Sivu 5 Juhlavuutta pienissäkin häissä – Kuten Mika Lintiläkin näkisin sopivimmaksi Keski-Pohjanmaalle aluekuntamallin, jossa palvelut järjestettäisiin maakunnallisesti ja kunnat jäisivät olemaan. . .24 Radio . . Aktiivisuuden ansiosta kylän asioita on helppoa viedä eteenpäin, kiittelee kunnan maaseutuasiamies Marketta Similä, itsekin toimelias ylilestiläinen. Asetelma näkyi varsinkin avausjaksolla, jota Romania hallitsi kirkkaasti. Kai Piispanen ei löytänyt ratkaisun avaimia ylhäältä päin vaan viereltä. . . .8 Viikonvaihde . .15-16 Urheilu . . Remes on huolissaan suomalaisen nuorison pahoinvoinnista ja paljastaa, että teemaa sivutaan myös tekeillä olevassa tarinassa. . Suomen myydyimmästä kirjailijasta asema joulumarkkinoiden tähtenä ja isänpäivämainosten ykkösnimenä tuntuu oudolta. . .17-21 Tv, sarjakuvat . – En minä sitä osaa ajatella. Jakson lopussa se sai kevyehkösti tuomitun rankkarin, jonka vieraiden tähtihyökkääjä Adrian Mutu upotti varmasti Jussi Jääskeläisen taakse. . . . Lisäksi tunsin, että nyt joku oikeasti välittää. Isoisoisoäidin pitkä iltarukouslista on täydentynyt kaimatytön nimellä, ja aivan varmasti pikku-Sanni tulee saamaan mummalta vielä koreita villasukkia pohjoisen pakkasten varalle. . . . Iltapäivällä esillä oli kestävyysharjoittelu urheilijan eri kehitysvaiheissa. . – Valitsimme pienet häät, koska sellainen mahdollisuus on olemassa. . . . . . . – Äimistelen, minne valtavat kirjojeni pinot mahtavat joutua,. Sivu 15 Kauhuna kauppojen kirjapinot Ilkka Remeksestä kansansuosio tuntuu oudolta Kalajokisten Anne Niva-Koivurannan ja Antti Koivurannan vihkimisessä oli vain kahdeksan henkilöä. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Asif Hassan Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Päättäjät pohtivat lääkkeitä työttömyyteen ja rahoitusta mielenterveysprojekteihin. EU-projekteina Yli-Lestille on rakennettu Anttilan riippusilta Lehtosenjoen yli ja valaistu kuntopolku sen läheisyyteen sekä lintutorni Tervaseen, taltioitu kulttuuriperintöäkin. Sivu 17 Mutun rankkarista ratkaisu Nuoren urheilijan uran rakentumisesta puhuttiin eilen valmennuspäivänä Kannuksessa. Sivu 2 Katri Helena myös rokkaa Katri Helena aikoo jatkaa uraansa "niin kauan kuin ääni pihisee". . . Toisen jakson viimeisen kympin Suomi kuitenkin haki vimmatusti tasoitusmaalia. . . . . . . . . . . . . Sivu 3 Yhdessä Yli-Lestin parhaaksi Vuoden keskipohjalaiskylä -palkinto Lestijärvelle Lapsissa ja nuorissa on Yli-Lestinkin tulevaisuus. Paikalla olivat heidän ja kirkkoherra Rauli Junttilan lisäksi Annen lapset ja valokuvaaja. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai A B Tänään . . Suvussa nauretaan, että kun pikkuSanni oppii puhumaan ja kertoo mumminsa mummasta, se tulee kuulostamaan suurinpiirtein tältä: – Mummummummummu! Viikonvaihdesivuilla kerrotaan tänään, millaisia juttuja viiden sukupolven naiset Kälviällä kehräävät. . . Olin taistellut vuosia, mutta lyhyessä ajassa saavutettiin paljon, kun aika oli kypsä. . . . Paniikkihäiriöstä kärsinyt Piispanen sai aiempia psykologikäyntejä tehokkaamman avun Keski-Pohjanmaan aikuisopiston kouluttaja Pekka Ylitalon "hevosterapiasta". – Saatamme puhua tuhansista kuolleista. .25 IRTONUMERO 1,90 € Nro 276 SUNNUNTAINA 9. Siinä valitettavassa tilanteessa tulen palavasti vetoamaan alueemme kansanedustajiin, ettei Kälviää liitettäisi Lestijokilaaksoon päin, sillä vetemme virtaavat Kokkolan suuntaan, Tapani Hankaniemi Kälviältä kirjoittaa. . . Pelastustyöntekijät onnistuivat kaivamaan lähes sata ihmistä rakennusten raunioista hengissä. . . . .2 Maakunta . . . Lauantaina viranomaiset nostivat uhrien määrää pitkin päivää. . . . . . – Pekan sanoista minulle valkeni, että jos epäonnistun kolmannen kerran, joudun työttömyyskortistoon loppuelämäkseni. Pelastustöitä jatketaan alueella yötä päivää. Monipuolinen ohjelmisto on yksi asioista, jotka pitävät mielenkiintoa yllä yli 40-vuotisen uran jälkeen. Meillä ei ole vielä tarkkaa uhrilukua, mutta se on massiivinen, kertoi Pakistanin presidentin edustaja kenraalimajuri Shaukat Sultan. . . . . . . Talkoilla pidetään myös suosittua hiihtokoulua. . Valmennuksesta ja sen taustoista kiinnostuneet saivat tiiviin annoksen urheilun ja opiskelun yhdistämisen merkityksestä. . . . . .3-5 Kotimaa . . Opin tavan mieheltäni Ensiolta: hänellä kesti tunninkin rukoilla kaikkien ihmisten puolesta, kertoo Sanni Klapuri. . . . . . . . . . . . Aamulla keitän puuron ja kahvit, ja sen päälle on hyvä rukoilla. . . . . . . . . . . . . . . KeskiPohjanmaan valmennuksen kehityshankkeen viimeinen osio on 11. . Ylitalolla oli Piispaselle kansanomaisen metodin lisäksi myös aikaa, toisin kuin mielenterveyspuolella, jossa oli aina kiire. . Lapset toimivat todistajina. Minä vain työskentelen tietokoneen kanssa, Remes pohtii Keskipohjanmaalle antamassaan haastattelussa. . . Sivu 7 Loukkuun jääneitä etsitään kiireellä Pakistanin maanjäristyksen uhrien lukumäärä kasvaa jatkuvasti Järistys romahdutti kaksi noin kymmenkerroksista taloa Islamabadissa. . . Sivu 9 Hän on mummummummummu Sanni Klapuri on saanut luokseen tyttärentyttärentyttärensä tyttärineen. . Kuva: Esa Melametsä Anne Saarikettu LESTIJÄRVI (KP) Vuoden keskipohjalaiskylää, Lestijärven Yli-Lestiä ei valintaperusteluissa suotta kiitetä aktiivisuudesta, jota kuntarajatkaan eivät pidättele. . . – Yrittäjä ei voi olla joulupukki, mutta inhimillinen hän voi olla, Välikangas toteaa. . . . . Sivu 19 Ura alussa, valinnat edessä Maija Myllykangas KÄLVIÄ (KP) Viime elokuusta lähtien on kälviäläisellä Sanni Klapurilla ollut erityistä aihetta kiitollisuuteen. . – Näimme ihmisiä parvekkeilla viereisessä talossa, kun se vielä huojui. Sivu 13 Kälviä suuntautuu Kokkolaan Kaisa Hahto (KP) Katri Helenalla ei ole keinotekoista näyttämisen tarvetta. marraskuuta. Kuvassa Yli-Lestin koulun viidesja kuudesluokkalaisia. Aina on uutta harjoiteltavaa. Kun kylän palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat uhanneet karata kauemmaksi, talkoilla on saatu paljon aikaan. . . Yhteisvoimin hoidetaan niin ikään koululla toimivaa lainauspistettä. Piispanen oli elämänsä taitekohdassa, kun hän pakeni puolitoista vuotta sitten jo kolmannelta työpaikaltaan tietämättömiin. .6 Ulkomaat . Taiteilija paljastaa kuitenkin, että esimerkiksi tulevassa joulukonsertissa on rokkaavampaakin materiaalia, kuten Leevi And The Leavingsiä. Hänen tyttärentyttärensä tyttärentytär Sanni Kero on käynyt Sodankylästä visiitillä vanhan mumman luona jo pariinkin otteeseen. . Kirjapainoyrittäjä Antti Välikangas antoi Piispaselle toisen mahdollisuuden aikana, jolloin moni ei työelämässä saa ensimmäistäkään. . . . . . Jos täällä ei päästä yhteisymmärrykseen palveluista, niin ajaudumme kuntaliitoksiin. Keskipohjalaiset kylät ry ja KeskiPohjanmaan liitto nimesivät vuoden kylän lauantaina Lohtajalla. . . . . . . . . . .7 Gepardi . . . . Vastassa ollut Romania sen sijaan elätteli vielä toiveita karsintalohkon kakkospaikasta. – Iltaisin minä monesti luen kirjoja ja sitten vain lyhyen rukouksen. . .9-11 Mielipide . Mutun onnistuminen jäi pelin ainoaksi maaliksi. Kyläyhdistykseen 260 asukkaasta kuuluu parisataa. . . . Sitä kelasin. . . .14 Kulttuuri . LOKAKUUTA 2005 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Maakunta Mielipide Urheilu +16 +16 +16 +15 +15 +14 5-10 m/s Suomen jalkapallomaajoukkueella ei ollut kummoisia panoksia toiseksi viimeisessä MMkarsintaottelussaan lauantaina Helsingin Olympiastadionilla. . . Kuva: Tomi Hirvinen. . .12-13 Sää . . Ensi viikolla aloitetaan valokaapelin vetäminen ainakin 25:een ylilestiläiseen kotitalouteen ja yritykseen. . . . . . . . Yli 40-vuotisen uran tehneenä hän ei hyppäisi rooliin, joka on "aivan eri maailmasta". Kunnan tuella ja osin talkoilla kunnostetaan parhaillaan koulun urheilukenttää. . . . . . – Ylilestiläiset ovat yritteliäitä ja rohkeita. . Sitä pyörittävät torstaisin kylän nuoret, ajokortillisten huoleksi jää kirjojen kuskaaminen kirkonkylän ja Yli-Lestin välillä. . Esimerkiksi Sajida Burki näki omista kodistaan naapuritalon romahduksen. Sivu 11 ”Hevosterapia” peittosi psykologian Kaisa Hahto (KP) Kirjailija Ilkka Remes kauhistuu, kun hän menee suomalaiseen kirjakauppaan. Kylä on ottanut vetovastuun esimerkiksi jumpan pitämisestä omalla koululla kansalaisopiston ohjaajan äitiysloman ajaksi. Kuva: Tomi Hirvinen ISLAMABAD (STT–AFP–Reuters) Pakistanin ja Intian rajaseutua varhain lauantaina vavisuttanut maanjäristys on surmannut yli 3000 ihmistä. . . . Päädyimme niihin senkin takia, koska häävieraiden kutsun rajaaminen olisi ollut vaikeaa. . . . . . Sitten se hajosi, ja asukkaat tulivat alas betoniröykkiön mukana. Monella urheilijalla asian sovittaminen on ollut vaikeata. Sen koimme, että juhlavuutta löytyy pienistäkin häistä, Niva-Koivuranta myöntää. . . .
Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. (06) 827 2234, . Lauluissa ja puheissa vilahtelee usein asioita, joita etsivä voi löytää, jos on tullut hakemaan tiettyä vahvistusta tai oivallusta. Katri Helenan arkea sävyttää myös vastuu seuraavasta työstä. – Sitkeä, mutta vähän karummalla tavalla. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Tiedän esimerkiksi kaikkien kaupunkien punttisalit, hän naurahtaa. Erlend Loe kirjoitti hilpeän romaanin – MITÄPÄ ei voisi ilmaista matkapuhelimen tekstiviesteillä. Sen avulla ihminen voi unohtaa arjen ja latautua. Nimityksiä HELSINKI (STT) Norjalaisesta kirjailijasta Erlend Loesta tuli monen suomalaislukijan suursuosikki, kun hänen romaaninsa Supernaiivi ilmestyi suomeksi seitsemän vuotta sitten. Kiitos myös ohjelman esittäjille. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Anni Lätti perheineen Kiitosmielin HEIKKI 50 v la 15.10.2005 Kälviän srk-kodissa klo 13. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12 € 1x35 mm 16 € 1x50 tai 2x25 mm 22 € 1x70 tai 2x35 mm 28 € 1x100 tai 2x50 mm 36 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Samasta syystä hän myös ennakoi, että laulaa "niin kauan kuin ääni pihisee". – Jos olen vapaalla lauantaina, saatan vain katsoa televisiosta, että mitä ihmiset mahtavat lauantaisin televisiosta katsoa. – Miehestä, joka vastustaa liikaa fiksuutta. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Hän alkaa pohtia elämän rajallisuutta ja ihmisen perimmäistä yksinäisyyttä. 42 vuotta epäsäännöllistä työtä tehnyt Katri Helena on oppinut tarttumaan hetkeen. Vappu ja Marko Niemi-Korpi, Haapajärvi 27.9. Sydänliiton ja Keski-Pohjanmaan Sydänpiirin kirkkokonsertin kuulijoissa Kokkolassa on enemmän kuin yksi, joka pyyhkii silmäkulmiaan. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. – Julkinen Katri Helena elää ihmisten mielissä omaa elämäänsä. Supernaiivin päähenkilö on hieman eksyksissä oleva nuori mies. lomamatkan vuoksi. Nyt voin jo realistisesti sanoa, että siinä vaiheessa, kun laulaminen loppuu, voin heittäytyä tekemään kaikkea, mikä ei kuulu julkiseen elämään. Kun on ammatti, josta pitää, sitä haluaa tehdä niin kauan kuin on toivoa kehityksestä. 2 riviä, sis. Sievin konttoriin rahoitusneuvojaksi on nimitetty Mikko Väntänen. – Jos olen vapaalla lauantaina, saatan vain katsoa televisiosta, että mitä ihmiset mahtavat lauantaisin televisiosta katsoa, Katri Helena sanoo. Heli Tervasmäki-Heikkinen ja Reijo Heikkinen, Oulu 19.9. Ennakkokäsitykset pitkän linjan taiteilijasta vahvistuvat konsertissa kyyniselläkin katsojalla. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Sydämellisesti tervetuloa! t. Kuusamossa 1.10.2005 Annukka Isopahkala & Risto Hietala Ylivieska Kello Hyvien ystävien seurassa jokainen päivä on juhlaa! Lämpimästi kiittäen Timo Pajunpää Ps. Viihteessäkin on tarkoituksensa. – Sitkeä. Sinivalkoinen mies. 2 Tänään Sunnuntaina 9.10.2005 . Tili 516214-219813. 2004 28057 kpl Lukijamäärä 82.000 (KMT Syksy 2004 / Kevät 2005) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Yhteisöjen vastaanotto klo 11-13 (aikavaraus p. Eteläväylä, Kokkola. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Mahd. Jos alkaa luulla itsestään jotain epärealistista, siihen kompastuu. – Etno. Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan numeroon 0200-55 888 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Jossakin vaiheessa senkin on kokenut. – Järvi ja koivu. Monika ja Tom Sjölind, Kruunupyy 26.9. Vaikka yksi Katri Helenan työn tavoitteista on viihdyttäminen, hän ei pidä ammattiaan tyhjänpäiväisenä. Määräaikaistilaus: 1 kk 22 € 6 kk 118,50 € 3 kk 63 € 12 kk 222 € 4 kk 82 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . (06) 827 2000 ark. Katri Helena uskoo, että voi vielä oppia lisää. Toiveena mummous Katri Helena on laulanut työkseen yli neljäkymmentä vuotta. viikko 40 Aurinko nousee: Kokkolassa 7.59 (pimeys päättyy 7.11) Helsingissä 7.45 Oulussa 7.52 Aurinko laskee: Kokkolassa 18.29 (pimeys alkaa 19.16) Helsingissä 18.29 Oulussa 18.17 Sana: ”Hän sanoi heille: "Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Katri Helena on lämmin lähimmäinen ja sinivalkoinen ikoni. Omassa mielessäni laitan suunnitelmien perään lauseen: jos se on mahdollista, se toteutuu. Sinivalkoinen ruoka. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Sinivalkoinen musiikki. Mahdolliset muistamiset leirikeskuksen tukemiseksi tilille 523700-412282. Anne Ahlström ja Juha Hyyppä, Kokkola 4.10. Saan tehdä työtä, josta jo pikkutyttönä haaveilin, Katri Helena toteaa. Esimerkiksi mummous voisi olla sellaista, niin toivon. Sanaa ja Säveliä, jonka jälkeen vastaanotto ja synttärikaffit. Romaanin teemat ovat läpituttuja, mutta omaan tapaansa Loe kirjoittaa vakavasta absurdin hilpeästi. Sari Hyväri ja Mika Kola, Tyrnävä 1.10. Tosin tekstarien kieliasu saattaa arveluttaa perinteisempää uskovaista.. Ura jännässä vaiheessa Katri Helenan mielestä hänen uransa on juuri nyt "jännässä vaiheessa". Minulla on arjessani oma minuuteni aivan kuin kaikilla muillakin. – Työhän on osa minua, hän huomauttaa. Ojansuun Kaija merkkipäivääni muistaneille. Mies menee metsään, kirjaimellisesti. – Varon tekemästä hirveän suuria suunnitelmia. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . 832 1400). Yli 40 vuotta erittäin julkista sarkaansa hoitanut taiteilija on määritellyt selvät rajat. Hän vakuuttaa, että missään vaiheessa ei ole tehnyt mieli loikata hetkeksi muualle tai vaihtaa uraa. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Ikoni ei ota paineita Julkinen Katri Helena elää ihmisten mielissä Katri Helena suhtautuu vakavasti viihdyttämiseen. Katri Helena on keikkaillut vuosikymmeniä. Katri Helenan valinnat Tyttö 6.10. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Raija ja Vesa Leskelä, Haapajärvi 1.10. Doppler-romaanin päähenkilö on keski-ikäistyvä perheenisä, joka on hiukan eksyksissä hänkin. muistamiset diakoniaja lähetystyölle. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Homma menee luonnostaan, mutta venettä on soudettava. Heli Peltola ja Ilkka Lassila, Nurmo 1.10. Niissä on mahdollisuus syvällisempään ja rauhallisempaan sanomaan. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . Aimo ja Vieno Sinko Merkkipäivääni vietän VAIN perhepiirissä. (06) 827 2235 Mediasihteeri . (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Jokaisella on oma arkensa, johon muut ihmiset eivät tule. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” Luuk. Joutavuudet saavat jäädä. Katri Helena Kalaoja ei ota paineita myyttisyyttä lähentelevästä julkisuuskuvastaan. Nyt myös koko Raamattu on tiivistetty Australiassa tekstareiksi. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Niiden aikana hän on koskettanut useampia sukupolvia ja kohdannut melko monta ihmistä. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Mari Mottinen ja Tero Annala, Kannus 1.10. Niin uskomatonta, että välillä täytyy nipistää itseään. Katri Helena laskeutuu lavalta ja laulaa lähellä yleisöä. Mikään leima otsassa ei auta, kun kyse on siitä, onnistunko vai en. Cia Björk ja Mikael Björkskog, Luoto 30.9. Sinivalkoinen nainen. Anna-Reeta ja Henri Humalajoki, Perho Poika 4.10. Isänsä elämää, isänsä, jota hän ei usko koskaan oikeastaan tunteneensa. Arki on minulle rentoutumista, hän selittää. – On se aika ihmeellistä. – Kyllä tämä on ollut aina selkäytimessä. Johanna Rokala ja Jarmo Sillanpää 30.9. – Olin jo vuosia kypsytellyt tarinaa miehestä, joka elelisi intiaanin tavoin Oslon metsissä, Loe kertoi Suomen-vierailullaan. – En luule itsestäni yhtään mitään. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Väntänen siirtyy pankin palvelukseen Vieskan Metallin myyntipäällikön tehtävästä. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Pauliina ja Pasi Taivassalo, Vaasa Syntyneet KORTESJÄRVEN SÄÄSTÖPANKKI Sievin konttorin palvelupäälliköksi on nimitetty Hanna Järvi. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Kuvat: Tomi Hirvinen Sinivalkoinen maisema. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16,50 €/kk. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Isän kuolema laukaisee Dopplerissa monenmoista. Tilanteet viitoittavat tien, niissä tekee valinnan. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Nyt häneltä on julkaistu Suomessa jo kymmenes kirja, Doppler (Johnny Kniga). 10:2 Tervetuloa Aimon 85 v.-syntymäpäiväseuroihin Ohtakariin su 16.10.2005 klo 13 alk. Jokainen ilta on uusi haaste. – Itse suhtaudun siihen melko vakavasti. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Esiintymiset on kuorrutettu glamourilla. Tanja Motzer-Hansell ja Patrik Hansell, Kokkola 28.9. Satu Hintsanen ja Sami Rovio, Kokkola 21.9. Järvi on toiminut aikaisemmin Sievin konttorissa palveluneuvojana. – Karjalanpiirakat. Suurkiitos kokeille! EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Katariina Keto-Tokoi Vihityt Onnittelut Merkkipäivät Kihlautuneet Kiitokset Nimipäivät tänään: Ilona ja Marina, ortodokseilla Jaakko, Antero, Hannele ja Hanni Nimipäivät huomenna: Aleksi, Aleksis ja Alexis, ortodokseilla Oula ja Eila Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Katri Helena on kaunis. Kännykkäänsä voi nyt saada esimerkiksi päivän raamatunlauseen. – Toivon, että puseroon jäisi yleisöllekin jotakin varsinkin iltoina, jolloin lauluissa on paljon sanomaa. Kristittyjen pyhä kirja kiteytettiin kaikkiaan 31 173 tekstiviestiksi. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi . Hanna ja Teppo Hakala, Tampere 29.9. Koskaan ei ole tullut lasketuksi, kuinka monta. Anne Mykkänen ja Tarmo Ilola, Haapajärvi 28.9. – Epäsäännöllisenkin elämän voi rakentaa niin, että voi tehdä, mitä haluaa. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Katri Helena tekee paljon myös kirkkokonsertteja. – Tässä vaiheessa ei voi enää ruveta haaveilemaan muusta ammatista. Niemelän perhe Kihlauduimme 9.10.2005 Sinikka Salmi & Pekka Hietaniemi Perho Kihlauduimme 1.10.2005 Linda Isokoski & Tomi Peitso Jos ihmiselle elämään on sielunkumppani luotu, on hänet rinnalleni kulkemaan nyt suotu
Suuressa suosiossa on etenkin maanantainen bingoilta. Sinne kokoonnutaan heinäkuun puolivälissä joukolla lukuisten mökkiläisten kanssa viettämään Lestin päivää. 11 vuotta toiminut hakeosuuskunta, jonka keskeiset vetäjät ovat ylilestiläisiä, lämmittää jo lähes koko kirkonkylän. – Kylän asukkaat ovat toteuttaneet Norpan järven kunnostuksen hyvässä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa, ja yhteistyön tuloksista voivat vakituisten asukkaiden lisäksi iloita myös kylän mökkiasukkaat. Marketan mielestä Yli-Lestillä tai ainakin riittävän lähellä on kaikkea, mitä elämässä tarvitaan. Siinä on yksi esimerkki siitä, että rahat eivät tosiaan menneet tuolla kurssilla hukkaan, Leena Heikkilä hymyilee. Maaseutuneuvos sanoo toivovansa, että maakunnalliset toimintaryhmät todella keskittyvät parhaillaan laadittavien maakuntaohjelmien sisältöjen pohdintaan. Maaseutupolitiikan on oltava mukana ohjelmissa aidolla tavalla, ei vain muutaman asian verran. – Kuivakukkien ympärille rakennetussa hankkeessa yhdistyivät hienosti luovuus ja yrittäjyys, kun toteutimme yhdessä niin viljelyn ja kuivaamisen kuin kukkien taiteellisen esillepanonkin. Vaikka usko alaan ja yrittämiseen Yli-Lestillä on vankka, samanlaiseen ratkaisuun hän ei ole omia lapsiaan kannustanut. Paitsi oman toimeliaisuuden kautta, tuttavuuksia on syntynyt myös kuusihenkiseksi kasvaneen perheen myötä. Kyläyhdistys, eli Yli-Lesti seura on parinsadan jäsenensä voimin yksissä tuumin vastaan Vapon suunnitelmia Teerinevalla. Marketta Similä tietää mistä puhuu, sillä hän on itsekin äärimmäisen puuhakas ylilestiläinen. Yli-Lestin erikoispiirre on vasemmistolaisuus. Kyläpäiviltä kehityksen eväitä Kunniakirjat Norpan kylälle ja neljälle kylätoimijalle Anne Saarikettu LESTIJÄRVI (KP) Vanhan huoltamon pihalla metsäkonetta ruuvaava Jari Tiala on yrittäjä jo toisessa polvessa. Siellä pidetään kansalaisopiston jumppia, hiihtokoulua, joskus 4H-kerhoa, kyläyhdistyksen kokouksia ja torstaisin kirjaston lainauspistettä. Yksi vaihtoehto muiden joukossa on jääminen Yli-Lestille. Harrastusmahdollisuuksista tärkeä on myös vanhalla huoltoasemalla oleva kudontatupa. Maaseutuneuvoksen tiukan viestin mukaan tuloksiin päästään vain luomalla kyläyhdistyksiä, jotka sitoutuvat selkeän toimintasuunnitelman tekemiseen. Koulua vastapäätä lähes vierekkäin sijaitsevat sekä sosialidemokraattien että vasemmistoliiton työväentalot. Molemmissa tarvitaan nykyään tietokonetta ja internetyhteyksiä. Ihmisiin tutustuminen on ollut helpompaa kuin kaupungeissa, samoin apua on saanut tarvittaessa. Kaiken pani alulle Yli-Lestillä hänen isänsä, nyt firman omistavat Jari ja hänen veljensä. Hän muun muassa määräsi toimimattomat kylätoimikunnat "tapettaviksi äkäisesti, pikaisesti ja mahdollisimman tuskattomasti". Pitää muistaa, että kylien rooli on muuttunut ja muuttuu koko ajan valtavasti, sanoo EU:n ensimmäiseltä ohjelmakaudelta saakka uusia rahoitusmuotoja kylänsä hyväksi hyödyntänyt Leena Heikkilä. Toimivat hankkeet puolestaan tekevät kylästä elinvoimaisen. Kuvat: Tomi Hirvinen Hanna Kauppinen LOHTAJA (KP) Maaseutuneuvos Eero Uusitalo lateli lauantaina varsin tiukkaa tekstiä kylien tulevaisuudesta. Palveluista merkittävä on kerran viikossa käyvä kauppaauto. Tanssilla, musiikilla ja teatterilla lomitetun, yli viisituntisen ohjelman aikana pureuduttiin muun muassa kylien tulevaisuuden puntarointiin sekä asumisen kehittämiseen. Vuonna 1984 "miehen perässä" Himangalle muuttanut Leena Heikkilä päätyi kylätoimintaan mukaan tyypillisestä syystä: muualta muuttaneena hän halusi oppia tuntemaan paikkakunnan ihmisiä. Toiveissa on Tervasenjärven vedenpinnan nosto. Ihmisiä on ollut vaivatonta lähestyä, mikä ei tarkoita, että kaikki tietäisivät toisistaan kaiken. – Karhuja ja kateuttakin jonkin verran. Hän uskoo, että aluksi nopeasta internetyhteydestä on lähinnä hupia. Vakituisia työntekijöitä on ollut jo pitkään kuusi. Molempien toimintaa vievät eteenpäin vireät yhdistykset. Niin ikään samaan aikaan Pahkala-Pernun kylällä toteutettu atk-kurssi muistui mieleen hiljattain mukavalla tavalla. Tämän ääneen sanominen on aiheuttanut närää, mutta jatkan samalla linjalla. Talous . Kaikkea ei ole pakko kertoa, ellei halua. Tämänvuotisten kyläpäivien järjestelyistä vastasivat Keskipohjalaiset kylät ry sekä Väliviirteen kyläyhdistys. Vetämistään lukuisista oman kylän projekteista Leena Heikkilän mieleen on jäänyt erityisesti vuosituhannen vaihteessa pyörinyt Ikikukka-hanke, jossa oli innolla mukana kymmenkunta naista. Luontoon liittyvät myös useimmat kylän EU-projekteista, kuten lintutornin rakentaminen Tervaseen ja riippusillan Jokelaan. YliLesti seuran joulupuuroa ja torttukahveja sekä oppilaiden joulujuhlaohjelmaa harva jättää väliin sen enempää kuin kevätjuhlaakaan. – Sen näkee sitten. Yli-Lestillä sijaitsevat myös Metsäpeuranmaan opastuskeskus ja Valkeisen leirintäalue. Lestijärven Lähdeveden halli sen sijaan on edelleen tyhjillään; pullottamisen aloitus odottaa yhä aikaa parempaa. Aika tekee tehtävänsä. Molemmat piirteet vievät paitsi kylää, myös kuntaa, miksei koko maakuntaakin eteenpäin. Vähän on paljon enemmän Marketta Similä muutti Yli-Lestille parikymmentä vuotta sitten. Nyt vanhin lapsista on 19-vuotias, nuorin kymmenen. Parikymmentä vuotta sitten, kun energiakonserni yritti ensimmäisen kerran aloittaa turpeennoston alueella, kuivattamisen yhteydessä rakennetut padot murtuivat rankkasateilla. Maakunnallisten kyläpäivien juhlapuheen pitäneen Uusitalon mukaan yksi kylien selviytymisen ja menestyksen edellytys on hankkiutuminen eroon toimimattomista kyläyhdistyksistä. Yrittäjyys perintönä Jari Tiala elää metsästä.. Hanna Kauppinen LOHTAJA (KP) Keski-Pohjanmaan neljännet maakunnalliset kyläpäivät kokosivat Lohtajan Väliviirteen kylätalolle aktiivisen, joskin melko harvalukuisen, kylätoimijoiden joukon. Viimeisen kolmen vuoden aikana kylälle on muuttanut kolme perhettä, joten näillä näkymin lähivuosina koulun oppilasmäärä pikemminkin nousee muutamilla kuin laskee. Myös matkailijoiden määrä on lisääntynyt järven kunnostamisen myötä, valintaperusteissa muun muassa todettiin. – Kyläyhdistyksen pitää ensinnäkin olla rekisteröity, jotta se voi edes hakea erilaisia hankerahoja. Niiden avulla kylälle ja sen asukkaille tärkeisiin asioihin on pystytty vaikuttamaan, välillä jopa ilman suuria ponnisteluja. Sekin toivottavasti hyvää, joka vie eteenpäin, hän naurahtaa ja jatkaa: – Itse olen vähään tyytyväinen. Nopean yhteyden hankintaan on sitoutunut jo 25 kylän taloutta, niistä kaukaisimmat sijaitsevat Ojalanperällä lähellä Kinnulan rajaa. Ympäristö, jota kyläläiset haluavat puolustaa ja hyödyntää. Puuja vesivaroja kylällä on hyödynnetty jo pitkään. Metsäja muuta koneurakointia harjoittaa parikin veljesyrittäjää. Kotimaa . Maakunta . – Pieni paikkahan tämä on ja toimintaa voisi olla enemmän. Kunhan toimeen tulee. – Siinä ei ole mitään kunniakasta, että pidetään pystyssä sata vuotta vanhoja kuolioita. – Hyvin olen viihtynyt. Eero Uusitalon lisäksi aihetta käsittelivät muun muassa kyläasiamiehet Jaakko Hautamäki ja Iiris Jurvansuu, Keski-Pohjanmaan liiton laajakaistahankkeita vetävä Timo Tarkka ja toimittaja Eeva-Inkeri Kluukeri. Erämaaluonto antimineen on lähellä, samoin Lestijärvi ja Valkeinen vesistöineen. Tulevaa hän ei ole kuitenkaan juurikaan miettinyt. Vuoden 2005 kylätoimija -kunniakirjat luovutettiin Himangan Pahkala-Pernun kylän Leena Heikkilälle, Halsuan Ylikylän Seppo Karvoselle, Kaustisen Salonkylän Riitta Raumalle sekä Kälviän Vuolteen, Riipan, Passojan ja Honkiperän kylätoiminnan yhdistäneelle Aimo Tuikalle. Puolustuskannalla ollaan parhaillaan soiden puolesta. En ole tappamassa toimintaa, joka nähdään arvokkaana, mutta on ehdottoman haitallista, että kylissä on yhdistyksiä ja toimikuntia, jotka eivät toimi, Lohtajalla, Väliviirteen kylätalolla järjestetyssä tilaisuudessa puhunut Uusitalo laukoi. Osansa Uusitalon kritiikistä saavat myös maakuntaohjelmat. Sen seurauksena kylää halkovan Lehtosenjoen kautta Lestijärveen pääsi valumia, jotka voimakkaan metsätalouden myötävaikutuksella rehevöittivät pahoin vesistöjä ja heikensivät kalataloutta. Kylätoiminnan on systematisoiduttava siten, että se olisi luonnollinen osa päätösten valmistelua. Ristijärveltä Kainuusta kotoisin oleva Similä opiskeli aikoinaan Helsingissä ja työskenteli Etelä-Suomessa. Merkit ainakin viittaavat siihen, sillä Otto opiskelee maaseutuopistossa Kannuksessa maataloutta ja konealaa. Toimimattomat yhdistykset jarruna Maaseutuneuvos Eero Uusitalo kyläpäivillä: Keski-Pohjanmaan kyläpäivillä lauantaina puhunut maaseutuneuvos Eero Uusitalo ei säästellyt sanojaan. Alle kymmenen vakituisen asukkaan asuinyhteisönä toimiva Norpan kylä on valitsijoiden mukaan hyvä esimerkki siitä, että pienikin kylä voi omatoimisuudellaan parantaa kylän elinehtoja. Uusitalon mukaan kun monien maakuntaohjelmien "maaseutupoliittinen taso on alle arvostelun". Sen asentaminen aloitetaan alkavalla viikolla osin EU-rahojen turvin. Puutavaraurakoinnin parissa nelikymppisen Jarin elämästä on vierähtänyt jo neljännesvuosisata, toinen mokoma on jäljellä, jos niikseen tulee. Nyt oppilaita on 20, esikoululaisia seitsemän ja opettajia kaksi. – Ei ole mieli tehnyt kaupunkiin lähteä, Jari Tiala toteaa painokkaasti ja kertoo aloittaneensa työt yrityksessä heti peruskoulun jälkeen. Kyläyhdistysten työtä on syvennettävä, niiden on luotava selkeät suunnitelmat ja todella sitouduttava kehitystyöhön, Uusitalo toteaa, mutta lisää samaan hengenvetoon, että toimimatonkin kyläyhdistys voi uudistua ja yhdistää hiipuneet voimansa uuden porukan kanssa. Otto Similä ei ole vielä miettinyt tulevaisuuttaan – jäädä vai lähteä. – Kylien on rakennettava omat, maaseudun kehittämistyöstä vastaavat yksikkönsä, muuta vaihtoehtoa ei ole. Pelkona on, että jo kertaalleen tapahtunut kertautuu. Toisaalta on hyvä, että saa olla omissa oloissaan, Otto sanoo ja pohtii onko väenpaljoudella lopulta merkitystä. Tässä hommassa ällin, taidon ja osaamisen on kehityttävä, muuten sahataan omaa oksaa. Lisäksi koululla on oma keittäjä-siivooja. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Lestijärvelle hänet toi aviomies, joka on ammatiltaan maanviljelijä. Viimeisin osoitus toimeliaisuudesta on valokaapeli. – En nyt tarkoita Keski-Pohjanmaata, mutta maakuntaohjelmien ongelmana on, että ne ovat joko hyvin vanhentuneita tai sitten niissä ei ole maaseutua ollenkaan. – Kuulin vasta, että tuolloin kurssilla mukana ollut vanha isäntä julkaisi viime syksynä oman kirjan. Vuoden keskipohjalaiskylän, Yli-Lestin, julkistamisen lisäksi kyläpäivillä annettiin myös kunniamaininta Ullavan Norpan kylälle sekä palkittiin neljä pitkän linjan kylätoimijaa. Ei sovi myöskään unohtaa sitä tosiasiaa, että moni ylilestiläisistä saa elantonsa maaja metsätaloudesta. Hän on aktiivisessa kylätoiminnassaan huomannut, että kehitystyössä on oltava selkeät pelisäännöt ja tarkkaan mietitty toimintasuunnitelma. Monipuolinen ja vireä vuoden kylä Oma koulu kokoaa, luonto yhdistää ylilestiläiset Anne Saarikettu LESTIJÄRVI (KP) Parikymmentä vuotta vuoden keskipohjalaiskylässä Yli-Lestillä asunut Marketta Similä kehuu sen asukkaiden aktiivisuutta ja rohkeutta. Liikunnalliset harrastukset kuvaavat hyvin kylää ja sen asukkaita. Siitä vastaavat lähinnä kylän yläasteikäiset, minkä ansiosta palvelu on säilynyt. Ikäjakauma tasapainossa Kylän tulevaisuuden kannalta myönteistä on, että ikäjakauma on tällä hetkellä melko tasapainoinen. Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: (06) 827 2315 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . Sunnuntaina 9.10.2005 Maakunta 3 Anne Saarikettu LESTIJÄRVI (KP) – Ratsastus, pesäpallo, jääkiekko, metsästys, luistelu, uiminen, jalkapallo, hyppynaruhyppely, koirat..., luettelevat Yli-Lestin ala-asteen ykkös-, kakkos-, viitosja kuutosluokkalaiset mitä kaikkea he tekevät vapaa-aikanaan omalla kotikylällään, joka nimettiin lauantaina Lohtajalla vuoden keskipohjalaiskyläksi. Myöhemmin elämässä se voi olla tärkeä työväline, jos Otto jatkaa isänsä työtä. Kotikylä yksi vaihtoehto Äitinsä tavoin 17-vuotias Otto Similä odottaa paljon valokaapeliverkolta. Tuolloin koululle suuntaa ainakin 100 ihmistä. Vesiosuuskunta puolestaan on toimittanut jo 40 vuotta kylälleen vettä, tällä hetkellä noin sataan talouteen, vieläpä edulliseen hintaan. – Osallistuminen, vaikuttaminen ja viihtyminen ovat itsestä kiinni, Marketta Similä korostaa. Hän oppi kurssilla käyttämään tietokonetta, ja innostui asiasta niin paljon, että kirjoitti kahdeksankymppisenä muistelmateoksensa. Tilaisuuden juontajana toimi Väliviirteen kylätoiminnan käyntiin polkaissut Pirkko Tuomaala. Kymmenen vuotta sitten remontoitu opinahjo kokoaa väen muulloinkin kuin kouluaikoina. Vuoden kylätoimija samoilla linjoilla Yhdeksi vuoden keskipohjalaiseksi kylätoimijaksi nimetty, Himangan Pahkala-Pernun kylän monitoiminainen Leena Heikkilä myöntää, että kovuudestaan huolimatta Eero Uusitalon sanat pitävät paikkansa
– Tämä on harmin paikka. Poliisi tapasi lauantaita vasten yöllä rattijuopon myös 8tiellä Isonkylän kohdalla. – Pienten kuntien rajankäynti ketunhäntä kainalossa ei ole hyväksi. MYYNTI : MATKA-VEKKA Kokkola puh. Oikeus päätti myös, että osapuolet maksavat itse omat oikeudenkäyntikulunsa. Hetken kuluttua paikalle tulleet poliisit puhalluttivat miehen ja alcometri näytti 3,15 promillea. Vuonna 2003 Tikkanen ehti olla eläkkeellä kolme viikkoa ennen kuin palasi entisiin tehtäviinsä seuraajan jäätyä virkavapaalle. 08-466 622 www.tapiontupa.fi TAPION TUPA Tapion Tupa avoinna arkisin 7.00-21.00 sunnunt. Sähköverkkopäätös pettymys Vieska Energialle ”Liiketoiminnan tuotto menee ilmaiseksi” HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärvellä järjestetään lokakuun ja kesäkuun välisenä aikana sähköisen asioinnin erikoistumisopinnot julkisorganisaation työntekijöille. Muutoksella tavoitellaan muun muassa matalaa ja joustavaa organisaatiomallia sekä organisaation kyvykkyyden rakentamista ja osaamisen kehittämistä. Urpo Nykyri PERHO (KP) Perhon kunta joutui pulaan, kun perusturvajohtaja löysi uuden työpaikan kotiseudultaan ja lähti. Vieska Energia puolestaan olisi halunnut, että ratkaisu tehdään lunastuslain mukaan. Hannula pitää todennäköisenä, että hallitus haluaa katsoa asian loppuun saakka. 529,. Syksyn viimeiset Bonusta matkan hinnasta S-Etukortilla. Hintikka Jyväskylän yliopistosta, valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Seppo Kurkinen ja tuoteryhmäpäällikkö Sebastian Räisänen Docendo Finland Oy:stä. Vaasasta 31.10. 8.00-21.00 Oman keittiön pannukakku+kahvi Käsityömyymälästämme nyt keramiikkaa Nyt ruokailun etukortilla joka 11 ateria veloituksetta Kerää porukka ja lähde Siiponjoen retkelle NOUTOPÖYDÄSTÄ JOKA PÄIVÄ 2,70 e Munkkikahvit 2,30 e -20% Kokous-, ruokaja kahvitarjoilut Majoitus Bed & Breakfast 35 e/hlö (huoneet remontoitu talvella 2005) 2 vrk lomapaketti saunallisessa lomahuoneistossa puolihoidolla 2 hlöä 190 e Arkisin 8 . Madeira 1 vk alk. Kuva: Urpo Nykyri Leena Nygård KOKKOLA (KP) Kulttuurija nuorisotoimen lautakunta saa tiistaina pohdittavakseen museotoimenjohtaja Kristina Ahmaksen esityksen museon organisaatiouudistuksesta. Kuljettaja puhalsi yli 3 promillea Kälviällä. Hannulan mielestä kyseessä on oppiriita. Koulutus järjestetään Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Haapajärven yksikössä. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Ravintolat Sekalaiset Matkailu Matkailu Lääkäripalvelut Talonpoikaishenkinen ruokailu-, kokousja lomapaikka AITO KOTIRUOKALOUNAS Hiekkasärkät, 85100 KALAJOKI P. Valitusaikaa on joulukuun 7. – Täällä ollaan ahkeria. Kansalaiskunto on muutenkin kiitettävä. Kokkolasta 24.10. On katsottava ihmisen elinpiiriä ja nähtävä, mitä hän tarvitsee. Kokkolasta 1.11. 020 120 4640 (9-17) RANTALOMAT Teneriffa 1 vk alk. Alan seurantaa ja opiskelua Seija ei hellittänyt missään vaiheessa, joten pelkoa kärryiltä putoamisestakaan ei ollut. Toimitusmaksu 9 e / varaus. Sanoin, että mielelläni vaikka heti ensi viikolla, Tikkanen kertoo pestaamisestaan. Lisäksi museossa työskentelevät palvelusihteeri, kaksi vahtimestaria, kotiseutumuseon hoitaja, kotiseutuarkiston hoitaja ja luontopedagogi. Lisää korvauksia ei ole tulossa, sillä käräjäoikeus arvioi sähköverkon suunnilleen saman arvoiseksi kuin entinen Revon Sähkö aikanaan verkosta maksoikin. – Summa on liian pieni. Organisaatiouudistus edellyttää hänen mukaansa myös henkilökohtaisten yt-neuvottelujen käymistä koko henkilöstön kanssa. Siitä kuntauudistuksen pitää lähteä, kokenut sanoo. He ovat jo kyselleetkin, etteikö riitä, kun on 17-vuotiaasta asti joka aamu lähtenyt! Pätevistä on pulaa Suomalaisia ohjataan jatkamaan työuraansa paremmilla eläkekertymillä entistä pitempään, jotta päteviä työntekijöitä riittäisi. – Katsotaan nyt ja hoidetaan tämän vuoden asiat. Nykyisellään työkuormat ovat museotoimenjohtajan mukaan jakautuneet epätasaisesti eri henkilöiden kesken, yhteistyö on puutteellista ja organisaatiolta puuttuu joustavuus reagoida eteen tuleviin tilanteisiin ja projekteihin. Määräaikaiset toimet on mineraalikokoelman hoitajalla, maakunta-amanuenssilla ja tutkijalla. päivään saakka. Opintojen luennoitsijoina toimivat muun muassa tutkija Kari A. Jos tulen aamulla seitsemäksi kunnantoimistolle, moni on jo aloittanut työt! Eläkkeeltä takaisin töihin Seija Tikkanen siirsi komeronsiivoukset tuonnemmaksi ja tuli Perhon perusturvajohtajaksi 65 vuoden ikäisenä. Vieska Energia oli vaatimassa Vattenfallilta lähes 12,9 miljoonan euron korvauksia plus oikeudenkäyntikuluja. Sunnuntaina 9.10.2005 . Seija Tikkasella on valtion hallinnossa yksi tuttu, joka jatkaa uraa täyspäiväisenä ja muutamia muita tuttuja, jotka tekevät projekteja. Alkaenhintaisia paikkoja rajoitetusti. Nykyisellään museossa on museotoimenjohtajan virka sekä historiallisen amanuenssin ja taideamanuenssin toimet. Virka pantiin uudelleen auki ensimmäisen hakukierroksen vesiperän jälkeen, mutta Seija ei ole sitä hakenut. Rahat otetaan Vieska Energian tililtä, jonne on tarkoituksella jätetty liiketoimintakaupasta saatuja rahoja talteen kolmen, neljän miljoonan euron verran. Sunnuntaisin 11,50 . Yhtiö nimittäin odottaa maaoikeudellista ratkaisua myös Kalajoen verkoista, ja päätös saataneen ensi vuoden maaliskuussa. Ratkaisu ei tyydytä Vieska Energian hallituksen puheenjohtajaa Jouko Hannulaa, joka on myös Ylivieskan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Hannulan mukaan Vieska Energia joutuu yhtiönä miettimään, valittaako se päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Hinnat sisältävät polttoainelisän. Ihan säkki päässä Seija Tikkasen ei tarvinnut tulla Perhoon, sillä 40 vuotta sitten nuoren naisen ensimmäinen sosiaalialan työpaikka oli sama tehtävä samassa talossa, vaikka työnimike olikin siihen aikaan sosiaalisihteeri. Kun korkein oikeus aikanaan palautti asian takaisin käräjäoikeuden ratkaistavaksi, se velvoitti tekemään päätöksen sähkömarkkinalain mukaan. Tuo työkomennus kesti kuluvan vuoden tammikuun loppuun. Käräjäoikeus päätti kansliatuomiossaan, että Revon Sähkön osakkeet nykyään omistava Vattenfall Verkko Oy velvoitetaan maksamaan Vieska Energialle Nivalan sähköverkosta 1,84 miljoonaa euroa. Käräjäoikeuden päätös merkitsee sitä, että Vieska Energia joutuu palauttamaan reilut 7 600 euroa korkoineen kesäkuusta 1998 lähtien. Jatkossa kuntalaiset ja yritykset voivat yhä enemmän hoitaa kodistaan, työpaikaltaan, ja yhteispalvelupisteistä sellaisia lupa-, hakemus-, ilmoitusja tarkastusasioita, jotka nykyään vaativat asiakkailta henkilökohtaista asiointia. Aikaisemmasta kokemuksesta tiedettiin, ettei pätevistä perusturvajohtajista ole tunkua, kun virka pannaan auki ja paikan täyttäminen uudelleen vie joka tapauksessa aikaa. Vastikään lama-aikana kunnatkin halusivat väkeään eläkeputkeen, mutta nyt ilmapiiri on muuttunut. Ensi vuoden talousarvion laatimistakaan ei voi jättää seuraajalle, mutta enköhän sitten jo pääse niitä kotihuushollin kirpputoritavaroita kokoamaan! Perholaisten tulevaisuuden Seija Tikkanen näkee sikäli valoisana, että väestön ikärakenne on muita suuremman syntyvyyden ansiosta nuorekas. Seija Tikkanen ei vielä tarkkaan tiedä, miten kauan jatkaa Perhon kunnan perusturvajohtajana. Uuteen organisaatioon kuuluisivat museotoimenjohtajan lisäksi kokoelma-amanuenssi, tutkimusamanuenssi, toinen tutkimusamanuenssi, näyttelyamanuenssi, museolehtori, arkistoamanuenssi, museomestari, palvelusihteeri ja vahtimestari. Ei saa tehdä päätöksiä oman mielen mukaan, vaikka on vastuu ja jokainen vastaantulija on olevinaan esimies. Liiketoiminnan tuotto menee ilmaiseksi, Hannula sanoo. 020 120 4620 (9-17) Kannus puh. Liiketoiminnan menetyksestä ei tule mitään korvausta. Museon henkilöstö tukee Ahmaksen mukaan uutta toimintamallia. Päin vastoin, sillä myös työhön liittyviä maakunnallisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä on riittänyt. Palkkauskaan ei lisää arvostusta, Seija Tikkanen tiivistää. – Terveyttä saa kiittää, kun jaksaa, mutta en minä 68 vuoden ikään asti käy töissä. Ratkaisu on Vattenfallin kannalta edullinen, sillä se pyysi, että kohteenkorvaus alennetaan käräjäoikeudessa 719 000 euroksi ja että Vieska Energia maksaisi oikeudenkäyntikulut. Opintojen tavoitteena on tarjota kuntien ja muiden julkisyhteisöjen työntekijöille viimeisin tietotaito sähköisen viestinnän nykytilasta. Sähköisen viestinnän opinnot ovat osa E-Biz Net Center -hanketta. Sähköistä asiointia opetetaan Haapajärvellä Koulutusta kesäkuuhun saakka KÄLVIÄ (KP) Keski-ikäinen mies pysäköi autonsa lauantaita vasten yöllä Kälviällä 8-tien reunaan, kun hän tunsi ettei pystynyt kunnolla ajamaan autoa. – Perhon kunnanjohtaja Timo Tallila soitti toukokuussa ja kysyi haluaisinko tulla töihin. Kohderyhminä ovat Nivala–Haapajärven ja Siikalatvan seutukuntien yritykset sekä julkisja koulutusorganisaatiot. Seija Tikkaselle paluu eläkkeeltä töihin oli jo toinen kerta. – Perusturvajohtajan virassa on niin paljon tekemistä, että arkisto pitää hoitaa iltaisin ja "kotiarkisto" tahtoo jäädä hoitamatta. Esityksen mukaan uuden organisaation mallin tulee olla löyhä ja dynaaminen, mutta keskitetysti ohjattu. Kokkolalainen nuori nainen ajoi 0,79 promillen "maistissa". Ajattelin eläkkeellä siivota ensi töikseni komerot, mutta sainpahan siirrettyä sitä urakkaa! Seija Tikkanen nauraa tyytyväisenä työhönsä. 020 120 4610 (9-17) Pietarsaari puh. 479,. Matalan organisaation odotetaan tukevan osaamisen leviämistä, kun tehtäviä ei rajata kategorisesti, vaan ongelmien kohtaaminen on yhteistä ja reagointi niihin on nopeaa. Haluan elää myös "ihmisenä" lasten ja lastenlasten kanssa. Yksi mahdollisuus oli Lohtajalta vastaavista tehtävistä "jatkoajan" jälkeen eläkkeelle jäänyt Seija Tikkanen. Tämä summa on suunnilleen sama kuin käyttöomaisuuden korvaus, Hannula harmittelee. Paine isompien kuntien muodostamiseen on nyt Seija Tikkasen mukaan totinen, vaikka puhuttiinhan jo 40 vuotta sitten Perhonjokilaaksossakin kuntien yhdistämisen kovasta kiireestä. Museolle uusi organisaatio Museotoimenjohtaja esittää: Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Oulun käräjäoikeuden perjantainen ratkaisu Nivalan sähköverkon arvosta ei ole Vieska Energian kannalta hyvä. Enää kun ei tahdo virkoihin löytyä hyviä hakijoita, jos hakijoita lainkaan. Kovin monet eivät tähän asti ole nielaisseet syöttiä, vaan useimmat haluavat jäädä eläkkeelle viimeistään 63 vuoden iässä. Vaasasta 25.10. Uutta organisaatiomallia on työstetty henkilöstön palavereissa usean kuukauden ajan. – Julkishallinnon työt eivät ole kovin arvostettuja
Joskus vihkiminen ja lapsen kastaminen tehdään samalla kerralla. Jaana Suorsa on oululaissyntyinen sarjakuvataiteilija, joka on palkittu Kemin pohjoismaisessa sarjakuvakilpailussa sekä Egmont-kustannuksen sarjakuvakilpailussa. Hääväen määrä jää kuitenkin muutamaan henkilöön. KESKIPOHJANMAA . Silloin olisi säästytty Raahen maistraatissa käynniltä, Röyttä sanoo. 16.8.1952 Kaustisella k. Vihkipaikkana voi olla joko kirkko, pappila, kappeli tai koti. He ovat päätyneet kuitenkin kirkolliseen toimitukseen, jossa tarvitaan vain kaksi todistajaa, Huttunen muistuttaa. Pahoinpitelijän henkilöllisyys oli hämärän peitossa vielä lauantaina Vuonna 1983 syntynyt teerijärveläinen mies autoili 1,8 promillen humalassa väärää kaistaa kohti Teerijärveä lauantaina. lokakuuta. 21.9.1921 Hän nukkui Kristuksessa 30.9.2005 Kaipauksella muistaen Eevi Anna-Maria ja Eero Kristiina, Harri, Enni ja Iida Johanna, Kai, Teemu ja Emilia Juha Antti Arja ja Mauri Mikael ja Ulla Maria-Elina ja Janne Pauliina Markus Juhani ja Tuula Petri Juha-Pekka sekä sisaret ja veljet perh. Hän törmäsi vastaan tulleen teerijärveläisen vuonna 1970 syntyneen miehen autoon. En vielä olisi antanut sinua pois, ellei Taivaan Isä näin tahtonut ois. Jorma ja Mia perh. sukulaiset ja ystävät Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Kivimaa s. Hääjuhlan arvostus on taas nousussa, koska kyse on perinteisestä juhlasta, ja siihen varaudutaan hyvissä ajoin. 05.08.1933 Toholammilla k. Punkkibussi ajaa ihmisten luo, jonka vuoksi rokotuksen voi ottaa vaikka kauppareissun yhteydessä, sanoo Hoitopalvelun toiminnanjohtaja Reijo Niemelä. – Täytyy muistaa, että vihkiminen merkitsee pariskunnalle heidän elämänsä kohokohtaa. Rakennus ei vahingoittunut merkittävästi. – Kuluvana vuonna on ollut tähän mennessä 29 Kalajoella rekisteröityä vihkimistä, joista kahdeksan on hoidettu pienimuotoisesti. Pelastusmiehet paikansivat palon alun kuitenkin nopeasti. Nuku rauhassa. Liedelle jääneestä paistinpannusta palo kohdisti huomionsa perjantaiiltana ensisijaisesti mopoihin. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Ennen siunausta on isän ulosveisuu kotona klo 11.00. Yhtä arvokas tilaisuus Vs. Poliisi pitää myös positiivisena sitä, että kukaan kuljettajista ei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla, mikä täten ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan. Rannikkoseutua marraskuun puoliväliin asti kiertävä punkkibussi madaltaa rokotuksen ottamisen kynnystä. Voit tilata historiikkia myös toimistolta (20,+ postituskulut) puh. sekä muut sukulaiset ja ystävät Tähtitarhain tuolle puolen äidin katse tähysi, Taivaan Isä pyynnön kuuli, kypsän viljan korjasi. Hän sai kasvoihinsa ruhjeita. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Röytän mukaan pienet häät ovat olleet yksi mahdollisuus jo pitkään, mutta siitä ei ole avioliittoon aikovilla välttämättä tietoa. Lapset ja lastenlapset Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kaustisen kirkossa perjantaina 14.10.2005 klo 15.00. Ne hoidetaan samoilla säännöillä ja samalla vihkikaavalla, jota käytetään kaikissa häissä. 23.03.1916 Lestijärvellä k. Meille kaikille niin rakas Pentti Johannes TEIRIKANGAS s. 01.10.2005 Toholammin tk:ssa Uskossa turvaten Vapahtajaansa Rakkaudella ja kiitollisuudella muistaen Suoma Jarmo, Taija, Karoliina ja Johanna siskot ja siskojen lapset perh. Kansalaisuushakemusten käsittelyajat lyhentyneet. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Toimitus on jäsenille ilmainen. Tänä vuonna hakemuksia on saapunut kaksi tuhatta, joista on ratkaistu puolet. Vihkimisiä on vuoden aikana kaikkiaan noin 50. Loukkaantuneet kuljetettiin hoidettaviksi terveyskeskukseen. Sunnuntaina 9.10.2005 Maakunta 5 Kuolleita Hautaustoimistot Seminaarit Sekalaiset Rakkaamme Tuomo Johannes OIKEMUS s. (06) 8748 111. Heikki Gummerus (KP) Kirkollisessa vihkimisessä tarvitaan vain kaksi todistajaa, jotka voivat olla myös seurakunnan työntekijöitä. UUSIKAARLEPYY (KP) Liedelle jäänyt paistinpannu aiheutti pienen rakennuspalon Ytterjeppo skola -alakoululla lauantaina iltapäivällä viiden jälkeen. Me täällä alhaalla hiljaa aivan sun tähteäs kirkasta seurataan. Todistajina toimivat usein seurakunnan työntekijät. Hänen mielestään tunnelma on pienissä häissä varsin läheinen, sillä paikalla on vain muutama henkilö. Rakas puolisoni, äitimme ja mummomme Maire Anja-Liisa NIKULA o.s. Hautauksia Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelun punkkirokotuskampanja sai vauhdikkaan startin Kokkolasta lauantaina. sukulaiset ja ystävät Kerran vielä merkityksen saavat kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat! Aika kutoo suurta salaisuutta: kivun kautta Jumala luo uutta. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Poliisi sai seitsemän aikaan ilmoituksen Roikolantiellä tapahtuneesta onnettomuudesta. Tapahtumassa on juhlan tuntu, ja se koskettaa mukana olevia. Kaksi loukkaantui ulosajossa PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren syysmarkkinoiden myyntikojuihin murtauduttiin lauantain vastaisena yönä. Kirkollinen vihkiminen edellyttää seurakunnan jäsenyyttä. sisarukset perh. – Kuulutusta ja vihkimistä ei tarvitse enää ilmoittaa kirkollisissa ilmoituksissa, joten avioliiton saa solmia kaikessa hiljaisuudessa, Röyttä mainitsee. Punkkibussille hyvä vastaanotto (KP) Kiertävä sarjakuvaopettaja vierailee syksyn aikana kymmenellä koululla Oulun läänin alueella. veljet ja veljien lapset perh. Sarjakuvataiteilija johdattaa lapsia pajatyöskentelyn aikana monipuolisesti sarjakuvataiteen maailmaan. Puoliso Monia neuvoja ohjeeksi saimme elämää varten sulta, niistä siunaten kiitämme. Kolmannen rokotuksen voi ottaa keväällä, sillä toisen ja kolmannen rokotuskerran väliin on mahduttava puoli vuotta. Tervetuloa kanssamme juhlimaan sekä ostamaan historiikki omaksesi! Kannuksen yksikkö Ollikkalankatu 3, 69101 KANNUS, puh. – Pienet häät valitsevat edustavat seurakuntalaisia laidasta laitaan. Hänen mukaansa päätöksen on saattanut saada jopa kolmessa kuukaudessa, jos tapaus on selkeä. Osa varastetuista tavaroista löytyi myöhemmin yöllä kaupunginkirjaston edustalta. Kolme kertaa otettavan rokotuksen kertahinta on painettu kuuteentoista euroon lääketehtaiden, apteekkien ja Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelun yhteistyöllä. Tällaista kampanjaa ei ole toteutettu Suomessa aikaisemmin. Se on osaltaan pitänyt niiden vuosittaisen määrän aika tasaisena. 3G/WCDMA-tukiasema välittää tietoliikennettä matkapuhelimen ja kiinteän runkoverkon välillä. – Se on puolet normaalia halvempi hinta. Pienimillään hääväen määrä on siis viisi henkilöä, kun lukuun lasketaan pappikin, joten häät eivät välttämättä edellytä suuria puitteita. Muistotilaisuus Hirvikosken kurssikeskuksessa, johon olette kaikki tervetulleita. Mukana on kouluja aina Kajaanista Ouluun ja Kuusamosta Ylivieskaan. 06-8748 111 KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO P Ä Ä P Y S T Y S S Ä KOHTI HUOMISPÄIVÄÄ Vihkimiseen riittää kaksi todistajaa Häät eivät edellytetä suuria puitteita Vs. Ei kipuja tunneta taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Paja toimii samalla opettajien täydennyskoulutuksena. He ovat pukeutuneet asian vaatimalla tavalla, ja morsiamella on kukkakimppu, Nivala kuvailee. Rakkaamme siunataan Kannuksen siunauskappelissa lauantaina 15.10.05 klo 11.00. Henkilökunta toimii todistajana ja tarvittaessa myös valokuvaajana, Röyttä naurahtaa. 26.9.2005 Kaustisella Rakkaudella kaivaten Leena Tuomo ja Päivi Emmi ja Mico Anne sukulaiset ja ystävät Käy enkeli vierelläsi taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa. Lahjoituksen ansiosta opiskelijat pääsevät tutustumaan uuden matkapuhelinverkon ominaisuuksiin jo opiskeluaikana. 7.8.1927 Kaustisella nukkui pois 4.10.2005 Tunkkarin sairaalassa Syvästi kaivaten Tauno Taina ja Urban perh. Rakkaamme Juhani Ensio PUUMALA s. Suoma Kun loistat tähtenä iltataivaan, niin näethän meidät päällä maan. Ainakin kolmesta kojusta vietiin vaatteita ja laukkuja. JYVÄSKYLÄ (STT) Ulkomaalaisvirasto on purkanut tehokkaasti kansalaisuushakemusjonoja. Käsittelyaikoja on lyhentänyt hakemusten jakaminen kahteen jonoon tapauksen selkeyden mukaan. Rakkaudella, kiitoksella jäämme häntä kaipaamaan. – Punkkibussi palaa paikkakunnalle parin viikon kuluttua ensimmäisen rokotuksen antamisesta. Järvelä synt. Virsikin sisältyy ohjelmaan. Kokkolan seurakunnan kirkkoherra Erkki Murtomäki arvioi niin sanottujen hiljaisten häiden luvuksi kymmenkunta vuosittain. Karoliina ja Johanna Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Toholammin kirkossa lauantaina 15.10.2005 klo 12.00. Normaali punkkikausi kestää huhtikuusta lokakuuhun, mutta lämmin syksy pidentää aivokuumetta levittävän hyönteisen esiintymisaikaa. Rattijuoppoa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 30.09.2005 Kannuksessa Kaipauksella ja rakkaudella muistaen Hannu ja Helli Anne, Vesa ja Joni Sami ja Marika Juha, Anne, Riku ja Atte Hannele ja Heikki Kirsi, Hannu, Teemu, Annu ja Nella Mika, Satu ja Sanni Toivo ja Aila perh. Vuonna 1976 syntynyt mies pahoinpideltiin Koulukadulla lauantain vastaisena yönä yhden jälkeen. kappalainen Eija Nivala ja kanslisti Paula Röyttä kertovat, että tässä Jokelan pappilan salissa pidetään useita pieniä häitä vuosittain. Siunauksen toimitti kirkkoherra Raimo Aspfors. – Niiden määrä ei ole lisääntynyt, mieluummin päin vastoin, sillä niitä järjestettiin enemmän muun muassa 1970luvulla. He ovat päätyneet siihen pitkän harkinnan jälkeen. klo 10 alkaen Kannuksen seurakuntatalolla sekä iltapäivällä Maaseutuopistolla. Joh 11: 25,26 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Vanhankirkon kappelissa perjantaina 14.10.2005 klo 12.00. Silloin vihkiminen on toimitettu kirkossa, ja hääpari on marssinut alttarille häämarssin säestyksellä, Kalajoen seurakunnan kanslisti Paula Röyttä kertoo. Pahoinpidellyltä mieheltä vietiin lompakko ja avaimet. Koulurakennus oli sankan savun peitossa palokunnan saapuessa paikalle. Jeesus sanoi; "Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uksoo minuun, ikinä kuole". Vaikkei silmä vielä nähdä saata: tuskakin on toivon kasvumaata. Seppo Järvelä lauloi kanttori Markku Vuoren säestyksellä sekä Järvelän Pelimannit soittivat. Rakas äitimme, mummumme ja isomummumme Kerttu Esteri LINNA o.s. Pietarsaaren poliisin löytötavarahuutokauppa tuotti yli 1 600 euron summan. – Joillakin kerroilla todistajina ovat toimineet kanttori ja suntio. Pahoinpitelijä oli uhrille entuudestaan tuntematon. Moni valitsee pienet häät, koska haluaa hoitaa asian mahdollisimman matalalla profiililla. Kun vihkipaikaksi valitaan Jokelan pappila, silloin todistajina voivat toimia kirkkoherranviraston työntekijät. Kalajoella sarjakuvataiteilija käy Pöllän koululla 19. Viime vuonna päätös tuli keskimäärin kahdessa ja puolessa vuodessa, ja vuonna 2003 päätöksenteossa meni vielä kolme vuotta. Kirkkomaahan saattelemme pappan viereen nukkumaan. Toki todistajina voivat olla myös lapset tai muut läheiset. – Pienet häät valitsevat parit, jota eivät kaipaa suuria hääjuhlia, vaan haluavat hoitaa vihkimisen mahdollisimman huomaamattomasti. Sarjakuvapaja kiertää Kalajoelle HAAPAJÄRVI (KP) Kaksi ihmistä loukkaantui varhain lauantaiaamuna Haapajärvellä sattuneessa henkilöauton ulosajossa. Työpajakiertueen toteuttavat sarjakuvataiteilija Jaana Suorsa, Oulun Nuorisoja kulttuurikeskus Nuku sekä Oulun läänin taidetoimikunta. Leena Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kaustisen kirkossa lauantaina 15.10.2005 kello 13.00. Nyt on jo tehty varauksia ensi kesän häitä varten, Murtomäki sanoo. Toimistonhoitaja Anne Huttunen kertoo, että Ylivieskan seurakunnassa pidetään 3-6 pientä vihkimistä vuosittain. Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan, kyyneleetkin puhkeavat kukkaan. Kuva: Heikki Gummerus Olli Oskari Järvelä siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa lauantaina 8.10. Kuluvan vuoden aikana päätöksen kansalaisuusanomukseen on saanut keskimäärin reilussa puolessatoista vuodessa, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen. Juhani ja Ulla-Brita perh. Tuomo ja Emmi Kukat kauniit ja laulut lintujen, niistä nautit kesäsi viimeisen. Tukiasema mahdollistaa myös testiympäristöjen rakentamisen ja testaamisen ammattikorkeakoulun laboratorioissa. Punkkibussi vierailee Kälviällä maanantaina, jonka jälkeen se sukkuloi Lohtajan kautta Luotoon. Vajaat neljäsataa ihmistä rokotutti itsensä Kokkolan Prisman parkkialueella lauantaina. Ulkomaalaisviraston kansalaisuusyksikön tulosalueen johtajan Marjatta Huopaisen mukaan käsittelyajat ovat osin nopeutuneet huomattavasti enemmän kuin mitä keskimääräinen luku kertoo. Ratsian saldoa voi pitää hyvänä, sillä sen aikana Ylivieskan keskustassa havaittiin ainoastaan neljä moottoripyöräksi muutettua mopoa sekä yksi katsastamaton henkilöauto. Monet siviilivihkimisen valitsevista pareista ovat myöntäneet, että jos he olisivat tienneet, että häät voidaan hoitaa pienissäkin puitteissa, he olisivat valinneet sen vaihtoehdon. kappalaisen Eija Nivalan mukaan pienet häät ovat yhtä arvokkaat kuin muutkin häät. Palveleva puhelin joka ilta klo 18-23 06-telealueella Hinta: 2,52 snt/min + pvm tai mpm klo 20-24 08-telealueella Ollikkala maatalouden veturina 80 vuotta -historiikki Myynnissä 80-vuotisjuhlilla perjantaina 14.10. Jari ja Maria perh. Seurakuntakeskuksessa pidetyssä muistotilaisuudessa Raimo Aspfors puhui, Järvelän Pelimannit soittivat, Seppo Järvelä lauloi säestäjänä Markku Vuori, joka säesti myös yhteiset virret. Myös heidän ikäjakaumansa on laaja. Myyntikojuista vietiin tavaraa YLIVIESKA (KP) Kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon laboratorioopetus vahvistuu Keski-PohNokialta tukiasema ammattikorkean laboratorioon YLIVIESKA (KP) Ylivieskassa liikenteen valvontaa suorittanut liikkuva poliisi Ylivieskan ratsialle hyvä arvosana janmaan ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikössä. Viimeksi torstaina siellä oli tällainen vihkiminen. Kiertueen eteläisin piste on Kristiinankaupunki. Nokia Oyj toimitti torstaina oppilaitokseen viimeisimpään teknologiaan perustuvan tukiaseman
Mitään päivämäärää Turkin neuvottelujen päättymiselle ja jäseneksi liittymiselle Niinistö ei arvaillut. – Minusta on ollut aika yllättävää, että kun olen olen perännyt Suomen kantaa eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön – eli halutaanko sitä vai ei – niin olen saanut vastaukseksi, että ei siitä kukaan ole kiinnostunut. Jäsenyys toteutunee vasta lähempänä vuotta 2020, hän arveli. Mutta kun eurooppalaisista lehdistäkin saa lukea, että siihen on kiinnostusta... Soini sanoi lauantaina Tampereella ja Raumalla, että nopeiden muutosten maailmassa energiaja huoltovarmuuteen liittyvillä aloilla on aina turvattava kansallinen etu. Kainuun mallissa lähes kaikki sosiaalipuolen palvelut on siirretty maakuntahallinnon hoidettaviksi. Punatulen omistaja Riikka Fossi arvioi vahingoiksi vähintään 50–100 000 euroa. Soinin mukaan valtionyhtiöiden myynnin lisääminen ei pitkällä näkemällä ole kansan edun mukaista. Hän sulki kuitenkin ovet ja ikkunat, mikä esti päivystävän palomestarin Ossi Tanhuanpään mukaan täyden tuhon. Vaikka Kainuun malli lähti liikkeelle aika isolla väkimäärällä, niin laaja valmistelupohja on johtanut eri tahojen sitoutumiseen asiaan, kehui Halonen kainuulaisten suururakkaa. Meillä on yhteistyötä nopeiden toiminnan joukkojen osalta sekä Pohjoismaiden että Hollannin ja Saksan kanssa, jotka ovat Nato-maita. – Toisin kuin ehkä aiemmin on ollut tapana, tässä hallituksessa (poliittiset) valtiosihteerit vastaavat ministereiden puolesta, Niinistö sanoi. Steariini-parafiinipata oli unohtunut päälle samaan tapaan kuin monelta munkkikattila kotikeittiössä. eikö Suomessa ollenkaan tunneta tuota keskustelua. Lisäksi hän saa kiitosta toiminnastaan Suomen koulujen ja Euroopan CERN-hiukkastutkimuskeskuksen välisessä yhteistyössä. Matematiikan opettajista uhkaa tulla pula. Työntekijä havaitsi vaaratilanteen niin myöhään, ettei ensisammutus enää onnistunut. Ensi vuonna puolueiden saamat tuet ovat suurempia kuin koskaan, 36,2 miljoonaa euroa. Palo pilasi täysin tämän sesongin tuotannon, joka oli lähdössä asiakkaille. Maakunnan hoidossa ovat myös elinkeinoelämän kehittäminen sekä lukioja ammatillinen koulutus. Nyt on sen sijaan hänen mukaansa aika ottaa selville, mitä eurooppalaiset johtajat ajattelevat puolustuskysymyksistä. – Kainuulaiset ovat lähteneet kovista olosuhteista liikkeelle ja he tietävät, että heidän on pakko joka tapauksessa tehdä jotain. – Ymmärrän, että tähän aikaan vuodesta asioita kritisoidaan, mutta ehkä pikkuisen enemmän sitä voisi yksilöidä, heitti presidentti Halonen terveisiä Niinistön suuntaan. EU:n kautta yhteistyö on erittäin paljon tiivistynyt, mutta meillä on yhteistyötä myös EU:n ulkopuolisiin tahoihin. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa HELSINKI/KAJAANI (STT) Suomen pitäisi kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön mielestä seurata tarkkaan sitä keskustelua, jota Euroopassa käydään puolustusyhteistyön kehittämisestä. Sasin asema vaakalaudalla Presidentti Halonen: HELSINKI (STT) Perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini arvostelee hallituksen halukkuutta jatkaa valtionyhtiöiden myyntiä. Kyse on Ylen TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa vierailleen Niinistön mukaan siitä, jääkö Suomi tämän yhteistyön ulkopuolelle. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson Pekka Moliis KAJAANI (STT) Vuoden alussa alkanut Kainuun hallintokokeilu sai kehuja Kajaanissa vierailleelta presidentti Tarja Haloselta. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo, että puolueen piirissä ja sitä laajemminkin on oltu jo kauan huolissaan siitä, ettei puheenjohtaja Sasi ole ymmärtänyt omaa rooliaan. SDP voi onnistua sysäämään Sasin puheenjohtajan paikalta vain, jos ryhmä saa kerättyä epäluottamuslauseen taakse myös muut puolueet. Huoli on tässä suhteessa aiheeton, Halonen sanoi Kajaanissa. Parviainen puhui Maolin syyspäivillä Oulussa lauantaina. Kainuun malli tuottaa tulosta HELSINKI (STT) SDP aikoo syrjäyttää kokoomuksen Kimmo Sasin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Kataisen mukaan korvausten vaatiminen demariministereiltä oli Sasilta ”huonosti harkittu” lausunto. Tulipalo kynttilätehtaassa Lapualla OULU (STT) Matematiikan opettajat varoittavat uhkaavasta opettajapulasta. – Jos kova ydin alkaa kehittyä eli että jotkut tietyt maat lähtevät puolustusyhteistyössä liikkeelle, niin silloin joudumme vielä enemmän kysymään itseltämme, että jäämmekö kokonaan ulkopuolelle. Niinistö ravistelee valtiojohtoa ”Suomessa seurattava Euroopan kovan ytimen kehittymistä” Lauantaiseuran vieraana ollut presidenttiehdokas Sauli Niinistö arvostelee Suomen valtiojohtoa siitä, että sillä ei ole toimivia yhteyksiä Eurooppaan. Me seuraamme EUNato-yhteistyön kehittymistä niin päämajan kautta, kuin käytännön toiminnassa. – Aineenopettajien vahvuutena on koulutuksen tieteellinen perusta. Valtionyhtiöitä ei saa myydä LAPUA (STT) Tulipalo vauroitti pahoin kynttilätehdasta Lapualla Etelä-Pohjanmaalla lauantaina. Parviaisen mukaan peruskoulu tarvitsee jatkokoulutettuja kaksoiskelpoisuuden hankkineita luokanopettajia alempien vuosiluokkien opettamiseen. Meillä on yhteistyötä myös monilla muilla eri tasoilla. Myös suhteiden Eurooppaan Halonen vakuutti olevan kunnossa. Tämä palvelujen joustavuus on sellainen asia, josta on syytä viedä tietoa muualle, Halonen mainitsi esimerkkinä Kainuun hyvistä malleista. Niinistön puoluetoveri europarlamentaarikko Ville Itälä on toistuvasti arvostellut EU-jäsenyysneuvotteluiden aloittamista Turkin kanssa. Kaikkiaan sammutustöihin osallistui 25-30 henkeä Lapualta ja Kauhavalta. Näin luotaisiin painetta kokoomukselle, jotta se vaihtaisi Sasin toiseen edustajaansa. Pelastusmiehet ehtivät kymmenen kilometrin päästä palopaikalle viime hetkillä ennen avoliekkivaihetta. – Jos esimerkiksi media sallii sen, että vailla vastuuta olevat avustajat tulevat hankalissa asioissa kertomaan hallituksen politiikasta, luodaan ministerille ja hallitukselle suojamuuri, jonka takaa voi tulla esiin vain kuin itse haluaa. Lauantaina hän tarkensi epäilevänsä, että ne toimivat suhteet, jotka Suomella oli, eivät enää toimi samalla tavalla. – Terveyskeskuspalveluja voi saada nykyään koko Kainuun alueella asuinkunnasta riippumatta. – Kyse ei ole pelkästään tästä maankolkasta vaan siitä, kuinka suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tulevaisuudessa takaa palvelut eri alueilla asuville ihmisille asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta, muistutti presidentti Halonen tiedotustilaisuudessaan lauantaina. Vakuutus oli omistajan mukaan kunnossa. Niinistö väitti haastattelussaan, ettei Suomen nykyisellä valtionjohdolla ole toimivia suhteita Eurooppaan. Sunnuntaina 9.10.2005 . Minulle oli yllätys, että näin lyhyessä ajassa on jo saatu jotain tuloksia aikaan. Niinistö pitää sen sijaan viime viikolla tehtyä päätöstä neuvottelujen käynnistämisestä oikeana. Kainuun hallintokokeilun valmisteluun osallistui satoja luottamusja virkamiehiä. Sosiaalidemokraattien mitta täyttyi, kun Sasi vaati entisiä kauppaja teollisuusministereitä Sinikka Mönkärettä ja Erkki Tuomiojaa henkilökohtaiseen korvausvastuuseen Fortumin optioista. Perjantaina kampanjatoimistonsa avajaisissa Niinistö arvosteli Suomen valtiojohtoa siitä, että sillä ei ole toimivia yhteyksiä Eurooppaan. Tämä saattaa johtaa siihen, että kokoomus joutuu vaihtamaan puheenjohtajaa arvostetussa valiokunnassa. Fossin mukaan ylikuumeneminen johtui inhimillisestä erehdyksestä. Palo sai alkunsa raaka-ainekattilan ylikuumenemisesta Punatuli Oy:n tiloissa Karhunkylässä. Maolin syyspäivillä valittiin myös vuoden matemaattisten aineiden opettaja. Halonen uskoi Kainuun kokeilun tuottavan hyviä malleja muille kunnille, kun suomalaista kuntarakennetta lähivuosina uudistetaan rankalla kädellä. Niinistö ei vastannut kysymykseen siitä, milloin mahdollisesta Nato-jäsenyydestä pitäisi Suomessa päättää. Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton Maolin puheenjohtajan, kouluneuvos Pentti Parviaisen mukaan tällä haavaa työelämässä olevista pätevistä matemaattisten aineiden opettajista suuri osa jää lähivuosina eläkkeelle. Puoluetukia ovat kasvattaneet lähinnä poliittiset avustajat, joista aiheutuviin kustannuksiin on varattu ensi vuodelle 6,7 miljoonaa euroa. Kaksoiskelpoisuus ei kuitenkaan hänen mielestään anna riittäviä valmiuksia oppiaineen syvälliseen hallintaan ja opetuksen kehittämiseen. Väli-Suomen sanomalehtien mukaan SDP puuhaa parhaillaan laajaa Sasin vastaista rintamaa. Noin 150 neliön tehdas on käyttökunnossa aikaisintaan joulun jälkeen. Niinistö arvosteli avustajamuuria Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu paljon poliitikkojen avustajakaartin kasvamisesta. Tunnustus tuli Helinä Patanan tavasta opettaa monipuolisesti fysiikkaa hyödyntämällä yhteistyötä eri asteisten oppilaitosten ja teollisuuden kanssa. Halonen korosti laajan valmistelujoukon merkitystä muutostilanteessa. – Minun mielestäni emme ole jäämässä ulkopuolelle. Yhtenäisessä peruskoulussa tämä avaa uusia mahdollisuuksia, joita tulee käyttää pedagogisesti viisaasti. Tällä kertaa palkittiin lehtori Helinä Patana. – Pitää pitää mielessä unionin perusajatus, joka on on vakautunut Eurooppa. Kainuun keskussairaalan päivystyspoliklinikalla tutustumiskohteina olivat muun muassa etälääkäritoiminta ja sairaanhoitajien puhelinpäivystoiminta. Matkaa hidastaa muun muassa Ranskassa luvattu kansanäänestys Turkin liittymisestä. Jos olemme kovin passiivisia, niin tulee jotain sellaista, missä Suomen kannat eivät ainakaan ole mukana, hän sanoi. Hän on Jyväskylän Cygnaeus-lukiosta, mutta toimii nykyisin Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksella määräaikaisena matemaattisten aineiden didaktiikan lehtorina. – Näin yksilöimätön väite on hiukan erikoinen. Niinistön mukaan pahimmillaan tätä kehitystä voisi kuvata avustajayhteiskuntaan siirtymisenä. Halonen tutustui vierailun aikana Kainuun terveydenhuollon uudistuksiin myös käytännön tasolla. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen myöntää, että puolueen eduskuntaryhmässäkin on toivottu Sasilta nykyistä parempaa harkintaa esiintymisissä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Parviainen ei näe ratkaisuna aineopettajapulaan luokanopettajille tarjottavaa täydennyskoulutusta, jolla on mahdollisuus hankkia kelpoisuus opettaa matematiikkaa koko peruskoulussa. Halonen torjui Niinistön arvostelun Presidentti Tarja Halonen torjui tuoreeltaan Niinistön esittämän epäilyn siitä, ettei Suomi seuraisi tarpeeksi tarkasti Euroopassa käytävää keskustelua puolustusyhteistyön kehittämisestä
Alueella työskentelevät rauhanturvaajat olivat niin ikään turvassa. Ulkoministeriön päivystäjä, lähetystöneuvos Juha Markkanen kertoi, että suurlähetystö on tavoittanut myös järistyksen vaikutusalueella itäisessä Afganistanissa Khostissa työskentelevän suomalaisen, joka voi hyvin. Lisäksi kymmenettuhannet ovat jääneet myrskyn jäljiltä kodittomiksi. Sotilaita järistyksessä on kuollut Pakistanin armeijan ilmoituksen mukaan noin 200. Valtaosa Pakistanissa olevista suomalaisista on maan pääkaupungissa Islamabadissa Nokian palveluksessa. Ulkoministeriön tiedon mukaan he ovat turvassa. Heikkinen suositteleekin, että matkailijat perehtyisivät siihen, miten järistyksiin voi varautua. Stan iskeytyi Meksikon rannikolle Veracruzin tienoille viime tiistaina, mutta sen sateet piiskasivat pohjoista Keski-Amerikkaa jo muutamaa päivää aiemmin. Cryosat sisältää myös suomalaista tekniikkaa. Suomessa on suunnilleen puolentusinaa maanjäristystä vuodessa. Järistyksen keskus oli Pakistanin puolella Kashmirissa lähellä Intian rajaa. Lankapuhelinverkko toimi Pakistanissa hyvin, mutta matkapuhelinyhteyksissä oli ylikuormitusta. Uutistoimisto AFP:n lainaamien viranomaistietojen mukaan järistyksen uhrien määrä oli iltaan mennessä noussut yli 3 000:n. Suomen Pakistanin-lähetystö tavoitti lauantaina kaikki sen tiedossa maassa olevat suomalaiset. CNN:n mukaan tautiin on kuollut Länsi-Turkissa parituhatta kalkkunaa. Suomen ulkoministeriön tiedon mukaan he kaikki olivat turvassa. – Jos tuntee merkkejä järistyksestä, ensimmäiseksi kannattaa suojautua hyvin nopeasti sukeltamalla vaikkapa pöydän alle. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Daniel Aguilar BERLIINI (STT–DPA–REUTERS) Saksan liittokansleri Gerhard Schröder neuvottelee jälleen sunnuntaina kristillisdemokraattien johtajan Angela Merkelin kanssa. Suomalaiset tavoitettiin nopeasti Päivi Seeskorpi HELSINKI (STT) Etelä-Aasian lauantainen maanjäristys oli alueen pahin jopa sataan vuoteen, kertoo Helsingin yliopiston seismologian laitoksen johtaja Pekka Heikkinen. Voimakas maanjäristys Etelä-Aasiaa ravisteli aikaisin lauantaiaamuna 7,6 richterin maanjäristys. Alue jäi isojen maanvyöryjen hautaamaksi, kun tonneittain mutaa valui alas järveä ympäröiviltä vuorilta. Satelliitti lähetettiin matkaan Plesetskistä Venäjältä. Poliisin mukaan järistys surmasi Luoteis-Pakistanissa noin 400 koululaista, jotka jäivät sortuneiden rakennusten alle. Aamulla tapahtunutta pääjäristystä seurasivat useat voimakkaat jälkijäristykset, joista ankarin oli 6,3 richteriä. Sosiaalidemokraatit vaativat itselleen tiettävästi raskaimpia salkkuja, jos Schröder luopuu tehtävästään, kuten on uumoiltu. Suomalaisetkin matkustavat usein alueille, kuten Japaniin ja Yhdysvaltoihin Kaliforniaan, jotka ovat tunnetusti maanjäristysherkkiä. Ennakointi sen sijaan on mahdollista ja järkevää, sillä suurimpien järistysten riskialueet ovat tiedossa. Pakistanin poliisi kertoi, että maan luoteiskolkassa kuolleita olisi 1 700 ja Kashmirissa yli 1 000. Hän muistuttaa, että maanjäristyksessä esimerkiksi kerrostaloista sortuvat usein ensimmäiseksi rappukäytävät. Useita kyliä Kashmirissa molemmin puolin rajaa on pyyhkiytynyt kokonaan maan tasalle. Kaikki siipikarjatilan linnut teurastettiin. Ihmisiä pelastettiin raunioista Pakistanin puoleisessa Kashmirissa Muzaffarabadin kaupungissa kuolleita on ainakin 220. Kuolleita on tiedetty tulevan lisää, sillä satoja ihmisiä on ollut kateissa päiväkausia. Intian laatta liikkuu tällä alueella noin kolme senttiä kohti pohjoista Euraasian laattaa. Alueella on Heikkisen mukaan odotettavissa jälkijäristyksiä vielä viikkoja, mutta runsaimmin niitä tulee muutaman lähipäivän aikana – kymmeniä per päivä. Merkelin ja Schröderin lisäksi viikonvaihteen rutistukseen osallistuvat kristillisdemokraattien Edmund Stoiber sekä sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Franz Müntefering. Patria Advanced Solutions -yhtiö on toimittanut satelliitin eri osille sähköä jakavan tehonjakoyksikön. – Saatamme puhua tuhansista kuolleista. Meillä ei ole vielä tarkkaa uhrilukua, mutta se on massiivinen, kertoi Pakistanin presidentin edustaja kenraalimajuri Shaukat Sultan sen jälkeen kun tuhoalueen yllä oli tehty ensimmäiset arviointilennot. Turkistakin löydettiin lintuinfluenssaa. Heikkinen kertoo, että pienetkin jälkijäristykset saattavat olla tuhoisia, jos ne heikentävät varsinaisen järistyksen heikentämiä talojen rakenteita. Suomen pelastusviranomaiset kertoivat seuraavansa tilannetta Pakistanin maanjäristysalueella. Maanvyöry on haudannut kylän paikoin jopa 12 metriä syvään mutaan. Intian matkailua ei ole suositeltu Jammun ja Kashmirin osavaltiossa eikä Koillis-Intiassa. Kuolleiden määrä nousi myrskyn piiskaamassa Guatemalassa Guatemalalainen pelastustyöntekijä kantaa mutavyöryssä menehtyneen lapsen ruumista. He ovat kuolleita, kertoi pelastuslaitoksen edustaja Mario Cruz uutistoimisto Reutersille. Aiemmin päivällä viranomaiset kertoivat, että myrsky on vaatinut Guatemalassa yli 500 ihmisen hengen. Puoluelähteiden mukaan sopu on lähellä ja Merkel saattaa ilmoittaa maanantaina hallituksen muodostamisesta sosiaalidemokraattien kanssa. Järistyskeskus sijaitsi Pakistanin ja Kashmirin rajalla, mutta järistys tuntui ja teki tuhojaan satojen kilometrien etäisyydellä. Sunnuntaina 9.10.2005 Ulkomaat 7 ISLAMABAD (STT–REUTERS–AFP) Tuhansien ihmisten pelätään kuolleen Pakistania, Intiaa ja Afganistania lauantaina ravistelleessa maanjäristyksessä. Heidän mukaansa Keski-Amerikassa ja Etelä-Meksikossa uhreja on yhteensä ainakin 610. Uhrien määrä on noussut viime päivinä Guatemalassa huomattavasti. Maan pelastuslaitoksesta kerrottiin, että pelkästään yhdessä kylässä surmansa saaneita on noin 1 400. Kashmirissa Intian ja Pakistanin raja-alueella on sotilastarkkailuoperaatiossa Pakistanin puolella viisi sotilastarkkailijaa. Merkelin arvellaan suostuneen siihen, että puolueet jakavat ministerinpaikat tasan. Salvadorissa kuolleita on vahvistettu olevan vajaat 70, Nicaraguassa 11 ja Meksikossa 24. Suomen suurlähetystössä Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa maan tärähtely havaittiin voimakkaana. Suomessa ei suurista maanjäristyksistä ole pelkoa. – Maanjäristys tapahtui Intian laatan ja Euraasian laatan välisellä reuna-alueella. Rankkasateiden aiheuttama maanvyöry tuhosi Panabajin vuoristokylän. Guatemalan presidentti Oscar Berger varoitti perjantaina ihmisiä varautumaan pahimpaan. Intian puoleisessa Kashmirissa viranomaiset puhuvat ainakin 300 kuolleesta. Myrsky vaati myös muutamia uhreja Hondurasissa. Voimakkaimmat mittauslaitteilla havaitut maanjäristykset ovat Heikkisen mukaan olleet noin 4 richterin luokkaa. Maatalousministeri Mehdi Eker vakuutti CNN:lle, että ”kaikki on hallinnassa” ja varotoimiin on ryhdytty taudin leviämisen estämiseksi. 7,6 richterin järistys ja sen aiheuttamat maanvyöryt pyyhkivät maan tasalle kokonaisia kyliä sekä Pakistanin että Intian puoleisessa Kashmirissa. Liike ei tapahdu aina aivan tasaisesti vaan purkautuu järistyksinä, Heikkinen selvittää järistyksen synnyn syitä. Eniten maa järisee Kuusamossa. Ulkoministeriö on matkustustiedotteissaan jo aiemmin sanonut, että turvallisuustilanne Afganistanissa ja Pakistanissa on epävakaa ja siksi matkustamista maissa on suositettu vältettäväksi. Etelä-Aasia on Heikkisen mukaan tyypillistä maanjäristysaluetta. Tuhansien pelätään menehtyneen Etelä-Aasian maanjäristys tuhosi kyliä ja aiheutti satojen koululaisten kuoleman Maanjäristys hautasi satoja ihmisiä sortuneiden rakennusten alle. Cryosat-satelliitti katosi nopeasti ANKARA (STT–REUTERS) Turkissa on todettu maan ensimmäiset lintuinfluenssatapaukset, raportoi maan CNNkanava lauantaina. Ennakointi järkevää Maanjäristyksiä ei Heikkisen mukaan voi vielä ennustaa lyhyellä aikavälillä, vaikkapa muutaman päivän varoitusajalla niin, että ihmiset pystyttäisiin evakuoimaan järistysalueelta. CNN:n mukaan tartunnan saaneet kalkkunat olivat Balikesirin alueella lähellä Egeanmerta. Lukua pidetään erikoisen korkeana ensi löydöksenä. – Emme tiedä, mitä on tapahtumassa, kertoi ESAn edustaja Franco Bonacina, kun satelliittiin ei saatu yhteyttä. Kun pahin on ohi, sitten nopea tarkistus, pääseekö rakennuksesta turvallisesti ulos, Heikkinen pikaopastaa. Esimerkiksi Suomen seismografiasemilla oli lauantaiiltapäivään mennessä havaittu alueelta yli 20 järistystä, joiden voimakkuus oli vähintään 5 richteriä. Saksassa odotetaan hallitussopua MOSKOVA (STT–AFP–REUTERS) Euroopan avaruusjärjestön ESAn tutkimussatelliitti katosi lauantaina pian sen laukaisun jälkeen. Rankkasateiden aiheuttama maanvyöry tuhosi Panabajin vuoristokylän. Järistys romahdutti rakennuksia myös Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa, niiden joukossa kaksi noin kymmenkerroksista taloa. Armeijan mukaan yli puolet kaupungin rakennuksista on tuhoutunut tai vaurioitunut. – Täällä ei ole eloonjääneitä. KESKIPOHJANMAA . Illalla tulleen tiedon mukaan pelastustyöntekijät onnistuivat kaivamaan 82 ihmistä rakennusten raunioista hengissä. Tarkkoja tietoja tuhojen laajuudesta oli kuitenkin vaikea saada, koska puhelinlinjat olivat poikki, matkapuhelinverkot ylikuormittuneita ja pelastusoperaatiota haittasivat maanvyörymät ja rankkasateet. Sen avulla on ollut tarkoitus selvittää muun muassa Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköiden sulamisen vaikutuksia merenpinnan nousuun. Myöskään suomalaisilla rauhanturvaajilla ei ollut hätää Etelä-Aasian järistysalueella. Pakistanin järistys alueen pahin jopa sataan vuoteen Sadan vuoden voimakkaimmat maanjäristykset STTReuters, lähde: United States Geological Survey 9,5 Chile 1960 5 000 kuollutta 9,0 Kamtshatka 1952 ei kuoonuhria 9,2 Alaska 1964 125 kuollutta 9,1 Alaska 1957 ei kuolonuhria 9,0 Sumatra 2004 297 000 kuollutta 8,8 Ecuador 1906 1 000 kuollutta 8,7 Sumatra 2005 1 000 kuollutta 8,7 Alaska 1965 ei kuolonuhria 8,6 Tiibet-Intia 1950 1 500 kuollutta 8,6 Kiina 1920 8,5 Kamtshatka 1923 8,5 Indonesia 1938 8,5 Kuriilit 1963 1 2 11 4 5 6 8 10 12 13 9 3 7 9,5 Voimakkuusjärjestys Mannerlaattojen raja Yli 50 000 kuollutta Voimakkuus Richterasteikolla 1 PANABAJ (STT–REUTERS–AFP) Kuolonuhrien määrä kasvoi lauantaina nopeaan tahtiin Stanmyrskyn koettelemassa Guatemalassa. Talvi on lähestymässä Kashmirissa, ja järjestön mukaan alueelle tarvitaan kipeästi talvisäähän sopivia telttoja sekä huopia. Tämä suojaa esimerkiksi putoilevilta tiililtä. Tila sijaitsee monipuolisesta linnustostaan tunnetun luonnonpuiston tuntumassa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Faisal Mahmood Etelä-Aasian voimakas maanjäristys STT/Reuters INTIA PAKISTAN Jammu 40 km Islamabad Srinagar Pakistanin hallussa Intian hallussa JAMMU ja KASHMIR Noin 300 km maantietä suljettu maanvyöryn takia Järistyksen keskus oli Kashmirissa, vain 95 km Pakistanin pääkaupungista PAKISTAN Lahore Kabul New Delhi Dhaka KIINA INTIA BANGLADESH AFGANISTAN Myös Afganistanin, Intian ja Bangladeshin pääkaupungit Kabul, New Delhi ja Dhaka tunsivat voimakkaan järistyksen vaikutuksia HELSINKI (STT) Suomen Pakistanin suurlähetystö tavoitti lauantaina kaikki sen tiedossa maassa olevat suomalaiset. – Meille on vielä luvassa ikäviä yllätyksiä. Osa luvuista on kuitenkin vain arvioita. Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen edustaja sai lauantaina yhteyden sekä Kashmirissa että Afganistanissa työskenteleviin suomalaissotilaisiin. Suurin osa Guatemalan uhreista on alkuperäiskansojen asukkaita, jotka elivät Atitlanjärven reunamilla maan länsiosassa. Ohjeita löytyy ainakin seismologian laitoksen nettisivuilta. Kukaan heistä ei ministeriön saamien tietojen mukaan loukkaantunut järistyksessä. Suomen Pakistanin-suurlähetystön tavoittamat suomalaiset olivat Markkasen mukaan kunnossa. Ulkoministeriön Nokialta saamien tietojen mukaan he jatkavat työntekoa kodeissaan etätyönä, koska työpaikkana toiminut toimistorakennus kärsi maanjäristyksessä vaurioita. Monia on kateissa, on monia maanvyöryjä, kaupunkeja saarroksissa, presidentti sanoi. Pakistanin pelastustyöntekijät yrittivät parhaansa mukaan löytää eloonjääneitä raunioiden alta lauantaina. Punainen Risti arvioi avustustilannetta Pakistanissa, Afganistanissa ja Intiassa. Venäläislähteiden mukaan Cryosat-satelliitti putosi Jäämereen, mutta tietoa ei vahvistettu. Järistyksestä raportoitiin myös Lahoressa, Rawalpindissa ja Peshawarissa. Heidän odotetaan pitävän tiedotustilaisuuden joko myöhään sunnuntaina tai todennäköisemmin maanantaina. Heikkinen kertoo, että tärkeää ennakointia on esimerkiksi rakentaa sellaisia taloja, jotka kestävät järistyksiä. Apujärjestö Oxfamin mukaan selvästi pahiten järistyksestä kärsikin Kashmir, josta Intia ja Pakistan ovat pitkään kiistelleet. Apulupauksia alkoi heti virrata tuhoalueelle. Maan jyrinä sai ihmiset pakenemaan kodeistaan tuhannen kilometrin levyisellä alueella aina pakistanilaisesta Quettan kaupungista pohjoisafganistanilaiseen Kunduziin. Se (vyöry) tapahtui yli kaksi vuorokautta sitten. Afganistaniin lähetetyt 82 suomalaista rauhanturvaajaa on sijoitettu neljään eri tukikohtaan ympäri maata
Oikeastaan keksityt autot toimivat jopa paremmin kuin oikeat, sen verran tyylikkäitä pelejä ne ovat. Pimeys on salaperäistä, mystistä, maagista kauneutta. goottirockia. – Pääsee irti työstä ja siinä kunto kohoaa. Revenge on selvästi Burnout-sarjan paras peli. Kovin ahnaasti ei siis kala syönyt, olisiko ilma ollut liiankin hyvä. ja hetken mietittyään hän vastaa, että ala-asteella ollessaan kuuli ensimmäistä kertaa Alice Cooperin Poisonin ja siitä se sitten jotenkin lähti. Metsästystä voi suositella ainakin hyvänä irtiottokeinona tämänpäivän kiireiseen maailmaan. Palkintoja myös arvottiin. Bussia pienemmät autot sinkoilevat sinne tänne, kun niihin törmää. Harvemmin tulee ostettua mitään täysihintaista suoraan kaupasta. Xbox. Minä en oikeastaan sääli eläimiä, paitsi silloin, kun se jää metsään kärsimään haavoittuneena. – Haulikko Ville Valkama, nuori metsästäjä kertoo: "Minusta metsästyksessä on hienoa se, että saa olla luonnon rauhassa ja siitä saattaa hyötyä saaliin muodossa. – Kyllä se säälittää jos eläin haavoittuu ja jää haavikoksi. Ikäsuositus: 3. Pelattavuuden suhteen on otettu takapakkia. Hienoin metsästystapa on mielestäni hirven ajometsästys, vaikka aseista tykkään eniten haulikosta. Monesti saamme nähdä ja kuulla eri medioista juttuja metsästyksestä, mutta harva varsinkaan meidän ikäisemme (15v.) tietää metsästyksestä kovinkaan paljon. Näyttävät kolarit, ilmalennot, törmäykset ja muut ovat Burnoutin leipälaji. Goottimusiikki juontaa juurensa rockiin, ja siitä muistuttaa edelleen mm. Säälitkö eläimiä ampuessasi. 4. Vastauksena kuuluu hyvin tunnettu öö.. Gootit pitävät pimeydestä enemmän kuin valkeudesta. Kim Soares (STT) Burnout Revenge Laitevaatimus: Playstation 2. Alun perin sana gootti on tarkoittanut germaanista heimoa ja hieman myöhemmin myös keskiaikaista arkkitehtuuria. Verkkopeli löytyy molemmista versioista. goottikamaan kaiken, mitä vuokranmaksusta jää. Varsinkin autot ovat upeita. – Luonnossa kulkeminen ja siitä hyötyminen. Kummastuttaa se, kun ihmiset yleensä gootin nähdessään ajattelevat tämän olevan paholaisen palvelijoita, alkoholisteja, huligaaneja jotka tuhoavat lähiympäristön. Hetken hiljaisuus, kun Carita keskittyy kajaalin laittoon. Aluksi Eero Hakala Maaseutukeskuksesta esitelmöi nuorisolle kalastuksesta ja sen säännöistä. Aina silloin tällöin pääsee eläin karkuun, ja tietenkin se harmittaa varsinkin näin nuorta metsästäjää, mutta sellaista se metsästys on, ja se vaan lisää halua pyydystää. Gootteja on montaa eri lajia. Tämä vaatii usein jonkin verran suunnittelua ja oikeaa ajoitusta. Musiikkiraidoilla pauhaavat monet erilaiset bändit The Doorsista alkaen. 3. Gootit ovat kuulemma, ja oman kokemukseni perusteella, erittäin huumorintajuisia, vilkasta ja hauskaa porukkaa. Ihmiset kuulevat Caritan tulon jo kaukaa ja saatuaan hänet näköpiiriinsä tunnistavat hänet gootiksi mustista vaatteista, pitkien kettinkien kilinästä ja yleensäkin tummasta olemuksesta. Millä tavoin metsästät. Mikä on metsästyksessä hienoa. Näin ollen vanhempien sarjan voitto heltisi 40 g:n ahvenella Joni Huukille, kun taas Lauri Jylhä voitti oman sarjansa yhteensä 350 g:n painoisella saaliilla. KANNUS Kannuksen Kalastuskunta ja 4Hyhdistys järjestivät syyskuun lopussa ongintakilpailun nuorille. Nykyään metsästetään kannan säätelyn, rentoutumisen ja riistaruuan hyvän maun takia. Onko metsästys kuluttava laji. Nykyään gootit lukevat lähes kaikkea runoista nuortenkirjoihin. Oman tiensä kulkija. Kuten seuraavista haastatteluista voitte päätellä. 10. Miksi itse metsästät. Kisat on ripoteltu sinne sun tänne eri valikkojen taakse, eikä pelaajalle oikein selviä missä on mitäkin. Klassisia pitsija samettiasuja käyttävien samettigoottien vastakohta ovat deathrockgootit, jotka käyttävät usein tumma meikkiä valkaistuilla kasvoilla, kireitä housuja ja verkkopaitoja. Revenge on hyvin samantapainen peli, vaikka joitakin eroavaisuuksiakin löytyy. Hän näytti myös muutamia kalastusjippoja sekä kävi läpi kilpailun säännöt. Siinä saan myös täydellisen irtioton ainaiseen pelaamiseen ja TV:n katsomiseen. Jos hyllystä kuitenkin jo löytyy Burnout 3, voi Revengen anti tuntua hieman vähäiseltä. 5. Yksinpelissä avatut autot joutuu verkossa ansaitsemaan uudestaan. 1. Löytöjä tekee kippariltakin paljon halvemmalla, ja sieltä tarttuukin mukaan kaikki, mikä iskee silleen, et toi on mua. Metsästyksessä hienoa on myöskin se, että saa olla raittiissa ilmassa, vaikka kyllä se kovan jahtipäivän jälkeen väsyttää. Sopiiko metsästys mielestäsi nuorille ja jos sopii niin miksi. Vaatteet on kaiveltu jo aiemmin esille, yhteen sopivat tummat vaatteet, jotka 100%:lla varmuudella vaihtuvat muutaman kerran toisiin hiukan erilaisiin vaatteisiin. – Kyllä se sopii, koska se on terveellinen harrastus ja hyvää vastapainoa koululle. Seurasin tässä eräänä päivänä vanhemman siskoni Caritan ( 21)tekemisiä. Suosituimpia kirjoja ovat Anne Ricen vampyyri-aiheiset kirjat. Edellisessä versiossa olleet bonukset ja muut kertoimet on poistettu kokonaan, joten onnistuminen on hieman hankalampaa kuin ennen. Suuria, antiikkisia kynttelikköjä siroteltuna sinne tänne muuten pimeässä huoneessa ja gootti tuntee olevansa kotona. Kulmakarvat tulee aina siistiä, kajaalia laittaa sopivasti ja tietysti puuteroida kasvot. – Harmittavin karkuun päässyt eläin on hirvi, vaikka niitä pääsee karkuun aina silloin tällöin, niin jokainen harmittaa. Carita kaivelee meikkejä esiin ja höpisee iloisesti kaikkea, mitä päähän tulee. Mikä on lempiaseesi. Kuva: Saija Kartano Jenna Ylikoski NIVALA Omat sisareni ovat gootteja, ja taidanpa itsekin olla sellainen. 8 Sunnuntaina 9.10.2005 . Ei gootti voi olla raitis – no, kylläpähän voi! Siskoni on täysgootti Carita Ylikoski. KESKIPOHJANMAA Gepardi Yhteystiedot Toimittaja: Päivi Savela (08) 411 0304 Sähköposti: gepardi@kpk.fi www.keskipohjanmaa.net/gepardi Peli Niko Kärjä ja Ville Valkama KOKKOLA On jälleen syksy ja metsästys on taas ajankohtainen asia. Osa voikin olla tällaisia, osa taas on totaalisia vastakohtia. Onneksi Kannuksen Kalastuskunnan miehet Harri Heikkilä, Pasi Löytynoja ja Juha Yli-Korpela tarjosivat Ruusulan nuotiolla makkarat ja mehut, sillä tällä kertaa ei ainakaan kalasaaliista olisi riittänyt onkijoiden vatsan täytteeksi. Kokeneen Erkki Valkaman metsästyskokemuksia. Jokainen kilpailuun osallistuja sai myös mukaansa uuden onkilaitteen, jolla voi treenata vaikkapa ensi syksyn ongintakilpailuun! Lauri nappasi voiton Voitto tuli! Lauri Jylhän 350-grammainen ahven oli koko kilpailun suurin. Milloin aloitit metsästyksen. 2. Kynttilät symboloivat elämää. Jos on pakko olla valaistuksessa, gootit suosivat yleensä kynttilöitä. 9. 7. – Kyllä raittiissa ilmassa olo väsyttää. Nuorisolle jaettiin lisäksi esitteet kalan käsittelystä ja perkauksesta. – Noin 15-vuotiaana. Fetisistisen korkeat korot eivät tunnu menevän koskaan muodista. Arvio (1–5) äänet: grafiikka: pelattavuus: yleisesti: Autot on tehty rikottaviksi Burnoutissa kanssakilpailijoiden kiilaaminen ja rumat temput ovat olennainen osa peliä. Burnoutissa ei ole oikeita automerkkejä, mikä yleensä syö realismin tuntua, mutta tässä yhteydessä sitä ei edes huomaa. Yhteenvetona voisin sanoa, että jos haluat erilaisen vapaa-ajan viettotavan, niin kokeile metsästystä." Metsästys ei ole vain eläkeläisten laji Metsästyksessä hienoa on myöskin se, että saa olla raittiissa ilmassa, vaikka kyllä se kovan jahtipäivän jälkeen väsyttää,toteaa Ville Valkama. Kaikissa kisoissa on tarkoitus kiilata muiden kilpailijoiden autot tieltä ulos. Kuvat: Niko Kärjä Metsästys meren rannalla tuo vaihtelua metsässä kulkemiseen. Tällä jutulla haluamme kertoa metsästyksestä tarkemmin ja siitä, että se sopii myös meille nuorille. Kokonaan oma kisatyyppinsä on ketjukolarointi. Itse olen jo kauan miettinyt, että mikä goottiudessa viehättää, ja kysäisinpä tätäkin. Taustalla pauhaa Sentenced. 8. Jos joku ensin kiilaa pelaajan auton, saa hänen kiilaamisestaan sen jälkeen enemmän pisteitä. Kilpailuaika oli puolitoista tuntia, jonka aikana saalista tuli yhteensä 1 060 g. Metsästys oli pitkään asia, jota tehtiin ruuan tähden. Goottiasut ovat näyttäviä ja niihin yhdistetään krusifikseja, pentaja hertagrammeja sekä pääkalloja yms. Siinä on tarkoituksena saada aikaan mahdollisimman monen auton kolarisuma. Caritan luonne vastaa tyypillisten goottien luonnetta, ainakin hänen omasta mielestään. 6. Kysyn Caritalta, mikä sai hänet rupeamaan gootiksi. Mikä olisi unelmasaalis. Grafiikka on ehkä piirun verran parempaa kuin edellisessä pelissä. Aloitin metsästyksen kulkemalla isän mukana 10–11-vuotiaana ja siitä lähtien olen ollut siihen koukussa. Testattu: Xbox. Nykyään gooteiksi luokitellaan helposti ja harkitsemattomasti kaikki ihmiset, jotka pukeutuvat mustaan, joilla on vähintään yksi lävistys muualla kuin korvissa, tatuointeja, ketjuja, raskas tumma lähes musta meikki, tai henkilö joka kuuntelee goottirockia tai heviä. Mikä on harmittavin karkuun päässyt eläin. – Iso metso. Carita käyttää ns. Sarjojen ensimmäiset palkittiin arvokkain virvelisetein, toiset laadukkain uistinpakein ja kolmannet onkivapa/kilpaonkilaitepakkauksin. Rahaa gooteilla tulee ja menee miten sattuu. – Pienriistaa yksin tai pienessä porukassa ja hirvieläimiä seuruepyyntinä. Nuorempien sarjassa toiseksi tuli Artturi Heikkilä ja kolmanneksi Elli Heikkilä. Aseen mukaan ottaminen tuo lisämotivaatiota. Goottilaiseksi kirjallisuudeksi luokiteltiin 1700ja 1800-luvuilla kuolemaa ja kaikkea yliluonnollista käsittelevät tekstit. The 69Eyes, joka on ns. 169 yksittäistä kisaa kuulostaa paljolta, mutta monet kisat käyttävät samoja rataosuuksia tai samoja ratoja toiseen suuntaan ajettuna. Yksinpelissä on vain yksi pelimuoto, jossa avataan yhä uusia kisoja ja autoja. Mikä ihmisten suhtautumisessa ärsyttää Caritaa on se, että kukaan ei usko hänen olevan absolutisti, ettei hän polta ja silleen, tämä onkin hyvin yleinen uskomus. Lämpimän syysilman innoittamana Korpelan patoalueelle tuli yhteensä 20 osallistujaa. Metsästys on meille nuorille ylivoimaisesti paras rentoutumiskeino koulusta (ainakin nukkumisen jälkeen). Yli 13-vuotiaiden sarjassa toisen sijan vei Olli Ranta-Nilkku, kolmas sija osui arpaonnella Milka Erkkilälle, sillä vain kaksi ensimmäistä onnistui narraamaan kaloja. Viime vuonna ilmestyi Burnout 3. Caritaa goottiudessa viehättää elämäntapa, hevimusiikki jotenkin koskettaa, Carita viihtyy goottivaatteissa ja koruissa, kun taas verkkareissa hän tuntee olonsa äärimmäisen epämukavaksi. Tarkista, että tähtäinlinjat ovat kunnossa ennen kuin rupeat kyttäämään lintuja. Burnout-autopelisarjan kuningasidea on autojen romuttaminen
Sokeritauti on ollut pitkällinen riesa ja kasvohalvaus vähän vaikeuttaa syömätouhuja, mutta hän pistää itse insuliininsa ja huolehtii syömisensä ajallaan. Uskossa hän kertoo olleensa kohta 80 vuotta. Tytär Leena meni nuorena naimisiin vuonna 1946 ja kun hänelle seuraavana vuonna syntyi poika, oli Sanni itsekin alta nelikymppinen. Käsitöitä tehtiin yhdessä, ja nyt saan äidiltä neuvoja puutarhahommiin. Se avaa heti valtavia ajatuskulkuja. Aina oli vieraita, niitä tuli yks kaks, niin että äiti oli välillä hätää kärsimässä. – Suuri suku on rikkaus. Parasta esitellä naiset, heittää sitten tittelit pois ja pistää pystyyn kunnon jutturinki. Viihtyisä olohuone kälviäläisessä rivitalossa on niin täynnä tarinoita, ettei tiedä mitä polkua pitkin lähtisi kipittämään. Huh. Sota-aikana Sanni joutui talon lisäksi hoitamaan myös Kälviän osuuskassan asiat, tietysti puolella palkalla... Mutta taas tuli uusia suunnitelmia. Meillä oli onni olla kesät Klapurilla mumman kanssa, ja pappa vähän maksoikin porkkanarivien kitkemisestä. – On se niin suuri asia, ko on saannu tyttöin kans rinnan kasvaa. Vanha Sanni puhuu pojasta niin mukavasti, ettei tahdo käsittää, että tuo pikkupoika on tunnettu helluntailaissaarnaaja Jukka Klapuri. Heli on asunut perheineen Lapissa viitisen vuotta, siitä vuoden nyt Sodankylässä. – Minä olin paimen, piika ja emäntä ja vielä hoidin välillä pankkiasiatkin, hän naurahtaa väliin. Ja vanha Sanni kutsuu kaikkia ihanasti tytöiksi. Nyt tämä kuulostaa vähän aikaa Sävellahjalta, mutta kuulostakoon. Kylläpä minä olin palvelevainen! Sitäkään Sanni ei ainakaan halua muistaa, että antoi kerran piiskaa Leenalle. Vuokko-äidillä on pikkuisen arvovaltaa sanoakin, hän kun on opettanut hoitajia lähes 30 vuotta nykyisessä Kokkolan sosiaalija terveysalan opistossa. Viisi sukupolvellista naiselämää. Hän oli kova tekemään ruokaa ja leipomaan ja ompelemaan. – Esan miniä Mari Palo laulaa Kälviällä joulun alla. Meillä on oikeasti tosi paljon sukulaisia, ja kaikki ovat aivan innoissaan Sannista, kertoo Heli ja ryhtyy syöttämään rintaperillistään. Mutta kun kuulin, että Heli odottaa lasta ja Jukan pojalle Juhollekin oli perheenlisäystä tulossa, niin tuli sellainen mieliteko, että voi ko eläis niin kauan. – Meijän äiti on kyllä aivan ihana vieläki! Lapsuudesta muistan kaikkia luontoasioita: muun muassa kerättiin ja kuivattiin mustikanlehtiä. – Joka pyhäaamu hän navetan jälkeen toi meille kahvit sänkyyn, sekä isälle että meille lapsille. Sekin on kertomisen arvoinen tarina, miten Sannista tuli mumma. Siinä on hupanen olo, aika kuluu, saa mielenrauhaa. Naisia naurattaa. – Vauvat ovat aina samanlaisia ja toisaalta jokainen erilainen. – Kyllähän minun nyt jo pitäis kuolla kovin oikein... Tuo hyvä poika on taidegraafikko Esa Riippa. – Kyllä minun nyt kelpaa, kun kaikki lapset ovat jo eläkkeellä, Sanni-mumma virnistää. Ja hänelläkin on neljä lasta, joista vanhin on vuonna 1973 syntynyt Heli Kero, joka viime elokuussa 2005 siis synnytti uuden Sannin sukuun. – Tässä vähän harjoitellaan äitiyttä vielä. – Äiti opetti rehellisyyttä ja hyviä tapoja. Sunnuntaina 9.10.2005 9 Viikonvaihde Yhteystiedot Viikonvaihdesivujen tuottaja: Maija Myllykangas (06) 827 2355 Sähköposti: maija.myllykangas@kpk.fi Maija Myllykangas, teksti Esa Melametsä, kuvat K uusiviikkoinen Sanni nököttää tyytyväisenä äitinsä olkapäällä ja vain välillä luo tummansinisiä katseitaan ympärilleen – miten sylilapset näyttävätkin aina niin viisailta, aivan kuin niillä olisi jokin salattu tieto. – Toinko minä teillekin. Hän muistelee hyvällä omaa äitiään Helmiä ja isänsä äitiä Kaisa Matildaa, mutta tietoyhteiskunnan rajoittuneen nykylukijan armahtamiseksi jätämme nyt edelliset vuosisadat syrjään. Tuo oli mukava malli, jonka tyttärentytär Kati toi tuliaisina Nepalista. Vanhaa Sannia sanotaan Mummaksi, Leenaa isoäidiksi ja Vuokkoa Vuokko-mummiksi. Seuraavana vuonna syntyi Heli, tämä pikkuäiti, jolle nyt heitetään äidinarvioimispallo. Sannin rukoukset kestävätkin aika kauan, sillä hän luettelee kaikki etunimeltä, koko porukan. – Minä muistan, että vain pappalle. Lapsien takia hänen ei ole tarvinnut liikoja valvoa. Äiti vastasi koko talosta ja isosta porukasta. Piti osata niiata ja tervehtiä ihmisittäin. Vanhalla Sannilla on neljä lasta, yksitoista lastenlasta, kolmetoista lastenlastenlasta ja yksi lastenlastenlastenlapsi. Helistä on aivan huippua, että hänellä on kolminkertaiset taustavoimat: äiti, isoäiti ja mumma. Kun äiti oli töissä KPO:n kangasmyymälässä, sain aina valita kankaan, jonka Toivosen Esteri sitten leikkasi. Sanni-mummalla on hyvät unenlahjat ja ruokahalu. Kälviän helluntaiseurakunnan kuorossa hän lauloi pitkään, mutta nyt on kaunis ääni kuulemma käynyt käreäksi. Mutta monesti aamuisin, kun hän herää, jokin laulu tulee mieleen ja se soi mielessä koko päivän. Tuo Leena oli sitten mallivauva, nukkui aina neljä tuntia ja heräsi sitten syömään, sanoo Sanni-mumma ja katsoo pikku-Sannin isoisoäitiä. Suvun naisten sydämet sykkivät myös musiikille ja kuvataiteille. – Syksyllä alkaa aina tikkauskausi. Heli on antanut sylivuoron välillä Vuokko-mummille. Tällä puolestaan on neljä lasta, joista toisiksi vanhin on vuonna 1949 syntynyt Vuokko Koivukangas. Hän opettaa musiikkia yläasteella ja lukiossa, ja hänen miehensä on tutkijana geofysiikan observatoriolla. Sitten syntyi Vuokko, joka nyt saa antaa arvion Leena-äidistään. Hänellä on neljä lasta, joista vanhin on vuonna 1929 syntynyt Leena Riippa. Olen itse ommellut niin ylioppilaspuvun kuin hääpukunikin. Voi voi, niin hyvä poika tuli, nytkin toi jouluksi tuon valkoisen orkidean, joka kukkii taas... – Työnteko oli minulle aina mieluista, mutta sitä oli monesti liikaa. Ja on se tuottavaa ja jännittävääkin: mikäs väri nyt otetaan. Kun Sanni-mumman tytöt ovat koolla, puhutaan paljon käsitöistä ja marjastuksesta ja lenkkeilystä ja tietenkin lapsista. Hääpukua ja Kotiliedestä vuokrattua kruunua Vuokko kantoi vuonna 1972. Viiden sukupolven naiset: Vuokko Koivukangas (vas.), Heli ja Sanni Kero, Sanni Klapuri ja Leena Riippa.. Klapurin Loviisamummun piti välillä tulla siivoa poikaa puolustamaan. Toinen Sanni, 98-vuotias, esittelee ylpeänä valkoista orkideaansa jonka hän on saanut uudelleen kukkimaan ja kirjavia villasukkia, joiden malli on Nepalista. Kaksi Sannia, välillä melkein sata vuotta, kuin olisi kehrätty hyvää kälviäläistä villalankaa ja siitä luotu lykkyjä: sillä Sannille syntyi Leena ja Leenalle Vuokko ja Vuokolle Heli ja Helille Sanni. Suvussa on yleisesti tiedossa, että Leena siskoineen piti nuorinta veljeään Jukkaa vähän vanhempien lellikkinä, ja tytöt juoksuttivat tätä aina tilaisuuden tullen. Hän on koko suvun mumma. Pitää valita vaikiampi malli, niin kestää kauemmin. – Mutta rukouksissa niitä pitää aina muistaa, se on selvä. Leena kertoo, että äiti on aina ollut kova nauramaan ja iloitsemaan; juuri huumorintaju on pitänyt hänet nuorekkaana. Ei sillä mitään hätää ole, sanoi äiti, rupea nukkumaan. KESKIPOHJANMAA . Mikäli nimi on enne, heidän toiveensa taitaa toteutua; kyllä Sanneilla sinniä on ja leikkistä mieltä. Ja sen Leena muistaa, miten äiti aina kotona Klapurilla piti pyhää. Eteenpäin. Olis se kumma, jos vielä joulukonsertin sais kuulla. Soitan äidilleni päivittäin. Nyt mumma on nähnyt molemmat vauvat. Meillä on siis Sanni Klapuri, omaa sukua Toivonen, syntynyt Kälviän Hillissä, Toivolassa elokuussa 1907. ällistyy vanha Sanni. Ja että kun pikku-Sanni aikanaan oppii pikkuisen puhumaan, hän voi sanoa vanhasta Sannista: – Mummummummummu. Minä muistan, että te olitta aina niin kilttejä. Että esimerkiksi Vuokko voi sanoa, että hänen lapsenlapsensa istuu hänen isoäitinsä sylissä. – Äiti oli kotona aika paljon ja se oli ihanaa. Hän asuu vielä yksin rivitaloasunnossaan, käy sauvakävelyllä, kylpee kesällä järvisaunassa Klapurinjärven rannalla, lukee ahkerasti – joskus puoli kolmeen yöllä –, tekee hurmaavia villasukkia ja leipoo vielä sämpylöitä, "sokeritautisen pullia". Mutta nyt on pääasia tietysti Sanni. – Minä sanoin, että minua ei tummuks ruveta sanohan, sanokaa vaikka mummaks. Tässä kun olimme kotona käymässä ja tuntui siltä, että Sannilla on nuha, niin epäilemättä herätin äidin keskellä yötä. Annetaan mieluummin Leenan kertoa, millainen äiti Sanni itse oli. Heli ja hänen miehensä Antti toivovat, että pikku-Sannista tulisi huumorintajuinen – niin että se pärjäisi vanhempiensa kanssa. Sannien sinniä Kaksi Sannia, välissä melkein sata vuotta. Perheen isä oli legendaarinen pankkimies Ensio Klapuri, jonka aikana vaatimattomasta Kälviän maalaisosuuskassasta kehittyi eturivin pankki Kokkolaan. – Oonko minä piiskannu
Metallipuolen työllisyysnäkymät ovat nyt hyvät, ja mikä kaikkein tärkeintä, metallimiehen työ itsessään on hänestä tosi antoisaa. Sélections de Grains Nobles viinit ovat vielä makeampia ja harvinaisempia, valmistuksessa käytetään jalohomeisia rypäleitä. KESKIPOHJANMAA Sunnuntaisitaatti Henkilö kuvassa Nuoren miehen katseessa on pikkuisen ehkä ujoutta, mutta myös määrätietoisuutta. Esimerkkinä hän mainitsee niin sanotun uudesta maailman, mutta tasapuolisuuden vuoksi kertoo tätä tapahtuvan myös Euroopan vanhoissa viinimaissa. Nämä viinit ovat todellisia mestariteoksia. Vaikka talvet saattavat olla kylmiä, ovat kesät pitkiä, kuumia ja vähäsateisia. Tokay Pinot Gris saa piakkoin luovuttaa Tokay-osan nimestään pysyvästi Unkarille, koska rypäle on sieltä lähtöisin. Ja kun sille antaa makupalan, vaikkapa hammasluun, se osaa sanoa "nam nam". Maison Trimbach kuuluu alueen kuuluisimpiin tuottajiin, viinitila sijaitsee haikaroiden asuttamassa Ribeauvilléen kylässä. Nämä viinit kuuluvat nykyään Ranskan crémantviinien parhaimmistoon. Samasta paikasta hänellä on taskussaan jo koneistajan perustutkinto, ja työelämään on tullut välillä tuntumaa Puutiimillä. Moottoritieltä katsottaessa viiniä näkyy silmänkantamattomiin, maisemaa halkoo aina silloin tällöin pieni kylä, jonka elämä muotoutuu viininviljelyn ympärille. Viininviljelijöitä on noin 7 000, mikä tarkoittaa että tilakoot ovat suhteellisen pieniä. Viiniä on valmistettu jo vuodesta 1626, Trimbach on yksi Alsacen tunnetuimpia kansainvälisiä nimiä, tuotannosta 85 % menee vientiin. Suuri osa viljelijöistä ei harjoita ammattia kokopäiväisesti vaan myy rypäleensä paikallisille viiniosuuskunnille. – On se viisas, tekee kaikenlaisia temppuja. Alsacen viinialue on kapea 170 kilometriä pitkä kaistale Vosges-vuorijonon suojissa Strasbourgin ja Mulhousen välissä, alueen keskus sijaitsee Colmarin kaupungin ympärillä noin 70 kilometrin päässä Strasbourgista. Aivan tilan päärakennuksen takana aurinkoisella eteläisellä vuorenrinteellä kasvavat rypäleet, joista valmistetaan kuuluisaa Rieslingiä, Grand Cru Cuvée Frédéric Emile. Kuvat: Copyright: Per Karlsson/BKWine.com Colmar on Alsacen viinialueen pääkaupunki ja tunnelmaltaan erittäin viehättävä. Alsacesta löytyy suhteessa eniten biodynaamisia viinitiloja, Ranskassa niitä on noin 250, joista 40 Alsacessa. Alsacen viinit on helppo tunnistaa kapeasta huilumaisesta pullosta, ”flûte”. Juuri Alsaceen perustettiin maan ensimmäinen viiniosuuskunta vuonna 1895. Christian Koehly tuntee Suomen ja muut pohjoismaat, hänen viinejään saakin Suomessa joistain ravintoloista. He olivat varmoja, että kaikki suomalaiset reippailevat urheilullisen presidenttinsä johdolla ja kokoontuvat sitten yksimielisesti tekemään ei ainoastaan omaa maataan vaan myös koko maailmaa onnellistavia nerokkaita kommunikeoita. Hänen omassa tarhassaan 500 metrin päässä toisistaan kasvavat rypäleet saattavat tuottaa aivan eri viiniä maaperän vaihdellessa. Pinot Noir on ainoa rypäle josta valmistetaan punaviiniä, sen osuus on 10 % koko sadosta. Ylläolevan vaunuosaston keskustelijat ovat matkalla Oreliin, Turgenjevin kotikaupunkiin. Hän on muuttanut viisi vuotta sitten Haapajärveltä Kokkolaan ja opiskelee tällä hetkellä aikuisopistossa metallin perusteita. Biodynaamisessa viljelyssä käytetään luonnon omia menetelmiä, vain luonnon omat lannoitteet ovat sallittuja eikä kasveja käsitellä millään aineilla. Tilan erikoisuutena olivat kuivat viinit, joissa jäännössokerin määrä oli niinkin alhainen kuin 3–4 g. Hän missionaan on löytää jokaiselle rypäleelle oikean maaperän oikeine olosuhteineen, "le terroir", jotta viinistä tulisi mahdollisimman tasapainoinen. – Haaveena on pysyvä työpaikka ja taattu tulevaisuus, hän sanoo painokkaasti. Alsacen erikoisuutena on että hyvinkin pieneltä alueelta saattaa löytyä neljää eri maaperää, Kreydenweissin mielestä juuri maaperä on se tärkeä elementti viininvalmistuksessa, ei niinkään itse rypäle. Viinit mestariteoksia Maison Trimbachissa varastoidaan arvoviinejä, niitä avataan vaikkapa viinikilpailuun tai lehdistötilaisuuteen mutta ennen kaikkia perheen omia juhlallisia tilaisuuksia varten. Koulutus on mennyt perille niin, että se esimerkiksi ei päästä sisälle ketä sattuu, vartioi siis perheympäristöään. Jo otsikot kertovat tyylilajin: Vakavasti otettavat henkilöt Deedeeärrässä, Asiatoimia eräässä kuvernementissä, Suoraja koukkukäyntiä pohjoisella tarkastusmatkalla, Päätös olla tutkimatta seinämaaleja Roomassa, Sydämellinen tervehdyskäyntini Bukarestiin, Mietiskelyn vaikeudesta matkoilla ja muutenkin, Itä-Siperian asiapitoisuus... Marc Kreydenweiss oli aloittanut viljelyn 35 vuotta sitten ja siirtynyt vuonna 1989 täysin biodynaamiseen viljelyyn, hänen tilansa sijaitsee Andlaussa Alsacen viinitien pohjoispuolella. – Kyllähän Haapajärvelläkin käy, mutta en sinne enää asumaan lähtisi, arvelee Toni. Viljellyimmät rypäleet ovat Riesling, Pinot Blanc, Gewürztraminer ja Sylvaner. Yleensäkin tynnyrit ovat vanhoja sammioita, jolloin niiden tehtävänä on viinin tasapainottaminen eikä tammen maun siirtäminen viiniin. Erittäin ylpeä hän oli saamastaan kunniasta tarjota viinejään alsacelaisen buffétpöydän kanssa Suomen EUpuheenjohtajuuskauden aikana järjestetyillä illallisilla Helsingissä. Vuosi 2003 oli niin kuuma että osa sadosta tuhoutui. Taloissa on ulkonevat päädyt, puuleikkauksin koristellut kattopalkit ja ne on koristeltu valtavalla määrällä kukkia, yleisin kukka lienee punainen riippupelargonia. Grand Cru viineissä sallittuja rypäleitä ovat ainoastaan Riesling, Muscat, Pinot Gris ja Gewürztraminer. Vuodesta 1974 vuoteen 1985 Juhani Peltonen kirjoitti Helsingin Sanomiin yhteensä kaksikymmentäneljä matkakertomusta. Viininviljelijän elämä on kuin pokeripeli, säästä ei voi olla koskaan varma. Myös lämmin ja pitkä syksy luo suotuisat olosuhteet viininviljelylle, rypäleet saavat kypsyä pitkään ja hitaasti. Eguisheimin keskiaikaisessa kylässä on ympyrän muotoinen asemakaava.. Vierailu Alsacen ensimmäinen biodynaamisesti viljelevän viinintuottajan luona oli ajatuksia herättävä. Christian Koehlytä voi käydä tapaamassa ensi vuonna Helsingissä järjestettävässä Viiniexpossa ja samalla tutustua hänen erinomaisiin viineihinsä. Joimme teetä ja söimme vohveleita sekä omenoita lähes koko matkan; Igor lorautteli laseihin vitkastelemattoman toverillisesti myös ties mitä etiketittömästä putelista. Kirjoittaja on kokkolalainen yrittäjä, joka toimii yhteistyössä ranskalaisen BKWINE:n kanssa. Vaikka kurssilla onkin kiva paiskia töitä, on viikon kaivatuin päivä kuitenkin perjantai, kun pääsee vapaalle. Vendanges Tardives -viinit valmistetaan samoista rypälelajikkeista kuin Grand Cru -luokan viinit. Vuotuinen sademäärä Colmarin alueella on ainoastaan 500 mm vuodessa, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi Jerezin alueella Espanjassa. Näillä kemikaaleilla viinistä saadaan tasalaatuista, helppoa ja useimpien makutottumuksia miellyttävä tuote. Viinikirjailija Jancis Robinson onkin kuvannut myöhään poimitusta Gewürztraminerista valmistetun viinin tuoksua kaikkein eksoottisemmaksi verrattuna maailman muihin viineihin, maun pysyessä kuitenkin selkeänä ja hienostuneena. He halusivat tietää, että mimmoinen se Suomi oikein on. Maija Myllykangas, teksti Clas-Olav Slotte, kuva Vaunuosastossa istuivat lisäkseni Ljudmila Olegovna, insinööri; Pjotr Andrejevitsh, optisten laitteiden työntekijä; ja Igor Semjonovitsh, kolhoosissa Vitebskin lähellä. Trimbach kuten monet muutkin alueen viininviljelijöistä eivät suosi tammen makua viinissään, juomaan halutaan puhtaat hedelmästä ja maaperästä lähtöisin olevat aromit. Trimbach varastoi viinejä vain kolme kuukautta tammitynnyreissä, jonka jälkeen seuraa pullotus. Trimbachin kuuluisin viini on " Clos Sainte Hune", sitä pidetään Alsacen parhaimpana Rieslinginä. Poliittisia puolueitakin on pian yhtä runsaasti kuin Euroopan valtioita. 10 Viikonvaihde Sunnuntaina 9.10.2005 . Tilalla on kaksi Alsace Grand Cru -viiniluokitukseen kuuluvaa viiniä. Mielenkiintoista on, että viljelyssä huomioidaan taivaankappaleiden liikkeet, kuun ja planeettojen vaikutus kasvikuntaan. Viiniä viljellään 13 000 hehtaarin alueella, palstat sijaitsevat 180–360 metrin korkeudella kapeina vihreinä nauhoina. Nyt nuo viisaat ja hauskat kertomukset on onneksi koottu kirjaksi Osumaja harharetkiä (WSOY 2005), joissa on hieno Petra Giacomellin kollaasikuvitus. Sillä hetkellä olimme onnellisen tietämättömiä seuraavan päivän ukkosmyrskyn mukana tulevasta raekuurosta, joka onneksi osoittautui hyvin paikalliseksi. Kokkolan viihtyvyyttä lisää huomattavasti kokkolalainen kihlattu. Ja kerroin, että maaperä on otollista paitsi hautaamiseen, myös hirvittävien esikaupunkialueitten rakentamiseen, kaiken vanhan ja yleensäkin kauniin tuhoamiseen sekä yleiseen synkkämielisyyteen, kateuteen ynnä päätökseen lähteä siirtolaiseksi minne tahansa. Jo pienen keskustelun jälkeen käy selville, että päämääriä Toni Tuomaalalla onkin. Vaikka alue on aina tuottanut laadukkaita viinejä, myönnettiin sille Ranskan viralliset viiniluokitukset suhteellisen myöhään, AOC Alsace vuonna 1962 ja AOC Alsace Grand Cru vuonna 1975. Kotipaikkakunnalleen hän ei sano oikeastaan ikävöivänsä. Alueen erikoisuuksia ovat Vendanges Tardives ja Sélections de Grains Nobles -viinit. Kirjailijalla on mukanaan tulkkisanakirja, joka suosittelee kolmea lausetta: "Asiatoimilla on huono menestys. Parhaita viinejä tuottavat rypäleet jotka ovat saaneet kasvaa suojaisilla eteläisillä rinteillä. Se on ikävätä. Moottoritieltä kannattaa siirtyä lähemmäksi kohti Alsacen tunnettua viinitietä, "La Route du Vin", vuoristoa ja ihastuttavia kyliä joissa tunnelma on kuin suoraan satukirjasta. – On mahtava tunne, kun pääsee tekemään käsin ja saa aikaiseksi hienoa saumaa. Vignobles Charles Koehly & Fils tilaa johtaa Christian Koehly. Koehly kertoo, kuinka vuonna 2002 lokakuun alusta lähtien, juuri viininkorjuun aikaan, satoi kaksi viikkoa yhtä soittoa hirmumyrskyn viedessä rypäleitä suojanneet lehdet. Koehlyn mukaan vuosi 2005 oli ollut erinomainen ja tuottaisi erittäin hyvän sadon mikäli ilma jatkuisi lämpimänä vielä syyskuun loppuun saakka. Kirjailija matkusti slaavilaisten kirjoittajamiesten jalanjäljillä muun muassa Neuvostoliitossa, Puolassa, Italiassa, Romaniassa ja DDR:ssä. Viinibaarin seinältä löytyy taulu tekstein " SAY NO TO THE OAK, LET THE FRUIT BACK TO THE WINE". Kuulijoillani oli toinen käsitys. Kreydenweiss toivoo kuluttajien miettivän millaisia viinejä haluamme juoda, niitä joissa terroirin erityispiirteet siirtyvät hedelmän kautta viinin vai tyydymmekö sellaisiin joissa 15–20 kemikaalin avulla peitetään valmistusprosessin vaikutukset. Hienostuneiden hedelmäisten makujen ja mineraalivivahteiden syntyyn vaikuttaa ilmaston lisäksi Alsacen vaihteleva maaperä. Mahtaa olla kauhean viisaskin se Rolle. Pelkkää sohvalla makoilua ei pariskunnan elämä toki ole. Toisesta maailmansodasta lähtien alueen viininvalmistus on ollut järjestelmällisempää. Alsacen viiniosuuskunnat kuten Eguisheim ja Kientzheim ovat erittäin laadukkaita verrattuna Ranskan muihin viiniosuuskuntiin. Yksi päätehtäviä on kuljettaa koiraa, sekarotuista Rollea. Muita rypäleitä ovat Tokay Pinot Gris, Pinot Noir ja Muscat d'Alsace. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita, että syyskuun alussa kun muut viininviljelijät suunnittelivat aloittavansa viininkorjuun kahden kolmen viikon kuluttua oli Kreydenweiss päättänyt jo omansa, kollegat eivät kuulemma pitäneet tätä kovin järkevänä. Koehly kertoo mielellään yksityiskohtaisesti viinintekijän elämästä, hän muistaa jokaisen vuoden erilaisine sääoikkuineen ja niiden vaikutuksen viinin luonteeseen. Surkuttelen sitä." Mutta taudeista riuduttavimpaan, melko usein valtaavaan selittämättömään tuskaan saa lohtua Turgenjeviltä itseltään: "Ihminen ei voi elää maan päällä, jollei petä itseään." Maija Myllykangas Virpi Sorvisto, teksti A jaessa autolla Strasbourgista etelään voi ihailla upeaa maisemaa, kauniit viinipengermät kohoavat Vosges-vuorijonon rinteille, tunnelmaa täydentää auringonlasku vuorten taakse. – Silloin saunotaan ja katsotaan televisiota sohvilta ja vietetään oikein kunnon löhöilta, kuvailee Toni. Alsacesta löytyy 50 Grand Cru -tarhaa. Alsacen viineistä kannattaa maistaa myös hienoa kuohuviiniä: AOC Crémant d'Alsace valmistetaan pääasiassa Pinot Blancrypäleistä. Biodynaamisen viljelyn kannattajat ovatkin vaatimassa viinipullojen etiketteihin selvitystä niistä kemiallisista aineista joita viini sisältää. Rypäleet korjataan ylikypsinä, jolloin konservoituminen ja jalohomeen muodostuminen korostavat rypäleen aromaattista luonnetta
Hän uskoi kunnianhimoiseen Piispaseen. Terveisin ope. – Siinä luki: Mitä kuuluu. – Uhkasanana käytetään globalisaatiota ja vaikka mitä. Sunnuntaina 9.10.2005 Viikonvaihde 11 – Taloudellinen vapaus on tässä yhteiskunnassa harvoilla. Ylitalo luki oppilaalleen madonluvut. – Olen itse ollut diabeetikko 25 vuotta ja läpikäynyt myös aivoverenvuodon. Osviitta-koulutuksen jälkeen Piispanen on saanut täsmäkoulutusta aikuisopiston Mukava-projektissa. Välikankaalla on koko johtamiskeskusteluun uusi ja tuore näkökulma. Luin myös netistä, että paniikkihäiriöön saamani lääke on Suomessa Buranan jälkeen toiseksi myydyin, Piispanen tietää nyt. – Kyllä sitä piti kypsytellä, mutta tajusin, että avoimuus on ainoa mahdollisuus, muuta tietä ei ollut. Välikangas kyselee. Vaikka Välikangas karttelee hyväntekijän leimaa ja vetoaa pitkäjänteisen hyödyn näkökulmaan, hän myöntää, että tiettyä inhimillistä ymmärrystä on ajan mittaan kertynyt. Paisuttelin asioita pääkopassani ja omat ajatukset ajoivat tilanteeseen, jossa olin. Ei joulupukki mutta inhimillinen Työnantaja antoi toisen mahdollisuuden. Välikangas ei kuitenkaan suostu ottamaan vastaan sädekehää mistään hinnasta. – Hän sanoi, että jos nyt häivyt, saat olla lopun ikääsi työttömänä. – Minusta työnantaja on harhaanjohtava termi. Se pani miettimään, josko ongelman saisi viimein selvitettyä, Piispanen kertoo. Kukaan ei voi antaa työtä, jos ei ole asiakasta. Kai Piispanen viihtyy koneiden keskellä. – Helposti työntekijälle syntyy käsitys, että kilpailussa ei sallita poikkeamia, vaan vain huipputyöntekijät kelpaavat, Vähäkangas pohtii. KESKIPOHJANMAA . Keskitie on vienyt kauas. – Palaverissa päätettiin Kain kohtalosta. Kaksi työpaikkaa oli mennyt alta samasta syystä. – Ei työnantaja voi olla joulupukki, vaikka haluaisikin. – Paniikkihäiriö iski, tuli tunne, että nyt keskeytän ja tänne en enää tule. Renkejä sitä vain kaikki ollaan. – Kai on tehnyt meillä itsensä tarpeelliseksi, Välikangas korostaa. Myös työkaverit suhtautuivat hyvin, hän kertoo. Karskia täytyy näytellä, vaikka herkkä olisikin. Kriisejä ja samanlaista elämää on muillakin. Kaikkia myös tarvitaan, kunhan vain saadaan palikat kohdalleen. Sama kuvio toistui jo kolmatta kertaa. – Olen harrastanut elektroniikkaa pikkupojasta asti. Rohkeutta ja itsevarmuutta vaati myös paluu töihin pitkäaikaistyöttömyyden jälkeen.Missään työttömyytensäkään vaiheissa Piispanen ei ollut menettänyt uskoaan. Tekniikka on kiinnostanut aina.. – Naurettavaa, että oppilaitoksissakin mukaan ovat tulleet tulosvastuuden kaltaiset huuhaatouhut. – Se oli leppoisa, lämminhenkinen päivä, Piispanen muistelee. Intoa on myös osaamisen syventämiseen. Karskia täytyy näytellä, vaikka herkkä olisikin. Kaikki me tarvitsemme työtä. On lupa tehdä asioita omalla tavalla, Piispanen sanoo. Lopulta Ylitalo sai Piispaselle asti tekstiviestin, jonka viestin saaja muistaa tarkalleen tänäkin päivänä. Piispanen häipyi, katosi, sulki puhelimen. Renkejä sitä vain kaikki ollaan. Järjestettiin tervetuliaistilaisuus. Saan näyttää osaamiseni. Kaikki on sujunut hyvin. Vapauttava oivallus syntyi, kun Keski-Pohjanmaan aikuisopiston kouluttaja Pekka Ylitalo tutustutti hänet samoista ongelmista kärsineeseen ihmiseen. Harva antaisi, sanoo Ylitalo. Inhimillinen voi kuitenkin olla, hän toteaa. Ympäristöään hän ei kovin sanoin kritisoi tuoltakaan ajalta, tyytyy vain toteamaan: – Olin odottanut muilta, etteivät veisi työttömältä ihmisarvoa. – Koko ajan tiesin, että vielä johonkin pääsen. Kaisa Hahto, teksti Jukka Lehojärvi, kuvat K un aika suosii ääripäitä, keskeltä putoilee porukkaa. On ollut aikaa miettiä asioita. Jotta työelämästä tipahtanut Kai Piispanen pystyi palaamaan sinne takaisin, paperille piti piirtää nuoli ja keskitie. Avoimuus ainoa tie Kun Piispanen palasi töihin, hän kertoi tilanteestaan avoimesti kaikille yrityksen työntekijöille. Naurettava tulosvastuu Keski-Pohjanmaan aikuisopiston kouluttaja Pekka Ylitalo ja kirjapainoyrittäjä Antti Välikangas ovat tehneet hedelmällistä yhteistyötä aiemminkin. Tavoitteli sinnikkäästi puhelimella, suunnisti pari kertaa osoitelappu kourassa jopa Piispasen asunnon perässä. Aiemmin Piispanen näki ympärillään vain hyvinvoivia ihmisiä. Kuka nyky-yhteiskunnassa siis pystyy olemaan aito. – Kaikki on lopulta itsestä kiinni. Kai Piispasen avoimuus on Välikankaan mukaan parantanut koko työpaikan ilmapiiriä. Seuraavaksi hän suunnittelee käyvänsä kurssin, josta saisi sähköasennusoikeudet. Usko oli avainsana myös työnantajalla. Ylös jyrkänteeltä Kaisa Hahto Sekä Pekka Ylitalo että Antti Välikangas kritisoivat sektoreidensa nykymenoa. Tuntui, että joku oikeasti välittää, kun kotiin asti kyselee. Yhteiskunta syötti onnistuneen ihmisen kuvaa. Pienyrityksessä voi ajatella pitkäjänteisesti kymmenenkin vuoden päähän. Hän kuvailee nykyisiä tehtäviään unelmiensa työpaikaksi. Pikemminkin pelotti, että saanko koulutuksellani koskaan työtä, jossa voin osaamiseni näyttää, instrumenttiasentajaksi valmistunut Piispanen toteaa. Sen verran olen yrittäjänä toiminut, että tiedän, että parin vuoden välein ei ole järkeä työntekijöitä kouluttaa, yrittäjä perustelee. Kaitsulla on oikea asenne, hänellä on aito rakkaus tekniikkaan ja hän osaa tehdä käsillä sellaista työtä, jota eivät oppilaitokset opeta, Välikangas kehuu. Kriiseistä, puhumattakaan mielenterveysongelmista, ei usein uskalleta puhua läheisempienkään kesken. Piispasen kouluttaja Ylitalo huolehti oppilaastaan kuin lähimmäisestä. Oli ymmärrettävä, että elämä ei lopu kriisiin. Unelmien työpaikka Nyt Piispanen on saavuttanut jotakin, mikä on melko monille vain kaukainen haave. Takana on puolitoista vuotta graafisten koneiden huoltajana ja korjaajana. Sitä ei löytynyt. Tuloksellisuuden mantra väsyttää. Se ajaa ihmiset yhä enemmän näyttelijöiksi, Ylitalo arvelee. Se oli valtavan vapauttavaa minulle. Muutaman viikon työjakson jälkeen hän ei enää töihin mennyt. – Kai olisi kyllä pärjännyt muullakin. Pikkuhiljaa saatiin sovittua neuvottelu viimeisimmän työnantajan, Antti Välikankaan, kanssa. Niinhän se on, että toiset tarvitsevat insuliinia ja toiset jotakin muuta. – Taloudellinen vapaus on tässä yhteiskunnassa harvoilla. – Olin optimistinen sen suhteen, että tunnelin päässä on valoa eikä juna. Yrittäjä on vain johdattaja välissä. Pakko äimistellä Piispasen rohkeutta. Pää pölkyllä Piispanen löysi toissa keväänä työpaikan Kirjapaino Antti Välikankaalta aikuisopiston Osviitta-koulutuksen kautta. Miehet miettivätkin, miksi heikkouttaan on nykymaailmassa niin vaikea tunnustaa. Arvostan myös sitä, että Antti antaa käyttää luovuutta. Olo oli kuin olisi jyrkänteellä ja meinaisi horjahtaa, hän kuvailee. Nyt työnteko ja harrastus ovat nivoutuneet yhteen. – Hoksasin, etten ole yksin ongelmieni kanssa. Oli myös kohdattava omat, kohtuuttomat odotukset. Niiden pitäisi kouluttaa eikä tehdä bisnestä, Ylitalo suomii. Kain pää oli siinä pölkyllä, Ylitalo muistelee
Taustalla on arvio todella vakavan uhan mahdollisuudesta. Että käytiinpä Turkissa tanssimassa, joten kyllä ollaan aika hyviä. Seuraavaksi onkin vakavasti pohdittava kattavan, rikosten selvittämisessä hyödynnettävän dna-rekisterin ylläpitämistä kaikista kansalaisista, sekä Suomen että laajemmin kenties myös EU:n tasolla. Aamutelevision Jälkiviisaat -ohjelmassa entinen vasemmistopoliitikko Claes Andersson ei odotusten mukaisesti ryhtynytkään moralisoimaan Ahon ehdotusta, vaan sanoi ymmärtävänsä sitä, että terveydenhuollon menojen kasvulle pitäisi löytää joku raja. Iloniemi päättelee Suomen varautuvan myös sotilaallisen suurvallan hyökkäykseen. Olikohan jollakulla liian suuri houkutus hankkia mainetta vuosikymmenten takaisen mysteerin ratkaisijana. Rikostutkimusjärjestelmämme julkikuva ei ainakaan tästä kirkastunut. Vielä muutama vuosi sitten Tampereen ykköslehti ei maininnut tapahtumasta sanallakaan sivuillaan. Esitykset puolestaan painuivat ikimuistettavasti mieleen. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Hannu Lehto ja Jouni Nikula Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus ILKAN mielestä Nils Gustafssonin on saatava reilu korvaus verorahoista. Tuskin omaansa helposti tarkistavat myöskään muut ehdokkaat. Se olisi estämässä ennalta myös sellaiset Suomeen kohdistuvat vaaralliset suunnitelmat, joihin nyt varaudutaan. Lääketiede ottaa haltuunsa yhä uusia ilmiöitä ja elämänalueita. Ihminen voi hyvin saadessaan esimerkiksi laulaa kuorossa, vaikka ikä alkaisi jo painaa jäsenissä. Kysymys on hitaasti hiipivästä ilmiöstä, jota tavataan kutsua medikalisaatioksi. Kesällä suomalainen tunnetusti ottaa vähän rennommin, nauttii useamman kuin yhden saunaoluen, grillaa rasvaiset pihvit ja makkarat eikä ota turhia paineita. Lax tulkitsee saaneensa menettelylleen valtuutuksen puheenjohtaja Jan-Erik Enestamin viimekesäisestä puoluekokouspuheesta. Lehtiä lukiessa tai ihmisten arkipäivän keskusteluja kuunnellessa törmää enää harvoin sanoihin synti, häpeä tai armo. Mutta ei niitä voi kuitata myöskään sata kertaa toistetuilla, jo mantralta kuulostavilla sanonnoilla. Tässäkin oikeudenkäynnissä on käynyt ilmi, että vastaavilta mysteereiltä onneksi jatkossa vältytään; tutkimustekniikka on siinä määrin kehittynyt, että se mahdollistaa paneutumisen uudelleen näinkin vanhoihin tapahtumiin. Tasavallan johtoon pyrkiviltä on lupa vaatia enemmän. Lassi Jaakkola Nato-näkemykset esille Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö vaatii seuraamaan keskustelua eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämisestä. Yhtenä esimerkkinä hieman salakavalasta medikalisaatiosta Pelkonen on maininnut maailman terveysjärjestö WHO:n kaikenkattavan terveyden määritelmän. Hän profiloituu – vastoin Rkp:n taannoisen puoluekokouksen kantaa – Nato-jäsenyyden kannattajana. Siis tarkemmin sanottuna Ahon ehdotuksesta, jonka mukaan terveellisesti elävät ja kunnostaan huolehtivat saisivat alennusta sairaanhoitomaksuistaan. EU:sta ei hänen mukaansa ole todellisen turvallisuuden takaajaksi, se ei ole edes tosissaan rakentanut omaa maanpuolustustaan, siinä useimmat jäsenmaat turvaavat Natoon, EU on pitäytynyt varustamaan melko vähäisiä joukkoja "pienenpuoleisten kriisien hallintaan". Kuopion koulukunnan tutkijat Raimo Tuomainen, Markku Myllykangas ja kumppanit muutaman vuoden takaisessa kirjassaan Medikalisaatio aikamme sairaus. No, kansantanssipaneelissa alustanut Petri Hoppu muistutti, että kansantanssin kentässä on tapahtunut aina ja sen tilasta on keskusteltu kiivaasti jo sata vuotta, joten ei tässä nyt mitenkään ainutlaatuisen ilmiön keskellä äimistellä. Epäilen kuitenkin, että Aho Amerikasta lainattuine ehdotuksineen on vain 'hyvä vihollinen' ilmiölle joka on paljon monimutkaisempi. Etnobuumihan puhaltaa yhtä lailla musiikissa kuin tanssissa. Oikeistolaisista mielipiteistään tunnettu Ritva Santavuori oli taas sitä mieltä, aina tässä maassa terveydenhoitoon rahaa löytyy. WHO:n mukaan terveys ei ole pelkästään sairauden tai vamman poissaoloa vaan täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Todella ohuella jäällä ollaan hänen mukaansa, jos puolustusliiton jäsenyyttä haettaisiin vasta kansainvälisen kriisin kärjistyessä ja uhan todellistuessa. Myöskään kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö ei ole – joidenkin tukijoidensa pettymykseksi – lämmennyt Nato-jäsenyydelle. Tuttu oravanpyörä pyörii vähintäänkin entistä vauhtia, mutta ikää ja kiloja on karttunut vähän lisää. Kuva: Jukka Lehojärvi S uomen Kuvalehdessä kirjoittava ministeri Jaakko Iloniemi on oikealla asialla vaatiessaan presidenttiehdokkaita tähänastista syvällisempään keskusteluun Suomen suhteesta läntiseen puolustusliittoon Natoon. Siksi se jatkaa kansalaisten mielissä elämäänsä riippumatta siitä, millaisia tuomioita oikeusistuimet siitä antavat. Terveen elämän palvontaan erikoistuneita laitoksia rakennetaan jatkuvasti lisää. Medikalisaatio -kirjassaan Tuomainen ja kumppanit kiteyttävät osuvasti "taudin" kuvan: "Ihmisen elämä on kuolemaan johtava, vaikea ja monenlaista hoitoa vaativa sairaus, joka tarttuu sukupuoliteitse". Lehtien pääkirjoittajat, asiantuntijat ja kansan syvät rivit pääsivät lausumaan mielipiteensä "terveysapartheidista". Hän on asettanut toiveensa EU:n tiivistyvään puolustusyhteistyöhön ja sen mahdollistamiin turvatakuisiin. Muut ehdokkaat ovat ryhmittyneet enemmän tai vähemmän selkeästi Nato-jäsenyyttä vastaan. Monien lääkärien mielestä ongelma on siinä, että innokas terveysvalistus tehoaa vähän liiankin hyvin niihin, jotka muutenkin jo elävät terveesti ja huolehtivat (liikaa) terveydestään. Syksyllä kaikki onkin sitten jo toisin. Erityisesti sotilaallisen turvallisuuden kannalta Nato-yhteys on edelleenkin koko Euroopalle, myös liittokuntaan kuulumattomille mutta sen kanssa tiiviissä yhteistyössä oleville maille, erittäin tärkeä. Vaalikahvilan avajaisissa Niinistön keskustelukumppanina perjantaina oli puolueen eduskuntaryhmää johtava Ben Zyskowicz. On muutoksen aika. Kadehdin esikoista. Sen sijaan ne, joille valistuksella olisi jotakin tärkeää annettavaa, eivät siitä välitä. Esa Väliverronen Kirjoittaja toimii professorina Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella. ETELÄ-SUOMEN SANOMAT pitää Bodomia rajapyykkinä. Kun Bodom-tapauksen Gustafsson-haaran kansio aikanaan suljetaan, ja jos – niin kuin näyttää – Gustafsson lopullisesti todetaan syyttömäksi, valtiovallan on verovaroista myönnettävä hänelle reilu korvaus. Tätä taustaa varten Sitran yliasiamies Esko Ahon terveysteesit elokuun lopun Kauppalehden haastattelussa oli hyvin ajoitettu. Uudenkin presidentin tärkeimpänä tehtävänä on ulkopolitiikan johtaminen, olkoonkin että se tapahtuu viime vuosina sisäänajetun perustuslain mukaan yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Medikalisaatio muuttuu riskeiksi Monien mielestä terveysfasismiksi yltynyt terveysvalistus saa jo riittää ja sellaiseksi tulkittiin myös Ahon ehdotus. Se toki tiedetään tieteellisten tutkimusten valossa, että yhteinen kulttuuriharrastus yleensä pidentää elinikää. Medikalisaatiosta ovat tavanneet puhua lähinnä modernin lääketieteen kriitikot tai terveyssosiologit, viimeksi näkyvimmin ns. Valtuuksista riippumatta Lax pitänee linjansa. Sauli Niinistön eilenkin painottamaan eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön Iloniemi ei usko. Samalla arveltiin rohkeasti, että kansantanssin kentässä ei koskaan aikaisemmin ole tapahtunut yhtä rajuja uudistuksia kuin nyt. Samalla käy yhä ilmeisemmäksi, että terveydenhuollon rahakirstu ei olekaan pohjaton. Suomalainen ei tunnu uskovan omaan kulttuuriinsa, olipa se klassista musiikkia tai kansantanssia, ennen kuin ulkomailta on tullut kiitosta. Tuskin Nato tällöin myöskään uutta jäsentä kaipaisi. Sairasta menoa Medikalisaatioksi kutsutaan ilmiötöä, jossa yhä useampia ihmisen elämään kuuluvia ilmiöitä kuten kaljuutta, ujoutta, vyötärön paksuutta tai vanhuutta pidetään sairautena, jota täytyy hoitaa lääketieteen keinoin ja lääkkeiden avulla. KESKIPOHJANMAA 12 Sunnuntain vieras V iikko sitten tanssittu Tanssimania Tampereella todisti jälleen, ettei kansantanssi ole minnekään häviämässä. Jaakko Iloniemen oma johtopäätös on yksiselitteinen. Priorisointi on kuitenkin sana, jota yleensä ei ole poliittisesti korrektia lausua ääneen, ainakaan sairaanhoidosta puhuttaessa. Illan pimetessä täysikuu valaisi alueen, ja vanhan linnan lammen reunalle pystytetty avokatsomo täyttyi ääriään myöten. Se ei huomioinut edes valtakunnallista koreografiakilpailua! Nyt suomalaiselle kansantanssille oli annettu kokonainen sivu. Onhan meillä tapana puhua monista yhteiskunnallisista, poliittisista ja taloudellisista ongelmistakin sairauksia, joiden hoitoon vaaditaan mitä erilaisimpia lääkkeitä. Kiinnostavaa oli myös se, että tutut poliittiset rintamalinjat eivät näyttäneet aivan pätevän. Kun esikoinen lähti elämänsä ensimmäiseen hevikonserttiin Iron Madenia kuuntelemaan, evästin poikaa, että nyt koet jotain sellaista, jonka muistat loppuikäsi. Jokaisella valtiolla ja kansalla on joka tapauksessa turvallisuuden tarve ja jokainen varautuu turvaamaan elintärkeät etunsa myös vaaratilanteessa. Jutussa pohdittiin, mitä pitäisi tehdä, että suomalainen kansantanssi nousisi maailmanmaineeseen Riverdance-ilmiön tapaan. Yksi poikkeuksista on homoseksuaalisuus, jota ei enää luokitella sairaudeksi. Gallupin tuomio ei ollut aivan yhtä jyrkkä kuin edeltävistä mielipidekirjoituksista olisi saattanut päätellä: vain 60-40 Ahon tappioksi. Miksi kansantanssista pitäisi tulla persoonatonta markkinaviihdettä ennen kuin se voidaan noteerata Suomessa. Menikö juna ohi, vai ikäkö tässä painaa, mutta suomalaiselle kansantanssille en toivo Riverdancen menestystarinaa. Tämän keskustelun ministeri Jaakko Iloniemi pohjustaa jokseenkin provosoivasti. Sen myötä yhä useammista ihmisen elämään kuuluvista ilmiöistä kuten kaljuudesta, ujoudesta, paksusta vyötäröstä tai vanhuudesta on tullut sairauksia tai vähintäänkin riskejä, joita täytyy hoitaa lääketieteen keinoin – ja ennen kaikkea – lääkkeiden avulla. AAMULEHTI katsoo, ettei Bodom kirkastanut kuvaa rikostutkinnasta. Kokemukseltaan ja asiantuntemukseltaan hän kuuluu kuitenkin siihen sarjaan, joka myös presidenttiehdokkaiden on pakko noteerata. Terveyden palvonta vaatii uhrauksia Yksi medikalisaatioteesin väitteistä on, että modernin lääketieteen tai terveyden palvonta on maallistuneessa yhteiskunnassa saanut aiemmin uskontoon liitettyjä piirteitä. Tämä vain lisäisi jännitystä ja syventäisi kriisiä. Ikään kuin se kertoisi jotain laadusta. Päin vastoin, taitaa olla jopa tulollaan. Sen lieveilmiöt yksilöiden tietosuojan kannalta ovat vähäisemmät kuin yhteiskunnan kokonaisetu rikosten selvittämisessä. Analyyttisiä puheenvuoroja Suomen turvallisuuden kannalta olennaisten asioiden kehityksestä ja omakohtaisia näkemyksiä tämän vaatimista johtopäätöksistä. Pelkosen mielestä "suutari pysyköön lestissään" vaikka aikeet olisivat kuinka hyvää tarkoittavia. Sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton ehdokkaaksi asettuva presidentti Tarja Halonen ja keskustan ehdokkaaksi ryhtyvä pääministeri Matti Vanhanen ovat pitäytyneet vuosi sitten hyväksytyn turvallisuusja puolustuspoliittisen selonteon linjauksiin ja sanamuotoihin: turvallisuusvajetta ei ole ja optio Nato-jäsenyyden hakemiseen säilyy. Iloniemen johtopäätös onkin, ettei mitään todellista Nato-optiota ole olemassa, ei varsinkaan tilanteessa, jossa sitä tarvittaisiin torjumaan jo näköpiirissä olevaa uhkaa. Vain tämä selittää hänen mukaansa maamme poikkeuksellisen laajat reservit ja muutenkin mittavat satsaukset puolustukseen. Pienessä unkarilaisessa kylpyläkaupungissa, Romanian rajalla, osallistuin muutama vuosi sitten tanssifestivaaleille, jonka konsertteihin ei myyty lippuja lainkaan. Siitä huolimatta äänioikeutensa käyttöön valmistautuvilla kansalaisilla on oikeus tietää, millaiseen tilannearvioon kukin ehdokas näkemyksensä perustaa ja kuinka johtopäätöksensä perustelee. Kiinnostavaa onkin se, että erilaisten tautiluokitusten alle on luettu yhä uusia ilmiöitä, mutta vain harvoja on sieltä poistunut. S yksy on aikaa jolloin lehdet täyttyvät toinen toistaan houkuttelevammista terveen elämän kehotuksista ja lupauksista. Tanssimanian yhteiskonsertissa oli ilahduttavaa nähdä ja kuulla, kuinka eri-ikäiset ja tasoiset tanssijat sietävät ja jopa kunnioittavat toisiaan. Mediakin on noteerannut Tanssimanian. Kun näin ei tapahtunut, poliisin on syytä käydä perusteellisesti läpi, oliko se liian optimistinen käytettävissä olevan todistusaineiston suhteen. Iloniemi kyseenalaistaa hokeman turvallisuusvajeen puuttumisesta. Ulkomailta vauhtia TIINA RUOTSALA. KARJALAINEN toivoo, että Bodom jää viimeiseksi murhamysteeriksi. Kyselyn mukaan siis 40 prosenttia vastaajista hyväksyi väitteen, jonka mukaan "laiskasti kuntoilevien pitäisi maksaa enemmän sairastelustaan". Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kulttuuritoimituksen esimies. Kuva: Lehtikuva/Soile Kallio Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Sunnuntaina 9.10.2005 . Hän katsoo, että jäsenyys samat arvot ja tavoitteet jakavassa puolustusliitossa lisäisi puolustuksen uskottavuutta. Jos nyt olisi kyetty osoittamaan syyllisyys pitävästi, se olisi ollut selkeä läpimurto poliisin käytössä oleville uusille tutkimusmenetelmille. Ihmisen kokemaa elämystä kulttuurin parissa ei voida mitata millään rahayksiköllä. Käsittelytapa johti siihen, että totuuksia on yhä enemmän. Kansalaisten tuntoja peilasi Ilta-Sanomien lukijagallup. Tai sitten ei. Selvittämättömät murhat eivät koskaan lakkaa kiehtomasta kansalaisten mieliä. Jos rahassa yrittäisin mitata elämystäni, niin miinukselle meni. Toistaiseksi aihetta on enemmän kartettu kuin käsitelty. Kun itse matkasin aikanani Helsinkiin katsomaan kuuluisaa Riverdance-kokoonpanoa, harmittelen vieläkin, että tuli pistettyä moinen rahasumma suoraan sanottuna humpuukiin. Opimme uusimmat ihmeitä tekevät dieetit, uudet kuntoilulajit, helppojen, hyvänmakuisten ja terveellisten ruokien reseptit ja kokonaisvaltaiset elämänhallinnan ohjeet. Noteeraaminen ei tarkoita, että Iloniemen tilannearvioihin ja johtopäätöksiin tarvitsisi yhtyä. Kertooko vasta kymmentuhatpäinen yleisö, että nyt ollaan oikeilla jäljillä. Vaikka maineen menetystä ei rahalla korvata, suomalaiset ovat sen hänelle velkaa. Ja totta tosiaan, konsertti oli ikimuistettava yhteisöllinen ja musiikillinen kokemus. Yhteiskonsertissakin muistettiin esiintyjiä esitellessä mainita, missä maissa ryhmä on käynyt tanssimassa. Niiden sijalle ovat tulleet epäterveet elämäntavat, ylensyönti ja fitness. Iloniemi repii palasiksi myös Nato-option. Kun rahaa ei enää riitä vanhojenkaan vaivojen hoitoon, pitäisi alkaa tehdä valintoja. POHJALAISEN pääkirjoitustoimittaja Matti Peltokangas uskoo, että Bodomin mysteeri jää elämään. Huimasti kehittyvä lääketiede poistaa tai lievittää monia vaivoja, mutta samalla hoidettavien sairauksien luettelo näyttää muuttuvan loputtomaksi. Ministeri Jaakko Iloniemi ei tittelistään ja nimensä perään liitettävästä sd-määreestä huolimatta ole varsinainen poliittinen toimija. Kun estradin tekniikkaa vielä hiottiin, yleisö lauloi lämpimikseen unkarilaisia kansanlauluja. Siksi on välttämätöntä, että presidentin paikalle vuosiksi 2006-2012 tähtäävät tuovat avoimesti esille myös Nato-näkemyksensä, myös Suomen ja puolustusliiton tulevan suhteen osalta. Viime aikoina puhe medikalisaatiosta on saanut oikeutuksen myös lääkärien piirissä arkkiatri Risto Pelkosen puheiden ja kirjoitusten myötä. Toivottavasti ehdokkaat rohkaistuvat ottamaan haasteen vastaan. Paradoksi on siinä, että sairaudet vain lisääntyvät ja sairausmenot kasvavat, vaikka yhä useammat elävät entistä terveellisemmin. Kirjan raflaava ja vertauskuvallinen otsikko on oireellinen. Jo nyt siitä on tehty kirjoja, ja ennen pitkää tuo 45 vuotta vanha salaisuus päätyy myös valkokankaalle. Poikkeuksena on Ruotsalaisen kansanpuolueen Henrik Lax. Hän pelkää Suomen jäävän EU:n kovan ytimen ulkopuolelle. Nuoret ammattilaiset eivät kulje nokka pystyssä iäkkäiden harrastajien ohi, vaan yhteishenki Vanhalla Tullipakkahuoneella oli käsin kosketeltava. Bodomin mysteeri on Suomen oikeushistorian ylivoimaisesti kiinnostavin, ainutlaatuisin ja ehkä merkittävinkin yksittäinen juttu
Nyt nähdään onko meillä malttia antaa näiden maiden kansalaisille heille kuuluva osuus maailman talouden kasvun hedelmistä. – Eihän esimerkiksi kaikkia elintarvikkeita voi tuoda muualta. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Meksikonlahdella riehuneet hirmumyrskyt nostivat meilläkin polttoaineiden hintoja miltei välittömästi. Hänen mukaansa suomalainen koulu on loistanut Pisassa huolenpidolla heikommista oppilaista. Venäjän talous kasvoi viime vuonna 6 prosentin vauhtia, ja kasvu jatkuu edelleen öljyn nousseen hinnan siivittämänä. Tai sitten entisaikainen, jo hajotettu kartanomalli pitää palauttaa. Näin olisi joku ohjaamassa liikennettä. On pitkälle eurooppalaisten omissa käsissä pääsevätkö he maailmantalouden kasvusta vetovoimaa saavaan kehityksen junaan vai jäävätkö väliasemalle. Pienten ja keskisuurten yritysten taloussuhteiden tiivistämiseksi valmistellaan parhaillaan yhteistä kehitysyhtiötä. Linnea Hovi KOKKOLA Parasta olisi palauttaa pyörä Omaishoitajana tiedän, kuinka vaikeaa on saada apua keskussairaalasta Kokkolassa. Matkakin on usein esteenä. Oma kyläni on ainakin todella toiminnantäyteinen, sanoo Ritva Kiljala, joka sattuu asumaan Peltokorvessa, vuoden 2004 keskipohjalaiskylässä. Globalisaatio on uudella maailmantalouden työnjaolla nostanut viime vuosina nälänhädän kurjuudesta suuremman joukon ihmisiä kuin kehitysapuna käytetyt miljardit eurot menneinä vuosikymmeninä yhteensä. Potilas huoneessa 27/21 KAUSTINEN Tunarointiakin kestettiin Hiljattain oli lehdessä ilmoitus erään nuorehkon henkilön kuolemasta. Kuva: Jukka Lehojärvi Nimimerkki Veteraani vm. Hyvää syksyä kaikille ja anteeksiantavaa mieltä KOKKOLA Kolme kaunista sanaa Minulla on kaksi luonnollista kissaa, ja hyvin ne pysyvät kotona. Mielestäni ne ovat turhia pelkoja. (Lestinjoki-lehti 29.9.2005) Uskallan väittää toista, ja kokemuksesta. Tällä hetkellä tilanne on oikeastaan päinvastoin. Arvaa onko. Yhteisöllisyys ja yksilöllinen huomioiminen olivat voimakkaasti arkipäivää ei mitään sanahelinää. Informaatioteknologia ja sen nopea kehittyminen on lähentänyt maita ja kansoja. Ennen tiedon kulku kodin ja koulun välillä sujui luontevasti, koska oman kyläkoulun opettajat tunnettiin, ja opettajat tunsivat kaikki oppilaat ja heidän perheensä. Kyläkoulunsa menettänyt KANNUS On niin ikävä kyläkoulua Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuus liikenteessä on heikentynyt huomattavasti. Kanssakäyminen oman kylän lasten kesken on vähentynyt. Kunnallisväki ei ole näihin saavutuksiin yltänyt, vaan me olemme olleet rajojen ja esteitten rakentamisen mestareita. Kiitos myös kärsivällisyydestä, kun teknisesti heikkolahjainen potilas tunaroi potilaskojeensa kanssa aiheuttaen pari turhaa hälytystä. Eduskunnasta KESKIPOHJANMAA . Tämä ykkössija kertoo myös Vanhasen hallituksen harjoittaman talousja veropolitiikan onnistumisesta. Kun koulunpito kutistuu eurojen laskemiseksi, koulukulttuuri on taantunut", Välijärvi suree. Siellä on yli kolmekymmentä vuotta harjoiteltu yhteisten asioitten hoitoa... Onnelliset kissat HAAPAJÄRVI Kissojen parhaaksi Himangan kunnanjohtajan mielestä kyläkoulun oppilaiden tilanne ei huononnu, vaikka he siirtyisivätkin isoon kouluun. Isossa koulussa näitä asioita on näköjään vaikea toteuttaa, koska opettajia on paljon enemmän, lapsia satoja, eikä heidän käytöksensä valvominenkaan ole silloin helppo juttu. Venäjän ja EU:n taloussuhteet ovat myös viime vuosina tiivistyneet. Aika usein sanat unohtuvat meiltä. Eihän kukaan halua olla hukkuvassa laivassa. Kunnioittava KOKKOLA Rehellisyys maan perii Rakas, anteeksi ja kiitos. Kirjoittaja on kärsämäkinen kansanedustaja (kesk.) ja eduskunnan I varapuhemies. Globalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia Hanna Kauppinen, teksti Tomi Hirvinen, kuvat KANNUS (KP) Gunnar Joenväärä, NIVALA – Pakko olla. Patrick Honga KOKKOLA Liikennepoliisi risteyksiin Vanhustenviikolla kävelin aamutuimaan Kokkolan kaupungintalon rantaan ja ihastuin ikihyväksi valaistuihin puihin ja suihkulähteisiin. Tilanne on aamusta alkaen erilainen. Emme halua vanhuksillekaan isoja yksiköitä taloudellisin perustein, miksi sitten lapsille. Mieheni oli hoivapuolella tarkkailussa 3 vuorokautta. Kolmesta esillä olleista malleista näkisin kuten Mika Lintiläkin sopivimmaksi aluekuntamallin, jossa palvelut järjestettäisiin maakunnallisesti ja kunnat jäisivät olemaan. Siinä valitettavassa tilanteessa tulen palavasti vetoamaan alueemme kansanedustajiin, ettei Kälviää liitettäisi Lestijokilaaksoon päin, sillä vetemme virtaavat Kokkolan suuntaan. "Pelkään, että tämä asia ei ole suuremmissa yksiköissä enää yhtä hyvin hallinnassa", Välijärvi toteaa. Onko kylillä tulevaisuutta. Sakot vain sellaisille, jotka eivät häntä tai liikennevaloja noudattaisi. Nämä ns. Kirjoituksia ei palauteta. Runsas kolmannes liitoksia vastaan M eneillään on historiankin valossa merkittävä kuntaja palvelurakenteiden uudistaminen. – Maaseudun autioittamishanke! Kun yhdistetään, rakennetaan tietysti isoja tiloja pääkuntapaikoille. Enimmäispituus nimellä noin 4000 (vajaa kaksi A4-liuskaa) ja nimimerkillä noin 1500-2000 merkkiä (vajaa liuska). Leo Tikkakoski, KOKKOLA – Toivottavasti, vaikka itsekin olen Vetelin Räyringin kylältä lähtenyt kaupunkiin vuonna 1964. Moni ihminen tulisi onnelliseksi, ja suurin palkkio itselle olisi mielenrauha. Kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa Suomen koululaitos menestyi hienosti. Kolme pientä sanaa ovat maailman kauneimmat sanat. Poikkesin monin tavoin kiitettävästi korjattuun ja kalustettuun kaupungintaloon kysymään valtuuston esityslistaa ja huomioni kiinnittyi kuluneilla kirpputoritavaroilla "kalustettuun" info-pisteeseen; vahtimestarien työskentelytilaan. Koska hoitaja ei ehtinyt kerralla syventyä potilaan asioihin, aiheutti se monta turhaa käyntiä ja soittoa. Sitä lukiessani tuli mieleen kuinka hän kymmenisen vuotta sen jälkeen, kun oli ollut liikkeessäni töissä, seisoi oveni takana. Olemme syöneet pitkään kehitysmaiden halpoja banaaneja. "Tätä kouluverkkoa ollaan nyt repimässä alas rajusti. Äskettäin julkistettu maailmanlaajuinen kilpailukykymittaus nosti Suomen jälleen maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi. Keskustelua käydään joka tasolla niin kuin pitääkin. Pelkään päivittäin ylittäessäni suojatietä pyörälläni, että auto ajaa päälle. Monet nykyisistä teknisesti kehittyneistä teollistuneista valtioista ovat luoneet taloudellisen hyvinvointinsa pohjan keräämällä siirtomaakaudella valtaisat omaisuudet hyödyntämällä afrikkalaisten, aasialaisten ja indonesialaisten alusmaidensa maaperän rikkauksia. Sunnuntaina 9.10.2005 lyhyet keskipohjanmaa.net V iime aikoina olemme saaneet käytännön esimerkkejä globaalissa maailmassa elämisestä. -22 Kokkola kirjoitti (Kp 4.10.), että häneltä vietiin naistenpyörä Kokkolassa. Pienissä yksiköissä on pystytty tarttumaan ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Vaikka autoilijoiden pitäisi odottaa jalankulkijoita ja pyöräilijöitä, niin on aina joku myöhässä oleva tyyppi, joka pitää äkkiä pyristellä menemään ennen kuin suojatien ylittävät tulevat "hänen ajoreitilleen." Liikenteessä on aina vähintään kaksi ihmistä menemässä suuntaan tai toiseen, joten pakostakin tulee vaarallisia tilanteita. Kokkolan statusta nostaa myös oma presidenttiehdokas, Bjarne Kallis, yli puoluerajojenkin osaavaksi mieheksi tunnustettu henkilövaaliehdokas. Isommilta oppilailta opittiin luokassa monenlaista ja pienempien opastaminen kuului kuvioon. 13 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 8272 356 FAKSI: (06) 8220 208, SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIMIELIPITEET: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Se toimisto ei sisustusratkaisultaan anna hyvää kuvaa talosta. Hyvä koti, ruoka ja kohtelu ovat kissojen parhaaksi. Tapahtuvaan muutokseen liittyy myös se, että ihmisten pitää valmistautua hallitsemaan elämänsä aikana useampia ammatteja. Aki Kola, KOKKOLA – Toivottavasti on. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Kiukustunut KOKKOLA Tilaa olisi, ei hoitajia Lämmin kiitos Tunkkarin terveyskeskuksen ja sen vuodeosaston henkilökunnalle hyvästä ja ystävällisestä hoidosta ja huolenpidosta lokakuun alussa. Eurooppalaisten on nopeasti uudistettava toimintatapojaan ja otettava uusi teknologia tehokkaaseen käyttöön. Muutamassa vuodessa on tapahtunut arvojen myllerrys, joka ei ole meille kunniaksi. Kyse ei ole edes siitä annammeko. Autoilijat "haluaisivat" pysähtyä odottamaan suojatien ylittävää ihmistä, mutta nykyään kaikilla tuntuu olevan kiire jonnekin. Alueella nesteytetyn kaasun rahtaus maailman markkinoille on tehtyjen päätösten mukaan tarkoitus aloittaa vuonna 2010. Pyörän omistaja on rintamaveteraanikaveri. kolmannen maailman kansat ovat siirtomaaisäntien ikeestä vapauduttuaan kouluttautuneet, sivistyneet ja oppineet mm. – Syntyyhän kylissä koko ajan uusia ihmisiä, vaikka moni muuttaakin pois. Kyläkoulussa leikittiin kaikenikäisten kanssa, samoin käytiin koulukaverien kotona, mutta tilanne on nyt muuttunut. Martti Haikonen KOKKOLA Paljon hyvää Kokkolassa MARKKU KOSKI. Eurooppaa pitää kehittää hyvin toimivaksi markkina-alueeksi, joka pärjää maailman talouden globaalissa kilpailussa nykyistä paremmin sekä Yhdysvaltojen että Aasian nopeasti kehittyvien talouksien kanssa. Vanhojen toimintatapojen tilalle on kehitettävä tutkimusta ja uusimpia tieteen saavutuksia hyväksi käyttäviä uusia innovaatioita, joita soveltamalla kilpailukykyä voidaan kohentaa. Tätä mallia kohtaan esiintyy ymmärrettävästi ennakkoluuloja siitä, miten lähidemokratia hoidetaan ja pelätään ehkä Kokkolan ylivaltaa. Toivon mukaan pyörä tuodaan samaan paikkaan. Pikkukunnista tulee kuolioita, joita kuunnellaan, jos on varaa. Ihmisten tulisi osata antaa anteeksi ja pyytää anteeksi. Säilytettäisiin ainakin osa-aikaisina virat, ja näin säilyisi palvelujen saatavuus pikkukuntien ikääntyville väestöille. Kouluasioissa argumentoidaan liikaa taloudellisilla perusteilla. Kun liikennevalot ovat olleet punaiset sekunnin, niin joku tulee ja täräyttää täysiä punaisia päin, niinkuin olisi ajamassa laitonta katuajoa. Jos tarkastelemme keskipohjalaisia menestyjiä, tässä vain muutama esimerkki: KPO, Kokkolan Osuuspankki ja Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti. (Tää yks näkökulma, Ullava) Nils Gustafsson todettiin syyttömäksi Bodom-murhiin. Harva löytää kotiin lapselle kylään. Pyysin hänet sisään. Jos on rikkonut tai sanonut pahaa toisesta ihmisestä, elämässä tarvitaan hyvin paljon anteeksiantamista ja -pyytämistä, myös ystävien kesken. Varsinkin, kun valo muuttuu vihreäksi samaan aikaan suojatietä ylittäville ja autoilijoille, jotka ovat kääntymässä oikealle, tapahtuu lähes joka päivä hengenvaarallisia tilanteita. Muurien taakse suojautumalla ei päästä pitkälle. Sanoohan ihmisen järki jo sen. Koulun yhteisiin näytelmiin ja esityksiin pääsi mukaan, ei tarvinnut odottaa vuoroaan puoli vuotta kuten nyt. Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Hän ojensi 50 markkaa ja sanoi, että haluaa maksaa, kun oli ottanut sen edestä tavaroita maksamatta. Erehdyksiä sattuu, mutta kun pyörän ottaja huomaa, ettei se olekaan oma, ei itse ostettu eikä maksettu, niin luultavammin tulee halu palauttaa pyörä takaisin. Jos yrityselämässä asioita hoidettaisiin näin ja aina vaan byrokratiaa kasvattamalla, niin takuuvarmasti jokainen yritys olisi vararikossa. Maksaako. Odotustunteja koulussa on aamuisin ja iltapäivisin useita viikon varrella, koska taksit liikkuvat vain tiettyinä aikoina. Ritva Kiljala, KÄLVIÄ – Kyllä on. Kyllä kissojen kuuluu säilyttää sukupuolielimensä. Niille yhteistä on ainakin se, etteivät ne ole kielieikä muitakaan rajoja pelänneet vaan ovat pystyneet ylittämään keinotekoiset esteet. Jokapäiväisessä tilanteessa ei tiedä milloin joku yllättäen ajaa päälle. Suomi on tuottavuuden kärkimaa Euroopassa viestintälaitteiden, paperin, puutuotteiden ja metallien jalostuksessa. – Eivätkös monet kylät ole tänä päivänä varsin vireitä, kun niissä on niin aktiivisia kylätoimikuntia ja kaikenlaista muutakin toimintaa. Toni Niemelä, KOKKOLA – Kyllä, ainakin jonkinlainen tulevaisuus. Jatkoin matkaa Tehtaankadulle, joka on muotoutunut todella viihtyisäksi ja toimivaksi paikaksi, kukkaistutuksineen, penkkeineen ja tulevine kävelykatuineen. Suomalaisille onkin avautumassa itänaapurin kasvavilla markkinoilla lähivuosina aivan uusia mahdollisuuksia. Tämä edellyttää vahvempaa panostusta koulutukseen ja tutkimukseen. Osaammeko me näitä sanoja käyttää. Osastolta löytyy kyllä tyhjiä tiloja, mutta miksi ihmeessä ei saada hoitajia. Hyvin on Kokkolan Energia leiviskänsä hoitanut. Tähän saakka on keskitytty aivan liikaa rakentamaan suojamuureja, joita nyt on aika purkaa ja tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä. – Ei ole ollenkaan mukava asia, että kyliä kuolee pois. Eikö Kruunupyyssä ole esimerkkiä tarpeeksi. Tämä ei ole opettajien syy vaan systeemin. Onko oikeuden päätös mielestäsi oikea. Pohjoisessa Jäämeren Barentsin alueen öljyja kaasuesiintymän hyödyntämisestä on Venäjällä tehty kauaskantoisia päätöksiä. Miten meidän keskipohjalaisten pitäisi sitten asiamme järjestää. Suomen teollisuuden tuottavuus on viime vuosina kohonnut EU-maiden kärkijoukkoon. Suomalaisilla laivanrakentajilla ja -varustajilla ja porauslauttojen rakentajilla on osaamista, jolla on käyttöä Jäämeren valtaisan kaasuja öljykentän hyödyntämisessä ja uuden kaasuputken suunnittelussa ja toteuttamisessa. – Eivät kaikki kuitenkaan halua kaupungissa asua, eikä se sen erikoisempaa olekaan. Globaalissa maailmassa olemme yhä riippuvaisempia toisistamme. globaalin talouden lainalaisuudet. Mitä tehdä tällaisella harvaanasuttujen, etäisten pikku kuntien koalitiolla. Palveluiden tuottavuuden kasvu on välttämätöntä palvelutuotannon tason ylläpitämiseksi, kun työvoiman saatavuus niukkenee. Meillä ovat kunnat, seutukunnat, kuntayhtymät, maakunnat ja läänit. Entisille siirtomaaisännille luulisi olevan helpompaa hyväksyä nyt globalisaation myötä tapahtuva maapalloistuminen eli tavaratuotannon uuden työnjaon kautta tapahtuva jonkinasteinen oikeudenmukaisuuden toteutuminen kansantuotteen kakun jaossa. Työpaikkojen lisäämisen kannalta palvelualojen tuottavuus on jatkossa avainasemassa. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Täyteen ahdettu taksi hakee oppilaan kouluun, kyläkoulua käydessä hän pyyhälsi pyörällä tai kävellen saaden näin liikuntaa kasvavalle elimistölleen. Liikennevalot jäisivät, mutta liikennepoliisi toisi sen ripauksen lisää turvallisuutta, jota me tarvitsisimme liikenteessä. Suojatien ylittäminen on muuttunut vaaralliseksi. Siitäkin on aikaa jo kymmenisen vuotta, mutta pala tulee kurkkuun vieläkin muistaessa. Pääasia pitäisi olla miten saamme maakuntamme pärjäämään ja miten saamme tuotettua maakunnan ihmisille mahdollisimman hyvät ja edulliset palvelut. Toivon mukaan hän saa pyöränsä takaisin. Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin, sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Hänen pyydettyä anteeksi siinä sitten itkettiin yhdessä. Aivan äskettäin allekirjoitettiin sopimus uuden kaasuputken rakentamisesta Viipurista pitkin Itämeren pohjaa Saksaan. He ottavat oman osansa maailman globaalin talouden kakusta. Gallup Vuorokauden nettikysymyksen 144 vastaajasta 92 kannattaa kuntaliitoksia, mutta 52 on niitä vastaan. Nämäkään eivät vielä riitä vaan neljän kunnan Himangan, Kannuksen, Lohtajan ja Kälviän byrokraatit ovat rakentamassa vielä lisää aitaa ylitettäväksi. PISA 2003:a luotsanneen professori Jouni Välijärven mukaan Suomen Pisa-menestyksen synnytti tiheä kouluverkko (Opettajalehti 30.9.2005). Etäisyys on enää harvoin esteenä valtioiden ja kansojen väliselle kanssakäymiselle. Hän olisi näyttämässä milloin saa lähteä menemään ja milloin ei. Jos maakunnassa ei päästä yhteisymmärrykseen palvelujen järjestämisessä, niin ajaudumme kuntaliitoksiin. Asiaan on ainoastaan yksi ratkaisu, liikennepoliisi. Meidän on lähdettävä rohkeasti mukaan hyödyntämään aivan rajan takana olevaa ´Kiina-ilmiötä`. Valvonta ja johdonmukaisuus ala-asteikäisten kasvatuksessa on silloin vaikeampaa, jos ryhmällä on jopa seitsemän eri opettajaa. Toivotan teille kaikille voimia, jaksamista ja kaikkea hyvää vaativassa ja arvokkaassa työssänne. Kyseiset opettajat pitävät silloin useammalle eri luokalle tuntejaan, mikä lisää opettavien opettajien määrää lapsilla. Hyvä. Tapani Hankaniemi kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja KÄLVIÄ tapani.hankaniemi@pp.kpnet.fi Aluekuntamalli on avarin Kälviä vetää Kokkolaan päin, sanoo kirjoittaja. Sellainen yhteisö kasvattaa. Samanikäiset oppilaat hajotetaan eri luokille, uusia luokkakavereita löytyy, mutta usein he jäävätkin vai "luokka"kavereiksi. Näyttää kuitenkin siltä, että syrjäkylien väki siirtyy pikkuhiljaa vähintään saman kunnan keskustaan, vaikkeivät kokonaan pois muuttaisikaan. Meillä pohjoismaalaisilla ei siirtomaakauden tapahtumien vuoksi kovin huonoa omaatuntoa olekaan. Sitten kotiutus, ja kivut jatkuivat yhtä kovina. Myönteisten vahtimestariemme lisäksi tyylikkäästi kalustettu ensikosketuspiste olisi pikimmiten saatava. Ison koulun hyväksi puoleksi sanotaan, että siellä saa johonkin aineeseen erikoistuneen opettajan opetusta helpommin, mutta kysyn minkä kustannuksella. Ne ovat kuitenkin asiallisia elinympäristöjä, rauhallisia ja luonnonläheisiä. Sujuupa Euroopan maiden kilpailukyvyn parantaminen miten tahansa, maailmantalouden globaali kehitys jatkaa joka tapauksessa vääjäämättä omaa kulkuaan
Paljon suunnittelua ja järjestelyjä se vaatii, mutta tuo hänen mukaansa hyvää kokemusta niin Pietarsaaren Orkesterille kuin opiskelijamuusikoillekin. Kirjailijalla nimeltä Ilkka Remes on näyttävät internet-sivut, mutta mies kirjojen takana pysyy mysteerinä. Kulttuuritoimenjohtaja Sampo Purontaus sanoo lausunnossaan lautakunnalle Visun gallerian täydentävän kaupungin museotoimintaa. Kilpailu koski vuosina 2003 ja 2004 Suomessa ammattiteattereissa kantaesityksensä saaneita kotimaisia näytelmiä. Ennen museon tilaratkaisujen toteutumista Visun galleriahanke voisi toimia väliaikaisena ratkaisuna taidenäyttelytoiminnan puutteeseen. Vuoden teatteriksi valittiin helsinkiläinen Q-Teatteri. – Hyvä asia on sekin, että saamme pitää yhden sijasta kaksi konserttia, ja että soitamme muuallakin kuin omalla paikkakunnalla. Tilastojen mukaanhan Suomi on erittäin väkivaltainen maa. Edellisellä kerralla palkinnon sai Katja Krohn näytelmällä Iso paha susi. Lausunnossa todetaan nykytaiteen esittelyn olevan yksi K.H. Minulla on erikseen nuoremmille tehdyt tarinat. Monet eivät ole huomanneet koko asiaa, Heinonen kertoo. Hankkeeseen ovat osallistumassa Suomen kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden, ja parhaillaan yhdistys käy rahoitusneuvotteluja myös Pohjanmaan taidetoimikunnan kanssa. – Ei tarvitse Euroopassa valtavasti liikkua, kun huomaa kertakaikkisen eron Suomen ja Manner-Euroopan välillä. Valinnalla on haluttu näin myös rohkaista teattereita tekemään haastavia tilauksia ja yhteistyötä vapaan teatterikentän kanssa. Salanimellä kirjoittamisessa on pitkä traditio viihdekirjallisuudessa, Suomessa varsinkin varhaisissa dekkareissa ja rakkausromaaneissa. – Se ei tunnetusti auta mitään. Orkesteri ja konsertit ovat tulosta ainutlaatuisesta musiikkiyhteistyöstä, jonka kaikki osapuolet uskovat ja toivovat myös jatkuvan. Dmitri Slobodeniouk on ennenkin johtanut Pietarsaaren orkesteria, ja Kaija Saariketun suostumiseen saattoivat Raivion mukaan vaikuttaa kotiseuturakkaus sekä Pietarsaaren orkesterin taiteellisen johtajan, viulisti AnnaMaria Helsingin pyyntö. Salanimenä Remes Leena Nygård KOKKOLA (KP) Viulisti Kaija Saarikettu solistina ja nuori, mutta jo kunniaa ja mainetta niittänyt Dmitri Slobodeniouk kapellimestarina tähdittävät sekä Pietarsaaressa että Kokkolassa lokakuussa kuultavaa sinfoniakonserttia. Dokumentti esittelee muun muassa haapajärvisen flamencotaiteilija Anita Heinosen, joka kertoo elämästään tanssimalla ja puhumalla. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 100 000 euroa. – Elokuvan toteutti RiikosFilmi Oy Oulusta ja musiikin siihen on säveltänyt Haapajärveltä lähtöisin oleva Anssi Tikanmäki. Konsertti kuullaan Pietarsaaren Runeberg-salissa perjantaina 28.10. Uudenlaista musiikkiyhteistyötä Kahden kaupungin musiikinopiskelijat ja Pietarsaaren orkesteri löysivät yhteisen sävelen Dmitri Slobodeniouk ja yhteisvoimin koottu sinfoniaorkesteri pitivät ensimmäiset kaikille yhteiset harjoitukset Kokkolassa lauantaina. Kulttuuritoimenjohtaja esittää kulttuurija nuorisotoimen lautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle, että kaupunki sitoutuu jo tänä syksynä alustavasti Visu ry:n hankkeeseen ja budjetoi siihen vuosina 2007–2010 yhteensä 40 000 euroa lautakunnan talousarvion kautta. Stemmoja on jo harjoiteltu ryhmissä. Taistelu poliovirusta vastaan voitettiin Suomessa 1955, jolloin poliorokote otettiin käyttöön. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi. – Ainakin musiikkipuolella kaupunkien yhteistyö toimii, KeskiPohjanmaan konservatorion apulaisrehtori Kari Pappinen kehaisee. Turvallisuusviranomaiset näkevät nykyisin, että terroristeilla on myös lepotilassa olevaa toimintaa, jota saattaa olla esimerkiksi Suomessa. Kuva: Tomi Hirvinen Leena Nygård KOKKOLA (KP) Kokkolalaisten ammattitaiteilijoiden yhdistys Visu ry suunnittelee suomalaista ja ulkomaista kuvataidetta esittelevän nykytaiteen gallerian perustamista Kokkolaan. Dokumenttielokuva poliosta Sakari Mustanojan elokuvassa muun muassa flamencotaiteilija Anita Heinonen Haapajärveltä kertoo, millä tavalla poliosta saatu vamma on vaikuttanut hänen elämäänsä. – Tekeillä olevassa tarinassanikin sitä sivutaan, hän paljastaa. Dekkari paljastaa pahoinvoinnin Ilkka Remekselle raaistunut rikollisuus ei ole mediaharhaa Ilkka Remeksen mielestä suomalaisten nuorten alkoholinkäyttöä hyssytellään. Tavoitteeni on, että tarina puhuu puolestaan. Yhteisen konsertin järjestelyt on aloitettu ainakin vuosi sitten. Levittämiseen ovat lähdössä myös paikalliset polioyhdistykset ja koulut. Valta ja vastuu käsitysten välittäjänä on kuitenkin paljolti medialla. Visu toivoo kaupungin rahoittavan galleriaa yhteensä 40 000 eurolla vuosina 2007–2010. Dekkarikirjailija Olavi Kokon arvoitus on pysynyt, jos kohta juorutaan hänen olleen Matti Rossi. Valinnan tehneeseen raatiin kuuluivat professori Harri Virtanen puheenjohtajana sekä jäseninä dramaturgit Gunilla Hemming ja Hanna Jääskinen sekä toimitusjohtaja Tuomas Auvinen. – En luokittele tarinoitani millään tavalla, vaan kirjoitan niitä niin hyvin kuin pystyn ja osaan. Suurena haasteena ja vaativana erityisesti opiskelijoille konserttia pitää myös konserttimestari Beata Biernikiewicz. Remekselle tärkeintä ovat tarinat. – Sillä nimellä minä kirjoitan, kuuluu perustelu. Yhdistys perustelee hanketta kaupungissa vallitsevalla näyttelytilan tarpeella. Hyssyttelevä yhteiskunta Remes näkee taustalla syvältä kumpuavan pahoinvoinnin. Remes antaa niukasti haastatteluja eikä häntä nähdä koko kansan televisioohjelmien täytteenä. Perusteluissaan valinnan tehnyt raati kuvaa näytelmää seuraavasti: ”Kokkola käsittelee kylmyyttä lämpimästi. Itselleni polio on myös hyvin henkilökohtainen. Ei muualla voisi kuvitellakaan näkevänsä illalla kymmenittäin, jopa sadoittain, lapsia ja nuoria sellaisessa kunnossa kaupungilla kuin Suomessa. Mustanoja kertoo, että Rotaryt, jotka ovat keränneet varoja polion kukistamiseen köyhissä maissa, tilaavat dokumenttia ja esittävät sitä paikallisesti. – Pikkulapsena sairastamani polio vaurioitti vasenta jalkaani. Toisaalta ne tietysti viihdyttävät, mutta toisaalta antavat toivottavasti ajattelemisen ja oivaltamisen aihetta. Suurmenestyksen saanut Kokkola on saanut ensi-iltansa joulukuussa 2004 Tampereen Teatterissa yhteistyössä helsinkiläisen Aurinkoteatterin kanssa. Viimeaikaiset tiedot osoittavat kuitenkin, että emme ole erillinen saareke, vaan lieveilmiöt ulottavat lonkeroitaan tännekin. – Renlundin kokoama peruskokoelma ja Vionoja-kokoelma muodostavat museon näyttelytoiminnan klassisen ytimen, jonka rinnalla on tilaa gallerian nykytaidetoiminnalle, Purontaus muotoilee. – Vuosijuhlassa elokuvan näkee muun muassa eduskunnan varapuhemies Markku Koski. Nykytaiteen galleria perusteilla Kokkolaan Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärvisen Sakari Mustanojan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva poliosairaudesta tulee ensi-iltaan tiistaina. ja Kokkolan Snellmansalissa lauantaina 29.10. Ulkomaalaiset eivät voi näkyä millään käsittää. Ohjaaja ja käsikirjoittaja tutustui monin eri tavoin Suomessa jo kauan sitten voitettuun vakavaan sairauteen, esikuvasi haastatellut ja laati materiaalin pohjalta käsikirjoituksen. Voittajanäytelmä sijoittuu raadin mielestä omaperäisyydessään kotimaisen draaman kärkijoukkoon pidemmälläkin tähtäimellä. – Hänhän ei tunnu vakavasti haluavan pysyä piilossa. Odottelemme paikalle myös tasavallan presidentti Tarja Halosta puolisoineen, sillä presidentti on yhdistyksen juhlaviikon suojelija, Sakari Mustanoja kertoo. Museotoimen lausunnossa korostetaan K.H. Renlundin taidemuseon toiminnan osaalueista. Remeksen mielestä Suomesta on muutenkin tullut entistä pahempi paikka. Myös yhteiskunnan ilmapiiri saa kritiikistä osansa. Mustanoja haastatteli elokuvaan yhdeksää polioon sairastunutta henkilöä eri puolilta maata. Sairastuneet parhaita asiantuntijoita Mustanoja lähestyi poliota tautia sairastaneiden näkökulmasta – Omakohtaisesti taudin kokeneet ja siitä vammautuneet ovat parhaita asiantuntijoita. Heitä on kaikkiaan 57, eli koossa on täysi sinfoniaorkesteri. Suomalaisille se tuntuu kuitenkin olevan yksi olankohautus. Hän ei kuitenkaan innostu julistautumaan viihdekirjailijaksi. Väkivalta on aiemmin kuitenkin ilmennyt yleensä alkoholinkäytön lieveilmiönä. Nuorten teot heijastavat vanhempien asenteita, joita Remes suomii kovin sanoin. – Nykykulttuuri pakkaa henkilöimään kaikki asiat, hän huomauttaa. – Nuorten alkoholinkäyttöä jotenkin hyssytellään ettei vain syyllistettäisi vanhempia. – Ensi sijassa kirjoitan aikuisille. Kulttuurija nuorisotoimen lautakunta päättää hankkeen rahoituksesta kokouksessaan tiistaina. Elokuva nähdään uudelleen Marina-palatsissa Polioinvalidien yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa lauantaina. – Ei tarvitse ihmetellä, mitä kaikkea tapauksia muutaman vuoden päästä Suomessa tulee tätä menoa. Kyseessä ei ole enää pelkkä mediaharha. Siinä on myyttistä voimaa, kun naiselle jää vain hylkeen mentävä aukko. Renlundin museon tarvitsevan pikaisesti lisätiloja ja sanotaan, että museon tilaongelmien ratkaisemisen kautta museolla olisi mahdollisuus vastata myös nykytaiteen uusiin vaatimukseen esimerkiksi yhteistyössä Visu ry:n kanssa. Sen omituinen maailma ja marginaalissa elävät hahmot avaavat eksistentiaalisen salaoven rakkauden kokemukseen. Kokkolasta vuoden 2005 näytelmä Kaisa Hahto (KP) Tarinoiden takaa löytyy totuus, ja rikostarinoiden taustalta niitäkin karumpi nykyhetki. Hänen mukaansa hankkeen kannalta keskeisin kysymys on riittävän keskeisesti sijaitsevien, näyttelytoimintaan soveltuvien vuokratilojen löytyminen Kokkolasta. Monesti harmittaa, että hyvän ohjelman pääsee soittamaan vain kerran, Raivio sanoo. Nykyinen, museokorttelissa sijaitseva näyttelyhalli on kooltaan 240 neliömetriä, kun riittävä tila museotoimen mukaan olisi vähintään 500 neliötä. Omia rikosromaaneitaan Remes ei kovin nuorille suosittelisi. Sen lisäksi konsertissa kuullaan Klamin Nummisuutarit-alkusoitto sekä Eero Hämeenniemen Kamarikonsertto viululle ja jousille, jossa Saarikettu soittaa solistina. Lisäksi kenelle tahansa muusikolle on suuri kunnia päästä soittamaan Tshaikovskin neljättä sinfoniaa, joka sisältyy konsertin ohjelmaan. Muut suomalaiset voivat tutustua uuteen elokuvaan lähiseudullaan. – Lisäksi voimistelin ja urheilin paljon, Anita Heinonen muistelee. Järjestö piti kesäpäiviään Haapajärvellä toukokuussa. Polioinvalidit ry:n tuottama reilun puolen tunnin mittainen dokumentti esitetään ensimmäisen kerran kutsuvieraille Haaga-salissa Helsingissä. Ilmiön seuraukset ovat Remeksen mukaan selvät. Sen tilanteet ovat monelle henkilölle taitavasti kirjoitettuja ja kieli loisteliasta.” Näytelmäkilpailun palkinto on 8000 euroa, joka jaettiin osana Suomen Posti Oyj:n ja Suomen Teatteriliiton yhteistyösopimusta. Kirjailija Ilkka Remes myöntää, että entistä raaemmat rikokset ja aikaisempaa kansainvälisemmät kytkökset voi tänä päivänä sijoittaa suomalaiseen miljööseen jo valitettavan uskottavasti. Huhtalan mielestä nykyisin ilmiöllä usein "keikaillaan". Remeksen valinta on Huhtalankin mukaan kuitenkin poikkeuksellinen aikana, jolloin kiinnostus tekijään yleisesti on kasvanut. Loppuvuodesta elokuva lähtee Hollantiin kansainvälisen lääkärikonferenssiin. Totta kai vamma vaikeutti tanssia, mutta flamencossa siitä ei ole niin paljon haittaa kuin klassisessa baletissa. – Tshaikovskin neljäs on soitettavaa, jonka esittämisestä ja koko harjoitteluperiodista jää nuorelle muusikolle pysyvät muistot, Pappinen sanoo. Toisaalta siinä, mitä kaikkea lapset ja nuoret näkevät iltapäivälehdissä, ei ole enää mitään rajoja. Tähtäimessä on ei-kaupallinen näyttelytoiminta. – Plussaa on myös, että eri paikkakuntien opiskelijat tutustuvat toisiinsa. Mustanojan mukaan monet polioinvalidit ovat olleet sisupusseja ja pärjänneet elämässä hyvin vammoistaan huolimatta. Valinta julkistettiin lauantaina yhdessä Vuoden Teatteri -arvonimen kanssa Kajaanin Kaupunginteatterissa pidetyssä Vuoden Teatteri 2005 -gaalassa. Solisti ja kapellimestari on kutsuttu mukaan hyvissä ajoin. Sairastuin lapsihalvaukseen nelivuotiaana, Mustanoja kertoo. Dmitri Slobodeniouk luonnehtii Tshaikovskin neljättä sinfoniaa yhdeksi maailman parhaista sinfoniateoksista, todella vaikeaksi ja haasteelliseksi. – Kyllä Suomessa on alkanut viime aikoina olla eriskummallisia ja erityisen raakoja rikostapauksia. KESKIPOHJANMAA . Sunnuntaina 9.10.2005 15 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Nygård (06) 827 2317 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi B KAJAANI (KP) Leea Klemolan Kokkola on Vuoden Näytelmä 2005. Kuuluisin suomalainen nimillä pelaaja on Huhtalan mukaan ollut Algot Untoa, joka julkaisi sekä Ilmari Rantamalana että Maiju Lassilana. Vuoden Näytelmä –kilpailu järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Anni Polvalla oli hauska kokeilu, kun hän julkaisi vakavan lapsuuskuvauksen salanimellä Kyllikki Heino ja sai tietysti paljon paremmat arvostelut kuin rakkausromaaneistaan ja nuortenkirjoistaan. Maaliskuussa pidetäänkin seuraavat yhteiset konsertit, ensin Kokkolassa ja sitten Pietarsaaressa. Ei saarna vaan tarina Vaikka huoli on todellinen, Remes ei halua saarnata. Laskin sen vuoksi tanssijan uran mielestäni pitkäksi aikaa kunnes jo aikuisiällä sisuunnuin ja päätin toteuttaa unelmani. Kuva: Antti Savela. – Vielä viisi tai kymmenen vuotta sitten ei tietynlaisia elementtejä, kuten kansainvälistä terrorismia, olisi vielä voinut Suomeen sijoittaa. Heistä seitsemän pääsi lopulliseen versioon mukaan. Museon lisätilan kokonaistarve on noin 2500 neliömetriä. Kirjallisuuden professori Liisi Huhtala Oulun yliopistosta arvelee, että salanimi saattaa Remeksellä olla lähinnä kumarrus kirjalliselle traditiolle. Remes on tilanteesta niin huolissaan, että hän uskoo sen näkyvän tulevissa kirjoissaankin. Samana vuonna perustettiin myös valtakunnallinen Polioinvalidit ry. Yhteistyökyvyn osoittaminen on hänen mukaansa tärkeää näinä tiukkoina aikoina, joina väläytellään jopa konservatorioverkoston karsimista. Mustanoja ryhtyi työstämään elokuvaa viime keväänä Polioinvalidit ry:n tilauksesta. Elokuvassa Lapsihalvaus ja minä Mustanoja haluaakin kertoa elämäntarinoita, jotka kannustavat muitakin vammaisia eteenpäin. Haapajärvinen taiteilija sanoo sairautensa lievittyneen isoäidin lumen alta kaivamilla yrteillä, ja hieronnalla. Myös Pietarsaaren orkesterin intendentti Sorri Raivio näkisi mielellään yhteistyön jatkuvan. Kuva: Milla von Konow Kaisa Hahto (KP) Suomen myydyin kirjailija haluaa esiintyä haastattelussa Ilkka Remeksen nimellä, vaikka se ei olekaan hänen todellinen nimensä. Siten luodaan uusia verkostoja. Pappisen mukaan opiskelijoille on tärkeää päästä osallistumaan tämän kaltaiseen koulutusprojektiin. Orkesteri koostuu Pietarsaaren Orkesterin, Pietarsaaren Musiikkitalon, Keski-Pohjanmaan konservatorion ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun soittajista. Nyt nuoriakin on mukana eikä kyse ole enää perinteisestä viina-puukko-väkivallasta. – Esimerkiksi Pirkko Saisio on julkaissut myös Jukka Larssonina ja Eva Weinina. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, Mustanoja kommentoi. Hyvä, jos se herättää ajatuksia. – Historiallisesti se on liittynyt vaiheisiin, jolloin viihdettä on pidetty alaarvoisena tai siihen, että naisten oli vielä 1800-luvulla vaikea tulla esiin omilla nimillään
Perheet ovat mahdottomia. Paineitaan rouvat purkivat iltapäivisin kahviseminaareissa, joihin kirjoittajakin osallistuu työpäivän uuvuttamana. Sinivaara liioittelee, eikö vain. Vuosikymmenittäin jaetusta luettelosta löytyvät niin traagiset tiedot Stillerin ja Molanderin filmeissä näytelleestä ja kirvesmurhaan päätyneestä Urho Somersalmesta, kuin arvostavat roolikuvat "suurista undestatement-näyttelijöistä" Aku Korhosesta, Uuno Laaksosta ja Unto Salmisesta. Mutta jokainen on taatusti syntisäkki, eikä nykyaikana ole enää moraalisia estoja ruveta toteuttamaan itseään ja unelmiaan aivan niin kuin haluaa. 403 s. Scott Fitzgeraldin klassikosta Viimeinen ruhtinas, joka kuvaa Hollywoodin kulta-aikaa MGM-elokuvayhtiön tuottaja Thalbergia muistuttavan romaanihahmon kautta. Isoäidin ainutkertainen hahmo ja hänen lähes nuoren tytön rohkeudella lentävät romanttiset tunteensa kruunaavat teoksen. Sellaisia ihmisiä ei pitäisi olla. Hän kirjoittaa onnesta. Erityisesti se on matkakertomus, sillä koko komennus on tavallaan matka ja tekstissä matkustetaan alati: viikonloppuretkille, vieraita kuljettamaan ja heille paikkoja näyttämään. Kirjat Arto Aulavuo TAMPERE Aiemmin lähinnä erinomaisena näyttelijänä tunnetusta Auvo Vihrosta alkaa kouliutua myös merkittävä ohjaaja. Valkokankaan todellinen voima löytyykin Hollywoodin "spitaalisista": Preston Sturges, Orson Welles, Nicholas Ray ja Michael Cimino. Romaani se ei ole, vaikka kirjoittaja olisi jotakin sepittänytkin. Kerronta on turhan usein kuin turistin selostusta autosta näkemistään maisemista, kasveista, ihmisistä ja eläimistä. Kirjaan kudotaan kertomusta näennäisesti toisiinsa liittymättömistä fragmenteista, joissa henkilö/henkilöt käyvät sisäistä monologiaan, perheen sisällä toisiaan vasten, perheen ulkopuolella perhettä sivuten. Tässä kirjassa on myös asioiden kylmänviileä kommentaattori, perheenäidin tytär ensimmäisestä avioliitosta. Siinä on se ainut esto. Mutta ennen kaikkea perheenäiti esitetään raivostuttavan kylmässä valossa. Biographical Dictionary tuskin enää täydentyy ja uusi Hollywood-historiikki on niin läpikäyvä, ettei vastaavaa kokonaiskuvaa hetimiten yritetä. BSV Kirja, 2005. Ohj. Pilvet heinäladon yllä Tietopanoksen lisäksi teokselle ovat ominaista von baghmaiset tiivistykset: "Voisi yleisluontoisesti sanoa, että sotilasfarssi oli pahempaa kuin sota itse." Puolet kirjajärkäleestä on uutta tekstiä. 736 s. Thomsonin mielestä musiikki ja kirjallisuus ovat päässeet filmiä pitemmälle: elokuva on taiteiden perässähiihtäjä. Edes väliaika ei pääse keskeyttämään lähestulkoon kaksituntisen vaativan esityksen intensiteettiä. Kumpikin aviopuoliso yrittää epätoivoisesti unohtaa menneet. Rebecca Lenkiewicz: Yön kosketus. Ihmissuhteet, paikallishistoria ja kiinnostava ajankuva toivat tekstiin jännitettä. Thomsonilla ei ehkä ole enää jäljellä uutta asiaakaan. The Whole Equation saa nimensä F. J. Työviksen syksyssä jokaiselle jotakin Teatteri Marjatta Ripsaluoma Irja Sinivaara: Onni täällä. Kaksi muuta tällä kerralla käsittelemääni Työviksen syksyn uutuutta ovat Georges Feydeaun Herra metsästää ja Peter Birron Työväenluokan viimeiset sankarit, edellinen ranskalaisfarssi ja jälkimmäinen uutta ruotsalaisdraamaa. Auvo Vihro. Von Bagh tulkitsee, että suomifilmin huono maine periytyy Tuntemattoman sotilaan suosiosta, koska elokuvan tuottaja T. "Tuskin edes puolentusinaa miestä on koskaan pystynyt pitämään päässään koko elokuvan yhtälöä", kirjoitti Fitzgerald kesken jääneessä viimeisessä teoksessaan. Tiivistys olisi ollut eduksi. Kun toimittajat valitsevat kotimaisen filmin tiedotustilaisuudesta juttunsa näkökulmaksi sen näteimmän näyttelijän kesäkuulumiset, ja kun suurta osaa lehdistä ei tehdä enää lukijoille, vaan tirkistelijöille, löytyy sentään kirjoista vielä asiaa. Vaimo ei ensin aio lähteä mukaan, mutta ikävä ajaa hänet miehen perään, kun kaksi poikaa ovat jo lähteneet kotoa. Hänen tekstistään voi aistia kyltymistä, jopa pettymistä elokuvan nykytilaan. Elokuvatutkimuksen, lehtikritiikin ja opetuksen lisäksi he ovat myös filmintekijöitä, von Bagh dokumentaristina ja ohjaajana, Thomson käsikirjoittajana. Hän kirjoittaa: "Olen monta kertaa ajatellut, että olen saanut projektilaisten parhaan osan. Tammi 2005, 300 s. 279 s. Sen henkilöhakemisto on merkittävä, koska vastaavaan pyrittiin viimeksi vuonna 1972 Otavan MMM-Elokuvakirjassa. TTT:n suurella näyttämöllä 15/9. Petäjä-Haikolan viihtymistä Algeriassa helpotti haastava työ, kun oppilaita oli monelta luokka-asteelta ja aineita paljon. Viime vuotisen esikoiskirjan nimi oli Sun onnes tähden ja tämän uuden Onni täällä. lähiseudulla filmattava elokuva, jonka kuvausryhmän jäseniä majoitetaan paitsi seudun majoitusliikkeisiin myös vuokralle yksityiskoteihin. Molemmat filmigurut, juuri 62 vuotta täyttänyt von Bagh ja kaksi vuotta vanhempi, syntyjään englantilainen mutta Yhdysvalloissa vaikuttava Thomson, ovat pitkän linjan syväluotaajia. Puheenaiheena on mm. Ja senkin kunniaksi, että vuonna 2005 on ilmestynyt kaksi sekä sisällöltään että kooltaan painavaa elokuvakirjaa. Näytelmän nimi on kapeaalaisempi kuin Birron näytelmä, joka nousee otsikkoaan laajemmaksi nyky-Ruotsin tilan ja todellisuuden analyysiksi yhden isä-poika -suhteen kautta. Ja jos kuolivatkin, niin taatusti tulevat kummittelemaan. Haikola-Petäjä aiheuttaa lukijalle pettymyksen, sillä että kertojan ote on ulkopuolisempi kuin aiemmissa kirjoissa, vaikka teksti on kertaa minä-muodossa. Ostoksista, siisteyspulmista ja ruuan saatavuudesta kerrotaan usein, mutta ne eivät oikein kiinnosta. Matkailijamaista tunnelmaa korostaa se, että suomalaisyhteisö elää erillään omassa piirissään. Hotellit, lentoasemat ja tullihankaluudet saavat myös paljon tilaa. Sellaisessa on ehkä enemmän myrskyjä kuin elinikäisessä perheessä. Keskiluokan tuho. Mutta se on yksittäisen huonomuistisen lukijan ongelma. Mika Lehtisen ohjaama esitys luottaa rohkeasti tekstin voimaan, eikä sitä ole raskautettu minkäänlaisilla turhilla teknisillä vippaskonsteilla tai tehokeinoilla. Vahva omaelämänkerrallisuuden tuntu, hienot roolityöt, oivallinen tekninen toteutus, tarkka ohjaus ja nautittavasti kokonaisuuteen nivottu musiikki sävyttävät kokonaisuutta. Hinta 29 e Evald Vainio . Vuosina 1982 – 1984 kirjoittaja seurasi sinne Kemira Oy:n projektin johtajaksi lähtenyttä miestään diplomi-insinööri Esko Haikolaa. Myös ensyklopedismi yhdistää tekijöitä. Tarmo Mannia mukaillen teos on yhteenveto siitä, miksi "koko suomalainen elokuva on aina odottanut cumulus-pilviä heinäpeltojen ja latojen ylle." David Thomsonin ja Peter von Baghin päihin tuntuu mahtuvan elokuvan koko yhtälö. Pitkään asutaan hotellissa, jonka arjen ongelmista torakoineen sekä jääkaapin ja lieden hankkimisineen kerrotaan. Leffat Yli rajojen (2000), Bäst i Sverige ja Knockout (molemmat 2002) tai tv-sarjat Hammerkullen (1998), Ensimmäinen mustalainen avaruudessa (2002) ja Veitsi sydämessä (2004-2005) ovat tehneet jo aiemmin Birros kulttinimen länsinaapurissa. Jonkinlaisen rinnastuksen voi lukija keksiä myös Thomsonin kirjassa esitellyn Michael Ciminon ja oman Rauni Mollbergimme välille. Suomen kantaesitys TTT:n Kosti Elo -salissa 21/9. Eihän tavallisen suomalaisen uusperheen laita ole näin surkeasti. Tampereen Työväen Teatterin tuoreista ensi-illoista merkittävimmän eli englantilaisen Rebecca Lenciewiczin Yön kosketuksen ohjaus on siitä loistava osoitus. Sekä Thomsonin että von Baghin uutuudet vaikuttavat lopullisilta. Kari Väänänen. Kansankoti murroksessa Ruotsalainen Peter Birro (s. Peter von Baghin Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja ja David Thomsonin Hollywoodtutkielma The Whole Equation (Koko yhtälö). Jos Thomson lumoutuu Nicole Kidmanin nenästä Tunnitelokuvan Virginia Woolfina, von Baghin mielestä 90-luvun intensiivisin kotimainen roolityö syntyi Neitoperhossa Leea Klemolan avuilla: "Oudon käheä ääni ja maanisesti tuijottava katse luovat Klemolan ympärille kummallisen kehän…" Luonnehdintojensa lisäksi von Bagh lainaa ehtymättömiä lähteitään, joista voi mainita Olli Alhon muistuman Sadan miekan miehestä: "Kun jälkeenpäin katsoin Gene Kellyä, Errol Flynniä tai John Barrymorea, mittasin heitä kaikkia Kalervo Nissilää vasten, enkä muista hänen koskaan vertailusta kärsineen." Thomsonin teos tekee kunniaa Amerikan "neroille ja narreille", joille elokuva oli samalla sekä taidetta että showbinestä. Häiritsevän onnellista Kirjat Hanki kiehtova kirja kauppaneuvos Evald Vainion inspiroivasta elämästä itselle tai lahjaksi! Kirjoja on myynnissä Kokkolan kirjakaupoissa sekä Keski-Pohjanmaan Kirjapainossa (Eteläväylä, Kokkola) Kauppaneuvos Vainion perustama Kokkolan Kappatehdas Oy kohosi 1950-luvulla maan valmisvaateyritysten eturiviin ja vaikutti ratkaisevasti alueen työllisyystilanteeseen. Aluksi koulua pidettiin hotellin aamiaishuoneessa ja sitten oppilaiden kodeissa perheiden muutettua intialaisilta vapautuneisiin taloihin. Alfred A. Parasta esityksessä on se, ettei väliajan kanssa noin kaksituntista teosta ole liiallisella pituudella pidennetty. Sitä ovat seuranneet lukuisat oppaat filmitaiteen päälajityyppeihin. Lottovoitoilla on tapana kerätä monia omistajia. Mika Lehtinen. Pikkuhauskan ja -tuhman esityksen paras kohdeyleisö lienee liikkeellä myöhemmin syksyllä. Meille on putkahtanut, onneksemme tai onnettomuudeksemme, jatkokirjailija, joka ei kirjoita yhdentekevyyksistä. Thomson on ahkeroinut myös elämäkertoja ja romaaneja. Ohj. Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja on tekijälleen tyypillinen, moniääninen tilinpäätös, jota kelpaa lukea suomifilmin selityksenä 12-osaiseksi paisuvan Suomen kansallisfilmografian rinnalla. Äidinkielen opettajana elämäntyönsä tehnyt kirjoittaja sai kahteen aiempaan kirjaansa sai syvyyttä kuljettaen isoäitinsä ja äitinsä elämäntarinoita omien muistojensa rinnalla. Kirjailijan nimi on Irja Sinivaara, kotkalainen, ja Kotkan näköisiä ovat seudutkin. Sitä paitsi kirjoilla on eroa. Nimekkän näyttelijäkaartin kärkinä ovat mm. Toisin kuin Cimino, meidän Mollemme on suurtuotannoissaan pannut itsensä ja omaisuutensa peliin. 1966) on länsinaapurin lupaavimpia uusia dramaatikkoja ja käsikirjoittajia. Uuden kultaisen kirjan esipuheessa von Bagh uhkaa, että "itse en aio tämän jälkeen suomalaisen elokuvan asioita kommentoida." Se on pommi, sillä tämänkin näytön perusteella von Baghia tarvitaan, eikä häneltä varmasti sanottava ole ehtymässä. Kunniakas United Artists kaatui vuonna 1980 Ciminon mammuttiin Portti ikuisuuteen. 16 Kulttuuri Sunnuntaina 9.10.2005 . Otava, Keuruu 2005. Työväenluokalla viitataan kai ruotsalaiseen kansankotiin ja sen sosiaalidemokraattiseen (tai työväenluokkaiseen) taustaan. Kirjoittajina Thomsonille ja von Baghille kritiikki on tapa rakastaa. Särkkä suolsi voitot verotusta välttääkseen 50-luvun lopun luokattomaan "ryöppytuotantoon". Sinivaaran kerrontatekniikka on mielenkiintoinen: se pitää lukijat valppaana. Naisina ehkä kyllä, muttei moninkertaisina äiteinä. Tämä uusi kulkee vielä ehkä vähän lujempaa kuin edellinen. Kronologisesti työtä, huvimatkoja, islamilaisten ja suomalaisten juhlia ja muita tapahtumia selostavan tekstinsä taustaksi Petäjä-Haikola lisäilee asiatietoa Algeriasta ja sitaatteja Koraanista pohtiessaan naisen asemaa ja kulttuurieroja. Salarakas-kohellusta Herra metsästää on ylityöstetty mutta vain ajoittain naurattava tulkinta Georges Feydeaun (1862-1921) vanhasta farssista. David Thomson: The Whole Equation. Kaikki tietävät että suomalaiset juovat patologisesti, tappelevat, rähjäävät, yrittävät haalia edes romuraudasta leipää, kulkevat muun puutteessa kylkimyyryä pitkin seiniä ettei kukaan osoita sormella. KESKIPOHJANMAA Hannu Björkbacka Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Tytär lähtee jo pois kotoa, sen takia takaisin tullessaan hän näkee paljon tarkemmin, sanoo myös, ja kovaan. Työväenluokan viimeiset sankarit (2004) on miehen ensimmäinen näytelmä ja sen ensi-ilta Tukholman Dramatenissa sen verran suuri hitti, että tällä hetkellä Birro kirjoittaa jo trilogian avaustyöksi nousseelle lupaavalle esikoiselleen jatkoa. Benny on rikollisille teille ajoittain lipsunut putkimies, joka on jäänyt aikoinaan asumaan äitinsä kanssa vanhempien erottua ja joka on pitänyt isäänsä vain satunnaisesti yhteyttä. Suomifilmin ja Hollywoodin yhtälö Kirjat Leena Ahlholm (KP) Kaija Petäjä-Haikola: Meren ja tuulen maassa. On luettava tarkkaan, mitkä asiat ovat lausuttuja, mitkä ovat todellisia tekoja, mitkä vain ajateltuja. Von Baghin kirjassa on yllättävä puolustuspuhe iltapäivälehtien runnomalle "nollan katsojan" Paratiisin lapsille "taloudellisen kiipimisen lähikuvana". David Thomsonin The New Biographical Dictionary of Film, yksiin kansiin kootun muhkean hakemiston neljäs päivitys, on maineeltaan alan merkittävin, ainakin se on purevin ja hauskin. Komennusmatkalla Algeriassa Kaija Petäjä-Haikola ruokaostoksilla Annabassa. Iäkäs taiteilija Harald (Harri Rantanen) on juuri hirttämäisillään itsensä, kun ovikello soi ja oven takana seisoo hänen keski-ikää lähestyvä poikansa Benny (Matti Pussinen). Jutun ytimessä on syrjäseudulla asuva perhe, jonka muodostavat isoäiti, isä ja kolme tytärtä. Espoolainen, syntyjään kannuslainen ja Ylivieskassa koulunsa käynyt filosofian maisteri Kaija Petäjä-Haikola on kirjoittanut kolmannen omaelämäkerrallisen kirjan. Thomson uskoo amerikkalaisen menestyksen unelman olevan kyllä saavutettavissa, mutta kysyy, kannattaako se. Esipuheessaan kirjoittaja luonnehtii teosta muistelmaksi, matkakertomukseksi ja myös romaaniksi. Paratiisin lapset David Thomson ja Peter von Bagh taitavat aiheensa pitkin ja poikin. Ja onneksi isojen ja pienten kustantamojen filmikirjojen määrä on kasvussa meilläkin. Ola Tuominen, Minna Hokkanen, Jussi Lampi, Ilmari Saarelainen, Jaana Oravisto ja Lari Halme, jotka toki tekevät kaikki hartiavoimin töitä Kari Väänäsen ohjauksessa. Kirjailija epäilee, tullaanko Matrixeja enää 30 vuoden jälkeen katsomaan. Algerian aika on lyhyt ja tilapäinen elämänvaihe. Se ei kuitenkaan tunnu auttavan, kun juttu on aataminaikuinen ja löyhästi liitettävissä aikakausilehtien ja iltalehtien sensaatiohakuisiin salarakas-tarinoihin. Thomson epäilee suuren rahan sammuttaneen taiteellisen janon niin Marlon Brandolta kuin Chinatownin käsikirjoittaja Robert Townelta. Siitä on mahdollista laskea ehkä enemmän kirosanoja. Kaikki eivät ole suoranaisesti epärehellisiä, mutta kantavat sitä suurta perisyntiä: mitä ovat isät ja isien isät tehneet, miten vaikuttavat entiset avioliitot nykyisessä. Kirjat voi aivan hyvin lukea erikseen, ne eivät häiritse toisiaan, paitsi silloin kun nimet ja tapahtumat alkavat epämiellyttävästi tuntua tutuilta. Peter Birro: Työväenluokan viimeiset sankarit. Birro on tehnyt runsaasti tvja elokuvakäsikirjoituksia. Paitsi tietenkin se kallis, välttämätön julkisivu. Von Bagh on julkaissut tiuhempaan: jo 30 teosta, joukossa elokuvan lisäksi kirjoja iskelmästä ja populaarikulttuurista. Uutuus ei ole jatkoa vuoteen 1966 päätyneelle kaksiosaiselle kolmen naisen elämäntarinalle, jossa elämää mentiin eteenpäin vuosikymmeniä. Juoppoa isää näyttelee Pentti Helin, isoäitiä Laila Räikkä ja tyttäriä Helenä Rängman, Johanna Kokko ja nuori Elina Ylisuvanto. Haraldkin on saanut nuorena taiteilijana nimeä työläiskuvauksillaan ja tuo maine on sittemmin kantanut hänen uraansa vuosikymmeniä. A History of Hollywood. Mukana tietysti myös persoonallisuudet Edvin Laine ja Mikko Niskanen, jotka koulutettuina näyttelijöinä kirjan mukaan esittivät roolia myös ohjaajina. Ne helpottavat harmien kasaantuessa. Myös teoksen visuaalinen ilme on ihan mukiinmenevä. Von Baghin Elokuvan historia vuodelta 1975, ja sen täydennysosat 1998 ja 2004, ovat komea onnistuminen mahdottomasta urakasta. Thank God for Peter von Bagh! Sallittakoon amerikanlaina sen kunniaksi, että jos Kaurismäki on maailmalla tunnetuin ohjaajanimi, filmikirjoittajistamme vaikutusvaltaisin on yhä professori Petteri. Nyt käydään ulkosaaristossa asti. Että jokainen uusi päivä sisältää uuden salaisuuden, joka paljastuessaan räjäyttää suojakuoren. Työväenluokan viimeiset sankarit on kertomus isästä ja pojasta, jotka kohtaavat yllättävällä tavalla. Keskiössä olevan uusperheen kumpikin vanhempi on ollut tahollaan epärehellinen ja onni saattaa kadota jo seuraavassa kadunkulmassa. Projektilaisille oli varmasti tärkeää, miten arjen Algeriassa sai sujumaan ja juhlat järjestetyksi. Paitsi lottovoittoa, joka kummittelee kummankin kirjan taustalla, mukana on yleisesti suomalaista unelmaa. Teksti on tietysti hunajaa minullekin, joka sain filmin avustajana seurata Mollen filmin nousua ja tuhoa lähietäisyydeltä. Se käsittelee vain vajaan kahden vuoden aikaa Algeriassa. Tommi Raitolehto esittääkin talossa lyhyen aikaa vuokralaisena piipahtavaa filmiryhmän jäsentä ja Jyrki Mänttäri on yhteen sisaruksista ihastunut nuorukainen. Suureellinen ohjaaja tuhlasi tuotantoyhtiön varat "filmatakseen päänsä sisällön". Kun komeiden teatterielokuvien sarja päättyi vuonna 1994 Paratiisin lapsiin, ja koko suomifilmin tulevaisuus oli vaakalaudalla, Mollberg joutui myymään omistamansa saaren velkojen maksamiseksi. Mutta menneisyyden läheiset eivät suostukaan vain ottamaan ja kuolemaan. Filmintekijäin paradoksilta tuntuu, että sattumalta osaksi koitunut läpimurto voikin tuhota kehitysmahdollisuudet. Tilasin keväällä Yhdysvalloista monografiat kolmesta suurimmasta ohjaajasuosikistani, ja yllätyksekseni niistä kahdessa oli mukana von Baghin tekemät laajat haastattelut kohteesta. Hän saa virkavapautta ja toimii projektilaisten noin 70 hengen suomalaisyhteisön kotikoulun opettajana ja johtajana opettaen kaikkia peruskoulun aineita seitsemälle lapselle. Tämänvuotisessa kirjassa Onni täällä kirjailija pohtii onneen liittyvää syyllisyyttä. Lenciewiczin näytelmä on karhea ja ajoittain jopa roisin suorasukainen uutuusnäytelmä ihmisistä ajassamme, erilaisten maailmojen kohtaamisesta, unelmista ja niiden toteutumisesta ja toteutumattomuudesta. Pohjoismainen kantaesitys TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä 13/9. Ohj. Hullunkurisissa perheissä ei ole mustaa pekkaa. Georges Feydeau: Herra metsästää. Knopf, New York 2005. Elokuvalliset urotyöt ovat kääntyneet tappioiksi meilläkin. Ajatus liikkuu kepeästi syvyyssuunnassa ja pitkin aikajanaa ilman monen muun kohdalla niin yleistä vaikutelmaa, että kirjoittajaa kiihottavat enemmän omat formuloinnit kuin käsillä oleva aihe. Omakotitalo, hillitty rauha, säädyllinen elämä. The Whole Equation pyrkii mahdottomaan, koko Hollywoodin historian haltuunottoon ja selitykseen. Olen voinut tehdä rakastamaani työtä innokkaiden ja mukavien oppilaitteni kanssa." Kuvituksena on mustavalkoisia valokuvia maisemista ja ihmisistä sekä piristyksenä värikuvakollaaasi. Kaksi vuotta Algeriassa. On kysymys uusperheen dynamiikasta. Sellaisen perustamisen yrityskin on uhka. liikemies vailla vertaa!
Kuitenkin vain merkittävä. Romania järjesti keskikentälle hyvän prässin ja oli selvästi parempi joukkue, Heliskoski myönsi. Tilastot ja taulukot seuraavalla sivulla. Tappion myötä Suomi sementoi paikkansa karsintalohkon nelosena. Joidenkin jääkiekkovaikuttajien puheet pelin muuttumisesta "globaaliksi" on tragikoominen väärinkäsitys. – Jos meikäläinen olisi onnistunut paikoista, niin numerot olisivat olleet toisenlaiset. Kun rahaa ei tule riittävästi, menoja on leikattava. Suomi syttyi silmän lumeeksi Avausjaksoa suvereenisti hallinnut Romania otti ansaitun voiton Olympiastadionilla Voittomaali. Kolmelta edeltä olevalta joukkueelta (Romania, Tshekki, Hollanti) Suomi on saanut viidessä ottelusta viidestätoista mahdollisesta pisteestä ympyriäisen nollan. Bulgarialainen oikeudenjakaja Anton Genov oli sitä mieltä, että rike oli rankkarin arvoinen. Oulun Kärpät on iso poikkeus joukossa, joka joutuu esimerkiksi pelaajaoikeuksia taseeseen tunkemalla venyttämään osakeyhtiölain kirjainta ja henkeä. Kuvaavaa on, että mahdollisesti jopa kaikkien aikojen ensimmäinen kriittinen juttu Jari Litmasesta IS Veikkaajassa aiheutti kyseisessä aviisissa lukijoiden myrskyisän vastareaktion. Euroopan alueen MM-karsintalohko 6:n voitto ja MM-kisapaikka Englannin ja Puolan välillä ratkeaa keskiviikkona joukkueiden välisessä ottelussa keskiviikkona. Maajoukkueen menestymisellä ja liigajalkapallolla on tietysti edelleenkin ainakin välillinen yhteys. Se tapahtui suurin piirtein kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Voittomaali syntyi Frank Lampardin ampumasta rangaistuspotkusta 25. Se myös näkyi ottelun viimeistä kymppiä lukuunottamatta. Serbia-Montenegron 2–0-voitto Liettuasta vieraissa lohkossa 7 tiesi sitä, että Espanjan on voitettava Belgia taistellakseen päätöskierroksella lohkovoitosta ja suorasta kisapaikasta serbia-montenegrolaisten kanssa. Kuvat: Lehtikuva/Jussi Nukari Suomen parhaimmistoon kuulunut Pekka Lagerblom (oik.) ja Mikael Forssell hyökkäävät. peliminuutilla. Vastassa nimittäin oli vieraiden vasemmalla laidalla viilettänyt Adrian Mutu. Sunnuntaina 9.10.2005 17 Lottokierros 40/2005: 1, 2, 11, 15, 23, 26, 33. Irlanti voitti vieraissa Kyproksen 1–0 lohkossa 4 ja lohkossa 5 Valko-Venäjä nöyryytti kotijoukkue Skotlantia samoin 1–0lukemin. Jeremenkon avausjakson kaksi tilannetta hän kuittasi vain hiukan verhotulla kritiikillä: – Olivat ehkä hieman itsekkäitä ratkaisuja. He pystyivät syöttelemään (Suomen pelaajaryhmityksen) väleihin hyvin ja saivat sinne hyviä juoksuja, Hyypiä analysoi. – Olin järkyttynyt (toisesta varoituksesta). – Ensimmäisellä puoliajalla pelimme oli jollakin tavalla epäröivää. Hän oli tehnyt ennakkoluulottoman ratkaisun asettamalla oikeaksi laitapakiksi FC Interin Ari Nymanin. Siihen verrattuna Suomessa vuosikaudet yleisön ja median suosikkina pysynyt jääkiekko on maailmanlaajuinen kääpiö. Bulgaria piti Unkarin kotonaan kurissa maalein 2–0 lohkossa 8. minuutilla, kun Englannin kapteeni David Beckham sai minuutin sisään kaksi keltaista korttia ja joutui ulos kentältä. Forssellin ilta oli vaisu, sillä palloja Birminghamin hyökkääjä ei juuri saanut: – Uskon edelleen, että Miklu on menossa parempaan suuntaan, Heliskoski vakuutti. Suomen miehet Ari Nyman (vas.), Sami Hyypiä ja Markus Heikkinen seuraavat pettyneenä vierässä. Tuskinpa mahdollisuus nousta kahden viimeisen ottelun voitolla seuraavien EMkisojen hieman edullisempaan karsintakoriin herahdutti vettä yhdenkään pelimannin kielelle. Beckham tavoitteli palloa Itävallan Andreas Ibertsbergeriltä, mutta horjahti, jonka jälkeen myös Ibertsberger kaatui ja tilanne näytti ulospäin Beckhamin taklaukselta. Litmanen on entinen tähti. minuutilla Tainio sai Lagerblomilta erinomaisen syötön maalin eteen ja täräytti sen vasurilla vasemmalta ohi. Heliskoski myönsi ongelmat Mietteliäs mies. EIhän Suomen jalkapallomaajoukkueella kummoisia sytykkeitä ollut lauantai-illan MM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan. Aika moni muu ei ollut, mutta sillä ei tietysti merkitystä ollut. Tuore selvitys liigapelaajien palkoista kertoo karua kieltään suomalaisen huippujalkapallon tilasta. Aivan varmaa on, että lauantain kaltaisella flegmaattisella otteella Suomi jää lohkon kärkitrion mittaamisessa nollakerhoon. – Totta kai olen pettynyt tappioon kotikentällä. Kapteeni antoi toki krediittiä Romanialle, joka kukisti Suomen viime elokuussakin MMkarsinnan ensimmäisessä ottelussa: – Pelasimme taas perinteistä jalkapallomaata vastaan, emmekä pystyneet voittoon, Hyypiä muistutti kirpeähköstä tosiasiasta. Liike puuttui melkein koko ajan, Tainio mietiskeli. Heti perään hän muistutti otteiden parantumisesta toisella puoliajalla. Saman lohkon voiton ja paikan MM-Saksaan varmistanut Ukraina väänsi 2–2-tasapelin Albanian kanssa kotonaan. Vastaavasti aika monille vähemmän. Yksi syy oli yksi pallopeleihin erottomasti kuuluva asia: – Emme saaneet peliä toimimaan oikein missään vaiheessa. Edellisen kerran se tapahtui syystä Argentiinaa vastaan vuoden 1998 MM-turnauksessa. Aleksei Jeremenko junior toki pääsi pari kertaa vetopaikkaan, mutta viimeistely-yritykset olivat luokattomia. Heliskoski oli oikeassa, mutta aivan jakson loppuun ilmeen kirkastuminen kyllä venyi. Ei siis häiritsevän aikaisin. Siitä ei vain tahtonut tulla juuri mitään. Televisiokuvasta voi selkeästi nähdä, että vetäydyin tilanteesta. Jukka Anias HELSINKI (KP) Suomen maajoukkuetta luotsaava Jyrki Heliskoski ei ollut maansa myyneen oloinen, vaikka tappio kotikentällä tietysti kirpaisikin. Romania juhlii Adrian Mutu(kesk.) tekemää maalia. Kolumni Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä (06) 827 2342 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 E i kahta puhetta siitä, että jalkapallo on ja myös pysyy maailman suurimpana pallopelinä. Jos Suomella on pienikin mahdollisuus yrittää toteuttaa ikiaikainen unelma pääsystä EMtai MM-lopputurnaukseen, katsomot karsintaotteluissa täyttyvät. Kaikkien olisi pitänyt haluta palloja enemmän. Tuskin heitäkään. Kapteeni uskoo kuitenkin joukkueensa mahdollisuuksiin ulosajonsa jälkeen nähdyn esityksen perusteella. Wales voitti viimein Lohkon toisessa ottelussa Wales otti ensimmäisen kansainvälisen voittonsa kahteen vuoteen päihitettyään Pohjois-Irlannin 3–2. Meillä oli hyvä Makedonia-ottelu alla. Kotimaisen jalkapallon yksi paradoksi näyttäytyy maajoukkuetasolla. Siitä taas olen mielissäni, että joukkueessa nähtiin tänään kohtuullisen uusiakin pelaajia, Heliskoski mietiskeli. Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Jyrki Heliskoski mietteliäänä Romania-ottelun jälkeen. Lagerblomin ohella toinen suomalaisonnistuja oli maalivahti Jussi Jääskeläinen, joka piti numerot nollilla kahdella maailmanluokan torjunnallaan. Pelaajien keskivuosipalkka keikkuu 17 000 euron tietämillä. Hän myönsi suoraan, että akselin Markus Heikkinen–Teemu Tainio peli ei kulkenut: – Kärkipelaajat (Aleksei Jeremenko junior ja Mikael Forssell) eivät juuri auttaneet keskikenttäpelaajia. Lisänumerot: 7, 18, 20. Meillä ei ollut riittävästi leveyttä pelissä. Yksi keino on karsia pelaajapalkkioita. Nyman on nopeajalkainen pelaaja, joka onnistui puolustustehtävässään hyvin. Jääkiekon SM-liigassa keskitienestit ovat suurin piirtein kolminkertaiset. Beckhamia ja ottelussa loukkaantunutta puolustaja Sol Campbellia ei nähdä keskiviikon Puola-ottelussa. Periaatteessa paineettomuudesta pitäisi olla hyötyäkin, kunhan vain osaa käsitellä sen oikein, hän pohti. Varsinkin ensimmäisen kolmivarttisen ajan Suomi lähinnä seisoskeli kentällä. Suuri pieni laji J A L K A P A L L O JUKKA ANIAS Jukka Anias HELSINKI (KP) Suomi–Romania 0–1 (0–1) OK. Kuparisen rikkomiseen tarjoutuu vihoviimeinen mahdollisuus ensi keskiviikkona Olympiastadionilla, kun vieraaksi saapuu Tshekki. Tainion veto boksin sisältä pamahti poikkiputkeen. Siitä huolimatta, että Veikkausliigan pelaajia ei edustustasolle pääsääntöisesti mahdu. Teemu Tainion kahdesta loistopaikasta vähintään toinen olisi tietysti voinut upota romanialaisveskari Bogdan Lobontin taakse. – Tällä joukkueella on tahtoa ja luonnetta. Varsinkin se ensimmäinen oli niin hyvä tilanne, että nelivuotias Maxim-poikanikin olisi onnistunut siinä, Tainio soimasi itseään. Silti juuri hän oli nostaa Suomen pisteille. Minimissään jäädyttää ne. Tällä kertaa vastustajan oveluudella oli suurempi syy yhden maailman tunnetuimman urheilijan nöyryyttämisessä. On keskikokoista suurempi ihme, että näillä liksoilla suomalaiset liigafutarit löytävät motivaation harjoitella ja pelata ammattimaisesti. – Annoimme ensimmäisellä jaksolla Romanialle aivan liikaa tilaa. Rankkaritilannettakaan hän ei halunnut "yhdestä huonoimmista katsomopaikoista" saakka kommentoida: – Vaikea ottaa kantaa, kun näin tilanteen niin huonosti, Ainoa pelko on, että niin näki tuomarikin, Heliskoski velmuili. Näen, että kummassakin varoituksessani vastustaja käytti tilannetta hyväkseen, Beckham tilitti. Vaikka suomalaisessa jääkiekossa rahaa liikkuu oleellisesti jalkapalloa enemmän, eivät seurojen talousvastaavat ole päässeet juuri polvituuletuksia tekemään. Pahaksi onneksi Jääskeläinen kuitenkin kaatoi nelisen minuuttia ennen taukoa vastaantulonsa päätteeksi romanialaishyökkääjä Ionut Mazilun. Kuva: Lehtikuva/Jjussi Nukari MANCHESTER (STT–REUTERS–AP–AFP) Englannin toiveet suorasta pääsystä ensi kesän jalkapallon MMkarsintaturnaukseen pysyivät elossa joukkueen voitettua kotonaan Itävallan 1–0 lauantaina. Liike puuttui tyystin Periaatteessa Tainion piti rakentaa Lutonin Markus Heikkisen kanssa peliä Suomen keskikentällä. Ottelun Suomen pelintekijänä aloittanut Tottenhamin Teemu Tainio ei saanut avausjaksolla aikaan juuri muuta kuin tukun harhasyöttöjä. Suunta on toki ollut positiivinen, mutta ei Roy Hodgsonillakaan tule aikanaan olemaan runsaudenpulaa huippumiehistä. Venäjän kanssa jatkokarsintapaikasta taisteleva Slovakia otti myös tärkeän 1–0kotivoiton Virosta. Molemmat olivat vain menossa kovaa vauhtia eteenpäin. Ja sillä sipuli. Beckham on ensimmäinen pelaaja Englannin maajoukkueen historiassa, joka on ajettu kahdesta maaottelusta ulos kentältä. Edellisessä MM-karsintaottelussaan Englannin yllättäen kaatanut Pohjois-Irlanti oli kiinni tasapelipisteessä ennen Ryan Giggsin vapaapotkusta syntynyttä voittomaalia. Ottelun dramaattisin hetki koettiin 58. Vaihtoehtoisesti röyhkeää propagandaa, jolla saatetaan huijata vain kaikkein putkinäköisimmät lajiniilot. Voitonjako sivulla 21. Georgia ja Kazakstan pelasivat maalittoman tasapelin lohkossa 2. Beckhamin ulosajo ei kaatanut Englantia. Vaikka ottelussa ei siis juuri panosta ollut, Tainio kiisti suomalaisten lähteneen otteluun hällä väliä -meiningillä: – Ei. Maajoukkue kiinnostaa yleisöä, mutta supistuvien budjettien kotimainen pääsarjapalloilu säväyttää liian harvoja. Jalkapalloliigassa viime vuodet ovat olleet aina suurta ja mahtavaa HJK:ta myöten vöiden kiristämistä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. 84. Se toinen paikka siunaantui pelikellon tikuttaessa jo varsinaisen peliajan täyttymistä. Romanian Dorinel Munteanu yrittää estää suomalaisten etenemisen. Toki keskiarvoluvun taakse täytyy kurkata sen verran, että osalle pelureista maksetaan reilusti enemmän. Pitkän linjan jalkapallomies osasi aavistaa, että rukatulla kokoonpanolla ei ylletä välittömästi loistokkaaseen esitykseen. Tästä taas seuraa vääjäämättömänä menestyksen reunaehtona, että suomalaispelaajia pitäisi olla Euroopan mahtisarjoissa nykyistä useampia. Hyypiä ei halunnut viipaloida Suomen kokonaisuudessa vaisua esitystä puolustuksen tai hyökkäyksen ongelmiksi: – Eivät hyökkääjät hyökkää yksin ja toisaalta vain puolustajat puolusta. Vajaamiehisenä voitontahto tuli esiin ja saimme kolme pistettä, Beckham hehkutti. Ensiesiintymisensä stadionilla tehnyt Werder Bremenin Pekka Lagerblom oli oikeastaan ainoa valkopaita, jota peli näytti tosissaan kiinnostavan. Maailmanlaajuisen valtalajin kotimaisessa näyteikkunassa pelurit siis kuittaavat reippaat 1 400 egeä kuussa. Kotimainen lajin paraatisarja, Veikkausliigan nimeä kantava, on kaukana pahimmasta kilpakumppanistaan jääkiekon SM-liigasta. Suomen kapteeni Sami Hyypiä oli pitkälti Tainion linjoilla. Romanialla oli paikat takoa reilummatkin numerot taululle ennen Suomen ryhdistäytymistä. Sellaisena myös pysyy. – Ei Mutun pelaaminen vasemmalla ollut meille yllätys. Urheilu KESKIPOHJANMAA . Pakon edessä. Monille on mahdotonta myöntää, että Jari Litmanen on 35-vuotias, viime vuodet jatkuvasti erilaisista vammoista kärsinyt peluri, jonka nykyvireen realistinen arviointi ei pätkääkään vähennä hänen kulta-aikojensa loistokkuutta. Jokeri: 5173247. Pekka Lagerblom siirrettiin hänen tilalleen sen vuoksi, että Lagerblomilla näytti olevan energiaa pelata sillä paikalla myös ylöspäin, Heliskoski selvitti aivoituksiaan. Juventuksessa niukoille peliminuuteille jäänyt hyökkääjätähti Adrian Mutu kiskaisi pallon tylysti oikeaan nurkkaan. Jalkapallo on myös Suomessa merkittävä laji. Lohkossa 3 Venäjä juhli maaleilla luvuin 5–1 Luxemburgin kustannuksella. Myös tähän otteluun olimme valmistautuneet hyvin, mutta peli ei vain auennut
.11 10 1 27– 3 31 Romania . Minsk, Valko-Venäjä: Alle 19-vuotiaiden tyttöjen EM-karsintaa: Suomi–Moldova 2–0 (2–0) Suomen maalit: 19. . . Ensi viikolla Nieminen pelaa Tukholmassa, missä oli uransa ensimmäisessä finaalissa 2001. . . Ruslan Rotan 2–2. Tuoreimpana tapauksena sopimuspelaajien rinkiin liittyi Jaron kapteeni Jimmy Wargh, joka sopi kolmen vuoden jatkosta seuran riveissä. . Erotuomari: Anton Genov, Bulgaria. Mutta kun HU:lle voitto ei kelvannut, käytti kotijoukkue omat paikkansa paremmin ja nousi voittoon viiden erän taistelussa. Seuran B-poikien joukkue nousi ensi kaudeksi SM-sarjaan. . . Ratkaisuhetkillä Kuulalta ei kuitenkaan neljännessä ja viidennessä erässä löytynyt enää ratkaisijoita. Teemu Kärenlampi 1–2, 44. 1 1 2– 3 ReiVo . . . . . . Kiiston Kiril Borachev oli nopeissa melko pitelemätön Voiman torjunnalle. . . . . KaWi – Viri, Ryhti – LaihLu II, Pihtipudas – SeLe. Yleisöä: 47 000. . OYUS . . . Norja–Moldova 1–0 (0–0). 2 2 2– 6 Seuraavat ottelut: 9.10. minuutilla, mutta Tomas Rosicky ei onnistunut rangaistuspotkusta. Jaron 40-vuotisjuhlassa jaetut ansiomerkit: Suomen Palloliiton hopeinen ansiomerkki: Rolf Ekstedt, Harry Niemi. . . . . . Nuori Niko-Matti Koskela päätti hyökkäyksiä terävästi. Korkea-Aho on tiiviisti seurannut Jaron edesottamuksia. Jalkapalloliigaan Jaro nousi ensi kertaa vuonna 1991, jossa seura pysyi vuoteen 1998. . . Jaron junioritoiminta on saanut Nuoren Suomen Sinettiseura-tunnuksen lasten ja nuorten hyväksi tekemästään työstä. . 1 1 3– 2 Kiisto II . Moodien voittolukemat merkittiin hänen kolmannen ottelupallonsa jälkeen 4-6, 6-1, 7-6. . . Korkea-Aho myöntää seuran toiminnan laajentuneen huomattavasti erityisesti viime vuosien aikana, mutta parannettavaakin löytyy. – Alun perin ajatuksena oli, että Jarosta tulisi Pietarsaaren ja lähiseudun edustusseura. . . . Steven Davis 2–2, 61. . Frank Lampard 1–0 rp. Yleisöä: 5 000. Kotijoukkueen palkittu kapteeni Timo Holappa hyökkäsi vahvasti ja kenttäpuolustuskin oli hyvää. Erion Bogdani 1–1, 82. Päällimmäisenä on valmentajakysymyksen ratkaiseminen, mutta myös pelaajasopimuksista neuvotellaan jatkuvasti. Moodie osasi viivyttelynkin Nieminen loukkasi toisen erän ensimmäisessä syöttövuorossaan oikeaa peukaloaan verkolla sen verran, että fysioterapeutti käväisi sitä tutkailemassa. . . . . . . KaLePa sortui virhesumiin OULU (KP) Ylivieskan Kuulan lentopallon miesten kakkossarjajoukkue kärsi kauden avauspelissään 32 -tappion Oulussa OYUS:lle. . . . . . . Taina Hartikainen. David Beckham Englanti. . . Jaron historiasta kertovaan valokuvanäyttelyyn. Ryan Giggs 2–3. . Loppuottelussa kohtaavat Moodie ja Ancic. van der Vaart 0–1, 38. farmisopimus Jaron ja JBK:n välillä. . 1 1 3– 1 2 Sampo . . Kotijoukkue ei saanut Kiiston keskihyökkäyksiä kunnolla kiinni. . . Jaron toiminnanjohtaja Sonja Westerlund (oik.) ja Timo Kuusisto vastaanottivat FC Unitedin onnittelut, jotka toivat Hans-Erik Thel ja Margita Thel. Pari palloa myöhemmin Moodie oli murtanut Niemisen syötön ensimmäisen kerran. . 1 1 2– 3 Kiisto . . Suomen lauantaina vieraissa kaatanut Romania on 25 pisteellä toisena yhden ottelun Tshekkiä enemmän pelanneena. . . . . . Erät päättyivät 24-26, 25-22, 20-25, 25-21, 10-15. . . Dmitri Kiritshenko 4–1, 90. . . . Palloliiton Keski-Pohjanmaan piirin hopeinen ansiomerkki: Mikael Karf, Christian Lygdman. . . Finaalissa Moodie kohtaa Kroatian Mario Ancicin, joka on suosikki voittajaksi. Seura vietti lauantaina 40-vuotisjuhliaan käytännössä työn keskellä. . . – Pitkän tähtäimen tavoitteena on kuitenkin myös menestyä liigassa, eikä pelkästään tyytyä kamppailemaan sarjapaikasta. FF Jaro JS perustettiin 18. . Adrian Mutu rp. Lohko 3: Slovakia–Viro 1–0 (0–0) 76. Keith Gillespie 1–2, 51. . . . 2 1 1 5– 3 2 Etta . . . . . . . Seuraavassa ottelussaan Suomi kohtaa maanantaina Ukrainan. . Avauserän vaivattomasti hoidellut Nieminen hävisi vaihtelevien vaiheiden jälkeen EteläAfrikan Wesley Moodielle kolmannen erän tiebreakin kautta. Samaan aikaan ryhtyivät Oy Ja-Ro Ab:llä töissä olevat jalkapallon kannattajat puuhaamaan jalkapalloseuraa. Ottelun ratkaisuksi Lauri näki siis neljännen erän, jonka himankalaisten olisi pitänyt voittaa. . . . Kiisto haki pisteet Reisjärveltä Miesten SM-liiga MuurLe – Riento 3 – 1 (25 – 27, 25 – 22, 25 – 14, 25 – 16), Pateri – VaLePa 1 – 3 (18 – 25, 25 – 22, 18 – 25, 24 – 26). . . . . . Vieraat pysyivät ÄU:n kyydissä aina erien loppupuoliskolle asti, mutta ratkaisuhetkillä KaLePa sortui virhesumiin, joiden myötä varmemmin pelannut kotijoukkue kuittasi helpot pisteet. 1 1 1– 3 Kyky . . Yleisöä: 12 837. 1 1 1– 3 NJ . – Valmentajien ehdokaslistalla on vielä kolme suomalaisnimeä. Jonatan Johansson), Toni Kuivasto, Sami Hyypiä, Toni Kallio; Pekka Lagerblom (v), Markus Heikkinen, Janne Saarinen (75. Marat Izmailov 1–0, 18. . Jussi Laapio 3–2, 85. Seuraavaksi Voima kohtaa ensi lauantaina Kuulan Ylivieskassa. . . . VaLePa . . Toinen onnistuja oli Mikko Keskisipilä, joka paransi peliään toisesta erästä lähtien. 2 2 6– 1 4 Loimu . Suomi: Jussi Jääskeläinen (v); Ari Nyman (63. . . 0–1. . . Kun vastustaja ylsi vielä kotonaan tasaisen hyvään esitykseen, ei meille jäänyt mahdollisuuksia, Karekivi tiivisti iltapäivän juonen. Eka erä oli minulta ihan ok, mutta toisen alku meni pahasti pieleen ja hukkasin hyvän otteeni, Nieminen harmitteli. . . Taloudellisen hulluttelun tielle ei ole Jarossa mitään syytä lähteä, Kuusisto linjaa. . . . Hollanti kukisti Tshekin vieraissa MM-karsinnan ykköslohkon kamppailussa 2–0 (2–0) ja joukkueella on nyt lohkon piikkipaikalla 31 pistettä. . Naisten SM-liiga OrPo – Pieksämäki 3 – (25 – 15, 25 – 19, 25 – 11), LiigaEura – Viesti 2 – 3 (25 – 22, 23 – 25, 15 – 25, 25 – 23, 12 – 15). Osaltaan yhteistyön tiivistyminen johtuu seuroissa tapahtuneesta sukupolvenvaihdoksesta, KorkeaAho jatkaa. . Zdravko Lazarov 2–0. . . . Stephen Elliott 0–1. . Toisen voittonsa tällä kaudella ottaneen Äänekosken parhaana palkittiin Vammalassa liigakokemusta hankkinut Aki Siimekselä. Kirvelevä tappio välierässä Neljäkään ottelupalloa eivät vieneet Niemistä Tokiossa loppuotteluun Nieminen selittää. . . . Pelkästään treenaamalla ei kehity, jos peliaika jää olemattomaksi. Korkea-Aho oli Jaron 17 ensimmäistä vuotta mukana eri tehtävissä seuran johtokunnassa. . . . Avauserässä ÄU karkasi lukemista 15-13, toisessa erässä kotijoukkue irtosi erävoittoon lukemista 21-18, kolmas erä kääntyi lukemista 17-17. . . Muille jäi valmentajan mukaan parannettavaa seuraaviin otteluihin. . 1 1 3– 2 NaPa . . . . . . Isku-Volley – NaPa, PerPo – KoVe. . Pelaajien ohella työtä riittää myös seuran taustavoimilla, sillä tulevan kauden joukkueen kokoaminen on käynnissä. . . . 1 1 1– 3 Tuisku Wolley . . Valentin Badoi), Gabriel Tamas, Adrian Iencsi, Razvan Rat; Florentin Petre, Ovidiu Petre, Razvan Cocis, Dorinel Munteanu; Ionut Mazilu (v, 89. . Portugali–Liechtenstein myöh. . . John Hartson Wales erp. Srna rp 1–0. Eri leireissä pysyttiin tiiviisti omissa poteroissa, Korkea-Aho viittaa työläisurheilutaustaisiin JBK:hon ja Intoon. Vuodesta 2002 Jaro on pelannut jalkapalloliigassa. . Sandor Torghelle Unkari. . Mika Suihkonen onnistui keskihyökkäyksissään kohtuullisen hyvin. Peter Kopteff); Teemu Tainio; Mikael Forssell (73. Jaro pyrittiin pitämään erossa niin puoluekuin kielipolitiikastakin. Kuula johti kolmen erän jälkeen 2-1. . . Venäjä–Luxemburg 5–1 (2–0) 7. . . Rahaa Niemiselle kertyi Tokion välieräpaikasta 32 600 US-dollaria. Siitä on osoituksena mm. . . Kroatia–Ruotsi 1–0 (0–0) 56. Daniel Sjölund), Alexei Eremenko jr. Jarkko Nieminen kärsi välierissä kirvelevän tappion Wesley Moodielle tiukkojen vaiheiden jälkeen. Itse kullekin tuli turhia virheitä. Vitali Kutuzov 0–1. Pelaajien kanssa on keskusteltu ja valmentajan suhteenkin tilanne on selkiytymässä, Jaron puheenjohtaja Timo Kuusisto toteaa. Vaikka sekaan tuli yksi useista kaksoisvirheistäkin, Moodie selviytyi jatkoon kuin ihmeen kaupalla. HU ei käyttänyt etsikkoaikaansa ÄÄNEKOSKI (KP) ÄU–KaLePa 3–0 (25-18, 25-20, 25-22) Kalajoen Lentopallon pistetili osoittaa nollaa myös toisen kierroksen jälkeen miesten ykkössarjassa. – Oli vaikeaa pelata, kun Moodie syötti niin vahvasti (17 ässää). . – Kolmannen erän pallot olivat jatkuvasti tiukkoja ja pisteet kovan työn takana. .11 5 1 5 21– 16 16 Makedonia . Roima – ONMKY, Kuula – ReiVo. Päätuomari ei ollut sekoilusta moksiskaan, mutta Niemistä nyppi voimakkaasti. 1 1 0– 3 Sampo II . 18 Urheilu Sunnuntaina 9.10.2005 . Kakkosen karsinta: Virkiä–Tervarit 4–3 (2–2) 6. Kilpailutoiminnan kehitys: Vuonna 1966 seuran edustusjoukkue pelasi III divisioonassa (silloin maakuntasarja). Kolmannen erän Keskisipilä ratkaisi HU:lle lähes yksin, sillä mies päätti erän seitsemällä perättäisellä syötöllään. . Hollanti varmisti. 2 1 1 3– 5 2 ONMKY . . Hyvä ykkössyöttö osui keskirajalle, mutta linjatuomari tulkitsi sen hapuilevasti vääräksi. . . . PRAHA (STT) Hollanti varmisti paikkansa vuoden 2006 jalkapallon MM-kisoihin lauantaina. Mateja Kezman 0–1, 88. . . . – Viimeiset viisi vuotta yhteistyö on toiminut. Isossa kotisalissaan Äänekosken Urheilijat voitti KaLePan suoraan kolmessa erässä. Tunari näytti aluksi palloa rajalle, mutta kohta ulos kuitenkin syöttöruudun sisälle osoittaen. Andrei Shevtshenko 1–0, 75. . . Tasoissa edettiin aina 20 pisteeseen saakka, jolloin vieraat yrittivät liian vaikeita aloituksia riskillä. . . Kuusisto ei kuitenkaan halua lähteä hakemaan menestystä rahan voimalla. . . . . Juhlaa työn keskellä Pietarsaaren Jarolle täyteen 40 vuotta Terveiset naapurilta. . 1960-luvulla Jaro pelasi IIIja II-divisioonassa, 1970-luvulla II-divisioonassa, 1980-luvulla I-divisioonassa. Junioritoiminta: Seuralla on tällä hetkellä lähes 400 eri ikäryhmiin kuuluvaa junioria. – Olen sitä mieltä, että omaan junioritoimintaan tulisi satsata vieläkin enemmän. . . Korkea-Aho sanoo edelleen seuraavansa tiiviisti Jaron otteluja. . . Peter Hlinka 1–0. . . . Asko Eerola onnistui myös keksihyökkääjänä. Roman Pavljutshenko 3–1, 75. . Lohko 7: Liettua–Serbia-Montenegro 0–2 (0–1) 43. Kaikki merkit Moodien puolella Lauantai-ilta oli loppuun asti suosiollinen rättiväsyneelle Moodielle. . Bogdani 1–2, 86. . . . 1 1 1– 3 PerPo . . Ottelun avausmaalin viimeistelikin 32. Toinen ja kolmas erä olikin jo sitten meidän hallintaa ja torjuntakin alkoi toimia. . Yleisöä: 14 000. . Omille junioreille tulisi antaa rohkeammin tilaisuuksia näyttää kykynsä. . 2 2 6– 4 OrPo . 2 2 4– 6 Etta . 1 1 1– 3 Ploki . Daniel Niculae), Adrian Mutu (v, 81. . . Kotijoukkueen peli kipsaantui siksi paljon, että lopussa Kiisto oli melko selkeästi parempi. Hoitoa tarvitsi minuuttien lisääntyessä (ottelu kesti 2.10) myös Moodie. Tasaisen ja tiukan pelin erät päättyivät 25-18, 21-25, 20-25, 25-19, 18-16. Sillä saralla on realistisempaa puhua yleisesti eloonjäämisbisneksestä. . . Yleisöä: 10 117. . . 1 1 0– 3 KaLe . . ”Omille junioreille mahdollisuuksia” Pietarsaarelainen Uuras Korkea-Aho on yksi Jaron perustajajäsenistä. Kuusisto on tyytyväinen siihen, että Jaro säilyi juhlavuonnaan liigassa. . Kuva: Juha Savela Syntyvaiheet: Jaro perustettiin syyskesällä 1965. Suomella on kahdesta ottelusta koossa kuusi pistettä. – Syöttövirheet ja lyöntivirheet toistuivat turhan tiheään. . . . 1 1 0– 3 Riento . Näin voitto lipesi käsistä, sillä päätöserässä HU oli koko ajan takaa-ajajana. Myös HU:sta viime kausilta tuttu Ville Lassila kantoi hakkurin roolinsa hienosti. .11 8 3 32– 12 24 Suomi . . . Neljän joukkueen lohkoista menee kustakin kaksi parasta joukkuetta jatkoon. Yleisöä: 64 822. . . Oman seudun poikien pelaamisen uskon tuovan myös lisää yleisöä katsomoihin, KorkeaAho toteaa. Yksi osatekijä on hyvässä kunnossa oleva talous, vaikka Suomessa jalkapallosta ei saakaan rakennettua rahantekobisnestä. . . Naisten 2-sarja lohko 2 NJ – Vasama II 2 – 3. . . . 50. 1 1 2– 3 KaNMKY . Laurentiu Rosu). 2 2 6– 3 4 HU . . OYUS johtaa kahden kierroksen jälkeen sarjaa puhtaalla pelillä. . Tiebreak alkoi Niemiselle onnettomasti. . 1 1 2– 3 Kuortane II . . . . Nytkin Nieminen puristi kaksi pistettä kuilun partaalla, mutta Moodien lentolyönti verkolta poikittain lopetti ottelun. . Tuorein anti kaukoidän kahdesta turnauksesta, välieräpaikat Bangkokissa ja Tokiossa, on voimakas osoitus siitä, että Nieminen kykenee pelaamaan makeaa palautetta myös Tukholmasta. Englanti–Itävalta 1–0 (1–0) 25. . FF Jaro JS Timo Mustonen TOKIO (UT) Niin lähellä mutta pirusti kirvelevän kaukana oli Jarkko Niemisen finaalipaikka Tokion ATP-turnauksessa. . . . . . . . Hollanti . . Tuolloin Drott oli lakkauttanut jalkapallotoimintansa Pietarsaaressa. . Suurin ero joukkueilla olikin torjunnassa. . . . Seuraavat ottelut: 9.10. Helsinki: Miesten Euroopan alueen MM-karsinta: Lohko 1: Suomi–Romania 0–1 (0–1) 41. . . . Eddy Torest 4–3. Tshekki on ykköslohkon kolmantena 24 pisteellään. Ulosajo: 90+2. SalSa – Kuortane, Lentis-88 – Kyky, Etta – KaNMKY. Lohko 6: Pohjois-Irlanti–Wales 2–3 (0–2) 26. . . 1 1 3– 1 2 Pateri . . . Neljäs erä meidän olisi pitänyt voittaa, mutta tärkeässä vaiheessa teimme syöttövirheitä, kommentoi HU:n valmentaja Esa Lauri. Atte Jormanainen 1–1, 37. Simon Davies 0–1, 38. Viimeisessä erässä Kuula kaatui paljolti kolmeen omaan syöttövirheeseen erän loppupuolella. Hän oli ollut aiemmin pari kertaa ihmeissään tyylikkäiden ohitustensa tuomitsemisesta leveiksi. – Emme saavuttaneet joukkueena omaa tasoamme. . Samassa paikassa järjestetyssä iltajuhlassa juhlapuheen piti kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson. . . . 2 2 2– 6 Seuraavat ottelut: 9.10. KempeLe . Tshekillä oli mahdollisuus siirtyä johtoon ensimmäisen puoliajan 30. Zvonimir Vukic 0–2. Ensi viikon sunnuntaina vastus onkin ykkössarjan kovinta luokkaa, kun KempeLe tulee Kalajoelle. . . . . Ancic oli vakuuttava välierässään Saksan Björn Phauta vastaan. . Lohko 4: Kypros–Irlanti 0–1 (0–1) 6. Lohko 8: Bulgaria–Unkari 2–0 (1–0) 30. Torres 0–1, 56 Torres 0–2. Uskon, että Jarolla on mahdollisuudet menestyä. . Tshekki–Hollanti 0–2 (0–2) 32. . Ulosajo 59. . . . Kuulan tehokkain hyökkääjä oli Jarmo Vähäkangas. Bosnia-Hertsegovina–San Marino 3–0 (0–0). . .11 1 2 8 4– 31 5 Armenia . . . Omien junioreiden vähäiseen luottoon olen ollut tällä kaudella pettynyt. 2 2 1– 6 Seuraavat ottelut: 9.10. Hänen oikea hauiksensa vaati hierontaa pariinkiin kertaan. Heikkilä onnistui niin kenttäpelissä kuin hyökkäyksien päättämisissä. Päättymässä oleva liigakausi on kierrosta vaille valmis, mutta Jaron pelit jatkuvat vielä liigan päätöskierroksen jälkeen, sillä joukkue on mukana Suomen cupissa. 30. 1970-luvulla hän oli myös seitsemän vuotta seuran puheenjohtajana. . Kuva: Lehtikuva/Reuters LAIHIA (KP) Luja–HU 3–2 (25-21, 18-25, 15-25, 25-21, 15-10) Himangan Urheilijoilla oli omat hetkensä ratkaista voitto itselleen lentopallon 1-sarjan vierasottelussa Laihian Lujaa vastaan. Ykkösessä Jaro pelasi vuodet 1999-2001. . 1 1 0– 3 Seuraavat ottelut: 15.10. . . Miesten 765 000 dollarin ATP-turnaus: Kaksinpeli, välierät: Wesley Moodie EAfrikka–Jarkko Nieminen Suomi (7) 4–6, 6–1, 7–6 (7–4), Mario Ancic Kroatia (5)–Björn Phau Saksa 6–2, 6–1. Kuulalle tappio Oulussa REISJÄRVI (KP) Reisjärven Voima miehet kärsivät miesten lentopallon kakkossarjan avauspelissään kirvelevän tappion lukemin 2–3 Vaasan Kiiston II-joukkueelle. . . . . . Pakko myöntää, että luontevan yhteistyön kehittäminen seurojen välillä kesti pitkään. . Aleksander Kershakov 2–0 rp., 52. . . Claude Reiter 2–1 rp., 65. . Raphael Edereho 3–3, 90. . . 2 1 1 3– 3 2 Prihat . . Moodie osasi myös viivyttelyn – hitaan tallustelun ja pyyherituaalit melkein jokaisen pallon jälkeen. . . Keskipelaaja Timo Vilokkinen oli vieraille vaikea pideltävä. . . . . . . 2 2 6– 4 4 Vanajan RC . . Juhlassa jaettiin myös ansiomerkkejä seuran toiminnassa kunnostautuneille jäsenille. . . . . 2 2 6– 1 4 LaihLu . . .12 8 1 3 20– 10 25 Tshekki . . – Ei ole konsti eikä mikään tehdä vuodessa 100 000 euroa tappiota, mutta sellaisesta toipumiseen menee helposti kymmenen vuotta. . Valmentajaehdokkaiden nimiä hän ei halua julkistaa. Voitot Niemisen ja Moodien välillä ovat 1-1. 2 2 6– 2 4 Roima . 41. . Romania: Bogdan Lobont; Cosmin Contra (54. . . . . . Teemu Salmelan vahvuudet olivat laitahyökkäyksissä ja vastaanottopelissä. . Anna Westerlund ja 27. Periaatteessa on mahdollista, että asiassa päästään ratkaisuun ensi viikolla, Kuusisto sanoo. Salin aulassa vieraat saivat tutustua mm. . . Perjantaina onnistuin selvittämään hurjan monta vastustajan ottelupalloa, mutta nyt tuli kuittia toisinpäin, Nieminen vertaili murheellisena miehenä. Vierasjoukkueen parhaana palkittiin Janne Heikkilä, joka vieraista monipuolisin. . . Niemisen ottelupalloista kolme osuivat Moodien syöttövuoroon tämän ollessa tappiolla 4-5. . . . . . . . Kun vielä varmuutta löytyy lisää, niin hyvää tulee. Italia–Slovenia myöh. Tanska–Kreikka 1–0 (1–0) 40. Miesten 1-sarja lohko 1 KempeLe – SalSa 3 – (25 – 16, 25 – 14, 25 – Lentopallo 23), LaihLu – HU 3 – 2 (25 – 21, 18 – 25, 15 – 25, 25 – 21, 15 – 10), Lentis-88 – Kuortane 3 – 2 (20 – 25, 25 – 22, 21 – 25, 25 – 20, 15 – 13), ÄU – KaLe 3 – (25 – 18, 25 – 20, 25 – 22). . . .11 2 2 7 11– 24 8 Andorra . Rosicky erp. Belgia–Espanja 0–2 (0–0) 54. . . Hollannin voiton varmisti puolustaja Barry Opdam. . . . Jari Kotamäki 2–2, 68. FF Jaro JS oli maan ensimmäinen seura, joka kantoi pääsponsorinsa nimeä. . . Hän näytti leijonaluonteensa ja tappeli tärkeitä pisteitä verkolta jo ennen tiebreakia. . . . – Alussa meillä oli vaikeuksia päästä pelirytmiin, kun syötöt ei oikein nousseet pienessä salissa. Dimitar Berbatov 1–0, 55. 1 1 1– 3 Isku-Volley . Israel–Färsaaret 2–1 (1–0) Jalkapallo Sveitsi–Ranska 1–1 (0–0) Lohko 5: Skotlanti–Valko-Venäjä 0–1 (0–1) 6. joulukuuta 1965 jalkapallon erikoisseuraksi. . . . 2 2 2– 6 SalSa . . 2 1 1 3– 5 2 LiigaEura . . Syöttöjen lisäksi Kuulalla oli tappierissä vaikeuksia myös nostopelissä. . KESKIPOHJANMAA Juha Savela PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Jaron perustamisesta tulee täynnä vuonna täyteen 40 vuotta. Rusfeldt 1-0. . 0– Kuula . 2 2 6– 2 4 ÄU . . minuutilla vierasjoukkueen Rafael van der Vaart. ATP-pisteitä tuli 22 viime vuoden yhden vastineeksi, ja sijoitus rankinglistalla kohenee edelleen. . . – Menestyvän joukkueen rakentamisessa on monta liikkuvaa osaa, joiden kaikkien tulee toimia kunnolla. . . . Voi olla, että pojilla oli isossa palloiluhallissa liikaa jännitystä, haki valmentaja Jouko Karekivi syitä tappioon. . . Yksi edellytys menestykselle on saada juniorimylly tuottamaan hyviä pelaajia myös edustuksen tarpeisiin. 2 2 6– 2 4 Lentis-88 . . Palloliiton Keski-Pohjanmaan piirin kultainen ansiomerkki: Peter Fagerström, Ingmar Juselius, Johan Kronholm, Jari Lehto. 1 1 3– 2 Piivolley . 10-8-tilanteeseen HU vielä kiri, mutta loppuhetkillä torjuntakaan ei pitänyt riittävän hyvin, jotta voitosta olisi voitu taistella. 2 1 1 3– 4 2 KoVe . 2 1 1 4– 5 2 MuurLe . . . Kiritshenko 5–1. Jaron 40-vuotisjuhlia vietettiin lauantaina Jugend-salissa, jossa seurajohto otti päivällä vastaan onnitteluja. . Yleisöä: 21 000. . 2 2 6– 1 4 Viesti . . Opdam 0–2. Viidettäkin erää Voima johti alussa, mutta pian Kiisto tuli rinnalle. Reisjärvi pystyi tappiosta huolimatta melko hyvään peliin. . . 2 1 1 3– 4 2 Pieksämäki . . . . . Somero – Pieksämäki. Carl Robinson 0–2, 47. Nieminen teki mahdottomasta mahdollisen perjantaina Paradorn Srichaphania vastaan selvittäen kahdeksan ottelupalloa, osan tiebreakissa. . . 1 1 3– 2 2 Kuortane . – Kokonaisuus on hallinnassa. . . . . Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Lars Gammelgård. . Juha Etelä-Aho 1–0, 25. . Gravgaard 1-0. Toinen syötönmurto tilanteeseen 4-0 oli viimeistään sinetti kolmannen erän pelaamiselle. Neljäs Niemisen mahdollisuus oli juuri ennen tiebreakia, mutta onnetar hymyili siinäkin vastustajalle. .11 1 1 9 6– 25 4 Lohko 2: Georgia–Kazakstan 0–0 Ukraina–Albania 2–2 (1–0) 45. KaLePan parhaana palkittiin Jari Tuura. . Somero . . . Miesten 2-sarja lohko 1 OYUS – Kuula 3 – 2 (25 – 18, 21 – 25, 20 – 25, 25 – 19, 18 – 16). Niemisellä oli ennen 4-7 häviämäänsä tiebreakia neljä ottelupalloa, mutta Moodie selvisi eteenpäin pari kertaa rajoille pudonneilla lyönneillään.
. Huipun tavoittelun ja opiskelun voi yhdistää Opiskelujen suunnittelu on yksi tärkeä tekijä jo uran alkuvaiheessa. Välillä kyllä otettiin miestä, mutta väillä miehet unohtui täysin. Marjo Mulari oli naisten puolikkaalla kiireisin, aika 1.25.25. Vetoniemi paransi kaikkia piiriennätyksiä Nuorten pm-nostot Kalajaoella TURKU (KP) Nibacos Kokkola sai tuntea kunnolla uuden sarjatason vaatimukset, kun se matkasi FBC Turun vieraaksi salibandyn Ykkösdivisioonassa. 2 1 1 17– 12 2 AFC Campus . Lahti on ainoa suomalainen kaupunki, jolla on kokemusta hiihdon aikuisten MM-kisojen isännyydestä. Opiskelu on myös huomioitava valmennuksessa. – Näin olisi jäänyt enemmän aikaa miettiä asioita ennen ratkaisun tekemistä. . Tietenkin olemme pettyneitä, että näin tässä kisassa kävi, Paronen sulatteli häviötä. . . Suomi oli naisten viestissä mukavasti kolmas joukkueella Anni-Maija Fincke, Heli Jukkola ja Paula Haapakoski. . Hieman jäi ihmetyttämään, kun esittelyjen aikana perjantai-iltana ei saatu koko Hiihtoliiton johtokuntaa paikalle. Lajiliittojen olisi oltava myös ainakin tietoisia urheilijan opiskeluasioista. KESKIPOHJANMAA . . 2 1 1 14– 16 2 TPS . . Kehittyä heidän kanssaan yhdessä, Andtbacka selvitti tärkeimmän syyn vapaaehtoisen valmennuspestin jatkumiseen vuodesta toiseen. . . – Finckellä oli lyhyempi hajontalenkki aivan lopussa. Puolimaraton (21): 1) Kai Takkunen AV 1.16.47, 2) Mika Leskinen Sjundeå IF 1.18.35, 3) Pasi Heinonen KeuK 1.23.12, 4) Juha Lähetkangas HK 1.24.53, 5) Tomi Storbacka VetU 1.26.58, 6) Jorma Kyllönen Kuhmon K 1.31.38, 7) Jaakko Reijonen Kempele 1.34.34, 8) Jari Rauhala PiTu 1.35.37, 9) Jarmo Jääskeläinen Pyhäjärvi 1.35.52, 10) Asko Kinnunen PiTu 1.36.02 7,1 km (15): 1) Sami Myllymaa Kuopio 24.21, 2) Eero Kansanniva RaRa 25.03, 3) Olavi Kunelius LeKi 25.12, 4) Pekka Klemola TU 25.50, 5)Pekka Raudaskoski HaaU 26.00, 6) Tuomas Ahola NiU 26.27, 7) Pekka Kivijärvi PiTe 26.52, 8) Matti Raudaskoski KäKa 27.29, 9) Hannu Saastamoinen Helsinki 27.46, 10) Markku Aitto-Oja Haapajärvi 28.12. Monipuolisuudella menestykseen Pyöräilijä Pia Sundstedtin valmentajana pari vuosikymmentä toiminut kokkolalainen Tom Andtbacka oli myös kertomassa näkemyksistään valmennuspäivänä. . Olisimme kyllä sitä odottaneet, selvästi pettynyt Haataja sanoi. Unelmista uran valintoihin Kehityspäällikkö Asko Härkönen painottaa nuoren urheilijan ja valmentajan vastuuta Uran alussa. SB Vaasa – Blue Fox. . Hän on toiminut valmentajana yleisurheilussa, pyöräilyssä, triathlonissa ja hiihdossa. . FBC siirtyi vähän ennen ensimmäisen erän puoltaväliä 1-0-johtoon, jonka kuitenkin Harri Keskisipilä Jukka Hollannin syötöstä kuittasi ylivoimalla ajassa 11.56. M60 Maraton: 1) Heikki Paukkeri KempMaKlubi 3.34.54, 2) Tauno Ruhanen KiuJä 4.00.38, 3) Veikko Yijälä Häjyt 4.15.06, 4) Pentti Siren SPOVE 5.02.04, 5) Erkki Vaisto Helsinki 5.28.25, 6) Kalevi Saukkonen V-SVU 5.44.03. Kauniston Maraton, puolimaraton ja seiska 8.10. FBC kuitenkin teki vielä yhden ennen erätaukoa siirtyen 2-1-taukojohtoon. Ankkurina Lakanen nosti Suomen sijoitusta yhdellä. – Monipuolisuus harjoittelussa antaa lihaksistolle vaihtuvia ärsykkeitä. Vetoniemi tempasi 41 ja työnsi 57, joista kertyi 98 kiloa. . Naiset: Maraton: 1) Kati Savolainen Kajaani 4.17.34, 2) Irmeli Tuikka Sotkamo 4.45.08, Erikka Peltonen Helsinki DNF, Oili Loukusa Oulu DNF. – Harjoitusmäärät kasvavat ja nuori urheilija kehittyy, GIF:n viestiprojektin valmentajajäsen valotti. . Kannuksessa oli mukana vetäjiä, valmentajia ja nuoria urheilijoita 11 lajin parista. Naisten maratonilla parhaan ajan 3.23.11 sai 40-vuotisten voittaja Oulun ikiliikkujien Mervi Perkkiö. Keski-Pohjanmaan Liikunnan käynnistämän hankkeen tuloksia summataan yhdessä seurojen kanssa vielä loppuvuodesta. 2 2 21– 9 4 Finnsta Pro . . Olympiakomitean nuorisoohjelmaa työstänyt Asko Härkönen korosti, että nuoren urheilijan osalta valintoja täytyy tehdä jo varhain. 1 1 4– 3 2 Nibacos . Hiihtoliitto valitsi Lahden MM-isäntäehdokkaaksi Lauri Järvinen KALAJOKI Kalajoen Junkkarien Jenni Vetoniemi paransi kaikkiaan kuusi kertaa 20-vuotiaiden piiriennätyksiä yli 75 kilon sarjassa ikäluokan piirinmestaruuskilpailuissa, jotka oli siirretty Kokkolasta Kalajoen Särkkäinportille. – Opiskelusuunnitelma täytyy ottaa valmennussuunnitelman rinnalle. 20-vuotiaiden pm -nostot, Kalajoki Naiset: 48 kg: 1) Maria Koivusipilä RK 88 (38, 50), 2) Johanna Hyry RK 61 (28, 33), 3) Hanna Nauha KJ 47 (20, 27). Myös muut suomalaiset olivat näkyvästi esillä tuloksissa, kun karsinnasta oli lauantain myöhäiserä pelaamatta. Tarvitaan myös eri tahojen tiivistä ja yhteistä tahtoa, Härkönen summasi ajatuksiaan. Ensimmäinen yrityksistä oli erittäin lähellä onnistumista, seuraavat heikompia. Pelkillä urheilumeriiteillä ei montaa työnantajaa vakuuteta. – Se on meille tappio, jos entinen huippu-urheilija jää lopulta pyörimään ilman päämäärää. 1 1 6– 2 2 SB Vaasa . Pipatti kuvasi kilpailun olleen rehti ja avoin. HU:n kiekonheittäjä Joni Mattilan kilpailukausi on takana ja syksyllä ovat käynnistyneet jatko-opinnot Kokkolassa. . Hakemus tullaan jättämään vuoden 2013 MM-kisojen kisaisännyydestä kansainväliselle hiihtoliitolle syksyllä 2006, Holkeri sanoi. . . Fyysinen ja melko kovaotteinen ottelu yllätti kokkolalaiset, jotka joutuivat kotitaipaleelle 8–4 (2-1, 4-2, 2-1)niskassaan. Yhteistyö oppilaitoksen opintoohjauksen on myös tarpeen. . Andtbackan valmennettavat ovat keränneet jo eri lajeissa 98 SM-mitalia. . – Pikku yllätys tässä valintaprosessissa oli kyllä se, että voitto ratkesi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella. 5 4 1 35– 22 8 SSV . 2 2 10– 20 Seuraavat ottelut: 9.10. MM-kisoja varten Lahden täytyy uudistaa latuverkostoaan nykyvaatimusten mukaiseksi. Koulutukseen panostaminen on tärkeä seikka nuorelle urheilijalle. . Puutteiden takia Lahti menetti maailmancupin hiihdot alkavalta kaudelta, mutta kelpaa maaliskuussa mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancup-paikkakunnaksi. M40 sarjan voittajan Sariolan voittoaika painoi ainoana alle kolmen tunnin eli 2.56.46. . Miehet 85 kg: 1) Hannu Niemi KJ 198 (93, 105). – Helille kisa ei ollut mikään helppo, vaikka olikin viikon ensimmäinen. Kuusamon edustajista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Heikkilä pohti, olisiko paikkakuntien esittelyjen pitänyt olla selvästi ennen päätöksentekoa eikä vasta edellisiltana. 5 2 3 31– 27 4 Classic . – Tehtiin kovasti töitä, mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Suomi sijoittui naisissa maailmancupin viestin kokonaispisteissä toiseksi neljä pistettä Sveitsille hävinneenä. – Fyysisyydessä jäätiin kakkoseksi. Nibacoksen kausi jatkuu viikon kuluttua, jolloin vieraspelien sarjassa vastaan asettuvat lohkon kärkijoukkueiksi ennakoidut Kirkkonummen Rangers ja Nurmijärven Finnsta Pro. . Muista ehdokkaista Rovaniemi sai kaksi ääntä ja Kuusamo sekä Kuopio kumpikin yhden. M 40 Maraton (15): 1) Timo Sariola VaaVa 2.56.46, 2) Jari Hietapelto PyPo 3.03.44, 3) Juha Juopperi Kunnonpaikka 3.07.30, 4) Veli-Matti Kulla Haukipudas 3.14.45, 5) Juhamatti Lehtinen KeMaKlubi 3.26.21, 6) Keijo Karppinen Kuhmon K 3.29.09, 7) Tommi Poskiparta Kurikka 3.38.35, 8) Juha Latvala AlajA 3.38.42, 9) Eero Viippola AavasK 3.46.23, 10) Tarmo Möykkymäki YK 3.58.28. – On ollut kunnia työskennellä mukavien urheilijoiden kanssa. – Naiset juoksivat hyvin, eikä miehilläkään mennyt suunnistuksellisesti heikosti. Haapakoski suoriutui ankkuriosuudesta hyvin. Tästä mennään kuitenkin vauhdilla eteenpäin, ja suunnittelemamme investoinnit toteutuvat suunnitelmien mukaan. 5 2 2 1 24– 20 6 Erä . Maalin edessä sai tehdä mitä halusi, joka vaikeutti ainakin meidän hyökkäyspelaamista, summasi ottelua hieman ihmeissään tuomarilinjasta ollut Nibacoksen valmentaja Kai Mård. . . Toisella osuudella alkuviikon kuumeesta toipunut Jukkola putosi kolmanneksi. Yleisen sarjan voitti kauniissa säässä käydyssä kilpailussa Lohjan Kuohun Jari Ojala ajalla 3.01.08. Suunnistuksellisesti hänellä meni kuitenkin hyvin. . . – Urheilussa ura on kuitenkin lopulta lyhyt. 5 1 1 3 18– 22 3 HIFK . . Helminen toisena. . Miehet: 56 kg: 1) Milko Tokola RK 130 (58, 72), 2) Janne Kerola KJ 125 (55, 70), 3) Tero Ainali RK 97 (44, 53), 4) Miika Tokola RK 90 (40, 50). Sariola kestävin Kauniston maratonilla MONTE LIVATA, ITALIA (STT) Sveitsi voitti sekä miesten että naisten viestin lauantaina Italian Monte Livatassa päättyneessä suunnistuksen maailmancupissa. M50 puolimaraton (14): 1) Pekka Takkunen AV 1.18.58, 2) Juhani Niinimäki KiuJä 1.27.02, 3) Alpo Sääksjärvi ViiVi 1.29.32, 4) Markku Karhu SuUrho 1.29.44, 5) Aulis Keltamäki Koskenkorva 1.35.55, 6) Mikko Korkia-Aho SiSu 1.38.02, 7) Pasi Paavola KP-V 1.38.47, 8) Antti Lamu Toholampi 1.39.43, 9) Urpo Nykyri Kaustinen 1.42.41, 10) Kari Vehmainen Espoo 1.49.08. Viimeinen valmennuspäivä järjestetään 11. 5 2 3 29– 41 4 Happee . 5 4 1 35– 22 8 Gunners . . Loppuhetkillä Nibacos päässyt kaunistelemaan numeroita, vaikka yrittikin hakea kavennusta ilman maalivahtia viimeiset kaksi ja puoliminuuttia. . . Hän esitteli niitä yhdessä IK Falkenin Nina Cederbergin kanssa Kannuksessa. . . Yhden piiriennätyksen nosti myös saman seuran Heikki M. . Ensimmäiseltä osuudelta kärjessä tuli Anni-Maija Fincke, joka vielä yleisörastilla kymmenisen minuuttia ennen vaihtoa oli puolitoista minuuttia kärjestä jäljessä. . 5 1 4 32– 42 2 SPV . Siinähän toivotaan Suomeen useampaa kansainväliset mitat täyttävää kilpailukeskusta. . Kuvat: Tomi Hirvinen Urheilija ja valmentaja. Se mahdollistaa määrällisesti melkein puolet enemmän harjoittelua ilman, että ylirasitustilaa syntyy, muistutti Andtbacka. – Olikohan nyt tehty ratkaisu linjassa Hiihtoliiton strategian kanssa. Kisan kärjessä oli italialainen Roberto Ceccarelli tuloksella 1 470. . . . Miehissä Suomen kolmikolla Jarkko Huovila, Mats Haldin ja Jani Lakanen oli seitsemäs. . Keski-Pohjanmaan valmennuksen kehittämishankkeen päivän viettoon oli kokoontunut 45 henkilöä 16 seurasta. 5 2 3 22– 32 4 OLS . Ounasvaaran hiihtoseuran puheenjohtaja Mauri Haataja myönsi masentuneena, että tappio tuntuu tappiolta. . Haldin vaihtoi miesten kisassa toiselta osuudelta kahdeksantena yli viisi minuuttia kärjessä edenneen Sveitsin kakkosjoukkueen perässä. – Koulunkäynti kuuluu suomalaiseen kilpaja huippu-urheiluun. Jos nyt sitten lopettaisi, kun sata mitalia on täynnä, kertoi hymyillen luokanopettajana työskentelevä Andtbacka. Kilpailu on kuitenkin tunnetusti kovaa, ja kaikki sinne eivät pääse. Todella tehokkaasti myös päättivät niitä, ihasteli vastustajan tehokas viimeistelyä Mård. . Suomen sijoitus oli viides. . Euro-kiertueen johtaja britti Paul Moor on myös mukana kisassa ja tässä vaiheessa sijalla 27. – Totuus on, että olympialajien urheilijoista vain pieni marginaali tienaa niin hyvin, että siitä uran jälkeenkin hyötyvät. . Lahti selvisi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella voittajaksi saatuaan johtokunnalta viisi ääntä yhdeksästä. Hänen mukaansa säännöllisyys on myös tärkeätä pohjan luomisessa. Armeijan käyminen ja sen aikana kehittyminen on myös tärkeätä menestymisen kannalta. HAAPAJÄRVI (KP) Vaasan Vasaman Timo Sariola oli kestävin lauantaina Haapajärvellä juostulla Kauniston maratonilla. Lähteäkö muualle opiskelemaan vai jäädä kotipaikkakunnalle, Härkönen asetteli kysymyksiä valmennuspäiville kokoontuneille keskipohjalaisten urheiluseurojen ihmisille. Hauskenin tuntumassa, mutta lyhyemmän hajonnan myötä norjalainen ehti maaliin Suomen edellä toiseksi. . Tom Andtbackan tärkein teesi kohti menestystä on monipuolisuus. Nibacos roikkui vielä toisenkin erän jälkeen iskuetäisyydellä, sillä Keskisipilän illan toisen ja Sami Vähäraution ylivoimamaalin ansiosta turkulaiset johtivat 6-3. . – Opiskelun ja huippu-urheiluvalmentautumisen voi yhdistää menestyksellisesti. . Nämä seikat on muistettava. Lahden delegaation päämies, kaupunginjohtaja Tarmo Pipatti kiitti iloisen joukkueensa puolesta sen saamasta luottamuksesta. Opiskelu tukee harjoittelua, ja on hyvä vastapaino, Härkönen hahmotti. . Menestyminenkään ei välttämättä riitä takaamaan taloudellisesti vakaata urheilu-uran jälkeistä tulevaisuutta. – Valinnat on sopeutettava tietysti valmentautumiseen. . Valmentajan ja seuran roolina on olla aidosti kiinnostunut opiskelusta. Hävinneet pettyivät Hiihtoliittoon Kisan kakkonen Rovaniemi koki tappion raskaana. Suomen hiihtoliiton puheenjohtaja Jaakko Holkeri korosti, että kaikki neljä hakijaa täyttivät Hiihtoliiton ehdokkuudelle asettamat kriteerit. . Puolimaraton (19): 1) Marjo Mulari OSAO/MYL 1.25.25, 2) Karoliina Peltoniemi RaVe 1.27.31, 3) Anitta Tervo SoJy 1.27.40, 4) Marika Ahola Toholampi 1.39.43, 5) Mervi Nikkanen ONMKY/KKM 1.40.30, 6) Mervi Vähäkangas NiU 1.43.36, 7) Virpi Leskelä-Savelainen HK 1.46.09, 8) Anne Riepula KuY 1.51.58, 9) Sirpa Korkatti HämeenHS 1.53.05, 10) Kaisa-Leena Perälä KK-Team 1.54.11. . SAN MARINO (STT) Jouni Helminen oli alkukilpailussa toisena keilailun Euro-kiertueen San Marinon -turnauksessa lauantaina. . – Toisessa erässä teimme hyökkäyspään virheitä, joista FBC pääsi ylivoimahyökkäyksiin. Lahden yhtenä vahvuutena Pipatti nosti esiin kansainvälisen lentokentän läheisyyden, Helsinki-Vantaalta on vain tunnin ajomatka Lahteen. . . 62 kg: 1) Antti Hyry RK 162 (75, 87), 2) Miika Roukala RK 151(66, 85), 3) Tuomas Hyry RK 151 (140 (60, 80), Sami Torvi (RK) voitti tempauksen (76), mutta loukkasi jalkaansa ja joutui keskeyttämään. Nuoren on myös opiskeltava itseään kiinnostavaa alaa. . . . 5 2 1 2 23– 20 5 Trackers . Tämän vuoksi uran jatkoa on hahmotettava jo hyvissä ajoin. . . . On kyllä ihme, jos Lahti ei pärjää kansainvälisestikin. Nuori urheilija, vanhemmat ja valmentajat ovat avainasemassa. . Miesten 1. Tuloksia: Miehet: Maraton (14): 1) Jari Oja LohKu 3.01.08, 2) Jukka Kortteenperä VeU 3.33.52, 3) Antti Luukkonen JämsänkIlves 3.39.23, 4) Jarkko Kivelä Hauki Heitto 3.40.25, 5) Pasi Kurkilahti RS Kasvi 1 3.46.36, 6) Gustav Långbacka GBK 3.51.18, 7) Hans Mannstein Häjyt 4.09.16, 8) Vesa-Matti Lumimetsä Kynkkä Ry 4.40.56, 9) Harri Tuomikoski Raahe 4.54.11, 10) Arto Karppinen Rantsila 5.05.55, 11) Markus Honga Öja 5.09.22, 11) Jonas Dahl Sokoja 5.09.22. Miesten puolimaratonilla nopein oli Virin Kai Takkunen ajalla 1.16.47. . 5 3 2 25– 28 6 NST . Menestyminen ja mitalit häämöttävät huipulle tähtäävän mielessä. . . . . 85 kg: Miika Antti-Roiko, tempaus 117, työntö ilman tulosta. Niemi, jonka tempaustulos 82 on 17vuotiaiden yli 94 kilon ennätys. divisioona länsilohko Pirkat – TPS 9 – 3 (2 – 2, 3 – 0, 4 – 1), FBC Turku – Nibacos 8 – 4 (2 – 1, 4 – 2, 2 – 1), Finnsta Pro – FBT Pori 14 – 8 (4 – 1, 6 – 4, 4 – 3). Raimo Helmiselläkin on vielä työvuosia jäljelle pitkänkin uran jälkeen, sanaili Härkönen ottaen esimerkiksi kaukalossa edelleen viihtyvän Ilveksen reilun 40-vuotiaan kiekkoikonin. . . . . Andtbackalla on laaja kokemus kestävyyspuolen lajeista. Reilu kisa käytiin, Heikkilä valoi jo uskoa tulevaisuuteen. N50 puolimaraton: 1) Aila Jaatinen Kempele 1.45.37, 2) Pirkko BrunmanPeltola Tyngän Vesa 1.48.38, 3) Helinä Härkönen Sotkamo 2.06.58, 4) Hannele Virkkunen Joensuu 2.13.05. . Tom Andtbacka luottaa kontrolliharjoituksiin. . Olympiakomitean kehityspäällikkö Asko Härkönen korosti yhteistyön merkitystä nuoren urheilijan valinnoissa. . Olimme ajatelleet käyvämme loppuäänestyksen Kuusamon kanssa, Pipatti myhäili huojentuneena. Kilpailun finaalit ovat sunnuntaina. Classic – OLS, Oilers – Happee, SPV – Erä, SSV – Josba, Trackers – NST. . Syöttöpeli toimi hyvin ja malttiakin löytyi pelaamisessa. . Kuopion delegaation johtaja, kaupunginjohtaja Petteri Paronen suuntasi myös kritiikkiä Hiihtoliiton suuntaan. N 7,1 km: 1) Leena Savukoski YK 33.22, 2) Anna Leppänen Haapajärvi 38.05, 3) Anna Soranta Haapajärvi 40.10, 4) Liisa Kytöaho Oulu 40.28, 5) Katja Savolainen Oulu 46.18. Kolmanneksi nopein maratonilla oli M40 sarjan kakkonen PyPo:n Jari Hietapelto ajalla 3.03.44. . Kilpailujen nimekkäin nostaja Junkkarien Miika Antti-Roiko tempasi 85 kilon sarjassa 117, mutta epäonnistui kolme kertaa työnnön aloituspainostaan 140. . Nibacos jäi FBC Turun jalkoihin Miesten salibandyliiga Happee – Erä 4 – 5 (0 – 2, 3 – 1, 1 – 1), Classic – Josba 5 – 12 (1 – 4, 1 – 2, 3 – 6), OLS – HIFK 10 – 9 (3 – 1, 5 – 1, 2 – 7), NST – SSV 5 – 8 (4 – 2, – 3, 1 – 3). Se edellyttää urheilijalta itsenäistä sekä vastuullista opintojen ja valmennuksen suunnittelua. Suomi kolmas naisten maailmancupin viestissä SOTKAMO (STT) Suomen hiihtoliiton johtokunta valitsi Lahden lauantaina Vuokatissa ehdokkaakseen vuoden 2013 MM-kisaisännäksi. Oilers . Oulun NMKY:n Anja Ahlberg jäi samassa sarjassa jo miltei kymmenen minuuttia. . Tuttua on myös juoksuvalmennuksen vetäminen jalkapalloilijoiden parissa. . . . 69 kg: 1) Rami Roukala KJ 202 (90, 112). Tosin pojat valittivat, että ylämäet tuntuivat raskailta, kertoi päävalmentajan uransa Italiassa päättänyt Torsten Smedslund. Sitä emme halua missään tapauksessa, Härkönen totesi painavasti. 2 1 1 10– 10 2 FBC Turku . . . . Andtbacka kertoi näiden harjoitusten toimivan valmennusta ohjaavina sekä nuorille urheilijoille sopivina osioina. Helminen kaatoi kuuden sarjan tuloksen 1 431 matkapäivänä perjantaina. Niemi KJ 182 (82, 100), 2) Iikka Rahkola KJ 145 (70, 75). M50 Maraton (34): 1) Matti Päivärinta SuoRa 3.06.20, 2) Seppo Komulainen Sukeva 3.16.38, 3) Kimmo Hietikko KiiSa 3.17.50, 4) Edvin Hepokangas Oulu 3.18.21, 5) Lauri Mikkonen ONMKY/KKM 3.19.50, 6) Mikko Luukkonen Jämsänk Ilves 3.22.50, 7) Arvo Hynynen Valtimon V 3.29.24, 8) Seppo Malin KAKS:n Kunto 3.29.49, 9) Kari Kentala YK 3.30.01, 10) Matti Viita-Aho LaVe 3.32.25, 11) Tapio Peltokangas AlajA 3.33.20, 12) Markku Suomela VaaVa 3.35.55, 13) Erkki Jämbäck LeKi 3.38.30, 14) Esa Nieminen Järvenpää 3.46.36, 15) Kalle Salomäki Outokumpu 3.47.04, 16) Paavo Niskanen Kiuruvesi 3.49.31, 17) Börje Riska KKTeam 3.51.29, 18) Pertti Ryhänen Häjyt 3.57.37, 19) Veli-Matti Rantanen VaaVa 3.58.01, 20) Seppo Syväniemi Kuusamo 3.59.02. Kilpailu alkoi Suomen naisilta mainiosti. 105 kg:1) Heikki M. – Tulemme tekemään kaikkemme. – Lahti nousi kuitenkin muun muassa järjestelykokemuksen ja taloudellisen menestymisen ansiosta muiden yläpuolelle. Ison valinnan paikka on, kun täytyy valita lukio tai ammatillinen koulu. Kisan hajonnat olivat kaikkiaan outoja, sillä eroja oli osuuksittain lähes kilometri, ja erot kasvoivat yllättäen, Smedslund sanoi. marraskuuta. Piirikunnalliset sarjat Naiset 63 kg: 1) Eija Mustasaari RK 117 (51, 66). 5 4 1 50– 35 8 Josba . . Hän oli lopussa jo Norjan Anne M. 1 1 2– 6 FBT Pori . Nuori urheilija tarvitsee tukea valinnoissa. . Opiskelujen alku, tilanteen haltuunotto, rytmitys ja vuorottelu, listasi yleisurheilutaustan omaava Härkönen. Koulutus edesauttaa urheilu-uraa ja samalla mielekkään työn löytymistä, kun totinen kilpaileminen on ohitse. Täysipainoinen valmentautuminen ja opiskelu olisi saatava hitsautumaan. . En tiedä, missä se aika sitten on mennyt. SFI:n lajivalmennuksessa viimeiset viisi vuotta kestävyyspuolella ollut Andtbacka totesi ainekset hyviin tuloksiin löytyvän siitä. . Nibacoksen parhaana palkittiin kaksi maalia viimeistellyt keskushyökkääjä Keskisipilä. . Sunnuntaina 9.10.2005 Urheilu 19 Tapani Postila KANNUS (KP) Urheilun suolana on unelmoiminen. N40 Maraton: 1) Mervi Perkkiö OuIkiliik 3.23.11, 2) Anja Ahlberg ONMKY/KKM 3.33.02, 3) Sirpa Levonperä TohU 4.05.14, 4) Päivi Heinonen HK 4.32.24. Osku Palermaa oli kolmantena (1 419), Jussi Lindgren seitsemäntenä (1 379), tottunut Italian-kävijä Teemu Raatikainen kahdeksantena (1 377) ja Sami Konsteri 11:ntenä (1 356). . . . . Miesten kokonaiskilpailun voiton vei Ranska niukasti ennen Norjaa. 2 1 1 12– 14 2 Rangers . . Tilanne on sama myös potentiaalisilla mitaliurheilijoilla, muistutti Olympiakomitean kehityspäällikkö Asko Härkönen valmennuspäivänä Kannuksessa. Junkkarien Hannu Niemi paransi kisojen yhteydessä käydyissä piirikunnallisissa 85 kilon sarjan tempausennätyksensä 93:een. . . . – Ajattelin valmennukseen mukaan lähtiessä, että lopetan ensimmäisen nuorten SMmitalin jälkeen. . . Avauserä oli Nibacokselta paras. . Vetovoimaisin voittakoon myös silloin, Pipatti hehkutti. . Päätöserässä kauden avausottelun voittaneet kokkolalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet kääntämään ottelua itselleen, sillä FBC karkasi jo 8-3-johtoon ennen kuin Juha Sundberg viimeisteli ottelun päätöslukemat. 1 1 5– 9 Blue Fox . Tom Andtbacka esitteli päivän päätteeksi yhdessä valmennettavansa IK Falkenin Nina Cederbergin kanssa käytännössä kontrolliharjoituksia. 5 1 4 17– 30 2 Salibandy Seuraavat ottelut: 9.10. Pirkat . + 75 kg: 1) Jenni Vetoniemi KJ 98 (41, 57). Kaupungissa on kisattu MM-tasolla vuosina 1926, 1938, 1958, 1978, 1989 ja 2001. N50 Maraton: 1) Terttu.M Manninen PyPo 5.08.12, 2) Anneli Syynimaa Häjyt 5.19.33
Viimeinen niitti osui toisen erän viimeiselle sekunnille. . . 10 3 2 2 3 24– 27 15 Ilves . . Kuva: Tomi Hirvinen Lähtökohta: Hermes venytti voittoputkensa torstaina jo kolmeen otteluun. . Yleisöä: 566 FPS–K-Vantaa 2–1 (1–0, 0–0, 1–1) 1 erä: 8.11 Aleksi Sillanpää (Toni Ronkainen) 1–0 sr. Anteeksipyytelemisen meiningillä kotikaukaloonsa luistellut Hermes jäi lauantaina kaikessa KooKoon jalkoihin. 7 4 1 2 16– 13 9 TuTo . . Yhden maalin miehiä olivat puolestaan Jani Kananen ja Tomi Gronoff. . . Keskialueen puolustuspelin on Saintulan mielestä parannuttava. . Vaasa: Naisten maaottelu: Suomi–Ruotsi ja. Saimme lopussa hyvän mylläkän ja siitä voittomaalin, Sahlstedt iloitsi. . Olimme hengetön ja aneeminen ryhmä täynnä välimallin pelaajia. . . . Ensimmäistä erää OuHu valmentaja Juhani Ylikauma kuvasi todella hyväksi ja toistakin vielä hyväksi, mutta päätöserän rämpimistä Ylikauma ei voinut ymmärtää. . . . Bewe . . Cowboys kuritti lopulta torniolaisia lukemin 103 (1-1, 6-1, 3-1). Haukat – Sport, FPS – Suomi U20. Läpiajo aukesi, kun puolustaja Sami Nummi hukkasi hyökkäyssinisellä Tuomas Gärdströmin purkukiekon. erä: 42.04 Lumme (Juntunen) 2–1, Ässät aikalisä 57.50. Hermekseltä puolestaan katkesi kolmen ottelun voittoputki. . . . 2. . Osittain molempien joukkueiden peliä haittasi linjaton tuomarityöskentely, josta onneksi molemmat kärsivät yhtä paljon. Yhden maalin mieheen tekivät Pasi Ainasoja, Janne Nevala ja Arto Kejonen. Jatkoaika: Maaliton, HPK aikalisä 64.05. . KooKoo pelasi jälleen tilanteen loppuun ja yhden hukatun tilaisuuden jälkeen Ilkka Saarela ehti vielä maalintekoon ennen taukosummeria. 10 2 1 6 18– 37 6 Pelicans . erä: 0.26 Juhamatti Yli-Junnila (Teemu Normio) 1–0. . Tappara . Hermes oli lauantaina harmaata massaa. 1 1 12– 2 UKP . JYP taisteli ankarasti, mutta ei voinut lopulta mitään paremmalleen. . erä: Maaliton. Vieläpä näyttävästi. Torjunnat: Antti Niemi P 11+4+6=21 (pois 59.05–59.07 ja 59.24–60.00), Mika Lehto T 7+14+5=26. 10 5 1 1 3 28– 23 18 Lukko . – Pelimme on kulkenut hieman nihkeästi. . Sen se myös teki. . HIFK – Jokerit. . 3 erä: 47.21 Jani Södö (Petri Pitkäjärvii–Arne Köhler) 1–1, 56.33 Markus Leppänen (Pekka Rautio) 2–1 Jäähyt yhteensä: FPS 2x2, K-Vantaa 7x2. . Hermes hukkasi alussa pari paikkaansa ja menetti sen jälkeen täysin otteen pelistä. . . – KooKoo halusi selvästi enemmän voittaa. erä: 25.53 Jari Jääskeläinen (Lucas Lawson) 1–1. . . Hyökkäyspäässä puolestaan vastaiskut onnistuivat. . . Ruotsi kukisti Suomen naiset rangaistuslaukauskisassa NHL perjantaina: Philadelphia–New Jersey 5–2 (0–1, 2–1, 3–0) P: Gagne 2+0, Sim, Handzus 1+1, Stevenson, Knuble 0+2, Richards 0+2, Fosberg 0+2, Antero Niittymäki 26/28 torjuntaa. . . Ansaitun voiton ottaneesta vierasjoukkueesta palkittiin hattutempun viimeistellyt Sauli Tapaninaho. . Maalivahtien torjunnat: Simo VehviläInen 8+14+11+=33, Sami Heinonen 11+12+6+=29 Tuomarit: Mika Lindholm (Pekka Heikura–Olli-Pekka Lustig). . Vastaaviin suorituksiin ei Eero Kilpeläinen tällä kertaa Hermeksen maalilla pystynyt. . . 3 3 7– 22 Seuraavat ottelut: 15.10. SJ: Stürm, McLaren, Michalek 1+1, Goc 0+2. Voitostaan huolimatta KooKoo on edelleen sarjan jumbona. 7 3 1 3 19– 21 7 FPS . . Jäähyt yht: HPK 3x2 min, Jokerit 6x2 min. Hermeksen kokoonpano: Hietaharju, Uski, Kantelus, Aro, Siren; Lindlöf, Koistinen, Kulonen, Mason, Nummi; Pesonen, Pajula, Vihtola, Söderholm, Jortikka; Uusitalo, Vanninen, Kylmämaa; Kilpeläinen, Lahtonen. 10 1 1 8 18– 37 4 Seuraavat ottelut: 11.10. . 5 3 1 1 21– 20 7 Kiekko-Laser . Tuon voiton jälkeen Kärpät on voittanut 11 kertaa peräkkäin. Hermeksen Jani Uskin tila kävi ahtaaksi KooKoon maalia vartioineen Carl Grahnin tontilla. Hyökkäyspäässä Liukkosen ja Nurmbergin yhteistyöllä syntyivät vieraiden vaarallisimmat kuviot. . 10 5 3 1 25– 17 19 JYP . erä: 48.05 Hannus (Toporowski–YliTorkko) 4–0. . Valotaululta loppusummerin soidessa löytyneet lukemat kertovat olennaisen illan kulusta. Suomen keskialueen puolustuspeli ontui eikä hyvin pelannut maalivahti Noora Räty voinut mitään Winbergin viimeistelylle. . . . Toisaalta osa jäähyistä oli typeriä hyökkäyspään jäähyjä. . . Yleisöä 7 529. Kuva: Lehtikuva/Petteri Kivimäki NIVALA (KP) Nivalan Cowboys oli kotikaukalossa hätää kärsimässä ensimmäisessä erässä Tornion IHC:tä vastaan jääkiekon pohjoislohkon kamppailussa. Päätöserään Arvonen tiivisti peluutuksen kolmeen kenttään. . Tuomarit: Teemu Salminen (Seppo Lindroos ja Antti Suni). . 2–3 (2–2, 0–0, 0–0, 0–1) Kaukalopallo. Voittolukemat kotijoukkueelle kirjattiin lopulta 5–2 (3-0, 2-0, 0-2). . 2. Se ei kuitenkaan miestä lohduttanut. Mikko Liukkonen sai aikansa kierrellä kunniakierrosta Hermeksen päädyssä kunnes syöttö lähti takatolpalla yksin päivystäneelle Timo Nurmbergille: 1–3. . Tuloksena oli rystyveivaus oli maalin. . KalPa–SaiPa 0–1 (0–0, 0–1, 0–0) 1. Hermes 2 . . erä: 4.42 Henrik Juntunen (Jason Guerriero–Jussi Pesonen) 1–0. Toinen kotijoukkueen palkittu Tero Ohtamaa teki kaksi maalia, samaan ylsi myös Pekka Koski. Hermeksen käytännössä ainoa maalipaikka osui Mikko Vanniselle, joka pääsi alivoimalla läpi. KooKoo oli tasaisen hyvä. Kärpistä on tullut JYP:lle tilastopainajainen. . . erä: Maaliton. Maltoimme pelata fiksusti, vaikka parin jäähyn suma erän puoliväliin osuikin, KooKoon valmentaja Reijo Mansikka tiivisti. . . Vaikka näin on ollut, olemme painaneet duunia hurjasti. 3 3 28– 4 6 OuHu . – Täytyy pyytää maksavalta yleisöltä anteeksi joukkueen esitystä. Vilttiin joutuivat ykkösketjussa aloittaneet Jarno Kantelus ja Henri Hietaharju sekä Mikko Uusitalo. JHT . Columbus–Calgary 1–3 (0–0, 0–1, 1–2) Co: Letowski. . . . . 8 3 5 22– 30 6 KooKoo . . 3. . . Osaltaan YJK peliä heikensi kahden avainpelaajan puuttuminen, sillä Mika Hautamäki ja Tomi Heinonen olivat joutuneet jäämään kotiin vammojensa takia. . Yleisöä: 841. RB-Oulu – Palloketut. . 3 3 8– 22 Seuraavat ottelut: 9.10. Kilpeläinen luuli jo selvittäneensä KooKoon pyörityksen, mutta Reino Soijärvi pelasi tilanteen loppuun ja sipaisi kontiltaan kiekon verkkoon. . . Yleisöä: 507 Jokipojat–Jukurit 4–3 (3–0, 1–1, 0–2) 1 erä: 7.58 Toni Mustonen (Jani Väänänen) 1–0, 9.59 Jarno Virkki (Jani Väänänen–Topi Riutta) 2–0, 15.57 Esa Lehikoinen (Kimmo Nevalainen) 3–0 av. Saintula iloitsi myös siitä, että joukkue pystyy pelaamaan hyvää jääkiekkoa. Maaleista vastasivat Terhi Mertanen ja Karoliina Rantamäki. . . . Ruotsin Elitserien lauantaina: Frölunda–Timrå 4–3 (2–0, 1–1, 1–2) F: Tom Koivisto 1+0 T: Mika Oksa 9+9+11=29 torjuntaa. . . 2 1 1 13– 19 2 Palloketut . 3 2 1 32– 28 4 RB-93 . . Kun erää oli pelattu lähes 17 minuuttia, niin sama asetelma toistui. . Kaukalopalloliiga Kärpät – UKP 8 – 11 (5 – 3, 2 – 6, 1 – 2), RB-93 – EPa 6 – 11 (0 – 3, 1 – 5, 5 – 3), Pyrkivä – Bewe 2 – 11 (0 – 4, 3 – 3, 2 – 4). Keskiviikkona Lapualla pelatun ottelun voitti Ruotsi 3–2. 10 2 3 5 22– 30 12 KalPa . RoKi jyräsi neljällä liikkuvalla, ei niin fyysisellä kentällä. Aamujää oli vielä terävä puolituntinen, mutta jo jäälle mennessä aloin aistia, että jotain on pielessä, Arvonen kommentoi. (0–0, 0–1, 2–0) Modo–Södertälje 3–0 (0–0, 1–0, 2–0) Luulaja–Brynäs 2–0 (0–0, 1–0, 2–0) L: Tero Leinonen 10+5+10=25 torjuntaa. . . Lucas Lawsonilla oli erinomainen purkupaikka, mutta JYP:n kanadalaisavun kädet jäätyivät tilanteessa. – Jos SuPS olisi vielä yhden maalin tehnyt, niin vaikeata olisi ollut. Carolina–Pittsburgh rl. Tuomarit: Tom Laaksonen (Stefan Fonselius ja Antti Orelma). Tammela oli kokonaisuudessaan kuitenkin tyytyväinen omiensa esitykseen, joka parani loppua kohden. Yleisöä: 1 512 Jukurit . . . Mertasen lyöntilaukaus lähti siniviivalta ja Rantamäki ei erehtynyt läpiajossaan. . erä: 28.53 Normio (Shayne Toporowski–Erik Hämäläinen) 2–0 yv, 34.12 Jaakko Hagelberg (Toporowski) 3–0. Kärppien voittomaalin laukoi Juha-Pekka Haataja runsaat kolme minuuttia ennen loppua. . . 3. . erä: 21.35 Teemu Laine (Teemu Virkkunen) 0–1. . . Haastaja: Jari-Pekka Pajula. . . Ensimmäisessä ei pystytty vastaamaan, mutta toinen ja kolmas olivat jo hieman parempia, summaili ottelua YJK valmentaja Pasi Tammela. 3. . . . Yleisöä 4 016. . erä: 40.52 Lennart Petrell (Hannu Pikkarainen) 1–2 yv, 43.45 Jari Kauppila (Mika Lehtinen) 2–2 yv, 54.15 Ton Salmelainen (Hauhtonen–Arttu Luttinen) 2–3, TPS aikalisä 58.22. erä: 37.16 Ville Viitaluoma (Peter Nylander–Kimmo Koskenkorva) 0–1 yv. . – Maaleilla ei ole mitään väliä, jos joukkue ei voita. . . . . . Maalivahtien torjunnat: Ari Reunanen 11+13+17+=41, Kai Tillanen 5+0+0+=5 (vaihto 20:00) Jaakko Suomalainen 0+5+4+=9 (pois 58.25–58.58, 59.15–59.25) Tuomarit: Tommi Laitinen (Anssi Immonen–Juha-Matti Telkkinen). . . 3 2 1 23– 15 5 APV . Kärpät järjesti ennen Haatajan voittolaukausta hurjan pyörityksen JYP:n puolustusalueella. . . Taso nousi koko joukkueella ja pelikin oli hyvää. . . . 3 2 1 18– 13 5 Cowboys . Ensimmäinen erätauko kuitenkin käänsi kotijoukkueen kurssin, eikä voittajasta ollut sen jälkeen epäselvyyttä. Ketjun kolmas lenkki Mika Partala puolestaan syötti kaksi maalia. 3 1 1 1 12– 15 3 Virkiä . . 3–2 (2–0, 0–0, 0–2, 1–0) C: Staal, Stillman 1+0 ja rl. 4 1 1 2 18– 19 3 Raahe-K . Cowboysin ja kentän parhaana palkittiin Mika Ritoniemi, joka viimeisteli neljä maalia. . 3 3 11– 24 PJK . . Yleisöä 3 162. Jääkiekko 20 Urheilu Sunnuntaina 9.10.2005 . Toisesta ylivieskalaisten maalista vastasi ensimmäisen maalin Suomisarjatasolla viimeistellyt Henri Joki-Erkkilä pari minuuttia ennen ottelun päätöstä. Toiseen ja kolmanteen erään PyPo sai erätauko puhuttelun ansiosta kerättyä rivinsä ja homma alkoi luistaa niin kuin pitää. Neljän päivän aikana pelattua kolmatta maaottelua oli seuraamassa 1 618 ihmistä. . 4 1 3 15– 28 2 YJK . . 8 4 4 24– 24 8 Salamat . Ottelun alussa Hermeksen Jukka-Pekka Koistisella oli kaksi läpiajoa, mutta KooKoon maalilla Carl Grahn torjui yritykset tyylikkäästi. Torjunnat: Sinuhe Wallinheimo J 6+9+13=28 (pois 58.57–60.00), Niklas Bäckström K 10+14+7=31. . PyPo niukkaan voittoon OULAINEN (KP) Oulaisten Huima pelasi kaksi ensimmäistä erää hyvää kiekkoa kakkosdivarin pohjoislohkon kotiottelussa Suomussalmen Palloseuraa vastaan. 4 1 1 2 16– 21 3 KoMu-HT . . . . Toiseen erään vauhti lisännyt Cowboys sai prässättyä vieraiden avauksista tehon pois ja vei keskimmäisen erän peräti 61. . . . . . . . Ratkaisu: KooKoon selvästi parempi tahto ja liike. . . Linköping–Mora 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) L: Fredrik Norrena 8+7+5=20 torjuntaa, Mikko Peltola 1+0, Sami Torkki 0+1, Mikko Luoma 0+1, Jussi Tarvainen 1+1. Toinen ja kolmas erä pelattiin maaleitta. . Tasaisesti joukkueena esiintynyt YJK jatkaa pohjoisen kierrosta, sillä sunnuntaina vastaan asettuu Et-Po Ylitorniolla. erä: 2.06 Tomi Sykkö (Kai Nurminen–Daniel Widing) 1–0. Rangaistuslaukauskisassa ruotsalaiset osoittivat taitonsa eivätkä suomalaiset pystyneet yllättämään Ruotsin erinomaista maalivahtia Kim Martinia. . . Jyväskyläläiset nousivat kahdesti tasoihin yhden maalin tappioasemasta, ja se miellytti päävalmentaja Matti Alataloa. . . . erä: Maaliton. Välillä voitetaan, välillä hävitään. . B: Markus Korhonen 13+8+8=29 torjuntaa. . . 10 5 1 1 3 28– 19 18 SaiPa . erä: Maaliton. . . . KESKIPOHJANMAA SM-liiga JYP–Kärpät 2–3 (0–1, 1–0, 1–2) 1. JYP:n edellinen voitto Kärpistä runkosarjassa on vuoden 2003 syyskuulta. . 8 2 1 5 13– 22 5 Seuraavat ottelut: 9.10. . . Yleisöä 4 324. . 3. Pelicans–Tappara 0–1 (0–0, 0–1, 0–0) 1. Tuomarit: Reijo Ringbom (Antti Hämäläinen ja Ilkka Salminen). . . Mestis lauantaina: Hermes–KooKoo 1–4 (1–2, 0–2, 0–0) 1 erä: 7.17 Aapo Lampinen (Ilkka Saarela) 0–1 tv, 15.21 Matti Pesonen (Jari-Pekka Pajula–Mikko Vihtola) 1–1, 19.16 Reino Soijärvi (Tatu Kattelus–Teemu Somppi) 1–2 Jäähyt: 5.22 Jesper Söderholm H 2min, 5.33 Jukka-Pekka Holopainen K 2min 2 erä: 33.35 Timo Nurmberg (Mikko Liukkonen) 1–3, 39.59 Ilkka Saarela (Tatu Kattelus–Jukka-Pekka Holopainen) 1–4 Jäähyt: 23.41 Henri Hietaharju H 2 min, 30.44 Valtteri Skyttä K 2 min 3 erä: Ei maaleja. . . Et-Po 72 – YJK. Bo: Murray. . Yleisöä 5 283. Tuomarit: Sami Partanen (Antti Lajunen ja Veikko Viikari). . 6 3 2 1 17– 12 8 Jokipojat . Torstaina Suomi oli Kokkolassa selvästi parempi maalein 5–0. . . . 2 2 24– 4 4 Kärpät . Kotijoukkueesta palkittiin kolme maalia viimeistellyt Pasi Moilanen ja kaksi maalia tehnyt Tuukka Miettinen. Hieman ennen erän puoliväliä Ruotsin kärkäs 16-vuotias hyökkääjä Pernilla Winberg pääsi yksin läpi eikä erehtynyt. 4 3 1 25– 21 6 Ku-Ry . Maalivahti Antti Laakko pisteet meille pitkälti torjui, kommentoi Ylikauma peliä. . II divisioona lohko 5 OuHu – SuPS 5 – 2 (3 – 0, 2 – 0, – 2), PaKa – PyPo 5 – 6 (3 – 1, 1 – 3, 1 – 2), Cowboys – TIHC 10 – 3 (1 – 1, 6 – 1, 3 – 1). . Kotijoukkue on suosikki nihkeästi kautensa avanneen sarjajumbo-KooKoon tullessa vierailuille. erä: 45.11 Lasse Kukkonen (Jyri Junnila–Mikko Alikoski) 1–2, 48.39 Ossi Louhivaara 2–2, 57.56 Juha-Pekka Haataja (Topi Jaakola) 2–3, JYP aikalisä 59.08. Torjunnat: Scott Langkow L 9+7+8=24, Neil Little B 10+9+4=23. . . . . – Ensimmäisessä erässä saatiin herkästi jäähyjä, joista RoKi rankaisi kahdesti. . – Grahn otti onneksi alussa tärkeitä koppeja. . . Torjunnat: Kimmo Kapanen K 8+10+5=23 (pois 58.59–60.00), Rob Zepp S 11+6+8=25. Lukko–Blues 4–0 (1–0, 2–0, 1–0) 1. . 3. . 6 4 2 19– 15 8 Sport . . . . . Jääkiekko Juha Savela KOKKOLA (KP) Hermes–KooKoo 1–4 (1–2, 0–2, 0–0) KooKoo antoi Hermekselle oppitunnin asenteen merkityksestä jääkiekossa. . . . . Torjunnat: Juha Pitkämäki I 11+14+10=35, Juuso Riksman Ä 7+7+7=21 (pois 58.50–60.00). Jäähyt yht: KalPa 5x2 min ja Kimmo Kapanen 10 min, SaiPa 5x2 min ja Tomas Sinisalo 10 min. . Suomi olisi toki ansainnut toisessa erässä maalin tai pari, mutta ylivoimapeli viidellä kolmea vastaan ei tuottanut tulosta. Jäähyt yht: Lukko 6x2 min, Blues 5x2 min. OuHu jatkaa tappioitta VAASA (STT) Ruotsin naisten jääkiekkomaajoukkue kukisti Suomen rangaistuslaukauskisassa 3–2 (2–2, 0–0, 0–0, 0–0, 1–0) lauantaina Vaasassa pelatussa maaottelussa. 2. RoKi liian kova YJK:lle JYVÄSKYLÄ (STT) Oulun Kärpät punnersi väkisin voiton JYP:stä jääkiekon SM-liigassa lauantaina lukemin 3–2 (1–0, 0–1, 2–1). . . . Miinustilastoihin ropisi tasaisesti merkintöjä miltei jokaiselle pelaajalle. 8 3 5 21– 25 6 Haukat . Salamat–Sport 6–2 (2–1, 3–1, 1–0) 1 erä: 11.44 Jussi Heikkinen (Janne Siivonen–Markus Jämsä) 0–1, 14.35 Mikko Lepola (Jarno Niinimäki–Joni Purola) 1–1 yv, 19.56 Karo Koivunen (Ville Uusitalo) 2–1 2 erä: 22.31 Lasse Korhonen (Tero Koskiranta–Iippo Suutarinen) 3–1, 25.02 Aniket Dhadphale (Patrik Westerback) 3–2 av, 31.52 Ville Uusitalo (Karo Koivunen–Sami Ryhänen) 4–2, 37.07 Antti Nyrhinen (Ari Katavisto) 5–2 3 erä: 47.30 Ari Katavisto (Mikko Lepola–Jarno NiinimäKi) 6–2 Jäähyt yhteensä: Salamat 1x2, Sport 6x2, 1x5, 1x20. 3 3 17– 9 6 PyPo . erä: 3.12 Janne Pesonen (Ari Vallin) 0–1. Jäähyt: 42.50 Teemu Somppi K 2 min, 49.19 Mikko Tarkiainen K 2 min, 50.34 Petr Machacek K 2 min Jäähyt yhteensä: Hermes 2x2, KooKoo 5x2. . . – Seuraavalla kerralla voitamme, sanoi JYP:n puolustaja Eerikki Koivu päättäväisesti välittömästi ottelun jälkeen. . . . . Voi olla, että tiukka pelitahti tuntui väsymyksenä, vaikka samanlaisessa tilanteessa oli vastustajakin, Hermeksen ainoan maalin tehnyt Matti Pesonen arvioi syitä vaisuun iltaan. . En löydä joukkueen esityksestä mitään hyvää, Hermeksen valmentaja Pasi Arvonen ripitti lehdistötilaisuudessa. . erä: 33.28 Jesse Joensuu (Kristian Kuusela) 1–1. Maalissa Carl Grahn oli alussa tarkkana, toisessa erässä työtön ja kolmannessa taas ohittamaton muuri. Hermes pääsi vielä Matti Pesosen maalilla tasoihin, mutta lopun alkua oli näkyvissä avauserän viimeisellä minuutilla. . . Kolmas erä oli pelkkää kosmetiikkaa. erä: Maaliton, Pelicans aikalisä 58.27. . . . . . Buffalo–Boston 4–1 (0–0, 2–0, 2–1) Buf: Dumont, Grier, Kotalik, Afinogenov, Teppo Numminen 0+1. Hengetön Hermes taipui helposti Kolmen ottelun voittoputki paukahti poikki Ei onnistu. . Vielä selvemmin tasoero näkyi toisessa erässä, jossa KooKoo sai tehdä suurin piirtein mitä halusi. . 1 1 10– 14 UKu . . . KoMu-HT – Ku-Ry. Washington–Atlanta 3–7 (1–2, 1–2, 1–3) W: Biron, Willsie, Cassels. . 1–2-osumassa näkyi illan henki. . 6 3 1 2 18– 11 7 Hokki . Vieraat pelasivat, Hermes oli pelaavinaan. 10 8 1 1 37– 22 27 Kärpät . 5 4 1 30– 14 8 SHT . . . . . . 2. . 2 2 5– 20 Seuraavat ottelut: 9.10. Puolustuksessa ykköspari oli Tuomas Gärdström–Jukka-Pekka Holopainen, joka oli jäällä kolmen vierasmaalin aikana. 3 2 1 21– 19 4 RB-Oulu . . 10 4 1 1 4 28– 25 15 HIFK . JYP ei pystynyt purkamaan tilannetta. . erä: Maaliton. Kolmosketjun laitahyökkääjä Pesonen selvitti ainoana tasakentin osuutensa voitollisesti. Ylivoimamme oli huonoa, alivoima toimi, Alatalo arvioi. . . . 7 5 1 1 22– 10 11 K-Vantaa . . äähyt yht: TPS 5x2 min ja Andreas Jämtin 5 min + PRK, HIFK 8x2 min ja Patrik Lostedt OR. . 2 1 1 12– 5 2 Kraft . . 3 2 1 18– 10 4 SuPS . Sunnuntaina joukkueet ottavat yhteen Närpiössä. Jari-Pekka Pajulan johtama kolmosketju oli koko peli arvioiden Hermeksen paras, muttei sekään voi olla iltaansa tyytyväinen. . 2 1 1 16– 14 2 EPa . 6 3 1 2 20– 23 7 Hermes . . Torjunnat: Tuomo Karjalainen T 7+6+4=17 (pois 59.07–59.25 ja 59.38–60.00), Tom Askey H 5+7+14=26. . . Aapo Lampinen kieputti läpiajonsa päätteeksi kiekon Kilpeläisen taakse: 0–1. . 2 2 7– 22 Pyrkivä . 3–1-karkumatkalle ensimmäisessä erässä päästetty PaKa sai kuitenkin tunnustaa PyPon paremmakseen lopulta 5–6 (3-1, 1-3, 1-2)-lukemilla. . TPS–HIFK 2–3 (1–0, 0–1, 1–2) 1. Liikettä ei vain jostain syystä löytynyt. . A: Bondra 1+2, Modry 1+1, Holik, Savard 1+2, Boulton, Kozlov, Hossa 1+2. Suomen valmentaja Hannu Saintula totesi ottelun olleen yleisöön menevä. Kun vielä päätöserässäkin kotijoukkue oli hallitsevampi osapuoli, pystyi se näin selviämään huonosta ensimmäisestä erästä säikähdyksellä. Emme antaneet paljon maalipaikkoja Kärpille. Toskala vaihtoon ajassa 22.36 (4/14). Erityisesti alussa kotijoukkueen vauhti oli vieraille liikaa, mutta loppua kohden ylivieskalaiset pystyivät parantamaan omaa peliänsä häviten lopulta 6–2 (3-0, 2-1, 1-1). SuPS – Cowboys, PJK – PaKa, PyPo – OuHu, TIHC – JHT. 3 erä: 58.25 Jesse Welling (Petri Lehtonen–Petri Koskinen) 4–2 yv im, 59.15 Olli SipiläInen (Antti Laakso–Mika Niemi) 4–3 Jäähyt yhteensä: Jokipojat 7x2, Jukurit 2x2. erä: 23.43 Janne Hauhtonen (Tony Salmelainen) 1–1. 4 2 2 15– 23 4 Kronan . . 3. . . Sovimme nyt, että oma pää pidetään tiiviinä. . 3 1 2 12– 17 2 He-Ki . . . 3 1 1 1 10– 14 2 PaKa . Kärppien keskushyökkääjä Kalle Sahlstedt oli riemuissaan voitosta. . – Emme aliarvioineet vastustajaa. 2 erä: 30.32 Jani Väänänen (Tapio Ahtonen) 4–0, 35.13 Jesse Welling (Petri Koskinen–Niko Kantelinen) 4–1. 3. . Osittain ylivieskalaisten peliin mukaan pääsemisessä oli apuna kotijoukkueen löysääminen selvässä johtoasemassa, sillä RoKi oli jo karannut 5-0-johtoon toisessa erässä ennen kuin Riku Joki-Erkkilä rikkoi YJK kuparisen. Suomi aloitti ottelun hyvin ja iski kahdesti ensimmäisen kahdeksan peliminuutin aikana. . . erä: Maaliton, KalPa aikalisä 50.55. 2 erä: Ei maaleja. . Suomi-sarja pohjoislohko RoKi – YJK 6 – 2 (3 – 0, 2 – 1, 1 – 1), Et-Po 72 – Kiekko-Laser 3 – 4 (2 – 0, 1 – 1, – 2, – 1), SHT – Raahe-K 5 – 1 (2 – 0, – 1, 3 – 0). Torjunnat: Karri Rämö H 9+10+8+1=28, Karl Goehring J 27+4+11+2=44. . 10 3 1 1 5 23– 25 12 Ässät . Jäähyt yht: Pelicans 5x2 min, Tappara 9x2 min ja Timo Vertala 10 min. . . Ruotsin päävalmentaja Peter Elander muistutti Ruotsin ja Suomen välisten ottelujen olevan aina tasaisia. 10 6 1 1 2 38– 16 21 HPK . Tuomarit: Ville Vuohtoniemi (Mikko Kekäläinen ja Jussi Terho). Näin kävi ROVANIEMI (KP) Ylivieskan Jääkarhut jäivät jo ennalta kovaksi odotetun Rovaniemen Kiekon jalkoihin jääkiekon Suomisarjan vierasottelussa. . 4 3 1 26– 10 6 KieHa . 10 5 1 4 24– 19 16 TPS . . – Miehekäs esitys joukkueella, mutta tuo Kärppien voittomaali tietysti harmittaa. . . Keskipohjanmaan ykkönen: Matti Pesonen sai tilastojen valossa ainoana osuutensa plussalle. . . . 10 1 1 2 6 27– 51 7 Jokerit . . 2. Meidän pelaajille ei tainnut tulla mustelman mustelmaa, kun kamppailutilanteisiin ei edes menty. . II divisioona lohko 3 KieHa – Virkiä 9 – 3 (6 – 0, 1 – 1, 2 – 2), APV – Kraft 9 – 3 (2 – 0, 2 – 2, 5 – 1). Tuomarit: Jari Levonen (Jukka Favorin ja Jouni Saukkonen). . Leksand–Färjestad 2–2 ja. . Taistelimme hullun lailla. . Jäähyt yht: Ilves 8x2 min ja Toni Koivisto 10 min, Ässät 12x2 min ja Patrik Forsbacka 10 min ja Rob Hisey 10 min. RoKi . . Tänään pelasimme niin huonosti, ettemme voittoa ansainneetkaan, Pesonen tunnusti. . . . . . Ilves–Ässät 2–1 (1–0, 0–1, 1–0) 1. 2. Hermes hallitsi päätöserää, mutta suurta hätää KooKoolla ei tuolloinkaan ollut. Surkea päätöserä ei kuitenkaan vienyt pisteitä OuHulta, sillä niin selvä etumatka kotijoukkueella oli ennen viimeistä erää. 1–4 oli tämän pelin iso maali. . 4 3 1 23– 16 6 Et-Po 72 . KooKoo aloitti Pohjanmaan turneensa perjantaina häviämällä Vaasassa Sportille. . Yllättävän helposti KooKoo puhalsi ilmat pihalle Hermekseltä. . . HPK–Jokerit 1–0 (0–0, 0–0, 0–0, 0–0) 1. 10 4 3 1 2 31– 23 19 Blues . NJ: Langenbrunner, Mogilny, Martin. . 2. 4 4 19– 9 8 Jeppis . 3 1 2 12– 25 2 TIHC . . 4 4 7– 24 Seuraavat ottelut: 9.10. Maalivahtien torjunnat: Eero KilpeläInen 4+10+7+=21, Carl Grahn 8+2+13+=23 Tuomarit: Jaakko Männikkö (Janne Jussila–Pasi Tuurinmaa). Jäähyt yht: JYP 5x2 min ja Wallinheimo 10 min, Kärpät 8x2 min. Cowboysin liike liikaa TIHC:lle KUUSAMO (KP) Pyhäjärven Pohdilla on tapana nukkua otteluiden alut, niin tapahtui myös Kuusamon Pallo-Karhujen vieraan jääkiekon kakkosdivarin pohjoislohkon ottelussa. . Yleisöä 3 263. . . Aikansa tilanteita hallittuaan KooKoo viimein osui. Florida–Tampa Bay 2–0 (0–0, 0–0, 2–0) F: Kolnik, Olli Jokinen 1+0. 4 1 3 12– 15 2 Ahmat . . P: Malone, Palffy. . . . Maalinteossa Ruotsi on kuitenkin Suomea edellä. . . Tuomarit: Mika Sinkkonen (Aaro Brännare ja Henri Tukia). . Cal: Donovan, Langkow 1+1, McCarty, Miikka Kiprusoff 19/20 torjuntaa. . Yleisöä 3 202. Chicago–San Jose 6–3 (3–0, 2–1, 1–2) C: Vandermeer 1+1, Tuomo Ruutu 1+0, Arnason 1+2, Cullimore, Vorobiev 2+1. . Maalivahtien torjunnat: Janne Kurikka 11+11+5+=27, Eero Väre 12+0+0+=12 (vaihto 20:00) Federico Bobba 0+11+13+=24 (pois 58.56–60.00) Tuomarit: Simo Saarinen (Jukka Närväinen–Jan Nordström). Erityismaininnan Elander antoi joukkueensa 16-vuotiaille pelaajille, Emma Eliassonille ja Pernilla Winbergille. . Kärpille tahtovoitto JYP:stä Kärppien maalivahti Niklas Bäckstöm ja Kalle Sahlstedt (oik.) onnistuvat torjumaan Jypin kultakypärän Antti Virtasen (vas.) maalintekoyrityksen. .
Cordiitta teki ajan 28,7a, jolla se nipisti kymmenyksen karsinnassa juoksemastaan tammojen suomenennätyksestä. Maailmancupin viestipisteet: Miehet: 1) Ranska 54, 2) Norja 52, 3) Sveitsi 48, 4) Tanska 36, 5) Suomi 32, 6) Ruotsi 30. . . Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) Hillan Hurma/Ari Moilanen 28,2, 2) Rapsun Muisto 28,8 (999), 3) Leo-Loistokas 28,0 (96), 4) Kvintetti 28,1 (196), poissa: 12. . Tallien kärkikuljettajat olivat radalla aika-ajon lopussa, jolloin kunnon ajan tekeminen oli mahdotonta. P. Tupla-Ressu sijoittui sen jälkeen kolmanneksi ja Hoppu Heppu neljänneksi. 1 1 72– 67 2 Pantterit . . Pitkällä radalla on yksi hyvä ohituspaikka, joten luvassa on värikkäitä tilanteita, kun lajin kärkinimet nousevat letkan hänniltä kohti kärkeä. . . . 3 1 2 209– 242 2 KTP . kilpailu: 1. Pikku hiljaa mennään eteenpäin, Sulkala jutteli. 1 1 69– 52 2 Huima . . Janson taiteli vapaaohjelmassa hevosellaan Ford tuloksen 68,80 prosenttia ja vei voiton 0,725 prosenttiyksikön erolla Ruotsin Liane Wachtmeisteriin ja Mr Beaniin. Bluehill’s Dragon haki johtopaikan ensimmäisen kaarteen jälkeen Manuel Jetiltä, ja Expressionist seurasi sisäradalla seuraavana. . . . Järvsöfaks on kilpaillut urallaan 149 kertaa ja voittanut 128 lähtöä. . Top teams cup, 2. Lähtö 3, V75-2, sh 2 100 m: 1) Saran Salama/Tapio Perttunen 23,8a, 2) Totemi Rok 24,1ax (71), 3) Turkka K 24,1a (75), 4) Tino 24,2a (74), poissa: 8. – Suunnitelmat oli ajaa keulasta ja suhteellisen rauhallista vauhtia. 3 2 1 227– 216 4 PuHu . lähtö: 8 Koh Samui, poissa: 2 5. . 10. . . . . . 3 2 1 253– 240 4 Honka . Trencin: 20-vuotiaiden EM-kilpailut: Miehet, 94 kg: 1) Arsen Kasabjev Georgia 375 kg (tempaus 165 kg + työntö 210 kg), 2) Andrei Aramnau Valko-Venäjä 375 (171+204), 3) Albert Kuzilov Venäjä 356 (161+195),...12) Elmo Oksman Suomi 305 (135+170). Lähtö 5, V75-4, V4-2, lv 2 100 m: 1) Koh Samui/Juha-Pekka Ahonen 15,2a, 2) Black Napkins 15,2a (313), 3) Doohan 15,2a (212), 4) Seger Brodde 15,3a (112), toto (8-10-6): 36,47 6,796,73-7,11 137,25. . Huima – ToPo, PuHu – Catz, Espoo Team – Pantterit, Pyrintö – FoA, PeKa – BC Nokia. toto (1-2-12): 19,91 2,68-1,53-2,81 16,16. . . 10-vuotias ruuna piti paikkansa varmasti maaliin saakka ja vei 150 000 kruunua ajalla 14,3a. Naiset: 1) Sveitsi 1.53.38 (Martina Fritschy, Vroni König-Salmi, Simone Niggli), 2) Norja 1.57.44 (Lene Moe, Marianne Andersen, Anne M. 67 kg: Juho Kostiainen Suomi–Matija Santic Kroatia 6–7. Lähtö 8, Kriterium, V75-7, lv 2 600 m: 1) Expressionist/Eero Hakkarainen 16,2a, 2) Manuel Jet 16,4a (140), 3) Amazing Ride 16,8a (50), 4) Bluehill’s Dragon 16,8a (15), poissa: 7. lähto: 2 Classico Merett, poissa: 4 6. . Sunnuntaina 9.10.2005 Urheilu 21 Tero Sipakko TAMPERE (STT) Teivon raviradalla ajettiin lauantaina nuorten hevosten kauden tärkeimmän kilpailun Kriteriumin finaalit kummallekin rodulle. . BC Nokia . Sunnuntaina Suzukassa sään pitäisi olla puolipilvinen, mutta kuiva. . . Maailmancupiin en osallistu, koska olen siihen liian huono, Pantsu vitsaili. Suzukan radalla viime vuosina juhlinut Ferrari-tallikin oli vaikeuksissa aika-ajossa, vaikka tallilla on käytössään paremmin vesikeliin sopiva rengas kuin muilla kärkitalleilla: Rubens Barrichello oli yhdeksäs ja harjoituksissa ulosajossa autonsa eturipustuksia telonut Michael Schumacher 14:s. . lokakuuta: Naiset: Kia Hellsberg 59 kg, Saina Savage 63 kg, Raina Leetberg +72 kg. . toto (1-7-11): 1,61 1,24-1,76-1,64 7,10. . Hopea: 5, 2, 1, 4, 3. Sunnuntain kilpailuun he ampaisevat takarivistä. . 10. toto (6-8-12): 1,61 1,16-1,84-1,10 13,56. Brasilialainen oli molemmat kierrokset virhepisteittä ratsastaneista selvästi nopein ja vei ykköstilan ennen Hollannin Leopold van Astenia ja Belgian Patrick McEnteetä. . . Nummisen ja Clarkin saldo oli yksi pudotus, mutta Numminen oli tyytyväinen. Hyvää ratsastusta, siistiä. Loppu olikin pelkkää näytöstä. Vanajan RC–Minatori Rreshen, Albania. . – Sails Away oli perjantaina rento ja hyvä, mutta tänään hermostunut (kaksi pudotusta). Sampo–Dinamo Tattransgaz Kazan, Venäjä. Riika, Latvia: 16. . Sunnuntain maailmancupissa Numminen kilpailee Sails Awaylla, jolla hän hyppäsi lauantaina hyvänä harjoituksena 145-jokeriluokan. Kylmäveriset, 2 140m, 1. . kilpailu: 2. Brasilian Alves valloitti gp-luokan Brasilian Bernando Alves voitti Helsinki International Horse Show'n Grand Prix -kilpailun hevosellaan Topic Van't Voorhof lauantaina. . 10. . . . kierrosta: Iisalmi: VSK Puchov, Slovakia–Pielaveden Sampo 1–3 (22–25, 26–24, 22–25, 24–26) Seuraava ottelu: 9. Pistetilanne: 1) Cervantes 367, 2) Germain 290, 3) Belometti 265, 4) Albergoni 264, 5) Paul Edmondson Britannia, Honda 218,...7) Petteri Silvan Suomi, KTM 187,...23) Mika Saarenkoski Suomi, Husqvarna 30. 110 000 kruunua: 1) Järvsöfaks/Jan-Olov Persson 23,1a. Miehet, 1. Se edellyttäisi, että kahdella pisteellä sarjaa johtava McLaren ajaisi Suzukassa kaksoisvoittoon ja Renault saisi kasaan korkeintaan yhden pisteen. . . . Monte Livata, Italia: Maailmancupin viestit: Miehet: 1) Sveitsi II 2.08.10 (Benno Schuler, Matthias Müller, David Schneider), 2) Ranska 2.10.05 (Francois Gonon, Damien Renard, Thierry Gueorgiou), 3) Sveitsi 2.10.20 (Daniel Hubmann, Matthias Merz, Marc Lauenstein), 4) Norja 2.11.46, 5) Tanska 2.13.19, 6) Tsekki 2.13.29, 7) Suomi 2.14.02 (Jarkko Huovila, Mats Haldin, Jani Lakanen),... palk.150 000 kruunua: 1) Victory Tilly/Stig H Johansson 14,3a, ... Ralf Schumacher paalupaikalle Sade muokkasi rajusti Suzukan lähtöjärjestystä Serres, Kreikka: Enduron MM-sarjan 15/18 osakilpailu: Luokka Enduro 1: 1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 45.41,85, 2) Bartosz Oblucki Puola, Yamaha jäljessä 34,58 sekuntia, 3) Alessandro Belometti Italia, KTM –48,08, 4) Simone Albergoni Italia, Honda –58,65, 5) Marc Germain Ranska, Yamaha –1.40,84. . . Tallien mestaruus ratkennee vasta kauden päätöskilpailussa Kiinassa. Mestaruustaisteluun lisää maustetta Kehumista ei ole Renaultinkaan lähtöasetelmissa. V4-kerroin: 167,70. . . . Brasilialainen luonnehtikin olleensa 160-senttisin estein ratsastetulla radalla onnekas. Näin voimia säästyi loppuunkin, ohjastuksesta huolehtinut Kaarlo Ahokas kertoi. Eroa Schumacheriin jäi 0,03 sekuntia. Hakkarainen kiidätti Expressionistin voittoon Tupla-Ressu kolmas suomenhevosten Kriterium-finaalissa HELSINKI (STT) Brasilian Bernando Alves ratsasti Topic van’t Voorhof-hevosellaan Helsinki gp-luokan voittoon Horse Show’ssa lauantaina. kilpailusta: 6, 10, 12. . 3 2 1 284– 273 4 Kataja . Lähtö 7, Kriterium, V75-6, V4-4, sh 2 600 m: 1) Cordiitta/Kaarlo Ahokas 28,7a, 2) Frans 28,8a (73), 3) Tupla-Ressu 29,2a (95), 4) Hoppu Heppu 29,4ax (24), toto (2-11-1): 2,20 1,69-1,97-1,78 11,49. . – On vaikeaa. . Leonida oli tämänvuotisen kilpailun epäonnen soturi. 10. . . Lugano–Fribourg 5–2 (1–0, 1–0, 3–2) L: Ville Peltonen 3+1, Jukka Hentunen 1+1. On vaikea sanoa mitään yksittäistä tekijää, mitä hevonen teki paremmin kuin perjantaina. . 3 2 1 241– 205 4 Kouvot . . . – Kun katsoin Leopoldin (van Astenin) ratsastuksen juuri ennen minua, tiesin, että minun täytyy olla nopea, Alves sanoi. . . 5) Noa Savoy (valmentaja Kari Lähdekorpi) 14,8a, ... Järvsöfaks jäi sisäradalta aluksi takajoukkoihin. Zug–Bern 2–4 (0–0, 1–1, 1–3) B: Toni Söderholm 3+0. Wachtmeister voitti gp-luokan perjantaina ja oli lauantainakin kahden tuomarin mielestä joukon paras. Kokkolan kierroksen parhaat: 1) Jenka90 3150, ka 727,50, 2) Star Bo -62, 682,00, 3) Ränni-Raahe -124, 696,50, 4) GBK -187, 680,75, 5) JoKei -317, 678,25. . . Kolmosja nelossijatkin menivät Ruotsiin, kun Wiveca Schenholm ja Nobel sekä Ylva Odelberg ja Monelight keräsivät seuraavaksi parhaat pisteet. Loimu–Novo Mesto, Slovenia. lähtö: 1 Saran Salama, poissa: 8 3. palk. Koripallo Sveitsin mestaruussarja: Kloten–Davos 2–1 (0–0, 1–0, 1–1) K: Kimmo Rintanen 1+0. . Stig H Johansson ajoi Kultadivisioonassa Victory Tillyn johtoon ensimmäisessä kaarteessa. . . Bluehill’s Dragon oli turhankin paineissaan, eikä vauhti mennyt missään vaiheessa kovin hitaaksi. Luokka Enduro 3: 1) David Knight Britannia, KTM 45.50,22, 2) Marko Tarkkala Suomi, KTM –59,77, 3) Sebastien Guillaume Ranska, Gas Gas –1.00,67, 4) Xavier Galindo Espanja, KTM –1.08,93, 5) Mika Ahola Suomi, Husqvarna –1.10,92. . . Talli on Suzukan yleisön suosikkeja, sillä Honda osti sen itselleen kokonaan hiljattain. Tarvitsemme aikaa ja harjoitusta, mutta me jatkamme oppimista. . 1 1 67– 74 ToPo . . . Räikkönen putoaa sunnuntain gp-kilpailun lähtöruudukossa takariviin, koska hänen ajokkiinsa vaihdettiin moottori perjantain harjoituksissa. 32) Piia Pantsu – Oazis Suomi 873.74,... Ajattelin, että jos se tekee tänään virheitä, se tuskin tekee niitä sunnuntaina, Numminen sanoi. V4: vaihto 152 687.60 e; oikea rivi 4-8-2-2; poissa I/7 II/2 III/4 IV/8 kerroin 200,90. lähtö: 7 Samba Star, poissa: 2. 2. . – Tänään päästin hevosen vapaampaan muotoon. – Se oli kuin painajaista. – Olen erittäin iloinen, että voitin ensimmäisen kerran juuri täällä. Kansallinen kouluratsastus: Tapiola Small Tour Final: 1) Helimaija Pakarinen-Floris Suomi 68,05 prosenttia, 2) Maarit Raiskio–Buben Suomi 67,05, 3) Nina Pölönen–Sans Soucis Suomi 65,10, 4) Timo Rokkanen–Loboss Loving Art Suomi 64,17, 5) Maria Wennerstrand–Amorosa Suomi 59,62. . . puoliajan avausmaalin tekijä Voittoyhdistelmä: 9 Mutu A–18 Ei maalia Lopullinen kerroin: 34,47 Poissa: 1. Kokkola: Miesten nelossarja, lohko 13. Suunnistus Lentopallo Keilailu Painonnosto Taekwondo Golf V75–ravi 40/05 Lauantai 8. . Bean Ruotsi 68,07, 3) Wiveca Schenholm Nobel Ruotsi 67,27, 4) Ylva Odelberg Monelight Ruotsi 67,17, 5) Kimmo Sulkala Iso Griffo Suomi 65,30. . Sitten talli käski jättää kierroksen kesken. Kierroksen parhaat henkilökohtaiset keskiarvot: 1) Metso Keijo Ränni-Raahe 219,75, 2) Määttänen Juha Jenka90 202,50, 3) Kantola Olli Jenka-90 185,25, 4) Keskitalo Matti JoKei 184,00, 5) Sundberg Jan-Anders GBK 183,25, 6) Leinonen Kalevi Star Bo 180,75. Lauantainen onnistuminen tuntui jo kukkarossakin, sillä viides sija toi 200 euroa. lähtö: 2 Cordiitta, poissa: 8 7. 1 1 78– 34 2 Espoo Team . Troikka: 61,91. . Poissa: Keno Lauantai 8. . Suomenhevosten kilpailu ratkesi aika pitkälle jo lähtösuoralla, kun Hoppu Heppu laukkasi. Kriteriumin voitto on valtimolaisille Pellikoille uran suurin, mutta veljesten hevosia on nähty ikäluokkakisoissa ennenkin. puoliajan avausmaalin tekijä 2. . ToPo . . Lähtö 11, sh 2 100 m: 1) Otteen Oskari/Erkki Suhonen 26,7ep, 2) Suvi-Missi 26,8 (100), 3) I. Eka kierros meni turhan kovaksi, mutta toinen onneksi rauhallisemmin. Jokerinumero: 5173247 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto–osuus 53 299,70 e, 5 oikein 3 807,10 e, 4 oikein 433,30 e, 3 oikein 48,90 e, 2 oikein 10,80 e. Lähtö 4, V75-3, V4-1, lv 2 100 m: 1) Olympic Lady/Esa Holopainen 14,9a, 2) Tyrone Dillon 15,0a (40), 3) New Grove Global 15,2a (179), 4) Waltter Conductor 15,4a (50), toto (4-12-1): 2,41 1,22-1,30-2,82 4,98. Ponilähtö 1, 1 100 m: 1) Aster Justus/Katariina Marttila 2.56,6epx, 2) Linnestofta Harmoni 2.49,0x, 3) Promisehill Bells Of Love 2.58,5x, 4) Flaming Jasmin 883 Sh 2.42,1x, Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Werner Birdland/Markku Nieminen 18,0a, 2) Pine Laurelton 18,0a (61), 3) Lively Eliza 18,3a (625), 4) Bluehill’s Queen 18,4a (49), toto (2-3-4): 7,49 2,40-2,18-8,64 12,75. kouluratsastus: Grand Prix Kür Final (sijoittui 5, lähtöjä 10): 1) Tatiana Yanson Ford Venäjä 68,80 prosenttia, 2) Liane Wachtmeister Mr. . . – Sade alkoi vain muutamia minuutteja ennen kuin Juan Pablon ja minun ajovuoro tuli. 39) Mikael ForsténMelansa Suomi 12-71.11. palk. Oikeat numerot: 1, 2, 11, 15, 23, 26, 33 Lisänumerot: 7, 18, 20 Alustava voitonjako: 7 oikein 2 kpl voitto–osuus 359 829,70 e, 6+lisänumero oikein 10 605,50 e, 6 oikein 923,40 e, 5 oikein 35,20 e, 4 oikein 9,90 e. . 1 1 52– 69 Pyrintö . (+3) 1 (5–4) 1,65 76 Slovakia–Viro 1 (1–0) 1,20 77 Bulgaria–Unkari 1 (2–0) 1,65 Tulosveto 12 HPK–Jokerit 0–0 Lopullinen kerroin: 82,84 1 Ilves–Ässät 2–1 Lopullinen kerroin: 22,95 2 JYP–Kärpät 2–3 Lopullinen kerroin: 14,84 3 KalPa–SaiPa 0–1 Lopullinen kerroin: 99,30 4 Lukko–Blues 4–0 Lopullinen kerroin: 62,13 5 Pelicans–Tappara 0–1 Lopullinen kerroin: 96,98 6 TPS–HIFK 2–3 Lopullinen kerroin: 20,49 7 Suomi–Romania 0–1 Lopullinen kerroin: 9,73 8 Kärpät–UKP 8–11 Lopullinen kerroin: 237,73 Päivän Trio 3 Formula 1, aika–ajot, Suzuka, Japani Parhaiten sijoittuva Voittoyhdistelmä: 3 (M.Schumacher)–3 (Button)–3 (R.Schumacher) Lopullinen kerroin: 51,05 Päivän Pari 1 Jalkapallo, Suomi–Romania 1. Pistetilanne: 1) Aro 334, 2) Merriman 269, 3) Botturi 257, 4) Fabien Planet Ranska, KTM 224, 5) Carlsson 211,...7) Salonen 171,...10) Mattila 142,...13) Aaltonen 86. . – Pari kertaa on aikaisemmin yritetty (Kriteriumissa), mutta nyt sain kunnian ajaa voittajaa, Eero Hakkarainen riemuitsi. . . . . Lohkovoittajat jatkavat Top teams cupissa ja kakkoset CEV-cupissa. Suomalaishevonen Noa Savoy sijoittui Bollnäsissä viidenneksi. . 14) Sebastian Numminen – Clark Suomi 4 -71.66,... Naisten Top teams cup, 2. . 3 1 2 237– 241 2 LrNMKY . 84 kg: Joona Rosenberg Suomi–Tavagul Baymarov Azerbaidzan 2–4. Ralf Schumacher otti ensimmäisen paalupaikkansa nykytallissaan onnistuttuaan ajamaan märällä Suzukan radalla kelvokkaasti ennen kuin sade teki kunnon aikojen tekemisen mahdottomaksi. lähtö: 4 Olympic Lady, poissa: 7 4. Pelivaihto 819 461.60 e, yleisöä 5 413. . kierrosta: Stenvall– Uzkan Demeri Saksa 0–5. Se oli nousemassa jo totosijoille, kun sekosi askelissaan. . Cordiitta hallitsi nelivuotiaiden suomenhevosten lähtöä, ja Expressionist oli paras vuotta nuorempien lämminveristen puolella. . Vahvaa paluuta ohjastajarintamalla tekevä Eero Hakkarainen pystyi juhlimaan 75 000 euron ykköstilaa hyvissä ajoin ennen maalia. 3 3 251– 228 6 Namika Lahti . Abama, Teneriffa: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvoltaan 450 000 euroa, par 71: Tilanne 54/72 reiän jälkeen: 206 lyöntiä: John Bickerton Englanti (69+68+69), 207: Stuart Little Englanti (68+67+72), 208: Jose Manuel Carriles Espanja (68+67+72), Simon Hurd Englanti (69+72+67), Mark Roe Englanti (69+68+71), 209: Mikko Ilonen Suomi (72+69+68), Peter Baker Englanti (69+68+72), Kariem Baraka Saksa (71+68+70), Stephen Scahill Uusi-Seelanti (70+66+73), Daniel Vancsik Argentiina (72+67+70). . Lähtö 6, V75-5, V4-3, lv 2 100 m: 1) Classico Merett/Pekka Korpi 13,7a, 2) Colour August 13,7a (193), 3) Don Giovanni 14,2a (125), 4) Sahara Standout 14,5a (628), toto (2-3-10): 1,06 1,001,00-1,00 3,41. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Donato Royal/Eero Hakkarainen 15,8a, 2) Prime Time 15,8a (27), 3) Curry Dahlia 16,4a (271), 4) Quicksilver Kemp 16,9ax (20), poissa: 9. . toto (6-2-14): 15,59 4,37-31,01-2,37 306,94. 3 1 2 248– 259 2 Tarmo . 8) Korean Sunset (valmentaja Petri Salmela) 16,2a. Voiton tuonutta ajokkiaan Hakkarainen kuvaili helpporaviseksi. . Viime vuonna tallikaveri Artture menetti varman voiton loppusuoran laukkaan. Janson jäi perjantaina 62,541:een, jolla ei irronnut kuin jaettu neljäs sija. 3 3 249– 295 Seuraavat ottelut: 11.10. Manuel Jet pääsi taipuvan Bluehill’s Dragonin takaa suorempaa reittiä vapaille vesille, mutta Expressionistin loppuveto oli sillekin liikaa. Miehet: Matti Kauppinen -72 kg, Mikko Korhonen 78 kg, Teemu Heino +84 kg. . Sunnuntaisen gp-kilpailun lähtöruudukko tarjonnee lähtökohdan värikkäälle kilpailulle. Kisan aikana voi toki tapahtua mitä tahansa, niin kuin olemme nähneet, mutta pettymys tämä on, Räikkönen summasi. Tallitoveri Fernando Alonso oli 16:s, joten myös edellisessä gp-kilpailussa maailmanmestaruuden varmistanut espanjalaiskuljettaja lähtee kisaan takamatkalta. . . . Lauantaina ohjiin tarttui Eero Hakkarainen, kun Antti Teivainen istui selvänä suosikkina 2 600 metrin matkalle lähetetyn Bluehill’s Dragonin kyytiin. 12) Suomi II (Jonne Lakanen, Jörgen Wickholm, Tero Föhr). . . 10) Lukas Lupin (valmentaja Kari Lähdekorpi) 14,3a. 1 1 95– 91 2 PuHu . . 10. . 10. Pistetilanne: 1) Knight 372, 2) Tarkkala 316, 3) Guillaume 264, 4) Ahola 240, 5) Alex Zanni Italia, Honda 234,...16) Tomi Peltola Suomi, Husqvarna 53,...23) Heikki Timonen Suomi, Husqvarna 21. Duran Power on tuoreimmassa muistissa. 1 1 91– 95 Catz . 1 1 67– 72 FoA . . . Luokka Enduro 2: 1) Stefan Merriman Australia, Yamaha 45.28,19, 2) Samuli Aro Suomi, KTM –48,12, 3) Valtteri Salonen Suomi, Honda –1.25,52, 4) Alessandro Botturi Italia, KTM –1.30,27, 5) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg –1.52,40,...11) Miska Aaltonen Suomi, Gas Gas –4.04,20, 14) Jari Mattila Suomi, Beta –4.39,95. . . . . . Hän uskoi Heikki ja Martti Pellikan kasvattaman sekä edelleen omistaman Expressionistin kehittyvän vielä tulevaisuudessa. Johtoon ampaissut Cordiitta veti maaliin asti ja toi juvalaiselle Seppo Suuroselle 38 000 euroa. Lotto Lauantai 8. Pitkäveto 32 OLS–HIFK 1 (10–9) 1,65 33 Yeovil–Swansea 1 (1–0) 2,70 34 Rotherham–Barnsley 1X2 (peruutettu) 1,00 35 Walsall–MK Dons X (1–1) 3,40 36 Swindon–Port Vale 2 (1–2) 2,35 37 Stockp.–Leyton Orient X (1–1) 3,15 38 Luleå–Brynäs 1 (2–0) 1,75 39 MoDo–Södertälje 1 (3–0) 1,85 40 Leksand–Färjestad X (2–2) 4,85 41 Linköping–Mora 1 (2–0) 1,35 42 Frölunda–Timrå 1 (4–3) 1,35 43 P–Irlanti-Wales 2 (2–3) 2,65 44 Kouvot–Pussihukat 1 (81–70) 1,30 45 HPK–Jokerit X (0–0) 4,20 46 HPK–Jokerit, maalimäärä 1 (alle 5,5 maalia) 1,60 47 Ilves–Ässät 1 (2–1) 1,85 48 Ilves–Ässät, maalimäärä 1 (alle 5,5 maalia) 1,65 49 JYP–Kärpät 2 (2–3) 1,75 50 JYP–Kärpät, maalimäärä 1 (alle 5,5 maalia) 1,65 51 KalPa–SaiPa 2 (0–1) 1,90 52 KalPa–SaiPa, maalimäärä 1 (alle 5,5 maalia) 1,75 53 Lukko–Blues 1 (4–0) 2,30 54 Lukko–Blues, maalimäärä 1 (alle 5,5 maalia) 1,45 55 Pelicans–Tappara 2 (0–1) 1,65 56 Pelicans–Tappara, maalimäärä 1 (alle 5,5 maalia) 1,75 57 TPS–HIFK 2 (2–3) 3,25 58 TPS–HIFK, maalimäärä 1 (alle 5,5 maalia) 1,55 59 SM-liigakierros, maalimäärä 1 (alle 32,5 maalia) 3,30 60 FPS–K-Vantaa 1 (2–1) 2,40 61 Hermes–KooKoo 2 (1–4) 3,60 62 Jokipojat–Jukurit 1 (4–3) 3,25 63 Salamat–Sport 1 (6–2) 2,35 64 Suomi–Romania 2 (0–1) 2,15 65 Suomi–Romania (+1) 2 (0–2) 1,30 66 Suomi (+1)-Romania X (1–1) 4,25 67 Suomi–Romania puoliaika 2 (0–1) 2,75 68 Suomi–Romania, maalimäärä 1 (alle 2,5 maalia) 1,70 69 Suomi–Romania, avausmaali 2 (Romania) 1,75 70 Skotlanti–Valko-Venäjä 2 (0–1) 5,80 71 Degerfors–GAIS X (1–1) 3,25 72 Classic–Josba 2 (5–12) 2,25 73 Pyrintö–UU-Korihait 2 (85–87) 2,25 74 Englanti–Itävalta 1 (1–0) 1,20 75 Venäjä–Luxemb. Kenttäratsastuksen MMpronssimitalisti Piia Pantsu hyppäsi Oazisilla elämänsä ensimmäisen gp-radan 160-tasolla ja päätyi kahdeksalla virhepisteellä sijalle 32. . Lähtö 2, V75-1, lv 2 100 m: 1) Samba Star/Ari Hartikainen 16,2a, 2) Casper Kähö 16,2a (95), 3) Toy Bank 16,2a (40), 4) Play It Again 16,2a (189), toto (7-3-10): 10,28 2,59-2,60-1,97 43,58. . kierrosta: 62 kg: Jaakko Pitkänen Suomi–Arkadi Hakobajan Armenia 3–4. . . . . . . Victory Tilly ja Järvsöfaks voittivat SUZUKA (STT) Toyota-talli juhli kauden toista paalupaikkaansa formula ykkösten Japanin gp:n aika-ajossa. Hausken), 3) Suomi 1.59.26 (Anni-Maija Fincke, Heli Jukkola, Paula Haapakoski), 4) Ruotsi 2.01.34, 5) Sveitsi II 2.01.34, 6) Ruotsi II 2.04.07. kilpailupäivä: Naiset, 1 kierrosta: 47 kg: Mari Lapinsalo Suomi–Julija Kasenjuk Valko-Venäjä 4–7. Toista kertaa Helsingissä kilpailleen Alvesin, 30, ja Topic van’t Voorhofin yhteistyö on vasta kuukauden vanhaa. . . Hopeadivisioona, 1 640m, 1. Päivän Duo: vaihto 31 090.00 e; oikea rivi 2-2; poissa I/4 II/8 kerroin 2,52. . . . 3 1 2 224– 229 2 Pyrintö . . . 10. . Kilpailu päättyy sunnuntaina. . . . Se on viimeisenä kahtena viikonloppuna osoittautunut kilpailukykyisemmäksi kuin koskaan, Numminen kehui. . . Fisichella oli viimeinen kuljettaja, joka pääsi radan läpi ennen kuin sade voimistui, ja onnistui tekemään kolmanteen lähtöruutuun vieneen ajan, vaikka oli liikkeellä välikelin renkaalla. Vektori 27,1 (37), 4) Virturi 27,9 (966), poissa: 5,15. Olosuhteet olivat kehnot, vettä oli niin paljon, ettei ollut mitään tehtävissä. . Helsinki International Horse Show: Esteratsastus: Grand Prix 160cm, kaksi vaihetta (sijoittui 12, lähtöjä 46): 1) Bernardo Alves Topic Van’t Voorhof Brasilia 0/046.85, 2) Leopold Van Asten Vdl Groep Juke Box Hollanti 0/0-48.22, 3) Patrick Mc Entee Ever Mury Marais Z Belgia 0/0-55.06, 4) Judy Ann Melchior Levisto Z Belgia 0/0-63, 5) Rene Tebbel Quel Homme Saksa 0/4-45.26, 6) Malin Baryard H & M Espri Ruotsi 0/447.29, 7) Eric Van Der Vleuten Audi’s Oklund Hollanti 0/4-52.30, 8) Pia-Luise Aufrecht Hofgut Liederbach’s Sandy Saksa 0/4-53.40, 9) Wim Schröder Eurocommerce Montreal Hollanti 0/453.66, 10) Jean-Claude Vangeenberghe Osta Rugs Tresor Belgia 0/4-57.22, 11) Wout-Jan Van Der Schans Broere Vdl Atlantic Hollanti 0/8-53.55, 12) Ludo Philippaerts Upsilon Vd Hefruotsick Belgia 4/12-55.10,... . Troikka: 10 156,93. McLaren-talli johtaa tallien MM-sarjaa kahdella pisteellä ennen Renaultia. 55 kg: Miia Stenvall Suomi–Julia Kuzmina Latvia 7–4, 2. Moskovalainen oli ensimmäisestä gpvoitostaan riemuissaan. Naiset: 1) Sveitsi 57, 2) Suomi 48, 3) Norja 44, 4) Ruotsi 43, 5) Tsekki 34, 6) Britannia 31. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson Tampere 8.10. Räikkönen oli aika-ajossa 17:s, mutta hän putoaa sunnuntaina lähtöruudukossa letkan hännille, koska hänen ajokkiinsa vaihdettiin moottori perjantain aika-ajon jälkeen. lähtö: 3 Expressionist, poissa: 7 Voitonjako: 7 oikein 179 kpl voitto–osuus 891,80 e, 6 oikein 11,50 e, 5 oikein–e. . 3 3 282– 244 6 Korihait . . Victory Tilly on viime vuosina kilpaillut harvakseen jalkaongelmien vuoksi. . . Expressionist voitti karsintansa vajaa kaksi viikkoa sitten Antti Teivaisen ajamana. Tilanne kahden kierroksen jälkeen: 1) Star Bo Ylivieska 6788 pistettä, ka 758,50, 2) JoKei Ylivieska -228, 745,00, 3) Jenka-90 Haapajärvi -620, 726,00, 4) GBK Kokkola -704, 700.50, 5) Ränni-Raahe Raahe -923, 703,13. . . . . Novo Mesto, Slovenia: VC Strassen, Luxemburg–Raision Loimu 0–3 (16–25, 21–25, 17–25) Seuraava ottelu: 9. Langnau–Rapperswil 7–5 (1–0, 3–2, 3–3) L: Niko Mikkola 1+1, Marko Tuomainen 1+1, Niki Siren 0+1. V4-kerroin: 169,17. . Pronssi: 5, 4, 3, 1, 2. . . 10. Rahapelit Korisliiga ToPo – Honka 97 – 86 (51 – 46), Pyrintö – Korihait 85 – 87 (40 – 46), Kouvot – PuHu 81 – 70 (41 – 38), LrNMKY – Tarmo 66 – 68 (37 – 39). . Janson petrasi vapaaohjelman ykköseksi Venäjän Tatjana Janson vei ykköstilan kouluratsastuksen tasaisessa grand prix kür-luokassa. Suomalaisten seuraavat ottelut sunnuntaina 9. Kv. Ravit BOLLNÄS (STT) Ruotsin voitokkain ravuri Victory Tilly ja Pohjolan kylmäverikuningas Järvsöfaks juoksivat ykkössijat lauantaina Bollnäsin V75-raveissa. Naisten SM-sarja FoA – Huima 67 – 74 (40 – 35), Pantterit – PuHu 95 – 91 (46 – 48). Aura-Basket – KTP. kilpailusta:– Supertripla 1 Formula 1, aika–ajot, Suzuka, Japani Voittoyhdistelmä: 15 (R.Schumacher)–3 (Button J)–6 (Fisichella G) Lopullinen kerroin: 2 944,65. Suomalaisista Sebastian Numminen putosi täpärästi toiselta kierrokselta ja sijoittui 14:nneksi, kun toiselle kierrokselle pääsi 12 ratsukkoa. . – Yksi pudotus vähän harmittaa, mutta Clark tsemppasi hyvin ja se on kehittynyt huimaa vauhtia. . 1 1 74– 67 2 PeKa . toto (31-4): 5,91 1,61-2,09-1,92 29,77. Montoya puolestaan lähti radalle aika-ajon viimeisenä, mutta jätti kovassa sateessa yrityksen kesken. Aika-ajon lopussa voimistunut sade tarkoitti, että McLarenin ja Renaultin välinen kamppailu tallien mestaruudesta jatkuu sunnuntaisessa gp-kilpailussa melko mielenkiintoisista asetelmista. 125 000 kruunua: 1) Empire N/Åke Svanstedt 13,0a, ... Kulta: 5, 1, 4, 3, 2. V4-kerroin: 11,05. Kisastrategiaa ajatellen oli parempi säästää polttoainetta, Montoya kertaili kokemuksiaan. Zürich–Ambri 5–2 (2–1, 1–0, 2–1) Z: Ari Sulander 0+2. . Victory Tillyn voittosumma ylitti 36 miljoonan kruunun rajan. Voittonumerot: 2, 6, 14, 17, 20, 21, 27, 30, 32, 34, 36, 38, 40, 41, 42, 45, 59, 60, 65, 67 Mitalipeli Lauantai 8. 3 3 217– 250 Aura-Basket . . Ylivoimainen voitto tuli ajalla 23,1. . Kultadivisioona, 2 140m, 1. . Jääkiekko. . . Renaultin Giancarlo Fisichella nappasi kolmannen lähtöruudun. . Hevonen on 10vuotias ja kilpaillut kansainvälisellä tasolla vasta kolme vuotta, Janson kertoi. kierrosta: Zürich, Sveitsi: Panathinaikos Ateena, Kreikka–Vanajan RC 3-0 (25–22, 25–17, 25–22) Seuraava ottelu: 9. Kimmo Sulkala sijoittui Iso Griffo-hevosellaan viidenneksi prosenttituloksella 65,30. . . Tallin kaksikko Kimi Räikkönen ja Juan Pablo Montoya tulivat Suzukaan Brasilian gp:n kaksoisvoiton jälkeen kisan suursuosikkeina. Eero Hakkarainen teki ratkaisunsa viimeiseen kaarteeseen mentäessä. F: Hannes Hyvönen 1+1. KESKIPOHJANMAA . Formula ykkösten kauden 18/19 MMosakilpailun Japanin gp:n aika-ajot: 1) Ralf Schumacher Saksa, Toyota 1.46,106, 2) Jenson Button Britannia, BAR 1.46,141, 3) Giancarlo Fisichella Italia, Renault 1.46,276, 4) Christian Klien Itävalta, Red Bull 1.46,464, 5) Takuma Sato Japani, BAR 1.46,841, 6) David Coulthard Britannia, Red Bull 1.46,892, 7) Mark Webber Australia, Williams 1.47,233, 8) Jacques Villeneuve Kanada, Sauber 1.47,440, 9) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari 1.48,248, 10) Felipe Massa Brasilia, Sauber 1.48,278, 11) Narain Karthikeyan Intia, Jordan 1.48,718, 12) Antonio Pizzonia Brasilia, Williams 1.48,898, 13) Christijan Albers Hollanti, Minardi 1.50,843, 14) Michael Schumacher Saksa, Ferrari 1.52,676, 15) Robert Doornbos Hollanti, Minardi 1.52,894, 16) Fernando Alonso Espanja, Renault 1.54,667, 17) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren 2.02,309, Tiago Monteiro Portugali, Jordan, Jarno Trulli Italia, Toyota ja Juan Pablo Montoya Kolumbia, McLaren ei aikaa. 1 1 34– 78 Seuraavat ottelut: 9.10. . Toiseksi noussut Frans hävisi nyt juuri tuon verran. Jokeri Lauantai 8. . Toisen radan jonossa oli valjakon mentävä aukko, josta Hakkarainen suuntasi saman tien ulommas voittoisaan kiriin. Onnea oli myös BAR-tallin Jenson Buttonilla, joka lähtee japanilaisyleisön riemuksi toisesta rivistä. Myös Sulkala petrasi perjantaista, jolloin hän oli kymmenen ratsastajan joukossa kahdeksas (58,583). . Tampere Oikea rivi: 1. . . . Ensimmäisessä kaarteessa Jan-Olov Persson sai hevosensa ulkoradoille, ja Järvsöfaks painui johtoon. Tallien maailmanmestaruus tuskin ratkeaa Suzukassa. EM-kisat, 2
klo 14.00, näyttö alkaa puolituntia ennen mm. B www.betset.fi • Betonirakentamista vuodesta 1950 Etsimme motivoitunutta autoilijaa toimivaan joukkoomme. Saat perusteellisen, käytännönläheisen koulutuksen. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 asianajotoimisto@sippola.inet.fi Asianajotoimisto Talviaro Oy Kauppatori 2, 2. Mestari Kiteen Pallosta PuPeen siirtyy Petri Pennanen, 23. Liigan kärkijoukkueen maalivahti voitti kaikki kuusi peliään kauden avauskuun aikana. Luotettavuus ja korkea laatu kuvaavat niin tuotteitamme, kuin toimintaamme. krs P. Tarjoamme haasteellisen ja vastuullisen tehtävän menestyvässä yrityksessä. Ensi kaudella F1-sarjassa siirrytään V8-moottoreihin. TOIMISTOSIHTEERIN TOIMI Yhteydenotot: vs toimipaikan joht. Voit jättää myös soittopyynnön. Tehtävä edellyttää hyviä esimiesja vuorovaikutustaitoja. Haemme rakennusalan teknisen koulutuksen omaavaa henkilöä monipuolisiin Projektinhallintatehtäviin Kyyjärvelle Työtehtävät muotoutuvat hakijan koulutuksen ja työkokemuksen mukaisesti. Koko maata kattavat kuljetukset KANKAANPÄÄ Kuljetus TapioYlinen TI KE 11. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 Toimeksiantajamme on teknisellä alalla toimiva yritys. Koulutusvaatimuksena on merkonomi tai tradenomi. (019) 770 277 TEKNINEN MYYJÄ Kokkolan talousalueelle 30 vuotta Suomessa toiminut Würth Oy on teknisen tukkukaupan markkinajohtaja ja osa maailmanlaajuista Würth-konsernia. 24 PIETARSAARI: Isokatu 17 Puh. Tehdasasennettu UWS -talvitoimintavarustus (85 €) ilman lisähintaa. Lisätietoja tehtävästä saat soittamalla PERSONNELYHTIÖT, konsulttijohtaja Kari Tuhkio, (03) 3138 0455. Tervetuloa aitoon huutokauppaan. 2.650 €) Lämmitysala max. 8315 083 ja 8220 317 AA Hannu Kaitaluoma 0500-900000 AA Juha Koittola 0400-764 276 kaitaluoma.koittola@asianajajat.kpnet.com Asianajotoimisto Hannu Laakso Kauppatori 2, 67100 Kokkola Puh. Ultimate 24 Super Basic 798 € Ultimate 18 Super Inverter Liitäntätarvikkeet Johtavaa japanilaista kompressoritekniikkaa (norm. KESKIPOHJANMAA Palvelukseen halutaan Myytävänä Huutokaupat Avoimet toimet Asianajotoimistot Avoimet virat Lakiasiaintoimistot ILMALÄMPÖPUMPPU 998 € Säästä runsaasti energiaa! Suoraan valmistajan varastosta markkinoiden järeimmät ilmalämpöpumput lähes puoleen hintaan. s Oman myyntialueen s Ruotsin kielen taito s Jatkuvan koulutuksen suositeltava KASVAMME EDELLEEN JA ETSIMME SINUA Maaseutuopisto, Perho Haanentie 26 69950 Perho Kannuksen yksikkö, Ollikkalankatu 3, 69101 KANNUS KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Perho Haemme toimistosihteeriä oppilaitokseemme. (06) 8352 340 Fax (06) 8352 342 Gsm 0400-566 296 kotisivut: www. Etsimme myynnin ammattilaista, jolla on jo näyttöjä onnistumisesta myyntitai myyntijohdon tehtävissä. Hän on solminut 2-vuotisen sopimuksen kuopiolaisseuran kanssa. Lisätietoja Marko Leponiemi 0440-864 564, Tapio Ylinen 0400-591 567. (06) 834 9888, 044-384 9888 Telefax (06) 834 9889 www.lakineuvo.fi mika.talviaro@lakineuvo.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Torikatu 40, 67100 Kokkola Puh. Autoilijan asemapaikalla ei ole merkitystä. Etsimme teknisesti koulutettua, hyvää henkilöjohtajaa ALUEMYYNTIPÄÄLLIKÖKSI ottamaan vastuun myynnin johtamisesta Keski-Pohjanmaalla. Toimialueenamme on koko Suomi. KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. Onko tuoreelle GP2sarjan voittajalle tarjolla testipaikka, testitöitä vai mahdollisesti kuljettajan pesti, siihen Williams ei ota kantaa. (06) 8349 440 Fax (06) 8349 441 kari.autio@surfeu.fi Asianajotoimisto Kaitaluoma & Koittola Oy Isokatu 5, Kokkola, Puh. (06) 723 5944 etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala varatuomari Mika Keskitalo Puh. pöytä ja käsinojatuoli, 1800-luvun pieni astiasenkki, tammirunkoinen upea nahkasohvakalusto (myös sohvapöytä) ym huonekaluja. Edellytämme Tarjoamme s Teknisen alan kokemusta s Autoedun tai koulutusta s Takuupalkan, joka muuttuu s Halua kehittyä ammatillisesti myöhemmin tulospalkkaukseksi s Suositeltava ikä 21-35 v. Lämmitysala max 285 m 2 Jäähdytysala max 200 m 2 Järeä Ultimate 26 Super Inverter 1.398 € (n. 250 m 2 Tilaa esite ja tarjous numerosta 0424 852 260, myynti 0424 852 240. Oppilashallinto-ohjelma Priimuksen osaaminen luetaan eduksi. Mika Lehto syyskuun pelaaja Sveitsin liiga: Bern–Kloten 3–1 (B: Kimmo Kuhta 0+2), Fribourg–Langnau 4–2 (F: Hannes Hyvönen 1+1, L: Niko Mikkola 1+0, Marko Tuomainen 0+1), Rapperswil–Zürich 3–2 (R: Marko Tuulola 0+1), Geneve–Basel 3–4 (B: Tero Lehterä 0+1). Lisäksi Panu Knuutinen pelaa PuPessa 2+1-vuotisella jatkosopimuksella. Z -yhtiöiden palveluksessa on tällä hetkellä 200 henkilöä. www.pdpersonnel.fi B on maamme kolmanneksi suurin elementtirakentei ta teollisuus-, toimistoja asuntokohteisiin valmistava yksityinen betonialan yritys. Lauri Mäki 824 1255 tai 040 703 9429 ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Toimipaikkamme sijaitsevat Kyyjärvellä, Nurmijärvellä, Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Tavaraa paljon. 040 3434 301, hannu.loytonen@betset.fi Myyntijohtaja Seppo Immonen, puh. L ä h e t ä h a k e m u k s e s i p a l k k a t o i v o m u k s i n e e n 17.10.2005 mennessä tai postitse: Personnel-Yhtiöt, Hämeenkatu 13 A, 33100 Tampere. Brasilialainen Pizzonia on tallin kolmas kuljettaja, mutta syksyn gp-kisoissa hän on tuurannut tallin toista kuljettajaa Nick Heidfeldiä, joka on toipilas polkupyöräonnettomuuden jäljiltä. Polus LONTOO (STT) Williamsin F1-tallin johtaja Frank Williams vahvistaa englantilaisen BBC-yhtiön haastattelussa, että Nico Rosberg on mukana tallin ensi kauden suunnitelmissa. HELSINKI (STT) Jääkiekon SM-liigan syyskuun pelaajaksi on valittu Tapparan maalivahti Mika Lehto. Jääkiekko. Ts. Arvostamme Rehellistä ja työtäpelkäämätöntä asennetta ja sitoutumista yritykseemme. 010 366 1290, Fax 010 366 1299 VT Kimmo Holmberg PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. hlaakso.fi Asianajotoimisto Anne Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola Puh. 1.885 €) Ilmalämpöpumput alk. Williams sanoo, että tallin toisena kuljettajana jatkaa ensi kaudella australialainen Mark Webber. €. 350 m 2 Jäähdytysala max. sisustusja keräilyirtaimistoa. Autot oltava täysperävaunuyhdistelmiä, myös trukkiauton pystymme työllistämään täydellisesti. Antonio Pizzonia ja Nico Rosberg ovat kaksi muuta kuljettajaa, joiden kanssa tallilla on sopimukseen perustuva suhde, Williams valottaa tallin kuljettajatilannetta. 22 Sunnuntaina 9.10.2005 . ja ajanvar. Työsuhde kestää 31.7.2006 asti. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. Eriksson AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Neuv.piste Kokkolassa Pitkänsillank. Williamsin voimanlähteenä tulee olemaan Cosworthin moottori. Kokkolan markkinoilla PÖLYPUSSIT Letkut, suulakkeet, suodattimet myös keskusimureihin ja liesituulettimiin www.imuritarvikeauto.fi HUUTOKAUPALLA MYYDÄÄN VANHA TASOKAS IRTAIMISTO Kokkolan työväentalolla sunnuntaina 9.10. Liitteenä kouluja työtodistukset. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 010 366 1270, Fax 010 366 1289 kokkola.oikapu@om.fi Julkiset oikeusavustajat: AA Riitta Korpijärvi AA Kari Korpijärvi VT Ulla Pentti Kannuksen sivutoimisto Asematie 1, 69100 Kannus P. 040 3434 303, seppo.immonen@betset.. Työhön liittyy opiskelijoiden ohjaaminen erilaisissa kysymyksissä sekä ulkoista että sisäistä palvelualttiutta. Hakemukset oppilaitokseemme 28.10.2005 mennessä. Tuotevalikoimaamme kuuluvat työkalut, sekä teollisuusja kiinnitystarvikkeet. Vuoden 2004 liike vaihto oli 24 milj. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi Asianajotoimisto Kari Autio Rantakatu 5, 67100 Kokkola AA Kari Autio Puh. Hakemukset palkkatoivomuksineen 20.10.2005 mennessä osoitteella: B PL 14, 43701 Kyyjärvi tai sähköpostitse seppo.immonen@betset.fi Tiedustelut Toimitusjohtaja Hannu Löytönen, puh. – Webber jatkaa tallissa ensi kaudella. Toimi on hoitovapaan sijaisuus, joka mahdollisesti jatkuu 31.7.2007 saakka. Näyttävät kristallikruunut, runsaasti pöytävalaisimia, pikarit ja maljat, puutarharuukkuja, posliinia, miekkoja ym. 12.10. Sinulla on tekninen peruskoulutus, mutta tärkeintä on, että pystyt aktivoimaan ja kasvattamaan yhtiön myyntiä hyvässä yhteistyössä myyntiryhmäsi kanssa. Toisen kuljettajan ja testikuljettajien nimet on tarkoitus julkistaa piakkoin. (06) 8242 350 Telefax (06) 8242 395 Gsm 0400-566 295 anne.makela@asianajaja.kpnet.com Asianajotoimisto Sippola Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. 298 € Hakemukset pyydämme lähettämään ilman todistusjäljennöksiä 14.10.2005 mennessä: Würth Oy/Elina Ahola, 11710 Riihimäki tai elina.ahola@wurth.fi Tiedustelut: Elina Ahola, puh. Lehdon, 26, päästettyjen maalien keskiarvo syyskuussa oli 1,33 ja torjuntaprosentti 94,59. Rosberg vahvasti mukana Williamsin suunnitelmissa Pennanen siirtyi Kuopioon Miesten Superpesiksen kuopiolaisseura Puijon Pesis on vahvistanut koppariosastoaan uudella pelaajalla. aidolta jugend ajalta tamminen peiliovellinen vaatekaappi, vanha talonpoikais kulmavitriini ja arkku, erikoinen käsinmaalattu välisermi, leveä kirjahylly lasikolla, harvinainen baaritiski viinihyllyillä, veistokoristeltu barokki ruokaryhmä (jatkolevyt) sekä vitriinikaappi, sirot englantilaiset hopeaja posliini vitriinit, tyylikäs biedermayer salonkipöytä ja käsinojatuolit, kapea vaatekaappi, pyöreä salin pöytäryhmä, lipastoja, irtotuoleja, sohvaja lamppupöytiä, nahkainen chesterfield nojatuoli, mahonkinen tarjoiluvitriini, loistava chippendale kirj
KESKIPOHJANMAA . Itse asiassa olisi turvallisempaa, että urheilijoiden mahdollisuus tehdä virheitä ja tapattaa itsensä vähenisi, Miller sanoi Ski Racing Magazine lehden verkkosivuilla. jakso alkaa ma 10.10. kerros) tai soita numeroon 044-7809620. 1 (1–0) 1,70 13 Belgia U21–Espanja U21 1 (1–0) 2,75 14 Tranmere–Scunthorpe 2 (0–2) 4,00 15 Bournem.–Doncaster 1 (2–1) 2,20 16 Grimsby–Wycombe 2 (0–1) 2,75 17 Torquay–Barnet X (0–0) 3,20 18 Bristol R–Northamp. Katso lisätietoja nettisivuiltamme! Tervetuloa opiskelemaan! Kokkolan yhteislyseon lukion aikuislinja Torikatu 41A 67100 Kokkola http://aikuislinja.kokkola.fi Puhelin (06) 828 9620 (kanslia) http://etalukio.kokkola.fi Gsm 044–780 9620 (rehtori) Senaatti-kiinteistöt myy Kiinteistö Oy Mannerheiminaukio 7 nimisessä kiinteistössä olevan, lämpimässä autohallissa sijaitsevan autopaikan hallintaan oikeutettavat osakkeet nro:t 9733-9802. Millerin, 27, mukaan esimerkiksi kestävyyttä parantava epohormoni voisi pitää aivojen happitason kunnossa, kun hiihtäjät syöksyvät rinnettä alas jopa 150 kilometrin tuntivauhtia. Lisätietoja antaa kiinteistöpäällikkö Olavi Laitala puh. Ensimmäiset vaakabingot: 47, 19, 15, 69, 38 Vaakabingot: 47, 19, 15, 69, 38, 57, 72, 56, 21, 58, 67, 44, 5, 45, 16, 7, 6, 36, 11, 34, 22, 39, 43, 62, 10, 32, 46, 17, 71, 75 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 52 kpl voitto–osuus 5,50 e. Alkavassa jaksossa tarjolla kieliopintoja, matematiikkaa, historiaa, uskontoa, psykologiaa ja filosofiaa. Tule käymään koululla maanantaina 10.10 klo 15.00-17.00 (kanslia 2. – Kun aivot hidastuvat, kuten jos pidättäisi hengitystä kaksi minuuttia, päätösten tekeminen on helkutin paljon vaikeampaa, Miller arvioi. Millerin mukaan alppihiihtäjien kyky tehdä sekunnin murto-osan ratkaisuja on huonontunut kisan loppuvaiheessa. Viime kaudella maailmancupin kokonaiskilpailun voittaneen yhdysvaltalaisen mielestä jotkut kielletyt aineet voisivat edistää väsyneiden hiihtäjien turvallisuutta. Tennis Tashkent, Uzbekistan: Naisten 140 000 dollarin WTA-turnaus: Kaksinpeli, välierät: Michaela Krajicek Hollanti (5)–Jekaterina Bytshkova Venäjä (1) 6–1, 6–3, Akgul Amanmuradova Uzbekistan–Maria Elena Camerin Italia (7) 6–3, 6–4. klo 17.00-17.45 luokka 308 Kysy lisää opinnoista numerosta 044–7809620 tai sähköpostitse panu.kela@kokkola.fi. (06) 866 4400. klo 17.45-18.25 luokka 310 Ruotsi 1 (lukiokurssi) ma 10.10. Tarjoukset tulee toimittaa suljetussa kirjekuoressa osoitteella Senaatti-kiinteistöt KEHITYSKIINTEISTÖT, PL 237, 00531 Helsinki Tarjouksen kirjekuoreen pitää merkitä "Tarjous KOY Mannerheiminaukio 7" Tarjousten tulee olla perillä 28.10.2005 klo 15.00. Sunnuntaina 9.10.2005 23 Koulutus Kokkolan yhteislyseon lukion aikuislinja Vielä ehdit mukaan aikuislukioon! Lukuvuoden 2. Miller uskoo joidenkin dopingaineiden lisäävän turvallisuutta Pitkäveto 08 AIK–Falkenberg X (1–1) 4,60 09 Sveitsi U21–Ranska U21 2 (0–3) 2,00 10 Bern–Kloten 1 (3–1) 1,60 11 Rapperswil–Zürich 1 (3–2) 2,50 12 Darlington–Macclesf. Myyntikohdetta esittelee Markku Salo Kokkolanseudun SKV puh. klo 19.30-20.10 luokka 310 Englanti (perusaste, vastaa yläasteen tasoa) ma 10.10. Meidän urheilussamme terveysriski olisi melko vähäinen. – Olen yllättynyt, että se (epo) on kiellettyä. 020 5811581. Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) pääsihteeri Sarah Lewis sanoi, että keinotekoisten aineiden käyttö on huijausta ja terveysriski urheilijalle. 14) Tatu Lauslehto Suomi, Honda 1.45,746,...21) Sami Penna Suomi, Honda 1.46,969,...23) Topi Haarala Suomi, Honda 1.47,884.. klo 17.00-17.45 luokka 312 Saksa 1 (lukiokurssi, lukiossa alkava kieli) ma 10.10. X (0–0) 3,20 19 Mansfield–Shrewsbury 1 (4–0) 2,35 20 Chester–Rochdale 2 (2–3) 3,40 21 Rushden–D.–Bury 2 (0–2) 3,25 22 Lincoln C–Cheltenham 2 (0–1) 2,95 23 Oxford U–Carlisle 1 (1–0) 1,90 24 Notts Co–Boston U 2 (1–2) 3,85 25 Philadelphia–New Jersey 1 (5–2) 1,95 26 Washington–Atlanta 2 (3–7) 2,15 27 Carolina–Pittsburgh X (2–2) 4,20 28 Columbus–Calgary 2 (1–3) 2,15 29 Florida–Tampa Bay 1 (2–0) 2,25 30 Buffalo–Boston 1 (4–1) 2,30 31 Chicago–San Jose 1 (6–3) 2,30 Tulosveto 11 Tranmere–Scunthorpe 0–2 Lopullinen kerroin: 20,89 Moniveto 2 1 Tranmere–Scunthorpe 0–2 2 Bournemouth–Doncaster 2–1 3 Grimsby–Wycombe 0–1 Tulosyhdistelmä: 0–2, 2–1, 0–1 Lopullinen kerroin: 3944,03 VeikkausBingo Perjantai 7.10. Kiinteistöjä myydään WASHINGTON (STT–REUTERS) Alppihiihtäjä Bode Millerin mielestä jotkut urheilusuoritusta parantavat dopingaineet voisivat olla alppihiihtäjille hyväksi. Länsipuiston koulu (Torikatu 41A, Kokkola) Voit aloittaa opinnot aikuisten perusasteella tai lukiossa. Rahapelit Filderstadt, Saksa: Naisten 540 000 euron WTA-turnaus: Kaksinpeli, välierät: Lindsay Davenport USA (1)–Daniela Hantuchova Slovakia 6–4, 6–3, Amelie Mauresmo Ranska (3)–Jelena Dementjeva Venäjä (5) 6–3, 6–4. Alkavat kieliopinnot Ruotsi (perusaste, vastaa yläasteen tasoa) ma 10.10. Senaattikiinteistöt pidätää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Magny-Cours, Ranska: Ratamoottoripyöräilyn supersportMoottoriurheilu luokan MM-sarjan 12/12 osakilpailu: Aika-ajo: 1) Michel Fabrizio Italia, Honda 1.43,835, 2) Kevin Curtain Australia, Yamaha 1.43,983, 3) Fabian Foret Ranska, Honda 1.44,080, 4) Broc Parkes Australia, Yamaha 1.44,222, 5) Katsuaki Fujiwara Japani, Yamaha 1.44,295,..
Mies kävelee rimaa pitkin kuumailmapallosta toiseen ilman turvavarusteita 1,5 kilometrin korkeudessa. 6/13. 2747847 09.45 Formula 1 -studio. Kimi Räikkösen kuulumiset kisasta. Kosia voi monin tavoin ja Jane Boulton saa päätähuimaavan tehtävän toimia Amorin apulaisena. 395538 20.00 Idols. Stereo. Uusinta. 589793 13.00 Perjantai-illan unelma. 35064 18.15 FST: TV-nytt. Suositussa reality-seikkailusarjassa kilpaillaan kameroiden ristitulessa parijoukkueina suuresta rahapalkinnosta henkisesti haastavien ja fyysisesti vaativien tehtävien kimpussa ympäri maailmaa. Joillekin surffareille jättiläisaaltojen metsästyksestä on tullut pakkomielle. 922460 16.00 Joanin salaisuus. Jukka ja Risto laukovat täysillä. Opiskele mukana: www.yle.fi/taloitaliassa 9244248 12.05 Hyvinvointivaltio. Uusinta. Nyt tutkijat ovat saaneet viitteitä siitä, että teoria on väärä. 8901422 20.15 Vaimot vaihtoon. Toinen esitys. 83248 08.05 Avara luonto: Villit alivuokralaiset. 82460 19.20 Taivaanranta. Juontajana Tuulianna Tola. Osa 6/13. Fred kehoittaa asiantuntijan äänellä kääntämään katseen hieman vanhempiin naisiin. 34267 18.10 Kakkosen syyssää. 5721977 07.50 Formula 1: Grand Prix. Ehdokkaiden joukossa olivat mm. 78267 18.50 Ruutulippu. Jos tää tuska loppuisi. elokuvat Kill Bill Volume 2, Napolen Dynamite, Spider-Man 2, Ray ja Ihmeperhe (The Incredibles). Vili ystävineen haaveilee hienosta autosta, joka on myynnissä Viherkylässä. Kesto 43’ USA 2005 6906847 10.25 Discovery: Montezuma – asteekkien keisari. Stereo. Nyt Runoraadin voi katsoa ensimmäistä kertaa tekstitettynä. Stereo. 303460 18.30 Viittomakieliset uutiset. Kuvassa Virtasen perhe Lapista. Timo ilmoitti ystävänsä Benitan mestarikokkien oppiin. 6140828 09.35 F1 Palkintojenjako. 768828 22.30 YLE Live: Negative. Haastateltavina kielipoliisi, filosofi Tuomas Nevanlinna, takausvelallisuudestaan kirjoittanut Nina Honkanen ja kotitekoisen science-fiction -elokuvan tuottanut Samuli Torssonen. Jim Fallonin juontamassa tilaisuudessa palkittiin elokuvien ja niiden tekijöiden parhaimmistoa. Vanhat kaitafilmit voi siirrättää kuvalevyille. 1268977 10.40 Corneil & Bernie. Tuleen. Christopher pyytää yllättäen Lorelailta apua. 3325847 17.00 Tv-uutiset. 291557 22.15 Viikon sää. Suora. Kesto 138 min. Nopealiikkeinen huippumolari Pasi Nurminen astuu kentälle. Hometalot vievät rahat ja terveyden kymmeniltä tuhansilta suomalaisilta, miksi. Sir Simon Rattle johti BBC:n vuoden 2002 Proms-konserttisarjassa Mahlerin järkälemäisen kahdeksannen sinfonian, joka on saanut lisänimensä 1000-päiseksi nousevasta esiintyjäjoukostaan. Tuotanto: Solar Films Inc. 200441 15.30 Rikkaat ja kuuluisat. Hänet nähdään kotisuomen vesillä joulukuun alkuun asti, jonka jälkeen hän suuntaa kohti Karibiaa liittyäkseen Linda-purjeveneen miehistöön maailmanympäripurjehdukselle. Vaateostoksia, radiohaastattelu sekä katu-gallup. Johanin ja Lindan ongelmat näyttävät selviävän tuleeko heistä jälleen perhe. Lopuksi vieraillaan Indonesiassa tsunamista selviytyneen moken-kansan parissa. Kesän mittaan haalitaan kokemuksia sieltä ja täältä, eikä yllättäviltä tunteilta ja kivuiltakaan vältytä. Bodomin mysteeri jäi ratkaisematta. Miten turpeesta tuli päästöpommi . Stereo. Suomalais-japanilainen piirrossarja. Chuck Noland, kunnon kaupunkilainen, ajautuu lentoturmasta ainoana eloonjääneenä autiolle saarelle ja päättää pysyä järjissään ja selvitä elävänä. Hengitysvaikeuksia. Esteratsastuksen maailmancupin osakilpailu. Mutta ovatko ihmiset valmiita tekemään aivan mitä tahansa haaveen toteuttamiseksi. Tutkimusten junnatessa paikallaan uhrien määrä kasvaa. 8677002 09.55 Suuret lukijat: Seppo Kääriäinen. 8468199 22.35 C.S.I. Justin Timberlake. Miksi Montezuma ja hänen puolustamansa sivilisaatio kuitenkin murenivat espanjalaisten edessä. Stereo. 76994921 11.30 MTV Movie Awards 2005. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Hannu Lehto (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. Stereo. Kuvasuhde 16:9. Mankell kohtaa varkaan. Amerikkalainen draamasarja. Miksi nuori ihminen ei jaksa elää. 3030880 23.01 Uusi Kino: Junaunia. Jordanin ja Hillin välit syvenevät ja kiristyvät, raja henkilökohtaisen ja työsuhteen välillä käy häilyväksi, miten käy luottamuksen. Netissä pelattava Sisustajan makupeli Habit5xM auttaa kuluttajaa huonekalujen valinnoissa ja kertoo tutkijoille kuluttajien odotuksista. Paljon pelissä. Juontajana Lauri Salovaara. Vieraina Maria Khan Ruotsista ja Salman Babay Ruotsista. Lola, Lenni-Kalle, Aku, Lotta ja muut tunnetut Elixir-ottelijat kokeilevat tavallisen ihmisen rajoja yleisurheilun 10-ottelussa. 1011731 13.40 Aloha Havaiji. Entä miten autistisia lapsia valmennetaan lennolle. www.yle.fi/kieliportti 5006199 11.20 Talo Italiassa. 3441 18.00 Tv-uutiset. Alright!. Stereo. Itku ei lakkaa 2/2. Juontajina Ellen Jokikunnas ja Heikki Paasonen. 333. www.yle.fi/piu 76151 13.50 McLeodin tyttäret. Anne Flinkkilän vieraina opiskelija Kim Kreus, nuorisopsykiatri Mauri Marttunen ja itsemurhan tehneen pojan äiti Arja Ryhänen. Jyrki Sukula ja Hans Välimäki opastavat, kuinka mm. Michaela laulaa. Ulvan kuin Walltonkin.mutta kuka nyt nauttii sulttaani Harun Al-Rashidin kaulakorun lumosta. Riippumaton ajattelija. Vuonna 1906 Yhdysvalloissa New Yorkin lähistöllä puhkesi lavantautiepidemia, jonka arveltiin aluksi johtuvan vedestä tai pilaantuneesta ruuasta. Heinäveden kansallismaisema rajautuu pohjoisessa Suvasveteen ja päättyy etelässä Haukivedelle. 2953712 08.31 TV2: Vili Vilperi. 9880996 18.00 Elixir. SARJA JATKUU. Peruskoulu juhlii paineiden keskellä kolmea vuosikymmentä. GP2-kauden yhteenveto. Reitille rakennettujen kanavien kautta laivaliikenne Kuopiosta Savonlinnaan sai uuden väylän. Tuotanto: WGBH, USA. Kun Jimmy tapasi Greggyn. 4022996 17.40 Hanna Pakarinen: Stronger Without You (2. Osa 8/8. Kemikaalit kehossamme. 2584248 15.25 Gilmoren tytöt. Hänen luottomiehensä Jack Ryan (Ben Affleck) joutuu mukaan huimaan ajojahtiin, jonka taustalta paljastuu suurvaltasuhteita järisyttävä terroristien suunnitelma. 191538 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. 75335 23.15-03.00 Mikämikä-tvpeli. Lorelai ja Sookie ovat innoissaan, kun kuuluisa kirjailija ottaa Dragonfly Innin kantapaikakseen. 733538 22.00 Kymmenen Uutiset. Sienikoulussa valmistetaan lampaankääpäpihvejä nuotiotulilla. 4649712 19.15 Kaunotar ja nörtti. es.). Kuninkaallinen perhe on tärkeä osa englantilaista kulttuuria. 6/10. Kuvasuhde 16:9. 387557 20.05 Oikeuden puolesta. Kaukaisen Borovian ritari Boris, hänen veljensä Morris, koira Horace ja hamsteri Doris sankariteoissa. 5867996 23.30-00.25 Talisman. Paljon toivottu tehotreeni saa hien pintaan! Ohjelma sisältää askelsarjoja sekä lihaskuntoa yläja keskivartalolle. Peliteoria. MV. Tekstitys Teksti-tv:n s. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Australialainen piirrossarja. Amerikkalainen rikosdraamasarja. 5291147 22.05 Kuumat vartaat. Dokumentaarinen sarja brittiläisen halpalentoyhtiön arjesta jatkuu. 7276199 10.55 T.i.l.a. 4011880 17.50 Pilanpäiten (2. Juonia ja jääteetä. 8076996 09.00 Tv-uutiset. 8658002 16.08 Mary Mallon: Amerikan vaarallisin nainen. Amy yllättyy tavatessaan Victorin isän. www.suurikupla.net 77151 10.25 Salaperäisen saaren aikapoikasankarit. Bernie perustaa radioaseman, mutta masentuu, kun kukaan ei kuuntele sitä. USA Saksa 2002. Toinen esitys. Pilviä horisontissa. Euroopan eri formulaluokissa suomalaisväriä. Stereo. KESKIPOHJANMAA 24 Karvinen Lassi ja Leevi Navigare. Osa 3/3: Lapsen silmin. Elixir Extra: Julkkisten 10-ottelu. Kotimaisen jazzin katselmus. Vuoden 2004 lopussa Helsingin Nosturissa esiintynyt tamperelaisbändi esittää suurimmat hittinsä. Amerikkalainen sarja. Raportti myös isästä, joka pidätettiin, koska hän salli poikansa ja tämän kaverien juhlia kotonaan eikä päästänyt nuoria juovuksissa auton rattiin. Kuvasuhde 16:9. Osa 2: Äänettömät ihmiset. Pojat kasvattavat omaa laskuaan kilpaillessaan siitä, kuka onnistuu tarjoamaan eniten drinkkejä naisille Tallinnan yöelämässä. Monet villit eläimet ovat paenneet tehoviljelyyn otetulta maaseudulta ihmisten rakentamien teräsja betonikolossien liepeille. Amerikkalainen draamasarja. 4351460 18.15 Urheiluruutu. 2171557 12.20 Salatut elämät. USA 2000 13215828 17.35 Näin tehtiin 007 – kuolema saa odottaa. Eräs sievä sihteeri käy antiikkikaupassa, jonne kohta saapuvat niin B. 890118 06.00 Tellus-tietovisa. Kolmen brittiläisen naiskoomikon toilailut jatkuvat. Osa 2/4: Suomi maailmankartalla. 5482002 07.30 Formula 1 -studio. Svensk text i Text-tv s. Raptähden henkivartija kuolee kesken konsertin ammuttuihin laukauksiin, eikä tähti itse osoita yhteistyökykyä. Tehtaanpiippu sopii muuttohaukan pesäpaikaksi ja alempana vilistelee näätiä, kettuja ja rusakoita. Fallen God: Montezuma. 34178828 09.40 Mediamuistoja. 919170 20.50 Lentokentällä. 920002 15.00 Cast Away – tuuliajolla. Voisiko syyllinen olla radikaali ilmastonmuutos. Joan käy Adamin kanssa tutustumiskäynnillä yliopistossa ja tutustuu opiskelijaan, joka lupaa valmentaa hänet yliopistoon. MTV Movie Awards järjestettiin kesäkuussa. 683809 21.15 Ykkösdokumentti: Valoa päähän. 4348538 10.00 Tv-uutiset. Vuorossa Justin Timberlake. Toinen esitys. 7254064 10.50 Jazz1. Opiskele englantia hymyssä suin. 21996 09.15 TV2: Herra Heinämäen lato-orkesteri: Pappa on mestarivaras. 4374712 11.00 Tv-uutiset. 48557 17.05 FST: Strömsö. 818248 19.10 Tulosruutu. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Järvien välillä reitti kulkee kapeana jokimaisena läpi maiseman. Silloin on pelastuksena lato-orkesteri, jonka musiikki saa herra Heinämäen rentoutumaan ja työn taas maistumaan. Japani. Ilman käsikirjoitusta. Tänään selviää, ketkä 25 kilpailijaa lähtevät tavoittelemaan finaalipaikkaa. 4029809 17.45 Jani Wickholm: Alumiinitähdet. 1882267 12.05 Kotimaan viikko. Kuumaa rappia ja hypotermiaa. 3327861 09.25 60 minuuttia. Torino. Vaikeita valintoja. Millainen sisustaja olet. Sarja päättyy. 891731 17.30 Pallo Hallussa. Stereo. Nuoria miehiä kuolee enemmän oman käden kautta kuin liikenneonnettomuuksissa. Kurssilaiset tositoimissa. 469996 20.10 IS Urheilu-uutiset. 1957199 23.40 Myöhäisuutiset ja sää. Kotimainen realityohjelma. 6426557 09.36 TV2: Remakat ritarit: Noiduttu silta. 8968625 09.45 TV2: Velhot, jätit ja susihukkaset. 5698644 10.25 Joka kodin asuntomarkkinat. Pitääkö Pasi oman päänsä puhtaana. Reitin varrella on laajoja vesiä, kapeita kanavia ja jylhiä rantoja. Millaisia huimapäitä adrenaliinilla käyvät tyrskyratsastajat oikein ovat ja millaista on lautailu aallon harjalla. 8477847 22.25 Tulosruutu. Jamie Foxx, Brad Pitt ja Will Smith sekä Uma Thurman, Hilary Swank, Natalie Portman ja Lindsay Lohan. Oy. Veneilyohjelma teemanaan: vesillä kuin vesillä paatilla kuin paatilla. Näyttelijöistä voittoa jännittivät mm. 103489 14.55 Ei Blondeille. Englantilainen komediasarja. Montezuma oli valloittaja ja häntä pidettiin yhtenä kaikkein menestyneimmistä asteekkikeisareista. Seuraavan kerran 23.10. Selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Jyrki Järvilehto. Kuva: MTV3 Vaimot vaihtoon. 250880 17.00 Strong Medicine – kovaa lääkettä. Stereo. 4977 09.00 TV2: Galaxi. Stereo. CIA:n johtaja (Oscar-voittaja Morgan Freeman) epäilee, että Venäjällä kehitellään uusia ydinaseita. 7602880 11.25 Akuutti. Osa 60/63: Satumainen smaragdi. 270644 19.00 Suomen Robinson. Sarjassa tutustutaan julkimoiden ylelliseen elämään. Arvaa mikä laulu! http://buu.yle.fi 8712 08.30 TV2: LASTEN AAMU: Johanna. Kilpailu on kestänyt vain kaksi viikkoa, mutta henkisesti ollaan jo äärirajoilla. Montezuma hallitsi Asteekkeja 17 vuotta. Kilpailevista pareista on enää puolet jäljellä, ja taistelu 20 000 euron päävoitosta kiristyy. CIA:n erikoismies Jack Ryan (Punaisen lokakuun metsästys, Näkymätön vihollinen, Isku Kolumbiaan) tekee näyttävän paluun Tom Clancyn menestysromaaniin perustuvassa jännittävässä toimintaseikkailussa. Aiheina ovat taideja taitoaineet opettajankoulutuksessa sekä presidenttiehdokkaiden mielikirjat. Ohjelmapaikalla alkaa ensi sunnuntaina rikossarja Langalla. Kyle tapaa uuden pomonsa. 128286 21.15 Se on siinä. Lapsuuden loppu. Hermoromahdus. Hotellin henkilökunta ottaa omia vapauksia pitääkseen vieraat tyytyväisenä, ja Tessa on menettää työpaikkansa, mikäli luvattomat suunnitelmat menevät mönkään. 375538 19.00 Seitsemän Uutiset. 9147511 13.30 Usko tai älä. es.). Samalla hänelle selviää tästä seikka, jolla saattaa olla vaikutusta erääseen murhaoikeudenkäyntiin. Miami. Stereo. Runoraadissa runoja arvioimassa Maija Vilkkumaa, Esko Valtaoja, Ritva Oksanen ja Jukka Virtanen. Mitä tekemistä Bosnian järjestelmällisillä raiskauksilla on ruotsalaisen lääkärin Christina Doctaren yksityiselämän kanssa. siika suolakuoressa, suklaamousse ja pähkinäkinuskikastike valmistuvat. 4358373 18.20 Pohjantähden alla: Työtön tahdostaan. 333. Amerikkalainen viihdeohjelma. Kotimainen dokudraama. Miten pärjäävät miehet, lapset ja lukuisat eläimet, kun kaksi erilaista maailmaa kolahtaa yhteen. Lahtelainen uraäiti huhkii heinätöissä ja länsisuomalainen maalaisäiti etsii tietokoneen piuhalle oikeaa reikää. Petri Keskitalon kommentit ja Mika Saukkosen selostus höystävät parhaita paloja viime kevään 10-otteluklassikosta. Guillou lähtee jääkarhujen maille. 751462 14.25 Punk’d. Negative tekee kansainvälistä uraa ja on edelleen suosionsa huipulla myös Suomessa. Stereo. 1391444 11.55 Navigare. 3651286 14.30 Simpsonit. Osa 7/26: Punainen auto. 947625 21.13 Keno. 7862199 22.15 Murha mielessä (K-15). (Den vida naturen). 1327996 14.35 Prisma: Dinosaurusten kohtalo. Mutta mikä sitten tappoi dinosaurukset. 51625 09.05 Sunnuntaivekkari. Stereo. Andy hoitaa Huntingtonin taudista kärsivää naista ja hänen tyttäriään. Heinäveden reitti on kapea sisävesireitti, jonka kanavien suunnittelu ja rakentaminen alkoi 1890-luvulla. Sarja sisältää väkivaltaisia kohtauksia. Ajankohtaisohjelma. Leikkimielisessä kilpailussa kaksi joukkuetta puhuu kilpaa italiaa paikallisille. Tuotanto WDR, Saksa. 26915 11.05 Alright. Englantilaisen animaatiosarjan osa 11/13. Egganhamin kylässä valmistaudutaan vastaanottamaan kuninkaallisia vieraita. Ohjelman juontaa Minna Joenniemi. Tekstitys Teksti-tv:n s. 74712 20.45 Urheiluruutu. 390847 18.30 Motor Forum. 7670977 21.15 Elokuva: Peloista pahin (K15). Menevätkö kaunottarien iskuvinkit perille nörttien palomuurien läpi. Reitillä on kuusi sulkukanavaa, ne valmistuivat vuosina 1896 1915. Rory pääsee yalelaisen salaseuran jäljille. Kuva: Nelonen. Ullakkoasunnon sisustaminen, suunnittelijana Helena Karihtala. Kultalohi ui ruokapöytiin. Kaunottaret suorittavat laskutehtäviä shoppailun ohessa. MTV:n hittisarjan takana on 70’s Show’sta tuttu Ashton Kutcher, jonka piilokameran kohteeksi joutuu julkkistuttava toisensa jälkeen. 438915 13.05 Tuhannen sinfonia – Mahlerin kahdeksas. Semifinalistien juhlaa! Teatteriviikonloppu jatkuu. Tuotanto Granada, Englanti. Höynäytettävinä tällä kertaa diiva Eve, Frendien Matthew Perry ja O.C:n Adam Brody. Miten käy, kun länsimaalainen lääkäri kohtaa idän. 7257064 11.25 Liemessä. Corneil yrittää auttaa, mutta pitääkin DJ-hommista enemmän kuin luuli. 10880 09.01 TV2: Kino: Ystävyyden alku. Tuotanto: Fremantle Entertainment Oy. www.yle.fi/live. Ruotsinkielinen toteutus: Siv Almark ja Bo Maltzeff. Kylmän sodan aikainen pelko nostaa päätänsä, kun Venäjän kuollut presidentti saa hämärätaustaisen seuraajan. Arvattavasti myös Dingot havittelevat autoa. 56257460 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 9.10.2005 . 778. 415064 12.35 Puheenvuoroja syrjäytymisestä. 7030809 14.35 Inhimillinen tekijä. Wallton tekee murron. Lu’n potilaana on pikkutyttö, jonka oireet viittaavat hyväksikäyttöön. Dokumentti. Pitkään olemme uskoneet, että meteoriitti tappoi dinosaurukset. 71286 18.35 Kult-TV. 467847 19.45 Arto Nyberg. 207248 13.15 Saman katon alla. Kesto 118 min. 1119880 15.30 FST: Helsinki International Horse Show. www.yle.fi/inhimillinentekija. 8609828 08.00 FST: BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. Amerikkalainen draamasarja. 984098 20.30 Tv-uutiset ja sää. Köyhät lapset hankkivat rahaa pesemällä autojen ikkunoita liikennevaloissa. Muumipeikko näkee merkillisen unen ja Muumilaaksossa koetaan tuhoisa rajuilma keskellä kesää. 1088538 23.45 IS Urheilu-uutiset. 41248 10.05 Runoraati. 74335 23.05 Uusi Kino: Vedetään käteen (K15). Sarjakuva-aiheinen visailu. Haastateltavana entinen CIA:n johtaja, jonka mukaan Osama bin Ladenin kiinniottoon olisi ollut useita mahdollisuuksia. Kun kirous näyttää astuneen voimaan ja viikinkilaiva purjehtii saarelle, pakenevat kyläläiset kellotorniin. Viikon musiikkivieraana Beats & Styles. Suutari ja haltiat. Suomalaiset hyvässä vauhdissa Kartingin MM-kisoissa, joista esimerkiksi Nico Rosberg, Heikki Kovalainen ja Kimi Räikkönen ovat ponnahtaneet eteenpäin urillaan. Veneilyohjelma Navigaressa nähdään uutena toimittajana Johanna Helin. Didgy-farmari korjaa vanhan kirkon, jonka yllä on kirous. www.yle.fi/seonsiina 2986064 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 1272170 10.00 Suuri kupla. 2520625 12.45 Salatut elämät. 731335 17.45 FST: Melitan mukana: Christina Doctare. 766915 18.50 Kiehtova maailma: Aallon harjalla. 276828 18.00 Amyn lailla. Nicolen rikas ja menestyvä sulhanen tulee vierailulle, ja Jason huomaa yllätyksekseen pitävänsä hänestä. Epidemian lähteeksi paljastui kuitenkin irlantilaissiirtolainen, keittäjä Mary Mallon. Joka koululuokalla joku nuori miettii vakavissaan itsemurhaa. Lahtelainen uraäiti huhkii heinätöissä ja länsisuomalainen maalaisäiti etsii tietokoneen piuhalle oikeaa reikää. Amerikkalainen sarja. Stereo. Kilpailemassa joukkueet Laitilasta ja Nummi-Pusulasta. Kurkistus takaisin 80-luvulle paljastaa nuoruusajan dramaattiset muistot. Torsten ja Gunilla tapaavat entistä useammin. 6764248 23.55-00.55 Shield – Lain varjolla (K15). 182880 21.00 Amazing Race. 8361199 09.20 TV2: Sakke: Koiruuksia. 8979489 08.50 Kansallismaisemat: Heinävesi. Komedia kahdesta hintelästä teinikaveruksesta, joiden seksuaalinen herääminen saa oivat puitteet kun toisen vanhemmat matkustavat lomalle ja jättävät upean merenrantatalon poikien haltuun. Ville Haapsalon isännöimä unelmatehdas, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus toteuttaa rakkaan läheisen ikuinen haave. Kaikki Japanin F1-osakilpailusta, mukana mm. 9977489 00.40-00.50 Euronews. Mackey löytää salaisen seksiklubin tutkiessaan alaikäisen prostituoidun murhaa. Anterolle pelin henki on selvä. Laz alkaa menettää toivoaan Lilyn suhteen. Miten pärjäävät miehet, lapset ja lukuisat eläimet, kun kaksi erilaista maailmaa kolahtaa yhteen. 654070 12.45 Kamera kiertää. 4350118 10.55 Jumppa: Tehotreeni. Herra Heinämäki on maanviljelijä, jolla eivät työt aina oikein ota sujuakseen
16.00 Uutiset ja sää. Päättyvän viikon puhutuimmat aiheet. 20.30 Rapport. 01.15 Kuin viimeistä päivää. 18.05 Arkivläckan. Näin dokumentteja nykyään tehdään, mutta muutamat yliinnokkaat näyttelijäsuoritukset ovat vähällä pilata kiehtovan ohjelman. Tunnin mittaiseen dokumenttiin mahtuu kuvaa kuin kenen tahansa perheen kotivideoista: lapset puhaltavat syntymäpäiväkynttilöitä sammuksiin, perhe koristelee kuusta ja haravoi pihaa. Tytöt odottavat. 18.50 Merisää. TV1 klo 18.50 Juha Seitz Lauta, aallot ja vapaus Kuusitoistavuotiailla Nicolla ja Danilla on yhteinen harrastus espanjalaiselokuvassa Vedetään käteen (Krámpack, 2000). 22.45 Danse, danse: Nykytanssia Euroopasta. Bodomin mysteeri jäi ratkaisematta. Derby -mobiilipeli. Vanha aviopari matkustaa Tokioon jälkikasvua tapaamaan. 23.10 Kult-TV. 2.50 Kalla fakta. Tuotanto: SportUp Finland Oy. Dokumentti yrittää ymmärtää miltä maahanmuuttajanaisesta tuntui kuulla, että hän – terve ihminen – kantoi sisällään näkymättömiä tappajia. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 15.00-15.04 Tv-uutiset. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 19.10 Pingu. 18.00 Aktuellt. Uusinta. Jo vuonna 1999 hän haki terapiaan, mutta Kela ei puoltanut sitä. 17.45 YLE news. Suora. yhteistuottajat, mm. 22.20 Agenda. 12.30 Combo. 14.03 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 16.55 Wir in Berlin. 07.55 Löpsedeln. 18.00 Tv-uutiset. Ja keripukin partaalla se huojuu näinkin. 06.30 Suomi soi. 3.15 Sverige i veckan. 5.30 Soluble Dans L’air (so.d.a.). 11.30 Radioteatteri esittää: Matkalla Suomessa 1896, osa 23/26. Rahaa kummallakin on hyvin vähän. 23.20 Pelastaja. Kuvat vaihtuvat usein nopearytmisesti, mutta silti yleistunnelma on rauhallinen, pohdiskeleva. 17.40 Keno. 23.15 Någonstans mitt emellan – med Meg Stuart. Salainen laatikko. 15.00 TV5, le Journal. Sinä kysyt, Subtv vastaa! Katsojapalautteiden ja -kysymysten oma hetki. Marinaa ei kuulu. Yle Teema 06.00 Deittichat. MTV3 Plus 07.00 Mobiilipeli: King of the Hill. Stereo. 09.50 F1 Studio (m). 09.10 Uutisviikko. 13.00 Superbike: MM-kilpailu, Magny-Cours, Ranska. 09.05 Sää. 10.03 Sää. 12.45 Merisää. Jussi Pinomäki puolustaa sarjassa kakkosdivisioonan voittoa viime vuodelta. 22.20 Glenn Gould: Soittaa Bachia. 11.20 Suomi puhuu. 01.02 Sokkotreffit. Suosittu espanjalainen viihdesarja. 20.03 Sää. 17.30 Les Yeux Tout Courts. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 Eve Mantu 07.30 Kuun lapset 08.00 YleX Aamuremix 10.00 Kromosomi X. 08.40 Suomi harrastaa. 18.00 Tunteet pelissä. Selostaja: Toni Flink. 17.15 TV5, L’invité. Pianisti Glenn Gould soitti televisiointia varten Bachin Partitan numero 6. 9.35 Lantmusen och stadsmusen. 09.00 Mobiilipeli: Sanaristikko. Kutistuslaite. 17.45 Urheiluradio. 11.00 Tv-uutiset. Isin tyttö. 12.03 I Ateljén med Robert Back. 03.02 Yöradio. TV2 klo 18.20 Raimo Lilja Terve ihminen ei työtä kaipaa Näinä tsunamien, trombien ja hurrikaanien aikoina löytyy ainakin yksi ryhmä, joka on tyytyväinen tilanteesta: lainelautailijat. 18.05 Kiosque. 08.00 Uutiset ja sää. 23.06 Fritt fram 00.05 Nattklassiskt. Voit valita tekstityskieleksi suomen tai espanjan. 23.03 Lähikuvassa Jari Sillanpää. 21.00 Aktuellt. 14.00-14.09 Euronews. 19.00 Bingolotto. Stereo. 20.00 Uutiset. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 08.00 Lauri Saarilehto 10.00 Äänessä vieras û Maria Guzenina 11.00 Milla Väisänen 15.00 Taavi Salmivaara 19.00 Lauri Saarilehto 21.00 Radio Novan yö Kaapelikanavat Digikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA . 23.00 Avaruusromua. Suora. 18.03 Luontoilta 020317600. Kimi Räikkösen kuulumiset kisasta. 17.00 TV5 le Journal. 00.00 Uutiset ja sää. 14.00 Tennis: Loppuottelu, WTA-turnaus, Filderstadt, Saksa. 05.02 Ylen aamu. 20.05 Viittomakieliset uutiset. 10.35 OBS. SportUp Finland Oy. Jälkiviisaat uusintana Aamu-tv:n perjantain lähetyksestä. Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin arvontatulokset ja voittoennusteet. 10.00 Mobiilipeli: Beach King. 18.55 Luontoilta 0203-17600. 21.00 Metallväktarna 23.00 X3M-Live 00.05 Nattklassiskt. 06.03 Sää. 13.00 TV5 Infos. 16.10 Razzia. 00.05 Yöhitaat. Vedetään käteen starttaa masturboinnista ja etenee muuhun itsetuntemukseen. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 9.00 JT Radio Canada. Lohduttajatar. 10.50 X-Men: Evolution. 21.00 TV5 Infos. 23.00 TV5, le Journal. 08.40 Kirjakerho. 0.10 Seriestart: Sex inspectors. 14.55 Nikki. Vuosikausien kehitelmä, jolla Hyvärinen polkee paikasta toiseen, muistuttaa perin etäisesti polkupyörää. 1.50 TV5, le Journal Afrique. 10.00 Kiimingin seurakunnan jumalanpalvelus Kiimingin kirkosta. 01.00 Uutiset ja sää. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Sitäkö varten ihmisellä on koti, että hän siellä voi välillä sitoa haavat, jotta voi taas osallistua työelämän taisteluihin. 11.15 Le Grand Jeu. 11.55 Derby -mobiilipeli. 19.00 Aktuellt. 16.00 Uutiset ja sää. Se ei ole paljon, mutta se riittää. 0.15 Rapport. Stereo. 14.00 Uutiset. 15.03 Sunnuntai-Suomi. 23.00 Aktuellt. Osa 48/119, ”Llover sobre mojado” (Suolaa haavoihin). Taistelu autiokaupungissa. 07.04 Suomi soi. 11.00 Urheilun iltapäivä (chat). Akram Khanin tanssiteos ”If Not, Why Not?”pohjautuu intialaiseen Katha-tanssiin, joka tuodaan nykymiljööseen.Tuotanto:Arte, Ranska ja kv. 15.15 Go’kväll. 10.30 Svoli MixDance: Hip Hop -jamittelu. Aikamme tylyjä tuntoja hönkivässä tarinassa terroristit usuttavat Yhdysvaltoja ja Venäjää toteuttamaan viimeinkin sen suurrytäkän, jolla vanhan kylmän sodan aikana niin kovasti uhkailtiin. 15.50 Sunnuntai-Suomi. 22.15 Regionala nyheter. 10.00 X3M-Nyheter . Nicon ja Danin kaveruudessa on uudelleentuumauksen paikka. GP2-kauden yhteenveto. Uusinta. 19.00 Uutiset ja sää. Miesten loppuottelu. 1.15–7.00 Sändning från SVT24. 20.05 Rally Action. www.ylex.fi 18.00 Metalliliitto. 22.15 Stopptid. 2.00 Tout le Monde En Parle. 21.03 Sportradion. 03.20 Moninainen. Perusteena oli, että Lindforsilla ei ollut sairauspoissaoloja töistä. Ruotsin tv 1 9.00 Bolibompa. 15.30 Supersport: MMkilpailu, Ranska. 12.30 Äntligen hemma. 10.03 Bumerangs bästa fortsätter. Eipä ole itsekkyys ainakaan maailmasta huvennut sitten Ozun päivien. 20.45 Urheiluruutu. Menneen viikon tärkeimpiä ja mielenkiintoisimpia kulttuurin aiheita Suomesta ja ulkomailta. 10.00 Uutiset. 15.00 Förvärva, ärva och fördärva. 7.00 TV5, le Journal. Miten turpeesta tuli päästöpommi . 18.10 Vinnare: V65. Radio Extrem 99,7 MHz 07.00 Morgonrock 09.00 Bumerangs bästa. ???. 22.15 Vegakrysset. Vesi kuulemma on ainoa elementti, jossa nuo aallot tulevat näkyviksi. 23.55 Tänään 50 vuotta. Noora. 12.05 Musiikin ykköstuotantoa. Tietojen mukaan Mallon tartutti lavantaudin 47 ihmiseen, joista kolme kuoli. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Elokuvan ammattilainen leikkaaja Kauko Lindfors on kuvannut itseään neljän vuoden ajan. Urheilukanavan viikon esittely. 20.00 Pahan tytär. 14.00 Uutiset. 18.00 Uutiset. Toisaalta Lindfors näyttää osaamisensa leikkaajana. 22.25 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Kaarinassa taistellaan ruotsinkielisen koulun puolesta. 12.00 Hey Baberiba. Rally Action. Miljoonat ovat syöneet lihaa, joka on voinut olla BSE:n saastuttamaa. 15.45 Melrose Place. Valloittava dokumenttielokuva elämän monimuotoisuudesta. Suomen virallinen lista. 11.15 Egocentrum. 23.15 24. 21.30 Parlamentet. 19.15 E4. 22.00 Uutiset ja sää. 9.10 Pokémon. Kieroa peliä. Kiehtova maailma -ohjelmasarjan dokumentti Aallon harjalla (The Big Swell) matkustaa lautailijoiden fanaatikkoryhmän kanssa etsimään suuria aaltoja muun muassa Havaijille, Japaniin ja Alaskaan. Elokuvassa menevät faktat ja draama sekaisin. ???. 10.35-12.35 Formula 1: Grand Prix (u) (m). Aivojen kemia vaikuttaa masennukseen, mutta Lindforsin mukaan kyse on muustakin kuin kemiasta. Suurkaupungin melskeet ovat kovettaneet maaseudun lapsia, eivätkä nämä ehdi paljon mammaa ja pappaa noteerata. Surffaajat kertovat, että heille harrastuksesta on tullut elämäntapa, toisille jopa ansiotyö. BSE, hullun lehmän tauti, löytyi Britanniasta 1980luvulla. 14.28 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Sportsöndag. 16.40 Roihan kirja! 16.55 Urheiluradio. Omien rajojen koetteleminen tuo euforista, kaiken kattavaa täyttymystä. 13.00-13.04 Tv-uutiset. 17.00 Uutiset. Kultalohi ui ruokapöytiin. 07.53 Sunnuntai-Suomi. Dokumentissa nähdään ainutlaatuista kuvamateriaalia tyrskyjen alta ja pinnalta. 23.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 08.10 Luontoretki. 12.06 Kansanradio. 20.30 EM-rallicross: Buxtehude, Saksa. 22.05 Todellisia tarinoita. 09.00 Pyhäaamun musiikkia. Art ja Jenny. Itse suunniteltu ja rakennettu kulkuneuvo vie pehmeästi paikasta toiseen. 11.40 Ihmemies MacGyver. 05.40 Tänään 50 vuotta. Siivo Mallon ei voinut uskoa asiaa, ja tapauksen ympärille kehkeytyi lähes perustuslaillinen kriisi. 18.15 Urheiluruutu. 18.00 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Vuonna 1906 puhkesi lavantautiepidemia, jonka lähteeksi paljastui irlantilaissiirtolainen Mary Mallon, keittäjä ammatiltaan. 10.25 Futurama. 16.00 Jorden med Anna Charlotta – arabiska. Heitä palkkatyö on rasittanut vain harvoin ja lyhyitä aikoja kerrallaan. 01.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. Klaus Flaming. 00.05 Fastlane. 23.00 Uutiset. 17.30 Urheilukanavan viikon esittely. Suora. 21.50 Merisää. 14.55 Urheiluradio. 21.20 Flashmob-oopperadraama asemalla. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 9.45 Radiopyhäkoulu 10.00 Jumalanpalvelus Pattijoen kirkosta 11.15 Etappi uusintana 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Toiveet ja terveiset;(173191, 2e/viesti) 15.00 Uutiset 15.05 Pookin aalloilla-musiikin tahdissa 17.00 Seurat Pattijoelta 18.30 Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Alajärven kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 (5,01 euroa/ puhelu + pvm) 13.00 Järviradio soi Radio Dei 104,3 MHz 06.00 Levollisia säveliä 08.30 Hour of Decision (e) 09.20 Pyhäpäivän hartaus 10.00 Stadens ljus (r) 10.35 Viikon teos (u) 11.15 Virsitunti 12.00 Radiojumalanpalvelus 13.15 Lasten hetki (u) 14.00 Radiokirkko 14.30 Taivaan ja maan väliltä 15.00 Itäraportti special 16.00 Onnenpäivä 17.00 Sana elää 18.00 Tuomasmessu 21.00 Patmosradio 00.00 Radiokirkko (u) Eurosport 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ-makasiini. Dokumentin lopussa vuonna 2004 Lindfors siirtyy opettamaan elokuvaleikkausta Tampereelle Taiteen ja viestinnän oppilaitokseen.Hän sanoo uskaltavansa ruveta tuntemaan. 10.05 Contrecourant. (tekstitetty suomeksi). (91 min, E) TV1 klo 23.05 Hanks autiolla saarella Pitkäksi venähtävä aution saaren tarina Cast Away – tuuliajolla (2000) olisi tuhoon tuomittu ilman Tom Hanksin jokamiehen karismaa. Suurvaltatemmellyksen lomassa pyörivät ihmiset eivät oikein jaksa elokuvan ohjaajaa Phil Alden Robinsonia kiinnostaa. Mutta entä jos yhdessä onkin ollut aiemmin kivempaa kuin nyt tyttöjen kanssa. TV1 klo 21.15 Liisa Heinänen Masennus yrittää tulla päälle Takaisin elämään. 21.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 15.45 Intermezzo. 06.00 Uutiset. 8.50 Mains et Merveilles. Rally Action -rallimakasiinisarja vierailee kaikissa merkittävissä kansainvälisissä kilpailuissa 34 jaksonsa aikana. Voiko presidenttiehdokas päästä finaaliin Natoa kanYle 24 04.00 Teematieto. Leffan nimi ei jätä arvailuille sijaa. 09.45 Lätt klassiskt. Tommi Ketosen suunnittelemassa, ohjaamassa ja kuvaamassa Pohjantähden alla: Työtön tahdostaan kyseenalaistavat valtavirtaa ja esittelevät ajatuksiaan ja elämänasennettaan oululainen Jouko Saksio ja tamperelainen Matti Hyvärinen. Vaikka ohjelma hitusen liikaa surffarien ylistyksillä hehkutteleekin, sen parissa aika vierähtää mukavasti. 19.15 Tv-huset. Bodom: päätos tuli mutta legendat elävät. Heille aallon harjalle pääseminen on pakkomielle, jonka kiihkeimpinä sekunteina he tuntevat nautinnollisia adrenaliinipurkauksia kehossaan. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Samalla kyläkauppa voi hyvin kauppa jossa on myös lihanjalostamo ja peltikattotehdas. 18.00 Tiededokumentti: BSE – kauhun karja. 21.00 Big Brother Talk Show. Se taas johtui sairauteen ymmärtävästi suhtautuvasta työyhteisöstä. 17.45 Omaka systrar. Lokakuussa 2004 Lontoon Paddingtonin rautatieaasemalla järjestetty uudenlainen oopperaesitys, jonka kolmiodraamaan ohikulkijat osallistuivat. 15.55 Folktoppen. 11.30 Jalkapallo: MM-Karsinta. 19.00 Aktuellt. 15.36 Lätt klassiskt. 1.40 The Chronicle. ????. 23.15 VeteranTV. 16.03 X3M-Sporten. Vaikka Saksio ei saa palkkaa, hän laskee tuloiltaan kuuluvansa maailman kaikista kuudesta miljardista ihmisestä rikkaimpaan miljardiin niin kuin kuuluu jokainen muukin suomalainen työtön. Ennakossa 3D-laseja hyväksi käyttävä Sly 3. 11.10 Viikko viitottuna. 09.45 F1 Lehdistötilaisuus (m). 10.05 Närbild. 12.00 Uutiset ja sää. 18.50 Sportnytt. 22.30 Dark Angel. Stereo. 01.40-06.00 Deittichat. 10.30 Jalkapallo: MM-Karsinta. 13.50 Urheilun iltapäivä (chat). 9.30 Storasyster och lillebror. 21.15 Jälkiviisaat. 10.25 F1+ Analyysistudio (m). Terapian jälkeen hän sanoo, että yhteiskunta säästää väärässä paikassa, kun terapiaan ei anneta rahaa. 20.55 Kohtaamisia: Simple Plan. 20.15 Snooker: Grand Prix, Preston, Iso-Britannia. 08.00 Uutiset ja sää. 14.30 Finlandssvensk tonträff. 1.30 Journal TSR. 20.10 Kult-TV. 22.00 Uutiset ja sää. 13.00 Radioateljee esittää: Mistä sain siivet. Nostalgiamatka aikaan jolloin Loviisa sai ensimmäisen ydinreaktorinsa. 18.55 Regionala nyheter. Työttömyys on molemmille luovuuteen innoittavaa vapautta. 19.00 Yllätyshäät. 20.00 Tv-uutiset. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 07:00-08:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää klo 8, 9 08:00 Iskelmän viikonvaihde 08:35 Viikon artisti 09:30 Piian Peili 10:00 Jumalanpalvelus Kokkolan kirkosta 12:00 Gudstjänst från Gamlakarleby kyrka 13:00 Piian Peili Uutiset ja sää klo 14, 15, 16, 17, 18 14:00 Iskelmän viikonvaihde 14:35 Viikon artisti 15:40 Artisti liikenteessä 19:00-23:00 Iskelmän viikonvaihde Uutiset ja sää klo 19, 20, 21 20:20 Iskelmän lista 8 kärjessä 23:00-24:00 Parhaita Kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita nattamalla. Ruotsin tv 2 10.15 Landet runt. 19.00 Reseradion. 13.55 Format. 08.05 Tanssiva karhu. 19.55 Design 365. Komennus käskyläiseltä. 08.00 Aktuellt. Dokumentissa seurataan kolmen vapaaehtoisen arkea Kosovon jälleenrakennusprojektissa, Sri Lankan tsunamiuhrien sekä Kongoon paenneiden ruandalaiskapinoitsijoiden parissa. 22.00 Aktuellt. 21.05-23.30 Dunhill links championship on golfin kovatasoisen Euroopan kiertueen osakilpailu, joka pelataan Old Course St. 14.25 K special: Pedro Almodóvar. (uusinta) 22.00 Top 40. Kysyttiin, miten pitkälle yhteiskunta voi mennä suojellakseen massoja yksilöltä, joka on moraalisesti ja oikeudellisesti viaton. Suomalaiset hyvässä vauhdissa Kartingin MM-kisoissa, joista esimerkiksi Nico Rosberg, Heikki Kovalainen ja Kimi Räikkönen ovat ponnahtaneet eteenpäin urillaan. 21.30 Silminnäkijä: Kyllä elämä kantaa. Selostus: Erkki Vanhanen. Kaupunginjohtaja maailman epäkiitollisin työ. 17.30 Päivän peili ja sää. 21.55 Suomi tänään. Silloin väitettiin ettei se voi siirtyä ihmiseen. 14.03 Datja fortsätter. 13.45 Tehtävä: Maa. 16.10 Viihteen aika. 17.00 Hiidenvirta. 10.45 Disneydags. 13.03 Sää. 07.30 F1 Pre Race (m). 12.03 Top 40. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 14.02 YleX Viikonloppu. 12.00 Aktuellt. Sunnuntaina 9.10.2005 Radio & TV 25 Tv 4 Nordisk 7.55 Postis Per. 09.55 Urheiluradio/Formula 1: Japanin MM-osakilpailu. 16.00-16.04 Tv-uutiset. 8.10 Elias – den lilla räddningsbåten. 17.30 Päivän peili ja sää. 17.05 Kotimaan viikko. 11.45–12.15 Album. Tutkijat ja viranomaiset leimasivat Mallonin yhteiskunnan viholliseksi ja raivopääksi. 3.40-6.35 Köket. Kilpisjärvi kiinnostaa norjalaisia aina vain enemmän lomapaikkana. 15.00 Uutiset. 21.10 Tack och lov. Ykkösdokumentti: Valoa päähän on Kauko Lindforsin videopäiväkirjoihin perustuva dokumenttielokuva kamppailusta masennusta vastaan. 02.02 Yöradio. 22.00 France Foot. Urheilukanavan alkavan viikon ohjelmiston esittelee Sanna Mäenpää. 18.30 Skolakuten. 20.00 Pannrummet. Stereo. 18.50 Vesiposti vastaa. SubTV TV 5 5.00 TV5, le Journal. (136 min) Digikanavalla YleTeema klo 19.00 Kylmän sodan kertausharjoitukset Tom Clancyn romaaneihin perustuva Jack Ryan –leffasarja on tekniikkaa palvovaa, kylmäkiskoista agenttijännää, jossa kuljetetaan juonta kuin raskailla kottikärryillä pukaten ja tuijotetaan huolestuneen näköisinä erilaisiin monitoreihin. 0.25 Design 365. 0.45 Oympialaiset: M2T – Mission to Torino. 09.00 Uutiset. TV1 klo 16.08 Kari Salminen Kaikki alkoi irlantilaisesta keittäjästä. 12.00 Uutiset ja sää. Peruskoulu juhlii paineiden keskellä kolmea vuosikymmentä. 22.15 Uutisviikko. 23.03 Löpsedeln. Saksion keskeinen harrastus on filosofia. 12.03 Datja 14.00 X3M-Nyheter. 21.00 Luostarin puutarhassa. Rallicrossin Euroopan mestaruussarjan kymmenes osakilpailu ajetaan Buxtehudessa Saksassa. 11.00 Uutiset. Siitä on apua. 13.04 Sunnuntai-Suomi. Komeat kuvat ja voimakkaat tunteet johdattavat äärimmäisten kokemusten maailmaan, joka nappaa tiukasti syleilyynsä. 18.00 Gränslös kärlek. 17.00 Tv-uutiset. 15.30 A Cran Deux Ans Apres. Fernando Ramallo ja Jordi Vilches tekevät uskottavat roolit teinipojan huituloina, joille on koittamassa unelmien kesä. Painajainen. 20.00 Kromosomi X. Hän sanoo, että hänen maailmassaan on virhe, joka pitäisi korjata. Japanilaisen elokuvan suurimpiin mestariteoksiin luettu kertomus iäkkäästä pariskunnasta, joka matkustaa ensimmäistä kertaa Tokioon tapaamaan aikuisia lapsiaan. 13.50 Kimurantti. 12.00 X3M-Nyheter. Nelonen Plus 09.00 Derby -mobiilipeli. 05.00 Uutiset ja sää. Innokkaimmat surffarit eivät arkaile ottaa kaikkea irti luonnonvoimien riehunnasta. 05.44 Ylen aamu. 19.00 Uutiset ja sää. 21.00 Uutiset. Pikku Tenhola isossa Raaseporissa. Kaikki Japanin F1-osakilpailusta, mukana mm. Tuotanto: TWI. 15.00 Radioteatteri esittää: Maantietä pitkin 1/2. 14.30 Sisko ja sen sisko. 16.20 Superbike: Ranska (suora). 12.00 Barbacka. Andrews -kentällä Kingsbarnsissa, Skotlannissa. 08.10 Ut i naturen med Volmar och Anita! 08.20 Melodiradion. 19.01 Nasse. 12.05 Urheilukanavan viikon esittely. Suora. 10.00 Ulda. Suomen virallinen lista (uusinta) 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Uutiset ja sää. (118 min, E) Nelonen klo 21.15 Pekka Eronen Espanjan poikien itsetutkiskelua Olipa kerran keittäjä nimeltä Mary Mallon. Uusinta. Alright! 17.45 Mitt Sverige. Osittain MV. 0.30 Kommissionen. Elokuvan ohjauksesta vastannut Cesc Gay ei kuulemma ole nimimerkki, mutta ainakin se on enne. Ajankohtaista. 19.00 Tv-uutiset. 21.05 Paris-montréal. Olennaista on uuden elämän syntyminen tuhoalueille. 13.40 Tänään 50 vuotta. 21.00 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. Hänen pohdintojaan voi seurata Kalevan palstoilta, jonka yleisönosaston ahkera kirjoittaja hän on. Millaista on YK-vapaaehtoisten työ pian 60 vuotta täyttävän järjestön toimialueilla eri puolilla maailmaa. 13.25 Kobra. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 17.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 05.50 Merisää. 19.05 Tähtiä ja tuloksia urheilun maailma. Ykkösdivisioonassa kilpailee Marko Jokinen. 09.55 Kiimingin kirkon kellot kutsuvat. 8.20 Re-7. 18.10 Sää. 20.00 Nyheterna och vädret. Marja ja Mia. 19.05 Ulkolinja: YK:n kenttätyöntekijän arki. 13.05 Arte Reportage. 18.30 Urheilukanavan viikon esittely. 22.00 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Lindforsilla todettiin vakava masennus 1999 kun hänen nuorin poikansa syntyi. 20.00-22.00 Formula 1: Grand Prix (2.u) (m). 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 16.55 Klirr i bössan för Världens barn. Errol Morris punoo kiehtovasti yhteen näennäisesti toisiinsa liittymättömät tarinat neljästä miehestä, joiden yhteisenä intohimona ovat eläimet. 22.00 Mobiilipeli: Blockate. Uuteen uskoon. 19.55 Urheiluradio. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 12.00-12.09 Euronews. 17.15 Smallville. 16.00 X3M-Nyheter. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertin uusinta. Nainen eristettiin 26 vuodeksi. Masennus on kuin jokin ulkopuolinen voima. Uhkaako joku Catherinen henkeä. Kuolemaan lukitut. 09.03 Drömspår. 08.00 Mobiilipeli: Blockate. Mikä uhkaa lapsuutta. 08.30 BUU-radion. 10.04 Iskelmäparatiisi. (138 min) MTV3 klo 15.00 Nöyryyttävä sukulaisreissu Japanilaisohjaaja Yasujiro Ozu katseli muuttuvia aikoja tarkoin silmin ja vakain kameroin elokuvassaan Ensimmäinen matka (Tokyo monogatari, 1953). 20.45 Tytönhempukka, Serenadi ja sonetteja Orfeukselle. Viikon tärkein Big Brother -lähetys summaa viikon tapahtumat. Talousihmettä puskevassa nousevan auringon maassa omaksuttiin länsimaista kulutusmeininkiä ja kertakäyttöasennetta jo perhesuhteisiinkin. 14.30 L’esprit des Lieux. Miten näin pääsi käymään Kruunupyy. 02.00 Uutiset. 23.45 Stjärnornas liv. 09.00 Aktuellt. 21.30 Sportspegeln. Hanks tekee hengissä pysymisen päivistä pienen ihmisen voittoja ja puristaa sydämeen käyvän roolityön irti vaikka kaveriksi rantautuneesta, suomalaisperäisestä lentopallosta. 10.00 Tv-uutiset. Ainoastaan leskeksi jääneeltä kälyltä irtoaa lämpöä, jota omilta lapsilta olisi lupa odottaa. 06.04 Ylen aamu. 17.50 Kymmenen pientä minuuttia. 20.00 Moottoriurheilu: Makasiini. Kiireisen pikarahtimiehen yksinäisestä sinnittelystä Tyynenmeren saaripahasella tulee kuitenkin eloonjäämiskamppailu, jota katsellessa tekee mieli nostaa peukut pystyyn. 0.55 Reprisstart: Dark Angel. 14.03 Tähtisumua. 20.00 Veckans konsert: Populärkonsert från GöteborgsOperan. Euroopan eri formulaluokissa suomalaisväriä. vakoilupeli SpyToy. 22.55 Novosti po-russki. Vanhemmat ovat lähteneet lomille, turistit pakkautuneet Barcelonan lähistön rantakaupunkiin ja poikuudesta on kiire päästä eroon. Riittääkö kirkolla empatiaa itsemurhan tehneiden omaisille. 19.00 Bolibompa. Niin uskomaton on tarina keittäjä-Marysta, joka myös lavantauti-Maryna tunnetaan. 16.30 Mountain. Norjalaisten varassa me eletään rajakauppiaana Kilpisjärvellä. 19.45 Stockholmspärlor. 17.50 Mestarin siveltimestä. 23.25-03.59 Teematieto. Luottamus koetuksella. 21.03 Suomi tänään/Radio Suomen soitetuimmat. 13.00 Uutiset. Kuin kaksi marjaa. 2.25 Cold case Sverige. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Uutiset. Ohjelma palkittiin Kultainen Ruusu ja Kultainen Praha-festivaaleilla v. Petri Jauhiaisen vieraana kokoomuksen presidenttiehdokas, pankinjohtaja Sauli Niinistö. Mitä kertovat piilotetut maalaukset Freyan kohtalosta. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. 23.30 Jalkapallo: MM-Karsinta. 07.50 Merisää. 13.00 Aktuellt. Vauhdin huumaa. Hajota ja hallitse. 17.45 Kotimaan kasvot. 14.00-15.00 Mobiilipeli: Sanaristikko. 0.10 Faktum. 14.25 Urtidsdjurens tid. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 02.15 Nuotin vieressä. 09.06 Iskelmäradio. 07.03 Sää. Mikä saa kielitaitoiset ja hyvin koulutetut nuoret lähtemään YK:n lipun alla maailman kriisipesäkkeisiin. 15.10 Urheilun iltapäivä (chat). 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 23.25 Divertissement. Pieni, yllätyksiin kykenevä kasvukuvaus ei mene arvattavimman kaavan mukaan. 11.00 TV5 le Journal. Lindfors kunnostaa vanhaa taloa. 21.35 Urheiluradio. Sovi treffit tekstiviestitse! 10.00 DragonBall Z. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 13.03 Jazzmässa 14.00 Aktuellt. 13.55 Sista delen: Dopping – stressa av. 17.05 Malou möter Joyce Carol Oates. 9.01 Clifford, den lilla röda valpen. 07.00 Uutiset. Näin tekee mieli aloittaa vanhoja satuja tai irkkuballadeja jäljitellen. 19.55 Charon: Colder. 11.45 Popverkstan. Lindfors pääsee käsittelemään asioita, joita hän ei edes muista, mutta jotka vaikuttavat hänen mieleensä. 19.00-21.18 Kino Klassikko: Ensimmäinen matka. 23.00-23.10 Euronews. Talo on kuin hänen elämänsä. Villeimmissä visioissa lainelautailija kokee olevansa yhtä maailmankaikkeuden kanssa. 03.00 Mobiilipeli: Blockate. Tahti ei siitä muuksi muuttunut, vaikka Ben Affleck peri Alec Baldwinin ja Harrison Fordin sankariroolin elokuvassa Peloista pahin (The Sum of All Fears, 2002). 15.20 Titus. 08.55 Urheiluradio/Formula 1: Japanin MM-osakilpailu. 21.30 Journal F2. 15.04 Alivaltiosihteeri. Urheilukanavan alkavan viikon ohjelmiston esittelee Sanna Mäenpää. 07.03 Naturens under. Viljelläänkö somalimaniaa. 05.52 Ylen aamu. ??. 8.45 Siv & Viv med flera. 22.00 Medicinmannen. Menneen viikon tärkeimpiä ja mielenkiintoisimpia kulttuurin aiheita Suomesta ja ulkomailta. Itse valitussa, vapaaehtoisessa ja pakottomassa työttömyyden tilassa ajatuksenjuoksua ei kahlitse mikään. 17.30 Pyöräily: Pariisi – Tours. 20.15 Vivement Dimanche Prochain. 14.55 Formel 1-VM. Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 07.10 F1 Studio (m). 11.00 Ortodoksinen liturgia Imatralta. 18.35 FIFA Futbol Mundial -jalkapallomakasiini. 19.30 Musik vid havet 2005. 11.55 Urheiluradio. 18.55 Mondomix. 1.15 Rytminen kilpavoimistelu: MM-kilpailu, Baku, Azerbadjan. 11.00 Gudstjänst. MV. 9.30 Silence ca Pousse. 00.50 Planet Rock: The Darkness. 17.00 Kul-me-fisk. 18.20 Lauantaiseura. Loppuun ajettu. ???. 17.03 Sunnuntai-Suomi. 13.20 Ratissa Funkmaster Flex. YLE Teema. 23.10 Klirr i bössan för Världens barn. 05.25 Eväsreppu. 21.00 Sju soffor i Tensta. 16.30 Extra. 12.30 Katuhaukka. Lindforsin puheissa masennus lähtee liikkeelle tai yrittää tulla päälle. 6.00 The ou Cafe. 19.25 Le Grand Rendez-vous. Kahden vuoden kuluttua ensimmäisestä yrityksestä terapiaan pääsy onnistuu. Perhe Kärkinen. Tuotanto: Chris Courteyn Video Production. 13.25 Dopping – stressa av. Suora. Löytyykö Se Oikea ruudun takaa. 10.45 Visgalleriet. 21.00 Lite som du. 07.03 ‘’Näistä levyistä en luovu’’. 19.00 TV5, le Journal. 10.03 Vegakrysset. 13.30-14.49 Ateljee: Halpa, nopea ja hallitsematon. 20.20 Bingolotto. Salaisuuksia. 10.15 Lilla Sportspegeln. Suora. Ajatus sairaitakin vaarallisemmista terveistä taudinkantajista oli liikaa monien muidenkin oikeustajulle. 8.20 Jakob två-två. 7.25 Zavevu. 04.02 Ylen aamu. Edes Morgan Freemanille ei CIA-pomon roolissa jää paljon tilaa inhimillisyyttä vilauttaa. Mutta koska kyse ei ole amerikkalaisesta teinikomediasta, homma ei jää nolosti kiehertävän eritehuumorin asteelle. Suomi puhuustudiossa Tyttöjen talosta Mari Uusitalo ja mediapsykologi Anu Mustonen. Ajankohtaista alueittain. ?. 15.10 Först & sist. Toimettomia nämä palkkatyöstä vapaat herrat eivät ole. 12.55 Löpsedeln. 00.00 Uutiset ja sää. 10.00 TV5 Infos. Ohjelma kertoo viikon tärkeimmät urheilutapahtumat sekä esittelee eri lajien parhaita urheilijoita. Arvostelussa mm. 12.55 Sunnuntai-Suomi. Muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin kehitetty bakteriologinen tutkimus paljasti nyt, että Mary Mallon oli oireeton taudinkantaja. 17.00 Dialogi. 12.00 Mobiilipeli: King of the Hill. Mallonia yritettiin parantaa eri tavoin mutta turhaan. 12.33 Evergreens. Dokumentti Mary Mallon: Amerikan vaarallisin nainen kertoo tarinaa 1900-luvun alun New Yorkin Lower East Siden kaduilta, joilla tungeksi ihmisiä kuin Kalkutassa. 00.05 Yöklassinen. 11.05 Nuotin vieressä. Johannes Itten. 18.00-19.00 Mobiilipeli: Blockate. 07.50 Formula 1: Grand Prix (m). 18.30 Miekkailu: MM-kilpailu, Leipzig, Saksa. Kauppias Seppo Rousu on mukana myös rakentamassa uusia lomamökkejä tuleville asiakkailleen. 19.03 Luontoilta 0203-17600. Ohjelmassa maalaillaan, että meren kuohunta on verrattavissa universumissa vipeltävien energia-aaltojen kulkuun. 16.00 Médico de familia. 20.00 Urheilukanavan viikon esittely. Marja ja Mia. Robert Zemeckis ohjasi elokuvan, jossa dramatiikka jää vähiin, loppu maistuu hanavedeltä ja varsinaisen sanottavankin kanssa on niin ja näin. 16.00 Aktuellt med väderrapport. He ottavat vastaan sen taloudellisen tuen, mikä heille yhteiskunnassa kuuluu. Puuhaa riittää, ja he osallistuvat ympäristönsä sosiaaliseen elämään enemmän ja terveemmin kuin useimmat kunnon töissäkävijät. 21.00 Sporten. Jos on pakko dramatisoida, osajakoa sopii miettiä. Ihmisessä tauti diagnosoitiin vuonna 86. Muhkeiden maininkien keskellä surffaajat ovat kuin pieniä muurahaisia, jotka yrittävät hallita liikkeitään ympärillä vellovassa massassa. 13.00–14.30 Lilla Melodifestivalen 2005. Ajan mittaan ihmiset ja yhteiskunnat myös selviävät katastrofeista. Kaverusten seksuaalisuus on uskottavasti hakuvaiheessa ja tunnepuoli kuohunnassa ilman teennäisyyden häivää. ??. 16.30 Superbike: MM-kilpailu, Magny-Cours, Ranska. 22.20 Nip/Tuck. 3/6. Uusinta beach volleyn SM-kiertueen, Audi Beach Volley Pro Tour 2005:n, finaalin miesten loppuottelusta Kai Liukkonen / Toni Kankaanpää Teemu Tolonen / Pekka Seppänen Helsingin rautatientorilta. 03.00 Uutiset. 14.10 Superbike: Ranska (suora). SportUp Finland Oy. Urheilukanava 08.00-08.04 Tv-uutiset. 0.40–1.35 Johan Galtung. 20.04 Audiotalo. 19.35 Motor Forum (m). Saksio arvostelee kirpein sanoin tulevien sukupolvien elämänehtoja riistävää elämäntapaa, oksennuskuluttamista. 17.10 Phil Collins – en högst ovanlig toppartist. 10.55 Urheiluradio/Formula 1: Japanin MM-osakilpailu. Tuotanto: SportUp Finland. 16.05 ‘’Näistä levyistä en luovu’’. 17.35 Beach volleyn SM-finaali: miesten finaali. Radio Vega 102,7 MHz 07.00 Väderöversikt med sjörapport. ??. 20.00 Mobiilipeli: Blockate. Maailma näyttää kulkevan tuhosta toiseen. 13.15 Moninainen. 17.30 Alright. 12.50 Superbike: Ranska (suora). Fourth Floor Prod. Kunnioituksen puutteesta kertova, keskittynyt draama tartuttaa alakulonsa katsojaankin. Hän kertoo kameralle Ykkösdokumentissa Valoa päähän masennuksestaan niin, että sairaus aukeaa jotenkin sellaisellekin, joka ei ole kokenut sitä. 22.00 Aktuellt. Omaperäinen istunto. Päättyvän viikon puhutuimmat aiheet. Hän sanoo pelkäävänsä tunteiden tulevan esille. Eräs harrastaja kuvailee tunnetta, joka seuraa unelmien aallon harjalla ratsastamista. Suomalaispelaajista vain Mikko Ilosella on pelioikeus kiertueelle. Tähtiä ja tuloksia urheilun maailma (Trans World Sport) on yksi maailman parhaista urheilun viikottaisista makasiiniohjelmista. 11.15 Tilt.tv. 09.00 Tv-uutiset. 18.00 TV5 Infos. 14.00 Journal RTBF. 22.05 Päivä tunnissa. 23.00 Nyheterna och vädret. 12.10 Urheilun iltapäivä (chat). 19.20 Aftonandakt. 17.00 Living Room. 9.35 Yu-Gi-Oh! 9.59 Nyhetsmorgon söndag
Onnettomuus tapahtui liikenneympyrässä Kotkankaulan ja Urpiaisentien risteyksessä. Karhu junan alle HELSINKI (STT) Energiansäästöviikko kannustaa tänä vuonna kiinnittämään huomiota kotien ja kiinteistöjen energiatehokkuuteen. LOKAKUUTA 2005 myynti . 29 e), paljon laajalestisiä malleja. RENAULT . 831 8830 www.kokkolanompelukone.fi VIKING Ompeluja saumauskoneet -laatumerkit KOKKOLAN OMPELUKONE MA-PE 10-17, LA 10-13 . Tervetuloa! Mess u-uut uuksi a! VANTAA (STT) Pikkutyttö putosi henkilöautosta ja jäi takaa tulleen bussin yliajamaksi Vantaan Korsossa lauantaina puolenpäivän aikaan. Viikonloppuna vähennetään jätteitä ja kierrätetään. SUNNUNTAINA 9. Etelä-Savon riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvojan Veli-Matti Pekkarisen mukaan karhuja jää junan alle silloin tällöin. IMURIT . Työsandaaleja, Nokian kumisaappaita, aamutossuja ym... – Junan rata on jostakin syystä myös karhujen suosima kulkuväylä, koska se on korkeammalla maastossa, kertoi Pekkarinen lauantaina. KENKÄTEHTAAN VARASTOMYYNTI Huomenna ma 10.10. lokakuuta ja päättyy 16. Vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen tyttö kuoli heti. Teemaviikko alkaa 10. Lokakuun 10. päivä alkavalla teemaviikolla järjestetään muun muassa energia-asioiden koulutusta ja neuvontaa sekä kerrotaan energian säästämiseksi tehtyjen toimien tuloksista. (06) 870 987 . KYLMÄLAITTEET . Säästöviikkoa viettämään on ilmoittautunut myös eri yhteisöjä ja yrityksiä yli 200. Vinkkejä ja ohjeita löytyy muun muassa teemaviikon sivustolta www.energiansaastoviikko.fi. 10, puh. Viikon aikana eri yritykset ja yhteisöt tempaisevat itse valitsemallaan tavalla oman energiankäyttönsä tehostamiseksi tai lisätäkseen asiakkaidensa tietoisuutta tehokkaasta energiankäytöstä. Kodin syystunnelmaan TÄHTITEMPAUSTARJOUKSET VOIMASSA VIELÄ MAANANTAINA JA TIISTAINA! Kauniita lyhtyjä ja kynttilöitä . Kookas eläin kuoli heti ja murskaantui pahoin. Asematie 16 . Pöytälamppuja ja avainkaappeja Risukransseja ja -koreja . Tiistaina pohditaan liikkumista ja liikennettä ja keskiviikko on omistettu vedelle ja vedenkäytölle. KENKÄ KOLMIO Tule! Joka sään nilkkureita ja talvikenkiä www.paavonkone.fi KANNUS . huolto Pitkänsillank. Valtakunnallisen energiansäästöviikon aikana jokainen voi harjoittaa myös omia energianja ympäristönsäästötaitojaan sekä opetella uusia toimintatapoja. 25 v Maanantaina ja tiistaina Miele koneen ostajille KAUPAN PÄÄLLE MIELE takki arvo 49 e . Autossa ei poliisin kertoman mukaan ollut lasten turvaistuinta. Lenkkareita (alk. NISSAN KOEAJOPÄIVÄT! Maanantaina ja tiistaina LAATUKONEIDEN Maanantaina ja tiistaina Synttärijuhlat ALKAVAT MA 10.10. TISKARIT YM... Kotien energiankäyttö puntariin säästöviikolla. lokakuuta. Avoinna ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14 Paavon Kone TEKNISET PAAVON KONE Tehtaan edustaja Pasi Ikäheimo myymässä Miele koneita myymässä tehtaan edustaja Jouko Jutila MAANANTAINA JA TIISTAINA PULLAKAHVIT . MYYNTIPÄIVÄT LCD ja PLASMA TV:T ÄLYTTÖMÄN HALVALLA Näin halvalla ei ennen ole myyty! TAULUTELEVISIOIDEN JÄTTIMYYNTIPÄIVÄT Niittykatu 1, Kokkola 06 831 3829, 050 342 2100 leenala@stemma.fi, www.stemma.fi/kokkola ma-pe 9-18, la 9-14 HUONEKALUNÄYTTELY Tänään klo 12-16. KLO 9.00 RAJUT TULE JA TUTUSTU YLIVOIMAISEEN LG PLASMA TV:N KUVAAN. 19 e), juhlakenkiä, tanssikenkiä ja avokkaita. vaihto . Henkilöautoa ajoi tytön isä. Hän jäi takaa tulleen linja-auton yliajamaksi, kertoi päivystävä komisario Mats Lagerstam Vantaan poliisista. – Henkilöauton ollessa poistumassa liikenneympyrästä etelään Urpiaisentielle sen vasen takaovi avautui ja takapenkillä ollut tyttölapsi putosi jyrkässä mutkassa ajoradalle. Viikko on jaettu energiankäytön eri osa-alueisiin, joista lämmöstä ja lämmityksestä keskustellaan maanantaina. Juna pääsi jatkamaan matkaansa vajaan puolen tunnin pysähdyksen jälkeen. Onnettomuus tapahtui kello 12.05, ja sen toinen osapuoli oli paikallisliikenteen linja-auto. Torstaina tuumitaan, miten hankinnoilla voi vaikuttaa energiansäästöön ja perjantaina perehdytään sähkönkulutukseen. klo 9-17 Kokkolan urheilutalolla Satoja pareja kotimaisia kävelykenkiä (alk. Pikkutyttö putosi autosta ja kuoli bussin alle HEINÄVESI (STT) Karhu jäi henkilöjunan alle Heinävedellä Pohjois-Savossa. Tapaus sattui myöhään torstai-iltana Heinäveden ja Vihtarin aseman välillä kello kymmenen aikoihin. PESUKONEET . VOLVO . KUIVAUSRUMMUT . Energiasäästöviikkoa vietetään nyt yhdeksännen kerran