Varsinkin vanhojen sivuventtiilisten nelitahtimoottoreiden helmasynti ovat valtaisat häkäpäästöt. . Kiistaa on muun muassa konkurssipesän kiinteistöstä ja huvilasta, joissa asuu Fryckmanin sukulaisia. . Sovintoesitys työn alla Kari Viiperi (KP) Useimmat ruohonleikkurit eivät kuulu ympäristöystävällisimpiin työkaluihin. . . . . TOUKOKUUTA 2001 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Leena Hjelt KOKKOLA (KP) Toimitusjohtaja Margita Lukkarisen mukaan Euroopan Unionista olisi haettavissa satojen eri ohjelmien kautta satoja miljoonia markkoja, mutta niitä pitää hakea suoraan Brysselistä. . Fryckman kieltäytyi yhä vannomasta oikeaksi konkurssiin menneen yhtiönsä pesäluetteloa. . .2 Maakunta . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Keskiviikko A B Tänään . .3-5 Kotimaa . . Kun kokki on pannut keittokauhansa kuivumaan, hän siirtyy nosturin kauhan varteen ja aloittaa purkuhommat. . . Kuva: Timo Talus Margita Lukkarinen arvioi asiantuntijana EU:iin tulevia projektihakemuksia. Systeemi on tiennyt suuria muutoksia Arkadian henkilökunnalle. . . . .17 Urheilu . . Muut huippuyksiköiksi esitetyt ovat Hämeen, Kemi-Tornion ja Satakunnan ammattikorkeakoulut. Luontoa ja konetta säästävät niinkin vähäiset ja yksikertaiset toimet kuin jäähdytinripojen ja ilmanpuhdistimen siivous, säännöllinen öljyn vaihto ja tulpan kunnosta huolehtiminen. . Sen lisäksi, että tunnustus on rahallinen, kyse on myös uskottavuudesta, iloitsee Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun rehtori Marja-Liisa Tenhunen arviointineuvoston ratkaisua. . . . Tiistaina akavalainen Lääkäriliitto ja Kunnallinen työmarkkinalaitos kävivät keskusteluja valtakunnansovittelijan toimistossa koko päivän aamupäivästä alkaen. Sivu 4 Nuorisovaltuustossa 16 jäsentä. Vaikka osapuolten näkemyserot ovat pysyneet suurina, edistystä on tapahtunut sen verran, että sovintoehdotuksen antaminen on perjantaina mahdollista. . Fryckman on pesänhoitajien kanssa eri mieltä sekä Fryckman-yhtiöt Oy:n konkurssipesän varoista että veloista. . . . . . . . . . . . . . Huippuyksiköksi haki peräti 24 maamme yhteensä 29 ammattikorkeakoulusta. .1-8 C Outi Airola (KP) Tänään tiistaina tehdään Kokkolassa eräänlaista historiaa, kun yli 50 kertaa satamassa vieraillut kuivarahtialus Arkadia kyntää laiturista ulos yli 12 metrin syvyydessä. .21 Tv, Radio . . . . . . . Uutta väylää pitkin Rostockiin lähtee Arkadian matkassa nyt 46 000 tonnia rautaa, kun vanhan väylän aikana kyytiin mahtui 5000 tonnia vähemmän. . . – Esitän vastalauseeni sille, että suomalaisia verovaroja käytetään aivopesemään ja desinformoimaan palestiinalaisia lapsia ja tehdään näin ollen mahdottomaksi rauhanomaisen ratkaisun syntyminen Lähi-Idässä. . Näyttöä piti olla tasaisesti kaikilta koulutusaloilta. . Kuva: Jukka Lehojärvi s – Luettuani palestiinalaisten lasten koulukirjojen sisällöstä raportin ihmettelen Keijo Ruokorannan väitettä, että kirjat on tarkastettu eivätkä kehota juutalaisvihollisuuksiin. . . . . . . . . .18-20 Sarjakuvat . . . . .9 Mielipide . . s Helsingin käräjäoikeus passitti liikemies Peter Fryckmanin niskoittelevana velallisena takaisin vankeuteen tiistaina. Se on osoitus siitä, että olemme onnistuneet keskeisimmässä tehtävässämme. .6-7 Talous . . . . . Sivu 2 Arkadia purkaa ja lastaa itse Suomen suurimmassa kuivarahtialuksessa kokkikin käyttää nosturia Kapteeni Ali Hagelberg on tyytyväinen siihen, että Arkadia seilaa yhä Suomen lipun alla. . Valtuustoon kuuluvat Tuomas Minkkinen, Ilkka Halunen, Sirja Hukari, VesaMatti Hukka, Tarmo Taari, Sami Salmu, Hanna Siipo, Laura Kotiaho, Tuomo Marttala, Riikka Siermala, Jaana Myllymäki, Jenni Korhonen, Teemu Siipo, Johanna Mäki, Susanna Siironen, Jani Siironen. . Lisäksi moni, kuten Naistentalo-hanke, loppuu EU:n tuen myötä. Täällä lastauksen suorittaa paikallinen väki. . . . . .13-16 Kulttuuri . . . . . . . Hän arvioi tulosrahan suuruudeksi 1,5 – 2 miljoonaa markkaa. Huippuyksikköesityksen takaa löytyy arviointineuvoston nimeämä työryhmä, jossa istui korkeakoulujen henkilökuntaa ja opiskelijoita sekä yritysmaailman edustajia ja alueellisia vaikuttajia. . . . Sisältö on juuri sitä, Daniel Brunell Kokkolasta kirjoittaa. . . . . . Pienellä kaasuttimen ruuvailulla saattaa olla suuri merkitys. . . . – Eilen Raahen edustalla purettiin itse lasti proomuun illalla ja yöllä ajettiin Kokkolaan. . Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander s Tammikuussa valittu Kalajoen nuorisovaltuusto on poliittisesti sitoutumaton nuorten "äänitorvi", joka aloitti virallisesti toimintansa tiistai-iltana. Arkadiaa suurempia laivoja on tulossa pikapuoliin ja väylätöiden lopettaminenkin näyttää suotuisalta. . . Ongelmana on, että monen pienkoneiden huolto jää retuperälle. Sivu 11 Verovaroilla aivopesua. . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte HELSINKI (STT) Lääkärilakon sovittelussa tehdään nyt urakalla töitä. . . . . . . . . . . . . .10-11 Sää . . Suomessa tyydytään liian helposti helppoon rahaan, siihen, joka tulee automaattisesti rakennerahastojen kautta. . .22-23 IRTONUMERO 7 MK Nro 125 KESKIVIIKKONA 9. . Hyvin huollettuna ruohonleikkuri kestää kymmeniä vuosia. Henkilökunnalle nosturinkäyttö merkitsee lisätienestiä ja yhtiölle sitä, että se voi pysyä Suomen lipun alla ja pitää suomalaista henkilökuntaa, selostaa yliperämies Söder Holm. . . . Arvioinnissa painotettiin erityisesti korkeakoulun alueella saavuttamia tuloksia sekä aktiivisuutta alueen kehittämisessä. . Polttoaineseosta laihentamalla vähennetään pakokaasupäästöjä. Arkadia on paitsi Suomen suurin irtotavara-alus, myös muuten erikoinen laiva. Tunnustuksen lisäksi huippuyksiköiksi nimettäville ehdotetaan tulosrahaa. . . . . . . . . . Tämä on nyt tunnustettu valtakunnallisestikin, kun Keski-Pohjanmaa nimettiin tiistaina ehdolle yhdeksi aluekehitysvaikutuksen huippuyksiköistä. – Tämä on erittäin merkittävä tunnustus. . . . . . . . . Rahaa on haettavissa aivan järjettömän paljon, vinkkaa konsultti. . Sivu 15 Huolto säästää konetta ja luontoa Pitkäaikainen kesäystävä. . – Rakennerahastoista tulee markkoja Keski-Pohjanmaalle vuoteen 2006, mutta senjälkeisestä ajasta emme tiedä mitään. . . . . . . . . . . . . Ammattikorkea yksi huipuista Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoululle tulossa tunnustus ja tulosrahaa Maakunta Kotimaa Mielipide +12 +12 +12 +13 +15 4-7 m/s Team Yökyöpelit . . . . . . . . . . Perusteena oli myös kyky vastata alueen koulutustarpeisiin, valmistuneiden työllistyminen ja yhteistyö alueen muiden tahojen kanssa. . Sen henkilökunta purkaa ja lastaa laivansa itse, mikäli satamassa ei ole omaa AKT:n henkilökuntaa. Sivu 3 EU-rahaa miljoonia tyrkyllä Leena Hjelt KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu vaikuttaa merkittävästi alueensa koulutukseen, elinkeinoihin sekä työelämään ja niiden kehittämiseen. . . . . . .8 Ulkomaat . . . . . Lisäbudjettiin on merkitty reilut 12 miljoonaa poijujen turvallisuustöihin – väylän reunamilta kun on vielä löytynyt ammuksia sieltä täältä. Siksi kannattaisi jo nyt varautua ja opetella ideoimaan uusia projekteja. Korkeakoulujen arviointineuvosto luovutti esityksensä Maija Raskille tiistaina Helsingissä. . . . Ne on tarkoitus käyttää työja elinkeinoelämää palvelevaan tutkimusja kehitystyöhön. . . . . Työkseen eri maiden projekteja arvioiva Lukkarinen on sitä mieltä, että suomalaiset projektit ylipäätään ovat vaatimattomia verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. .12 Puutarha . . . Sivu 6 Fryckman takaisin vankilaan Peter Fryckman. . .
Kokkolan Eläkkeensaajat: Äitienpäivän vietto to 10.5. 040-7298511 Irma 29.5. saakka Galleria Stenman, Pitkänsillankatu 31. Matti Korkiala ja hänen laulavat sisaruksensa perhekuntineen. Kokkolanseudun yh-yhd: Kokoont. KPV: B-nuorten I-div. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Siivoustalkoot Vattajalla to 10.5. Linja-autoasemalta klo 9 Pietarsaaren kautta. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Muutenkin hommasta on entinen hohto poissa. bändikonsertti ke 9.5. 068634125. Vier. klo 19 ja la 12.5. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Suomalaisten laulujen ilta. 2001 s KESKIPOHJANMAA Menolista s viikko 19 Kiitokset Kiitos kaikille Teille, jotka huomioitte tai olitte todistamassa vuosirenkaitteni kasvua. Nivala Silta. Pyhäjoki Kirjastotalon näyttelytilassa Oulasopiston käsityöryhmien kevätnäyttely pe 11.5. Alzheimer-tapaaminen omaisille ja läheisille sekä asiasta kiinnostuneille to 10.5. klo 19. ja ilm. Järvelän laavu, lähtö klo 9.30 Järvelän koululta. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Kaustinen Musiikkilukion oppilaskunnan järj. Ilm. 18.5. KoS: Suunnistuksen oravapolkukoulu ke 9.5. klo 12 Tupakkamakasiini, Pietarsaari. Joht. ottelu KPV-FC Ypa tänään 9.5. sauvakävely klo 18 Santahaka. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Kokkolan Eläkeläiset: Himangan eläkeläisten vieraiksi 18.5. Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja?" Jes. Lilja p. Kyyti autottomille. Yhdistykset HELSINKI (STT) Suomalaisen tangon tanssijoiden Suomen mestaruudet ratkotaan Halsuan Masalan lomakeskuksessa. Pyhäjoen retkelle 7.6. klo 12-20 Monitoimitalolla taideaineiden luokassa. Laivan kannella sojottaa neljä nosturia ja kaikki halukkaat on koulutettu nosturinkäyttäjiksi. klo 10.30 (til.näytös) ja klo 18. Liisa Riska, akvarelleja 10.5. Tuomiperä, Kangas ja Teikko to 10.5. Tied. Unitarbändin konsertti ja levynjulk.tilaisuus ke 9.5. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . K-P:n Konservatorion Lied-luokka esiintyy pe 11.5. Arkadian elämä on kaikin puolin ollut yhtä muutosta alusta saakka. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Eläkeliitto Kälviä: Uintiretki Kannukseen ma 14.5. Kalajoen Rintamaveteraanit: Päiväkahvitilaisuus Neliapilassa to 10.5. – Ideana on se, että mitä parempi sää, sitä enemmän vaatteita ennustaja riisuu. Himangan Eläkeläiset: Kerhossa 9.5. klo 18. Joht.&viulu SirkkaLiisa Kaakinen-Pilch. Eläkeliitto Himanka: Johtokunta ti 15.5. 06-8634125. klo 19 Raution nuorisoseuralla. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Sallamaa, V. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Radio Tango mainostaa uutuuttaan sloganilla Parempaa säätä, vähemmän vaatteita. menn. ilm. Tied. Tiina Junnikkala. p. klo 14 ja 19. to 10.5. Sääntöjen mukaan karsimme pois kaikki kilpatanssinomaiset elementit, toteaa kisan järjestäjiin kuuluva Hannu Nyyssönen. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . klo 18 Tuottajain talolla. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,1x50 tai 2x25 mm 120,1x75 mm 150,200,1x100 tai 2x50 mm 200,250,Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Nimimerkkilisä 20,Laskutuslisä 20,+ alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Väkeä on vähennetty juuri matruusipuolelta, siivousja kokkauspuolelta. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Toholampi Kappelikuoron 40-vuotiskonsertti ke 9.5. Vivaldi, Händel, Bach, Teleman. Strippaava sääennustaja Outi Airola KOKKOLA (KP) Suomen suurin kuivarahtialus Arkadia on kokenut merenkulkija: vuodesta 1983 se on seilannut maailman meriä ahkerasti milloin Puolan hiiltä matkassaan, milloin Kostamuksen rautapellettivuori kyydissään. Järj. 0400-763829. Yhdessä kävellen 2001. Vapaa pääsy. Tapio Jokela. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . OKLAN Eläkeläiset: Tutustuminen uuteen poliisitaloon to 10.5. menn. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. klo 12 p.paussi, T. 21.5. Lähtö u.hallin edestä. viim. L. Koizumi kavahtaa kummituksia OSLO (STT–AP) Pieni norjalainen radio luottaa mielikuvien voimaan. – Meille on jopa ilmennyt sellainen 'ongelma', että loppukilpailu on melkein liian korkeatasoinen. Kaustisen sotainv. Lähtö torilta klo 13.30. Eläkeliitto Lestijärvi: Johtokunta ti 15.5. Eläkeliitto: K-S:n piiri on kutsunut KP:n piirin Karaokea kerrakseen -esitykseen 5.7. viim. Lähtö Himangan Eläk:n vieraaksi pe 18.5. klo 14 Tervakartanon kirjasto. ke 9.5. (06) 827 2000 ark. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . TSL:n kansanmusiikkikuoro: Harjoitukset to 10.5. Elvi Porko. Pietarsaaren Reserviups.kerho: Matka Karjalankannakselle ja Kronstadtiin 14.-17.6. ja 17.5. vanhustenkotiyhd:n kerhohuoneella. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Takana on neljän kuukauden työputki, menossa parempi hytin siivous ja lähtö pitkälle lomalle. Eläkeliitto Lestijärvi: Eläkeliiton K-P:n III alueen ulkoiluja rantapäivä 29.5. Eläkeliitto K-P:n piiri: Retki Vehkalahteen onkikilpailuun ja Viipuriin 17.-19.7. Kuvat: Timo Talus Perämies Jyrki Lempiäinen moppaa hyttinsä ja lähtee lomille neljän kuukauden työputken jälkeen.. Ympäristön siivoustalkoot to 10.5. Ilmoitt. p. Mukana lauluworkshopin oppilaita. Halsua Kuinka markasta euroon -tilaisuus ke 9.5. Lähtö Koulutustalolta klo 17.30. klo 19 Toholammin kirkossa. Kokkolassa Arkadia sai ensi kertaa mahansa täyteen rautaa, kun uusi syväväylä antaa mahdollisuuden täydellä laivalla ajamiseen. Eteläväylä, Kokkola. Olisin mieluummin paikassa johon olen tottunut, Koizumi sanoi juuri ennen kuin muutti taloonsa. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Pelastakaa Lapset ry. klo 13 Työväentalolla. Juurakon Hulda pe 11.5. Arkadia pyrkii purkamaan ja lastaamaan laivansa itse, missä siihen on mahdollisuus. K-P:n Syömishäiriöperheiden tuki: Yhteinen ilta ke 9.5. Nyt kun tehdään purkaukset ja lastauksetkin itse, töitä riittää. – Monet harkitsevat nykyään sekamiehistöön siirtymistä, eli suomalaisen päällystön lisäksi halvemman työvoiman palkkaamista, mutta me emme pidä sitä hyvänä. saakka. to 10.5. Asetelmia, maisemia, Esa-Matias Heinosen näyttelyn avajaiset pe 11.5. menn. Radio sijoittaa videon kustakin sääennusteesta internet-sivuilleen todisteeksi siitä, että ennustaja todellakin strippaa. SM-titteleistä kisaa 18.–20. Etsimme kylläkin kovasti hyvää säätä eri puolilta Norjaa, kuvaa aseman edustaja Karin Nilssen. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1056 mk 12 kk 1131 mk 6 kk 538 mk 6 kk 582 mk 4 kk 362 mk 4 kk 410 mk 3 kk 274 mk 3 kk 309 mk 2 kk 186 mk 1 kk 104 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Seppo Virkkala, säest. Emänt. Kaikkonen, L. Henkilökunta arvostaa myös sitä periaatetta, että laiva pyritään pitämään suomalaisena loppuun saakka. Ilm. viim. Nyt kaikki vetävät yhtä köyttä ja työilmapiiri on parempi. To 10.5. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Oppilasilta ke 9.5. klo 18, 25 km. Suomalaisen tangon Suomen mestaruudet ratkotaan nyt seitsemännen kerran. 20.5. Kokkolan kaupunginteatterissa Saapasjalkakissa to 10.5. pojat, ilmoittautumiset samalla. Maaottelumarssin 60-vuotiskävely ke 9.5. Lastenhoito järj. Kokkolanseudun Kuulonhuolto: Kevätkauden päättäjäiset Tervakartanon Juttutuvassa ke 9.5. klo 12 Kaustisen seurakuntatalolle. klo 17 Mesilän kenttä. 18.5. VR Eläkeläiset: Retki Pietarsaareen 15.5., aseman parkkipaikalle klo 12 omilla autoilla. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin barokkikonsertti to 10.5. klo 1214, maalaustaidekerho klo 12-14 Varaventtiili. JBK:n kannatusyhd: Järjestysmiehet kokoont. Järj. 8312881. klo 19 Kaarlelan kirkko. Witikka. klo 14 Äänekosken Hietamalle. Äitienpäiväkonsertti su 13.5. to 10.5. klo 19 K-P:n Konservatoriolla. menn. 040-7638504/Koivuniemi, myös ei jäsenet. 30.5. Sotainvalidit puolisoineen ja naisjaosto: Yhteinen kesäretki Viroon elokuussa vko 34. Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 12,50 14,50 tekstissä 11,50 13,30 tekstin jälkeen 11,50 13,30 takasivu 12,50 14,50 välikannet 12,50 14,50 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. klo 18-20 Seurakuntakeskuksessa. klo 19. kesäkuuta saakka. – Emme halua astua AKT:n varpaille, eli puramme itse vain siellä, missä maissa ei ole vakinaista kalustoa sitä varten. Kustannukset on siis karsittu äärimmäisen pieniksi, mutta yleismiestaktiikka tuo henkilökunnan pussiin lisää rahaa. klo 12. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Merita pankista. p. Kokkola Äidin virsi -konsertti ja yhteisveisuu ke 9.5. klo 19 Raatihuoneella. Nyt meitä on enää viisitoista, kertoo laivan kapteeni Ali Hagelberg. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Liisa ja Anna-Liisa. Neljän kuukauden laivaputken aikana isäntä on kerinnyt kiertää Afrikat ja kaikki, mutta tuliaisista ei ole tietoakaan. Makkelikerho: Ruokailu Kaustisen kesässä 22.5. Amm.korkeakoulun lähijohtamisen opisk. Opastus Koivuhaasta ja rantatieltä. klo 19. Mutta se on vain hyvä, tuleehan siitä lisätienestiä. Raili ja Immo Krook Haapajärvi Kansalaisopiston akvarellikurssien, ikonimaalauspiirin ja öljyvärimaalauspiirin taidenäyttely pe 11.5. Nyt päälliköt siivoavat itse hyttinsä ja vaihtavat omat lakanansa. – Tuntuu todella epämukavalta nukkua siellä. klo 12. Tanssit klo 13. klo 19 Kaarlelan kirkossa. 8313026, 8318023. – Nyt etelän junaan ja ravintolavaunuun! huikkaa lomariemusta hyppivä perämies Jyrki Lempiäinen viimeisiä moppauksia suorittaessaan. Kirkkok. Raution maaja kotitalousnaiset. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Vaasan Nuoret Kotkat: Matka Saariselälle ja Norjan Kirkkoniemeen 14.-18.9. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Haravat mukaan. Kokkolan Reumayhd. Musiikkija puhetaito HE-LI-KAT: Harjoitukset Voudintalolla pe 11.5. klo 11 jumppa, 13 kerho. Eläkeliitto Kaustinen: Ma 14.5. 28 (pääovi). Tokion keskustassa sijaitseva, vuonna 1929 rakennettu pääministerin virkaasunto on nimittäin todistanut historiansa aikana monia verisiä hyökkäyksiä ja murhia. Sit. Olemme ylpeitä siitä, että saamme seilata Suomen lipun liehuessa ahterissa. Rahkosen maaja kotitalousseura: Puutarharetki Pietarsaaren seudulle la 19.5. Kälviä Hamlet, ensi-ilta K-P:n Opiston auditoriossa ke 9.5. bussilla ja laivalla. p. Esiint. Kalajoen Mieskvartetin serenadi-ilta kirjastossa to 10.5. Mutta aika suuri osa miehistöstä, jopa kokki, istuu kyllä nosturissa. klo 13 Tervakartanossa, vier. Kierrokselle lähtö ala-aulasta klo 11.50. klo 18-19 tilaisuudessa ikääntyneiden omaisille ja omaishoitajille Libeckin sair., Mariank. menn. – Siihen kulta-aikaan meillä oli salonkipoika, joka passasi, kun konepäällikön kanssa syötiin hienosti salongin puolella. klo 1114 seurakuntakodilla. klo 10 Kolibrit os 4, 13 video-vartti Kontakti. klo 11 Lestijärven Pietilä. klo 18 Nuorisotalo Hansa, Torikatu 13. To 10.5. klo 13 naperopiiri. 889083 11.5. Ilm. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Kun Arkadia lähti liikkeelle, siinä oli 26 työntekijää. Veikko p. Kapteeni Alin mielestä hierarkian väistyminen on hyväkin juttu. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@keskipohjanmaa.kpk.fi Toimitus: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . 8312421. Kokkolan maaja kotitalousnaiset: Pihatalkoot Wissin talolla Kaustarissa 15.5. Ilm. Suomalaisen tangon tanssijat SM-kisoihin TOKIO (STT–REUTERS) Japanin pääministeri Junichiro Koizumi on peloton yrityksissään muuttaa maataan, mutta jopa hän pelkää ajatusta olla yksin kotonaan. Lohtajalaisen Esko Koivusaaren maalauksia Ateljee-Galleriassa (Kalajoentie 32) 2. ja ilm. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Kontakti: Ke 9.5. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Asunnolla onkin ollut jo pitkään kummitustalon maine. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Vanhan ajattelun mukaan päällikkö oli Jumala, sitten tuli Jumala ja sitten vasta muut. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-; värillinen 670,Lukijan markkinat (ti,to,la) 25,-/rivi (min. klo 11.30 Kantokylän koululla. klo 20 vapaaajantalolla. klo 19 ja ammattioppilasilta to 10.5. toukokuuta noin 200:aa paria. klo 19 Teikon tuvalla. klo 13 asumispalv.yhd:n tiloissa. Santakuja, Karhi, Marinkainen MH, Kokkola. klo 19 musiikkiopistossa. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. KPS: D-89 jun., harj. Liisa p. Osmo Jämsä, laulusol. Ylivieska Eläinaiheinen lastenkonsertti ke 9.5. Kokkolan Sotaveteraanit ja naisjaosto: Tupapäivä to 10.5. saakka, Pirkko Bäckström ja Inkeri Sillanpää. Sana: "Miksi valitat, Jaakob, Israel, miksi puhut näin: – Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä. Sievin eläkeläisten 25-v.juhlaan Urjanlinnaan 22.5. Vaasan seudun Bioanalyytikot: Kevätretki Kristiinankaupunkiin la 26.5. Kotona Virkkalassa odottaa perhe, johon kuuluu vaimon lisäksi 5ja 8-vuotiaat lapset. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Hänen mukaansa vastaavaa ideaa on sovellettu myös muissa maissa – mutta vain tv:n puolella. saakka. Tulevan toiminnan suunnittelua. Anna-Liisa p. ja K-P:n Psoriasisyhd: Ke 9.5. (06) 827 2234, . Oulainen Oulas-opiston kevätnäyttely Taidetalo Väinölässä 27.5. KAOL:n käsija taideteollisuusosaston näyttely Tillarigalleriassa 18.5. klo 19 Liisa ja Matti Patanalla. Aaro p. klo 18-19.30 srk.talossa. klo 18 pyöräillään jälleen. Ykspihlajan Eläkeläiset: Ke 9.5. Voudintalolla. Mukana terv.hoit. Ilm. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Eero Kankaanpää p. Heikki Marttinen. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. ja ilm. Myös Koizumin edeltäjä Yoshiro Mori valitti talossa kummittelevan ja kertoi kuulevansa öisin selittämättömiä kolahduksia ja ääniä. klo 19. Kokkolan Latu: Pyöräretki Laajalahteen ke 9.5. ilm. klo 19 Pohjankylän koulun salissa. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 28 915 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . Kalajoki Kodin tapaturmailta ke 9.5. 8611991. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . 8637002, 0407550430. Kotiin Afrikan ja Pohjanmaan kautta Arkadian miehistö lähti Kokkolasta lomille neljän kuukauden työputken jälkeen Yliperämies Söder Holm sanoo, että kiristynyt työtahti on tuonut mukanaan myös lisätienestejä. Järj. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Uudet v, -89 synt. puhallinyhtye, puhe Arto Raumala. Omat eväät. Pe 11.5. Suomalainen ESL -varustamo, jonka omistaa Aspo-konserni, omistaa kuusi laivaa ja pyrkii pitämään ne Suomen lipun alla loppuun saakka. – Olin itse valvomassa Japanissa tämän laivan valmistumista. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Lisätiet. Kaikki mukaan. Sen huomaa helposti, kun kaikki pitkille lomille lähtevät moikkailevat kapteeninsa yhtä rentoon tyyliin kuin muutkin työkaverinsa. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Kaikilla tuntuu olevan kiire, eikä messissä maleksi kukaan. klo 11-16 Ontuva ihmisyys. Sotahist:n tunt. Ilm. Lähetyssopessa poppanaliinojen näyttely 31.5. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. E-L Lohtaja: Bussi Ruotsiin Väli-Viirre klo 8, Karjasuo 8.10, St.1. klo 18 Kinossa. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . VR Eläkeläiset: Vaasan retki 27.6. klo 19.30 Santahaassa. K-P:n MTY: Talkoot ke 9.5. Kokki nosturin varressa Yliperämies Söder Holm selostaa Arkadian toimintamallia laveasti. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Harri Hongell Kiitämme merkkipäiviemme muistamisista. Radio on pestannut sääennustajaksi valokuvamallin, joka strippaa kunkin sääennusteen aikana. Av: ma, to 11-16, ti, ke, pe 13-20. Jätesäkkejä kunnantoimistolta. klo 19, seur. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Pikkutillarissa Kartimon nuorten näyttely 18.5. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . klo 13 mukana Lestijoki-lehden edust. saakka. p. Järjestäjien mukaan suomalaisen tangon SMkisoista on kehittynyt maamme suurin tavallisille tanssinharrastajille tarkoitettu kisa. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . – Ei kerkiä maissa käydä. klo 17.30 Koivuhaan siirtolapuutarhan maasto. Tied. 2 riviä, sis. Tied. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 19, av: ma-pe 10-14. 40: 27-28 Aurinko nousee: Kokkolassa 4.36, (pimeä päättyy 3.16), Helsingissä 4.56, Utsjoella 2.55 Aurinko laskee: Kokkolassa 22.14, (pimeä alkaa 23.36), Helsingissä 21.39, Utsjoella 23.28 Nimipäivät huomenna: Aino, Aina, Aini ja Annikki, ortodokseilla Simo, Taisia ja Taija Nimipäivät tänään: Timo ja Dennis, ortodokseilla Esa, Risto, Nikolai, Niko ja Niilo Tänään Keskiviikkona 9.5. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 8225558 Carina. Äitienpäivälounas su 13.5. Vanhusten kotitapaturmat aiheena pe 11.5. keskuskoulun juhlasalissa, klo 12 kahvitus, klo 13 ohjelma. 21.5. Meillä on se periaate, että kaikki neljä nosturia toimivat koko ajan, 24 tuntia vuorokaudessa. evl. saakka. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Perho Lähetyksen kevätmyyjäiset ja arpajaiset to 10.5. Pyhäjärvi Äitienpäiväjuhla su 13.5. Henkilökunnalle tämä on tiennyt sopeutumista, turhan työn karsintaa ja kiristynyttä työtahtia. 06-8324200. Esitykseen mahtuu 45 katsojaa. ja naisjaosto: Vetelin sotainvalidit ja naisjaosto kutsutaan vieraaksi ke 16.5
Kauppaa ja baaria pitää yrittäjä Christer Mård. Puheluhinta mk/min. Lisäksi hän arvioi ja seuraa projektien kulkua ja lopputuloksia. Kaupunki tunnetaan Brysselissä yhteisötalouden projekteistaan, joihin myös Lukkarinen on erikoistunut aluekehityksen ja työllisyydenhoidon lisäksi. EU:n komissio käyttää Lukkarista kansallisena asiantuntijana arvioimaan eri maista tulleita hakemuksia ja panemaan ne tärkeysjärjestykseen. Kylätoimikunnille myönnettiin yhteensä 25 000 markan avustuspotti erilaisiin käyttötarkoituksiin. Muilta osin tarveselvitys hyväksyttiin. Parhaillaan hän auttaa ja kehittää seitsemää suomalaista kumppanuushanketta, joilla yritetään vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä Lahdessa, Turussa, Tampereella, Lohjalla, Kemissä, Kemijärvellä sekä Iisalmessa. Yhdistyksellä on ollut Raha-automaattiyhdistyksen varoilla palkkaama toiminnanohjaaja viimeiset kolme vuotta, mikä määräraha nyt on loppunut. Duo-alueelta -toiseen Sonera-liittymään arkisin ma–pe klo 7–17 mk 0,99, muina aikoina mk 0,81 -muihin puhelinliittymiin* arkisin ma–pe klo 7–17 mk 1,55, muina aikoina mk 0,81. Uuden koulun yhteyteen on toivottu liikuntasalia. Kunta käynnisti kampanjansa tarjoamalla yhtä tonttia markan hinnalla sekä vesija viemäriliittymää ja rakennuslupaa nimellisillä 1 000 markan ja 500 markan hinnoilla. Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen esittää kaupunginvaltuustolle, ettei salia rakennettaisi. Halsua lopettaa kaatopaikan Jätteet Alajärvelle, Pietarsaareen tai Ylivieskaan HALSUA (KP) Halsuan kunnanhallitus on nimennyt Heikki Hietalahden kunnan osa-aikaiseksi, määräaikaiseksi palopäälliköksi. Kaupunginjohtaja Paavo Karttunen esitti hallitukselle, ettei Padingin homekoulua korjattaisi, vaan koulu lakkautettaisiin. Halsualle oma palopäällikkö. Laskutuskausi on yksi kuukausi. – Esimerkiksi Pohjanmaan liitossa jäätiin kokonaan ilman tavoiteohjelmien määrärahoja, ja nyt myös Pietarsaaren alueen kunnissa joudutaan opettelemaan muiden rahastojen käyttöä. Kaupunginhallitus päätti myös, että Kiepin ja sen naapuritontille ryhdytään lisäämään matkailukäyttöä. Yhteistyöstä katsotaan koituvan myös toiminnallisia ongelmia ja lisäkuluja. Tiloissa on myös toiminut baari useaan otteeseen. Ylivieskan messuilla jätettiin tontista neljä tarjousta. Rajoitus ei koske Company-liittymiä. Kuukausimaksu mk/6 kk 120,00. Niissä on lupa kokeilla ja epäonnistua, sanoo Lukkarinen. Malilan koulu uuteen paikkaan Kaupunginhallituksen esitys valtuustolle: Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupunginhallitus päätti palkata kaupungin täysin omistamalle Kehityskeskukselle määräaikaisen toimitusjohtajan kunnes Haapajärven ja naapurikuntien välinen selvitys elinkeinotoimen yhteistyöstä ratkeaa. ma–pe 7–17 mk 1,55. Hankkeeseen haetaan 18:aa miljoonaa markkaa, jonka liitot jakavat keskenään. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen samalle asiakkaalle avattuja liittymiä eikä Sonera Easy-palvelua. Yhtä tällaista, "Innovatiiviset toimet" -ohjelmaa kokeillaan Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan liittojen yhteistyönä. Viimeksi sekin sulki ovensa viime syksynä. Tarjolla olisi varoja kulttuurin, sosiaalija terveydenhuollon, energian ja teknologian hankkeisiin tai esimerkiksi tasa-arvo-ohjelmiin. Nyt hän kokee päässeensä top levellille, korkeimmalle tasolle, tultuaan viime viikolla nimetyksi yhdeksi jäseneksi "konsortioon", joka arvioi eri puolilla Eurooppaa tehtäviä paikallisia toimia työllisyyden parantamiseksi. Valtuustolle esitetään, että esiopetusta varten sivistystoimen määrärahoista siirrettäisiin 200000 markkaa perusturvan määrärahaksi ja että perusturvalautakunnalle myönnettäisiin vielä 210000 markan lisämääräraha käytettäväksi samaan tarkoitukseen. Kuva: Clas-Olav Slotte Teuvo Harju NIVALA (KP) Nivalan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Maliskylälle muutaman vuoden kuluttua rakennettava uusi koulu sijoitettaisiin Makkaratien risteyksen lähettyville Matti ja Aira Hautalalta ostettavalle tontille. Kaupunginhallitus katsoo, että jos uutta toimitusjohtajaa ei löydy nopeasti, kehitysyhtiö ostaa palvelut aluksi naapurikunnista. Sopimus on tarkoitus saada voimaan kuluvan vuoden loppuun mennessä, minkä jälkeen kaatopaikan kunnostustoimiin on aikaa kaksi vuotta. Kustannukset koituisivat pääosin pohjarakenteista ja suotovesien hallintajärjestelmästä. Jätteiden lajittelukin jatkuu entiseen tapaan, kunnan rakennusmestari Markku Jyrkkä ilmoittaa. Naistentalo henkitoreissaan Lukkarinen tietää monen projektin painuvan unhoon EU:n tukien lakattua. Leena Hjelt KOKKOLA (KP) Suomalaisilta menee satoja miljoonia markkoja sivu suun, kun Euroopan Unionin eri rahastojen rahoja ei uskalleta eikä osata hakea. Seuraavilla laskutuskausilla käyttämättä jäänyttä etua ei siirretä eikä hyvitetä asiakkaalle. Haapajärven kaupunginsihteeri Juha Uusivirta kertoo, että yhteistä säveltä elinkeinopolitiikassa etsivät parhaillaan Haapajärven, Kärsämäen, Pyhäjärven ja Reisjärven pitäjät. 2001 Maakunta 3 Uutu us! Uutu us! Uutu us! Sonera Oyj tarjoaa 9.5.–2.6.2001 uusille IN-asiakkaille 200 markalla normaalihintaisia kotimaan matkapuheluja ja tekstiviestejä (mukaanlukien sonera.net:in Teksti-lähetykset sekä koko Ryhmätekstipalvelun liikenne). Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset Lyhyesti Työttömien toiminnanohjaaja-asia selvitetään PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kaupunginhallitus ei suoraan evännyt työnhakijoiden yhdistyksen anomaa toiminnanohjaajan palkkaamista kaupungin varoin, kuten kaupunginjohtaja esittää. Nykyisen tontin kannalla oli 4 hallituksen jäsentä. Näin on käymässä myös Naistentalolle ja sen resurssikeskuksille. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että kaupunki ei ota kantaa seutuhankkeen sisältöön, vaan päättää ainoastaan osallistua kokeiluhankkeeseen, jonka sisältö tarkentuu myöhemmin. – Silti hakuja voisi huomattavasti laajentaa, esimerkiksi tuulivoimalahankkeeseen. – Suomi hyötyy huonosti minusta, Eurooppa huomattavasti enemmän, Lukkarinen nauraa. Ensimmäinen määräaika umpeutuu kesäkuun loppuun mennessä, minkä jälkeen määräaika jatkuu vuodella, mikäli Hietalahti on saanut todistuksen pätevyydestä työhönsä. Vaihtoehtona ovat Järviseudun Jätehuolto Oy Alajärvellä, Oy Ekorosk Ab Pietarsaaressa ja Jokilaaksojen Jäte Oy Ylivieskassa. Hinnat esim. Rahavirta jatkuu varmasti vuoteen 2006, ja Lukkarinen kysyy, mitä tapahtuu sen jälkeen. Markan tontteja Alavieskassa ALAVIESKA (KP) Alavieskan kunnanhallitus päätti laajentaa Ämmänkallion asuntoalueen tonttien tarjouskampanjaa koskemaan kaikkia niitä rakentajia, jotka jättävät tarjouksensa toukokuun loppuun mennessä. Kaupunginhallituksen evästykset menevät kehitysyhtiön vuosikokoukselle joka pidetään kuun puolivälissä. Korkeimman tason arvioijaksi Entinen sosiaalityöntekijä ja Kokkolan perusturvakeskuksen aluejohtaja on linkki Suomen ja Euroopan Unionin komission, eri osastojen ja alaosastojen välillä. Markku Korvan (vas.) ehdotuksesta ja Leo Valkaman (vas.) sekä Anneli Carlson-Suojoen (vihr.) kannattamana kaupunginhallitus päätti, että henkilöstöjaoston pitäisi selvittää, millaisia mahdollisuuksia olisi huolehtia asiasta kaupungin myöntämien työllisyysmäärärahojen puitteissa. Etua on käytettävissä 50 mk/laskutuskausi liittymän avaamista seuraavan neljän laskutuskauden ajan. Meteoriitti Pännäisten kaupan nimeksi PEDERSÖRE (KP) Meteoriten eli Meteoriitti tulee nimeksi kaupan ja baarin yhdistelmälle, joka avaa ovensa Pännäisissä torstaina. EU on nyt erityisen innostunut projekteista, joissa on suuri riski. Kytkentämaksu mk 48,80. Hinnat sis. Kehityskeskus Oy:n kuviot tulivat uudelleen harkintaan sen jälkeen, kun yhtiön toimitusjohtaja Sami Kaarto päätti jättää Kehityskeskuksen kesäkuun alusta lukien. Lukkarinen onkin Suomessa poikkeus, ainut alan yrittäjä, jolle ei kuitenkaan tunnu olevan markkinoita kotimaassa. Kaikkia rakentajia koskevan tarjouksen mukaan tontti on vapaasti valittavissa uudelta Ämmänkallion alueelta. Toisessa hankkeessa kaupungin alueelle aiotaan tehdä ratsastus-, melonta-, kelkkailuja eräreittejä sekä hiihtolatuja ja suunnistusreittejä. alv 22 % *Valtakunnalliset yritysnumerot palvelutarjoajan hinnaston mukaan. Pelkästään vapaaehtoisin voimin ne eivät voineet toimia. Rakennerahastojen rahat tulevat automaattisesti maakuntien liittojen kautta, kun muut projektit edellyttävät suoraa hakua Brysselistä. Molempien hankkeiden yhteiset kustannukset nousevat noin viiteen miljoonaan markkaan. Palopäällikön jäätyä eläkkeelle Halsuan on yrittänyt löytää uuden palopäällikön yhdessä Lestijärven kunnan kanssa, pätevää ja samalla sopivaa henkilöä kuitenkaan löytämättä. Coop Consult Oy:n palkkalistoilla on nyt kolme ihmistä sekä osa-aikainen tiedottaja. – Kyseessä on hirveän tärkeä urakka, joka vaikuttaa koko Eurooppaan luotavan työllisyysstrategian kehittämiseen. Töitä riittää liiankin kanssa. Toisaalta Kokkolan kaupungille on ollut hyötyä Lukkarisesta, joka ennen yrittäjäksi ryhtymistään toimi kaksi vuotta kaupungin omana EUkoordinaattorina. – Rahaa on haettavissa aivan järjettömästi, luonnehtii EUasiantuntija. Meteoriitti viittaa Pännäisten meteoriittikohuun viime vuodenvaihteessa, jolloin Ankkalammen jäähän yöllä ilmaantunut reikä askarrutti mieliä ja kylällä kävi runsaasti väkeä ilmiöön tutustumassa. Nykyisen kaatopaikan kunnostaminen "eurokuntoon" maksaisi Jyrkän arvion mukaan 5-10 miljoonaa markkaa. Kunta on aloittanut yhteistyöja osakkuustunnustelut kolmen jäteyhtiön kanssa. Kokoomuksen Kalervo Mantila äänesti tyhjää. EHDOTTOMASTI SINUN • 3330 kaksitaajuuspuhelin • puheaika 2 h 30 min – 4 h 30 min • valmiusaika 55 – 260 h • WAP • SMS-Chat • värinähälytys • Xpress-on-värikuoret • animoidut näytönsäästäjät • muistutukset • pelitasojen lataus • äänivalinnat • ennustava tekstinsyöttö ja uusi peli Bumper OSTA NYT MAKSA HEINÄKUUSSA! . Naisten koulutukseen, yrittäjyyteen ja työllistymiseen ylipäätään panostanut hanke olisi edellyttänyt julkista tukea ympäristöstä unionin tukien loputtua, mutta sitä ei ole saatu. Hän äänesti uuden tontin puolesta. Hänen mukaansa Espanja ei ole edes millään lailla poikkeuksellisen aktiivinen EU-maa. Privat Duo. Pännäisissä ollaan tyytyväisiä, sillä ilman kauppaa on oltu jo viisi vuotta. Edellytyksenä on, että rakennustyöt on aloitettava tänä vuonna. Näitä toimia olisivat hyvinvointiteknologian kokeilut vanhustenhuollossa sekä esimerkiksi nettikauppaan liittyvä mikrologistiikka. Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Karjalahden alueen uudet kehittämiskuviot ja laittoi niiden rahoitushakemukset eteenpäin. Vie kauan, ennen kuin oppii pärjäämään hallinnosta huolimatta ja sen kanssa. Markku Jyrkkä arvioi halsualaisten lajittelevan jätteensä niin hyvin, että vuosittaiset kuljetuskustannukset ovat vain parikymmentä tuhatta markkaa. Koulun tonttiasia on ollut tiiviisti esillä koko kevättalven, joten odotettavissa oli tiukka äänestys. Suomesta mukana on yksi, Kuntaliiton koordinoima Lempo-projekti, johon myös Kokkola kuuluu. Halsualla harjaannuttiin jätteiden lajitteluun projektin kautta. Kehityskeskukselle määräaikainen johtaja Haapajärvi selvittää yhteistyön Urpo Nykyri HALSUA (KP) Halsuan kunta lopettaa tämän vuoden loppuun mennessä oman kaatopaikan pitämisen kustannussyistä ja hakeutuu yhteistyöhön jonkun jätteenkäsittely-yhtiön kanssa. Hän aloittaa myös vanhusten ruokapalvelun vanhan Pedersören alueella kesäkuussa. Kuntien yhteinen palopäällikkö maksaisi 141 396 markkaa vuodessa. Myös Nivalaa on informoitu. Myös uusi tontti sai taakseen 4 jäsentä, joten ratkaisijaksi nousi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Leevi Mehtälä. – Kuntalaisille muutos ei aiheuta ainakaan merkittäviä lisäkustannuksia. s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Sadat miljoonat menevät muualle Suomalaiset eivät osaa eivätkä uskalla hakea EU:n projektirahoja Margita Lukkarinen tietää EU:n byrokraattiseksi. Mehtälän lisäksi uuden tontin puolesta äänestivät Jouni Laitila (kesk.), Jorma Eskola (kesk.) ja Airi Hakala (sd). Kaupunki osti hiljan hotelli-ravintolan naapurista tontin, ja nyt tuo alue halutaan matkailijoiden ja ehkä myös kaupunkilaisten käyttöön. Pietarsaaren seudun työnhakijoilla on jo usean vuoden ajan ollut monipuolista toimintaa Kaarilahden hallissa sijaitsevissa tiloissa. EU:n tuella yrityskartanon pihapiirin navetta aiotaan kunnostaa kahvilaksi ja toimitiloiksi käsityöyrittäjille. – EU-rahakauden aikana resurssikeskuksille ei ehtinyt syntyä markkinoita. Hänen mukaansa tulevaan olisi syytä varautua. Kunnan työntekijöillä on mahdollisuus syödä lounaansa Meteoriitissa. Espanjasta hakemuksia tulee 360, Suomesta 13 eikä niistä yksikään ollut Keski-Pohjanmaalta. Nykyisen tontin kannalla ovat Satu Kontiola (kesk.), Irja Erkkilä (kesk.), Maija Päivärinta (kesk.) ja Eero Isomaa (kesk.). Laskelman mukaan 3/5-osaaikainen palopäällikkö maksaa kunnalle epäpätevänä 152 600 markkaa vuodessa ja pätevöityneenä 169 587 markkaa. Se vaatii hirveästi aikaa, tietää Lukkarinen ja vertaa espanjalaisten ja suomalaisten aktiivisuutta. – EU:ssa on satoja ohjelmia, joita täällä ei ole opittu hakemaan, ihmettelee ja harmittelee Margita Lukkarinen, jonka yritys Coop Consult Oy muun muassa tiedottaa haussa olevista EU-rahoista – uusia tulee päivittäin. Lukkarisen mukaan Suomessa EU-ohjelmien rahavirtoja pyörittävät julkiset toimijat, kun Euroopassa homma on täyttä bisnestä. Lukkarisen mielestä suomalaisten ongelma on asennoitumisessa. Kaupunginhallitus jätti kuitenkin asian pöydälle selvittääkseen tarkemmin muun muassa korjauskustannuksiin liittyviä asioita. Ensimmäiseltä laskutusjaksolta käyttämättä jäänyt etu siirtyy seuraavalle laskutuskaudelle. Duo-alueen ulkopuolelta -toiseen Sonera-liittymään mk 0,99 muihin puhelinliittymiin* arkisin ma–pe klo 7–17 mk 2,49, muina aikoina mk 0,99, kesähinta 15.6.–15.8. Tarjous koskee myös liittymän vaihtamista Duo-liittymäksi. Nykyinen tilanne ei täytä lain vaatimuksia ja kunta voi joutua vastuuseen onnettomuuksien seurauksista. Lukkarinen kehuu Kokkolan kaupunkia, jonka koulutoimi ja nuorisopuoli ovat saaneet projekteihinsa hyvin rahaa unionista. Etu myönnetään vain yhteen samalle asiakkaalle tarjousaikana avattavaan liittymään. Lisäksi sähköliike ja LVI-liike tulivat tarjoukseen mukaan huomattavin alennuksin. Kunnassa on 10 ekopistettä, joiden yhteydessä on myös sekajätteen vastaanottoa. Lukkarinen saa arvioitavikseen ainakin Suomen, mutta kielitaitoisena todennäköisesti myös Ruotsin ja Tanskan projekteja
Tiedostustoimikunnan tehtävänä on pitää yhteyttä lehdistöön, kouluihin ja järjestöihin. Omat edustajat kunnallishallintoon Nuorisovaltuustokausi virallisesti käyntiin Laura Kotiaho, Teemu Siipo, Hanna Siipo ja Sirja Hukari kuuluvat Kalajoen ensimmäiseen nuorisovaltuustoon. Uusitalo oli pääpuhujana Piippolassa järjestetyssä Kansainvälisten keskipistekeskusten konferenssissa. päivänä. Länsimaat rauhanjuoksulla Tänään soihtu kuljetetaan Kruunupyyn, Pännäisten ja Uudenkaarlepyyn halki Eurooppalaiset ja amerikkalaiset juoksevat pitkälle syksyyn rauhan puolesta. Halkokarin koulun uudeksi rehtoriksi eläkkeelle jäävän Mauno Viitasen paikalle valittiin luokanopettaja Arto Lauri Torkinmäen koulusta. Uudistuksen tavoitteena on oikeudenmukainen palkka, joka motivoi henkilöstöä hyviin työsuorituksiin, palkkojen kilpailukykyisyys ja toiminnan tuloksellisuus. Työryhmien raporttien toimenpidevaihtoehdot rajaavat mahdolliset muutokset aikaisintaan vuoteen 2003, jolloin Kiviniityn koulun saneerauksen pitäisi olla valmis. Tuolloin soihtu kulkee lenkkarien ja asfaltin päällä pääkaupungistamme Nuijamaan raja-asemalle. Asioihin on perehdyttävä hyvin, koska se antaa tukevan selkänojan päätöksenteolle, hän korosti. Kokous vahvisti toimintamallin, jonka mukaan valtuusto valitsee kesäkuun kokouksessaan edustajansa kunnanhallitukseen ja lautakuntiin, joissa heillä on puheoikeus. Esitys sisälsi myös ala-asteen erityisopetusluokan lopettamisen ja esy-oppilaiden sijoittamisen omiin lähikouluihinsa. Pyhäjoen Yppärissä sänkipellon kulotuksesta karannut tuli uhkasi asuinrakennusta, mutta palokunta sai palon hallintaan ajoissa. Sen tarkoitus on luoda yhteys kansakuntien välille. Ylivieskan osuuksilla maratoonarit taittoivat taivalta 17 kilometriäkin. Kylkiäiset. 9-21, la 9-18. Kahvio avoinna: ark. Suurimmat aineelliset vahingot aiheutuivat Pännäisissä Honkakeskukseen tehdyssä murrossa, jossa murtautujat saivat matkaansa tietokoneen printtereineen ja skannereineen sekä puhelimen ja telefaksin. Juoksuun osallistuu kaiken ikäisiä, jotka juoksevat eri pituisia matkoja. Hanna Siipo on valtuuston puheenjohtaja. – Urheilijan oli helppo lähteä mukaan, Markus Kössi selvitti mukaanlähtönsä taustaa. Edustajalle valitaan varahenkilö ja molemmat menevät kokoukseen, jolloin kynnys on matalampi. Nuorisosihteeri Alpo Murtoniemi arvioi valtuuston hengen mukavaksi, mikä luo hyvän pohjan jatkotyöskentelylle. Oulu pois aluekeskusohjelmasta Eero Uusitalo jyrisi Piippolassa: Heikki Gummerus KAJAANI (KP) KVL haluaa käynnistää palkkarakenneuudistuksen yhteistyössä kuntatyönantajan kanssa. Neljä murtoa samana yönä PYHÄJOKI (KP) Tiistaina iltapäivällä paloi maastoa sekä Pyhäjoella että Haapavedellä. Ryhmien raporteissa ei suuria mullistuksia kaupungin koulukuvioihin esitetä. Asuinrakennuksia oli palopaikan läheisyydessä, mutta palokunta sai kulon sammumaan ennen kuin se levisi taloille asti. Keski-Pohjanmaalla taivalta tehdään kahtena päivänä: eilen ja tänään. KVL haluaa uudistaa palkkarakennetta KALAJOKI (KP) Kalajoen Mehtäkylässä pääsi tuli karkuun kulottajalta. Tuntikehyksen kokonaismäärä pysyi ennallaan, mutta yläasteet menettivät tunteja ala-asteiden ja erityisopetuksen hyväksi. He osallistuivat kansainväliseen rauhanjuoksuun, joka on järjestetty joka toinen vuosi vuodesta 1987. Kokemuksena tämä on mukava, hän mietti. Markuksen mielestä juoksu yhdistää maita ja kansoja. Asteiden välistä eroa voitaisiin madaltaa sijoittamalla joitakin viidestai kuudesluokkia yläasteen yhteyteen, mutta mistään koulusta ei vitostai kutosluokkia ole tarkoitus lopettaa siirtojen vuoksi. Pietarsaaren poliisi pyytää mahdollisia murtoihin liittyviä vihjeitä numeroon 7859440. Kannuksen 37 kilometrin raitti pätkitettiin kilometrin pyrähdyksiin autojen seuratessa kolmen yksilön kolonnana vierellä tai kotvasen matkaa edellä kulloistakin rauhanedistäjää. Tätä pidetään tärkeänä, jotta nuorisovaltuusto voi olla kiinteä osa kunnallista päätöksentekoa. Kevätkokouksen mielestä palkkarakenneuudistuksen tavoitteet, periaatteet, käyttö ja seuranta tulee kytkeä osaksi kunnan ja kuntayhtymien henkilöstöstrategiaa ja -ohjelmaa. Irtolehdellä OK 6.000 mk pallorajalla 54 . Ei muita alennuksia. Osallistuminen juoksuun on maksutonta. Tämä etu vain Plussa-kortilla. Kilometrejä kertyy yhteensä 24 000 kilometriä, joten Euroopan maat kolutaan Islantia myöden. Kuva: Antti Aimo-Koivisto Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen nuorisovaltuusto piti ensimmäisen virallisen kokouksensa tiistai-iltana. Suomen rauhanjuoksun ensimmäinen osuus päättyy Helsinkiin toukokuun 20. Maa-ja metsätalousministeriössä työskentelevä maaseutuneuvos ei suhtaudu suopeasti aluekeskusohjelmaan. Nyt juhlitaan äitiä! Ostaessasi 500 mk:lla saat 100 mk alennuksen! Jos Sinulla ei vielä ole Plussa-korttia, kannattaa se hankkia lähimmästä Anttilasta viimeistään nyt (käteiskortin hinta 50,-). Rauhanjuoksua koordinoi Peace Runs International. Nuorisotilojen etsiminen keskustasta tulee sekin seuraavan kokouksen asialistalle. Kokkolan kaupunginvaltuuston kouluselvitykselle asettama aikaraja on jo umpeutunut ja lausuntokierros venyttänee päätösesitysten teon syksyyn. Murtautujat ehtivät myös Edsevössä sijaitsevan motelli Polariksen kahvioon, josta vietiin tupakkaa, kahvia ja makeisia. (08) 466 622 Fax (08) 466 699 www.tapiontupa.com Tervetuloa Äitienpäivälounaalle! su 13.5.2001 noutopöytä katettuna klo 11–17 aikuiset 70,lapset 4–12 v. Voimassa olevassa kunnallisessa virkaja työehtosopimuksessa on sovittu, että kunnissa ja kuntayhtymissä aloitetaan palkkarakenneuudistus. Koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto hyväksyi tuntikehyksen jaon ensi lukuvuodelle. Myös koulujen johtokunnat ja vanhempainneuvostot voivat halutessaan ottaa kantaa työryhmien raportteihin vielä toukokuun aikana. Varalle nimitettiin kielikylpyopettaja Katariina Seppä Hollihaasta. Osavaltiot kierrellen juoksu pääsee maaliinsa elokuussa. – Rauha on rauhaa. Puheenjohtaja Hanna Siipo lähti nuorisovaltuustoehdokkaaksi, koska yhteisten asioiden hoito kiinnostaa häntä. 9-18, la 9-15 Kahvi +omenalehtipulla 12,Bingot Talonpoikaishenkinen ruokailu-, kokousja lomapaikka Hiekkasärkät 85100 KALAJOKI Puh. Uusitalo arvosteli myös nykyistä aluepolitiikkaa, johon hän kaipasi todellista ruohonjuuritason toimintaa ja kunnollisia keinoja väestökadon pysäyttämiseksi. Kyseessä on Suomen osuus Euroopan halki juostavasta osuudesta. Kälviän rajalle tähdättiin iltakuudeksi. Peltoa paloi hehtaarin alueelta. Nuorisovaltuustolta odotetaan väsymättömyyttä, pitkäjänteisyyttä, määrätietoisuutta ja asiaan uskomista. On parempi, että ihmisten välit ovat kunnossa. Internetsivujen tekemistä selvitetään, koska ne halutaan mahdollisimman pian käyttöön. Molempien palojen taustalla oli oikukkaasti puhallellut tuuli ja erittäin kuiva maa. palopäällikkö Kauko Himanka suosittelee, että kulotuksia ei näin kuivalla tehtäisi. Kulo karkasi. Järjestö kantaa juoksun alulle panijan, amerikkalaisen rauhanfilosofi Sri Chinmoyn nimeä. Juoksijoiden tunnusmerkki on palava soihtu. Uusi rehtori aloittaa tehtävässä elokuun alussa. 4 Maakunta Keskiviikkona 9.5. Palkkarakenteen onnistunut uudistaminen on edellytys sille, että kunnan ja kuntayhtymien palvelut tulevaisuudessakin kehittyvät ja säilyvät kilpailukykyisinä. päivä. Ensimmäinen juoksu juostiin vuonna 1987. En osaa oikein tarkemmin määritellä. Sen sanoma on, että yhteenkuuluvuus, ystävyys ja rauha ovat arvoja, joita voi vahvistaa ja toteuttaa liikunnankin avulla. Tavoitteena on, että ensi maaliskuun alussa paikallisesti sovittava puolen prosentin suuruinen järjestelyvaraerä käytetään palkkarakenneuudistukseen. – Ruohikkopalon vaara on nyt kuivuuden ja tuulen takin todella suuri. Kokoontumisia oli sitä ennen ollut jo muutama. KVL:n mielestä kyseinen erä ei yksin riitä, vaan kuntien ja kuntayhtymien on varattava sen lisäksi jo ensi vuoden talousarvioihin määrärahoja palkkarakenneuudistuksen toteuttamiseen. Kulo levisi Kalajoella Anne Saarikettu KANNUS (KP) Kaksitoista 12–17-vuotiasta Kannuksen Uran juoksijavalmennettavaa – muun muassa Markus Kössi, Riia Ojala, Juho Uusioja, Janne Leminen, Ville Huhtala ja Markus Haavisto – juoksuttivat palavaa soihtua eilen Ylivieskan rajalta Kälviän rajalle. Piskuisen Suomen Kannuksessa viestiä vei vuorollaan eteenpäin Janne Leminen. Kalajoen vs. Rauhanjuoksu on epäpoliittinen kaikille suunnattu tapahtuma. Arvioinnin pohjana ovat tehtäväkuvaukset. Siitä on jätetty valtuustoaloite, joten asiaan otetaan kantaa myös kunnallishallinnossa. Siellä heidän opetuksestaan vastaavat alaja yläasteen erityisopettajat yhteistyössä. Myös Yhdysvalloissa juostaan oma juoksunsa, joka on startannut New Yorkista huhtikuun puolivälissä. Tämä mahdollistaa myös ala-asteen tukiopetustuntien määrän pienen lisäyksen. Tällaiseen kannanottoon päätyi Kajaanissa kokoontunut KVL:n Oulun alueen kevätkokous. Hän oli mukana myös pari vuotta sitten, kuten useimmat hänen seuratovereistaan. Rauhanjuoksun Euroopan osuus alkoi Lissabonista maaliskuun ensimmäisenä päivänä ja päättyy YK:n päivänä Budapestiin. 1 5 4 2 Etu ei koske elintarvikkeita, alkoholia tai tupakkaa. 01053 48300, avoinna ark. Kuva: Heikki Gummerus KOKKOLA (KP) Kokkolan koulutuslautakunnan suomenkielien jaosto pyytää lukiokoulutuksen ja Kiviniityn sekä Koivuhaan koulujen kehittämistyöryhmien raporteista lausunnot viideltä eri taholta. Uudenkaarlepyyn Kovjoella murtomiehet veivät turkistarhan nahoittamosta kaasupullon ja polttimen. 40,Luettavaa aamusta iltaan. Samanlainen saalisvalikoima oli Pietarsaareen Autoliike Rautamon kahvilaan tehdyssä murrossa, mutta nautintoaineiden lisäksi murtautujat saivat saaliikseen myös kahvilan pohjakassana olleen pienehkön rahasumman. Kannuksen nuoret ottivat rauhanviestin vastaan ylivieskalaisilta iltapäivä kahden aikaan. 16jäseninen valtuuston puheenjohtajana toimii Hanna Siipo, varapuheenjohtajana Tuomo Marttala, sihteerinä Laura Kotiaho, varasihteerinä Ilkka Halunen ja tiedotustoimikunnan vetäjänä Sirja Hukari. 2001 s KESKIPOHJANMAA Ravintolat Matkailu Sekalaiset LOHIKALASTUS AVAJAISET Seljesjärvellä la 12.5 klo 12.00 Äitienpäivälounas Seljesillä 13.5 Alavetelin Kalastusseura Osuuskunta Seljes huomenna torstaina klo 19 BINGO HIMANGAN URHEILUHALLILLA Palkintona ostokortteja. KVL on jo aloittanut luottamusmiesten koulutuksen tehtävään ja edellyttää, että myös kuntatyönantaja omalta osaltaan valmistautuu uudistuksen toteuttamiseen yhteistyössä ammattijärjestöjen kanssa. Päivi Savela PIIPPOLA (KP) Maaseutuneuvos Eero Uusitalo kauhisteli Oulun hakeutumista aluekeskusohjelmaan tiistaina Piippolassa. Loistava sää suosi juoksijoita aina tiistain määränpäähän eli Kokkolaan asti. 100,100,100,100,1 kuponki/ostoskerta. Yhtenä keinona hän pitää verohelpotuksia. Sodilla ei ratkaista mitään. Meillä voit käyttää Plussa-tiliä. Kouluvisiot lausunnolle PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren poliisilla riitti tiistaiaamuna töitä, kun toimialueelta ilmoitettiin neljä murtoa, jotka kaikki oli tehty maanantain ja tiistain välisenä yönä. Haapaveden Vatjusjärvellä noin neljän aarin alue paloi, kun roskienpolttonuotiosta tuli karkasi maastoon. Samoin arvioinnin yhteydessä esiin tulleiden työn ja työympäristön kehittämiseen sekä urakehitykseen liittyvät asiat on käsiteltävä yt-elimissä. Pihan laitojen kulotuksesta tuli levisi noin yhdeksän aarin alueelle ja uhkasi myös naapurin latoa. Etu koskee myös tarjoustuotteita. Plussaa ostoksistasi. Toinen osuus juostaan vasta heinäkuun alussa. Pääpalkinto OK 1000 mk. Aluekeskusten kehittäminen saattaa hänen mukaansa vain entisestään edistää muuttoliikettä pienistä kunnista. Työryhmät pitäisivät sekä lukiot erillään että ala-asteet omissa opinahjoissaan ja yläasteet omissaan. Aurinko helli juoksijoita, suorastaan kuuma meinasi tulla ja säännöllinen nestetankkaus oli paikallaan poikkeuksellisen helteisessä toukosäässä. Keskeisintä siinä on tehtäväkohtaisessa palkanmäärittelyssä käyttöön otettavat vaativuustekijät, kuten työn edellyttämä osaaminen, työn vaikutukset ja vastuu, yhteistyötaidot ja työolosuhteet. Voimassa 9.-12.5.2001. Logon ja internet-sivujen kehittely ovat työlistalla. Tervetuloa! Surffaa netissä: www.netanttila.com A i n a e n s i n A n t t i l a a n . Ainakin pitäisi muistaa varautua tulen leviämisvaaraan eikä ruveta yksin kulottelemaan, muistuttaa Himanka. Käytännön toteutuksesta vastaa Sri Chinmoy Marathon Team, kansainvälinen juoksujärjestö. – Olen jo saanut huomata, ettei päättäjän rooli ole helppo, sillä toiminta on yllättävän monimutkaista ja vaatii yhteydenottoja. ÄITIENPÄIVÄSETELI Tämä seteli on 100 mk:n arvoinen, kun ostat Anttilasta Plussa-kortilla tuotteita vähintään 500 markalla. Tapahtuma kokosi Siikalatvalle vajaat sata osallistujaa kymmenestä Euroopan maasta. Liekö enteellistä, koska kyseessä on hyvä asia, mutta sää helli juoksijoita myös pari vuotta sitten ainakin silloisella Kälviän osuudella. Edut saat käyttöösi heti. Näkemyksiä Kokkolan kouluvisioihin haetaan Länsi-Suomen lääninhallitukselta, Kuntaliitosta, opetushallituksesta, opettajien ammattijärjestön paikallisosastolta ja Suomen lukiolaisten liitolta. – Kaikki valtakunnan osakeskukset pitäisi karsia aluekeskusohjelmasta ensimmäisenä ulos, Uusitalo sanoi. Suomen rauhanjuoksu alkoi Pellosta Tornion-Muonionjokien nurkilta toukokuun 4. Kokkola, Tehtaankatu 12, puh
Kaikki uudet ja vanhat hirvimiehet mukaan! Tervetuloa! Maria-Leena Ahola siunattiin haudan lepoon lauantaina 5. Kaupunginhallitus esittää yrityksen sijoittamista Kuusisaaren teollisuusalueelle. toukokuuta 86 vuoden ikäisenä. Hiljakkoin tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Outi Kangas Ky:stä myytiin viimeinen osuus Veljekset Paakinaholle. 2001 Maakunta 5 Hautakivipalvelu Kuolleita Hautauksia Kuolleita Kokoukset Järvikyläntie 182, 85500 NIVALA puh. Tätäkin Heikkilä pitää yhtenä syynä sille, että historiikkia lähdettiin kokoamaan. Hävikkiä lisäsivät ilmaiset kestitykset, ja taloudellista lopputulosta heikensivät velaksi jääneet myynnit vähittäisportaassa. Henkilökunnan työstämään historiikissa on 140 sivua ja 319 kuvaa. Halsuan kunnan saatavat olivat vielä 1990-luvun alussa alle 0,2 miljoonaa markkaa. Koko vyyhti purkautui lyhyessä ajassa, kun poliisipartio löysi pontikkatehtaan tiedoksiantokäynnillään joulun alla 1997. Molemmat hakevat hovioikeudesta valistusteitse hieman yli vuoden tuomioidensa lieventämistä joko ehdollisiksi vankeusrangaistuksi tai yhdyskuntapalvelukseksi. Historiikki Vauhdikkaat vuosikymmenet on myynnissä JP Painon myymälässä. Kyseessä on kolmas EU-rahoitusta saava kulttuuritalo maassamme. Vaasan Betoniasemalle ei ympäristölupaa Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Pari vuotta sitten käräjillä ratkaistu suuri Kokkolan pontikkajuttu puidaan hovioikeudessa lähes juurta jaksain uudelleen. Nivalassa Kangas aloitti linjaautoliikenteen vuonna 1962. Tiistaina aloitettu Istunto kestää kolme päivää. Nyt 25ja 27-vuotiaat kokkolalaiset miehet hankkivat laitteet ja raaka-aineet sekä hoitivat lopputuotteen pimeän kaupan. Pihlajamaa, kuoli maanantaina 7. toukokuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa 89 vuoden ikäisenä. Saatavien kolme päätyyppiä ovat aravalainat, vesimaksut ja lomitusmaksut. toukokuuta Ylivieskan sairaalassa 86 vuoden ikäisenä. Tarkoitus on rakentaa alueelle ensi vaiheessa yksi noin 7 000 neliön halli suurten, yli 80 jalkaisten purjeveneiden valmistukseen sekä myöhemmin 500 neliön huoltoja palveluhalli. huhtikuuta. Joka tapauksessa rikoksesta kuluneet vuodet ovat haalistaneet niin todistajien kuin vastaajienkin muistikuvia, mikä kävi ilmi eilisessä istunnossa useaankin otteeseen. Kulttuurikeskuksen luonnospiirustukset hyväksyttiin Rakentaminen voidaan aloittaa syksyllä Ylivieskassa Urpo Nykyri HALSUA (KP) Halsuan kunta valmistelee kuntoutuskoti Kanervan kiinteistöön sitoutuneiden varojen vapauttamista myymällä kiinteistön paikalliselle yrittäjälle. Ympäristökeskus edellyttää, että rakennusten perustamistavassa huomioidaan maan laatu, ja että rakennukset eivät joudu alttiiksi kosteusvahingoille. Sivuilta löytää kaiken tarpeellisen henkilöstöstä ja kalustosta aina lehtileikkeitä ja aikatauluja myöten. Työntekijöiltä omakustanne työnantajastaan Autoalalla ensimmäisenä Suomessa Outi Kangas Ky kansissa. – Toinen syy historiikin tekemiseen on se, että Outi Kankaan elämäntyö on merkittävä osa nivalalaista historiaa, Heikkilä sanoo. Niko, Jere, Neea Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Evijärven kirkossa lauantaina 12.5.2001 klo 11.00, minkä jälkeen muistotilaisuus Seurakuntatalolla. Yritysten osuus saatavista on noin 150 000 markan luokkaa. Kulttuurikeskuksen työllistävä vaikutus tulee olemaan myös melkoinen, sillä ympärivuotisia työpaikkoja on tulossa seitsemän ja osa-aikaisia yhdeksän. Hämäläinen, kuoli maanantaina 7. Kerrostaloasunnosta löytyi sattumalta samalla pontikkapannu, ja keittäjä joutui niin sanotusti rysän päältä kiinni. Söderbacka s. Toinen päätekijä arveli, että vain joka kahdeksas tai kymmenes kauppa maksettiin käteisellä. Kaupunki on antanut rakennusten omistajalle purkuluvan, joita ei voi kumota pakkokeinoin. Kun mukaan otetaan mediaopetuksen tarvitsemat audiovisuaaliset laitteet, nousee kokonaishinta noin 20,6 miljoonaan markkaan. Sen, millaiseksi hän kehitti vuonna 1957 perustamansa ja vuonna 1991 myymänsä firman ja millainen mies Outi oli miehiään työnantajana. Hänen mukaansa nivalalaiset eivät osaisi liikkua missään ilman Outia. Nopeasti kasvaneiden saatavien perintää piti viime vuonna tehostaa niin, että suunta kääntyisi laskuun. Lisäksi taloon tulee erillistä tilaa näyttelyille 124 neliötä ja mediakeskukselle 92 neliötä. Vastapuoli tyrmäsi kymmenminuuttisen prosessitekniikan luennon tuloksen. Samalla historiikilla tehdään historiaa, sillä yhdessäkään maamme autoja kuljetusalan yrityksessä työntekijät eivät ole vaivautuneet tekemään työnantajastaan omakustannetta. Eniten hän iloitsee siitä, että historiikkiin jätti jälkensä lähes kaikki "Outin tallissa" olleet entiset työntekijät. Halsuan Kanerva myyntiin PIETARSAARI (KP) Länsi-Suomen ympäristökeskus on myöntänyt poikkeusluvan Pormestarinsaareen rakennettavalle Venealan teknologiakeskus BTC Oy:lle. Ristiriita on sovittamaton. Pontikkatuomioiden valitukset ovat kautta aikojen ensimmäinen rikosjutun suullinen pääkäsittely, jonka hovioikeus pitää Kokkolassa täydellä neljän tuomarin vahvuudella. Puolustuksen mukaan hyötysuhde oli puolta huonompi. Sen huomasi jo pitkälti toistakymmentä vuotta sitten Esson baarissa kahvipöydässä istunut legendaarinen jo edesmennyt yrittäjäpersoona Einari Päivärinta. Saliin tulee 373 kiinteää istumapaikkaa sekä kokonaiselle sinfoniaorkesterille mitoitettu näyttämö. Päätekijät kiistävät ehdottomasti toiminnan ammattimaisuuden sekä kiskonnan viinavelkojen perinnässä. Kangas kuoli lauantaina 28. Lähimpinä kaipaamaan jäivät lapset perheineen. Siunauksen toimitti kappalainen Jorma Harju, kanttorina toimi Markku Vuori. Markku Heikkilän mielestä Outi opetti nivalalaiset matkustamaan. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen. – Uskon, että ainakin pääsylipputulot, salivuokrat ja mediaopetusvuokrat tulevat olemaan niin paljon suuremmat, että 300 000 markan ero menojen ja tulojen välillä saadaan umpeen, arvioi Helander. 1 000 markkaa. Mirjam Kaskela Sieviläinen Mirjam Eliisa Kaskela, e. Nyt voimassa olevassa asemakaavassa vuodelta 1974 rakennuksia ei ole merkitty suojeltaviksi. Varsinaisen salin ja näyttämön yhteinen pinta-ala 425 neliötä ja parven 90 neliötä. Kiinteistö sijaitsee lähellä keskustaa omalla tontilla, jota ei ole lohkottu. Hovioikeuden istunnossa syyttäjä palasi alkuperäiseen väittämäänsä, jonka mukaan pontikkaa myytiin kaikkiaan 4 480 litraa. toukokuuta Kaustisen kirkossa. Poliisit takavarikoivat häneltä muistion, johon oli kirjattu pontikkakaupoista melkein 110 000 markan saamiset, joita useimmat velkaantuneet kuulemma hoitivat kykyjensä mukaan kuukausittain. Vahvistettu asemakaavakin kieltää tämän tyyppisen yrityksen rakentamista Pedersin kaupunginosaan. 3.5.2001 Seinäjoen sairaalassa Kiittäen ja kaivaten Erik Tommi ja Krista Niko, Jere ja Neea Satu sisaret ja veli perheineen sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Toivoisin olevan enkeli, joka kulkee edelläsi tietä tasoittamassa joka kulkee rinnallasi apua antamassa joka kulkee takanasi jälkiä peittämässä joka kulkee ylläsi sinua varjelemassa. Myös hän anoo alennusta kymmenen kuukauden rangaistukseen, vaikka tuomio annettiin kahden vuoden koetusajalla. Tuomitut ovat valittaneet ratkaisusta. Kokkola ei halua pakkokaavoitusta Läntinen Kirkkokatu 3:n suojelu esillä PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kaupunginhallitus päätti yksimielisesti olla puoltamatta ympäristölupaa Vaasan Betoniasema Oy:n Pedersin kaupunginosaan suunnittelemalle asemalle. 08-447 635, fax 08-447 765 Hautamuistomerkit 2001 toimituksiin Teitä palvelevat edustajamme: KALAJOKI: Hiitola 08-460 222 HAAPAVESI: Repo 08-452 237 HAAPAJÄRVI: Ranua 08-762 180 PYHÄJÄRVI: Kukka-Marleena 08-781 540 Tanttu 040-589 9730 KÄRSÄMÄKI: Salo 08-770 403 SIEVI: Kulmala 08-480 048 YLIVIESKA: Pirkkalainen 08-425 960 Kukkatalo 08-420 777 HIMANKA: Tiinanen 06-875 124 KANNUS: Mäki-Korvela 0500-564 032 ULLAVA: Virrankoski 06-889 582 HALSUA: Hautakoski 06-863 6103 PERHO: Kytölä 06-863 1203 Rakkaamme Raija Barbro Margareta ÅBY o.s. Syytettyjen maksettavakseen määrättiin yhteensä lähes puolen miljoonan korvauksiin. Niin ikään jätevedet on käsiteltävä ympäristöviranomaisen hyväksymällä tavalla. Ehdollisuuteen vaikutti tekijän ensikertalaisuus. Heittäkää hiljaa arkulle multaa siellä on mummu, siellä on kultaa. Kolmas, äskettäin 26 täyttänyt mies valmisti rankin ja pontikan asunnossaan Koivuhaassa sekä laimensi tuotteen ja pullotti sen viidentoista markan litrahinnalla. Vuonna 1987 talon rakentaminen maksoi nettona 581 288 markkaa ja nyt kauppahinnaksi on alustavasti sovittu 600 000 markkaa. Tontilla sijaitseva hirsirunkoinen päärakennus on rakennettu todennäköisesti jo vuonna 1796 ja piharakennukset 1797 ja 1859. laskelmiin. Päivärinnan koulun yhteyteen nousevasta rakennuksesta nipistettiin pois 112 neliötä, jotta hanke pysyisi alkuperäisen tavoitehinta-arvion 18,6 miljoonan markan puitteissa. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Kari Koistinen oululaisesta Uki Arkkitehdit Oy:stä. Länsi-Suomen ympäristökeskus päätti viime vuoden lopulla olla suojelematta rakennuksia rakennussuojelulain nojalla, koska niiden kulttuurihistorialliset arvot voidaan turvata riittävästi maankäyttöja rakennuslain säännöksillä. Kiinteistön käyttötarkoitus ei ole lopullisesti seljennyt, mutta sille harkitaan entisen kaltaista käyttöä. Venealan teknologiakeskukselle poikkeuslupa. Se avasi uudenlaisen mahdollisuuden liikkua peräkylältä kirkolle ja päin vastoin. Kuntoutuskodin asukkaat siirtyivät asumaan palveluskeskus Kannelman yhteyteen. Puolustus taas väittää, että ensimmäiset pannulliset tiputettiin vasta syystalvella 96. Kaupunginhallitus päätyi kielteiseen ratkaisuun antaessaan asiasta lausuntonsa ympäristöministeriölle. Kalliokoski museo 1 000 markkaa, Halsuan Toivo 1 000 markkaa sekä Perhonjokilaakson Omaishoitajat ja Läheiset ry. Historiikkia elävöittämään on koottu huumoripitoisia juttuja, joista parhaimpiin lukeutuu nimismies Sune Valkosen toteamus lausunnossaan, jonka hän antoi Outi Kankaan pyytäessä liikennelupaa ensimmäiselle linja-autolle: – Jos tämä nuori hurjapää saa linja-auton tilausliikenneluvan, on matkustajien henki Norjan kapeilla serpentiiniteillä koiran hännän varassa, Valkonen kirjoitti. Ylivieskan kulttuurisihteerin Tapio Helanderin mukaan kulttuurikeskuksen nettomenot eivät parhaassa tapauksessa kasvaisi lainkaan, sillä tulopuoli on laskettu hyvin varovaisesti. Kunnanhallitus päätti jatkaa neuvotteluja siltä pohjalta, että kunta auttaisi ostajaa rahoituksessa takaamalla 200 000 markan osuuden pankin tälle myöntämästä lainasta. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja lastenlapset perheineen, sisar ja veljet. Toimisto laskuttaa perintäkulut asiakkailta. Omaiset Ullavan Urheilumetsästäjien HIRVIKOKOUS su 13.5 klo 19.00 Hirvikämpällä. Yksi keskeinen syy poikkeukseen oli se, että noin kymmenen todistajan saamista Vaasan pidettiin erittäin hankalana ellei mahdottomana. Saataviinsa sitoutuneen 0,7 miljoonan markan perimistä kunta yrittää jouduttaa siirtämällä perinnän ostopalvelusopimuksella jollekin perintätoimistolle. Suurimman palveluksen Outi Kangas tarjosi nivalalaisille ryhtyessään järjestämään tilausajoja länsinaapuriin, itänaapuriin ja Keski-Eurooppaan. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Markku Heikkilä korostaa, että Outi Kankaasta ja hänen yrityksestään piti tehdä historiikki, sillä Outi oli mieluinen työnantaja ja ihmisenä esimerkillinen. Aiesopimuksen mukaan mediaopetuksesta saatava vuokratulo on 200 000 markkaa vuodessa. Kaipaamaan jäivät lähinnä omaiset. Jokipuro, e. Kiitämme lämpimästi Teitä kaikkia, jotka kunnioititte rakkaamme KATRI ANNELI LAMMIN muistoa ja otitte monin eri tavoin osaa suureen suruumme. Kulttuuritalon rakentaminen voidaan aloittaa ensi syksynä, mutta päärakentamisvuosi on 2 002. Selvää rahaa saa Halsuan Seudun Asumispalveluyhdistys 3 000 markkaa, Keski-Pohjanmaan Maaseutukeskus 2 000 markkaa, Halsuan Sotainvalidit 1 500 markkaa, Halsuan Sotaveteraanit 1 500 markkaa, Jälkihoitoryhmä 1 500 markkaa, Halsuan Metsästysseuran ampumajaosto 1 000 markkaa, Halsua-talo ja V. Rakennuksen kokonaispinta-ala on 1 580 hyötyneliötä ja bruttoala 2 041 neliötä. Helmi Pajukoski Ylivieskalainen Helmi Amalia Pajukoski, e. 2.7.1948 Teerijärvellä k. KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunki ei halua muuttaa asemakaavaa Läntinen Kirkkokatu 3:ssa sijaitsevien rakennusten suojelemiseksi. Ilmari Hamari Ylivieskalainen Aimo Ilmari Hamari kuoli Oulun yliopistollisessa sairaalassa maanantaina 7. Kokkolan Vihreät on esittänyt ministeriölle, että kaupungille annettaisiin määräys suunnitteluvelvoitteen toteuttamiseksi, jotta rakennukset voitaisiin suojella asemakaavalla. – Kasvu 18 auton, kahden matkatoimiston ja autovuokraamon yritykseksi johtui siitä, että Outi halusi olla edelläkävijä niin kaluston kuin matkakohteidenkin valinnassa. Rakentamiskustannukset eivät kuitenkaan sisälly em. Mummu hyvää yötä Jeesus myötä. Mediaopetuksen aiheuttamalle 2,5 miljoonan markan lisähinnalle on neuvoteltu Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kanssa pitkäaikainen vastikerahoitussopimus. Lakituvassa kiistellään edelleen tislausja myyntimääristä. Kaupungin omaksi rahoitusosuudeksi jää 8,8 miljoonaa markkaa. Outi Kankaasta kertovan historiikin innokkaimman puuhamiehen Markku Heikkilän mukaan omakustanteen tekemiseen vaikutti merkittävimmin se, että Outi oli mieluinen työnantaja. Kolme päätekijää myöntävät valmistaneensa 1 360 litraa 36 – 40 prosenttista alkoholia eli kolmanneksen siitä, josta heidät tuomittiin vajaat kaksi vuotta sitten. Aino Järveläinen Kärsämäkinen Aino Annikki Järveläinen e. Kymmenen prosentin vähentymisen sijaan saatavat kuitenkin lisääntyivät kymmenyksellä. Päätekijät hakevat ehdollista Suuren pontikkajutun hovikäsittely alkoi Kokkolassa Teuvo Harju NIVALA (KP) Vauhdikkaat vuosikymmenet on historiikki, joka kertoo nivalalaisen liikennöitsijän Outi Kankaan elämästä oleellisimman. Kahdestasadasta rankkilitrasta tuli 78-prosenttista kirkasta 39 litraa, johon lisättiin saman verran vettä. Ministeriö harkitseekin nyt, määrääkö se kaupungin laatimaan uuden kaavan, jolloin kyse on niin sanotusta pakkokaavoituksesta. Syyttäjä uskoo toiminnan alkaneen puolitoista vuotta aikaisemmin. Heikkilä sanoo työn olleen aikaa vievää, mutta toisaalta antoisaa. Salin akustiikkaan kiinnitetään erityistä huomiota ja sen suunnittelee Antti Halme Oy Helsingistä, jonka yksi osaamisen näytteistä on mm. Hän oli kuollessaan 84-vuotias. Asia tulee kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi kesäkuussa. Juuri siksi firmassa oli vain pitkäaikaisia työntekijöitä. Kuhmo-sali. Yhden satsin valmistuksen hän laski kestäneen yhdeksän päivää. Tilausliikenne kasvoi niin, että enimmillään niiden osuus oli yli puolet kaikista ajoista, Heikkilä sanoo. Halsuan kunnanhallitus myönsi 14 yhdistykselle avustuksena 1 500 markan arvoisen oikeuden ryhmäkirjeilmoitteluun kunnan tiedotteessa. Kaupunginhallituksen mukaan asemasta aiheutuisi liikaa melua, pölyä ja liikennettä, joka haittaisi lähialueen asukkaita. Kuvat: Teuvo Harju Osmo Vasala YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kulttuurikeskushanke astui jälleen yhden askeleen lähemmäksi toteuttamistaan, kun kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti rakennuksen luonnospiirustukset. Lisäksi hanke sisältää toimistotiloja, sosiaalitiloja, videoneuvotteluhuoneen, varastoja sekä 461 neliötä aulatiloja
Kartan taustapuolella kerrotaan mm. – Koska kuulin Katajanokan olevan myytävänä, olen valmistautunut, että kierrättävät minulle paikkoja, Fryckman ehti naurattaa väkeä ennen kuin matka jatkui. 6 Kotimaa Keskiviikkona 9.5. Vankilaolot eivät Fryckmanin mukaan ole loppujen lopuksi kovin kurjat. Fryckman oli koko päivän kestäneen istunnon jälkeen yhä haluton vahvistamaan pesäluetteloa. Kuristaja oli ymmärrystä vailla Rami Mäkinen HELSINKI (STT) Liikemies Peter Fryckman lähti mieluummin takaisin vankeuteen kuin vannoi oikeaksi konkurssiin menneen yhtiönsä pesäluettelon. Valaa kaivattu jo vuoden päivät Helsingin käräjäoikeus on yrittänyt saada Fryckmanin vahvistamaan Fryckman-yhtiöt Oy:n pesäluettelon jo viime kesästä lähtien. museoteistä ja -silloista sekä korkeatasoisista levähdyspaikoista. Tiehallinto on julkaissut Kesän tietyöt -kartan, jossa kerrotaan maaliskuun tietoihin perustuen tienrakennusja päällystyskohteet. Kuva: Lehtikuva/John Palmén HELSINKI (STT) Peter Fryckman sai aikaan melkoisen show'n, kun hän saapui vartijan saattelemana Helsingin käräjäoikeuteen tv-kameroiden ja lehtikuvaajien eteen. Ahdistus ei paistanut Peter Fryckmanin olemuksesta hänen odottaessaan käräjäoikeuden ratkaisua. Kelan mielestä teitä pitäisi päällystää enemmän kuin nyt. Tuomiot eivät kuitenkaan ole vielä lainvoimaisia, ja Fryckman on valittanut niistä ylempiin oikeusasteisiin. Kiinteistöjen arvioidaan olevan 15 miljoonan markan arvoiset. Fryckmanin mukaan asunto ja huvila vuokrattiin perheelle ennen kuin hänen yhtiönsä osti ne. Jussi Uoti on etsintäkuulutettu, koska hänet halutaan vankilaan raskaista talousrikoksista. Pesänhoitajien mukaan pesän velat ovat yli 92 miljoonaa markkaa suuremmat kuin varat. Sittemmin ne on Fryckmanin mukaan realisoitu eivätkä ne kuulu konkurssipesän omaisuuteen. Häntä ei ole etsintäkuulutettu tai määrätty vangittavaksi muista jutuista, vaikka vireillä on häntä koskevia rikosjuttuja. ”Sai kerrankin levätä kunnolla” Rovaniemi Oulu Kajaani Kuopio Joensuu Lappeenranta Jyväskylä Kouvola Kotka Helsinki Hämeenlinna Tampere Vaasa Turku Hanko KESÄN TIETYÖT 2001 STT, lähde: Tiehallinto Rakennustyömaa Päällystystyömaa Pori Mikkeli HELSINKI (STT) Etsintäkuulutettu liikemies Jussi Uoti ei saapunut Helsingin käräjäoikeuteen tiistaina, joten käräjäoikeus joutui lykkäämään jo toisen kerran ilmiantosyytteen käsittelyä. sairauksiin, ja lopulta hänet etsintäkuulutettiin viime tammikuussa. Markkinoija: Fenno Natura, PL 81, 04301 Tuusula. Jos tutkintapyyntö johtaa rikosprosessiin, se olisi jo kolmas Fryckmania koskeva. Pesänhoitajat epäilevät, että Helsingin Kulosaaren luksustalon ja -tontin sekä Villingin saaren huvilakiinteistön omistusjärjestelyihin liittyy epäselvyyksiä. Käräjäoikeuden mukaan 31vuotias mies oli syypää tappoon. Helsingin hovioikeus on tuominnut hänet kahden ja puolen vuoden vankeuteen sekä Helsingin käräjäoikeus puolentoista vuoden vankeuteen talousrikoksista. Oikeuden istunnon jälkeen häntä ei enää viety lyhytaikaiseen säilytykseen tarkoitettuun poliisivankilaan, vaan tutkintavankilaan Katajanokalle. Jos Fryckman ei määräaikaan mennessä ole vannonut pesäluetteloa oikeaksi, hänelle rapsahtaa rikossyyte konkurssivelallisen niskoittelusta. Kiinteistöjen todellinen nykyomistaja jäi oikeudessa epäselväksi. Fryckmanin mielestä luetteloon on otettu mukaan paljon sellaista, mitä sinne ei kuulu. Isoimmat työt ovat valtatie neljän Mäntsälän–Lahden välin toisen ajoradan päällystys sekä valtatie kymmenen Tarvasjoki–Jokioinen-välin koko ajoradan päällystys. Pesänhoitajien mukaan Fryckmanin toimittamat, Etelä-Afrikassa laaditut kauppakirjat eivät ole päteviä, koska niistä puuttuu suomalaisen kaupanvahvistajan hyväksyntä. Epäilyt liittyvät Fryckmanille kuuluneiden Helsingin Kulosaaren luksustalon ja Villingin saarihuvilan omistusjärjestelyihin. IL M O IT U S Laihdut takuuvarmasti kesäksi ! Painonsäätelyyn UUT UUS ater iank orvi ke Ei pillereitä, ei kapseleita vaan herkullinen ateria! Kalori 200 jauheesta valmistat täyttävän ja herkullisen juoman. Erityistilintarkastuksen on määrä valmistua tämän kuun loppuun mennessä. Korvaa yksi tai kaksi ateriaa päivässä Kalori 200-juomalla. Fryckman on jättänyt kerta toisensa jälkeen saapumatta oikeuteen vedoten mm. Ilmiantojutussa on kyse kauppakirjoista, joilla siirrettiin yhtiöitä Jussi Uotin ja hänen veljensä Kari Uotin välillä. Vapaaksi viimeistään heinäkuussa Fryckmania voidaan pitää painostusvankeudessa niskoittelevana velallisena enintään kaksi kuukautta. PYSY TAVOITTEESSASI Älä sorru turhiin mielitekoihin ja ylläpidä normaalit liikuntatottumuksesi, niin LAIHDUT. Perhe vuokralla luksustalossa Uusi tutkintapyyntö paljastui vasta tiistaisen oikeudenkäynnin yhteydessä, vaikka se on jätetty jo aikaa sitten. Samoin valtatie kahdeksallatoista Seinäjoen–Vaasan välillä tehdään pitempiä päällystysjaksoja sekä valtatie neljällä Viitasaarelta Elämäjärvelle. – Oikein mukava, sai levätä kerrankin kunnolla, Fryckman hymyili. Tutkintapyyntö koskee törkeää velallisen epärehellisyyttä ja kirjanpitorikosta. Yhtiöiden tilit tarkastetaan Vastavuoroisesti Fryckman on tehnyt velkojiensa eli lähinnä verottajan edustajista KRP:lle tutkintapyynnön, joka koskee virkaaseman väärinkäyttöä. Rennosti pukeutunut Fryckman sanoi hänen vaatteistaan olevan pääteltävissä, että hän on varautunut istumaan vankeudessa pitempäänkin. Mieluummin vankila kuin vala Poliisilla tutkintapyyntö Peter Fryckmanin Kulosaaren luksustalosta ja Villingin huvilasta Löysin rantein. Vartija vei Fryckmanin käräjäsalista suoraan Katajanokan vankilaan. 1990-luvun puolen välin huippuvuosista on tultu hänen mukaansa alas kyllä reippaasti – parhaimmillaan päällystettiin silloin 6 000–7 000 kilometriä. Jussi Uoti ei ole antanut itsestään viestejä sen paremmin viranomaisille kuin lehdistön kautta puoleentoista viikkoon. Kiinteistöt on vuokrattu Fryckmanin perheelle 50 vuodeksi, mistä on kulunut kymmenisen vuotta. Ajantasaiset tietyötiedot sekä myös tiedot liikenteestä ja lossien aikatauluista löytyvät internetin sivulta www.tiehallinto.fi. Rakennusmestari Teuvo Kela Tiehallinnon liikenteen palveluista kertoo, että päällystystöiden määrä on viime vuoden tasoa. Enimmäisrangaistus niskoittelusta on kaksi vuotta vankeutta. Jussi Uotin juttu syksyyn. Peter Fryckman on ollut vankeudessa viime lauantaista lähtien, jolloin poliisi otti hänet kiinni Itä-Helsingissä. Jussi Uotin piti olla tiistaina käräjillä vastaamassa syytteeseen väärästä ilmiannosta. Ennen istunnon alkua hän kuvaili Pasilan poliisivankilan olevan "parempi kuin moni eteläafrikkalainen hotelli". Kertomansa mukaan Uoti on oleillut Espanjassa hovioikeuden tuomion jälkeisen kuukauden. 1000 kalorilta. Jos Fryckman suostuu antamaan valan, hän pääsee heti vapaaksi. Molemmat poliisitutkinnat tiettävästi odottavat sekavan vyyhdin aukeamista jostain päästä, ennen kuin ne pääsevät etenemään. Uutta istuntopäivää on kaavailtu käräjäoikeuden aikataulujen takia syyskuulle. Fryckman esitti oikeudessa hänelle tarjottuun pesäluetteloon lukuisia varaumia, koska hän on pesänhoitajien kanssa erimielinen niin pesän veloista kuin varoista. heinäkuuta. Myös valtatie kahdeksalla on paljon päällystystöitä Kokkolan ja Kalajoen välillä. Ongelma on kasautunut alemman tieverkon tasolle – päätiet ja kantatiet ovat suhteellisen hyvässä kunnossa. Fryckman tuotiin tiistaina vankeudesta Helsingin käräjäoikeuteen, missä hänet yritettiin turhaan saada antamaan konkurssimenettelyn vaatima vala. Fryckman oli yhtiönsä ainoa hallituksen jäsen, toimitusjohtaja ja työntekijä. Hän oli kuitenkin ymmärrystä vailla. Fryckmanin yhtiöihin on esimerkiksi tekeillä erityistilintarkastus, jonka valmistumista poliisi odottaa kiinnostuneena. HELSINKI (STT) Tänä kesänä tehdään teiden päällystystöitä noin 2 500 kilometrin matkalla. 2001 s KESKIPOHJANMAA Myynnissä luontaistuotekaupoissa kautta maan. Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet maaliskuun lopussa viiden vuoden kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen. Korvaamalla yhden aterian vältyt n, 500 kalorilta, korvaamalla kaksi ateriaa vältyt n. Teihin uutta pintaa noin 2 500 kilometriä SAVONLINNA (STT) Savonlinnan käräjäoikeus jätti tiistaina rangaistukseen tuomitsematta miehen, joka kuristi naisen hengiltä Savonlinnassa viime syyskuussa. Käräjäoikeus ei järjestä uutta istuntoa ennen kahden kuukauden määräaikaa, ellei Fryckman itse ilmoita suostuvansa vahvistamaan pesäluetteloa. Poliisi onnistui nappaamaan liikemiehen Itä-Helsingistä viime lauantaina, mistä lähtien hän on ollut vangittuna. Hänet täytyy siis laskea vapaaksi viimeistään 5. Hänen mukaansa velkojien edustajat viivyttelivät tahallaan hänen verottajalle antamansa pantin realisoinnissa ja ajoivat hänen yhtiönsä konkurssiin. Fryckman kiistää, että haluttomuus vahvistaa Fryckmanyhtiöt Oy:n pesäluettelo liittyisi pesänhoitajien keskusrikospoliisille (KRP) tekemään tutkintapyyntöön
Mikään yleinen vapaapäivä se ei kuitenkaan ole. – Asiakkaat eivät aina tiedä tai muista, että he itse ovat vastuussa veroehdotuksesta puuttuvien tulojen, verojen ja vähennysten ilmoittamisesta, sanoo ylitarkastaja Raija Myllys-Kauppinen Verohallituksesta. Asia tuli selväksi merenkulun tuista käydyissä Suomen ja Ruotsin välisissä virkamiestason neuvotteluissa Tukholmassa tiistaina. Ahde tulee liki Ahdistelusyytteet julkisuuteen tuonut Helsingin Sanomien toimittaja Harri Nykänen saa hänkin kolumnissa täyslaidallisen. Jos veroehdotus ei ole saapunut kesäkuun alkupäivinäkään, asiakkaan on syytä ottaa yhteyttä verotoimistoon. Sorsa ei hyväksy Ahteen potkuja HELSINKI (STT) Suomalainen Sanomalehtimiesliitto myönsi tiistaina Olli-palkinnot merkittävästä journalistin elämäntyöstä Heikki Eteläpäälle ja Terttu Häkkiselle. Backmanin RUISPALAT 8 kpl 960 g (10,40 kg) Saarioisten LASAGNET, kinkkuja broilerPASTAT 350/320 g (alk.28.40 kg) Aito Mokka KAHVI 500 g (16,70 kg) Atria hedelmäinen SALAATTI (25.kg) kpl 100.100.100.2 pk t 12 pk t = 6 kg Kuusiston RUOKAPERUNAT 10 KG (1 säkki/talous) 0,59 kg 1,68 2 pkt € 1,66 kpl € 10.9 95 2 50 100 g 7 90 prk Aito kaakaoJUOMAJAUHE 400 g (19.75 kg) Grillattu PORSAAN PAAHTOKYLKI 5 90 säkki 0,99 kg € 29 90 kg 5,03 kg € rasia 9 90 Backmanin VADELMAPITKO 400 g (24,75 kg) HELSINKI (STT) SDP:n entinen puheenjohtaja Kalevi Sorsa moittii Veikkauksen toimitusjohtajan Matti Ahteen erottamista kohtuuttomaksi ratkaisuksi. Suomen sijoittuminen neljänneksi johtuu Kallandin mukaan pääosin siitä, että Suomen eduskunnassa on vähemmän naisia kuin esimerkiksi Ruotsissa. Brysselissä Eurooppa-päivän huomaa siitä, että EU:n instituutiot pitävät ovensa kiinni. Liikenneja viestintäministeri Olli-Pekka Heinosen (kok.) kanta on aiemmin ollut, että jos Ruotsissa siirrytään nettopalkkaukseen, Suomen on käytännössä pakko mennä perässä. Matkustaja-alusten nettopalkkausjärjestelmä maksaisi Suomessa valtiolle arviolta 400–500 miljoonaa markkaa vuodessa. – Hänen voimanaan on epämääräinen yhteysverkko viranomais-, juristija liikemiespiireihin, joilla on ajattavanaan liikeja virkaetuja. Jos veroehdotukseen tulee muutoksia, pitää ehdotus palauttaa korjattuna verottajalle ennen juhannusta. Suomessa Eurooppa-päivää vietettiin ensimmäisen kerran keväällä 1995. Koskinen, Veikkauksen hallintoneuvoston kokoomuslainen puheenjohtaja Ilkka Kanerva ja "välitön edunsaaja" eli Ahteen kokoomuslainen varamies, varatoimitusjohtaja Jussi Isotalo. Tyttöjen hyvinvoinnin mittareina käytettiin peruskoulutuksen tasa-arvoisuutta, teiniraskauksien määrää, lapsiavioliittoja ja tyttöjen kuolleisuutta 140 massa. Hankkeen kehittäjä ja koko yhteisöajatuksen isä oli kuitenkin ranskalainen korkea virkamies Jean Monnet. Tyttöjen hyvinvointia kuvaavassa tilastossa Suomi oli ensimmäinen ja kaikkien lasten hyvinvointitilastossa seitsemäs. Raportin mukaan vain 99 prosenttia suomalaislapsista osallistuu perusopetukseen. Naisten koulutus tuo konkreettisia parannuksia lasten hyvinvointiin. Koulutus tärkeää Äitien hyvinvointia tarkastelevassa tilastossa Suomi sijoittuu neljänneksi Ruotsin, Norjan ja Tanskan jälkeen. Tonnistoveron on määrä tulla voimaan takautuvasti tämän vuoden alusta, ja se lisäisi tuen määrää parinkymmenen miljoonan markan verran. Kaikissa jäsenmaissa juhlapäivän viettoon liittyy monenmoisia oheistilaisuuksia. Vertailukriteereinä käytettiin mm. Kaikki eivät voi saada veroehdotusta samaan aikaan, koska se tulee kaikkiaan noin kolmelle miljoonalle verovelvolliselle. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. – Yhteisömme ei ole mikään hiilija terästuottajien liitto. Suomalaistytöt voivat hyvin Risto Jussila BRYSSEL (STT) EU-maissa on tänään jälleen juhlapäivä, vaikkei sitä katukuvassa välttämättä huomaakaan. Suomessa sitä yleensä kavahtavat, mutta moni kansankulttuuri perustuu juuri tällaiselle käyttäytymiselle, kirjoittaa Sorsa. Toista kertaa ilmestyneessä raportissa korostetaan naisten ja tyttöjen koulutuksen merkitystä lasten hyvinvoinnille. Muussa tapauksessa varustamot ovat uhanneet laivojen ulosliputuksella, mikä kouraisisi pahasti varsinkin Ahvenanmaan taloutta. Sorsa epäilee Uutispäivä Demarin kolumnissaan, että kokoomuslainen sisäpiiri teki Ahteesta varoittavaa esimerkkiä heppoisin perustein ja vastoin länsimaisia oikeusperiaatteita. Juhlaan antaa aiheen se, että 51 vuotta sitten Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ilmoitti julkisuudessa suunnitelmasta saattaa Ranskan ja Saksan hiilija terästeollisuus yhden kansainvälisen viranomaisen valvontaan. Ruotsi siirtyy nettopalkkaukseen lokakuun alusta lukien. Ruotsin elinkeinoministeri Björn Rosengren viestitti kuitenkin jo viime viikolla, ettei Ruotsi aio tinkiä kannastaan. Suomi olisi halunnut, että ainakin Ahvenanmaan kautta kulkevat matkustajalaivat olisi toistaiseksi jätetty tukijärjestelmän ulkopuolelle, sillä niiden katsotaan saavan jo nyt tax free -myynnistä ylimääräistä etua. Käytännössä verotettavan itsensä kontolle jäävät aina myös esimerkiksi vuokratulojen, osinkotulojen ja arvopaperikaupan luovutusvoittojen ilmoittaminen. Se on Euroopan alku, hehkutti Monnet, kun sopimus yhteisöstä oli allekirjoitettu. Pelastakaa Lapset -järjestön julkistamassa maailman äitien ja lasten tilaa koskevassa raportissa vertailtiin tyttöjen terveyttä ja koulunkäyntimahdollisuuksia. Veroehdotuksessa olevaa palkkatulosummaa kannattaa verrata viime vuoden viimeisen palkkakuitin vuotuisen kertymäsarakkeen lukemaan. 2001 Kotimaa 7 Jättivalikoimista edullisemmin! . Tosin monet kansalaiset eivät miellä siten mitenkään välttämättä liputtamisen arvoiseksi. Kokoomusministeri Suvi Lindénin lisäksi mukana olivat "aktiivinen kokoomuspoliitikko" Pirkko K. – Suomessa kaikki ovat oppivelvollisia, mutta osa lapsista opiskelee muulla tavoin kuin peruskoulussa. toukokuuta vain kotitalouksille. Pelastakaa Lapset ry:n tutkijan Mirjam Kallandin mukaan ero tyttöjen ja kaikkien lasten välillä johtuu käytetyistä vertailukriteereistä. Hiilija teräsyhteisön perustaminen meni Schumanin nimiin. Valmisteilla on lisäksi siirtyminen ns. Teatteri-lehden ja Ilta-Sanomien jälkeen hän teki kolmisen vuosikymmentä Uuden Suomen kulttuurisivuja sekä toimi pitkään myös osaston päällikkönä. – Pääomatulojen ohella veroehdotuksesta puuttuvat esimerkiksi tulonhankkimiskulut ja matkakulut. Asemassaan hän on ollut ensimmäinen nainen Suomen mediassa. Rahtialuksissa vastaava tukijärjestelmä on jo käytössä, ja sen kustannukset nousevat noin 250 miljoonaan markkaan. Eteläpää on vaikuttanut lähinnä Uuden Suomen toimittaja-kriitikkona ja Häkkinen Hämeen Sanomien päätoimittajana. Merenkulun tuista ei sopua Ruotsi siirtyy nettopalkkaukseen lokakuun alusta Suomen ja Ruotsin virkamiehet eivät päässeen sopuun merenkulun tuista. KE TO prk KOKKOLA Plussaa ostoksistasi. Tämä ns. Kuva: Lehtikuva/arkisto HELSINKI (STT) Verohallituksen mukaan ensimmäiset asiakkaat saavat tällä viikolla tarkistettavaksi viime vuoden veroehdotuksen. Tänä vuonna tilaisuuksien keskeisenä aiheena on siirtyminen. nettopalkkajärjestelmän käyttöön jo lokakuun alusta lukien. EU-maissa tänään Eurooppa-päivä. Koskisen ongelmaksi Sorsa lukee kaksikin asiaa: kokoomustaustan ja "innostuvaisen" luonteen. Raportissa kuolleisuusluvut pyöristettiin kokonaislukuihin, jolloin ero kasvoi Ruotsin hyväksi, Kalland kertoo. Juhlapäivän musiikkina on Oodi ilolle, Beethovenin sävellykseen ja Schillerin tekstiin perustuva tuttu melodia. Viimeinen palautuspäivä on tiistai 19. – Ahde kuuluu siihen Suomessa harvinaiseen ihmistyyppiin, joka tulee liki, koskettelee niin miehiä kuin naisiakin. Veroehdotusasiakkaat suhtautuvat tehtyjen selvitysten mukaan ilmoittamisvelvollisuuteensa huolettomammin kuin perinteisten veroilmoitusten antajat. Ollit Eteläpäälle ja Häkkiselle HELSINKI (STT) Ruotsi aikoo ottaa matkustajalaivojen ns. Vähennykset kannattaa muistaa ilmoittaa, sillä muuten menettää itselleen kuuluvan veroedun, MyllysKauppinen jatkaa. Jos tulopuolen täydentäminen jää tekemättä, verotettavalle voidaan määrätä veronkorotus. Silloin veroehdotuksen mukana tullut verolippu on lopullinen verolippu. – Suomen sijoitusta lasten hyvinvointitilastossa tiputti kuolleisuuslukujen pyöristäminen ja Suomen tapa tilastoida oppivelvollisia, Kalland selvittää. He tilastoituvat perusopetuksen ulkopuolisiksi, Kalland selvittää. Lasten hyvinvointia tarkasteltiin puhtaan veden saatavuuden, aliravitsemuksen, imeväisikäisten kuolleisuuden ja peruskoulutukseen osallistumisen avulla. Schumanin julistusta pidetään siten nykyisen Euroopan unionin alkiona. Nykänen on "maaninen sossusyöjä", joka on käynnistänyt useita "lehdistölynkkauksia". State of the World's Mothers -raportissa äitien ja lasten hyvinvointia tarkasteltiin 94 maan tuottamien tilastotietojen valossa. riskiä kuolla synnytykseen, ehkäisyvälineiden käyttöä, lukutaitoa ja naisten osuutta parlamentissa. Eurooppa-päivä on Suomessa myös liputuspäivä. – Jos halutaan terveitä ja hyvinvoivia lapsia, on satsattava tyttöjen koulutukseen, Kalland sanoo. Veroehdotus on kasattu niiden tietojen perusteella, jotka verohallinto on saanut mm. – Tässä hänellä on kaksi ominaisuutta, jotka olisivat ilman muuta jäävänneet hänet amerikkalaisesta valamiehistöstäkin, saati selvittelijän/syyttäjän tehtävästä Matti Ahteen asiassa, kirjoittaa Sorsa, mutta tasoittelee sitten sanomaansa: – En ole kuitenkaan väittämässä, että kysymyksessä olisi kokoomuksen komplotti. Vertailussa suomalaistytöt kirivät hyvinvoinnissa ohi Ruotsin, Englannin ja Tanskan tyttöjen. Veroehdotukset tarkistettaviksi HELSINKI (STT) Suomalaiset tytöt ovat hyvinvoivia verrattuna ulkomaisiin kanssasisariinsa. Ruotsi aikoo kuitenkin lähiaikoina esittää yhteisen pohjoismaisen työryhmän perustamista pohtimaan verotukseen liittyviä linjauksia. alkoholiverotuksessa, johon Suomikin joutuu viimeistään vuonna 2004 tekemään EU:n vaatimusten mukaisia muutoksia. – Karibian ja Etelä-Amerikan maat, jotka ovat panostaneet tyttöjen koulutukseen, ovat parantaneet asemiaan hyvinvointivertailuissa, Kalland huomauttaa. työnantajilta, eläkelaitoksilta, vakuutusyhtiöiltä ja pankeilta. Viimeiset veroehdotukset saapuvat kesäkuun alkupäivinä. Merenkulun tukien lisäksi yhteinen kanta olisi tarpeen mm. Ruotsin hallituksen on tarkoitus viedä verotukia koskeva lakiesitys parlamentin käsittelyyn vielä toukokuun aikana. Ahdetta Sorsa sen sijaan ymmärtää. Schumanin julistus johti seuraavana vuonna Euroopan hiiliija teräsyhteisön perustamiseen. Terttu Häkkisen ura Hämeen Sanomissa eteni journalismin opintojen jälkeen porras portaalta uutistoimittajasta Hämeen Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi. kesäkuuta. tonnistoveroon, jossa varustamot eivät maksaisi veroa yhtiön tuloksen vaan laivojen koon perusteella. Heinonen arvioi toissa viikolla, että myös Suomessa on tarvittaessa valmius päättää asiasta vielä ennen kesälomia. Myöhemmin Rooman sopimuksilla perustettiin Euroopan talousyhteisö ja Euroopan atomienergiayhteisö Euratom. NÄMÄ ELINTARVIKE-EDUT OVAT VOIMASSA 9.-10. Jos korjattavaa tai lisättävää ei ole, ehdotusta ei tarvitse palauteta. Ruotsin päätös tietää sitä, että myös Suomessa matkustajalaivojen lisätukia joudutaan harkitsemaan uudelleen. Eteläpää on myös julkaissut kirjoja sekä toiminut erikoisalojen luottamustehtävissä. Heikki Eteläpää on ollut vuosikymmeniä Suomen johtavia elokuvaja teatterijournalisteja. – Ruotsissa imeväisikäisten kuolleisuus on 3,4 tuhatta synnytystä kohti ja Suomessa 3,6
8 Talous Keskiviikkona 9.5. yhtiön kehittämän sydänlääke Simdaxin hyväksyttäminen. Nordea alensi ennustettaan Suomen talouden taantumasta tai lamasta ei huolta HELSINKI (STT) Kemira paransi selvästi tulostaan alkuvuonna. Kiint. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä Arja Joenpolvi HELSINKI (STT) Nordea-pankkikonserni on alentanut reilusti Suomen tämän vuoden bruttokansantuotteen kasvuennustetta. Koko vuonna Orion Pharman liikevaihto kasvaa vain hieman ja liikevoitto supistuu. 550,00 535,56 535,56 535,56 3184,30 500 251,00 710,00 655 Nokia -99 A-opt. Jälkiruoat: voittaja Ingman Foods Oy Ab, Rela-jäätelö. 26,28 26,28 33 Polar opt. 99 -28,57 0,10 UPM -98 A-opt. Konevuokr. Vaihto-osake 8,70 SSH Com. 1368,33 -0,23% Muu teollisuus 1186,16 -1,07% I-listan indeksi 1890,78 -0,09% NM-listan indeksi 924,95 0,24% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 7000 8000 9000 10000 11000 10 11 12 13 14 15 16 17 18 300 600 900 1200 10 11 12 13 14 15 16 17 18 4.50 4.55 4.60 4.65 4.70 4.75 4.80 4.85 11 12 13 14 15 16 17 18 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,8866 6,706215 Kanada, dollari 1,3677 4,347247 Iso-Britannia, punta 0,6185 9,613145 Irlanti, punta 0,787564 7,54952 Ruotsi, kruunu 9,1069 0,652882 Norja, kruunu 8,054 0,738233 Tanska, kruunu 7,4643 0,796556 Islanti, kruunu 88,69 0,067039 Saksa, markka 1,95583 3,040003 Hollanti, guldeni 2,20371 2,698055 Belgia, frangi 40,3399 0,147391 Sveitsi, frangi 1,5419 3,856106 Ranska, frangi 6,55957 0,906421 Tsekinmaa, koruna 34,485 0,172415 Italia, liira 1936,27 0,003071 Itävalta, shillinki 13,7603 0,432093 Portugali, escudo 200,482 0,029657 Viro, kruunu 15,6466 0,380001 Espanja, peseta 166,386 0,035735 Japani, jeni 108,21 0,054946 Australia, dollari 1,7051 3,487027 Hongkong, dollari 6,9151 0,859818 Kreikka, drakma 340,75 0,017449 Singapore, dollari 1,618 3,67474 Malta, punta 0,4015 14,808792 Kypros, punta 0,57824 10,282461 9200 9600 10000 10400 10800 11200 10 11 12 1314 15 16 17 18 1600 1800 2000 2200 2400 10 11 12 1314 15 16 17 18 New York DJ 10935,2 -0,15% New York Nasdaq 2173,6 -0,82% Tokio Nikkei 14289,1 -1,65% Hongkong HS 13540,8 -0,44% Lontoo FT-SE 5888,6 0,31% Frankfurt DAX 6151,7 0,47% Pariisi CAC-40 5548,9 0,92% Tukholma GX 4282,3 0,0% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y Helsingin pörssillä oli suunta edelleen hukassa tiistaina. Maaliyksikön liikevaihto nousi yrityskauppojen myötä, mutta liikevoitto lähes puolittui. Litra dieseliä maksoi Moskovassa 1,80 markkaa. -2,88 7,77 8,00 7,80 8,05 7,90 46,97 54750 4,05 8,25 0,20 20 70,77 Soon C. Moskovassa maksoi 95-oktaaninen AL-bensiini perjantaina 2,19 markkaa ja Pietarissa Nesteen asemalla 95E 2,53 markkaa. euroa KEMIRA tammi-maaliskuu. Suomalaisittain Baltian hinnat ovat varsin edullisia. Kaliforniassa taas sähkökatkoksia HELSINKI (STT) Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ovat valloittamassa markkinoita, ilmeni Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailussa. Kemiran liikevaihto laski kahdeksan prosenttia 651 miljoonaan euroon. Kilpailun tavoitteena on kannustaa yritysten tuotekehitystä. E 0,63 3,18 3,35 3,05 4,00 0,30 5 2,58 Basware -0,79 6,25 6,50 6,25 6,40 6,25 37,16 870 4,65 8,20 0,15 45 22,55 Beltton-Yhtiöt 6,00 5,00 5,80 0,22 12 Biohit B 0,35 5,76 5,96 5,80 5,80 5,80 34,49 1610 5,51 7,20 93 -8,57 Biotie Therapies -3,65 5,80 6,20 5,80 6,20 6,20 36,86 208900 5,10 6,84 -12,78 Done 12,73 1,24 1,28 1,15 1,28 1,28 7,61 34800 1,00 2,40 22 -39,81 Endero 3,23 0,32 0,34 0,32 0,35 0,32 1,90 14100 0,30 1,19 -62,35 EQ Online 1,05 1,07 1,05 1,07 1,05 6,24 14600 0,99 1,52 -17,97 Etteplan 6,25 5,95 6,20 5,90 6,50 6,00 35,67 40600 4,45 6,50 0,29 10 18,53 Finvest 0,15 0,16 0,15 0,16 0,15 0,89 9000 0,14 0,20 1 -16,67 Iocore -3,75 2,31 2,50 2,40 2,48 2,40 14,27 600 1,90 4,45 0,06 10 -46,90 Jippii Group 0,67 3,00 3,05 2,99 3,08 3,00 17,84 19630 1,90 3,87 -13,29 Liinos 2,17 2,25 2,17 2,27 2,17 12,90 550 1,65 2,30 0,07 258 8,50 Proha 1,01 1,00 1,02 0,98 1,01 1,00 5,95 63500 0,87 3,15 21 -65,75 Satama Interactive -4,55 0,63 0,65 0,61 0,70 0,65 3,86 276300 0,29 1,38 -47,93 Solteq -1,64 1,20 1,23 1,15 1,30 1,23 7,31 8030 0,91 1,59 0,02 -4,00 Sysopen 6,30 6,50 6,30 6,50 6,30 37,46 8100 5,01 6,75 0,11 28 5,00 Tieto-X -0,75 3,95 4,00 3,95 4,00 3,96 23,55 7050 3,85 5,30 0,12 9 -5,95 F-Secure 12,73 KSP Yhtiöt 9,92 Janton 6,56 Viking Line 4,55 Tamro 4,49 Kemira 4,43 Ålandsbanken A 3,75 Mandatum Pankki 3,30 Tecnomen -15,90 TJ Group -14,52 Kyro -10,65 Tecnomen Holding -9,71 Metsä Tissue -7,93 Sonera -7,67 Talentum -6,94 Kesko A -5,33 FF-SSeeccuurree nnoouussii E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 4.822 -0.009 Euribor 2 kk 4.812 -0.011 Euribor 3 kk 4.801 -0.013 Euribor 6 kk 4.708 -0.035 Euribor 9 kk 4.667 -0.042 Euribor 12 kk 4.636 -0.051 Op-prime 4,75 Sampo-prime 4,75 Merita-prime 4,75 Handelsbanken 4,75 Aktia-prime 4,75 POP-prime 4,75 Sp-prime 4,75 Ålandsbanken 4,75 Gyllenberg 4,75 SP-peruskorko 5,25 Hex-yleisindeksi 10441,29 -1,20% Hex-portfolioindeksi 3281,07 -1,26% Hex-20 vaihdetuinta 10308,93 -1,36% Pankit ja rahoitus 1579,95 -1,46% Vakuutus 1777,35 -1,11% Sijoitus 888,81 1,59% Kuljetus ja liikenne 1895,03 0,51% Kauppa 1688,48 0,57% Muut palvelut 9054,47 0,38% Metalliteollisuus 2776,89 0,21% Metsäteollisuus 4379,74 -1,60% Monialayritykset 8126,47 -3,35% Energia 780,83 2,67% Elintarviketeoll. Tallinnassa ja Riiassa ovat bensiinin hinnat hivenen halventuneet; sen sijaan Vilnassa litrahinta on noussut noin 15 pennillä. – Yhdysvalloissa käänne on jo lähellä ellei ole jo tapahtunutkin, pääekonomisti sanoo. Menovettä edullisesti Baltiassa 651,4 56,7 48,5 34,3 0,28 9 961 707,2 36,0 23,5 16,0 0,13 10 299 Liikevaihto Liikevoitto Tulos rah. Epäonnistuneen sähkömarkkinoiden vapauttamisen ja hintasäännöstelyn aiheuttamaan kriisin ei ole löydetty ratkaisua. Liikevaihtoon suhteutettuna liikevoitto parani 4,0 prosentista 6,2 prosenttiin. Oriolan ja Noiron liiketulokset paranevat, mutta Diagnostican tulos jää viime vuoden tasolle. Rautaruukin vuosi alkoi hyvin HELSINKI (STT) Orionin liikevaihto laski tammi–maaliskuussa pari prosenttia 231,0 miljoonaan euroon. A 0,46 0,57 0,45 0,79 2,22 Vaahto-Group 3,22 3,50 2,97 3,65 5,92 Vaahto-Group K 2,81 3,89 3,30 4,00 -9,35 Yleiselekt. Tunnustuspalkinto: Valio Oy, Gefilus emmentalin tyyppinen kevytjuusto. Juha Ahtolan mukaan pieni piikki kuluttajahintoihin saattaa tulla vuodenvaihteessa, kun euro tulee käyttöön. Alprint vaihtaa johtajan HELSINKI (STT) Terästuotteiden kysyntä jatkui alkuvuonna hyvänä ja Rautaruukin kannattavuus parani hintojen laskusta huolimatta. Yhdysvalloissa käänne jo tapahtunut Yhdysvallat on maailman suurin talous, jonka tapahtumat heijastuvat tavalla tai toisella koko muuhun maailmaan. Yhteensä 13,4 miljardin dollarin (noin 89 miljardia markkaa) lainalla on määrä ostaa sähköä osavaltion voimayhtiöille. Voittoa Rautaruukki teki alkuvuonna 24 miljoonaa euroa, kun voitto vuotta aiemmin oli 6 miljoonaa eroa. Hän huomauttaa, etteivät myöskään koko euroaluetta koskevat ennusteet tue alle kahden prosentin inflaatiota. Kilpailuraadin puheenjohtajana toimi Vihreän liiton kansanedustaja Tuija Brax. Riiassa hinta oli 4,16 markkaa ja Vilnassa 4,29 markkaa. Tänä vuonna kuluttajahintojen nousu pysynee keskimäärin 2,8 prosentissa ja ensi vuonna 2,2 prosentissa. Nokian valuminen yli prosentin verran pakkaselle masensi Hex-yleisindeksin lopulta 1,2 prosentilla 10441 pisteen päätöslukuihin. 10649,90 -1,44% Kemianteollisuus 944,24 0,94% Viestintä ja kustann. Nordean ekonomistien mukaan pikemminkin on nähtävissä talouden vauhtisokeutta, kun kasvuennusteet alenevat viidestä prosentista kolmen ja puolen tuntumaan. Muista metalliyhtiöistä myös Outokumpu ja hissikonserni Kone pärjäsivät päivästä noin kolmen prosentin nousussa. Pettymys oli valtava, kun sykli puski esiin, Juha Ahtola kuvaa. Rautaruukin 30 miljoonan euroon kohonnut tammi-maaliskuun tulos vahvisti yhtiön kurssin kolmisen prosenttia 4,51 euron tasolle. -3,21 18,10 18,69 18,10 18,50 18,25 108,51 2200 16,10 21,40 2 -2,16 Tieto, A-optiotod. Yhtiö arvioi teräsmarkkinoiden kysynnän pysyvän lähes viime vuoden tasolla ja hintakehityksen alkavan vahvistua uudelleen loppuvuodesta. -2,47 89,10 93,90 88,00 94,00 91,01 541,12 32081 44,00 98,00 111 Orion A-opt. Ahtola arvioi kuitenkin, että Yhdysvaltain talous on menossa parempaan suuntaan. Ongelmia on tuonut mm. -1,75 168,00 175,00 110,00 190,00 194 23,53 TJ Group A-opt. Sähköverkko petti ja aiheutti pimennyksiä eri puolilla osavaltiota, kun suuria sähkön kuluttajia kytkettiin takaisin verkkoon. Koko yhtiön liikevaihdon kasvu hidastuu ja liikevoitto pienenee, arvioi Viinanen. 788,07 0,33% Rakennusteoll. Hän viittaa syklisyydellä siihen, että talouden nousukautta seuraavat yleensä heikommat ajat. Kemiran tulos ennen satunnaiseriä kaksinkertaistui viime vuoden 23,5 miljoonasta eurosta 48,5 miljoonaan euroon. Jos nämä otetaan huomioon, vertailukelpoinen liikevaihto nousi 13 prosenttia. – Olemme nyt tilanteessa, jota kaikki ovat pelänneet. – Hintojen pyöristys aiheuttanee prosentin kymmenesosan suuruisen muutoksen inflaatioprosenttiin, Ahtola arvioi. ja elektron. Sääst. presidentti George Bushin veronkevennysohjelmasta, jonka tulosten pitäisi näkyä syksyllä. Joudumme jo toteuttamaan sähkönjakelun keskeytyksiä, vaikka nyt on vasta toukokuun alku, sanoi verkkoyhtiön tiedottaja Patrick Dorinson. Kesän tullen Kalifornian sähkön kulutus kasvaa aina paljon, koska käyttöön otetaan runsaasti ilmastointilaitteita, joita ei talvella tarvita. Kemira paransi selvästi SAN FRANSISCO (STT–Reuters) Lämpöaalto johti maanantaina Kaliforniassa jälleen uusiin sähkökatkoksiin. Euroopan keskuspankki on asettanut kuluttajahintojen nousun katoksi kaksi prosenttia. Maanantain pimennykset olivat jo viides kerta tänä vuonna, kun sähköverkko petti Kaliforniassa, Yhdysvaltain rikkaimmassa ja runsasväkisimmässä osavaltiossa. Nordean ekonomistit huomauttavat, että vielä 3,5 prosentin bkt:n kasvu riittää alentamaan työttömyyttä. Konsernin voitto rahoituserien jälkeen kaksinkertaistui 49 miljoonaan euroon. Nordean ennuste on kuitenkin selvästi heikompi kuin Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön arviot. 98 0,75 0,30 0,30 W W A AR RR RA AN NT TIIT T Eli O 24 3/02 Nrd 3,33 0,31 0,48 0,17 0,48 Eri O 60 5/02 SG 1,15 1,20 Eri O 65 8/02 SG -4,27 1,12 1,14 1,14 Eri O 65 5/02 SG 1,04 1,04 1,08 Nok M 20 4/02 ALF 0,11 0,14 0,13 0,13 0,13 0,77 30000 0,11 0,31 Nok M 25 4/02 Alf 0,21 0,22 0,50 Nok M 25 6/02 Nrd 0,32 0,24 0,25 Nok M 30 3/02 Nrd 0,30 0,38 0,35 0,99 Nok M 35 1/02 Alf -7,41 0,50 0,58 0,52 0,55 0,55 3,27 7000 0,52 1,33 Nok M 35 3/02 Nrd 0,52 0,60 0,50 1,34 Nok O 25 4/02 Alf -16,55 1,21 1,52 1,43 1,43 1,43 8,50 10000 0,57 1,52 Nok O 27 4/02 SG -1,46 1,35 0,57 1,52 Nok O 30 4/02 Alf 0,53 1,20 Nok O 30 6/02 Nrd -14,63 1,05 1,27 1,27 Nok O 35 3/02 Nrd 2,35 0,87 0,90 0,26 0,97 Nok O 35 5/02 SG -1,90 1,03 1,05 0,99 1,17 Nok O 37 8/02 SG 1,11 1,00 1,00 Nok O 40 1/02 Alf -40,35 0,34 0,61 0,17 1,40 Nok O 40 3/02 Nrd -1,56 0,63 0,72 0,20 0,71 Nok O 40 5/02 SG 0,90 0,92 Nok O 45 1/02 Alf 0,43 0,12 0,86 Nok O 45 5/02 SG -2,74 0,71 0,81 0,71 0,75 0,75 4,46 38500 0,71 0,76 Nok O 45 8/02 SG -2,38 0,82 0,84 0,84 0,85 Nok O 50 11/01 Alf -4,76 0,20 0,27 0,21 0,24 0,24 1,43 19000 0,06 1,15 -78,95 Nok O 50 3/02 Nrd 0,38 0,45 0,11 0,85 Nok O 55 11/01 Alf -6,25 0,15 0,17 0,15 0,16 0,15 0,89 4000 0,05 0,86 -80,52 Nok O 60 3/02 Nrd 0,21 0,29 0,07 0,27 Sra O 12 5/02 SG 1,10 1,09 1,09 1,09 6,48 3000 1,09 1,33 Sra O 12 6/02 Nrd -14,63 0,35 0,44 0,44 0,44 2,62 1000 0,42 0,44 Sra O 14 5/02 SG -9,68 0,28 0,30 0,30 0,33 0,30 1,78 111500 0,30 0,40 Sra O 16 6/02 Nrd 0,33 0,33 Sra O 24 3/02 Nrd 0,15 0,13 0,14 0,13 0,77 14500 0,07 0,39 Sra O 26 11/01 Alf 0,06 0,07 0,03 0,64 -82,35 Sra O 30 11/01 Alf 0,05 0,07 0,04 0,47 -79,17 Sra O 30 3/02 Nrd -25,00 0,06 0,13 0,04 0,55 Ste M 10 3/02 Nrd 0,09 0,07 0,07 0,07 0,42 20000 0,06 0,16 Ste O 11 2/02 Alf 0,16 0,22 Ste O 13 3/02 Nrd 0,12 0,16 Tie O 40 2/02 Alf 0,34 0,64 Upm M 30 3/02 Nrd 4,55 0,23 0,22 0,42 Upm O 35 3/02 Nrd Upm O 36 2/02 Alf 0,25 0,45 A Comp. Kalifornian sähkönkulutus lisääntyi alkuviikosta jyrkästi, kun lämpötila kohosi noin 30 asteeseen. Litrahinta oli 3,25 markkaa. Lamaa tai talouden taantumaa ei kuitenkaan ole näköpiirissä. 12,50 0,90 1,10 1,01 1,01 1,01 6,01 11700 0,55 1,17 F-Secure 98 opt 9,76 0,90 1,25 1,02 1,02 1,02 6,06 3000 0,70 5,90 -82,35 Nokia -97 opt. Pääjohtaja Jukka Viinasen mukaan tuloksen heikentyminen johtui Orion Pharman myynnin pienentymisestä. Puuhamaa 0,38 26,10 28,50 22,11 30,01 1,60 7 -18,44 Turkistuottajat 0,44 6,91 7,30 6,90 7,30 7,30 43,40 900 6,51 7,90 0,60 6 -6,75 Turun Arvok. Soneran alamäki syveni viime metreillä yli seitsemään prosenttiin, ja osaketta kaupattiin jatkuvan kaupankäynnin päättyessä 11 eurolla. Hänen mukaansa säästötoimia yritettiin tehostaa, mutta se ei riittänyt katkojen estämiseksi. Suurkeittiötuotteiden sarja: voittaja Raisio Yhtymä Elintarviketeollisuus, Runsaskuituisten Pastojen perhe. Nordean näkemys on, että ensi vuonna kokonaistuotanto kasvaa neljän prosentin vauhtia. F-Securen alkuvuoden tappiot kutistuivat odotettua nopeammin, ja osake kirmasi 14 prosenttia maantaita korkeammille 1,25 euron tasoille. Alkuja pääruoat lisäkkeineen: voittaja Jokken Kebab Ky, Kauraryynimakkara. Liikevaihtoon suhteutettu liikevoitto putosi 15,5 prosentista 6,2 prosenttiin. Hänen mukaansa julkishallinnon tuki onkin ehdoton edellytys suomalaisen elintarviketeollisuuden kehittymiselle. Tallinnassa litra dieseliä maksoi 3,56 markkaa ja Riiassa 3,59 markkaa. Yhtiön kannattavuus heikkeni ja voitto puolittui tiistaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan 23,9 miljoonasta eurosta 11,7 miljoonaan euroon. Orionin osakekohtainen tulos laski 0,35 eurosta 0,17 euroon ja osakekohtainen oma pääoma 8,96 eurosta 8,87 euroon. Nordea laski Suomen kokonaistuotannon kasvuennustetta aiemmasta 4,4 prosentista 3,4 prosenttiin. Kun inflaatio ei näytä sen alle talttuvan, myöskään EKP:n koronalennusta ei ole luvassa. Myös maku vaikutti selvästi menestymiseen. Elintarviketeollisuusliiton yhdettätoista kertaa järjestämässä kilvassa valittiin viidessä vähittäiskauppaja yhdessä suurkeittiösarjassa Vuoden 2001 Tähtituotteet. Koko vuonna Rautaruukki arvioi liikevaihdon nousevan 3 miljardiin euroon, kun se viime vuonna oli 2,7 miljardia euroa. Yhtiön liikevaihto kasvoi tiistaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan tammi–maaliskuussa 16 prosenttia ja nousi 731 miljoonaan euron. Juomat: voittaja Valio Oy, Evolus hapatettu maitojuoma. Tallberg-k. TJ Groupin alkuvuoden luvut eivät olleet kaunista katseltavaa -yhtiön tappiot ennen satunnaiseriä syvenivät tammi-maliskuussa 13,6 miljoonaan euroon. Vielä viime vuoden syksyllä juuri kukaan ei osannut huolestua Yhdysvaltain taloudesta. Ne eivät kuitenkaan vedä vertoja Venäjän hinnoille. Kasvinravinteita tuottavan Agron liikevaihto hieman laski, mutta liikevoitto lähes kymmenkertaistui 31 miljoonaan euroon. Vaikka myös dieselin hinta nousi Vilnassa, on Liettuan pääkaupungissa edelleen Baltian edullisin menovesi dieselautoille. 0,16 0,20 0,12 0,17 Tervak. 10,00 10,00 F-Secure 98 B-opt. Osavaltion kantaverkkoyhtiö joutui sähköpulan vuoksi katkaisemaan tilapäisesti sähkönjakelun noin 250 000–300 000 asiakkaalta. 2001 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti P P A AN NK KIIT T JJA A R RA AH HO OIIT TU US S Capman -1,19 1,66 1,68 1,67 1,68 1,67 9,93 4245 1,64 2,25 Conventum 0,75 1,35 1,37 1,35 1,39 1,38 8,21 25100 1,10 3,25 0,06 13 -54,24 Mandatum Pankki 3,30 10,33 10,40 9,50 11,25 20 -2,36 Nordea -3,74 6,70 6,94 6,70 7,00 6,70 39,84 290498 6,20 8,91 0,22 12 -18,79 OKO A -1,42 12,50 12,70 12,50 12,90 12,55 74,62 22190 12,10 16,00 1,27 5 -9,09 Sampo A -0,69 10,10 10,39 10,07 10,40 10,15 60,35 1174047 8,60 12,70 1,60 6 -15,69 Ypankki Skop (T) 0,02 0,03 0,02 0,04 1 -33,33 Ålandsbanken A 3,75 16,60 18,00 17,00 20,00 1,01 12 -2,35 Ålandsbanken B 16,60 16,75 16,10 19,10 1,01 11 0,61 V V A AK KU UU UT TU US S Pohjola-Yhtymä A 0,42 24,10 24,49 22,00 49,50 16,00 1 -49,37 Pohjola-Yhtymä B -0,83 23,90 24,00 24,00 24,40 24,00 142,70 255217 22,35 49,67 16,00 1 -50,15 S S IIJJO OIIT TU US S Castrum 0,95 0,88 0,89 9 Citycon 0,99 1,04 1,00 1,01 1,00 5,95 53000 0,93 1,07 0,08 9 2,06 Interavanti 1,55 1,56 1,32 1,60 0,03 49 0,65 J. Security -0,53 9,30 9,40 9,16 9,55 9,30 55,30 11100 5,75 15,99 -35,86 Stonesoft 2,38 4,30 4,37 4,20 4,37 4,37 25,98 172550 2,98 15,40 -69,31 Tecnomen -15,90 3,49 3,59 3,50 4,25 3,55 21,11 170800 2,70 5,41 0,03 39 -21,57 Tecnomen Holding -9,71 3,16 3,20 3,15 3,80 3,20 19,03 18700 2,50 3,93 Tekla 0,84 3,61 3,78 3,52 5,15 0,02 74 -29,22 Teleste -4,35 12,10 12,59 12,20 13,25 12,30 73,13 363240 8,70 24,00 0,12 22 -46,81 TJ Group -14,52 0,53 0,54 0,46 0,59 0,54 3,21 1731860 0,43 1,33 -55,08 Vacon 1,46 10,40 10,50 10,35 10,50 10,50 62,43 11679 7,85 12,60 0,13 26 30,00 Vaisala A 33,01 33,40 33,20 33,40 33,20 197,40 108050 26,20 35,50 0,67 25 13,63 Wecan Electronics -0,16 6,25 6,45 6,25 6,30 6,25 37,16 516 4,00 10,90 0,09 16 -36,22 K K E EM MIIA AN NT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Kemira 4,43 6,60 6,69 6,45 6,66 6,65 39,54 287532 5,30 6,66 0,30 9 23,36 Orion A -2,97 19,61 19,95 19,00 19,95 19,70 117,13 10183 19,00 25,00 1,20 16 -13,61 Orion B -3,14 19,76 19,95 19,21 20,20 19,80 117,73 71490 19,21 25,20 1,20 16 -12,22 Uponor 0,93 17,33 18,50 17,25 18,50 18,00 107,02 161780 14,31 19,30 0,80 10 -6,37 V V IIE ES ST TIIN NT TÄ Ä JJA A K KU US ST TA AN NN NU US S Alma Media I 21,00 24,00 16,00 22,00 0,42 47 7,64 Alma Media II -1,96 21,00 23,00 21,50 22,00 22,00 130,81 2700 15,00 23,00 0,42 47 Janton 6,56 13,00 13,15 13,00 13,00 13,00 77,29 568 8,20 13,25 0,50 19 57,58 Keskisuomalainen 0,35 28,60 31,50 26,00 31,50 1,85 10 7,92 Sanoma-WSOY A 1,55 13,10 13,20 13,10 13,10 13,10 77,89 200 11,55 16,50 0,47 19 -14,38 Sanoma-WSOY B -0,39 12,75 12,99 12,75 13,00 13,00 77,29 12820 11,40 15,00 0,47 19 -12,07 Talentum -6,94 6,70 7,00 6,50 7,25 6,99 41,56 2800 4,47 9,00 8 9,84 M M U UU U T TE EO OL LL LIIS SU UU US S Amer A -0,76 23,62 24,00 23,75 24,00 24,00 142,70 31080 22,80 28,10 1,00 9 -13,80 Exel 0,10 10,31 10,59 8,80 12,26 0,38 13 0,49 Kyro -10,65 4,11 4,20 4,00 4,88 4,12 24,50 55150 3,60 4,88 2 Leo Longlife A 7,85 7,89 7,60 8,95 0,42 7 -4,96 Metsä Tissue -7,93 7,55 8,49 8,20 8,20 8,20 48,75 3000 6,70 12,00 -26,34 Nokian Renkaat -3,85 25,00 26,00 25,90 26,00 26,00 154,59 822 18,00 26,80 0,65 14 32,98 Rapala VMC -2,98 3,91 4,10 3,95 4,10 3,95 23,49 700 3,80 4,50 0,02 28 -8,00 Sanitec 14,41 14,43 14,38 14,45 14,41 85,68 181940 8,50 14,45 0,21 23 66,21 Tamfelt E 19,10 19,48 19,10 19,10 19,10 113,56 100 17,51 20,70 1,30 10 9,14 Tamfelt K 0,05 18,51 19,45 18,51 18,51 18,51 110,06 3227 17,50 20,50 1,26 10 2,83 O O P PT TIIO O O OIIK KE EU UD DE ET T Castrum opt. Kemianteollisuus -toimialalla tulosodotukset päihittänyt Kemira kohosi yli viidellä prosentilla 6,60 euroon. Vuoden tähtituotteet valittu HELSINKI (STT) Alma Median painoyksikkö Alprint vaihtaa toimitusjohtajaa. Finland 0,07 0,09 0,08 0,08 0,08 0,48 102070 0,06 0,09 -12,50 Benefon 1,83 6,11 6,28 6,10 6,46 6,10 36,27 3900 3,76 9,45 -28,29 Efore A -6,21 2,72 2,89 2,72 2,90 2,72 16,17 200 2,31 3,70 0,10 11 -20,00 Elecster -4,35 4,40 4,70 3,50 5,20 0,08 28 -8,33 Evia 7,69 2,80 2,99 2,90 2,98 2,98 17,72 8600 1,85 3,22 0,29 43 3,70 Hansapank 1 -0,56 8,95 9,20 8,25 9,50 0,06 1,02 Honkarakenne B -5,00 4,75 4,98 4,70 5,15 4,79 28,48 6000 4,70 6,30 0,34 5 -13,00 Ilkka 1 5,63 22,50 20,60 26,09 1,14 10 12,50 Ilkka 2 19,00 23,00 22,00 22,00 22,00 130,81 488 17,00 22,00 1,14 10 7,95 Incap 1,14 4,45 4,95 4,25 5,29 0,10 21 -1,33 Kasola A 2,74 1,50 1,94 1,50 2,00 0,10 5 7,14 Kekkilä A 2,75 5,60 5,80 5,22 6,73 0,40 8 -8,20 Kesla A 3,86 5,40 Kylpyläkasino A (T) 29,03 2,00 2,85 1,50 1,80 3 11,11 Larox B 6,20 6,94 5,00 6,85 0,45 5 24,00 Marimekko 1,89 5,40 5,50 5,40 5,50 5,40 32,11 1700 4,50 6,25 0,50 7 5,88 Martela A 1,73 26,50 28,00 22,00 29,75 2,02 5 15,22 Menire 1,82 1,12 1,17 1,07 1,14 1,14 6,78 1300 1,00 1,80 -20,00 Neomarkka -2,89 4,03 4,44 4,11 4,11 4,11 24,44 190 3,61 4,50 0,08 8,92 Panostaja A 0,60 0,49 0,60 0,04 3 Panostaja B 0,48 0,59 0,42 0,73 0,04 3 15,20 Plandent A 6,00 6,75 6,50 7,00 0,17 17 P-Karjalan Kp A 8,97 85,00 89,40 89,49 91,99 2,52 35 -6,59 Raisio K 2,20 2,25 2,25 2,25 2,25 13,38 1500 1,97 3,20 0,02 -7,17 Suomen Spar A 17,00 19,90 18,00 24,00 21 -10,57 Suomen Spar K 16,11 19,90 16,02 21,99 22 -10,75 Suomen Helasto 1,64 0,62 0,63 0,62 0,63 0,62 3,69 11000 0,55 0,73 0,04 7 9,41 S. Kantaverkkoyhtiö määräsi jakeluyhtiöt vähentämään kulutusta noin 300 megawatilla verkon kaatumisen estämiseksi, kun sähkön kulutus uhkasi ylittää käytössä olevan sähkökapasiteetin. 1138,71 0,46% Tietoliik. Tietoturvayhtiön tulos ennen satunnaiseriä ja veroja oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,9 miljoonaa euroa tappiollinen, kun vuotta aiemmin se teki tappiota 5,0 miljoonaa euroa. Leivänpäällysteet: voittaja Hautaniemen Kotijuustola Oy, Luolamies-juustotuoteperhe. Kalifornian osavaltioparlamentti valmisteli samaan aikaan Yhdysvaltain historian suurimman kuntalainan liikkeeseen laskemista. (T) 0,01 0,03 0,01 0,02 Sampo A opt. New Yorkissa sijoittajat odottivat Cisco Systemsin tulosjulkaisua luottavaisin mielin, mutta uusi talousdata hermostutti teknologiaosakkeet laskuun. Tunnustuspalkinto: Atria Oyj, Buenokevytmakkarasarja. Viranomaiset arvioivat, että lämpimän kesän aikana sähkönjakelun katkoksiin saatetaan joutua turvautumaan jopa 35 päivänä. Sonera ja metsäyhtiöt painoivat myös portfolioindeksin 1,3 prosenttia alemmille tasoille. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Alprintin varatoimitusjohtaja Heikki Salonen. B 4,10 4,75 4,40 4,75 0,19 21 2,24 Norvestia -0,34 14,70 14,75 14,75 14,75 14,75 87,70 500 11,80 14,75 1,40 5 21,39 Polar Kiinteistöt (T) 0,24 0,25 0,25 0,25 0,25 1,49 17000 0,19 0,27 20,00 Sponda 1,26 4,81 5,00 4,85 5,00 4,85 28,84 34840 3,70 5,15 0,25 13 26,25 Technopolis -0,71 2,78 2,88 2,80 2,85 2,80 16,65 3800 2,75 3,25 0,25 8 -1,42 K K U UL LJJE ET TU US S JJA A L LIIIIK KE EN NN NE E Birka Line A 16,00 17,00 16,10 16,10 16,10 95,73 26 15,00 20,00 0,67 11 6,67 Birka Line B 15,00 15,50 15,48 15,50 15,50 92,16 240 15,00 19,50 0,67 10 -0,73 Finnair 1,52 4,67 4,69 4,60 4,68 4,68 27,83 10000 4,25 5,19 0,40 4 4,47 Finnlines -2,04 25,50 26,50 26,00 26,40 26,40 156,97 48752 17,00 27,60 1,18 17 44,89 Silja 1,06 1,09 1,08 1,08 1,08 6,42 800 0,78 1,15 107 32,50 Viking Line 4,55 23,00 24,50 23,40 23,50 23,50 139,72 1500 18,50 25,50 0,84 18 -9,45 K K A AU UP PP PA A Kesko A -5,33 16,00 17,20 16,90 16,90 16,90 100,48 2400 16,90 20,00 1,00 17 -5,60 Kesko B 0,21 9,47 9,50 9,40 9,60 9,47 56,31 21260 9,31 11,80 1,00 9 -13,99 Rautakirja A 40,01 43,00 42,01 49,00 1,93 10 -4,74 Rautakirja B 3,15 42,51 43,00 40,01 45,00 1,93 10 7,35 Stockmann A -0,89 11,10 11,59 11,50 11,59 11,50 68,38 1050 11,00 13,50 0,60 21 -3,90 Stockmann B 1,36 11,15 11,25 11,00 11,25 11,25 66,89 4854 10,60 12,98 0,60 20 0,45 Tamro 4,49 2,56 2,61 2,50 2,69 2,58 15,34 88348 1,65 2,69 0,05 45,45 M M U UU UT T P PA AL LV VE EL LU UT T Aldata Solution 1,27 4,80 4,84 4,75 4,85 4,84 28,78 160500 2,95 7,18 192 -21,44 Jaakko Pöyry 3,28 18,60 19,49 17,00 21,00 0,60 14 8,71 Novo Group -1,50 3,95 4,08 4,00 4,20 4,01 23,84 166550 2,45 4,25 0,06 33,45 Rak. Silloinen liikevoitto oli 144 miljoonaa euroa. Viime viikonvaihteessa sai 95-oktaanista bensiiniä edullisimmin Tallinnassa, dieselöljyä puolestaan Vilnassa. Esimerkiksi viime perjantaina julkistetut Yhdysvaltain työllisyysluvut olivat heikommat kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Helpotusta on tulossa mm. Baltian pääkaupungeissa toimivan uutistoimisto BNS:n viime perjantaina keräämien tietojen mukaan bensiini maksoi Tallinnassa 3,65 markkaa litralta. – Harvalla yrityksellä on varaa monivuotisiin miljoonien markkojen tuotekehityshankkeisiin, toteaa Elintarviketeollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja Bertel Paulig. – Odotukset amerikkalaisyritysten osalta menivät pahiten metsään. Assi Domänilta 20 miljoonan euron arvoisen sellunkeittoprosessitilauksen saanut Metso sen sijaan halpeni parilla prosentilla 11,2 euron lukemiin. Alkuvuonna Kemira keräsi liikevoittoa 57 miljoonaa euroa. Kemira tehtaili yrityskauppoja viime vuonna. B -1,01 3,93 3,95 3,95 3,99 3,95 23,49 29270 3,58 4,40 0,34 6 6,70 Ramirent 13,60 14,35 13,20 15,50 0,84 7 -1,52 Tietoenator -1,14 33,02 33,60 32,80 33,70 33,50 199,18 241971 23,90 37,70 0,49 38 17,47 M M E ET TA AL LL LIIT TE EO OL LL LIIS SU UU US S AvestaPolarit 0,30 3,32 3,49 3,39 3,49 3,40 20,22 288600 2,76 4,00 0,15 Componenta 3,50 3,20 3,20 3,20 19,03 33049 2,20 3,50 0,15 32 Componenta Hold. Poliittisen kiistelyn jatkuessa monet pelkäävät sähkökriisin riistäytyvän kokonaan hallinnasta. Liikevoitto laski 31,9 miljoonasta eurosta 14,3 miljoonaan euroon. Orionin voitto puolittui TALLINNA (STT-BNS) Polttoaineiden hinnat vaihtelevat myös Baltiassa päivittäin. Vähittäiskauppatuotteet: Viljavalmistesarjan voitti Raisio Yhtymä Elintarviketeollisuus, Elovena Hetki -pikapuuroainekset. 1998 -26,67 1,10 4,90 Perlos -97 opt. 3,15 3,30 2,76 3,40 31 Fiskars A 1,31 7,75 8,00 8,00 8,00 8,00 47,57 810 6,13 8,30 0,31 17 3,20 Fiskars K 0,13 7,62 8,49 8,00 8,00 8,00 47,57 304 6,20 8,60 0,29 17 0,26 KCI Konecranes -2,79 34,51 35,49 35,00 36,00 35,00 208,10 81800 25,81 37,50 0,71 22 28,29 Kone B 2,03 78,05 79,00 76,55 79,75 79,00 469,71 149206 65,00 79,75 1,50 15 6,55 Metso -0,42 11,90 11,95 11,72 12,19 11,72 69,68 130961 9,35 12,19 0,60 13 3,48 Nordic Aluminium -1,11 8,02 8,80 7,70 10,00 0,34 8 3,48 Outokumpu A 3,23 9,60 9,65 9,48 9,70 9,65 57,38 51267 7,10 10,65 0,80 4 16,08 Partek -1,58 11,81 12,48 11,80 12,00 11,80 70,16 24299 10,41 13,65 0,60 7 -10,53 Ponsse 9,85 10,20 10,00 10,00 10,00 59,46 31380 9,95 12,07 0,65 8 -10,54 Rautaruukki K 2,51 4,50 4,60 4,50 4,65 4,55 27,05 176236 3,65 4,85 0,25 9 21,62 Raute 7,65 7,70 7,15 8,20 0,61 8 -4,38 Rocla 6,20 6,80 5,11 6,90 0,35 8 8,77 Wärtsilä A -1,32 22,50 23,00 22,80 22,85 22,85 135,86 674 18,03 25,00 2,65 5 20,00 Wärtsilä B -1,26 22,81 23,00 22,75 23,32 22,85 135,86 87117 18,25 25,65 2,65 5 21,65 M M E ET TS SÄ ÄT TE EO OL LL LIIS SU UU US S M-real A -0,12 8,00 8,10 8,00 8,01 8,00 47,57 1250 7,02 8,55 0,60 4 -3,03 M-real B -0,74 8,05 8,15 7,90 8,12 8,10 48,16 303330 6,99 8,70 0,60 4 -5,85 Stora Enso A -2,02 12,10 12,50 12,20 12,50 12,25 72,84 411500 10,10 12,90 0,45 9 -3,20 Stora Enso R -3,38 12,00 12,30 12,20 12,50 12,20 72,54 544103 10,12 13,00 0,45 9 -4,00 Stromsdal B 1,48 1,55 1,20 1,65 5 22,31 UPM-Kymmene -1,96 35,00 35,65 31,50 35,80 35,15 208,99 653087 27,99 36,80 1,50 7 -1,69 M M O ON NIIA AL LA AT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Aspo 0,59 5,15 5,39 5,10 5,20 5,15 30,62 1600 5,00 6,40 0,55 15 2,39 Hackman A 15,31 15,55 15,50 15,50 15,50 92,16 2200 11,35 17,20 0,50 9 37,93 Lassila &Tikanoja 0,46 21,90 22,50 22,00 22,50 22,00 130,81 122439 18,00 24,00 1,00 17 20,66 E E N NE ER RG GIIA A Espoon Sähkö 14,50 18,50 15,00 19,00 0,36 27 Fortum 2,02 5,05 5,09 4,90 5,09 5,09 30,26 985964 4,05 5,09 0,23 9 16,09 E E L LIIN NT TA AR RV VIIK KE ET TE EO OL LL LIIS SU UU US S Atria A -0,20 4,90 4,99 4,92 4,99 4,95 29,43 4008 3,81 5,00 0,25 10 19,80 Chips A -1,66 14,80 13,60 17,70 0,54 22 14,55 Chips B 0,64 14,10 15,15 14,80 14,80 14,80 88,00 150 12,00 18,40 0,54 22 17,50 Danisco 38,99 35,00 46,00 18 Hartwall A 0,57 17,65 17,85 17,55 17,85 17,80 105,83 13013 15,00 20,50 0,20 22 -11,75 HK Ruokatalo -0,49 2,05 2,25 2,12 2,12 2,12 12,60 1000 1,55 2,27 0,07 16 31,41 Huhtamäki 28,80 29,00 28,85 28,95 28,90 171,83 31740 24,50 29,50 1,10 11 1,05 Lännen Tehtaat 11,52 11,55 11,55 11,55 11,55 68,67 200 11,50 12,50 0,84 9 -1,54 Olvi A 19,10 19,90 19,00 19,10 19,10 113,56 13400 17,30 20,00 0,90 9 8,52 Raisio V -4,24 1,58 1,60 1,59 1,68 1,59 9,45 201500 1,43 2,52 0,02 -29,15 R R A AK KE EN NN NU US ST TE EO OL LL LIIS SU UU US S Lemminkäinen 1,20 12,65 12,90 11,00 13,90 0,84 7 5,42 Tulikivi A -1,90 17,51 17,85 17,80 17,80 17,80 105,83 275 16,51 18,55 1,13 6 3,61 YIT-Yhtymä 0,77 13,10 13,38 13,00 13,20 13,20 78,48 12830 11,60 13,50 0,75 7 0,77 T T IIE ET TO OL LIIIIK KE EN NN NE E JJA A E EL LE EK KT TR RO ON NIIIIK KK KA A Aspocomp 1,16 21,75 21,99 15,50 30,00 0,50 14 -23,95 Comptel 0,42 11,85 12,00 11,80 12,00 11,99 71,29 115680 6,90 15,60 0,06 79 -18,28 Eimo -0,56 1,79 1,81 1,80 1,82 1,81 10,76 97300 1,20 5,95 0,07 9 -65,90 Elcoteq Network 0,53 13,17 13,18 12,81 13,25 13,17 78,31 120307 7,20 34,90 0,38 10 -59,11 Elisa Communic. 23,40 33,55 43 Perlos -98 opt. -3,05 17,50 17,88 17,51 18,10 17,51 104,11 112670 14,30 25,01 0,07 97 -26,81 Evox Rifa Group 0,18 0,19 0,19 0,19 0,19 1,13 11000 0,17 0,25 14 -14,29 F-Secure 12,73 1,24 1,25 1,15 1,38 1,25 7,43 1653360 0,69 5,49 -75,97 Instrumentarium -2,95 32,20 32,85 32,70 33,20 32,85 195,32 22432 20,90 34,00 1,00 18 53,33 JOT Automation 2,08 0,98 1,00 0,96 1,03 1,00 5,95 428108 0,75 2,75 0,01 17 -60,80 KSP Yhtiöt 9,92 6,76 7,29 6,24 7,50 7,50 44,59 6600 4,50 7,50 0,24 32 9,03 Nokia -1,14 36,57 36,70 36,25 37,55 36,62 217,7314103185 22,60 48,50 0,28 45 -20,07 Okmetic 2,27 6,75 6,85 6,50 6,80 6,75 40,13 5500 4,40 7,38 17 27,36 Perlos -1,04 14,31 14,40 14,20 14,74 14,40 85,62 210236 9,00 23,01 0,20 18 -33,75 PKC Group -0,54 9,15 9,68 9,06 9,40 9,11 54,17 4500 8,75 11,49 0,40 10 -13,27 PMJ automec 2,68 1,15 1,18 1,15 1,19 1,17 6,96 63100 0,87 5,48 -76,34 Sonera -7,67 10,95 11,05 10,88 11,80 11,00 65,40 1786746 7,10 25,10 0,09 5 -40,33 Soon Communic. Terveysvaikutusten lisäksi keveys oli useiden tuotteiden keskeisiä arvoja. -12,61 9,70 12,00 11,70 11,70 11,70 69,57 10000 9,00 12,00 2 YIT-Yhtymä Opt. – Vaikka talous kasvaakin lähivuosina heikommin kuin kertaakaan vuoden 1994 jälkeen, kehitys on edelleen suotuisaa ja tasapainoista, Nordea katsoo. Alprintiä tähän asti luotsannut Risto Takala siirtyy vastaamaan Alma Median konsernipalveluista ja kiinteistöjen jalostamisesta. Yhtiö arvioi koko vuoden liikevoittonsa nousevan viimevuotista suuremmaksi. Hänen mukaansa toimet tuloksen parantamiseksi on käynnistetty. Suomen Pankki ennakoi kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 4,9 prosenttia, ja ministeriö pääsi omassa ennusteessaan 4,2 prosentin kasvuun. Osakekohtainen tulos nousi tammi–maaliskuussa 0,04 eurosta 0,17 euroon ja oma pääoma osaketta kohti 5,84 eurosta 6,13 euroon. Pääekonomisti Juha Ahtolan mukaan ennusteiden alasreivaus johtuu sähköteknisen teollisuuden eli kansankielellä sanottuna kännykkäteollisuuden aiempaa hitaammasta kehityksestä. Tammi–maaliskuussa paperija sellukemikaaleja ja vedenpuhdistuskemikaaleja valmistavan Chemicalsin liikevaihto nousi, mutta liikevoitto hivenen laski. Pankki huomauttaa myös, että maailmantalouden epävarmuuden takia ennusteen riskit ovat tavanomaista suuremmat. Ahtolan mukaan rumia lukuja nähdään vastakin. Tulosta paransi erityisesti hyvin menestynyt Rautaruukki Steel -yksikkö. erien jälkeen Kauden tulos Tulos/osake, euroa Henkilöstö 2001 2000 STT Milj. Liikevoittoa Rautaruukki teki ensimmäisellä neljänneksellä 46 miljoonaa euroa, kun liikevoitto vuotta aiemmin oli 25 miljoonaa euroa. Osake notkahti tuloksen jäljiltä 13 prosenttia alaspäin. Nordea pitää ennallaan sekä tätä että ensi vuotta koskevan inflaatioennusteensa. Päivän suurimmat kurssiheilahtelut nähtiin uusien tulosjulkistajien osakkeissa. Omavaraisuusaste oli 32,2 prosenttia eli edellisvuoden tasolla. Ahtola huomauttaa, että pieni korkoliike EKP:ltä on tulossa
kesäkuuta, Blair sanoi. Aseita avaruuteen Rumsfeld on osoittanut jo aiemmin kiinnostusta avaruuden lisääntyvään sotilaskäyttöön, erityisesti avaruuden aseistamiseen, sillä hän on ollut Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta ja avaruutta selvittävän komitean puheenjohtaja. Saksan parlamentin alahuone käsittelee esitystä perjantaina. Powell tapaa Kostunican LONTOO (STT–REUTERS–AFP) Britanniassa pidetään parlamenttivaalit 7. Pääministerin kanslian mukaan parlamentti hajotetaan ensi viikon maanantaina. Puolueen etumatka konservatiiveihin on turvalliset 20 prosenttiyksikköä, mikä näyttäisi viittaavaan vielä suurempaan voittoon kuin edellisissä vaaleissa, joissa työväenpuolue pääsi parhaimpaan tulokseensa 150 vuoteen. Milososki ilmoitti samalla, että Makedoniassa järjestetään ennenaikaiset vaalit viimeistään ensi vuoden tammikuussa. Työväenpuolue haluaa nostaa kampanjassaan esille kotimaan asioita, kuten talouden, koulut ja sairaalat. Tausta Päivi Sinisalo WASHINGTON (STT) Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld aikoo nostaa avaruuden hyödyntämisen yhdeksi Yhdysvaltain sotilaallisen strategian tärkeäksi osaksi. Konservatiivit ovat luvanneet pitää Britannian euroalueen ulkopuolella ainakin seuraavat viisi vuotta, kun taas Blair suhtautuu yhteisvaluuttaan periaatteessa myönteisesti. Yhdessä voimme varmistaa, että liittymä toimii aina käyttäjien ehdoilla. Blairin valinta toiselle kaudelle olisi niin ikään historiallinen: kukaan työväenpuolueen edustaja ei ole ollut kahta perättäistä täyttä kautta pääministerinä. Makedoniaan syntymässä yhtenäisyyshallitus. Blairin politiikan ohjenuorana on ollut vahva kotimainen talous. Kostunica tapasi tiistaina mm. – Mielestäni avaruuden aseistaminen olisi pahasti ennenaikainen idea, sanoo Michael O'Hanlon Brookings-instituutista, riippumattomasta politiikan tutkimuslaitoksesta The New York Times -lehden haastattelussa. Tutustu uudenlaisen mobiilioperaattorin toimintamalliin osoitteessa: www.dnafinland.fi ja kerro, mitä palveluja sinä kaipaat uudelta operaattorilta. sairaspäivärahaan, työttömyyskorvaukseen ja eläkkeeseen. Uuteen hallitukseen kaavaillaan kaikkia tärkeimpiä slaavija albaanipuolueita, kertoi hallituksen edustaja Antonio Milososki tiistaina. Prostituoidut saavat esityksen mukaan mahdollisuuden mm. Komitean raportin mukaan avaruutta nykyisin käyttävät Yhdysvaltain armeija ja tiedustelupalvelut eivät ole ajan tasalla, eivätkä osaa hyödyntää avaruutta nykyajan vaatimusten mukaisesti. Tällaiset suunnitelmat tulevat nostamaan rajua vastustusta, ainakaan Kiina ja Venäjä eivät sulata yksipuolista avaruusvarustelua. Hän sai peruskoulutuksensa kalliissa yksityiskoulussa Edinburghissa ja luki lakia Oxfordin yliopistossa. kesäkuuta, ilmoitti pääministeri Tony Blair tiistaina Lontoossa. Kuva: Lehtikuva/Reuters SKOPJE (STT–AFP–REUTERS) Makedonian suurimmat poliittiset puolueet ovat päässeet sopuun kansallisen yhtenäisyyshallituksen muodostamisesta. Myös Hague opiskeli Oxfordissa ja parlamentin jäsen hänestä tuli 28-vuotiaana. kansallisen turvallisuusneuvonantajan Condoleezza Ricen. Nykyjärjestelmän mukaan avaruutta hyödynnetään lähinnä satelliittien avulla tapahtuvaan vakoiluun, ja tämä toiminta on keskustiedustelupalvelu CIA:n käsissä. YK:n pääsihteerin Kofi Annanin. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Korttiin tunnus Oma dna. Samalla osallistut arvontaan ja saatat voittaa Nokia 3330 uutuuspuhelimen, dna Liittymän sekä päälle kuukausimaksuttoman vuoden. Hän on myös yrittänyt ohjata Britanniaa lähemmäs Eurooppaa. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Ilmoitus antoi lähtölaukauksen neljä viikkoa kestävälle vaalikampanjalle, jonka uskotaan päättyvän työväenpuolueen selvään voittoon ja Blairin uudelleenvalintaan. – Meidän täytyy kiinnittää erityistä huomiota etujemme suojelemiseen ja edistämiseen avaruudessa, painotti Rumsfeld tiistai-iltaisessa tiedotustilaisuudessaan. Sen sijaan Blair pyrkii välttämään kiistelyä EUasioista ja erityisesti yhteisvaluutta eurosta, johon britit suhtautuvat hyvin kriittisesti. 16-vuotiaana koulupoikana hän oli konservatiivien puoluekokouksen nuori tähti. Britannian kolmanneksi suurinta puoluetta johtava Kennedy valmistautuu tuleviin vaaleihin takanaan voittoisa vaalikampanja vuodelta 1997. – Charles Kennedy (Liberaalidemokraattinen puolue): Kennedystä tuli Britannian nuorin kansanedustaja 1900-luvulla, kun hänet 23-vuotiaana valittiin parlamenttiin. kesäkuuta Kohti vaalitaistelua. J O K A I N E N O N O M A N L A I N E N – Parlamenttiin valitaan: 659 kansanedustajaa – Enemmistöön vaaditaan: 330 kansanedustajaa – Äänet 1997: työväenpuolue 43,2 prosenttia, konservatiivit 30,7 prosenttia, liberaalidemokraatit 16,8 prosenttia – Paikat 1997: työväenpuolue 418 (täytevaalien jälkeen 421), konservatiivit 165 (159), liberaalidemokraatit 46 (47), skottinationalistit 6, Plaid Cymru (Walesista) 4, Ulsterin unionistit 10 (9), demokraattiset unionistit 2 (3), sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 3, Sinn Fein 2, UK-unionistit 1, skottien työväenpuolue 1, riippumattomat 1, muut (2) Fakta Britannian vaalien tärkeimmät puoluejohtajat: – Tony Blair (Työväenpuolue): Blair tuli pääministeriksi toukokuussa 1997 työväenpuolueen murskavoiton seurauksena. Britannian vaalijärjestelmän vuoksi puolueella on vain seitsemän prosenttia parlamentin paikoista, vaikka se sai vaaleissa 17 prosenttia äänistä. Arvontaan voit osallistua myös lähettämällä postikortin osoitteeseen: DNA Finland Oy, PL 1319, 00101 Hki. Rumsfeld ei vielä tiistaina ilmoittanut, kuka ryhtyy johtamaan ilmavoimien avaruuskomentokeskusta. Myöskään konservatiivien johtaja William Hague ei ole luovuttanut piiruakaan, vaan vannoo taistelevansa kovempaan ja pidempään kuin koskaan ennen. Hallituskaan ei ole innostunut avaruusohjelmista riittävästi, moittii raportti. Hänen mukaansa avaruus ei välttämättä säily loputtomiin aseistamattomana, mutta Yhdysvaltain ei pitäisi aloittaa varustelua. Tapaamista on suunniteltu keskiviikoksi. – Avaruuteen liittyvät asiat ovat monimutkaisia ja ansaitsevat olla uudelleen polttopisteessä, hän sanoi. Yksikön tehtävänä on keskitetysti johtaa, suunnitella ja varustaa Yhdysvaltain tulevia sotilaallisia avaruustehtäviä. Uuden laajapohjaisen hallituksen tavoitteena on lopettaa aseistautuneiden albaanisissien kapinointi Kosovon ja Serbian vastaisilla rajoilla. Entisen pääministerin Margaret Thatcherin mukaan Haguesta olisi voinut tulla "toinen nuori Pitt", viittaus kuuluisaan pääministeriin Britanniassa 1700-luvulla. Blairin tausta on kaikkea muuta kuin työväenluokkainen. Puolustusministerin suunnitelmissa ovat mahdollisesti ohjuspuolustukseen liitettävät laseraseet ja Yhdysvaltojen satelliitteja puolustavat hyökkäyssatelliitit. Nyt hän on johtamassa puoluettaan toiseen vaalivoittoon, sillä työväenpuolue johtaa konservatiivista puoluetta vankasti 20 prosenttiyksikön erolla. Kennedyn koulu-ura oli loistelias, ja hän sai nopeasti myös näyttävän aseman puolueessaan. Karjataudit ja muut takaiskut, kuten suurtulvat ja polttoaineen hinnankorotuksista johtuneet mielenosoitukset, eivät ole kuitenkaan onnistuneet viemään työväenpuolueen johtoasemaa mielipidekyselyissä. Hague syntyi 26. Konservatiivit taistelevat Blair on kuitenkin varonut tarkkaan pitämästä vaalivoittoa itsestäänselvyytenä. Myös ilotaloista ja saunaklubeista tulee esityksen myötä laillisia, koska aiemmin rikokseksi luokiteltu "prostituution edistäminen" poistetaan. Saksa laillistaa prostituution WASHINGTON (STT–AFP) Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell tapaa Jugoslavian presidentin Vojislav Kostunican Washingtonissa tällä viikolla, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja tiistaina. Kuva: Lehtikuva/Reuters K y ky v a i k u t t a a . Puolustusministeriön avaruuteen liittyvän rahoituksen uskotaan nousevan uuden linjan myötä, sillä nykyisin Yhdysvaltain 310 miljardin dollarin puolustusbudjetista vain noin 8 miljardia menee avaruusohjelmiin. Uusimmissa mielipidekyselyissä 70 prosenttia kansalaisista vastustaa punnasta luopumista. Puolueen johtoon hän nousi 36-vuotiaana. – William Hague (Konservatiivinen puolue): Hague johtaa jakautunutta ja pahasti kutistunutta puoluetta vaaleihin, joissa tarkkailijoiden mukaan hänellä ei ole mahdollisuuksia voittoon. Rumsfeldin mukaan Yhdysvaltojen onkin pystyttävä nyt vastaamaan uuden vuosisadan haasteisiin. He palvelevat päivittäin noin 1,2 miljoonaa asiakasta. Blair olisi alun perin halunnut järjestää vaalit jo toukokuun alussa, mutta päivää jouduttiin siirtämään maaseudulla riehuvan suuja sorkkatautiepidemian vuoksi. Saksassa on arviolta 400 000 prostituoitua. Kostunica totesi tapaamisen jälkeen tukevansa Jugoslavian parlamenttiin lähetettävää lakiesitystä, joka antaisi Jugoslavian viranomaisille mahdollisuuden toimittaa syrjäytetty presidentti Slobodan Milosevic YK:n Jugoslavian sotarikoksia käsittelevän tuomioistuimen eteen Haagiin. Hän tavannee mm. Britit uurnille kesäkuussa Pääministeri Blair ilmoitti parlamenttivaalien järjestämisestä 7. Meille jokaisen mielipide on tärkeä. Hän erosi tehtävästä sen jälkeen, kun hänet nimitettiin puolustusministeriksi. – Meillä on hallitus, joka ei niinkään pyydä toista kautta vaan toista mahdollisuutta. Tätä korostetaan keskittämällä kaikki avaruuden sotilaskäyttöön liittyvä toiminta ilmavoimille ja yhden yksikön alaisuuteen. – Aiemmin tänään tapasin kuningattaren Buckinghamin palatsissa ja pyysin häntä hajottamaan parlamentin, jotta vaalit voidaan järjestää 7. Hallituspuolueet – sosiaalidemokraatit ja vihreät – ovat päässeet yhteisymmärrykseen lakiesityksestä, joka tekee prostituutiosta liiketoimintaa. Puolue sai tuolloin 47 edustajaa parlamenttiin, mikä oli paras tulos vuosikymmeniin. Palkintoja yhteensä 10 kpl. Arvonta suoritetaan 16.7.01. maaliskuuta 1961 suhteellisen vaatimattomaan perheeseen, ja jo nuorella iällä hän näytti poliittiset kykynsä. Yhdysvaltain puolustus suuntaa avaruuteen Puolustusministeri Donald Rumsfeld selvitti Yhdysvaltain tulevaisuuden sotilaallista strategiaa. Ministeriön edustajan mukaan Kostunicalle on kaavailtu myös tapaamisia Valkoisessa talossa. Kaikkien pitää nyt miettiä, onko meillä varaa antaa heille toista mahdollisuutta, Hague sanoi. Puolustusministeri Rumsfeldin avaruussuunnitelma on yksi osa laajasta ohjelmasta, jonka avulla puolustusministeriö aikoo uudistaa koko Yhdysvaltain armeijan. Pääministeri Tony Blair kävi esittämässä Buckinghamin palatsissa kuningattarelle pyynnön hajottaa parlamentti. Hän piti puheensa Etelä-Lontoossa sijaitsevassa tyttökoulussa korostaakseen työväenpuolueen valitsemaa vaaliteemaa eli koulutusta. 2001 Ulkomaat 9 Lyhyesti BERLIINI (STT) Saksaan on tulossa uusi prostituutiota koskeva laki
Jos mitään ei tapahdu, karisee oma uskottavuus, mutta jos tapahtuu, kärsii hallituksen uskottavuus. Niitä on osattava aikaisempaa itseohjautuvammin ja omatoimisemmin käyttää hyväksi. Kiiltävä valkoinen torttu ottaa silmään lumihangestakin. Ainakin aluepolitiikasta vastaava sisäasiainministeriö alueja kuntaministerin poliittisella johdolla ja keskeinen virkamiesjohto ovat saaneet sen myötä uutta innostusta ja arvostusta. EU:n tukiaispolitiikan takia puun ja kuoren väliin ajettu viljelijä on saanut maisemanhoidosta vähänlaisesti kiitosta. Kokkolan strategiset painopisteet kemiaan, pintakäsittelytekniikkaan ja ITC -alaan tarjoavat päivänpaisteisia tulevaisuudennäkymiä. Kriittisesti on arvioitava myös sitä, mihin kulloinkin kantaa otetaan. Aamusumpin jälkeen kuistilla päivän ensimmäistä pölliä vetäessä silmä osuu kurkku suorana kailottavaan kuoviin, pesäänsä rakentaviin räkättirastaisiin, töyhtöhyyppiin ja fasaanikukkoon, joka jo kolmantena keväänä peräkkäin huolehtii haareminsa kanssa siitä, että fasaaneja on myös ensi vuonna. Niitä riittää sekä EU:n laajenemisen että sen syventämisen osalta. Se onnistuu terveellä itsetunnolla. Sitä vastoin me täällä omassa periferiassamme yritämme tulla toimeen maalaismaisemamme kanssa, joka helsinkiläisten mielestä sijaitsee ei minkään keskellä. Sille varmasti löytyy otollisia kohteita. Vesivoimaa pitäisi keskustan mielestä hyödyntää edelleen eikä metsien suojelua tulisi ainakaan merkittävästi laajentaa. Munat on pitkälti pantu yhteen koriin. Vakinaistamisen eteen piti tehdä ankarasti työtä. Gallupien tuloksia onkin luettava ja tulkittava varsin kriittisesti. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja. s AAMULEHTI haluaisi kuulla, millaista Soininvaaran kehuma hallituksen sisällä käytävä railakas yhteiskunnallinen keskustelu on. Tuutissa on tavaraa, jonka kaikkia kerrannaisvaikutuksia ei voida vielä ennustaa. Mahtavat Sarjanojan ahvenat olla ihmeissään, kun vedessä näkee uida eivätkä evät pökkää paskakokkareisiin. Niiden tarjoamaa 450 kehittämiskeskusta ei voi millään tempulla korvata. Hallitusohjelma jättää tarkistamattomanakin riittävästi liikkumatilaa linjan tarkistamiseen sosiaalisempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan, kunhan poliittista tahtoa ja voimaa riittää. Kuva pitää paikkansa, mutta annos politiikkaa ja aatteita piristäisi kummasti vaalien lähestyessä. Oikeastaan maamiehen jäljiltä maisemaa ei pilaa enää muu kuin valkoinen kääretorttu – strutsinmuna – jonka näkee valitettavan kauas. Pidän ohjelmaa kattavana ja hyvänä. Vihreät ajattelevat esimerkiksi noista asioista aivan toisin. Vaasantie 1 on osoittautunut kauaskantoiseksi investoinniksi. Noita kahta puoluetta erottavat kuitenkin monet muutkin asiat kuin oppositiossa olo ja hallituksessa istuminen. Vielä vaikeammaksi muodostuu kysymys unionin tulevasta rakenteesta ja päätöksenteosta, erityisesti rajanvedosta kansallisen ja ylikansallisen välillä. Tietoteollisuuden maisteri-, DI-, AMK-koulutus ja tutkimuksen infrapanostukset tuottavat tulosta. s KANSAN UUTISET pitää poliittista tahtoa hallitusohjelmaa tärkeämpänä. Esimerkiksi tällaisiin: EU:lle suunniteltua perustuslakia kannattaa yhä alle puolet suomalaisista, 25-34 -vuotiaista vain 44 prosenttia, Baltian maiden nopeaa jäsenyyttä tukee vain joka toinen haastateltu, kolmannekselle asia on yhdentekevä, EU:n laajenemisen yhteyteen valmisteltuja siirtymäaikoja kannattaa vain puolet suomalaisista, 42 prosenttia on sitä mieltä, että rajat on avattava heti, kun uudet jäsenmaat mukaan tulevat. K un aamulla puoli kuuden aikaan ei enää nukuta, on viisainta nousta ylös. Toivoa sopii, ettei kasvun hiipuminen latista aluepoliittista heräämistä. Asia kun ei ole selvä edes EU:n sisäpiirille. Keski-Pohjanmaan panokset osaamiseen Keski-Pohjanmaan kehittämisen keihäänkärki on suunnattu voimakkaasti osaamiseen, koulutukseen, tutkimukseen ja kasvualojen vauhdittamiseen. Aluepoliittista heräämistä on helpottanut markkinavoimien apuuntulo. Paras EU-tieto, mitä eri instanssit voivat välittää, perustuukin siihen, mitä unionissa oikeasti tapahtuu. Niitä pidetään luonnollisina yhteiskunnalliseen kehityskulkuun ja markkinatalouteen liittyvinä ilmiöinä. Mihin vastataan, kun kannatetaan tai vastustetaan vaikkapa EU:n perustuslakia. Viljelijälle kallis ja työläs, mutta vesistön puhtauden kannalta elintärkeä muutos tapahtui jokunen vuosi sitten, kun lannan talvilevitys kiellettiin. Luotan, että koko hallitus on sen osalta tosissaan. AIV-läjiä pelloilla näkee enää vähän, joten puristemehupäästöistä on päästy eroon. Suureen aluepolitiikkaan kuuluva kuntatalous on pantu paljon haltijaksi. s KESKISUOMALAINEN katsoo keskustan komeiden gallupnumeroiden selittyvän oppositioasemalla ja sijaisjohtaja Anneli Jäätteenmäen onnistumisella. Laajenemisen kiperin kysymys liittyy ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen, mutta helppoja eivät ole myöskään maatalous tukijärjestelmineen, ympäristöasiat, kiinteän omaisuuden kohtalo, uuden unionin ulkorajapulmatiikka sekä hakijamaiden suhde rahaliitto Emuun. Tätä tärkeää politiikan lohkoa on hoidettu ikään kuin säästöpolitiikan jatkeena, ei ainakaan aluekehittäjien mielestä riittävästi EU:n keskeisen lähtökohdan lisäysperiaatteen mukaisesti. Propagandan jäljet ovat myös EU:hun liittyvissä asioissa kovin lyhyet. Tässä EU:n viime vuosien päätöksentekoa suunnannut Saksan ja Ranskan akseli ei enää kunnolla toimi, vaikka ulospäin toista vakuutetaankin. Kokkola kasvukeskuksena Kansallisen aluepolitiikan kärjeksi on nostettu kasvukeskusten määrän lisääminen. Lassi Jaakkola Lisää tietoa, vähemmän propagandaa EU:n liput liehuvat tänään ainakin virallisissa saloissa, mutta mitään kansanjuhlaa Eurooppa-päivästä ei ole tullut. Oikotietä menestymiseen ei ole tarjolla. Uusista jäsenmaista suomalaisten suosikkeina ovat Viro, Latvia ja Liettua. Keskeisinä toimijoina ovat kuntien ohella ammattikorkeakoulu, Chydenius-Instituutti, koulutuskuntayhtymä ja Ketek sekä maakunnan liitto. Vaasantie 1 on osoittautunut kauaskantoiseksi investoinniksi. Parhaatkin laskelmat ovat huteria ja johtopäätökset arvionvaraisia. Kuntien kannalta viisautta on määrätietoinen, avoin ja rajaton yhteistyö naapureiden kanssa. Hän kyntää, karhitsee, kylvää ja niittää. Meidät on rankattu pahnanpohjimmaisten joukkoon. Suuri aluepolitiikka suuressa roolissa Todella harmillista on, että alueilla, joissa tekoja erityisesti tarvittaisiin, pelivälineet omatoimiseen kehittämiseen ovat heikot. Metsäpalstojaankin he hoitavat kohtuullisen tunnollisesti. Ettei maisemanhoitaja vain olisi viljelijä, joka taas näihin aikoihin säntää panemaan uuden sadon alulle. Tähän aikaan vuodesta maisema avautuu hieman harmaana, mutta päivä päivältä maisema komistuu. Haastaessaan hallituksen mahtikaksikon Soininvaara ottaa riskin. Poliittisten vastakkainasettelujen piilottaminen antaa hallitustyöskentelystä hyvin sujuvan mutta bisnesmäisen kuvan. Vaikka tämän näkemyksen muuttaminen on vaikeaa, se ei ole mahdotonta. Itse asiassa pahinta, mitä maakuntien ja erityisesti suomalaisen maaseudun kannalta voisi tapahtua, olisi kuntajaon raju muuttaminen. Vielä vahvemmaksi tunnustuksen tekee ammattikorkean mutkainen alkutaival. s ILKAN päätoimittaja Kari Hokkanen arvioi ministeri Osmo Soininvaaran ehdotusta hallitusohjelman tarkistamisesta. Aikaansaannokset ja hyvät kehittämistyön tulokset eivät jätä ketään kylmiksi. Monet ovat jopa sitä mieltä, että yhteiskunnan toimenpitein niitä ei voida uudessa yhteiskunnassa ja taloudessa edes suunnata. Keski-Pohjanmaa -yhteistyön lisääminen tarjoaa selkeitä mahdollisuuksia myös Kalajokilaaksolle. Kehittäminen edellyttää jatkossakin selkeitä tavoitteita, kovaa työtä, jonkin verran rahaa ja hitusen onnea. Kunnat olivat keskeisessä roolissa jo edellisen suuren rakennemuutoksen voittamisessa 1970 -luvun alussa. Pääosin kuntien epätasapaino johtuu eduskunnan päätöksin hyväksytyistä valtionosuuksien ja yhteisöveron jakoperusteista. Hyvästä elinkeinollisesta pohjasta sekä tasapainoisten ja terveiden ihmisten yhteisöstä voi luottavaisesti ponnistaa eteenpäin. Kuntatalouden vinoutuminen tai menestyminen eivät voittopuolisesti johdu kuntien hyvästä tai huonosta hoidosta. Jatkossa saattaisi olla perusteltua luoda valittua strategiaa aktiivisesti toteuttava, eri toimijoista koostuva ja operatiivisesti toimiva toteuttajaelin. Kavahdettavimpia ovat tarkoitushakuiset johtopäätökset. Onnistumisen tärkein todiste liittyy vauhdilla syntyneisiin ja syntyviin tietoteollisuuden työpaikkoihin. On hyvä muistaa, että varsinainen taistelu alkaa vasta aluekeskusten valinnan jälkeen. Kannatusta saavat myös EU:n laajenemiseen liittyvät siirtymäajat. Avaruudessa käydään turistimatkoilla ja puhe saadaan siirtymään maailman ääriin ilman lankoja, niin on se kummallinen juttu, ettei kääretortun ympärille ole keksitty maisemaan paremmin sopivaa väriä. Satunnainen lenkkeilijä on monena keväänä ollut näkevinään, että ojissa virtaa kirkas vesi eikä vihreä pahalta haiseva roppa. Tiedot perustuvat tänään vietettävän Eurooppa-päivän edellä julkaistun mielipidemittauksen tuloksiin ja gallupin teettäneen Eurooppalainen Suomi -yhdistyksen niistä tekemiin tulkintoihin. Peltomaisemaa on riittämiin. Hyvänä mittarina toimiva Tekes -rahoitus osoittaa, että Keski-Pohjanmaalla juuri tämä kansallisesti merkittävin rahoitusmuoto on kasvanut nopeimmin koko maassa. Keskipohjalaisittain on välttämätöntä maakuntakeskuksemme Kokkolan pärjääminen tässä kovassa kisassa. Kuitenkin vasta teot ja tulokset tulevat osoittamaan, ovatko ne lupausten kanssa samasta puusta. Se kannatti. Ilmeisesti Soininvaara arvioi puolueensa jo niin merkittäväksi, ettei sitä tohdita heittää ulos vaikka puhuisi rohkeitakin. Jyväskylän seudun erinomaisista kokemuksista kannattaa ottaa oppia. Lassi Jaakkola TEUVO HARJU Aluekehityksen uudet eväät. Häneen liittyvät raikkaus ja aatteellinen ilmavuus, jotka turruttavista miesjyräpoliitikoista puuttuvat. Mutta näkökulmaa muuttamalla niistä voi päätyä myös toisenlaisiin johtopäätöksiin. Tämä tosiasia on uskallettava lausua ääneen. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Jukka Anias Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus P uhe alueellisten kehityserojen lisääntymisestä tai kuntatalouden jyrkästä eriytymisestä eivät hetkauta juuri ketään. Lipposen II hallituksen viime lokakuinen 8-kohdan ohjelma on tästä vahva osoitus. Maamiehen jäljiltä eivät kasva risut, horsmat, koiranputket ja muut joutavat kasvit, jotka Luoja olisi aivan hyvin voinut jättää luomatta. Se, mitä tehdään, pitää tehdä kunnolla niin että näkyy ja kuuluu. Tosiasiassa lähtökohtamme ovat erinomaiset. Vain harvoilla kaupunkilaismetsänomistajilla riittää viitseliäisyyttä tarttua vesuriin. Muu on tuomittu epäonnistumaan. Kestävä kehitys on kuitenkin kummankin puolueen suosimia sanapareja, joten myös yhteistä säveltä pitäisi löytyä. Aktiivinen liikkeelläolo on palkittu myös ITC-alan voimakkaana kasvuna. Altti Seikkula altti.seikkula@keski-pohjanmaa.fi Kirjoittaja toimii maakuntajohtajana Keski-Pohjanmaan liitossa. Kuva: Jukka Lehojärvi Aluekehityksen uudet tuulet s KALEVAN mukaan keskustalla ja vihreillä on omat, erilaisilta pohjilta lähtevät syyt menestymiseen. Onneksi maisema on yhteinen. Luonnollisesti Kokkolan kasvun vauhdittamisen avaimet ovat ennen muuta kaupungilla itsellään. Kuva: Jukka Lehojärvi Vahva tunnustus s Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa voidaan olla aidosti iloisia. Kansallinen aluepolitiikka palaamassa Kansallisen aluepolitiikan tarve ja onneksi myös arvostus on palaamassa. Pirullisen vahingoniloisena ajattelee, kuinka samaan kellonlyömään pääkaupunkiseudulla heräillään liikenteen meluun ja yskitään katupölyssä. Aktiivinen liikkeelläolo on palkittu myös ITC-alan voimakkaana kasvuna. Juuri nyt tarvitaan asemastaan taistelevia ja alueitaan kehittäviä kuntia. Sielläpähän tuskailette miljöönne kanssa ja kävelette pahimmassa tapauksessa kilometrikaupalla saadaksenne vihreää ruohoa varpaidenne alle. Saman tunnustuksen on saamassa vain kolme muuta oppilaitosta, kun hakijoita oli 24. Ne eivät ole oikeudenmukaisia. Ehdotus huippuyksikön asemasta oman alueen kehittämiseen liittyvissä asioissa on merkittävä. Ilman niiden aktiivista panosta raju muutos sekä itäisten ja pohjoisten alueiden autioitumiskehitys edelleen jatkuu. Ehkä pahin maakunnan ja sen keskuksen nousua hidastava ongelma liittyy ulkopuolisten mielikuviin. Jo tähänastiset tulokset ovat erinomaiset. Kuntatalouden aito ja rehellinen tasapainottaminen on lujan kehittämistahdon ohella aluepolitiikan kaikkein kiireisin tehtävä. Jäätteenmäki on ainoa naispuoluejohtaja. Yksioikoisia johtopäätöksiä ei ole mahdollista eikä kannata tehdä. Pitävämpää pohjaa yksilöidyille näkemyksille EU:n tulevaisuudesta saadaankin vasta, kun myös vaikeissa asioissa päästään eteenpäin. E uroopan unionin perusoikeuksilla on Suomessa vahva kannatus. Tulkinnoille löytyy perusteita vasta julkistetun ja aiempien gallupien numeroista. Keskeisten työkalujen olemassaolo omissa käsissä on osoittautunut tärkeäksi. Jotkut onneksi ehkä vain harvat ovat sitä mieltä, ettei kehitykseen tarvitsekaan puuttua. Keskustalaiset suhtautuvat luontoon paljon käytännöllisemmin kuin vihreät. EU:n itälaajeneminen näyttää selkeämmältä, mutta ei etenkään seurauksiltaan ole. Tunnustukseen liittyy myös tuntuva rahallinen kannustin. Kisassa pärjääminen on maakunnan yhteinen asia. Ei ole ollut liiemmin nähtävillä, että esimerkiksi Vihreät olisivat julkisesti antaneet tunnustusta viljelijöille ympäristön hyväksi tekemästä työstä. Chydenius-Instituutti, ammattikorkeakoulu ja Ketek ovat omilla toimillaan tukeneet sekä maakuntakeskuksen että maakunnan pääsyä kasvualoille. Sitä vastoin perikuntien ja kaupunkilaismetsänomistajien palstat lahoavat pystyyn. Myös EU:lle kaavaillun perustuslain kannatus on noussut. Monet viljelijät ovat myös metsänomistajia. Yhteistyön lisääminen sekä etelään Pietarsaaren että pohjoiseen Kalajokilaaksoon on suotavaa. Aluepolitiikan painopiste on ollut koko EU-jäsenyytemme ajan unionin alueja rakennepolitiikan varassa. Viljelijä paras maisemanhoitaja 10 Keskiviikkona 9.5. Ratkaisevaa ei ole myöskään kuntarakenne. Lisätyökaluja tulee tarjolle. Vaikka yhteiskunnan ohjaukseen ja tukeen pohjautuva rooli on ainakin osin palautumassa, todellinen vastuu pärjäämisestä säilyy lujasti entistäkin lujemmin alueilla, maakunnissa, seutukunnissa ja kunnissa. Ylinopeudesta johtuvat kasvukivut ovat saaneet kasvukeskusten asukkaat ja poliittiset toimijat tunnustamaan tasapainoisemman kehityksen arvot. Hän on tyylikäs, kansanomaisesti sanomansa ilmaiseva ja luottamusta herättävä persoona. Ratkaisu tähän kokonaisuuteen on poliittinen ja se saataneen aikaan vasta viime tingassa vuosien 2002-2003 vaihteessa. Huipulle ei tunnetusti ole oikotietä. Maamiehen jäljiltä maisema on neitseellisen kaunis ja tarjoaa kauneutensa kaikkien nähtäville. Meille kaunis maisema on itsestäänselvyys, mutta harvemmin tulee miettineeksi, kuka sitä työnään hoitaa
Ollaan hengissä. Ns. Asevelvollisuus, aluepuolustus, armeijan sisäinen kontrolli ja olemattomat määrärahat eivät ole kuulema tästä maailmasta vaan pysähtyneen politiikan ja myyttisten uskomusten seurausta. Kirjat kuvailevat Israelia Lähi-idässä vieraana miehitysvaltiona, joka valloitti ja miehitti "Palestiinan" vuonna 1948 samalla tavalla kuten britit vuonna 1917. raviurheilu esiintyi yhtäkkiä täydessä iskussa. – Meidän kukilla ei ole nimiä eikä meillä vielä ole edes kukkia, lehtiä vain. Luettuani kirjojen sisältöä käsittävän raportin ihmettelen Keijo Ruokorannan väitettä, että kirjat on tarkastettu eivätkä sisällä kehotusta juutalaisvihollisuuksiin. Ne sotkevat asumistuet, toimeentulotuet, työttömyyskorvaukset, on vain armoton byrokratia. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Ulkoministeriö vahvistaa tiedot painatuksesta, mutta kehitysyhteistyöneuvos Keijo Ruokoranta sanoo kirjojen tulleen tarkastetuksi ja että ne eivät yllytä juutalaisvihamielisyyteen. Mutta onko jatkossakin käytettävä käsittämättömiä rahasummia vanhan pelikentän hallitsemiseen eksponentiaalisesti kallistuvin välinein, jää irvailujen jälkeenkin peruskysymykseksi. K oululaitoksen virkamiesjohto on Kokkolan kaupunginvaltuuston toimeksiannosta tarkastellut oppilastilastoja ja -ennusteita, ja on ensimmäiseksi esittänyt lukioiden yhdistämistä ja yhden koulun lakkauttamista. Myöskään kirjat eivät tietenkään tunnusta juutalaisilla olevan minkäänlaista historiallista yhteyttä maahan. Kokkola on pyrkimässä aluekeskukseksi, jonka on tarkoitus saada valtiolta varoja erilaisiin aluekeskusta tukeviin hankkeisiin. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Finlandia-ajossa, osana EM-kilpailua oli väkeä katsomossa 11 123, aurinkoa ja +15 astetta. Minulla oli kerhopalsta, jonka hoidosta sain jopa kiitoksia. Suomen rahoittavan sellaisten palestiinalaisten koulukirjojen painatusta ja levitystä, joiden väitetään olevan juutalaisvastaisia. Aikaisemmin on käytetty egyptiläisiä ja jordanialaisia kirjoja. – Aikoinaan Perhossa asuessani olen viljellyt perunoita ja kasviksia. CMIP toteaa että kirjat eivät tue rauhallista rinnakkaiseloa Israelin kanssa, vaan päinvastoin. Iso-Britannia on saarellaan Atlantisen linjan edustaja, jolle suhde Natoon käy yli kaiken muun ja näin liittoutumattoman Suomen itsenäinen, kaikki uhkavaihtoehdot huomioiva puolustus ja vakaisuuden ylläpito Pohjolassa ovat pelkkää mystiikkaa. Näin ollen he eivät siis odota itsenäisyyttä joillekin alueille vaan Israel täytyy ajaa ulos heidän varastetusta kotimaastaan. Suurten tietäjien näkemyserot liittyvät uhkaan; USA:sta viestitetään kovia vaatimuksia lähinnä Venäjän uhkaan vedoten, kun brittiläinen puhuja taas puhuu vain modernisaatiosta sotalaitoksen ehdottomana vaatimuksena ja uusista uhkista. ja 6. että keskuksiksi pyrkivien paikkakuntien tulisi kyetä toimimaan niin, että olisivat vetovoimaisia ja tarjoaisivat työpaikkoja, asumisviihtyvyyttä, turvallisuutta ja hyviä palveluja. "Puolustaa isänmaataan on jokaisen muslimin velvollisuus mikäli vain yksi ainoa senttimetri hänen maastaan on varastettu. Koulutoimeen suunnitellut muutokset eivät tue tätä tavoitetta. Kuva Israelista Jerusalemista. Olisi kiva leikkiä ajatuksella, että käännettäisiin palkkatulot ylösalaisin. Voi sitä ratkaisun jälkeistä hurmosta! Huipennuksena kukitus ja Maammelaulu. Naton taustalta on kuultu puheenvuoro, jossa pidetään Suomen liittymistä puolustusliittoon vähemmän suotavana maan alhaisen puolustuspanoksen, vanhahtavan puolustusratkaisun ja Venäjän muodostaman strategisen uhkan takia. Tehkäämme tekoja, jotka tahtovat kaikille hyvää, jotka ajavat oikeudenmukaisuutta. Ne, joilla olisi paljon palkkaa, saisivat vähän palkkaa ja taas toisinpäin: siivoojat saisivat 30 000 mk kuukaudessa. Mahdollinen lukiokoulutuksen väheneminen naapurikunnissa lisää sen tarvetta Kokkolassa. Markkinataloudessa suuryritykset ovat liki jumalan asemassa, ja kaikkea sanelee suuri raha. Opettaa palestiinalaiset lapset heidän uskonnollisen velvollisuutensa olevan "puolustaa" jokaista senttimetriä "Palestiinasta", on käytännössä sama asia kuin puhua Israelin valtion tuhoamisen puolesta. Palestiinalaislapsille siis Palestiina ei ole Länsiranta ja Gaza vaan koko Israel. Kun on opetettu Israelin varastaneen palestiinalaisten kotimaan, syvennytään uskonnonopetuksessa (islamin) siihen mikä on muslimin velvollisuus. Sotien maailma on toki muuttunut massa-armeijoin käytävistä sodista ihmisten keskuuteen soluttautuneeksi epäjärjestykseksi, jonka hallintaan yhteisiä voimavaroja, sotilaallisia ja rauhanomaisia yhä tarvitaan. Mikä onkaan Suomen ongelma. Lapsuudesta minulla on kuitenkin hyviä muistoja kasvimaan pidosta. Kokkola on lasten ja nuorten kaupunki. Me olemme kansalaisia, luokaamme parempi yhteiskunta. Niin myös EU on kerran kaatuva ja maatuva, sekin vain oman aikansa lapsi. Brittiläinen tietäjä pani vielä paremmaksi. Aili Korkiakangas, KOKKOLA – Kukkia tietysti. Kirjat kuvailevat Israelia Lähi-idässä vieraana miehitysvaltiona, joka valloitti ja miehitti "Palestiinan" vuonna 1948 samalla tavalla kuten britit vuonna 1917. Håkan Cygnel, KOKKOLA – Kasvatan lähinnä kivikkokasveja kesämökillämme Öjassa. Tosin kukkien kasvatus on enemmän vaimon asia. Olosuhteet maassamme ravien ammattimaiselle harjoittamiselle eivät ole hääppöset. Lääkärit ovat ainoa työntekijäryhmä, joka ei suostu normaaliin vuorotyöhön, vaan haluaa tehdä iltaja yötyön aina päivätyön jatkeena. Suomen armeija on saatu lausunnoissa näyttämään lähes museoidulta ja pysähtyneeltä, kun poliitikot ja kansa eivät näytä kritiikittömästi innostuvan modernisaatiosta ja teknoarmeijan rakentamisesta. The Center for Monitoring the Impact of Peace (CMIP) on tarkastanut kirjat, 14 tekstikirjaa 1. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Daniel Brunell KOKKOLA Suomen veromarkkojen väärinkäyttöä Lähi-idässä. Koko ajatus lienee mahdoton markkinointiyhteiskunnassa, se on radikaali ja liian oikeudenmukainen. Natoon pääsy vaatisi puolustusmäärärahan kaksinkertaistamista heti muiden jäsenten minimitasolle, mutta senkin jälkeen turvatakuut Venäjän uhkan varalta muodostuisivat liian hinnakkaiksi muille. keskipohjanmaa.fi KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. BWT Magic juoksi voittoon pisimmän kaavan mukaan toista, kolmatta, neljättä rataa matkana maili. Niissä on enemmän työtä kuin kukissa. Rauhanprosessia ei mainita, Oslon sopimus mainitaan kerran, mutta tällöin ei rauhanprosessin alkuna vaan siksi ajankohdaksi, jona PLO:n pataljoonat, jotka olivat sijoitettuina Egyptissä, Syyriassa, Irakissa ja Jordaniassa, siirtyivät Palestiinaan. Olisiko siihen osunut rumputai sambarytmitys. Esitän valitukseni ja vastalauseeni sille, että suomalaisia verovaroja käytetään aivopesemään ja desinformoimaan palestiinalaisia lapsia ja tehdään näin ollen mahdottomaksi rauhanomaisen ratkaisun syntyminen Lähi-idässä, jälleen yhden sukupolven eteenpäin. No, saavathan ainakin palkkansa. Pari kansainvälistä arvostetuksi mainittua tutkimuslaitosta on pannut omat lusikkansa Suomessa käytävän puolustuskeskustelun soppaan aika kevein maustein. Suomen Keskustan Kokkolan kunnallisjärjestö ihmettelee esitettyjä perusteita: Oppilasennusteet ovat ristiriidassa Kokkolan asettamien muiden väestöennusteiden ja kehittymistavoitteiden kanssa Naapurikuntien koulutoimen kehittymisen tarkastelu on unohdettu. Minulla ei edes ole kasvimaata, sillä asun Pihlajassa eikä siellä oikein voi kasviksia viljellä saasteiden takia. Ministeriön hankkeesta vastaava virkamies on todennut julkisuudessa mm. Näin, vaikka koraanin mukaan sekä juutalaisia että kristittyjä tulee kohdella samalla lailla ja he saavat harjoittaa uskontoaan kunhan tunnustavat islamin ylivallan. Näin tietysti ajattelee suurvallan edustaja, jonka alueelle miehittäjä ei ole jalkaansa pannut ja jonka imperialistisen ammattiarmeijan tie on kautta historian kulkenut yli ruumiiden ja raunioiden kruunun velvoittamana. – Kasviksia en viljele. Olisi liian armollista antaa palkkaa syrjäytyneille, eiväthän he sitten tietäisi omaa paikkaansa. hävetkää. Työmarkkinoilla on tarjottavana muuttuvia pätkätöitä, jotka eivät epävarmuutensa vuoksi kannusta mihinkään. Historia on osoittanut, että kerran kaatuvat mahtavatkin valtakeskittymät ja hallitukset, Hitler, Rooma... Niin tarttuva oli tunnelma. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Yhteistä on sitkeys. Päivystys ja siitä maksettavat korvaukset ovat vielä sitten tämän lisäksi. Vetovoimaa, viihtyvyyttä, turvallisuutta ja palveluja järjestetään nimenomaan sopivilla etäisyyksillä olevilla kouluilla, niiden sopivalla koolla ja luokkien kohtuullisilla oppilasmäärillä. Kättensä työn voi nähdä ja nauttia siitä pitkin kesää. Raili Kultala Suomen Keskustan Kokkolan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Kalliokoski sihteeri KOKKOLA Kouluille työrauhaa Kirjoittajat toivovat, että koulujen kehittämisessä paneuduttaisiin lähinnä pedagogisiin painotuksiin ja muuten jätettäisiin kouluille riittävästi työrauhaa. Kyllä kansa tietää PYHÄSALMI Lääkärien omituiset väitteet Lainalainen suoritusyhteiskunta ei pysty nielemään kansalaispalkkaa. vapaan maailman tutkijoilla olkoon oikeus irvailuun, mutta hyvä olisi tuntea paremmin Suomen lähtökohdat ja osoittaa uuden ehdot paremmiksi ennen kuin meillä on tarvetta irrottaa ammattimainen eliittiarmeija yhteiskunnasta ja nostaa puolustusmäärärahat uuteen luokkaan. Uskomaton suoritus, puhdas ravi, hivelevä loppu. Jota kiinnostaa koko raportin lukeminen, löytää sen osoitteella http://www.edume.org. Niille, jotka eivät kannata kansalaispalkkaa voisi sanoa, antakaa palkkaa sitten työn raskauden mukaan. Kevään starteissa on alkanut tuntua, että meillä juoksee kaksi maailman nopeinta ravuria, Etail Royal ja BWT Magic. Se oli juhlaa omistajille, ohjastajalle, kasvattajille. Tilastokeskuksen mukaan vuosina 1995-2000 säännöllisen työajan ansiot nousivat lääkäreillä yli 23 %, kun se muilla kunta-alan ammattiryhmillä jäi vajaaseen 16 %:iin. Kun palestiinalaislapset lukevat Jaffasta (eteläinen Tel Aviv), Nasaretista, Ber Shevasta, Negevista tai Genesaretin järvestä, saavat he oppia näiden sijaitsevan Palestiinassa. luokille, jotka ovat ensimmäiset koulukirjat, joita palestiinalaisviranomaiset ovat valmistuttaneet. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Kun yhdessä luvussa käsitellään suvaitsevaisuuden merkitystä islamin sisällä, ei mainita juutalaisia vaan ainoastaan kristityt. Sekö on demokratiaa, että puoluekuri ylittää kansanedustajan mielipiteen... Kuka lienee keksinytkään järjestelmän, jossa kaikki on tehty ylen vaikeaksi niin, että tarvitaan paljon hyväpalkkaisia virkamiehiä pyörittelemään papereita. Anni Saalasti, Kokkola – Kukkia kasvatan, koska asun kaupungissa. Työttömyys, rikollisuus, huumeet, syrjäytyneisyys, koulukiusaaminen, arvot, byrokratia ... Verkkopalvelussa luotti Suomeen 61,8 %, Ruotsiin 27,0 % ja tasapeliin 11,2 %. Kokonaistaloudellisesti siirto-operaatiot eivät vähennä Kokkolan menoja, vaikka yksi koulurakennus siirrettäisiin koulutoimelta jonkun toisen hallintokunnan ylläpidettäväksi. Kuva: Jukka Lehojärvi Päivälehdet raportoivat 28.4. Kukat piristävät ja kaunistavat puutarhaa. Israelia ei ole merkitty ainoaankaan kirjoissa olevaan karttaan vaan koko alue on merkitty Palestiinaksi. Ketkä olivat oikeassa. Sunnuntaina 29.4. Raviurheilu on kuin rikkaruoho, joka ei ole kaikkien mieleen, mutta sittenkin kukka. – Puutarhasta on mukavinta kerätä mansikoita ja herneitä sitten kesällä, Juuso Muhonen kertoo. Hohto ja loisto ovat usein kaukana. Itseäni kiusaa, omassakin puolustuskeskustelussa, modernisaation hybris armeijan tärkeimpänä asiana. Oli kerran kommunistinen Neuvostoliitto, nyt on kapitalistinen markkinointi-EU-maailmanliitto. Edelleen lääkärit valittavat työolosuhteitaan, mutta eivät suostu luopumaan jopa toista vuorokautta yhtä pitkistä työvuoroista, vaikka työnantaja tätä haluaa. Lääkärien ansiokehitys on siten ollut aivan päinvastainen kuin lääkäriliitto on väittänyt! Lääkäriliitto on mainostanut, että peruspalkat voivat olla joillakin lääkäreillä vain 14 000 mk, mutta jättänyt kertomatta, että esimerkiksi omalääkäreillä normaalista päivätyöstä maksettavat lisät (jopa siitä, että heillä käy potilaita ja lääkäri hoitaa heitä!) ovat keskimäärin noin 12 000 mk/kk. Kuudesluokkalaisten historiankirjassa oppilaat asetetaan seuraavan kysymyksen eteen: "Minkälaista osaa voin osaltani esittää tukeakseni kansallista vastarintaliikettä, miehitysja siirtomaavaltaa vastaan?" Vastauksen tähän kysymykseen olemme saaneet nähdä teeveestä. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Vermon 22. Mielipide 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Pikkuisen epäilyttää onko Suomessa enää valta kansalla, pikemminkin meille sanellaan Brysselistä käsin, tai pikemminkin määrätään. Lars-Olof Fredriksson ÄÄNEKOSKI Ulkomailta huutia Suomen armeijalle Lääkärit ovat perustelleet 20 %:n palkankorotusvaatimustaan sillä, että heidän ansiotasonsa on jäänyt jälkeen viime vuosina. Minä, palestiinalainen muslimi rakastan maatani Palestiinaa". Hanna Luoma, NURMO – Kasvatan mieluummin kukkia esteettistä syistä. Sukset, polkupyörä ja asevelvollinen ovat hölmöyden symboleja. Kokkolahan on vanhastaan myös laajalti ympäristönsä koulupaikka, erityisesti lukiokoulutuksen osalta. 2001 Gallup Kasvaako puutarhassasi kukkia vai porkkanoita. Suomeen luotetaan. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Kuva: Lehtikuva/EPA PHOTO/Ariel Schalit Olen parin vuoden ajan tiiviisti seurannut maamme raviurheilun kehitystä, ihaillut edistymistä, ihmetellyt vähäistä arvostusta. Olisiko lääkäreiden sittenkin parempi myöntää vain olevansa ahneita, kuin viedä paikkaansa pitämättömillä väitteillään luottamus koko lääkärikuntaan. Omaa ohjuskilpeäkö haetaan, tähtiensodan mukaisia taistelijoita laseraseineen vai virtuaalipelien kaltaista veretöntä pelikenttää, jolta veri, hiki ja rauniot puuttuvat. väite Israelin tekemistä palestiinalaisten joukkomurhista ja heidän poisajamisestaan. Onnea Kalajoelle! Lasse Rönkä loma-kp:lainen JOUTSA Upea tähti Tänään tiedetään, miten kävi Suomen jääkiekko-ottelussa. Israel mainitaan ainoastaan siinä yhteydessä, jolloin heidän toimensa tuomitaan, kuten esim. Joakim Terinen KOKKOLA jterine@saunalahti.fi Kansalaispalkka liian armollinen. Muun muassa näihin asioihin vedoten esitämme, että koulujen kehittämisessä paneuduttaisiin lähinnä pedagogisiin painotuksiin ja muuten jätettäisiin kouluille riittävästi työrauhaa. Siitäkin huolimatta, että PLO Oslon sopimuksen yhteydessä sitoutui tunnustamaan Israelin olemassaolon, opettavat kirjat, että Israelia ei ole olemassa. Tämä on paperiyhteiskunta, jossa paperia siirretään virkailijalta toiselle. Sisältö on nimenomaan tätä. Kaikkineen esitetyt siirto-operaatiot ja saneeraukset lisäisivät menoja. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Niille, jotka ajattelevat olevansa niin viisaita ammattilaisia, että heidän tulee saada 30-kertainen palkka siivoojaan verrattuna. Ja kun melkein puolet kuntalääkäreistä ehdoin tahdoin tekee töitä myös yksityispuolella, niin väsymyksen syy on lääkäreissä itsessään. Mitkä ovat ne premissit, joilla Suomen perinteinen armeija sitten saa modernin statuksen. Ei ihme, että väsyttää, potilaiden turvallisuuden vaarantamisesta puhumattakaan. Toisaalta jos olisi sellaista maata, niin miksei niitäkin voisi viljellä. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Riitta-Maija Sykkö, teksti Tiina Ruotsala, kuvat KOKKOLA (KP) Joonas ja Juuso Muhonen, KÄLVIÄ – Me kasvatamme mansikoita, herneitä ja kukkia, sillä meillä on ihan omat kukkamaat, toteaa Joonas Muhonen. Joko herra Ruokoranta ja ulkoministeriö valehtelevat tai sitten ollaan ministeriössä samaa mieltä kuin palestiinalaiset, että Israelilla ei ole oikeutta olemassaoloon, siitäkin huolimatta vaikka Israel on sekä YK:n jäsen että sen tunnustama valtio
Se onkin hyvä ratkaisu pienelle pihamaalle, Blomqvist sanoo. Tietoa ja taimia Venäjältäkin Leif Blomqvist on jäljittänyt kestäviä ”laukkuryssälajikkeita” Leif Blomqvist on talven mittaan varrentanut yli 100 eri lajiketta. Tiiviissä savimaassa juuret likoavat vedessä, ellei salaojituksesta huolehdita. Yksi syy mielenkiintoon on ollut halu löytää kestäviä, pohjoisissa oloissa viihtyviä lajikkeita. Puhdas luonnonmukainen ja pitkävaikutteinen marmorirouhe. Tietysti paljon riippuu myös kasvupaikan mikroilmastosta. (06) 8278 411 TARJOUS! 5 säkkiä = 300 litraa 100,Biolan PUUTARHAN MUSTA MULTA 60 l Luonnonmukainen multaseos kukkapenkkeihin, istutuksiin, kasvihuoneisiin ja kasvimaalle 5 säkk iä Pölyämätön Kekkilä PUUTARHAKALKKI 25 KG Koko puutarhan kalkitsemiseen. Erinomainen maankääntöön. T a v a ta a pian Mult a so r m e s s a! 16,82 € 0,33 mk/l 4,88 € 1,16 mk/kg 79,29,39,79,269,Fiskars PUUTARHAlapio 13,29 € 13,29 € PUUTARHATALIKKO Puuvarsi, muoviponsi, polttomaalattu. – Koko viljelmä on Leader-projekti, vahvojen lajikkeiden koeviljelmä. Tavallinen kaneliomenakin muuten on alun perin Venäjältä peräisin. Murumainen kalkki ei pölyä ja on helppo levittää. Kaikki lajikkeet eivät "toimi" toistensa kanssa, mutta puutarhan työntekijät osaavat neuvoa löytämään yhteensopivat taimet. NPK 4-4-2. Omenakuvat: Leif Blomqvist Moskovan päärynäomena. 9–20 la 9–18 su 11–17 Prismantie 1, KOKKOLA Puh. – Jos katsoo vanhaa puutarhakirjallisuutta, niin vielä 1900luvun alkupuolella uskottiin, ettei omenapuita kannattanut Vaasaa pohjoisemmaksi istuttaakaan. Näin hän on voinut kasvattaa monia unohdettuja lajikkeita – Arbatin, Anisovkan ja Borgowskojen, tuon makean ja kaikkein kestävimmän, kaltaisia. VIIKATE Sisältää varren, niteen ja 65 cm taotun terän. Taimena hankittu omenapuu kukkii ja kantaa satoa yleensä kolmantena tai neljäntenä kesänään. Lajikkeen valinta noin sadan erilaisen joukosta ei ole helppoa.Omenapuun valinta omalle pihamaalle on Blomqvistin mukaan viime kädessä makuasia. Pakkauskoko 500 ml. 2001 13 Puutarha Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi B AVOINNA: ark. Istutuksessa on tärkeää kaivaa kuoppa riittävän syväksi ja laajaksi. 6,56 € 78,00 mk/l Jaakontaika KASVUTEHOSTE Kodin kukkien ja puutarhakasvien energiasuihke. Borgowskoje. Useimmat ovat niistä ovat jo kukkineet ja tuottaneet satoa. Omenapuun ostajat haluavat Blomqvistin mukaan yleensä varmistua ennen kaikkea puun kestävyydestä. Grenman on venäläisistä lajikkeista Blomqvistin suosikki.. Lajikkeita pitää aina olla kaksi Jos suunnittelee omenapuiden istutusta pihaansa, kannattaa muistaa, että puita on todella oltava kaksi ja että niiden täytyy olla eri lajiketta, jotta pölytys onnistuisi ja kumpikin kantaisi satoa. Isoäidin jouluomena (Ruotsi). Omenapuiden lisäksi Blomqvist on tuonut Suomeen Venäjältä kestäviä päärynä-, luumuja kirsikkalajikkeita. Taimitarhan ja puutarhurin kodin lähistöllä on suuri omenatarha, jossa kasvaa noin 80 eri lajiketta. Tässä seurataan systemaattisesti puiden menestymistä ja satoisuutta, kaikki kirjataan muistiin. 45,24 € Ilmettä pihallesi! Etelänkyläntie KALAJOKI,i puh. – Näitä kulkeutui Suomeen aikoinaan laukkuryssien mukana, mutta sittemmin monet ovat unohtuneet. Omenatarhasta on iloa kaikille puutarha-asioista kiinnostuneille, sillä syksyisin tarhaan otetaan vastaan ryhmiä tutustumaan hedelmiin ja maistelemaan eri omenien makuja. Piikkiön tutkimuslaitos osallistuu seurantaan. Hän on tutkinut vuosikaudet kirjallisuutta, jäljittänyt uudelleen esiin Suomessa aikaisemmin viljeltyjä omenalajikkeita sekä tehnyt niiden vuoksi myös lukuisia matkoja Venäjälle ja Baltian maihin. Pituus 118 cm, paino 1,5 kg. (08) 460 713, (08) 460 983, 040-759 6012, kotisivu: http://personal.inet.fi/koti/perennataimisto/ avoinna ma–pe 9–19, la 9–15 KEVÄÄN AVAJAISTARJOUKSEMME KEVÄÄN KUUMA UUTUUS!!! SIPERIALAINEN KARHUNVATUKKA 99,SINIRIIKUNA 80-120 cm, 3 l:n astia 85,Perjantaina hedelmäpuupäivät taimistolla! Opastamme lajikevalinnassa, lannoituksessa, leikkauksessa ym.... Esimerkiksi Borgowskoje tuottaa satoa jopa VI-vyöhykkeellä. Se on mehevä, makea herkkuomena ja syyslajike. Kuva: Leena Nygård Koristeomenapuu Wabiskaja. Nyt jopa 20–25 lajiketta menestyy V-vyöhykkeellä. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Omalla pihallaan hänellä on kauniisti kukkiva Wabiscawkoristeomenapuu sekä perheomenapuu, johon hän on ympännyt kasvamaan 45 eri lajiketta. Hedelmäpuun ostjaalle 1 l:n Biolanlannoite lahjaksi! VARAA OMASI ! Tervetu loa! Leena Nygård PEDERSÖRE (KP) – Ainakin tämä on mielenkiintoista, pedersöreläinen puutarhuri Leif Blomqvist sanoo jo suuret mitat saaneesta "omenaharrastuksestaan". Kaikilla on samanlainen juurisysteemi, Antonovkaa, ja juureen on liitetty kasvamaan pala haluttua lajiketta. Venäläisistä lajikkeista hänen oma suosikkinsa on herkullisen Borgowskojen Grenman. Osa istutusmullasta voi olla myös parinkymmenen sentin kumpareena maanpinnan yläpuolella, jos paikalle on hankala kaivaa kyllin syvää kuoppaa. – Vain perheomenapuu pystyy pölyttämään itse itsensä
(Kiinalainen sananlasku) Puutarhani suo minulle iloa, terveyttä ja tietoa. Mikä onkaan sen parempaa terapiaa, kun puuhata kasvien kanssa, ihastella kasvun ihmettä ja sen kauniita lopputuloksia, Juhani Siipo myöntää. ja kaiken kasvavan juuressa oli ammattimainen spesialisti: kaalimato, toukka, lehtimato tai jokin muu asiantuntija, jonka työnä oli ahmia juuri sitä nimenomaista kasvinosaa. Asiakkaat tulevat eri puolilta maakuntaa. Työntekijöitä on sesonkien mukaan 4-10. Onnen kylväjille Maija Myllykangas (KP) Useimpien puutarhureiden mieleen ei ikinä juolahtaisi kirjoittaa runoa tai maalata taulua. – Tommi on opiskellut puutarhuriksi. 0204 165 900, fax 0204 165 919 KOKKOLAN PUUTAVARA Kestopuu on ainoa oikea ratkaisu, kun haluat puurakenteiden kestävän ensiluokkaisina vuodesta toiseen. Pelargonia on kestosuosikki Amppelikukkien ja havujen suosio kasvussa Puutarhurit Juhani ja Tommi Siipo esittelevät erilaisia pelargonioita, joissa alkaa olla jo kukkia. Siiponjoen kainalossa sijaitsevalla puutarhalla on katettua tilaa lähes 4 000 neliötä. Puutarhalla tuotetaan myös viinirypäleitä. 08-410 460, fax 08-410 471 Kyösti Niskanen 050-528 5159 Runsaasti erilaisia äitienpäiväkukkia Niskasen kukka ja hautauspalvelu Oy /Vihertyöt Täyttä palvelua kukkaja hautausasioissa (norm. Tyytyväinen asiakas on meidän toimintamme keskeisin tavoite, Tommi Siipo korostaa. Vähittäismyynti kasvattaa kuitenkin koko ajan osuuttaan. Toinen vilkas sesonki ajoittuu joulun aikaan. Alkuvuosina puutarhan rinnalla oli minkkitarha. Alpo ja Juhani Siipo perustivat puutarhayrityksensä vuonna 1967. – Me panostamme laatuun. – Ne vaativat kostean ja happamen maan, jolloin ne tuottavat satoa. 040-5518077, 040-5840971 Paikka sijaitsee n. Hyvä sato jo kolmen vuoden päästä. Niitä voi istuttaa myös ruukkuun, jolloin havun voi viedä talveksi vaikka kellariin suojaan. Vilskettä riittää alkukesään saakka. Ruusut ovat puutarhojen kestosuosikkeja. (A.P. (John F. Kysymyksessä on kaunis kukka, mutta se on aika myrkyllinen, Siipo perustelee sen matalaa markkinointiprofiilia. Alpo Siipo jäi pois yrityksestä vuonna 1989, jolloin Riitta ja Juhani Siipo ottivat sen hoitoonsa. (Beverley Nichols) On täysin kiellettyä hoitaa puutarhaansa innottomasti. Kuvat: Timo Talus Pasuunakukka kuuluu Siipon puutarhan erikoisuuksiin. Puh. Koristehavut ovat monivuotisia. Oikea laatu-hinta-suhde on tärkein kilpailuvalttimme. Ei tarvitse lähteä kasvattamaan istukkaasta saakka, mikä sekin on toki mahdollista, Siipo sanoo. Useimmat puutarhat ovat omistajiensa ainoita taiteellisia luomuksia. Kolibri 1996. Yeatman) Jokainen puutarhuri on muita puutarhureita viisaampi. Jos hän saapuisi Eedeniin, hän nuuhkisi innoissaan ilmaa ja sanoisi: "Herra paratkoon, millaista humusta!" (Karel Capek) Lähde: Mietelmiä puutarhan ystäville. Emme myy pelkkää kasvia, vaan annamme aina myös siihen liittyvät hoito-ohjeet. Tällä alallakin pitää keskittyä tiettyyn asiaan, jotta sen pystyy hoitamaan mahdollisimman hyvin, Juhani Siipo tietää. (Ralph Waldo Emerson) Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, ota humala. Vain painekyllästetty puu – Kestopuu kelpaa kohteisiin, jotka ovat jatkuvasti alttiina kosteudelle ja sään vaihteluille. – Pelargonia on ruukkukukista edelleen kestosuosikki. Jos haluat ikuista onnea, ryhdy puutarhuriksi. Muunlaisessa maassa ne eivät menesty. Se on kaunis, kestävä ja helppo hoitaa. Kestopuu kierrätykseen. (Ralph Waldo Emerson) On suurempi nautinto laatia puutarhaa kuin mietiskellä paratiisia. Se suo naurunaiheita ja hyvän värin sekä ihmeen kauniita näkymiä. Kenyon) Markkinahumussa on rahaa, mutta kirsikkapuun alla rauhaa. Sitä menee joka kevät paljon. (Geoff Hamilton) On vaikea ymmärtää, miksi Jumala, joka loi ruusun, loi myös kirvan. 2001 s KESKIPOHJANMAA 14 Puutarha J O N S E R E D KESÄ ON KESTOPUUN ® AIKAA Maaja vesikosketuksessa oleviin puurakenteisiin Maan yläpuolisiin, säälle alttiisiin puurakenteisiin Valitse laatuleimattu Kestopuu käyttötarkoituksen mukaan: www.kestopuu.fi Kvikantintie 21, 67800 Kokkola puh. (Mary Howitt) Puutarhanhoito vaatii saranoilla toimivan valurautaisen selän. Myytävänä 60–70 cm korkeita, omalta viljelmältä. 35,-/kpl) 27,/kpl 3 kpl/ 75,VIHERSUUNNITTELUJA RAKENNUSTYÖT 30 vuoden kokemuksella Miniruusut Äitienpäivätarjous Äitienpäivätarjous Ikkuna maailmaan. – Vähittäisja tukkumyynti jakaantuvat meillä suunnilleen puoliksi. (Clara L. Minä olen hankkinut saman taidon kantapään kautta, Juhani Siipo naurahtaa. Kalajoen Rahjankylällä sijaitsevalla Siipon Puutarhalla riittää valinnanvaraa, sillä tarjolla on satoja erilaisia lajikkeita. (Anne Scott-James) Niin, köyhän puutarhassa kasvaa paljon muutakin kuin kukkia ja yrttejä – ystävällisiä ajatuksia, tyytyväisyyttä, mielenrauhaa ja työniloa. Keskiviikkona 9.5. Amppelikukkien ja erilaisten havujen suosio kasvaa kevät keväältä. (Oliver Wendell Holmes) Survaista lapionsa omistamaansa maahan! Voiko elämä sen parempaa tarjota. Balfour) Maa nauraa kukillaan. Sitä on rakastettava, pitipä siitä tai ei. Sellar & R.J. Keväällä kiireisintä Äitienpäivän tienoo merkitsee puutarhalla kiireen alkamista. Kestävien lajikkeiden lisäksi on muutamia lajikkeita, jotka pitää suojata talven varalta. Heidän poikansa Tommi tuli yritykseen mukaan kymmenen vuotta sitten. Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Siipon puutarhalla alkaa riittää vilskettä, kun viherpeukalot käyvät hakemassa pihapiireihinsä sopivia kasveja; muun muassa kukkia, pensaita, koristehavuja, amppeleita ja muita puutarhatuotteita. Lakkaa ja pensasmustikkaa istutetaan nykyään pihapiireihin. (Hugh Johnson) Puutarhalapioni voi parantaa kaikki vammani. (W.C. (Charles Dudley Warner) Siemenkauppiaat eivät omasta mielestään myy siemeniä – he myyvät optimismia. Hän on alan ammattilainen. Se pitää pinnalla. 18 km Evijärven kk:ltä Pietarsaareen päin Käytössä kaivinkoneet ja kauhakuormaajat Jan Huldén 040-553 7336 Mikael Huldén 0400-162 503 Oy Huldén & Söner Ab ALAVETELI • HIEKAT • SORAT • MURSKEET • RUOKAMULLAT Kauppak. – Pihoihin panostetaan nyt yhä enemmän, mikä tarjoaa monelle mukavan vastapainon työlle. Ensimmäiset istukkaat laitetaan purkkeihin tammi-helmikuussa. Mainiota terapiaa Puutarhurin ammatti on elämäntapa, sillä työtä riittää. Jos kolme päivää, teurasta sika ja syö se. Herbert) Joka varressa, joka lehdellä... Työvuosi päättyy joulukukkasesonkiin. Toimittanut Helen Exley, suomentanut Laila Rauhamaa. Myös omenapuita on jalostettu, ja niistä saa satoa Pohjanmaallakin, Siipo selvittää. Amppelikukkien kysyntä on niin suuri, että se ylittää tarjonnan – Valmiit amppelit kiinnostavat asiakkaita, koska ne voi heti ripustaa koristeiksi. 6, 84100 Ylivieska, p. – Pasuunakukka on yksi erikoisuuksistamme, jota emme kuitenkaan markkinoi aktiivisesti. – Alkuvuosina viljelimme myös tomaattia, mutta 15 vuotta sitten erikoistuimme kukkiin. (Kiinalainen sananlasku) Se joka kylvää puutarhaan, kylvää onnea. Samaan kastiin kuuluvat ruusut ja petuniat, puutarhuri Tommi Siipo mainitsee muutamia esimerkkejä tavanomaisista suosikeista. Käytöstä poistuva, vanha kyllästetty puutavara voidaan toimittaa jätelaitosten keräyspisteisiin, mistä se siirtyy poltettavaksi energiakierrätykseen. (Kiinalainen sananlasku) Kunnon puutarhuri ei vaali kukkia, hän vaalii multaa... (Japanilainen sananlasku) Miten lohduton paikka maailma olisikaan ilman kukkia! Se olisi kasvot vailla hymyä, juhlat vailla tervetulotoivotusta. Miljoonakellot kukkivat amppeleissa pitkälle syksyyn.. Kukkiin erikoistuminenkin vaatii paljon tietoa, jota on pitänyt vuosien varrella hankkia. Jaoimme oman hinnaston ensimmäisen kerran Kalajoelle ja Himangalle tänä keväänä, mistä on tullut myönteistä palautetta, Siipo kertoo
Autojen ja leikkureiden häkävertailun luvut saatiin arviosta, jossa olivat osatekijöinä myyntija keskitehotiedot sekä arviot ominaispäästöistä ja käyttömääristä. • NATURAL LUOMUPRIKETTI NP 2-3 (68 p/kg+alv) • NATURAL TEHOPELLETTI NP 7-2 (73 p/kg+alv) Suursäkeissä, hinnat vapaasti tehtaalla Tiedustelut 06-8612 802 (tehdas) Vihreän nurmikon salaisuus... Eniten kulotuksen vaaroista tietävät palokuntalaiset, vaikka eivät välttämättä kertaakaan elämässään kulota. Seuraavaksi otetaan rautalehtiharava käteen, vedetään vesiletku viereen tai varataan saavillinen vettä ja ämpäri käden ulottuville. 06-870 486 Hyvä valikoima ruusuja, krysanteemeja miniruusuja ym. Mitä lähemmäksi rakennuksia mennään, sitä varovaisempi kannattaa olla. Direktiivejä hiotaan EU:ssa Useimmista ruohonleikkureista löytyy joko amerikkalainen Briggs & Strattonin tai Tecumsehin valmistama voimanlähde. SFS-ympäristömerkin ympäristöasiantuntija Ismo Halonen kertoo, että huomiota kiinnitetään lisäksi muun muassa muoviosien oikeaan palonsuojaukseen sekä pintakäsittelyyn, jossa ympäristömerkkiehdot kieltävät kromin, kadmiumin ja nikkelin. • Ravinnerikas komposti lannoittaa puutarhassa ja pellolla. Siidoissa elää saamen kulttuuri. Lisäksi valmistajalle sälytetään kuudenkymmenen prosentin kierrätysvelvoite. Ruohonleikkuuta täyttä häkää Bensakäyttöiset pienkoneet saastuttavat yhtä paljon kuin joukkoliikenne Ruohonleikkuri kuuluu pienkoneisiin, joiden huolto helposti laiminlyödään. 040-739 71 45 Peltoviljelyyn, kasvimaalle, marjapensaille... Lannoita NYT, ja korjaa muhkea sato syksyllä! KARPIN Ullavantie, Kannus, puh. Kevään sipulija mukulakasvien esikasvatus, jos toimenpidettä tarvitaan, aloitetaan huhtikuussa. Toiminnalla tahdotaan turvata saamelaisten mahdollisuus elää tulevaisuudessakin omana kansana, omista lähtökohdista ja oman kielensä sekä elämänmuotonsa mukaista elämää sulautumatta valtaväestöön, hallintopäällikkö Juha Guttorm Saamelaiskäräjiltä kertoo. Maatalouden tutkimuslaitos oletti 90-luvun puolivälissä, että ruohonleikkurit tuottavat hiilimonoksidia 23 000 tonnia. Katalysaattori olisi liian kallis Päästöjen vähentäminen halvoista koneista on kannattamattomampaa kuin kalliista. Musta pläntti muuttuu polttamattomia alueita aikaisemmin kauniin vihreäksi. Ensimmäiset tulivat voimaan 1996. Sitä taas ei mielellään edes anneta ilman hyviä perusteluja, joiksi ei "pelkkä" kulottaminen riitä. Mitä tiheämmässä asutaan, sitä arempia ollaan – ja pääasiassa ihan syystäkin. Kuva: Clas-Olav Slotte ROVANIEMI (STT) Saamenkieli on katoavaa kansanperinnettä, jonka säilymiseksi ponnistellaan saamelaisalueella kovasti. Kokonaiskannaksi arvioidaan noin puolitoista miljoonaa laitetta. Kukaan ei tiedä tarkasti polttomoottoristen pienkoneiden määrää Suomessa. Daalioiden kukinta kestää heinäkuusta syksyn ensimmäisiin pakkasiin, liljojen kukinta vaihtelee lajikkeittain. Kesäkukat, puut, pensaat, perennat. Halvaksikin se tulee, jos tulen saa pidettyä kurissa. Tutkija Esa Elonen Vakolasta kuitenkin varoittaa menemästä eko-säätelyssä liian pitkälle. Sipulit ja mukulat voi siirtää ulos toukokesäkuussa yöpakkasten mentyä. He kun joutuvat joka kevät sammuttamaan kymmeniä ryöstäytyneitä kuloja. – Pienmoottoritekniikkaa on pakko kehittää puhtaampaan suuntaan, Elonen ennakoi. Pahimmillaan sopu voi mennä heti kättelyssä, kun tuore naapuri polttaa vaikkapa keskeneräisen talon pihalla rakennusjätettä. puutarhatuotantoa. • NATURAL VIHERMURE Tuuhea nurmikenttä koko kesäksi on koko perheen ilo! Pakkauskoko 30 kg, tehtaalta 40 mk/säkki (sis. Liljat ovat helppohoitoisia ympärivuotisia kukkapenkin asukkaita, jotka menestyvät pohjoisinta Lappia myöden. Jokaisessa ihmisessä asuu sen verran pyromaania, että helposti riehaantuu nappaamaan pihapiirissään tikut taskusta ja tulen nurmikkoon. Mitä korkeampaa kulotettava kasvillisuus on sitä nopeampaa tuli juoksee latvoissa ja yltää yllättävän pian ja pitkälle. Joutsenluokitusta varten hiilivedyt, typen oksidit, häkä ja hiukkaset mitataan pakokaasuista kahteen otteeseen 50:n ja 150 ajotunnin jälkeen. Hänen mukaansa ympäristöasiat näyttävät jääneen tuotekehittelyssä mopen osille. – Säilytyspaikan on hyvä olla viileä – +2 asteesta +10 asteeseen. Ruukuissa kukkia voi kasvattaa ulkona keväämmälläkin, kunhan muistaa siirtää ruukut yöksi sisälle tai suojata ne hyvin harsolla ja sanomalehdellä. Kuva: Jukka Lehojärvi Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) Keväällä sipulija mukulakukat vaativat kasvaakseen muhevan humusmullan ja paljon kasvualustaa. alv 22 %) Tiedustelut 06-8612 802 (tehdas) Natural Compost Oy Tarhatie 41 Puh. Puutarhan hoitaja voi suojella ympäristöä jopa ymmärtämättä ruohonleikkurista enempää kuin vasikka uudesta ämpäristä. Syksyllä daalian juurakot nostetaan kuivumaan vaikkapa kellariin. Daalia on työläs, mutta ei vaikea kasvi, Huhtala vakuuttaa. Kun kukka istutetaan ruukkuun maalishuhtikuussa ja viedään yöpakkasten mentyä ulos, kukinta osuu heinäkuulle, Huhtala tietää. Jälkisammutus saattaa tuntua lapselliselta, mutta varsinkin pihan reunoilla voi olla paikkoja, joihin tuli jää helposti kytemään. – Daaliat on hyvä esikasvattaa keväällä sisätiloissa, ettei kukinta mene kesän yli. Kaasutinta ruuvaamalla muutetaan polttoaineen seossuhdetta, mikä vaikuttaa selvästi paitsi kulutukseen, myös hiilivetyja häkäpäästöihin. Yksi tuoreimmista pienkoneiden päästötutkimuksista julkaistiin nelisen vuotta sitten. Kunnollisen ja onnistuneen kulottamisen jälkeen voi ihailla tulosta. Istutus tarpeeksi syvälle Istutuksessa on hyvä muistaa, että esimerkiksi sipulikasvi-liljat istutetaan 10–15 sentin syvyyteen, daalian juurakolle riittää viiden sentin syvyys. Koepoltto on oiva tapa katsoa, onko tuuli liian voimakasta tai tuuleeko "väärältä" käsin. Niin ikään päivänselvästi toiseksi suurin ryhmä on moottorisahat. Kummallakaan niistä ei ainakaan toistaiseksi ole joutsentunnusta. Ympäristömerkkiin monta kriteeriä Kaksi Klippoa ja muutama Stiga-malli ovat ansainneet Ruotsissa Pohjoismaisen ympäristömerkin. Juuri niiden kotimaassa on myös alettu kiinnittää huomiota myös pienmoottoreiden ympäristöystävällisyyteen. Silloin ei ainakaan puuskittaisen tuulen kanssa voi leikkiä. 06-861 2259 69600 KAUSTINEN Fax. Kulota kurilla Tyvenen ilman muuttuminen tuuliseksi herättää liekit helposti henkiin, vaikka savua ei olisi noussut useaan tuntiin. Säännöllinen lannoitus ja kastelu sekä lämmin aurinkoinen kasvupaikka takaavat väriloiston. Kaikkia sipulija mukulakasveja voi kasvattaa ruukussa, kun pohjassa on reikä, jotta vesi pääsee läpäisemään kasvualustan kunnolla. Mukulaja sipulikasvit viihtyvät paitsi maassa ja ruukussa, myös terassilla ja parvekkeella. Yhteenvedossa niiden todettiin vähentyneen selvästi aikaisemmista mittauksista. Kaikista kovimmalla kulotuksessa on naapurisopu. Sitten mietitään mitä halutaan kulottaa. Kaksi merkkiä – Honda OHC ja Briggs & Stratton Quantum XTS – täytti myös pohjoismaisen ympäristömerkin vaatimukset. Jos nurmen kylvää hitaasti kasvavasta siemenlajikkeesta, eikä levitä höysteeksi tolkuttomasti typpilannoitetta, leikkuutyö jää vähemmälle – ja maailma pelastuu. Saviperäisillä mailla savi on kaivettava alta pois, puutarhuri Satu Huhtala Kokkolan Agrimarketin Multasormesta muistuttaa. – Ruohonleikkuri kuuluu pienkoneisiin, joiden huolto helposti laiminlyödään. Laukat, joista monet istutetaan keväisin, kannat, soljot, tarhakriinumit ja triteleiat ovat harvinaisempia. Siihen tosin vaaditaan paljon muutakin kuin riittävä meluttomuus ja päästörajojen alitus kertaalleen. Kulottamiseen ja roskien polttamiseen pitää kuitenkin aina taajamissa ja kaava-alueella hakea palokunnan lupa. – Kasvualustan on läpäistävä hyvin vettä. Äidille Mummolle Mandarin Ruukkuruusu oranssinpunainen runsaskukkainen 30 v. Huolto säästää konetta ja luontoa Käyttötottumukset sekä ennen muuta laitteiden huolto vaikuttavat oleellisesti, miten paljon moottorin käynti rasittaa ympäristöä. Pienmoottorien pakokaasupäästöt ovat tutkija Esa Elosen erikoisalana Maatalousteknologian tutkimuksessa Vakolassa. 06-822 9398 Lindellin Puutarha Kokkola 12 km Jyväskyläntietä Lahnakoski 3 km Ihmiseltä ihmiselle. Useimmat niistä meidän itsevarmojen ja kaikki tietävien kulottajien sytyttämiä. Muuallakin on aina otettava huomioon, että naapureille ei aiheuta haittoja. Yksin kulottaminen on joskus olosuhteiden pakko, mutta silloin kannattaa muistaa, että poltetaan yhtä kohdetta kerrallaan ja mieluummin vain yhteen suuntaan. LAHNAKOSKI, Kokkola, puh. Sipulit ja mukulat viihtyvät muhevassa maassa Sipulija mukulakasvit vaativat kasvaakseen muhkean ja hyvin vettä läpäisevän multakerroksen. Hätävarjelun liioittelua ei ole esimerkiksi kastella rakennusten kivijalkaa tai seiniä. Yhä yleisen nelitahtimoottorin sivuventtiilisyys periytyy näihin päiviin 20ja 30-luvuilta. Omenapuiden tai hedelmäpensaiden alustat tai villiintyneet ruusupuskat voi kulottaa tarkkuutta noudattaen eli puita kiertäen ja puskissa äkkinäistä leviämistä vedellä tai haravalla säädellen. Nyt vastaavia suunnitellaan muille pienkoneille, kuten jyrsimille, moottorisahoille ja lumilingoille. Samalla hän muistuttaa, että poropeukalollakin hallittavat pikkukunnostukset kuten ilmansuodattimen ja moottorin jäähdytysripojen puhdistus sekä tuplan vaihto tarvittaessa ja öljynvaihto kerran vuodessa vähentävät koneen päästöjä. Kari Viiperi (KP) Bensiinillä toimivat puutarhojen pienkoneet ja moottorisahat syytävät taivaan tuuliin enemmän hiilivetyä ja häkää kuin linja-autot, laivat ja lentokoneet yhteensä. Ojien ympäröimän tai muuten selkeästi rajatun pihanurmen polttaminen on vaarattominta. Tämä määrä vastasi melkein kaikkien silloisten katalysaattoriautojen yhtyeistä häkäpäästöä. Myös säännöllinen kastelu ja lannoitus sekä lämmin, aurinkoinen kasvupaikka kannustavat kukkia täysipainoiseen kasvuun. Savu parfymoi pihalla hulmuavat pyykit, tunkeutuu tehokkaasti asuinrakennukseen ja antaa turhan tiivistä tunnelmaa vaikkapa naapurin grilli-iltaan. 2001 Puutarha 15 Kodin viherpeukalot, viljelijät, puutarhurit... Daaliat sen sijaan pitäisi nostaa ylös kukkapenkistä talveksi. – Ruohonleikkureiden ympäristömerkkikriteerejä on jo kertaalleen muutettu. Juurakot kannattaa kääriä sanomalehteen tai upottaa turpeeseen, etteivät ne mätänisi. Liljat pärjäävät pohjoisessakin Kevään tuttuja sipulija mukulakasveja ovat paitsi liljat ja daaliat, myös gladiolukset. Ruohonleikkureiden osuus lienee kahden kolmasosan paikkeilla. Naapuruussuhde kuolee jo ennen syntymistään. Näin tarkistetaan säätöjen pysyvyys. Maanantaina alkoi saamelaisten kielija kulttuurisiidaprojekti, jonka tavoitteena on saamelaisen identiteetin lujittaminen. Esimerkiksi katalysaattorin lisääminen vaikkapa puutarhajyrsimeen tai ruohonleikkuriin onnistuu teknisesti, mutta todennäköisesti se nostaa laitteen hintaa tolkuttomasti. Maalla yleensä metsäkin on lähellä, joten kovin herkästi ei voi kulottaa ainakaan sillä puolella tonttia, jossa heti ojan takana tai suoraan pihan jatkeena on kuiva kangasmetsä. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Jos luvat ovat kunnossa tai jos asutaan maalaiskylässä, jossa yleensä suvaitsevaisuus ainakin näissä päästöasioissa on asutusalueita avarampaa, silloinkin kannattaa miettiä ennen raapaisemista. Useiden ruohonleikkureiden ongelmana on iänaikaisen vanha perustekniikka. Kolmivuotinen projekti pyrkii elvyttämään ja edistämään saamen kieltä ja kulttuuria kuuden saamelaisalueelle perustettavan siidan avulla. Daaliat saavat aikaan komeamman ja runsaamman kukinnon, kun pieniä nuppuja nipistää alkuvaiheessa pois. 06-861 2459 www.kase.fi/~natural Pot kua pell on pien eliö toim inta an! Kevät on kasvun aikaa. Asuintontin vaikkapa peltoon rajoittuvat ojat kulottaa kätevästi niin sanotuilla vastavalkeilla. Kaliforniassa jo voimaan tulleesta saastepäästörajoituksesta odotetaan aikanaan sovellutusta Euroopan unionin direktiiviksi. Lilja on kevään muotisipulikasvi. Kuluttaja-lehti testautti vastikään kolmen ruohonleikkuukoneen moottorityypin häkä-, hiilivetyja typenoksidipäätöt. Sitä ei tarvitse esikasvattaa. Liljat istutetaan parinkymmenen sentin etäisyydelle toisistaan. Vaarallisimpia ovat kivikkoiset kanervikot tai hieman vanhentuneet katajapensaat. Kuva: Jukka Lehojärvi Kulotus eli vanhan heinän ja roskan polttaminen pois pihalta, puutarhasta ja aitovieriltä on nopea ja useimmiten vaivaton tapa siistiä paikkoja kevään tullen. Anna siemenelle hyvä syy kiirehtiä raittiiseen ilmaan! Irtotavara noutomyyntinä 50 mk/m 3 ( sis.alv. Ihka ensimmäinen asia on nuolaista sormea ja kokeilla tuulta, sillä sen kanssa riskin ottaminen ei kannata. 22 %) Soita ja sovi kuormaus p. Parhaiten kasvu edistyy viileähkössä paikassa, kuten ikkunalaudalla. Äärimmäisen laihalla seoksella saatetaan aiheuttaa kallis moottorivaurio. 06-822 9256, 822 9253 fax
Se on kuitenkin sen verran varma valinta, ettei kasvattamisessa pitäisi tulla yllätyksiä eteen. Pilariomenapuun etu on sen pilarimainen kasvutapa. Mielipiteitä ministerille voi alkaa lähettää jo keskiviikkona. Esimerkiksi sypressit, tuijat ja tuiviot sekä sinikataja soveltuvat varjoisalle parvekkeelle. Katteeksi käy eloperäinen ruohotai lehtisilppu tai muovitai kangaspeite. Olennaista on, että kerroksissa vuorottelevat hiilipitoinen ja typekäs jäte, märkä ja kuiva jäte sekä karkea ja hienojakoinen aines. Kratschmer selostaa myös kompostoinnin ongelmia ja kateviljelyä, jossa taimirivien välit peitetään maan suojaamiseksi ja lannoittamiseksi. Värivalokuvat ja piirrokset havainnollistavat. Eräs sukulaiseni ehdotti koiranruusua kerrottuani millainen erikoisuus keittiöni ikkunan alla kasvaa. 014-465 131, fax 014-465 125 Karstula PYYDÄ TARJOUS Yli 4000mk toimitukset rahtivapaasti/ toimistolta nuodettaessa -15% TUTUSTU KESTÄVIÄ TAIMIA LAAJA VALIKOIMA KESTÄVIÄ TAIMIA LAAJA VALIKOIMA AHOSEN TAIMISTO AHOSEN TAIMISTO www.ahosentaimisto.fi Järvelänjärvi 92210 Arkkukari, Raahe, puh. Ei se ollut jalostettu yksilö vaan villiruusu. Suomen luonnonsuojeluliitto ry, 1993. 08-263 369, Fax 263 430 http://personal.inet.fi/yritys/perennataimisto AVOINNA ark. Erityisesti uutta puutarhaa perustettaessa, luomuviljelyyn siirryttäessä sekä kasvien kasvaessa huonosti, on analyysi tarpeen. Ja ellei ole, ainakin minulle se on aina koiranruusu, sanoivatpa muut mitä hyvänsä. Leikkaamalla puu pysyy mitoissaan. Kuivakäymälä kompostoi Luonnonsuojeluliiton kompostikäymälävihkonen esittelee kuivakäymälän rakentamista ja käyttöä. Olisiko ruusuni sellaista perua. Erikoisin on Ballerinapilariomenapuu, jota voi kasvattaa tilavassa ruukussa parvekkeella. – Ennen omaa kokemusta on useimmille vaikea uskoa, että kompostikäymälä on käyttäjälle hajuttomampi kuin WC, vakuuttavat Liljat. Ylivieskalainen puutarhuri Juha Ahvenjärvi myy pilariomenapuita ensimmäistä vuotta puutarhamyymälässään. Ravinnetaso selvitettävä Etteivät kasvien elinolot jäisi arvailujen ja onnettomasti päättyvien kokeilujen varaan, kehottaa Kratschmer monien muiden opastajien tavoin selvittämään maan ravinnepitoisuuden ja kasvien lannoitustarpeet viljavuusanalyysin avulla. Valokuvat Harald ja Thomas Kratschmer. Kratschmer esittelee myös kompostin eliömaailmaa sekä moninaisia lisävarusteita. 3,80 mk/jm – painekyllästetty 50x100 8,90 mk/jm BLOMQVIST TAIMISTO Bodöntie 210, 68530 Lepplax, puh. Siihen voi laittaa talvella lintulaudan, ajattelin ilahtuen. Kratschmer neuvoo yksityiskohtaisesti ainesten sekoittamisen ja sijoittamisen. Puutarhoissa ja pihoilla sitä saattaa olla muuallakin. Rikkakasveja kate torjuu sitä paremmin, mitä paksumpi esim. Jostain syystä tämä ruusu ei ollut kovin leviävää laatua, vaan puski oksiaan ylös eikä sitä voinut pensaaksi kutsua. Luonnonmukaisesti kompostin ja katteen avulla viljelevä kotipuutarhuri tarvitsee hänestä viljavuusanalyysin vain silloin, kun kasvien puutostaudin oireet ovat ilmeiset. Kesän mittaan kasaa pöyhitään tarpeen mukaan ja kompostoitumista tarkkaillaan. Otakantaa-sivulla käsitellään vuoronperään eri ministeriöiden ajankohtaisia aiheita.. Selvitellessäni kasvupaikkoja, havaitsin, että ei koiranruusua luontaisesti kasva näillä maillakaan. Ensin annoin sen tuta ruohonleikkurin teriä. Risusilppuri on oiva apu, jotta puutarhajäte saadaan pienityksi seokseen. 06-766 9815 • Perennoja yli 350 eri lajiketta • Saviruukkuja ulkokäyttöön, tuhansia kauniita ruukkuja • Talvenjkestäviä omenapuita. Näin tulee hiiltä ja typpeä oikeaan suhteeseen. Se kasvaa sellaisen kiven vierellä, jossa on rautainen kiinnike. Ballerina antaa satoa jo hyvin nuorena. Ne tuovat monimuotoisuutta kukkaistutusten rinnalle. Pikkuhavupuiden lajikirjo on valtava, ja valittavana on kasvutavaltaan ja väriltään erikoisia lajikkeita. Kesäkate laitetaan kylvämisen ja istutusten jälkeen, kun multa on lämmennyt 10 sentin syvyydeltäkin. Kuva: Harald Kraschmer Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Sen sitkeät, piikikkäät, ensi versot ilmaantuivat maasta vuosia sitten, keittiöni ikkunan alla. Minusta alkoi vähitellen tuntua, että se oli sadun ruusu. Pilariomenapuu on melko hinnakas ja soveltuukin erikoisuuksista kiinnostuneille. Se on kuin satua. Jännä valinta parvekkeelle on marjatuomipihlaja tai pohjantuomipihlaja. Kompostin herättelyyn voi käyttää kaupan herätettä tai puun tuhkaa. Metalliverkko pohjalla estää haittaeläimien tulon. Pienpihoille istutetaan aina havupuita, joten miksi ei myös parvekkeille, Ahvenjärvi ehdottaa. Lasitettua parveketta täytyy välillä muistaa tuulettaa, Ahvenjärvi huomauttaa. Rask löytyy kello 11.30–12.30 valtionhallinnon keskustelufoorumin verkko-osoitteesta www.otakantaa.fi, kohdasta online-keskustelu. Käymälä on varustettu niin suurella säiliöllä, että kompostoituminen tapahtuu pääosin jo siinä. – Kompostikäymälä on moderni ratkaisu omakotitalon jätevesiongelmiin ja käyttömukavuudeltaan jokseenkin vesikäymälään verrattavissa, väittävät tekijät tutkimukseensa ja 5-vuotiseen omakohtaiseen kokemukseensa nojaten. Liika kuivuus pysäyttää hajoamisen, mutta liika kosteus mädättää lahoamisen sijasta. Näin syntyy iso multatila, jossa isotkin kasvit viihtyvät. – Havut ovat tärkeimpiä kasvejamme. Syksyn tullen kompostoitumaan. Hae oma mielilajikkeesi! • Pensaita, puita ja havukasveja. Ensi hämmennyksen jälkeen sen kukat ovat kuitenkin näyttäneet vuosi vuodelta vain kauniimmilta. – Nämä ovat Suomessa viljeltyjä terveitä taimia, joten sairauksia ei pitäisi olla, Ahvenjärvi sanoo. Toisaalta havaitsin, että on olemassa lähes valkoinenkin versio. Runsaasti erikoisuuksia mm. Usein komposti herää itsestään, sillä keittiöjäte ja tuore kasvijäte sisältävät kaikki tarvittavat aineet. Tiedän, että satu on siinä, ihan käden ulottuvilla. Korkeutta voi olla kaksi ja puolikin metriä, mutta useimmilla parvekkeilla se ei ole ongelma. Kun talvi tulee, ruukun voi talvettaa sisätilassa esimerkiksi kellarissa tai autotallissa, kunhan lämpötila ei laske alle -10 asteeseen. Talvikatteeksi laitetaan sadonkorjuun jälkeen naatteja ja tekeytyvää kompostia, joihin sekoitetaan puutarhajätettä ja ehkä karjanlantaakin. Tuore, nelisen kuukautta muhinut komposti vastaa lantaa, ja sitä voi levittää katelannoitteeksi. Keskusteluun osallistumiseksi tietokoneen internet-selaimessa pitää olla java-kielen tuki. Linnut lienevät kuljettaneet mukanaan. Hienoiseksi pettymyksekseni ruusu teki yksinkertaiset, hennon roosanpunaiset kukat. Maalaatujen ominaisuuksia sekä maaperän fysiikkaa, kemiaa ja elämääkin käsitellään. Jossain vaiheessa ajattelin rapsaisevani kummatkin pois, koska ruusut tuppaavat leviämään ja pihlaja olisi kasvanut liian korkeaksi. Aikaisen kylväjän parasta kateainetta on edellisvuotinen kompostimulta. Satumainen koiranruusu Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Hedelmäpuut ovat tulleet myös parvekepuutarhurien ulottuville uusien lajikkeiden myötä. Se on todella kaunis ja ihmettelen, kuinka joskus olin pettynyt, kun se ei ollutkaan jalostettu, kerrottu ruusu. Onhan villiruusuja muissakin ruusulajikkeissa paljon aika saman kaltaisia versioita. 06-870 855 KANNUS Keskusta Kajaani Himangalle Niemeläntie Puutarha Meiltä löydät äitienpäiväkukat, kesäkukat, Perennat, siemenet, mullat ja turpeet Orvokki 35,10 kpl Myynnissä myös SWIPE-tuotteet Palvelemme: ma-pe 9–20 la 9-15, su 11-15 Leena Ahlholm (KP) Harald Kratschmer: Kotikomposti (Jord och kompost – Gödsling och jordbättring på naturens villkor). Jäte hyödyksi kompostin kautta Puutarhajätteen kompostointiin riittää kehikko kasvimaan reunalla. Hedelmäpuu parvekkeella – OPETUSMINISTERI Maija Rask (sd.) vastaa torstaina tietoverkon kautta kansalaisten kysymyksiin elinikäisestä oppimisesta. Piirustuksissa on vaihtoehtoina minikäymälä ja suuren talouden kaksilokeroinen käymälä. Minusta se kuulosti oikealta ja jotenkin eksoottiseltakin, joten otin ruusulleni sen nimen. Myös mustikkapensas, päärynäpuu ja jopa sitrushedelmät ovat viherhuonetavaraa – mielikuvituksen käyttö on sallittua. Vanhasta puutarhasta näytteet kannattaa ottaa erikseen kasvimaasta, nurmikosta ja kukkapenkeistä, sillä kaikkia on luultavasti lannoitettu eri tavoin vuosien mittaan. Nyt se alkaa Kevät on luontevin aika kompostoinnin aloittamiseen. Sisältö tähtää hyödylliseen, ympäristöystävälliseen ja taloudelliseen kasvimaaharrastukseen. Taloni edellinen omistaja lienee kauan sitten istuttanut jalon ruusun ikkunansa alle ja se on hävinnyt. Suomen oloihin soveltaen suomentanut Teuvo Suominen. Parvekkeelle saa väriä myös pienillä koristepensailla, joilla on pitkä kukinta-aika ja kaunis syysväri. Ei se siitä paljoa perustanut, kunhan kasvoi korkeutta. 9–20 la 9–12 su 12–17 Särkän Perennataimisto Laajasta valikoimastamme löydät hyötyja marjakasvit yli 700 erilaista perennaa 5 5 hedelmäja koristepuut pensaat mm. Piirrokset May Moran.120 s. Raimo Lilja ja Marianne Hyttinen-Lilja: Kompostikäymälän rakentaminen ja käyttö. Kypsä kompostimulta käy katteeksi puille, pensaille ja kukkapenkkeihin sekä ohuesti nurmikon hoitoon. Karjanlanta, hevosenlanta, kananlanta, komposti ja viherlannoite ovat eloperäisiä lannoitteita, joita monella on omasta takaa. Kun aloin selvitellä ruusuni taustoja tätä juttua varten, mielessäni kävi pieni pelko: jos se ei olisikaan koiranruusu. Ne kukkivat aikaisin tuomimaisina mutta niissä ei ole tuhoeläimiä. Sitä on eteläisen Ruotsin rannikkokaistoilla ja itärannikolla Vaasan korkeudelle. Kasvualusta ja ruukun koko on ratkaiseva, ja multatilaa pitäisi olla ainakin 20 litraa. Hieman leikkelinkin sitä, jota puskittuisi enemmän. Yleisin ennakkoluulo kompostikäymälää kohtaan on pelko asuinhuoneisiin aiheutuvasta hajusta. Lisäksi internet-keskustelussa käytettävien porttien 666–7000 on oltava auki, neuvoo opetusministeriö tiedotteessaan. Millainen ja minkä värinen kukka sieltä ilmaantuisi. Harald Kratschmerin perusteellinen ja asiallinen kotikompostiopas on myös puutarhakirja, joka painottuu kotipuutarhan hyötykasvien kateviljelyyn. Tuhansia kukkia puutarha tulvillaan ! Vähittäisja tukkumyynti Puh. ruohosilppukerros on. Nykyiset parvekkeet ovat niin isoja, että tilan voi ottaa kunnolla hyötykäyttöön. Puutarhalakka, Saskatoonmarja, Minikiivi jne TIMANTTITUIJA koko 60–80 cm Ajo-ohje: Kokkolasta 23 km Vaasan suuntaan valtatie 8 varrella Terv etulo a kahv ille! VIIKO N TARJ OUSK ASVI : OMA TUOTANTO • KESTÄVÄT TAIMET • SEUDUN SUURIN VALIKOIMA 45,45,250,Äidille ja Mummolle ! Parvekeomenapuu Ballerina satoa jopa 2 vuotiaana ! Ruusut 42,alk. Kastemadot ja muut lierot ovat luonnonmukaisen viljelijän tärkeitä kavereita, jotka palkitsevat ruokkimisensa pitämällä maan kunnossa. Keittiöjäte voi houkutella haittaelämiä, joten sen hyödyntämiseksi kompostisäiliön pitää olla umpinainen. Varreltaan se on noin parimetrinen ja kasvaa edelleen. Keskiviikkona 9.5. Se kasvoi sitkeästi yhtä rataa pihlajan kanssa. Vähintään vuoden ikäinen kompostimulta on pikemmin maanparannusainetta kuin lannoitetta. Puutarhuri säästyy työläältä maan kääntämiseltä, kun madot möyhentävät maan katteen alla. Jotenkin se ei oikeastaan siihen paikkaan lainkaan kuulunut, vaan jonnekin ihan muualle. 38 s. Varjoisalle parvekkeelle voi valita havupensaita tai pikkuhavupuita. Otava, 2001. Ne ovat hinnaltaan niin edullisia, että niihin voi suhtautua kuten yksivuotisiin kukkiinkin. Minulla ei ollut käsitystä minkämoinen ruusu oli kyseessä, mutta aika sen näyttäisi. Kehikkoon tai aumaan muhimaan jätettävä komposti viimeistellään maakerroksella. Omenapuiden lisäksi parvekkeella voi kasvattaa muun muassa pensaskirsikoita, jotka eivät kasva kovin isoksi. Niin yksinkertaista se on. Kun se ensimmäisen kerran teki nuppujaan, alkoi jännittynyt odotus. Minulla ei ollut alkuun aavistustakaan sen nimestä ja aloin kysellä sitä asiaan perehtyneemmiltä sukulaisilta ja tuttavilta. Tuotamme yli 100 eri omenalajiketta. Niidenkin liikakasvua voi hillitä leikkaamalla. Hajujen ja haittaeläinten torjumiseksi keittiöjäte ei saa ulottua kompostorin ulkoreunaan asti, vaan 10 – 20 sentin turvavyöhyke jätetään mullan tai puutarhajätteen valtaan. Minulla ei ollut varmuutta, voisiko se olla todella se. Sen kiven kylkeä on joskus hyväillyt merivesi. Ahvenjärvi neuvoo istuttamaan pilariomenapuun tilavaan ruukkuun. Suomessa sitä on harvinaisena Ahvenanmaalla ja ihan etelärannikolla. Molempien rakennuskustannukset ovat nousseet, sillä 1993 painettu opas on kirjoitettu vuonna 1990. – Parvekkeen pitää olla aurinkoinen. Kokemuksia lajikeryhmästä on maan eteläosasta, jossa se on menestynyt ykkösvyöhykkeellä jo kymmenen vuoden ajan ilman talvivaurioita. Lajikeryhmässä on neljänlaisia taimia, joista yksi tuottaa marjaomenia. Mistä lie siihen tullut. Ja olen ihan varma, että ruusun juurelta pääseekin lapsuuteni sadun maanalaiseen maailmaan. Puutarhajätettä voi kompostoida vaikka avonaisessa, omatekoisessa kehikossa. Ruohosilppua on saatavilla vasta myöhemmin. Monen kotipuutarhurin into kompostointiin ja jätteiden lajitteluun lienee alkanut mökkioloissa, joissa puuseen alustalle ja keittiöjätteelle ei ole muuta järkevää käsittelytapaa. Minun ruusuni on mielestäni kauniimpi. Pilariomenapuu soveltuu paitsi parvekkeelle myös suojaisaan paikkaan pihalle esimerkiksi kukkapenkkiin tai aidaksi. Keinolannoitteisiin Kratscmer ei juuri paneudu. Mullan pitää sisältää pitkävaikutteisia rakenteita ja kastelukiteitä, jotta puun olosuhteet ovat optimaaliset. Toisaalta olin varma, että se on. Koiranruusua on käytetty jalostettaessa perusrunkona ja joskus voi käydä niin, että vartettu osa häviää, mutta koiranruusuosa sitkeämpänä jää elämään. Tasalaatuisena se käy kasvimaahan, taimikasvatukseen, ruukkukasveille ja parvekeistutuksille sopivasti hiekkaan tai kevytsoraan sekoitettuna. Ei se piitannut, vaan tunki uudelleen vartta kiven vierustalla ja annoin sen olla. Se ei vie paljon tilaa parvekkeella, sillä kapean puun halkaisija on noin puoli metriä. Kaikki ovat syötäviä omenia. Villi osa on säilynyt ja palannut luonnon kiertokulkuun, jostain syystä, jota emme tiedä. Hänelle jäte ei ole haitta, vaan rikkaus: "Ihanteellisinta olisi, jos kaikkina vuodenaikoina olisi saatavilla hyvin monenlaisia jätteitä vieläpä niin runsaasti, että kompostori täyttyisi niistä." Kun erilaisia jätteitä ei synny tasaisena virtana täytyy varastoida. Se kukkii kesä-heinäkuussa ja terälehdet kestävät muutaman päivän, kunnes tippuvat. 2001 s KESKIPOHJANMAA 16 Puutarha Kalajoki, 08-463 9300 Ylivieska 08-411 8400 PAINEKYLLÄSTETTY ON PAREMPI Kun rakennat terassille, pihalle tai puutarhaan – painekyllästetty 20x95 höyl. Se ei ole talvi-iltojen katselukirja kukkaloistosta haaveiluun. Paksujen ja eheäpintaisten oksien lahoaminen vie liikaa aikaa. Kun lomalla tottuu useampaan jäteastiaan, tuntuu älyttömältä syytää kaikki sekaisin jätesäkkiin kotioloissa "Kaikki tarpeettomaksi käynyt eloperäinen aines sopii kompostin hajotettavaksi," kirjoittaa Kratschmer. Kun tutkin eri virtuaalipuutarhojen nettisivuilta koiranruusua (Rosa canina), löysinkin yllätyksekseni sieltä ruusuni. Oppaan vessa ei ole entisajan puusee vaan sisätiloihin sijoitettu, myös ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu kuivakäymälä omakotitaloon, rivitaloon tai kesämökkiin niin maalla kuin kaupungissa. kotimaiset alppiruusut 5 5 KEVÄT ON TULLUT – TULE SINÄKIN SIVULAN PUUTARHA Niemeläntie 31, 69100 KANNUS, p. Tosin syyssiivoamista on enemmän kuin pienissä parvekelaatikoissa. Risut, pensaiden leikkausjätteen ja kuivat lehdet voi laittaa kompostin viereen odottamaan sekoittamista keittiöjätteen kanssa. Parvekkeelle voi rakentaa kestopuusta suuren laatikon, joka vuorataan suodatinkankaalla. Katteesta on monia hyötyjä, sillä se antaa kasveille jatkoaikaa ja hyödyttää pieneliöitä. Kratschmer pitää valitettavana, että lannoitussuositukset perustuvat useimmiten keinolannoitteiden käyttöön. Kirjoittajien mielestä kompostikäymälä ei ole hankintakustannuksiltaan kohtuuton vaihtoehto vesikäymälään verrattuna haja-asutusalueella
– Lähetin 50 ystävälleni kirjeen, jossa pyysin heitä kertomaan, mitä heille kuuluu nyt. Lavastus: Knuutila + ryhmä, puvustus: Hannele Nissinen, Marja-Terttu Hannula, Tuulikki Kejonen + ryhmä, valot: Knuutila. Kokoelmassa on saksaksi käännettynä Hedmanin runoja neljästä kokoelmasta. Muutenkin koko porukka osoitti sellaista innostusta ja rohkeutta, että esitys tuoreudessaan vetää vertoja ammattimaiselle esitykselle. Barokin rytmimaailma vain on aika lähellä sitä samaa harmoniaa, mikä nykyään tulvii radioasemilta kun kuulijaa ei haluta ahdistaa. KOKKOLA (KP) Kokkolan estraditaiteen koulun kevätnäytöksen ohjelmaan oli päässyt pujahtamaan virheitä, jotka toistuivat myös tiistain kulttuurisivulla. Hedmanin runot ovat 1980ja 90-lukujen kokoelmista Menetetty kesä, Tumma ilo, Surun kirja ja Onnellinen kätesi. Sitä piristävät muunnelmat totutuista opastekylteistä. Runoilija myöntää, että oli hyvä, kun sai itse näytteet valita. Kun ajoin hänen autoaan, tunsin olevani lähempänä häntä. Valtion kirjallisuustoimikunnan myöntämät 75 000 markan suuruiset palkinnot luovutti kulttuuriministeri Suvi Lindén tiistaina Helsingissä. Valitettavasti seuraavat esitykset ovat vasta syksyllä, jolloin teos on tarkoitus lämmittää uudelleen. Parhaillaan Hedman laatii proosateosta, elämäkertaa, jossa hän kertoo sairaudestaan, vaikeasta paniikkihäiriöstä. Kymmenen laulun ohjelmiston alkuosan tutut kotimaiset klassikot toimivat kauniisti ja koskettavasti. Hedmania suosittelivat täkäläiset asiantuntijat ennen muuta Sampo Purontaus. Värit ovat hänen mukaansa ruosteisia, koska viisikymppinenkin saattaa ulkonaisesti olla "ruostunut" ja ryppyinen, vaikka hän sisäisesti tuntee itsensä kolmikymppiseksi. Maria Westerlund on käyttänyt harmaan eri sävyjä meditatiivisiin ikkunamaalauksiinsa. – Ymmärrettävää ja ymmärrettävää, ei musiikkia tarvitse ymmärtää, siitä kannattaa nauttia, hän kannustaa epäileviä tuomaitakin torstain konserttiin. Susanna Vaara on maalauksissaan kuvannut poikaystävänsä autoa, Kuplan pintaa ja sen yksityiskohtia. YTY-teatterin esitys Ylivieskan teatterissa. Lisäksi illan konsertti on ohjelmistoltaan miellyttävä ja täynnä tavalliselle kaduntallaajallekin tuttuja nimiä kuten Vivaldi, Händel, Bach ja Telemann. Lauantai-iltana yleisö sai eteensä niukasti lavastetun esityksen, jossa savukonetta ei säästelty. Kyllä, barokkimusiikki, ja niin myös torstain konsertti, on Kaakinen-Pilchin mukaan helppoa kuunnella. – Huomaan, että en tarvitsi kuustani. Jokainen nyt valmistuvista tuntuu tehneen työnsä ikiomista lähtökohdistaan. Barokki on todella rakas aikakausi Kaakinen-Pilchille, sillä niin lämpimästi hän innostuu kuvaamaan barokin jousituksia kuin ylipäätään maailmaa, jossa kepeä ja 2helposti ymmärrettävä" musiikki aikanaan syntyi. Konsertin loppuosan vieraskielisistä Beatles-sävelmällä And I love her oli heti lähdössä rasitteenaan hankala sovitus eikä kuorokaan aina ollut ihan yksimielinen eri osien sisääntulosta. Kaj Hedman antologiaan Päivi Savela YLIVIESKA (KP) YTY-teatteri toi lauantaina ensi-iltaan kokeellista komediaa, jonka onnistuminen oli katsojalle mukava yllätys. Toinen miellyttävä yllätys oli monipuolinen Tanja Kupiainen, jolla on kykyjä sekä nopeaan komediaan että hitaaseen tragediaan. Vivaldin Consertto in Do maggiore per Archi e cembalo on erittäin keväinen, ja se aluksi mainittu Bachin Concerto Kaakinen-Pilchin mielestä yksi kauneimmista. Päivi Hagström on leikkinyt X:n käsitteellä ja merkityksillä sekä siihen liittyvillä sanoilla, erityisesti eksistenssillä. Hän pohtii, että ohjelmisto on myös kirkkoon sopiva ja uskoo kirkkovanhuksen olevan mitä parhain paikka barokkikonsertin järjestämiseen. Niinpä muusikoiden on jo harjoituksissa kapellimestarin sijasta tarkkailtava myös kollegojaan. Teatteri HELSINKI (STT) Kirjailija Pirjo Hassinen ja suomentaja Helena Bützow palkittiin tämänvuotisilla kirjallisuuden valtionpalkinnoilla. Tietoinen riskinotto kuitenkin kannatti, sillä kyseessä on kuluneen kauden kiinnostavin teatteriesitys Kalajokilaakson alueella. Barokkimusiikkiin KaakinenPilch ihastui jo lukioikäisenä ja kun pirulle antaa pikkusormen, voi se viedä koko käden. Vaikka Kaakinen-Pilch ei ole aikaisemmin Kokkolassa KeskiPohjanmaan kamariorkesterin kanssa esiintynyt, orkesteri on hänelle erittäin tuttu ja intendentti Gun-Maj Peltoniemen mukaan viulistin vierailu on ollut odotettu. Tommi Salmi on joukon ainoa kuvanveistäjä. Nuku mut kuuluu YTY:n uuteen YTYoff-sarjaan, jonka tarkoituksena on kehittää ja laajentaa sekä tekijöiden ja samalla myös yleisön teatterikäsitystä. Hienossa muodostelmassa salin eri puolilta laulettu saksankielinen kullan ylistys sai vieressä istuneen saksalaissukujuurisen miehen pyyhkäisemään silmäkulmaansa ja tuntui se kelpaavan muillekin. Juha Saari oli saanut lauantain ohjelmistoon odotetun mallikasta jälkeä ainakin ikivihreään Sabelineen. Kun kokonaisuus on näin outo ja dialogi erikoista, irtoaa esityksestä paljon olemassaoloon ja parisuhteeseen liittyviä ajatuksia. Töiden arvostelijoina ovat toimineet Helsingin kuvataideakatemian rehtori Mika Hannula, Uumajan taidekorkeakoulun prefekti Roland Spolander ja Pohjanmaan museon taideintendentti Dan Holm. Simon Blackin kirjoittama naurettava murhenäytelmä on haasteellinen teksti, jonka pitäminen kasassa ja kuosissa on melkoinen suoritus sekä ohjaajalta että näyttelijöiltä. Kuva: Päivi Savela. Ratingen on Kokkolan ystävyyskaupunki. Maailmankaikkeus, luominen ja elämän tarkoitus ovat askarruttaneet tekijää. Eva Forsman kuvaa videoinstallaatiossaan itseään kahdessa miljöössä: pomppimassa joulukuusensa ympärillä ja lukemassa kirjaa Italiassa. Hänen kokoelmansa Surun kirja on myös suomennettu. Mutta näytteitä on myös muutamalta kiinalaiselta, venäläiseltä ja amerikkalaiselta kirjoittajalta. Maj-Len Nylund on aloittanut opintonsa keski-ikäisenä ja jo vakiintuneena taiteilijana suorittanut tutkintonsa kahdessa vuodessa siinä missä se yleensä vie neljä vuotta. Orkesterin kanssa hän on harjoitellut maanantaista saakka. Hitaasti ja hiljaa sävykkäitä tunnelmia Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Kokkolalainen ruotsinkielinen runoilija Kaj Hedman on mukana Ratingenissa julkaistussa antologiassa WortPartner. Tällä konstilla olisi nytkin varmistettu se, että yleisöä olisi ollut edes saman verran kuin esiintyjiä. Rooleissa: Juhani Löfbacka, Tanja Kupiainen, Pekka Kytökorpi, Anna Järvelä, Arttu Autio, Henna Salonsaari, Jarkko Pinola. Kehyksenä tarinalle toimii lääkäri-hoitaja -pari (Arttu Autio ja Henna Salonsaari), joka kovin sairaanhoidollisin ottein parantaa henkilöitä eksistentiaalisista ongelmistaan. Nimi ei tarkoita häntä itseään, vaikka itse työkin on selkeän arkkitehtoninen. Konsertti kuullaan moderneille jousilla, joille jousituksen tekee myös konserttimestarina hääräävä barokkimestari. Barokkimusiikin ystävä tunnistaa tämän jousen lähinnä ulkomuodosta, sillä se on jousipyssymäinen. Työ on osiin purettava ja jälleen koottava. Kuva: Timo Talus Leena Nygård UUSIKAARLEPYY (KP) Kuvataiteilijoiksi Svenska Yrkeshögskolanista Uudestakaarlepyystä valmistuvat kymmenen opiskelijaa ovat saaneet lopputyönsä valmiiksi. Työt ovat toistaiseksi esillä koulun tiloissa, mutta elokuun lopulla ne siirtyvät Vaasan taidehallissa pidettävään näyttelyyn. Kaakinen-Pilchin mukaan hänen musiikillisesta elämästään peräti kolme neljäsosaa on barokkia ja se yksi neljännes onkin sitten lähinnä soittoa Avantissa. Näin kävi ainakin nuorelle viulistille barokin kanssa. Hän soittaa Johan Sebastian Bachin Concerton E-duurissa. Oikaisu Pirkko Määttälä HELSINKI Vetelin poikakuoron mieskuoro Helsingissä Balder-salissa 5.5.2001 Korkealta, kovaa ja komiasti osaa varmaankin laulaa lähes jokainen maamme mieskuoro. Kuvia omista lähtökohdista Videoinstallaatioista veistokseen Majlen Nylund tutki ja kuvasi viisikymppistä naista. Työt heijastelevat rauhallisia, harmonisia tuntoja, mutta niiden tekeminen on ollut teknisesti vaativaa. Mitä tapahtuu rakkauden jälkeen ja kestääkö uusikaan rakkaus. Eikö oman paikkakunnan Juha Saarelta kannattaisi pyytää paremmin tälle kuorolle räätälöity sovitus tästä Lennon-McCartney -kappaleesta. Työt ovat niin henkilökohtaisia, etteivät useimmat niistä avaudu ilman tekijän selostusta ideastaan, ajattelustaan ja työprosessin kulusta. Kokonaisuuden päättävä Telemannin tutkielma eurooppalaisista kansoista on humoristinen, varsinkin kun se päättyy musikaaliseen kuvaukseen vanhoista naisista, jotka kuorossa valittavat vaivojaan. En ole sidottu mihinkään. Kysymystä lähtivät selvittelemään pääparin kanssa Roman ja Merry Americano (Pekka Kytökorpi ja Anna Järvelä), joiden liitossa on pysyvä särö. Aivan ensimmäisenä esitetty Merikannon Laula tyttö kärsi hienoisesta ramppikuumeesta, mutta toisena kuultu Madetojan Hän kulkevi kuin yli kukkien oli jo sykähdyttävää kuultavaa. Antti Vaaranmaa on tutkinut suomalaisen miehen ja työn suhdetta ja perehtynyt työn protestanttiseen etiikkaan painamalla tunnollisesti krouvia grafiikkaa maanantaista perjantaihin, kahdeksasta neljään. Gymnastikföreningen Nordan on oikea nimi ei Norden.Ja Con airin ohjaaja-koreografi on Mia Anderson ei Maria Andersson. Kaakinen-Pilch musisoi myös Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina. Kaakinen-Pilch uskoo, että tällainen harjoittelutapa on orkesterillekin virkistävää, kun johtaja soittaa itse mukana. Jutun kuvatekstit olivat vaihtaneet paikkaa. Näytteeksi Elina Pöytäsaaren käännös surun kirjasta: Poesie ist eine art zu scweigen während man spricht. Sen verran barokkisoitinta konsertissa kuullaan, että Kaakinen-Pilch itse soittaa viulua barokkijousella. Runot ovat saksaksi kääntäneet Helga Maltry ja Elina Pöytäsaari. Vain Händelin Concerto Grosso on sävyltään tumma, mutta muut ovatkin sitten keväisen iloisia. Kuvat: Leena Nygård Tommi Salmi etsii elämän tarkoitusta ja miettii maailmankaikkeutta. Kaariksi taivutetusta puusta pallomaiseen muotoon koottu veistos on vaatinut myös hitsausta liitoskohtiinsa. – Hän on persoonallinen kertojalahjakkuus, joka noutaa aiheensa mielellään jo tarinoidusta mytologiasta ja kirjallisuudesta kehitelläkseen niistä oman aikamme dramaattisesti etenevän spektaakkelin, toimikunta luonnehtii. Vaikka istun paikallani, sisäistä liikettä on paljon. Veteliläisten osuuden viimeisenä kuultu Gute Nacht olikin sitten paluuta kuoron parhaalle alueelle. Pääkuvassa ilmaan hyppäsi kokkolalainen militantti ja pienemmässä kuvassa pyörähteli Interdans. Siinä tekemistä vielä riittää, vaikka kappale loppuun asti saatiinkiin ilman sen kohtalokkaampia kömmähdyksiä. Konsertin ajankohtana lauantai-ilta on vierailevalle kuorolle lähes ainoa mahdollinen, mutta helsinkiläistarjonnassa ongelmallinen; kilpailevaa ohjelmaa on aina yllin kyllin ja viime lauantaina ehkä jopa tv:n jääkiekko-ottelu sekoitti kulttuurikansaakin. Ohjaus: Heikki Knuutila. – Olen hakenut elämän mieltä ja tarkoitusta, mutta ainakaan minä en ole sitä vielä löytänyt. Kirjallisuustoimikunnan mielestä Pirjo Hassinen on kuudella 1990-luvulla kirjoittamallaan romaanilla astunut suomalaisen proosakerronnan eturiviin. Itse työ on askeettinen ja selkeä pohjapiirros-opaste koulun seinällä. – Olisiko säveltäjällä ollut huonoja naiskokemuksia, kun hän saksalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia kuvatessaan kuvaa kohteita ensin nuorena kansana ja sitten vanhana, mutta nuoria naisia ei näy mailla eikä halmeilla, nauraa Kaakinen-Pilch iloisesti. Tällaista harvinaisuutta kuultiin lauantaina Helsingissä Balder-salin upeassa akustiikassa Vetelin poikakuoron mieskuoron esittämänä. – Lähtökohtana oli kaipaus, koska ystäväni oli muuttanut muualle. Valtio palkitsi Hassisen ja Bützowin. Hyväntuulen barokkia Kaarlelassa Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch on torstain konsertin johtaja, solisti ja konserttimestari. Joka päivälle on oma, jokseenkin yhtä mustanpuhuva grafiikanlehtensä. Pääpari Manny ja Fanny (Juhani Löfbacka ja Tanja Kupiainen) tipahtivat todellisuuteen transkendentaalisen rakkauden tilastaan, minkä jälkeen alkoi varsinaisen ydinkysymyksen käsittely. Teos julkaistiin Ratingenin kaupungin 725-vuotisjuhlan kunniaksi ja se sisältää pääasiassa saksalaisten runoilijain tuotantoa. Sen sijaan välillä hyvinkin hiljaa ja vielä hitaalla tempolla puhtaasti laulavat mieskuorot ovat harvinaisempia. Valmistuvat saivat kiitosta erityisesti kyvystään pohtia töitään ja kertoa niistä. Esityksen suurimmat yllätykset tulivat hyvistä näyttelijäsuorituksista, joiden eteen on ohjaajan kanssa tehty rankkaa työtä. Tämänkin kuoron perusohjelmistosta Keski-Pohjanmaalle juontavat nyttemmin kaustislaistuneen Tellu Virkkalan sävellykset. Vastapainoa Vetelin charmikkaille miehille toi konsertissa Suomen eturivin naiskuoroihin kuuluva Philomela, jonka kanssa yhteiskonsertti on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Kuoroa alusta asti johtanut Simo Kangas kuvaili hiljaisia osuuksia ja riittävän hitaan tulkinnan etsimistä suorastaan omaksi heikkoudekseen; siten tekstikin pääsee oikeuksiinsa, eikä teoksista tule rutiininomaista läpilaulantaa. Pekka Kytökorpi on jo hyvää harrastajatasoa mutta tämän esityksen perusteella hänen lahjansa ovat selvästi laajentuneet uusille ilmaisutasoille. Samaan hengenvetoon hän huomauttaa, ettei sano tätä kielteisessä mielessä. Syksyllä 2000 hän julkaisi tähän asti merkittävimmän teoksensa Mansikoita marraskuussa, joka perustelujen mukaan jättää jälkeensä levottoman, omaa rooliaan kyselevän lukijan. Olin myös valokuvannut hänen ihoaan, ja se sävyjä siirsin maalauksiini. Tuloksena on absurdi kokonaisuus, jota hämmentää näytelmän henki (Jarkko Pinola). Runoilija kehuu käännöksiä hyvin alkuperäisten runojen henkeä kuvaaviksi. Kaupunki-intiaaniksi tai poppamieheksi pukeutunut Pinola säestää tapahtumia kitaralla ja toimii eräänlaisena hengenluojana ilmoittaen mielentilojen tai tilanteiden vaihtumisesta tyyliin "minä olen petos!". Maalauksiinsa Nylund on sulauttanut kirjeiden materiaalia. Töiden joukossa on videoinstallaatioita, kollaaseja, grafiikkaa ja maalauksia sekä yksi veistos. Vihjeeksi oli vain mainittu humanistinen ja ihmisyysnäkökulma eikä Jumalaakaan tarvinnut unohtaa. Vuonna 1957 syntynyt Hassinen aloitti kirjailijantyönsä 1991 romaanilla Joel. Poesie ist Sprechen Im Schweigen (Ajatus on tämä:Runous on tapa vaieta, kun puhuu, runous on puhumista vaikenemalla.) Kaj Hedman tunnetaan erityisesti ruotsinkielisten lukijain keskuudessa kolumneistaan Hufvudstadsbladetissa, Vasabladetissa ja Österbottningenissa. Nuku mut on rohkea ja outo Anna Järvelä (vas.), Pekka Kytökorpi, Jarkko Pinola (takana), Tanja Kupiainen ja Juhani Löfbacka juttelevat pikkuasioista illalliskutsuilla. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Ne ovat keskuslyriikkaa ja sisältävät asioita, jotka ovat minulle tärkeitä: Jumala, rakkaus, ihmisyys. Taannoisen kolumnin saaman palautteen johdosta Söderströms/Co kehotti kirjoittamaan sairaudesta laajemminkin. Useimmille viisikymppiselle kuuluu aika hyvää. Helsinkiläisten kuorolaistuttavien pettämätön nyrkkisääntö on, että jokainen laulaja määrää paikalle vähintään yhden kaverinsa. Mietin myös pitkään, mitä voisin liittää työhön, mutta lopputulos oli aina sama: tämä on paras "tyhjänä", vaikea tähän on mitään lisätä. Jokainen onkin liittänyt työhönsä kirjallisen osan. Puolet vastasi, mutta vain kolme lähetti pyytämiäni kuvia. Philomelan naisnergia ryöpsähti kunnolla valloilleen suomalais-ugrilaista lauluperimää kunnioittavissa perinnesovitelmissa. Nuku mut. Käsikirjoitus: Simon Black. – Taiteilijalle on tärkeää osata kertoa työstään ja pukea ajatuksensa myös kirjalliseen muotoon, lehtori Albert Braun sanoo. Hän on työtään varten tehnyt myös pienen tutkimuksen, jonka aiheena on nainen viisissäkymmenissä. 2001 17 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Torstaina on tiedossa barokin ystäville oikea namupala, sillä Kaarlelan kirkossa (barokkikonserttipaikasta parhaassa) kuullaan barokin ammattilaisen Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin johtama konsertti. Hän on ristinyt kookkaan työnsä "Suureksi arkkitehdiksi". Pia Wikholm, Janika Herlevi ja Jim Videgård eivät olleet kertomassa töistään
2. Ottelun sankari oli Juan Sanchez, joka teki kaksi maalia ja oli tolppavedolla lähellä hattutemppua. kilpailu: Valencian avausmaalin tekijä 2. Tästä johtuen motivaatio laski, tuli hieman väsynyt ja kyllästynyt olo. – Huono uutinenhan tämä eittämättä on. Moukari: 1) Janne Vartia Suomi 69,50. . USA sai avausmaalinsa nopeasti, kun NHL:n pisimmäksi pelaajaksi (205 cm) tiedetty puolustaja Zdeno Chara istui jäähyaitiossa korkeasta mailasta saamaansa rangaistusta. . Sanchez siirsi numeroiksi 2–0 tarkalla vedolla oikeaan alanurkkaan heti toisen jakson 2. UTEP Twilight -kilpailut: Miehet: 200 m: 1) Jake Jensen USA 20,69. Karhulahden ja Vetelin joukkueen tiet erosivat maanantaisen palaverin jälkeen. Pelasimme ihan hyvin, vaikkakin teimme pari virhettä puolustuspäässä, Hossa analysoi. Vetelin kausi alkaa toukokuun 20. . – Ketjua vaivasi siihen asti pieni pehmeys, joten Ruudun kaltaiselle taistelijalle oli käyttöä, Aravirta perusteli. .5 1 4 13–15 2 Italia . . 3. . Naiset: Seiväs: 1) Jackie Honey USA 412. . Suomen tietä Saksan MM-turnauksen mitalipeleihin Ruotsivoitto tasoitti merkittävästi. Leijonien maalivahtivalmentaja Jari Kaarela tarkkaili ottelua katsomosta ja näki selvästi kamppailun juonenkulun. Gaizka Mendieta 3–0. Sveitsiläinen erotuomari Urs Meier ei hyvästä sijoittumisesta huolimatta voinut millään nähdä tätä kuuluisaa "Jumalan käden" toisintoa. Hasselbaink 2–2. Karhulahti johti Vetelin peliä menestyksekkäästi, kun joukkue nousi sarjaporrasta ylemmäs viime kauden päätteeksi. klo 16.00 E1/F4–F2/E3, klo 20.00 F1/E4–E2/F3. Rintanen, kuten ketjukaverinsa Raimo Helminen ja Kallio, oli jäällä ottavana osapuolena, kun Renberg iski tahattoman maskin tehneen Kimmo Timosen takaa 3–2kavennuksen. .3 1 2 5– 9 1 Japani . minuutilla syntyi puskun sijasta käsivarren ja olkapään avulla oikea-aikaisessa syöksyssä Gaizka Mendietan mahtavan syötön tavoitteluun. Punainen kortti: 90. . Suomi–Ruotsi 5–4 Tulosyhdistelmä: 4–2, 5–4 Alustava kerroin: 1 603,26 Voittajaveto: Päivän Trio 1: Suomi–Ruotsi Ottelun erien Suomen avausmaalien tekijät. . Jäähyt yht: Ukraina 4x2 min, Itävalta 7x2 min. . Ipswich–Manchester C 2–1 Tulosyhdistelmä: 1–0, 0–0, 2–1 Lopullinen kerroin: 1 419,42 Moniveto 4: Jääkiekon MM 1. Jatkossa Slovakia suorastaan hukkasi paikkansa. lähtö: Mity Lite Wareco 3. lähtö: April Girl V4-vaihto: 576807 mk kerroin 131,32 Speden Spelien Kymppitonni: Oikea rivi: 434 344 4441 Voitonjako: 10 oikein 1 kpl voitto–osuus 238 969 mk, 9 oikein 3 419 mk, 8 oikein 299 mk, 7 oikein 36 mk, 6 oikein 20 mk. . Maalilla kolmannen kokonaisen ottelunsa pelanneen Nurmisen pelihuumori piti, vaikka välillä kiekot kimpoilivat suojuksista. . Kristian Huseliuksen 4–3-kavennuksen kuittasi tasan minuutissa 5–3-numeroihin Jarkko Ruutu, joka ohjasi Ossi Väänäsen laukauksen ohi Salon. . Jäähyt: 2.53 Christer Olsson R 2 min, 6.18 Olsson 2 min, 9.30 Ossi Väänänen S 2 min, 15.57 Sami Kapanen S 2 min, 15.57 Björn Nord R 2 min. Jalkapallo Yleisurheilu. . . Päätuomari: Dave Wright Kanada. Sanchez 2–0, 52. erä: 8.54 Tony Virta (Toni Sihvonen–Antti Laaksonen) 1–0, 10.37 Kristofer Ottosson (Daniel Tjärnqvist–Per-Johan Axelsson) 1–1 yv, 11.20 Timo Pärssinen (Niko Kapanen) 2–1, 19.54 Niko Kapanen (Jukka Hentunen–Pärssinen) 3–1. Peter Bartos pääsi metrin päähän amerikkalaisten maalista, mutta ei saanut kiekkoa Eschen taakse. . Bratislava: Slovakian cup, loppuottelu: Inter Bratislava–SCP Ruzomberok 1–0 (0–0) El Paso, Teksas: Kv. 5. – Hävisimme, vaikka mielestäni hallitsimme välillä ihan hyvin peliä. . Kanada sijoittui lohkossa toiseksi. . Tshekki lohkovoittoon KÖLN (STT) USA löi Slovakian 3–1 (1–0, 0–0, 2–1) jääkiekon MM-kisojen F-välisarjan ottelussa tiistaina. Torjunnat: Jan Lasak S 8+6+4=18, Robert Esche U 16+12+18=46. . .3 2 1 13– 4 5 V-Venäjä . . Leijonat voitti MMPietarin puolivälierässä Ruotsin 2–1 ja pudotti vastustajan häpeälliselle seitsemännelle sijalle. 8. Yleisöä: 2 918. – Ruotsi-ottelu oli tähän mennessä MM-turnauksen selvästi fyysisin pelimme, Aravirta summasi tiistai-illan annin. Nürnberg: Putoamissarja, lohko G: Latvia–Norja 3–0 (0–0, 2–0, 0–0) Latvia . Kanada–Tshekki 2–4 (1–1, 0–2, 1–1). . . Torstainen (puolivälierä) ottelu on kaikki kaikessa. Jäähyt: ei jäähyjä. . . erä: 12.02 Vincent Lecavalier (Brad Richards) 1–0, 12.39 Pavel Kubina (Tomas Vlasak–Petr Cajanek) 1–1. . Päätuomari: Leonid Vaisfeld Venäjä. Tshekki . Päätuomari: Rami Savolainen Suomi (toinen linjatuomari Antti Hämäläinen Suomi). Amerikkalaisten voitto oli täpärä, sillä Slovakia hallitsi peliä ajoittain selvästikin, mutta se ei onnistunut tarpeeksi maalinteossa. Torjunnat: Maksim Sokolov V 8+8+5=21, Robert Müller S 8+10+5=23. . . . .5 1 4 4–23 2 Välisarja päättyi. 3. 1. Ratkaisu oli varmasti oikea, mutta en tiedä oliko se paras, Karhulahti pyöritteli. Välierät: (Hannover): 12. pörriäisketjun työnjako toimi avauserässä saumattomasti, sillä vitjan kolmas lenkki Jukka Hentunen saldosi molemmista maaleista syöttöpisteen. . . Kölnissä historia ei toistanut itseään. Keihäs: 1) Esko Mikkola Suomi 75,92 (kkk), 2) Vesa Jäppinen Suomi 71,26. Ruotsi yritti pysyä Leijonien kintereillä paljon mainostetun maalivahtinsa Tommy Salon torjunnoilla. . Tulos tiesi sitä, että Suomi kohtaa torstaina Kölnissä puolivälierässä Elohkon nelosen Saksan. . . Pärssinen merkkautti myös syöttöpisteen Niko Kapasen 3–1-maaliin. Jos voitat sen, pääset pelaamaan mitaleista, Vairo painotti. Ongelmat kulminoituivat, kun hän lähti omasta tahdostaan pois joukkueesta, Karhulahti kertoi. Vuosi sitten Valencia hävisi täysespanjalaisen finaalin Real Madridille. . Lisäys: Pitkävedon puuttuva kerroin 19/1 Keskiviikko 9. . . Näin Salo joutui todistamaan vuoden takaisen MM-turnauksen tavoin Suomen paremmuuden. Päätuomari: Vladimir Mihalik Slovakia (toinen linjatuomari Riku Peltonen Suomi). Torjuntatilastot kertovat selkeästi, missä päässä pelin painopiste oli. 5. Tasoitus ja tunarointia Slovakia nousi 1–1-tasatilanteeseen päätöserän toisella minuutilla, kun Gaborik ohjasi maalinedustalta Hossan laukauksen Eschen ohi. . 5 4 1 23–12 8 Ruotsi . Mutta viimeinen 10-minuuttinen käänsi pelin jälleen amerikkalaisille, jotka punnersivat kaksi osumaa slovakkipuolustajien lepsujen virheiden takia. Salon pinna kiristyi toisessa erässä, kun Jarkko Ruutu ja Sami Kapanen tekivät herhiläismäiset pistohyökkäykset Ruotsin maalille. Valioliiga: Liverpool–Chelsea 2–2 (1–1). . . . .5 3 1 1 25– 8 7 USA . Lisäksi Kubina syötti ylivoimalla Robert Reichelin 3–1-osuman. Valencia jälleen Mestareiden liigan finaaliin Leeds Unitedin Erik Brakke taisteli pallosta tiistai-iltana Valencian Pablo Aimarin kanssa. . – Maalinteko oli meidän ongelmamme. erä: 49.14 Kris Draper (Eric Brewer) 2–3 av, 51.00 Filip Kuba (David Morovec) 2–4. klo 20.00 välierien voittajat. . Tämä oli myös kahden ottelun yhteistulos, kun Leedissä oli pelattu maalittomasti. Neljä parasta torstaina alkaviin puolivälieriin. Keskiviikkona ratkeaa Münchenissä, onko San Siron finaali 23. . . Suomi–Ruotsi 5–4 (3–1, 0–1, 2–2) 1. Alan Smith L. . Jimmy Floyd Hasselbaink 1–1, 60. . Valencia, Espanja: Mestareiden liiga, välierät, 2. Myös Palola myöntää erottamisen syynä olleen Karhulahden ja joukkueen tulehtuneet välit. Yleisöä: 10 188. . Torstain puolivälierässä Kölnissä vastaan asettuvaa Saksaa auttaa kotiyleisön lietsoma hurmos, mutta normaaliesityksellä Leijonilla ei pitäisi olla turnausisännän kanssa hädän päivää. . 2001 s KESKIPOHJANMAA 18 Paul Lipiäinen VETELI (KP) Vetelin Urheilijoiden Ykköspesisjoukkueen pelinjohtaja Jari Karhulahti on erotettu tehtävästään vain pari viikkoa ennen kauden alkua. 3. Tilanteessa maalivahti Salo seikkaili kaukana maalialueeltaan, joten Kapasella oli oikeus taklata ruotsalaista. Ruotsin Allsvenskan: Helsingborg–Elfsborg 1–1 (1–0) Itävallan mestaruussarja: Bregenz–Austria Salzburg 2–0 Ljubljana: Slovenian cup, loppuottelun 1. Torjunnat: Kostantjin Simtshuk U 4+18+7=29, Reinhard Divis I 4+14+6=24 (pois 58.37–60.00). kilpailusta: 3 V4-veikkaus: 1. . 5 3 1 1 19–11 7 Venäjä . . Sanchezin avausmaali 16. erä: 41.39 Marian Gaborik (Marian Hossa–Peter Bartos) 1–1, 52.09 David Tanabe (Tim Connolly–Craig Darby) 1–2, 56.32 Jim Campbell (Derek Plante) 1–3. klo 16.00 välierien häviäjät. Naapurusten taisto on luvassa myös Kanadalla, joka saa vastaansa Yhdysvallat. erä: 23.42 Mikael Renberg (Ottosson–Kim Johnsson) 3–2. . . 3. Päätuomari: Wilhelm Schimm, Saksa. – Kemiat eivät toimineet, Palola luonnehti. 5. . . . Jäähyt: 21.27 Daniel Alfredsson R 2 min, 24.25 Janne Grönvall S 2 min, 24.38 Väänänen 2 min, 24.38 Renberg 2 min, 28.12 Väänänen 2 min, 34.41 Sami Kapanen S 2 min. Ongelmat alkoivat, kun joukkueen kantava voima Marko Kanala lopetti. kilpailu: Leedsin avausmaalin tekijä Voittoyhdistelmä: 2 Sanchez J–10 Ei maalia Alustava kerroin: 15,95 Poissa: 1. Yleisöä: 53 000. . Vaisfeldille sattui toisen erän loppupuolella virhe, kun hän passitti Sami Kapasen jäähyaitioon väkivaltaisuudesta. Michael Owen 1–0, 13. 5 1 4 7–21 2 Itävalta . 5. Owen 2–1, 67. päivä kotiottelulla Ylihärmää vastaan. .3 2 1 9– 5 5 Norja . . erä: 4.26 Darby Hendrickson (Jeff Halpern) 0–1 yv. . Pörriäisketju vauhdissa Suomi luisteli tiistaina Kölnin areenan kaukaloon pieni pelko puserossa, sillä Ruotsin verkkoon oli välisarjan aiemmissa otteluissa tehty vain kolme maalia. . Voittoyhdistelmä: 15 Muu Suomen pelaaja–16 Ei maalia–2 Kallio T Alustava kerroin: 654,80 Poissa: – Päivän Pari 1: Valencia–Leeds 1. . Seuraavaksi puolustaja Richard Lintner hävisi kaksinkamppailun Jim Campbellille, joka jäähän kaatuessaankin vippasi kiekon päättäväisesti kohti maalivahti Lasakia: 3–1. Jäähyt yht: Kanada 3x2 min, Tshekki 4x2 min. Onneksi ottelu ei ratkennut tähän maaliin, sillä jälkipuheita olisi riittänyt. Ottelulle niitin iski kakkosketjun oikea laitahyökkääjä Tomi Kallio laukaistuaan oikean bpisteen kaarelta 4–2 suoraan Petteri Nummelinin syötöstä. . Ruutu toi lisää voimaa Ruotsi mylläköi toisessa erässä Pasi Nurmisen maalin tuntumassa vaarallisesti. . USA löi Slovakian vaisussa kamppailussa VALENCIA (STT–REUTERS) Valencia selviytyi toisena vuotena peräkkäin jalkapalloilun mestareiden liigan loppuotteluun kukistamalla Leedsin puhtaasti 3–0. . Erottamisen syyksi on ilmoitettu luottamuspula Karhulahden ja joukkueen pelaajien välillä. 2. Tätä ennen Tommy Salo tuli Tony Virran yllättämäksi, kun suomalainen lämäsi suoraan Toni Sihvosen syötöstä 1–0. Trion terhakka vasen laitahyökkääjä Timo Pärssinen näytti mallia tekemällä tärkeän 2–1-johto-osuman. Ns. Nurmiselle kertyi erässä peräti 15 torjuntaa Salon päästyä neljällä merkinnällä. Köln: Välisarja, lohko F: Ukraina–Itävalta 2–0 (1–0, 0–0, 1–0) 1. – En pidä tapahtunutta joukkueen kannalta kauheana asiana. Amerikkalaisten maalivahti Robert Esche torjui 16+12+18=46 laukausta, kun Slovakian Jan Lasakilla riitti töitä vain 8+6+4=18 torjunnan verran. Jäähyt: Slovakia 6x2 min, USA 5x2 min. Jäähyt yht: Venäjä 4x2 min, Saksa 6x2 min. .5 3 2 16–11 6 Saksa . Jatko-ohjelma: Puolivälierät (Hannover, Köln): 10. kilpailusta: 5 2. . Alkuminuuteilla rankkaan kiekkosateeseen joutunut Salo ei kuitenkaan pystynyt pelastamaan sinikeltaisia tappiolta. . erä: 26.37 Aleksei Jashin (Pavel Datsjuk–Vitali Vitshnevski) 1–0, 38.15 Marco Sturm (Daniel Kreutzer–Thomas Daffner) 1–1. Fredrik Modinin viimeistelemä 5–4 vain 19 sekuntia ennen loppusummeria herätti muistumia Moskovan 1986 ja Helsingin 1991 MM-turnauksista, jolloin Ruotsi kiri molemmilla kerroilla tasoihin viimeisen minuutin kahdella maalilla. Neljä parasta torstaina alkaviin puolivälieriin. . 5. . .5 4 1 24– 8 9 Kanada . .5 1 4 5–30 2 Välisarja päättyi. Jäähyt rikkoivat peliä, päävalmentaja Hannu Aravirta viittasi Leijonille erässä vihellettyihin neljään kaksiminuuttiseen. Hannover 96–Mönchengladbach 0–0 3. . Suomi . IFK Göteborg–AIK 1–0 2. . Slovakian alivoimaneliö ei pysynyt tarpeeksi tiiviinä, ja keskushyökkääjä Darby Hendrickson niittasi 1–0-osuman ajassa 4.26. . Torjunnat: Fred Bratwaite K 14+13+5=32, Milan Hnilicka T 10+14+6=30. . .5 3 1 1 15–10 7 Slovakia . Asia selvinnee keskiviikkona, Ari Palola Vetelin Urheilijoista kertoo. erä: maaliton. . . Vastuunkantajiksi nousivat Leijonien kolmosketjun urakkamiehet. . Joukkue on hyvä, ja olen todella pettynyt, ellei se ole kauden jälkeen vähintään sarjan keskivaiheilla, Karhulahti totesi. . ottelu: Valencia Espanja–Leeds Englanti 3–0 (1–0) 15. . Marian Hossa ja Marian Gaborik etenivät myös kerran nopeaan ja vaaralliseen hyökkäykseen, mutta amerikkalaiset olivat eteviä puolustuspäässäkin. .5 1 2 2 10–12 4 Sveitsi . USA:n valmentaja Lou Vairo kehui kohteliaasti Slovakiaa taitavaksi joukkueeksi, eikä pitänyt voittoa kovin merkityksellisenä. . erä: 30.18 Kubina (Robert Reichel) 1–2, 36.13 Reichel (Kubina–Martin Rucinsky) 1–3. erä: maaliton. minuutilla. Yleisöä: 9 068. klo 17.00 Tshekki–Slovakia (H), klo 17.00 Suomi–Saksa (K), klo 21.00 Kanada–USA (H), klo 21.00 Ruotsi–Venäjä (K). . Tosi turnaus alkaa vasta torstaina. .3 1 2 6–15 1 Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Paul Lipiäinen (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Keskiviikkona 9.5. erä: maaliton. . . . Erotuomari: Urs Meier Sveitsi. Ensin Branislav Mezei epäonnistui David Tanaben vartioinnissa, ja Tanabe sai laukoa kiekon etukulmasta maaliin. Seiväs: 1) Nick Hysong USA 565. Ruutu otti toisen erän puolivälissä Kimmo Rintasen paikan kakkosketjun vasemmasta laidasta ja toi kentälliseen tarvittavaa voimaa. . Tshekki kohtaa torstain puolivälierässä Slovakian. Torjunnat: Pasi Nurminen S 10+15+15=40, Tommy Salo R 14+4+5=23. .5 2 3 12–12 4 Ukraina . Jäähyt yht: Suomi 6x2 min, Ruotsi 6x2 min. Tshekin tehokkain pelaaja oli ykkösketjun puolustaja Pavel Kubina, joka viimeisteli kaksi osumaa. . Erän ainoan maalin kirjautti nimiinsä Luulajan karhumainen keskushyökkääjä Mikael Renberg. . . . Uusi pelinjohtaja pitäisi löytää. Mendieta nousi ottelun toiseksi ratkaisijaksi viimeistelemällä loppunumerot. erä: 50.31 Slivtshenko (Vasil Bobrovnikov) 2–0. 5. Pronssiottelu (Hannover): 13. Slovakia–USA 1–3 (0–1, 0–0, 1–2) 1. – Marko oli meille elintärkeä hankinta. 2. . . 3. Hannover: Välisarja, E-lohko: Venäjä–Saksa 3–1 (0–0, 1–1, 2–0) 1. USA oli terävämpi molempien maalien edustoilla, Slovakian päävalmentaja Jan Filc laski. Tsekki–Kanada 4–2 2. klo 22.00 19 New Jersey–Toronto/1,70/3,50/2,65 Oliko onnea Jääkiekko HANNOVER (STT) Maailmanmestaruutta puolustava Tshekki ylsi jääkiekon MMkilpailujen välisarjassa E-lohkon voittoon. Ja Slovakia ei lauo suoraan syötöistä ja lisäksi vedot lähtevät turhan kaukaa, Kaarela mittasi. . ottelu pelataan 17. . Niin Jari Karhulahti kuin Ari Palolakin uskovat Vetelin Urheilijoiden olevan kaikesta huolimatta kovassa iskussa sarjan alkaessa. 2. Yleisöä: 6 091. Ruutu jopa uitti toisessa erässä kiekon itsensä tavoin verkkoon, mutta ottelun venäläinen päätuomari Leonid Vaisfeld jätti osuman hyväksymättä. osa: Olimpija Ljubljana–Nova Gorica 1–0 (1–0) 2. – En tiedä syytä oikein itsekään. Valencia loppuotteluun yhteistuloksella 3–0. erä: 50.23 Aleksander Koroljuk (Sergei Zhukov–Dimitri Krasotkin) 2–1, 54.31 Ravil Gusmanov (Andrei Razin–Andrei Evstafjev) 3–1. . Sitä ennen joukkueen olisi löydettävä uusi pelinjohtaja. . . Kubinan mailasta lähtivät 1–1-maali ensimmäisessä erässä sekä 2–1-johto ajassa 30.18. – Slovakialla on toki paljon laukauksia, mutta heillä ei ole maskia USA:n maalin edustalla. Leijonat eteni Norjan MMturnauksessa 1999 loppuotteluun pudotettuaan Ruotsin Lillehammerin kaksiosaisissa välierissä. toukokuuta uusinta viime vuodesta, vai pitääkö Bayern München kotikentällä kutinsa ja kipuaa toiseksi loppuottelijaksi. erä: 7.56 Vadim Slivtshenko (Dmitri Hristitsh–Valeri Shirjajev) 1–0. . – Tämän päivän voitoilla ei ole niin väliä. – Toinen erä oli meille vaikea. . – Sitä Ruudun toisen erän maalitilannetta olisi kyllä voitu tarkastella lähemmin videolta, kun hallissa kerran sellaiset laitteet on, Aravirta huomautti. . Vetelin pelinjohtaja Karhulahti erotettiin Reima Rautiainen KÖLN (STT) Suomi osoittautui kolmannessa peräkkäisessä jääkiekon MMturnauksessa Ruotsille ylikäymättömäksi esteeksi voitettuaan tiistai-iltana Kölnissä välisarjan F-lohkon päätöskamppailun 5–4 (3–1, 0–1, 2–2). erä: 51.29 Tomi Kallio (Petteri Nummelin–Juha Ylönen) 4–2, 53.28 Kristian Huselius (Mathias Johansson) 4–3, 54.28 Jarkko Ruutu (Väänänen) 5–3, 58.05 Ruotsin aikalisä, 59.41 Fredrik Modin (Tjärnqvist–Johnsson) 5–4. . Tshekki varmisti paalupaikkansa kukistettuaan tiistaina Kanadan 4–2. – Itse koin ajautununeeni muutaman pelaajan kanssa hieman eri linjoille. Juan Sanchez 1–0, 47. 2. Suomi löi Ruotsin jään pintaan Ruotsi kaatui trillerissä 5–4, torstain puolivälierässä vastaan tulee Saksa Suomen Ossi Väänänen piti kurissa Ruotsin Andreas Johanssonin, välillä vaikka päällä maaten. lähtö: Jackpot 4. . . . . . . lähtö: Pulssi, poissa 4 2. Muut puolivälieräparit ovat Suomi–Saksa ja Ruotsi–Venäjä. Yleisöä: 43 588. Suomesta on kasvanut Ruotsin kestokiusaaja MM-turnauksissa. Kuva: Lehtikuva/Reuters Pitkäveto: 95 Itävalta–Ukraina 2 (0–2) 1,80 96 Hannover 96–Mönchengladbach X (0–0) 2,65 97 Ipswich–Manchester C 1 (2–1) 1,35 98 Ipswich–Manchester C(+1) X (2–2) 3,30 99 Ei avata 100 Toronto–New Jersey 2 (2–4) 2,30 01 Saksa–Venäjä 2 (1–3) 1,30 02 Slovakia–USA 2 (1–3) 2,05 03 Helsingborg–Elfsborg X (1–1) 3,05 04 Helsingborg–Elfsborg (+1) 2 (1–1) 1,80 05 SW Bregenz–SV Salzburg 1 (2–0) 2,20 06 Tshekki–Kanada 1 (4–2) 1,95 07 Suomi–Ruotsi 1 (5–4) 2,10 08 Valencia–Leeds 1 (3–0) 1,55 09 Valencia–Leeds (+1) 1 (3–0) 2,85 10 Liverpool–Chelsea X (2–2) 3,30 11 Liverpool–Chelsea (+1) (2–2) 2,00 Tulosveto: 6 Itävalta–Ukraina 0–2 Lopullinen kerroin: 64,18 1 Slovakia–USA 1–3 Alustava kerroin: 19,13 2 Suomi–Ruotsi 5–4 Alustava kerroin: 49,73 3 Valencia–Leeds 3–0 Alustava kerroin: 15,11 Moniveto: Moniveto 3: Jalkapallo 1. Luottamuspulaan on vaikuttanut monta asiaa, joista osa on varmasti johtunut minusta itsestäni, osa pelaajista, Karhulahti kommentoi. . Loppuottelu (Hannover): 13. .
Joukkueiden maailmanmestaruuden suomalaiset voittivat vuonna 1998 triolla Jani Eklund, Janne Himanka ja Timo Laitinen. Tilaisuudet alkavat klo 19.00. . Toronton Steve Thomas tasoitti pelin ajassa 25.07. Tällöin pelin henki oli muuttunut. I-sarjakarsinta Kulkurit . . Loppumatka oli enää voiton varmistelua. Lohko C, Lohtaja: Pojat: Lohtajan a-a Marttila Kälviä 22, Mäntykangas Kokkola Torkinmäki Kokkola 4-2, Marttila Mäntykangas 23, Torkinmäki Lohtaja 3-0, MarttilaTorkinmäki 0-6, Mäntykangas Lohtaja 2-0. Taisin vain saada lisää taistelutahtoa, Kemppainen kommentoi. Viisi ottelua kuudesta on päättynyt avausmaalin tehneen joukkueen voittoon. . . – Kotietua ei ole senkään takia, että kyseessä on seitsemäs ottelu, Robinson korosti. Toivon liekki väpätti kuitenkin lähes olemattomiin vain kolme minuuttia Toronton maalin jälkeen, kun Jason Arnott teki 4–2-maalin. .3 2 1 2213 4 BCK II . Kemppainen tähtäsi skeetin MM-pronssia Tero Sipakko MIKKELI (STT) Ari Moilasen ajamat hevoset voittivat Mikkelin tiistairavien molemmat lämminveristen V4kohteet. Kun toista rataa ravannut Prosa väsyi viimeisessä kaarteessa, lähdön suosikki pääsi aloittamaan sujuvasti oman kirinsä. Cannon/Jouni Vainio 18,6a, 2) Showdown 18,7a (57), 3) K. . Lisäksi joukkueessa ovat kauden aikana pelanneet Sami Kattilakoski, Janne Koivisto, Jari Witick ja Mika Järvilä. Antero Vesterisen kotikasvatti joutui taivaltamaan kaiken aikaa johtavan Rallin Onnin ulkopuolella, mutta rutisti lopussa silti varmasti ohi. 5. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström KUOPIO (STT) Suomen miesten lentopallomaajoukkueen mahdollisuudet päästä EM-lopputurnaukseen kariutuivat ratkaisevasti tiistaiiltana Kuopiossa, kun isännät hävisivät Kreikalle 2–3 (29–27, 25–15, 28–30, 14–25, 9–15). Parhaat henkilökohtaiset tulokset: 1) Annala Esa Kulkurit 3 s. . Centralskolan ja Kyrkostrand lopputurnaukseen. Hän iski lähes sataprosenttisella teholla, emmekä voineet keskittyä muiden pelaajien torjumiseen, Prosalikas myönsi. Hän itsekin ihmettelee, miten vahvan pelaajaryhmän Suomi sai lopulta liikkeelle. . Toisen kierroksen 21 pudotuspelistä kotijoukkue on voittanut vain seitsemän. Paikka Houraatin maja. . Toto (4-7-11): 13,99 2,35-8,24-2,46 219,95. V4-kerroin 54,16. Ratkaisevan kolmannen sarjan Cosmos vei numeroin 707-699 ja eteni loppuotteluun runkosarjan ykköstä MBC:tä vastaan. .3 2 1 2148 2 Kismet . Joseph kumautti McKaytä polvitaipeeseen, ja torontolainen vastasi läpsäisemällä pari kertaa hanskallaan Josephia päin visiiriä. – Jokaisessa ottelussa on kausi, jonka aikana tarjoutuu mahdollisuus määrätä pelin kulku. 195,3, 5) Witick Tuula Kismet 3 s. Toto (5-4-7): 1,76 1,29-1,695,25 4,67. Kreikka onnistui myös aloitussyötöissään aina paremmin, mitä pitemmälle ottelu eteni. . Tasainen, tiukka peli siitä nytkin tulee, päävalmentaja aprikoi. Ampuminen sujui täydellisesti. Voitot ovat 3–3, ja ratkaiseva seitsemäs ottelu pelataan New Jerseyssä torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. – En mieti sitä vielä. Lohko B, Kruunupyy: Pojat: Centralskolan Kronoby–Terjärv skola 2–0, Kyrkostrand Jakobstad–Bosund Larsmo 4–1, Kirkonkylän a-a Perho–Terjärv 1–2, Centralskolan–Bosund 1–0, Kyrkostrand–Perho 2–1, Bosund–Terjärv 1–4, Centralskolan–Perho 3–1, Terjärv–Kyrkostrand 1–5, Bosund–Perho 1–3, Centralskolan–Kyrkostrand 3–2. Todennäköistä on, että Antti Niemi ja Peter Enckelman jakavat pelin puoliksi. V. Seura-cupin miesten finaali Loppuottelu: City Bowlers-NBC 877783 Lopulliset sijoitukset: 1) City Bowlers Helsinki, 2) NBC Oulu, 3) KK-team Loviisa, 4) Joustajat Itä-Häme, 5) BC Islanders II Kalajoki, 6) Kouru-89 Helsinki, 7) Jousi Simpele, 8) Heijarit Mikkeli, 9) Falcons Lahti, 10) Wisa Nakkila, 11) KV II Kokkola, 12) Smash Rauma, 13) Cosmos Kokkola, 14) VJT Vantaa, 15) CarBo Järvenpää, 16) TuWe Turku, 17) EuKi Eurajoki, 18) GB Helsinki, 19) TuUL Turku, 20) Pirkka-88 Vantaa, 21) Misterit Kouvola, 22) PuVe Helsinki, 23) Seiskat Tampere, 24) LK Lahti, 25) Drott IV Pietarsaari, 26) Tupla II Tampere, 27) Boltsi-72 Helsinki, 28) Siniset Riihimäki, 29) TEK-81 Mikkeli, 30) FC Kotka Kotka, 31) KasVe Närpiö, 32) KeKa Kotka. . Bonäs lopputurnaukseen. Jalkapallo KAIRO (STT/KP) Suomen Marko Kemppainen osui pronssin arvoisesti skeethaulikon MM-kilpailuissa Kairossa tiistaina. B-lohko: Kållby Pedersöre Forsby Pedersöre 0-1, Forsby Vörå Norra skola 0-3, Vörå Norra skola Kållby 3-0. Suomi lähetti kahdessa ensimmäisessä erässä vaikeita aloituksia, joita Kreikka ei saanut nousemaan peliin. . Lohko A: Puumala Kaustinen Kirkonkylä Lestijärvi 5-1, Lestijärvi Vittsar Karleby 2-0, Vittsar Puumala 0-0. Pulssi oli suomenhevosten nopein. Paikka Houraatin maja. 184,7. B-lohko: Rannan koulu Ylivieska–Kivioja Ylivieska 3–2, Kivioja–Pohjankylä Kalajoki 2–0, Pohjankylä–Rannan koulu 1–0. . Marko Kristal ja Indrek Zelinski pelasivat viime vuonna Lahdessa ja Martin Reim pari kautta Kotkassa. V4-kerroin 33,61. MBC:n joukkueessa pelasivat Mika Peltoniemi, Mikko Vilmi, Kai Jyrkkä ja Mika Junttila. – Forsberg, Sundin, Tommy Salo ja Nicklas Lidström ovat pelaajina omassa kastissaan, Hedberg arvioi. Ensimmäisenä päivänä suomalainen pummasi yhden kiekon ja toisena päivänä kaksi kiekkoa. Ottelu pelattiin cup-systeemillä kahdesta häviöstä ulos. Lopussa joukkokahakka Toronton ja New Jerseyn otteluissa avausmaali on osoittautunut arvokkaaksi. – Tuon ottelun jälkeen toiselle joukkueista ei aamu enää valkene, Robinson muistutti. – Meillä oli vahva lataus, ja saimme syöttöihin riittävästi painetta alussa. Jäljellä olevat ottelut: 27. 4-3. . . Pojat: Villa Karleby Chydenius Karleby 1-4, Hollihaka Kokkola Koivuhaka Kokkola 2-1, Chydenius Hollihaka 42, Koivuhaka Villa 2-0, Koivuhaka Chydenius 0-1, Villa Hollihaka 1-6. Toronton ja New Jerseyn otteluista neljä kuudesta on päättynyt vierailijan voittoon. . Kuva: Lehtikuva/Reuters TORONTO (STT–TT) Ruotsin NHL-tähdet Peter Forsberg ja Mats Sundin ovat kumpikin vain yhden tappion päässä NHL-kauden päättymisestä – tai MMturnauksen Tre Kronorin joukkueeseen liittymisestä. Lähtö 1, lv 2100 m: 1) Southerly Gale/Pekka Vilpponen 18,7X, 2) Magic Frans 18,0 (360), 3) Ivy Garden 18,5 (589), 4) Huvis 18,7 (282), poissa: 11, 12. Lähtö 6, sh 1600 m: 1) Jackpot/Pekka Vilpponen 24,8a, 2) Tollo 25,3a (45), 3) Jouheli 25,4 (411), 4) Sarian 25,7a (312). 217,7, 2) Vilmi Mikko MBC 3 s. Bennäs ja Vörå Norra skola lopputurnaukseen. 202,0, 5) Jyrkkä Kai MBC 3 s. Lohko B: Tunkkari Veteli Kirkonkylä Ullava 4-1, Ullava Rödsö Karleby 10-4, Rödsö Tunkkari 1-3. Antti Muurinen uskoo voittoon Virosta Heartsin Antti Niemi ja Charltonin Jonatan Johansson vaihtoivat kuulumisia ennen Viro-maaottelua. Pelaajana hän ehti otella 227 pudotuspeliä ja voittaa mestaruuden kuusi kertaa. Karsintalohkoa johtava Kreikka on pelannut kaikki ottelunsa, ja sillä on kahdeksan pistettä. Lohko D, Kokkola. Sijoitusottelut:Kataja–Rannan a-a 2–0, Kivioja–Keskustan a-a 0–2. . Berg pelasi 17.17 minuuttia. Tällä kertaa "voittomaalin" iski New Jerseyn Petr Sykora ajassa 4.54. Lohkon ykkönen pääsee EMturnaukseen. Lohko 3, Kaustinen. Toto (1-13-11): 6,17 1,54-1,16-2,40 5,66, troikka 310,81. Tytöt: Holm Larsmo Nedervetil 1-0, Centralskolan Kyrkostrand 8-1, Terjärv Nedervetil 1-1, Holm Kyrkostrand 31, Centralskolan Terjärv 2-0, Kyrkostrand Nedervetil 0-4, Holm Terjärv 2-0, Nedervetil Centralskolan 1-4, Kyrkostrand Terjärv 0-6, Holm Centralskolan 0-5. METSÄSTÄJÄTUTKINNOT 11.6, 14.6, 23.7. . Takarivin uloimmalta radalta kiihdyttänyt April Girl eteni menon rauhoittuessa neljänteen ulkopariin. Seitsemännen mestaruutensa hän hankki vuosi sitten valmentajana. Huom! Pisteammunnat alkavat 16.5 klo 18.00. Samana iltana Sundinin edustama Toronto pelaa East Rutherfordissa New Jerseyn vieraana. Voimassa olevat metsästyskortit ja kantoluvat mukaan. April Girlillä vahva avaus (KP) Kalajoen BC islanders II sijoittui viidenneksi keikailun Seuracupissa. Viron joukkueen tähtipelaaja on Derbyn maalivahti Mart Poom. Tytöt: Bonäs Kyrkoby 1-0, Lagmans Näs Larsmo 1-1, Kyrkoby Lagmans 30, Näs Bonäs 0-0, Bonäs Lagmans 3-0, Näs Kyrkoby 2-0. Toto (12-7-1): 3,67 2,01-2,02-5,12 10,28. Tiukan finaalin kolmannessa ja ratkaisevassa sarjassa MBC rutisti niukan kuuden pisteen voiton 745739 ja otti näin historiansa ensimmäisen mestaruutensa. Kroatia–Unkari. Centralskolan ja Holm lopputurnaukseen. Tytöt: Isokylä Kokkola Kyrkbacken Karleby 0-4, Renlund Gamlakarleby Villa 2-0, Kyrkbacken Renlund 2-2, Villa Isokylä 0-1, Isokylä Renlund 1-1, Villa Kyrkbacken 0-7. Kuudessa pisteessä on Unkari ja neljässä Suomi. Suomen tehomies oli alussa hakkuri Mika Pyrhönen. . Koulut, joissa korkeintaan kolme opettajaa: Lohko 1, Pedersöre. Teppo Huttunen 1–0, 62. Teoriassa kumpikin ruotsalaisista NHL-tähdistä voi olla sinikeltaisen joukkueen käytössä jo lauantain mahdollisessa välieräottelussa. Pojat: A-lohko: Normens Uusikaarlepyy Lagmans Jakobstad 2-5, Lagmans Länsinummi Pietarsaari 2-2, Länsinummi Normens 1-1. Unkarin viimeinen vastustaja on niin ikään Kroatia. Ottelusta muodostuikin jännitysnäytelmä, Kreikan valmentaja Stylianos Prosalikas iloitsi. Lohko E, Uusikaarlepyy. . . . Aina Kreikka kuitenkin tuli tasoihin ja venyi väkisin pakon edessä erävoittoon. Aki Berg oli jäällä loppukarkelon aikana, mutta ei osallistunut nujakointiin. Joukkueet ovat sopineet, että kaikki seitsemän vaihtoa voidaan tehdä. Colorado saa kamppailun kotihalliinsa. LOHTAJAN RHY Urheilumuistio TORONTO (STT) Huojuu, vaan ei kaadu. Joukkueen moraali koki ikävimmän iskun kuitenkin aivan toisen erän lopussa, sillä puolustaja Brian Rafalski iski New Jerseyn 3–1-johtoon vain kahdeksan sekuntia ennen erän päättymistä. . Samaan tulokseen päätyi hopeamies, italialainen Ennio Falco. Robinson on kokenut Stanley cup -otteluiden koluaja. . . Lähtö 8, lv 2600 m: 1) Enoran Ace/Antti Teivainen 18,2, 2) Powerfull 17,9 (17), 3) Skidiman Yankee 18,5 (289), 4) Secret Sea 19,2 (514), poissa: 12. . Suomi kohtaa viimeisessä ottelussaan Kroatian vieraskentällä 27. Pekka Vilpposen ajama suurikokoinen ori pääsi johtoon reilun puolen kilometrin jälkeen ja hallitsi tapahtumia sen jälkeen vakuuttavasti. Mäntykangas lopputurnaukseen. Ari Moilanen äkkäsi jo kierroksen kohdalla tilaisuutensa tulleen. Runko tulee Florasta, ja entiseen tapaan maajoukkueluotsi valmentaa myös tätä tallinnalaisjoukkuetta. Lohko-B: Centrumskolan Oravais Bonäs Jakobstad 0-5, Centrumskolan Kyrkoby Pedersöre 2-1,Bonäs Centrumskolan 3-0. Toronton yritys lopahti ajassa 35.18, kun Randy McKay teki ylivoimalla 2–1. Lähtö 2, sh 2100 m: 1) Hilun Hehku/Juha Keskinen 32,5, 2) Koto-Jenni 32,6 (209), 3) Jekurin Toive 31,9X (54), 4) Jerlikka 33,3X (116), poissa: 3, 9. Lohko 2, Ylivieska. April Girl pääsi etenemään vaivattomasti johtohevosen rinnalle ja jatkoi takasuoran lopussa johtoon. Brittein saarilta on seitsemän pelaaja, ja kaupan päälle Hannu Tihinen, joka vielä varsin äskettäin oli West Hamin paidassa. 17.5.). Ottelu päättyi joukkokohellukseen sen jälkeen, kun McKay tuskastui Curtis Josephiin. Viro ei ole mikään helppo vastustaja. . Meille se tarjoutui 1–1-tilanteen jälkeen, mutta emme pystyneet käyttämään sitä hyväksemme, Toronton valmentaja Pat Quinn arvioi. 12. Tre Kronorin manageri Anders Hedberg ottaisi mielellään sekä Forsbergin että Sundinin välieriin. 193,3. Viro on niin lyhyen matkan päässä, että Suomen joukkue matkustaa otteluun vasta keskiviikkoaamuna charter-koneella ja lentää pelin jälkeen puoliltaöin takaisin. Ilm. Forsbergin seura Colorado kohtaa Los Angelesin seitsemännen ja ratkaisevan kerran keskiviikkona Yhdysvalloissa. Sijoitusottelut: Tunkkari Lestijärvi 6-0, Puumala Ullava 3-3, r.p. Lohkovoittaja syksyn EM-kisoihin Tshekkiin, lohkokakkonen joutuu vertailuun muiden lohkojen kakkosten kanssa. . Toto (4-3-7) 1,69 1,28-1,69-1,58 3,93. Toronton peliajatus oli kamppailun alussa harhateillä, ja ilman Curtis Josephin mahtipeliä vieraat olisivat karanneet. Sarjan kuudennessa ottelussa Torontossa New Jersey kampesi väen väkisin 4–2-voiton. Toto (2-8-11): 6,14 1,89-2,05-2,48 20,70. MBC Kokkolan sarjamestari. . New Jersey siirsi ratkaisun kotiin Vieraat jatkoivat juhlintaa NHL:n pudotuspeleissä New Jerseyn Randy McKay hermostui Toronton Curtis Josephin kopautukseen ja niisti maalivahtia visiiriin. 208,3, 4) Jyrkkä Martti BCK 2 s. Muista suomalaisista himankalainen Janne Himanka sijoittui sijoille 47-52 tuloksella 115, Timo Laitinen löytyi sijoilta 66–70. . Pelataan 11.5. Tämän jälkeen riemu repesi kaukalossa, mutta seurauksena oli vain muutamia jäähyjä. Kummallakin on yksi ottelu jäljellä. Tulokset: Loppuottelu: MBC-Cosmos 2-1 (811697, 742-765, 745-739) MBC mestari voitoin 2-1 Välierä: Cosmos-BCK 2-1 (858-800, 693-785, 707-699) Cosmos loppuotteluun voitoin 2-1 Mitalijärjestys: Kultaa: MBC Hopeaa: Cosmos Pronssia BCK Parhaat henkilökohtaiset tulokset: 1) Peltoniemi Mika MBC 3 s. Martinmäki lopputurnaukseen. Kataja ja Keskustan ala-aste lopputurnaukseen. viikkoa ennen puh. Frebbenbo Fly joutui vetämään puoli kierrosta 1.10-vauhtia, ennen kuin Kari Viisterä tyytyi Claudia Bobin rattailla paikkaan suosikin rinnalla. Tytöt: Päivärinta Ylivieska–Kataja Ylivieska 0–4, Martinmäki Haapajärvi–Päivärinta 6–0, Kataja–Martinmäki 0–1. – Minut Pyrhönen yllätti täysin. Sundin on neljäntenä 12 (6+6) pisteellään. V4-kerroin 41,94. Runsas vuosi sitten Bangkokissa voitimme 4–2, mutta ottelu oli tiukka ja vähän kuumakin. Forsberg ja Sundin tappion päässä MM-kisoista HELSINKI (STT) Päävalmentaja Antti Muurinen sanoo ilman muuta odottavansa Suomelta voittoa jalkapallomaaottelussa Viroa vastaan keskiviikkona Saarenmaalla. A-lohko: Östensö Pedersöre Bennäs Pedersöre 0-3, Söderby Kronoby Östensö 0-2, Bennäs Söderby 3-1. . Yleisöä 649. .3 1 2 2016 2 Kulkurit ja Golf pelaavat ensi kaudella 1-sarjassa. Lagmans ja Bonäs lopputurnaukseen. . Seura-cupin naisten finaali Loppuottelu: Ball Rollers-Mercur 637598 Lopulliset sijoitukset: 1) Ball Rollers Vantaa, 2) Mercur Helsinki, 3) PalKe Riihimäki, 4) PoKe-85 Porvoo, 5) Ta-Mu Rauma, 6) Kismet Kokkola, 7) Venlat Myllykoski, 8) KJK Kauhajoki, 9) Karpalot Helsinki, 10) Cherry Tampere, 11) KeKa Mikkeli, 12) Nasevat Raisio, 13) BC Prickarna Vaasa, 14) Kaisat Turku, 15) Snake Simpele, 16) TuWe Turku. Ottelut pelattiin cup-systeemillä kahdesta häviöstä ulos. Lähtö 7, lv 2100 m: 1) April Girl/Ari Moilanen 15,5a, 2) Pompanette Laukko 15,9a (62), 3) Hoof Beque 15,9a (261), 4) Queen Riverside 16,4a (200). Hän lupaa laittaa heti avaukseen trion Jonatan Johansson, Mikael Forssell ja Shefki Kuqi. Mitalien väri ratkesi kaksikon uusinnassa, jossa Dulohery oli parempi. Vieraat ovat juhlineet. Bosse 18,8a (50), 4) Violent Pepper 18,8a (62), poissa: 12. Vuosi sitten Philadelphiaa vastaan New Jersey oli voitoissa jo 1–3-häviöllä, mutta käänsi sarjan edukseen 4–3. Ottelun ratkaisu kulminoitui aloitussyöttöihin ja torjuntapeliin. . 2001 Urheilu 19 RMy:n AMPUMARATATALKOOT 12.5 klo 11.00. . Kalajoen BC Islanders viides Seuracupissa Kakkonen: Länsilohko: PIF–ÅIFK 2–0 (1–0). Viro on siirtynyt islantilaiskomennosta hollantilaisvalmennukseen ja sitä kautta taktiikkaan 4–3–3 tai 4–5–1. Lähtö 9, lv 2100 m: 1) T.V. Muurinen paljastaa, että Jari Litmanenkin yritti todella mukaan tähän ryhmään saadakseen yhden ottelun Suomen maajoukkueessa Saksa-MM-karsintapelin alla. V4-kerroin 131,32. Ottelujen panoksena on pääsy lohkojen loppuotteluihin eli Stanley cupin välieriin. Kilpailu kesti kolme päivää, ja Kemppaisen panos terästyi kilvan edetessä. Kotiedulla ei tänä vuonna ole paljon merkitystä. Forsberg, Buffalon Miroslav Satan ja Pittsburghin Mario Lemieux ovat kukin tehtailleet 13 pistettä. Talin keilahallissa kisaillussa finaalissa helsinkiläinen City Bowlers jyräsi voittoon. Toto (1-14-13): 3,40 1,94-6,358,55 55,51. .3 2 1 2296 5 Golf . Kemppainen oli pronssimitalin varmistuttua onnessaan. Suomen edellinen skeetin MM-mitali miesten sarjassa on Markus Remeksen pronssi vuodelta 1974. Kolmannen erän alussa Toronton toiveet virisivät uudelleen, kun Mats Sundin kavensi lämärillä tilanteeksi 2–3 ajassa 42.17. . Kyrkbacken lopputurnaukseen, myös Renlund (kaksi parasta kakkosta lohkoista C, D ja E). . New Jerseyllä sen sijaan on tuoreita kokemuksia siitä, miten nousta ahdingosta voittoon. Sijoitusottelut: Lagmans Centrumskolan 4-1, Bonäs Länsinummi 8-1. Minulta riistettiin maanantaina sääntöjen vastaisesti yksi osuma, mutta se ei haitannut lataustani. New Jerseyn valmentaja Larry Robinson sanoo, että tuossa ottelussa pieninkin yksityiskohta on tärkeä. – En kuitenkaan vähättele Viroa. Me voitamme ja sillä hyvä, Forsberg kommentoi NHL:n pudotuspelisarjaa. toukokuuta. Lisäksi karsintalohkojen kaksi parasta toiseksi sijoittunutta selviävät EM-huipentumaan. Päätöspäivän viimeisessä sarjassa sekä 25 kiekon finaalissa jokainen kiekko sai Kemppaisen lähettämän hauliparven niskaansa. Ari Moilanen tarjosi Ritva Kinnusen valmentamalle tammalle unelmajuoksun johtavan Flash Of Balticin takana. Lähes koko matkan kolmatta rataa kiertänyt Tollo hävisi viisi kymmenystä, mutta tulos merkisti Jackpotin tavoin sillekin reilua ennätyksenparannusta. Aseet mukaan. NHLjääkiekkoliigan hallitseva mestarijoukkue New Jersey on ollut kovassa piinassa Itälohkon välierässä Torontoa vastaan, mutta on toistaiseksi kestänyt haastajan heitot. Sundin on tehnyt NHL:n pudotuspeleissä kuusi maalia ja jakaa maalipörssin kärkisijan. (KP) Monster Bowling Club keilasi voiton Kokkolan paikallissarjassa lyömällä finaalissa Cosmoksen sarjoin 2-1. Toto (14-816): 17,93 2,24-3,22-2,17 57,48, troikka 1048,86. Suomussalmen Urheiluampujia edustava rakennusmies teki kovan 147 rikotun kiekon tuloksen (122+25) ja hävisi MM-kullan vain pisteellä. . Kreikan avainpelaajia olivat passari Vasileios Kournetas ja keskipelaaja Antonios Tsakiropoulos. – Liverpoolilla on kuitenkin niin tärkeät pelit edessä, että valmentaja Gerard Houllier ymmärrettävästi halusi pitää kaikki pelaajat lähellä ja käytettävissä. Mestariksi ampui Yhdysvaltain Shawn Dulohery, joka rikkoi 148 kiekkoa. Lähtö 4, sh 1600 m: 1) Pulssi/Antero Vesterinen 24,1a, 2) Rallin Onni 24,2a (105), 3) Muusatar 24,5a (149), 4) Lumekkitar 25,1aX (31), poissa: 4. Toto (12-5-10): 4,28 1,75-1,45-1,79 9,25. Kolmessa viimeisessä erässä Suomen aloitussyötöt muuttuivat helpommiksi, eikä torjuntakaan enää saanut Kreikan hyökkäyksiä kiinni. 206,7, 3) Heiermann Dieter Golf 3 s. Tilaisuudet alkavat klo 16.30. Sijoitusottelut: Bennäs Forsby 7-0, Vörå Norra skola Östensö 3-2. Joukkokahakka pelin viime minuuteilla oli valmis. Pasi Andersson 2–0. Lopussa Kreikka sai hyökkäyspelinsä kulkemaan, Suomen valmentaja Timo Hoivala summasi. Myös NHL:n pudotuspelien pistepörssin kärki on ruotsalaispelaajan nimissä. Muurinen haluaa kokeilla kolmen kärjen hyökkäyspeliä taktiikalla 4–3–3. Yhtä moneen maaliin ovat yltäneet Buffalon Chris Gratton ja Coloradon Chris Drury. 196,7, 6) Kankainen Raimo BCK 3 s. ja Cosmos 13. Kuopiolaisen April Teamin omistama ja Ano Hoffrenin valmentama 6-vuotias April Girl sai 6 000 markkaa ennätysajallaan 15,5a. V4: vaihto 576 807 mk, oikea rivi 2-45-12, poissa: I/4, 4 oikein 2767 kpl kerroin 131,32. . Mailin ryhmäajossa tuoreesta ennätyksestään kymmenyksen nipistänyt Mity Lite Wareco oli koko rivin pelatuin hevonen, mutta pitkältä tauolta palannut April Girl lähetettiin pahalta paikalta reilun kahden kierroksen matkalle Frebbenbo Flyn haastajana. MM-turnaukseen liittyvät ajatukset eivät ole vallanneet Forsbergin pääkoppaa, ainakaan vielä. . 210,0, 3) Patana Taito BCK 3 s. Muurinen kaavailee, että molemmat maalivahdit saavat pelata. 6. V-divisioona: Avauskierros: KP-V–IFS 2–2, TUS II–Jeppo FF 4–0, IK Myran–Ura 2–1, RyPK-84–LBK 2–5, PUF–HBK II 2–1, NIK–K-Pallo siirretty (pel. Kaksikon kevään ohjelma ratkeaa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. Pietarsaaren Drott IV oli loppusijoituksissa 25. Lopputurnaus 16.5 (Santahaka, Kokkola). AMPUMAKOKEET 4.8 klo 09.00, 17.8 klo 18.00, 25.8 klo 09.00. 223,3, 2) Matikainen Erkki BCK II 3 s. Pulssin ajaksi mailin matkalla kirjattiin 24,1a. 202,0, 4) Talus Mats Golf 3 s. Vauhti oli silloin rauhallisimmillaan ja Claudia Bob alkoi saada kilpailusta tarpeekseen. 1-sarjakarsinnassa Kulkurit säilytti paikkansa ja Golf puolestaan nousi ensi kaudeksi ylimpään sarjaan. 193,3, 6) Pisilä Risto Kulkurit 3 s. Kreikka romutti Suomen haaveet EM-turnauksesta Miesten EM-karsinta, lohko 3: Suomi–Kreikka 2–3 (29–27, 25–15, 28–30, 14–25, 9–15). Lähtö 10, sh 2100 m: 1) Kankaan Väkkärä/Antti Teivainen 28,8, 2) JohtoPrinssi 29,4 (166), 3) Sopu-Santtu 28,7 (37), 4) Milto 30,4X (42). Suomalainen oli henkisesti todella vahva. Lähtö 3, lv 2100 m: 1) Ludwig Van Kemp/Tapio Perttunen 16,3a, 2) Lisbet Air 16,4a (21), 3) Noves Star 16,5a (51), 4) Singa Fleur 16,5a (299), poissa: 6, 8. . Tunkkari ja Puumala lopputurnaukseen. Toronto oli viimeksi samanlaisessa tilanteessa kuin nyt vuonna 1995, jolloin se hävisi ratkaisevan ottelun Chicagolle. Toronto painosti, ja New Jersey pysyi mukana taistossa lähinnä maalivahtinsa Martin Brodeurin torjuntojen ansiosta. Tervetuloa! METSÄSTÄJILLE Lohtajan riistanhoitoyhdistys järjestää seuraavat tilaisuudet: METSÄSTÄJÄN PERUSKURSSI kesto 12 h, 5.6, 6.6 ja 7.6. Suomella oli kolme ottelupalloa kolmannessa erässä. Toto (4-3-2): 3,15 1,43-1,38-2,15 11,28. Kokkolan KV II oli 11. Yli puolet vähemmän tienannut Jackpot pinkaisi oman mailinsa matalammassa sarjassa aikaan 24,8a. Vajaa kolme viikkoa sitten Mikkelin nopealla kaviouralla ajan 13,9a tehnyt Mity Lite Wareco paransi tulosta tiistaina kymmenyksellä. 877 121. Jalkapallo KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Hän iski ennakkoluulottomasti ja teki paljon pisteitä, mutta taantui kahden erän jälkeen. Lähtö 5, lv 1600 m: 1) Mity Lite Wareco/Ari Moilanen 13,8a, 2) Flash Of Baltic 13,9a (42), 3) Learning To Fly 14,1a (110), 4) Pattern Mare 14,4a (411). Chydenius lopputurnaukseen. Himanka lopputurnaukseen, myös Marttila (kaksi parasta kakkosta lohkoista C, D ja E). . Tytöt: Marttila Kirkonkylän a-a Himanka 0-2, Jokilaakso Kokkola Torkinmäki 0-0, Himanka Jokilaakso 6-0, Torkinmäki Marttila 0-3, Marttila Jokilaakso 4-0, Himanka Torkinmäki 5-0. Kroatia–Suomi, 3. – Minulla ei ollut kisassa mitään ongelmia. – Näytti jo varmalta, että me häviämme ottelun 0–3. Ala-asteiden koulujalkapalloturnaus: Semifinaalit: Lohko A, Ylivieska: Pojat: A-lohko: Kataja Ylivieska–Rahkola Ylivieska 3–3, Rahkola–Keskustan aa Oulainen 0–4, Keskustan a-a–Kataja 1–4. Välierässä runkosarjan kakkonen Cosmos ja kolmonen BCK väänsivät myös tiukan kolmen sarjan ottelun. Kokonaisvaihto 1 820 857 mk.
Seiväs: 1) Hanna Palamaa Suomi 403 (kkk ja kaikkien aikojen 3:s Suomessa).. Muut suomalaiset: 14) Kirsi Vanhalakka 16.56, 16) Reeta Kolkkala 17.04, 24) Minna Kauppi 17.46. König-Salmi pitää monien muiden huippujen tapaan päätavoitteenaan MM-kisoissa klassista normaalimatkaa. Haldinin edelle ehtivät vain toissavuotisen kokonaiskilpailun voittaja, Tanskan Allan Mogensen sekä viimevuotisen kokonaiskilpailun voittaja, Ukrainan Juri Omeltshenko. Kuva: Lehtikuva/Reuters IPSWICH (STT–REUTERS) Manchesterin jalkapallojoukkueista pienemmän, Cityn, taival Englannin valioliigassa jäi tällä kertaa yhden kauden mittaiseksi. 110 m aj: 1) Ron Bramlett USA 13,68. Cityn putoaminen ensimmäiseen divisioonaan varmistui maanantai-iltana, kun se hävisi vieraissa Ipswichille maalein 1–2. Koripallo Ammunta Lentopallo Yleisurheilu Nevsehir, Turkki: Koululaisten (lukioikäiset) MM-kilpailut: Pojat: Välierä: Israel–Mäkelänrinne, Helsinki 63–44 (40–23). minuutilla. de Boer tunnusti positiivisen näytteen, mutta kiisti kielletyn aineen käytön. 400 m aj: 1) Nadja Petersen Ruotsi 57,18. 2001 s KESKIPOHJANMAA BARCELONA (STT–REUTERS) Positiivisen dopingnäytteen antaneiden huippujalkapalloilijoiden lista piteni tiistaina Barcelonan Frank de Boerilla, kun tämä tunnusti, että hänen antamansa virtsanäyte sisälsi kiellettyä anabolista steroidia nandrolonia. Kuula: 1) Kevin Toth USA 20,02. Miehet: A-finaali, 3,1 km: 1) Allan Mogensen Tanska 13.24, 2) Juri Omeltshenko Ukraina 13.33, 3) Mats Haldin Suomi 13.36, 4) Björnar Valstad Norja 13.40, 5) Petr Losman Tshekki 13.40, 6) Thomas Bührer Sveitsi 13.46. 400 m aj: 1) James Carter USA 49,83. – Olihan se melkein juoksukisa. – Olen täysin syytön. – En ole kuitenkaan huolissani, sillä omatuntoni on puhdas ja odotan nyt toista testiä. Asikkalan Raikkaan 20-vuotias Kirsi Vanhalakka sai 14. – Olen keskustellut Edgarin kanssa, ja yritämme yhdessä löytää ratkaisun tähän, vaikka vastausta emme ole vielä löytäneet. Ipswich ja City nousivat liigaan yhdessä täksi kaudeksi. Tapahtuma olisi voinut olla myös puistosuunnistuksen MM-sarjan avaus, mutta Kansainvälinen suunnistusliitto IOF antoi syksyllä MM-arvon Tampereen maailmanmestaruuskisojen alkajaisiksi Kaupissa suunnistettavalle yksittäiselle sprintille. Sekä Mogensen että Omeltshenko ovat maailmanmestareita. – Ei tullut yhtään virhettä. En ole ikinä edes polttanut savuketta, de Boer kertoi. En muista ikinä pärjänneeni tällaisessa kisassa, harmitteli Kolkkala, joka voitti ensimmäisen PWT:n vuonna 1996 ja oli myös viimevuotisen turneen paras. Cityn ainoa mahdollisuus kavuta vielä kuiville ja ohittaa taulukossa Terry Venablesin luotsaama Middlesbroughin, oli voittaa Ipswich. – Tulokseni oli 8,6, kun sallitun raja on kaksi, de Boer selvensi. Uskon, että tein myös parhaat reitinvalinnat, Haldin totesi. Esimerkiksi Vroni König-Salmi on ottanut PWT:n tavoitteekseen ja aikoo jättää MM-sprintin väliin. Oslo. Lopussa alkoi pistää vatsasta, Haldin kertoi. Mäkelänrinne kohtaa Turkin keskiviikon pronssiottelussa, loppuottelussa pelaavat Israel ja Slovenia. – Sain myöhemmin tietää, että näytteen tulos oli positiivinen, de Boer kertoi tiistaina. Muut suomalaiset: 16) Mårten Boström 14.09, 17) Jarkko Huovila 14.12, 27) Toni Louhisola 14.30. Norjalainen maailmanmestari Hanne Staff antautui viisi sekuntia ja Ruotsin Maria Sandström 13 sekuntia. En tiedä, mistä aine on tullut kehooni. City siirtyi ottelussa johtoon 74. Shaun Goaterin johtomaalin nostattama ilo laantui kuitenkin vain neljän minuutin kuluttua, kun kotijoukkueen Matt Holland tasoitti. Cityn ohella liigasta putosivat Bradford City ja 34 peräkkäisen liigakauden jälkeen Coventry. Lynxin 18-vuotias Mårten Boström oli 16:s ja norjalaista Halden SK:ta edustava Jarkko Huovila 17:s. Suunnistus oli suorastaan vaarallisen helppoa, sähäkästi edennyt König-Salmi luonnehti. Huippusuunnistajat vastustivat päätöstä ja suhtautuvat siihen yhä kriittisesti. Suomi kohtaa Azerbaidzhanin torstain puolivälierissä. Frank de Boerin dopingnäyte positiivinen Hollantilainen Frank de Boer vakuutti syyttömyyttään saatuaan tiedon dopingkärystään. sijan ansiosta kaksi pistettä ja jatkopaikan PWT:llä. Tämä oli ihan juoksukisa, virheitä ei voinut tehdä missään. minuutilla Martijn Reuser puski Ipswichin voittomaalin. – Nyt palattiin siihen vanhaan puistosuunnistukseen. Seuraava kilpailu: 24. He putosivat niukasti pisteiltä eli 15 parhaan joukosta, mutta saivat kiertueen jatkopaikan päästyään 20 parhaan joukkoon. Ipswich on tällä haavaa Liverpoolin tiukin uhkaaja kamppailussa kolmannesta Mestareiden liigan paikasta. Naisten sarjassa Turussa asuva ja Turun Suunnistajia edustava Vroni König-Salmi otti voiton ja sen palkkiona olleen 7 500 Ruotsin kruunua. 85. maaliskuuta. En ole eläessäni käyttänyt kiellettyjä aineita, de Boer sanoi ja ihmetteli, mistä moinen aine on voinut päästä hänen kehoonsa. Tshekin osakilpailu avasi kuudennen Park World Tourin. Cityn putoaminen varmistui PARDUBICE, TSHEKKI (STT) Mustasaarelaisen IF Femmanin Mats Haldin oli paras suomalainen Park world tour -puistosuunnistussarjan avauskilpailussa Tshekin Pardubicessa tiistaina. Turkki voitti lohkon, Suomi oli toinen ja Ruotsi kolmas. – Tein reitinvalinnat nopeasti, enkä pysähdellyt matkalla. Suunnistajat kiersivät Pardubicen puistossa linnan kolmasti, ja päätteeksi oli tarjolla katukurvailua. Suomalainen hävisi voittajalle 12 sekuntia ja kakkoselle kolme sekuntia. Naiset: 200 m: 1) Donica Merriman USA 23,41. Turun Metsänkävijöiden Toni Louhisola (27:s) ja oululaisen SK Pohjantähden Pasi Ikonen (29:s) jäivät häntäpäähän 31 A-finalistin joukossa. Cityllä on enää yksi ottelu pelaamatta, ja se on viiden pisteen päässä Borosta eli ero on toivoton. Haldin kolmas puistosuunnituksessa Pardubice, Tshekki: Puistosuunnistuksen Park world tour sarjan 1/7 kilpailu: Naiset: A-finaali, 3,1 km: 1) Vroni König-Salmi Sveitsi 15.59, 2) Hanne Staff Norja 16.04, 3) Maria Sandström Ruotsi 16.12, 4) Karolina Arewång Ruotsi 16.14, 5) Kaisa Salminen Suomi 16.18, 6) Zuzana Macuchova Tshekki 16.22. Suunnistus 20 Urheilu Keskiviikkona 9.5. Liedon Parman Reeta Kolkkala oli 16:s ja Asikkalan Minna Kauppi 24:s. De Boer sai tiedon testin tuloksesta lauantain liigaottelun jälkeen. Tulokkaista Ipswich selviytyi kaudesta mainiosti, sillä se on taulukossa tällä erää neljäntenä tasapisteissä (65) kolmantena majailevan Liverpoolin kanssa. Mäkelänrinne pelaa keskiviikkona sijoista 9–10. – Tämä ottelu kuvasi hyvin koko kautta. Brno, Tshekki: Naisten Spring cup -turnaus: Alkulohko: Turkki–Suomi 3–1 (25–20, 17–25, 25–20, 25–17). Keskikenttäpelaaja Frank de Boer antoi positiivisen näytteen Uefa-cupin puolivälieräottelun jälkeen 15. Barcelona pelasi Celta Vigoa vastaan. Kairo: Haulikkoammunnan MM-kilpailut: Skeet: Miehet: 1) Shawn Dulohery USA 148 (123+25)/uusinta 2, 2) Ennio Falco Italia 148 (123+25)/uusinta 1, 3) Marko Kemppainen Suomi 147 (122+25). – Juhannuksenvieton ongelmat tuli nyt ratkaistua, Salminen totesi ja viittasi Holmenkollenilla juhannussunnuntaina suunnistettavaan seuraavaan osakilpailuun. Tytöt: Sijoitusottelu: Mäkelänrinne–Tshekki 64–40 (35–20). 6. Viimevuotisen kokonaiskilpailun viitonen, Rajamäen Rykmentin Kaisa Salminen, avasi tämänvuotisenkin PWT-kauden viitossijalla. Kaksi viikkoa sitten de Boerin hollantilainen maajoukkuetoveri Edgar Davids jäi kiinni samasta aineesta kuin de Boer nyt. Emme ole kumpikaan koskaan käyttäneet mitään kummallista. 100 m aj: 1) Donica Merriman USA 13,19, 2) Ellakisha Williamson USA 13,24. Leeds on jäänyt kaksikosta kolme pistettä. Nyt minun täytyy selvittää asia, de Boer pohti. Columbus, USA: Jesse Owensin muistokilpailut: Miehet: 400 m: 1) Andrew Pierce USA 45,02. – Luulin sitä ensin vitsiksi. Mahdollisuuksia on ollut riittävästi, mutta hävisimme yhdeksännen kerran kauden aikana ottelun, jota johdimme, valmentaja Joe Royle tuskaili. Myös Juventuksen pelaaja Davids kiisti nandrolonin käytön
Päiväkerho ry:llä klo 17.15 ja raamattuluokka ry:llä klo 19. Rehtorille osoitetut hakemukset toimitetaan 18.5.2001 mennessä osoitteeseen Kalajoen yläaste ja lukio, Kantatie 6, 85100 Kalajoki. Silmut klo 17 ja 18. ja ilm. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Kokkolan kaupungin koulutilojen anominen harrastuskäyttöön lukuvuodeksi 2001-2002 Niitä urheilu-, kulttuuri-, nuorisoym järjestöjä, jotka haluavat käyttää koulutiloja harrastustoimintaan lukuvuoden 20012002 aikana, pyydetään toimittamaan anomukset kouluvirastoon 15.6.2001 mennessä os. Iltakirkko ja HPE:n vietto kirkossa klo 20, rehtori Mikko Kinnunen ja Reisjärven kr. Turunen jatkaa Pelicansissa. Siioninvirsiseurat klo 13. Tikkakoski 55v. saakka Kaustisen virasto p. KUOROT: Ke 9.5. Iltakirkko (kuusseiskat, nuoret ym.) klo 20. Messu klo 10. 3. Klo 19 Perhon ja Vetelin seurakuntien yhteinen lähetysilta Kivikankaan Kylätalolla, Jorma Koivuniemi, Pasi Palmu, Tikkakoski. Klo 19 Raamattupiiri Mäntyristillä. klo 16.30-18.00 (huom! muuttunut kellonaika) ja II ryhmä ma 21.5. 3-vuotiaille kirkonkylällä.(kerhoon voi tulla syyslukukaudella 3 v. Annelle 18.5. Ma 14.5. Yläasteen kuvataiteen tuntiopettajan tehtävä ajalle 1.8.2001–31.7.2002. Henkilöt: Backända Kalle, Heikkilä Vieno Matilda, Klemola Irja Maria, Lehtinen Seeti Aili, Lieska Matti Kalervo, Vähäkainu Kauko Kalervo. Tarjouspyyntö henkilökuljetuksista taksija joukkoliikenneluvan haltijoille Kokkolan kaupunki pyytää tarjouksia koulutoimen kuljetuksista lv 2001-2002.Tarjoukset tulee toimittaa suljetussa kirjekuoressa 1.6.2001 klo 16.00 mennessä osoitteella Sivistystoimen palvelukeskus, Kaupungintalo, Kauppatori, 67100 Kokkola. Joukkueessa jatkavat ensi kaudella myös Teemu Riihijärvi, Kalle Koskinen, Jussi-Antti Reimari, Kaj Lindtsröm ja VeliPekka Nutikka. Ensi syksyn päiväkerhoihin ilmoittautuminen toukokuun aikana kirkkoherranvirastoon p. Päiväkerho opistolla klo 18. klo 19.00. Ari Kiviojalla. Sunnuntai 13.05. DIAKONIATYÖ: Seurakuntaretki Turun saaristoon ja Ahvenanmaalle 14.-16.6. Laulupuu klo 16. Uuno Huhtalan 85-vuotis syntymäpäiväseurat 18.5. Ilm. Nuorisokuoro klo 16.30. Gospel Café klo 20. Kuollut: Aune Kainu s. Puh. kerhohuoneessa. Rahalahjoitukset Aunustyölle Vetelin Ylipään Op 55130653741. Pe 11.5. Lisätietoja ja tarjouspyyntöasiakirjat saa Helena Laatikaiselta, puh. klo 17.45 6-7 _ilta Mäntyristillä. Klo 18 Aittaniemen pihansiivoustalkoot, omat työvälineet ja traktori, päätteeksi saunotaan ja paistetaan makkarat. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus, Parpala, Nikula. kirkossa. KUULUETTU: Tony Juhani Viitala ja Piia Karita Saarikoski VIHITTY: Ilpo Yrjö Ranta-Nilkku ja Marja Päivikki Pelkonen KUOLLUT: Salli Senja Huuki 77v 1kk 26p TILAISUUKSIA: Keskiviikko 09.05. Ilm. koululla. Tiedoksi: Seurakunnan poissaolevassa väestössä vuoden 2000 aikana 90-vuotta täyttäneistä henkilöistä lähetetään luettelo kuolleeksi julistamista varten. TULOSSA: Lähetysväen neuvotteluja virkistyspäivä su 20.5. Kärkkäinen 85v, Katri Anneli Lammi s. Nopeat toimitukset Asennukset takuutyönä E. Perjantai 11.05. Virsilauluhetki vanhusten palvelukeskuksessa klo 13.45, Riitta Kaariniemi. klo 12-18. seurakuntatalolla (R4 ja R5). ja ilm. PÄIVÄKERHOTYÖ: Päiväkerhot ovat päättyneet. Torstai 10.05. Työ aiheuttaa lyhytaikaisia häiriöitä puhelinliikenteelle koskien nro.sarjoja: (06) 8611000 – 8612999. Ilm. Kirkkokuoro klo 19. Hartaus klo 15.30 Kotirannassa, Matti Taskila. ”Käännös oikeaan päin” –tapahtuma Toholammilla, Dad´s Hello, Maanalainen armeija, iltapala, messu, jatkot. ÄITI-TYTTÖ-leiri pe 18.5. Klo 12 SLEY:n Patanan osaston hartaushetki Aittaniemessä, Aulis Anttila. II rukouspäivän ja äitienpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa klo 12 (huom. 8603100. (06) 828 9252 ja kesäkuussa puh. VARHAISNUORISOTYÖ: Perinteiset Saarisen leirit lähestyvät. Kyytiä tarvitsevat yhteys Kaitsuun p.040-7786792. Lukion englannin lehtorin vuorotteluvapaan sijaisuus ajalle 13.8.2001–31.7.2002. 450mk, lapset 250mk. La 12.5.klo 20-23 Oloilta Halsuan seuriksen alakerrassa. klo 14 6-7-leiri Aittaniemessä, mukaan makuupussi ja lakanat. Perhekerho klo 9.30-11.30 nuorisotiloissa, diplomikosmetologi Heidi Heikkinen tekee helpon arkimeikin. klo 16.30 Vivace Mäntyristillä. Koulutilojen käytön ja käytöstä perittävien korvausten suhteen noudatetaan koulutuslautakunnan antamia ohjeita. Keskiviikko 16.05. Äitienpäiväjuhla klo 19. Pe 11.5. Kitarakerhot klo 16. Nuortenilta klo 19. Raamattuja keskustelupiiri seurakuntakodissa klo 19 (Lk 4). klo 18.30 Nuorisokuoro Mäntyristillä. Matkapuhelinliikenne toimii normaalisti. To 10.5. Lapinreissun muistelut: valokuvat mukaan. klo 10 Perhonjokilaakson mielenterveysväen virkistyspäivä Nuolisessa. Kolehti Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskukselle kirkon varhaisnuorisotyön kehittämiseen. Ke 9.5. saakka opistolle p. 2001 21 Uskonnollinen toiminta Koripallo Palveluhakemisto Sekalaiset Avoimet toimet Kuulutukset Myytävänä Kalajoen yläasteella ja lukiossa julistetaan haettavaksi määräaikaista täyttämistä varten 1. klo 4.30 seurakuntakodilta ja paluu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 2.50) Vappumyyjäisten tuotto oli 3667,60 mk. mennessä 870821. Ma 14.5. Tulossa: Nuorten seurat Akilla ja Riitalla Su 20.5. Hinta 25mk/hlö. aika!), khra Per-Olof Moberg ja Riitta Kaariniemi. klo 16.30 Vivace Mäntyristillä. To 17.5. mennessä. täyttävät, joulun jälkeen voi lisäksi tulla kevätlukukaudella 3 v täyttävät). Kirkkokuoron harjoitukset klo 19. Kirjekuoreen tulee merkitä “kuljetustarjous”. klo 19 Jalkapalloturnaus Räyringin koulun kentällä Nuoret-Nuoret Aikuiset. alk. klo 15 Aittaniemessä, 50mk/perhe. (08) 425 990 Etappi-ohjelma Radio Pookissa maanantaisin klo 17-18. Rukoushuoneella. Leena Erkkilä. Puistolassa, Osmo Kohtala ja Eeva Eerola. viimeistään 11.5. Ke 16.5. mennessä p. Vetelissä Aittaniemen leirikeskuksessa klo 12.-20. Tietoa leireistä ja konfirmaatioista. Päivähoitoväen kevätkirkko klo 10. Ilmoita lähdöstäsi Hannele Ilolalle 11.5. Ke 16.5. To 10.5. 776 142. klo 19 Syntymäpäiväseurat Polsossa Katri Koivistolla. 873013 ja Erkki Simukka p. KUOROT srk-kodissa: Ke 9.5. 872477. Marialle p.0400-818246. HAKALA OY 0400-560 957 Kosilankatu 3, Kokkola Siermala 0500-265 858, Ray 0500-265 859 VAIHTOTRAKTORIT: CASE IH MAXXUM 5150 ...........-96 CASE IH 685 XL paripyörät ........-83 JD 3140 + QUICKE ..................-85 CASE IH 4230-4, 2600h............-95 CASE 845 + ek. HELSINKI (STT) Jääkiekkoliigan joukkueen Pelicansin ensi kauden miehistö alkaa olla koossa. TULOSSA: Su 20.5. Ohjelmassa mm. Tunnit pääosin yläasteella. Voi lähteä lyhyemmäksikin aikaa. kerhohuoneessa. 08-4639200. Ti 15.5. Kai Tikkakoskelle 11.5. Nappulaleiri ( 6-9 v.) Saarisella 18.-19.6. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Rippikoulun vanhempainilta klo 19. 0400-364 665, 06-765 1626 Fax 06-765 1262 RÄNN IT HAKA LAST A Tarjoushintaan rakennuspellit, tikkaat, lumiesteet, kattosillat ym. 14.5. Hartaus klo 15.30 Kotirannassa ja klo 16.30 Puistolassa, Erkki Simukka. Hartaus klo 18. Avioliittoon kuulutetaan: Teemu Juhana Aho ja Laura Helena Mäntylä, molemmat Reisjärven seurakunnasta Kastettu: Aleksi Tomi Eemeli Tikka Ke 9.5. Su 13.5. Tiedustelut yläasteen ja lukion rehtori Riku Saksholm, puh. klo 12 SLEY:n lähetyspiiri Marketta Pulkkisella. Maanantai 14.05. 06-8621412 ke 23.5. Klo 13.30 Hartaus Räyringin Päiväkeskuksessa, Nikula. Hän keräsi teholukemat 21+34. Ilta perheille, joissa on kehitysvammainen lapsi klo 18.30 seurakuntatalolla. opiston oppilaat. klo 13 Ehtoollishartaus terveyskeskuksessa. 872426, Eero Tuoretmaa p. Päätteeksi messu klo 14. 4. Veteli NBA:n pudotuspelit, toista kierrosta (neljällä voitolla jatkoon): Länsilohko: San Antonio–Dallas 100–86 (SA: Duncan 25/22, D: Finley 24, Howard 9/11). Kokkolassa: Ravintola-, kanslia, kenttätoimikuntaan (johon tarvitaan vapaaehtoisia juhannusviikolla 18.-21.6. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa. kirkossa, Ari Juupaluoma ja Marita Junttila. Hinta 50 mk. Tarjolla: suikalelihakastike, perunat, salaatit, marjakiisseli, kahvit. klo 19. klo 18.1018.50 (huom! muuttunut päivä, ke 23.5. La 12.5. Aamurukous klo 8. LAPSET JA NUORET: Torstai 10.05. 871076. Kirkkoherran sijaisena (kiireellisissä sielunhoidollisissa asioissa) khra Per-Olof Moberg Lestijärveltä 1215.5. Tied. Ilmoittautuminen Akille 040-5338093 tai kh virastoon 776142 viim. Ilmoittautuminen Irja Mottinen p. KUTSUMME TALKOOVÄKEÄ EVANKELIUMIJUHLA 2001tapahtumaan 29.6.-1.7. Klo 13 Päivähartaus Lähetyskahvilassa. Lämpimät kiitokset kaikille lahjoittajille, talkoolaisille ja muille osallisille. Tied. .....................-90 VALMET 702-2 ......................-76 ZETOR 7045 .........................-85 ZETOR 6245 .........................-89 VALMET 805 .........................-84 PARANNAMME TELEYHTEYKSIÄ Teemme televerkon muutostöitä 10.05.2001 KAUSTISELLA. kerhohuoneessa. opistolla. (06) 8289 261. Klo 19 Ensi kesän rippikoululaisten vanhempienilta Aittaniemessä. Ti 15.5. 2. klo 17 _ la 19.5. La 12.5. Kaupungintalo, Kauppatori 1, 67100 KOKKOLA. Kalajoen Kristill. KATON KANTAA PohRin RISTIKOT! PohRi Ky PL 5 62501 Evijärvi Puh. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. Ke 6.6. Isien saunailta Hipporannassa klo 19. Lähetystyön johtokunnan kokous seurakuntakodissa klo 19. mennessä. Matematiikan ja tietotekiikan opettajan äitiysloman sijaisuus ajalle 13.8.2001–1.6.2002. Palveleva puhelin 100 71 (joka päivä klo 20-24). Lauantai 12.05. VARHAISNUORET: Ke 9.5. Ruotsin ja englannin tuntiopettajan tehtävä ajalle 1.8.2001– 31.7.2002. Tervetuloa! Su 13.5. Ilm. Eskolan aikuistenpäiväkerho klo 12. Viime kausi oli miehen uran paras. Kokkola 8.5.2001 Keskusviraston hallintoyksikkö Kannus Reisjärvi Hautaan siunattu: Raimo Nestori Turpeinen 66 v 10 kk 28 pv. Lähempiä tietoja saa kouluvirastosta toukukuussa puh. Pe 11.5. meijerin varastolla. Täysihoito aik. ei rippikoulua!) Tulossa: Kouluun menevien siunaaminen (ala-asteet) jlp:n alussa helatorstaina 24.5. Kala-ja Pyhäjokialueen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus Rautatienkatu 6 C 2 (apteekin talo, käynti pihan puolelta) 84100 Ylivieska. kirkossa, Ari Juupaluoma ja Anne Vihanta, jatkot nuorisotiloissa. Pe 11.5. Junkalassa, lahjoitukset Kannuksen Op:ssa listalle, joka lahjoitetaan terveyskeskuksen vuodeosastolle. Pe 18.5. Perhekerho osallistuu päivähoitoväen kevätkirkkoon, jonka jälkeen jatkot nuorisotiloissa. San Antonio johtaa 2–0. Lauluseurat klo 19. VAATEKERÄYS AUNUKSEEN: La 19.5. Kirkkokuoro srk-talolla. Turunen, 31, on pelannut 310 SM-liigaottelua ja kerännyt niissä 163 pistettä (75 maalia+88 syöttöä). RIPPIKOULU: Aikaisemmmasta ilm. Maisalle 040-5338094. (06) 828 9249. NUORET: Pe 11.5. Mikäli tiedätte henkilön olevan elossa, ottakaa yhteyttä virastoon p. Pelicansilla on ryhmässään 22 pelaajaa, kun myös joukkueen paras pistemies Tommi Turunen on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen yhden lisävuoden optiolla lahtelaisten kanssa. ja Vesselileiri (10-12 v.) 20.-22.6. Jp:n jälkeen Äitienpäivän Lähetyslounas klo 14:ään saakka seurakuntatalolla. 08460855 tai 050-5547136. klo 18.30 Varhaisnuortenilta Räyringin rukoushuoneella. Eskolan laulupuu klo 16. (lähtö 14.6. klo 18 _ La 12.5. Tunnit pääosin lukiossa. ja 14.-.16.9. Kerhopaikat (mikäli tarpeeksi lapsia): 4-6 vuotiaat; Kalaja, Kangaskylä, Järvikylä, kirkonkylä. KASTETTU: Eeli Johannes Ylikoski, Jemina Ellinoora Luomala, Elias Eliel Rekilä. ja 25.6.-1.7.) ja kolehdin keräykseen. TULOSSA: Ke 23.5. klo 19 SLEY:n Kirkonkylän osaston Kevätkaudenpäätös seurakuntatalolla, Lassi Laasanen, Aulis Anttila, Sirkka-Liisa Tunkkari, Tikkakoski. Veljeskodilla, Heikki Pöyhtäri. Anomuskaavakkeita saa kaupungintalon asiakaspalvelupisteestä. Sairaalahartaus klo 13. PERHEJA AVIOLIITTOLEIRI 8.10.6. Ry:llä, Eero Niemi-Korpi. otetaan vastaan puhtaita vaatteita Räyringissä ent. NUORISOTYÖ: seuriksella: To 10.5. LÄHETYSVÄEN NEUVOTTELUJA VIRKISTYSPÄIVÄ Aittaniemessä su 20.5. Klo 19 Lähetyspiiri Polson koululla, Jaakko Gummerus, Pekka Saarikettu. Aikuiset 30 mk, koululaiset 15 mk, alle kouluikäiset maksutta. 11.5. Perjantai 11.05. Pe 11.5. hiippakunnan lähetyssihteeri Ilkka Tornbergin alustus aiheesta _Lähetys tämän päivän maailmassa_. poiketen I ryhmä ma 21.5
Ke 16.5. nuortenilta Artoksessa. LASTENLEIREILLE voi ilmoittautua Kalajoen khranvirastoon p. Australian rannikolle uponneen matkustajalaiva Yongalan historiaa. Tiistaina 15.5. ministerit Sinikka Mönkäre ja Osmo Soininvaara. 425 990, osoite Rautatiekatu 6 PALVELEVA PUHELIN 10071 joka päivä klo 20-24. mennessä kerhoissa tai p. kuuntelemaan kuorolaulua ja samalla yhteisille äitienpäivän iltakahveille! Ti 15.5 klo 12 Veteraanikerho seurakuntakodilla. Reseptit teksti-tv:n s. 497915 22.45 Dokumenttiprojekti esittää: Ennen H-hetkeä. 8384002 17.46 FST: Atte. Lähetystyöntekijä Helena Pietinen kertoo Nepalin työstä sanoin ja diakuvin. Sley. Japanilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Hinta: 40 mk/aikuinen, 20 mk/lapsi ja 100 mk/perhelippu. arkipyhäkoulu klo 9.30 Alexilla. Fermaatin harjoitukset klo 19 seurakuntasalissa. 6712 20.00 Vääpeli Körmy ja kahtesti laukeava. Retki avoin kaikille kiinnostuneille. Seurat klo 13.30 opistolla. 8.45. Liigan hallitus on tarjonnut paikkaa joensuulaiselle Mutalan Riennolle. klo 9 Hautausmaan siivoustalkoot. ja osa II ajalla 14.-16.9.2001. Osa 1/4: Räyhärannan rauha järkkyy. Oilille 0407446961. PERHEKERHON TEATTERIMATKA ke 16.5. Suomi 1997. (kimppakyydein). 584915 22.15 Pop-komissio. Stereo 2503002 21.05 A-talk. Ohjaajina Martti ja Raija Viljanen sekä Hannu ja Maija-Liisa Kuusniemi. Leiripäivän hinta 40 mk/hlö. vanhassa kaupungissa ja muistellaan menneitä. Kerhoja tarjotaan kerran viikossa, esikouluikäisille kaksi kertaa. Ke 16.5 klo 19 Naistenilta Kutuniemessä, järjestävät Helena Penttilä, MTK ja seurakunta. Raamattupiiri klo 19 Taarin mökillä, Letolla, Merihanhenpolku (tied. klo 10.-11.30 ÄITI-LAPSIPIIRI srk-kodin päiväkerhotilassa, klo 17.30 LASTEN JA NUORTEN KUORO srk-kodissa. 8273373 18.20 Kotimaa. Tarkempi ohjelma myöhemmin. To 10.5. Maanantaina 14.5. Kotimainen visailuohjelma. 936809 12.35 Ensi-ilta. Stereo. Amerikkalainen toimintasarja. Perheja avioliittoleiri Kalajoen Kr. Tiistaina 15.5. To 10.5. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. Muuna aikana papit tavoittaa puhelimien kautta. Kaikki laulajat paikalle, iltamusiikin harjoittelu. naistenilta srkkodissa, 18.30 tarjoilu, 19 past. Stereo. Pyryttäjinä jatkavat luonnollisesti Mel Smith ja Griff Rhys Jones. klo 18 PÄIVÄKERHO Suojarinteellä klo 19 LÄHETYSILTA Juttutuvassa. Esittäjä: Katri-Maria Peltola. 26153977 09.15 Me tehtiin rakkautta. Suositun sketsisarjan uudet jaksot tarjoavat brittiläistä komediaa parhaimmillaan. perhekerho klo 10 päiväkerhotiloissa. 5796441 22.00 Kymmenen Uutiset. KASTETTU: Miska Mikael Johannes Malkamäki. Mistään villistä kortista ei ole kysymys, vaan siitä, että seura on tavallaan jonossa seuraavana, Vertainen kertoi tiistaina Kuopiossa. 3575880 00.10-00.20 Euronews. URKUTUOKIO kirkossa klo 15, Anne-Mari Pentti. Stereo. 2525165 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Su 13.05.: Äitienpäivä. Taidehallin klubin takaa tuttu Erkki Lahti alias Erkki Lathi, jonka tarkkasilmäiset voivat bongata myös Reykjavik 101-elokuvasta. 739538 20.00 Kahdeksan uutiset. 8333828 10.30 Bingolotto. mennessä. Kierrellään mm. äitienpäivän jumalanpalvelus klo 10 kirkossa, KontinenKoski, isät ja lapset laulavat. Raamattupiiri klo 19 Riitta Sunilla, Kantatie 37 C 13 (2. KUOLLUT: (Liisa) Aino Elisabet Santala e. 52267 18.15 Kakkosen kevätsää. Miten suomalaisessa kylässä elettiin. 462522). 2454660 21.00 Rimakauhua ja rakkautta. 916625 18.30 Voitto kotiin!. Vappumyyjäisten tuotto lähetykselle 3087 mk. Ahdistelua. 135118 13.00 Muistoja. Lisätietoja Kaarinalta p. Vauhdikas amerikkalainen viihdesarja. Tarjolla: perunat, lihapöysti, lohi ála hamburg, salaatti, porkkanaraaste sekä täytekakkukahvit. Äitienpäivälounas Ohtakarin leirikeskuksessa. Ohjelmana yhteisleikkejä sekä hartaustuokio. Linja-auto lähtee pe 8.6. klo 13 Lähetyspiiri seurakuntakodilla. To 17.5. Spice Girls-yhtyeenä menneen talven lumia, mutta miten voivat spaissareiden soolourat. 396624 19.25 Päivän sää. Pyhäkouluväen ja avoimen päiväkerhon retki Korsukylään la 19.5 klo 12.00. klo 19 Diakoniailta Maija ja Kauno Liimataisella. Kuollut: Veikko Artturi Niemelä, 85 v. Suora lähetys Münchenin olympiastadionilta. Ylivieskan kirkkoh.virastoon p. Majoitus Kylpylähotelli Tropiikissa 2 vrk 500 mk sis. 3724002 18.35 Uutisotsikot. Tuotto lähetystyön hyväksi. Varattu kahdeksan 2hh, joihin voi saada 2 lisävuodetta sekä 1 kolmio, johon voi majoittua 4-6 henkilöä. Kotimainen viihdeohjelma. – Vastaehdokkaanamme ollut Portugalin Aveiro luovutti isännyyden Suomelle ilman äänestystä hakemuksemme nähtyään, SUL:n kilpailupäällikkö Kari Wauhkonen kertoi. raamis klo 19 Artoksessa. Ke 23.5. HELSINKI (STT) Suomen urheiluliitto SUL on saanut järjestettäväkseen 19vuotiaiden juniorien Euroopan mestaruuskilpailut vuonna 2003. 19 yhteinen äitienpäiväjuhla Marinkaisissa. Virheitä. Ricardo puhuu siskolleen. To 10.5. Äitienilta Sievin RY:llä klo 19 (Simo Joentakanen). 19 sekakuoro. Millainen on yhteisö, joka ei kestä katsoa pihan asfalttiin maalattua lapsen syntymäaikaa ja saa nuoren miehen lähtemään palkkasoturiksi Jugoslaviaan. Piccolo-mon tulee. 4. Lapsikuoro klo 16 seurakuntasalissa. Vanhainkotihartaus klo 15. 3143712 15.10 Matkakassi Prahassa. Ke 9.5. Ilmoittautuneille lähetetään kirje. La 18 pelivuoro yläasteella, 20 dok aloittaa kirkossa, jatko Galaxissa. Kiitos! Kanttorinvirka (C) haettavana Oulun tuomiokapitulista 31.5. Kenen päähän päätyi Topi Sorsakosken stetson. Toivotaan runsasta osanottoa! La 12.05.: Aluemyyjäiset Sievin RY:llä klo 11. Pop-komission vieraina nähdään Käsityöläisetyhtyeen Mika, Islanti-asiantuntija Erkki Lahti ja liveroolipelaaja. toukokuuta, jolloin vahvistetaan liigakelpoisuusehdot ja todennäköisesti myös joukkuemäärät. Sairaalahartaus klo 14. Lisäksi vieraana Miss Hawaiian Tropic Ramona Hedman, näyttelijä Oskari Katajisto sekä laulajatar Saana. Retken hinta 30 mk (ruokailu). 3218422 11.40-12.10 FST: Kompakomppi. Juniorien EM-kisat Tampereella 2003 KUOPIO (STT) Miesten ja naisten lentopalloliigojen joukkuemäärät ja osanottajaseurat ovat toistaiseksi vahvistamatta. klo 19 "Käännös oikeaan päin" -tapahtuma Toholammilla, mm. Auto ajetaan rusinaksi. Kaikki olette sydämellisesti tervetulleita virkistäytymään. 56170 14.15 Jälkeen syntiinlankeemuksen. 871070 20.10 Huomisen sää. klo 10 Kevätkauden viimeinen avoin päiväkerho seurakuntakodilla. klo 11 alkaen Sievin srk-kodissa. Dad´s Hello, Maanalainen armeija, 30,-, iltapala 10,-, kyyti ilmainen, ilm. Apua ei löydy ennen kuin mystinen Stella astuu kuvioihin. Kastettu: Elina Tuulia Vihtari. RY:n sisarpiiri Sievin Lomamajoilla klo 19. kierros. Määräaikaan eli vappuun mennessä pääsarjoihin ilmoittautui 24 joukkuetta, joista 13 miesten liigaan. Cody valmentaa kaunista mestarisukeltajaa. 877102 tai 0407446961. Suomen perusteellisin peliohjelma.974652 14.10 Tänään otsikoissa. Avioliittoon kuulutettu: Mikko Jaakko Kangas ja Paula Mirjami Kukkola. Kirkkokuoro klo 19, kaikki mukaan. Valencia Leeds. Khra lääninrovastien kokouksessa 14.-16.5. välieräottelusta. Kilpailemassa Sopraanot Helsingistä ja Elot Helsingistä. 3177489 22.35 UEFA Champions League, 2. puoliaika. klo 18.30 SIIVOUSTALKOOT Suojarinteellä, klo 19.30 MIESKUORO srk-kodissa. Liigan hallitus kokoontuu 26. Passi tarvitaan mukaan. Hän jätti jälkeensä 50 000 käsinkirjoitettua sivua ja 200 000 valokuvaa. Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Ere Kokkonen. Musiikkityönjohtokunnan kokous klo 18 srk-kodissa. Stereo. Osallistujille lähetetään tarkempi leiriohjelma, Sievi pääasiassa lepäämme. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ti ja ke 9.30-11.30. Lähtö Kärkisestä klo 9, Typpö klo 9.05, srk-koti klo 9.15, Löttäläntietä Pöllään klo 9.20, josta paluu Vanhaatietä. Iso Eric, täyteläisten tunteiden mies. To 10.5. 75083 20.55 Urheiluruutu ja V5 ravipeli. 0600-91000 (2,20 mk/min.+ppm) PERHEJA AVIOLIITTOLEIRI Kalajoen Kristillisellä Opistolla 8.-10.6.+14.16.9.2001. Ti 15.5. 5221354 11.35 Salatut elämät. Lapset aikuisten mukana: kyyti puolihinta, majoitus lisävuoteella 250 mk/2vrk. 70284489 09.05 Helmi. Lisätietoja Kaarinalta 040-5638418 tai Anitalta 0400-450734. 880170 19.30 Maailmanmenoa: Koirien Fresbee-kisat. klo 19 Seurakunnan kuorojen yhteinen äitienpäivän esiintyminen kirkossa, jossa lyhyen hartauspuheen pitää kirkkoherra. Ilmoitt. Keittiögeishan vilkaisu viinipulloon. Luutnantti Barnes rikkoo äänivallin asutulla alueella ja joutuu tutkintalautakunnan eteen. 1255977 23.40 Yöpelit. Uusinta tiistai-illan 2. Ei vaihtoehtoja. 2996 21.00 Palkkasoturi. Hinta sis. Flipper pelastaa Lopaka-nimisen pojan myrskystä, ja heistä tulee ystävät. 582. Myytävänä SLS:n materiaalia. arkipyhäkoulu klo 9.30 Mäntylässä. Perhekirkko klo 10. 464 0530. kierros. 480015 tai diak.toimistoon 482290. 374731 20.55 Uutiset ja sää. Kesto 88 min. Sen sijaan helsinkiläinen Puma-Volley on Lentopalloliiton toimitusjohtajan Jorma Vertaisen mukaan ilmoittanut, ettei se ota liigapaikkaa vastaan. To 17.5. Täysihoitohinta 450 mk, ilman majoitusta 390 mk, lapset 250 mk (210 mk), sisaralennus 25 %. Eikö mikään voi pelastaa Morbiusta. Su 13.5. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 4 vk ennen opistolle, 08-4639200. Hannu Kippo. Tuotanto Cineteve. Naisten makasiini. 4646335 10.05 Maallikkosaarnaajista viimeinen. Sohvan yleisökilpailu. 912489 17.05 Helmi. Yöpyä voi ken haluaa. Ke 9.5. Bayern München Real Madrid. 5141441 20.30 AXN. 632880 18.35 Tie miehen sydämeen. TIEDOKSI: Vappumyyjäiset keräsi lähetysja diakoniatyölle yht. Iso kakku 100 mk/ pieni 60 mk. Sairaalahartaus klo 14. Lähetyksen askartelupiiri klo 19 väentuvalla. 3821052 23.50 Urheilu-uutiset. 4910151 16.40 Aquanautit. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. 15.6. kylpylän ja aamiaiset. 43625 17.40 Viittomakieliset uutiset. Tänään 19 SLEY:n Kk:n lähetyspiiri Ahto A. Rautio Lohtaja Ke 9.5. Juontajana Nicke Lignell. Samalla Tapani Keskitalon synttärikahvit klo 18 alkaen. Patojen ääressä häärivät tällä kertaa Kimmo ja Kari, jotka valmistavat naisille paistettua lohta ja hirven riistasuikaleita. Nyt. Pop-komissiossa nähdään exclusive vierailulla mm. Pete ei kaipaa harakanvarpaita betonilaattaansa, joten pelätintä tarvitaan. Avioliittoon kuulutettu: Jani Mikael Halmekangas ja Tanja Kaarina Ahola. Haku lauantaina klo 11-13. Ti 15.5. Sarja jää tauolle. 402170 15.30 Tositarina: Hermansonin veljekset. 743731 09.45-13.40 www.nelonen.fi. klo 12 Ylivieskan srk-keskuksesta, paluu su n. Pakistanin naiset ovat perheensä ja miehensä omaisuutta, ja luvallista riistaa, jonka saa tappaa ilman seuraamuksia perheen kunnian tähden. Aulis Anttila. 4118612 to 10.5. 99847 16.10 Daria. Toimittajana Pirjo Kauppinen. Pe 11.5 klo 19 Ilta Sanan äärellä antiikkikahvila Peuranpotkussa. Miehiset tuulet puhaltavat keittiössä. Myyjäiset Ry:llä klo 19. mennessä kirkkoherranvirastoon 465 720 tai Tuulikille 040-530 3049. Kirkkoherra myös 050-5733970. Torstaina 10mielenterveysväen leiripäivä Ruonalla, kyydin tarvitsijat yhteys Helenaan 877356. 477731 19.15 Talousuutiset. Osa 3/12: Suunta ylöspäin. 776199 18.00 Naistenmies. Suomalainen kylätutkimus. Lauantaina 20 iltarukous kirkossa (kirkon I jumalanpalveluksesta 232 vuotta). 226489 21.30 UEFA Champions League, 1.puoliaika. Amerikkalainen draamasarja. Ma 14.5. Nuoret myös: Tänään 19 nuortenilta Galaxissa. mennessä kirkkoh. Juontajana Nicke Lignell. Huom. Torstaina tutustuminen Olavinlinnaan ja paluumatkalle. klo 11.30 ELÄKELIITON KERHO srk-kodissa ja kylvösiemenen SIUNAAMINEN, Savinainen, klo 14 SAIRAALAHARTAUS, Savinainen ja Põder. Heidän mukaansa testauksella pojat olisi ehkä saatu aiemmin hoitoon. 7731 16.00 Sohva. 564286 15.00 Jyrki. Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ke-pe klo 8-14 ja ti klo 9-18 puh: 4640530. 270199 20.25 Vikinglotto. äiti-lapsipiirin retki Kivirantaan, lähtö klo 10 seurakuntakodilta. klo 19 KIRKKOKUORO srkkodissa. SEURAKUNTARETKI 14.-16.8. Kolehti Aunustyölle. Suomi 1953. 904460 16.55 Ruututoimitus. Hinta: 50:mk/aikuiset, 20:mk lapset ja alle kouluikäiset ilmaiseksi. Ohj. 207354 20.00 45minuuttia. 5294267 14.00 Junior: Korallifisut. Tuotto diakoniatyölle. (nuorisotyönohjaaja). Ed.esitys 26.02.2001. klo 10 ÄITIENPÄIVÄN MESSU kirkossa, Savinainen ja Põder, jum.palv:n jälkeen on Nuorisoseuralla ÄITIENPÄIVÄLOUNAS ja lyhyt JUHLA, ohjelmassa mm. Suora haastatteluohjelma. heinäkuuta, ja niihin odotetaan noin 750:tä nuorta urheilijaa yli 40:stä Euroopan maasta. Kuolematon vampyyri. Kilpailemassa Kivimäet Helsingistä ja Kakot Turusta. Sari Kontinen-Koski: Raamatun merkittäviä unohdettuja naisia. Kilpailut järjestetään Tampereella 24.–27. Hollolan Hiekkalinnasta saapuvat vieraat Puuhapussiin, ja ongentekijä näyttää, kuinka hommat hoidetaan. Louetin leirimajalla. Leiriohjelmassa on vanhemmille luentoja ja keskusteluja parisuhteen kysymyksistä, lapsille omaa ohjelmaa sekä pienimmille hoito sekä koko perheelle yhteistä leiriohjelmaa. Ma 14.5. 461 835. 3920731 07.50 Puuha-Pete. 727373 18.25 Ikuinen rakkaus. Amerikkalainen draamasarja. Täysihoitohinta aikuisilta 450 mk ja lapsilta 250 mk/viikonloppu. Kor.9). mieskuoro esiintyy, puhe: Väinö Raudaskoski. Ilmoittautumiset ja ennakkomaksu 300 mk 15.6. 36460 17.50 Alueuutiset. 4550165 20.20 20.20. Tark.tietoja Kaarinalta tai Anitalta. 465 849 tai Helena Poletille puh. Eilan kanssa katsomme millaista on makeannälkä Mansikkalassa. Raamattuja lähetysilta klo 19 Iktys-salissa, SLEY:stä Lasse Nikkarikoski. Toiveuusinta-sarja alkaa.Komppania on päätetty siirtää Helsingin Katajanokalle, mutta ongelmia kasaantuu myös kenraali Gustavsonin tielle. Juniorien EM-kilpailuja Suomi isännöi nyt ensimmäistä kertaa kautta aikain. 36419267 14.50 UEFA Champions League. Niemelällä. Vieraina mm. Tutkimukset paljastavat arkaluontoisia yhteyksiä ulkomaille. 6973828 17.10 Sunset Beach. 910557 21.55 Vikinglotto. Stereo 8385731 17.45 FST: Kortnytt. Kilpailujen järjestelyissä näkyvässä roolissa on paikallinen valtaseura Tampereen Pyrintö. 917354 18.00 Speden Spelit. Kadonneen kaupungin arvoitus. 287170 22.20 Tulosruutu. Seuratkaa lehdistä ilmoittautumista ja auton aikataulua. Kansalaispalkka askel työhön vai lekottelemaan. 8558793 23.55 Vikinglotto. Kaikkeuden enkelit (Englar Alheimsins) ja Reykjavik 101. klo 17-18 Etappi Radio Pookissa, klo 20 lähetystyön johtokunnan KOKOUS Juttutuvassa. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS, Ylivieska, ajanvaraus p. Ma 14.05.: Sievinkylän ja Jyringin kylän vierailu Pajulassa klo 13.30. 294880 21.00 Guinness World Records. 8139977 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Matkan hinta n. 8206712 23.00 Tv-uutiset. päiväpakanat klo 12 Iktyssalissa, Toinilta tuoreet Afrikan terveiset. Kyydin hinta 250-300 mk riippuen lähtijöitten määrästä. Toholammin varttuneen väen kuoro. Elokuvallinen essee Lartiguen onnentäyteisestä elämästä kertoo myös koko viime vuosisadan positiivisesta puolesta. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Pe 19 nuorisokahvila Galaxissa. Lähtö klo 8.45 Sievin matkahuollosta, paluu n. virastoon 480015. Uusinta tiistailta. 926002 19.00 Seitsemän Uutiset. Englantilainen komedia neljästä machosta myyntimiehestä, jotka ahtavat valtavat egonsa samaan autoon. Kalajoki Aitatalkoot arkisin klo 10-14 Jokelan pappilassa (maalausta ja kokoamista). Perhe liputtaa voimakkaasti huumetestien puolesta. Tiistaina 14.8. Tänään nähdään jaksot esikoulu alkaa sekä Yoko. 2681460 08.00-08.30 Voitto kotiin!. Wendyä syytetään koulussa pojan seksuaalisesta ahdistelusta. Junior-keskiviikkoon uiskentelee kaunis ja värikylläinen piirrossarja pienen sateenkaarikalan seikkailuista valtameren syvyyksissä. Korttelikapakan puheissa on avaimia vastaukseen Suomen henkiseen ilmapiiriin vuosina 1993-94. Stereo. 6093083 23.45-00.41 Dokumenttiprojekti esittää: Jacques-Henri Lartique. Ilmoitt. (Sähly päättynyt tältä keväältä, Hyvää kesää!) Pe 18.5. NUORET: Kerhotoiminta päättyy viikolla 20. 0405638418. 1045373 23.45 Myöhäisuutiset. Wauhkonen uskoo, että Ratinan stadion saa vuoteen 2003 mennessä uuden ilmeen. Viime kesästä tuttu sarja palaa ohjelmistoon; aluksi nähdään kuusi jaksoa uusintana, sen jälkeen uusia jaksoja. 5212606 12.00 Kokkisota. La 12.5. Kutkuttavan nokkela brittisarja varhaiskeski-ikää lähestyvistä pariskunnista, jotka ihmissuhteissaan kohtaavat rakkautta ja raadollisuutta, ehdottomuutta ja eripuraa. 355809 14.00 Luontokuvia: Siivekkäiden maailma. La 12.5. 924644 19.00 Baywatch. Opistolla, osa I ajalla 8.10.6. Tervetuloa matkalle. Ke 16.05.: Siioninvirsiseurat srkkodissa klo 19. 1610064 18.30 Kauniit ja rohkeat. Luksusta naisen elamään! Aromakylpyjä, ylellisiä hotellihuoneita, helikopterilentoa, luksussiivousta. Jukka Vettenniemi. 4.524:mk. Islanti-buumi jyllää ainakin elokuvatasolla! Muutaman viikon välein Suomessa julkaistaan jopa 2 islantilaista elokuvaa. 3475118 09.30-10.15 Tunteita ja tuoksuja. 7441 19.30 Ekoisti. Ti 15.05.: Tiistaikerho Kiiskilän RY:llä klo 11. klo 11 alkaen Sievin seurakuntakodissa. Kerhot on tarkoitettu 1995-97 -syntyneille lapsille. Hihnalalla, Juha Vihriälä. Pete ryhtyy toimeksiantajansa pyynnöstä valokuvaamaan salaa. teatteriin katsomaan SAAPASJALKAKISSAA. Seurat Kiiskilän RY:llä klo 19 (Hannu Jokitalo). Lähtö klo 8.30 Sievi as-Markkula 8.35-Vanhakirkko-Jyrinki 8.40-Sievi kk, matkah. RADIO-OHJELMA Etappi Radio Pookissa maanantaisin klo 1718. Kertomus laittomuuksiin sortuneesta nuoresta miehestä, joka rakastuu opettajaansa. KUUSAMON LÄHETYSJUHLAT 8.10.6. Kesto 75 min. 8557064 00.00-00.55 Kultaiset siivet. yhteydessä. Su 13.5. 13.30 Lepolan hartaus, kanttori. Äitienpäiväkakkuja tilausten mukaan. Tervetuloa koko perhe! Retki Saarijärvelle ke 14.6 Seurakunta ja kotiseutuyhdistys järjestävät retken Saarijärvelle kesäkuussa. Kiitokset kaikille asianosaisille. Kirkkoneuvoston kokous klo 19 srkkodissa. klo 19.00 Israel-ilta Alaviirteen koululla mukana mm. VALTAKUNNALLINEN PUHELINHARTAUS p. klo 9. 7341170 22.15 Liekki. Lapset kohtaavat karva-digimonin nimeltä Piccolo-mon, joka on hyvin kiltti heille. kirkkoh.virastoon p. Seurat srk-kodissa klo 19. Saksa 1998. 55489 17.10 Herra pankinjohtaja. Ilmoittautumiset ja tiedustelut viim. Kuuselan perheen pojat pelastuivat huumehelvetistä juuri ennen viimeistä tappavaa piikkiä. Pe 11.5. Kate on napit vastakkain kaupunginvaltuuston kanssa anniskelulupa-asiassa. HAUTAUSMAIDEN SIIVOUSTALKOOT alkaen klo 9, Raution maaja kotitalousnaiset tarjoavat jauhelihakeittoa ja pannukakkukahvit noin klo 11, klo 19 MYYJÄISET ja raamattuluokka Suojarinteellä, klo 19.30 MIESKUORO srkkodissa. 63489 18.15 FST: TV-nytt. Kokkolan kaup. To 17.05.: Sanan ja Sävelen ilta Pietarin katulasten hyväksi srk-kodissa klo 19. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS ajanvaraus ma-pe puh: 425 990. 9034606 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. lapsikuoro klo 16 seurakuntasalissa. Miesten liigaan ilmoittautuneiden joukossa ovat molemmat nousijat Korson Veto ja Perungan Pojat Rovaniemeltä. 1959248 11.10 Kauniit ja rohkeat. Mukana Mirja Taari Kalajoelta ja Martti Suihkonen Toholammilta. Lentopalloliigassa pelaavat seurat heräsivät tarkkailemaan taloudenhoitoaan viimeistään KuPS-Volley Liiga ry:n konkurssin johdosta. 15489 11.10 FST: X-tra Special. Su 13.5. Vaasassa nuorten Festarit. Tänään Pop-komissiossa selivää myös, miksi Suomenlinnassa aina toisinaan törmää keskiaikaisiin ritareihin. Vihoviimeisiä nöyryytyksiä. Studiossa Keith Armstrong ja Anna Sorainen. Laskuvarjohyppyä, jokisurffausta ja vuoristoratamaratonin loppuratkaisu. Ohjaajina Martti ja Raija Viljanen sekä Hannu ja Maija-Liisa Kuusniemi. mennessä Mona Keskisipilälle puh. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Riikalle 050-3845766. Pe 11.5. Selostajana J-P Jalo. 8159016 17.30 Hotelli Seger. Amy aikoo estää Seania kertomasta Emilylle heidän salaisuuttaan. 1335915 17.00 Viiden Uutiset. Matkan hinta 100 mk aikuiset ja 50 lapset. Kesto 74 min. Teknisiä lisätietoja Teksti-tv:n sivulla 606 ja 607. lähtö Sievistä Kuopion ja Varkauden kautta Savonlinnaan. 5989064 16.55 Timo menee esikouluun. Raution kirkkokuoron MATKA TALLINNAAN 27.-29.7.2001. Osa 2/6. Korsukylässä tarjolla lapsiperheille makkaranpaistoa, Muurinpohjalettuja sekä mahdollisuus omien eväiden syömiseen. 2001 s KESKIPOHJANMAA K IRJAT, M USIIKKI, L AHJAT Ä IDILLE Yhteiskristillinen Kirjakauppa Pakkahuoneenkatu 9, KOKKOLA Uskonnollinen toiminta Lestijärvi Ke 9.5. 1257151 23.15 Maailman muotia. Kirkkokuoron sopraanojen ja miesäänten stemmaharjoitus klo 19 seurakuntasalissa. 7576064 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 22 Keskiviikkona 9.5. Puhelin/fax 8637120. 9.5. näkövammaisten kerhon retkelle lähtö klo 11.30 matkahuollosta. 417199 07.25 Hämähäkkimies. Siljanderit ja Kelton rakentajaporukka lisäksi kahvit (kahviraha eri järjestöjen kautta idäntyöhön). kuul.: Kalle Antero Santanen ja Anna-Kaisa Takalo-Haikola Kastettu: Jori Mikael ja Eetu Kristian Nikupaavo, Tatu Johannes Linnala Ke 09.05.: Perhekerho klo 10 väentuvalla. Lippu 45 mk/hlö, matka ilmainen. Perjantaina klo 11-15 8-luokkalaisten palvelupäivä. Lentopalloliigojen joukkuemäärät vahvistamatta. www.yle.fi/sohva. Ei pyhäkouluja. klo 19 nuortenilta Galaxissa. klo 16. Naisten nousijoista pääsarjaan ilmoittautui Messukylän Toverit Tampereelta. 556267 14.30 Flipper ja Lopaka. Toinen esitys. Mukana mm. 629828 16.30 Onnenpyörä. Ilmoitt. Suuri sininen. 999480 13.10 Joonas Hytönen Show. klo 21. Hinta: 915 mk/hlö vähintään 30 henkilöä, ja 865 mk/hlö 40 henkilöä. – Riennolle on annettu aikaa harkita asiaa. Kaverivaras/Kala työssä. luentoja ja keskustelua parisuhteen kysymyksistä. Kalajokilaakson kuulovammaiset ry:n 25-vuotisjuhlatapahtuma 29.5. Juontajana Ressu Redford. Äitienpäivänä 10 perhekirkko Ohtakarin leirikeskuksessa (paikka!), kanttorina Annemari Pentti, Korvelan pyhäkoulu ja Perhon seurakunnan rippikoulu avustavat. klo 18 Peipposet ja klo 19 Kirkkokuoro harjoittelevat. Mitä kertoikaan Henkka Hyppönen radioporukan pariutumisriiteistä. 4. Jouko Kuusinen, Alpo Järvi. Bayern München Real Madrid kohtaavat UEFA Champions Leaguen 2. Kahvitarjoilu srk-kodissa. OMAISHOITAJIEN LEIRIPÄIVÄ la 19.5. 3625 20.30 Lunta tupaan. Hätääntynyt nainen pyytää Ballaufin apua. Ota rohkeasti yhteyttä. Seuraavana päivänä hänet löydetään kuolleena. Flipper opettaa Lopakalle, kuinka hengittää veden alla ja ymmärtää meren eläinten puhetta. Alaviirteen avoimessa kerhossa Anne Rasi. Pe 18.5. Kahvija suolapalatarjoilu seurakuntakodilla. Konsertin jälkeen kaikille kahvit seurakuntakodilla. Saapas-koulutus osa 3/3 Oulaisten Ahonperällä 18.-20.5. Syöpäpotilaiden kerho klo 18 Iktys-salissa, kahvit. 4681286 00.10-00.35 Tilt!. 90977 23.10 FST: Kvällsnytt. bussimatkat, kahden yön majoituksen Hotelli Pietari Kylliäisessä kahden hengen huoneessa, aamiaisen, kolme ruokailua ja arvonlisäveron. Ke 16.5. 8570199 20.30 Tv-uutiset ja sää. Ilmoittautumiset torstain kerhossa tai 15.5. Kotimainen visailuohjelma. Stereo 2277828 18.36 Luonnossa. Hyrre linnunpelättinä. 6602083 19.30 Salatut elämät. Konkurssiin menneen KuPSVolley Liiga ry:n paikka on täyttämättä miesten pääsarjassa. PAPPI tavattavissa arkisin klo 10-12 kirkkoherranvirastossa, myös sielunhoitoa ja keskustelua varten. 4 viikkoa ennen opistolle 4639200. 67557 13.05 Tervo & Päivärinta. 8588828 15.20 Alkuperäisiä amerikkalaisia. Jimmy vie asian koulun oikeuteen. 364557 16.35 Iines. Sunnuntaina 13.5. mennessä. 4525625 11.20 FST: Nordiska giganter. Varalla Antti Lapinoja 879798. Varttuneen väen kerhon RETKI Vihantiin ti 22.5.2001, kohteet: Vihannin seurakunta, kirkko ja SOS-lapsikylä. 19 raamattupiiri E. klo 10 Sanajumalanpalvelus, Moberg ja Huhtala. klo 11-14.30 äitienpäivälounas seurakuntakodilla: Karjalanpaisti, perunat, porkkanaraaste, kaali-ananassalaatti ja vihersalaatti. Aviol. Ruskalaulajat klo 11.30 Iktys-salissa ja eläkeikäistenpiiri klo 12 seurakuntasalissa. Matkallaan Pohjois-Amerikassa tanskalaistoimittaja Torsten Jansen kohtasi intiaaneja, joiden kulttuurinen ja taloudellinen tietoisuus on voimistunut. Merikarvian Ylikylä oli osa Turun yliopiston kylätutkimusta vuonna 1972. 955 mk, johon sisältyvät autoja laivamatkat, yöpymiset 2-hengen hotellihuoneissa, aamiaiset ja ruokailut. 7428151 13.00 Tv-uutiset YLE24. Aprikoosikiisseli ja täytekakku jälkiruokana. Päiväkerhojen leiripäivät Kivirannassa ma-pe. 67064 19.40 Ulkolinja: Lupa tappaa. To 10.05.: KIRKKOPIHAN JA HAUTAUSMAIDEN SIIVOUSTALKOOT alk. 7825625 22.30 Ballauf – Huippusalainen tehtävä. Tänään tutustutaan Tsekin pääkaupunkiin Prahaan, vanhojen kirkkojen ja siltojen kaupunkiin. Su 20.5. Idäntyön-ilta (Inkerin kirkko) Iktys-salissa klo 19. Kärkisen ja Raution koululaiset, mieskuoro, Põder ja Savinainen, klo 19 ÄITIENPÄIVÄJUHLA Suojarinteellä, Jorma Manninen. Oluttuoppien tasapainottelua leuan varassa, RC-autojen nopeusennätys sekä studiossa tulennielijä Antti Kervinen Tampereelta. Kalajokilaakson Kuulovammaiset Ry:n 25-VUOTISJUHLATAPAHTUMA 29.5. Keskiviikkona käymme Kerimäellä, Punkaharjulla, Imatralla, Lappeenrannassa ja Mikkelissä, illaksi palaamme samaan hotelliin Savonlinnaan. Pop-komissio uppoaa Spice Girls-maailmaan spaissarivideoiden ja Emma Buntonin tuoreen levyn kera apunaan Käsityöläiset (entinen XL5)-yhtyeen Mika. 3260373 21.45 Todella upeeta. Stereo. Tuotanto: Ere Kokkonen Oy. 8489 11.00 Tv-uutiset YLE24. Ranskalainen Lartigue, jota on valokuvaajana verrattu Mozartiin, kirjoitti merkintöjään päiväkirjaansa jok’ikinen päivä. Edith Södergran: Rakkaus. Uusi sarja alkaa. Ti 15.5. Englantilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Pe 11.5. 4223774 07.00 Digimon. Ke 16.5. klo 11 VARTTUNEEN VÄEN KERHO srk-kodissa, kyyditys Typöstä ja Kärkisestä, soittakaa numeroon 461 889, tarvittaessa ajetaan myös Kaupunginmäen ja Vanhantien lenkki, soittakaa numeroon 465 627, klo 15 HARTAUS Mäntyrinteessä, Savinainen ja Põder; klo 16-19 KEVÄÄN VIIMEISET SÄHLYKERHOT Nuorisoseuralla; klo 17.30 HARTAUS Diakonaatissa, Savinainen ja Põder; klo 19 KIRKKOKUORO srk-kodissa. 4890847 19.00 Pilakuvat esittää: Neljä miestä autossa. 3900426 20.15 Talousuutiset. Ruokavaliosta kuin myös yöpymisestä kerro ilmoitt. Amerikkalainen komediasarja. Onko asialla todella salainen palvelu ja jos niin miten salainen. ÄITIENPÄIVÄLOUNAS klo 11-14 seurakuntakodissa. Vanhoja suomalaisia rakkausrunoja. SAVONLINNAAN. Syksyllä alkaviin päiväkerhoihin ilmoittautuminen 18.5. Raamattupiiri klo 20 opiston kappelissa, ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon!”, Kirsti Siljander. Mitch muistelee kokemuksiaan Persianlahden sodassa ja tekee vanhalle komentajalleen viimeisen palveluksen. Ojala 87 v. Osa 11. Korkia-ahon taksi. 920132 06.00 Huomenta Suomi. Tervetuloa! VARTTUNEEN VÄEN KERHOJEN RETKI Lapualle ma 14.5. 5018460 16.05 Bonanza. Herkkä dokumentti odotusajasta ja synnytyksestä sekä lapsen syntymän aiheuttamasta henkisestä kasvusta. klo 10 Kaatuneitten muistopäivän JUMALANPALVELUS kirkossa, kunniakäynti ja seppeleenlasku sankarihaudoilla, srk-kodissa kirkkokahvit ja juhla, ohjelmassa mm. Fermaatti klo 18 Pohjankylän koululla. välieräottelussa
12.55 Urheiluradio. 15.05 Iltapäivän terassi. 12.15 Maakuntaradio. 10.00 Uutiset. Tekstiturpa,Turpakäräjät tekstiviestit 10.15, puh.050-3466000 tai www.radiolija.fi/turpakarajat. 17.05 Iltapäivän terassi. 1. 20.25 Anslagstavlan. Pullea herra Mel Smith muistetaan mm. Life-lehden 10-sivuinen kuvasarja toi Lartiguelle sylikaupalla menestystä ja kunniaa. 13.08 Sää. 14.00 Uutiset. Poimintoja palstoilta 06.35. 17.25 Kolla läget. 12.05 Merkkituote matkalla. 22.55 FAX-viihdeuutiset. 07.00 Radiomafian Aamu. 1.00 Journal Belge. Jacques-Henri Lartigue luovutti vuonna 1979 kaikki valokuvansa Ranskan valtiolle. 09.04 Sää. Music tv 6.00 Non Stop Hits. 07.50 Merisää. 06.10 Maakuntaradio. 555 (88 min, E) MTV3 klo 22.30 Pekka Eronen Mies, joka ikuisti onnellisuutensa Ranskalaista valokuvaajaa Jacques-Henri Lartigueta on aistikkuudessaan verrattu Wolfgang Amadeus Mozartiin. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 06.10 Hartaita säveliä. 10.00 Uudet levyt. 20.03 Urheiluradio/Yleisurheilun viikkokatsaus 20.20 Kovan päivän ilta. Kysyntää löytyy Lähi-idästä. 22.30 Ett oväntat besök. 10.00 Sari Seppälä Uutiset tasalta. 18.00 Tiedeuutiset. 20.00 Marginaali. 22.00 Uutiset ja sää. 20.30 Vera. Arkkitehtuuria, elokuvataiteita, tanssia, suunnittelua, kirjallisuutta, musiikkia, oopperaa, teatteria ja kuvataiteita vauhdikkaasti ja viihdyttävästi asiaa silti unohtamatta. What’s new. 22.00 TV5 Infos. 06.25 Nousutahdit. 07.15 Aamulennolla. Harrastelijamaisista lipsahduksista ei ole haiskahdustakaan. Tätä onomatopoetiaa ja tyhmäviihdettä tulee tupaan hiukan liikaa, mutta ei se tee koomikkokaksikosta tylsää eikä missään nimessä huonoa. 21.30 Om en bok. 19.00 Journal TV5. Compaq Classic of New Orleans, USA. 2001 Radio & TV 23 TVTV! 06.00 Pelichat. 13.10 Musiikkistudiossa: Eero Heinonen soittaa suomalaista pianomusiikkia. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. 17.00 That '70s Show. 09.04 Sää. Toisen maailmansodan syttyessä Lartigue oli liian vanha sotimaan. Tutkantarkkoja anekdootteja Vegasiin. 15.00–17.00 Regionala sändningar. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.00 Aktuellt. 10.30 Motivera – variera! 10.45 Pintura espanola en Suecia. Pakistanissa naisensa saa tappaa Vaikka naisen murhalla olisi silminnäkijöitä, hänen sanansa ei paina oikeusprosessissa mitään tai korkeintaan puolet miehen sanasta. 08.15 Helmenkalastajat. Sikiö tai vauva on äidin omaisuutta, vaikka sille suodaankin ajatuksissa myös oma elämä. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 13.30 Journal de France 3. 21.00 Top Selection. 1.05–3.05 Nyheter från SVT24. 19.00 Sagostund. 0.15 Golf: US PGA-turnaus. ti 909 000 5 Päivän sää ti 858 000 6 Karpolla on asiaa su 839 000 7 Kauniit ja rohkeat ti 820 000 8 Sunnuntairaportti su 782 000 9 Talousuutiset pe 770 000 10 Kymmenen Uutiset ti 724 000 MTV3 1 E: Jumanji la 314 000 2 Kylmäverisesti sinun ti 304 000 3 4D: Siamilaiset… to 286 000 4 Poliisikoira Rex su 249 000 5 E: Kuolemaantuomittupe 244 000 6 Elukka ma 232 000 7 Huomisen sää ti 231 000 8 Ou Nou ma 218 000 9 Urheilu-uutiset ti 214 000 10 Voitto kotiin! ti 212 000 NELONEN 10:n kärki viikolla 18. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 05.00 Uutiset ja sää. 07.45 Päivän tarjotin 08.20 Kuuntelijoiden ilmoitustaulu kadonneet ja löytyneet numeroon 0700-92402. 07.15 Huomenta Keksi-Pohjanmaa. 17.15 Kobra. 555 TV2 klo 23.45 Juha Seitz Lunta tupaan tyhmästi ja hauskasti Ilmeikkäät koomikot Mel Smith ja Griff Rhys Jones kuuluvat brittikomedian ehdottomiin kärkinimiin. 11.00 Autourheilu: Rallin MM, Argentiina. 22.00 Aktuellt. 15.00 Bytesize. 1.15 Pyöräily: Tour of Romandy, Sveitsi. 09.05 Uutta ja vanhaa Turkua. 12.00 Uutiset ja sää. 19.30 Nyheterna. 12.00 Nyheter. PikkuJacques huomasi, että silmänsä sulkiessaan hän pystyi ikuistamaan hetken mieleensä. 2.05 La petite fille en costume marin. 18.05 Pyramide. Keskeisenä osana siihen sisältyy Suomessakin paljon käytetty toisten tvohjelmien ja elokuvien kustannuksella ilveileminen. 07.53 Aamulennolla. 20.00 Jeopardy! 20.30 Nya tider. 08.15 Maakuntaradio. 22.50 Sportnytt. 15.00 Olga K. Katsojan on syytä ottaa huomioon se, että dokumentin paljastama avoin väkivalta on totta ja tapahtuu oikeille ihmisille. 22.05 Strip Tease. 16.10 Arjen sankarit. 9.30 Les carnets du bourlingueur. Ei ole heidän vikansa, että dokumentin tekijä pelkistää koko inhimillisen perustapahtuman lisääntymiseksi, josta puuttuvat niinkin välttämättömät asiat kuin edeltävä seksi, raskauden aikainen tuki ja turva sekä sosiaalinen ympäristö, joka antaa elämälle reunaehdot. Päivän kysymyksen vastaus. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. Pakistanissa mies voi kunniansa vuoksi tappaa naisen kuin kärpäsen saamatta siitä rangaistusta. 4.00 TV5 Infos. Joulun ihme. 12.03 Brynolf Bond. Molemmat miehet on nähty myös näyttelijöinä pitkän elokuvan puolella mm. 10.30 Autourheilu: Rekkarallin Euroopancupia, Dijon, Ranska. 22.40 Regionala nyheter. 23.25 Sporten. 12.00 Päivän kysymys 14.30 Paikalliskatsaus 15.20 Ilmoitustaulu 15.30 Paikalliskatsaus 15.45 Menovinkit 16.30 Paikalliskatsaus 17.05 Tähtihetket 0700-92402. 19.00 Moottoriurheilumakasiini. 7.20 Uusi aamu Järviradiosta 8.00 Talousuutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Musiikkipuolituntinen 10.00 Työpaikkatoivekonsertti 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Ajankohtaista aalloilla 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.05 Lomamatkojen lähilähdöt 13.10 Kuuntelijan ääni 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Listasuosikit 16.00 Viikon visa 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Järviradio soi 21.00 Radio Voyager Kaapelikanavat Radiot Katsotuimmat KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 9.5. Kanadalainen scifisarja. 2.00 Night Videos. Suora. Uusinta. 16.00 Nyheterna och vädret. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Ammattitaito on huippuluokkaa ja se näkyy. 08.00 Uutiset ja sää. ”Tästä tänään”. 11.20 Oprah Winfrey show. 16.38 Iltapäivän terassi. 14.05 Temps present. 14.30 Autourheilu: Nascar Winston Cup -sarjaa, Kalifornia, USA. Seksillä ja väkivallalla on pieni maustearvo, mutta näitä tehokeinoja on toki käytetty erittäin hillitysti. Eila Peitsalo edustaa ikäisempää seuraa.Käsikirjoittaja Juha Nevalainen oli Sinisen enkelinsä nähnyt. 05.50 Merisää. Sitäkin on, joskin naiset taistelevat oikeuksistaan aina henkensä kaupalla. House-bändinä Max Weinberg Seven. 13.33 Keskipäivän katsaus. 17.30 Päivän peili ja sää. Direktsänt trav från Bergsåker i Sundsvall . 17.05 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 15.30 Pyöräily: Tour of Romandy, Sveitsi. 00.05 Nattklassiskt. Seuraavana päivänä niiden levottomasti poukkoilevien ja ah, niin syvällisten horinoiden kuuntelu olisi pelkkää kärsimystä. 10.00 Susanna. 23.00 Uutiset. 15.35 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 22.00 Watts-makasiini. Ruotsin tv 2 10.30 Riksdagsdebatt. 55 (75 min) TV2 klo 21.00 Edvin kiusaa kiusattua Martti Katajisto kokee niin koulukiusaamista kuin kouluhellintääkin Edvin Laineen ohjaamassa melodraamassa Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953). Lartigue kirjoitti koko elämänsä ajan päiväkirjaa. Pikkuisen puhuttelevampia ovat ulkonakin käväisevät, kuulemma tosipohjaiset kehystarinat. 07.50 Aamuhartaus. 14.40 Glamour. 11.00 Uutiset. Naisen biologisointi elämää monistavaksi esteettiseksi kummuksi on täydellinen. 15.30 Musik-CENTRUM 16.00 Nyheter. Ilkka Heiskanen esittää ulkomaille kaipaavaa nuortamiestä, joka päätyy säpsähdyttävään ammatinvalintaan. 19.25 Vädret. 18.00 Uutiset. 21.30 Kvällskonsert. 15.00 Kulttuuriuutiset. 9.00 Journal Radio-Canada. 18.00 Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 12.15 Päivätori. 17.33 Löptid 18.30 DDR 20.00 Tonic 22.00 De Pardy 23.00 Femstjärnigt 00.00 Nattmusik. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. 7.00 Journal TV5. Kakkosen dokumentti Jacques-Henri Lartigue paljastaa, että valokuvauksen mestari oli tarkka havainnoimaan ympäristöään jo lapsena. 555 TV1 klo 14.15 Hermokaasua Kölnistä Kölniläisellä kemian tehtaalla puuhataan luvatonta hermokaasua saksalaisen poliisisarjan elokuvassa Ballauf – Huippusalainen tehtävä (Streng geheimer Auftrag, 1998). 11.00 Journal TV5. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.10 Keskipäivän katsaus. 20.00 Rockos moderna liv. 00.00 Radiomafia Live! 01.00 Lontoo, Lontoo. Puskaradio. Laatikon salaisuus 07.05. 22.10 A-talkin katsojan puheenvuro. 19.30 Berliinin Saksalaisen sinfoniaorkesterin konsertti, 21.35 Alankomaiden kamarikuoro laulaa, 22.00 Uutiset ja sää. 14.25 Viktoria Mullova Sibeliuksen viulukonserton solistina. Tanskalaisdokumentti Ennen H-hetkeä on korrektin mielipiteen mukaan oikein kaunis ohjelma äidiksi tulemisen biologisesta ihmeestä. 11.03 Keskipäivän taiteilija: englantilainen urkutaiteilija Simon Preston. 19.15 La Crim. Uutiset tasatunnein klo 18 asti. Amerikkalainen talk show. 15.30 Köket. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua 20-vuotias Lartigue haaveili sotasankarin osasta. 17.15 Le journal de l'eco. Hänen elävän esteettiset kuvansa kiehtovat yhä monia. 21.00 Säsongsavslutning: Skilda världar. Uutisluotaus 08.30. Se on jatkoa viikko sitten nähdylle dokumentin ensimmäiselle osalle Sallittu murha. Amerikkalainen komediasarja. 22.00 Lexx. Sanna suosittelee.08.50. 11.15 La Crim. 11.03 Kotimaiset. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. Prologi. komediassa Tapaus Wilt (Wilt, 1989). Tiesää 15.30. 16.20 Ögonbrynet 16.23 Svaret på dagens fråga 16.30 Regionala nyheter 16.44 Aktuellt magasin 16.55 Nyhetssammandrag 17.00 Aktuellt 17 med A-ekonomi. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 20.00 Urheilu-uutiset. 19.10 Varrella virran. 23.03 Oasen – om liv och livsstil. 13.00 Bettscape! 14.00 Nyheter. 18.40 Nyhetstecken. 07.15 Maakuntaradio. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. meitä tunteita, pehmeän musiikin erikoisohjelma 21-22, mukana kotimaan eturivin artisteja ja kuulijoiden toiveita, www.radionova.fi 22.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 10.30 Köket. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. 16.10 Iltapäivän terassi. 23.00 Soutu: Maailmancupia, Princeton, USA. WTA-turnaus, Berliini, Saksa. 17.00 Journal TV5. 11.00 Uutiset. 7.30 Telematin. Uutiset tasatunnein. 11.30 Maakuntaradio. 18.30 Arts & Minds (u). 02.00 Yöklassinen. 0.20 Arran. Kari Heiskanen on onnellinen talonmies, joka maalaa pihaan tyttärensä syntymäajan ja saa päällensä naapureiden vihat. Kuva: Zahid Hussein – Reuters Minä, elämän antaja Saako raskauteen ja äitiyteen ottaa väärän näkökulman. Elämä sykkii ja siirtyy toiseen polveen. 17.30 Nyheter. 19.00 Aktuellt. 17.55 Löpsedeln. 18.55 Urheiluradio. 09.00 STT:n uutiset. 09.05 Huomenta KeskiPohjanmaa. Kustannettu. 24.00 Urheilu-uutiset. 00.00 Uutiset ja sää. 15.05 Maakuntaradio. 13.45 Dagens rätt. 21.30 Pyöräily: Tour of Romandy, Sveitsi. Katsojan tuohtumusta nostatetaan paitsi kemiallisen asepuuhastelun käytännöillä, myös kansainvälisten suhteiden nimissä tapahtuvalla hyssyttelyllä. Bean – Äärimmäinen katastrofielokuva (Bean – The Ultimate Disaster Movie, 1997) ohjaajana. Lakkoilua/Lihasmyrkky/Reijitystä. 23.03 News in English. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 17.45 Melodiradion. 08.33 Aamulennolla. Kysy@radionova.fi 18.40, vastauksia kysymyksiin, joihin vastauksia ei helposti löydy. Isäntänä Conan O’Brien.18.00 n3tv (u). 19.15 Iltahartaus. 17.00 Musiikkiuutiset. 22.00 Prat i kvadrat. 18.30 Questions pour un Champion. 18.55 Regionala nyheter. 14.55 Urheiluradio. 0.20 Nyheter från SVT24. 06.00 Morgonshow. Kuvat ovat toki täynnä kauneutta, jossa äidin ja lapsen välinen perustavaa yhteyttä juhlitaan. Amerikkalainen piirrossarja. 16.10 Oprah Winfrey show. Dokumentissa seurataan erilaisia naiskohtaloita, jotka julmuudessaan ovat pöyristyttäviä. 17.20 TV5 l'invite. 11.15 Who are you. 09.00 Tiedeuutiset. Syntymä näyttäisi kuitenkin olevan vain äidin ja lapsen välinen biologinen side. 19.00 Nyheter från FNB. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Jacques löysi lopulta rauhan rakkaan Florettensa kanssa. Dokumentti ei kerro kuin ohimennen pakistanilaisten naisten vastarinnasta. 21.00 Pyhimys. 21.00 Uppdrag Granskning. Päivän Helmi 11-12, yhteistyössä Iltalehti ja MTV3. 13.30 Schumannin ja Shostakovitshin kamarimusiikkia. 18.45 Barnradions Vinghäst: Den lilla bävern och ekot. Paketti koostuu rytmikkäästä kimarasta, jossa tehdään huumoria tutuista elementeistä. 11.20 Blickpunkt Weimar. 16.55 Urheiluradio. 22.00 Nordic Top 5. Kun Sallittu murha osoitti, miten vailla kaikkia ihmisoikeuksia Pakistanin naiset ovat, erittelee Lupa tappaa esimerkkitapausten kautta pakistanilaisia oikeusnäkemyksiä, joita määräävät feodalismi, islam ja miesten hallitsema politiikka. 15.00 Uutiset. etappi. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.03 Sportradion. 00.10 Nattklassiskt. Päivän kysymys. 17.30 Itineraire d'un gourmet. 23.10 Kamera: Blodsbarn. Keskustellessaan ihmisoikeusjuristinsa kanssa hän kuolee päähän ammutusta luodista. What’s next. Ihan terhakkaan poliisijännärin Markus Fischer niiltä pohjilta ohjasi. 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.55 Urheiluradio. Hän meni naimisiin kauniin Bibin kanssa, mutta tunsi liiton uhkaavan omaa vapauttaan. 0.50 Nova. 22.30 A-ekonomi. 08.15 Aamulennolla. 06.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 08.45 Päivän tarjotin 09.15 Fennian sijoitusaamu. Tfn 06-3200 200. Koeteltu totuus pääsi unohtumaan Anssi Mänttäriltä, joka taltioi helsinkiläisessä kulttuurikapakassa ja naapurustossa elokuvansa Palkkasoturi (1994). 0.30 Kulturnyheterna. 18.00 Päivän uutiset 18.20 Ilmoitustaulu 18.30 Radio Kokkolan jukebox soittaa parasta musiikkia tauottomasti aamuun asti Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 19.30 Radiodoktorn. 12.55 Doktorn kan komma. Mutta jos katsoja sisällöstä on eri mieltä, onko hänellä enää oikeutta siihen elämään, jonka myyttinen Nainen on joskus hänelle ”lahjoittanut”. 18.05 Luonto-Suomi. Puhumattakaan viihdealan palkinnoista, joita he ovat kahmineet. 23.45 Vinnare: V64. 22.00 Aktuellt. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 10.00 TV5 Infos. 17.55 Kulttuuriuutiset. 23.50-00.20 Beavis ja Butt-head (u). 14.00 Kimmo Vehviläinen Uutiset tasalta. 07.40 Hartaita säveliä. 22.50 Rapido. 23.15 La petite fille en costume marin. 18.30 Mat. 09.33 Aamulennolla. 18.00 UpTeekki. 13.55 Pätkä. 16.00 Uutiset ja sää. 19.30 M.A.S.H. Tunnin dokumentti latelee väsymykseen saakka detaljeja kohteensa elämästä. 55 TV2 klo 22.45 Kari Salminen 1 Tv-uutiset ja sää pe 1 080 000 2 Jääkiekon MM 2001 su 1 021 000 3 Urheiluruutu su 878 000 4 Maailman ympäri pe 765 000 5 Uutisvuoto la 643 000 6 Kotikatu to 640 000 7 Haluatko ministeriksi?ma 581 000 8 Itse valtiaat la 504 000 9 A-studio pe 468 000 10 Nisse Kihlman… ti 421 000 TV1 1 Jääkiekon MM 2001 ke 1 084 000 2 Viikonlopun sää to 832 000 3 Tv-uutiset la 823 000 4 Tuttu juttu show to 821 000 5 Poliisi-tv to 742 000 6 Kiusanhenki työpaikallato 532 000 7 Muodollisesti pätevä ti 504 000 8 Kyllä isä osaa ke 427 000 9 Sirkusareenan tähdet ti 391 000 10 Kakkosen kevätsää ti 377 000 TV2 1 Salatut elämät ti 1 175 000 2 BumtsiBum! la 1 097 000 3 Seitsemän Uutiset ti 921 000 4 Salatut elämät – elät.. Kaikki mitä he tekevät, on tarkkaan harkittua, huolellisesti suunniteltua ja toteutettua. Monet tanskalaisäidit, odottavat tai jo synnyttäneet, kertovat, miltä nyt tuntuu ja millaisia ylenpalttisia tunteita tilanne eri vaiheissaan herättää. 07.15 ”Palaja Sorrentoon”. 15.05 Hem till gården. Amerikkalainen talk show. 18.00 Autourheilu: Rallin MM, Argentiina. 0.40 För kärleks skull. Voi nimittäin sanoa, että tanskalainen ohjaaja Katia Forbert Petersens unohtaa tai sulkeistaa tahallaan miehet. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 20.00 Beverly Hills, 90210. Hän vietti aikaansa paossa Etelä-Ranskassa, peläten koko ajan työnsä keskeytyvän saksalaismiehityksen vuoksi. 13.33 Päivätori. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät/ studiossa Ile&Sanna Eväitä aamulle 06.00. 23.00 Nyheterna. 11.50 Aikakauslehtikatsaus. 21.00 Metalliliitto. 14.52 Taukojumppa. 18.45 Uutiset. Edvin itse esittää hirmuista maisteri Pukinpartaa, joka karttakeppi täristen keskittyy piinaamaan nuorisovankilasta vapautunutta poikaparkaa. 16.10 Maakuntaradio. 16.00 European Top 20. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.00 Select MTV. 13.08 Sää. Prologi. 10.55 Urheiluradio. 23.06 Novosti po-russki. 18.55 Sunset Beach. 20.15 Tennis: TV 5 6.00 TV5 Infos. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.00 Lunchnyheter från SVT24. 16.36 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 1.00 The Late Lick. 14.10 Nya tider. Kaksiosainen dokumentti paljastaa, miten olematon painoarvo ihmisoikeuksilla edelleen on maissa, joissa naisilta puuttuu ihmisarvo. Yksi päähenkilöistä on nuori nainen Samia Imran, joka haluaa avioeron. Esteettisiä nautintoja janoaville se varmasti toimii houkuttelevana porttina Jacques-Henri Lartiguen aistilliseen näkemykseen. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 20.55 FAX-viihdeuutiset. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Mustavalkoinen keskusteluja soperrusdraama yritti määritellä kansakunnan tilaa viime vuosikymmenen puolenvälin paikkeilla, mutta enimmäkseen eiliseltä oluelta jutut maistuvat. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. Yksi äideistä sanoo jämerästi: ”Vain minä voin synnyttää lapsen.” Kuvan keskiössä on usein äiti mutta vielä useammin pelkkä vatsa. Valokuvaaminen ja maalaaminen kiinnostivat Jacquesia. 14.00 TV5 Infos. 1.55 Post Mortem. Kuvissa näkyvät ja puhuvat ihmiset ovat sympaattisia ja fiksuja nuoria tanskalaisia. 17.30 Central Park West. 16.10 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 15.15 La Crim. 22.30 Säsongstart: Kalla fötter. Tämä käy ilmi Giselle Portenierin toimittamasta ja BBC:n tuottamasta dokumentista Lupa tappaa. 11.33 Keskipäivän katsaus. 17.00 Uutiset. Uutisluotaus 07.30. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. 1. 19.15 Sagor från Zoo. Todellinen suksee yllätti Jacquesin vasta 1960-luvun alkupuolella, jolloin hänellä oli valokuvanäyttelyitä New Yorkissa. 19.50 Ekonominyheterna. PehEurosport 9.30 Pyöräily: Tour of Romandy, Sveitsi. 10.03 Tänään kymmeneltä. Ohjelman kuvasato levittyy eteen kauniina. 23.00 Bytesize. 15.40 Sången till henne (Sverige 1934). 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 07.00 Uutiset ja sää. Vaikka murhaaja on tiedossa, ei häntä rangaista. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Uutiset ja sää 7.05 Aamuhartaus; toim.Halsuan srk. 6.05 TV5 l'invite. 22.30 The Tom Green Show. Taiteilija jätti jälkeensä noin 50 000 sivua tekstiä ja 150 000 valokuvaa. 21.00 Uutiset. 21.10 Sputnik 21.20 Melodiradion. 15.00 Journal TV5. 7.15 Journal mondial des Journaux. 14.03 Tänään iltapäivällä. 5.30 Journal mondial des Journaux. He ovat vain miehen omaisuutta, jota voi kohdella miten tahansa. 15.35 Iltapäivän terassi. Onneksi Ballauf ja Schenk eivät ole diplomaatteja. Martti Suosalo, Monna Kamu, Tommi Rinne, Turo Pajala, Sara Paavolainen ja muut pätevät näyttelijät heittävät enemmän ja varsinkin vähemmän osuvia kommentteja niistä perinteisistä aiheista: naiset ovat erilaisia kuin miehet, luonto kärsii, sota on kurjaa, tarttis tehdä jotakin ja hei, käytsä usein täällä. 19.10 Lokala nyheter. 18.50 Merisää. 15.30 Keski-Pohjanmaa uutiset. Taivas ja helvetti. 2.00 TV5 Infos. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. 14.03 Alivaltiosihteeri. Huomisen sää 16.30 ja 17.30. 22.00 Säsongstart: Kalla fötter. 14.00 Uutiset. 20.55 Urheiluradio/V5-rivi. Lasten isät kutistuvat vienosti hymyileviksi statisteiksi. 12.15 Kuuma linja (06) 8220 988. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 10.50 Glimpses of Cambridge. 09.04 Sää. 5.00 Journal RDI. 13.10 Maakuntaradio. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. 22.10 Muukalaisia yössä. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Aamupala. 1.20–1.35 P.S. Turpakäräjät 15.50 ja 16.40 Turpakäräjät päivän istunto. Väärä näkökulma on sellainen, jossa Ennen H-hetkeä kyseenalaistetaan poliittisin perustein. 21.03 Vikinglotto. 13.15 Livslust. 12.05 Seachange. Työpaikkatoiveet, joka tunti. 09.00 Nyheter. Jos vitsit tuntuvat moneen kertaan nähdyiltä tai loppuunkalutuilta, ei taidokas toteutus pelasta mitään. 17.30 Päivän peili ja sää. Siksi vessanpöntöllä istuskelut tai muut ulinat, kopinat tai törähdykset eivät innosta. 23.00 Aktuellt. 17.27 Keski-Pohjanmaan uutiset. Radio Novan kirjeenvaihtajan raportti ajankohtaisesta aiheesta 08.05. 11.00 Das ist Deutschland. 17.10 Klassista kiireettä. 10.05 Zig Zag Cafe. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 19.00 Beavis ja Butt-head. Tiesää 09.30. ”Tästä tänään”. 11.30 Kansanmusiikkia. 23.09 Valoa ikkunassa. 18.00 TV5 Infos. 17.40 Musikbyrån. 55 TV2 klo 20.30 Aila-Liisa Laurila Vastarinta orastaa. 18.05 Reflektion. Radio Pooki 90,9, 95,0, 100,5, 100,1 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta 6.00 Huomenta Radio Pookista Uutiset 7.00, 8.00 ja 9.00 10.00 Päivästudio Uutiset 10,12,14,16 ja 18 Alueuutiset 11,13,15,17,19 ja 20 Vuosituhannen sankarit 14.45 Löytöretki: kadonneet, löytyneet ja menovinkit 15.05 Toiveiden tunti 15.10 Lääkäriasema 16.05-16.30 Talousuutiset 17.30 Raahe tiedottaa 17.45 18.00 Tähtikaarti tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 06.30 Huomenta Radio Kokkolasta Pyrörätavaratalo Lybäckin kevätsää tunnin välein alkaen 6.30 MM-raportteja Saksasta päivän aikana 06.45 Päivän tarjotin 07.00 Uutiset. – Mietelause. Kokonaisuuden keventämiseksi päiväkirjamaisia havaintoja olisi voinut tiivistää. Vähitellen maan alistetut naiset ovat kuitenkin nousemassa puolustamaan ihmisoikeuksiaan. 18.05 Uutta ja vanhaa Turkua. 4.05 Fax culture. 08.55 Urheiluradio. 07.50 Merisää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.00 Journal Suisse. 20.10 Regionala nyheter. 17.00 Late Night with Conan O’Brien (u). 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. Kaksikko on hersyttänyt katsojissa lukemattomat naurunremahdukset ja siksi heidän sketsishowtaan alkaakin katsella vähintään riehakasta hörähtelytuokiota odotellen. 06.00 Uutiset ja sää. Isäntänä Conan O’Brien. etappi. 1.30 Soir 3. 21.00 Gröna rum. 11.00 TVTV! chat. 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 21.00 Aktuellt. 23.05 Aktuellt. 15.30 Regionala nyheter 16.15 Österbotten i dag. 23.00 Journal TV5. 21.04 Kovan päivän ilta jatkuu. 13.00 TV5 Infos. 13.10 Päivätori. ”Arkipäivässä”. 20.00 Uutiset. 18.20 Sunset Beach. 21.50 Merisää. 08.00 Uutiset ja sää. 17.55 Tähtihetki. 09.05 Maakuntaradio. 16.10 Tryckkokaren. 20.30 Rapport. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.08 Sää. 07.33 Aamulennolla. TVmaailma 16.15. 0.25 Tom Green show. 22.00 Räkärodeo. 14.00 MTV Data Videos. 09.03 EKsplorer. 10.03 Bahia. 20.00 Bytesize. 17.00–17.05 Nyheter från SVT24. 19.00 MTV:New. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 0.10 Lotto och Viking Lotto. 00.05 Iltatähti. 18.53 Keno. 19.25 Musiikkiuutiset. 09.05 Aamulennolla. Itse nautin älykkäistä välähdyksistä, kohdista, joissa ”leikkaa”. 23.00 UMO Live! 00.00 Uutiset ja sää. Pakistanin parlamentin ylähuoneen päätös Samian asiassa osoittaa, että valtakoneisto eli miehet siunaavat kunniamurhat ja naisiin kohdistuvat ihmisoikeusrikokset väärin perustein Koraaniin vedoten. 12.00 Moottoripyöräily: Ratamoottoripyöräilyn mestaruussarjaa, Jerez, Espanja. Kuten sanottua: oikein kaunis dokumentti. 3.10 Kvinnofängelset. 1.05 Bitter Blood. 22.15 Slaget efter tolv – dagens diskussion. 21.30 Mitt i naturen. 22.25 Inför Bio 4. Oopperalaulaja Helena Vinkka on lohtua ja lievitystä tarjoava matikanope. 0.55 Nyheterna och vädret. 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 07.55 Nyhetsrubriker 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.17 Tävling 08.30 Regionala nyheter 08.40 Någonstans i Österbotten 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Vi firar i dag.Hälsningar och önskemusik tfn 06-3200 200, fax 0672 45 200 09.30 Regionala nyheter 09.35 Österbottnisk morgon. 10.55 Glamour. 21.30 Journal France 2. 21.55 FAXviihdeuutiset. 23.20 Vädret. 11.30–12.00 Ramp. 07.50 Merisää. 06.33 Aamulennolla. Arkiaamussa. First 1. 3.55 Nationalsången. 5555 TV1 klo 19.40 Maila-Katriina Tuominen Oluenhuuruisia elämänviisauksia Kapakkakeskustelut toimivat vain livenä. 23.15 Lokala nyheter. 06.15 Aamuhartaus. 14.03 Kapten Koma. Keskusteluohjelma ”Nokakkain”. 22.40 Melodiradion. 16.30 Pyöräily: Tour of Romandy, Sveitsi. 11.35 Päivätori. 10.00 Nyheter. 00.05 Yöklassinen. 07.53 Maakuntaradio. 12.00 Pressiklubi. 19.55 Urheiluradio. What’s now. 15.05 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. Illan sää 11.30, 13.30. 12.45 Merisää. 14.00–15.00 Upp till bevis. 58 kiloa painanut miehenalku kuitenkin huolittiin vain sotilassairaalan autonkuljettajaksi. 20.00 Kulturnyheterna. 14.00 Nyheterna och vädret. 13.30 Autourheilu: Cart-mestaruussarjaa, Nazareth, USA. Katsoja kaipaa kuitenkin ensisijaisesti sisältöä, joka huvittaa ja saa osuvuudellaan vähintään hymyn irtoamaan. Kyseessä on kunniamurha, jolla Pakistanin miehet puolustavat perheen, kylän ja Koraanin kunniaa. 18.00 Plus. 21.35 Säsongsavslutning: Skilda världar. Musiikkia. Nyt he lapioivat taas tauon jälkeen Lunta tupaan heinäkuun lopulle asti. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 23.35 Musik mot midnatt. Scott Thompson, Tara Reid ja Spacehog. 13.05 100% Questions. 19.30 Autourheilumakasiini. 16.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 17.05 Maakuntaradio. 07.00 Uutiset ja sää. 19.15 Programstart: Vad säger Karin Fossum. 6.30 Journal mondial des Journaux. 15.10 Anneli Tempakan paletti: 16.00 Uutiset ja sää. Radio Extrem 99,7 MHz 05.30 Morgonrocken. 3.30 Mediterraneo. 20.30 EBU Folk Music Festival 2000. 19.30 Vi i femman. 13.00 STT:n uutiset. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.43 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.15 På gång 07.20 Svaret i repris 07.30 Regionala nyheter 07.45 På tal om 07.50 Dagens fråga. 18.25 FAX-viihdeuutiset
Ahdistelu, syrjintä, työpaikkakiusaaminen ja jopa väkivalta ovat kontrollin ja alistamisen keinoja, sanoo parhaillaan Göteborgin yliopistossa vieraileva professori Jeff Hearn. Heidän on helpompi samastua ahdistelusta syytettyyn kuin ahdistelun kohteeseen varsinkin, jos syytetty kuuluu itse samaan valtaeliittiin. Minna Holopainen HELSINKI (STT) Työyhteisöjen ongelmiin perehtynyt brittitutkija pitää sukupuolista häirintää enemmän vallankäyttönä kuin lisääntymisvietin villiintymisenä. 8662 300, ma–to 9.30–17.30, pe 9.30–18.00, la 10–14 KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. Ohittaja ei ilmeisesti kuitenkaan huomannut Hämeenlinnasta päin saapuvaa rekka-autoa, vaan törmäsi suoraan siihen. – Biologia on usein hyvä tekosyy, huokaa Hearn. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen samalle asiakkaalle avattuja liittymiä eikä GSM Easyä. TOUKOKUUTA 2001 Hintaan sisältyy 200 mk:lla tarvikkeita. Laskutuskausi on yksi kuukausi. Hiltunen on kuitenkin harmissaan polttoaineen kohonneesta hinnasta, joka vaikuttaa erityisen paljon Hornetilla lentämiseen. maantietukikohtien lyhyillä kiitoradoilla ja myös liukkailla keleillä, jolloin laskeutumismatkasta tulisi liian pitkä. klo 9.00-17.00 URHEILUTALOLLA Vapaudentie 1 AINA HALVIN Tagnek Oy TALO TÄYNNÄ KENKIÄ, YLI 100 MALLIA 99 289,Avokkaita (paljon), sandaaleja, pehmiksiä, kävelyja kevätkenkiä, suomalaisia ekkoja, tanssikenkiä, juhlakenkiä... Myös ylimmän johdon toimien mahdolliseen tutkimiseen pitäisi olla ennalta sovittu menettely. Ohjelmassa on myös Hornetohjaajien koulutukseen kuuluva jarruvaijerilasku. Tarjous koskee myös liittymänvaihtamista Duo-liittymäksi. 3, KOKKOLA, P. Kaikki miehet eivät vain ymmärrä naisen tönimistä tai ravistamista väkivallaksi. – Suomessa tätä ominaisuutta hyödynnetään juuri esim. Vuodesta 1997 hän on työskennellyt myös Suomessa eri yliopistoissa ja akatemiatutkijana. Aivan sama pätee väkivaltaan. Suomessa käytetään yleensä noin 300 metrin pysäytysmatkaa. liittymään. Kahdeksan eri tehtaan mallit! HURJA LOPPUUNMYYNTI KENKÄMARKKINAT Vain Tänään 9.5. "Sukupuoli-ilmasto" on osa koko työkulttuuria. Mies kuoli nokkakolarissa. Virttaan harjoituksen pelastusmestari vääpeli Jorma Pakarinen sanoo, että maantietukikohdissa jarruvaijerilasku ei ole turvallisuutta lisäävä varojärjestelmä, vaan harjoituksissa on aina valmius ottaa kone alas myös jarruvaijerin avulla. Hänen mielestään Matti Ahteen erottamista seurannut keskustelu onkin jäänyt yksipuoliseksi väittelyksi yhdestä yksittäistapauksesta. Ongelmien voidaan olettaa korjaantuvan vasta, kun niiden selvittelyyn löytyy luotettava tapa. 200 mk Kokkola: Kaarlelankatu 21, puh. Biologiasta tekosyy Tutkijoiden mukaan sukupuoli näyttelee kyllä työssäkin isompaa osaa kuin edes oivallamme. Kalliomäen mukaan toinen keskeinen teema oli se, miten kehitetään EU:n instituutioita. Heille väkivaltaa on vasta lyöminen ja potkiminen. Valtaa voidaan käyttää myös epäsuorasti eli niin, että osa työntekijöistä jää ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa Kalliomäen mukaan muun muassa sitä, että vuonna 2004 seuraavan hallitusten välisen konferenssin alkaessa tulisi olla valmius siihen, että uudet jäsenmaat olisivat jo mukana EUvaaleissa. Ensimmäiseltä laskutusjaksolta käyttämättä jäänyt etu siirtyy seuraavalle laskutuskaudelle. Yhteisöillä on jopa omat keinonsa rangaista niitä, jotka tuovat tabuina pidetyt aiheet julkisuuteen. Suurimmat ilmapuolustusharjoitukset järjestetään kuitenkin Pohjanmaan ilmatilassa. Kuljettaja sai törmäyksessä heti surmansa. – Vaikka suoraan Schröderin ehdotuksesta ei mitään suuria debatteja käyty, niin tämmöinen alhaalta ylös -tyyppinen EU.n kehittäminen ja yhteinen perustuslaki näyttivät saavan yllättävänkin laajaa kannatusta, Kalliomäki huomautti. – Se oli tänään aivan keskeisin teema. • Paino 133 g • Mitat: 113x48x22 mm • Puheaika: 2 h 30 min – 4 h 30 min • Uudet pelit • Edistykselliset viestiominaisuudet • Näytönsäästäjät • Kuvaviestit ja paljon muuta! Keväänja kesän, uudet mallit suoraan tehtailta, Kankaanpäästä, MERKITTÄVÄSTI HALVEMMALLA. Hiltunen kehuu estoitta Hornet-koneita maailman parhaiksi hävittäjiksi, joilla pystytään hyvin huolehtimaan ilmavoiminen tärkeimmästä tehtävästä eli vihollisen hävittäjien torjunnasta. KESKIVIIKKONA 9. Miehet voivat tulkita luonnolliseksi ja mitättömäksi käytöksen, joka naisen silmin on ilmiselvää ahdistelua. ALUSASUJEN ERIKOISLIIKE Muista Lahjakorttimme! AUTOILIJA! KUSTAA ADOLFINK. Tyylikkäästi oman laskeutumisensa tiistaina tehnyt Satakunnan lennoston kapteeni Tommi Keränen sanoo, että vaikka jarruvaijerilaskussa ei suuria riskejä olekaan, nostaa se silti aina pulssia ja veren adrenaliinia. Vaikka seksuaalisuudella on asiassa osansa, ilmiö on osa laajempaa vyyhteä. ESP:n puheenjohtajaksi seuraavalle kaudelle valittiin Britannian ulkoministeri Robin Cook. Tieto ei kulje, selän takana levitetään huhupuheita tai työajat järjestetään niin, etteivät ne sovi kaikille. – Lentotunti Hornetilla maksaa nyt 27 000 markkaa. Hänen ja toisen brittitutkijan Wendy Parkinin uusin teos Gender, Sexuality and Violence in Organizations (Sukupuoli, sukupuolisuus ja väkivalta) ilmestyy lähiaikoina Britanniassa. Koskinen olivat naisia, Hearn huomauttaa. Hearn on tutkinut organisaatioita ja niiden sukupuoliasetelmia 1970-luvulta lähtien. Työyhteisöä voidaan kuitenkin kehittää parempaan suuntaan, jos ongelmia lähestytään avoimesti ja järkiperustein. Usein vääristynyt vallankäyttö jatkuu vuodesta toiseen vaikenemisen voimalla. Yliäänilennot tehdään Selkämeren alueella Porin ja Rauman tasalla. 06-831 2172 Äidil le 13.5 . Saksan liittokansleri Gerhard Schröder puolusti kokouksessa maanantaina EU:ta selvästi liittovaltion suuntaan vieviä näkemyksiään. Etu myönnetään vain yhteen samalle asiakkaalle tarjousaikana avattavaan normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita ja tekstiviestejä. Useimmiten vallan huipulla toimivat vielä miehet. Järjestelmä toimii siten, että Hornet laskeutuu maantielle noin 250 kilometrin tuntinopeudella ja nappaa tielle poikittain viritetyn vaijerin koukkuunsa. Eri maiden edustajat osaavat sovittaa puheenvuorojansa kansallisiin lähtökohtiin, mutta kyllä täällä oli hyvin yhdenmukainen sointi, Kalliomäki arvioi. Siitä polttoainekustannukset ovat 10 000 markkaa, varaosat maksavat 8 000 markkaa ja ostettuun työhön menee 9 000 markkaa. – Näin toimien voimme pitää lentomelun haitat mahdollisimman vähäisinä. – Siellä voimme harjoitella vaikka millaisia temppuja tarvitsematta pelätä, että naapurivaltioiden ilmavalvonta pystyy seuraamaan tekemisiämme. Eurodemarit sulassa sovussa HÄMEENLINNA (STT) Hämeenlinnalainen 26-vuotias mies sai surmansa tiistaina Hämeenlinnassa Kalvolantiellä sattuneessa rekan ja henkilöauton nokkakolarissa. 8318266 POHJANMAAN VARAOSAVÄLITYS KY www.varaosavalitys.com Iskarit, pakoputket, kytkimet, vetonivelet, jarruosat, sähköosat, laturit & startit, suodattimet, laakerit ym. meiltä aina TARJOUSHINNOIN! Nyt myös raskaaseen kalustoon! Katso netistä: Esko Kujanpää ALASTARO (STT) Satakunnan lennosto harjoittelee Alastaron Virttaalla kantatie 41:n varalaskupaikalla ensi torstaihin saakka lentotoimintaa maantietukikohdassa. Äidil le 13.5 . ESP:n uudenmuotoiseen puheenjohtajistoon valittu SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki kertoi kokouksen jälkeen, että eurooppalaiset sosiaalidemokraatit löysivät hyvin yhteisen sävelen erityisesti EU:n laajenemiseen liittyvistä asioista. 8612 300, arkisin 10–17, la 10–14 Konekeskus tarjoaa 9.5.-2.6.2001 uusille Sonera GSM-asiakkaille q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 20,90 mk/min + pvm Ä itienpäiväruusuja KUKKA-HALLI 26,Ouluntie 50 Auki 9-20 Alk. Satakunnan lennoston komentaja eversti Pekka Hiltunen kertoo, että maantietukikohtaharjoituksia pidetään eri puolilla maata usein ja suhteellisen säännöllisesti. Jarruvaijerilasku säväyttää Satakunnan lennoston Hornetit harjoittelevat Alastaron Virttaalla Kapteeni Tommi Keräsen Hornet on juuri napannut vaijerin koneensa koukkuun. Jos oikeusturvasta ja tasapuolisuudesta ei ole takeita, valitus jää varmasti tekemättä. Kuvat: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Tommi Keränen sanoo, että jarruvaijerilasku nostaa veren adrenaliinipitoisuutta, vaikkei laskussa suuria riskejä olekaan. Keräsellä on takanaan jo 600 Hornet-lentotuntia ja 5–6 jarruvaijerilaskua, mutta joka kerta laskeutumisessa on oma jännityksensä. Hearn huomauttaa, että jo koko häirintä on käsitteenä erilainen eri sukupuolille. Häirintä on vallankäyttöä Tutkija: Ahdistelu vain osa työpaikkojen vaietusta kulttuurista BERLIINI/HELSINKI (STT) Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen (ESP) kongressi eli puoluekokous vietiin päätökseen Berliinissä tiistaina. Biologinen pakko ei siis kelpaa "käpälöinnin" puolustukseksi eikä edes selitykseksi, vaikka niinkin kuulee epäiltävän. – Nyt hakijamaiden puolueet voivat osallistua kolmeen viidestä puheenjohtajakokouksesta. Tarjous koskee myös liittymän vaihtamista Duo-liittymäksi. Organisaatiot eivät siis toimi vain rationaalisesti, ja usein ne loukkaavat jäseniään. Kalliomäen mukaan Suomen muistutus siitä, että EU:n hakijamaiden puolueille ei ole annettu riittävää osallistumismahdollisuutta ESP:n kokouksiin, tuli hyvin huomioiduksi. Hearn muistuttaa, että vääristynyt vallankäyttö ilmenee jo pienissä ja jokapäiväisissä asioissa, joita ei edes mielletä kiusaamiseksi. Ahdisteltu, kiusattu tai muuten loukattu työntekijä osaa kyllä ennakoida seuraukset. Asiantuntijaa kiinnostaa Ahde-jupakassa yksi erikoisuus. – Vaikka Veikkauksen hallituksessa on vain yksi nainen, kaksi keskeistä henkilöä eli ministeri Suvi Lindén ja asiaa selvittänyt oikeustieteen tohtori Pirkko K. Kone pysähtyy 300 metrin päässä. Isokatu 5 67100 Kokkola, puh. Virttaan maantietukikohtaharjoituksen johtaja everstiluutnantti Anssi Saarikoski muistuttaa, että yhdysvaltalainen Hornet on alun perin suunniteltu toimimaan lentotukialuksilta, joten siihen on kehitetty laitteisto, joka pystyy pysäyttämään koneen noin 100 metrin pituiselle aluksen laskeutumiskannelle. Sonera Oyj tarjoaa 9.5.–2.6.2001 uusille Sonera GSM -asiakkaille 200 markalla normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita ja tekstiviestejä (mukaanlukien sonera.net:in GSM Tekstilähetykset sekä koko GSM Ryhmäteksti-palvelun liikenne.) Etua on käytettävissä 50 mk/laskutuskausi liittymän avaamista seuraavien neljän laskutuskauden ajan. Rajoitus ei koske Companyliittymiä. Mies oli henkilöautollaan iltapäivällä tulossa Kalvolan suunnasta Hämeenlinnan päin ja lähti ohittamaan edellään ajanutta toista henkilöautoa. Seuraavilla laskutuskausilla käyttämättä jäänyttä etua ei siirretä eikä hyvitetä asiakkaalle. Jarruvaijerin molemmissa päissä olevat jarrulaitteet pysäyttävät koneen nopeasti ja pehmeästi