HOITO – RAVINTO – UUTUUDET – NEUVOT – VINKIT 6/2019 • 7,10 Oululaiskissa tunnetaan maailmalla Instagramissa yli 100000 seuraajaa Instagramissa yli 100000 seuraajaa Raksubuffet kiinni Raksubuffet kiinni Ylipaino Ylipaino kuriin kuriin Word Winner Word Winner Show Saksassa Show Saksassa Neljä Neljä maailmanmaailmanvoittoa voittoa Suomeen Suomeen Askartele Askartele kissallesi kissallesi huopahiiri tai huopahiiri tai höyhenhuiska höyhenhuiska Harvinainen Harvinainen turkkilainen van turkkilainen van Rakastaa Rakastaa vettä ja vettä ja omaa omaa ihmistä ihmistä
Kissojen puolelta valinta osui Sämpyyn. 32 Uudet Voittajat Kissojen World Winner Show järjestettiin Saksan Freiburgissa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Suomessakin vaneja on ainoastaan noin 300. Suomeen saatiin näyttelystä neljä uutta Maailman voittajaa. Mikäli kissa joutuu olemaan liian kauan kylmässä, saattaa sille syntyä vaarallisia pakkasenpuremia. Nyt Katjan koti on tarjonnut väliaikaisen hoitopaikan jo 233 kissalle. Kuva: Tessa.lv Eläinsuojelukeskuksessa on neliöitä kahdessa kerroksessa yhteensä 2000, ja se sijaitsee puistoon rajautuvalla 2.601 m 2 tontilla. 40 Turkkilainen van Turkkilainen van on Suomeen tuotu luonnonrotu, joka on harvinainen kaikkialla. Maailman voittaja Leo, virallisimmin WW19 BW NW SP FI*Hebblas Vincent. Ranskalainen eläinruokavalmistaja etsi vuonna 2018 Suomen suosituinta kissaa ja koiraa ruokiensa mannekiineiksi. Kuva: Työkalutuonti 10 10 48 48 36 36. 4 Sisältö 6/2019 – kissaihmisen aikakauslehti – 66 6 Sämpy on tähti! Suomalaisella kollilla yli 100 000 seuraajaa Instagramissa ja 42 000 tykkääjää Facebookissa. Onnellinen Lempo rakastaa ihan kaikkea. Vanhuus ei ole esteenä mielekkäälle elämälle. 24 Paha pakkanen Kovat pakkaset piinaavat ihmisiä, mutta myös lemmikkejä. 20 Melvin the Kelmi Kun Omppu kuoli heinäkuussa, kotiin jäi kissan kokoinen aukko. 38 Highlander Highlander on uusi amerikkalainen kissarotu, joka herättää taatusti huomioita veikeillä korvillaan. Kun suurin suru alkoi helpottaa, kysymys nousi kaikkien huulille: pitäisikö hankkia toinen kissa. Vikke istuu laatikkoon ja ääntelee emännälleen Anitta Ketolalle harjausta pyytäen. se on rikasta rakastavan emännän hoivassa. 14 Kissojen pelastaja Katja Noro pelasti ensimmäisen kissan jo ekaluokkalaisena. Aamu alkaa harjauksella. 10 Viken eläkepäivät Vikke on tuusulalainen kissa, jo eläkeikäinen. Omanarvontuntoinen Trotski puolestaan filosofoi, runoilee ja mietiskelee. Tilaan mahtuu 200 kissaa muiden eläinten lisäksi. 26 Trotski ja Lempo Anna Multasen perheessä on kaksi hyvin erilaista kissaa
5 PÄÄKIRJOITUS Toimitus: Karprint Oy, Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari, p. 09-413 97 300 Päätoimittaja: Mari Ahola-Aalto mari.ahola-aalto@karprint.fi Toimitussihteeri: Maija Salmi toimittajasalmi@gmail.com Mediamyynti: Kristiina Hattberg p. Kustantaja: Karprint Painopaikka: Karprint Oy, Vihti 2019 ISSN 1236-4525 (painettu) ISSN 2489-8651 (verkkojulkaisu) Sämpy ja Veikko Kissavideot ovat nousseet maailmanmaineeseen viime vuosina. Vanhemmat saivat molemmat 50 päiväsakkoa. Pojat olivat tekohetkellä 16ja 17-vuotiaita. Kaikki viisi epäiltyä myönsivät syytteen. Ella ja Mino järjestävät jatkuvasti jotain hauskaa seurattavaa. Kissat saavat nykyisin julkisuutta myös Instagramissa ja Facebookissa. Sitä oli arveltu, että joku olisi heittänyt sen autosta maantien varteen. Kaikkea hyvää Sämpylle koko Kissafanin toimitukselta! n n n n n Jos kissat ulkoilevat vapaasti, pakkasen vaaroista ei voi puhua liikaa. Vahvalla Oulun-murteella kehräävä Sämpy ottaa rennosti; talven aikana komistus aikoo kasvattaa vielä nykyistäkin paksumman hännän ja tuuheamman turkin ja se kuulemma onnistuu voin avulla. Veikko on tällä hetkellä arviolta noin 12-vuotias. Kissavideot rentouttavat ja lievittävät stressiä ja saavat mielihyvähormonit laukkaamaan. Kissat, koirat ja muut eläimet pääsevät muuttamaan omiin salonkeihinsa ja kabinetteihinsa marraskuun lopussa. Veikoksi ristitty kissaherra jäi asumaan rouvan luokse ja on saanut siitä lähtien viettää sisäkissan turvallista elämää. Perheelle tuomio Pohjois-Pohjanmaalla asuva perhe sai Oulun käräjillä tuomion eläinsuojelurikoksesta. 48 Eläinsuojelukeskus HESYn uusi Eläinsuojelukeskus kokoaa kaikki sen toiminnot saman katon alle. Ampumisen jälkeen kissa oli heitetty Pyhäjokeen. Kissa oli menettänyt puolet molemmista korvistaan sekä pitkän pätkän häntäänsä. Niitä on valmistettu jo lähes 30 vuoden ajan ja tuotekehitykseen on osallistunut arvovaltainen kissaraati. 74 Kotimainen Catmix Catmax-kissahuonekalut ovat kotimaisia avainlipputuotteita. 09-413 97 396 kristiina.hattberg@karprint.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Tilaajapalvelu, ma-pe klo 9-15, p. 58 Askartele lelu Kissanleluja ei välttämättä tarvitse ostaa kaupasta, sillä hauskat lelut syntyvät näppärästi myös itse askarrellen. Se kertoo, millaisissa oloissa nämä kissat ovat joutuneet olemaan karua elämää ilman suojaa ja lämpöä. Kukapa pystyisikään vastustamaan moista söpöilyä. 71 Kissan silmäpeliä Osaatko tunnistaa, kuinka kissasi osoittaa sinulle kiintymystään. Vanhempi rouva soitti toimitukseen ja kertoi pelastaneensa kymmenkunta vuotta sitten Savonlinnassa maatiaiskollin. Perheen pojat saivat kumpikin 30 päiväsakkoa eli 180 euroa sakkoa. Veikon alkuperästä ei koskaan saatu mitään tietoa. Tästä on oivallisena esimerkistä tässä Kissafanin numerossa esittäytyvä oululainen Sämpy, joka on todellinen some-tähti: Sämpyllä on yli 100 000 seuraajaa Instagramissa ja 42 000 tykkääjää Facebookissa! Mitäpä itse komea kolli tuumailee julkisuudesta. Mitä paremmin tunnet lemmikkisi, sitä helpompaa se on. 09-413 97 300, tilaukset@karprint.fi Tilaushinnat: Kestotilaus 43 euroa/vuosi Määräaikainen 49 euroa/vuosi Ilmestyy 6 numeroa vuodessa. Isän maksettavaksi tulee päälle tuhat euroa, äidin 300 euroa. Onneksi Veikko löysi pelastajansa! Hyvää alkavaa talvea kaikille Kissafanin lukijoille! 42 Juliste Turkkilainen van 44 Vanit perheessä Pirjo Reunasen koti on kahden vahvaluonteisen vanin temppujen näyttämö. Matka oli jatkunut saman tien eläinlääkäriin, jossa kissan henki oli saatu pelastettua. Heidän rangaistustaan alensi se, että he olivat alaikäisiä.. Kissanminttuja matabilelut ovat ylitse muiden. 70 Etäeläinlääkäri Kipeä koira on etäeläinlääkärin tyypillisin asiakas Suomessa. Kolmikko oli heittänyt kissan lumihankeen, potkaissut sen päälle lunta, ja sen jälkeen 19-vuotias oli ampunut pakenevaa kissaa kaksi kertaa aseella pään alueelle. Saatuaan vanhemmiltaan luvan he olivat yhdessä 19-vuotiaan miehen kanssa lopettaneet perheen kissan. Sen sijaan Ruotsissa hoidetaan etänä yhä enemmän myös kissoja ja hevosia. 76 Ihanat lelut! Kissa innostuu uusista leluista. Materiaaleja löytyy joka kodista ja soveltaminen on sallittu! 64 Joulun vaarat Joulu voi muuttua painajaiseksi, jos kissa maistelee myrkyllistä joulukukkaa, kaataa joulukuusen tai leikkii tulella. Kissan ampunut nuori mies sai myös 50 päiväsakkoa eli 300 euroa sakkoa. Se oli löytynyt ulkorakennuksen takaa lumeen kangistuneena. Perheen kaksi poikaa olivat surmanneet kissan vanhempiensa luvalla viime tammikuussa. Melkein jokainen lienee nähnyt jonkun ihanan videopätkän, jossa kissa tekee jotain ihan päätöntä tai on aivan jumalattoman suloinen! Kissavideoiden katsominen on toki hauskaa viihdykettä, mutta niillä tiedetään olevan syvällisempiäkin vaikutuksia: ne ovat hyväksi ihmisen hyvinvoinnille. Koko tapahtuma oli videoitu, ja videota oli myös levitetty eteenpäin. Eläinsuojeluihmiset näkevät joka talvi niitä kissa-parkoja, jotka ovat menettäneet paukkupakkasilla osan korvannipukoistaan. Kissa ei ollut laittanut hanttiin, kun rouva oli kaapannut sen kainaloonsa ja vienyt sisään taloon; kissa oli ollut jo osittain tajuton. Isä myönsi arvioineensa väärin poikien kyvyn tähän tehtävään
Instagram oli ihan luonnollinen jatkumo. Bored Pandan lukijamäärä on huomattava. Sen se saavuttaa rakastamansa herkun avulla. Ovatko he tottuneet, että sinä olet superstar, josta instamaailma on sekaisin. Sitte ne palavelijat kans, kolome kappaletta tavallisia maatiaisihimisiä. – Voi on parasta, mitä tiedän, Sämpy kehrää. Lokakuussa myös läntisen maailman suuriin viraalimedioihin lukeutuva Bored Panda julkaisi Sämpystä valloittavia kuvia sivuillaan. Se saa koko ajan rapsutuksia. Miten sinusta tuli instatähti. Sihteeri kävi mua tollottamasa Siikajoella ja seuraavalla viikolla munt tungettiin kuletuskoppaan ja autokyytillä päävyin tänne uuteen kottiin. Kissojen puolelta valinta osui Sämpyyn. Sitte siitä pikkuhulijaa Insta tuli rinnalle ja josaki vaiheesa seuraajamäärä on vilahtanu yli saan tuhannen.. 6 V ahvaa Oulun-murretta kehräävä ja kuriseva Sämpy-katti on todennäköisesti Suomen tunnetuin kissa, sillä sen Instagram-tiliä seuraa jo yli 100 000 fania. Kerro, kuinka päädyit Oulun Kellon Kalimenkylään. Mää olin heti stara ko tulin talloon, ainaki omasta mielestä. Täsä talosa assuu Elemeri, joka on mua 5 vuotta vanahempi maatiaiskissa ja Hiski, kaksvuotias puolinorijalainen. Suomalaisella kollilla yli 100 000 seuraajaa Instagramissa ja 42 000 tykkääjää Facebookissa Sämpy on tähti Ranskalainen eläinruokavalmistaja etsi vuonna 2018 Suomen suosituinta kissaa ja koiraa ruokiensa mannekiineiksi. Facebookissakin sillä on yli 15 miljoonaa tykkääjää. Sihteeri heiluu kameransa kans ja ekkana vallotettiin Facebook. Saimme Suomen tunnetuimman kollin kiinni ja se suostui vastaamaan Kissafanin tiukkoihin kysymyksiin sihteerinsä Riikka Hedmanin avustuksella. Tulevan talven aikana Sämpy aikoo kasvattaa entistä tuuheamman turkin ja paksumman hännän, jotta ihailijamäärä vähintään tuplaatuu. Jos olisin hiiri, olisin tietokoneen hiiri. Mitä mieltä olet muista laumasi jäsenistä. Kerroin sen kyllä kaikille, vaikka joskus joltaki saattaa hetkeksi unehtua. Julkaisu on kertonut saaneensa sivustolleen toissa vuoden lokakuussa 116 miljoonaa yksittäistä kävijää. Millainen laumasi on
7 . Kuiva puunlehti on oiva taistelupari harjoitella hiirenpyyntiä.
Tuliki jo mainittua nuo toimittajat ja kuvvaajat, jokka joskus käy täälä. Saatko tarpeeksi oman tahtosi läpi. 8 Onko vaikeaa olla tähti. Tähteyden varjopuolet. Ymmärrätkö aina sihteerisi touhuja. Herkut menne ylleensä tasan, kavereille kans. Sämpy viihtyy paljon ulkona, missä hänen sihteerinsä Riikka Hedmanin on helppo kuvata sitä. Se tunkee suuhun joutavia mössöjä, jotka on kuulemma matolääkkeitä. Mitä et syö mistään hinnasta. Pääsetkö esim jonon ohi ruokakipolle tai saatko enemmän herkkuja. Ulukona on eri juttu, mun myyriin ei kosketa! Eniten ruokapuolen huomiota saa Elemeri, ko sillä on erikoisruokavalio terveysongelmien takia. Sen se saavuttaa napsimalla voita.. Joo, hauskinta on, ko mää yritän olla yhtä aikaa sisällä ja ulukona. Joskus mut on pyykätty, ei voi ymmärtää kun oon kuitenki ittekseenpeseytyvää mallia. Eli en. Millaisia unia näet. Parasta on ko tullee lenkiltä kotia, syö massun täyteen ja mennee pesun jäläkeen kerälle johonki rauhallisseen paikkaan. Humpuukia. Sitte se vie mua lääkäriin ja sielä mua arvostellaan, kaivellaan ja pistellään. Ihan ykkösherkku on voi, mutta sitä saa harvoin. Joskus tullee ohojeistusta, että pitäs hypätä johonki kannnonnokkaan ja hyppäänhän mää, siitä saa namia palakaksi. Hyhhyh, maistuu pahalle. Organisoin parhaillaan hyväntekeväisyyshuutokauppa. Mistä nautit kotona eniten. Kun sihteerisi kuvaa sinua, niin teetkö kaiken vaan oman pääsi mukaan vai otatko ohjeita ”alhaalta”. Ymmärtääkö sihteerisi aina sinua. On se sillon, ko pittää ootella toimittajia sisällä, eikä pääse ommiin hommiin pihalle. Mutta muuten iha heleppua. Onko tähteydestä hyötyä. Se saa Sihteerin kiehumaan. Sait paljon herkkuja palkinnoksi, liikenikö yhtään karvakavereille vai popsitko kaiken yksin. Me ollaan kauhian sopusia syömämiehiä, saatetaan syyä samaltaki lautaselta eikä ikinä tapella ruuasta sisällä. Ei oo tarpeeksi, jos ei saa aina. Ööö, mitkä. Mää ja Hiski syyään sammaa perusevästä. Aika hyväksi oon sen jo kouluttanu, mutta se ei aina ymmärrä mun omatoimista ravinnonhankintaa. Kiusoitteletko sihteeriäsi. Kaninruokaa sun muuta vihannesta en syö. Mikä on lempiherkkusi. En ymmärrä monestikkaan. Ylleensä teen niinkö huvittaa. Namipussista kissannameja saa usiammin ja ne on kans hyviä. Miten rakkausasiat. Sämpy aikoo tulevan talven aikana kasvattaa entistä tuuheamman turkin. Olit vuoden suosituin kissa 2018. Hiirestysunia, syömisunia ja joskus painajaista, että joku ajjaa mua takkaa. Ymmärrän hyvin rapsuttelun ja herkkujen antamisen. Sillon pittää oottaa sisällä, eikä se oo hauskaa jos on ulukona hyvä keli
Jaatko paljon ”nimikirjoituksia”. Hullu ajatus! Ehkä tietokonneen hiiri vois olla, sais rapsutuksia. Elemeri ja Hiski on tosi jees. Se muuttuu tämän tästä. Jos voittaisit lotosta… (kai sihteeri on asian hoitanut) mitä tekisit. Millaisia toiveita sinulla on lahjojen suhteen. Jos pari lahjanarua sais ihan ommaan käyttöön, luppaisin olla nielemättä niitä. Sanotaan, että omistajasi tienaavat sinun avulla. Miksi ne aina huutelee isolla äänellä. Mää käytän valeriaanaa. Satatuhatta seuraajaa instassa, mikä on tavoitteesi. Onko sinulla sijoituksia. Sen jäläkeen tullee pitkä lista muita tärkijöitä asioita. Heinikon rapinan alla saattaa olla käärme ja kimalaisetki kannattaa jättää rauhaan. Paitti jos on tottunu siihen hommaan niin sitte se ei oo vaarallista. Se ois seikkailuelokuva ja mää oisin sankari. Mää en ruukaa puuttua politiikkaan, mutta kastrointi ja sterilisaatio ois iha ykkösjuttu. Onko siinä vaaroja. Sitte on semmosia kauhian isoja lintuja, niittenki liikeet on otettava huomioon. Miten jaatte palkkiot. En myönnä, mutta tarkkana pittää olla. Sämpy tykkää hyppiä häntä pörhöllä. Mitä mieltä olit kastroinnista. Narun nokasa ja kieli pitkällä kulukevia kouhottajia. Millainen on lempipaikkasi kotona. Juokset pihalla vapaana, etkö pelkää vaaroja. Se on ihanaa! Olet maatiaiskissa ja puhut oulun murretta, haluaisitko olla rotukissa. Oletko käynyt ulkomailla. Vaarana on joutua kuleteltavaksi outoihin paikkoihin. Kuinka paljon sinusta tehdään haastatteluja. Ulkona oon käyny ja maalla asutaan, mutta ulukomaille on liian pitkä matka. Käskin Sihteerin kaivella juurakoita syksyllä kuvumaan ja kaupasta saa suihkeena. Mitä seuraavaksi tulossa. Jaana Isosaari Kuvat: Riikka Hedman. Tuleeko kissanmintusta höpö olo. Kissanminttu on siis niin laast siison. 9 Jos olisit hiiri, millainen hiiri olisit. Korkeakorkoinen tili tai osakkeita esim kissanruokayrityksissä. Kaikki semmoset hommat mistä ei itte tykkää, on huonoja hommia. Yritän kasvattaa talavella ennätyshännän, pitkäkarvasen ja muhkian, sillä pitäs saaha toiset sata tuhatta. Sitä ennen nukuskelin pehemosen maton päällä ihimisten vessasa. Tienestit ei (vielä) päätä huimaa, mutta sillai jaetaan että puolet verottajalle ja loput uppoaa Sihteerin kuvauskalustoon. Mikä on ihmeellisintä, mitä luonnossa olet nähnyt. Ei me kajehita eikä me tapella, ollaan ihan solitaarista sakkia. En keksi yhtään asiaa. Korjaan: kolme kalenteria :) Seuraavaksi tullee mun orkanisoima hyväntekeväisyyshuutokauppa paikallisen eläinsuojeluyhistyksen hyväksi. Taas hankala kysymys. Viime talavena oli monta kaurista pihalla, ne oli aika jänniä. Haluaisitko oman tv-ohjelman. Mihin kissan asemaa edistäviin asioihin haluaisit puuttua. Oon telekoinu nimmarien jaon Sihteerille. Pennut on muutenki rasittavia, Hiskiki meinas olla liikaa sillon ko se tuli. Ne on humpuukia semmoset hommat. Jos olisit koira, mikä koira olisit. Mikä koiran elämässä on kadehdittavaa. Sämpy-ilmiö lähti Kalevan lukijakuvista vuonna 2015, jolloin kuva Sämpy-karvapallon agilitypompusta lähti netissä elämään lumivyöryn tavoin. Mennee taas humpuukiosastolle, mutta ainahan sitä voita kissa tarttee :) Joulu on tulossa ja olet ollut tosi kiltti. Ne on rotukissat semmosia diivoja, en perusta! Suomalainen maatiaiskissa on ehta ja ainua oikia. Hiirifarmin jäsenkortin ottasin vastaan, muttei oo tarijottu. Jäikö unelma omasta perheestä toteutumatta. Ei oo mittään asioita niin kauas. Vähempiki piisais! Sinusta on tehty kaksi kalenteria ja kaksi kirjaa. Oisin tulikoira, siis semmonen takan etteen asetettava, ois lämmin paikka. Nyt on vuorosa kori, jonka pohojalla on pyyhe. Pikkujuttu, en ees huomannu toimenpijettä. Mitä neuvoja antaisit kissafaneillesi, jotka haluaisivat samaan maailmanmaineeseen kuin sinä. Niitä voi vaania ja niitä voi uhkailla pörhistyneenä hevosenkenkänä, mutta vaan sillon ko ne ei itte sitä huomaa. Joululahjaksi toivon pari pakettinarua, jotka lupaan olla syömättä. Kesästä! Sillon ei ulukona palele. Haastatteluja on muutamia vuojessa, telekkaristaki on mua nähty. Nyt on enämpi aikaa keskittyä hiirihommiin. Pidätkö enemmän kesästä vai talvesta. Ovatko kissakaverisi kateellisia sinun menestyksestä. Sain mää kylläki GPS-pannan, mutten kauhiasti arvosta semmosta investointia, oisin mielummin ottanu sen eestä voita. Mitä mieltä olet ihmisen parhaista ystävistä eli koirista. Joo, haluaisin oman elokuvan! Pääosan näyttelisin mää itte, mutta semmosena animaatioversiona
Jos Viken liikkeet käyvät kankeaksi, – Kokemäellä sijaitsevan mökkimme ympäristössä on koiria. Ei se niitä enää vaivaudu pyydystämään, mutta edelleen innostuu niistä. Ikä on vain numero Kaunis, mustavalkoinen maatiaiskissa Vikke on kotoisin Nurmijärveltä maalaistalosta. – Vikke hyppää vielä vahtipaikalleen terassin pöydälle ja päivystää paikallisia lintuja. Vikke on ottanut vuonna 2012 taloon muuttaneen Anitan vastaan oikein hyvin, ja hänestä onkin tullut yksi parhaimmista Viken ystävistä. Viken koti on omakotitalossa, jossa asuvat sen isäntä Reijo Ketola ja hänen nykyinen vaimonsa Anitta Ketola. Minä olen muuttanut tänne vasta muutama vuosi sitten, ja silloin täällä oli kaksi kissa, toteaa Anitta. Siellä se kokee olevansa turvassa.. V ikke-kissa katsee ulos Tuusulassa sijaitsevan kotinsa lasitetun terassin ikkunasta. Vikke pakenee niitä maalaistikkaita pitkin mökin katolle savupiipun juurelle. Vanhuus ei ole esteenä mielekkäälle elämälle. Tyttökissa on iältään jo lähes 20-vuotias. – Näkö sillä on varmaankin heikko, kun se ei aina hahmota portaita ja saattaa astua ohi. Se tuhahtaa myöhäissyksyn syyssäätä: koleaa sadetta! On koiranilma, ei kissanilma, joten eipä ulos ole tänään menemistä. Kissa ei nimittäin kovin paljon välitä ihmisistä ja koiria se pelkää kuollakseen! – Reijo sanoo, että olen kesyttänyt Viken, sillä olen voittanut sen luottamuksen. Se on tärkeää, koska Vikke oli täällä ensin. Vikelle itselleen ikä on vain numero, elämän laatu ratkaisee. Se on rikasta rakastavan emännän hoivassa. Eläinlääkärin mukaan Vikke elää jatkoajalla, sillä se on jo kovin vanha. 10 Elämässä vielä tiukasti kiinni Tuusulan Viken eläkepäivät Vikke on tuusulalainen kissa, jo eläkeikäinen. Vikke ei ole kuitenkaan sylikissa, joten liian hempeäksi on turha sen kanssa ruveta
Arjen juonteita Vaikka Vikke ei ole sylikissa, se tykkää kyllä kosketuksesta, mutta ihan vain varpailla. – Vieläkin Vikke katsoo kaapinkulmalta kun tarjoan sille ruokaa. annan sille kipulääkeruiskeen, Anitta kertoo. 11 . Se haluaa harjausta joka aamu tietyn pahvilaatikon päällä. Olen pyrkinyt aktivoimaan sitä laserilla, mutta se lähinnä vain katsoo ikään kuin sanoakseen, että oletko sä ihan hölmö! – Vikkeä eivät siis kiinnosta leikit, mutta annas olla kun terassille ilmestyy lintu; sen vaistot heräävät ja kissa on heti mukana! Hiiretkin kelpaavat leikkeihin. Sindy ja Vikke ovat jo melkein kavereita – kiitos Sindyn kärsivällisyyden. Tosin nyt on jo siirrytty talviaikaan, ja kissakin on vetäytynyt sisäsohvalle. Jos joku heiluttaa jalkoja, Vikke puskee niitä heti ja odottaa että sitä rapsutetaan varpailla. Kauniina syyspäivänäkin se hakeutuu ulos, istuu grillikatoksessa, pihapöydällä tai makoilee aurinkoa ottaen pihalaattojen päällä. Se ei pidä lumesta eikä vedestä. – Vikke kuitenkin kävi aina salaa huoneessa hypäten verkkoaidan yli. Vikke istuu laatikkoon ja ääntelee emännälleen harjausta pyytäen. Anitta kertoo Tintin kouluttaneen Vikkeä esimerkiksi siten, että Tintin piti saada ensin syödä ruokansa, vasta sitten oli Viken vuoro. Vikke tykkää etsiä piilopaikkoja ja hakeutuu usein vintillekin. – Jostain syystä se ei välitä leikkimisestä. Vikellä on vatsassa kasvain. Harjaaminenkin on ihan huippujuttu. Sen varsinainen kesähuvila on lasitettu terassi. Kissalle itselleen ikä on vain numero, elämän laatu ratkaisee. Tilassa on luukku, josta se pääsee halutessaan ulos ja sisään. Urhea tosikko Viken edesmennyt kissakaveri oli Tintti. Se on jotenkin huvittavaa, nauraa Anitta. ”Gurmau” on harjauskoodi, jolla se kutsuu harjaajaa paikalle. Sisälläkin riittää tekemistä kaksikerroksisessa talossa. Lääkäri sanoi, ettei sitä kannata enää leikata, eikä se toistaiseksi tunnu kissaa kovin paljon haittaavan. Kesäisin se saa ruokansakin terassille. Etenkin silloin kun olimme poissa se kävi huoneessa plyysisohvalla makoilemassa. Jos me touhuamme ulkona, se on usein meidän mukanamme. Nyt kun verkkoa ei enää ole, se edelleen hyppää sen yli. Kesällä ulkona Vikke käy mielellään ulkona. Talossa on teehuone, jonka ovella oli aiemmin verkkoaita sen vuoksi, ettei vierailevat pikkulapset tai kissa mene sotkemaan plyysisohvaa. – Vikke pysyy aina tontilla eikä lähde koskaan pihalta pidemmälle. Keittokinkku olisi sen lempiruokaa, mutta suolan takia se saa kinkkua vain joskus. Se menee ensin pois ikään kuin se antaisi vieläkin tilaa – Olen pyrkinyt aktivoimaan sitä laserilla, mutta se lähinnä vain katsoo ikään kuin sanoakseen, että oletko sä ihan hölmö!. – Muuten kissa voi hyvin, nukkuu hyvin ja syö hyvin. Aamu alkaa harjauksella. Kovasti se siitä nauttii, ja kun se on saanut tarpeeksi, se menee matkoihinsa. – Laatikko on sen harjausasema, siinä se odottaa häntä pystyssä. Vikke on iältään jo lähes 20-vuotias
Suurinta laatikkoa Vikke käyttää raapimiseen, keskikokoista nukkumiseen ja matalinta se käyttää harjausasemana. – Vikke vetäytyy yläkertaan perimmäiseen nurkkaan piiloon kaapin koloon. Esimerkiksi silloin kun meille tuli vieras, se asettautui vastapäätä tuolille ja alkoi tuijottaa vierasta kuin huuhkaja. Mutta kun Tintti ärsytti sitä liikaa, Vikke kävi lopulta sen päälle niin että ihmisten piti melkein puuttua asiaan. Merja Kiviluoma Kuvat: Anitta ja Reijo Ketola. Suurinta laatikkoa Vikke käyttää raapimiseen, keskikokoista nukkumiseen ja matalinta se käyttää harjausasemana. – Myös Kokemäellä sijaitsevan mökkimme ympäristössä on koiria. Laatikot ovat tällekin kissalle tärkeitä. – Vikke oli kuitenkin solidaarinen Tinttiä kohtaan. Niitä jakelimme halukkaille. Pienviljelytilalla kissoja oli riittävästi hiirenpyydystäjinä navetassa, aitassa ja heinäladossa. Anitta kertoo, että sen ollessa oikein hyvällä päällä se heittäytyy selälleen ja nostaa jalat takan seinää vasten. – Minun pitää kaupasta tuoda aina laatikoita. Kyselen hänen vointiaan ja keskustelemme muita arjen asioita. Kun se kuuleekin koiran äänen, se lähtee äkkiä pois paikalta. – Vikke oli useimmiten kärsivällinen ja sillä oli pitkä pinna. Niitä on kolmea kokoa. Kun kyläkissat kiusasivat Tinttiä, Vikke puuttui asiaan ja antoi kyläkissoille kyytiä, kertoo Anitta ja kutsuu kissaa urheaksi tosikoksi. 12 Kissoja jo lapsuudessa Anitta Ketola on aina pitänyt kissoista. – Piki oli hauska tapaus. Oma kissa, Piki, otettiin Anitan perheeseen hänen poikansa ollessa kouluiässä. Vikke oli näistä kahdesta kissasta rauhallisempi, mutta välillä Tintti ärsytti sitä ihan äärimmilleen. Juttelemme usein ihan omalla kielellämme. Isossa teroitetaan kynsiä, keskikokoisessa nukutaan ja pienessä harjataan. Minäkin usein viittaan kissan ”hän” sanalla, vaikka monet ihmiset sitä varmasti oudoksuvat, Anitta nauraa. Siitä eivät siis vieraat saa sylittelykaveria. Se näyttää laatikossa ollessaan ihan postipaketilta, Anitta nauraa. Syksyn tullen Vikke on siirtynyt olohuoneen sohvalle ’kesäasunnoltaan’ terassihuoneesta. Anitta Ketolalle Vikke on perheenjäsen etenkin kun mies on reissussa, kissa on hyvä kaveri. Olemme nimenneet sen Röllöttäjäksi. Vikke ei pahemmin välitä myöskään vieraista ihmisistä ja poistuu paikalta kun outoja ihmisiä tulee taloon. Koiria – ei! Välillä Ketolalla on Anitan pojan koira hoidossa. Tästä on poikkeuksena kuitenkin kinkku, sen se syö heti. – Siihen aikaan kissoja ei leikattu, joten ne pääsivät lisääntymään. Siellä se kokee olevansa turvassa. Niihin hän tottui jo lapsena Kemiössä. Mutta nykyisin se tuntuu olevan muutoinkin Viken lempiasento. Vikke pakenee niitä maalaistikkaita pitkin mökin katolle savupiipun juurelle. Vikke on hyväksynyt Anitta Ketolan elämäänsä. Se oli kova tuijottamaan. Kuten monet muutkin kissat myös Vikke rakastaa pahvilaatikoita. Lapsen pyynnöstä kotiin tuli musta kissa. Chihuahua on Vikkeä pienempi, mutta kissa pelkää sitä kuollakseen. Laiskottelua Vikellä on erityinen tapa lekotella. – Kissan olemassaolo tekee arjen rikkaammaksi, ja kissasta on kovasti seuraa. – Erityisesti silloin kun takassa on tuli, se tykkää tulla siihen lämmittelemään. Pikistä kuitenkin jouduttiin luopumaan, kun pojalle puhkesi allergia. Tyttökissat olivat parempia hiirikissoja, kollit enimmäkseen makoilivat pankolla. edesmenneelle kissakaverilleen. Pihallakin se istui poikkisahatun puun päällä ja näytti ihan huuhkajalta, muistelee Anitta. – Minun pitää kaupasta tuoda aina laatikoita
Kansalaisaloitekampanjassa ovat mukana aakkosjärjestyksessä mainiten Allergia-, ihoja astmaliitto, Etsijäkoiraliitto, Helsingin Eläinsuojeluyhdistys HESY, Kuuloliitto, Näkövammaisten liitto, Opaskoirayhdistys, SEY Suomen eläinsuojelu, Suomen Eläinlääkäriliitto, Suomen Eläinoikeusjuristit, Suomen Hippos, Suomen Kennelliitto, Suomen Kissaliitto, Suomen Lääkäriliitto, Suomen Palovammayhdistys ja Suomen Ratsastajainliitto. Loukkaantuneista kolme oli katsojia ja neljä lapsia. Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila. Ongelmien ratkaisemiseksi olisi järkevintä rajata ilotulitteiden käyttö vain ammattilaisille, sanoi Suomen Kansalaisaloitteen mukaan ilotulitteet heikentävät laajalti ilmanlaatua, kuormittavat ympäristöä ja aiheuttavat eläimille voimakasta stressiä ja pelkoa. Tulemme seuraamaan tarkasti aloitteen käsittelyä niin eduskunnan lähetekeskustelussa kuin aloitetta sen jälkeen käsittelevissä valiokunnissakin. Aloitteen allekirjoittajamäärä on 65 491. Luotamme siihen, että eduskunta käsittelee aloitteen asiallisesti ja huolellisesti. Kansalaisaloitteen mukaan ilotulitteet myös heikentävät laajalti ilmanlaatua, kuormittavat ympäristöä ja aiheuttavat eläimille voimakasta stressiä ja pelkoa.. 13 Ilotulitteiden haitat halutaan minimoida Eläimille pelkoa ja stressiä Kansalaisaloite ilotulitteiden haittojen vähentämiseksi on luovutettu eduskunnan käsiteltäväksi. marraskuuta. Kansalaisaloite rajaisi luokkien F2 ja F3 ilotulitteiden käytön siirtymäajalla vain ammattilaisten käyttöön. Ilotulitteiden käyttö aiheuttaa myös muita vammoja, kuten kuuloja palovammoja. Vakavien silmävammojen määrä on viimeisen viiden vuoden pysynyt samalla tasolla. Kannatusilmoituksia kerättiin 4.12.2018–4.6.2019, ja 50 000 kannattajan määrä ylittyi jo ensimmäisen kuukauden kuluessa. Sen tavoitteena on merkittävästi vähentää ilotulitteiden aiheuttamia terveys-, hyvinvointija ympäristöhaittoja. Kansalaisaloitteen käsittely siirtyy eduskunnalle, mutta työ ilotulitteiden haittojen vähentämiseksi jatkuu. Kampanjassa on mukana myös Suomen Kissaliitto. Kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että pyrotekniikkadirektiivin luokkiin F2 ja F3 kuuluvien viihdekäyttöön tarkoitettujen pyroteknisten tuotteiden myyntiä ja käyttöä rajoitetaan. Ilotulituksesta aiheutuu vuosittain myös noin sata tulipaloa ja merkittäviä omaisuusvahinkoja. – Aloite luovutetaan nyt eduskunnan käsiteltäväksi, mutta työmme ei lopu tähän. Keskustelu aloitteen ympärillä tulee varmuudella olemaan hyvin kiinnostavaa, sanoo Opaskoiraliiton hallituksen jäsen Jari Pekola. Eduskunta on aikaisemminkin nähnyt ilotuliteturvallisuuden tärkeäksi, sanoo Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen. V iidentoista terveys-, potilasja vammaissekä eläinjärjestön yhteistyössä keräämä kansalaisaloite ilotulitteiden haittojen vähentämiseksi luovutettiin eduskunnan käsiteltäväksi 7. – Ilotulitteiden käyttö aiheuttaa joka vuosi merkittävää haittaa ja vaaraa suurelle määrälle ihmisiä ja myös eläimiä. – Meillä on suuret odotukset kansalaisaloitteemme hyväksymistä kohtaan. Ilotulitteiden aiheuttamat vammat ja terveyshaitat liittyvät lähes yksinomaan kuluttajakäyttöön. Etenkin ulkoileva kissa voi pelästyä pahasti räiskyviä ja rätiseviä ilotulitteita. Suomen Silmälääkäriyhdistys ry:n kyselyn mukaan ilotulitteet aiheuttivat viime vuodenvaihteessa kolmetoista silmävammaa, joista kolme oli vakavaa ja kahdeksan keskivaikeita
Naapurissamme oli vapaana ulkoileva kissa, joka katosi. Katja otti kissanpennun pois pojilta ja vei sen kotiinsa. Rakkaimmat ovat kuitenkin omat kissat Siiri, Sissi, Hottentotti, Pisara ja Hedda. Se tuli takaisin viikon päästä pahoinpideltynä eikä selvinnyt siitä. Katja Noro Siirin kanssa Elmamessuilla. Katja on kodittomien pelastaja Hoitokotina jo sadoille kissoille Katja Noro pelasti ensimmäisen kissan jo ekaluokkalaisena. – Kerran se pääsi nuorena vilahtamaan pihalle. Katja Noro on antanut hoitokodin 233 kissalle. Miisu leikkautettiin ja Katja ulkoilutti sitä valjaissa pihalla. 14 P ojat kiusasivat pienen pientä kissanpentua Katja Noron lapsuudenkodin pihapiirissä. Hoitokissat ovat omassa huoneessa hoitojakson ajan, kunnes muuttavat omaan kotiin.. Hedda pääse välillä ulkoilemaan valjaissa. Pennun emo oli jäänyt auton alle ja pennut oli annettu ties minne. Katjan laumassa viisi kissaa Jokainen kissa on Katjan mielestä oma persoonansa. Nyt Katjan koti on tarjonnut väliaikaisen hoitopaikan jo 233 kissalle. Miisu oli kuitenkin meillä 18 vuotta, Katja kertoo. – Äiti lupasi, että se saa olla meillä yhden yön. Se oli ihan kauheaa, sillä en halunnut, että oma kissani on teillä tietymättömillä. Osa niistä on jäänyt Katjan omaksi. Sen vuoksi ei ole tullut pieneen mieleenkään, että kissat saisivat kulkea vapaana ulkona
15 ?
Joukkoon mahtuu aina myös surullisia tapauksia. Vaikka tekee kaikkensa, niin kaikkia ei pysty kuitenkaan pelastamaan. Hoitokissoista omiksi Katja aloitti Rekku Rescue -yhdistyksen sijaiskotina 2011. On huikea tunne, jos voittaa aremman kissan luottamuksen. – Sissi lähti sitten mukaani. 16 – Ne ovat ihanan itsenäisiä ja upeita eläimiä. Kaikista löytyy joku ihana ominaispiirre. Lopulta se sai oman kodin, Katja Noro kertoo yhdestä liikuttavasta pelastautumisesta. – Hottentotti sairasteli paljon ja uskottiin, ettei se selviä, joten se jäi minulle saattohoitoon. Olin ilmoittajaan yhteydessä, ja kerroin kissan olevan alaikäinen ja luovutusiän olevan 12 viikkoa. Helmikuussa 2012 päätin sitten, että Pisara saa jäädä. Sissi oli ollut Pisaran tuloon asti tavallaan kolmas pyörä, joten se rakastui Pisaraan. Heddan elämän ensimmäiset kuukaudet eivät olleet helppoja, mutta nykyisin se saa viettää hienoja kissanpäiviä Katjan hoidossa. – Pisara oli alussa hyvin arka. Omat kissat tärkeimmät Viimeisimmäksi perheeseen on muuttanut rescuekissa Lilla-Hedda. Käytin sen heti eläinlääkärissä, jossa sain ohjeet niin pienen pennun hoitamiseen. T Vapaaehtoiset jaksavat tehdä arvokasta työtään ihanien selviytymistarinoiden ansiosta. Hedda löytyi samassa yhteydessä, kun siivosimme kissapopulaatiota. Syynä oli todennäköisesti matojen aiheuttamat suolisto-ongelmat. Perhe olisi luovuttanut pennut ennen 12 viikon ikää, mutta hain ne, kun ne olivat oletetusti 12-viikkoisia. Vanha kissa ei sitä kuitenkaan hyväksynyt ja tytön äiti oli ilmoittanut, että pennusta on päästävä eroon. Kaikkiaan hänellä on ollut kissoja kahdeksan. Tassut saatiin oikaistua lastoittamalla ja eläinfysioterapian avulla. Pisara sisaruksineen tuli hoitokissaksi loppuvuodesta. – Kampurajalkainen pentu tuli emonsa kanssa hoitoon. Siiri tuli Katjalle siskonsa Säteen kanssa perheestä, jossa leikkaamaton naaraskissa oli saanut pennut. – Eksyin jälleen jonnekin palstalle ja näin, että siellä annetaan kahdeksan viikkoinen kissanpentu. Tällä hetkellä Katjan laumaan kuuluu viisi kissaa. Onneksi Sissi sopeutui heti meille ja oli onnessaan, kun sai kaksi kissakaveria, joista sai itselleen kissan mallia. – Hedda on myös kotihoitolainen, eläinsuojelutapaus Etelä-Savon suunnalta. Sillä epäiltiin tarttuvaa vatsakalvontulehdusta, mutta sitähän se ei ollut, koska siitä ei parane, vaan siihen kuolee aina. Siiri kuuluu edelleen Katjan laumaan, mutta Säde on jo poistunut joukosta. Se liikkui vääntyneillä kampuratassuillaan. Vein sen eläinlääkärille, jossa pentu jouduttiin lopettamaan. Puhelimessa oli nuori tyttö, joka kertoi tuoneensa kissan kotiin. Myös syksyllä 2013 syntynyt Hottentotti oli alkujaan hoitokissa. Pikkuruinen Sissi pelastui Sissi on syntynyt mahdollisesti elokuussa 2010. – Pentunelikko tuli hoitoon ja yhdellä niistä todettiin paha sydänvika. Hottentotti parani ja porskutKampurajalan pelastus . – Miisu oli ensimmäinen ja sitten tuli Samppa, jonka kavereita olivat tiibetinspanieli ja corgi pembroke. – Siitä tuli vähän pidempi saattohoitopotilas, Katja nauraa. taa edelleen. Yhtenä päivänä se oli sitten niin heikko, ettei jaksanut enää liikkua. Pisara on pelastettu kissapopulaatiosta. – Etsin kahta kissaa, kun olin perehtynyt, että etenkin pennulla olisi hyvä olla toinen kissa kaverina. Tänä päivänä kissa on terve ja elää iloisena muiden seurassa. Hoitojakson. Hottentotti oli pentuna sairas ja se muutti Katjalle saattohoitoon. Sen jalka oli mennyt poikki pentuiässä eikä sitä ollut korjattu. Kun Katja lähti hakemaan pentua, paljastui sieltä kuuden viikon ikäinen sähikäinen. Sovimme, että pentu jää minulle saattohoitoon. Saimme puhuttua lenkuttavan kissan pois perheeltä ja veimme sen eläinlääkäriin
Kun oli kipeänä, ne makoilivat vuorotellen vieressä tai päälläni, Katja Noro kertoo. – Ne tulevat hakemaan silityksiä ja huomiota, nukkuvat vieressäni ja kehräävät tyytyväisinä. T Katja Norolla on ollut aina polte saada tehdä jotain eläinten hyväksi. Vaikka moni hoitokissoista on jäänyt asumaan Katjalle, kaikki hoidokit eivät kuitenkaan päädy omiksi. Jalkaa ei enää voinut korjata, joten se on lyhyempi. Sieltä tuotiin aiemmin kissoja Suomeen, mutta ei enää, koska oma kissatilanne on aivan käsittämätön. Se pitäisi saada järjestymään jollain muulla keinoilla, Katja Noro pohtii. Siitä se alkoi. Kissoilla pitää olla tarpeeksi omaa tilaa, aikaa ja virikkeitä. Ne tapaavat helposti toisen leikkaamattoman kissan ja siitä kissapopulaatiot alkavat syntyä. Soili Kaivosoja Kuvat: Katja Noro. – Ainoa tapa saada tilanne jotenkin kuriin on leikkauttaa kissat. jälkeen se jäi sitten minulle. Rekku Rescue ei saa avustuksia mistään. Keväällä 2011 oli kuitenkin tilanne, ettei yhdelle kissalle löytynyt paikkaa ja Katja myöntyi ottamaan sen hoitoonsa. Hedda käy säännöllisesti eläinfysioterapeutin hoidettavana. Hoitokissoille on oltava oma eristystila, sillä ne eivät suinkaan ole osa omien kissojen laumaa. Sissi ja Siiri ovat omat persoonansa. Arvion mukaan Suomessa hylätään vuosittain 20 000 kissaa. Kaikki varat tulevat lahjoituksina, kirpputoritoiminnasta sekä erilaisista keräyksistä. Ja aina on ajateltava tietenkin myös omaa lompakkoa, Katja nauraa. Rekku Rescue perustettiin aikoinaan tukemaan Viron kissaja koiratilannetta. Valitettavasti moni antaa leikkaamattomien kissojensa ulkoilla vapaina. Katjan ei ollut tarkoitus ryhtyä tarjoamaan kissoille sijaiskotia. – Pennut ovat vähintään 14-viikon ikäisiksi, mutta aremmat kissat voivat olla pidempäänkin. Mahdollisuus siihen syntyi joulukuussa 2010, kun Katja tutustui Rekku Rescue -yhdistyksen ihmisiin. Hoitojakson jälkeen se jäi sitten minulle. Hoitojakson pituus riippuu kissan terveydentilasta ja siitä, minkä ikäisiä ja kuinka arkoja kissat ovat. – Pitää muistaa, että omat kissat ovat tärkeimmät ja niiden hyvinvointi on aina ensisijalla. 17 – Saimme puhuttua lenkuttavan kissan pois perheeltä ja veimme sen eläinlääkäriin. Jo kissa synnyttää pennut jonnekin luontoon, ne jäävät sinne ja pennut villiintyvät ja lisääntyvät sitten keskenään. Leikkauskampanjat Katjan oma iso intohimon kohde on kissojen steriloinnit. – Hoitokissat ovat omassa hoitohuoneessa hoitojakson ajan, kunnes muuttavat omaan kotiin. Kissojen sijaiskodeille koko ajan kova tarve . – Nykyisten sijaiskotienkin pitää joskus saada hengähtää, että ne jaksavat. On oikeus sanoa, että nyt lomailen hetken aikaa. Sijaiskodeista pulaa Kissojen sijaiskodeille on jatkuva tarve ympäri Suomea. Hoitokotina toimivien tulee aina muistaa, että omat kissat ovat tärkeimmät. Itselläni pisimpään hoidossa ollut kissa on ollut 10 kuukautta. Koiria tuodaan edelleen satunnaisesti Suomeen. – Onneksi vapaaehtoisia on paljon, mutta toiminnan ei pitäisi olla vain vapaaehtoisten harteilla. – Avustamme säännöllisesti Viron löytöeläintaloja eläinlääkärikuluissa ja ylläpitokustannuksissa, Rekku Rescue -yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimiva Katja Noro kertoo. Tänä päivänä Katjan kodissa on ollut 233 hoitokissaa, jotka ovat saaneet hoitojakson jälkeen uuden kodin. Entä miten oma laumasi osoittaa sinulle rakkauttaan. – Kaikki olivat tosi mukavia ihmisiä ja tulin luvanneeksi, että voin tarvittaessa kuskailla tavaroita ja eläimiä. En halua turhaa rasittaa ja stressata niitä
– Myrkyllisiä ovat vehkat, muratit, kirjolehti, atsalea ja kaikki sipulikasvit. Kissoilla on mielenkiintoinen tapa: ne syövät ruohoa ja muuta kasvillisuutta. 75 prosenttia kissoista söi ruohoa vähintään kuusi kertaa vuoden aikana, 60 prosenttia yli kymmenen kertaa. Kansanperinteen mukaan tulee sade, kun kissa syö ruohoa! Numminen muistuttaa, että monet huonekasvit ovat kissalle myrkyllisiä. Ruohon syönnin oletetaan periytyvän kissojen villeiltä esivanhemmilta. Vain 11 prosenttia kissoista ei syönyt ruohoa lainkaan. Esimerkiksi apinoiden tiedetään puhdistavan niiden suolistoa madoista. Viikon kuluttua kissallasi on mahtava ruohomäärä. Esimerkiksi kielonlehti on hyvin myrkyllinen. Ruohoa sisällä Pitkään burmankissoja kasvattanut Mirjam Numminen arvelee, että kissa puhdistaa elimistöstään karvoja ruohoa syömällä. Loiskarkottaja. Eräs niistä on ruohon syöminen. Tämä ei tarkoita sitä, että ruohoa syövällä kissalla olisi välttämättä matoja. Kissanruohoa voi kasvattaa itse Nummisen neuvoin. – Täytä kukkaruukusta noin 3/4 hyvällä mullalla. Kalifornian yliopiston tutkijat järjestivät viime vuonna kyselytutkimuksen 1000 kissanomistajalle Internetin kautta. Tähän liittyy myös eräs tutkimus, joka tehtiin kääpiövillakoiralla. Myös maljakkoon tuotujen kasvien osalta on syytä olla varovainen. On myös arveltu, että kissa söisi ruohoa pahoinvointiinsa, ja ruohon avulla se saisi oksennettua. Omistajat seurasivat kissojaan kolme tuntia päivässä ja tarkkailivat erityisesti niiden ruohon syöntiä. Ripottele päälle puoli senttiä kuivaa multaa. Tässä vaiheessa on kylvettävä uudet siemenet seuraavaan purkkiin, sillä kylvös kuluttaa elinvoimansa loppuun viikossa. – Ruohosta kissat saavat ilmeisesti myös joitakin entsyymejä. Monet epäilevät ruohon syömisen liittyvän siihen, että ruoho tehostaisi kissan ruoansulatusta. K issoilla on monia erikoisia tapoja. Ruohon syönnin oletetaan siis periytyvän kissojen villeiltä esivanhemmilta. Merja Kiviluoma Huonosti sulava kasvimassa saattaa vähentää loiskuormaa, vaikka ruoho ei varsinaisesti olekaan matolääke.. Eniten ruohoa syövät kissat söivät sitä jopa päivittäin. Tutkijat arvelevatkin, että kyseessä on evoluution jättämä, sisäsyntyinen tapa, jota emojen ei edes tarvitse opettaa pennuilleen. Roiskauta multaan reilusti kauransiemeniä. Useimmat villinä elävät lihansyöjät omaavat suolistomatoja, joten ruohon syönti saattaa olla yksi keino vähentää niitä. Kissa saattaa syödä ruohoa vain oksentaakseen sen saman tien pois. 18 Tutkimustietoa ja olettamuksia Miksi kissa syö ruohoa. Kastele multa kunnolla. Vain neljäsosa kissoista oksensi syötyään ruohoa, joten tutkijat päättelivät, ettei syy ruohon syömiseen ole tarve oksentaa. Ruoho saattaa myös auttaa kissa saamaan kurkustaan karvapalloja paremmin ulos. Selitys loishäädöstä tuntui todennäköisimmältä. Ruukkua kannattaa kastella parin päivän välein. Koiralle kokeiltiin kuitupitoista ruokavaliota, jonka seurauksena ruohonsyönti ja oksentelu loppuivat. Myös koirat teklevät näin. Kissan oma ruoho vähentää kissan halua käsitellä kukkia. Se oli lenkkeillessään syönyt vuosia ruohoa ja aina oksentanut sen jälkeen. Kuidun tarpeenkin on arveltu täyttyvän ruohoa syömällä. Tutkijat arvelevat kissan syövän ruohoa suolistoloisten vuoksi. Parasta on olla tuomatta kissakotiin myrkyllisiä kasveja. Viime aikoina Yhdysvalloissa eläinlääketieteen tutkijat ovat esittäneet kissan ruohon syönnin syyksi suolistoloiset. Kannattaa sijoittaa kukat amppeleihin, etteivät ne kiusaa kissaa, hän sanoo. Huonosti sulava kasvimassa saattaa vähentää loiskuormaa, vaikka ruoho ei varsinaisesti olekaan matolääke. Varmaa syytä siihen ei tiedetä
– Mutta on muutamia lisäravinteita, joita voin suositella kaikille kissoille. On lisäravinteita, joissa on mukana nämä molemKissojen pahat täysravinnot. Työssään tohtori Goldstein harjoittaa niin sanottua holistista lääketiedettä eli parannuskeinoja, joissa yhdistyy perinteisen eläinlääketieteen lisäksi ”vaihtoehtoiset” hoidot, kuten erilaiset luontaishoidot, jotka tukevat paranemista ja elimistön vastustuskykyä. Samat moitteet tohtorilta saavat myös perinteiset koirien kuivamuonat, mutta koirat sietävät hänen mukaansa viljatuotteita yleensä hieman paremmin kuin kissat. 19 Martin Goldman teilaa kokonaan kissojen täysravinnot. sä. Niitä ovat ruoansulatusentsyymit ja laadukkaat probiootit. Mitä, enkö muka saisi enää syödä tätäkään. Myös kissan perimä vaikuttaa Tohtorin mukaan hyvää ravintoa kissalle ovat esimerkiksi kala ja liha – ja luonnollisesti hiiret, mikäli kissa saa metsästää vapaasti! Kuivamuonat eivät sinällään ole ongelmallisia, vaan se millaisista raaka-aineista ne on valmistettu. Erityisesti ruokien täyteaineet ja säilöntäaineet huolestuttavat häntä. – Kissat ovat lihansyöjiä, joten niiden ruokavalion tulisi koostua pääasiassa lihoista, mielellään raaoista. Pahat täyteja säilöntäaineet Tohtorin mielestä tavallisissa kissanruoissa on monta asiaa pielesMartin Goldstein on kirjoittanut bestsellerkirjan ”The Nature of Animal Healing”, jossa hän kertoo lemmikkien sairauksien hoidosta ja ehkäisemisestä. Viljojen lisäksi huonoa on se, että nämä ruoat valmistetaan korkeissa lämpötiloissa, joka tuhoaa suurimman osan niiden ravintoarvosta. Martyna, on toiminut eläinlääkärinä jo 45 vuoden ajan. Ne voivat johtaa ylipainoon, diabetekseen, allergioihin ja erityisesti sydänsairauksiin. Julkkiseläinlääkärin ajatuksia puidaan ahkerasti eri kissapalstoilla. A merikkalaisella tohtori Martin Goldmanilla on radikaaleja ajatuksia kissojen ruokinnasta. Tuuli Turtola. Hänen potilainaan ovat olleet muun muassa Oprah Winfreyn ja Martha Stewartin koirat. Muoniin lisätyt synteettiset vitamiinit ovat myös haitallisia, eivätkä ne tue terveyttä kunnolla, Goldstein sanoo. Suosittelen myös ottamaan laadukasta kalatai krilliöljyä. Niitä ei kuitenkaan määrätä sattumanvaraisesti, vaan tapauskohtaisesti verikokeiden tulosten perusteella, jolloin tiedetään tarkasti mistä ravintoaineesta kissalla mahdollisesti on puutetta. Vanheneville kissoille suosittelen lisäksi lisäravinnetta nivelten hyvinvointin ja antioksidantteja. Goldstein suosittelee kissoille myös erilaisia lisäravinteita ruoan lisäksi. Martin Goldstein myöntää, että ravinnon lisäksi myös kissan perimä vaikuttaa paljon kissan terveyteen ja elinikään. Martin Goldstein, joka tunnetaan myös Dr. Goldsteinia kuunnellaan, koska hän on yksi USA:n tunnetuimmista ”julkkiseläinlääkäreistä”. Mielestäni tavanomaiset kissankuivamuonat, jotka on tehty pääasiassa viljoista, ovat tehneet valtavasti haittaa kissoille. Tohtorin radikaalit ajatukset mat
20 Löytöeläintalon hurmuri sai uuden kodin Täältä tulee Melvin! Melvin on mukava ja seurallinen kissa ja se hakeutuu mielellään ihmisten viereen. Kun suurin suru alkoi helpottaa, kysymys nousi kaikkien huulille: pitäisikö hankkia toinen kissa. Kun Omppu kuoli heinäkuussa, kotiimme jäi kissan kokoinen aukko. Orlovi saisi leikkikaverin ja me lisää paijattavaa.
Kissa oli kuitenkin selvästi tottunut ihmisiin, sillä se tykkäsi rapsutuksista ja puski kovasti. Ensin vain ovensuuhun, sitten vähitellen seiniä pitkin uusiin huoneisiin. Perillä nostimme sen kopassa olohuoneeseen ja annoimme sen rauhassa haistella ympäristöään. Onneksi kotimme on niin iso, että kummallekin kissalle on löytynyt omat alueensa. Raapimapuu saa kyytiä! M ietimme ehtoja: ei pentua, sillä sen kouluttamisessa on oma työnsä eikä koskaan voi olla varma, miten aikuinen kissa suhtautuisi vilkkaaseen pikkuiseen. Matka Jyväskylään sujui hienosti, Pomppu makoili kuljetuskopassa ja katseli rauhassa ympärilleen. Kissa tuntui omalta, joten maksoimme 90 euron luovutusmaksun ja otimme sen kahden viikon koeajalle kotiimme. Saimme myös kuulla Pompun historiasta: se oli kulkenut kesän vapaana mökkialueella kunnes se oli loukutettu ja toimitettu eläinkotiin. Orlovi kävi haistelemassa tulokasta kopan verkon läpi mutta hiipi pian hämmentyneenä kauemmas. Kun leikkiin alkoi tulla hampaita ja kynsiä, jouduimme erottamaan kissat toisistaan muutaman kerran: Pomppu pääsi takaisin saunaan rauhoittumaan ja kissoja seurattiin tarkasti, kun ne tulivat toistensa lähelle. Vaikka Orlovi ja Melvin eivät parhaita ystäviä olekaan, ne mahtuvat samaan kissapuuhun pötköttämään. Aika fiksultakin kissa alkoi vaikuttaa: se hoksasi nopeasti tunnelipallon idean ja tajusi jopa, miten palloa voi potkia yhdessä ihmisen kanssa! Tuntui kivalta, kun talossa oli taas leikkivä, pirteä kissa! Siedettävää rinnakkaiseloa Mutta pian leikit muuttuivat turhankin riehakkaiksi. Mikä onni, että Melvin valitsi meidät perheekseen – näinhän se menee, vaikka tilanteen voisi luulla olevan toisinpäin!. Leikkisä vekkuli Vähitellen kissa rohkaistui ja lähti tutkimaan uutta kotiaan. Kolli alkoi hakeutua Orlovin seuraan ja pomppia rauhallisen rouvan niskaan! Tästäkös Orlovi tyrmistyi – se alkoi pelätä Pomppua ja pysytellä sängyn alla. Annoimme sille aikaa ja juttelimme sille rauhallisesti. Seuraavat päivät se vietti saunassa: veimme sille ruokaa, vettä ja hiekkalaatikon. 21 . Orlovia tulokas ei juuri hetkauttanut, se vain seuraili kollin menoa sivummalta. Pitkällisen selailun jälkeen päädyimme oriveteläisen Boondocks Oy:n erinomaisille nettisivuille, jossa kissat esiteltiin selkeästi kuvineen, hintoineen ja luonnekuvauksineen. Ehkä ei myöskään tyttökissaa, sillä usein sanotaan, että narttujen on hankala tulla juttuun keskenään. Vasta pimeän turvin Melvin oli kulkenut kesän vapaana mökkialueella kunnes se oli loukutettu ja toimitettu eläinkotiin. Kun joku lähestyi, kissa pinkaisi takaisin saunaan. Päätimme alkaa etsiä nuorta, tervettä ja kilttiä leikattua kollia, jolla on kokemusta muiden kissojen kanssa elämisestä. Kissa osoittautuikin hurjan leikkisäksi! Se jaksoi jahdata kepin päässä olevaa huiskaa vaikka tunnin ja säntäillä superpallon perässä toisen mokoman. Eläinkoti oli nimennyt kissan Pompuksi – se tuntui vähintäänkin enteeltä! Ensipäivät saunan hämärässä Kun haimme kollin kotiin, meitä haastateltiin asiallisesti kissan tulevista oloista. se uskalsi lähteä liikkeelle ja päätyi pesimään hämärään saunaan. Kun lopulta avasimme kopan, Pomppu säntäsi sohvan alle ja pysyi siellä. Tulokkaan elkeet olivat selvästi leikkiinkutsuja, mutta Orlovi ei osannut niitä tulkita. Aloimme tutkia löytöeläinkotien nettisivuja. Muutaman päivän päästä kissa hakeutui lähemmäs ihmisiä ja selvästi pyysi leikkiin. Sivuston keskivaiheella komeili 2-vuotiaaksi arvioitu komea kolli, joka sulatti sydämemme ensivilkaisulla
Luottamuksen rakentamisessa tulee olla kärsivällinen. Apuna voi käyttää vaikkapa kissan lempiherkkuja ja -leluja. Lähde: Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry Melvin on kova poika leikkimään! Orlovilla on riittänyt ihmettelemistä uudessa perheenjäsenessä. Nimi uudelle perheenjäsenelle Kun kissasta tuli pysyvä perheenjäsen, se tarvitsi myös osuvamman nimen. Nimen keksiminen on sekä hankalaa että hauskaa. Parin viikon päästä Pompun saapumisesta sohvalla odotti ihana näky: kissat makoilivat kaikessa rauhassa puolen metrin päässä toisistaan! Päivällä ne myös suostuivat yhtä aikaa ruokailemaan. Melvin the Kelmiksi! Oiva nimi leikkisälle keppostelijalle!. Varmista kissan helppo pääsy ruokaja vesikulholle sekä hiekkalaatikolle Jos kissa on arka, aloita tutustuminen rauhallisesti! Anna kissan nuuskia esimerkiksi sormia tai silmälaseja ja jätä sille vaatekappale, jossa on sinun tuoksusi. Ne alkoivat selvästi sietää toisiaan – ystävyyteen oli (ja on yhä) matkaa, mutta selvästi mirrit mahtuvat saman katon alle! Lähetimme siis koeajan päätyttyä eläinkotiin viestin, että Pomppu jää meille. Kissa ulkoilee turvallisesti lasitetulla tai verkotetulla parvekkeella tai omistajan seurassa valjaissa. Takan päältä on turvallista seurata villikon touhuja. Sisäkissallekin on aina syytä laitattaa tunnistesiru. 22 Kun kissa on saapunut uuteen kotiin Kissalle muutokset voivat olla hyvinkin stressaavia. Koska kollin ulkonäkö muistuttaa hieman turkkilaista angoraa (niin Kissasta oli tulla Kemal, mutta jostain syystä se vääntyi Melviniksi. Anna kissallesi aikaa tutustua uuteen ympäristöön. Sitä paitsi Pomppu muistutti sanana liikaa Omppua, eikä missään nimessä ollut tarkoitus korvata menetettyä lemmikkiä, sehän olisi mahdotonta
Kissasta oli tulla Kemal, mutta jostain syystä se vääntyi Melviniksi. Saa nähdä, lähentyvätkö mirrien välit ajan kanssa, kun ne tottuvat toisiinsa yhä enemmän ja pentumaiset elkeetkin ehkä karsiutuvat nuorukaisen käytöksestä. Mikä onni, että Melvin valitsi meidät perheekseen – näinhän se menee, vaikka tilanteen voisi luulla olevan toisinpäin! Kaisa-Liisa Ikonen . Melvin saattaa härnätä Orlovia kesken vessareissun tai päiväunien, minkä vuoksi rouva pitää aika tiukkaa huolta reviiristään. Uuden ja vanhan kissan tutustuttaminen toisiinsa tulee tehdä rauhallisesti: – Isoin moka on se, jos kissat päästetään heti kohtaamaan toisensa ilman mitään varotoimenpiteitä. Vähitellen kissoja voi päästää lähemmäs toisiaan ja ensitapaaminen kannattaa hoitaa esimerkiksi verkon läpi. Lonnakko jatkaa, että aluksi kissat voidaan tutustuttaa toistensa hajuihin tuomalla esimerkiksi kissojen petivaatteita nuuhkittavaksi. 23 Kissat tarvitsevat aikaa tutustumiseen Melvin viihtyy sylissä ja tykkää rapsutuksista, mutta veri vetää jatkuvasti leikkimään – mikä tahansa esine muuttuu leluksi Melvinin käsittelyssä. Jos kissoille tulee heti aluksi riitaa, niiden välejä voi olla hankala tai jopa mahdoton korjata myöhemmin. Melvin the Kelmiksi! Oiva nimi leikkisälle keppostelijalle! Melvin on osoittautunut tosi kivaksi kissaksi, mutta Orlovi-raukan hermoja se välillä koettelee. Meidät ihmiset kissa on kuitenkin jo ottanut aivan omakseen – tätä kirjoittaessanikin Melvin nojailee jalkaani ja puskee päätään syvemmälle syliin. X Kissojen hoitaja Katariina Lonnakko Kissojen Katastrofiyhdistyksestä muistuttaa, että aikuinen kissa tarvitsee aikaa sopeutuessaan uuteen kotiin. Kaikista kissoista ei koskaan tule parhaita ystäviä, vaikka ne sietäisivätkin toisiaan. kotikissa kuin se onkin), ajatukset hakeutuivat Välimeren rannikolle. Lonnakko toteaa, että kissan iän, sukupuolen ja luonteen lisäksi sopeutumiseen vaikuttaa sen tausta: – Esimerkiksi yksin vaellellut aikuinen kissa ei ehkä edes kaipaa kissakaveria, vaan se on tottunut toimimaan yksin. Pitkään yksin ollut kotikissa taas saattaa unohtaa, miten ”kissaa puhutaan” eikä opi siksi tulemaan toimeen uuden kissan kanssa.
24 Pakkasenkestävää kissarotua ei ole olemassa Häntä ja korvat vaarassa Kovat pakkaset piinaavat ihmisiä, mutta myös lemmikkejä. Jos se eksyy, se voi paleltua, sillä suojapaikkoja on vaikea löytää. Talvisin tulee olla erityisen tarkka pakkasrajoista. Mikäli kissa joutuu olemaan liian kauan kylmässä, saattaa sille syntyä vaarallisia pakkasenpuremia. – Kissoja ei kuulu mihinkään aikaan vuodesta kulkea ulkona ilman ihmisen valvontaa. Jos lämpömittari näyttää kymmentä Yksikään kissa ei kuulu ulos talvella.. – Toki kissat, jotka pääsevät omistajan kanssa ulkoilemaan ympäri vuoden, tottuvat myös pieneen pakkaseen, mutta ulkona oloaika ei saa olla liian pitkä. K issaa ei missään tapauksessa saa päästää talvella yksin ulos. Turun eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Taru Säteri muistuttaa, että kissaa ulkoilutetaan tarhassa tai remmissä kuten koiraakin
Pakkasta oli ollut ainakin -30 astetta, ja lisäksi oli pureva tuuli. 25 ”Kissa tärisi kovassa pakkasessa kuusen alla” . Eräänä aamuna hän huomasi mustavalkoisen kissan kyyhöttämässä omenapuun alla. Kissa oli kuitenkin ilmestynyt Johanssonin takapihalle jo seuraavana päivänä. Johansson korostaa, että Risto sai elää sisäkissan suojattua ja turvallista elämää. Päinvastoin se pakeni kirjahyllyyn, että minähän en ulos lähde! Se oli ilmiselvästi saanut ulkoilmaelämästä tarpeekseen. – Kiireellisyys määräytyy sen mukaan, missä kunnossa kissa on. Soili Kaivosoja. Ristoksi ristitty poikakissa toipui ja jäi asumaan Johanssoneille. – Jos kissa on oikein paleltunut, kannattaa soittaa eläinlääkärille, sillä kissalla on vaara saada paleltumisvammoja. Niin siitä tuli meille kissa, ja ihana kissa olikin. Herkästi eläinlääkäriin Pääsääntöisesti kissa pärjää ilman korvia tai häntää, mutta Säteri muistuttaa, että jo pelkästään kissan kipujen takia kissa on vietävä eläinlääkärille heti, kun mahdollista. – Kaikilla kissoilla on samanlaiset ominaisuudet. – Mikään kissan ruumiinosa ei kestä kovaa pakkasta. Kissoja ei ole jalostettu Suomen olosuhteisiin, joten ne eivät ole pakkasenkestäviä. Liisa Johansson asui siihen aikaan Kuopion kaupungin liepeillä omakotitalossa. – Talvella on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kissalta tippuu korvat tai häntä lattialle. Jäätyneet korvat irtoavat Mikäli huomaa, että kissa on päässyt hieman kylmettymään, voi kissaa lämmittää. – Se antoi meidän tutkia itseään. pakkasastetta on mielestäni jo syytä miettiä, onko kissan kanssa aiheellista mennä ollenkaan ulos. Kissa taisikin olla tottunut teinipoikiin, koska se oli antanut pojan silittää itseään, jolloin poika sai nostettua sen syliinsä. Populaatiokissa on voinut olla vuosia ulkona, mutta siitä huolimatta niillä on paleltumisvammoja. Käytännössä turkeissa ei ole mitään eroja ja anturat ovat niillä samanlaiset, vaikka jotkut kissat olisivat tottuneet ulkoilemaan enemmän. Kuva: Taru Säteri Kuvan kissa ei ole Risto, mutta Liisa Johanssonin mukaan hyvin saman näköinen. – Koskaan sen menneisyys ei meille paljastunut, mutta ikinä se ei yrittänyt livahtaa ulos, jos ovi oli kesäaikaankin jäänyt raolleen. Kissaa ei voi verrata koiraan Säteri ei lähde jakamaan kissoja sisätai ulkokissoihin. T Mustavalkoinen pieni kissa oli menettää henkensä kovana pakkastalvena Kuopiossa 1980-luvulla. – Me eläinsuojeluyhdistyksessäkin viemme aina kaikki luonnosta tulleet kissat eläinlääkärille. Kissaa ei Säterin mukaan voi verrata koiraan. Nyt se oli valinnut suojapaikakseen kuusen, jonka alla se oli tärissyt. Majja Salmi Eläinsuojeluyhdistykseen tulleen kissan korvat olivat irronneet paleltumisen vuoksi. Liian nopea lämmittäminen ei kuitenkaan ole hyväksi, vaan kissan täytyy saada rauhassa lämmitellä itseään vaikkapa peiton alla. Korvat olivat ihan koppuraiset, ja koko kissa tärisi kuin horkassa. Lämmitin sille maitoa, jonka se litki ahnaasti. On olemassa koirarotuja, jotka pärjäävät pakkasessa, mutta vastaavia lemmikkikissarotuja ei ole. – Poika meni ottamaan siitä valokuvan, ajateltiin levittää lappuja kauppojen ilmoitustauluille. Kissaeläimistä vain ilves pystyy olemaan pakkasella ulkona. Kissa oli viety saunan pukuhuoneeseen, jossa oli lattialämmitys. Jos kissassa on näkyvissä isompi vamma tai vaikuttaa, että sillä on kipuja, on jo kiire eläinlääkärille, Taru Säteri toteaa. Eläinlääkäri arvioi sen iäksi silloin 2-3 vuotta, ja meillä se eli 16 vuotta. – Lohduttauduin, että varmasti se meni kotiinsa, Johansson huokaa. Eläinsuojeluyhdistyksiin tulee kissoja myös talvipakkasilla. – Ei sitä kukaan kaivannut, vaikka Kissa löytynyt -lappusia jaettiin. – Kauhistuin, että voi kissa-parkaa! En ollut ennen nähnyt sitä, mutta sen tiesin, ettei se ollut ainakaan mistään naapurista. Johansson oli mennyt ulos, jolloin kissa oli pinkaissut pakoon
Anna Multanen, 41, on Turussa asuva luontaishoitaja ja homeopaatti. Trotski on valikoivampi. – Meillä Jetro oli vain kolme kuukautta ennen kuin se kuoli. Rölli on tullut taloon vasta kolmisen vuotta sitten. Ne ovat hyvin erilaisia, mutta ne molemmat välittävät omistajilleen elämän syviä viestejä. – Lempo tulee kenen kanssa tahansa kanssa toimeen, oli kyseessä lajitoverit, ihmiset tai koirat. Rotuvalinta tuntui pariskunnalle sopivalta, koska kyseessä on ihmisläheinen rotu. Mietiskelijä ja filosofi Pariskunnan ensimmäinen kissa oli Jetro, joka otettiin seurustelun alkuvaiheessa. Perheeseen kuuluu 13-vuotias tyttökissa Trotski, 11-vuotias poikakissa Lempo sekä Rölli-koira. – Trotski tuli pian Jetron jälkeen. Lempo on aito norjalainen metsäkissa. Nimi sisältää tavun edeltäjänsä nimestä. Hän ja hänen aviomiehensä ovat molemmat hyvin eläinrakkaita. Troskin isoisä oli norjalainen metsäkissa, joten siinä on neljännes kyseistä rotua. Lempo on lajitoveriaan isompi, joten sen puolesta Trotski jää usein alakynteen. Molemmat kissat ovat olleet pariskunnalla pennusta asti. Onnellinen Lempo rakastaa ihan kaikkea. Trotski on omanarvontuntoinen kissa. Hyvin erinlaiset kissat Runoilija Trotski ja onnellinen Lempo Trotski on hyvin oman arvonsa tunteva kissa, täysin toisenlainen kuin perheenjäsenensä Lempo.. Se on viisas mietiskelijä, filoAnna Multasen perheessä on kaksi hyvin erilaista kissaa. Kissa oli huonosta kodista lähtöisin, huostaan otettu tapaus. Henkisesti Trotski on kuitenkin pomo, Anna esittelee eläinperhettään. Halusimme kunnioittaa Jetron muistoa ja säilyttää nimen uuden kissan nimessä, ja siksi annoimme sille nimen Trotski. Siitä ehti tulla meille kuitenkin erittäin rakas kissa. Omanarvontuntoinen Trotski puolestaan filosofoi, runoilee ja mietiskelee. 26 R akastava Lempo ja itsekäs Trotski ovat Multasen perheen kissatähdet
Koiraa hankittaessa Trotskilta myös kysyttiin kommunikaatiossa, saako Rölli tulla asumaan perheeseen. Leffailtoja myös kissoille Multaset järjestävät usein myös leffailtoja, joihin kissatkin osallistuvat. – Trotski kertoi auttavansa työskentelyssä, jos saisi siitä myös palkkaa. sofi ja runoilija. Troski haluaa keltaisen huoneen Multaset asuvat kaksikerroksisessa talossa, Annan työhuone on alakerrassa. Eläinkommunikointia Multanen on opiskellut Maiccu Kostiaisen ohjauksessa. Sitten tajusin, että työhuoneeni on keltainen ja siellä on myös kissojen kiipeilyteline ja kirjahylly. Kommunikoijat ovat myös kertoneet Trotskin haluavan osallistua tietokonetyöskentelyyn. Laitoinkin kirjahyllyyn korin, johon se pääsee. Anna Multanen on erikoistunut eläinkommunikointiin, ja Trotskin kanssa on tehty useita kommunikointisessioita. Nykyisinkin, mitä tahansa. Silloin Trotski haluaa syödä sipsejä, ja lattialle putoavat sipsit olisivat omiaan Rölli-koiran suuhun. Trotski tykkää kovasti sipseistä. Perusonnellisella Lempolla on paljon faneja. – Trotski vastasi, että kyllä saa, jos sitä ei päästetä hänen huoneeseensa. – Ihmettelin ensin, että mikä ihmeen keltainen huone. Silloin katsotaan elokuvia ja syödään herkkuja, kuten popcorneja. Tähän asti huoneen ovi oli ollut kiinni, mutta Anna avasi sen ja antoi kissalle luvan olla siellä. – Trotskilla on suuret luulot itsestään. Välillä kissa veti sitä turpaan ihan huvikseen, ilman syytä. Sen eräs runo on edesmenneestä koirastani, Jalista, Anna kertoo. Huoneen kirjahyllyn päällä se sitten viettikin kaksi vuorokautta melkein yhtäjaksoisesti. Ylpeä kissa kokee myös, että koirat ovat sen alapuolella. Se ei halunnut tilaansa koirankarvoja, Anna nauraa. – Trotski sanoi eräälle eläinkommunikoijalle, että meidän pitäisi järjestää elokuvailta, jossa katsotaan ”Kissa valkoisessa talossa”. – Meillä oli pitkään Jali-koira, joka oli Trotskin kovassa kurissa. Eräässä kommunikaatiossa Trotski kertoi haluavansa asua ’keltaisessa huoneessa’, jonka ikkunasta se haluaa katsella ulos. Anna Multanen ja hänen miehensä ovat iloisia eläinperheestään. – Se tuleekin usein näppäimistön päälle makoilemaan, Anna kertoo esimerkkeinä kissan omanarvontunnosta. – Trotski on tuottanut kommunikoijien kautta esimerkiksi runoja. 27 . Se kokee omistavansa huoneiden lisäksi huonekalujakin
Ulkoilutan Lempoa valjaissa korttelin ympäri. Sitä ennen Multanen on kerryttänyt työkokemusta löytöeläinhoitolassa, eläinkaupassa, kennelissä sekä työharjoittelussa eläinlääkäriasemalla. Matkalla saattaa Lempon luokse päätyä joku pikkutyttö, joka rakastuu siihen ikihyviksi. Se on rento ja rauhallinen sekä erittäin ihmisrakas. Trotski lenkkeilee vain omalla pihalla, se ei suostu lähtemään muualle. – Uskon, että kissat ovat tekemisissä näkymättömän maailman kanssa. Se huusi sohvaa ostamaan tulleelle miehelle miehelle. Kissat usein puhdistavat kodin energiaa ja ovat perheenjäsentensä hoitajia ja suojelijoita. – Kissat jännittävät uusia paikkoja enemmän kuin koirat, joten hoitaminen onnistuu parhaiten kissan omassa kodissa. Matkalla saattaa Lempon luokse päätyä joku pikkutyttö, joka rakastuu siihen ikihyviksi. – Omassa perheessäni Lempo muistuttaa meitä elämästä nauttimisesta ja rakastamisen tärkeydestä. Se kokee omistavansa huoneiden lisäksi huonekalujakin. 28 Eläintenhoitaja nuoresta lähtien – Uskon, että kissat ovat tekemisissä näkymättömän maailman kanssa. – Sohva oli lakanan alla suojassa, jotta siihen ei menisi kissankarvoja. Se rakastaa ihan kaikkea koko ajan. Sohvaani ette vie! Eräs Trotskiin liittyvä tarina liittyy ylimääräiseen sohvaan, jota pariskunta pyrki myymään pois. – Trotski oli rappusten puolessa välissä ja päästi kovan elämän. Sohva kuitenkin lähti ja Trotski toipui sen menetyksestä. Sillä ei ole kuitenkaan ollut mitään kovin yksityiskohtaista sanottavaa.. Kissat usein puhdistavat kodin energiaa ja ovat perheenjäsentensä hoitajia ja suojelijoita. Kissa osaa siis osoittaa mieltään. Se käy esimerkiksi pissaamassa Röllin lelujen päälle. – Ulkoilutan Lempoa valjaissa korttelin ympäri. – Tämäkin osoittaa, että Trotskilla on suuret luulot itsestään. Toiminimi Anna Multanen on toiminut 11 vuotta. Lapsuudenkodissa oli koiria, isovanhemmilla oli kissa. – Jos Trotskia harmittaa, se purkautuu aina Rölliin. Hän tekee myös eläinkommunikointeja. Näin kissa huusi sen korvanjuuressa: minun sohvaani ei viedä! Ostaja suorastaan järkyttyi kissan reaktiosta. Eläinten hoidossa hän käyttää homeopatiaa ja kukkatippoja sekä antaa raakaruokintaan liittyvää ohjeistusta. Trotskin tehtävänä on varmaankin tasapainottaa mieheni ja minun välistä suhdetta sekä kotimme yleistä ilmapiiriä. Lempon elämä on ihanaa! Lempo on täysin toisenlainen. Anna Multanen hoitaa työkseen sekä ihmisiä että eläimiä. Joku oli kiinnostunut ostamaan sohvan ja tuli hakemaan sitä. Miehen pää oli juuri rappusten puolessa välissä, missä kissakin. Muutenkin Lempo kiinnittää ihmisten huomion, ja faneja sillä riittää! Lemponkin kanssa on käyty eläinkommunikoijan pakeilla. Rakkaus eläimiin on tullut lapsuudesta. Sohva kärrättiin ulos alakerran ovesta, jolloin Trotski huomasi, että nyt sohvaa viedään pois. Lempo lepäilee. Anna uskoo eläimillä olevan tärkeitä tehtäviä ihmisen elämässä. Kuka tahansa ovesta tuleekin, se pyrkii vieraan syliin, leipoo ja kehrää. Muutenkin Lempo kiinnittää ihmisten huomion, ja faneja sillä riittää! epämukavaa tapahtuu, se on aina koiran syytä. – Lempo on hyvin iloinen ja tyytyväinen kissa. Trotski oli kuitenkin ottanut sen omakseen ja tehnyt siihen jonkinlaisen pesän. Eläinkommunikoinnit hoituvat myös etänä ja sähköpostin kautta. Lempo on lempeä kissa, joka tykkää myös nalleista
Merja Kiviluoma Kuvat: Haastateltavan arkisto Runot: Trotskin eläinkommunikoinnista PERSIALAISJA EXOTIC-KISSOJEN OMA AKTIIVINEN YHDISTYS! WWW.PERSIALAISKISSAT.NET. – Keskenään kissat pärjäävät kohtalaisen hyvin, vaikkeivät ylimpiä ystäviä olekaan. Jäljelle jäi vain pieni, noin viiden sentin töpöhäntä. Ja sieluni tietä seuraan, vaellan Tuostakin tippui kivi.. Lempo suhtautui asiaan rennosti eikä operaatio tuntunut häiritsevän sen elämää lainkaan. Tuollaisia tarvitaan Ole Sinä Ja kiitä itseäsi Minäkin kiitän sinua Ja itseäni. – Eräässä kommunikoinnissa siltä kysyttiin mistä Lempo tykkää. – Kissalla oli alun perin rotunsa mukaisesti hyvin pitkä häntä. 29 Minä haistelin, minä taistelin, kyyneleet ne virtaa, mutta ovat vain pintaa, pintaa väreilevän veen, pintaa sen minne meen, syvyyksiin uppoa en, pilviin nousen nauraen! (Trotskin runo Jali-koirasta sen kuoleman jälkeen) Humisee, lyö aallot Jouten olo Painan puuta Kalkki. Lempon mielestä kaikki on vain niin ihanaa. Ja Nuuksiossa soi Toivomuksenko heitän No pelataan taas Ja joukossa muiden Saan olla vapaa Tuumasta toimeen, sanotaan. Se vastasi vain, että rakastaa elämää. Eläinlääkäripäivystyksessä ei aluksi tiedetty mistä on kyse. Pariskunta saikin melkoisen shokin, kun diagnoosina oli sikiöaikainen kehityshäiriö. Näin se osallistuu hoitamiseen. – Tehdessäni reikihoitoa ja pitäessäni käsiäni ihmisen päällä Lempo tulee ja laittaa myös tassunsa asiakkaan päälle. Kissalta pitäisi leikata häntä pois. Vastaanotolla paise puhdistettiin, leikattiin ja ommeltiin. Lempo lepäilee. Paise tuolloin parani. Hännätön ja onnellinen Neljän vuoden iässä Lempolta amputoitiin häntä, joten se on nykyisin töpöhäntäinen. Anna Multanen pitää kotonaan hoitolan vastaanottoa ja Lempo on mukana myös parantamistyössä. Kontulasta tulen.. Kahden vuoden kuluttua paise tuli uudelleen. – Häntä poistettiin siitä asti, jossa nikama oli. Hännän keskivaiheille tuli märkivä paise. Nikaman sisällä kasvoi vääränlaista solukkoa: ihoa ja karvaa
Keskenään veljekset tulivat toimeen mainiosti. Leikit maittoivat molemmille; huusholli sai kyytiä, kun vauhtikaksikko näytti, että täältä kyllä lähtee! Molemmat tulivat juttuun myös vanhan Rölli-kissan kanssa. Montaa minuuttia sitä ei tosin kestänyt, ja kissat olivat jo toisaalla muissa puuhissa. Imetyssessio oli kuitenkin jokapäiväistä, parhaimmillaan sitä harrastettiin useammankin kerran päivässä. Lapset halusivat niistä Tom & Jerryn, jotka muuttuivat nopeasti arkikielessä Tompaksi & Jerpaksi. Mutta samalla kerralla tulikin kaksi. Maitoa niistä ei tullut, mutta niitä oli kiva lussutella. Kyllä lähtee! Kissaveljekset osoittivat heti luonne-eronsa. Meille piti hankkia kissanpentu. Heti kun se meni sängyn päälle pötköttelemään, hetkessä alkoi sen päiväinen lussutus; kissat olivat salamana paikalla. Ajatus tuntui heti järkevältä; olisihan pennuista toisilleen seuraa, kun leikkikaveria tuskin saisi kotona odottavasta vanhemmasta kissaherrasta. Jos talo täyttyi vieraista, Tomppa säntäsi kirjahyllyyn turvaan ja tutkaili sieltä tilannetta, kun taas velipoika jatkoi sohvalla päiväuniaan viis veisaamatta viereensä änkeytyvistä vieraista ihmisistä. Kotona alkoi kova pohdinta nimistä. Ja sehän sopi hyvin koiralle, jolla oli aiemmin ollut kaksi pentuetta. Jostain syystä, mitä me ihmiset emme tienneet, Hymy vieroitti Tompan noin vuoden kulttua. Pentuja ei oltu vieroitettu emosta liian aikaisin, mutta silti nisät olivat yks kaks niiden päivittäinen harrastus. Siinä missä ruskeankirjava Tomppa oli aktiivinen, harmaanvalkoinen Jerppa oli tosi cool ; mikään ei tuntunut hetkauttavat sen elämää. Ne olivat sananmukaisesti kuin paita ja peppu: siellä missä Jerppa niin siellä myös Tomppa. Niiden sijaisäitinä oli kiinanharjakoira. Kuinka ollakaan, pennunhakureissulla mukaan lähti naapurikylän maalaistalosta harmaanvalkoisen lisäksi ruskeanvalkoinen pentu. Se antoi kissalle sellaista kyytiä, että Tomppa tajusi nopeasti pysyä tisseistä mahdollisimman kaukana.. T yttärelle oli luvattu, että hän saisi oman kissan. 30 Jerppa viihtyy ainoana kissana Mamman oma kainaloinen Oman veljen kanssa oli aina ihan parasta Tomppa (oik.) menehtyi kaksi vuotta sitten 11-vuotiaana, jonka jälkeen Jerppa on elellyt talon ainoana kissana. Äitinä harjakoira Kun pennut olivat noin neljän kuukauden ikäisiä, Tomppa keksi, että sokean harjakoiranarttu Hymyn nisissä on jotain mielenkiintoisia. Oli Akia ja Turoa, Dannya ja Johnnya, Mattia ja Teppoa... Säyseä ja pitkämielinen Rölli antoi veljesten olla rauhassa, innostuipa se välillä niiden kanssa hippasillekin
Kun koira menehtyi, kissa oli monta päivää ihmeissään, kun vaativista naukaisuista huolimatta äiti ei juossutkaan paikalle. Kolme vuotta sitten Tomppa oli luikahtanut ulos ikkunasta, jolloin se jäi läheisellä tiellä auton alle. Maija Salmi Kotona alkoi kova pohdinta nimistä. Olihan siinä toki opettelemista, koska Jerppa oli ”imennyt maitoa” yli kymmenen vuotta joka päivä. Kun Jerpasta tuli talon ainoa kissa, sen luonne muuttui paljon sosiaalisemmaksi. Oli Akia ja Turoa, Dannya ja Johnnya, Mattia ja Teppoa.... Se antoi selvästi sekä kissalle että kissan ”äidille” lämpöä ja läheisyyttä. Se kuoli saman tien. Jerppa sen sijaan jatkoi lussuttelua aina siihen asti, kun Hymy kuoli 15-vuotiaana. Hymy ”imetti” kissaa päivittäin. Moni tätä ihmemistä ihmetteli, mutta meille se ei ollut ongelma. Meistä tuntuukin, että Jerppa jos kuka on kissa, joka nauttii elostaan ja olostaan ainoana kissana. Jerppa jäi elämään yksin; vanha Röllikin oli ollut jo kissojen paremmilla metsästysmailla monta vuotta. Mamman kainaloisena. Ainoaksi kissaksi Veljekset olivat pääasiassa sisäkissoina, mutta kesäaikaan ne piipahtivat toisinaan ulkona, maalaiskissoina kun elelivät. Jerppa, hiirien ja rottien kauhu. Se alkoi ottaa enemmän kontaktia meihin ihmisiin, ja ”viileä luonne” on nykyisin jo ihan muuta: se kehrää, puskee, vaatii eli kaikkea sitä, mitä entinen Jerppa ei olisi tehnyt koskaan aikaisemmin. 31 Sokea kiinanharjakoira Hymy oli Jerpan äitinä kymmenkunta vuotta
Slovakian tuonti Tiina kertoo, että heille tuli ensimmäinen siperiankissa 20 vuotta sitten, jolloin Suomessa oli rodun edustajia vain alle 30. Suomeen saatiin näyttelystä neljä uutta Maailman voittajaa. Koiran kaveriksi Miska muutti uuteen perheeseen neljän kuukauden iässä kesäkuun alussa. – Kun mietimme rotua, halusimme puolipitkäkarvaisen ja alusta lähtien oli selvää, että rodun, joka ei ole kovin jalostettu vaan enemmänkin peruskissan näköinen. – Miska on isokokoinen ja siperiankissaksi hyväntyyppinen. 32 Siperiankissa Miska eli WW19 Felis Felicis Hammer to Fall JW. – Se tuli meille ennestään tutulta kasvattajalta, joka oli huolehtinut kaikki tuontikissoille edellytetyt terveystestit. Maailman voittaja onkin aina vuoden kohokohta. Vaikea sanoa, mutta siinä on vain sitä jotakin. – Miska saa tosin kasvaa rauhassa aikuiseksi, mutta kyllä meille on vielä tänä syksynä tulossa siperiankissapentuja, Tiina Kajoranta kertoo. – Se tykkää selkeästi olla esillä ja näyttää itsestään parhaat puolet. – Tosin itse olen joutunut jättämään yhden väliin, mutta mies olikin silloinkin, Tiina kertoo. Meillä on kaksi saksanpaimenkoiraa, joten Miska nukkui ensimmäisen yönsä makuuhuoneessamme. Suurin osa niistä oli Euroopasta, mutta kyllä siellä oli kissoja muun muassa Brasiliasta ja kauempaakin. Miska onkin perheen nuoremman koiran, vuoden ikäisen Karkin kaveri. Soili Kaivosoja Ensimmäisessä näyttelyssään Miska hieman jännitti, mutta kesän aikana siitä on kuoriutunut kunnon näyttelykissa.. Yhdeksän kuukauden ikäinen Miska asustaa Tiina Kajorannan ja Pasi Urpiolan kotona. Kokonaisuus ratkaisee Ensimmäisessä näyttelyssään Miska hieman jännitti, mutta kesän aikana siitä on kuoriutunut kunnon näyttelykissa. – Miska on hyvin ihmisrakas ja seurallinen. – Näyttelymaailman ulkopuoSuomeen neljä Maailman voittaja -titteliä Miska kaunein nuori kissa lella kissalla täytyy olla hyvä perushoito. I hmisrakas siperiankissa Miska on yksi voittajista. Eikä enää jännitäkään. Kuva: Tiina Kajoranta Kissojen World Winner Show järjestettiin Saksan Freiburgissa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Sellainen täyden kympin kissa, Tiina toteaa. Kasvatustoimintaa pariskunta on harrastanut FIN*Lumikissan -kasvattajanimellä vuodesta 2001, jolloin syntyi ensimmäinen Lumikissan-pentue. Tiina uskoo Miskan menestyksen olevan kissan kokonaisuuden ansiota. Monipuolinen ja hyvä ruoka sekä huolellinen valmistautuminen näyttelyyn ovat myös tärkeitä tekijöitä. Kajoranta ja Urpiola ovat ahkeria Maailman voittaja -näyttelyn kävijöitä, sillä Saksan näyttely oli jo perheen kymmenes Maailman voittaja. Meillä on haasteena se, että Miskassa on paljon valkoista ja se pääsee ulkotarhaan, jossa jalat eivät välttämättä pysy vitivalkoisena. Ajattelimme, että se saa tutustua muihin omaa tahtiaan. – Olihan se taas upeaa, kun paikalla oli 1 500 kissaa. Miska on muuttanut perheeseen Slovakiasta, mutta sen sukulinjoista kuuden polven takaa löytyy perheen ensimmäinen kissa. Menestykseen vaaditaan myös paljon taustatyötä. Jo seuraavana päivänä se tuli muiden joukkoon ja oli saman tien kuin olisi asunut meillä aina. Lumikissan laumaan kuuluu tällä hetkellä yhdeksän kissaa, joista kasvatuksessa Miskan lisäksi kolme tyttöä. Miska on jo perheen toinen Maailman voittaja, sillä pariskunnan oma kasvatti Lumikissan Nopsajalka eli Veeti kehräsi saman tittelin vuonna 2017 Hollannissa
33 ?
Näyttelytoiminta alkoi kiinnostaa ja Tyyne näytti nauttivan keskipisteenä olosta. – Sen kanssa on helppo matkustaa. Soili Kaivosoja Tyyne-Liina on kaksinkertainan Maailman voittaja. Edellisen Maailman voittaja -tittelin nyt 10-vuotias Tyyne sai vuonna 2017 Hollannin Haagista. Näyttelyihin osallistuminen vaatii vain sen, että kissa on leikattu ja rokotettu ja omistajan pitää olla rotukissayhdistyksen jäsen. Lemmikistä näyttelytähti Ja eikö tämä kuulosta kuin sadusta: Tyyne on tavallinen navettakissan pentu, jonka Josefiina halusi lemmikikseen. – Kyllä Maailman voittaja -näyttelyt ovat hienoja tapahtumia. Harvalla kotikissalla on näin hieno tittelirivi nimensä edessä: WW19 WW 17 BW SW NSW Tyyne-Liina DSM. – Kun Tyyne oli 2,5-vuotias, innosti ystäväni meidät ensimmäiseen näyttelyyn. Saksan Maailman voittaja oli Tyynelle kuudes näin suuri näyttely. Näyttelyissä tähden lailla loistava Tyyne on kotioloissa ihmisrakas lady, joka vaatii myös omaa aikaa. Kotona Tyynen kaverina on 12-vuotias kotikissa sekä neljä siperiankissaa, joita Josefiina kasvattaa ja käyttää näyttelyissä. Kotikissa-kategorian maailman kauneimman kissan tittelin lisäksi Tyyne voi kehuskella Pohjanmeren voittajan, Baltian maiden voittajan sekä kaksinkertaisen Pohjoismaitten voittajan -titteleillä. Josefiina haluaa kannustaa kotikissan omistajia osallistumaan näyttelyihin. – Se on sellainen lady, joka tykkää vieraista ja istuukin usein samassa kahvipöydässä kuin ihmiset, Josefiina nauraa. Tosin kaksinkertaisella Maailman voittajalla on näyttelyvoittoja kaikkiaan miltei 80. Vielä 2-vuotiaana Tyyne oli arka, eikä Josefiinalla ollut aikomustakaan käyttää sitä näyttelyissä. Josefiina kertoo kokemuksen olleen upea. Kuva Hannu Palomäki Näyttelyissä tähden lailla loistava Tyyne on kotioloissa ihmisrakas lady, joka vaatii myös omaa aikaa.. Osallistuminen on siis helppoa ja aina saa apua, jos näyttelytoiminta kiinnostaa. – Tyyne kehrää ja nauttii olla näyttelyissä. – Tunnelma on myös aika juhlallinen, koristelut ovat hienoja kuten palkinnotkin. Seurallinen kissalady Kotioloissa Tyyne tykkää olla koko ajan ihmisten lähellä, vaikkakin vaatii myös omaa rauhaa. Kannattaa kokeilla, Josefiina Huhta-aho suosittelee. – Tyynellä on pitkäkarva ja se on kilpikonnaväritteinen. Kotikissojen arvostelussa ei ole standardia, joten pelkästään ulkonäkö ja luonne ratkaisevat menestyksen. Josefiina on aikonut jatkaa Tyynen kanssa näyttelyissä käymistä niin kauan, kun kissa itse nauttii siitä. Näyttelymatkoilla Tyyne nauttii hotellihuoneista, joissa se kierii mielellään sängyillä. Mutta luonne on ehdottomasti sen valttikortti. Kotimaan näyttelyt eivät vedä niille vertoja. Eipä ihme, että Tyyne käyttäytyy kotiloissa kuin lady. – Kyllä se sitten ilmoittaa, kun sille alkaa riittää. Neljävuotiaana sen ura lähti sitten nousukiitoon, ja Tyyne alkoi nakutella voittoja lähes jokaisesta näyttelystä, missä kävimme. – Suomessa on paljon kotikissoja. Tyynen omistaja Josefiina Huhta-aho ei suostu lemmikkinsä hurjaa menestystä nimeämään tuhkimotarinaksi, vaikka sellaiselta se kyllä kuulostaa. Lava, jossa kissat palkitaan, on iso, ja taustalla soi koko ajan musiikki. Nätti ulkomuoto ja hyvä luonne Josefiina uskoo, että Tyynen menestys perustuu sen erityisen kauniiseen ulkonäköön sekä ihanaan luonteeseen. 34 Navettakissan pennusta maailman huipulle K otikissa Tyyne-Liina voitti jo toistamiseen Maailman voittaja -tittelin. – Olihan se yllättävää, että on päästy näin hienoon menestykseen, Josefiina toteaa. Tyyne onkin Suomen menestynein kotikissa viimeisten vuosien ajalta. – Niissä on paljon kissoja ja aina näkee tuttuja, joita ei normaalisti kotimaan näyttelyissä näe
Niinpä Johannan perheeseen muutti kerralla kaksi cornish rexiä. Persoonana näyttelyissä viihtyvä Minni on oman arvonsa tunteva ja osaa käyttää sitä myös hyödykseen. Kun näin ensimmäisen kerran Minnin, niin tiesin heti, että nyt on match-made-inheaven. 35 . Kuva: Tanja Karjalainen P ian 3,5-vuotias cornish rex Minni tietää, milloin kannattaa laittaa kaikki peliin ja esiintyä mahdollisimman edukseen. Vuoden 2017 Maailman voittaja -titteli tuli kategoriassa aikuinen naaras ja tämän vuoden titteli kaikilla tuomariäänillä kastroiduissa eli leikatuissa naaraissa. Omistaja Johanna Abgottspon, kasvattaja: Harri Saari. – Yllätyin vähän itsekin siitä päätöksestä. – Minni voitti tittelin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Cornish rexit kun eivät käyttäydy tyypilliseen kissamaiseen tapaan. Minnin Hurma-tytär puolestaan on sijoittunut Maailman voittaja -kisoissa kakkoseksi sekä tänä että viime vuonna. Minnin ainoasta pentueesta poikakissa voitti 2018 pentuluokassa maailman kauneimman kissan tittelin. – Hain tarkkaan itselleni sopivaa kissaa. – Haaveissa on neljäs kissa, jota lähdetään todennäköisesti hakemaan ulkomailta. Loistelias näyttelyura Minnin eli WW19 WW17 BW GIP SC FI*Sweetpurr’s Hearts And Minds JW DVM DSM pitkä tittelirivi nimen edessä ja perässä kertoo sen loisteliaasta näyttelyurasta. – Voi oikeastaan sanoa, että koko kissaperhe on ollut hyvin voitokas. – Yleensä kissanäyttelytuomareita puhuttelee myös sen suuret, ilmeikkäät silmät. Varsinainen näyttelykonkari on hurmannut yhden tuomarin toisensa perään lukuisissa näyttelyissä. Rotu valloitti koiraihmisen Johanna ajatteli aina aiemmin olevansa koiraihminen eikä uskonut haluavansa koskaan kissaa. Johanna arvelee Minnin valteiksi paitsi hienoa käyttäytymistä myös rodulle tärkeitä ominaisuuksia kuten suuria, avoimia korvia sekä upeassa kunnossa olevaa turkkia. Ihanan luonteensa lisäksi Minni oli myös unelmien näyttelyprinsessa. Se on ollut kuitenkin hyvä ratkaisu. Vaikka Minni on vielä aika nuori, on se onnistunut periyttämään lahjakkuutensa ja kauneutensa. – Kotioloissa se on supersosiaalinen ja leikkisä ja löytyy yleensä aina jonkun perheen lapsen kainalosta, Johanna Abgottspon kertoo. Cornish rec Minni osaa hurmata tuomarit Minni eli WW 17 WW 19 BW GIP SC FI*Sweetpurr’s Hearts And Minds JW DVM DSM. Tänä vuonna Minni sai myös Baltic Winner -tittelin. Kotona Minnin kaverina elelee tällä hetkellä tytär-Hurma sekä Johannan vanhempi cornish rex, Kingi. Koko perhe on onnellinen näistä kikkarakarvoista. Ensimmäinen isompi saavutus oli Junior Winner -arvonimi. Minni on Johannan kolmas cornish rex, mutta ensimmäinen näyttelykissa. Soili Kaivosoja. Tutustuimme koko perheen voimin rotuun ja ihastuimme etenkin rodun tietynlaiseen koiramaisuuteen ja sosiaalisuuteen. Tietääkseni se on ensimmäinen rotunsa tuplavoittaja, kertoo Minnin omistaja Johanna Abgottspon. Johannan perheen koira menehtyi ja samaan aikaan Johannan ystävällä oli cornish rexejä. Viimeksi Saksassa, kun Minni valittiin Maailman voittajaksi. – Tietenkin ystävälläni oli siinä vaiheessa pentuja. Toisin kävi. Sanotaankin, että sillä on superkaunis ilme, josta se saa aina extrapisteitä
Yritimme aikamme vastustaa ajatusta, mutta lopulta annoimme periksi. Leon matkakavereina Saksassa oli 1,5-vuotias Jade sekä Amber-pentu. Jade ja Amber mukana matkalla Annalla ja Timolla on kotonaan seitsemän sfinxiä. – Kun sitten veimme Leon ensimmäistä kertaa näyttelyyn, niin se voitti. Alun perin oli tarkoitus, että kissat ovat lemmikkejä, eikä Annaa kiinnostanut näyttelytoiminta. 36 Kautta aikojen ensimmäinen sfinx-maailmanvoittaja S finx-poika Leon tarina on kuin sadusta. Kannattikin, sillä ensimmäisessä näyttelyssään Lilystä tuli Best In Show. Kun ensimmäiset sfinxit tulivat Suomeen 2000-luvun alussa, hurmaantui Anna Harmonen rodusta. Silloin se jäi omassa kategoriassaan toiseksi. – Jade hävisi tuomarin parhaan valinnassa voittaneelle cornish rexille, joten ei huonolle hävinnyt. Kuva: Tessa.lv – Onhan se tosi hämmentävää, kun voitto tuli sfinxille ja se oli meidän Leo.. Tämän vuoden voittoa kruunaa vielä se, että Leo on ensimmäinen sfinx koskaan, joka on voittanut kansainvälisen kissaliiton FIFen Maailman voittaja -tittelin. Siinä vaiheessa Leo jätettiin vielä kotiin, sillä se oli siskoaan huomattavasti villimpi. Leo on käynyt tänä vuonna hieman vähemmän näyttelyissä, mutta aiemminkin paljonkin. Leon omistajat olivat sitä mieltä, että Leo saa elellä kotona lemmikkikissan elämää, eikä sitä käytettäisi näyttelyissä. Toisin kuitenkin kävi ja nyt Leo kantaa komeaa Maailman voittaja -titteliä. Nimen edessä ovat lyhenteet Vuoden 2017 nuori -voitosta, kategoriassa 4, josta se sai National Winner -tittelin sekä lyhenne vuoden 2018 Baltic Winner -voitosta. Kun kotona otetaan kantokoppa esiin, pyrkivät kaikki kissat yleensä mukaan. Kissan hankkimista kypsyteltiin pitkään, mutta kun hankinta tuli 2008 ajankohtaiseksi, oli selvää, että Annan ja Timo Meriluodon kotiin muuttaa sfinxi. – Kissat matkustavat äärettömän nätisti autossa ja hotellihuoneissa tutkivat uteliaina paikkoja. Soili Kaivosoja Maailman voittaja Leo, virallisimmin WW19 BW NW SP FI*Hebblas Vincent. – Jatkamme toki Leonkin kanssa näyttelyissä käymistä, mutta hyvin harkiten ja vähän harvemmin, Anna kertoo. Kissat nauttivat näyttelymatkoista Annan ja Timon kissat viihtyvät näyttelymatkoilla hyvin. 2,5-vuotias Leo pääsi ensimmäisen kerran Maailmannäyttelyyn viime syksynä Tampereella. Eihän näyttelymatkoja voisi tehdäkään, elleivät ne suhtautuisi niihin näin hyvin. – Onhan se tosi hämmentävää, kun voitto tuli sfinxille ja se oli meidän Leo. – Kun Leo ja Leon sisko Lili muuttivat meille, kannusti niiden kasvattaja Leila Antin meitä näyttelyyn Lilyn kanssa, koska se oli hänen mielestään niin erityisen hieno kissa. Onhan tämä erikoinen tarina, että ensin ei pitänyt käyttää sitä lainkaan näyttelyssä ja nyt kotona asustaa maailmanvoittaja, Anna ihmettelee vielä viikkoja Saksan Maailmannäyttelyn jälkeen
Parhaan näkyvyyden saa heijastintai huomioliivin ja huomiovalon avulla. J oka vuosi muistutetaan syksyn pimentyessä, kuinka huonosti jalankulkijat näkyvät pimeässä autoilijoille. Heijastimet kuluvat käytössä eli varmista näkyykö vanha heijastin tarpeeksi hyvin vai pitääkö se vaihtaa uuteen. • Paksuturkkiselle kissalle kannattaa hankkia panta, joka ei huku turkin sekaan. Liikenneturvan mukaan ihminen, jolla on heijastin näkyy jopa 350 metrin päähän auton ajovalolla valaistuna ilman heijastinta vasta noin 50 metrin etäisyydeltä. Lemmikillä kannattaa siis olla myös heijastin. • Varmista, että heijastin tai huomiovalo näkyy joka suunnasta: sivuilta, edestä ja takaa. Eläintarvikeliikkeissä on tarjolla laaja valikoima erilaisia heijastintuotteita lemmikeille, joista kissallekin löytyy varmasti sopiva; suosittuja ovat esimerkiksi heijastavat pannat. 37 Heijastinvinkit: . Syksyn pimeinä iltoina, öinä ja aamuina on vaikea esimerkiksi ajoissa havaita tien yli juoksevaa kissaa. Myös lemmikit jäävät helposti autoilijan näkökentän ulkopuolelle. • Muista myös omat heijastimet! Heijastimet kannattaa kiinnittää hihoihin, taskuihin tai nilkkoihin. Heijastin voi pelastaa lemmikin hengen Laita kissakin näkymään! Heijastin on halvin ja helpoin tapa saada kissa näkymään pimeässä. Katuvalotkaan eivät aina auta autoilijaa näkemään tiellä tai tien reunassa kulkevaa lemmikkiä ajoissa, sillä Agrian vahinkotilastojen mukaan suurin osa lemmikkeihin kohdistuvista liikennetapaturmista tapahtuu tiheään asutetuilla alueilla, joissa on valaistut tiet. Paras näkyvyys saadaan yhdistämällä sekä heijastin että huomiovalo, sillä heijastin näkyy parhaiten valaistuna ja huomiovalo pimeässä.. Varsinkin tummaturkkiset lemmikit näkyvät pimeässä heikosti. T Hanki kissalle kunnollinen heijastin. Valaise heijastinta neljän metrin etäisyydeltä ja jos heijastin näkyy heikosti, on aika hankkia uusi. • Huiomiovalon voi kiinnittää myös hihnaan, jos se ei muuten näy tarpeeksi hyvin. Jos käytät lemmikilläsi huomiovaloa, varmista myös valojen näkyvyys, sillä niiden teho voi heikentyä ajan myötä ja jos patterit ovat lopussa
Kansainvälinen kissajärjestö TICA on hyväksynyt highlanderin virallisena rotuna vuonna 2008. H ighlanderit tunnetaan nimenomaan korvistaan. – Aluksi rodun nimi oli highlander lynx (suom. Rodun isoimmat kollit painavat yli yhdeksän kiloa ja ”pienimmät” naaratkin yli 4,5 kiloa. Amerikkalainen Maxine Wilborn kasvattaa highlandereita pienimuotoisesti kotonaan Kaliforniassa. – Olen kasvattanut highlandereita kolme vuotta. Highlander on iso, voimakas ja lihaksikas kissa. Kun kissanpennut varttuvat perheen parissa, ne ovat hyvin sosiaalistettuja ja valmiita siirtymään uusiin koteihinsa, Wilborn kertoo. Rodusta on kaksi eri muunnosta, pitkäja lyhytkarvainen. Erityisesti kihartuvien korvien vakiinnuttaminen rotuun on teettänyt työtä kasvattajilla. Highlander-pennut syntyvat tavallisilla, suorilla korvalehdillä, jotka alkavat kihartua kahden viikon iässä. ilves), mutta nimi lyheni highlanderiksi sekaannusten välttämiseksi, sillä. Ne antavat kissalle hyvin omaleimaisen ulkonäön. Highlander on todellinen hybridikissa, sillä sen jalostuksessa on käytetty monia eri rotuja, kuten bengaleita, chausieta, desert lynxiä sekä american curleja, jolta se on perinyt kihartuvat korvansa. Yhdysvalloissa ja koko maailmassa highlanderkasvattajia on vasta muutamia. 38 Uusi isokokoinen kissarotu tulee Yhdysvalloista Highlander ja hurjat korvat! Highlander on uusi amerikkalainen kissarotu, joka herättää taatusti huomioita veikeillä korvillaan. Korvien kärjet kaartuvat ulospäin – joillakin enemmän, joillakin vähemmän. Rodun kehittäminen alkoi vuonna 2004 Yhdysvalloissa. Mini-ilves Highlander-rodun luomisen ajatuksena oli iso ja villin näköinen kissa. Yhdysvaltojen ulkopuolella rotu on vielä melko tuntematon. Tiger ja Hanna -nimiset highlanderimme elävät yhdessä 8-vuotiaan snautserimme Oscarin kanssa
Joillakin on lähes koiramainen luonne. Jos jalostuksessa on käytetty maatiaskissaa, highlander-pentueeseen voi syntyä myös pentuja, joilla on tavalliset korvat. Highlander voi olla minkä värinen tahansa, ja kuvioinniltaan se on tabby, marmoroitu tai täplikäs. Eikä siinä vielä kaikki. Toinen highlanderin erityispiirre on sen luontainen töpöhäntä. rodussa ei ole ilveksen geenejä lainkaan, Wilborn sanoo. Ne saattavat juoda vettä suoraan vesihanasta ja hyppäisivät mielellään jopa kylpyyn omistajansa kanssa. – Meidän highlander-kissat ja pennut ovat erittäin rakastettavia, jotenkin herkempiä kuin muut kissat. Tupsut korvien kärjissä ovat suotavat, mutta eivät pakolliset. Toisin kuin kissat yleensä, highlanderit tuntuvat myös rakastavan vettä. 39 Kieltämättä highlanderin ulkonäössä on ilvesmäisiä piirteitä! Highlander-pennut syntyvat tavallisilla, suorilla korvalehdillä, jotka alkavat kihartua kahden viikon iässä. Highlander on rotuna hyvin terve, eikä sillä tiedetä esiintyvän mitään perinnöllisiä sairauksia. Tuuli Turtola Kuvat: Maxine Wilborn – Monet kasvattamieni kissojen omistajista ovat ottaneet kissansa mukaan telttailemaan, retkille ja vaelluksille, sillä ne rakastavat olla omistajiensa seurassa. – Molempien muunnosten turkki on myös varsin helppohoitoinen, ja harjaaminen noin kerran viikossa riittää. – Monet kasvattamieni kissojen omistajista ovat ottaneet kissansa mukaan telttailemaan, retkille ja vaelluksille, sillä ne rakastavat olla omistajiensa seurassa. Häntä voi olla suora, mutkalla tai kierteellä. Ne usein keskustelevat naukumalla, oppivat hyvin ulkoilemaan valjaissa ja tykkäävät. Koska highlander on vielä nuori rotu ja siihen kuuluvia yksilöitä on vähän, rotumääritelmän mukaan rotuun on sallittua risteyttää lyhytkarvaista maatiaiskissaa. Highlanderilla on isot tassut ja joillakin rodun yksilöillä on ylimääräisiä varpaita sekä etuettä takatassuissaan. Highlanderit ovat etenkin nuorina hyvin energisiä ja aktiivisia kissoja. Erilaiset lelun jahtaamisja noutamisleikit ovat hyviä lihasten harjoittamiseen. Koska tämä kissa on sekä älykäs että iso ja energinen, se vaatii omistajaltaan paljon huomiota ja leikittämistä, eikä viihdy kovin hyvin pelkkänä sohvan koristeena. Highlanderien sanotaan myös olevan hyvin älykkäitä. Highlanderin häntä on hyvin ilmaisuvoimainen, se voi jopa heiluttaa häntäänsä kuin koira ollessaan iloinen! valinta. Hännän pituus vaihtelee 5-15 senttimetriä. Jos etsit seurallista ja sosiaalista kissaa, on highlander hyvä leikkiä lelun noutamisleikkejä, Maxine Wilborn kertoo. Highlander on todellinen hybridikissa, sillä sen jalostuksessa on käytetty monia eri rotuja, kuten bengalinkissoja, chausieta, desert lynxiä joka nimestään huolimatta ei ole ilves, vaan amerikkalainen kokeellinen kissarotu sekä american curl -rotua, jolta se on perinyt kihartuvat korvansa. Korvien säännöllisestä puhdistamisesta on huolehdittava, sillä niihin kertyy helposti vahaa. Älykäs kissa Koostaan ja riehakkaasta, energisestä luonteestaan huolimatta highlander on hyvin lempeä ja ihmisystävällinen kissa. Highlanderin häntä on hyvin ilmaisuvoimainen, se voi jopa heiluttaa häntäänsä kuin koira ollessaan iloinen! Kissan suuri koko ja töpöhäntäisyys korostavat sen villiä ja ”ilvesmäistä” ulkonäköä
– Vanhin kissoistani on 15-vuotias Mikke. Lapsuuden kodissa Inkerillä oli tavallinen kotikissa, mutta muutettuaan omaan asuntoon hän hankki ensimmäisen vaninsa. Kotiseudullaan sitä on pidetty satoja vuosia kotikissana. Turkkilainen van on Suomeen tuotu luonnonrotu, joka on harvinainen kaikkialla. 40 Harvinainen rotu Turkista Vanit tykkäävät vedestä! Ilveslinnan suloinen E-pentue. Erikoista tässä rodussa on se, että se tykkää vedestä ja menee jopa mielellään uimaan. Myös ominaisuus, että se tykkää vedestä ja jopa ui, oli mielestäni hauska, Inkeri kertoo. Suomessakin vaneja on ainoastaan noin 300. ROTUROTUESITTELYSSÄ ESITTELYSSÄ turkkilainen turkkilainen van van. T urkkilainen van on kotoisin Kaakkois-Turkista, Van-järven seudulta. Kissannäköinen, mutta väritykseltään valkoinen. Rodun jalostus alkoi 1950-luvulla Englannissa, jossa se sai virallisen rotuhyväksynnän vuonna 1969. 4-vuotiaat Melli ja Mimmi ovat puolestaan Miken tyttärentyttärentyttäriä, – Ilveslinnan-kasvattajanimellä kasvatustoimintaa tehnyt Inkeri kertoo. – Ihastuin rotuun, koska se oli mielestäni niin kaunis. Kaunis ulkomuoto ihastutti Inkeri Siltala kiinnostui turkkilaisesta vanista nähtyään sellaisen 10-vuotiaana kissakirjassa. Tällä hetkellä van-perheeseen kuuluu viisi kissaa. 11-vuotiaista pojista Miska on Miken poika ja Miro Miken tyttärenpoika. Suomeen ensimmäiset vanit tulivat 1980-luvun puolivälissä
Vanin turkin väri on liidunvalkea ja sillä on kullanruskeat merkit korvien ympärillä ja hännässä. Tuntuu, että ne olisivat ikään kuin samalla aaltopituudella. Van-naaraat ovat aika mustasukkaisia pennuistaan, joten ne tarvitsevat oman tilansa, Inkeri Siltala kertoo. – Koirien kanssa vanit tulevat yleensä hyvin toimeen. Miiralla on kauniit eriväriset silmät. Van-kissojen kasvattaminen on Suomessa melko haastavaa, sillä melkein kaikki kissat alkavat olla sukua keskenään. Inkeri on kasvattanut viisi pentuetta, mutta lähiaikoina pentuja ei ole tiedossa, sillä kaikki Inkerin nykyiset kissat ovat leikattuja. 41 Helppo turkki Turkkilaisen vanin turkin väri on liidunvalkea kullanruskein tai kermanvärisin merkein. Karvanlähtöaikaan se on silti syytä harjata irtokarvojen poistamiseksi. Kun heitän sen, se tuo sen minulle suussaan takaisin. Se on ollut myös muutaman kerran kategorian paras eli BIS, Best in Show. – Miska esimerkiksi noutaa huiskaa. Vanit tykkäävät leikkiä ja ovat aina keksimässä jotain tekemistä. Turkkilainen van ei kammoksu vettä. Inkerin kissoista ainoastaan Mikke käy järvessä kävelemässä, mutta sekään ei varsinaisesti ui. Nykyään pentuja syntyy vain vajaat parikymmentä vuodessa. Normaali kissahan ei yleensä astu veteen. Vilkkainta kasvatustyö Suomessa on ollut 1990-luvulla. Pitkä, silkkimäinen ja suora turkki on helppohoitoinen, sillä se ei takkuunnu. Yleensäkin vanit oppivat tekemään helposti temppuja kuten antamaan tassua. Nykyään eläkepäiviä viettävälle Mikelle on näyttelyjä kertynyt pitkälti yli sata. Kiintyy omistajaansa Turkkilainen van saattaa suhtautua vieraisiin hieman ennakkoluuloisesti, mutta kiintyy voimakkaasti omistajaansa ja jakaa mielellään tälle kaiken huomionsa. Inkeri ei suosittele rotua kotiin, missä on ihan pieniä lapsia, sillä rodulla on kuitenkin oma tahto. Mikke todistaa sen. Geenipooli alkaa muuten olla aika suppea. Kissoja täytyy käydä astuttamassa ulkomailla tai niitä täytyy tuoda ulkomailta. Vanit ovat hyvin reviiritietoisia, joten jos haluaa itselleen isomman kissalauman, niin van ei ole silloin oikea rotu. Päässä korvien ympärillä on puolikuunmuotoiset merkit, joiden välillä on valkea juova. Myös häntä on kullanruskea tai kermanvärinen ja siinä erottuu renkaita, jotka näkyvät pennuilla paremmin kuin aikuisilla. – Mutta kastuminen ei niitä haittaa. Haasteena on myös se, ettei kotona voi olla kovin monta kasvatuskissaa. Menestynein on kuitenkin Melli-tyttö, jolla on kymmenen BIS-titteliä ja kerran se on ollut myös koko näyttelyn paras kissa, Best of Best. Mellillä kaikkiaan 10 BIS-voittoa Inkeri Siltala on käynyt kaikkien kissojensa kanssa paljon näyttelyissä. – Se on tosi aktiivinen, seurallinen ja fiksu kissa. Soili Kaivosoja Kuvat: Inkeri Siltala. – Van-kasvattajia saisi kyllä tulla lisää Suomeen. Kun lapset ovat niin isoja, että ne osaavat kunnioittaa kissan omaa rauhaa, onnistuu yhteiselo mukavasti
Turkkilainen van Kuva: Inkeri Siltala
Kissakaverukset ovat nyt 5-vuotiaita. Mino on puolestaan vähän jääräpäinen ja uhmakas. Vanit ovat myös kilttejä ja jättävät ilkeydet vähemmälle. ROTUROTUESITTELYSSÄ ESITTELYSSÄ turkkilainen turkkilainen van van – Vanit innostuvat myös vedestä. – Tutustuimme netin kautta kasvattajiin ja onnistuimme saamaan Ella-tytön Valier´s kissalasta. Ja kerjäävät omistajiltaan suukkoja. Ne noutavat mielellään esineitä ja innostuvat herkästi leikkimään. Sille tuli kotimaasta kaikki mahdolliset sertit ja seuraavaksi olisi pitänyt lähteä sertien metsästykseen ulkomaille. Kyllä sen touhuille saa päivittäin nauraa. Vaikka näyttelyissä oli kiva tutustua van-ihmisiin ja saada vertaistukea, päätimme kuitenkin lopettaa harrastuksen. Tyttären kissa oli usein hoidossa lapsuudenkodissa, mutta kun hoitokerrat vähenivät, innostui Pirjo oman kissan hankkimisesta. Mino on lisäksi hyvin ilmeikäs. Namien avulla sujuu niin paikallaan istuminen, tassun anta. Omalla tavallaan pöhkö, siitä on tullut van-pojan yksi lempinimistäkin, Pölhö-Kustaa. Rotu löytyi netin avulla Vaneihin Pirjo törmäsi, kun tyttären löytökissan rotua yritettiin tutkia netin avulla. Sen jälkeen olemmekin vähän joutuneet karsimaan tavaroita, ettei sattuisi vastaavia vahinkoja. – Näyttelyreissuilla jouduttiin lisäksi usein pyllypyykille. Ella ja Mino järjestävät jatkuvasti jotain hauskaa seurattavaa. Eihän siinä muu auttanut kuin ottaa Ellalle kaveri, Pirjo nauraa. Hienosti puunattu turkki piti pestä ja parfymoida näyttelypaikalla, kun kuljetuskopassa oli sattunut vahinko. Nameilla irtoaa suukkoja Ella ja Mino ovat olleet myös helppoja koulutettavia. Ella helmikuussa syntynyt ja Minos, jota kotioloissa kutsutaan Minoksi, joulukuussa syntynyt. – Kuvailisin sitä hidasälyiseksi viisaaksi. Eikö vain kerran tullut kasvattajan kanssa näyttelyssä puheeksi, että kissalassa olisi Minos-poika vailla kotia. 44 Vanit tuovat onnea ja naurua Ellan ja Minon monet touhut Pirjo Reunasen koti on kahden vahvaluonteisen vanin temppujen näyttämö. Raapimispuut riittävät kynsihuoltoon, joten huonekalut ovat saaneet Reunasilla olla rauhassa. – Ne tuovat perheeseen niin paljon iloa, onnea ja naurua, Pirjo kertoo. Kilttejä ja aktiivisia Vanit ovat Pirjon mielestä lievästi koiramaisia. Kerran Pirjo oli molempien kissojen kanssa näyttelyssä, joka osoittautui haastavaksi, kun molempien kanssa olisi pitänyt olla lähes samaan aikaan näyttelypöydällä. Automatkat olivat Ellalle aina vähän ikäviä. Tulimme luvanneeksi kasvattajalle, että käytämme Ellaa näyttelyissä. Kerran neiti hyppäsi tosi korkealle kirjahyllyn päälle, jolloin maljakko tippui. Ellan pitkä näyttelyura Ella ehti tutustua näyttelytoimintaan paremminkin. – Sanon aina, että joskus sattuu kohnottamisvahinkoja, kun ne juoksevat pää kolmantena jalkana niin, että matot menevät rullalle. – Myöhemmin kuulin, että vaneilla on taipumusta siihen, että vahinkoja voi sattua. Sillä kestää aina vähän aikaa, että välähtää. Ella on Pirjon mukaan luonteeltaan hyvin diiva, vähän omapäinenkin ja saattaa ottaa jostain nokkiinsakin. Y htä, tai oikeammin kahta, päätöstä Pirjo Reunasen ei ole tarvinnut elämässään katua: turkkilaisten vanien, Ellan ja Minon hankkimista. – Siinä vaiheessa päätimme, että nyt näyttelytouhut saavat riittää. Eivät ne ehkä ole kovin innoissaan suihkuttelusta, mutta jos pesuvadissa on vettä, niin sitä on kiva loiskuttaa
Se on oikein kailottamista, kun se kerjää huomiota ja ilmoittaa ääntelyllään olevan paikalla. Siinä missä Ella miukuu välillä hentoisesti, Mino puolestaan keskustelee kovaankin ääneen mieheni kanssa jopa viidestä kymmeneen minuuttia. Ella on kova suukottelija. Myös rutiinit ovat kaksikolle tärkeitä. Vanit tuovat onnea ja naurua Ellan ja Minon monet touhut Ella ja Mino järjestävät paljon hauskoja tilanteita, vaikka välillä osataan olla rauhallisestikin. Mutta vain, jos Pirjo ei ole paikalla. Ei sitä voi olla huomaamatta. niinkään tule kuitenkaan syliin, kun taas Mino makaa mielellään lonkan päällä tai istuu sylissä juttelemassa. Minon erikoinen harrastus on saunoa perheen isännän kanssa. – Se on miesten saunavuoro. – Tyttö on kyllä kova suukottelemaan ihan ilman namejakin. Se tykkää saunoa perheen isännän kanssa. – Ella tulee ihan viereen ja pökkii sekä puskee, mutta ei minen kuin suukottaminenkin. Minolla – tai Jätkän-Pätkällä, kuten sitä myös kutsutaan – on myös erikoinen harrastus. Tosin nyt kellojen siirto on vähän häirinnyt niiden rutiineja, Pirjo nauraa. Illalla nukkumaan mennessä täytyy saada nami samoin kuin aamulla herätessäkin. Se tulee välillä oikein vierelle sievistelemään ja sitten tulee suukkoja. Ja tietysti siinä vaiheessa, kun Pirjo lähtee töihin ja tulee töistä. Miesten oma saunavuoro Kissat ovat myös hyvin hellyydenja huomionkipeitä – silloin kun niitä huvittaa. Ja palkaksi nameista Pirjo saa aina tassua ja suukkoja.. – Ne tuntevat kyllä namiajat ja asettautuvat valmiiksi istumaan ja odottamaan niitä. Yleensä se istuu toisella lauteella ja saunomisen jälkeen tietysti pääsee takapihalle vilvoittelemaan. Mino on kovaääninen kehrääjä ja välillä se sirittää kuin sirkka. 45
Erästä miespuolista tuttavaamme kissat ilmiselvästi karttavat. Ne ovat yhtä sekaisin kuin lehmät, jotka lasketaan ensimmäistä kertaa keväällä laitumelle. Uusiin ihmisiin täytyy kuitenkin suhtautua hieman varauksella. Siitäkin huomaa, että niillä on oma luonteensa. 46 Vanit ovat kilttejä ja jättävät ilkeydet vähemmälle. Luontodokumentteja Takapiha onkin molemmille kissoille erityisen rakas paikka. Mutta niin uteliaita ne ovat, että vähän ajan kuluttua tullaan katsomaan tilannetta. Välillä on ihanaa vain olla ja lötköttää. Pirjon mielestä heidän kissansa ovat kuitenkin yhtä kiintyneitä molempiin perheenjäseneen. – Ovikellon soidessa kissat yleensä menevät piiloon. Niiden intoa on kyllä ihana seurata. – Tyttären kissa kollitteli vielä siinä vaiheessa ja meidän kissojen hormonit taisivat mennä sekaisin siitä. Mino on kovaääninen kehrääjä ja juttelija. Vähän taitaa olla vieraasta kiinni, ketä varotaan ja ketä ei. Eri kokoisilta telineiltä on aitiopaikka seurata lintuja. – Erityisesti keväällä ne villiintyvät täysin päästessään ulos. – Tässä vaiheessa uskonkin, että koira sopeutuisi kissojen kanssa paremmin. – Yhdessä vaiheessa yritimme käydä myös lenkillä ja totutimme kissat valjaisiin. Kaksikerroksisen talon alakerran terassi on aidattu ja sen päällä on verkko. Molemmat nauttivat kuitenkin ulkona olosta. Raapimispuut riittävät yleensä kynsihuoltoon. Ainakin muutaman minuutin verran. Kylmemmillä ilmoilla luontodokumentteja seurataan yläkerran lasitetulta parvekkeelta. Ensin mennään vierailta piiloon Vaneista todetaan yleisesti, että ne kiintyvät perheessä yhteen ihmiseen. Soili Kaivosoja Kuvat: Pirjo Reunanen. Ei siitä kuitenkaan mitään tullut, nirut ja narut sotkeentuivat ja poika meni maahan makaamaan ja tyttö oli heti pyytämässä syliin. Reunasten tyttären uuden, leikkaamattoman maine coonin, vieraillessa Ella ja Mino stressaantuivat ja alkoivat tapella keskenään. Vaikka joskus aina mieli tekisikin saada pentukissa, Pirjo Reunanen myöntää
Alfakloraloosit Alfakloraloosivalmisteita myydään Suomessa seuraavilla kauppanimillä: Alpha Pasta 4 %, Black Pearl Pasta, Flash Paste, No Mouse Pasta, Prevexor Alp Paste ja Rodicum Express. Suurin osa lemmikeistä toipui myrkytyksestä. Asia käy ilmi Turvallisuusja kemikaaliviraston (Tukes) tekemästä kyselystä. Jyrsijämyrkkyjen käyttöohjetta pitää Tukesin mukaan noudattaa tarkasti, sillä se vähentää myrkkyjen käyttöön liittyviä riskejä. Alfakloraloosi tappaa hiiret nopeasti, mutta ei välittömästi ja hiiret saattavat mennä ulos ennen kuin ne kuolevat. Yleensä kyseessä oli kissa, jonka epäiltiin altistuneen myrkylle välillisesti, kun se söi myrkkyjä syöneitä hiiriä. Kissa voi löytää alfakloraloosimyrkkyä saaneen jyrsijän vaikka omalta kotipihalta.. Myrkytystilan varmistaminen vaatii, että alfakloraloosia löydetään analyysissa eläimen virtsasta tai kudoksista. Erityisesti vapaana liikkuvat kissat voivat olla vaarassa myrkytykselle. Usein alfakloraloosimyrkytystä voidaan kuitenkin epäillä eläimellä havaittujen tyypillisten oireiden perusteella. Hermosto-oireet Jos epäilet myrkytystä, vie lemmikki nopeasti eläinlääkärin hoitoon Myrkytystilassa eläimellä ilmenee äkillisesti nopeasti eteneviä hermostollisia oireita, kuten tasapainohäiriöitä, horjuvaa liikettä, lisääntynyttä tuntoherkkyyttä, lihasnykäyksiä ja kouristelua. Suomessa jyrsijämyrkyt, kuten muutkin biosidivalmisteet, hyväksyy Tukes. Lisätietoa jyrsijätorjunnasta on koottu Tukesin Luulot pois kemikaaleista -kampanjan sivuille. Nopeasti vaikuttavat jyrsijämyrkyt vaarallisia Kissat vaaravyöhykkeessä Etenkin vapaana ulkoilevat kissat voivat altistua nopeasti vaikuttaville jyrsijämyrkyille. Alfakloraloosi on nopeavaikutteinen hiirien torjuntaan käytettävä myrkky, joka vaikuttaa lamaannuttavasti keskushermostoon. Suojaa lemmikki Lemmikkieläimet voivat altistua myrkylle, kun ne syövät myrkkysyötin tai myrkkyä syöneen hiiren. E läinlääkärit raportoivat Tukesille 96 myrkytystapausta, joissa he epäilivät, että lemmikki oli altistunut alfakloraloosia sisältävälle jyrsijämyrkylle. Alfakloraloosivalmisteita on ollut saatavilla Suomessa vuodesta 2015 lähtien. Yksityishenkilöt saavat käyttää alfakloraloosia ja muita tehoaineita sisältäviä jyrsijämyrkkyjä sisätiloissa hiirien torjuntaan. Myrkytystapauksista suurin osa tapahtui viime vuonna ja kuluvan vuoden aikana. Myrkkyyn kuolleet jyrsijät on tärkeä etsiä ja hävittää asianmukaisesti. Eläin voi olla alilämpöinen, kuolata ja muuttua äkillisesti apaattiseksi tai aggressiiviseksi. Hyväksytyt biosidivalmisteet löytyvät biosidirekisteristä. Eläin voi toipua myrkytyksestä, jos oireet eivät ole edenneet vakaviksi. 47 Alfakloraloosi on nopeavaikutteinen hiirien torjuntaan käytettävä myrkky, joka vaikuttaa lamaannuttavasti keskushermostoon. Alfakloraloosia ei voi käyttää rottien torjuntaan, koska se ei tapa rottia. Kaikki muut Suomessa myytävät jyrsijämyrkyt sisältävät veren hyytymistä estävää tehoainetta eli antikoagulanttia. – Yksityishenkilöt saavat käyttää jyrsijämyrkkyjä sisätiloissa hiirien torjuntaan. Syötit pitää laittaa syöttilaatikoihin ja sijoittaa laatikot sellaisiin paikkoihin, missä lemmikit eivät pääse niihin käsiksi, muistuttaa ylitarkastaja Oskari Hanninen Tukesista
Luukkainen riemuitsee, että siitä tulee varmasti Euroopan elegantein Eläinsuojelukeskus. – Suunnittelu on tehty täysin eläinten tarpeiden mukaan, eläinten ehdoilla. Ensimmäiseksi siellä on ensitilahuone, jossa uusille tulijoille tehdään terveydentarkastus sekä mahdollisia hoitotoimenpiteitä. Tilaan mahtuu muiden eläinten lisäksi 200 kissaa. Täällä ovat kotiinlähtövalmiit kissat odottelemassa uusia perheitään. – Yläkerrassa on lisäksi eläinlääkärille oma tilansa, toimisto, keittiöt ja pesuhuoneet. Eläinhuoneiden, joita me oikeastaan kutsumme salongeiksi ja kabineteiksi, mitoitukset ovat reippaasti yli kaikkien vaatimusten ja huonekorkeutta todellakin riittää. – Kissoille tulee paljon kiipeilypuita ja raapimismahdollisuuksia, nojatuoleja, leluja ja tietysti tilaa leikkiä sekä ruokailla ja käydä kissanvessoissa. HESY-keskuksessa tilaa riittää Stillman kertoo, että Eläinsuojelukeskuksessa on kaksi kerrosta. Materiaalit ovat turvallisia ja eläimille mieluisia, ja ne ovat Luukkaisen mukaan tarkkaan testattuja. H elsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry osti viime vuoden joulukuussa Helsingin Pitäjänmäestä Muonamiehentie 7:ssä sijaitsevan rakennuksen uudeksi Eläinsuojelukeskukseksi. Myös lintujen häkkejä mahtuu uusiin tiloihin. 48 Euroopan elegantein eläinkeskus Kaikki saman katon alla Eläinsuojelukeskuksessa on neliöitä kahdessa kerroksessa yhteensä 2000, ja se sijaitsee puistoon rajautuvalla 2601 neliön tontilla. – Sen jälkeen on iso kissasali, jossa on 15 salonkia kissoille. – Yläkerrassa on kolme osastoa. Kuva: Työkalutuonti HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen kertoo, että uuteen Eläinsuojelukeskukseen tulee kaikille eläimille omat tilansa, joissa ne pystyvät mainiosti toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään. Kuva: Hannele Luukkainen HESYn uusi Eläinsuojelukeskus kokoaa kaikki sen toiminnot saman katon alle. Kissatiloihin mahtuu 200 kissaa ja olot ovat varsin mukavat, hehkuttaa Luukkainen tyytyväisenä. Siihen tilaan ei ole karanteenisyistä ulkopuolisilla pääsyä. Avajaisia vietetään 23.11. Avarat tilat, joista eläimet näkevät ulos ja saavat luonnonvaloa. – Kaikille eläimille tulee omat tilansa, joissa ne pystyvät toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään. Kaneille ja jyrsijöille on oma tilansa, jossa on kahdeksan erillistä yksikköä. HESY:n puheenjohtaja Hannele Luukkainen ja johtava eläintenhoitaja Marika Stillman ovat silminnähden innoissaan uusista tiloista. Keväällä kissoille avautuu ensimmäistä kertaa ulkotarha, samoin kuin kaneille. Arkkitehti Stefan Ahlman teki hyväntekeväisyytenä tilasuunnittelun HESYn ajatusten mukaisesti – se oli valtavan hienoa toimintaa eläinten hyväksi. Koirilla ulkotarha on jo heti muuttaessa käytössään. Käytävät ovat niin leveät, että työntekijät. Uudessa Eläinsuojelukeskuksessa on neliöitä kahdessa kerroksessa yhteensä 2000, ja se sijaitsee puistoon rajautuvalla tontilla, jonka koko on 2.601 m2. Tilojen muokkaaminen eläintiloiksi aloitettiin kuluvan vuoden keväänä ja keskus on valmiina vastaanottamaan asukkaansa marraskuun lopussa. Pentulassa on tilaa jopa kuudelle pesueelle, mutta sinne ei myöskään ole ulkopuolisilla pääsyä ihan hygieniasyistä. Kissat, koirat ja muut eläimet pääsevät muuttamaan omiin salonkeihinsa ja kabinetteihinsa marraskuun lopussa
Kuva: Nette Kurki/HESY mahtuvat kärryillä liikkumaan helposti, Stillman kertoo. – Tällä tavoin koirien haukunta ei häiritse kissoja eikä muita eläimiä. – Eläinsuojelukeskuksen myötä toimintamme ovat saman katon alla. 49 . Kolmessa erillisessä huoneessa on tilaa jopa 17 koiralle. Euroopan elegantein eläinkeskus Kaikki saman katon alla HESYn johtava eläintenhoitaja Marika Stillman kertoo, että uutta tilaa kutsutaan HESY-keskukseksi, koska se mahdollistaa kaiken toiminnan saman katon alle. Sylissä on Lenni-kissa. Kuva: HESY – Kaikille eläimille tulee omat tilansa, joissa ne pystyvät toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään. – Uutena ja monia mahdollisuuksia tuovana tilana, alakertaan on rakennettu HESY-areena. Toiveissa olisi saada eläinlääkäriasema kanssamme samaan rakennukseen. Alakerrassa sijaitsevat koiratilat sekä ulkotarhat. Viikin Löytöeläintalo on edelleenkin löydettyjen eläinten ensimmäinen saapumispaikka, mutta jos ne eivät 15 vuorokauden jälkeen löydä takaisin koteihinsa, päätyvät ne HESYn uusiin tiloihin. Se antaa mahdollisuuksia moneen, kutsummekin rakennusta HESY-keskukseksi, hymyilee Stillman. Se on iso tila, jossa on mahdollista järjestää erilaisia esityksiä, koulutuksia, agilityä ja vaikkapa joulumyyjäisiä Osa rakennuksen tiloista on tarkoitus vuokrata ulkopuolisen liiketoiminnan käyttöön, jotta yhdistys saa vuokratuloja. – Tällä hetkellä rakennuksessa toimii työkalutuontialan yritys vuoteen 2020 loppuun asti. – Kissoille tulee paljon kiipeilypuita ja raapimismahdollisuuksia, nojatuoleja, leluja ja tietysti tilaa leikkiä sekä ruokailla ja käydä kissanvessoissa. – Eksoottisille eläimille on pieniä huoneita, ja omia huoneita voi myös käyttää, kun uusi omistaja haluaa rauhassa tutustua tulevaan perheenjäseneensä. Kati Wikström. – Alakerrassa on myös asiakaspalvelupiste sekä oma puotimme, jonka tuotot menevät eläinten hyväksi. Pekka on nyt sirutettu ja leikattu ja valmis viettämään lokoisia kissanpäiviä sisäkissana
Pakkanen voi viedä korvan, hännän tai hengen, ja Kissapopulaatioissa kissat lisääntyvät hallitsemattomasti. – Uskotaan, että leikkauksen myötä kissan luonne muuttuu eikä se olisi esimerkiksi enää niin hyvä hiirikissa. – Se kuolee kylmään tai nälkään, kyseessä on hidas sekä tuskallinen kuolema. Erityisesti pentujen märkäruokaa tarvitaan paljon. Tähän auttaisi kissojen leikkaus ja sirutus. Nämä ovat ulkona liikkuvia ja vapaasti lisääntyviä kissoja, jotka ovat luonnon armoilla. Kurja kohtalo – Kissojen kurjuuden kierre on katkaistava ja kannettava vastuuta kissasta, puuskahtaa Luukkainen. – Tässä maakuntien eläinlääkärit voisivat auttaa ja valistaa oman alueensa kissanomistajia sekä tarjoutua vaikkapa leikkaamaan ja siruttamaan vapaana ulkoilevat kissat. Nämä pennut on saatu pelastettua ja hoidettua. Monella on Luukkaisen mukaan edelleenkin ennakkoluuloja ja vääriä tietoja kissojen kastraatiosta ja steriloinnista. Myös sosiaalitapauksia on esiintynyt runsaasti. Sosiaalitapauksia Luukkainen tietää, että tarvittaisiin paljon valistustyötä, jotta ulkoileva kissa leikattaisiin ja sirutettaisiin. Kyseessä voi olla päihdetai mielenterveysongelmat, omistajan joutuminen sairaalaan, hoitokotiin tai vankilaan tai kuolema. – Myös muut tarvikkeet ovat aina tervetulleita, kuten vanhat lakanat ja pyyhkeet, joita käytetään kissojen alustoina ja siivoamisessa. HESYn kautta voi auttaa ottamalla meiltä kissan ja sille kaverin, kertoo Luukkainen. Tiedot ovat vääriä ja vanhoja uskomuksia. Luukkainen korostaa, että talvella luonnossa asuvan kissan kohtalo on kurja. Luonnossa ei ole tarpeeksi hiiriä ja muita eläimiä, joista kissa saisi ravintonsa. HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen kertoo, että vuoden 2019 kissatilanne on ollut pääkaupunkiseudun osalta melko rauhallinen. Erityisen haasteellinen tilanne on ollut Kouvolan seudulla, jossa on ollut paljon kissapopulaatioita. Sen sijaan maakunnissa on autettavia kissoja riittänyt. monesti ulkona asuvat kissat ovat talvisin heikossa kunnossa. – Meillä on kuusi jäsenjärjestöä, joten tilanteen ollessa pääkaupunkiseudulla hiljaisempi olemme auttaneet näitä järjestöjä. Kissan elämä on Luukkaisen mukaan ainutkertainen. Kissa ei kerta kaikkiaan ole luonnonvarainen eläin, kuten vaikkapa hirvi tai kettu. – Toivon uuden eläinsuojelulain tulevan myös apuun, jotta. Se voi elää jopa 20-vuotiaaksi, sitä tulisi siis kunnioittaa. Kissa ei kuulu Suomen luontoon, se ei pärjää luonnossa eikä koskaan ole luonnossa omasta syystään. Tällainen suuntaus on hälyttävää. – Lahjoituksia voi tehdä ja antaa vaikkapa kissojen ruokaa ja hiekkaa, joista meillä on tällä hetkellä polttava tarve. Kuva: Pirjo Onza/HESY – Kissojen kurjuuden kierre on katkaistava ja kannettava vastuuta kissasta! kaikki kissat olisi pakollista tunnistusmerkitä ja rekisteröidä valtakunnalliseen rekisteriin. – Lähes puolet meille tulevista kissoista ovat niin sanottuja sosiaalitapauksia, joissa omistaja ei enää syystä tai toisesta kykene hoitamaan kissaansa/kissojaan. Toinen erittäin ikävä trendi on myös nostanut päätään. – Kissaa ei arvosteta tarpeeksi, joten sitä ei hoideta asianmukaisesti. 50 Kurjuuden kierre katkaistava K issojen suurimpina ongelmina ovat kuluneena vuonna olleet kissapopulaatiot, joissa heikkokuntoiset kissat lisääntyvät
Kuva: Nette Kurki/HESY Zorro ja Veijo toivovat uuden eläinsuojelulain auttavan kohtalotovereitaan, he ovat jo onneksi avun saaneet. Perehdytyksen kautta pääsee myös hoitamaan kissoja ja siivoamaan niiden tiloja, kannustaa Luukkainen. Kati Wikström. Uuteen Eläinsuojelukeskukseen tarvitaan myös aina vapaaehtoisia kissojen silittelijöitä. 51 Zira, Pihla ja Rob Roy ihailevat talvea turvallisesti sisätiloissa. Kuva: Nette Kurki/HESY – Lähes puolet meille tulevista kissoista ovat niin sanottuja sosiaalitapauksia, joissa omistaja ei enää syystä tai toisesta kykene hoitamaan kissaansa. Ei ole vaaraa korvan, hännän tai hengen menettämisestä
lee lisää ohjeistusta viranomaisten taholta. Vaikka kuvattava kohde olisi esimerkiksi maisema, linnut kuten pesivät kahlaajat voivat lentää kaukaa lennätysalueen ulkopuolelta häätämään droonia pois. K auko-ohjattujen koptereiden eli droonien käyttö on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi tutkimuksen tekemiseen ja valokuvaukseen, mutta samalla ne ovat uusi häiriötekijä eläinkunnalle. Lisääntymis-, ruokailu-, lepoja muutonaikaisilla levähdysalueilla eläinten häiriintyminen on todennäköistä. Toistaiseksi kieltoalueet ovat perustuneet vain ihmisen tarpeisiin: lennättäminen on kiellettyä esimerkiksi lentokenttien läheisyydessä sekä valtionhallinnolle tärkeillä alueilla. – Mielestäni on välttämätöntä, että droonien lennättämiseen tuDroonit eli dronet ovat yhä tavallisempia Suomenkin taivaalla. Tästä kertoo sekin, että yksi tapa karkottaa valkoposkihanhet puistoalueilta on juuri droonin lennättäminen hanhilauman yläpuolella. Jos lintu ottaa droonin hätistelyn kohteeksi, drooni on hidas ja kömpelö väistämään mahdolliset hyökkäykset, jolloin linnun loukkaantuminen sen iskiessä pyöriviin lapoihin on todellinen riski. Ne aiheuttavat eläimille pelkoa ja kauhua. – Nykyisellä drooniteknologialla on vaikea kuvata eläimiä niiden häiriintymättä, sanoo luontokuvaaja ja kirjailija Antti Haataja. Monet luontokuvaajat ovatkin kyseenalaistaneet droonien käytön villieläinkuvauksissa. Vaikutuksen arveltiin aluksi johtuvan siitä, että lentävä drooni vaikuttaa saaliseläimen näkökulmasta petolinnulta. Droonien vaikutuksesta luonnoneläimiin on huolestunut myös kokoomuksen kansanedustajana, ministerinä ja diplomaattina toiminut Pertti Salolainen, joka on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Eläinten kuvaaminen Droonien aiheuttamat ongelmat kärjistyvät juuri erityisesti luonnonsuojelualueilla. Haataja huomauttaa, että droonien lennättäminen on eläimille riski silloinkin, kun lennättäjän intressit ovat aivan muualla kuin eläimissä. Eläimillekin rauha Suomessa on jo monia alueita, joilla droonien lennättäminen on kiellettyä. – Eri eläimet reagoivat drooniin erilaisilta etäisyyksiltä, eikä droonien häiriövaikutusta tunneta vielä riittävästi. Droonien aiheuttamia pelkoreaktioita on kuitenkin havaittu niin saalisja petolinnuissa kuin nisäkkäissäkin: jopa karhuissa, joilla ei suurina petoeläiminä ole tarvetta pelätä petolintuja. Droonin ulkomuoto, äänet ja liikkeet ovat aivan erilaisia kuin petolintujen. Tätä räikeää lain rikkomista on suitsittava. Drooni aiheuttaa kauhua eläimissä. Luonnonsuojelualueille ja muille luontoalueille on saatava tauluja, joissa kerrotaan droonirajoitukset, Salolainen linjaa. – Droonit ovat uusi ihmisen luoma häiriö eläimille, sanoo HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen. Luonnonsuojelulaissa kielletään eläinten tahallinen häiritseminen, ja HESY katsoo, että droonien lennättäminen eläinten läheisyydessä on juuri lain kieltämää häiritsemistä. 52 ”Eläimillä oikeus häiriöttömään elämään” Rajoituksia Rajoituksia droonien droonien lennätykseen lennätykseen Droonit pörisevät ahkerasti nykyisin myös Suomen taivaalla. Drooneja arvioidaan olevan Suomessa jo kymmeniä tuhansia. HESY peräänkuuluttaa myös eläinten oikeuksien ja elinrauhan huomioimista. – Lennättäjä ei voi varmuudella tietää, mitä eläimiä lennätysalueella on, sillä lennättäjän havainnointikyky maan tasalta on rajoittunut. Niitä on sekä viranomaisja tutkimuskäytössä että harrastekäytössä. Käytön rajoitukset tulisi tehdä selväksi droonien ostajille jo kaupan yhteydessä, ja drooneilla pitäisi olla myös jonkinlainen rekisteröimispakko. Jos valkoposkihanhien karkottamiseen droonin avulla tarvitaan erityislupa, saman tulisi päteä myös muihin droonien ja eläinten kohtaamisiin.
Ihmistä tarkemmilla aisteillaan kissat kuten koiratkin havaitsevat ihmisen kehon toiminnan muutoksia.” Kissalla on todella tarkka ja tehokas hajuaisti, ja se saa myös ihmiset pohtimaan, mitä kaikkea kissa pystyykään ”tietämään” hajuaistinsa avulla.. Superherkkä hajuaisti Voiko kissa aistia lähestyvän kuoleman. Vai onko kyse superherkästä hajuaistista. Eihän kissa varsinaisesti aisti jonkun ihmisen kuolevan, vaan se haistaa kuolevan ihmisen kehossa tapahtuvat metaboliset muutokset. Oscar hyppää sängylle ja Ovatko kissan kyvyt yliluonnollisia. Tohtori Rosa kirjoitti hoivakodin henkilökunnan olevan jo niin varmoja Oscarin kyvyistä, että tietävät kutsua omaiset kuolevan ihmisen luo, jos nämä sattuvat olemaan poissa.” Lääkäri-lehdessä oli kysytty kissan kyvyistä myös asiantuntijalta, eläinlääketieteen tohtori Suvi Pohjola-Stenroosilta, joka vastasi näin: ”Kyseessä ei ole mikään yliluonnollinen tapahtuma. Rosa hoitokodissa Providencessa, Yhdysvalloissa asustelevan Oscar-kissan toimia. Oscar osaa aistia kuoleman lähestymisen noin kaksi tuntia aikaisemmin, minkä merkiksi se jää nukkumaan kuolevan ihmisen sängylle. Näin kuvasi New England Journal of Medicine -lehdessä geriatri David M. Rouva K. Erityisesti kissan hajuaisti on superherkkä, mikä johtuu siitä, että sillä on 67 miljoonaa aistinsolua eli epiteelikentän laajuus on noin 20 neliösenttiä verrattuna ihmisen 2-4 neliösenttiin. Lääkäri-lehti kirjoitti asiasta vuonna 2007 elokuisessa numerossaan näin: ”Oscar saapuu huoneeseen 313. Apulaisprofessori Rosan mukaan Oscar ei erehdy; se ei jää sängylle, jos kuolemaan on pidempi aika. nuuhkaisee ilmaa. Kissa tuumii hetken, pyörii pari kertaa ja kiertyy sitten nukkumaan rouva K:n viereen. Myös kuuloaisti on hyvin tarkka erottamaan etenkin korkeita ääniä. makaa rauhallisesti sängyssään, hengitys on säännöllistä, mutta pinnallista. on kuollut ja kissa luikahtaa huomaamatta pois huoneesta. 53 Päivystysnumero 0600 55 6500 OMAELÄINSAIRAALA MEVET Höyläämötie 5 • 00380 Helsinki www.mevet.fi • @mevetfi A ika ajoin saadaan lukea kissoista, joilla olisi kyky ”aistia” ihmisen lähestyvä kuolema. Onko kissalla siis yliluonnollsiia kykyjä. Kahden tunnin kuluttua rouva K. Monen mielestä kissalla on tarkkana, erinomaisen hajuaistin omaavana eläimenä siihen oiva mahdollisuus jotkut taas pitävät sitä silkkana huuhaana. Ovi on auki ja kissa menee sisään. Erikoista tämän normaalisti ihmisiä vierastavan Oscar-kissan käytöksessä on se, että näin on käynyt jo 24 kertaa aiemmin
Ylipaino altistaa myös maksan rasvoittumiselle sekä tukija liikuntaelinten sairauksille. Myös jatkuva raksubuffet on suljettava. M usti ja Mirri Oy:n Product Manager Ritva Santara kertoo ylipainon altistavan kissaa useammille sairauksille. Ylipainoisen kissan ruoansulatuskanava ei välttämättä toimi normaalisti ja lisäksi nukutuksessa eli anestesiassa on riskinsä, jos kissalla on liikaa painoa. – Näitä ovat muun muassa diabetes, nivelrikko sekä sydänja hengityselinsairaudet. – Jokainen kissa on oma Kissa kannattaisi punnita joka viikko. Laihdutustahti ei saa kuitenkaan olla liian kova, sopiva määrä on korkeintaan 150 grammaa viikossa.. Painonpudotuksessa tärkeintä on tarkkailla ruoan määrää. 54 TE RV EY S Ylipaino altistaa sairauksille Silkkitassu solakaksi Ylipaino on tavallisin kotikissoja kiusaava vaiva. Ylipainoisen kissan aktiivisuus vähenee ja kierre lihomiseen on valmis. Lihavuus heikentää kissan elämänlaatua ja lyhentää myös eliniänodotetta
– Onkin hyvä tarkkailla, millaisista leluista sekä leikeistä oma kissa innostuu. Saalistamista simuloivat leikit tarjoavat aktiviteettiä niin mielelle kuin ruumiillekin, nauraa Santara. Kaikenlainen puuhastelu pitää kissan vartalon vetreänä ja tarjoaa sille myös tärkeää henkistä virikettä. Kissahan on luontainen metsästäjä, muistuttaa Ritva Santara. – Leikkimisen, aktivoinnin ja kouluttamisen lisäksi kiipeileminen on kissalle lajityypillistä puuhaa ja tarjoaa sille mahdollisuuksia vartaloa vetreyttävään liikuntaan. – Moni kissa käy tavan takaa rouskuttelemassa raksuja, oli sitten nälkä tai ei. – Kissa nauttii saadessaan etsiä ruokaa aktivointilelujen sisältä, etsiä huoneistoon piilotetut raksut hajuaistiaan käyttämällä ja säntäillä ”saaliin” eli esimerkiksi leluhuiskan perässä. Aktivoimalla kissaa siitä saa hyvinvoivan kotitiikerin. Se tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia leikkiin ja liikuntaan sekä myös lepopaikkoja. 55 Luontainen metsästäjä . – Kissa innostuu uusista asioista, joten sille pitäisi aika ajoin tarjota jotakin uutta ja mielenkiintoista – kuten pahvilaatikkoa tai sanomalehtipaperista rypistettyä rapisevaa palloa. Santara muistuttaa, että kiipeilypuu kuuluu kissakotiin. Jos asunnossa on portaita, kannattaa niitä hyödyntää leikeissä ja saada kissa leikin huumassa juoksemaan portaita edestakaisin. Hurjan huiskanmetsästyksen päätteeksi kissalle voi tarjota mehevän palan raakalihaa, näin saalistushetki saa arvoisensa päätöksen. . Sylissä abessinialainen Redcheetah’s Aurora. Kuva: Santaran kotialbumi. Seinälle ja katonrajaan voi rakentaa kissalle tasoja, joissa se voi toteuttaa seikkailijan luonnettaan. Jokaisella kissalla on omat mieltymyksensä lelujen suhteen. Musti ja Mirri Oy:n Product Manager Ritva Santara kannustaa ruokkimaan kissaa sopivilla annoksilla 3-4 kertaa päivässä. T Joskus ylipainoinen lemmikki on päässyt passivoitumaan turhankin helpon arjen seurauksena. – Toinen hyvä keino innostaa kissaa liikkumaan on ulkoiluttaa sitä valjaissa tai kissalle tehdyssä ulkotarhassa
Kissaa kannattaa ruokkia 3-4 kertaa päivässä. Mikäli kissa levenee liikaa häntäänsä kohden, on ruoka myös maistunut liian hyvin. Monesti leikatut kissat kerryttävät rasvaa vatsansa alle, lähelle takajalkoja. Tunnustele kissan kylkiä. On olennaista tietää kuinka usein ja millaisilla annoksilla kissa on saanut ruokaa, jotta annoskokoja Moni kissa käy tavan takaa rouskuttelemassa raksuja, oli sitten nälkä tai ei. yksilöllinen persoonansa myös muodoiltaan. – Jotkut kissat osaavat säädellä syömistään, kun taas toiset voivat syödä ihan puhtaasti tylsyyteensä. – Ensimmäiseksi kannattaa pysähtyä miettimään, miten kissaa on ruokkinut tähän mennessä. – Moni kissa käy tavan takaa rouskuttelemassa raksuja, oli sitten nälkä tai ei. T Kissan ylipainon voi huomata tunnustelemalla ja luomalla kissaan yleissilmäyksen. Rasvapussukan erottaa katsomalla ja tunnustelemalla. Katso kissaa ylhäältä päin. Jatkuva pääsy ruokakupille saa helposti kissan nirsoilemaan, kun taas ruoka-ajat lisäävät usein kissan tervettä ruokahalua. voi ruveta pikkuhiljaa pienentämään ja tekemään ruokinnan suhteen muutoksia. Raksubuffet kiinni Kissan laihduttaminen on pitkäjänteinen projekti, johon on syytä suhtautua ennemminkin elämäntapamuutoksena. – Erityisesti talviaikaan luonnonvalon vähentyessä ja kissan aktiivisuustason laskiessa sille saattaa alkaa vaivihkaa kertyä ylipainoa, muistuttaa Santara. Raksuja myös pidetään usein aina tarjolla. Kissa syö päivässä useamman kerran pienehköjä annoksia. . Aina auki oleva raksubuffet kannattaa sulkea. Jos kissan kylkiluita joutuu ”kaivelemaan” kissan kyljistä, on rasvakerrosta tullut liikaa. Ihannepainossa olevan kissan kylkiluut eivät näy, mutta löytyvät kevyesti tunnustelemalla. Vapaa raksubuffet kannattaa siis sulkea. – Kissalla on melko pieni vatsalaukku, joten kerta-ateriaksi riittää noin pari teelusikallista märkäruokaa tai lihaa, tai pieni määrä raksuja. Kissan pitkäkarvaisuus voi myös hämätä luulemaan kissaa isommaksi kuin se onkaan. 56 – Kissalla on melko pieni vatsalaukku, joten kerta-ateriaksi riittää noin pari teelusikallista märkäruokaa tai lihaa, tai pieni määrä raksuja. Tähän auttaa vaikkapa päiväkirjan pitäminen muutaman päivän ajan, johon merkkaa kuinka usein kissa on saanut ruokaa, kuinka suurella annosmäärällä ja kuinka paljon se on siitä syönyt, vinkkaa Santara. Jokaisella kissalla olisi Santaran mukaan hyvä olla ruoka-ajat sen sijaan, että ravintoa on aina saatavilla. Joskus syöminen saattaa olla myös sijaistoimintaa, jolla kissa hakee sisältöä elämäänsä. Löytyvätkö kylkiluut. Vaikka lemmikki näyttäisi olevan sutjakassa kunnossa, Santara suosittelee tarkastelemaan tilannetta aika ajoin tuorein silmin ja punnitsemaan kissaa säännöllisesti. Kuivaruoan energiapitoisuus voi olla korkea, lisäksi ne houkuttelevat kissaa napostelemaan. Sopiva ruokamäärä löytyy ainoastaan kissan olemusta seuraamalla, pakkausten viitteelliset ruokamääräsuositukset eivät välttämättä sovellu kaikkien kissojen energiantarpeeseen.. Kissan vyötärölinjan tulisi näkyä kapeampana kohtana. Esimerkiksi maatiaiskissat ja brittikissat ovat yleensä muita kissoja pehmeämpiä ja pyöreämpiä
Ylipaino on tavallisin kotikissoja kiusaava vaiva. Santara korostaa, että kaikki ruokintamuutokset, kuten annoskoon pienentäminen ja ruoan vaihtaminen toiseen, on hyvä tehdä rauhallisessa tahdissa ja pikkuhiljaa. – Kissan laihduttaminen saattaa tuntua monimutkaiselta projektilta, mutta oikeastaan resepti on varsin yksinkertainen: vähennä lemmikin päivittäistä ruokamäärää ja lisää sen säännöllistä liikunnan ja virikkeiden määrää. Yleensä kissa ei saisi viikossa laihtua enempää kuin noin 150 grammaa. – Kissan on vaikea sulattaa hiilihydraatteja, eikä se tarvitse niitä ruokavalioonsa. Kati Wikström. – Aluksi kissa voi vaatia enemmän ruokaa, koska se on tottunut suurempaan annoskokoon ja jatkuvasti tarjolla oleviin annoksiin, mutta kyllä kissa sopeutuu. T Kissalle on suositeltavaa antaa 3-4 sopivan kokoista ateriaa päivässä. Suuressa määrin ne saattavat aiheuttaa jopa terveydellisiä ongelmia, kuten hammaskiveä, verensokerin heittelyä, suolistoflooran epätasapainoa, oksentelua, suolistotulehduksia, struviittikiteitä, ylipainoa ja muita haitallisia vaivoja. – Märkäruoat ovat yleensä kevyempiä ja kuivaruoissakin voi siirtyä vähäkalorisempiin vaihtoehtoihin, jotka eivät ole jatkuvasti kissan nenän edessä. • Neljäs ruoka, esimerkiksi pari teelusikallista märkäruokaa, nautitaan ennen nukkumaanmenoa pienen saalistusleikin jälkeen. Santara muistuttaa, että pelkän kuivaruoan syöminen yhdistettynä vähäiseen juomisen aiheuttaa monenlaisia vaivoja, kuten esimerkiksi virtsatieongelmia. Tosin entiseenkään ei voi repsahtaa, vaan vakioida ruoan määrä ja punnita kissaa edelleenkin säännöllisesti. 57 Kurkkaa www.kananlento.com *** Nopea toimitus *** *** Tuotosta 10% eläinten hyväksi *** *** Tyytyväiset asiakkaat *** Hassu kuin kissantassu! Esimerkkiateriat . Myös muut niukkarasvaiset lihat, kuten broileri ja kalkkuna, sopivat mainiosti kissan ruokavalioon. • Kolmas ruoka, esimerkiksi pieni raakaliha-ateria, tarjoillaan työpäivän jälkeen. Pysyvä painonhallinta lähtee siis kokonaisvaltaisesta elämäntapamuutoksesta. Tärkeintä on kuitenkin tarkkailla ruoan määrää ja punnita kissaa jotakuinkin kerran viikossa. Märkäruoat kevyempiä Märkäruoan lisääminen ja jatkuvan kuivaruokatarjoilun vähentäminen auttavat painonpudotuksessa. – Lihapitoiset märkäruoat sekä raaka liha soveltuvat erityisen hyvin kissojen ruokavalioon. – Kun sopiva paino on saavutettu, pitää ruokinnassa löytää tasapaino ja lopettaa laihduttaminen. – Kissan ravinto on luontaisesti hyvin kosteaa, luonnossa se syö hiiriä, lintuja ja muita pieniä saaliseläimiä. • Työpäivän ajaksi kannattaa laittaa raksuja aktivointileluihin tai piilottaa raksuja asuntoon. Helpointa on siirtyä märkäravintoon, kun pudottaa painoa. Lajityypillistä ravintoa Lajityypillisesti sopiva ravinto sisältää runsaasti laadukasta eläinproteiinia sekä nestettä. Tämäkin on tietysti tapauskohtaista ja riippuu paljon kissan lähtöpainosta, korostaa Santara. – Kissan hyvinvointia tulisi seurata koko prosessin ajan erityisen tarkasti. Esimerkiksi vähärasvainen siansydän on mitä parhainta ravintoa myös painonvartijoille. • Ensimmäinen ruoka, esimerkiksi pari teelusikallista märkäruokaa, annetaan aamulla. Niiden vesipitoisuus on jopa 70 prosenttia, kun kuivaruoassa se on noin 10 prosenttia. Kissa ei yleensä osaa kompensoida kuivemman ruoan syömistä juomalla enemmän vettä, lisäksi kissa ei muutenkaan tunne niin kovasti luontaista janoa
58 Tukeva kuminauha on hyvä naruvalinta keppileluihin. Kissanleluja ei välttämättä tarvitse ostaa kaupasta, sillä hauskat lelut syntyvät näppärästi myös itse askarrellen. Materiaaleja löytyy joka kodista ja soveltaminen on sallittu! Helposti ja halvalla kierrätysmateriaaleista Askartele kissalle lahja
. kerros: Kiedo lanka lenkiksi ja virkkaa siihen 7 ks. kerros: Virkkaa 10 ks edellisen kierroksen silmukoihin niin, että ensimmäiseen silmukkaan virkkaat 1 ks, seuraavaan 2 ks, kolmanteen 1 ks jns. Sujauta joukkoon myös kulkunen. Kaikkihan tietävät, että itse tehdyt lahjat ovat niitä parhaita – ilahduta siis kissasi joulua askartelemalla sille ikioma lelu! Kaisa-Liisa Ikonen Virkattu hiiri Ihanasti kilisevä virkattu hiiri saa kyytiä! . Askartelija voi säästää pitkän pennin väkertäessään kissoille lelut itse! Kivoja leluja syntyy yksinkertaisista kierrätysmateriaaleista – lelunhan saa aikaiseksi vaikka rikkinäisestä sukasta! Muista kuitenkin tarkistaa, että käyttämäsi materiaalit ovat kissoille turvallisia eikä niistä irtoa osia, jotka kissa voi nielaista. Sovita muovimuna syntyneeseen pussiin ja tarvittaessa virkkaa vielä yksi kierros. Leikkaa kuminauha noin 50–70 senttimetrin mittaiseksi ja solmi se tukevasti kiinni keppiin (esimerkiksi syömäpuikko käy hyvin). kerros: Virkkaa 3 kjs, hyppää yhden silmukan yli, 1 ks. Kierroksen lopussa tee 2 ps, jotta pääset silmukkalenkin huipulle. M onen kissanomistajan kotoa löytyy hienoja kissanleluja, jotka seisovat korissa, kun kissa leikkii hiusrenksuilla tai leipäpussinsulkijoilla. 2. X Tarvikkeet: suklaamunan muovinen sisus, kulkunen, villalankaa, virkkuukoukku Laita kulkunen muovimunan sisään ja virkkaa sitten munalle suojus. kerros: virkkaa aukko umpeen 1–2 kiinteällä silmukalla ja virkkaa sitten n. Pitäydy siis luonnonmateriaaleissa ja varmista, että tekemäsi ompeleet ja solmut kestävät vauhdikkaammankin riepotuksen. Tee näin: 1. Anna liiman kuivua hyvin ennen kuin muna päätyy kissan leikkeihin. 59 . Esimerkiksi houkuttelevan kiiltävät ja rapisevat lahjanarut voivat olla kissoille todella vaarallisia. kerros: Virkkaa 3 kjs ja 1 ks edellisen kierroksen silmukkalenkkiin, toista kolmen kierroksen ajan. X Tarvikkeet: nahanpaloja, tukeva keppi, kuminauhaa, kulkunen, sakset Leikkaa nahasta noin 5–10 senttimetrin mittaisia soikioita ja tyylittele ne höyhenen muotoisiksi. Ilahduta kissasi joulua askartelemalla sille ikioma lelu! Suklaamunien sisuskuoret ovat hyviä kissanlelujen raaka-aineita. Moni on myös kokenut sen harmituksen, kun juuri kaupasta hankittu hieno lelu hajoaa alkutekijöihinsä jo ensimmäisessä leikissä. 20 ketjusilmukkaa hiiren hännäksi.. Kun pussi on sopiva, jätä muna sinne ja jatka virkkaamista. 9. 8. kerros: Virkkaa 1 kjs ja 1 ks edellisen kierroksen silmukkalenkkiin, kiristä. Nahkahöyhenhuiska Tyylikäs huiska syntyy pätkästä pyörökuminauhaa, syömäpuikosta ja nahanpaloista. Leikkaa saksilla höyhenten tyveen kuminauhan mentävät reiät ja pujota kuminauha reikien läpi. 4.-7. Kissanlelujen askarteleminen on hauskaa ja helppoa puuhaa, johon myös perheen lapset voivat osallistua. Kulkunen sisään ja vähän villalankaa päälle, niin lelu on valmis! Jos virkkaaminen ei suju, voit myös liimata muovimunan päälle tiukkaan kieputettua villalankaa. 3
X Tarvikkeet: napakkaa puuvillaa, ompelukone ja/ tai neula ja lankaa, vanua, kissanminttua Leikkaa puuvillasta kaksi noin 8 x 8 senttimetrin kokoista palasta ja ompele ne yhteen oikeat puolet vastakkain. Sujauta joukkoon hyppysellinen kissanminttua. Ompele sitten villatai muliinilangalla hiiren sivukappaleet selän kohdalta toisiinsa. Ompele sitten pohja kokonaan paikoilleen ja kiinnitä Kissanminttutyyny Kuivattua kissanminttua voi ostaa eläintarvikekaupoista ja markettien lemmikkiosastolta. Huopahiirtä varten tarvitset kaksi puoliympyrämäistä kylkipalaa, yhden soikean pohjapalan ja kaksi korvaa sekä pätkän narua hiiren hännäksi. Käännä pussi oikeinpäin ja täytä se vanulla. Kissanmintulla kyllästetty huopahiiri on sellainen aarre, joka on parasta viedä piiloon leikitettäväksi. X Tarvikkeet: askarteluhuopaa, neula, villalankaa, vanua, kissanminttua, askartelutusseja, sakset, narua, (helmiä, nappeja) Leikkaa askarteluhuovasta kaavapiirroksen avulla kaksi hiiren kylkeä, yksi pohja ja kaksi korvaa. Ompele täyttöaukko siististi umpeen käsin. Ompele korvat paikoilleen käsin. Erivärisellä huovalla ja ompelulangalla lopputulos on aina erilainen! . Voit tehdä silmät ja nenän myös napeista tai helmistä – muistathan kiinnittää ne hyvin, ettei osia irtoile kissan leikkiessä.. Jätä yhdelle sivulle noin 3–4 senttimetrin kokoinen täyttöaukko. . Sujauta halutessasi vanun joukkoon vähän kissanminttua. narunpätkä hännäksi. Halutessasi piirrä kangastussilla hiirelle silmät ja muita koristeita. 60 Huopahiiri . Ompele myös pohjan toinen sivu paikoilleen ja täytä sitten hiiri vanulla. Voit koristella söpöt huopahiiret kangastusseilla, helmillä tai napeilla. Käytä tätä kaavaa apunasi huopahiiren valmistamiseen. Hippunen kissanminttua tekee kissan pehmolelusta entistä kiinnostavamman! . Leikkaa kylkiin korville viillot merkin kohdalle. Käytä pykäpistoja tai yliluottelua. Taita korvat suppiloiksi ja sujauta kapea pää reiästä sisään
T Aikaisemmat Vuoden eläinsuojeluteko -palkitut: • 2010 Suvi Ojanperä ja Mikael Lindgren • 2011 eläinlääkäri Marjatta Snellman • 2012 ylipalomies Vesa Nurminen • 2013 läänineläinlääkäri Jessica Löfgren-Eriksson • 2014 Eläinsuojelukeskus Tuulispää • 2015 tietokirjailija Helena Telkänranta • 2016 Team Rokka • 2017 Korkeasaaren Villieläinsairaala • 2018 Helsingin poliisilaitos Geenitutkimusta kissojen ja koirien hyväksi Vuoden eläinsuojeluteko SEY jakoi Vuoden eläinsuojeluteko -palkinnon professori Hannes Lohen työryhmälle koirien ja kissojen geenien tutkimuksesta. – Kartoituksen avulla voidaan konkreettisesti edistää eläinten terveyttä ja löytää parempia hoitomuotoja. – Tämä valtava geenipankki ja sen avulla aikaan saadut tulokset osoittavat, että hyvää tiedettä on mahdollista tehdä myös ilman koe-eläimiä. J oka vuosi Eläinten viikolla SEY jakaa Vuoden eläinsuojeluteko -palkinnon henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan tuonut esiin epäkohtia eläinten oloissa tai edistänyt merkittävällä tavalla eläinten hyvinvointia. Kissojen biopankissa on noin 5 000 näytettä. Hannes Lohen työryhmän tekemä työ ja julkiset kannanotot tieteelliseen tietoon perustuvan ja koirien hyvinvointia edistävän jalostuksen puolesta ovat tärkeä lisä keskusteluun, kiittää Pulli. 61 Eläinsuojelupalkinnot . Työryhmä kartoittaa myös eläinten käyttäytymishäiriötä ja geenien yhteyttä niihin. Näytteiden keräys perustuu yhteistyöhön lemmikinomistajien ja eläinlääkäreiden kanssa, ja se on täysin vapaaehtoista. Saatua tietoa on mahdollista soveltaa myös ihmisten sairauksiin, perustelee jakopäätöstä SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli. Kehitetään uusia työkaluja Hannes Lohen työryhmä otti palkinnon ilolla vastaan. Vuoden 2019 eläinsuojeluteko -palkinto jaettiin 3. Työryhmä on tehnyt myös ainutlaatuisen tutkimuksen suomalaisten kissojen terveydestä, joka on paljastanut kissojen yleiset ja rotukohtaiset sairaudet. – Professori Lohen työryhmän tekemän geenikartoituksen avulla on mahdollista selvittää koirien ja kissojen perinnöllisiä sairauksia ja eri ominaisuuksiin vaikuttavia geenivirheitä sekä kehittää jalostusohjelmia ja geenitestejä. – Työryhmä on tehnyt myös ainutlaatuisen tutkimuksen suomalaisten kissojen terveydestä, joka on paljastanut kissojen yleiset ja rotukohtaiset sairaudet. SEY kiittää työryhmää myös tehokkaasta tiedonjaosta, jonka avulla suomalaiset on saatu kiinnostumaan eläinten jalostuksesta ja perinnöllisistä sairauksista. SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli (oikealla) luovutti Vuoden eläinsuojeluteko 2019 -palkinnon professori Hannes Lohelle (toinen oikealta) ja tämän työryhmälle. lokakuuta professori Hannes Lohen työryhmälle koirien ja kissojen geenitutkimusohjelman perustamisesta. Kissoilla oma biopankki Professori Lohi työryhmineen on kerännyt toimintansa aikana yhden maailman suurimmista koirien dna-pankeista, johon on kerätty yli 80 000 näytettä. – Tavoitteemme on selvittää sairauksien ja hyvinvointiongelmien syitä ja kehittää uusia konkreettisia työkaluja ongelmien tunnistamiseksi ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. On vaikuttavaa huomata, kuinka tuhannet ja taas tuhannet koirat ja kissat ympäri maailmaa hyötyvät tuloksista, ja kuinka vaikutuksia on virrannut myös ihmislääketieteeseen. Tutkimustieto on saanut aikaan merkittävän asennemuutoksen eläinten haitallista, ulkoisiin piirteisiin keskittyvää jalostusta kohtaan. – Brakykefaalisten eli niin sanottujen lyttykuonoisten koirien hyvinvointiongelmista on käyty julkista keskustelua jo useiden vuosien ajan. Tietoa geeneistä on saatavilla muutenkin kuin perinteisiä hiirikokeita tekemällä, Pulli sanoo. Palkinto kertoo, että työ on huomattu myös eläinystävien parissa, ja se lämmittää mieltäni, iloitsee professori Lohi.
Kaikkiaan nimipäiväkirjassa on 593 nimeä, eli keskimäärin 1,6 nimeä päivää kohden. Aksu, Aku 8.1. Joulupäivä 26.12. Lupu, Luumu 14.1. Piccolo, Pikkunen 23.12. Tupla, Turbo 4.12. Uudenvuodenpäivä 2.1. Saku, Sasu 15.1. Jellona, Leijona 6.1. Tupsu, Tupu 18.12. Queen 30.12. Gubbe, Gusse 8.12. Immu 17.1. Tammikuun nimpparikalenterista nimensä löytävät muun muassa Jellona, Nössö, Tiuhti ja Aksu. Rusetti, Rusina 17.12. Nikke, Nisse 7.12. Nössö, Nöösi 12.1. Syltti, Sylvesteri Kissojen oma nimipäiväkirja avuksi Kolumbus, Tahvo vai Rusina. Reppana, Repsu 9.12. Kolumbus 15.12. Nuuskamuikkunen, Nuusku 10.12. Tirri, Tiuhti 18.1. Dumbo, Jumbo 31.12. Mörkö 13.12. Kalle 29.1. Kingi, Kunkku 12.12. Sebastian, Sebi 21.1. Julle 11.12. Tammikuu 1.1. 62 Joulukuu 1.12. Veke, Velmu 23.1. Noki, Nokinenä 11.1. Barbara, Belinda 3.12. Hömppä, Höntti 16.12. Dora, Doris 16.1. Lumikki, Lumo 24.1. Hän on laatinut kissojen virallisen, vuonna 2012 julkaistun teoksen Kissojen nimipäiväkirja Viiru, Nöpö vai Kassinen. Tom, Tomppa 22.12. Alli, Allu Mikä määrä hyviä nimiä! . Bitti 29.12. Pontus 25.1. Mooses 19.12. Vallu, Valtsu 30.1. Nasse, Nasu 24.12. Sumppu 21.12. Typsy, Typy 22.1. Tahvo, Takku 27.12. M ikä nimi kissalle. Oskari, Osku 2.12. Nuppu, Nöpö 13.1. Paavo, Palle 26.1. Mustafa, Mustapekka 9.1. Chanel 6.12. Elmeri, Elmo 4.1. Vili, Vilperi 28.1. Harmi 5.1. Hekku, Hemppu 20.1. Joulukuun nimipäiväsankareita ovat esimerkiksi Bambi, Kolumbus, Höntti ja Rusina. Joulukuussa ja alkuvuodesta nimppareitaan juhlivat muun muassa Sylvesteri, Reppana, Paavo, Nuuskamuikkunen ja Hulivili. Lady, Leidi 14.12. Viiru, Viirus 10.1. Hansu, Hasse 28.12. Lara, Latzi 19.1. Misku, Misse 25.12. Bambi, Bimbo 5.12. Jonttu, Jope 27.1. Pusukatti, Pusu 3.1. Suti, Suttu 31.1. Söpön kissaneidin nimeksi kävisi hyvin Doris (15.1.).. Jytky 20.12. Hulivili 7.1. T FT Minna Saarelma on nimistötutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa. Lisää nimiä löytyy Kissojen nimipäiväkirjasta, valittavana on liki 600 nimeä! Lähde: Kissojen nimipäiväkirja Tämä komistus voisi olla vaikkapa Leijona (5.1.) tai Jumbo (30.12.)
Kasvatustoiminta. Kissan pedit. Ilmestyy viikolla 21 Nro 4 SUURI RAVINTONUMERO Ravintoa kissan yksilöllisiin tarpeisiin. Kissanhiekat ja -vessat. Kissan herkut. Kissan ulkoilu. Joululahjat kissalle ja kissaihmiselle. Kissan stressi ja ongelmakäyttäytyminen. Vakuutukset. Ilmestyy viikolla 13 Nro 3 NÄYTTELYT JA KASVATUS Näyttelyt ja muut tapahtumat. Ilmestyy viikolla 41 Nro 6 KISSAN AKTIVOINTI Kissan leikki. Kissakahvilat. Virtsatieterveys. Kissahoitolat. Ilmestyy viikolla 34 Ilmoitusmyynti: Kristiina Hattberg 09 413 97 396 kristiina.hattberg@karprint.. Löytökissatoiminta. Punkkien hoito ja karkotus. @kissfanilehti Kissafani-lehdet vuonna 2020 Nro 1 KISSAN TERVEYDEN HOITO Rokotukset ja madotukset. Vastustuskyvyn ylläpito. Näyttelyvarusteet. Turkin hoito ja välineet. Kasvavan kissan ravinto. MESSUNUMERO. Kiipeilypuut ja lelut. Harrastamaan kissan kanssa. Allergiat. Ilmestyy viikolla 48. Pennun varusteet. Nivelet ja luusto. Kissan terveystarkastukset. KISSAIHMISEN OMA LEHTI! www.kissafani.. Ilmestyy viikolla 7 Nro 2 PENTU TULEE TALOON Pennun hankinta. Nro 5 SENIOIRIKISSAT Ikääntyvän kissan hoito & ravinto. Kissan kuljetus ja matkustaminen. Lisäravinteet ja vitamiinit
64 Kissalla on hyvä olla oma paikka, jonne se pääsee aina halutessaan ja saa siellä olla rauhassa.
Kati Wikström Paketointinarut ja koristeet ovat kissalle vaarallisia. – On siis hyvä suosia mahdollisimman kestäviä, esimerkiksi muovisia joulupalloja ja koristeita sekä kiinnittää ne esimerkiksi rautalangalla kuuseen, Lindqvist vinkkaa. Parasta olisi laittaa lahjat kuusen alle vasta, kun kaikki ovat koolla ja voivat vahtia, ettei kissa syö naruja. Kissat tutkivat ja maistelevat myös kimalteita, paperia, vanua ja muita koristeita. Oma alue voi myös olla jossakin korkealla hyllyn päällä, mistä kissa voi tarkkailla kotia ja vieraita, ja jossa se saa olla rauhassa. Jos tietää kissan stressaavan, on sille hyvä hankkia Feliway-haihdutin, ja laittaa se päälle ainakin pari päivää ennen vieraiden tuloa. Jos pieniä lapsia on tulossa kyläilemään, heitä tulee opastaa, milloin kissa tulee jättää rauhaan ja saako sitä silittää. Lindqvist korostaa, että vieraille tulee kertoa, millä kissaa ei saa ruokkia ja millä saa. Langasta valmistetut kuusenkoristeet voivat juuttua kissan nieluun tai suolistoon. Lasiset joulupallot voivat leikin tiimellyksessä irrota ja särkyä, jolloin kissa voi saada haavoja tassuihinsa.. 65 . – Kissaa kannattaa muistaa leikittää ja aktivoida joulunakin turvallisin keinoin, esimerkiksi kissanminttulelulla tai aktivointilelulla. Hyvissä ajoin kannattaa selvittää, missä on lähin päivystävä eläinlääkäri joulunpyhien aikaan. Se virkistää kissaa, ja näin se ei ala purkamaan tylsistymistään luvattomiin kohteisiin. – Kissalle kannattaa varmistaa oma alue, jonne se pääsee halutessaan ja jossa se saa olla rauhassa. V iestintäpäällikkö Maria Lindqvist SEY Suomen eläinsuojelusta tietää, että ihmiset kyläilevät toistensa luona jouluna, ja se voi aiheuttaa stressiä varsinkin aroille kissoille. Paketointinarut piiloon Paketointinarut, joulukuusen koristenauhat ja erilaiset nyörit ovat kissalle vaarallisia. – Paketointinarut ja -nyörit ovat houkuttelevia leluja kissalle, mutta kissa ei saa pureskella niitä. – Hädän sattuessa on tärkeää saada kissa mahdollisimman pian hoitoon, tähdentää Lindqvist. Koristeet ja narut houkuttelevat kissaa ja nieltyinä ne voivat aiheuttaa suolitukoksen. On myös hyvä huolehtia, että kaikki narut menevät heti lahjan avaamisen jälkeen roskiin. – Nämä kaikki voivat olla vaarallisia kissan suolistolle, sillä ne voivat aiheuttaa suolitukoksen, kertoo Maria Lindqvist. Voi vaikkapa vastuuttaa yhden aikuisista keräämään oitis kaikki paperit ja lahjanarut yhteen roskakassiin. Narut ovat terävälaitaisia ja niistä voi tulla haavoja kissan suuhun tai ruoansulatuselimistöön. Sinne laitetaan kissan ruokaja vesikuppi, peti sekä hiekkalaatikko. Järjestä lemmikille rauhallinen paikka Kissalle turvallinen joulu Joulu voi muuttua painajaiseksi, jos kissa maistelee myrkyllistä joulukukkaa, kaataa joulukuusen tai leikkii tulella
Kuusen lähellä ei tulisi myöskään olla huonekaluja, joista kissa voi loikata kuuseen. Neulaset tulee imuroida joka päivä, jos kuusta haluaa pitää sisällä. Jos välttämättä haluaa hankkia kissoille sopimattomia kasveja, tulee ne asettaa kissan ulottumattomiin. – Kissaa saa hemmotella jouluna antamalla sille pieniä määriä herkkuja, esimerkiksi pieniä kinkkupaloja, mutta vain pieniä määriä, jottei kissan vatsa mene sekaisin. – Turvallinen joulukasvi on ainakin joulukaktus, Lindqvist tietää. Koristeet innostavat kissaa kiipeilemään joulukuuseen.. Myös rusinat ja viinirypäleet ovat myrkyllisiä. Kuusenjalka kannattaa peittää liinalla, ettei kissa pääse juomaan siitä vettä, jos vedessä on ravinteita. Kinkun paistorasvaa ei saa antaa ollenkaan, sillä se voi aiheuttaa ripulia. Kuusi kannattaa kiinnittää huolella painavaan kuusenjalkaan ja tukea kuusi koukulla kattoon kiinni. Kuusi tulisi Lindqvistin mukaan mielellään sijoittaa sellaiseen huoneeseen, jonne kissa ei pääse. Turvallisin ja vatsaystävällisin vaihtoehto on antaa kissalle vain kissoille tarkoitettuja makupaloja. Koristeet innostavat kissaa kiipeilemään joulukuuseen. Kinkun paistopussi ja luut voivat aiheuttaa ummetusta, suolitukoksen tai puhkaista suolen. – Jos kuusi on huoneessa, jonne kissalla on pääsy, on hyvä tehdä muutamia varotoimia. Suklaan teobromiini voi aiheuttaa vatsaongelmia, kuolausta, sydänoireita, kouristuksia ja jopa kooman. – Joulukuusi on turvallisinta laittaa ulos. Ei myöskään tule jättää pähkinöitä kissan ulottuville, sillä ne voivat jäädä jumiin kissan suuhun tai nieluun tai aiheuttaa suolitukoksen. ”Turvallisin puu pihalla” Joulukuusi ja sen koristeet ovat houkutteleva kohde kissalle. – Kissat tykkäävät purra sähköjohtoja, joten kuusen valot kannattaa aina ottaa pois sähkövirrasta, kun kuusta ei voi valvoa. Jos kuusi voi kaatua, on tarkistettava, ettei sen kaatumissäteellä ole mitään vaarallista. 66 Joulupöydän antimet ihmisille Monet joulukukat myrkyllisiä Kuusen neulasten syöminen on kissalle vaarallista. – Jos kissa haluaa kiivetä kuusen vartta pitkin, kannattaa kuusen alle laittaa esimerkiksi kuplamuovia tai foliota matoksi, koska kissa ei tykkää niiden tunnusta tassujensa alla. Jos annat kissalle possua, kalaa tai kanaa, on syytä varmistaa, ettei herkkupalassa ole pieniä luita tai ruotoja, tarkentaa Maria Lindqvist. Monet joulukukista voivat olla kissoille myrkyllisiä, muun muassa amaryllis, hyasintit ja joulutähti. Jos kuusen kuitenkin sijoittaa sisälle, tulisi sitä kastella hyvin, jottei se pääse kuivumaan, jolloin siitä varisee neulasia. Jos kissalla ilmenee myrkytyksen oireita, esimerkiksi oksentelua tai ripulointia, on heti otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Jouluna ostetaan kukkia, jotka herättävät kissan uteliaisuuden ja joita kissat haluavat tutkia ja maistella– Monet joulukukista voivat olla kissoille myrkyllisiä, muun muassa amaryllis, atsalea, tulppaani, jouluruusut, liljat, narsissi, hyasintit, misteli, japanintalvimarja, kielo ja joulutähti, orjanlaakerin marja ja marjakuusen kaarna, Maria Lindqvist luettelee. Myös jotakin kissalle epämiellyttävää hajua voi suihkutella kuuseen ja sen lähistölle, kuten sitrustuoksua. – Kissa ei saisi syödä kuusesta irronneita neulasia, ne voivat tehdä hallaa sisäelimille, Maria Lindqvist valottaa. – Suklaa on vaarallista kissoille
SEY Suomen eläinsuojelun viestintäpäällikkö Maria Lindqvist muistuttaa, ettei eläintä tule koskaan antaa lahjaksi. – Kissat ovat uteliaita eläimiä ja saattavat polttaa viiksikarvojaan tai turkkiaan kynttilänliekissä. 67 Suosi aina sähkökynttilöitä Kissakodissa kynttilät voivat aiheuttaa vaaratilanteita, kannattaa siis suosia sähkökynttilöitä. Kissa voi myös vahingossa aiheuttaa tulipalon tutustuessaan liian läheisesti palavaan kynttilään Sytytä kynttilöitä vain huoneeseen, jossa itse oleskelet ja pystyt vahtimaan kissaa, sanoo Lindqvist. – Toinen vaihtoehto on hankkia umpinaisia lyhtyjä, jotta kissa ei voi osua liekkiin. Kissan hankinta on perheen yhteisen sitoutumisen ja harkinnan tulos. Lyhdyn sijainti kannattaa miettiä tarkkaan, ettei kissa pääse kaatamaan tai pudottamaan lyhtyjä ja aiheuttamaan tulipaloa.. Kuva: SEY/Marjo Kokkonen Elävä tuli kiinnostaa kissaa, jolloin se saattaa saada palovammoja tai aiheuttaa tulipalon. – Jos haluaa nauttia tunnelmallisesta kynttilänvalosta sisällä, suosittelen kissataloon sähkökynttilöitä, vinkkaa Maria Lindqvist
Yhdysvaltalainen 8-vuotias Cinderblock-niminen kissa kävi jo kerran lähellä kuolemaa. Lähde: independent.co.uk, 22.8.2019 Onko kissasi yökyöpeli. Kissaa on usein väheksyvästi pidetty ”vanhan piian lemmikkinä”. Jos kissalle antaa sen päivän pääaterian illalla, se saattaa olla unisempi sen jälkeen. 68 Kaiken maailman kissat ”Hulluja kissanaisia ei ole olemassa” . Tutkimus julkaistiin Royal Society Open Science -tiedejulkaisussa. Yö on parasta aikaa kissalle vaania ja metsästää. Siten saat nukkua rauhassa, ja kissa saa toteuttaa kissamaisia vaistojaan itsekseen. Miksi sitten lemmikkikissat valvovat myös öisin, vaikka niiden kuppi on täynnä ruokaa eikä niiden tarvitse metsästää. Vaikka Cinderblock näin onnistui välttämään lopettamisen, sen tuli laihduttaa, sillä ylipaino alkoi jo uhata kissan terveyttä. Moni ihminen on samaistunut kissan välittämään tunteeseen siitä miten vaikeaa kuntoilun aloittaminen on. Lähde: iheartcats.com. Kissanomistajilla ei ollut eroa näiden oireiden suhteen muihin ihmisiin, tutkijat sanoivat. Tutkimuksessa oli mukana 561 henkilöä, joista 111 oli miehiä. – Tuo kissa on toteemieläimeni, eräskin videonkatsoja totesi myötätuntoisesti. Jos nousemme ylös sängystä, juttelemme kissalle tai sille annetaan ruokaa, se kokee yöllä valveilla olemisen palkitsevaksi. Lähde: mtvuutiset.fi, 28.10.2019 muutettua. Onko kissasi hereillä ja aktiivisimmillaan yöllä silloin kun sinä olet jo nukkumassa. Lemmikkikissatkin ovat vielä metsästäjiä sisimmässään. Jos mikään muu ei auta, sulje makuuhuoneesi ovi kun menet illalla nukkumaan. . – Emme löytäneet mitään todisteita tukemaan ”hullu kissanainen” -stereotypiaa. Heistä 31 omisti vain kissan, 184 koiran ja 49 sekä omisti sekä kissan että koiran, muilla ei ollut lemmikkieläimiä. Videota on katsottu tätä kirjoittaessa jo yli 2,3 miljoonaa kertaa. Osittain se johtuu kissan biologiasta. Vaikka kissan ei koskaan tarvitsisi saalistaa ruokaa itselleeen, sillä on yhä geeneissään metsästäjän vaistot. Omistaja kärsi terveysongelmista ja piti huolta dementoituneesta isästään. Alkoi Cinderblockin kuntokuuri. Kissan esi-isät olivat yöeläimiä, jotka nukkuivat koko päivän ja olivat hereillä öisin. Eläinsairaala jakoi Facebookissa videon, jossa Cinderblock liikkuu juoksumatolla laiskanoloisesti yhtä tassuaan samalla valittavasti moukuen. Nukkuvaa kissaa ei pidä väkisin herättää, mutta kissan leikittäminen ja aktivointi päiväsaikaan saattaa onnistua muuttamaan sen vuorokausirytmiä. Monet omistajat tekevät tietämättään sen virheen, että edesauttavat kissan yökukkumista. Muista, että muutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan kaikkien uusien tapojen oppiminen on prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta. Nämä ”hullut kissanaiset” ovat stereotyyppisen käsityksen mukaan yksinäisiä ja syrjääntyneitä sekä tunteellisempia ja usein masentuneempia kuin koirien omistajat. Kissan terävät aistit, kuten kyky nähdä pimeässä tekevät yöllisestä metsästyksestä helppoa. Nukuttuaan päivän kissa on virkeä ja haluaa leikkiä! Silloin se mielellään haluaisi seuraa omistajastaan vaikka tämä olisi sikeässä unessa. Kissa kokee kaikenlaisen huomion omistajaltaan palkintona. Tutkijat selvittivät kissojen omistajien masennusja ahdistusoireita ja suhteita muihin ihmisiin, sekä yksinäisyyttä. Cinderblockin entinen omistaja ei pystynyt pitämään huolta kissastaan, minkä vuoksi hän oli vienyt yli 11-kiloisen lemmikkinsä lopetettavaksi. Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan kyse todellakin on vain stereotypioista ja ennakkoluuloista, ja ”hulluja kissanaisia” ei ole olemassakaan, vaikka toisin usein luullaan. Onneksi muutamalla konstilla kissan vuorokausirytmiä saa Lihavan kissan jumppavideosta jättihitti . Eläinlääkäri ei kuitenkaan pystynyt lopettamaan Cinderblockia ja pyysi omistajalta lupaa ottaa kissa huomaansa. Jatkuessaan yövalvomisesta muodostuu kierre, jota on vaikea katkaista. Erään amerikkalaisen eläinsuojeluyhdistyksen tekemän mielipidemittauksen mukaan noin 50 prosenttia amerikkalaisista silti uskoo näihin stereotypiohin kissojen omistajista
Kaikki kissat rakastavat nukkua kerällä häntä tassujen edessä. Koirilla eroahdistus on yksi yleisimmin hoidetuista käytöshäiriöistä. Matka sai heti alkuunsa yllättävän käänteen, kun pariskuntaa pyydettiin turvamiesten pyynnöstä sivummalle. Lähde: independent.co.uk, 5.9.2019 Salamatkustaja löytyi lentokoneen käsimatkatavaroista . Selvisi, että yksi pariskunnan kolmesta kissasta, Candy, oli livahtanut tyhjänä tuliaisia varten mukaan otettuun laukkuun. Sanonnan mukaan kissalla on yhdeksän henkeä, mutta tällä kissalla niitä tuntuu olevan kymmenen – omistaja nimittäin päätti kloonata kuolleen kissansa. Kuten ihmiset, myös kissat haluavat lämmitellä varpaitaan – kissat tekevät sen vain kietomalla häntänsä tassujen ympärille. Läpivalaisulaitteen oli paljastanut pariskunnan käsimatkatavaroissa kulkeneen laukun sisällöstä jotain hyvin erikoista. En voinut ymmärtää tapahtunutta, sillä se kuoli äkillisesti. . Perheen kissat oli jätetty hoitoon matkan ajaksi. Jos kissalla ei ole kylmä, hännän kietominen tassujen ympärille voi olla merkki jostain muusta. Pääasiassa lääkkeitä määrätään koirille ja kissoille. Amerikkalainen pariskunta Nick ja Voirrey Coole oli lähdössä matkalle – vasta lentokentän turvatarkastuksessa paljastui, että mukana oli kolmas pyörä. Pariskunta pääsi kuitenkin onneksi jatkamaan matkaansa kommeluksen jälkeen, sillä Voirreyn isä Barry tuli hakemaan kissan takaisin kotiin. Lähde: Helsingin Sanomat 31.10.2019 24 000 dollaria kloonaukseen. Se on ensimmäinen Kiinassa kloonattu kissa, uutistoimisto AFP kertoi. – Yhdennäköisyys on oli 90 prosenttia, onnellinen kissanomistaja Huang Yu iloitsi uudesta kissastaan. Kun kissa istuu selkä suorassa häntä kehoaan vasten, asento voi olla kissan vaistomainen tapa suojautua oletetulta uhalta, esimerkiksi koiralta. Kissa voi myös osoittaa hännän asennollaan, ettei se aio käyttäytyä aggressiivisesti, vaikka tilanne tuntuu hieman epämukavalta. Lemmikkien kloonaus on laitonta monissa maissa, mutta hyväksyttyä muun muassa Kiinassa ja Yhdysvalloissa, missä yksi tunnetuimmista kloonatuista koirista on laulaja Barbra Streisandin koira. Syytin itseäni siitä etten vienyt sitä hoitoon ajoissa, mikä johti sen kuolemaan, 23-vuotias Huang Yu kertoi. Kuollut kissa oli brittiläinen lyhytkarvakissa nimeltään Garlic (suomeksi valkosipuli). Yleensä eläin muuttuu alakuloiseksi esimerkiksi kivun tai sairauden seurauksena. Lähde: mtvuutiset.fi 30.10.2019 Miksi kissat kietovat häntänsä tassujensa eteen. Kissan kloonaaminen ei ole mikään halpa prosessi, sillä se tuli maksamaan Huang Yulle noin 24 000 dollaria. Kloonattu kissa syntyi Kiinassa Pekingissä seitsemän kuukautta Garlicin kuoleman jälkeen. Tärkein syy on hännän lämmittävä vaikutus. Tosiasiassa masennus on harvinaista, mutta tietyissä tilanteissa sen mahdollisuus on olemassa. Lemmikeille määrätään yhä enemmän masennuslääkkeitä. Lemmikin kuolema on surullinen asia, mutta eräälle kiinalaismiehelle lemmikkikissan kuolema otti erityisen koville. Joissain tapauksissa lemmikki voi kuitenkin saada apua mielialalääkkeistä. Nick ja Voirrey Coole olivat lähdössä Isle of Manilta New Yorkiin julistamaan Nickin 40-vuotispäivää. On myös harvinaista, että eläimen masennusoireita olisi tarve hoitaa. Mi Jidong, Sinogene yrityksen toimitusjohtaja kertoi, että he ovat aiemmin kloonanneet noin 40 lemmikkikoiraa. – Lemmikkien kloonaus täyttää asiakkaiden emotionaalisia tarpeita. Todennäköisempää kuitenkin on, että lemmikin masentuneisuus johtuu jostain muusta kuin masennuksesta. Vaikka masennus lemmikeillä on harvinainen ongelma, on mielialalääkkeiden käyttö lemmikeillä lisääntynyt Suomessakin. Kyseessä voi olla kissan halu saada yksityisyyttä ja olla yksin. Myös isojen kissojen, kuten lumileopardin, tiedetään lämmittelevän itseään hännän avulla. Maailman ensimmäinen kloonattu kissa nimeltään CC syntyi vuonna 2001. – Sen on täytynyt livahtaa laukkuun ennen kuin lähdimme lentokentälle, mutta emme kuulleet tai nähneet sitä laisinkaan matkalla sinne, Nick Coole ihmettelee. – Kun Garlic kuoli, olin hyvin surullinen. – Mikä tahansa lemmikin alkuperä onkaan, omistajat pitävät niitä perheenjäseninä. Kloonaamisen teki siihen erikoistunut kiinalainen yritys Sinogein. 69 . Lähde: mtvuutiset.fi, 29.6.2019 Onko kissa masentunut. Siksi se yrittääkin tehdä itsestään mahdollisimman huomaamattoman ja tiiviin paketin, ja pitää häntää tiiviisti kehon ympärillä. Lääkkeet ovat samoja, joita ihmisillekin määrätään masennuksen hoitoon. Monet kissat ovatkin varsinaisia ”vilukissoja”. . Mutta miksi kissat tekevät niin. Mtvuutiset listaa kolme syytä tähän kissamaiseen käytökseen. Lääkkeitä käytetään käytöshäiriöiden oireisiin, kuten pakko-oireisiin ja erilaisiin ahdistuksiin. Etenkin kylmällä säällä hännän vaikutus kehon ympäri kietaistuna on sama kuin peitto tai kaulaliina ihmiselle
Etäeläinlääkäritoiminta on Pohjoismainen harvinaisuus. Kipeä koira on etäeläinlääkärin tyypillisin asiakas Suomessa. Etäeläinlääkäri toimii mainiosti myös lomareissulla tai esimerkiksi veneellä ollessa, kun päivystävä eläinlääkäri voi olla pitkänkin matkan päässä. Digitaalisuus tekee tuloaan myös eläinlääkäripalveluihin. – Ruotsissa etälääkintää käytetään useammin ja asiakkaina on koirien lisäksi kasvavassa määrin myös esimerkiksi kissoja ja hevosia. Ruotsissa etäeläinlääkäri hoitaa koirien lisäksi yhä enemmän myös kissoja ja hevosia. – Etäeläinlääkäripalvelumme on saanut sitä käyttäneiltä asiakkailtamme erittäin lämpimän vastaanoton. Esimerkiksi haavakonsultaatiot hevosilla toimivat etänä erinomaisesti, Elomaa sanoo. – Muualla maailmassa etäeläinlääkäritoimintaa ei ole, Elomaa sanoo.. Ruotsi ykkönen If tarjoaa eläinvakuutusasiakkailleen FirstVetin etälääkintäpalveluja myös muissa Pohjoismaissa. Suomessa etäeläinlääkäripalveluja tarjoaa kolme tahoa. Ifin yhteystyökumppanina ja palveluntarjoajana toimii FirstVet. 70 TE RV EY S Ruotsi etäeläinlääkinnän ykkösmaa Yhä enemmän etäkissapotilaita Kissoja etäeläinlääkärin asiakkaista on etäeläinlääkinnän ykkösmaassa Ruotsissa jo vajaa kolmannes. 65 prosenttia etäeläinlääkärille tuoduista tapauksista ratkaistaan videopuhelun aikana. – Klinikalle ohjataan nykyisin etäeläinlääkärikonsultaation jälkeen vajaa kolmannes kaikista eläinasiakkaista. Lisäksi eläin on kotioloissa klinikkakäyntiä rauhallisempi, mikä helpottaa todellisen arvion tekemistä tilanteesta. Ifin tilastojen mukaan etäeläinlääkärin tyypillisin asiakas on kipeä koira: ne muodostavat yli 90 prosenttia etäeläinlääkärin asiakaskunnasta Suomessa. – Etäeläinlääkäri on ylipäätään turvallinen ja luotettava ensikontakti eläimen omistajalle silloin, kun koiran tai muun eläimen hyvinvointi huolestuttaa, Ifin eläinlääkäri Heidi Elomaa sanoo. Ifin tilastojen mukaan Suomessa etäeläinlääkärin asiakkaista yli 90 prosenttia on koiria. Erityisesti Ruotsi on etäeläinlääkinnän käytössä Suomea edellä. Kissoja etäeläinlääkärin asiakkaista on jo vajaa kolmannes. Hevostenkin hoitoon etälääkäri on erinomainen: hevostahan on ison kokonsa vuoksi vaikeampi viedä fyysisesti eläinlääkärille, mutta FirstVetin videokuva antaa eläinlääkärille hyvän kuvan ongelmasta ja sen laajuudesta. Lisäksi kotioloissa eläin on usein klinikkakäyntiä rauhallisempi. Suomeen 2018 If toi etäpalvelut eläinvakuutusasiakkailleen ensimmäisenä Suomeen keväällä 2018. Etäeläinlääkäriltä saa aina puolueettoman arvion eläimen tilanteesta, kotihoito-ohjeet sekä tarvittaessa lähetteen jatkohoitoon. Sen sijaan Ruotsissa hoidetaan etänä yhä enemmän myös kissoja ja hevosia. Ifin tilastojen mukaan merkittävä osa, 65 prosenttia, kaikista etäeläinlääkärille tuoduista tapauksista ratkaistaan saman videopuhelun aikana. E täeläinlääkinnän suosio kasvaa, eikä ihme: etäeläinlääkäri on helposti tavoitettavissa älypuhelimen tai tabletin välityksellä, ja vastaantto on muutenkin hyvin auki. Osaa kehotetaan hakeutumaan välittömästi hoitoon ja toisia vasta sitten, jos tilanne ei parane etäeläinlääkärin antamilla kotihoito-ohjeilla, Elomaa kertoo. Yhteys FirstVetin eläinlääkäriin otetaan videopuheluna tabletilla tai älypuhelimella. Videokuvasta eläinlääkäri näkee, millaisesta ongelmasta on kyse ja minkälainen eläimen yleinen olemus on, Elomaa sanoo
1. Kehrääminen Kehrääminen on kaikista tunnetuin merkki kissan tuntemasta mielihyvästä. Silmäpeliä Kissat luovat katsekontaktin ainoastaan sellaisiin ihmisiin, jotka he tuntevat hyvin ja joihin he luottavat. Hellä näykkiminen Jos kissa näykkäilee sinua hellästi, sekin on osoitus kiintymyksestä sillä ei siis ole mitään tekemistä kiukkuisen puraisun kanssa! 3. Seuraasi hakeutuminen Vaikka kaikki kissat eivät olekaan varsinaisia sylikissoja, silti pääosa kipuaa mielellään ainakin aika ajoin omistajansa syliin köllöttelemään. Lahja kissalta Jos kissa seikkailee ulkona, on enemmän kuin todennäköistä, että joskus se kantaa omistajalleen lahjaksi pyydystämänsä jyrsijän. 4. Hurrr, hurrr.... Hiiritai rottapaisti on osoitus siitä, että me olemme yhtä jos sinulla on nälkä, tässä, ole hyvä! Näillä kissa kertoo, että olet rakas! Silmäpeliä ja tassuttelua Osaatko tunnistaa, kuinka kissasi osoittaa sinulle kiintymystään. Onhan se maailman paras paikka! Lähde: Anna, 26.6.2017. 9. Pään hierominen Jos kissa hieroo päätään sinua vasten, se merkitsee yhteenkuuluvuutta. 10. Tassuttelu Kun kissa nostelee etutassujaan ja leipoo niillä esimerkiksi syliäsi, se kielii hyvästä olosta. Jos kissa tekee näin, se tietää, että sinun kanssasi on turvallista olla. Kun kissa tekee sen seurassasi, voit olla varma, että olet ansainnut kissan luottamuksen. 6. 2. 7. Pehmeä ääntely Jos kissasi juttelee sinulle pehmeällä, siritystä muistuttavalla äänellä, se on kissan tapa ilmaista rakkautta ja onnea. 5. 8. 71 K issalla on monia ilmeitä ja eleitä, joilla se viestittää tunteistaan. Mitä paremmin tunnet lemmikkisi, sitä helpompaa se on. Maha paljaana Kun kissa kellahtaa selälleen paljastaen mahansa se on haavoittuvimmillaan. Hieromalla feromonejaan sinuun kissa merkitsee sinut omakseen olette samaa laumaa. Nukkuessa viereen Kömpiikö kissasi nukkumaan kanssasi
Tämä siksi, jotta asiointi laatikolla olisi miellyttävää useammalle kissalle, vaikkei omistaja ehtisikään joka käynnin välissä laatikkoa puhdistamaan. 72 H O IT O Moninainen kirjo ruokia ja hiekkoja Kissan tarpeiden mukaan Kissanruokia ja hiekkoja riittää, jolloin sopivan tuotteen etsinnässä on jo valinnanvaraa. Oikean hiekan kaltainen Kissanhiekoissa on monenlaista tarjontaa. Törnroos muistuttaa myös vessojen riittävästä määrästä. Kuva: Tree of Pets Oy Kissoilla on todellisuudessa varsin huono makuaisti; niitä houkuttelee ruoan tuoksu ja suutuntuma. – Tämän vuoksi suosituimpia hiekkoja ovat nopeasti hajuja sitovat ja tiiviisti pienen paakun muodostavat hiekat. Kati Wikström Kissoille luonnollisinta on oikean hiekan kaltainen kissanhiekka.. Hyvänä vertailukohtana voi Törnroosin mukaan ajatella, että ihmisellä makunystyröitä on 9000 ja koiralla 1700 sen sijaan kissalla makunystyröitä on alle 500. – Eri elämänvaiheissa oleville kissoille tarkoitettujen ruokien merkittävimmät erot ovat ruokien energiapitoisuuksissa. – Kissoilla on yksilöllisiä makumieltymyksiä ja niitä kannattaa kuunnella. Senioreiden ruoat ovat usein aikuisten kissojen ruokia kevyempiä rasvapitoisuudeltaan, sillä ikääntyessä kissan aktiivisuustaso usein alenee, aineenvaihdunta hidastuu ja sitä myöten riski ylipainoon lisääntyy. – Suosituin lienee hyvin hajuja sitova ja käyttäjäystävällinen paakkuuntuva mikrohiekka. Hyvin hajuja sitova ja tiiviisti paakkuuntuva kissanhiekka on käyttäjäystävällinen sekä kissalle, että omistajalle. Tämän vuoksi kissanruokien makukirjo on laaja ja osa ruoista on sen lisäksi suunnattu hoitamaan erilaisia ongelmia, kuten virtsakiviä. Se on koostumukseltaan eniten oikean hiekan kaltainen, joten se on materiaalina kissalle kaikkein luonnollisin, Törnroos tietää. – Siinä syntyvä jätteen määrä on pieni ja kissan hiekkalaatikko pysyy aina siistinä. Kissojen tarpeet vitamiineissa, kivennäisaineissa ja hivenaineissa vaihtelevat eri elämänvaiheissa. T ree of Pets Oy:n breeder and event manager Sanna Törnroos avaa kissanruokien koko kirjoa. – Käytännössä vessalaatikoita tulisi olla aina kahta kissaa kohden vähintään yksi. Tällä hetkellä tuoksullisista hiekoista suosituimpia ovat luonnolliset, esimerkiksi yrttituoksut. – Ruokavaliolla voidaan auttaa esimerkiksi akuuteista tai kroonisista vatsan ja/tai suoliston toiBreeder and event manager Sanna Törnroos Tree of Pets Oy:sta kertoo, että eri ikäisille kissoille tarkoitettujen ruokien merkittävimmät erot ovat energiapitoisuuksissa. Kasvavien pentujen ruoassa kalorimäärä on suurin, sillä pentujen energiantarve on merkittävästi aikuisia kissoja suurempi. Laadukas hiekka sitoo hyvin myös pahat hajut, joka erityisesti pienissä asunnoissa on suuri etu, kertoo Törnroos. Millaisia eroja niissä on ja kuinka valita omalle kissalle sopivat. Se näkyy myös ikäryhmille suunnatuissa ruoissa. – Mikä on toisen herkkua, ei kenties maistukaan toiselle. mintahäiriöistä, iho-ongelmista, ylipainosta, munuaisvaivoista ja virtsakivistä tai -kiteistä kärsiviä kissoja. Eläinlääkäriruokavaliot on tarkoitettu erilaisista sairauksista tai vaivoista kärsivien kissojen elämänlaadun parantamiseen ja toipumisen edistämiseen. Sinällään mielenkiintoinen fakta kissoissa on se, että niillä on todellisuudessa varsin huono makuaisti ja nirsous perustuneekin enemmän ruoan tuoksuun tai suutuntumaan. – Monikissatalouksien hiekoissa on yleensä tehostettu hajujen sitomiskykyä. Niiden käytön aloittamisesta on syytä konsultoida aina eläinlääkäriä, jonka seurannassa tuotteita tulisi harkita pitkäaikaiskäyttöön
– Mitä arempi kissa, sen suojaisampaan piiloon se haluaa puskeutua. Trendinä ovat varmaankin itsetehdyt pedit, jolloin saa juuri omalle kissalleen sopivan kokoisen ja oikeanlaisen tuntuisen pesäpaikan. Tolosen mukaan kissat tarvitsevat eri korkeuksilla olevia pesäpaikkoja, ja mielellään useita. S uomen Lemmikkikauppa. Kissa hakee pedistä mukavuutta, lämpöä ja turvallisuutta. Kati Wikström Kuvat: Tolosen kotialbumi Kissoille on tarjolla monenlaisia petejä. – Tällä kokemuksella voisin sanoa, että kissa on hyvinkin sosiaalinen eläin ja tulee mainiosti toimeen lajitovereidensa kanssa. Onneksi petien repertuaari on hyvin laaja. Viime vuonna hoidin yhteensä 260 hylättyä kissaa ja niistä 11 oli niin heikkokuntoisia, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nukuttaa ne ikiuneen. fi:n perustaja ja Lemmikkihoitola Vierashuoneen omistaja Simo Tolonen on todellinen eläintenystävä. Mieluisassa pesässä voidaan oleilla myös kaverin tai parinkin kanssa. – Löytöeläintalossa olen vuosien varrella päässyt kokeilemaan erilaisia kissanpetejä ja oppinut ihan käytännön tasolla, minkälaisista pedeistä kissat pitävät. – Mutta sen olen kissoja loukuttaessani huomannut, että kissa menee umpinaiseen loukkuun herkemmin kuin verkkoloukkuun, jota ei ole vuorattu risuilla ja heinillä. Olen huomannut, että iglun malliset pedit ovat monen kissan suosiossa. Kaikki kissat pitävät jonkinlaisesta pesästä, ollaan siellä sitten yksin taikka kaverin kanssa.. – Kiipeilypuiden mukana tulevat pussit ja pesäkolot ovat hyvin suosittuja paikkoja. 73 H O IT O Lämpöä ja turvaa pedistä Kisulle oma ihana pesä – Jotkut kissat nukkuvat samassa pesässä kaverinsa kanssa, kun toiset sen sijaan haluavat olla pesässä itsekseen, eivätkä päästä muita sinne. Tolonen tietää, että kissa on hyvin yksilöllinen: yksi haluaa väljyyttä, kun toinen haluaa hyvinkin suljettua tilaa. – Onneksi vain erittäin harva kissoista joutuu lopetukselle. Valikoimissa on igluja, pussukoita, nukkumistyynyjä sekä seinään ja patteriin kiinnitettäviä petejä. Vuotuisella tasolla Tolonen kertoo etsivänsä sadoille kissoille kodit. Trendinä itsetehty Löytöeläintalossa Tolonen on monesti nähnyt neljänkin kissan puskeutuvan samaan pesään. Simo Tolonen vastaa Oulun ja lähikuntien löytöeläinten hoidosta, pitää lemmikkitarvikekauppaa sekä lemmikkihoitolaa. Lattian tasolta hieman korkeammalla olevista pedeistä tykätään yleisesti. Sosiaaliset kissat eivät hakeudu suoranaisesti piilopaikkaan, mutta tykkäävät nekin toki sellaisissa olla. – Jotkut kissat nukkuvat samassa pesässä kaverinsa kanssa, kun toiset sen sijaan haluavat olla pesässä itsekseen, eivätkä päästä muita sinne. Iglut suosiossa Tolonen jos kuka tietää, millaiset pedit ovat kissojen suosiossa. Kaupan ja hoitolan lisäksi hän vastaa Oulun kaupungin sekä sen ympäristökuntien löytöeläinten hoidosta
Saimme myös paljon toiveita sekä vinkkejä kissaihmisiltä. Runkoa emme ole muuttaneet, kun se on hyväksi todettu. Catmax-kissahuonekalujen tekijä ja yrityksen omistaja Pekka Niemi kertoo ensimmäisten kissahuonekalujen syntyneen melkeinpä vahingossa. Köysimalli on myös pysynyt samana. Niemi kiittelee, että kissaihmiset ympäri Suomen ovat alusta saakka olleet heidän tukemaan. – Omat kissamme päästivät vain hyväksymänsä kissahuonekalut tuotantoon asti. Niitä on valmistettu jo lähes 30 vuoden ajan ja tuotekehitykseen on osallistunut arvovaltainen kissaraati. – Tietysti köysiä joutuu välillä vaihtamaan, ja me toimitammekin aina tilauksesta uutta köyttä vanhan tilalle. Tuote on kehitetty asiakkaita varten ja me palvelemme asiakkaitamme, niin kissoja kuin heidän omistajiaankin, naurahtaa Niemi. Vaikka olemme kehittäneet uusia osia puuhun, niin ne sopivat runkoon samalla lailla kuin vanhatkin osat. Perusrunkomalli soveltuu 240-263 cm huonekorkeuteen. R aumalla sijaitseva pienyritys on perustettu vuonna 1979. Kotona Niemellä oli oma testausryhmä, joka tarkkana tutki jokaisen ehdotuksen hyväksyen tai hyläten ne. Pilvilinnasta kilpaillaan Kissahuonekalut on Niemen mukaan tehty kestämään, ja ne ovat periytyneet kissasukupolvilta toisille. Runko pystytetään lattian ja katon väliin kierrejousen avulla, ilman kiinnitysreikiä ja työkaluja. Lisäksi sitä on myös huonekorkeuksille 264-283 cm ja 284-320 cm. – Köysi on koneellisesti tiukkaan kierrettyä Sisal-luonnonkuituköyttä halkaisijaltaan 14 mm. Kuuntelimme kissaraatimme mielipiteitä tarkkaan, kun suunnittelimme osia kissanpuihin. – Sen takia kissanpuistamme on varmaankin tullut niin suosittuja – niiden kehittämisessä ja valmistamisessa on otettu kissanomistajien toiveita paljonkin huomioon. Kissahuonekalujen puuosat ovat suomalaista vaneria, jonka pakH O IT O. Laman tullen toiminta alkoi hiipumaan ja olin Yleismessuilla, kun sain vinkin, että samoista materiaaleista voisi tehdä kissoille kiipeilyja raapimispuita. Mielestäni idea oli hauska, ja näin sitten herätimmekin hilpeyttä mutta myös kiinnostusta, kun menimme ensimmäisen Catmax-kissahuonekalun kanssa Lahden huonekalumessuille vuonna 1991. 74 Kissanpuita sukupolvelta toiselle Kotimaiset kissahuonekalut Catmax-kissahuonekalut ovat kotimaisia avainlipputuotteita. – Valmistin naulakoita, hyllyjä ja valaisimia huonekaluliikkeille kymmenen vuoden ajan. – Aloimme käydä vaimoni Marjan kanssa kissanäyttelyissä, joihin veimme kissahuonekaluja mukanamme
Kuuntelimme kissaraatimme mielipiteitä tarkkaan, kun suunnittelimme osia kissanpuihin. Tässä työssä saa Niemen mukaan välitöntä palautetta ja kehräystä työstä. – Nyt olemme eläkkeellä ja kissatkin kiipeilevät jo pilven reunalla, sanoo Pekka Niemi. Ei kovin sähäkkää, joten hommaa voi tehdä sivutyönäkin. – Halusimme kehittää ja valmistaa sellaiseen kissanpuun, joka kestäisi aikaa ja kynsiä. Sieltä saa loistavia kommentteja, ideoita ja toiveita, asiakkaamme ovat siellä. – Omat kissamme päästivät vain hyväksymänsä kissahuonekalut tuotantoon asti. Niemi tietää, että osa on täydentänyt kissanpuutaan vuosien varrella, jos perheeseen on tullut lisää kissoja, oma kissa ei jaksa enää kiivetä ilman Askelmia tai Laiskanlinnoja tarvitaan enemmän. – Puuta on siis koottu ja täydennetty pala palalta. Kissapuiden mukana tulee leikkirotta, jonka nimi on Max. Hauskana yksityiskohtana puuhun on saatavilla ruokakupin alusta, jonka reunat estävät kuppia tippumasta. Yrittäjämielisyyttä ja reippautta toki tarvitaan jo senkin takia, että kissanäyttelyissä pitäisi käydä. Työn jatkaja etsinnässä Nyt yritykselle etsitään jatkajaa. Olisi hienoa, jos joku kissojen ystävä haluaisi jatkaa yritystämme ja tehdä Catmax-kissahuonekaluja tulevillekin kissasukupolville. – Kissahuonekaluja voi kehittää seuraavankin 30 vuoden aikana vaikka kuinka paljon, vain mielikuvitus ja kissan viihtyvyys asettavat rajat. Tämä kissahuonekalu tunnetaan nimellä Kokoonpano 11 ja se on yksi suosituimmista Catmaxin tuoteyhdistelmistä. Huonekalun, jossa kissat mieluusti oleilisivat ja jolla voisi lisäksi olla jopa jälleenmyyntiarvoa. Olemme etsineet toiminnalle jatkajaa, mutta se tuntuu olevan melko haasteellista. Tuotetestaajana on Viti. – Tämä on mielestäni varsin palkitsevaa käsityöläisyyttä. Hyvä kissanpuu on muuntautuva, kestävä ja vähän tilaa vievä, joten olisi tärkeää, että toiminnan jatkaja kokisi samoin. Kati Wikström Kuvat: Niemen kotialbumi suus on 9-21 mm ja päällysteet ovat tiukkaa huopaneuletta, Niemi luettelee. Kissahuonekaluissa on 30 vuoden ajan kiipeilty, raavittu, leikitty, nukuttu ja jopa ruokailtu. Sini-Unelma valloitti Pilvilinnan ja Emma-Stiina on asettautumassa Laiskanlinnaan. – Nyt puuta käyttävät kissojen kasvattajat sekä yksittäisten kissojen omistajat ja niissä kiipeilee pentueita, nuoria ja seniorikissoja. – Emme ole käyneet kissanäyttelyissä aikoihin ja teemme tätä nyt enemmänkin harrasteena. Suosituimpia osia ovat Nojataso, Iso taso sekä Pilvilinna, joka on kuulemma monissa kissaperheissä varsin kilpailtu paikka. 75 Pekka ja Marja Niemi ovat tehneet Catmaxkissahuonekaluja 30 vuotta. Alimpana Pieni taso, keskellä Iso taso ja ylimpänä Nojataso. Kuvassa Kokoonpano 16/2, jossa Laiskanlinnaan pääsee helposti Askelman avulla. Kissahuonekaluissa on 30 vuoden ajan kiipeilty, raavittu, leikitty, nukuttu ja jopa ruokailtu.. Tuotetestaajana Sini-Unelma
Näiden lelujen suosio perustuu vinkeän ulkonäön ohella vahvasti leluissa käytettyyn erityisen aromaattiseen pohjoisamerikkalaiseen kissanminttuun. Kissa innostuu uusista leluista. Ananksen mallinen R2PPet MadCat -lelu sisältää kissanmintun lisäksi matatabia. R2PPet MadCat Taikasieni eli niin sanottu höpötatti. Kissat rakastavat leluja! – Interaktiivisiin leikkeihin kissan kanssa sopivat parhaiten ehkä erilaiset huiskat ja onget. K issat rakastavat leluja! Niiden avulla ne voivat jäljitellä saalistusta, ja leikkiessään sisäkissa saa liikuntaa ja virikkeitä. Lemmikkiliike Musti&Mirrillä kissanlelut on jaoteltu seuraavasti: huiskat, onget, pallot, hiiret, aktivointilelut, jotka sisältävät elektronisia leluja ja erilaisia pelejä sekä erilaiset virikelelut, kuten esimerkiksi laserosoittimet ja kissanminttulelut. – Interaktiivisiin leikkeihin kissan. Niillä on helppoa innostaa kissaa vaikka erilaisiin metsästysleikkeihin. Viime aikoina yhdysvaltalaiset brändit, kuten R2PPet MadCat ovat kasvattaneet suosiotaan somevideoiden vanavedessä. Catit 2.0 Flower Fountain -juomaautomaatin virtaava vesi kannustaa kissaa juomaan enemmän. 76 Laser, höpötatti, kulkuspallo... Markkinoilla on suuri valikoima erilaisia kissanleluja. Kissanminttuja matabilelut ovat ylitse muiden
Kissalle leluja valitessa on Karin mukaan myös hyvä muistaa, että turvallisuuden takaamiseksi lemmikkiä tulee valvoa koko ajan tämän leikkiessä. Perinteiset huiskat pitävät myös pintansa myyntitilaston kärjessä. Kylmänä vuodenaikana pehmeät ja lämpimät pedit rentoon lekotteluun ovat varmasti kissojen mieleen. Jotkut kissat ovat hyvin tarkkoja nauttimansa nesteen suhteen ja monelle viiruhännälle virtaava vesi onkin paljon houkuttelevampi vaihtoehto kuin kupissa väljähtänyt. Coucou!-maitonapit sopivat joululahjaksi herkkuja arvostalle kissalle. kanssa sopivat parhaiten ehkä erilaiset huiskat ja onget. Huiskissa ja ongissa käytetään perinteisesti muun muassa aitoja höyheniä, jotka vetoavat kissan metsästysviettiin luonnollisesti. X Millaisia leluja laitetaan kissalle tänä jouluna paketteihin. ”Vilukissalle”, joka kaipaa erityisen lämmintä nukkumapaikkaa sopii Scruffs Thermal Ring -peti. Musti&Mirrin suosituimpia ja myydyimpiä kissanleluja ovat perinteiset hiirilelut ja pallot. Erilaisille raapimapuille kynsien huoltoa ja kiipeilyä varten on aina käyttöä, etenkin jos haluaa suojella huonekalujaan! Myös erilaiset herkkupalat ja ruoat ovat suosittuja joululahjaideoita. – Niitä on kiva mutustella ja kanniskella ympäri kotia nauttien aromeista. . Sen pehmusteen sisällä on kissan omaa lämpöä takaisin heijastava foliokerros, Johanna Kari kertoo. Kaikki kissat eivät kuitenkaan reagoi kissanminttuun. – Leikki tulee keskeyttää välittömästi ja ottaa lelu pois, mikäli lelusta irtoaa osia tai se hajoaa. – Esimerkiksi L&B Beehive Cat Cave on monikäyttöinen peti, joka muuntautuu käden käänteessä luolasta pediksi ja toisin päin. 77 Pehmoinen peti vai uusi raapimapuu. Tavallisista kupeista poiketen Flower Fountain -juoma-automaatti työntää vain filtteröityä, juoksevaa vettä astian pinnalle, joka kannustaa kissaa juomaan enemmän. Tuuli Turtola. Se sopii myös pienille koirille. Mitä olisi joulu ilman tonttulakkia! Pussimainen fleecepeti sopii kissoille ja myös pienille koirille. Tänä jouluna Musti&Mirri tarjoaa kisuleille mitä ihanampia joululahjaideoita. – Silloin voi kokeilla matatabi-leluja, esimerkiksi Mad Cat -kissanleluissa on käytetty sekä kissanminttua että matatabia tehden niistä useimpien kissojen mielestä vastustamattomia. Monesti asiakkaat hankkivat joululahjaksi mieluummin ”ei jouluisia” tuotteita, koska niiden käyttöaika ei ole niin rajallinen, Johanna Kari sanoo. Myös kissanminttulelut ovat useiden kissojen mieleen. – Uutuustuote Catit 2.0 Flower Fountain -juoma-automaatti on hyvä heikosti janoa tunteville kissoille, jotka eivät ehkä muuten joisi tarpeeksi vettä. Olemme kuitenkin pyrkineet pitämään joulutuotteiden määrän kokonaisuuteen nähden maltillisena, sillä joulutuotteiden ”aika” koetaan monesti aika lyhyeksi. Pallot, joissa on sisällä kulkunen ja rapisevat pallot kiinnostavat kissoja erityisesti. Ne sisältävät kissanminttukasvia, jonka tuoksusta lähes kaikki kissat hullaantuvat. – Joulutuotteet tuovat paitsi asiakkaille myös myymäläämme joulutunnelmaa. Niin kuin lukuisat netin kätköistä löytyvät kissavideot osoittavat, laserlelu on kestohitti niin kisujen kuin omistajienkin keskuudessa. Tämän varta vasten kotitiikereiden leikkihetkiin suunnitellun laserlelun avulla kissa pääsee toteuttamaan lajilleen tyypillistä käyttäytymistä – saalistamaan! kertoo tuotepäällikkö Johanna Kari Musti&Mirristä. Varsinaisia joulutuotteita on myös tarjolla jonkin verran. Niillä on helppoa innostaa kissaa vaikka erilaisiin metsästysleikkeihin
Kun se sataa maahan eikä sula, on tullut ensilumi. Mirri kuuli Liinan kirkkaan äänen kysyvän. Pienet lapset menevät siitä aivan sekaisin ja luulevat, että pystyvät heti laskemaan pulkalla tai kelkalla ja hiihtämään, vaikka hiekka Mirri tutustuu jouluun. Pihalla riemuitsi ensilumesta heidän perheensä lapset Liina ja Jussi ja Mirrille vielä varsin tuntematon joukko muita lapsosia. – Hei, lunta sataa. 78 M irri kuunteli ulkoa kantautuvia ääniä. – Hölmö Liina. – Mirri-kulta, tuo valkoinen höytyvä, jota on ilma täynnä, on lunta. Tehdäänkö kohta lumiukko vai lumilyhty. – Mikä on lumiukko, lumilyhty ja lumienkeli, se mietti ja päätti kysyä Manta-emoltaan sitä. Manta oli jo useamman vuoden vanha, joten sen on täytynyt nähdä jo ensilumikin, mistä Mirrillä ei ollut tietoakaan, sillä se oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. Mirri ei nähnyt pihalle ikkunasta, sillä hän oli niin korkealla, että kuuli ainoastaan korttelista kaikuvat äänet. Ei nyt vielä saa yhtään lumipalloakaan, että pääsisi heittelemään, Jussi vastasi selvästi harmissaan, mutta Liina ei lannistunut: – Ainakin voimme tehdä jo lumienkeleitä, hän vakuutti pihan tytöille
Emo huomasi hyräilyn lomassa, että pikku-Mirri alkoi jo torkahdella. Itse asiassa se ei ollut syönyt ainuttakaan hiirtä, mutta sille oli uskoteltu, että kissan märkämuona oli hiiripaistia, sillä silloin Mirri tunsi itsensä kunnon saalistajakatiksi, sillä päivän aikana se oli teurastanut useaan otteeseen kissanminttuhiirensä. Manta-emon lempipaikka on takkatulen loimussa rahilla.. – Kannattaa vaan odottaa, kun lapset ovat avanneet lahjapakettinsa. – Joulu, mikäs se on, Mirri uteli. Viimeiseksi hän sytyttää kynttilät loistamaan. Pienet siniset silmät lupsahtivat tämän tästä kiinni. Joku huuteli puisesta tiinusta, joko kiisseli valmista on. vasti, joten se jäi tuijottamaan ikkunasta lumoavaa valkoista sadetta. Jäätähdet taas syntyvät pakkasen vaikutuksesta ikkunoihin. 79 vaan rahisee välineiden alla. – Joulu on rauhan juhla ja silloin julistetaan Suomen Turussa joulurauha, joka koskee kaikkia eläväisiä. Jäätähdet kuulostavat upeilta, Mirri kuvitteli. – Manta-emo, haluan kuulla lisää talvesta. Takkakin oli kuulemma harvinainen kerrostalossa, missä Mirri ja Manta asuivat. Se myös opasti, ettei kuusenkoristeita saa repiä, vaikka miten ne heiluisivat ja tuntuisivat houkuttelevilta. Meistä kissoista tuo ensilumi ei ole ollenkaan kivaa. Se on pienten jääkiteiden muodostama valkea peite puiden oksilla. Hänkin uskoi, että tulevasta joulusta tulisi lämminhenkinen ja Mirrille ikimuistoinen. . Taidan pitää talvesta. Millainen se on, Mirri kysyi. Jaana Isosaari Mirri näki unta joulukoristeista. Mirri uteli. Mirri nukahti ja näki unta lumesta, joulukuusista ja koristeista. Mirrit ne katsoi, hiiret kun lauloi, kynnet pysyi piilossa. – Kuura on hyvin kaunista. Pienen unisen maukaisun jälkeen kuului vielä yksi kommentti: – Minusta joulu kuulostaa ihanalta ja herkulliselta. Onneksi me olemme sisäkissoja, niin meitä ei kuura eikä pakkasukko kiusaa, Manta-emo sanoi ja kertoi, että usein Helsingissä on kuitenkin jouluun asti varsin lämmintä. Takkatulesta ja kermasta. . . Odotahan kun pakkasukko alkaa paukkua nurkissa. Mikkelin päivänä minkäs teet, käsky ylhäältä käynyt on: joulurauha on hiirilläkin loppuvuodeksi ainakin. . Kutsun saivat ne pirskeisiin, juustopöytään istumaan nyt vaan. Mirriä kuitenkin kiinnosti ensilumi ja saapuva talvi koManta myös kertoi ihanista välkkyvistä kuusenpalloista ja hohtavista köynnöksistä, joita on oksilla. Myös Manta-emoa hyrisytti sydämestä. Mirri, joka oli emonsa ainokainen, oli luonteeltaan kiltti, joten se piipahti nopeasti hiekkalaatikolla tarpeillaan ja sen jälkeen tassutteli emonsa viereen rahin päälle. – Tule vaan tänne mamman kainaloon, se lisäsi kehräten. Kerma vaan tippuvi kuonoista, Kissalan joulu kun on. Ne olivat varmasti kokeneet ensilumen viileän purennan. – Saammeko paljon hiiripaistia. Kohta laatikot kannettiin uunista, atria valmistuu. Paikoillansa istuivat ne viikset riisipuurossa. – Voi pienokaiseni, joulu on sellainen juhla, jolloin meillä kissoillakin on erityisen hauskaa. . Silloin syödään hyvin ja herkutellaan, Manta-emo sanoi ja lisäsi, että joulukuusi on upea koristelun jälkeen ja varsinkin, kun isäntä on kiinnittänyt sen latvaan hopeisen tähden. Ihmiset nääs menevät varsin sekaisin siitä ja talo täytyy ihanista tuoksuista, salaperäisyydestä, kuusesta ja kuusenkoristeista. Minun hiirilelunikin saavat olla rauhassa eikä niitä syödä. Sitä seurataan oikein televisiosta. Isäntäperhe piti kakluunissa kuitenkin varsin usein tulta, joten kissat saivat nauttia loimun lämmöstä. Varsinkin täällä kaupungissa me todellakin pysymme tiiviisti sisätiloissa emmekä haaveile tuosta kylmän valkoisesta maailmasta. Emo oli kertonut, että hän oli maatiaiskissojen sukua ja suvun esi-isät olivat oikein isojen talojen asukkeja, ensimmäiset heimolaiset jopa navettakissoja, joilla oli kova rotanpyytäjämaine. Kehräys täytti koko kerrostalon olohuoneen. . – Tämä ensilumi on vasta alkua. . . Silloin saamme jouluherkkuja: kalkkunaa, kermaa ja riisipuuroa, Manta-emo opasti ja muisti sitten yhtäkkiä lapsuudestaan tutun joululaulun, jonka hyräili Mirrille: On Kissalan joukolla kiirusta, jouluun hetki vain on. Se käpertyi pienokaisensa lähelle ja jatkoi lapsuutensa joululaulua. . Se on märkää ja kylmää. – Mitä on kuura. Saamme kermaa ja riisipuuroa . Sitten on paperia ja naruja, joilla voi leikkiä ja ihan varmasti mekin saamme jotain pieniä lahjoja, emo kertoi. Eikä se pakkanenkaan paha ole, kun me saamme olla täällä sisällä lämpimässä. Kauniitahan ne ovatkin, mutta yleensä silloin pakkasukko riehuu eikä ulkona ole edes lapsilla kivaa, sillä pulkka ei luista mäessä ja pakkanen puree poskipäät punaisiksi. Ja onhan kiva, että Liina ja Jussi pääsevät hiihtämään ja pulkkamäkeen, mitä ne sitten ovatkaan, mutta jos ne tekevät kaverimme onnelliseksi, se on parasta. Silloin puut muuttuvat kuurasta valkoiseksi ja ikkunoihin ilmestyy jäätähtiä, Manta kuvaili ja sanoi, että sillä hetkellä on onnellinen siitä, että on kaupunkilainen sisäkissa. . Antaa lasten vaan riemuita, Manta-emo hyrisi ja meni tiukemmalle kerälle muistaessaan, miltä tuntui kun kylmä lumihiutale tipahti lämpimälle nenälle. Rahi oli lähellä takkatulen loimua. Niitä repiessä kuusi saattaisi kaatua ja siitä syntyisi aikamoinen meteli
Mukava sisätyyny on irrotettava ja helppohoitoinen. Trixie Fix & Catch -lelun voi kiinnittää imukupeilla. Kissanvessan koot 35 x 45 cm tai 40 x 55 cm. Aivojumppa myös parantaa kissan oppimiskykyä ja lievittää stressiä. Ihanat lihanamit sopivat vaativaankin makuun! Lisätietoja: www.petenkoiratarvike.com . Tuote sopii myös useimmille ruoka-aineallergioista tai -yliherkkyyksistä kärsiville kissoille, koska makupala sisältää vain yhtä proteiininlähdettä kalaa. Hiilihydraatteina ovat vehnä ja maissi, joten makupala ei sovi gluteeniherkille lemmikeille. Pedillä on korkeutta 50 cm, halkaisija on 38 cm. Lisätiedot: www.petenkoiratarvike.com Lihaisat kissanherkut AniPuro-kissanherkut valmistetaan ilmakuivaamalla saksalaisesta kananja naudanlihasta ilman säilöntäaineita. Aktivointipelit ovat monelle kissalle mieleinen joululahja. Ei sovi myöskään kala-allergisille eikä oksalaattikiteistä kärsiville. Pedin koko on 38 x 34 cm. Trovet MFT Kala -makupala saattaa olla ratkaisu ongelmaan. Tämä Trovet Multi Purpose Treat -sarjan makupala sopii syötettäväksi terveille kissoille sekä erikoisruokavalioiden yhteydessä muun muassa struviitti-, maksaja munuaisongelmaisille. Lisätiedot: www.petenkoiratarvike.com Kissanvessan edusmatto Aktivointilelu lahjaksi Trovet MFT Kala -makupala on myynnissä eläinlääkäriasemilla. Pakkauskoko on 75 g. Lisätiedot: www.kaikenkarvaiset.com. Onko kissasi erikoisruokavaliolla ja mietityttää, mikä makupala sopisi lemmikkisi ruokintaan. Uusi, hauska aktivointipeli pukinkonttiin. Kissan pesä Trixie Senta on pohjoismaiseen makuun suunniteltu, neutraali kissanpeti puujaloilla ja huopapintaisella pesäkololla. Tukevat ja 9–11 cm välillä säädettävät kannakkeet mahdollistavat pedin sopivuuden useimpiin pattereihin. Kissanvessan edustamatto EVA toimii uudella tavalla: hiekka siivilöityy kaksikerroksisen maton välin ja pystyt helposti kaatamaan kertyneen hiekan Lämmin patteripeti . Tuote takaisin hiekkalaatikkoon. Pedissä on pehmeä vuori ja irrotettava tyyny. Aktivointilelu tarjoaa kissalle luvallista, omaehtoista toimintaa. Leluja kannattaa vaihdella, sillä vaihtelu virkistää kissankin mieltä. Lisätiedot: www.petenkoiratarvike.com . Trixie Race & Scratch -aktivointilelu on myynnissä raapima-alustalla. Patteripeti Trixie Cuddly Cave on takareunasta avoin ja päästää lämmön hyvin petiin. Peti kestää jopa 40 kg painon, joten tässä voi useampikin kissa ottaa nokoset samaan aikaan. Lisätiedot: www.petenkoiratarvike.com . 80 TU O TE U U TI SE T Pohjoismaiseen kissatyyliin
Midge & Madge Catnip Duo hiiripariskunta on valmistettu pehmeästä ja kestävästä kankaasta. Lisätiedot: www.kaikenkarvaiset.com Vaikka joulupakettiin! Kananlennon verkkokaupan myynnistä lahjoitetaan eläinten hyväksi 10 %. Melaniimi on helppo pitää puhtaana. Maaoravien päät ovat kestävää kangasta, niiden keskiruumis on valmistettu kierrätysmateriaalista kuten pahvista sekä maissintähkästä ja hännät ovat juuttikangasta. Lisätiedot: www.kananlento. Kissaihmistä miellyttää Madeleine Floydin herkkä kissakuvitus. 81 . Uudempana tulokkaana ovat maaoravaveijarit Chip & Chap the Chipmunk Duo. com Suositut kissanminttulelut. . Kissulaiset-minitarjotin on kätevä vaikkapa leipälautasen korvikkeena. Tuotteet ovat myynnissä lemmikkieläintarvikeliikkeissä ja eläinlääkäriasemilla. Tämä kaksikko on ollut monien kissojen suosikki jo useiden vuosien ajan. Madeleine Floydin luomaa sarjaa on myös puuvillainen keittiöpyyhe. Kaikkien eläinhahmojen pituus on noin 15 cm ja ne sisältävät hullaannuttavaa kissanminttua. Nämä lelut sisältävät paljon kivoja yksityiskohtia. Mustavalkoinen kissa puolestaan koristaa tätä Britanniassa valmistettua puuvillakassia
Aina kun tämä tietty naapuri tuli kylään, katti meni välittömästi mun säkkituoliin ja latasi sinne kunnon haisevan vastalauseen! Neiti ei koskaan muiden vieraiden aikana käyttäytynyt sillä tavoin vaan muita Hänen Ylhäinen Korkeutensa kävi kerjäämässä rapsutuksia ja tarjoamassa sylihoitoa ym. Maarit Siruttaminen vaikeaa. Uusi puhelinnumero: .............................................................................................. Mutta tätä yhtä rouvaa Wilma ei voinut sietää! Ja kun itse opin paremmin tämän naapurin tuntemaan, ymmärsin oikein hyvin neidin vastenmielisyyden. Lehden saajan nimi: ................................................................................................. Kyllähän me ”normaalit” kissaihmiset lemmikkimme sirutamme, mutta entäs iso muu joukko. Kissafanin numerossa 5 nimimerkki ”Hyvä idea, mutta...” otti kantaa kissojen siruttamispakkoon. Henkilörekisterilain mukaiset tarkastuspyynnöt kirjallisina ja allekirjoitettuna osoitteeseen: Karprint Oy / Tilaajapalvelu, Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari. Ulkomaantilauksiin lisätään postituslisä 20€/vuosikerta. Tajusin, että minunkin kannatti pysyä hänestä etäämpänä. itselleni . -> tilauspalvelu Sähköpostilla: tilaukset@karprint.. Voi sitä tuskaa ja surua! Kyyneleet silmissä meillä luettiin, kuinka poika pohti, haudattaisiinko kissa omenapuun alle ja laitettaisiinko sen lempilelu mukaan hautaan. suosionosoituksia. Tilaukset voidaan irtisanoa koska tahansa ja irtisanomiset tulevat pääsääntöisesti voimaan jo maksetun laskutusjakson päättyessä. Tilaaja voi halutessaan muuttaa laskutusväliä ottamalla yhteyttä tilauspalveluun. Kannattaa uskoa mitä katti sanoo Kiitos surujutusta Oli todella koskettava juttu viime Kissafanissa surusta. Kirjoita ja ota kantaa! Lähetä kirjoitukset ja mahdolliset kuvat: toimittajasalmi@gmail.com Lukijalta Viime Kisufanissa oli juttu kisujen kommunikoinnista ja siitä, miten suorasanaisesti katit kertovat asiansa ja mielipiteensä. 2) Osoitteen muutos Voimassa alkaen ___ /___ 201___. Kestotilaus laskutetaan vuosittain, jos ei toisin ole sovittu. Idea on tosiaan erinomainen, mutta miten kummassa se saadaan pelaamaan käytännössä. Postinumero ja -toimipaikka: ............................................................................ Tilaukset ja osoitteenmuutokset tulevat voimaan 1-2 viikon kuluessa ilmoituksen saapumisesta. Veikkaanpa, ettei kovinkaan monella. Mikäli irtisanomishetkellä tilaajalla on maksamattomana tilauslasku, jonka jaksolta hän on jo saanut lehtiä, on kustantajalla oikeus veloittaa tilaajalta jo saadut lehdet. Nimi: .................................................................................................................................... Karprint Oy:n tilaajarekisteriin tallennettuja tietoja voidaan käyttää yrityksen omaan suoramarkkinointiin. Täytä vanha osoitteesi kohtaan ”Palvelukortin lähettäjä”. Joten kissakirjoja ja nettiä selaillaan meillä nyt ahkerasti. Lähiosoite: ...................................................................................................................... 82 Karprint Oy Kissafani Sopimus 5003505 Vanha Turuntie 371 03150 HUHMARI % Karprint maksaa postimaksun PALVELUKORTIN LÄHETTÄJÄ (täytä aina) Asiakasnumero: .......................................................................................................... Hyvää jatkoa kaikille kissafaneille! Pasasen perhe Helsingistä Kissojen viestit otettava vakavasti Ihanat messukissat. Irtisanomisilmoitus päättää kestotilauksen aina meneillään olevan laskutusjakson loppuun. Oli aikamoinen ”juoruakka” ja selkäänpuukottaja. Kiitos siitä. Eli kannattaa seurata lemmikkien reaktioita ja ottaa viestit vakavasti! Siten voidaan säästää itsemme -ja myös lemmikkimme monelta harmilta! Elukat ovat nääs todella hyviä ihmistuntijoitapaljon parempia kuin myö eikä heitä voi huijata tyhjillä puheilla. Me jokainen kissanomistaja joudumme kokemaan jossain vaiheessa vastaavaa surua. Tilauslaskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Uusi postinumero ja -toimipaikka: ................................................................ lahjaksi Kissafani -lehden (6 nroa/vuosi) . 4) Tilauksen peruutus Tilauksen peruutus: Verkkosivuilla: www.kissafani.. Kerro, ota kantaa! . Haluankin vaan kysyä, monellako navettakissalla ja muulla maaseudun kulkijalla on jatkossakaan sirua niskassaan. Puh: 09 413 97 300 (ma-pe klo 9.00-15.00) Ilmoitus peruutuksesta viimeistään 2 viikkoa ennen jakson päättymistä. aina kun katin inhoama miesystävä oli kylässä. Täytä osoitetiedot, jos tilaat lehden lahjaksi. Vaikka he saattavat kissoistaan muuten huolehtiakin, siruttaminen tuntuu kaukaiselta, vieraalta, kalliilta ja turhalta. Erityisen koskettavaa jutussa oli se osuus, missä kerrottiin, mitä kissan kuolema ja menetys merkitsi perheen pienelle pojalle. Meillä on kaksi vanhaa maatiaista, mutta nyt jo on suunnitelmissa, josko seuraava kissa voisi olla rotukissa. Jaksoitte kertoa kissoistanne ja niiden rotuominaisuuksista, saimme ihailla toinen toistaan upeampia ”messukissoja”. Rekisterija tietosuojaseloste: http://www.karprint.?/rekisteriseloste/. Sähköposti: ..................................................................................................................... Puh: 09 413 97 300 (ma-pe klo 9.00-15.00) Digilehden tilaus osoitteessa www.lehtiluukku.. Olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan. Siksikin tämä artikkeli tuntui niin läheiseltä ja tärkeältä. Suosikkirotua meillä ei ole, mutta ainakin se voisi olla joku, jolta löytyisi kokoa ja turkkia. Uusi lähiosoite: ............................................................................................................ 5) Kestotilauksen ehdot Kestotilaus jatkuu ensimmäisen tilausjakson jälkeen automaattisesti, kulloinkin voimassa olevaan kestotilaushintaan (hinta ilmoitettu lehden palvelukortissa) ja on voimassa niin kauan, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Puhelin: ............................................................................................................................. Puhelinnumero: .......................................................................................................... Meilläkin on 18-vuotias kissa, joka elää jo jatkoajalla. Allekirjoitus: ................................................................................................................... Katti pissaili emäntänsä vaatteille ym. Kaisa-Liisa Ikonen oli kirjoittanut kauniisti Omppu-kissan kuolemasta ja sen aiheuttamasta suuresta surusta. Letun ja Mossen emäntä ”Hämeenlinnalaiset” kehuivat viime Kissafanin tällä palstalla Tampereella järjestettyjä Lemmikkimessuja. määräaikaisena 49€/v. kestotilauksena 43€/v . 1) Tilaus Tilaan . Lähiosoite: ...................................................................................................................... -> tilauspalvelu Sähköpostilla: tilaukset@karprint.. 3) Tilaajapalvelu Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Verkkosivuilla: www.kissafani.. Kiitos messujärjestäjille lähtee myös meiltä! Mutta erityisen suuret kiitokset kaikille kissojensa kanssa paikalla olleille. Mulla on itselläni kans hyvä kokemus kissojen ihmistuntemuksesta ja siitä miten ”selkokielellä” katti osoitti, mitä kysyisestä vieraasta tuumas. Postinumero ja -toimipaikka: ...........................................................................
Posti Green Posti Oy LHT Posti Lehti PAL.VKO 2020-02 379321-1906