. Sairastumisen syy on arvoitus. Päivittäisen paaston päättyessä nautitaan runsaat yhteiset ateriat ja keskitytään seurusteluun perheen ja ystävien kesken. Ainakaan sitä ei oltu käytetty rehuna tilalla. . . . . – Harmittaa ja tuntuu hämmentävältä. . . Zenelin perheen tytär Gyltene tuo aterian jälkeen pöytään teetarjottimen. . . . . . . Sivu 2 Ramadan on paastoa ja juhlaa Ramadanin vietto yhdistää perheitä ja ystäviä. . . On kuitenkin varmaa, ettei karja ollut MTK:n Keski-Pohjanmaan liiton alueella. . . . Hiekkasärkistä on tarkoitus kehittää merenrantamatkailun osaamiskeskittymä. .2 Maakunta . Liisa Peltoselle Mooseksen perintö on uran ensimmäinen tvrooli. . . . Kotimaista ruokaa he pitävät kuitenkin yhä turvallisena. . . . . . . . Kuva: Sampo Rautamaa Kuusniemi tuo kesän sohvakansan talveen Leena Nygård (KP) Samalla kun suomalaiset touhuavat joulunaluspuuhiaan, yli miljardi ihmistä eri puolilla maailmaa rauhoittuu ramadanin viettoon. Positiiviseksi todetun ruho ja kaikki sen osat on tuhottu. . Sivut 3-4 BSE-tapaus ei hätkäyttänyt Lihatiskeillä tieto otettiin vastaan viileästi Kokkolalaiset Maarit ja Hannu Vihola suhtautuvat jatkossa empien lihatiskin tarjontaan. Hämeenlinnalaiset voivat ihailla vaaleaa nuorta naista seuraavaksi Täällä pohjan tähden alla -näytelmän Elinana. . Oulun läänissä varmistunutta BSE-tapausta he pitävät huolestuttavana. . . . . . . . . . . On toivottavaa, että laadusta pidetään jatkossakin huolta, ja ulkomailta tarvitsisi tuoda mahdollisimman vähän. . Kokkolalaisten Johanna Jukkolan ja Tapio Santosen mielestä tapauksen varmistuminen todistaa, että valvonta toimii. . . . . . . . .10 Kulttuuri . JOULUKUUTA 2001 A Tänään . He myöntävät välttävänsä jatkossa nautaa ja seuraavansa jonkin aikaa ruokavaliotaan. Kuva: Jukka Lehojärvi Treffi Ulkomaat -4 -4 -1 4-8 m/s TVja Radioliite Treffi . . . . . Kunnan osuus tulee olemaan 48,6 (8,7 miljoonaa euroa) miljoonaa markkaa, Kalajoen kunnanjohtaja Jukka Puoskari kertoi. Ohikulkevien ihmettelyjä ruoan turvallisuudesta on kuitenkin kantautunut. Kälviäläisen Hanne Marttilan uutinen yllättää. Vaitonaisuutta viranomaiset perustelevat, että talon väelle annetaan mahdollisuus toipua järkytyksestä ilman julkisuutta. .8 Ulkomaat . . . . . . – Suomi on syrjäinen maa. . Kuusiosaisen Mooseksen perinnön neuvokas nainen on Liisa Peltonen, joka tarkkailee kuvitteellisen paikkakunnan tragikoomisia tapahtumia taksisuhariksi heittäytyneen opettajattaren roolissa. .12-14 Asuminen . . Liite Leipäpuu teatterissa. . . . Marketin lihaosaston myyjä Terttu Mild kärrää naudan paistijauhelihaa esille. . . Samalla heitä vastaan taistelevat joukot valtasivat Kandaharin, joka on ollut Talebanin viimeinen tärkeä tukikohta. . Tänä talvena komeassa kesäasussa näyttäytyvällä Kuusniemellä hämmästellään puolestaan P.A. Zenelien mielestä ramadania voi aivan hyvin viettää Suomenkin oloissa, mutta luonnollisesti juhlan puitteet ovat toiset kotimaassa. . . . . . . . . .9 Mielipide . . Ramadan kestää 27 päivää ja huipentuu suureen juhlaan, joka tänä vuonna on 15.12. . . Henkilökohtaisesti hän ei ole huolestunut, eikä aio muuttaa ruokatottumuksiaan. . . .6-7 Talous . . Tämä ei säväytä mitenkään, hän kuittaa. . . . . Afganistanin väliaikaishallinnon johtoon tuleva Hamid Karzai sanoi perjantaina, että talebanien antautuminen Kandaharissa merkitsee Taleban-hallinnon loppua. Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan Kandaharin lähistöllä on kuitenkin käyty yhä taisteluja Talebanin antautumisesta huolimatta. . . . Yhdysvaltain lentokoneet ovat jatkaneet kuitenkin Itä-Afganistanissa sijaitseva Tora Boran alueen pommittamista, koska terrorismista syytetyn Osama bin Ladenin epäillään oleskelevan edelleen alueella. . . . .18-19 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 20 Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Marepolisstrategiassa panostetaan ensiksi matkailun osaamiseen ja laatuun, millä luodaan hyvät edellytykset seinien rakentamiselle. Tilan muu 42päinen karja teurastettiin perjantaina. . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Talebanit antautuivat s Afganistanin Taleban-liikkeen sotilaat antautuivat perjantaina Kandaharissa johtajansa mullah Mohammad Omarin käskystä. . . . – Kymmenelle vuodelle suunniteltujen investointien summa nousee 743 (124 963 miljoonaan euroon) miljoonaan markkaan, mistä yksityisen rahoituksen osuus on 622 (104 612 miljoonaa euroa) miljoonaa markkaa. . . Sivu 4 Yöpyjämäärä kolminkertaiseksi Anne Saarikettu Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Oulun läänissä perjantaina varmistunut ensimmäinen BSE-tapaus ei ole saanut kuluttajia toistaiseksi tolaltaan. . . . . Samalla se on ilon ja yhdessäolon juhla. Islamilaista kuukalenteria noudattavan ramadanin ajankohta vaihtelee jonkin vuosittain. . . Myöskään tilan sijaintia ei tarkennettu lääniä pienemmälle alueelle. . . . . . . – Huolestuttavaahan tämä on. . . Joukosta karsiutuvat täten ainakin Kalajoki, Rautio, Alavieska, Ylivieska, Reisjärvi, Sievi ja Nivala. . . . . – Ramadanin vietto on meille erittäin tärkeää. . . . .3-5 Kotimaa . Yritämme myös ajatella vain hyvää toisista ihmisistä, kohdella heitä hyvin ja muistaa apua tarvitsevia, perheen isä Nazmi Zeneli sanoo. . – Jupakoita on ollut aina. Turpeisen saamaa miljoonaperintöä. Kuvassa myös Ridvan Zeneli (vas.) sylissään veljenpoika Alberon, Gentiana, Alberina ja Nazmi Zeneli. . Sivu 12 Lauantai IRTONUMERO 7 MK 1,18 € Nro 335 LAUANTAINA 8. . .11 Urheilu . . Olen luottanut, että suomalainen karja on puhdasta, hän sanoo ja epäilee miettivänsä kotimaisenkin lihan ostoa jatkossa tarkemmin. Tiedossa ei ole, missä lypsykarja lopetettiin. .17 Tv, Radio . Ramadan on islamilaisen maailman suurin hengellinen juhla, jonka aikana noudatetaan päivisin ankaraa paastoa ja rauhoitutaan rukoilemaan ja mietiskelemään. . . Hänen mukaansa asiakkaat eivät ole kyselleet asiasta erityisemmin. . BSEnauta oli syntynyt Suomessa -95 eli vuonna, jolloin lihaluujauho kiellettiin. Marketin lihatiskillä uutiseen suhtaudutaan rauhallisesti lisätietoja odottaen. Silti sen tuntee noin miljoona suomalaista televisionkatsojaa. . . Tänä aikana saamme uusia voimia, ja tämä aika lähentää perhettä, sukua ja ystäviä toisiinsa. . . Bin Ladenista itsestään ei ole saatu havaintoja, mutta Bin Ladenin perheenjäseniä on saatu kiinni. . . . . . . . Suomeen 1993 Kosovosta tullut, Pietarsaaressa asuva Zenelin perhe kuuluu ramadanin viettäjiin. . Tämä täysin kirjailija Heikki Luoman mielikuvituksesta kummunnut kunta on nimittäin toiminut jo kahden suositun tvsarjan näyttämönä. He luottavat pohjoismaiseen ruokaan, eikä lihan ostaminen pelota. Sekä tv-sarjat Vain muutaman huijarin tähden että Peräkamaripojat keräsivät aikanaan miljoonayleisöjä. Tavoitteena on lähes kolminkertaistaa yöpyjämäärä, eli nostaa se 560 000 vuorokauteen vuoteen 2010 mennessä. Kuva: Tomi Hirvinen Maailman suurin hengellinen juhla. .1-16 s Kuusniemi on kunta, jota ei oikeasti olemassa. . . Kunhan uusia tapauksia ei löytyisi, kokkolalaiset Maarit ja Hannu Vihola toivovat
(06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Teemana perinteinen suomalainen joulumusiikki Piae cantiones ajoilta nykyaikaan. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . 040-7300605 Mika. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Leena Nygård PIETARSAARI (KP) On viimainen pakkasilta Pietarsaaressa. Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen mk € mk € 3:s sivu (moduloitu) 12,50 2,10 14,50 2,44 tekstissä 11,50 1,93 13,30 2,24 tekstin jälkeen 11,50 1,93 13,30 2,24 takasivu 12,50 2,10 14,50 2,44 välikannet 12,50 2,10 14,50 2,44 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. 10.12. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 24. Nyt on tärkeämpää muistaa lähimmäisiä ja hengellistä ilosanomaa kuin murehtia maallisista. klo 13 Himangan palvelukeskus. ark. Ma ja pe klo 10-15, ti ja to klo 1218 ja ke klo 12-17. Pasi Palmu, Minna Erkkilä, Papillon-kuoro. Marinkainen 8, Koskenk. Päivärinnan lapsikuoron ja Ylivieskan nuorisokuoron joulukonsertti su 9.12. Ridvan Zeneli, joka keskittyy jalkapalloon ja joka tänä vuonna palkittiin Jaron parhaana pelaajana, sanoo ettei häneltä onneksi nyt vaadita yhtä paljon kuin pelikauden aikana. Kaarlessa to 13.12. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Keski-Pohjanmaan konservatorion jouluorkesteri II:n ja Keski-Pohjanmaan kamarijousten konsertti ma 10.12. klo 12-15. ke 12.12. Paasto alkaa aamunkoitteessa päivän valjetessa ja kestää pimeyden tuloon asti. FST nauhoittaa konsertin. Pikkupaketti mukaan. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Kokkolan vihreät: Budjettipalaveri tänään 8.12. 18 b, ma 10.12. ke 12.12. 2-4. Kokkolan Sydänyhd: Tahdistinkerho Sydänsopessa ke 12.12. Ateriaa aloittamassa Ridvan, (vas.), Nazma, seisomassa Mandushe, Zahide ja Gyltem Zeneli. klo 15. Vuoden kylän ja keski-pohjalaisen kylän juhla Eskolassa Harhinevan koululla su 9.12. ma-pe 11-17, la 10-14, su 12-16. Renlundin taidemuseon Roosin talossa Leo Korpela, taiteilijan työsaralta maalauksia ja luonnoksia 27.1.2002 saakka . saakka. Ilm. menn. päivänä, he saavat lahjoja. 8: 10-11 Aurinko nousee: Kokkolassa 9.58 (pimeys päättyy 8.45), Helsingissä 9.09, Sodankylässä 11.06 Aurinko laskee: Kokkolassa 14.40 (pimeys alkaa 15.53), Helsingissä 15.15 Sodankylässä 13.06 Nimipäivät huomenna: Nimipäivät huomenna Anna, Anne,Anni, Anu, Annikki,Anneli, Annukka, Annika ja Annette ortodokseilla Anna,Anni,Anja,Anneli ja Anita Nimipäivät tänään: Nimipäivät tänään Kyllikki,Kylli,Magnhild ja Magna ortodokseilla Tapio,Kirilä ja Kiril Tänään Lauantaina 8.12. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Jälkiruoka on riisipuuron tapainen, mutta sokerilla makeutettu. Pikkupaketti. 5. klo 14 kirkossa. Kevään suunnittelua. Tarpeelliset paperit mukaan. klo 10-16 Tullipakkahuoneella. klo 19. klo 17 yläasteen kotitalousluokka (yli 12-v.). Lisäkkeenä on maustamatonta jogurttia ja mausteita. Zenelit aloittavat paastonsa aamukuudelta ja syövät seuraavan aterian vasta viideltä illansuussa. klo 14 ja 19. klo 19 kirkossa. Kaksi ateriaa sallitaan – Naisille tämä on hieman tavallista työteliäämpää aikaa, mutta yhtä kaikki odotettua ja ihanaa, Zahide Zeneli hymyilee. Joht. (06) 827 2234, . Eläkeliiton K-P:n piiri: Pelimanniviikko Lehmirannassa 29.1.-4.2. Joululeivonnaiskurssi ma 10.12. Pienessä kulhossa keskellä pöytää on palasiksi pilkottuja taateleita, joita pureskelemalla ateria tavataan aloittaa. Musiikkikahvila After Eight, la 8.12. Eläkeliitto Kannus: Joulujuhla seurakuntatalolla ti 11.12. Avoimet ovet la 8.12. 15-20, la ja su 12-18. – Paasto lähentää ihmisiä toisiinsa. Kauneimmat joululaulut su 9.12. Ohj. Yrjö Kahila, puhe: Kaija Tiirola, urut: Katri Syrjäniemi. Ramadan on rauhoittumisen ja hengellisiin asioihin keskittymisen aikaa, toisaalta ankaraa itsekuria ja paastoa, toisaalta iloa ja yhteisyyttä. klo 14 Koulutustalolla. Sotien veteraanit Kokkola: Seurakuntayhtymä järjestää meille joulujuhlan ti 11.12. Kuva: Tomi Hirvinen Voimia ja iloa paastosta ja yhteisyydestä Ramadan on muslimeille vuoden tärkein juhla 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. klo 19 seurakuntatalossa. klo 18.30. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Kelak., kylpyt., pikkupaketti. Toivosen Eläinpuistossa wanhat joulukortit-näyttely, joulupuoti ja kaffila. STTK Kokkolan Pato: Tutustumismatka 12.12. Värinä, KAOL:n käsija taideteollisuusosaston opiskelijatöiden näyttely Tillarigalleriassa 13.12. Eläkeliiton K-P:n piiri: Hengellinen viikko (SH) Haukirannassa 16-22.4., 50 paikkaa, yhteiskuljetus. Kokkolanseudun Parkinsonkerho: Pikkujoulu to 13.12. Keramiikkapiirin rakupoltettua keramiikkaa Lohtajan kirjastossa 20.12. Meille Kosovon albaaneille se merkitsee nyt sitä, että autamme kotimaassa puutteellisissa oloissa eläviä omaisia ja ystäviä. Näytökset klo 15 ja 18. klo 914 Kalajokilaakson ammattioppilaitoksessa. 2000 28 915 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Oikeastaan koko yö on juhlan aikaa. 0400773110 viim. klo 10-18, su 9.12. saakka. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . klo 14-19, la 10-15 ja su 12-16. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Heillä oli ennen sotaa baari samalla paikalla. Oklan Eläkeläiset: Pikkujoulu ke 12.12. Illan mittaan muslimit käyvät aterian jälkeen ahkerasti tervehtimässä omaisia ja ystäviä. Kannuksen kirkkokuoro ja Fenix-kvartetti. klo 13 kerho, la 8.12. Eikö päivän mittainen paastoaminen ole rankkaa keskellä kylmää talvea. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Ennen aloittamista istutaan pöydässä hiljaisuuden vallitessa useita minuutteja. Pikkupaketti. klo 16. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . kirjaston aukioloaikoina. Ke 12.12. – Se voi olla vaikeaa, mutta ainakin yritämme. Kauneimmat joululaulut seurakuntakeskuksessa su 9.12. klo 18.30. saakka kirjaston aukioloaikoina. klo 19. Klo 11.30 salin koristelu. 8225688. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Slovakialaisia maisemia. Mukana Pedersörebygdens sångoch musikförbund. klo 18.30 Helenan Luontaishoitola, Pitkänsillank. Pikkupaketti. klo 14.30 ja 19.30. Varokaa unohtamasta Herraa, Jumalaanne.” 5. klo 9-11 Kaustisen Kansanlääkintä. Täällä he taas kaipaavat kotiseudun elämää sekä ystäviä ja omaisia siellä. klo 22.00. Hakul, yhdist. Reisjärvi Tähtisumua. K-P:n os: Syyskauden viimeinen kuntovoimistelu terv. mennessä puh 8634125/0407185038/Eira. Se on vähän toista, Gyltene Zeneli huomauttaa. Galleria Stenman, Pitkänsillank. Alakerrassa Ylivieskan alueen kuvantekijöiden talvinäyttely. Tapion Tuvan yläkerrassa Paul Siitosen taidenäyttely joulukuun loppuun saakka. Tuotto sydämen käynnistimen hankkimiseen. klo 16 Kun Petterin patterit poksahti. Veijo Hukan maalauksia Oulun taidemuseon kiertonäyttelyssä Arsis Galleriassa 22.12. Apuna aterian valmistamisessa hänellä on ainakin tällä kertaa ollut miniä Mandushe Zeneli sekä tytär Gyltene. klo 19 kirkossa. Pietarsaaren suom. Eläkeliitto Kaustinen: To 13.12. Av. ja tied. Kannus Naisten messut su 9.12. klo 13.30. Kokkolan Sydänyhd: Hengellinen joulujuhla ke 12.12. klo 19. Kuningas tulee! Jouluvaellus ma-to 10.-13.12 klo 9-15 sekä ma-ti myös klo 18-20 seurakuntakodilla. Hän ja veli Erfan käyvät Pursisalmen koulua. Sydänyhdistys kutsuu hirvenlihakeitolle Kalajoen Suurkirppikselle la 8.12. 8319070 Anni 10.12. Raimo Hentunen. Kalajoki Tavastin ja Tyngän ala-asteiden oppilaiden joulumyyjäiset Tyngän kylätalolla la 8.12. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Pietarsaaren musiikkitalon solisteja ja yhtyeitä, kamarikuoro Bel Canto ja Purmon seurakunnan lapsikuoro. klo 14 joulujuhla. saakka. Osastojen toimintaa pääkoululla ja käsija taideteollisuusosastolla. YTY-teatterin kabaree la 8.12. Pikkupaketti. Dharmacari Sarvamitra: Buddhalaisuuden sisältö la 8.12. aikojen pyhien Jeesuksen Kr. Kaustinen Kirka konsertoi la 8.12. klo 19. seurakunta. Kokkolan kaupunginkirjastossa Terttu Mastokankaan öljyvärimaalauksia ja runoja sekä Kari Tuominiemen valokuvia 31.12. Perho Kauneimmat joululaulut kirkossa su 23.12 klo 19. (06) 827 2000 ark. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . klo 10-14. – Isä kävi siellä viime kesänä rakentamassa uutta taloa. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Sisarten puurojuhlat 16.12. klo 19 kirkossa. Sana: ”Kun syötte itsenne kylläisiksi, kiittäkää Herraa, Jumalaanne, siitä hyvästä maasta, jonka hän on antanut teille. Järj. Kokkolan Eläkeläiset: Pikkujoulu ma 10.12. Teosofinen seura. saakka kirjastossa. Kannuksen lukion ja yläasteen näyttely 6.1.2002 saakka Galleria Justus. Eläkeliitto Kokkola: Osallist. Pikkupaketti. klo 19-20. klo 12 seurakunnan kanssa yht. "Mer än musiken", hip hop-ohjelma, esiintymässä Fjärde världen-ryhmä Tukholmasta. Pyhäjoki Seija Niemelän käsitöitä Joulusta iloiten kirjastotalon näyttelytilassa. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.6.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein mk € mk € 12 kk 1080 181,64 12 kk 1155 194,26 6 kk 550 92,50 6 kk 594 99,90 4 kk 370 62,23 4 kk 418 70,30 3 kk 280 47,09 3 kk 315 52,98 2 kk 190 31,96 1 kk 106 17,83 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. 37, Marianne Uusitalo tekstiilitaidetta 3.1.2002 saakka. Paaston kestäessä on pidättäydyttävä kaiken ruoan ja juoman, jopa veden, nauttimisesta. kesk:ssa poikkeuksellisesti ti 11.12 klo 18.30. Joulukorttinäyttely 16.12. Pyhäjärvi Kauneimmat joululaulut su 9.12. Heikki Ulvin lasiateljeessa. menn. klo 19 Kaustisen musiikkilukiolla. Pohjanmaan Syöpäyhd. klo 10. Toholampi Su 9.12. saakka. Makkelikerho: Joululounaalle hot. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Lähetyksen joulumyyjäiset seurakuntatalossa to 13.12. Illan suussa nautittavaa ateriaa kutsutaan nimellä iftar. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Kaarina Staulinger-Loppukaarre "Öiset olevaiset" -näyttely kirjastossa 28.12. Järj. klo 13. ja 21.12. oppilasilta ke 12.12. Haapajärven-Reisjärven laulumiesten jouluinen sävelhartaus su 9.12. klo 18.30 Tervakartanon ruokasalissa. 22 B. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 mk/pmm, 1,23 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-, 102,59 €; värillinen 670,-, 112,69 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 30,-, 5,05 €/rivi (min. Vapaa pääsy. Joulukuun taiteilija Pietarsaaren kaupunginkirjastossa on Tanja Aumanen. Seur. klo 15 Laula ylistystä Herralle Myöh. Nazmi ja Zahide Zenelin kodissa vallitsee kuitenkin lämmin tunnelma: vietetään muslimien tärkeintä juhlaa, ramadania. – Paluuseen liittyy kuitenkin vanhemmilleni vaikeita asioita. Shettisja keppihevoskatrilli, agility, joulupukki, Lucia, Western Show ja intiaanit, kouluratsastusnäytös. Ilm. klo 18 Kruununvoudintalossa. Klo 11 ja 13 koulutusalojen ja innopajaprojektin esittelyä auditoriossa, klo 10.30 ja 12.30 parturikampaajaopiskelijoiden päättötyönäytös: muotia 40 vuodelta. Joulupuuro 16–20. klo 19 ja su 9.12. klo 12 Tervakartano, j.ruokailun voi maksaa. Lauletaan joululauluja. Ilm. Eläkeliitto Lestijärvi: Veteraanien ja Eläkeliiton joulujuhla ti 11.12. Kokkolan kaupunginteatterissa Gabriel, tule takaisin la 8.12. Lohtajan sotainvalidit ja naiset: Päiväkahvit kurkikartanossa ti 11.12. Teatteri Iltatähdessä jouluspektaakkeli "Lordiina of the lakkoländ" la 8.12. Veteraaniopettajat: Jouluateria seurakuntatalon Pikkusalissa ti 11.12. klo 19 kirkossa Kauneimmat joululaulut, Naiskuoro, Mieslaulajat, neljän kuoron ja Puhallinorkesterin yhteisesitys ja yhteislauluja. Eteläväylä, Kokkola. Yhteislaulua talonväen kanssa ruokalassa. klo 11 srk.talo. Konsertti Kaustisen musiikkilukiossa ti 11.12. Ylivieskan seudun musiikkiopiston oppilaskonsertti ti 11.12. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Kokkolan Kansalliset Seniorit: Kuoron harjoitus ma 10.12 klo 16 Tervakartanossa. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Svenska Gårdenin fotogalleriassa Bengt Ahlskogin luontokuvia. Kalevalaiset Naiset: Pikkujoulu to 13.12. 4H-kerhot. Aterian ja teenjuonnin jälkeen miehet käyvät moskeijassa rukoilemassa. klo 12 Snellman-kodilla. Eläkeliitto Lohtaja: Auto Haukirantaan 13.12. Kuvia kulkijan matkoilta. ja ateriahintatied. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Järj. klo 10-13. joulujuhla srk-talossa. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Islamin uskoa tunnustavat paastoavat 27 päivää kestävän juhlakauden aikana päivisin, lukevat Koraania, rukoilevat ja mietiskelevät. klo 11. eläk.yhd:n neuvottelukunta. Uusikaarlepyy "I signad juletid", joulukonsertti Uudenkaarlepyyn kirkossa la 8.12. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Jukka mukana. Ramadania voi Zenelien mielestä viettää aivan hyvin Pietarsaaressa, mutta aivan sama asia kuin kotimaassa se ei ole. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Pikkupaketti. klo 18 srk.keskuksen Alasali. klo 19 Niemenkartanon koulussa. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Leipää ja sanaa su 9.12. Mikko Heinosen maalauksia Taidetalo Barokissa 15.12. Vanha kotitalomme poltettiin sodassa, Ridvan kertoo. K.H. Keski-Pohjanmaan kulttuuriliiton ja Suomen kulttuurirahaston KeskiPohjanmaan rahaston tiedotustilaisuus ke 12.12. Kälviä Martti Määtän kuvataidenäyttely Näkymiä matkan varrelta 21.12. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. p. Illan tullen nautitaan pöydän antimista ja toisten ihmisten seurasta. Vieraalla maalla vietettävän ramadanin iloon sekoittuu myös haikeutta ja koti-ikävää. Lisäksi ennen aamunkoittoa syöty ateria on rakennettu sellaiseksi, että se pitää kylläisenä. klo 18.30 jouluglögin kera. Eläkeläisyhdistykset: Yhteinen pikkujoulu su 9.12. PT-Neuleelle peruuntunut. klo 11 Riitta Lemmetyinen: Avarammalle paikalle. p. Mia Willnäs harmonikka / Saturnus-jousikvartetti. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Ykspihlajan Työväen Näyttämön teatterikerhon ensi-ilta su 9.12. klo 10. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Jymy: Koko perheen joulujuhla ke 12.12. Nazmi ja Zahide Zeneli suunnittelevat muuttoa takaisin Kosovoon. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Nazmi Zeneli ja hänen poikansa Ridvan Zeneli myöntävät, ettei ole helppoa ajatella hyvää kaikista. Veteli Osuuspankin 80-vuotisjuhla su 9.12. 8318023. – Ramadan on meille erittäin tärkeä juhla. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. 12.12. Aamukahvinaisten lounaalla Vasikkasaaressa la 8.12. – Hyvähän teidän on sanoa, mutta entäs me, joiden on noustava kouluun seitsemältä. klo 19 valtuustosali, Kustaa Vaasank. työttömyys, eläkkeet 13.12. Pedersöre Sven Svanbäckin taideteoksia Taidehalli Artis, Pännäinen Piirustuksia, grafiikkaa, akvarelleja ja öljytemperamaalauksia 31.12. Meille nuoremmille on ollut helpompaa tottua elämään täällä ja saada kavereita ja ystäviä, Ridvan sanoo. kirkko, Hakalahdenk. Av. klo 16 kahvila Wanha Lyhty, Pitkänsillank. Ohj. klo 12-16, yleisötilaisuus su 9.12. Solarolexus: Kuukausitapaaminen nyyttikestien merkeissä ti 11.12. – Ramadanin aikana emme saa ajatella emmekä puhua pahaa kenestäkään. klo 18 Kruunuvoudintalolla. Su 9.12 klo 19 joulukonsertti kirkossa. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . 2001 s KESKIPOHJANMAA Menolista s viikko 49 Kihlautuneet Kihlauduimme 6.12.2001 Leena Åkerblom & Marko Jokinen Kokkola Vilppula Alavieska Uuden kirjaston avajaiset ma 10.12. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . klo 20 Kansantaiteenkeskuksen Kaustinen-salissa. klo 16 Renlundin koulu, Katariinank. Lohtaja Yhteismyyjäiset yläasteella la 8.12. Joulumessut la 8.12. klo 19, su 16.12. Jos he muuttavat ja lapset ja lastenlapset jäävät vielä tänne, he joutuvat ikävöimään. Puurotarjoilu klo 11.00. Sen viettäminen vahvistaa meitä hengellisesti ja antaa voimia taas vuodeksi eteenpäin, Nazmi Zeneli sanoo. Kaisa Haapakoski. klo 14 ja 19 Ylivieskan teatterissa. Kuvaelma jouluevankeliumista su 9.12. Selkäyhd: Pikkujoulu 19.12. Kokkolan Eläkkeensaajat: Kerhojen vetäjät, kokoont. Yhdistykset. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . ark. klo 14 Snellman-koti. Pikkupaketti. klo 18 Kokkolan ammattikoulun ruokala. Myös toisten auttaminen ja hyväntekeväisyys korostuvat nyt. p. Gyltene tarjoilee erityisessä kaksiosaisessa teekeittimessä haudutettua ihanaa teetä sitruunapalojen ja sokerin kera. Ilm. Klo 10 Lucia ja kirkkoherran alkuhartaus. Mandushe Zeneli noutaa katseltavaksi perheen kosovolaisessa kotikaupungissa kuvatun videon. klo 12-14, joululounas klo 11 Kokkolan seudun rauhanyhdistys, Elisabetintie 34. UNICEFin Kokkolan paikallisryhmä: Tapaamme Hansalla to 13.12. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. saakka. Tee juodaan pienistä, ohuista laseista, jotka Gyltene rientää täyttämään heti kun ne tyhjenevät. klo 18. Av. 2 riviä, sis. Yhteismyyjäiset su 9.12. klo 11-15 lukiolla. Vapaa pääsy. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,-, 10,09 € 1x50 tai 2x25 mm 120,-, 20,18 € 1x75 mm 150,-, 25,23 € 200,-, 33,64 € 1x100 tai 2x50 mm 200,-, 33,64 € 250,-, 42,05 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm, 0,08 € Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm, 0,05 € Nimimerkkilisä 20,-, 3,36 € Laskutuslisä 20,-, 3,36 € + alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Avaus AnnaLeena Brax, lausuntaa Usko Ojala. ja tied. klo 18.30 Juttutupa. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . klo 9-11, Kelan info mm. Joulumyyjäiset la 8.12. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Pohjanmaan Syöpäyhd: K-P.n osaston kerhoilta joulujuhlan merkeissä ti 11.12. 100. Sorto, Perttula kk 8.20, E.peränk., Ala-Viirre 8.40, Kannus 9. Se ei ole mikään kevyt aamupala, vaan melkein yhtä tukeva ja monipuolinen kuin alkuillan ateria. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Vapaa pääsy. klo 13 im. Kokkola Kokkolan Veripalvelussa riisipuurotarjoilu verenluovuttajille 10-14.12. klo 10 joulumyyjäiset, la 12.12. 20 paikkaa, yhteiskuljetus. 10.12. menn. Kokkolanseudun Hengitysyhdistys: COPD-ryhmä Juttutuvassa 10.12. Ylivieska 30v@ylivieska.vi. mato 9-20, pe 9-18, la 9-14. klo 16. Moos. Myynnissä joulun laatikoita ja lisää myyjäistavaraa otetaan vastaan srktalossa aamusta alkaen. Päivän paasto on päättymässä kello viisi ja Zenelit lapsineen, miniöineen ja lastenlapsineen valmistautuvat paaston katkaisevaan ateriaan. Järj. Vapaa pääsy. Tied ja ilm. Olemme paljon yhdessä ja muistamme toisiamme hyvällä, Zenelit sanovat. Hyvän mielen joulujuhla Maneesissa Kovjoentien varrella la 8.12. Tervehdysten vastaanotto klo 12-13. – Olin Kosovossa pari vuotta sitten ramadanin aikaan, ja juhlatunnelma oli mahtava. klo 12 seurakuntasalissa. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Opastetut vaellukset 20 min. saakka. Jokilaaksojen Musiikkiopiston oppilaskonsertti ke 12.12. klo 12-14 Stollessa. klo 16-18 Puuhkalan museossa. Isonpajan joulu 8.-22.12. Tuulikki Kejonen, Marja-Terttu Hannula, Jarkko Pinola ja Hannu Verronen. 31.12. Asta p. välein. Auto: Alikylä 10.25, kk 10.35, Norppa 10.45, Haapala 11, Rahkonen 11.05, Länttä 11.15. Ma 10.12. Iloa ja haikeutta Aterian jälkeen siirrytään olohuoneen puolelle juttelemaan. saakka kirjastossa aukioloaikoina. Järvikylän pelimannit ja Viihdekuoro Leijat laulavat ja laulattavat. Pietarsaari Joulukonsertti Luciakeräyksen hyväksi Pedersören kirkossa la 8.12. Kokkolan Martat: Pikkujoulut Marttala, Pitkänsillank. klo 14, ruokasali. saakka kirjaston aukioloaikoina. saakka. Järj. klo 19 Tapion Tuvalla. Peter Wiklundin fotogravyyrinäyttely After Eightissä. Halsua Himmelinäyttely museolla su 9.12., 16.12. klo 19 seurakuntakeskuksessa. klo 11-14 urheiluhallilla. Kärsämäki Jokilaaksojen musiikkiopiston oppilaskonsertti ti 11.12. Sen jälkeen liikutaan kaupungilla ja tavataan ystäviä aina aamunkoittoon asti, Ridvan Zeneli kertoo. Tervakartanon joulumyyjäisiin ke 12.12. Jokilaakson Jobittomat: Oppisopimusasiaa 11.12. Nivala Avoimien ovien päivä la 7.12. Ylivieskan kansalaisopiston oppilasyhdistyksen joululauluilta su 9.12. klo 13 Tervakartanon Juttutupa. K-PKS:n Kultapisarat: Joulujuhla ja -ateria ke 12.12. Alle 15-vuotiaat lapset eivät paastoa, mutta kun ramadan päättyy, mikä tänä vuonna tapahtuu joulukuun 15. klo 12. Lapsiperheiden joulupolku su 9.12. klo 10 ja su 9.12. Oulainen Taidetalo Väinölässä Ars-Kalajoen maalauksia ja keramiikkaa sekä Taina Tanskan kuvataideja neulemyyntinäyttely (yläkerta) 21.12. Av. Uudenkaarlepyyn Ratsastuskerho ja Uudenkaarlepyyn kulttuuritoimisto. Juhlapuhe Reijo Karhinen. VR Eläkeläiset: Tervakartanolle ti 11.12. klo 12. Uudessa talossa on kaksi asuinkerrosta ja alakerrassa liiketilat, jotka nyt on vuokrattu vieraalle. p. klo 19 Savelan Nuorisoseuralla. Anne Tastula, Tuija Tuomala. Ykspihlajan Eläkeläiset: Voimistelu ja jumppa joululomalle. Oivi Pelon akvarelleja ja öljymaalauksia kaupunginkirjastossa 31.12. Viisivuotias Gentiana, kolmivuotias Alberon ja kaksivuotias Alberina kiipeilevät sohvaan ja setänsä ja isoisän syliin. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Av. Kokkolan seudun Pohjola Norden: Kulttuurimatka Ouluun 15.12. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. 8634125/0407185038. Perhe nauttii tällä aterialla kanakeittoa, salaattia, valkoista leipää, uunissa paistettua kanaa ja peruna-vihannesseosta sekä herkullisen voitaikinaleivonnaisen. klo 18, torttukahvit. Kuka pelkää Virginia Woolfia la 8.12. Haapajärvi Lasten joulurieha la 8.12. Joht. Eläkeliitto Ullava: Joulujuhla Hirvikoskella 19.12. klo 12. klo 12 Pokelankuja 3. Kirj. klo 13 Hiisitupa, Lamminaho, klo 13 Lohvan koulu, klo 19 seurakuntakeskus. Keski-Pohjanmaan konservatorion ja Kaustisen musiikkilukion yht
Asiantuntija ei jaksa uskoa, että tapaus johtaisi lihapulaan, eikä Kannuksessa ole aihetta miettiä korvaavaa tuotantoa. Euroopan komissio arvioi sekin viime keväänä, että Suomessa BSE-valvonta on tehokasta. BSE:n syntytapa ja -syy eivät kuitenkaan ole täysin selvillä. Tilalla ei ole muita tuotantoeläimiä kuin lypsykarjaa, Husu-Kallio kertoo. – Tilalla ei ole tehty mitään väärin, vaan eläimiä on hoidettu varsin hyvin. Lihanhinta saattaa nyt laskea, mutta romahdus ei ole toivottavaa. Vielä eilen illansuussa hän vakuutti, ettei ollut kuullut, missä päin tuottajajärjestön kenttää tapaus oli sattunut. Vaikka uusi testi on nopeampi kuin nykyinen, se ei riitä korvaamaan varastointitarpeen kasvua. Nyt ruhot ovat karanteenissa. Mikä on BSE . – Tämä ei ole mullistavaa, vaan teettää vain töitä. Liha-luujauhon syöttäminen naudoille on ollut Suomessa kiellettyä vuodesta 1995. Hänen mukaansa Eläinlääkintäja elintarviketutkimuslaitoksen toiminnan nopeudesta riippuu paljon. Ryhmään kuuluvat muun muassa kaikki saman tilan naudat sekä positiivisen eläimen jälkeläiset. – Henkisesti tämä on varmasti käsittämättömän raskas takaisku. Taudin itämisaika on 4–5 vuotta ja se johtaa aina eläimen kuolemaan. BSE ei leviä maidon välityksellä. Käyttöön pikatesti Testauksen laajentaminen merkitsee Husu-Kallion mukaan sitä, että pitää ottaa käyttöön pikatesti, joka on nykyistä nopeampi, mutta myös epävarmempi, eli väärät hälytykset yleistynevät. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12. – BSE voi tarttua liivatteesta, jota käytetään monissa elintarvikkeissa. Nautatestauksen laajentuminen tuottaa kuluja etenkin teurastamoille. Jäitä hattuun MTK Pohjois-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Reijo Flink: HELSINKI (STT) Suomessa on paljastunut ensimmäinen BSEeli hullun lehmän tautitapaus. Hullun lehmän tautiin sairastuneen lehmän kotitilalla tehtiin BSE-testi jo aiemmin tänä vuonna. 2001 Maakunta 3 VAIN TÄNÄÄN LAUANTAINA KLO 10–14 20 mk KAIKKI ESILLÄ OLEVAT KEHYKSET JA AURINKOLASIT Ostaessasi kehykset ja linssit vuotta Kokkolan myymälässä Anne Saarikettu KANNUS (KP) Oulun läänissä perjantaina varmistunut BSE-sairaus lisää näytteidenottoa ja paperisotaa myös Kannuksen Poutulla. – Kuluttajien ei pitäisi huolestua. Hemilän vasemmalla puolella MMM:n osastopäällikkö Jaana Husu-Kallio, oikealla Eläinlääkintäja elintarviketutkimuslaitoksen professori Liisa Sihvonen. Näytteenotto ei kuitenkaan tuota ongelmia. Tilan karjaa on hoidettu tunnollisesti käyttämättä mitään kiellettyjä rehuja. BSE-epäily ajoittui keskelle vuoden vilkkainta lihankulutussesonkia. Kuitenkin myös BSE–lehmän kotitilan maito on otettu talteen ja tuhottu. Suomessa tautitorjuntoihin on totuttu. Ministeriö on etukäteen neuvotellut tästä tilanteesta teollisuuden ja tuottajien kanssa. – Toivottavasti usko suomalaiseen naudanlihaan säilyy. Fakta. Riskiteuraat hävitetään Honkajoen laitoksella. Hän ei halua kommentoida onko sairastunut nauta teurastettu Kannuksessa vai ei. – BSE-tauti voi aiheuttaa ihmisessä aivoja rappeuttavan CreutzfeldJacobin taudin varianttimuotoa. –Maaja metsätalousministeriö on järjestänyt perheelle kriisiapua. Aamullisista teuraista näytteet otettiin takautuvasti. Toivon ihmisiltä malttia, Tapio muistuttaa. Testit kolminkertaistuvat Naudat ovat perjantaista lähtien tehotarkkailussa. BSE:tä ei voi poistaa kotioloissa lihaa keittämällä tai paistamalla. Tilat eivät sijaitse tiheässä, kuljetukset kontrolloidaan ja lääkinnän taso on korkea, joten sairaudet huomataan ajoissa. Noin 90 prosenttia liivatteesta tehdään kuitenkin siasta. – BSE:n uskotaan saaneen alkunsa eläimille syötetystä liha-luujauhosta. BSE-löytö osoitti valvonnan toimivan ”Naudanlihan myynti todennäköisesti laskee tilapäisesti” Maaja metsätalousministeri Kalevi Hemilä kertoi Suomen ensimmäisestä varmennetusta BSE-tapauksesta ministeriön tiedotustilaisuudessa Helsingissä perjantaina. Milloin kyseessä on ollut salmonella, milloin jokin muu. Nämä lihat eivät pääse myyntiin vaan ne on jo hävitetty, Husu-Kallio lisää. Myös MTK:n mukaan todettu tautitapaus osoittaa, että valvontajärjestelmä toimii ja mahdolliset tautitapaukset löydetään ennen kuin liha pääsee markkinoille. – Jäitä hattuun! Uskon, että kyse on yksittäistapauksesta, mutta silti sen syy pitää tutkia perusteellisesti. Ns. Kuluttajien reaktioita hän odottaa jännittyneenä. Tähän asti Suomessa on testattu vuosittain noin 25 000 nautaa. – Haluan korostaa, että meidän järjestelmällämme BSE löytyy, jos sitä on Suomessa. Jaana Husu-Kallion mukaan BSE-testauksia laajennetaan viipymättä. – Valvontaan tulee suhtautua erittäin vakavasti. Kaikkien yhteinen etu on palauttaa kuluttajien luottamus, Flink painottaa. BSE-riskieläinten tutkimusta jatketaan kuten tähän astikin. Tällä turvaketjulla takaamme, että lihan turvallisuudessa ei ole tapahtunut muutosta. – Ihminen voi saada tartunnan syömällä BSE-tautiin sairastuneen eläimen lihaa. Todennäköisesti tämä yksi BSE-tapaus vähentää naudanlihan myyntiä Suomessa, mutta vain tilapäisesti. Tieto tilan sijainnista pysyi siten ihmeteltävän suppean piirin tietona. Kannuksessa teurastetaan päivittäin noin sata nautaa. Suomalaiset joutuvat testaamaan vastedes kaikki kaksi ja puolivuotiaat naudat ennen teurastusta saatuaan jo erivapauden pakosta. Toistaiseksi pyyntöä ei ole tullut. Kuitenkin esimerkiksi Britanniassa on kiellettyä toimittaa kuluttajille sellaisten eläinten maitoa, joiden epäillään sairastavan BSE:tä. Oulun läänissä kasvaneesta naudasta otettu BSE-näyte osoittautui positiiviseksi Britanniassa tehdyssä jatkotutkimuksessa. Yritys tuottaa naudanlihaa vain kotimaan markkinoille. Paljastuneen tautitapauksen vuoksi näytteiden määrä kolminkertaistuu. Tällaista en voinut kuvitella sattuvan vieläpä maan suurimmassa nautaja maitotalousmaakunnassa. Mekin olemme käytettävissä heti, jos kutsu käy. – Sitä, mistä tauti johtuu, ei tiedetä tarkasti, sanoo maaja metsätalousministeri Kalevi Hemilä (sit.). Näin on käynyt muissakin maissa, linjaa Elintarviketeollisuusliiton johtaja Lea Lastikka. Suomi on eläintautien suhteen lintukoto. Kaikki testattavaksi määrätyt pystytään hoitamaan, tarkastuseläinlääkäri painottaa. Talon koko lypsykarja joutui välittömästi teurastettavaksi. Tätä todistaa muun muassa kirjanpito yli kahdeltakymmeneltä vuodelta. Eläimen ruho ja kaikki osat on tuhottu. – Kyseessä ei ole tarttuva tauti. Lehtikuva: Markku Ulander (STT) – BSE eli hullun lehmän tauti on sienimäinen aivorappeuma, jossa eräät eläimen aivoissa olevat proteiinit muuttuvat rakenteeltaan. Poutulla maaja metsätalousministeriön asetusmuutosteksti, jonka mukaan jatkossa kaikki yli 2,5-vuotiaat naudat on testattava, oli käsillä puolen päivän jälkeen. Ainakin Englannissa EU on maksanut nautakarjan BSEtarkistuksia, ja todennäköisesti unioni tulee kuittaamaan kuluja Suomessakin. Flink pitää näin äärimmilleen viritettyjä ja kalliita varotoimia tarpeellisina. BSE-tapaus merkitsee sitä, että valvontaa tehostetaan. Kuluttajien reaktioita odotellaan Poutun toimitusjohtaja Risto Pouttu valittelee, että ei toistaiseksi osaa kommentoida, miten ilmennyt tautitapaus vaikuttaa ja näkyy teurastamon toiminnassa. – Nykyisin elintarvikkeeksi käytettävän lihan turvallisuus varmistetaan poistamalla ruhosta teurastuksen yhteydessä kaikki ne kudokset, jotka voivat levittää taudinaiheuttajaa. Vaaroina ovat menekin ja samalla tuottajahinnan lasku eli maksumiehiksi joutuvat kaikki nautakarjatilalliset kautta maan. – Taudin ei ole todettu tarttuvan maidon välityksellä. – Kyseiseltä tilalta on mennyt viimeksi lihaa teurastukseen lokakuun alussa. Kun kuulin epäilystä viikon verran sitten, ajattelin sen varmistuvan pummiksi, hän kuvaili tuntojaan iltapäivällä mielen seestyttyä alkujärkytyksestä. – Uutinen oli shokki. Nautatestausten laajentaminen myös tietää ruuhkaa teurastamoissa, jotka näytteenotosta huolehtivat. Ellei sitä ole, välittömiä kuluja ja ansionmenetyksiä paikataan julkisista varoista, kun kyse on vastustettavaksi luokitellusta eläintaudista. Näytteenoton lisäksi testitulosta odottavien ruhojen varastoiminen nostaa teurastamojen kustannuksia. BSE-positiiviseksi todetun naudan alkuperätilalla ei ole yli 20 vuoteen käytetty liha-luujauhoja sisältäviä naudan rehuja. Tapio ei hätkähdä BSE-uutista, vaan vakuuttaa tottuneensa kaikkeen. On keskusviraston asia ilmoittaa, missä nauta on teurastettu. – Testaus koskee lähinnä lehmiä, joten jatkossa niiden teurastusta pyritään jarruttamaan. – Jos näytteiden tutkiminen hidastuu, ruhoja joudutaan ehkä pakastamaan, Pentti Tapio uskoo. Myös kaikki eläinten eritteet on hävitetty ja karjatilat desinfioitu. Nyt BSE-positiiviseksi osoittautunut pohjoissuomalainen nauta oli sairasteurastettu oireidensa vuoksi ja kuului ns. Keväällä sairasteurastetun toisen naudan testitulos oli kuitenkin negatiivinen. Nykyisin nisäkkäistä peräisin olevaa liha-luujauhoa ei saa tarjota märehtijöille muuallakaan EU:n alueella. Elintarvikeviraston tarkastuseläinlääkäri Pentti Tapio kertoo, että normaalisti teurastamolla tehdään päivittäin korkeintaan kymmenen testiä. Paikkakuntaa ei haluta kertoa Viranomaiset eivät halua julkisuuteen tietoa siitä, missä sairastuneen naudan kotitila sijaitsee. – Tähän asti Suomessa on testattu riskiryhmiin kuuluvia eläimiä, koska maamme riskitaso taudin esiintymiseksi on ollut matala. Myös tällä taudilla on pitkä itämisaika. Henkilökohtaisesti toimitusjohtaja pitää uutista yllättävänä ja shokeeraavana. Missään portaassa ote ei saa lipsua. Maaja metsätalousministeriön osastopäällikkö Jaana Husu-Kallio korostaa, että yksi löydetty BSE-tapaus ei anna aihetta epäilyihin siitä, että suomalainen naudanliha ei olisi turvallista. Meillä on täydet mahdollisuudet hoitaa ongelma tyylikkäästi. Maaja metsätalousministeriö kertoi tuloksesta perjantaina. Kyseisiä rehuja on pidetty taudin merkittävimpänä tartuntalähteenä. Kyseisiä kudoksia ei saa myöskään käyttää elintarviketuotantoeläinten rehuihin. Kotieläinvakuutus korvaa rahalliset vahingot. – Täytyy odottaa viikonvaihteen yli, hän uskoo. Testaaminen viisinkertaiseksi Suomessa on ainoana EU-maana käytössä sairasteurastusjärjestelmä. Tarkastuseläinlääkäri Pentti Tapio ei usko, että suomalaisen ruoan turvallisuus vaarantuu Oulun läänissä varmistuneen BSE-sairauden vuoksi. Nyt BSE-testien määrä kasvaa Suomessa noin viisinkertaiseksi, kertoo ministeri Hemilä. Miinusmerkkinen trendi naudanlihan kulutuksessa on ollut nähtävissä. – Tämä oli todella suuri yllätys. Keskusviraston asia ilmoittaa teurastuspaikka Tarkastuseläinlääkäri uskoo, ettei ruokaturvallisuus perjantaisesta takaiskusta huolimatta vaarannu. Tutkimusta laajennetaan koskemaan kaikki normaalisti teurastetut yli 30 kuukauden ikäiset naudat, joista aiemmin on tutkittu vain osa. Nauta oli syntynyt Suomessa 1995. Kuva: Jukka Lehojärvi Näytteenotto ei tuota ongelmia Poutulla Kari Viiperi OULU (KP) MTK Pohjois-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Reijo Flink sai tiedon BSE-tapauksen varmistumisesta varhain perjantaiaamuna. Hän muistuttaa, että tautia olisi jo löytynyt Suomesta laajemmin, jos kyseessä ei olisi vain yksittäistapaus. – Pöly laskeutuu aikanaan ja tilanne palaa varmasti lähes entiselleen. Lisäksi on tapettu ja tuhottu kaikki ne 42 eläintä, joilla on tehdyn tutkimuksen perusteella ollut mahdollisuus saada BSE-tartunta. Viesti on koko toimialalle huono, hän toteaa. riskiryhmään. Itsekin kuluttajana en koe mitään riskiä siihen, että suomalainen naudanliha olisi saastunut
Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen Hiekkasärkistä on tarkoitus kehittää Marepolisstrategian avulla yksi valtakunnan merkittävimmistä ympärivuotisista ja kansainvälisesti tunnetuista matkailukohteista. Näistä puolet on havaittu Britanniassa. Tähän saakka merkittävimpänä tartuntalähteenä on pidetty liha-luujauhoa, mutta sitä ei kyseisellä tilalla ollut käytetty yli 20 vuoteen. Kirves käytössä saatavan perinnässä Nuorukainen hakkasi miehen henkihieveriin Yliveskassa HELSINKI (STT) Naudanliha kallistunee lisää Suomen ensimmäisen BSE-tautitapauksen vuoksi. Meripelastuskeskus Turku ilmoitti maanantaina ruumiista, joka oli tarttunut troolariin. klo 11.00–15.00 SUNNUNTAI 16.12. 2001 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Matkailu Talonpoikaishenkinen ruokailu-, kokousja lomapaikka Hiekkasärkät, 85100 KALAJOKI Puh. Vammojensa vuoksi hänet leikattiin Oulussa. Kunnan osuus siitä on 48 (8,0 miljoonaa euroa) miljoonaa markka. 18-vuotias lähetti kirveen kanssa perään, mutta ei mennyt hotelliin sisälle. – Mahdollisuus majoittaa suurempia ryhmiä tasokkaasti puuttuu nyt, mikä on selkeä este alueen kehittymisessä kohti ympärivuotista matkailukeskusta, Puoskari myönsi. – Koulutukseen on varattu tässä vaiheessa saman verran. 08-486 724, 040-502 6902/Kari Niemi Avoinna 8.–9.12.2001 klo 11–18 LASKETTELE LOUETILLA! • Lumilautakoulu • Lasten moottorikelkkarata • BOXI on valmis!!! Ravintolat Sekalaiset Pikkujoulutunnelmissa HANNU KATTILAKOSKI & MANIA LA 8.12. Muissa EU:n jäsenmaissa naudanlihan kulutus notkahti BSEtaudin toteamisen jälkeen, ja sama on odotettavissa Suomessakin, Lastikka arvioi. Marepoliksesta käsikirja Särkistä merenrantamatkailun osaamiskeskus Kylpylän yhteyteen tarvitaan hotelli, joka on yksi tärkeä edellytys ympärivuotisen matkailun kehittymisessä. Tapauksia on löydetty lisää loppuvuonna. Molemmat tekivät mutkan kulkuneuvoillaan ja palasivat lähes samanaikaisesti yhteisen tuttavansa talon pihalle, jossa törmäsivät autoillaan toisiinsa. Hukkunut kalastaja oli 27-vuotias Jaakko Siironen. – Jos joudutaan rakentamaan lisää kylmävarastoja näytteenottoa odottavien ruhojen säilytystä varten, kustannukset ovat toista mittaluokkaa, Lastikka sanoo. Matkailukeskuksen vetovoima perustuu ylivoimaiseen osaamiseen ja laatuun sekä monipuolisiin palveluihin. Kuva: Heikki Gummerus PORI (KP) Kaksi ja puoli vuotta sitten Selkämerellä hukkunut kalajokinen kalastaja on tunnistettu. Tilastot perustuvat EU:n komission jäsenmaista keräämiin tietoihin 30:nteen syyskuuta mennessä. Toinen kalastaja ja hänen laivansa löydettiin saman vuoden kesällä Kristiinankaupungin edustalta. klo 11.00–16.00 Aikuiset 75,-/hlö Lapset alle 12 vuotiaat 40,-/hlö Yksilölliset lahjatavarat löytyvät meiltä TERVETULOA! Puh. Tänä vuonna löydetyt tautitapaukset jäsenmaittain syyskuun loppuun mennessä: Britannia 591, Ranska 184, Irlanti 142, Saksa 104, Espanja 64, Portugali 48, Italia 32, Belgia 25, Hollanti 13, Tanska 4, Kreikka 1, Luxemburg 1. Yöpymisvuorokausien määrä nousee samalla lähes kolminkertaiseksi eli 560 000:een, Puoskari ennakoi. Eläinlääkintäja elintarvikelaitoksen Eelan professori Liisa Sihvonen epäilee, että tartunnan syyksi saattaisi yhtä hyvin paljastua saastunut eläinperäinen rasva, jota on erehdyksessä käytetty vasikoiden juottorehuun. Maaja metsätalousministeriön arvion mukaan teurastamot joutuvat rakentamaan lisää varastointitiloja, vaikka nykyistä nopeampi pikatesti otettaisiin käyttöön nautojen testauksessa. klo 11.00–17.00 KESKIVIIKKO 19.12. Siihen on varattu 4,4 (740 025 euroa). Löytöpaikka sijaitsi 22 merimailia Porin edustalla sijaitsevasta Säpin saaresta länteen. – Lihan hinta on tänä vuonna noussut 10 prosenttia BSE:n torjuntatoimien vuoksi, ja todetun tautitapauksen vuoksi lihan hinta kohoaa todennäköisesti vielä jonkin verran, arvioi johtaja Lea Lastikka Elintarviketeollisuusliitosta. – Alueella on nyt 6 650 vuodepaikkaa, joiden määrän arvioidaan nousevan 10 500:aan vuonna 2010. Ruumis löydettiin uppoamispaikalta. Muiden suomalaisten lypsykarjatilojen tapaan kyseinen tila oli hyvin omavarainen, eli siellä käytettiin omaa viljaa, AIV-rehua ja lisänä täydennysrehuja. Hotelli aiotaan toteuttaa kolmessa vaiheessa, minkä mukaan Särkillä on valmiina täyden palvelun virkistyskeskus vuonna 2009. Uhri on teho-osastolla, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa. Velkoja potkaisi naisen autosta peilin rikki ja poistuessaan paikalta hän peruutti naisen auton keulaan. Lastikka uskoi kuitenkin, että kulutus palautuu jollain aikavälillä ennalleen. Jo pienikin määrä riittää saastuttamaan koko rasvan. EU:n alueelta löydetyt BSE-tapaukset vuodesta 1986: Britannia 180 149, Irlanti 738, Portugali 578, Ranska 426, Saksa 117, Espanja 66, Italia 34, Belgia 44, Hollanti 21, Tanska 6, Kreikka 1, Luxemburg 1. Hullun lehmän taudin torjuntatoimet ovat maksaneet teurastamoille tähän mennessä noin 125 miljoonaa markkaa vuodessa, ja nyt todetusta BSE:stä koituvat lisäkulut teurastamoille ovat muutamia kymmeniä miljoonia markkoja. Kunnan panoksesta päätetään vuosittain. Maaja metsätalousministeriön osastopäällikkö Jaana Husu-Kallio pitääkin taudin syntyperää suurena arvoituksena. – Hyvin ikävä asia tämä taudin löytyminen kyllä on, Lastikka myönsi. Testattavien nautojen määrä viisinkertaistuu noin 130 000:een, kun riskiryhmien lisäksi ryhdytään testaamaan kaikki yli 2,5-vuotiaat naudat. – Marepolis on Kalajokiseudun matkailun kehittämisen todellinen käsikirja, jolla Särkistä tehdään merenrantamatkailun osaamiskeskittymä, Kalajoen kunnanjohtaja Jukka Puoskari sanoi. Suurin osa tapauksista Britanniassa. – Aluetta kehitetään siten, että suunnittelu ja toteutus sopeutuvat ympäristöön ja sen säilymiseen tuleville polville, eli kaikki tehdään luonnon ehdoilla, Puoskari korosti. (08) 466 622 Fax. Sen jälkeen 18-vuotias otti autostaan kirveen, jolla löi naisen autossa ollutta miestä päähän ja selkään. Viranomaisten mukaan tila oli hyvin hoidettu ja sillä oli erittäin hyvä kirjanpito eläimille syötetyistä rehuista. (08) 466 699 www.tapiontupa.com SUNNUNTAI 9.12. Toinen mahdollisuus on Husu-Kallion mukaan se, että tauti olisi saanut alkunsa ”spontaanilla ja mystisellä tavalla”, josta viranomaisilla ei ole mitään tietoa. Neuvottelut hotellihankkeen toteuttamiseksi ovat parhaillaan käynnissä. Lauantaina 8.12. Nainen lähti pakoon tarkoituksenaan viedä iskun saanut hoitoon. Naisen lähdettyä autollaan 18-vuotias heitti autostaan ottamansa sorkkaraudan kiistakumppaninsa auton perään. Autot säilyivät edelleen ajokuntoisina. Vaikka naudanrasvaa sisältävät rehut ovat edelleen sallittuja EU:n alueella, Suomi on siirtynyt käyttämään vain sianihraa ja kasvirasvoja sisältäviä juottorehuja. Strategia menee valtuuston käsittelyyn tässä kuussa. Hukkunut kalastaja löytyi YLIVIESKA (KP) Ylivieskalaista 25-vuotiasta miestä iskettiin kirveellä keskiviikkoiltana. Herkullinen Joulupöytä katettuna molempina iltoina klo 19–21 Viikonlopputarjouksia LA 8.12. Lastikka uskoi, että teurastamojen talous kestää taudista koituvat kustannukset ja mahdollisen kulutuksen laskun. Niistä 4 500 on kaupallisessa käytössä. Kustannusarvio on 120 (20 miljoonaa euroa) miljoonaa markkaa, mikä on tarkoitus kattaa yksityisellä ja TEkeskuksen yritysosaston rahoituksella. Kymmenelle vuodelle ajoittuvien investointien kokonaissumma 743 (124 miljoonaa euroa) miljoonaa markkaa. Leatroolarin nosto rahoitettiin kansalaiskeräyksellä. Yhteistyö eri oppilaitosten kanssa tulee olemaan tärkeä osa strategiaa, sillä tutkimus ja tuotekehitys ovat siinä keskeisessä osassa, Puoskari mainitsi. Kateissa olleen kalastajan troolari nostettiin ja hinattiin noin sadan metrin syvyydestä Porin telakalle vuosi sitten joulukuussa. Vuoden 1999 huhtikuussa sattui troolarihaveri, jossa menehtyi kaksi kalajokista kalastajaa. Talteenottotapa mahdollistaa sen, että jos rasvaa on otettu BSE-positiivisesta naudasta, mukaan on saattanut joutua myös pieni tippa hermokudosta. Tällainen spontaani tartuntatapa on mahdollinen ihmisillä hullun lehmän tautia muistuttavassa Creutzfeldt-Jakobin taudissa. Hän palasi naisen autoon jääneen, aiemmin vammauttamansa luo, veti tämän autosta ulos ja löi uudelleen kirveellä niin, että aseen varsi katkesi. Suurin osa sairaista eläimistä on tavattu Britanniassa, yli 180 000 tapausta. – Riski on ollut niin sanotussa teollisessa rasvassa, jossa rasva kerätään koko ruhosta, Sihvonen selvittää. Yhteensä 182 181. Itävalta ja Ruotsi ovat toistaiseksi ainoat EU-maat, joista tautia ei ole löytynyt. 18-vuotias lähti kaverinsa kera kuitenkin perään ja törmäsi naisen autoon uudelleen Savontiellä rautatien ylikulkusillalla. BSE nostanee lihan hintaa Anne Rahjola HELSINKI (STT) Syy Suomessa todettuun ensimmäiseen BSE-tapaukseen on toistaiseksi arvoitus. Suomessa naudanrasvaa sisältävien rehujen käyttö lopetettiin noin puolitoista vuotta sitten, mutta EU:n alueella ne ovat edelleen käytössä. Toimialahankkeen rahoitus on kunnossa. Kuluttajille teollisuus haluaa vakuuttaa, ettei lihassa ole vaaraa, koska tauti esiintyy eläimen keskushermostossa, ja riskimateriaaliin kuuluvat aivot erotetaan teurastuksessa. Suomessakin naudanrasvarehu oli käytössä vielä silloin, kun nyt positiiviseksi todettu nauta oli vasikkaiässä ja sai juottorehua. Tänä vuonna BSE-testeissä on tavattu sairautta yli 1 200 eläimestä. 18-vuotias pakeni paikalta, mutta poliisi tavoitti heidät keskustasta. – Euroopan unionin jäsenmaissa naudanlihan kulutus on noin 10 prosenttia alemmalla tasolla kuin ennen BSE-kohua, hän sanoi. Kylpylähotelli on listan kärjessä. Tapahtumat alkoivat lähellä Ylivieskan keskustaa omakotitalon pihalla. Hankkeelle haetaan vetäjä, joka ryhtyy koordinoimaan noin 30 alahanketta. Nainen ajoi hädissään läheisen hotellin pihalle ja juoksi sisälle autossa mukana olleen toisen, 20-vuotiaan miehen kanssa. Strategien tavoitteen mukaan työpaikkoja on vuonna 2010 340 ja matkailutulo 240 (40 miljoonaa euroa) miljoonaa markkaa. 18-vuotias ylivieskalaismies vaati vanhaa, muutaman sadan markan velkaansa 28-vuotiaalta ylivieskalaisnaiselta. – Onko mahdollista, että rehu, jota tilalla on käytetty, olisi saastunut jollakin muulla rehulla, hän aprikoi. Yksistään loma-asuntojen rakentamiseen arvioidaan käytettävän Särkillä (75 miljoonaa euroa) miljoonaa markkaa. Yhteensä 1208. Taudin tartunnan syy on täysi mysteeri BRYSSEL (STT) Euroopan unionissa on löytynyt kautta aikojen reilut 182 000 hullun lehmän tautitapausta
Hilja Takalo Nivalalainen Hilja Karoliina Takalo e. om. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen. KLO 19 SU 15.12. joulukuuta Kalajoen terveyskeskuksessa. Rakkaamme siunataan Perhon kirkossa perjantaina 14.12.2001 klo 11.00. 179,70x200 cm 30,11 € 179,norm. 15 hehtaaria on keskeisellä matkailualueella, kymmenen hehtaaria Viitapakoilla ja 40 hehtaaria valtatie 8:n varressa. om. Edun saat vain esittämällä tämän Joulusetelin ja Plussa-korttisi kassalla. Seurakuntakodissa pidetyssä muistotilaisuudessa puhuivat kirkkoherra Järvinen, Ari Tulla ja Jukka Vesterinen. 140x200 cm 57,02 € 339,SÄÄSTÄ 100,norm. Veli-Matti ja Timo Välikangas Kälviä, 9) jpu Porkkasuon Turo 83,5 pist. Siunauksen toimitti kirkkoherra Heikki Järvinen. KLO 14 ja 19 TO 13.12. KLO 19 KE 19.12. om. Sinne on kaavoitettu kuusi omakotitonttia. Kauppaan sisältyvät lisäksi kymmenen hehtaarin suuruinen palsta Viitapakoilta sekä Vuorenkalliolla sijaitsevat rivitalotontti ja kaksi omakotitonttia sekä puistoaluetta. joulukuuta Haapajärven kirkossa. Palautuksen perusteena on mm. Yhteispinta-ala on noin 66 hehtaaria, mistä 25 hehtaaria sijaitsee Hiekkasärkillä. Renata Kaminska on syntynyt Kielcessä, Puolassa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. Liukko s. Plussaa ostoksistasi. Terho Pajukoski Kannus, 18) jpu Lottakujan Liston 76 p. om. joulukuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Surffaa netissä: Tarjoukset voimassa tänään ja huomenna. Tuomio koski vuonna 1991 tapahtuneen lainan laillisuuspohjaa. Hyvällä suunnittelulla Särkkien ydinalueella sijaitsevasta tilasta saadaan hyvin toimiva kokonaisuus, maanmittausteknikko Antti Lastikka esittelee alustavia luonnoksia. JAAKKO LANKILA Kauneimmat kiitokset K-PKS:n osasto 4:n henkilökunnalle ammattitaitoisesta ja ihmisläheisestä hoidosta. 9-21, la 9-18, su 12-21. Uuno Siermala Kalajokinen Uuno Olavi Siermala kuoli keskiviikkona 5. Sven-Olof Nygård Kokkolalainen Sven-Olof Nygård nukkui pois torstaina 6. joulukuuta Haapajärven kirkossa. Hän oli syntynyt 6.9. KLO 19 LA 15.12. om. om. Ilkka Nikula Alavieska, 11) nhu Jääränkorven Jesse 79,5 p om. KLO 19 PE 14.12. Loppusumma 216,3 (36,3 miljoonaa euroa) on noin 14 prosenttia pienempi, sillä investointien taso on vajaat puolet tästä vuodesta. Esim. Palstan pituus on pari kilometriä. 01053 48300, avoinna ark. Teemana laatulahjat! Teema-astiasto -20 % Teema-astiasto -20 % 79 80 /pakk. Kahvikuppi + asetti 13,42 € Esim. om. Kaminska väitteli Kuopiossa KOKKOLA (KP) Kokkolan käräjäoikeus antoi perjantaina kokkolalaisnuorelle 1600 markan sakot pahoinpitelystä. 439,70x150 cm 21,70 € 129,norm. 79 80 etu 20,Ilman korttia 99,80 Ilman korttia 99,80 Myydään kahden kappaleen pakkauksissa. Asianomistajina olivat alavieskalaisen Alvar Hautamäen kuolinpesän viisi osakasta sekä kaksi muuta yksityishenkilöä. 289,SÄÄSTÄ 50,Jouluseteli 100 ,Tämä seteli on 100 mk:n arvoinen, kun ostat Anttilasta Plussa-kortilla kerralla vähintään 500 mk:n arvosta käyttötavaraa. Heikki Punju Kajaani, 7) nhu Pepi 87 pist. om. Suurten investointien myötä suhteellisen korkeaksi noussut velkamäärä ei kasva ensi vuonna. SU 09.12. Budjettiesityksessä aivan uutta ovat euromääräiset luvut ja kaupunkimääritteet. Myydään kahden kappaleen pakkauksissa. Maiju Tellervo Savola siunattiin haudan lepoon keskiviikkona 5. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. KLO 19 Liput 55,-/45,sis. om. Vetelin sairaalan vuodeosastolla. Ylituomarina toimi Elmo Olkkola Toholammilta. Siunauksen toimitti rovasti Jussi Vihantola. Tämä voi merkitä, että tuloverotuksen nykyistä 18 prosentin tasoa on tarkasteltava viimeistään silloin, Yliparkas ennakoi. Kivellä heittäneelle sakkotuomio PIETARSAARI (KP) Pietarsaarelainen PT-neule lopettaa toimintansa. Ei muita alennuksia. Vesa Hanni Kannus, 14) nhn Axiom Moncher 78,5 p om. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Albeen palkittu ja maailmankuulu näytelmä Gabriel, tule takaisin! Katariinan kamari Päänäyttämö KE 12.12. KLO 19.30 LA 15.12. om. joulukuuta Pyhäjärven kirkossa. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa edelleen. Siipola siunattiin haudan lepoon perjantaina 7. Väitöskirjaansa varten Kaminska selvitti syöttösolun proteinaasien merkitystä ihon rakkulan muodostuksessa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. joulukuuta Oulaskankaan sairaalassa. Annika Haapala Veteliläinen Annika Meri Tuulia Haapala, s.14.4.1993, kuoli äkillisesti koulumatkallaan tiistaina 4. – Budjetin laadinta on aina tasapainoilua käyttömenojen ja investointien välillä. Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon hän on suorittanut vuonna 1988 Varsovan lääketieteellisessä akatemiassa ja ihotautien erikoislääkärin tutkinnon 1996 Kuopion yliopistossa. Paula Ojala Rovaniemi, 17) nhu Pöllöperan Reeti 76 p. om. Timo Mäkelä Lohtaja, 21) nhn Salometsän Unna 73 p. E. om. PT-neule lopettaa Veikko Kuopus siunattiin haudan lepoon tiistaina 4. om. Otti luoksensa matkasta väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Niin sanottu Sailaksen malli tietää sitä, että kuntien verotulotasauksen taso pienenee ratkaisevasti vuonna 2004. Palvelemme sunnuntaina klo 12-21. Pirttikoski o.s. Lomaliitto on ollut siellä vuokralla 25 vuotta. Tuohimaa, kuoli torstaina 6.12. Oiva Ylitalo Kalajoki, 3) kku Huhtian Sissi 91 pist. viim.1/2 h ennen es. Katujen ja teiden rakentamiseen ja päällystämiseen on 1,5 (250 000 euroa) sekä tulvapenkereen rakentamiseen Rinnetien kohdalle 1,6 (270 000 euroa) että kaatopaikan maisemointiin 1,2 (210 000 euroa) miljoonaa markkaa. Nuori oli heittänyt kivellä ravintolan työntekijää sillä seurauksella, että uhri oli menettänyt tajuntansa. 1 kuponki/ostoskerta Etu ei koske elintarvikkeita, alkoholia tai tupakkaa. 1005420 -30 % Kaikki kankaiset pöytäliinat, kaitaliinat, tabletit ja lautasliinat. 20 B Ke 12.12. Hän oli kuollessaan 86-vuotias. – Sekin on syytä muistaa, että maksutasomme on alueemme alhaisimpia. Kirkossa lauloi Jukka Vesterinen Maritta Iivonen-Välipakan säestyksellä. Myös kunnan väkiluku on laskussa. Terveyskeskukseen palkataan osa-aikainen fysioterapeutti ja teknisiin palveluihin määräaikainen apulaisrakennustarkastaja-kaavoittaja. Ei syki enää sydän lämpöinen on poissa hän, niin rakas, läheinen. Tässä esityksessä varaudutaan tulevaisuuteen, sillä ensi vuonna on tarkoitus hankkia maata asuntotuotannolle, yritysja matkailutoiminnalle 5,0 (840 939 euroa) miljoonalla markalla sekä kiinteistöosakkeita parilla (336 375 euroa) miljoonalla markalla, Myllylä sanoi. Terttu Mustonen Kajaani, 16) lslu Sepe 77 pist. Myös talon viereinen maa-alue sisältyy kauppaan. Käräjäoikeuden enemmistön käsityksen mukaan pankinjohtaja oli menetellyt toisin mitä takaajien kanssa oli sovittu takauksen määrästä ja lainan käyttötarkoituksesta. – Näillä näkymillä se merkitsee Kalajoen kunnalle tulonmenetyksenä 4,4 (740 000 euroa) miljoonaa markkaa, eli yhtä veroprosenttiyksikköä, mihin on syytä varautua. Maastovarustus ja eväät. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakeskuksessa. Kaipaamaan jäivät puoliso ja tytär, äiti ja isä, veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Jäsenet ja toiminnasta kiinnostuneet tervetuloa. TULE AJOISSA; MYÖHÄSTYNEET PÄÄSEVÄT ESITYKSEEN VASTA VÄLIAJALLA Urheiluseura Halsuan Toivon VUOSIKOKOUS Käpyhovilla su 16.12.2001 alkaen klo 15.00. 169,Ostaessasi 500 mk:lla saat 100 mk alennuksen! Anttilan joulu-Plussa! Voimassa enää tänään ja huomenna! Kotimainen Easy-matto Muovia. Tiukka budjettiesitys turvaa peruspalvelut Kalajoki aikoo ostaa maata Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen kunnanvaltuuston käsittelyyn tulevat maakaupat edustavat raskasta sarjaa, sillä niiden yhteishinta kohoaa noin 5,1 (857 758 euroon) miljoonaan markkaan. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimi professori Aarne Oikarinen Oulun yliopistosta ja väitöstilaisuuden valvojana professori Maija Horsmanheimo Kuopion yliopistosta. Siitä 40 hehtaaria sijoittuu valtatie 8:n varteen. Voimassa 9.12.2001 asti. Ennen kauppaa talosta tehdään perusteellinen kuntoarvio. Summa on 3,35 (563 425 euroa) miljoonaa markkaa. Kahvikuppi + asetti 13,42 € etu 20,Tsaikkalasit 2 kpl 16,65 € Ilman korttia 119,99,99,Teräskattila 5 l 16,65 € 99,SÄÄSTÄ 70,norm. Budjettiesitykseen sisältyvät kaksi uutta kouluavustajaa ja vapaa-ajanohjaajan toimen vakinaistaminen kertovat, millä suunnalla ongelmia tänä päivänä on. om. joulukuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa. Kuntaan laaditaan kouluverkon muutosohjelma, jolla vähennetään peruskoulutuksen menojen kasvua ja ohjataan resursseja enemmän varsinaiseen opetukseen. Juha Uusitalo Lohtaja, 6) nhu Koparan Aki 87 pist. Vaikka lasten kohdalla tilanne on päinvastainen, päivähoidon tarve lisääntyy, mikä toisaalta kertoo kohentuneesta työllisyystilanteesta. Nivalalainen Jenni Maria Isoahde e. Siunauksen toimitti kappalainen Matti Nuorala. Vilkkaan kulkuväylän vartta pidetään tänä päivänä hyvänä sijaintipaikkana, Lastikka kertoo. Väitöstutkimuksessa Kaminska selvitti ihon syöttösolujen pääasiallisten proteolyyttisten entsyymien, tryptaasin ja kymaasin, merkitystä ihorakkulan muodostuksessa käyttäen erilaisia tutkimusmalleja. Kalajoki varautuu dementiakodin rakentamiseen, minkä ennakoidaan ajoittuvan vuodelle 2003. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen. Pentti Hannula Ylivieska, 19) nhu Salometsän Pete 75,7 p, om. Aune Alahäivälä Ylivieskalainen Aune Amanda Alahäivälä e. Entinen pankinjohtaja sai ehdollisen tuomion Lautamiehet tuomitsivat (KP) Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa työskentelevän ihotautien erikoislääkäri Renata Kaminskan ihotautien alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin perjantaina Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. KLO 19.30 Rauhallista joulun tunnelmaa... Jaakko Siironen Kalajokinen Jaakko Markus Siironen hukkui Selkämerellä 12.4.1999. om. joulukuuta Kalajoen terveyskeskuksessa. Veijo Känsäkangas Kokkola, 23) spu Mara, 71 p. 2001 haudan lepoon Jyrki Matti Tapani Välipakka. Kapiteelilta on tarkoitus ostaa osakkeet, jotka koskevat valtion virastotalossa kunnalla ja valtiolla vuokralla olevia huoneistoja. Ensi vuonna on tarkoitus aloittaa paloaseman peruskorjaus ja jatkaa terveyskeskuksen peruskorjausta. Hinta on 2,2 (370 013 euroa) miljoonaa markkaa. Esillä sääntömääräiset asiat. SVEN-OLOF NYGÅRDIN lähiomaiset Teatterit Kokoukset Rakas äitimme ja mummomme Laina Onerva VEHKALAMPI ent. Ventelän sisaruksilta aiotaan ostaa reilun hehtaarin suuruinen määräala Kalajokivarresta niin sanotulta Velkaperältä. kirkkoherra Markku Komulainen. Tuloksia: 1) nhu Mestarittaren Kölli, cacit, 93,5 pist. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. salaatti, kinkku, laatikot, voi, leipä ja ruokajuoma sekä kahvi tai jälkiruoka Kovanaamapaistinpannu ø 26 cm 26,74 € 159,SÄÄSTÄ 20,norm. KLO 16 TI 18.12. Lopettamisen myötä katoaa kaupungista viimeinenkin teollinen tekstiilialan yritys. Ahti ja Veikko Hyvölä Kärsämäki, 20) nhn Jouhinevan Tupu 74 p. 1921 Vetelissä. Lainan vastapainona rahastoissa on runsaat 54 (9,0 miljoonaa euroa) miljoonaa markkaa. Tänään klo 14.30 ja 19.30 HUOM. Kalajokinen Ilma Ellen Tavasti e. Siunauksen toimitti kirkkoherra Rauli Junttila. 8328 300. Kouluverkolle muutosohjelma Investoinneissa on maan myyntituloja noin 3,3 (555 000 euroa) miljoonaa markkaa. Lähtö torilta linjurilla ti 18.12. Kuntavisiossa lainaraja on 7 130 (1 200 euroa) markkaa asukasta kohden. 229,70x250 cm 40,20 € 239,norm. Tuoretta tietoa maakunnasta www.keskipohjanmaa.net. Aluksi kahvitarjoilu. Kunnanjohtaja Jukka Puoskarin mukaan perusturvapalvelujen budjettiraamia on laajennettu, koska tiedossa on muun muassa se, että vanhusväestön määrä kasvaa. Pankinjohtajan katsottiin myös salanneen takaajilta velallisen maksukyvyttömyyden. Juttua on käsitelty jo aiemmin käräjäoikeudessa ja silloinkin pankinjohtaja tuomittiin lautamiesten äänillä kahden lakimiestuomarin oltua syytteen hylkäämisen kannalla. Laina Adler Laina Onerva Adler, s. Martti Saaren perikunnalta ja Tuula Ketoselta ollaan ostamassa noin 50 hehtaarin suuruista määräalaa noin 1,5 (252 281 euroa) miljoonalla markalla. Vapaan sanan aikana puhuivat Mauri Linna, Sirkka Hintikka ja Alpo Puranen. joulukuuta Kalajoen kirkossa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias. Myös joulukuosiset. Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylän mukaan ensi vuoden talousarvioesitystä on valmisteltu hankalassa saumassa, sillä verotulot vähenevät. Esitys on tiukka, mutta se turvaa peruspalvelut ja tarjoaa lisäpuitteita elinkeinoelämälle, Myllylä sanoi perjantain tiedotustilaisuudessa. näytös Varatut liput lun. Kurtti siunattiin haudan lepoon perjantaina 7. Kinnulan kirkossa siunattiin lauantaina 1.12. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12. Merinäköalasta loma-asuntojen valtti YLIVIESKA (KP) Ylivieskan käräjäoikeus tuomitsi kolmen lautamiehen päätöksellä entisen Keskipohjan Säästöpankin pankinjohtajan törkeästä petoksesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä maksamaan asianomistajille erilaisia korvauksia noin 550 000 markkaa. Metsänhoito-opintomatka Perhoon, mukana AHTI RÄINÄ. Kalajoella on 14 ala-astetta. om Jari Kananen Kajaani, 2) nhn Salometsän Missi 91 pist. Lähimpinä kaipaamaan jäivät äiti, isä, veljet, mummot, tädit, sedät ja enot perheineen, muut sukulaiset, Räyringin ala-asteen henkilökunta ja oppilaat. joulukuuta Haapajärven kirkossa. Tätä nykyä siellä on rakennettua tilaa noin 1 500 kerrosalaneliötä. Sakkojen lisäksi nuori määrättiin maksamaan uhrille 13 000 markan korvaukset kivusta, vaatteiden likaantumisesta, kosmeettisesta haitasta, työansion menetyksestä sekä oikeudenkäyntikuluista. om. Hän oli syntynyt 11.7.1929. 24 koiraa saavutti voittajaluokan ensimmäiseen palkintoon oikeuttavan tuloksen. Talousjohtaja Juhani Yliparkaksen mukaan budjettiesitys on aivan kohtuullinen, sillä se on 14 (2,35 miljoonaa euroa) miljoonan markan poistojen jälkeen 4,2 (706 389 euroa) miljoonaa markkaa ylijäämäinen. Maritta Iivonen-Välipakka esitti harmonikkasoolon ja Henni Heinonen sekä Virpi ja Ari Tulla lauloivat. Oikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari olisi hylännyt syytteet. Aila ja Hans Sundström Kokkola, 15) pju Jehu 78,5 pist. joulukuuta Järvikylän kappelissa. om. Yksilöity esitys valmistuu tammikuun lopussa, jolloin virkamiestyöryhmän työ valmistuu. Vilkuna kuoli torstaina 6. Eero Tuoretmaa Kannus, 8) kku Eko 84,5 pist. Niihin on varattu kaksi (336 375 euroa) miljoonaa markkaa. om. Arto Kansanoja Pulkkila, 22) jpu Bepeto 72 p. KLO 16 TI 11.12. A i n a e n s i n A n t t i l a a n . Sivistyspalveluissa todetaan, että oppilasmäärän vähenemisen vuoksi joudutaan tekemään rakenteellisia ratkaisuja. Helga Unelma Harmaala siunattiin haudan lepoon perjantaina 7. Yrittäjä Heikki Vehosalmi ei vielä halua kommentoida asiaa. – Valtatien läheisyys kiinnostaa yrityksiä, koska ne kaipaavat näkyvyyttä. Hän kertoo lopettamiseen liittyvistä asioista tiedotustilaisuudessa ensi viikolla. Konepestävä. Asko Nyman Reisjärvi. Kauppahinta on 300 000 (50 456 euroa). Ilmari Hakkarainen Nurmes, 24) jpu Taitolan Melu 71 p. Pauli Äijälä Kannus, 12) nhu Jarin Ransu 79 pist. Apulin perikunnan kuudelta osakkaalta on tarkoitus ostaa Tahkokorvilla sijaitseva 15 hehtaarin suuruinen tila, johon sisältyy myös Aurinkohiekkojen alue. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen. Tuomo Kangasniemi Kannus, 10) jpn Niinivaaran Lotta 81,5 pist. Se tietää samalla viiden uuden viran perustamista. Lippukassa aulassa avoinna la 12-14 ja tunti ennen esityksiä. Olavi Kallio Piippola, 5) jpu Porkkasuon Aku 88 pist. KLO 19 TO 13.12. Hän oli kuollessaan 93-vuotias. Unto Ylikangas Himanka, 4) nhu Salometsän Humu 89 pist. Esitt. Kaupoilla varaudutaan tulevaisuuteen, sillä ne mahdollistavat matkailun ja yritystoiminnan kehittämisen vuosiksi eteenpäin. Hän ennakoi, että alueella tehtävällä kaavanmuutoksella rakennusoikeus kasvaa noin 7 000 kerrosalaneliöön, mikä merkitsee 140 vapaa-ajanasuntoa. joulukuuta. Hän oli syntynyt 21.2.1915 Kalajoella. 2001 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia Kokkola, Tehtaankatu 12, puh. Aino Elisabet Kärkkäinen siunattiin haudan lepoon perjantaina 7. Etu koskee myös tarjoustuotteita. KLO 19.30 PE 14.12. Tervetuloa! Kuolleita Sekalaiset KOKKOLANSEUDUN METSÄTILANOMISTAJAT ry Raivaussahan huollosta ja virityksestä esitelmöi AIMO SALMI Metsämarkkinoinnin tiloissa, Pitkänsillank. Pasi Rannila Perho, 13) nhn Välivainion Veera 79 pist. Nuorala kuoli torstaina 6. Anttilan normaalihinnoista Pikkujoululounas Kahvio avoinna: la 10.30 -15 49,Aikuiset 25,Lapset Sis. Uuno Siermala Kalajokelainen Uuno Olavi Siermala kuoli keskiviikkona 5. klo 8.30. Juttua piti käsiteltämän valitusten johdosta hovioikeudessa, mutta asia palautettiin sieltä käräjäoikeuteen. Siunauksen toimitti vs. Leipää ja Sanaa Adventin sanomaa raamatun tekstein. Sen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa, mikä täten ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. kahvin ja voileivän Lippuja tstosta ma-pe 10-17 p. Silja Saarimaa ja Larissa Lamberg Tänään klo 14 muutama paikka! Tänään klo 19 til. 199,Kuka pelkää Virginia Woolfia. Meillä voit käyttää Plussa-tiliä. – Tahkolammen rannalle voidaan rakentaa kaksikerroksisia loma-asuntoja, joiden valttina on merinäköala. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. Kaipaamaan jäivät lähimpinä puoliso ja lapset perheineen. 6.12.1914 Perhossa sai kutsun Taivaan kotiin 4.12.2001 Tunkkarin terveyskeskuksessa Rakkaudella kaivaten Maiju ja Rafael Vesa ja Eija Veijo ja Vaula lastenlapset lastenlastenlapset siskot perheineen muut sukulaiset ja ysävät Vei Herra kotiin uupuneen, tien pitkän kulkea antoi. om. klo 17.30. Jos kouluverkon muutosohjelma ei ole mahdollinen, tuntikehystä vähentämällä ja muilla toimenpiteillä karsitaan kustannuksia ensi vuonna noin 650 000 (109 300 euroa) markkaa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. se, että syytettä oli laajennettu hovioikeusvaiheessa, jolloin hovioikeus olisi joutunut toimimaan osittain ensimmäisenä oikeusasteena. Kennel Kölli paras Kannuksen kv.haukuissa KANNUS(KP) K-P:n Hirvikoirakerhon itsenäisyyspäivän kunniaksi Kannuksessa järjestämiin kansainvälisiin hirvenmetsästyskokeisiin osallistui 36 koiraa, joista yksi Ruotsista. om
Yleisvarauma tarkoittaa, että jäsenmaan mielestä asia on ongelmallinen, siihen ei ole lopullista kantaa ja maa saattaa äänestää kyseistä päätöstä vastaan. Internetissä kisassa vastanneiden voittajaksi arvottiin 11-vuotias somerolainen Tiina Mentula. Näyttelyn suosituimmat koirarodut ovat pitkäkarvainen collie, dalmatiankoira, belgianpaimenkoira tervueren, shetlanninlammaskoira ja kultainennoutaja. Suomesta löytyneen BSE-tapauksen vuoksi lisätöitä tuli viran tulevallekin haltijalle enemmän kuin tarpeeksi. Voittajat lähtevät vanhempineen uudenvuodenaatoksi palkintomatkalle Frankfurtiin. Harjoitus pidetään vaikeissa olosuhteissa hyvin lumisella alueella, jossa on vähän teitä. Häntä arvelutti erityisesti se, että valtionpäämiehet saattavat joutua tekemään kehnoja kompromisseja. Kuva: Lehtikuva/ Antti Aimo-Koivisto KUOPIO (STT) Liikunnalla voidaan ennalta ehkäistä raskasta kotipalvelutyötä tekevien naisten fyysisen kunnon ja työkyvyn ennenaikaista heikkenemistä. Lyhyesti Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Uuden maa-ja metsätalousministerin julkistaminen tuskin olisi voinut osua dramaattisemmaksi päiväksi. Tutkittavat olivat Helsingin kaupungin kotipalvelun naistyöntekijöitä. Lauantaina 8.12. joulukuuta kello 5–8. Kiljusen mukaan tärkeintä on, että valiokunnan esittämät näkemykset on otettu huomioon EU:n oikeusministereiden torstaina Brysselissä tekemässä terroristilakeja koskevassa päätöksessä. Seppäsen mukaan tähän on syynä Yhdysvalloissa syyskuussa tehtyjen terrori-iskujen jälkeen levinnyt uutisankka, jonka mukaan parlamenttiin oli suunniteltu hermokaasuiskua aiemmin samana vuonna. Muun muassa komission puheenjohtaja Romano Prodi on ottanut kantaa yhden ehdotuksen puolesta. Yli viikon kestävään harjoitukseen osallistuu 3 200 miestä ja 450 ajoneuvoa. – Totta kai se vaatii hieman lisäharrastusta, että pääsee ihan detaljitasoille, hän arvioi. Varaumat askarruttavat suurta valiokuntaa. Yli 16 400 suomalaislasta kisasi Eurosankaruudesta HELSINKI (STT) Yli 16 400 suomalaista lasta on kisannut Sinustako Eurosankari -kisassa. Tietoa kaivataan siitä, milloin asiat ovat vielä aidosti avoimina ja milloin varaumilla ei ole päätöksenteon kannalta enää mitään merkitystä. Tammilehto uskoo myös, että EU:n laajenemiseen valmistautuminen ja ns. Veronpalautuksen nostaja tarvitsee saapumisilmoituksen ja virallisen henkilötodistuksen. Ylä-Karjalassa iso taisteluharjoitus JUUKA (STT) Itäinen maanpuolustusalue järjestää ensi viikolla Juuan ja Nurmeksen alueella suuren Karhu 01 -taisteluharjoituksen varusmiehille. Eurosankareiden palkintotilaisuus on euromaiden ainoa yhteinen tapahtuma, joka juhlistaa euron käyttöönottoa. Konventtiin tulee edustajat jäsenmaiden hallituksista ja parlamenteista ja EU-parlamentin ja komission edustajat. – Odotamme näyttelyyn ainakin 25 000:ta kävijää, Kennelliiton tiedotuspäällikkö Kaija Unhola tuumi perjantaina. Terveydenhuollon maisteri Tiina Pohjonen on selvittänyt väitöskirjatutkimuksessaan työaikana toteutetun liikunnan ja toisaalta työn kehittämisen vaikutuksia työkykyyn. Nykyinen EU-maatalous on erittäin tukipainotteista. Asia oli Ruotsin hallituksen esityslistalla torstaina. Ruotsin merenkulkulaitos on suhtautunut nihkeästi yhteiseen pelastuskopteriin ja katsonut Sundsvallissa olevan pelastuskopterin riittävän jatkossakin alueen tarpeisiin. Vanhan valtaaja Tammilehdon ja erään nykyisen valtioneuvoston jäsenen tiet kohtaavat hallituksessa vuosikymmenten jälkeen hauskalla tavalla. Ei siinä kuulu Euroopan moninaisuuden ääni, Seppänen huomautti perjantaina Helsingissä toimittajatapaamisessa. Valiokunta aikoo kuitenkin keskustella pääministeri Paavo Lipposen (sd.) kanssa yleisesti varaumista ensi viikon keskiviikkona. Mutta tämä oli sellaista aikaa, Tammilehto naurahtaa. Seppänen valaisi esimerkillä, minkälaisiin omituisuuksiin terrorismihysteria saattaa johtaa. Veronpalautusten maksusta posteissa on tietoa myös Postin nettisivuilla www.posti.fi. Seuraavaksi joudutaan selvittämään, onko hanketta mahdollista viedä eteenpäin alueellisilla resursseilla. SPR:n mukaan potilaat kerääntyvät muutamille terveysasemille, joilta loppuvat lääkkeet ja tarvikkeet. Julkistamisajankohta kun oli etukäteen kaavailtu ”välipäiväksi”. Varsinaiset päätökset unionin tulevasta rakenteesta tehdään vuonna 2004 pidettävässä hallitustenvälisessä konferenssissa. – Vakuutusmaksujen taivaisiin noston perusteiksi vakuutusyhtiöt ilmoittivat terrorismin uhan ja työtaistelut. Kisan tavoitteena on ollut kannustaa 8–12 -vuotiaita perehtymään uusiin rahoihin sekä esitellä eurorahojen turvatekijöitä. Vanhan valtaajasta maatalousministeriksi Osuuspankkikeskuksen johtaja, agronomi Raimo Tammilehto nousee uudeksi maaja metsätalousministeriksi paikan jättävän Kalevi Hemilän tilalle. – Se on se elinkeinoja toimialariski joka maatalouteen on EU:n myötä tullut, eli tämä tuen osuus on niin hirvittävän suuri tässä kokonaistulon muodostuksessa. Yliopistot lähentyvät toisiaan TAMPERE (STT) Maailman yliopistot lähentyvät toisiaan, vaikka vielä ei voidakaan puhua globaalista yliopistojärjestelmästä, mediakulttuurin ja viestintäkasvatuksen professori Tapio Varis arvioi. Varapuheenjohtajat muistuttivat perjantaina, että suuri valiokunta on ollut koko ajan täysin yksimielinen vaatiessaan tiettyjä varaumia EU:n esittämien puitelakien sisältöön. Eläimellinen viikonloppu Helsingissä HELSINKI (STT) Viikonvaihteessa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa Suomen Kennelliiton Voittaja 2001 -koiranäyttely, jossa nähdään 6 800 koiraa. konventtia epäparlamentaarisena. Veronpalautukset posteissa tiistaina HELSINKI (STT) Posti alkaa maksaa ensi tiistaista lähtien sinne saapuneita veronpalautuksia. – Puhdas vahinkohan se oli, mutta olin ensimmäisten joukossa, jotka meni ylioppilastalolle, kun Vanha vallattiin. – Federalistit haluavat vain yhtä esitystä, Seppänen sanoi. Reserviläisiä joukoista on vain 160. Saapumisilmoitukset jaetaan palautuksen saajille tiistaista alkaen. Kun eduskunta asettaa hallitukselle tiettyjä ehtoja EU:n ministerineuvoston kokouksissa esille tulevien asioiden hyväksymisestä, paikalla oleva Suomen ministeri joutuu ilmoittamaan varaumasta. Viime viikkojen taistelut ovat vaikeuttaneet avustustyötä, kun pääsy osalle klinikoista on vaikeutunut. Ei suomalaisten tilojen tilanne Tammilehdon mielestä kuitenkaan mikään mahdoton ole. Saksassa he tapaavat yhdessä muiden maiden voittajien kanssa Euroopan keskuspankin pääjohtajan Wim Duisenbergin. – No joo, olisihan päivä voinut vähän rauhallisempikin olla, uusi maaja metsätalousministeri Raimo Tammilehto myöntää. pankkien maailmanjärjestön kautta. Samalla perinteiset yliopistot lähenevät etäopetukseen ja avoimeen opetukseen erikoistuneita uusia yliopistoja. Selvää on, että perustuslakiluonnos valmistellaan täysin federalistisessa hengessä. Antaa pölyn laskeutua Tammilehto toivoo, että BSEtapauksen pöly olisi jo suurimmalta osin laskeutunut siihen mennessä, kun hän astuu virkaan. Liikunnalla voidaan estää työkyvyn heikkenemistä HELSINKI (STT) Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtajat Kimmo Kiljunen (sd.) ja Kirsi Piha (kok.) ihmettelevät oikeusministeri Johannes Koskisen (sd.) näkemyksiä valiokunnan toiminnasta. Kukin maa kuitenkin juhlistaa uutta valuuttaa monilla omilla tavoillaan. – Ei tämä voi järkyttää koko järjestelmää, mutta totta kai se siihen lommon tekee ja täytyy hyväksyä, että vallitsee semmoinen pieni hämmentynyt tunnelma. Unionin maatalouspolitiikasta ja aluepolitiikasta on karttunut nykyisessäkin työssä paljon tietoa mm. Myös eri jäsenvaltioilla on erilaiset käytännöt. Varsinkaan tätä jälkimmäistä perustetta ei voi kuin ihmetellä, Seppänen päivitteli. Punaisen Puolikuun terveyspalveluja käyttää noin puoli miljoonaa ihmistä Gazassa, Länsirannalla ja Libanonissa. Postitse palautettujen vastauskuponkien voittajaksi arvottiin puolestaan pian 10-vuotias Tuomo Turunen Knaapilasta. Tammilehto puhuu ”aika hyvää ranskaa”, mistä ei varmaankaan ole haittaa kun EU:n neuvottelupöydissä ja kulissien takana väännetään maatalousasioita. – En ole halunnut itseäni mihinkään liekanaruun panna, eikä nyt viimeisen 15 vuoden aikana sellaista ole edes kukaan ottanut esille. Lisäapuun on tarvetta, koska Palestiinan Punaisen Puolikuun klinikoiden ja sairaaloiden potilasmäärät kasvavat jatkuvasti, kun suurin osa julkisista palveluista on sulkenut ovensa Gazassa ja Länsirannalla. Katkos johtuu tietojärjestelmien päivityksestä. Yhteensä SPR on tukenut Punaisen Puolikuun klinikoita tänä vuonna noin 170·000 eurolla (miljoonalla markalla). Seppänen oli huolissaan myös siitä, mitä EU:n terroristilakipaketille Laekenin huippukokouksessa tapahtuu. 2001 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa SPR auttaa palestiinalaisten klinikoita HELSINKI (STT) Suomen Punainen Risti tukee palestiinalaisten terveydenhoitoa noin 135 000 eurolla (800 000 markalla). – Kyllä sen tiedän, näinhän sen on. Tulokset viiden vuoden seurannassa osoittivat, että työvälineitä ja -tapoja kehittämällä voidaan saada aikaan pysyviä muutoksia työasentokuormituksessa. Kiljusen mukaan epäselvyyttä on siitä, minkä tyyppisillä varaumilla Suomi toimii. Sitoutuminenkin on joskus käynyt mielessä. Koko 62-jäseniseen konventtiin on tulossa ehkä vain yksi antifederalisti. Kielteisestä päätöksestä huolimatta kopterihanketta ei olla valmiita kuoppaamaan vielä lopullisesti, sanoo toiminnanjohtaja Paul Lindell Merenkurkun neuvostosta. Näyttelyyn tuodaan koiria kaukaakin ulkomailta, mutta eniten lähinaapurista Ruotsista, josta on ilmoitettu 105 koiraa. EU-maatalouden tuntija Tammilehto arvioi tuntevansa EU-maataloutta ”aika hyvin”. Euroopan parlamentti ei enää vakuuta rakennuksiaan vakuutusmaksujen kiristyksen takia. Karhu 01 -harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista sekä rajavartiostosta. tarkasteluvaraumaksi. Siellä on hyvin pieni määrä tiloja, joilla on varsinaisesti akuuttia ongelmaa, hän toteaa. Ruotsi ei tue Merenkurkun pelastuskopterihanketta HELSINKI (STT) Europarlamentaarikko Esko Seppänen (vas.) pitää EU:n ensi viikon Laekenin huippukokouksessa perustettavaa unionin uudistusta valmistelevaa elintä eli ns. Numerot palvelevat arkisin kello 8–20 ja lauantaisin klo 9–14. Niihin on merkitty lähin postitoimipaikka aukioloaikoineen. Saapumisilmoituksen saaneen kannattaa soittaa ensin maksuttomaan numeroon 0800 145 145 (ruotsiksi 0800 154 154). – Kun sen nyt aika hyvin tunnen, kyllä se aika hyvä on. Päivityksen aikana osuuspankkiryhmän asiakkaat eivät voi käyttää käteisautomaatteja, laskunmaksuautomaatteja tai internet-palveluja. Tammilehto uskoo kuitenkin, että suomalaisen elintarvikevalvonnan ammattitaito takaa sen, ”ettei yksi pääsky kesää tee”. Tarkasteluvarauma merkitsee puolestaan sitä, että asia voi periaatteessa edetä. Kun maatalousministerillä on MTKja osuuspankkitaustaa, monen mieleen saattaa tulla, että ”nyt tuli hallitukseen keskustalainen ministeri”. Yksityishenkilöiden veronpalautukset voi erityistapauksissa noutaa yrittäjien hoitamista posteista. Viimeinen veronpalautusten nostamispäivä on ensi tammikuun 14. EU:n oikeusministerit pääsivät torstaina Brysselissä yhteisymmärrykseen terrorismista langetettavista rangaistuksista, mutta ei eurooppalaisista pidätysmääräyksistä. Taisteluharjoitusta voi seurata internetissä osoitteessa www.mil.fi/karhu01. – Mutta eihän tästä tietenkään eroon pääse tämän siirtymäkauden aikanakaan. – Se tulee edustamaan vain vallassa olevia näkemyksiä. päivä. Konventin toimenkuvan yhteydessä on keskusteltu siitä, pitäisikö sen valmistella vain yksi esitys vai tarjota useampia vaihtoehtoisia malleja. – Lähinnä se on kai kuitenkin niin, että vasta seuraava hallitus joutuu todenteolla myrskyn silmään. Eläinmessuilla on omat osastot myös linnuilla, kaneilla, näyttelyja lemmikkihiirillä ja kesyrotilla. Tuleva maaja metsätalousministeri toivoisi maaseuturahoituksen asiantuntijana voivansa myös jollain lailla auttaa maatalouden ja maaseutuyritysten rakennekehitystä. Kiljunen ja Piha arvioivat, että eri ministerit tulkitsevat näitä asioita eri tavalla. Seppänen suomi konventtia Europarlamentaarikko Esko Seppänen. Suuressa valiokunnassa on ihmetelty, miten sen päättämä yleisvarauma terroristilakeihin muuttui ilman eri käsittelyä tai eduskunnan informoimista ns. Koskinen arvioi torstaina, että suuressa valiokunnassa on joitakin aktivisteja, jotka ovat halunneet tulkita oudosti EU:n terrorismin vastaisia päätöksiä. Ruotsin hallituksen kielteinen päätös ei tullut täytenä yllätyksenä. Seppäsen mukaan konventista on tulossa pelkkä EU:n liittovaltioitumisen pönkittäjä. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander VAASA (STT) Ruotsin hallitus ei lähde tukemaan erityisvaroin Merenkurkun pelastuskopterihanketta. – Siinä meni aktivistit edellä ja ohikulkevat uteliaat, joihin itse kuuluin sitten perässä. Variksen mukaan Euroopassa on nyt tarve yhteisen virtuaalikorkeakoulutuksen ja yhteisen eurooppalaisen arvosanajärjestelmän kehittämiselle. Kullakin näistä roduista on vähintään sadan yksilön edustus näyttelyssä. Vielä viiden vuoden jälkeen liikuntahankkeeseen osallistuneiden naisten fyysinen kunto oli parempi kuin vertailuryhmällä. Tietoisesti sitoutumaton Tammilehto kertoo olevansa sitoutumaton tietoisella päätöksellä. Kuopion yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että vuoden kestävä ja työyhteisöittäin toteutettu liikuntaohjelma parantaa paitsi tukija liikuntaelinten ja verenkiertoelimistön kuntoa myös työkykyä ja koettua terveydentilaa. – Kun olen yhteiskunnallisista asioista ollut aina kiinnostunut, niin olisi joskus voinut niinkin käydä, että olisin jollain lailla sitoutunut, Tammilehto arvioi. Varis muistutti kansainvälisen koulutusjärjestön EAIE:n kouksessa Tampereella, että yliopistojen lähentymistä tapahtui jo keskiajalla, jolloin latinan kieli oli hallitseva yhteinen toimintakieli. Mukana on tykistöä, pioneerija viestijoukkoja Karjalan prikaatista, ilmatorjuntaa Reserviupseerikoulusta, ilmavoimia Karjalan lennostosta, helikoptereita Utin jääkärirykmentistä, merivoimia Kotkan rannikkoalueelta ja jalkaväkeä kaikista alueen joukko-osastoista. Nykyisin englannin kieli vahvistaa asemaansa erityisesti internetin kautta tapahtuvan yhteistyön vuoksi. Sen jälkeen palautuksia pitää kysyä verovirastosta. – Suuri osa kotipalvelutyön fyysisestä rasittavuudesta on seurausta epäergonomisista työskentelyolosuhteista ja epäasianmukaisista työvälineistä, kertoo Pohjonen. Totta kai minulla on paljon tuttuja siellä, ja kunnon ihmisiähän sielläkin on, mutta ei tässä mitään aatteellista ole, Tammilehto vakuuttaa. On selvä, että lisäkustannuksia tulee kun kontrollia joudutaan tiukentamaan.Toivottavasti kuluttajareaktio ei olisi kamalan paha, Tammilehto sanoo. Osuuspankin palveluissa katko HELSINKI (STT) Osuuspankkiryhmän pankkipalvelut ovat poikki sunnuntaina 9. vakavien vaikeuksien tukijärjestelyt vaativat ensi vuoden aikana paljon harrastusta ja työtä. Siellä oli nykyinen ulkoministeri, jolta kysyimme, kun ohi kuljimme, että mitäs tehdään. Asiaa puidaan Merenkurkun neuvoston hallituksessa ensi viikolla. Hän kertoi, että ”sisälle mennään.” Saman tien helähti ikkuna rikki ja joku avasi oven. Työn ergonomian kehittäminen paransi työn hallintaa ja vähensi tukija liikuntaelimiä haitallisesti kuormittavia työasentoja. Yhteensä SPR on tukenut Punaisen Puolikuun klinikoita tänä vuonna noin 170 000 eurolla (miljoonalla markalla). Samaan aikaan järjestetään tuhannen kissan kissanäyttely
KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12. 6,71 € 29 90 79 90 Valaistu keramiikka MAISEMA tai JOULUKELLO Helmer KUUSIKYNTTELIKKÖ tuote 7-haarainen KYNTTELIKKÖ mänty, valkoinen ja punainen, a-malli 49 90 tuote (59,90) Flame PÖYTÄKYNTTILÄ ”elävä liekki” 29 90 199.tuote 399.Hinta ilman Plussa-korttia Etusi 200.199.Ide Line Johdoton HÖYRYSILITYSRAUTA 1500 W, säädettävä höyrymäärä, itsepuhdistustoiminto kalkinpoistoon, liukuva ja naarmuuntumaton flegxcord -pohja, voi käyttää johdon kanssa tai ilman A-MALLI KYNTTELIKKÖ Puunvärinen tuote Joulup ukki vierail ee Cityma rketiss a klo 12-15 1195.Hinta ilman Plussa-korttia Valmistaa espresson ja capuccinon, kahvin tippumisen, läpinkyvän vesisäiliön ansiosta voit seurata vedentasoa, ainutlaatuinen säädettävävaahdotustoiminto cappuuccinolle, 1,1 L vesisäiliö, väri hopea, teho 950W, takuu 12 kk Kenwood ES-421 ESPRESSOKEITIN 495.tuote Etusi 700.(129.-) Impuls Naisten AAMUTAKKI koot: S-XL 895.Hinta ilman Plussa-korttia 4 esiasetettua graafista taajuuskorjainta, CD-soitin (20 kpl muisti AM/FM -radio, digitaalinen viritin, LCD -näyttö, kuulokeliitäntä, puiset kaiuttimet, takuu 12 kk Mark HLK 3000 Muhkea äänentoisto MIKROSTEREOSARJA 595.tuote Etusi 300.99.tuote Bruno Altonelli Miesten PYJAMA 2 eri mallia Palvelemme sunnuntaisin klo 12 21! Jouluksi suurvalikoimista! Erä! KAARIKYNTTELIKKÖ Kultakupit, mahonki/ punainen tai 69 90 tuote (159.-) Lahjaetu jopa 89,10 mk! Pelastushelikopterin tuki ry Pelastushelikopteri SEPE) järjestää yhteistyössä citymarketin kanssa HYVÄN MIELEN GLÖGITAPAHTUMAN LAUANTAINA 8.12. KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. LA Perheiden puolesta. 2001 7 tuote (69.90) KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET OVAT VOIMASSA 8.12. 06-827 5000 Avoinna: ma-pe 9-21, la 9-18. KLO 9-15 CITYMARKETIN EDUSTALLA.. Sunnuntaisin 12-21. ellei toisin mainita
Chance/Risk 2,44 4,48 0,84 4,99 SEB Lux Euro Equity 4,32 6,24 -18,76 1,04 6,18 SEB Lux Global Fund 2,58 4,59 -23,90 2,19 13,00 SEB Lux Japan Fund 0,17 -0,82 -29,24 0,61 3,60 SEB Lux Nordic Fund 6,29 10,79 -25,27 4,14 24,60 SEB Lux Norge Aksjefond 3,04 7,67 -17,26 1,22 7,27 SEB Lux North America 2,35 5,20 -20,45 5,22 31,02 SEB Nordam. A 0,90 907,66 5396,70 JPMF Gl. ex-US S. F-Secure 98 B-opt. Dynamic A -USD 2,92 4,50 8,82 58,85 JPMF Global Equity A -USD 3,26 4,20 -17,31 18,35 122,44 0,58 JPMF Global Financ. T -1,06 -2,21 2,39 10,86 64,59 0,44 Nordea Pro Euro Obl. ex-US Bond A -0,20 138,42 923,59 JPMF Gl. -1,00 4,95 5,00 4,95 5,00 4,95 29,43 9004 3,90 7,20 4 Kyro 1,69 5,41 5,60 5,40 5,60 5,51 32,76 3400 3,60 5,95 3 Leo Longlife A 1,21 8,35 8,59 7,10 8,95 0,42 8 1,09 Metsä Tissue 8,05 9,00 6,70 12,00 -21,46 Nokian Renkaat 1,01 29,10 29,60 29,50 29,70 29,50 175,40 10944 18,00 29,85 0,65 16 54,79 Rapala VMC 2,64 3,11 3,14 3,11 3,19 3,14 18,67 4400 2,55 5,50 0,02 20 -26,82 Tamfelt E 1,77 23,00 24,00 23,90 23,90 23,90 142,10 100 17,51 23,90 1,30 13 31,43 Tamfelt K 0,88 22,80 23,50 17,50 24,00 1,26 12 26,67 O O P PT TIIO O O OIIK KE EU UD DE ET T Alma M. T/1000 -0,16 5,88 -27,11 592,65 3523,74 32,37 S-L Aasia Os. 0,60 1,00 Okmetic 2000 A-opt. Berg Euro Ob. Aasia K 3,59 13,75 -13,36 19,37 115,18 Mandatum Em. N.Am. 3,10 4,63 857,05 5718,54 Elite-rahasto 8,99 21,24 36,83 15,64 92,99 Evli Emerging Tech. A 1,79 1013,23 6024,39 JPMF USD Gl. Berg Euro Yhd.korko B -0,34 -0,97 5,39 108,39 644,46 A. Berg Optimal Eur. Europe 3,43 4,45 -19,46 3,17 18,83 SEB Baltic Smaller Comp. Tech. Kiint. -13,33 2,60 4,00 2,51 6,00 8 Amer 98 A-opt. Em. T/1000 0,35 -0,39 1,98 1058,43 6293,14 42,37 Ålandsb. Finland 0,04 0,05 0,05 0,05 0,05 0,30 70000 0,04 0,09 -50,00 Benefon -1,13 2,62 2,74 2,53 2,74 2,74 16,29 4525 1,80 9,45 -69,25 Efore A 4,88 2,15 2,24 2,20 2,30 2,30 13,68 3700 1,01 3,70 0,10 9 -36,76 Elecster 4,41 4,79 4,41 4,50 4,41 26,22 600 3,50 5,20 0,08 27 -8,12 Evia 2,41 2,70 1,62 3,42 0,29 36 -10,74 Hansapank 1 -0,62 9,65 9,95 8,20 10,50 0,06 8,92 Honkarakenne B -0,50 4,00 4,57 3,35 6,30 0,34 4 -26,74 Ilkka 1 22,00 24,00 22,00 22,00 22,00 130,81 20 20,00 26,09 1,14 10 10,00 Ilkka 2 -2,56 19,00 22,00 17,00 22,00 1,14 9 7,95 Incap 4,28 5,12 5,30 5,10 5,10 5,10 30,32 100 3,70 6,00 0,10 23 13,53 Kasola A 1,40 1,60 1,50 1,50 1,50 8,92 1500 1,30 2,00 0,10 5 Kekkilä A -2,24 4,79 4,94 4,56 6,73 0,40 7 -21,48 Kesla A 3,36 3,75 2,10 5,40 -20,94 Kylpyläkasino A (T) 2,80 1,50 2,70 4 Larox B 4,75 6,40 6,50 6,25 6,40 6,40 38,05 4000 5,00 6,85 0,45 5 28,00 Marimekko 7,10 7,20 7,05 7,19 7,19 42,75 1130 4,50 7,30 0,50 9 39,22 Martela A -1,21 19,66 19,99 19,99 20,00 19,99 118,86 2200 17,80 29,75 2,02 4 -14,52 Menire 3,08 0,67 0,69 0,65 0,69 0,67 3,98 2600 0,48 1,80 -52,14 Neomarkka -3,12 3,73 4,20 3,95 4,00 4,00 23,78 800 3,20 4,50 0,08 0,81 Panostaja A 3,90 0,80 0,90 0,49 1,00 0,04 5 Panostaja B 1,27 0,80 0,98 0,78 0,78 0,78 4,64 1500 0,42 1,00 0,04 4 92,00 Plandent A 4,81 5,45 6,00 4,95 7,00 0,17 8 -9,17 P-Karjalan Kp A 1,82 84,00 90,00 75,00 94,99 2,52 36 -7,69 Raisio K -0,65 1,53 1,69 1,30 3,20 0,02 -35,44 Suomen Spar A -4,06 26,00 30,00 14,00 28,00 36,77 Suomen Spar K -4,06 26,00 30,00 16,02 33,00 44,04 Suomen Helasto 1,54 0,66 0,70 0,70 0,70 0,70 4,16 5000 0,55 0,73 0,04 8 16,47 S. Multi Man. B 10,17 19,74 -43,18 10,47 62,24 Evli Nordic Smaller Com A 3,44 20,54 -59,86 10,22 60,74 1,90 Evli Nordic Smaller Com B 3,44 20,55 -58,06 11,18 66,44 Evli Select A 1,75 7,73 -32,76 8,42 50,05 0,90 Evli Select B 1,76 7,73 -29,81 10,48 62,28 Evli U.S. USD 4,10 2,74 -16,88 57,33 382,53 ABN AMRO Gl. 1,55 1,80 0,30 2,40 1 W W A AR RR RA AN NT TIIT T Eli O 24 3/02 Nrd 0,06 0,05 0,05 0,05 0,30 50000 0,02 0,55 Eri O 40 8/03 HB -1,47 0,67 0,69 0,45 0,63 Eri O 60 8/03 HB -2,04 0,48 0,49 0,26 0,45 Eri O 55 11/02 SG 2,18 2,20 1,02 1,56 Eri O 60 5/02 SG 0,71 0,72 0,76 0,76 0,76 4,52 7000 0,17 1,51 Eri O 65 8/02 SG 0,75 0,76 0,20 1,48 Eri O 65 5/02 SG 0,60 0,61 0,65 0,66 0,65 3,86 9000 0,16 1,35 Hxt M 600 12/02 Nrd 0,70 0,80 Hxt M 800 12/02 Nrd 1,60 1,70 Hxt O 1000 12/02 Nrd 1,70 1,80 Hxt O 1200 12/02 Nrd 1,20 1,30 1,30 1,30 Ndq100 O 1600 9/02 SG 5,33 1,58 1,60 0,50 2,41 Ndq100 O 1800 9/02 SG 6,42 1,16 1,17 0,42 1,97 Ndq100 O 2000 12/02 SG 4,21 0,99 1,00 0,43 1,83 Ndq100 O 2200 12/02 SG 2,86 0,72 0,73 0,34 1,51 Nok M 10 11/02 Alf 0,04 0,05 0,05 0,16 Nok M 14 11/02 Alf 0,08 0,10 0,10 0,34 Nok M 15 9/02 Nrd 0,07 0,08 0,07 0,07 0,07 0,42 65000 0,07 0,41 Nok M 16 11/02 Alf 0,13 0,15 0,15 0,42 Nok M 18 1/03 SG -2,00 0,49 0,50 0,53 0,70 Nok M 20 11/02 Alf -3,85 0,25 Nok M 20 4/02 Alf 0,11 0,12 0,11 0,12 0,12 0,71 248500 0,08 0,72 Nok M 20 9/02 Nrd -28,00 0,18 0,20 0,19 0,19 0,19 1,13 37000 0,19 0,75 Nok M 24 11/02 Alf -2,33 0,42 0,44 Nok M 25 4/02 Alf -3,70 0,26 0,28 0,27 0,29 0,28 1,66 103500 0,18 1,11 Nok M 25 6/02 Nrd -25,64 0,29 0,31 0,30 0,30 0,30 1,78 5000 0,22 1,13 Nok M 25 9/02 Nrd -22,45 0,38 0,40 0,40 0,40 0,40 2,38 10000 0,40 1,08 Nok M 26 11/02 Alf -1,89 0,52 0,54 0,64 0,65 Nok M 30 3/02 Nrd 0,44 0,42 0,43 0,43 2,56 13500 0,29 1,64 Nok M 35 1/02 Alf -2,90 0,67 0,70 0,69 0,69 0,69 4,10 8000 0,47 2,05 Nok M 35 3/02 Nrd 0,79 0,49 2,09 Nok O 18 11/02 Alf 0,81 1,25 1,28 0,33 1,29 Nok O 18 11/02 SG 3,52 2,65 2,67 1,69 2,42 Nok O 20 11/02 Alf 1,79 1,14 1,16 0,38 1,16 Nok O 20 12/04 Evl 1,45 1,40 1,43 1,12 1,44 Nok O 20 9/02 Nrd 73,33 1,04 1,06 1,03 1,05 1,04 6,18 5500 0,16 1,10 Nok O 22 2/03 SG 4,69 2,23 2,25 1,38 2,04 Nok O 22 5/03 SG 4,52 2,31 2,33 2,32 2,34 2,34 13,91 2000 1,47 2,34 Nok O 25 11/02 SG 4,27 1,71 1,72 0,98 1,63 Nok O 25 12/02 SG 6,17 0,86 0,87 0,20 0,88 Nok O 25 12/04 Evl 0,85 1,19 1,21 1,21 1,21 1,21 7,19 5000 0,97 1,21 Nok O 25 4/02 Alf 1,75 0,58 0,60 0,58 0,59 0,58 3,45 9000 0,06 1,58 Nok O 25 7/02 SG 5,80 0,73 0,74 0,15 0,70 Nok O 25 8/03 HB 0,98 1,03 1,05 0,73 1,00 Nok O 25 9/02 Nrd 22,95 0,75 0,77 0,76 0,76 0,76 4,52 4000 0,13 0,78 Nok O 27 4/02 SG 4,44 0,47 0,48 0,45 0,49 0,47 2,79 486000 0,05 1,60 Nok O 28 11/02 Alf 1,47 0,69 0,71 Nok O 30 11/02 SG 2,50 1,23 1,24 0,66 1,09 Nok O 30 12/04 Evl 1,96 1,04 1,07 0,80 1,12 Nok O 30 4/02 Alf 3,03 0,34 0,35 0,34 0,35 0,35 2,08 255500 0,04 1,30 Nok O 30 6/02 Nrd 65,38 0,43 0,44 0,42 0,44 0,43 2,56 111500 0,02 1,31 Nok O 30 9/02 Nrd 45,95 0,54 0,56 0,55 0,55 0,55 3,27 2000 0,05 0,60 Nok O 30 9/02 SG 7,69 0,56 0,57 0,57 0,62 0,57 3,39 134000 0,13 0,62 Nok O 32 2/03 SG 0,80 1,26 1,27 0,72 1,14 Nok O 32 5/03 SG 1,48 1,37 1,39 0,81 1,42 Nok O 34 11/02 Alf 2,22 0,46 0,48 Nok O 35 3/02 Nrd 0,12 0,14 0,11 0,14 0,13 0,77 161500 0,02 1,04 Nok O 35 5/02 SG 0,28 0,29 0,05 1,23 Nok O 35 9/02 Nrd 31,03 0,38 0,40 0,38 0,38 0,38 2,26 25000 0,03 0,45 Nok O 37 8/02 SG 9,68 0,34 0,35 0,07 1,23 Nok O 38 11/02 Alf 2,94 0,35 0,37 Nok O 40 1/02 Alf 0,01 0,02 0,02 0,02 0,02 0,12 5000 0,02 1,40 Nok O 40 3/02 Nrd -40,00 0,03 0,07 0,06 0,07 0,06 0,36 33500 0,02 0,79 Nok O 40 5/02 SG 0,18 0,19 0,18 0,19 0,18 1,07 70000 0,04 1,02 Nok O 40 9/02 Nrd 3,85 0,27 0,29 0,10 0,33 Nok O 45 1/02 Alf 0,01 0,02 0,01 0,86 Nok O 45 5/02 SG 9,09 0,12 0,13 0,13 0,14 0,14 0,83 126000 0,03 0,85 Nok O 45 8/02 SG 11,76 0,19 0,20 0,04 0,96 Nok O 45 9/02 Nrd 26,67 0,19 0,20 0,19 0,19 0,19 1,13 25000 0,04 0,23 Nok O 50 3/02 Nrd -50,00 0,01 0,02 0,01 0,85 Nok O 60 3/02 Nrd 0,01 0,02 0,01 0,30 Sra O 10 9/02 Nrd 7,69 0,14 0,16 0,16 0,16 0,16 0,95 3000 0,03 0,17 Sra O 11,37 5/02 SG 20,00 0,06 0,07 0,02 0,40 Sra O 11,37 9/02 Nrd 14,29 0,08 0,10 0,03 0,08 Sra O 12 5/02 SG -7,41 0,25 0,26 0,24 1,33 Sra O 12,18 11/02 Alf 12,50 0,09 0,11 0,04 0,36 Sra O 12,99 6/02 Nrd 0,03 0,04 0,04 0,04 0,04 0,24 11000 0,03 0,05 Sra O 15,42 11/02 Alf 20,00 0,06 0,08 0,03 0,30 Sra O 16 9/02 Nrd 75,00 0,07 0,09 0,02 0,06 Sra O 19,48 3/02 Nrd 0,01 0,02 0,01 0,01 0,01 0,06 500 0,01 0,39 Sra O 24,35 3/02 Nrd 0,01 0,02 0,01 0,55 Sra O 5,68 11/02 SG 8,00 0,54 0,55 0,54 0,54 0,54 3,21 39000 0,41 0,59 Sra O 6,49 9/02 Nrd 5,26 0,20 0,21 0,20 0,22 0,21 1,25 26000 0,03 0,24 Sra O 7,31 7/02 SG 32,00 0,33 0,34 0,31 0,33 0,32 1,90 381000 0,04 0,58 Sra O 8,12 9/02 SG 20,00 0,30 0,31 0,31 0,31 0,31 1,84 135000 0,04 0,56 Sra O 8,93 11/02 Alf 15,38 0,15 0,16 0,15 0,15 0,15 0,89 20000 0,04 0,54 Sra O 9,74 10/02 SG 13,64 0,25 0,26 0,03 0,48 Sra O 9,74 6/02 Nrd 16,67 0,07 0,08 0,02 0,44 Sra O 9,74 9/02 Nrd 0,11 0,13 0,03 0,17 Ste M 10 3/02 Nrd 0,01 0,02 0,02 0,16 Ste M 11 11/02 SG 0,20 0,21 0,19 0,28 Ste M 11 9/02 Nrd 0,05 0,07 0,05 0,13 Ste M 9 9/02 Nrd 0,02 0,03 0,03 0,08 Ste O 11 2/02 Alf 0,36 0,38 0,08 0,39 Ste O 13 3/02 Nrd 5,56 0,19 0,21 0,11 0,27 Ste O 14 9/02 Nrd 5,26 0,20 0,22 0,11 0,20 Ste O 30 11/02 SG 2,94 0,35 0,36 0,26 0,38 Tie O 40 2/02 Alf 33,33 0,08 0,10 0,08 0,10 0,10 0,59 25000 0,02 0,64 UPM M 28 9/02 Nrd 0,14 0,16 0,15 0,15 0,15 0,89 3000 0,13 0,37 UPM M 30 11/02 SG 3,57 0,58 0,59 UPM 30 3/02 Nrd 33,33 0,04 0,05 0,04 0,05 0,05 0,30 39000 0,04 0,42 UPM M 32 9/02 Nrd 4,35 0,24 0,26 0,24 0,60 UPM O 40 11/02 SG -4,72 1,01 1,02 UPM O 35 3/02 Nrd -8,16 0,45 0,47 0,11 0,75 UPM O 36 2/02 Alf 0,12 0,60 UPM O 38 9/02 Nrd -4,44 0,43 0,45 0,20 0,46 A Comp. Sonera suuntasi heti aamusta kuuden euron paremmalle puolelle ja pysyttelikin siellä sitkeästi koko päivän. Th. Em. S. 3,57 6,92 44,96 299,99 Invesco GT Gl. 0,08 -0,67 1046,35 6221,31 Credit Agricole Global B. Opp. B. (Eur.) K/1000 2,95 2,52 -18,39 1148,89 6830,99 S-L Sekt. Berg Small Cap A/100 0,09 1,84 -43,47 216,41 1286,72 19,00 A. Nordic -1,33 11,88 -28,06 34,84 207,15 Handelsb. 7,25 14,80 15,05 13,80 15,20 15,05 89,48 252179 8,70 25,01 0,07 84 -38,10 Evox Rifa Group 0,13 0,14 0,13 0,14 0,14 0,83 8000 0,11 0,25 10 -38,10 F-Secure 3,08 1,34 1,35 1,32 1,35 1,34 7,97 293750 0,50 5,49 -74,03 Instrumentarium -0,64 46,50 47,00 46,50 47,50 46,75 277,96 13428 20,90 47,50 1,00 26 121,43 JOT Automation 1,72 0,59 0,60 0,58 0,60 0,60 3,57 330850 0,31 2,75 0,01 10 -76,40 KSP Yhtiöt 1,63 5,60 5,70 5,50 5,70 5,70 33,89 6250 4,10 7,50 0,24 -9,68 Nokia 0,88 28,55 28,59 28,00 28,78 28,55 169,75 17488324 13,56 48,50 0,28 35 -37,60 Okmetic 1,91 4,80 4,85 4,80 4,98 4,80 28,54 6000 2,80 7,38 12 -9,43 Perlos 2,46 12,50 12,80 12,28 12,80 12,80 76,11 121774 5,60 23,01 0,20 16 -42,13 PKC Group -0,35 5,75 5,98 5,75 5,80 5,80 34,49 2800 4,01 11,49 0,40 6 -45,50 PMJ automec 0,70 0,71 0,68 0,72 0,71 4,22 37900 0,52 5,48 -85,60 Sonera 4,24 6,15 6,16 6,02 6,19 6,15 36,57 6005386 2,23 20,38 0,07 4 -58,72 Soon Communic. Value A -USD 3,04 5,20 10,52 70,19 JPMF US Technology A -USD 11,11 23,60 -66,92 8,80 58,72 Mand. B. Amer.fi K/100 6,25 9,68 798,47 4747,51 Nordea Lat. Value B 1,79 1,35 -10,64 119,47 710,34 Gyllenberg Finlandia A 2,33 7,87 -17,02 203,85 1212,04 14,60 Gyllenberg Finlandia B 2,33 7,87 -10,54 239,58 1424,48 Gyllenberg Small Firm A 0,75 2,50 -38,27 180,73 1074,57 16,90 Gyllenberg Small Firm B 0,75 2,50 -32,97 214,48 1275,24 Handelsb. Euro Active B 2,48 1,88 -16,52 17,38 103,34 Ålandsb. Eq. Inter 8,15 16,68 6,04 40,28 Firstnordic Gl. A 3,84 9,63 -38,28 33,01 196,27 2,04 Conventum Fut. Pro B/100 0,06 0,26 103,36 614,55 Aktia Likvida/100 0,10 0,25 4,29 20,40 121,29 Aurator Likvidi 0,03 0,20 4,88 106,98 636,07 Carnegie Likvidi 0,06 0,28 0,62 17,71 105,30 0,68 Conventum Euro Likvidi 0,05 0,20 4,23 20,20 120,10 Evli Euro Korko 0,18 4,33 22,27 132,39 Evli Money Manager+ A 0,02 0,19 0,75 101,36 602,67 Evli Money Manager+ B 0,02 0,19 4,97 105,61 627,95 FF Euro Cash Fund 0,05 0,25 -0,13 9,52 56,57 0,36 FF US Dollar Cash (USD) 0,03 0,16 -1,78 11,88 79,23 0,67 FIM Likvidi 0,05 0,26 4,29 19,22 114,28 Gyllenberg Money A 0,05 0,23 0,31 93,30 554,74 3,70 Gyllenberg Money B 0,05 0,21 4,41 102,65 610,33 Handelsb. S. Markets 6,59 15,51 11,32 67,31 Baring Global Equity 3,78 6,99 7,96 47,33 Baring Global Resources 3,61 4,17 11,48 68,26 Baring H. 0,95 1,20 0,50 5,90 -81,37 Instrum. S. Berg Euro Korko B/100 0,06 0,26 4,27 203,98 1212,81 A. A 0,07 843,07 5012,67 JPMF Europe Bond A -0,69 124,43 739,83 JPMF FF Em. Amer.fi T/100 6,25 9,68 798,47 4747,51 Nordea Maailma K/100 2,95 6,44 -15,66 23,31 138,62 Nordea Maailma T/100 2,96 6,44 -17,35 22,25 132,29 0,51 Nordea Medica LS K/100 -0,17 1,28 -7,80 118,84 706,60 Nordea Medica LS T/100 -0,17 1,28 -9,78 112,95 671,59 2,50 Nordea Nordia K/100 4,97 9,67 -24,34 7,41 44,05 Nordea Nordia T/100 4,97 9,67 -25,85 7,08 42,08 0,18 Nordea Nordic SC K/100 3,11 8,51 -29,20 154,72 919,90 Nordea Nordic SC T/100 3,11 8,51 -30,64 150,60 895,41 4,06 Nordea Pro Eurooppa K 3,40 4,67 -17,19 110,79 658,75 Nordea Pro Eurooppa T 3,40 4,67 -18,88 106,12 630,96 2,55 Nordea Pro Suomi K 2,56 7,76 -17,27 24,24 144,14 Nordea Pro Suomi T 2,57 7,76 -19,15 22,89 136,10 0,56 Odin Finland 0,11 5,52 17,61 158,63 943,17 Odin Maritim 4,90 10,91 0,89 20,34 120,94 Odin Norden 0,86 7,04 -9,08 55,06 327,37 Odin Norge -0,15 2,27 -15,77 87,57 520,67 Odin Offshore 3,83 -0,12 -21,81 8,14 48,40 Odin Sverige 3,53 11,48 11,70 57,19 340,04 Op-Aasia 1,97 7,01 87,44 519,89 Op-Aasia B Tuotto Op-Amerikka A Kasvu -1,25 5,17 90,40 537,49 Op-Amerikka B Tuotto Op-Britannia A Kasvu 0,50 0,27 91,24 542,49 Op-Britannia B Tuotto Op-Delta A Kasvu 1,87 7,58 -9,44 89,40 531,55 Op-Delta B tuotto 89,40 531,55 Op-Euro A Kasvu 2,56 9,20 -24,48 115,05 684,06 Op-Euro B Tuotto 115,05 684,06 Op-Euro Osake A Kasvu 4,83 7,93 -21,49 19,33 114,93 Op-Euro Osake B Tuotto 19,33 114,93 Op-Itä-Eurooppa A K 1,72 8,97 -4,77 88,92 528,69 Op-Itä-Eurooppa B T 88,92 528,69 Op-Medical A Kasvu -0,71 0,28 -14,31 104,65 622,22 Op-Medical B Tuotto 104,65 622,22 Op-Metsä A Kasvu 2,22 6,63 12,42 46,51 276,54 Op-Metsä B Tuotto 46,51 276,54 Op-Teknologia A Kasvu 7,94 15,30 -45,73 44,45 264,29 Op-Teknologia B Tuotto 44,45 264,29 Op-Trendi A Kasvu 3,70 9,28 -15,08 79,86 474,83 Op-Trendi B Tuotto 79,86 474,83 Opstock Euro Index A K 4,01 6,56 -20,80 106,60 633,81 Opstock Euro Index B T 106,60 633,81 Opstock Finl. M. Bond -0,19 -2,05 115,36 463,85 MST USD Global Bond -0,31 -2,52 16,26 108,49 MST USD Reserve 0,03 0,01 136,42 910,24 Nordea Euro Obl. Markets Equity A -USD 6,96 14,47 -8,79 7,99 53,31 0,02 JPMF Eur. America (USD) 4,90 8,37 -11,15 241,99 1614,64 A. Berg Europe B/100 3,27 3,20 -24,09 92,33 548,97 A. (Eur.) T/1000 2,77 8,51 -49,51 303,10 1802,15 13,89 S-L Yhteisöosake K 0,94 5,17 -25,18 24,62 146,39 S-L Yhteisöosake T 0,93 5,17 -28,92 21,39 127,20 1,11 SEB Eur. Yield Bond -2,94 2,39 7,27 43,23 MST Gl. Markets 10,14 23,02 13,36 89,14 MST Australian & New Z. Gr. Eur. Bond A -0,21 126,95 847,05 Mand. Europe K 2,34 16,15 116,68 693,75 Pictet Targ. M. 4,73 7,39 19,03 126,97 MST Japan 0,65 -1,78 15,44 103,02 MST Japan Opport. A/100 1,24 0,73 -16,17 155,17 922,60 11,00 A. Em. Biot. 8,85 21,78 4,92 32,83 Invesco GT Global Ent. Index K 3,89 7,41 100,63 598,32 Pictet Targ. B T -0,87 -2,32 4,00 106,92 635,72 3,15 Opstock Fin. Bond 1,97 3,06 14,48 96,62 Invesco GT Euro Reserve 0,02 0,28 267,30 1589,29 Invesco GT Eurol. B. Large C. -0,81 -4,24 31,81 212,25 MST Latin American 5,30 8,76 8,94 59,65 MST New Energy 1,88 -1,04 7,58 50,58 MST North American 3,48 5,38 63,10 421,03 MST North Am. -0,61 -1,43 5,44 22,69 134,91 Evli Euro Yhd.korko A -0,40 -0,87 2,04 17,97 106,84 0,60 Evli Euro Yhd.korko B -0,40 -0,86 5,29 20,30 120,69 Nordea Euro Midi Korko K -0,48 -0,99 5,41 109,13 648,88 Nordea Euro Midi Korko T -0,48 -1,12 2,46 106,09 630,76 2,93 Sampo Komp. 98 A-opt. 5,84 11,14 4,89 32,63 JF China A 4,99 8,27 -8,89 11,78 78,60 0,04 JF India A 5,93 18,06 -17,28 13,40 89,41 JF Asia Equity A -USD 8,06 19,07 -7,37 21,98 146,66 0,13 JF Greater China A USD 9,97 14,91 8,71 58,12 JF Hong Kong A USD 4,16 8,91 15,53 103,62 JF Japan Equity A -USD 0,67 -1,62 -26,92 19,44 129,71 0,18 JF Japan Small Cap A -USD -0,29 -1,56 -31,73 6,95 46,37 JF Pacific Bal. Balanced 1,86 1,46 18,03 120,30 MST USD Triple A 30 1,91 0,71 8,54 56,98 MST USD Triple A 50 3,11 2,14 7,62 50,84 MST USD Triple A 70 4,00 4,00 7,02 46,84 Nordea 3 Private A 2,44 3,96 4,20 24,97 Nordea 3 Private B 2,27 3,96 3,15 18,73 0,20 Nordea Graniitti K/100 2,31 2,88 -6,64 102,72 610,72 Nordea Graniitti T/100 2,31 2,84 -9,29 99,79 593,33 3,09 Nordea Optima.fi K/1000 1,21 2,43 -7,35 264,80 1574,43 Nordea Optima.fi T/1000 1,21 2,43 -9,28 252,50 1501,30 5,58 Nordea Optima Plus K/100 2,30 4,42 -10,66 85,26 506,90 Nordea Optima Plus T/100 2,30 4,42 -11,51 84,44 502,05 0,89 Nordea Pro Balance K/100 2,32 4,65 -9,66 109,99 653,99 Nordea Pro Balance T/100 2,32 4,64 -15,13 97,11 577,38 6,67 Op-Pirkka A Kasvu 3,16 7,40 -6,45 55,56 330,34 1,01 Op-Pirkka B Tuotto 55,56 330,34 Op-Spektri A Kasvu 2,57 5,43 -10,61 82,76 492,07 Op-Spektri B Tuotto 82,76 492,07 Op-Tuotto A Kasvu 27,61 164,16 Op-Tuotto B Tuotto 0,69 2,72 -6,28 27,61 164,16 0,84 Opstock Global Bal. A -0,92 -2,30 2,06 21,87 130,06 0,90 Evli Euro Valtionobl. Bond A -0,05 100,24 596,00 JPMF Gl. Markets 6,90 15,13 -8,74 0,90 5,34 SEB Lux Eq. K/100 -1,02 -2,05 6,74 4,83 28,72 Nordea Euro Obl. Smaller Comp. 3,16 9,17 -32,96 15,36 91,33 FF France Fund 3,25 3,25 -22,33 27,65 164,40 FF Germany Fund 5,89 9,16 -22,10 21,93 130,39 FF Greater China (USD) 7,10 14,45 -10,75 49,34 329,21 0,21 FF Iberia Fund 5,57 6,19 -8,73 25,20 149,83 FF Indonesia Fund (USD) 0,47 7,60 -19,84 2,34 15,58 0,02 FF International Fund (USD) 4,18 5,80 -20,29 24,44 163,07 FF Italy Fund 3,77 8,56 -19,89 19,53 116,12 0,02 FF Japan Fund (JPY) 1,94 1,72 -30,32 142,00 7,57 FF Japan Sm. A -0,47 -1,80 7,17 1,91 11,38 Seligson Euro Obl.ind. Instit. Dollari lähti raportin jälkeen luisumaan euroon nähden ja Wall Streetin alkutahdit olivat selvän mollivoittoiset. 25 B 0,72 1,39 -0,36 94,86 563,98 Evli Glob. 75 B 1,41 5,34 -15,22 93,28 554,64 Evli Mix A 0,65 2,60 -16,70 2,64 15,71 0,20 Evli Mix B 0,64 2,60 -12,05 3,31 19,70 FF Euro Balanced Fund 3,34 2,88 -11,24 11,45 68,08 0,17 FFPS Defensive Fund 0,45 -0,12 -0,37 6,48 38,50 0,17 FFPS Global Growth (USD) 4,21 6,74 -19,69 11,87 79,20 FFPS Growth Fund 4,45 7,05 -20,17 12,90 76,70 FFPS Moderate Growth 1,73 1,96 -5,66 9,35 55,61 0,13 Fides Portfolio A 0,74 6,31 -32,97 96,89 576,08 11,46 Fides Portfolio B 3,84 9,59 -30,90 132,08 785,31 FIM Forte 2,74 7,46 -24,93 91,45 543,74 FIM Piano 0,40 1,20 10,09 59,99 Gyllenberg 20 A 0,56 0,46 1,07 100,30 596,36 Gyllenberg 20 B 0,56 0,46 1,07 100,30 596,36 Gyllenberg 50 A 1,13 2,07 -6,89 91,32 542,96 Gyllenberg 50 B 1,13 2,07 -6,89 91,32 542,96 Gyllenberg 80 A 1,73 3,75 -15,91 81,89 486,90 Gyllenberg 80 B 1,73 3,75 -15,91 81,89 486,90 Gyllenberg Eur. 21,29 31,93 3,76 25,09 Invesco GT Technology 7,31 11,74 17,61 117,50 Invesco GT Telecom 5,57 11,09 15,93 106,29 Invesco GT US Equity 6,78 11,56 47,57 317,40 Invesco GT US Smalls Co 5,77 9,76 45,67 304,73 Invesco GT WW Dyn. Berg Sicav Far East (USD) 6,93 15,44 -3,96 122,89 819,96 A. Inv. Bond A -0,03 109,42 650,58 JPMF Sterling Bond A -GBP -0,94 -2,60 -0,94 1,05 10,00 0,03 JPMF US Bond A -0,11 130,93 873,61 JPMF US Sh. Growth 3,02 5,97 13,66 81,22 Trevise Glob. Berg Sicav Germany 7,47 9,30 -19,70 301,98 1795,49 A. B/100 2,70 7,83 -28,56 126,63 752,91 A. Vuoroin plussalla ja miinuksella keikkunut yleisindeksi suoriutui lopulta pieneen nousuun, vaikka Yhdysvaltain kurja työllisyysraportti pilasikin tunnelman isommissa pörsseissä. B 3,04 6,57 -16,01 15,58 92,63 0,69 WIP Pikkujättiläiset -0,70 4,57 24,60 35,25 209,59 WIP Value Visions A 1,07 2,61 -6,90 23,61 140,38 WIP Value Visions B 1,07 2,64 -10,55 21,78 129,50 0,87 Ålandsb. B 10,23 24,88 -66,32 23,95 142,39 Evli European Growth A 4,04 7,27 -22,93 63,30 376,39 Evli European Growth B 4,04 7,27 -19,58 66,06 392,76 Evli Finland Small Tech A 0,91 2,84 -48,53 33,14 197,04 Evli Finland Small Tech B 0,91 2,84 -46,32 34,56 205,50 Evli IT-Informaatioteknol. Ind. A/10 0,06 0,25 4,44 19,21 114,21 Seligson Rahamark. ex-Europe 3,50 6,15 8,29 49,29 MST Global Equity 3,19 4,07 84,04 560,74 MST Global. A -0,73 -1,26 10,15 60,33 Seligson Euro Corp. Bond -0,50 -1,49 0,99 5,90 SEB Lux Euro Bond -0,70 -2,18 5,90 0,99 5,87 0,02 SEB Lux Internat. Small Cap A -USD 6,10 14,16 -15,64 76,18 508,30 JPMF Asia S. M. A 4,52 66,56 444,11 JPMF Latin Am. Equity A 0,95 7628,00 406,76 JPMF Latin Am. A 0,50 0,54 0,35 0,79 11,11 Vaahto-Group 4,00 4,10 2,97 4,10 38 31,58 Vaahto-Group K -4,76 4,00 4,45 3,00 4,80 41 29,03 Yleiselekt. A/100 2,70 7,83 -33,14 116,70 693,87 11,00 A. Share Index B -0,31 -0,31 -8,44 15,84 94,18 H He ed dg ge e rra ah ha asstto ott 3C Alpha -0,23 0,41 16,73 104,81 623,17 Avenir A -0,11 1,73 1142,92 6795,49 Avenir B -0,11 1,73 1142,92 6795,49 Evli Citius A 0,54 0,83 100,75 599,03 Evli Citius B 0,54 0,83 100,75 599,03 Mandatum Omega A 0,08 0,27 21,36 126,99 Mandatum Vega T/1000 -1,39 18,81 -8,02 711,61 4231,04 Opstock RM Optimus A K 0,12 0,60 99,62 592,31 Opstock RM Optimus B T 99,62 592,31 Seligson Phalanx A 0,99 5,61 30,47 2,97 17,67 Seligson Phalanx B 0,98 5,61 25,67 2,67 15,89 0,09 S Siijjo oiittu ussrra ah ha asstto ott Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus M Mu uu utto oss% % vvk ko o kertoo rahaston tuoton viikon ajalta, M Mu uu utto oss% % 1 1 k kk k tuoton kuukauden ajalta. B/1000 -0,65 -2,13 1887,83 11224,53 75,00 Handelsb. Konevuokr. Yield Bond -1,19 3,10 9,99 66,66 MST Sterling Reserve 0,01 0,12 154,16 1468,66 MST Swiss F. 2,29 7,19 46,84 312,53 Invesco GT Cont. B T 0,91 2,63 -11,74 19,92 118,44 0,66 Opstock Private A Kasvu 1,21 4,48 93,51 555,99 Opstock Private B Tuotto Sampo Euro Value T Sampo Komp. Pacific 2,01 14,56 -8,83 6,61 39,30 Handelsb. (Suomi) K/1000 0,72 4,07 -23,35 1135,94 6753,99 S-L Sekt. (Suomi) T/1000 0,72 4,07 -27,18 1015,58 6038,36 56,15 S-L Sektorit (Maailma) K/1000 4,75 5,40 -16,62 1068,89 6355,33 S-L Teknologiaos. Eq. USA Index K 3,72 7,67 86,79 579,09 Pictet Targ. 25 A 0,72 1,39 -4,38 91,03 541,25 Evli Glob. Euro Active 0,44 6,14 -28,29 52,17 310,19 Handelsb. Indexed C 3,57 5,90 894,01 5965,15 Conv. 98 A-opt. TeleTech 10,93 22,05 5,48 36,56 MST W. Ind. Eq. Euro Value B 4,23 12,56 85,31 507,23 Conventum Finland Value A -2,07 2,81 11,79 53,38 317,38 3,14 Conventum Finland Value B -2,07 2,81 18,94 60,42 359,24 Conventum Osake A 1,73 7,20 -24,58 40,51 240,86 Conventum Osake B 1,73 7,20 -24,58 40,51 240,86 Conventum Pharma A -0,72 -0,04 -17,54 111,60 663,54 7,09 Conventum Pharma B -0,72 -0,03 -12,28 126,30 750,95 Conventum small_cap A 4,63 10,50 -41,20 36,63 217,79 2,26 Conventum small_cap B 4,62 10,49 -37,45 38,97 231,71 Credit Agricole Asian Gr. Berg Norden (Sicav) (SEK) 3,31 10,76 -23,18 3455,02 2195,36 A. Gl. M. 0,44 4,15 2,26 13,44 Invesco GT Global Bond -0,40 -3,10 5,00 33,36 Invesco GT Gilt -1,61 -3,09 12,23 116,51 Invesco GT max. Berg Optimal A/100 0,90 3,07 -21,11 329,20 1957,33 23,00 A. AustralAsia K 6,36 12,66 88,44 590,10 Roburs Contura/100 0,56 11,27 -40,51 1634,14 9716,18 Roburs Amerika/100 -2,37 4,07 -20,06 347,04 2063,41 3,21 Roburs Japanfond/100 -1,80 1,03 -36,28 94,40 561,27 1,60 Roburs Kommunikations/100 0,75 12,16 -37,03 302,01 1795,66 Roburs Pacificfonden/100 6,43 21,68 -8,82 192,07 1142,01 4,83 Roburs Privatiserings/100 -0,14 4,16 -15,04 181,71 1080,41 5,34 Roburs Ryssland/100 1,66 13,96 28,21 63,95 380,25 Roburs Råvarufond/100 1,10 5,81 -2,64 143,34 852,26 1,60 Roburs Skogsfond/100 -1,22 6,15 12,24 358,67 2132,54 5,88 Roburs Småbolag. International -1,23 5,28 -23,07 93,44 555,57 Handelsb. Eq. B. K/1000 0,59 2,29 14,80 1154,20 6862,56 Mandatum E. Equity A 3,25 140,60 938,13 JPMF US Strat. IT 8,47 16,10 5,65 37,67 Firstnordic Gl. Markets 2,68 5,82 8497,41 56697,68 CDC Hong Kong Renaissance C 3,76 3,76 83,43 556,67 CDC Japanese Equities C 0,32 1,93 81201,00 4330,04 CDC Pacific Rim Equities C 2,96 11,05 984,09 6566,19 CDC US Eq. Corp. High Inc. High Yield A -0,81 3,43 99,18 589,71 Evli Eur. Bond A 0,35 -1,28 0,42 87,77 521,86 6,10 Gyllenberg Eur. Ent. Konv. K/1000 0,06 0,26 4,79 1098,37 6530,61 S-L Euro Lyhytk. -13,79 3,50 4,05 4,06 4,05 24,08 750 3,50 4,06 Orion 98 A-opt. Berg Sicav Japan (JPY) 0,19 1,55 -26,84 7395,00 394,34 A. Dur. B -0,97 -2,30 6,06 22,56 134,14 Credit Agricole Euro B. Euro Active A 2,52 1,88 -21,85 16,27 96,74 Ålandsb. Bond -0,74 -2,09 10,75 63,92 Invesco GT Eur. Berg Global B/100 3,23 6,54 89,38 531,43 A. E. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä V Viip pu urra ah ha asstto ott Conventum Focus Tekno A 5,77 12,63 -43,24 16,50 98,10 0,97 Conventum Focus Tekno B 5,78 12,61 -39,64 18,67 111,01 Conventum Fut. T -0,51 5,47 -4,67 876,88 5213,69 Mandatum Osake 1,13 4,88 -12,33 36,75 218,51 MST Asian Em. Berg Portfolio B 2,40 7,72 -27,60 62,21 369,88 A. HK Ruokatalo oli päivän päättyessä niin ikään yli viiden prosentin laskussa 2,9 eurossa käytyään pahimmillaan aamupäivällä 2,66 euron lukemissa. Em. Bond -0,45 -0,92 109,05 648,38 Pictet EUR Bonds 0,20 -1,31 300,29 1785,44 Pictet Glob. Index A K 2,91 8,25 -29,87 21,25 126,35 Opstock Finl. Eur. K -0,51 5,47 -4,67 876,88 5213,69 Mandatum Osake K. T 15,35 91,27 Mandatum Priv. -2,35 -6,97 7,48 44,47 Baring Latin America 5,16 10,66 11,83 70,34 Baring Leading Sector 5,83 10,15 9,98 59,34 Baring North America 3,73 8,69 70,89 421,49 Baring Pacific 4,53 9,02 63,23 375,95 Carnegie Aksje Norje 2,71 5,15 -6,07 336,32 1999,67 Carnegie East-European 1,92 10,27 4,82 15,89 94,48 Carnegie Eurooppa Osake 2,31 4,92 -23,39 12,38 73,61 Carnegie Internet 5,47 17,93 -49,04 5,59 33,24 Carnegie Medical 4,39 6,14 -5,62 55,46 329,75 Carnegie Monirahasto 1,09 5,92 13,95 82,94 Carnegie Nordic Markets 4,05 9,87 -26,80 55,45 329,69 Carnegie Suomi Osake 2,12 8,74 -20,34 63,08 375,06 Carnegie Småbolag 6,01 17,47 -39,51 22,93 136,34 Carnegie Sverige 7,30 13,89 -25,62 24,68 146,74 Carnegie Teknologia 12,59 22,06 6,53 38,83 Carnegie WorldWide 1,40 4,45 -27,83 44,83 266,55 CDC Emerging Asia C 6,39 13,80 11622,17 77547,17 CDC Emerging Europe C 2,77 6,92 6294,66 42000,17 CDC Emerging Latin America C 3,55 6,97 8046,19 53686,99 CDC Europe Equities C 4,00 4,37 239,39 1423,35 CDC Europe NM C 2,52 3,84 54,85 326,12 CDC Europe Small Cap C 0,75 5,94 248,50 1477,51 CDC Glob. Berg Euro Korko A/100 0,06 0,25 0,20 178,22 1059,65 7,00 A. 0,47 -1,29 1052,65 6258,77 Credit Agricole E Corp. 3,69 3,57 898,90 5997,77 Credit Agricole Japan 0,45 -1,08 79125,00 4219,34 Credit A. V Vo oiitttto o-o ossu uu uss on tuottorahastojen maksama osuuskohtainen hyvitys. Private Cons. T/1000 0,06 0,26 0,60 1040,65 6187,42 41,92 S-L Korko K/1000 0,06 0,20 4,38 193,46 1150,26 S-L Korko T/1000 0,06 0,19 0,20 180,15 1071,12 7,28 S-L Yhteisökorko K 0,05 0,24 4,81 20,63 122,65 S-L Yhteisökorko T 0,06 0,24 0,62 19,21 114,21 0,77 SEB Lux Euro Short Bond -0,09 0,09 3,89 1,09 6,50 Seligson Rahamark. -0,62 1,61 1,65 1,63 1,65 1,63 9,69 1000 0,75 3,60 1 Teleste 97 A-opt. Konv. Bond -0,37 -1,01 10,75 63,92 MST European Bond -0,70 -2,41 14,17 84,25 MST Eur. Grade A -0,17 -0,87 104,22 619,65 Evli Eur. Fund kasvu 2,86 5,79 -18,40 196,09 1165,90 WIP Market Leaders Gl. World Bond -0,49 -1,93 1,63 9,68 Baring USD Corp. Bond -0,48 -1,76 20,71 123,14 Baring Japan 0,99 -0,71 11,24 66,83 Baring Japan Sm. A -1,00 -2,33 1,81 19,72 117,25 0,79 Conventum Euro Oblig. A -USD 4,10 6,34 -30,70 9,39 62,65 JPMF Global Small Cap A -USD 4,84 11,46 -20,40 6,71 44,77 0,02 JPMF International Equity A 3,51 5,06 -16,96 58,71 349,07 JPMF Japan S. 9,28 18,95 886,57 5915,50 Credit Agricole Asian R. Equity A 3,82 780,13 4638,44 JPMF Eur. T/1000 2,63 8,18 2,99 983,00 5844,65 Mandatum Omega T 21,36 126,99 Mandatum Optimi Kasvu 0,74 2,39 -13,73 28,77 171,07 Mandatum Priv. K/100 7,46 14,12 744,81 4428,43 Nordea Global Mob. 4,25 4,90 91,45 610,19 Invesco GT Dev. (Eur.) T/1000 2,95 2,52 -22,47 995,45 5918,68 52,87 S-L Sekt. Comp. Berg Optimal B/100 0,90 3,07 -15,68 402,63 2393,93 A. T/1000 1,31 2,89 -11,04 196,76 1169,88 10,26 S-L Glob. Europe Value B 2,74 3,66 18,40 109,40 Ålandsb. Berg Portfolio A 2,40 7,72 -32,49 51,93 308,74 3,99 A. H. Multi Man. 3,84 7,05 11,08 65,88 Invesco GT Pan Eur. Bond A 1,83 127,05 847,72 JPMF Eur. New Finance K 1,77 5,59 80,30 477,44 Pictet Global Telecom K 7,14 14,00 97,24 648,82 Pictet Global Water K -0,19 3,62 112,44 668,54 Pictet Latin America 5,02 82,02 547,27 Pictet Targ. Pro B/100 -0,83 -2,24 104,53 621,51 Aktia Interest A -0,72 -1,97 1,36 17,93 106,61 0,80 Aktia Interest B -0,72 -1,99 6,16 38,46 228,67 Baring Euro Bond -0,30 -1,47 10,05 59,75 Baring Sterl. A/1000 -0,65 -2,13 6,93 1966,84 11694,30 Handelsb. Berg Sm. Opportunities 2,80 6,83 49,91 333,02 MST Gl. Gr. Corp. Nokia 97 opt. Sm. 0,46 -0,35 866,00 46,18 Invesco GT Nippon G. Tallberg-k. Bolags. Cap A 7,37 87,27 582,30 JPMF US Sel. Nord. Markets 4,08 4,68 12,75 75,81 MST Eur. T/1000 0,59 2,29 14,80 1154,20 6862,56 Mandatum Korko A -0,75 -1,36 20,91 124,34 Mandatum Korko B 0,40 -0,49 3,27 20,24 120,35 0,79 MST Euro Gl. Berg Finland B/100 2,39 7,76 -27,78 810,57 4819,43 A. A 3,64 147,09 874,56 JPMF Euroland Equity A 5,10 7,16 -19,20 37,29 221,72 0,14 JPMF Europe Conv. 7,47 7,17 -41,57 145,73 866,44 O Ossa ak ke erra ah ha asstto ott ABN AMRO East. B 2,14 1,72 -11,92 95,88 570,08 Gyllenberg Forum A 0,49 0,72 -6,26 105,63 628,05 6,80 Gyllenberg Forum B 0,48 0,71 -0,03 116,09 690,24 Gyllenberg Foundation A 2,09 2,78 -16,10 90,56 538,45 6,40 Gyllenberg Foundation B 2,09 2,77 -10,41 102,70 610,63 Gyllenberg International A 1,85 3,13 -16,51 125,04 743,45 8,45 Gyllenberg International B 1,85 3,13 -10,88 147,91 879,43 Gyllenberg Optimum A 1,26 1,64 -13,29 194,75 1157,93 13,40 Gyllenberg Optimum B 1,26 1,65 -7,13 233,70 1389,52 Handelsb. Berg Optimal Norden (SEK) 2,74 6,00 -15,13 182,39 115,89 2,67 Aktia Folkhälsan A/100 1,20 2,85 -8,74 103,34 614,43 3,30 Aktia Folkhälsan B/100 1,20 2,85 -5,93 109,82 652,96 Aktia Secura A/100 1,00 3,05 -11,41 34,48 205,01 1,11 Aktia Secura B/100 0,99 3,04 -8,68 40,61 241,46 Aktia Solida A -0,07 0,31 101,25 602,01 Aktia Solida B -0,07 0,31 101,25 602,01 Aurator Tellus 0,04 -0,84 1,80 108,51 645,17 Carnegie Optimi 3,59 8,19 -17,32 22,20 132,00 Carnegie Plus 0,70 1,46 0,50 20,16 119,87 Carnegie Sijoitus+ 2,28 4,88 -8,55 21,50 127,83 Conventum Aktive A 0,74 4,32 -20,53 76,39 454,19 4,72 Conventum Aktive B 0,76 4,33 -15,45 81,27 483,21 Conventum Forte A 0,41 2,95 -6,61 29,66 176,35 1,78 Conventum Forte B 0,42 2,96 -0,66 36,12 214,76 Conventum Korko+Osake A 0,79 4,92 -19,24 2,56 15,22 0,16 Conventum Korko+Osake B 0,74 5,02 -14,20 2,72 16,17 Conventum Solid A -1,07 -0,43 -0,32 18,52 110,11 0,37 Conventum Solid B -1,05 -0,41 1,73 21,70 129,02 Conventum Vision A 1,04 3,69 -27,22 76,13 452,65 4,92 Conventum Vision B 1,04 3,69 -22,57 86,16 512,28 Evli Euro Mix A 1,50 2,32 -12,41 10,25 60,92 0,60 Evli Euro Mix B 1,50 2,31 -8,26 11,25 66,86 Evli European Alloc. 5,20 11,42 2,83 16,83 Invesco GT Gl. 0,45 3,95 26,58 177,35 MST Digital Europe 6,63 17,93 4,34 25,80 MST Emerging Europe 6,91 13,35 25,39 150,96 MST Emerging Markets 6,38 12,99 8,00 53,38 MST Em. 4,98 7,38 4,22 25,09 Gartmore SICAV Em. L. 0,10 0,15 0,20 UPM 98 A-opt. Smaller Comp. K/1000 2,63 8,18 2,99 983,00 5844,65 Mandatum I-Eur. Cap Eur. Berg Finland HPI B/100 1,98 102,33 608,43 A. Grade B -0,17 -0,87 104,22 619,65 Evli Euro Valtionobl. 0,14 -2,18 1044,82 6971,40 Evli Altius A 0,01 0,89 2,57 102,88 611,71 Evli Altius B 0,01 0,89 6,94 107,28 637,83 Evli Corporate Bond A -0,29 0,15 3,82 103,46 615,12 4,10 Evli Corporate Bond B -0,29 0,15 8,17 112,33 667,88 Evli Eur. Berg Avkastningsfond (SEK) -0,16 -1,08 4,10 1050,77 667,67 Conventum Euro Julkisyht. Internat. B -0,49 -1,81 3,08 1,84 10,95 0,07 Seligson Euro Corp. Eur. Soc. B T -0,80 -2,02 3,43 106,63 633,99 3,15 Pictet EUR High Yield -0,67 107,65 640,06 Pictet Global Bonds -0,04 98,56 586,01 Pictet Glob. K/1000 0,35 -0,39 6,23 1102,53 6555,35 Sampo Komp. Bond -1,10 -2,43 3,61 21,46 Invesco GT Eur. Päivän ykkösuutinen oli Yhdysvaltain työttömyysasteen odotettua jyrkempi nousu 5,7 prosenttiin marraskuussa. B 4,72 4,74 4,70 4,79 4,70 27,94 22700 3,58 4,99 0,34 7 28,14 Ramirent -3,28 13,25 14,00 12,00 15,50 0,84 7 -4,06 Tietoenator 3,16 31,00 31,35 30,00 31,35 31,00 184,32 830296 18,25 37,70 0,49 35 10,28 M M E ET TA AL LL LIIT TE EO OL LL LIIS SU UU US S AvestaPolarit 4,45 4,49 4,41 4,55 4,49 26,70 140000 2,76 4,58 0,15 Componenta -5,53 2,22 2,49 2,20 2,40 2,40 14,27 4400 2,11 3,40 Fiskars A 0,61 8,25 8,63 8,50 8,60 8,60 51,13 700 6,13 9,00 0,31 19 9,85 Fiskars K 8,25 9,29 9,29 9,29 9,29 55,24 100 6,20 9,39 0,29 20 8,55 KCI Konecranes 4,09 29,00 29,40 28,09 29,00 29,00 172,43 82203 25,00 38,46 0,71 18 7,81 Kone B 1,30 78,00 78,25 77,99 79,00 78,25 465,25 38316 65,00 93,00 1,50 15 6,48 Metso 1,65 11,08 11,10 10,95 11,15 11,08 65,88 303207 7,81 14,10 0,60 12 -3,65 Nordic Aluminium 0,76 6,65 7,10 6,60 6,65 6,65 39,54 1600 5,82 10,00 0,34 7 -14,19 Outokumpu A 2,01 11,70 11,74 11,44 11,70 11,70 69,57 238456 7,10 11,70 0,80 5 41,48 Partek 0,46 8,75 8,80 8,77 8,88 8,78 52,20 31110 8,00 13,65 0,60 5 -33,71 Ponsse 1,83 9,45 9,60 9,30 9,50 9,30 55,30 1000 8,61 12,07 0,65 8 -14,17 Rautaruukki K -2,08 4,24 4,30 4,20 4,35 4,24 25,21 321354 3,59 4,85 0,25 8 14,59 Raute 3,90 8,00 8,50 8,00 8,00 8,00 47,57 800 7,15 9,70 0,91 8 Rocla -0,76 6,55 7,00 6,60 6,75 6,75 40,13 2600 5,11 7,30 0,35 8 14,91 Wärtsilä A 0,25 19,81 20,18 19,80 20,20 19,81 117,78 21632 18,03 25,50 2,65 5 5,65 Wärtsilä B 0,99 20,45 20,50 20,44 20,60 20,45 121,59 59561 18,25 26,00 2,65 5 9,07 M M E ET TS SÄ ÄT TE EO OL LL LIIS SU UU US S M-real A 1,36 6,70 6,96 6,95 6,95 6,95 41,32 1185 4,91 8,85 0,60 3 -18,79 M-real B -2,90 6,70 6,80 6,71 7,00 6,71 39,90 46396 4,85 9,13 0,60 3 -21,64 Stora Enso A -0,70 14,15 14,50 14,10 14,99 14,23 84,61 26097 10,10 15,50 0,45 11 13,20 Stora Enso R -0,41 14,40 14,43 14,26 14,65 14,43 85,80 2672397 10,12 15,67 0,45 11 15,20 Stromsdal B 2,70 1,90 1,97 1,97 1,97 1,97 11,71 550 1,20 2,01 7 57,02 UPM-Kymmene -1,69 37,85 37,90 37,50 39,00 37,90 225,34 1044582 27,99 39,85 1,50 8 6,32 M M O ON NIIA AL LA AT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Aspo -2,42 6,05 6,20 6,10 6,20 6,10 36,27 1950 4,10 6,40 0,55 17 20,28 Hackman A 1,48 12,99 13,00 12,99 13,00 13,00 77,29 4900 11,35 17,20 0,50 7 17,03 E E N NE ER RG GIIA A Espoon Sähkö 28,00 29,99 15,00 29,00 0,36 48 Fortum 0,63 4,78 4,79 4,75 4,86 4,78 28,42 835832 4,05 5,70 0,23 9 9,89 E E L LIIN NT TA AR RV VIIK KE ET TE EO OL LL LIIS SU UU US S Atria A -4,96 5,56 5,60 5,20 5,80 5,55 33,00 89776 3,81 6,19 0,25 11 35,94 Chips A 14,50 15,50 15,50 15,50 15,50 92,16 100 13,60 17,70 0,54 23 12,23 Chips B 0,36 14,05 14,45 12,00 18,40 0,54 21 17,08 Danisco -1,50 39,30 40,00 37,65 40,00 39,30 233,67 1050 30,60 46,00 74 2,02 Hartwall A 0,61 22,95 23,00 22,70 23,10 23,00 136,75 159504 15,00 24,10 0,20 29 14,75 HK Ruokatalo -5,23 2,90 2,95 2,66 3,07 2,90 17,24 72850 1,55 3,40 0,07 22 85,90 Huhtamäki 1,37 34,01 34,20 33,85 34,40 34,20 203,34 56301 24,50 37,00 1,10 13 19,33 Lännen Tehtaat -1,87 10,50 10,70 10,70 10,70 10,70 63,62 550 9,66 12,50 0,84 8 -10,26 Olvi A 1,17 19,03 19,10 19,00 19,00 19,00 112,97 2140 17,30 20,00 0,90 9 8,13 Raisio V -1,04 0,95 0,97 0,95 0,98 0,95 5,65 368567 0,91 2,52 0,02 -57,40 R R A AK KE EN NN NU US ST TE EO OL LL LIIS SU UU US S Lemminkäinen 0,39 13,02 13,38 13,00 13,00 13,00 77,29 5600 11,00 13,90 0,84 8 8,50 Tulikivi A 2,35 20,01 20,25 19,80 20,30 20,00 118,91 3000 15,00 20,30 1,13 7 18,40 YIT-Yhtymä -2,34 12,50 13,00 12,65 13,10 12,65 75,21 52060 10,42 13,95 0,75 7 -3,85 T T IIE ET TO OL LIIIIK KE EN NN NE E JJA A E EL LE EK KT TR RO ON NIIIIK KK KA A Aspocomp 1,19 12,80 13,00 12,50 13,00 12,55 74,62 12636 8,90 30,00 0,50 8 -55,24 Comptel 1,53 3,97 4,00 3,92 4,00 4,00 23,78 99386 1,50 15,60 0,06 26 -72,62 Eimo -1,81 2,17 2,20 2,16 2,24 2,20 13,08 151320 0,85 5,95 0,07 11 -58,67 Elcoteq Network 4,19 9,45 9,49 9,21 9,50 9,45 56,19 51800 3,30 34,90 0,38 7 -70,66 Elisa Communic. 4,58 7,03 -40,59 8,68 51,61 Handelsbanken Osake 1,12 6,47 -16,97 1,81 10,76 Hiisi Euro 50 4,43 7,32 -18,94 74,66 443,91 Hiisi Kasvu 4,28 8,63 -30,35 69,20 411,44 Invesco GT Amer. 50 A 0,96 3,42 -11,01 80,04 475,91 Evli Glob. B/100 -0,84 -2,28 6,44 254,96 1515,92 A. 2,41 3,94 13,18 87,94 Trevise AAA K 1,53 3,88 -16,14 915,72 5444,64 Trevise AAA T 1,53 3,88 -18,56 889,24 5287,15 28,47 Turun yliopiston rahasto A -1,21 4,36 -33,91 61,25 364,18 4,73 Turun yliopiston rahasto B 3,97 9,84 -30,44 67,86 403,48 Ålandsb. 2001 s KESKIPOHJANMAA 8 Talous P P A AN NK KIIT T JJA A R RA AH HO OIIT TU US S Capman 0,91 2,22 2,27 2,21 2,28 2,25 13,38 28250 1,64 2,55 5 Conventum 1,80 1,90 1,10 3,25 0,06 16 -38,98 Nordea 1,23 5,77 5,80 5,70 5,83 5,77 34,31 1287736 4,77 8,91 0,22 10 -30,06 OKO A -0,07 14,01 14,20 14,00 14,30 14,00 83,24 38789 11,35 16,00 1,27 6 1,89 Sampo A 0,12 8,59 8,60 8,48 8,78 8,60 51,13 1196419 7,70 12,70 1,60 5 -28,30 Ypankki Skop (T) 0,02 0,03 0,01 0,04 1 -33,33 Ålandsbanken A 15,75 16,15 16,20 16,20 16,20 96,32 1300 15,00 20,00 1,01 11 -7,35 Ålandsbanken B -0,95 15,60 15,90 15,60 15,60 15,60 92,75 1800 14,86 19,10 1,01 10 -5,45 V V A AK KU UU UT TU US S Pohjola-Yhtymä A 1,85 19,86 20,59 19,84 20,40 20,20 120,10 13434 16,85 49,50 16,00 1 -58,28 Pohjola-Yhtymä B 2,96 20,50 20,55 20,00 20,60 20,50 121,89 130079 16,00 49,67 16,00 1 -57,24 S S IIJJO OIIT TU US S Citycon 1,00 1,03 1,00 1,03 1,03 6,12 3000 0,93 1,07 0,08 9 3,09 Interavanti 1,82 1,68 2,00 1,32 2,00 0,03 60 9,09 J. Em. 2,62 9,64 12,90 106,68 634,29 ABN AMRO Gl. Equity 2,87 6,58 13,61 90,81 Gartmore SICAV Cont. Sweden 1,52 16,11 -20,10 29,34 174,45 Handelsb. 6,45 33,00 23,40 44,58 42 Perlos 98 opt. 4,86 155,20 160,00 150,00 158,00 158,00 939,43 1822 50,00 190,00 180 14,12 Tietoen. A 3,32 130,76 777,46 JPMF Gl. Ent. 8273,47 0,97% Kemianteollisuus 916,75 -0,73% Viestintä ja kustann. T/100 -1,05 -2,30 2,46 4,54 26,99 0,18 Nordea Obligaatio.fi K/1000 -1,03 -2,17 6,64 231,76 1377,98 Nordea Obligaatio.fi T/1000 -1,04 -2,17 2,40 217,98 1296,05 8,64 Nordea Pro Corp. T/1000 0,28 -0,49 1,98 175,67 1044,49 8,90 Mandatum Euro Bond K 1,16 -0,74 8,11 22,18 131,90 Mandatum Euro Bond T 0,19 -0,47 4,75 21,18 125,93 0,61 Mand. Bond T -1,02 -2,59 0,63 105,08 624,79 5,27 Nordea Pro Euro Obl. 7,05 13,85 -17,99 3,39 20,13 SEB Lux (F) Teknologi 9,78 15,56 -43,38 3,10 18,41 SEB Lux Asia Fund 10,94 23,28 -4,54 3,45 20,49 SEB Lux Cap. Berg Europe A/100 3,27 3,20 -28,90 84,37 501,64 7,00 A. Mark. Eq. Eur. C. Bonds 0,11 -0,57 2,10 17,53 104,23 Handelsb. Multi Man. 11,43 0,39 0,60 0,15 0,79 Metso 00 A-opt. Tech. Berg Euro Ob. S. Enh. K. USD 1,36 3,61 -19,28 53,68 358,17 ABN AMRO Latin Am. 7,54 12,49 15,40 102,75 Invesco GT Leisure 5,27 11,29 15,18 101,29 Invesco GT N. 2,89 5,60 12,83 76,28 Templeton Glob. -0,85 58,00 59,95 46,01 60,00 59,00 350,80 5420 14,35 102,50 72 Nordic Alum. A 10,17 19,75 -45,70 9,55 56,75 1,10 Evli IT-Informaatioteknol. Swedish Bond 1,04 1,01 -3,50 239,43 1423,59 Hiisi Yrityskorko -0,84 -1,77 7,90 109,25 649,57 Invesco GT Asia Ent. B 10,35 23,20 58,35 346,92 Evli Global A 4,25 7,46 -21,97 9,59 57,04 0,80 Evli Global B 4,25 7,47 -18,27 12,04 71,61 Evli Eur. Berg Sverige (SEK) 5,81 14,45 -14,34 312,48 198,55 7,71 Aurator BioMed 0,90 3,17 -25,62 70,64 420,01 Aurator Nexus 6,98 12,75 -56,28 38,03 226,12 Baring Asia Growth 10,88 23,15 27,72 164,82 Baring Australia 0,34 3,97 43,77 260,24 Baring Eastern Europe 5,20 10,91 23,28 138,42 Baring Emerging World 7,36 16,01 1,15 6,85 Baring Europa 3,55 29,14 173,26 Baring Gl. B -2,00 4,90 5,30 5,00 5,00 5,00 29,73 500 4,24 5,45 0,19 24 22,19 Norvestia 0,83 13,36 13,50 13,35 13,35 13,35 79,38 320 11,20 15,14 1,40 5 10,32 Polar Kiinteistöt (T) 0,35 0,36 0,35 0,36 0,35 2,08 15600 0,19 0,39 75,00 Sponda 0,23 4,38 4,53 4,36 4,38 4,38 26,04 600 3,70 5,25 0,25 12 14,96 Technopolis 0,34 2,99 3,06 2,98 3,07 3,00 17,84 8747 2,50 3,25 0,25 8 6,03 K K U UL LJJE ET TU US S JJA A L LIIIIK KE EN NN NE E Birka Line A 13,00 13,50 12,00 20,00 0,67 8 -13,33 Birka Line B 2,13 12,00 12,20 12,20 12,20 12,20 72,54 20 11,00 19,50 0,67 8 -20,58 Finnair 0,83 3,66 3,70 3,66 3,75 3,66 21,76 144988 3,48 5,20 0,65 4 -18,12 Finnlines 21,50 21,89 21,50 22,00 21,50 127,83 29100 17,00 27,60 1,18 14 22,16 Silja -0,66 1,50 1,55 1,51 1,55 1,51 8,98 3134 0,78 1,80 150 87,50 Viking Line 2,40 20,50 21,00 20,50 20,50 20,50 121,89 100 18,50 25,50 0,84 16 -19,29 K K A AU UP PP PA A Kesko A 0,34 14,65 15,00 11,50 20,00 1,00 15 -13,57 Kesko B 0,43 9,26 9,29 9,20 9,31 9,26 55,06 40803 8,10 11,80 1,00 9 -15,89 Rautakirja A -1,78 44,10 46,00 44,90 44,90 44,90 266,96 50 42,00 50,50 1,93 11 5,00 Rautakirja B 0,02 44,02 46,00 40,00 46,00 1,93 11 11,16 Stockmann A 0,75 10,68 11,00 10,70 11,14 11,14 66,24 45000 9,50 13,50 0,60 20 -7,53 Stockmann B 0,56 10,76 10,80 10,76 11,50 10,85 64,51 34688 10,00 12,98 0,60 20 -3,06 Tamro -2,50 3,51 3,65 3,50 3,65 3,55 21,11 52760 1,65 4,10 0,05 99,43 M M U UU UT T P PA AL LV VE EL LU UT T Aldata Solution 0,58 1,72 1,73 1,71 1,74 1,72 10,23 71725 0,73 7,18 68 -71,85 Jaakko Pöyry 0,64 15,80 15,99 16,00 16,00 16,00 95,13 4000 15,00 21,00 0,60 11 -7,66 Lassila &Tikanoja -0,58 17,00 17,40 17,10 17,10 17,10 101,67 1000 12,00 18,50 Novo Group 1,65 2,46 2,52 2,45 2,54 2,50 14,86 439450 2,05 4,30 0,06 -16,89 Rak. (USD) 8,76 18,09 -7,85 8,71 58,14 FF Australia Fund (AUD) 0,90 2,70 -0,20 24,75 85,33 0,23 FF Emerging Market (USD) 7,52 14,71 -7,55 5,82 38,82 FF Eur. Ent. S. 0,13 0,16 0,13 3,20 77 Jippii 00 II-opt. 4,37 7,94 6,93 46,24 Invesco GT WW Tech. A 3,05 6,63 -12,62 16,89 100,42 WIP Market Leaders Gl. Europa 3,82 7,19 -27,03 33,40 198,59 0,63 Handelsbanken Global IT 0,49 14,13 -35,01 10,34 61,48 Handelsb. M Mu uu utto oss% % 1 12 2 k kk k on rahaston tuotto voitto-osuuskorjattuna 12 kuukauden ajalta. Income -2,02 -3,96 0,97 9,24 Invesco GT Str. Growth A -USD 2,51 3,12 6,94 46,31 JPMF US Strat. A/100 -0,84 -2,28 0,96 212,40 1262,87 11,00 A. Pacific Technology A 12,21 22,07 -14,62 6,25 41,70 Fondita 2000+ A 1,41 6,69 -37,66 28,04 166,74 2,50 Fondita 2000+ B 1,41 6,69 -32,75 31,58 187,76 Fondita Equity Spice A 1,91 8,32 -22,53 27,30 162,33 1,90 Fondita Equity Spice B 1,91 8,32 -16,61 33,54 199,41 Fondita Nord. Tech. Eur. 99 A-opt. Share Index A -0,31 -0,31 -8,44 15,84 94,18 Ålandsb. Ind. Capital Appr. High Yield B -0,81 3,43 99,18 589,71 FF Euro Bond Fund -0,26 -1,55 2,52 11,40 67,78 0,46 FF Internat. Markets 5,27 8,75 11,18 74,60 Templeton Euro M. 5,19 14,20 14,50 14,00 14,00 14,00 83,24 3000 9,00 16,00 3 Wärtsilä optio-oikeus -96 YIT-Yhtymä 98 opt. K -1,06 -2,21 6,77 11,46 68,11 Op-Euro Obligaatio A K 21,24 126,29 Op-Euro Obligaatio B T -0,79 -2,25 2,96 21,24 126,29 0,63 OP-Euro Yritysl. Debt 0,66 2,89 104,08 694,46 Pictet USD Bonds 0,18 -3,17 368,74 2460,36 Roburs Obl.fond/100 -1,30 -0,24 -6,82 1281,40 7618,83 32,81 S-L Euro Pitkäk. Pro A/100 0,06 0,26 103,36 614,55 A. 4,98 5,29 780,70 4641,83 Credit Agricole Global Eq. Smaller Comp. Em. Sm. -0,95 -3,11 3,12 18,55 Gartmore SICAV Pan Eur. 48,00 55,00 49,68 50,40 49,68 295,38 1000 30,00 51,20 90 Tieto A-opt. 0,43 3,44 9,33 55,47 Carnegie Euro Korko -0,82 -1,79 1,97 18,10 107,62 0,69 CDC Euro Bonds C 0,38 -1,44 60,05 357,04 CDC Global Bonds C 0,67 -2,78 977,90 6524,89 Conventum Euro Oblig. Micro Cap A -USD 4,91 9,52 8,28 73,88 492,95 0,05 JPMF Am. Berg Euro Oblig. Euro Gr. Gr. (Eur.) K/1000 2,77 8,51 -47,95 312,47 1857,86 S-L Uud. Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus. 1,60 6,40 15,44 91,78 Firstnordic Far East 6,73 14,81 16,13 107,61 Firstnordic Gl. Multimarket -0,82 6,08 -20,69 24,07 143,11 Invesco GT Eur. Small Cap A 2,34 9,94 -26,57 25,60 152,19 2,10 Fondita Nord. Markets 8,60 20,80 10,86 72,46 Invesco GT Energy 2,44 -0,24 8,38 55,91 Invesco GT Euroland 5,11 7,70 7,41 44,06 Invesco GT Financial Services 1,35 3,45 9,00 60,05 Invesco GT German G. A 3,90 676,72 4023,59 JPMF UK Equity A -GBP 3,54 3,96 -13,52 7,61 72,50 0,03 JPMF US Disc. 1000,00 Perlos 97 opt. 7,72 12,48 5,86 39,10 Invesco GT WW Telec. Classic 2,86 4,96 16,74 99,51 Firstnordic Nordic 6,77 11,32 38,63 229,67 Firstnordic US 1,91 3,48 12,56 83,81 Flem. Berg Finland HPI A/100 1,98 102,33 608,43 A. 7,25 Talentum 4,68 Sonera 4,24 Elcoteq Network 4,19 Sysopen 4,12 KCI Konecranes 4,09 Raute 3,90 Alma Media II 3,71 Componenta -5,53 HK Ruokatalo -5,23 Atria A -4,96 Janton -4,30 Ramirent -3,28 M-real B -2,90 TJ Group -2,78 Alma Media I -2,78 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3.422 -0.002 Euribor 2 kk 3.394 0.017 Euribor 3 kk 3.370 0.022 Euribor 6 kk 3.299 0.073 Euribor 9 kk 3.312 0.137 Euribor 12 kk 3.378 0.184 Op-prime 3,50 Sampo-prime 3,75 Merita-prime 3,75 Handelsbanken 3,50 Aktia-prime 3,75 POP-prime 3,75 Sp-prime 3,75 Ålandsbanken 3,75 SP-peruskorko 4,50 Hex-yleisindeksi 8737,29 0,56% Hex-portfolioindeksi 2991,84 0,49% HEX25 Indeksi 1614,61 1,24% Pankit ja rahoitus 1382,93 0,46% Vakuutus 1511,14 2,65% Sijoitus 868,17 -2,06% Kuljetus ja liikenne 1594,37 -0,85% Kauppa 1702,72 0,30% Muut palvelut 7781,52 2,15% Metalliteollisuus 2818,06 0,79% Metsäteollisuus 4877,93 -1,64% Monialayritykset 7938,59 -1,30% Energia 770,56 0,38% Elintarviketeoll. 3,91 9,25 -28,01 1,28 7,58 1,35 SEB Östersjöfond 5,99 11,13 -24,84 1,40 8,31 Seligson Eurooppa 50 A 3,55 4,16 -19,88 1,93 11,46 Seligson Eurooppa 50 B 3,58 4,16 -19,87 1,85 11,01 0,10 Seligson APS Far East 7,90 19,54 8,96 11,75 69,89 Seligson Euro-area 50 A 4,15 6,76 9,13 54,30 Seligson Euro-area 50 B 4,15 6,76 9,13 54,30 Seligson Global Brands A 2,83 5,41 -5,37 2,43 14,47 Seligson Global Brands B 2,78 5,39 -9,49 2,33 13,84 0,10 Seligson Global Pharma A -1,12 -0,47 -11,45 11,61 69,05 Seligson Global Pharma B -1,13 -0,48 -15,62 11,07 65,80 0,53 Seligson HEX 25 -ind. O. Berg Sicav N. C 1,94 7,14 3,15 18,73 Gartmore SICAV Jap. Aggressive 4,16 11,31 -17,57 12,01 71,41 FF Euro Blue Chip Fund 5,75 5,83 -20,52 13,79 81,99 FF Euro STOXX 50 Fund 5,47 6,46 -21,48 11,37 67,60 0,06 FF European Growth Fund 3,42 5,73 -9,28 7,29 43,33 0,02 FF Europ. Index B T 21,25 126,35 Opstock Global Eq A K 2,01 5,37 -11,72 24,34 144,72 Opstock Global Eq B T 24,34 144,72 Pictet Country Germaval K 7,01 14,59 124,85 742,32 Pictet Country Indiaval K 3,99 10,24 73,00 487,08 Pictet Country UK Val K 2,48 3,88 126,62 1206,29 Pictet Country ValFrance K 5,45 7,23 500,07 2973,28 Pictet Country ValJapan K 1,25 -0,27 5030,58 268,26 Pictet Global Biotech K 2,28 7,37 235,60 1572,01 Pictet Global Equities 3,46 67,30 449,05 Pictet Global Leisure K 4,11 13,45 76,77 512,24 Pictet Gl. Value A 1,79 1,34 -16,27 105,55 627,57 7,50 Gyllenberg Eur. America 3,83 8,44 4,88 32,56 Invesco GT Pacific 2,31 6,74 15,04 100,35 Invesco GT Pan Eur. Index A -0,12 4,44 -23,68 80,50 478,63 6,30 Gyllenberg Eur. Yhd. 1183,41 -0,68% Muu teollisuus 1270,70 -0,30% I-listan indeksi 1863,36 0,17% NM-listan indeksi 595,05 1,23% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 6000 7000 8000 9000 41 42 43 44 45 46 47 48 200 400 600 800 1000 41 42 43 44 45 46 47 48 3.2 3.3 3.4 3.5 3.6 3.7 41 42 43 44 45 46 47 48 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,8911 6,672349 Kanada, dollari 1,405 4,231836 Iso-Britannia, punta 0,6241 9,526887 Irlanti, punta 0,787564 7,54952 Ruotsi, kruunu 9,3573 0,635411 Norja, kruunu 7,977 0,745359 Tanska, kruunu 7,4459 0,798524 Islanti, kruunu 96,91 0,061353 Saksa, markka 1,95583 3,040003 Hollanti, guldeni 2,20371 2,698055 Belgia, frangi 40,3399 0,147391 Sveitsi, frangi 1,4787 4,020917 Ranska, frangi 6,55957 0,906421 Tsekinmaa, koruna 33,00 0,180174 Italia, liira 1936,27 0,003071 Itävalta, shillinki 13,7603 0,432093 Portugali, escudo 200,482 0,029657 Viro, kruunu 15,6466 0,380001 Espanja, peseta 166,386 0,035735 Japani, jeni 111,50 0,053325 Australia, dollari 1,7245 3,447799 Hongkong, dollari 6,9499 0,855513 Kreikka, drakma 340,75 0,017449 Singapore, dollari 1,6324 3,642324 Malta, punta 0,4029 14,757334 Kypros, punta 0,57484 10,343278 9000 9300 9600 9900 10200 41 42 43 44 45 46 47 48 1560 1680 1800 1920 2040 2160 41 42 43 44 45 46 47 48 New York DJ 10114,2 2,23% New York Nasdaq 2046,8 4,26% Tokio Nikkei 10796,8 -0,56% Hongkong HS 11832,1 0,73% Lontoo FT-SE 1607,6 0,19% Frankfurt DAX 5288,0 0,32% Pariisi CAC-40 4670,3 -0,19% Tukholma GX 247,6 0,32% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y V Vaaiissuuaa nnoouussuuaa Helsingin pörssin kaupankäynti käynnistyi itsenäisyyspäivän jälkeen varovaisesti ja vailla selvää suuntaa perjantaina. T 19,05 113,27 Mand. K/1000 0,97 5,88 -23,27 623,85 3709,24 Sampo Komp. B 3,84 9,62 -34,34 37,36 222,13 Gyllenberg Momentum A 3,27 8,37 -37,96 156,19 928,66 14,60 Gyllenberg Momentum B 3,27 8,38 -32,19 187,07 1112,27 Mandatum Kontra K -1,71 -4,44 22,58 13,79 81,99 Mandatum Vipu 1,95 7,63 -38,22 27,64 164,34 SEB Optionsrätter Europaf. Equity A 8,98 101,70 678,58 JPMF Eastern Europe Equity 4,55 11,04 -2,13 13,78 81,93 JPMF Em. Small Cap B 2,34 9,94 -20,89 28,74 170,87 Franklin Biotech. M. Cap Eur. 5,22 6,39 3,83 22,77 Gyllenberg Eur. K. Eurokorko A/1000 0,04 0,20 4,18 1892,05 11249,62 Handelsb. 4,56 5,95 5,00 5,00 5,00 29,73 300 4,50 6,00 4 Jippii 99 I-opt. Atria ennätti ensipaniikissa painumaan 5,2 euroon, mutta toipui illan tullen 5,56 euron päätökseen, jossa miinusta oli enää runsas viisi prosenttia. 6,90 16,98 8,68 57,92 Invesco GT Healthcare -0,42 1,57 58,73 391,87 Invesco GT Hong Kong Invesco GT Hong Kong 6,44 15,84 81,96 546,87 Invesco GT India 7,33 22,87 8,49 56,65 Invesco GT Investment 3,08 6,17 29,44 196,43 Invesco GT Italia 3,29 6,98 6,59 39,18 Invesco GT Japan 0,12 1,79 16,53 110,29 Invesco GT Japan Ent. 3,60 4,64 -28,76 941,56 6282,42 Credit Agricole Europe 3,60 2,36 925,86 5504,91 Credit A. ja elektron. Small Cap Eur. I. Painorajoitettu portfolioindeksi petrasi tasojaan puolella prosentilla, ja varsinaisen kaupankäynnin osakevaihto pysytteli maltillisella alle 700 miljoonan euron tasolla. USD 6,38 13,82 -6,35 39,85 265,89 ABN AMRO Glob. Eastern Europe 0,55 11,56 1,18 12,84 76,34 Handelsb. 9,50 10,25 9,05 10,50 3 Aspocomp 99 A-opt. Equity A -USD 5,17 6,60 -5,18 10,99 73,33 0,13 JPMF Mid. T/1000 2,68 5,73 -37,83 110,40 656,41 6,41 S-L Aasia Osake K/1000 2,38 5,72 -34,56 116,21 690,95 S-L BioLife K/1000 -0,80 3,67 -15,48 840,72 4998,69 S-L BioLife T/1000 -0,80 3,67 -15,48 840,72 4998,69 S-L Euro Osake K/100 2,67 6,77 -19,37 20,32 120,79 S-L Euro Osake T/100 2,67 6,77 -23,40 18,34 109,01 1,03 S-L Kasvuosake K 2,04 0,24 -55,28 20,81 123,73 S-L Kasvuosake T 2,04 0,24 -56,62 19,78 117,62 0,76 S-L Osake K/1000 0,86 5,40 -28,32 170,59 1014,28 S-L Osake T/1000 0,86 5,40 -31,91 146,51 871,11 7,74 S-L P-Amerikka K/1000 3,53 7,89 -25,20 125,21 744,46 S-L P-Amerikka T/1000 3,53 7,89 -28,94 118,95 707,24 6,50 S-L Sekt. Tech 7,06 10,85 16,12 107,56 Firstnordic Global 2,29 3,66 23,20 137,93 Firstnordic Glob. Berg Global A/100 3,23 6,54 89,38 531,43 A. Yhd. M. Res. 5,99 8,50 10,00 5,01 32,46 60 Exel 1998 A-opt. Berg Small Cap B/100 0,09 1,84 -39,34 243,87 1449,99 A. 1,00 Comptel 99 A-opt. K/1000 1,31 2,89 -6,35 218,02 1296,29 S-L Euro Yhd. B 3,58 5,32 -13,77 103,97 618,20 Evli Glob. Eurooppa Aggr. Hex-indeksi asettui 8737 pisteen päätökseen 0,6 prosentin nousussa. 6,72 9,18 71,62 477,87 MST Pacific 10,14 21,83 9,99 66,66 MST United Kingdom 3,10 3,36 40,96 390,22 MST World Energy 4,56 -0,12 8,02 53,51 MST World Financials 1,03 3,93 9,79 65,32 MST W. A 10,35 23,20 58,35 346,92 Evli U.S. 2,06 9,93 10,41 61,90 Invesco GT PRC 1,22 6,43 9,10 60,72 Invesco GT Taiwan Gr. E 0,27 3,66 3,90 2,95 4,00 0,30 7 18,06 Basware 0,37 5,42 5,79 5,60 5,80 5,70 33,89 4140 4,30 8,20 0,15 41 6,27 Beltton-Yhtiöt -2,72 5,01 5,50 3,50 5,80 0,22 12 -7,39 Biohit B 5,46 4,25 4,42 4,18 4,45 4,45 26,46 1100 3,00 7,20 72 -32,54 Biotie Therapies -2,44 4,00 4,10 3,95 4,29 4,00 23,78 5900 3,60 6,84 -39,85 Done Solutions 1,67 0,61 0,63 0,61 0,64 0,63 3,75 559600 0,45 0,78 11 Endero -5,26 0,18 0,19 0,18 0,19 0,18 1,07 12400 0,16 1,19 -78,82 EQ Online -1,18 1,68 1,70 1,69 1,70 1,70 10,11 8900 0,86 1,93 31,25 Etteplan 6,06 6,15 6,15 6,15 6,15 36,57 800 4,45 7,00 0,29 10 20,72 Finvest 7,14 0,15 0,16 0,15 0,16 0,16 0,95 45000 0,12 0,20 -16,67 Iocore 3,42 1,51 1,55 1,50 1,55 1,51 8,98 13100 1,45 4,45 0,06 6 -65,29 Jippii Group 2,63 0,39 0,40 0,38 0,40 0,40 2,38 262350 0,37 3,95 238 -88,73 Liinos 3,24 1,91 1,95 1,90 2,00 1,93 11,48 24950 1,53 2,44 0,07 230 -4,50 Proha 2,08 0,49 0,50 0,49 0,51 0,49 2,91 19400 0,27 3,15 10 -83,22 Satama Interactive -1,28 0,77 0,81 0,78 0,80 0,80 4,76 24650 0,29 1,50 -36,36 Solteq -1,35 0,73 0,74 0,73 0,74 0,73 4,34 900 0,55 1,59 0,02 -41,60 Tieto-X -2,38 4,10 4,29 4,25 4,25 4,25 25,27 120000 2,75 5,30 0,12 9 -2,38 Mgine Holding 0,12 0,13 0,12 0,13 0,12 0,71 106000 0,07 0,19 2 Elisa Communic. K/1000 3,63 10,21 -52,75 117,84 700,64 Mand. K 0,58 1,22 -3,10 19,05 113,27 Mandatum Private K 0,69 2,13 -10,83 17,15 101,95 Mandatum Private T 17,15 101,95 Mandatum Safeguard A 1,05 2,70 0,44 20,06 119,26 Mandatum Safeguard B 1,09 2,71 19,96 118,65 0,10 Mandatum Neutral A 0,12 0,12 4,45 21,51 127,87 Mandatum Neutral B 0,11 0,11 21,07 125,30 0,42 MST Euro Gl. Bond (USD) -0,33 -3,04 -1,76 0,89 5,97 0,03 FF Sterling Bond GBP) -0,71 -1,75 1,08 0,28 2,68 FF US Dollar Bond (USD) -0,07 -1,85 5,45 5,88 39,23 0,12 Fides Eurobond A -5,35 -5,23 1,75 92,89 552,30 3,80 Fides Eurobond B -0,36 -0,24 7,12 106,10 630,84 Fides High Yield B A -9,65 -6,73 90,02 535,23 Fides High Yield B B 0,02 3,24 99,65 592,49 FIM Euro -1,09 -1,20 5,86 18,97 112,79 Firstnordic EMUBondA -0,17 -1,68 11,44 68,01 Firstnordic EMUBondD -0,09 -1,59 10,89 64,74 0,45 Firstnordic Gl. B 2,87 8,96 -30,04 1,93 11,49 0,15 Seligson Osakesalkku A 2,27 5,76 -17,05 8,94 53,15 Seligson Osakesalkku B 2,27 5,76 -17,05 8,94 53,15 Seligson Phoenix A 5,05 11,74 23,75 11,62 69,11 Seligson Phoenix B 5,05 11,74 23,75 11,62 69,11 Seligson Prosperity Russia 3,07 17,86 74,33 12,90 76,67 Seligson Topix Core 30 A -0,98 2,18 -37,14 4,63 27,53 Seligson Topix Core 30 B -0,98 2,18 -37,14 4,63 27,53 Sp-Osakerahasto B/100 2,17 5,57 -14,20 80,15 476,55 Tapiola Hyvinvointi 0,39 5,23 9,53 56,69 Tapiola Instituutio 3,32 4,91 10,94 65,03 Tapiola Trendi 2,45 4,25 9,75 57,94 Tapiola Tulevaisuus 6,82 13,99 8,73 51,93 Templeton Eastern Europe Fund 3,85 9,44 9,16 54,46 Templeton Em. Yht. Berg Russia (SEK) 4,19 15,12 72,09 101,12 64,25 A. B. Global Blue Chip A 1,55 4,00 -32,19 13,78 81,93 Ålandsb. A 2,15 1,72 -16,02 87,60 520,85 4,40 Gyllenberg Eur. Em. T/1000 2,32 13,27 -49,91 167,49 995,85 6,14 S-L Uud. Pro A/100 -0,83 -2,24 104,53 621,51 A. Bond -0,90 -2,49 0,44 17,89 106,37 0,31 Seligson Euro Obl.ind. Berg Finland A/100 2,39 7,76 -32,65 676,30 4021,10 52,00 A. K 0,85 3,09 -17,43 15,35 91,27 Mand. Y. 7,45 16,41 4,47 26,58 Gartmore SICAV Eur. Chance/Risk 4,56 5,81 -15,98 1115,09 6630,01 SEB Lux Contin. Europe Equity A -USD 5,36 12,22 -5,00 11,20 74,73 JPMF Em. Hyvän vireen taustalla oli europpalaisoperaattorien nousupäivä, jota johti onnistuneesta osakeannista reipastunut hollantilainen KPN. Bal. 26,28 37,08 45 Perlos 99 A-opt. 4,05 8,25 -2,43 107,40 638,58 SEB Norden Småbolags. -2,88 18,90 126,11 Invesco GT Japan OTC S. O. K. B -0,92 -2,29 6,44 26,46 157,30 Evli Eur. Berg Optimal Eur. T/1000 0,47 -1,12 2,41 1041,74 6193,90 52,31 S-L Obligaatio K/1000 0,49 -0,78 7,33 210,47 1251,40 S-L Obligaatio T/1000 0,49 -0,78 1,97 186,93 1111,44 9,44 S-L Yhteisöobligaatio K 0,50 -0,79 7,57 21,08 125,31 S-L Yhteisöobligaatio T 0,51 -0,78 2,19 18,70 111,20 0,94 SEB Lux Corp. Bond -0,31 -2,19 16,11 95,79 MST Euro Reserve -0,01 0,01 66,77 397,00 MST Euro ST Gl. Euro Bond A -0,16 -0,44 1,39 18,20 108,21 Ålandsb. Inv. T/1000 3,63 10,21 -54,17 112,01 665,98 5,03 Mandatum Baltic K/1000 0,61 7,86 -1,80 127,09 755,64 Mandatum Batit T/1000 0,60 7,86 123,27 732,93 3,75 Mandatum BioTech+ K -1,76 9,84 -18,34 21,40 127,21 Mandatum BioTech+ T -1,76 9,82 20,21 120,15 1,04 Mandatum Em. -0,29 -2,68 20,19 120,06 Firstnordic US Dollar -0,22 -1,88 26,81 178,87 Franklin H. 3,56 6,44 13,84 92,35 Firstnordic Gl. 2,90 14,20 15,00 15,00 15,00 15,00 89,19 100 3,21 15,00 8 J.Pöyry 98 A-opt. 98 opt. 0,40 0,55 2,45 327 M-real 97 B-opt. 0,70 4,71 289,00 15,41 Invesco GT N. Euro-Obl. A USD 1,66 3,15 14,72 98,22 JF Pacific Equity A -USD 3,84 6,54 -17,30 36,51 243,61 0,33 JF Singapore 8,87 15,94 -13,41 7,49 49,98 JF Taiwan 17,49 30,28 -3,55 11,96 79,80 JPMF America Equity A -USD 3,43 5,73 -10,43 72,36 482,81 JPMF Am. Bond K -1,02 -2,59 5,90 110,59 657,53 Nordea Pro Corp. A Kasvu OP-Euro Yritysl. Bond 1,09 3,45 10,19 67,99 Invesco GT USD Liquidity 0,01 0,16 99,98 667,10 JPMF Em. 98 opt. 916,88 0,23% Rakennusteollisuus 1127,08 -1,03% Tietoliik. Value 3,18 4,09 9,42 62,85 Invesco GT G. Berg Euro K. Berg Euro Yhd.korko A -0,35 -0,98 0,21 100,97 600,34 5,00 A. Berg Sicav Global (USD) 3,62 6,15 -21,53 246,93 1647,60 A. High Yield Bond A -0,53 2,75 -18,91 3,73 22,18 0,41 JPMF Euro F. Growth A 4,55 6,39 -23,62 6,66 39,60 JPMF Europe Strat. Instit. Small C. Balanced 2,13 2,32 11,01 65,46 MST Euro Triple A 30 1,90 1,18 8,56 50,90 MST Euro Triple A 50 3,15 3,01 7,86 46,73 MST Euro Triple A 70 4,34 5,72 7,21 42,87 MST USD Gl. B/10 0,06 0,25 0,37 17,74 105,46 0,70 Tapiola Rahamarkkina 0,09 0,22 10,51 62,46 K Ke essk kiip piittk kä än n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. K/1000 0,47 -1,12 7,80 1096,57 6519,91 S-L Euro Pitkäk. A 3,58 5,32 -19,07 91,53 544,18 9,00 Evli European Alloc. M. Eur. Ind. Aasia T 3,59 13,78 -17,94 17,81 105,88 1,03 Mandatum Eurooppa B 2,55 2,55 -24,58 15,63 92,92 1,02 Mandatum Eurooppa K 2,54 2,60 -20,12 17,35 103,15 Mandatum Global A 0,05 4,03 -24,99 26,13 155,37 Mandatum Global B 0,06 4,03 24,65 146,53 1,07 Mandatum IT Small Firm -0,55 2,43 -55,08 7,17 42,63 Mandatum Osake K. Yrit. Småbolagsfond 3,77 9,21 -23,06 1,90 11,28 0,08 SEB Internetfond 10,37 28,93 -62,07 0,71 4,24 SEB Lux (F) Europafond 3,76 4,42 -17,98 1,82 10,82 0,08 SEB Lux (F) Läkem./Biotek. de Din. Yrit. Value A 2,29 4,99 -4,21 11,16 66,35 JPMF Europe Technology A 10,96 16,95 -38,38 9,52 56,60 JPMF Germany Equity A 6,39 9,72 -22,83 6,66 39,60 JPMF Gl. A 2,91 9,02 -30,02 2,02 12,00 Seligson HEX 25 -ind. K/1000 3,30 5,63 -21,55 193,48 1150,38 S-L Glob. 4,80 5,00 5,00 5,00 5,00 29,73 500 2,00 5,10 3 Raute A-optio 1/98 Sampo A-opt. Yield Bond 0,42 2,74 12,01 71,41 Baring Hong Kong China 4,59 10,82 193,35 1149,61 Baring Int. Eur. A K 106,92 635,72 Opstock Euro B. Healthscience 1,99 4,40 12,33 82,27 MST European 3,14 2,61 52,63 351,17 MST Eur. Em. 0,38 10,55 11,00 10,98 10,98 10,98 65,28 250 8,05 21,40 1 -42,97 Sonera 99 A-opt. Med. Cons. USD 3,37 13,41 -7,80 44,83 299,12 Aktia Capital A/100 0,93 4,59 -4,19 58,61 348,48 1,74 Aktia Capital B/100 0,94 4,58 -1,20 69,81 415,07 Aktia Euro A/100 2,85 6,42 -17,63 18,41 109,46 0,66 Aktia Euro B/100 2,88 6,45 -15,05 19,98 118,80 Aktia Global A/100 2,84 6,91 -20,82 23,20 137,94 0,85 Aktia Global B/100 2,86 6,92 -18,34 27,34 162,56 Aktia Medica A/100 0,06 0,80 -15,32 98,29 584,41 3,23 Aktia Medica B/100 0,07 0,81 -12,70 101,33 602,48 Aktia TMT A/100 5,02 11,63 -35,73 62,58 372,08 Aktia TMT B/100 5,02 11,63 -35,73 62,58 372,08 A. Berg Euro K. America -1,58 6,03 -16,69 36,74 218,45 Handelsb. Security -1,19 3,33 3,45 3,33 3,50 3,40 20,22 5550 2,30 15,99 -77,03 Stonesoft -2,61 2,24 2,25 2,24 2,40 2,25 13,38 203320 1,21 15,40 -84,01 Sysopen 4,12 5,05 5,07 5,00 5,19 5,07 30,14 7950 4,10 6,90 0,11 22 -15,83 Tecnomen -1,03 1,93 1,98 1,96 2,00 1,97 11,71 8000 1,10 5,41 0,03 22 -56,63 Tecnomen Holding 0,56 1,80 1,82 1,80 1,80 1,80 10,70 2200 0,98 3,93 20 Tekla A 0,32 3,16 3,19 2,62 5,15 0,02 64 -38,04 Teleste 0,37 13,45 13,55 13,50 13,60 13,55 80,56 21750 7,80 24,00 0,12 24 -40,88 TJ Group -2,78 0,35 0,37 0,35 0,37 0,37 2,20 229500 0,31 1,33 -70,34 Vacon 0,99 9,20 9,25 9,25 9,30 9,25 55,00 1200 7,85 12,60 0,13 23 15,00 Vaisala A 0,22 27,76 28,00 28,10 28,35 28,10 167,08 1338 23,80 36,25 0,67 21 -4,44 Wecan Electronics -0,69 5,76 6,05 5,81 6,00 5,81 34,54 900 3,20 10,90 0,09 15 -41,22 K K E EM MIIA AN NT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Kemira -1,26 6,27 6,29 6,27 6,48 6,27 37,28 116680 5,30 8,75 0,30 9 17,20 Orion A 0,05 19,11 19,35 19,10 19,40 19,10 113,56 39816 17,25 25,00 1,20 16 -15,81 Orion B -0,21 19,31 19,45 19,30 19,45 19,31 114,81 21760 17,60 25,20 1,20 16 -14,22 Uponor 0,11 18,02 18,20 18,00 18,20 18,02 107,14 37074 14,31 19,30 0,80 10 -2,65 V V IIE ES ST TIIN NT TÄ Ä JJA A K KU US ST TA AN NN NU US S Alma Media I -2,78 17,50 18,90 18,50 18,50 18,50 110,00 68 14,51 25,00 0,42 40 -10,30 Alma Media II 3,71 18,15 20,00 17,55 18,00 18,00 107,02 2362 14,51 24,50 0,42 39 -13,57 Janton -4,30 9,57 10,54 8,20 13,25 0,50 14 16,00 Keskisuomalainen -0,03 33,50 36,00 26,00 37,00 1,85 10 26,42 Sanoma-WSOY A 1,65 11,70 12,65 11,50 12,72 12,72 75,63 1340 10,00 16,50 0,47 19 -23,53 Sanoma-WSOY B 0,09 11,32 11,35 11,35 11,70 11,35 67,48 21630 9,60 15,00 0,47 17 -21,93 Talentum 4,68 4,92 5,08 4,90 5,15 4,92 29,25 5350 4,00 9,00 6 -19,34 M M U UU U T TE EO OL LL LIIS SU UU US S Amer A 26,41 26,50 26,41 27,00 26,50 157,56 91713 21,00 29,00 1,00 10 -3,61 Exel -1,60 9,25 9,50 9,30 9,40 9,30 55,30 1867 7,65 12,26 0,38 11 -9,84 J.W.Suominen Yht. Bal. USD 10,26 19,19 -54,22 53,42 356,44 ABN AMRO Gl. B/100 1,24 0,73 -10,69 177,58 1055,84 A. Gl. Select Equity A 3,79 104,16 694,99 JPMF Gl. Yield (Euro) -8,78 -4,23 7,48 44,47 Gyllenberg Eur. (Maailma) T/1000 4,75 5,40 -20,79 917,85 5457,29 47,88 S-L Sekt. 8,93 3,05 3,50 2,50 4,50 4 Polar opt. -1,25 395,00 405,00 394,00 407,00 402,50 2393,16 19451 170,00 710,00 493 -25,75 Nokia 99 A-opt. 25 T/1000 0,69 0,93 -4,40 929,10 5524,18 47,70 Sampo Kompassi 50 K 1000,00 5945,73 Sampo Kompassi 50 T 1000,00 5945,73 Sampo Kompassi 75 K 1000,00 5945,73 Sampo Kompassi 75 T 1000,00 5945,73 Sampo Kultapossu K/1000 1,09 5,82 744,92 4429,09 S-L Arvo K/1000 0,99 5,35 -16,25 149,43 888,47 S-L Arvo T/1000 0,99 5,35 -20,44 141,96 844,06 7,98 S-L Euro Yhd. Eurokorko B/1000 0,04 0,20 1835,74 10914,81 55,00 Hiisi Lyhytkorko 0,06 0,25 101,07 600,93 JPMF Sterling Liquidity A 0,07 11144,05 106168,10 JPMF USD Liquidity A 0,04 11146,46 74373,07 Mandatum Likvidi 0,05 0,25 4,61 20,18 119,98 Nordea Eurokorko K/100 -0,05 -0,44 3,86 109,89 653,35 Nordea Eurokorko T/100 -0,05 -0,45 1,10 104,73 622,70 2,77 Nordea Korko.fi K/1000 -0,06 -0,35 3,93 191,33 1137,60 Nordea Korko.fi T/1000 -0,07 -0,36 0,64 181,37 1078,38 5,75 Nordea Pro Euro Korko K -0,06 0,10 4,81 8,32 49,47 Nordea Pro Euro Korko T -0,05 0,10 2,33 8,04 47,79 0,19 Op-Euro A Kasvu 18,37 109,22 Op-Euro B Tuotto 0,05 0,27 1,94 18,37 109,22 0,37 Pictet Euro Cash Plus 0,08 0,23 112,22 667,23 Pictet USD Cash Plus 0,03 0,17 109,14 728,22 S-L Euro Lyhytk. Intelin ja Advanced Micro Devicesin nostamat myyntiarviot jäivät auttamatta työllisyysraportin varjoon. K 3,48 6,31 477,04 2836,35 Pictet Targ. Eurost. 5,47 2,12 3,90 2,30 2,30 2,30 13,68 200 1,15 3,00 2 Outok. Cap 0,82 12,40 -25,03 7,34 43,64 Handelsb. B 1,25 7,00 -20,46 18,49 109,93 Evli Euro 50 A 5,24 5,92 -24,99 17,86 106,20 1,40 Evli Euro 50 B 5,23 5,92 -21,62 19,74 117,39 FF America Fund (USD) 3,91 8,50 -17,13 3,61 24,11 FF American Growth (USD) 6,72 12,96 -20,37 21,27 141,92 FF Asean Fund (USD) 6,72 15,93 -16,74 7,53 50,25 FF Asian Special Sit. Opport. USA:n maatalouden ulkopuoliset työpaikat olivat vähentyneet 331000 kappaleella markkinoiden odotettua vain 200000 työpaikan katoa. -3,70 1,30 1,20 1,20 3 Olvi 99 A-opt. Bond B 0,35 -1,29 7,75 95,08 565,32 Handelsb. (JPY) 1,16 0,48 -18,69 1044,00 55,67 FF Korea Fund (USD) 8,54 24,49 19,16 6,46 43,07 FF Latin America (USD) 6,27 7,71 -11,51 7,66 51,11 0,05 FF Malaysia Fund (USD) 2,12 10,47 -11,70 12,98 86,61 0,02 FF Nordic Fund (SEK) 1,81 5,83 -20,60 450,30 286,13 FF Pacific Fund (USD) 5,13 6,37 -22,67 9,08 60,57 FF Singapore Fund (USD) 11,54 20,47 -22,91 14,30 95,41 0,07 FF South East Asia (USD) 8,55 17,62 -9,80 1,70 11,36 FF Switzerland Fund (CHF) 3,22 5,81 -23,90 31,14 125,21 FF Taiwan Fund (USD) 17,23 29,11 -4,37 6,53 43,54 FF Thailand Fund (USD) 4,21 18,81 2,59 5,79 38,61 FF United Kingdom (GBP) 4,09 5,85 -10,96 1,50 14,32 0,01 FF World Fund (USD) 3,23 5,18 -19,08 10,56 62,79 Fides New Media A 0,31 13,42 -61,81 39,12 232,60 2,90 Fides New Media B 5,58 19,41 -59,79 48,79 290,09 Fides Telecom A 0,23 6,55 -51,20 65,44 389,09 3,92 Fides Telecom B 5,50 12,16 -48,63 82,43 490,11 FIM Fenno 1,69 7,59 -23,49 51,19 304,36 FIM Mondo K 3,08 5,02 -17,81 777,60 4623,40 FIM Mondo T 3,08 5,02 -17,81 777,60 4623,40 FIM Nordic 2,37 8,36 9,07 53,93 FIM Rento 3,50 8,56 -4,82 8,88 52,80 FIM Rohto 1,29 3,76 -7,44 10,20 60,65 FIM Russia 3,42 12,88 46,02 15,42 91,68 FIM Tekno 5,01 12,09 -51,15 12,79 76,05 FIM Unioni 3,16 3,47 -24,81 6,85 40,73 Firstnordic Europe 3,04 2,74 9,09 54,05 Firstnordic Eur. B Tuotto -0,73 -2,50 102,01 606,52 3,05 Opstock Euro B. B. Berg Euro Oblig. Yht. Large Cap A -USD 3,45 5,93 -15,78 9,29 61,99 JPMF Am. East. A 2,60 118,99 707,48 JPMF Global Bal. Euro-Obl. 4,67 14,76 -5,37 1,32 7,86 SEB Lux Eastern Europe 5,15 14,44 8,98 0,96 5,70 SEB Lux Emerg. K/1000 0,42 -0,49 7,34 184,91 1099,42 Mand. Disc. Multi Man. B. H. 5,90 32,30 36,00 34,00 36,00 34,00 202,15 490 5,41 36,00 39 TJ Group 99 A-opt. Europe Value A 2,74 3,66 18,40 109,40 Ålandsb. A 1,26 7,00 -23,85 16,78 99,75 1,40 Evli Eur. East Equity A -USD -0,66 -1,96 -33,01 7,51 50,11 0,13 JPMF Renta V. A 3,07 91,22 608,65 JPMF Global Life Sci. 0,15 0,20 0,10 0,20 28 -6,25 Tervak. B -0,73 -1,26 10,15 60,33 Tapiola Korko 0,72 -1,07 10,60 63,05 Templeton Glob. Private Aggr. Lauantaina 8.12. K 2,26 8,26 325,43 1934,92 Pictet Targ. 7,86 7,95 7,86 7,86 7,86 46,73 350 4,05 10,11 0,20 20 72,75 SSH Com. Y. (T) 0,01 0,01 0,04 Rak.Konev. Eur. Sel. Equity A 1,87 5,56 -6,85 8,16 48,52 JPMF Europe Dynamic A 3,26 9,56 9,51 56,54 JPMF Europe Equity A 3,89 4,32 -18,01 35,28 209,77 0,10 JPMF Europe Small Cap A 3,16 9,61 -25,79 23,16 137,70 JPMF Europe Strat. Mark K 4,35 13,47 145,51 970,89 Pictet Targ. 5,81 9,89 16,22 108,23 Invesco GT Asean 8,65 22,79 31,41 209,58 Invesco GT Cont. Eq. H. Bal. Global Blue Chip B 1,52 4,03 -27,56 14,72 87,52 L Ly yh hy ye en n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. 98 A -opt. Bond A 0,09 123,58 824,57 JPMF EUR Gl. 1,94 1,05 1,18 0,41 1,35 F-Secure 98 opt. Sääst. 1,02 2,97 -9,57 3,68 21,86 SEB Lux (F) Miljöfond 3,72 6,18 -23,02 0,89 5,31 SEB Lux (F) Sverige Off. T/1000 3,30 5,63 -25,47 174,61 1038,18 9,39 S-L Tavoite 2010 K/1000 1,12 -0,19 -6,49 1041,71 6193,73 S-L Tavoite 2010 T/1000 1,12 -0,19 -11,17 937,09 5571,68 49,24 S-L Tavoite 2020 K/1000 1,67 0,52 -17,18 981,31 5834,60 S-L Tavoite 2020 T/1000 1,67 0,52 -21,32 872,22 5185,98 48,00 S-L Tavoite 2030 K/1000 2,23 1,37 -24,71 920,45 5472,75 S-L Tavoite 2030 T/1000 2,23 1,37 -28,48 807,59 4801,71 45,32 SEB Lux International A 1,55 2,32 -17,95 24,20 143,86 Seligson Joustosalkku A 0,95 2,17 -2,92 10,27 61,06 Seligson Joustosalkku B 0,95 2,17 -6,93 9,85 58,54 0,42 Seligson Vakaasalkku A 0,12 0,43 4,48 10,80 64,24 Seligson Vakaasalkku B 0,12 0,43 4,48 10,80 64,24 Sp-Yhdistelmärahasto B/100 1,43 3,78 -12,36 81,47 484,40 Tapiola 2010 1,01 3,57 -10,89 10,95 65,08 Tapiola 2015 1,05 3,85 -12,16 10,85 64,49 Tapiola 2020 1,09 4,20 -12,95 10,83 64,37 Tapiola 2025 1,12 4,42 -14,78 10,66 63,37 Tapiola Maailma 1,08 3,95 -12,36 10,76 63,96 Templeton Global Bal. 0,48 -1,63 14,52 96,88 Invesco GT Korea 5,78 32,61 7,32 48,84 Invesco GT Latin Am. H. A K 19,92 118,44 Opstock Global Bal. Japan -1,06 0,72 -35,27 2,79 16,59 Handelsb. Molemmat yhtiöt vakuuttelivat tiedotteissaan paljastuneen BSE -tapauksen välittömien tulosvaikutusten jäävän pieniksi. Eur/100 0,10 5,98 -27,20 137,00 814,55 Roburs Östeuropa/100 -0,11 8,79 4,98 100,85 599,60 Sampo Japani Kasvu -1,55 -0,19 924,78 5498,49 Sampo Japani Tuotto -1,55 -0,19 924,78 5498,49 Sampo Komp. Berg Sicav Switzerland (CHF) 1,83 5,79 -29,60 368,02 1479,78 A. A 1,85 114,33 762,85 Mandatum I-Eur. Countries 11,76 31,62 45,04 300,52 Invesco GT Nippon Ent. Bond A 0,10 105,10 624,90 JPMF Gl. Suomen ensimmäinen BSE-jupakka notkahdutti Atrian ja HK Ruokatalon osakkeet hetkellisesti rajuun yli kymmenen prosentin laskuun. A 0,12 113,47 757,11 JPMF USD Gl. Equity A 3,56 81,99 547,07 JPMF US S. Bond -4,05 -4,77 6,39 37,99 Y Yh hd diisstte ellm mä ärra ah ha asstto ott A. Aggr. Teletech A 7,12 38,69 258,15 JPMF Global 50 Equity A 3,91 99,12 661,36 JPMF Glob. Puuhamaa -0,38 26,50 29,00 26,50 26,50 26,50 157,56 200 22,11 30,01 1,60 14 -17,19 Turkistuottajat 1,67 9,15 9,20 9,15 9,15 9,15 54,40 220 6,51 10,00 0,80 5 23,48 Turun Arvok. Wireless 8,80 16,60 -61,61 0,31 1,84 SEB Lux Gl. A 6,29 63,75 425,36 JPMF Em. O Ossu uu ud de en n a arrvvo o E EU UR R kertoo rahaston osuuden arvon euroina, o ossu uu ud de en n a arrvvo o FFIIM M on osuuden arvo markkoina. 10,79 33,18 35,64 237,80 Invesco GT Bond -0,46 -3,19 19,41 129,51 Invesco GT dollar Reserve 0,03 0,22 73,75 492,09 Invesco GT Em. Euro Value A 4,21 12,55 80,19 476,79 5,49 Conv. China Opp. Eq. K/1000 2,32 13,27 -48,36 176,20 1047,64 S-L Teknologiaos. A K 106,63 633,99 Opstock Fin. C. Gold & Mining 2,20 -2,11 7,88 52,58 MST World Mining 5,01 9,06 11,31 75,46 MST World Technology 11,09 16,27 10,22 68,19 MST World Telecoms 2,83 5,42 8,37 55,85 MST World Utilities -0,77 -2,77 7,72 51,51 Myriadi Kasvu 4,95 9,57 -33,44 20,16 119,87 Nordea 3Pro Global Eq A 3,53 7,98 5,28 31,39 Nordea 3 Pro Global Eq B 3,47 7,97 4,47 26,58 0,20 Nordea Amerikka K/100 1,16 6,15 -10,81 24,92 148,15 Nordea Amerikka T/100 1,16 5,15 -12,47 23,62 140,46 0,51 Nordea Avanti K/100 4,84 10,87 -34,74 6,74 40,09 Nordea Avanti T/100 4,84 10,93 -36,08 6,47 38,49 0,18 Nordea Biotekniikka K/100 2,29 9,38 987,41 5870,88 Nordea Biotekniikka T/100 2,29 7,16 987,41 5870,88 Nordea Euroland K/100 3,74 6,42 -20,26 243,10 1445,38 Nordea Euroland T/100 3,74 6,59 -21,91 232,08 1379,89 5,92 Nordea Eurooppa Plus K 3,28 5,69 -19,09 872,23 5186,06 Nordea Eurooppa Plus T 3,28 5,69 -19,09 872,23 5186,06 Nordea Eurooppa.fi K/100 3,38 4,66 -18,07 26,74 158,96 Nordea Eurooppa.fi T/100 3,37 4,77 -19,65 25,58 152,10 0,59 Nordea Fennia K/1000 2,28 7,43 -20,07 688,86 4095,78 Nordea Fennia T/1000 2,28 7,57 -21,75 653,90 3887,91 15,16 Nordea Fennia Plus K 1,67 5,32 -31,22 895,09 5321,94 22,57 Nordea Fennia Plus T 1,67 5,75 -32,87 873,56 5193,96 24,79 Nordea Foresta K/1000 2,61 8,75 13,10 373,77 2222,34 Nordea Foresta T/1000 2,61 7,97 10,71 354,49 2107,70 6,66 Nordea Global Mob. Index B -0,13 4,43 -18,15 86,34 513,35 Gyllenberg Eur. 25 K/1000 -0,46 0,93 -0,05 974,10 5791,74 S-L Komp. Viimeisissä kaupoissaan Soneran osake vaihtui neljän prosentin nousussa 6,15 euron hintaan. 3,55 6,73 9,04 60,32 Franklin Technology 8,46 15,76 5,51 36,76 Franklin U.S. K. 50 B 0,96 3,42 -7,25 83,43 496,05 Evli Global Multi Man. Euro Bond B -0,21 -0,47 5,52 18,94 112,61 P Piittk kä än n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Sm. 75 A 1,41 5,34 -18,73 85,70 509,54 5,20 Evli Global Multi Man. T/100 7,46 13,19 744,81 4428,43 Nordea IT K/100 6,73 11,73 -43,63 67,15 399,24 Nordea IT T/100 6,73 10,62 -44,72 64,08 381,01 1,91 Nordea Itä-Eurooppa.fi K/100 3,20 9,35 930,81 5534,33 Nordea Itä-Eurooppa.fi T/100 3,20 9,51 930,81 5534,33 Nordea Japani K/100 -2,24 -2,41 -32,05 16,79 99,83 Nordea Japani T/100 -2,24 -2,41 -33,43 15,99 95,10 0,43 Nordea Kasvuyhtiö Plus K 2,27 9,33 926,88 5510,96 Nordea Kasvuyhtiö Plus T 2,27 9,33 926,88 5510,96 Nordea Kaukoitä.fi K/100 8,90 20,32 901,22 5358,41 Nordea Kaukoitä.fi T/100 8,90 20,32 901,22 5358,41 Nordea Lat. Berg Sm. Warrant 8,02 2,86 5,39 35,96 JPMF Balanced Fund A 1,48 1,48 -6,42 6,85 40,73 0,12 JPMF Gl Capital Pres. Healthtech A 0,14 95,37 636,34 JPMF Gl. Euro Gr. A 10,23 24,88 -67,87 22,85 135,84 Evli Emerging Tech. Debt A -USD 1,57 3,85 -4,37 11,61 77,47 1,43 JPMF FF Euro Bond A -EUR -0,81 -2,23 2,85 6,13 36,45 0,16 JPMF FF Global Bond A -USD -0,66 -2,51 -1,47 12,06 80,47 0,70 JPMF FF USD Bond A -USD 0,18 -2,24 6,01 10,93 72,93 0,21 JPMF Gl
2000 osaa • helposti seurattavat ohjeet Tehtaankatu 43, KOKKOLA, p. 90 PIKKUHOUSUT LAHJAPAKKAUS • 2 kpl/pkt pkt Modaali PITSIPITKIKSET Modaali PITSIPAITIKSET YÖPAITA • sähkönsininen, aniliini • 50% puuvilla, 50% modaali alk. 2001 9 N ä m ä h in n a t v o im a s s a n ii n k a u a n k u n t a v a r a a r ii t t ä ä ! Lumous MAITOSUKLAAKONVEHTI • 1 kg 79.98.198.99.129.149.159.299.179.100.99.289.Classic PEITE • ontelokuituseos 900 g • 150 x 200 cm värit: luonnon valkoinen, sininen KYLPYTAKIT • 100% pölyester • miehille: sininen, musta • naisille: vaalea lila, punainen, luonnon valkoinen 5 RASIAA 12 RASIAA Amorette SUKLAAKONVEHTI • 150 g HHL 451 CD-STEREOKASETTIRADIOSOITIN • 4 kpl kaiuttimia 20,-/kg 100.69.55,55/kg Classic TYYNY • 50 x 60 cm • luonnonvalkoinen, sininen • ontelokuituseos 500 g 99.3 kpl (1 kpl/45,-) • väri kanerva • 95% modaali ja 5% lycra 39. Puuha Pete PYJAMA • 100% puuvilla • vaalean sininen, kirkas sininen, tumman sininen Fischer Price KEITTIÖ • paljon puuhaa alle kouluikäisille ruoanlaitosta pyykinpesuun Puuha Pete JUNANRATA • aloitussetti • yhteensä 16 osaa Matrix Zone VALOLASIT • näillä näet pimeässä (paristot ei sisälly pakkaukseen) 159.Majorette PARKKITALOT alk. 860 3600 • Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21 Talo täynnä Joulua VOIMASSA LA-SU VOIMASSA LA-SU. Grand Champions HEVONEN+TALLI • tallissa kaikki mitä oikeastakin tallista löytyy • hevosta voi syöttää mukana olevilla porkkanoilla Rose Art FASCHION FACTORY • sisältää Jeweltastic koristekoneen • yli 175 kiinnitettävää korua, 50 tilkkuaihetta ym... KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12
Tasavallan Presidentti nolasi itsensä nöyryyttämällä Ahoa, tasavallan hallitus antoi presidentin kävellä ylitseen mennen tullen ja kokoomuspuolue harjoitti täysin rinnoin pelin politiikkaa tunnuksin: ellei Kanervaa, niin ei Ahoakaan. Hvitträskin vilkkaasta seuraelämästä ja kuuluisista vieraista on säilynyt monia aikalaisten kertomuksia, joita nyt Suomeen saadut valokuvat elävöittävät. Kesällä hän heitti keihästä Lojan ja Elielin kanssa tai leikki Saaristen lasten Eeron ja Pipsanin kanssa rantaleikkejä. Taudin alkuperä on siten ainakin tässä vaiheessa täysi mysteerio. Eliel Saarisen valokuvat Suomeen s LESTINJOKI-lehdessä Eliisa Myllykangas sanoo, että Itsenäisyys pysyy, mutta Suomi muuttuu. Syksyllä 2002 on vuorossa näyttely Loja ja Pipsan Saarisesta. Samalla tuntui kuitenkin menetykseltä ajatella, että seuraavien vaalien jälkeen mahdollisesti aukeava pääministerin paikka menee nyt ohi. Myötäelävä ymmärrys siitä, että noin pitkän ja monella tapaa kuluttavan julkisen myllytyksen jälkeen mies haluaa rauhallisempaan tehtävään. Eikö valtiovallan ja kuntienkin kannattaisi uhrata enemmän markkoja ennaltaehkäisevään ja pyyteettömään nuorisotyöhön, jota urheiluseurat osaltaan tekevät. Eeron tie menestyväksi arkkitehdiksi olikin suhteellisen mutkaton ja hänellä oli koko nuoruutensa ajan vanhempiensa rajaton tuki. Siellä ratkaistaan jatko ja se riippuu siitä, miten tilanteet ja mielialat siihen mennessä kehittyvät. 2001 s KESKIPOHJANMAA 10 Työtä ja taiteilijaelämää Hvitträskissä. Kyseessä olevalla tilalla ei ole kahteenkymmeneen vuoteen käytetty lihaluujauhoperusteisia eläinrehuja. Perheessä Pipsan koki jäävänsä syrjään. Tämän jälkeen tutkimustoiminta tehostuu entisestään, sillä teurastamoille tulevien tutkittaviksi joutuvien nautojen ikärajaa alennetaan 30 kuukauteen. Pipsan suunnitteli itselleen pukuja ja koruja jo lapsena ja kiinnostus jatkui myöhemmin, kun hän työskenteli vaatesuunnittelijana äitinsä Lojan tekstiilisuunnitteluun keskittyneessä yrityksessä. Simo Kattilakoski Kolaus puhtaaseen tuotantoon Pohjoissuomalaisesta naudasta otettu BSE-näyte osoittautui positiiviseksi Britanniassa tehdyssä jatkotutkimuksessa. Maxim Gorki vieraili siellä poliittisesti levottomina aikoina ja venäläiset santarmit olivat hänen kannoillaan. Sotaveteraanit taistelivat Suomelle kalliin itsenäisyyden, mutta riippumattomankaan maan sisäistä muutosvirtaa ei voi pysäyttää. Ehkäpä Suomi haluaa edelleen säilyttää asemansa yhtenä eurooppalaisena hyvinvointimaana ja pitää kansalaisistaan huolta. Se merkitsee tutkittavan eläinmäärän kasvua 25 000 eläimestä 125 000:een. Ulkomailla arvostus kasvoi 1920-luvun alussa Eliel Saarisen työtahti hiljeni. Syksyllä 1971 hänet valittiin Nuoren Keskustan Liiton Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi, vaikka ei ollut kokouksessa mukanakaan ja oli kaiken lisäksi alaikäinen, 17-vuotias. Menneitä ei kannata märehtiä. Vierastalo hkerassa käytössä Kansainvälistä arvostusta saaneet nuoret arkkitehdit Saarinen, Gesellius ja Lindgren muuttivat taidepiireissä vuosisadan alussa levinneen muodin mukaisesti maaseudun rauhaan. He suunnittelivat itselleen kodit sekä yhteisen toimiston jylhän rinteen laelle Vitträsk-järven rannalle Kirkkonummelle. Nyt paljastunut tapaus voi merkitä olennaista uutta juuri BSE-taudin tutkimukselle. Nyt esimerkiksi EU:n alueella täysin vapaita BSEtaudista ovat enää Ruotsi ja Itävalta. Hiihdon ja keihäänheiton lisäksi Hvitträskissä harrastettiin sulkapalloa, tennistä ja ratsastusta. Suomi-neito pesee kasvonsa uudelleen ja uudelleen. Jos tutkimustoiminnan laajentamisella saadaan kattava varmuus taudin puuttumisesta, niin kasvavia kustannuksia voi pitää vähäisinä. Suomalaisen kansanperinteen kunniaksi suunnitellusta Kalevala-talosta Saarinen luopui käytyään pitkän yöllisen keskustelun suunnitelmiin osallistuneen GallenKallelan kanssa. Hvitträskissä avataan joulukuun 12. Lopputulos oli se, että ainoa, joka jupakasta selvisi puhtain paperein oli maahan lyöty ja päähän potkittu Esko Aho. Tutkittavien eläinten määrän viisinkertaistuminen lisää tutkimuskustannuksia 60 miljoonalla markalla. Maaseudulla asuvilla tulee kuitenkin aina olla oma, maaseutuhenkinen elämänkatsomus, kulttuuri ja tavat, johon mikään kaupunkikulttuuri, perinteet ja tavat, eivät sellaisenaan sovellu, vaikkakin ne saattaisivat rikastuttaa maaseudun elämää tämän päivän kilpailuyhteiskunnassa. Lähtevä ministeri siirtyy puolestaan elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajaksi. Keväällä 1974 kuului huhuja, että 20 vuotta täyttänyt Aho on mainittu ehdokkaana Risto Volasen jälkeen valtakunnallisen järjestön Nuoren Keskustan Liiton puheenjohtajaksi. Musiikilla oli tärkeä sija illanvietoissa. Entä tästä eteenpäin. päivänä Perheet ja seuraelämää -valokuvanäyttely. Palvelut on pystytty säilyttämään, mutta miten käy jatkossa. Vuonna 1907 Hvitträskissä vieraillut Gustav Mahler ihastui arkkitehtien vieraanvaraisuuteen, vaikkei hän olisikaan malttanut istua tuntikausia GallenKallelan mallina. Markan tie on pian kuljettu loppuun. Vaihtoehtojakin olisi. Saaristen sukulaisten kertoman mukaan Eliel ohjasi Gorkin kotiapulaisten kanssa veneilemään, ettei häntä löydettäisi. Humoristisimmatkin kuvat ovat hyvin harkitusti sommiteltuja ja kaukana nykyajan snapshot-perhekuvista. Tuskinpa siitä taidosta Eskolle haittaa on ollut, vaikka se on toimituksissa enemmän harvinainen. Elävän mieli on eteenpäin. Kalajoella tapahtuneesta valinnasta alkoi Ahon nousu keskustalaisen politiikan keskiöön. Toisaalta tapaus voi merkitä myös valkoisen lihan ja sianlihan kulutuksen kasvua naudanlihan kustannuksella. Johtokunnan paikan täyttäminen oli uskomaton näytelmä. Oman lukunsa muodostaa elintarviketuotannon vienti. Myönteistä on joka tapauksessa se, että BSE-taudin tutkimukseen on Suomessa suhtauduttu vakavasti. Pian ilmeni, että hän oli omin päin opiskellut kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä, koska oli olettanut, että kaikilla toimittajilla ja sellaisiksi pyrkijöillä sellainen taito on. En kuulu enemmistöön Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Jyrki Aro Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus H vitträskin metsälinnan tunnelma ja sen asukkaiden menestystarinat sekä rakkauskuviot ovat kiehtoneet ihmisiä jo lähes vuosisadan ajan. Jos kuntien rahkeet eivät siihen riitä, valtion on otettava nykyistä suurempi vastuu palvelutason turvaamisesta. Frans Nybergin mieleen jäivät erityisesti Lojan aamuyön tunteina tarjoamat voileivät ja unkarilainen viini, joista nautittiin laiskasti unkarilaistyynyillä lojuen. Kummallekin riittää BSE:ssä päänvaivaa. Siinä on vertaistaan hakeva ura mieheltä, joka ei ole vielä täyttänyt viittä vuosikymmentä. Joissakin asioissa itsenäinen päätäntävalta on tärkeää, mutta joskus on parempi mukautua muiden menoon. Kun kävi ilmi, että Esko Aho on hakenut haettavaksi ilmoitettua Suomen Pankin johtokunnan jäsenyyttä, niin mielessäni oli kaksi tunnetta. Ystävyys ei katkennut edes Saaristen muutettua Yhdysvaltoihin, sillä myös Maróti pakkasi laukkunsa ja matkusti Atlantin yli. s JÄRVISEUDUN SANOMAT sanoo, että paluumuuttajien on kuitenkin kunnioitettava ja sopeuduttava paikkakunnan kulttuuriin ja elämäntapoihin. Valokuvien joukossa on sekä perheen huumorintajusta kertovia hauskoja välähdyksiä yhteisistä hetkistä että jäykän arvokkaita perhepotretteja. Aika näyttää, onko tapaukselle laajemmat vaikutukset maamme elintarviketuotantoon ja jos on, niin millaiset. Tuleva arkkitehti Eero puolestaan vietti yhä enemmän aikaa arkkitehtitoimiston puolella ja jäi myös vierailevien arkkitehtien mieleen innokkaana ja pohtivana ”synnynnäisenä geometrikkona”. Loja Saarisen ja muiden Hvitträskin elämää kuvanneiden esteetikkojen silmät olisivat tuskin voineet kehnompaan sommitteluun tyytyäkään. Monet arkkitehtiystävät kuten Otto-Iivari Meurman, Hilding Ekelund ja Frans Nyberg asuivat ja työskentelivät Hvitträskissä. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden kannalta olennaista on se, että kuluttajat voivat vastaisuudessa luottaa kotimaisen elintarviketuotannon puhtauteen, yhdestä tautitapauksesta huolimatta. Saaristen lapset Pipsan ja Eero eivät Yhdysvalloissa asuessaan olleet hyvissä väleissä keskenään, mutta Hvitträskissä otetuista kuvista ei sisarkateutta näy. Kuntalaiset ovat toistaiseksi selvinneet tiukkenevasta taloudesta säikähdyksellä. Työtä, lepoa ja pakoretkiä Työpäivät olivat pitkiä, mutta niiden aikana tiivistyi yhteishenki, jota arkkitehdit muistelivat vielä vuosien kuluttua. s KOTISEUDUN SANOMAT kirjoittaa, että monissa kunnissa, muun muassa Kinnulassa ja Pihtiputaalla, mennään kokonaan tai osittain miinuksella. Onko taudin alkuperään olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin se mikä tähän saakka on tunnettu eli eläinperäisistä raaka-aineista valmistetun rehun käyttö eläinten ravinnoksi. S uomalainen elintarviketalous on viime vuosina vannonut vahvasti kotimaiseen puhtaaseen elintarviketuotantoon. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström PENTTI PULAKKA Lauantaina 8.12. Ehkä kielierot olivat syynä tiedon pieneen vääristymiseen tai ehkä suomalaiset isännät tahtoivat antaa vierailleen mahdollisimman värikkään kuvan elämästään. Kysymys on ollut investoinneista, joita seurat silti ovat joutuneet myös yksin toteuttamaan. Tähän saakka suomalaiset kuluttajat ovat olleet rauhallisia, koska luottamus kotimaiseen tuotantoon on ollut vankka. Pohjoissuomalaiselta tilalta tavattu BSE-tapaus yllätti eläinlääkintäja elintarvikeviraston sekä maaja metsätalousministeriön. Ensimmäinen asuinvuosi oli rakastumisen aikaa. Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka ovat sanoneet, että ei Aho tarvitse Suomen Pankkia, vaan SP olisi tarvinnut Ahoa. Eliel Saarinen avioitui Herman Geselliuksen sisaren Lojan kanssa ja Gesellius puolestaan löysi seurakseen Saarisen ensimmäisen vaimon Mathildan. Urheilukin mahtui taiteilijaelämään Saaristen kanssa viihtyi myös unkarilainen kuvanveistäjä Géza Maróti. Suomalainen BSE-tautitapaus on vakava kolaus maataloudelle ja elintarviketeollisuudelle, mutta sen ei välttämättä tarvitse merkitä niin radikaalia iskua suomalaisten naudanlihankulutukseen kuin esimerkiksi Saksassa kävi. Hvitträsk oli mieleinen paikka myös kansainvälisille vieraille. Harvemmin ne ovat juosseet päättäjien luona lakki ojossa rahaa pyytämässä nuorisotyöhön eli seurojen perustoimintaan. Jos maaseutuhenkinen elämänkatsomus, perinteet ja tavat tuhoutuvat täällä maaseudulla, olemme menettäneet jotakin korvaamatonta. Saksassa naudanlihan kulutus romahti BSE-kohun yhteydessä 40 prosenttiin aiemmasta eikä ole entiselleen palautunut. Se on perustunut myös tutkittuun tietoon, sillä Suomi on tähän saakka säästynyt varsinkin KeskiEurooppaa ja Britanniaa vaivanneilta eläintaudeilta. Varsinkin Ruotsi on ollut merkittävä vientimaa elintarviketeollisuudellemme. Aho nousee, on noussut jo. Kuva: Cranbrook Archives. Sitä on ollut mieluista seurata: puolueen puheenjohtajaksi Porin puoluekokouksessa 1990, pääministeriksi keskustan suurvoiton jälkeen 1991, maan johdattaminen rauhanajan suurimman laman keskeltä vakaalle nousu-uralle, joutuminen oppositioon, niukkaan tappioon päättynyt upea presidentinvaalikampanja vuonna 2000, vuosi maineikkaassa Harwardin yliopistossa. Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt saattoivat nauttia Jean Sibeliuksen ja Robert Kajanuksen musiikkiesityksistä Saarisen ruokasalissa. Käytännön opetus nähdystä näytelmästä on, että SP:n johtokunnan jäsenten nimitystapaa on nopeasti muutettava. Tuntui selvältä, että Aho ei lähde leikinpäin koettelemaan kepillä jäätä, vaan että oli aihetta olettaa nimityksen Suomen Pankin johtokuntaan toteutuvan. Perjantain uutinen, joka vahvisti BSE-tautitapauksen pohjoissuomalaisella tilalla, ainakin naarmutti uskoa kotimaiseen elintarviketuotantoon. Ensimmäisen suomalaisen BSE-tautitapauksen paljastuminen ajoittuu sattumalta yhteen myös maaja metsätalousministerin vaihdokseen. Samoihin aikoihin Saarinen sai kuitenkin yhä enemmän jalansijaa Yhdysvalloissa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan aikaisempi päätoimittaja. Kun santarmit saapuivat Hvitträskiin, Saarinen istui yksin työpöytänsä ääressä, ja Gorki vältti kiinnijäämisen. Mahler kirjoitti vierailustaan vaimolleen Almalle ja kertoi, miten nämä epäsovinnaiset arkkitehdit vaihtoivat kepeästi vaimojaan silkasta vaihtelun halusta. Kaikella on aikansa. Toisaalta se ei ole ihme, sillä eläinlääketiedekään ei ole pystynyt täysin varmasti selvittämään, mikä taudin aiheuttaa. Häämöttääkö päätepiste myös maan sirpaleisella kuntarajalla. Metsälinna säilyi kuitenkin Saarisen rakkaimpana paikkana myös muuton jälkeen ja perhe palasikin sinne melkein joka kesä. Maija Suikkanen Kirjoittaja on Museoviraston Perheet ja seuraelämää -näyttelyn näyttelyarkkitehti msuikkan@hotmail.com Hiihdon ja keihäänheiton lisäksi Hvitträskissä harrastettiin sulkapalloa, tennistä ja ratsastusta. Esko Ahon palvelu yhteiskunnan hyväksi alkoi harvinaisen nuorena. Hänet on valittu keskustapuolueen puheenjohtajaksi seuraavan puoluekokoukseen saakka. Kadulle jätetty nuori maksaa yhteiskunnalle tulevaisuudessa pitkän jonon suuria euroseteleitä. Vain nämä säilyttäen voimme niiden pohjalle rakentaa maaseudullekin onnellista tulevaisuutta. s MAASELKÄ kysyy, kannetaanko nuorista tosiaan huolta. Kuusi vuotta ministerinä istuneen Kalevi Hemilän seuraaja Raimo Tammilehto valittiin samana päivänä kun tautitapaus varmistui. Persoonallinen taiteilija ilmestyi talviselle hiihtoretkelle ilman paitaa. Kun seuraavaksi kesäksi valittiin Keskipohjanmaahan toimitusharjoittelijoita, niin en epäröinyt hänen valintaansa, vaikka hän ei vielä ylioppilas ollutkaan. Kun työkiireitä oli vähemmän, ehdittiin juhlia. V äli-Suomen sanomalehtien teettämän selvityksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että tasavallan presidentti teki Suomen Pankin johtokunnan nimitysasiassa oikean ratkaisun. Hvitträskin vierastalo oli ahkerassa käytössä varsinkin alkuvuosina. Joka tapauksessa Geselliuksen sisarta Lojaa erehdytään yhä tänäkin päivänä usein pitämään Geselliuksen vaimona. Nyt tiedot arkkitehtien Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin perheja seuraelämästä ovat syventyneet, kun Museovirasto sai kokoelman Yhdysvaltoihin muuttaneen Eliel Saarisen valokuvia ja kirjeitä Cranbrookista Suomeen. Tai sitten ei. Saarisen kaupunkisuunnitelmia pidettiin liian suureellisina ja myös ne jäivät toteuttamatta. Hän voitti toisen palkinnon Chicago Tower Tribune -kilpailussa ja muuttikin pian sen jälkeen perheensä kanssa Yhdysvaltoihin. Puheissa jo vuosia vilahdellut palvelutarjonnan kriittinen läpikäyminen ja ratkaisun tekeminen siitä, mitä tuotetaan ja mistä luovutaan, on ehkä taas askelta lähempänä. Huomaan kuuluvani vähemmistöön, sillä mielestäni ratkaisu ei ollut oikea. Ainakin siihen asti, kun nyt varmistuneen tapauksen alkuperä selviää. Summa voi tuntua suurelta, mutta se pitää suhteuttaa laajempaan kokonaisuuteen. Lähiviikot ja kuukaudet näyttävät, millainen on ruotsalaisten reaktio tämän tautitapauksen jälkeen. Taiteilija Erik ”Bucklan”Ehrström ja hänen vaimonsa Olga asuivat vierastalossa kaikkiaan neljä vuotta
Vain Suomessa on pystykauppa (n. "Minä olen pallo", hän ikimuistoisesti luonnehti itseään, "jota kaikki potkivat." Väyrysestä ei tule keskustan puheenjohtajaa. Itsenäisyys ei ole todellakaan aseiden varassa. Sahatukitkin alettaisiin hinnoitella laatuluokkiin, niinkuin muissa Pohjoismaissa tehdään nykyisin. Nykyinen systeemi maksaa ainakin 1 mrd.mk (runsas 166 miljoonaa euroa) joka vuosi eli on kallista. Kaikkialla maassa liput valuivat puolitankoon. Kun metsänhoitoyhdistykset, yhtiöiden metsäosastot ja yksityiset yrittäjät kilpailisivat työpalveluista ja neuvonnasta metsänomistajille, erillistä neuvonnan laitosta ei enää tarvittaisi. Avohakkuiden jälkeen metsäntuottokyky on vajaakäytössä 20 vuotta, ja alue kasvaa heinää ja horsmaa. Kukaan ei kestänyt katsoa itsenäisyypäivän vastanottoa. Toinen, mm. Pystykauppa tulisi lailla kieltää kilpailulainsäädännön vastaisena. Päätöksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Halonen perusteli ratkaisuaan yksimielisyyden puuttumisella. Itsenäisyys on arkipäivää ja tekoja, mutta jollei edellytyksiä kyetä täyttämään eikä pitämään kiinni omista kansallisista eduista, on turha odottaa vastakaikua muiltakaan. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Taimi Nurminen PYHÄSALMI Tämän päivän työssäoleva on huomisen eläkeläinen Jokavuotisesta kerskakulttuuria ilmentävästä linnan juhlinnasta ja itsenäisyyden vietosta olisi syytä jo luopua itsenäisyystunteen enempää kärsimättä. Markkinatalous pelaisi puunostossa. Hallituksessa Esko Ahoa ja Ilkka Kanervaa tukivat yksimielisesti niin SDP:n, RKP:n kuin kokoomuksen ministerit. Suurlähettilään paikkaa on esitetty, tai yrityspuolen tehtäviä heti kun löytyy vapaaehtoinen yritys. Ajatuksesta tulisi voida henkisesti luopua. Valtioneuvosto on SP:a koskevassa nimitysprosessissa hankalassa asemassa. Lauri Vaaralla on mielenkiintoinen visio uuden rakenteen luomiseksi. Ja harvoinpa sitä konnat tarinoita muuttaa vai mitä. He jos ketkä tiesivät, miten traagisia uhrauksia maamme itsenäisyys vaatii. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Ilmeisesti sitä kivaa puuhaa ei todella kaikille ole, kun todelliset työttömyysluvut lienevät jossakin 500 000:ssa työttömässä eli Tarja on oikeassa. Numero on 050-598 2038. Aho miettii nyt tulevaisuuttaan, samoin Suomen tyrmistynyt media. Lieneeköhän niille miesten putkiaivoille sittenkin käyttöä vähän siellä sun täällä. Itsenäisyys ei ole itsetarkoitus sinänsä. kavereilleen ja Veikkauksen muille työntekijöille kuin ovat kertoneet minulle nyt selvityksen aikana". Miljoonat telkkarit sammutettiin. Eläkepalkka on jatkopalkkaa, jonka käyttöönotto lankeaa sen jälkeen, kun eläkeikä koittaa. Väitetään, että Suomen Pankin nimitykset halveksivat politiikkaa. Kun puun keräilymatka on keskimäärin 0,3 kilometriä, suuret metsätraktorit ovat epäedullisia vaikkapa maataloustraktoreihin verrattuna. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Kuva: Clas-Olav Slotte Joko teeveestä linnan juhlia seuraten tai/ja itse osallistuen juhlintaan tavalla tai toisella vietti pääosa 106 vastaajasta itsenäisyyspäivää. Koska kustannukset eivät ole todellisia, puun myyjä maksaa tietämättään ainakin osan kuljetuskustannuksista. Sekään ei kuitenkaan kelvannut Haloselle. Se on vieläpä haluttu ja arvostettu työ, johon pyrkijöitä riittää. palvelut joutumatta yhteiskunnan apuun. Kirjassa pyritään todella tutkitulla tiedolla todistamaan tiivistetysti muutostarve Suomen metsätaloudessa, kirjoittaja sanoo. Sitä kysytään viikon alussa. Kuinka elinkustannusindeksiin sidottu eläkepalkka säilyttää 20 %:lla palkkaindeksiä eläkkeiden ostovoiman niin, että eläkkeelle jouduttuaan kykenee ostamaan tarvittavat hoiva lääkeym. Pankkivaltuustossakin asiasta jo äänestettiin. Kun perustuslakia rikkoen v. Silmissä nähtiin kyyneleet (vai olivatko ne kyyn eleet?). Paavo Väyrynenkin oli maailmanluokan marttyyri. Kolumni KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12. Hänen uudessa kirjassaan Metsä Kaaoksessa arvostellaan nykyistä metsätaloutta, ja toimenpiteitä siitä irtautumiseen. Nämäkään nimet eivät kelvanneet Haloselle. Että tällainen perustelu. Lapsiperheiden lapsilisät ja virheellisistä eläkelaeista vaaditut korjaukset asetetaan vastakkain. Täytyy neuvotella ay-liikkeen kanssa eläkkeiden ostovoiman säilyttämisestä sellaisena, että kykenee omillaan tulemaan toimeen. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Vai mistä kepun johtajat saavat nämä maanis-depressiiviset oireensa. Halutessaan hän voisi olla kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä. Soininvaara vaatii lapsilisiin korotuksia, jos eläkkeisiin tehty virhe korjataan. Asioiden vastakkainasettelu on valheellista ja moraalitonta. Jos linnan juhlat pukuparaateineen ovat jäänne ja silmänlumetta kansalle, enempää ei voi sanoa mahtipontisesta sotilasparaatistakaan. indeksitarkistuksella eläkkeitä on heikennetty 1996–2001 4,8 prosenttia. harakka@txti.net Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, kolumnisti ja tv-tuottaja. Siis tämä tarkoittanee sitä, että syyllinen pysyköön kertomuksessaan niin ennen kuin jälkeenkin tutkimusten, niin hänet tällä tavoin syyttömäksi todettakoon. Massiivisten koneiden ja hevosvetoisen kaluston väliin maataloustraktorit nousisivat pääkoneiksi kuljetuksessa. Joka vuosi rivimme harvenevat, kuiskasi yksi. Puukauppaan tulisivat puunhankintayrittäjät, jotka voisivat viedä erikoispuuta ulkomaillekin. Hankintayrittäjien keskinäinen kilpailu ja puun vienti toisivat kilpailua puunostoon ja kansainväliset puun hinnat puukauppaan. Puunostossa ei toteudu tosi ja vapaa kilpailu. Puiden juuristo vaurioituisi vähemmän ja maannousemasienen tuho pienenisi. Väitän, että halveksimalla politiikkaa poliitikot halveksivat politiikkaa. Samalla taisi tulla jyrätyksi myös Paavo Lipposen johtama hallitus. Suvi-Anne Siimes (vas.) ei tietenkään malttanut olla muuttamatta pankkivaltuuston ehdotusta. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. 1995 tuli mahdollisuus eläketurvaan puuttua, tehtiin silloin pysyvä "mörkö" jokaisen ikäluokan eläketurvan ja toteutumisen kohdalla. Merkkivuosiin muutkin tyytyvät, jos ensinkään kaipaavat. Hietaniemen hautausmaalla syntyi kaaos, kun ylioppilaiden soihtukulkueesta lepahtivat tulet. "Naiset ovat rohkeasti omilla nimillään kertoneet saman tarinan jo ennen tätä ilmiantoa mm. Ja tänä vuonna tunnelma oli erityisen haikea. Muista tekstiviesti! P residentti otti vieraita vastaan itsenäisyyspäivänä. Parhaillaan kuitenkin mietitään, mitä nyt pitäisi tehdä. Ainakin minulle. Vastahan Aho kesän puoluekokouksessa itki kovaa kohtaloaan. Kaikki kivet on pyritty kääntämään nurinpäin, että pimeitä ja käsittelemättömiä asioita ei jäisi. Vihreiden Osmo Soininvaaran mielipiteet ministeritasolla ovat meille ikääntyneille kauhutarinoita. Mikä on paraatin merkitys ja tehtävä tänä päivänä, jollei osoittaa sotilaallista valmiutta ja kumppanuuskelpoisuutta kaikissa olosuhteissa huolimatta siitä, että aika on todellisuudessa ajanut sotilasparaatien ja asevarustelun ohi kauan sitten. Yhtä hommaa ei vain näytä kukaan ehdottavan. Puukauppa olisi puutavaralajien kauppaa, jossa erikoispuut voitaisiin myydä yhdelle, sahatukki toiselle, kuitupuu kolmannelle ja polttopuu neljännelle ostajalle. Se on nytkin vähimmäisvaade, jota seniori-ikäiset eläkeläiset ovat esittäneet. Meikäläinen seisoo tässä käädyt kaulassa, piispojen ja lähettiläiden kumarrettavana. Tämän ja kaiken 1996 jälkeen tulleiden eläkeheikennösten johdosta on nyt eläkepalkkaa saavan ostovoima heikentynyt täydestä 60 %:n tasosta 40 %:n ostovoimaan. Ostaja on keinotekoisesti hinnoitellut puunostoissa pystykaupan kannattavaksi ja hankintakaupan epäedulliseksi, joka johtaa pystykauppoihin. Presidentin korostama yksimielisyyden vaatimus ei tullut ennen nimitystä näkyvästi esille. Itse taivaskin itki. Miten hän halusikaan vain rynnätä huoneeseensa ja piiloutua peittojen alle! Mutta eihän emäntä pääse pakoon omista juhlistaan. Suuremmastakin on luovuttu. Menneisyyden varjolla ei ole syytä pullistella kenenkään silmissä. Myös nimittäjän käyttäytymistä pitää arvioida kansanvallan kannalta. Ihan itkettää se Esko Ahon kohtalo! Suomen kansan juhlatunnelma romahti täysin, kuten Esko Aho oli itse ennustanut. Tunnelma oli heti pilalla. On raikasta kokea se, että kirjoittaja todella pyrkii muutokseen. Valtioneuvoston vähemmistöön jäänyt muu väki heitti siten käytännössä hansikkaan kansanvallan kasvoille poikkeamalla eduskunnan tahdosta. Jo toistamiseen Halonen sivuutti eduskunnan tahdon SP:a koskevassa kysymyksessä. Pankkivaltuusto pohti ja päätyi harkinnan jälkeen tilintarkastajien toivomukseen eli kahteen. Monet eivät pystyneet menemään töihin seuraavana päivänäkään. Sodista aiheutuu enemmän tuhoa kuin näennäisestä itsenäisyyden menetyksestä. Sotilasparaatit eivät ilmennä kansakunnan voimaa. Siksi pankkivaltuusto ehdotti rautaisen yhteiskunnallisen kokemuksen omaavia henkilöitä, entistä pääministeri Esko Ahoa sekä eduskunnan pitkäaikaisinta jäsentä ja pankkivaltuuston pitkaikaista puheenjohtajaa Ilkka Kanervaa. Juhani Pitkänen YLIVIESKA Metsä yritykseksi Lauri Vaaran uusi 72-sivuinen kirja on punnittua ja tiivistä tekstiä. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Selvä enemmistö oli kuitenkin Ahon ja Kanervan kannalla. Paljonko rahaa kulutat joululahjoihin. Että sellaista. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Linnan juhlat ovat jäänne kuningasajoilta hovietiketteineen – niin kuin koko instituutio – jolloin alamaiset kävivät osoittamassa kunnioitusta ja uskollisuutta hallitsijalle oman arvoasteikon mukaisesti hovikelpoisuutta ilmentäen. Koska mitat ovat vääriä, johtaa se vääristyneeseen lopputuloksen ja heikkoon laatuun. Valtiovalta on pelkkä hovikabinetti ja marionetti markkinavoimien käsissä. Onko kukaan tutkinut keskustan puoluetoimistossa vesijohtoja tai huoneilman radon-pitoisuutta. Miten kävi sitten perjantai-iltana!. No, sen ovat ainakin perusteluillaan todistaneet Pirkko K. Ennen -96 eläkkeitä tarkistettiin ostovoimaansa kerran vuodessa noudatellen TEL-indeksiä, eli eläkepalkkoja tarkistettiin 50 % elinkustannusindeksiin ja 50 % palkkakustannusindeksiin. Nähtäväksi jääkin, tarvitaanko yhteiskunnallista näkemystä edelleen, kun Louekoski siirtyy eläkkeelle. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Sosiaaliset tuet (lapsilisät) ja ansaitut eläkkeet (eläkepalkat) painivat keskenään aivan eri luokassa. Nykyisessä metsätaloudessa ei toteudu markkinatalous. Toisaalta presidentti tietää hyvin entisenä kansanedustajana ja ministerinä, että äänestäminen kuuluu politiikkaan ja demokratiaan ja eduskunnan osoittama tahto oli varsin selvä. Ilmiö muistuttaa tänä päivänä hienostelevissa naamiaisasuissa rintakoristeineen koreilevia eläinten karnevaaleja rahvaan tasapuolisesti ja tasapäisesti seuratessa mediasirkusta kuin täyttä kansalaisoikeutta nauttien. Kun kaikki kaupat olisivat tienvarsikauppoja, puun myynti leimikoittain loppuisi. Kesätyöt jäisivät vähäiseksi. Vallassa ne ovat täynnä itseään, vallan menetettyään täynnä itsesääliä. Todellisuudessa itsenäisyys on kaukana kansalaisyhteiskunnasta, ja yhä etäämmäksi käy. Vuonna 1995 tulleessa "taitetussa indeksissä" noudatellaan yli 65-vuotiaiden osalta indeksitarkistusta 80 prosenttia elinkustannusindeksiä ja 20 % palkkaindeksiä. Ja mitä siihen yksimielisyyteen tulee niin ei ainakaan Pentti Hakkaraisesta oltu yksimielisiä ennen tätä toista "kokousta" eikä yksimielisesti valittu pressaakaan. Metsätalous palvelee yksipuolisesti metsäkoneiden kannattavuutta, mikä johtaa suuriin avohakkuisiin. Viikonloppuna kysytään, vaikuttaako se ruokavalintoihisi. Metsänomistajalla ei ole toimivaa etujärjestöä, joka todella puolustaisi myyjää. Aikanaan selviää myös se, minkä väristä sen näkemyksen pitää olla ja voidaanko tuon näkemyksen säilyminen taata, vaikka ehdotettavasta henkilöstä ei päästäisikään yksimielisyyteen. Itsenäisyyttä ei ole kansallisomaisuuden hävittäminen, ei omavaraisuuden murentaminen eikä kansallismaiseman turmeleminen, vaan sitä, kuinka oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo toteutuu, elinehtojen turvaaminen, elämän ja luonnon kunnioittaminen – ihmisen luontosuhde – on kaiken edellä maasta riippumatta. Mannerheim-ristin ritarit istuivat vaitonaisina Linnan nurkassa. Vaikka presidentillä pankin johtokunnan jäsenten nimitysvalta onkin, sopii kysyä, onko SP sittenkään oikeasti eduskunnan ja samalla koko kansan pankki, koska eduskunnan ehdottamat henkilöt eivät pankkiin kelpaa. Yrittäjät siistisivät vähäiset hakkutähteet, mikä helpottaisi metsänviljelyä. Ko. Lauri Vaaran kirja henkii tekijän paneutumista asiaan, ja se on tehty "suurella sydämellä". Seuraavan kerran vietettäköön 100-vuotisjuhlia perinteen merkeissä uusin ilmein. Halonen nimittäin korosti, ettei hänellä olisi ollut mitään Ahon ja Kanervan nimittämistä vastaan, jos esitys olisi ollut vain yksimielinen. Voi laskea, että kesälomat, presidenttikampanja ja Harvard-vuosi poislukien Aho on hoitanut luottamustyötään... Demokratian toimivuuden kannalta olisi kuitenkin jatkossa joka tapauksessa syytä pohtia sitä, että SP:n johtokunnan jäsenet valitsisi eduskunnan pankkivaltuusto. Tällä nimityskierroksella painotettiin lisäksi vahvasti yhteiskunnallisen näkemyksen lisäämistä pankin johtokunnassa. Juhlintaa Miten sitä sanotaankaan, että naisilla on vähän vireämmät ja monipuolisemmat aivot kuin miehillä. Entä kuka sitten mitäkin tarvitsee eli en ainakaan minä ollut tarvitsemassa Halosta, eikä tunnu tarvitsevan Ville Itäläkään, kun lopettaisi koko presidentin viran. Pohjimmainen motiivi jää ainakin minulla vain arvailujen varaan. Mukaan aina nimi ja osoite. Kaiken lisäksi se on tehtävä, joka Aholla jo on. itsenäisyyspäivä oli historiamme masentavin. Onkohan asia aivan näin, sillä monet lukijat vielä muistavat, että nimitettävänä oli kuitenkin presidentinvaalien toisen kierroksen vastaehdokas sekä edellisen näkyvä tukija. Siksi laitan joidenkin oppositiota lähellä olevien kirjoittajien ilkeämieliset viittaukset likaisesta ja salaisesta pelistä täysin omaan arvoonsa. Tässäpä todellisia haasteita työikäisille. Kalevi Rahkola KOKKOLA Linnan juhlat silmänlumetta Elisabeth ja Ove Rehn saapumassa linnan juhliin. Yksimielisyyden edellytys kuulostaa enemmän verukkeelta. 2001 keskipohjanmaa.net Muista, että mielipiteisiin voi lähettää ajatuksen myös tekstiviestinä. Vapaa yrittäjyys toisi kirjavan kuljetuskaluston. Vanhat veteraanit toivottivat kenraalille vielä voimia ja siunausta. Puun hankinnassa ei tunneta kustannustietoisuutta kuutiometriä kohden, vaan määrät on ratkaisevia. Hankintayrittäjät kilpailisivat pienistäkin puueristä, mikä tukisi pienten tilojen säännöllistä puunmyyntiä ja metsänomistajien omaa puunkorjuuta. Metsäautoteitä rakennetaan joka paikkaan metsätraktoreita varten. Pystykauppa kumoaa yrittäjän oikeudet omaan metsäänsä. Vaikka hän oli kokenut ensiväristyksen jo viime vuonna, silti tilanne kutkutti häntä. Äidit tarttuivat kyynelsilmin virkkuukoukkuihin, isät kossupulloihin. Presidentti ahdistui Ahon puolesta niin, että avajaisvalssissa tämän puoliso kysyi huolestuneena: Mikä vaivaa, presidentti-kulta Ei mikään, presidentti nyyhkäisi. SP:ssa yhteiskunnallinen näkemys jää edelleen sosialidemokraattisen Matti Louekosken varaan. Mielenkiintoista. 90 %) saanut näin suuren osuuden. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Adolf Ehrnrooth ei ollut enää päässyt paikalle. Saksassa käytössä oleva, malli on se, että eläkepalkat sidotaan täysin palkkaindeksiä seurailevaksi. Lauri Vaaralla on mielenkiintoinen visio siitä, miten se tapahtuisi. Juhlallinen fiilis... Hän sai aikaan äänestyksen ja taakseen vielä puoluetoverinsa sekä vihreiden ministerit Osmo Soininvaaran ja Satu Hassin. Puun korjuu tehtäisiin edullisella vuodenajalla (syksystä talveen), mikä säästäisi luontoa ja luonnonelämää. Kansallinen itsemääräämisoikeus voidaan menettää vähemmän dramaattisellakin tavalla arvaamattomin seurauksin. Tuomo Hirvi YLIVIESKA Tällaista logiikkaa Kari Puron työryhmän laatima uusi eläkelinjaus, jonka 12.11.2001 allekirjoittivat SAK, TTK, STTK, AKAVA ja Palvelutyönantajat ry, sopii seuraavaa: "Siirrytään käyttämään kaikkien maksussa olevien eläkkeiden indeksitarkistuksissa nykyistä eläkeindeksiä, jossa kuluttajahintaindeksin paino on 80 % ja ansiotasoindeksin paino 20 %." Kenelle kellot soivat. Halonen sanoi noin vuosi sitten, että on pankkivaltuuston asia jatkossa pohtia, kuinka monta uutta jäsentä pankin johtokuntaan tarvitaan. Petri Salo kansanedustaja (kok) perustuslakivaliokunnan jäsen ALAHÄRMÄ Sitä saatiin mitä tilattiin. Kirja tarjoaa vaihtoehdon ja yhden mahdollisen vision tulevaisuuteen. Niin niin, huokailivat harmaapäät. Koska kyse on eduskunnan alaisesta pankista, valtioneuvoston tehtävän pitäisi olla ainoastaan esitellä pankkivaltuuston ehdotus nimittäjälle. Että tällaisia perusteluita. noin viisi kuukautta. Suomen 84. Kuva: Lehtikuva/ Sari Gustafsson Monet ihmiset ovat varmasti presidentin Suomen Pankki -päätöksestä varsin tyytyväisiä, sillä saihan kansan valitsema eduskunta nyt asiassa jo toisen perättäisen opetuksen. Kamerat räpsyvät ja selostajat selostavat. Ensimmäinen vahvistettu BSE-tartunta on löytynyt Suomesta. Valta on demokratian kulisseja ja etuisuuksia hyväksikäyttävällä keskittyneellä maailmanlaajuisella rahavallalla – jolla ei edes ole isänmaata tai vain yhtä enempää kuin taloudellisesti alistetulla on oman elämän hallintaa ja vapautta – jonka varassa EU:kin toimii ja rakentuu. Metsä tarjoaisi yrittäjyydelle suuria mahdollisuuksia, mikäli järjestelmää muutettaisiin. Tässä on haaste tulevillekin kansanedustajille saattaa eläkelait turvallisiksi ja eläkepäätös sellaiseksi takeeksi vanhenevalle seniorijoukolle, joka pitää ja pätee. Muualla Euroopassa pystykauppa on vähäistä. Mielenkiintoista. Minä olen pallo TIMO HARAKKA E duskunnassa on tänä syksynä keskusteltu yrittäjyydestä, joka Suomessa on keskimääräistä vähäisempää kuin muualla Euroopassa. Tarvitsemme oikeamieliset päättäjät. "Olen alusta alkaen toivonut mahdollisimman yksimielistä kannanottoa", hän korosti. Ja entä sitten Halonen. Sehän näistä laskutavoista olisi kaikkein oikeudenmukaisin. Sitten saliin astui Esko Aho. Mutta keskustan puheenjohtajasta tulee Väyrynen. Linnan juhlat ovat jäänne kuningasajoilta hovietiketteineen, kirjoittaja sanoo. Hermes hävisi muutoksista huolimatta jääkiekon Mestiksen keskiviikon ottelunsa. "Kun ei ollut yksimielistä esitystä" ja "mitä Suomen Pankki tarvii eikä suinkaan kuka tarvii Suomen Pankkia" taikka "ei sitä kaikille voi sopivaa puuhaa järjestää"... Kai vielä Kelaan johtajia mahtuu. Miten se menikään tämä syyllisyys "käpälöintiin". Koskinen ja nyt sitten Tarja Halonen. Puunkorjuu on tehotonta ja kallista
Kuva: Lehtikuva/EPA/Romeo Gacad BRYSSEL (STT–AFP–Reuters) Nato ja Venäjä ryhtyvät tehostamaan yhteistyötään. Presidentti Chadrika Kumaratunga antoi Wickremesinghelle hallituksenmuodostajan tehtävän perjantaina. Kreikassa vieraileva Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi perjantaina lehdistötilaisuudessa Ateenassa, ettei hän ole huolissaan yhteistyöneuvoston perustamisen viivästymisestä. Liittouma: Pommitukset jatkuvat ISLAMABAD (STT–AFP) Yhdysvaltain taistelukoneet jatkavat pommituksia Afganistanissa kunnes terrorismin vastaisen liittouman kaikki tavoitteet on saavutettu, vakuutti liittouman tiedottaja Kenton Keith perjantaina Pakistanissa. PAKETTI YHTEISHINTAAN VAIN LA-SU 8.-9.12. Israel on varoittanut, että se lisää iskujaan kunnes palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat toimii Israelin mielestä riittävästi palestiinalaisten ääriainesten iskujen lopettamiseksi. Samoin Talebanin riveissä taistelevat ulkomaalaiset tulisi hänen mielestään saada kansainvälisen oikeusistuimen eteen. – Al–Qaeda ja Taleban ovat vielä olemassa, ja vastarintapesäkkeitä löytyy edelleen. Hän painotti, ettei pääministeri Ariel Sharonin tavoitteena ole tapattaa Arafatia tai kaataa palestiinalaisten itsehallintoa. Silminnäkijät kuitenkin kertoivat monien ihmisten tulleen juhlimaan kaduille. Asiasta kertoi Kandaharin antautuvilta talebaneilta haltuunsa ottavan heimokomission jäsen Haji Bashar. Keithin mukaan tavoitteena on Talebanin kaivaminen kokonaisuudessaan esiin, liikkeen johtajan mullah Mohammad Omarin sekä terrorismista syytetyn Osama bin Ladenin saaminen kiinni sekä bin Ladenin al-Qaeda-järjestön tuhoaminen. Palestiinalaiset puolestaan vaativat, että Israel lieventää palestiinalaisille määrättyjä liikkumisja muita rajoituksia. Paikalliset komentajat arvelivat kuitenkin, että hän piileskelee Tora Boran alueen vuorilla ja luolissa, joita mujahedintaistelijat käyttivät sodassa Neuvostoliiton miehitystä vastaan 1980-luvulla. Kun Suomesta löydettiin aiemmin perjantaina vahvistettu BSE-tapaus, ovat Ruotsi ja Itävalta ainoat EU-maat, joista tautia ei ole löydetty. Israel teki ilmaiskun muutamaa tuntia ennen kuin israelilaisten ja palestiinalaisten oli määrä aloittaa uudelleen turvallisuusneuvottelunsa, jotka Yhdysvaltain lähettiläs Anthony Zinni oli järjestänyt tavattuaan osapuolet. Kandaharin läheisellä aavikolla Yhdysvaltain merijalkaväki kävi taisteluja Taleban-liikkeen ja al-Qaeda järjestön soturien kanssa surmaten heistä seitsemän. Israel syytti palestiinalaisia petoksesta Jasser Arafat. Tora Borassa taisteluja Itä-Afganistanissa sijaitseva Tora Bora vallattiin perjantain vastaisena yönä lähes kokonaan, mutta taistelut alueella jatkuivat perjantaina päivällä, kertoi pataanijoukkojen komentaja. Itävallassa vahva BSE-epäily WIEN (STT–Reuters–AFP) Itävallan terveysministeriö ilmoitti perjantaina, että maassa on löydetty epäilty BSE-tautitapaus. Bioasekokous umpikujaan. – Venäjä ei kolkuta epätoivoisesti Naton ovea, hän sanoi. Keskustelut käytiin lähellä Tel Avivia. Arafatin mukaan palestiinalaisviranomaiset ovat pidättäneet 17 palestiinalaista, joita Israel epäilee terrorismista. Neljä israelilaispanssarivaunua tunkeutui varhain perjantaina kylään lähellä Khan Younisin kaupunkia Gazan kaistalla, palestiinalaisten turvallisuusjoukot kertoivat. Presidentin johtama Kansanliitto-puolue (PA) puolestaan hävisi. Rakennuksiin osui kaksi pommia. Naton pääsihteeri George Robertson kiisti kokouksen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa ”huhuina” tiedot, joiden mukaan Yhdysvallat oli viime hetkellä jyrkästi rajoittanut uuden yhteistyöneuvoston valtuuksia, jottei sotilasliiton ulkopuolisille maalle annettaisi käytännössä veto-oikeutta Naton päätöksiin. Taleban menetti Kandaharin Tora Borassa taisteluja, mullah Omar ja bin Laden yhä kateissa Maaston hyväksikäyttöä. Palestiinalaisten televisio kertoi Israelin luvanneen, ettei Israel iske palestiinalaisten poliisiasemille. Oppositiojohtaja hallitustöihin Sri Lankassa COLOMBO (STT–AFP–Reuters) Oppositiojohtaja Ranil Wickremesinghe ryhtyy muodostamaan Sri Lankan uutta hallitusta. 2001 s KESKIPOHJANMAA 12 Ulkomaat YK haluaa turvaajat Afganistaniin LONTOO (STT–Reuters) YK:n rauhanturvaoperaatiosta vastaava apulaispääsihteeri Jean-Marie Guehenno sanoi perjantaina, että YK:n rauhanturvajoukkoja pitäisi lähettää Afganistaniin jo kahden viikon kuluessa. Lievästi haavoittuneiden joukossa oli kuusi lasta. – He ampuivat konferenssia ohjuksella. – Jos (Sharon) olisi halunnut tappaa Arafatin, hän olisi tehnyt sen, Melchior sanoi. Israelin hävittäjät tuhosivat kaksi nelikerroksista rakennusta täysin. Joka viides vuosi järjestettävien tarkastelukonferenssien tarkoituksena on tehostaa sopimuksen täytäntöönpanoa ja toimivuutta. Lyhyesti TUPLABONUS la-su VIEMME SAMALLA KOTIINKULJETUS Piscina-joustinp atjoille ja Piscina-runkosä ngyille kaupunkialueelle ja lähiympäristöön suuntakuormissa KAUPAN PÄÄLLE! VANHAN POIS! Jos Sinulla ei vielä ole YkkösBonus-korttia, saat sen heti Sotkasta veloituksetta ja voit käyttää edut heti hyväksesi. Poliisin päämaja tuhoutui Israelin taistelukoneet pommittivat Gazaa Palestiinalaispoliisi katselee päämajan raunioita. – Tänään olemme sitoutuneet luomaan uuden suhteen Natoliittolaisten ja Venäjän välille tehostamalla valmiuttamme työskennellä yhdessä yhteisten etujen alueilla ja kohdata uusia turvallisuuttamme vaarantavia uhkia ja riskejä, osapuolten lausunnossa todettiin. Useat Euroopan maat syyttivät Yhdysvaltoja Geneven konferenssin ajamisesta umpikujaan. 19 Natomaan ja Venäjän ulkoministerit sopivat perjantaina Brysselissä perustavansa uuden yhteistyöneuvoston ”tunnistamaan ja toteuttamaan yhteisen toiminnan mahdollisuuksia”. Palestiinalaispoliisi on pidättänyt ääriaineksiin kuuluvia henkilöitä, muttei riittävästi Israelin mielestä. 06-724 4497 ma-to 10-18, pe 10-19, la 10-15, su 12-16 JERUSALEM (STT–AFP) Israelin viranomaiset syyttivät perjantaina palestiinalaisia petkutusyrityksestä islamilaisten ääriainesten pidätyskiistassa. Konferenssia on määrä jatkaa ensi vuoden syksyllä. Silminnäkijälausuntojen mukaan pommitukset olivat jatkuneet Kandaharin liepeillä valtauksen jälkeenkin. Myös Naton ulkoministerikokouksessa perjantaina vieraillut Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov sanoi, ettei hän ollut nähnyt merkkejä yrityksistä jarruttaa lähentymistä Naton ja Venäjän välillä. Paikalla on myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n edustajia. – He ovat todellisuudessa pidättäneet vain toisen ja kolmannen luokan terroristeja, mutta eivät yhtäkään todella vaarallista, sanoi Israelin puolustusministeriön edustaja. Biologiset aseet ja myrkkyaseet kieltävä sopimus tuli voimaan vuonna 1975, ja siinä on nyt mukana 144 maata. Myös rajakaupunki Spin Boldak antautui myös perjantaina. 1599,1599,Klemetinkatu 17, VAASA puh. Kuva: EPA/Etienne Ansotte ISLAMABAD (STT–Reuters–AFP–AP) Afganistanin Taleban-liikkeen sotilaat antautuivat Kandaharissa perjantaina johtajansa mullah Mohammad Omarin käskystä. Olemme syvästi pettyneitä, kertoi eräs korkea eurooppalainen diplomaatti uutistoimisto Reutersille. Heitä vastaan taistelevat joukot valtasivat kaupungin. Neuvottelut aloitettiin myöhemmin perjantaina iskusta huolimatta, Israelin puolustusministeriön edustaja kertoi. Omar pakeni Taleban-liikkeen hengellinen johtaja mullah Mohammad Omar puolestaan poistui Kandaharista ennen kaupungin valtausta, uutistoimisto AIP kertoi perjantaina. Emme ole vielä saavuttaneet tavoitteitamme ja prosessi jatkuu kunnes niin tapahtuu, Keith vakuutti. Palomiehet saivat tulipalot sammumaan ja pelastivat neljä palestiinalaispoliisia. 06-8680 760, ma-pe 10-18, la 10-15, su 12-16 Itäinen rengastie 31, Pietarsaari puh. Pohjoisen liiton edustaja Mohammad Habeel kertoi uutistoimisto Reutersille, ettei bin Laden ollut Tora Borassa taistelujen aikana ja että hän on mahdollisesti livahtanut Pakistaniin. – Al–Qaeda ja Taleban ovat vielä olemassa, ja vastarintapesäkkeitä löytyy edelleen. Kuva: Reuters/Ahmed Jadallah GENEVE (STT–Reuters–AP–DPA) Biologiset kieltävän kansainvälisen sopimuksen tarkastelukonferenssi ajautui perjantaina kansainvälisten uutistoimistojen mukaan umpikujaan Genevessä. Israelin tiedotusvälineiden mukaan Israelin edustajat vaativat palestiinalaisilta tiukempia toimia terroristeja ja ääriaineksia vastaan. Venäjän odotetaan kuitenkin saavan aiempaa enemmän sananvaltaa – mutta ei veto-oikeutta – euroatlanttiseen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Meillä on yhteistyötä luottamuksen ja hyvän tahdon ilmapiirissä. Itävallan naapurimaista Tshekin tasavallasta, Slovakiasta ja Sloveniasta on aiemmin syksyllä löydetty BSE:tä. Israelilaisjoukot avasivat tulen palestiinalaistaloja kohti, mutta kukaan ei haavoittunut. Nato ja Venäjä sopivat yhteistyön tiivistämisestä GAZA/KAIRO (STT–AFP–Reuters) Israelin taistelukoneet pommittivat palestiinalaispoliisin päämajaa Gazan kaupungissa varhain perjantaiaamuna. Yhdysvallat ehdotti Genevessä nyt pidetyn tarkastelukonferenssin viime hetkillä, että valvontapöytäkirjaa valmisteleva työryhmä lakkautettaisiin. Jo aiemmin Yhdysvallat on torjunut työryhmän ehdotukset valvontajärjestelmästä, jonka puitteissa järjestettäisiin tarkastuksia paikan päällä. Arafat kertoi näin Israelin televisiolle antamassaan haastattelussa. Putin kertoi kuitenkin, että Venäjä haluaa edelleen täyden sananvallan Naton päätöksenteossa, vaikka se ei halua väkisin muuttaa Nato-suhteita. Bin Ladenista ei perjantaiaamuna saatu havaintoja, kertoi talebaneja vastaan taistelevien joukkojen edustaja. Ainakin 18 ihmistä haavoittui. – Ojennan käteni rauhan hyväksi Israelille palestiinalaisten ja israelilaisten lasten takia, kaikesta huolimatta, Arafat sanoi. Israelin ministerit ryöpyttivät Arafatia jälleen perjantaina. Taleban oli aiemmin sopinut aseiden luovuttamisesta Afganistanin tulevan väliaikaishallinnon johtajan Hamid Karzain kanssa käydyissä neuvotteluissa, mutta Karzain mukaan suuri joukkoja talebaneja pakeni aseineen. BSE:tä eli hullun lehmän tautia ei ole aiemmin tavattu Itävallassa. Diplomaattien mukaan Yhdysvaltain kannan viileneminen – ja Puolan, Unkarin ja Tshekin vastarinta – pakottivat torstaina Naton ulkoministerit perääntymään päätettäessä yhteistyöneuvoston valtuuksista. Basharin mukaan Omar on lähtenyt tuntemattomaan paikkaan. Aiemmin biologisia ja myrkkyaseita ei pidetty kovin suurena ongelmana, mutta asia on ajankohtaistunut varsinkin Yhdysvalloissa tänä syksynä tehtyjen terrori-iskujen jälkeen. Edustaja puhui sen jälkeen kun Israelin ja palestiinalaisten turvallisuusviranomaiset olivat päättäneet keskustelunsa, joihin osallistui myös Yhdysvaltain erityisedustaja Anthony Zinni sekä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n edustajia. Uuden neuvoston käytännön työmuotoja hiotaan vielä diplomaattien kesken tulevina kuukausina. Viime viikonvaihteessa palestiinalaisten ääriainekset tappoivat lähes 30 ihmistä itsemurhaiskuissa. Palestiinalaiset ovat jatkuvasti esittäneet vääriä tietoja ääri-islamilaisten pidättämisestä, sanoi Israelin puolustusministeriön edustaja uutistoimisto AFP:lle. Itävallasta Saksaan kuljetetun lehmän kohdalla epäiltiin tammikuussa BSE:tä, mutta tapaus osoittautui kuitenkin vääräksi hälytykseksi. Nimilistan hän sai keskiviikkona Anthony Zinnin kautta. Apulaisulkoministeri Michael Melchior sanoi Berliinissä Arafatin käyneen ”tarpeettomaksi”, koska hän ei ole kyennyt hillitsemään Israeliin kohdistuvaa väkivaltaa. Tätä työtä on jatkettava. Karzain mukaan Talebanin valtakausi on nyt ohi, ja mullah Mohammad Omar pidätetään, jos hänet löydetään. Etsintöjä Tora Borassa jatketaan edelleen. Ikkunat rikkoutuivat satojen metrien päässä, kertoivat viranomaiset ja silminnäkijät. Arafatin mukaan ponnistuksia loppujen pidättämiseksi jatketaan. Israel on pitkään syyttänyt Arafatia siitä, ettei tämä ole hillinnyt palestiinalaisten ääriryhmien väkivaltaa. Emme ole vielä saavuttaneet tavoitteitamme ja prosessi jatkuu kunnes niin tapahtuu, Keith vakuutti. Bin Ladenin perheenjäseniä oli saatu kiinni. Kandahar oli Talebanin viimeinen tärkeä tukikohta. Keithin mukaan tavoitteena on Talebanin kaivaminen kokonaisuudessaan esiin, mullah Mohammad Omarin sekä Osama bin Ladenin saaminen kiinni sekä bin Ladenin al-Qaedajärjestön tuhoaminen. Siten rauhanturvaajat olisivat Afganistanissa ennen kuin uusi väliaikaishallinto ottaa vallan maassa. Puutteena on kuitenkin, ettei sopimus sisällä määräyksiä noudattamisen valvonnasta. Yhdysvaltain taistelukoneet jatkavat pommituksia Afganistanissa kunnes terrorismin vastaisen liittouman kaikki tavoitteet on saavutettu, vakuutti liittouman tiedottaja Kenton Keith perjantaina Pakistanissa. – Mahdollinen tapaus löydettiin aiemmin tänään, mutta meillä ei tällä hetkellä ole enempää tietoa, maatalousministeriön edustaja puolestaan kertoi uutistoimisto Reutersille. Wickremesinghen Yhdistynyt kansallispuolue (UNP) voitti maassa aiemmin tällä viikolla pidetyt parlamenttivaalit. Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan Kandaharin lähistöllä käytiin yhä perjantaina taisteluja Talebanin antautumisesta huolimatta, ja on epäselvää, millainen tilanne kaupungissa on. Pohjoisen liiton sotilas suojautuu talibanien tulitukselta Melawa-vuoristossa. Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat oli illalla haastateltavana Israelin televisiossa. Saksassa kokoontuneet afganistanilaisryhmät pääsivät tällä viikolla sopuun väliaikaishallinnosta, jonka on määrä aloittaa työnsä 22. – Mielestäni tätä prosessia ei pitäisi keinotekoisesti kiirehtiä. – Täällä hän on, komentaja Haki Mohammad Zaman sanoi toimittajille Melawa-vuoren maastossa sijaitsevassa etulinjassa. Ulkoministeri Shimon Peres moitti Arafatia perjantaina radiohaastattelussa ”hyvin niukoista” toimista sen jälkeen kun Israel lupasi keskiviikkona Arafatille lisäaikaa pidätyksiin. 06-317 4611 ma-pe 10-18, la 10-15, su 12-16 KALLENTORI, Pitkänsillankatu 17, Kokkola, puh. Guehennon mukaan rauhanturvaajien tulisi ensin varmistaa pääkaupungin Kabulin rauhallisuus, ja laajentaa sitten operaatiota muihin kaupunkeihin. Iskuissa oli ennen perjantaita kahden päivän tauko huonon sään vuoksi. Israelin armeija sanoi tiedotteessaan, että isku oli tarkoitettu ”terroristitoimintaa tukevia ja avustavia palestiinalaisviranomaisia vastaan”. Arafat sanoi Israelin vaatineen kaikkiaan 33:n terrorismista epäillyn pidättämistä. Yhdysvaltain lentokoneet pommittivat aluetta, jolla terrorismista syytetyn Osama bin Ladenin epäillään oleskelevan. Israelin radio kertoi perjantaina Arafatin harvinaislaatuisen haastattelun sisällöstä ennen kuin televisio esitti sen. Amerikkalaislähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Talebania vastaan taistelleet heimojoukot olivat kuitenkin Omarin kintereillä AIP:n mukaan Kandaharin vallanneet joukot pyysivät Yhdysvaltojen johtamaa liittoutumaa lopettamaan kaupungin pommittamisen. Parivuoteeseen täysleveä PISCINA KULTA -joustinpatja 160x200 cm, ja joko erilliset (80x200 cm) sijauspatjat tai yhtenäinen (160x200 cm) 7 cm paksu sijauspatja. Israelin ja palestiinalaisten turvallisuusviranomaiset tapaavat kuitenkin uudelleen jälleen ensi viikolla, koska Zinni oli näin toivonut, israelilaisedustaja sanoi. Lauantaina 8.12. päivänä kuluvaa kuuta
Tapahtumassa esiintyvät Röllibändi, nukketeatteri Akseli Klonk ja klovni Sebastian. kirjailijalle ja kääntäjälle yhteensä 35 000 euroa, noin 200 100 markkaa. Valtion elokuvataidetoimikunta on jakanut elokuvataiteen kohdeapurahoina ensi vuodelle yhteensä 30 000 euroa (180 000 mk). Tekstiilit näytteille Julkistamistilaisuudessa Bertta Aspfors heitti ilmaan kaksikin ideaa. Heidän versionsa on myös Perrault`n satua paljon raaempi. Tuhkimosta on tehty lukuisia näyttämöversioita: pantomiimiesityksiä, näytelmiä, oopperoja ja baletteja. Hän on iloinen vuosien uurastuksen valmistumisesta. Apurahan sai 62:sta hakijasta 23. Kansallisbaletti on valmistanut koko perheen joulusaduksi yhden klassikkojen klassikoista, Sergei Prokofjevin säveltämän Tuhkimon. Se sisältää tiedot kuudentoista keskipohjalaisen seurakunnan kirkollisista tekstiileistä. Stevensonin Tuhkimo nojaa Charles Perrault`n versioon tutusta sadusta. Tyly äitipuoli ja ilkeät sisarpuolet kiusaavat jälleen olan takaa ryysyläis-uhkimoa, joka tarinassa muuttuu sädehtiväksi kaunottareksi ja saa palkinnoksi prinssin ja puoli valtakuntaa. Ensi-illassa ilkimyksinä tanssivat Henrik Burman ja Javier Torres. Stevenson loi teoksen alun perin vuonna 1970 Washingtonin Kansallisbaletille. Päätehtävissä tanssivat tuolloin Anu Viheriäranta, Jaakko Eerola, Henrikki Heikkilä, Asla Jääskeläinen ja Nina Hyvärinen. Apurahan saivat: Harriet Abrahamsson ja työryhmä, Helsinki; Markku Hoikkala, Salo; Vera Kiiskinen ja työryhmä, Helsinki; Raija Koli ja työryhmä, Helsinki; Mikko Kouki ja työryhmä, Järvenpää; Juho Milonoff ja työryhmä, Helsinki; Riitta Mänty ja työryhmä, Espoo; Pauli Poranen ja työryhmä, Helsinki; Asko Sahlman ja työryhmä, Tampere; Tomi Suovankoski ja työryhmä, Helsinki; Virppi Venell ja työryhmä, Karjalohja; Carl Gustaf Wentzel ja työryhmä, Helsinki; Valtion tanssitaidetoimikunta on jakanut tanssitaiteilijoille ensi vuodelle kohdeapurahoja 65 000 euroa eli 390 000 markkaa. Elokuva on Matila&Röhr Productionin tuottama. Hänen näkemyksensä liittyy myös englantilaiseen perinteeseen, jossa ilkeitä sisarpuolia esittävät miestanssijat. Kääntäjä Ragny Mutka kertoo myös innostuneensa tehtävästä, joka vei hänet aivan uuden aineiston ja sanaston pariin. Pohjan Pauha -kuvakansiota on myynnissä Helsingissä Valokuvataiteen museossa sekä Kokkolassa Vihinpuussa ja Galleria Stenmanissa. Elokuvan varsinainen yleisöensi-ilta on 21. Päässä muhivat jo uudet ideat ja ajatukset. Apurahan saivat: Aulis Aarnio, Kangasala; Tuulia Aho, Tammisaari; Marianne Backlén, Loviisa; Hannu Helin, Hyvinkää, Tuula Kallioniemi, Ruutana; Bodil Lindfors, Turku; Sari Malkamäki, Helsinki, Harri István Mäki, Tampere; Matti Paloheimo, Espoo; Marja-Leena Mikkola, Helsinki, Seppo Saraspää, Ivalo, Katriina Savolainen, Helsinki; Jouni Tossavainen, Kuopio; Tuula-Liina Varis, Joensuu; Kyllikki Villa, Helsinki. Apurahoja myönnettiin 15. Rannan matalaa kiersi poikkeuksellisen laajasti Suomea. Tämän vuotisen raadin asiantuntijana toimi runoilija Tomi Kontio. Itse kuvateos ei valmistunut yhtä aikaa näyttelyyn kanssa, vaan vasta myöhemmin kesän korvassa. Rannan matalaa viimeisen kerran Jyrki Portinin töissä ei ole kiire. Keskipohjalaisia kirjoittajia kirjassa on mukana tällä kertaa kolme Hillevi Myllylä Kärsämäeltä, Ritva Kokkonen Haapajärveltä ja Laila LampinenHietikko Kokkolasta. Minna Tervamäki on Hyvä haltiatar. Toisen osajaon ensi-ilta on 15. Rölli ja Metsänhenki on tarina siitä, kuinka Röllit voittivat vallanhimonsa ja oppivat elämään ystävyydessä muiden metsänolentojen kanssa. Kirjan ulkoasu on graafisten suunnittelijoiden Susanna Rumpun ja Ari Lakaniemen käsialaa. Rölli ja Metsänhenki kantaesitetään Oulussa HELSINKI (STT) Valtion näyttämötaidetoimikunta jakoi näyttämötaiteen kohdeapurahoina yhteensä 55 000 euroa, noin 327 000 markkaa. Varhaisin tuhkimotarina on oletettavasti kiinalaista perua. Hän on johtanut yli 25 vuotta Houstonin balettia Yhdysvalloissa. Jokainen työ on samalla kuin uhrilahja, hän muistutti. Summa on 85 000 euroa, noin 500 000 markkaa. Koreografina vierailee nimekäs englantilainen Ben Stevenson. Tuttu jälkipolville on myös Grimmin veljesten näkemys Tuhkimosta. Kohdeapurahan saivat: Raimo Ahonen, Kerava; Eeva Airas, Hyvinkää; Petra Aminoff ja Annamari Pölhö, Helsinki; Bernadett Bogányi, Helsinki; Pasi Eerikäinen, Rovaniemi; Tony Elgland, Jyväskylä; Olli Haavisto, Järvenpää; Asko Heiskanen, Helsinki; Pertti Jalava, Preitilä; Ilkka Kauppi, Tampere; Maija Korhonen ja työryhmä, Kantele; Ulf Krokfors ja työryhmä Porvoo; Maaria Leino, Lahti; Anna-Kaisa Liedes ja Petri Korpela, Helsinki; Erik Lindström, Helsinki, Päivi Loponen ja työryhmä, Helsinki; Jaakko Luoma, Helsinki; Jyrki Lähteenmäki ja työryhmä, Kangasala; Ahti Marjaaho, Espoo; Tomi Metsäketo, Helsinki; Jyrki Myllärinen, Helsinki; Patrik Möller, Turku; Janne Nisonen, Helsinki; Kaj-Matti Oiling, Espoo, Olli Ojajärvi, Helsinki, Riitta Paakki, Helsinki; Tuula Paavola, Helsinki; Heikki Pohto, Helsinki; Jari Puhakka, Helsinki; Outi Pulkkinen ja työryhmä, Helsinki; Hannu Rantanen, Helsinki; Raija Regnell, Porvoo; Jarmo Romppanen, Porvoo; Janne Rättyä, Polvijärvi, Mia Räty, Oulu; Natanael Sasaki, Kuopio; Mia Simanainen ja työryhmä, Helsinki; Erkki Suomalainen, Myrskylä; Jukka Syrenius, Pori; Markku Tabell, Kirkkonummi; Pekka Tegelman, Helsinki, Maria Vahervuo, Helsinki; Timo-Veikko Valve, Helsinki; Markku Veijonsuo, Helsinki. Kuvankäsittely on Tienestiprojektin mediapajan käsialaa. Näinhän tapahtuu vain saduissa ja joskus myös näyttämöllä. Teatteri pahoittelee peruutuksia ja pyrkii järjestämään peruutettujen näytösten tilalle mahdollisuuksien mukaan muita esityksiä. Se sijoittuu 900 vuosisadalle e.Kr. Tarkoitus on kameran avulla havainnollistaan metsän ja ihmisen suhdetta, niin hyvässä kuin pahassa. Sekä näyttely että portfolio henkivät ikiaikaista ajattomuutta. Hänen kirkollinen sanastonsa laajeni huomattavasti. Torres kertoo omassa elämässäänkin olleen tuhkimotarinan aineksia. Fransseista alku Franssuja tutkiessaan hän innostui myös muista kirkollisista tekstiileistä ja ryhtyi kiertämään seurakuntia tutkien niiden arkistoja ja tekstiilien säilytyspaikkoja valokuvaten, luetteloiden sekä haastatellen aiheesta tietäviä. Hakijoita oli 35 ja apuraha myönnettiin kahdeksalle. Kansallisoopperassa rakastettu satuklassikko on esitetty aiemmin kaksi kertaa, molemmat vanhassa talossa Bulevardilla. 2001 13 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Tiina Ruotsala (KP) Kokkolalaisen luontokuvaajan Jyrki Portinin näyttely Rannan matalaa on esillä viimeistä kertaa Kuusamossa Kuusamo-talossa. Tarinan juuret Kiinassa Tuhkimo on vanhimpia ja maailmalla laajimmalle levinneitä satuja. Kirjaan tarjosi tekstejään 566 kirjoittajaa, joilta runoja kertyi yli 3500. Apurahan saivat Mika Ailasmäki, Helsinki; Pia Andell, Helsinki; Arto Halonen ja työryhmä, Helsinki; Jouni Hiltunen, Helsinki; Visa Koiso-Kanttila, Espoo; Tirmo Korhonen, Helsinki; Tarja Kylmä ja työryhmä, Helsinki: Heikki Vuento, Helsinki. Kilpailun voitti helsinkiläinen Miira Sippola. Ei piiloon sakastiin, kuului asiantuntijan ehdotus. Houstonin baletin ohjelmistoon kuuluvat klassisen kokoillan balettien lisäksi useiden maineikkaiden koreografien kantaesitykset. Teos käsittää myös kuvia, luetteloita ja kartan. Monen tahon yhteistyötä Teoksen on kustantanut Kustannusosuuskunta Länsirannikko ja painanut Barents Publishers-Fin Kokkolassa. Hän toivoo, että aina laadittaisiin lahjoitusja luovutuskirjat, joista selviäisivät tekstiilin suunnittelijat, tekijät, kutojat, nimikointi, lahjoittajat ja vuosilukukin. Muina jäseninä olivat kirjailija Petri Tamminen, toimittaja Ulla Kivekäs, kirjastonhoitaja Kaija Halme ja lausuja Liisi Vänttinen. Ranskalaiselta Charles Perrault`lta (1628–1703) on peräisin lasikenkä, jonka avulla Tuhkimon oikea henkilöys paljastuu. Tämän kohtalon kolhiman tytön avuksi rientää eri hahmoissa esiintyvä taikaolento. Equus peruuntui koko keväältä OULU (STT) Rölli ja Metsänhenki -elokuvan kantaesitys nähdään Oulussa sunnuntaina. Valtion kirjallisuustoimikunta jakoi kirjallisuuden kohdeapurahat vuodelle 2002. Yhteensä hakemuksia saapui 65 kappaletta. Kirkkotekstiilit kansien väliin Bertta Aspforsin pioneerityön tulos Bertta Aspfors on koonnut ja laatinut teoksen keskipohjalaisista kirkkotekstiileistä. Näyttely on saanut erinomaisen vastaanoton ja lisäksi sen tiimoilta kuvaajan tekemä portfolio Pohjan Pauha on myös herättänyt myönteistä keskustelua. Syynä peruutuksiin on näyttelijä Esko Nikkarin sairausloma, joka jatkuu huhtikuun loppuun. Oulun kantaesityksessä ovat paikalla myös ohjaaja Olli Saarela, tuottaja Ilkka Matila sekä näyttelijät Allu Tuppurainen, Maria Järvenhelmi ja Kari Hietalahti. – Olen myös huomannut sen huolellisuuden, millä materiaalia on huollettu ja säilytetty. Käsin luodaan uutta. Paikalla on myös elokuvan tekijöitä ja näyttelijöitä sekä tietenkin Röllejä ja menninkäisiä. Kuva: Clas-Olav Slotte. Tässä sadussa Tuhkimo saa apua taikakalalta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan näytelmän oli määrä olla ohjelmistossa helmikuun lopulle saakka. joulukuuta. Apuraha myönnettiin 13 hakijalle. Kuvakansio on ikivanha tapa esittää valokuvia, mutta kun Portin otti sen uudelleen käyttöönsä on lopputulos moderni. Jälkimmäinen muistelee Tuhkimon avanneen hänelle oven taian maailmaan, jossa kaikki on mahdollista, jos vain toivoo tarpeeksi. Valtion muotoilutoimikunta myönsi taideteollisuuden edistämiseen vuoden 2002 kohdeapurahoina 60 000 euroa, noin 350 000 markkaa. Tekstiilien säilytys ja telineet ovat viime vuosina parantuneet. Korvaamaton työ Kirjan toimittanut Jorma Aspegrén kehui Aspforsin uraauurtavaa työtä korvaamattomaksi. Joka toinen vuosi järjestettävän runomaratonin teemana oli tänä vuonna Vapaus nyt. Kuva: Jyrki Portin LAHTI (KP) Lahden runomaratonin järjestyksessään kymmenes antologia on julkistettu. On sanalla sanoen inventaario ja hakemisto, jollaista ei ennen ole ollut. Ydinalueen seurakunnat Vastailmestynyt teos käsittää Keski-Pohjanmaan ydinalueen seurakunnat, myös ruotsinkieliset. Näyttämötaidetoimikunta vastaanotti 91 hakemusta. Lahden runomaraton -tapahtuma järjestetään ensi vuoden heinäkuussa Mukkulassa. Julkaisemista ovat avustaneet Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahasto ja Keskipohjanmaa-säätiö. Tuhkimo on baletin joulusatu koko perheelle Suomen Kansallisbaletin Tuhkimon lehdistöesittelyssä kapellimestari Eri Klas, Asko Jääskeläinen, Henrik Burman, Salla Suominen (Tuhkimo) ,Stanislav Beljalevski(Prinssi), Milla Eloranta, Ben Stevenson (koreografia) ja Havier Torres. Kansallisbaletin tanssijat vuorottelevat teoksen päätehtävissä. Kirkkotekstiilien tulisi välittää kirkon sanomaa ja se tapahtuu muun muassa väreillä ja symboliikalla. Vuoden 2002 apurahat myönnettiin 12:lle hakijalle. Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Pienimuotoista juhlaa mutta sitäkin tärkeämpää vietettiin perjantaina Kokkolan kruununvoudintalossa, missä julkistettiin Bertta Aspforsin kymmenvuotisen uurastuksen tuloksena teos Kirkolliset tekstiilit Keski-Pohjanmaan seurakunnissa. Nyt ei niitä aina ole nähtävissä, poikkeuksena vihkiryijyt. Renludin museossa. Valtion säveltaidetoimikunta myönsi 44 hakijalle säveltaiteen kohdeapurahan vuodelle 2002. – Seurakunnissa hengellisen taiteen skaala on laaja. Valtion kohdeapurahat kulttuurille jaettiin Rauni Magnusson HELSINKI (STT) Hyvä voittaa pahan, kaunis ruman, Haltijatar toteuttaa toiveet ja kaikkivoipa rakkaus antaa vääryydet anteeksi. Kirkkotekstiilit heijastavat aina oman aikansa ihanteita. Mutta jos seurakunnissa on olemassa pitkään käyttämättömiä asuja ja muita tekstiilejä, niitä voitaisiin asettaa näytteille vitriiniin seurakuntalaisten ihailtaviksi. – Aineisto on kerätty laajalta alalta, työ on todella arvokas, Aspegrén hehkutti. Orkesteria johtaa kapellimestarina Eri Klas. Ensi-illassa nimiroolissa hurmaa Salla Suominen ja prinssinä nähdään Stanislav Beljajevski. Takana on menestyksekäs vuosi luontokuvaajan työsaralla mutta Portin ei vedä henkeä. Varsinkin 1930-luvulta lähtien kotiseudun ja kotimaan tekstiilitaiteilijat toivat uusia materiaaleja ja malleja myös kirkolliseen taiteeseen. Hän toivookin, että asiantuntijoita käytettäisiin säilytyspuhdistusja arkistointityössä edelleenkin, ovathan kankaat herkkää materiaalia ajankululle. Lavastuksen ja puvut suunnitellut britti David Walker on vieraillut monissa keskeisissä balettitaloissa. – Tahdoin tutustua historiaan, suunnittelijoihin, lahjoittajiin. Näytösjärjestelyt ovat parhaillaan käynnissä ja niistä tiedotetaan myöhemmin. Elokuvan jälkeen järjestetään Oulun nuorisoja kulttuurikeskuksessa Rölli-lastentapahtuma. Lahden runoantologia ilmestyi VAASA (KP) Vaasan kaupunginteatterin tuottaman Peter Shafferin näytelmän Equus hevonen näytökset peruutetaan koko kevään 2002 osalta. Kaustislainen (nykyään osan vuotta Hämeenlinnassa asuva) Bertta Aspfors teki pioneerityön jo kootessaan Fransut eli franssit -kirjan, joka julkaistiin vuonna 1992 ja on siitä lähtien ainutlaatuisena lähdekirjana ollut hyvin kysytty tekstiilejä ja käsitöitä harrastavien ja asiantuntijoidenkin piirissä. Hakemuksia oli yhteensä 161 kappaletta. Huomasin myös, kuinka suuri osuus naisilla oli hankinnoissa. Suurin osa kohdeapurahoista menee dokumenttielokuvien valmisteluun. Siitä on yli 300 toisintoa, joita kaikkia yhdistää tarina kaltoin kohdellusta päähenkilöstä. Muun muassa Luontokuva-lehdessä kuvakansion arvostellut Markku Saina suorastaan hehkuttaa teosta. Sen sijaan näyttelyjen yhteydessä teosta ei ole myyty. Elokuva on kuvattu Hailuodossa ja Puolangalla viime kesänä. Filosofia ja käsin tekeminen kulkevat Aspforsin mielestä lähellä toisiaan. Näyttely oli esillä Helsingissä, Vaasassa, Sievissä, Lapualla ja Piikkiössä sekä luonnollisesti Kokkolassa K.H. Toisin sanoen Bertta Aspfors on tehnyt kymmenen vuoden ajan sitkeästi työtä aineiston keräämisessä ja tallentamisessa. Apurahan saavat Alpo Aaltokoski ja työryhmä, Helsinki; Petri Kauppinen ja Milla Korja, Oulunsalo; Petri Kekoni ja työryhmä, Helsinki; Maria Littow ja työryhmä, Oulu; Katarina McAlester ja työryhmä, Espoo; Mikko Orpana ja työryhmä, Helsinki; Arja Raatikainen ja työryhmä, Helsinki; Marianne Rouhiainen, Vantaa; Pia Tavela ja työryhmä, Helsinki; Minna Tuovinen ja työryhmä, Vantaa; Minna Vainikainen ja työryhmä, Helsinki; Annamaaria Veijalainen ja työryhmä, Helsinki; Olli Vesala ja työryhmä, Vantaa. Myöhemmin puikoissa on myös Kari Kropsu. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12. Baletin ensi-ilta on 8. joulukuuta maan suurimmissa kaupungeissa. Apurahan saajat: Kari Asikainen, Espoo; Susan Elo, Helsinki; Timo Forss, Helsinki; Matti Hagelberg, Helsinki; Leenakaisu Hattunen, Helsinki; Åsa Hellman ja työryhmä, Porvoo; Esko Kurvinen ja työryhmä, Helsinki; Mika Lietzen, Helsinki; Raija Malka, Helsinki; Tuija Markonsalo, Helsinki; Hilkka Niemi ja työryhmä, Helsinki; Hans Nissen, Kuopio; Jorma Pitkänen, Suomenjoki; Maija Pitz, Lahti; Inni Pärnänen ja työryhmä, Helsinki; Ville Ranta, Oulu; Päivi Rintaniemi, Seinäjoki; Riitta Siira,Tuusula; Olli Tikkanen, Liminka; Marko Turunen, Lahti; Helena Tynell, Tuusula; Anna af Hällström, Helsinki; Pia Åkerblom, Espoo. Mukaan antologiaan otettiin 71 kirjoittaja aja 114 runoa. Aspegrén kritisoi samalla sitä, että kun villi vapaus sai ennen kukoistaa, on nykyään jotain hävinnyt, kun kaikki sarjoitetaan. joulukuuta
– Mahdolliset sähkökatkot aiheuttavat suurimmat ongelmat talouksiin, joissa on suora sähkölämmitys. UPM-Kymmene sulkee paperikoneen WASHINGTON (STT) Yhdysvaltain ulkomaankauppakomissio suosittelee, että tuontiteräkselle määrättäisiin reilut lisätullit. Ennakkoarvailujen mukaan senaatti olisi valmis myöntämään kauppavaltuudet Bushille. Hänen mukaansa näin saadaan maan talous nopeammin nousuun. 190.000,KLO 13.45-14.15 KLO 13-13.30 Esitt. SKV:n toiminnan ohjenuorana on aina asiakkaan paras. Ympäristöministeriö tehnee omat esityksensä asiassa ensi kevään aikana. Tietysti on selvää, että tulisijapakko nostaisi suoran sähkölämmityksen perustamiskustannuksia lähemmäksi muiden lämmitysmuotojen rakentamiskuluja, Frösén toteaa. Nyt asun taas omakotitalossa ja ostaria saneerataan vanhusten palvelukeskukseksi. Aiemmin lähes jokaisella presidentillä on ollut neuvotteluvaltuus, mutta presidentti Bill Clinton menetti sen vuonna 1994, eikä kongressi ole myöntänyt valtuutta sen jälkeen. Bush saamassa laajat kauppavaltuudet TUKHOLMA (STT–TT) Sony Ericsson ei ole kyennyt toimittamaan jakelijoille myyntiin kysyttyä määrää gprs-puhelimiaan. Johanna Lakanen 040-7244 050 PAULI VÄLIMÄKI Johanna Koivukoski-Hägg KOKKOLA (KP) Syysmyrskyjen aiheuttamat pitkät sähkökatkokset saivat ympäristöministeriön virkamiehet kaivamaan esiin muutaman vuoden takaiset suunnitelmat tulisijan määräämisestä pakolliseksi uusiin asuntoihin. Neuvotteluissa tutkitaan mahdollisuuksia sijoittaa henkilöstöä Voikkaan toisille osastoille. Bushille laajat valtuudet solmia kauppasopimuksia. Siksi SKV tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa kaikki kiinteistöalan palvelut saman katon alta luotettavasti, varmasti ja paikallisesti. Kun ensin ruokakaupat saatiin asuinalueilta moottoriteiden varsille, nyt sinne siirretään myös elokuvateatterit, lääkäriasemat ja ravintolat. Nykyinen hallinto kannattaa laajaa vapaakauppa-aluetta läntiselle pallonpuoliskolle ja Bushin valtuutus nopeuttaisi näitä neuvotteluja. Sony Ericssonilla toimitusvaikeuksia. Tuontiteräs on lähtöisin pääasiassa Brasiliasta, Kiinasta, Venäjältä ja Japanista. Eletään hypermarkettien valtakautta. Siirryimme amerikkalaiseen kauppakomentoon, jossa leipää ja maitoa ei enää saa kotikulmalta, vaan niitäitä on lähdettävä hakemaan moottoritietä pitkin viiden tai kymmenen kilometrin päästä. Jos talo ei satu sijaitsemaan kaukolämpöputken ulottuvilla, on ainakin pienemmissä kohteissa yleensä lämmitysmuotona suora sähkölämmitys. Syksyn pitkät sähkökatkokset ovat herättäneet ympäristöministeriön pohtimaan jälleen tulisijan määräämistä pakolliseksi uusiin taloihin. Vanhuksetkin pääsevät taas kävellen kauppaan, kun he itse asiassa asuvat kaupassa. Ruokakaupat ja pikkuliikkeet ovat siirtyneet isoihin kauppakeskuksiin ohikulkuteiden varsille. Yhdysvaltain terästeollisuus on ollut alamäessä vuosia. Kuva: Timo Talus SUOMEN viimeinen markkamääräinen kultaraha myytiin loppuun odotettua nopeammin. Suurta huomiota herättänyttä rahaa lyötiin 55 000 kappaletta. Teräksen tuotanto on kasvanut jatkuvasti: kokonaistuotanto kasvoi viime vuonna seitsemän prosenttia ennätysmäiseen 747 miljoonaan tonniin. 3. krs. 270.000,Esitt. Johanna Lakanen 040-7244 050 MARIANKATU 23 B 2 h,k=64,5 m 2 . Rakennusmääräyksiin kirjattava velvollisuus varalämmönlähteestä on kuitenkin kaatunut siihen, että jo nykyiselläänkin tulisija tehdään suurimpaan osaan pientaloista ja lisäksi riskin pitkiin sähkökatkoksiin on laskettu olevan suhteellisen pieni, kertoo hallitusneuvos Klaus Frösén ympäristöministeriöstä. Bushille ennen joulua ja hänellä on reilut kaksi kuukautta aikaa miettiä, salliiko hän tariffien noston. Viimeisten kolmen vuoden aikana 26 teräsyhtiötä on hakeutunut konkurssiin, ja maan suurimmat yhtiöt USX ja Betlehem Steel ovat myös talousvaikeuksissa. KLO 13-13.30 367.000,Esitt. Keskiviikkoiltaisessa äänestyksessä valtuudet päätettiin myöntää yhden äänen enemmistöllä. Terästuottajat oivat sanoneet, että tulleja pitää nostaa maan oman tuotannon varjelemiseksi. Hypermarkettien suojissa rakennetaan nyt kaupan kolmatta valtakuntaa. Yhteistoimintaneuvottelut sulkemisen johdosta aloitettiin henkilöstön kanssa perjantaina. – Vaatimus tulisijan rakentamisesta kaikkein pienimpiinkin rivitaloasuntoihin tuntuisi kohtuuttomalta. – Kysymys varalämpöjärjestelmän pakollisuudesta on ollut esillä ainakin pariin otteeseen viimeisten kymmenen, viidentoista vuoden aikana. Kaupungin kotiavustajat kuskaavat mummoille ruokakasseja. Kaupassa käytiin kävellen tai pyörällä. 866 4443 tai sähköpostilla pirjo.nyman@skv.fi, puh. 6B 3 h, k=70,5 m 2 . Takan aiheuttama lisäkustannus ei myöskään suuremmassa asunnossa ole niin tuntuva kuin esimerkiksi rivitaloyksiössä. Ota yhteyttä puh. Sinikka Slotte 040-8398 805 PIENKERROSTALO I krs. Myös kansainvälinen kysyntä oli suuri. Tämä on toteamus, ei tuomio. Ostarikauppa eli yhden sukupolven ajan 1980-luvun lopulle. Eri puolille Suomea viritellään "retail parkeja", elämyskeitaita. Lain mukaan Bush saa neuvotella kauppasopimuksia, ja kongressi voi joko hylätä tai hyväksyä sopimuksen, mutta ei voi muuttaa sitä. 866 4447 tai sähköpostilla kai.hietikko@skv.fi KUSTAA ADOLFINK. 2 h, k, s=57 m 2 . Marraskuun alussa liikkeeseen laskettu juhlaraha loppui rahapajalta jo ennen itsenäisyyspäivää, kertoi markkinointipäällikkö Riitta Kivistö perjantaina. Kysymys on tehtaanjohtaja Pertti Asunmaan mukaan ”kymmenistä työpaikoista”. Tyyppitalojen keskellä oli yksi vähän isompi talo, se oli ruokakauppa. Korttelikauppa oli voimissaan vielä 1960-luvulla. Asuin lapsuuteni rintamamiestalossa omakotitalueella. Varaava takka on ainakin vielä toistaiseksi useimmissa rivitaloasunnoissa ylellisyys, josta asukkaan pitää olla valmis maksamaan lisähintaa. Eero Puumala 040-5632 266 VENTUKSENTIE 21 2 h,kk=37 m 2 . KUUSANKOSKI (STT) UPM-Kymmene sulkee Kuusankosken Voikkaalla erikoissanomalehtipaperia valmistavan paperikone 16:n toukokuun alussa. 866 4446 tai sähköpostilla juha.keskinen@skv.fi, puh. Kaavoittajat ja päättäjät ovat antautuneet kaupan suuryksikköjen edessä, vaikka tiedetään, että jo nyt lähes puolet ja tulevaisuudessa yli puolet kaupunkitalouksista on autottomia. Tällainen torkkulähiö on esimerkiksi Helsingin Viikki, jota on vieläpä mainostettu ekologisena asuinalueena. krs. Läpitalon huoneisto. Vielä 1980 ala työllisti 600 000 ihmistä, nyt määrä on pudonnut 210 000:een. Kehä on kiertynyt umpeen, kriitikko on riisuttu aseista. Riskilaskelmat menivät kuitenkin uusiksi marraskuun myrskyissä ja parhaillaan on työn alla selvitys mahdollisen varalämpöjärjestelmän vaikutuksista tämän syksyisen myrskyn pohjalta. Siisti, remontoitu läpitalon huoneisto. – Teräskriisi on syvenemässä ja sen selvittäminen vaatii kovimpia mahdollisia lain sallimia tariffitasoja, sanoi Yhdysvaltain terästyöläisten liiton tiedottaja Gary Hubbard. Voikkaalla toimii PK 16:n lisäksi kolme paperikonetta ja työntekijöitä on kaikkiaan vajaat tuhat. Yhdysvaltain hallitus on vaatinut terästeollisuudelta toimia vastineeksi mahdollisista lisätulleista. Tilaa vaativien huonekaluliikkeiden ja rautakauppojen lisäksi niihin on kerätty kymmenittäin pikkuliikkeitä joiden luontevin paikka olisi asuinalueilla. Olen nähnyt kolmen sukupolven kauppamallin. Komissio suositteli myös lisätullien lisäksi myös teräskiintiöitä. ESITTELYT SU 9.12.2001 SKV on Suomen johtava isännöintialan yritys. Pisimmät leipäjonot eivät ole nykyään seurakunnan ruokapankin edessä, vaan kaupunkien ulkopuolella, kun proletariaatti ja keskiluokka jonottavat patonkia nissaneillaan ja volvoillaan valtateiden liittymissä. Miksi Suomi ei ota mallia keskieurooppalaisista vanhoista kaupungeista, missä jokaisessa kaupunginosassa on kaupallinen keskustansa toreineen ja kivijalkakauppoineen. Tulisijamääräystä ei voida kuitenkaan rajata yksin niihin. Koneen sulkeminen ei rajoita erikoissanomalehtipaperin tarjontaa. Rivitaloissa suurin vajaus Mikäli kiinteää polttoainetta käyttävä varalämpöjärjestelmä määrättäisiin pakolliseksi, koskisi velvoite kipeimmin rivitaloasuntojen rakentajia. Takan ja piipun rakentaminen maksaa halvimmillaankin vähintään 15 000 markkaa (2 522 euroa) ja sellaisen lisäkustannuksen jyvittäminen neliöhintaan tietää melkoista korotusta. Tulisija on uusissa taloissa lähes poikkeuksetta tehty nimenomaan lämmönlähteeksi eikä pelkäksi tunnelman tuojaksi kuten vielä pari vuosikymmentä sitten. Lähellä keskustaa KLO 13.45-14.15 315.000,Esitt. Pienkerrostalo palvelujen lähellä. 1970-luvulla lähdin opiskelemaan ja asuin kerrostalolähiössä. A sumisessa tapahtui 1990-luvulla kaupallinen vallankumous. 3. Kauppias asui talon yläkerrassa. Mikäli ympäristöministeriö kirjauttaa rakennusmääräyksiin velvoitteen varalämpöjärjestelmän rakentamisesta uusiin asuntoihin, se kohtelee kaikkia pientaloja tasavertaisesti niiden lämmitysjärjestelmästä riippumatta. Perjantaisen päätöksen mukaan korotetut tullit voisivat olla voimassa neljä vuotta ja joidenkin tuotteiden kohdalla korotus voisi olla 40 prosenttia. Ericssonilla on ollut vaikeuksia kännyköiden osien toimituksissa. pauli@txti.net 14 Lauantaina 8.12. Tuontiteräkselle reilut lisätullit Yhdysvaltain ulkomaankauppakomissio: WASHINGTON (STT) Yhdysvaltain edustajainhuone on hyväksynyt täpärästi lain, joka antaa presidentti George W. Lasitettu par veke puistonäkymällä. USX, Betlehem ja kolme muuta yhtiötä ovatkin suunnittelemassa fuusiota. Suuremmissa, yli sadan neliömetrin rivitaloasunnoissa takka alkaa jo nykyiselläänkin olla vakiovaruste, jolla nostetaan huoneiston tasoa ja asumisviihtyisyyttä. Äänestys on mittava voitto presidentille, joka on tehnyt hartiavoimin töitä valtuuksien saamiseksi. Komission raportti luovutetaan presidentti George W. Lisäksi takka myös syö vähiä asuinneliöitä, pohtii rivitaloja urakoiva kokkolalainen Pauli Hoffren. Senaatin on vielä siunattava päätös, mutta se tapahtuu vasta ensi vuoden puolella. Vaateostoksille lähdettiin Kokkolan keskustaan osuuskauppaan, eli "tavarataloon". Suosittu T 65 -malli on ollut lopussa Ruotsin kaupoista jo lokakuun alusta lähtien, ja jälleenmyyjien mukaan Ericsson voi menettää toimitusvaikeuksiensa vuoksi markkinaosuuttaan arkkikilpailijalleen Nokialle. Ai niin, asuuhan Espoossa Ison Omenan yläkerrassa myös vanhuksia. Pyydä meiltä tarjous taloyhtiösi isännöinnistä. Siellä oli ostari, jossa oli ruokakauppa, kioski, kampaamo, kukkakauppa ja pubi. Suomessa rakennetaan edelleen tuhansien ihmisten asuinalueita, joista puuttuu kaupunkikeskusta ja kaikki kaupalliset palvelut. krs. 2001 s KESKIPOHJANMAA Asuminen Yhteystiedot Toimittaja: Johanna Koivykoski-Hägg (06) 827 2323 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kauppavallankumous Kolumni ENSIMMÄINEN VUOSI KIINTEÄ KORKO 3,9% Ihminen tarvitsee Kodin, jossa viihtyy. Tulisijapakko kallis rivitaloissa Sähkökatkot saivat ministeriön pohtimaan varalämpövelvoitetta Takka joka tupaan. EU on ollut syvästi huolissaan tullien nostosta ja asia saattaa päätyä Maailman kauppajärjestö WTO:n ratkaistavaksi. Rivitaloissa asia on hankalampi. 2. Kysymykseen tulevat myös UPMKymmenen muut yksiköt. Uusiin omakotitaloihin takka tai leivinuuni tehdään jo nykyisellään lähes sataprosenttisesti. Mitäpä minä valittamaan, sillä kansalaiset näyttävät hyväksyvän uuden kauppavallan. Halpateräs syy vaikeuksiin Amerikkalaiset terästuottajat ovat väittäneet jo pitkään, että maahan tuotava ulkomainen halpateräs on valmistettu kaikenlaisten tukien avulla, ja tämä on ajanut maan oman tuotannon ahtaalle. En haikaile mennyttä, mutta mietin, olisiko ostareille ja hypereille jokin vaihtoehto. Yhdysvaltain teräsala on vedonnut valtaviin talousvaikeuksiinsa, joita korotukset helpottaisivat
erä: 22.19 Timo Koskela (Aki Heino–Matti Raunio) 2–0 yv, 23.36 JukkaPekka Koistinen (Juha Nurmisto–Jarno Kantelus) 3–0, 24.18 Lauri Selänne (Sami Tainio–Ilkka Kallioinen) 3–1, 29.09 Samuli Kivelä (Heino–Raunio) 4–1 yv, Diskos aikalisä 32.36, 33.31 Koskela (Rami Jokinen–Jouni Vento) 5–1. . . Toto(11-1-9): 29,03 5,25-1,60-3,09 43,59. Yleisöä 1 181. Yleisöä 3 465. . 76 kg: Marko Yli-Hannuksela Suomi–Artur Michalkiewicz Puola 4–1 (6.24), Kim Jin Soon E-Korea–Yli-Hannuksela 3–0 jatkoajalla. "Hieno trilleri..." Jukka Korkiakoski yltyi pienimuotoiseen verbaali-ilotulitukseen pelin jälkeen: – Kolmeen hoon peli. . . Molemmat pelasivat viime kauden Jyväskylän Diskoksessa. . . . Yleisöä 814. 29 13 4 12 76– 78 30 Blues . – Tappioputken jälkeen piste tuntuu hyvältä. Jäähyt: 22.03 Karo Koivunen H 2 min, 23.56 jr Hermes (kärsi Räikkönen) 2 min, 28.42 Samuli Suhonen K 2 min, 32.46 Aapo Aro H 2 min, 36.08 Jussi Timonen K 2 min. erä: 32.36 Niko Kantelinen (Janne Jokila) 1–0. Päätöserässä Rami Uusitalo siirsi Jani Uskin pomminvarman passin kahden miehen ylivoimalla tyhjältä takatolpalta sisään. Lähetä tekstiviesti HAE HERMES numeroon 13525 (muista välilyönti) tänään klo 12.00 jälkeen niin saat paluuviestinä joukkueen kuulumiset. . . Kolmella kentällisellä painaneen Hermeksen otteissa oli koutsin mielestä jo merkkejä paremmasta: – Ajoittain peli sujui samaan malliin kuin voittoputken aikana. . . Jäähyt yht: Hermes 5x2 min, KalPa 8x2 min. Toto(9-16-14): 4,82 1,50-6,92-1,45 161,63. Torjunnat: Sami Heinonen A 13+11+12+5=41, Antti Jokela U 11+15+26+0=52 (pois 58.43–58.46). . 29 13 3 13 72– 78 29 JYP . K-Vantaa–Sport ja. . erä: Maaliton. – Tämä oli viimeinen esiintyminen julkisuudessa pitkään aikaan. 23 10 1 2 10 73– 84 23 Ahmat . . . Mestis Hermes–KalPa ja. KalPa sai peliin erinomaisen alun. 3. 40. . Pukka kuitenkin pääsi omille karoilleen, ja punainen paloi. Jukurit . . Lyhyellä liigaurallaan kahdesti pelannut ja kahdesti nollan pitänyt pikkumies oli kuitenkin tarkkana. erä: 22.35 Mikko Pukka 1–0 av, 23.06 Vesa Reinikainen (Vesa Ek) 1–1 yv. II-divisioona Lohko 3 He-Ki – SHT 2 – 6 (0 – 4, 2 – 0, – 2). . 23 9 1 13 62– 80 19 KJT . Kokonaisuutena nuorukainen toki torjui hyvinkin kelvollisesti. 2. 29 19 3 2 5 87– 46 43 HPK . – Totta kai odotan sitä, mutta siitä on turhan aikaista puhua. . Jäähyt yht: K-Vantaa 6x2 min, Sport 5x2 min ja Mikko Manner 10 min. Nyt hän jäi sijoille 5–8. 23 13 2 1 7 80– 63 29 Hermes . Vesa Reinikainen sai Vesa Ekin siniviivavedon Hovin torjunnasta ja uitti kiekon tyhjään nuottaan. . . . . . Esimerkiksi Hermeksen ja ehkä koko Mestiksen juonikkain sentteri Jani Uski kiersi Kauhasen ja oli sijoittamassa laattaa tyhjään rysään, mutta niin vain jäässä maanneen veskarin mailan lapa osui kiekon tielle. 69 kg: Szymon Kogut Puola–Juha Lappalainen 3–2 ajassa 8.49. Yli-Hannukselan oli ristivyötilanteessa pakko yrittää heittoa, mutta se ei onnistunut, ja korealainen sai voittopisteen. . 28 7 4 1 16 55– 87 19 SaiPa . Salibandyliiga: Gunners–SSV 2–4 (1–0, 0–2, 1–2) Miesten 1. Torjunnat: Tomas Duba S 6+7+8=21 (pois 58.58–60.00), Antero Niittymäki T 8+9+7=24. . . . . Ruotsin Martin Lidberg pääsi 85-kiloisten kamppailussa ristivyötilanteesta heittämään Tomi Rajamäkeä kunnolla ja vei otteluvoiton pistein 7–0. KalPa – Ahmat, UJK – KooKoo, Diskos – Hermes, TuTo – FPS, Sport – Jukurit, KJT – K-Vantaa. Palvelut toimivat Radiolinjan sekä Soneran liittymistä. Toto(8-2-3): 4,60 1,31-2,13-1,25 18,81. Huhtalalla, Lappalaisella ja Rajamäellä on edessään toiset ottelut lauantaina. 29 16 2 1 10 76– 52 35 Ilves . Ensi kaudeksi Subaru-talliin siirtyvän Mäkinen ensimmäiset kunnolliset testit uudessa tallissa alkavat tiistaina Ranskassa. Jatkoaika: Maaliton. Ahmat–UJK ja. Ahokkaalla on vain pienet, lähinnä teoreettiset mahdollisuudet jatko-otteluihin. . Tai tilaa Hermes-uutiset pidemmäksi aikaa. Katsojien verkkokalvoille piirtyi ajoittain kovinkin sekava seilailu päästä toiseen. V4 221,21. Haastaja: Sasu Hovi. Lähtö 9, lv 2100 m: 1) Bean Streep/Antti Teivainen 19,4a, 2) Royal Way 19,5a (93), 3) Nemesis Noon 19,5a (62), 4) Excel´s Princess 20,0a (93), poissa 10. Päällimmäisenä mielessä olivat esikoispojan syntymäpäiväjärjestelyt. . . Riutta kokosi 22 pelissä kahdeksan tehopistettä (2+6) ja Tikkanen kuusi (4+2). Torjunnat: Carl Grahn Ko 7+9+9+2=27, Mikko Strömberg KJ 4+5+4+3=16. 3. Yli-Hannuksela kellisti perjantain ensimmäisessä ottelussaan puolalaisen Artur Michalkiewiczin pistein 4–1. . Turnauksen voittaja pääsee CEV-cupissa 16 parhaan joukkoon. . erä: Maaliton. 2. Haluatko tietää, mitä kuuluu Hermeksen joukkueelle muutama tunti ennen sarjapelin alkua. erä: 47.20 Rami Uusitalo (Jani Uski–Juha Salmu) 2–1 yv, 48.27 Reinikainen (Ek–Marko Ahosilta) 2–2 av. Haku maksaa 3,65 mk (0,61 euroa). 2001 15 www.keskipohjanmaa.net K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a Onko Hermes illalla vedossa. erä: 30.32 Pasi Tamminen (Juha-Pekka Loikas–Tomi Lindfors) 1–0 tv. . Lisäksi kaksi koota: meidän kärsivällisyytemme ja maalivahti Kauhanen, Korkiakoski hersytteli. 27 12 5 1 9 64– 81 30 Kärpät . Jäähyt: 43.03 Antti Riekkinen K 2 min, 45.53 Saku Kekäläinen K 2 min, 46.30 Jani Lehtinen K 2 min, 51.59 Antti Hintikka K 2 min, 56.19 Aro H 2 min. Varsinkin ensimmäisen erän jälkipuoliskolla Kauhanen torjui puolenkymmentä läpiajoa. . Jäähyt yht: SaiPa 2x2 min, TPS 4x2 min ja Mikko Rautee 10 min. . KLO 18.00 MIEHET 1-SARJA HU – KaWi Huom! Linja-auto Kajaaniin otteluun KaNMKY-HU lähtee hallilta la 8.12. . Toto(616-14): 2,41 1,66-1,93-3,20 7,26. Ensin KalPassa kauden avausottelunsa pelannut puolustaja Antti Hintikka pyllähti hyökkäyssinisellä. . Ensimmäiset viisi minuuttia Hermes jäi kaikkien sotilasoppien vastaisesti tuleen makaamaan. Pelin parantumisesta saadaan lisää osvittaa tänään, kun Hermes matkaa Diskoksen vieraaksi. . . . Tuomarit: Marko Virtanen (Tommi Lehtinen ja Risto Sallinen). . 23 11 1 1 10 82– 74 24 FPS . Jäähyt: 8.48 Kalle Kerman K 2 min, 14.32 Antti Räikkönen H 2 min, 17.49 Tero Varonen K 2 min. Hermeksen tappioputki venyi keskiviikkona jo kuuden ottelun mittaiseksi. . . divisioona: Länsilohko: LoSB–Ilves 3–4 Salibandy. 2–2 (0–0, 1–1, 1–1, 0–0) 1. . . . . Torjunnat: Sasu Hovi H 12+17+7+3=39, Juha Kauhanen K 13+12+15+1=41. – Peliesitykset eivät tyydyttäneet, Hermeksen puheenjohtaja Juha Ritamäki kommentoi perjantaina lyhyesti kaksikon lähtöpasseja. Ainekset nimittäin olivat olemassa kahdellekin pisteelle: – Tilastomiehemme laski meille 13 selvää maalintekopaikkaa, kun niitä KalPalla oli kolme. . LENTOPALLOA HIMANGALLA URHEILUHALLILLA SU 9.12. Perjantain muissa suomalaisotteluissa tuli vain yksi voitto. . . erä: Maaliton, TPS aikalisä 49.32, SaiPa aikalisä 58. 23 11 2 10 78– 67 24 TuTo . . . erä: 48.37 Vilhunen (Miikka Lindholm–Kai Öhberg) 2–3 av, 51.21 Matti Näätänen (Taanonen) 2–4, 53.22 Mattila (Ihantola–Carl Grahn) 3–4, 57.39 Jari Keltanen (Ihantola) 4–4. 29 11 3 1 14 69– 83 26 Ässät . Voitto korealaisesta olisi vienyt suomalaisen neljän parhaan joukkoon. Tikkanen ja Riutta saivat lähteä Brest: Miesten CEV-cup: Piivolley–Dunaujvaros, Unkari 1–3 (24–26, 25–20, 23–25, 21–25). . Tuomarit: Aleksi Rantala (Sami Laaksonen ja Juha Ståhlberg). . . V4 259,32. Jäähyt yht: Ahmat 5x2 min, UJK 5x2 min. Jäähyt yht: KooKoo 5x2 min ja Tomi Pöllänen 10 min, KJT 6x2 min. Yli-Hannukselan tie katkesi yllätystappioon Jukka Anias KOKKOLA (KP) Hermes-KalPa 2-2 (0-0, 1-1, 1-1) 65 minuuttia kestäneen kiekkoillan jälkeen lehdistötilaisuuteen asteli Kokkolassa kaksi huojentunutta miestä. Kun viimeisessä ottelussa ei tullut suorituspisteitä, sijoitus tullee olemaan lähempänä kahdeksatta kuin viidettä. Lähtö 2, sh 2100 m: 1) Vexman/VeliMatti Heinimäki 39,1x, 2) Suikun Liinu 37,9 (923), 3) Selman Siiri 38,9x (16), 4) Limori 40,0x (150), poissa 8, 13. Mies toisensa perästä pääsi nokikkain loistavan illan pelanneen Juha Kauhasen kanssa. Uskin erinomaisista passeista verkko voisi soida useamminkin. Tuomarit: Hannu Leikkilä (Toni Aaltonen ja Marcus Lindfors). . Huhtala ei päässyt taitavan kuubalaisen rytmiin missään vaiheessa. KalPa ylimääräistä vitosta hienokseltaan hallitsi, mutta huippupaikat jäivät näkemättä. Isäntäjoukkue Hermes sai katkaistua jo kuuden ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa, joten paineet hellittivät isäntien leirissä. . . 2. . 29 8 4 1 16 71– 107 21 HIFK . Harjoituksissakin kaikki ovat yrittäneet tehdä pienet asiat entistä paremmin, Uski kiisti lamaantumismielialan pesiytymisen synkän jakson aikana. Työt loppuvat nyt täysin ja saan alkaa viettää aikaa perheen kanssa, Häkkinen kertoi. Tulevan kauden Mäkinen aloittaa kakkoskuljettajanaan Kaj Lindström. . Monzon sai yli 10 pisteen johdon eli ylivoimaisen pistevoiton (11–0) ajassa 4.30. Yleisöä 722. . 30 markan (5,05 euron) hintaisella tilauksella saat 15 viestiä. Lähtö 7, sh 2100 m: 1) Unelman Poika/Harri Koivunen 29,9, 2) Salaneuvos 30,9 (83), 3) Titanik 31,0 (24), 4) Hysteeri 31,0 (49), poissa 4. Myös Sasu Hovi oli mies paikallaan. . . tammikuuta ja haaveissa välkkyy jo uran ensimmäinen GPvoitto. . . Kollega Korkiakoski yhtyi kehuihin: – Kauhanen piti meitä pitkään pystyssä. . Jatkoaika: Maaliton. . . Jatkoajalla todelliset paikat jäivät vähiin. . erä: 40.10 Heino (Koskela–Ville Kiiskinen) 6–1, 42.25 Raunio (Asko Rantanen) 7–1, 49.34 Aaltonen (Leikkilä–Ronkainen) 8–1, 54.52 Raunio 9–1, 58.33 Saarni (Sahlstedt–I Kallioinen) 9–2. Tuomarit: Teemu Kaukonen (Aaro Brännare ja Marko Kovanen). . Toto(7-3-5): 1,64 1,27-1,87-1,37 4,18. . Nyt alivoimalla: – Hermes varmaan vähän nukkui tilanteessa. 3. 3. 85 kg: Martin Lidberg Ruotsi–Tomi Rajamäki Suomi 7–0. . – Kieltämättä tappio oli yllätys, mutta tämä on kovaa leikkiä, jossa ratkaisevat olemattoman pienet asiat, Suomen joukkueen valmentaja Pasi Sarkkinen sanoi. Kuitti tuli vain puoli minuuttia myöhemmin. Jotain rojua Kauhanen sai jokaisen vedon tielle. Urheilu Ravit Jääkiekko Lentopallo Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12. Torjunnat: Joni Hallikainen K 11+9+11+1=32, Timo Laaksoharju S 10+4+16+6=36. . Hermes-luotsi tosin saattoi syystä hieman jossitella ottelun jälkeen. Jukurit–TuTo ja. . 1–1 (0–0, 1–0, 0–1, 0–0) 1. Jatkoajalla ei ollut tarkoitus varmistella, koska pistehän oli jo varma, "Gröna" torjui arvion passailusta viimeisellä vitosella. Jatkoaika: Maaliton. Vastuuta tuli tasakentällisin sekä ylija alivoimalla. . Porin ravit Lähtö 1, lv 2100 m: 1) Barrow Way/Pertti Ketola 20,3x, 2) IMP Brave 21,2x (25), 3) Zini Brave 21,4 (98), 4) Gut Knabe 21,5 (94), poissa 14. . Lähtö 6, lv 2100 m: 1) Olivia Olee/Ilkka Korpi 19,1, 2) Toffee Rappson 18,9 (51), 3) Smooth Pekka 19,1 (92), 4) Mayday 20,1 (450), poissa 9,10. . . 2. erä: Maaliton. Tappara . . erä: 46.15 Markku Vuorisalo 1–1 av. 28 8 1 2 17 72– 95 19 Lukko . . – Näyttää siltä, että Monte Carlo -ralli ja Ruotsin ralli jäävät väliin, joten ensimmäinen kilpailu ensi vuonna lienee Korsikan ralli, Mäkisen vakituinen kakkoskuljettaja Risto Mannisenmäki arvioi Mannisenmäki on toipunut rivakasti Korsikan rallin ulosajon jälkeisestä selkäleikkauksesta, jossa korjattiin murtunut selkänikama. erä: 30.07 Mikko Vesterinen (Tuomas Forss–Janne Vilhunen) 1–1, 38.29 Teemu Kolehmainen (Janne Turpeinen–Matias Loppi) 1–2, 38.43 Reino Soijärvi (Karhula) 2–2. . Hieno vastustaja, hieno trilleri ja huono tuomari (Mika Eronen). Jäähyt yht: FPS 3x2 min, Diskos 6x2 min. . KooKoo–KJT ja. Yleisöä 432. Tehopörssissä Riutan lukema oli +7 ja Tikkasen nolla. Torjunnat: Joni Puurula F 7+5+3=15, Tero Kujala D 13+14+14=41. . Korkiakoski ei ylivoimaa hyväksynyt: – Edeltävässä tilanteessa tuomarilta jäi Hermeksen selvä estämisjäähy viheltämättä. 23 16 5 2 99– 54 37 K-Vantaa . Juha Lappalainen temusi Szymon Kogutin kanssa jatkoajalle ennen kuin ottelu päättyi puolalaisen niukkaan 3–2-voittoon. 23 11 4 8 85– 72 26 Sport . Lähtö 3, lv 2100 m: 1) Nobel Noon/Mika Forss 21,2a, 2) Taylor Dart 21,3a (47), 3) Marcos 21,3a (144), 4) Erik Dart 22,0a (209), poissa 8. 23 10 5 8 74– 64 25 KalPa . . Ottelun maalihanat avautuivat toisen erän alussa Hermeksen Karo Koivusen kaksiminuuttisen aikana. Näin kävi HELSINKI (STT) Autourheilun kansallinen keskusliitto AKK juhli perjantaina Helsingissä 50-vuotista taivaltaan seitsemän suomalaisen autourheilun maailmanmestarin kanssa. . FPS–Diskos 9–2 (1–0, 4–1, 4–1) 1. . Kaksikon lähdön ja olkapäätään edelleen potevan Juho Luoman sekä Petri Laitisen poissaolon vuoksi Hermes sai KalPaa vastaan jalkeille kolme kentällistä. 30 8 1 21 63– 99 17 Seuraavat ottelut: 8.12. . 23 12 3 1 7 88– 66 28 KooKoo . Ei jäähyjä. . . KalPan Juha Kauhanen suorastaan loistavan. Tommi Mäkisestä vuoden autourheilija KOKKOLA (KP) Hermeksessä alkukauden hyökänneet Topi Riutta ja Tuomas Tikkanen ovat pelinsä pelanneet Kokkolassa. . . Hovin mukana Tapparasta tullut virkaveli Mikko Pukka karkasi läpiajoon, jonka Kauhanen kertaalleen jo torjui. 4–4 (1–0, 1–2, 2–2, 0–0) 1. . AKK:n perjantainen tiedotustilaisuus oli kaksinkertaiselle formula-ykkösten maailmanmestarille Mika Häkkiselle viimeinen pr-tehtävä pitkään aikaa. Patras: Kreikkalais-roomalaisen painin MM-kilpailut, perjantain suomalaistulokset: 58 kg: Roberto Monzon Kuuba–Pasi Huhtala Suomi yliv. Koko ajan olemme uskoneet hommaan. Niin paljon riippuu siitä millaisen auton talli saa aikaiseksi. Samoin veskari. Jatkoajalle mentäessä tilanne oli 2–0 Kimin eduksi. . 1–1 (1–0, 0–1, 0–0, 0–0) 1. . Ylhäällä oli sopivasti tilaa, Reinikainen kertasi toista maaliaan, jossa lyhyenläntä Hovi tosiaankin jätti yläkerran ovet sepposen selälleen. Toto(5-1-3): 9,37 2,72-4,94-2,49 98,73. Lopulta Hermes ja KalPa päätyivät kumpaakin tyydyttävään tasapeliin. pistevoitto (11–0) ajassa 4.30. Keskipohjanmaan ykkönen: Jani Uski teki töitä hartiavoimin. . . Troikka 407,10. . Kuva: Jukka Lehojärvi Lähtökohta: Kummallakin joukkueella takana tuskaisia viikkoja. Eikä varmasti vähiten valmentaja Jari Grönstrandilla. . – Hugon huomiset syntymäpäivät ovat seuraava iso projekti, Häkkinen kuvaili sapattivapaan ohjelmaansa. Jatkoaika: Maaliton. Saat automaattisesti muun muassa joukkueen kuulumiset ennen pelejä. – Aamulla meni hyvin, mutta iltaottelussa en saanut parasta esiin, Yli-Hannuksela harmitteli tappiotaan. . . 23 8 2 13 59– 83 18 Diskos . . . Tasurikin tyydytti Hermeksen kuuden pelin tappioputkelle tuli piste Mikko Pukka ja Juha Salmu pysäyttävät miehissä KalPan tehomiehen Vesa Reinikaisen. HIFK – TPS, HPK – Ässät, Ilves – Blues, Kärpät – Jokerit, Lukko – Tappara. Lähtö 5, sh 2100 m: 1) Simsalabim/Harri Koivunen 30,9a, 2) Jorken Parooni 31,1a (22), 3) Kaartaja 31,4a (37), 4) Toive-Peippo 31,5a (480). Juha Ahokas hävisi raskaassa sarjassa ensimmäisen ottelunsa pistein 0–5 toistakymmentä arvokisamitalia painineelle Bulgarian Sergei Mureikolle. 23 5 1 17 52– 118 11 Seuraavat ottelut: 8.12. – Sain jo luvan kokeilla luisteluhiihtoa tasamaalla, mutta Monte Carlo -ralliin osallistuminen tarkoittaa, että vuodenvaihteessa pitäisi pystyä kuntoilemaan normaalisti ja se tuskin onnistuu, Mannisenmäki kuvaili kuntoutumistaan. Voitto ei kuitenkaan taannut jatkopaikkaa. . . erä: 7.18 Mikko Mattila (Antti Karhula) 1–0 yv. Lähtö 8, lv 2100 m: 1) Spade Of Ace/Niko Jokela 19,4a, 2) Good Revolver 19,4a (44), 3) Sunday Que 19,6a (61), 4) Obi Van Kenobi 19,6a (73). . . . . Ottelu ratkesi jatkoajalla, kun korealainen sai voiton tuoneet pisteet vastustajansa huonosta yrityksestä. V4 77,18. erä: 1.21 Jussi Erkkilä (Petja Pietiläinen) 1–0. 3. . . . Ratkaisu: Molemmat maalivahdit pelasivat hyvän ottelun. Taululle KalPa ei lukuisista paikoista huolimatta päässyt. Yleisöä 508. . 130 kg: Sergei Mureiko Bulgaria–Juha Ahokas Suomi 5–0, Ahokas–Nico Schmidt Saksa 5–0. No joo, hieno ja hieno trilleri. . . Toto(3-4-12): 10,36 2,79-2,01-2,19 37,31. Tämän jälkeen olet mukana Hermeksen sisäpiiritiedon saajissa. . erä: UJK aikalisä 58.43, 58.46 Hänninen (Sami Häätylä) 1–1. Ensi kaudella McLaren ajaa myös eri rengasmerkillä kuin ennen, Räikkönen muistutti. 29 16 3 1 9 80– 72 36 TPS . erä: 1.18 Jarkko Aaltonen (Jukka Leikkilä–Marko Ronkainen) 1–0. Hän pelasti meille meille pisteen. Ei Kokkolan jäähallissa oikeasti niin hirvittävän hienoa kiekkoiltaa nähty. 2. . . Näpyttele puhelimeesi TILAA HERMES ja lähetä viesti sekä saamasi varmistusviesti numeroon 13525. . Tuomarit: Mika Eronen (Karo Jalkanen ja Antti Yliaho). . 23 6 6 11 75– 82 18 UJK . . . . Toto(10-9-6): 2,89 1,74-2,02-3,44 11,43. . 3. KalPan maalivahti oli todella hyvä, Jari Grönstrand antoi tunnustusta 41 laukausta torjuneelle kuopiolaisveskari Juha Kauhaselle. . 1–1 (0–0, 1–0, 0–1, 0–0) 1. Vetoja sateli Tapparasta lainaksi saatua maalivahti Sasu Hovia kohti kuin rakeita. Voittopisteet hän teki jatkoajalla. Toto(8-1-9): 5,18 1,27-1,23-1,49 4,87. klo 12.00 Tervetuloa HU PATRAS (STT) Sydneyn olympiakolmosen Marko Yli-Hannukselan tie kreikkalais-roomalaisen painin MM-kisoissa katkesi yllätystappioon Etelä-Korean Kim Jin Soonille perjantaina Kreikan Patraksessa. SM-liiga: SaiPa–TPS 1–2 (0–0, 1–2, 0–0) 1. . Uutta lunta tuli kuitenkin tupaan keskiviikkona Uudessakaupungissa. . Korealainen kukisti Yli-Hannukselan jatkoajalla 3–0. Yleisöä 915. KalPankin viime viikot ovat olleet synkkiä, joten vieraspiste tyydytti valmentaja Jukka Korkiakoskea. . . . Jatkoaika: Maaliton. . Niin tai näin, voitto-osumaksi Uusitalon maalista ei ollut, sillä vielä kerran iski Reinikainen. . . erä: 22.17 Peter Schaefer (Kai Nurminen) 0–1, 34.43 Vladimir Machulda (Petri Kokko–Pekka Tirkkonen) 1–1, 35.34 Shearer (Ville Vahalahti) 1–2. Pasi Huhtala aloitti urakkansa 58 kilon sarjassa tappiolla Kuuban Roberto Monzonille. Lauantaina Piivolley kohtaa ruotsalaisen Hylten ja sunnuntaina isäntäjoukkue Brestin. Valtavia hienouksia ei 900-päiselle yleisölle perjantain Mestis-illassa tarjottu, tiukkaa vääntöä senkin edestä. Toisessa ottelussa vastaan asettui Saksan Nico Schmidt, jonka Ahokas voitti selvästi 5–0. Jäähyt yht: Jukurit 2x2 min, TuTo 4x2 min. . Torjunnat: Jussi Reiskanen J 6+8+3+3=20, Tuomo Karjalainen T 8+8+11+4=31. Hermeksen kokoonpano: Uusitalo, Uski, Mattila, Pukka, Salmu; Koivunen, Tomunen, Joki-Erkkilä, Salmela, Aro; Räikkönen, Kaukokari, Niinimäki, Kuronen, Vimpari; Hovi (Hietala). Tuomarit: Veli-Matti Järvenpää (Tomi Harjanne ja Sami Seppälä). . 29 19 3 7 120– 72 41 Jokerit . . Lähtö 4, lv 2100 m: 1) Biasion/Heikki Grönstrand 18,8a, 2) Black And Wild 19,0a (229), 3) Oscar Cape 19,2a (277), 4) Ännu En Pe 19,4a (109). . . erä: 31.07 Ari-Pekka Pajuluoma (Olli Hällfors–Vesa Myllyaho) 1–1 yv. Samalla liitto palkitsi ralliautoilun MM-sarjassa kolmanneksi sijoittuneen Tommi Mäkisen Vuoden autourheilijana ja julkisti kotimaisen autourheilun historiikin. . . erä: Maaliton. 2. . erä: Maaliton. . 3. V4: Vaihto 549518 mk; oikea rivi 5-86-8, poissa III/9,10, IV/4; neljä oikein 675 kpl kerroin 512,88. Yli-Hannukselalla ei jatkoajalla ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää kaikkensa. Kumpaakaan ei enää tällä kaudella Hermespaidassa nähdä. 2. 29 17 5 1 6 100– 55 40 Pelicans . . Ahdinko yleensä panee yrittämään, mutta ymmärrettävästi yritys usein tällaisissa tilanteissa ajaa sisäkautta ohi ajatuksen. KalPan yhtä pitkä synkkä jakso katkesi viime lauantaina Diskoksen kustannuksella. Ensimmäinen testi McLarenin ajokilla on edessä 7. Häkkisen paikalle McLarentalliin siirtyvällä Kimi Räikkösellä kiireet ovat vasta alkamassa. . . Tuomarit: Pekka Kruus ja Jyri Rönn (Antti Hämäläinen ja Henri Tukia). Sitten tuli Hermeksen tuhlaajapoikien vuoro
Kisan kakkoseksi sijoittui lajin hallitseva maailmanmestari Venäjä 48,3 sekuntia saksalaisille hävinneenä. Mäessä tuli hyviä hyppyjä, mutta kisan voittoa ei ollut odotettavissa, mäessä on sen verran parannettavaa, Lajunen ruoti. Nelikosta Holanti käytti neljä varapatruunaa, Kettunen kaksi ja Perunka yhden. Toholammin urheilujuhlassa palkitut: Vuoden urheilija Teemu Wirkkala, paras miesurheilija Samsa Tuikka ja paras naisurheilija Virva Ahola. Kuva: Lehtikuva/EPA ZAKOPANE (STT) Samppa Lajusen suksi ja hyppy kulkivat Puolan Zakopanessa perjantaina tyystin eri tavalla kuin viime viikonvaihteessa Norjassa. Samalla paranisi tekniikka, Lajunen arveli. Kauden ensimmäisen maailmancupin viestin voitti Saksa joukkueella Uschi Disl, Katrin Apel, Martina Zellner ja Martina Glagow. Norja nousi pronssitaistoon vielä kolmannella osuudella, mutta Liv Grete Skjelbreid-Poireen kaksi sakkokierrosta päästivät bulgaarit pälkähästä. Gottwaldille voitto oli ensimmäinen kuluvan kauden maailmancupissa. 2001 s KESKIPOHJANMAA TOHOLAMPI (KP) Toholammin vuoden Urheilija palkinnon tänä vuonna sai Teemu Wirkkala, joka voitti kauden aikana mm. Viikonvaihteessa Norjan Lillehammerissa käydyssä kilpailussa kärkisijan vienyt Yhdysvaltain Todd Lodwick sijoittui Puolassa neljänneksi 224,4 pisteellä. 29) Mantila –1.33,0,... Guardiola on antanut tänä syksynä kahdesti kiellettyä anabolista steroidia nandrolonia sisältävän dopingnäytteen. Maailmancupin lopputulokset (10 km:n hiihto yhteislähdöllä ja K120 mäki): 1) Felix Gottwald Itävalta 233,7 pistettä (hypyt 117,5+117,5), 2) Ronny Ackermann Saksa 233,3 (121,5+114), 3) Samppa Lajunen Suomi 228 (115,5+114,5), 4) Todd Lodwick USA 224,4 (121+116,5), 5) Kristian Hammer Norja 220,1 (112+112,5), 6) Sebastien Haseney Saksa 219 (112,5+110), 7) Daito Takahasi Japani 216,9 (122,5+121), 8) Preben Brynemo Norja 216,4 (114,5+112,5), 9) Björn Kircheisen Saksa 215,2 (110+´111), 10) Christoph Eugen Itävalta 215,1 (112,5+114,5), 11) Mario Stecher Itävalta 213 (115+111,5), 12) Jaakko Tallus Suomi 210,3 (124,5+122), 13) Michael Gruber Itävalta 208,9 (122,5+116), 14) Bill Demong USA 208,1 (111,5+114), 15) Ladislav Rygl Tshekki 205 (107,5+105),... 17) Mikko Keskinarkaus Suomi 204,1 (108,5+114,5),... Hannu Manninen ei kilpaillut kuumeen takia. Tilanne hiihto-osuuden jälkeen: 1) Lajunen 27.40,7, 2) Haseney Saksa –0,3 sekuntia jäljessä, 3) Gottwald Itävalta –1,0, 4) Hammer –5,0, 5) Ackermann 5,0, 6) Lars Andreas Östvik Norja –7,0,... Jos ammunta olisi onnistunut, olisimme olleet sijoilla 5–7, Papinsaari arvioi. Lahnalammen veljesten lahjoittama hiihdon kiertopalkinto alle-18v: Tiina Mäntypuro. Wirkkala vuoden urheilija Toholammilla Kaattari HU:n vuoden urheilija HIMANKA (KP) Himangan Urheilijoiden pikkujoulussa keskiviikkona palkittiin seuran vuoden urheilijana yleisurheilijanuorukainen Mauri Kaattari. Lauantaina hypätään henkilökohtainen kilpailu ja sunnuntaina joukkuekilpailu. – Kukaan ei ampunut hyvin ja Nyman ampui huonosti, Suomen joukkueen valmentaja Juha Papinsaari kiteytti suomalaisten kisan. Tilanne maailmancupissa 4/17 osakilpailun jälkeen: 1) Ackermann 470 pistettä, 2) Gottwald 435, 3) Hammer 380, 4) Lodwick 360, 5) Lajunen 285,...7) Manninen 231,...10) Tallus 200,...14) Keskinarkaus 163...,28) Mantila 76. Zakopanessa niukkaan voittoon liiteli Felix Gottwald. Pelaajan agentti kertoi tuloksesta perjantaina. 16 Urheilu Lauantaina 8.12. 40) Tallus –2.30,2. Hänen saavutuksiaan olivat: SM-kultaa P14 kuula, SM-halli pronssia P14 kuula, SM-halli pronssia P14 seiväs, SM 8. Yksikään suomalainen ei karsiutunut 50 kilpailijan joukosta. Takkulammen vesiosuuskunnan lahjoittamat kiertopalkinnot: hiihto Mikko Peltokangas ja yleisurheilu Marko Kotila. 19) Jari Mantila Suomi 201,7 (115+112,5). Karsinnan kautta kisapaikan varmistivat Jussi Hautamäki (89,5 metriä), Matti Hautamäki (89), Janne Ahonen (88,5), Ville Kantee (87,5), Toni Nieminen (85,5) ja Tami Kiuru (86). Gottwaldin yhteispisteet kilpailussa olivat 233,7 ja Ackermannin 233,3. Kokonaiskilpailua johtava Ackermann voitti kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua Kuopiossa. Hochfilzenin viestikisan voittotaistelu ratkesi kolmannella osuudella, jolla Martina Zellner kuroi ankkurina hiihtäneelle Martina Glagowille turvallisen eron Venäjään. Kolmanneksi sijoittui Bulgaria, joka kamppaili kolmannesta sijasta Norjan kanssa. Ackermann tuli 10 km:n hiihtolenkiltä maaliin viidentenä, mutta nousi hienolla ensimmäisellä hypyllään (121,5 m) kisan kärkeen. Stipendit SM-tasolla menestyneet urheilijat: Teemu Wirkkala, Samsa Tuikka, Marko Kotila, Henri Kopsala, Kari Kangasvieri, Antti Rautio, Kauno Kangasvieri, Aimo Hietalahti, Paavo Jalander, Varpu Känsälä, Henri Känsälä, Tuomo Rautio. alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa Unkarissa kultaa keihäänheitossa ja vei SM-kullan omassa sarjassaan. Nelikko tavoitteli Hochfilzenissa Itävallassa perjantaina hiihdetyssä 4x7,5 kilometrin viestissä kahdeksan joukkoon, mutta sijoittui yhdeksänneksi. 21) Keskinarkaus –1.01,8,... Karsinnan parhaille pituuksille pääsivät viime viikonlopun Neustadtin kisojen voittajat Adam Malysz ja Sven Hannawald. – Hiihto on tuntunut hyvältä koko kauden, mutta mäessä pitäisi päästä tekemään enemmän suksitestausta, jotta hyppyrin keulalle löytyisi kovempi vauhti. VILLACH (STT) Suomalaiset mäkimiehet selvittivät maailmancupin Villachin kisan karsinnan perjantaina menestyksellisesti, joten lauantain K90-mäen kilpailussa hyppää kahdeksan suomalaista. Liikuntaesityksestä vastasivat TNV:n hip hop -tytöt ohjaajanaan Jenni Nuolioja. Lajunen sai kokoon 228 pistettä. Villach on tämän vuoden maailmancupissa ainoa paikkakunta, jossa kilpaillaan normaalimäestä. Kuntoilijat: Jari Lahnalampi, Markku Ranta-Ylitalo, Teuvo Askeli, Terho Pekkinen, Tuulikki Väänänen ja Aulikki Rautapuro Vuoden joukkue 2001 Maantieviestijoukkue: Antti Mäntylä, Mikko Peltokangas, Juha Hietala, Mikko Suihkonen, Timo Hietala, Kari Kangasvieri, Marko Kotila, Henri Kopsala Vuoden nousu 2001 I pysti: Maakuntaviestijoukkue nousu sijalta 50 sijalle 25 (b-sarjan 10.) Vuoden nousu 2001 II pysti: Naispesäpalloilijat piirisarjasta maakuntasarjaan. Hänen parhaat saavutukset olivat: SM-kultaa P15 korkeus, SM-halli kultaa P15 korkeus, SM-hopeaa P15 3loikka, SM-halli hopeaa P15 3loikka, SM-pronssia P15 5-ottelu, SM-pronssia P15 5-ottelu joukkuekilpailu, viisi pm-kultaa, kaksi pm-hopeaa ja yksi pmpronssi. Lisäksi palkittiin Jukka Tilus, Risto Pernu, Antti Kaattari, Ville Akolahti, Tero Roukala, Teemu Vatunki, Timo Polvi, Antti Spak, Janne Korkiakangas, Sami Verronen, Juha Salmen, Jouko Salmela, Esa Lokasaari, Tapio Yrjänä, Juha Kuusisto, Sari Vuotila, Jaakko Peltola, JuhoPekka Peltola, Janne Kinaret, Jari Kivelä, Keijo Etelämäki, Tiina Ala-Pöntiö, Tuomas Saari, Päivi Pahkala, Katja Heikkilä, Joni Mattila, Henna Iso-Oja, Seppo Heikkilä, Jaakko-Matti Joensuu, Iiro Lokasaari, Jani Roukala, Jussi Kaattari, Ari Vanhatupa, Jaakko Isokangas, Sami Vatunki, Mari Kovasin, Lotta Lauri, Marjo Yli-Tokola, Sofia Nissilä ja Jenna Lukkarila. Eroa kärkeen jäi 5.53 minuuttia ja kahdeksanteen sijaan 20,8 sekuntia. Raittiustoimen fair play -palkinto: Pesäpallon f-juniorit, Lajien parhaat: Ammunta Paavo Jalander, Ampumahiihto Virva Ahola, Hiihto Arto Rantakangas, Minna Laakso, Urheilukalastus Markku Känsälä, Varpu Känsälä, Lentopallo Juho Määttälä, Pesäpallo Petri Pollarinen, Minna Välikangas, Salibandy Antti Kortetmaa, Urheiluautoilijat Tuomo Kellosalo, Mari Korkiakangas, Yleisurheilu Teemu Wirkkala. Vuoden nuori urheilija Emmi Jämsä. Kansalaisopiston nuorisostipendirahasto: 4H-kerho Tiina Virkkala, 4H-kerho Anna-Kaisa Koskela, liikunta Jenni Nuolioja, satujumppa Jonna Korkiakangas, liikunta Satu Viitanen, satujumppa Anu Vierimaa TU:n jaostot palkitsivat: Yu-jaosto Emmi Jämsä, Aki Ranta-Ylitalo, Tiina Mäntypuro, Jukka Keskisipilä, Hiihtojaosto. TNV palkitsi: vuoden liikkuja Anne Etelämäki, vuoden ohjaaja Tuula Mäkelä TU:n johtokunta palkitsi: vuoden valmentaja Kari Kangasvieri, vuoden nuorisovetäjä vuoden talkoo/seuratoimintahenkilö Eero Kortetmaa, vuoden jaosto yleisurheilujaosto. Maailmancup, naisten 4x7,5 km: 1) Saksa (Uschi Disl, Katrin Apel, Martina Zellner, Martina Glagow) 1.37.09,1 (ei sakkokierroksia), 2) Venäjä (Olga Pyleva, Anna Bogali, Galina Kukleva, Svetlana Ishmuratova) –48,3 sekuntia jäljessä (0), 3) Bulgaria (Pavlina Filipova, Jekaterina Davoska, Irina Nikoultshina, Ivan Karagiozova) –2.49,1 (1), 4) Norja –2.50,0 (3), 5) Ranska –2.55,4 (2), 6) Slovakia –4.15,7 (2), 7) Italia –4.16,2 (3), 8) Ukraina –5.32,1 (4), 9) Suomi (Katja Holanti, Outi Kettunen, SannaLeena Perunka, Anita Nyman) –5.53,9 (3), 10) Tshekki –6.40,0 (2), 11) V-Venäjä –7.00,8 (0), 12) Japani –7.15,2 (5), 13) Slovenia –7.59,7 (3), 14) Puola –9.20,0 (0), 15) Kiina –11.15,9. sija P14 kiekko, kolme pm-kultaa ja kaksi pmhopeaa. SM-kisamenestyksen perusteella palkittiin seuraavat urheilijat: Mauri Kaattari, Jani Santala, Laura Heikkilä, Antti Kivelä, Pii Pöyhtäri, Maija Tulasalo, Elina Puusaari,Maarit Pernu, Jarkko Mäkelä, Ville Torvi ja Teppo Hekkala. Hän voitti yhdistetyn maailmancupin yhteislähtökisan 10 km:n hiihdon, leiskautti K120metrin mäestä 115,5 ja 114,5 metrin siivut ja sijoittui kauden neljännessä cupkilpailussa kolmanneksi. Vuoden esimerkillisen nuoren palkinnon sai lentopalloilija Mari Kovasin. Ampumahiihdon maailmancup jatkuu Hochfilzenissa lauantaina miesten viestillä ja sunnuntaina miesten ja naisten takaa-ajokilpailuilla. Tervehdyssanat lausui TU:n puheenjohtaja Jorma Maunula. Joukkuetta yhdeksäs sija kismitti, sillä ennen Salt Lake Cityn olympiavalintoja on edessä enää vain yksi viestikisa ja lähtökohtana olympiavalintaan viestijoukkueelle oli kaksi sijoitusta maailmancupin kahdeksan parhaan joukkoon. Automaattinen kisapaikka oli jo ennakkoon varma Risto Jussilaiselle ja Veli-Matti Lindströmille, jotka ovat maailmancupissa 15 parhaan joukossa. – Jos yhden käyttää, se on vielä ok, mutta enempään ei ole varaa. Pronssijoukkueella kertyi eroa kärkeen 2.49 minuuttia. Seuran vuoden nuorena urheilijana palkittiin yleisurheilija Jani Santala. Toinen hyppy jäi kuitenkin 114 metriin ja kaksi kertaa 117,5 metriä lentänyt Gottwald vei voiton. – Nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin hiihtää Pokljukan maailmancupissa ensi viikonvaihteessa niin hyvä sijoitus, että asia on sillä selvä, Papinsaari sanoi. Olympianäytttö jäi antamatta Naisampumahiihtäjät jäivät niukasti kahdeksan joukosta Saksan ankkuri Martina Glagow tuli lipun kanssa maaliin. Toholammin perinteisessä urheilujuhlassa perjantai-iltana palkittiin parhaana miesurheilijana pikajuoksija Samsa Tuikka ja parhaana naisurheilijana ampumahiihtäjä Virva Ahola. – Ekan kerran olin tänä vuonna maailmancupissa kärjessä, joten hiihtoon pitää olla tyytyväinen. Urheilujuhlassa juhlapuheen piti KePLin terveysliikunnan kehittäjä Satu Räisänen. Itävaltalainen sijoittui hiihto-osuudelle kolmanneksi, mutta nousi mäkiosuudella kilpailun kärkeen ja kukisti toiseksi sijoittuneen Saksan Ronny Ackermannin 0,4 pisteellä. Suomalaiset hiihtivät kokoonpanolla Katja Holanti, Outi Kettunen, Sanna-Leena Perunka ja Anita Nyman. Puolalainen Malysz ja saksalainen Hannawald venyttivät karsintahypyilleen mittaa 95 metriä. Kolmen osuuden ajan joukkue oli seitsemäs, mutta viimeisellä osuudella Nyman kiersi sakkoringin kolmesti ja putosi 9:nneksi. Lajunen nautti palkintosijasta MADRID (STT–REUTERS) Espanjalaisen jalkapalloilijan Pep Guardiolan dopingtestin B-näytekin on osoittautunut positiiviseksi. Kummankin hyppyvire oli kohdallaan myös karsinnassa, sillä Jussilainen ponnisti 90 metriä ja Lindström 91 metriä. Guardiolan B-näytekin positiivinen. Suomalaiset selvittivät Villachin karsinnan HOCHFILZEN (STT) Ampumahiihdon naisten viestijoukkueen yritys antaa olympianäyttö ei tuottanut aivan toivottua tulosta
Puh. 040-5130559 Osaava KOSKETINSOITTAJA! Tule soittamaan yli 10 v. klo 14-17 Forsenin Puutavara, Ouluntie, Kokkola. 0500-6944 83. 9/01, lisävar., hp. P. 32 jatkaa 16 sarjaa mies miestä vastaan, ja 46 sarjan jälkeen jatkoon pääsee 16, jotka keilaavat niin ikään 16 sarjaa mies miestä vastaan. VOLVO 745 farm. PICK UP NISSAN 2,5 D -88 Hp. 2400 mk. 0400-664 725. Kuivaa SAHANPURUA mm. Kaikki sosiaalityöntekijät ovat koulutettuja ja kokeneita. PEUGEOT J5 lava-auto DSL -89. HIEHOJA, tai kerran poik. p. P.040-8155311. Puh. Puh. Puh. Soita 040-732 7353. 240 tkm, siisti, hp. 06-8310 430 Fax 06-8310 435 Sepontie 7, Ylivieska puh. 166 tkm, kats., siisti, hyväkunt., 2 x renk., vetok., h. Puh. 6.500,Puh. nainen. Siisti PEUGEOT 309 -89, 2-renk., aluvant., juuri kats., h. ost. Viestiäsi odottaa samanl. Hp. 1 ha:n tontti soveltuu esim. keikk. 040-545 9076. 040-535 0764. kaksiosainen KOIRANKOPPI + 15" ALUMIINIVANTEET 4 x 108. KOTISIIVOUKSET ym. parv. 0400-162 196, 0400-961 029. 15.850 mk sis. 040-552 9557 varma vuokra. traktorigener. OMAKOTITALO Kokkolasta. Puh. 4) Virva-Tuulia Arpala Suomi 85 (SE). Rantakatu 9, Kokkola, p. Kaupunginhallitus on hyväksynyt viran perustamisen ja lopullisen päätöksen tekee valtuusto 18.12.2001. 8326 708. NBA torstaina: Memphis–Minnesota 80–105 (Me: Gasol 22/11, Mi: Brandon 22), Houston–Washington 82–85 (H: Mobley 25, W: Hamilton 26), Milwaukee–Toronto 95–89 (M: Allen 30, T: Carter 26), Portland–Charlotte 89–95. 2.850 mk. NariThai HIERONTA. 040-833 5377. 74 tkm, 2 renk., vk, hk, siisti, hp. Sinä vapaa ja rehti n. KODIN KÄYTTÖTAVARAT Kuusamo kutsuu mökkilomalle! P. 2.900. -87, hp. 040-5279 274. 70.000,-. Puh. Puh. LEVILLÄ tasokas 70 m² ASUNTO 2-6 heng. Uudet ja käyt. arvo 25.000, hp. mittaus 150 km. 0400-681 778. Ost. 0500-747 653. Kylmäkuivurin tuuletin 5,5 kw, p. 3 H+K 69,5 m² Halkokari, Vallitie, v. muk. YLLÄSJÄRVI hirsi, pt 6:lle joulukevät. sauna, pesutilat, toimisto, korjaamovalmiuksia. 040-545 1862. puh. Kokkolassa 4 H + K 95 m². 044-774 6005. p. 050-561 6252. 06-831 7864 tai 040-5121 391. 06-830 1449. 040-7560 391. Ilm. 040-843 1680 Traktorija dieselkäyttöiset GENERAATTORIT maatalouteen ja teollisuuteen edullisesti. SATUN KOTISIIVOUS kotija pienyrityssiivoukset 040-553 5822 SÄLEKAIHTIMET, PUUTAITEOVET, PUUSÄLEK. vihreä, hp 79000,0400-261 846 VW GOLF II -85 1.6 Dsl, 2 renk., kats., hp. Vast. 1.1.-02. 10/01, kahdet renkaat, vetokoukku, lohkolämmitin, aj. 08-482 011 tai 0400-504 637. 040-587 8980. VW JETTA 1.6 Dsl, kats. P. P. 235.000,Osittain rem. ja 9.12. 06-473 1485, 0400-861 330. 050-525 1247. 040-557 6065. Joulu-Uusiv.-kevät Puh. lehmiä, puh. tarhausalueeksi ja rakennus nahoitustiloiksi yms. Koulujen sosiaalityö sekä vammaispalvelut on keskitetty omille sosiaalityöntekijöille. 0400-958 640. Käytetty PIANO edullisesti. PARITALOTONTTI kaavaalueelta Klasta. 0400-568 144 VW JETTA DIESEL -85 5-vaiht., kats. VW JETTA Diesel -90, met.väri, ym.Myös vaiht. 190 tkm, lisäv. 7.900,puh. Hei, te vapaat naiset lievä 50 vuotias mies vailla ystäväseuraa. 040-5423 161. 5/01, tarpeettomana, halpa. 0400-560 149 YLIVIESKAN KAUPUNKI resursoi lastensuojeluja sosiaalityötä yhdellä uudella SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRALLA Tiimissä on tällä hetkellä johtava sosiaalityöntekijä ja viisi sosiaalityöntekijää. 0500-515 176. 050-554 3190 (Kannus). PIANOT. LÄMMINVESIVARAAJA 1370 l. p. Nupot. Heti vapaa. 06-822 4482 tai 0400-719 353. Toimita hakemuksesi viimeistään maanantaina 31.12.2001 klo 16 Ylivieskan sosiaalikeskukseen, os. Työ/retkikelkka LYNX 3900 GLX SYNCRO -91, jatkoperällä. 08-4294 281 ja 050-5565 352.Sähköpostiosoitteet ovat etunimi.sukunimi @ylivieska.fi. 4.200,-, 050-5431844. KIINNIKKEET Valmet 605:en Ålön kuormaajaan. 08-480 423, 0400-387 643. 06-862 4148. Annetaan Cockericollien/kultaisennoutajan urospentu, luovutusik., pikaisesti p. Kokkola. Vaiht. Myyd. VARASTO/TUOTANTOHALLI Mesilässä, uusi 118 m², isolla ovella 3,5x4,3 m. 040-704 3628. Edellytämme Sinulta aktiivista ja ennakkoluulotonta työotetta yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja projektityötaitoja ja kiinnostusta sosiaalityön kehittämisee joustavuutta työnkuvassa mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin asetuksen 804/92 mukaista koulutusta. ilt. 040-518 6873. Kuin uusi -97, h. 040-845 5335. 040-861 7302. GRILLIKALUSTEET edullisesti koko paketti, p. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12. Myyd. 80 A:n vaihtokytkin. alv. kats. ym. GMC Vandura 6.2 Dsl -89, pitkä ja korkea hp. SKI-DO 500 Touring nestek. pakki. Puh. tehtaan hintaan. 8226 737. Lisätiedot: vs. Puh. LOMA-ASUNTO. 216 tkm, hyvä ja kohtusiisti, hp. Puh. 270 tkm, huoltok., 2 renk., stereot, hyvin pid., p. BMW 518 -90, aj. Kaustisella 040-511 0244. 0400-481 010. Mh 550.000,-. UKKOHALLASSA rinneratkaisu 6 heng. 175 tkm, h. Myyd. perusja jatkokursseja Seuraavat kurssit; 11.12. alv. 0400-766 289 Myyt. 050-327 3040. Hakalahdenkatu 74, Kla. Puh. Kiinteistön pakkohuutokaupan peruutus Maksun johdosta peruutetaan 12.12.2001 klo 13.00 pidettäväksi kuulutettu Reijo Määttäsen omistaman Määttänen RN:o 32:83 tilan pakkohuutokauppa. kattoikk. Vapautuu. 0500-267 345. Annetaan KISSANPENTUJA, arkisin vain klo 17. 2+r.Siisti, virheetön. 0500-860 057. tanssiorkesteriin! P. 2001 17 Lukijan markkinat Voimanosto Koripallo FILMIVANERIA 15-18 mm, edullista. Timo Kouvonen kihlakunnanvouti HIACE 2.4 TDsl 4 WD, pitkä, -97, aj. Kaikki lakiasiat, riitaja rikosasiat, myös maksuttomat oikeudenkäynnit. Remontoitu 3 H + K, vuokra 2.800,-, puh. Hal. 050-558 6097. 050-5212 198. 08-425 052 REALISOINTIPISTE OTETAAN JATKUVASTI MYYNTIIN / OSTETAAN HYVÄKUNTOISTA TAVARAA MYYDÄÄN EDULLISESTI UUDET JA KÄYTETYT HUONEKALUT YM. FORD SIERRA -88 aj 140 tkm, valospoileri, CD-soitin, h. 0400-467 479. P. johtava sosiaalityöntekijä Kaija Järvi-Karttunen, puh. Ylivieskassa 5.12.2001 YLIVIESKAN SOSIAALILAUTAKUNTA KOKKOLAN SUURKIRPPUTORI NIITTYKATU 6 Avoinna joka päivä ma-pe klo 10-18, la-su klo 10-16 Uutta tavaraa, huonekaluja ym. Myytävänä 34 ha osuus RANTALAN YHTEISMETSÄSTÄ tarjouksen perusteella sijainti Kälviän kunnassa, puh. FORD SIERRA 2.3 Diesel farm. MF 178 MB -71, perälevy, suurteholinko. tarj. 2 H + K 53 m² Urheilukatu 32, Kokkola. 3 kpl FRIISILÄISIÄ HIEHOJA tarkk. 7.900,-. KAUSTISELLA OK-TALO 120 m². Tiedustelut puh. jälk. 45.000,-, puh. 0400-768 036 NYT NIITÄ TAAS SAA, laatuhotellin huonekaluja, sänkyjä, kaappeja, lamppuja, peilejä ym. OPEL KADETT 1.6S -85 varm talvia. 050-303 1191. 050-517 5551. Alfa lavalin isoja KESKUSKAPPALEITA PC-1000 päätelaite. 06-8636 008, 040-5080907. 050-364 6895. Kursseja sopimuksen mukaan. edull. "Kuutamoillat". 16.500,040-7644 191 SURIN THAI-HIERONTAA, uusi, hyvä hieroja, uusi pomo. 3.800,p. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. OPEL KADETT 1,2 -86, hyvä, lämmin, h. Farmari GOLF VARIANT -97 1,9 diesel aj. Vuokr. 51.500,-, puh. Työntekijän lisäyksen jälkeen sosiaalija lastensuojelutyössä toimii kaksi työparia alueellisessa yhdennetyssä työssä. 40 kVA, h. Joulusatu Ellit Masi Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. 50-60-v. PAISUNTASÄILIÖ 80 l. Traktorin TAKALANA 1400, KOIVUHALKOJA 160,-/m + alv. 4-veto TRAKTORI 70-80 hv, vm -80-85, puh. 76 m² Klan kesk., p. Virka täytetään mahdollisimman pian. Tied. RT-HUONEISTO 3 H+K+S 77 m², takka ja kesäterassi, Lottelundinkehä 16 A Halkokarilla. 62 sarjan jälkeen viisi miestä etenee pudotuspeleihin. 6.500,-, puh. Geneset Oy 03-356 3200, 0400-838 344 Ahis Oy järjestää TULITYÖKURSSIT Vanheniko kortti. poikii aj. 0400-383 922, www.pianot.net. alv. Palvelumme verovähennyskelpoisia! Puh. PPO:n LIITTYMÄ, hintap. Ost. Myyt. Rantakatu 15 B 5 67100 Kokkola Puh. 140 tkm, met.väri, hyvä käyttöauto, h. Ost. luxus mökki 6-8 heng., puh. t.l.k. eristeeksi. MITSU TREDIA -83 aj. 041-430 2762. Puh. st. Tied. OPEL ASCONA 1.6 F Exlucive -88 4-ov., kats. Hyvä, 16.000/v. Myynti su 9.12. 3) Mervi Sirkiä Suomi 85. 49.000,puh. karj. 084294 285 ja 044 7294 285 ja sosiaalijohtaja Terttuirmeli Haapakoski, puh. 040-513 0061. 0400-660 210. Puh. ym. MITSU L 200 4x4 -91, aj. KUUSAMO! Pyöröh. Joulusiivous soita! puh. 20.12.-10.1. Näyttö 6.12., 8.12. 197 t, 2-renk, vetok, met. 150 m². 27 kVA, h. 12.500 sis. 06-833 6003. TILASÄILIÖ MKT JP 900 l. 8346 428, 0400-960 462. verstasrakennus 120 m², tontti n. 23.400 mk sis. 822 3489, 0400-265 571. Puh. 52 kg: 1) Syoko Sakurai Japani 100,... ym. 06-830 2109. Tontilla n. Tarjoamme Sinulle ammatillisen, kokeneen ja turvallisen perehdyttämisen haasteellisen työn mahdollisuuden itsesi kehittämiseen avoimen työyhteisön korvauksena työstäsi peruspalkkaa 1873,65 euroa/kk. Christchurch: Penkkipunnerruksen MM-kilpailut: Naiset: 48 kg: 1) Tukako Fukushima Japani 117,5,... 3 H + K + S, lasit. Ylivieskan sosiaalilautakunta, Pistotie 4, 84100 YLIVIESKA. 16.000,-. Myyd. Kaustisella TEOLLISUUSKIINTEISTÖ 250 m², sis. Esim. FORD FIESTA -88, todella siisti, hyvin pidetty, aj. kotipalvelut Ritan Piikapalvelusta. Tied. Keilailu. 050-3660 757. Ostan HENKILÖ-,PAKETTITAI FARMARIAUTOSI bensa/diesel, hl. 0400-391467 Ost. P. 33 tmk, 040-543 4851. 2.3 ruisku -90, aj. 1 ha. Puh. SOITA 0400-685 767, Juha Ainasoja. MIES maaseudulta, tykkäät liikkua luonnossa ja viihdyt myös kynttilän loisteessa tai takkatulen äärellä. P. 12.500,-. 050-584 8048. 050-577 0266. 06-822 6178. HUONEISTOREMONTIT ammattitaidolla, puh. LÄHIHOITAJA TÖITÄ VAILLA ! Esim. Fountain Valley, Kalifornia: Miesten Yhdysvaltain kiertue, Yhdysvaltain avoin mestaruus (osanottajat yhdysvaltalaisia, jos ei muuta mainita): Tilanne sarjan 30/62 jälkeen: 1) Walter Ray Williams 6 613 pistettä, 2) Ritchie Allen 6 531, 3) Mike DeVaney 6 508, 4) Ryan Shafer 6 496, 5) Robert Smith 6 488, ...10) Mika Koivuniemi Suomi 6 322. puh. Hintoihin sis. Levillä 70 m²:n hyvin varust. 040-826 9455. ostaa pieni MERENRANTATONTTI saunamökille. Myynnit Moottorikelkat Loma-asunnot Henkilökohtaiset Halutaan vuokrata Eläimet Autot Asunnot Työkoneita Tontit Tarjotaan vuokralle Sekalaiset Palvelut Ostot Myyt. 040-552 2760. nimim. Kokkolasta vanhempi OK-TALO, myös peruskorjattava, n. 10.000-100.000,-. UKKOHALLA,VUOKATTI JA ROKUA loma-asuntoja.P.017-749297 REHUVILJAA suoraan viljelijältä paikalle toimitettuna. 100 m² varastokatos. FORD MONDEO 1.6 -95 aj. Puh. klo 12-14 tai sop. Puh. 06-831 7468. Ilmaiseksi. YKSIÖ Ylivieskan keskustasta. Puh. Vapaa. Hyväksyttävä lääkärintodistus tulee toimittaa valinnan jälkeen. Myyd. Huutokaupat Myytävänä Koulutus Kuulutukset Lakiasiaintoimistot Uskonnollinen toiminta Avoimet virat Hal
7791717 14.00 Alppihiihtoa. Harjoituksen aikana: 06-1816 030 tai 040-525 2832 Kapt Vesa Aalto Sekalaiset Palvelukseen halutaan Val d’Isere: Maailmancupin miesten supersuurpujottelu: Lopputulokset: 1) Stephan Eberharter Itävalta 1.26,53, 2) Didier Cuche Sveitsi 1.26,57, 3) Silvano Beltrametti Sveitsi 1.27,18, 4) Christoph Gruber Itävalta 1.27,46, 5) Fritz Strobl Itävalta 1.27,79, 6) Pierre-Emmanuel Dalcin Ranska 1.27,86, 7) Fredrik Nyberg Ruotsi 1.27,87, 8) Marco Buechel Liechtenstein 1.28,05, 9) Didier Defago Sveitsi 1.28,11, 10) Stephan Görgl Itävalta 1.28,26, 11) Paul Accola Sveitsi 1.28,28, 12) Bjarne Solbakken Norja 1.28,43, 13) Lasse Kjus Norja 1.28,47, 14) Peter Rzehak Itävalta 1.28,48, 15) Patrik Järbyn Ruotsi 1.28,53, 16) Alessandro Fattori Italia 1.28,54, 17) Andreas Schifferer Itävalta 1.28,64, 18) Sebastien Fournier Ranska 1.28,65, 19) Kjetil Andre Aamodt Norja 1.28,67, 20) Steve Locher Sveitsi 1.28,83, 21) Kristian Ghedina Italia 1.28,86, 22) Lasse Paulsen Norja 1.28,99, 23) Kenneth Sivertsen Norja 1.29,13, 24) Daron Rahlves USA 1.29,15, 25) Josef Strobl Itävalta 1.29,34, 26) Audun Grönvold Norja 1.29,35, 27) Jeff Piccard Ranska 1.29,48, 28) Marc Bottollier Ranska 1.29,93, 29) Patrick Staudacher Italia 1.30,12, 30) Stein Kristian Strand Norja 1.30,17. Saaren luovat ja aktiiviset kilpailijat vastaavat läpi yön katselijoiden tekstiviesteihin nettikameran ja mikrofonin välityksellä. 183601 12.50 Kultainen avain. Myös Miikan veli Teemu Elomo pelaa Bluesin paidassa. Vuosisatoja sitten ryijyjen tehtävä oli suojata kylmältä ja kostealta. 7289156 19.00 Seitsemän Uutiset. Naiset: 50 m pu: 1) Rachel Komisarz USA 26,77, 2) Nicole Irving Australia 26,92, 3) Melanie Houghton Australia 27,10. Yleisöä: 57 299. 4705069 11.00 Tv-uutiset YLE24. Kotimainen lastenohjelma. TPS:sta siirtyvä Elomo, 24, pelasi viime kaudella Calgary Flamesin farmiseurassa St. Tänään vieraina Saija Hakola, Venla Saartamo ja Mika Ikonen. Satiirisarja kulissien takaa. 685446 21.15 Yö saapuu Manhattanille. USA 1997. 4–1. Myrskyluodon ohjaaja. Mimi ja Sora törmäävät taistelunhaluiseen digimoniin. Vauhdikas piirrossarja neljästä kaveruksesta, joiden elämänohjeena on hauskanpito ja ystävyyden vaaliminen. Virpi Leskelän ja Taija Lyyskin. Kilpailijoiden kiero mielikuvitus päästetään valloilleen. Stereo 68408 18.35 Ykköskatsomo. 9798 12.00 Opinportti. Vanhoja suomalaisia rakkausrunoja. Sekä naisten että miesten pääsarjoihin on ilmoittautunut 15 hiihtäjää. oudon käänteen saavaan baseball-haastatteluun. Kuvasuhde 16:9. 7.43 Kasvatusta kolmessa sukupolvessa, 7.50 Muusikon vaivat ja parannuskeinot, 8.12 Jäikö naudanliha tiskille?, 8.20 Tuomitaanko taleban-johtajat kansainvälisessä oikeudessa vai kentällä. Puhumme suomea. 2831601 00.15-00.25 Euronews. 4859798 10.45 Se on siinä. Nunez 2–2. Tuntematon runoilja: Petetty nuorukainen. Leeds–Grasshoppers 2–2 Tulosyhdistelmä: 1–0, 4–1, 2–2 Lopullinen kerroin: 6 181,87 NHL torstaina: Boston–Pittsburgh 1–4 B: Lapointe. Englanti 1998. Åke Lindman kertoo monista rooleistaan. Katkera kauna. base-hyppääjä, vesiskootteritaituri ja interaktiivinen teatteriesitys ilman vuorosanoja. www.yle.fi/sohva. Japanilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Järjestävän seuran Marika Suni saa vastaansa mm. Viime vuosina kaksi miesten viestihopeaa hiihtäneen Junkkarien edustusryhmästä ovat mukana Janne Ojala ja siihen kuluvana syksynä liittynyt Hannu Oja. 7917 12.30 Käytännön fysiikka. Tieteen Nobel-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran 100 vuotta sitten. Yhteistulos 0–0, Rangers jatkoon rangaistuspotkuin 4–3. Vaarallinen alue: Eteläraja Hakunti Poroluodonkari ja edelleen länteen, länsiraja Vattajanniemen rantaviivasta 25 km länteen, pohjoisraja Kalsonnokasta 10 km pohjoiseen, itäraja Hakunti Tompenmäki Kalsonnokka ja edelleen pohjoiseen. 91069 10.05 Itsenäisyyspäivän paraati. 9355804 22.00 Kymmenen Uutiset. Nashville–Ottawa 4–2 N: Johnson, Delmore 2, Orszagh, Kimmo Timonen 0+1. Eindhoven: PSV Eindhoven, Hollanti–PAOK Tessaloniki, Kreikka 4–1 (2–0) 2. Joulu erilaisine perinteineen lähestyy. Tuotanto: YLE TV2 Lastenohjelmat. 9502576 19.00 Estradilla: Vesa-Matti Loiri – Legenda. Entäs miten Nella-tyttö pärjää eläinten kielellä. Luvaton liikkuminen Lohtajan ampumaleirialueella on kielletty Vaasan Lääninhallituksen päätöksellä 246/28.6.1982. Tampa Bay–Columbus 1–0 T: Modin. Lissabon: Sporting, Portugali–Milan, Italia 1–1 (0–0) 49. Vastauksia haetaan esim. divisioonan ottelu Crystal Palace-Manchester City. Osa 1/6: Perhe on pahin. 7344408 20.30 Tv-uutiset ja sää. Ralle Ryökäle, rakastettava kotikissa sekä sähäkkä kujakatti, toilailee jaksossa Surmatörmä. 8976040 12.40 FST: Anton Corbijn – rockvalokuvaaja. 386446 20.15 Ampumahiihdon maailmancup. 5841175 11.20 Tuhat vuotta, sata kirjaa. P: Richer 2, Kraft, Hrdina. 62021 11.05 Taito-tv: Peitteestä arvotekstiiliksi. 9330 18.00 FST: Idrottsbiten. USA 1996. Elomo on hankkinut NHLkokemusta myös Washingtonissa. De Souza 3–1, 90. Ylituomarina Peter Nyman ja kapteeneina Jari Tervo ja Tommy Tabermann. Lapset hajaantuvat etsimään kahdeksatta lasta. 756311 20.50 Kettu. Stephan Eberharter oli nopein Val d´Iseressä. Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Eleanor Bergstein käsikirjoitti myös menestyselokuvan Dirty Dancing. 57458 20.45 Lotto. Stereo. Satiirisarja kulissien takaa. Philadelphia–NY Islanders 0–2 I: Czerkawski 2. 989953 19.10 Tulosruutu. 889514 18.05 Matkamies. w w w .a s k o .f i Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina (7.-9.12.) ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA. Luovuus-tehtävässä, jonka voittajan päättävät katsojat. Tutut vieraat kertovat jälleen uskomattomia tarinoitaan ja arvuuttelevat toistensa poskettomia valheita. Syltty auttaa pihan koristelussa omalla tavallaan. John Flamesissa. 831 3898. Mohammed Kallon 3–0, 70. 79717 16.05 Klaani. Morticia, sisustussuunnittelija. Minkälaisia vaiheita ryijy on käynyt läpi. Sarja päättyy. Amerikkalainen komediasarja. Esittäjä:Tapani Korhonen. Kilpailijoina Raija Aurekoski ja seksologi Jukka Virtanen.Stereo. Robbie Keane 2–1, 90. Samuel Eto’o rp. Itsenäisyyspäivän paraati marssitaan tänä vuonna Joensuussa. 400 m sku: 1) Jennifer Reilly Australia 4.36,38, 2) Megan McMahon Australia 4.41,91, 3) Kelly Doody Kanada 4.45,16. 240021 21.00 Lotto ja Jokeri. 4824441 10.35 Turun linnan Tonttu-ukon joulutarinat. Yleisöä: 31 000. Milan jatkoon yhteismaalein 3–1. Askossa on -15% kaikki tuotteet (Ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja.) Alennus normaalihinnoista. Mauno Juola ja Kusti Kittilä kilpailevat samaan aikaan Kajaanin Scandinaviacupissa, joka on muutenkin verottanut Kalajoen osanottoa. Leeds jatkoon yhteismaalein 4–3. Supersuurpujottelun mc-tilanne (1 kilpailu): 1) Eberharter 100, 2) Cuche 80, 3) Beltrametti 60, 4) Gruber 50, 5) Strobl 45, 6) Dalcin 40. 11962392 11.20 Peliuutiset. Vanhoja suomalaisia rakkausrunoja. Nuorison oma urheilumakasiini, joka ei vierasta hurjimpiakaaan extreme-lajeja. 974750 22.30 Tehdas. Työryhmä Auli Sillanpää, Ulpu Tolonen, Katrine Niklander. 6299750 16.40 V75 ravit. 2377514 18.30 Saari. Mitä taikaa Heli Rantanen käytti heittäessään keihästä. Morticia ryhtyy sisustajaksi ja menestyy hienosti. 268156 18.50 Avara luonto: Kalliorannikon selviytyjät. Kooste raveista, oikea rivi ja voittoennuste. Tapettu tai vangittu 44 kertaa. Urheiluohjelma. Ykköskatsomon vieraina Hannu Kahakorpi ja Kalle Holmberg. Marius Niculae 1–0, 90. 568214 16.00 Sohva. Mekaniikka. Nyt tarkkana! kehottaa Mari, sillä hän miettii mikä on oikein ja mikä väärin. Amy saa juhliinsa yllätysvieraita. Feyenoord jatkoon yhteismaalein 3–2. Mark van Bommel rp. Stereo. PUH. Kalajoen kansallisiin 130 hiihtäjää KALAJOKI Keskipohjalaisen hiihtokauden avaavat Kalajoen Junkkarien kansalliset hiihdot pidetään alkuperäisen aikataulunsa mukaisesti sunnuntaina Särkkäinportin maastossa. esitys 18.12.1999 5952408 08.30 SanoNYT. Suomessa hän on pelannut myös HIFK:n riveissä. 2383224 10.00 Tv-uutiset YLE24. Klo14:03 All for One,klo 14:27 The Red Green Show,klo 14:52 Blanca Y Pura,klo 15:16 Not The Olympics ja klo 15:25 Taxi-Brousse. 50 m ru: 1) Jim Piper Australia 27,92, 2) Ed Moses USA 27,99, 3) Morgan Knabe Kanada 28,02. Stereo 4785576 20.50 Urheiluruutu. Tämä on karhun koti. Tapahtumien keskipisteenä on New Yorkin Keskuspuiston laidalla sijaitseva pieni tanssistudio, jossa kuuden ihmisen kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Hiihtoihin on ilmoittautunut 130 kilpailijaa. Celtic–Valencia 1–0 2. Inter–Ipswich 4–1 3. Kiusaajat kuriin. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Erkki Hanni (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset YLE24. Reppu ja reissumies. 4–1. Lähetä kommenttisi sähköpostina suoraan lähetykseen osoitteella benfurman@filmiteollisuus.fi. 607392 10.30 Pokémon. 2756412 12.20 Jyrki Countdown. K 90 mäki. Milano: Inter, Italia–Ipswich, Englanti 4–1 (2–0) 18. 6048 13.00 Menneisyyden varjot. Kesto 83 min. Ohjelmassa nähdään live-esiintymisten lisäksi myös musiikkivideoita. Tämänkertainen jakso: Joulukortit. 2596885 13.05 NHL Power Week. PSV jatkoon yhteismaalein 6–4. Los Angeles–St Louis 1–1 LA: Smolinski. 3847934 22.05 Long Kiss Goodnight (K). Uusinta keskiviikolta. W: Kristitj 2, Zubrus. 5149595 16.15 Elokuva: Kumpi on se oikea. Yleisöä: 25 358. Atlanta–Washington 3–3 A: Bartecko, Kovaltjuk, Domenichelli. 200 m su: 1) Clementine Stoney Australia 2.06,80, 2) Charlene Wittstock E-Afrikka 2.09,80, 3) Lindsay Benko USA 2.10,63. Mallorca: Mallorca, Espanja–Slovan Liberec, Tshekki 1–2 (0–0) 56. 6894866 14.40 Mäkihypyn maailmancup. Osa 1/3: Sanskriitin ja hakaristin välissä. 7792446 13.55 Ikuinen rakkaus. 4173576 09.35 Tonttu Toljanteri: Apua, housut palaa!. 2118137 18.50 Tv-uutiset. Lopunajan tietokilpailu uutisviikon päästöistä. Ystävä vai vihollinen?. Stereo. 69750 14.00 Toisten-TV. 666601 20.00 BumtsiBum!. 615311 11.00 Flipper. 516021 20.10 Urheilu-uutiset. Illan vieras on Christian Ruuttu. 1408311 19.15 Kuutamolla. Joukkuekilpailu alkaa. Vieri 4–0, 79. Romanttinen draamaelokuva seuraa kolmen tanssiparin elämää. Yhteistulos 1–1, Valencia jatkoon rangaistuspotkuin 5–4. 5964663 09.00 Tv-uutiset YLE24. Hochfilzen, Itävalta. Anderson 3–0. 100 m ru: 1) Amanda Beard USA 1.07,27, 2) Sarah Poewe E-Afrikka 1.07,67, 3) Brooke Hanson Australia 1.07,72. 814359 18.30 Viittomakieliset uutiset. 8711682 13.20 Me terveydentekijät Kuopiosta. Tuotanto: Ten Years Production Oy/TV2 Viihdeohjelmat. 13.12.2001 seuraavasti: päivittäin klo 08.00 18.00 Lakikorkeus on 6000 metriä. USA 1995. 18736199 07.30 Huomenta Suomi. Uusinta sunnuntailta. Freiburg: Freiburg, Saksa–Feyenoord, Hollanti 2–2 (1–0) 22. 7255779 23.25 Urheilu-uutiset. Kultsi, nyt juhlitaan. Puuttuva manteli. Poliisit ovat taskuvarkaan jäljillä. NY Rangers–Toronto 3–6 R: Messier, Johansson, Malachov. Vitor Santiago 2–2. Katso ja vaikuta. Pierre van Hooijdonk 2–1, 85. Kesto 90 min. Kooste miesten 4 x 7,5 km:n viestistä. 444885 19.00 Ystävämme Charlie. 174205 13.00 Kultainen avain. Dokumentaarinen jatkokertomus kööpenhaminalaisesta tavaratalosta. 35427 08.05 Teletapit: Joulukortit. 7270088 23.30 Elokuva: Oikeus elämästä. Toimittaja Kari Hiltunen. Henrik Larsson 1–0. Viime päivien pakkaset ovat mahdollistaneet kilpailureitin tehokkaan lumetuksen. Vanhoja suomalaisia rakkausrunoja. Kesto 108 min. Selostajina Tiina Laisi ja Mikko Malm. Vieri 2–0, 46. Harry Kewell 1–0, 45. Calgary–San Jose 1–3 C: Conroy. Yleisöä: 39 583. Kesto 89 min. Juontajana Marco Bjurström. A: Trnka, McInnis. Vallaton Charlie. 9275311 11.40 Addams Family. Stereo. Kesto 103 min. Kuva: Lehtikuva/Reuters Alppihiihto Miika Elomo Bluesiin ESPOO (STT) Espoon Bluesin jääkiekon SMliigajoukkue saa jo lauantaina Ilvestä vastaan riveihinsä hyökkääjä Miika Elomon. Osa 3/6: Liikalihavuus. 9266663 12.05 UEFA Champions League -viikkomakasiini. PUOLUSTUSVOIMIEN TIEDOTUS Tekninen Koulutuskeskus ampuu tykistön, ilmatorjuntatykistön sekä jalkaväen raskailla ja kevyillä aseilla Lohtajan Vattajanniemessä 11. Kiszkon äiti aloitti väsymättömän taistelun poikansa vapauttamiseksi, mutta Kiszko ehti kärsiä syyttömänä 16 vuotta, ennen kuin totuus paljastui. Seppo Hovin joukkueessa kilpailevat Frank Pappa eli Holle Holopainen ja Viktor Kalborek eli Eeki Mantere, Esa Niemisen joukkueessa Pirre eli Eija Vilpas ja Hansu eli Riitta Havukainen. Saanut lähtöpassit jalkapallokentältä. Tuotanto: Citytv/MuchMusic/Funny-Films Oy. Sankarina Tuntemattomassa sotilaassa. Stereo. Perinteisen katselmuksen ja ohimarssin lisäksi ohjelmassa vieraillaan Pohjois-Karjalan Prikaatin taisteluharjoituksissa ja Pohjois-Karjalan Rajavartiostossa sekä perehdytään maapuolustukseen Kotkan Rannikkoaluueella. 7210446 11.50 Hot Sport. Hermopeliä/Clion paluu. 606663 10.00 Rakettijengi. Korvatunturilla paukkuu pakkanen, ja Joulumuori saa idean. Mc-kokonaistilanne (4): 1) Eberharter 180, 2). 6993885 13.30 FST: Pyhä Lucia. 7421205 17.30 FST: BUU-klubbenin joulukalenteri. 978427 00.00-00.45 Motown Live. 1–2. Osa 143. Kymmenes luku. Maailman parhaat musiikkivideot. Jiri Stajner 0–2, 80. Selostus Tapio Suominen. 9437205 15.20 Kuuma piiri. 1650441 02.00-05.00 SaariChat. Alun Armstrong rp. Osa 1/5. O: Alfredsson, Chara. 805408 13.35 AXN. Melbourne: Lyhyen radan (25 m allas) maailmancup, 1. Heidi Hautala, 9.10 Aamujumppa Mirkan kanssa, 9.19 Nylon Beat vieraana. Osa 8/24. Sonny Anderson 1–0, 23. 1842021 20.15 Brittipaikka: Oliver Twist. 400 m vu: 1) Chad Carvin USA 3.44,18, 2) William Kirby Australia 3.45,09, 3) Craig Stevens Australia 3.46,84. 7732953 11.15 Digimon. 4280866 00.00-01.30 Eläköön tasavalta!. Naisten kilvassa ovat mukana useimmat piirin parhaista. Suomen perusteellisin peliohjelma. Ed. 51972 22.05 Frasier. Leeds: Leeds, Englanti–Grasshoppers, Sveitsi 2–2 (2–1) 19. 1336392 10.45 Pepsi Chart. 259779 20.00 Kahdeksan uutiset. Liberec jatkoon yhteismaalein 5–2. 700682 16.55 Jalkapalloa. Katso, mitä toiset katsoo! Mitä muualla maailmassa ihaillaan, vihataan ja katsotaan. Kesto 116 min. 4485750 23.20 Myöhäisuutiset. 715330 21.05 Käytäväpeliä. Christian Vieri 1–0, 35. Inter jatkoon yhteismaalein 5–1. Ranska 1997. 9107137 10.00 Joulukalenteri. 65088 13.40 FST: Pääosassa: Åke Lindman. 72601 18.15 FST: TV-nytt. Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman keskustelee suorassa lähetyksessä vieraidensa ja ohjelmaan osallistuvien katsojien kanssa teinivanhemmuudesta. 200 m pu: 1) Justin Norris Australia 1.54,43, 2) Heath Ramsay Australia 1.56,12, 3) Shane Fielding Australia 1.57,40. Kilpailussa ei ollut mukana suomalaisia. Ajankohtaista alueilta. 222359 14.00 Pikku riiviöt. Juontaja Mari Lehtonen. 487866 01.30 Saari. Tulevien ottelujen taustoja, tähtihaastatteluja ja joukkueiden esittelyjä. ww.yle.fi/tiikeri 5514 17.00 Tv-uutiset. Englannin liigan 1. Uefa-cupin kolmas kierros, toiset osat: Lyon: Olympique, Ranska–FC Brügge, Belgia 3–0 (2–0) 18. Tuotanto DR. 3029798 11.50 Tilt!. 3238663 18.00 Kuuden uutiset. 7777137 13.50 Ikuinen rakkaus. Vieraana professori Jukka Kekkonen, 8.50 Ensimmäinen BSE-tartunta Suomessa, vieraana mm. 63798 08.05 Ben Furman. 27773 17.05 FST: Närbild Svenskfinland. Miltä tuntuu olla äiti, kun on itsekin melkein lapsi. Osa 3/10: Apua, housut palaa! 1319330 09.50 Ralle Ryökäle: Surmatörmä. Kohti Lontoota. 12040 10.05 Lauantaiseura. Stereo. 430996 08.00 Joulukalenteri. Stereo 349040 21.15 Itse valtiaat. Stereo. Yleisöä: 18 600. Levan Kobiashvili 2–0, 57. Germain, Ranska–Rangers, Skotlanti 0–0 Yleisöä: 35 000. Javi Moreno 1–1. William Shakespeare: Hamlet. 353514 22.15 Tulosruutu. Saaren eloa: leijuuko ilmassa romansseja vai alkaako joukkuehenki rakoilla. Osa 4/6. Pariisi: Paris St. Osa 8/24. FST/Lapset. T: Roberts 3, Corson, Sundin, Höglund. 552359 13.10 Kultainen avain. Viikoittainen brittilista Englannin suosituimmista levyistä. Taistelu näköalatornissa. Tuore maailmancupin raportti miesten vauhtilajien avauksesta Val d´Iserestä. Alaikäisten raskausluvut ovat kääntyneet nousuun Suomessa. Jan Vennegoor of Hesselink 1–0, 33. 100 m vu: 1) Lindsay Benko USA 54,50, 2) Elka Graham Australia 54,78, 3) Josefine Lillhage Ruotsi 54,85. Onko studiossa Jari Litmasen hevonen. Mario Matt Itävalta 164, 3) Ivica Kostelic Kroatia 148, 4) Lasse Kjus Norja 132, 5) Bode Miller USA 125, 6) Michael von Grünigen Sveitsi 114, 7) Kjetil Andre Aamodt Norja 104, 8) Frederic Covili Ranska 100, 9) Nyberg 96, 10) Cuche 94. Yleisöä: 38 000. 3601 09.00 Veturi. 100 m vu: 1) Jason Lezak USA 47,79, 2) Michael Klim Australia ja Ashley Callus Australia 48,43. Stefan Kiszkon oikeudenkäynnistä ja tuomiosta sekä niihin liittyvistä tapahtumista kertova draamaelokuva.Kiszko tuomittiin elinkautiseen 11-vuotiaan Lesleyn murhasta. 3209576 17.10 Salatut elämät. 3721953 09.30 Junior: Sinisen talon nalle. Edut saat näillä korteilla, lisäksi S-Etukortilla Bonusta ja Askotilillä joustavasti maksuaikaa. Anderson 2–0, 90. 1187866 17.35 Salatut elämät. Osa 4/7. StL: Stillman. Apina, hiiri, saukkokaksoset, pikkukarhu, varjotyttö ja kuu lauleskelevat ja leikkivät muhkean karhukaverinsa kanssa nukkesarjassa, joka on Jim Henson Televisionin tuotantoa. Englantilainen, suomeksi puhuttu lastensarja. Lauantaisin sohvassa Jenni. 57354 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Lauantaina 8.12. 611250 14.30 Kultsi kutistin kakarat. USA 1994. 39717 09.05 Lauantaivekkari. 2001 s KESKIPOHJANMAA 18 kanta-asiakaspäivät. George Gahokidze 2–0, 58. 4227359 22.30 LauantaiAction: Condition Red. 1199601 17.05 Viiden Uutiset. 74446 23.25 Ykkösdokumentti: Afganistanin naiset. Pitkäveto 57 SC Freiburg–Feyenoord X (2–2) 2,70 58 Celtic–Valencia 1 (1–0) 1,95 59 Inter–Ipswich 1 (4–1) 1,20 60 PSG–Rangers X (0–0) 2,95 61 Leeds–Grasshoppers X (2–2) 4,00 62 Lyon–Club Brugge 1 (3–0) 1,40 63 Mallorca–Slovan Liberec 2 (1–2) 5,15 64 Sporting–Milan X (1–1) 2,60 65 Vancouver–Anaheim 1 (3–2) 1,55 66 NY Rangers–Toronto 2 (3–6) 2,25 67 Boston–Pittsburgh 2 (1–4) 2,60 68 Calgary–San Jose 2 (1–3) 2,30 69 Los Angeles–St.Louis X (1–1) 3,55 Moniveto 2 Jalkapallo, UEFA cup 1. 1759205 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu YLE24. 5578866 11.30 Prisma Studio. Mukana mm. Vauhdikkaassa puolen tunnin paketissa viikon taklaukset, maalit sekä suomalaispelaajien kuulumiset. MA–PE 10–18, LA 10–15, SU 12–16. Glasgow: Celtic, Skotlanti–Valencia, Espanja 1–0 45. Ajankohtaista aamupäivää. Yhteistulos 4–4, Lyon jatkoon vierasmaalisäännöllä. 461917 15.00 Lunastettu lupaus. Roolit vaihtuvat. Vancouver–Anaheim 3–2 V: Bertuzzi 2, Näslund. 406885 18.05 Napakymppi. 4071798 10.45 Itse valtiaat. Sebastian Kehl 1–0, 49. SJ: Graves, Nolan, Sundström. 100 m sku: 1) Geoff Heughill Australia 54,98, 2) Robert Van Der Zant Australia 55,21, 3) Jens Kruppa Saksa 55,58. 8763576 19.40 McCready ja tytär. Vennegoor of Hesselink 3–0, 59. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty sarja. USA 1995. Stereo. Noin klo 17.45 alkaa Sunen joulu. www.yle.fi/hotsport 4458934 12.15 Tavaratalon joulu. Villach, Itävalta. Jalkapallo Oliko onnea Jääkiekko Uinti. 8608953 16.40 Salatut elämät. Richard Nunez 1–1, 45. 316868 14.30 Fashion Television. Stereo. 5/6. Kesto 92 min. Yleisöä: 16 000. 1574392 13.45 Ikuinen rakkaus. Toimittajat Inari Uusimäki, Sakari Heiskanen ja Jari Vesa. Yleisöä: 40 014. 8214755 21.30 Uutisvuoto. Tositapahtumiin perustuva vankiladraama vanginvartijan ja syyttömänä tuomitun naisvangin rakastumisesta sekä epätoivoisen parin paosta. 878137 16.30 Tiikeri. päivä: Miehet: 50 m su: 1) Matt Welsh Australia 24,34, 2) Toni Helbig Saksa 24,78, 3) Sebastian Halgasch Saksa 24,88. Gyan Baffour 0–1, 68. Joukkuekilpailu alkaa
19.15 Julkalendern: Kaspar i Nudådalen. Michael Knight ja hänen puhuva autonsa KITT taistelevat vääryyttä ja rikollisuutta vastaan kaikkialla, missä niitä tavataan. Suomen perusteellisin peliohjelma. 06.40 Andlig musik. 22.00 Nordic Top 5. 14.00 X3M-Nyheter. Bronxin miesstripparit. 13.10 Sibelius urkusäveltäjänä. 11.45 Decouverte. 15.00 Michale Jackson Weekend Music Mix. Selostajana Petri Kuikka. – Me tänne tyttöjen kesken. Jonkun täytyy toki pitää heistä huolta. 8.25 Babar. 21.00 Radio Voyager. 13.05 Lördax. 14.45 Radioteatteri esittää: Fassahin tarinat. Tulikävely. 10.03 Lördax 11.30 Lördax för barn. 10.05 Archimede. 18.00 Ehtookellot. – Mietelause. 23.00 Nyheterna och vädret. 08.55 Joulukalenteri. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. Eroottinen aikuismakasiini. 21.50 Smackdown (K). 17.10 Studio: Handbolls-VM damer. 23.55 Rapport. 19.12 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 14.00 Aktuellt. 2 500 matkustajaa tarvitsee einettäkin: 1 200 litraa viinaa ja viiniä, 1 500 kiloa ruokaa, tuhansia litroja olutta. 09.03 Fri Zon – var mans fritidsradio. 555 (116 min) TV2 klo 22.05 Jääprinsessan pitkä urakka Lunastettu lupaus (A Promise Kept: The Oksana Baiul Story, 1994) muistelee ukrainalaisen orpotytön taivalta jääprinsessaksi. 5555 TV2 klo 19.00 Juha Seitz Paras. 12.40 Plus. 17.15 TV5 l’invite. 13.08 Sää. 19.00 Nyheter från FNB. Sympaattinen villapaitamies ja eronnut isä Hippolyte Girardot valaa kohtalotovereihinsa aatteen, joka ei sijoitu oikealle tai vasemmalle, vaan ”ylemmäs”. Näytteleminen kuitenkin vei miehen mennessään, joten ammattipelaajan urahaaveet saivat jäädä. 12.03 US & UK Top 40. Suomalaisesta miehestä löytyy hyvääkin. Mukana kokonaan uusia, pelaajilta aiempaa aktiivisempaa osallistumista vaativia konsepteja. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Kaikkensa antavaa Loiria tukevan yhtyeen kitaristi Peter Lerche loihtii sähkökitarastaan sävykkäitä kuljetteluja, jotka ennakkoluulottomasti modernisoivat tuttuja sävellyksiä. 2001 Radio & TV 19 SubTV! 06.00 Sub Mobile Games. 13.05 Images de pub. Keski-Pohjalaista musiikkia. 23.15 Envoye Special. 19.15 Des Racines et des Ailes. Amerikkalainen nuorisodraama. 18.03 Jääkiekkokierros. 07.50 Merisää. 7.00 Journal TV5. 11.00 Vetenskapens Värld. 13.55 Urheiluradio/Viime hetken vakiovihjeet. 11.00 Morning Glory. 11.45 Runt i naturen. 20.55 Urheiluradio. Into tarttuu, mutta kun koolla on yli kolme henkeä, tulee myös vaikeuksia. Osta aurinkoinen ryhmäseksimatka Meksikoon! 00.30 Alaston Amerikka (K). 19.20 Melodiradion. 13.33 Toivekonsertti. Gangbang Queen sadat miehet peräkanaa seksiaktissa saman naisen kanssa. Kumivaatteissa naimisiin kuivalla maalla. Laiva. 15.00 Go’kväll. 16.00 X3M-Nyheter. 20.00 Koe-eläinpuisto. Haaskalinnut. 19.05 Vinnare: V75. 20.00 Sjung min själ. Sarja ei pelkää näyttää sosiaalista kurjuutta ja elämän rosoa aidon oloisine soppajonoineen. Clarenkin elämästä puuttuu suunta. 11.20 Berättelser vid elden. Henkilökunnan pitää olla tiukkana ja hivenen huumorillakin. Rochantin lempeä satiiri ei ole mikään kuoliaaksinaurattaja, mutta se elää vakuuttavasti tavallisten ihmisten tasalla ja juuri tämän päivän Euroopassa. 12.04 Lördax. Kun tulee liian monta pyhää, perheissä ryhdytään äyskimään. 21.40 Antonin Dvorakin sonatiini viululle ja pianolle G-duuri. 10.03 Pietarinkadun Oilers Go-Go. Ohjaaja-käsikirjoittaja Eleanor Bergstein on ottanut paritanssin edistämisen oikein sydämenasiakseen. Suora. 10.03 Lauantaisuora. 22.05 Huilutaiteilija Emmanuel Pahud ja Franz Liszt -kamariorkesteri. Laivalla vallitsee ainainen juhannus tai vappu. 21.04 Iskelmäkaruselli pyörii edelleen. Eric Rochantin ranskalaiskomediassa Eläköön tasavalta! (Vive la république, 1997) se kolahtaa työttömiin pariisilaisiin, jotka ryhtyvät puuhaamaan omaa puoluettaan. 19.15 Iltahartaus. 08.45 Radioteatteri esittää: Onnenkauppaa. 18.45 Lotto. Tarina on päätön, mutta Shane Blackin käsikirjoituksessa on nokkelaa symboliikkaa naisen piilevistä voimavaroista. Kaikki eivät sentään juhli. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 0.40 Musikbyrån. Viina on suurin laukaisija. 10.00 Uutiset ja sää. 14.10 Pieni metsälintu. 10.50 Karamelli. 00.00 Uutiset ja sää. 23.06 Novosti po-russki. 21.30 Journal France 2. 15.15 Le rue du destin. 16.03 X3M-Sport. 16.00 Uutiset ja sää. 6.30 Journal mondial des Journaux. 24.00 BIOnytt. 23.03 Löpsedeln. 18.05 Studio: Handbolls-VM damer. 22.05 Union libre. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.50 Taxi! 22.00 Nobelpriset 100 år: Nobelkonsert. Ohjaaja Sidney Lumetille kotimaansa korruption kuvaaminen on toinen luonto, ja koetellulla rutiinilla myös Yö saapuu Manhattanilla eteenpäin jyskyttää. 5.30 Journal mondial des Journaux. 12.05–12.20 Lilla löpsedeln. 3.00 Saturday Night Music Mix. 1.20 Om en bok. Cory ei halua tavata Russellia eikä myöskään Bryceä. 11.33 Keski-pohjanmaan radiolauantai. Siitä siirrytäänkin sujuvasti puukotusten, haulikonräiskinnän ja muun ilkeän pariin. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 07.50 Merisää. Sähkömies-matkustaja ohjataan jäähylle selliin särjettyään kahvilataulun, ikääntyneemmät rouvashenkilöt eivät hekään tunnustaudu pyhäkoulunopettajiksi. 08.00 Aktuellt. 18.15 Handbolls-VM damer. 10.00 Julkalendern: Kaspar i Nudådalen. Hän tottelee kuuliaisesti univormupukuista, ruotsalainen taas kyseenalaistaa. 16.00 Grammari. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Radiomafian viikonloppuaamu. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 9.00 Fem myror är fler än fyra elefanter. 13.00 Michale Jackson Music Mix. Englantilaisen huumorin kulttisarja jatkuu neljännen tuotantovuoden jaksoilla. Lempeä verottaja hyväksyy muitta mutkitta vähennykset. 06.03 Aamun sävel. 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. 1.40–2.10 P.S. Naisten masturbaatioja orgasmiseminaari. Matka jatkuu. Amerikkalainen toimintasarja. 16.10 A-xplock. Sarkastiset Filosofeeraava ylioppilas ja Erakon hämmästys, nerokas Elegia sekä aina yhtä tarttuva Itkevä huilu (jonka sooloilut Loiri vaihteeksi esittää nokkahuilulla) kertovat kiehtovaa kieltään siitä, että laaja-alainen tulkitsija on yhä hyvissä voimissa. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Molemmilla on ongelmia suhteessa tyttäreen. 12.45 Nyhetstecken – lördag. 17.30 Mäkihyppy: Maailmancupia, Villach, Itävalta. 23.00 X3M-Dance. 22.15 True Stories (USA 1986). 15.30 The Story of Michael Jackson. 2.15 Xtreme-lajit: YOZ Mag. Kimppakivaa. Miesseurue heittelee ravintolassa toisiaan jäätelöpalloilla. 15.00 Uutiset. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkokierros/75-rivi. Davisia siipan ohjaamassa rytkeessä tukee Samuel L. 20.03 Urheiluradio. 11.35 Runt i naturen. Varsinkin Richard Dreyfuss tekee mojovan roolin puolustusasianajajana. 18.05 Lauantain toivotut levyt. 12.15 Toivekonsertti. Pramea messinkisisusteinen Cinderella kelluu 20 tuntia Itämerellä lähes tyhjäkäynnillä. 19.20 Radio Peilin mielipidelehdet. 19.10 Joulukalenteri. – Joulu ja pääsiäinen muodostuvat pahimmiksi. 00.05 Nattklassiskt. 10.00 Uutiset. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 13.10 Plus Ekonomi. 14.30 Uutis-Sorsat. 11.03 Lauantaisuora. Etelä-Amerikasta muuttaneet transvestiitit ja transseksuaalit Italiassa. Leinon runot kuulemma ovat erityisen otollisia, koska niissä kuvataan tunteita, joita harvoin analysoidaan ääneen. 21.50 Merisää. 1.15–2.45 Familjen Macahan. 23.40 Sopranos. 09.33 Toiveiden aamu. 12.15 Fokus. Kahdentoista vuoden työn hedelmät lunastetaan Lillehammerin olympiajäillä. Suomen kansan entiset sydänkäpyset eivät pahemmin pehmoilleet, kun vauhtiin pääsivät. 17.03 Jääkiekkokierros. 18.35 Verkko soi. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 21.00 Journal Belge. 21.03 Sportradion. 21.00 Expedition: Robinson. 14.55 Urheiluradio. 03.00-06.00 Deittichat. 17.45 Paljastuksia. 08.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Siltä suunnalta löytyy myös ratkaisu ensimmäiseen ongelmaan. 555 (90 min, E) TV2 klo 0.00 Syyttäjä säikkyy vilppejä Amerikkalaisjännäreiden idealistiset lakimiestulokkaat ja kirkasotsapoliisit ovat suurin piirtein viimeiset ihmiset maailmassa, joille sikäläisen lainkäytön ketkuilut tulevat yllätyksenä. 18.20 Melodiradion. 0.30 Urheilu-uutiset. Miksikään joululeffaksi sitä ei pidä erehtyä luulemaan, vaikka Geena aluksi hetken säteileekin kulkueessa ja laittaa looraa uuniin. 11.03 Maakuntaradio. 19.20 Studio: Handbolls-VM damer. 22.05 Mitä Suomi soitti. 15.00 Radioteatteri esittää: Knalli ja sateenvarjo. Ensiesitys NBC:llä 18.3.2000. 10.30 Hiihto: Maailmancupia, Cogne, Italia. 18.03 Ulmanen. 06.00 Uutiset ja sää. 11.00 Journal TV5. 06.55 Andrum. Syöksylasku. Ilman Samuel L. Samalla asialla jatkoi heppoisempi Kumpi on se oikea (Let It Be Me, 1995), jossa tanssi sekoittaa newyorkilaisten pariskuntien suhteita. Long Kiss Goodnight jäi Geena Davisin ja Renny Harlinin viimeiseksi yhteistyöksi. 11.03 Jälkikaiku. 14.30 Hiihto: Maailmancupia, Cogne, Italia. 00.00 Uutiset ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. 22.40 Ufoa!. 19.45 Ampumahiihto: Maailmancupia, Hochfilzen, Itävalta. 15.03 Ajan sävel. Olisipa vain varsinainen tarina kiihkeiden tunnelmien ja hommansa osaavien näyttelijöiden tasolla. Kuusiosaisen BBC:n tuottaman etsiväsarjan McCready ja tytär ensimmäistä jaksoa katsoessaan ei seuraa vain kadonneen miehen arvoituksen ratkaisua vaan ohjelma pitää otteessaan heittämällä katsojan eteen koko elämän suurine kysymyksineen. Yritys voi panna vaikkapa seminaarin pystyyn. Suomi vs. 12.03 X3M-Dag fortsätter. 20.00 Bingolotto. 14.00 Toivemusiikkikontti. 07.53 Lauantaisuora. 07.03 Aamusoitto. 17.45 Ekg. 00.00 Alaston Amerikka (K). K90. 20.30 Ratsastus: Maailmancupi-sarjaa, Geneve, Sveitsi. 23.00 Uutiset. 19.30 Under ytan. Amerikkalainen scifitoimintasarja. 08.03 Maakuntaradio. 19.00 X3M-Rock And Akt. 07.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 6.00 Night Videos. 09.00 Radioateljee esittää: Laulu Kuujärvestä – Yrjö Jylhän runoja. 1.40 Le Canada aujourd’hui. 12.05 Järviradion top Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 8.12. Yksityisetsivä Michael McCready on sukua ruotsalaiselle komisario Beckille. 09.05 Toiveiden aamu. 10.00 TV5 Infos. 13.00 Världscupen i längdskidor i Cogne. 20.00 Dance Floor Chart. 06.15 Aamuhartaus. 07.50 Aamuhartaus. 15.40 Kansanmusiikkia. 10.30 Seriestart: Gabba. 0700-98300 ( 30 mk puhelu + pvm). 13.40 Gör det själv. 17.00 Journal TV5. 0.45 Curling: Miesten EM-kisat, Vierumäki, Suomi. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 13.10 Maakuntaradio. 55 (92 min, E) Nelonen klo 16.15 Kaurismäen kalteridraama Mika Kaurismäki on niin pitkään jyskyttänyt päätään ulkomaisten pientuotantojen harmaaseen seinään, että otsaan sattuu jo katsojallakin. 07.40 Hartaita säveliä. 12.00 Kauppakanava 0700-92402 (4,80PM+17,70mk/min+PVM). 18.30 Questions pour un Champion. 13.00 STT:n uutiset. 19.50 Euroradion oopperailta Brysselissä -Janaceck: Katja Kabanova. 13.10 Toivekonsertti. 20.45 Om en bok. Kaksiosaisen jakson päätösosa. 3.00 Nationalsången. 19.30 MTV Movie Special. Paljastavaa pintaa, värikkäitä tyyppejä ja kreisejä tilanteita eurooppalaisittain Jean-Paulin ja Antoinen seurassa. Kummankin tytär laukoo isästään totuuksia, joita tämä kuuntelee hiukan avuttoman oloisena. 13.00 Ampumahiihto: Maailmancupia, Hochfilzen, Itävalta. 10.00 Uutiset Listasuosikit 11.00 Uutiset. 19.25 Uuden musiikin sanoja ja saloja: Sarjallisuus. 19.05 SubSuosikki: Ritari Ässä. 21.00 Mot alla odds. 19.00 Journal TV5. 10.15 Teckenlådan. 11.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 19.25 Talousykkönen Lapissa. 11.33 Lauantaisuora. 22.00 TV5 Infos. Brittiläistä sketsiviihdettä. 22.00 Uutiset ja sää. 2.20 Pensacola vingar av guld. 23.00 The Late Lick. 22.00 Klappjakten (Jingleall the way/USA 1996). Leinon runoihin sävellettyjen laulelmien ansiosta monet ovat saaneet tutustua viihdyttäjän vakavampaan puoleen. 21.35 Bingolotto. Vesa-Matti Loiri – Legenda tuo esille muhkeasaundisia sovituksia mestarin tulkinnoista. 12.45 Merisää. 20.20 Lauantai-illan iskelmäkaruselli. 17.45 Päivän peili ja sää. Vesa-Matti Loiri mainitsee ripaus ansaittua ylpeyttä äänessään, että osittain hänen levytystensä ansiosta suomalaiset tuntevat Eino Leinon teoksia enemmän. Naisten 10km perinteinen. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 12.00 Uutiset ja sää. 12.15 Zone science. SexTVsarjan ohjaajat, tuottajat ja toimittajat kokoontuvat muistelemaan vaiheikkaan työnsä ikimuistettavimpia inserttejä: mm. Jackson. 09.00 STT:n uutiset. 18.50 Merisää. – Tässä tulee vähitellen kyyniseksi. 18.50 Studio: Handbolls-VM damer. 18.00 Uutiset. 19.00 News Weekend Edition. Suora. Tuotanto: Intervisio Oy. 19.10 Kirjatoukka. 7.30 Les Zaps. 11.15 Genies en herbe. 13.20 Så tokigt det kan bli. Tule Mika jo kotiin sieltä! 55 (83 min, E) MTV3 klo 22.30 Työttömien puolue nousee Koskaan ei tiedä, mistä poliittinen intohimo iskee. Uudet karkulaiset, osa 1/2. Mukana uutuuksia, vinkkejä ja kilpailuja sekä paljon uusia jekkuja. Suora. 16.30 Snacka om nyheter. Harva muistaa, että Loiri kuului nuorempana lupaavimpiin suomalaisiin jalkapallomaalivahteihin. 08.25 Musik till morgonkaffet. 08.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Tilanteet vaihtuvat. 19.55 Vädret. 14.03 Alivaltiosihteeri. 555 (120 min) Nelonen klo 21.15 Syyttömän varastettu elämä Pornolehtiä autossa pläränneestä, toilailevasta mammanpojasta puristettiin vuoden 1976 Englannissa tunnustus pienen tytön murhasta. Juonen liukkaudessa, vauhdikkuudessa ja roolihahmojen kauneudessa amerikkalaiset vievät pitemmän korren, mutta eurooppalaiset voittavat uskottavuudessa. 15.00 Ooppera. Hyvää ruokaa, haluamme tanssimista ja aamulla pitkään bailaamista... 08.03 Helmenkalastajat. 5.00 Journal RDI. 555 (103 min, E) Nelonen klo 23.30 Pekka Eronen Suomalaista elämänmuotoa Kahdenkymmenentunnin risteily ei minnekään tuntuu käsittämättömältä. 15.50 Kirjaseikkailu 2001. 12.35 Carte postale gourmande. 13.00 Musaa, asuntoja ja autoja 16.00 Diskos-Hermes. Pääosan saa laivan vahti Tapsa. 17.20 Tosielämää New Orleans. 15.55 Urheiluradio. 05.32 Morgonmusik. 15.30 NHL Powerweek. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 06.03 Herää Suomi! jatkuu. Karismaattista kaveria ei jätetä. Sub Mobile Games sisältää erilaisia smsviesteillä pelattavia peliformaatteja. 20.50 Bingolotto. 19.50 Riisutaan fraasit. 20.30 Reprisstart: Kenny Starfighter. Rauha maassa ja hyvä tahto nimittäin loppuvat kirjaimellisesti kuin veitsellä leikaten. 12.55 Lördax. Ranska. 13.00 Nyheter från FNB. Musiikkivieraana AC/DC. 09.04 Sää. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 05.30 Sjörapport. 06.00 Aktuellt med väderrapport. 11.03 Parrasvaloissa. 11.50 Vi i Europa. K90. 16.15 Vinnare: V75. 19.00 Hund och Anka. Miesten 15km perinteinen. 14.05 Reflets. 16.55 Urheiluradio. 23.00 Journal TV5. 22.00 Norppa. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Musikaaliveteraani Leslie Caron on kutsuttu mukaan tuomaan arvokkuutta päämäärättömästi vaeltelevaan parisuhdetangoon. 16.45 Melodiradion. 23.05 Pelkkää roskaa. Matkustajat ovat kuin Suomi pienoiskoossa. 13.08 Sää. 20.00 Uutiset. 07.53 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. 12.05 Radio Ilona. 15.00 Tavarapörssi. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 13.00 TV5 Infos. 21.00 Uutiset. 9.35 Pokémon 10.00–12.10 Nyhetsmorgon lördag. 23.35 SexTV (K). 24.00 MTV Amour. 10.00 Sub chat. Pariskunnan höyhenenkevyet seksileikit. 17.00 European Top 20. 19.15 Landet runt. 22.00 Uutiset ja sää. 068220988. 19.30 Nyheterna och sporten. 13.50 Doktorn i dalen. 9.30 Disneystunden med Familjen Utter. 00.05 Iltatähti. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Fritt fram 16.00 Aktuellt med väderrapport. kameroita. 23.00 Aktuellt. 16.30 Deadly Games. 23.00 Yoko Ono – vem är det. 10.33 Lauantaisuora. 16.00 Uutiset ja sää. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkokierros. 16.00 Studio: HandbollsVM damer. 10.00 Lumilautailu: Maailmancupia, Kaprun, Itävalta. Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.00 Uutiset. 14.00 Top Ten at Ten Michale Jackson. 18.05 Ett ord inför helgen. 09.05 Maakuntaradio. Sahapukki Campbell Scott tahtoo tehdä vaikutuksen tyttökaveriinsa Jennifer ”Flashdance” Bealsiin, ja lähtee tanssikursseille. 09.04 Sää. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa-tauotonta 8.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Toiveiden tunti numerossa 0700-92111(9,95mk+pvm) 12.00 Puotipuksut;osta,myy tai vaihda mitä vaan;studio 070092111(9,95mk+pvm) Uutiset tasatunnein 15.00 Tähtikaarti-tauotonta 24.00. 21.55 Urheiluradio. World Wrestling Federationin supertähti The Rock isännöi reilu meininki -show’ta, jossa vieraina ovat kollegat Mick Foley, Paul Wright, Triple H ja Vince McMahon. 23.15 Klappjakten, forts. 0.30 Grace Quigley (USA 1984). 14.40 CBS 60 minutes. 14.20 Mat. 08.57 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 20.30 Vägskäl. Ritari Ässä, osa 2/2. 1.20 Soir 3 week-end. 19.23 Keno. 08.00 Uutiset ja sää. 19.00 Hiihto: Maailmancupia, Cogne, Italia. 19.30 Disneydags. 08.00 Uutiset ja sää. 07.03 Maakuntaradio. 1.25 Grace Quigley, forts. Puh. 21.03 Lotto. 10.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Amerikkalainen vapaapainin ammattilaissarja. Andy Garcia esittää piirisyyttäjän apulaiseksi ryhtynyttä ex-poliisia, joka saa näytön paikan, kun oman poliisiisän ampujaa ja kahden tappajaa tuomitaan. Hannu Kariston ja Rami Lindholmin Todellisia tarinoita: Laiva kuvailee koruttomasti ja ilman moralisointia matkaa. 12.55 Urheiluradio. 80luvun menestyselokuva Dirty Dancing kihnutti Patrick Swayzea ja Jennifer Grayta vastakkain niin, että tekokuidut alkoivat jo savuta kitkasta. 13.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.25 Nousutahdit. Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Lauantaisuora. 5/8. Ruotsin tv 2 9.30 Mitt i naturen. 16.45 Champions. Eurosport 9.30 Xtreme-lajit: YOZ Mag. Ilmeisesti he eivät katso tarpeeksi alan leffoja. 0.45 Otroligt antikt. Ihmisiä kun ollaan. 17.00 Uudet levyt. Plussaa tulee siitä, ettei valmentaja Miguel Ferrerin ja muiden tarvitse puhua hoonoa englantia, niin kuin tämmöisissä ulkomaalaistarinoissa yleensä. 18.00 Musiikkia tauottomasti aamuun asti. 18.47 Taisto ja Irmeli. 07.53 Maakuntaradio. 10.00 Aamu oopperassa Jaakko Ryhäsen seurassa. Onnettomuus maantiellä aukaisee muistin salatut salvat, ja perheenäiti paljastuu hyllytetyksi CIA:n palkkamurhaajaksi. 8.50 Lattjo Lajban. 06.03 Classicas morgonkonsert. 23.15 Ernest Chaussonin kaksoiskonsertto D-duuri. 12.15 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Sää tunnin välein. 20.45 Sportnytt. Miesten viesti 4X7.5km. 09.05 Lauantaisuora. 12.00 Uutiset ja sää. 10.03 Maakuntaradio. Ope Yancy Butlerin kanssa alkavat askeleet osua yksiin vähän liiankin kanssa. 15.30 Påtryckaren. 18.00 Uutiset ja sää. 17.30 Päivän peili ja sää. 19.55 Urheiluradio/Vakioveikkausrivi. 12.30 Säsongsavslutning: Kalla fakta. 5555 Ylen Ykkönen klo 16.05 Seppo Saari Etsivä McCready toimii aidon oloisesti Mikähän siinä on, että brittisarjat erottuvat yleensä edukseen verrattuna usein suuremmilla resursseilla tehtyihin jenkkisarjoihin. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 12.35 Lääketieteen ajankohtaisohjelma. McCreadyn toimisto on Pohjois-Lontoon Kilburnissa, jossa asuu paljon Irlannista kotoisin olevia ihmisiä, tosin muilla kansallisuuksilla höystettynä. Radio Kokkolasta hyvää viikonlopun alkua! 9.30 Talvisään tarjoaa Kokkolan Kaupunki. 01.00 Nattklassiskt. Asia tunnustetaan kohtauksessa, jossa pois potkittu Jackson käydään kiiruusti poimimassa takaisin kyytiin. Anaaliseksiopetusta heteroille. 17.15 Danscafét. 2.45-3.00 Urheilu-uutiset. Monet nollaavat ja munaavat itsensä muuttuen jossakin vaiheessa pikkulapsiksi. 20.50 Sessions. Sex Bytes -tarjonnan parhaita paloja: ruokaorgiat, ruoskintaa ja sidontaa, gayja heteroparit kuvanveistäjän pronssissa, Impotent Sea Snakes ja pyhä sääntö, alastomana ja puolialastomana vaikka missä! 01.00 Chat Show!. 21.00 Saturday Night Live. Koomikon työn ohessa hän on kerännyt kosolti kiitosta myös laulajana ja urheilijana. 14.03 Tänään iltapäivällä. Suora. Tehdään mitä tahansa. 17.00 Uutiset. Funkahtavasta musiikista vastaa oivallinen FFF-yhtye. 11.30 Alppihiihto: Miesten maailmancupia, Val d Isere, Ranska. 20.00 SubKultti: Kuuden miljoonan dollarin mies. 12.00 Teckenlådan. 7.15 Ici Bla-Bla. 20.30 Rapport. Hukkaan ja harhapoluille valuu oivallusta ja osaamista myös vankilajännärissä Condition Red (1995). 11.30 Laululipas. Pätevän näyttelijäporukan kärjimmäisenä sinnittelee kovan onnen Stefan Kiszkon (Tony Maudsley) äitiä esittävä Olympia Dukakis. Juontajana Jaana Pelkonen. 23.00 Nyrkkeily: Kärpässarjan MM-ottelu, Irene Pacheco vs Hawk Makepula. Music tv 7.00 Kickstart. 10.00 Debatt. 17.30 Handbolls-VM damer. 18.05 Pyramide. 20.00 X3M-Toast. Ruotsin tv 1 8.30 Barnmorgon. 07.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. Pulp Fictionin sähäkkä tähti puhaltaa leffaan korvaamatonta henkeä. Tyttötrio aikoo pistää kundien triplaporukan matalaksi, mihin tarvitaan mm. Oikeus elämästä (A Life For a Life: The True Story of Stefan Kiszko, 1998) vääntää tositapauksesta tunteisiin vetoavan tv-elokuvan. 10.45 Paroles de clips. Siis tällaisia kuin Yö saapuu Manhattanille (Night Falls on Manhattan, 1997), jossa vehkeilyt lyövät ällikällä aloittelevan syyttäjän. 18.55 Urheiluradio. 14.03 X3M-Listan fortsätter. 14.00 Uutiset ja sää. 13.10 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 00.05 Yöklassinen. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. Paritanssi antaa luvan läheiseen ketkutukseen, jossa saa ottaa pitävän otteen ja antaa vastapuolelle pientä vinkkiä viettitoiminnasta. 21.10 Wiikend 22.00 Aktuellt. Ohjelmassa Vesa-Matti Loiri – Legenda viihdyttäjä esittää Eino Leino -sävelmiä ja siinä sivussa kertoo taiteensa merkityksestä itselleen. 23.09 Valoa ikkunassa. 12.15 Maakuntaradio. Musiikkivideomainen, raikas ja innovatiivinen ohjelma tämän päivän rosoisesta ja nopeatempoisesta nuoriso-skenestä. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. Jacksonia hän (ja koko elokuva) olisi kuitenkin pulassa. 19.30 Ennen illan oopperaa. 55 (89 min, E) MTV3 klo 15.00 Paritanssia New Yorkissa Tanssitaitoisella käy flaksi, kuten kaikki parkettien partaveitset tietävät. 6.05 TV5 l’invite. 13.30 JT France 3. McCreadyn tytär Claire on puolestaan hiukan sukua Anssi Kelan laulun Millalle. 12.00 Michale Jackson Bytesize. 18.55 Helgmålsringning. 20.00 Dans på logen. 21.30 Mäkihyppy: Maailmancupia, Villach, Itävalta. 0.55 Journal Suisse. 21.00 Aktuellt. 23.03 News in English. 13.00 X3M-Listan. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 09.04 Sää. 13.08 Sää. 18.15 Ocean Race. 16.45 Mitt i naturen – film. 9.30 Les Niouzz. 14.30 Jyrki+. 17.30 Sport Africa. Geena kiittää kunniasta ja rynnii pääosassa siinä kuin stallonetkin. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 12.00 X3M-Nyheter. Ihan loppuun saakka ei vääryyttä huutavan oikeusdraaman jännite kestä, kun tapaus on jo päällisin puolin katsojan tiedossa. 08.10 Håll-i-gång. Rankat jäähyväiset Long Kiss Goodnight (1996) jäi sitten Renny Harlinin ja Geena Davisin viimeiseksi ja onnistuneimmaksi yhteistyöksi. 16.05 Todellisia tarinoita. 18.00 TV5 Infos. Amerikkalainen saippuadokumenttisarja seitsemän nuoren kimppakämppäasumisesta kamera kannoillaan kellon ympäri. 18.35 Monty Pythonin lentävä sirkus. 18.07 Pusselbitar på mitt livs rundhorisont. 15.00 Packat & klart. Virtuaalista riisuntaa. Loiri kertoo yleensä lähtevänsä kypsyttelemään lauluja teksteistä. Seksiä ja sentimentoa vartalon ja verbaliikan kielellä. 13.10 Kolkyt ja risat ; lauantain toivelevyt. 16.55 Löpsedeln. Loiri tuntee tällä hetkellä olevansa omimmillaan laulajana. 15.00 Journal TV5. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 10.03 X3M-Dag. 16.15 Mediemagasinet. 19.00 Aktuellt. 22.15 Swingsalabim. 5. 12.00 Uutiset ja sää. Vartija James Russon ja vanki Cynda Williamsin toivoton rakkaustarina kerrotaan realistisella rosolla, mutta enemmän vimmaa, ahdistusta ja inhimillistä kipeyttä on yhdessä Kylmä rinki -sarjan jaksossa joka sunnuntai. Steve Austin tutkii latinalaisamerikkalaista tapaa kiristää isoa valtiota. Tv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. 10.03 Toiveiden aamu. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Kuva: TV2 /Tiedotus. Miesten 15km Classic. 2.05 Tout le monde en parle. San Antonia. 10.30 Essential U2. 12.01 Aktuellt. – Täällä käyvät ihan kaikki. Amerikkalainen scifisarja. 9.00 Journal RadioCanada. Miesten viesti 4X7.5km. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 18.00 På spåret. Kaksi selvää ruotsalaista vastaa viittä suomalaista känniläistä, tietää Tapsa. 14.00 Uutiset. 15.45 Mosaik. 17.00 Håll musiken igång. 07.00 Uutiset ja sää. 15.30 Rattikelkkailu: Maailmancupia, Igls, Itävalta. TV 5 6.00 TV5 Infos. 18.00 Aktuellt. 22.00 Aktuellt. 08.03 Lauantaisuora. 21.30 Inför Bio 4. Eroottinen aikuismakasiini. Neuvosto-arkikin näyttää enemmän sikäläiseltä köyhistelyltä kuin siltä itseltään. 16.30 Rattikelkkailu: Maailmancupia, Igls, Itävalta. 18.10 Tilt!. 24.00 Rederiet. Ihmiset pystyvät mihin tahansa uskomattomiin suorituksiin. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 04.00 Matti Puhtila. 11.00 Uutiset. Vaikka odotukset brittisarjaa kohtaan on viritetty korkealle, ohjelma ei tuota pettymystä. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. Sporttinen ja yksiviivainen tuhkimotarina on tehty vetoamaan amerikkalaiseen makuun. Reseptori. 09.33 Lauantaisuora. 9.05 Järviradio K-Market Pihtiputaassa. 14.00 Lasten tunti. Syytön mies vapautettiin elinkautisesta vasta 15 vuotta myöhemmin. 555 TV1 klo 19.40 Liisa Heinänen Vesa-Matti Loiri tulkitsee täysillä Eino Leinoa Vesa-Matti Loiri on elämänsä aikana ehtinyt tehdä hämmästyttävän paljon. 23.10 Musik vid midnatt. 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 14.00 TV5 Infos. 22.30 Making the Video. Seksipalveluja vammaisille Hollannissa ja Brittein saarilla. 11.00 Uutiset. 12.45 Väderöversikt med sjörapport