Hammaslääkärin,
erikoishammaslääkärin
ja suuhygienistin palvelut.
Varaa aika 040 752 4422
Kiurukatu 3
www.siilinhammas.fi
KESKIVIIKKO 1.2.2017
Irtonumero 2,50 e
012138-1705
www.kiuruvesilehti.fi
Raikas koulu
vihdoin käyttöön
S. VUOSIKERTA, NRO 05
Heli Tikkanen tekisi
Kiuruvedestä elävän
50 vuotta
urheiluautoilua
S. 12-13
TIINA KILVENSALMI
Nyt puhuvat nuoret
Nuoret pääsevät ääneen Kiuruveden Nuorisovaltuustossa KiNuVassa. Nuoret suunnittelevat myös nuorten bänditapahtumaa.
Lue lisää sivuilta 8-9. 4-5
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
HAMMASLÄÄKÄRIASEMA
63. Puheenjohtaja
Helena Agonen (oik.) ja jäsen Elinamari Kaurala aikovat tehdä kaikkensa, että Kiuruve-
delle saataisiin koirapuisto. 22
S
Hän
on vääristellyt tietoa muun
muassa virkaanastujaistensa osallistujamäärissä. Toki mukana oli ihmisiä,
jotka toimivat ?Jumalan työtovereina?, kuten Paavali kirjoittaa. Äärimmillään tämä voi tarkoittaa sitä, että kaikista faktoista tulee vain mielipidekysymyksiä ja ainoastaan
omaa mielipidettä tukevaa tietoa pidetään totena. mitä tahansa ei voi väittää totuudeksi.
Tiedotusvälineissä, kuten Kiuruvesi-lehdessä, ydinkysymys on mielipiteen ja faktan selkeä erottaminen toisistaan.
Siihen velvoitetaan Journalistin ohjeissa. Onneksi onnettomuuksilta on vältytty.
todella pieni varsinkin, kun ajetaan
rajoitusten mukaan esimerkiksi 30
km/h ja kohtaamistilanne saattaa
tulla molemmille yllättäen.
Kiuruvedellä on virallista kelkkareittiä 30 kilometriä. Tavoitteena ei siis ole ajaa omaa agendaa, vaan
hahmottaa, miten asia todella on. Ateistista oli tullut Jumalaan ja Jeesuksen
sovitustyöhön uskova, eikä se ollut
ihmisten ?näpertelyä?, vaan Jumalan teko. Pyrkimyksenä ei ole rummuttaa tietyn ryhmän kantaa, vaan antaa foorumi hyvin monenlaisten ihmisten ja ryhmittymien julkiselle keskustelulle.
?
Sosiaalisessa
mediassa kaikki
saavat äänensä
kuuluviin. Uutisissa pyritään
tasapuolisuuteen ja siihen, että asioita tarkastellaan eri näkökulmista. 040 705 9327,
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
puh. 044 705 0443
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja
pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
87 e / 78 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Painopaikka:
Lehtisepät, Pieksämäki. Verkossa kun jokainen voi esittää oman
totuutensa eräänlaisena asiantuntijana faktoista piittamatta.
Pahimmillaan totuudeksi nousee se, joka huudetaan kovimmalla äänellä. Kor.
6:1 ).
Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy kautta historian, Jeesuksen ajoista aina tähän päivään saakka. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen ja
otsikointiin.
Kirjoituksia ei palauteta.
Kelkkareitti kelkoille, ladut hiihtäjille
PÄÄKIRJOITUS
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Mielipiteitä julkaistaan nimellä
sekä nimimerkillä. Etunenässä Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump. Se kuuluu demokratiaan.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Puh. Kaste riittää?.
UKIN isä oli kuollut neljä päivää
ennen hänen syntymäänsä ja äiti
taas hänen ollessa 11 vuoden ikäinen. Myös
nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä
Päätoimittaja Jaana Selander
puh. pe 8 . Kiuruvesilehti, kuten muutkin sanomalehdet ja paikallislehdet, antavat lehdet ilmaiseksi koululuokille. 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi,
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
Puh. Vaaratilanteita on alkukauden aikana joitakin
ollut, mutta toistaiseksi onneksi onnettomuuksilta on vältytty.
Talvisin moottorikelkkareitti on
vain moottorikelkoille tarkoitettu.
Hiihtäjille ylläpidetään latua ja kävelyharrastuksen toivotaan pysyvän kevyen liikenteen väylillä, tosin ei se lumikenkäilykään ole hullumpi harrastus talvella metsässä.
Kiuruveden moottorikelkkailijat
ry:n pj Juhani Matinniemen mukaan jalankulkijan tai hiihtäjän
kohtaamisessa vaarallisimmat kohdat ovat pienien mäkien ja nyppylöiden taakse jäävät jalankulkijat ja
koira.
Moni ulkoilija luulee, että kelkan
tulon kuulee helposti äänestä, jonka jälkeen ehtii väistää. Sanomalehtiviikolla pureudutaan sosiaalisen median kupliin ja siihen, miten ne vaikuttavat käsitykseemme maailmasta ja siitä, mikä
on totta. (2. Sanomalehtiviikko on sanomalehtien ja koulujen tärkein yhteiskampanja Suomessa.
NYT jos koskaan on ajankohtaista tutkia sosiaalista mediaa, kun vihapuhe käy kuumana. Moottorikelkan ääni on nykyajan kelkoissa
AKU LAATIKAINEN
HUOLI on hiihtäjistä, kävelijöistä ja koiran ulkoiluttajista, jotka liikkuvat moottorikelkkareiteillä. Reitti suuntautuu Kiurujärvestä ABC-aseman
kautta Hovin ulkoilualueen läpi Pyhäjärven rajalle asti. Muita todisteluja ei kaivata. Oikeus
piti kirjoituksia panettelevina, solvaavina ja osin uhkaavina. Sitten hän varmaan päätteli,
että tässä täytyi olla takana suurempia voimia. Ja esimerkkejä on
paljon muitakin. Hän oli
ILMOITUSHINNAT
ts
0,87 e / 1,07 e
tj
0,81 e / 1,01 e
takasivu 0,90 e / 1,10 e
kuolinilm. 0,76 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai
väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle
aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
kokenut mielenmuutoksen, kääntymyksen ja oli tehnyt mielessään uskonratkaisun, se oli hänelle ollut
myös vahva tunnekokemus. Vallanpitäjien kannanotot voidaan kyseenalaistaa ja väärät väitteet kumota. heränneistä eli körttiläisistä tavalla, jonka nämä olivat kokeneet loukkaavana, jopa pilkkaavana.
Ukkini oli halvaantunut 59 vuoden
ikäisenä ja hän eli toinen puoli halvaantuneena ja lähes vuoteenomana
vielä 7 vuotta.
Tänä aikana muutamat körttiemännät, mummot, olivat käyneet silloin
tällöin ukille veisaamassa, olihan
hän ollut aikoinaan monissa taloissa
hyvä ja pidetty työmies.
Aluksi hän oli ihmetellyt, että miksi ne hänelle veisaavat, entiselle pilkkaajalle. Luterilaisen opin mukaan hänestä oli tullut tuolloin kristitty.
Näin ymmärrän, teologiaa lukeneen ja pappisvihkimyksen saaneen
rehtori Arja Pentikäisen hartauskirjoituksen perusteella (Kiuruvesi-lehti numero 2).
Lainaus kirjoituksesta: ?Kristitty
on todellakin kristitty vain kasteensa perusteella. Siionin virsien numerossa 190, kolmas
säkeistö alkaa sanoilla, ?Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella?.
Virren sanojen ja edellä kuvaamieni tositapahtumien perusteella on
mahdollista olla pelkästään nimikristitty tai on mahdollisuus myös muutokseen, tulla todellisesti kristityksi,
jota ei yksistään takaa minkään kirkon kaste tai jäsenyys.
KAARLO HUMALOJA
Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt: puh. Keskiviikko 1. Trumpin
Twitter-tilillä oli kuva Obaman virkaanastujaisista, joissa
oli monin verroin enemmän ihmisiä.
Sosiaalinen media on mainio työkalu demokratian kannalta, koska se mahdollistaa erilaisten mielipiteiden esilletulon. Hänet olivat kasvattaneet isovanhemmat, Tuomas ja Klara Alatalo.
Omien vanhempiensa varhainen
menettäminen oli saanut hänet katkeroituneena ajattelemaan, että Jumalaa ei ole olemassakaan, ja niin
hänestä tuli Jumalan kieltäjä, ateisti. Lunta tuli aikaisin reiteille ja urille on päässyt kelkkailemaan normaalia aikaisemmin.
Taajama-alueella kulkevalla reitillä moottorikelkkailijat ovat huolissaan kävelijöistä, hiihtäjistä tai
koiran ulkoiluttajista. Syynä
olivat Facebook-päivitykset, joissa Tynkkynen vaati islaminuskoisten poistamista Suomesta ja väitti, että jokainen muslimi on potentiaalinen iskujen tekijä. Silti hän oli nimellisesti kristitty,
ILMOITUKSET, TILAUKSET,
OSOITEMUUTOKSET
puh. Reitti jatkuu
kelkkaurana Pyhäjärvelle.
Virallisen kelkkareitin lisäksi
Kiuruvedellä voi kelkkailla kelkkaseuran ylläpitämillä kelkkaurilla Vieremälle Iisalmeen tai Sulkavelle.
Haapakummun moottoriurheilukeskuksessa on myös mahdollisuus kelkkailla suljetulla alueella.
Näin myös nuoret, jotka eivät lain
mukaan saa ajaa kelkkareiteillä tai
urilla, voivat harrastaa kelkkailua
Haapakummun suljetulla radalla,
jossa tapahtuu myös pääasiallinen
kilpaharjoittelu.
Päivitetyt kelkkailureitit ja -urat
löytyvät koko Suomen osalta internetosoitteesta www.kelkkareitit.fi
LASSI MYLLYLÄ
liikuntasihteeri
Kristitty vai nimikristitty?
UKKINI oli syntynyt v.1889, hänet
oli vauvana myös kastettu. helmikuuta 2017
2
POSTIA
Kiuruvesi-lehti/
Postia-palsta,
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI
Sanomalehtiviikolla
tutkitaan oikeaa ja väärää
T
ällä viikolla kouluissa vietetään sanomalehtiviikkoa.
Monet koulut Kiuruvedelläkin tilaavat tänään keskiviikkona ilmestyvää Kiuruvesi-lehteä oppitunneilleen ja tutustuvat lehden juttutarjontaan. Sananvapauteen kuuluu kuitenkin aina myös vastuu sanoistaan . 040 523 8345,
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen,
044 339 6512,
anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
KULUVA talvi on ollut erinomainen moottorikelkkailuun. 16
Levikki: 5637 (LT 2015)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
tulee lähettää nimi, osoite ja
puhelinnumero, jotka jäävät vain
toimituksen tietoon. Oulun käräjäoikeus tuomitsi pari viikkoa sitten perussuomalaisten nuorten entisen puheenjohtaja Sebastian Tynkkysen sakkoihin kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Esimerkiksi hallitusta, etunenässä pääministeri Juha Sipilää, haukutaan ja pilkataan Facebookissa sumeilematta. Lisäksi moniäänisyys on
keskeinen journalismin arvo. Lapsia ja nuoria kannustetaan myös kurkistamaan
oman somekuplan ulkopuolelle. Siihen ei tarvitse lisätä mitään. 040 833 7208,
airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset
(varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
olihan hänet kastettu ja nimi oli kirkonkirjoissa.
Kerrotaan ukin olleen myös huumorimiehiä ja hän oli laskenut leikkiä mm. 044 705 0443
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi
Konttori avoinna: ma . Hänen asenteensa Jumalaa kohtaan muuttui ja hän oli pyytänyt myös miniäänsä, äitiäni, veisaamaan hänelle.
Äitini kertoi, että kun ukille veisattiin, niin tämä itki avoimesti
Nilkka on leikattu ja
kipsissä, joten nyt vain odotellaan
sen parantumista. sivistysjohtaja 1.6.?31.12.2016
MINNA LILJA,
sivistystoimen vastaava 1.1.2017 alkaen
merkityksiä. Se sisältää lisäksi hakemuksen tekemisen, seurannan
ja raportoinnin.
Kaikki vaatii oman aikansa ja resurssinsa. Voi olla, että on netissäkin
luettavissa.
Kiitos
avusta
JORMA
Liikennekulttuuri
parantunut
Meiltä saatavana
ERIKOISPITUUDET
55 cm, 60 cm ja 70 cm.
KIITOS pariskunnalle 20.1. Ei koske tarjous- ja
tilaustuotteita, eikä korjauksia
Ei vaihto- eikä palautusoikeutta
ALE -25%
MYÖS VERKKOKAUPASSA
koodilla:
HANNU25
2
Tervetuloa Vieremän 200 m suurmyymälään
PUOTI
Petterintie 8
74200 VIEREMÄ
Puh. Menee kuitenkin vuosia ennen kuin kaikki uudistukset
on ajettu täysimääräisinä koulun
arkeen.
Kiuruveden kaupungin opetushenkilöstö on päässyt osallistumaan opetussuunnitelmien käyttöönottoon liittyviin koulutuksiin.
Muutosta on edistetty myös hankkeiden avulla.
lut monta hanketta, joiden kautta opetustoimi on hakenut ja saanut rahoitusta, hankkeita, joihin
on haettu rahoitusta saamatta sitä ja on ollut myös hankkeita, joihin opetustoimi ei ole hakenut mukaan.
Kaikki hankeaihiot eivät vastaa opetuksen järjestäjän tarpeita
tai niiden hyöty katsotaan pieneksi kokonaisuuden kannalta. Hankkeiden toteuttaminen vaatii henkilöstöltä sitoutumista ja tavoitteiden mukaista
työskentelyä.
JOULUKUUSSA 2016 loppui viisi
perusopetuksen hanketta, mm. Ei yksikään juutalainen tai muukaan isä antaisi pienelle tytölleen nineksi lehmä. Yrititte auttaa minut
pystyyn ja soititte sitten onneksi
ambulanssin. Mutta tämä olikin minulle oikea yllätys. Lea ei tatkoita suinkaan lehmää. Syy tuntuu olevan kiinteistömenojen kohoaminen taas kerran. helmikuuta 2017
3
Opetustoimen hankkeet
VIERASKYNÄ
UUDET opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 esiopetuksessa, osassa perusopetusta sekä
lukiokoulutuksessa.
Niiden myötä oppimistapahtuma ja koulun toimintakulttuuri
muuttuvat. Trump
on vastannut omien kansalaistensa
pyyntöön ja samalla vahvistanut ajatusta siitä, että muslimimaiden kansalaiset ovat uhka amerikkalaisille.
IHMISEN pelko tai ahdistus on aina
todellinen. Toivolla sen sijaan voi olla voimakaskin positiivinen
vaikutus ihmiskunnalle.
Haluaisin uskoa, että toisen ihmisen
kohtaaminen, oli sitten kyse vieraasta
tai tutusta, aiheuttaa meissä useammin
toivoa kuin pelkoa.
Olemme matkalla kohti tuntematonta,
uudenlaista maailmaa, jossa eivät enää
päde kaikki samanlaiset lainalaisuudet
kuin nuoruudessamme.
Uskon kuitenkin, että jatkossakin selviämme yhdessä, toinen toisiamme auttaen, emme sulkeutumalla ja kääntämällä selkäämme muille.
?
Selviämme
jatkossakin yhdessä,
toinen toisiamme
auttaen, emme sulkemalla ja kääntämällä
selkäämme muille.
VALISTUNUT LUKIJA
Tervetuloa palveltavaksi Vieremälle!
Lahjakortti
HANNAKAISA HEIKKINEN
TmT, maatalousyrittäjä, kansanedustaja (kesk).
HANNUN SYNTTÄRIT! Kaikki tuotteet -25%
ALE voimassa
LA 4.2. Johtui pelko mistä tahansa,
tunne itsessään on aina aito.
Pelko tai ahdistus voi kuitenkin perustua joskus asiaan, jossa ei todellisuudessa ole mitään pelättävää tai pelko voi olla suhteettoman suurta.
Pelko on voimakas tunne, johon vetoamalla ihminen saadaan helposti tekemään yllättäviäkin asioita.
PÄÄTTÄJIEN tehtävänä on punnita, miten reagoida pelkoa aiheuttavaan asiaan. illalla
Ahonpääntien kerrostalon pihassa
kaaduttuani. Niin, mitkä kustannukset. Vuosien varrella on ol-
Toukat
koteloissa
KIINTEISTÖ Oy Kiuruveden Kiurunkulman vuokrat nousivat taas
jälleen kerran. Tuolloin hanke hylätään jo suunnitteluvaiheessa. asti
%
5
-2
-25%
alk.
OLEN toista mieltä kuin viime
lehdessä kirjoitettiin, että Kiuruveden liikennekulttuuri olisi kuin
Istanbulista.
Tulin Kiuruvedelle 10 vuotta sitten ja tänä aikana liikennekulttuuri on huomattavasti parantunut.
Voi aivan rauhassa ylittää suojatien jalankulkijana.
Kiitokset myös sille nuorelle miehelle, joka pysäytti autonsa, jossa oli tummat lasit, hyvissä
ajoin ennen suojatietä.
Senkin olen havainnut, että kun
ajan autolla, monet jalankulkijat
oikein kumartavat kiitokseksi kohteliaasta ajamisesta ja jalankulkijat huomioon ottavasta liikennöinistä.
L.K
Alennus kaikista norm.hintaisista
tuotteista. Vanha Biblian saa tilatuksi
Rauhan Sanan kustantamolta Oulusta. toimintakulttuurin kehittäminen, joiden kautta kaupunki sai yhteensä
155 900 euroa hankerahoitusta.
Tällä hetkellä meneillään on 3
hanketta, joiden valtionosuus on
yhteensä 86 000 euroa.
Lisäksi hankkeet vaativat omavastuuosuuden (kaupungin rahoitusta), joka vaihtelee 20 prosentista 50 prosenttiin.
TÄLLÄ hetkellä uusia hakemuksia
valmistellaan ryhmäkoon pienentämiseen, Liikkuva koulu -hankkeeseen sekä neljän kunnan yhteistyönä toteutettavaan koulutushankkeeseen, jossa teemana on digitalisaatio ja tvt-osaaminen.
Ylikunnalliseen hankkeeseen
haetaan rahoitusta yhteensä 100
000 euroa ja hankkeen kautta
suunnataan koulutusta koko henkilöstölle, ei yksittäisille opettajille, kunkin lähtökohdat huomioiden.
KELLOPUODIN TONTUILTA
HANKE on muutakin kuin sen to- PAKETIT JOULUKSI
TOIVOTUIMMAT
teuttamista. Olen todella kiitollinen teille.
TARJA
Lea ei
tarkoita
lehmää
TÄSSÄ vanhan Biblian nimien
Luodaan toivoa pelon sijaan
V
iikonloppuna valtakunnan mediassa puhutti USA:n presidentti Donald Trumpin päätös kieltää eräiden muslimimaiden kansalaisten saapuminen maahan.
Trumpin päätös ja Kanadan pääministerin Trudeaun puhe pelosta ja johtajien
suhtautumisesta siihen, sai minut miettimään päättäjien tehtävää tilanteessa,
jossa uusi ja erilainen pelottaa tai ahdistaa kansaa.
LÄNTISISSÄ maissa on jo jonkin aikaa
pelätty maahanmuuton aiheuttamia ongelmia ja monet kansalaiset vaativatkin
päättäjiltä rajojen sulkemista. Ei ainakaan näissä taloissa laiteta mitään, missä minä asun,
muuta kuin kerjäämällä, jos sittenkään. Keskiviikko 1. Tämä on epäoikeudenmukaista vuokralaisia kohtaan, jotANNA LAHJANSAAJAN VALITA.
ka maksavat vuokraa asunnoista.
Varma valinta joululahjaksi on
Mielestäni vanhemmista vuokraKELLOPUODIN LAHJAKORTTI
asunnoista pitäisi vuokran laskea
eikä nousta.
MATTI HEIKINMAA,
va. 017-820 3640
Ma-To 8.30-17.00
Pe
8.30-18.00
La
9.00-14.00
?
Lehden kantava
voima on kiuruvetisyys.
2
Kiuruvesi-lehden lukijaraati 2016
Etusivu:. Eipä tuo ollut yllätys. Ovatko esimerkiksi maahanmuutosta aiheutuvat riskit tärkeämpiä kuin
heikossa asemassa olevien pakolaisten
ihmisoikeuksista huolehtiminen.
Usein kyse on myös siitä, koetaanko
tärkeämmäksi huolehtia jonkin tietyn
kansan asioista, vai pyritäänkö huolehtimaan kaikista hätää kärsivistä.
Luommeko parempaa Suomea muiden kustannuksella vai parempaa maailmaa, jossa myös suomalaisten on hyvä elää?
PÄÄMINISTERI Trudeau totesi puheessaan, että pelolla ja ahdistuksella
ei luoda työpaikkoja. Lea
tarkoittaa väsynyttä ja murhetta pitävää
Rakennus on suunniteltu yhdessä Luupuveden koulun henkilökunnan kanssa, Jokitalo kertoo.
. Parasta ovat uudet värikkäät säkkituolit, sohvat,
tyynyt, jakkarat ja muut huonekalut.
. helmikuuta 2017
Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Iloisten ilmeiden aamu
KOULU Maanataiaamuna nähtiin iloisia ilmeitä
niin oppilaiden kuin henkilökunnankin kasvoilla.
Luupuveden uusi koulu avasi ovensa ja puolentoista vuoden evakko Nivan ja yläkoulun tiloissa
päättyi.
ANU LAITINEN
KAIKKI on parasta, hihkuu esikoulua käyvä Joonatan Nuutinen.
Esikoululaisten mielestä parasta
on myös se, että aamulla jää puoli
tuntia enemmän aikaa omille puuhailuille kotona. 0400 385 888
www.ilmalampojussila.fi
UUTISET
Keskiviikko 1. Tulemme hyödyntämään erilaisia huonekaluja sekä säkkituoleja
sekä tiloja siten, että oppilaat voivat myös liikkua tai vaihtaa asentoa
tuntien aikana, kertoo koulun johtaja Esko Huttunen.
LUUPUVEDELLE tarvittiin uusi
koulu sisäilmaongelmien vuoksi.
Hanke lykkääntyi pariin otteeseen.
Viimeisimpänä takaiskuna oli valitun talotoimittajan vetäytyminen
hankkeesta. Lisäksi koulussa käy opettamassa erityisopettaja
sekä kolme kiertävää tuntiopettaja. Vastaava luku oli
vuonna 2015 16,6 prosenttia.
Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lo-
pussa 15 708 työtöntä työnhakijaa, mikä on määrällisesti 1 547
työnhakijaa ja 9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Kiuruvedellä hakijoita on 559.
Ilman lomautettuja työttömyys
väheni noin kuusi prosenttia.
Työttömiä työnhakijoita oli alueella 13,9 prosenttia työvoimasta, koko maan keskiarvon ollessa 13,6 prosenttia.. Kiuruveden kaupunki maksaa
käyttökorvausta rakennuksesta eikä siitä ole tullut kaupungille investointikuluja, kertoo kaupungin
kiinteistöpäällikkö Matti Jokitalo.
Kaupunki on tehnyt kymmenen
vuoden vuokrasopimuksen rakennuksesta, jonka jälkeen kaupunki
voi lunastaa rakennuksen itselleen,
jatkaa vuokrasopimusta tai purkaa
sopimuksen, jolloin rakennus viedään pois. 4
Keskiviikko 1. Koulussa on kolme opettajaa, 2 ohjaajaa sekä ravitsemustyöntekijä. Vuoden vaihteessa Luupuveden
kyläkoulu liittyi osaksi Liikkuva
koulu -projektia. Huttusen mukaan opiskelua
voidaan toteuttaa myös käytävätiloja hyödyntämällä.
Työttömyys on taittunut
ANU LAITINEN
KIURUVEDEN työttömyys on
taittunut hieman vuoden takaiseen nähden. Rakentaja teki perustukset sekä siirsi ja asensi rakennuksen paikoilleen.
. helmikuuta 2017
ILMALÄMPÖPUMPUT
& ilmanjäähdyttimet valmiiksi asennettuna
VTT:n testaamat laatulaitteet hankintatuvalla (10 vuotta)
Pyydä ilmainen esittely kodissasi ym.
. Suurin osa Ylä-Savosta poismuuttajista on opiskeluikäisiä
nuoria.
saaneet rakennuksen, joka todella
vastaa tarpeisiimme, Huttunen lisää.
Koulurakennuksessa on kolme
luokkahuonetta, tila esikoululaisille, käytävätiloja, oma keittiö, ruo-
kailutila sekä henkilökunnan tilat.
Tilat on suunniteltu siten, että ne
ovat mahdollisimman monikäyttöiset. Ja vessaankin tulee valot automaattisesti, Joonatan kertoo.
. Uuden koulun toimitti nivalalainen Jivaco.
. ASENNUS . Siirtolaisten määrä kasvoi 43, vuotta aikaisemmin 57.
Kuolleiden enemmyys 342 kasvoi edellisen vuoden 291:sta. Tavoitteena on
se, että oppilaat eivät istu pulpettien ääressä 45 minuutin oppitun-
tia, vaan he voivat opiskella vaikka
makuultaan, jos se tunnin tavoitteeseen sopii.
. Jälkeen päin ajateltuna viivästymiset antoivat meille aikaa tehdä suunnitelmia ja nyt olemme
Kiuruvedellä 8445 asukasta
ANU LAITINEN
KIURUVEDELLÄ on joulukuun 2016
väestönmuutosten ennakkotietojen
mukaan 8445 asukasta, mikä on 149
asukasta vähemmän, kuin vuoden
2015 joulukuussa.
Ylä-Savossa väestömäärä väheni
-623, vuotta aikaisemmin taso oli sama -619. Jokitalon mukaan rakennus on täysin siirrettävissä, joten se voidaan myös siirtää Kiuruveden sisällä uuteen paikkaan, jos
tarvetta Luupuvedellä ei ole.
Kaupunki vastasi maansiirtotyöstä sekä sähkö- ja vesiliittymistä. Työttömiä
työnhakijoita oli joulukuussa
2016 15,4 prosenttia työvoimaan nähden. MYYNTI . Olen iloinen, että eskareille on
myös oma huone, Kainulainen lisää.
Luupuveden koulua käy tällä hetkellä 52 oppilasta. Muuttotappio kuitenkin väheni edellisestä vuodesta Iisalmessa, Kiuruvedellä, Lapinlahdella
ja Vieremällä. Hänen mukaansa
luokkien muunneltavuus on hieno
asia, vaikka toisaalta se tuo omat
haasteensa suunnitteluun.
. Kuntien välisessä muutossa tappio -324 oli viime vuoden -385
pienempi. Pielavesi sai maan sisältä muuttovoit-
toa +8, muissa kunnissa muuttoliike
oli tappiollista. Tämä on erilainen ja jotenkin
raikas, ihana ja iloinen, kuuluu 1-2
luokkalaisten ihastuneita lausahduksia uudesta koulusta.
1-2 luokkien sekä esikoululaisten opettajana toimiva Maiju Kainulainen on tyytyväinen uuteen
rakennukseen. Ylä-Savo on vuosia
menettänyt väestöä, vaikka alueella
toimii suuri määrä hyvin kehittyviä
yrityksiä, jotka tarvitsevat myös uutta työvoimaa. Viime vuonna kaikki Ylä-Savon kunnat menettivät väestöä, tappiot olivat Iisalmessa -174, Kiuruvedellä
-155, Lapinlahdella -101, Sonkajärvellä -74, Pielavedellä -46, Keiteleellä -37 ja Vieremällä -36. HUOLTO
Alueesi valtuutettu hankintaturvaliike
NÄ
HYÖDYN OUSKOTITALYS
VÄHENN
KODINKONE & Pauli Jussila
KYLMÄKONEHUOLTO
Kellopolku 3, PYHÄSALMI, puh
Osakkeita hankittiin 1000 kappaletta lokakuun 2016 ja tammikuun
2017 välisenä aikana. helmikuuta 2017
VIIKON KYSYMYS
Oliko ruisleipä hyvä
valinta kansalliseksi
ruoaksi?
Ei
Kyllä
5
Silmälasikehykset
5%
Tavataan torilla, Kiurukatu 3:ssa
95%
ALE ?50%
HELMIHULINAT
Koko laaja mallisto (silmälasien ostajalle).
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?
Seuraavan viikon kysymys:
Pitäisikö lasten liikkua enemmän?
Kiurukatu 3, Kiuruvesi
puh. Koulun piha-alueen turvallisuus para-
nee, sillä uuden ja vanhan koulun
väliin jäävä piha-alue suljetaan kokonaan autoliikenteeltä.
Maanantaina koulua kävivät ihastelemassa myös opetuslautakunnan
jäsenet.
positiivista palautetta. päivinä.
Ensi kesänä Iskelmäviikolla
nähdään muun muassa Erin, Yö,
Matti ja Teppo, Teemu Roivainen, Tarja Lunnas, Joel Hallikainen, Kake Randelin, Juhamatti ja Cat Cat.
Iskelmäviikolla järjestetään IskelmäMestari-laulukilpailu ja seniorit
pääsevät kisaamaan myös laulumestaruuksista.
Kilpailun semifinaali, finaalin
karsinta ja finaali käydään IskelmäAreenalla, voittajat naisten ja miesten sarjoissa ovat selvillä lauantaiiltana 15.7.
Iskelmäviikko kutsuu tänäkin
vuonna IskelmäMestarit-laulukilpailun semifinaaliin aiempina vuosina vähintään finaalin karsintaan yltäneitä laulajia (ei voittajia). Kuvassa
oikealta lukien Joonatan
Nuutinen, Eerika Vilokki, Taru
Hukkanen ja Emmi Niskanen.
Raikkaan vihreälle jakkaralle
mahtui jopa neljä yhtäaikaa
istumaan. Apteekkari Henrik Salomies kertoo saaneensa laitteesta
si. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
ISKELMÄVIIKKO
ANU LAITINEN
Kuva viime kesän iskelmäviikolta. Esimerkiksi yksi luokkahuone voidaan yhdistää käytävätiloihin avaamalla käytävää ja huonetta erottava seinä. Tilat on
suunniteltu avariksi sekä avoimik-
lyhyesti
Aulis Kärkkäisen
WellO2 myy hyvin
Kiuruvedellä
KIURUVETISEN Aulis Kärkkäisen suunnittelema WellO2-hyvinvointilaite myy hyvin Kiuruvedellä. (017) 825 255
www.kiurunlaukkujakenka.fi
www.facebook.com/laukkujakenka
Palvelemme
ma-to 9-17.30
pe
9-18
la
9-14
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Palvelemme ma-pe 8.30-17
Tervetuloa katselemaan!
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Kiuruveden kaupungilla ja Iskelmä
Oy:llä on yhteistyö- ja markki-
nointisopimus, joka on arvoltaan
40 000 euroa tänä vuonna.
Viime kesänä iskelmäviikolla oli
40 000 kävijää ja 728 vaunukuntaa.
Tälle vuodelle karavaanaripaikkoja
on jo varattu 330.
Yhdellä passilla iskelmävieraat
käyvät keskimäärin kolmessa tapahtumassa. Rahalla kehitetään tapahtumaa. Laitetta
voi käyttää päivittäin hengityselinten kunnon ylläpitoon ja parantamiseen, tai satunnaisesti hengitysvaikeuksien ilmaantuessa. Kiuruveden Apteekki on myynyt jo toistasataa laitetta ja kysyntää on yhä. Lämpimän höyryn hengittäminen jättää
miellyttävän tunteen hengitysharjoittelun jälkeen.
ISKELMÄ Oy:n osakeanti toteutui täysimääräisesti. Haluamme korostaa koulussamme sitä yhteisöllisyyttä, mitä pienemmissä kylissä on.
Vanhimpaan koulurakennukseen
jäävät liikunta- ja käsityötilat. Seinä taittuu haitariovityyppisesti kasaan. Ylemmässä kuvassa Esko Huttunen näyttää,
kuinka seinän saa kasaan.
. Osakeanti päättyi tiistaina.
Osakkeenomistajissa on yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä.
Uusia osakkaita on yli 40.
Osakkeita on hankittu 10 osakkeesta aina 100 osakkeeseen.
Minimimerkintä oli 10 osaketta, merkintähinta oli 50 euroa
osakkeelta.
Uudet osakkeenomistajat saavat ensimmäisenä vuonna jokaista 10 osaketta kohti iskelmäpassin tai kaksi iltalippua.
Yhtiön alkuperäiset osakkaat
ovat Hannu Niskanen (242
osaketta), Ilpo Brandt (242
osaketta), Matti Nuutinen (242
osaketta), Heikki Komulainen
(132 osaketta) ja Yrjö Waarna (242 osaketta). Keskiviikko 1. Lippukojussa tutkitaan ohjelmaa.
Iskelmä Oy:n osakeanti
toteutui täysimääräisesti
JAANA SELANDER
UUSI koulu sai lapset kiljahtelemaan ilosta maanantaina. Uusilla laulajilla on mahdollisuus päästä semifinaaliin esikarsinnoista, joita järjestetään eri puolilla Suomea sekä Ruotsissa ja myös
Gran Canarialla.. Uudet huonekalut ovat
m,akean värisiä.
Kivikko-istuinryhmä pääsi
eskarilaisten testiin. Hänen mukaansa laite helpottaa hengittämista ja tuo apua muun muassa flunssan oireisiin.
Laitteen teknologia yhdistää
säädettävän ulos- ja sisäänhengitysvastuksen sekä höyryhengityksen. Laitteen ainutlaatuinen teknologia on kansainvälisesti patentoitu ja se perustuu säädettävän hengitysvastuksen sekä lämpimän vesihöyryn vaikutukseen. Kaksoiskuorirakenne varmistaa tasaisen
höyryn muodostuksen laitetta käy-
tettäessä ja suojaa käyttäjää kuumalle vedelle altistumiselta.
Säädettävä höyryn lämpö sekä
hengitysvastus takaavat optimaaliset olosuhteet laitteella tehtävään hengitysharjoitteluun käyttäjän kunnosta riippumatta. Ensi vuonna
iskelmäviikko juhlii 20-vuotistaivaltaan.
Yhtiöllä on velkaa 30 000 euroa, mutta sen lyhentämiseen on
olemassa oma ohjelmansa. Tänä kesänä iskelmäpassilla pääsee 7 eri tapahtumaan
(4 ilta- ja 3 päivätapahtumaa).
ISKELMÄVIIKON (12.?16.7.) tulevan kesän ohjelmisto julkistettiin Matkamessuilla Helsingissä
tammikuun 18.?22. Iskelmä Oy
on rekisteröity 24.6.2003.
Yksi uusi osakas on ohjelmavastaava Juha Vartiainen, hän
ei ole aiemmin omistanut yhtään
osaketta.
Yhtiölle tulee osakeannista tuloa 50 000 euroa
Kiuruveden srk
Lämpimästi tervetuloa!
järj. Vastuuryhmänä
Eläkeliitto.
mänä Eläkeliitto.
Maanantai 13.2.
Maanantai
13.2.
Klo
19 Rytkyn
kinkerit ParKlo 19 Rytkyn
Parkonmäessä,
Elmakinkerit
ja Mikko
konmäessä,
Elma ja Mikko
Hyvösellä,
Parkonmäentie
Hyvösellä, Parkonmäentie
29.
29.
Tiistai 14.2.
Tiistai
14.2.
Klo
10 seurakuntakerho.
Klo
10
seurakuntakerho.
Klo 19 Niemiskylän
kinkerit
Klo
19
Niemiskylän
kinkerit
Marja ja Eero
Heinosella,
Marja ja Eero Heinosella,
Niskalanniementie
333.
Niskalanniementie 333.
DIAKONIATYÖ
SuDIAKONIATYÖ
5.2. Hänelle tärkeintä olivat lapset. ilm.
LEIKKIMIELINEN "ORJAHUUTOKAUPPA"
LEIKKIMIELINEN
"ORJAHUUTOKAUPPA"
Klo
12.30, meklarina Maija-Leena
Kemppainen.
Klo 12.30, meklarina Maija-Leena Kemppainen.
järj. klo 18.30
rukousilta
rukousilta
Tilaisuuksiin ovat
Tilaisuuksiin
ovat
kaikki
tervetulleita!
kaikki tervetulleita!
JAAKKO NISKANEN
kirjoittaja on
Kaisa Niskasen poika
seurakunnat
seurakunnat
Rakkaamme
Rakkaamme
s. pappilassa.
klo 16-17 ilmaisuMa 6.2.
klo pappilassa.
16-17 ilmaisutaidon
kerho
taidon kerho pappilassa.
Kuollut
Kuollut
Hilja
Kaarina Salminen
98Hilja
v Kaarina Salminen
98 v Aukusti Kaikkonen
Taisto
Aukusti Kaikkonen
79Taisto
v
79 vKristiina Vartiainen
Satu
46Satu
v Kristiina Vartiainen
46
ViljovAbram Pehkonen 87 v
Viljo Abram
Pehkonen 87 v
Vieremän
srk:sta
Vieremän srk:sta
Kastettu
Kastettu
Julia
Marja Sofia Rönkkö
Julia Marja Sofia Rönkkö
Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri
Vapaaseurakunta,
Kiuruveden
rukouspiiri
Asematie
28
Asematie
28 klo 19.00,
Hyvän sanoman
ilta pe 3.2.
Hyvän
sanoman
19.00,
puhuu
Esko
Taipale,ilta
Ollipeja3.2.
Helliklo
Stenroth
puhuu
Esko
Taipale,
Olli
ja
Helli
Stenroth
Ehtoollisjuhla 5.2. Näistä pakinoista on
Satu Kristiina
Satu Kristiina
Vartiainen
Vartiainen
Rakkaamme siunattiin läheisten läsnä ollessa 28.1.2017.
Rakkaamme
siunattiinsuruumme.
läheisten läsnä
ollessa 28.1.2017.
Lämmin
kiitos osanotosta
Erityiskiitos
Sorsapuiskiitos osanotosta
suruumme.
Erityiskiitos
tonLämmin
palvelukodin
henkilökunnalle
ja asukkaille
SadunSorsapuishyvästä
ton palvelukodin henkilökunnalle
ja asukkaille Sadun hyvästä
huolenpidosta.
huolenpidosta.
seurakunnat
seurakunnat
IISALMEN
IISALMEN
ORTODOKSINEN
ORTODOKSINEN
SEURAKUNTA
PyhänSEURAKUNTA
Nikolaoksen kirkko,
Pyhän Kiuruvesi
Nikolaoksen kirkko,
To 2.2. 03.01.2017 Kiuruvesi
Voimasi uupui, olit väsynyt niin.
Voimasi
uupui,
olit väsynyt
niin.
Me
katsoimme
silmiisi
sammuviin.
Me katsoimme
silmiisi
Toivotimme
Sinulle
hyvääsammuviin.
matkaa.
Toivotimme
Sinulle
hyvää
matkaa.
Sinun
täytyy tästä
yksin
jatkaa.
Sinun
täytyy Sinulla
tästä yksin
jatkaa.
Mut´
seurana
on enkeleitä.
Mut´
seurana Sinulla
on enkeleitä.
Me
hyvästelemme,
silmissä
kyyneleitä.
Me hyvästelemme, silmissä kyyneleitä.
Kiittäen ja kaivaten
Kiittäen
ja kaivaten
Tuula
ja Risto
Tuula
ja Risto
Anu, Lassi
ja Ville
Anu, Santtu,
Lassi jaSaku
Ville ja Riku
Paula,
Santtu, Saku ja Riku
SirpaPaula,
ja Juhani
Sirpa
Juhani
Saija,jaMika,
Mikko ja Maiju
Saija,Hanna,
Mika, Mikko
Maiju
Jokke,
Vilina,ja
Alisa
ja Linnea
Jokke, Hanna, Vilina, Alisa ja Linnea
Siunaus toimitettu 28.1.2017 läheisten läsnä ollessa.
Siunaus toimitettu
läheisten
Lämmin 28.1.2017
kiitos osanotosta
ja läsnä ollessa.
Lämmin
kiitos
osanotosta ja
hyvästä
hoidosta
Virranrannassa.
hyvästä hoidosta Virranrannassa.
Kaisa Niskanen (o.s. Kahviehdoilla. klo 18.30
Ti 7.2. klo 13 ruoka-apua
Ma 6.2. Kiuruveden srk
Lämpimästi tervetuloa!
ASKELEET UUTEEN ELÄMÄÄN
ASKELEET
UUTEEN
ELÄMÄÄN
Marko
Selkomaa
Marko Selkomaa
pe 3.2. 040 553 1533 tai 040
715
715 0044.
Keskiviikko 1.2.
Keskiviikko
Klo
17 Naisten1.2.
Raamattupii17 Naisten RaamattupiiriKlo
takkahuoneessa.
ri takkahuoneessa.
Torstai 2.2.
Torstai
2.2.seurat srkKlo
18 Ry:n
Klo 18 Ry:n seurat srktalossa.
talossa.
Klo
19 Pihlajamäen kinkerit
Klo 19 Pihlajamäen
Aholassa,
Heidi ja Pasikinkerit
TosAholassa,
Heidi ja Pasi Tossavaisella, Sääskiniementie
savaisella, Sääskiniementie
360.
360.
Perjantai 3.2.
Perjantai
3.2.
Klo
15 Rinnekodin
RaamatKlo 15 Rinnekodin Raamattupiiri.
tupiiri.
Lauantai 4.2.
Lauantai
4.2. 13.10.1918 Kylmäkoski
13.10.1918Kiuruvesi
Kylmäkoski
k.s.03.01.2017
k. klo 16.30-18 kokkiTo 2.2.
klo 16.30-18 kokkikerho
pappilassa.
kerho
Ma
6.2. pe 3.2. 10.2.mennessä lähetyssihteeri
Virpi
nessä lähetyssihteeri
Virpi
Luotolampi
0400 981 071
tai
Luotolampi 0400 981 071 tai
virpi.luotolampi@evl.fi.
virpi.luotolampi@evl.fi.
NUORISOTYÖ
TiNUORISOTYÖ
7.2. klo 9.30-11.30 perTo 2.2. klo 15.00,
puhuu tervetuloa!
Pekka Tikkanen
Rukouspalvelua.
Lämpimästi
Rukouspalvelua.
Lämpimästi tervetuloa!
Yhteisvastuukeräyksen hyväksi
Yhteisvastuukeräyksen hyväksi
su
5.2. klo 11-12.30 seurakuntatalolla
su 5.2. Linja-aupinlahdelle
18.2.
Linja-autokuljetus
lähtee
srk:talolta
tokuljetus
lähtee
srk:talolta
8.30.
Aiheena
Dessie,
Etio8.30.
Aiheena
Dessie,
Etiopia ja AIDS-orvot. Niemiskylän koulun uudelleen käynnistämistä hän elätteli vielä pitkään.
Kaisaa pyydettiin toistuvasti juhlien puhujiksi.
Hänellä oli lahjoja kirjoittaa, mutta pidettyjä puheita hän piti ilman paperia.
Vuosikymmeniä hän kirjoitti satoja pakinoita
muun muassa Kiuruvesi-lehteen, Iisalmen Sanomiin ja Savon Sanomiin. klo 13,
vuosikokous.
vuosikokous.
perheuutiset
perheuutiset
EN
EN
JUHLI
JUHLI
merkkipäivääni.
merkkipäivääni.
Riitta
Asikainen
Riitta Asikainen
Muista
Muista
juhlijaa
juhlijaa
perheuutisissa
perheuutisissa
Kiuruveden
Kiuruveden
helluntaiseurakunta
helluntaiseurakunta
puh. monitoiKlo
12 Lähetyspiiri
Klo
12
misalissa.Lähetyspiiri monitoimisalissa.
Klo
19 Korpijoki-OhenKlo 19 Korpijoki-Ohenmäki-Lahnajoen
kinkerit
mäki-Lahnajoen
Korpijoen
entiselläkinkerit
koululla
Korpijoen entisellä koululla
Korvikossa.
Korvikossa.
Torstai 9.2.
Torstai
9.2.
Klo
19 Salmenkylän
kinkeKlo
19
Salmenkylän
rit, Vanhapiha, Heli ja kinkeJuha
rit, Vanhapiha,
Heli ja Juha
Keräsellä,
Vanhanpihantie
Keräsellä, Vanhanpihantie
139.
139.
Sunnuntai 12.2.
Sunnuntai
Klo
10 messu.12.2.
VastuuryhKlo 10
messu. Ks. Hän sai viettää terveenä ilman lääkkeitä lähes koko elämänsä. Munuainen toimi
25 vuotta. ja alle 6v. klo 9Kiuruvesi
liturgia
To 2.2. Tuominen
s. ilmaiseksi. Hän, jos kuka, oli
ylpeä kiuruvetisyydestä. Oma
kassi
en ruokalassa. Vapaa pääsy. ja ?Tehokattila?.
Vuonna 2013 tasavallan presidentti Sauli Niinistö palkitsi Kaisan äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan
mitalilla kultaristein.
Eläkepäiviään hän vietti Museokadulla. Näkökyvyn heikkeneminen viime vuosina rajoitti hänen toimiaan.
Häntä jäävät kaipaamaan tytär, neljä poikaa, sisarukset perheineen ja valtava kiuruvetisten ystävien joukko.
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh.
017 7700 421
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. klo 12.30
Su 5.2. klo 9toliturgia
Tuohuskerho
9.2. klo 12.30
?Orjamarkkinat?-huuto?Orjamarkkinat?-huutokauppa
srk-talon isossa
kauppa
srk-talon isossa
salissa.
HuutokaupasHuutokaupassasalissa.
ostettavana
erilaisia
sa ostettavana
erilaisia
palveluksia.
Esim.
paljunpalveluksia.
Esim.
paljunkäyttö, musiikkiohjelmia,
käyttö, musiikkiohjelmia,
lastenhoitoa.
Meklarina
lastenhoitoa.
Meklarina
Maija-Leena
Kemppainen.
Maija-Leena Kemppainen.
Käteisostot. Lämsä)
(28.9.1933?29.1.2017
Kaisa Niskanen nukkui pois sunnuntaiaamuna Kiuruveden terveyskeskuksessa aggressiivisen syövän murtamana. klo 13
Ruoka-apu
vähävaraisille
TyöttömiTyöttömienvähävaraisille
ruokalassa. Pekka menehtyi vuonna 2014.
Töiden ohella hän oli muun muassa kunnanvaltuutettuna, eduskuntavaaliehdokkaana ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Matka
ja AIDS-orvot.
Matka
japia
ruokailu
maksuttomia.
ja ruokailu viim.
maksuttomia.
Ilmoittaudu
10.2.menIlmoittaudu
viim. Vapaa pääsy.
urut. Kahvijapienimpien
pilttijatkot srk-talon
ja pilttijatkot srk-talon
monitoimisalissa.
monitoimisalissa.
Klo
18 Remeskylän kinkerit
Klo 18 Remeskylän
kinkerit
Kuuselassa,
Seija ja Tapio
Kuuselassa, Rantaperäntie
Seija ja Tapio
Nevalaisella,
Nevalaisella, Rantaperäntie
120.
120.
Maanantai 6.2.
Maanantai
6.2.
Klo
10 Rapakkojoen
Klo
10
Rapakkojoen
Porinapiiri Joenvarressa.
Porinapiiri
Mukana
Pasi Joenvarressa.
Hyytiäinen ja
Mukana Pasi
Hyytiäinen
Ulla-Sisko
Jauhiainen.
Kyy-ja
Ulla-Sisko
Jauhiainen.
Kyydeistä
tarvittaessa
Raisa p.
deistä
tarvittaessa
Raisa
p.
040 5644565 tai Maija-Leena
p.040
0455644565
6652888.tai Maija-Leena
p. klo 9 Pysäkin kohtauspaikka.
tauspaikka.
Ma
13.2. erilalle 6 v. 017 7700 421
Linja-auto Kalajoelle Siionin
Linja-auto
Kalajoelle Siionin
virsien
juhlasunnuntaihin
virsien
lähtee
su juhlasunnuntaihin
12.2. klo 15.00, puhuu Pekka Tikkanen
Ehtoollisjuhla
5.2. Ks. klo 17
Tuohuskerho
to 9.2.
Tiistaiseura
ti 14.2.
kloklo
13,17
Tiistaiseura ti 14.2. Oma kassi
mukaan!
Timukaan!
7.2. klo 11-12.30 itäSu 5.2.lounas
klo 11-12.30
itämainen
srk-talossa
mainen lounas
srk-talossa
yhteisvastuun
hyväksi.
Hinta
yhteisvastuun
Hinta
aik.
10 ?, 6-12 v.hyväksi.
5?,
aik.
10
?,
6-12
v.
5?,
alle 6 v. erillisil?orjamarkkinat?
(ks.
erillisilmoitus).
moitus).
Klo 14 vauvakirkko perheen
Klo 14 vauvakirkko
perheen
pienimpien
ehdoilla. klo 13 Ruoka-apu
Ma 6.2. 31.12.2016 Iisalmi
Vaikka suremme sitä,
Vaikka
suremme
sitä,on ohi,
että
yhteinen
aikamme
että yhteinen
onollut.
ohi,
iloitsemme
siitä,aikamme
että se on
iloitsemme siitä, että se on ollut.
Rakkaudella kaivaten
isäRakkaudella kaivaten
isä
mummo
ja ukki
mummo ja ukki
Tiina
Tiina
tädit
perheineen
tädit perheineen
perheineen
serkut
serkutjaperheineen
ystävät
tutut
ystävät ja tutut
koottu kaksi kokoelmaa, ?Maitotyttö. Huutokaupan
Käteisostot.
Huutokaupan
antiin
voi tutustua
etukäteen
tutustua etukäteen
jaantiin
jättää voi
ennakkotarjouksia
ja jättää ennakkotarjouksia
kirkkoherranvirastossa
sen
kirkkoherranvirastossa
aukioloaikoina
2.-3.2. 17.04.1970 Kiuruvesi
17.04.1970Iisalmi
Kiuruvesi
k.s.31.12.2016
k. erillisilmoitus.
Sulisilmoitus.
5.2. 040 584 7806
puh. Hän luovutti muun muassa
munuaisensa pojalleen Pekalle. ilm.
Hinta aik. ja
040
553
tai 040
sä 0044.
puh. srk-talolla
klo 9.30-11.30
perhekerho
päiväkerhekerho
srk-talolla
päiväkerhotiloissa.
hotiloissa.
VARHAISNUORISOTYÖ
ToVARHAISNUORISOTYÖ
2.2. mennessäTied.
puh. mennesilm.
pe1533
3.2. 045
6652888. 6
6
Keskiviikko
Keskiviikko1.1.helmikuuta
helmikuuta2017
2017
Keskiviikko 1. klo 9 Pysäkin kohTi 7.2. klo 14 lähimmäisMa 13.2.kokous
klo 14takkahuolähimmäispalvelun
palvelun kokous takkahuoneessa.
neessa.
LÄHETYSTYÖ
LÄHETYSTYÖ
Retki
Lähetyspäivään LaRetki Lähetyspäivään
Lapinlahdelle
18.2. Elämäntyönsä hän teki Niemiskylän Kukkuran emäntänä. ja ilm. ilmaiseksi. 10?, 7-12v 5. klo 13
ruoka-apua
vähävaraisille,
työttömien
vähävaraisille,
työttömien
ruokalassa Puistonkulmalla,ruokalassa
oma kassiPuistonkulmalmukaan
la,
oma
mukaan
Ti 7.2.
klokassi
10?14
Ti 7.2.
klo
10?14
päivärukous
Tipäivärukous
7.2. klo 7.30
lähtee su 12.2.
7.30
srk-talolta,
paluuklo
illalla.
srk-talolta,messu,
paluu illalla.
Ohjelmassa
kansanOhjelmassa
messu, kansanveisuut
ja juhlakonsertti.
veisuut
ja
juhlakonsertti.
Tied. sen
aukioloaikoina
2.-3.2.
Ma
6.2. klo 18.00
pe 3.2. 040 584 7806
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
To klo 12 rukouspiiri
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
kontaktituvalla
Pe
klo 18 iltatilaisuus,
Pe klo
18 iltatilaisuus,
Marko
Selkomaa
ja
Marko
Selkomaa
miesten lauluryhmä,ja
miesten lauluryhmä,
kahvitarjoilu,
katso myös
kahvitarjoilu,
katso myös
erillinen
ilmoitus
erillinen
ilmoitus
Su klo 11 ehtoollisjumaSu klo 11 Ilmo
ehtoollisjumalanpalvelus,
Haimalanpalvelus,
Haimakainen, KaleviIlmo
Hyvönen
ja
kainen,
Kalevi
Hyvönen
ja
kuoro
kuoro
Ma 6.2. Vastuuryhmänä
yhteisvastuutiimi.
Siunayhteisvastuutiimi.
Siunataan
yhteisvastuukerääjät
taan
yhteisvastuukerääjät
tehtäväänsä sekä Ulla-Sisko
tehtäväänsä
sekä Ulla-Sisko
Jauhiainen
lähetystyöJauhiainen
lähetystyöhön
Namibiaan
kolmeksi
hön Namibiaan
kolmeksi
kuukaudeksi.
Jumalanpalkuukaudeksi.
Jumalanpalveluksen jälkeen srk-talossa
veluksen jälkeen
srk-talossa
itämaiseen
tapaan lounas
itämaiseen tapaan
lounas
yhteisvastuun
hyväksi
ja
yhteisvastuun hyväksi
ja
?orjamarkkinat?
(ks. klo 18.30-20 Nuorten
Ti 7.2.pappilassa.
klo 18.30-20 Nuorten
Raamis
Raamis pappilassa.
PERHETYÖ
ToPERHETYÖ
2.2. helmikuuta 2017
kuolleet
kuolleet
memo r iam
Äiti, mummu, rakkaamme
Äiti, mummu, rakkaamme
Hilja Kaarina
Hilja Kaarina
Salminen
Salminen
o.s.
Tuominen
o.s. ehtooKlo
18 Musiikkia
Klo 18aikaan
Musiikkia
ehtookellojen
kirkossa,
kellojen
aikaan trumpetti
kirkossa,
Juha
Lauttamus,
Lauttamus,
jaJuha
saksofoni.
Jouni trumpetti
Vaaja,
ja
saksofoni.
JouniKolehti
Vaaja,
urut. klo 11-12.30 seurakuntatalolla
ITÄMAINEN LOUNAS.
ITÄMAINEN
LOUNAS. ja Baba ganoush
Tarjolla
on pitaleipää, hummus-
Tarjolla on
pitaleipää, hummusja Baba
ganoush
-tahnaa,
tabboulehja vihersalaattia,
broileria
ja
-tahnaa,
tabbouleh-Kahvi
ja vihersalaattia,
broileria
riisiä
syyrialaisittain.
ja eilattilainen
kakku.ja
riisiäaik.
syyrialaisittain.
Kahvi
ja eilattilainen
kakku.
Hinta
10?, 7-12v 5?
ja alle
6v. Kolehti
yhteisvastuulle.
yhteisvastuulle.
Sunnuntai 5.2.
Sunnuntai
5.2.
Klo
10 Kynttilänpäivän
Klo 10 Kynttilänpäivän
jumalanpalvelus
ja yhteisjumalanpalvelusaloitus.
ja yhteisvastuukeräyksen
vastuukeräyksen
(Häyrynen, Vaaja jaaloitus.
Kirk(Häyrynen,
Vaaja ja Kirkkokuoro).
Vastuuryhmänä
kokuoro). klo 10 NäkövamMa 6.2.kerho
klo 10takkahuoNäkövammaisten
maisten kerho takkahuoneessa.
neessa.
Ma
6.2. klo 18.00
Kiuruveden
Kiuruveden
Helluntaiseurakunnassa
Helluntaiseurakunnassa
Nivankatu 12
Nivankatu 12
Esirukouspalvelua
Esirukouspalvelua
helmikuuta 2017
7
h i sto r i i kki
Tavataan torilla, Kiurukatu 3:ssa
HELMIHULINAT
Elias Simojoki oli pappi ja sotilas
Hartaasti, Herra,
veisata Kiitosta tahdon aina.
Ei mikään vaara kauhista,
Ei epätoivoon paina,
Kun suojana on hyvyytes
Ja minut verhoo pyhyytes,
On vahva turva mulla.
SIINÄPÄS vasta runoilu 1600-luvulta,
Vanhassa virsikirjassa n:o 363. Kaatuneet oli peitetty, mutta peitteen liepeiden alta hän tunsi Eliaksen
tutut saappaat. Sellainen on evankeliumi. Kiitos, Herrani
ja Kuninkaani.
savo la i set
NYT jo neljännen kerran
kuusi savolaisseuraa (joukossa Kiuruvesi-seura) järjesti yhteisen muikkujuhlan.
Kolmannen kerran pidot olivat Helsingin vanhimmassa,
ravintola Kaisaniemessä.
Sumuisen harmaa sää ei
ollut säikyttänyt savolaisia,
vaan tupa oli täynnä hyväntuulisia juhlijoita. "Sua huudan, Herra laupias,
Ei turvaa muuta mulla."
JUHLAN juontajaksi ja pääesiintyjäksi oli tänä vuonna saatu kiuruvetisille tut-
Sekin selvisi Ismon puheista, mikä on savolaisten
liioittelun virallinen mitta.
Maaningan kuuluisa Korkeakoski on savolaisten
T
AILI VÄISÄNEN
Voe tokkii muikkuja . Niissä ei eroteltu renkiä,
maanviljelijää, opettajaa, ei pappia. Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi.
Myös Jeesus ympärileikattiin kahdeksantena päivänä, siinä yhteydessä annettiin lapselle nimi. Vasta pimeän turvin hänet voitiin hakea
omien puolelle.
Joskus Ville Leskinen kertoi, että tuona päivänä taisteluissa oli kaatunut kymmenittäin
kiuruvetisiä. Elias tunnettiin lapsuudestaan
saakka hyvin eläinrakkaana miehenä.
Jäällä teon tehtyään ja Simojoen lähtiessä
hiihtämään takaisin omiensa puolelle, vihollisen tarkka-ampujan luoti tuuperrutti Simojoen. (017) 825 255
www.kiurunlaukkujakenka.fi
www.facebook.com/laukkujakenka. Entisten
kiuruvetisten lisäksi saimme kiurukkaiden pöytään
tänä vuonna onnekkaiden
yhteensattumien ansiosta
kaksi nykyistäkin: kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Tikkanen ja rehtori Minna Lilja ehtivät mukaan muikunsyöntiin.
Juhlan aluksi Savolaisen
Osakunnan kuoron vahvistettu kvartetti kajautti "Kallavesj, Kallavesj" -laulun
tunteella ja taidolla.
Savonlinna-seuran puheenjohtaja Pekka Anttosen toivotettua juhlaväen
tervetulleeksi laulettiin perinteiseen tapaan Savolaisen laulu, jonka ensiesitys
muuten oli samassa paikassa 9.12.1852.
Kiurukatu 3, Kiuruvesi
puh. 4.)
Jumala teki uskovan Aabrahamin ja hänen siemenensä
kanssa lupauksen ja armon liiton.
Niinpä Raamattu opettaa kolossalaiskirjeen 2. (Gal.
3.)
Kun oli kulunut 40 päivää lapsen syntymästä, oli Mooseksen lain mukaan puhdistauduttava.
Samalla heidän piti tuoda säädetty uhri, kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysen poikaa. (1 Moos.17, Apt. Hän
syväluotasi savolaisuutta ja
savolaista huumoria lukuisin ratkiriemukkain esimerkein.
Jeesus, maailman valo
PIRJO HINTSANEN
Kuvassa Elias Simojoki yhdessä viimeisistä valokuvistaan lähdössä
talvisotaan JR 39:n sotilaspastoriksi.
KIURUVETISIÄ muikuilla. veljeksiä. (3 Moos.12.)
Maria ja Joosef menivät Jeruselemiin viedäkseen lapsen
Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ?Jokainen
poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle?.
Hurskas ja Jumalaa pelkäävä vanha Simeon oli odottanut
Israelille luvattua lohdutusta.
Pyhä henki oli ilmoittanut hänelle, ettei hän kohtaa kuolemaa ennen kuin on nähnyt herran voidellun. Jumala sanoi: Tällainen on
oleva liitto, johon minä sinut otan. Samalla mielessämme kaikki Kiuruveden muutkin, kotomaatamme puolustaneet sankarit. Elias oli sytyttävä puhuja. Minä teen sinusta kansojen paljouden isän.
Ympärileikkaus on merkkinä liitosta,
minun ja teidän. Se nyt vaan on niin, että Elias Simojoki oli pappi ja sotilas.
Simojoen hyvä ystävä Tatu Malmivaara, yhdeksän vuotta nuorempana Eliasta, muisteli näin: "Omia rintamaveljiään kohtaan Elias tunsi syvää kiintymystä. Laskekaapa siitä, montako prosenttia
savolainen perimätieto liioittelee.
Loppupäätelmänä savolaisesta huumorista Ismo totesi, että: "Huumori on taitolaji niin kuin pärekaton poltto".
Ennen kuin käytiin muikkujen kimppuun, Savolaisen
Osakunnan lauluryhmä vetäisi "Haakilaalun".
Muikut olivat viimevuotista pienempiä, mutta rapeiksi paistettuja. Kalliin kasteen vesileimaa tahdon kantaa säilyttää. Se ei ollut vain pieni ohuen terän pistos,
vaan merkitsi Marialle sydämen särkymistä.
Siunaus ja tuska liittyvät usein tässä elämässsä yhteen.
V. Yrjö Jauhiainen oli pitkään Kiuruvesi-seuran puheenjohtaja.
hartaus
kertoman mukaan 46 metriä pitkä. Ei tarvinnut ruotoja pelätä: pyrstöstä vain kiinni ja kokonaisena suuhun.
Muikkujen ja mustikkakukon jälkeen osakunnan
laulajat ilahduttivat mainiolla "Lehmänmaharokilla".
Ja arpajaisten jälkeen
kuultiin lopuksi suomeksi
ja savoksi "Illan viimeinen
tango".
Ja ensi vuonna "taas ovat
ystävät yhessä". Viekoituksen virttä veisaa
käärme, kiusaa, säikyttää. jo neljännen kerran
tu mies, Ismo Apell. Kyllä aikoinaan, myös nytkin, se osattiin veisata
Kiuruvedellä.
Me Väinö Malmivaaran kokoon haalimat ystävät, veisasimme virren vanhan
kirkkomme saarnastuolin paikalla, johon
Kiuruveden seurakunnan pappi on haudattuna.
TOTTAHAN toki meistä jokainen muisteli
samalla hetkellä perhekuntiensa ja naapureittensa vainajia saman sankariristin juurella. Minun silmäni ovat nähneet Sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille
kansoille valmistanut: Valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israilille?. Viimeisissä voimissaan Tatu oli siirtänyt tehtävän pojalleen
Väinölle, joka tunnollisesti vuodesta toiseen on jatkanut
isänsä hänelle uskomaa tehtävää.
Niinpä me muutamat, Väinön tuekseen kutsumat ystävät,
suoritimme kireässä pakkassäässä arvokkaan tehtävän. Keskiviikko 1. Siellä olivat saaneet viimeisen leposijansa isänmaamme sankarilliset puolustajamme.
Ylipäällikkö Mannerheim vaati, että kaikki saivat samanlaiset sotilaalliset hautajaiset. Silloin
hän, näin Rajalan Ville kertoi, ratkesi katkeraan itkuun.
REHTORINI, majuri Tatu Malmivaara, kävi aina Eliaksen kuolinpäivänä sytyttämässä
kynttilän korpraaliystävänsä haudalle. 7: 8, Room. 926. 2000-luvun alussa tehdyn tarkemman mittauksen mukaan oikea pituus
on 36,4 metriä. Genevestä 1400-luvulta. Oikealla Martti Jauhiainen ja Yrjö Jauhiainen . Pappi toimitti puhdistusmenot ja
tämän jälkeen nainen oli puhdas. (Luuk.2:
29?32.)
Maria ja Joosef saavat vanhalta Simeonilta siunauksen ja
sanan Jumalalta.
Simeon ei profetiassaan lupaa vain onnea ja menestystä,
vaan myös ristiriitoja ja tuskaa.
?Sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä?, ovat
Marialle lausutut Simeonin sanat.
Marian sydämen lävistäisi suuri ja leveä miekka, jollaista
asetta Simeonin sanat kuvaavat.
Ennustus toteutui, kun Maria sai ristin juurella seurata poikansa kuolemaa. Näky mursi miehen. Kun hän astui saarnastuoliin, hän meni sinne melkein juosten. Sielujen pelastuksella oli kiire. Päivän päätteeksi hän katseli
sankariveljiään. Hengan
johtamana hän tuli temppeliin ottaen Jeesuksen käsivarsilleen hän puhkesi kiitoslauluun: ?Herra, nyt Sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä niin kuin olet luvannut. Silloin
koko seurakunta tunsi, että kirkkaina kaikuvien sanojen ja
tulta säkenöivien silmien alla oli saarnastuolissa ihmeellisen puhdas sielu.
ELIAS Simojoki kuoli kirkkaana tammikuisena päivänä Laatokan jäälle 1940, jonne hän
meni omien joukkojen pidättelyistä huolimatta lopettamaan vihollisen tuskissaan huutavaa hevosta. Jeesuksen nimen enkeli oli ilmoittanut. luvussa,
että kristillinen kaste on Jumalan liiton merkki ja sinetti.
Evankeliumi ei vaadi, se vain lupaa.
Se ei ota, se vaan antaa. Kiitos järjestäjille!
LAURI WINBERG
PEKKA LEHTONEN
Palvelemme
ma-to 9-17.30
pe
9-18
la
9-14
ulevan sunnuntain kynttilänpäivän evankeliumi on Luuk.
2: 21?35. Siinä meille kerrotaan: ?Kun Jeesus tuodaan temppeliin, kuinka Jumalan lupaukset täyttyvät.?
Jumala oli ottanut Aabrahamin kanssansa liitoon. Ristinmerkin voimin näin Kristittynä eteenpäin! Kuljen kaste turvanani
Suurimman osan päivästä tulee käytettyä puhelinta. Jos maailmankuva muodostuu
vain kavereiden jakamista uutisista
ja mielipiteistä, vaarana on, että näkökulma asioihin kapenee.
Sanomalehtien liitto tarjoaa
opettajille opetusmateriaalia netis-
Nuorisovaltuusto tekee kaikkensa
TIINA KILVENSALMI
Kiuruveden Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Helena Agonen (vas.) ja jäsen Elinamari
Kaurala aikovat viedä eteenpäin koirapuistohanketta.
KIURUVEDEN Nuorisovaltuustossa nuoret pääsevät vaikuttamaan
nuorten ja koko kaupungin asioihin. Viime kokoukses-. 6B-luokan oppilaat Miisa Isoräsy, Kaisla Saraste ja Niko
Tossavainen arvelevat tunnistavansa valeuutisen.
Medialukutaitoa opitaan
tiin. Esimerkiksi Yhtylässä näyttäisi olevan kaupungin puistoaluetta käyt-
tämättömänä.
Nuorisovaltuuston mielestä
koirapuiston pitää olla kaupungin huollettavana, mutta kaupunki voisi ostaa esimerkiksi 4H-yhdistykseltä alueen siistinä pitämisen.
. Olemme kaikki KiNuVassa
koiranomistajia. Mikä on totta ja mikä valetta?
Nivan koulun 6B luokan oppilaat Miisa Isoräsy, Kaisla Saraste ja Niko Tossavainen myöntävät, että aika kuluu kuin siivillä,
kun seikkaillaan netissä ja somemaailmassa. He käyttävät lähinnä
Instagramia, Snapchatia ja WhatsAppia.
. Nyt Nuorisovaltuusto valmistelee asiaa kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
. Sanomalehtiviikolla kannustetaan nuoria
kurkistamaan oman somekuplan
ulkopuolelle. Koirapuistohanketta olemme tuoneet näkyville Facebookissa. Olemme laatineet esityslistaa
nuorisosihteeri Anne Rytkösen
ja nuoriso-ohjaaja Katja Tuovilan avustuksella. Meillä on kova tahto saada koirapuisto tänne, sanoo
Agonen.
Koirapuistoa on yritetty saada kaupunkiin monien eri tahojen kautta kuitenkaan onnistumatta siinä. Koirapuisto sosiaalistaa niin koiria kuin koiran
omistajiakin. Selailen
Instagrammista muiden kuvia ja
laittelen sinne omia kuvia. Sanomalehtiviikko antaa
lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon. Kyllä niihin joskus törmää.
Siitä sen tietää, kun ne kuulostavat siltä, etteivät voi olla totta, Saraste pohtii.
Miisa Isoräsyä harmittaa joskus,
kun huomaa, että päivä on vierähtänyt netissä surffatessa.
. Jos olen yksin kotona, menen paljon helpommin net-
TOTTA VAI EI. Koirapuisto on
aika iso juttu, perustamiskustannukset ovat olleet muissa kunnissa noin 20 000 euroa. Joskus
teen omaa musiikkia musiikkisovelluksella. 4H-toiminnan kautta työllistettäisiin myös nuoria. Aika paljon tulee oltua netissä.
Äiti kyllä pitää kotona huolen, että tekemistä riittää. 8
Keskiviikko 1. Liitto muis-
tuttaa, että on tärkeää seurata uutisia oman somemaailman ulkopuolelta. Mikä on totta ja
mikä ei. Olemme aktiivisia myös 4H:ssa, kertovat Agonen ja Elinamari Kaurala.
KINUVA haluaa elävöittää Kiuruvettä nuorten näkövinkkelistä katsottuna.
. helmikuuta 2017
PUH EEN AIH E
sanomalehtiviikko
KOULUSSA Sanomalehtiviikolla pohditaan,
millaisiin uutisiin netissä voidaan luottaa?
Medialukutaito on yksi
Sanomalehtiviikon
aiheista.
TIINA KILVENSALMI
TÄLLÄ viikolla vietetään Sanomalehtiviikkoa ympäri Suomen
kouluja. Koululaisia haastetaan pohtimaan, mihin sisältöihin he luottavat netissä ja miksi. Olemme jo
etsineet tiloja koirapuistolle. Silloin jää vähemmän puhelointiaikaa, naurahtaa Kaisla Saraste.
Ovatko nuoret netin käyttäjät törmänneet koskaan valeuutisiin?
. Viimeksi eilen en ollut puhelimella paljoakaan, kun leikin
pikkuveljeni kanssa, kertoo Miisa Isoräsy.
SANOMALEHTIEN LIITON järjestämä Sanomalehtiviikko on yksi
suurimmista mediakasvatustapahtumista koko Suomessa. Meillä on jo suunnitteilla nuorten tapahtuma. Nykyinen KiNuVa on ottanut
työn alle koirapuistohankkeen.
KiNuvan puheenjohtaja, 17-vuotias Helena Agonen, on päättäväinen
koirapuistohankkeen suhteen.
. Viikon aikana kannustetaan kurkistamaan oman somekuplan ulkopuolelle
Jutuntekijän oppaan avulla yläkoulu- ja lukioikäiset voivat opetella käytännöllisten har-
joitusten avulla toimittajan työtä.
Oppaassa käydään läpi koko juttuprosessi ideoinnista tiedonhakuun, editointiin ja faktantarkis-
NETISSÄ on avattu uusi lasten ja
nuorten Meidän juttu -verkkolehti, jossa julkaistaan lasten ja nuorten tekemiä juttuja. Olisi kiva saada myös uusia jäseniä KiNuVaan. He eivät lyttää ajatuksiamme. Voisimme lähteä kouluille kiertämään ja kertomaan kokemuksista, suunnittelee Agonen.
Onko tämä totta?
YHDYSVALTOJEN sarjassaan 45. Aitojen sisäpuolelle pääsi avaimella tai vartijan suojelemasta portista. Ehkä siinä onkin
KiNuVan uusi kampanja.
Nuorisovaltuustossa on tekemisen meininki. Voisin aivan hyvin lähteä kouluille puhumaan koulukiusaamisesta. presidentti, liikehai Donald Trump, sulki maansa ovet
134 miljoonalta ihmiseltä viime viikon perjantaina, kun hän kielsi maahantulon 90 päivän ajaksi Irakin, Iranin, Jemenin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Syyrian kansalaisilta. Nyt kuitenkin
eletään jo 2010-luvulla herra presidentti.
MINÄ koen, että muurit ovat jotenkin ahdistavia. On ikävää sanoa, että kaikki edellä mainittu on totta. Koska olen venäläinen, kuulin
aina koulussa ryssäksi haukkumis-
ta. Trump
vauhdittaa Dakotan öljyputken rakentamista alkuperäiskansojen kustannuksella.
MAAILMAN mahtivaltion keulahahmo on reilussa viikossa tehnyt maailmasta epävakaamman. Jos
nuoret saavat aikaiseksi noin ison
jutun, kyllä mekin saamme! Anne Rytkönen ja Katja Tuovila ovat
antaneet lisäpotkua kannustamalla
meitä. Verkkolehti
on osa satavuotiaan Suomen juhlintaa. Ei olla enää
me ja te, ollaan vaan kaikki samaa kansaa. Meidän juttu on kaikkien
Suomen koulujen käytössä koko
juhlavuoden ajan.
Toimittajan työtä harjoitellessa
lapset ja nuoret oppivat luotettavan lähteen tunnistamisen, erilaisten juttutyyppien lainalaisuuksia
ja journalismin eettisiä pelisääntöjä. Siitä minulle tuli asenne, etten
enää anna kenenkään puhua päälleni. Kiitos elämänloton pyörittäjälle, että sain täydet seitsemän oikein ja synnyin juuri tänne. Agonen on itse koulukiusattu.
. Jutun tekeminen on myös kätevä tapa oppia katsomaan asioita uudesta, itselle vieraasta näkökulmasta.
SANOMALEHTIVIIKON ajan Kiuruvesi-lehden tänään keskiviikkona ilmestyvä näköislehti on maksuttomana Lehtiluukussa. Kolme vuotta sitten Kinuvan tapahtumassa esiintyi Spekti.
Agonen painottaa, että asenteen
pitää olla kunnossa, kun ajetaan
nuorten asiaa. Kiitoksena siitä aion jatkossakin puolustaa tasa-arvoista maailmaa, jossa jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on.
Tavataan torilla, Kiurukatu 3:ssa
HELMIHULINAT
Kiurukatu 3, Kiuruvesi
puh. Meidän juttu on
koulujen käytössä satavuotiaan
Suomen juhlavuoden ajan.
tukseen.
Alakoululaiset voivat harjoitella
hauskalla tavalla toimittajan työtä Vikkilän Sanomat -lautapelin
avulla.
koulussa
sä osoitteessa sanomalehtiopetuksessa.fi. Rakennettiinhan Kiinaankin muuri suojaamaan pohjoisten mongolien hyökkäyksiltä, mutta vuosi oli 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Maailma on nyt varpaillaan. Pyyntö jouduttiin perumaan kohun takia. Keskiviikko 1. Pitää olla päättäväinen, tietoa on oltava riittävästi ja pitää sietää se, että asiat eivät
tapahdu hetkessä.
. Haastattelun yhteydessä virinnyt idea koulukiusaamisen ehkäisemisestä aiotaan viedä Nuorisovaltuuston käsittelyyn
pikimmiten.
. Miksi jokainen ei saa olla
sellainen kuin on. Mitä tapahtuu jos joku ylittää muurin, kuinka käy jos vartiointi pettää, entä jos muuri rikotaan?
MYÖS äitimaa on seurannut kauhuissaan tapahtumia, kun Trumpin hallinto pyysi ympäristövirasto ETA:ta poistamaan verkkosivuiltaan ilmastonmuutosta käsittelevän osion. Ihmisiä ärsytti kun olin, että Venäjä jee. Meidän ääni kuuluu oikeasti,
iloitsee Agonen.
. Maailma ei ole ollut entisensä sen jälkeen.
MUURI taisi olla yksi viime viikon uutisten käytetyimmistä sanoista ympäri maailmaa. Tällaisessa maailmassa elämme nyt.
ELÄMME Suomessa, jossa saamme ilmaista mielipiteemme vapaasti, voimme uskoa
vaikka heinäsirkkaan ja meillä on vapaus rakastaa. Kiuruvesi on
ihan huippupaikka, nyt kannattaa
nuortenkin vaikuttaa asioihin, muistuttavat Agonen ja Kaurala.
KOULUKIUSAAMINEN on yksi asia joka puhuttaa Nuorisovaltuustoa. Trumpin mielestä oma maa on mansikka ja muu
maa vihollisia täynnä. Muurit, aidat ja esteet luovat
pelkoa, epävarmuutta ja ahdistusta. Eikä se aita estänyt meitä menemästä seikkailemaan metsään.
Nykymaailmassa puretaan raja-aitoja. Kaikki varmasti tiedämme, kuinka Trump aikoo rakentaa Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle muurin, jonka kulut maksaisi Meksiko. Muut
maat ei ole mustikkaa, vaan kaikki on yhtä ihanaa mansikkaa. Koen, että voimme vaikuttaa,
sillä viimeksi Nuorisovaltuuston
aloitteesta Kiuruveden kaupunki teki Raivaajapuiston uudistuksen. helmikuuta 2017
9
TIINA KILVENSALMI
KOLUMNI
TIINA KILVENSALMI
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
mikä?
> Sanomalehtien Liiton Sanomalehtiviikko 30.1.-3.2.1017.
> Sanomalehtiviikko on
sanomalehtien ja koulujen tärkein
yhteiskampanja ja yksi suurimmista mediakasvatustapahtumista Suomessa.
> Aiheena mihin sisältöihin
netissä voi luottaa ja miksi.
> Materiaalia Sanomalehtiviikon käsittelyyn löytyy netistä
osoitteesta sanomalehtiopetuksessa.fi
> Meidän juttu -verkkolehdessä
julkaistaan lasten ja nuorten
tekemiä juttuja. Opettajien kannattaa hyödyntää näköislehteä opetuksessaan.
koirapuistohankkeen eteen
sa mietittiin, kuka artisti voisi tulla esiintymään. Maalaistytölle se oli vähän outoa, Hautakylässä kun ainut aita oli naapurin lehmihaan aita kotinurmikon
ja metsän rajamailla. Meihin voi liittyä
myös kesken vuoden. Italiassa asuin Milanon esikaupunkialueella korkean aidan ympäröimällä asuinalueella. Mielenosoittajat ympäri Yhdysvaltoja ja maailmaa vastustavat Trumpin tekoja. (017) 825 255
www.kiurunlaukkujakenka.fi
www.facebook.com/laukkujakenka
Palvelemme
ma-to 9-17.30
pe
9-18
la
9-14
Kuka tahansa teistäkin pystyy olemaan aikuisena
kansanedustaja. Päätöksien tekeminen on myös vaikeaa, sillä jollekin
ihmiselle päätetyt asiat ovat hyviä
ja toiselle huonoja.
Lapsia kiinnosti, meneekö Heikkinen paniikkiin, jos töitä on liikaa?
. Ihmiset saavat antaa oman lausuntonsa, jos asia koskettaa heitä.
Esimerkiksi Kiuruveden kaupunki antaa vuosittain useita lausuntoja. Se valiokunta huolehtii, että
kaiken ikäiset, uskonnosta tai rodusta riippumatta, ovat lain edessä samalla viivalla.
Kenelle valta sitten kuuluu Suomessa?
. Tämä työ
on mukavaa, kun asioihin pääsee
vaikuttamaan. Lasten antama palaute tilaisuuksien jälkeen osoitti, kuinka
tärkeää on kohdata myös lapsia.
Kansanedustajat kouluissa -kiertueen jälkeen vahvistui edelleen se,
kuinka tärkeää on välittää lapsille,
nuorille ja kaiken ikäisille ihmisille tietoa siitä, mitä kansanedustajan työ oikeasti on.
Heikkisen mielestä median kautta välittyy usein kuva, että kansanedustajien työ on vain riitelyä ja
väittelyä.
. Siihen auttaa, että nukkuu enemmän ja liikkuu raikkaassa ulkoilmassa. Teen töitä, että
Suomessa säilyy omavaraisuus ruuan suhteen. Asioita ei edistetä riitelemällä,
vaan sopimalla, tämän viestin halusin välittää myös lapsille. Me
itse päätämme miten syömme, liikumme ja nukumme.
Heikkinen kannusti lapsia terveellisiin elämäntapoihin, sillä ne
auttavat aikuisenakin jaksamaan
paremmin.
LAPSET kysyivät myös, onko kansanedustajan työ mukavaa ja mikä
työssä on vaikeinta?
. helmikuuta 2017
TIINA KILVENSALMI
sanomalehtiviikko
KOULUSSA Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen vieraili Nivan koulussa viime keskiviikkona.
Jäähallin koulun 5.-6.-luokkalaiset piirittivät
Hannakaisan kysymyksillään. Vuonna 2007 hänet
äänestettiin ensimmäistä kertaa
eduskuntaan. Heikkinen ei kuitenkaan ollut
tuntematon kasvo kaikille, sillä
käyhän hänen oma poikansa, Niilo, Nivan koulua. Se on
meidän kaikkien etu. Eduskunnassa päätetään esimerkiksi kouluruokailusta ja koululuokkien koosta, joten vaikutamme myös teidän koulun arkeen.
Heikkinen on sosiaali- ja terveys valiokunnan varapuheenjohtaja. Lehmät ovat edelleen tärkeä osa Heikkisen elämää, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Hannakaisa saapui Rapakkojoelle maitotilan
emännäksi miehensä Harri Kärkkäisen kotitilalle Rapakkoon.
. Suomen on tärkeää pysyä mukana ajassa. Vuotta aiemmin hän
ei ollut ajatellut koko asiaa. Jos teitä kiinnostaa kansanedustajan ura, kannattaa olla kiin-
nostunut yhteisistä asioista. Lakiesitykset lähtevät aina lausuntokierrokselle, joten laeista ei
pelkästään päätetä eduskunnassa. Hän on keskeisessä roolissa
sote-uudistusta tehtäessä. Kun kolaroin hirven kanssa, olin hetken
shokissa. Tällä tavalla kansa käyttää
valtaansa. Kiuruvesi elää maataloudesta ja on tärkeää, että koko Suo-
mi arvostaisi puhdasta kotimaista
ruokaa. Kaikista tärkein asia elämänvarrella lapsille on, koulunkäynnin lisäksi, oppia
kunnioittamaan toista ihmistä sellaisena kuin hän on. Elämme perheeni, lehmien ja
kissojen kanssa maatilan elämää,
mutta työni takia joudun olemaan
viikot poissa kotoa.
Heikkinen sai oppilailta kysymykset etukäteen nähtäville ja heti alkuun hän kiittelikin yleisöään
hyvistä ja vaikeistakin kysymyksistä.
. Heikkinen ja muut
kansanedustajat kertoivat lapsille ja nuorille työstään kansanedustajat kouluissa -tapahtumissa.
Kansanedustaja vieraili kouluissa
VIERAILU Kansanedustaja Hannakaisa
Heikkinen vieraili Nivan koulussa keskiviikkona kansanedustajat
kouluissa -tapahtuman
tiimoilta.
TIINA KILVENSALMI
NIVAN koulun liikunta- ja juhlasaliin oli kokoontunut 5-6 luokan oppilaita. Aivoja pitää tuulettaa kunnon liikunnalla.
Mistään koulusta ei saa kansanedustajan pätevyyttä, mutta mitä
kansanedustajan täytyy tietää?
. Tärkeintä on, että pidettäisiin itsestä ja läheisistä huolta. Hallitus
päätti joulukuussa sote-uudistuksen seuraavista askelista ja linjasi
muun muassa valinnanvapaudesta.
Kiuruvetisten on nyt mahdollista
käyttää lääkärin palveluita julkisen terveyskeskuksen sijaan yksityiseltä sektorilta.
Eduskunnassa erityisvaliokuntia
on 15 ja lisäksi on eu-asioita käsittelevä suuri valiokunta. Haluaisin, että tulevaisuudessakin asuminen olisi mahdollista kaikkialla Suomessa, ei vain kasvukeskuksissa. Kaikki 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset pääsevät vaikuttamaan myös äänestämällä vaaleissa.
Hannakaisa Heikkisen puolue
on keskusta, mutta hän näkee, että
puolueiden kirjo on Suomen rikkaus.
. Hän
kouluttautui terveysalalle ja työskenteli sairaanhoitajana ulkomaita myöten. Monelle koululaiselle Heikkinen ei ole kansanedustaja, vaan Niilon ja Nestorin
äiti.
Heikkinen on maitotilan tyttöjä.
Hän kasvoi Juankoskella lehmien
keskellä. En mene paniikkiin. Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla hyväksytyksi
juuri sellaisena kuin hän on.
Nivan koulun lisäksi Heikkinen
vieraili Varpaisjärven ja Tuusniemen kouluilla. Suomessa jokaisella saa olla oma mielipide.
HEIKKINEN ei koskaan haaveillut kansanedustajan työstä. 10
Keskiviikko 1. Heikkinen nosti esille myös toisen valiokuntansa, työelämä- ja tasa-arvo
valiokunnan.
. Oli ihan sattumaa, että minusta
tuli kansanedustaja. Kaikkialla maailmassa asiat eivät ole niin hyvin.
KANSANEDUSTAJA Hannakaisa Heikkinen koki kouluvierailut
tärkeäksi, sillä useimmiten kansanedustaja kohtaa työssään aikuisia.
. Mietin aina Helsingissä, että
mitä perheelleni kuuluu Rapakkojoelle. Häntä
pyydettiin ehdokkaaksi, kun hän
työskenteli osastonhoitajana vanhuspalvelukeskuksessa.
. Liika työnteko näkyy
siinä, että asioita rupeaa unohtelemaan ja tekstin tuottaminen on
vaikeaa. Eduskunnan tärkein tehtävä
on päivittää Suomen lakeja, jotta
ne pysyvät ajan tasalla, kun maailma muuttuu. Se ei ole helppoa. Onneksi valta ei ole keskittynyt
yhdelle puolueelle. Kaikki kuuntelivat tarkkaavaisesti, kun kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen esitteli itsensä. On
hyvä muistaa, että Suomessa kaikilla on mahdollisuus päästä kansanedustajaksi. Valmistelemme myös uusia lainsäädäntöjä. Kiertueen aikana
hän tapasi noin 300 lasta esikouluikäisistä lukiolaisiin.. Maailmassa on
vieläkin niitä maita, joissa ei saa olla kuin yhtä mieltä. Vaikeinta työssäni on ollut perheestä erossa oleminen työviikon
ajan
Varusmiessoittokunta.
Moni kävi napsauttamassa muistot talteen valokuvauskopissa.
Messuilla sujahtelun jälkeen lähdimme väsyneinä mutta onnellisina kohti Kiuruvettä ja kotia. Saimme kuulla, millaista kansanedustajan työ pääpiirteissään on, ja kuinka Kiuruvedeltä voi kulkea viikoittain Helsingissä töissä ja mitä kansanedustajan avustaja oikeastaan tekeekään.
Keskustelutuokion jälkeen suuntasimme Viikin kampukselle, joka
on biotieteiden, maa- ja metsätaloustieteiden sekä farmasian ja
eläinlääketieteen opetuksen ja tutkimuksen keskittymä. Kuulimme myös
kuuluisan urbaanilegendan palavan sohvan sankarista.
Esittelyjen jälkeen pääsimme iltalenkille eli vilkuilemaan vähän
kampusaluetta ja opiskelija-asuntoja, jotka oli jaoteltu tiedekuntien
mukaisesti. Moni halusi enemmän kiertelyaikaa messuilla, joten osa meni tapahtumapaikalle bussilla heti aamutuimaan. Kello alkoi näyttää sen
verran paljon, että aikataulumme
kertoi seuraavan happeningin olevan majoittuminen hostellissa ja
energian keruu seuraavaa päivää
varten, mikä tulikin tarpeeseen.
HELSINGISSÄ Heli, Janita ja Ronja tutustuivat Studia-messujen laajaan tarjontaan.
KESKIVIIKON ohjelma oli lyhyesti sanottuna Studia-messuilla
käyminen. Hyvällä heittotarkkuudella sai
20% alennuskupongin, heikommalla 10%.
Pelkästään ständeihin tutustumista keskiviikkopäivä ei ollut.
KIURUVEDEN lukio on ollut pari
vuotta mukana LYYTI-hankkeessa (Lukiosta eväitä työelämään ja
yrittäjyyteen-hanke).
Tämän lukuvuoden aikana lukion opiskelijat ovat muun muassa
viettäneet yrittäjäpäivää yrittäjävieraiden esittelyjen myötä, käyneet
tutustumassa yrityksiin ja työpaikkoihin, vierailleet yliopistoissa ja
viimeisimpänä osallistuneet viime viikolla Yrityskylä-pelipäivään
Kuopiossa.
Yrityskylä on peruskoulun kuu-
?
Tiimien
tehtävänä on valmistaa tuotteita,
myydä ja toimittaa
niitä asiakkaille.
densille ja yhdeksänsille luokille
suunnattu yhteiskunnan, talouden,
työelämän ja yrittäjyyden palkittu
oppimiskokonaisuus.
Ylä-Savon lukioiden ensimmäi-
sen vuoden opiskelijat pääsivät
LYYTI-hankkeen myötä kokeilemaan uutta, yhdeksänsille luokille suunnattua oppimispeliä. Studia-mesKIRSI HUTTUNEN
?
Tietoa löytyi niin au-pairiksi
lähtemisestä, vapaaehtoistöistä
kuin asepalveluksestakin.
suilla oli niin monta yliopistoa ja
ammattikorkeakoulua esillä, että
jokaiselle riitti varmasti tekemistä omien mielenkiintojen mukaan.
Perinteisten jatko-opintomahdollisuuksien eli korkeakoulujen lisäksi messukävijät pääsivät tutustu-
Biitsi-nimisellä lavalla omista urapoluistaan olivat puhumassa Pekka Hyysalo ja Joonas Pesonen.
Molempien puheet olivat inspiroivia ja antoivat varmasti kaikille
kuulijoille uutta ajateltavaa. Tietoa löytyi niin au-pairiksi lähtemisestä, vapaaehtoistöistä
kuin asepalveluksestakin.
Suomen Lukiolaisten Liitto oli
messuilla kertomassa opiskelijaeduista ja markkinoimassa opiskelijoille järjestettäviä tapahtumia, kuten Huippu-lasketteluviikonloppua. Pallonheittopelissä
oli mahdollisuus voittaa alennuskuponkeja SLL:n yhteistyökumppani C. Mukavan musiikillisen lisämausteen
tarjosi myös ?Hämeen kupeelta tuleva. Aamu-uniset saapuivat sitten omin
neuvoin puoleenpäivään mennessä paikalle.
Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma Studia järjestettiin
siis Helsingin Messukeskuksessa. Kaiken kaikkiaan molemmat reissupäivät olivat antoisia, vaikkakin
joidenkin mielestä olisi ollut kiva käydä muillakin kampuksilla
tutustumassa tiistaipäivänä kuin
vain Viikissä.
Lukio suuntaa työelämään ja yrittäjyyteen
KIRSI HUTTUNEN
Lyyti-hankkeessa lukiolaiset saavat eväitä työelämään ja yrittäjyyteen.
maan myös esimerkiksi erilaisiin
välivuodenviettomahdollisuuksiin. Seifertille, joka valmistaa esimerkiksi ylioppilaslakkeja. Saimme valita, lähtisimmekö Messukeskukselle heti aamusta vai hieman myöhemmin päivällä. Saavuttuamme
pääkaupunkiin pääsimme tapaamaan kiuruvetistä kansanedustaja Hannakaisa Heikkistä sekä
hänen avustajaansa Anniina Sippolaa Helsingin keskusta-alueella
sijaitsevassa Kuparisalissa. Siellä kuusi Viikin opiskelijaa esitteli meille
Viikkiä yleisesti ja omia opiskelualojaan sekä avasivat omia ajatuksiaan opiskelusta ja tulevaisuuden
työnäkymistä. Keskiviikko 1. helmikuuta 2017
11
Seikkailu eduskuntaan ja koulutusmessuille
KIRSI HUTTUNEN
OPINTORETKI Kiuruveden lukiolaiset
kävivät Helsingissä
tapaamassa kansanedustaja Hannakaisa
Heikkistä ja opiskelutapahtumassa Studiassa.
KIRSI HUTTUNEN
LAURA AUTIO
KATRI AMPER
LÄHDIMME tiistaina aikaisin aamulla bussilla kohti Helsinkiä,
kukin tahollaan pohtien, mitä tulevaisuuden suuntia etelästä tulisi löytymään. Peliä
pelataan tiimin kanssa tablettien
avulla, mutta se perustuu vuorovaikutus- ja neuvottelutilanteisiin
tiimin, asiakkaiden ja pankin välillä.. Tiimien tehtävänä on valmistaa tuotteita, myydä
ja toimittaa niitä asiakkaille. Messuilla pääsimme tutustumaan kotimaisten koululaitosten
lisäksi ulkomaalaisiin vaihtoehtoihin sekä tulevaisuudessa tarjottaviin työpaikkoihin. L. Peliin
valmistauduttiin lukion oppitunneilla ja itse pelissä nuoret johtivat tiimeinä virtuaaliympäristössä Yrityskylän kumppaniyritystä, Savon Sellua, maailmantalouden pyörteissä
Muutoin ihan kaikki katoaa Iisalmeen ja
Kuopioon.
Tikkanen toivoisi, että Kiuruvedel-
fakta
> Nimi: Heli Tikkanen, 18 vuotta,
kotoisin Luupuveden Kettuharjusta.
> Koulutus: Valmistuu ylioppilaaksi Kiuruveden lukiosta tänä
keväänä.
> Perhe: Vanhemmat: Jari Tikkanen ja Paula Tossavainen, isä
maanviljelijä, äiti Yläkoulun biologian ja maantieteen opettaja.
Pikkusisko Helka (13), poikaystävä Oskari Ritvanen.
INNOISSAAN on Heli Tikkanen menossa valtuustoon, jos vain äänestäjät ovat sitä mieltä.
Kiuruvesi-lehdessä käynnistyy kuntavaaleihin liittyvä juttusarja, joka jatkuu varsinaiseen äänestyspäivään, 9.4. On kuultu muita opiskelijoita ja pidetty ky-
selyitä.
Tikkanen toivoo, että hänen ehdokkuutensa toisi omalta osaltaan
aktiivisuutta nuorison äänestysintoon ja ylipäätään politiikkaan.
. Hän itse on
töissä rakennuksella ja aloittaa
syksyllä insinööriopinnot tavoitteenaan perustaa aikanaan alan
yritys Kiuruvedelle.
. helmikuuta 2017
POLITIIKKA
Nuoren
ääni
kuuluviin
KUNTAVAALIT Lukiolainen Heli Tikkanen (18)
on innoissaan kuntavaaliehdokkuudestaan.
Hän on tulevien vaalien nuorimpia ehdokkaita. Tapahtumista Iskelmäviikko ja Tähkämessut houkuttavat Kiuruvedelle
väkeä muualta ja kiinnostavat oman
paikkakunnankin nuoria.
Kaikesta tästä huolimatta suuri osa
Tikkasen ikätovereista on lähdössä
pois Kiuruvedeltä opiskelemaan ja
töitä tekemään. Ehkä olen esillä myös Facebookissa, tai muualla sosiaalisessa mediassa, suunnittelee Markus
Linninen.. Toivoisin, että Kiuruvesi olisi
heillekin vetovoimainen kunta.
Markus Linninen
on yrittäjyyden
asialla
senteossa niin keskustan kuin kokoomuksen riveissä.
. Muuta en ole miettinyt. Kaikki eivät edes halua palata takaisin kotiseudulle myöhemminkään.
. Tämän negatiivisen kehityksen nuori ehdokas haluaa kääntää toisinpäin.
. Elokuvia pääsee katsomaan koko perheellä Kiurusaliin, kirjastoauto tuo kirjat haja-asutusalueellekin,
mikä on erittäin tärkeä palvelu. Jos
KOKOOMUKSEN kuntavaaliehdokkaana on 19-vuotias Markus
Linninen (kuvassa).
Markus lähti politiikkaan mukaan, koska hänen mummunsa
Helena Koivunurmi on vaikuttanut pitkään valtuustossa ja äiti
Saara Linninen on niin ikään ollut mukana kunnallisessa päätök-
TIKKANEN on saanut kokemusta yhteisten asioiden hoidosta lukion oppilaskunnan hallituksessa vararahastonhoitajana ensimmäisenä
opiskeluvuonna ja puheenjohtajana toisella lukukaudella.
. 12
Keskiviikko 1. Kiuruvedellä on
aivan liikaa tyhjiä liikekiinteistöjä.
Niihin pitäisi saada palveluja. Haluan kannustaa muitakin
nuoria yrittäjiksi ja jäämään Kiuruvedelle, sillä Kiuruvesi on oikein hyvä paikka asua ja elää. Haluaisin, että Kiuruvesi pysyisi elävänä ja täällä säilyisivät edes
nykyiset palvelut. Omalla äänellä
kun voi vaikuttaa Kiuruveden elämään.
Markus aikoo olla esillä puolueensa vaalitilaisuuksissa sekä mainostaa itseään lehdissä.
. Itse täytin 18
vuotta viime elokuussa ja aion kyllä äänestää ensimmäistä kertaa.
Tikkanen aikoo luoda kuntavaaliehdokkuutensa ympärille oman
Facebook-sivuston, pyöriä ihmisten parissa torilla.
. On Voimistelijoiden ryhmät ja Yläkoulussa parkour. Liikuntavalikoima on laaja, mikä on nuorille tärkeää. Myös kulttuuritarjonta on runsas. Ajattelen, että nyt on minun
vuoroni, kun sukulaisteni kautta
politiikka on tullut tutuksi.
Markuksen teemana kunatavaaleissa on yrittäjyys. Yksi sparraaja oli
toki myös lukion äidinkielen opettaja Mira Kokkonen, hän istuu valtuustossa keskustan riveissä.
Pahin ongelma Tikkasen mielestä
Kiuruvedellä on muuttotappio, väkimäärä vähenee. En tiedä sitten, onko valmisruokaketjun ja
JAANA SELANDER
vaatemyymälöiden saaminen Kiuruvedelle mahdollista ja realistista?
Mutta löytää Tikkanen Kiuruvedeltä paljon hyvääkin.
. Myös Subway olisi kiva. Rahaa
tuskin kovinkaan paljon käytän
mainontaan.
KUNNAN tehtävistä Tikkanen ei
minut valitaan valtuustoon, tuon
varmasti oman näkökulman asioiden hoitoon, vakuuttaa Markus.
Myös Markus kannustaa nuoria äänestämään. saakka.
le saataisiin muun muassa keskikokoinen ostoskeskus, josta nuoret voisivat ostaa vaikkapa muotivaatteita.
. En tiedä, onko se edes trendi äänestää kuntavaaleissa. Tikkanen lähti keskustan ehdokkaaksi, sillä
puolueen arvot ovat maaseutumyönteiset ja
Tikkanen haluaa pitää Kiuruveden elävänä ja
asuttuna myös tulevaisuudessa.
JAANA SELANDER
TIKKANEN kertoo kyllä miettineensä pitkään, onko hänellä jotain annettavaa Kiuruveden kaupungille ja
päätyi siihen lopputulokseen, että
kyllä, yhteiset asiat koskevat myös
nuoria ja asioihin voi vaikuttaa olemalla mukana paikkakunnan kunnallispolitiikassa. Asioihin vaikuttaminen on
luontevaa, olen oppinut kuuntelemaan erilaisia mielipiteitä ja kantoja, tekemään yhdessä
Katri Amper taas
olisi kiinnostunut järjestötyöstä,
politiikassa käsitellään liian monia asioita, joista pitäisi olla perillä.
Yeksel Sidar taas ei pitäisi mahdottomana politiikkaan lähtemistä, sillä hänen 7 vuotta vanhempi sisarensa oli juuri puoli vuotta
työharjoittelussa Euroopan parlamentissa.
. Keskustelimme muun muassa siitä, kuinka pelosta syntyy ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan. Missä niistä pääsee ottamaan
selvää. Keskiviikko 1. Keskustalla Mira Kokkonen, Mikko
Kemppainen, perussuomalaisilla Aki Pennanen, kokoomuksella Simo Kekäläinen, Arto Saharinen, Eveliina Pölkki, Eeropekka Remes, Katja Vilokki, vasemmistoliitolla Henri Tikka ja Pirita
Nousiainen. Sekin on tyhmää, ettei onnistumisista muisteta kiittää.
Muistetaan kuitenkin, että päätösten takana on aina ihmisiä, jotka
toimivat yhteiseksi hyväksi.
Tulevaisuudessa Tikkanen suunnittelee lähtevänsä opiskelemaan
liikuntaa tai agrologikouluun Iisalmeen.
. Esimerkiksi juuri EYPnuorisoparlamentissa korostettiin,
ettei niin huonoa ideaa olekaan,
etteikö siitä yhdessä jalostuisi hieno juttu, Sidar sanoo.. Ongelma oli iso ja mietimme, miten
helpottaa tuota asiaa. Meidät jaettiin siellä komiteoihin pohtimaan erilaisia ongelmia englannin kielellä. Vasemmistoliitolla on joitakin
alle 30-vuotiaita, ehdokkaat selviävät, kun ehdokaskaslistat jätetään, toteaa Rauno Pikkarainen.
Ehdokaslistat on jätettävä kunnan
keskusvaalilautakunnalle 28.2.
ja ketä siellä on asioista päättämässä. Kiuruvesi-lehdestä olen jonkin
verran lukenut mitä kunnassa tapahtuu. Olen kiinnostunut karjanhoidosta ja jalostuksesta.
Tikkanen on työskennellyt omalla
kotitilallaan ja poikaystävänsä Oskari Ritvasen maatilalla Koivujärvellä.
Parikymppisiä 10
vuoden 2012 vaaleissa
VIIME kuntavaaleissa (2012) parikympisiä ehdokkaita oli 10. Ja ainahan sitä välillä joutuu tekemään päätöksiä, jotka eivät kaikkia miellytä. Kuntavaaleissa ja pienellä paikkakunnalla on helppoa
äänestää henkilöä, kun kaikki
tuntevat toisensa. Nyt puhutaan esimerkiksi taloudesta, joka sekin on tietysti
tärkeä, mutta nuoria kiinnostavia aiheita voisivat olla esimerkiksi koulutus tai koulujen sisäilmaongelmat, Amper mainitsee.
Kaikki kolme ovat sitä mieltä,
että äänestäminen on tärkeää,
sillä jos ei äänestä, ei voi valittaa tehdyistä päätöksistä.
. Se on jäänyt nuorten mieleen, että kuntavaaleissa vaikutetaan eniten,
mitä missään muissa vaaleissa oman paikkakunnan asioihin.
Amper, Autio ja Sidar tuumaavat, että kuntavaalit olisivat nuorison näkökulmasta kiinnostavammat, jos politiikasta puhuisi
oman ikäinen ihminen, sillä parikymppinen osaa nostaa esille
asioita, jotka ovat nuoria lähellä ja puhuu samaa kieltä.
. Olen halukas ottamaan selvää toimintatavoista ja oppimaan
kokeneemmilta.
Omaan ?tietämättömyytensä?
Tikkanen selittää johtuvan ainakin
osin siitä, että ?päätökset tehdään
neljän seinän sisällä?.
. Kaikkien ehdokkaiden keski-ikä oli 49 vuotta.
LUKIOLAISET Laura Autio,
Katri Amper ja Yuksel Sidar
ovat täyttäneet juuri 18 vuotta ja pääsevät äänestämään
kuntavaaleissa huhtikuussa.
Nuorten mielestä on hyvä, että ehdokkaat edustavat puolueita, mutta he antavat äänensä
ennen muuta hyvälle henkilölle puolueeseen katsomatta.
Tänä keväänä ylioppilaaksi valmistuva Katri Amper sanoo, että puolue kyllä kertoo,
mitä asioita ehdokas edustaa
ja mitä ei edusta, se selkeyttää
ehdokkaan valintaa, mutta että omaa, itselle sopivaa puoluetta hän ei ole vielä valikoimasta löytänyt.
. Yksi
ratkaisu olisi kaavoitus, ettei synny kerrostaloasuinalueita ja omakotitaloalueita, vaan alueita, joissa on monenlaisia asumismuotoja ja ihmiset tulevat näin tutuiksi,
Amper kertoo.
KAIKKI kolme ovat olleet mukana
myös lukion oppilaskunnan hallituksessa, Sidar on puheenjohtaja
tänä vuonna.
. helmikuuta 2017
13
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
Lukiolaiset Katri Amper, Laura Autio ja Yuksel Sidar äänestävät kuntavaaleissa
ensimmäistä kertaa.
Henkilö edellä vaaleihin
JAANA SELANDER
ole vielä ottanut selvää, eikä sitä,
miten kunnalliset päätökset syntyvät.
. Pitää olla todella kiinnostunut asioista, että menee lukemaan
Kiuruveden kaupungin nettisivuille
pöytäkirjoja.
Tikkanen ajattelee, että nuorille
lyhyesti
Nuoria
ehdokkaita
vähänlaisesti
NUORIA kuntavaaliehdokkaita keskustalla on vain Heli Tikkanen, sitten ikä hyppää 30?35
-vuoteen.
Myöskään kokoomuksella ei ole
tässä vaiheessa varmoja nuoria ehdokkaita kuin Markus Linninen,
pitäisi olla ihan omat tiedotuskanavat. Näen nuoren valtuutetun tehtävässä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia,
pitää olla vain selkärankaa esittää
asiansa.
Tikkanen ei pelkää myöskään politiikan ryvettyneisyyttä.
. Ovatko sellaisia esimerkiksi Instagram, Facebook, Snapshat?
ENTÄ mitä Tikkanen arvelee uskottavuudestaan, kun ikää on vasta 18 vuotta?
. Minua kiinnostaa politiikassa nimenomaan yhteistyö muiden
kanssa. Silti vaikka äänestäminen on
helppoa, vaikuttaa, ettei nuorta
ikäluokkaa vaalit kiinnosta, lisää Autio.
AMPER, Autio ja Sidar osallis-
tuivat sykyllä EYP-nuorisoparlamenttiin Järvenpäässä ja Amper js
Sidar jatkokokoukseen loppuvuodesta Tampereella.
Euroopan nuorten parlamentti (European Youth Parliament ?
EYP) on vuonna 1987 perustettu
järjestö, joka kannustaa eurooppalaisia nuoria aktiiviseen eurooppalaiseen kansalaisuuteen.
. Uskottavuus on enemmän kiinni henkilöstä eikä iästä. Eurovaaleissa taas ei voi millään tuntea ehdokkaita ja silloin pitää äänestää varmaan puoluetta, Amper
jatkaa.
Kuntavaaleista on puhuttu lukiossa jonkin verran. Minun
ryhmässäni keskusteltiin pakolaisista ja maahanmuuttajista, miten ehkäistä sosiaalista eristäytymistä ja edistää integraatiota. Oppilaskunnassa työskentely
on kivaa, koska se on oppilasvetoista, saamme itse suunnitella ja
toteuttaa koko oppilaskuntaa ilahduttavia asioita, emme tee vain itsellemme hauskoja juttuja, painottaa Autio.
Laura Autio ei näe, että hän lähtisi mukaan politiikkaan, vaikka
oppilaskunnassa toiminen onkin
kiinnostavaa. On aina paljon helpompi nähdä
politiikassa se huono puoli, kun ei
tiedetä, mitä valtuustossa tapahtuu
muiden nuorien kanssa käydään
vielä neuvotteluja, kertoo Tuija
Kastari.
Juha Tapanisen mukaan perussuomalaisilla nuorimmat ehdokkaat ovat tässä vaiheessa kolmikymppisiä.
Myös viime syksynä mieheni kanssa perustettu mökinvuokrausyritys toi uskoa yrittämiseen. Meillä on kaksi mökkiä
Koivujärvellä, toinen on valmis ja
toinen remontoidaan vuokrattavaksi kesän aikana. Täytyy kuitenkin muistaa, että osakeyhtiömuoto
ei ole autuaaksitekevä asia. Yliopiston
kirjat tulevat kirjastoon ja tentit
voin tehdä netin välityksellä, Idström ihastelee.
Idström on työskennellyt aikaisemmin maatalousalan neuvontajärjestössä sekä Atrialla alkutuotannossa liha- ja rehupuolella sekä kuormasuunnittelijana. Verottajakaan ei aina osaa vastata kysymyksiin. Yksi niistä on Idsrömin
miehen, Niko Hyvärisen veljensä kanssa pyörittämä Roma-Ahon
tila Turhalassa. Innostuin, kun Kiuruvesi-lehdessä oli syksyllä juttua, että mistä
uusia yrittäjiä. Seuraava askel on viedä taloushallinto sähköiseen muotoon
kevään aikana. 14
Keskiviikko 1. Minun ei ole tarvinnut Kiuruvedeltä mihinkään liikahtaa yritykseni perustamisasioissa. Yritysneuvoja on tarjonnut palvelujaan, maatalouskauppa ja pankit ovat olleet halukkaita markkinoimaan palvelujani. Olen saanut jo paljon eväitä
Kuopion yliopistoon tekemistäni
kauppatieteiden opinnoista tähän
maatilojen yhtiöittämiseen liittyvään juridikkaan.
IDSTRÖM käynnisti TalousMaayrityksensä tammikuussa. Jos joku haluaa edel-
leen palvelua paperilla, sekin toki
onnistuu.
Idström mietti pitkään yrittäjäksi
ryhtymistä.
. Jos velkamäärä on suuri ja poistopohja alhainen, osakeyhtiömuoto voi olla pelastus. Talous-
palveluihin kuuluvat kaikkien yhtiömuotojen kirjanpidot, tilinpäätökset, veroilmoitukset, palkanlaskenta, budjetointi, taloussuunnitelmat ja liiketoimintasuunnitelmat.
. Hänestä tulee vielä kauppatieteiden
maisteri eli pian hänellä on kaksi
akateemista tutkintoa.
. Oma roolinsa on ollut myös tilitoimisto Eero Heinosella, teen hänelle alihankintatöitä.
Idström kiittelee, kuinka myötämielisesti Kiuruveden kaupunki on suhtautunut uuteen yrittäjään.
. Moni
asia maatilalla muuttuu.
Yhtiöittäminen on Idströmin
mukaan iso prosessi henkisestikin.
. Idströmillä on kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Osakeyhtiömuoto sopii verotuksellisesti maatiloille, joissa on
korkea verotettava tulo ja jos on
tehty paljon peltohankintoja, sekä
tiloille, joissa on useampia yrittäjiä, Idström kiteyttää.
. Se on spesiaaliala. Olen voinut tehdä opintoni etänä Roma-Ahosta käsin niin Helsinkiin kuin Kuopioon, sillä meillä on valokuituyhteys. Tuntuu, että
Kiuruvedellä osataan puhaltaa yhteen hiileen.
Anne Idström on koulutukseltaan agronomi ja agrologi. Yrittäjä voi hoitaa
laskunsa vaikka kännykällä hyväksymällä. Työt hän aloitti
tammikuun alussa.
verotuksessa, on vähän.
. helmikuuta 2017
TAL OUS
uusi yritys
TalousMaa erikoistuu
maatilojen yhtiöittämiseen
JAANA SELANDER
TALOUSHALLINTO
Agronomi (MMM),
agrologi (AMK) Anne
Idström on perustanut
maatilojen talouspalveluihin erikoistuneen
tilitoimiston TalousMaa Hovinpelto 3:een.
Idström opiskelee
parasta aikaa työnsä
ohessa kauppatieteitä ja aikoo olla paras
maatilojen taloushallinnon osaaja.
fakt a
> Nimi: Anne Idström, 34 vuotta,
asuu Roma-Ahossa Turhalan ja
Lapinsalon maastossa.
> Koulutus: Agronomi (MMM),
agrologi (AMK), opiskelee kauppatieteiden meisteriksi Kuopion
yliopistossa.
> Työ: Tilitoimistoyrittäjä, TalousMaa perustettu 2017 tammikuussa,
mökinvuokrausta Koivujärvellä.
> Perhe: Aviomies Niko Hyvärinen, kolme lasta.
JAANA SELANDER
TALOUSPALVELUJA on tarjolla näillä leveysasteilla toki muillakin yrittäjillä, mutta Idströmin
vahvuutena on nimenomaan tuo
maatilojen taloushallinto.
Idström näkee, että tulevaisuudessa yritysmuodoltaan osakeyhtiön periaatteille rakentuvat maatilat
tulevat lisääntymään hurjasti.
Tällä hetkellä Kiuruvedellä on
osakeyhtiömuotoisia maatiloja
alta 10. Maatilan varat eivät olekaan
enää omia, vaan yhtiön varoja.
Kassasta ei niin vain nosteta rahaa hetkelliseen tarpeeseen, yrittäjille ja työntekijöille yhtiö maksaa palkkaa.
Taloushallinnon osaajia, jotka
hallitsevat maatilojen yhtiöittämisen ja sen omistajilleen tuoman
täysimääräisen hyödyn saamisen
IHANA TYÖTILA Anne Idström kehuu työtilaansa entisen kirjapainon tiloissa miellyttäviksi, juuri sopiviksi hänelle. Roma-ahossa on
emolehmiä ja teuraskarjaa.
. Hän harrastaa kaikkea liikuntaa, haitarin soittoa ja metsästystä.. Kotoisin hän on Lapinlahdelta.
Kiuruvedelle Idström muutti
vuonna 2010
Eihän tästä voi kun hyvää tyk- sodassa vuodesta 43 lähtien.
kätä. Vajaa vuosi siellä meni. Toki hän ar- ta kenttävartioon.
meijaan sai sukkia.
Myös Olavi Kärkkäinen oli RuKittilän Sirkasta kotoisin oleva kajärvellä Raappanan komemukToivo Kurkkio taisteli Vuosalmel- sessa.
. Kiuruvesi-lehti teki marraskuussa juttua kolmesta kutojasta: Elli-Maija Partasesta, Kaisa
Nousiaisesta ja Raisa Kauhasesta. Sodassa jaksoi, kun kotona oli
Viljo Rantonen eivät saaneet lah- tehnyt kovaa työtä. Näin
sukat vet jalkaa lämmittä
Veteraan 8, joista miehi
itse kutoa kana talkoissa.
83
ä ja
a ovat
n on toa
ovat mu
alussa 21 9 410. Sitten
vasta
n väritalu
men lip
Suosota
koi palvelus, kun
loppui, jouduin alokkaaksi uudestaan Kuopioon.
lmeen suk
noin ko
stä
lankakerä desta lankakerä
akah
IIN on ole
kaan eli sukkaparia. m
Keskiviikk
Julkaisemme vuonna 2016
syntyneiden vauvojen kuvat
keskiviikkona 8.2.2017
ilmestyvässä
Kiuruvesi-lehdessä!
us on
n toivom
iä. Tällä kovalla komennukmuistona.
sella olin 3?4 viikkoa, mutta koko
. Naist
en
le
til
eille ja lo
veteraan
valtaan.
kerralvuotistai
sta alue
tulisi
2017 alu
juhlii 100-
m it ä?
u Vilja. helmikuuta 2017
15
K ULTT U U R I
JAANA SELANDER
Vuoden 2016
VAUVAT
Kiuruvesilehdessä
8.2.2017
MUKAVA MUISTO Toivo Kurkkio, Viljo Rantonen ja Olavi Kärkkäinen olivat tyytyväisiä, kun saivat lahjoituksena komeat, harmaat Suomi 100 vuotta -villasukat.
RINTAMAVETERAANIT Viljo
Rantonen, Toivo Kurkkio ja Tapio
Kärkkäinen vastaanottivat Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi neulotut veteraanisukat rintamaveteraanien
kerhossa viime viikolla.
Kiuruvetiset vapaaehtoiset ovat
neuloneet veteraaneille harmaan
ja sinisen sävyisiä sukkia pitkin
syksyä. Keskiviikko 1. Oma isäni oli sotaveteraani ja
olen itse innokas neuloja. Sukkia ovat neuloneet myös
Martat Kiuruvedellä.
Rintamaveteraaneja on Kiuruvedellä viitisenkymmentä. Rintamalle ei tullut aikanaan
Kurkkiolta kaatui jatkosodaspakettaja kuin kotoa, armeijasta ei sa kaksi veljestä, joten hän sai vatullut mitään ylimääräistä, sanoo pautuksen rintamalta sodan loppuToivo Kurkkio.
vaiheessa.
Myöskään Olavi Kärkkäinen ja
. äSiellä
Vuosalmella oli valtavan
ä
ruisleip
tä
s
ti
e
v
u
RINTAMAVETERAANITRIO
piti
kova
paikka,
henki oli katkolla koKiur
sukkalahjoitusta oikein mukavana ko ajan. Vieläkin on
joja kuin sukulaisilta.
kunto kohdillaan.
Viljo Rantonen tuumasi, että oliKurkkio tuli rintamaveteraanien
si antanut veteraanisukat tyttären- kerhoon sauvakävellen.
pojalleen, jos tämä olisi ollut vieViljo Rantonen kävi sotaa Rukalä armeijassa, mutta poika sai käy- järvellä ja Ilomantsissa.
tyä sotaväen loppuun vuodenvaih. Talvi
teessa.
oli asemasotaa, kesällä heittivät
. Vuonna 1943 jouduin 18-vuotiaana lähtemään. Puoli vuotta siellä oli ja opis- meitä vaikka mihin, kenttävartioskelee nyt Kuopiossa. Kiuruvedellä Suomi 100 vuotta -villasukkia ovat kutoneet lukuisat muutkin yksityishenkilöt
sekä Martat.
la, Laakuksen panssaritorjuntaporukassa.
. Sukk
ANISUKK n 36?46.
ae
era
lm
ko
vet
VETERA
ihi
at
saa
uk
je koko
, sityy Villas otta -Facemassa oh tetään harmaata
ohje löy
vu
käy
Siniomi 100
Sukkiin
lankaa.
neille, Su ästä.
valkoista kakerä riit-ryhm
nistä ja
ok
lan
bo
n
a
koine
nen ja val kapariin ja harma
suk
tävät 17
VETERAANISUKKAIDEA lähti
liikkeelle Facebookin Villasukat
veteraaneille, Suomi 100 vuotta
-ryhmästä.
Facebook-ryhmäläiset ovat kutoneet jo 18 000 villasukat eli kaikille sotiemme veteraaneille. Myös
ko
Ka
kes
n
kal
dottii
tavel
ä sen
ille suk
eraanit
aikana ku ehille sukkia rin
validien
mat vet
tovat, ett
soroi me
ulumatto
lla on
ineet taset ja ker
erasti mi
ahk
töihin ku n sekä naiset, joi
levät nai utkin ovat hankk
la
osaa
daa
e kukeen mu
nus.
huomioi
jos eivät
malle.
n vuorommrmaslvelustun
oden jäl
karahoja, ityöihmisett on meidä
. Luvuiss
kutomine ut ti ne mielt
nuk- kin isista sukkien
läsia
ton
omassa
.
Na
428 ja nai kki veteraanitun uka on ku
isaa. Ku
taas vät ikilla kolmella on
kai
n ku
ut mielu soessaan, kuka
mukana at, myös liittoo
Ka
oll
luokon vii
ta kat
sen omaav Kiuruvedellä
tenlasten
televisio
at.
tkalla las
lumattom ntä veteraania.
autossa ma
me
itetaan
tisenkym jakaminen alo
Sukkien
Kiuruvesi-lehdessä oli juttua villasukkien kutojista marraskuun puolivälissä. Tarvi
alSuomen
lasukat
syttymään isassa, yhteiku
aan
vil
n
am
sen
set
kie
kaikille
ast
tuk
suk
Ka
op
denmukai
0-vuovalmiita
atkalla.
aijassa ja
at
sm
i-M
ov
llu
dotaan yh enäisyyden 10
Ell
vae
a- he
its
jaetaan
läksen
sukassa
at vetera
Suomen
sellä Yl
si. Ka viimeistään 6.12.2 a
at
kooss
ANDER
olla suk Sukkia on nyt
JAANA SEL
ä.
68 paria
menness
ossa nyt
veden
on jo ko
IA
uru
9.
Ki
KK
90
u.
SU
Jaa- 4
inen jatku
ovat kutoja kutom katempaus liittyy valN naiset
tikiuän
RUVEDE -syyskuusta läh
naisten suk in käynnistämä
ä muutkin
elo
os- se.
jossa KIU
an
anivovat, ett
na Willm en kampanjaan, ku- neet sukkia uhanen sai inn ,
Naiset toi ostuisivat vetera a
Ka
lise
ille
inn
isa
ttaess
ane
aruksissa
Ra
era
sis
takunnal
en.
vet
ruvetiset tomisesta. Va
Ny
rintamapa
tämän vu 12 heille lan
ille
?
käs
eioli
ane
era
eja
ä
. Sukat
kuun.
ttiin use
än se on kia on
kunniak onna.
ntapääh
ulla kudo
suk
Ka
iss
tisjuhlan
vu
?
jos
Re
i
tta
ille ens
Iissä
kuuluisin, mu
nistuu,
ukat.
i käydä
veteraane veteraaneihin
llä se on
haasteell
e
iitto, nis Tulomatkalla pit
lonut, ky
loppui
Sotiemm
eteraanil n?
n lanka
joskus neu stavat.
en Sotav
tai
ksilla, ku
sponnu
ä sovat Suom aaniliitto ja So jes- lankaosto
naiset kan muistuttaa, ett
oyhtiökin
ter
jär
. Raisa
perustett
a veteraane Tauno Teni 100
OKIIN on
hisuvuss
isä
FACEBO eraaneille, Suom kissmennyt
i Anvet
eraanisu
hasen ede rintamalla, äit
lasukat
vet
ä,
on
tai
oli
-ryhm
ä edelleen,
hunen
ryhmästä @
vuotta
elä
tä
ja
täs
a
tan
tta
toa
na oli lot
ta saa tie lasukat.100vuo
Kaisa
vil
as.
94-vuoti a Partasen ja
s-posti:
n
at
ne
Martat ov
Elli-Maij
avo Parta - gmail.com
uruveden kkien kuen setä Pa
n kaa
Myös Ki
Nousiais tti Kärkkäine nen
anisu
Ma
et vetera
Parta
ja eno
aloittane lekahvilassaan.
Äiti Irja
a.
piass
lem
isen neu
tuivat sod dä kukkia mo
a- tom
vie
tekevät sis
huolehti
le, nyt sen
en haudal
,
eraaneille
asukat vet
> Nimi: Vill tta. Veteraaneja on 17 000.
Tällä hetkellä Facebook-ryhmään kuuluu noin 8 400 jäsentä, joista neulojia on noin 2 500.
Neulojissa on yksittäisiä neulojia
ja neulontaryhmiä.
Facebook-ryhmän perusti oululainen Jaana Willman.
. Naiste
kiuruvetis
muitakin ssa noin 5000.
t mukaan
koo
He toivova ania ja sukkia on
kia.
suk
n
era
vet
oessaa
on 20 000
mieltä kut
Suomessa
lämmintä
ista, sillä
jon iloa ja
saavat pal
avat kutom
Kauhanen , mutta naiset jatk
n ja Raisa
ärä
Nousiaine
ittava mä
en, Kaisa on jo koossa tarv
tan
Par
Sukkia
Elli-Maija
LAISET
eraaneille.
TALKOO n Kiuruveden vet
set.
raa
sukat suo
Kau- ruk
vat jakaa
että he voi
kkia
u
s
a
l
l
i
v
e
raaneill
Vete
, ElliKauhanen
toTTA Raisa
en ovat ku
100 VUO
Nousiain
SUOMI
isa
lähKa
ja
ys
syks tä
anen
rt
ku
al
Pa
lle
ja
ei
ai
M
teraan
sukat
sukkia ve
jakaa villa
neet villa
tuksena on , kun Suomi
en tarkoi
vuonna
si
tien. Näistä
taustoista ajatus varmaankin lähti,
Villman kertoo.
Lähetä pe 3.2.2017 mennessä
oman vauvasi, kummivauvasi tai
sukulaisvauvasi kuva
(varmista vanhempien lupa).
Liitä mukaan tiedot:
vauvan koko nimi
(tai työnimi, jos ei vielä ole kastettu),
syntymäaika ja asuinpaikka sekä
vanhempien ja halutessasi
kummien nimet.
Myös lähettäjän nimi ja
osoitetiedot mukaan
(niitä ei julkaista).
Lähetä kuva ja tiedot sähköpostilla:
airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Julkaisun hinta on 25 ?
(sis. Linja-aut ankaa, kiittentamalanen
ken
uh
tiri
Rintamave jesliitto. Kampanjaan
vuo
Suomi 100 vetulleita kutoter
aan
ovat kaikki
tam
joit
kia tai lah
maan suk
kintaan.
kojen han
rahaan lan
taa Suoe: Lahjoit
ille
> Tavoit
veteraane
e
kill
kai
men
kat
iset villasu
7.
samannäkö
vuonna 201
100-juhla
0,
Suomen
noin 20 00
on
ja
Veteraane
50.
n
noi
illa
en
llä
vuod
eraane
Kiuruvede
017
ikilla vet
laan. Sukkien vyötteessä lukee Sotiemme veteraaneja kiittäen Facebook-ryhmä: Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta ja sama ruotsiksi.
ANDER
JAANA SELANDER
17
JAANA SEL
Veteraaneille 100-vuotissukat
ta 2016
arraskuu
o 16. alv, lisäksi tulee laskutuslisä 8 ?).
Voit käydä myös maksamassa
konttoriimme, silloin laskutuslisää ei mene.
Mukana olevien vauvojen
kesken arvotaan 100 euron
arvoinen lahjakortti
kiuruvetiseen liikkeeseen.
helmikuuta 2017
Vauhdikas puoli vuotta!
EX-KIURUVETINEN Emiisa Knuutisella on takanaan
vauhdikas puoli vuotta. 16
Keskiviikko 1. Kiuruvetisjuurinen Emiisa aloitti
myyjänä Helsingin Kampissa, Tiger of Swedenillä, oli mukana Kotiteollisuus-yhtyeestä kertovassa dokumentissa
ja suunnitteli suojatieaiheisen juhlapuvun Liikenneturvan
Meeri Sorjoselle Linnan juhliin.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
kulttuuri
Oman malliston ja tilaustöiden
tekeminen on rankkaa, jos tekee
Puku syntyi pikapikaa
FACEBOOK alkoi laulamaan itsenäisyyspäivänä, kun Emiisa Knuutisen suunnittelema puku nähtiin Linnan juhlissa. Heitin läpällä, että niin olen minäkin! Ja porukka innostui tietysti hirveästi. Jos omaa mallistoa haluaisi
tehdä koko ajan, pitäisi muuttaa
ulkomaille. Tuotemerkki on lanseerattu vuonna 2013. Dokumentissa Emiisa makaa pirun sylissä kidutettavana ja loppukohtauksessa
Kiuruveden tyttö katsoo alastomana, yhdessä Jouni Hynysen kanssa, palavaa latoa.
. Ajattelin, että kun kerran ollaan elokuvassa, tehdään se
sitten kunnolla.
Kaiken kaikkiaan dokumentin tekeminen oli hauska kokemus.
. Silti piti näyttää onnelliselta.
Lieskat löivät niin lähelle, että kamerat meinasivat sulaa. Niinattaressa olin paljon morsiamien kanssa tekemisissä. Koristelut ovat minun juttuni, otan vaikutteita ranskalaisista suunnittelijoita.
Knuutinen ansaitsee jokapäiväisen leipänsä kuitenkin Kampissa myyjänä, Tiger on Swedenin
myymälässä, joka avattiin lokakuussa.
. On tunnettava materiaalit ja vartalotyypit.
HELSINKIIN Emiisa Knuutinen
muutti vajaa kolme vuotta sitten. Suomi-neito on
Emiisa Knuutinen. Niin luiskahdin sinne sisälle.
Emiisa toivoo, että hän pääsee
tulevaisuudessa tekemään vaatepuolella ?kivoja prokkiksia. Ala
on toisaalta hohdokas, mutta
myös rankka. Heidänkin piti improvisoida,
tulla mukavuusalueensa ulkopuolelle.
. Viime kesänä tein yhden hääpuvun ja sitä edellisenä toisen hääpuvun. Ehkä myöhemmin sitten.
PUVUSTUKSIA Emiisa on tehnyt
mainoksiin ja elokuviin. ja saa
näyttelijän hommia, kesällä onkin
taas luvassa elokuvarooli.
. Latokohtaus tehtiin apulaisohjaajan äidin kotitilalla. Olin siinä suunnittelijana eli
omana itsenäni, mainostin mactietokonetta ja puhelinta. Kaverit soittivat, että onpas Emiisan tyyli muuttunut!
Emiisa naureskelee.
Emiisa ensin epäröi tuoda esiin
juhlapuvussa liikennettä, mutta hän
toteutti sen tyylikkäästi muun muassa juontaja-toimittaja Jaakko Selinin mielestä. Emiisa on ollut mukana
myös Peter Panissa.. Toiset tykkää matikasta, minä
tykkään tehdä taiteellisia juttuja,
summaa Emiisa Knuutinen.
KAISA TANSKANEN
Meeri Sorjosen pukua kehuttiin istuvaksi,
vaikka se syntyi nopeasti. Saku tiesi, että olin tehnyt teatteria, mutta osaamiseni tuli kuitenkin hänelle yllätyksenä. Musiikkinäytelmän viimeisessä esityksessä Emiisa viuhahtaa, sillä myös Janne Tiikkainen on kohtauksessa vähissä pukeissa. Siksi se on henkisesti haastava työympäristö.
Emiisa sai kehuja asiakaspalvelusta ja hän arvelee syyksi savolaisen kotiperimän.
. Jounihan on hyvin rauhallinen kaveri ja hänellä on mörisevä ääni, Emiisa kuvailee.
Emiisa mietti kyllä, meneekö
alastomuus mauttomaksi, kun
hän oli vielä ainoa nainen koko
dokumentissa.
. Emiisa ideoi, kaavoitti ja ompeli suojatieaiheisen leningin
Liikenneturvan palveluohjaaja Meeri Sorjoselle.
Emiisa valikoitui puvun tekijäksi,
sillä kuopiolaisen autokoulun opettaja tunsi sekä Sorjosen ja Emiisan
ja saattoi nämä yhteen.
Emiisalla oli puvunteolle aikaa
kaksi viikkoa. Se oli sellaista äijämeininkiä,
hauskoja ihmisiä kaikki.
Ensi-illassa Emiisa pääsi kunnolla juttelemaan yhtyeen kavereiden kanssa.
. Morsiuspukumyyjän on päästävä hetkessä morsiammen kanssa parhaaksi kaveriksi. En jännitä kameran edessä. En tykkää tehdä tylsiä vaatteita, panen vähän överiksi, sillä haluan haastetta. Työ ei ole pelkkää myyjän työtä, pitää tietää vaatteen rakenne ja
miten se toimii. Kun dokumentista tuli traileri, oli pakko sanoa
isälle ja äidille, että siinä voi olla
alastonkohtauskin. Saku sanoi, että Jouni tulee
olemaan loppukohtauksessa alasti. Emiisa suunnittelee ja valmistaa vaatteita tilauksesta sekä myyntiin niin tavallisille naisille ja miehille kuin yrityksille stailaustarpeisiin.
Emiisa Knuutinen itse on pukeutunut hyvin klassisesti, beigeen ja
mustaan, omia suunnittelemiaan
vaatteita hän kuvailee juhlallisiksi.
. Kun siskoni Emilia, 7 vuotta minua vanhempi, teki
Kuopion muotoiluakatemiaan lopputyötä, hän pyysi minua malliksi, siinä koulu ja opettajat tulivat
tutuiksi. Hän on ollut puvusta-
samaan aikaan muualla töitä. Vehnä viilteli jalkani verille ja
pirun kettingit painoivat hirveästi.
ALUKSI ohjaajan kanssa oli puhuttu vain alun peltokävelystä filmin
alussa. Siksi
yrittäjyys on jäänyt nyt vähemmälle. Hän aloitti tuolloin työt hääja juhlapukujen erikoisliikkeessä Niinattaressa Taka-Töölössä.
. Linnan juhlista on huonojakin esimerkkejä ammattiin viittaavista asuista.
Emiisalle on tullut kyselyjä puvunteosta Linnan juhlien kuuluisuuden
jälkeen, mutta hänellä ei ole juuri
nyt omalle ompelimolle aikaa. Hän on kaunis ja
kääntää katseet, vaikka Helsingissä upeita naisia riittää.
Emiisan koko olemus viestii
tyyliä, onhan hän koulutukseltaan
vaatetusmuotoilija. Puvustuksessa saatujen suhteiden kautta hän pääsi vuonna 2012 itse mukaan matkapuhelinyhtiö Nokian
mainoskuvauksiin.
. Kun menin itse samaan
kouluun pääsykokeisiin, opettajat
huutelivat, että ai, Emiisako tuli
pyrkimään kouluun. Myöhemmin Emiisaa pyydettiin uusiin kohtauksiin.
. Pystyn peilaamaan täällä asuviin ja muualta tuleviin.
Niinattaressa Emiisa pääsi mukaan tekemään myös televisioohjelmia. Hän teki
näytöksen alusta loppuun itse, sillä kyse oli myös opinnäytetyöstä,
jossa mallisto on esillä isossa näytöksessä.
. Keskiviikko 1. Mumisin siinä, että minä kuolen, tämä on ihan hirveää, nauraa
Emiisa.
. Selvisin siitä hyvin ja nyt en enää jännitä vieraan kielen puhumista mainoksissa.
Emiisa on tehnyt mainosvideoita myös Choicelylle, mikä on uusi yleisöäänestysalusta muun muassa Miss Helsinki -kisassa.
Emiisa sanoo nauttineensa todella paljon siitä, että on päässyt tekemään itselle mieluisia juttuja, joista on aina haaveillut.
. Hän kannusti minua sanomalla, että sama
iho se on ihmisellä alapäässä kuin
nenänpäässäkin.
Myös Kotiteollisuuden kaverit olivat dokumentin tekemisessä yhtä kokemattomia kuin Emiisa. Kaikki meni nappiin, kiittelee Emiisa.
Harmittavasti Linnan juhlien televisioinnissa Emiisan nimi mainittiin väärässä kohdassa, pinkin puvun kohdalla. Meeri on ehkä helpoin ihminen,
jolle olen suunnitellut ja toteuttanut
pukua. Totta kai omille
vanhemmille alastonroolista kertominen jännitti. Palomiehet huusivat taustalta koko ajan ohjeita.
Emiisa Knuutinen päätyi näyttelijäksi Kotiteollisuus-dokumenttiin, sillä ohjaaja Saku Perintö oli
hänelle entuudestaan tuttu, Emiisa oli tehnyt Sakun ohjaamiin musiikkivideoihin aikaisemmin puvustuksia.
. Puku oli valmis itsenäisyyspäivänä kello 15.
. Jostain Muodin huipulle -ohjelman kautta voisi tietysti saada nimeä Suomessa. Tykkäsin vaatesuunnittelusta jo
lapsena, piirsin paljon, mutta inhosin käsitöitä. Sen oivaltaa, jos
tuntee puvun kantajan ammatin.
KUVAUKSET Samassa potretissa palomiesten kanssa Emiisa ja Jouni Hynynen.
Kotiteollisuus-Jounin
kanssa alastomana
SUOMI-NEITO astelee vehnäpellolla pitkän tovin Kotiteollisuusyhtyeestä kertovassa dokumentissa Leirinuotiolla. Se
voi olla ajankohtaista jossain vaiheessa.
fa kta
> Nimi: Emiisa Knuutinen, 26
vuotta, vanhemmat Maritta ja
Vilho Knuutinen.
> Koulutus: Valmistunut vaatetusmuotoilijaksi Kuopion muotoiluakatemiasta vuonna 2014.
> Työ: myyjä Tiger of Swedenillä
Kampissa, oma tuotemerkki ja yritys Emiisa F desing, ollut mukana
elokuvissa ja mainoksissa.
> Perhe: Arkkitehti/start upyrittäjäpoikaystävä.
massa muun muassa Miss Suomi
-kisaa ja Tähdet ja tähdet -ohjelmaa.
KOLME vuotta sitten Emiisa lanseerasi oman vaatemallistonsa,
New Generation, G 18 -salissa
Helsingin Bulevardilla. Vanhempani
totesivat vain, että sinähän Emiisa olet aikaihminen. . helmikuuta 2017
17
?Toiset tykkää matikasta, minä
tykkään tehdä taiteellisia juttuja?
EMIISA Knuutinen seisoo nykytaiteen museo Kiasman edessä
ruskea turkki päällään ja korkeissa saappaissaan. Pukuun on
maalattu suojatie. Hääpukuja on haastavaa tehdä toiselle, sillä kaiken pitää mennä oikein.
. Emiisan oma
tuotemerkki, brändi, on Emiisa F
desing. Se on minulle luontevaa, vaikka kaikissa kohtauksissa oli tosi epämukava olla. Kuvaukset olivat mielenkiintoiset, sillä
mainoksen teki eteläafrikkalainen
yritys ja kieli oli englanti. Pyrin tekemään oman osuuteni tyylikkäästi. Luulen, että he ovat varmaan salassa katsoneet dokumentin.
Emiisa sai kimmokkeen esiintymiseen Urlista, Voimistelijoiden esiintyvästä ryhmästä,
mihin hän kuului lukiovuosinaan.
Emiisa on ollut mukana myös
Maalaiskaupunginteatterin kesäteatteriesityksessä Mimosan hipiä
Eikö olekin ihmeellistä, että linnut löytävät joka vuosi
reitin pohjoisesta Afrikkaan ilman karttaa ja kompassia?
Niin Lupu totesi:
. Armi on nykyään naisen
nimi. Lempinimet olivat käytössä vielä yläasteaikaan,
mutta nykyään olen ihan Armi.
Millaisia hauskoja tilanteita nimesi on saanut aikaan?
. Mitä kauneus sinulle merkitsee?
. Aloitin Kiuruveden Voimistelijoiden jumpissa käymisen.
Kotona täyttän ristikoita.
. Hänelle ulkoista kauneutta tärkeämpää on läheisistä välittäminen ja heikoista huolehtiminen.
Armin nimipäivää vietetään lauantaina 4. Opettaja sanoi:
. Siellä pääsen tekemään pihatöitä ja kasvatan myös
kasvimaassa pienimuotoisesti ruokapöytään syötävää.
Nimipäivät
Tänään: Riitta
Torstai: Jemina, Lumi, Aamu
Perjantai: Hugo, Valo
Lauantai: Ronja, Armi
Sunnuntai: Asser
Maanantai: Tiia, Terhi, Teija
Tiistai: Riku, Rikhard. Lenkkeillen ja käyn
uimassa. helmikuuta.
TIINA KILVENSALMI
Torstaina 2.2.
t ies it kö?
Hella Wuolijoen kirjoittama
Niskavuoden naiset
-näytelmän ensi-ilta
Kiurusalissa torstaina 2.
helmikuuta Kiuruveden
Maalaiskaupunginteatterin
esittämänä. Lapsena minua kutsuttiin Ammiksi ja Alluksi. Puheeni olisi kieltämättä samaa tyyliä kuin misseillä.
Kuka on Armi Kröger?
. Millaiseksi sinun nimesi
usein vääntyy?
. Äitini Airi ja tätini Arja olivat
yhteistuumin sen keksineet aivan
viime tipassa. Minusta olisi paljon ihmeellisempää, jos niillä olisi vielä
kartta ja kompassikin!
JAANA SELANDER
Sisäinen kauneus on Armille tärkeintä
NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Armi Krögeristä ei tullut missiä, kuten kaimoista Armi Kuuselasta ja Armi
Aavikosta. Ennen 1960-lukua
noin 100 miestä on saanut
nimekseen Armi.
2. Tavoitteena
on saada 100 000
suomalaista hiihtämään.
Kiuruveden Latu tarjoaa
ladun varrella (Jänteen halli)
kaikille hiihtäjille mehua klo
11-13. Yläasteella minulla oli vain yksi kaima.
Nykyään tunnen vain kaksi Armia.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jännäksi oli mennyt kastajaispäiväni.
Mitä mieltä olet nimestäsi?
. Haluaisin parantaa maailmassa heikompien asemaa, niin vanhusten kuin kodittomien lastenkin. Emme välttämättä tarvitse ulkoista kauneutta,
vaan tärkeämpää on sisäinen kauneus.
Millainen olisi sinun ?missipuheesi??
. Pappi oli jo kurvannut kastajaispäivänäni autollaan
kotipihaamme, kun he olivat keksineet, että nimekseni laitetaan Armi. helmikuuta.
Tapahtuman teemana
on ?askeleet uuteen
elämään?. Se
ei ole hirveän yleinen. Olen 38-vuotias, Kiuruvedellä
syntynyt ja kasvanut. Hyvin, mutta harmittaa, kun
kylä on ollut hiljenemään päin.
Palvelut ovat vähentyneet, mutta
löydän täältä kaiken tarpeellisen.
Palasin aikoinani Kiuruvedelle,
koska täällä olivat läheiseni. Lapsena isäni Heikin työpaikalla käydessäni Juha Vartiainen
kyseli, että tuleeko minusta missi niin kuin kaimoistani Armi Aavikosta ja Armi Kuuselasta. Minulle kauneus on läheisistä välittämistä ja heikoimmista huolehtimista. Lapsena haaveilin opettajan ammatista ja olen kouluttautunut matkailualalle sekä sosionomiksi (amk). Työskentelen myyjänä Teboilhuoltoasemalla. Lukeminen on aina ollut tärkeää.
Harrastan myös liikuntaa vaihdellen eri lajeja. vietetään
ympäri Suomen ?Sukella
talveen. Olen tykännyt työstäni,
koska saan olla päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa, mukavien
työkavereiden ja asiakkaiden. Selkomaa kiertää
kotimaan lisäksi edelleen
lähetyspastorina eri puolilla
maailmaa.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
Lauantaina 4.2.
Lauantaina 4.2. Näytelmä on
kertomus rakkaudesta,
velvollisuuksista,
intohimosta, pettymyksistä,
muutoksen pelosta ja
irtipäästämisestä.
1. Myyjän työ on ollut sitä, mitä olen halunnut tehdä.
Miten viihdyt Kiuruvedellä?
. Päivä on osa Suomi 100
vuotta -tapahtumia.
Mistä nimesi on peräisin,
Armi Kröger?
. Aikuisena ei ole enää kyselty missiurasta.
Kaimasi Armi Kuusela oli Miss
Universum, maailman kaunein
vuonna 1952. Armi-nimi on lyhenne
Armidasta, joka on latinaa ja
tarkoittaa aseistettua.
Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu
Perjantaina 3.2.
Tunnettu evankelista,
lähetyspastori
Marko Selkomaa,
vierailee Kiuruveden
helluntaiseurakunnassa
perjantaina 3. Armi-nimi on annettu
noin 5415 henkilölle.
3. Minulla on
aikuinen tytär, 18-vuotias Jaana.
Asumme nykyään kaksistaan avomieheni Samin kanssa, kun Jaana
muutti jo omilleen.
. 18
Keskiviikko 1. -päivää. helmikuuta 2017
VIIKOSTA VIIKKOON
VIIKON MIETE
Televisio on mielestäni erittäin opettavainen laite.
Aina kun joku panee sen kapistuksen päälle,
siirryn toiseen huoneeseen lukemaan kirjaa.
Groucho Marx
menot
VIIKON VITSI
Koulussa puhuttiin lintujen muuttoretkistä. Kesäisin käymme mieheni Samin kanssa pienellä saunatuvallamme joen rannalla. Tunnetuimmat Armit
ovat Miss Universum Armi
Kuusela vuodelta 1952 ja
Miss Suomi Armi Aavikko
vuodelta 1977.
4. Kun
tyttäreni oli pieni, oli helpompi
asua lähellä tukiverkkoja.
Mikä saa innostumaan?
. Tänä syksynä tulee 10 vuotta täyteen samassa työpaikassa. Olen tykännyt nimestäni. Ne
eivät kuitenkaan olleet lopulta aloja, joilla olisin halunnut työskennellä
Avantouintipaikkaa
saavat vapaasti käyttää yhdistyksen jäsenet. 50 VUOTTA
Keskiviikko 1. Harrastehallilla
on kokoa 700 neliötä.. Ladun puheenjohtajana toimii Susanna
Rytkönen.
Huippuvuotena, vuonna
2001, avantouintipaikalla oli
käyntikertoja huimat 4696.
Avantouimarit pääsevät vaihtamaan vaatteensa pienessä
lämmitetyssä rakennuksessa
avannon läheisyydessä.
TIINA KILVENSALMI
Muovipussien taittelu
EN ole siivousintoilija ja siksi en
yleensä innostu siivousnikseistä,
jotka tekevät elämästä helpompaa.
Olen kuullut monen suusta, kuinka kätevää on säilyttää muovipusseja viikattuna kolmion muotoon.
Naureskelin, ettei sillä ole väliä
miten muovipussit säilyttää.
Päätin kuitenkin testata mullistaako muovipussien taittelu elämäni. Pitäs varmaan Rumppi
kuhtua korjooman tuo kello, kerta
jo mualiman kellojakkii onnistuu
kiäntämmään.
2
Tutkimus: Ihmisistä on
tulossa idiootteja
9. Millon
piti soettoo kahville käämään ja
millon piti laenata aatoo.
4
Salon Seudun Sanomat:
Silakkaa ja kilohailia
pyydettiin aiempaa
enemmän
Minä sitä oon koettanna suaha
TOIMITUS TESTAA Tällä palstalla toimitus testaa arjen ihmeellisyyksiä.
tuota kilon kokosta haelia
kotlammesta, vuan ee tule ku
muutaman ramman kiiskiä. Vae, että meestä
oes tullunna tollukoeta. Enää roskiskaappini ei pursua sinne heitetyistä muovipusseista, vaan siellä on paremmin tilaa kierrätystölkeille, pahveille ja muille. Ee
oo viisar inahtanukkaa kolomeen
vuoteen. Lie joku
valetutkimus tämäkii. Tuil sitä
veevattua niin monta kertoo. Koirahalli
YLÄ-SAVON koiraharrastajilla on oma halli Kiuruveden
lentokentän kupeessa. Ihan oon yhtä
viisaana pysynnä ku ennennii.
3
MTV.fi: Vieläkö
muistat
lapsuudenkotisi
puhelinnumeron?
Yllättäviä eroja eri puolella
Suomea syntyneiden välillä
Voesitko herra restentti tulla siätämmään minunnii kellon?
Tottakae myö muistetaan ja
nuapurin numero on jiänä ikkuisiks
ajoeks piähän soemaan. Vae puhhuko ne
mualiman viimesestä henkääksestä.
Mulla kaet on tuo keettiön kello
taenna lakata kulukemasta. Ee anna
etes Ahti ahvenia, suati että kuhhoo
piäsis narroomaan. Kalat narroo
vuan.
KIURUVEDELLÄ Kuorevirralla on Kiuruveden Ladun
ylläpitämä avantouintipaikka. Toista
vielä oli viime sunnuntaina, jolloin
virallisesti paloasemalla mitattiin
35 astetta. (Kiuruvesi N:o5-1967)
?
Sanomme Oy
Suomi Ab:lle ei kiitos!
Kyllä myö tiijettään paremmin!
Suomi 100
Näin viikon uutiset kääntyvät maalaisjärjellä.
TIINA KILVENSALMI
1
Yle: Tuomiopäivän
kelloa siirrettiin
lähemmäs keskiyötä
Trumpin kommenttien
vuoksi
Henttu Kärkkäinen
Kiuruvesi-lehdessä nro 4
100 asiaa
Kiuruvedeltä
Suomi 100-juhlavuonna esittelemme
sata asiaa Kiuruvedeltä.
TIINA KILVENSALMI
Onko se tuo Tuomiopäevän kello
se Kummelin hyvän piisin tiimoelta
syntynnä. Kiuruveden Latu perustettiin vuonna 2001, koska avantouintipaikalle tarvittiin ylläpitäjää. Nykyään muovipussit ovat siististi lipaston laatikossa.
Kuva ja teksti:
Tiina Kilvensalmi
10. Ja lukema pysytteli sa-
massa lähes koko päivän. helmikuuta 2017
19
-35 astetta
KATSELLESSAMME Osmangin
postiaseman komeaa savua kameran silmästä, kutkutteli kainaloissa 32 asteen pakkanen. Nyt täytyy myöntää, että
pieneltä osalta mullisti. Koiraharrastajien halli tarjoaa mahdollisuuden harrastaa agilityä ja tokoa ympäri vuoden.
Myös pentukurssit ja näyttelyharjoitukset on mahdollista
pitää hallissa. Tihilän
Maaselältä kertoivat Onni Kaikkonen ja Eino Piippo, että siellä
mittarit olivat joutuneet 40 asteen kouriin. Ainoa lohdutus oli se,
että viime talvena pykäliä oli pari
lisää. Avantouintipaikka
Kaekenmualiman tutkimuksilla ne
ihteesä elättää
Saastamoinen tuli juuri kravatin ostosta,
vaikka sitä ei ladulla tarvitakaan. Aurinko paistaa ja taivas on
sininen, täydellinen hiihtosää. Nyt olen haaveillut ?vaarihiihdosta. Reittejäkin olen jo hahmotellut valmiiksi, kertoo hiihtosuunnistuksessakin menestynyt
KIEKKOMIES Jaakko Pehkonen
palkittiin Pohjois-Savon urheilugaalassa Kiuruveden liikuttajana
perjantaina. Tämä on vuosikymmenten
työn tulos. Saastamoinen osoittaa 500 euron palkinnon vammaisneuvostolle.
JAANA SELANDER
Kiekkomies Jaakko Pehkonen
JAANA SELANDER
HUOMIONOSOITUS on
komea lautanen.
Se tuli eläkkeellä
olevalle opettaja
Jaakko Pehkoselle
mieluisena yllätyksenä.
KIURUVEDEN Urheilijoiden puheenjohtaja Kari Saastamoinen
nojailee perjantaiaamupäivänä suksiinsa. Saastamoinen lahjoittaa
500 euron palkinnon
Kiuruveden vammaisneuvostolle.
TIINA KILVENSALMI
VOITTO Kari Saastamoiselle ojennettiin perjantaina Pohjois-Savon Urheilugaalassa Jokeri-palkinto. Perustelujen mukaan
Pehkonen on tehnyt korvaamattoman työn jääkiekkoseura KK-81:n
perustamisessa ja toiminnassa. Hiihto on hänen
intohimonsa, on ollut jo vajaat 40
vuotta. Hän
tekee edelleen jääkiekon junioritoimintaa tukevaa työtä järjestämällä
muun muassa golfin kutsuturnauksen kesäisin. Pehkonen pelasi nuoruudessaan
Oulun Kärpissä ja Kajaanin Kapassa (myöhemmin Hokki).. eli menisin hiihtämällä lastenlasten luo Ouluun ja Siilinjärvelle. Saastamoinen laskeskelee,
että hiihtokilometrejä on tuona aikana kertynyt noin 140 000.
Viimeiset vuodet ovat olleet niin
työntäyteisiä, että hiihtokilometrit ovat lyhentyneet alle 2000 kilometriin, kun huippuvuotena hän
hiihti 6000 kilometriä.
. Illaksi kravatilla on käyttöä, kun hänet palkitaan Pohjois-Savon Urheilugaalan Jokeri-palkinnolla.
. Kiitos kuuluu kaikille niille urheilupiirien ihmisille
ja perheelleni, jotka ovat tukeneet
minua kaikki nämä kiireiset vuodet, kiittelee Saastamoinen.
Ennen Kuopioon palkintogaalaan lähtemistä Saastamoinen
suunnittelee vielä käyvänsä hiihtämässä sunnuntain maakuntaviestiä ajatellen. Olin
siellä vaimoni Leenakaisan, tyttäreni Kirsin ja liikuntasihteeri Lassi Myllylän kanssa, Pehkonen kertoo.
Jaakko Pehkonen muistaa, kuinka
jääkiekkoseura KK-81 sai alkunsa
vuonna 1981.
. 20
Keskiviikko 1. Tilaisuuskin oli aivan upea. Yksin en olisi tätä palkintoa saanut. Valinnassa on huomioitu monipuolinen liikunnan edistäminen työvuosien aikana ja edelleen eläkeläisenä.
Huomionosoitus tuli Pehkoselle mieluisana yllätyksenä postissa.
. Tuossa kaukalossa vanhempien kanssa sovittiin, että perustetaan oma seura, mehän pelasimme sitä ennen jääkiekkoa KiuPan
riveissä.
Jaakko Pehkosella on vankka jääkiekkotausta ja se oli itse asiassa
hän, joka toi jääkiekon Kiuruvedelle. helmikuuta 2017
TIINA KILVENSALMI
UR H E I LU
Tämä
PALKINTO PohjoisSavon Liikunta palkitsi
Urheilugaalassaan Kari
Saastamoisen Jokeripalkinnolla
En ole yhden lajin ihminen,
mutta hiihdettyä tulee säännöllisesti vieläkin noin 4-5 kertaa viikossa. Onneksi
menneiden vuosikymmenten rajat ovat alkaneet rikkoutua. Käyn silloin tällöin luistelemassa, menen silloin, kun on vapaita
vuoroja. Myös Pyhäjärveltä
tulee pelaajia. Hän on kunnanvaltuutettu ja hallituksen jäsen, Ylä-Savon Sote kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsen. Paikkakunnan kokoon nähden meillä on loistavat tilat liikkua. Kiuruveden Urheilijoiden 2. helmikuuta 2017
21
MIKKO KOUVALAINEN
voitto on yhteinen
Saastamoinen.
Saastamoinen on mukana monessa luottamustehtävässä ja järjestössä. Hänelle hiihtolenkki ei
ole vain rauhallista hiihtelyä talvimaisemia ihastellessa, vaan hiihtolenkkiin kuuluu suunnitelmalli-
suus tietynlaisesta treenistä.
Kovalla treenillä hän sai itse kuntoutettua viime talvena särkemänsä olkapäänkin, vaikka lääkäri ennusti, että repeytynyt olkapää ei
parane seuraaville lumille.
Kari Saastamoinen on kilpaillut
hiihdossa, hiihtosuunnistuksessa,
luistelussa, triathlonissa, suunnistuksessa, soudussa ja onpa voitto
tullut umpihankihiihdon MM-kisoistakin.
. Jokeri-palkinnon ja
talkoiden avulla saamme toivottavasti jo keväällä järjestettyä Vammaisneuvoston kanssa mahtavan
liikuntapäivän, joka tuottaisi iloa
mahdollisimman monelle.
on Kiuruveden liikuttaja
. Myöhemmin valmensin IPK:n b-junioreita, kun Kiuruveden poikia tuli sinne pelaamaan. Kiuruveden Urheilijatkin perustettiin vuonna 2011, kun nähtiin, että on aika vetää voimavaroja
yhteen. Täällä seurojen on hyvä toimia, koska meiltä löytyy vielä sitä
talkoohenkeä. Hän
on omalla esimerkillään innostanut nuoria liikkumaan monessa
eri lajissa ja edistänyt lajien välistä yhteistyötä.
. Harmittaa, kun luonnon
jäällä ei voi enää luistella. Pelasin
samalla Iisalmessa IPK:ssa. Kaupungin kulut kasvavat ja
ku ka?
> Nimi: Kari Saastamoinen.
> Ikä: 58 vuotta.
> Ammatti: Hankevastaava.
> Perhe: Seija-vaimo, 3 aikuista
lasta ja 3 lastenlasta.
> Harrastukset: Liikunta ja
luottamustehtävät.
väestö ikääntyy, kyllä liikunnan
rooli kasvaa koko ajan. Vammaisneuvosto tekee esimerkillistä työtä, Saastamoinen kertoo.
KILPAURHEILIJAN taustastaan
Saastamoinen ei vielä lähemmäs
kuusikymppisenäkään ole päässyt
erilleen. Palkinnonsaaja luovuttaa 500 euron arvoisen palkinnon valitsemalleen hyväntekeväisyyskohteelle.
Raatiin teki vaikutuksen Saastamoisen tekemä työ urheilun ja liikunnan parissa Kiuruvedellä. Olli Kouvalainen
(M12) ja Aito Pennanen (M55)
hiihtivät sarjoissaan hopealle sekä Terhi Mäki (N35) pronssille.
Lisäksi Sara Rönkä (N8) oli
yhdeksäs, Laura Rönkä (N10)
seitsemäs, Aki Pennanen (M13)
kuudes, Tommi Koirikivi (M15)
neljäs, Aleksi Koirikivi (M16)
yhdeksäs, Heidi Pennanen (Nyl)
kuudes ja Terhi Tuorilainen (Nyl)
seitsemäs.
SUNNUNTAINA maakuntaviestissä Kiuruveden Urheilijoilla oli
mukana yhteensä 12 joukkuetta kilpa- ja harrastesarjojen osalta.
P12-sarjan joukkue saavutti historiallisen maakuntaviestivoiton Kiuruvedelle joukkueella Olli Kouvalainen, Paavo Tiihonen
ja Niilo Kouvalainen 7 sekunnin
erolla ennen Sonkajärven Pahkaa.
Kiuruveden Urheilijoiden Ikämiesten 1. Kriteereinä ovat positiivinen asenne tekemiseen, luotettavuus sekä arkiset
sankariteot. Turnaukseen kutsutaan entisiä
kiekkolaisia. Viime kesänä lahjoitettiin
kiekkoseuralle 600 euroa.
. Voiton korjasi Kiuruveden Urheilijoiden SR Ski Team 2 -joukkue Risto-Pekka Räty, Tapani
Tikkanen ja Juha Remes.
Toiseksi hiihti KiurU SR Ski
Team 1 -joukkue Pertti Lind,
Heikki Kröger ja Juha Salmi.
Kolmoisvoiton takasi pronssille hiihtänyt KiurU JR Ski Team 3
Tomi Kumpulainen, Aki Pennanen ja Ville Kumpulainen.
KiurU JR SKI Team 1 Saana
Hyvönen, Antti-Pekka Tikkanen ja Eetu Linnilä hiihtivät sijalle viisi ja KiurU JR Ski Team
2 Miika Hyvönen, Laura Rönkä ja Antti Remes sijalle seitsemän.. Seurojen rooli on
jatkossa entistä tärkeämpi, muistuttaa Saastamoinen.
Kiuruvedellä toimii iso joukko
erilaisia seuroja, jotka liikuttavat
viikoittain satoja ihmisiä.
. joukkue, Arto Kauhanen,
Martti Tenhunen ja Teijo Niskanen hiihti sijalle seitsemän.
?
Kilpasarjojen
lisäksi KiurU:lle tuli
menestystä kaverisarjassa.
Kiuruveden Urheilijoiden 3.
joukkue, Eero Tuorilainen, Paavo Niskanen ja Juha Juntunen,
sivakoivat sijalle 15 ja 4. Lahjoitan rahapalkinnon Kiuruveden vammaisneuvostolle, joka saa käyttää rahan urheilullisen
tapahtuman järjestämiseen. Keskiviikko 1. joukkue, Aito Pennanen, Asko Kumpulainen ja Kari Saastamoinen ei jäänyt poikia
huonommiksi uusiessaan viime
talven maakuntaviestivoiton 17
sekunnin erolla ennen Maaningan
Mahtia. Kilometrit kertyvät kohtuullisen helposti, kun tekniikka ja välineet ovat kunnossa. Ennen
vanhaan, 20?30 vuotta sitten, saattoi jäällä vielä luistella, meillä oli
jopa kiekon harjoituksia jäällä. Vuonna 2011
perustetussa Kiuruveden Urheilijoissa Saastamoinen on keulahahmona toimien seuran puheenjohtajana. Vammaisneuvoston kautta moni pääsee hyötymään lahjoituksesta,
koska neuvostoon kuuluu 15 eri
yhdistystä. Sitten tulin Vieremän kautta
Kiuruvedelle opettajaksi. Vuosittain he jakavat maakunnallisen Jokeri-palkinnon tekijälle, joka arjen sankaritekoja tekemällä on ansainnut urheiluväen kunnioituksen. Vammat tai korkea ikä eivät
estä liikkumasta. Jokainen voi löytää oman tavan liikkua. Hän toimii puheenjohtajana
Kiuruveden Varapäreessä ja jäsenenä vammaisneuvostossa.
Saastamoinen toimii myös ItäSuomen päihdehuollossa kiuruveden kaupungin edustajana.
URHEILUGAALAN Jokeri-palkinnon myöntävät Veikkaus, Suomen
Olympiakomitea ja Pohjois-Savon Liikunta. Täällä Kiuruvedellä valmensin ykkösjokkueita
ja junioreita.
Jääkiekkoa harrasti koko Pehkosen perhe, Pasi-poika pelasi, Kirsi
toimi toimitsijana, Leenakaisa keitti kahvia, oli mukana keittiöhommissa.
Kirsi Pehkonen on kirjoittanut
jääkiekosta useita kirjoja: vuonna
2015 ilmestyi Voittolaukaus, jota edelsivät samassa sarjassa Aloituskiekko 2011, Punaviiva 2012,
Vieraskentillä 2013 ja Ketjukave-
rit 2014.
Jaakko Pehkonen kiittelee, että Lauri Tossavainen rakensi Kiuruvedelle jäähallin vuonna
2004.
. Iisalmeen ovat kyllä houkutelleet, mutta en ole jaksanut lähteä.
Jääkiekossa Pehkosta viehättää nopea peli, kaverit, hikikin siinä tulee.
Lisäksi saa tehdä maaleja.
. Paljon iloisia hetkiä, kiteyttää
Pehkonen.
Niilo Kouvalainen hiihti
Siilinjärven
hiihtoviikonlopun
tuplamestariksi.
Kiuruveden Urheilijoille tuli
menestystä maakuntaviestistä
KIURUVEDEN Urheilijat menestyivät Siilinjärven Ahmolla Pohjois-Savon piirin henkilökohtaisissa hiihtomestaruuksissa lauantaina ja Pohjois-Savon meekuntaviestissä.
Siilinjärven Ahmolla kisailtiin lauantaina Pohjois-Savon piirin henkilökohtaisista hiihtomestaruuksista sekä sunnuntaina 98.
Pohjois-Savon maakuntaviestissä.
Lauantain henkilökohtaisilla
matkoilla mestaruuteen hiihtivät
Niilo Kouvalainen (M10), Riku
Koirikivi (M18) ja Tarja Viertorinne (N45). Viime kesänä oli 35
pelaajaa.
Jaakko Pehkonen harrastaa edelleen luistelua.
. Jalansijaa on saatu hyvin
näinä vuosina ja nyt ovat uutena
tulleet myös nämä työllistämiskuviot, iloitsee Saastamoinen.
Kiuruveden Urheilijoissa toimivat hiihto-, voimailu- ja yleisurheilujaostot.
. Kesällä liikutetaan 200250 ihmistä. On viisasta satsata urheiluun ja monipuoliseen liikuntaan. Heidän esimerkkinsä ruokkii muutakin toimintaa,
iloitsee Saastamoinen.
Saastamoinen haluaa muistuttaa
kiuruvetisiä mahtavista hiihtoladuista ja monipuolisista harrastetiloista.
. Monipuolisuus on rikkaus.
Kaikkien meidän eduksi on avoimuus ja yhteistyö, painottaa Saastamoinen.
Kiuruveden Seurafoorumi on
yksi uusi keino jalostaa yhteistyötä ja pohtia tulevaisuutta liikunnan
näkökulmasta.
. Oma lukunsa ovat sitten meidän helmet, pikajuoksija
Sara Francis ja moukarinheittäjä
Tommi Remes. Jääkiekkohan meinasi hyytyä
ennen sitä. Liikunta kannattaa aina.
SAASTAMOISEN luonteen laatua kuvaa hyvin laaja-alainen yhteistyö yli kunta- ja seurarajojen.
Hän on tehnyt yhteistyötä hiihdon,
suunnistuksen ja monen muun lajin tiimoilta naapuriseurojen kanssa.
. joukkue hiihti sijalle 17 kokoonpanolla Pertti Lind, Väinö Pekkala ja
Antero Autio.
Päivän kolmannen kilpasarjojen mitalin toi Kiuruveden Urheilijoiden ikänaisten hopeajoukkue, Terhi Mäki, Pirkko Jaakola-Juntunen ja Tarja Viertorinne, Puijon Hiihtoseuran viedessä
ikänaisten viestin voiton.
Naisten yleisessä sarjassa oli
mukana pitkästä aikaan joukkue
myös Kiuruvedeltä, naiskolmikon
Heidi Pennasen, Susanne Kumpulaisen ja Terhi Tuorilaisen hiihtäessä sijalle seitsemän, Siilinjärven Hiihtoseuran viedessä naisten
yleisen sarjan voiton.
Kilpasarjojen lisäksi Kiuruveden
Urheilijoille tuli menestystä kaverisarjassa kolmoisvoiton merkeissä. Samoja juttuja ei ole järkeä
tehdä samaan aikaan. Jääkiekkoa en enää pelaa, ei ole sopivaa porukkaa. Jääkiekkoilija voi ihan hyvin kesällä
harrastaa esimerkiksi yleisurheilua tai jalkapalloa, ne tukevat toisiaan. Pyhäjärvellä ja Iisalmessa käytiin harjoittelemassa, se
ei ollut halpaa matka- ja hallimaksuineen.
Jaakko Pehkonen on järjestänyt
Batu Lempisen ja Pasi Pehkosen
kanssa jo 10 kertaa golfturnauksen Pyhäjärvellä, tuotto ohjataan
kiekolle. Hiihtokoulussakin on reilu
30 nuorta. Meidän seurojen pitää jatkossa tehdä entistä enemmän yhteistyötä. Olemme saaneet nuoria liikkeelle
Kilpailu
olikin samalla radan avajaiskilpailu, kertoo pitkän linjan autourheilija Keijo Kämäräinen.
Kämäräinen on ajanut jokamiesluokassa sekä toiminut kartturina
Ansiomerkkejä autourheilijoille
Kiuruveden urheiluautoilijat
viettävät 50-vuotisjuhlia tulevana lauantaina Kiuruveden Puistonkulmalla. Kokemusta on kertynyt yli
25 vuoden ajalta.
. Siellä olen toiminut kartturina ja kuskit ovat olleet
Keski-Suomesta, kertoo Ruotsalainen.
Kartturina toimiminen on Ruotsalaiselle enemmänkin harrastus.
Vuonna 2015 tuli voitto Historicsarjassa.
. Tiina Hyvärinen jatkaa rahaston- ja jäsenrekisterinhoitajana toistaiseksi.
rallissa. Tämähän on parasta mitä voi
tehdä. Enimmäkseen olen toiminut
kilpailujen järjestämisen puolella.
Ajaminen on ollut aina hieman on/
off, eli olen saattanut ajaa vuoden
pari ja sitten on ollut taukoa, Kämäräinen kertoo.
Suurin muutos vuosien ja vuosikymmenten saatossa on tapahtunut
sääntömääräysten suhteen. Toivehan olisi, että ihmiset lähtisivät vielä nykyäänkin innolla mukaan, kertoo Päivi Ruot-
fa kta
Kiuruveden UA
> Seura on perustettu 1966.
> Puheenjohtaja: Jari Niskanen.
> Jäseniä: reilu 100.
> Toiminta: Kesäkaudella ajetaan
Haapakummun maastoradalla
kahdet Jokkiskisat 17.6. Vuonna 1966 Eero Juntunen, Tenho Kainulainen,
Matti Kastari, Eino Kurkinen,
Tapani Lempinen, Heikki Rautio sekä Pauli Rytkönen perustivat
Kiuruveden Urheiluautoilijat ry:n.
Perustamispäivä oli 8.3.1966 ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Tapani Lempinen. KiuUa:n
toiminta on ollut monipuolista koko sen historian ajan, innokkaat talkooolaiset ovat tehneet hienoja kisoja jääradan, rallin, sprintin ja jokkiksen parissa.
Vuonna 1978 alettiin rakentaa
seuralle omaa JM-rataa Ruokomä-
Kiruveden Urheiluautoilijoiden aktiiviporukkaa: Keijo Kämäräinen, Päivi Ruotsalainen
ja Anu Tero.
keen Aittojärvelle.
. AKK:n Hopeisen ansiomerkin saa Keijo Kämäräinen, Pronssisen ansiomerkin; Jari Niskanen, Timo Toivanen, Pekka Mäyrä, Asko Plump
ja Tiina Hyvärinen, Pronssisen
kilpailijamerkin: Jari Huttunen,
Suvi Mikkonen, Marko Kesti,
Kari Hyvärinen, Niko Allinen
ja Marko Allinen.
. 51. Pyttyjä on kertynyt noin 50.
. Toiminta on ollut
monipuolista koko toimintahistorian ajan. sijalle sekä
kerran SM-tason kilpailuissa. Periaattena on kaveria ei jätetä, Kiuruveden Urheiluautoilijoiden sihteeri Anu Tero lisää.
Hän toivottaa kaikki autourheiklusta kiinnostuneet mukaan
toimintaan.. Radalla käytiin jo seuraavana vuonna piirinmestaruusosakilpailu. Urheiluautoilua viriteltiin
käyntiin jo ennen varsinaisen seuran perustamista. Harrastajia sekä talkoolaisia riitti jokaiseen kilpailuun.
. 22
Keskiviikko 1. Rallipuoleltakin on muutama pytty tullut. Kyseessä oli soramonttu, jonka äärelle rata rakennettiin. Kesäkaudella ajetaan Haapakummun maastoradalla kahdet
Jokkiskisat 17.6 ja 7.10.2017,
jonne talkoolaiset ovat tervetulleita töihin, Tero muistuttaa.
Toimintakauden 2017 hallitus koostuu seuraavista: puheen-
johtaja Jari Niskanen sekä hallituksen varsinaiset jäsenet vuodelle 2017 ovat Marko Kesti,
Harri Mielityinen, Edvin Mikkonen, Pekka Mäyrä, Pertti Tero ja Juha Vimpari sekä varajäsenet Hannu Kukkonen, Tero
Kärkkäinen ja Päivi Ruotsalainen. Talkoolaisia on yhä vaikeampi saada toimintaan mukaan. Tänä vuonna radalla ajetaan kahdet kilpailut: kesä- ja lokakuussa.
Vauhdin huumaa 50 vuotta
URHEILUAUTOILU Kiuruveden Urheiluautoilijat ry perustettiin vuonna 1966. helmikuuta 2017
ANU LAITINEN
urheiluautoilu
JOKKISAJOT Kiuruveden Urheiluautoilijat järjestävät Haapakummun ajoradalla vuosittain kilpailut. Haapakummussa ajettiin avajaiskisa 14.7.1991.
KiuUa:n kunniaa puolustivat mahtavasti Raili Kukkonen ja Ari Tikkanen voittaen luokkansa.
80- ja 90-luvut olivat Kiuruvedellä urheiluautoilun kulta-aikaa. Autourheilun parissa on myös
uskomattoman hyvä henki, vaikka
toisiamme vastaan kilpaillaankin.,
Ruotsalainen kertoo.
. toimintakausi käynnistyy 50-vuotisjuhlalla.
ANU LAITINEN
Hevosvoimat ovat kiinnostaneet kiuruvetisiä muodossa jos toisessa. Uudeksi sihteeriksi valittiin
Anu Tero. Juhlissa palkitaan
autourheilun saralla menestyneitä
jäseniä sekä toimijoita kilpailun
järjestämisessä. Vauhdin huuma on se juttu. En koskaan sano ei ajamiselle. Talkookulttuuri on muuttunut noista
ajoista. ja 7.10.2017
> Lajit: Jokkis, ralli ja karting.
salainen.
Hän on ajanut jokamiesluokassa
aluemestaruuksissa 3. Kerran meitä lähti varmaan yli
40 auton letka, kun olimme menossa Nilsiään tekemään yhtä rallipätkää, muistelee Kämäräinen.
. Vuosi
vuodelta lajiin on tullut yhä enemmän ja enemmän säädöksiä, jotka
rajoittavat niin autojen laittoa kuin
kilpailujen järjestämistä.
Vuonna 1989 käynnistyi Haapakummun maastoradan rakentaminen, mikä olikin tarpeen, koska
Ruokomäen rata asetettiin käyttökieltoon muuttuneiden sääntömääräyksien vuoksi
Nähtäväksi jää toteutuvatko
joukkueen nousuhaaveet?
-lehden lukijamatka
Islantiin?satujen saarelle 1.-5.10.2017
(su . Loput joukkueesta muodostui Arttu ja Jari Reinikaisesta sekä joukkueen
kapteeni Ilkka Nissisestä ja Joona Kumpulaisesta.
NELJÄS peli oli sitten hieman hankalampi Oulun Agentsia vastaan rataolosuhteiden muuttuessa kuivemmiksi, mutta vaikeaa oli vastustajallakin.
Vahva joukkuepelaaminen tuotti tulosta, eli kun joukkuekaverilla
on vaikea hetki saada keiloja kaatumaan, astuu kapteeni esiin ja tekee
268 pisteen sarjan varmistaen jo päivän neljännen voiton.
PELIT Oulussa alkoivat kohtaamisella sarjassa toisena olevaa
Pietarsaaren Drottia vastaan. Pelikierros oli tällä kertaa Oulun vanhassa keilahallissa ja aamulla seitsemän aikaan jalkeilla oli voitontahtoinen joukko ja vartin yli olivat loputkin pelaajat saapuneet
virkeinä paikalle.
Oman haasteensa joukkuepeleille antavat Antti-Matti ja Heikki
Tikkasen opiskelut, Antti-Matin
ollessa Joensuussa ja Heikin Jyväskylässä.
Tästäkin huolimatta paikalla oltiin sovittuun aikaan. Blue Lagoon sisäänpääsy
. Kultainen kolmio: Geyshirit, Gullfossin vesiputous ja Pingvellirin kansanpuisto
. helmikuuta 2017
23
Keilaseura Ice-Bowling tähtää ykköseen
JARI REINIKAINEN
JARI REINIKAINEN
loksen 237.
MIESTEN valtakunnansarjojen
M2-sarjan lohko neljän kierros
neljä pelattiin lauantaina 28.1. Kiuruvesi-lehden edustajan palvelut
Varaukset: Ykkösmatkat
017 3863 223 tai
myynti@ykkosmatkat.fi
Ajurinkatu 20, 70100 Kuopio
Avoinna arkisin klo 9-17
Matkanjärjestäjätunnus: 2109/05/Mj. Kyllä yksi talvi kakkosta riittää
ja ensi vuonna mennään sitten porukalla ykköseen, tuumailee joukkueen kapteeni Ilkka Nissinen pelien
jälkeen.
Tähän on kyllä hyvä mahdollisuus,
jos pelit jatkuvat näin eron ollessa
vain 50 pistettä lohkon kärkipaikalle. Helsinki
. Reykjavik . Lennot Helsinki . Kuljetus nykyaikaisella turistibussilla Kiuruvesi . to)
1025 ?
/hlö puolihoito
35 ensiksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan
Todella hieno matka geyshirien, vesiputousten
ja jäätiköiden satumaisiin maisemiin. Kaupunkiajelu Reykjavikissa ja tutustuminen ympäristöön
. Keskiviikko 1. Matkalla
näemme Islannin tärkeimmät nähtävyydet,
tulivuoret, laavakentät, vuonot, Kultaisen kolmion,
Sinisen laguunin sekä tietenkin tutustumme
Reykjavikiin.
Hintaan sisältyy:
. Helsinki . Peli eteni tasaisesti ja ratkaisu saatiin aikaan vasta viimeisten heittäjien aikaan, jossa ankkuri Heikki Tikkanen teki kymppiruudun
ensimmäisellä kaadon ratkaisten
voiton kiuruvetisille viidellä pisteellä.
Koska voitosta tulee 150 pistettä bonusta, oli kaato erittäin tärkeä
koko kauden kannalta.
Tästä onnistumisesta peli aukesi ja seuraavassa pelissä tehtiin-
TUUMAUSTAUOLLA Heikki Tikkanen ja Joona Kumpulainen, selin Antti-Matti Tikkanen, Arttu Reinikainen ja Ilkka Nissinen.
kin sitten koko kauden tähänastinen ennätys, 1093 pistettä, eli lähes 220 pisteen keskiarvo heittäjää kohti.
Tällä tuloksella kaatui Jämi Ke-
mistä.
KOLMANNESSA pelissä vastaan
asettui sarjaa johtava NBC Oulusta ja joukkue jatkoi siitä, mi-
hin edellisessä pelissä jäi ja jatkoi keilojen kaatamista komeasti
sarjajohtajan kaatuessa lähes 200
pisteen erolla juniori-ikäisen Arttu Reinikaisen latoessa tauluun tu-
VIIMEINEN peli olikin sitten Kuusamon Ruka-Bowlingia vastaan ja
ratkaisijoiksi nousivat Antti-Matti Tikkanen ja Joona Kumpulainen
molempien tehdessä päivän parhaat
sarjat ja viimeisenkin pelin voitto varmistui yli sadan pisteen erolla.
. Matkanjohtajan palvelut
. Ennen Oulun ryöstöretkeä ero oli
lähes 700 pistettä.
SEURAAVAKSI pelataan Kuusamossa ja kausi huipentuu huhtikuussa viimeisellä kierroksella Kiuruvedellä. Puolihoitoruokailut
. Hyvätasoiset hotellimajoitukset 2 hh
. Kiuruvesi
Ei koske töitä eikä korjauksia.
10 % alennus
kaikista normaalihintaisista tuotteista.
ALENNUKSEN YRITYKSISTÄ SAA VAIN ETUKORTTIA NÄYTTÄMÄLLÄ!
Tilaa puhelimitse 044 705 0443 tai sähköpostilla konttori@kiuruvesilehti.fi
Maksettuasi tilauksen voit noutaa etukorttisi toimistostamme
tai pyytää meitä postittamaan se sinulle.. helmikuuta 2017
Mitä nopeammin teet
kestotilauksen, sitä
enemmän ennätät täm
än
vuoden etuja käyttää.
-LEHDEN KESTOTILAAJAN
EDUT VUODEKSI 2017
Ensimmäinen
vuosikerta 78 ?
(koskee kotimaan tilau
ks
ia).
n
e
d
h
e
l
i
s
e
v
u
r
u
i
K
n
a
Tila
KESTOTILAUKSENA
KIRJE
POSTIMERKKI
timaan tilauksia)
78 ?/ensimmäi inen vuosikerta (koskee ko
Lehden saajan nim
Lähiosoite
-LEHTI
Hovinpelto 3
74700 KIURUVESI
ipaikka
Postinumero ja ?toim
Puhelin
Sähköposti
Lasku nimellä (ellei ole
ja)
sama kuin lehden saa
Lähiosoite
ka
Postinumero ja ?paik
Puhelin
Sähköposti
Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Laulumaa
10 % alennus
Yli 20 . normaalihintaisista ostoista. normaalihintaisista ostoista. 24
Keskiviikko 1. Ei koske hautauspalveluja.
PALVELEVA VAATEKAUPPA
tule . tutustu . ylläty
5 % alennus
kaikista normaalihintaisista
tuotteista.
KAIKKEA PUKEUTUMISEEN
Kiuruveden Iskelmä Oy
Iskelmäpassi ostettuna 31.5.2017 mennessä 75 ?/kpl
ja 30.6.2017 mennessä ostettuna 80 ?/kpl
2 ?:n alennus/lippu
mistä tahansa näytöksestä.
Edun voi käyttää vain yhteen valitsemaansa
näytökseen vuoden 2017 aikana.
Kiuruveden
Näkökulma
10 % alennus
Yli 20
Lopukirin aloitti Ilmari Heinonen (1+0)
ja loppunumeroiksi 4-2:een laukoi
Tuukka Tikkanen (2+1). puh. Luomuttaret karkasivat erän alussa reiluun kuuden,
seitsemän pisteen johtoon. 017 - 825 255 . Kotijoukkueen hieman höllätessä ja
avittaessa helpoilla virheillä Ploki kuroi piste pisteeltä eron kiinni
?
Toinen peli
oli jo parempaa
tekemistä.
Jouni Piippo
valmentaja
ja meni kalkkiviivoilla ohi.
Vieraista otteluisäntänä ollut Rakennus J. Maaleja tehtiin vuoron perään, ja ottelun puolivälissä oltiin tasatilanteessa. Piippo palkitsi Emma
Jauhiaisen ja kotijoukkueen parhaana Henriikka Piipon.
TOINEN ottelu pelattiin tunnin
tauon jälkeen, sisuuntunut LuoWo ei antanut vieraiden yllättää
toista kertaa.
Pisteet kotiin tällä kertaa erin
3?1 (20?25, 25?18, 25?16, 25?
14).
. www.facebook.com/laukkujakenka
urheilu
Laatu korvaa määrän
JARI NISKANEN
E2-JUNIORIT matkustivat lauantaiaamuna Suomussalmelle
kolmen puolustajan, neljän hyökkääjän sekä maalivahdin voimin.
Edessä oli kaksi peliä SuPS:n kolmea kentällistä vastaan.
Ensimmäinen peli alkoi tasaisissa merkeissä. KK onnistui pyörittämään
peliä vastustajan päässä niin ylivoimalla kuin tasakentällisin hyvän syöttöpelin ansiosta.
Kotijoukkueen turhautuminen
näkyi sääntöjen vastaisina taklauksina ja muina rikkomuksina, joita tuomari ei kuitenkaan viheltänyt. la 9-14
Kiurukatu 3, Kiuruvesi . Kiuruvedellä pelatuissa otteluissa vieraat veivät ensimmäisen kohtaamisen puhtaasti erin 0?3 (23?25,
22?25, 23?25).
Kotijoukkue tosin joutui antamaan hieman tasoitusta, kun sen
aloituskuusikosta puutui peräti neljä pelaajaa yhteensattumien
vuoksi.
Ottelun kaava oli joka erässä samanlainen. Pelit alkavat
klo 11.
Matti Knaapi nosti 249 kiloa
PAINONNOSTON Pohjois-Savon
piirinmestaruuskilpailut Kiuruvedellä 28.1. Hilla Nousiainen nosti toiseen peliin reilusti tasoaan ja Vainikaisen Minna oli tasaisen vahva koko päivän, tuli valmentaja
Jouni Piipon kommentti pelien
jälkeen.
Vieraista palkintoraati muisti
Emilia Valkeejärveä ja kotijoukkueesta Hilla Nousiaista.
SEURAAVAT kotipelit pelataan
liikuntahallissa lauantaina, kun
sarjan piikkipaikalla olevat LuoWon C-pojat pelaavat A-poolissa, neljän joukkueen SM-karsintasarjan turnauksen. Pistetili-
ään kartuttivat myös Hermanni
Maja (1+0), Heidi Kokora (0+2)
ja Elias Apell (0+1).
Pienen hengenvetotauon jälkeen
alkoi toinen peli yhtä tasaisissa
merkeissä. Tulokset: naiset, sarja
48 kiloa: 1) Saija Vornanen, Iis.
Visa, 60 kiloa (25+35), 99,026
pistettä, sarja 58 kiloa: 1) Emilia Vihantola, CFKBC, 152 kiloa (67+85), 224,062 pistettä, sarja 63 kiloa: 1) Kaisa Lilja, KiurU, 101 kiloa (46+55), 135,259
pistettä, sarja 69 kiloa: 1) Stefanie Kasurinen, CFKBC, 115 kiloa
(48+67), 147,757 pistettä, sarja 75
kiloa: 1) Niina Ovaskainen, CFK-
BC, 108 kiloa (48+60), 131,418
pistettä.
Miehet, sarja 77 kiloa: 1) Kalevi Tikkanen, KiurU, 165 kiloa (75+90), 209,036 pistettä, 2)
Tuomo Ryynänen, Iis.Visa, 154
kiloa (64+90), 194,376 pistettä,
3) Jaakko Martikainen, Iis.Visa,
77 kiloa (32+45), 101,862 pistettä, sarja 85 kiloa: 1) Sami Huovinen, KiurU, 180 kiloa (80+100),
219,546 pistettä, 2) Juhani Huttunen, KiurU, 121 kiloa (56+65),
152,264 pistettä, sarja 94 kiloa: 1)
Matti Knaapi, CFKBC, 249 kiloa
(117+132), 289,035 pistettä, sarja 105 kiloa: 1) Risto Savolainen,
CFKBC, 245 kiloa (105+140),
274,271 pistettä, sarja +105 kiloa: 1) Jari Saastamoinen, KiurU,
206 kiloa (84+122), 217,834 pistettä, 2) Simo Wächter, Iis.Visa,
115 k kiloa (50+65), 122,279 pistettä.
Seurajoukkepisteet:
Kuopio
CFKBC, 35 pistettä, KiurU, 33
pistettä, Iisalmen Visa, 21 pistettä.
Iida Huttuselle
kultamitali
Kuopiosta
KIURUVEDEN Taitoluistelijoiden
Iida Huttunen luisteli kultaa sunnuntaina Kuopion Luisteluseuran
järjestämissä kutsukilpailuissa. Noin minuutti tasoituksesta Juho Niskasen (1+0) lämäri siniviivalta upposi yläputken
alle Hermanni Majan upeasta syötöstä. Halukkaita
olisi ollut enemmänkin, mutta sarjojen rajatuista osallistujamääristä
johtuen moni luistelija joutui jäämään pois.
Näissä kilpailuissa kisakautensa avasivat Elviira Help, Kerttu
Utriainen, Riikka Kilvensalmi,
Taija Kärkkäinen ja Kerttu Kilvensalmi.. Keskiviikko 1. Tämä sai valmentajat, Vellun
ja Tarmon, kuumenemaan.
Onneksi loukkaantumisilta vältyttiin, ja KK keräsi pisteet mukaansa lukemin 2?1.
Peleissä palkittiin Elias, Heidi,
Juho ja maalia tehokkaasti vartioinut Aatu Huttunen, jolle kertyi
37 torjuntaa.
Kotimatka huristeltiin voitonriemuisista tunnelmista nauttien.
Luomuttaret kohtasivat Plokin kahdesti
HANNU NISKANEN
LUOMUTTARET kohtasivat viikonloppuna kahdesti Pihtiputaan
Plokin naisten 2-sarjassa. 13 peliminuutin jälkeen Ilmari Heinonen (1+0) vei
KK-81:n johtoon, mutta SuPs tasoitti vielä. Toinen peli oli jo parempaa
tekemistä, kun nuo uudet pelipaikat tulivat vähän tutummiksi. pe 9-18 . helmikuuta 2017
25
Tavataan torilla, Kiurukatu 3:ssa
HELMIHULINAT
KOKO
HELMIKUUN!
5,10,
15,- 20,-
25,40-
50,-
30,-
15,20,25,
4030,50,-
30,-
20,- 30,4050,-
10,
15,- 20,50,-
Kevätuutta päivittäin. Tule valitsemaan omasi.
ma-to 9-17.30 . www.kiurunlaukkujakenka.fi . Iidan sarjassa kisasi yhteensä kymmenen 12?13-vuotiasta luistelijaa.
Veera Kärkkäinen oli neljäs yli
14-vuotiaiden sarjassa, ja 8-vuotiaiden tyttöjen kisassa Tuuli Kärkkäinen sai tuomaristolta erityis-
maininnan vauhdikkaasta luistelusta.
Kuopiossa nähtiin laaja kiuruvetisedustus, yhteensä 10 kisaajaa,
sillä seuran jäsenistö on aktivoitunut kilpailemaan ihan pienemmistä luistelijoista alkaen. KK:lle
napsahti ansaittu voitto
Tervetuloa!
Tervetuloa!Teen
Teen
myös
myös kotikäyntejä.
kotikäyntejä.
--------------------------------------------------------------------------Myydään
Myydään koneellisesti
koneellisesti
kuivattua
kuivattua koivupilkettä
koivupilkettä talven
talven
toimituksiin.
toimituksiin.Ahti
Ahti Siponen
Siponen0500503700180
3700180
--------------------------------------------------------------------------Myydään
Myydään kuivaa
kuivaa ja
ja laadukasta
laadukasta
koivupilkettä
koivupilkettä kotiin
kotiin tuotuna.
tuotuna.
Mitat
Mitat 35
35 ja
ja 50
50 cm,
cm, myös
myös metrimetrihalkoja.
halkoja. Teemana
lassa 9.2. Nautittiin kauniista luonnosta, koskista,
poluista ym.
KIURUVEDEN seurakunnan järjestämällä perheretkellä käytiin Kuusamossa.
YHTENÄ päivänä tutustuttiin koiravaljakkotilaan,
jossa oli yli 200 vetokoiraa sekä paljon muita eläimiä.
Tulomatkalla käytiin tutustumassa suurpetopuis-
Kaupunki tiedottaa
tiedottaa
Kaupunki
KAUPUNGINTALO
KAUPUNGINTALO
on avoinna
avoinna seuraavasti:
seuraavasti:
on
ma
?
ke
klo
8.00 ?. klo 10 Puistonkulmalla.
tonkulmalla.
Niveljumppa tiistaina 7.2. Lämpimästi
Lämpimästi
tervetuloa!
tervetuloa! p.
p. Tied.
Tied. alueella.
Oivangista tehtiin päivittäin pieniä vaellusretkiä.
Käytiin Myllyputouksella
ja palan matkaa pientä Karhunkierrosta lasten ehdoilla.
Kuka minkäkin verran jaksoi kiivetä portaita, laskeutua portaita. 0600 11677
itäinen alue, p. tiedotus sekä pelejä.
Eläkeläiset ry. tiedotus sekä pelejä.
joht. (017)272
2722346,
2346,RiistaRiistakatu
katu23.
23.
Hoidon
Hoidontarpeen
tarpeenarviointi
arviointija
ja
vastaanotot
vastaanotot ilman
ilmanajanvaajanvarausta
raustaterveyskeskuksissa
terveyskeskuksissa
Iisalmi
Iisalmima-pe
ma-peklo
klo8-15.30
8-15.30
Kiuruvesi
ma-su
Kiuruvesi ma-suklo
klo8-16,
8-16,
juhlapyhinä
juhlapyhinäsuljettu
suljettu
Sonkajärvi
Sonkajärvima-pe
ma-pe klo
klo8.308.3010.30
10.30
Lapsiperheiden
Lapsiperheidenpalveluohjaus
palveluohjaus
arkisin
arkisinklo
klo8-14
8-14
p.
p.0400
0400144
144514
514
Perheneuvola
Perheneuvola
ma,ti
ma,tijajape
peklo
klo8-10
8-10jajato
toklo
klo
12-14
12-14
puh.
puh.040
040656
6565117
5117
MielenterveysMielenterveys-ja
japäihdepalpäihdepalvelut
velut
p.
p.040
040761
7614400,
4400,24h
24h
Suun
terveydenhuolto
Suun terveydenhuolto
Keskitetty
Keskitettyajanvaraus
ajanvaraus
ma-pe
ma-peklo
klo8.00-15.00
8.00-15.00
p.
p.(017)
(017)272
2724400.
4400.
Arki-ilta
Arki-ilta(klo
(klo16-21),
16-21),pyhäpyhä-jaja
viikonloppupäivystys
viikonloppupäivystysKuopiKuopiossa,
ossa,
p.
p.(017)
(017)174
174500
500
Ikäihmisten
Ikäihmistenasiakasneuvonta
asiakasneuvonta
OHJURI
OHJURI(Kotona
(Kotonaasumisen
asumisen
tuki)
tuki)p.
p.040
040712
7121190
1190
ma-ke,
ma-ke,pe
peklo
klo9-15
9-15jaja
to
klo
9-14
to klo 9-14
Eläinlääkäripäivystys
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuiklo 16 jälkeen ja viikonloppuisin läntinen alue, p. 15.00
15.00
pe
klo
PL 28,
28, 74701
74701 Kiuruvesi
Kiuruvesi
PL
p.
040-670
7097
p. Sit.
Sit.ilm.
ilm.
9.2.
9.2. Ihmetystä
kerrassaan, mieleen painuva
kokemus.
VÄLIPALAN jälkeen matka
jatkui Kuusamoon Oivangin nuorisokeskukseen, jossa oli majapaikkamme. 040-670 7097
www.kiuruvesi.fi
www.kiuruvesi.fi
KAAVOITUSKATSAUS 2017
2017
KAAVOITUSKATSAUS
Kiuruveden kaupungin
kaupungin kaavoituskatsaus
kaavoituskatsaus 2017
2017 on
on nähtänähtäKiuruveden
vänä
1.2.-2.3.2017
kaupungintalolla
teknisessä
palveluvänä 1.2.-2.3.2017 kaupungintalolla teknisessä palvelukeskuksessa, Harjukatu
Harjukatu 2,
2, sekä
sekä kaupungin
kaupungin internetsivuilla
internetsivuilla
keskuksessa,
www.kiuruvesi.fi
(Palvelut>Kaavoitus).
Kaavoituskatsaus
www.kiuruvesi.fi (Palvelut>Kaavoitus). klo
klo 18.
18.
Kok.paikka
Kok.paikka Kiurun
Kiurun Laukku
Laukkuja
ja
Kenkä,
Kenkä, aiheena:
aiheena: omiin
omiin jalkoijalkoihin
hin sopivien
sopivien kenkien
kenkien valinta,
valinta,
kenkien
kenkien materiaalit
materiaalit ja
ja hoito.
hoito.
Tervetuloa!
Tervetuloa!
--------------------------------------------------------------------------Virranrannan
Virranrannan Parturi-KamParturi-Kampaamon
paamon lankaliittymä
lankaliittymä on
on poispoistettu
tettu käytöstä.
käytöstä.Ajanvaraukset
Ajanvarauksetp.
p.
0440-651408.
0440-651408. klo
Niveljumppa tiistaina 7.2. Siellä taas tankattiin(syötiin) ja
tehtiin eväät joka päivä päiväretkillemme.
Oivangissa oli paljon sisäja ulkopelejä, joista lapset
tykkäsivät. Lauluryhmä
kokoontuu to 9.2. www.heikinpilke.fi
www.heikinpilke.fip.
p.
040-753
040-753 0370
0370
---------------------------------------------------------------------------
muistilista
muistilista
Parkinsonkerho
Parkinsonkerho kokoontuu
kokoontuu
srk-talon
srk-talon takkahuoneessa
takkahuoneessa ma
ma
6.2.
6.2. klo
klo 13.30-15
13.30-15
Kahvila
Kahvila Iltalypsy,
Iltalypsy, Lähteentie
Lähteentie
10
10A.
A. Lauluryhmä
Eläkeläiset ry. Leipomotuotteita
Leipomotuotteita
tilauksesta
tilauksesta ma-pe
ma-pe (la),
(la), esim.
esim.
täytetäyte- ja
ja voileipäkakut.
voileipäkakut.Avoinna
Avoinna
ma-pe
ma-pe klo
klo 99 -- 15.
15. klo
klo 13.
13. klo 18.00. Ja mahtava laituri, jossa lasten oli turvallista uida ?aidatulla. Se
oli kyllä mahtava kokemus
nähdä sellainen luonnon
muovaama ihme. klo 9 ja
ja johtokunnan
johtokunnan
kokous
kokous klo
klo 10
10 Puistonkulmalla
Puistonkulmalla
Eläkeläiset
Eläkeläiset ry:
ry: Tervetuloa
Tervetuloa
kerhoomme ke 8.2. klo
klo 13:00.
13:00.
Liput
Liput jäseniltä
jäseniltä 12
12 eur.
eur. 0600 11678
itäinen alue, p. Teemana
liikunnallinen painonhallinta,
liikunnallinen painonhallinta,
luennoi: Elisa Kangaskokko.
luennoi: Elisa Kangaskokko.
Tervetuloa!
Tervetuloa!
Eläkeliiton hallituksen kokous
Eläkeliiton hallituksen kokous
ma
ma6.2.
6.2.klo
klo10
10Silmussa.
Silmussa.TerTervetuloa!
vetuloa!
Eläkeliiton
Eläkeliitontiistaikerho
tiistaikerho7.2.
7.2.
klo
klo10
10srk-talolla.
srk-talolla.Kunnanlääk.
Kunnanlääk.
Marja-Terttu
Marja-TerttuHuuhtanen
Huuhtanenesittäyesittäytyy.
tyy.Tervetuloa!
Tervetuloa!
SPR:n
SPR:nkerho
kerhotiti7.2.
7.2.klo
klo14
14
Rinnekodilla.
Rinnekodilla.Tervetuloa!
Tervetuloa!
Koulujen
Koulujenruokalista
ruokalistavko
vko6:
6:ma:
ma:
lihakeitto,
lihakeitto,juusto,
juusto,kurkku,
kurkku,luoluomuporkkanasämpylä,
muporkkanasämpylä,ti:
ti:broilebroilerikiusaus,
rikiusaus,punakaali-mustaher.
punakaali-mustaher.
salaatti,
salaatti,ke:
ke:Pesolan
Pesolanpihvilihan
pihvilihan
jauhelihakastike,
jauhelihakastike,pasta,
pasta,porkporkkanaraaste,
kanaraaste,to:
to:kalapyörykät,
kalapyörykät,
perunat,
perunat,kastike,
kastike,rapeasalaatti,
rapeasalaatti,
pe:
pe:4-viljanpuuro,
4-viljanpuuro,piirakka,
piirakka,
Sinikasvis
Sinikasvissekamarjakiisseli.
sekamarjakiisseli.
Ateriapalvelun
Ateriapalvelunruokalista
ruokalista
vko
vko6:
6:ma:
ma:lihakeitto,
lihakeitto,juusto,
juusto,
kurkku,
kurkku,puolukkavispipuupuolukkavispipuuro,
ro,ti:
ti:broilerikiusaus,
broilerikiusaus,herne,
herne,
punakaali-mustaher.salaatti,
punakaali-mustaher.salaatti,
vadelmakiisseli,
vadelmakiisseli,ke:
ke:Pesolan
Pesolan
pihvilihan
pihvilihanjauhelihakastike,
jauhelihakastike,
perunat,
perunat,juustokasvispaistos,
juustokasvispaistos,
porkkanaraaste,
porkkanaraaste,Sinikasvis
Sinikasvis
marjarahka,
marjarahka,to:
to:kalapyörykät,
kalapyörykät,
perunat,
perunat,kastike,
kastike,pikkuporkkapikkuporkkanat,
nat,rapeasalaatti,
rapeasalaatti,sekahedelsekahedelmäkiisseli,
mäkiisseli,pe:
pe:kaalilaatikko,
kaalilaatikko,
kastike,
kastike,keltaiset
keltaisetyrttiporkkayrttiporkkanat,
nat,tuoresalaatti,
tuoresalaatti,Sinikasvis
Sinikasvis
sekamarjakiisseli,
sekamarjakiisseli,la:
la:sianlisianlihakeitto,
hakeitto,juusto,
juusto,suolakurkku,
suolakurkku,
melanderinpuuro,
melanderinpuuro,su:
su:stroganoff,
stroganoff,
perunat,
perunat,parsa-kukka-porkkana,
parsa-kukka-porkkana,
puna-vihreäsalaatti,
puna-vihreäsalaatti,Sinikasvis
Sinikasvis
mustikkajogurtti
mustikkajogurtti
päivystykset
päivystykset
Ylä-Savon
Ylä-SavonSOTE
SOTE
kuntayhtymässä
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi
Hätänumero/ambulanssi112
112
Päivystys
Päivystys
Iisalmen
Iisalmensairaalan
sairaalanpäivystys,
päivystys,
24h
p.
(017)
24h p. 050
050 308
308
0875.
0875.
--------------------------------------------------------------------------Marttailta
Marttailta to
to 9.2.
9.2. Kiuruvedellä,
Kiuruvedellä, ilm.
ilm.
7.2.
7.2. 040
040 182
18244
44
33
33
--------------------------------------------------------------------------Kyllönmäen
Kyllönmäen Kotileipomon
Kotileipomon
myymälästä/kahvilasta
myymälästä/kahvilasta päipäivittäin
vittäin uunituoreet
uunituoreet leipomoleipomotuotteet.
tuotteet. Kaavoituskatsaus
esittelee Kiuruveden
Kiuruveden kaupungissa
kaupungissa v.
v. Kiitos kaikille mukanaolijoille yhdessä olemisesta ja yhteisestä reissusta.
Lukuh
etkiä
Lukuhetkiä
paikkakunna
lta
kunnalta
paikka
KYLIEN
KYLIEN KIRJA
KIRJA
20?
20?
pl 50?)
(3
(3 kkpl 50?)
KIURUVESI,
KIURUVESI,
kuvia vuosilta
kuvia
vuosilta
1981-1990
1981-1990
17?
17?
KIURUVEDEN
KIURUVEDEN
HISTORIA
HISTORIA
ISIEMME
ISIEMME
SOTATAIVAL
SOTATAIVAL
ELÄMÄN
ELÄMÄN
TIKAPUUT
TIKAPUUT
20?
20?
20?
20?
36?
36?
SAHAN
SAHAN
PATRUUNA
PATRUUNA
ja
ja UPSEERI
UPSEERI
15?
15?
Saatavana
Saatavana
Tikkasten
Tikkasten Sanomat
Sanomat 2016
2016 10?
10?
KIURUVESI-LEHTI
KIURUVESI-LEHTI
p.
p. helmikuuta
helmikuuta 2017
2017
Keskiviikko
Keskiviikko
1.
helmikuuta
2017
rivi-ilmoitus
rivi-ilmoitus
retki
Karhunkierroksella
FRANS WEISS
EIJA, JULIA JA JENNA
KAUNIINA elokuun aamuna linja-auto täyttyi nauravista, iloisista lapsista, isistä, äideistä, mummoista ja
ukeista. 16.30
pe
klo 8.00
8.00 ?. klo 18.00. Saatiin nauttia hyvästä ruuasta,
luonnon luomista ihmeistä
ja mieleen painuvista kokemuksista ja kauniista maisemista. ke klo 8.00
to
klo
8.00
?
16.30
to
klo 8.00 . Tervetuloa!
Tervetuloa!
Eläkeläiset
Eläkeläiset ry:
ry: Vuokattiryhmä
Vuokattiryhmä
ma
6.2.
klo
9
ma 6.2. klo 10 Puiskokoontuu to 9.2. 2017
2017 vireillä
vireillä olevia
olevia ja
ja
esittelee
vireille
tulevia
kaavahankkeita.
vireille tulevia kaavahankkeita.
Lisätietoja:
Lisätietoja:
kaavoittaja Mirja Nuutinen
kaavoittaja
Mirja Nuutinen
p, 040 7144 908 (ma-ke)
p, 040 7144 908 (ma-ke)
Kiuruveden kaupunki
Kiuruveden kaupunki
Tekninen palvelukeskus
Tekninen palvelukeskus
toon, jossa oli Suomen suurin karhu, Juuso, sekä muita karhuja, kettuja, ilveksiä,
susia ja poroja.
Kaiken kaikkiaan mahtavan hieno reissu. 0600 11678
palstat2014_74x92_BW.indd 17
palstat2014_74x92_BW.indd 17
27.11.2014 12.42
27.11.2014 12.42. 040-5459154
040-5459154
--------------------------------------------------------------------------Kiuruveden
Kiuruveden invalidit
invalidit ry:n
ry:n
jäsenet:
jäsenet: lähdemme
lähdemme katsomaan
katsomaan
Niskavuoren
Niskavuoren naiset
naiset -teatte-teatteriesitystä
riesitystä la
la 11.2.
11.2. Mitähän
tällä matkalla saamme nähdä ja kokea?
VÄLILLÄ pysähdyimme
syömään ja sitten taas matkaa jatkettiin kohti Suomen
suurinta kanjonijärveä Julmaölkkyä, jossa meitä odotti veneretki kanjonissa. 045-3430
045-3430 300.
300.
--------------------------------------------------------------------------Ternimaitoa
Ternimaitoa torilta
torilta pe
pe 3.2.
3.2.klo
klo
10-11.30,
10-11.30, Tuula
Tuula Saastamoinen
Saastamoinen
p.
p. mennessä
mennessä Raijalle
Raijalle 0500503420709
3420709
--------------------------------------------------------------------------Kuopion
Kuopion Seudun
Seudun OmaishoitaOmaishoitajat
jat ja
ja Läheiset
Läheiset ry:
ry: OmaisOivaOmaisOivakahvila
kahvila omaishoidosta
omaishoidosta kiinkiinnostuneille
nostuneille to
to 2.2.
2.2. Matka kohti Kuusamoa alkoi.
Linja-autossa kuului mukavaa porinaa, iloista naurua, uteliasta jännitystä matkan odotuksista. klo 10
Puistonkulmalle, jumppa, puh.
Puistonkulmalle, jumppa, puh.
joht. klo 10
kerhoomme ke 8.2. mennessä.
mennessä. 044
044 7050
7050 443
443 Hovinpelto
Hovinpelto 33
Mykyrokkaa
Mykyrokkaa lounaalla
lounaalla ja
ja
omiin
omiin astioihin
astioihin torstaisin
torstaisin klo
klo
9-14,
9-14, sekä
sekä leivät,
leivät, munkit
munkit ym.
ym.
herkut.
herkut. 15.45
15.45
ma . Edullinen
Edullinen ateateriapalvelu
riapalvelu kotiin
kotiin ja
ja yrityksiin.
yrityksiin.
Gasthaus
Gasthaus Palopaikasta
Palopaikasta 04000400945544.
945544.
--------------------------------------------------------------------------Mykyrokkaa
Mykyrokkaa Iltalypsystä
Iltalypsystä
omiin
omiin astioihin
astioihin ja
ja lounaalla
lounaalla
perjantaina
perjantaina alkaen
alkaen klo
klo 10.30,
10.30,
sekä
sekä rieskaa
rieskaa ja
ja ruisleipää
ruisleipää ym.
ym.
leivonnaisia
leivonnaisia puh.
puh. Ovet-valmennus
Ovet-valmennus
yläsavolaisille
yläsavolaisille omaishoitajille
omaishoitajille
14.2.-11.4.
14.2.-11.4. klo
17.30-18.30 Virranrannassa.
17.30-18.30 Virranrannassa.
Tervetuloa!
Tervetuloa!
Nivelpiiri Virranrannan ruokaNivelpiiri Virranrannan ruokalassa 9.2. 26
26
26
Keskiviikko 1.
1. 0600 11677
sin läntinen alue, p. Tilauksesta
Tilauksesta ruisleipä,
ruisleipä,
karjalanpiirakat,
karjalanpiirakat, täytetäyte- ja
ja
voileipäkakut.
voileipäkakut
Lämmityskattilat ja varaajat
. Keskiviikko 1. 017-753 400
www.kauhanenoy.fi
. Hoiva-siivouspalvelut
p.050-531 1874
. (017) 752 466
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Teuvo Blomberg
050-598 7932
Teemu Ruotsalainen 050-544 9176
Koskentie 2
KIURUVESI
Juha Tossavainen
Jani Niskanen
Pitopalvelu Luna
www.cutriina.fi
www.pitopalveluluna.fi
Hanne Pesonen
Minna Harmoinen
Kiuruveden
Kiinteistöhuolto Oy
Sähköasennukset
ammattitaidolla
SÄHKÖ J. Ohjelmistot
Mela & Meisseli Oy
Palokatu 7, p. 017 752 531
. 050-514 0067
kiuruvesi@4h.fi
Asematie 6
KEHYSTÄMÖ
- Taulut - Kunniakirjat
- Valokuvat ym.
Hovinpelto 3
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771. 0500-619 674
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
myynti 044 7272 671
www.savonkuljetus.fi
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
Laki-ja tilipalvelut
Niemistenkatu 3 L 3
Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi
p.040-758 6809, 050-372 1188
p. 0400 654 758
KIURUVESI
KOP:n talo
Hammaslääkäri
Risto Salovaara
Likakaivojen
tyhjennykset
p. yksityisille
. lämpökamerakuvaukset
Parturi-Kampaamo
Kiurukatu 3, p. 0440 609 511
* Kiinteistöhuoltopalvelut
Päivystys 24 h 040 175 2580
PYHÄSALMI
p. 0400-220 909
Koulutettu hieroja
JARI TIKKANEN
KARI NYKÄNEN
Kalliokyläntie 683
Myös ilt. Rakennuspalvelut
p.050-522 1800
S
T
U
D
I
O
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
Puh. 017 754 665
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pema-pe
8.30-17,
la 8.30-13
Avoinna:
8.30-17,
la 8.30-13
www.ttsahkopalvelu.fi
ALANSA AMMATTILAISET
Fysioterapeutit:
Kiurukatu 1
p.017-752 259
Anneli Hautajärvi 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen 040-8201 755
Jalkojen hoito:
1
iurukatu
K
www.annelihakala.fi
Elsa Sivonen
Asematie 5
Parasta IT-palvelua
www.kukkakauppalaulumaa.fi
www.dgkiuruvesi.fi
0400-667 770
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 3, p. (017) 754 879
Annette Honkajärvi
Annette
Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
. 050-543 1253
p. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 040 752 4422
Ajanvaraus
. 050 564 2878
Niemistenkatu 8
. mukaan
p. Huolto ja tarvikkeet
. Tietoturva
. 050 525 6163
Hoitajat p. 040 507 4458
HIERONTAPALVELU
AUTOJEN HUOLLOT
KATSASTUSREMONTIT
RENGASMYYNTI
PIENKONEHUOLTO
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
nettiajanvaraukset:
www.pelakuu.fi
Kirkkokatu 2
050-565 0860
040-500 7097
Pitopalvelu
Linja-autoasema
Puh. 045-1409 222
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
p. 040 934 1435
HAMMASLÄÄKÄRIT
Myös särkypotilaat
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
. 040 174 9426
Soilin Hieronta
Parturi-Kampaamo
PÄIVI
avoinna
ma 9.30-16.30
ti-pe 8.30-16.30
ParturiKampaamo
Jennica
p. 045 185 4466
Kotipalvelu
p. Lavettikuljetukset
. PAKANEN
p. Putkistojen uusinnat ja korjaukset
. IT-palvelut
. teollisuudelle
. Tietokoneet ja
ergonomiatuotteet
. 35 33 220
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
Siivous-, ruoanlaitto-,
asiointi- ja ulkoilutuspalvelut
puh. Maalämpöpumput
050-514 2602
Hammaslääkäriasema
p. 017-752 334
Kiurukatu 1A
Vastaanotto sop. +varaosat
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. 044 7050 443
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo
Manninen
050 539
8991
p.
050
5398
991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
TIMO MARTIKAINEN
§ varatuomari
§
VT@timomartikainen.fi
050 . maakaapelinäytöt
. (017)754 222
040 632 4990
040 632 8385
p.040 730 5230
Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI
Lääkäri/lääkintä
Pohjolankatu 4, 74100 Iisalmi
Kiurukatu 3
Kotipalvelut
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotisairaanhoito
p. 044 5022 021
Puh. Sähköiset vedenlämmittimet
. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. 017 816 251/
0440 574 991
KULMAPAIKKA
Puh. Jalkahoidot
Asematie 6, Kiuruvesi
p.050-359 6098
etunimi.sukunimi@omni.fi
Jukka Tikanmäki ja
Tuomo Ilvesvuori
p.08-782 100
Muut
p. ja viikonloppuisin
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Kauneus- ja jalkahoitola
p. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Kuntohoitaja Soili Marin
Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. helmikuuta 2017
Parturi-kampaamot
27
Hyvinvointi
Hautaus- / pitopalvelut
Korjaus / Huolto
puh. Myydään seulottua
peltomultaa
Kiuruvesi
LEHTI OY
p. maataloudelle
huolto . 040 8432 708
PELZE MUSIC BAR
Lähtö avantouintipaikalta, Kuorevirrankatu. alk. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
. varaosat
. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. Pihla ikkunat ja ovet . klo 10-15
yläkoulun opetuskeittiössä.
Ruoka-asiantuntija Sanna Louna neuvoo lihan käsittelyä ja maukkaiden arki- ja juhlaruokien valmistusta
lisäkkeineen. klo 18.00
Renkaat mahdollista ostaa myös maitotiliin.
dj HENKKA
TERVETULOA VIIHTYMÄÄN!
Pe 3.2. trukit ?raskaskalusto ?maatalous
. Viemäreiden kuvaukset
www.iptpalvelut.fi
p. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
Myymälä
017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
Palveleva Rengasliike EURORENGAS
aat . putkistosaneeraukset
. ja lisätiedot 13.2. terassi/parvekelasitukset,
. 017-813 400
24h päivystys
OMPELUKONEET
Satu Luokkanen
Kihlakunnanvouti
kokouksia
Myynti - huolto
TENHO KANERVA
p. henkilö-pakettiautoihin,
renk . 0440-335108/Kaisa
Kaisan Kotiruoka Ky
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 2.2. 050 307 5439. klo 11
Mukana:
LuoWo, NaPa, Kataja ja VirtVe
Arvontaa
Tervetuloa!
KAHVIO
KK-81
PELAA:
Sunnuntai 5.2.
Klo 9.15 (D2)
IPK/KK-81 Black - KallSi
Klo 12.00 (D1)
KK-81 - Kukin HT
TUN
HALAVA
T
PAPAliput
10?
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
myynti . asennus ?korjaus ?myynti
avoinna :ma-pe 8-17, la 10-13
vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin!
Tule kokemaan uutta
KUUTAMOKÄVELY-AVANTOUINTI
-tapahtuma su 12.2. Kiuruveden maa- ja kotitalousnaiset
asuntoja
Eurorengas
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. pleksit, kennolevyt
040-537 7730
Leo Ojaluoto
Myydään ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n mukaisella vapaalla myynnillä ulosmitattu maa- ja
metsätalouskiinteistö, n. mennnessä.
pike.lind@hotmail.com tai p.040 5778 410.
Annetaan vuokralle
RT-2h+k+s
57 m²
p. 017-7604600
www.hotellipeltohovi.fi
Lauantai 4.2.
DARK RIDE BROTHERS.
Lippu 5?
Tervetuloa!
Avoinna: Ma-To, Su 10-02, Pe-La 10-03
KIURUVESIlehti
044 7050443 /
konttori
kuulutuksia
Niemistenkatu 2, p. Kävellen,
sauvakävellen tai hölkäten lämmitellään, jonka jälkeen
pulahdus raikkaaseen avantoon. 050 3818 559
MATTOKAUPPIAS
torilla torstaina 2.2.
Nyt Maaningan mieheltä
PÖLYPUSSIT
Kiuruveden torilta to 2.2.
Letkut, suulakkeet ja suodattimet.
Myös keskusimureihin.
Ota malli mukaan.
Sihvola 0400 729 852
MYKYROKKAA (120 L)
p.050-349 9393
Kiuruveden
torilla
tmi
- öljynvaihdot - huollot
- katsastuskorjaukset
- autojen sulatus lämpimässä
hallissa 30 . ilma/maalämpöpumput NIBE
. 044 9705 538 . klo 10.30 alk.
Myynti suoraan
soppatykistä omiin
astioihin, hinta 8,50e/litra.
Tilaukset etukäteen
p. Tupaharjuntie 71, Kiuruvesi
Kiuruveden torilla
to 2.2. 0440 752 980
posti@pubhavanna.com
MAISEMAN ELEMENTTEJÄ
Simo Auliksen öljyvärimaalauksia
Kiuruveden kulttuuritalossa
helmikuun ajan.
POHJOIS-SAVON
ULOSOTTOVIRASTO
Sähköasennukset
P: 0440-279 400
Viemärihuolto
. helmikuuta 2017
sekalaista
huveja
LUOMU-WOLLEY PELAA
017-752112, 0400-171473
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
liikuntahallilla
C-POIKIEN
SM-SARJAN A-POOLITURNAUS
lauantaina 4.2. Tervetuloa myös
ensikertalaiset, konkarit opastavat.
Vapaa pääsy.
järj. Viemäreiden ja kuilujen
avaukset ja sulatukset
. kalaa
sekä juustomaitoa
KALAPISTE, Varpaisjärvi
p. Kaivojen tyhjennykset
. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. 0400 218 745
KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN
. Tervetuloa!
Johtokunta
Valkeismäen
Erämiehet ry:n
YLEINEN KOKOUS
su 19.2.2017 klo 12.00
Valkeismajalla.
Käsitellään sääntömääräiset talvikokousasiat.
Tervetuloa!
Johtokunta
Rakennus-Palkki
www.rakennus-palkki.com
RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS
p.0500 772 471
KORJAUS- JA REMONTTITYÖT
TORSTAISIN
KIURUVEDEN TORILLA
madetta, lämmintä savukalaa,
kalakukkoja ym. Traktoreiden kuljetukset
Huttulan Jousen
VUOSIKOKOUS
su 12.2.2017 klo 12
Hirvimajalla
Johtokunta
Kiuruveden
Erä- ja Urheiluampujat
VUOSIKOKOUS
pe 10.2.2017 klo 18.30
Hotelli Peltohovissa.
Toiviaiskylän
Erämiehet ry:n
TALVIKOKOUS
su 19.2.2017 klo 12.00
Toiviaiskylän kyläntalolla.
Käsitellään sääntömääräiset asiat. vrk
Jari p. asennus . Kiuruveden Latu ry
-ruokakurssi la 18.2. 28
Keskiviikko 1. ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset)
. Osall.maksu 20-30 ?.
Ilm. 55 ha Kiuruvedellä.
Tarkemmat tiedot ja tarjoukset internetissä
osoitteessa www.huutokaupat.com,
kohdenro 409255.
. 0400 201 159
.
La 4.2
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
p. A.Aallon rytmiorkesteri
keikka peruuntunut!!!
MAISTUVAA JA
MONIPUOLISTA LIHASTA
Järj