Fortumissa tarjouskilpailun voitosta oltiin mielissään. Kuuden jätehuoltoyhtiön muodostama hankintarengas valitsi Fortumin tarjouksen kahdeksan muun tarjouksen joukosta vuoden kestäneen selvitysprosessin jälkeen. . JOULUKUUTA 2003 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Raija Pelttari (KP) Maakuntaneuvos Viljo S. Silloin Venäjä nousee vuoteen 2010 mennessä Saksan ohitse Suomen tärkeimmäksi vientimaaksi, povaavat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijat. . . . . Kuva: Anita Salmi s Hannu Raittilan kirjoista saa sen käsityksen, että kirjoittaja tietää kaiken mahdollisen vaikkapa rakentamisesta, Venetsian vajoamisesta tai höyryveturin kuljettamisesta. Kirjailija pyrkii vaikuttamaan lukijaan, ja jos kirja on hyvä, lukija kulkee kuin pässi kirjailijan narussa... . . Sen ohella elintarviketuottajilla on omat suojakaasujärjestelmänsä tuotteita pakattaessa. Muuta emme voi sanoa, ennen kuin sopimus on allekirjoitettu, kommentoi hankintarenkaan puheenjohtaja Ulf Brandt. Kuva: Jukka Lehojärvi Iina Kluukeri KOKKOLA (KP) Fortum Power and Heat rakentaa Kokkolan Ykspihlajaan 50:tä miljoonaa euroa maksavan polttolaitoksen, missä käsitellään koko Pohjanmaan jätteet. Teos tulee olemaan mainio hakuteos, joka sisältää runsaasti aineistoa Keski-Pohjanmaalla tehdystä kulttuurityöstä. . Onhan hän toiminut rahaston asiamiehenä täydet 40 vuotta. . . . . . . . . . . . . . . . – Elintarviketeollisuus on kasvava muovikalvon käyttäjä ja erityisten suojakaasupakkausten osalta, jotka pidentävät elintarvikkeiden säilyvyyttä ilman lisäaineiden käyttöä, liiketoimintaryhmän johtaja Håkan Forss selvittää. . . – Jos MTK:n puheenjohtaja haluaa alentaa viljelijöiden tukitasoa, saa hän vapaasti lähteä, totesi Mikko Herlevi. . . . . . . Jätteenpolttolaitos nousee Fortumin nykyisen voimalaitoksen yhteyteen aikaisintaan vuoden 2006 lopulla. . . . .2 Maakunta . .15-17 Sarjakuvat . . . . . . . Työryhmän mukaan digitelevision tulon viivästyttäminen on tarpeen antennijärjestelmän uusimistarpeen sekä digisovittimien hankinnan ja käytön tutuksi tulemisen vuoksi. . . . . . . . . . . Pohjoisesta tuesta leikattavat rahat jäisivät valtion kassaan. . . . – C-liitot pitävät tiukasti kiinni pohjoisen tuen koskemattomuudesta. . . Tieto Fortumin hankkeen voitosta vuoti julkisuuteen jo viime perjantaina kilpakumppanin Pietarsaaren Katternön järjestämässä yleisötilaisuudessa. . . . Kronlöf, tekninen johtaja Tage Neuman ja liiketoimintaryhmän johtaja Håkan Forss. . Osapuolten välinen sopimus kirjoitetaan parin kuukauden sisällä. . Sivu 7 Vientiin Venäjälle povataan hurjia. Tarjouskilpaan osallistui yhteensä yhdeksän energiaja ympäristöalan yhtiötä. . . Tuottajajärjestön puheenjohtaja Esa Härmälä uhkasi erota tehtävästään viime keskiviikkona olleessa MTK:n valtuuskunnan kokouksessa, jos valtuuskunta olisi hyväksynyt Ctukialueen tuottajaliittojen vaatimuksen pohjoisen tuen koskemattomuudesta. . Sivu 4 Erityiskalvolinja lisää kilpailukykyä KWH Plast investoi viidellä miljoonalla KWH Plast investoi erityismuovikalvoja tuottavaan linjaan, vas. . . . . . . . . . Hän kuitenkin paljastaa, ettei aivan niin ole, vaikka hän onkin ollut rakentamassa voimalaitosta ja ajanut veturissa. . . . . . Uusi linja lisää kapasiteettia 30–40 prosentilla. Hankintarenkaan edustajat eivät kuitenkaan halua ruotia yhtiön tarjouksen paremmuutta sen enempää. . . . . . Laitos pystyy käsittelemään vuodessa noin 150 000 tonnia jätettä. Kuva: Kaija Vähäsöyrinki Anita Salmi PIETARSAARI (KP) KWH-yhtymään kuuluva KWH Plast investoi Pietarsaaressa uuteen tasokalvoekstruuderilinjaan 5 miljoonaa euroa. . . . . Määttälä tuntee Keski-Pohjanmaan Rahaston vaiheet kuin omat taskunsa. . . Vastaavanlaista tuotantoa ei kovin laajalti Euroopassa ole. Sivu 3 Jätteenpolttolaitos Kokkolaan Fortum rakentaa 50 miljoonan euron laitoksen Ykspihlajaan Hankintarenkaan puheenjohtajan Ulf Brandtin mielestä jätteiden käsittelyn ostaminen ulkopuoliselta oli ainoa toteutettavissa oleva ratkaisu. . . . . . Se polttaa vanhan Vaasan läänin sekä Oulun läänin eteläisen osan alueelta tulevat teollisuuden ja kotitalouksien kuivajätteet. toimitusjohtaja Tom J. . . . .12 Kulttuuri . . Maaja metsätalousministeriössä tehdään parhaillaan laskelmia, joissa pohjoista tukea leikattaisiin 20 miljoonaa euroa. . Se ei edes olisi mahdollista, sillä Suomella ei ole EU:n myöntämää maksuvalmiutta tehdä niin. Määttälä kokosi rahaston 40-vuotistaipaleen kirjaksi. . . . . . – Uusi linja lisää kilpailukykyämme erityistuotteissa. . . – Fortum jätti kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jätteiden polttamisesta. . Nytkin siellä on maksamattomia pohjoisia tukia 130 miljoonaa euroa. . .8 Ulkomaat . – Tämä on vaativa hanke, mutta Fortumilla on 15 vuoden kokemus teollisuuden ja kaupan jätteiden rinnakkaispolttamisesta, sanoo liiketoiminta-aluejohtaja Hannu Vinnamo. . . – Kaikessa taiteessa on kyse huijaamisesta. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Tiistai A B Tänään . . . . . . . Täkäläinen rahasto on tukenut vuosikymmenten mittaan tiedettä ja taidetta kaikkiaan 2 738 496 eurolla. . Hän mainitsee uuden teknologian ansiosta pystyttävän valmistamaan muovikalvoja, joita ei ilma läpäise, mikä parantaa säilyvyyttä. . . .13 Ruoka . . . . . . . .17 Tv, Radio . . . Jäätyään pois tästä tehtävästä viime vuoden lopussa, hän ryhtyi hyödyntämään kertynyttä arkistoaan ja muistikuviaan sadoista tapaamisista ja tapahtumista tallentamalla ne kirjaksi Kulttuurisampoa takomassa. . .6-7 Talous . MTK:n on estettävä tämä, puheenjohtaja Mikko Herlevi vaati. . . . . . . . . . . . .3-5 Kotimaa . .9 Mielipide . . . . . . . . . . . . .14 Urheilu . Sivu 5 Esa Härmälä saa vapaasti lähteä Mikko Herlevi MTK Keski-Pohjanmaa: MTK:n on estettävä pohjoisen tuen leikkaaminen, vaatii Keski-Pohjanmaan tuottajaliiton puheenjohtaja Mikko Herlevi. Sivu 6 Työryhmä suosittelee digi-tv:n viivästyttämistä s Suomen vienti Venäjälle saattaa suotuisissa oloissa yltää lähivuosina jopa yli kymmenen prosentin kasvuun. . . . Kuva: Jukka Lehojärvi s Parlamentaarinen televisiotyöryhmä suosittelee, että analogiset lähetykset lopetettaisiin vasta elokuussa 2007, eikä vielä vuonna 2006. Kuva: Jukka Lehojärvi Kulttuuri Kotimaa -2 -2 -4 -6 1-4 m/s Kaija Vähäsöyrinki KANNUS (KP) MTK Keski-Pohjanmaan syyskokouksen avannut puheenjohtaja Mikko Herlevi otti jämerästi kantaa maaja metsätalousministeriön aikeisiin leikata pohjoisen maatalouden pysyvää tukea sekä MTK:n puheenjohtajan Esa Härmälän haluttomuuteen asettua selkeästi vastustamaan leikkausta. . . . . Erikoismuovikalvomarkkinat ovat kasvussa ja yksikön tuotantokapasiteetin arvioidaan olevan lähes myydyn vuoden sisällä. Sivu 13 Määttälä takoi kulttuurisammon Viljo S. .10-11 Sää . Jos kirja on hyvä, se synnyttää siellä erikoistehosteita, jollaisia on parhaissa elokuvissa, Hannu Raittila sanoo. . . . . . .18-19 IRTONUMERO 1,20 € Nro 336 TIISTAINA 9. Kyseessä on yksikön historian suurin investointi. Kyse ei ollut siitä, että Cliitot olisivat vastustaneet pohjoisen tuen siirtämisestä etelään. . . . Jos kuvaa höyryveturia, on saatava aikaan nimenomaan vaikutelma siitä, että ollaan höyryveturissa. Lisäksi sillä on mahdollisuus valmistaa erikoiskalvoja muun muassa elintarviketeollisuuden tarpeisiin. . Sivu 13 Uskottavia vaikutelmia – Kirjaa lukevan ihmisen päässä voi tapahtua melkoisia asioita. . . . – Valtakunnan pääuutislähteet putosivat kärryiltä kokouksen uutisoinnissa
Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. Tekniikka vaikuttaa aivan samalta, jota Edgar Rice Burroughs käytti leikatessaan Tarzaneihinsa vertailua apinamiehen ja lordiserkun elämäntyylistä. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Kello on toiminut siis kalenterinakin! Kello on seisonut erillisen jalustan päällä, mutta se on tässä tapauksessa hukkunut. WENZEL HAGELSTAM Speden paras elokuva Oikeustieteen ylioppilas Salla Sini Maria Hukka (Kalajoki) on valmistunut Vaasan yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Vaikka kellojen mekaniikat vaikuttavat melko yksinkertaisilta ja vaikka kuinka tietäisi, mistä vivusta vääntämällä kellon käyntiä voi rukata, kehottaisin kiikuttamaan kellon ammattitaitoiselle kellosepälle. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Kellon arvo on n. Eteläväylä, Kokkola. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Spede on kekseliäs maalaispoika, Rousseaun jalon villin sukulaismies Kalle. Ilman köyttä benjin hypännyt jäi henkiin. 1000-1200 euroa, mikä on kellon ikään ja mekaniikkaan nähden melko alhainen. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Kellon keskiosassa köynnöstä pitelee messinkinen kotka, joka on kiepauttanut päänsä vasemman siipensä puoleen. joulukuuta tamperelaisen gospelsäveltäjän Lasse Heikkilän kirjoittama ja ohjaama Joulun sankari. Tositelevisiotakin tavoitellaan, kun Spede jututtaa ihmisiä Kluuvikadulla. 2 riviä, sis. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Yllättävän moni on yrittänyt itse korjata kellonsa tuhoisin seurauksin. Speden rooli todistaa vähintäänkin sen, että hän pilasi myöhemmin hyvät näyttelijänlahjansa halpatuotantojen riennoissa. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Ääniraita (DD Mono) rahisee enemmän kuin mikään levy aiemmin. Ilmoitusaineisto 11.12. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 2002 27840 kpl Lukijoita 87.000 (KMT 2002) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” Ps. Itävaltalaisten kellojen yksi selvimmistä tunnusmerkeistä onkin juuri kotka-aihe, joka komeilee myös Itävallan vaakunassa. Miehen fyysinen tapa näytellä oli ainutlaatuinen. Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Tästä kellosta puuttuvat pilarit ja tiukan kantikkaat linjat. Satu ja tosielämä kietoutuvat yhteen, samalla otetaan kantaa ajan ilmiöihin. Joulun sankari löytyy ehkä ostoskeskuksesta Joulun sankari on hakusalla samannimisessä musikaalissa. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Anna-Riikka Kallio Lämpimät kiitokset lakkiaispäivääni muistaneille. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Joulun sankari -musikaali on samannimisen kuoron ja Kansanlähetysopiston kristillisen taidekoululinjan oppilaiden yhteisprojekti. Vuosina 2000–2002 on esitystä nähty 22 paikkakunnalla ja yleisöä on ollut yhteensä 19 000. Laatuohjaajat tavoittavat välillä jopa tatimaisia sfäärejä. On selvää, kumpi on onnellisempi. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . Teemu Porkola Kiitos muistamisesta lakkiaispäivänäni Sari Nivala Kiitos muistamisesta lakkiaispäivänäni Aleksi Vilèn Kihlauduimme 5.12.2003 Anne Rahkola & Joni Nissilä Kihlauduimme 4.12.2003 Julia Talus & Jukka-Pekka Alanko Veteli Pietarsaari 12.12. 80:19-20 Aurinko nousee: Kokkolassa 10.00 pimeys päättyy (8.46), Helsingissä 9.10, Sodankylässä 11.09 Aurinko laskee: Kokkolassa 14.39 pimeys alkaa (15.52), Helsingissä 15.14, Sodankylässä 13.02 Nimipäivät tänään: Anna, Anne, Anni, Anu, Annikki, Anneli, Annukka, Annika ja Annette, ortodokseilla Anna, Anne, Anja, Annelija Anita Nimipäivät huomenna: Jutta ja Judit, ortodokseilla Minkka ja Kirmo Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Kuva: Antti Laakso Wenzelin antiikkia Kello on ollut vuosisatojen ajan kadehdittu statusesine, johon köyhien varat eivät ole riittäneet. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Levylle ei ole tallennettu laisinkaan ekstroja. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Katso esimerkiksi Jukka Virtasen mondoelokuvien vanavedessä ohjaama Pähkähullu Suomi -komedian alusta, miltä taas tapetilla paistatteleva Hjallis Harkimo näytti vuonna 1967. Näin kellosta on iloa vielä pitkäksi aikaa. Tämä itävaltalainen biedermeier-tyylinen pöytäpendyyli on varsin hauskan näköinen käpäläjalkoineen ja yksityiskohtineen. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Pekka Suorsa Spede Pasasen parhaana elokuvana pidetty X-paroni tutustuttaa myöhemmälle uralle maneeriksi käyneeseen kaksoisroolitteluun. Kokoa tällä komistuksella on kuitenkin ilman jalustaakin 48cm. 0600 16 316, 3,52 e/min.+pvm. X-paroni (1964) O: Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta ja Spede Pasanen. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . lomamatkan vuoksi. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Kiitos huomavaisuudesta marraskuun merkkipäivinä. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Miestä vastaanottamassa oli pelastushenkilökuntaa. Katsottavaa tasoa kuitenkin. Matti Haapala Lämpimät kiitokset lakkiaispäivääni muistaneille. Pietarsaaren ohella tänä vuonna muut esityspaikat Pohjanmaalla ovat Ilmajoki ja Vaasa. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Hyppypaikalla oli vettä yhdeksän metriä. Musikaalin tarina sijoittuu ostoskeskukseen, jossa suomalaismies törmää jouluisiin hahmoihin, kuten Itäisen maan tietäjiin, tulitikkutyttöön ja joulupukkiin. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie, 69700 Veteli . Ilmoitushinnat 1.1.2003 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Valmistettavan aineiston korotus 0,07 e / pmm Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 & 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . (06) 827 2000 ark. Kellon sisuksissa raksuttaa toimiva heilurimekaniikka, mutta merkintä valmistajasta puuttuu. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Mustavalkokuva (1.33:1) näyttää hyvin rakeiselta ja epätarkalta. 30-vuotias mies hyppäsi jokeen 47 metrin korkeudelta Wellingtonissa Uudessa-Seelannissa maanantaina. Ajan näyttäjä vuosien takaa Itävaltalaisten kellojen yksi selvimmistä tunnusmerkeistä onkin juuri kotka-aihe, joka komeilee myös Itävallan vaakunassa. WELLINGTON (STT–DPA) Uhkarohkean benjihypyn ilman köyttä tehnyt uusiseelantilaismies jäi henkiin. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Vinkkinä antiikkikellojen omistajille tai kellon hankintaa suunnitteleville: Rikkinäisen kellon kanssa ei kannata lannistua, sillä joskus hyvälläkin mekaniikalla varustetut kellot lakkaavat toimimasta ja ne kaipaavat huoltoa. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Kaksoisrooli on antiteesi, rikas paroni von Tandem. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Mies menetti tajuntansa heti iskeydyttyään veteen. mennessä! PIETARSAARI (KP) Pursisalmen koululla esitetään sunnuntaina 14. (06) 827 2234, . 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Aihe sotketaan usein Venäjän kaksipäiseen kotkaan. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Usein kellon kuoret ja koneisto on valmistettu eri paikoissa. Sirkka Ranta-Nilkku Lämpimät kiitokset lakkiaispäivääni muistaneille. Kihlautuneet Uusi vaihe elämässäni alkoi. Se poikkeaa yleisemmistä itävaltalaisista pöytäkelloista, joihin otettiin vaikutteita rakennusten arkkitehtuurista. Harmi. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.1.2003 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € € 12 kk 189,00 12 kk 203,00 6 kk 96,50 6 kk 104,45 4 kk 65,00 4 kk 73,50 3 kk 49,25 3 kk 55,30 2 kk 33,50 1 kk 18,65 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,28 e Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 e; värillinen 115 e Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 e/rivi (min. Olettavasti tämä kello on kuitenkin valmistettu kokonaisuudessaan Wienissä 1840luvun tietämillä. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. E: **** K&Ä: ** Ex: * 2 Tänään Kiitokset Tiistaina 9.12.2003 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Tutkinnot DVD-elokuvat s viikko 50 Sana: ”Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi. Se kärsii jonkin verran vertikaalisia hiushalkeamia. Finnkinon Spede-sarjasta löytyy muutakin ammennettavaa, vähintäänkin ajankuvaa. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Tänä päivänä "mummon sympaattinen perintökello" raksuttaa nuoremman polven kaupunkikodissa. Malttakaa kuitenkin pitää sormenne kurissa. Kellotaulu on emaloitu ja siitä näkee tuntien ja minuuttien lisäksi myös päivän. Vasta 1800-luvun loppupuoliskolla kellot alkoivat yleistyä kansan keskuudessa. Hän sai vakavia vammoja, mutta on toipumassa. Musikaali kiertää joulukuussa eri puolilla Suomea
Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymän budjetin tulos jää 17 340 euroa miinuksen puolelle. Vt. Laitos tuottaisi sekä sähköä että lämpöä ja Fortumin sähkötuotto lisääntyisi selvästi. Brandt totesikin, että valtio ei tule auttamaan kaupunkia velkaongelmissa, vaan sen täytyy hoitaa itse ongelmansa. Siihen kuuluu noin 660 jäsentä. Ylijäämä on ennakoitu 150 euroksi. Tastula piti kokonaisuutena talousarviota kuitenkin hyvänä. Hän oli myös velkaantumisesta erittäin huolissaan. Tyytyväinen ryhmä on Kokkola-tukeen. Rkp:n Mats Brandt huolehti ryhmäpuheenvuorossaan kaupungin velkaantumisesta. Numeronsiirtotapauksissa tarjous koskee sellaisia liittymiä, jotka avataan asiakkaalle 14 vuorokauden kuluessa sopimuksen tekohetkestä. Kokemuksia arinapoltosta Fortumilla on jo Tukholmasta. Yhtymän palveluksessa 25 työntekijää, joista vakinaisia on 14. Hänen mielestään ketään ei kuitenkaan panna vastuuseen niistä eikä siitä, että valtuustolta pyydetään jatkuvasti talousarvion ylitysoikeuksia. Niinpä muutokset budjettiesitykseen jäivätkin lopulta pieniksi. Työvoimaa vanhusten hoitoon Keskustan Esa Lindholm huomautti ryhmäpuheenvuorossaan, että valtuusto ei ole pysynyt vakauttamisohjelman raamissa, koska tulopuoli ei ole sen mukainen. Hän huomautti, että veronkorotus oli oikea päätös. Esitys kuitenkin hävisi äänestyksessä äänin 38 – 14. Ympäristövaikutusten arvioinnista Borg paljastaa sen verran, että laitoksella ei katsota olevan merkittäviä vaikutuksia ympäristöön. Nuori nainen oli menossa yksin kotiinsa, kun hänen seuraansa lyöttäytyi kaksi noin 25–30 -vuotiasta miestä. Kokkolan Fortumin voimalaitospäällikkö Ulf Borg on hankkeen etenemisen suhteen toiveikas. Liikenne Ykspihlajassa kasvaisi Kokkolan Fortum järjestää yleisötilaisuuden jätteenpolttolaitoksesta jo reilun viikon sisällä Kokkolan Fortumin voimalaitospäällikkö Ulf Borg (vas.) ja liiketoiminta-aluejohtaja Hannu Vinnamo uskovat, että laitosta päästään rakentamaan jo vuoden 2006 lopulla. Toimintatuotoilla kerätään 154 310 ja metsätalouden tuotoilla 62 350 euroa. Äänestystulos oli 30 21. Tarjous koskee myös liittymätyypin vaihtoa Amigo-, Classicja Privat-liittymistä Classic Duo-, Privat Duoja Sonera One -liittymiin. Hän näki budjetissa paljon myönteistä, muun muassa yksimielisyyden siitä, että vanhusten huoltoon täytyy panostaa. Tulevaisuudessa jäte korvaisi energianlähteenä turpeen ainakin osaksi. Kotimaan normaalihintaiset puhelut kaikkiin puehlinliittymiin 0,16 e/min ja ekstiviestit 0,12 e/viesti. Jäteyhtiöiden päätöksiä ohjaa myös tiukentuva lainsäädäntö. Toimintatuotot ovat ensi vuonna 295,7 miljoonaa euroa ja toimintakulut 284,3 miljoonaa euroa. Lindholm totesi, että sen nostaminen koskemaan myös alle 3-vuotiaita lapsia kertoisi lapsiperheiden arvostuksesta. Oulaskankaalle ja Visalaan remonttirahaa – FILOSOFIAN tohtori, tutkimusjohtaja Marja-Liisa Viherä TeliaSonerasta on valittu Tulevaisuuden tutkimuksen seuran puheenjohtajaksi kaudelle 2004–2005. Ryhmä esitti lähihoitajan toimien lisäystä kolmeen ja esitti, että Vanhansatamanlahden investointeja karsittaisiin 200 000 eurolla. Palvelun ostaminen ulkopuoliselta toimittajalta olikin selvästi halvin ja käytännössä ainoa mahdollinen ratkaisu. kirkkoherra Erkki Huukin mukaan vuoden 2004 talousarvio säilyttää toiminnan ja henkilökunnan määrän ennallaan. yksinkertaista ja edullista Sonera One on matkapuhelinliittymä, jossa hinnoittelu on yksinkertaista. NSL edustaa kaikkia Pohjolan opettajajärjestöjä ja kokoaan yhteen yli 600 000 opettajan edunvalvonnallisia ja ammatillisia tavoitteita. Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien hautausmaat toimivat uuden lain mukaan yleisinä hautausmaina, joilta myös kirkkoon kuulumaton vainaja on oikeutettu samaan hautasijan, Huuki selvittää. Hänkin korosti sitä, että veronkorotuseurot käytetään vanhusten palveluihin. – Kun Kokkolan jätteenpolttolaitos valmistuu, sitten asiaa täytyy miettiä uudelleen. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 Maakunta 3 KOKKOLA: Kaarlelankatu 21, puh. Vuosikatetta ennakoidaan kertyvän 64 910 euroa. Tunnukseton hauta-alue sijaitsee Vuorenkallion hautausmaalla. Ensi vuoden teemana NSL:llä on koulutuksen laatu ja kansainvälinen yhteistyö.. Valtuusto teki linjanvetoja enemmän ryhmäpuheenvuoroissa kuin äänestyksissä. 8662 300, ma?to 9.30?17.30, pe 9.30?18.00, la 10?14 KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. Liikenteeseen jätteitä kuljettavat kuorma-autot toisivat oman lisänsä. Yksittäisistä valtuutettujen esityksistä läpi meni Kajsa Kouvon (rkp.) esitys 80 000 euron määrärahan lisäyksestä teiden ja katujen kunnossapitoon etenkin haja-asutusalueilla. Pettymyksenä hän piti sitä, että jalkapallohallin korjaustyöt tehdään vasta seuraavana vuotena, vaikka jo ensi vuonna rahoitetaan terveydelle vähemmän vaarallisia ulkoilukohteita. Ewapower paloi lähes maan tasalle viime kesänä, mutta kesän ja syksyn aikana se on korjattu entiselleen. Etu myönnetään vain yhteen samalle asiakkaalle tarjousaikana avattavaan liittymään. – Jos kaikki menee hyvin ja ympäristölupa saadaan ilman suurempia valituskierroksia, päästään rakentaminen aloittamaan vuoden 2006 lopulla, hän toteaa. Vihreiden Pekka Puolimatka moitti talousarvion tekstiosia kauniiksi korukirjoitukseksi. joulukuuta. Alueella asuu noin 520 000 ihmistä. Investointeihin on varattu 443 000 euroa, mistä 378 000 rahoitetaan omalla pääomalla. Sen sijaan sosiaalidemokraattien esitys kolmannen uuden lähihoitajan toimen perustamisesta sai enemmistön kannatuksen, kun kaupunginhallitus esitti kahta uutta tointa. Valmiusaika: 60 170 h Perusominaisuudet: Vaihdettavat Xpress-on TM -värikuoret, jotka suojaavat roiskeilta, pölyltä ja kolhuilta, vaalean oransis austavalo, koko näytön digitaalikello profiilitunnisteen vaihtoehtona, rytmikäs taustavalo ja värinähälytin, WAP, sekuntokello, ajastin, lämpömittari, tehokkaat kalenteri-toiminnot, 5 peliä Kaksitaajuustoiminta: EGSM 900/1800 KOKKOLA (KP) Kokkolan poliisi pyytää yhä yleisöltä vihjeitä lauantaita vasten yöllä raiskausta yrittäneistä miehistä. Kaupunginjohtaja Antti Isotalus muistutti, että kuntatalouden tiukentumisesta huolimatta palvelutaso on säilynyt hyvänä. Tilikausi niukasti plussalle Kalajoen srk-yhtymän toiminta säilyy ennallaan ensi vuonna – OPETUSALAN ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi on valittu pohjoismaiden opettajajärjestöjen yhteiselimen NLS:n johtoon ensi vuodeksi. Hänen mukaansa alueellinen yhteistyö hyödyttää eniten myös asiakasta. 8612 300, arkisin 10?17, la 10?14 Sonera One . Brandtin mielestä valtuusto ei ole myöskään osannut priorisoida riittävästi. Se poisti budjetista Hollihaan lähiliikuntapuistoon varatun 100 000 euron määrärahan. Sen tuottama energia vastaisi noin kaksi kertaa Kokkolan kaupungin lämmön tarpeen. TeliaSonera Finland Oyj tarjoaa 21.23.11.2003 lisäksi myös 24.11.-31.12.2003 uusiin Sonera kuluttajamatkapuhelinliittymiin (One, Classic, Classic Duo, Privat Duo) 60,00 e:lla normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita ja tekstiviestejä (mukaan lukien Mobileplazan Viestikeskuksesta lähetetyt tekstiviestit). Kaksi miestä yritti raiskata nuoren naisen kolmen maissa aamuyöstä Kulmakadun ja Pitkänsillankadun välisellä pyörätiellä. Kuntien laskutus kasvaa ensi vuonna 5,1 prosenttia eli noin 9,6 miljoonaa euroa. Se kasvaa hänen mielestään aivan liian nopeasti. Kristillisdemokraattien Aki Mäki-Leppilampi puolestaan luonnehti budjettia tiiviiksi ja selkeäksi. Ryhmä esitti tekstiosiin muutamia muutoksia, muun muassa Kokkotyö-säätiön työpajojen toiminnan jatkamista, mutta esitys hävisi äänestyksessä. Vastaavanlaista tekniikkaa hyödyntäviä laitoksia on Tanskassa yli kolmisenkymmentä. Ykspihjalan alueelle ajaisi päivittäin noin 16–20 jätekuorma-autoa. – Tähän päästään jätteenpolttolaitoksessakin, Brandt lupaa. Siitä on hänen mielestään pidettävä huolta jatkossakin, jotta kaupungin vetovoimaisuus ja kilpailukyky säilyvät. Se ei riitä kuitenkaan poistoihin, joiden summa on 82 250 euroa. Jäteyhtiöiden hankintarenkaan muodostavat Ekorosk, Jokilaaksojen Jäte, Järviseudun jätehuolto, ASJ Stromossen, Botnia Rosk ja Lakeuden Hankintakeskus. Visalan sairaalan käyttöaste on hoitopäivissä mitattuna pysynyt korkeana. Tulevaisuuden tutkimuksen seura on tieteellinen yhdistys. Jotain toimintaa Ewapowerille varmasti löytyy, uskoo myös Ewapowerin hallituksen puheenjohtajana toimiva Ulf Brandt. Kuuden jätehuoltoyhtiön hankintarengas selvitti jätteiden käsittelyn hintavaihtoehtoja tarkkaan ennen päätöstä. Kirkkovaltuusto vahvisti arkkuhaudan hinnaksi 25 vuodelta oman kaupungin asukkaalta 20 ja ulkopaikkakuntalaiselta 100 euroa. Hän muistutti, että 0,25 prosenttiyksikön veronkorotus käytetään perusturvaan ja terveydenhuoltomenoihin. Fortumin voimalaitoksen yhteyteen rakennettavassa jätteenpolttolaitoksessa käytettäisiin tekniikkana arinapolttoa, joka on yleinen muualla Euroopassa. Oman polttolaitoksen rakentaminen olisi tullut lähes puolet kalliimmaksi. Matkapuheluja tekstiviestitarjous jatkuu 31.12. Toimintakulut pysyvät aika tarkalleen nykyisellä tasollaan. Toisella miehellä oli yllä ruskea nahkatakki ja farkut ja toisella taasen tumma/musta villakangastakki sekä farkut. Sosiaalidemokraattien Antero Tastula huomautti ryhmäpuheenvuorossa, että investoinnit ovat ensi vuonna kohtuuttoman suuret tulorahoitukseen nähden. Esitys sai kannattajia kaikista valtuustoryhmistä. Keskustelussa pinnalle nousi huoli kaupungin talouden kehityksestä. Etua on käytettävissä 10,00 e/laskutuskausi liittymän avaamista seuraavien kuukauden laskutuskauden ajan. Kirkkovaltuuston hyväksymässä hautaustoimen ohjesäännössä on huomioitu uuden hautaustoimilain edellyttämät muutokset. Poliisi pyytää jotakin tapauksesta tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon (06) 8339 234. Iina Kluukeri PIETARSAARI/KOKKOLA (KP) Fortum Power and Heat jättää jätteenpolttolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiselvityksen viranomaisille viikon sisällä. Investointimenot ovat yhteensä 14,3 miljoonaa euroa, joista Oulaskankaan sairaalan perusparannukseen käytetään 270 000 euroa ja Visalan sairaalan perusparannukseen 140 000 euroa. Yleisön kuulemistilaisuus hankkeesta järjestetään Kokkola-salissa 18. Samalla myös jätteiden käsittelykustannukset tulevat kaikille alueella asuville yhtäläisiksi, huomauttaa puheenjohtaja Ulf Brandt. Verotus on suurin tulolähde. Kuva: Jukka Lehojärvi Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan valtuusto lisäsi ensi vuoden talousarvioon yhden lähihoitajan viran ja 80 000 euroa lisää rahaa yhdyskuntarakentamiseen, käytännössä teiden ja katujen ylläpitoon. Äänestyksessä esitys voitti äänin 27 24. Hautainhoitorahaston toimintakulut ovat ensi vuonna 9 570 euroa, toimintatuotot 7 920 ja rahastotuotot 1 800 euroa, joten tilikauden tulos on 150 euroa ylijäämäinen. Myös Outokummuntielle tulisi enemmän käyttöä, toteaa Borg. Hinnat Sonera One: kytkentämaksu 8,21 e. Kokkolan laitoksessa käsiteltäisiin alueen kotitalouksissa sekä teollisuuden ja kaupan toiminnassa syntyviä kuivajätteitä. Hänen mielestään investointitahdissa täytyy pitää tulevina vuosina hengähdystauko. Sinne tulee 80 uutta pysäköintipaikkaa. saakka Paino: 92 g Mitat 105.5 x 47.5 x 22.5 Puheaika: 2 h 20 min 3 h 50 min. Velkaantuminen huolestuttaa Valtuusto teki pieniä muutoksia budjettiin Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen seurakuntayhtymän ensi vuoden talousarvio on niukasti ylijäämäinen. Kotimaan normaalihintaiset puhelut kaikkiin puhelinliittymiin 0,16 e/min ja tekstiviestit 0,12 e kappale. Jatkossa tuotantoa voisi jatkaa turveja puupellettejä valmistamalla. Kuukausimaksu 3,99 e. Äänestyksessä sitä kannatti 39 valtuutettua ja vastusti 12. Kaikki muutokset hallituksen budjettiesitykseen tehtiin äänestyksen jälkeen. Niihin on varattu noin 1,34 miljoonaa euroa. Samoin sairaalan akuuttihoidon käyttöasteen odotetaan pysyvän korkeana. – Kokkolan pääväylillä liikenne kasvaisi jätekuljetusten vuoksi noin kolme prosenttia. Hän totesi, että vaikka vuosikate ja muut tunnusluvut heikkenevät, kaupungin asema ei muutu oleellisesti kuntavertailussa, vaan todennäköisesti suhteellinen asema paranee jonkin verran. Eduskunnassa hyväksytyn valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteena on yhdyskuntajätteen 70-prosenttinen hyötykäyttö. Kolmatta virkaa kannattivat vasemmistopuolueiden valtuutetut ja vihreät, enemmistö kristillisdemokraateista sekä osa keskustan, rkp:n ja kokoomuksen valtuutetuista. – Kalajoen rovastikunnan yhteistyöryhmä suosittelee yhteistä maksukäytäntöä, josta jokainen rovastikunnan 13 seurakunnasta päättää itsenäisesti. Menoja karsittiin Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Anja Mehtälä totesi, että veroa ei voida nostaa koko ajan vaan 19,00 prosenttia on ehdoton yläraja. Hautasija on ilmainen veteraaneille ja heidän puolisoilleen. Poliisi toivoo yhä vihjeitä raiskausta yrittäneistä OULU (KP) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyi maanantaina ensi vuoden talousarvion, joka perustuu 196,5 miljoonan euron jäsenkuntalaskutukseen. Mehtälä esitti myös, että Hollihaan lähiliikuntapuiston 100 000 euron määräraha poistetaan budjetista. Mehtälän mielestä nyt pitääkin tarkastella suurennuslasilla, mitä toimintoja hoidetaan kaupungin omana toimintana. Ensimmäiseltä laskutusjaksolta käyttämättä jäänyt etu siirtyy seuraavalle laskutuskaudelle. Ekoroskiin kuuluva pelletointilaitos Ewapower jatkaa seuraavat 3–4 vuotta entiseen tahtiin, vaikka jätteenpolttolaitos vienee osan yrityksen jätteistä. Yksittäisen kuluttajan jätemaksujen alenemista Brandt ei silti tohdi ennustaa. – Jätemaksuja hilaa ylöspäin lähiaikoina nouseva jätevero, mutta tällä ratkaisulla uskoisin, että maksu pystytään pitämään edes suurin piirtein samana. 1,60 prosentin suuruiseen kirkollisveroon perustuvat verotulot on ennakoitu 1,31 miljoonaksi euroksi. Uusi puheenjohtaja pitää tärkeänä sitä, että tulevaisuudentutkimuksen tuoma tieto yhdistetään jokapäiväiseen päätöksentekoon ja toimintaan. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen samalle asiakkaalle avattuja liittymiä, Company-, Data-, Controlja Control Plus -liittymiä eikä Sonera Easy -palvelua. Lindholm oli huolestunut siitä, että keväällä lupaavasti toimineen hoidonporrastuksen veto on loppunut. Selkeän ja edullisen hinnoittelun ansiosta puhelukulut ovat ennakoitavissa, onhan sama hinnoittelu voimassa ympäri vuorokauden. Investointivaroista suurin osa käytetään paikoitusalueen rakentamiseen Kalajoen kirkon ympäristöön. Isotalus pitikin tärkeänä jatkaa sekä peruspalveluettä tuotannollisia investointeja, jotta myönteinen työpaikkaja väestökehitys jatkuisivat. Yhtiöiden toimintaalue käsittää yhteensä 72 kuntaa, jotka sijaitsevat vanhan Vaasan läänin alueella sekä Oulun läänin eteläisessä osassa. Kokoomuksen ryhmä äänesti poistamisen puolesta ja esitystä kannatti enemmistö keskustan sekä osa rkp:n, kristillisdemokraattien ja vasemmistoliiton valtuutetuista. Vasemmistoliiton Seppo Tastula piti kiusallisena, että niukkuutta joudutaan taas jakamaan eikä pitänyt sitä helppona tehtävänä. Laskutuskausi on yksi kuukausi. Edellinen rajoitus ei koske samaan Etutai Yrittäjäsopimukseen kuuluvia matkapuhelinliittymiä. Hän kannatti myös hankintojen kilpailuttamista ja erillisen hankintalautakunnan perustamista. Seuraavilla laskutuskausilla käyttämättä jäänyttä etua ei siirretä, eikä hyvitetä asiakkaalle. – Nyt investoinnit maksaa voimalayhtiö, eivätkä ne kaadu jätehuoltoyhtiöiden niskaan. Maksukäytäntö liittyy ensi vuoden alussa voimaan tulevaan hautatoimilakiin. Miehet olivat pituudeltaan noin 180–185 cm
Kronlöf ja Tage Neuman. Valtion asuntorahasto tutkii vuosittain keskimäärin kolmella pistokokeella avustusvarojen käyttöä kunnissa. Uusi teknologia on henkilöstölle oppimisprosessi eli tietotaito joudutaan hankkimaan. Yhdistyksen edustajaksi Eteläiseen aluejaostoon valittiin Alpo Löytynoja, Maija-Liisa Kitinoja, Eero Kippola sekä myöhemmin valittava yhdistyksen sihteeri. Edustajaksi TSL:n Jokilaaksojen Opintojärjestöön valittiin Erkki Ojakangas. Talousarvio muutoksitta läpi Toholammilla KÄLVIÄ (KP) Kälviän kunnanhallitus käsitteli maanantaina Kokkolan seutukunnan palvelu-ja elinkeinostrategiaa. Laina käytetään investointien rahoitukseen ja vanhojen lainojen hoitoon. Johtokunnan varsinaiseksi jäseneksi valittiin Tarja Pokela, Eero Kippola, Markku Salmela, Tarja Sorvisto, Erkki Papunen, Tuula Hintsala ja Juhani Löfbacka. Rakennustarkastaja Pasi Rannila sanoo virheiden perustuneen tulorajojen väljään tulkintaan, mikä ei ollut sallittua varsinkaan, kun vuonna 1998 laki oli poistanut tulorajoista entisen 5–10 prosentin liikkumavaran. Eri toimialojen, kuten esimerkiksi sivistys-ja opetustoimen, osalta palvelurakenteiden seudullisen organisoimisen selvittäminen olisi syytä aloittaa heti. Uusi investointi lisää tehtaan tuotantokykyä 30–40 prosenttia, liiketoimintaryhmän päällikkö Håkan Forss selvittää. Kuva: Anita Salmi TOHOLAMPI (KP) Toholammin kunnanvaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2005–2006 taloussuunnitelmat muutoksitta ja ilman suurempia soraääniä maanantaina. Joskus tarkastus perustuu esimerkiksi ilman avustusta jääneen hakijan kanteluun. Tulevina vuosina satsataan elinkeinoelämään merkittävien teollisuusinvestointien avulla. Opintoja tiedotussihteerin tehtäviä hoitaa tulevana vuotena Erkki Ojakangas. Kunnassa päätökset avustuksista teki rakennustarkasta ja hänen ollessaan estynyt tekninen johtaja. Myös maataloustulo pitää Toholammin perustuksia pystyssä. Palo syttyi luultavasti pudonneista kipinöistä.. Uudella ekstruuderilinjalla voidaan jalostusarvoa nostaa ja pystytään tuottamaan erikoiskalvoja asiakkaiden tarpeiden mukaan monenlaisiin käyttökohteisiin. Piirikokousedustajiksi valittiin Tarja Sorvisto, Eero Kippola, Maija-Liisa Kitinoja, Erkki Papunen ja Aarne Karjalainen. Tiistaina 9.12.2003 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Sekalaiset Bingot Ravintolat UNICEF-vuoden avajaistilaisuus ja viestin vastaanotto Kokkolan Kauppatorilla 13.12.2003 klo 13.00 • Keski-Pohjanmaan Konservatorion vaskiyhtye Avajaismarssi • Tervehdyssanat Kummiryhmän puheenjohtaja, Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Stefan Anderson • Unicef-viirien nostaminen salkoon • Musiikkiesitys Mäntykankaan musiikkiluokka 4a, johtaa Lea Ridanpää • Unicef 2004-kumppanuusvuoden suojelijan tervehdys Kirkkoherra Erkki Murtomäki ja kappalainen Jan Nygård • Suomen Unicefin terveiset Suomen Unicefin puheenjohtaja Astrid Thors • Vieraat Nepalista Sabita Chaudhari huoltajanaan Nepalin Unicef-toimistosta tiedottaja-assistentti Rupa Joshi • Unicefin viesti Kuopiosta ja Unicef-lipun luovutus Kuopion kaupungin edustajat, Keski-Pohjanmaan liiton ja Kokkolan kaupungin edustajat • Kummiryhmän jäsen, Unicefin hyvän tahdon lähettiläs Arsi Harju • Lucia-neidot • Unicef-kaivomajan luovutus Kannustalo Oy:n toimitusjohtaja Mika Uusimäki • Tilaisuuden juontaa Lalle Broberg Paikalla ovat myös partiolaiset soihtujen kera ja Figarol-kissat jakamassa lapsille ilmaiseksi karamelleja, mehua ja piparkakkuja. Toholammin vuosikate on ensi vuonna 200 000 euroa pakkasen puolella. Takaisinperintäja maksamattomuusseuraamus kohdistuu nimenomaan Perhon kuntaa eli kunnan on maksettava virheellisesti myöntämänsä avustukset avustuksensaajille omista varoistaan. KINKKUBINGO HIMANGALLA ROIMAN TALOLLA tänään ti klo 19.00 Palkintoina ostokortteja ja kinkkuja, pääpalkinto 170 e OK. Kunnanhallitus päätti, että 10 vuoden pitkäaikainen laina otetaan Nordea Rahoitus Suomi Oy:ltä. Hänen mukaansa uusi eli viides linja myös kohottaa yhtiön kilpailukykyä erikoistuotteissa, kuten elintarvikepakkausmateriaaleissa. Toisaalta neljän linjamme tuotanto on lähes loppuunmyyty vuoden sisällä eli lisäkapasiteetti on tarpeen. Yhdistyksen ja elokuvatoiminnan tilintarkastajiksi valittiin Markku Nikkinen ja Sulo Koskela, varalle Juhani Tertsunen ja Kalle Virtanen. Varajäseneksi valittiin Jorma Kopakkala, Aarne Karjalainen, Anna-Liisa Visuri ja Eino Paavonperä. Vuosina 2000–2002 avustettujen hankkeiden kustannukset olivat Perhossa noin 266 000 euroa ja avustuksia myönnettiin 115 000 euroa. Lähtökohtana on kuitenkin, että tuottamamme pakkausten raaka-aine on tiivistä eli sen läpi ei ilma pääse. KWH Plast investoi 5 miljoonalla Sijoitus erikoiskalvoihin tuo myös työpaikkoja Uusi linja on osa KWH Plastin erikoistumisstrategiaa, tuotekehitysosastolla johtajat Håkan Forss, Tom J. Johtokunnan esityksen mukaisesti syyskokous toivoi, että jäsenet etsivät aktiivisesti kunnallisvaaliehdokkaita ja istuvat valtuutetut ilmoittavat jatkostaan tammikuun loppuun mennessä. Liiketoimintaryhmä KWH Plast koostuu Suomessa sijaitsevasta emoyhtiöstä , Oy KWH Plast Oy:stä sekä ulkomaisista myyntiyhtiöitä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Englannissa. Löytynoja johtaa yhä Ylivieskan demareita Tuoretta tietoa maakunnasta www.keskipohjanmaa.net Anita Salmi PIETARSAARI (KP) KWH-yhtymään kuuluva KWH Plast investoi 5 miljoonaa euroa uuteen tasokalvoekstruuderiin ja leikkuukoneeseen. Kokonaisinvestoinnit ovat ensi vuonna noin 900 000 euroa. Normaalisti muovikalvojen läpi pääsee ilmaa, Forss sanoo. Tekninen johtaja Tage Neuman toteaa uudessa tuotannossa raaka-ainetta eli muovia käytettävän vähemmän, mutta kerroksia kalvoissa on silti enemmän. Pallorajoituspotissa 1060 e pallorajalla 55. Asuntorahasto päätti kunnanhallitusta kuultuaan periä takaisin jo maksettuja korvauksia 10 204 euroa ja jättää maksamatta kunnalle 18 924 euroa avustusvaroja. Varsinkin Englannissa on tiedossa kasvua. Investointi tuo 10–15 uutta työpaikkaa. Lausunto on osa seutukunnallista valmisteluprosessia. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Maija-Liisa Kitinoja. Avustusten joukosta löytyi tapauksia, joissa avustettujen tulot ylittivät sallitut rajat 5–45 prosenttia. Kunta on esimerkiksi selvinnyt raskaista kouluinvestoinneista. Helsingin pelastuslaitoksen mukaan huoneiston takkaan oli laitettu tuli, vaikka talon takkojen lämmitys on ilmeisesti kielletty. Kälviältä vihreää valoa seutuyhteistyölle – TAKASTA levinnyt tuli vahingoitti kerrostalohuoneistoa maanantai-iltana Helsingin keskustassa Vuorikadulla. – Erilaiset elintarvikkeet vaativat erilaisia pakkausominaisuuksia. Aikuiset maksavat tarjoilusta. – Kyseessä on historiamme suurin yksittäinen investointi, mistä yksikkönä olemme tietysti hyvin tyytyväisiä. Hän mainitsee tuotantolinjan kalvomateriaalia käytettävän erityisesti einesja puolivalmisteteollisuudessa. Ryhmän liikevaihto on noin 45 miljoonaa euroa vuodessa. Korjausavustuksia perittiin takaisin Perhossa myönnettiin avustuksia säännösten vastaisesti YLIVIESKA (KP) Alpo Löytynoja valittiin yksimielisesti jatkamaan Ylivieskan sosialidemokraattien puheenjohtajuutta ensi vuodeksi. Tarkastus koski vuosina 2000-2002 myönnettyjä avustuksia. Perhon kunnanvaltuusto käsitteli maanantai-illan kokouksessaan kunnanhallituksen esityksen, jonka mukaan kunnan maksettavaksi tullut, väärin perustein myönnetty 10 204 euroa kirjataan kuluva vuoden talousarvion satunnaisiin menoihin. Lopullisesti kunnan maksettavaksi tuli vain 10 204 euroa, kun osa avustuksen kohteena olleista hankkeista ei toteutunut kokonaan. – Markkinat ovat vahvassa kasvussa erityisten suojakaasupakkauskalvojen osalta, jotka pidentävät elintarvikkeiden säilyvyyttä ilman lisäaineita, hän sanoo. Sosiaali-ja terveystoimessa olisi selvitettävä, onko hallinnollisesti yhtenäisen terveyspiirin muodostaminen mahdollista. Neljännessä kerroksessa sijaitsevan huoneiston puulattia vaurioitui pahasti palossa, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Tuotannosta 90 prosenttia viedään eri puolille maailmaa, 40 maahan. Vaikka ensi vuodesta on tulossa 247 000 euroa alijäämäinen, ei valtuutettuja meno hirvitä, sillä karuista talousluvuista huolimatta Toholampi on arvioiden mukaan menossa kohti parempia aikoja. Valtuutetut pääsivät laittamaan puumerkkinsä ensi vuoden talousarvioon aiemmin syksyllä järjestetyssä valtuustoseminaarissa, joten merkittäviin muutoksiin valtuutetuilla ei ollut enää talousarviovaltuustossa tarvetta. Linja mahdollistaa lisäksi erilaisia muunnoksia asiakkaiden toiveiden mukaan. Roima Urpo Nykyri PERHO (KP) Valtion asuntorahaston Perhon kuntaan lokakuussa 2002 tekemässä tarkastuksessa kävi ilmi, että kunta on myöntänyt asuntojen korjausja energia-avustuksia selvästi säännösten vastaisesti. Linjan arvioidaan käynnistyvän vuoden 2005 alusta ja se sijoitetaan nykyisiin tuotantotiloihin Pietarsaaressa. Varaedustajina toimivat Markku Salmela, Tuula Hintsala, Juhani Löfbacka, Anna-Liisa Visuri ja Erkki Ojakangas. Tervetuloa. Kunnanhallitus ottaa strategian yksityiskohtiin ja konkreettisiin hankkeisiin myöhemmin kantaa. Kälviä haluaa olla mukana kaikissa seutukunnallisissa hankkeissa periaatteellisesti mukana. Henkilöstön määrä on 185, joista 35 työskentelee ulkomailla. Uudella tekniikalla KWH Plast on Euroopassa edelläkävijä, alalla on hyvin vähän kilpailua toistaiseksi. Viivästyskorkoja kunta sai anteeksi 494 euroa kohtuusnäkökohdat huomioiden. – Tuli tulkittua väljästi, mutta saatiinhan avustuksilla paljon hyvää aikaan vanhusten ja vammaisten asumisoloihin, Rannila kääntää esiin virheiden aurinkoisen puolen. Hallituksen hyväksymässä lausunnossa strategiaa moititaan pitkähköksi ja kankeaksi, mutta strategiassa on kuitenkin huomioitu keskeiset asiakysymykset riittävän hyvin. Elintarviketeollisuuden ohella linjalla voidaan tuottaa materiaalia kirkkaisiin etiketteihin ja tarrakalvoihin. Elämäntapapiirin kokouksissa yhdistystä edustaa Onni Sali. Arvioiden mukaan vuonna 2005 Toholammin ei tarvitsisi enää tehdä alijäämäistä tulosta. Naispiirin piirikokouksiin valittiin Tuula Hintsala ja MaijaLiisa Kitinoja, varalle Tarja Sorvisto ja Anna-Liisa Visuri
Kompensaatiomallin avulla maatalouden säilyminen on voitu ja voidaan turvata. Herlevin tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi valittiin Tuure Puutio Lohtajalta. Rakkaamme Martti Juhani VATUNKI s. Kuva: Kaija Vähäsöyrinki Maatalousyrittäjien eläkelaitos maksaa Keski-Pohjanmaalle eläkkeiden, lomitusten ja korvausten kautta 40 miljoonaa euroa vuodessa, kertoi johtaja Pentti Saarimäki. – Tukia on todennäköisesti käytettävissä, mutta aaltomaisesti, Lappalainen arvioi. joulukuuta Alavieskan kirkossa. Lappalainen kehotti kirjaamaan tukioikeuden siirron kauppakirjaan. Enkeli Mikan vierellä kulki, hellästi uneen silmät sulki. Hän oli kuollessaan 82-vuotias. Liitot korostavat, että sopimukseen koskemalla ei pidä myöskään hakea ratkaisua eteläisen Suomen maatalouden vakavien vaikeuksien 141-tukea koskevaan kysymykseen. Vaikka Viron oma maidontuotanto ei ole suurta, tapahtuu pääosa siitä yli 300 lehmän tiloilla, Herlevi varoitti. – Uutta tukimallia oltiin toteuttamassa meillä vuoden 2006 alusta alkaen, mutta nyt puhutaan vuodesta 2005. Åbo Akademin säätiön myöntämän tiedepalkinnon arvo on 12 000 euroa. – Pienikin tuonti Virosta voi vaikuttaa suuresti meidän hintatasoomme ja tuottajahintaan. Maakuntaliitot katsovat pohjoisen tuen yhdessä Euroopan unionin epäsuotuisten alueiden tuen kanssa olevan Suomen jäsenyysneuvottelujen merkittävimpiä saavutuksia. Ylikangas, kuoli lauantaina 6. – Monet haluaisivat MTK:n hajoavan, mutta oma väki ei tähän joukkoon kuulu ! Puheensa lopuksi Mikko Herlevi kertoi jättävänsä liiton puheenjohtajuuden kymmenen vuoden työrupeaman jälkeen ja siirtyvänsä eläkkeelle. Liitot korostavat, että 141tuen kaltaista määritelmää ei ole esitetty missään vaiheessa artiklaan 142. 26.10.1928 Himangalla k. Hänen vanhempansa löysivät tyttärensä ruumiin nuorison suosiman tanssipaikan lähettyviltä sunnuntaiaamuna. Jenni Kontiola Entinen nivalalainen Jenni Esteri Kontiola kuoli keskiviikkona 3. Naisen kuljettama pakettiauto lähti erittäin liukkaalla tiellä heittelehtimään ja osui vastaan tulleeseen henkilöautoon. Luopumistuki edellytti aiemmin peltojen myyntiä, mikä vähensi tuen käyttöä. Kokkolan seutukunnan työllisyysasiamieheksi tulee Elina Pihlaja Kälviältä, Kaustisen seutukuntaan Ilkka Rintala Tampereelta. Hankkeen toteuttamisaika on ensi vuosi. Tuottajajärjestö on kestänyt kovia myllerryksiä aiemminkin ja firmalle on aina löytynyt puheenjohtaja. Kiitos myös Leporannan hoitohenkilöstölle hänen hyvästä hoidosta. Johtokuntaan valittiin uudelleen Hannu Aho Perhosta ja Hannu Lassila Vetelistä. – Keskon aikeet herättivät yleistä paheksuntaa heti tuoreeltaan ja moni otti yhteyttä Kkauppiaisiin, jotka puolestaan viestivät maakunnan tunteita Keskon johtoon. Jumisko, kuoli lauantaina 6. Rakkaamme Mika Anders AHONEN Rakkaudella muistaen äiti ja isä Anne, Risto, Roosa ja Matilda tädit ja setä sukulaiset ja ystävät On vain hiljaisuus ja tunne sanaton, mutta tiedämme Mika, sun hyvä olla on. Yhteyshenkilönä toimii Anne Pesola. Helena Kallio Ylivieskasta valittiin uudelleen liiton edustajaksi MTK:n valtuuskuntaan. Per Brahe -palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987.. joulukuuta Helsingissä. Lämmin kiitos kaikille häntä hoitaneille, hänen muistoansa kunnioittaneille ja meitä surussamme muistaneille. puoliso Me näimme voimasi vähenevän, me tiesimme lähtösi lähenevän. Taisto Mikkola Taisto Johannes Mikkola kuoli lauantaina 6. joulukuuta. Suosio voi viivästyttää hakemusten käsittelyä, joten on hyvä laittaa hakemus vireille puolta vuotta ennen 60vuotispäivää, Pentti Saarimäki neuvoi. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Helena Kallio Ylivieskasta vaati hallitusta hoitamaan huonon 141-ratkaisun seuraukset. Surmaillan tapahtumat ovat melko tarkasti poliisin tiedossa. joulukuuta Kemin terveyskeskuksessa. Martti Nivala kaipasi ratkaisua sairasteurastuksiin. Pohjoista tukea ei saa leikata Johanna Hietalahti (KP) Keski-Pohjanmaan liitto vaatii yhdessä muiden pohjoisten ja itäisten maakuntien kanssa, että pohjoisia 142-tukia ei saa avata missään olosuhteissa. Eero Huhtala ihmetteli, kuinka perusteilla olevat ja perustetut sikayhtiöt ja yhteisnavetat otetaan huomioon EU:n tukiuudistuksessa. Herlevi oli valmis hyväksymään MTK:n puheenjohtajan Esa Härmälän viime keskiviikkoisen erouhkauksen. Jumalanpalveluksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa, minkä ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme. – Tulevaisuudessa sairauden takia teurastetut eläimet viedään todennäköisesti Honkajoelle tuhottaviksi. Palkinnon luovutti säätiön hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell Turussa maanantaina. Interreg-ohjelman vastinrahoitus kattaa 24,07 prosenttia kokonaiskustannuksista (517 968 euroa). Nyt askeltes kaikua kuule en, mua lohduta Luojani rukoillen. 16-vuotias jepualaistyttö Hanna Maaria Poutanen surmattiin marraskuun viimeisenä viikonloppuna Evijärvellä. Outi Saukkosaari Kokkolalainen Outi Marketta Saukkosaari kuoli lauantaina 6. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset, sekä sisarukset perheineen. Nuku rauhassa isä kulta, elon huolet loppui sulta. joulukuuta Honkaharjun vanhainkodissa. Hän oli syntynyt 22.2.1960 Vetelissä. Eeva Ylelä-Nyström suuntasi vaatimuksensa MTK:n johdon suuntaan. EU-aikana luopumistuki on myönnetty 400 tilalle, joista puolet on siirtynyt lisämaaksi ja toinen puolet sukupolvenvaihdoksessa jatkajalle. Pohjoisten 142-tukien säilyttävä Pohjoiset ja itäiset maakuntaliitot: HAAPAVESI (KP) Poikkeuksellisen liukas ajokeli yllätti 68-vuotiaan naiskuljettajan maanantaina iltapäivällä Haapaveden Etelälahdentiellä. Hän oli syntynyt 21.2.1973 Porvoossa. Liiton johtokunnassa lohtajalainen Herlevi ehti vaikuttaa 20 vuotta. Surmasta epäiltynä on vangittu 16-vuotias pietarsaarelainen nuorukainen. joulukuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa. Hän oli syntynyt 4.1.1941 Kaustisella. Samalla Herlevi vaati tuottajajärjestöä säilyttämään yhtenäisyytensä. Uuno Joensuu Kalajokinen Uuno Armas Joensuu kuoli perjantaina 5. Raija Esa ja lapset sekä muut sukulaiset ja ystävät Niin kauan kulkea rinnallas sain, olit siinä tukena vierelläin. Liiton syyskokouksen avannut Herlevi kyseli myös Maitokolmiossa virolaisesta kermasta kirnutun voin valmistuksessa syntyneen piimän käyttökohteesta. Tyyne Simell Kokkolalainen Tyyne Elina Simell, o.s. Suremaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, siskot perheineen, sukulaiset ja ystävät. Laajala, kuoli torstaina 4. Atrian hallituksen jäsen Tuomo Heikkilä kertoi EU:n säädösten estävän käytännön jatkamisen. Investointien edellytyksenä on tulevaisuudessakin oltava kannattava tuotanto, muistuttaa syyskokous kannanotossaan. Ristola, kuoli sunnuntaina 7. Matti Tenkku Arvi Matti Tenkku kuoli lauantaina 6. Suremaan jäivät tyttäret perheineen, sukulaiset ja ystävät. 02.12.2003 Himangan terv.keskuksessa Rakkaudella muistaen puoliso Eero, Leena ja lapset perh. Sami Koivukoski Sami Pertti Kristian Koivukoski, o.s. Ensi vuonna on suunnitteilla kaksi väitöstilaisuutta, kustannuslaskentajärjestelmän kehittäminen sekä harvennusja niputuskokeita. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. Juha Lappalaisen mukaan Suomea ollaan nyt kovin ottein sovittamassa EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Herra hyvyydellään Teitä kaikkia siunatkoon. – Muistaakseni tämä oli jo kolmas kerta. Kuva: Jukka Lehojärvi Cap-tukien uudistusta ollaan toteuttamassa vuotta ennakoitua aikaisemmin, kertoi tutkija Juha Lappalainen. Poliisi on puhuttanut ja kuulustellut useita kymmeniä henkilöitä. Hanke jatkuu vuoden 2005 loppuun saakka. Liittojen mukaan tällaisesta komission avauksesta ei ole näyttöä, ja ne tyrmäävät "komissiokortilla" pelaamisen itäisen ja pohjoisen Suomen maatalouden kustannuksella. Tavoitteena on kohottaa yritysten osaamistasoa ja aloittaa teknologian kehittämishankkeita. Maakuntahallitukset toimittavat päätöksensä ainakin maaja metsätalousministeri Juha Korkeaojalle sekä valtiosihteeri Risto Volaselle. Ruotsi ja Irlanti siirtyvät tilakohtaiseen tukeen. Kaija Vähäsöyrinki KANNUS (KP) Keski-Pohjanmaan tuottajaliiton puheenjohtaja Mikko Herlevi on huolissaan Keskon aikeista tuoda maitoa Virosta ja Maitokolmion jo tapahtuneesta virolaisen kerman tuonnista. Kiitos esirukouksista. Hän oli kuollessaan 81-vuotias. Investointien ajankohdalla on merkitystä tasatukimallissa, jossa käyttöönottovuosi ratkaisee tukioikeuden. Hän oli syntynyt 31.5.1919 Sippolassa. Tukiuudistus jo 2005 Maatalouspolitiikan muutoksista kertonut tutkija Juha Lappalainen MTK:sta arvioi Cap-tukien uudistuksen etenevän odotettua nopeammin. EU:hun liittymissopimuksen artiklaan 142 kirjattu pohjoisen tuki on puolestaan luonteeltaan pitkäaikainen ja pysyvä. Helga Polso Kokkolalainen Helga Lyydia Polso, o.s. Esitutkinnan aikana ei ole tapaukseen liittyen tehty uusia kiinniottoja tai pidätyksiä. MTK Keski-Pohjanmaan alueella Cap-tukien yhteismäärä on noin 88 miljoonaa euroa. Hallitus kiitteli hankkeen tuoneen tutkimustietoa bioenergiasta ja sen hyödyntämisestä. Reko Leino on toiminut Åbo Akademin professorina kuluvan vuoden maaliskuusta lähtien. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso ja lapset perheineen sekä sisarukset perheineen. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia Teatterit Kuolleita 28.12.1969 28.11.2003 kotonaan Kokkolassa Mika siunattiin haudan lepoon 5.12.2003. Tavoitteena on päivittää vanhojen ja luoda 50 uudelle yritykselle internetsivut. joulukuuta Nivalan terveyskeskuksessa. Hän oli kuollessaan 69 vuoden ikäinen. Arvo Linna kysyi EU:n tavoitteista Suomen suhteen. Liukas keli yllätti Haapavedellä (KP) Maakuntaliitto myönsi KeskiPohjanmaan Maaseutuopiston Bioenergi från skogsprodukter hankkeelle 124 698 euron jatkorahoituksen ensi vuodelle. Myös Merenkurkun matkailua kehittävä Botnia Tour 20032006 -Interreg-hanke sai 8 235 euron jatkorahoituksen ensi vuodelle. – Meillä on jo nyt sisällä useita satoja hakemuksia. Kaipaamaan jäivät lähinnä veljen lapset perheineen. EU:n maatalouspolitiikan uudistaminen ja LFA-tuen muutokset eivät saa vaikuttaa pohjoisella alueella maksettaviin tuotantotukiin, sillä investoinnit on tehty tukien tasoon luottaen. – Näillä näkymin Suomen pitäisi jättää esityksensä tukimallista ensi helmikuussa. Hankkeen tavoitteena on luoda kahden toisistaan poikkeavan seutukunnan työllisyysstrategiat näiden erityispiirteet huomioiden. Vaikka tuontiaikeet on kiistetty, niin ei savua ilman tulta, Mikko Herlevi muistutti. Rikoslaboratorioon lähetettyjen näytteiden osalta poliisi antaa lausuntoja aikaisintaan parin viikon kuluttua. Muut maat ovat jo tehneet valintojaan, Juha Lappalainen kertoi. Sopimus tehdään 10 vuodeksi. Tanska ja Saksa ovat valitsemassa alueellisen tasatuen ja tilatuen yhdistelmän. Hän oli kuollessaan 86-vuotias. Poliittiset paineet tukiuudistuksen aikaistamiseksi ovat kovat, koska menetimme puoli vuotta aikaa 141-neuvottelujen takia. Tällä hetkellä hän keskittyy tutkimuksessaan orgaaniseen synteesikemiaan. joulukuuta Kokkolassa. Pohjoisen tukialueen maakuntajohtajat ovat Etelä-Savon maakuntajohtaja Hannu Vesan aloitteesta sopineet maakunnallisten liittojen (Etelä-Savo, Pohjois-Savo, PohjoisKarjala, Kainuu, Keski-Suomi, EteläPohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi) yhteistyöstä tuottajaliittojen kanssa artikla 142-tuen säilyttämiseksi. Neuvottelut jatkuvat torstaina. – Esitystä tutkitaan parhaillaan ja laskelmia tehdään. Alueet tunnetaan niin sanottuina C-tukialueina. Varalle valittiin Jussi Joki-Erkkilä kalajokisen Tuomo Heikkilän jätettyä paikkansa täytettäväksi. Nuku rauhassa rakkaani mullassa maan, sinun vierelles kerran viel' tulla saan. Maatalousministeriö on hiljattain väläytellyt artiklan 142 avaamista komission aloitteesta. Johtaja Pentti Saarimäki Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta arvioi luopumistukeen ensi vuoden alussa tulevan vuokrausmahdollisuuden kiinnostavan laajasti. Omaiset www.teatteri.kokkola.fi Sulo Benjam Valle siunattiin haudan lepoon sunnuntaina 7. Juhani Rahko Alavieskasta vaati MTK:ta olemaan 142 avaamattomuuden takana ja säilyttämään tuotantoon perustuvan tuen. – Kuinka vuokramaiden tukioikeuksien käy ja kuinka investoinnit ja laajennukset otetaan huomioon jatkossa, kyseli Jukka Pulkkinen Vetelistä. – Tilanne on hyvin ongelmallinen, myönsi tutkija Lappalainen. Suremaan jäivät isä ja veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hanke jatkuu ensi vuoden loppuun saakka. Pohjoista tukea ei makseta nytkään EU:n liittymissopimuksen tasoisena. joulukuuta kotonaan Kaustisella. Henkilöauton mieskuljettaja ja hänen vaimonsa loukkaantuivat yhteentörmäyksessä. Luopumistuelle jäävä viljelijä voi vuokrata pellot lisämaaksi alle 55-vuotiaalle viljelijälle. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso ja lapset perheineen sekä lukuisa joukko sukulaisia ja ystäviä. Evijärven surman tutkinnassa edistytty – TÄMÄN vuoden Per Brahe palkinto on myönnetty orgaanisen kemian professori Reko Leinolle. Yhteyshenkilö on aluekehityssihteeri Tuija Puumala. Kuluvan vuoden alussa käynnistynyt projekti työllistää tällä hetkellä viisi tutkijaa. Mukana on kuusi järjestöä ja yritystä. Lisäksi Unicef-maakuntakoordinaattori Helena Mehtälän työsuhde jatkuu ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka. Kaipaamaan jäivät lähimpinä äiti, veli ja lapset perheineen. Kaustisen seutukunnan Yritysportaali sai hyväksynnän rahoitushakemukselleen. Tällaisiin uutisiin onkin syytä reagoida heti ja kertoa mielipiteensä. Työllisyysstrategia eli Muttihankkeen määräaikaiseksi projektipäälliköksi valittiin Erno Hyvönen Ylivieskasta. Varapuheenjohtaja Helena Kallio kiitti kukkakimpulla. Lapuan poliisista kerrotaan, että taktisen tutkinnan osalta on tapahtunut edistystä. Lähimpinä kaipaamaan jäivät äiti, Asko, Perhon mummi sekä tädit ja sedät perheineen. Kuva: Jukka Lehojärvi (KP) MTK:n ja valtion on tehtävä ensi vuoden tukiratkaisusta sellainen, ettei pohjoista tukea alenneta, vaati Kannuksessa syyskokoustaan pitänyt MTK Keski-Pohjanmaa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Hannu Kinnunen. TEKE 2004 saa EU-rahoitusta 20 375 euroa (41,4 prosenttia kokonaiskustannuksista) sekä valtion vastinrahoitusta 14 100 euroa (28,7). Valvojaksi nimitettiin aluesuunnittelija Sampo Kangastalo. Hän oli kuollessaan 83-vuotias. joulukuuta Libeckin sairaalassa. Sillä on haluttu varmistaa pohjoisten alueiden maatalouden ylläpito. Investoijilla riittää pohdittavaa Kokouksen lopuksi käydyssä vilkkaassa keskustelussa nostettiin esiin monia muutosten tuomia puutteita. Hallitus hyväksyi TEKE 2004 ohjelmasuunnitelman, joka on jatkoa teknologiapalveluohjelmalle Tekno 2003. Hankkeen kestoaika on kaksi vuotta. Merenkurkun profiilia kulttuuriareenana edistävä Merenkurkun kulttuuriareena sai 4 116 euron jatkorahoituksen. joulukuuta Kalajoen Mäntyrinteellä. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme AUNE LYYDIA ASUJAMAAN muistoa ja olette niin monin tavoin myötäeläneet surussamme. Kaiken kaikkiaan saamme ehkä tuhat hakemusta. Kaija, Aarre ja lapset perh. Uudeksi tilintarkastajaksi Veijo savolaisen tilalle valittiin Marko Puhto. Joskus on syytä tehdä, kuten aikoo. Talviajan tavoitteena on suorittaa hakkuita suomaalla. Syyskokouksessa nähtiin toinenkin "sukupolvenvaihdos." Ensimmäisenä naisena 18 vuotta sitten liiton johtokuntaan valittu toholampinen Anneli Järvenoja kiitti menneistä vuosista ja esitti tilalleen Atso AlaKopsalaa Toholammilta, joka myös valittiin. Kokonaiskustannukset ovat 49 250 euroa. Hallituksen komission kanssa tekemä 141-sopimus on luonteeltaan väliaikainen ja sisältää vuosittaisia tukileikkauksia etelän kansalliseen maataloustukeen. Heidät ja pakettiautoa ajanut nainen kuljetettiin ensiapuun. Liiton puheenjohtaja ei kaarrellut vaikeita asioita muutenkaan. Taisto Myllykangas Toholampilainen Taisto Elmeri Myllykangas kuoli äkillisesti kotonaan lauantaina 6. Hilja Priuska Hilja Lyydi Priuska, o.s. lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset Rakkaamme siunataan Himangan kirkossa sunnuntaina 14.12.2003 klo 8.30. Ilkka Niskasen tilalle valittiin Markku Kiljala Reisjärveltä. Veli Nikula kaipasi tietoa investointitukien pysyvyydestä. Hän oli syntynyt 4.9.1915 Kemijärvellä. Hanke saa EU-rahoitusta 42,5 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista (enintään 6 150 euroa) sekä valtion vastinrahoitusta 27,6 prosenttia (4 000). Kylillä voidaan myös joissakin tapauksissa miettiä omia ratkaisuja, Tuomo Heikkilä totesi. MTK:n valtuuskunnan kanta tulee varmasti kuulluksi, vakuutti Hannu Aho. Kaipaamaan jäi lähinnä tytär perheineen. Tuonti Virosta romahduttaa hintatason Mikko Herlevi MTK Keski-Pohjanmaa: Toiminnanjohtaja Jouni Jyrinki kätteli liiton puheenjohtajan tehtävät jättävää Mikko Herleviä. Neuvotteluissa mukana oleva MTK:n toinen puheenjohtaja Hannu Aho, kertoi ministeriöltä tulleen uusi esitys viime perjantaina. Bioenergia-projektille mittava avustus Maakuntaliitolta rahoitusta hankkeille EVIJÄRVI (KP) Poliisi on edistynyt Evijärven surmatapauksen tutkinnassa. – Maa pysyy, kyntäjät vain vaihtuvat, tiivisti Mikko Herlevi
Televisiotyöryhmä luovutti väliraporttinsa liikenneja viestintäministeri Leena Luhtaselle (sd.) maanantaina Helsingissä. Elektroniikan tukkukauppiaat arvioivat marraskuussa, että koko vuoden aikana kauppoihin toimitettujen digiboksien määrä nousee 200 000:een. Arkistotietojen mukaan NKP:n keskuskomitean kokouksessa oli päätetty, että Jakobsonia vastaan käytetään YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeutta. Presidentin kunniaksi järjestetään kahvikonsertti Helsingin kaupunginteatterissa sunnuntaina 21. Kuuden päivän sodan osapuolten välille vuonna 1967. Merkkipäivää juhlitaan kuitenkin jo etukäteen, joulun rauhoittamiseksi. – Pitkän harkinnan jälkeen olen päätynyt jättämään tehtäväni Jyväskylän kaupunginjohtajana. Kansalaiset ja yhteisöt voivat lisäksi kirjoittaa nimensä onnittelukirjaan, joka on avoinna Presidentinlinnan Mariankadun puoleisessa aulassa maanantaina 22. Työryhmän mukaan siirtymäkausi on syytä pitää lyhyenä myös sen vuoksi, että muussa tapauksessa pian käytöstä poistuvia analogisen lähetystekniikan laitteita joudutaan uusimaan, mikä olisi melkoinen hukkainvestointi. Minulle hän ei ilmoittanut mitään, Jakobson toteaa haastattelussa. Prosessi alkaa vuoden 2004 puolella. Oikeus antaa toimitusjohtajaa koskevan ratkaisunsa 17. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Digiboksi kaukosäätimineen. Analogisten lähetysten lähettäminen maksaa noin 34 miljoonaa euroa vuodessa. Rakennusliiton mukaan saarto on voimassa siihen asti kunnes yritykset ovat osoittaneet liittoa tyydyttävällä tavalla noudattavansa rakennusalan työehtosopimusta ja Suomen työlainsäädäntöä. Keskiviikkoaamusta lähtien saartoon joutuvat Helsinkiin rekisteröity Siresko Oy ja virolainen Ferromaks Oü. Kaupunki maksaa vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta kahden vuoden palkan, noin 260 000 euroa. Niin he olivatkin. Rahat on tarkoitus käyttää moniarvoisen kulttuurin edistämiseen sekä ihmisja perusoikeuksia edistävän toiminnan tukemiseen. Työryhmän ehdotus siirtäisi Suomen siirtymistä digiaikakauteen hieman myöhäisemmäksi, sillä aiemmin on esitetty, että Suomi siirtyisi yksinomaan digitaalisten televisiolähetysten aikakauteen jo vuoden 2006 puolella. Määrä on alhainen siihen nähden, että digitaaliset televisiolähetykset aloitettiin Suomessa jo elokuussa 2001. Kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi ei kuitenkaan vaadi kuljettajalle tuomiota kuolemantuottamuksesta, vaan ainoastaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Eeva Nikkilä-Kiipula HELSINKI (STT) Ministeri Max Jakobsonin mukaan juutalaisuus esti hänen valitsemisensa YK:n pääsihteeriksi vuonna 1972 sekä sovittelijaksi ns. Konserttiin pääsee kutsuvieraista koostuva yleisö. Brunila toimii valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkönä ylijohtajan tittelillä. Haastattelussa Jakobson kertoo saaneensa tietoja Moskovassa sijaitsevasta NKP:n keskuskomitean arkistosta, jotka myös vahvistavat Neuvostoliiton silloisen kannan pääsihteerin valinnassa. Kettunen ehti johtaa Jyväskylää liki kymmenen vuotta. Tullessani Jyväskylään asetin tavoitteet kaupungin kehitykselle ja omalle työlleni kahdeksan vuoden aikajaksolle. Kaikkien onnittelijoiden nimet kirjataan onnitteluadressiin, joka toimitetaan presidentille. Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan Kettusen irtisanoutumisen. Hän on pyytänyt poliisia tutkimaan, syyllistyikö kaksi lääkäriä kuolemantuottamukseen. Lahjoituksia ottavat vastaan Suomen Kulttuurirahasto (Nordea 157230-11486), Kansan Sivistysrahasto (Nordea 152130-6009) sekä Svenska Kulturfonden (Aktia 405540-220). Tähtäimessä on kuitenkin muutto yhteiseen kotiin pitkästä aikaa. Pääsihteeri U Thant oli ehdottanut Jakobsonia välittäjän tehtävään. Digibokseista on veikattu joulun elektroniikkakaupan hittituotetta. joulukuuta klo 8-18. Työryhmä kiirehtiikin digitaalisen jakeluverkon rakentamista niin, että verkko kattaa koko maan vuoden 2005 syksyllä. Hänen mukaansa selkeän päivämäärän asettaminen analogisten lähetysten lopettamiselle palvelee koko digi-tv:n jatkokehitystä. Ei siitä voi kantaa kaunaa, Jakobson toteaa Hakehilalehden haastattelussa. Vedottiin vain arabivaltioiden pyyntöön, Jakobson kertoo. Hän oli ottanut yhtiöstä itselleen yhteensä yli 200 000 markkaa (30 000 euroa), vaikka taloudellinen tilanne ei syyttäjän käsityksen mukaan mahdollistanut osakaslainaa. Siirtoja oli kirjanpidossa peitelty väärillä ja harhaanjohtavilla merkinnöillä. – Eihän Bunche mikään antisemiitti ollut, hän vain otti huomioon, että minä voin aiheuttaa arabimaissa suuria ongelmia. Niemelän mukaan digiboksien suosion lisäämiseksi ei kuitenkaan tarvita erityisiä kommervenkkejä, vaan analogisten lähetysten lopettamisen aiheuttama pakkotilanne tekee ajan myötä tehtävänsä. Presidentti Urho Kekkonen teki kyllä parhaansa minun puolestani, Jakobson toteaa Helsingin juutalaisen seurakunnan lehden Hakehilan tuoreessa numerossa. Pälsi epäilee, että naisen kuolema johtui ainakin osittain lääkärien virheellisestä menettelystä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Ikonen (kok.) kertoi STT:lle, että Kettunen ilmoitti aikeistaan sähköpostilla sunnuntaina. Rakennusliitto on kuluneen syksyn aikana julistanut useita saartoja suomalaisille ja virolaisille yrityksille. Jakobsonin mukaan hän olisi myös ottanut tehtävän vastaan, jos olisi sen saanut. Valtiovallan on Niemelän mielestä houkuteltava myös kansalaisjärjestökenttä ja etenkin aktiiviset eläkeläisjärjestöt mukaan tiedotustalkoisiin, sillä televisio on iäkkäälle väestölle tärkeä tiedotusväline. joulukuuta. Kettunen eroaa Jyväskylän johdosta Kettunen perusteli lähtöään perhesyillä. Digiaikaa lykätään vuodella Työryhmä: Analogiset tv-lähetykset pois elokuussa 2007 Työryhmän puheenjohtaja Seppo Niemelä luovutti raportin liikenneministeri Leena Luhtaselle. U Thant ehdotti välittäjäksi Ministeri Max Jakobson työskenteli Kuuden päivän sodan aikana Suomen edustajana YK:ssa, ja tuolloin häntä ehdotettiin sovittelijaksi sodan osapuolten välille. Televisiotyöryhmän puheenjohtajan Seppo Niemelän mukaan rahat olisi pikemminkin syytä käyttää ohjelmatuotantoon ja televisiolupamaksun nousupaineiden hillitsemiseen. Niemelän mukaan yksityisille kansalaisille sekä antennikorjauksien vuoksi myös taloyhtiöille suunnattua tiedotusta digitelevisiosta on syytä lisätä. Työryhmän mukaan digitelevision tulon viivästyttäminen on tarpeen antennijärjestelmän uudistustarpeen sekä digisovittimien hankinnan ja käytön tutuksi tulemisen vuoksi. Luhtanen piti työryhmän aikatauluehdotusta digiaikakauteen siirtymisestä realistisena. – Neuvostoliiton puolelta on aika selvästi havaittu, että sen kielteinen suhtautuminen minuun oli selvästi antisemiittinen kannanotto. Uutta työtehtävää ei vielä tiedossa Kettunen täsmensi STT:lle puhelimessa, että uutta työtehtävää ei ole vielä tiedossa. Tällöin paikalla ollut Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Ralph Bunche oli sanonut tämän olevan mahdotonta, koska Jakobson on juutalainen. Hän ehti johtaa Jyväskylää liki kymmenen vuotta. Hän perusteli lähtöään tämänhetkisillä perhesyillä. Liikennekuolema askarruttaa Törmääjälle syyte, lääkärit poliisitutkinnassa HELSINKI (STT) SAK:lainen Rakennusliitto asetti maanantaina jälkeen kaksi rakennusalan yritystä saartoon työehtosopimusta ja palkkausta koskevien epäselvyyksien vuoksi. Lisäksi vedottaisiin siihen, että se oli arabien vaatimus. Eroon päällekkäisistä tekniikoista Työryhmä korostaa, että päällekkäisten lähetystekniikoiden käyttö on kallista, joten sen vuoksi yksinomaan digitaalisiin lähetyksiin siirtymisen on syytä tapahtua kohtuullisen ripeästi. Kettunen avioitui maaliskuussa finanssineuvos Anne Brunilan kanssa. Hänet valittiin kuitenkin virkaan toistaiseksi, joten työ ilman irtisanoutumista olisi jatkunut. – Tuore VIP-tutkimus antaa Kettusella aika hyvän päästötodistuksen. Rakennusliitto jatkaa yritysten saartoja. Minun kohdaltani tätä ei kuitenkaan voisi käyttää. Pariskunnalla on yhteinen asunto Helsingissä. Hän jättää kaupunginjohtajan tehtävät ensi huhtikuun alussa. Toimitusjohtajan saamista syytteistä raskaimmat koskevat velallisen epärehellisyyttä ja kirjanpitorikosta. Meillä on syksyyn 2007 saakka aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen, Niemelä totesi. Määrä vastaa 5,9 prosenttia kaikista Manner-Suomen kotitalouksista. Hän törmäsi autolla naiseen suojatiellä pian sen jälkeen, kun hänen yhtiönsä oli ajautunut konkurssiin. Digitalouksia vain vähän Finnpanel Oy:n tutkimustietojen mukaan Suomessa oli elo–syyskuun vaihteessa 126 000 kotitaloudessa antennitai kaapelilähetysten vastaanottoon soveltuva digisovitin. Hän perustaa arvionsa kokemuksiin Berliinissä, missä analogiset televisiolähetykset lopetettiin jo tämän vuoden elokuussa. Nainen kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä. Tiistaina 9.12.2003 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa ISOKATU 13, KOKKOLA ma-to 9.30-18, pe 9.30-19, la 9-15, puh. Samalla kaupunginhallitus velvoitti puheenjohtajistonsa valmistelemaan seuraajan valintaa. Nainen laitettiin sairaalassa vain tarkkailuun, vaikka hänellä oli murtumia kaularangan, rintarangan sekä lantion alueilla. – Papereista näkyi vielä, että vanhempani olivat sionisteja. Liiton mukaan yritykset eivät ole maksaneet sopimusten mukaisia palkkoja eivätkä ole suostuneet antamaan työvoiman käyttöä koskevia tietoja. 06-831 8555 Tuomas Savonen HELSINKI (STT) Parlamentaarinen televisiotyöryhmä suosittelee, että analogiset televisiolähetykset lopetettaisiin elokuun lopussa 2007. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Jussi Kaksonen JYVÄSKYLÄ (STT) Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen irtisanoutui virastaan maanantaina. Työryhmän mukaan kaikilla suomalaisilla on oltava mahdollisuus siirtyä digitaalisten televisiolähetysten katsojiksi hyvissä ajoin, ennen kuin analogiset lähetykset loppuvat. – En edes tiennyt tästä mahdollisuudesta kuin jälkeenpäin. Lisäksi hän tähdensi, että Jyväskylä on vahvistanut asemansa viiden tärkeimmän kaupunkikeskuksen joukossa. Tehtävään valittiinkin sitten Ruotsin Gunnar Jarring. Israelin ulkoministeri Abba Eban oli YK:n silloisen pääsihteerin U Thantin luona puhumassa tästä. Lahjojen ja kukkien sijasta presidenttiä voi muistaa rahastolahjoituksilla. Halonen ottaa myös maanantaina vastaan hyvin rajallisen määrän onnittelukäyntejä. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina irtisanoutumisen yksimielisesti. Virka tulee hakuun ilmeisesti maaliskuussa. Juutalaisuus esteenä Jakobson ei sopinut pääsihteeriksi HELSINKI (STT) Presidentti Tarja Halonen täyttää jouluaattona 60 vuotta. – Tämä ei ole niin mittava asia, että se vaatisi jotain erityisiä toimia. Kettunen tuli Jyväskylän kaupunginjohtajaksi 1994. Maksun viestiosaan tulee kirjoittaa merkintä ”Tarja Halonen 60v” sekä onnittelijan nimi. Muutosta ei ole työryhmän mukaan kuitenkaan tarvetta lykätä tämän enempää, sillä jakeluverkon peitto saadaan riittäväksi, katsojille tarjolla olevat palvelut lisääntyvät ja laitteiden hinnat halpenevat sopivalle tasolle elokuuhun 2007 mennessä. Samassa yhteydessä Jakobson myös kieltää presidentti Urho Kekkosen pelanneen korttinsa väärin pääsihteerin valinnan yhteydessä. joulukuuta. Tutkimus osoittaa Jyväskylän nousseen maan kaupunkien kärkiryhmään, Ikonen sanoi. Niemelä uskoo, että digisovittimien hinta laskee syksyyn 2007 mennessä 30–50 euroon. Berliinissä digisovittimien hankintaa subventoitiin, mutta tätä Niemelän työryhmä ei kuitenkaan esitä tehtäväksi Suomessa. Halonen juhlii jo ennen joulua LAHTI (STT) Lahtelainen vuonna 1960 syntynyt toimitusjohtaja sai maanantaina syytteet sekä talousettä liikennerikoksista. Valintavaiheessa hän itse esitti määräaikaista kahden valtuustokauden mittaista tehtävää. Kaupungin kasvuedellytykset ovat hyvät ja yhteistyö naapurikuntien, valtion, elinkeinoelämän ja korkeakoulujen kanssa on esimerkillistä. Nyt lähes kymmenen vuoden jälkeen koen saavuttaneeni sen mihin pyrin, Kettunen perusteli työnantajalle irtisanoutumistaan
Nordea taas omistaa viidenneksen International Moscow Bankista, joka toimii Venäjän suurimmissa kaupungeissa. Paasilinna sanoi lehdistölounaalla maanantaina, ettei duuma ole ollut näin vahvasti vallanpitäjien takana sitten Leonid Brezhnevin aikojen. Tämän takia jotkin sivut eivät toimi normaalisti, ja niitä nyt sitten korjataan toimimaan uusien asetusten mukaisesti, Järvinen kertoi maanantaina. Venäjän viennissä raju kasvu Etlan tutkijat povaavat jopa tärkeimmäksi vientimaaksi HELSINKI (STT) Europarlamentaarikko Reino Paasilinna (sd.) arvioi Venäjän vaalien tuloksen vahvistavan presidentti Vladimir Putinin valtaa merkittävästi. – Paljon on kiinni siitä, miten Putinin hallinto pystyy itse uudistumaan ja jatkamaan liberalisoitumisen tiellä, Kotilainen sanoi Etlan raportin julkistustilaisuudessa. Fortumilla on öljyterminaali ja huoltoasemia Pietarin alueella sekä öljyntuotantoa EteläShapkinon kentällä. Myös suorien sijoituksien odotetaan lähivuosina selvästi kasvavan. Puhelut maksavat vain 0,16 €/min kaikkiin puhelinliittymiin ja tekstiviestit 0,12 €/viesti. Viime vuonna sijoitusten määrä jonkin verran supistui, mihin yksi syy oli euron vahvistuminen ruplaan nähden. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen samalle asiakkaalle avattuja liittymiä, Company-, Data-, Controlja Control Plus -liittymiä eikä Sonera Easy-palvelua. Paasilinna arveli, että Putin jatkaa entiseen tapaansa korostaen kansallisia tunnuksia ja kansallismielisyyttä, mutta pyrkii edelleen pitämään suhteet länteen kunnossa ja vetämään maahan ulkomaista rahaa. Ylen asiakkaat eivät näitäkään kuvia nähneet. Kytkentämaksu 8,21 €. Volcic ei uskonut, että kansainvälisten vaalitarkkailijoiden tuomiolla on Venäjällä mitään merkitystä. Isoverilla on lämmöneristetehdas Jegorievskissä ja Optiroc rakentaa parhaillaan kuivabetonituotteita valmistavaa tehdasta Nizhni Novgorodin lähistöllä. Matkapuhelinten vienti on kasvanut vahvasti 90-luvun alusta lähtien. Fortum on ostanut myös 15 prosentin osuuden pietarilaisesta energiaalan yrityksestä Lenenergosta. Pian ilkivallan kohteeksi joutuneita sivustoja löytyi lisää. Ilkivalta ei Järvisen mukaan aiheuttanut mitään muuta vahinkoa kuin ylimääräisiä työtunteja. Rakennustuoteteollisuudessa Parma Betonilalla on Moskovassa betonituotteita valmistava Parastek-tytäryhtiö, Lohja Ruduksen tytäryhtiö Betomix toimii Pietarissa. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 Kotimaa 7 *)TeliaSonera Finland Oyj jatkaa 21.11. Kuukausimaksu 3,99 €. YIT ja Skanska ovat nyt laajentamassa toimintaansa myös asuntorakentamiseen. Tikkurila Paints Oy:llä on maalitehdas Moskovan lähellä ja ikkunoita valmistavalla Tiivillä Murmanskissa yhteisyritys OAO Eurotiivi. Puuskissa tuulen nopeus ylitti 20 metriä sekunnissa. Tarjous koskee myös liittymätyypin vaihtoa Amigo-, Classicja Privat-liittymistä Classic Duo-, Privat Duoja Sonera One -liittymiin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkijat ovat kartoittaneet Suomen ja Venäjän taloussuhteiden kehitysnäkymiä perusteellisessa raportissa, joka julkistettiin maanantaina. Siihen liittyy Venäjän pankkisektorin kehittymättömyys, jonka vuoksi energiasta saatavat vientitulot eivät tahdo kanavoitua muuhun talouteen. – Hänellä on valtaa nyt kuin paavilla ja Brezhnevillä yhteensä, sanoi Paasilinna. UPM-Kymmenellä on saha ja levytehdas. Jo nyt Stora Ensolla on Venäjällä kartonkitehdas ja toinen rakenteilla. Yhtiön päätoimialueet sijaitsevat Pohjoisja Sisä-Savossa. Laskutuskausi on yksi kuukausi. (06) 831 4630 ma-to 9.30–17.30, pe 9.30–18, la 9.30-14 HELSINKI (STT) Suomen vienti Venäjälle saattaa suotuisissa oloissa yltää lähivuosina jopa yli kymmenen prosentin kasvuun. Sähköasentajille riitti ylimääräisiä töitä vielä maanantaiksi, vaikka tuuli tyyntyi iltaa kohti. Suurin Suomesta Venäjälle vietävä tuoteryhmä ovat nyt koneet, laitteet ja kuljetusvälineet. Vaikein tilanne oli Mikkelin, Juvan ja Sulkavan seuduilla. Yle tarkasti asian ja sai selville, että joku oli kaivanut Ylen nettisivuilta joulukalenterin kuvia ja laittanut niitä näkyviin linnankävijöiden kuvien kohdalle. Ensimmäiseltä laskutusjaksolta käyttämättä jäänyt etu siirtyy seuraavalle laskutuskaudelle. Etlan selvityksen mukaan suomalaisten rakennusfirmojen laskutus Venäjältä nousi viime vuonna jo 230 miljoonaan euroon. Tutkimuksessa hahmotellut skenaariot ovat kaikki varsin myönteisiä. Kaikki suurjänniteviat saatiin hankaluuksista huolimatta korjatuiksi maanantaiaamuun mennessä. Nokia ei silti vielä ole investoinut tuotantoon Venäjällä, mutta Elcoteqillä on Pietarissa parisataa henkeä työllistävä tehdas. Tarjous ei koske Sonera Easya, eikä puheluja DNA:n Prepaid-liittymiin (04156-, 04157ja 04158alkuisiin numeroihin) eikä muihin liittymiin joissa vastaanottaja saa etuja vastaanottamiensa puheluiden perusteella. **TeliaSonera Finland Oyj tarjoaa 7.12.20038.2.2004 sunnuntaisin kaikki Soneran matkapuhelinliittymistä puhutut kotimaan normaalihintaiset puhelut ja matkapuhelimesta matkapuhelimeen lähetetyt tekstiviestit yhteishintaan enintään 1 €/sunnuntai. Fazerilla on Pietarissa leipomoketju. www.santaclausplaza.com Sonera One –liittymän hinnoittelu on selkeä. Yle on tehnyt asiasta rikosilmoituksen Helsingin poliisille. Riskejäkin on Yritystasolta Etlan tutkijat löytävät neljä ryhmää, jotka ovat parhaissa asemissa hyötymään Venäjän talouskasvusta. Seuraavilla laskutuskausilla käyttämättä jäänyttä etua ei siirretä, eikä hyvitetä asiakkaalle. Suomen viennin lasketaan kasvavan kolmisen prosenttia vuodessa jopa siinä tapauksessa, että Venäjän kasvu hidastuisi ja maa kääntyisi sisäänpäin. Esimerkiksi niin sanotun vetovoimamallin perusteella laskettujen ennusteiden mukaan suorien sijoitusten kanta vuonna 2010 voisi nousta jo noin yhteen miljardiin euroon. Soneralla on oikeus keskeyttää tarjous milloin tahansa kampanjan voimassaoloaikana perustellusta syystä. Lisäksi Metsäliiton ja UPM-Kymmenen yhteinen selluyhtiö Metsä-Botnia on rakentamassa kahta sahaa Venäjälle. € KOKKOLA, Tehtaankatu 8, p. Tätä mahdollisuutta ei pidetä kovin todennäköisenä, vaikka Venäjän kehitykseen edelleen liittyy pitkä lista riskejä. Venäjästä kansallismielisempi Paasilinna ja Volcic: Italialainen europarlamentaarikko, professori Demetrio Volcic ja europarlamentaarikko Reino Paasilinna arvioivat Venäjän tilannetta lehdistölounaalla. Vakuutuspuolella Pohjola on osakkaana venäläisessä Principal-vakuutusyhtiössä. Raisio osti keväällä Venäjältä meijerikiinteistön, johon se aikoo sijoittaa margariinituotantoa. Kyllä onnistuu www.expert.fi 289 € 289 € Soneran sunnuntaitarjous: puhu tai lähetä tekstiviestejä niin paljon kuin haluat, maksat koko sunnuntailta vain yhden euron. Kesko toimii Venäjällä pääasiassa teknisen kaupan alalla Kaukomarkkinat-konsernin kautta, minkä lisäksi Rautakeskolla on Moskovassa tukkuvarasto. Selkeän ja edullisen hinnoittelun ansiosta puhelinkulut ovat ennakoitavissa, sillä sama hinnoittelu on voimassa ympäri vuorokauden. Oligarkit saavat olla rauhassa, kunhan pysyvät erossa politiikasta ja maksavat veronsa. Vuoden 2001 lopussa niitä oli Suomen Pankin tilastojen mukaan 458 miljoonaa euroa, kun lukema vuonna 1995 oli vain kaksi miljoonaa euroa. Metsäteollisuudessa isompia selluja paperitehdasinvestointeja Venäjälle lykkäävät vielä investointisuojaan ja puun saantiin liittyvät epävarmuudet. Etelä-Savossa sähkövikoja korjasi 55 asentajaa, joiden työtä vaikeuttivat navakka tuuli, pimeys ja teiden liukkaus. Atro Oyj:n eli entisen Savon Voiman käyttöpäällikkö Matti Ryhänen arvioi, että noin 3 000 yhtiön asiakasta oli yön tienoissa sähkökatkojen piirissä. – Sen näkee siitä, että Zhirinovskin kaltainen pelle kerää niinkin suuren osuuden äänistä, sanoi Volcic, joka on myös työskennellyt pitkään Moskovassa kirjeenvaihtajana. Rakentajat rynnivät asuntotuotantoon Rakennusalalla suomalaisilla on vanhastaan vankka asema. Venäjän WTO-jäsenyyden tutkijat ennakoivat toteutuvan muutaman vuoden sisällä, vaikka hankkeelle löytyy maan sisältä myös vastustajia. – Joku halusi vielä esitellä harrastuneisuuttaan lataamalla omia tiedostojaan, joissa oli eri näköisiä kuvia, osassa myös paljasta pintaa, Järvinen lisäsi. Vattenfallin käyttöpäällikkö Markku Vänskä kertoi, että yhteensä yli 10 000 yhtiön asiakasta kärsi hetkellisesti sähkökatkoista Pohjanmaalla, Hämeessä ja Keski-Suomessa. – Mitään tietoa ei ole hävinnyt, eivätkä palvelimet ole olleet kenenkään muun käskytettävinä. Lähde: Etlan tutkimus Suomen ja Venäjän taloussuhteiden kehitysnäkymät Sijoitukset kovassa nousussa JYVÄSKYLÄ/KUOPIO/MIKKELI (STT) Talvimyrsky kaatoi puita sähkölinjoille eri puolilla Suomea maanantain vastaisena yönä. Paasilinna ennusti, että kansallismieliset ja jopa muukalaisvihamieliset voimat tulevat nyt vahvemmin esiin, kun liberaalija oikeistopuolueet jäivät pois duumasta. Silloin Venäjä nousisi vuoteen 2010 mennessä Saksan ohitse Suomen tärkeimmäksi vientimaaksi. Esimerkiksi HIV:n pelätään leviävän Venäjällä nopeasti. Sähkökatkoksia esiintyi runsaasti varsinkin Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Vänskän mukaan korjaukset sujuivat nyt nopeammin kuin muutamissa aiemmissa myrskytilanteissa. Etlan laskelmien mukaan kasvunvaraa on edelleen reilusti. Sabotaasi havaittiin ensimmäiseksi presidentin itsenäisyyspäivänjuhlia käsittelevillä sivuilla myöhään lauantai-iltana. Vahvojen ja suurten kansainvälisten jättien lisäksi hyötyjiä ovat pienet ja joustavat yritykset, rajan lähellä toimivat sekä matkailuala. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Raisa Karsikko HELSINKI (STT) Suomalaisyhtiöiden suorat sijoitukset Venäjälle ovat 90-luvun ruplakriisin jälkeen lähteneet selvään kasvuun. Paasilinna piti mahdollisena, että perustuslakia muutetaan niin, että Putin voi jatkaa vielä kolmannen kauden. – Kyllähän me näemme, mistä internetosoitteista tänne on oltu yhteydessä. – Maanantain aamuyön aikana tiettyjä turvaasetuksia tiukennettiin. Linnan juhlijoiden kuvia sabotoitiin Krakkeri käsitteli Ylen nettisivuja. Viennin kehityksen arviointia mutkistaa se, että suomalaisyhtiöt saattavat jatkossa korvata vientiä rakentamalla tuotantolaitoksia Venäjälle. Presidentti Putinin tahto on kuitenkin Venäjän politiikan kannalta olennaisin tekijä. Etlan selvityksen mukaan myös kempeleläisellä PKC Groupin osakkuusyrityksillä on tuotantoa Kostamuksessa ja Viipurissa. Tähän mennessä Putinin toimilla on ollut talouteen pääosin myönteinen vaikutus, johon Jukos-skandaali on tänä syksynä tosin tehnyt pienen särön. Paasilinnan italialainen edustajakollega Demetrio Volcic arvioi, ettei Venäjän yhteiskunta ole vielä kypsässä tilassa. Panimoalalla Venäjän markkinoita on valloittanut Hartwallin puoliksi omistama BBH, jolla on yhdeksän panimoa Venäjällä. Maasto oli pääosin lumetonta ja kuivaa. Huhtamäki valmistaa muovipakkauksia Moskovan lähellä. Etlan tutkimuspäällikkö Markku Kotilainen arvioi, että presidentti Putinia tukevien voimien menestys Venäjän vaaleissa sunnuntaina tuo kehitykseen tiettyä jatkuvuutta. Putin valitaan mitä ilmeisimmin uudelle kaudelle presidentiksi ensi keväällä. Järvisen mukaan krakkereiden tekemä ilkivalta ei missään vaiheessa näkynyt nettisivustojen normaalikäyttäjille muutoin kuin palveluiden sulkeutumisena. Pisimmät katkokset venyivät yli kymmeneen tuntiin. Etua on käytettävissä 10,00 €/ laskutuskausi liittymän avaamista seuraavien kuuden laskutuskauden ajan. Edellinen rajoitus ei koske samaan Etutai Yrittäjäsopimukseen kuuluvia matkapuhelinliittymiä. Sabotaasi havaittiin, kun joku kirjoitti tämmöisen sivun tekemisen mahdollisuudesta internetharrastajien omilla keskustelupalstoilla. Huurteella on huoltoa, asennusta ja markkinointia harjoittavat tytäryhtiöt Moskovassa ja Pietarissa. Niissä oli ilman sähköä 6 000–8 000 taloutta. Tällä kertaa myrsky iski voimallisesti Päijänteen länsipuolelle Jämsään ja sen naapurikuntiin. Isoista metalliyhtiöistä Venäjälle on ehtinyt vasta Rautaruukki, jonka tytäryhtiö ZAO Rannila valmistaa muun muassa teräskatteita Jekaterinburgissa. Venäläisen Amtelin kanssa liittoutunut Nokian Renkaat taas aikoo lähivuosina investoida merkittävästi tuotantoon Venäjällä. Talvimyrsky kaatoi puita linjoille HELSINKI (STT) Yleisradion internetpalvelut joutuivat krakkereiden ilkivallan kohteeksi viikonloppuna. Poliittisen tilanteen jonkinasteisen epävarmuuden lisäksi niitä ovat sosiaalinen epävakaus ja väestön huono terveydentila. Myös Carlsberg-konserniin kuuluvalla Sinebrychoffilla on tytäryhtiö Pietarissa. 4.12.2003 voimassa ollutta tarjousta lisäksi myös 5.12.-31.12.2003 ja tarjoaa uusiin Sonera kuluttajamatkapuhelinliittymiin (One, Classic, Classic Duo, Privat Duo) 60,00 €:lla normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita ja tekstiviestejä (mukaan lukien Mobileplazan Viestikeskuksesta lähetetyt tekstiviestit). Todennäköisempänä pidetään kuitenkin mallia, jossa vienti kasvaa määrällisesti 7 8 prosenttia ja arvoltaan noin 10 prosenttia vuodessa. Ylen tietoturvapäällikön Antti Järvisen mukaan linnanjuhlasivusto suljettiin nopeasti. Telia-Sonera omistaa vajaan puolikkaan Venäjän kolmanneksi suurimasta GSM-operaattori Megafonista. Tässä vaiheessa ylittyi myös Järvisen mukaan rikoksen tunnusmerkistö luvattoman käytön osasta. Kuusakoski-yhtymä harjoittaa laajaa metallien kierrätystoimintaa Kuolassa, Karjalassa ja Pietarin ympäristössä. Vähittäiskaupassa merkittävin suomalainen toimija Venäjällä on Stockmann, jolla on tavaratalo ja Zara-muotiliike Moskovassa sekä myymälöitä Pietarissa. Suurjänniteviat saatiin korjatuiksi aamupäivään mennessä, mutta pienjännitevikojen korjausta riitti koko päiväksi. Juttua tutkitaan hänen mukaansa tietomurtona ja luvattomana käyttönä. Etu myönnetään vain yhteen samalle asiakkaalle tarjousaikana avattavaan liittymään. Helkama Forsten tytäryhtiö Helkama Forste Viipuri valmistaa jäähdytinlaitteita vähittäiskaupalle. Numeronsiirtotapauksissa tarjous koskee sellaisia liittymiä, jotka avataan asiakkaalle 14 vuorokauden kuluessa sopimuksen tekohetkestä. Valiolla on Venäjällä toistaiseksi vain myyntiyhtiö ZAO Valio Pietari. Venäjällä rakentavat myös Lemminkäinen ja NCC. Suur-Savon Sähkö-yhtiöiden toiminta-alueella Etelä-Savossa noin 5 000 taloutta kärsi sähkökatkoksesta maanantain vastaisena yönä, kun kova tuuli kaatoi puita ja katkoi oksia voimajohdoille. Vikojen korjaukset jatkuivat keskeytyksettä yön yli. Atron verkon korjaustöihin osallistui noin 80 asentajaa. Etlan tutkijoiden mielestä Venäjään saattaa uhata myös niin sanottu Hollannin tauti eli tilanne, jossa energiasektorin menestys estää muiden toimialojen kasvua. Talouskasvun tahtia saattavat hidastaa öljyn halpeneminen, investointien ja tuotekehityspanosten vähäisyys ja koulutetun työvoiman maastamuutto. Tietoturvapäällikön mukaan Ylellä on viitteitä siitä, keitä ilkivallan tekijät saattavat olla. Kehitykseen liittyy kuitenkin myös riskejä. Tarjous voimassa 7.12.2003-8.2.2004 139 € 139 € Expert on mukana keräämässä Joulupukkisäätiön hyväntekeväisyyslahjaa maailman lapsille
-0.37 1.61 +1.91 O SEB Lux Eq. -0.32 78.89 +17.68 O Mandatum G. -0.29 512.52 +7.79 O Sampo Korko k. yhd. Maailman matkapuhelimien myynti nousi markkinatutkijan mukaan 132,8 miljoonaan puhelimeen. Stora Enso yhtiöittää metsänsä Ruotsissa. Suurimpien teollisuusmaiden ryhmä 7:n syyskuun lopulla antaman valuuttakurssijulistuksen vaikutus laimeni muutaman viikon kuluttua. Opec-korin keskihinta nousi Opecin maanantaina julkistamien tietojen mukaan viime viikolla 28,50 dollariin tynnyriltä. Tiistaina 9.12.2003 s KESKIPOHJANMAA 8 Talous Pankit ja rahoitus CapMan B -2.30 1.70 1.68 1.70 1.68 1.70 1.33 1.83 28,0 0.10 -0.57 -1.69 Nordea AB FDR -1.24 5.58 5.58 5.60 5.56 5.64 3.60 5.65 571,0 0.23 +4.44 +20.99 OKO A +0.28 18.00 18.00 18.01 17.94 18.05 12.94 18.00 8,0 0.75 +3.40 +26.41 Sampo A +0.60 8.35 8.28 8.36 8.26 8.38 5.05 8.47 421,8 0.35 +11.41 +11.41 Yritysp. Kysyntä voimakasta kaikissa segmenteissä Suurimpien matkapuhelinvalmistajien kilpailu on Woodin mukaan kiristynyt samaan aikaan, kun globaali myynti kasvaa kovaa vauhtia. Ohjauskorko on alimmillaan sitten 1950-luvun. -0.04 947.03 +4.44 Y Sampo Komp. Pörssin vaihto ylsi 418 miljoonaan euroon. -0.66 5.98 +2.91 O Handelsb. Nokian matkapuhelinmyynti kohosi Gartnerin mukaan kolmannella neljänneksellä 45,4 miljoonaan puhelimeen. Uuden yhtiön kokonaisarvo on noin 18 miljardia Ruotsin kruunua eli noin kaksi miljardia euroa. 0.00 8.81 +2.50 L ODIN Finland +0.19 242.91 +35.36 O ODIN Maritim -0.37 38.09 +81.21 O ODIN Norden -0.06 68.36 +42.45 O ODIN Norge -0.13 90.88 +33.75 O ODIN Offshore +1.02 6.92 +9.15 O ODIN Sverige +0.37 80.91 +37.63 O OP-Delta A -0.61 94.88 +21.28 O OP-Euro A +0.05 19.36 +2.27 L OP-Euro B 0.00 18.58 +2.30 L OP-Euro Osake A -1.19 13.29 +2.44 O OP-Euro k. A +0.43 23.50 +3.49 P OP-Euro-obl. Kännykauppa ennätykseen Nokia Motorola Samsung Siemens Sony Ericsson Muut 10 20 30 40 % Matkapuhelinmarkkinat Heinä-syyskuu 2003 2002 STT, lähde: Gartner Valmistajien markkinaosuudet, % Heikki Karkkolainen BASEL/LONTOO (STT) Yhdysvaltain dollarin kurssi euroa vastaan laski maanantaina uuteen pohjanoteeraukseen seitsemäntenä perättäisenä markkinoiden aukiolopäivänä. TeliaSoneran lasku oli 0,78 prosenttia ja siitä maksettiin 3,84 euroa. 0.00 79.17 -6.93 O Nordea Nordia k. +0.02 22.42 +1.78 H Mandatum Omega k. – Puhelinmarkkinat kasvavat poikkeuksellisen voimakkaasti tänä vuonna. Helsingissä Hexyleisindeksi oli kaupankäynnin päättyessä 1,1 prosenttia miinuksella ja pisteluvussa 6 293,31. SKOP A 0.02 0.01 0.03 0,0 0.00 0.00 0.00 Ålandsbanken A +1.96 20.80 19.05 20.80 20.40 20.80 15.50 21.00 0,5 1.00 +4.62 +17.24 Ålandsbanken B -1.50 19.70 19.40 19.99 19.70 19.75 14.20 20.00 0,6 1.00 +5.82 +24.22 Vakuutus Pohjola-yhtymä +0.52 21.30 21.20 21.30 21.02 21.49 12.00 21.35 20,8 2.00 +10.77 +35.14 Sijoitus Citycon -0.66 1.50 1.49 1.52 1.50 1.52 1.01 1.59 6,0 0.09 -0.66 +39.81 Interavanti 2.48 2.15 2.75 0,0 0.05 +5.53 +12.22 Julius Tallberg B 0.00 7.60 7.20 8.00 7.50 7.60 4.95 7.60 1,1 0.26 +26.67 +42.06 Norvestia 15.39 12.50 16.00 0,0 1.40 +2.60 +4.69 Polar Kiinteistöt 0.00 0.75 0.75 0.76 0.75 0.77 0.50 0.82 3037,3 0.00 -1.32 +38.89 Sponda -2.94 6.60 6.55 6.60 6.60 6.78 4.49 6.80 6,3 0.90 +8.80 +23.86 Technopolis -1.00 3.95 3.94 3.98 3.95 3.99 2.67 4.06 14,4 0.25 +0.25 +34.34 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 16.20 14.70 17.00 0,0 0.90 +4.58 +1.89 Birka Line B -1.84 16.00 15.90 16.30 16.00 16.00 14.01 16.30 1,2 0.90 +6.54 +6.89 Finnair -2.55 5.36 5.36 5.52 5.36 5.55 3.22 5.50 16,3 0.15 +16.77 +36.48 Finnlines -0.39 27.80 27.80 28.29 27.80 28.50 17.40 28.81 15,2 1.50 +2.65 +32.90 Viking Line +0.38 23.50 23.36 23.98 23.40 23.50 17.53 24.00 0,3 1.35 +0.09 -2.38 Kauppa Beltton-Yhtiöt +0.38 7.93 7.89 8.00 7.90 7.93 6.00 9.20 1,7 0.34 -12.12 +30.36 Kesko A +1.39 18.20 18.00 18.30 17.95 18.20 16.00 18.55 2,3 1.00 +5.59 +10.80 Kesko B -1.04 14.25 14.12 14.25 14.10 14.42 9.36 14.54 67,9 1.00 +4.80 +22.55 Stockmann A 0.00 19.80 19.80 19.99 19.80 19.99 12.80 20.50 0,4 0.90 +4.21 +46.67 Stockmann B -0.25 19.85 19.85 19.90 19.72 19.93 12.95 20.04 13,9 0.90 +5.01 +49.62 Tamro 0.00 4.51 4.40 4.80 4.41 4.51 3.77 4.57 4524,4 0.13 +1.35 +20.59 Muut palvelut Aldata Solution -1.59 1.86 1.85 1.86 1.85 1.89 0.88 2.14 55,6 0.00 -6.90 +87.13 Jaakko Pöyry +0.37 21.88 21.90 22.32 21.88 22.40 13.75 22.12 1,1 0.60 +5.57 +46.41 Lassila&Tikanoja -1.78 26.51 26.56 26.90 26.51 26.99 15.10 28.00 12,1 0.75 +11.99 +79.93 Novo Group -0.97 5.10 5.09 5.11 5.08 5.13 2.10 5.15 3909,2 0.50 +4.67 +99.61 OMHEX AB (Publ) -0.94 9.51 9.21 9.99 9.51 9.51 90,0 0.00 +9.71 Rak. Niitä vahvisti maanantaina julkistettu Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n kansainvälinen finanssimarkkinakatsaus. -0.43 15.69 +6.28 O Sampo Eur. k. Korko k. Nokian arvosta vapautettu portfolioindeksi oli laskussa 0,36 prosenttia ja pisteluvussa 2 968,50. Euron markkinakurssi nousi iltapäivällä 1,2238 dollariin eli euron tähän mennessä korkeimpaan arvoon dollaria vastaan. Markets f. 0.00 13.30 +7.82 O Nordea Kaukoitä.fi k. Merkkiliike-ryhmään kuuluvat Kalustetrion lisäksi Kalustetalo Arne Berg Vaasasta, Sisutusliike Aslak Rovaniemeltä, Porin Kalustetalo Porista, Kuopion Huonekalukeskus Kuopiosta, Jokikaluste Joensuusta, Sisustustalo J. Kalustetrio markkinointija hankintayhteistyöhön WIEN (STT-DPA) Öljynviejämaiden järjestön Opecin jäsenmaiden viemän raakaöljyn hinta nousi viime viikolla hivenen edellisviikosta. 0.00 1195.20 +23.86 O Nordea Japani k. Opec-maat kotiuttivat pankkitalletuksia alkuvuonna kiihtyvällä vauhdilla. Osake k. Euron vahvistuminen vaikuttaa nyt myös pörssimarkkinoilla. Concept Biotech. Nettomääräisesti kotiutukset nousivat toisella neljänneksellä 13,6 miljardiin dollariin, kun ne ensimmäisellä neljänneksellä olivat 5,6 miljardia dollaria. Yhdysvaltain dollarin kurssi euroa vastaan laski maanantaina uuteen pohjanoteeraukseen seitsemäntenä perättäisenä markkinoiden aukiolopäivänä. Järjestelystä saatavat varat käytetään Stora Enson mukaan konsernin ydinliiketoimintojen kehittämiseen. Myynti nousi uuteen ennätykseen, mutta Nokian kasvu jäi koko markkinoita hitaammaksi. 0.00 759.56 +20.92 O Nordea Foresta k. -0.28 1.42 -4.18 O SEB Lux Eq. Koko teletoimialan lasku oli liki 2 prosenttia. Gartnerin mukaan värinäytöllisten puhelimien osuus kaikista myydyistä puhelimista kasvoin voimakkaasti ja myös kamerapuhelimien myynti on nousussa. Öljynviejämaiden uskotaan siellä todennäköisesti supistavan tuotantokiintiötä toisesta neljänneksestä alkaen, jolloin raakaöljyn kysyntä pienenee talven päättyessä. Hallintayhtiö Kinnevikin omistamalle Korsnäsille jää viiden prosentin omistussiivu. Samaan aikaan halpojen mallien kysyntä on pysynyt vahvana. Hex kasvaa lähialueille HELSINKI (STT) Stora Enso siirtää Ruotsissa olevat metsänsä metsäteollisuusyhtiö Korsnäsin kanssa perustettavaan yhteisyritykseen. -0.41 12.69 +8.43 O Mandatum Eur. Dollarin kurssia painoivat Reutersin mukaan markkinoille pettymyksen tuottaneet Yhdysvaltain työllisyysuutiset ja epäilykset maan vaihtotaseen alijämän rahoittamisesta. Korsnäs siirtää Bergvik Skogille metsää 0,4 miljoonaa hehtaaria. 0.00 352.29 +1.32 O Nordea IT k. +0.06 175.84 +17.51 O Tapiola Rahamarkkina +0.03 11.11 +2.50 L HEX 8.12.2003 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 405,9 milj. 0.00 256.02 +4.07 P Nordea Euroland k. Nettomyynnit ulos saattoivat katsauksen mukaan laskea silloin nollaan. Eurom. 50 k. A 1.00 0,0 0.00 I-lista Benefon S -2.50 0.39 0.39 0.40 0.39 0.41 0.21 0.78 13,0 0.00 -6.98 -49.37 Efore A -3.26 8.60 8.60 8.70 8.60 8.93 0.94 9.72 6,3 0.00 +31.70 +708.18 Elecster A 7.60 4.80 8.15 0,0 0.25 +1.33 +49.02 Evia -1.21 1.63 1.64 1.70 1.63 1.65 0.83 1.90 2,6 0.00 -8.33 +26.92 Honkarakenne B -0.85 5.85 5.75 5.85 5.80 5.85 3.00 6.16 63,8 0.00 +35.63 +51.67 Ilkka-yhtymä 1 0.00 31.25 29.52 31.00 31.25 31.25 22.30 32.69 0,0 2.50 +4.24 +27.03 Incap -5.73 1.81 1.83 1.89 1.81 1.89 0.87 2.00 3,2 0.00 +10.34 +1.05 Kasola A 1.41 1.03 1.50 0,0 0.08 +8.46 +17.50 Kekkilä 7.05 5.60 7.30 0,0 0.25 +2.92 +20.10 Kesla A +2.08 7.35 7.01 7.40 7.35 7.35 3.55 7.65 0,2 0.47 +3.00 +40.90 Kylpyläkasino A 3.30 2.40 3.30 0,0 0.00 +17.44 +43.48 Larox B +0.95 10.60 9.50 11.00 10.50 10.60 6.00 10.50 2,8 0.20 +5.00 +24.26 Martela A 13.20 10.75 15.00 0,0 0.25 +3.53 -26.67 Menire -2.94 0.33 0.32 0.34 0.32 0.33 0.21 0.38 52,4 0.00 +21.43 +17.24 Neomarkka B 6.40 5.40 6.99 0,0 0.08 +7.02 +16.36 P-Karjalan Kp A 89.50 70.00 90.00 0,0 5.00 -0.56 +5.27 Panostaja A +2.60 0.79 0.77 0.80 0.79 0.79 0.50 0.83 3,0 0.08 -1.28 +5.48 Panostaja B 0.75 0.50 0.82 0,0 0.08 -3.85 -5.06 Plandent A 12.01 8.00 13.00 0,0 0.17 +13.95 +34.94 Raisio K 0.00 1.50 1.45 1.49 1.50 1.50 1.04 1.59 1,0 0.02 +25.00 +11.94 Ruukki Group 0.00 0.05 0.04 0.05 0.05 0.05 0.02 0.05 91,0 0.00 +66.67 +66.67 S Sääst. -1.70 1.85 +10.89 O SEB N.Am. Aggr. 0.00 188.81 +42.64 O Nordea Optima Plus k. Suhteellisesti eniten paransi markkinaosuuttaan neljänneksi suurin valmistaja Siemens. Valuuttamarkkinoilla asetelmat muuttuivat merkittävästi syyskuussa ja dollarin kurssi laski tuntuvasti. 1 -0.48 2.26 +3.71 O SEB Lux Eq. Keskuspankkien elpymisen voima yllätti sijoittajat. B -0.27 26.21 +6.84 Y SEB Europa Småb. Toisella neljänneksellä sen nettokotiutukset nousivat 12,2 miljardiin dollariin. Ethical Eur. Kiint. 1.00 0,0 0.00 Sv. Tech k. +0.04 22.29 +1.59 H Mandatum Suomi k. 0.00 230.65 +2.07 Y Nordea Pro Euro Korko k. Uusilla markkinoilla, kuten Aasian–Tyynenmeren alueella ja Itä-Euroopassa, myynnin kasvu jatkuu ilmiömäistä vauhtia, Wood sanoi. Matkapuhelinmarkkinat kasvoivat 108,8 miljoonasta puhelimesta 132,8 miljoonaan puhelimeen. 0.18 0.13 0.21 0,0 0.00 -10.00 0.00 Suomen Helasto 0.72 0.49 0.79 0,0 0.05 +1.41 +30.91 Suomen Spar A 40.00 34.00 40.00 0,0 1.60 +11.11 -2.44 Suomen Spar K 40.00 34.00 41.50 0,0 1.60 -3.61 0.00 Tervak. Sony Ericssonin myynti kohosi 7,1 miljoonaan puhelimeen, mutta jäi vajaat 17 000 pienemmäksi kuin LG:n myynti. B 0.00 5.80 5.77 5.79 5.80 5.80 4.35 5.86 1,0 0.50 +0.87 +12.19 Ramirent -0.69 14.30 14.20 14.45 14.30 14.40 12.59 15.30 11,3 0.50 +3.23 +2.86 Tietoenator -0.67 22.10 22.06 22.30 21.87 22.36 11.59 24.40 198,3 0.50 -0.22 +47.64 YIT-Yhtymä -0.38 26.41 26.40 26.50 26.20 26.87 14.25 27.40 8,4 0.90 -1.71 +52.36 Metalliteollisuus Componenta -4.35 3.08 3.08 3.24 3.08 3.08 1.45 3.25 0,4 0.10 +14.59 +69.47 Fiskars A -0.47 10.55 10.40 10.59 10.30 10.75 7.25 10.90 19,6 0.40 +8.94 +30.22 Fiskars K 11.45 7.47 11.49 0,0 0.38 +12.25 +41.36 KCI Konecranes -0.67 28.31 28.30 28.50 28.01 28.53 17.20 28.85 68,0 0.95 +5.95 +27.23 Kone B -0.81 45.53 45.40 45.89 45.25 46.25 26.80 46.90 102,5 1.50 +4.56 +64.69 Metso +0.41 9.90 9.77 9.95 9.80 9.99 7.58 11.27 94,1 0.60 +5.91 -3.80 Nordic Aluminium 8.12 5.80 8.49 0,0 0.60 +1.50 +28.48 Outokumpu +1.12 10.83 10.80 10.83 10.60 10.84 6.92 11.28 333,2 0.40 +2.19 +16.41 Ponsse 1 -2.75 17.00 17.00 17.40 16.80 17.39 9.91 19.00 1,8 0.65 +4.73 +69.71 Rautaruukki K +0.81 6.20 6.16 6.20 6.09 6.20 3.05 6.29 261,5 0.00 -0.32 +74.22 Raute A +4.35 8.40 8.10 8.40 8.40 8.40 6.20 9.50 0,8 0.50 -7.47 -5.29 Rocla -1.39 7.10 7.10 7.15 7.10 7.10 5.50 7.25 0,4 0.15 +6.51 +8.27 Wärtsilä A -0.62 16.00 15.86 16.70 16.00 16.19 10.00 16.19 0,5 1.75 +4.41 +32.51 Wärtsilä B -0.31 15.85 15.75 15.90 15.77 15.90 9.20 15.91 52,7 1.75 +3.52 +30.33 Metsäteollisuus M-real A +1.59 7.67 7.61 7.67 7.67 7.72 6.20 8.69 1,6 0.60 -1.31 -5.03 M-real B +0.78 7.75 7.72 7.77 7.64 7.76 6.31 8.99 109,3 0.60 +0.52 -4.35 Stora Enso A -0.44 11.40 11.31 11.54 11.40 11.55 8.25 12.30 0,9 0.45 -2.39 +1.33 Stora Enso R +0.71 11.42 11.42 11.45 11.28 11.49 8.45 12.25 3235,6 0.45 -1.13 +1.25 Stromsdal B -2.16 2.72 2.72 2.78 2.72 2.79 2.42 3.70 2,0 0.10 +2.21 -1.07 UPM-Kymmene +1.50 16.19 16.11 16.19 15.90 16.25 11.56 16.99 1639,1 1.50 -0.93 -5.31 Monialateollisuus Aspo +0.29 13.99 13.80 13.90 13.99 13.99 8.70 14.00 0,2 0.98 +11.33 +55.00 Energia E.ON Finland 28.60 26.00 31.99 0,0 0.75 +4.34 -13.33 Fortum +0.36 8.47 8.34 8.47 8.30 8.47 5.77 8.44 1238,0 0.31 +4.20 +41.85 Elintarviketeollisuus Atria Yhtymä A +2.51 9.40 9.20 9.40 9.20 9.40 5.97 9.90 0,6 0.42 +4.61 +43.49 Atria Yhtymä MO 1/03 1.31 0,0 0.00 Chips A 17.00 14.50 19.00 0,0 0.40 0.00 +10.75 Chips B +0.43 16.47 16.30 16.47 16.40 16.55 14.00 17.24 6,0 0.40 -4.37 +15.49 HK Ruokatalo A +1.22 6.65 6.57 6.60 6.57 6.67 5.16 6.65 3,0 0.27 +1.08 +22.12 Huhtamäki +0.32 9.30 9.27 9.33 9.26 9.34 8.00 9.84 58,1 0.38 -0.86 +6.43 Lännen Tehtaat +0.42 12.00 11.90 12.09 12.00 12.00 8.20 12.14 2,7 0.30 +11.68 +25.13 Olvi A -0.43 14.00 13.96 13.98 14.00 14.15 10.00 14.39 1,9 1.25 +0.43 +37.17 Raisio vaihto-os. Wireless -1.91 0.15 +10.00 O SEB Lux G. -1.56 1.26 1.26 1.28 1.26 1.30 0.84 1.35 158,1 0.02 +17.43 +11.30 Rakennusteollisuus Lemminkäinen -10.07 18.40 18.32 18.40 17.39 18.89 13.40 20.70 76,2 1.50 +8.25 +26.30 Tulikivi A -0.75 26.30 26.27 26.30 26.27 26.70 17.49 28.00 1,7 1.30 0.00 +29.27 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp +0.28 10.80 10.75 10.80 10.65 10.80 6.11 11.10 2,0 0.05 +4.56 +48.55 Comptel -1.32 2.24 2.22 2.24 2.22 2.27 0.69 2.40 54,0 0.00 -2.16 +49.34 Eimo 0.00 1.04 1.04 1.05 1.04 1.04 0.81 1.12 185,7 0.04 0.00 -18.75 Elcoteq Network A +0.28 17.60 17.35 17.54 17.26 17.66 9.95 17.55 57,2 0.40 +22.90 +53.95 Elektrobit Group -1.82 0.54 0.54 0.55 0.54 0.56 0.28 0.60 129,0 0.00 -1.79 +48.65 Elisa A -0.82 10.90 10.87 10.90 10.86 11.10 4.83 11.45 189,6 0.00 +12.14 +66.52 Evox Rifa Group 0.00 0.13 0.13 0.14 0.13 0.14 0.04 0.14 60,5 0.00 0.00 +85.71 F-Secure +0.73 1.38 1.36 1.38 1.35 1.38 0.65 1.49 154,4 0.00 +3.01 +31.73 Instrumentarium +2.78 37.00 36.00 37.00 36.00 37.00 32.20 38.40 0,2 4.70 0.00 +33.63 Nokia -2.14 14.60 14.60 14.62 14.60 14.89 11.44 16.16 18942,0 0.28 +1.50 -20.64 Okmetic 0.00 3.48 3.45 3.48 3.44 3.48 1.45 3.69 2,5 0.00 -0.57 +35.41 PKC Group +1.41 20.80 20.75 20.80 20.48 20.80 6.75 23.30 11,9 0.45 -6.60 +173.10 PMJ automec -5.13 0.74 0.75 0.76 0.74 0.77 0.23 0.86 14,2 0.00 0.00 +73.33 Perlos -0.90 6.59 6.59 6.60 6.59 6.70 3.17 6.72 81,7 0.22 +6.40 -14.19 SSH Comm. -1.26 18.84 +3.53 O SEB Likviditetsfond 0.00 10.33 +3.08 L SEB Lux Eastern Eur. – Liikekohtaiset valikoimat vaihtelevat noudattaen sekä klassista että trendikästä merkkikalustelinjaa. Sony Ericssonin markkinaosuus nousi 4,7 prosentista 5,3 prosenttiin. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv A. Opec päätti torstaina Wienissä pitää raakaöljyn tuotantokiintiön edelleen 24,5 miljoonana tynnyrinä päivässä. Berg Optimal A -0.17 307.47 +9.26 Y A. Euro vahvistuu, dollari heikkenee BIS: Paineet dollaria kohtaan jatkuvat HELSINKI (STT) Helsingin pörssi ryhtyy yhteistyöhön NOREX-pörssiallianssin kanssa, jonka tarkoitus on luoda jämäkkä Pohjoismaiden ja Baltian maitten arvopaperimarkkina-alue. A -0.58 113.72 +36.03 O OP-Medical A -1.21 66.96 -8.29 O OP-Metsä A -1.44 41.61 +2.73 O OP-Pirkka A -0.61 48.87 +9.75 Y OP-Spektri A -0.75 67.71 +2.73 Y OP-Teknologia A -2.96 23.97 +4.71 O OP-t. 0.00 6.56 +17.42 O Nordea Nordic SC k. g. Woodin mukaan maailman matkapuhelinmyynti kasvoi kautta linjan. 0.00 15.66 -4.56 O Nordea Avanti k. k. Nokian kurssi oli laskussa peräti 2,14 prosenttia ja osakkeen hinta oli 14,60 euroa. Kotiutukset nousivat suuremmiksi kuin 2001 ja 2002 yhteensä. Markkinoilla keskuspankin odotetaan pitävän ohjauskorkonsa edelleen 1,00 prosenttina. -0.88 0.90 +18.45 O SEB Lux Asia ex Japan -0.73 3.12 +5.84 O SEB Lux CS Baltic sc -0.82 1.46 +22.13 O SEB Lux Eq. A -0.25 27.87 +6.85 Y OP-t. Eur. Opec-maiden, Kiinan ja ItäEuroopan maiden talletusten kotiuttaminen voimisti dollarin kurssiin kohdistuneita laskupaineita toisella vuosineljänneksellä. Perustettavan Bergvik Skog AB:n osakkeista puolet myydään institutionaalisille sijoittajille, kerrottiin yhtiöstä maanantaina. 0.00 19.93 +2.76 O Nordea Euro Korko k. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Nokia synkensi vaisua pörssipäivää Helsingin pörssissä kurssit päättyivät noin prosentin miinukselle Nokian myötä. -3.09 1.60 +15.44 O SEB Internetfond -3.76 0.51 +29.62 O SEB Inv. euroa Indeksi 6293.31 -1.10 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Kemianteollisuus Kemira +0.33 9.20 9.19 9.20 9.13 9.20 5.80 9.29 22,8 0.30 +6.63 +43.28 Orion-yhtymä A +0.52 19.40 19.38 19.48 19.35 19.50 13.27 21.60 14,6 1.50 +14.88 -7.88 Orion-yhtymä B +0.21 19.50 19.45 19.50 19.46 19.70 13.01 21.55 305,2 1.50 +15.83 -7.38 Uponor +0.28 25.18 25.06 25.30 25.06 25.35 16.80 26.00 13,2 1.50 +9.32 +32.51 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 +1.15 26.50 26.00 26.50 26.00 26.50 17.00 29.50 0,9 0.25 -6.43 +37.89 Alma Media 2 +1.85 27.50 27.50 28.00 27.00 27.50 17.00 31.00 3,5 0.25 -6.90 +48.35 Ilkka-yhtymä 2 +0.50 30.00 29.85 29.99 29.85 30.00 21.30 30.00 0,1 2.50 +2.93 +35.68 Janton 0.00 12.90 12.86 12.91 12.90 12.90 9.60 13.03 5,0 1.50 0.00 +30.30 Keskisuomalainen A +1.89 54.00 53.50 54.00 54.00 54.00 38.10 57.00 0,1 4.10 +4.13 +39.47 SanomaWSOY A -0.30 16.45 16.04 16.46 16.45 16.49 9.00 16.84 0,4 0.40 +10.07 +56.40 SanomaWSOY B +0.54 16.69 16.52 16.69 16.50 16.69 7.75 16.70 29,4 0.40 +10.67 +76.60 Talentum 0.00 4.70 4.70 4.72 4.70 4.75 2.70 5.10 13,0 0.20 -5.05 +54.10 Muu teollisuus Amer-yhtymä -1.06 34.65 34.64 34.80 34.60 35.20 26.23 36.00 11,4 1.40 +8.59 +7.09 Exel -0.83 11.90 11.85 11.99 11.80 12.00 5.50 12.85 2,3 0.20 +10.29 +108.33 Hackman -0.05 37.11 37.11 37.20 37.11 37.13 17.10 37.40 46,9 0.60 +13.13 +100.70 Kyro -0.50 7.90 7.86 7.88 7.85 7.90 5.50 8.20 5,8 0.15 +2.45 +31.24 Leo Longlife A +0.53 9.42 9.40 9.43 9.32 9.43 4.51 9.44 49,4 1.50 +33.86 +76.79 Marimekko +0.55 9.10 9.05 9.10 9.05 9.10 4.33 9.20 3,0 0.85 +14.12 +94.90 Nokian Renkaat -0.93 61.90 61.70 62.50 61.35 63.25 32.98 66.00 11,6 1.11 +0.77 +98.35 Rapala VMC 5.33 3.71 5.50 0,0 0.05 +0.57 +37.37 Suominen Yhtymä -0.30 6.68 6.61 6.68 6.61 6.68 4.12 7.01 26,6 0.70 +1.82 +47.48 Suominen Yhtymä MO 1/03 1.80 0,0 0.00 Suominen Yhtymä uudet 6.70 0,0 0.00 Tamfelt Etu 0.00 14.50 14.49 14.70 14.49 14.60 10.45 15.10 9,2 0.70 -1.36 +5.80 Tamfelt Kanta +6.60 16.00 16.00 16.49 16.00 16.00 11.00 16.49 0,3 0.68 +0.87 +9.56 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB A 18.45 18.45 20.15 0,0 0.00 -8.03 Ericsson AB B -2.11 1.39 1.38 1.40 1.39 1.40 0.65 1.69 3,6 0.00 +1.43 Sandvik AB 22.45 0,0 0.00 Securitas AB 11.90 0,0 0.00 Skand. Lehmusto Hämeenlinnasta, Valtakaluste Hyvinkäältä, Topeekan Kaluste Kauhajoelta sekä yksitoista Vepsäläisen myymää eri puolilla Suomea. 0.00 727.32 +1.25 O Nordea Korko Plus k. Se nousi niiden johdosta toiseksi suurimmaksi viiteen vuoteen. Venäläisten pankkien talletusten kotiutukset voimistivat toisella neljänneksellä pääomavirtaa Itä-Eurooppaan. Viikkoa aiemmin keskihinta oli 28,47 dollaria. A -0.70 110.96 +20.20 O OP-Euro-obl. 0.00 191.71 +8.88 O Nordea Fennia k. Stora Enso kerää järjestelyllä noin 1 260 miljoonaa euroa kassatuloja. Med. 0.00 217.66 +8.40 Y Sampo Globaali yhd. Bolagsf. -0.44 20.21 +49.70 O Nordea Amerikka k. +0.95 214.73 +36.41 O Mandatum BioTech+ k. +0.22 227.33 +2.87 P Sampo Suomi Osake k. k. Matkapuhelinjätti Nokian markkinaosuus laski Gartnerin mukaan heinä-syyskuussa 34,2 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 35,5 prosenttia. – Yhteistyön tarkoituksena on tarjota kotija ulkomaisia merkkikalusteita paikallisesti koko valtakunnan alueella. Yhdysvaltain markkinoiden viiteöljy WTI nousi Kauko-Idän markkinoilla 22 senttiä 30,95 dollariin tynnyriltä. Hitaimmin kasvaneen markkina-alueenkin kasvuvauhti oli18 prosenttia. Ennusteen perusteella matkapuhelinmarkkinat kasvavat koko tänä vuonna 18 prosenttia viime vuodesta. – Kypsillä markkinoilla korvausostot ovat kiihtyneet kovaan vauhtiin. k. Osake k. Samsung, Siemens, LG ja Sony Ericsson kasvattivat markkinaosuuttaan. Latinalaisen Amerikan pankkien talletukset ulkomailla sen sijaan jatkoivat BIS:n mukaan nettomääräistä kasvua. Euroalueen aiempaa parempien talousuutisten lisäksi Yhdysvaltain vaihtotaseen vaje ja jatkuvat kauppakiistat laskivat BIS:n mukaan dollarin kurssia markkinoilla. Matkapuhelimia myytiin kolmannella neljänneksellä Gartnerin mukaan 24,0 miljoonaa enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi siten. k. Teknologiaosakkeiden kurssi noudatteli samaa linjaa kuin muissa Euroopan pörsseissa, joissa osakkeiden hinnat oli alamäessä sen jälkeen kun Yhdysvaltojen odotettua heikommat työttömyysluvut olivat tulleet tietoon. Ostojen keskittämisellä ja yhteisillä markkinointiponnisteluilla saavutetaan monia toiminnallisia etuja, joilla kyetään vastamaan kiristyvään kilpailutilanteeseen, sanoo Kuisma Hattunen. -0.04 162.21 +4.98 Y Sampo Komp. Näin arvioi BIS maanantaina julkistetussa neljännesvuosikatsauksessa. 0.00 59.83 -0.80 Y Nordea Optima.fi k. Vuotuiseksi liikevaihdoksi arvioidaan noin 211 miljoonaa euroa. Arabian Light nousi 26,57 dollarista 26,85 dollariin. 0.00 39.05 +4.20 O Nordea Itä-Eur..fi k. Dubain helmikuun toimitusten noteeraus nousi 27,38 dollarista 27,64 dollariin tynnyriltä. Yhtiö myi Gartnerin mukaan heinä–syyskuussa 19,5 miljoonaa matkapuhelinta. +0.10 1189.49 +3.33 K Sampo Komp. Security -2.37 1.65 1.65 1.66 1.65 1.70 0.61 2.17 5,8 0.00 -3.43 +60.95 Scanfil -2.50 5.85 5.90 5.95 5.85 5.98 2.50 6.15 8,2 0.09 +8.11 +53.85 Stonesoft -4.41 0.65 0.65 0.66 0.65 0.67 0.35 0.71 162,8 0.00 +7.94 -15.00 Sysopen -0.47 4.20 4.18 4.30 4.20 4.30 2.84 4.34 5,5 0.38 +11.05 +20.57 TJ Group 0.00 0.28 0.28 0.29 0.28 0.29 0.12 0.32 47,0 0.00 0.00 +64.71 Tecnomen -3.85 1.25 1.25 1.27 1.23 1.27 0.40 1.38 135,7 0.00 +41.30 +103.12 Tekla -2.16 1.81 1.78 1.80 1.81 1.84 0.98 2.01 4,0 0.00 -4.15 -4.15 Teleste -4.03 5.95 5.91 5.99 5.91 6.17 2.40 6.26 65,7 0.08 +5.08 +68.02 TeliaSonera AB -0.78 3.84 3.84 3.86 3.83 3.87 2.57 4.05 426,5 0.04 +2.11 Vacon +1.58 9.65 9.61 9.65 9.55 9.70 6.70 10.60 22,5 0.17 -4.04 +27.52 Vaisala A -0.42 23.50 23.30 23.50 23.50 23.51 16.77 24.80 1,6 0.55 -1.05 +7.03 Yomi 0.00 3.47 3.46 3.59 3.47 3.47 2.05 3.82 0,3 0.04 -8.44 +5.15 Hex-yleisindeksi pistettä 5600 5800 6000 6200 6400 6600 loka marras joulu 6293.31 ?1.1% 3 kk 12 kk Euribor 3 kk, 12 kk % 2.10 2.20 2.30 2.40 2.50 2.60 loka marras joulu Euron arvo dollareina 1.10 1.12 1.14 1.16 1.18 1.20 1.22 1.24 loka marras joulu 1.2216 +0.4% Euron arvo Ruotsin kruunuina 8.85 8.90 8.95 9.00 9.05 9.10 9.15 9.20 loka marras joulu 8.922 ?0.2% Australia, dollari 1.65050 Hongkong, dollari 9.48370 Intia, rupia 55.51100 Islanti, kruunu 89.75000 Iso-Britannia, punta 0.70510 Japani, jeni 130.99000 Kanada, dollari 1.58970 Kuwait, dinaari 0.35900 Kypros, punta 0.58290 Latvia, lati 0.66050 Liettua, liti 3.45100 Malta, liira 0.42640 Marokko, dirham 11.01000 Norja, kruunu 8.10800 Puola, zloty 4.65820 Ruotsi, kruunu 8.92200 Saudi-Arabia, rial 4.57990 Singapore, dollari 2.09190 Slovakia, koruna 41.07500 Sveitsi, frangi 1.54760 Tanska, kruunu 7.44400 Thaimaa, baht 48.67700 Tsekki, koruna 32.14300 Tunisia, dinaari 1.49570 USA, dollari 1.22160 Unkari, forintti 267.81000 Venäjä, rupla 36.08900 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.142 2.152 2.192 2.385 -0.004 -0.002 -0.022 -0.059 Raakaöljy, USD/barreli 31.42 +1.99 Kulta, USD/unssi 406.35 +6.09 Hopea, USD/unssi 5.45 +7.33 Kupari, c/naula 97.90 +1.31 Kahvi, USD/tonni 720.00 +0.14 Tamfelt Kanta +6,6 Done Solutions +5,9 Raute A +4,3 Instrumentarium +2,8 Basware +2,7 Panostaja A +2,6 Lemminkäinen -10,1 Incap -5,7 PMJ automec -5,1 Biohit B -4,7 Endero -4,7 Stonesoft -4,4 Nokia 278,6 Stora Enso R 36,8 UPM-Kymmene 26,4 Tamro 20,4 Novo Group 20,0 Fortum 10,4 Orion-yhtymä B 6,0 Kone B 4,7 Peruskorko 2,50 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,60 SP-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 9899.20 +0.37 New York, Nasdaq 1931.23 -0.34 Tokio, Nikkei 225 10045.34 -3.16 Hong Kong, HS 12177.40 -1.11 Lontoo, FTSE 100 4356.20 -0.25 Frankfurt, DAX 3804.69 -0.96 Pariisi, CAC 40 3434.08 -0.67 Tukholma, SAX 189.28 -0.94 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. +0.04 610.44 +4.92 Y Sampo Obl. Viidennelle sijalle noussut LG myi 7,1 miljoonaa puhelinta ja sen markkinaosuus nousi 3,7 prosentista 5,3 prosenttiin. +0.01 204.37 +2.45 L Sampo Kultapossu k. A 0.55 0.33 0.55 0,0 0.00 +5.77 +25.00 Vaahto Group A 0.00 2.95 2.82 2.95 2.95 2.95 2.45 3.00 2,3 0.00 +3.87 -19.18 Vaahto Group K -0.64 3.10 3.05 3.14 3.05 3.10 2.41 3.20 1,9 0.00 +9.47 -15.68 Yleiselektroniikka E 0.00 3.85 3.60 3.85 3.85 3.85 2.91 3.85 1,0 0.25 +6.94 +12.57 NM-ja Pre-lista Amanda Capital 0.17 0.14 0.21 0,0 0.00 0.00 +21.43 Basware +2.72 6.05 5.91 6.05 5.89 6.08 3.96 6.12 1,2 0.05 +10.51 +22.45 Biohit B -4.73 2.62 2.60 2.65 2.60 2.75 1.23 3.19 1,4 0.00 +15.55 +52.78 Biotie Therapies 0.00 0.87 0.85 0.87 0.85 0.88 0.41 0.99 6,7 0.00 +20.83 +38.83 Done Solutions +5.88 0.18 0.17 0.18 0.17 0.18 0.10 0.19 3,4 0.00 +6.25 -10.53 Endero -4.73 1.61 1.61 1.65 1.61 1.69 1.00 2.00 4,5 0.00 +19.86 -15.50 Etteplan +1.95 6.27 6.16 6.27 6.27 6.27 2.99 6.46 1,2 0.25 +7.89 +43.69 Proha 0.00 0.76 0.76 0.77 0.75 0.76 0.44 0.80 22,5 0.00 +7.04 +31.03 QPR Software +2.56 0.40 0.37 0.40 0.37 0.40 0.20 0.49 100,0 0.00 +5.41 -41.79 Satama Interactive -1.01 0.98 0.97 0.99 0.98 0.99 0.42 1.06 4,5 0.00 +2.06 +59.68 Saunalahti Group 0.00 1.07 1.06 1.07 1.06 1.10 0.25 1.24 205,8 0.00 -4.46 +214.71 Sentera -2.01 1.46 1.47 1.50 1.46 1.46 0.95 1.49 2,6 0.00 +12.88 +49.00 Solteq 0.00 1.59 1.59 1.60 1.59 1.59 0.61 1.70 2,6 0.00 +1.27 +120.83 Tieto-X -2.27 2.15 2.16 2.24 2.15 2.22 1.48 2.50 12,0 0.12 -8.33 +2.33 eQ Online -2.17 2.25 2.23 2.25 2.22 2.30 1.36 2.40 29,6 0.00 +21.05 +35.29 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus -0.45 15.62 15.60 15.65 15.59 15.62 10.96 15.69 8,3 +3.36 +16.57 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net KOKKOLA (KP) Kokkolainen huonekaluliike Kalustetrio on tehnyt yhteistyösopimuksen huonekaluliike Vepsäläisen sekä seitsemän muun huonekaluliikkeen kanssa. Opecin seuraava kokous pidetään Algeriassa helmikuun 10. Pohjanmeren Brent -laadun spotnoteeraus nousi 29,52 dollariin tynnyriltä, kun perjantain päätösnoteeraus oli 29,08 dollaria tynnyriltä. -0.57 101.30 +18.53 O Sampo Eur. 0.00 522.81 +5.67 O Nordea Eur..fi k. -0.17 507.40 -1.37 O Mandatum Neutral k. Siemens myi heinä-syyskuussa Gartnerin mukaan 12,1 miljoonaa matkapuhelinta. 0.00 1023.08 +1.98 Y Nordea Maailma k. Puuhamaa -2.70 36.00 36.00 37.00 36.00 36.00 30.52 41.00 0,1 2.00 -3.90 +13.85 Turkistuottajat C 7.50 5.00 7.80 0,0 0.60 0.00 -6.25 Turun Arvok. Lainojen kotiuttaminen kiristi alijäämämaiden ja erityisesti Yhdysvaltain vajeiden rahoittamista. Muiden kuin kuuden suuren matkapuhelinvalmistajan myynti nousi kolmannella neljänneksellä 26,9 miljoonaan matkapuhelimeen. B +0.45 22.11 +3.47 P OP-Focus A -0.67 123.03 +21.35 O OP-Itä-Eur. Toimella halutaan lisätä erityisesti Pohjoismaitten kilpailukykyä, kerrotaan HEXin tiedotteessa. Syynä lienee ollut osittain arvostetun tutkimuslaitos Gartnerin arvio Nokian markkinaosuuden laskusta erityisesti Euroopassa. Tech. Heti päätöksen jälkeen öljyn hinta laski hieman markkinoilla, mutta kääntyi maanantaina nousuun. Ensk. Tämän vuoden keväällä tapahtunut Helsingin ja Tukholman pörssien yhdistyminen on pistänyt vauhtia myös toimiin Baltian suunnassa. Arvioimme, että koko vuoden myynti voi nousta puoleen miljardiin puhelimeen, sanoi Gartnerin Euroopan päämarkkinatutkija Ben Wood. Medical -0.22 2.30 -8.99 O SEB Lux f. konev. -0.60 78.07 +1.86 O SEB Optionsr. Öljynviejämaiden raakaöljyn viitehintana toimivan Opeckorin keskihinta pysyi edelleen kartellin 22–28 dollarin hintatavoitteen yläpuolella. Dollarin kurssi laski voimakkaasti sen jälkeen, kun Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ilmoitti marraskuun puolivälissä, että liittovaltion lainojen ulkomaiset ostot vähenivät jyrkästi syyskuussa. Dollarin kurssia painoivat markkinoille pettymyksen tuottaneet Yhdysvaltain työllisyysuutiset ja epäilykset maan vaihtotaseen alijämän rahoittamisesta. Osake -0.51 1.97 +20.73 O Mandatum Baltic k. Opec-öljyn hinta pysyi yli 28 dollarissa HELSINKI (STT) Heikki Karkkolainen Maailman matkapuhelimien myynti kasvoi markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mukaan kolmannella vuosineljänneksellä peräti 22 prosenttia. Samansuuntaisia arvioita on annettu yhtiöstä jo aiemmin. Myös markkinakakkonen Motorola menetti kolmannella neljänneksellä markkinaosuuttaan. Europaf. Stora Ensolla on Ruotsissa metsää noin 1,9 miljoonaa hehtaaria. -0.31 3.17 -5.54 O SEB Lux Eq. +0.05 999.19 +4.47 Y Sampo Komp. Motorolan markkinaosuus laski 15,8 prosentista 14,7 prosenttiin. 0.00 15.20 -1.57 O Nordea Medica Life Sc. 0.00 5.17 +16.88 O Nordea Biotekniikka k. 25 k. Sen markkinaosuus nousi 7,4 prosentista 9,1 prosenttiin. Japan -0.22 0.46 +1.33 O SEB Lux Eq. 0.00 201.61 +2.21 L Nordea Euro Midi Korko k. North Am. Ylivoimaisesti eniten talletuksia kotiutti Saudi-Arabia. k. Kalustetrio Ky on perustettu 1990 ja sen omistaa Hattusen perhe. Berg Optimal B -0.17 415.97 +9.28 Y Aktia Capital B -0.63 88.39 +27.77 O Aktia Euro B -0.86 16.14 +7.81 O Aktia G. Koko viime vuonna matkapuhelimien myynti oli Gartnerin mukaan 423,4 miljoonaa puhelinta. 0.00 117.41 +3.17 K Nordea Euro Obl. A -0.32 116.43 +19.64 O OP-Kiina -erik. Sony Ericsson menetti viidenneksi suurimman valmistajan asemansa kolmannella neljänneksellä niukasti LG:lle. -0.87 1.25 +24.93 O SEB Lux Em. Handelsb. G. Uusi pörssiviikko alkoi ylimalkaan laimeissa merkeissä. Dollarin kurssin lasku euroa vastaan voimistui kuitenkin Dubain kokouksen jälkeen ja jatkui koko syksyn. B -1.42 20.19 +3.70 O Aktia Likvida 0.00 21.44 +2.00 L Aktia Medica B -1.28 63.00 +0.13 O Aktia Secura B -0.55 41.57 +14.74 Y Aktia Solida B +0.14 109.96 +5.00 Y FIM Forte -0.05 98.83 +24.52 Y FIM Russia +0.60 31.67 +52.08 O Handelsb. päivänä. f. Syynä oli Aasian keskuspankkien tukiostojen jatkaminen. Vaikka myynti kasvoi 2,5 miljoonalla puhelimella, supistui niiden yhteenlaskettu markkinaosuus 22,4 prosentista 20,2 prosenttiin. C/R 0.00 0.53 -5.73 O SEB Lux f. Yhdysvaltain keskuspankin FED:n avomarkkinakomitea kokoontuu tiistaina. Dollarin lasku Aasian valuuttoja vastaan vakautui parissa viikossa. Siemensillä voimakkain markkinaosuuden kasvu Markkinakolmonen Samsung kasvatti markkinaosuuttaan 10,5 prosentista 11,2 prosenttiin. Perjantaina noteeraus oli 28,69 dollaria tynnyriltä. BankenA 1.00 0,0 0.00 Skandia Förs.ab. Stora Enso säilyttää itsellään 44,9 prosentin omistusosuuden uudesta metsäyhtiöstä. Sahara Blend nousi maanantaina 29,77 dollariin, Urals 28,32 dollariin ja Siberian Light 29,72 dollariin tynnyriltä. +0.29 100.28 +5.06 O Mandatum MediLife k. Myynnin kova kasvu nostaa matkapuhelimien myynnin tänä vuonna ennätysmäiseen 500 miljoonaan puhelimeen, ennusti Gartner maanantaina. -3.47 69.90 -15.59 V SEB Östersjöfond/WWF -1.55 1.15 +4.46 O Sampo Aasia Osake k. Maailmantalouden käänne kasvuun vahvistui BIS:n mukaan voimakkaasti syksyn aikana. Samsung myi Gartnerin mukaan kolmannella neljänneksellä 14,8 miljoonaa matkapuhelinta. Nyt ollaan luomassa yhteistyötä edellä mainittujen kesken Tallinnan ja Riian pörsseihin, toteaa HEXin toimitusjohtaja Jukka Ruuska
Vaalien äänestysprosentti putosi Venäjällä selvästi neljän vuoden takaisesta 52 prosenttiin. Sähkölinjoja katkeili perjantain ja lauantain välisen yön myrskyissä. Nyt voidaan vain kysyä, millaista politiikkaa kaikki mahdollisuudet saanut Putin haluaa seuraavina vuosina harjoittaa. Georgiassa ja Moldovassa linja näkyy selvästi. Venäjän osakemarkkinoilla vaalituloksella ei näyttänyt olevan merkittävää vaikutusta. Australialaiset tutkijat kehuvat, että ehkäisysuihkeen sivuvaikutukset ovat pillereitä lievemmät. Uusi duuma antaa Putinille vapaat kädet Kansa vaatii tiukempaa sisäja ulkopolitiikkaa yhteensä 450 paikkaa STT/REUTERS/dpa Puolet edustajista valitaan puoluelistoilta. Loput valitaan vaalipiireittäin enemmistövaalilla. Nyt voidaan kysyä, jatkuuko tämä linja vai muuttuuko se johonkin suuntaan. Israelin armeijan ylimmällä johdolla on jo oma bunkkerinsa Tel Avivissa. Abashidze: USA painosti Shevardnadzen eroamaan BRYSSEL (STT) Ranskalaisen kuulapelin harrastajatilan tulipalo katkaisi yhden Belgian pääväylistä, Brysselin ja Luxemburgin välillä kulkevan E 411-moottoritien. Etyj ja USA huolestuneita Kriittisellä linjalla olivat myös vaalien ulkomaiset tarkkailijat. Hän ei osallistunut Nigerian Abujassa pidettyyn kokoukseen, jossa erottamisen jatkamisesta päätettiin, vaan kertoi mielipiteensä muiden avustuksella: Mugabe siteerasi kirjailija George Orwellin tunnettua vertausta siitä, kuinka jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Vanhanen ei yllättynyt Venäjän parlamenttivaalin lopputulos ei ollut yllätys Suomen pääministerille Matti Vanhaselle (kesk.). Kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov oli täysin päinvastaista mieltä: – Olette kaikki olleet osa kuvottavaa näytelmää, jota jostain kumman syystä kutsutaan vaaleiksi. Duumaan selvittivät tiensä Putinia niin ikään tukevat Vladimir Zhirinovskin äärikansallismieliset liberaalidemokraatit (38 edustajaa ) ja uusi Rodina (Isänmaa) -puolue (37 edustajaa). Turvatakuut uusiksi. Nyt on vuorossa hallintorajojen muuttaminen niin, että alueyksikköjä olisi entistä vähemmän. Puheenjohtajamaa Italialta odotetaan uutta esitystä, joka ottaa huomioon Suomen ja kolmen muun liittoutumattoman näkemyksen. Asia liittyy Euroopan maiden puolustusyhteistyöhön, josta yritetään sopia viikon lopulla Brysselin huippukokouksessa. Mugaben nykyinen virkakausi kestää vuoteen 2008, mutta hän on väläytellyt mahdollisuutta jäädä aiemmin eläkkeelle. Ympäristökatastrofi uhkaa Välimerta TUKHOLMA (STT) Noin 3 000 ruotsalaista sähköasiakasta oli vielä maanantaiaamuna ilman sähköä. Konservatiivisten ja populististen puolueiden menestys viestii siitä, että kansa haluaa tiukempaa sisäja ulkopolitiikkaa. Espanjassa tuulee, sataa ja pyryttää SYDNEY (STT–DPA) Australialaislääkäreiden mukaan naiset voivat pian korvata ehkäisypillerit suihkeella. Vaalitulos antaa siihenkin viitteitä. Leikkauksessa poistettiin virtsarakko, ja se korvattiin ohutsuolesta rakennettavalla uudella virtsarakolla. Päästöjen jäljet ovat jo pitkään olleet näkyvissä alueella. Vattenfallin asiakkaista reilulta neljältäsadalta ja Sydkraftin asiakkaista noin sadalta olivat sähköt poikki maanantaina, TT kertoi. Georgen mukaan vaalipäivän järjestelyt sujuivat yleisesti ottaen hyvin, mutta valtion varojen käyttö kampanjointiin kertoo vakavista ongelmista demokratisointiprosessissa. WWF varoittaakin matkailijoiden tuomista rahoista riippuvaisia yhteisöjä siitä, että saastuminen voi pian vaikuttaa turistivirtoihin. Ja Kremlillä onkin varattuna näille puolueille oma tehtävänsä. Myös perustuslain muuttaminen on uudessa duumassa suhteellisen helppoa. Yli 50 ihmistä kuoli kolareissa lauantain ja maanantain välisenä aikana, mikä on huomattavasti enemmän kuin tavanomaisena viikonloppuna. Venäjän tiukka linja Maailman kauppajärjestön WTO:n jäsenyysneuvotteluissa ja hyvitysvaatimukset EU:n laajentumisen johdosta eivät todista liberalismista. Kuningas Harald joutuu olemaan useita kuukausia sairauslomalla. Maanantaina julkistettujen tulosten mukaan Yhtenäinen Venäjä nousee duuman suurimmaksi ryhmäksi Presidentin asemaa vahvistaa entisestään se, että häntä tukee myös kaksi muuta kaikkiaan neljästä duumaan valitusta puolueesta. Jo ennen vaaleja on näkynyt selviä merkkejä linjan muutoksesta. Presidentin tukipuolueen Yhtenäisen Venäjän vaalivoittoa täydentävät Rodinan ja Vladimir Zhirinovskin puolueen menestys, joka hankittiin Kremlin osittaisella tuella. Presidentillä on edustajansa suuralueilla, ja aluejohtajien valtaa on supistettu. Loput paikat menivät yhden edustajan enemmistövaalipiireistä ehdokkaita läpi saaneille sitoutumattomille tai muiden puolueiden edustajille. Liberaalisten ryhmien putoaminen pois duumasta poisti sen mahdollisuuden, että presidentin politiikkaa arvosteltaisiin joskus demokratian, humanismin tai ihmisoikeuksien näkökannoilta. Maa itäja eteläosaan povattiin lisää sadetta ja myrskytuulia. Suurin osa viljelymaista kuului aiemmin valkoiselle vähemmistölle. Neljä maata katsovat, että EU:n ei pitäisi sitoa valtioita antamaan automaattisesti sotilaallista apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenmaalle. Itse asiassa hän tähtää samaan suuntaan, joskaan ei yhtä kauas kuin Zhirinovski. Yhdessä tukipuolueet voivat yltää kahden kolmasosan enemmistöön 450-paikkaisessa duumassa, mikä mahdollistaisi mm. Moskovan pörssin RTS-indeksi nousi maanantain kaupankäynnissä vajaan prosentin. Presidentti George W. Kuva: Lehtikuva/Reuters Marko Ruonala BRYSSEL (STT) Suomen vaatimus muuttaa Euroopan unionin puolustuksen turvatakuita johtaa uuteen ehdotukseen. Alue on erityisen herkkä päästöille, koska vesi vaihtuu Välimeressä hitaasti: suuren öljyturman jälkeen meren toipuminen vaatisi jopa vuosisatoja. – Vaikka en olekaan vielä kuullut lopullisia tuloksia, niin saamieni tietojen perusteella kansa on hyväksynyt presidentti Putinin toimet. Haraldin leikkaus sujui hyvin JERUSALEM (STT–Reuters) Israelin hallitus varautuu synkkään tulevaisuuteen kaivauttamalla maanalaisen bunkkerin, jossa maan johto voisi selviytyä ydinasehyökkäyksistä ja kemiallisista iskuista. – Duuman vaalit eivät täyttäneet monia Etyjin ja Euroopan neuvoston vaatimuksista, vaalitarkkailijoiden raportissa todettiin. Päivittäin käytettävän suihkeen sanotaan sopivan myös imettäville äideille. Lääkäreiden mukaan leikkaus sujui suunnitelmien mukaan, eikä virtsarakossa olleen kasvaimen havaittu levinneen muualle. Hän onkin jo jonkin aikaa noudattanut kansainvälisessä politiikassa entistä tiukempaa linjaa. Yhdysvaltain korkean tason virkamiesten kanssa kokoustaneen georgialaisen poliitikon Aslan Abashidzen mukaan Yhdysvallat ei kiellä savustaneensa veteraanijohtajaa ulos presidentin pestistä. Sade ja vuoristoseuduilla myös lumentulo ovat vaikeuttaneet tieliikennettä. Mutta oli myös niitä, jotka eivät pitäneet sitä mahdollisena. Hiekkarannoille huuhtoutuva öljy on päästetty usein mereen tahallaan öljytankkereiden pesun yhteydessä. Välimerellä liikkuu noin kolmannes maailman öljytankkereista. Euroopan turvallisuusja yhteistyöjärjestö Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajan Bruce Georgen mukaan vaalien lopputulokseen vaikutti presidentti Putinin liittolaisten mahdollisuus käyttää valtion varoja oman kampanjansa rakentamiseen. Petankki-mökin palo sulki Brysselin moottoritien MOSKOVA (STT–Reuters–AFP–DPA) Presidentti Vladimir Putinia tukeva Yhtenäinen Venäjä -puolue voitti Venäjän vaalit. Yhtenäisyys 222 (142) Kommunistit 53 (110) Liberaalidemokraatit 38 (14) Isänmaa 37 (2) Kansanpuolue 19 (43) Riippumattomat 65 Muut 16 Paikkajako Venäjän uudessa duumassa HELSINKI (STT) Zimbabwen eroaminen Kansainyhteisöstä uhkaa eristää maan entisestään muusta maailmasta. Tuhannet olivat sähköttä Ruotsissa OSLO (STT–TT–NTB) Virtsarakon syöpää sairastava Norjan kuningas Harald leikattiin maanantaina Oslossa. Talouspolitiikassa liberalismin yleislinjaa hämärtää se, että Putin haluaa pitää maansa suuryritykset tiukasti valtion kontrollissa. Saadakseen edustajia duumaan puolueen pitää ylittää viiden prosentin äänikynnys. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ennakoi, että uusi muotoilu tulee tiistaina. Putin sanoi maanantaina uskovansa, että Venäjä on vaalien jälkeen entistä demokraattisempi maa. Liberalismin ongelmat Putin on pyrkinyt liberalismiin talouspolitiikassa ja keskusjohtoisuuden vahvistamiseen maan hallinnossa. Tuomioja kertoi, että 15 jäsenmaan ja tulevien EU-valtion ulkoministerien keskustelussa liittoutumattomien neljän maan näkemys sai paljon tukea. Presidentti Mugabe kiistojen keskellä Kansainyhteisön ja Zimbabwen riidan oleellinen osapuoli on Zimbabwen presidentti Robert Mugabe. Suihke tulee markkinoille vasta, kun lääkkeen tarkka annostelu on hiottu kuntoon. Lisäksi maanantaina yksi ihminen kuoli Costa Bravan rannikolla, kun suuri aalto vetäisi seitsemän hengen ryhmän mereen. Raju palo vaurioitti moottoritien siltarakenteita. Kruununprinssi Haakon toimii hänen sijaisenaan. Markkinataloutta kannattavat liberaalipuolueet Jabloko ja SPS eivät selvittäneet duumaan pääsylle asetettua viiden prosentin äänikynnystä ja saivat kumpikin vain muutaman edustajan enemmistövaalipiireistä. – Puheenvuoron käyttäneistä enemmistö osoitti ymmärrystä ja oli valmis hyväksymään neljän maan esittämän muotoilun. Maan talouden heikko tilanne on tehnyt tavoitteen toteuttamisen vaikeaksi. Suuret jäsenmaat eivät käyttäneet puheenvuoroa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Itar-Tass Pekka Lehtonen MOSKOVA (STT) Sunnuntaina Venäjällä pidettyjen duuman vaalien tulos antaa presidentti Vladimir Putinille vapaat kädet harjoittaa seuraavan presidenttikauden ajan sellaista politiikkaa kuin hän haluaa. Jerusalemin lähelle valmistuvan bunkkeriverkoston mallina on joukko vastaavia projekteja, joita Yhdysvallat ja Sveitsi toteuttivat kylmän sodan aikana. Käytännössä tämä merkitsee venäläistämistä. Kummassakaan ei ole ollut viime vuosina kehumista – oppositio syyttää hallitusta häirinnästä ja ahdistelusta, ja väkivaltaisuuksia aiheuttanut maaomistusten uudistus ei ole onnistunut. Putinin ei tarvitse hyväksyä täysin uuden Rodina-puolueen tiukkoja ulkopoliittisia linjauksia, mutta käytännössä hän voi mukautua ”kansan tahtoon”. Suihketta ei myöskään tarvitsisi käyttää joka päivä samaan aikaan. Kokouslähteiden mukaan vastaan olivat Belgia, Espanja, Kreikka, Luxemburg, Romania ja Portugali sekä EU-komissaari Michel Barnier ja Euroopan parlamentin edustaja. Nykyisin joka toisen zimbabwelaisen päivittäinen ravinto tulee ruoka-avusta, kolmella neljästä ei ole töitä ja inflaatio on hurjassa 500 prosentissa. Hän vakuutti samalla, että myös vaalien häviäjät voivat jatkossa osallistua poliittiseen elämään. Abashidze johtaa Georgiaan kuuluvaa Adzharian autonomista maakuntaa. Tien korjaus saattaa voi kestää jopa kahdesta kolmeen kuukautta, belgialainen Le Soir-lehti kertoi maanantaina. Tuomioja tulkitsi vaiteliaisuutta siten, että kolmikko on näkemyksissään todennäköisesti samoilla linjoilla. perustuslain muuttamisen. Kansainvälisestä eristyksestä ja pakotteista huolimatta maanomistusuudistusta on ajettu eteenpäin. Bushin tiedottajan mukaan Yhdysvallat jakaa Etyjin huolen vaaleista. Tämä vertikaaliksi vallaksi kutsuttu rakennelma on jo lähes valmis. Kansainyhteisön ulkopuolelle jättäytyminen tuskin kohentaa Zimbabwen poliittista tai taloudellista tilannetta. Duuman tarkka paikkajako selviää joulukuun lopulla pidettävän järjestäytymisistunnon jälkeen. Kaikki läntiset yhteistyökumppanit EU ja Nato mukaan lukien voivat odottaa kovenevia vaatimuksia Venäjän taholta. Turvallisuuslähteiden mukaan rakennustyöt alkoivat viime vuonna, kun huoli Iranin ydinaseohjelmasta nousi pintaan. Lähialueillaan IVY-maissa Venäjä haluaa toimia isäntänä ja lisätä vaikutusvaltaansa. Varsinaisen opposition duumassa muodostaa kannatustaan reilusti menettänyt kommunistinen puolue. Vaali vahvisti Putinin vallan Ulkomaiset tarkkailijat tyytymättömiä Valta Venäjällä on keskittynyt Vladimir Putinille. Vallan keskityksen tavoitteissa Putinia auttaa vaalivoiton saanut Vladimir Zhirinovski. Sähköyhtiöt ovat luvanneet asiakkailleen maksualennuksia korvaukseksi katkoista. Esimerkiksi Britannian ulkoministeri Jack Straw totesi, että Zimbabwe ja sen presidentti Robert Mugabe tulevat vielä katumaan päätöstä. Järjestössä toimivan meribiologin Paolo Guglielmin mukaan mereen valuu joka päivä 2 600 tonnia öljyä. Ehkäisysuihkeen koekäyttö alkaa BATUMI (STT–Itar-Tass) Yhdysvallat painosti Georgian entisen presidentin Eduard Shevardnadzen eroamaan, kertoi uutistoimisto Itar-Tass maanantaina. – Tämä herättää kysymyksen siitä, onko Venäjä todella halukas omaksumaan eurooppalaisen käsityksen demokraattisista vaaleista. Putinin kannattajien voitto kertoo myös siitä, että olot Venäjällä ovat vakiintumaan päin, sanoi Vanhanen STT:lle Seinäjoella. Vallan keskitys Putin aloitti vallan keskityksen heti presidentiksi tultuaan. Zimbabwe erotettiin ensimmäisen kerran viime vuoden maaliskuussa, kun Mugabea syytettiin presidentinvaalien tuloksien peukaloinnista ja vastustajiensa häiriköinnistä. Zimbabwe erosi järjestöstä sunnuntaina, koska Kansainyhteisö ei halunnut kumota maan määräaikaista erottamista vaan jatkaa sitä. TT:n mukaan etenkin maanviljelijät ovat voimakkaasti arvostelleet katkoja. Ulkopolitiikassa hän on tehnyt merkittäviä avauksia länteen. Eroa pahoiteltiinkin laajasti Kansainyhteisön piirissä maanantaina. Presidentti Mugabe ilmeisesti uskoo, että erottamisella Britannia ja sen liittolaiset haluavat rankaista presidenttiä ja hänen hallintoaan ainakin maanomistusuudistuksesta. 79-vuotias Mugabe on johtanut eteläisessä Afrikassa sijaitsevaa valtiota yhä enemmän itsevaltiaan tavoin 1980luvulta saakka, Britanniasta itsenäistymisestä asti. Israelin hallitukselle bunkkeri MADRID (STT–DPA) Ilmatieteilijöillä ei ollut maanantaina luvassa helpotusta Espanjaa vaivanneeseen huonoon säähän. – Tämä ei välttämättä ratkea puheenjohtajan ehdotuksella, vaan asiasta käydään varmaankin viikonloppuna paljonkin keskustelua, Tuomioja sanoi Brysselissä. Vitsaukseksi on muodostunut myös turismi: joka kolmas matkailija päätyy Välimeren ruuhkaisille rannoille. Suurvalta Venäjä Putin on pitänyt tavoitteenaan Venäjän kehittämistä suurvallaksi, jota muu maailma kunnioittaisi. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 Ulkomaat 9 Lyhyesti ZAGREB (STT–Reuters) Öljyvuodot, turistilaumat, myrkkypäästöt ja ryöstökalastus uhkaavat johtaa ympäristökatastrofiin Välimerellä, ympäristöjärjestö WWF varoitti maanantaina. Liberalismin hän hyväksyy, jos on kysymys venäläisten tuotteiden vientimarkkinoista mutta asettaa sille ehtoja, jos ulkomaiset yritykset pyrkivät Venäjälle. Tällaisten ehdotusten suhteen Putin voi esiintyä sovittelijana ja kompromissin tekijänä. Maanantaina suurin osa sähköä vailla olevista oli Fortumin asiakkaita melko harvaan asutussa Värmlannissa. Onkin melkoisen epätodennäköistä, että Zimbabwe liittyy takaisin Kansainyhteisön jäseneksi Mugaben ollessa vallassa. Kymmenettuhannet autoilijat käyttävät tietä päivittäisiin työmatkoihin, ja onnettomuus pahentaa Brysselin liikenneruuhkia entisestään. Suuret jäsenmaat ovat ajaneet EU:n perustuslailliseen sopimukseen lauseketta, joka velvoittaisi avunantoon. Ensimmäiset koekäyttäjät aloittavat ehkäisysuihkeen käytön ensi vuonna. Vielä viime viikonvaihteessa Britannian ulkoministeri Jack Straw tuki Suomen esitystä Napolin kokouksessa. Eikä Venäjä luovu painostuksestaan myöskään Baltian maiden suuntaan. Pulaa on kaikkein tavallisimmista asioista; polttoaineesta, leivästä, sokerista. Vain pieni osa Välimeren ympäristön jätevesistä puhdistetaan ennen niiden laskemista mereen. Linja tulee varmaan vaalien innoittamana vielä tiukkenemaan. Duuman vaalien yhteydessä pidettiin kansanäänestys Permin Komin autonomisen alueen liittämisestä Permin lääniin. Leikkaus alkoi puoli kymmenen aikaan aamulla ja se kesti useita tunteja. Hallitus on yrittänyt hillitä tilannetta ja kohentaa elintasoa hintoja kontrolloimalla, mutta se on ainoastaan johtanut pimeiden markkinoiden syntymiseen. Mugabe on halunnut palauttaa maanviljelysmaita takaisin niiden alkuperäisille omistajille eli Zimbabwen mustalle enemmistölle. Suomi teki viime viikolla yhdessä Irlannin, Itävallan ja Ruotsin kanssa ehdotuksen siitä, miten EU:n turvatakuut pitäisi muotoilla. Hän vaatii kansallisten yksikköjen lakkauttamista ja kansallisuuteen perustuvien oikeuksien kumoamista. Kansainyhteisöstä eroaminen uhkaa eristää Zimbabwen Presidentti Robert Mugabe ei osallistunut Abujan kokoukseen. Fortumin tiedotteen mukaan sähköt puuttuivat aamulla noin 2 900 asiakkaalta. Kuningas päässee sairaalasta kotiin muutama päivä ennen joulua. Viisi ihmistä kuoli viikonvaihteessa tulvien aiheuttamissa onnettomuuksissa. Nyt talous on kuitenkin kasvussa ja suurvaltatavoite ajankohtainen. – Kolme suurta maata britit, Ranska ja Saksa olivat valinneet sen, että he eivät nyt enää välitä osallistua rahvaan kanssa keskusteluun, Tuomioja sanoi. Lauantaina sähköt olivat poikki uutistoimisto TT:n mukaan enimmillään 95 000 sähköntilaajalta. Kun äänistä oli maanantaina laskettu 98 prosenttia, Yhtenäinen Venäjä oli saamassa duumaan 222 edustajaa ja kommunistit vain 53. Kreml onnistui täydellisesti vuosia jatkuneessa työssä muuttaa parlamentti presidentin politiikkaa myötäileväksi laitokseksi, jolta voi tilata tarvittavat lait ja päätökset
Kesprolla on Suomessa kaikkiaan 25 000 asiakasta, joista ravintoasiakkaita on noin 3 000. Simo Kattilakoski ANITA SALMI Tiistaina 9.12.2003 s KESKIPOHJANMAA 10. Hinnat ovat jo aika edulliset nykyään. Suomea asutettiin toisen maailmansodan jälkeen taajaan, sellaisillekin seuduille, joille nykyisten mittapuiden mukaan ei lisää väkeä olisi asutettu. Moisella eurojen läjällä Nokia voisi ostaa pörssistä esimerkiksi puolet kilpailijansa Ericssonin osakekannasta tai pari kolme elektroniikkaja it-alan kansainvälistä merkkituoteyritystä. En oikein tiedä, kenen näköinen olen kuvassa. Kyläkouluja oli syrjäisellä maaseudulla silloin kaksi, kymmenen kilometrin säteellä, tosin kunnanrajojen eri puolin. – Me emme ole joutuneet onneksi maksumiehiksi, ehdollisetkin tuotteet ovat kelvanneet kuluttajille, sanoo Schönberg. Voidaan sanoa hänen tietävän, mistä puhuu. Taitekohtaa, jolloin asiat muuttuivat, sopii pohtia. Yhtiön toinen osakas Jari Saari sanoo, että pienten pitää joka tapauksessa keskittyä laatuviineihin ja tiettyyn asiakaskuntaan. Mietin, miten helpoksi meille on elämä tehty siihen verraten, mitä se vanhemmillamme oli. Muutosten mylläkässä heikoimmin on käymässä elintarvikeketjun alkupäälle. Minkään valtakunnan näköä nykyiseen ei ollut tai ei ainakaan paljoa. Kuluttajat arvostavat hyvää kotimaista ruokaa ja sitä saa edulliseen hintaan. Tätä kannattaa lämpimästi ainakin helsinkiläinen In Vino Veritas. Jos lasketaan kaikki kansakoulut esimerkiksi Kinnulan ja Perhon kunnissa, taidetaan tulla pariinkymmeneen. – Bulkilla ei pärjää. Ratkaisuja tehtiin sen ajan lähtökohdista ja niin kuin katsottiin parhaaksi. Nyt asia ratkaistiin pelkästään liikennevaliokunnan lausunnon perusteella. Miksi eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta ei voinut käsitellä muutosesitystä. Onks tietoo. Kyläkouluja pidetään yleisesti kyläläisten parissa tärkeimpinä elämän merkkeinä. Ja milloinkahan niin kävi. Osinkoja aikovat jakaa myös pk-yritykset. Siinä me seisomme, Inkeri, Heli, Maila, Pekka, Lasse, Erkki ja keitä meitä onkaan. Ääntenlaskennasta näet vastasi entisen KGB:n seuraajan FSB:n alainen virasto. Viinialan yrittäjä Petri Viglione esittelee alkuvuodesta myyntiin tullutta italialaista La Spinettan toiminimen Bricco Quaglia Moscato d'Asti viinipulloa. Vaitiolovelvollisuus on myös modernin yhteiskunnan hoitopolitiikan perusta. Ajaessani entiselle kotiseudulle katselen hiljaisia kyläteitä ja lähes asumattomia kyliä. Se, mitä Putinin voitto nyt ja maaliskuussa lopulta merkitsee, onkin toinen asia. Väestömäärät ovat romahtaneet eikä lapsia riitä kouluihin. Markkinajohtajia ovat Alkosta irrotetun Altian ja ruotsalaisen Vin & Spritin suomalainen tytäryhtiö. In Vino Veritas pitää omana kuningasmerkkinään ranskalaista Chateau Palmer -tilan viiniä. V enäjän parlamenttivaalit sujuivat täydellisesti ennakko-odotusten sekä valtaapitävien käsikirjoituksen mukaan. Käytännössä Putin saa kuitenkin tavoittelemansa kahdenkolmasosan enemmistön duumassa muiden puolueiden avustuksella. Uusia viinejä menee ja tulee niin kuin muodissa kevät ja syyskokoelmat, mutta vähän vielä tiheämmin. Koko kyläkoulun oppilaat ovat kokoontuneet opinahjon portaille kuvaan, joskus syksyllä. Eduskunnan päätös syntyi äänestämällä numeroin 108-74. Altian viiniliiketoiminnan johtaja Tom Alakari ei pidä tällaisessa pimennossa elämisestä. Ensi vuoden maaliskuun 10 prosentin veronalennus viineissä pudottaa ehkä vähittäishintoja 3–4 prosenttia. Venäjällä sitä voidaan pitää luonnollisena, koska samaa periaatetta toteutettiin jo entisen Neuvostoliiton aikana kommunistien johdolla. Alaluokkalaiset muistan suurimmaksi osaksi etunimeltä, yläluokkalaisia en. Putinin ennakoitu ylivoima vähensi kiinnostusta äänestämiseenkin. Toisaalta nykyisillä määriteillä ja kaavoilla ei voida asiaa edes mitata. Viisi vuotta ja kymmeniä miljardeja on mennyt Kankkulan kaivoon ilman että työttömyydelle on tapahtunut mitään. Ravintoloilla on taas halua kokeilla niitä viinejä, joita ei Alkosta saa. Tähän saakka Venäjää on pidetty hyvänä sijoituskohteena lännessä, mutta venäläisten kykyyn ongelmiensa ratkaisemisessa ei täydellisesti luoteta. – Me olemme usein kilpailuttaneet itseämme ravintoloitten kanssa. Itse lienen ollut ensimmäisiä ikäluokkia, joiden elämässä niin sanotun hyvinvointivaltion ensimmäiset idut alkoivat näkyä. – Viineissä koko liiketoiminta perustuu siihen, että kauhea hulina on päällä. Onko nyt hyvin. Lääkäri ei voi olla poliisi eikä poliisi voi ryhtyä lääkäriksi. Nähtäväksi jää esimerkiksi perustuslain muuttaminen presidentin toimikausien osalta. Puolueen kannatus jäi 12,8 prosenttiin ja kommunistijohtaja syyttikin tuoreeltaan vaaleja farssiksi. Maahantuojan omalla riskillä listatun tuotteen pitää saavuttaa vuosiminimi. Ainakin siitä päätellen, että päällysvaatteita ei ole tarvinnut laittaa päälle. Syy on pelko kiristyvästä verotuksesta.Jos verotus tyrehdyttää osingonjakoa, ei kerry verotuottojakaan. Kotimaiset raaka-aineet ovat edellytys kotimaiselle jalostukselle ja elintarvikkeille, joilla on kysyntää muuallakin. Ihmiset kiinnitettiin työhön, jotta voitaisiin maksaa sotakorvaukset ja jälleenrakentaa maa sodan jäljiltä. s KAUPPALEHDEN pääkirjoituksen mukaan tulevan kevään osinkopotista tulee ennätyssuuri: Tähän mennessä kertyneiden ilmoitusten perusteella yli 20 suomalaista suuryritystä jakaa päättyvältä tilikaudelta tuntuvat lisäosingot omistajilleen. Pienet tavarantuottajat eivät halua yhdistyä, mutta ne etsivät yhteistyötä mm. Ja vuosien mittaan tilanne parani. Hodorkovski rikkoi presidentti Putinin ja oligarkkien keskinäisen sopimuksen, jonka mukaan presidentin ei pidä puuttua talouteen eikä oligarkkien politiikkaan. V iikonvaihteen, itsenäisyyspäivän vierailulla lapsuudenkodissa sain arkin kokoisen suurennoksen ekaluokkalaisesta aikojen takaa. Odotuksia talouskasvun kiihtymisestä hillitsee myös se, että Yhdysvaltojen kasvu perustuu sekä valtion, että kuluttajien velkaantumiseen. Jos lääkäristä tehdään poliisin apuri, luottamus suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään kokee pahan takaiskun. Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotila toteaa, että Suomessa on tehty viranomaispäätös, ettei tuotekohtaisista markkinaosuuksista puhuta. Jos ei saavuta, tuote putoaa myynnistä ja Alko veloittaa takuusummasta aiheutuneet kulut ja menetetyn katteen. Ravintolatukkutoiminnan markkinajohtaja se on noin 26 prosentin osuudellaan. Samalla rakennettiin infrastruktuuria, teitä, kouluja, kauppoja. Mitään takeita siitäkään ei ole. Hiukset on leikattu polkkatukaksi ja hieman kihartuvat. Koulumekon suojana on ruudullinen esiliina, jalassa paksut pitkät sukat ja kumisaappaat. Varovaisten arvioiden mukaan ensi kevään osinkopotti voi nousta 5-6 miljardiin euroon. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Pietarsaaren aluetoimituksen esimies. Sen lisäksi alalla on vajaa kymmenen muutakin kohtuullisen merkittävää maahantuojaa. Kuka tahansa, jolla on tukkumyyntilupa, voi tarjota meille tuotteita valikoimiin. Esimerkiksi Mihail Hodorkovskin tapaus on vakavasti kolauttanut uskoa venäläisiin. Kun otetaan huomioon, että kaikki pitäisi tehdä laillisesti, noudattaa tuoteturvallisuutta, hoitaa tullit ja muut maksut, niin ravintolat ovat useimmiten päättyneet siihen, että homma kannattaa hoitaa meidän kauttamme. Presidentti Vladimir Putinia tukevat puolueet saivat ylivoimaisen enemmistön uuteen duumaan. Maan talous on oleellisesti riippuvainen läntisten sijoittajien uskosta Venäjän talouteen. Viinimarkkinat ovat Suomessa voimakkaasti polarisoituneet, ja Altiassa ei voida toisaalta valittaa omaa 30–40 prosentin osuutta. Oliko se silloin, kun alettiin yrittää olla jotain muuta kuin oltiin. Vain suoranainen ihme voi estää Putinin valinnan uudelle kaudelle. Sama pätee muihinkin palveluihin. Joka tapauksessa Venäjä on näidenkin vaalien jälkeen uudessa tilanteessa. Molemmat kurkottavat lähialueiden uusille markkinoille Ruotsiin, Baltiaan ja Venäjälle. Nyt öljymiljardööri istuukin vankilassa odottamassa lopullista tuomiotaan. Ravintolamyynti on Suomessa kuitenkin vain 15 prosenttia alkoholin kokonaiskulutuksesta. Viinien kulutus ja käyttö on toisaalta tasaisessa kasvussa. Lokakuussa Kesko sai Italiasta tuomaansa punaviinin ns. Elintarviketeollisuus ja kauppa ovat menestyneet kohtuullisesti. Äärimmäisessä tapauksessa uusi menettely voi johtaa ojasta allikkoon. Raivaajien jälkeläisiä... Ensi keväänä ovat edessä veronalennukset, ja Baltian maitten EUjäsenyys tuo taatusti muutoksia markkinoille. Vaatetus on tyypillinen 1950-luvun lopulle. – Täytyy myöskin muistaa, että viinien alkoholiveroa laskettiin vuoden 1998 alussa reippaasti. Demokratiassa Venäjä on vielä pahasti lapsenkengissä ja todelliseen kansanvaltaan siirtyminen voikin kestää jopa pari sukupolvea. Kuva: Lehtikuva/AFP Omituinen päätös s Eduskunta päätti viime perjantaina tieliikennelain muutoksesta, jonka mukaan lääkärit velvoitetaan ilmoittamaan poliisille potilaan ajokyvyn heikentymisestä. Kova työ piti siitä huolen. Summa on lähes kolmannes Suomen valtion budjetista. – Ruotsissahan kaikki saavat ostamalla paikallisesta monopolista tilastot, jossa on tiedot omista ja kilpailijoiden myynneistä. – Olemme esittäneet kainosti tavarantoimittajille, ettei nyt ole ainakaan oikea aika korotuksille, koska alennus on tarkoitettu kuluttajien hyödyksi. kuljetusten suhteen. Venäläinen erikoisuus oli myös se, että parlamenttiehdokkaissa oli paljon sotilaita ja turvallisuusviranomaisia sekä yritysjohtajia. s MAASEUDUN TULEVAISUUDEN pääkirjoituksessa korostetaan kotimaisen ruuan tärkeyttä: Suomalainen elintarvikeketju on selviytynyt kohtuullisen hyvin rakennemuutoksessa. Raivaajasukupolvi teki työtä niin maalla kuin kaupungissakin. Hodorkovski piittasi vähät sopimuksesta ja aikoi vakavasti lähteä politiikkaan. sopimuslistauksen ja nyt joulukuun alusta chileläisen punaviinin. Aitoa vaalidemokratiaa toki voidaan perätä. Ainakin teoriassa ja ehkä paljolti käytännössäkin eri alueet ja erilaiset ihmiset olivat jossain vaiheessa jokseenkin samalla viivalla. Kuparinen rikki Kespron tuotepäällikkö Juho Jokinen on ollut tukkukaupan puolella tekemisissä viinin kanssa vuodesta 1995, jolloin kauppa vapautui. Kyseisen tuotteen alkoholivahvuus on vain 4,5 prosenttia ja tekee siitä niin sanotusti "vapaasti myytävän". Alko ei julkista yksittäisten asiakkaittensa markkinaosuuksia eikä niiden myyntejä. Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Antti Hietalahti Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus V aikka Alkon vähittäismyyntimonopoli pysyy, kiihtyy vastaavasti viinin maahantuojien kilpailu Alkon hyllyjen täyttämisessä. Äänestysaktiivisuus jäi vain 56 prosenttiin. – Meille kaikki tavarantoimittajat ovat samassa asemassa. Aloitetaanko toimivien työmarkkinoiden sisäänajo sillä, herra pääministeri, että annatte Filatoville kenkää. Farssivaaleja kommunistitkin aikoinaan järjestivät. Poismuutto vähentää palveluja ja palvelujen väheneminen aiheuttaa muuttoa. Molemmista Kesko on tallentanut 25 000 euron vakuudet, mutta ainakin italialainen on lunastanut tiensä vähittäismyyntiin. Koululaisia oli niin paljon. Nykyisen perustuslain mukaan toimikaudet on rajattu kahteen, mutta muutos antaisi Putinille mahdollisuuden pyrkiä vuonna 2 008 myös kolmanneksi kaudeksi maan johtoon. Ja kenenlaisia koetettiin olla. Noidankehä on valmis. Ratkaisua ihmetellään laajasti ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia. Me voimme täällä vain arvailla. Käytännössä Venäjä siirtyy entistä tukevammin pienen valtaklikin eli presidentti Vladimir Putinin johdettavaksi. Ja kuka siihen käski vai ihan itsekö vain muututtiin. Gennadi Zjuganovin johtamille kommunisteille vaalitulos oli pettymys. Työhön kiinnittymisellä oli myös henkinen merkitys; ei tarvinnut tai ei ehtinytkään ajatella sotaa ja sen menetyksiä. Ei ainakaan ääneen. Kenties niitä oli enemmänkin. Kasvuvauhtia hillitsee muun muassa euron vahvistuminen dollariin verrattuna ja sen takia Yhdysvaltojen vahvasta talouskasvusta vain osa heijastuu euroalueelle. – Meitä kiinnostaa vähittäismyynti, koska siellä on se 85 prosenttia volyymeista. Kun EU antoi meille yksinoikeuden, niin meiltä vaaditaan vastavuoroisesti läpinäkyvyyttä kilpailussa. Presidentin on aiempaa helpompi ajaa tavoitteitaan läpi parlamentissa. Huippukannattavalla ja tuhtia tulosta jauhavalla Nokialla oli syyskuun lopussa kassassaan likvidiä rahaa eli nopeasti käteiseksi muutettavia varoja 10,8 miljardia euroa. Epäluuloisimpien mukaan vaalitulosta pidettiinkin tarkoin etukäteen suunniteltuna. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson Viinintuojien kilpailu kiihkeää s TURUN SANOMIEN pääkirjoituksen mukaan Nokian osuus Suomen talouteen on varsin merkittävä: Nokia työllistää suoraan ja välillisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä, tuottaa miljardimäärin vientija verotuloja, pitää yllä BKT:n kasvua ja niin edelleen. Se tietysti sillä edellytyksellä, että yhteiskunnan kehitys normaaliksi demokratiaksi sujuu häiriöttä. Tilaa on kuitenkin pienillekin yrittäjille. Vähemmän on kiinnitetty huomiota Nokian hulppeisiin kassavaroihin, joiden vaikutus kansantalouden rahavirtoihin on kuitenkin melkoinen. Se säästää niiltä aikaa ja rahaa. Miksi tämä periaate haluttiin nyt romuttaa. Istuva presidentti Vladimir Putin on käytännössä jo voittanut maaliskuun presidentinvaalitkin. – Turvallisuudentunnetta ei ole syytä silti pitää yllä. Kun koulu lähtee, ei ainakaan uusia lapsiperheitä taida alueelle muuttaa. Kotikulutus saattaa nousta rajusti. Kasvava internetkauppa ei tukkuria pelota juurikaan. Demokratiaan on Venäjällä pitkä matka. Sen toimitusjohtaja Erkka Schönberg sanoo, että Alko vaatii paljon ainakin pieniltä yrittäjiltä, joille asetetaan 25 000 euron pankkitakuu, jos ei tuote kelpaa suoraan kauppaan. Simo Kattilakoski Potti Putinille Yhtenäinen Venäjä -puolueen kannattajat juhlivat vaalivoittoa Moskovassa puolueen saatua sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa 37 prosentin kannatuksen. s TALOUS-SANOMIEN pääkirjoituksen mukaan optimismi talouskasvun käänteestä on viriämässä: Myönteiset uutiset nostavat talousoptimismia, mutta mihinkään huimaan kasvuvauhtiin ei euroalueella uskota. Ehkäpä en oikein itsekään. Varsin monet näkevät Hodorkovskin vangitsemisessa puhdasta politiikkaa. Niitten suurin tukkuri on puolestaan Kesko. Lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan vaitiolovelvollisuutta on tähän saakka pidetty loukkaamattomana. Eduskunnan päätös ei syntynyt vahingossa, sillä lakimuutoksessa alunperin ollut peruste oikeudesta ilmiantoon muuttuikin käsittelyn aikana velvollisuudeksi. Teoriassa väkevien ja oluen vielä suuremmat veronalennukset voivat houkutella kuluttajia maaliskuun jälkeen. Lapseni eivät siitä minua tunnistaneet. Muutos on ollut nopeaa, sanoo Jokinen, mutta ensi keväästä alkaen se voi entisestään nopeutua. Alkon seula on tiukka, mutta tasapuolinen. Tämä toki koskee kaikkia. Ei ensin kovin paljoa, mutta kuitenkin vähän. Toisaalta, jos lapsiperheitä muuttaa pois, tietää se ankeaa tulevaisuutta kyläkoululle. Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue sai vajaan 37 prosentin kannatuksen vaaleissa ja paikoiksi muutettuna se tarkoittaa yli puolta duuman 450 paikasta. Hän pelkää ravintolatuonnin olevan uhattuna, jos harmaa tuonti Viron puolelta lisääntyy. Nyt niitä ei taida olla kuin muutamia. s ILTALEHDEN kolumnissa Kalle Isokallio olisi valmis työministerin erottamiseen: Jos saan verrata yksityistä ja julkista sektoria, työministeri Tarja Filatov olisi aikoja sitten saanut potkut yksityiseltä puolelta. Anne Hyvönen Kirjoittaja on STT:n taloustoimittaja
Suomen tuleva strategia voisi hyvin olla yhteinen puolustus EU:n sisällä. EU:n entinen oikeusasiamies ja arkkipiispa edustaisivat luotettavuutta komissiossa. Erikoisasemassa sentään Suomen itsenäisyyden varsinaiset tekijät, kaiken aikaa harveneva joukko sotaveteraaneja sekä heidän eliittinsä, Mannerheim-ristin ritarit puolestapuhujanaan jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroth. Lääkärin ja potilaan välinen luottamus on yksi potilas-lääkärisuhteen peruselementeistä. Se merkitsee sitä, että investointeihin on käytössä entistä vähemmän omia pääomia ja rahoitusvaroja. Kannatamme hyviä asioita ja oikeita tekoja, mutta kuitenkin on liian monta surullista väkivallantekoa ja holtitonta käyttäytymistä. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Tuolla käy Nokian pääjohtajan suu presidentin kättelyssä. En ole nykyisestä "kansallislaulustamme" koskaan suuremmin pitänyt, sillä melodia ei ole mitenkään syvällinen eikä se tunnu tarpeeksi suomalaiselta. Ensinnäkin: mikä muu yhteiskuntaluokka nauttii sellaisia etuja ja tukiaisia kuin viljelijäväestö Suomessa. Ulkoministeri Tuomioja on tottunut ensi reaktiona vastustamaan kaikkea (Ei EEC:lle, ei ydinvoimalle, ei EU:lle). Ehdotukseni Suomen kansallislauluksi olisi tuo vanha Kalevala-sävelmä, joka kenties olisi paras siinä muodossa kuin melodia esiintyy Varjele vakainen Luoja -kappaleessa. Siksi olisikin varauduttava siihen, ettei ulkoministerimme ensi lausunnoillaan pääse johtamaan mielipidettä. Kartelli on sivistyssana, jonka Otavan tietosanakirja määrittelee kilpailun rajoittamiseksi asianomaisten tuotantoryhmien hyväksi. Ne tulisi saattaa voimaan heti. Kas tuossa menee daami, jonka iltapuku on sen ja sen huippusuunnittelijan käsialaa. Lääkärissäkäyntejä on yli 20 miljoonaa vuodessa. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Pohjanmaan isäntähenkisyys on jotenkin niin pöyristyttävää ja muiden väestöryhmien polkemista. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Tiskin plakaatissa kiiteltiin suomalaisia halvasta juustosta. Ensimmäiseksi EU:n ydinmaiden haaveet EU:n puolustuksen kehittämiseksi saivat ulkoministeriltämme kieltävän lausunnon "kovan ytimen muodostamisesta". Selkeitä merkkejä on myös siitä, että vaikka tietoa on enemmän, arvostelukykymme vähenee. Kiven runo olisi kyllä upea kansallislauluksi, mutta valitettavasti tähän päivään mennessä kukaan ei ole keksinyt runoon tarpeeksi hyvää melodiaa. Voisiko komission tehtävänä olla "syyttämättä jätettyjen" asiain selvitys. Suomen Lääkäriliitto Lääkäristä poliisin ilmiantaja. Ei se, että osingot tulevat verollisiksi, vaan se, että niiden verollisuus toteutunee vasta 2005. Mitään katastrofia ei sentään seurannut, kuten taannoisen presidentin Ruotsin kuninkaallisissa vieraillessa. Linnan ulkopuolella rymyävät mielenosoittajat poliisin suojeluksessa. Tuossa taas herra, jonka yhteiskunnallinen vakaumus ei salli minkäänlaista kunniaja ansiomerkkien kilinää rintapielessä. Pyydänkö tuttavani kanssani kauppareissulle ja menenkin hänen kanssaan kahville. Mutta ne ”mutat”. Ei haluttu turvatakuita, vaan optio siihen, että jäsenmaa voisi itse päättää, mitä apua lähettää hyökkäyksen kohteeksi joutuvalle maalle. Onhan meillä paljon muutakin hyvää musiikkia kuin vain Sibeliuksen. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Ei hän taida olla yleensä aivan parhaimmillaan niin sanottujen laulujen alueella. Suotavaa lisäksi olisi, että se esitettäisiin usein kantele-esityksenä, jolloin siinä yhdistyisivät sekä kansallissoitin että kansallislaulu. Eikö nimen pitäisi olla Suomi tai Suomenmaa. Voi myös kyseenalaistaa, tarvitseeko Suomi enää mitään kansallislaulua, jos ei ole enää mitään todellista kansallista itsenäisyyttäkään. Yritysveroprosenttia olisi tullut pudottaa reilummin, jonnekin 17 prosenttiin ja osinkotuloille säätää korkeampi vero, jonnekin 30 prosenttiin ilman osittaista verovapausosaa. Ryhmän armeijan käyneet, ylikersantti Matti Vanhanen ja yliluutnantti Seppo Kääriäinen lienee ohitettu vähin äänin. Voi vain arvailla, kuinka monessa tapauksessa potilas, joka pelkää oireidensa johtavan ajokortin menetykseen, jättääkin tarpeellisen lääkärissäkäynnin tekemättä. Silti hyvinvointimme vähenee. Ilmeisen pahasti sääntö voi iskeä ikääntyvien miesten jäljellä olevaan elinaikaan. Vapaassa markkinataloudessa jokaisen kuluttajan oikeuteen kuuluu vapaus valita halvin tuote, olipa se mistä maasta tahansa. Suomen maataloustukiaisista ja EU:n kautta kierrätettävistä löytyy paljon mätää ja korjattavaa. Mummu KOKKOLA Ajan merkit (KP) Selvästi yli puolet Keskipohjanmaan verkkopalvelun kysymykseen vastanneista olisi valmis langettamaan dopingista kiinnijääneille urheilijoille elinikäinen kilpailukiellon. Niistä nostetut osingot kun tuntuvat olevan verollisia heti ensimmäisestä eurosta alkaen. Toki siellä kiehuu valtakunnan kerma hallinnon, tieteen, taiteen ja suomalaisen osaamisen huipulta. Tyyliltään se tuntuu myös turhan huutavalta ja möykkäävältä. Nykyisen – ei tosin koskaan virallisesti hyväksytyn – "kansallislaulumme" on sanottu olevan jonkin saksalaisen juomalaulun muunnelma. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Antti Hietalahti (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. – Ties vaikka olisivat oikeassakin. Itsenäisyyspäivän haastattelussa esitti kenraali Adolf Ehrnrooth myös liittoutumiselle omat perustelunsa. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 keskipohjanmaa.net Rupesi hiljaistakin miestä naurattamaan lukiessa Timo Pajunpään kirjoitusta mielipidesivulta (Kp 1.12.). Soitanko ja pyydän kävelylle. Turvallisuusasiat ovat EU:n piirissä kuitenkin kehittyneet suuntaan, missä vanhasta Neuvostoliiton ajoista peräisin oleva puolueettomuus/liittoutumattomuus -käsitteestä voitaisiin jo luopua. Linnan juhlat, kuin 1930-luvun karjanäyttely konsanaan, on tilaisuus, jossa naiset arvioivat toistensa puvut ja herrat laskevat vaivihkaa toistensa rintapielien kilisevät. Monet ovat ehdottaneet kansallislauluksemme Sibeliuksen Finlandiaa. Mutta haitanneeko tuokaan mitään, jos vain rakkautta piisaa... Eduskunta on epäilemättä toivonut, että lääkärin ilmiantovelvollisuus säästäisi ihmishenkiä. Melodiassa on kauneutta ja syvyyttä. Olisiko siis aika ja syytä vaihtaa kansallislaulua. Antero Haapasaari KALAJOKI Maitoa Virosta, muttei työvoimaa Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssään liikennevaliokunnan tekemän muutoksen hallituksen esitykseen ajoterveyden seurannasta. Jospa tervehtisin vastaantulijaa tai sanoisin jotakin rappukäytävän lapsille – muutakin kuin moitetta. Joulu lähestyy ja erilaiset joulukeräykset. Uudistus näyttäisi kohtelevan kaltoin niitä pienyrityksiä, joilla vapaita omia pääomia ei ole kertynyt. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Vastaajia kysymykseen oli 311. Ei kukaan toinen yrittäjä saa valtiovallalta lomittajaa kesälomansa ajaksi paitsi viljelijä veronmaksajain pussista. Sen ajan maatalouspolitiikassa voin ylituotanto hoidettiin dumppaamalla liiat leivän levitteet puoli-ilmaiseksi Englantiin akselirasvaksi. Olisi erittäin kohteliasta, jos Pajunpää perustelisi väitteitään Euroopan halvimmasta ruokakorista faktoilla eikä fiktioilla. Mutta kenenkäs kaa se Hjallis Harkimo styylaa. Pajunpää yllyttää boikotoimaan Kkauppiaita virolaisen maidon tuonnin estämiseksi, koska pelkää omaa leipäänsä. Tässä yhteydessä ei ole mitään syytä kajota potilassalaisuuteen ja potilas-lääkärisuhteeseen. Lääkärin salassapitovelvollisuus takaa sen, että sairaat voivat aina luottamuksellisesti, esimerkiksi poliisia pelkäämättä, kääntyä lääkärin puoleen. Muutoksen mukaan lääkärin velvollisuutena on ilmoittaa poliisille, jos lääkäri havaitsee, että vastaanotolle tullut potilas ei terveyssyistä voi ajaa autoa. On vaarana, että tätäkin kautta hallituksen esitys vain heikentää työllisyyskehitystä hyvistä tavoitteista ja luuloista poiketen. Muotoilun taustalla lienee pelko vanhan NL:laisen tavan palaamisesta – lähettää apua pyytämättä. Jo 1960luvulla maassa kerättiin voivuoria. Hän kun kertakaikkiaan haluaa erottua tästä joukosta kieltäytymällä näkyvästä kunnianosoituksesta kuin entisaikojen kerjäläismunkki. Kyseisillä tuotteilla pidettiin kotomaassa sellaista kilohintaa, ettei monissa työläiskodeissa näitä Valion herkkuja nautittu. Tuolla taas kiiluu Jaakko Iloniemen kalju, vai onko se saanut jäljittelijöitä. Navetan ja tuvan väliä ikänsä kulkeneille riittää jutun juurta ja sympatiaa, vaan tahtovatpa kynät tylsyä työläisten asioille. Tällaistahan ei sivistyneissä länsimaissa ole tapahtunut. Heidän mielestään koko linnan ruljanssi on suurta humpuukia ja osoitus jostakin, jota vain pitää vastustaa. Ainakin Kalajoen lehdistössä isäntien ja emäntien nuijilla koputellaan valtuustoissa maitotililäisten päätöksiä, joita köyhä kansaa maksaa ja paikallinen media siunaa. Ranskan vallankumouksesta on kulunut sentään jo 214 vuotta, mutta meidän aikamme yläluokka on jo kymmenet vuodet hallinnut ja vallinnutta Suomessa. Meillä on hurjasti lääkkeitä kaikkiin vaivoihin ja apteekit suosittelevat halvempia, korvaavia lääkkeitä. Lasipalatsien lämmittämiseen palaa miljoonia euroja veronmaksajien rahoja. Kivi ei valinnut Maa kunnasten ja laaksojen -runonsa nimeksi suinkaan Finlandiaa, vaan selvällä suomen kielellä Suomenmaa. Näyttää siltä, että näytelmää johtaa ulkoministeri Erkki Tuomioja ja presidentti Tarja Halonen. Näyttääpä Sauli Niinistökin vakinaistaneen suhteensa Tanja Karpelaan. Kun näin tuskin tapahtuu, on vaarana käydä kuin nyt jo näyttää, että merkittävä osa yrityksistä ja yrittäjistä kuittaa taseiden vapaan oman pääoman ja tyhjentää rahoitusomaisuusvarantonsa omistajille jaettavina lisäosinkoina ja tietenkin verottomina nykylain mukaisesti. Miten upeaa olisi, jos tämä melodia – eräänlaisen Suomen tunnuksena – voitaisiin joskus esittää jossakin kansainvälisessä tilaisuudessa Suomen kansallislauluna kantele-esityksenä. Suomi voisi lähettää apuna (ja tarvittaessa saada) vaikka rekkalastin villasukkia. Uudistuksen toinen tärkeä osio eli osinkotulojen saattaminen verottomuuden asemasta verollisiksi on se mutta, joka saattaa pilata koko uudistuksen. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Dopingrangaistuksia tulisi koventaa P residentinlinnan kunniavahteihin kuulunut, koulutuksesta ja kunnioituksesta jäykkä kadetti liikahti selvästi huolestuneena, kun kättelysalista seuraavaan tilaan kävellyt rouva (tai herran avec) horjahti kuin olisi aikonut kompastua tai liukastua iltapukunsa jalan alle jääneeseen liepeeseen. Martti Haikonen KOKKOLA Totuuskomissio hiihdosta. Oletettu investointien lisääntyminen kääntyy laskuun. Ovatko saksalaiset kenties pitäneet meitä pilkkanaan: jokin Saksanmaalla juoppoporukoissa huudettu ja möykätty juomalauluko on mennyt Suomen täydestä kansallislaulusta jo yli 150 vuotta. – Sekin yksi, ja yhä näkyvämpi tapa erottua joukosta. Epäkohdat tulisi korjata ennen verouudistusesityksen tuomista eduskuntaan. Matti Tunkkari VETELI Havaintoja juhlista Presidentti Tarja Halonen ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi sekä taustalla Anna Halonen tanssin pyörteissä. Se on jotenkin niin raskassoutuista. Meidän kalustomme ei ole enää riittävä takaamaan turvallisuuttamme, vaikka keskeinen vaatimus, oma puolustustahtomme onkin hyvä. Yritysverojen kevennys toisi melkoisesti investointietua ja työllistämiseen tarvittavaa kilpailuetua suomalaisille yrityksille, jos ”muttia” ei olisi. Isäntähenkiseltä Kalajoelta Espanjan halpaa tomaattia saa hakea, puhumattakaan tanskalaisesta joulukinkusta, josta muutoin ei tule kala-allergiaa kuten joistakin puhtaista kotimaisista. Osa tapauksista on johtunut sairauskohtauksesta. Samalla työllisyys heikkenee oletetun parantumisen sijasta. Presidentti tarraa hänen rintapieleensä kuin pidättääkseen Nokiaa lähtemästä Suomesta. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Etsi jostakin käsiisi Fransiscus Assisilaisen rukous ja lue se ajatuksen kanssa juuri nyt, joulun alla. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Onko Hiihtoliitto selvittänyt, mikä on ammatikseen hiihtävän työttömyyspäivärahan, eläkkeen ja lumettomuustalven korvausten euromäärä. Mutta ei hätää. Italian esitys turvatakuista johti sitten toiseen hämmennykseen. Onko osakkeenomistajilla malttia vaurastua kehittämällä ja kasvattamalla yrityksiään pitkällä tähtäyksellä vai voittaako ahneus rahastaa pikavoitot. Suomalaisille yrityksille se takaisi paremman kilpailuedun, siis ehdolla, että uudistus astuisi voimaan jo kuluvalta vuodelta. Yritysten ja yrittäjien toimet saattavat kääntää kehityksen jopa päinvastaiseksi kuin oletettiin ja toivottiin. Me televisioruudun toisella puolella kieli pitkällä, ja kaiketi monet kateudesta vihreänä seuranneet katsojat jäimme odottamaan tokko mitään tämäntapaista jäisi näistä juhlista mieliin. Mahtaakohan olla suoranaista kansantalouden tuhlaamista kurkun ja tomaatin viljely antarktista muistuttavissa olosuhteissa talviaikana. Heikki Häyrynen NIVALA Yritysverouudistus voi johtaa harhaan Ajassa näkyy merkkejä, että omaisuutemme karttuu, mutta arvomme ohenevat. Ei tarvita suuria tuloja, ei erityisiä tilaisuuksia, vain yhden keskeisen arvon näkymistä tässä ajassa: ihmiset ovat tärkeitä. Mutta ei taida kukaan osata keksiä, sillä hyviä melodioita syntyy harvoin. Hiljattain television ajankohtaisohjelmassa näytettiin USA:ssa myytävää suomalaista juustoa, jota markkinoitiin superhalvaksi suomalaisen vientituen ansiosta. Markku Äärimaa, toiminnanjoht. Viimeisen version mukaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan tulee pyytää apua. Mutta onko Sibeliuksen sävelmällä väärä nimi. Vanhasen hallituksen verouudistuksella tavoittelema työllisyysasteen nostaminen on perusteltua ja lienee vielä aitokin, mutta nähtäväksi jää, löytyykö hallitukselta kanttia ja halua korjata esitystä sekä oikeuden ja kohtuuden suuntaan että paremmin toimivaksi. Lääkärissäkäynnin seurauksenahan voi olla kehotus käydä poliisilaitoksella ja ottaa ajokortti mukaan. Liikenneonnettomuudet johtuvat pääsääntöisesti muista kuin terveydellisistä syistä. EU:n piirissä tämä ristittiin "villasukkaoptioksi". No, onhan asia jo ennestäänkin tuttu, mutta kyllä linnan juhlien yhteisesiintyminen on lähes vihkimisen viereinen laillistaminen. Italian esityksen sisältämät turvatakuut olisivat Suomelle historiallinen mahdollisuus. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson Silloin tällöin näkee aina jonkun, nykyiseen kansallislauluumme tyytymättömänä esittävän uuden ehdotuksen Suomen kansallislauluksi. Hallituksen tavoitteena on ollut ajanmukaistaa ajokyvyn turvaamiseksi luotua määräaikaisiin terveystarkastuksiin pohjautuvaa järjestelmää. Hyvät melodiat ovat enimmäkseen vanhoja. Ihmettelen kovasti Pajunpään väitteitä Euroopan halvimmasta ruokakorista. Yritysten tuloveron laskeminen 29 prosentista 26 prosenttiin on oikeansuuntainen, joskin tavoiteltuun nähden riittämätön ja puutteellinen. Rakennuksemme ovat isoja, korkeita ja kauniita ja valtatiet leveitä, mutta tien ylittäminen naapurin luo on liian vaivalloinen matka. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Sibelius pyörittää tätä liian raskassoutuista levyään kaikessa, kuten me kaikki pyöritämme omaa levyämme eli toistamme itseämme vikoinemme ja virheinemme kaikessa, sillä jokainen on oman persoonallisuutensa vanki. Tällöinkin vain harvoissa tapauksissa turman syyksi on voitu epäillä tilannetta, joka olisi ollut eduskunnan toivomalla tavalla estettävissä. Tai sitten voisi valita jonkin täysin modernin kansallislaulun, mutta tarpeeksi hyvän melodian, jossa olisi tarpeeksi syvyyttä ja kauneutta. Yritysten rahoitusvarojen supistuminen merkinnee, että työnantajat entistäkin herkemmin reagoivat tiukentuneeseen rahoitustilanteeseen ja työporukkaa pistetään pihalle nykyistä herkemmin ja usein perusteettomasti. Hallituksen esitys on kannatettava. Rouva häipyi hyvässä järjestyksessä suuren, noin 2 000 hengen vierasjoukon massaan. Eipä olekaan hullumman näköinen nainen, mitä nyt juhlakengän koron mitan pidempi Hjallista. Sinne kerääntyvät kaikki, jotka uskovat jotakin olevansa – ja jotka ovat onnistuneet järjestämään sinne kutsun. Liikenteessä on viime vuosina kuollut runsaat 400 ihmistä. Kannanotot ovat muuttuneet lähes päivittäin ja pysyvät lillukan varsien tasolla. En ole mikään ruokapuolen pomo kuten Esa Härmälä, mutta minun kukkaroni nauttii, jos saan ostaa virolaista maitoa halvemmalla kuin lohtajalaista. Tulos on todennäköisesti päinvastainen. Turvallisuus on absoluuttinen käsite ja ympäristön muutoksista huolimatta se on tiettyyn rajaan ylläpidettävä. Mutta taitaa mennä kuvamme ulkomailla entistäkin Sibelius-keskeisemmäksi henkilöpalvonnaksi, jos kansallislaulummekin olisi hänen säveltämänsä. Testataanko hiihtäjiltä THG-hormonia. On se epäilemättä parempi kuin tuo nykyinen. Sanonko sen tunnustuksen toiselle, joka jäi vain jotenkin sanomatta. Siispä mietin: mitä minä voisin tänään tehdä, jotta repimisen sijaan rakentaisin. Nato on luonteestaan ja käytännön toimistaan johtuen jäänyt etäiseksi Suomelle, vaikka sotilaallisesti olemmekin siihenkin liittymiseen jo varautuneet. Minkä vuoksi suomalaiset kantavat selkä vääränä elintarvikkeita Virosta ja nimen omaan suomalaista sapuskaa. Veijo Hukari KOKKOLA Villasukkaoptio Hallituksessa sovittu yritysverouudistus saattaa tuoda melkoisesti pulmia asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Neonvalot toimivat keinoaurinkona kaamosaikana. Ainakin Kalajoen kaupoissa näitten vetisten, mauttomien vihannesten hinta pyörryttää köyhää. Turvallisuuspolitiikkaa ei muuteta joka vuosi, eikä edes kymmenen vuoden välein. Vaikka kuvittelisi saaneensa aikaan jotakin erilaista, ulkopuolinen tähyäjä kuitenkin helposti näkee kaikessa jotakin samaa. Itse en ole koskaan Sibeliuksen niin sanotusta laulumusiikista kovin suuresti pitänyt, ehkä joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Sillä aiheutettaisiin vahinkoa sekä itselle, työllisyydelle että kansantaloudelle. Esko Korhonen SIEVI Kalevalasta kansallislaulu Koska Hiihtoliitto tekee aloitteen totuuskomission perustamisesta. Kovasta ytimestä keskusteltiin sitten kyllä tai ei vaihtoehdoilla jonkin aikaa ilman omaa strategiaa. Meikäläisen köyhän leipä sitä vastoin levenee virolaisesta halvasta maidosta ja vielä enemmän, mikäli suomalaiset työnantajat pidättäytyvät virolaisesta halvasta työvoimasta Pietarsaaren paperitehtaalla. Aiotko sinä laittaa ropoja joulukeräyksiin, sitä kysymme nyt keskipohjanmaa.net:ssä. Pajunpää pitää kovasti suomalaisesta, mutta harvoista traktoreista Lohtajallakaan löytää made in Finland -merkintää, turbot vaan sauhuavat ja istutaan nahkapenkillä. Istuvan hallituksen turvallisuuspoliittisen sekoilu on aiheuttanut jo melkoista hämmennystä ulkomaita myöden
Suomalaisuutta kannattaa vaalia Suomalaisuudessa Hannu Raittila, jonka isoisä muuten on rakennusmestarina 20-luvulla rakentanut Korpelan Voiman voimalaitoksen Lestijokeen, näkee paljon myönteistä ja arvostettavaa. Oli kekseliästä ripotella osia vuorotellen laulujen väliin. Hän on toiminut myös kahdeksan vuotta kulttuurilautakunnan puheenjohtajana kokoomuksen edustajana. Onpa kirjassa sivuja ja tilastoja, jotka tekijän mukaan voi nopeasti ohittaakin, mutta ovat tallessa kuitenkin tarvittaessa poimittavina. Kauppaneuvos Evald Vainio oli kuuluisaan tapaansa klubiaskin kanteen hahmotellut jo rahaston budjettia ja mahdollisia sponsoreita. Mutta viimeiseen ylimääräiseen jazz-harmoniat istuivat kuin nenä päähän. – En ole tietoisesti käyttänyt vettä metaforana, vaan siihen on ihan käytännöllisiä syitä. Onnitteluja ja kehuja sateli julkistamisjuhlassa. Kun heistä tulee pönäköitä, etukenoisia tärkeilijöitä, niin ryhdyn heitä heti pilkkaamaan, kirjailija lupaa. Julkistamisjuhlaan oli kutsuttu runsas joukko kulttuurivaikuttajia. Eiväthän elokuvat ja tv-sarjat, eivät edes tietokonepelit synny ilman käsikirjoittajia, kirjailija muistutti. Määttälä toimi rahaston asiamiehenä 40 vuotta ja jätti tehtävän viime vuoden lopulla Juhana Lassilalle. Gregoriaanisen kirkkolaulun taannoinen diskokomppiversio saavutti suuren suosion. Tiukan kuuntelun ja keskustelun jälkeen raati päätyi lopulta palkitsemaan kolme hyvin erityyppistä teosta. Rytmiryhmän vokaali-imitointi oli hiottu niin huippuunsa, että moni läsnä oleva ammattilainenkin ällisteli, voiko moiseen sambailotteluun pystyä viiden hengen voimin ilman taustanauhaa. Himanka YLIVIESKA Club for five -lauluyhtye Ylivieskatalo Akustiikassa la 6.12. Tarinoita suomalaisuudesta Edes tietokonepelit eivät synny ilman käsikirjoittajia Hannu Raittilasta, 47, tuli kirjailija vasta kolmissakymmenissä. Take Six -yhtyeen vaikutteet muutenkin kuin nimessä. – Vasta 1800-luvun mittaan kirjasta tuli mielekäs tarinan kertomisen väline. Niiden yhdistävänä teemana on vesi: lestadiolaisten suvipäivien leiri uhkaa vajota mutaan, Canal Grandessa suomalainen insinööri yrittää pelastaa vajoavaa Venetsiaa ja Atlantiksessa tapahtumapaikkana on veden alle uponnut kylä. Nämä varhaisbarokkityyliin valmistelemattomin pidätyksin moduloivat ja rikkaasti kuviokoristellut laulut ovat mannaa metelin sorvaamille korville. Eri aikakausina vain kertomisen välineet ovat vaihdelleet, kirjailija Hannu Raittila muistutti koululaisyleisölleen Kokkolassa maanantaina. – Tämä on sitä kulttuurin diversiteettiä, jota on vaalittava, niin kuin luonnonkin moninaisuutta suojellaan. Tulkitsijalta olisin toivonut luonteikkaampia otteita sarjan parissa. Hakola palkittiin orkesteriteoksesta Le Sacrifice, Pohjonen Kalmuk-teoksestaan ja Maija Vilkkumaa uusimmasta levystään Ei. Hyvä, että kirkkomuusikot ovat lähteneet baanalle karistelemaan pölyjä koltuista. Mahtoikohan Gregorius vääntelehtiä kirstussaan, kun kuuli naisen ääntä messulaulussa. Kuva: Jukka Lehojärvi Tuomas Airola KOKKOLA Konsertti Kokkolan kirkossa.7.12. Kaupunginjohtaja Antti Isotalus kiteytti, että kenestä tahansa ei olisi sampoa takomaan, joten Viljo S. Etenkin suomalaisen miehen mykkyyttä on suojeltava, Raittila kärjistää, mutta lieventää kohta, että eiväthän ne mykkiä ole, puhuvat vain asiaa. Olen kuvannut miehiä paljon siksi, että miehet yleensä toimivat. Keski-Pohjanmaan rahaston eräs ominaispiirre on ollut vahva kulttuuripoliittinen toiminta, ideoiden luominen ja alkuun saattaminen, mainittakoon vain Anders Chydeniuksen muiston vaaliminen ja instituutin perustaminen, ammattikorkeakoulu, kansantaiteen keskuksen ja festivaalien synnyssä mukana oleminen. – Kun naisistakin tulee toimijoita ja he ottavat valtaa, niin kyllä minä sitten kuvaan naisia. Helimaaria Kytilä vuorostaan lauloi heleällä äänellään Heinrich Schützin (sata vuotta ennen Bachia syntynyt saksalainen kirkkomuusikko) psalmeja. Teos sisältää tiiviissä muodossa katsauksen muun muassa kulttuuripäiviin, rahaston käynnistämiin kulttuurihankkeisiin ja nimikkorahastoihin, jotka ovatkin tämän rahaston ominaispiirre ja rikkaus. – On ihmistyyppi, joka viettää paljon aikaansa ulkomailla ja päivittelee aina tilaisuuden tullen, mikä hirveä, kauhea junttilandia Suomi onkaan, ja miten hienosti asiat ovatkaan muualla. Olen kuvitellut, että lauluja laulaa aina "uniksessa" (Unisono = saman melodian esiintyminen useammalla äänellä yhtäaikaisesti) joukko mustiin munkinasuihin pukeutuneita huppumiehiä. Erikseen mainittakoon Nivalan tyttö Susanna Hietala, joka taisi viime kesänä päästä toiselle sijalle Montreauxin Jazzlaulukilvassakin. Siihen mennessä oli keksitty tekniikka, jolla tuottaa kirjoja, lukutaito oli yleistynyt ja yleisöllä oli ostovoimaa. – Se kuvastaa sitä, mitä Teosto on. Mitä tahansa voi tapahtua, määrätyllä uskottavuuden tasolla. Vesi saa tapahtumaan Vuonna 2001 Finlandia-palkinnon Canal Grande -kirjastaan saanut Raittila nimeää pääteoksikseen Canal Granden ohella kirjat Ei minulta mitään puutu sekä tänä syksynä ilmestyneen Atlantiksen. Itseäni lämmitti eniten Tuomas Aholan upean soinnukas sooloääni, joka taipui myös pehmeästi homogeeniseen yhteissointiin. – Sehän ei pidä paikkaansa. Sitä paitsi, onhan naisia Hannu Raittilan kirjoissa jopa päähenkilöinä, esimerkiksi Canal Grandessa. Suomen Kulttuurirahaston tuki on myös ollut huomattava. Jokaisen ihmisen on hyvä toimia ympäristössä, joka on hänen omansa. Kauniit kirkkosävellajit soivat hyvin kirkon kaikuisassa akustiikassa luoden myös moniäänistä harmoniaa. Kirkkomuusikot baanalla Konsertit Mikko A. Tästedes vuosittain jaettavaksi suunnitellulla Teosto-palkinnolla halutaan nostaa esiin tuoreita ja omaperäisiä kuluvan tai edellisen vuoden tuotantoa olevia kotimaisia sävelteoksia. Suomalaiset myös sietävät hyvin sosiaalista hiljaisuutta. Jokainen vähänkään yhtyelauluun tutustunut ymmärsi pian, kuinka suuren harjoittelun takana kvintetin rennon näköinen lavatyöskentely oikeasti on. Teosto-palkinto kolmelle. Kaikki kulttuurin ystävät toki jo muistavat tämän mainion perustamisjutun. Pieni pehmeä-ääninen ja selkeästi soiva cembalo riitti hyvin täyttämään kirkon valtavat mittasuhteet. Oiva Junno, Pertti Korhonen, Kirsti Jutila, Annikki Raudaskoski, Rauha Isotalus, Sirkka Keskinen, Vappu Huotari ja Anja Tuomikoski esittivät hänen koostamansa ja ohjaamansa runo-ohjelman. Paavi Gregorius Suuresta nimensä saanut liturginen laulumuoto otettiin käyttöön katollisessa kirkossa 600-luvulla paavin uudistaessa messua ja on kivijalkana koko kirkkomusiikille. Ensimmäisen palkinnon saajaksi tai saajiksi oli ehdolla yksitoista teosta, jotka edustavat suomalaista musiikkia laidasta laitaan. Minunkin kustannussopimuksessani oikeutetaan kustantaja hyödyntämään tuotantoani kaikissa, myös tulevaisuudessa keksittävissä ilmaisuvälineissä. Etukantta komistaa Veikko Vionojan maalaus Korpelan tyttö ja takakanteen on talletettu Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Ulkomaisista esikuvista huolimatta itsenäisyyspäivän ohjelma oli ilahduttavan suomalainen. Määttälä. Sen sijaan kuvien metsästäminen teosta varten on hänen mukaansa ollut oikeaa salapoliisin työtä. Ensimmäisen palkinnon sai kuvataiteilija Simo Pälli. – Se on sama kuin yrittäisi vertailla urheilukisoissa korkeushyppääjää ja maratonjuoksijaa. Bachin tanssilliset osat alkusoiton kera toimivat ohjelmakokonaisuuden nivomana huipentajana. Koomisuutta on Raittilan mukaan nykyisessä eurooppalaisuuden ihannoimisessakin. Kokkolan kirkossa lauluja lauloi kuitenkin sävykäsääninen Mikk Uleoja. Ei liene sattumaa, että Club for Fiven takaa kuuluu mm. Kun nimittäin keskipohjalaiset vaikuttajat palailivat Pohjanmaan rahaston kokouksesta Seinäjoelta, he päättivät autossa, että KeskiPohjanmaalle on perustettava oma rahasto – eteläpohjalaiset kun pitivät enemmän omiensa puolta. Varmoihin tietolähteisiin tukeutuen voin kertoa, että ainakin tämä ilta pärjättiin ilman rytmikoneita. Sarja kun sisältää niin valtavan määrän musiikillisia rikkauksia, jotka jäivät tällä kertaa ikään kuin nuottikansion rivistöille. Muita erityisen lämpimästi mieleen jääneitä oli Dire Straitsin Walk of Life-versio, mikä viimeistään sai yleisön lämpenemään huutoon asti. Määttälä toki myöntää, että läheltä nähtynä hänen muistelmansa ovat subjektiiviset, mutta hän on kuitenkin pyrkinyt kertomaan asiat asioina ja asiakirjoihin nojautuen. Maija Vilkkumaan mielestä on hyvä, että kaikki musiikinlajit ovat edustettuina uutta palkintoa jaettaessa. Etenkin pojille voi Raittilan mukaan syntyä ajatus, että kirjailijat ovat "merkillisiä vellihousuja, joiden tekemisillä ei ole mitään tekemistä poikien elämän kanssa". Taiteilija Marjatta Leppäsen ja dramaturgi Juha Siltasen ohella lopullisen päätöksen tehneeseen raatiin kuulunut SibeliusAkatemian rehtori Pekka Vapaavuori kertoi maanantain palkinnonjakotilaisuudessa, että jo alun perin oli selvää, kuinka hankalaksi päätöksenteko muodostuisi, kun rinnakkain oli monta musiikin eri lajia. Itsenäisyyspäivän illasta haihtui turha jäykkäniskaisuus, kun Club for Five sai esiintymisvuoron juuri presidentinlinnan kättelyiden ollessa kliimaksivaiheessa. Nyt Suomessa ilmestyy kirjoja enemmän kuin koskaan, ja maa on täynnä teattereita. Presidentin omittua Anna-Mari Kähärän orkesterin omiin juhliinsa tämä viiden hengen klubi sai kutsun paikkaamaan auki jäänyttä lauantai-iltaa Akustiikassa. Ja onhan luterilaisen jumalanpalveluksen liturginen laulu sukua sille. Joulurunot voi kuulla vielä uudelleen ensi sunnuntaina Valo Verrosen ateljeessa. Kirjat muodostavat trilogian, mutta eivät kuitenkaan klassisessa eeppisessä mielessä. – Ilahduttavaa siinä oli oman roolin ja ammatin löytyminen, hän sanoo. Kaikkien musiikintekijöiden järjestö. Sunnuntai-iltana Akustiikassa kuultiin ja nähtiin Hasasen työn tuloksia, kun lausuntapiiri Ylivieskan lausujat järjestivät joulurunoillan. Niinpä hänen laatimansa historia Kulttuurisampoa takomassa, Tapahtumia ja muistikuvia Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahaston 40-vuotistaipaleelta, julkistettiin maanantaina juhlavasti samassa talossa, missä rahasto aikanaan oli perustettu eli Vartiolinnassa. Teoksen on kustantanut Keski-Pohjanmaan kulttuurirahasto ja siitä on otettu 500 kappaleen painos Art-Printissä Kokkolassa. Koulussa Aura Hasanen ohjasi pitkään ilmaisutaidon ryhmiä. Kirjailijat eivät suinkaan ole omituisia hyypiöitä, jotka väsäävät runoja, jotka eivät voisi vähemmän kiinnostaa. Tämän lisäksi tyyliin kuuluvat Manhattan Transferin, King´s singersien ja Bobby McFerrinin aikanaan luomat ihanteet ja sovitukselliset koukut. Kuvitelmani on siis ollut melko yksiulotteinen. Nat King Colen Merry Christmas to You tasaannutti pulssin ihanan lempeästi ja saatteli ihastuneen oloisen juhlakansan kotimatkalle. Kaupungin kulttuuripalkinto on jaettu vuodesta 1975 lähtien ylivieskalaiselle kulttuurielämän vaikuttajalle. Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Kirsi Yli-Olli luovutti 500 euron stipendin ja kunniakirjan Hasaselle kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Ylivieskatalo Akustiikassa. – Esimerkiksi Finlandia-palkittu Johanna Sinisalo on käsikirjoittanut Salkkareita ja Kotikatua. Lauluakrobatia valloitti Konsertit Leena Ahlholm YLIVIESKA (KP) Erityisluokanopettaja Aura Hasanen sai Ylivieskan kaupungin kulttuuripalkinnon pitkäaikaisesta eli yli 20 vuoden toiminnastaan lasten ja nuorten sanaja puhekasvatuksen parissa. Jäätelökesä ja Tummat silmät, ruskea tukka. Ylivieskan kulttuuripalkinto Hasaselle Leena Nygård KOKKOLA (KP) Jo ennen kuin kirjoja oli olemassakaan, oli ihmisiä, jotka kertoivat tarinoita. Vaatimattomasti maakuntaneuvos kertoi tehneensä kirjan niitten kykyjen mukaan, joita hänellä on, koska hän ei ole ammattitutkija eikä siten kykenevä analyyttisen historian kirjoittamiseen. Määttälältä K-P:n rahaston historiikki Historian siipien havinaa Kokkolassa Maakuntaneuvos Viljo S. Mustavalkokuvitus on runsas tallettaen osaltaan rahaston 40vuotista taivalta. Ihminen, joka haluaa kieltää suomalaisuutensa, on lähinnä koominen. – Se on ulkokohtaisesti kirjojen sisällöstä tehty johtopäätös. Raittilaan on joskus lyöty machokirjailijan leimaa oikein olan takaa. Emme edes jaotelleet ehdokkaita eri kategorioihin, vaan tyydyimme siihen, että ne vain ovat erilaisia keskenään. Viimeisenä lauluna kuulimme vuorolaulun, johon osallistui Helimaaria Kytilä vastalaulajana. Vaalimisen arvoista suomalaisuudessa ovat Raittilan mukaan erityisesti luotettavuus ja tapa puhua: kun on asiaa, se sanotaan suoraan ilman venkoilua ja sen kummempaa smalltalkia. – Kaikissa kolmessa romaanissa minua ovat kuitenkin eniten kiinnostaneet suomalaisuus ja suomalaiset ihmiset. Nyt kävi niin, että joka kappaleeseen mahdutettiin kappaleen tyylilajista riippumatta samoja jazzmaneereja ja sihinäkomppeja, mikä alkoi jo loppuillasta hieman puuduttaa. Määttälä oli ottanut hienon tehtävän laatiessaan tämän historiikin. Instrumentaalimusiikkia edusti Bachin Ranskalainen sarja cembalolla tarjottuna, ja puikoissa oli Seinäjoen seurakunnan kanttori Maria Väinölä. – Semmoisten asioiden kanssa ei pidä lähteä tietoiseen rakenteluun, tulos olisi vain tylsä. Menneisyys tuleville Suomen kulttuurirahaston talouspäällikkö Juhani Putkonen puolestaan muistutti, että elävän sukupolven tehtävä on antaa menneisyys tuleville sukupolville. Varsin herkullisina versioina kuultiin mm. Nyt hän on eläkkeellä opettajan virasta, mutta ohjaa edelleen kansalaisopiston lausuntaryhmiä. – Se vain käy ilmi vasta kirjan loppuosassa, mikä on yhdenmukaista naisten historian kanssa: vasta viime aikoina naiset ovat pompanneet esiin toden teolla. Määttälä sai lukuisat onnittelut ja kiitokset kulttuurisammon takojana. Kuva: Jukka Lehojärvi Reetta Ravi HELSINKI (STT) Ensimmäinen 40 000 euron suuruinen Teosto-palkinto jaettiin säveltäjä Kimmo Hakolan, säveltäjä-muusikko Kimmo Pohjosen ja laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaan kesken. Kirja käy siten hakuteoksesta. Hän luonnehtii täkäläistä rahastoa kansalaisrahastoksi, koska sen varat ovat kerääntyneet pienistä puroista, kansalaisten lahjoituksista varsinkin nimikkorahastoihin. En halua kuvata ihmisten tunteita ja ajatuksia kertomalla, mitä pään sisällä liikkuu, vaan kiertoteitse toiminnan kautta. Määttälälle oli kerääntynyt mittava kotiarkisto, jota hän kirjoittaessaan sai hyödyntää. Vesi on dramaturgisesti kätevä elementti, se sisältää suuria energiavoimia, se on herkkäliikkeistä ja voi saada aikaan äkillisesti suuria dramaattisia muutoksia. Laulu ei siis ole mitenkään outoa tavallisellekaan musiikin kuuntelijalle. Niinpä rahaston perustamisjuhlaa voitiin viettää Vartiolinnassa juhlapuhein (Viljami Kalliokoski, Kustaa Vilkuna) ja Remellin orkesterin säestyksellä. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 13 Kulttuuri B Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Kukapa tuntisi aiheensa yhtä hyvin kuin Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahaston perustamisesta lähtien sen asiamiehenä toiminut Viljo S. – Ei Keski-Pohjanmaan Rahasto ole yhden eikä harvojen rahasto, vaan toiminnassa on ollut mukana satoja henkilöitä, Määttälä tiivisti. Yksilösuoritukset olivat kautta linjan vaikuttavia, mikä ei ihme olekaan, kun tietää kaikilla olevan jo melkoisesti meriittejä ja kokoonpanoja hallussaan Radion kamarikuorosta lähtien. Omakohtaisia muistelmia Ehkä piristyksenä lukijoille ovat juuri Määttälän omat muistelmat tapahtumista ja tapaamisista niistä, joita ei pöytäkirjoihin ole sisällytetty. Ainoa moitteen sija alkoi hahmottua illan ehtiessä pidemmälle. Hänestä on hyvä, että tunnetaan se pohja, josta on ponnistettu. Valintaa ei voi moittia, sillä niin hyväntuulinen maku konsertista jäi että harvoin. – Onhan Suomi ainoa kotimaani ja suomi ainoa äidinkieleni. Kirkossa väkeä ei markettien suuren adventtisunnuntain jouluimun seurauksena ollut kuin kourallinen. Se on halpa keino kohottautua toisten ihmisten yläpuolelle. Jotenkin olisin näet jäänyt kaipaamaan sovituksiin tiettyä eheyttä ja linjakkuutta. Mahdollinen vertauskuvallinen ulottuvuus on Raittilan mukaan tahaton. Helimaaria Kytilä, sopraano, Mikk Uleoja, gregoriaaninen laulu, Maria Väinölä, cembalo. Ensimmäisenä ylimääräisenä kuultu Mikki hiiri Merihädässä oli maustettu paitsi värikkäällä sovituksella myös mukaansa tempaavalla lavakoreografialla. Kolmella aikakaudella liikkunut adventtikonsertti palveli rauhoittavana hiljentymistuokiona jouluvauhkoilun keskellä
Sydämenmuotoisten piparkakkujen rinnalla esiintyi sotilaita, sapeleita, kelloja ja kukkoja – olihan piparkakku ympärivuotinenkin juhlaleivos. Meikäläiset piparkakut eivät myöskään ole niin koristeltuja kuin eteläiset serkkunsa. Kokkolalaisista tavarataloista Minimanissa satsataan suomalaiseen lihaan. Sulje ne muovipussiin ja pidä jääkaapissa seuraavaan päivään. Pakastettu kinkku sulaa hitaasti: se vaatii jopa viisi vuorokautta asianmukaisessa viileässä säilytystilassa. Parhaiten toimii digitaalinen tai niin kutsuttu lapamittari. Viime aikoina pientä, mutta kasvavaa joukkoa on kiinnostanut myös tuoresuolattu, pakastamaton ja paistamaton maakunnan viljapossu, joka on perinteiseen kinkkuun verrattuna arvokkaampaa. Leikkaa tangoista vajaan sentin viipaleita (tarpeeksi etäälle toisistaan) leivinpaperilla vuoratulle pellille. Sulata pakastekinkku niin, että sen sisälämpötila on noin 10 astetta ennen uuniin laittamista. Pakastekinkkujen sesonki koittaa viikko, pari ennen joulua. Edelleen voi valita harmaasuolatun tai kypsistä myös punasuolatun kinkun, jossa on punertava väri ja hiukan parempi säilyvyys. – Viljapossu on myös paremmanmakuinen kuin tavallinen, Anttila mainitsee mielipiteenään. Vähitellen pipareihin alettiin lisätä muitakin mausteita. Laita kinkku itsensä kokoiseen kattilaan, johon se mukavasti mahtuu. Silloin säädettiin, että Nürnberger Lebkuchen -nimitystä saa käyttää ainoastaan kaupungissa valmistetuista leivonnaisista. Porsas merkitsi viikingeille rikkautta ja vaurautta, siitä ehkä koko jouluporsastraditiommekin on peräisin. Kirja sisältää kulttuuritiedon lisäksi joukon historiallisia reseptejä Hildegard Bingeniläisen reseptistä Riikolan piparkakkuihin, jotka ovat kenties saaneet vaikutteita englantilaisista piparkakuista. Kaikki sai alkunsa Nürnbergistä vuonna 1647 muuttaneesta Katharina Schraderista ja häntä kosiskelleesta leipuri Hans Metzleristä. Viikinkien käyttämä porsasmuotti on kuitenkin kulkeutunut pohjoisesta aina Tsekinmaalle. Tästä kehittyi yli 200 vuotta kestänyt piparkakkusota, joka ratkesi vasta vuoden 1927 valtiopäivillä. Vastaukset kysymyksiin löytyvät Anna-Liisa Mattilan kirjoittamasta Pipari-kirjasta, jonka anti ei muutamassa vuodessa vanhene. Muovaile taikina muutamaksi tangoksi. Kunnossa olevan mittarin osoitin näyttää silloin lähes sataa astetta. Kinkun keittäminen Aseta mittari paikoilleen. Piparkakun esimuoto on Indusvirralta Eurooppaan tullut hunajaleipä. Kinkku ruistaikinakuoressa Tee napakka taikina vedestä ja ruisjauhoista (suhde ½ l vettä/noin 1 ¼ l ruisjauhoja). Hunajakakuista piparkakkusotaan Nunna Hildegard Bingeniläisen piparkakut kirkastavat älyä. Kakkuset sopivat myös keliakiaa sairastaville, koska spelttijauhoa ei luokitella kotimaiseksi viljaksi. Aluksi hunajakakut paistettiin puumuoteissa. Peitä kinkku taikinalla (1½–2 sentin kerros) ja aseta uunipannulle. Näiden leivonnaisten sanotaan vaikuttavan hermoihin rauhoittavasti ja älyyn kirkastavasti. Jos vastauksena tuli kukkakoripipari, tyttö ilmoitti vielä empivänsä. Jos olet keittänyt kinkun ja sen kamara on pehmeä, ruuduta se ja levitä kiiltokuorrutusta kauttaaltaan pinnalle. Mistä piparkakut tulevat. Kun kosintoihin ei vastattu myönteisesti, Hans haastoi piparkakuilla itsensä elättäneen Katharinan käräjille ja syytti häntä noituudesta. Jos kinkun alapuoli tummuu liikaa, lisää pannulle vähän vettä. Mistä tulee sana piparkakku. Perinteiset isot kinkut ovat luullisia ja pienemmät juhlakinkut luuttomiksi leikattuja, mutta potka pitää ne kinkun muotoisina. Grimmin saduista tutuilla Hannulla ja Kertulla on todellisuuspohjansa, joka on vieläkin karmeampi kuin sadussa esitetty. Unkarissa vietiin vastasyntyneen äidille rotinoiksi puolimetrinen kapalopiparkakku. Mausteseos kinkulle Perinteisen, ruotsalaisten suosiman Cajsa Wargin reseptin mukaan kinkusta poistetaan nahka jo ennen paistamista ja pintaan hierotaan mausteseos, joka hienonnetaan huhmarissa eli morttelissa. Marjatta Hietaniemi JYVÄSKYLÄ Anna-Liisa Mattila: Pipari-kirja. Kuva: Marjatta Hietaniemi Kirjat. Poista ruiskuori kypsän kinkun päältä ja kuorruta kinkku. Useinmiten kinkku on tuoresuolattu, pakastettu tai valmiiksi kypsennetty. Toinen tällainen perinteinen, hyvä mausteseos on fariinisokeri-sinappijauhe-kaneliyhdistelmä. Tuoresuolattua viljapossua on saatavilla tilauksesta. Viljakinkkuja on sekä tuoreina että pakastettuina. Erilaiset kinkkurullat ovat pienempiä, täysin luuttomia paisteja. Pikkukinkulle voi uunin paistolämpö olla hiukan korkeampikin eli 150 astetta. Kinkku on yksi suomalaisten ehdottomista jouluherkuista. Eikä niiden leikkaajilta mielikuvitusta puuttunut. Jopa makeuttamatonta mustaherukkamehua voi huoletta kokeilla kinkun keitinliemenä. Paahda 225asteisessa uunissa tumman kiiltäväksi. Kinkkujen koot vaihtelevat parista kilosta yli kymmenkiloisiin. Myös ruutujen välit saavat täyttyä. 14 Tiistaina 9.12.2003 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Ruoka Riitta-Maija Sykkö Anne Saarikettu (KP) Kinkuissa on vaihtoehtoja lähes runsauden pulaksi. Paistaminen 175 asteessa vaatii hiukan vettä pellille ja kinkun suojaamisen loppuvaiheessa alumiinifoliolla. Myös luomukinkkua saa nykyisin entistä yleisemmin. Jos tyttö lähetti takaisin soturipiparkakun, asia oli sillä selvä. Suuttunut Hans surmasi kuitenkin sisarensa Gretelin avustuksella Katharinan polttamalla hänen ruumiinsa uunissa. Paista kinkku 150 asteessa foliolla suojattuna. Myös luomukinkut kiinnostavat pientä joukkoa asiakkaista. Ensimmäiset kinkut tulivat Minimanissa myyntiin marraskuun puolivälissä, kuten tavallista. Miksi piparkakkumuottien joukossa on porsas. Ota kinkku pois liemestä ja anna jäähtyä. Nunna Bingeniläisen piparkakkuresepti 550 g voita 11 dl ruskeaa sokeria 2 munaa 11 dl spelttijauhoja 4 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 2 ½ tl kanelia 2 ½ tl muskottia ½ tl neilikkaa 3 dl mantelijauhetta Sekoita voi ja sokeri. Mitä kypsemmäksi ja kuivemmaksi paistat kinkun, sitä enemmän siitä tietenkin tulee lientä pellille. Paistamisen pelisäännöt Ennen kinkun paistamiseen ryhtymistä kannattaa tarkistaa, että omistaa paistomittarin sekä sen, että se toimii. Kinkun maku saa mukavan pienen lisäsäväyksen ilman, että se maistuu liiaksi viiniltä. Nürnbergin seudulla reseptejä säilytettiin valtiosalaisuuksina. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Lisää muut ainekset. Se vakiintui etenkin Saksaan Nürnbergin seudulle, joka edelleen on suuri piparkakkukeskus. Upea kiiltävänruskea kinkun pinta saadaan, kun se kuorrutetaan fariinisokeri-sinappiseoksella (100 g fariinisokeria + 4–5 rkl väkevää sinappia). Keskieurooppalaiset puumuotit eivät siirtyneet Pohjolaan, vaan täällä on käytetty metallimuotteja etenkin sen jälkeen, kun sokeri syrjäytti hunajan piparkakkujen makeuden lähteenä. Piparkakkujen alkuperäinen mauste oli pippuri, siitä nimi piparkakku. Anna-Liisa Mattilan kirjaan liitetty joukko perinteisiä reseptejä, joista en malttanut olla kokeilematta 1100-luvulta peräisin olevaa nunna Hildegard Bingeniläisen piparkakkureseptiä. Myös kosiminen saatettiin itäisessä Euroopassa hoidella piparkakkusydämen avulla. Reseptit matkaavat maasta toiseen, etelästä pohjoiseen, pohjoisesta etelään. Mausteseos sisältää 3 tl kokonaisia maustepippureita, 2 tl kokonaisia neilikoita, 3 tl rosmariinia, 8 kpl laakerinlehtiä (riko ensin kämmenellä) ja 2–3 tl meiramia. Katharina joutui oikeuden kidutettavaksi, mutta asia raukesi näytöttä. Jouluna vain hyviä valintoja Tuoresuolattua, pakastettua, luomua vai viljapossua kinkun nälkään. Laita kinkku uunipellille tai vuokaan ja aseta paistomittari paikoilleen. Kellonmuotoista mittaria ei voi käyttää kannen alla höyryssä. Työnnä lihalämpömittari lihaan ja kypsennä tavalliseen tapaan. Lisää kinkun korkeudelta kylmää vettä ja kuumenna kiehuvaksi. – Sen jälkeen olemme tehneet periaatepäätöksen, että myymme vain suomalaista, kertoo elintarvikepäällikkö Markus Anttila. Jos haluat aivan kypsän, miltei murenevan kinkun, jatka kypsentämistä aina 80 asteeseen. Toinen suuri hunajakakkualue sijaitsi Unkarissa. Viljapossu eroaa tavallisesta siinä, että eläimet ovat syöneet vain kotimaista viljaa. Lihan pinta saa hiukan tummuutta ja liemestä syntyy hienon makuista kastiketta. Annos on iso, joten kokeiltavaksi riittää puolikaskin. Tanskalaisia kinkkuja oli valikoimassa muutamia vuosia sitten, mutta ne eivät käyneet kaupaksi. Poista kamara ja levitä kuorrutus. Sulata fariinisokeri-sinappiseos kuumentamalla kattilassa ja levitä se penslaamalla. Mittarin kunnon voi testata upottamalla sen kärjen poreilevaan kuumaan veteen. Uunista pois ottamisen jälkeen kypsyminen jatkuu vielä muutaman asteen verran. Atena, 2001. Pienen kinkkurullan keitinliemenä voit käyttää valkoviiniä. Mikä on totuus Hannun ja Kertun piparkakkutalosta. Kypsälle kinkulle kuorrutus Tutuin menettelytapa on se, että kinkusta irrotetaan nahka, sivellään pinta sinapilla ja sihdataan korppujauhoista hieno pinta, joka paahdetaan uunissa kiinni kinkkuun. Joulupöytään ostetaan eniten perinteistä harmaasuolattua juhlakinkkua. Poista raa´asta kinkusta kamara, öljyä pinta kevyesti ja levitä taputellen mausteseosta pintaan. Parhaan tuloksen saat, kun säädät paistolämmön erittäin alhaiseksi 125 asteeseen ja annat kypsyä 75 asteen sisälämpötilaan. Kuori vaahtoa pois ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä kannen alla, kunnes sisälämpömittari osoittaa 75 astetta. Ainakaan niiden leipomisessa ei tarvittu paljon hermoja, siksi helppo taikina on. Koristele viipaleet mantelilastuilla ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia
22 9 1 12 76– 85 19 TuTo . . toto (1-3-14): 5,10 1,59-1,40-2,15 8,90. On jupistu pelien liiasta määrästä. Pitempi pätkä sisältäisi jo uhan pölyttymiselle, Rajala visioi tehtävänsä ensi askelilla. Liigahallitus nimesi luottamustehtävään yksimielisesti Teollisuuden Voiman (TVO) hallituksen puheenjohtajan Timo Rajalan, 56. . Meillä on jokaisessa pelissä miljoona tekopaikkaa, mutta kiekko ei saada sisään. Jäähyt: 59.12 jr HER (kärsi Räikkönen) 2 min. – Isot saappaat on täytettävänä, mutta Seppo on luvannut auttaa. . Ylivoimamyllyssä kiekko päätyy ruuhkan kautta joko herkulliseksi irtopalaksi tai karkeana harhana harakoille. . Torjunnat: Jaakko Suomalainen K 6+7+5+5=23, Miika Wiikman H 8+14+16+2=40. . 23 10 2 1 10 71– 72 23 Sport . . Voittaja: 1 (1–1–1). . . Pitää muistaa, että joukkueessa vaihtui monta pelaajaa nuoriin kundeihin. KooKoo–Hermes 1–1 Lopullinen kerroin: 26,60 Moniveto 4 1. . . Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Secret Brave/Hannu Korpi 17,2a, 2) Weihai 17,2a (130), 3) Alexis Pride 17,4a (25), 4) Buzzing Boy 17,5a (149), toto (10-65): 5,87 1,89-2,62-1,52 33,85. . . . . . . Jääkiekon SM-liiga aloitti lajin pääsarjana syksyllä 1975. . 29 18 4 7 88– 65 40 HIFK . . – Jokereissa ja hallibisneksessä ympäri Eurooppaa riittää tekemistä ihan tarpeeksi. . . . . 23 13 3 1 6 79– 56 30 Hokki . . Jos talven aikana tulee vielä muutoksia, Pesä-Kiiloilla on Mustosen mukaan valmius keväällä täydentää ryhmää superpesisjoukkueiden ringeistä putoavilla pelaajilla. KooKoon Jaakko Suomalainen jatkoi teräviä esityksiään ja mestiksen kuumin maalivahti Miika Wiikman merkkautti peräti 40 torjuntaa. . Edustusjoukkueen pelaajasopimukset allekirjoitettiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viime viikonloppuna. Yleisöä 805. . . . . . Tuomarit: Timo Favorin (Jukka Favorin ja Torkel Saarnio). Miesten ykköspesisjoukkueen johtoryhmään kuuluvat Tuomo Tiitto, Olavi Parttimaa, Timo Pyrrö ja Janne Kippola. Rajala on vapaa sidonnaisuuksista ja oikein sopiva mies tähän tehtävään. 30 14 6 10 83– 63 34 Tappara . Alle 13-vuotiaiden tukirahaa sai 228 urheiluseuraprojektia. . Pelivaihto 454 171.40 e, yleisöä 732. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Fighting Elma/Timo Sikanen 18,4a, 2) Dollari Daisy 18,6ax (302), 3) Call It Nela 18,8a (365), 4) La Paloma 19,0ax (214), toto (10-12-1): 1,83 1,24-4,31-4,06 16,00. Southampton–Charlton 3–2 2. Jäähyt: 2.18 Harri Tikkanen K 2 min, 9.15 Martin Lamich H 2 min, 15.42 Sami Nummi H 2 min, 17.26 Aapo Aro H 2 min, 19.43 Antti Räikkönen H 2 min, 19.43 Jari Raattama K 2+2 min. . . erä: Maaliton, KooKoo aikalisä 59.12. FC Köln–Leverkusen 0–0 3. ja 3. Henkilöratkaisut tehtiin viime viikolla seuran vuosikokouksessa. Ollaan painotettu, että täytyy jaksaa jauhaa kovasti töitä, Suomalainen rauhoitteli. . toto (15-54): 2,00 1,35-3,36-3,22 17,93. – Suomesta on vuoden 1995 maailmanmestaruutemme jälkeen tehty ryöstöviljelyä maailmalle, mutta silti liigan taso on nykyiselläänkin hyvä. . . . . Välillä tuli vähän hermostuttuakin, koska Hermekselle avautui turhan isoja tontteja. . Toinen tukkeutuneista pistehanoista kärsinyt Marko Santanen (tehot nyt 2+3) tarjoili kulmasta varman passin. Taloudessa haasteita Uudelle puheenjohtajalle ja johtokunnalle haastetta asettavat talousasiat. . . 30 12 2 3 13 80– 88 29 Lukko . Elisa Oravakangas pelaa ensi kaudella Jyväskylän Lohessa. . Päivän Duo: vaihto 30 081.00 e; oikea rivi 2-10; poissa I/1,3,4,6 II/7 kerroin 20,43. Virallista tietoa Pesäpalloliitolle ei ole vielä annettu, mutta käytännössä sarjapaikasta luopuminen on jo varmaa. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Great Surviver/Terho Rautiainen 19,4, 2) Game Li 18,7 (111), 3) Barricade Bay 19,4 (309), 4) Brave Index 19,7 (122), poissa: 8. Tukirahalla halutaan synnyttää harrastetoimintaa urheiluseuroihin. . Pesä-Kiilojen ensi kauden budjetin loppusumma päätyy 122 000 euroon. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Super Andy/Juha Utala 19,4, 2) Mccartney Hoss 19,5 (18), 3) Unique Sun 19,5 (164), 4) Golden Bay 18,8 (101), poissa: 8,16. . . . . . . 29 14 2 2 11 85– 77 32 JYP . Chievo–Roma 0–3 Tulosyhdistelmä: 3–2, 0–0, 0–3 Lopullinen kerroin: 14 359,38 Päivän Pari 2 1. 29 4 4 3 18 55– 112 15 Seuraavat ottelut: 9.12. . Tuetuissa hankkeissa lapsia ja nuoria liikkuu Suomessa yli 32 000 lasta ja nuorta. erä: 28.11 Jan Caloun (Kari Kalto–Drew Bannister) 2–0 yv, 32.29 Kalto (Markku Hurme–Bannister) 3–0, HPK aikalisä 32.29, 39.25 Vladimir Vujtek (Janne Laakkonen–Teemu Aalto) 3–1. Wiikman piti meitä pystyssä kolmannessa erässä, jossa KooKoo löysi uuden vaihteen, Arvonen sanaili. V4: vaihto 158 557.40 e; oikea rivi 2-10-210; poissa III/1,3,4,6 IV/7 kerroin 155,35. erä: 43.43 Teemu Elomo (Kalto–Bannister) 4–1 yv. 2. KooKoon puolustaja Jari Raattama avuttumana jään pinnassa. Sarjakolmonen Hermes sen sijaan pidensi pisteputkeaan Kouvolan jäähallissa, jossa vähämaalinen vääntö päättyi jatkoajankin jälkeen tasan. Pitkäveto 86 Atl.Madrid–Espanyol 1 (2–0) 1,20 87 Chievo–Roma 2 (0–3) 1,65 88 Valencia–Athletic 1 (2–1) 1,30 89 NY Rangers–Tampa Bay 2 (2–3) 2,35 90 Chicago–Phoenix X (2–2) 3,65 91 Calgary–Pittsburgh 1 (6–1) 1,50 92 Anaheim–Dallas 1 (4–0) 1,90 93 Blues–HPK 1 (4–1) 1,90 94 KooKoo–Hermes X (1–1) 4,05 Tulosveto 12. toto (10-6-11): 4,82 1,06-1,31-2,22 5,95. 23 5 4 1 13 55– 83 15 Ahmat . Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Vienan Muisto/Jari Soininen 36,2, 2) Kuiskeen Tyttö 36,2 (32), 3) Listeri 35,5x (57), 4) Suikun Donna 36,6 (616), poissa: 2,8. – Pelinjohtohomma on minulta ohi. . . Sekin on myönteistä, että kohutut väkivaltatapaukset ovat tällä kaudella olleet vähissä, Rajala korostaa. toto (1-2-12): 11,07 3,03-2,21-2,73 18,50. . Ennen Rajalaa, Harkimoa ja Saarikangasta liigaa luotsasivat puheenjohtajina Teemu Hiltunen ja Tapani Mattila. . . Sitä paitsi suorasta luistelusta lähteneessä kudissa ei voida kuvioista puhuakaan. . Puheenjohtaja on eräänlainen mielipiteiden kokoaja ja tarvittaessa sovittelija. Jäähyt: 63.35 jr KOO (kärsi Mikko Mattila) 2 min. Paikallistukea haettiin myös uusien liikuntaryhmien perustamiseksi syrjäkylille ja monipuolisiin urheilukouluihin. . . Hermeksen Mikko Kaukokari hävisi kahdesti avoimessa paikassa Suomalaiselle ja osui kerran sivurautaan. Aina tukka putkella paikasta toiseen viuhtova Harkimo tuli Martin Saarikankaan jälkeen liigan johtoon tarmoa uhkuen. – Tehtäväni kesto on liigahallituksen käsissä, mutta kolme vuotta tuntuisi varsin sopivalta. Kärpät . Seuraa sen perustamisesta (1990) lähtien johtanut Seppo Mustonen jää johtokunnan rivijäseneksi. Lähtö 2, lv 2 120 m: 1) Adage/Juha Utala 21,1, 2) Jii 21,3 (46), 3) Lady Taylor 20,6x (92), 4) Victory Willpower 22,5 (74), poissa: 7,11,15. . 23 11 1 2 9 76– 69 25 KooKoo . Rajala Harkimon seuraajaksi NHL:stä saa tulla tungostakin, mutta neljä per peli per seura Timo Rajala valitiin maanantaina Helsingissä jääkiekon SM-liigan uudeksi puheenjohtajaksi. Nuorennusleikkausta tarvitaan ehdottomasti, Mustonen kuittaa. . Uusia nimiä ovat nivalalaiset Virve Hakala, Jenna Pirttimaa ja Riina Seppänen sekä Kiteeltä tullut Hanna Pylväläinen. – Yksi mahdollisuus on Oksavan pelaaminen suomensarjassa, mutta Pesä-Pojat on periaatteessa itsenäinen seura ja tekee omat päätöksensä. Tuet 19 keskipohjalaissaajalle jaettiin maanantai-iltana Sievissä. . Yleisöä 3 692. – NHL-pelaajien määrää ei rajoiteta ensi kaudella, Harkimo viittasi mahdolliseen taalapelaajien lakkoon ja vyöryyn Eurooppaan. Pelisäännöillä varmistetaan toiminnan leikinomaisuus ja jokaisen lapsen osallistumisoikeus. Tukirahaa myönnettiin alle 13-vuotiaiden seuratoiminnan laadun kehittämiseen ja 13-19 -vuotiaiden harrasteryhmien perustamiseen. . . – Ehdoton tavoite on, ettei ensi kaudella tehdä miinusmerkkistä tulosta. 23 11 2 2 8 72– 65 26 HC Salamat . . . Minusta nykyinen malli vaikuttaa aika sopivalta yleisestikin katsoen. . . Tunteet olivat pinnassa molemmilla joukkueilla ja taistelu oli hyvää. . – Puhe pelien määrästä riippuu paikkakunnasta. . Mestis: KooKoo–Hermes 1–1 (0–1, 1–0, 0–0, 0–0) KalPa . Viime kausi tuotti noin 15 000 euroa tappiota. Loukkaantumisten ja flunssaepidemian takia kouvolalaisjoukkueen riveistä puuttui Hermestäkin vastaan toistakymmentä pelaajaa. . Blues–HPK 4–1 Lopullinen kerroin: 30,42 2. . Kun myös muuta tarjontaa elämän eri alueilla tulee tuutin täydeltä, uhkia Suomessa supersuositun jääkiekkoilun ympärillä riittää. . Mestiksen nuorin päävalmentaja, Hermeksen Pasi Arvonen oli tyytyväinen yhteen pisteeseen, jolla kokkolalaiset venyttivät tappiottomien otteluiden sarjansa neljään. . . Tarkoituksena on edistää nuorten liikkumista ilman kilpaurheilutavoitteita ja ehkäistä nuoruusiän drop-out -ilmiötä. Tein jo keväällä päätöksen luopua puheenjohtajan tehtävistä. Kerroin: 5,53 Keno 50/03 Voittonumerot: 1, 4, 8, 10, 14, 21, 27, 29, 31, 32, 34, 35, 44, 45, 52, 60, 62, 63, 64, 70. . Kaukokari tuhlaili Suomalainen torjui 23 kertaa ja joukkoon mahtui useampikin todellinen pyttykomiteaa miellyttänyt pelastus. Tähän nähden tasuri maistuu, mutta pelillisellä puolella KooKoolla on edelleen roimasti työsarkaa. . Sopimus kattaa kauden 2004-2005. Ensi kaudella Pesä-Kiilat pelaa miesten ykkössarjassa, A-poikien superissa ja "sisarseura" Oksavan Pesä-Pojat pelaa maakuntasarjassa. 22 10 2 1 9 68– 70 23 FPS . . toto (1-14-10): 47,46 7,11-3,914,56 300,76. Liigahallitus lämpeni nopeasti kannattamaan ulkoa tulevan henkilön valintaa, Harkimo selvitti. Alle 13-vuotiaiden hankkeisiin myönnetyt paikallistuet Keski-Pohjanmaalla (seura, summa, projektin nimi): Haapajärven Ampumaseura 500 euroa (ammunta harrastuksena), Lestijärven Kiisto 500 euroa (murtsikkaa muksuille), IF Pucken 1000 euroa (jääkiekkoa), Perho Hockey Team 1000 euroa (ohjaajakoulutus, varustehankinnat), Ylivieskan Jääkarhut 1000 euroa (juniorijaoston toiminnan kehittäminen), GBK 2000 euroa (junioritoiminta), FC YPA 1000 euroa (palloleikkikoulu), Kälviän NMKY 2000 euroa (lentopallon Sinettiseuraksi), Keski-Pohjanmaan Kimara 1000 euroa (lasten lentopallotoiminnan kehittäminen), Sievin Sisu 1500 euroa (urheilukoulu), Ylivieskan Kuula/pesäpallojaosto 1000 euroa (lasten harrastepesis), Haapajärven RasTiimi 1000 euroa (leikkimielellä suunnistamaan), IK Falken 1500 euroa (lasten ja nuorten yleisurheilu). Troikka: 7 150,64. – Pelissä sai olla koko ajan mukana, kun Hermes pyöri ahkerasti. KooKoon ainokainen osuma meni kuitenkin Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalaisen piikkiin. . Lievers jatkaa Kärpissä Jääkiekko. Chievo–Roma 0–3 Lopullinen kerroin: 13,22 1. Jatkoaika: Maaliton, Hermes aikalisä 63.35. . . Purasesta Pesä-Kiilojen puheenjohtaja HP-K luopuu miesten suomensarjapaikasta Timo Mustonen HELSINKI (UT) Urheilubisneksen vauhtiveikko Harry Harkimo, 50, sai maanantaina itselleen seuraajan jääkiekon SM-liigan puheenjohtajana. Jokerit – Kärpät, Pelicans – JYP, SaiPa – HIFK, Tappara – Lukko, Ässät – TPS. Lähes 80 urheiluseuraa haki paikallistukea kehittääkseen toimintaansa nuorisourheilun laatuseuraksi Nuori Suomi Sinettiseuraksi, Alaja sanoo. Tuomarit: Teemu Kaukonen (Tommi Lehtinen ja Marko Yli-Kankahila). Jokaiselle joukkueelle on laadittu tiukat budjetit, joissa pysymistä aion seurata, Puranen toteaa. – Naisten joukkueen tavoitteena ovat nousukarsinnat ykköspesikseen, Puranen sanoo. . KooKoo–Hermes 1–1 (0–1, 1–0, 0–0, 0–0) 1. Jäähyt yht: KooKoo 5x2 min = 10 min, Hermes 7x2 min = 14 min. Naisten edustusjoukkue pelaa suomensarjassa. kilpailu: Chievo–Roma 1. . . 22 3 2 3 14 55– 104 11 Seuraavat ottelut: 9.12. 3. . . . Lähtö 6, V4-3, sh 2 100 m: 1) Naftali/Juha Utala 29,1a, 2) Pisku 29,1a (16), 3) Kiideon 29,3a (174), 4) Ehori 29,4a (46), toto (2-7-9): 4,39 1,45-1,21-1,63 2,92. ohjaajiensa kouluttamiseen, KePLin nuorisoja seurakouluttaja Hannele Alanärä toteaa. Yksi kausi ja osa toisesta riittivät Harkimolle, joka ilmoitti syyskuussa vetäytyvänsä puheenjohtajuudesta. Jäähyt: 25.20 Raattama K 2 min, 29.44 Marko Kotajärvi H 2 min, 40.00 Jani Honkanen H 2 min. Rajalaan otettiin uuden tehtävän tiimoilta yhteyttä elokuun lopulla. . . . 23 9 2 12 67– 70 20 Haukat . Puranenkin on ollut pitkään Pesä-Kiilojen toiminnassa mukana niin pelaajana, valmentajana kuin johtokunnassa. 29 14 2 2 11 82– 71 32 Ilves . Esimerkiksi juniorityön kehittämisessä entistä toimivammaksi riittää tehtävää, Puranen sanoo. 13-19-vuotiaiden hankkeisiin myönnetyt paikallistuet: Kälviän NMKY 500 euroa (palloilusta iloa arkeen), Kokkolan Jymy 500 euroa (koneesta kendoon), Jakobstads Ryttare – Pietarsaaren Ratsastajat 500 euroa (Epihippus-campus), Himangan Pallo 2500 euroa (salibandykentän laidat), SC Haapajärvi 1000 euroa (Saba-03), Ykspihlajan Reima 1200 euroa (Urheilu on parasta huumetta jokaiselle). . 23 10 4 1 8 54– 55 25 K-Vantaa . erä: 16.43 Ladislav Kohn (Olli Ahonen–Rami Alanko) 1–0 yv. Tällä kaudella Lievers on tehnyt tehopisteitä 21 (13+8). Torjunnat: Sami Heinonen B 18+10+9=37, Rob Tallas H 7+4+14=25 (pois 50.11–51.45). Paikalle oli päässyt hyvin 17. . Toisaalta pääsylipputulot ja arpajaisten tuotto jäi odotettua pienemmäksi. Kuva: Hannele Alanärä Tapio Ahlroth KOUVOLA KooKoo-Hermes 1-1 (0-1, 1-0, 0-0, 0-0) KooKoo seilaa jääkiekon mestiksessä sarjataulukon puolivälissä, mutta kuntopuntarissa kouvolalaisjoukkueen käyrä näyttää alaspäin. 29 16 4 1 8 76– 59 37 TPS . . . – Olen ollut tarpeeksi kauan seuran johtotehtävissä mukana. . Ottelukohtainen rajoitus 2004-05 Ennen Rajalalle luovuttamaansa puheenvuoroa Harkimo ilmoitti kaksi pelaajia koskevaa päätöstä kaudeksi 2004-05. . Kuva: Harri Teitto Juha Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiiloissa tapahtuu vuodenvaihteessa vahdinvaihto, kun Jaana Purasesta tulee seuran uusi puheenjohtaja. . Pistejaon takuumiehet löytyivät molempien maalikehikoiden edustoilta. . Tämä jokotai-meininki ei vie pitkälle. erä: 14.00 Jussi Passi (Marko Santanen–Kimmo Salmela) 0–1. . . 29 11 3 2 13 69– 87 27 SaiPa . – Tukea haettiin paljon ohjaajakoulutukseen ja välinehankintoihin. – Totesin, että voin venyttää skaalaani osin työelämän ulkopuolelle ja yksi tehtävä leipätyöni oheen mahtuu. . 29 11 2 1 15 73– 93 25 Pelicans . . Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Aster/Eero Laitinen 33,4a, 2) Mehistin 33,5a (29), 3) Herios 34,1ax (345), 4) Silike 34,1a (101), poissa: 2,4. Mustonen on ollut parikymmentä vuotta haapajärvisen pesäpallon keulahahmona. Pelillisestikin paransimme sunnuntain matsista, Mansikka sanoi. . . erän jälkeen. Yli 13-vuotiaiden tukirahaa sai 146 urheiluseurahanketta. . . – Tulin yhdestä liigaseurasta ja havaitsin heti jännitteet ja ennakkoluulot. 22 13 5 1 3 71– 53 32 Hermes . . Päivi ja Tarja Kalajanniska siirtyivät Reisjärven Pilkkeeseen, jonka ringissä myös Hanne Kähtävä harjoittelee. . . 29 19 1 9 89– 74 39 Jokerit . Ravit OULU (STT) Jääkiekon SM-liiga johtava Oulun Kärpät on tehnyt jatkosopimuksen amerikkalaisen Brett Lieversin, 32, kanssa. Jäähyt yht: Blues 3x2 min, HPK 6x2 min. – Lähes tuhannesta paikallistukihakemuksesta näkee, että urheiluseuroissa on valtava tarve kehittää lasten ja nuorten toimintaa, Nuoren Suomen yhteyspäällikkö Eija Alaja sanoo. Ensi kaudella määrä on neljä, mutta muuten seurojen oikeutta ulkomaalaisiin pelaajiin ei rajoiteta. Jos Oksava jatkaa maakuntasarjassa, käymme lähiseudun seurojen kanssa neuvotteluja suomensarjapaikasta, Mustonen sanoo. . Timo Rajala kertoi katsoneensa kiekkopelejä jo pitkään nelisenkymmentä (40) kappaletta kaudessa. Reino Soijärvi veti ranteet lukkoon siniviivan ylitettyään ja yllätti Wiikmanin mailakäden puolelta. – Saimme yllättävän hyvän alun siihen nähden, että sunnuntaina Kokkolasta ei saanut jäävuoroa. . kilpailu: Southampton–Charlton 2. . Jyväskylä: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Jatkon-Jatke/Veli-Erkki Paavola 35,1, 2) Tirana Rok 37,1 (97), 3) Vorriori 37,3x (115), 4) Laser 36,8 (859), poissa: 7. Myöskään karanteenimaksuista ei saa enää taloudellista turvaa, Mustonen luettelee syitä tappiolliseen tulokseen. – Se on kuitenkin selvää, että varsinainen työ liigassa tehdään toimistolla ja seuroissa. Toiminnan laajuudesta kertoo myös se, että hankkeet edustavat 11 eri lajia ja tulevat 11 kunnan alueelta. Keskushyökkääjänä pelaava Lievers on edustanut oululaisseuraa vuodesta 2000. Purasen ja Mustosen lisäksi seuran johtokuntaan kuuluvat Ilkka Autio, Tapio Kankkunen, Timo Pikki sekä uusina jäseninä Sauli Sornikoski ja Maria Laurila. Fiilikset ovat kaikesta huolimatta ihan hyvät, eikä tässä ole mitään syytä paniikkiin. . Keskipohjalaisseurojen osuus potista oli runsaat 21 000 euroa. . Ykkösjoukkueen pelinjohtoratkaisu kuuluu ryhmän tehtäviin. 31 10 5 2 14 74– 74 27 Ässät . Hermeksen maalarina säteili kauden kolmannen kaappinsa tällännyt Jussi Passi, joka unohtui yksin KooKoon luukulle. . Puhku hiipui kuitenkin nopeasti. . 28 15 4 3 6 71– 64 37 HPK . Tykkään toimia pesäpallon parissa, joten haasteet eivät pelota, vaikka tehtävä tuo uusia asioita opittavaksi. . Sport – Haukat. . . Summa on noin 20 000 euroa pienempi kuin päättyneellä kaudella. . Hermeksestä eniten sai aikaan hyökkäystrio Antti Räikkönen-Mikko Kaukokari-Jari-Pekka Pajula. Olen vielä johtokunnassa mukana auttamassa uutta puheenjohtajaa, mutta vuonna 2005 aion jäädä pesäpallohommista "eläkkeelle", Mustonen perustelee. Paikallistuki jaettiin nyt viidennen kerran. . Pesä-Kiilat karsii kulujaan luopumalla paikastaan miesten suomensarjassa. toto (1-5-7): 5,66 1,29-1,03-1,60 6,87. Ennen Pesä-Kiilojen perustamista Mustonen toimi Kiilojen pesäpallojaoston vetäjänä. Hermeksellä pisteputki päällä Hermeksen Mikko Kaukokari ja Jari-Pekka Pajula KooKoon maalivahti Jaakko Suomalaisen kiusana. Huolimattomuus ja hätäily ovat leimanneet otteita koko pimeän syksyn ajan. . Soijärven ylivoimamaalia lukuun ottamatta kotijoukkueen yv-kuviot olivat sekaisin kuin vetämätön seinäkello. . . 23 17 3 3 94– 49 37 Jukurit . . – Odotin parempaa syksyä, mutta ei tämä huonostikaan ole mennyt. . . KooKoon päävalmentaja Reijo Mansikka näki kaukalon tapahtumissa paljon positiivisia asioita. . 3. Tukea haettiin lähes 2,3 miljoonaa euroa 884 hankkeeseen. . 2. . Urheilu Oliko onnea KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 15 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä (06) 827 2342 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 SIEVI (KP) Opetusministeriön ja Nuoren Suomen seuratoiminnan paikallistukea jaettiin yhteensä 405 000 euroa 374 hankkeelle. erä: 31.08 Reino Soijärvi (Tatu Kattelus–Tikkanen) 1–1 yv. – Joukkueiden kulut olivat budjetoitua suuremmat. – Nykyään kukin seura saa merkitä viisi ulkomaalaista pelaajaa kokoonpanoonsa kussakin liigaottelussa. . Kahdeksasta viimeisestä ottelustaan KooKoo on kairannut vain yhden voiton. Kolmikon yhteispelissä näkyi kirkas ajatuksenjuoksu, vaikkei tehopisteitä tilille napsahtanutkaan. Ennen tuen saamista toiminnan pelisäännöistä piti sopia niin lasten kuin vanhempien kanssa. puoliaika ja koko ottelu (1X2) Voittoyhdistelmä: 1 (1/1)–6 (X/2) Lopullinen kerroin: 20,25 Voittajaveto 4 Jääkiekko, Blues–HPK Ottelun tilanne 1., 2. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki Blues–HPK 4–1 (1–0, 2–1, 1–0) 1. . Tukirahan kriteerinä oli toiminnan laadun kehittäminen, uusien ryhmien perustaminen tai uuden toiminnan aloittaminen. – Pitkästä aikaa nähtiin Kouvolassa hyvätasoinen jääkiekkoottelu. . Paikallistuki antaa osaltaan monelle seuralle lisämahdollisuuksia mm. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Today/Harri Konttinen 19,8a, 2) Demi Star 20,0a (301), 3) Oscar Arnie 20,1a (178), 4) Sahara Robust 20,4a (237), toto (2-9-3): 4,35 2,44-4,15-5,05 103,60. – Keski-Pohjanmaan urheiluseuroissa tehdään hienoa ja arvokasta työtä nuorisoliikunnan parissa. Yhä enemmän pintaan on noussut tietynlainen väsähtämisen ilmapiiristä puhuminen. . . 29 10 5 3 11 76– 74 28 Blues . . . . . . Mieluummin pelaan kuitenkin tällaisia jänniä pelejä kuin selviä 5-0-tapauksia, Suomalainen totesi. Keski-Pohjanmaalle runsaat 21 000 euroa Lasten ja nuorten urheiluseuratoimintaa tuettiin 400 000 eurolla Paikallistuet 19 keskipohjalaissaajalle jaettiin maanantai-iltana Sievissä
Esimerkiksi perjantaina Tampereella Ilvestä vastaan SaiPa esitti kammottavaa kiekkoa. 12. Supertripla 1 Ampumahiihto, Hochfilzen Naisten 4 x 6 km viesti Peliaika to 11.12.–pe 12.12. . . . . . . . .28 12 2 1 13 63–73 27 Kaakkoinen divisioona: Atlanta . . Muun muassa sen vuoksi, että Arsenalin on käytännössä pakko voittaa peli, jotta se selvittäisi tiensä Mestarien liigan jatkopeleihin. . klo 14.40. Superkaksari 3 Ampumahiihto, Hochfilzen Miesten takaa–ajo Peliaika la 13.12.–su 14.12. Päivän Pari 4 Lentopallo, CUP, P Kahden ottelun erävoittopeli 1. klo 18.25. . . . . . . .1,40 4,10 3,40 klo 22.00 43 Atlanta–Los Angeles . Montaa rastia ei tarvitse myöskään ikävällä 3 100 metrillä. . . . . . .2,05 2,65 2,60 klo 21.40 38 Juventus–Olympiakos UCL . . V: 1 Forget Me Not (9 Anki Rainbow, 10 Maxi Handy). . . . . . . Kaukana omasta potentiaalistaan seilanneet oululaiset eivät sentään ole näin rankasti altavastaajia Jokerien vieraana. . .1,55 3,75 2,95 klo 19.55 11 Brynäs–Luleå T . Kisat alkavat 26. . . . Phoenix–Minnesota Peliaika su 14.12.–ma 15.12. . . . klo 18.25. . . . . . . 10 Milan–Boca Juniors Peliaika la 13.12.–su 14.12. . . Vikselin poika kun on. klo 19.55 58 Luleå–MoDo T . . . . .1,55 3,75 2,95 klo 18.25 02 Pelicans–JYP T . . . klo 21.40. . Suomalaiset leireilevät ennen kisoja vajaan viikon Rovaniemellä. . . klo 14.55. . . . . .27 8 1 1 17 69–85 18 Länsi: Keskinen divisioona: St. . . . . . . . . . . . . . . . Tiistai 09.12. . . . . . . Silläkin uhalla, että käytännössä kaikki merkit ovat mahdollisia. . . . . . . . . . . . Anaheim–Dallas 4–0 (0–0, 3–0, 1–0) A: Prospal, Lupul, Sauer 1+1, Fjodorov, Hävelid 0+2. Päivän Pari 2 Bayern M–Anderlecht, UCL, Nel. . . . Heikki Hietasen Cymbal B.L. . . Tappara–Lukko Peliaika ti 09.12. . . . . . Tiedämme, että homma rakentuu puolustuksen kautta ja maalivahtiemme taso on riittävä, Aravirta sanailee. Mönchengladbach–Dortmund 3. Tähtitarta voi käyttää toisena varmanakin, mutta lähtölaukka vaivaa sitä yhä. . . . . Joukkueen pelaajista 16 on syntynyt ennen heinäkuuta ja vain kuusi vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana! Viidennet kotikisat Suomi järjestää alle 20-vuotiaiden MM-kisat viidennen kerran. Paitsi hyvää hokia. . klo 20.55. . Voittajaveto 2 Lentopallo, PerPo–Piivolley, CUP, P Miten ottelu ratkeaa eli kumpi voittaa minkäkin erän. klo 18.25. . Moniveto Jukka Anias (KP) Kerroin 1,15 ei todellakaan ole kummoinen. Lähes kolmen vieraskertoimen toteutuminen on pitkissä kantimissa. . kilpailu: Besiktas–Chelsea, P, UCL 1. . . . . . . . . . Odotuksissa tarvitaan realismia, koska joukkueella ei ole takana menestyksiä eikä ikäluokassa paljoa NHL-varauksia, korostaa kisajoukkueen maanantaina nimennyt Aravirta. . . klo 18.25 54 Sport–K-Vantaa . . .26 16 6 1 3 80–49 39 New Jersey . . . . . . . .1,40 4,70 3,10 klo 19.55 07 Färjestad–VFrölunda T . . . . . . . . tammikuuta. Mandolinolle vastus on nyt liian kova. Roma–Modena,/C+ Peliaika pe 12.12.–su 14.12. Leeds–Fulham,/C+ 2. . . Superkaksari 6 Mäkihyppy, Neustadt K120 m (la) Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . . . . . . . kilpailu: Ottelun 2. . . . . . kilpailu: Pieksämäki–T-Volley Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . . . . .2,25 3,55 1,90 klo 22.00 66 Ottawa–Tampa Bay T . . . . . . . 1 Phoenix–Dallas Peliaika ke 10.12. Torstai 11.12. kilpailu: TuRin pisteet Peliaika pe 12.12.–la 13.12. Bayern M–Anderlecht, Nel. . . . Voittajaveto 1 Jääkiekko Montako maalia tehdään tiistain viidessä SM-liigan ottelussa varsinaisella peliajalla. . . 8 Salamat–Ahmat Peliaika ti 09.12.–ke 10.12. klo 18.25. . III: 11 Cymbal B.L., 4 Erotic Game, 5 Texas Teddy, 12 Doohan, 14 Kodoo (1 Mr Diver, 9 Osborne Sund). . 9 HIFK–Akilles Peliaika ti 09.12.–ke 10.12. . . . . . . . .26 6 4 1 15 51–94 17 Koillinen divisioona: Toronto . .1,70 3,85 2,50 klo 18.25 05 Ässät–TPS T . . . .1,90 3,55 2,25 klo 22.00 68 Minnesota–Toronto T . . . . Ilman muuta SaiPa on kotonaan suosikki. . . . . . . kilpailu: Lentopallon voittaja M/N 3. Peliaika ti 09.12. . . . . . .Kertoimet 11.12. . . . . . .26 12 5 4 5 70–64 33 Ottawa . . klo 16.55. . Hyökkääjät: Sean Bergenheim NY Islanders, Valtteri Filppula Jokerit, Arsi Piispanen Jokerit, Tommi Oksa Jokerit, Jyri Junnila Kärpät, Lennart Petrell HIFK, Joni Töykkälä Blues, Teemu Nurmi Tappara, Jarkko Immonen Blues, Lauri Tukonen Blues, Petri Kontiola Tappara, Petteri Nokelainen SaiPa, Masi Marjamäki Moose Jaw Warriors. . Aikaisemmat kokemukset ovat vuosilta 1980, 1985, 1990 ja 1998. . . klo 15.55./C+ 1 Hokki–Haukat Peliaika su 14.12. Niinpä lapulle ajoissa viimeksi toivottomiin asemiin jäänyt, mutta asiallisesti kolmatta rataa kirinyt Tights. . . . Erittäin todennäköinen se silti on. klo 14.25. . 2 Pelicans–JYP Peliaika ti 09.12. Jos Pikkuleijonat putoaa puolivälierissä, on Aravirta HIFK:sta poissa vain yhden Porin liigaottelun ajan. Tämän illan liigakierroksella Veikkaus on hiukan ylireagoinut Kärppien kiistatta vaisuun tv-peliin Pelicansia vastaan. . . . . . . . . .25 14 6 5 60–40 34 NY Rangers . . . . . . . . . . . kilpailu: 2. . .Kertoimet 11.12. . . . . . . .1,55 3,75 2,95 klo 19.55 10 MoDo–Leksand T . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . TB: Andreychuk, St. . . .1,25 4,80 4,15 klo 19.55 63 Brynäs–Linköping T . . . . . . . . 12. Hyökkääjistä Marjamäki, Arsi Piispanen ja Teemu Nurmi ovat ikäluokkaa 1985 sekä liigatasolla maalinteossa pariinkin kertaan onnistuneet Bluesin Lauri Tukonen ja SaiPan Petteri Nokelainen kaksi vuotta ali-ikäisinä vuosimallia 1986. .4,85 3,30 1,35 klo 22.00 65 Washington–Boston T . . Varalla: maalivahti Niklas Bäckström Kärpät (15/-), puolustajat Mikko Lehtonen Kärpät (5/1) ja Jyri Marttinen JYP (0/0), hyökkääjät Jussi Jokinen Kärpät (3/0), Tomek Valtonen Jokerit (3/0) ja Janne Hauhtonen JYP (0/0). . . . . . . . . . . . . . . . . . . kilpailu: 1. . . . . Louis 1+1, Sarich. . . . . Tiistai 09.12. . .27 9 5 13 55–60 23 Tyynenmeren divisioona: Los Angeles . . . . . . klo 18.25./UTV 8 Maccabi Haifa–Valencia Peliaika to 11.12. . . . . . . . . . . . . klo 18.00. . Superkaksari 1 Ampumahiihto, Hochfilzen Naisten pikakilpailu Peliaika ke 10.12.–to 11.12. 5 Ässät–TPS Peliaika ti 09.12. Arpa on heittänyt Heikki Miettusen treenaaman tamman sisimmälle radalle, mutta Forget Me Not lähtee tarvittaessa kovaakin. Kaksi NHL-seuroista Iloinen uutinen oli New York Islandersin NHL-ryhmästä tulevan Sean Bergenheimin lisäksi myös Boston Bruinsin farmiryhmästä pikakomennukselle saatavan Hannu Toivosen varmistuminen ykkösmaalivahdiksi. . . . . . . P: Kraft. .1,75 2,80 3,15 klo 21.55 24 Crystal P–Crewe T . . klo 18.00./C+ 3 Vancouver–Carolina Peliaika su 14.12. . . . . 2 Leeds–Fulham Peliaika su 14.12. . . . .1,45 3,95 3,25 klo 21.40 13 Manchester U–VfB Stuttgart T UCL . 10 Porin Kärpät–UKP Peliaika ti 09.12.–ke 10.12. 10 Josba–Classic Peliaika to 11.12.–pe 12.12. . 5 JYP–TPS Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . . . klo 18.25 5 FPS–Sport su 14.12.–ma 15.12. . . Varamiehistä maalivahti Miika Wiikman osallistuu joukkueen MM-leirille Hannu Toivosen tullessa mukaan vasta kisoihin. klo 16.55. .26 15 3 1 7 82–62 34 Vancouver . klo 18.25 6 Detroit–Florida su 14.12.–ma 15.12. . klo 21.40. . . . kilpailu: Pantterien pisteet 2. Nel. .1,65 3,90 2,55 klo 22.00 29 Vancouver–Pittsburgh . . . . . . Supertripla 2 Ampumahiihto, Hochfilzen Miesten 4 x 7,5 km viesti Peliaika pe 12.12.–la 13.12. klo 12.10. . . . .1,45 3,95 3,25 klo 18.25 52 Ässät–JYP T . Moniveto 4 1. . .27 9 9 2 7 65–65 29 Anaheim . . Lauantai 13.12. . . . klo 11.25. . . Pääsääntöisesti toinen viiden joukkueen lohko pelataan Hämeenlinnassa. . . . Louis . . . . . . . . . . . . 2 Blues–Jokerit Peliaika ke 10.12.–to 11.12. . . . . . . . . . . . . . . . 1. Keskiviikko 10.12. . . . . Lauantai 13.12. . . . klo 18.25. .3,25 2,85 1,70 klo 21.40 22 Sheffield U–Walsall T . erän viimeisen maalin tekijä 2. . . . . . . – Joukkueesta 15 kaveria on pelannut tällä kaudella SM-liigaa ja seitsemän ei ole. . . . . . . . . . . . . . pelattavaan maajoukkueitten EM-sarjan turnaukseen (suluissa A-maaottelut/maalit): Maalivahdit: Fredrik Norrena Linköping (33/-), Mika Lehto Tappara (3/-). . klo 19.55. . . Niin myös paalun parhaat eli Erotic Game ja Texas Teddy. Lajin paradokseihin kuuluu, että 14 laukauksella (!) voi tehdä neljä maalia ja raapia vielä yksi sarjapiste. . . . . . .1,25 3,75 5,50 klo 21.40 21 Bradford C–West Bromwich T . . 4 KooKoo–Salamat su 14.12.–ma 15.12. . . .26 12 2 3 9 81–58 29 Montreal . .26 8 3 1 14 54–74 20 Chicago . . UCL Keskiviikko 10.12. .2,15 3,45 2,00 klo 22.00 47 Anaheim–San Jose . Isojen leijonien kanssa viime kevät päättyi Pasilan Areenassa nolosti. . . . . . . . . klo 16.55. kilpailu: Koripallon voittaja M/N Peliaika to 11.12.–pe 12.12. . . . . . . . . . . . . . . . . klo 18.25. . . Todennäköisesti ensimmäinen puolikas pyyhälletään 07-vauhtia, kun eturivissä on nopeita avaajia ja niillä nopeat kuskit eli Teivainen, Nieminen ja I. . . . . . .1,70 3,85 2,50 klo 22.00 71 Vancouver–Colorado T . . . . . . Arsenalin kotivoitto Lokomotiv Moskovasta ei ole yhtä saletti kuin kerroin viestittää. . . . Perjantai 12.12. . . . . . . . HIFK:n hyvään liigavauhtiin piiskannut Aravirta pääsee päävalmentajana toisiin kotikisoihinsa vajaan vuoden aikana. .2,40 3,75 1,75 klo 18.25 03 SaiPa–HIFK T . . . . Jokerit–Kärpät 2. . . . Superkaksari 5 Hiihto, Davos, EURO Miesten 15 km (p) Peliaika pe 12.12.–la 13.12. Suomen joukkue Moskovassa 18.–21. .2,30 2,60 2,35 klo 21.40 16 Real Madrid–Porto T UCL . . . . . . . . ja 3. Arsenal–Lokomotiv, Nel+ Peliaika ti 09.12.–ke 10.12. . . . . . . .1,95 4,05 2,05 klo 18.25 56 KalPa–FPS . . . . . . . . Hyökkääjistön vastuullisimmat roolit saavat NHL:ssä maalinteossa jo onnistunut Bergenheim ja Jokerien Valtteri Filppula. Superkaksari 4 Hiihto, Davos, EURO Naisten 10 km (p) Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . . . . . . . . Aki Antti-Roikolla on kaksi tolppakonetta eli omasta tallista tuleva Tähtitar sekä Törnvallien Olrik. klo 15.40. . . . . . . . . Vihjerivi 48,00 euroa: I: 6 Last Love Song, 1 Tights, 2 Kosar Degato, 5 Woodhill´s Gutsy, 7 Frank, 3 Hard Boiled (10 Marfire Hanover, 4 Mellby Smash). . . Superkaksari 1 Alppihiihto, Alta Badia, MTV3 Miesten suurpujottelu Peliaika la 13.12.–su 14.12. . . . . erän viimeisen maalin tekijä Peliaika la 13.12.–su 14.12. . . . .1,75 3,75 2,40 Torstai 11.12. Aravirran sekä apuvalmentajien Risto Dufvan (siviilissä Mestiksen Jukurit) ja Petri Matikaisen (Pelicansin A-juniorit) silmien alla kävi näytillä liki 80 pelaajaa! Wiikman varalle Maalivahdit ja puolustus ovat kokonaisuudessaan ikäluokkaa 1984. . 9 Perugia–Sampdoria Peliaika la 13.12. . 8 Pelicans–Blues Peliaika pe 12.12.–la 13.12. Taas kerran voimasuhteiden ero vaikuttaa silti pienemmältä kuin Pelicansille annettu vierasvoiton kerroin 3,25. . . . . . . . 1 Jokerit–Kärpät Peliaika ti 09.12. muuttui kengitysmuutosten myötä uudeksi hevoseksi ja murskasi vastustajansa Seinäjoella. . . . . . . .1,80 3,70 2,35 Moniveto 1 1. Suomella olisi puolustettavissa kolmen (0-1-2) mitalin putki. Jos Tähtitar lähtee ravia vitosradalta, ei se häviä näille hevosille. . . 9 Jokerit–SaiPa Peliaika to 11.12.–pe 12.12. . .1,70 3,85 2,50 klo 19.55 12 Linköping–Malmö T . . . . . . . . . . . . . . . . . Puolustajista SM-liigassa ovat nousseet näkyvimpään rooliin Jokerien Sami Lepistö ja Kärppien Oskari Korpikari. . . . . . klo 16.55. . Kuitille riittävät Olrik, Likan Rölli, Toniori ja paalun paras eli Mökin Poika. . . . . . . . . . . . . . . . .2,35 3,70 1,80 klo 18.25 49 HIFK–Lukko T . . . . .2,30 3,65 1,85 klo 22.00 69 Chicago–Detroit T . . . Kahden ja puolen kertoimella kannattaa kokeilla Lukon voittoa. . . . . .2,25 3,55 1,90 klo 19.55 60 Timrå–Södertälje T . .1,30 3,50 5,15 klo 21.40 32 Lyon–Celtic T UCL . . . . . . 6 Ässät–JYP Peliaika ke 10.12.–to 11.12. . . . . . 3 SaiPa–HIFK Peliaika ti 09.12. . . . . Kohteeseen pätevät pitkälti samat sanat kuin edelliseen kohteeseen. Maanantai 15.12. Heikohkosti kansainvälisillä areenoilla neljä vuotta pelanneen ikäluokan käskyttäjäksi juuri siksi palkattu Hannu Aravirtakin myöntää rivien välissä, etteivät odotuspaineet joukkuetta paina. . . .1,40 4,70 3,10 klo 21.40 31 Bayern M–Anderlecht T Nel. klo 18.25. . Kuusi vuotta sitten uusi Areena hullaantui Olli Jokisen ja Niklas Hagmanin järjestämistä kultajuhlista. . 5 SaiPa–Pelicans Peliaika ke 10.12.–to 11.12. klo 21.40. Doohan on ylisarjassa, mutta silti mukaan. . . Varma kohde: 34 Arsenal–Lokomotiv 1 (1,15) Riskihaut: 01 Jokerit–Kärpät 2 (2,95) 04 Tappara–Lukko 2 (2,50) 51 SaiPa–Pelicans 2 (3,25) Tuplakertoimet Arsenalin kautta: 3,39– 2,87–3,74 Arsenal rivien ankkuriksi Kärppien Jussi Pesonen onnittelee Brett Lieversiä, joka on iskenyt kiekon Bluesin maaliin. .27 7 8 1 11 52–66 23 Washington . . Hakametsässä on odotettavissa mielenkiintoinen kamppailu, kun Tapparan mestariluotsi Jukka Rautakorpi tuo ensimmäistä kertaa Lukon kirvesrintojen vieraaksi. . . klo 12.10. . . . . . . . . 12 Bayern M–Anderlecht Peliaika ti 09.12.–ke 10.12. . . . . . . . .1,85 3,65 2,30 klo 22.00 44 Florida–Boston S . . . . . . – A-maajoukkueena olimme MM-kisojen suosikkeja, mutta nyt on hieman eri tilanne lähteä pelaamaan altavastaajana, Aravirta toteaa. .1,50 3,85 3,10 klo 19.55 61 HV71–Färjestad T . – Yleisötavoitteemme on 100 000 katsojaa. Tänään Kärpillä on vastassa Helsingissä Jokerit ja torstaina Hämeenlinnassa HPK. . . . . Loppuottelu pelataan ensi vuoden puolella maanantaina 5. klo 12.55. Pussileuat esiintyivät tv-pelissä edukseen, mutta toisaalta kohtuullisen monta kertaa tällä kaudella esitykset ovat tanssahdelleet traagisuuden ja koomisuuden välisellä ohuella nuoralla. . 2004 pelattaviin jääkiekon nuorten MM-kisoihin: Maalivahdit: Mikael Vuorio Jukurit, Hannu Toivonen Boston. . . Voittajaveto 4 FPS–Sport Lyö vetoa ottelun 1., 2. klo 10.55. . .28 15 5 2 6 79–70 37 Boston . . . . Päivän Pari 1 1. joulukuuta Suomen kohdatessa heti Kanadan. . . . . . . . puoliajan avausmaalin tekijä Peliaika ke 10.12. . . . . . .2,40 2,60 2,25 klo 21.40 20 West Ham–Stoke T . .28 6 5 3 14 53–81 20 Luoteinen divisioona: Colorado . Mika Saarinen saa joukkonsa varmasti paremmin liikkeelle kotihallissa, mutta kerroinasettelun mukaisia eroja ei joukkueissa ole. . . .27 12 3 1 11 59–62 28 Buffalo . . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,65 3,90 2,55 klo 22.00 27 Minnesota–Calgary . Jokaisen Mestiksen seuran vieraana syksyllä käynyt ikäluokka saalisti tasatahtiin voittoja toiseksi korkeimman kotimaisen sarjatason vastustajia kohdatessaan. . . . . klo 18.25. . .1,45 3,05 4,35 klo 21.40 15 Partizan–Marseille T UCL . . . . . . . . . . .1,40 3,15 4,60 klo 21.40 14 Rangers–Panathinaikos T UCL . . . Moniveto 3 1. . . klo 18.25 48 Blues–Jokerit T . . . . klo 13.55. Torstai 11.12. . . . . . .1,35 3,30 4,85 klo 21.40 17 Besiktas–Chelsea T P . .26 11 3 12 71–79 25 Minnesota . . klo 18.55. . Sunnuntain kaltaisella hiihtelyllä tappio toki tulee varmasti, mutta vihamielisellä maaperällä luulisi ryhtiä löytyvän eri malliin kuin kotona jumboryhmää vastaan. . . Maanantai 15.12. . . . Manteli). . Keskiviikkona Forget Me Not juoksee avoimessa Tammatähti-kilpailussa ja on ilman muuta kärkipäässä. klo 14.55. vanhan hallin. .1,15 4,30 6,80 klo 21.40 35 Dinamo K–Inter T UCL . Joten paremman puutteessa kohde 34 saa kelvata tuplarivien varmaksi. . klo 21.40. . . . Kierroksen ensimmäinen lähtö on mielenkiintoinen. . . . . . klo 15.10. . . . . .28 9 4 5 10 62–77 27 Phoenix . . . . . . . . .1,20 4,00 6,00 klo 21.40 39 Real Sociedad–Galatasaray T UCL . Torstain kierroksella hännänhuippu Pelicans kohtaa Kisapuistossa SaiPa:n. . . . . Kodoo jaksaa pitkän matkan. . P: Taffe, Doan. . . . . . kilpailu: Bayern M–Anderlecht, UCL 2. . Pelaajien syntymäajasta on pääteltävissä jääkiekkoilun menettävän vuosittain neljänneksen ikäluokasta juniorisarjojen ikärajasäännöksien takia. . . . kilpailu: ManU–Stuttgart, UCL 2. . . . . . . . klo 12.55. . . . Ei sarjan kärkijoukkueen vierasvoitto kuitenkaan ihan näin suuri sensaatio olisi. . .2,75 2,70 1,95 klo 21.40 36 AEK Ateena–Monaco UCL . . klo 22.00 Voittajaveto Tulosveto Jääkiekko 16 Urheilu Tiistaina 9.12.2003 s KESKIPOHJANMAA Pitkäveto Tiistai 9.12. . . .29 14 3 1 11 88–84 32 Tampa Bay . . . . . Superkaksari 2 Mäkihyppy, Neustadt K120 m (su) Peliaika su 14.12. . .2,55 3,90 1,65 klo 22.00 42 New Jersey–NY Islanders . . . Muut pelaajat ovat kotiin jääviä varamiehiä. . . Hyökkääjät: Kimmo Kuhta HIFK (14/1), Tony Virta HPK (48/5), Antti Aalto TPS (53/5), Pasi Määttänen HV 71 (13/1), Ville Peltonen Lugano (157/46), Erkki Rajamäki Ilves (3/0), Mikko Eloranta TPS (62/15), Toni Dahlman Ilves (7/2), Kimmo Rintanen Kloten Flyers (139/34), Jukka Voutilainen HPK (3/0), Hannes Hyvönen Färjestad (18/3), Kalle Sahlstedt HV 71 (15/1), Mika Pyörälä Kärpät (0/0). . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 19.55 59 Leksand–Djurgården T . . . . Viime viikon esitys ei jättänyt ketään kylmäksi, kun Heikki Hietanen lasketteli Forget Me Notilla kuolemanpaikaltakin selvään voittoon. . . klo 18.25 30 Salamat–Ahmat . . puoliajan ja koko ottelun kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) Peliaika ti 09.12. klo 18.25. erän viimeisen maalin tekijä Peliaika to 11.12. . . . . . .1,65 3,90 2,55 klo 22.00 41 Columbus–Philadelphia . Miikka Kiprusoffin torjunnat 21/22. klo 18.25 01 Jokerit–Kärpät T . . . . . . . . . . . . .1,60 4,00 2,65 klo 19.55 08 Södertälje–HV71 T . . . . . . Muut kohteet löytyvät kotoisesta jääkiekon SM-liigasta. . IFK takoi jo avauserässä vieraat liki keskeytyskuntoon. . . . . . . . . . . . . klo 18.25. . . . . . Syksyn aikana maajoukkueessa esiintynyt Hermeksen Miika Wiikman nimettiin joukkueen kolmanneksi maalivahdiksi. . . . . . . . . . . klo 18.25. . . .27 10 5 2 10 74–70 27 NY Islanders . UCL 7 Club Brugge–Ajax Peliaika ti 09.12. Voittajaveto 3 Jokerit–HIFK, MTV3 Lyö vetoa ottelun 1., 2. . . . kilpailu: PSV–Deportivo, UCL 1. . Korpi. . . . . . . . . . Forget Me Not taas piikiksi Pasi Peltola HELSINKI (UT) Kuuden vuoden tauon jälkeen Suomessa pelattavat alle 20-vuotiaiden MM-jääkiekkoilut taistellaan vuodenvaihteessa Helsingissä ja Hämeenlinnassa ilman kullankiiltoa silmissä. . . . 2. . puoliajan ja koko ottelun kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) Peliaika ke 10.12. . . Ryhmä on kohtuullisen kokenut ja kookaskin (keskimitta 185 cm/86 kg), Aravirta kuittaa. . . . . . . . . .1,85 3,65 2,30 klo 20.55 64 Maccabi Haifa–Valencia UEFA . . . Superkaksari 4 Alppihiihto, Madonna di Campiglio Miesten pujottelu Peliaika su 14.12.–ma 15.12. . .1,55 2,95 3,80 klo 21.40 33 Lyon–Celtic+1 UCL . . . klo 15.55. Jääkiekkoliitto osoitti omat odotuksensa joukkueelle valitsemalla Helsingin kisahalliksi ns. .1,55 3,75 2,95 klo 18.25 50 HPK–Kärpät S . . . . . . . . . . . klo 21.40. . . . . . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 22.00 28 Edmonton–Carolina . . klo 21.40. 1 Erä III, N–Oilers, N Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . . klo 18.25. . . . . klo 20.00./C+ Sunnuntai 14.12. . . . klo 14.40. . . . . . Tapparan esitys Helsingissä sunnuntaina oli suorastaan heikko. . Kakkoslähtö kannattaa vetää vähillä. . klo 14.55. . . . . . . . . .1,85 3,65 2,30 klo 18.25 53 TuTo–KooKoo . klo 19.25. . . . Kaiken lisäksi se jäi lopussa täysin ajamattomaksi pussiin. . . . . . . Se näytti ennen lähtöä erinomaiselta. klo 18.25. . . Päivän Pari 6 Kouvot–KTP, Koripallo, CUP, P 1. erän jälkeisestä tilanteesta (1X2) Peliaika la 13.12.–su 14.12. . . klo 15.10. . . . . . 1. . . . klo 18.25 55 Hokki–Hermes . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,80 2,80 3,00 klo 22.00 25 NY Islanders–Tampa Bay . NHL sunnuntaina: NY Rangers–Tampa Bay 2–3 (1–1, 1–0, 0–2) NYR: Carter, De Vries. . . . . . . . . . . . . . .25 13 1 3 8 63–58 30 Edmonton . . 7 Lukko–HPK Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . . . . . klo 22.00. . klo 22.00. . . . . . . . 2003–5. 6 Manchester U–VfB Stuttgart Peliaika ti 09.12. . . . . . . . . puoliajan avausmaalin tekijä 2. . Superkaksari 2 Ampumahiihto, Hochfilzen Miesten pikakilpailu Peliaika ke 10.12.–to 11.12. erän viimeisen maalin tekijä 3. . . . klo 21.40. . . Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari Simo Kattilakoski (KP) Evijärveläistamma Forget Me Not kulkee vääjäämättömästi kohti lämminveritammojen parhaimmistoa. . .27 14 4 2 7 83–63 34 Calgary . . . Calgary–Pittsburgh 6–1 (3–1, 1–0, 2–0) C: Leopold, Donovan 3+1, Yelle, Saprykin, Gelinas 0+3, Warrener 0+2, McAmmond 0+2. . . . . . . klo 16.55./C+ 4 Ilves–HIFK Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . . . . . . . . . 1. . . . P 11 Brighton–Port Vale Peliaika to 11.12.–pe 12.12. klo 18.25. . . . . . . . . . . . . 7 TuTo–KooKoo Peliaika ke 10.12.–to 11.12. . . . . . . P 11 Jokerit–HIFK Peliaika la 13.12.–su 14.12. . . . .24 13 4 1 6 59–45 31 Florida . . . . . . . . 6 Kärpät–Tappara Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . 2. . . . . . . . . . MTV3 12 Arsenal–Blackburn Peliaika la 13.12.–su 14.12. . . Mukaan myös Kosar Degato sekä Frank, joka on juossut paljon kovemmissa lähdöissä. . . . . . . . Liigaseurat ovat luvanneet vapauttaa pelaajansa tiistaina 16. . . . Taulukot (ottelut, voitot, tasapelit, jatkoaikahäviöt/1 piste, häviöt, tehdyt maalit–päästetyt maalit, pisteet): Itä: Atlantin divisioona: Philadelphia . .1,60 2,90 3,60 klo 22.00 40 NY Rangers–Montreal . . erän jälkeisestä tilanteesta (1X2) Peliaika ma 15.12. kilpailu: Kouvojen pisteet 2. . .1,25 4,80 4,15 Keskiviikko 10.12. . . P Perjantai 12.12. . . . . Peliaika la 13.12.–su 14.12. . . . . . . . . . Kisapuiston torstailta voi odottaa ihan mitä tahansa. .26 14 1 1 10 70–60 30 San Jose . .24 15 2 1 6 67–53 33 Detroit . Sunnuntai 14.12. kilpailu: KTP:n pisteet Peliaika la 13.12.–su 14.12. – Sijoitustavoitetta joukkueelle ei aseteta, mutta luonnehdimme joukkueen kesken jokaisen sijan yhdestä kymmenenteen sanallisesti. . . . . . Wiikman osallistuu harjoitusleirille, sillä Hannu Toivonen tulee Pohjois-Amerikasta suoraan kisoihin. . . . . . . . Supertripla 3 Ampumahiihto, Hochfilzen Naisten takaa–ajo Peliaika la 13.12.–su 14.12. . . . klo 18.25. . . Pikkuleijonilla ei paineita Hannu Aravirta sai kotikisoihin kolme pelaajaa Pohjois-Amerikasta Valmentaja Hannu Aravirta (kesk.) julkisti nuorten MM-kisajoukkueen kokoonpanon. . . . . . . . . . .1,90 3,55 2,25 klo 22.00 72 San Jose–Edmonton T . . . . . . 3. . kilpailu: Salibandyn voittaja M/N 2. klo 20.00. Sen toiveet nojaavat vesikelissä, V.V. . . . klo 22.00. . . . . . 11 West–Cocks Peliaika ti 09.12.–ke 10.12. . kilpailu: PerPo–Piivolley 2. . . . . . .2,90 2,75 1,85 klo 21.40 37 PSV–Deportivo T UCL . . . . . . . . .25 10 2 13 67–69 22 Pittsburgh . . . . Päivän Pari 3 1. . . . . Päivän Trio 3 Jokerit–HIFK, MTV3 1. . . . . . . . . Immosta ei pidä sekoittaa JYP:ssä liigakaukaloita dominoivaan kaksi vuotta vanhempaan Rantasalmen Jarkko Immoseen. . . . . .2,80 2,75 1,90 klo 21.40 19 Club Brugge–Ajax S UCL . . . . Pohjois-Amerikasta tulee myös porilaislähtöinen laitahyökkääjä Masi Marjamäki, joka edustaa junioriliigassa pelaavaa Moose Jaw Warriorsia. . . .1,35 3,30 4,85 klo 21.40 23 Cardiff–Preston T . . .2,40 3,75 1,75 klo 18.25 04 Tappara–Lukko T . . .28 11 3 14 59–70 25. – Oli tärkeää päästä testaamaan poikia otteluihin Mestiksen seuroja vastaan. . . . . . . . Superkaksari 3 Yhdistetty, Val Di Fiemme Sprinttikisa Peliaika to 11.12.–pe 12.12. . . . . . . . . . . . . . . . . . Ideana on taas kerran hakea ylikertoimia, joita pitkävetolistoilta ei perinteisesti hevin löydy. kilpailu: 3. Varalla: maalivahti Miika Wiikman Hermes, puolustajat Ilkka Heikkinen Lukko ja Ville Mäntymaa Tappara, hyökkääjät Joni Lappalainen HPK ja Matti Uusivirta Blues. . . . . . .28 15 3 10 94–69 33 Nashville . 4 Tappara–Lukko Peliaika ti 09.12. . . . . .27 9 7 1 10 68–81 26 Dallas . . Keskiviikon kierros on muutoinkin hyvin keskipohjalaispainotteinen. klo 18.25. . . . . klo 21.40. . . Bluesin kouvolalaislähtöistä keskushyökkääjää Jarkko A. . klo 16.55. . . . Tähtitar olisi Seinäjoella ravilla haastanut niin Santeri Dahlian kuin Cameroninkin. . . . . . . . klo 14.55. . . . . klo 14.40. . . . klo 18.25. 3 HIFK–Lukko Peliaika ke 10.12.–to 11.12. . . Detroit–Florida 2. . . Puolustajat: Sami Lepistö Jokerit, Janne Jalasvaara Blues, Mikko Kalteva Jokerit, Anssi Salmela Tappara, Ville Varakas HIFK, Kevin Kantee Jokerit, Oskari Korpikari Kärpät. . . .2,50 3,85 1,70 klo 22.00 70 Calgary–Carolina T . . . erän viimeisen maalin tekijä 2. .2,65 2,70 2,00 klo 21.40 18 Sparta Praha–Lazio T UCL . joulukuuta pelattavalta kierrokselta. . Jos Tähtitarta varmistaa, niin aikaisin mukaan Savon Susanna, Tupla-Heli ja kuningatarkisan vakiokalustoon kuuluva Kihin Vilma huonosta taulustaan huolimatta. . . Vaikka sen ravi saattaa heiketä lopussa, on se hyvin lähellä voittoa nytkin. . . .28 9 4 1 14 60–78 23 Carolina . . . . Lyon–Celtic 3. Päävalmentaja: Raimo Summanen. .1,65 3,90 2,55 klo 22.00 67 Nashville–Los Angeles T . . . . Moniveto 2 Mestarien liiga 1. klo 11.25. . . . klo 14.55. .2,85 3,25 1,70 klo 21.40 34 Arsenal–Lokomotiv T Nel+ . . .26 14 1 11 67–66 29 Columbus . klo 16.55. . .Kertoimet 11.12. . . .1,20 5,10 4,55 klo 18.25 57 Haukat–Jukurit . . 12 New Jersey–Philadelphia Peliaika to 11.12.–pe 12.12. . . . . . klo 19.55. . . . . . . . . . Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki Nuorten maajoukkueen päävalmentajan Hannu Aravirran nimeämä joukkue Helsingissä ja Hämeenlinnassa 26. . . . . . . Aravirran vieressä joukkueenjohtaja Timo Bäckman (oik.) ja MM-kisojen pääsihteeri Matti Nurminen. . . . . . . . . . . . 3 Chelsea–Bolton Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . Ennakkomyynnillä siitä on jo saavutettu puolet, kertoo kisojen pääsihteeri Matti Nurminen. . klo 16.55. Päivän Trio 2 Suomen Cupin voittajat, YLE 1. 4 HPK–Kärpät Peliaika ke 10.12.–to 11.12. .1,75 3,75 2,40 klo 18.25 51 SaiPa–Pelicans T . . . . . . P 2 Manchester U–Manchester C Peliaika pe 12.12.–la 13.12. . . . . . . . . . . . Heidän lisäkseen vain puolustajat Janne Jalasvaara ja Mikko Kalteva pelasivat myös viime vuoden kisoissa Kanadassa. IV: 5 Tähtitar, 11 Tupla-Heli, 8 Savon Susanna, 9 Kihin Vilma (6Mandolino, 12 K.T. . . . . . . . .2,35 3,70 1,80 klo 22.00 46 Phoenix–Dallas . . . . . . . . .2,25 3,55 1,90 klo 22.00 45 Buffalo–Detroit . . . .2,40 3,75 1,75 klo 18.25 06 Sport–Haukat . . II: 9 Olrik, 13 Likan Rölli, 16 Toniori, 6 Mökin Poika (14 Misssuomi, 15 Turon Maine). Molemmat ovat kyvykkäitä, mutta myös laukkaherkkiä. . . Päivän Trio 1 HPK–Kärpät 1. Päivän Pari 5 Pantterit–TuRi, Naisten koripallo, CUP, P 1. . . . . . .2,50 3,85 1,70 klo 19.55 09 Djurgården–Timrå T . . Chicago–Phoenix 2–2 (0–1, 0–0, 2–1, 0–0) C: Calder 2. . ja 3. . . . erän viimeisen maalin tekijä 3. kilpailu: Ottelun 1. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,15 3,45 2,00 klo 22.00 26 Toronto–St.Louis S . . . . Pienellä rahalla peli-iloa ja yllätyksien siivittämänä lunastuksia (?) kannattaa kuitenkin haistella. . . Puolustajat: Sami Helenius Jokerit (7/0), Petteri Nummelin Lugano (171/24), Ilkka Mikkola Kärpät (12/0), Antti-Jussi Niemi Frölunda (93/3), Jere Karalahti HIFK (71/18), Tuukka Mäntylä Luulaja (29/2), Toni Söderholm HIFK (17/4), Janne Niskala Lukko (12/1). . . . . Vaikka vastus tiukkenee, niin FMN silti varmaksi. .2,10 4,05 1,90 klo 19.55 62 VFrölunda–Malmö T . . . . . . . . klo 14.25. . – Molempien saaminen joukkueeseen tuntui olevan 50–50-tilanteessa, mutta onneksi pelko NHL-seurojen nihkeydestä osoittautui turhaksi, Aravirta huokaisee. .
. Pesula Yksilövalmennus Tekstiilityö Työvalmennus Puutyö Työkyvyn arviointi (Kierrätyskeskus) Yritysyhteistyö Autoja metallityö Koulutusyhteistyö KaiverrusProjektit ja mainostyö Harjoittelut Kokkotyö-säätiö on v. 12. . 0500 365 268 Keltto. . 7000 €) Tilava löylyja pukuhuone Höylähirsi 92 x 145 mm Tilaa esitteet hirsisaunamallistosta! Elämyksellinen vihje: savusauna ja kylpytynnyri 2,8 m x 4,2 m 9m 2 699 € 12m 2 899 € V I E R A S M A J A 500 kpl erä nopeimmille loppuvuoden ja tammi-maaliskuun toimituksiin. . naisten takaa-ajo on 2x7,5 km molemmilla hiihtotavoilla ja sukset vaihtaen. 50 000 euroa, 1) Holographie/Antoine Paul Bezier 15,2, 2) Joyau d’Amour, 3) Jeanbat du Vivier, 4) Indy de Vive, takamatkalta lähteneet Gebrazac ja Ipsom de Mormal ei sijoittuneet palkinnoille. divisioonakarsinnan länsilohkossa neljänneksi ja putosi maalieron turvin jatkokarsinnasta kevään varsinaiseen 1. Bet-Ker-turnauksen tilanne: 1) Esa Nygård KalKe-90 1374, 2) Kari Löfbacka Lahtarit 1335, 3) Seppo Hantula Lahtarit 1334, 4) Valto Hämäläinen KalKe90 1328, 5) Paavo Lempinen JoKei 1324, 6) Ilmo Vaaranmaa StarBo 1318, 18:s tulos 1266. . Ota heti yhteys (meillä lähtö Karjalaan sunnuntai-ilt. . laadukkaan savusaunakiukaan kivineen. (sprintti/p): Naiset: Elina Hietamäki, Virpi Kuitunen, Mona-Liisa Malvalehto, Aino-Kaisa Saarinen, Kati Venäläinen, Annmari Viljanmaa, Kirsi Välimaa. ovat viestit (2p+2v). Pariisi Prix du Bourbonnais, Prix d’Ameriquen toinen esikilpailu, 2700m, 1. 7 4 3 26– 21 8 Kraft . Hiihto Keilailu Kokkola: MA-lk (23): 1) Veli-Matti Tissarinen MBC 1390 x, 2) Jukka Hooli CPS 1371 x, 3) Leif Enfors Drott 1280 x, 4) LarsÅke Österman GBK 1261, 5) Kai Jyrkkä MBC 1255, 6) Taito Patana BCK 1231, 7) Toni Palermaa Patteri 1230, 8) Leif Tuomisalo CPS 1227. naisten 10 km ja miesten 15 km, molemmat perinteisellä hiihtotavalla. . 14.12) Karjalan Avustustyö ry Johan Kiviniemi Rantakatu 4, Kokkola. . APV . Työvalmentaja autoja metallityöhön vastaamaan autoja metallityön liiketoiminnasta, työnjohdosta, asiakaspalvelusta ja yhteyksistä yrityksiin. portaat ja juomahyllyn (Norm. Divisioonan neljä parasta pelaavat lopputurnauksen, jonka voittaja on divisioonan mestari. Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian vuoden 2004 alusta. Myydään eri konkurssipesistä ym. . S AV U S A U N A Aito, perinteinen (Norm. . tullutta tavaraa. divisioonaan. 12. . Upea kokemus. Haemme: Työvalmentaja puutyöhön vastaamaan puutyön liiketoiminnasta, työnjohdosta, asiakaspalvelusta ja yhteyksistä yrityksiin. . . . Puh. 3750 €) Paikkoja 15 10:lle. . Ramsaussa on lauantaina 20. . Ramsau, Itävalta 20. . 7 7 50– 8 14 JyHC . . 2003 mennessä osoitteeseen: Kokkotyö-säätiö Yrittäjäntie 2 67100 Kokkola. . Valmistusmateriaalina suomalainen kuusi, kamina ruostumatonta terästä. . Toiseksi sijoittui JyHC ja kolmanneksi Kärppien kakkosjoukkue, joka paremman maalieron turvin sijoittui Hermeksen edelle. Tied. Hakemukset (joita ei palauteta) palkkatoivomuksineen 19. Naisten Suomi-sarjassa pelaavat divisioonan ja divisioonakarsinnan ulkopuolelle kevätkaudeksi jääneet joukkueet. . pihavarasto . . 0424 852 200, fax (02) 529 8004 Ultimate Marketin kuumat lahjavinkit – joulutarjoushintaan! 4998 € Täydellinen toimitus sis. 12.: Naiset: Virpi Kuitunen, Aino-Kaisa Saarinen, Annmari Viljanmaa, Kirsi Välimaa. Triathlon Naiset: 1) Emma Snowsill Australia 2.06.40, 2) Laura Reback USA 2.08.03, 3) Michellie Jones Australia 2.08.06, 4) Barb Lindquist USA 2.08.09, 5) Joelle Franzmann Saksa 2.08.40, 6) Andrea Whitcombe Britannia 2.09.18. . . . sirkkeliä, moott.sahoja, öljylämmitin Master, poravasaroita, puusorvia, yläjyrsin, inventteri, Hilti TE72, sähkölämmittimiä, valonheittimiä, märkäimuria, pumppuja, Mig 125, naulaimia, vibra, kassakaappia 70 ja 90 kg, puunhalkaisukone, vaaituskone, kompressoria 220 l, paineletkua, kaappikello, TV, CD-soittimia, peilejä, maljakoita, akust./sähkökitaroita, micro, mattoja, tunkkia, pesuria, konepyyhettä, säämiskää, joulutavaraa, suihkuja koristepatsaita, paljon sähköja käsityökaluja, koristeja lahjatavaraa. D-lk (8): 1) Seija Savola Kismet 988 x, 2) Matti Knutar CPS 981, 3) Niclas Åhman Drott 932. Divisioonakarsinnoista mukaan tulee kuusi joukkuetta ja syksyn SM-sarjasta kaksi heikointa (TPS ja Y-Ilves). 2002 perustettu työvalmennussäätiö joka aktivoi kokkolalaisia vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä löytämään työ-, opiskelupaikan tai muun elämänhallintaa tukevan ratkaisun Tuemme ja valmennamme ammatillisesti ja elämänhallinnallisesti sekä tarjoamme monialaisia ja mielekkäitä oikeita töitä. Kinkkuarvonta. . 12. palk. . Lohkon voitti APV puhtaalla pelillä ja pääsi suoraan 1. . leikkimökki . Naisten 1. Tiedustelut toimitusjohtaja Esko Elsilä 040-5058089. 7 1 6 13– 73 1 Hermes-naiset jatkavat Suomi-sarjassa Suomen joukkueita maastohiihdon maailmancup-kilpailuissa: Davos, Sveitsi 13. . Naisten divisioonakarsinta länsilohko Kraft – S-Kiekko 2 – 2 , APV – Kärpät 3 – 2 , JyHC – Sport 22 – 1 , Hermes – Laser HT 6 – . 12. Hermes sijoittui syksyllä pelatussa naisten 1. 06-831 9852 Sekalaiset KOKKOLA (KP) Kokkolan Hermeksen naisten joukkue jatkaa kevätkaudella naisten Suomi-sarjassa. klo 17.00 HIMANGAN Roiman talo. Miehet: Jari Isometsä, Sami Jauhojärvi, Teemu Kattilakoski, Mika Myllylä, Olli Ohtonen, Sami Repo, Tero Similä. c o m Tilaa esite! Tutustu netissä! Puh. Ympärivuotiseen käyttöön. Ruotsinkielen taito lasketaan eduksi. 2000 €) Kokeile kuumakylpytynnyriä saunomisen yhteydessä talvipakkasilla. 12. Naisten 1. . 6 m 2 . . Polaris Supersport -97, ajoleikkuri, agrikaattia 0,8 5 kW 10 kpl, pylväsym. JyHC karsii etelälohkon kolmosen (IHK) ja Kärpät itälohkon kakkosen (KalPa) kanssa divisioonapaikoista. . . C-lk (15): 1) Mika Loukkonen Drott 1086 x, 2) Raija Hämäläinen Wecan 1084 x, 3) Maija Leinonen Wecan 1068, 4) Pentti Näpänkangas Rkm-89 1028. . . Ultimaten huipputarjous 1000 ensimmäiselle lähes PUOLEEN HINTAAN! K Y L P Y T Y N N Y R I Ympärivuotiseen ulkokäyttöön. . Milano: Gran Premio d’Inverno, 2600m , 1. Ravit Yleisurheilu. divisioonassa pelaa kaikkiaan kahdeksan joukkuetta. 7 4 3 28– 15 8 Hermes . Miehet hiihtävät 10 km/v. Kodat alkaen 1590 € Kiireettömyyttä ja mielenrauhaa arjen keskellä, koe aito “kodan henki”! G R I L L I K O TA Alkuperäinen, tunnelmallinen 10 m 2 HUUVA+ PIIPPU 199 € (norm. – Pirjo Manninen jää kisasta pois kuumeen takia. B-lk (17): 1) Paavo Lempinen JoKei 1228 x, 2) Ilmo Vaaranmaa StarBo 1206 x, 3) Seppo Hantula Lahtarit 1197, 4) Arto Saarilampi Lahtarit 1157. 295 €) 1198 € Erittäin hieno suomalainen 6 hengen Halkaisija 190 cm Tilavuus 2000 l Korkeus 120 cm sis. C-lk (27): 1) Olli Siponkoski CPS 1307 x, 2) Leena Alho Kismet 1155 x, 3) Jaakko Ainali CPS 1151 x, 4) Matti Nisula Kulkurit 1130, 5) Kate Nousiainen GBK 1107, 6) Per-Håkan Storbacka GBK 1107. Lohkojen parhaiden kesken lopputurnaus maalis-huhtikuussa. . Miehet: Sami Jauhojärvi, Marko Kinnunen, Keijo Kurttila, Ari Palolahti, Lauri Pyykönen, Timo Toppari. Miehet: Sami Jauhojärvi, Teemu Kattilakoski, Olli Ohtonen, Lauri Pyykönen, Sami Repo, Tero Similä, Timo Toppari. – Merja Kiviranta keskeytti. Jumpy Winner Diesel Tervetuloa hyville kaupoille Paalupaikalle! Nyt Paalupaikalta lyömätön pakettiautotarjous H Ilmastointi H Kaukokeskuslukko H Lohkolämmitin H Rahdit H Rekisteröinti H Nastoitetut talvipyörät H Takuu 2 vuotta ilman km-rajaa H Rekisteröity 3 hengelle Vaihtoauto riittää käsirahaksi kk-erä vain 416 E * alv-verovelvollisille * w w w. 7 3 1 3 20– 17 7 S-Kiekko . divisioonakarsinnan länsilohkoonb osallistui kahdeksan joukkuetta, jotka pelasivat yksinkertaisen sarjan. . Virtanen Mustanaamio Huutokaupat Myytävänä Palvelukseen halutaan Palveluhakemisto Myytävänä moottoriajoneuvoja HUUTOKAUPPA keskiviikkona 10.12. ONKO SINULLA KÄYTÖSTÄ POISTETTUJA SIISTEJÄ JA TÄYSIN TOIMIVIA: sähköliesiä tai jääkaappeja, jotka voisit lahjoittaa Karjalaan. . . palk. Karsinnan voittaja pelaa SM-alkusarjassa kaudella 20042005. 25 000 euroa, 1) Allez Vite Blue/A Guzzinati 15,5, ... aitta 499 € Kaunis, monikäyttöinen Pikkuvilla 1990 € Parviaitta 2900 € 1998 € Täydellinen toimitus sis.Mestarin Lapinkeittiön varusteineen kevään parhaille toimitusajoille. 7 5 2 49– 19 10 Kärpät . 7 3 1 3 21– 26 7 Laser HT . Ylivieska: Merkintätulokset, MA-lk (10): 1) Tuomo Hyyppä JoKei 1252 x, 2) Pekka Kivioja NBC 1181 x, 3) Leif Enfors Drott 1177, 4) Jarmo Ukkonen Ränni 1162. . . . Davosissa on 13. ja 14. u l t i m a t e m a r k e t . 7 1 6 4– 32 1 Sport . B-lk (42): 1) Juhani Seppelin KV 1291 x, 2) Allan Lillqvist KV 1204 x, 3) Juhani Kujala Kulkurit 1186 x, 4) Heikki Hautaniemi BCK 1162 x, 5) Seppo Saastamoinen BCK 1154 x, 6) Teuvo Junell KV 1153. . 12.: Naiset: Elina Hietamäki, Virpi Kuitunen, Mona-Liisa Malvalehto, Aino-Kaisa Saarinen, Satu Salonen, Annmari Viljanmaa ja Kirsi Välimaa. Muutama hetitoimituksella! (Norm. ja 21. . porakoneita, rak.kaappa ym. . Sarja pelataan alueellisena tai ylialueellisena, lohkot pyritään muodostamaan maantieteellisesti sekä kilpailullisesti järkevästi. naisilla 10 km/v ja miehillä takaa-ajo 2x15 km, joka käydään molemmilla hiihtotavoilla sukset välillä vaihtaen. Sunnuntaina 14. Asiago, Italia 16. divisioonaan. Edellytämme hakemiltamme henkilöiltä alan teknillistä koulutusta (autoja metallityössä toisesta), kokemusta alan työstä, halukkuutta kehittää itseään sosiaalisen työllistämisen alalla sekä ennen kaikkea suvaitsevaisuutta, määrätietoisuutta ja yhteistyökykyä. . . Meklarina Markku. D-lk: 1) Raija Forss Wecan 875, 2) Martti Törmälehto StarBo 871. 12. . Sacramento: Kalifornian maraton: Miehet: 1) Michael Bartoszak Puola 2.16.21 (50 000 dollaria), 2) Jonah Rono Kenia 2.20.28, 3) Erik Kean USA 2.20.38. Divisioonan voittaja kohtaa SMjatkosarjan pudotuspeleissä viimeiseksi jääneen SM-karsintaotteluissa paras kolmesta –järjestelmällä. Queenstown: MM-kilpailut (uinti 1,5 km, pyöräily 40 km, juoksu 10 km): Miehet: 1) Peter Robertson Australia 1.54.13, 2) Ivan Rana Espanja 1.54.37, 3) Olivier Marceau Sveitsi 1.54.52, 4) Bevan Docherty U-Seelanti 1.55.06, 5) Hamish Carter U-Seelanti 1.55.17, 6) Sven Riederer Sveitsi 1.55.42, ...44) Jarmo Hast Suomi 2.00.28. Sunnuntaina 21. 12) H P Paque/Giampaolo Minnucci 16,0, Abano As/Joseph Verbeeck hylätty. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 Urheilu 17 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi SOPIMUS Jere Viivi & Wagner B. .
varmista haku Kiitoksia jättämästäsi riviilmoituksesta... Vaunut tekevät uudelle tulokkaalle kepposen. Kirjoita tekstiviesti 15E (väli) KPRIVIT (väli) ilmoituksen osasto ja sen jälkeen varsinainen ilmoitusteksti ja lähetä viesti numeroon 16323 www.keskipohjanmaa.net asunnot asuntoautot/vaunut autot eläimet halutaan vuokrata henkilökohtaiset kadonneet loma-asunnot löydetty moottorikelkat myynnit ostot palvelut sekalaiset työkoneet tarjotaan vuokralle tontit veneet moottoripyörät ja mopot Lukijan markkinoiden osastot: 15E kprivit autot myyn lada.... Mitä yrityksille ja niiden työntekijöille kuuluu nyt. 0440 508 315 TOYOTA COROLLA 1.3 -95, aj. Marika ja Jari musiikin jäljillä. 7.20 Uusi demokraattisempi Venäjä. aj. 553996 14.00 Ykkösdokumentti: Matushka Juliana Heinola. Studiossa vieraina mm. 3477151 15.50 Hyvien tekojen joulukalenteri. pian. Oliverin opetus. Kirjallisuuden järjen ja tunteen ääniä. -99, 1 om, h-kirja, ilmast. 200 €, juontok. Välistävetoja. 040 589 4713. Itsetutkistelua. 50793 19.55 Olen. 3023880 17.45 FST: Kortnytt. 1240170 15.10 NRJ Top 10. Sarjassa tavataan entisen Jugoslavian nuoria, jotka kertovat elämästään ja kokemuksistaan Balkanin sodasta. 2 H + K, 51,5 m². 9.20 Esteettömästi yleisimmällä joukkokuljetusvälineellä hissillä. Seuraavassa puhelinlaskussasi operaattorisi veloittaa 15 euron maksun viestistä. Buusteri Valkealan yläasteella. 153441 00.00 Keikalla: Sheryl Crow. RT-KAKSIO 63 m² Mesilässä. hintaan. Viikon vieraana Pikku G! Viikkoteemana mm. 964034 20.00 Kahdeksan uutiset. 0400 564 334. 9443809 10.20 Tunteita ja tuoksuja. Osa 9/24. 53688 12.30 Yhden yön hinta. syömishäiriöt, ruokavaliot ja laihduttaminen. Alueellisia uutisia koko maassa paitsi Pohjanmaan alueella Keski-Suomen uutiset. 2 kpl LASTENSÄNKY jatkettava, mänty. Hitti vai huti -äänestyksessä The Crash: Still Alive. Englantilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. -95, met. Uuden hinta 750 € nyt 300 €/tarjous. Peliohjeet teksti-tv:n s. SÄLEKAIHTIMET, PUUTAITEOVET teht. Myyd. Tomaatteja muovimerestä. Onko syksyn irtisanomisaalto yritysten ahneutta vai pakon sanelemaa. Kaksi tuntia suoraa puhetta, studiossa asianosaisia, asiantuntijoita ja päättäjiä. Uusinta. 3566880 19.55 Maailmanmenoa: Papukaija vesisuksilla. 9242712 20.25 Maailman sää ja Keno. Puuttuva pari. 3128422 22.00 Kymmenen Uutiset. Kaverin silmin. 66828 13.05 Basaari. Kitkanpoistajat Henna Vänninen ja Olavi Uusivirta joka sunnuntai TV2:ssa klo 20.30 sekä uusintana tiistaisin klo 16.10. 70 m² OK-TALO Kaustisen Viiperissä. 0400 847 929 Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. Toinen esitys. Ystävyys lapsenvahdin ja ex-poikaystävän kanssa tuottaa päänvaivaa. 86 rak. 9828 21.00 Ajankohtainen kakkonen. MTV:n suora uutisja ajankohtaisohjelma. 040 778 4559. v.-90 rak. Kannus p.050 402 4864. 9637880 23.20 FST: Aikaa elokuvalle. 5998422 07.00 Jackie Chan seikkailee. www.yle.fi/zulu 2035539 16.55 Muumilaakson tarinoita. 4808002 22.55 FST: Aarrearkku. 8402625 23.15 Euroopan vuoksi: Sarajevosta Pariisiin. 4263538 20.00 Will & Grace. MB C 220 Cdi autom. 6.50 Millaisia ovat lämpimän alkutalven joulukalat. eritt.siisti. 5725847 16.10 Buusteri. h. 250 tkm, 2 renk. 3200 €. Tänään myös Skatekorneri. 3847 11.30 YLE Teema: Tiedefoorumi. 180460 13.35 Opinportti. 6846660 17.50 Alueellinen uutislähetys. 9114557 17.10 Päivien viemää. Buusteri Valkealan yläasteella. hyvä, vaneroitu, 2 renkaat, alum.vant. KÄYTETYT PIANOT, www.pianot.net Puh. Uusinta maanantailta. Soita heti puh. 831 9852, Rantak. haarukka 50 €, AL pesuri 250 €, tilat. Osa 9/24. Osa 9/24. 5497002 15.55 Luonnon loistoa. Tanskalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 4, avoinna jos Herra suo ma-pe 10-17, la 9-14. vain 130 tkm. Kotimainen visailuohjelma. 3741793 17.00 Viiden Uutiset. Interaktiivinen tv-visailu. 880 20.30 Tv-uutiset ja sää. Stereo. Koettelemusten päivä. Ihminen. vaihto farmari/h-autoon. syömishäiriöt, ruokavaliot ja laihduttaminen. juuri kats. mittaus 150 km. MITTAIKKUNAT oman maakunnan tehtaalta. Tilaa Ystäväkerhosta henkilötietoja ystävistä, jotka haluavat ystävän puhelimen kautta. Ajattelenko?. 8.20 Kauhun takana kuvataide. 6.48 Sähkömarkkinat keskittyvät miten käy sähkön hinnan. käytettyjä. 731 22.00 FST: Rannekello. 8.47 Juhlamuotia lapsille. Soita 040 7749450 Mersut tarjoushintaan: MB 200 D -86, aj. Kehuista ylpistyneenä hän ei halua uskoa vanhojen vetureiden neuvoja. 9064793 16.10 Zulu. Kun yritykset siirtyvät Viroon ja Kiinaan, mitä Suomeen jää. 7482977 15.25 Eläinten pelastuspartio. 50441 23.10 Kulttuuriuutiset. Irtisanomis-ilta. 4209557 23.45 Persona Non Grata. P.040 745 6281, 044 555 8347 Myyt. 9135793 14.40 Pohjantähden alla: Jeesuksen morsiamet. 2570286 18.36 Minun perheeni. Ilm. Tulosruutu klo 7.00 ja 8.00. 232996 17.25 Ring-a-Ling. 8.25 Lastenohjelma: Simon taikateltta. 11/03, pun. Juontajina Isa-Eerika, Miska ja Minna. 3557 13.00 Tv-uutiset. VW GOLF 1.8 CL farm. 6852642 09.20-09.50 Fit4You.tv. 100.000 kg. P. 611460 19.55 Uutiset ja sää. Näin vältyt laskutuslisistä yms. 353489 13.50 Polttopallo – mobiilipeli. 250 €, kettingit 16.9-30 200 €. Stereo. 16323 15E tämä palvelu maksaa... 5702996 15.40 As if. 8.12 1700-luvun joulu. HONDA -84, VOLVO 740 DL -85 konevika. 322199 18.35 Bonus. Filmit on valinnut Sepi Niemi ja ne esittelee Tuomo Kaminen. 0400 509 125 Logot Javapelit Ilmoitus julkaistaan seuraavien Lukijan markkinoiden yhteydessä (ti, to tai la). 343002 11.30-12.00 T.i.l.a. 45731 17.40 Viittomakieliset uutiset. 8.48 Valokuvamatka suomalaiseen maisemaan. Dollarin veto. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. 33088002 11.00 Suomi eilen elokuvan silmin. Kaverin silmin. Kotimainen nuortenohjelma. Interaktiivinen tv-visailu. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Tutustumme taitoja muodostelmaluisteluun. Vieraana VTT Pekka Sutela. 8597915 19.30 Salatut elämät. 9754199 08.00 Hugo Safari. Hp. Olemmeko menossa kohti bioyhteiskuntaa ja virtuaaliammatteja. 0400 860 019. Kun yritykset siirtyvät Viroon ja Kiinaan, mitä Suomeen jää. siisti, hyvin pid., alut, h-kirja ym. 1-om. Puh. 1418557 16.30 MOT. KOTA 47 AITO KIUAS + UUDET KIVET tarpeettomana. Hugon lapset löytävät vanhan valokuvakirjan, ja sen innoittamana Hugo kertoo heille gasellien ja impaloiden elämästä savannilla. 5427606 17.45 Joulukalenteri. Zulupohjalta! Suomalaisuus tänään. Toljanterin tarina Herra Ajasta ja pannukakkuvadista. Talousuutiset klo 7.30. 7.15 Studiossa arkkiatri Risto Pelkonen. Kuusi viikkoa. Viesti tulee lähettää julkaisupäivää edeltävänä päivänä kello 15 mennessä. Klo 6.30 lähtien uutiset ja sää puolen tunnin välein. vihr. Yritykset irtisanovat ennätystahtiin työntekijöitään. (06) 830 2109. Puh 0400 682 175. 460 21.30 FST: Tarkkailija: Paikalliset laajakaistamonopolit. 6586489 16.40 Dream Team. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. 519083 22.00 4D: Kuolemakokemus. pieni, saunall. Tekstiviestinumero on 17104 (hinta 0,49 Ç). 3147 20.30 Elämäni eläimet. Yritykset irtisanovat ennätystahtiin työntekijöitään. Erimielisyyksiä. Ajankohtaista. Uutisja ajankohtaisohjelma, joka tarttuu niin päivän kovaan uutiseen kuin mielenkiintoisimpaan puheenaiheeseenkin. 25.900 €. Puh. 247809 20.25 Frendit. REHUOHRAA n. Albaanit Balkanilla. Kannuksessa saunallinen KAKSIO remontoitu, puh. Lähetä joulukorttisi television välityksellä! 7847316 06.00 Mikämikä-tvpeli. vetok. 3374267 23.10 Myöhäisuutiset. Hieno 2 H + K + S Kokkolan kesk. 0400 280 031 HUOM! VOLVO 740 AUT 2.3i -92 erit. Tutustumme taitoja muodostelmaluisteluun. Jade päätyy demoneiden maailmaan, ja ulospääsy näyttää mahdottomalta. Myyd. 9347538 18.20 Akuutti. 7955847 20.00 Tie Eedeniin. 6941538 20.00 Tosi tarina: Rauhanturvaaja. P. 9448354 11.00 Joka kodin asuntomarkkinat. 2509996 23.50-00.00 Euronews. 6.25 Kuntotalkoot. Irtisanomis-ilta. Tonttu Toljanterin Tonttu-TV: Toljanteri pannukakun vartijana. 16248 17.10 Vierivät kivet. 1500 €, pöyhin 50 €, rullaäes 300 €, Varmo 200 €, NH etupainaja 250 €, paineenk. Isot asiat. ym. Myyd. Aspocompilla Padasjoella ja Flextronicsilla Hämeenkyrössä. Juontajina Isa-Eerika, Miska ja Minna. Edull. Dinosaurus nimeltä Geeker. 7.50 Mikä tekee joululaulusta perinteisen. (Suomi 1952, 73 min) MV. Uusinta maanantailta. A-studio kävi kevättalvella mm. 665426 22.35 Mies vailla nimeä. Pohjolankatu 43, Ykspihlaja HAITARI jouluksi. Kotimainen nuortenohjelma. 514593 19.30 Giljotiini. Grand Canyon. Impalat. Uusinta lauantailta. Bridget Sharpe, terävin veitsi laatikossa. Stereo. Puh. Stereo. Palvelu toimii Soneran, Radiolinjan, DNA:n ja Telian liittymistä. 6626996 07.35 Huu-haa humanoidi. Kohtalo. 8765847 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Onko syksyn irtisanomisaalto yritysten ahneutta vai pakon sanelemaa. 2579996 14.25 Ring-a-Ling. 0400 367 771. 8.41 ja 9.04 Katin ruokavihje: Peruna-jauhelihapaistos ja kalaletut. Mariankatu, Kokkola. Stereo. Illan kiekkokierroksen ratkaisut, maalit ja tilanteet, isäntänä Oskari Saari. kats. Kilpailemassa Satu Murto, Juha Tuominen, Antti Rytivaara ja Erkka Koskinen. siisti, 7500 €. Lisäksi v.-30-50 luvun KLASSIKKOJA. 190 tkm, h. 050 554 3190 (Kannus) Vuokr. 6632199 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 040 740 1858. Kaksikielinen JOULUPUKKI ja muori, Kla, 044 353 6301 Kaitsu JOULUKUUSIA erittäin kauniita. 4978793 16.00 Josh Groban: You Raise Me Up. Lähettämäsi ilmoitus on esillä myös verkkopalvelussamme www.keskipohjanmaa.net viikon ajan. P. 149248 18.30 Kellarin kunkku. V. 564098 21.00 Sopranos. 945083 19.00 Matkapassi: Maailman kylmin kaupunki. Tappava yhteys. 2874847 19.00 Seitsemän Uutiset. Stereo. 69118 20.55 Urheiluruutu. 7466538 22.05 Ajankohtainen kakkonen. 7.25 Joulukalenteri. 1650 €. TOYOTA CARINA II -88, vetok. 6323267 00.20-01.00 Mikämikä-tvpeli. ROTTWEILERIN pentuja. 4267 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 0400 963 009 Myyt. 2221880 09.40 Tunteita ja tuoksuja. 0400-383 922. Puh. 3022151 17.46 FST: BUU-klubben: Joulukalenteri. remontoitava YKSIÖ / pieni KAKSIO miel. 759460 16.05 Ally McBeal. Sarja jää tauolle. 376. 8316064 21.00 FST: OBS. 8.15 Meidän TV. Uusinta. Stereo. 1510809 16.00 A-studio. 32542460 08.35 Ihana Aamu. KOTIMAINEN PIANO n. 417606 22.20 Tulosruutu. aj. 250 €, hirsil. 63575 15.05 Minä vakooja. 12000 €, mahd. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. läh. Juontajina Satu Miettinen ja Jan Andersson.Stereo. P. kirjjailija Sofi Oksanen sekä suomalais-japanilainen tanssija d’Maestre. Moloch vangitsee dinoja, kunnes hän saa Geekerin. 4.990 €. 403422 18.00 Oh Baby!. Jasper jatkaa seikkailujaan ja Taikuri Luttinen taikoo pullot ja lasit. Tukkilaiskisat olivat ennen televisiota valtaisia yleisötapahtumia ja mestareita arvostettiin kuin kiekkoilijoita nykyään. 4834511 13.40 Tänään otsikoissa. 7.40 Ministeriön keinot opiskeluajan lyhentämiseksi. Stereo. Tulevaisuudentutkimuksen dosentti Mika Mannermaa selvittää näkemyksiään 50. 297 tkm, h-kirja, hyväkunt. Amerikkalainen komediasarja. www.yle.fi/opinportti 5297996 11.00 Tv-uutiset. 32267 18.15 FST: TV-nytt. Soittele p. 18064 15.00 Tv-uutiset. 134 tkm, valk. 8979489 17.35 Kauniit ja rohkeat. Huom! ei viihdelinja.. 343422 18.00 Emmerdale. Millainen muutos on meneillään. 044 389 2585 Ost. Viikon vieraana Pikku G! Viikkoteemana mm. Ystävyys. 10 v. Tarj. 200 €, Pösön kesärenk. 573422 20.55 Mullan alla. 141606 18.30 Lumilyhty-joulukalenteri. 2728335 23.20-01.10 Elokuva: Jalkapallo rulettaa. 4271557 20.30 Rikosraportti. 044 5333223 TAVARATALO KIRPPUTORI kaikkea maan ja taivaan väliltä p. 0400 862 620. RT-KAKSIO 49 m², 500 m Toholammin kesk. 11/03, 1600 €. Kolmen kertotaulun opetus. Kokkolasta YKSIÖ, KAKSIO, KOLMIO tai OK-TALO. Huonekaluhalli, Lauri Salonkoski, Ouluntie 5, p. Mies tai nainen, etsitkö YSTÄVÄÄ. Kun potkut voivat mullistaa koko elämän, miten irtisanomiset kalvavat työyhteisöä. 9734335 08.35 Päivien viemää. 5/5 Lähettäjä: Shqipe Kosovosta. 60067977 09.15 Wycliffe. 97373 22.45 FST: 48 x Bach. 252151 15.10 Seikkaillen: Uhkarohkea napalento. Peliohjeet teksti-tv:n s. 497828 19.25 Päivän sää. Osa 13/64: Sydän. Studiossa opetusministeri Tuula Haatainen. Tämän viikon aikana Duudson-kisa! Mukana myösTrendikorneri. 040-507 2010. Kesto 91 min Saksa 2000 6700625 06.25 Huomenta Suomi. 590538 17.05 Lööpin takana. 605809 19.15 Kauppalehden Talousuutiset. Kaksi tuntia suoraa puhetta, studiossa asianosaisia, asiantuntijoita ja päättäjiä. Viimeinen kerta. 040 845 4483. Omatoiminen maaseutu. Hal. Työterveyspäivillä Helsingin Messukeskuksessa. 9.08 Pallojumppaa. VAIN 4680 €. Verkoilla musiikkineuvos Klaus Järvinen. 044 285 5258. 9074170 15.40 Hot Sport. 6.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 54441 19.05 Prisma: Kenen geenit?. 7257083 23.00 Tv-uutiset. Osa 2/2: Pojat. 040 515 8159. Kuvasuhde 16:9. Lohtajan matkailuauto Ay, p. Siisti! Hp. Mahd. 53828 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 1864915 12.30 A Christmas Card from England. 816793 08.10 Buusteri. Taitavissa koirissa tutustutaan Floyd-nimiseen paimenkoiraan. Työelämän paimentolaiset. Tuotanto: FST/Ajankohtaista. Myyt. 830373 07.25 Tuomas-veturi. 0500 563 879. 3 H+K+S 76 m² Kaarlelankadun varrella. 2893880 22.30 SM-liiga Hockey Night. 6007731 09.30 Hyvien tekojen joulukalenteri. Juontajana Kristiina Komulainen. 252731 20.15 Talousuutiset. Videoina Black Eyed Peas: Shut Up, Britney Spears & Madonna: Me Against the Music, Zen Café: Piha ilman sadettajaa, Gimmel: Harmaata lunta ja Limp Bizkit: Behind Blue Eyes. Tulevaisuuden työ. 2721422 23.15 Urheilu-uutiset. 6.15, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt, 6.45 ja 9.10 YLE News. edull. 7.50 Vieraana kansanterveyden valvoja Pekka Puska. 5672132 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Tiistaina 9.12.2003 s KESKIPOHJANMAA 18 Lukijan markkinat Eläimet Moottorikelkat Myynnit Sekalaiset Tarjotaan vuokralle Työkoneita Sekalaiset Asunnot Autot CITROEN JUMPER 1.9 TD -99, aj. Uusinta. Oliver-veturi hoitaa hienosti uuden työnsä, ja häntä kehutaan. Jaksossa käydään lisäksi kaupungiksi tulevalla Valkeakoskella sekä paljon vanhemmassa kaupungissa Pietarsaaressa. 8.54 Jouluaskartelua: joulutähti paperinauhasta. Ekebon katuelämää. Sohvakalusteet, sängyt, patjat, hyllystöt, matot, valaisimet. 157267 19.00 Upea luonto. 16323 Saat varmistusviestin Lähetä rivi-ilmoitus kätevästi kännykällä Myyd. 4669915 18.35 Uutisotsikot. sairaalaa. Kirjoita tekstiviesti Lähetä viesti numeroon Saat kiitosviestin Lähetä tämäkin viesti numeroon Esimerkiksi.... 050 522 0051. hp. 96793 18.15 Kakkosen talvisää. 9778480 10.10-10.25 Koulu-tv: Kirjeitä Balkanilta. Tuhti 1 aks. Suositeltava merkkimäärä välilyönteineen on 90 merkkiä. Kahdeksas portti. Geeker jää jumiin dinosaurukseksi, joten Noah vie hänet piiloon Dinopolikseen. ost. 6.40 Mitä yhteistä on Helene Scherfbeckillä ja Alfred Hitchcockilla. Kun potkut voivat mullistaa koko elämän, miten irtisanomiset kalvavat työyhteisöä. OPEL VECTRA 1.6 GL -89, kats. 51915 11.05-11.33 YLE Teema: Avoin foorumi. 376. 9.15 Liikelahjat ovat nyt kotoisia. Julkkiskilpailijana Makupala-kokki Janne Pekkala. 9647267 23.15 FST: Kvällsnytt. Toinen esitys. 044 262 1562 Uudet ja käytetyt HUONEKALUT. Keskipohjanmaalla on oikeus tarvittaessa lyhentää tekstiä kolmeen riviin mahtuvaksi kuitenkin niin, että se on täysin ymmärrettävää. 044 784 4212. 6430151 23.30 Jeparit. Yt-neuvottelujen Suomi. 6696828 11.35 Prisma: Teinit. ARCTIC CAT 340 Touring -99. Stereo. 65538 16.20 Arjen pieniä hetkiä. 050 464 3324/Kaustinen. Huippuhyvä, kysy lisää! Puh. 710316 00.30-01.35 Puhuva joulupukki
13.42 Ajankohtaista tänään. 16.10 X3M-T 18.00 X3M-Nyheter. 13.15 Sana hukassa. Tahto tehdä hyvää. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 18.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. Työpaikat tuntuvat valuvan halvan työvoiman maihin eikä kyse enää ole vain yksinkertaisista työtehtävistä, vaan vaativista ja koulutusta vaativista töistä. 17.00 Päivän peili ja sää. 17.20 Uutisotsikot. Illan sää 15.30, 16.30 ja 17.30. 10.05 Zig-zag Cafe/tsr. 17.26 I-Studio. 23.00 Top 10 at 10 Post 22. 23.00 Juha Kulmasen julkinen sana. 16.15 Tästä tänään. 13.55 Pätkä. 14.35 Studiovieras. 16.36 Oulu Radion iltapäivä. 10.00 X3M-Nyheter. Uutisotsikot 07.30. 10.00 TV5 Infos. 20.30 Elokuvatarkastaja. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. Tahto tehdä hyvää. www.radionova.fi. 13.10 Skeppsholmen. 19.30 Nyheterna. 21.00 Kalle Miettinen. 3.20 France Europe Express-des Racines et des Ailes. 01.02 Yöradio. 10.25 Menovinkit. 08.30 Puolen uutiset ja sää. 14.00 Terveysuutiset 14.15 Politiikan kuuma linja 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Järvisport 16.00 Onnentunti 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Hyvän sanoman hetki,toim Alajärven Hell.srk. 15.42 Ajankohtaista 16.10 Oulu Radion iltapäivä. 16.10 Maakuntaradio. 0.30 Uutiset. Mutta miksei vain kannata tehdä niin kuin Islanti, joka myi kaikkien kansalaistensa terveystiedot deCode-yhtiölle sillä ehdolla, että maa saa ilmaiseksi tutkimuksista aikanaan syntyvät lääkkeet. 555 TV1 klo 20.00 Ensio Ruohomäki Limingan mies turvaa rauhaa. 13.00 Suomalaisia solisteja: Anna Aminoff, Kirsi Kiviharju ja Janne Malinen. 22.50 Kulttuuriuutiset. 15.40 Lättlagat. 08.55 Urheiluradio. Ohjelmassa puhuva geenieetikko muistuttaa, että vaikka nyt monessa maassa on kansallinen sairausvakuutus, on hyvä kysyä miltä maailma näyttää kymmenen tai viidentoista vuoden kuluttua. 1.00 Master and commander – bakom kulisserna. Studionumero 0108 06000 (pvm). 03.00 Uutiset. 05.52 Ylen aamu. 18.20 Classicas musikkompass 19.00 Nyheter från FNB. Kuinka alttiisti tietoa pitäisi antaa tutkijoiden käyttöön. Pinnalliseksi jää myös kuva Kalmarista. 15.00 Matiné: Gäst i eget hus. Kovacevicin valokuvat haavoittuneista lapsista ovat saaneet paljon huomiota. Elcoteqin hallituksen puheenjohtaja Antti Piippo, yritysvalmentaja Jari Sarasvuo, kansanedustaja, vuorineuvos Jere Lahti sekä puoluesihteeri Eero Heinäluoma. 1.45 TV5, L’invité. 14.00 Journal RTBF. Jouluisia hyväntekeväisyyskohteita. 08.00 Aamun peili ja sää. 12.25 Menovinkit. 7.30 Turn on. Paetessaan hän uskoi palaavansa Sarajevoon parin viikon kuluessa, mutta matka on venynyt 11 vuodeksi. Työ ei ole niinkään rauhan turvaamista menemällä toisiaan ampuvien osapuolten väliin vaan päättyneitten taisteluitten jälkien paikkaamista, sotilaitten ja siviilien yhteistyötä. 20.00 Jalkapallo: UEFA Champions League Happy Hour. Syntynyt voittamaan 07.10. 20.30 Piae cantiones – varhaista vokaalimusiikkia Suomesta. 17.00 Julkvisti. 16.30 Karamelli. 07.20 Missäs mennään. 12.45 Merisää. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YLEX Aamu. Leffa tuntuu sairaskertomukselta, mutta komedia se kai kumminkin on olevinaan. 10.15 Toivebiisi. 11.00 UR-akademin. 15.00 TV5, le Journal. 22.10 Päivä tunnissa. 15.55 Musiikkiuutiset. 13.10 Puskasta kuuluu. Kertomuksia heidän toiminnastaan ja tuntemuksistaan on putkahdellut televisioon toistuvasti. 22.00 X3M-Nyheter. 18.00 Kuvauksissa. 09.33 Kuikan huuto. 0.05 Kalla fötter. 22.00 Uutiset ja sää. Sibila Bilanovic vaihtoi ammattia muuttaessaan Ranskaan kolmen lapsensa kanssa. Dokumentin tarinat jäävät pinnallisiksi ja irrallisiksi. 19.30 MTV:New. 555 (73 min) TV2 klo 12.30 Pekka Eronen Schalke-fanit sieppaavat idolinsa Ajankohtaisen kakkosen suora keskustelulähetys Irtisanomisilta pureutuu päivänpolttavaan kysymykseen, työntekijöiden yhä yleisemmältä tuntuviin irtosanomisiin. Dokumentin huono puoli on kuitenkin jonkinlainen ohuus. 16.00 MTV Access. Tämä brittitutkija on vakuuttunut siitä, että tunnelikokemukset, hyvänolon tunteet sekä muut kuolemankokemukseen liitetyt tuntemukset voidaan silti edelleen selittää aivojen toiminnalla – ennen tai jälkeen pysähdyksen. 19.30 X3M-K. 15.57 I-Studio. 10.30 Puolen uutiset ja sää. He yrittävät selvittää, mistä on kyse kun hetken kliinisesti kuolleena ollut ihminen virkoaakin ja kertoo käyneensä ruumiinsa ulkopuolella. 13.55 News. 19.30 Tosielämää New York. Ehdota omaa kohdettasi www.radionova.fi. 55 (91 min, E) Nelonen klo 23.20 Poliisit Helsingin yössä Poliisi valvoo ja poliisi komentaa kotimaisessa elokuvassa Yhden yön hinta (1952). 18.00 Aktuellt. 10.00 Radio Novan päivät/Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 12.30 Taka-ajatuksia. Ruotsin tv 2 16.55 Sex, kärlek och en rullstol. 18.05 Kulturradion: Rapido. Niistä on tullut suosittuja perinnöllisyystieteen tutkimuskohteita kapean populaation vuoksi. 00.15 RAW (K). Ehdota omaa kohdettasi www.radionova.fi. Enisa Alicehic häpeää yhä sitä, kuinka rauhaa kannattava vähemmistö vaiennettiin sodan alla. 15.45 Miekan lumo. 21.30 Journal F2. 11.00 TV5 le Journal. 17.55 News. 16.30 Puolen uutiset ja sää. Suoraan keskusteluun voi osallistua osoitteessa www.yle.fi/a2. 12.00 MTV Rush. 15.30 Puolen uutiset ja sää. 10.00 Turn on. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Filmissä näkyy olevan jaksoja yli vuoden ajalta, joten jonkinmoinen arvio toiminnan vaikutuksistakin olisi ollut mahdollinen. 14.47 I-Studio. 0.20 Kobra. Päinvastoin, jokainen haastateltu kertoo tapauksen muuttaneen elämänsä perusteellisesti. 22.00 Boomtown. 08.00 Uutiset ja sää. 10.55 News. 9.55 News. 23.30 Filmklubben: Den röda fiolen. www.radionova.fi. Toinen esitys. 12.15 Maakuntaradio. Kun saman saaren ihmiset lisääntyvät vain keskenään, perinnöllisten tautien riski kasvaa moninkertaiseksi. 10.03 Maakuntaradio. 15.00 X3M-Nyheter. 07.25 Menovinkit. 15.05 Maakuntaradio. 15.00 Tune in. 09.30 Regionala nyheter 15.30 Österbotten i dag. 19.00 Aktuellt. 6.30 Arte Reportage/arte. 07.00 Uutiset ja sää. 11.04 Nuotin vieressä. 09.00 X3M-Nyheter. 20.25 Musiikkiuutiset. Kalmari on hyvä esimerkki – vakaanoloinen, harkitseva, luottamusta herättävä – näihin töihin sopivasta suomalaisesta. 21.30 Diary of Abs (ex-Five). 12.03 X3M-Dag 14.00 X3M-Nyheter. Radio Novan ja MTV3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. 18.55 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. Niitten kanssa samaan sarjaan kuuluu Tosi tarina nimeltä Rauhanturvaaja. 19.54 Ekonominyheterna. 08.40 Elämäntapa. 17.05 I-Studio. 07.00 Aamun peili ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.53 Oulu Radion aamu. 22.55 Novosti po-russki. 09.04 Sää. 22.15 Livslära: Det svåra föräldraskapet. 21.35 Urheiluradio/Kohti Ateenaa/V5-vihjeet. 22.00 Aktuellt. 19.01 Angelina Ballerina. 14.25 Menovinkit. 11.00 Top 10 at Ten Dance Floor Chart 2003. 15.55 News. 19.15 Julkalendern: Håkan Bråkan. Vakuutusyhtiöiden olisi puolestaan edullista tietää, josko niiden asiakkailla olisi perimän takia vaikkapa suurempi riski sairastua sydäntautiin. Elovaara. 07.50 Aamuhartaus. 05.35 Tänään 50 vuotta. 9.30 Turn on. 2.05–2.35 Existens. 20.55 MTV Rush. 5555 Nelonen klo 22.00 Ilkka Timonen Mieli toimii, aivot ei. 13.55–14.25 Nya rum. Aamu ulkomailla 09.10. 12.25 Työpaikkatoiveet 12.55 Oulu Radion päivä. 14.00 Jalkapallo: Maalikooste. 17.15 Tre Kronor. 23.03 Löpsedeln. 17.00 Rapport. Newfoundlandissa on karuja saaria, jotka sijaitsevat eristyksissä keskellä Pohjois-Atlanttia. 23.00 Sportnytt. 07.40 Arkiaamussa. Studiossa on mukana asianosaisia, asiantuntijoita ja päättäjiä. 18.50 Iltahartaus. 23.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. Bilanovic joutui eroon aviomiehestään ja tapasi tämän vasta 1,5 vuoden kuluttua. 17.00 Curling: EM-kilpailu Italia. Uutisotsikot 08.30. 16.00 Mäkihyppy: World Cup Trondheim Norja. Kenen vierestä heräsit 08.10. Potkuja odottaville työntekijöille ja heidän perheilleen on luvassa ankea joulu. Kuolemakokemus ei ole tehnyt sen kokeneille ainakaan pahaa. 20.00 Aktuellt. 13.00 Rapport. 19.00 Uutiset ja sää. 22.45 Kylie Minogue: Slow. 16.25 Menovinkit. 15.25 Menovinkit. 19.00 Bolibompa. Tekijät eivät siis langenneet hollywoodilaiseen tapaan leikittelemään rikoksen houkutuksilla. 17.30 Mitt i naturen. 21.00 Uppdrag granskning. 20.00 Kulturnyheterna. 17.30 Sessions. 23.06 Amerikansk boksalong 23.45 Musik vid midnatt. Nykyisin hän järjestää lukuiltoja, konsertteja ja entisen Jugoslavian alueen taiteilijoiden näyttelyjä Pariisissa. 05.50 Merisää. Pienet kurpitsat. Ilmapiiri työpaikoilla kiristyy ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle. 10.00 Uutiset. 11.25 Lättlagat. Tapaaminen oli vaikea, sillä kumpikaan ei ymmärtänyt toisen tilannetta. Eräskin entinen huippuliikemies oli tervehdyttyään pyytänyt pahoja tekojaan anteeksi liikekumppaneiltaan, jättänyt rahanteon ja lähtenyt auttamaan ihmisiä, jotka pyrkivät muuttamaan elämäänsä epäitsekkäämpään suuntaan. Juha Nevalainen kirjoitti ja Edvin Laine ohjasi mannermaista realismia tavoittelevan kuvauksen rikosja järjestyspoliisin työstä suurkaupungissa – tai no, Helsingissä kumminkin. 19.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. 11.30 Puolen uutiset ja sää. Porukka huutaa enimmän aikaa ja kun takapihalla potkitaan palloa, pannaan rokki soimaan. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan aamut/Ile Jokinen ja Arttu Harkki Uutiset tasatunnein, aamun sää ja tuoreet liikennetiedot. 18.00 Uutiset. 06.03 Ylen aamu. 21.50 Merisää. 10.30 Turn on. 11.14 Lounastarina. 18.55 Regionala nyheter. 12.30 Puolen uutiset ja sää. 16.30 Aluetoimituksen uutiset 16.45 Tässä ja nyt 17.00 ILTADEI 17.15 Ajankohtainen juttu (u) 17.30 Viikon teos 17.45 Kansissa 18.00 Lasten joulukalenteri 18.05 Lasten Propeli 19.00 Ajan Sana, Itsekkyys 20.10 Vapaasatama 20.45 Virsihetki (u) 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Iltarukous 21.45 Totuuden hetki, Alpo Rusi ja Olli Rehn 22.45 Ylistysvartti 23.00 Country Gospel (r,u) 23.30 Stadens ljus (r,u) 00.00 Päivän studiovieras (u) 00.35 Iltarukous (u) 00.40 YÖDEI Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 00.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 7.00 Uutiset 7.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.10 Kohti aamupäivää jatkuu 9.30 Talousuutiset tarjoaa Raahen Osuuspankki 9.40 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.10 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 11.30 Veikkausvihjeet 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tuntistudion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 16.00 Uutiset 16.05 Puotipuksutstudion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 17.00 Alueuutiset 17.10 Puotipuksut jatkaa 17.30 Talousuutisettarjoaa Raahen Osuuspankki 17.40 Puotipuksut jatkaa 18.00 Uutiset 18.05 Syysilta Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa Alueuutiset 19 20 21 22 23 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 Uutiset ja sää 8.00 kulttuuriuuriuutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Tekstiviestitoivekonsertti (jr väli viesti 173900) 10.00 Nimipäivät 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 12.15 Ajankohtaista aalloilla 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla jatkuu.. 06.30 Maakuntaradio. 09.04 Sää. 8.30 SVT Morgon. 10.25 News. 19.55 Urheiluradio. 09.25 Menovinkit. 18.50 Merisää. 20.00 X3M-Nyheter. 0.45 Seikkailu-urheilu: Raid Gauloises Kyrgyzstan. 21.40 Melodiradion. Prolic kertoo tarinansa tanssin avulla. 22.30 Spung 2.0. 00.05 Yöradio. 55 TV2 klo 23.15 Jani Timonen Neljä vaisua tarinaa pakolaisista 4D-dokumentissa Kuolemakokemus (The Day I Died) kerrotaan kolmen eri puolilla maailmaa työskentelevän lääketieteen tutkijan uraauurtavasta työstä. 19.10 Uuden musiikin tiistaikonsertti. 22.00 För fet för ung. 13.42 Ajankohtaista tänään. 21.00 Uutiset. Tofu. 22.03 X3M-Toast fortsätter. 8.25 News. 2.15 Uutiset. 1.35 JTA. 11.14 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Entinen toimittaja ryhtyi auttamaan ranskalaisia nuoria. 09.03 X3M-Önska. 12.35 Päivän kysymys. Reportaasi kertoo liminkalaisesta opettajasta, Mika Kalmarista, joka haki vaihtelua elämäänsä lähtemällä Cimictehtäviin Bosniaan. Ehdota omaa kohdettasi www.radionova.fi. 18.00 Trl. 06.33 Oulu Radion aamu. 3.00 Kvinnofängelset. 09.42 Ajankohtaista tänään. 8.30 Turn on. 7.30 Telematin. 23.26 Vädret. 18.05 La Cible. Kymmeneen vuoteen ei ole juuri lakkoiltu, nytkö se alkaa. 06.45 Päivän kysymys. Sen sijaan kelmit, Joel Rinne etunenässään, luimistelevat isoin elkein kuin Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ikään. 05.00 Uutiset ja sää. Rachelin tunteet. 10.10 Radiosta päivää/Maakunnasta päivää 10.30 Mä lehden luin 10.42 Ajankohtaista 11.03 Oulu Radion päivä. 00.00 Uutiset ja sää. 07.53 Kuikan huuto. 12.00 Uutiset ja sää. 8.55 News. 08.42 Elämäni käänteet 09.04 Sää. 18.25 Oddasat. 020 366 800 8.40 Viikon Artisti 9.30 Iskelmän hyvät uutiset 9.40 Päivän uutistoimittaja palkitaan Iskelmän siirtoketju klo 11-13 parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Iskelmän iltapäivä klo 13-18 13.40 Tuplaa palkkasi, ilmoittautumiset: www.iskelma.net 14.40 Viikon Artisi 15.20 Ameriikan Office 15.40 Viikon artisti-kisa 020366800 16.40 Viikon Artisti Iskelmän ilta klo 18-23 18.20 Miesten klinikka 19.40 Viikon Artisti 20.40 Ameriikan Office 21.40 Viikon Artisti 23.00-05.00 Iskelmän yö kevyen muusikin klassikoita STT:n uutiset tasatunnein klo 6-21 SubTV! Radio Dei 104,3 MHz 06.00 AAMUDEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.35 Ohjelmatiedot 06.45 Virsihetki 07.15 Avaimia Raamattuun 07.45 Joulukalenteri 08.15 Aamuhartaus 08.35 Ohjelmatiedot 09.10 Viikon levy 09.15 Ajankohtainen juttu 09.45 Lastenkilpailu 10.00 MIDDEI 10.20 Onnentoivotukset 11.15 Juuso ja Martta 11.25 Päivän studiovieras 11.55 Ohjelmatiedot 12.03 Musiikkitunti 13.00 PÄIVÄDEI 13.10 Levollisia säveliä 13.45 Idäntyön raportti 14.10 Raportti Israelista 14.30 Viikon levy (u) 14.45 Päivän rysä 15.03 TÄÄLLÄ TURKU 15.15 Pystykaffet 15.45 Kinoteekki 16.03 OULUN ILTAPÄIVÄMAKASIINI 16.07 Paikallismenovinkit 16.15 Ookko nää kuullu. 12.15 Kulttuurikahvila. 18.00 TV5 Infos. 07.45 Hartaita säveliä. 23.00 TV5, le Journal. 18.45 Uutiset. 23.00 Uutiset. 06.33 Kuikan huuto. Vuosina 1992–95 taisteltu Bosnian sota ajoi kaksi kolmesta bosnialaisesta pois kotoaan. 08.25 Menovinkit. 00.05 Nattklassiskt. 22.00 Temps Present/tsr. 07.10 Kuikan huuto. 16.15 Unohtumattoman kansan puolesta 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 94,7 ja 103,7 Iskelmän aamu klo 06-11 7.20 Ameriikan Office 7.40 333 euron minuutti p. Juontajana Ismo Vähäsarja. 17.00 TV5 le Journal. 18.00 Raamattu kannesta kanteen 18.30 Järviradio soi 21.00 Yhteislähetys Järviradio/Helsingin Lähiradio Tuottaa Sana ja Ylistys 22.00 VOA Nyt alkaa olla aika miettiä, minkä hinnan asettaisi omalle geenikartalleen. 21.00 Aktuellt. Ensimmäisenä esittelyyn tanssii koreografi Jasmina Prolic, joka jätti kotimaansa 15-vuotiaana. 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. Leffa kertoo fyysisesti keskija henkisesti pottaikäisten Schalke-fanien joukosta, joka sieppaa uupuneen, kokaiiniin sortuneen suosikkipelaajansa karanteeniin. Kysymykset tulevat ehkä myös suomalaisten eteen, koska myös meillä on omat perintötautimme. Radio Nova ulkomailla (uusinta) 20.40. Tv 4 Nordisk 10.30 Bingolottos julkalender. 12.45 Det ligger i luften. 16.00 Uutiset ja sää. Yhdysvaltalainen, hollantilainen ja brittitutkija ovat toisistaan riippumatta keränneet mahdollisimman hyvin dokumentoituja tapauksia siitä, miten esimerkiksi sydänpysähdyksen ja aivotoiminnan lakkaamisen kokeneet potilaat ovat vironneet henkiin ja kertoneet kokemuksistaan, kuten ruumiinsa ulkopuolelle joutumisesta, valo-olentojen ja kuolleiden omaistensa kohtaamisesta. 17.55 Löpsedeln. 14.25 Oprah Winfrey Show. 19.20 Aftonandakt 19.30 Musikväktarna. 00.00 Uutiset ja sää. 12.00 TV-universitetet Vetenskap – Människan & maskinerna. Yleinen ilmapiiri työmarkkinoilla kiristyy koko ajan. 15.00 Kulttuuriuutiset. 17.25 YLE news. 20.30 Paradis. BBC:n dokumentissa haastatellaan ihmisiä, joiden kokemukset ovat saaneet nämä tutkijat varsin vakuuttuneiksi nykylääketieteen kannalta mahdottoman oloisesta asiasta: mieli voi ehkä toimia myös silloin kun aivot eivät enää toimi. 23.00 Aktuellt. 13.20 3 from 1. 12.33 Päivänpaiste. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Jalkapallo rulettaa (Fussball is unsern Leben, 2000) on pikemminkin ”jalkapallo surettaa”. 20.00 Dream team. 10.03 X3M-Önska fortsätter. Biotekniikkayhtiöt kilvoittelevat nimittäin tällä hetkellä oikeuksista tutkia Islannin ja Newfoundlandin asukkaiden kaltaisia pieniä populaatioita, joilla esiintyy erityisen paljon perinnöllisiä sairauksia. Ajankohtainen Suomi 18.20. Hikarun miekka. 15.30 Lps-lyon, Police Speciale/fiction. Suomikalenteri 19.40. 16.42 Ajankohtaista tänään. 19.05 Keno. Suora. 09.15 Aamukahvilla 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 10.00 YLEX Tänään. 18.03 X3M-Rock. 06-8220988. 13.45 Dagens rätt. 16.42 Ajankohtaista tänään. 22.55 Lokala nyheter. 17.15 Le Journal de L’eco. 01.30-06.00 Sub chat. Kuinka hyvin tietoa voidaan suojella. 17.20 TV5, L’invité. 22.30 Leena Lehtinen. 05.02 Ylen aamu. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Puolen uutiset ja sää. 01.00 Uutiset ja sää. 1.15 K 1: Legends. 3.00 TV5, le Journal. 15.10 Kultakuume. 9.00 JT Radio Canada. 07.10 Maakuntaradio 07.50 Merisää. Tunne oli niin voimakas, että Alicehic halusi jättää entisen elämänsä. Asenne on puhdas ja lainkuuliainen kuin Georg Malmstenin Liikennelaulussa. 08.10 Oulu Radion aamu. 22.30 X3M-Fri Bas 00.05 Nattklassiskt. 00.05 Yöradio. 24.00 Olympialaiset: M2A. Päähenkilöiden habitus ei ainakaan edesauta saksalaiselokuvasta innostumista. 12.20 Joulukalenteri. 14.00 Tune in. 07.40 Suoraan kentältä 07.50 Merisää. Työnantajat voisivat seuloa geenien perusteella terveimmät työnhakijat. 21.00 Herraseurassa Seija Wallius. Hän muistelee sotaa valokuvien kautta. Vaarallisia geenejä. 22.00 Tidningsliv. 21.00 TV5 Infos. 07.30 Puolen uutiset ja sää. Jouluisia hyväntekeväisyyskohteita. 20.30 X3M-Sport. 18.00 Ramp om historia. 15.02 X3M-Centrum 16.00 X3M-Nyheter. 07.10 Aamusoitto. 15.36 Oulu Radion iltapäivä. 23.25 A-ekonomi. 22.00 Aktuellt. 12.55 Tosielämää Seattle. 14.03 I-Studio. 22.00 Uutiset ja sää. 11.15 Le Porteur de Cartable/fiction. 09.05 Maakuntaradio. Dokumentti noudattaa perin tuttua kaavaa, jossa jokainen henkilö esitellään erikseen. Suora. 11.35 Oulu Radion päivä. Pakottaako globaali kilpailu parantamaan yritysten kannattavuutta irtisanomisilla. Puh. 00.05 Yöklassinen. 14.30 Puolen uutiset ja sää. 09.15 Raitilla. 08.10 Ykkösaamu. 06.20 Joulukalenteri. 8.15 Julkalendern: Håkan Bråkan. 15.00 Jalkapallo: UEFA Champions League Happy Hour. 16.35 Taikasoturit. 3.45 Nationalsången. 17.00 Uutiset. 16.42 Ajankohtaista 17.05 Oulu Radion iltapäivä. 22.00 The Real World Paris. 14.42 Teatterintekijä 15.05 Oulu Radion iltapäivä. 11.40 Keski-Pohjanmaa.Nyt. 1.35 Filmkrönikan. 7.00 TV5, le Journal. Nyt irtisanomiskierre maassamme alkaa suorastaan huimata. 17.30 Päivän peili ja sää. 22.45 Byggstenar – Nobelmuseet. 23.15 Sporten. 24.00 Rapport. 13.33 Päivänpaiste. Hieman on Töölönlahden rantakin noista päivistä muuttunut. 22.00 Nyrkkeily: Ottelu avoin. 0.10 Kulturnyheterna. 14.00 YLEX Iltapäivä. 14.00 Uutiset. 15.00 Uutiset. 23.30 Le Jaguar/cinéma. 01.05 Beavis ja Butt-head. 02.02 Yöradio. 18.40 Nyhetstecken. 19.30 Hjärnkontoret. 5.30 Kiosque. 17.00 Re:Action. 10.30 Skolakuten. 13.08 Sää. 07.50 Merisää. 14.00 Radio Novan iltapäivät/Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. 20.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. 12.55 Maakuntaradio. 17.25 Vetenskapsmagasinet. 1.00 Alternative Nation. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Milomir Kovacevic on sodan kuvaaja, joka asui ja työskenteli Sarajevossa kaupungin piirityksen aikana. 1.55 Faut Pas Rever. 11.33 Päivänpaiste. Lähetyksen lankoja pitävät käsissään tuttuun tapaan Satu Miettinen ja Jan Andersson. Päähenkilö jää vähän liian etäiseksi. 07.53 Maakuntaradio. 14.25 News. 06.00 Uutiset ja sää. 14.00 Uutiset. 13.10 Maakuntaradio. 12.00 Jalkapallo: UEFA Champions League Vintage. 13.05 Fax Culture/tsr. 11.55 Päivän mietelause. 08.18 Kansan mielipide 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.30 Tune in. Studionumero 0108 06000 (pvm). Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 9.12.2003 Radio & TV 19 06.00 Sub chat. Karkurit. Mukana ei vain ole itseironian häivääkään. Entä millaista korvausta geenitiedoista pitäisi pyytää, kun niiden avulla tuotetaan lopulta voittoa suurille lääkeyhtiöille. 13.15 Glamour. Mahdoton kysymys 15.45. 17.05 24 minuter. 13.55 Lingo. 08.33 Kuikan huuto. 8.00 Turn on. 20.00 Uutiset. 09.05 Oulu Radion aamu. Studionumero 0108 06000 (pvm). TV 5 5.00 TV5, le Journal. 20.30 Rapport. 06.25 Nousutahdit. 21.00 Friikkilinkit. 7.55 News. 20.25 Spinn topp 1. 20.25 Kotiteollisuus: Minä olen. 12.20 Blossom. Tervetullut olisi esimerkiksi alueella toimivien ulkopuolisten arvio, tuntuuko väestöryhmien sopu lainkaan mahdolliselta. 11.00 Uutiset. 2.15 Snoops. 10.03 Tänään Suomen historiasta. 17.10 Päivän persoona. www.radionova.fi. Kati Hyttinen vetää Ässän hihastaan 19.20. 13.42 Ajankohtaista 14.03 Oulu Radion iltapäivä. 15.05 I-studio. 22.55 Tiedeuutiset. On järkevää että dokumentissa annetaan myös skeptikon sanoa sanansa. Lisäksi näiden taudinaiheuttajageenien löytäminen ja kartoittaminen saattaa auttaa parannuskeinojen kehittämisessä. Juontajana Petri Kuikka. 19.15 Go’kväll. Mihin suuntaan ay-liikkeen asema kehittyy. Kärjimmäisenä karjuva Uwe Ochsenknecht edustaa kavereineen juuri sitä takatukkaista, bratwurstin pöhöttämää schimanski-linjaa, joista Studio Julmahuvi repi huumorinsa. 20.03 X3M-K fortsätter. 22.30 Gotland eller det ordnar sig. 06.40 Katsaus lehtiin. 1.05–1.30 24 Konsument. 11.55 Hem till gården. 13.25 Menovinkit. 2.00 Drop out. 15.42 Ajankohtaista tänään. 11.03 Päivänpaiste. 00.00 Uutiset ja sää. 9.20 3 from 1. Prisma: Kenen geenit tarjoaa tähän mennessä parhaan tiivistelmän siitä, millaisten valintojen eteen kuka tahansa meistä saattaa tulevaisuudessa joutua. 23.00 Nyheterna. 13.08 Sää. Jo nyt geenitutkimuksien avulla voidaan selvittää, onko ihminen altis sairastumaan tiettyihin perinnöllisiin tauteihin. 12.15 Päivänpaiste. Euroopan vuoksi: Sarajevosta Pariisiin on tarina neljästä sotaa paenneesta sarajevolaisesta. Käytännössä pitää tukea paluumuuttoa, auttaa teiden rakentamisessa, järjestää avustukset perille... 16.55 MTV Rush. 04.02 Ylen aamu. Työpaikkatoiveita (www.radionova.fi) ja runsaasti hyväntuulista työpaikkaseuraa. 19.00 TV5, le Journal. 24.00 Drop out. 11.55 Urheiluradio. Kuten Kenen geenit näyttää esimerkillä amerikkalaisesta rautatietyöläisestä, geenitesteihin voi jo törmätä yksinkertaisen rannekanavaoireyhtymän selvittelyssä. 11.45 Iron chef. 14.33 I-Studio. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 07.15 Aamupallo. 20.00 Dance Floor Chart. 15.30 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väderrapport 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 09.33 Oulu Radion aamu. 11.30 Om barn. 20.00 Frendit. 18.30 Hartaita säveliä. 19.25 Aux Yeux du Monde. 11.25 Menovinkit. Ehdota omaa kohdettasi www.radionova.fi. 14.55 Urheiluradio. 14.30 MTV:New. 08.10 Maakuntaradio. 21.00 X3M-Toast. 16.35 I-Studio. 13.10 Päivänpaiste. 03.02 Yöradio. 17.30 Terveydeksi. Siinä sitten ukot valmentavat latinovahvistusta, mökeltävät aikansa ja ovat sitten lopussa mukamas oppineet jotain elämästä. 17.30 Stade Africa/TV5. Illan keskustelijoina mm. 13.30 Puolen uutiset ja sää. 23.03 Kovan päivän ilta. 18.30 Krokodill. 16.10 Ordjakten. 21.00 Alien Ant Farms Top 5 Reading. Kameraa kyllä kuljetetaan ympäri kyliä ja kaupunkeja, mutta tilanteeseen ei pureuduta. 17.05 Maakuntaradio. 10.42 Ajankohtaista tänään. 11.00 Late Night with Conan O’Brien. 15.42 Ajankohtaista tänään. 22.30 Making the Video Britney Spears ”me Agianst the Music”. 12.30 TV-universitetet Campus – litteraturvetenskap. 13.25 Kahvikonsertti. Pääkaupungista nähdään elokuvassa muutamia oivallisen nostalgisia välähdyksiä. 06.03 Hartaita säveliä. 21.03 Suomi tänään. Nyt liikenteessä, Radio Nova ja Liikenneturva 17.40. Pehmeät toiveet 21-22. 21.00 Vildmark – upptäckaren. 19.00 Up North. Moni muistaa ajan, jolloin työntekijöitä pidettiin yritysten tärkeimpänä voimavarana. 20.00 Discoverytimmen: Den förbjudna staden. 14.03 Sanan paikka puh. 10.03 Päivänpaiste. 13.00 TV5 Infos. 15.15 Kung av Queens. Aineksia olisi ollut parempaankin. 13.00 STT:n uutiset. 14.03 X3M-Dag fortsätter. Music tv 7.00 Turn on. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. Suora. 18.15 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 18.30 Questions pour un Champion. Helmi û naisasiaa, (www.radionova.fi/helmi), yhteistyössä Iltalehti ja MTV 3, 11.40. 10.43 Viikon esitelmä. 14.33 Oulu Radion iltapäivä. 1.30 Arkiv X. 18.15 Vem dömer Amy. 06.42 Tiijäkkö nää. 09.00 STT:n uutiset. Tahto tehdä hyvää. 14.03 Tänään iltapäivällä. 09.05 Kuikan huuto. 11.00 X3M-Talk 12.00 X3MNyheter. Anders Jormin musiikkistudiossa. Kenen geenit tiivistää hyvin geenipankkien mahdolliset ongelmat. 6.55 News. 08.10 Kuikan huuto. 21.05 Les Carnets du Bourlingueur. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. Kansalaisten ja lainsäätäjien olisi korkea aika istua pohtimaan, kuka omistaa geenitiedon. 16.55 I-Studio. 1.05 Journal TSR. 15.35 I-Studio. TV2 klo 21.00 Potkuja satelee – miksi. 09.42 Ajankohtaista 10.03 Oulu Radion päivä. 16.00 Uutiset ja sää. Valtaosa muutti Saksaan, osa jatkoi muun muassa Ranskaan. 21.00 Nyrkkeily: INTERNATIONAL MATCH PLOVDIV BULGARIA RASKASSARJA S.Fields – S. Tulenarka tilanne. Suomalaiset ovat toimineet ansiokkaasti rauhanturvaajina monilla maailman kriisitantereilla. 15.26 I-Studio. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.44 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Frizon. 17.55 Urheiluradio. 9.00 Turn on. 14.15 Naurun aika 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.00 XRyhmä. 07.10 Oulu Radion aamu. 13.33 Oulu Radion päivä. 19.10 Lokala nyheter. 17.09 Viikon vieras 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. Ohjelma tuntuu loppua kohden puuduttavalta, eikä yllätyksiä ole tarjolla. Juontajana Niina Koskela. 02.00 Uutiset. 5555 TV1 klo 19.05 Lassi Kurkijärvi Mitä pyytäisit geenikartastasi. Jouluisia hyväntekeväisyyskohteita. 06.15 Aamuhartaus. 10.33 Päivänpaiste. 10.42 Ajankohtaista tänään. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Tahto tehdä hyvää. 08.15 Kylässä. 9.30 Culture Choc/src. 15.12 Päivän reppi 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 23.15 Regionala nyheter. Oikein ei saa selvää, mitä hänen sielunsa syvyyksissä liikkuu vaikkapa avatun joukkohaudan reunalla tai tykistön tuhoamia maalaiskyliä katseltaessa. 20.10 Regionala nyheter. 10.35 Pussel. Jouluisia hyväntekeväisyyskohteita. 11.00 Välikysymyksiä. 22.10 Jazzradio: Jukkis Uotila Band feat. 07.33 Oulu Radion aamu. 15.15 Iltapäivässä. 16.10 Faunin iltapäivä. 21.00 När & fjärran jul. 21.30 Plus ekonomi. 08.33 Oulu Radion aamu. 12.55 Päivänpaiste. 13.08 Sää. Pari miljoonaa jäi pakolaiseksi maan sisälle, ja noin 700 000 pakeni ulkomaille. 21.03 Sportradion. 06-8220988. 09.42 Ajankohtaista tänään. 12.05 Tune in. 14.30 Peliputki: Water War 2. Studionumero 0108 06000 (pvm). Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Morgon. 14.03 Maakuntaradio. 07.33 Kuikan huuto. 09.00 Luostarin puutarhassa. 23.45 Sessions. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 Eurosport 9.30 Curling: EM-kilpailu Italia. Keskipäivän peili ja sää. 23.30 Bionytt. 17.55 Trafikmagasinet. 7.25 News. 10.00 Uutiset. 19.26 Vädret. Hieltä ja toissapäiväisiltä kaljaröyhtäyksiltä tuoksahtava saksalaiselokuva vie futisfaniudesta hohdon jo hyvissä ajoin ennen puoliaikaa. 21.10 Inblick i samhället. Tarina tarjoaa kurkistuksen alueelle, joka tarjosi aikoinaan jokapäiväisiä uutisia: joukkohautoja kaivetaan edelleen auki, ja hajalle ammutuista taloista iso osa on yhä korjaamatta. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 11.03 Maakuntaradio. 19.00 Kaksi kaveria, tyttö ja pizzapaikka. 23.00 Debatt. Ranskalaisdokumentissa Pariisiin kotiutuneet pakolaiset kertovat elämästään ja muistelevat monikulttuurista Sarajevoa. Kannattavien yritysten irtisanomispäätökset herättävät paheksuntaa kansalaisissa. 20.03 Musikväktarna fortsätter. 11.42 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion päivä. 09.30 Puolen uutiset ja sää. Kolme kertaa kolmetoista. 18.30 Kuuma lista. 16.10 I-Studio. 13.20 Peliputki: Polttopallo. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. Samanaikaisesti kansainvälisen talouden taantuma jatkuu. www.radionova.fi 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. Edvin itse esittää Antti-nimistä veteraanipoliisia isällisellä lämmöllä ja inhimillisiä hahmoja ovat myös Heikki Savolainen, Matti Oravisto ja muut poliisit
– Rintasyövän hoito on aina yksilöllistä ja riippuu mm. Pariskunta ilmoitettiin kadonneeksi sunnuntai-iltana. Sairastuneista noin 900 menehtyy. Nyt esitelty tutkimus tarvitsee heidän mukaansa rinnalleen useampia vastaavanlaisia tutkimuksia, jotta hoidon tehosta saataisiin lisää tietoa. Professorit uskovat, että uuden solunsalpaajan käyttö rintasyövän suositeltavaan eli niin sanottuun käypään hoitoon tulee joidenkin vuosien kuluttua. EU:n neljän rakennerahaston kokonaispotti on nykyisenä vuodet 2000–2006 kattavana kautena liki 195 miljardia euroa, josta ESR:n osuus on 62 miljardia euroa. Kaskeala vierailee Ruotsissa Merja Könönen HELSINKI (STT) Professori Harri Melin kiittää ayliikettä uudenlaisesta avauksesta, kun irtisanomisista huolestuneet palkansaajajärjestöt järjestävät yhteisen mielenilmauspäivän työn puolesta. Poliisi epäilee ryöstön tekijöiksi Pelsosta karkuteille lähteneitä seinäjokista 29-vuotiasta ja kokkolalaista 21vuotiasta miestä. kasvaimen koosta, mahdollisista etäispesäkkeistä sekä kasvaimen muista ominaisuuksista, kuten hormoniherkkyydestä. Kerralla koko katto kotiinkuljetettuna. Pohjanlahden rantamaiden happamuus vaikea ongelma HELSINKI (STT) Puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala aloittaa tiistaina kolmipäiväisen virallisen vierailun Ruotsiin. – En tiedä yhtään hoitoa, joka olisi yhtä tehokas sekä hyvän että huonon ennusteen potilailla. Palkansaajien koulutustason roima nousu on lisännyt halukkuutta ratkoa kipeitäkin asioita yhdessä toimien ja tuonut tietämystä työelämän ja talouden reunaehdoista. Mainittujen vankikarkureiden tavoittamiseksi poliisi pyytää tietoja heidän mahdollisesta olinpaikastaan. Elomaan ja Kellokumpu-Lehtisen mukaan yhtään infektioista johtuvaa hoitokuolemaa ei doketakselitutkimuksessa kuitenkaan sattunut. Alunamaita on lähinnä Pohjanlahden rannikkoalueella. Altistavia tekijöitä ovat mm. Pariskunta oli sunnuntaina liikkeellä moottorikelkalla Nurmeksen kaupungin alueella Tuliniemen kohdalla Sulkusalmessa. Työntekijät ovat monissa liitoissa vihaisia ja näytön halua löytyisi – Paperiliiton viime viikon lakkokin olisi hyvin voinut olla yhtä päivää pitempi. Fakta SEINÄJOKI (STT) Kahta Pelson vankilasta viime keskiviikkona karannutta vankia epäillään Seinäjoella lauantai-iltana tapahtuneesta kaupparyöstöstä. Maaja metsätalousministeriö esittää nyt samansuuruisia leikkauksia myös pohjoisen tuen alueelle. Hänen tuntumansa on, että samassa rytäkässä hankkiudutaan nyt eroon ”hankalista tyypeistä”. Jos sanon suomalaisittain suorat sanat, niin paskat se mitään pakottaa. – Jos syövällä on korkea riski uusiutua, annetaan myös niin sanottuna liitännäishoitona joko hormonihoitoa, solunsalpaajahoitoa tai molempia. – Varhaisvaiheen rintasyövän ensisijainen hoitomuoto on leikkaus, jossa rinta voidaan joko poistaa tai tehdä ns. Vanhanen sanoi ymmärtävänsä vallan hyvin viljelijöiden huolen ja sanoi heidän olevan asialla juuri oikeaan aikaan. Mikä ajaa juuri tämmöiseen irtisanomiseen. KATTOJA SEINÄPELTITEHDAS puh. Poliisin etsimät miehet saattavat käyttäytyä väkivaltaisesti. Rintasyöpäpotilaille uutta toivoa Doketakseli-solunsalpaajasta hyviä tuloksia Rintasyöpä on rintarauhaskudoksesta lähtöisin oleva pahanlaatuinen kasvain. Vesien happamuus ja veteen liuenneet metallit aiheuttavat ongelmia kalastolle ja muulle vesieliöstölle. Suomessa on happamia sulfaattimaita eli alunamaita noin 16 prosenttia peltopinta-alasta, 340 000 hehtaaria. Matka tehdään Ruotsin puolustusvoimien komentajan kenraali Johan Hederstedtin kutsusta. ykköstuissa, kun alueet uhkaavat itälaajenemisen jälkeen tippua korkeimpien aluetukien ulkopuolelle. Tuoreen tutkimuksen mukaan nykyiset ojitustekniikat eivät paranna riittävästi happamuudesta pahimmin kärsivien maiden salaojavesien laatua, ja näille alueille pitäisi kehittää uusia teknisiä menetelmiä. Sivuvaikutukset voimakkaampia Kansainväliseen doketakselitutkimukseen osallistui vajaat 1 500 eri puolilta maailmaa. Melin vastaa toteamalla, ettei talous ole mikään luonnonvoima, vaan ihmisten keskinäistä sosiaalista toimintaa, jossa on erilaisia tavoitteita ja intressejä. Palokunnan sukeltajat löysivät vuonna 1947 syntyneen miehen ja viisi vuotta nuoremman naisen hukkuneena maanantaina, Nurmeksen poliisista kerrottiin. Mielenilmauksessakin keskeistä on juuri se, että päivä näkyy ja kuuluu. Mahdolliset tiedot karkureista pyydetään ilmoittamaan joko numeroon 06-4194524 tai 08-5331403. Tutkimustulokset esitelleen professori Inkeri Elomaan mukaan uutiset ovat enemmän kuin lupaavia. Pohjoisen alueen viljelijät ovat kannanottonsa mukaan tyrmistyneitä MTK:n puheenjohtajan Esa Härmälän käytöksestä viimeviikkoisessa MTK:n valtuuskunnan kokouksessa. – Rintasyövän aiheuttajaa ei tiedetä. – Tämä olisi Suomen kannalta varsin hyviä, koska muuten nämä alueet tulisivat kilpailemaan kehittyneempien alueiden kanssa rahoituksesta, johon varmasti tulee vähemmän rahaa. Melin kertoo olevansa yllättynyt kolme-, nelikymppisten yritysjohtajien lyhytnäköisestä ajattelumaailmasta, jossa pörssin ja osakekurssin liikkeet ovat keskeisiä mittareita. Lieksalainen aviopari hukkui Pielisellä HELSINKI (STT) Nykykeinot eivät pure Pohjanlahden rannikon peltomaiden happamuuteen, arvioidaan Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa tutkimuksessa. Leikkausta täydennetään useimmiten sädehoidolla rinnan ja mahdollisesti kainalon imusolmukealueille. Viljelijät vetosivat Vanhaseen Isännät pohjoisen tuen puolesta. Hormonihoitoa ryhmäläisistä sai 68 prosenttia. Vanhaselle luovutetussa kannanotossa todetaan, että 141ratkaisu pakottaa leikkaamaan kaikkien tuotteiden yksikkötukitasoja Etelä-Suomen Aja Btukialueilla. – Työnantajien ääni tulee muuttumaan rankasti. Suomen osuus ESRrahoista on 900 miljoonaa euroa, mikä on vajaat puolet maan saamista rakennerahastosummasta. – Jos yrityksellä menee hyvin, sillä on varaa maksaa paremmin, ja työn uudelleenorganisointi voi lisätä työn mielekkyyttä ja innostavuutta, mutta myös tuottavuutta, hän vertaa. Pelson karkureita epäillään Seinäjoen ryöstöstä INARI (STT) Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Matti Krats pelkää Lapin autioitumista, jos rajavartiolaitoksen suunnitelmat lakkauttaa varusmieskoulutus Ivalossa ja luonnonsuojelujärjestöjen vaatimukset metsien suojelusta toteutuvat. Sivuvaikutuksiltaan doketakseli on muita solunsalpaajia voimakkaampi ja se laskee muutamiksi päiviksi veren valkosolut matalalle. Näiden lisäksi kaivataan sellaisia ympäristöpolitiikan keinoja, jotka ohjaisivat parannustoimia pahimmille happamuusalueille. Lakko olisi täysin poliittinen ja sopimusoikeuksien kaltaisten ay-liikkeen ”pyhien” asioiden pitäisi olla uhattuna. Perjantaisessa toimintapäivässä kyse on kuitenkin nimeä myöten mielenilmauksesta ja keskusteluhaasteesta, ei lakosta. Pitkästä aikaa ay-liike haastaa työnantajaa johonkin ja vielä oikeanlaisella tavalla, kun työnantajia patistellaan keskustelemaan yritysten johtamisen ja työelämän suunnista. Ykköstuille haetaan ylimenoratkaisuja Essi Kähkönen HELSINKI (STT) Rintasyövän liitännäishoitoa koskevat tutkimukset lupaavat uutta toivoa entistä useammalle potilaalle. Jos elettäisiin 1970-lukua, tiedossa olisi ollut poliittisesti virittynyt lakko – rintamalinjoista ei olisi epäselvyyttä ja ay-liikekin olisi jyrkempi. Härmälä osoitti selvästi, ettei hän halua ajaa pohjoisen C-tukialueen viljelijöiden asiaa. Käytännössä on kuitenkin niin, että muutkin lääkkeestä hyötyvät rintasyöpäpotilaat voivat Suomessa saada doketakselihoitoa, professori Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Tampereen yliopistollisen keskussairaalan syöpätautien klinikalta huomauttaa. – Epäonnistunut tarina muille oli se, että lääkärit ovat huolissaan terveydenhuollon resurssoinnista, mutta ainoa mitä he halusivat oli lisää palkkaa ja hajurakoa muuhun terveydenhuollon henkilöstöön. Ei mitään autonosia Professorin arvion mukaan työnantajilla ei pitäisi olla varaa torjua ay-liikkeen haastetta, sillä työmarkkinoilla kamppailua käydään yhä enemmän julkisuudessa ja julkisuudella. Kuva: Lehtikuva/Arkisto/Marja Seppänen-Helin – Rintasyöpä on rintarauhaskudoksesta lähtöisin oleva pahanlaatuinen kasvain. Etenkin korkean uusiutumisriskin potilailla doketakseli-solunsalpaajahoito tulisi ottaa käyttöön, Hyksin syöpätautien klinikalla Helsingissä työskentelevä Elomaa sanoo. – Jos talouden pakkoihin vedotaan, niin pitää kyllä pysytä perustelemaan, mitä ne pakot ovat. Vanhanen kiitti kannanotosta ja sanoi, että lähiaikoina käydään asiasta neuvottelut valtiovallan ja MTK:n edustajien välillä. Vanhanen mainitsi myös korotettujen investointitukien tuomat mahdollisuudet, mutta kannanottonsa esittäneiden viljelijöiden mielestä korotettujen investointitukien rahoitusongelmat on pystyttävä ratkaisemaan uudella lisärahoituksella eikä kansallisia tulotukia leikkaamalla. Maineensa tärvelleen työnantajan voi olla vaikea houkutella osaajia, kunhan talous taas lähtee nousuun ja suuret ikäluokat eläkkeelle. Heille ero on merkitsevä, Elomaa huomauttaa. Uutta on sekin, että palkkojen rinnalla kamppaillaan luokituksista ja imagoista. – Suomessa yli 3 700 naista sairastuu vuosittain rintasyöpään ja se on suomalaisnaisten yleisin syöpä. Potilaiden keskiikä oli 49 vuotta ja puolella heistä ei ollut vielä vaihdevuosia. – Nyt ajatellaan, että työntekijät ovat kuin autonosia, joita voidaan heittää pois, kun ei nyt tarvita. Vähintään kolme neljäsosaa rahasta menee uusille jäsenmaille ja niille nyky-EU:n alueille, jotka jäävät edelleen kehitysaluemääritelmän piiriin, Lönnroth arvioi maanantaina Helsingissä. 014-471 523 43700 KYYJÄRVI 0400-661 379 Valmistus ja myynti HELSINKI (STT) Suomen toiveet saada Itäja Pohjois-Suomi säilymään pysyvästi EU:n korkeimpien aluetukien piirissä eivät saa pönkitystä EU:n komission varapääjohtajalta Juhani Lönnrothilta. Poliisin mukaan jään paksuus oli ainoastaan muutamia senttejä, ja järvi oli moottorikelkan vajoamiskohdalla lähes sula. Syöpä todetaan yleensä rinnassa olevan kyhmyn tai mammografiatutkimuksen perusteella. Päinvastoin osapuolten edut kohtaavat monissa asioissa. sekä ALUMIINIPROFIILIT ja tyylikäs tiilikuvio “HARJAKAINEN” suoraan valmistajalta. Viljelijät eivät suostu hyväksymään leikkausten ulottamista pohjoiseen tukeen. Krats puhui Ivalossa järjestetyssä Ylä-Lapin työllisyystilanne -keskustelutilaisuudessa maanantaina. Suomessa, jossa rintasyövän hoito on professorin mukaan kärkiluokkaa maailmassa, doketakselia on jo ehditty käyttää paikallisesti esiintyvän rintasyövän sekä muutaman muun syöpätyypin hoidossa. Kratsin mukaan Ylä-Lappia uhkaa yhteensä 150 työpaikan menetys Kemijärven Salcompin irtisanomisten lisäksi. Vaikka ero ei sinänsä ole suuri, se merkitsee noin 50:tä eloon jäänyttä naista. Vaikka työmarkkinoita on meillä syytetty jäykkyydestä, irtisanominen käy Melinin mukaan helposti, perusteltiinpa sitä tuotannollisilla syillä, toiminnan rationalisoinnilla tai uudelleenjärjestelyillä. Kaskealan seurueeseen kuuluvat muun muassa rouva Reija Kaskela, prikaatikenraali Jan Laukka ja eversti Harri Ohra-aho. Todella vastuullinen ja konsensushenkinen temppu, minkä se on kyennyt saamaan aikaan, Turun yliopiston sosiologian professori arvioi STT:n haastattelussa. – Ilmassa on paljon sellaista, että globalisaatio tai Amerikka tai joku pakottaa. Vähän matkan päässä onnettomuuspaikasta jäätä oli kuitenkin jo 7 senttiä. – Doketakselilla hoidetuista potilaista 75 prosenttia oli elossa vielä viiden vuoden kuluttua hoidon aloittamisesta, kun vertailuryhmässä elossa oli 68 prosenttia. Professoreiden mukaan rintasyövän hoito on kuitenkin yksilöllistä ja määräytyy potilaan ominaisuuksien sekä syövän laadun perusteella. JOULUKUUTA 2003 Lyhyesti Tänään klo 9-17 tuoretta Polson LAMMASTA Minimanissa. Aina voidaan toimia toisella tavalla, Melin kärjistää. Haluttiin säilyttää etuoikeutettu asema. Ensimmäinen doketakseli-nimisellä solunsalpaajalääkkeellä tehty laaja tutkimus osoittaa, että lääkkeellä hoidetuilla varhaisvaiheen rintasyöpäpotilailla syövän uusiutumisriski aleni 28 prosenttia. Ay-liike haastaa keskusteluun Professori: Mielenilmauspäivä uutta ajattelua SEINÄJOKI (STT) Kolmisenkymmentä eteläpohjalaisviljelijää osoitti maanantaina mieltään EU:n pohjoisen tuen 142-artiklan puolesta. – Rintasyöpä todetaan yleensä rinnassa olevan kyhmyn tai mammografiatutkimuksen perusteella. Rintasyöpä voi levitä myös muihin elimiin eli muodostaa etäispesäkkeitä. Heistä 745 potilasta kuului doketakseliryhymään ja loput vertailuryhmään. Pääesikunnasta kerrotaan, että matkaohjelma sisältää viralliset keskustelut puolustusministeriössä ja esikunnassa. Maailma on monimutkaistunut ja jako ”meihin” ja ”noihin” haperoitunut. Krats pelkää Lapin autioitumista NURMES (STT) Lieksalainen aviopari hukkui moottorikelkan vajottua heikkoihin jäihin Pielisellä Pohjois-Karjalassa. Mielenilmauspäivään päätyminen kertookin sekä maailman että palkansaajien muuttumisesta. Silkan rahamäärän lisäksi olennaista on, otetaanko nämä varat rakennerahastoista vai kenties EU:n ulkosuhdebudjetista. Myös kuolleisuusriski doketakselilla hoidettujen potilaiden ryhmässä oli vajaan kolmanneksen matalampi kuin vertailuryhmään kuuluneiden potilaiden. Suomessa havaitaan vuodessa noin 3 700 rintasyöpätapausta, mutta erilaisiin liitännäishoitoihin sopivia tapauksia niistä on vain noin 900. 014-471 475 fax. Lönnroth kehotti Suomea olemaan tarkkana, kun EU yrittää saada yhteen eri lähialueiden yhteistyöohjelmiaan. C-alueen viljelijät ovat kannanoton mukaan yksituumaisesti tukeneet 141-neuvotteluja niin vuonna 1999 kuin 2003. Jos nyt tästä tuesta kiitetään laittamalla koko Suomi kärsimään, on Etelä-Suomen viljelijöiden turha odottaa tukea pohjoisesta vuonna 2006, kun 141-jatkoneuvotteluja käydään, todetaan kannanotossa. Kun heitä ei kuulunut sovittuun aikaan vapaa-ajan asunnolta kotiin, poliisi aloitti etsinnät yhdessä palolaitoksen kanssa. Silloin muun muassa tulehdusten riski on isompi, ja potilaan kannattaa välttää ulkomaailmaa. Melin tosin huomauttaa, että jos lakot olivat ennen työväenluokan käsikassara, nyt barrikadeille ovat nousseet hyvätuloiset ja keskiluokka. Lisäksi Kaskeala tutustuu ainakin Ruotsin merivoimiin. Suomessa ESR-hankkeiden ongelmana on yhä hajanaisuus, vaikka toisiinsa nivoutuneita hankkeita on yritetty koota yhteisten ”sateenvarjojen” alle. Lönnroth tosin lohdutti, että Ruotsissa Suomi on nostettu jonkinlaiseksi esikuvaksi hankkeiden hyvässä hallinnassa – länsinaapurissa esimerkiksi annetaan suoraan yrityksille koulutustukea peräti 36 000 hankkeen nimissä. Työnantajat ovat perustelleet irtisanomisia talouden pakoilla: ikäviä päätöksiä on pakko tehdä, että loput työpaikat säilyisivät. Lakot keskiluokan aseeksi Ay-liikettä tutkineen Melinin on vaikea kuvitella nyky-Suomessa yleislakkoa. – Ay-liikkeen johto on kyennyt erittäin kovaan kompromissiin. Mennyttä ovat ajat, jolloin aikajänne oli pidempi ja työvoimasta pidettiin huolta huonoinakin aikoina. Peltojen kalkituksella ja kalkkisuodinojilla on pyritty vähentämään peltojen valumavesien happamuutta. TIISTAINA 9. säästävä leikkaus. – Suomessa käynnistyy ensi vuonna tämän solunsalpaajan vaikutuksiin liittyvä potilastutkimus, johon jokainen, jolla syöpä on leikattu ja jolla sen uusiutumisriski on yli 10 prosenttia, voi halutessaan osallistua. – On Suomelle tärkeää, mitä tapahtuu meidän lähialueillamme. Kaksi mustilla hupuilla naamioitunutta miestä anasti puukolla uhaten tuolloin pienen elintarvikekaupan kassasta vähäisen summan rahaa. Pian EU:n käännöspalveluista vastaavan osaston pääjohtajaksi siirtyvä Lönnroth vieraili Euroopan sosiaalirahaston ESR:n tulevaisuutta käsitelleessä seminaarissa vielä komission työllisyyden ja sosiaaliasioiden varapääjohtajana. Ottaen huomioon kerrannaisvaikutukset esimerkiksi Inarissa, suunnitteilla oleva työpaikkojen menetys olisi kunnalle katastrofi. Hänen mukaansa alueille yritetään löytää joku ylimenoratkaisu näissä ns. Jokainen lääkäri voi käypä hoito käytännöistä huolimatta suosittaa potilaalle uuttaa solunsalpaajaa, jos potilaalle saattaisi olla siitä hyötyä. aiemmin sairastettu rintasyöpä, periytyvät tekijät, ensisynnytys yli 30-vuotiaana ja myöhäiset vaihdevuodet sekä pitkäkestoinen hormonikorvaushoito. – Jos suunnitelmat toteutuvat, niin pahimmillaan koko pohjoisin Suomi on vaarassa autioitua. Esimerkiksi tästä käy parin vuoden takainen lääkärilakko. Tekijät pakenivat lähistöllä olleeseen autoon, jolla he jatkoivat matkaansa. Vanhanen kuunteli Pääministeri Matti Vanhanen kuunteli rauhallisesti viljelijöiden edustajan Sami Yli-Rahnaston esityksen. Nykyisestä EU:sta tämmöisiä alueita saattaa löytyä Espanjasta, Kreikasta, Italiasta ja itäisestä Saksasta. Viljelijät olivat kokoontuneet seminaaripaikan eteen odottamaan keskustan talousja työllisyysseminaarissa puhunutta pääministeri Matti Vanhasta. Kotieläintalouden, puutarhaja kasvihuonetuotteiden ja erikoiskasvien tuki on C-tukialueella maksettu artiklan 142 perusteella. Kuinka voidaan kehitellä hankkeita, jotka tukevat sekä meidän rajaseutuamme että Venäjän puolen ja Karjalan raja-alueita, Lönnroth viittasi Suomen ajamaan pohjoiseen ulottuvuuteen