– Sen kanssa on elettävä, koska muutakaan ei voi, hän sanoi. Toisena neuvottelujen vauhdittajana on ollut kolme viikkoa sitten päätetty ylityökielto, Elisan Kokkolan yksikön pääluottamusmies Juha Kivistö sanoo. Nro 306 Keskellä elämää vuodesta 1917 Hinta 2 euroa www.keskipohjanmaa.net Perjantai 9. Hartaudessa puhui kirkkoherra Kari Tiirola. Hänen mukaansa oppilaita ei saa jättää kipeiden tunteidensa kanssa yksin. Tällä kertaa työmaana on Lepakko-operetti Kokkolassa. Sivu 5 Ohitusturman tutkinta vei kolme kuukautta . Dna-tulosten ja muiden lausuntojen vuoksi asian selvittämiseen meni lähes päivälleen kolme kuukautta. Emme herää horroksesta ennen kuin tapahtuu katastro. Mutta työhönsä hän suhtautuu vakavasti. Kuva: Pia Räihälä Tapio Lehtinen KRUUNUPYY (KP) Kruunupyy liittyy Kokkolan seudun yhteistyöalueeseen sosiaalija terveydenhuollossa. Hänen äänensä ratkaisi. Sama on tilanne, kun vaihtoautona on paljon bensaa kuluttava ajoneuvo. Pietarsaaren kannattajiin kuulunut kruunupyyläinen HansErik Lindgren piti päätöstä pettymyksenä. Kolmen vuoden välein toistetun lentolaskennan rinnalle tai ehkä sitä kokonaan korvaamaan on otettu maastolaskenta. Sivu 5 Kruunupyy valitsi Kokkolan Päätös syntyi vain yhden äänen enemmistöllä Päät painuivat hartaudessa Oikeita tunteita Uravalintamessut yllättivät Suuri suru kosketti koululaisia Kuva: Päivi Karjalainen Jokelan koulun joukkosurman uhrien muistoa kunnioitettiin hiljaisella hetkellä Kokkolan Kiviniityn lukiossa torstaiaamuna. – Arvokeskustelu olisi pitänyt aloittaa jo vuosikymmeniä sitten. Eeva Liisa Impola Kalajoelta kirjoittaa. Hän kannatti Pietarsaarta. Kunnanvaltuuston kokous keräsi ennätysyleisön valtuustosaliin. – Liian tiukalle meni, mutta nyt tuntuu hyvältä. – Yrittäjät ovat jo aiemmin saaneet esittää luonnoksen sisältöön toiveitaan, Pirjo Tuikka sanoi ja kertoi yhteisen tavoitteen olevan yrityselämän vilkastuminen Lohtajalla. Ei tässä ole muita voittajia kuin kansa, koska lopputulos vastasi kansan tahtoa, ja se on tärkeintä, alaveteliläinen valtuutettu Ossian Wassborr (r.) totesi. Sivu 15 Elisan Kokkolan ja Joensuun yksiköiden työntekijät järjestivät vuorokauden työnseisauksen torstaista perjantaihin. Kukaan ei tiennyt ennen kokousta, kuinka äänestys tulee päättymään, koska Gun Storbacka salasi mielipiteensä loppuun saakka. päivänä liittymisen Kokkolaan. Tieto lasten ja nuorten hädästä on ollut jo pitkään havaittavissa, samoin vanhempien voimattomuudesta ja kasvattajien uupumuksesta. Paalupaikka Oy:n myyntipäällikkö Ilkka Ranta-Nilkku sanoo, että vuoden ikäisen, dieseltai pienikulutuksisen bensa-auton välirahassa veronalennus näkyy. Viikkolehti Pore, sivut 10-11 Ilkka Aho ja Toni Annala odottivat tylsää kojukierrosta mutta pääsivätkin rock-henkiseen showhun. MARRASKUUTA 2007 Jokelan koulun uhreja ja omaisia muistettiin Haapajärven kirkossa torstaina päivällä. Sen sisällöstä pariskunta oli jo perillä: Pirjo yrittäjien, Ari teknisen lautakunnan puheenjohtajana. Sivu 3 Itseironinen näyttelijä ja ohjaaja Maria Sid nauraa mieluiten ihmiselle, myös itselleen. Nyt peuroja arvioidaan olevan Suomenselän alueella noin 1 500. Sivu 5 Tuikat uskovat liitoksen toteutuvan PERHO (KP) Metsäpeurojen määrän jyrkkä väheneminen Kainuussa ja Venäjän Karjalassa havahdutti Pohjanmaan riistanhoitopiirin seuraamaan peurakannan muutoksia entistä säännöllisemmin. Sivu 6 Kainuun peurakato säikäytti Lohtajalaiset Pirjo ja Ari Tuikka hyväksyvät Kokkolan, Lohtajan, Kälviän ja Ullavan kuntaliitosluonnoksen. Sivu 4 Elisalaiset protestoivat ulosmarssilla LYHYESTI SITAATTI SÄÄ Sivu 14 . Päätös syntyi kunnanvaltuustossa yhden äänin erolla 14-13. Sivu 6 Vaikutus välirahaan vaihtelee . Suomenselällä maastolaskentaan. Lokakuussa alkaneen maastolaskennan tulokset antavat viitteitä siitä, että Suomenselällä peurojen määrä on edelleen hyvässä kasvuvauhdissa. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Bernt Storbackan (r.) mukaan tämän päätöksen kanssa voi elää. . Samalla hän on huolissaan nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista. Kälviällä liikenneturmassa menehtynyt kannuslainen Markku Eskeli oli henkilöauton toinen matkustaja eikä kuljettaja ohituskolarissa, joka tapahtui kuudes elokuuta Kajaanintiellä. Sivu 11 ”Lähimmäisille Tuusulan jälkeen” Anne Saarikettu LOHTAJA (KP) Lohtajalaiset Pirjo ja Ari Tuikka uskovat, että kunnanvaltuusto hyväksyy joulukuun 3. Torstaina aamuseitsemältä alkaneella ulosmarssilla elisalaiset haluavat vauhdittaa alan työehtosopimusneuvotteluja. Torstaiiltana kirkonkylän koululla pariskunta oli monien muiden tavoin lähinnä kuuntelemassa, mitä sanottavaa Lohtajan ja Kokkolan luottamusja virkamiesjohdolla oli neljän kunnan liitosluonnoksesta. – Tein päätöksen jo kaksi päivää sitten, mutta en kertonut sitä kenellekään ennen tätä kokousta, kertoi Storbacka. Sivut 2 ja 3 Sivu 13 Oppositio suorastaan hykertelee päästessään riepottelemaan lakisuunnitelmaa. Autoverouudistuksen vaikutus välirahaan vaihtelee, mikä riippuu ajoneuvon iästä ja laadusta. Kieltämättä tämän päätöksen kanssa ei tarvitse murhehtia kunnan yhteinäisyydestä, koska alaveteliläisten ei tarvitse miettiä kunnasta eroamista, Storbacka pohti. Yleisöä oli kertynyt pääosin Alavetelistä. – Jos asiakas on vaihtamassa viisi vuotta vanhaa autoa samanlaiseen uuteen, veronalennuksella ei ole käytännössä vaikutusta välirahaan. Rehtori Ulla-Maija Latvala painotti opettajille rauhallista, turvallista ja aikuismaista suhtautumista tapahtuneeseen. – Koittaa se päivä vielä huomennakin. – Vanha sopimus umpeutui huhtikuussa, mutta uuden tekeminen ei ole edennyt. Kokkolan poliisi varmistui tästä vasta poikkeuksellisen laajojen ja perinpohjaisten tutkimusten jälkeen. Säästökuurit ovat purreet, ja tulokset ovat nyt jokaisen nähtävillä
Poliisi arvelee, että uhrit valikoituivat sattumalta. – Kehitetyt vaarallisuuden arviointimetodit eivät ole juurikaan sovellettavissa jossakin määrin eristäytyvään ja koulukiusattuun, ehkä kostonhimoiseen ja väkivaltafantasioihinsa vaipuneeseen teini-ikäiseen. Kuvat: Päivi Karjalainen Antti Parkas (oik.), Tom Annala ja Saara Anttila sytyttivät kynttilät koulusurman uhrien muistolle. Kaikkien uhrien omaisille vietiin suruviesti. Lassi Jaakkola, päätoimittaja 020 750 4401 Tiina Ojutkangas, toimituspäällikkö 020 750 4402 Jens Oja, uutistuottaja 020 750 4404 Viestin hinta 0,25 euroa. Tiina Salumäki, Pekka Supinen HELSINKI (STT) Jokelan kouluampujalla oli mukanaan niin paljon patruunoita, että niillä olisi voinut ampua lähes kaikki yläasteen ja lukion oppilaat. Vain keskustelu ja uudet näkökannat voivat avata suppeaksi kehittyneen ajatusmaailman. Heitä varten meillä ei ole olemassa mitään näyttöön perustuvaa tieteellistä vaarallisuusarviointia. Hänen arvomaailmansa oli selvästi erilainen kuin muilla. – Keskustelin oppilaiden kanssa tapahtuneesta. Parkas ja Annala ovat vielä torstaiaamuna epäuskoisia kaikesta tapahtuneesta. Sen vuoksi pieniinkin oireisiin on puututtava ajoissa. – Aseen hankinta ja läheinen ajankohta ampumiseen puoltaa sitä, että tekoa oli suunniteltu pitempään kuin joitain päiviä, KRP:n rikosylikomisario Göran Wennqvist sanoi. – Palvelutarjontaa voidaan yhä jossakin määrin kehittää. Musiikinopettaja Heikki Nisonen tarttui edellispäivän tapahtumiin heti aamukahdeksalta. ”Koulussa ei pelota olla” Abiturientit Antti Parkas, Tom Annala ja Saara Anttila poistuvat Elina Peltomaan äidinkielen tunnilta sytyttämään ala-aulaan kynttilöitä koulusurman uhrien muistolle. Kuusi kahdeksasta uhrista löytyi pohjakerroksesta. Hän oli liittynyt jäseneksi Helsinki Shooting Clubiin ja saanut aseenkantoluvan 19. Tekijän perhe tarvitsee tukea – Tekijän perhe tarvitsee nyt rauhaa ja tukea. Oppilashuoltoryhmän kriisikokous on juuri päättynyt, pian on päivänavauksen ja hiljaisen hetken vuoro. – Lisäksi hänellä oli yhteiskuntavastaisuutta ja äärisuuntautuneita mielipiteitä, von Hertzen kuvaili. Ampujan uskotaan toimineen yksin. Uutiset Perjantaina 9.11.2007 . – Videot eivät olleet normaaleja. Meiltä aikuisilta vaaditaan nyt paljon. Taivaan Isä, me olemme tässä järkyttyneinä, suru ahdistaa, aloittaa Latvala. Jotain on pysyvästi poissa ja särkynyt. Puheen päättää hiljainen hetki. Juttuvinkki ja palaute: Uutispäivystys 020 750 4405, www.keskipohjanmaa.net Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Puolitankoon laskettu siniristilippu liehuu valtakunnan lamaannuttanutta surua Kiviniityn koulun ja lukion pihalla. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen KUOPIO (STT) Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma toivoo, että Tuusulan koulusurmia pystyttäisiin julkisuudessa käsittelemään niin, ettei se herättäisi mielikuvia traagisesta sankaruudesta. – Nuorten tyypillisimpiä oireita ovet masentuneisuus ja huono koulumenestys. Lappalainen korostaa, että perheen vaikutus nuoriin on rajallinen. Laukaukset osuivat yleensä päähän ja ylävartaloon, muutamissa tapauksissa muualle vartaloon. Varsinkin metsässä kuvattu omenanampumisvideo pisti miettimään. – Varsinkaan syrjäytynyt nuori ei saa jäädä yksin ajatustensa kanssa. – He olivat hyvin kiitollisia yhteydenotosta. Lapsuudessa on jotain täytynyt mennä pahasti pieleen. Vanhemmat poliisisuojelussa KRP:n rikosylikomisarion Tero Haapalan mukaan ampuja oli kirjoittanut itsemurhaviestin, jossa hän jätti perheelleen jäähyväiset. Tekohan on mitä ilmeisimmin esikuvien mukaan tehty, sanoi Lauerma torstaina. – Vanhempia saatetaan syyttää, ja vanhemmat tuntevat helposti syyllisyyttä, pohtii psykoterapian professori. KESKIPOHJANMAA 2 Ota yhteyttä sähköpostilla toimitus@kpk.. Poliisi siirsi hänet myöhemmin lammen rantaan. Koulussa ei pelota olla, Parkas ja Annala lisäävät. – On joitain tilanteita, joissa hän on jatkanut matkaa seuraavaan paikkaan, sanoi keskusrikospoliisin rikosylikomisario Rabbe von Hertzen poliisin torstaisessa tiedotustilaisuudessa. Aamukahvi maistuu entiseen tapaansa, mutta keskustelun sävy on järkyttyneen pohdiskeleva. Osa nuorista voi nähdä traagista sankaruutta. Tuusulan keskiviikkoinen murhenäytelmä nousi kuitenkin päivien tiedotustilaisuuden pääaiheeksi. Illan aikana poliisi tunnisti muut surmansa saaneet. Poliisin mukaan Pekka-Eric Auvinen oli ottanut mukaansa noin 400 patruunaa. Pahoin haavoittunut Auvinen löytyi wc:stä kello 13.53. Engström kuvaa, että tekijän omaisilla on tällä hetkellä mielessä paljon miksikysymyksiä. Heille on tarjottu ja tarjotaan jatkossa henkilökohtaista kriisiapua. Uhrit olivat iäkkäämmästä päästä lukien koulun rehtori, 61-vuotias nainen, koulun terveydenhoitaja, 43 vuotias nainen sekä 25vuotias nainen, joka oli lukion aikuisoppilas. Tuusulan Jokelan koulun tragedia on hiljaisena läsnä kaikkialla. – On luonnollista, että tapahtumat herättävät oppilaissa vihaa, pelkoa ja unettomuutta. Ampui uhrejaan jopa 20 kertaa Koulua kauhun vallassa pitänyt Auvinen löytyi lopulta ruokalaan johtavan aulan wc-tiloista. – Auvinen oli kuljettanut patruunoita laukussaan ja taskuissaan, rikosylikomisario Haapala kertoi. – Nuoriso tekee tämänkaltaisista aiheista black metal -kappaleita, osin huumorin varjolla, osin puolitosissaan. Latvala painottaa, että lukioikäisetkin tarvitsevat turvallisuutta huokuvaa aikuisuutta ympärilleen. Kukaan ei kuitenkaan saa jäädä tunteidensa kanssa yksin. Suru koskettaa. Traumoja tällaisesta jää varmasti. He ehtivät keskiviikkona katsoa koulusurmaajan jäähyväisviestit Youtubesta ennen niiden poistamista netistä. Von Hertzen ei tiedä, miksi toisten henki säästyi ja toiset joutuivat uhreiksi. Poliisin mukaan uhrien vammat olivat sellaisia, ettei heidän pelastamisekseen ollut mitään tehtävissä. Toisista välittämistä on korostettava. Opettaja voi havaita ongelmat, mutta aika ja ammattitaito eivät aina riitä niiden ratkaisemiseen. Seuraavaksi rehtori puhuu koko koululle. On vaikeaa sanoa tässä vaiheessa, kuinka he selviävät. Toisilleen ja jokaiselle, jota suru on kohdannut median välityksellä sekä tekijän omaisille. Hän osti myös 500 patruunaa ja harjoitteli ampumista. Poliisi sai hälytyksen kello 11.43 ja ensimmäiset partiot olivat paikalla 11.55. Kaksikko ei pistäisi tapahtunutta median piikkiin, mutta Saara Anttilan sormi osoittaa tietokonepeleihin. Virsi 517, Herra kädelläsi, alkaa soida. – Tässä tilanteessa on ehkä keskeisintä vaikuttaa julkisuuden kautta, juurruttaa sitä ajattelutapaa, että paljon sankarillisempaa on yrittää tulla toimeen vaikeuksiensa keskellä kuin purkaa agressioitaan muihin. Lauerman mukaan on kuitenkin hyvä muistaa, että on olemassa tietty väkivaltaiseen käyttäytymiseen altis nuorten miesten riskiryhmä. , tai tekstiviestillä vinkki (välilyönti) kirjoita haluamasi viesti, lähetä numeroon 13525. Lisäksi uhreihin kuului lukion viisi miesoppilasta, joista yksi oli 16-vuotias, kaksi 17-vuotiaita ja kaksi 18-vuotiaita. – Turvallisuudentunne ei silti ole kadonnut. lokakuuta. Poliisi teki kotietsinnän Auvisen kotiin, josta takavarikoitiin muun muassa kirjoja ja muuta kirjallista materiaalia. – Tänä aamuna olemme kaikki sanattomia. En olisi voinut kuvitella, että kouluammuskelut leviäisivät Suomeenkin asti, sanoo Anttila, joka kuuli Tuusulan joukkosurmasta poikaystävältään vasta puoli kahdeksalta keskiviikkoiltana. Hiljentynyt torstaiaamu Kiviniityn lukiossa Tuusulan tragedia pysäytti koulun – tapahtuneen käsittely alkoi Rehtori Ulla-Maija Latvala puhui keskusradion kautta kiviniittyläisille torstaiaamuna. – He keräävät nyt voimia ja tarvitsevat eheyttämistä. Tämä jäi viimeiseksi poliisin kuulemaksi laukaukseksi. Hän puhui Kuopiossa alkaneilla oikeuspsykiatrian päivillä vaarallisuuden arvioinnista. – He lähettivät kaikille suruvalittelut. Menetelmän toimivuus on testattu pitkissä seurannoissa. Hän ampui koulussa 69 kertaa, loput patruunat jäivät jostain syystä käyttämättä. Rehtori oli silminnäkijän mukaan aluksi alakerran oven ulkopuolella, ilmeisesti poliisin siirtämänä elvytystä varten. Ympäristön vaikutus on paljon suurempi. Pahoinvointi lisääntynyt Nuorten lisääntyneen pahoinvoinnin huomaa oppilashuoltoryhmän lisääntyneinä kiireinä, sanoo rehtori Ulla-Maija Latvala. Poliisi pitää yhtenä teon motiivina yksinäisyyttä. Uhrit valikoituivat sattumalta Pekka-Eric Auvisella oli mukanaan suuri ammusarsenaali ja palavaa ainetta Rikosylikomisariot Rabbe von Hertzen ja Tero Haapala, kenttäjohtaja Timo Leppälä, professori Antti Sajantila sekä uhrintunnistusyksikön pappi, kirkkoherra Kaj Engström (edessä) kertoivat tutkinnan edistymisestä. Tapauksissa, joissa tekijällä ei ole väkivaltataustaa, arviointi on erittäin vaikeaa. Omaiset jaksaneet ajatella muita Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikön pappi Kaj Engström kertoo, että uhrien omaiset ovat jaksaneet oman surunsa keskellä ajatella muita. Sekään ei kuitenkaan takaa, että tällaiset tapahtumat saataisiin estettyä, varsinkaan kun malli on olemassa. He olivat koululaisia ja terveydenhoitaja. Myös ampujan perhettä on autettu. Torstaiaamun rytmi on sekaisin. Lukion rehtori Ulla-Maija Latvala korostaa työtovereilleen Kokkolan sivistysjohtajan ohjeiden mukaisesti rauhallista, turvallista ja aikuismaista suhtautumista tapahtuneeseen. Tuusulan koulusurmaaja harrasti väkivaltaisia ammuntapelejä. Ampumisen jälkeen Auvisen vanhemmat ovat saaneet uhkailuja, ja he ovat poliisisuojelussa. Pian sen jälkeen mies hankki pistoolin. Kiviniityn koululaiset kokoontuvat käsittelemään Tuusulan tapahtumia seurakunnan järjestämään yhteiseen aamunavaukseen vielä keskiviikkona. Kontakti ampujaan syntyi nopeasti, mutta Auvinen ei suostunut antautumaan vaan ampui kello 12.04 ikkunan läpi kohti poliisia. Engström on ollut tiiviisti yhteydessä uhrien perheisiin. – On vaarana, että osa nuorista mieltää teon auktoriteettien vastaisessa ajattelussaan traagiseksi sankaruudeksi, jolloin teon toistaminen on myös todennäköisempää. – Aamulla koulumatkallakin kaikki puhuivat vain tapahtuneesta. Auvinen oli ampunut uhrejaan muutaman kerran, joissain tapauksissa lähes 20 kertaa. Työnsä pysäyttänyt siivooja tuijottaa lasioven läpi tyhjälle käytävälle. Poliisi pitää Auvisen tekoa suunniteltuna. – Olen huomannut, että nuoret omaksuvat räiskimispeleistä ainakin aggressiivisempaa puhetyyliä. Hänen vierellään oli surmiin käytetty pistooli, varalipas sekä yli 320 käyttämätöntä irtopatruunaa. Myös toisesta kerroksesta löytyneen koulupojan poliisi siirsi ulos elvytystä varten, mutta hänkin menehtyi ampumavammoihin. Ainakaan vanhemmilla ei ollut tietoa hänen aikeistaan. Ehkä hän luuli tekevänsä oikein, ihanteet ja mielikuvitus olivat sekoittuneet sairaalla tavalla. Hänen mukaansa on uskomatonta, että ampumisvälikohtaus sattui Suomessa ja vieläpä lukiossa. Päivänavaus on poikkeuksellisesti lykätty puoli kymmeneen, että se tavoittaisi torstaisin koulupäivänsä vasta yhdeksältä aloittavat lukiolaisetkin. Ampuja oli päättänyt verisen työnsä ampumalla itseään päähän. Oppilaat seisovat luokissa päät kumarassa. Tällaisissa tapauksissa tulee helposti aiheettomia syyllisyydentunteita, muistuttaa psykoterapian professori Raimo Lappalainen Jyväskylän yliopistosta. Vasta tunnin lopussa teimme koulutöitä normaalisti. Auvinen ei ampunut osaa ohi kulkeneista oppilaista. Tämä kyllä hiukan lisää sinänsä äärimmäisen epätodennäköisen teon toistumisen vaaraa, hän arvioi. Ilmeet Kiviniityn isossa opettajanhuoneessa ovat vakavia. Kaksi ulos elvytettäviksi 18-vuotias Auvinen menehtyi ampumavammoihinsa keskiviikkoiltana kello 22.15 Töölön sairaalassa. – Vanhemmat toivat viestin poliisille. Yöllä satanut lumi on värjännyt maan valkoiseksi, mutta tunnelma on musta. Lauerma kertoi, että psykiatrisessa sairaalassa tehtävästä vaarallisuuden arvioinnista on pystytty viimeisten 25 vuoden aikana kehittämään tieteellisesti pätevä menetelmä, kun kyseessä ovat toistuviin väkivaltarikoksiin syyllistyneet henkilöt
– Tästä oli ilmoitus nettisivuillamme, mutta eihän niitä moni joka päivä seuraa, kirkkoherra Kari Tiirola kertoo. Se on myös käytävä näyttämässä, jolloin varmistutaan, että toimintatapa ja kaliiperi vastaavat lupaa. Lasten ja nuorten psykiatriaan on jonoja, tukiopetuksesta on leikattu, terveydenhoito kouluissa on supistettu minimiin. Hartauden jälkeen nuoret tuumasivat, että kirkkoon saapuminen helpotti. Tuntui hyvältä tulla yhdessä tänne, lukion ykkösluokkalaiset Suvi Kananen ja Kaisa Konu kertovat. Pitää ottaa huomioon teon vakavuus ja laatu sekä siitä kulunut aika. 1,2 kg 55 95 95 Kariniemen Marinoidut broilerin fileepihvit/ kg 77 95 95 Pouttu Possun kermamarin. Omena/ kg Saksa 00 99 99 Hinta voimassa pe-la Hinta voimassa pe-la MARRASKUUSSA MARRASKUUSSA Bonus Bonus TUPLANA TUPLANA Tuplabonuksen saat seuraavista KPO:n kauppapaikoista: 10 % % jopa jopa Onnitellaan isää herkuilla Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) ”Tule kanssani Herra Jeesus” -virren johdattamana hiljentyivät lukiolaiset muistamaan Jokelan uhreja ja omaisia Haapajärven kirkkoon torstaina päivällä. Siitä toisesta lähtee lupa, Tapani Myllymäki kertoo. Heidän auttamiseen pitäisi tehdä kaikki voitava, Kari Tiirola miettii. – Kirkon pitäisikin jatkossa löytää nuoret aikuiset. Tällöin ihmissuhteita haetaan virtuaalimaailmasta, lehti analysoi. Ohjeistuksella pyritään hakijoiden mahdollisimman tasapuoliseen kohteluun asuinpaikasta riippumatta. Opettajat ovat olleet hyvänä tukena tragediaa käsiteltäessä, tytöt kertovat. – On varma, että tästä kaikesta aletaan nyt keskustella. – Kaiken kauheuden pystyi hahmottamaan vasta keskiviikkona illalla. Uusien aselupien hakijat puhutellaan aina henkilökohtaisesti, jolloin ratkaisut pitää miettiä tapaus kerrallaan. – Aamulla Jokelan lukion hirvittäviä tapahtumia käsiteltiin luokkatunneilla ja keräännyimme aamulla muistotilaisuuteen kaikki yhdessä, oppilaat ja henkilökunta. – On eri asia, onko pahoinpitelystä tuomittu kymmenen päiväsakkoa tai liki kaksi vuotta vankeutta. Muistohartaudessa kuunneltiin myös Raamatun lauseita ja päät painuivat yhteisen rukoukseen. Ylitarkastaja Teemu Pekki sisäasiainministeriön arpajaisja asehallintoyksiköstä tarkentaa, ettei poliisiylijohto pyri kiristämään tai löysäämään yleistä linjaa ampuma-aselupien käsittelyssä. 020 750 4400 vaihde www.keskipohjanmaa.net/mediakortti Kallentorilta: Palvelussa Palvelussa tänään tänään perjantaina perjantaina Hakatori • Lohtaja • Teerijärvi Himanka • Kallentori • Kruunupyy • Kälviä Palvelemme: Kruunupyy Himanka • Kallentori • Kälviä ma-pe 8-21, la 8-18 Hakatori • Lohtaja • Teerijärvi ma-pe 9-21, la 9-18 Sunnuntaina 11.11. Toinen brittilehti Guardian huomautti, että Suomessa tehdään eniten murhia Länsi-Euroopassa. Useimmiten syy peruutukseen on rikosepäily, mutta joissakin tapauksessa myös mielenterveydelliset ongelmat. – Keskustelkaa, kuunnelkaa, lohduttakaa. – Sai hiljentyä ja koota ajatuksia, Suvi kertoo. Epätietoisuuden ja surun valtaaman ihmisen on Tiirolan mukaan lupa esittää tunteensa Jumalalle ja pyytää Häneltä siunausta ja lohdutusta ja uskoa siihen, että mikään ei voi erottaa kristittyä Jumalan rakkaudesta. Monissa ulkomaisissa medioissa Jokelan tapauksen yhteydessä esitettiin suhdeluku 56, mutta mainittiin samalla, että aseelliset väkivaltarikokset ovat maassa harvinaisia. sisäfilee/ kg Tanska 88 95 95 2 59 Paulig Juhla Mokka 500 g (5,18/kg) 3 69 Frödinge Kakut 400-570 g (9,236,47/kg) 1 79 Snellman Ohuen ohut Hunajabroilerfilee tai Kevyesti savustettu kinkku 150 g (11,93/kg) 1 49 Valiojäätelö Maustettu kermajäätelö 1 l 8 69 Olvi III-olut 12-pack 3,96 l (1,89/l) (sis. Lukuisat suomalaiset kirjoittivat heti palautetta lehden nettisivuille ja epäilivät, ettei analyysin tekijä ole käynyt Suomessa. Lista on pitkä. Hartaudesta lohtua surun keskelle Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkossa järjestettiin herkkä hartaushetki Jokelan koulun uhrien muistolle torstaina päivällä. – Yhden kerran varoitan, mutta en kahta. Sen sijaan ongelmaksi nähdään käytäntöjen kirjavuus eri puolla maata. Apulaispoliisipäällikkö Tapani Myllymäki pitää ministeriön ohjenuoraa tervetulleena toimintamallina, vaikka Kokkolassa se lähinnä vahvistaa jo vallitsevan menettelytavan. – Me haluttiin tulla osoittamaan myötätuntoa Jokelan uhreille ja läheisille. Asemääriä liioiteltiin medioissa Sataa suomalaista kohti 32 asetta eikä 56 Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Sisäasiainministeriö tarkensi aselupien myöntämisen tai menettämisen perusteita vain pari viikkoa ennen keskiviikkona tapahtunutta Jokelan koulukeskuksen ampumisvälikohtausta. Tiirolan mukaan liian pitkä. Haapajärven lukiossa Jokelan uhrit ja läheiset ovat saaneet paljon myötätuntoa. Haulikoiden ja kivääreiden yhteinen osuus oli koko määrästä noin 65 prosenttia. Perjantaina 9.11.2007 Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti . Miksi surmansa sai koulutovereita, rehtori, terveydenhoitaja. Tiirola lupaa, että tätä työtä jatketaan, jos mahdollista entistäkin pontevammin. Rikollinen menneisyys, edes väkivaltainen, ei välttämättä johda hylkyyn. Haapajärven lukiolaiset ovat Suvin ja Kaisan mukaan todella järkyttyneitä. Lehden mukaan tilanne on kuitenkin parempi kuin Venäjällä. Esimerkiksi Haapajärven seurakunnassa lapsija nuorisotyöhön on panostettu voimakkaasti. Ajattelee vaan omalle kohdalle, jos paras kaveri menee. Syyttömiä ihmisiä, joilla oli elämä edessä. suljettu HK porsaan Ulkofilepala/ kg maustamaton n. Edelle ehättävät vain Yhdysvallat ja Jemen. Sikäli outoa, että vasta nyt. Silti tänne tänne hartauteenkin lähti vielä suuri joukko, Suvi ja Kaisa kertovat. johon sveitsiläistutkimus päätyi noin 2,5 miljoonan kappaleen perusteella. Vähäisen asutuksen ja pimeiden vuodenaikojen Suomessa masennus on yleistä ja ihmiset eristyvät helposti. Uutisiin päässeet luvut perustuivat sveitsiläiseen tämän vuoden elokuussa julkistettuun selvitykseen, jonka paikkansapitävyyden sisäasiainministeriö tyrmäsi tuoreeltaan. Miksi se sallittiin. Kiveen hakattuja rajoja ei voi olla. – Joka tapauksessa henkilön pitää selvittää riittävän hvyin tarkoitus, johon hän aikoo asettaan käyttää. Jokelan tapahtumia muistettiin päivällä pidetyllä hartaushetkellä myös ainakin Kokkolan kirkossa. Ylivieskan kirkossa oli illalla rukoushetki. Jokelan suru painoi lisäksi monissa muissa yhteisissä tapahtumissa torstaina, ja surutyö jatkuu. Yksityisten ampuma-aseiden määräksi saadaan tämän mukaan 32 sataa asukasta kohti eikä 56. Mikä meni pieleen Kirkkoherra Tiirola toivoo keskustelua aiheesta: Kari Viiperi (KP/STT) Aseiden suuri määrä Suomessa nostettiin esiin monissa ulkomaisissa tiedotusvälineissä Jokelan kouludraaman jälkeen. Erityinen riskiryhmä ovat syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat. Määrä on pyöreästi kymmenkertainen, jos sitä verrataan lopullisiin tai märkäaikaisiin peruutuksiin ja varoituksiin. Turvatkaa toisiinne ja vanhempiin ihmisiin, Tiirola tuki nuoria. Vasta ilmestyneen nuorisobarometrin mukaan seurakunnat koetaan läheiseksi rippikouluiässä ja sen jälkeen, mutta ei enää 18-30 -ikävuosien välillä. – Hän sanoi jotenkin siihen suuntaan, että tätä laskua saamme vielä maksaa. Ohjeistuksessa puututaan esimerkiksi rikosrekisterimerkintöjen painoarvon punnitsemiseen lupaharkinnassa. Voi kuinka oikeassa hän valitettavasti olikaan, Tiirola sanoo. – Ohjeet antavat evästä harkintaan, hän perustelee. On arvokasta kantaa asioita Jumalan eteen. Miksi nuoren ihmisen elämä meni raiteiltaan. Edes tarkkuusaseen lupaan ei edellytetä ampumaseuran jäsenyyttä, koska Suomen perustuslaki suo jokaiselle suomalaiselle yhdistymisen vapauden. – Heihin on helppo samaistua. Kuvat: Juha Sallinen Lukiolaiset Suvi Kananen ja Kaisa Konu kertovat voivansa samaistua uhrien omaisten ja läheisten suruun. Tänään on puhuttu paljon; yritetty ymmärtää miksi ja mietitty myös sitä, voisiko tämä toistua. 7,49 + pantti 1,20) 3 25 Fazer Boxit 320-350 g (9,2910,16/kg) Golden 1 lk. Suuri osa Haapajärven lukiolaisista jätti luokkatunnin väliin ja tuli vapaaehtoisesti hakemaan lohtua Jumalan Sanasta. Ministeriön hallussapitorekisteristä ilmenee, että kuluvan vuoden alussa 649 996 kansalaista omisti 1 6222 100 asetta. Jos selvästi näen, ettei edellytyksiä ole, neuvon häntä luopumaan hakemuksesta, ettei tarvitse maksaa turhasta, Myllymäki kertoo. Ei tätä voi käsittää, tytöt miettivät. Nuorethan ovat oireilleet jo pitkään, Tiirola kertoo. Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Kirkkoherra Kari Tiirolan mieliin jäi pahimpaan lama-aikaan erään kasvatustieteilijän toteamus yhteiskunnan nuoriin kohdistamista säästöistä. The Times puolestaan haki selitystä verityölle jopa harvasta asutuksesta. Ampuma-aselupien harkinta ollut kirjavaa Parin viikon takainen ohjeistus pyrkii yhtenäistämään käytäntöä. Tilaisuus oli tarkoitettu koko seurakunnalle, mutta nopeasti järjestetty hartaus ehti kiiriä vain harvojen tietoon. ”Löysät aselait...” ”Suomen löysät aselait tarkastelun alla”, otsikoi puolestaan brittilehti Mirror nettiuutisissaan. 0200-55888 Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Ilmoitukset: . Kokkolan kihlakunnassa kirjoitetaan vuosittain nelisensataa lupaa aseen hallussapitoon. Suvin ja Kaisan mielestä oli todella hyvä, että hartaus järjestettiin. – Silti kirkonkin pitää katsoa peiliin. 3 KESKIPOHJANMAA . Kysymyksiin Tiirolan mukaan ei ole valmista vastausta, sillä ”kuka selittäisi pahuutta”. Riketapauksissa määräaikaista aseluvan peruuttamista lievempi toimi on varoitus. ”Yllättävää kyllä, monet suomalaiset viettävät onnellista elämää”, eräs huomautti. Kuka selittäisi pahuutta. Esimerkiksi uutiskanava CNN kertoi virheellisten pohjatietojen perusteella tvuutisissaan, että Suomessa on kolmanneksi eniten laillisia käsiaseita maailmassa. – Tarkistan aina hakijan taustat. Hartauden toimittanut kirkkoherra Kari Tiirola pysähtyi puheessaan pohtimaan kaikkien huulilla vellovaa kysymystä: miksi. Kirkkoherra Kari Tiirola arvelee, että kaikissa seurakunnissa asiaa käsitellään viimeistään sunnuntain jumalanpalveluksessa
Sen piirissä on noin 10 000 työntekijää. Valitettavasti kaikki työnantajat eivät ole yhtä . 014-4176 500 La 10.11. Myös monet muut koulun tilat ovat suunniteltu joustaviksi monitoimitiloiksi. Hän on aiemmin toiminut yli 20 vuotta Rautaruukki Oyj:ssä erilaisissa liiketoiminnan esimiesja johtotehtävissä. Paluukyydit samoilla reiteillä, lähtö Lomakouherosta klo 02.10. la klo 21 Liput 14 € ”Seikkailijat” ”Seikkailijat” FINLANDERS FINLANDERS Olethan muistan ut tehdä pikkujo uluvarauks en Lippu 12E EVIJÄRVEN NUORISOSEURALLA LA 10.11. Sivistysmenot nousevat Alavieskassa Kälviältä kotoisin oleva Elina Pernu on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta 1.11.2007.. Kuva: Päivi Savela Jukka Pärssinen KOKKOLA (KP) Keskiviikkona koolla ollut Kokkolan rakennusja ympäristölautakunta kehottaa PSPH Maalaamo Oy:tä ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin hiekkapuhalluksesta aiheutuvien hiukkaspäästöjen estämiseksi. Opettajat saavat kaipaamansa työskentelytilat, ja aulaan saadaan luonnonvaloa kirjaston kautta. Arkkitehti suunnitteli kouluun uuden kirjaston ja sen yhteyteen mediatekniikkatilan sekä pienen työskentelyalueen. Niitä on vauhditettu myös ylityökiellolla, joka on kestänyt kolme viikkoa. Kohtaniemen mukaan tietoliikennealalla on ristiriitainen asetelma. – Piti miettiä tarkkaan, miten kaapelit saadaan taivutettua talon läpi, Kuismanen sanoo. tytöt perheineen NIVALA (KP) Mecanova Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Jokirannan koululla on ollut enimmillään noin 700 oppilasta. klo 20.30?01.30 * Kahvio * Grilli * Olutpubi JR1 Pukkilantie 11 CHARLIES CHARLIES CHARLIES Tervetuloa! yleisön pyynnöstä SEKAHAKU AIKUISTEN TANSSIT 40 v.-hääpäiväonnittelut ja äidille 60 v.-syntymäpäiväonnittelut t. 105 €/vrk/hlö Maanantaisin karaokea klo 19 ja keskiviikkoisinkin tanssitaan. Keväällä 2005 PSPH Maalaamo Oy:tä vastapäätä olevalta Kokkola Puhelin Oy:ltä tuli ilmoitus toistuvista pölyhaitoista. Arkkitehti Kimmo Kuismasen mukaan tilanne muistutti välillä lautasta, jossa on spagettia sikin sokin. 014-4176 500 Pe 9.11. Uudessa tehtävässään Anttila raportoi toimitusjohtajalle ja toimii johtoryhmän jäsenenä. Ulosmarssilla vauhditetaan neuvotteluja. Saneerauksen kakkosvaihe käsittää kieli-, atkja fysiikan luokat sekä ruokasalin, opetuskeittiöt ja pienryhmätilat. Elisalla on meneillään myös ytneuvottelut väen vähentämiseksi, mutta Kivistön mukaan neuvottelut eivät koska Vaasantien varren iParkissa toimivaa Elisan Kokkolan yksikköä. Kohtaniemen mukaan tietoliikennealalle on yleistä yrityskulttuuri, jossa yritykset hakevat voittoa henkilöstöä saneeraamalla. – Tilat joustavat muuttuviin tarpeisiin, mutta käyttö ratkaisee, ovat uudet ratkaisut toimivia vai eivät, hän sanoo. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja kustannusarvion mukaisesti. Johanna Johanna Pakonen Pakonen Liput 13 € PIKKUJOULU PIKKUJOULUpaketit paketit 33 33 €€ /hlö pikkujouluillallinen + tanssilippu Majoituspaketti Majoituspaketti 49 49 €€ /hlö sis. Koulutyö ei ole kuitenkaan kärsinyt. Nämä ulosmarssit on toinen painostuskeino, Kohtaniemi sanoo. – Jos on kuulunut jytinää ja rytinää, se on koitettu kestää, Hartikainen sanoo. Kokkolan Puhelin Oy:n osalta vahinkoa oli aiheutunut pääosin työntekijöiden autoille. klo 21-02 (( 04 04 )) Pitkänsillankatu 33 www.biorex.net ja löydät lisää! Elokuvat ajalla 9.-15.11. 0400-666 437), Kokkola (info p. alkaen DI, eMBA Veli-Matti Nopanen (52). Mecanova on elektroniikkateollisuuden käyttämien mekaniikkaosien sopimusvalmistaja. 2 16.11. Konsernin palveluksessa on kaikkiaan 550 työntekijää. La 10.11. Hiekkapuhallushallista ei saa aiheutua hiukkaspäästöjä hallin ulkopuolelle, mikä edellyttää tiivistä hallirakennetta tai hiekkapuhalluksen lopettamista hallissa. Menojen karsimisesta on valtuuston päätös viime kesäkuulta. Talousarvion laadinnassa on varauduttu palkankorotuksiin 5,5 prosentilla. 0400-666 437), Jyväskylä (info p. LOMAKOUHERO AVOINNA: pe 9-24 (02), la 9-02 (04), su 9-16, ma-to (avoinna tilauksesta) majoitukset puh. – Vallalla tuntuu olevan henki, että työnantajan pitäisi saada yksin päättää millaista palkkaa työntekijöille maksaa. 08 466 770 w w w. Työt valmistuvat vuoden loppuun mennessä, ja kalustaminen alkaa tammikuussa, jonka jälkeen tilat ovat koulun käytössä. Myös aulaja käytävätiloja väljennettiin, koska oppilaat viettävät nykyään välitunnit sisällä. Suunnittelun teki haasteelliseksi koulunkäynnin muuttuminen. majoituksen, tanssilipun sekä aamiaisen Illan ohjelmassa myös Illan ohjelmassa myös Karaoke Takkaterassilla klo 21-02 Karaoke Takkaterassilla klo 21-02 Disco yläkerrassa avoinna 22-04 Disco yläkerrassa avoinna 22-04 Tulossa Järviradion pikkujoulut 17.11. 0400-786 350), Viitasaari (014-4176500). Vastine on toimitettava rakennusja ympäristölautakunnalle 30.11. Saneerauksen pääsuunnittelija on arkkitehti Kimmo Kuismanen. Elisalaiset protestoivat Tes-neuvotteluihin haettiin vauhtia ulosmarssilla ALAVIESKA (KP) Alavieskan kunnan sivistyspalvelut tulevat maksamaan ensi vuonna noin 2,5 miljoonaa euroa. – Vanha sopimus päättyi huhtikuussa, mutta uusi ei ole tuntunut menevän eteenpäin. hoito KIVITIPUN JOULU LAPPAJÄRVELÄISEEN TAPAAN alk. Torstaina seitsemältä alkanut ulosmarssi koskee yhteensä noin 400 työntekijää, joista toistasataa työskentelee Kokkolassa. KESKIPOHJANMAA 4 Uutiset Huvit Perhealbumi Valmistuneet En juhli syntymäpäivääni Asta Stenman MUISTA TEHDÄ PIKKUJOULUVARAUS! Paikkoja rajoitetusti jäljellä! Liput 13 € Tervetuloa! La 10.11. TähtiartistiTähtiartistikilpailut kilpailut KIVITIPUN LAHJAKORTTI on kaunis tapa muistaa sukulaista tai ystävääsi! P. Nykyinen oppilasmäärä on 556. 2007 mennessä. 1970-luvun koulurakennus saneerataan aikakautensa tyyliä kunnioittaen. Menoja karsitaan kansalaisopiston ja musiikkiopiston opetuksesta yhteensä 10 000 euroa vuodessa. Muutoksella yhtiö haluaa vahvistaa johdon kokemusta ja resursseja. Perjantaina 9.11.2007 . ksuja, joten työntekijöiden kannalta suuntaus olisi kohtalokas. Kohtaniemen mukaan neuvottelut ovat jumiutuneet muun muassa siksi, että työnantajapuolen mukaan palkoista pitäisi päättää enemmän paikallisesti ja työpaikkakohtaisesti. – Työntekijöitä on patistettu ylitöihin, mutta toisaalta palkoista ei haluttaisi sopia. Hiekkapuhallus haittaa naapureita Vahingot estettävä tai toiminta lopetettava Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Elisa työntekijät Kokkolassa ja Joensuussa järjestivät torstaista perjantaiaamuun kestävän työnseisauksen vauhdittaakseen pahasti jumiutuneita alan työehtosopimusneuvotteluja. Lautakunnan päätökseen ei voida hakea muutosta valittamalla. Tarja Tarja Lunnas Lunnas & Rosso & Rosso La 10.11. Pe 9.11. Kuismasen mukaan Jokirannan koululla pärjätään näillä ratkaisuilla seuraavat 10–20 vuotta. – Työsuhteiden ehtoja pyritään heikentää. alk. – Toimihenkilöunionin jäsenistöllä on yhteensä 46 työehtosopimusta ja yksi niistä on tämä tietoliikennealaa koskeva. Pääsuunnittelija on arkkitehtitoimisto Kimmo Kuismanen Oulusta ja pääurakoitsija Kaarronrakennus Oy Ylivieskasta. klo 11-14.30 MARRASKOMEETTA 2 vrk/153 €/hlö/2 hh:ssa majoitus puolihoidolla kylpylä ja kuntosali vapaa-ajanohjelmaa 1x30 min. – Nykyisen toimitusjohtajan vetämänä Mecanova on kasvanut pkyrityksestä suuryhtiön mittakaavaan ja kansainvälistynyt. Viime vuonna konsernin liikevaihto oli 64 miljoonaa euroa. Pe 9.11. Sivistyspalveluiden kustannuksia nostaa Kirkonkylän koulun evakuointi ja opetuksen järjestäminen korvaavissa tiloissa. klo 21-02 La 10.11. Jytinää ja rytinää Jokirannan koulun rehtori Paula Hartikainen esitteli valmistuvia tiloja harjannostajaisissa torstaina. Kokkolan kaupungin ympäristöpalvelut on vastaanottanut useita reklamaatioita koskien Jänismaan teollisuusalueella osoitteessa Turkistarhaajantie 14 olevan PSPH Maalaamo Oy:n hiekkapuhalluksesta aiheutuneista haitoista. Varaa paikkasi ruokailuun num. PSPH Maalaamo Oy on tehnyt joitakin toimenpiteitä haitan vähentämiseksi, mutta toimenpiteistä huolimatta hiekkapuhallushallin toiminnasta aiheutuva pölyhaitta ei ole poistunut. sekä JOY-Karaoke sekä JOY-Karaoke VOIMAORKESTERI VOIMAORKESTERI TanssiTanssiorkestereiden orkestereiden Suomenmestarit 2007 Suomenmestarit 2007 Isänpäivän NOUTOPÖYTÄ katetuna 11.11. f i 10.11. Nopanen nousee Mecanovan johtoon Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Paljon päänvaivaa suunnittelijoille aiheuttanut Jokirannan koulun saneeraus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Lautakunta varaa yhtiölle mahdollisuuden antaa vastine kyseisestä asiasta mahdollisten määräysten sekä mahdollisen uhkasakon tai toiminnan keskeyttämisuhan asettamisen varalle. Myös toimistoja hallintotilat, aulatilat sekä kellarissa olevat sosiaalija taiteenopetustilat peruskorjataan. – Suurin muutos on hissi, jolla pääsee kellarista toiseen kerrokseen, rehtori mainitsi. Mecanova Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Keijo Anttila siirtyy yhtiön markkinoinnista ja myynnistä vastaavaksi johtajaksi. m e r i s a r k k a . Maalaamon toiminnasta aiheutuvan pölyhaitan on todennut ympäristöviranomaisten lisäksi myös keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja. 1 Pe: 19.00, Lau: 17.30, 19.15, Su: 17.15, Ma-To: 19.00, -K13/11-, L.8,50 €, 1h35min. FS-Svets Oy:n teollisuushallin ikkunapelleille ja katolle sekä ajoneuvolle oli aiheutunut pölyn johdosta vahinkoa. Pe 9.11. – Oppimiseen on tullut uusia menetelmiä, joille ei ole varattu tiloja, kuten ryhmätyöskentelyyn ja sähköisesti tapahtuvaan työskentelyyn, Kuismanen sanoo. Seuraavassa vaiheessa tarvitaan kokemusta suuryrityksen toimintamallin rakentamisesta ja johtamisesta, hallituksen puheenjohtaja Pertti Tarvainen toteaa. Jokirantaan valoa ja väljyyttä Uudet luokat kalustetaan tammikuussa Ilmastointihuoneesta tehtiin uusi julkisivuaihe Jokirannan koululle. (014) 4176 500 www.lomakouhero.. Toimihenkilöunionin asiamies Hannu Kohtaniemi sanoo tulehtuneen tilanteen taustalla olevan sen, ettei työnantajapuoli ole ollut halukas neuvottelemaan uudesta työehtosopimuksesta. HUISI HAI Hiekkasärkät Kalajoki puh. Kun neuvottelut eivät ole edenneet, niin yhdeksi vauhdittajaksi on otettu ylityökielto. Tuotantoyksiköt ovat Nivalassa, Alahärmässä, Klaukkalassa sekä Kecskemétissä Unkarissa. Tosin julkisivu muuttuu radikaalisti, kun ilmastointihuone on nostettu esiin julkisivuaiheeksi. Vastineen antamatta jättäminen ei estä asian jatkokäsittelyä. Syksyn sähäkin toimintapätkä! ROUSH HOUR 3 Herkulliset naurut tarjoaa rotta! ROTTATOUILLE Pe: 18.45, La: 17.00, 19.00, Su: 17.00, Ma-To: 18.45, -S-, L.8,50 €, 1h50min. klo 21 alkaen KARAOKE Takkaterassilla Tervetuloa! Tervetuloa! TANSSIBUSSIREITIT: Seinäjoki (info p. Samoin tavoitteena ovat työnantajan kannalta edullisemmat työehtosopimukset. Koulurakennukseen tehdään uusiksi koko sähköja ilmastointitekniikka eikä rakennuksessa ollut mitään kanavia ilmastointiputkia varten. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 12.11. Alavieska saa valtionosuutta sivistyspalveluihin ensi vuonna noin 1,7 miljoonaa euroa eli 117 000 euroa enemmän kuin tänä vuonna. Elisan Kokkolan yksikön pääluottamusmiehen Juha Kivistön mukaan työehtosopimuksen saamiseksi on ollut aikaa riittävästi. Kustannusarvio ilman arvonlisäveroa on 2,6 miljoonaa euroa. Jokirannalla on käyty koulua remontin keskellä viime vuodesta lähtien, ja peruskorjaus jatkuu vielä ensi vuonnakin
Varsinkin alaveteliläiset taputtivat ja juhlivat kokouksen jälkeen. Kysymykseensä hänkin oli jo etsinyt vastausta netin kautta, mutta Kallio oli jäänyt paitsi pyytämäänsä vastausta. Kun tällaisia tilaisuuksia kerran järjestetään, paikalle on myös hyvä tulla, ettei voida sanoa, ettei kuntalaisia ole kuultu, totesi kirkonkylän koulun juhlasalissa ikäryhmänsä puolesta vähemmistöä edustanut Merja Jelekäinen. Hetasta tulee liikelaitos VETELI (KP) Vetelin kunnanhallitus esittää valtuustolle 257 976 euron omavelkaisen takauksen myöntämistä kiinteistökiinnityksen täydennykseksi Kiinteistö Oy Vetelin Marine Parkin 900 000 euron lainoja vastaan. – Se vaikuttaa mahdollisuuksia antavalta. Se olisi oikein hyvä juttu, vaikka toivonkin, ettei lohtajalaisista tulisi Kokkolan sivukyläläisiä. Naapurikylä Väliviirteeltä kuulolla olivat Ulla-Maj ja Jorma Peltola. Toivon, että kaikki palvelut pysyisivät hyvinä. hän pohdiskeli kuntatalouden nykyjamaan viitaten. Kruunupyy valitsi Kokkolan yhteistyöalueekseen. Täällä on esimerkiksi halpoja teollisuustontteja. Rakennusja ympäristölautakunta käsitteli myös KPO:n suunnitelmia rakentaa Halkokarin Esson tilalle lähes 2 000 neliön S-market, jonka yhteydessä toimisi niin sanottu kylmä ABCpolttoaineasema. Kantaa kuntaliitossuunnitelmiin Merja Jelekäinen on ottanut jo aikaisessa vaiheessa. Niissä yrittäjät ovat esittäneet toivomuksiaan, jotka koskevat yrityselämän vilkastumista Lohtajalla. Rantanen kertoo poliisin edenneen nyt päässyt niin pitkälle, että pöytäkirjat lähtevät Pohjanmaan syyttäjävirastoon marraskuun loppuun mennessä. Jorma Peltola puolestaan kertoi olevansa vastaan Lohtajan liittämistä Kokkolaan. Palvelukeskus tuottaa ensi vuoden alusta palveluja Alavieskan ja Sievin kunnille, Ylivieskan kaupungille, Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymälle ja Peruspalvelukuntayhtymä Kalliolle. Kokkolan luottamushenkilöistä tilaisuuteen osallistui kaupunginhallituksen puheenjohtaja Roy Sabel, virkamiehistä kaupunginjohtaja Antti Isotalus ja liitostyötä pohjustaneen johtoryhmän sihteeri, kaupungin suunnittelupäällikkö Seppo Kässi. – Hyvä, jos liitoksesta päästäisiin valtuustossa yhteisymmärrykseen ja se hyväksyttäisiin. Luonnosta luettuaan Karhula jäi mielestään vastausta vaille. – Ollaanko viiden vuoden kuluttua samassa tilanteessa isommassa mittakaavassa. Tervetuloa! Toimikunta Lohtajan Veikot ry SYYSKOKOUS pe 23.11.2007 klo 19.30 Lohtajatalolla. Rikoskomisario Jouni Rantasen mukaan poliisi uskoi menehtyneen miehen syyttömyyteen alun pitäen, mutta vei aikansa kerätä riittävä näyttö epäilyn tueksi. Yhtiö haluaa avata Siwan ensi vuoden marraskuussa. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kokouksen jälkeen pidämme pikkujoulun, johon ilmoittautumiset 19.11.2007 mennessä 040 5260 287. päivänä liittyä vuoden 2009 alusta Kokkolaan. Asia ei ole kuitenkaan tiehallinnon listoilla, Oikari sanoi. Hän oli toinen henkilöauton kahdesta matkustajasta. Lohtaja ei häviäisi minnekään – olisimme vain osa isompaa organisaatiota. Valtuusto valitsi yhteistyöalueeksi Kokkolan. Kari Viiperi KÄLVIÄ (KP) Kokkolan rikospoliisi varmistui vasta kolme kuukautta kestäneiden tutkimusten jälkeen, ettei viimekesäistä Kälviän kuolonkolaria aiheuttanut 1962 syntynyt Markku Eskeli, joka sai surmansa turmassa. Tervetuloa! Johtokunta Vieno Laakkonen Nivalalainen Vieno Sylvia Laakkonen o.s. Kuulustelujen lisäksi tapauksen selvittäminen vaati dna-testejä ja muita teknisiä selvityksiä, joiden tulosten odottelu pitkitti tutkintaa. Kiitos K-PKS:n, kotisairaanhoidon ja Libeckin henkilökunnalle Elsan hyvästä hoidosta. – Toivon Lohtajan liittymistä Kokkolaan. Venehallille takaus, kymmenelle työpaikka. Kallio perusteli tulemistaan tilaisuuteen. Kuolonkolarin uhri varmistui matkustajaksi Jukka Pärssinen KOKKOLA (KP) Rakennusja ympäristölautakunta pohtii asemakaavallisesti Tradeka Oy:n kauppahanketta Kaanaanmaantien ja Pohjoisväylän kulmaukseen. Toivomme, että kokkolalaisten kynnys perustaa yritys Lohtajalle madaltuisi. Nokkakolari tapahtui Vuolteen risteyksen paikkeilla Kajaanintiellä kuudes elokuuta iltapäivällä. Pietarsaaren puolesta äänesti 13 valtuutettua: Siv Albäck-Tokou, Inger Backman, Kim Djupsjöbacka, Greger Englund, Mårten Forsander, Christer Forsberg, Jarl Haga, Ann-Cathrin Hagnäs, Stefan Högnabba, Hans-Erik Lindgren, Bernt Storbacka, Stefan Storvall, Monika Takkula Kokkolan puolesta äänesti 14 valtuutettua: Peter Albäck, Bertel Björkqvist, Tom Byskata, Sixten Dahlvik, Elisabeth Hagström, Susanne Hongell, Henrik Huhta, Ann-Christine Riippa, Pekka Saajoranta, Gun Storbacka, Göran Strandvall, Ossian Wassborr, Camilla Vesala, Stig-Gustav Vistbacka. – Mikä voisi parantua, jos asioitamme mietitään Kokkolassa asti, hän tuumi, joskaan ei osannut sanoa kuntaliitoksille parempaakaan ratkaisua. marraskuuta Uuden hautausmaan kappelissa. Esillä sääntömääräiset asiat. Sääntömääräiset asiat. a GIRSÉN o.s. Perjantaina 9.11.2007 Kuolleita Hautauksia Rakkaamme Elsa So. – Yrittäjillä on ollut kuntaliitossuunnitelmia työstäneiden kanssa yhteisiä palavereja. Juttu perustuu ennen tilaisuuden alkua tehtyihin haastatteluihin normaalia aikaisemman painoaikataulun vuoksi. Palvelukeskukseen on valittu 21 henkilöä. Ensi vuoden loppuun saakka johtajana toimii oman työnsä ohessa kaupunginkamreeri Kauko Sarkkinen. Maanantaina koolla ollut kaupunginhallitus varasi Tradekalle Siwakauppaa varten kyseisen lähes 6 000 neliön tontin. Kokkolalaissyntyisellä Ulla-Majlla on puolisoonsa nähden erilaiset toiveet tulevaisuudelta. – Kaarlelankadun ja Pohjoisen ohikulkuväylän risteys on tiettyinä aikoina tukkoinen. Siihen niin ikään luottamushenkilönä tutustuneena Leskelällä ei ollut torstaina mielessään erityisiä kysymyksiä, vaan hänkin oli paikalla ennen kaikkea kuuntelemassa tilaisuuden antia. Kiinteistöyhtiössä omistus sekä vastuut kunnan ja yrityksen kesken jakautuvat 7:3, minkä mukaisesti yritys osaltaan takaa lainaa. Päätös syntyi valtuustossa yhden äänen enemmistöllä äänin 14-13. Äidin vierellä yksivuotias Otto. Kaustisen seudun Ravinaiset ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS tiistaina 13.11.07 klo 19.00 Nikulan Tallikahviossa. Ylivieskalainen Päiviö Ilmari Määttänen siunattiin haudan lepoon torstaina 8. Liikennejärjestelyjä pitää ilmeisesti kuitenkin muuttaa. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. marraskuuta Nivalan terveyskeskuksessa 91 vuoden ikäisenä. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Rajussa törmäyksessä henkilöautoa kuljetti Eskeliä kahdeksisen vuotta nuorempi mies, joka on kotoisin Kannuksesta. Kuva: Pia Räihälä Tapio Lehtinen KRUUNUPYY (KP) Kruunupyyn sote-suuntautuminen keräsi ennätysyleisön valtuustosaliin torstai-iltana. Lohtajalla on tällä hetkellä paljon pienyrittäjiä – toivomme, että liitoksen myötä Lohtajalle tulisi nykyistä isompia yrityksiä. Kuski loukkaantui, kun henkilöauto törmäsi vastaantulijaan vasen kulma edellä. Liitoksen läpimenoon valtuustossa joulukuun 3. Kokkola voitti yhdellä äänellä Valtuutettu Pekka Saajoranta puhui voimakkaasti Kokkolan puolesta alaveteliläisen yleisön tukemana. Kymmenen vuotta Lohtajan yrittäjien puheenjohtajana toiminut Pirjo Tuikka ja hänen miehensä, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ari Tuikka olivat Jelekäisen tavoin paikalla lähinnä mielenkiinnosta kuuntelemassa. Nykyään ei ole tarvinnut jonottaa esimerkiksi terveydenhoitoon. Kuntaliitosluonnokseen Peltolat eivät olleet etukäteen perehtyneet. Pohjanmaan TE-keskus antaa hankkeelle 24 prosentin avustuksen. Lind . 16.03.1922 . Nivalalainen Hilma Susanna Koski siunattiin haudan lepoon torstaina 8. Alueella on tilaa KPO:n kaavailemalle kauppapaikalle. – Lautakunnassa kaupan koko herätti keskustelua. Sen sijaan ainakin ennen tilaisuuden alkua entinen kunnanhallituksen puheenjohtaja Kyösti Karhula harkitsi kysymyksen esittämistä siitä, mitä sitten tapahtuu, kun kuntaliitokseen osoitetut valtion porkkanarahat on syöty. Kauppapaikkoja pohditaan vielä Anne Saarikettu LOHTAJA (KP) Kuten kälviäläisetkin, myös lohtajalaiset ennakoivat ennen torstai-iltaisen kuntaliitosluonnoksen esittelytilaisuuden alkua olevansa paikalla ennen kaikkea kuuntelemassa, eivät niinkään kyselemässä. Niiden palveluiden saatavuus kiinnostaa, etenkin vanhempaa väkeä, Ulla-Maj Peltola pohti. Huoli kyläkoulusta Alaviirteeltä tilaisuuteen saapunut kyläyhdistyksen sihteeri Aimo Kallio kantaa huolta kylän koulusta, jota viime keväänä uhkasi sulkeminen. Mukanaan hänellä oli yksivuotias poikansa Otto. Pari vuotta toiminut veneiden sopimusvalmistaja työllistää nyt kuusi henkilöä, mutta voi uusien toimitilojen valmistuttua palkata kymmenkunta lisää. Kaikki neljä kuntaa ovat ainakin vieneet asiaa hyvässä yhteishengessä eteenpäin, Ari Tuikka kokee. Kuva: Clas-Olav Slotte YLIVIESKA (KP) Henkilöstöja taloushallinnon palvelukeskuksesta Hetasta muodostetaan liikelaitos. Yrittäjät myönteisiä liitokselle Kaikkiaan 3 000:sta lohtajalaisesta kuutisenkymmentä oli torstai-iltana läsnä kirkonkylän koululla. Samalla hän muistuttaa, että kaikki lohtajalaiset pitävät peruspalvelujen säilymistä Lohtajallakin tärkeänä. Kohti Kokkolaa matkannut henkilöauto, jossa oli kuljettaja ja kaksi matkustajaa, iskeytyi puutavararekkaa ohittaessaan vastaantulevaan pakettiautoon. Alueen hinta noudattaa Heinolan hintatasoa, ja kaupunki määrittelin tontin hinnaksi 59 700 euroa. Siunauksen toimitti vs. Pääkkö kuoli lauantaina 3. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja ajokortitta ajosta. Uutiset 5 KESKIPOHJANMAA . Tuikille luonnoksen sisältö oli luottamustoimien kautta entuudestaan tuttu ja he myös hyväksyvät sen sisällön. Siunaus toimitettu lähiomaisten ja ystävien läsnä ollessa. Kokkolan suuntaa Pirjo Tuikka pitää luonnollisena yksin siksi, että lukuisat lohtajalaiset käyvät tälläkin hetkellä kaupungissa töissä. Harmaakiven teollisuusalueelle maaliskuun loppuun mennessä valmistuvan hallin kustannukset arvioidaan 1,09 miljoonaksi euroksi, mihin summaan tulee päälle 0,14 miljoonaa rakennuttajan kustannuksia. Palkitsemiset. anne.saarikettu@kpk.. seurakuntapastori Sanna Jukkola. Lohtajan luottamusja virkamiesjohdosta läsnä olivat valtuuston puheenjohtaja Anne Jokela, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Leskelä sekä kunnanjohtaja Matti Uusi-Rauva. Lohtajalaisyrittäjät suhtautuvat Pirjo Tuikan mukaan liitokseen myönteisesti. Kunnan ja veneitä sopimuksella Finn-Marin Oy:lle valmistavan paikallisen Oy Scandinavian Marine Ab:n yhdessä omistama kiinteistöyhtiö rakennuttaa lainalla veneiden valmistukseen uudet toimitilat. Liitokselle hiljaista hyväksyntää Reilu puolensataa kuntaliitosluonnoksesta kiinnostunutta koolla Lohtajalla Merja Jelekäinen toivoo Lohtajan liittyvän Kokkolaan. Vastausta Karhula oli koettanut etsiä Lohtajan kunnan kotisivuilta, missä on laajasti tietoa sekä kysymyksiä ja vastauksia neljän kunnan liitossuunnitelmaan liittyen. Kuntaliitoksen Jelekäinen toivoo toteutuvan. marraskuuta Suvannon kappelissa. Entä mitä mieltä Kallio on kuntaliitosluonnoksesta. Tradekan tavoitteena on, että kaava-asiat olisivat kunnossa viimeistään ensi vuoden tammikuussa. Kahvia ja kakkua. Tuolloin hän on kantanut huolta etenkin lähipalveluiden ja lohtajalaisen identiteetin säilymisestä, jos Lohtaja päättää joulukuun 3. Taistelun jälkeen valtuusto päätti, että sen toiminta jatkuu entisellään. ”Entä viiden vuoden kuluttua?” Ari Tuikan tavoin myös koulutuslautakunnan puheenjohtaja Esa Leskelä pitää hyvänä laadittua kuntaliitosluonnosta. Vieressä turvavöissä istunut mies selvisi onnettomuudesta vahingoittumattomana, mutta takapenkillä ollut Eskeli sinkoutui ulos ja ruhjoutui rekan etupyörän alle. Kaavan muuttamisesta myös keskusteltiin, kertoi kaavoitusarkkitehti Lassi Oikari. Kuntaliitossuunnitelmien edistymistä olen seurannut lehdistä, joten siten olen asiasta etukäteen tietoinen. Siihen mietittiin kiertoliittymää. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Sen läpimenoon hän myös uskoo. 21.10.2007 Rakkaudella kaivaten Anna Edit ja Rafael sisarusten lapset perh. – Tulin paikalle mielenkiinnosta kuuntelemaan. päivänä hän myös uskoo. Enkeli tarttui hänen hauraaseen käteensä ja sanoi: minä vien sinut kotiin. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Anne Sumela. – Haluamme pitää Alaviirteen koulun jatkossakin – miten se varmistetaan. Valtuusto päätti, että Kokkolan seutu valitaan puitesopimuksen mukaiseksi yhteistyöalueeksi ja neuvottelut jatkuvat hyväksyttyjen asiakirjojen pohjalta. Alueen kaava on vireillä, mutta lautakunta palautti kaava-asian keskiviikkona uuteen valmisteluun. Valtaosa paikalle saapuneista oli reilusti keski-ikäisiä miehiä, jotka toimivat erilaisissa kunnan luottamustehtävissä. Sitä saatiin muun muassa turman aiheuttaneen auton vaurioista sekä kuskin ja matkustajien vammoista. Tervetuloa! Johtokunta Kokkolan Autoja Konealan ao 426 (ent.AKU) SYYSKOKOUS pe 23.11.2007 klo 19.00 Keski-Pohjalaisten Klubi, Rantakatu 9
Petojen vaikutus maastolaskennassa näkyisi ensimmäisenä naaraiden ja vasojen lukusuhteessa eli pedot verottavat laumasta ensimmäisenä pienet vasat. Vaikutus vähenee ajoneuvon iän myötä. Kuva: Urpo Nykyri Heikki Gummerus (KP) Autoverouudistus ei ole vielä merkittävästi näkynyt uusien autojen kysynnässä lähinnä sen takia, koska kaikkien merkkien uudet hinnat eivät ole vielä tiedossa. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle korotuksia kiinteistöveroihin. Metsäpeurojen maastolaskentakokeiluun osallistuu lähes kolmekymmentä aktiivista metsästäjää peurojen talvehtimisalueen riistanhoitoyhdistyksistä. Ahma tyytyy lähinnä raatoihin. Samantyyppisiä vahvuuksia omaavia maaseutualueita pyritään saattamaan yhteistoimintaan keskenään sekä eritasoisten osaamiskeskusten kanssa. Kaustisen, Ullavan ja Kälviän alueilla sijaitsevan 878 hehtaarin Vionnevan Naturaalueelle ei ole vielä nimetty ennallistamiskohteita, mutta ympäristökeskus järjestelee kiireellisenä 35 hehtaarin kohdetta. joulukuuta, mutta se siirtyy käytännössä tammikuun puolelle. KESKIPOHJANMAA 6 Uutiset Leninki (149,90) 119, 90 Huivi 29, 90 Turo Tailor -puku 315,Leninki (129,90) 103, 90 Juhlaan Naisten juhlaleningit pe-la -20% POHJ.ESPA 37 ma-pe 10-20, la 10-17 KLUUVI, Aleksi 9 ma-pe 10-20, la 10-18 ITÄKESKUS ma-pe 10-20, la 9-18 SELLO ma-pe 10-21, la 9-18 KOKKOLA Isokatu 13 puh. Toimistotyöntekijä kertoo lisäksi yllättyneensä Salmelan puhuttua asiasta kokouksen pöytäkirjan tarkastuksen yhteydessä. Alueellisella maaseutuosiolla tähdätään maaseutualueiden kehittämistoiminnan vahvistamiseen ennen kaikkea parantamalla niiden sisäistä ja ulkoista yhteistoimintaa ja verkostoitumista. Kokkolassa valikoimaan kuuluu kyseisten merkkien lisäksi Nissan. Kaupunginhallitus esittää ensi vuoden talousarviossa säästökeinoiksi koko henkilön lomautusta 10 päiväksi sekä 200 000 euron leikkaamista terveyskeskuksen maksuosuudesta. Sudet ovat satunnaisia kulkijoita, eikä ilveksiäkään ole peuroille vaivaksi asti. kriisikunnan taloudelliset kriteerit täyttävä Oulaisten kaupunki joutuu nostamaan tuloveroprosenttiaan toisena peräkkäisenä vuotena. Myös uusien autojen kauppa vilkastuu. Se varmistuu lähipäivinä, minkä jälkeen kauppa lähtee kunnolla käyntiin. Hinnanalennukseen liittyvä välivaihe pienentää autoliikkeiden katetta, koska muun muassa Paalupaikan omistava Autosompa on laskenut käytettyjen autojen hintoja kymmenellä prosentilla kuluvana vuonna. Hän ennakoi, että hinnanalennus on 5-10 prosentin luokkaa. Peuralaskentaa Halsuan alueella suorittava Erkki Mastokangas arvioi Halsuan suunnalla asustavan viisi tai kuusi karhua, Jouko Anttilan arvio Perhosta on kuusi tai seitsemän karhua. Vuodesta 1997 alkaen myönnettyjä pyyntilupia voidaan sen jälkeen vähentää kuluvan kauden 116 luvasta. Muiden asuinrakennusten vero nousee 1 prosenttiin ja rakentamattomien maapaikkojen vero nousee 3 prosenttiin. Uusilla hinnoilla myytävien autojen luovutus voi alkaa 21. – Venäjän Karjalassa peurojen määrä on vähentynyt hallitsemattoman metsästyksen vuoksi kolmessa vuosikymmenessä 6 500 yksilöstä alle kolmeen tuhanteen. Susien ohella asialla voivat olla karhut ja ilvekset. – Kolmasosa asiakaskunnastamme on odotellut veropäätöstä, mille tasolle hinnat jäävät. Perjantaina 9.11.2007 . Länsi-Suomen ympäristökeskus on hyväksynyt myös 25 000 euron arvoisen Köyhäjoen kunnostamissuunnitelman ja 35 000 euron määrärahan pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien päivittämiseen. Työn tuloksia on tarkoitus hyödyntää osayleiskaavan uusimisessa. – Pyrimme toimittamaan tämän vuoden puolella sellaiset bensa-autot, joista on kauppa sovittu, koska niiden hinta nousee tammikuussa, Mustakangas mainitsee. Veteläisen selvitys, jossa on myös sähköpostikirjeenvaihtoa episodin nähneen teknisen viraston toimistotyöntekijän kanssa, poikkeaa Salmelan näkemyksestä. Pelkästään menoja leikkaamalla ei saada aikaan säästöjä. Jo hakuvaiheessa tiedetään, että alueellinen maaseutuosio tuo mukanaan 125 000 euron perusrahoituksen ja avaa muita merkittäviä rahoituskanavia Kaustisen alueen kehittämiseen. Talousarviossa aiotaan myös pudottaa nettoinvestoinnit 1,5 miljoonaan euroon. Mobilan edustamat merkit ovat Ylivieskassa Volvo, Renault ja Mazda. Kaustisen ja Vetelin kunnan alueilla sijaitsevalle Pilvinevan 3 667 hehtaarin Natura-alueella laaditaan ennallistamissuunnitelmaa 349 hehtaarin osuudelle. – Kaikkien merkkien hinnat eivät ole vielä varmistuneet. Subarulle ja Suzukille ne tulevat vielä tällä viikolla. Myös Mustakangas odottaa, että autoverouudistus lisää uusien autojen kysyntää. Viime maaliskuun lentolaskennan keskeydyttyä lauhojen olosuhteiden vuoksi, lentolaskenta uusitaan ensi talvena jo helmikuussa. Saako metsästäjä yhtä ison ilon liikenteelle vähemmän vaarallisen peuran kaatamisesta kuin hirvijahdista. Laumojen kokoonpano eritellään mahdollisimman tarkasti iän ja sukupuolen mukaan, mikä ei ole enää ihan helppoa, kun peurat metsästyksen alettua ovat alkaneet karttaa ihmistä. Valtio on lähtenyt toimintamme henkiseksi tukijaksi ja Kansantaiteenkeskus on saanut alueellisen kulttuuritoimijan valtuudet, toimitusjohtaja Jorma Jokiniva riemuitsee. Veronalennus heijastuu myös käytettyjen autojen hintoihin. Hänen mukaansa autoverouudistuksen yhtenä tavoitteenahan on autokannan uusiminen. Alennus heijastuu myös käytettyjen autojen hintoihin ja autojen välirahaan. Salmela viittaa toinen lokakuuta teknisen lautakunnan kokouksen jälkeiseen episodiin, jossa Salmelan ja kaupunginjohtaja Maija-Liisa Veteläisen päät kolahtivat yhteen. Kaustinen kohentaa ympäristöä OULAINEN (KP) Ns. Dieseleiden suosio kasvaa Autotalo Mobilan Kokkolan ja Ylivieskan toimipisteiden paikallisjohtaja Antti Mustakangas kertoo, että ne asiakkaat, jotka suunnittelevat bensa-autonsa vaihtamista dieseliin ovat olleet aktiivisia. Alennus tulee olemaan kymmenen prosentin luokkaa, ylivieskalaisen Autotalo Antti-Roiko Oy:n, VW-, Audija Seatkeskuksen toimitusjohtaja Ari Antti-Roiko sanoo. – Ei minun mielestäni. Uusien autojen luovutukset alkavat käytännössä tammikuussa eli ensi vuoden puolella, sillä toimitusaika on kaksi kuukautta. Tarkan, mutta kalliimman lentolaskennan tulosten perusteella voidaan sitten arvioida talkootyönä tehtävän maastolaskennan jatkoa. Yleinen kiinteistöveroprosentti nousee 0,90:een ja vakituisten asuinrakennusten 0,45:een. Kaustisen kunta hyväksyy ympäristökeskuksen toimet. Vaikutus vähenee, mitä iäkkäämpi ajoneuvo on kaupan kohteena. Salmelan silmälasien sanka oli vääntynyt ja hän oli käynyt kahdesti korjauttamassa niitä optikolla. Minulla on kokemusta tästä asiasta”. Veteläinen toteaa toimistotyöntekijälle lähettämässään viestissä, että halaus oli juuri sellainen, jossa silmälaseille voi todella tapahtua edellä mainittu (rikkoontuminen). Suomenselän peurat lajin turva Kainuun peurakanta on romahtanut alle tuhannen Perhon Oksakoskella suurin tänä syksynä havaittu peuralauma oli lähes satapäinen. Suomenselällä peuroja arvioidaan olevan noin 1 500, kun Kainuun kanta on susien syömänä romahtanut kuudessa vuodessa 1 700 yksilöstä alle tuhannen. Kaikkien kolmen hankkeen rahoitukseen saataneen EU-varoja puolet. Myös auton koolla ja kulutuksella on merkitystä. Perhonjoen vesienhoidon keskeiset ongelmat on Kaustisen kunnan ympäristökeskukselle antaman lausunnon mukaan lausunnon mukaan huomioitu suunnitelmissa. – Autovero kytketään päästöihin, jolloin se suosii vähäpäästöisiä ajoneuvoja. – Tämä avaa uusia, laajakantoisia näkymiä. Verouudistus vilkastuttaa uusien autojen kauppaa ja samalla uudistaa autokantaamme, Antti-Roiko ennakoi. Auton ikä syö mahdollisen välirahaedun Asiakkaat odottavat hinnanlaskun tasoa Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupunginhallitus totesi maanantaina illalla pitämässään kokouksessa, että kaupunginvaltuutetuille ei ole tarkoituksenmukaista hankkia kypäriä. Sen jälkeen kaupanteko saadaan kunnolla vauhtiin. Veroprosentti nousee jälleen Oulaisissa. Metsäpeuran kohtalo lajina näyttää vastedes olevan Euroopan laajuisesti meidän varassamme, uusimuotoista peuralaskentaa Suomenselällä koordinoiva Mikko Rautiainen sanoo. – Dieseleiden ohella vähän kuluttavat bensa-autot nousevat myyntisuosikkien joukkoon, hän arvioi. Salmelan selvityksen mukaan hänen kerrottuaan Veteläiselle, että hänen mieheltään on tulossa Nivalan kuntaliitosta kritisoiva kirjoitus, Veteläinen otti kahdella kädellä olkapäästä kiinni ja löi päällään silmälaseihin oikealle puolelle. Alueellisen maaseutuosion myötä säätiöstä tulee alueen virallinen kehittäjä, jolla on takanaan sisäasiainministeriön tuki. Puolen prosenttiyksikön korotusesitys syntyi äänin 7–2. Tarkkailu keskitetään pelloilla ja muilla avoimilla alueilla liikkuviin laumoihin. Ympäristöasioihin paneutuvalle hankkeelle nimettiin ohjausryhmä, jonka on määrä kuulostella myös kuntalaisten mielipiteitä muun muassa viherja virkistysalueista ja kerrostalorakentamisesta. Erkki Mastokangas, Pasi Rannila, Jouko Anttila ja Mikko Rautiainen laskivat torstaiaamuna yhdestä laumasta lähes 30 peuraa. – Hinnanalennus lisää dieseleiden menekkiä. Joidenkin merkkien hinnoissa alennus voi olla sitäkin suurempi. Alueellinen maaseutuosio auttaa osaltaan maaseutua hyödyntämään EU-ohjelmien kehittämisvaroja alkaneella seitsenvuotiskaudella nykyistä paremmin sekä vauhdittamaan maaseudun kehitystä. – Autoliikkeen toimintaideana on tarjota jokaiselle jotain, koska ihmisten tarpeet vaihtelevat. Veteläiselle lähettämässään viestissä toimistotyöntekijä toteaa keskustelleensa tapauksesta Salmelan kanssa ja todenneen hänelle, että minusta ”käsiksikäynti” näytti vain ystävälliseltä eleeltä eikä hän ollut nähnyt siinä mitään sen kummallisempaa. Ylivieskalaisen Paalupaikka Oy:n myyntipäällikkö Ilkka Ranta-Nilkku sanoo, että Citroenille ja Hyundaille on jo saatu uudet hinnat. Autoverouudistuksen yhtenä tarkoituksena kuitenkin on nuorentaa autokantaa ja vähentää päästöjä, Mustakangas katsoo. – Ohjelman tavoitteena on tukea maaseudun kehittämistä ja nostaa kulttuuri merkittäväksi aluekehittämisen välineeksi. Veronalennus hyväksyttiin lopulta jopa yllättävän nopeasti, vaikka onhan siitä puhuttu oikeastaan koko vuosi. Peurakannan romahdettua Kainuussa yllättävän nopeasti Suomenselän alueella otetaan käyttöön vuosittainen maastoseurantamenetelmä, jolla voidaan nopeasti havaita mahdolliset muutokset. Siksikin asiakkaat ovat vielä odottavalla kannalla, Mustakangas sanoo. Uusien autojen luovutus käynnistyy tammikuussa. Eriskummallinen toteamus juontaa juurensa valtuutettu Maija-Liisa Salmelan (kesk.) aloitteeseen, jossa hän esitti kypärien hankkimista, koska ”kuntaliitosasiat käy kuumana. 020 742 7820 ma-to 9.30-18, pe 9.30-19, la 9-15 Urpo Nykyri PERHO (KP) Siirrolla Kainuusta kymmenen yksilön turvin vuonna 1979 alulle pantu Suomenselän metsäpeurakanta on nyt lajin turva. Lisäksi ohjelmassa kehitetään verkostoyhteistyötä akselilla Kaustinen-Kuhmo-KeskiKarjala. Voitaisiinko hirviä vähentää, jos peuroja olisi enemmän metsästettäväksi. Suomenselän peurakannan keskimääräinen kasvuvauhti on ollut 19 prosenttia, kun teoreettisena maksimina pidetään 25-30 prosentin kasvuvauhtia. Omassa selvityksessään kaupunginjohtaja Veteläinen toteaa, että Maija-Liisa Salmelan kimppuun hän ei ole käynyt eikä koskaan käy. – Uusien autojen hinnanalennus tulee olemaan meillä kymmenen prosentin luokkaa. KTK maaseutuosioon ”Avaa merkittäviä uusia rahoituslähteitä” KAUSTINEN (KP) Kaustisen kunnanhallitus on hyväksynyt kuntakeskuksen kehittämishankkeen, jolle varataan vuoden 2008 talousarvioon 25 000 euron määräraha. Peurojen määrän lisäännyttyä niin, että niitä niitä voidaan metsästää, maallikon mieleen nousee kysymys, voisiko peura korvata metsästäjälle hirven saalistuskohteena. Hinnanalennus painottuu dieseleihin ja pienikulutuksisiin bensa-autoihin. Hirvenmetsästys on ihan eri asia kuin peuranmetsästys, vaikkei peurakaan ole arkiinnuttuaan enää liian helppo saalis, Pohjanmaan riistanhoitopiirin hallituksen jäsen, perholainen Pasi Rannila sanoo. Maaseutuosioon mukaan pääsy avaa merkittäviä uusia rahoituslähteitä, Jokiniva selvittää. Ongelmana veden laadulle ovat erityisesti joen pistekuormittajat sekä hajakuormitusta aiheuttavat maaja metsätalous, asutus ja turkistarhaus. Ei tahdo silmälasit kestää täällä kaupungintalolla, ne menevät rikki. – Monesti on tapahtunut itsellenikin. Korotuksen perusteluna on Oulaisten kaupungin säilyminen itsenäisenä. Pohjanmaan riistanhoitopiiri on hoitanut peuralaskennan kolmen vuoden välein helikopterilla. Citroenin tilanne on hinnanalennuksen kannalta paras, sillä sitä on jo pitkään valmistettu päästöjen alarajojen puitteissa, RantaNilkku huomauttaa. Lomautus koskisi myös terveyskeskusta. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että tuloveroprosentiksi ensi vuodelle vahvistetaan 21 prosenttia. Veteläinen toteaa myös, että jos Salmela ei kestä kiusoittelua, sitä allekirjoittanut ei hänen kohdallaan enää koskaan harrasta. Valtuutetuille ei hankinta kypäriä Päättäjät löivät viisaat päänsä yhteen KAUSTINEN (KP) Hallitus on hyväksynyt Kaustisella toimivan Kansanmusiikkisäätiön hakemuksen päästä mukaan maaseutupoliittisen erityisohjelman alueelliseen maaseutuosioon. Viime talvena lentolaskenta epäonnistui, mutta lokakuussa aloitettu maastolaskenta on antanut viitteitä vasomisen onnistumisesta ja kasvuvauhdin säilymisestä. Kalojen vaellukselle esteenä on Pirttikosken voimalaitos. Kaupunginjohtaja esitti säästökeinoksi myös Matkanivan koulun tilapäistä sulkemista mutta esitys kaatui äänin 4–5. Toisen puolen maksavat kunta ja Suomen valtio. Kun tänä vuonna myydään koko maassa noin 130 000 uutta autoa, määrä voi nousta ensi vuonna 30 000-40 000 kappaleella, Ranta-Nilkku ennakoi. Lisäksi kaupunginjohtaja oli Salmelan mukaan matkinut sopimattomasti hänen puhettaan. Alennuksen vaikutus välirahaan vähenee vaihtoauton iän myötä, sillä käyttövuodet syövät alennuksen tuoman välirahaedun
– Nyt on kysymys elämästä ja sen suojelusta. Eduskunta saa lakiesityksen perjantaina ja hallituksen tavoitteena on, että uusi laki olisi voimassa jo ensi viikon perjantaina. Tehylle tämä ei kelvannut ja liitto lähti vaatimaan 9 prosentin lisäksi 15 prosentin kuoppakorotusta. Hannu Kuparinen HELSINKI (STT) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) jätti eduskunnan miettimään, kumpi painaa enemmän: kansalaisten oikeus työtaisteluun vai valtion velvollisuus suojella kansalaisiaan ja heidän oikeutensa elämään. Hoitajien joukkoirtisanoutumiseen on osallistumassa lähes 12 000 hoitajaa. Ikärajan laskemista perusteltiin sillä, että äänioikeus vahvistaa nuorten sitoutumista seurakuntiin. Opposition ja muidenkin kansanedustajien ensi kommentit eduskunnan istuntosalissa kuullaan perjantaina. Suora tieosuus oli kuurainen ja liukas, kertoo palomestari. Äänestysikäraja on tähän asti ollut 18 vuotta. Sveitsi on myös liittymässä mukaan joukkoon. EU:n ulkopuolisista maista siihen kuuluvat Norja ja Islanti. 17, Kokkola puh. Passintarkastukset poistuvat Suomen ja Viron välillä Fakta Tähän pääministeri Matti Vanhanen vetoaa: – Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen (Suomen perustuslaki 22. Käyttöä poikkeuslailla olisi heti seuraavana tiistaina 20. Tarkastukset poistuvat joulukuussa maaja merirajoilla. Perjantaina 9.11.2007 Lyhyesti Nyt on Sotkassa patjanvaihtopalvelu! • vaivaton vanhan patjan poisvienti! • kotiinkuljetus kaupan päälle! Kuljetamme vanhan patjasi vaivattomasti pois! Ostaessasi joustinpatjan, joustinsängyn, moottorisängyn tai jenkkisängyn sijauspatjalla saat kotiinkuljetuksen kaupan päälle! Vanhan patjan käsittelymaksu 15,-. Kaapeli-tv:ssä maksukanavia ilmaiseksi viikonlopun ajan HELSINKI (STT) SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan SDP ei aio antaa tukeaan hallituksen esittämälle poikkeuslaille potilasturvallisuuden takaamiseksi. Kaapeliverkoissa on maksu-tv:n tilaajia jo yli 250 000. Uutiset 7 KESKIPOHJANMAA . Sellainen korotus tietäisi hoitajille 400–600 euron korotuksia. Helsinki-Vantaa laajentaa Aasian liikenteen kasvun takia HELSINKI (STT) Kaapelitelevision katsojat voivat katsoa digitaalisia maksukanavia ilmaiseksi isänpäiväviikonlopun ajan. Törmäyksen syystä ei ollut illalla tarkempaa tietoa. Kymmeniä maksukanavia voi seurata perjantai-illasta kello 18 alkaen maanantaiaamuun kello 8:aan asti. 06-317 4611, ma-pe 10-18, la 10-15 KALLENTORI, Pitkänsillank. Poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeuslain Vanhasen mielestä poikkeuslakia tarvitaan, koska kysymyksessä on poikkeuksellinen työtaistelu. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) arvioi, että kerrallaan noin 10 prosenttia irtisanoutuneista hoitajista olisi työssä työtaistelun aikana. Suojelutyön rajoista työriidan osapuolet ovat yleensä neuvotelleet keskenään. Lentokentillä tarkastukset poistuvat 28. maaliskuuta. Lentoasemalle nousee myös uusi matkatavarankäsittelykeskus. Listalta on vedetty pois vajaat 800 virkasuhteessa olevaa hoitajaa ja pienempi määrä perui itse irtisanomisensa. Lopullisen sinetin päätös saa joulukuussa. EU:n sisäministerit vahvistivat niin sanotun Schengenalueen laajentamisen aikataulun torstaina Brysselissä. Hän käveli itse ambulanssiin, kertoi päivystävä palomestari. Hän vetosi myös työriidan molempiin osapuoliin, että ne ponnistelisivat sovun löytämiseksi. Puukottaja oli hieman alle 50-vuotias, päihtynyt mies. Asiakas löi puukolla työvoimatoimiston naisvirkailijaa HELSINKI (STT) Laajennustyöt Helsinki-Vantaan lentokentällä ovat käynnissä. Määrä on vähentynyt hieman alun perin ilmoitetusta. Oppositiojohtaja katsoi, että hallitus sotki väliintulollaan kiistan sovittelun. Kunta-alan muiden palkansaajaryhmien hyväksymä ratkaisu olisi yhdessä tasa-arvoerän kanssa nostanut koulutettujen hoitajien palkkoja yhteensä 12,7 prosenttia. pykälä). 06-724 4497, ma-to 10-18, pe 10-19, la 10-15 Poikkeuslaki pakottaisi työhön Vanhanen vetosi voimakkaasti eduskuntaan Tehy-lain hyväksymiseksi Eduskunta saa perjantaina lakiesityksen, jolla puututaan hoitajaliitto Tehyn uhkaamaan työtaisteluun. Laajennettu terminaali on mitoitettu 15–16 miljoonalle matkustajalle ja uusi käsittelykeskus 13,5 miljoonalle matkatavaralle vuodessa. Terminaalin matkustajakapasiteetti kasvaa vajaat 30 prosenttia ja tavarakapasiteetti puolitoistakertaistuu. Markkinointitempauksen ajan katseluun ei tarvita ohjelmakorttia tai erillistä sopimusta. 16 vuotta täyttäneet saattavat päästä äänestämään jo sitä ennen seurakuntaliitoksista johtuvissa ylimääräisissä vaaleissa. Vanhasen mukaan asiaa mietitään vielä yön yli, onko tulossa sitten uhkasakko vai muunlainen rangaistus. Lähes 90 prosenttia 15-vuotiaista suorittaa rippikoulun, ja kirkko haluaa pitää heidät yhteydessä seurakuntiin. Ajoneuvot olivat sinkoutuneet eri puolelle tietä. Niinikään hallitus ei ole ollut missään yhteydessä oppositioon. Noin 1,3 miljoonaa suomalaista kotitaloutta on kytketty kaapeliverkkoon. Kuva: Lehtikuva/Mikko Stig TURKU (STT) Seurakuntavaaleissa saavat vastedes äänestää 16 vuotta täyttäneet. MENNESSÄ TEHDYT MULTICO-KAUPAT JOULUKSI KOTIIN! tänään ja huomenna Kanta-asiakasetu Kanta-asiakasetu -2 -200 % % Plussatai YkkösBonus-kortilla Plussatai YkkösBonus-kortilla Sotkasta saat Plussaa tai YkkösBonusta! RAKENNETAAN YHDESSÄ SINUN SOHVASI! Tutustu vaihtoehtoihin osoitteessa: www.sotka.. Seurakuntavaalien ehdokkuuden ikäraja on yhä 18 vuotta. Koko hankkeen kustannusarvio on 143 miljoonaa euroa. Heinäluoma katsoi, että umpisolmu voidaan avata vain rahalla. Nyt hoitajaliitto Tehy on ilmoittanut, ettei se rajaa kiireellistä hoitoa vaativia tilanteita ilmoittamansa työtaistelunsa ulkopuolelle. Maantieteellisen sijaintinsa takia Helsinki-Vantaa tarjoaa nopean ja suoran reitin maanosien välillä. Heinäluoma paheksui myös sitä, ettei hallitus ole neuvotellut asiasta hoitajien kanssa. Risikon mukaan tavoitteena on, että lain avulla varmistettaisiin hoidon saanti esimerkiksi synnytyksissä, onnettomuustilanteissa, akuuteissa leikkauksissa, keinomunuaispotilaiden ja syöpäsairaiden auttamisessa. Ulkomaanterminaalin laajennuksen on tarkoitus palvella etupäässä kasvaneen Kaukoidän liikenteen tarpeita. Tehyn palkkariita yhä iso. Uusista jäsenmaista Kypros, Romania ja Bulgaria jäävät vielä uudistuksen ulkopuolelle. Viime vuonna alkaneiden töiden on määrä valmistua syksyllä 2009. Pääministeri Matti Vanhanen vahvisti asian eduskunnalle. Lain vuoksi koko eduskunta kokoontuu poikkeuksellisesti myös ensi maanantaina. Alustavan tiedon mukaan puukotetun virkailijan vammat eivät ole hengenvaarallisia. Ikäraja kuitenkin pysyy 18 vuodessa. Läntisen Euroopan vanhat jäsenmaat kuuluvat kaikki Schengen-alueeseen Britanniaa ja Irlantia lukuunottamatta. Schengen-alueella voi matkustaa ilman rajatarkastuksia, mutta matkustajilla pitää kuitenkin olla mukanaan henkilöystodistus. marraskuuta, jolloin joukkoirtisanoutuminen alkaisi vaikuttaa. Kaksi kuoli kolarissa Lapualla HELSINKI (STT) Hoitajaliitto Tehyn ja kuntatyönantajan erimielisyys oikeasta palkankorotuksen määrästä on supistunut jo pitkään jatkuneessa sovittelussa vain hyvin vähän. joulukuuta. Rajatarkastuksista luovutaan virallisesti keskiyöllä. Vanhasen kansanedustajille torstai-iltana esittämä rinnastus oli voimakas vetoomus sen puolesta, että eduskunta hyväksyisi lain, jolla voidaan puuttua hoitajaliitto Tehyn uhkaamaan työtaisteluun. Vanhanen kertoi, että osapuolten alunperin 15 prosenttiyksikön näkemysero korotuksen tasosta on kaventunut vain muutamalla prosenttiyksiköllä. Kuntien yleinen palkkaratkaisu tuo 2,5 vuodessa 9 prosentin muut korotukset ja sen päälle keskimäärin 2 prosentin tasaarvoerän. Pääministeri Vanhanen ei osannut sanoa vielä torstaina, millainen rangaistus hoitajaa odottaa, ellei hän noudattaisi käskyä palata työhönsä. Toinenkin naisvirkailija sai vammoja käteensä. Lisäksi rekan kuljettaja loukkaantui lievästi. 16-vuotiaat saavat äänestää seurakuntavaaleissa LEMPÄÄLÄ (STT) Työvoimatoimistossa asioinut mies löi keskiviikkona naisvirkailijaa puukolla ylävartaloon. Poliisiasema on työvoimatoimiston kanssa samassa rakennuksessa. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi (Suomen perustuslaki 13. Puukotus tapahtui Tampereen lähellä sijaitsevassa Lempäälässä keskiviikkona noin kello 15. Kirkolliskokous päätti asiasta torstaina. Ei koske aiemmin tehtyä kauppaa, sänkyä tai vesisänkyä. Uudistus koskee Viron ohella Liettuaa, Latviaa, Tshekkiä, Slovakiaa, Sloveniaa, Unkaria, Maltaa ja Puolaa. 06-8680 760, ma-pe 10-18, la 10-15 Ristisuonraitti 4, Pietarsaari puh. Heinäluoma: SDP ei aio tukea poikkeuslakia BRYSSEL (STT) Passintarkastukset Viron ja Suomen välisessä laivaliikenteessä poistuvat 21.–22. Työtaistelu aiheuttaisi kuolemia jo ensimmäisestä päivästä, jopa jo ensi tunneista alkaen. ja tule Sotkaan! Faust+Eco Pullup -kankaalla 1134,40 Ilman korttia 1418,etu 283,60 Kanta-asiakasetu 190,Kanta-asiakasetu 190,599 599 ,-,PISCINA LINNEA 160x200 cm Ilman korttia 789,Klemetinkatu 17, Vaasa puh. pykälä). Siellä yritetään hakea neuvotteluratkaisua hoitajien palkkakiistaan. Myös tätä joudutaan punnitsemaan: – Jokaisella on yhdistymisvapaus.... Tämä oli yksi peruste, millä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) aloitti torstaina eduskunnan suostuttelun, jotta se hyväksyisi kiireellistä hoitoa turvaavan poikkeuslain. – Me emme ole lain kannalla, emmekä ole hyväksymässä lakia niillä tiedoilla jotka nyt ovat olemassa, Heinäluoma sanoi eduskunnassa toimittajille torstai-iltana. Nokkakolari sattui valtatiellä 16 Kauhajärven kohdalla iltakuuden jälkeen. Lain avulla lääninhallitukset voisivat velvoittaa irtisanoutuneen hoitajan takaisin hoitamaan kiireellisiä tehtäviä, missä kysymys on ihmisten hengen turvaamisesta. Kuljetus kaupunkialueella ja ympäristökuntiin suuntakuormissa. Jämäkkä pussijousitettu Jämäkkä pussijousitettu kotimainen parivuodepaketti! kotimainen parivuodepaketti! 80x200 cm 299,Ilman korttia 394,90x200 cm 399,Ilman korttia 445,120x200 cm 459,Ilman korttia 555,160x200 cm 599,Ilman korttia 789,180x200 cm 695,Ilman korttia 811,Faust-kankaalla 1525,60 Ilman korttia 1907,etu 381,40 Wanda-kankaalla 1338,40 Ilman korttia 1673,etu 334,60 Monien mahdollisuuksien MULTICO Monien mahdollisuuksien MULTICO ® ® -modulisohva -modulisohva 15.11. Pakkolaki ei ole hänen mukaansa myöskään mikään ratkaisu itse ongelmaan. Hän muistutti, että normaalissa työtaistelussa ihmisten henkeä ja terveyttä on perinteisesti turvattu suojelutyöllä. Kirkolliskokous käsitteli myös kirkkoherranvaalien äänestysikärajan mahdollista laskemista. Risikko sanoi toivonsa, että vapaaehtoisesta suojelutyöstä voitaisiin sopia vielä ennen mahdollista työtaistelua. Pääministeri Vanhanen kertoi myös, että hän on pyytänyt arkkiatri Risto Pelkosta jatkamaan sovittelulautakunnan työtä. Seuraavat seurakuntavaalit pidetään vuonna 2010. LAPUA (STT) Kaksi ihmistä kuoli torstaina rekan ja pakettiauton törmäyksessä Lapualla Etelä-Pohjanmaalla. Finavian mukaan kauttakulkuliikenne Aasian ja Euroopan välillä on lisääntynyt 35 prosenttia tämän vuoden aikana. Poliisi tuli nopeasti paikalle ja otti miehen kiinni
0,50/L 4prk Juissi MEHUJUOMAT 1L 7 90 6 90 kg kg PAISTI MERILOHIFILE 10 00 3,33-6,41/kg 3kpl 16 90 1/tal. 1,68/L pack III-OLUT 24-PACK 0,33L tölkki 24 pack sis. KESKIPOHJANMAA 8 99 1 39 1,39/L kg pkt 1 99 1pkt/tal. 1,5kg 6 90 rs TANDOORILEIKE 800g 3 00 2,59/kg 2pkt Jyväbroilerin KOIPIPALA 580g 1 99 11,71/kg pkt AURAJUUSTO 170g 3 00 6,00/L 2kpl CUISINE Leaf BOXIT 520g-1kg 8,63/kg 1 59 2,41/kg pkt RUISPALAT 660g 1 99 9,95/kg pkt KULTALEIKKELEET 200g 2 00 erä/tal. MA-PE 8-21 LA 8-18 SU 11.11 sulj. 3,98/kg pkt Juhla Mokka KAHVI 500g Muistetaan isää! 2 99 7,48/kg rs Porsaan OHUTLEIKE 400g 3 99 kg UUNIFILE 21 90 kg SISÄFILE kokonaisena n. pantit 3,60 WC-PAPERI 24rl TALOUSPYYHE 12rl YHTEISHINT AAN! 10 90 6 75 24 90 12 90 12 50 6 90 5 99 6 90 3 90 LAHJAPAKKAUS LAHJAPAKKAUS LAHJAPAKKAUS ARVOMME TUOTEPAKE TTEJA! JUSSI SUKAT LAHJAPAKKAUS LAHJAPAKKAUS LAHJAPAKKAUS LAHJAPAKKAUKSET minimani Tehtaankatu 43 KOKKOLA p. Perjantaina 9.11.2007 . 8603 600 Tarjoukset voimassa pe-la tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Palvelutiskiltämme Isälle! AUTONHOITO LAHJAPAKKAUS! Maustetut KERMAJÄÄTELÖT 1L PÄÄRYNÄ Hollanti EDUSTAJA PAIKALLA KLO 12-18 10
Autojen keski-ikä on noin 10,5 vuotta. Arvio on lähes 20 000 autoa enemmän kuin ennen veropäätöstä. edullisin. nanssitoimialan kasvu on jatkunut poikkeuksellisen nopeana useita vuosia. A SEK 197.50 3111,2 +0.77 +2.62 187.00 222.00 Swedbank AB ser A SEK 178.00 15092,3 -0.28 -26.54 178.50 278.50 Swedish Match AB SEK 140.50 1151,1 0.00 +16.60 115.50 143.00 Tele2 AB ser. Nämä autot alkavat nyt olla siinä iässä. Tuloskuntoa pönkittivät muun muassa pulskistuva korkokate ja vahinkovakuutusliiketoiminnan hyvä vire. AKL:n toimitusjohtajan Pentti Rantalan mukaan verokeskustelun saaminen päätökseen on huojennus koko autoalalle. B SEK 121.00 13638,1 -1.02 +37.30 89.04 152.00 Vostok Nafta SEK 97.00 35,2 0.00 61.50 99.75 OMX Nordic 40 -lista Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta osakkeet Viitekorot Peruskorko 4,25 1.7.2007 +0.50 EKP:n repo 4,00 13.6.2007 +0.25 EKP:n anto 5,00 13.6.2007 +0.25 EKP:n otto 3,00 13.6.2007 +0.25 Aktia-prime 4,50 6.9.2007 +0.25 eQ-prime 4,00 1.8.2007 +0.25 Handelsbanken-prime 4,25 20.6.2007 +0.25 Hypo-prime 4,50 3.10.2007 +0.25 Nordea-prime 4,25 1.7.2007 +0.25 OP-prime 4,25 26.6.2007 +0.35 POP-prime 4,50 15.10.2007 +0.25 Sampo-prime 4,25 9.7.2007 +0.25 SEB Gyllenberg -prime 4,25 1.11.2007 +0.25 SP-prime 4,60 13.9.2007 +0.35 Tapiola-prime 4,25 3.9.2007 +0.25 Ålandsbanken-prime 4,65 10.9.2007 +0.30 Korko % Muuttunut viimeksi Muutos %-yks Valuutta Helsingin 40 60 80 100 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 94.17 ?0.5 %. Penetraatio oli teollisuusmaiden seitsemänneksi korkein. Suomen ohella edullisimmat kaiken tyyppisten laajakaistaliittymien kuukausihinnat olivat OECD:n keräämien tietojen mukaan Saksassa, Sveitsissä, Britanniassa ja Tanskassa. Dieseleiden osuus kasvaa puoleen Autovero porrastetaan ensi vuoden alusta lähtien ajoneuvon hiilidioksidipäästöihin. Se antaa Rantalan mukaan yhä useammalle kuluttajalle mahdollisuuden ostaa tai vaihtaa uudempi auto. Suomalaisille elintarvikkeille hyvin kysyntää Venäjällä PÄIVÄN RAHA-ASIAT 8000 10000 12000 14000 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 12364 ?2.3 % Eniten nousseet % Eniten laskeneet % Benefon S +14,3 P-Karjalan Kp +7,8 Aspocomp G +7,7 Finnair +3,4 Føroya Banki P/F +2,6 Stonesoft -8,3 Amer Sports -7,9 OKO Bank A -7,1 Vacon -6,3 Lemminkäinen -5,3 Ulkomaiset indeksit New York, Dow Jones IA 13220.20 -0.60 New York, Nasdaq 2693.94 -1.99 Tokio, Nikkei 225 15771.57 -2.02 Hong Kong, HS 28760.22 -3.19 Lontoo, FTSE 100 6381.90 -0.05 Frankfurt, DAX 7819.47 +0.25 Pariisi, CAC 40 5631.63 -0.91 OMX Tukholma 371.50 -0.37 Moskova RTS 2288.15 +0.32 Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv 3.5 4.0 4.5 5.0 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Euribor-korot 1kk 3kk 6kk 12kk 4.138 4.579 4.583 4.581 -0.002 -0.010 -0.014 -0.018 Arvo % Muutos 1 pv %-yks Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Australia, dollari 1.58610 Hongkong, dollari 11.41090 Intia, rupia 57.65680 Islanti, kruunu 87.34000 Iso-Britannia, punta 0.69560 Japani, jeni 165.02000 Kanada, dollari 1.37280 Kuwait, dinaari 0.40615 Kypros, punta 0.58510 Latvia, lati 0.70080 Liettua, liti 3.45180 Malta, liira 0.42810 Marokko, dirham 11.33900 Norja, kruunu 7.73880 Puola, zloty 3.62740 Ruotsi, kruunu 9.25370 Saudi-Arabia, rial 5.48750 Singapore, dollari 2.11360 Slovakia, koruna 33.12100 Sveitsi, frangi 1.65400 Tanska, kruunu 7.45410 Thaimaa, baht 49.58400 Tsekki, koruna 26.83900 Tunisia, dinaari 1.79540 Turkki, uusi liira 1.74350 Unkari, forintti 253.28000 USA, dollari 1.46730 Venäjä, rupla 35.91900 Viro, kruunu 15.64660 Tilanne eilen kello 18 Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, paitsi viitekorot pankeilta. Rantala uskookin, että dieselautojen osuus uusista autoista nousee ensi vuonna puoleen. OP-Pohjola-ryhmäkirjasi sijoitustalletuksissa peräti 22 prosentin kasvun vuodentakaiseen verrattuna. Fenno-Skan 2 -merikaapelihanke lykkääntyy Hanna Koivisto HELSINKI (STT) Autokauppiaat odottavat ensi vuodelta hyvää myyntiä. Siihen uskotaan nyt tulevan muutos. Tarjonnan häiriöt ovat usein vielä voimistaneet hintojen nousua. Ryhmän tulos ennen veroja oli tammi-syyskuussa vajaat 760 miljoonaa euroa, mikä on yli neljänneksen parempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Perjantaina 9.11.2007 Yhteystiedot Osaston esimies: Simo Kattilakoski 020 750 4407 simo.kattilakoski@kpk.. Suomessa on nykyisin läntisen Euroopan vanhin henkilöautokanta. Ensk. Käytettyjen henkilöautojen tuonnin AKL sen sijaan uskoo romahtavan. Kauppaja teollisuusministeriön sekä TE-keskusten julkaisema elintarvikealan toimialaraportti muistuttaa, että korkealuokkaisille elintarvikkeille on markkinoita Venäjällä ja Baltiassa. HELSINKI (STT) Sijoitusyhtiö Ajanta on noussut urheiluvälineyhtiö Amer Sportsin isoimmaksi omistajaksi. Vuosien 2003–2006 aikana Suomeen tuotiin yli 120 000 käytettyä henkilöautoa. Suomalaisen elintarvikeviennin kasvu on ollut voimakasta Venäjällä. Myös dieselautojen hinta laskee. Rantala kuitenkin uskoo, että kaikkien aikojen myyntivuosina 1987-89 myydyt autot päätyvät pian romuttamolle. Hinnat ovat nousseet merkittävästi kaikissa raakaaineryhmissä. Hallituksen esittämä autoverouudistus vähentänee autojen menekkiä loppuvuonna, mutta ensi vuodesta odotetaan 2000-luvun vilkkainta. Elintarviketeollisuuden investoinnit ovat olleet kasvussa ja tuottavuus on lisääntynyt, mutta kannattavuus ei ole kohentunut. Suomen edellä olivat myös Alankomaat, Sveitsi, Etelä-Korea, Norja ja Islanti. Euroalueen rahoitusmarkkinoita ja asuntolainojen korkojakin ohjaava korko pysyy 4,0 prosentissa. Laajennus toteutetaan Fingridin ja Svenska Kraftnätin yhteistyönä. Autojen keski-iän uskotaan alenevan vauhdilla Rantala hehkuttaa Suomen nousevan uudistuksen myötä autoverotuksen takapajulasta eturiviin. Ajanta Amerin suuromistajaksi HELSINKI (STT) Euroopan keskuspankki on jättänyt ohjauskorkonsa ennalleen. – Uudemmat autot ovat ympäristöystävällisempiä mutta myös huomattavasti turvallisempia kuin vanhat autot. Suomessa uusista autoista oli viime vuonna dieseleitä vain viidennes. Eniten pääjohtajalta odotetaan kommentteja valuuttatilanteesta, sillä euro on jälleen viime päivinä noteerattu ennätyskorkealle suhteessa dollariin. Halvimmalla megabitin siirtonopeutta sai käyttöön Japanissa. Osakkeet myi brittiläinen Sports Direct, joka luopui koko Amer-potistaan. Yhtiö liputti torstaina Ajannan omistussiivun nousseen 22 prosenttiin. Tällä hetkellä Venäjä on Suomen tärkein elintarvikkeiden vientimaa, seuraavina tulevat Ruotsi ja Viro. 3.95 0,0 +1.80 3.82 4.48 Salcomp 4.40 124,8 -4.35 +93.28 2.66 4.84 Sampo A 20.82 1603,8 -0.34 +19.51 19.33 24.38 SanomaWSOY 20.30 884,8 -1.69 -2.59 19.93 24.41 Satama Interactive 1.41 2,7 -2.08 +54.84 1.00 1.57 Scanfil 2.24 21,0 +1.82 -26.42 2.15 2.45 Solteq 1.74 20,0 -0.57 +23.24 1.32 1.84 Sponda 9.05 493,1 -0.44 +2.55 9.00 13.14 SRV G 7.29 13,6 -0.82 7.35 10.50 SSH Comm. Pienten ja keskisuurten yritysten tuntuvampi mukaantulo vientimarkkinoille on yksi lähivuosien tavoitteista. korkein. Suomen teillä pörrää edelleen 400 000 ennen vuotta 1992 rekisteröityä autoa, joissa ei ole katalysaattoria. Kuluttajat ovat olleet verokeskustelun ajan odottavalla kannalla, mikä on vähentänyt myyntiä. Ensi vuonna mekin pääsemme EU:n keskiarvoon, Rantala arvioi. Pääjohtaja Jean-Claude Trichet perustelee markkinaodotusten mukaista päätöstä tarkemmin iltapäivällä. Kasvuvauhti on nyt tasaantumassa, mutta jatkuu edelleen selvästi kansantuotteen kasvua voimakkaampana, arvioi pääjohtaja Reijo Karhinen ryhmän osavuosikatsauksessa. Euroopan suhdannelaitosten liitto, AIECE arvioi hintojen kuitenkin pysyvän korkeina. Alan kansainvälinen kilpailu kiristyy kuitenkin koko ajan, minkä vuoksi suomalaisyrittäjien pitäisi panostaa tuotekehittelyyn, innovaatioihin ja markkinointiin, todetaan raportissa. EKP piti odotetusti koron ennallaan HELSINKI (STT) Raaka-aineiden hintojen poikkeuksellisen voimakas nousu hidastunee seuraavan kahden vuoden aikana. Yhdysvalloissa laajakaistayhteyksien suhteellinen määrä kohosi 22,1 liittymään 100:aa asukasta kohti. B SEK 117.75 5662,2 0.00 +7.38 113.87 151.50 SSAB A SEK 197.00 3173,0 +0.25 +29.70 149.50 315.50 Stora Enso R EUR 11.65 4669,9 -0.94 -4.85 11.45 14.36 Sv. Yli puolet kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuvat Rantalan mukaansa juuri vanhoilla autoilla. Kiint. Japani sijoittui heti Yhdysvaltain jälkeen 21,3 prosentin penetraatiolla. ser. B SEK 124.75 2784,0 +0.81 -2.56 123.00 164.00 SKF, AB ser. B SEK 168.00 1063,5 +2.44 +40.04 107.50 199.50 Securitas ser. Tänä vuonna niiden osuus on noussut korkeiden polttoainehintojen siivittämänä jo lähes 30 prosenttiin. Pienille ja keskisuurille yrityksille on tarjolla runsaasti tukea ja kehitysohjelmia TE-keskusten, Tekesin ja Sitran kautta. Fenno-Skan 2 on valmistuessaan 800 megawatin ja 500 kilovoltin sähkön siirtoyhteys Suomen ja Ruotsin välillä. OMX Nordic yleisindeksi 248.08 -1.16 +8.25 OMX Nordic 40 1340.43 -1.55 +10.93 OMX Helsinki 12364.04 -2.31 +28.45 OMX Helsinki 25 3292.02 -1.25 +13.11 Indeksit Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv vuoden alusta OMX Helsinki 08.11.2007 Indeksi 12364.04 Muutos% -2.31 Päälistan vaihto (klo 18) 1018,8 milj. Liiton raaka-ainetyöryhmän ennuste povaa, että kaikkien raaka-aineiden hintatasoa mittaava indeksi nousee ensi vuonna uuteen ennätykseen. Tanska oli johtava maa laajakaistayhteyksien levinneisyydellä mitattuna. Ruotsi sijoittui Suomen jälkeen. – Varainhallinnan tulosta rasitti kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden epävarmuudesta johtunut luottoriskimarginaalien leveneminen, Silvennoinen sanoi osavuosikatsauksessa. 2000luvun ennätysvuonna 2005 myytiin 148 000 uutta autoa. A SEK 171.00 11516,2 0.00 -17.99 171.00 248.50 Skanska ser. Heinä-syyskuulta konserni tahkosi tulosta 56 miljoonaa euroa, mikä jäi markkinoiden odotuksista. Sähköposti: talous@kpk.. Muutoksen suuruutta Rantala ei vielä lähde arvailemaan. Syynä tähän on mm. Talletuskasvu kokonaisuudessaan oli 11 prosenttia, mikä tarkoittaa sitä, että asiakkaat siirtävät rahojaan käyttelytileiltä paremmin tuottaviin määräaikaistalletuksiin. e Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta 1. Liikemies Ari Salmivuoren sijoitusyhtiö osti keskiviikkona Amerin osakkeista reilut 10 prosenttia. Kasvun kärkinä ovat olleet asuntorahoitus ja rahastosäästäminen. se, että tuotantokustannukset nousivat teollisuuden valmistajahintoja nopeammin. Sen kokonaispituus on noin 270 kilometriä, mistä varsinaisen merikaapelin osuus on noin 200 kilometriä. Jatkossa Rantala odottaa tuonnin vähenevän 15 000–16 000 autoon vuodessa. Raaka-aineiden kallistuminen viime vuosina on johtunut raaka-aineja energiaintensiivisen tuotannon odottamattoman vahvasta ja pitkäaikaisesta lisääntymisestä kehittyvissä maissa. B SEK 151.50 2767,2 -0.98 -6.71 153.00 187.50 Metso EUR 40.99 1436,5 -2.78 +20.11 36.45 49.87 Møller-Mærsk B DKK 70200.00 7,4 -0.14 +28.28 52200.00 75000.00 Neste Oil EUR 26.05 1114,8 -0.88 +7.00 21.82 29.80 Nokia EUR 27.36 39196,1 -4.34 +84.87 14.63 28.60 Nordea SEK 106.80 9275,6 -0.84 +7.38 100.50 118.00 Novo Nordisk B DKK 627.00 510,6 +0.32 +39.20 465.50 648.00 Rautaruukki K EUR 38.53 948,9 +0.05 +45.87 27.80 52.04 Sampo A EUR 20.82 1603,8 -0.34 +19.51 19.33 24.38 Sandvik AB SEK 117.00 11574,3 -1.27 +32.21 93.54 149.75 SCA B SEK 111.00 3675,6 +1.37 -2.09 109.50 129.50 SCANIA AB ser. Laajakaistaliittymien penetraatio eli liittymien määrä 100:aa asukasta kohti nousi kesäkuun lopussa 18,8 liittymään. Kantaverkkoyhtiö Fingrid arvioi, että yhteys saadaan kaupallisen käyttöön marraskuun lopussa 2011. Security 2.01 32,9 -4.29 +116.49 1.16 2.30 Stockmann A 33.71 0,9 -1.58 +4.74 31.06 37.10 Stockmann B 33.35 106,2 -1.65 +4.18 31.10 37.25 Stonesoft 0.33 96,3 -8.33 -30.77 0.36 0.55 Stora Enso A 11.81 1,4 +1.20 -5.89 11.42 14.34 Stora Enso R 11.65 4669,9 -0.94 -4.85 11.45 14.36 Stromsdal 0.60 3,1 0.00 -16.67 0.47 0.80 Suomen Terveystalo 2.42 6,1 -1.22 2.21 2.74 Suominen 3.02 4,0 +2.03 -4.52 2.96 3.79 SYSOPENDIGIA 3.42 20,2 -0.58 +2.38 3.40 4.26 Takoma 1.84 0,0 +55.93 1.12 1.84 Talentum 3.19 25,9 -0.31 0.00 3.20 3.80 Tamfelt O 11.90 0,0 -4.65 +21.76 10.60 12.70 TamfeltP 11.10 14,5 +0.09 +10.90 10.50 12.45 Technopolis 5.96 112,6 -1.65 -10.62 5.90 8.31 Tecnomen 1.36 132,0 0.00 -12.82 1.22 1.80 Tekla 12.33 49,3 -2.91 +92.42 7.63 14.75 Teleste 8.95 12,2 -1.10 -1.63 8.37 12.14 TeliaSonera 6.71 2315,1 +1.05 +13.12 5.31 7.35 TietoEnator 16.45 811,0 +0.06 -24.55 15.54 25.02 Tiimari 5.35 23,9 +1.13 +12.38 4.58 5.37 TJ G 0.06 40,0 0.00 0.00 0.06 0.10 Tulikivi A 2.07 8,6 0.00 -40.17 2.06 3.67 Turkistuottajat C 10.90 0,3 0.00 -9.17 10.30 13.90 Turvatiimi 0.36 76,9 0.00 +12.50 0.30 0.40 UPM-Kymmene 14.79 5363,1 -0.94 -24.41 14.21 20.46 Uponor 16.40 667,5 -0.49 -31.93 16.48 31.30 Vaahto G A 12.32 0,0 +62.11 9.15 14.20 Vaahto G K 11.99 0,0 +54.11 8.82 14.95 Vacon 33.01 91,0 -6.33 +45.62 24.60 37.09 Vaisala A 35.75 12,0 -0.69 +26.32 32.25 41.93 Viking Line 41.50 0,1 0.00 +93.02 22.50 42.00 Wärtsilä A 52.25 1,4 -2.45 +48.74 38.85 57.20 Wärtsilä B 53.50 626,1 -0.15 +46.83 39.00 57.40 YIT 19.59 684,9 -1.51 +2.47 18.89 27.40 Yleiselektroniikka E 3.97 1,1 -3.17 +34.43 3.05 4.40 2. Talous 9 KESKIPOHJANMAA . OKOkonsernin toimitusjohtajan Mikael Silvennoisen mukaan rahoitusmarkkinoiden vaikeasta tilanteesta huolimatta liiketoiminta kehittyi hyvin kolmannella neljänneksellä. Kannattavuus heikkeni viime vuonna lähes kaikilla elintarviketeollisuuden toimialoilla. Autoalan Keskusliiton AKL: n torstaina julkistaman kyselyn mukaan autokauppiaat arvioivat myyvänsä ensi vuonna 151 200 uutta henkilöautoa. Muutos näkyy automyynnissä Dieselautojen osuuden arvioidaan nousevan ensi vuonna jo puoleen HELSINKI (STT) OP-Pohjola-ryhmä ylsi alkuvuonna selvään tulospetraukseen. Suomessa on teollisuusmaiden halvimmat laajakaistaliittymät Penetraatio eli liittymien määrä 100:aa asukasta kohti kesäkuussa 2007 Laajakaistaliittymien yleisyys STT / OECD 5 10 15 20 25 30 35 Tanska Hollanti Sveitsi Korea Norja Islanti Suomi Koko OECD USA KOUVOLA (STT) Elintarvikevienti Venäjälle vetää hyvin ja vetäisi vielä paremmin, jos tuotekehittelyyn uhrattaisiin enemmän aikaa. B SEK 18.98 93295,2 -0.63 -31.29 18.50 29.35 Fortum EUR 30.19 2211,8 -0.79 +42.00 20.17 30.69 GN Store Nord DKK 44.00 3588,4 -0.68 -44.80 44.30 88.50 H & M SEK 416.00 2624,3 -1.54 +34.13 332.50 447.50 Investor AB ser. – Nyt tästä poistuu erävarmuus ja spekulointi ja pääsemme palaamaan normaaliin tilanteeseen. Suomessa liittymien määrä nousi hieman yli 1,5 miljoonaan eli 28,8 liittymään 100:aa asukasta kohti. B SEK 81.25 5905,4 -0.91 -14.36 79.00 111.50 Skand. Energiaraaka-aineiden ja metallien hinnannousut ovat kuitenkin kaikkein korostuneimpia, sillä niillä on myös selvin kytkentä maailmantalouden kasvuun. Osakkeet vaihtoivat omistajaa lähes 170 miljoonalla eurolla, ja Amerin kurssi kiipesi keskiviikkona 16 prosenttia. Muutos alentaa vähäpäästöisten autojen veroja. B SEK 144.25 3009,9 -1.37 +59.84 97.50 149.50 TeliaSonera SEK 61.75 18848,0 +0.82 +14.49 49.50 67.75 UPM-Kymmene EUR 14.79 5363,1 -0.94 -24.41 14.21 20.46 Vestas Wind Systems DKK 520.00 2028,5 -2.44 +213.07 231.00 533.00 Volvo ser. – EU:n alueella keskimäärin dieselautojen osuus oli jo viime vuonna yli 50 prosenttia. – Diesel kuluttaa noin 25 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin vastaavankokoinen bensiinikone ja samalla se tuottaa keskimäärin noin 20 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäättöjä, Rantala selittää. Suomalaisille tarjotut laajakaistayhteydet ovat kuitenkin hitaampia kuin muissa teollisuusmaissa. Siirtonopeutta kohti laskettuna nettiliittymän kuukausihinta oli siksi Suomessa vasta 12. Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja luomutuotteet ovat myös venäläisten suosiossa ja niiden kysyntä kasvaa. Sinne vietiin alkuvuonna yli 11 prosenttia enemmän elintarvikkeita kuin vuotta aiemmin. Kohonnut korkotaso ja . OKOn tulos ennen veroja parani tammi-syyskuussa 220 miljoonaan euroon. OP-Pohjola tuhtiin tulosparannukseen keski-ikä, vuosia Henkilöautokannan keski-ikä eräissä Euroopan maissa STT/Autoalan Tiedotuskeskus, SMMT, Anfac 2 4 6 8 10 12 6,7 7,3 7,9 7,9 8,0 8,0 8,4 9,1 9,3 9,4 9,5 10.2 10,2 10,5 Britannia Itävalta Sveitsi Belgia Ranska Saksa Portugali Espanja Tanska Italia Ruotsi Norja Kreikka Suomi HELSINKI (STT) Tietokoneen verkkoliitännän kuukausimaksut olivat Suomessa kesäkuun lopussa teollisuusmaiden halvimmat. Ensi vuonna ennätyksen uskotaan menevän rikki. nanssimarkkinoiden epävarmuus ovat lisänneet talletusten houkuttelevuutta sijoitusvaihtoehtona. Muut yhtiöt Ilkka-yhtymä 1 12.50 0,0 +19.05 11.01 13.00 Raisio K 1.92 18,4 -1.03 +22.78 1.80 2.23 Soprano 1.17 7,1 +1.74 +139.58 0.66 1.35 ABB SEK 195.00 8650,4 -2.74 +82.69 112.00 202.50 Assa Abloy ser. USA:ssa oli 66,2 miljoonaa erityyppistä laajakaistaliittymää ja Japanissa 27,2 miljoonaa. Toimittaja: Hannu Lehto 020 750 4408 hannu.lehto@kpk.. B SEK 138.25 6891,3 +3.75 -7.47 128.50 164.00 AstraZeneca SEK 291.00 3402,3 -1.69 -32.73 296.00 408.50 Atlas Copco A SEK 101.25 13857,3 -2.41 +13.67 89.57 121.50 Atlas Copco B SEK 93.00 2773,2 -2.11 +8.12 84.28 113.00 Boliden SEK 108.75 18524,2 +5.58 -34.35 103.00 163.50 Danske Bank DKK 211.50 2792,6 -1.51 -15.78 200.50 273.00 Electrolux ser. OECD-maiden laajakaistaliittymien kokonaismäärä kohosi kesäkuun lopussa 221 miljoonaan liittymään. Päälista Affecto 4.24 200,7 -0.93 +41.72 3.00 4.85 Ahlstrom 17.32 35,4 -0.57 -14.73 16.98 24.09 Aldata Solution 1.29 115,1 -0.77 -18.75 1.23 1.87 Alma Media 12.06 41,4 -0.25 +65.62 9.00 12.15 Amanda Capital 3.70 14,7 -1.33 +23.36 3.19 3.87 Amer Sports 19.76 1686,0 -7.92 +22.63 15.70 21.46 Aspo 7.10 18,0 +0.85 +3.53 6.50 7.79 Aspocomp G 0.28 668,9 +7.69 -82.86 0.25 1.57 Atlantic Petr P/F 2235.00 8,1 -4.08 +288.33 550.00 2330.00 Atria G plc A 19.80 39,4 -1.35 +15.94 17.76 26.70 Bank of Åland A 34.90 0,0 +39.32 25.66 38.35 Bank of Åland B 26.50 3,3 0.00 +9.05 23.90 27.50 Basware 11.86 0,4 -1.17 0.00 10.70 13.80 Beltton-G 3.43 1,9 -4.99 -13.43 3.41 4.90 Benefon S 0.08 58,2 +14.29 -73.08 0.06 0.24 Biohit B 2.00 14,6 -1.96 -2.39 2.04 3.25 Biotie Therapies 0.96 55,1 0.00 +114.44 0.88 1.15 Birka Line A 17.00 0,0 +36.00 12.00 18.19 Birka Line B 16.00 0,0 +35.59 11.50 16.10 CapMan B 3.53 86,3 -1.94 +33.33 2.89 4.06 Cargotec 41.20 411,9 -1.79 +12.50 33.78 49.30 Cencorp 0.33 248,8 0.00 -32.65 0.27 0.45 Citycon 4.21 583,9 -2.32 +5.38 4.17 6.00 Componenta 8.74 5,5 -0.79 +40.96 8.54 14.30 Comptel 1.48 269,2 -0.67 -15.34 1.49 2.28 Cramo 23.12 185,4 +0.35 +50.79 18.80 38.49 Done Solutions 0.80 23,8 0.00 +185.71 0.28 0.90 Efore 1.19 33,2 -2.46 -12.86 1.01 1.48 Elcoteq SE A 4.49 268,2 -0.22 -59.02 4.40 9.92 Elecster A 6.00 0,7 +0.50 +14.15 4.53 6.60 Elektrobit 1.88 29,9 -1.57 -6.83 1.53 2.46 Elisa 21.10 1194,4 +1.20 +5.84 19.12 23.80 eQ Online 7.61 6,2 +0.13 +107.08 4.96 7.61 Etteplan 5.33 23,0 -1.30 +63.64 3.40 6.85 Evia 1.09 4,1 -2.68 -2.61 0.97 1.24 Exel 12.61 1,9 -3.74 -2.24 12.74 17.00 F-Secure 2.75 152,7 -0.72 +27.65 1.86 2.77 Finnair 11.20 74,9 +3.42 -12.59 10.83 14.21 Finnlines 15.10 0,4 0.00 -7.81 14.40 17.75 Fiskars A 14.30 39,9 0.00 +27.68 12.10 15.05 Fiskars K 15.20 0,9 -3.49 +41.38 12.20 17.55 Fortum 30.19 2211,8 -0.79 +42.00 20.17 30.69 Føroya Banki P/F 214.50 4,7 +2.63 209.00 260.00 Glaston 3.55 15,5 0.00 -19.86 3.42 4.50 HKScan A 16.50 13,0 -0.60 +45.36 13.97 20.74 Honkarakenne B 6.21 0,7 -1.43 +8.62 5.32 6.80 Huhtamäki 9.05 577,6 -2.27 -34.51 8.55 15.75 Ilkka-yhtymä 2 11.48 6,0 +0.26 +24.46 10.16 12.24 Incap 1.60 5,8 -4.19 -40.14 1.61 2.64 Interavanti 5.70 0,0 +8.16 5.25 8.20 Ixonos 6.45 12,6 -1.53 +46.86 4.57 7.50 Julius Tallberg 3.41 0,0 +13.67 3.03 3.98 Kasola A 5.25 0,1 0.00 +55.79 3.43 5.70 Kemira 15.68 414,0 -0.88 +0.06 15.57 19.14 Kemira GrowHow 12.19 1,1 -0.08 +115.93 6.71 12.30 Keskisuomalainen A 19.00 0,0 +8.57 17.80 19.70 Kesko A 38.60 3,2 +1.02 +5.29 35.50 53.22 Kesko B 39.00 541,9 +0.52 +3.80 35.09 54.83 Kesla A 13.80 11,7 -2.95 +84.20 8.67 16.30 KONE 55.19 515,5 -3.18 +50.63 41.33 59.37 Konecranes 31.36 644,3 -1.69 +61.36 21.20 34.31 Larox B 13.80 11,6 -1.43 +79.49 8.51 16.30 Lassila & Tikanoja 23.10 41,8 +0.04 +22.43 20.95 27.90 Lemminkäinen 44.00 71,8 -5.25 +29.76 35.50 55.29 Lännen Tehtaat 18.39 0,8 -0.05 -14.42 17.85 24.40 M-real A 3.52 13,5 -2.49 -19.60 3.59 5.79 M-real B 3.50 1256,9 0.00 -20.45 3.50 5.88 Marimekko 18.00 46,1 -1.48 +25.57 13.60 18.27 Martela A 9.20 0,2 0.00 +38.14 6.41 10.35 Metso 40.99 1436,5 -2.78 +20.11 36.45 49.87 Neomarkka B 9.70 5,7 -1.02 +26.94 7.91 10.00 Neste Oil 26.05 1114,8 -0.88 +7.00 21.82 29.80 Nokia 27.36 39196,1 -4.34 +84.87 14.63 28.60 Nokia N 28.10 255,6 -0.18 15.52 29.50 Nokian Tyres 28.93 1095,3 -2.20 +79.82 14.23 29.62 Nordea (publ) FDR 11.53 1039,8 -0.60 +5.84 10.79 12.88 Nordic Aluminium 31.45 0,6 +1.13 +55.50 19.75 35.10 Norvestia 9.10 7,8 -0.22 +7.29 8.01 9.50 Okmetic 3.53 21,2 0.00 -1.40 3.21 4.55 OKO Bank A 13.11 1478,9 -7.15 +4.59 12.25 15.22 Olvi A 27.00 1,5 -0.44 +45.88 19.60 30.50 OMX AB 29.18 0,1 -1.75 +104.55 13.70 31.05 Oral Hammaslääkärit 3.31 0,0 -3.78 2.92 3.92 Oriola-KD A 3.19 9,1 -0.93 +14.59 2.64 3.65 Oriola-KD B 3.26 80,5 +0.62 +15.71 2.58 3.65 Orion A 17.27 5,1 -1.71 +12.99 15.98 20.49 Orion B 17.35 318,0 -0.97 +12.09 15.96 20.30 Outokumpu 25.86 2183,6 +1.97 +2.42 19.45 30.66 Outotec 50.40 598,4 -1.56 +249.01 19.85 54.08 P-Karjalan Kp 19.68 2,1 +7.84 +114.04 9.92 22.84 Panostaja A 1.70 9,2 0.00 +36.00 1.33 1.83 Panostaja B 1.65 21,0 -0.60 +27.69 1.39 1.79 Panostaja B N 2007 1.63 0,0 1.20 1.75 Perlos 5.14 10,3 +0.39 +27.36 3.20 5.48 PKC G 10.40 5,8 -0.86 -3.67 9.30 12.35 Ponsse 1 17.50 3,2 0.00 +36.72 12.51 19.20 Proha 0.30 130,0 0.00 -30.23 0.30 0.45 Pöyry 18.80 30,7 -2.79 +93.40 11.45 19.67 QPR Software 0.95 11,1 0.00 0.00 0.74 0.96 Raisio vaihto-os. AKL arvioi uusien autojen hintojen putoavan verouudistuksen myötä keskimäärin 5 prosenttia ja vaihtoautojen 5–10 prosenttia. – Suomen . Torstaina kurssi oli kuitenkin liki 10 prosentin syöksyssä. Siellä runsaalla kolmanneksella asukaista oli laajakaistayhteys. Handelsb. B SEK 114.50 5858,7 +2.00 -18.07 110.50 190.00 Elisa EUR 21.10 1194,4 +1.20 +5.84 19.12 23.80 Ericsson ser. Hanke siirtyy vuodella pääasiassa merikaapelivalmistajien toimitusaikataulujen vuoksi. Pörssissä OKO:n osavuosikatsaus sai vilpoisan vastaanoton, sillä puolenpäivän jälkeen OKO:n A-osake oli 6,1 prosentin laskussa. – Suomessa autojen keskimääräinen romutusikä on noin 18 vuotta. Suomessa on pankkien välillä nähty tänä vuonna reipasta kisaa talletuksista. 1.87 96,5 -1.06 +21.94 1.78 2.30 Ramirent 14.20 1549,1 +2.23 +47.61 11.20 22.00 Rapala VMC 5.91 0,0 -0.67 5.45 6.26 Rautaruukki K 38.53 948,9 +0.05 +45.87 27.80 52.04 Raute A 13.65 0,7 -1.09 +12.75 12.57 15.44 Rocla 11.10 0,7 -0.89 -2.18 10.57 12.50 Ruukki G 2.81 79,2 -0.35 +193.75 1.20 3.59 S Sääst. OP-Pohjola-ryhmän mukaan rahoitusmarkkinoiden myräkän vaikutukset tulokseen ja vakavaraisuuteen olivat vähäiset. Raaka-aineiden hintojen ennustetaan pysyvän korkeina HELSINKI (STT) Suomen ja Ruotsin välinen Fenno-Skan 2 -merikaapelihanke lykkääntyy vuodella. Fingridin mukaan maailmalla on tällä hetkellä kova kysyntä merikaapeliyhteyksistä, eikä yksikään kaapelinvalmistaja pysty toimittamaan kaapelia vaaditussa alkuperäisessä aikataulussa. Se oli maailman 15
45 cm, kork. 54 cm, valkoinen. KESKIPOHJANMAA 10 Tarjoukset voimassa tämän viikon tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Laminaatin luonnollinen ulkonäkö heijastelee lämpöä ja kodikkuutta. 3 99 pkt SAMMUTUSPEITE 90 X 120 CM Erinomainen alkusammutusväline esim. KRYSANTEEMI 2 kpl krysanteemeja värikkäässä kassissa. KEITTIÖHANA GUSTAVSBERG NORDIC Tyylikäs keittiöhana korkealla juoksuputkella ja astianpesukoneventtiilillä. Isolla katkaisukapasiteetilla 65 x 301 mm ja 1,6 kW moottorilla. JAUHESAMMUTIN 4 KG 27A 113B EN3-hyväksyntä. 0207 801 700 ma pe 7 18, la 9 14. LOISTEPUT KET! KOKKOLA Latojankatu 2, 67100 Kokkola Puh. 99 € 8 90 m 2 19 90 pkt LEKA LASIKUITUVARRELLA 3 KG Kestää monin verroin paremmin iskuja kuin puuvarsi. Ei jälleenmyyjille. Mitat 14 x 188 x 2266 mm. HÄKÄVAROITIN NORDIC CO-338 Häkävaroitin varoittaa jo pienistäkin pitoisuuksista toisin kuin palovaroitin, joka ei reagoi häkään lainkaan. 74 cm, syv. Käytettäessä 1 cm-saumaa saadaan yhdestä paketista 1,4 m 2 ja nollasaumalla 1,33 m 2 valmista pintaa. Käyttöluokka 31. 29 90 1 95 HALOGEENILAMPPU MASSIVE GU10 50 W, 4 kpl/paketti. TUPLAKAKSOISJIIRISAHA L&D DMS 210 Vaativan käyttäjän tuplaliukuja kaksoisputkijiirisaha. Mukana seinäteline. 2 KASSIA/TA LOUS TOSI EDULLINE N! K-raudoissa kautta maan! Hae pois kaikenlaista hyvää tavaraa hyvään hintaan. 29 90 4 99 m 2 4 95 kassi 19 90 MAX. keittiön rasvapaloihin. LOISTEPUTKIVALAISIN 2 X 18 W Sopii kodinhoitohuoneen, autotallin ja kaikkien kuivien tilojen yleisvaloksi, kun tarvitaan riittävästi valotehoa. 19 90 29,90 PISTOLAPIO K'TECH Edullinen peruslapio leveällä kahvalla. Mitat: lev. p LAMINAATTI PYÖKKI Clic-lukkoliitoslaminaatti. Perjantaina 9.11.2007 . Suomen tyyppihyväksyntä. 12 90 24,90 PINTAHALOGEENISETTI MASSIVE 3 X 20 W KOIVUPARKETTI Korkealaatuinen kotimainen lautaparketti. Vivussa vedensäästöja lämpimän veden turvatoiminto. Kuusinkertainen lakkaus. Paino 18 kg. 19 90 m 2 PORAVASARA NUPOWER 650 Nikkaroijan iskevä poravasara 650 W. Helppo asentaa laudat kiinnitetään toisiinsa taivuttamalla pontit yhteen, et tarvitse edes liimaa. Käyttöluokka 32, vahvuus 8 mm. Toimi nopeasti! Tuotteita rajoitetusti, ei jälleenmyyjille. Paneelin koko 10 x 154 x 1300 mm. Tässä muutama hintaesimerkki: 4 KPL/PKT 3 KPL/PKT ISÄLLE! ISÄLLE! KATSO HINTAA! OSTA NYT! 149,34,90 6,HINTA SIS. 7 90 m 2 KORITELINE ELFA BASIC 74/45 cm, 4 koria; 1 x 8,5 cm + 3 x 18,5 cm. 139 € 29 90 45,KATTOJA SEINÄPANEELI DESIGN D 9002 VALKOINEN Ympäripontattua MDF-levyä, joka on laminoitu erikoiskalvolla. 4 90 11,90 23,50 LAMINAATIT PÄHKINÄ JA TAMMI Tyylikästä ja kestävää laminaattilattiaa nyt vaivatta
Sotilaat ja poliisit partioivat pääkaupungin paikoin lähes autioilla kaduilla. . Välikohtaus tapahtui itäisessä Shabwan maakunnassa. Palvelee ark. Maahan lupailtiin ennenaikaisia vaaleja. Samalla hän toisti lupauksensa erota armeijan ylipäällikön tehtävistä. Jemeniläisten heimojen jäsenet ovat viime vuosina toistuvasti siepanneet lomailijoita ja maassa työskenteleviä ulkomaalaisia vaatien parempia kouluja, teitä ja palveluita. Venäjä suututti Georgiaa myös vaatimalla Euroopan neuvostoa, Ety-järjestöä ja YK:ta painostamaan Saakashvilin hallitusta. Venäjä on syyttänyt Georgiaa myös tshetsheenitaistelijoiden suojelemisesta ja Georgia Venäjää Abhasian alueen kapinallisten tukemisesta. Useimmat pakistanilaiset uskovat, että presidentti pyrki poikkeustilan julistamisella varautumaan korkeimman oikeuden epäedulliseen päätökseen. Ne oli alun perin tarkoitus järjestää vasta ensi syksynä. Bel-Hareth-heimon jäsenet olivat raivostuneet siitä, ettei öljy-yhtiö ollut luvannut heille työpaikkoja. Kuolleista kuusi oli heimolaisia ja kuusi vartijoita. Asiasta kertoi Jemenin hallitseva puolue verkkosivuillaan. Sisäiset poliittiset kysymykset pitää ratkaista perustuslain mukaisesti ilman voimankäyttöä, piikitteli Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Mihail Kaminin. Uutiset 11 KESKIPOHJANMAA . pantit 3,60 Paulig Juhla Mokka KAHVI 500 g 3,98 /kg pkt 1 99 raj. Sekä ulkovallat että maan oppositio ovat vaatineet häntä palauttamaan demokratian. – Poliisit ovat toimineet hyvin aggressiivisesti ja kovakouraisesti. Venäjä karkotti Georgian diplomaatteja Kiista koettelee myös Georgian ja Venäjän ennestään toraisia välejä. Mellakkapoliisit ovat hakanneet satoja marssijoita sairaalakuntoon Tbilisissä. Halusitte ennenaikaisia presidentinvaaleja, ja saatte ne nyt odotettuakin aikaisemmin, Saakashvili lupasi. Musharraf on vaihtanut korkeimpaan oikeuteen itselleen suosiollisempia tuomareita. Neljä kuoli USA:n sotilaskopterin maahansyöksyssä JERUSALEM (STT–AFP) Israel haluaa, että Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtaja Mohamed ElBaradei erotetaan. Se oli tulessa, kun pelastusmiehistöt saapuivat paikalle. Monet jäivät myös pois töistä. Kopterin putoamisen syystä ei ollut vielä torstaina tietoa. Israel haluaa erottaa IAEA:n ElBaradein. Hänen mukaansa ne jäivät liian epämääräisiksi. – En luota häneen. Musharraf korosti torstaina, että hän väistyy armeijan johdosta vasta kun korkein oikeus on ottanut kantaa siihen, oliko hänellä armeijan ylipäällikkönä oikeus olla ehdolla viime kuun presidentinvaaleissa. Vain hieman aiemmin oli Yhdysvaltain presidentti George W. 2 pkt/talous Tbilisi (STT–Reuters–AFP) Georgian oppositio onnistui torstaina painostamaan presidentti Mihail Saakashvilin ennenaikaisiin presidentinja parlamenttivaaleihin. – Ehdotan, että vaalit pidetään 5. lle ja kehottanut häntä järjestämään vaalit ja vetäytymään armeijan johdosta. Oppositiopuolueet luonnehtivat epäilyjä Kremlin sekaantumisesta absurdeiksi. n neuvottelut vallanjaosta ovat olleet keskeytyksissä poikkeustilan julistamisen jälkeen. Oppositiojohtaja vaati presidenttiä vapauttamaan pidätetyt tuomarit ja sallimaan sen, että ”todellinen korkea oikeus” tekee päätöksen Musharra. klo 9–20, la klo 9–18 Lisätiedot www.kesko.. Pakistanin sotilasjohtajat eivät ole koskaan pitäneet lupauksiaan, sanoi eläkkeellä oleva opettaja Nighat Anis Islamabadissa. Kopteri oli lähtenyt lentoon Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohdasta Avianosta. Bhutto ei vakuuttunut Oppositiojohtaja Benazir Bhuttoa presidentin lupaukset eivät vakuuttaneet. Myös sotilasliitto Nato arvosteli poikkeustilan julistamista ja korosti, ettei tiedotusvälineiden toiminnan rajoittamista voida hyväksyä. Harjoituslennolla ollut Blackhawk-helikopteri syöksyi alas maaseudulla lähellä Trevison kaupunkia. – Georgian viranomaisten on lopetettava väkivaltaisuudet ja kunnioitettava ihmisoikeuksia. Ennen poikkeustilan julistamista vaaleja oli kaavailtu tammikuuksi. Bhutto kertoi myös, että hänen ja Musharra. Koulut pidetään suljettuina vielä ainakin perjantaina. 020 720 4500 MA–PE 9–21, LA 8–18, isänpäivänä su 11.11. Monet pakistanilaiset olivat kuitenkin edelleen epäilevällä kannalla. Valkoisen talon edustaja sanoi pitävänsä hyvänä, että Musharraf nyt on selkeyttänyt vaaliaikataulua. Meitä on aina petetty. Hallitus syyttää Venäjän tiedustelua Georgian pääministeri Zurab Nogaideli puolustautui sanomalla, että Saakashvili pyrki estämään poikkeustilalla vallankaappauksen. – Tätä on meidän historiamme. Kumiluotien ampuminen rauhanomaisia mielenosoittajia kohti on vallan väärinkäyttöä, ryöpytti Human Rights Watch -järjestö. On parempi pysyä kotona, että vältymme vakavilta seurauksilta, vetosi eräs oppositiojohtajista. Nogaideli kertoi saaneensa todisteita Venäjän tiedustelupalveluiden osallisuudesta opposition liikehdintään. Musharraf lupaili vaaleja helmikuulle SANAA (STT–Reuters–AFP) Kaksitoista ihmistä sai torstaina surmansa Jemenissä yhteenotossa, joka käytiin paikallisten heimolaisten ja ukrainalaisen öljy-yhtiön vartijoiden välillä. / Vastuullisuus w w w .k -c it y m a rk e t. Turmassa loukkaantui lisäksi kuusi ihmistä, kolme heistä vakavasti. Israelin varapääministerin Shaul Mofazin mukaan ElBaradei ei ole puuttunut riittävän kovalla kädellä Iranin ydinohjelmaan. Musharraf puhui tiedotusvälineille kansallisen turvallisuusneuvoston kokouksen jälkeen. Musharraf julisti Pakistaniin lauantaina poikkeustilan, kumosi perustuslain, rajoitti tiedotusvälineiden toimintaa ja erotti osan tuomareista. Georgia oli keskiviikkona karkottanut kolme venäläisdiplomaattia ja kutsui Moskovan-suurlähettiläänsä kotiin. Perjantaina 9.11.2007 Lihamestarin takuumurea NAUDAN ULKOFILEEPIHVI myös pippuripihvi 16 95 Lihamestarin NAUDAN PAISTIJAUHELIHA 5 99 3 99 kg Karkkikadun IRTOMAKEISET Atria hunajamarinoitu BROILERIN FILEESUIKALE 400 g 6,73 /kg Valio OLTERMANNI 1 kg tai kevyt 17% 900 g 5,99–6,66 /kg Koff III-OLUT 24x0,33 l tölkkipakkaus 1,76 /l Lisätiedot www.kesko.. Lihamestarin takuumurea NAUDAN SISÄFILEEPIHVI 29 90 kg kg kg Tuore norjalainen PUNA-AHVENFILEE 9 90 kg Ingman maustetut KERMAJÄÄTELÖT 1 l 3 .erä 2 PKT 1 49 rs Kreikan KIIVIT 1 kg rasia Hyvät valikoimat KE–LE:n ISÄNPÄIVÄKAKKUJA Norjalainen MERILOHIFILEE myös MEDALJONGIT 2 .1 99 2 69 5 99 17 50 erä 8 PRK kpl Brasilian VESIMELONI kokonaisena 69 kg kpl sis. Niistä monet muistuttivat tukevansa presidentin aloittamaa länsihenkistä ulkopolitiikkaa, joka nimen omaan herättää epäluuloa Venäjällä. – ElBaradein toiminta muodostaa vakavan uhan maailmanrauhalle, Mofaz sanoi Israelin radion haastattelussa torstaina. Kuva: Lehtikuva/AFP/Viktor Drachev ISLAMABAD (STT–Reuters– AFP) Pakistanin presidentti Pervez Musharraf lupasi torstaina, että maassa järjestetään parlamenttivaalit helmikuun puoliväliin mennessä. Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.. Samanlaisia moitteita tuli EU:lta, Yhdysvalloilta ja ihmisoikeusjärjestöiltä. / Vastuullisuus ISÄNPÄIVÄKSI K-CITYMARKETISTA HINNAT VOIMASSA PE–LA 09.–10.11.2007 Valiojogurtti maustetut JOGURTIT 200 g myös rasvattomat 1,25 /kg 7 90 kg Etu Plussa-kortilla 0,40 Hinta ilman Plussa-korttia 2,39 /kpl Vaasan TÄYSHYVÄT 650 g 100% täysjyvävehnä tai monivilja, 3,06 /kg rs ltk Etu Plussa-kortilla 0,80 /erä Hinta ilman Plussa-korttia 0,35 /prk KOKKOLA Rautatienkatu 67100, puh. Toistakymmentä kuoli yhteenotossa Jemenissä ROOMA (STT–Reuters–AFP) Ainakin neljä amerikkalaista sai torstaina surmansa Yhdysvaltain ilmavoimien kuljetushelikopterin maahansyöksyssä Pohjois-Italiassa. Saakashvilin vastustajat ilmoittivat, etteivät he jatka mielenosoituksiaan. Bush soittanut Musharra. – Minusta ei ole epäilystäkään siitä, että vaalit on järjestettävä ajallaan, niin pian kuin mahdollista, presidentti sanoi toimittajille. n uudelleenvalinnan oikeutuksesta. suljettu. Venäjä torjui syytökset levottomuuksien lietsomisesta ja karkotti kolme georgialaisdiplomaattia. Israel epäilee länsimaiden tavoin Iranin valmistelevan ydinasetta, minkä Iran on kiistänyt. Siepatut on useimmiten vapautettu vahingoittumattomina. Georgiaan ennenaikaiset vaalit Presidentti Saakashvili taipui painostuksen alla Nainen ohittaa sotilaiden armeijan Tbilisissä torstaina. tammikuuta. – Georgialaisilla on oikeus osoittaa mieltään rauhanomaisesti, eikä poliisilla ole oikeutta pahoinpidellä heitä. Venäjä ei pidä Georgian lähentymisestä Naton ja EU:n kanssa
30.410 e. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 23.750 e. RAV4-mallisto nykyinen hinta alkaen 34.400 e. EU-yhdistetty 6,6-9,0 l/100 km, CO 2 -päästöt 173-212 g/km. Corolla Verso 2.2 D-4D Linea Terra (hinta 1.1.2008) ............ Tilauksen uudella hinnalla voit kuitenkin tehdä jo nyt. 27.900 e. EU-yhdistetty 5,5-9,6 l/100 km, CO 2 -päästöt 146-228 g/km. EU-yhdistetty 6,4-7,7 l/100 km, CO 2 -päästöt 170-184 g/km. 29.950 e. Uusi autovero astuu voimaan 1.1.2008. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 32.800 e. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 19.850 e. KESKIPOHJANMAA 12 www.toyota.. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 29.950 e. Hinta ennen ............................................................. Hybridiauto Toyota Prius. (hinta 1.1.2008) ................ 20.410 e. EU-yhdistetty 5,0-7,1 l/100 km, CO 2 -päästöt 131-166 g/km.. AYGO 1.0 VVT-i 5-ov (hinta 1.1.2008) ................................. AYGO-mallisto nykyinen hinta alkaen 11.950 e. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 13.300 e. EU-yhdistetty 4,9-6,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 128-162 g/km. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 18.400 e. 21.300 e. Suomen suosituin automallisto nyt uusin, alennetuin hinnoin!* Corolla Verso -mallisto nykyinen hinta alkaen 26.900 e. 33.600 e. Hinnan alennus .........................................................-4.100 e. EU-yhdistetty 4,6 l/100 km, CO 2 -päästöt 109 g/km. EU-yhdistetty 5,5-9,6 l/100 km, CO 2 -päästöt 146-228 g/km. Hinta ennen ............................................................ Hinnan alennus .........................................................-3.850 e. 10.990 e. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 19.850 e. Hinnan alennus .........................................................-4.500 e. EU-yhdistetty 4,9-6,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 128-162 g/km. Ohessa muutamia hintaesimerkkejä – täydellisen hinnaston löydät osoitteesta www.toyota.fi Yaris 1.4 D-4D Linea Terra 5-ov. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 23.750 e. RAV4-mallisto nykyinen hinta alkaen 34.400 e. (hinta 1.1.2008) ................. Hinta ennen ............................................................. 31.500 e. Yaris-mallisto nykyinen hinta alkaen 14.950 e. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 25.100 e. 25.750 e. Hinnan alennus .........................................................-3.600 e. Hinta ennen ............................................................ Hinta ennen ............................................................ Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 10.690 e. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 32.800 e. 17.000 e. EU-yhdistetty 6,6-9,0 l/100 km, CO 2 -päästöt 173-212 g/km. Hinnan alennus ....................................7.150 e. EU-yhdistetty 4,3 l/100 km, CO 2 -päästöt 104 g/km. Corolla-mallisto nykyinen hinta alkaen 21.930 e. 25.150 e. Perjantaina 9.11.2007 . Kuvien autot erikoisvarustein. 35.100 e. Avensis 2.0 D-4D Linea Terra 4-ov. 37.100 e. 12.350 e. Auris-mallisto nykyinen hinta alkaen 19.950 e. RAV4 2.2 D-4D Diesel 4WD (hinta 1.1.2008) ....................... Hinta ennen ............................................................ 29.100 e. Toyota siirtää autoveron muutoksen suoraan hintoihin. (hinta 1.1.2008) ............ Hinnan alennus .........................................................-4.660 e. 39.200 e. Uusi hinta 1.1.2008 alkaen 25.100 e. Corolla-mallisto nykyinen hinta alkaen 21.930 e. Prius HSD (hinta 1.1.2008) .............................. EU-yhdistetty 4,5-7,2 l/100 km, CO 2 -päästöt 119-170 g/km. Corolla 2.0 D-4D Linea Sol (hinta 1.1.2008) ........................ Hinta ennen ............................................................. Hinnan alennus .........................................................-3.410 e. Avensis-mallisto nykyinen hinta alkaen 25.900 e. Uudet hinnat koskevat 02.01.08 alkaen toimitettavia autoja. Prius-mallisto nykyinen hinta alkaen 37.100 e. Hinnan alennus .........................................................-1.360 e. CO 2 -päästöt 104 g/km. Hinnan alennus yli 7.000 e! Corolla Verso -mallisto nykyinen hinta alkaen 26.900 e. Avensis-mallisto nykyinen hinta alkaen 25.900 e. EU-yhdistetty 6,4-7,7 l/100 km, CO 2 -päästöt 170-184 g/km. Auris 1.4 D-4D Linea Terra 5-ov. *Edellyttäen, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen autoverolain muuttamisesta sellaisenaan. Hinta ennen .......................................
Perjantaina 9.11.2007 Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina mukaan, myös sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Kuva: Juha Sallinen Oliskohan syytä ottaa Jumalan sanan opetukset ja lupaukset takaisin kouluun ja päättäjien huulille, täkeä opetus, lohtu ja turva elämässä ja kuolemassa. Joukkosurma ravisuttaa kaikkia suomalaisia kammottavalla tavalla. Tämä henki herättää väkisinkin yhdistymisvastaisuuden ikävä kyllä. Tieto vanhempien voimattomuudesta ja kasvattajien uupumuksesta on näkynyt välinpitämättömyytenä, sairastumisina ja loppuun palamisina. Tätäkö on se hyvä, jonka olemme hyvinvoinnin ja kehityksen nimissä rakentaneet. Jote, KYRÖSKOSKI . Huismannissa ja muissa paikoissa kuuluu kentän ääni ja se vaatii kunnon jalkapallo-otteluita Kokkolaan molemmilla kielillä. Eikö olisi parempi ottaa kotona pöydälle kuva tai kuvia läheisistä rakkaistaan ja sytyttää se kynttilä kuvan viereen. Jos omaiset on haudattuna muualla, miksi pitäisi sytyttää kynttilä jollekin muulle hautausmaalle. Toinen toistemme tukena J okelan koulun tragedia sattui myös hoitohenkilöstöä edustavan Tehyn työehtoneuvotteluiden kriittisille hetkille. Seurakuntavaalien äänestysprosentti ei välttämättä kohoa, vaikka kirkolliskokous alensi äänestysiän 16 vuoteen. Ja liekö meistä vielä joskus tulee kokkolalaisia. Lukijalta: mielipidetoimittaja Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428. Käytännössä olisi rakennettava uusi rataverkko vanhan viereen ja tehtävä suurimpiin kaupunkeihin asemat ja ohitusradat. Tämä on tuttu ilmiö: heti kun päästään johtoportaaseen, unohdetaan jäsenten ja katsojien etu ja aletaan ajatella muiden aivoilla. Päätös siis palvelee tarkoitustaan, jos se auttaa edes osaa nuorista säilyttämään kiinnostuksensa kirkon asioihin. Mutta hallituksen yritys pro. Ettei vain olisi johtokunnan oma ääni. Maailmassa ei missään ole aluetta, jossa olisi saatu syntymään harmoninen monikulttuurinen valtio. Nykyisin Lillessä on yhtä paljon asukkaita kuin Tampereella, mutta koko talousalueella on noin kaksi ja puoli miljoonaa asukasta. Veli Männistö TOHOLAMPI Kummallinen tapa Kummallinen tapa sytyttää kynttilöitä, kirjoittaja ihmettelee. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Elämä on hauras eikä sen kadottamiseen tarvita kuin pieni hetki. VR on tehnyt hankintapäätökset uusista Pendolinoista. Tehokkuus ja tuloksellisuus ovat nyt saavuttaneet lakipisteensä. Sytytetään kynttilöiden lisäksi oma sydämemme välittämisen ja rakastamisen liekkiin. Duunari, KOKKOLA Turhaa tietoa veroista: En ymmärrä, mitä hyötyä siitä on kenellekään tietää, paljonko joku on saanut tuloja vuoden aikana, aivan turhaa julkaista kyseisiä tietoja. Tieto lasten ja nuorten hädästä on ollut jo pitkään havaittavissa. Alkusyyt ovat jokaisen tiedossa, mutta kukaan ei voi uskoa, että näin voi käydä. Sukeltaja-lehdessä oli yhden sivun juttu, mutta se tulee vain lisenssin maksaneille seuran jäsenille. Kaiken tämän lisäksi, kuinka upea, puhdas ja monimuotoinen luonto olisi kaupunkilaisten ja turistien saavutettavissa. Kaustislaispäättäjien enemmistön mielestä kuntaliitoksessa ei olekaan siis kyse kahden tasaveroisen alueen muodostamasta uudesta yhtenäisestä kunnasta. Olisiko luotijuna uudenlaine ulottuvuus, kun puhutaan maaseudun autioitumisesta ja Etelä-Suomen työvoimapulasta, arvokkaista asunnoista ja tonttimaasta. On hyvä, jos asiat ovat kunnossa lähimmäisten ja Jumalan kanssa. Tiedämme kaikki millaista väestöpohjaa laadukkaitten palveluitten tuottaminen vaatii. Ei se helppoa ole, mutta sentään pienempi riski kuin tilanteen kärjistyminen uhattujen irtisanomisten asteelle. Kulkiessani noin neljä vuotta Kannuksen ja Helsingin välillä vastaavanlaiset ajatukset käyvät mielessä. Mikä on lastemme asema maailmassa. Haluaisi olla kaikkivoipa, joka kykenee suojelemaan heitä kaikelta pahalta. Outi Yli-Arvo outi.yli-arvo@kpk.. Oma koti on tuntunut aina suojaisalta pesältä, mutta keskiviikkoiltana sohvannurkkaan käpertyminen ei tuonut lohtua totutulla tavalla. Lille sijaitsee Ranskassa surullisen kuuluisassa pohjolassa, joka oli jäänyt Pariisin ja Provenceen varjoon. Puolitangossa lepattaneet Suomen liput muistuttivat järjettömistä tapahtumista, uhreista ja heidän omaisistaan koko torstaipäivän. Siis kaikki Perhon (Vetelin) jokilaakson kunnat mahdollisimman pian kohti suur-Kokkolaa. Säästökuurit ovat purreet, ja tulokset ovat nyt jokaisen nähtävillä. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto Lopettakaa, hyvät Vetelin ja Kaustisen kunnanisät ja -äidit, tuo jo farssiksi muuttunut pönnääminen ja kinnaaminen. Yksi vaihtoehtoinen keino on sentään jäljellä. Moderniksi talousalueeksi se kehittyi luotijunan ansiosta. Epätodellinen painajainen, hirvein kauhuelokuva on tapahtunut Suomen Tuusulassa, Jokelan koulukeskuksessa. Poliittiset kiistat jäivät sivuun, kun kaikkien ryhmien edustajat ilmaisivat lyhyessä istunnossa myötätuntoaan ja osanottoaan uhrien omaisille ja läheisille. Pahimmillaan ne saattavat edellyttää sairaaloilta juuri sitä nopeaa toimintaa, jonka sanotaan mahdollisten hoitajien joukkoirtisanoutumisten myötä vaarantuvan. Ei olisi tasoristeysongelmia rataverkon kulkiessa esim.10 metrin korkeudessa. Paikallinen, KOKKOLA Pitää vielä ihmetellä, mikä on se ”kentän ääni”, joka pakotti GBK: n johtokunnan hylkäämään yhteisen kaupunkijoukkueen. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Tämä on asia, josta olisin kaivannut vaihtoehtoista keskustelua. Kunnanisien kinoista ei ole tarkempaa käsitystä. Kinastelut uuden yhden yhteisen kunnan palvelupisteistäkin hämmästyttää. Kuva: Veli Männistö Eipä ole juuri mitään lisättävää Jouko Pihlajamaan (Kp 1.11.) kirjoitukseen Kaustisen ja Vetelin yhdistymishankkeesta. Niin kuin aalto uittaa aallon yli valtameren niin selviydymme mekin toinen toistamme tukien. Luotijuna olisi miljardien investointi. 020 750 4403, sp: arto.hietalahti@kpk.. Tekstarit: alkuun mp välilyönti ja teksti, numeroon 13525, hinta 0,25 euroa. Minua ei ainakaan kiinnosta pätkääkään, mitä joku on ansainnut. Toivottavasti niitä palveluja saadaan tulevaisuudessa edes sieltä, ettei niitä tarvitsisi lähteä peräämään Seinäjokea myöten. Alueen tulevaisuus riippuu siitä kuinka vuosien aikana tehdyt miljardit investoinnit osoittavat kannattavuutensa. loitua uranuurtajaksi naisvaltaisten alojen palkkatasa-arvon kehittämisessä kääntyy pakkolain myötä ylösalaisin. Tässä pimeydessä meidän on kuitenkin jatkettava elämäämme. Enimmäispituus nimellä 2500 merkkiä (runsas A4-liuska) ja nimimerkillä noin 1000 merkkiä (1/2 liuskaa). Netti: www.keskipohjanmaa.net Pääkirjoitus Lukijalta Lyhyet Lähetä tekstari 13525 Kolumni R innassa on raskas, musta möykky, ja silmät tulvahtavat täyteen kyyneliä kesken ruoanlaiton, hampaiden pesun ja työmatkan. Voipa käydä niinkin, että ilman jonkinlaista järkeistystä palveluita saadaan perätä Kokkolaa myöten, kun se on nyt laajenemassa aivan rajoille saakka. Näin olisi mahdollisuus elää tasavertaisemmassa kunnassa laajenevan Kokkolan kupeessa. Harmoninen monikulttuurinen valtio on utopiaa. Sinnepäin on jo kallellaan Halsua, jota isommat naapurit ”nyösivät”. Kun on tuntenut kaustislaisia kymmeniä vuosia ja Kaustisen sivukyliä myöten, ollut mukana urheilutapahtumien yhteishankkeissa, mennyt jopa naimisiin salonkyläläisen naisen kanssa ja viettänyt siellä takavuosina aikaansa sen verran, että se alkoi tuntua toiselta kotipaikalta, niin tällainen henki yhdistymishankkeessa hämmästyttää. Vastaavasti Pohjois-Suomessa ongelmat ovat selkeitä vastakohtia EteläSuomen ongelmille, asuntoja ja tontteja saatavilla kohtuuhinnoilla ja työvoimaakin olisi. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. päivän takaraja lähestyy, hallitus näyttää ajautuvan menettelyyn, joka on sille poliittisesti hyvin kiusallinen. Arto Hietalahti Poliittisesti vaikea laki Arkkiatri Risto Pelkosen johtaman sovittelulautakunnan työ ei ole vielä tuonut ratkaisua hoitajien palkkakiistaan. Ennakkoluuttoman päätöksen varsinainen tavoite kuitenkin onkin säilyttää yhteys nuoriin, jotka ovat äskettäin käyneet rippikoulun. Siksikö, että toiset näkisivät minunkin kaipaavan omaisiani. Kokoomuksen vaalilupauksista paisuneen episodin ansiosta hallitus on maalannut itsensä nurkkaan, josta sen on vaikea tulla puhtain jaloin pois. Luotijunastako pelastus Suomessakin työvoimapulaan. Nämäkin aikataulut saattavat pettää, alituiset ongelmat rataverkon routimisen ja Pendolinojen teknisten vikojen vuoksi. Yhteystiedot: Pääkirjoitukset: artikkelitoimittaja Arto Hietalahti, puh. Se halutaan nähdä vahvemman Kaustisen valloitusretkenä ja tarkoituksena onkin liittää Veteli provinssina Kaustiseen. Se on ensimmäisenä ajatuksissa aamulla aina viimeiseen hetkeen saakka ennen nukahtamista. On ymmärrettävää, että potilasturvallisuus on koetettava varmistaa työtaistelun aikanakin. Ehkä siinä valossa voimme nähdä ja ymmärtää, mihin seuraavaksi on ryhdyttävä. Kim Slotte KOKKOLA Pimennossa olevat lajit. Tästä lähtien katsokaamme entistä tarkemmin läheisiämme, kuunnellaan herkin korvin viestejä, jotka aavistuksen omaisesti välittyvät. Mieli on täynnä turvattomuutta ja pelkoa. Tätä aavisteltiin, osattiin jopa odottaa. Näin noin 2/3 Suomesta olisi kahden tunnin matkustamisen jälkeen niin turistien kuin bisnesmaailmankin tavoitettavissa. On se ”yks pärkkele” kun tehdään näin tyhmiä päätöksiä. Karmeudessaan murhenäytelmä muistutti siitäkin, miten odottamatta suuronnettomuudet voivat tulla eteen. Hankkimalla nykyaikaisia luotijunia ja rakentamalla rataverkostot kaluston mukaisiksi voitaisiin esimerkiksi, saavuttaa helposti noin 350 km/h ajonopeudet, jolla taittuisi Oulu-Helsinki välinen yhdensuuntainen matka noin kahdessa tunnissa. , fax: 020 750 4444. Monien asiantuntijoiden mielestä laajamittainen joukkoirtisanoutuminen uhkaisi nopeasti ihmishenkiä. Siihen ihmisen voimavarat ovat kykenemättömät, mutta välittämisen voi näyttää ja osoittaa meistä jokainen niin usein kuin mahdollista. Ilkka Timosaari VETELI Uusi Kaustinen onkin valloittaja Tähän on tultu. Ostoksilla kuljetaan Kärkkäisellä, Keskisellä ja Kokkolassa, mutta kymmenen kilometrin matkasta kunnanvirastoon tai hammaslääkäriin on mahdoton suoriutua. Kyllä GBK:lla ja KPV:lla riittää pelaajia ja junioreita tahkoamaan 2ja 3-sarjaa, vaikka olisikin yksi yhteinen edustusjoukkue. Näkemyserot tärkeimmästä eli tulevasta palkkatasosta ovat edelleen suuret, vaikka lähentymistä on pääministeri Matti Vanhasen mukaan tapahtunut. Minun tuloni ei siitä isone, vaikka joku olisi hankkinut 100 miljoonaa vuodessa. Maansurussa puhuminen sekä toisten ihmisten tuki ja läheisyys tuntuvat kaikkein lohdullisimmilta. Olisiko kaustislaisten päättäjien kohteliasta tehdä jonkinlainen kädenojennus Vetelin suuntaan yhteishengen pelastamiseksi. Toivon, että media tiedottaisi edes pieniäkään juttuja lajista, koska mielestäni maailmanmestaruus missä tahansa lajissa on iso juttu. Marraskuu on kuolemisen kuukausi. . Kuka ottaa vastuun tapahtuneesta. Eeva-Liisa Impola KALAJOKI Lähimmäisille Olen todella turhautunut siihen, miten jotkut lajit ovat toisia tärkeämpiä. Sen pidemmälle kansakuntaa yhdistävä järkytys ei voi kuitenkaan tasata arkisten neuvotteluiden näkemyseroja. Silloin äkkilähtökään ei tuota ikuista ikävää parempaan. Nykinen rataverkko ja siellä kulkevat junat ”Pendolinot ”, joilla oli tarkoitus saada yhteydet maaseudun ja urbaanin yhteiskunnan välillä nopeaksi, ei ole kyllä vastannut tavoitteita. Mielipide 13 KESKIPOHJANMAA . Kun työtaistelun riski kasvaa ja 19. Se alkaa olla joka tapauksessa selvää, että jostakin on ”ylimääräisiin” korotuksiin rahaa löydyttävä. Huonoja ovat perinteet, jos ne tuhoutuvat yhteisen, paremman joukkueen vuoksi. Suomi voitti uppopallon maailmanmestaruuden tänä vuonna, mutta tietääkseni mediassa ei ollut siitä minkäänlaista juttua. (Risto Rasa) Kirjoittaja on uutistoimittajana Keskipohjanmaan Ylivieskan aluetoimituksessa. Näiden vuosien aikana olen saanut kuulla erilaista keskustelua, joka liittyy kalliisiin asuntoihin, tontteihin ja työvoimapulaan Etelä-Suomessa. Luonto vetäytyy kuoreensa, pimeys on syvimmillään. Mitä vain voi tapahtua missä ja milloin vain. Kirjoituksia ei palauteta. Kokkolalainen Maahanmuuttoja pakolaispolitiikassa kannattaisi ottaa oppia todellisuudesta eikä kuvitella illuusioiden muuttuvan todellisuudeksi. Niitä varmaan on ollut, mutta liitossa niitä ei voi enää miettiä. Erityislakia laatiessaan hallitus joutuu rajoittamaan lakko-oikeutta juuri niiltä, joiden etujen edistäminen piti olla sille sydämenasia. Nuorimmat ikäluokat eivät ole ainakaan muissa vaaleissa kovin aktiivisia. Peruutuspeiliin ei kannata enää vilkuilla. Olisivatko Ranskan tapaiset investoinnit Suomen olosuhteisiin järkevää ja kannattavaa. Missään en oman sukupolveni osalta ole tavannut ilmiötä, etteivät kaustislaiset ja veteliläiset tulisi toimeen keskenään. Samaan aikaan ratahallintokeskus suunnittelee tasoristeysten poistamista ja ohituskiskojen rakentamista, jotka ovat miljardiluokan investointeja. Harmoninen monikansallisuusvaltio, jossa olisi yhtenäinen kulttuuri, saattaisi onnistua mutta sekin olisi vaikea prosessi. Nyt se on tahtomattaan osapuoli kiistassa, jonka pitäisi kuulua pelkästään työmarkkinajärjestöille. Nykyisen rataverkon kunnon vuoksi ajonopeudet eivät tulisi ilmeisesti koskaan olemaan kovin paljon yli 200 km/h. En löytänyt lehdistä niistä pienintäkään artikkelia. Yhtä asiaa tässä kynttilöiden sytyttämisessä olen ihmetellyt. Kisat oli Italian Barissa, jossa oli myös räpyläuintia ja syvyyssukellusta. Tällaisen henkisen kolhun jälkeen veteliläisten päättäjien on varmaan vaikea jatkoneuvotteluihin asennoitua. Yhteinen suru ja järkytys ylittivät eduskunnassakin puoluerajat. Yhdensuuntainen matka Kokkolasta Helsinkiin kestää noin neljä tuntia eli käytännössä yksi kahdeksantunnin työpäivä menisi työmatkoihin, jota ei ihan päivittäin viitsisi kulkea. Jokelan koulusurma on tällä hetkellä mielessä päivän jokaisena minuuttina. Halsualaiset mukaan ja hommaa eteenpäin uuden, kaikille asukkaille hyvän kunnan rakentamiseksi. Uskon, että uppopallo ei ole ainoa laji, joka on jäänyt suurempien lajien varjoon. Kun kulkee työmatkansa Vetelistä Kokkolaan, se muuttaa käsitystä lähipalveluista. Osoite: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola, sp: mielipide@ kpk.. Ottakaa lusikka kauniisti käteen ja tehkää kuten rohkeasti Ullava eli suoraan Kokkolaan. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset. Uhrien ja heidän omaisten lisäksi ajatukset ovat omissa läheisissä ja rakkaissa. Oppositio suorastaan hykertelee päästessään riepottelemaan lakisuunnitelmaa. Yhteiskunta eli me, emme herää horroksesta ennen kuin tapahtuu katastro. Pääministeri Matti Vanhanen oli oikeassa todetessaan, että tapahtuma jättää pitkän viillon turvallisuuden tunteeseemme. On hieno tapa käydä läheisten haudalla ja sytyttää sinne kynttilä pimeän syksyn keskellä ja samalla viivähtää hetkisen muistoissaan heidän kanssaan. Kai tähän on tyydyttävä ja sijoitettava pääsylippurahat jatkossa Canal+:n kunnon matseihin. Tätä toivoo ainakin Erkki Närä, kesäveteliläinen JYVÄSKYLÄ Kinnaa ja pönnää R anskassa 1980-luvun alussa käytiin Suomen nykykeskustelun kaltaista keskustelua Lille-Roubaix-Tourcoing kolmiolla, jolla oli surkea maine. Tunteet ovat vaihdelleet alkujärkytyksestä ja epäuskosta suruun, epätoivoon ja pelkoon. Saattoihan se toki olla tavoitekin. Vai onko meidän jokaisen katsottava peiliin ja tutkittava omaa itseä ja asennetta elämään, lapsiin, omiin arvoihin ja statuksiin. Nyt peräänkuulutetaan arvokeskustelua, joka olisi pitänyt aloittaa jo vuosikymmeniä sitten. Se voi tulla tänään, huomenna tai myöhemmin. On löydettävä voimaa huolehtia niistä pienemmistä, jotka aamuisin pakkaavat reppunsa elämän kouluun. Arto Hietalahti Nuoret äänestämään Pyhäinpäivänä hautausmaita koristivat taas tuhannet kynttilät. Samalla voi ajatella, että oma vuoro lähteä tästä ajasta tulee milloin tahansa. Ari Huuki KANNUS Luotijuna Suomen pelastus. Ei kaivata ensiviulun eikä -kanteleen taitajaa, vaan talonpoikaisjärkeä, jota teillä kyllä riittää. Ellei muu auta, hallitus voi taipua maksamaan kunnille ylimääräistä vaikkapa valtionosuusleikkauksia perumalla. Näin olisi helpompi muistella läheisiään ja kunnioittaa heidän muistoaan. Kun elämä ensin hymyilee ja arki näyttää auvoiselta, voi maailma olla silmänräpäyksessä täynnä kaaosta ja kyyneleitä. Arkkiatri Risto Pelkosen johtama sovittelulautakunta ei onnistunut lähentämään hoitajia ja työnantajaa niin paljoa, että valtakunnansovittelija Juhani Salonius olisi voinut jättää sovintoesityksen. Kyseinen tapahtuma on julma muistutus siitä, kuinka jokainen hetki voi olla viimeinen ja kuinka häilyvä on raja elämän ja kuoleman välillä
13.09-13.55 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 00.00-00.05 Uutiset ja sää. Malilan mukaan syövän kehittyminen vie 10 – 15 vuotta, joten lasten rokottamisen myönteiset vaikutukset tulisivat esille vasta 20 – 40 vuoden kuluttua. Puhelinlangat laulaa. 08.10 Saint-Saëns: Sinfonia nro 3 c-molli n. Keskipäivän peili ja sää. Schefferin mukaan nopean toiminnan joukkojen rakentamisessa koetut vaikeudet ovat ymmärrettäviä, koska esimerkiksi Afganistanissa palvelee 40 000 Natomaiden sotilasta ja Kosovossa 16 000. 07.15-07.45 Aamusoitto. (Lev. 00.05-04.00 Yöradio. Perjantaina 9.11.2007 . 20.30-21.00 Visgalleriet. vuosisadan kysymyksiä” kuten energiaturvallisuutta, ohjuspuolustusta ja puolustautumista tietoverkoissa tehtäviä hyökkäyksiä vastaan. Ellei sovintoon päästä, Ammattiliitto Suoran jäsenjärjestö Alkoholikaupan ammattiliitto aloittaa myyjien kolmipäiväisen työtaistelun ensi torstaina. 18.03-18.45 Razzia. Kustannusten ja hyödyn suhteeseen se ei tässä vaiheessa ottanut sen tarkemmin kantaa. 10.00-10.03 X3M-Nyheter. Jos myös 13-16 vuotiaat rokotettaisiin kertaluonteisesti, rokotusten vaikutus väestötasolla näkyisi nopeammin. 10.00 Kohti viikonloppua ja Minna Kuukka. Virtanen 19.0024.00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula 19:35 Viikon artisti 20:35 Viikon artisti 21:35 Viikon parhaat uutiset Järviradio 6.30 Huomenta Järviradiosta 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.05 Päivän Kupletti 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 10.05 Vanhaa tanssimusiikkia 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( stiosoite: jukeboxi@ jarviradio.. 19.05-19.20 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. marraskuuta. Neuvottelut jatkuvat tiistaina. 21.30-21.55 Balanssi. Radio 967 STT.n uutiset seitsemää minuuttia vaille tasan. 21.08-21.43 Päivä tunnissa. 21.0021.03 Aktuellt. Suosituksen mukaan rokote annettaisiin 10-12-vuotiaille tytöille. Ensi huhtikuussa järjestettävässä huippukokouksessa käsitellään Schefferin mukaan myös ”21. – Ymmärrän hyvin, että Suomi on shokissa eilisten tapahtumien jälkeen, Scheffer sanoi. Kanervan ohella pääsihteeri tapasi presidentti Tarja Halosen, pääministeri Matti Vanhasen (kesk.), puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) ja eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok.). 11.25-11.55 Aristoteleen kantapää. 07.45-07.50 Hartaita säveliä. 07.30-07.35 Regionala nyheter. 15.59-16.00 Minuutti. 10.03-10.57 Riston Valinta. Toinen Suoran jäsenjärjestö, Alkoholialan Toimihenkilöt hyväksyi torstaina oman neuvottelutuloksensa. Canorama syyssää tasatunnein. 07.00-07.10 Aktuellt med väder. Kohdunkaulan syöpä ei synny ilman papilloomaviruksen aiheuttamaa tulehdusta. 23.00-23.03 Uutiset. 15.00-15.10 Kulttuuriuutiset. Radio Vega 06.30-09.00 Österbottnisk morgon. stofele, Taikahuilu, Falstaff ja Lentävä hollantilainen n. jukefaxi; terveiset, treffi pyynnöt ja nuorten musatoiveet 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA 5,01€+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 16.10 Levyuutuudet 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ( radiossa huomenna ) 17.35 Country/ Jazz/Jivetuokio 18.00 Jukeboxi, nuorten oma musiikkiohjelma ( sähköpostiosoite: jukeboxi@jarviradio.. 18.55-19.00 Suomi tänään. Minna Hakala. Ne kuormittavat terveydenhuoltoa melkoisesti. Itse asiassa suosituksen taustalla on huoli siitä, että nuoret naiset eivät enää osallistu samalla tunnollisuudella seulontoihin kuin ennen. 13.00 Haydn: Sinfoniat nro 49 f-molli, 55 Es-duuri, 80 dmolli ja 88 G-duuri n. 16.05-18.00 Musikrepubliken. 17.00-17.55 Aktuellt 17 med dagens nyhetsanalyser, debatt och kultur. 1937-50) 18.0000.05 Iltaklassinen. (Lev. 11.00-11.25 Tiedelinko. 11.3011.35 Regionala nyheter. 17.55-18.00 Löpsedeln. 00.00-06.30 Ylen Yöradio. 18.50-18.55 Merisää. 11.5712.00 Päivän mietelause. 21.5021.55 Merisää. 23.0006.30 Radion yö, menevän musiikin siivittämänä. 22.15-23.00 Dansbanan. 23.03-23.06 Löpsedeln. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 12.1513.00 Kultakuume. 19.06-20.00 Suomi tänään. Puhelinlangat laulaa. 17.00-17.30 Päivän peili ja sää. 10.30-13.09 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. Suomalaisten mahdollisen osallistumisen NRF-yhteistyöhön Scheffer toivotti tervetulleeksi. Puhelinlangat laulaa. Se jatkuu ensi maanantaina ja tarvittaessa keskiviikkona. 17.05 Schubert: Lauluja (Herbert Janssen, Susan Metcalfe-Casals, Marta Fuchs, Gerhard Hüsch, Frida Leider, Aksel Schiötz, Elisabeth Schwarzkopf, Peter Pears). 6.30 -10.00 Radio967:n aamu. 14.00-14.03 X3M-Nyheter. 20.04-20.45 Suomi tänään. Telle Virtanen. 16.00-16.15 Aktuellt med väder. Puistolan mukaan tätä syövän esiasteiden aiheuttamaa tautitaakkaa voitaisiin rokotuksilla merkittävästi vähentää. Rokote näyttää suojaavan sataprosenttisesti rokotteiden sisältämiä virustyyppejä vastaan, silloin kun rokotetaan tyttöjä jotka eivät ole vielä ehtineet altistua näille viruksille, sanoo Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Harri Vertio. 21.55-21.58 Novosti po-russki. 13.55-14.00 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 07.50-08.00 Aamuhartaus. 15.30-15.35 Regionala nyheter. 09.00-09.10 Aktuellt med väder. 21.00-21.03 Uutiset. Nyt kokemusta on vain viidestä vuodesta, mutta toistaiseksi rokotteen ei ole havaittu aiheuttavan haittoja. Schefferin vierailun isäntänä toimi ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.). 21.55-22.00 Suomi tänään. 15.3016.40 Österbotten EM Nyheter. 12.00 Päivän kysymys numerossa 06-8316415. Paikallisuutiset puolelta. 19.0320.40 Euroopan konserttilavoilta. 06.30-06.35 Regionala nyheter. 14.00-14.03 Uutiset. 19.00-19.03 Uutiset ja sää. 00.05-06.00 Yöklassinen. 21.00-23.00 Pasilan asema. Radio Extrem 06.00-09.51 Godmorgon med Alaget. (Lev. 19.20-19.30 Aftonandakt. Olli ja Tuomas. Tiedotustilaisuutensa aluksi Scheffer halusi välittää osanottonsa Jokelan kouluampumisen uhrien omaisille. 18.03-18.06 Urheiluradio. 20.00-00.05 Bad Taste. 21.10-22.00 Danspoppen. Kaikista tämän viruksen aiheuttamista tulehduksista noin 70 prosentissa syynä on juuri rokotusten sisältämät virustyypit. 20.03-20.04 Sää. Hippiajan rock-uutuuksia Hectorin esitteleminä. 17.30-18.30 Kyllä kansa muistaa. Suomen Nato-keskusteluihin Scheff er ei aio puuttua. 21.0021.30 Zoltán Kodály: Sonaatti soolosellolle. 20.45-21.00 Urheiluradio. Helsingissä torstaina vieraillut Scheffer ei halunnut tiedotustilaisuudessaan arvioida syitä suomalaisten Nato-vastaisuuteen. Suomen Farmasialiitto ja Apteekkien työnantajaliitto neuvottelivat sopimustilanteesta torstaina valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla. Def Tex. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa HELSINKI (STT) Sekä Alkon toimihenkilöiden että apteekkien farmaseuttien työtaistelu-uhkiin etsitään ratkaisuja ensi viikolla. 12.0012.03 X3M-Nyheter. 10.05-12.00 Österbottnisk förmiddag. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. Syövän esiasteet aiheuttavat noin 12 000 käyntiä ja hoitoja annetaan noin 3 000 potilaalle. 07.05 Schumann: Pianokonsertto amolli; Sinfoniset etydit; Arabeski C-duuri; Ennustajalintu n. 14.05-18.03 YleX Iltapäivä. nland runt fortsätter. 09.5510.00 Maailman historia. 19.00-19.05 Aktuellt. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. Iskelmäradio 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.00-08.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:00-21.00 08.0014.00 Piia Koriseva 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 11:35 Viikon artisti 12:35 Piian Peili 14.0016.00 Iskelmä Lista Ari Ojala 16.00-18.00 Toni Lund 18.00-19.00 IskelmäDisko Dj. Ensi viikon torstaina järjestetään 12 tuntia kestävä työnseisaus pääkaupunkiseudulla. Marja, Peltsi ja Ile. Puh 09144 800. 10.03-12.00 Maximalt. 06.00 Bassobaritoni Jonathan Lemalu laulaa aarioita oopperoista Don Giovanni, Jevgeni Onegin, Sevillan parturi, Figaron häät, Faust, Me. Scheffer ei tiedotustilaisuudessa halunnut kommentoida kandidaattimaiden jäsenyyden toteutumisaikataulua. Naton puolustusministerit päättivätkin lokakuun lopussa supistaa joukkojen kokoa. . 12.0012.15 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Puhelinlangat laulaa. 18.00 Nova Club – Isäntinä Janne Virtanen ja Eppu Salminen. Alkon lakon sovittelu alkoi torstaina piirisovittelija Esa Lonkan johdolla. Kanerva ja Scheffer keskustelivat muun muassa Naton nopean toiminnan NRFjoukoista ja järjestön ensi vuonna järjestettävästä Bukarestin huippukokouksesta, johon Suomikin osallistuu. 21.03-21.10 Sportradion. Markus Turunen. 16.0016.10 Uutiset ja sää. 1982) n. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 75-vihjeet. Parhaat palat päivän varrelta. 08.50 Mozart: Viulusonaatit nro 18 G-duuri, 20 C-duuri, 22 A-duuri, 19 Es-duuri ja 17 C-duuri n. Nopean toiminnan NRFjoukot ovat olleet Natolle melkoinen päänsärky, sillä järjestö ei ole saanut kasaan alun perin suunniteltuja 25 000 sotilaan suuruisia joukkoja. 18.00-18.03 X3M-Nyheter. 23.0023.03 Aktuellt. 18.03-21.00 XRyhmän perjantaishow! Laura & Toni. Kirjoita POOKI_ (välilyönti) sitten terveisesi ja musiikkitoiveesi. 08.00-08.15 Aamun peili ja sää. Asiantuntijaryhmän suositus perustuu vain siihen, miten rokotuksilla voidaan ehkäistä syöpää. 19.30-20.30 En gåva i toner. 22.00 Radio Novan yö. 22.0523.00 ’’Näistä levyistä en luovu’’. 09.55 Liszt: Sinfoniset runot Héroïde funèbre, Mazeppa, Festklänge ja Prometheus n. 08.53-09.00 Morgonandakt. 23.00-00.00 Radioateljee esittää: Elämä ja teot. 15.10-15.55 Välilevyjä. .) Ohjelmassa mm. HELSINKI (STT) Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer sanoo pysyvänsä tiukasti erossa Suomen Nato-keskustelusta. KESKIPOHJANMAA 14 Radiot Sää tänään YLE Radio 1 06.00-06.05 Uutiset. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 22.00-22.05 Aktuellt. 23.00-00.00 Solid Steel. 14.20 D. .) Ohjelmassa mm. 11.00 Schütz: Cantiones sacrae 12.00-18.00 Päiväklassinen. 06.1506.25 Aamuhartaus. 16.20 Brahms: Balladit nrot 1 d-molli, 2 D-duuri, 3 h-molli ja 4 H-duuri; Rapsodiat nro 1 h-molli ja 2 g-molli (Glenn Gould, piano). 1985) n. 22.10-23.00 Olipa kerran radio. Soita (09)1482822 / www.ylex.. 16.40-17.00 Svensk. 09.00-09.05 Uutiset. Hänen mukaansa Suomen Nato-jäsenyys on vain ja ainoastaan suomalaisten päätettävissä oleva asia. Scheffer ei puutu Nato-ratkaisuun Naton pääsihteeri tapasi Helsingin-vierailullaan koko valtionjohdon Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheff er kävi Suomessa keskustelemassa muun muassa Ilkka Kanervan kanssa Naton nopean toiminnan joukoista. YLE Radio Suomi 05.00-06.30 Minnakiekuu. 16.30-16.40 Regionala nyheter. torstaiiltapäivässä Kauppakanava 14-15, suora numero 06-8316415 18.00 23.00 Radio967:n ilta. 15.55-15.58 Yle news. 18.00-18.03 Aktuellt. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että nuoret saisivat rokotuksen kokonaan maksutta, muistuttaa Vertio. 16.0016.05 X3M-Nyheter. 08.15-09.00 Ykkösaamu. 14.0018.00 Radio 967:n iltapäivä. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. 11.55-11.57 Sanakirja. 12.00 Beethoven: Jousikvartetot nro 11 f-molli ja 15 a-molli n. 18.45-19.00 Rapido. 21.00 Piru Itte û vieraana vieras. 10.03-14.05 YleX Tänään. Puh 09-144 800. 18.03-20.00 Bumerang. – Jätän tämän keskustelun yksinomaan suomalaisille, Scheffer sanoi. 23.03-00.00 Café Tropical. Seulonnoilla löydetään kuitenkin paljon solumuutoksia ja syövän esiasteita, joista vaikeimmat on hoidettava. Papilloomarokote halutaan rokoteohjelmaan kokeeksi. (Hinta 3,5 e/ viesti.)Varatoive mukaan! 12.00 Uutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset 16.05 Ohituskaista 18.00 Uutiset 18.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos 08.40 Päivän persoona 08.50 Viikon levy 09.00 Päivän vieras -tunti 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.05 Suolapala 12.30 Viikon levy (u) 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.05 Päivän persoona 13.15 Viikon teos (u) 13.25 Päivän vieras -kooste 14.00 TOIVON ILTAPÄIVÄ 14.30 Toivon uutiset 14.45 Puhekupla 15.15 Päivän salmi 15.30 Mikon vieras 15.45 Kinoteekki 16.15 Liipasimella 16.30 Kysy mitä haluat, Mikko vastaa mitä haluaa 16.45 Tarjotin 17.00 RADIO DEIN ILTA 17.05 Poimintoja illan ohjelmista 17.10 Ääni-Piplia 17.15 Aikamme Agricolat 17.30 20.30 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.30 Ristiaskeleita 20.55 Levähtäkää vähän 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Sanan ja rukouksen ilta Pirkko Jalovaaran seurassa 23.00 Samassa veneessä 00.00 One Way (u) 01.00 Päivän vieras -tunti (u) Ylen Klassinen 06.00-12.00 Aamuklassinen. Joissakin maissa rokote on jo päätetty ottaa rokotusohjelmaan ja joissakin on vain yleisemmin suositeltu rokottamista. Vaikka rokote suojaa hyvin virustartunnoilta, tutkimustietoa ei ole siitä, missä määrin se ehkäisee syöpää ja sen esiasteita, sanoo Syöpärekisterin johtaja Nea Malila. Rokote ei korvaa seulontoja Rokotteet eivät kuitenkaan voisi korvata seulontoja. 18.00-18.03 Uutiset. 16.10-16.57 Svengaava iltapäivä. 06.30-10.30 Radio KeskiPohjanmaan aamu. 22.05-22.15 Väderöversikt med sjörapport. 19.03-19.06 Urheiluradio. 14.3015.00 Vallan vaiheilla. 21.03-21.08 Urheiluradio. 06.55-07.00 Andrum. 07.00-07.15 Aamun peili ja sää. 12.03-13.00 Samppe och Anders. 14.00 Jokisen eväät ja Ile Jokinen. 10.0010.03 Uutiset. 13.45-13.55 Kyllä kansa muistaa. Scarlatti: Sonaatteja antaatti; Oboekonsertto g-molli (Judith Nelson, sopraano, David Thomas, basso, Bruce Haynes, oboe, ja Philharmonia-barokkiork./Nicholas McGegan). Puhelinlangat laulaa. Nämä hoidot lisäävät keskenmenoja ja vastasyntyneiden kuolleisuutta, sanoo osastonylilääkäri Ulla Puistola Oulun yliopistollisesta sairaalasta. 09.05-09.06 Minuutti. 20.0020.03 Uutiset. Sopimuksen palkkaratkaisu tuo kahden vuoden ja viiden kuukauden aikana 10,8 prosentin korotuksen. 18.0618.50 Suomi tänään. 09.0609.55 Tuomas Enbuske. 23.06-00.05 Fredagsfeber. Alkon ja apteekkien lakonuhkien sovittelu jatkuu Sinikka Suosalmi HELSINKI (STT) Suomen Syöpäyhdistyksen asiantuntijaryhmän mielestä papilloomarokotteet tulisi ottaa kansalliseen rokotusohjelmaan tutkittavaksi. 06.2506.58 Nousutahdit. 19.00-19.03 Uutiset ja sää. 20.40-21.00 Jitka Cechová soittaa Smetanan pianomusiikkia. 00.00-00.05 Uutiset ja sää. 13.00-13.45 Kolmessa polvessa. YLEX 06.31-10.03 YleX Aamu. 08.00-08.15 Aktuellt med väder. 00.05-06.00 Yöklassinen. 18.50-19.00 Iltahartaus. Sanna Kojo. Mikäli neuvotteluissa ei päästä ratkaisuun, farmaseutit aloittavat valtakunnallisen lakon 19. – Monilla mailla ei ole enää varaa pitää joukkoja reservissä NRF:ää varten, Scheffer sanoi. 14.03-14.30 Kertomuksia Suomesta. 13.00-15.57 Svenska talande bättre folk. 10.0014.00 Radion päivä. 08.30-08.35 Regionala nyheter. Rokotukset eivät saisi työryhmän mielestä missään tapauksessa johtaa papaseulontojen laiminlyömiseen. 17.33-18.00 Suomi tänään. Paljon avoimia kysymyksiä Avoimia kysymyksiä ovat Vertion mukaan myös rokotesuojan kesto sekä mahdolliset myöhemmin esiin tulevat haitat. jukefaxi; terveiset, treffi pyynnöt ja nuorten musatoiveet 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA Radio Pooki 0.00 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 7.00 Uutiset 8.00 Uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.30 Aamukahvilla 10.00 Uutiset 10.05 Tekstariterkut 11.00 Alueuutiset 11.10 Toiveiden tunti (0700-392 111: 2,95 e/puhelu+pvm)Tekstiviestit numeroon 173 191. Radio Nova 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen & Minna Ottavainen. 22.05-22.10 Urheiluradio. Pääsihteeri pahoitteli kouluampumista Bukarestin huippukokouksessa on määrä käsitellä muun muassa Naton laajenemista ja Kroatian, Albanian ja Makedonian jäsenyyttä sotilasliitossa
Maalauksellisimpia maalauksia esittää Rauni Sipilä, jolla väri on pääosassa. Teeman ovat valinneet lausujat itse. Ovelta myytävien ohjelmien hinta on viisi euroa. Musiikkiviikot järjestää yhdessä Oulaisten ammattiopiston, Oulan ravitsemisja puhdistuspalveluyksikön kanssa Makuja ja musiikkia pohjoispohjalaiseen tyyliin talouskoululla. Ja vastaavaa taitaa tehdä omalla harvinaisuudellaan, decacordella eli 10-kielisellä konserttikitaralla myös Mäntylä. Taiteilijoita mukaan pääsi 65 yli 300:sta. Meikkausta ja poseerausta käsittelee kepeästi Kristiina Turtonen maalauksissaan. Itsetuhon ja väkivallan merkkejä on luettava Maria Vuorisen valokuvaparista (Dis)apperance (Unravelling Love). Toimittaja Hans Sundström kuvaa . Anders Hedelinin johtamassa konsertissa torstaina 15.11. Hänen tänä syksynä ilmestyneen kirjansa nimi on 90 vuottani. Maanantaina soittavat musiikkiopiston puhaltajat Musiikkitalolla, missä keskiviikkona kuullaan myös musiikkiopiston oppilaskonsertti. Muslimit suuttuivat Landerille. Kaustislaisten peruuntuneen konsertin tilalle ei ole tarjolla mitään korvaavaa tilaisuutta. Myydyistä lipuista ehkä muutama kymmenen ostettiin ovelta, kertaa Oulaisten nuorisoja kulttuurisihteeri Sanna Mäyrä. Melkein koko elämänkaaren piirtää Mirimari Väyrynen kolmella tekstiiliveistoksellaan: Tytär, Äiti ja Mummi. Myös lukijoiden pyynnöt jatkosta vaikuttivat asiaan. Numeroimaton näyttelyluettelo on hankala käyttää. Pitkän uransa aikana Poeta on ollut esittämässä kirjastossa toiverunoja pari kolme kertaa, mutta se oli edellisellä vuosituhannella. Säveltäjä Pekka Jalkanen on kuvannut musiikkiamme sanalla ”kolmas virtaus”. Turun Sanomien mukaan kirjan tuore arabiankielinen versio on syyrialaisen uskonnollisen johtajan mielestä islaminuskon moraalikäsityksen vastainen. Yksi pettymyskin on viikolla koettu, kun kaustislaiset kansantanssijat joutivat perumaan kansantanssikonserttinsa esiintyjäryhmän kokoamiseen liittyneiden ongelmien vuoksi. Hänen kuvaparinsa The Pain (It Is the Same) on lohdullisempi ja kaunis, mutta silti surumielinen. Konsertti järjestetään seurakunnan ja musiikkiopiston yhteistyönä. Häntä säestää pianolla Marianna Slobodeniuk. Tässä näyttelyssä Andy Warhallin perillisinä esiintyvät Mari Holopainen ja Heikki Hyvärinen. Kun kuntoni on tällä kertaa vielä kohtalainen ja ajan myötä mieleen on tullut uudelleen ja uudelleen mielenkiintoisia asioita, jotka koen unohtaneeni esikoiskirjassani, niin mielin niistä vielä kirjoitella”, tekijä perustelee. järjestetään Ylivieskan kirkossa Buxtehuden juhlavuoden konsertti. Päivien aikana pidettävissä konserteissa esiintyvät niin Musiikkitalon eri asteiden opiskelijat kuin varttuneemmat taiteilijat. Takana on Sinikka Ustinov-Jonesin Valintoja – valuutat ja Valintoja – uskonnot. Kasvonsa ne saavat siirtokuvasta. Seudulla on peräti 80 nuorta urkumusiikin opiskelijaa. Duo on omalla tavallaan pioneerityön tekijä. Ehkä yleisilme onkin moninaisuus ja luova kekseliäisyys. Tiina Ruotsala OULAINEN (KP) Konserttilippujen ennakkomyynti on nykyään arkipäivää myös Helsingin seudun ulkopuolella. Seitsemän päivän aikana kuullaan kaikkiaan yhdeksän konserttia. Vuosinäyttelyn juryllä on ollut vaikea tehtävä, kun se joutui karsimaan korkeatasoisesta 1 218 työn tarjonnasta 141 mukaan päässyttä. – Family Meeting on upean aseistariisuva, musikaalinen veljesjuhla, jossa kielikin vaihtuu kevyesti ja luontevasti, Sundström kirjoittaa. Holopainen on sadun mökin akan tavoin säilönyt kesän 7-osaisessa säilykepurkeista tehdyssä teoksessaan. Heikki Hyvärisen Can Can! muodostuu kirkkain perusvärein maalatuista juomatölkeistä. Niin saimme kutsun tulla esittämään runoja kirjastoon. Turun Sanomien Taneli Topelius pitää rohkeana valintaa jättää vierailevat solistit taustoittamatta: – Vähin erin elokuva pystyy kuitenkin kasvattamaan porukasta yhteen hitsautuneen kaverijoukon. Ryhmä aloitti 1985 kansalaisopiston opintopiirinä ja jatkoi 1990-luvulta alkaen ”villinä” itsellisenä porukkana. Helsingin Sanomien NYT-liite antaa . Yksi päivistä eli perjantai 16.11. – Elämänmittaisesta parisuhteesta ja siinä kasvavasta rakkaudesta ovat kirjoittaneet monet suomalaiset runoilijat, ja käännöksiäkin löytyi. Kun näyttelyllä ei ole teemaa, ja tekniikat, tyylit ja sisällöt vaihtelevat, ei siitä oikein hahmotu kokonaiskuvaa. Spányi soittaa Pedersören kirkossa perjantaina, ja kitaristit esiintyvät duona Pietarsaaren kirkossa sunnuntaina 18.11. Kuusisto ja Mäntylä ovat sielunsiskoja, kuten Mari Mäntylä selvittää. Ohjelmassa kuullaan kaksi kantaattia eli Jeesus puolees käännyn ja Alles was ihr tut sekä urkusooloja, joita esittävät Eeva Korhonen ja Seijaleena Latvakoski. Rajapappi-instituutio on jo lakkautettu, ja siksi on arvokasta, että kokemukset on tallennettu kirjaksi. Vauhdikas äidin ja lapsen kuva on näyttelyn seniorisarjaan lukeutuvan Liisa Äärysen pronssinen pienoisveistos Esikoinen II. Viikoilla on ollut vähän mennessä jo 2400 kävijää. Kinnunen on jatkanut kirjoittamista. KESKIPOHJANMAA 16 Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. Hänen sävellystuotannosta on säilynyt meidän päiviimme asti muun muassa yli 120 uskonnollista vokaalimusiikkiteosta, yli 40 urkukoraalisovitusta ja yli 30 muuta urkuteosta. Uudessa muistelukirjassaan hän kertoo muun muassa sukulaisistaan, naapureistaan ja muista kinnulalaisista, Kinnulan varhaishistoriasta ja asutuksesta sekä kunnallisja seurakuntaelämästä, joihin hän molempiin hän on aktiivisesti osallistunut, kunnalliselämään myös virkamiehenä, kehittämistahtoisena kunnansihteerinä. Family Meeting kerää kehuja ”Hienointa musiikkielokuvaa” KOKKOLA (KP) Heikki Vaahtoniemen kirjasta Rajatapauksia – papin tarinoita itärajalta otetaan jo kolmas painos. Sarjan aloittaa pienten solistien konsertti Svenska Gårdenilla lauantaina. – Kirjaston ihmiset tietävät, milloin meillä on jotain uutta tekeillä, kun lainaamme sylikaupalla runokirjoja. ”Kuitenkin, kun tekstinkäsittely tietokoneella on alkanut sujumaan, tuntui kirjoittaminen edelleen mielenkiintoiselta. Duon syntysanat lausuttiin viitisen vuotta sitten. Ihmeen kauniilta ja rauhallisilta näyttelyn eri huoneet vaikuttavat. – Hengellisen musiikin toivekonsertti viime sunnuntaina keräsi kuulijoita, kirkko oli aivan täysi. Syyrian hallitus ehti hyväksyä kirjan, mutta uskonnollinen johto tuomitsi sen myöhemmin. Rajatapauksista jo kolmas painos VETELI (KP) Veteliläisten lausujien Poeta-ryhmä esittää runoja rakkaudesta Vetelin pääkirjastossa torstaina 15.11. Kontekstuaalista taidetta on tehty jo 90 vuotta. Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Kari Levola pitää tapausta ennen kuulumattomana suomalaisessa kirjallisuudessa. Illalla soi jazz Madisonissa, laulusolistina rytmilinjalla opiskellut Mariah Hortans. lmiä ”varsinaiseksi kultakaivokseksi” bluesdokumentaarin alalla. Kekseliästä nykytaidetta Turkulainen Maria Vuori pohtii valokuvissaan naisen elämää. Kirjan on kustantanut Kustannusosuuskunta Länsirannikko Kokkolasta. Camilla Mitts ennakoi tulevaa erillisyyttä, vaikka lapsi vielä keikkuu äidin polvilla. Kirja julkistettiin Eino Leinon päivänä heinäkuussa. Perinteisestihän soitin yhdistetään argentiinalaiseen tangoon. Alkujuonnon esittää Tuomo Kälviä. Vanhalla yli rajojen Duo Kristiina Kuusisto ja Mari Mäntylä tuovat Oulaisten musiikkiviikolla jotain todella uutta, todella vanhaa ja kaikkea siitä väliltä! Bandonéon-Decacorde -konsertissa naiset soittavat duona edellä mainittuja soitinharvinaisuuksia. Ennakkomyynti vilkasta Bandonéon-Decacorde -konsertissa Oulaisissa soivat monet tyylit Duon yhteistyötä ei haittaa, että Mari Mäntylä asuu Kuhmossa ja Kristiina Kuusisto Pariisissa. Naishahmo vääntyilee Sanna Hamilan pienissä maalauksissa. Kinnunen jatkoi kirjoittamista PIETARSAARI (KP) Pietarsaaressa vietetään kansainvälisiä musiikkipäiviä 10.–18.11. Kontekstuaalisen taidekäsityksen mukaan vanha kuokka tai mikä tahansa esine muuttuu kuvataiteeksi, kun se tuodaan museoon tai galleriaan. Yhteistyötä ei haittaa, että Mari Mäntylä asuu Kuhmossa ja Kristiina Kuusisto Pariisissa. Johtavan kevyen musiikin arvostelijan Ilkka Mattilan mukaan Wentus Blues Band on Suomen arvostetuin bluesyhtye: – Konserttiosuudet ovat ehkä hienointa musiikkielokuvaa, mitä Suomessa on tähän mennessä tehty, Mattila ihastelee. Kokonaisuus sisältää runoja rakastumisesta ja rakastamisesta, joka jatkuu myös työn ja arjen keskellä, yhteiseen vanhuuteen ja ajankin rajan taakse. on omistettu urkumusiikille. Tavoite on 4100. Sirpa Ojalan herkullinen Tomaatti karkki -guassimaalaus on niin fotorealistinen, että sen voisi kauempaa lukea esineteokseksi. Esimerkiksi Oulaisten musiikkiviikkojen lipuista jo puolet myydään ennakkona. Öljyväreillä maalattu maisema, jota näillä lakeuksilla on totuttu pitämään ”tauluna”, on tässä näyttelyssä poikkeus, vaikka niitä useita onkin. Tapauksen johdosta kirjailijan muut esiintymiset Syyriassa peruttiin. Leena Turvasen iloisen väriset taloajatukset muotoutuvat legopalikoista. Projektin vetäjinä toimivat Eeva Korhonen ja Seijaleena Latvakoski. Konsertissa esiintyy tähän projektiin koottu kantaattikuoro, jossa laulavat Aulikki Hakola-Leppikangas, Anne Harvala, Eija Kantola, Seijaleena Latvakoski, Eeva Korhonen, Jukka Harvala, Mikko Himanka, Jouko Kantola ja Sami Vuolteenaho sekä soitinyhtye, jossa soittavat viulua Anna Kuusniemi ja Anna Saarinen, selloa Heikki Tuomela ja urkuja Iiris Rantala. Leena Landerin Finlandia-palkintoehdokkuuden saanut läpimurtoteos Tummien perhosten koti ilmestyi vuonna 1991, ja se on käännetty jo parillekymmenelle kielelle. Lander sai uhkauksen epäsiveellisestä julkaisusta kesken kirjan kutsuvierastilaisuuden lokakuun lopussa Damaskoksessa. Poeta-ryhmään kuuluu 6 – 9 runojen esittämistä harrastavaa naista. Naisten töiden mieleen jääminen ei ole miesten sortoa, vaan johtuu varmaan siitäkin, että valtaosa näyttelyn taiteilijoista on naisia. – Myös Uppo-Nallen 30vuotisjuhlakonsertti Juho Oksan koululla oli aivan täynnä, olisiko ollut nelisensataa lasta vanhempineen paikalla. Kuvat: Clas-Olav Slotte Näyttelyt Hannu Björkbacka Wentus Blues Bandin 20vuotisjuhlakonsertista kuvattu Heikki Kossin dokumentti Family Meeting on kerännyt kehuja myös virallisesta ensi-illastaan 2.11. Runoja läpi elämän kestävästä rakkaudesta ei Irja Tunkkarin mukaan ollut edes vaikea löytää. Maj-Lis Ronikonmäki käsittelee naiseutta vaatteen kautta hempeillä väreillä ja elävällä pinnalla kolmen sekatekniikkamaalauksen kokonaisuudessa. Ohjelmaan sisältyy myös koululaiskonsertteja. Tämän viime vuonna tehdyn teoksen nimi on (Dis)apperance (Unravelling Love). Mäyrän mukaan tämä on aivan uutta viikoilla ja liput on myyty loppuun. ”Todellinen Blues Brothers”, otsikoi Hufvudstadsbladet. – Konserttiin lipun jo lunastaneet saavat vaihtaa lippunsa johonkin toiseen konserttilippuun tai he saavat rahansa takaisin lipunmyynnistä kirjastolta. – Ammattiopiston opiskelijat ja henkilökunta vastaavat ruokapöydän herkuista ja musiikista huolehtivat puolestaan Laaksojen Kamarikuoro Vox Ardens, Jarmo Junno sekä Haapaveden nuoret kansanmusiikin taitajat. Runoja rakkaudesta joka kestää elämää KINNULA (KP) Vuonna 2002 esikoiskirjansa Syntyi lapsi syksyllä julkaissut kinnulalainen pitäjänneuvos, syyskuun alussa 90 vuotta täyttänyt Lauri B. Ohjaajana oli pitkään Maija Lampi. Toiveita jätettiin kuutisenkymmentä, niistä toteutettiin viitisentoista ja yhteisveisuuna kuultiin kaksi virttä. Mukana on vielä kolme alkuperäisestä kansalaisopiston ryhmästä. Buxtehudea juhlitaan konsertilla TURKU (STT) Suomalaiskirjailija Leena Landerin menestysteos Tummien perhosten koti on saanut Syyrian fundamentalistit takajaloilleen. Vaahtoniemen maalauksin kuvitettu kirja sisältää kulttuurihistoriaa ja Suomen historiaa. On suomalaista melankoliaa, latinalaista temperamenttia ja akateemisia sävyjä. Jos laajalle näyttelylle yrittää löytää sisällössä toistuvaa aihetta, se voisi olla naisen elämä. Elina Honkanen käsittelee rakkautta, kotia ja unohdusta raikkaasti räikein värein. Mukana on Tommy Tabermannin, Lassi Nummen, Eeva Heilalan, Marjatta Pulkkisen, Aulikki Oksasen ja monen muun runoilijan tekstejä. viuluillassa soittaa Pietarsaaressa musiikkiopintonsa aloittanut, tätä nykyä Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Erik Nygård. Leena Ahlholm KOKKOLA (KP) Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry:n vuosinäyttely SKjL 07 minimi K.H.Renlundin museon näyttelyhallissa ja Roosin talossa 5.12.2007 asti. Decacorde on 10-kielinen konserttikitara ja bandonéon on harmonikansukuinen soitin, joka on tullut tunnetuksi tärkeimpänä soittimena argentiinalaisessa tangossa. Lauantain 17.11. Katsojalle näyttely on iso pala kerralla haukattavaksi, vaikka teosten koko on rajattu 30x30x30 senttiin. Musiikkiviikolla yhdeksän konserttia YLIVIESKA (KP) Sunnuntai-iltana 11.1. lmille komeat neljä tähteä (”oivallinen”). Silloin kaikki pedersöreläiset alakoululaiset on kutsuttu tutustumaan urkuihin ja virsikirjaan. Uusi painos valmistuu tämän kuun loppupuolella. kuullaan Malmin talossa muun muassa Pehr Henrik Nordgrenin säveltämiä japanilaisiin kummitustarinoihin perustuvia balladeja opiskelijoiden tulkitsemina. Tänä vuonna tulee 300 vuotta Dietrich Buxtehuden kuolemasta. Kulttuuri Perjantaina 9.11.2007 . – Nämä soittimet toimivat ällistyttävän hyvin yhteen. Musiikkiopiston oppilaita esiintyy samana iltana myös Cronhjelmin koululla Luodossa. No, millainen konsertti on tänään yläkoulun musiikkiluokassa odotettavissa. – Soitamme musiikkia, joka yhdistää perinteisen taidemusiikin, populaarimusiikin ja kansanmusiikin. Mari Mäntylä hehkuttaa Kristiina Kuusiston tekevän uraauurtavaa työtä tämän uudistaessa bandonéonohjelmistoa. Muistelukirjaan sisältyy myös valokuvia, muistopuheita ja lapsuusmuistoja, jälkimmäiset joskus runomuotoon puettuina. Päin vastoin, kontaktien myötä duo konsertoi niin Suomessa kuin Ranskassa ja kun muusikot tapaavat, silloin on kotiläksyt tehty todella huolellisesti ja treenijaksosta otetaan kaikki hyöty perusteellisesti irti. Rajaton myi loppuun todella nopeasti, ja uusi kokeilu, maun ja musiikin liitto, on myyty loppuun. Kantaesityskin on luvissa kun duo esittää Harri Wessmanin uusimman teoksen. Edessä on Paula Mikkilän pronssiteos Pieni punainen hetki, 2007. Viikon ulkomaiset vierailijat ovat virolainen kitaristi Heiki Mätlik, ruotsalainen kitaristi Per Skareng sekä unkarilainen urkutaiteilija Miklós Spányi. Tuttavuus vie opiskeluvuosiin Sibelius-Akatemiassa parinkymmenen vuoden taakse, mutta vasta soittimet vievät naiset yhteen muusikkoina. Yksinäisiltä ja surullisilta vaikuttavat Andrei Bakharevin äiti muotokuvassaan ja Maija Klemetin Hylätty nostalgisessa kollaasissa. Alun perin Kinnunen ei ajatellut uuden kirjan tekemistä. Lander kertoo Turun Sanomissa, että syytösten tarkka sisältö ja vaikutus eivät ole vielä selvillä. Lauri B. Mitkään tietyt kappaleet eivät nousseet ylitse muiden, enimmillään jotain toivottiin ehkä kaksi-kolme kertaa. Kinnunen toteaa kirjansa olevan jatkoa Syntyi lapsi syksyllä -kirjalle. Viime vuonna Auli-Maritta Ruuskanen ohjasi yhden koosteen, mutta uusin on tehty ilman ohjaajaa. Rinnat riippuvat ja vatsat pömpöttävät niin, ettei ole väliä mitä sukupovea kukin edustaa. Muusikot jalkautuvat esiintymään eri puolille kaupunkia
– Kimmokin sanoi, että nyt nähdään mikä se Koski-Vähälä oikein on, päättyneen kauden kesken kesää lopettamaan joutunut keihäsmies nauraa. Salonen keilasi torstain kahdeksaan sarjaansa tuloksen 1 779 ja otti jatkopaikan kokonaispistein 7 094 (keskiarvo 221,69). Kotiotteluun lauantaina 17.11. Lissabon: Portugalin maajoukkue EMkarsintaotteluihin Armeniaa (17. Sitä ennen hänen tilanteensa oli tiukka, sillä alla olivat sarjat 190 ja 180. Jalkapallo LISSABON (STT–AP–AFP) Pallotaituri Deco ei pysty pelaamaan Portugalin jalkapallomaajoukkueen kahta viimeistä EM-karsintaottelua, joista toinen on Suomea vastaan 21. Arvokisoista mies on jäänyt pari kertaa hyvin täpärästi rannalle. Keskityspotkujen taitajana tunnettu Beckham teki viidessä ensimmäisessä MLS-ottelussaan yhden maalin, kunnes joutui polvivamman takia peleistä syrjään seitsemäksi viikoksi. Kahdeksan parhaan otteluihin lähtee kärkipaikalta hollantilainen Ghislaine van der Tol (6 871). Jarkko Koski-Vähälä joutui kesällä uuden tilanteen eteen, kun polvi vaati leikkausta. Jari Litmanen on toipunut akillesjänteleikkauksesta hyvin ja palaa maajoukkueseen. marraskuuta. Mikäli viimeiset palaset osuvat vielä kohdalleen, voi Jarkko KoskiVähälä pian panostaa ammattimaisesti keihäänheittoon ensimmäistä kertaa urallaan. Jaro ja keskikentän pohjalla viime kaudet pelannut Storbacka ovat tehneet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Virheellistä mainontaa, Pele vuodatti. 11.) ja Portugalia (21. – Hän on ollut pari viime viikkoa pallon kanssa Keurulaisen ohjauksessa, mutta minkään joukkueen kanssa Litmanen ei ole harjoitellut, Hodgson tiesi. Kyllä se jossain vaiheessa sitkeys palkitaan, Kantola virnisti jatkopaikasta huojentuneena. Meille tämä on kuin cupin loppuottelu. Alkuviikosta Liverpoolissa perheineen vieraillut Dalla Valle harjoitteli keskiviikkona Liverpoolin takavuosien tähtipelaajan Kevin Keeganin opastuksella. Loppuosalle Kantola punnersi tulokset 210, 192 ja 195 ja sai kasaan jatkopaikkaan oikeuttaneet 1 711. Litmanen varovaisena Tällä kaudella vasta kaksi ottelua pelannut 108 maaottelun Litmanen, 36, on kuntouttanut itseään viime viikot Keurulaisen opein. Hinku päästä uralla eteenpäin lisääntyi entisestään. Apuun saatiin hiihtäjä Tero Similän ja uimari Maria Lehdon tekemisiin varoja kerännyt Tuomo Haikola. ”Kuntoutus akillesjänneleikkauksesta on mennyt täysin suunnitelmien mukaan ja hyvin, jopa etuajassa. Kantola hiipui lopussa Kantolan kokonaistulos 24 parhaan kahdeksan sarjan jatko-osan jälkeen on 6 742 pistettä. Se riittäisi epäilemättä kisamatkaan, Jarkko Koski-Vähälä arvelee ja muistuttaa USA:n Breaux Greerin nousseen vastaavasta tilanteesta aivan terävimmälle huipulle. Brasilialaissyntyinen Deco loukkaantui jo lokakuussa. Storbacka pelasi ensimmäiset pelinsä Jaron edustusjoukkueessa kesällä 1995, eli seuraava kausi on jo neljästoista miehelle Jaron lippulaivassa. Vuoden kahdeksassa ottelussa suomalaiset ovat tehneet neljä maalia. Hyökkääjät: Cristiano Ronaldo Manchester U, Simao Sabrosa Atletico Madrid, Ricardo Quaresma Porto, Nuno Gomes Ben. Kuva: Seppo Luokkala Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. – Onhan se huikeaa jättää kasvattajaseura. Pelaamista on turha miettiä vielä. Maalisarakkeeseen valmentajan luottopelaaja on merkitty ainoastaan kolme kertaa. ca, Hugo Almeida Werder Bremen, Ariza Makukula Maritimo. Eturistiside kunnostettiin puolitoista kuukautta sitten. Keskikenttäpelaajat ja hyökkääjät: Teemu Tainio Tottenham, Mika Väyrynen PSV Eindhoven, Joonas Kolkka Breda, Markus Heikkinen Rapid Wien, Jari Ilola Elfsborg, Mika Nurmela HJK, Daniel Sjölund Djurgården, Roman Eremenko Udinese, Jari Litmanen Malmö, Alexei Eremenko jr Saturn Ramenskoje, Mikael Forssell Birmingham, Jonatan Johansson Malmö, Shefk i Kuqi Fulham. Hodgson on jo pitkään ollut tyytymätön tarjolla olevaan hyökkääjämateriaaliin, mutta hän korostaa vaarallisuuden lähtevän puolustuksesta asti. Sen sijaan Marco Caneira, Nuno Gomes ja Simao Sabrosa ovat toipuneet pelikuntoisiksi. Salosen edellä ovat Australian Jason Belmonte (7 644), USA:n Bill Hoffman (7 392) ja Kolumbian Andres Gomez (7 111). Pelen, 67, mielestä Beckham johti uuden seuransa Los Angeles Galaxyn kanssa amerikkalaisia harhaan, kun englantilaispelaajan kohusiirto Pohjois-Amerikkaan viime kesänä julkistettiin. LONTOO (STT–DPA) Englannin jalkapalloliigan Liverpoolille myönnettiin tiistaina lupa uuden stadionin rakentamiselle. Keskikenttäpelaajat: Raul Meirelos Porto, Miguel Veloso Sporting, Manuel Fernandes Valencia, Maniche Ribeiro Atletico Madrid. – Meillä oli Puolaa ja Belgiaa vastaan tarpeelliset paikat voittomaalin tekemiseen. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin lasketella loppuun, Salonen kertoi. Puolustajat: Sami Hyypiä Liverpool, Hannu Tihinen FC Zürich, Petri Pasanen Werder Bremen, Toni Kallio Young Boys, Toni Kuivasto Djurgården, Ari Nyman FC Thun, Veli Lampi FC Zürich. Loukkaantuminen harmitti, mutta samalla kasvoi halu kokeilla jotakin uutta. Uudelle stadionille tulee mahtumaan 60 000 katsojaa, kun Liverpoolin nykyinen stadion An. Alun sarjat sujuivat hyvin sarjoin 223, 242, 203, 206 ja 240. Miehet, tilanne 24+8 sarjan jälkeen (8 parasta jatkaa otteluihin): 1) Jason Belmonte Australia 7 644 (238,88), 2) Bill Hoff man USA 7 392 (231,00), 3) Andres Gomez Kolumbia 7 111 (222,22), 4) Petteri Salonen Suomi 7 094 (221,69), 5) Marcelo Suartz Brasilia 7 059 (220,59), 6) Michael Schmidt Kanada 7 053 (220,41), 7) Paul Moor Englanti 6 963 (217,59), 8) Thomas Gross Itävalta 6 930 (216,56). – Harjoittelen nyt kahdesti päivässä pääpainon ollessa vesijuoksussa. Niklas ”Esse” Storbacka on pelannut kaikkiaan 168:ssa liigaottelussa urallaan. Voimaa pääsen hankkimaan vasta keväämmällä. Suomalaiset keihäsmiehet tekivät viime kaudella hyvää jälkeä Tero Pitkämäen johdolla. Kalevan Kisoista lippu Pekingiin – Tavoite on päästä Pekingin olympialaisiin, mutta jos se ei vielä onnistu, niin tuleehan niitä kisoja myöhemminkin. – Paperilla on koossa vahvin joukkue sitten karsinnan kahden ensimmäisen ottelun, vaikka Litmasen, Forssellin (Mikael) ja Väyrysen (Mika) kyky pelata 90 minuuttia on itsellekin arvoitus, myhäili jopa Hodgson. Hintaa stadionille tulle 400 miljoonaa puntaa. Haikolan johdolla tukijoita etsittiin ja jo kolmessa viikossa näytti asia ratkeavan. Suurin yllätys oli amerikkalaisen Lynda Barnesin karsiutuminen (12:s). Heittokielto on voimassa kuusi kuukautta. Kova paikka. Keihäänheittäjä tunnettiin henkilönä sekä urheilijana, minkä ansiosta hänet oli helppo pukea Ylivieskan Kuulan edustusasuun. Asiasta kertoo Joensuussa ilmestyvä sanomalehti Karjalainen. Kuusi miestä ylitti A-rajan viime kesänä, mutta eiköhän Pekingiin mennä kesän 2008 tulosten perusteella. Joensuulaisen Jipon Dalla Liverpool tarrasi Dalla Valleen Valle siirtyy tammikuussa Liverpooliin vuoteen 2011 ulottuvalla sopimuksella. – Jotakin muutosta kaipasin uralleni. Suomen neljä viimeisintä maaottelua ovat päättyneet maalittomaan tasapeliin; Serbiaa, Puolaa, Belgiaa ja Espanjaa vastaan. Nyt on puheisiin vastattava, toteaa Haikola. Koski-Vähälä jatkaa edelleen Kimmo Kinnusen valmennuksessa. Siksi ei ollutkaan aivan täydellinen yllätys, kun Jari soitti ja kertoi mahdollisuudestaan liittyä rinkiin, kertoi joukkueensa torstaina julkistanut Hodgson. Decon tavoin sivussa ovat Chelsean Paulo Ferreira ja Ben. Esimerkiksi Lontoossa vuonna 2012. – Siirtymisten kanssa joutui aika monessa sarjassa tekemään alussa muutoksia, sillä ratojen keskinäiset erot ovat aika suuria edelleen. Manchester Unitedin ja Real Madridin tähti kiihdytti Major Leaguen lippukauppaa, mutta ei ole loistanut pelikentällä. – Emme ole päästäneet viime otteluissa maaleja, mutta emme ole myöskään tehneet. Kesällä 2007 keppi lensi parhaimmillaan lukemiin 84,02. Ullavan Kilpaa tähän saakka edustanut Koski-Vähälä on siirtynyt ylivieskalaisseuraan. Tuomo Haikolan mukaan kokenut yleisurheilija otettiin hyvin vastaan alueen tukijakentässä. – Ihan samanlaista peliä kuin muinakin päivinä. Urheilu 17 KESKIPOHJANMAA . Kahdella viimeisellä rataparilla radat olivat vielä keskenään erilaiset, siinä joutui oikein tekemään töitä, Kantola kertoi. 11.) ja Suomea (21. Lupasin jo vuonna 2004 auttaa Jarkkoa, mikäli hän edustaisi Kuulaa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Dalla Valle kuittaa sopimuksen allekirjoittamisesta 750 000 euron ja 1,5 miljoonaan euron väliin asettuvan summan. SHEFFIELD (STT–AP) Kaikkien aikojen parhaaksi jalkapalloilijaksikin arvioitu Pele arvostelee jalkapallon Yhdysvaltain ammattilaisliigaan MLS:ään kotiutunutta David Beckhamia. Päätähtäin on asetettu Kalevan Kisoihin, missä pitäisi sijoittua hyvällä tuloksella kahden parhaan joukkoon. Kesällä rikkoutuneen polvikierukan korjausleikkauksen yhteydessä todettiin saman polven eturistisiteen olevan poikki. – Hyvin on homma lähtenyt liikkeelle. Mutta kun tarjoutui mahdollisuus edetä, niin pitäähän sitä kokeilla. Kyse oli luonnollisesti urheilijan kustannusten kattamisesta. – Toivottavasti sää suosii meitä ensi viikolla, jotta saamme harjoiteltua neljästi kunnolla ennen Azerbaidzhanin kohtaamista. Perjantaina 9.11.2007 Seppo Luokkala YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuulan yleisurheiluhistoria tuntee joitakin olympiatason urheilijoita – viimeisimpänä Atlantassa viestiä juosseen Anu Pirttimaan. Katsotaan ensi viikolla, minkälaiseen kuntoon pääsen”, toteaa Litmanen Palloliiton nettisivuilla. Asetelma Pekingiä ajatellen herättää kysymysmerkkejä. 11.) vastaan. Seuraava Kuulan ok-urheilija voi hyvinkin olla keihäänheittäjä Jarkko Koski-Vähälä. Maalierolla ei ole väliä, koska tasatilanteissa ratkaisevaa ovat keskinäiset ottelut. ca. Pelen mukaan tyyli-ikoni Beckham ei ole täyttänyt MLS:ssä häneen Pele näpäytti David Beckhamia asetettuja odotuksia. – Melkeinhän sitä matkalippuja jo joillekin tilaillaan. Yleisön tukea tarvitsemme myös ottelusäästä huolimatta, Hodgson muistutti. Päävalmentaja Roy Hodgson nimesi seuraavat pelaajat: Maalivahdit: Jussi Jääskeläinen Bolton, Antti Niemi Fulham, Niki Mäenpää Den Bosch. – Käytännössä jaossa on vain yksi paikka, joten siitä lähdetään taistelemaan. Vasta voitolla saamme mahdollisuuden raaputtaa EMarpaa Portugalissa, Hodgson kommentoi. eld Road vetää 15 000 vähemmän. Litmanen ilmoittautui maajoukkueeseen EM-karsintojen päätöskotipeli azereita vastaan Litmaen palaa. Kesällä 2007 Storbacka oli kentällä 25 pelissä ja teki niissä yhden osuman. Viitisen vuotta Ylivieskassa asunut Koski-Vähälä otti Kuulan puheenjohtaja Väinö Haapakosken mukaan yhteyttä seuraan alkusyksyllä. Storbacka jatkaa Jaron paidassa Helsinki: Suomen joukkue EM-karsintaotteluihin Azerbaidzhania (17. Seuran edustajat Väinö Haapakoski ja Asko Polvi uskovat Koski-Vähälän tulon piristävän koko Kuulan yleisurheilua. – Se helpotti kovasti. Varsinaisesti ryhmästä puuttuvat vain pohjevammasta kärsivä Aki Riihilahti ja Olympiastadionilla katsomon puolella pelikiellon takia istuva Alexei Eremenko. Maailmancup, Naiset, tilanne 24+8 sarjan jälkeen (8 parasta jatkaa otteluihin): 1) Ghislaine van der Tol Hollanti 6 871 pistettä (keskiarvo 214,72), 2) Sharon Koh Malesia 6 858 (214,31), 3) Sun Hee Lee Korea 6 842 (213,81), 4) Ann-Maree Putney Australia 6 801 (212,53), 5) Tina Hulsch Saksa 6 770 (211,56), 6) Aumi Guerra Dominikaaninen Tasavalta 6 742 (210,69), 7) Piritta Kantola Suomi 6 741 (210,66), 8) Helen Johnsson Ruotsi 6 735 (210,47). Kuva: Lehtikuva/Arkisto Pietari (STT) Petteri Salonen eteni neljäntenä ja Piritta Kantola seitsemäntenä jatko-otteluihin keilailun maailmancupissa Pietarissa. Se tiesi Suomessa tilaston nelossijaa ja maailmanlistalla 12: tta sijaa. Edson Arantes do Nascimento eli Pele voitti Brasilian joukkueessa maailmanmestaruudet vuosina 1958, 1962 ja 1970. Kuulalaisena kohti kisoja Keihäsmies Koski-Vähälä vaihtoi UK:sta YK:hon Väinö Haapakoski (vas), Jarkko Koski-Vähälä, Tuomo Haikola ja Asko Polvi uskovat Koski-Vähälän heittävän Ylivieskan Kuulaa yu-kartalle. – Jari-Pekka Keurulainen (apuvalmentaja/fysioterapeutti) ilmoitti minulle viikko sitten Jari Litmasen akillesjänteen toipuneen hyvin. Päävalmentaja Luiz Felipe Scolari nimesi seuraavat pelaajat: Maalivahdit: Ricardo Pereira Betis, Quim Silva Ben. Kantola pysytteli torstaina tiiviisti sijoilla viisikuusi, mutta horjahti lopussa. Kotivoitolla arpa säilyy Pienienkin EM-kisatoiveiden ylläpito edellyttää Azerbaidzhanin kaatamista. Puolustajat: Miguel Monteiro Valencia, Jose Bosingwa Porto, Jorge Ribeiro Boavista, Ricardo Carvalho Chelsea, Fernando Meira Stuttgart, Pepe Real Madrid, Tonel Sporting, Bruno Alves Porto, Marco Caneira Valencia. Otteluiden jälkeen kolme parasta jatkaa pudotuspeleihin. Yhdysvaltain ammattilaisjalkapalloilu on raakaa hommaa, MLS: n New York Cosmoksessa 1975 debytoinut Pele sanoi. Menneen kauden aikana Storbacka nähtiin usein kentällä kapteenin nauha käsivarressaan. can Armando Petit. – Beckhamia markkinoitiin maalintekijänä, mitä hän ei ole. Deco sivussa Suomea vastaan HELSINKI (STT) Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaava Liverpool on tehnyt kolmen ja puolen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 16-vuotiaan juniorilupauksen Lauri Dalla Vallen kanssa. 11.) vastaan. Toinen brasilialaissyntyinen pelaaja, Real Madridin puolustaja Pepe saattaa pelata ensimmäiset maaottelunsa. On mielenkiintoista nähdä mihin pystyn, kun kaikki keskittyvät tekemään sitä minkä parhaiten osaavat, 28vuotias Koski-Vähälä sanoo. Jaostossa ja seuran johdossa puitiin asiaa. Fax: 020 750 4444 Pasi Peltola HELSINKI (UT) Jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson ei joudu tekemään kovin paljon kompromisseja EM-kisojen karsinnan kääntyessä viikon kuluttua loppusuoralleen. Azerbaidzhania vastaan ja päätöspeliin seuraavana keskiviikkona Portugalissa ilmoittautui jopa yksi yllättävä nimi. Salonen tähtäsi viidenteen sarjaan huimat 277. Nyt minulla on kilpailuja sponsorimanagerit erikseen ja voin keskittyä pelkkään urheilemiseen, sanoo Koski-Vähälä ja huomauttaa pitkään häntä tukeneita yrityksiä pysyvän edelleen kimpassa seurasiirrosta huolimatta. Jarkko Koski-Vähälä heitti ennätyksensä 84,12 vuonna 2005. Deco potee yhä polvivammaa eikä lukeutunut päävalmentaja Luiz Felipe Scolarin torstaina julkistamaan nimilistaan. Pahin vihollinen on aina oma itsensä, mutta pitää ottaa niskasta kiinni, Salonen pohti jatkoa. Osapuolet eivät kerro tarkkaa allekirjoitusbonusta eivätkä pelaajan tulevaa palkkaa. Kantola ja Salonen jatkoon maailmancupissa PIETARSAARI (KP) Ähtävältä kotoisin oleva Niklas Storbacka (30) pelaa Pietarsaaren Jaron jalkapallon liigajoukkueessa myös kaudella 2008. – Beckham haluaa olla tähti, ja juuri se on ongelma. – Meillä on neljä topparia puolustuslinjassamme, viittasi Hodgson laitapakkien hyökkäysuhan lähes täydelliseen puuttumiseen. Kuulassa minulla on ajatus päästä urheilemaan tammikuun alusta alkaen täysipäiväisesti. Liverpoolille uusi stadion
Rangaistukset: 0.51 Mika Pyörälä S 2 min, 7.11 Angel Krstev T 2 min, 9.49 Toni Koivisto S 2 min, 12.51 Lukas Zib T 2 min, 17.47 Krstev 2 min. 7 5 2 17– 8 10 Vanajan RC .......... Columbuksen maalissa torjuneella Fredrik Norrenalla oli hikinen ilta. Tshekki osasi erikoistilanteet Teemu Aalto ampui Suomen avausmaalin kotiturnauksessa Tshekin puolustus pelasi tarkasti maalinedustan. Karvosen mukaan kyseessä oli aikataulukysymys. Maskia ei tarvittu ja kokenut maalivahti Milan Hnilicka haroi tyhjää. erä: ei maaleja. Ottelun ensimmäisessä erässä pelailtiin varovaisesti. – Mutta pääasia on, että joukkueessa on hyvä henki. losofoi. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Saariselkä, Inari (STT) ANTTI TIRI Suomen maastohiihdon päävalmentaja Magnar Dalen istuu Saariselällä sijaitsevan hotellin aulassa ja siemailee rauhassa kahviaan. Dalenilla on aikaa ottaa rennosti maastohiihtäjien leirillä, sillä maastohiihtokausi ei ole vielä päässyt kunnolla urilleen. 6 1 5 23– 33 2 Happee .......... Tshekki teki pian peräti onnekkaan ylivoimamaalin. Taitoluistelu Peking: Kiinan GP-kilpailu: Naiset: Tilanne lyhytohjelman jälkeen: 1) Carolina Kostner Italia 60.82, 2) Caroline Zhang USA 58.76, 3) UnNa Kim Etelä-Korea 58.32, 4) Julia Sebestyen Unkari 55.46, 5) Alissa Czisny USA 51.08, 6) Susanna Pöykiö Suomi 48.48, 7) Beatrisa Liang USA 46.44, 8) Dan Fang Kiina 45.88, 9) Xu Binshu Kiina 45.74, 10) Yueren Wang Kiina 45.48, 11) Fumie Suguri Japani 44.76, 12) Arina Martinova Venäjä 40.54. Ravit Rahapelit Vakio 2 Keskiviikko 7. Lähtö 7, V4-4, sh 1 600 m: 1) Tähen Pinkaus/Henri Bollström 27,4, 2) Dikko 28,0 (226), 3) Vipatti 28,3 (348), 4) Viivytys 29,3 (295), toto (9-2-10): 3,53 1,81-4,60-5,15 45,49. Leijonat tulivat kuitenkin jo ajassa 3.55 tasanumeroihin. Perjantaina 9.11.2007 . V4-kerroin: 34,68. Tämän vuoksi suomalaisten kesäharjoittelussa ylämäkiluistelu oli tärkeässä roolissa. Mitalipeli Torstai 8. Pelin puolivälin kieppeissä Suomen karvaus alkoi toimia odotetulla tavalla ja painopiste siirtyi vähitellen punapaitojen alueelle. Vaikka maastohiihto on Lahden vuoden 2001 dopingsopan jälkeen luonut nahkansa likipitäen uudelleen, ei päävalmentaja halua tyytyä tämänhetkiseen tilanteeseen. Alkupelin varjojen mailla vaeltanut Kärppien Janne Pesonen teki ajassa 50.09 ansaitun tasoituksen. Vasta kolmannessa erässä saatiin Tshekin maalille kunnolla painetta. 5 3 2 39– 34 6 TPS ................ Joukkue nujersi liigan hallitsevan mestarin Anaheim Ducksin 6–5. Jan Marek kynäili komean voittoosuman joukkueelleen. Jatkuva painostus toi ylivoimia, joissa tekopaikkaa haettiin turhankin huolellisesti. Trackers – AC HaKi. Kuva: Lehtikuva/arkisto SAARISELKÄ, INARI (STT) Päävalmentaja Magnar Dalen on tyytyväinen maastohiihdon nykypäivän dopingtestaukseen. Shane Doanin jatkoaikamaali puoli minuuttia ennen jatkoajan loppua varmisti Phoenix Coyotesille viidennen perättäisen vierasvoiton. 4 4 0– 12 Pieksämäki ........... 11. 5–6 (1–1, 2–3, 2–1, 0–1) P: Niko Kapanen 0+1. 7 3 4 13– 13 6 Ploki .................... Tshekin Zbynek Irgl laukoi vastahyökkäyksistä pitkin seiniä, kun taas kokenut Antti Laaksosen nokkeluus ei riittänyt lähitilanteessa Hnilickaa vastaan. Co: Fredrik Norrenan torjunnat 30/35. Vaclav Skuhravyn sutaisu kimpoili kolmen luistimen kautta ohi Antti Niemen. Karvosen mukaan poliisi tiedottaa tapauksesta tarkemmin perjantaina. Kokkolan kierros: 1) GF 3396, 2) SePe 3310, 3) Cosmos 3194, 4) TKK 3188, 5) Drott 3161, 6) Paikko 2986. Vuosi sitten hänen harteilleen ladattiin kovia odotuksia, sillä menestyshullu hiihtokansa halusi jälleen nähdä suomalaisia arvokisojen palkintokorokkeella myös henkilökohtaisissa kilpailuissa. toto (12-8-7): 9,05 3,00-3,931,78 73,87. Karvaus toimi loppua kohden yhä paremmin ja muutenkin Tshekki joutui ahtaammalle loppua kohden, ynnäsi Shedden. HELSINKI (STT) Oulun Kärppien puolustaja Jere Karalahti on edelleen pidätettynä. Täyskäsi: 6, 33, 64, 58, 26, 1, 15, 71, 22, 12, 72, 32, 39, 60, 63, 4, 51, 31, 19, 23, 49, 53, 29, 47, 9, 67, 17, 3, 24, 69, 11, 66, 73, 65, 70, 38, 68, 48, 56, 55, 59, 18, 14, 35, 43, 8, 61, 36, 16, 2, 57, 37, 27, 20, 28, 42, 45 Voitonjako: Täyskäsi 1 kpl voittoosuus 525 e. 6 1 5 28– 40 1 Seuraavat ottelut: 9.11. Raskaan matkustamisen ohella lopettamispäätöksen perusteluina toimivat maastohiihtoon levinnyt doping ja Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) ja Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) löysäranteinen asenne dopingia kohtaan. Viesti .................... V4: vaihto 155 962.08 e; oikea rivi 1-2-12-9; poissa I/4,12 III/6 kerroin 81,51. Lähtö 5, V4-2, sh 2 100 m: 1) UusiPatu/Harri Kotilainen 32,3, 2) Lottaliini Lex 32,6x (162), 3) Turporiina 33,4 (149), 4) Kihaus Jr 33,4 (898), toto (2-4-6): 1,70 1,32-2,86-3,58 13,09. Tuomo Ruutu korjasi syöttöpisteet Toewsin 2–2-osumasta ja Seabrooksin 3–2-maalista. Chicago Blackhawks katkaisi kolmen kotitappion putken kukistamalla Columbus Blue Jacketsin 5–2. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Windorah/Aarne Yrjänheikki 19,0a, 2) Stag Arch 19,0a (309), 3) Euro Leader 19,0a (124), 4) Mr Moment 19,0a (138), toto (1-7-6): 3,88 1,68-9,14-4,44 92,03. – Hiihdon voi tehdä hyvin fysiologiseksi ja matemaattiseksi: sinun ei tarvitse tehdä kuin tuota ja tuota, palautua ja niin edelleen. Modano pohjusti Dallasin voiton. Vieraat maalasivat kahdesti ylivoimalla, kun taas Suomi pyöritti ylivoimiaan perin tehottomasti. 11. 37-vuotiaalla Modanolla on koossa 1 233 pistettä. Tommi Santala ehti istua vain yhdeksän sekuntia, kunnes Tomas Rolinek sivalsi numerot 1–2: een. Päävalmentajan urakkaa helpottaa se, ettei tällä kaudella hiihdetä arvokisoja. 6 2 4 27– 43 4 HIFK .............. 6 1 5 28– 39 1 Gunners ......... Erän lopulla mainion liigasyksyn pelannut maalivahti Niemi torjui eleettömästi muutaman hyvän tshekkiyrityksen. Samalla Modano sai pitkään jahtaamansa lisäpisteet ja siirtyi liigan amerikkalaispelaajien kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen. Nykyisin Suomen edustusasuun pukeutuva päävalmentaja ei ole yhtä jyrkkä vaatimuksessaan. Norjalainen, mutta Ruotsin Östersundissa asuva 44-vuotias Dalen aloittaa Suomen päävalmentajana toisen kauden. Silloin olet motivoitunut harjoittelemaan kovaa, palautumaan ja auttamaan myös muita hiihtäjiä. Yritän oppia heistä koko ajan. Vaasa: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten 4 maan turnaus: Ruotsi–Venäjä 1–4 (0–0, 0–1, 1–3). 6 4 1 1 32– 29 9 NST ............... toto (3-14-8): 1,31 1,21-1,33-1,74 3,38. Tosin sen vuoksi vuodenvaihteessa toista kertaa hiihdettävä Tour de Ski siintää kilpailijoiden kalenterissa kristallin kirkkaasti arvokisojen sijaisena. V4-kerroin: 68,42. 6 3 3 11– 12 6 Prihat ................... Se on kiehtovaa. Oikea rivi: 11X X12 111 XX2 Voitonjako: 12 oikein 100 kpl voittoosuus 779,00 e, 11 oikein 18,00 e, 10 oikein 3,30 e. Köln: Maaottelu: Saksa–USA 4–2 (2–0, 0–1, 2–1) NHL-liiga keskiviikkona: Buff alo–Boston ja. Pisteiden osoite ratkesi Helsingissä erikoistilanteilla. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Black Magic Sea*/Mauri Jaara 19,6a, 2) Frostfens Frank 19,9ax (39), 3) Krisjustine 20,1ax (75), 4) Quito’s Star 20,1ax (176), toto (12-4-5): 4,22 1,681,60-2,49 7,05. JukkaPekka Laamanen esti maalin synnyn kaatamalla maalin ja ruotsalaistuomari Ulf Rönnmark tuomitsi rankkarin. En voi sanoa heistä (muut hiihtäjät), mutta tiedän, että monella heistä on kovia tavoitteita tälle kaudelle, Dalen sanoo. Jääkiekko Leksand: Jääkiekon naisten neljän maan turnaus: Kanada–USA 6–3 (3–1, 3–0, 0–2). Kansa sai alkuvuodesta haluamansa naishiihdon puolelta, kun naiset Virpi Kuitusen johdolla takoivat mitaleja Japanin laduilla. Lahden dopingjupakan ja Salt Lake Cityn olympialaisten aikaan Dalenilla oli eri ääni kellossa. Kakkoskierroksen parhaat henkilökohtaiset keskiarvot: 1) Erkki Jokiniemi ORK 185,20, 2) Lars-Åke Österman 184,80, 3) Kalervo Paloniemi ORK 180,20, 4) Reijo Halonen OPS 177,60, 5) Nils-Erik Långbacka GBK 177,60, 6) Raimo Haapalainen DC 177,40, 7) Kalervo Prittinen KalKe-90 176,80, 8) Boris Haga GBK 176,20. Kulta: 1, 5, 4, 3, 2. – Esitutkinta jatkuu. Suomi–Tshekki 4–3 (1–2, 2–1, 1–0). Tasapeli ja jatkoaika näyttivät ilmeisiltä tshekkiläisten tapettua jäähyjä onnistuneesti. Kesken kaiken leijonamyllytyksen päättyi satunnainen Tshekin hyökkäys onnettomasti. Naisten SM-liiga Viesti – Somero 3 – 1 (25 – 20, 19 – 25, 25 – 23, 25 – 21). Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Matin Muru/ Veikko Asikainen 31,0a, 2) SiroMoonika 31,4ax (245), 3) Pikku Tirri 31,5a (40), 4) Neero Punk 32,0a (183), poissa: 4. Kerava: Jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien maaottelu: Suomi–Viro 14–0 (7–0, 3–0, 4–0). Dalen ei myöskään kaihda omien rajojen etsimistä varsinkaan nuorten kohdalla. – Tietysti tämä oli rankka tapa hävitä ottelu, jota hallitsimme. 6 4 1 1 31– 31 9 SPV ................ San Josea vastaan hän teki 1–0 ja 2–0-osumat, joista jälkimmäisen alivoimalla ja Jere Lehtisen syötöstä. – Olisimme voineet ratkaista ottelun jo toisessa erässä, jossa meillä oli paljon maalipaikkoja, Blackhawksin valmentaja Denis Savard tuumi. Rikoskomisario Ari Karvonen Espoon huumepoliisista kertoi torstaina puoliltapäivin, että mitään päätöksiä ei vielä ole tehty. Karalahti edelleen pidätettynä Salibandyliiga Josba – Happee 4 – 3 (0 – 2, 2 – 0, 2 – 1). Veikkausbingo Torstai 8.11. 6 6 1– 18 Seuraavat ottelut: 10.11. Kolmannen alkuun joutui Suomi taas alivoimalle. Tour de Ski kun päättyy viime vuoden tapaan karmaisevaan – Val di Fiemmessä sijaitsevan 3,7 kilometriä pitkän Alpe Cermisin rinteen – nousuun, jolla ei ole hiihdon kanssa enää mitään tekemistä. Tuolloin Ruotsin päävalmentajana toiminut Dalen arveli suomalaisten käyttäneen dopingia vuodesta 1994 lähtien. Colorado–Edmonton rl. – Olemme harjoitelleet paljon ylämäkihiihtoa. Välimiesoikeudessa olleet Virpi Kuitusen ja Milla Jauhon (nykyinen Saari) dopingtapaukset saivat Dalenin murjaisemaan, että hän olisi valmis antamaan dopingista kärähtäneille elinikäisen kilpailukiellon. toukokuuta, ei juhannuksena. Keväällä 2002 Dalen oli jo lopen kyllästynyt huippuhiihtoon. ”Lisää mitaliehdokkaita” Vaikka Dalen tunteekin maajoukkueen hiihtäjät jo verrattain hyvin, riittää heissä työsarkaa. erä: 40.41 Tomas Rolinek (Leos Cermak–Josef Melichar) 2–1 yv, 50.09 Janne Pesonen 2–2, ,58.09 Jan Marek 3–2 rl. 7 6 1 58– 37 12 Josba ............. 7 6 1 70– 24 13 Classic ........... 208,20, 8) Johannes Katajamäki Drott 207,60, 9) Kauko Koutonen Cosmos 206,40. Tehoja ei maalintekoon löytynyt. 5 2 3 26– 37 4 Oilers ............. – Toivoisin lisää hiihtäjiä, joilla on mitalisaumaa kisoissa, Dalen naurahtaa. Chicago–Columbus 5–2 (0–0, 1–0, 4–2) Chi: Tuomo Ruutu 0+2. 11. Ville Leino hakemassa tekopaikkaa. Joukkuehengen ja ylämäkihiihdon ohella Dalenin kantava ajatus on ollut kova kevätharjoittelu. Lähtö 3, lv 2 120 m: 1) Dundee/Esa Holopainen 19,7, 2) Mac Ronnie 19,9 (73), 3) Oliver Twist 21,2 (264), 4) Bisquit Laukko 21,6x (185), poissa: 2,12. Voittonumerot: 6, 11, 17, 21, 22, 24, 25, 27, 35, 41, 44, 46, 50, 51, 54, 55, 58, 60, 62, 67. Tour de Ski on niin tärkeä, ja viimeinen nousu niin raskas. Suomen aloitus ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, kun Mika Pyörälä passitettiin rangaistusaitioon jo toisella peliminuutilla. – Olen tehnyt sitä 20 vuotta, Dalen alleviivasi pääteesinsä merkitystä. – Heidän ajattelutavassaan, olemisessaan ja toimimisessaan riittää oppimista. Kokkola: Veteraanien valtakunnallista SMsarjaa, lohko 1 Kokkola 8.11. Dalen on tyytyväinen dopingvalvontaan Kuopio: Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Wired Rose/ Akseli Lahtinen 18,9, 2) Place To Bet 20,6 (175), 3) Olee Corner 20,9 (36), 4) Adam Everett 20,2 (73), poissa: 10,13. Maali oli Tapparassa nykyisin puolustavalle Aallolle kolmas maajoukkueessa. Uusi kausi täytyy aloittaa 1. Ruotsi–Suomi myöh. 2–1 (0–1, 1–0, 0–0, 1–0) Bu: Toni Lydman 0+1. Dalen oli tosin varma, että ”ruotsalaiset ja norjalaiset ovat puhtaita”. Naisten SM-sarja Espoo Team – PuHu 34 – 74 (17 – 44). Karalahti otettiin kiinni tiistaina, ja poliisin pitää perjantaina puoleen päivään mennessä päättää, esittääkö se Karalahden vangitsemista. n sprinttikisat. Pronssi: 3, 4, 2, 5, 1. Painotus ylämäkiluistelussa Niin sanottu toisen kauden kirous tuskin pyörii Dalenin mielessä. Keväällä Vuokatissa järjestetyssä seminaarissa Dalen arvioi, että juuri kovan kevätharjoittelun avulla Norja ohitti aikoinaan Ruotsin. Päätuomari: Ulf Rönnmark Ruotsi. klo 18.30 Jeppis Jeppis Liput 6/3 € Otteluisäntänä Kalajoki-lehti Seppo Luokkala (KP) Doug Sheddenin ura Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja ei alkanut parhaalla tavalla. V4-kerroin: 38,36. Tiedän, että myös muut maat ovat satsanneet siihen. – Minulla ei ole asiaan kommenttia. SSV ................ Voiton pohjustivat kolmannessa erässä joukkueen 1–2-tappioasemista voittoon nostaneet Jonathan Toews, Brent Seabrook, Duncan Keith ja Patrick Sharp. toto (8-11-1): 2,74 1,66-3,53-1,47 31,61. Näemme tänä vuonna uudentasoista ylämäkihiihtoa, olen siitä varma, Dalen uskoo. Tshekit luottivat myös toisessa erässä vanhaan tuttuun tyyliin avata nopeilla pitkillä syötöillä hyökkäyksiä. Toisen kierroksen parhaat joukkueet: 1) GBK 2901 (556,20), 2) ORK -71 (542,00), 3) KalKe-90 -228 (516,60), 4) OPS -323 (503,60), 5) KKB -389 (490,40), 6) DC -449 (490,40). – Viime kauden tulokset tekivät hyvää hiihtäjien itseluottamukselle. – Jos joku kuvittelee, että tässä on joku tarkoitushakuisuus, niin siitä ei missään nimessä ole kysymys, Karvonen sanoi. 8 7 1 22– 9 14 OrPo .................... – Sitten kun lepää, seuraavalla kerralla kroppaa kestää enemmän, hän . Talviolympialaistenkin maastohiihtäjistä 10–50 prosenttia oli Dalenin arvion mukaan käyttänyt urheilussa kiellettyjä aineita. Päivän Duo: vaihto 27 720.00 e; oikea rivi 12-9; poissa I/6 kerroin 10,77. – Uskon, että meillä oli nyt hyvä kevät. KESKIPOHJANMAA 18 Urheilu Keilailu Salibandy Voimanosto Jääkiekko Lentopallo SUOMISARJAA Perjantaina 9.11. Aallon tykki puhui tuloksekkaasti, kun kiekko tuli hollille suoraan Jarkko Immosen aloitusvoitosta. Poliisi haki Karalahden kuulusteluihin joukkueen aamuharjoituksista. Naisten vapaaohjelma luistellaan lauantaina. 7 4 3 15– 11 8 Lujattaret ............. 7 3 4 13– 14 6 LiigaEura .............. Hopea: 1, 2, 5, 4, 3. Henkilökohtaiset keskiarvot, kierros 2: 1) Kauno Mäkelä GF 223,40, 2) Pekka Tiironkoski Paikko 223,00, 3) Jaakko Hirvelä SePe 222,60, 4) Armas Matkoski Drott 216,40, 5) Jarmo Saarikko TKK 214,00, 6) Pekka Salonen TKK 212,00, 7) Martti Hölsö SePe Helsinki: EM-sarjan Helsingin-turnaus (1/4): Tshekki–Suomi 3–2 (1–1, 0–0, 2–1) 1. Ei, vaikka vaarana on ylikuntoon ajautuminen. SAN JOSE, KALIFORNIA (STT–AP) Mike Modanon kaksi maalia pohjustivat Dallasille 3–1-vierasvoiton San Josesta jääkiekon NHL-liigassa keskiviikkona. Sitä hän painotti myös Saariselän leirillä. 4–3 (2–3, 0–0, 1–0, 0–0, 1–0), San Jose–Dallas 1–3 (1–2, 0–1, 0–0), D: Jere Lehtinen 0+1. Pittsburgh–Philadelphia 1–3 (1–2, 0–1, 0–0), Tampa Bay–Florida 3–1 (2–0, 0–1, 1–0), Detroit–Nashville rl. Pieksämäki – Ploki, Prihat – OrPo. erä: 2.35 Petr Kumstat (Vaclav Skuhravy–Vladimir Sicak) 1–0 yv, 3.55 Teemu Aalto (Jarkko Immonen) 1–1. Ylivieska: Keilailun veteraanien kakkossarja lohko 1, tilanne kahden kierroksen jälkeen: 1) ORK Oulu 5908 (563,80), 2) GBK Kokkola -251 (547,70), 3) KalKe-90 Ylivieska -374 (535,40), 4) GC Oulu 581 (523,70), 5) OPS Oulu -609 8517,90), 6) KKB Kajaani -797 (505,10). 7 4 3 45– 35 8 Erä ................. – Epon ja muiden käyttämisestä ei ole enää niin paljon hyötyä, Dalen sanoo. Tour de Ski ohjaa maastohiihtäjien kautta Vuodenvaihteessa hiihdettävä kisa toimii arvokisojen korvikkeena Päävalmentaja Magnar Dalen on korostanut joukkuehengen merkitystä yksilölajina tunnetun maastohiihdon menestyksen pohjana. Maailmancupissa on hiihdetty vain yksi kisa, Düsseldor. Se on tärkeää, hän lisää. Marekin maali laittoi sitten Suomen takaa-ajajaksi, kun EHT-turnausta lauantaina jatketaan. Pelin alkupuoli mentiin Tshekin hallitessa sekavia tapahtumia, mutta myöhemmin isännät ottivat komennon. Anaheim–Phoenix ja. 3–2 (1–0, 1–0, 0–2, 0–0, 1–0), D: Valtteri Filppula 0+1. Niin usein omassa Euro Hockey Tourin osaturnauksessa juhlinut leijonaryhmä taipui kauden avauspelissä Tshekille maalein 3–2 (1–1, 0–0, 2–1). Rangaistukset: 24.00 Petri Pakaslahti S 2 min, 28.16 Skuhravy T 2 min. 5 2 3 28– 36 4 OLS ............... Isäntien luistin liikkui yhä paremmin ja Tshekki pakotettiin puolustuskannalle. 3. – Tiedän, mitä me teemme, mutta en voi kontrolloida, kuinka lujaa norjalaiset tai venäläiset hiihtävät. 2. Ensimmäiset vaakabingot: 6, 33, 64, 58, 26, 1, 15, 71 Vaakabingot: 6, 33, 64, 58, 26, 1, 15, 71, 22, 12, 72, 32, 39, 60, 63, 4, 51, 31, 19, 23, 49, 53, 29 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot 1 kpl voitto-osuus 1 000 e, Vaakabingot 17 kpl voitto-osuus 17,40 e. 6 4 2 14– 9 8 Somero ................ Joukkuehenki motivoi harjoittelemaan Päävalmentaja Dalen on kerta toisensa jälkeen korostanut joukkuehengen merkitystä yksilölajina tunnetun maastohiihdon menestyksen pohjana. Rangaistukset: 40.32 Tommi Santala S 2 min, 40.49 Tomica 2 min, 45.21 Filip Novak T 2 min, 47.35 Pekka Saravo S 2 min ja Tomas Netik T 2 min, 50.38 Josef Hrabal T 2 min, 54.24 Petr Caslava T 2 min. Siitä miten he reagoivat hyviin ja huonoihin tuloksiin. Pesonen purjehti vetopaikkaan ja iski omasta reboundista kiekon rysään. Dalenin mielestä testejä tehdään enemmän ja laatu on parempaa, mikä nostaa käyttökynnystä. Rangaistukset yhteensä: Tshekki 9x2min, Suomi 5x2min. Phoenixin Peter Mueller iski kolme maalia ja Niko Kapanen lihotti tilastojaan syöttöpisteellä. Koko 20-minuuttisen aikana nähtiin vain pari kunnollista maalipaikkaa. Tilanne kahden kierroksen jälkeen: 1) SePe Seinäjoki 6 706, 2) GF Tampere 6504, 3) TKK Tampere 6283, 4) Cosmos Kokkola 6183, 5) Drott Pietarsaari 6082, 6) Paikko Kuopio 5917. 7 1 2 4 33– 43 4 AC HaKi ......... Keno Torstai 8. Yleisöä: 6 643. Maalivahtien torjunnat yhteensä: Milan Hnilicka T 8+7+14=29 , Antti Niemi S 13+8+3=24 (pois 59.14– 60.00). Hän pysäytti 30 kiekkoa. Päävalmentaja Shedden on luottavainen jatkon suhteen, koska tappiopelissä Suomi paransi erä erältä suoritustaan. Tämän vuoksi päävalmentaja ei haluakaan lyödä korttejaan pöytään ja arvuutella maiden välistä marssijärjestystä. 7 4 1 2 44– 51 9 Trackers ......... Kokkolan Hermeksen kasvatti Teemu Aalto on mukana maajoukkueessa erityisen tulisen laukauksensa ansiosta
Ohjelma päättyy Brunilan ja Haatajan haastattelunpätkään. Turkulainen poppibändi The Crash on lavalla sympaattinen ilmestys: mukavia biisejä, kohtalaista soittoa, asiallista laulua ja maltillisen rentoa lavaesiintymistä. ???. Dokumentin kuvamateriaalina on sotakuvaajien– ennen muita Edvard Tshafarovin – harvoin nähtyä aineistoa, joka on paikoin niin kammottavaa ettei ole ihme, jos se on jätetty tv-uutisissa näyttämättä. (122 min) ??. Tshetshenian sotaa voimakkaan pasifistisin sävyin tarkasteleva dokumentti on lisäksi osoitus siitä, että puhuvien päiden käyttäminen on pelkkää henkistä velttoutta – kuva täydennettynä älykkäästi valikoidulla taustamusiikilla ja kerronnalla riittävät, alleviivausta ei tarvita. Jan de Bontin tehostespektaakkeli pistää Helen Hunterin ja Bill Pullmanin esittämät pyörremyrskytutkijat puimaan parisuhdettaan samaan aikaan, kun maisemissakin tuivertaa. Alisonin tarmokasta, tervejärkistä ja humoristista otetta elämään osoittaa hänen omaelämäkertakirjansa nimi My Life in My Hands eli Elämäni käsissäni. Kvartetti tekee juuri sen, mikä orkesterille kuuluu eikä sorru mihinkään turhaan tai ylimääräiseen väkisin vääntämiseen. ???. Suomen Idolsin karsinnoissakin kuullaan sävykkäämpiä tulkitsijoita Veteraaninäyttelijä Joss Ackland vastaakin elokuvan hykerryttävimmistä tuokioista rockabillyvaarina. Nelonen klo 21.00 Myrsky jäi ruutuun KATASTROFIELOKUVA. Tutkimuksissa selvisi, että poika oli kuristettu. Pari vuotta sitten Lontoossa paljastettiin veistos, joka esittää Alisonia raskaana. Se ei säälittele. MTV3 klo 22.31 Kuolettavaa lääketehtailua SALALIITTOJÄNNÄRI. Yksinhuoltajana hän on kasvattanut Parys-poikaansa ja tehnyt uraa niin, että hän sai Espanjassa Vuoden nainen -palkinnon ja kotimaassaan ritarikunnan tunnustuksen ansioistaan taiteilijana. Paikallinen palokunta sai ilmoituksen tulipalosta Woodien talossa. Digikanava FST5 klo 22.13 Tuija Heikkilä Sisupussi ilman käsiä SOTADOKUMENTTI. Paul Kerr on jyrkkään uralaskuun jumiutunut skotlantilainen kasaripoppari, joka kalsarikänneissään rikkoo kartanossaan sähkökitaroita ja karauttaa moottoripyörällä ikkunasta pihalle. Bente Miltonin käsikirjoittama ja ohjaama kiinnostava tanskalaisdokumentti Alison – äiti ilman käsiä on saanut Prix Italia erikoispalkinnon ja syystä. Harry Enfield irrotteli tältä väsähtäneeltä pohjalta hilpeämpää huumoria tv-sarjassaan Julkkis. Eipä pääse ilmastonmuutoskaan unohtumaan, kun Twister (1996) pyörii tv-ruudussa vähän joka kuukausi. Suosittu teinisopraano tähti debytoi enkelinpuhtoisessa roolissaan taatun sirkeästi, mutta eivät hänen laulajankykynsä ainakaan tällä näytöllä vakuuta. Mutta vaikka kuinka pitää jalat maassa eikä märehdi arjen vaikeuksia, ei elämä ole helppoa vammaiselle yksinhuoltajaäidille. Illan toisessa jutussa perehdytään murhaan, joka ratkesi mikroskooppisten jälkien ansiosta. John McLanen uudet seikkailut päätyivät juuri videovuokraamoihin, joten Bruce Willisin esittämän poliisisankarin aiemmat karkelotkin katsottiin tarpeelliseksi uusia jälleen. Spokane Valleyn alueelle sijoittuneessa tragediassa koettiin monia vaiheita. Digikanava Yle Teema klo 21.50 Vesa Majanen DOKUMENTTI. Mies on varmasti tosissaan, sillä hänen laulutyylistään on helppo löytää yhteyksiä David Bowieen. Tshatshevatskin neronleimaus oli kuitenkin käyttää elokuvansa yhtenä osana Leo Tolstoin 150 kirjoittamaa tekstiä Kaukasuksen sodasta, jossa kirjailija palveli Venäjän armeijan upseerina ja taisteli tshetsheenejä vastaan. Yhtään liioittelematta voi sanoa, että valkovenäläisen elokuvantekijän Juri Tshatshevatskin kirjoittama ja ohjaama Kaukasuksen vangit (2002) on yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista ja taiturimaisimmista sodan järjettömyyttä kuvaavista dokumenteista. Tutkijat kiinnittivät huomiota asunnon kuntoon; yleinen epäsiisteys ei viitannut Arlenen elintapoihin. Luvassa on kiperiä paikkoja, pamauksia ja pari takaaajoa liikaa. Vanttera Dean Cain on pääroolissa toimittajantapaisena, joka alkaa tutkia neljän opiskelijan outoja kuolemantapauksia ja ystävänsä väitettyä osuutta asiaan. Informaation kannalta niillä lienee hyvin vähän merkitystä. Pian huomattiin, että perheen 11-vuotias poika Chris oli kadonnut. Hän opiskeli taiteilijaksi ja halusi lapsen. Outoja onnettomuuksia sattuu, salaliittoa pukkaa ja joillekuille aidsinkin tapainen painajainen näyttäytyy silkkana tulonlähteenä. Bryan Goeresin ohjaaman jännäri paljastaa pienen budjettinsa jo alkuminuuttien takaaajossa, jossa käytetään niin huokeita autonrotteloita, että niiden tuhoaminen ei vielä koko hanketta kaada. Lyhyet välispiikitkin ovat harvassa eikä yhtye sorru niissäkään lapsellisuuksiin. TV1 klo 21.30 McLanen edelliset kiireet TOIMINTAELOKUVA. Kuva: Yle Kuvapalvelu. Rikoksen jäljet osoittivat isään. Korostettu dramaattisuus alleviivaa jännitteitä, jotta tosielämän kertomuksista saadaan aikaan hiuksia nostattavaa pop corn viihdettä. Heti Perhe on pop (I’ll Be There, 2003) -elokuvan alkuminuuteilla tehdään selväksi, että tämä mies kaipaa elämänmuutosta, ja nopeasti. The Crash vetää tässäkin konsertissa tutun encorensa Life On Marsin, jota Brunila mainostaa maailman parhaaksi kappaleeksi. Nuori Olivia on lyhyeksi jääneen suhteen seurauksena syntynyt tytär, josta omilla teillään hörseltäneellä Paulilla ei ole aavistustakaan. Kuva: Yle Kuvapalvelu Sotaa alemmas ihminen ei vajoa Yksi ja sama. DigikanavaYle Extra klo 22.00 Olli Helen DOKUMENTTI. Lääketeollisuuden lonkerot ulottuvat pitkälle elokuvassa Phase IV – kuoleman lääke (2001). ????. Dokumenttisarja JIM D Rikos ottaa asiakseen perehdyttää katsojat rapakon takaisiin rikostutkimuksiin. Isä Robert Wood väitti, että Chris oli sytyttänyt tulipalon. ?. Kengät olivat väärissä jaloissa, mikä viittasi lavastukseen. Alison pohtii siinä kysymyksiä, jotka antavat ajattelemisen aihetta meille jokaiselle suhtautumisessamme vammaisiin ja vammaisuuteen – ja elämään. Leo Tolstoin kokemukset ja tekstit Kaukasuksen sodasta tshetseenejä vastaan 150 vuotta sitten sidotaan nykytodellisuuteen. Todisteena Tuli ja metalli -nimisen jakson hekuman hakeminen aloitetaan tapauksesta, jossa yritettiin tulipalolla peittää murha. ??. Makaaberi lähestymistapa poiki ohjelmalle K15-varoituksen. Provinssin lavalle Brunila on saanut pienen tauon jälkeen viereensä The Crashin perustajiin kuuluvan basistin Samuli Haatajan, joka tukee ykkösvokalistia hienosti korkealla taustalaulullaan. (102 min, E) ?. Kahden päivän kuluttua poliisipartio havaitsi erään tien sivussa Chrisin ruumiin. Aluksi Alisonia heiteltiin laitoksesta toiseen ja vanhainkotiin, kun häntä ei osattu sijoittaa mihinkään. KESKIPOHJANMAA 20 Baby Blues Masi Dilbert Muumi Mustanaamio B. Huonosta elämänalustaan huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – Alisonista kasvoi sisukas, vahva ja viisas nainen. Vaikka Craig Ferguson sekä ohjasi että kirjoitti tämän komedian ja näytteli vielä isä-Paulin roolinkin, on se ainakin suuren brittiyleisön silmissä Charlotte Churchin leffa. Tolstoin piruileva teksti saa katsojan paikoin hymähtelemään ironisesti, jopa naurahtamaan, mutta hymy hyytyy yhtä nopeasti kuin kasvoille nouseekin. Nelonen klo 0.55 Pekka Eronen KONSERTTI. Perjantaina 9.11.2007 . Hurjalla vimmalla pauhaavista tornadoefekteistä tulee taatusti voimaton olo. Pienet metallijäänteet kerättiin talteen, ja monimutkainen tapahtumien vyyhti alkoi purkautua. Die Hard III – koston enkeli (Die Hard With a Vengeance, 1995) on leffasarjassaan ihan keskiverto rytistys, mutta jotenkin näinä päivinä ei tee mieli megamurhaajien ja vastaavien tarinoihin eläytyä. Yhtenä punaisena lankana läpi dokumentin kulkee Tshetshenian taisteluista kotiin junalla matkustavan nuoren luutnantin apea tarinointi kaikesta siitä, mitä hän on omakohtaisesti nähnyt ja kokenut. Pojat ovat syystä tyytyväisiä keikkaansa. Sellainen hurauttaa maisemiin vaaleanpunaisella skootterilla. Tahaton huumori sentään kukkii menneisyyden välähdyksissä, jossa Ferguson ja Rebeccaäitiä esittävä Jemma Redgrave eläytyvät nuoruutensa kipunointeihin. Keittimessä oli täysi pannu kahvia ja televisio oli päällä, mutta Arlenesta ei näkynyt merkkiäkään. Hetikohta on kumminkin myönnettävä, että niukat taalat on käytetty tarkkaan. The Crash on ilmiselvästi Teemu Brunilan bändi – oikeastaan hänen asemansa on vähän liiankin keskeinen. Arlene Jensenin kadottua hänen poikansa David meni äidin asunnolle. Isästään hän ei tiedä mitään, äiti hylkäsi ”ruman vauvansa” heti Alisonin synnyttyä. The Crashin yleisö koostuu teini-ikäisistä, joihin laulaja-kitaristin Teemu Brunilan hillitty charmi näyttää purevan. Chaileyn vammaisille tarkoitetusta laitoksesta tuli hänelle koti ja koulu 17 vuodeksi. Robert Woodin käyttäytyminen sai tutkijat epäilemään rikosta. Hän käyttäytyi harkitsevan viileästi, vaikka ei ollut tietoa hänen jälkikasvunsa olinpaikasta. Dokumentissa näytetään rujoja yksityiskohtia, joiden tarkoitus on aiheuttaa katsojalle kylmiä väreitä. Virtanen Viivi ja Wagner Jere Sarjakuvat KOMEDIA. Digikanava JIM klo 21.00 Juha Seitz Brutaalien murhien kimpussa Turkulaista poppia asialinjalla Teemu Brunila Kuva: Ilkka Laitinen/Aamulehti Popparinraakki löytää isyytensä Yllätys. Elähtäneen kasaripopparin elämä muuttuu, kun hän saa tietää olevansa teinitytön isä. Omissa vaatimattomissa puitteissaan Phase IV on ihan toimivaa b-jännäriä, jossa pienet kökköydet ja epätasainen näyttelijäntyö kuuluvat asiaan. (96 min, E) ??. Lisäksi viime kesäkuussa Provinssirockin teltassa taltioitu konsertti Extra LIVE: The Crash on kuvattu ja leikattu niin maltillisesti, että sitä jaksaa varttunutkin ihminen seurata. Englantilainen Alison Lapper syntyi 1965 lyhytkasvuisena ja ilman käsiä
Uusinta torstailta. 19.00-19.35 Kätevä korjausopas. 12.00 Taitopeli: Finaali. Birgitta Wegeliuksen “Hän pystyy muttei halua” vuodelta. 17.23 TV-arkisto: Heikki Kinnunen. 21.55 Inga From Sweden: My Name Is Inga. Jo Leo Tolstoi osallistui Venäjän armeijan sotilaana sotaan tshetsheenejä vastaan. Yksi kilpailijoista joutuu viettämään yönsä sairaalassa uupumuksen ja nestehukan vuoksi. 19.30 Fåret Shaun. Tänään Mikael ja Jonas tutustuvat Bangkokissa paikallisen monnikalastuksen erikoisuuksiin. Laajakulmasta lähikuviin. 541606 17.25 Mitä tänään syötäisiin?. 12.00 Utbildning i en föränderlig tid. Stereo. 2808199 15.55 Sanakirja. 2189083 16.35 Nelosen uutiset ja sää. 9193880 17.30 Emmerdale. 14.30 Subbari. 48083 20.55 Urheiluruutu. 5093880 19.20 Kamera kiertää. 15.25 Late Night with Conan O’Brien. 06.00-09.00 Taitopeli.com. Toimintatrillerin keskushenkilö on toimittajaopiskelija Simon (Dean “Teräsmieheni” Cain), joka haluaa puhdistaa opiskelijoiden mystisistä kuolemista syytetyn lääkäriystävänsä Benin maineen. Amerikkalainen sarja. 2336441 19.00 Alueellinen uutislähetys. 922977 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.30 Jalkapallo: UEFA Cup, lohkovaiheen 2. 22.45 Näin se tehtiin: Ei. 19.25 Musikvideo. Mitä he kohtaavat perillä. Pertti Reposen ja Vesa Nuotion ohjelmassa mukana Vesa-Matti Loiri., Heikki Kinnunen, Pekka Laiho, Leo Lastumäki, Eki Liikanen, Risto Mäkelä, Esko Roine ja Petra Frey sekä tv-kokit “Vanamo ja Kolmonen ja Nelonen”. 6057847 13.55 TOP5-visailu. Intialaista tanssia. Osa 1445. Teksti-TV 333. 15.50 Monster Jam. Puhelu ei maksa mitään, mutta jotain tapahtuu silti. Teemu Brunilan tarttuvat melodiat täyttivät Isoon teltan leppoisana lauantai-iltapäivänä. 16.30 Snooker: Northern Ireland Trophy, puolivälierät, Belfast, Iso-Britannia. 23.00 Fredagsbio: Open Range. 15.30 Jalkapallo: Mestarien liiga, lohkovaiheen 4. 6773996 19.50 IS Urheilu-uutiset. 20.25 Asuntomeklarit. Pelottava Halloween. Virhearviointeja. Uusinta. 19.00 Big Brother Extra. 15.50 TV4Nyheterna. Archien liikekumppani. 23.55-00.00 Pro. 0.25 Studio 60 on the Sunset Strip. Pikku Belowski. 3002 14.30 Silminnäkijä: Riivatun minareetit. Onko isyys vain soluja putkessa. Voiko vanhahko auto lähteä lentoon, jos siihen kiinnitetään raketteja. TekstiTV 335. Lohikäärmeitä ja lapsia. Wynn-hotellin sviitti. 10.55 Baby-Tiere. Tiina tuunaa: keittiö ja kylpyhuone kuntoon. Yllättävästä materiaalista rakennettu kartano ja koteja ihmisen parhaalle ystävälle. 16.20 Koukussa kalastukseen. 4394606 06.00 Piilosana. 18.55 Regionala nyheter. 1771335 22.30 Kenon arvontatulos. Kisapäiväni. Moni valitsi pakenemisen idästä länteen, ja omaisten ulos saamiseksi rakennettiin tunneleita. Selostus: Tuomas Virkkunen. 23.15 Kosketuksessa: Maija Vilkkumaa. Osa 9. Autovarkauksien arvoitus. Pahuus on voimissaan, mutta vartijoilla on vielä temppu hihassaan, temppu joka voi viedä heidän ihmisyytensä! Sarja jää tauolle. 89828 19.10 Urheiluruutu. Ex-Nylon Beat Erin heittäytyy laulajalaulunopettaja Katja Aakkulan kanssa biisien vietäväksi. 20.55 Cleo. Hän saa selville, että kaikki menehtyneet ovat olleet koehenkilöitä Benin salaisessa lääkekokeessa. 2.05 Grotesco. 17.15 Zon5: Station T. Uusinta. 529880 16.30 TOP5-visailu. 20.10 Regionala nyheter. Pelle Miljoona: ugri 9393809 16.00 MOT: Sellu lähtee etelään. 9958737 20.00 Hauskat kotivideot. 11660 07.00 Mikämikä-tvpeli. 14.00 Dagens rätt. 9644 17.30 TV2: Pikku Kakkonen. Murhenäytelmä. 16.15 Tarinan takaa. MV. 20.30 Rapport. 18.30 Niklas mat. Löydätkö sanoja kirjainten seasta. Varoituksen sanoja. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 11.00 Anaconda. Yhden kortin varassa. Synttäriylläri. 17.05 E! Entertainment: Suoraan Hollywoodista. 15.00 Jalkapallo: UEFA Cup, lohkovaiheen 2. Bruce Willis palaa komeasti rooliinsa John McClanena, avioliittoja uraongelmien sekä synkän menneisyytensä kanssa kamppailevana poliisina. 19.00 Hotell Kantarell. 12.30 Jalkapallo: Mestarien liiga, lohkovaiheen 4. Klassikkomusiikkivideoita ja arkistojen aarteita. 3968199 10.30 Kuningaskuluttaja. 11.05 TV4Nyheterna. Selostus Timo Ripatti ja Toni Flink sekä ohjaus Olli Härkki. Työtila takapihalle. Tule deittailemaan Maikkarin yöhön ja löydä Se Oikea. 2625 16.30 Tosi tarina: Konnunsuon kaalet. Ruotsalainen draamakomediasarja, osa 10/12. Suomen huippujen lisäksi mukana myös FIG:n kansainvälisiä tähtiä. 6.15 Prisma-insertti. 13.55 TV4Nyheterna. 10.00 Taitopeli.com. Pusuja ja puremia. 18.05 That ’70s show. 19.30 Rakenna aita. Osa 1/3. 22.13 Dokumentti: Alison – äiti ilman käsiä. Yhteen hiileen. 18.00 Plus. 06.30 YleX extrana. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Tom ja Plutoona T lähtevät Venäjälle katulapsia auttamaan. . ilipelaaja. Illanvieteilottelua. 11.30 Ramp höjdare. Uutisia Kaakkois-Suomesta. Osa 10/12: Anne ja Jacques. Mitä pitää ottaa huomioon, kun koiran kanssa matkustetaan ulkomaille. 06.00 X3M: God morgon med A-laget. 4180793 17.00 Postimies Pate. 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ. Laita hakemus sisään Extran netissä www.yle.. TV 21 KESKIPOHJANMAA . 1.30 Xtreme-urheilu: YOZ. 18.30 Oddasat. 779688 15.05 Rahasampo. Siistii retroo. Näyttävistä erikoistehosteistaan palkittu jännitysdraama, jossa eron partaalla oleva pariskunta, säämies ja tornadojen tutkija taistelevat tunne-elämänsä ja luontoäidin ankaria myrskyjä vastaan. Sedät jaksaa heilua. Lepakolla eläinkunnan tehokkain elimistö. Te3159408 20.30 Tv-uutiset ja sää. Ismo saa uuden myymäläapulaisen. 8.48 Katsojakysymyksiä Mikko Alatalolle. Jesse joutuu osa-aikaisena valmentajana pulaan, kun koripallotähti murhataan. 16.58 Ilkamat. 00.00 Tulevaisuuden taistelukoneet. 6146478 02.00 Voittopotti Late Night. /aamutv 11016248 09.15 Elämää Ballykissangelissa. 17.33 Merirosvoradio. 7809279 02.00 Tellus-tietovisa. Yöjuontajina hehkeät NikoLa ja Annu. 10.00 Testikuva. 2.05–2.35 Slutet på historien. 1335 18.30 Luontohetki: Me mangustit. Esittelyssä Fie Norsker Tanskasta. 6.50 Rikokset ja niiden mallit. Jääkö Andrew’n riemu vararehtorin pestistä lyhytaikaiseksi, kun tielle tulee haaste toisensa perään. Sisarukset Anja ja Anneli Koivisto muistelevat Ilkamat -sarjaa. 23.25-00.10 Jälkivääntö. 953847 19.00 Häntä pystyyn. 20.30 Postkodmiljonären. Mukana mm. 3305731 22.50 Eurodekkari: Rosa Roth. Hollywoodissa 1/3. 20.00 Vikatikki. Koko menyy laitetaan savustusuuniin kun Matias ja Michael kokeilevat, millaisia makuja savu antaa. 935441 17.00 Kauniit ja rohkeat. 17.40 Will & Grace. Urheilun uutisohjelma, jossa päivän uusimmat urheilu-uutiset. 9760286 12.00 Tänään otsikoissa. 07.35 Animaaniset. Mistä on kyse. 05:55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. Voimatasapaino. 14.00 Kuvatietäjä. Uusi draama kaipaa tukea. 19.15 Go’kväll. 7.50 Poikkeuslaki heiluttaa hallitusta. Uutisia Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä. 199 21.30 Perhe on pop. 231248 19.25 Päivän sää. Suora. 9671793 07.55 Alpo ja Turo. 9190793 16.40 Päivien viemää. Kotimainen peliohjelma. 748977 21.00 Shark. 21.30 Ravi-tv: Porin ravit. 2211489 09.45 Itä-Suomen uutiset. 18.50 Viihdeuutiset. Raakaa työtä. 16.55 Urheilusähkeet (suora). 7741625 23.45 IS Urheilu-uutiset. J.D. ottelukierros, Mlada Boleslav, Slovakia – Villareal, Espanja. 23.10 Oddasat. Kuubalainen serenadi. 20.00 Henry Rollins Show. 4/4: Kaste, kuolema ja häät. 6.48 Jokelan tragedia: Suomen nuorison mielenterveys. 52460 15.05 Diagnoosi: Murha. 14.00 Jalkapallo: Mestarien liiga, lohkovaiheen 4. 7.05 Koulu ja nuoren hyvinvointi. Alueellisia uutisia. 20.30 Simpsonit. 2209644 10.00 Pohjois-Suomen uutiset. Uusinta. MV. Musiikkivieras: The Mars Volta. Alan ja naapurin madame. Yksinhuoltaja. 458977 11.45 247avec.. 761828 08.30 Pulmuset. Suomeen runnotaan nyt kiireellä ja vaikka väkisin kahta uutta ydinvoimalaa. Pöytä kahdelle!. Täysin uudenlainen tv-ohjelma, johon katsojat voivat osallistua yhtä aikaa internetin ja matkapuhelimen välityksellä. 08.00 Kilpa-aerobicin SM-kilpailut (FIG). Uusinta. Osa 5/12. Sacherleivokset. 22.00 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. 19.00 Aktuellt. 17.00 Rapport. Rakettiauto. Morsiusparin malja. 12.00-13.20 Lounasravit 2007. Kotimainen peliohjelma. 8793 15.00 Monsteri-talli. Interaktiivinen tv-visailu. 4127064 16.50 Eläimellistä menoa. Toimittaja: Teemu Jordberg Tuotanto: Teemu Jordberg, Suomen Urheilutelevisio Oy. 81985 10.10 Liikkeellä luonnossa: Myskihärkien saari. 15.55 Dawson’s Creek. 6.37 Mikko Alatalon ura. 1.15 Rapport. Vieraina Marokossa golfaavat Ritva ja Matti Kerttunen ja Mohammed Sabour. 13.25 Hem till gården. Me sotasankarit. 6201942. 2168199 14.35 Melkein sukua. Faktasarja maailman vaativimmista rakennushankkeista. 44809 13.00 Tv-uutiset. Konsertti on taltioitu raakana, kuumana ja läheltä lähelle. Julkkisvieras: John Waters. Teksti-TV 335. Voit voittaa rahaa jopa tuhansia euroja tai osallistua chattiin. 19.30 Tennis: Sony Ericsson Championships, Madrid, Espanja. 12.30 Päiväkahvit. 18.30 Obs. Stereo. 21.00 Sonja Åkesson. 17.45 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. Juoru kiertää. 20.51 Extra LIVE: Jose Gonzales. 22.00 Isprinsessan. Sinne ei pääse, jos ei ole täyttänyt 50. 7.40 Elias – den lilla räddningsbåten. 2080 15.00 Tv-uutiset. Tuotanto: Suomen Urheilutelevisio Oy. Koulukiusaaminen on yhteinen ongelma. 21.00 Idol 2007. Tuttuja tarinoita. Saako minareetti kohota uhmaamaan kirkontornia. 16.39 Arkistohelmiä. yle. Kuutamokeikka. 22.30 Musikbyrån. Toimittaja Bob Woodruff ja hänen vaimonsa Lee kertovat rakkaudestaan ja Bobin hengenvaarallisesta työstä Irakissa. Perjantaina 9.11.2007 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Yle Extra Urheilu FST5 Teema SubTV Eurosport SVT 1 TV 4 SVT 2 TV 3 JIM Radiot 10.30–16.00 24 Direkt. Z. 2297809 09.20 Kaakkois-Suomen uutiset. 386151 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.30 Rakennusunelmia. Koko ajan ei voi tulla ohjelmaa. 22.00 Big Brother. . ottelukierros. Caroline yrittää varjella mainettaan ryvettymästä yönviettonsa vuoksi, mutta tehtävä on yhtä mahdoton kuin potilaiden hengissä pitäminen lasareetissa, missä priorosointi on hiottu huippuunsa. Uusinta. Uutisia Pohjois-Suomesta. 14.30 Nya tider. 23.00 Sportnytt. Museovideoraadissa Blake, Arttu porettaa. Berliini 1961 -. 410606 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. Likaista peliä. 19.00 Jalkapallo: Eurogoals Week-End. Työn orja. Päivittäinen suora veikkauspeliohjelma, jossa julkistetaan myös Casino-arvan lisäarvonnan voittajat. 20.30 Skolfront. Stereo. 16.45 TV-arkisto: Koivistolaiset. Walesilainen kännykkäkauppias sulatti sekä tuomarien että yli 13 miljoonan katsojan sydämet laulamalla Giacomo Puccinin aarian Nessun Dorma oopperasta Turandot. 17.10 Gomorron Sverige. Jumpan ohjaus: Mari Depner 14.50 Lentopalloliiga: Viesti – Somero. (96’) 43489045 03.30-06.10 247avec.. Donkkaajan kuolema. 875880 13.20 Word Puzzle. on täyttämässä 30 eikä hän ole Uusinta. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. (tekstitetty suomeksi) 19.00 Michael ja Matias Strömsön keittiössä. 17.15 Tredje klotet från solen. Kotimainen peliohjelma. 11.00 Voita ja auta. 7096002 09.15 Uudenmaan uutiset. 2.55 Styrka Delta Force. 19.55 Carnegie Art Award: Taiteilijakuva. Näyttelijä Heikki Kinnunen muistelee Merirosvoradiota. Tuotanto: Suomen Urheilutelevisio Oy. Läppärin korjaaminen ei kannata! 2462 11.00 Tv-uutiset. Voimakasta väkivaltaa. 18.05 Golf: Champions Tour, Charles Schwab Cup Championship. 19.30 Miehen puolikkaat. 857644 22.31 Twister. Rana ja Caroline löytävät uudesta vaihtoehto-hoitolasta jotain yllättävää. 3219793 16.15 Ruokala. Uusinta. 17.55 Urheilusähkeet (suora). 245426 20.00 Suurin pudottaja. 18.00 Viikon Golfh etki – osa 7. Moottorikelkka lentää ahtojäältä railoon. 4.10–8.00 Sändningar från SVT24. 289828 14.25 Sisko ja sen sisko. Youssarian joutuu lapsenvahdiksi ja Mozart mielii johtajaksi. 19.50 Lokalt väder. 17.35 Hukkaneliöt käyttöön. 23.15 Regionala nyheter. Siistii retroo. aa Tuomas hjeltin johdolla. 02.00-02.50 Tosipaikka: Lääketestien uhrit. 09.10 YLE News. 00.30-01.00 Australian rajalla. Beanin parturireissu muuttuu poikkitaiteelliseksi. . ottelukierros, Galatasaray, Turkki – Helsingborg, Ruotsi. 695967 19.30 Nelosen uutiset. Oopperalaulaja on yhä lähempänä kuolemaa. 17.14 Kortnytt. 1.35 Gunnels gröna. 21.25 Liveä Abbey Roadilta. Vaaratilanteita. Juontajana Harri Hakanen. 20.30 Monty Pythonin lentävä sirkus. 19.00 Mennyt maailma. sravit LIVE: Turku. Sisä. 10.30 Zon5: Station T. 9301880 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (K15). 20.00 Kulturnyheterna. 04.00 Teematieto. 792373 14.15 Paul Potts – Britannian Talentin voittaja. Marja Korhonen, Pentti Siimes, Marita Nordberg, Marjatta Leppänen, Koivistolaiset, Leo Lastumäki ja Seppo Kolehmainen. 19.40 Väder. 116354 09.30-10.30 Rahasampo. (1974) Riiviömäistä menoa luvattomalla lähetyskanavalla Heikki Kinnusen ja Leo Lastumäen seurassa. 10.30 Türkisch für Anfänger. Uusinta. (17’) Uusinta lauantailta. ottelukierros. Ritva Santavuori, Janne Mäkinen, Jan Erola www.yle.. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. ottelukierros. Romaneilla on vahva perheiden ja sukujen sisäinen verkosto, eikä vankilaan joutuminen murra tätä järjestelmää. 1175644 17.30 Oprah. 22.30 Fredag hela veckan. 8.15 Tähtihetki 8.25 Lastenohjelma: Violan laulut 8.45 Jälkiviisaat. 41248 08.00 Tellus-tietovisa. Kättä päälle. Chandler ja Monican häät, osa 1/2. 23.40 Fredag hela veckan. Ravikooste hevosurheilun ystäville ja pelaajille. 287441 18.30 Tuho-osasto. Kati ja Yamina Haddouti valmistavat tajine-pataa. 19.10 Deal or no deal. Ohjelman juontavat Minni Salminen ja Matti Airas. Kuka on tällä viikolla tullut mukaan Testikuvaan. 7.00 Lazy Town. Ajankohtaista. 1964064 10.35 Nolojen tilanteiden mies. 17441403 04.00 Mikämikä-tvpeli. Tekstitetty suomeksi. 18.20 Nyhetstecken. 7.30 Koalabröderna. 8848335 00.55-03.00 Elokuva: Phase IV – kuoleman lääke (K15). 4574809 23.20 Hiljainen todistaja. 487809 19.15 Kauppalehden talousuutiset. 18.00 Testikuva. 11.45 Jalkapallo: UEFA Cup, lohkovaiheen 2. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. 332170 00.20 OK – oikea kysymys tvpeli. 21.00 Purjehdus: Seamaster Sailing osa 10. Ohjelman juontavat Minni Salminen ja Matti Airas. 29809 15.50 Derrick. 19.35 Häxan Surtant. 22.00 Miamin tatuointitarinat. 6118170 09.40 Keski-Suomen uutiset. 18.30 Deal or no deal. 07.25 Boblins. Uusinta. Petri Liskin vieraana Laura Ruohonen, Pirkko Saisio puhuu kokemuksen rintaäänellä. Tänään näemme katkelman ohjelmasta 4D: Kun leijat hyökkäävät, kelaamme lemmikin alkuun sekä rakkausvalmentaja Mia Halonen on jumissa Kotivideoiden lavasteissa! Kotimainen viihdeohjelma. Uusinta. 19.30 Seportaasi: Lilu haluaa bailata. 17.25 Ravi-tv: Pelivihjeet (suora). Työhuone ja oleskelutila kolmilapsisen perheen vanhempien oma tila. 20.00 Bobster: Barda. Vihjeitä illan V4-peliin ja Troikkaan. 1.00 Hjältarnas krig. 21.00 Doobidoo. Aina varma tapaus on savusilakka, jota he tuovat kalareissulta Sundomin saaristosta. 12.05 Efter tio. 19.30 Ekonominyheterna. Klassikkohaastateluissa Lynyrd Skynyrd ja D.A.D, videot esimerkiksi Twisted Sisteriltä ja Alanis Morissettelta. Toinen ohjelma Berliinistä. 23.05 Kvällsnytt. Silloin Extra tarjoaa Mielensäästäjiä: rauhoitu, katsele ja halutessasi soita. Laita hakemus sisään Extran netissä www.yle.. 2779625 11.00 Näkemiin vaan, muru!. Markus Meriläinen, Antti Kuusisto ja Timo Rantatorikka. 0.10 Jordan, rättsläkare. 200712 22.20 Tulosruutu. Ohjelman juontavat Minni Salminen ja Matti Airas. kertaa lomailevan Kalevi Silvennoisen. 1.05 Närbild. 66606 18.55 Waterloo Roadin koulu. Ramin seurassa ihmetellään Aaro-lohikäärmeen tempauksia ja Eki Eläinlääkärin Igi-ystävä karkaa. Tapaamme Agadirin suomalaisia ja siellä 31. Uusinta. Mielensäästäjiä on erilaisia, löydä ne kaikki! 12.00 Testikuva. Saamenkieliset tv-uutiset. 15.00 Videokväll hos Luuk. Henkilökuva Paul Pottsista, joka viime kesäkuussa voitti Englannin Talent-kilpailun. 23.00 Uskomattomat videot. 16.15 E! Entertainment: Julkkiskotini. 7565462 23.55 Kadonneiden jäljillä. 09.45-11.30 Jalkapallon Bundesliiga: Hamburger SV – Hertha Berlin. 2731 18.00 Oikea kysymys. 17.10 Kunnon arvio. 22.00 Aktuellt. Rikastuminen mielessään Archie aikoo sijoittaa puolet säästöistaan tuttavan patenttihakemukseen. 10.30 Peliputki: Word Puzzle. Sorsan säpinät. 00.45 Rysän päällä. Pienellä saarella Tromssan eteläpuolella laiduntaa 20 myskihärkää. 20.00 Häkellyttävät videot. Toimittaja: Teemu Jordberg. UUSI SARJA. 56726354 09.10 Mitä tänään syötäisiin?. Ennustukset. Tuomiopäivä. 528915 20.05 Riskirajoilla: Jättirakennelmat. 18.30 Extra large. Osa 2/10. 23.25 The Wire. Lopun 5014489 18.50 Tv-uutiset. Suora. 18.00 Tuhkimotarina. Aikamoinen akvaario. Farssikomedia elähtäneestä kasaripopparista, jonka elämä muuttuu kun hän saa tietää olevansa teinitytön isä. 23.25 Idol 2007. /extra ja odottele, mitä tapahtuu. 267441 21.00 Tartu Mikkiin. 7.38 Harrastuksena äänilevyjen keräily. 16.00 Argument. 11.00 Mielensäästäjä. Uusintakäsittely. Sommelier Ella Grüssner Cromwell-Morgan antaa vinkkejä savustetun ruoan kanssa sopivista oluista. Uusinta. Brasiliassa selviää, miksi Stora Enso sulkee tehtaitaan Suomessa. Mangustiperheessä syntyy uusia ongelmia, sillä Flower ja Mozart ovat yhtä aikaa raskaana. 13.00 Mielensäästäjä. Uutisia Pohjanmaalta. 14.00 YleX extrana. 0.30 Snooker: Northern Ireland Trophy, puolivälierät, Belfast, Iso-Britannia. 6617354 00.50-01.00 Euronews. Sekavia suhteita. 8.37 Ruokala: Wieninleike ja persiljaperunat. 7.45 Sanakirja 7.48 Mistä on hyvät isät tehty. 21.00 Musiikki-tv. 20.20 Sportnytt. 4824977 10.05 Viihdekonkarit. 62809 17.08 Sydämen asialla. 18.45 Uutiset. 115625 09.00 Inno. 18.00 Kakkutehdas. Juontajana Mari Kakko. 11.00-11.30 Koulukiusaaminen seis!. 18644 11.05 Sydämen asialla. 07.00 W.i.t.c.h. 36967 13.05 Prisma Studio. Katkeria pillereitä. 13.05–13.35 Små grytor har också öron. 7.00 Gomorron Sverige. Norjan purotaimenet. leepihvi, Irjan sipulit ja valkosipuli-persiljavoi. 23.50 Late Night with Conan O’Brien. 14.00-14.50 Taitopeli.com. Holly ja Vince päättävät siirtää suhteensa uudelle tasolle. 947286 18.30 Joka kodin asuntomarkkinat. 3125489 15.35 Anastasia. Ruotsalainen draamakomediasarja, osa 27/27. 16.45-18.00 TV-arkisto: Ilkamat ja Merirosvoradio. Aineksia kolmiodraamaan Danten ateljeessa. 11.00 Efter tio. Juontajana Mari Kakko. 91248 18.25 Mistralin tuulet. (122’) Uusinta. Silloin Extra tarjoaa Mielensäästäjiä: rauhoitu, katsele ja halutessasi soita. Uutisia Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta 8852606 09.35 Hämeen uutiset. 12.30 Jackpot. 4970590 03.00-06.00 Se Oikea. Hirviömäistä häähumua. 9118 17.00 Tv-uutiset. Verta, hikeä ja kyyneliä. Siistii retroo. Kulissien takana on ehtinyt tapahtua paljon, ennen kuin Ballykissangelissa voidaan lopultakin viettää häitä. Ole mukana ja voita: tiedätkö mitä suomalaiset ajattelevat. 1.35 Svensson, Svensson. 418199 13.35 Kalamiehen paratiisit. 23.00 Salaiset kansiot. 7.18 Yhteisöllisyys ja kunnan surutyö. 2.35 Brainstorm. 8405422 09.45 Kuvapeli. 21.00 Unelmien kentät. Ohjelmassa myös yhtyeen haastattelu. 4201942 05.55 Ykkösen aamu-tv. USA 1995 55006118 23.35 Nelosen uutiset ja sää. Rautu-unelma. 6.35 Djur i fara. Sydäntä särkevässä jaksossa tummia pilviä kerääntyy Nickin taivaalle ja hän joutuu uuteen ja traumaattiseen elämänvaiheeseen. 140286 13.35 Kansallismaisemat: Tapiola. 20.00 Frendit. 17.00 Pelistudio, Casinoja Ässä-arvan lisäarvonnan voittajat (s). 17.20 Music Music Music live. 299967 07.25 Lazy Town. Tuotanto: Teemu Jordberg, Suomen Urheilutelevisio Oy. 5.15 Singel. 108’30” USA 1996 9208286 00.50 Myytinmurtajat. 638915 14.00 Jumppa: Street Dance 2. Illanvieteilottelua Ilkamissa Koivistolaisten kera. 411335 19.50 Kotisatama. 19.05 Espanjan jalkapalloliiga: Bilbao – Recreativo. Wieninleike ja perunalisuke. 22.10 MLS-jalkapalloa: New England – Chicago. Suora. 11.45 Ravi-tv: Pelivihjeet, lounasravit 2007. Uutisia Keski-Suomesta. 779847 21.00 Elokuva: Die Hard: Koston enkeli (K15). Anu Harkin juontamassa ohjelmassa Arja Lohtander ja Reijo Heikkinen ratkaisevat piilotettuja kysymyksiä. Juontajat Elina, Essi, Kerkko, Miika, Petra, Sonja ja Suvi. Kuka on tällä viikolla tullut mukaan Testikuvaan. 22.55-00.24 Extra large. 13.00 Rapport. 12.00 TV4Nyheterna. Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Jose Gonzales akustisella keikalla YleX:n Studio B:ssä 17.9.2007. 8.18 Country-musiikki vetoaa suomalaisiin. 16.45 Kung av Queens. /extra ja odottele, mitä tapahtuu. Nuoren potilaan vanhemmat aprikoivat pitäisikö pojan ottaa lääkkeitä sairauteensa. Suuri haastattelusarja, jossa suomalaisen televisioviihteen veteraanit kertovat uransa vaiheista. Myrskyn lapset. 6.50 Nyhetsmorgon. 655847 15.20 Kevin Hill. ottelukierros: Aberdeen, Skotlanti – Lokomotiv Moskva, Venäjä. 2289880 09.25 Lounais-Suomen uutiset. 22.25 A-ekonomi. Salakuljettajat. 4207126 03.00-04.00 Sudoku. Juontajana Christian Sandström. 5999460 23.15 Tv-uutiset. 5003267 19.15 Kakkosen syyssää. 3892373 10.30 Emmerdale. Tom ja Plutoona T lähtevät Venäjälle katulapsia auttamaan. Voittopotti-visailun villimpi yöohjelma. Turkulaisen popkvartetin keikka Provinssirockista kesäkuulta. 21.00 70-luvun sekahaku. Interaktiivinen tv-visailu. 18.00 Kolmas ulottuvuus: Ennen tulvaa. 137847 11.00-11.10 Viihdeuutiset. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Tuusulan koulusurma. 02.00-06.00 Taitopeli.com. 10.00 Tennis: Asian Hopman Cup Bangkok, Thaimaa. 19.05 Keno. 23.00 TV4Nyheterna, TV4Sporten och vädret. 21.50 Kaukasuksen vangit. Tänään tutustutaan pedagogi Helle Höibyn kiusaamisentorjuntamenetelmään. Näin se tehtiin avaa klassikkolevyn syntyhistorian. 05.30 Los Lopez 05.55 Ricki Lake 07.30 Beverly Hills 08.25 Home and away 09.55 Montel Williams show 10.50 Våra bästa år 11.40 Oprah Winfrey show 12.30 Rachael Ray 13.25 Momento 13.50 Våra bästa år 14.40 Oprah Winfrey show 15.35 Cityakuten 16.30 Nanny 17.00 Missing 18.00 How I met your mother 18.25 Simpsons 18.55 2 1/2 män 19.25 Update 19.30 Navy CIS 20.30 Sjukhuset 21.00 The closer 22.00 Top model Sthlm 23.00 Close to home 23.55 Update 00.05 Bones 01.05 Sex and the city 01.40 2 1/2 män 02.05 The shield 03.00 Law and order 03.50 Ricki Lake YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz YLEX 94,0 ja 96,1 MHz YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz Radio Extrem 99,7 MHz Radio Vega Österbotten 102,7 MHz Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz Radio 967, 92,7, 94,6, 96,7, 103,7 MHz Iskelmä 107,0, 107,7 MHz Radio Pooki 95, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz Järviradio 87,9, 89,7, 99,1 MHz SuomiPOP 104,6, 106,3 MHz Iskelmäradio Pohjanmaa 103,1 MHz Radio Dei 104.3 MHz Radio-ohjelmat sääsivulla 07.00 Tiny Toons. Hollyoaksin pikkukaupunkiin sijoittuvassa brittiläisessä draamasarjassa seurataan eri perheiden ja niiden nuorten arkea ystävien, koulun ja tämän päivän haasteiden keskellä. 01.35 Vegasin kasinolla. 10.00 Ramppi historiaan. /musiikki-tv 22.00 Extra LIVE: The Crash. Viikon Golfh etki 8. Astrobiologit etsivät elämän merkkejä Marsista. 20.00 TV4Nyheterna. 1957462 21.00 A-zoom. Uusinta Saksan Bundesliigan ottelusta. 09.40 Tuhkimotarina. 08.00 Kahvia & keksejä. Toimittaja Kati Juurus. Edustavampi etupiha. Mukana talousja kulttuuriuutiset sekä päivän pääuutiset viitottuna. 946557 18.00 Sillä siisti. 1905606 14.30 Tohtorit. 2267064 14.50 Yugioh!. Mies loukkaantuu vakavasti, nainen lähtee hakemaan apua. 20.00 TV-nytt. 21.00-22.05 JIM D Rikos: Todisteena tuli ja metalli (K15). Ohjelmassa kerrataan ja jatketaan jo opittua street dancekoreogra. 27847 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Kalliisiin autoihin erikoistunut autovarasliiga saa Derrickin kimppuunsa, kun yksi konnista yllätetään itse teossa. Säleaita. Osa 20/63: Nuuskamuikkunen lähtee pois. Uutisia Itä-Suomesta 3707557 09.55 Pohjanmaan uutiset. 6.05 Lättlagat. 10/13. 2418712 19.35 Erätulilla. Amerikkalainen komediasarja. 09.00-09.30 Ravi-tv: Kuopion ravit. 6787199 19.30 Salatut elämät. 509644 12.35 Etsi ja pelasta. 12.00 Ruutumania. 22.05 Viikon Golfh etki – osa 9. Kuvapeli on uusi nopeuteen ja kuvan tunnistamiseen perustuva tv-peli, jossa palkintoina suuria summia rahaa. 1.25 Kulturnyheterna. 19.45 Lokala nyheter. 00.15-04.00 Teematieto. 20.55 Viikon Golfh etki – osa 8. 4323118 05.00 Sudoku. 15.00 Doktorn kan komma. 497286 19.45 Nelosen sää. 18.15 TV-nytt. Löydä oma avec! 82153045 06.25 Huomenta Suomi. 1781625 09.15 Hollyoaks. 6224861 01.50 Viihdeuutiset. 9062441 08.00 Perhe on pahin. 1020118 12.05 Ulkosuomalaisen tarina. 2.00 Jalkapallo: Eurogoals Week-End. Tapiolan merkitys kansallisena maisemana perustuu suomalaisen arkkitehtuurin, aluesuunnittelun ja merenrantaluonnon yhdistelmään.4624996 13.45 A-talk. Uutisia Uudeltamaalta. Kun lääketeollisuuden hämärämiehet saavat tietää Simonin tutkimuksista, nuoren miehen on paettava henkensä edestä. 13.50-14.20 Svoli kuntojumppa – keskikeho kuntoon. Lilun tuotos on disko K-50. Koko ajan ei voi tulla ohjelmaa. 7289118 08.50 Onnen päivät. 599267 13.05 Elämän neljä vuodenaikaa. Löytö vaatekaapista. Paul uskaltautuu oikein kanootilla Innerdal-joelle. Museovideoraadissa Blake, Arttu porettaa. Löydä oma avec! 6173460 12.35-13.05 Pähkinä. 16.45 Vapaata riistaa. 15.45 Teatron: Suomalainen näytelmä
sininen 32.900 € 44.980 € CROSS COUNTRY! Volvo Xc90 D5 Aut. SUUNNON UUTUUSMALLIT JUURI SAAPUNEET Adidas KOKKOLA/PIETARSAARI Muista Intersport in LAHJAKOR TTI. Kuka tiedon julkisuuteen antoi, jäi näyttämättä. eecet ja colleget -30 % -30 % (ovh:sta) Kylpytakki Kylpytakki € € (60,-) 39 90 39 90 Polarja Suuntosykemittarit tarjoushinnoin! Onnitellaan Isää! Onnitellaan Isää! PIETARSAARI ma-to 9.30-18 pe 9.30-19 la 9.00-16 Crosstrainerit € € 299 299 KOKKOLA ma-to 9.30-18 pe 9.30-19 la 9.00-15 € € 99 99 Kuntopyörät alk. Oikeus katsoi, että oli tapahtunut tietovuoto ja perusoikeusloukkaus. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi valtion maksamaan Rusille henkisestä kärsimyksestä 50 000 ja taloudellisesta vahingosta 20 000 euroa. Tieto Supolla ja maan johdolla Valtiota edustava asianajaja Aarno Arvela arvioi tuoreeltaan, että käräjäoikeuden päätös oli osittain yllätys. Myös Rusin asianajaja Zacharias Sundström arvioi, että myönnetty korvaussumma on normaalia isompi. Myyrätilanne ennakoi jonkin verran taimituhoja tulevalle talvelle. 8245200 KAIKKI PAIDAT -20% Ma-pe 9-19, la 9-16 Kaikki miesten neuleet, paidat, . Käräjäoikeus totesi, että oikeusministeri Johannes Koskisen lausuma ”On todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta” oli syyttömyysolettaman vastainen. Valtio maksaa isot korvaukset Rusille Suurlähettiläs on valmis viheltämään pelin poikki Helsingin käräjäoikeus tuomitsi valtion maksamaan suurlähettiläs Alpo Rusille korvauksena henkisistä kärsimyksistä 50 000 euroa ja taloudellisista menetyksistä 20 000 euroa ja lisäksi Rusin oikeudenkäyntikuluja. Metsämyyrät kaluavat havupuiden taimien latvoja. Hän tosin muistutti, että itse asia, vakoiluepäily, on ollut muuta kuin tavanomainen. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto. – On uutta, että ilman selvää lakipykälää otetaan perusoikeusloukkaus korvausperusteeksi. Tarkasti huollettu, sis. Syyttömyysolettama tarkoittaa, että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Oikeus katsoi, että joku henkilöistä rikkoi salassapitovelvollisuuden. PERJANTAINA 9. 186 tkm, nahkaverh., 16’ erik.vant., met.väri, h-kirja, istuinlämm., parkkitutka, CROSS COUNTRY! met. Puh. Oikeuden mukaan tieto rikosepäilystä oli alun perin lähtöisin Suposta. Tutkija: Väkisin vastuuta valtiolle Rusin leirissä tunnelmat olivat hyväntuuliset. co m Avoinna ark. – Olen sitä mieltä, että mahdollisuuksia olisi ollut muitakin, mutta käräjäoikeus päätyi katsomaan, että se (tietovuoto) välttämättä olisi ollut julkisen vallan taholta. Vaihtoehtoja hän ei kuitenkaan suostunut ruotimaan. Lahjoita ISÄLLE! Lundellin Kukka Palvelemme: pe 9-17, la ja su 9-16 Linja-autoasema puh. Metsäntutkimuslaitos varoittaa suuresta myyrätuhoriskistä valtaosassa Suomea myös vuoden kuluttua, talvella 2008–2009. Myyrät ovat lisääntyneet Etelä-Suomessa Mia Peltola HELSINKI (STT) Valtion eli veronmaksajien pussista maksettavaksi määrätyt kymmenientuhansien eurojen korvaukset suurlähettiläs Alpo Rusille ovat suomalaisittain suuret. 8-19 la 9-14 -MYÖS VERKKOKAUPASTA 89 ¤ alk. alk. – Tuntuu erikoiselta, että Esko Aho keskustan puolueen puheenjohtajana on rinnastettu valtion viranomaiseen. -04 Webasto, DIESEL , aj. Rusi viestitti haluavansa viheltää pelin poikki. Päälle tulevat yli 105 000 euron lakimiesja oikeudenkäyntikulut. Yksi niistä on perusoikeusloukkaus korvausperusteena. HELSINKI (STT) Myyrät ovat lisääntyneet vauhdilla eteläisessä Suomessa, arvioidaan Metsäntutkimuslaitoksesta. 010 401 3890 Ylivieska, puh. Koskinen kommentoi rikostutkintaa lehdistölle valtionsyyttäjän vuonna 2003 tekemän syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen. Oikeustieteen tohtorin Päivi Tiilikan mukaan esimerkiksi mediakorvaukset ovat liikkuneet korkeimmassa oikeudessa viime vuosina 3 000–8 000 eurossa. Runsaan myyräkannan vuoksi myös myyräkuume voi lisääntyä talvella. Pohjois-Suomessakin myyriä on paikoin erittäin runsaasti. AWD 7-P Geartr. Rusi vaati valtiolta puolta miljoonaa. MARRASKUUTA 2007 ERÄ NAISTEN TAKKEJA Sesongin poistoja! -50% Onnea Isälle perjantai lauantai normaalihinnasta www.pukumies.fi Chydenia, Tehtaankatu 3-5. Oy MB-Mobile Ab Laivanvarustajankatu 1, 67100 Kokkola 041 770 3301, 050 365 2463, 040 594 1591 Volvo Xc70 D5 AWD Geartronic Aut. alv. Käräjäoikeus totesi, että tutkintaan liittyneiden supolaisten lisäksi esitutkinnasta tiesivät valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, poliisiylijohtaja Reijo Naulapää, sisäministeri Ville Itälä, pääministeri Paavo Lipponen, tasavallan presidentti Tarja Halonen, presidentti Martti Ahtisaari, ulkoministeri Erkki Tuomioja, keskustan puheenjohtaja Esko Aho, ulkoasiainneuvos Juhani Suomi ja valtiosihteeri Antti Satuli. Prosessi on ollut hänelle raskas, ja ”kaikki edellytykset palata normaaliuteen ovat olemassa”. 831 2817 • syklaami • atsalea • gerbera ym. Metsämyyrä on tällä haavaa runsaslukuisin myyrälaji napapiirin eteläpuolella, mutta myös peltomyyräkannat ovat monin paikoin elpyneet. Se on todellinen toivelahja . Henkirikoksen uhrien lähiomaisille on tuomittu yleisesti vain noin 10 000 euron korvauksia. Päätöksessä on Tiilikan mukaan ikään kuin väkisin yritetty katsoa, että valtion vastuulla oleva taho on vuotanut tiedon. alv 22% MEI LTÄ MYÖ S PIKA HUO LLO T AUT OOS I! * * TM 17/2007 TUULILASI 12/2007 Kahvitie 44, Kokkola, puh. Tutkija Päivi Tiilikan huomio kiinnittyi tuomiossa muutamaan kohtaan. Kauniit sidotut kimput Isälle Isälle kauniita kukkia! kauniita kukkia! Dezent F -vanne VIANORISTA! TALVIRENKAIDEN TESTIVOITTAJA w w w .v ia n o r. – Tähän suhteutettuna summa on aika huomattava, Helsingin yliopiston tutkija kommentoi torstaina. Esitutkinnan aloittamiselle oli käräjäoikeuden mielestä lainmukaiset perusteet. Suurlähettiläs Rusi tuskin vie asiaa hovioikeuteen, vaikka korvaussumma olikin vaadittua pienempi. – Tämä oli se, mihin me pyrimme ja tätä saavutettiin, Zacharias Sundström sanoi. 14.500 € + 20 kpl muita pakettiautoja! www.mb-mobile.. 010 4013 430 Haapajärvi, puh. /kpl sis. Arvelan mielestä tietovuoto olisi voinut olla peräisin muualtakin kuin virkamiespiireistä. Se osoittaa perusoikeuksien vahvistumista mutta samalla ehkä myös sitä, että käräjäoikeudella on ollut vaikeuksia löytää lakipykälää tavallisen lain tasosta, jonka nojalla korvaukset olisi voinut tuomita. 010 401 3920 PALVEL EMME MA-PE KLO 8-17 Seudun suosituin kenkäkauppa Kokkola, Isokatu 14 ISÄLLE KAIKKI miesten kävelyja juhlakengät –20% RIMMINTIE 9 Rimmintie 9, Kokkola 0400 587 977, 0500 563 348 www.kasitienauto.kpnet.com VW Transporter 1.9TD -01 140 tkm, pariovet, 2xliukuovet. 127 tkm, DSTC, Xenon, nahkaverh., sadetunn., 1-om., 17’ erik.vant., met.väri, aut.ilmast., hkirja, vak.nop.s., 7-HENK., ERITTÄIN UPEA! sininen met. Hän ei vielä ottanut kantaa siihen, viedäänkö jupakka hovioikeuteen. -03 Ilmastointi, DIESEL, aj