Kokkola I 6056, 6) Strike52 5808. remontoitu, tyylikäs KAKSIO Klan kaup. KUULUTUS Lohtajan kunnanvaltuusto kokoontuu Lohtaja-talon valtuustosalissa torstaina 13.11. 050 343 3469. 0400 663 930. Myyd. 044 353 6338. vain 159 tkm, tarkka huoltok. As.auto FIAT IVECO -86, 6000 €. Puh. 84 tkm, hyvät varusteet, hp. Ota heti yhteys (meillä lähtö Karjalaan torstai-iltana 21.11) Karjalan Avustustyö ry Johan Kiviniemi Rantakatu 4, Kokkola. P. vetok. 800 €) 3,5 m (h. 0400 568 283. Katsastettu P.050 532 8441/ (06) 724 8810. HYVÄ 790 €. PEUGEOT 605 SRTD 2.1 -91, siisti, hyvät varust. Puh. 050 505 5503. aut.ilmast. MAANSIIRTOPERÄKÄRRY 10-12 cm³ n. Vuokrattavana Levillä, Rukalla ja Pyhällä LOMAOSAKKEITA. aj. Sohvakalusteet, sängyt, patjat, hyllystöt, matot, valaisimet. Vaihtokin. Puh. 0400 465 699. Puh. 1650 €. n. aluv. Sarjatilanne: 1) ORK 4914, 2) BCK 4775, 3) Ou-Kei 4469, 4) KV-Kokkola II 4419, 5) HaKe 4304. Kysy! Halpa! P. Veikkaus Kioski Kla Puh. P. P. 13.650 €. kesk.luk. VW Polo -87 kats. erän Suomen viimeisen maalin tekijät Voittoyhdistelmä: 13 Dahlman T–18 Ei maalia–13 Dahlman T Lopullinen kerroin: 2 857,06 Poissa: Veteraanien SM-sarja, lohko 1: 2. Tarjous tulee lähettää suljetussa kirjekuoressa 24.11.2003 mennessä. Puh. ohj.teh. YKKÖSKIRPPIS Kokkolassa, Indolantie 16. VW PASSAT VARIANT 1.8 Turbo -98 aj. 243 tkm, 2-renkaat, juuri kats. P. Heti vapaa. 0400 268 473/Simo Hihnala. 2004 loppuun. P. Katso asuntoarena kohde: 65723 RENUALT SCENIC 1,6 16v -00, aj. 76 m² (3h+k). KÄYTETYT PIANOT, www.pianot.net Puh. HEINÄÄ pienpaaleissa. Sovi näyttö p. P. VOLVO 740 2.0 GL -85 kats 10/03, 1300 €. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa maanantaina 17.11. 040 525 0041. Myös vaihto traktoriin. 0400 346 537 KESKUSLÄMMITYSKATTILA Högfors 14 Maxi -86. MB 190 E -91, 146 tkm, aluvant. P. TOYOTA COROLLA 1.6 GLi LB -93, pun. Kotim. 11.500. Puh. Ilm.mittaus 150 km. Myyd. VW JETTA DSL -88 aj. Myyt. Löylyvalmiit hirsisaunat, puuceet, vajat, aitat. 3 H + K Kokkolasta puh. 212 tkm, puh. 132 t. pistoke, 2 renk. Myyd. AUTO 10.000 € käteisellä. 2003 kello 18.00. kesämökkitontti meren rannalta tai saaresta. TALBOT HORIZON 1.3 -85, 300 €. P. edull. P. Kaikki huomioidaan. Ost. PEUGEOT 206 HDI -01, 5-ov. 20 min. P.040 525 0041. Viscomin poltin 2x, kiertovesipumppu, h. 0400 485 964. LYNX 5900 GLX sygro + reki, HYVÄ. kilpailu: Basel–Newcastle 1. P. Tarvitsetko apua arkiaskareissa (kauppa, lääkäri ym käynnit). huoltok. Hinta 1250 €. Myydään MAZDA 626 -86, aj. 040 829 2419. 06-831 9969 tai 050 540 7900. 050 567 4518. Kokouksen asialista on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla. Myydään PERUSKORJATTAVA TALO. Basel–Newcastle 2–3 3. (06) 862 1334. 044 262 1562 VOLVO 960 2.5 24V 170 hv -97, 86 tkm, täyd. Puh. (06) 861 4250, 040 861 8251 OPEL KADETT 1.6 S -90, aj. ja 3. P. 3.400 €. Myytävänä FORD KA vm -02. Pieni, rauhall. 040 716 8616 TOYOTA CARINA II -91, siisti, aj. ja) SA: Ginobili 33/12/7s, Rose 15/8, Nesterovic 14/9, Hart 14, LA: Bryant 37, O’Neal 35/20/6s, Payton 16, Malone 15/19.. Puh. 040 584 0968. Soita heti puh. Hal. kierros Tampereella: 1) Nasta, Tampere 3156, 2) Kaatolupi, Tampere 3119, 3) GB, Helsinki 3040, 4) KV-Kokkola 3010, 5) Tasku, Raahe 2878, 6) Strike-52, Vaasa 2652. 040 5289 856. 050 330 7366. Meijeriosuuskunta Milka ILMOITUS MAITOERÄN TAKAISINVEDOSTA Ost. Bor.Dortmund–Sochaux 2–2 Tulosyhdistelmä: 1–1, 2–3, 2–2 Lopullinen kerroin: 6 589,79 Voittajaveto 2 Jääkiekko, Suomi–Venäjä Ottelun tilanne 1., 2. Myyt. Myyntipöytävaraukset. 050-339 8300. PEUGEOT 405 1.9 GR -89. YKSIÖN Kokkolan keskustasta, p. KULJETUSJÄRJESTELMÄN TARJOUSPYYNTÖ Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää tarjoustanne maakunnallisesta kuljetusjärjestelmästä, liikennöinti taksilla paaritaksilla tai vastaavalla alueen terveyskeskuksista keskussairaalaan ja päinvastoin vuoden 2005 loppuun saakka. kierros Oulussa: 1) ORK, Oulu 2594, 2) BCK, Kokkola 2384, 3) KV-Kokkola II 2272, 4) HaKe, Haapajärvi 2217, 5) Ou-Kei, Oulu 2198. P. P. KOKKOLAN torilla lauantaisin edullinen monipuolinen pöytä. Kuljetusliike Finnilä Oy, Toholampi Puh. ja kipillä. TOYOTA Corolla 1.6 16V FX -88 HB, 2 renk., vetok., kats., kirk.pun. NBA torstaina: New Jersey–Indiana 81–87 NJ: Kittles 23/9, Jefferson 18/8, Williams 15/11, I: Artest 21, Johnson 17, O’Neal 15. Hinnat 425-790 €/vko (vkot 8-17), muina aikoina 245-560 €/vko. Tee tarjous. Ost. Hyvä ja edullinen! Tied. 040 8319 180 Loma-asunnot Moottorikelkat Myynnit Ostot Palvelut Sekalaiset Tarjotaan vuokralle Tontit Työkoneita Sekalaiset Palvelukseen halutaan Myytävänä Henkilökohtaiset Kuulutukset Uskonnollinen toiminta Meijeriosuuskunta Milka joutuu laatuvirheen takia vetämään takaisin maitoerän seuraavilla jakelualueilla: Kristiinankaupunki Närpiö Korsnäs Maalahti Maksamaa Orvainen Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari: tietyt alueet Kokkola: keskusta Vaasa: Vanha Vaasa Sundom Mustasaari: Sulva Helsingby Koivulahti Takaisinveto koskee kulutus-, kevyt-, 1 %ja rasvatonta maitoa 1 litran pakkauksissa, tuotteissa on makuja hajuvirhe, mutta ne eivät ole terveydelle vaarallisia. Uudet ja käytetyt HUONEKALUT. Hp. 2 renk. (06) 822 1223. Katso www.kelosyote.com Varaa MÖKKI p. Terveydenhoitaja opiskelija auttaa pientä korvausta vastaan, myös ruotsiksi 0440 727 980. 041 572 1815. 050 526 1027. Asiallisia. (08) 838 105. 040 521 5056. Puh. 0500 364 115 Myytävänä. sähköl. P. Puh. 050 554 3190 (Kannus) 0440 425 330 (P-saari) Tehdään SISÄREMONTTEJA (esim. Puh. 1600 h. erän jälkeen (1X2) Voittaja: 1 (1–1–1) Lopullinen kerroin: 3,25 Päivän Pari 5 Oliko onnea Keilailu Koripallo Koripallo, Karkkila–Honka 1. Hieno tuontimersu. 040 741 6504. vuokr. 050 564 8822. keskipohjanmaa.net/yrityshakemisto Hyvä, käytetty PIANO. Kuljetusjärjestelmä sisältää kaksi päivittäistä reittiä: Kalajokilaakso Himanka Kokkola ja Perhonjokilaakso Lestijokilaakso Kokkola. Puh. Puh. Myyd. Olemme pahoillamme takaisinvedosta aiheutuvasta huolesta ja vaivasta. 200 €. siisti, hp. 040 593 9325 BMW 325 TD -94, kattol. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. Pianoja 0500 860 057. 040 748 7670 Vastaus 24,2 celsiusastetta, mitattu Haapasaaressa Kotkan edustalla 1.8.2003. P. 044 263 4840/Kla VAIHTOLAVA vaijerin tartunnalla, korkealaitainen, myös muut huomioidaan, p. 4.800 €. 205 tkm, 2 renk. 2003. hyväkokoisia NAALIUROKSIA. vuokrata OMAKOTITALO Kokkola / Kälviä. hintaan. 8 x alut yms. 3 H + K 71 m² kerrostalohuoneisto, Vingenkatu 15 E 42, Kla. 040 580 6038. 06-831 9852 Ostetaan OMAKOTITALOTONTTI Hakalahti-Rytimäki-Halkokari alueelta. 354 tkm, autom., 2-ovinen, vetokoukku, ohj.teh., lohkolämmitin, 2-renkaat. (06) 831 0653. 206 tkm, h. P. Dortmund–Sochaux X (2–2) 3,15 47 Salzburg–Parma 2 (0–4) 1,60 48 Basel–Newcastle 2 (2–3) 2,35 49 Roma–Hajduk Split 1 (1–0) 1,10 50 Manchester C–Groclin X (1–1) 4,00 51 Benfica–Molde 1 (3–1) 1,15 52 Valencia–Maccabi Haifa x (0–0) 4,50 53 NY Islanders–Dallas 1 (4–1) 2,20 54 Philadelphia–Washington 1 (4–2) 1,40 55 Carolina–NY Rangers 1 (6–3) 1,90 56 Tampa Bay–Los Angeles X (0–0) 3,75 57 Boston–San Jose X (5–5) 4,10 58 Ottawa–Edmonton X (3–3) 3,95 59 St.Louis–Vancouver 1 (3–2) 1,75 60 Colorado–Phoenix 1 (2–1) 1,35 Tulosveto 11. vetok. Tupakoimaton miesopiskelija hal. 150 hp traktoriin. siisti ja hyväkuntoinen, Hp. tarj. P.0400 263 190 AVENSIS 1,8 autom., farmari -01, aj. 200 tkm, lohkolämmitin, veokoukku, siisti, katsastus voim. Myyt. seinät, lattiat, kylpyhuoneet). P. Steaua–Liverpool 1–1 Lopullinen kerroin: 5,79 Moniveto 2 Jalkapallo 1. Veteraanien kakkossarja, lohko 2: 2. TOYOTA AVENSIS TD -98, hyvät varusteet. päätyhuon. puh. TIETOKONEKORJAUKSET/ HUOLLOT/PÄIVITYKSET ammattitaidolla. H. Steaua–Liverpool 1–1 2. Puh. NISSAN SUNNY vm -83 aj. San Antonio–LA Lakers 117–120 (2. P. CITROEN BX 16 -90 Van, tosi hyvä, h. Ost. 850 €. RENAULT CLIO 1,4 16V vm 2001 aj. 041 581 3457. Tilava parveke. Viihtyisät MÖKIT Nilsiässä. 040 740 1858. JAKELUAUTON KULJETTAJA mielellään kokemusta omaava. 040 533 1301. 0400 889 559. Ne vaihdetaan uusiin. 16.500 €. Klan kesk. www. P. Lue tuoreita uutisia pitkin päivää! www.keskipohjanmaa.net Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net Pitkäveto 41 Ruotsi–Tshekki X (1–1) 3,90 42 Panionios–Barcelona 2 (0–3) 1,50 43 Villarreal–Torpedo 1 (2–0) 1,35 44 Steaua–Liverpool X (1–1) 2,65 45 FC Köbenhavn–Mallorca 2 (1–2) 2,20 46 Bor. aj. MB k-auto 914 -87, 5000 €. puoliaika ja koko ottelu (1X2) Voittoyhdistelmä: 8 (2/X)–6 (X/2) Lopullinen kerroin: 128,50 Päivän Trio 2 Jääkiekko, Suomi–Venäjä Ottelun 1., 2. 8/03, 500 €. vuokr. pun., 2-renkaat vant., lohkol., CD. ÖLJYSÄILIÖ 3000-5000 l. 2,5 m (h. vebasto, kahdet renkaat, aj. 041 576 5675. 050 583 2468. 23.400 €/tarj. 050 564 2338. Erän pakkauspäivä on 6.11.2003. FORD SIERRA 1.6 -90, 1900 €. kilpailu: Karkkilan pisteet (87) 2. LAPINKOIRAN PENTUJA. SÄLEKAIHTIMIA Kokko-Kaihdin, Kokkola. 30 tkm, p. Varaukset puh. diesel. aj. käytetyt KEITTIÖKALUSTEET, edull. Kohdataksemme – Kiitos Hyvät nastarenkaat Toyota LITEACEN vant. Soitto kunnossa, hp 500 €/tarjous. 33 tkm, met. Saari. Omakotitalojen sisäkattojen RÖPELÖRUISKUTUKSET sekä TASOITETYÖT, puh. Pit. + sis. (06) 832 1300. 050 554 0086. PEUGEOT 106 -97, kuin uusi, aj. Myydään 2 PERÄKÄRRYÄ, lehtijous. P. (08) 263 520. vetok. 050 541 7990 Myyd. 0400 862 620. (06) 835 0161. kilpailu: Bor.Dortmund–Sochaux 2. (06) 826 4437. 0500 860 057. KOIRATARHAELEMENTIT, tarhan koko 6x4 m. 0400 682 175. 14.200 €. KÄSITYÖLIIKE Kannuksen keskustassa. 0400-383 922. 1200 €. 040 830 5232, (06) 831 1422. 3.600 €. 050 371 2392. Hinta 2000 €. Katsastetut HAPPIja ASETYLEENIPULLOT. 0400 640 452/Stenman, 0400 864 140/M. 350 €. 112 tkm, 2:t renkaat, radio, hp. Uusi CD-soitin. tilava KAKSIO tai KOLMIO Klan keskustasta. Parhaat kierroskeskiarvot: 1) Pentti Linna ORK 206,75, 2) Martti Jyrkkä BCK 201,75, 3) Raimo Kankainen BCK 201,50. Käytetty NASSAU NOSTO-OVI 3900 x 3300. Puh. klo 18 Pirkko Jalovaara Kokkolan seurakunta ja Rukousystävät ry Asunnot Autot Eläimet Halutaan vuokrata Hal. Traktori Volvo 430 vm.-73, hyvä, takakuormaaja ja ketjut, h. 16 Lauantaina 8.11.2003 s KESKIPOHJANMAA Viikon kysymys Lukijan markkinat Myyt. 950 €). Himanka. HUOM! Takaisinveto ei koske muita pakkauskokoja ei myöskään kuohukermaa. Halutaan karsia polttopuita tai raivausta + metsäpalstan osto mahdollinen. 250 €. MB 300T D -92 aut. 1.1.2004 alk. Soita ja tarjoa! Hieno ANTIIKKIPIANO, HICKSLONDON. Erän parasta ennen päivä 13.11.2003. 040 507 7726. farmari, met.sin. 0400 928 584. Vuokr. Puh. ym. Myyd. Hp. KAIVINKONE JCB 2CX -00, aj. MB 190 2.0 DSL -86, 4500 €. Toronto–Dallas 77–71 T: Carter 19, Davis 13/12, D: Nowitzki 27, Walker 14/17/7s. keskuslukko, kaukos. 040 547 6101 2 H + K 62 m² Lehmustie 4 A, vuokra 400 €/kk. 0400 668 168. (06) 862 1643. Toivomme että kuluttajat palauttavat nämä pakkaukset siihen myymälään, josta tuotteet on ostettu. (06) 831 3430. 0400 564 202 klo 16.00 jälk. Puh. (06) 830 2118 tai 040 766 8765. 2 H + K läh. SÄLEKAIHTIMIA teht. (06) 831 2799. 040 867 1280 ONKO SINULLA KÄYTÖSTÄ POISTETTUJA SIISTEJÄ JA TÄYSIN TOIMIVIA: sähköliesiä tai jääkaappeja, jotka voisit lahjoittaa Karjalaan. www.kokkola24.net/ ykkoskirppis Ke-pe 12-17, la 10-16, su 12-16. 040 522 9804. (06) 830 2109. Ehdoista voidaan neuvotella. GMC BARON CRUISER vm-91 retkiauto, nahkasohva, liesi jääk., baarik. Kokkolassa remontoitu, valoisa KT-huoneisto 3h,k+rh, parveke länteen, 75 m². TIETOKONE (uusi)AMD 1300 MHz 256DDR. 0400 664 555. 050 327 7247. P. stereot, 2 renk. Huonekaluhalli, Lauri Salonkoski, Ouluntie 5, p. kilpailu: Hongan pisteet (79) Voittoyhdistelmä: 7 (86–90 pistettä)–5 (76–80 pistettä) Lopullinen kerroin: 83,52 Päivän Pari 6 Jalkapallo 1. Puh. Tarjousasiapaperit saa pyytää Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin talousja hankintatoimistosta puh. VOLVOT 740 Aut 2.3 GLi -92 YKSILÖ 4680 €, 240 2.4 DSL -84 tod. yhtiö. P. Myyt. Myyd
Miten on mahdollista, että lapset voivat huonosti, vaikka vanhemmat ovat aina kotona ja ympäristö on kuin Muumilaaksossa. Kerrostalossa asuva mies jatkaa: ”Tällainen valvonta, tai tieto siitä, nostaa väistämättä esiin ajatuksen, että joku puuttuu elämääni tai on läsnä jossain, joka kuuluu vain minulle. Prinsessaja prinssiunelmia. Taikinan kanssa löträäminen vapauttaa itse kutakin sen verran, että rauha palautuu. Kyylääminen vaikutti jopa suhteeseemme. Kunkin esimerkkisivun laidassa on kuvakkeita, joilla halutaan viestittää lukijalle sisustuksen ominaisuuksista ja erityispiirteistä. Pimeässä käytävässä kulkija huomaa, kuinka ovisilmän kajastus yhtäkkiä sammuu. Kiusantekoa tehostetaan usein aiheettomilla valituksilla. Asuntoni on rapun ainoa vuokraasunto, jossa porukka on vaihtunut eniten.” Kaiken kaikkiaan ilmiöstä on kuitenkin vaikea puhua naapureille ja ylipäänsä. 06-781 4800. Meillä oli ikäeroa... Kuka kyttää ketä ja mistä syystä. Kirjasta löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet siitä, millainen on sisustukseltaan pilvilinna, ankkatarha, merihenkinen tai maalaismainen huone, viidakko, futishullun oma kolo... Vaikka toivottaisi päivää, silloinkin hän vain mulkoilee.” Kyttääjä asuu yleensä yksin ja on perheetön. Kerrostalossa asunut nainen toteaa: ”Turhautuminen omaan elämään ja liian pienet ympyrät kasvattavat varmasti parhaimman periskoopin pään paikalle.” Kerrostalossa asuva mies kirjoittaa: ”Kyttääjiä olen nähnyt vaikka kuinka paljon ja mielestäni se kertoo surullisesti ihmisten yksinäisyydestä ja eristäytymisestä. Kannesta lähtien kirja on tulvillaan kauniita kuvia: täydellisiä asumisympäristöjä, joihin on ajoittain vaikea edes kuvitella arkista elämän tuoksinaa. Yksinkertaisimpia ja samalla vaikeimpia asioita aikuiselle ihmiselle on tajuta, että tästä maailmasta ei pääse karkuun. Nehän tappavat kaiken luovuuden ja tekevät lapsista yksinäisiä median uhreja sillä välin, kun ylivelkaiset ja -työllistetyt vanhemmat uupuvat uraputkessa kaupungin toisella puolella. Johdantoon kuuluu myös muistilista, jossa kerrotaan lapsen huoneen suunnittelun ja remontoimisen vaiheista. Hän pohtii, miksi ihmiset eivät osaa antaa toisten olla. kävelivät perässä kaupoissa, tirkistelivät hyllyjen välistä. Alasivujen alta taas löytyy esimerkiksi kyttääjien horoskooppeja ja testi, jolla voit selvittää joko olet kyttääjä. Sijainti: Pietarsaaresta päin Kartanohotelli Ruurikkalan risteyksessä. Toisinaan takerrutaan siihen kuinka usein ja pitkään vieraat viipyvät. Toisaalta niihin kulutetaan eniten rahaa ja aikaa, koska lastenhuonetta sisustaessaan aikuisilla on virallinen lupa hemmotella myös itseään. Onko hän kenties mieleltään sairas, ujo vai utelias?” Kyttäys pitemmän päälle huvittavaa Kyttäämistä useimmat pitävät nöyryyttävänä ja ahdistavana. Tämä ei kuitenkaan ole se elokuva. ”Vanhuksilla ei varmasti ole muuta tekemistä, vanhat ihmiset ovat tottuneet työntekoon. Kerrostalossa asunut nainen: ”Hallituksen puheenjohtaja kysyi, asunko yksin. Päällisin puolin sisustuskirja vaikuttaa selkeältä. Kyse voi olla myös paranoidisesta seuraamisesta: esimerkiksi vanhuuteen voi liittyä lisääntynyttä epäluuloisuutta toisia ja ympäristöä kohtaan. Koti on kauniisti ja luovasti sisustettu (elokuvan lavastus ja puvustus palkittiin Jussilla). Kyttääjä on usein 50–70-vuotias nainen, toisinaan mieskin. meidän kanssamme asuvia. Mutta se ei ole missään tapauksessa "vain" lastenelokuva, se on vahvasti sidoksissa arkiseen elämään maailmassa, jonka lapset ja aikuiset jakavat. Kaikki perheessä on itse asiassa alkanut pyöriä perunan ympärillä, se hallitsee niin ruokapöytää kuin puheenaiheitakin. Kaupunkioloissa oma reviiri on kai liian pieni ihmiselle elettäväksi ilman, että joku valvoo.” Kyttäämisen syynä voi olla myös riita naapurin kanssa tai kauna toista kohtaan. Lopulta päätimme muuttaa pois, kertoo kerrostalossa vuosi sitten poikaystävänsä kanssa asunut nainen. Kaksi Alibullenin neitiä toki tarjoaa tytöille turvapaikan, mutta ei heidän asuinympäristönsä juuri poikkea tyttöjen kotiympyröistä. Toisaalta ikärasismi on turhaa: yksinäisyydestä voi kärsiä minkä ikäinen tahansa. Hän oli ikkunasta nähnyt, että oli konepelti auki. Etusivulla voi tutustua viimeisimpiin kyttäysartikkeleihin sekä tuoreimpaan kyttäysvinkkiin. Yhdistyksestä korostetaan, että www.kyttaajat.net ei puolusta anarkiaa, vaan sivujen avulla naureskellaan sille, että ihmisten on mahdotonta tulla toimeen keskenään. Olisi ollut dramaturgisesti helppo ratkaisu sijoittaa päähenkilöt asumaan tuhkanharmaaseen "pahan valtakuntaan", jonka ankeudesta lapset sitten karkaisivat ymmärtäväisten tätien hoiviin vehreälle maaseudulle. Tämä pätee niin kotona kuin puutarhassa, niin puukuin kivitalossa. Lisäksi kymmenkunta kytättyä, jotka asuvat eri puolilla maakuntaa, pohtivat kokemuksiaan nimettömästi. Eri ikäisiä lapsia silmällä pitäen kirjaan on koottu monia mielikuvituksellisia esimerkkejä. Kasvaessaan ja oppiessaan uusia taitoja lapset alkavat etsiä jännitystä ja yksilöllisyyttä. www.kyttaajat.net Anne Saarikettu (KP) Lauren Floodgate, Nikki Haslam, Gill Brewis & Karen O´Grady: Iloiset lastenhuoneet. Loppu on toki onnellinen, mutta siihen on päästy inhimillisen kasvun, ei taikasauvan voimalla. Isä on kyllä kotona, mutta täysin omistautunut perunatutkimukselleen. Kyttääjien sivut ovat monipuoliset. Monenlainen juurettomuus ja epävarmuus laittavat ihmisen rakentamaan suojaa itselleen, koska ympäristöään ei voi hallita.” Tarkkaileminen koetaan myös huvittavana ilmiönä, jolle pystyy pitemmän päälle nauraa, kuten kerrostalossa asuva nainen. Kodikkuutta tuovat äänet harmittavat yksittäisiä ihmisiä. Aivan kuin en voisi itse elää elämääni, kuten ajassamme kuuluu tehdä. Joillakin on jo valmiiksi negatiivinen asenne nuorisoa kohtaan. Hankalaksi tilanteen tekee, että yksinäinen ei helpolla halua tavanomaiseen kanssakäymiseen toisten kanssa. Mielenkiintoista on, että näitä ristiriitoja ei ole ilmaistu elokuvan fyysisessä maailmassa. Jos välit ovat useamman kanssa huonot, on syytä katsoa itseään peiliin, psykologi naurahtaa. Kaikki, niin hyvä kuin paha, tapahtuu tässä samassa kauniissa maailmassa: jopa poliisiauto on söpön vaaleansininen. Rohkeimmat hätyyttävät naapureitaan taskulampulla. Luetuin lienee silti taloluettelo – miten on, löytyykö listasta kotikontusi. Tilan pinta-ala on 17,17 ha, ollut m.m. Naapurit kyselivät, kuinka tulen nuoresta iästäni huolimatta toimeen lasten kanssa... Vilttitossu pelkää jäävänsä yksin, kun isosisko Heinähattu menee kouluun: kuka sitten leikkii hänen kanssaan. H einähattu ja Vilttitossu on yksi viime aikojen katsotuimmista kotimaisista elokuvista. Puustelli on kulttuurihistoriallinen kiinteistö, joka alunpitäen on ollut lukkarin virkatalo. Ikoneilla tekijät määrittelevät esimerkiksi, kuinka kauan huoneen sisustaminen vie aikaa, sopiiko se tytölle vai pojalle, voiko lapsi osallistua sisustamiseen tai paljonko sisustaminen tulee maksamaan. Eheässä pihapiirissä asuinrakennus, luhti, talli, navetta, kauempana riihi ja lato. Eivät tädit myöskään ole mitään Peppi Pitkätossu -luokan anarkisteja, jotka paljastaisivat vanhempien maailman nurinkurisuuden. – Tuntui, että mitään ei saa tehdä, ettei naapuri kyylää ja juorua muille tekemisistämme. Kyttääjät usein iäkkäitä Kytättyjen kertomusten perusteella tyypillistä on, että naapurin tulemiset ja menemiset kiinnostavat etenkin iäkkäitä. Rivitalossa asuva nainen mainitsee: ”Vähän epäilyttää kertoa mitä ajattelen... luomuviljelyllä. PUUSTELLI, KIRKKOTIE 523 EVIJÄRVI Puh. Hän on löytänyt kyttäämiseensä järkisyitä. Ihmiset tarvitsevat toisiaan, ja sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeää, psykologi korostaa. peruskorjattu, tilat kahdessa kerroksessa, kunto hyvä. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 17 Asuminen Yhteystiedot Toimittaja: Anne Saarikettu (06) 827 2328 Sähköposti: anne.saarikettu@kpk.fi Kolumni PERTTI HYTTINEN Pientä remonttia unelmakodissa Anne Saarikettu (KP) Hahmo häivähtää ikkunassa, mutta katoaa samantien verhon taa. Teini-ikäisille yksityisyys on tärkeää – nuori haluaa oman rauhallisen sopen, jossa keskustella ja viettää aikaa ystäviensä kanssa. He eivät tarjoa vaihtoehtoa, vaan terapiaa. Neljä heistä on soittanut ovikelloani ja varoitellut muista. Aikuisten versioita aiheesta tulee tv:stä illat pitkät. Myös juttukaverin puute taitaa vaivata. Kirjan viimeiseen osioon on koottu sisustuksissa käytetyt mallikuviot, kuten aakkoslaatikoston kirjainsablonit, ankkaboordi, taivaankappaleet ja viidakkohuoneen tassunjäljet. Lisäksi omissa kappaleissaan kerrotaan selkeästi, millaisia sisustuksellisia asioita täytyy ottaa huomioon tekstiilien, huonekalujen, lattian, valaistuksen ja seinien osalta eri ikäisten kohdalla. – Idean takana olivat äänekkäät naapurit, joiden ansiosta sivuston tekijät huomasivat olevansa itse vaarassa muuttua kyttääjiksi, vaikka kokemusta oli kertynyt myös uhriksi joutumisesta, yhdistyksestä kerrotaan. Kerrostalossa asunut nainen on havainnut: ”Kyttääjä ei tietenkään koskaan tervehtinyt meitä vaan jurosti tuijotti lattiaan, kun iloisesti häntä tervehdimme.” Kerrostalossa asuva nainen: ”Uusi naapurimme puhuu hyvin harvoin, jos kohtaamme rappukäytävässä. Vaatimuksen jatkuva noudattaminen on mahdotonta kenelle tahansa – etenkin jos valituksen aiheita ilmenee mitä vähäpätöisimmistä syistä. Ja tarina saisi onnellisen lopun, kun arvonsa uudelleenjärjestäneet vanhemmat tulisivat perässä tähän onnelaan. Rivitalossa asuva nainen kuvaa "vanhemman auktoriteettia": ”Kerran minut otettiin puhutteluun, kun olin viemässä roskia, ja tivattiin osaanko varmasti laittaa oikeat roskat oikeaan laatikkoon. Sisustuskirjassa esitellään 16 huonetta. Kerrostalossa asuva nainen: ”Naapurini ovat riidoissa keskenään. Kirjoittaja on kokkolalainen tutkija, joka harrastaa elokuvia ja asumista. Toisinaan tarkkaileminen saa sairaalloisia piirteitä. Monet ideoista eivät ole ostettavissa kaupoista. Kerrostalossa asuvan naisen mielestä kyttääminen on niin arkaluontoinen asia, että sitä on hankala ottaa puheeksi. Sisustukset ovat tulvillaan kauniita ja somia yksityiskohtia. Kuin otettaisiin jotain minulle kuuluvaa. Mh 135.000 e. ja miehellänikin kaksi lasta ennestään... Että jos joku muukin asuu, pitää maksaa toinenkin vesimaksu, vaikka vedenkäyttöni sisältyi vuokraan. – Jos ei tule toimeen yhden naapurin kanssa, ei ole vielä syytä huoleen. En tiedä mitä he oikeasti halusivat tietää?” Tarkkailu myös huolenpitoa Keijo Salminen muistuttaa, että ilmiönä toisten ihmisten tarkkaileminen voidaan erotella kielteiseen kyttäämiseen ja myönteiseen seuraamiseen. Kirjan mukaan tilastollisesti lastenhuoneet sisustetaan muuton jälkeen nopeimmin. Lastenhuoneesta prinsessatai prinssiunelma Kirjat HARVINAISUUS KIINTEISTÖMARKKINOILLA Kanavapuistikko 14, 68600 PIETARSAARI. Jos lasta tai hänen vanhempaansa viehättävät erilaiset teemahuoneet, kiinnostuneen kannattaa tutustua äskettäin suomeksi ilmestyneeseen kirjaan Iloiset lastenhuoneet. Kerrostalossa se tuntui rajoittavan elämää, tuntui, ettei uskaltanut esimerkiksi kuunnella musiikkia, ettei vain tulla valittamaan. Siitä, kuinka mielenkiintoista lähinnä kerrostalo-, mutta myös rivija omakotitalojen asukkaiden elämä joidenkin mielestä on, löytyy tuhansittain esimerkkejä. Otava, 2003, s.144. Silloin on kyse huolenpidosta. Ilmiön taustoista kertoo psykologi Keijo Salminen Tunkkarin terveyskeskuksesta Vetelistä. Nainen kertoo ystävästään: ”Pari viikkoa sitten ystäväni vaihtoi asuntoa, ja valitti tällä viikolla, kun ei näe vastapäiseen asuntoon yhtä hyvin kuin edellisestä.” Riita tai kauna kyttäämisen syinä Keijo Salmisen mukaan on tavanomaista, että jos oma elämä on tapahtumaköyhää, ihminen alkaa herkästi seurata toisten edesottamuksia, jotka vaikuttavat kiinnostavilta, jopa kauhistuttavilta. Toisinaan hän on vastikään itsekin muuttanut. Kun katsoo avaimen reiästä ulos, jää paljon näkemättä. Heinähattu ja Vilttitossu on siis tarkemmin katsoen sadunomaiseen asuun puettu kuvaus lasten pahoinvoinnista nyky-yhteiskunnassa, jossa vanhemmat ovat kiinni työssä tai muuten hukassa ja avuttomia. Kirjassa muistutetaan, että pienet lapset kaipaavat ympäristöltään yhtä aikaa turvallisuutta ja virikkeitä. Asunto on jokaisen lapsiperheen unelmakoti: suuri puutalo maalla luonnon keskellä (liekö aivan Nurmijärvellä?), tilaa ja valoa löytyy, suuri piha, jännittäviä leikkipaikkoja, jopa joka lapsen haave eli maja puussa. Sellaisena pidetään esimerkiksi tirkistelemistä. Hilppa Lappalainen. – Voi olla hyväkin asia, että ihmiset tsekkaavat näkyykö naapurissa liikettä. Kerrostalossa asunut nainen: ”Luulen, että 80 prosenttia ihmisistä seuraa naapuriensa tekemisiä niihin puuttumatta, mutta mitä pahaa siinä on?” Kerrostalossa asuvan miehen mielipide: ”Positiivisena kokemuksena voin kertoa, että kerrostalon pihalla oli autostani mennyt akku tyhjäksi ja siinä kärvistellessä naapuri tuli tarjoamaan virtaa. Siinä voidaan kuitenkin mennä liiallisuuksiin, jolloin uteliaisuus on häiritsevää, psykologi toteaa. Olen kierrättänyt jo niin kauan, että tiedän mitä mihinkin laitetaan.” Vanhoissa, huonosti eristetyissä kerrostaloissa eläminen on erityisen vaikeaa – varsinkin jos asukas soittaa pianoa tai omistaa naukuvan kissan, vaikka muilla olisi haukkuvia koiria. As.rak. Olisi nimittäin luonnollista kuvitella, että tällaiset ongelmat kuuluisivat ankeaan betonikaupunkiin ja sen nykyaikaisiin, kalseisiin lähiöihin. – Uteliaisuus on ihmiselle normaali luonteenpiirre. Kerrostalossa asuva nainen toteaa: ”Kyttääminen tuntuu melkein vainoamiselta, tai pelottavaltakin, kun ei tiedä, mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu. Heidän mukaansa muut ovat kateellisia, uteliaita ja häiriköitä.” Elämisen sääntöjä mahdoton noudattaa Kyttääjä vaikuttaa tarkkakorvaiselta ja -näköiseltä sekä pikkutarkalta ihmiseltä, joka haluaa muiden elävän mahdollisimman huomaamatonta elämää. Lisätiedot Raimo Mäenpää 0400-560031.. Aina motiivi ei ole kyttäys vaan ihan vain ympäristön seuraaminen ja huolehtiminen. Englanninkielinen alkuteos Creative Spaces for Kids, suom. Kaikki eivät kuitenkaan ole katkeroituneita ja näköalattomuuteen vajonneita.” Toinen ääripää on, että ihmiset, jotka asuvat vaikkapa samassa kerrostalossa, eivät tunne toisiaan, eivätkä välitä toisistaan. Paitsi että kirjaa on mukava katsella, se sisältää myös runsaasti kiinnostavia ja hyviä vinkkejä, mitä kaikkea voi tehdä itse. Ensin alkuun sitä ei huomannut kuin vilkkaasta uteliaisuudesta... Lopulta tytöt alkavat kapinoida sekä vanhempia että toisiaan vastaan, karkaavat ja menevät puhelakkoon. Niistä vastaavat Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry, joka on perustettu vuonna 1965. Eikö näillä ihmisillä pitäisi olla kaikki hyvin. Poikaystävälläni ei ollut tervetullut olo kotiini.” Omakotitalossa asuvan uusperheen äitiä on surettanut naapureiden liiallinen kiinnostus perhemallia kohtaan. Esimerkkihuoneet ovat värikylläisiä ja hempeitä. Taidan olla muutenkin silmätikkuna.” Kyttääjä kärsii yksinäisyydestä Kuvitus: Clas-Olav Slotte Internetissä on voinut seikkailla vuoden 2001 tammikuusta lähtien kyttääjien omilla sivuilla. Hyvinhän meillä meni, mutta naapurit halusivat todisteita... Alistuva äiti taas ei tunne hallitsevansa kotiäidin tehtäviä vaan kaipaa työelämään. Alasivustonsa on koottu kuukauden kyttääjästä, kyttäysvinkeistä, kyttääjän tuntomerkeistä, yhdistyksestä, lomakkeista ja kylteistä, yhdistyksen yhteystiedoista ja lasten puuhanurkasta. Lyhyesti sanoen: kodikas. ”Kun muutimme nykyisen mieheni kanssa yhteen ja omakotitaloon, naapurit rupesivat kyttäämään
Matti ja Pauliina valmistavat terveellisen päivällisen lihasta ja kanasta. 9021205 00.15 Yö voodoo-saarella. Ajankohtaista alueilta. Jukan ja Riston vastapelurina kanadalainen jääkiekkoilija Hayley Wickenheiser, ensimmäinen nainen miesten sarjassa. Ansassa. Cathy & Will. 3779663 12.15 Seikkaillen: Kamerunin vuorten valloitus. Paperboys, Backyard Babies, Beats and Styles ja Redrama. Hirmuista! Myyrän lamppukypärä on kadonnut yön pimeydessä. 85927151 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Lauantaina 8.11.2003 s KESKIPOHJANMAA 18 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Mustanaamio B. Johanna löytää kirjan ja esittelee uuden ohjelman. 160175 16.00 Salatut elämät. divisioonan ottelu Nottingham Forest Watford. 524934 13.40 Lauantain perheleffa: Vauva vapaalla. 6098972 08.00 Sinisen talon nalle. Amerikkalainen draamasarja. 5727243 17.00 Skabadabaduu!. 16514 19.00 Rallin MM-sarja: Iso-Britannia. Osa 14/18. 509040 18.30 Kymppitonni. 31243 19.05 Jääkiekon Karjala-turnaus 2003. 5551311 16.55 Viiden Uutiset. 5470972 09.40 TV2: Vasikantanssi: Muutto. 9788798 10.00 Disney: Nalle Puhin uudet seikkailut. 59840 08.25 TV2: Pingu: Keilaleikki. National Geographicin dokumentissa seuraamme kolmen mestarikiipeilijän vaativaa nousua Kamerunin Mandara-vuorten huipulle. 1455525 08.30 TV2: Eläinten maailma: Sarvikuono ja gorilla. Uusinta. Kesto 105 min. Osa 11/19. 31595 10.05 Lauantaiseura. Ohjelma lähetetään tänään YLE Radio 1:ssä klo 12.15 12.55. 8151392 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Helsinki. Kotimainen lifestyleohjelma. Tämän viikon kierros ravataan Mikkelissä. USA 1991. 4148576 20.15 Usko tai älä ja Keno. Selostus Marko Lähteenmäki. 9334066 23.40 Lotto ja Jokeri. Lisää löylyä lyödään kiukaalle Final Fantasy Tactics Advancen ja Temple of Elemental Evilin voimin. 4866 12.00 Etälukio Solubiologia. Aktiivisen vapaa-ajan ohjelma. Romanttinen elokuva rikkaasta naisesta, joka rakastuu sattumalta kohtaamaansa sokeaan yökerho-pianistiin. JOX jatkuu joka lauantai klo 14.03 radio X3M:llä. Yhteenveto toisen kilpailupäivän tapahtumista. 8962731 01.25-03.00 Mikämikä-tvpeli. Lopuksi toivottu juttu jujutsusta, jota mm. Kuka sen on voinut ottaa. 5579717 16.35 Rajatapaus. 9569682 19.35 Hercule Poirot. 41972 09.05 Lauantaivekkari. Kesto 100 min. 312576 08.30 Hilariuksen uudet seikkailut. 9275311 10.00 Umpimähkä. Englannin liigan 1. 827392 21.15 Itse Valtiaat. USA 1948. 525663 13.05 Fit4You.tv. 6443137 22.05 Tiikerin selässä. 776750 10.30 Ihana Aamu. Tulta ja jäätä. Stereo. Keikaukset. Stereo. Ohjelman huipentuma on suuri powwow linnakkeella sekä Saaren Sankarien julistaminen. 43866 08.01 TV2: Teletapit: Isän kuva. Tuokiokuvan ja tunnelmapalan tarjoaa Norjan televisio. Italialaisen aatelismiehen tapaus. Laulamalla mahdollisimman oikein ohjataan ruudussa samanaikaisesti näkyviä piirroshahmoja menemään läpi annetun reitin. Joukkueilta vaaditaan fyysisten taitojen lisäksi improvisaatiokykyä, tietoa ja nokkeluutta. Kadonnut valo / Pomppukengät. Hautajaiset. 9907330 22.25 Voimala. Kiss FM-juontaja Lauri Salovaara harrastaa. Presidentti Mauno Koivisto on Hannu Lehtilän vieraana Lauantaiseurassa. 815088 14.15 FST: El Gaucho de Högsåra. USA 1981. Lauleskeleva nallekarhumme kisailee jälleen ystävineen uusissa tarinoissa. Saara ei suhtaudu muuttoon yhtään niin positiivisesti kuin hänen veljensä Santtu. 5921663 17.30 Elokuva: Liar’s Moon. 5064576 11.15 Elixir. Stereo. 7860175 11.15 Se on siinä. Toimittajat Pekka Kaidesoja ja Marko Terva-aho. 1916086 09.20 Spies-tytöt. USA 1994 8820137 15.30 Salatut elämät. Jaksossa nähdään hengenvaarallista kallonporausta, moottoripyöräilijän uudelleen rakennetut kasvot, pantteriksi muuttuva nainen, maailman kovaäänisin auto ja mies, joka ei koskaan kasva aikuiseksi. 1514 13.00 Tv-uutiset. Kotimainen peliohjelma. Viikon taiteilija kuvanveistäjä Veikko Nuutinen. 1930514 22.30 LauantaiAction: Ronin (K). Katoavat kengät. Stereo. Kolmasluokkalaisten oma kisailu. 8279088 15.35 Rokkistaran käsikirja aloittelijoille. Uusinta keskiviikolta. 415021 19.30 Laivaromansseja. Aivovamma ei useinkaan näy päälle päin, mutta aiheuttaa suuria muutoksia henkiseen toimintakykyyn ja sosiaaliseen selviytymiseen. Kolmikko joutuu vedenalaiseen seikkailuun, kun aavelaivan kapteeni järjestää ansan. 3998243 10.45 Itse Valtiaat. 1491040 10.50 Kotitilan kaksoset. Roadshow teini-ikäisille. Risto pelaa omaa peliä, mutta Jukka sortuu selityksiin! Pilliin puhaltaa Antero Mertaranta. Toinen esitys. Jännitttävässä loppukilpailussa ovat mukana Koskenmäen koulun Ahvenet Nokialta, Hähkänän koulun Hillerit Perttelistä ja Marian koulun Lampaat Halikosta. Poskettomia tarinoita elämästään kertovat Jimi Pääkallo, Jonna Pirinen ja Jussi 69. Tällä ohjelmapaikalla tavataan ensi lauantaista alkaen TI-TI NALLE. 841804 19.10 Tulosruutu. F1-kilpaveneilyä Singaporessa ja golfia Aaron Baddeleyn kanssa. 65934 17.05 FST: Närbild Svenskfinland. Stereo. 1336750 14.35 Pepsi Chart. Studioon on tällä kertaa kutsuttu laulajatar Jonna Pirinen, joka pääsee kokeilemaan todellista koiran elämää hyvin omaperäisen Dog’s Life -pelin muodossa. Stereo. Kesto 92 min. Kaikenikäisille lapsenmielisille suunnattu peliohjelma. Suomi 1942. 8995422 01.40-07.40 MTV3 Deitti. Satiirisarja kulissien takaa. 5380021 17.30 FST: SICSAC. 5001250 11.05 Hugo Safari. 37953 20.45 Lotto. 5317311 11.40 UEFA Champions League -viikkomakasiini. Englannin liigan 1. Maanjäristys lietsoo maailmanlopun tunnelmiin. Sattumia sopasta löytyy Xboxin Project Gotham Racing 2:n arvostelun muodossa. Virtanen Viivi & Wagner Jere. Äiti suostuu Veikko-enon ehdotukseen ja perhe muuttaa maalle Honkavaaraan vanhaan kyläkouluun. 9907717 12.40-13.10 Tilt.tv. Tiikeri ei oikein selviä Kanin ehdottamasta pompputehtävästä, mutta Kanilla on siihen apuvälineet. Englantilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 6575392 11.45 Merenneito. 92663 13.05 Yön sävel. 7716427 09.00 Tv-uutiset. 4370446 12.10 Sporttipalat. Vetäjänä Marco Bjurström. Osa 3/3 Geenitekniikka. 5075175 17.00 Tv-uutiset. Toinen esitys. Toimittajat Inari Uusimäki, Sakari Heiskanen ja Jari Vesa. 4475953 23.30 Myöhäisuutiset. Hemingway-safarilla Afrikassa, osa 2. 3859392 15.10 Holby Cityn sairaala. Ennakoissa WRCIIIja Lord of the Rings: The Return of the King. 87750 11.05 YLE Teema: Verkkoyhteys. 91471847 08.00 TV2: Lasten aamu. 498514 15.05 Play. 1760576 16.20 V75 ravit. Kosketa minut terveeksi! 6639408 23.10 Opettajat. Jotakin omituista tuntuu olevan tekeillä, kun kenkiä joutuu hukkaan. Mangrovepuu. Kesto 120 min. 136392 12.45 FST: Pohjoismainen videolista. Millä liikkeellä peffa timmiksi. Stereo. 926392 16.25 Salatut elämät. 425069 22.15 Tulosruutu. Lopunajan tietokilpailu uutisviikon päästöistä. Vekkarikutsujana Pola Ivanka. Atomic Kitten, Craig David ja Liberty X. Tsekki Suomi. 424750 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. 847048 18.00 Karpolla on asiaa. Omatekoinen traktori. 4364885 12.15 Transformers Armada. Selostus Antero Mertaranta, tv-ohjaus Jouko Jarva. 2682 18.00 FST: Idrottsbiten. Viearina mm. Osa 2/4. Folke Westin matkaohjelma. USA 1998. Aivovammasta voi kuntoutua. 2584589 23.45-01.45 Kova paikka: Harhaluoti (K18). 5575822 08.55 TV2: Antti Aamunen: Antti 008. 515885 13.15 FST: JOX. 1108576 08.55 Norjaa ristiin rastiin. 9850330 16.10 Mammutteja Manhattanilla. Vauhdikas animaatiosarja kolmen kaveruksen seikkailuista ja taisteluista pahan uhatessa maapalloa. Inhimillistä puhetta ihmisläheisistä aiheista! Toivo Välilä ja hamsterin sielu. Uusinta. Nuorison oma urheilumakasiini. 247663 14.45 Kuollut mies rakastuu. Viikon aerobisena Bodyfit-tunti, kuntosalilla vuorossa iso pakaralihas. Kouluruokailu on osa kasvatusta. Stereo. 5595 12.30 Etälukio Uskonto: Riitit ja rituaalit. 8600359 11.00 Tv-uutiset. 5293798 20.30 Tv-uutiset ja sää. divisioonan ottelu Nottingham Forest Watford. Kesto 97 min. 8105330 11.30-11.59 YLE Teema: Tutkittu juttu. Kesto 117 min. Kohtaamisia Maikkarin yössä. 3325953 19.15 Kuutamolla. USA 1943. Tulikaste. http://sporten.yle.fi 74069 18.15 FST: TV-nytt. Tekstiviestejä voi lähettää numeroon 0400 19 0120. 1952040 18.00 Jalkapalloa. Äitien joukkueessa kilpailevat Sinikka Sokka ja Anu Hälvä, isien joukkueessa Petri Hervanto ja Esa Nummela. 126311 23.35 Urheilu-uutiset. Tahtoo koiran!. Joukkueet saavat vihjeitä kaupunkisuunnistukseen Turussa. Tulevien ottelujen taustoja, tähtihaastatteluja ja joukkueiden esittelyjä. Levytyssopimus. 6326717 00.40-01.10 Lain nimessä. 679427 13.35 Up North. 2562408 10.40 Digimon. Suora mielipideohjelma, vetäjinä Kirsi Piha ja Pauli Aalto-Setälä. Saskiat naiset taiteilijoiden tukena. 397156 18.30 Viittomakieliset uutiset. Puhelinnumero studioon on 0600 14 7311. 693408 20.10 Urheilu-uutiset. 867021 21.05 Vaarallinen risteys. USA 1993. 8250953 16.05 Matkamies Folke West. Uusinta. Afrikan tulivuoret ovat vaativa haaste jopa maailman kokeneimmille kiipeilijöille. (95 min). 3889137 00.00-00.10 Euronews. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. Minna Pirilä ja Hannele Halme kisailevat Seppo Hovin joukkueessa, Kaija Kärkinen ja Marita Taavitsainen Tuomas Kesälän joukkueessa. Kysymyksiä ja kommentteja voi lähettää tuttuun tapaan osoitteeseen benfurman@filmiteollisuus.fi. Sieltä siirrytään helikopterilla Naantalin Kultarantaan, josta alkaa varsinainen seikkailukilpailu Väskinsaarella. Tänään Rasmus mukana kappaleilla First Day Of My Life ja In My Life, minkä lisäksi mm. 376. Finaali. 8157021 09.10 TV2: Hetkinen. Tiivis yhteenveto toisen kilpailupäivän tapahtumista. 524359 19.00 Seitsemän Uutiset. Ylituomarina Peter Nyman ja kapteeneina Jari Tervo ja Tommy Tabermann. 66642 09.55 Tweenies. 57576 22.05 Frasier. Ohjelma on nähtävissä myös internetissä osoitteessa www.yle.fi/lauantaiseura. 79779 08.05 Ben Furman. 6461086 22.00 Kymmenen Uutiset. Juontajina ovat Filippa ja Jukka. Jim Hensonin nukkehahmot visailevat eläinten ihmeellisestä maailmasta. 7294682 20.50 Kahden keikka. Kesto 69 min. 9043779 20.50 Urheiluruutu. Tappavat kuvat. Ansassa. Osa 5/6: Amerikan Serengeti. Osa 50/52. Viikon JOX-kaupunki on Porvoo. Tuotanto: FST/Nuoret. Vieraina ovat toimittaja,tuottaja Paula Lehdistö ja muusikko Niko Ahvonen.Stereo. Satiirisarja kulissien takaa. Onko leikkiminen lapsellista. Peliohjeet teksti-tv:n s. 839663 21.10 Elokuva: Philadelphia. Juontajina Tiia Piili ja Henry Aflecht. (Italia 2002, 98 min) 6632953 23.45 Rallin MM-sarja: Iso-Britannia. 1653446 08.50 He-Man. 11506595 11.50 Peliuutiset. Zooney-pelin maailma. 1915311 14.50 Ringön – kun työn äänet lakkaavat. 9906088 12.35 Superpunkki. Tuotanto: Fremantle Entertainment Oy. http://morjens.yle.fi 892137 13.45 FST: Suomen Lucia 2003. 4396601 16.50 Jalkapalloa. 500175 20.00 BumtsiBum!. Mukana jaksoissa aina eri kilpailijat. 5178779 09.45 Staraoke-laulupeli. SARJA JATKUU. Juontaja Piritta Hannulaa ”kiusaavat” studiopeikot Thomas Puha ja Miika Huttunen. Santeri Kinnunen isännöi. 5479427 11.15 Max Steel. 1684327 21.30 Uutisvuoto. Jarkko kertoo aktivaattorista, joka sopii vanhusten ja heikkoluisten hoitoon. 9069476 17.50 Tv-uutiset. Stereo. Lähikuvassa kilparattailta raviurheilun myyntimieheksi siirtyvä Sami Kauhanen. 8252682 18.45 Avara luonto: Hylkeet, merten valloittajat. Tiia ja Henkka treenailevat Wellness-SATS -keskuksessa. 320595 21.00 Lotto ja Jokeri. 2922205 10.15 UBOS-loitsukirja. Tutteri retkellä. 53576 18.35 Ykköskatsomo. 8283682 10.00 Tv-uutiset. Maanalainen
10.42 Ajankohtaista tänään. Juontajana Ismo Vähäsarja. 12.45 Merisää. 0700-98300 (5,01 euroa/puhelu+pvm) 21.00 VOA Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 94,7 ja 103,7 8.40 Viikon artisti 10.40 A Office 12.40 Viikon Artisti 14-16 Iskelmän lista 16.40 Viikon Artisti 17.20 Miesten klinikka 19.40 Viikon Artisti 20.40 A Office 21.40 Viikon Artisti 23-07 Iskelmän yö kevyen muusiikin klassikoita Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Lauantaiaamun tauottomat 10.00 Uutiset ja sää 10.05 Toiveiden tunti studion numero 0700-392111 (pvm+1.95 €) 11.00 Uutiset 11.05 Toiveiden tunti jatkuu 12.00 Uutiset 12.05 Puotipuksut;osta,myy ja vaihda studion numero 0700-392111(1,95 €+pvm) 13.00 Uutiset ja sää 13.05 Puotipuksut jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Puotipuksut jatkuu 15.00 Uutiset 15.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 19.00 Syysilta Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Radio Dei 104,3 MHz 07.45 HYVÄÄ HUOMENTA 07.45 Raamatun valossa (u) 08.00 Pakina 08.15 Lintumetsä 08.30 Raamattuavain Extra 09.55 Ohjelmatiedot 10.00 Country Gospel (r) 10.30 Viikon levy (u) 11.00 KULTTUURIAREENA 11.00 Kulttuurijuttuja 12.00 Klassista musiikkia 12.45 Lehtiviidakko (u) 13.00 LAUANTAIPÄIVÄÄ 13.00 Aamuvieras (u) 13.30 Kahvilla (u) 13.55 Ohjelmatiedot 14.00 MAAPALLORADIO 14.15 Fida International (u) 14.35 Raportti Israelista (u) 15.15 Matin MusiikkiMakasiini® 16.15 ILTADEI 16.20 Kinoteekki 16.30 Seurakuntauutiset (u) 16.50 Euroikkuna (u) 16.55 Ohjelmatiedot 17.00 Brian Williams Talk Show (e) 18.00 Kiitokseni: Andreas Wirth 19.00 Pintaa syvemmälle: Tiina Välimäki 20.00 Toivekonsertti 22.00 Fat City (e, u) 23.00 Viikon levy (u) 23.45 On Track (e) 00.15 YÖDEI Philadelphia (1993) antoi aidsille kasvot. 12.04 Lördax. 5555 (120 min) Nelonen klo 21.10 Rakkautta pianon ääressä John Cromwellin ohjaamissa vanhoissa Hollywood-leffoissa jatkuu omalaatuinen taiteellisviihteellinen viritys. 10.03 Toiveiden aamu. 06.03 Hartaita säveliä. reiden finalistikiertue jatkuu. 10.03 X3M-Arnes Arvingar fortsätter. 12.00 Va Savoir. Ihmetyttää, missä kuvaaja on ollut, kun suoritus on äärimmäisen rankkaa kiipeilijöillekin. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 05.50 Merisää. Monet sarjassa esiin tulevista teemoista ovat karua todellisuutta. Ongelmat eivät suinkaan lopu muuttoon. 18.00 Star Trek. Valitse omat suosikkisi listalle netissä. 20.30 Det goda samtalet. 22.00 Xtreme-urheilu: YOZ Session. 07.00 Uutiset ja sää. 11.05 Kirjanmerkki. Puolustajakseen mies pyytää homokammoisen mustan lakimiehen. Pystysuora seinämä on sileää, liukasta tuliperäistä kiveä, josta on vaikea saada otetta. 14.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Hylkeiden menestyksen taustalla on sopeutuminen elämään veden alla. 12.00 X3M-Nyheter. 07.53 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 13.30 Puolen uutiset ja sää. 17.03 Suuri haloo. 24.00 The MTV Ema’s and the Winners Are. 15.42 Ajankohtaista Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Tico Anttonen Uutiset tasatunnein. 18.45 Studio: Tipslördag. Elokuva on laajakangasversio. 11.00 Morning Glory. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. Jaksot uusitaan keskiviikkoiltaisin. 3.00 Drop out. Lapset muuttavat yksinhuoltajaäidin kanssa pääkaupunkiseudulta maalle äidin Veikko-enon (Ismo Kallio) ehdotuksesta. 00.00 Pietarinkadun Oilers GoGo. 2.15 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA Suora. 13.00 Peliputki: Water War 2. 13.10 Oulu Radion lauantai. 11.45 Hjärnkontoret. Vai ovatko porukat muka tänään ihan sinut aidsin ja siihen sairastuvien ihmisten kanssa. 22.56 Urheiluradio/Walesin MM-ralli. 10.05 Mission 414. (09) 148 2822. Länsi-Intian saaristoon sijoittuvassa leffassa hortoilevat elävät kuolleet, zombit, jotka sittemmin ovat vakiintuneet kauhuleffojen kantahenkilökuntaan. Aamiainen kahdelle 10-11. 5555 TV1 klo 18.45 Ensio Ruohomäki Ei vain velikultia vaan valloittajia Seikkaillen on uusi elämyshenkinen sarja, jossa liikutaan eri puolilla maapalloa. 06.20 Eväsreppu. 10.03 Lasten aamu. 20.03 Musik från västkusten fortsätter. 08.10 Razzia 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. Tarjolla on tietoa hyvin esitettynä, ainakin maallikolle jopa yllättävä näkökulma, kaunista kuvaa luonnosta – tuloksena on tasapainoinen ja viihdyttävä luontodokumentti. 08.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 19.25 Envoye Special. 12.35 När & fjärran. 23.25 Pj – Police Judiciaire. 12.15 Peliputki: Polttopallo. 11.30 Vägen till lyckan. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 18.05 Ett ord inför helgen. Apartheidin aikana vuorikiipeily oli valkoisten yksinoikeus, eikä Ed Februarya tuolloin suvaittu vuorikiipeilyklubeihin. 5555 TV2 klo 9.40 Marja Aaltio Hyvin tehty Vasikantanssi ilahduttaa Useimmilla lienee hyvinkin myönteinen mielikuva hylkeistä; nehän ovat leikkisiä, leppoisia veitikoita, meressä kisailevia harmittomia sukkuloita. Studionumero 0108 06000 (pvm). 06.55 Andrum. Santtua kiusataan koulussa. 23.00 Merkkituote: Hetken tyrannia. Silti leffan sanottava ei ole mihinkään haipunut. Ihmisen pahuudesta luennoineen professorin kidutettu ruumis vihjaa jonkun ottaneen opikseen. 20.00 Bingolotto. Vankilassa kumminkin riehuu peto, jota ei taideta muutamalla kalterilla pysäyttää. 0.05 24. 21.00 Aktuellt. 14.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 12.01 Aktuellt. 06.40 Andlig musik. 21.30 Journal F2. Ruotsin tv 1 9.00 Lördagsmorgon med Johanna och Mixer. 18.15 Eurohitti. 12.00 Uutiset ja sää. 23.55 Veckans konsert: Blues got soul. Koska ne kuuluivat perusheppu ja arkisankari Tom Hanksille, oli suuren yleisön sympatia taattu saman tien. 10.00 Teckenlådan. 20.00 En ö i havet. 07.03 Lauantain aamukonsertti. 19.40 Musik från västkusten. Jatko ei kumminkaan ole niitä oikeudenmukaisimpia. 07.53 Lauantailaturi. 21.45 Nerdee: Broken Glass. Yksi dokumentin perusajatuksista onkin: mitä vähemmän hylje joutuu elämään kuivilla – maalla tai jäällä – sitä paremmin se on omillaan ja turvassa. 20.00 Seriestart: Solo: Maria och Bert-Ove Lundqvist. 23.00 X3MDance. 11.14 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Tekninen toteutus on huolellista ja kaikki perusasiat toimivat. Music tv 7.00 Turn on. 12.30 Jalkapallo: UEFA Champions League WeeTv 4 Nordisk 8.00 Veterinären Fetch. 19.00 Aktuellt. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Aktuellt. 07.45 Hartaita säveliä. 10.55 Peliputki: FusionX. 13.15 Lauantaireppari 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.30 Finlandssvensk tonträff. 23.30 Tema: Det skarpa sinnet: En kvinnas doft. 22.00 Uutiset ja sää. Torahammaskalliolle kiipeäminen vaatii hyvän fyysisen kunnon lisäksi sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa. Muut kiipeilijät tulevat Etelä-Afrikasta. 05.02 Ylen aamu. Kotiinpaluu. 13.30 Livet på riktigt. Näyttelijät replikoivat luontevasti. Ed puolestaan on filosofian tohtori. 0.55 Countdown to chaos. 04.15 Eurohitti. Pianistilegenda Arthur Rubinstein antaa koskettimille kyytiä, ja monen ikivihreän säveltäjä Hoagy Carmichael naurattaa väkeä yökerhossa. 06.06 Classicas morgonkonsert. 20.00 Uutiset. Vaaran paikkoja riittää ja aikuiset saavat huutia. 08.30 Puolen uutiset ja sää. Kalastajien pyydyksillä ne tekevät hanakasti pahaa. 12.30 Lämäri. 14.30 Jalkapallo: UEFA Champions League Weekend. 07.50 Merisää. 13.15 Viihdeuutiset. 10.03 Lördax 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 10.55 Urheiluradio/Walesin MM-ralli (Cardiff). 19.00 Mad TV. 16.05 Vinnare: V75. 11.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 07.53 Maakuntaradio. 9.10 FF. 0.30 Uutiset. 11.00 TV5 le Journal. 13.08 Sää. Salaisia asiapapereita jahdatessa tupsahtaa vastaan myös Liisa Tuomi debyyttiroolissaan. 17.15 Roswell. 5555 (70 min) TV2 klo 0.15 Pekka Eronen Kun Hanks sairastui aidsiin Palkittu sairaskertomus. Radio Novan Suomi-lista 22-23. 17.00 Tipslördag. 3.20 Tout le Monde En Parle. 11.00 Uutiset. 555 TV2 klo 12.15 Ari Rouvinen Henkeäsalpaavia seikkailuja. 08.00 YLEX Aamu Remix. 01.05 Seksin maailma: Japani. 07.50 Merisää. 15.16 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Elämän kiertokulku tulee tutuksi. Zombia käy sääliksi kuin Carl Barksin Aku Ankassa ikään. 16.55 Musiikkiuutisten viikkokatsaus. 12.00 Ralli: MM-kilpailu Iso-Britannia. 15.00 Radioteatteri esittää: Arjen Akatemia. Kolmikon amerikkalainen johtaja Mark Synott on juuri tullut isäksi ja menettänyt kiipeilijäkaverinsa onnettomuudessa Himalajalla. 15.10 Tilt.tv. 18.35 Questions pour un Champion. 21.00 Tema: Det skarpa sinnet. 21.10 Wiikend 22.00 Aktuellt. 13.00 The MTV Ema’s Free Your Mind. 0.20 Pj – Police Judiciaire. Los Angeles. 21.30 Ema Winner Package. 20.30 Rapport. 18.55 Vinnare: V75. 22.15 Melodirazzian. 15.25 Jazzradio: Shirley Horn Trio konserttilavalla. 21.00 TV5 Infos. 06.03 Ylen aamu. 18.00 Last night of the proms. 12.00 The MTV Ema’s and the Winners Are. 20.45 Sportnytt. 04.02 Ylen aamu. 08.00 Uutiset ja sää. 03.02 Yöradio. 10.15 Plus ekonomi. 19.15 Studio: Tipslördag. 13.32 Oulu Radion lauantai. 07.25 Menovinkit. Kammottava ihminen. 14.30 Puolen uutiset ja sää. Sarjan kahdeksan osan aikana matkataan myös maailman suurimman hiekka-aavikon halki Arabian niemimaalla ja tehdään pohjoisnapalento kaksitasolentokoneella sekä Atlantin ylitys romulaivalla. 1.50 Quelle Aventure ! 3.00 TV5, le Journal. 20.00 Aktuellt. 17.20 Lauantain toivotut levyt. 13.00 Min nya pojkvän. 11.33 Oulu Radion lauantai. 55 (92 min) TV2 klo 14.45 Pakenija vasten tahtoaan Joulupukki tekee ryöstön italialaiselokuvassa Tiikerin selässä (A cavallo della tigre, 2002). 18.00 Uutiset ja sää. 14.40 Musamenyy. 03.15-06.00 Deittichat. 09.05 Maakuntaradio. 20.00 Miami Vice. SubTV! Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 TV 5 5.00 TV5, le Journal. Vaimoni on noita. 07.00 Uutiset ja sää. 11.15 Grynet på vift. Hengitysavantoon kurkitaan sekä ylhäältä että alhaalta, muutaman kerran kamera on katsonut maailma hylkeen silmin. 22.00 MTV Movie Special: The Trilogy: the Matrix. 12.30 Griffe. 13.30 The MTV Ema’s Winner Package. 20.03 Suomi tänään/Jääkiekkoilun Karjalaturnaus: Tsekki – Suomi. Eurosport 4.00 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA Suora. Ilmari Unhon ohjaamassa Simo Penttilä -sovituksessa Kuollut mies rakastuu (1942) Rinne esittää seikkailijaeversti Rainer Sarmoa. 11.10 Radioateljee esittää: Harmattan – lapsikauppaa Länsi-Afrikassa. Kiipeilylle täysin omistautunut Andy hylkäsi stipendin Oxfordin yliopistoon harrastuksensa takia. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 07.30 Kuun Lapset. 13.00 TV5 Infos. 23.03 Melodirazzian fortsätter. 00.40 Tunnustuksia seksistä. Tarina hirmuisen tärkeätä salkkua tavoittelevasta rosvojoukosta jollotellaan yksitotisesti läpi. 23.00 Aktuellt. 11.55 Päivän mietelause. 14.03 JOX 15.00 X3M-Listan. Tuottaja John Hughes pysyy tutussa Yksin kotona -lestissään. 19.00 Tennis: Hollywood Boulevard. Frances Dee esittää kanadalaista sairaanhoitajaa, jonka ulkomaankeikasta tulee vähemmän aurinkoinen reissu. Miami. 22.05 Päivä tunnissa. 14.00 The MTV Ema’s 2003. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 21.35 Urheiluradio/Sankaruuden jäljillä unohtumattomia urheiluhetkiä. 14.25 Menovinkit. 555 (98 min, E) TV2 klo 22.05 Hana auki pitkin Nizzaa Ronin (1998) paahtaa vähän väliä sata lasissa, mutta tuntuu kumminkin laiskalta. 08.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. www.radionova.fi 18.00 Taavi Salmivaara Uutiset tasatunnein. Nizzan idyllisessä vanhassa kaupungissa porhalletaan niin, että ratatouillet roiskuu. 12.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 03.00 Uutiset. 12.00 Pulssi-kooste. 14.00 Mitt i naturen. 21.00 MTV Mash. 21.03 Suomi-baari. 15.47 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Andy kruunaa kaiken hyppäämällä laskuvarjolla alas vuorelta. 12.15 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Minna-äiti (Maria Sid) ei alunperin ollut innostunut enonsa ehdotuksesta, mutta kun Santtua kiusataan koulussa ja vuokra-asunnostakin pitäisi muuttaa pois, hän suostuu. Kuva: Nelonen/Tiedotus Uusi kotimainen draamasarja Vasikantanssi esittelee lasten lauantaiaamussa sisarukset Saaran (Ida Vakkuri) ja Santun (Santeri Nuutinen). 21.00 Tillsammans för Världens barn. 13.10 Maakuntaradio. 22.05 Dresden – Euroradion City of Music 2003: Dresdenin vanhan musiikin yhtye. 10.00 Made. 10.11 Lauantaireppari 10.42 Ajankohtaista 11.03 Oulu Radion lauantai. Veteraaniohjaaja John Frankenheimerilta oli näköjään päässyt jo vieteri löystymään. Koomikko Fabrizio Bentivoglion itsesäälinen lurpotus on myöskin vaivaannuttavaa katsottavaa. 15.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 14.30 Acoustic. 09.00 Aamu oopperassa Monica Groopin seurassa. 08.00 Rela. 10.00 Nyhetsmorgon lördag. 09.05 Toiveiden aamu 06-8220988. 00.05 Nattklassiskt. 11.40 Lauantaitapahtumassa. Denzel Washingtonin esittämä nopeaälyinen poliisi onnistuu pidättämään vaarallisen tappajan housut kintuissaan ja singahtaa uraputkessa syyttäjäksi. 9.30 Cornemuse. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Musiikkia. 23.00 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA Suora. 19.30 Olympialaiset: M2A. 14.00 Uutiset. Amerikkalaisen National Geographicin tuottamassa sarjassa luonnolla ja luonnonvoimilla on tärkeä merkitys, mutta pääosissa ovat aina ihmiset. 00.00 Uutiset ja sää. 2.10 De drabbade. Studionumero 0108 06000 (pvm). 16.00 Studio: Tipslördag. 19.15 Landet runt. 01.55 Sextaasi. 16.32 Studio: Tipslördag. 13.30 Plus. 15.30 Jean Moulin. Rikkaan perheen pikku perillinen karkaa kidnappaajiensa käsistä ja kurvaa nelinkontin Chicagon vilskeeseen. 22.55 Novosti po-russki. 13.05 Reflets Sud. 17.00 Belinder auktioner. 10.45 Radioteatterin lastenklassikot: Pessi ja Illusia, osa 6/12. Kavereiden kesken. Huonoa julkisuuskuvaa Korvatunturille tuottanut mies saa sittemmin vankilatuomion, mikä tietysti oikein onkin. 19.00 Allra mest tecknat. 10.00 Taka-ajatuksia. 14.00 Uutiset. 00.15 Alaston maailma. Jonathan Demmen ohjaama elokuva on tämän päivän kyynisestä näkökulmasta kieltämättä aika pehmo ja tunteileva. 18.30 The MTV Ema’s Uncensored. 13.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 08.55 Urheiluradio. Carlo Mazzacurati ohjasi aiheesta romuluisen, tasaisesti mölisevän kaverija reissukomedian, jonka riemastuttavuus ei Pohjolan asukille täysin aukea. 11.00 Mikroskooppi. 16.45 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA. Siitä ei kahta sanaa. 8.10 Henriks värld. 14.00 Mehuhetki. 15.00 Uutiset. 22.00 Les Grands Duels du Sport. Säätiedot puolelta. Käsikirjoittaja Kirsti Manninen ja ohjaaja Saara Cantell ovat luoneet perusvireeltään todentuntuisen, mutta myös satumaisen sarjan. 09.03 Fri Zon – var mans fritidsradio. 13.00 STT:n uutiset. Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.11.2003 Radio & TV 19 06.00 Peliputki: Tiedä ja valtaa. 21.03 Lotto. Omaa, hellää karheuttaan on myös Bruce Springsteenin tunnuslaulussa Streets of Philadelphia. Ohjaaja Jacques Tourneur maalailee varjoisiin kuviin taikaa, alkuvoimaa ja yllättävää alakuloa. 02.30 Salibrandy. 22.00 Sub Marine. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.15 Maakuntaradio. 19.00 Uutiset ja sää. 11.15 Paroles de Clips. 18.03 Suomi tänään/Jääkiekkoilun Karjalaturnaus: Tsekki – Suomi. 7.40 Les Zaps. 11.25 Re-7. Lasten tiedeohjelma. 23.00 TV5, le Journal. 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Tunti vain 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.05 Kolkyt ja risat ; lauantain toivelevyt 14.00 STT:n uutiset 14.05 Järviradion top.5 15.00 Tavarapörssi 16.00 Grammari 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. Avausjaksossa seurataan kolmen kiipeilijän uhkarohkeaa nousua Afrikassa Kamerunin Mandara-vuoriin kuuluvan satoja metriä korkean kivitolpan huipulle. 13.25 Menovinkit. 09.00 STT:n uutiset. 14.03 Maakuntaradio. Maallemuutto tuskin kaikkia ongelmia ratkaisee, ja harvalle se on edes mahdollista. 23.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 15.33 Oulu Radion lauantai. 10.15 Karamelli. Denzel Washington tuo leffaan kaivattua särmää ja ristiriitaa. 18.00 Aktuellt. 21.03 Sportradion. 10.00 Uutiset ja sää. 17.00 Päivän peili ja sää. Yhteistä säveltä pääosissa haeskelevat Merle Oberon ja Dana Andrews, mutta varsinaisesti John Cromwellin ohjaama, vaisuhko leffa kiinnostaa sivurooliensa puolesta. 15.42 Ajankohtaista tänään. 13.45 Urheiluradio/Walesin MM-ralli. 13.50 Kimurantti. 17.15 YLE news. Puolet elämästäni metsän reunassa asuneena en oikein jaksa uskoa, että maaseudun idylli on aivan näin autuas. 09.15 Onnenpotku 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 08.03 Lauantailaturi. Nahkafetissijuhlat. Tukka on putkella ja ajoitus tarkkaa, eikä digitehosteista tietoakaan. 09.04 Sää. 13.30 Jalkapallo: UEFA Champions League Weekend. 8.25 Kommissarie Gadget. 06.30 Suomi soi. 21.00 C.S.I. Saksassa asuvan isän (Antti Reini) käynti ei vastaa odotuksia ja muitakin pettymyksiä tulee vastaan. Luonteva sankarihahmo oli miehellä vielä hakusessa paria vuosikymmentä aiemmin. 16.00 Mat. 00.05 Yöklassinen. 17.15 TV5, L’invite Musique. Yön sävel (Night Song, 1948) on melodraama syvempää elämänsisältöä kaipaavasta hienostonaisesta, joka rakastuu sokeaan yökerho-pianistiin. 1.00 MTV Amour. 10.03 Maakuntaradio. Klo 21 jälkeen lauantai-illan kuulumisia. 01.00 Uutiset ja sää. 13.32 Ajankohtaista tänään. 14.25 Vetenskapsmagasinet. Missä mennään ûkisa vie kotimaan kaupunkeihin 20.00. 55 (98 min) Nelonen klo 23.45 Kävelyllä zombin kanssa Yö voodoo-saarella (I Walked With a Zombie, 1943) väristelee hienot jatkot Val Lewtonin tuottamien jännäriklassikoiden sarjalle. Tom Hanks (oik.) sai Oscarin parhaasta miespääosasta, Bruce Springsteen kappaleesta Streets of Philadelphia. 23.00 Seksin salat: Orgasmi. 12.03 X3M-Listan. Hän pohdiskelee touhun järkevyyttä, mutta minkä hän mahtaa, kun veri vetää vaarojen pariin. 3.20 Nationalsången. Se paljastaa, että hylkeet saattavat olla aika rähjiä – ainakin kiima-aikana omassa joukossaan. BBC:n puumerkki on jälleen kerran laadun tae. 12.03 Pietarinkadun Oilers Go-Go. 09.33 Lauantailaturi. 18.00 Ehtookellot: Ilomantsin kirkon kellot. 21.05 Tema: Det skarpa sinnet: De blindas rike. 15.00 Packat & klart. 08.45 Perhe Kärkinen. Jäykänrehvakas maailmanmies hurmaa naiset ja tyrmistyttää konnat tempaisemalla pyssyn vaikka takinkauluksestaan. 9.30 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA. 22.00 Aktuellt. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 10.45 Fråga doktorn. 17.30 Faut Pas Rever. 19.55 Urheiluradio/Vakioveikkausrivi. 18.00 X3M-Sport 21.30 X3M-Toast. 21.50 Merisää. 12.50 Le dessous des Cartes. 18.55 Helgmålsringning. 08.25 Menovinkit. 555 (116 min) MTV3 klo 22.30 Kosto elää ja voi pahasti Harhaluoti (Ricochet, 1995) on otsasuonet pullollaan ähkivä muunnelma Cape Fear -elokuvan kostokuvioista. 9.00 JT Radio Canada. 15.42 Ajankohtaista tänään. 07.03 Maakuntaradio. 00.05 Yöradio. 12.00 På teckenspråk: Teckenlådan. 12.55 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 02.25 Taka-ajatuksia yöversio. 10.25 Ed Sullivan Show. 17.15 Danscafét. 14.15 CBS 60 Minutes. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 6.55 News. 0.45 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA Suora. 15.30 Toppform. 16.05 Suuri haloo. 20.00 Jalkapallo: UEFA Champions League The Game. Ohjaaja Russell Mulcahy roiskii viiteen ilmansuuntaan. 13.25 Anders och Måns. 16.00 Uutiset ja sää. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 12.34 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. Pienimpiä katsojia sarja tuskin kiinnostaa ja vähän isompiakaan ei kannata jättää katsomaan sitä yksin. 22.00 Sliding Doors. 09.42 Elelläänpä siivosti 10.03 Lauantailaturi. 14.55–17.15 Ishockey: Karjala Cup. Juontajana Niina Koskela. 23.00 Spooks. Uudet fetissit. 13.00 Uudet levyt. Sub Marinessa vieraana yleisön pyynnöstä tuiki tavallinen keski-ikäinen, uskovainen nainen Sirkka Tälli. 10.00 TV5 Infos. Tuotanto: Double Cross. 10.30 Puolen uutiset ja sää. 06.25 Nousutahdit. 05.52 Ylen aamu. 15.15 Lauantaireppari 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. kend. 18.45 Lotto. 16.30 The MTV Ema’s Access All Areas. 08.03 Maakuntaradio. 21.30 Watts – makasiini. 0.55 Skeppsholmen. 07.00 Barnmusik. 15.15 Sunnuntain menovinkit. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 15.40 Robot Wars. Osa 3/6. www.radionova.fi. 14.00 X3MNyheter. 0.50 Rapport. Bushido. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 08.00 Uutiset ja sää. 23.00 Nyheterna och vädret. 01.30 SexTV (K). 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Fritt fram 16.00 Aktuellt med väderrapport. 13.08 Sää. 23.00 Uutiset. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 00.05 Nattklassiskt. 22.00 Uutiset ja sää. 11.30 Puolen uutiset ja sää. 05.00 Uutiset ja sää. Avara luonto -sarjan dokumentti Hylkeet, meren valloittajat antaa vähän toisenmoisen kuvan. 23.50 Seksilinjalla. 13.32 Ajankohtaista 13.50 Kimurantti 14.03 Oulu Radion lauantai. 14.00 Aktuellt. 18.30 Hartaita säveliä. 18.50 Merisää. 14.30 Din släktsaga. 10.45 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA. 18.07 Tema Latinamerika. 10.03 Lasten sävel on vapaa / (09) – 144 800. 17.00 TV5 le Journal. 15.00 YLEX Tänään. Aikuisille satua tarjoaa äidin ja Joren (Tommi Korpela) orastava suhde. 13.08 Sää. Vasikantanssi saattaa herättää kysymyksiä, joihin aikuisen olisi hyvä olla vastaamassa. Viihdettä lauantai-iltaan. 13.55 Hemligstämplat. Santtu on innoissaan päästessään maalle, Saara ei haluaisi jättää kavereita. Eräät hylkeet pystyvät sukeltamaan 500 metrin syvyyteen ja olemaan tunnin veden alla – siihen tarvittavat ominaisuudet selitetään animaation avulla niin, että asia tulee varmasti ymmärretyksi. 19.03 Suomi tänään/Jääkiekkoilun Karjalaturnaus: Tsekki – Suomi. 18.50 Melodiradion. Brittiläinen dokumenttisarja seksin kauneudesta ja käyttökelpoisuudesta. Finland 2003. Keskipäivän peili ja sää. Oscarkin tipahti miehen takanreunukselle kuin luontaisoikeutena. 10.45 Combo. 14.00 Journal RTBF. 11.03 Maakuntaradio. Tunnista tähti ûkisassa kohtaat Hollywoodin kuumimmat nimet 17.00. 19.20 Tema: Latinamerika. 06.15 Aamuhartaus. 18.50 Iltahartaus. 19.55 Vädret. 03.00 Yöradio. Mies kiipeilikin Pöytävuoren laitamia yksikseen, kunnes sai opetuslapsekseen valkoisen Andy de Klerkin. 19.00 Nyheter från FNB. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Raimon ihana aamu jatkuu... Nykyään tosin voidaan keskustella, kuinka riemukas Who Killed the Black Waiter -kappale oikeasti on. 1.10 Journal TSR. Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Lauantailaturi. 11.55 Urheiluradio/Walesin MM-ralli/ Vakioveikkausvihjeet. 12.00 Uutiset ja sää. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 09.04 Sää. 14.30 Salibrandy. 12.15 Lauantaiseura. Seksiä ja sentimentoa. Työtön. 1.40–3.35 Berättelsen om Claudia. 16.00 X3M-Nyheter. Myös dokumentin kuvaus on erinomaista ja vaihtelevaa. 15.30 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA. Veljekset Jacob ja Adam Worton hoitelevat pääroolin sujuvasti kahteen pekkaan. 15.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 22.15 Tema: Det skarpa sinnet: Fönster mot själen. 15.00 TV5, le Journal. 16.05 Todellisia tarinoita. 21.05 TV5 Drop (coupe du Monde de Rugby)résumé du Match du Jour. Kuplahylje on onnistunut kutistamaan jälkeläisensä imetysajan vaarallisella jäälautalla kolmeen päivään. 8.50 Ät inte grannen. 10.47 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 18.05 Siitä mistä voi puhua. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 02.00 Uutiset. 08.10 Kuukauden kokki. 17.00 Uutiset. Niin kauan kuin elämä on. Uusi ympäristö tarjoaa kuitenkin myös uusia ilonaiheita. Hanks esittää menestyksekästä uraa puskevaa, homoseksuaalia lakimiestä, joka saa potkut aidsiin sairastuttuaan. 15.30 Uutisotsikot ja sää. 12.10 Äntligen hemma. 06.00 Uutiset ja sää. 16.55 Urheiluradio/Walesin MM-ralli/ Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. 18.00 Tipslördag. Kaupungilla hummailevan vaippavesselin seikkailut ovat kuulemma siistejä ja hillittömän kivoja. Robert De Niro, Jean Reno, Natasha McElhone ja Stellan Skarsgård tekevät roolinsa innottomalla rutiinilla. 17.45 Urheiluradio/Walesin MM-ralli/75-rivi/ Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. Maisema on kyllä kaunis. Yksi kehityslinja on johtanut lohiaterioita rakastavasta maapedosta vesielämään sopeutuneeseen nisäkkääseen, jolle meri on turvallisempi ympäristö kuin maa. 14.03 Tänään iltapäivällä. 12.55 Maakuntaradio. 16.10 A-xplock. 7.00 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA Suora. 16.30 Snacka om nyheter. 12.20 Naurun aika-Pitsaradio 12.30 Lauantaitahdit 12.55 Oulu Radion lauantai. Leffan kaahailujaksoissa on toisaalta viehättävä käsityön leima. www.radionova.fi 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 08.45 Perhe Kärkinen 09.04 Sää. 12.15–13.00 På teckenspråk: Perspektiv. 01.02 Yöradio. 00.00 Uutiset ja sää. 7.00 TV5, le Journal. Villit hotellijatkot, ja kylpylässä selviää alaston totuus. Mukana leffassa on myös Antonio Banderas. Yllättävä tieto monelle lienee se, että hylkeillä ja karhuilla on yhteinen esi-isä. Pahat pojat joutuvat rehtorin puhutteluun, mutta realistisesti Saara toteaa, etteivät he sitä puhuttelua enää syksyllä muista. 17.50 Studio: Tipslördag. 15.05 MTV Up North. Hyvä, ettei housuistaan. 13.42 Ajankohtaista tänään. 17.35 Vildmark – upptäckaren. 16.55 Löpsedeln. Siitä koko tekijäporukka innostuu melkoisen sadistiseen rytinään. 14.10 Lauantaitapatumassa. 3.10–4.10 Musikbyrån. Philadelphia on draamaelokuva nuoresta lupaavasta lakimiehestä, joka saa potkut sairastuttuaan aidsiin. 18.03 Himotuimmat. 17.45 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA. Konnana kärsii Joe Mantegna. 08.03 Helmenkalastajat. 23.00 The Lick. 02.02 Yöradio. Kohta ovat lekan alla niin juristin oma mielenterveys kuin perheidyllikin. 15.55 Urheiluradio/Walesin MM-ralli/ Jääkiekkoilun Karjala-turnaus. 21.00 Kanalasta kajahtaa, puh. 18.05 Studio pop. 07.50 Aamuhartaus. 18.00 Ema Winner Package. 16.30 Xena. Onko myötätunto jo täyttänyt maan. Luvassa kiihkeä lavashow ja backstage-piiskaa by Jasmin Mäntylä. Kutsumukselleen uskollisesti hän haastaa työnantajansa oikeuteen. 07.50 Merisää. 13.00 Nyheter från FNB. 11.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 19.10 Lauantain taitelijailta: Unohtumaton Georg Ots (19201975). Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.03 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 2.30 Drömstart. 11.42 Lauantaireppari 12.15 Oulu Radion lauantai. Näin siistiä kuolinkärsimystä ei tosielämässä kohtaa. 10.15 Archimede. 18.55 Suomi tänään/Urheiluradio/Jääkiekkoilun Karjala-turnaus/Walesin MM-ralli. 11.00 Centrums bästa. Ne hätistelevät muita lajeja tieltään ravinnosta kilpailtaessa. 19.20 Keno. 08.33 Lauantailaturi. 19.30 Nyheterna. 12.55 Lördax. 17.30 Päivän peili ja sää. 15.03 Maakuntaradio. 23.03 Kovan päivän ilta. 12.15–12.45 Rea. 05.35 Tänään 50 vuotta. 5.30 Campus. 555 (78 min) MTV3 klo 13.40 Rehvakas Rinne Kuusikymmentäluvun taitteessa Joel Rinne otti suvereenisti haltuun Komisario Palmun hahmon. 23.00 Tema: Det skarpa sinnet: Trumslagarpojkarna. 1.40 JTA. 08.00 Aktuellt. 22.30 Mr. 9.00 Ralli: MM-kilpailu IsoBritannia. Ruotsin tv 2 9.45 Segling: Ocean Race Archipelago Raid. 19.00 TV5, le Journal. 22.30 Making the Video Blue ”guilty”. Sekä Washington että John Lithgow näyttelevät niin yli, että kattopelti paukkuu. 14.10 Viikon kirja 14.20 Lauantaireppari 14.42 Päivän henkilö 15.03 Oulu Radion lauantai. 18.00 Uutiset. 19.00 Dance Floor Chart. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. Viikonlopun sää puolelta. Vain vähän ennen, kun tuomionsa suorittanut mies on pääsemässä vapauteen, sotkee roisi turkkilainen vankitoveri hänen pakosuunnitelmaansa. 21.55 Tähtihetki. 14.55 Urheiluradio/Walesin MM-ralli. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 7.30 Ici Blabla. 55 (102 min) TV1 klo 13.05 Vaipparalli New Yorkissa Ainakin meidän perheessä kuuluu lastenhuoneen suunnalta riemunkiljahdus, kun Vauva vapaalla (Baby’s Day Out, 1997) uusitaan. 13.10 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai. 10.00 Uutiset. 17.00 European Top 20. 23.15 Sliding Doors. 08.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. 16.03 X3M-Retro. 21.00 Uutiset. 06.03 Väderöversikt med sjörapport. 10.42 Ajankohtaista tänään. 5.30 Tennis: WTA Championships Los Angeles USA Suora. 16.00 Uutiset ja sää. 13.05 Lördax. 09.05 Lauantailaturi. 10.33 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai
Toisaalta Nivalan kiista saisi tulla ratkaisuun ennen Kalajokea, Rautakoski toivoo. Kiinteisiin tolppiin saadaan ensimmäinen uuden aikakauden kamera lähiviikkoina valtatie 12:lle välille Tuulos–Nastola. Tämän vuoden lopussa on kameroita ripoteltu 600:lle tiekilometrille. – Työssäolo ja työttömyys on suurin selittäjä terveyspalvelujen epäsuhtaiselle käytölle. Keskimäen mukaan myös erikoismaksuluokkajärjestelyt vaikeuttavat tasa-arvoista sairaanhoitoa julkisissa sairaaloissa. Ylikomisario Timo Ajaste sisäministeriöstä arvioi perjantaina Lahdessa, että automaattisessa nopeusvalvonnassa saavutetaan tavoitetaso 800 kilometriä etuajassa eli ensi vuoden aikana. Suomalaiset ovat kaikesta tästä huolimatta kilttiä ja kuuliaista kansaa, arvelevat Leppo ja Häkkinen. Kylkeensä tällin saanut avolava-auto pyörähti täyskäännöksen ja kellahti kyljelleen keula tulosuuntaan kohti. Osaksi tätä selitetään Suomen hyvällä työterveyshuollolla. – Täysvarjoon Kuu alkaa siirtyä kello 1.32, ja koko Kuu on täysvarjossa kello 3.06–3.31. Nopeusvalvonta siirtyy digiaikaan Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Peltikolari haittasi liikennettä noin puolitoista tuntia Kokkolassa perjantaina Eteläväylän liittymässä Valtatie kahdeksalla. LAUANTAINA 8. 210 tkm 10.900 e VOLKSWAGEN Golf 1.8 CL Variant -94 sininen, aj. Sen myötä kuvat kaahareista siirtyisivät hyvinkin nopeasti poliisilaitokseen tai poliisiautoon. Erikoissairaanhoidossa epäsuhta ryhmien välillä on paljon isompi, Häkkinen sekä ylijohtaja Kimmo Leppo sosiaalija terveysministeriöstä huomauttavat. Hän on kummissaan myös siitä kiireestä, jolla verkon lunastusta on viety eteenpäin. Päätös tuli ylivieskalaisille päättäjille melkoisena yllätyksenä. 06-8278 400 FORD Escort STW Diesel -94 valkoinen 7.900 e OPEL Vectra 1.6 GL 4 ov. – Systeemi kyllä enemmän epätasa-arvoistaa kuin yhdenmukaistaa. Kelajärjestelmä lisää loogisestikin varakkaamman väestönosan terveyspalveluiden käyttöä, Häkkinen sanoo. – On arvioitu, että perusterveydenhuollon saatavuudessa on noin 4 prosentin ero parempija huonompituloisten kesken. Terveydenhuoltoon ollaan tyytyväisiä Kiltit suomalaiset eivät narise, vaikka terveyspalvelut jakaantuvat maassamme epätasa-arvoisesti Essi Kähkönen HELSINKI (STT) Tuore OECD-maiden tutkimus terveyspalveluiden saatavuudesta ei asiantuntijan mukaan anna kunnon kuvaa siitä, mitä sairaaloissa oikeastaan tapahtuu. Poliisi etsii parhaillaan kokemuksia langattomasta tiedon siirrosta. – Nivalan linjojen korvauskiista olisi pitänyt saattaa ensin loppuun asti, mikä olisi antanut pohjan Kalajoen verkonkin lunastukselle. Muissa unionimaissa tätä mieltä oli 43 prosenttia väestöstä. 260 tkm 15.300 e PEUGEOT 306 1.6 5D -97 vihreä, aj. Poliisin mukaan onnettomuudella oli niin monia silminnäkijöitä, ettei tulkinnassa liikennevalojen väristä ollut erehtymisen mahdollisuutta. Lahden seudun ensimmäisellä automaattisesti valvotulla osuudella Lahti– Vääksy on onnettomuuksien määrä vähentynyt noin kolmannekseen. Keskimäen mukaan erikoissairaanhoidon epätasa-arvo on hälyttävää etenkin hoitoketjun alkupäässä, jossa köyhemmät näyttävät kuolevan sydäntauteihin varakkaampia helpommin. Niemi-Korpi 0400-586 402 A. – Yhtä laajaa eriarvoisuus on vain Yhdysvalloissa ja Portugalissa, kolmevuotinen tutkimus paljastaa. Ero ei suuri Terveyspalvelujen käytön eriarvoisuus Suomessa on yhä kasvanut muihin maihin verrattuna. Viidessätoista EU-maassa tehty selvitys osoittaa, että suomalaisista 73 prosenttia katsoo maamme terveydenhuollon toimivan hyvin ja että siihen tarvitaan vain pieniä muutoksia. Kiltit suomalaiset Suomalaisten keskinäistä heittoa terveydenhuollossa lisää Häkkisen mukaan myös kansainvälisittäin ainutlaatuinen Kela-korvausjärjestelmämme. Varakkaammat voivat valita, mennäkö julkiselle vai yksityiselle. Kolari tukki Vehon risteystä Ihmiset ja ketut selvisivät rysäyksestä vammoitta Moni ohikulkija ihmetteli, mitä risteyksessä oli tapahtunut. Autojen sijainnin perusteella sitä oli vaikea päätellä. 98 tkm 15.200 e FIAT Marea 1.6SX 4D -98 punainen, aj. Tutkimuspäällikkö uskoo, että köyhemmän ikämiehen mennessä valittamaan rintakipuaan terveyskeskuslääkärille lähete sairaalatutkimuksiin ei napsahdakaan yhtä herkästi kuin rikkaammalle. -01 sininen, aj. Kuu kulkee tuolloin maapallon heittämän varjon läpi. Etelän suunnasta saapuneen avolava-auton kuljettaja ei huomannut liikennevalojen vaihtumista ja ajoi päin punaista. Asiantuntijoiden mukaan varakkaamman väestönosan runsaampi lääkäripalveluiden käyttö ei tarkoita sitä, että rikkaammat olisivat köyhempiä sairaampia – päinvastoin. Lääkärissäkäyntierot nousivat Suomessa OECD-maiden kärkipäähän jo 1980-luvulla, eivätkä lukemat ole siitä laskeneet. Yksi asia on kuitenkin varma. Sydänleikkaukseen siten pääsee kaikista sepelvaltimotautipotilaista suhteessa enemmän toimihenkilöitä kuin työväestöä, hän havainnollistaa. Jos suomalaisesta perusterveydenhuollosta voitaisiin siirtää neljän prosentin ”saatavuuspaketti” rikkailta köyhille, sairaanhoidossa – ja etenkin kirurgiassa – paketti olisi paljon suurempi. Puh. Kotimaisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan automaattinen nopeusvalvonta vähentää henkilövahinkoja liki 20 prosenttia. Nykyään ne saa Vattenfall. Indolantie 7, Kokkola. Toisena osapuolena oli henkilöauto, joka saapui vihreillä kasitielle pakusta katsoen vasemmalta. Korkein oikeus palautti asian takaisin maaoikeuteen, jossa käsittely on edelleen kesken. Aurinko Maa Kuu Täysvarjo Puolivarjo Kuun kiertorata. kello 3.06-3.31. Se on eräänlainen jäänne 1950luvulta, eikä enää oikein istu nykyiseen julkisen ja yksityisen terveydenhuollon systeemiin, Keskimäki huomauttaa. Korvaussumma on määrätty 1,36 miljoonaksi euroksi. Kyydissä oli viisi tarhakettua häkeissä, mutta nekin selvisivät rysäyksestä säikähdyksellä. Hinausapua odotettaessa varoitusmerkkinä käytettiin vilkut päällä pysäköityä poliisimaijaa. Vaikka työntekijämiesten ryhmässä sepelvaltimotautia on toimihenkilömiehiin verrattuna kaksi kertaa enemmän, varjoainekuvauksiin toimihenkilöitä tulee yhtä paljon kuin työväestöä. Siinä ei ole myöskään noudatettu lunastuslain henkeä. Wikman 040-566 6788 T. Tähän tulokseen on tullut Stakesin tutkimuspäällikkö Ilmo Keskimäki, joka on tutkinut erikoissairaanhoidon saatavuutta tuloluokittain. Suomessa suurituloiset käyttävät kansainvälisestikin verrattuna huomattavasti enemmän terveyspalveluja kuin pienituloisemmat. – Uskollisesti ajatellaan, että terveyspalvelumme toimivat hyvin, kun muissa maissa kritiikki kuuluu kulttuuriin. Niillä, joilla on varaa maksaa muutamia satoja euroja enemmän vaikkapa kaihileikkauksesta, pääsevät jonon ohi operoitavaksi. Lunastustoimituksessa arvoksi saatiin vajaat kaksi miljoonaa euroa. Ne, jotka eivät kykene tätä summaa irrottamaan, odottavat jonoissa jopa vuosikausia. Sitä ei voi mitenkään hyväksy, koska summa on vastoin oikeustajuamme. 230 tkm 8.850 e VAIHTOAUTOT MECARISTA Autoissa 2 x renkaat, lämmitin, soitin Myös paljon muita huippuyksilöitä! LAHTI (STT) Poliisi on siirtymässä nopeusvalvonnassa vähitellen digitaaliaikaan. MARRASKUUTA 2003 Rantakatu 8 ja Citymarket Kokkola, Asemakatu 3 ja ISO Kärkkäinen Ylivieska Prismacenter Pietarsaari, Paletti Kyyjärvi Luja LEIJONA TERÄSRANNEKELLO päivyrillä 34 e M. Toisin on työttömien ja niiden laita, jotka ovat matalapalkka-aloilla. Heikki Gummerus YLIVIESKA (KP) Kalajoen siirtolinja on siirretty Vieska Energialta Vattenfallin hallintaan. ”Sairaalahoidon epätasa-arvo hälyttävän laajaa” Itävalta Belgia Tanska Suomi Ranska Saksa Kreikka Italia Hollanti Espanja Ruotsi Britannia EU-15 yhteensä 100 80 60 40 20 % 10 30 50 70 90 Tyytyväiset Tyytymättömät Tyytyväisyys terveydenhuoltoon eräissä EU-maissa Prosenttia vastaajista STT, lähde: Stakes/OECD HELSINKI (STT) Sunnuntaina aamuyöllä näkyy Suomessa täydellinen kuunpimennys, kun täysikuu kulkee Maan varjon kautta. Pimennys on ohi kello 6.22, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa. – Kalajoen verkon lunastus on ollut vireillä jo vuodesta 1998 lähtien. – Kuvien käyttömahdollisuudet lisääntyvät ensi vuonna, kun saamme täälläkin käyttöön viranomaisverkko Virven. Henkilöautokin kolhiintui, mutta säilyi ajokelpoisena. – Sosiaalija terveysministeriössä on pohdittu sitäkin, että sairaaloiden erikoismaksuluokkajärjestelmä purettaisiin. Lunastustoimituksen ratkaisun mukaan Vieska Energian runsaan 18 miljoonan euron vaatimus alittuu varsin roimasti. Komisario Heikki Ihalainen Lahden kihlakunnasta toivoo saavansa ensimmäisen digikuvan tien päältä joulukuussa. Suomessa on hyvä työterveyshuoltojärjestelmä, joten palveluita käytetään runsaasti. Siinä on koko prosessin villakoiran ydin, sillä nyt on kaksi korvauskiistaa kesken, Rautakoski huomauttaa. Toisaalta lääkärikäyntien tasaaminen sosioekonomisten ryhmien välillä ei vaatisi kovin suurta ”remonttia” kansalaisten kesken. Seuraavina ovat vuorossa Tuuloksen ja Kangasalan väli, Pori–Kokemäki-osuus sekä järjestelmän laajennus Oulun seudulla. Niissä työterveyshuoltoa ei välttämättä ole kunnolla saatavissa, tutkimusprofessori Unto Häkkinen Stakesista sanoo. Missään muualla ei tutkimusprofessorin mukaan liene vastaavaa systeemiä, jossa julkisen terveydenhuoltojärjestelmän ohella valtio tukee yksityislääkärikäyntejä. 32 tkm 19.900 e TOOTA Avensis 2.0 TD Terra-98 vihreä, aj. Silti sydänleikkauksia tai pallolaajennuksia tehdään määrällisesti yhtä paljon molemmille ryhmille, Keskimäki sanoo. Teemme korvaussummasta valituksen, Vieska Energian hallituksen puheenjohtaja Juha Rautakoski lupaa. – Esimerkiksi sepelvaltimotautikuolleisuus duunarimiehillä on peräti kaksinkertainen verrattuna ylempiin toimihenkilömiehiin. Kaatunut avopaku tukki kahdesta ajokaistasta keskimmäistä iltapäivällä noin puoli kahdesta jonkin verran yli kolmeen, mikä aiheutti pitkiä jonoja etenkin Laajalahdentien suuntaan. Hoikkala 0400-850 968 www.mecar.fi Peugeotilla bonusta. Maaoikeus muutti korvaussumman lähes yhdeksäksi miljoonaksi euroksi. 140 tkm 8.900 e RENAULT Megane 1.6 Break-00 valkoinen, aj. Nivalan verkon hinnassa huomioitiin jälleenhankintaarvo ja ikäseikat. Poliisiauton mukana kulkee jo yksi digikamera Helsingissä ja toinen Itä-Suomen läänissä. Vieska Energian heinäkuusta alkaen Kalajoen verkosta saamat siirtokorvaukset menivät liiketoimintakaupan myötä Herrforsille. Tyytyväisyydestä huolimatta terveyspalvelut jakaantuvat meillä eriarvoisesti kansalaisten välillä, paljastaa puolestaan OECD-maiden terveyspalvelujen saatavuutta ja käyttöä koskeva tutkimus. Kuva: Jukka Lehojärvi ”Summa on vastoin oikeustajuamme” Kalajoen verkko lunastukseen alehinnalla Essi Kähkönen HELSINKI (STT) Suomalaiset ovat EU-maiden kansalaisista kaikkein tyytyväisimpiä terveydenhuoltoonsa, käy ilmi perjantaina julkaistusta tuoreesta eurobarometristä. Tosin on viitteitä siitä, että kun terveyspalveluista keskustellaan kiivaampaan sävyyn, myös kansalaisten käsitykset muuttuvat kriittisemmiksi. Nyt näyttää siltä, ettei ratkaisua haetaan pitemmän kaavan kautta, sillä valitusten käsittely vie aikaa. Onnettomuus sattui vilkkaassa, niin sanotussa Vehon risteyksessä vajaa kilometri kaupungin keskustasta Vaasaan päin. Työttömillä tai pienituloisilla ei ole korvauksesta huolimatta varaa siirtyä yksityislääkärin hoitoon. Kuu pimenee yöllä Puolivarjo 6.22 Kuunpimennys STT, lähde: Ursa Täysvarjo 5.05 1.32 0.15 3.19 Kuun rata Täydellinen kuunpimennys näkyy koko Suomessa sunnuntaina 9.11. – Rikkaampi käyttää työterveyshuoltoa tai yksityislääkäriä, joka antaa potilaalleen lähetteen esimerkiksi varjoainekuvaukseen paljon useammin. Hän arvioi, että Kalajoen verkon korvaussummaan on päädytty samassa hengessä, jolla ratkaistiin Nivalan siirtolinjankin korvaus. Näin kävi takavuosina Tanskassa ja niin käynee tulevina vuosina myös Suomessa, Leppo arvelee. 79 tkm 11.900 e SEAT Toledo 1.9D -99 hopea, aj. Pimennys alkaa Kuun siirtymisellä puolivarjoon kello 0.15, mutta tätä alkuvaihetta on vaikea havaita. – Määritelty korvaussumma merkitsee sitä, että verkko aiotaan lunastaa alehinnalla