vuosikerta, nro 10
TIINA KILVENSALMI
012138-1510
Maratonin
verran
matikkaa
S. Idea kalasta syntyi, kun Matildan kotiin hankittiin akvaario.
Käsityökoululaisten Matkalla Poh-
joismaissa -näyttely on kirjaston
aulassa maaliskuun ajan.
Lue lisää sivuilta 14-15. 14-15
Moottorikelkkailu vie
mukanaan
S. 18-19
Matilda Virta teki kalan
Esikoululainen Matilda Virta teki
kanaverkosta ja paperimassasta.
käsityökoulussa suuren keltaisen
kalan. 040 447 8086
keskiviikko 4.3.2015
www.kiuruvesilehti.fi
Irtonumero 2,40 e
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
61. 8-9
Raameissa
näyttelyssä
naiskuvia
S. 4-5
Mitä kuuluu
ohjaaja
Annika Grof?
S. Torstaina 5.3.2015
liikkeemme on suljettu.
Toritalo
Puh
Kouluja
käymätönkin tietää, että ihminen tarvitsee liikuntaa siinä kuin aivojen rasitustakin.
Liikunta auttaa jaksamaan fyysisesti ja henkisesti paremmin. Aarne loi sen Kiuruvesi-lehden,
johon suurella ilolla tarttuu vieläkin joka viikko.
LEHTEÄ lukiessa ilahduttaa myös
se, minkä kuvan se antaa kunnasta ja siellä asuvien ihmisten elämästä ja ihmisistä itsestään. Erikoisesti minua häiritsee se,
että lehti antaa suhteettomasti sijaa
erään puolueen esilläololle, puolueen, jonka johtavana linjana on ollut keskittää kansakunnan voimavaroja suuriin keskuksiin ja erikoisesti pääkaupunkiseudulle. sai minut houkuteltua kynän varteen, niin uskallan sen ottaa esille. 1930-luvun alussa Lauri
Pihkala ryhtyi ajamaan asiaa eteenpäin. Lapset ja nuoret viettävät yhä
enemmän aikaa sisätiloissa, tietokoneen ja
pelien ääressä. Mikähän on
seuraava asia, mistä ei ole tarvetta
keskustella julkisesti?
Ortodoksinen kirkko on Suomessa vähemmistökirkko, eivätkä sen
epäkohdat herättäne niin suurta
julkisen keskustelun tarvetta kuin
valtakirkon ja siksi lienee helppoa
lakaista kipeät kysymykset maton
alle.
JAANA SELANDER
Oulun piispa Elia vieraili Kiuruvedellä.
Itseäni kiusaa kovasti se, että naisia ei vihitä papeiksi. Tässä soisin lehden tarkistavan linjaansa.
JA kun tässä vauhtiin pääsin, niin
sopinee, että sanon pari sanaa
myös lehden uudesta ulkoasusta.
Kun Helsingin Sanomat alkoi
uudistaa ulkoasuaan päätoimittaja Pentikäisen aikana, niin lehden
ulkoasu suorastaan lopahti. Tuolloin kouvolalainen voimistelunopettaja Santeri Hirvonen ehdotti Kasvatus ja koulu -lehdessä, että vietettäisiin viikon mittaista hiihtolomaa vastapainona sisätiloissa työskentelylle. Hiihtoloma sanana on vanhaa perua, se juontaa juurensa 1920-luvulle
saakka. Mutta
nyt se tavoittelee jotakin sellaista, mikä ei ole tarpeen eikä mahdollista.
Kaikesta huolimatta, Kiuruvesilehti on minulle maailman paras
kotiseutulehti. Kiuruvesi-lehti oli ennen
hyvin tasapainoinen ulkoasultaan,
kuten edellä jo mainitsin. No, kyllä lehdestä välittyy tietysti myös se suuri ahdinko, jonka kourissa kuntatalous on.
MUTTA yksi asia minua lehdessä häiritsee. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen ja
otsikointiin.
Kirjoituksia ei palauteta.
Miksi naisia ei vihitä papeiksi?
PÄÄKIRJOITUS
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Mielipiteitä julkaistaan nimellä
sekä nimimerkillä. Se oli hiukan toista kuin Antti
Heikkisen hiukan falsettoinen puhe muikkulounaalla. Tänä päivänä hiihtolomaa vietetään porrastetusti kolmessa vaiheessa, ensin lamailevat eteläisen Suomen
koulut, sitten keskinen Suomi ja viimeksi me pohjoisemmassa asuvat.
NYT, jos koskaan, hiihtoloma, sanan varsinaisessa merkityksessä, tulee tarpeeseen. ohjelmassa. NISSINEN / FLICKR / CREATIVE COMMONS
Renkipoikaa häiritsee, että Kiuruvesilehti antaa suhteettomasti sijaa puolueelle, joka ajaa keskittämistä, erityisesti
pääkaupunkiseudulle.
keinojen kehittäminen tai kulttuuririentojen kuvaus. Räkäisenä ja raskaana. Kiitos siitä kuuluu toimittajille ja taittajille, mutta erikoisesti haluan tämän osoittaa päätoimittaja Jaanalle ja vielä kauemmaksi,
hänen isälleen Aarne Leväsalmelle. Välineiden on siis oltava kunnossa. Lehti on
monella tavalla tasapainoinen ja
sellaisena hyvin houkutteleva lukemaan läpi joka numeron juttu
jutulta. Tai jääkö
hiihdoista mieleen vain Iivo Niskasen chillailu energiajuomatölkki kädessä ja siitä seurannut polemiikki?
JOTTA hiihtäminen olisi lapsille ja nuorille mieluisaa, on
tärkeää huolehtia siitä, että laji tuntuu hauskalta ja että se
sujuu. "En usko ortodoksi-
en olevan oikeassa heidän väittäessään ilman vähäisintäkään harkintaa tai tutkimusta, että naisten
papeiksi vihkiminen on mahdotonta. Kouluhallitus hyväksyi idean ja vuonna 1933 hiihtoloma otettiin kouluissa
käyttöön. pe 8 . En ole halunnut tästä
aikaisemmin lausua mitään, mutta kun ?Talontyttö. Kuuntelen parhaillaan toisella korvalla Heikki Turusen maaseudun ylistystä Roman Schatzin ?Maamme-kirja. LAINE
Talon tytölle
MEILLÄ Kiuruvedellä syntyneillä,
muualla asuvilla ja miksei täällä
edelleen asuvillakin on erinomainen etu käytettävissä, kun meillä
on luettavana tällainen erinomainen kotiseutulehti.
Olen voinut useissa yhteyksissä
täällä etelän piireissä esitellä Kiuruvesi-lehteä esikuvaksi ja malliksi hyvälle paikallislehdelle. "Kinastelu"-sana
aliarvioi mukavasti keskustelun
tarvetta ja tärkeyttä. Melkein joka kerta, kun Kiuruvesilehti saapuu käsiini, joudun vertaamaan nykyisen asuinseutuni
kituvaa elämää Kiuruveden vireään toimintaan, ja minä asun täällä kukoistavalla Uudellamaalla!
Saattaa olla, että lehti antaa Kiuruveden yleisestä elämänmenosta
liian myönteisen kuvan, mutta kyllä se positiivinen kuva, joka lehdestä välittyy, on jopa yllättävää,
olipa kysymyksessä sitten elin-
ILMOITUKSET, TILAUKSET,
OSOITEMUUTOKSET
p. Kallan mummu kun on lähtöisin Herukkamäestä, kova hiihtäjä aikanaan muuten hänkin.
Puh. Minua
ilahduttaa lehdessä sen monipuolinen sisältö, sen selkeä taitto ja
graafinen asu kuvineen ja värinkäyttöineen kaikkineen. Tarvetta sellaisen keskusteluun ei ole, sanoo
piispa Elia Kiuruvesi-lehden mukaan (18.02.15). Itse asiassa meillä arvostetaan hiihtoa niin paljon, että maailmanmestari, kiuruvetisjuurinen Charlotte Kalla on kutsuttu tukevana kesänä kaupungin vieraaksi tutustumaan sukujuuriinsa. vaikka ei välttämättä
hiihdettäisikään. En suinkaan
ole ainoa näin ajatteleva ortodoksi, mutta näytän olevan ainoa, joka on valmis sanomaan sen ääneen ja julkaisemaan sen kirjoituksissaan."
P.S. Happea saatuaan ihminen
omaksuu tietopuolisiakin asioita paremmin.
?
Liikkuva
ihminen omaksuu
tietopuolisiakin
asioita paremmin
kuin liikkumaton.
LAPSIA ja nuoria vain tahtoo olla vaikea saada ladulle tai
ylipäätään liikkumaan. 16
Levikki: 5962 (LT 2013)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
tulee lähettää nimi, osoite ja
puhelinnumero, jotka jäävät vain
toimituksen tietoon. Hiihto ei innosta, koska se ei ole
joukkuelaji eikä hittilaji kuten jääkiekko tai jalkapallo. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Hyvää jatkoa lehdelle ja sen lukijoille !
?RENKIPOIKA?
P.S. Tämähän on sitä vastaan, minkä puo-
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai
väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle
aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
lesta lehti itsekin yrittää taistella,
nimittäin kukoistavan maaseudun
puolesta. Jääkiekkoa ja jalkapalloa hehkutetaan joka viikko mediassa
ympäri vuoden, mutta missä on hiihdon seksikkyys?
Tosin nyt viime viikkoina hiihto on ollut pinnalla maailmanmestaruuskisojen takia. rp
Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt: (017) 770 7700
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja
pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
85 e / 76 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Painopaikka:
Lehtisepät, Pieksämäki. maaliskuuta 2015
2
POSTIA
Kiuruvesi-lehti/
Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI
Nyt jos koskaan tarvitaan
hiihtolomaa
M
onessa kiuruvetisessä perheessä vietetään tällä viikolla hiihtolomaa. Tosin se saatiin pikkuhiljaa korjattua
ja nykyisin lehti onkin jo varsinhyväntuntuinen, mutta verrattuna
esimerkiksi Huvudstadsbladetiin,
on Hesari vielä aimoaskeleen jäljessä.
Kun olen katsellut Kiuruvesilehden paria viimeistä numeroa,
niin tuo Hesarin ongelma tuli heti
mieleen. Myös
nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja
Jaana Selander
040 705 9327,
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345,
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512,
anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
ORTODOKSIT eivät kinastele julkisuudessa vaikkapa homoliitoista
tai naispappeudesta. On minulla
ainakin yksi tukija hengellisessä
säädyssä: edesmennyt piispa Anthony Bloom. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Minua häiritsee se, että lehti on viime vuosina antanut sijaa puoluetoiminnalle. Ehdotukseni seuraavaksi aiheeksi, mistä ei keskustella: se
pieni ero nais- ja mieskanttorien
asemassa.
S. En henkilökohtaisesti näe
pienintäkään estettä naispappeuden toteutumiselle. Hirveänä puurtamisena.
Hiihtäjät kaatuvat puolikuolleina maaliviivalle. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi,
fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208,
airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset
(varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ANTTI T. Tökkivät sukset,
paleltuneet varpaat ja liian pienet monot eivät houkuta palaamaan ladulle.
Savossa onneksi arvostetaan hiihtoa ja meillä on myös
hyvät olosuhteet hiihtämiselle. Keskiviikko 4. Mutta millaisena laji avautuu
nuorisolle
Toinen syy lopettamiseen oli myös, että mätimuikut
laihtuvat ennen kutemistaan niin,
ettei niistä ole jäljellä muuta kuin
nahka ja kylkiruodot.
Toivon hartaasti, että talontyttö täyttää lupauksensa ja ottaa yhteyttä Kaisaniemi-ravintolaan, jotta ensi vuonna saamme rappeiksi paistettuja muikkuja ja mielellään vielä kunnon kokoisia. Niinpä valmistelussa on yrityselinkeinoneuvojan tehtävän haku kaupungin palvelukseen.
Tehtäväkuva tulee olemaan elinkeinoelämän ja yritystoiminnan kehittäminen Kiuruvedellä (ml. Muutoin voi joutua muuttamaan tapahtuman nimeksi: Voe tokkiinsa
- höttöä.
UOLEVI KÄRKKÄINEN
Vantaa
MISS_YASMINA / FLICKR / CREATIVE COMMONS
RAPEITA Kunnon muikut ovat rapeita, ruisjauhoissa pyöritettyjä ja rasvassa paistettuja. Oman henkilön työpanos vähentää ostopalvelujen käyttöä, mutta kokonaan ei ostopalveluista tarvitse eikä pitänekään luopua.
Yhden henkilön ei voi olettaa osaavan kaikkea eteen tulevaa, tärkeää on kyky verkottua ja käyttää verkoston osaamista oikeassa paikassa. neulamuikkuja, joista rasva valui tarjoiluastian pohjalle. Lehden tilaajissa on ilmeisesti paljon varttuneempaa väkeä ja heille pienemmätkin muutokset riittäisivät.
Sään näyttäminen lehdessä tuntuu vähän turhalta, koska säätä
seurataan muutenkin televisiosta
ja netistä jatkuvasti.
TENHU
TIINA KILVENSALMI
Annamari Kuvaja uudisti toimituksen kanssa yhteistyössä Kiuruvesi-lehden ulkoasun
helmikuun alussa.
Yritys- ja
elinkeinoneuvojan
tehtävä on tulossa
hakuun.
Asiaa muikuista
RENKIPOIKA ja talontyttö ovat sanailleet tämän lehden palstoilla savolaisseurojen järjestämän ?Voe
tokkiinsa-muikkuja. Vasemmalla Heimo Nikupetteri, Valma Kärkkäinen, Aili Merenheimo, Ilmari
Juva, Eevi Kaarakainen ja Paavo Malmivaara. sekä hengellisestä että
ravinnosta.
Kummallakin on hyviä perusteita mielipiteilleen, enkä niitä lähdekään ruotimaan. maaseutuyritystoiminta), EU- ja muiden hankkeiden valmistelu sekä yritysten rahoituskuvioiden valmistelu, uuden yritystoiminnan
aktivointi sekä kaupungin ja yritystilojen ja markkinointi.
Tehtävä on tulossa hakuun maaliskuun aikana. Järjestelyllä turvattiin neuvontapalvelujen jatkuvuus vuoden vaihteen jälkeen. Ja mitä meille tarjottiin: nk. -tilaisuuden
anneista . Kysymyksessä ei siis ole uusi toimi, vaan järjestelyllä korvataan aiempi ostopalvelu Kehitys Oy:ltä.
Kaupungin budjetissa kuluvalle vuodelle on määräraha
yritys- ja elinkeinoneuvojan palkkaukseen. Kuluvan vuoden alusta kaupunki on ostanut neuvontapalvelut Omni-yrityspalvelut Oy:ltä, sopimus on määräaikainen
huhtikuun loppuun. Keskiviikko 4. Kuva: kotiseutuarkisto.
Lehden uudistuksesta
HYVÄ, että Kiuruvesi-lehti uudistuu ja se pysyy mukana nykyajassa.
Ehkä ei tulisi tehdä kerralla liian suuria muutoksia, jolloin lehden henki häviää. varassa. Kaupungin puolelta yrittäjien yhteyshenkilöinä ovat olleet kaupunginjohtaja ja maaseutuasiamies.
Kaupunginvaltuusto ja
-hallitus ovat suunnittelukokouksissaan linjanneet,
että yritysneuvontapalvelut
järjestetään kaupungin omana työnä. Muikku ei ole ollut pitkään aikaan vesiemme peruskaloja ja on
oltu ?tuonnin. Taitaa olla
muikku hävinnyt sekä Koivu- että Sulkavanjärvistä, jotka molemmat olivat aiemmin hyviä muikkujärviä. Uskomme Kiuruvedellä omiin mahdollisuuksiimme ja tulevaisuuteen. Valitettavasti
muikusta puuttui myös makua!
Eihän neulamuikuissa mitään vikaa sinällään ole. Moni on syönyt
niitä erilaisilla markkinoilla, joilla
niitä tarjotaan isolla pannulla paistettuina, yleensä kuitenkin ruisjauhoissa pyöritettynä.
Monissa isoissa järvissä neulamuikkuja on vaivaksi asti, kun
muikkukanta on päässyt liian tiheäksi.
Keskustelimme Kaisaniemessä
pöytäseurueemme kanssa muikkujen kohtalosta Kiuruvedellä. Yritystoiminnan ja elinkeinoelämän kehittäminen asetettiin selkeäksi painopistealueeksi, minne myös resursseja, tulosvastuullisesti, tulee osoittaa. Niiden kanssa maistuu perunamuussi.. Jos sinulla on muistoja tästä kuvasta, lähetä niitä meille osoitteeseen: toimitus@kiuruvesilehti.fi tai Kiuruvesi-lehti, Hovinoelto, 74700 Kiuruvesi. Mutta Kaisaniemessä paikalla olleena huomioni kiinnitin myös pääruokana tarjoiltuihin uppopaistettuihin muikkuihin.
Minä niin mieleni pahoitin, kun
odotin rapeita, ruisjauhoissa pyöritettyjä ja voissa paistettuja muikkuja. Yrityksille voidaan tarjota useita tahoja, joiden puoleen kääntyä neuvonta-asioissa, oman
valintansa mukaan.
?
Yhteislyseon opettajia 1930-luvulla. Soiden ojitusvesien humus
ei liene muikkujen mieleen, mutta
ehkä kalastuskunnillakin on oma
osuutensa muikun häviämiseen?
Kun muiden savolaisseuralaisten
juuret ovat pääosin Etelä-Savossa,
kuuluvat muikut siellä imeväisiästä
lähtien lähiruokana perusravintoon,
jota sitten kaivataan, kun siivet ovat
vieneet kauas pois.
Muutaman vuoden tauon jälkeen
pyysin viime syksynä mökkijärvestämme noin 20 kiloa muikkuja ja pyynti piti keskeyttää, kun en
voinut pakastaa kaloja määräänsä enempää. maaliskuuta 2015
3
ARKISTOJEN AARTEITA
VIERASKYNÄ
JARMO MUINIEKKA
Kirjoittaja on Kiuruveden kaupunginjohtaja.
Yritysneuvonta omana työnä
K
un Ylä-Savon Kehitys Oy:n tilanne ajautui yhtiön
alasajoon, tuli kaupungille harkittavaksi, miten tärkeät yritysneuvontapalvelut ja elinkeinoelämän kehittäminen järjestetään: ostopalveluna vai omana työnä
Koneet buutataan ylioppilaslautakunnan omaan järjestelmään.
Meillä on hyviä kokemuksia sähköisten kokeiden tekemisestä, kertoo rehtori Arja Pentikäinen.
Pitkän matematiikan opiskelija
Ville Nousiainen lähti hakemaan
matikkamaratonilta rutiinia laskemiseen ennen kirjoituksia.
. Meillä on jo käytössä sähköisten kokeiden tekemispaikka. 4
Keskiviikko 4. Viljotar Championin valitsee
kanadalainen tuomari Marc
Charpentier. Laskujen laskeminen on
pikkuhiljaa siirtymässä tehtäväksi tietokoneella, sillä vuonna 2019
kaikki ylioppilaskirjoitusten aineet tehdään sähköisesti. Ehkäpä pitkä matematiikka
valmentaa paremmin työelämään
ja avaa uusia portteja tulevaisuu-
?
Olisi hirveä
sääli, jos tämä
paikka olisi finito.
Ville Nousiainen
teen. Yleissivistys on iso
asia. Hänelle riittää, kun tekee parhaansa.
. Charpentier on
oman alansa huipulta. Tulevaisuudessa oppilaat voivat käyttää omia koneita ylioppilaskokeissa. Vuonna 2019 ylioppilaskokeet ovat sähköisessä muodossa ja ne tehdään tietokoneella.
TIINA KILVENSALMI
POLYNOMIFUNKTIOT, yhtälöt,
derivaatta ja vektorit taipuivat lukiolaisten käsissä ja mielissä viime perjantaina, kun matikkamaratonilla laskettiin lähes puoli vuorokautta. Sähköisten ylioppilaskokeiden tekeminen
alkaa ensi vuonna.
. Jatko-opintoja ajatellen se
tarjoaa enemmän mahdollisuuksia, pohtii Nousiainen.
Vaikka Nousiainen haaveilee liikunta-alan opinnoista, hän kokee,
että matematiikan lukeminen kannattaa.
. maaliskuuta 2015
UUTISET
Keskiviikko 4. Perheen pienimmille on myös
oma leikkilehmäluokkansa, jossa
lehmän rotu, väri ja tekomateriaali
on vapaasti valittavissa.
Viljotar karjanäyttelyssä
ensi kesänä
esitellään
lehmiä ja
vasikoita.. Maraton valmistaa
tulevia ylioppilaita ylioppilaskirjoituksiin. Majaileeko navetassasi tuleva
Viljotar Champion?
Maatalousmessujen lypsykarjanäyttelyssä alan ammattilaiset
kaikkialta Suomesta saapuvat vertailemaan jalostustyönsä tuloksia. Nuorisolle tarkoitetussa Junior Handler -kilpailussa ei ole rotuvaatimuksia ja luokat lähtevät
6-vuotiaasta alkaen. Suoranaisesti se ei vaikuta jatko-opintoihini, mutta koen, että
minulle se on tarjonnut uudenlaisen ajattelutavan. Näyttelyyn on
pääsy kaikilla rodun kantakirjan
pääjaksoon oikeutetuilla eläimillä. Kiuruveden lukiossa on pienet ryhmät, joissa opettaja pystyy
antamaan opetusta ja tukea kaikille oppilaille, Nousiainen kertoo.
Nousiainen tietää mistä puhuu,
sillä hän opiskeli lukion ensimmäisen vuoden Oulussa isommassa lukiossa.
ARKISTOKUVA/TIINA KILVENSALMI
Viljotar kokoaa karjaväen kesällä
TIINA KILVENSALMI
VILJO-Maatalousmessuilla on ensi kesänä myös lypsykarjanäyttely. Ratkaistessa pitkän laskun tulee voittajafiilis.
Erityistä arvosanatavoitetta Nousiaisella ei ole ylioppilaskirjoituksiin. Jos lukio lakkaisi olemasta ja opiskelijat joutuisivat Iisalmeen, siinä kuluisi hirveästi aikaa
ja energiaa. Se kiehtoo pitkässä matematiikassa. Tykkään tästä ideasta.
Nousiainen kokee tärkeäksi asiaksi, että Kiuruvedellä on oma lukio.
. maaliskuuta 2015
Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Ylioppilaskirjoitukset pian
LUKIO Matikkamaratonilla lukiolaiset laskevat
yhteensä 42 195 sekuntia. Showmanship-kilpailueläimen on oltava lehmä. Hänen
työskentelyä on saatu seurata
sekä World Dairy Expossa Madisonissa että Royal Winter Fairissa Torontossa.
Maatalousmessujen karjanäyttelyyn voivat osallistua
23.3.2015 ja aikaisemmin syntyneet eläimet. Maratonilla pakottaa itsensä laskemaan, eikä jää laiskottelemaan
Taloudellisesti vakaat ja hyvin hoidetut tilat pärjäävät. Säästöpankki Optian vuosi 2014 on ollut maltillisen kasvun
vuosi myös Kiuruvedellä.
. Yleiskatsauksena paikkakunnan
tilanteeseen voisin todeta, että maatalouden tilanne on tällä hetkellä
tiukka. Liikevoittoa pankki teki 19,5
miljoonaa euroa. Valitettavasti se
ei ole meidän käsissä, Nousiainen
pohtii.
Nyt Kiuruveden lukion tulevaisuus näyttää valoisalta ja turvatulta. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Tervetuloa katselemaan!
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Opetuslautakunnan päätös ei koske
lastensuojelulain nojalla sijoitettujen lasten opetuksesta aiheutuvien kustannusten maksamiseen.
Opetuslautakunta hyväksyi uuden tuntijaon. Olen käynyt koulua ja opiskellut viidellä eri paikkakunnalla. Talletukset Säästöpankki Optiassa kasvoivat 5,4
prosenttia 885,4 miljoonaan euroon. 0400 385 888
www.hankintaturvaliike.fi
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Sari Tikkanen siirrettiin perusopetuksen maantiedon
ja biologian lehtorin virasta lukiokoulutuksen ja perusopetuksen
yhteisen maantiedon ja biologian
lehtorin virkaan 1.8.2015 alkaen.
Tikkanen ottaa tehtävän vastaan.
Hänen tämän hetkinen viran sijoituspaikka on lukio.
. Muutos tulee voimaan tänä
vuonna elokuun alusta. Keskiviikko 4. Tukipolitiikka ja erityisesti maidon hinnan aleneminen ovat
syöneet tilojen kannattavuutta. Paljon on
kuntayhtymien takia lopetettu lukioita. HUOLTO
Alueesi valtuutettu hankintaturvaliike
NÄ
HYÖDYN OUSKOTITALYS
VÄHENN
KODINKONE & Pauli Jussila
KYLMÄKONEHUOLTO
Kellopolku 3, PYHÄSALMI, puh. Tällä
hetkellä lukiolaisia on 150, minkä lisäksi ammattitutkintoa suorittavia mahislaisia 30. Itselleni se on ollut elämän rikkaus. Olisi hirveä sääli, jos tämä
paikka olisi finito. Suomen julkinen talous pitäisi saada kuosiin, jotta ei käännyttäisi Kreikan tielle.
KOULUSSA Krista Pirnes aloitti koulutiensä vuonna 2012 Nivan koulussa.
Opetuslautakunta päätti nyt, että koulumatkatukea ei makseta muihin kuntiin.
Koulumatkat muihin
kuntiin maksetaan itse
TIINA KILVENSALMI
OPETUSLAUTAKUNTA: Kiuruveden kaupunki ei jatkossa
osallistu muissa kunnissa käyvien oppilaiden koulumatkakustannuksiin.
Opetuslautakunta tarkensi oppilaskuljetusten perusteita. Parhaimmillaan lukiossa oli opiskelijoita
noin 270.
. Toivon, että Kiuruveden lukiolla olisi tulevaisuutta. Jatkan myös kaupunginhallituksen puheenjohtajana, mutta luonnollisestikin joudun hoitamaan luottamustoimea työni
ehdoilla, Tikkanen kertoo.. Opetuslautakunta vahvisti 1.8.2015 alkaen
perittävät kerhomaksut.
PERUSOPETUKSEN lehtorin virka siirrettiin lukiokoulutuksen ja
perusopetuksen yhteisen lehtorin
virkaan. Säästöjä tehdään muuttamalla
perusopetuksen ja lukion virkoja
yhteisiksi.
Ylioppilaskirjoitusten matematiikan koepäivä on 18. Pienillä kouluilla esioppilaat voidaan yhdistää
perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmiin. maaliskuuta.
MARATOONARIT Ville
Nousiainen ja Riia Ruotsalainen laskevat pitkän matematiikan laskuja lukion matikkamaratonilla, jossa lasketaan
42 195 sekuntia.
Säästöpankki Optian liikevoitto 19,5 miljoonaa
ANU LAITINEN
Säästöpankkien yhteenliittymän suurimman pankin, Säästöpankki Optian tase on yli 1,3 miljardia. Oppilasmäärät ovat riittävät
lukion hengissä pitämiseen. ASENNUS . Opetuspuolella on koko ajan
pientä hiontaa, että pystytään pitämään kustannukset kurissa.
Kyllä se on kokoaikaista kilpajuoksua kustannusten kanssa, kertoo sivistysjohtaja Tapio Knuutinen.
Lukiossa on saatu säästöjä aikaan tilojen tehokkaalla käyttämisellä. Kiuruveden kaupunki ei enää osallistu oppilaskuljetusten matkakustannuksiin, jotka käyvät koulua
muissa kunnissa.
Perusteena on, että opetuspalvelut voidaan järjestää oman
kunnan kouluissa ja vastaanottava kunta saa kotikuntakorvauksen rahoituslainsäädännön
perusteiden mukaisesti. MYYNTI . Luottojen kasvu oli 11,6 prosenttia ja luottojen kokonaismää-
rä 1069,6 miljoonaa euroa. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
ARKISTOKUVA/TIINA KILVENSALMI
sähköisiä
TIINA KILVENSALMI
. maaliskuuta 2015
5
HANKINTATURVA HANKINNALLESI
VIIKON KYSYMYS
Saako puolisoa pettää?
Ei
ILMALÄMPÖPUMPUT
& ilmanjäähdyttimet valmiiksi asennettuna
13%
Kyllä
Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?
Seuraavan viikon kysymys:
Käytätkö sosiaalista mediaa?
87%
Tule tutustumaan näyttäviin
silmälaseihin ja koruihin, tehdään juuri sinulle paras tarjous!
VTT:n testaamat laatulaitteet hankintaturvalla (10 vuotta)
Pyydä ilmainen esittely kodissasi ym.
. Kerhotoiminnasta peritään kuukausimaksu, jonka takaisin perinnässä pätevät samat ehdot kuin päivähoitomaksuissakin. Lukion tiloissa toimii päiväkoti ja muutosten jälkeen myös
kansalaisopisto ja nuorten työpaja. Liikevoitossa vähenemistä edelliseen
vuoteen verrattuna 1,1 miljoonaa
euroa. Kiuruvesi maitopitäjänä kärsii tästä tilanteesta suhteettoman paljon, toteaa konttorinjohtaja Ville Pekkala.
Hän toteaa yleisen taloustilanteen olevan arovaisen optimistinen. Valtionneuvoston päätöksen mukaisesti uusi tuntijako ja opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1-6 vuosiluokilla 1.8.2016, seitsemännellä
vuosiluokalla 1.8.2017, kahdeksannella vuosiluokalla 1.8.2018
ja yhdeksännellä vuosiluokalla
1.8.2019.
JATKOSSA esiopetusta täydentävänä hoitona tarjotaan ensisijaisesti esioppilaiden kerhotoimintaa, jota järjestetään esiopetuksen tiloissa
040 584 7806
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
Su klo 11 jumalanpalvelus,
Raili Juntunen ja Anneli
Kumpulainen, kahvitarjoilu
Ti 10.3. klo 12-15 Isostoiminta Pappilassa.
La 14.3. Ehkä juuri se sade raukaisi Lyyliä kovasti, koska hän
sanoi minulle: Ruvetaan nukkumaan. Sade löi valtavalla voimala sairaalan ikkunoihin. Antti-appi, vaari puolestaan kuoli vaimonsa syntymäpäivänä
viisi vuotta sitten. Asemat. klo 13-19.
Tervetuloa!
Jukka-Pekka Svärd
P
erhonkankaan tuvan täyttää hyvä haju,
rukiisen leivän nenää hivelevä tuoksu, eikä ihme, sillä Lyyli on juuri vetänyt kiviarinalta neljä komeaa ruisleipää. klo 9 Pysäkin kohtauspaikka.
Ti 10.3. klo 12 Invalidikerho
monitoimisalissa.
Tulossa: ma 16.3. klo 13
vapaaehtoisten kokoontuminen monitoimisalissa.
Vieraana Marketta Lähderinne.
KIRKKOKUORO
Ke 4.3. Talvella
Kankaan naiset ovat ennenaikaan kutoneet kankaita ja mattoja, ommelleet peittoja ja vaatteita, neuloneet sukkia ja kintaita eli sanalla sanoen valmistaneet käsin
kaiken liinavaatteista alkaen.
L
yylin hautajaiset olivat hänen jo
edesmenneen miehensä Antin syntymäpäivänä. Ilmoittautuminen
ja lisätietoja 5.3. klo 15 Katumuksen sakramentti
Ke 11.3. mennessä
Sari Määttä p. klo 16 Sairaanvoitelun sakramentti
Ke 11.3. 28
puhuu evankelista Kyösti Erkinkorpi.
Elämän muuttava voima, lauantaina 14.3.
Puhuu Helena Penttilä vapaakirkollinen
sananopettaja, sielunhoitaja, evankelista ja pastori.
Lämpimästi tervetuloa! Vapaaseurakunta. läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta ja muistamisesta.
perheuutiset
Koossa oli
vierasjoukko,
sukua, ystävät ja lapset.
KIITOS
Raija ja Sakari
EN JUHLI
merkkipäivääni.
Tiina Karjalainen
VIETÄN 50-VUOTISSYNTYMÄPÄIVIÄ
Lahnasten Mäkipirtillä
(Lahnastentie 386)
la 21.3. Näin meille
onni tuotiin, ikioma pikkutyttö suotiin."
Sanna Kananen ja Elias Pölkki
Jyväskylästä saivat tytön 18.2.2015 ja
samalla Peetusta tuli isoveli.
kiitokset
Kiitos
kaikille 50-vuotista kerhoa muistaneille!
Saimme kokoon 680 ?, joka on lahjoitettu avustajakoirayhdistyksen kummikoiratoiminnan tukemiseen.
Kiuruveden Kennelkerho ry.
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. ei harjoituksia (hiihtoloma viikko).
NUORISOTYÖ
La 14.3. Minä vastasin, että ruvetaan vain. Minä kävin viimeisen kerran Lyyli-mummun luona heinäkuun viimeisenä päivänä ja juuri niinä tunteina, jolloin Helena-myrsky iski Kiuruvedelle. 14.08.1941 Salla
k. Mummu vaipui uneen ja minä hiivin
pois hänen luotaan.
TARJA JA TOMMI RUOTSALAINEN
SIRPA RUOTSALAINEN-NISKANEN
LAPPEENRANTA
seurakunnat
Onnea
Ari
Lähestymme molemmat 70 rajoitusaluetta.
Suurensuuri Kiitos
kun olitte siirtämässä meitä
sinne juhlissamme.
Lämpimin ajatuksin: Hannele
ja Kari
"Peiton alla posken nukka, jalassa pieni,
vaaleanpunainen sukka. Monet monituiset kerrat asetuttiin Kankaan pitkän pöydän ääreen nauttimaan hänen kokintaidoistaan. Mukana proviisori
Apteekista. Vain yksi jäi kokeilematta, vaikka Lyylin ja Anna-mummun
kanssa siitä usein puhuttiin, nimittäin nauriskeitto.
Olen tuntenut Lyylin vuosikymmenet, ensin miniänä, sitten lasteni isoäitinä. Alku-
kesästä Lyyli piti kunnia-asianaan vanhan
tavan mukaisesti pestä kellari ja sauna
sekä navetta, joka myös kalkittiin. klo 17 Juhlavigilia
Ke 11.3. 17.02.2015 Kiuruvesi
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
(Eino Leino)
Rakasta puolisoa ja isää kaivaten
Anneli
Karoliina ja Mari
Jukka
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu 28.2. Voit osallistua
yhteisvastuukeräykseen.
Kyydeistä yhteys Raisa,
Maija-Leena, Katri.
Tiistai 17.3.
Klo 10 seurakuntakerho.
Keskiviikko 18.3.
Klo 10 (Huom. 017 7700 421
Hyvät Lähetysrenkaalaiset!
Vaihtaisitteko tiliksi
srk:n lähetystilin
FI56 4783 1020 026350.
Keskiviikko 4.3.
Klo 12 Matonkuteiden leikkuupiiri Rinnekodilla.
Klo 17 Naisten Raamattupiiri takkahuoneessa.
Perjantai 6.3.
Klo 15 Rinnekodin Raamattupiiri.
Sunnuntai 8.3.
Klo 10 Talvirippikoulun
konfirmaatiojumalanpalvelus (Korhonen, Häyrynen ja
Hyvönen) Vastuuryhmänä
rippikoulun isoiset.
Klo 15 seurat Ry:llä.
Maanantai 9.3.
Klo 12 Lähetyspiiri takkahuoneessa.
Tiistai 10.3.
Klo 18 Konevitsa-kvartetin
konsertti kirkossa.
Torstai 12.3.
Klo 19 Tihilän töppösilta
Leena Särkelä ja Aarne
Moisalalla.
Perjantai 13.3.
Klo 18 Lauluseurat Ry:llä.
Sunnuntai 15.3.
Klo 10 messu. Läpi vuosien Merja onkin ollut ahkera vierailija
Lyylin ja setänsä Antin luona. Onneksi oli apuemäntiä kylästä ja omastakin väestä. Joenvarrella. Tuvan
suursiivous kesti päivän pari, koska hän
puhdisti seinähirretkin yksitellen, kammarien siivous oli nopeampaa. Valmista piti
tulla juhannukseen mennessä. Lyylin taidot pääsivät
silloin kunniaan: pitopöydät notkuivat tarjottavaa. 040 508 9950
Ma 9.3. aika) Lapaspiiri takkahuoneessa.
DIAKONIATYÖ
Viikolla 10 diakoniatoimisto
suljettu!
Iisalmen rovastikunnan järjestämä sururyhmä itsemurhan tehneiden omaisille Iisalmessa. Sitten kesä sai tulla.
Kesään ja syksyyn kuuluivat tavalliset
maanviljelijäperheen työt: heinän teko
ja elojen otto sekä potun nosto. 6
Keskiviikko 4. Heillä oli tiivis perheyhteys, jäihän Lyyli avioiduttuaan Antin kanssa asumaan lapsuudenkotiinsa Kankaalle vanhempiensa kanssa. Vastuuryhmänä leiririppikoulu II.
Klo 12 Ruokailu ja klo 13
Seurakuntapäivät Ry:llä.
Maanantai 16.3.
Klo 10 ?Porinapiiri. klo 18-20 Nuortenilta Pappilassa.
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
Ke 4.3. Lyylin elinpäivät kestivät lähes 94 vuotta.
Lyylin käly Irene oli käynyt tyttärensä Merjan kanssa kaksikin kertaa joulun aikaan Veikkolassa Lyyliä tapaamassa, mutta he eivät olleet saaneet enää kontaktia Lyyliin. klo 17 Ennen
pyhitettyjen lahjain liturgia
PÄIVÄKERHOTYÖ
Päiväkerho hiihtolomalla
viikolla 10.
Kastettu
Ilari Toivo Johannes
Saastamoinen, Tuira evl
Kiuruveden
helluntaiseurakunta
puh. Mummulla oli aina syli avoinna niin lastenlapsille kuin
minullekin. Leipien jälkeen
hän tyrkkää uuniin lihapaistin hautumaan, olisikohan se Matin pyydystämä jänis..
Lyyli oli oivallinen ruoanlaittaja . paras kokki, jonka tunnen. klo 15.00 os. klo 18.30 rukousilta
Olet tervetullut
mukaan!
Kiuruveden rukouspiiri
Päiväkokous 8.3. klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa.
Ti 10.3. 0400 711274
tai Pirkko Olanterä
p. Juhlissa talo pullisteli väkeä ja meillä kaikilla oli hauskaa, niin
muistikuvien kuin valokuvienkin mukaan!
Kankaan emännällä oli paljon työtä: oli lehmikarja, joka antoi hyvää, palkittua maitoa, oli pienkarja, oli hoitoa
vaativa kasvimaa, oli suuritöinen mutta runsasta satoa
antava mansikkamaa, oli kyökkihommat sisällä. maaliskuuta 2015
kuolleet
memo r iam
Lyyli Ruotsalainen
3.4.1921 - 16.1.2015
Rakkaamme
Pentti Henrik
Hautajärvi
s. Lasten
synnyttyä Anni hoiti heidät, jolloin Lyyli sai aikaa tilan
töihin perheen miesväen kanssa.
Perhonkankaalla pidettiin monet juhlat, varsinkin Anni-mummun ja Jussi-ukin eläessä. klo 17
Tuohuskerho srk-salissa
La 7.3. Meidän Tarjalla ja Tommilla on läpi elämän kantavia, lämpimiä lapsuusmuistoja Perhonkankaalta, jossa käytiin lomilla kaikkina vuodenaikoina.
L
yyli oli vanhempiensa Kärkkäisen Annan
ja Juhon ainokainen, ja hänellä oli läheiset välit läpi
elämän äitiinsä ja isäänsä, kunnes Jussi kuoli 85-vuotiaana ja Anni 95-vuotiaana
Tänä vuonna onkin taas paljon enemmän ajateltavaa kuin aikaisempina vuosina.
Olemmehan siirtyneet EU:n maatalouspolitiikassa uuteen ohjelmakauteen. Toivoa sopii, että
saamme oikean tiedon riittävän ajoissa ja että meille on tarjolla
riittävästi opastusta päätöksentekoon. Emme vielä
tiedä tarkalleen, mitä meiltä tullaan vaatimaan, emmekä tiedä
vielä tarkalleen sitäkään, millaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja meillä on käytettävissä tulevalla kaudella. MTK:n Itä-Suomen liittojen viljakasvivaliokunta piti tammikuun lopussa kokouksen Kiuruvedellä ja tutustui samalla paikallisiin tapoihin toimia viljakaupassa. Uskoisin kuitenkin, että tulemme toimeen tämänkin uudistuksen kanssa. Selvisimmehän ensimmäisestäkin EU- keväästä, vaikka silloin muutos oli vieläkin suurempi ja asiat tuntuivat jollakin tapaa vaikeilta. Toivottavasti kerhoon liittyy paljon viljelystä kiinnostuneita jäseniä ja toiminta
saadaan heräämään henkiin. Omalla
pienellä panoksellaan hän oli ollut talkoolaisena rakentamassa paanukirkkoa kotipitäjäänsä. Hänelle oli annettu tunteva sydän. Sitten esilukija jatkoi: ??ja yhtäkkiä
enkelin kanssa oli suuri joukko taivaallista sotaväkeä..?
Ja siinä se oli, enkelijoukon etummaisena: koko koulun
pienikokoisin, hento ja heiveröinen tyttö! Olivatpa osanneet hänelle osan valita. Välillä meille ja joskus tietämättämme kukaties myös meidän kauttamme. Ja silti. Karjatilat tarvitsevat säilörehua
ja viljaa ja siemenviljelykin on mahdollista. Nuoren miehen möreällä äänellä takkahuoneessa kaikui: ?. Muutokset ovat joka
tapauksessa aika suuria ja opiskeltavaa riittää. Ja moni meistä saatteli sinä päivänä ihmistä, jolla oli taito olla sielunhoitajana. Tärkeintä kaikessa on kuitenkin,
että pystymme tuottamaan sellaista laatua, jota ostajat haluavat.
Onneksi Kiuruvedellä on sellaisia tiloja, jotka ostavat ensin mieluummin paikkakunnalla tuotettua tuotetta.
suurta ja taivaallista sakkia, ollaan kuitenkin osa sitä.
Ollaan tavallista seurakuntaväkeä!
Lankomieheni Jopin hautajaisissa noita kahta tapahtumaa muistelin. Iloitsin siitä, että joulukuvaelma lauluineen ja teksteineen ei vain sopinut juhlaan, vaan oli
sen huipennus. Siellä oli paimenten keto ja se enkelin tuttu ilmoitus: ?Teille on
tänä päivänä?. Niin pieni ja sellaisena sai esittää ?suurta taivaallista sotaväkeä?, olla osa sitä!
Sama Raamatun jae jäi lähtemättömästi mieleeni myös elämäni ensimmäiseltä rippileiriltä 80-luvun
puolivälistä. Paljon elämää ja sen tuskaa itse kokeneena oli kasvanut taju siitä, missä ihminen on kestämisen rajoilla.
Yhteisvastuukeräyksen tunnuksena ovat sanat ?Suurella sydämellä?. Jos ei aina ollakaan mitään erikoisen
OLEMME MTK Kiuruveden ja Kiuruvesi-lehden kanssa sopineet pienimuotoisista jutuista, joita kirjoitamme eri maatalouden tuotantoaloilta pitkin vuotta lehteen. Esimerkiksi tuoreena
säilöttävälle viljalle on suuri kysyntä. Mutta minulle se jäi
mieleen, lähtemättömästi. Onhan huhtikuussa jätettävällä hakemuksella erittäin suuri merkitys tilojemme tulevaisuuteen, ainakin nyt tämän vuoden osalta. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse, eikä kaikkia virheitä tarvitse tehdä jokaisella tilalla. Niitä
Aale Tynnin runosta tuttuja syvyyden yli rakennettuja
kaarisiltoja ja niiden rakentajia tarvitaan.
EERO SVÄRD
TÄSSÄ vaiheessa kasvukautta, kun siemenet ja lannoitteet ovat
vielä säkissä, meillä on vielä kaikki satopotentiaalit käytössä.
Tulevan kesän tekemiset, joihin itse pystymme vaikuttamaan ja
sääolosuhteet määräävät sitten kuinka paljon ja minkä laatuista satoa syksyllä on laareissa ja siiloissa. Joskus muulloinkin saisi tulla noin mainioita lukuvirheitä. Pakka on tosin vielä aika sekaisin. Toivottavasti sen kaupalle
kehittyisi toimiva malli, johon kaikki osapuolet voivat olla tyytyväisiä. Oli oltava liikkeellä, omien mahdollisuuksien rajoissa. Toisilta näkymättömissä tavallisen arjen keskellä
tapahtuu taivaallisia asioita. Johtokunnassa on jaettu vastuualueita eri tuotantomuotojen kesken. Varmasti ne olivat kömpelöitä aasinsiltoja, mutta tarjosivat kuitenkin paikan kertoa jotakin saatettavasta. Ryhmään voi
liittyä facebookissa : Kiuruveden viljelykerho, tai vaikka soitella vastuuhenkilöille.. He olivat päivän antiin tyytyväisiä. Ei
sitä korjattu eikä siihen puututtu - lieneekö moni edes
outoa sanavalintaa huomannut. Luottakaamme siten itseemme ja saammehan apua MTK:lta
ja muilta neuvontajärjestöiltä.
?
Mielestäni
kaikki maataloustuotanto perustuu
viljelyyn.
Kiuruvesi tammikuussa 2015 Kuva: Eero Lappi
h a r ta us
Monenlaista väkeä
S
ain olla oikeassa joulujuhlassa, kyläkoulun ?kuusella?. Kerhon tarkoituksena on kehittää kiuruvetistä viljelyä. Oltiin saattamassa myös diakoniatyöntekijää. Toivottavasti onnistumme hyvin ja syksyllä olisimme tyytyväisiä tulokseen.
Olemme MTK Kiuruveden johtokunnassa perustaneet viljelykerhon. Kiuruvedellä osataan tehdä kauppaa tilojen kesken. Sinä päivänä oltiin saattelemassa yhtä kirkonrakentajaa. Samoin kuin kuivatun viljan, siemenen ja säilörehunkin viljelyllä on tilauksensa. Siellä tuli
vastaan myös tuttu joulukertomus. Olen yhtenä jäsenenä Sami Heinosen ja Matti Lappalaisen kanssa vastaamassa kasvinviljelystä.
Onkin oikeastaan hyvä
aloittaa juttusarja kasvinviljelystä, sillä mielestäni kaikki maataloustuotanto perustuu viljelyyn.
Niin maidon- kuin lihantuotantokin tarvitsee perustaksi kasvinviljelyn.
Maanviljelijöitähän me
olemme!
Kiuruvedellä olemme sikäli hyvässä asemassa, että myös pelkälle kasvinviljelylle on tilausta. Yhdessä asioita miettien ja keskustellen voimme saada jotain aikaiseksi. Sellaisia, joissa taivaallisen ja tavallisen rajoja jää ihmetellen miettimään!
Nuo molemmat muistot kertovat tärkeän sanoman:
pienillä ja suurilla, kaikilla meillä erilaisilla on oma
paikka ja omat tehtävät niissä Jumalan sotajoukoissa
ja työporukoissa. Paikkakunnalta ei lähde oikeastaan yhtään viljaa liikkeiden varastoihin. Siinä ei kysellä titteleitä eikä erityistaitoja. Ei tulisi ensimmäisenä mieleen häntä muistella erityisenä seurakunta-aktiivina. Kerhon toiminta on vielä aivan alkutekijöissään,
eikä mitään suurta ole vielä saatu aikaiseksi. Toiminnassa on tietenkin kehittämisen tarvetta. Siellä, missä kohtasi puutetta ja arjen elämän
vaikeutta, siellä ei voinut vain katsoa syrjästä. Joka päivä oltiin yhdessä koolla ja luettiin
ääneen jae jakeelta Luukkaan evankeliumia. Keskiviikko 4. ja yhtäkkiä
enkelin kanssa oli suuri joukko tavallista sotaväkeä.. maaliskuuta 2015
7
luo n n o n m u k a n a
VIERASKYNÄ
JUKKA HUUSKONEN
Kirjoittaja on Kiuruveden MTK:n johtokunnan jäsen.
Kevään odotusta
N
äin kevään korvalla viljelijöiden ajatukset ovat jo usein
tulevassa kasvukaudessa
Kaikissa on maskuliinisia ja feminiinisiä
piirteitä. Olen tavannut hirveän vahvoja naisia. Hän on ohjannut elokuvia politiikasta, syntymästä, vanhuudesta, sosiaalisista
ongelmista ja muista elämää lähellä olevista puhuttelevista aiheista.
Yksi isoimmista töistä oli draamasarja Villa Helena.
. Kampanjan loputtua suorituskortti palautetaan järjestävään uimahalliin, joka
kokoaa uintimäärät valtakunnalliseen
tilastoon.
Uimahalleissa on käytössään myös
rankinglistat erikseen niin vesijumppareille, vesijuoksijoille kuin uimareillekin. 8
Keskiviikko 4. Kampanja
jatkuu maaliskuun loppuun saakka.
Kampanjassa uidaan, vesijuostaan ja
-jumpataan ja kasvatetaan kuntoa kesävesille.
Uimahalleissa osallistujat saavat suorituskortin, johon omat uinti-, vesijumppa- ja vesijuoksusuoritukset voi merkitä. Nainen voi olla vahva, vaikka makaa vanhana ja hauraana vuoteessaan jaksaen nostaa
vain kättänsä sanoakseen hei kodinhoitajalle.
Omassa elämässään Grof päätyy
tekemisiin naisten kanssa, joilla
on vahva itsetunto.
. maaliskuuta 2015
NICLAS WARIUS
PUH EEN AIH E
naistenpäivä
Vahva
NAISEUS Elokuva
ohjaaja Annika Grof
tekee fiktioelokuvaa
naisen kasvutarinasta.
Elokuvaan liittyy vahvasti seksuaalisuus.
TIINA KILVENSALMI
KUVASSA Ohjaaja Annika Grof
hakeutuu vahvan itsetunnon
omaavien naisten seuraan, sillä
heidän kanssa hän voi olla oma
itsensä.
Kerkeät vielä uida kesäksi kuntoon
Pienikin summa
on meille arvokas!
www.hannakaisaheikkinen.?
UI kesäksi kuntoon -kampanja käynnistyi maaliskuun alusta. Hän ei
edes lokeroi ihmisiä naisiksi ja miehiksi.
. Fiktiivinen elokuva kertoo
naisen kasvutarinan. klo 19.
Monet kahvit on vielä keittämättä ja kilometrit ajamatta.
Jos haluat auttaa yhteisessä
vaalityössämme, voit ostaa
Hannakaisan lypsyjakkaran tai
muita tuotteita vaalikahviosta.
Tukiyhdistyksen
Savo-Karjalan Hyväksi ry:n tili:
FI89 478610 20173340.
ELOKUVIEN tekijä Annika Grof ei
elä vahvasti naisen roolissa. Heidän seurassaan voin olla
oma itseni. En ole ihminen, joka lähtisi barrikadeille rintsikoita polttamaan. Mä olen Annika Grof ja
mussa on erilaisia piirteitä.
Grof on kohdannut työssään naisia laidasta laitaan. Tarinaan liit-
Ui kesäksi kuntoon.. En vain kestä sitä, jos
minun täytyy tukea toisen heikkoa
itsetuntoa. Niin voimme olla molemmat
omina itsenämme.
Tällä hetkellä Grof vie eteenpäin
projektiaan, jota on työstänyt neljä vuotta näyttelijä Sari Havaksen
kanssa. Kampanjaan osallistuvien kanssa pääsee vuorovaikutukseen
Facebookissa.
Kampanjaan osallistuu Kiuruveden
uimahallin lisäksi 96 uimahallia ympäri Suomea.
PHILIPPE LEWICKI/FLICKR/CREATIVE COMMONS
Maksaja: Kiuruveden Keskusta
Tule tapaamaan!
Hannakaisa vaalikahviossa
ma 9.3. Korttia voidaan
myös säilyttää uimahallissa. Itsetuntoni on hyvä ja
kaipaan rinnalle samanlaisia ihmisiä. Vesijumppaajat ja -juoksijat
merkitsevät vedessä liikutut puolituntiset ja uimarit matkaa.
KAMPANJAN aikana saat tarkemmat
ohjeet toimintatavoista uimahallista.
Kiinnostaako, ketkä muut uivat, vesijuoksevat tai -jumppaavat kampanjan aikana. klo 9-10.30.
Tupailta Lahnasten Mäkipirtillä
to 12.3. Olen nykyään sen koulukunnan
edustaja, että meissä jokaisessa
on naiseutta ja miehyyttä
Hän on tehnyt muun muassa
mainoksen naisten auttavasta lin-
KOMMENTTI
jasta. Elokuva oli
myös Jussi-ehdokkaana. Ota yhteyttä ja
sovi neuvonta-aika kiertuepaikkakunnalle!
Sari Hyttinen p.040 868 0998 tai
Maria Hartikainen 0440 760 773.
sposti:etunimi.sukunimi@ylasavonveturi.?
Katso myös www.ylasavonveturi.?
astaan vanhanaikaista edes luokitella.
Kiuruvedeltä maailmalle Grof
lähti heti, kun siihen oli mahdollisuus. Hän hyppäsi junaan kohti
Helsinkiä ylioppilasjuhlistaan seuraavana päivänä. Draamankaari näkyy ohjaajan oman työn esittelyssä. Kirjoittamisen moottorina toimivat oma kokemusmaailmani ja
muilta kuullut elämäntarinat, niistä syntyvät oivallukset. Ennen lop-
putekstejä tunnelma kevenee kotimaisten sarjojen saattelemana. Tarina etenee yksinäi-
sistä vanhuksista toimintaan poliisien yössä. Ilman pelkoa -mainoksessa
rohkaistaan väkivaltaa kohdanneita naisia ottamaan yhteyttä auttavaan Naistenlinjaan.
Grof on ohjannut myös viihteellisiä ohjelmia, kuten Sydänääniä,
Muodin huipulle, Villa Helena, ja
Suomen Paras Leipomo.
Grofin ohjaamista ja käsikirjoittamista dokumenttielokuvista tunnetuin on ollut Liikkumavara, joka palkittiin Tampereen elokuvajuhlien Parhaan elokuvan palkinnolla vuonna 2009. maaliskuuta 2015
9
Kulttuuria
nainen puhuttelee
tyy vahvasti seksuaalisuus, mutta
siinä ei ole kyse mistään pornahtavasta elokuvasta.
. Minulla on koko ajan tekeillä monia projekteja. Katsojan ajatukset sysätään liikkeelle
Liikkumavara-dokumenttielokuvan kautta. Helsingissä odotti valmis työpaikka ja siitä saakka Grof on asunut Etelä-Suomessa. Liukuesteistä jaetaan ensisijaisesti ikäihmisille.
Kevätliukkaat ovat menossa parhaillaan ja SOTE-kuntayhtymä
päätti käynnistää kampanjan loukkaantumisien ehkäisemiseksi.
SOTE jakaa kuntalaisille kenkiin
helposti kiinnitettäviä liukuesteitä.
Liukuesteitä jaetaan kuntayhtymän
Hyvinvointiotteen toimipisteissä lähipäivinä. Kiuruvesi, K-Supermarket klo 14-17
Onko sinulla jo hankeidea. Puolustan kaikkien tasa-arvoa,
niin rotujen kuin naisten ja miesten välillä. Hän on opiskellut
yliopistossa kulttuurintutkijaksi.
Nuorena Grof haaveili myös valokuvaajan opinnoista.
. Liikkumavara, Villa Helena, Sydänääniä,
Muodin huipulle, Suomen paras
leipomo, Neljän tähden talkoot.
> Harrastukset: Talon rakentaminen ja liikunta.
YLÄ-SAVON VETURIN
TURUILLA JA TOREILLA
-KIERTUE 2015
Huomio maaseudun yhdistystoimijat ja pienyrittäjät! Uusi Leader-rahoituskausi 2014-2020 on
alkamassa. Tule kuulemaan rahoitusmahdollisuuksista tai kerro toiveesi maaseudun
kehittämisestä kuntakiertueella.
Ma 9.3. Jaettavat liukuesteet ovat kantapääsuojia, mutta
tulevaisuudessa jaetaan mahdollisesti mallia, jossa myös päkiän alle tulee nastaa.
. Äitiydestä on
kuitenkin tullut jotain korvaamatonta.
. Keskiviikko 4. Asuvat Billnäsissä.
> Koulutus: Kiuruveden lukiosta
ylioppilaaksi 1990, Taideteollinen
korkeakoulu, elokuvataiteen linja
2009.
> Työ: Freelancer ohjaaja ja
käsikirjoittaja.
> Ohjaustöitä: Mm. Haaveilen kuvataidepuolesta,
mutta elokuvien tekeminen tuntuu ihan hyvälle.
Grof on tehnyt laajalla skaalalla elokuvaa, tv-sarjoja ja mainoksia. Seksuaalisuus on iso osa tämän
naisen kasvutarinaa. Näiden televisioon tulevien projektien rinnalla kulkevat omat taidepuolen jutut.
Televisioon tehdään nopealla tahdilla, kun taas nämä taidejutut vievät aikaa vuosia.
KUKAAN Grofin läheinen ei ehkä odottanut, että hänestä tulisi äiti kahdelle lapselle. Toivomme, että kampanja kiinnittää ihmisten huomiota liukastumisen ehkäisemiseksi ja kannustaa liikkumaan säästä huolimatta,
SOTE-kuntayhtymän toimitusjohtaja Leila Pekkanen sanoo.
BRIAN COLSON/FLICKR/CREATIVE COMMONS
YLÄ-SAVON SOTE käynnistää
liukastumisien ennaltaehkäisy
-kampanjan. Aina, kun
lähtee käsikirjoittamaan, omat ja
läheisten tarinat nivoutuvat tekstiin. Elokuvassa seurataan neljän kansanedustajan kautta politiikan tekemisen taustoja.
. Puolustan myös sukupuoli-identiteettiä, mitä on oike-
tehhään yhessä
SEMINAARI IISALMESSA
TORSTAINA 12.03.2015
Iisalmen Kulttuurikeskus,
Kirkkopuistonkatu 9
Mukana mm. Ohjaaja koskettaa katsojaa vielä Ilman
pelkoa -mainoksen naisten tarinoilla, jotka eivät tarvitse sanoja. Ilman elokuvia voisin
elää, mutta ilman äitiyttä en voisi
elää.
Feministi Grof ei ole, hän haluaa
puolustaa tasa-arvoa.
. Näiden oivallusten täytyy olla niin isoja, että tulee tarve purkaa ne paperille ja
lopulta elokuvaksi.
?
Ilman
elokuvia voisin
elää, mutta ilman
äitiyttä en voisi
elää.
Annika Grof
ELOKUVAN tekijä myöntää, että elokuvat eivät ole edes hänen
intohimonsa. Omaa kotia hän rakentaa yhdessä puolisonsa kanssa Uudellemaalle Billnäsiin.
TIINA KILVENSALMI tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Neljä minuuttia 46 sekuntia
OHJAAJA Annika Grof ohjaa taidokkaasti myös oman showreelinsä. Kun äitiys sitten tuli kohdalle, siitä tuli hyvin voimakas osa
minua. Nyt ke-
SOTE-kuntayhtymä jakaa liukuesteitä.
Osuuspankki Poppia
Virkistä
itseäsi, kokeile
jotain tuoretta.. Elämä voittaa. Muodin huipulta katsoja viedään eläinlääkärin arkeen.
Syntymän ihme muuttuu pian vanhempien hädäksi, kun elotonta vastasyntynyttä elvytetään synnytyssalissa. Neljä minuuttia ja 46 sekuntia riittivät
koskettamaan katsojaa.
Sote ennaltaehkäisee liukastumisia jäällä
väällä liukuesteitä jaetaan 500 paria.
Kampanja jatkuu ensi syksynä,
jolloin kampanja aloitetaan ajoissa sekä kohderyhmää laajennetaan
mahdollisesti. Madventures, Kunta
liitto ja Taiteen edistämiskeskus
Lisätietoja ja ilmoittautuminen
09.03.2015 klo 12 mennessä:
www.iisalmi.fi/
tehhaanyhessa2
ku ka?
Tervetuloa! Tilaisuus on
maksuton ja kaikille avoin.
Yhessä mukana: Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi,
Lapinlahti, Pielavesi, Sonka järvi, Vieremä
> Nimi: Annika Grof,
syntynyt 1971.
> Perhe: Puoliso ja 13- ja 15-vuotiaat lapset. Lisäksi niitä jaetaan päivystyksessä sekä leikkauspotilaille, jotka ovat olleet esimerkiksi käsi-, tai jalkaleikkauksessa
Sanoin heti, että minä en nyt puhu, vaan te puhutte. Akuuttivastaanotto aloittaa. 10
Keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
TAL OUS JA POL ITIIK KA
Tässä sarjassa esittelemme kiuruvetisten suurimmat työllistäjät.
MINÄ JA SOTE
Lähihoitaja Eija Riikonen ja toimitusjohtaja Leila Pekkanen
ovat samaa mieltä siitä, että kun työyhteisö ja työntekijä
voivat hyvin, asiakas ja potilas saavat parhaan hoidon.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
YLÄ-SAVON Sote -kuntayhtymässä työyhteisöön ja yksittäiseen työntekijään on satsattu ja satsataan. Laitoshoidon purkua jatketaan Iisalmen
vuodeosastoilla, varhaisen
puuttumisen neuvolatiimit.
Ensihoito siirtyy sairaanhoitopiirille. Missään muussa kunnassa Pohjois-Savon alueella ei ole vielä kokemusta sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämisestä kuten meillä. Voi sanoa, että organisaatiomuutoksemme on onnistunut, Pekkanen
kiteyttää.
Silti Leila Pekkanen kiertää vielä
kaikissa soten yksiköissä kuulemassa työntekijöitä. On hienoa nähdä asiakkaiden
pään sisälle, se tilanne, kun ymmärrämme toisiamme.
Pekkasen ja Riikosen mielestä on
potilaan etu, että dementikot ovat
omalla osastollaan, näin he saavat
parasta hoitoa, kun henkilöstö on
erikoistunut muistisairaisiin. Eija Riikonen kiittelee lähiesimiestään,
palvelukeskusvastaava Pirjo Randelinia, työ sujuu hyvin, vaikka korkein johto on Iisalmessa. Suurin
haaste Riikosen mielestä on omaisten kohtaaminen, suvulla on usein
suuri hätä muistisairaasta vanhuksesta, siihen pitäisi olla enemmän
tietotaitoa. Se
näkyy esimerkiksi täällä Virranrannassa asiakkaiden kokonaisvaltaisesta, poikkiammatillisesta huolehtimisesta.
Eija Riikoselle on periaatteessa sama, kuinka suuria sote-alueita muo-
kuka?
> Nimi: Eija Riikonen.
> Ikä: 60 vuotta.
> Työ: Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä, vanhustyökeskus Virranranta,
dementiaosasto, lähihoitaja.
> Perhe: Poika ja hänen vaimonsa,
kaksi lapsenlasta sekä avomies
perheineen.
> Harrastukset: Liikunta ja
käsityöt
TYÖPAIKALLA Lähihoitaja Eija Riikonen esittelee toimitusjohtaja Leila Pekkaselle, mitä vanhusten aamuateria pitää sisällään.
dostetaan, useimmiten hallinnon
keskittäminen ei näy arkityössä ja
silloin uudistus on onnistunut.
Eija Riikoselle hoivatyö on ollut
haaveammatti pikkutytöstä alkaen.
Hän valmistui lähihoitajaksi 1984.
Riikonen on toiminut uransa aikana monessa yksikössä Kiuruvedellä: kotisairaanhoidossa, vuodeosastolla, kotipalvelussa ja viimeiset 10
vuotta Virranrannan demantiaosastolla.
. Muistisairaiden määrä ei ainakaan ole vähenemään päin.
Riikosella on eläkeikään vielä kolme vuotta. Hän toivoo, että voi terveytensä puolesta jatkaa sinne saakka.
. Valitettavan usein se
kaikki positiivinen jää johdolta hämärän peittoon, Pekkanen sanoo.
Molemmat ovat sitä mieltä, että
aluksi niin paljon kiistelyssä sotessa
on hirveän paljon hyvää. Yksiköitä on 60.
Virranrannassa Pekkanen kävi viime syksynä.
. Ja voi mahdoton, kuinka paljon uusia hienoja juttuja nousi esiin. Pekkanen
toivoo, että uudessa kokoonpanossa
se kaikki hyvä, mitä Ylä-Savossa on
saatu aikaiseksi, säilyisi.
. E-reseptit
käyttöön. Lähiesimies kykenee parhaiten auttamaan ja tukemaan sekä puuttumaan
työssä ilmeneviin ongelmiin.
. Leila Pekkanen on tyytyväinen kuulemastaan
ja toteaa, että näin kuuluu ollakin.
Lähiesimiestyöllä on tärkeä merkitys henkilöstön hyvinvointiin. Teen mielelläni tätä työtä.
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Kuntayhtymän hallintoa ja
organisaatiota ryhdytään
valmistelemaan syksystä.
Toimitusjohtaja aloittaa
9.6 Iisalmen kaupungin
palveluksessa.
Palvelutuotanto käynnistyy. Olin ensin kiikun kaakun, mutta valintaa ei ole tarvinnut
katua. Leila Pekkanen myöntää, että geriatrikoita tarvittaisiin lisää. YläSavon terveydenhuollon kuntayhtymästä ja Iisalmen seudun
kansanterveystyön kuntayhtymästä siirtyy 1 600 työntekijää sotelle,
heistä noin 400 on kiuruvetisiä.
Pitkäaikaistyöttömien terveystarkastukset käynnistetään.
Samoin palvelusetelikokeilu
alkaa hoito- ja hoivapalveluissa.
Palkkojen harmonisointiohjelmaa valmistellaan.
Terveyskioski kiertää kaikissa
jäsenkunnissa. Kiuruveden
terveyskeskuksen tilasuunnitelma hyväksytään.
Akuutti vastaanotto
laajenee kaikkiin kuntiin.
Lasiperheiden kotipalveluun lisää resursseja.
Terveyskampushanketta
valmistellaan.. Oikeastaan
nyt, kun yhtymän perustamisesta
on kulunut puolenkymmentä vuotta, on saavutettu hyvän tekemisen
meininki, monen kunnan kulttuurien yhteen saattaminen kun ei tapahdu hetkessä.
Saa nähdä sitten, mikä on Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän kohtalo,
kun Suomeen rakennetaan niin sanottua maakuntamallia. Meiltä kysyttiin aikanaan, kuka
haluaa tänne. Työtoimintaan
perustetaan Toimi-säätiö
Emme siedä tällaista tilannetta
ja mielestämme kansa ansaitsee päättäjiltään enemmän, Ravi totesi tilaisuudessa.
Ravi kuritti sanoillaan
päättyvän eduskuntakauden ilmapiiriä, jossa päätöksiä ei ole saatu tehtyä
tai niitä on siirretty seuraavalle kaudelle. Jos asiakas vaihtaa kesken vuoden johonkin muuhun Savon Voiman
myyntituotteeseen, etu hyvitetään KestoVoima-sopimuksen voimassaoloajalta. sähköä elämäsi parhaisiin hetkiin
Katso lisää: www.kestovoima.fi
20 prosentin etu koskee automaattisesti kaikkia asiakkaitamme, joilla on viimeistään
31.12.2014 alkaen voimassa oleva KestoVoima-sopimus. su klo 24.00) ja arkipyhinä (klo 00.00?24.00) sähköenergiasta. Kokoomus on valmis tekemään isojakin päätöksia, mutta niihin tarvitaan yhteistyökumppania, totesi eduskunnan ensimmäinen varapuhemies
Pekka Ravi vieraillessaan
Kiuruvedellä.
Pekka Ravi vieraili Kiuruvedellä maanantaina Kokoomuksen vaalikahvila Korjaamon avajaisissa.
. Kestoetu ei koske
sähkönsiirtohintoja. Tartu tilaisuuteen!
HUOM! KestoVoima-sopimusten
KestoVoima . On
tärkeää, että edustajia on
myös pienemmiltä paikkakunnilta.
Helpin omat vaaliteemat ovat sidoksissa hänen
omaan alaansa vanhustenhoidon parissa. Keskiviikko 4. Päättämättömyyden umpikujasta on päästävä. Yhtenä tavoitteena hänellä on parantaa muun muassa vanhusten hoitopalveluja.
KOKOOMUKSEN vaalikahvila on Kiuruvedellä
avoinna maanantaista torstaihin. Jos asiakas
vaihtaa sähkönmyyjää kesken vuoden, niin etua ei hyvitetä.. Ihmisistä päätökset lähtevät ja kun siihen
saa ryhmän tuen, niin vaikutusmahdollisuudet ovat
laajemmat.
Help kertoo olevansa toiminnan ihminen, jolla on
paloa ja halua päästä vai-
kuttamaan asioihin.
. Samalla
meidän on huolehdittava
yrittäjien toimintaympäristöstä, jotta työllistäminen
on kannattavaa.
Ravi totesi, että Suomessa, etenkin keskipalkoissa,
on todella rankka verotus.
Progressio alkaa jo alemman keskipalkkaryhmän
verotuksessa.
KIURUVETINEN kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Anne Help toivoi,
että ihmiset kävisivät äänestämässä.
. Hän muistutti työn tekemisen tärkeydestä, mutta myös työn
arvostamisesta päättäjätaholla.
. maaliskuuta 2015
11
ANU LAITINEN
PAISTAMME
JOKA
VIIDENNEN!
HAUSKEMPAA
KORJAAMO Kokoomuksen vaalikahvilan avajaisiin terveisensä toi eduskunnan ensimmäinen
varapuheenjohtaja Pekka Ravi. Uskon, että asioihin voi
vaikuttaa. Nukkuvilla ei ole omaa
ehdokasta, hän muistutti.
Help on ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa.
. Etu kertyy viikonloppuisin (la klo
00.00 . Haluan vaikuttaa siihen,
että pienten paikkakuntien
elinkelpoisuus säilyy ja etteivät palvelut katoa isommille paikkakunnille. Kahvilassa voi rupatella Helpin mukaan muustakin kuin politiikasta.
. Ehdokkaina olevat Anne Help ja Pekka Ravi ottivat Kiuruveden MTK:n
puheenjohtaja Arja Kärkkäisen terveiset vastaan.
N
AIS
Kokoomuksen korjaamolla etsitään
ratkaisuja parempaan
ANU LAITINEN
APATIALLE pitää laittaa
stoppi. 0800 30 140.
Ensimmäisen vuoden asiakkuuden jälkeen hyvitys
on 10 prosenttia ja seuraavan vuoden jälkeen
täydet 20 prosenttia.
hinnat laskevat 1.4.2015
alkaen keskimäärin 6,7 %. En ole itse välttämättä joka päivä paikalla, sillä päivätyöt on hoidettava
myös, mutta täällä on vihko, jonne voi jättää terveisensä.
Kahvilassa on esillä myös
taiteilija Raili Heikkisen
myyntinäyttely.
T E N P Ä I VÄ Ä
KestoVoima-asiakkaana saat jopa
20 prosentin hyvityksen viikonloppuina ja
arkipyhinä käyttämästäsi sähköenergiasta.
Jos et ole vielä KestoVoima-asiakas,
niin tee sopimus osoitteessa
www.kestovoima.fi
tai soita asiakaspalveluumme,
puh. Tänne voi tulla parantamaan vaikka maailmaa, hän
totesi humoristisesti.
. Kokonaisveroaste on
sietämättömän korkealla.
Ansiotuloveroa sekä eläkkeistä maksettavaa veroa
on saatava alemmaksi kaikissa ryhmissä
Adèlen on arveltu saaneen
lisäoppia valokuvaukseen Tukholmassa.
Adèle ilmoitteli lehdissä jonkin
verran kuvausajoista . Kärkström). Victor kehitti valokuvaamisen uudelle tasolle, mihin
vaikutti valokuvaustekniikan, kameroiden ja valaistuslaitteidenkin kehitys. Veli kierteli kuvaamassa Itä-Suomessa ja Karjalassa. Kuopion museon
Barsokevitsch-kokoelma
Barsokevitschilla on kiuruvetiset
VALOKUVAUS Pohjois-Savossa laajalti tunnetun Barsokevitschin valokuvaamon perusti
Kuopioon vuonna 1884 Adèle Sallin, hänen äitinsä oli Hautajärven Rapakkojoella syntynyt ja
kasvanut Anna Kärkström. Kuva vuodelta
1893, V. Hän oli
silloin 22-vuotias. Sen toiminta
loppui jo 1880. Kauppaporvarioikeuksien myöntäminen nuorelle naiselle oli erittäin epätavallista.
Myöntämisen ehtona oli varallisuus
ja todisteet ammattitaidosta.
Adèle perusti ensin 1879 naisten
vaatetus- ja hattuliikkeen Ronkaisten sisarusten kanssa. Valokuvaamo jatkoi toimintaansa Adèlen äidin, Anna Sallinin, talossa.
Victorin astuttua näyttämölle Adèle jäi esiripun taa. Viconti anoi vuonna 1890 Venäjän kansalaisena
Suomen kansalaisoikeutta kahdelle lapselleen, mitä senaatti ei
myöntänyt.
Victor Barsokevitsch ja yksi
hänen veljistään anoivat Suomen
kansalaisoikeuksia perheilleen
1896, jolloin lehtitiedon mukaan
senaatti myönsi ne heille.
Venäjän vallan alaisessa auto-
nomisessa Suomessa noudatettiin 1800-luvulla Ruotsin vallan
aikaisia lakeja. Ateljeeseen hankittiin myös
runsaasti rekvisiittaa.
Vuonna 1893 paloi toinen valokuva-ateljee arkistoineen. Niiden mukaan
Suomen kansalainen nainen menetti Suomen kansalaisoikeudet, jos hän meni ulkomaalaisen
kanssa naimisiin.
Victor Barsokevitschin kanssa vuonna 1887 avioituessaan
Adéle oli siten menettänyt Suomen kansalaisoikeudet, vaikka oli suomalaisten vanhempien
Suomessa syntynyt ja koko ajan
Suomessa elänyt henkilö.. Avioliiton myötä valokuvaamon nimi muuttui Victor Barsokevitsch atelieriksi ?olihan
sen aikaisen lain mukaan aviomies
naimisissa olevan naisen pää. maaliskuuta 2015
K U LT T U U R I
KIINTEÄ PERHEYHTEISÖ Vasemmalta Ida
Herckman (o.s. 12
Keskiviikko 4. Barsokevitsch. Annan ja Idan olemuksista huokuu itsetunto. Adèlen varallisuuden
perustana olivat Kärkströmien perinnöt.
TUULIKKI KÄRKKÄINEN
ADÈLE sai kauppaporvarioikeudet
vuonna 1879 merkantilistisen lainsäädännön vielä voimassa ollessa viimeisenä Kuopiossa. Varallisuuden perustana olivat edelleen Adèlen äidin Kiuruvedeltä saamat perinnöt.
1910-luku oli vielä menestyksellistä aikaa Barsokevitschien valokuvaamolle, mutta 1920-luvulla kannattavuus aleni vähitellen sisällissodan jälkeisenä aikana ja kuvaamon
omistajatkin vanhenivat.
Valokuvaaja karkotettiin Venäjälle
TUULIKKI KÄRKKÄINEN
Victor Barsokevitsch 1863-1933.
VICTOR Barsokevitsch joutui
karkotetuksi vuonna 1916 Venäjän vastaisen aktivismin vuoksi asekätköstä epäiltynä Saratoviin. Sallin), Viktor, äiti Adèle,
Vera ja isä Victor Barsokevitsch sekä Anna
Sallin (o.s. Vuonna 1894 Barsokevitschit rakensivat
uuden asuin- ja ateljeetalon Kuninkaankadun ja Minna Canthin kadun kulmaan. 1837 Turussa) kanssa. Victor vapautui karkotuksesta 1917, kun Venäjän vallankumouksessa poliittiset vangit
vapautettiin.
Victorin karkotuksissa oloaikana Adèle hankki toisen valokuvaamon, joka teki käyntikorttikuvia. Viconti oli kotoisin Vitebskistä, joka on nykyään Valko-Venäjää.
Victor Barsokevitschin tiedetään tulleen Turkuun pataljoonaan soittajaksi 1850-luvul-
la, missä hän avioitui muurarinkisällin tyttären, Edla Elisabet Nyströmin (s. Valokuvaamon hän
perusti neljä vuotta myöhemmin
Adèle Sallin atelier -nimellä.
Adèle sai ehkä veljeltään Knutilta ajatuksen ryhtyä valokuvaajaksi ja häneltä alkuoppia. Ateljeeta laajennettiin 1901 lasiseinää ja -kattoa jatkamalla. tehokkaiden
valaisimien puuttuessa oli kuvattava hyvän päivänvalon aikaan. Kun Victor palasi karko-
tuksesta, toinen kuvaamo muutettiin kahden muun osakkaan
kanssa yhteiskuvaamoksi, ja sen
toiminta hiivutettiin.
BARSOKEVITSCHIN on väitetty olleen isänsä Vicenti/Viconti
Barsokevitschin puolelta puolalaista sukujuurta. Vuonna 1887 puutalossa sijainnut Adèlen
valokuva-ateljee arkistoineen paloi.
VUONNA 1887 Adèle avioitui helsinkiläisen konttoristi Victor Barsokevitschin kanssa
Ihmisiä siirrellään kuin nappuloita. Vuonna
1859 Johan Sallin kuoli. Aloitan uuden juttusarjan ensi viikolla, jos...
Vai onko tämä näköalattomuus sittenkin sitä, että elämä tuntuu olevan koko ajan katkolla, joka paikassa ja joka elämän alueella. Mutta ei... Kärkström) peri kahden veljensä kanssa Kärkströmien suuren omaisuuden, sillä kaksi muuta veljeä oli lapsettomia. milloin tahansa. Huominen on huomenna.
Miettikääpä sitä kaikki, jotka kuljette maailma harteillanne.
Tiistaiseura 130 vuotta
JAANA SELANDER
KIURUVEDEN tiistaiseura kuuluu alaosastona Pyhän Sergein
ja Hermannin (kuvassa) veljeskuntaan, veljeskunnan perustamisesta tuli tammikuussa kuluneeksi 130 vuotta.
Tammikuussa 1885 Suomen
suuriruhtinaskunnan senaatti
hyväksyi yhdistyksen säännöt.
Tätä ajankohtaa pidetään tiistaiseurojen alkuna.
Nimi tiistaiseura on arkkipiispa Antonin ehdottama, seuran
viikottaisen kokkoontumispäivän mukaisesti. Huomaan entistä useammin toteavani niin työpaikalla kuin kotonakin:
Kyllä, jos elän. Maaseudulla vastuuta olivat myös
jakamassa talojen emännät. 1833) ja nimismies Johan Gabriel Sallinin
(Sallinen, s. Irtisanomisuhan alla ovat historiansa parasta tulosta tekevien firmojen työntekijät, liian lihavia ei rekrytoida, ylitöistä ei makseta korvausta. Ajamme ruumisauton ohi fyysisesti ja henkisesti. Lehmät lypsävät maitoa, sanomalehdet ilmestyvät...
Jotenkin sitä odottaisi, että koko maailma surisi. Anna ja lapset asuivat Läävän talossa vuoteen 1867 saakka. maaliskuuta 2015
13
KOLUMNI
JAANA SELANDER
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Anna Sallin palasi lastensa kanssa leskeksi jäätyään Rautavaaralta kotitilalleen Rapakkojoelle Läävän taloon vuonna 1960. Vuoden 1855
alussa tapahtui vaihto. Mitä murehtia. Mitä enemmän lausetta pohdin, sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että siinähän on kokonainen elämänfilosofia. Eihän sekään huolehdi, mitä huominen tuo tullessaan.
Voi kun osaisikin sisäistää nuo Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa: Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa... Lähdetään vaan kesällä moottoripyörällä Ahvenamaalle, jos... Edes
hetkeksi. Barsokevitschien yksityiskuvakokoelma
Huominen on huomenna
KUN läheinen kuolee, tuntuu oudolta, että maailma jatkaa pyörimistään . Kärkström oli Pauluksen vanhimman
pojan (Samuelin) vanhimman pojan, Kalle Juhon, tytär.
Adèle Sallin (1857?1944, avioiduttuaan
Barsokevitsch) yli 20-kymppisenä
1880-luvun alussa. Älä jää makaamaan tuskasi kanssa. Adèlen ja Victorin perheen
esikoinen, vuonna 1888 syntynyt
Anna, oli kuollut kurkkumätään
vuoden täytettyään.
Victor Barsokevitsch kuoli Helsingissä 69-vuotiaana vuonna
1933 ja Adèle 87-vuotiaana. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
MUTTA elämä ei mene kuten Raamatussa tai Strömsössä. Syventämään oman
uskon sisältöä, jotta kirkollinen
elämä ei olisi vain ulkoisten tapojen noudattamaista.
Voidaan olettaa, että alun perin
osittain tiistaiseurojen sysäämänä on syntynyt kirkollinen tietous, jossa on havahduttu löytämään maailmanlaajuinen ortodoksikirkkojen perhe, Toivo
Jumpponen toteaa.
Kiuruveden tiistaiseura jatkaa
toimintaansa, kuten tähänkin
saakka.. Ei kosketa minua, juuri tällä hetkellä.
Oikeastaan se on hemmetin hyvä, että maailma jatkaa kiihkeää rytmiään, kun tarkemmin ryhtyy ajattelemaan. vuonna 1944. Kuolemmehan kuitenkin. Ympäristö viestii, että elämä jatkuu. Tämä kuva Läävästä on Juho Pöksyläisen
omistuksen ajalta, mutta ainakin korkeampi asuinrakennus oli rakennettu ennen
Kärkströmienkin aikaa. Siellä he asuivat vuoteen 1867 saakka, jolloin
Anna muutti lastensa kanssa Kuopioon. Leski,
Anna Sallin, palasi lapsineen kotitilalleen Kiuruveden Hautajärven
Rapakkojoelle vuonna 1860. Anna Sofia o.s. Läävässä asumisen ajoilta peräisin oleva
valtava, jykevä, omissa raameissaan lattialla seisova peili ja muitakin Kärkströmien Läävässä asumisen aikaisia huonekaluja säilyi Annan ja tyttäriensä Adèlen ja
Idan mukana läpi elämän ja muuttojen.
Anna Sallin muutti lapsineen,
joita oli kolme, Kuopioon vuonna 1867.
VB-valokuvakeskus ja Adèlen vuosi
KUOPION kaupunki omistaa
tällä hetkellä Barsokevitschien asuin- ja ateljeetalon, joka
sijaitsee Kuninkaankatu 12?
14:ssä. Vera ja Viktor halusivat
luopua Barsokevitschin nimestä.
Barsokevitschien perhehauta on
Helsingin Hietaniemessä.
ADÉLE (Adelaine Katarina)
Sallin syntyi 1857 Anna Sofia
o.s. Ajan tavan
mukaan nimi muutettiin rahvaasta erottuvammin, Paulus Kärkströmiksi. Siellä toimii VB-valokuvakeskus, missä Victor Barsokevitsch -seura järjestää valokuvanäyttelyjä.
Tämä vuosi on nimetty Adèlen vuodeksi ja kesäksi 2015
on tulossa myös näyttely, joka
esittää valokuvaamon perustaja Adèle Sallinia ja Barsokevitschien perheyhteisöä.
Vanhoista valokuvistaan voi vilkaista, ketkä ovat käyneet kuvauttamassa itseään Kuopiossa Barsokevitscheillä . Edellytetään, että olet käytettävissä 24/7, jos et ole, tulijoita on kyllä jonoksi asti.
Mutta onko millään lopulta väliä. Kuuntele pikkulintua, joka sirkuttaa puussa. Kärkströmin (s. Keskiviikko 4. Samal-
la ne pyrkivät kasvattamaan tietoisuutta omasta kirkosta ja sen
perinteestä. Tiistaiseurojen
johto oli suuressa määrin naisten
aktiivisuuden varassa pääasiassa opettajien sekä kaupunkilaisrouvien ja neitien varassa. Olen miettinyt tähän katoavaisuuteen liittyen koko viikon helsinkiläisen rap-duo JVG:n hokemaa: Huominen on huomenna... Kuorma-autot kuljettavat makkaroita ja maitoa supermarketteihin, lapset laskevat liukumäkeä, lunta sataa maahan. Itse he
muuttivat vuonna 1927 Helsinkiin,
missä lapset Vera ja Viktorkin jo
asuivat. 1828) toisena lapsena
Rautavaaralla.
Äiti Anna Sofia oli kotoisin Kiuruveden Hauta(järven)kylästä Rapakkojoelta, missä Kärkströmien jakamaton perikunta omisti
1800-luvulla kolme suurta maatilaa: Läävänsalmen eli Läävän,
Hyvärilän (myöh. Pysähtyisi. Niin kuin kuuluu ottaa hattu pois päästä, jos hautajaissaattue sattuu kohdalle. Jokela) ja Paavolan eli Pitkärannan, lyhyesti
Rannan.
Lisäksi Kärkströmit omistivat
Kallio(järven)kylästä tilan (silloin
nimeltään Pietilä) sekä myös kirkonkylän keskustasta hautuumaan
suuntaan tilan (silloin sekin Pietilä).
Anna Sallin (o.s. Yhteiskunnallinen asema tai varallisuus eivät vaikuttaneet osallistumiseen.
Tiistaiseurat toimivat yhä alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti avustusjärjestönä. Juho Pöksyläisen kuvakokoelma
Rapakkojoen Läävässä kotitila
TUULIKKI KÄRKKÄINEN
juuret
Vuonna 1926 Barsokevitschit myivät ateljeensa Greta Mieloselle oikeudella käyttää edelleen Barsokevitsch-kuvaamon nimeä. Yhdellä Annan veljistä, Juho
Kärkströmillä, oli 1800-luvun
loppupuoliskolla kauppa Kiuruveden kylän keskustassa suunnilleen sillä paikalla, mihin myöhemmin rakennettiin ensin Työväenyhdistyksen talo ja myöhemmin Työväen Osuuskauppa.
Nimi Kärkström tuli tälle sukuhaaralle, kun Kiuruveden kappeliseurakunnan ensimmäiseksi lukkariksi valittiin 1770 Rapakkojoelta Rapakon talosta kotoisin ollut
Paavo Kärkkäinen. markkinoiden aikaan markkinaväelle oli alennetut hinnat . kuin mitään ei olisi tapahtunut. Barsokevitschien
yksityiskuvakokoelma.
Liperistä kotoisin ollut Johan
Sallin tuli Kiuruvedelle nimismieheksi alkuvuonna 1854, saman vuoden lopussa Kuopion kuvernööri määräsi Johan Sallinin
nimismieheksi Rautavaaralle ja
Rautavaaran nimismiehen Ahngerin Kiuruvedelle. Nouse poterostasi. markkinamies Barso
kun oli.
Adèle töiden välissä lukemassa lehteä,
kuva 1890-luvun alkuvuosilta. Ajan henki on se, että olet vaarassa pudota pelistä pois
Teen vanhasta vaatteesta tuunaamalla sopivan. Murrettua
ruskeaa, luonnonvalkoista, antiikin vihreää, enkelin kultaa...
Kynttilät palavat, lasit hohtavat,
valkoiset kukat maljakossa.
Ja itse taiteilija, hän on tyyliltään
osa kokonaisuutta.
No, sohvalla, tuoleilla ja lattialla on kieltämättä kymmeniä tauluja, ne ovat lähdössä myyntinäyttelyyn Kulttuuritaloon. Niillä oli mukava tehdä pieni
liina. Ja
arvatkaas mitä, hänen vaatteensa
ovat kirpputorilta!
. En käytä neulaa enkä lankaa, vain säppineuloja, joilla muutan asua tai lisään siihen huiveja. päivänä
maaliskuuta, jolloin on Raameissa-näyttelyn avajaiset, ennen naistenpäivän tilaisuutta.
. Ne ovat balanssissa.
Ja totta se on!
JAPANILAISTEN elokuvien totoro hahmo inspiroi Salla Sirviötä (10) tekemään mielikuvitushahmon, joka muistuttaa pupua.
Harmaa, pallon muotoinen pupu
viettää maaliskuun kirjaston aulaan kootussa käsityökoululaisten näyttelyssä.
Tänä vuonna käsityökouluissa
ympäri Suomea on ollut yhteinen
teema, Käsityö maailman kylässä.
Samalla teemalla jatketaan seuraa-
vat neljä vuotta. Joku sanoo sitä flow-tilaksi,
joka tapauksessa muut asiat siinä
ympärillä unohtuvat.
Katselemme yhdessä taidenäyttelyyn lähteviä tauluja.
Arja Kilvensalmi selittää, että kaikissa tauluissa palaset ovat
kohdallaan, mitään hän ei niihin
lisäisi eikä poistaisi. Hän
käyttää akvarellivärejä, akryylimaaleja, tusseja ja graffitia sekaisin, värit hän levittää kankaalle
sormin tai pensselillä.
. Ja myös ikonimaisuutta. maaliskuuta 2015
n äytte l y
Ulos
raameista
TAIDENÄYTTELY Arja Kilvensalmen koti
Hautakylän Hyttilässä on täynnä tauluja.
Taiteilija itse huikkaa heti ovelta vierailijalle, että
taide on vallannut talon. En ole koskaan ostanut itselleni edes juhlamekkoa, selittää hän.
Kaikki mekot ovat kirpputorilta,
myös se mekko, jonka hän pukee
päälleen sunnuntaina 8. Teema laajenee
vuosittain Euroopasta kohti kaukomaita.
Otava Saraste (7) väänteli kalaverkosta lamppukalan, joka saalistaa merten syvyyksissä pienen
lamppunsa avulla.
. päinvastoin
ihastuttaa.
JAANA SELANDER
ITSE asiassa kaikki on tasapainossa ja tarkkaan harkittua pientä yksityiskohtaa myöten. Matildan suuri kala on kokonaan kel-. Tänä vuonna käsityökoululaiset keskittyivät töissään lähiseutuun. Yleensä en suunnittele taulua
etukäteen, aloitan jostain ja päädyn johonkin.
Arja selittää innoissaan sitä tilannetta, kun hän ryhtyy tekemään
taidetta, siinä aika menettää mer-
ARJA Kilvensalmella ei ole taiteellisia esikuvia, hän tunnustaa, ettei
edes tiedä muita taitelijoita kuin
Picasson ja Schjerfbeckin.
Arjan maalauksista voi löytää
molempia. Me pidetään täällä ohjaaja
Helena Turuselle aina yllin tunteja, kertoo Otavan isosisko Kaisla
Saraste (10).
Niklas Mäen (8) mielestä käsityökoulussa oli parasta kutominen
kangaspuilla.
. Ettei vieras kauhistuisi.
Eihän se kauhistuta, vaan ?kaaos. Mutta nekin
ikään kuin kuuluvat tähän ?performanssiin?.
Kun ihastelen Kilvensalmen tyylisilmää, naureskelee taiteilija teekuppi kädessään ja selittää saaneensa aikanaan Finnlaysonin, nyt
jo eläkkeellä olevalta suunnittelija Wellamo Vuoriselta nimityksen ?viritysten virtuoosi?.
Ei voi muuta kuin yhtyä Vuoriseen! Hyttilä sopisi jutuksi sisustuslehteen ja Arja tyylilehteen. Lamppukala on oikeasti olemassa. Säppineuloja siirtelemällä saa asusta taas ihan uudenlaisen, Arja selittää.
SAMANALAINEN impulsiivisuus, rajaton luovuus, mutta samaan aikaan myös tarkka silmä
TIINA KILVENSALMI
ja tyylitaju ohjaavat Arja Kilvensalmea taiteen tekemisessä. 14
Keskiviikko 4. Valikoimassa on abstrakteja
sommitelmia, mutta paljon naisten kasvoja, madonnia ja lapsia.
Arja Kilvensalmen mielestä naiset ovat enkeleitä, he tekevät kaiken, ovat moniulotteisempia kuin
Totoro-pupu muuttaa kirjaston aulaan
TIINA KILVENSALMI
PUPU Salla Sirviö teki käsityökoulussa mielikuvitus hahmon, joka muistuttaa pupua.
kityksensä.
. Käyn täällä, että opin uusia
juttuja, Niklas kertoo.
Kaisla viimeistelee viimeisellä
käsityökoulun tunnilla kettua, joka
on lähes oikean kokoinen.
Nuorin käsityökoululainen,
6-vuotias Matilda Virta, pyytää
Helena Turuselta jo neljättä kertaa kirkkaan keltaista maalia
Tykkään kaloista,
kertoo Matilda.
Käsityökoululaiset kokoontuvat
joka viikko kahdessa eri ryhmässä. Kiersimme saarta vuokratuilla skoottereilla ja löysimme rannan. Etukannen sisäpuolelle
oli edellinen omistaja kirjoittanut ?Inspiroidu?. Hän vastasi: ?Ammatikseen ehkä, kun saa ensimmäisen palkan, mutta kaikki voivat olla toimittajia luonteeltaan, jos tekee sitä tosissaan?.
Vietimme viikon saarella. Olimme syömässä illallista rannalla olevassa ravintolassa. Miksi
meidät pakotetaan tiettyyn muottiin?
. Arja on pohtinut paljon ihmisen ja elämän raameja. Hänen matkansa jatkui Vietnamissa, kun meidän viisumi oli umpeutumassa ja lähtö Kambodzaan häämötti. Itse olen ainakin onnellinen,
tai sitten olen niin tyhmä, että en
tajua olevani onneton.
Arja Kilvensalmen näyttely Raameissa Adele Arja Kilvensalmi Kulttuuritalossa 3.3.28.4.2015.
johon tulee abstraktikuvio.
. Tuoretta
kalaa altaissa, hedelmiä banaanista vesimeloniin ja suomalaisille vieraampaan rambutan hedelmään. Kerkesin lukea sen sanan ja olin jo inspiroitunut.
Jos en muuta tältä matkalta löydä, niin sen inspiraation, että haluan kirjoittaa, haluan tehdä tästä ammatin itselleni. Juttelimme amerikkalaisen kanssa. Rannan jälkeen ajoimme kaupunkiin paikalliselle kalatorille. Suosittelen taiteen tekemistä
muillekin. Tilasin aterian, joka maksoi 75 tuhatta paikallista rahaa, hinta euroissa on vajaat kolme euroa.
Oli ilta, mutta lämmin, työnsin varpaat hiekkaan ja tuijotin tähtiä, joita olin viimeksi Mongoliassa nähnyt. Kysyin häneltä, että milloin hänen mielestään voi kutsua itseään toimittajaksi. Kirjoittaminen on hieno laji ja olen ylpeä, että olen saanut jo pienen osan tehdä sitä.
Haluaisin olla joskus kokenut ja inspiroitunut kirjailija, joka antaa sen kirjan seuraavalle unelmoijalle.. Huomasin kuinka haluaisin, että minun kirjoitus olisi joskus vastaavanlaisessa kirjassa. Valkoista hiekkaa, kookospuita tuomassa varjoa ja meren aaltojen äänet toivat viimeisen silauksen täydelliseen rentoutumiseen. Nyt mietin, että mieluummin
näyttelyn nimi olisi pitänyt olla
Ulos raameista. Myöhemmin illalla minulle selvisi, että hänkin on kirjoittamassa matkastaan.
Kumpikaan meistä ei halunnut kutsua itseään toimittajaksi. Jos ei muuta syytä keksi tulla Vietnamiin, niin ruoka.
AJOIMME amerikkalaisen skootterilla lentokentälle. Tutuiksi ovat
tulleet kirjonta, kangaspuut, ompeleminen ja pajunoksien työstäminen.
Aili Jauhiainen (10) työstää ryijyä,
meissa. Hänen mielestään mukavinta oli maalata kirjontataulun kehykset.
Savon Taito käsityökoululaisten Matkalla Pohjoismaissa
-näyttely kirjaston aulassa maaliskuun ajan.
TAPASIMME hostellissamme amerikkalaisen matkaajan, hän oli
ollut lähes puoli vuotta reissussa. Söimme katukeittiön grillistä riisipuuron tyyliseen taikinaan leivotun banaanin. Oppilaat ovat alakouluikäisiä.
Vuoden mittaan he ovat harjoitelleet eri tekniikoita. Tykkään Afrikan ja Intian hajuista ja ruuista, värikkäistä ihmisistä.
Taidenäyttely kantaa nimeä Raa-
tainen.
. Itse olen raamien
ulkopuolella, rohkeasti oma itseni, sellainen hersyvä luonne. Valitsin ryijyyn iloisia ja vaaleita sävyjä. Hiljaisena paratiisisaarena meille uskoteltu paikka osoittautui suurimmalta osin oikeaan. Olinkin aikaisemmin sanonut, että vanhan
liiton hostellikulttuuri on kuollut, mutta tältä saarelta ja tästä kyseisestä hostellista sitä vielä löytyi.
?
Kaikki voivat olla toimittajia
luonteeltaan.
miehet.
. Keksin tehdä kalan, koska
meille tuli kotiin muutama viikko
sitten akvaario. Hän antoi minulle kirjan ?Amerikan parhaat matkakirjoitukset?, jonka oli aikoinaan saanut lahjaksi. Naisilta puuttuvat vain siivet
ollakseen enkeleitä.
Arjan taulujen värit ovat murrettuja, mutta vaikutteita hän sanoo
silti saaneensa paljon maailmalta.
Erityisen kiehtovia seutuja ovat
Afrikka ja Intia.
. maaliskuuta 2015
15
TIINA KILVENSALMI
ku ka?
> Nimi: Arja Kilvensalmi, syntynyt 1958.
> Asuu: Hautakylässä Hyttilässä.
> Perhe: Aviomies Juha, aikuinen tytär.
> Työ: Eläkkeellä oleva taivaanrannan maalari, toiminut muun
muassa huoltoasemamyyjänä,
pitokokkina, graafikkona, tuunaajana, myynyt taidetta.
> Harrastukset: Syöminen,
ennen matkustaminen.
MATKA BLOGI
ALEKSI NUUTINEN
puolenvuoden matkalla Venäjän kautta Aasiaan
Inspiroidu
MATKAILUA on harrastettu itsensä löytämistarkoituksessa jo aikoja. Ryijyn tekeminen on
ihan helppoa. Löytää mitä haluaa tehdä työkseen tai elämällään.
Itsensälöytämismatkoja ovat harrastaneet monet, joka päivän kavereista kuuluisiin artisteihin.
Meidän viimeinen paikka Vietnamissa oli Phu Quocin saari, jonne lensimme maan suurimmasta ja vilkkaimmasta kaupungista Saigonista. Minusta elämä on elämistä varten.
Heikkoudet on käännettävä vahvuuksiksi.
Otava Saraste kutomassa.
. YstävysAleksi Nuutinen tyimme ja hän liittyi
porukkaamme. Liikenne verrattuna edellisiin kaupunkeihin oli todella hiljaista, meren pystyi haistamaan saaren sisäosiin asti ja ihmiset vaikuttivat rentoutuneilta ja mukavilta.
YÖVYIMME hostellissa, joka oli jotain muuta kuin edelliset yöpaikkamme. Löytää hyviä puolia itsestään sekä muista ihmisistä. Keskiviikko 4. Halusin tehdä yhden
isomman työn, koska olen käynyt
täällä jo neljä vuotta.
Sara Räihä (10) aloitti käsityökoulun viime syksynä. Ihmiset tutustuivat toisiinsa ja kertoivat
toinen toistaan uskomattomampia tarinoita, kuten entisaikaan. Miten olisi naisten yhteinen taideterapia, jossa jokainen
ilmaisisi itseään ilman rajoitteita. Ennen sitä, kun ei-puututa-toisten-asioihin -mentaliteetti tuli valloilleen ja hostelleista muodostui pelkkiä nukkumapaikkoja
Millaiseksi sinun nimesi
usein vääntyy?
. Lapsena naapuriimme muutti perhe joiden tyttären nimi oli
myös Tarja. Nimi on 1900-luvun
alusta vuoden 2014 loppuun
mennessä annettu 29153
henkilölle.
Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu
ANU LAITINEN
Sunnuntaina 8.3.
Kansainvälisen
naistenpäivän luento
Kiuruveden kulttuuritalossa
tarjoaa näkemyksiä lasten
kehityksen tukemiseen arjen
näkökulmasta. Nimiväännöksiä ei ole tullut vastaan. Työpaikkani on K-supermarket Kiuruvesi.
Millainen olet?
. Positiivinen ja diplomaattinen.
Mikä saa innostumaan?
. Hiihtolenkki
on valaistu ulkotulin.
Jänteenhallilla ja Kuukkelin
kodalla on nuotio sekä
mehupiste. Ei varsinaisesti hankaluuksia, mutta kun menin naimisiin
ja sukunimeni muuttui, vääntyi
se useimmiten Marjaniemeksi.
Ilmeisesti Tarja Marjaniemi olisi
sointunut paremmin.
Kuka on Tarja Marjoniemi?
. Niinpä minusta tuli tällä kertaa Pikku-Tarja ja hän oli Iso-Tarja, koska hän oli pitempi ja vähän vanhempi kuin minä. Kaikki ovat
tervetulleita satuhetkeen
tänään keskiviikkona.
ROSS ELLIOTT/FLICKR/CREATIVE COMMONS
tiesitkö?
Torstaina 5.3.
Kuutamohiihto kutsuu
hiihdon ystäviä lenkille.
Tapahtuma alkaa kello 18
Kiuruveden uimahallin
pihassa. Harrastuksia ovat metsästys,
koirien kanssa luonnossa liikkuminen, valokuvaus sekä kerran
viikossa käyn pelaamassa sählyä
palopoikien kanssa.
Nimipäivät
Tänään: Ari, Arsi
Torstai: Leila, Laila
Perjantai: Tarmo
Lauantai: Tarja, Taru, Taika
Sunnuntai: Vilppu
Maanantai: Auvo
Tiistai: Aurora, Aura. Kirjakauppias antoikin meille lisänimen Tarja-pari.
Onko nimesi aiheuttanut sinul-
le koskaan hankaluuksia?
. Luennon
pitää lastenpsykiatrian
erikoislääkäri Miia Kaartinen.
Tapahtuman järjestävät
KiuruNaiset. Perheeseeni kuuluvat mieheni Marko, lapsemme Teemu ja Tiina, miniä
Riikka sekä neljä karvatassua (1
perhoskoira ja 3 englanninsetteriä). Uimahalliin on
maksuton sisäänpääsy
hiihtäjille.
1. maaliskuuta
vuodesta 1950 alkaen.
3. Tuokion teemana on
isot ja pienet. Lapsena tätini kutsui
joskus nimellä Tarjuska ja Tartsi olen myös joidenkin puheissa.
Millaisia hauskoja tilanteita nimesi on saanut aikaan?
. Nimeni ei ole kulkenut suvussa. Nuken nimi oli Tarja.
Tarjan nimipäivää vietetään lauantaina 7.3.
TIINA MARJONIEMI
Keskiviikkona 4.3.
Satutuokio Kiuruveden
kirjastossa kello 9:30?
10:00. Tapahtumassa
voi kokeilla lumikenkäilyä tai
vaikkapa pulahtaa avantoon
uimaan. Vanhempani kertoivat, että isäni siskolla oli ollut Tarja niminen nukke, joten ehkä nimeni
on tullut siitä.
Mikä nimessäsi on mielestäsi parasta?
. Nimipäivää Tarja on
viettänyt 7. 16
Keskiviikko 4. Luento alkaa
kello 13.00.
Mistä nimesi on peräisin,
Tarja Marjoniemi?
. Tarja on 1950-luvulta
lähtien ollut yksi suosituimmista suomalaisista
tyttöjen nimistä.
2. Kun sitten menin ensimmäiseen työpaikkaani kirjakauppaan,
oli siellä työkaverina toinen Tarja. Tarja ei ole kovin yleinen nimi, ainakaan koulussa ei sattunut luokalleni toista samannimistä.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Koska hän oli nuorempi kuin minä, minusta tuli Iso-Tarja ja hän oli Pikku-Tarja. maaliskuuta 2015
VIIKOSTA VIIKKOON
VIIKON MIETE
Ei yksikään ihminen voi pitempää aikaa elää kaksin kasvoin,
joista paljastaa toiset itselleen, toiset muille ihmisille, tulematta lopulta epätietoiseksi siitä, kummatko ovat todelliset.
Nathaniel Hawthorne
viikon vitsi
Kaksi hölmöläistä käveli kadulla. Alkuperältään Tarja-nimi
tulee kreikan Dariasta, joka
taas on Dariuksen - mahtavan - feminiinimuoto.
4. Lokki kakkasi ohilentäessään toisen päähän.
-Hae äkkiä jostakin vessapaperia, sanoi toinen.
-Ei se nyt enää mitään auta, äyskäisi kakkapommin uhri.
Lintuhan on jo vaikka kuinka kaukana.
menot
JOHN MORGAN/FLICKR/CREATIVE COMMONS
Iso-Tarjasta pikku-Tarjaksi
NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Nimeni sain ehkä tädin nuken nimen perusteella. Olen syntyisin Kiuruvedeltä ja lapsuudenkotini on Lahnasten ja Remeskylän välimaastossa.
10 vuotta vietimme työn perässä
Juankoskella ja reilu 6 vuotta sitten palasimme takaisin Kiuruvedelle kotimaisemiin
Lauantai
Suomen tieverkosto rapautuu hurjaa vauhtia. Asiantuntijat suorittivat perusteellisen ja yksityiskohtiin menevän tarkastamistyön
ja hyväksyivät tilat käyttöönotettaviksi. 50 VUOTTA
Keskiviikko 4. Torstai
Valiokunta: Ruotsi
pysyköön pakollisena
oppiaineena
Vua on se hyvä, että on tuo
pakkoruotti. Näin talvella lumikeleillähän se on helppoa, kun
on tällainen kunnon reki
käytössä.
Kaikenlaisten kivojen
harrastusten lisäksi tällainen hyötyliikunta on aivan
paikallaan, ja tietysti siitä saa myös hyvän mielen,
kun pystyy olemaan avuksi.
Eihän me tietenkään tätä
aivan ilmaiseksi tehdä. Läsnä oli myös rakennuksen
suunnittelija dipl. Kuvassa tutkitaan kaidetangon kestävyyttä.
(Kiuruvesi N:o 9-1965)
Kyllä myö tiijettään paremmin!
viikon sääennuste
Näin viikon uutiset kääntyvät maalaisjärjellä (tai tahallaan väärinymmärrettynä.)
1
DAMIEN DU TOIT/ FLICKR / CREATIVE COMMONS
YLE: Teiden kunto
heikkenee jatkuvasti
4.3. Ee sentää tarvinne
toista nuapurkieltä opetella pakon
alla. Sääennusteet ovat voineet
muuttua lehden ilmestymisen jälkeen.
Tiedot on tarkistettu maanantaina 3.3.. Kuvan tie sijaitsee
Namibiassa.
ylin 2 ºC alin -6 ºC
CORGIEN MATKASSA
Näin Corgi-koirat Eetu ja Pietu auttavat arjessa
8.3. maaliskuuta 2015
17
Yhteislyseon laajennusosa läpäisi hyvin tarkistuksen
MAANANTAINA ottaa yhteislyseo käyttöönsä uudet tilat, joiden tarkastus ja luovutus tapahtui torstaina. Maanantai
ylin 3 ºC alin -1 ºC
10.3. Toimi Huovinen sekä aliurakoitsijoiden edustajat, Kiuruveden kunnan rak. Tarkastusta oli suorittamassa kolme insinööriä rakennushallituksesta sekä erikseen maalaustöiden tarkasta-
ja. Keskiviikko
Lineekö se ennee ees uutinen, johan
tuo on tiallä nähty ja koettu. Kyllä myö nii kansaanvälisillä
vesillä ollaan.
ylin 1 ºC alin -1 ºC
6.3. Tiistai
ylin 2 ºC alin -4 ºC
Huom. Sunnuntai
Vetokoirina
Mielellämme autamme
isäntää välillä saunapuiden
kuskaamisessa tuolta hieman etäämmällä olevalta liiteriltä. Pitteeköhän se tuo
meijjännii ruveta puuhoomaan
turvallisuustarkastusta tuonne
isolle kumpareelle, jottei vuan piäse
vahinkoo sattummaan.
Foreca
ylin 0 ºC alin -3 ºC
7.3. . Kehä III ulkopuolella ei kohta tarvitse ihailla näin sileää asfalttia. arkkitehti Aarne Timonen, pääurakoitsija rak.
mest. Turvallisuus ennen
muuta. Katotaan
sitte, kesteekö se aati taekka mersu.
ylin 1ºC alin -1 ºC
2
5.3. Ois vua laatettu savo ruottin
tilalle. Tietysti palkaksi tulee kehuja ja rapsutuksia ja välillä
myös muutama ylimääräinen herkkupala.
Teksti ja kuva:
Minna Lappi
PUUNAJOSSA Eetu ja Pietu
avustavat polttopuiden ajossa.
ylin 5 ºC alin -1 ºC
9.3. Perjantai
3
MTV: laskettelukeskusten turvallisuus
suurennuslasin alla
No voe tokkiinsa, on se
hyvä. Eino Kauranen ja rehtori Tatu Mal-
mivaara. Aatot
ne vuan haijjoo het ens metreillä.
Tulukeepa työ polliitikot tänne
Savon piäkaapunkiin, nii suatte
kokkee elämänne kyyit. mest
KiuMK:n
puheenjohtajana on toiminut sen perustamisesta lähtien Juhani Matinniemi.
Kerho on perustettu vuonna
1995 ja rekisteröity yhdistykseksi 1997. Onhan niitä muutamia siltojakin taidettu urien varrelle rakentaa, Mikko Huuskonen
kertoo.
Kerhon väki toivoo myös,
että kaupunki huolehtisi aktiivisemmin virallisen moottorikelkkareitin kunnosta ja
turvallisuudesta ajamalla sitä tampparilla sopivin väliajoin sekä tarvittaessa raivaamalla pahimpia kantoja,
kiviä ja risukoita pois.
Reiteillä ja maastossa
moottorikelkalla liikkumiseen pätevät tieliikennelain,
maastoliikennelain ja maastoliikenneasetuksen määrittelemät säännöt, jotka jokaisen kelkkailijan tulee tuntea.
Reitillä yleisnopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa ja järvellä 80 kilometriä
tunnissa. Esimerkiksi meidän
perheestä myös 7-vuotias
poika harrastaa kelkkailua,
Kulhomäki kertoo.
Kulhomäki muistuttaa,
etteivät alaikäiset saa ajaa
julkisilla reiteillä, vaan ajon
tulee tapahtua valvotusti
suljetulla radalla.
Moottorikelkkailussa miehiä viehättää enimmäkseen fyysinen ajaminen, johon ei pelkkä järvenjää riitä.
. 18
Keskiviikko 4. Viisi
on tullut moottorikelkalla
ja muut autoilla. Tasamaa-
Turvallisuus ja liikennesäännöt huomioon
ANU LAITINEN
KIURUVEDELLÄ toimii aktiivinen moottorikelkkakerho Kiuruveden Moottorikelkkailijat ry. maaliskuuta 2015
UR H E I LU
Vauhdin
hurmaa
järki
päässä
MOOTTORIKELKKAILU Vauhdikkuudesta huollimatta ajossa
on noudatettava liikennesääntöjä.
Hevosvoimia kokeillaan vain suljetulla radalla.
ANU LAITINEN
KYMMENKUNTA miestä rupattelee iloisesti Kiuruveden ABC-liikenneaseman parkkipaikalla. Myös naapurikerhojen jäsenet ovat tervetulleita kerhon radan käyttöön.
- Kerhossa painotamme
turvalliseen ja liikennesääntöjä noudattavaan ajamiseen. Ilman 15 vuoden ikää
ja vähintään T-luokan ajokorttia ei julkisilla väylillä
saa ajaa, Jussi Kulhomäki
muistuttaa.
Kiuruveden alueella ris-
teilee noin 200 kilometrin
pituinen moottorikelkkareitistö. Jutustelun
aiheena on moottorikelkkailu harrastuksena monien
muiden hyvien harrastusten joukossa. Virallinen
moottorikelkkareitti on tar-
koitettu ainoastaan moottorikelkoilla lumipeitteen aikaan ajettavaksi.
- Käymme kerhon ylläpitämiä uria läpi talkoovoimin joka vuosi aina alkutalvesta ja raivailemme pahimpia risukoita pois. Tuollakin
hinnalla saa jo ihan harrasteluajeluun sopivan menopelin, kertoo moottorikelkkailua harrastava Jus-
TAUKOPAIKALLA Mikko Huuskonen (oikealla), Mika Airaksinen ja Mika Laukkanen mielekkään harrastuksen äärellä. Moottorikelkkailu on monipuolinen laji.
si Kulhomäki.
Turvallisuudesta eivät
miehet ole tinkineet. Heidän varustuksista löytyvät
kypärän lisäksi niskasuoja,
polvi- ja kyynärsuojat, rintapanssari sekä turvalliset
ajokengät.
- Tärkeimpiä ovat kypärän lisäksi polvisuojat, sillä patikkoisella reitillä polvet voivat helposti kolahtaa
kelkan runkoon. Lajin harrastamiseen tarvitaan moottorikelkka sekä erilaisia ajovarusteita. Heistä
osa kilpailee. Muut, kuten
ajopuku, ajokengät, polvi-
ja kyynärsuojat, turvapanssari sekä niskasuoja hankitaan sen mukaan, miten kukin omaa turvallisuutta sekä ajomukavuutta arvostaa
ja miten paljon siihen haluaa rahallisesti panostaa.
Vuokrakelkka on oiva tapa kokeilla harrastusta, mikäli oman kelkan hankinta ei ole vielä ajankohtaista.
- Kelkkojen hinnat lähtevät yleensä noin 1500 eurosta ylöspäin. Metsäreitit ovat ehdottomasti parhaita, sillä siellä ajoon tulee fysiikka mukaan. Reittejä pitkin pääsee
nyt kulkemaan lähes kaikkiin naapurikuntiin.
Kiuruvedellä on erittäin
hyvä moottorikelkkareitistö, joka koostuu kerhon
omin varoin ja talkoovoimin ylläpitämistä moottorikelkkaurista ja Kiuruveden
kaupungin ylläpitämästä virallisesta moottorikelkkareitistä välillä ABC Kiuruvesi Pyhäsalmen raja. Kerhon jäsenmaksulla voi käydä Haapa-
kummun radalla ajelemassa ja ottamassa mittaa hevosvoimista. Kypärä on turvavarusteista ainoa pakollinen sekä kuljettajalle että
matkustajalle. Niskasuoja on myös tärkeä varuste,
sillä se estää pään notkah-
?
Metsäreitit ovat
ehdottomasti
parhaita, sillä
siellä ajoon
tulee fysiikka
mukaan.
Mikko Huuskonen
tamisen.
Moottorikelkkailu sopii
lajina kaikille, jotka tykkäävät moottorilla kulkevista
menopeleistä. Moni kelkkailee talvet ja ajaa moottoripyörällä kesät.
- Laji sopii koko perheelle
siinä kuin mikä muu tahansa laji. Reittien ulkopuolinen maastossa moottorikelkalla liikkuminen vaatii aina
kyseisen maa-alueen maanomistajan tai maanhaltijan
luvan. Järven jäälle mennään vain silloin, kun reitti kulkee jään yli. Kerhossa on
60-70 jäsentä, joista noin 30
ajaa aktiivisemmin. Tähän liittyen kerho
toivoo, että aina kelkalla liikuttaessa pysytään ainoastaan kelkkailuun tarkoitetuilla ja merkityillä luvallisilla urilla.
Kiuruveden Moottorikelkkailijoilla on käytössään suljettu ajorata Haapakummun lentokentän lähei-
Viime kausi oli
kelkkailijoiden mukaan
huono. Miesten mukaan
osa reitistöstä on ajettavuudeltaan niin vaativaa, että kelkat vaativat
ajokilometreihin nähden
kohtuullisen paljon huoltoa.
. Voi
nauttia pelkästään ajamisesta. maaliskuuta 2015
19
ANU LAITINEN
fa kta
> Mikä: Moottorikelkkailu on
monipuolinen harrastus.
> Harrastaminen: Kiuruvedellä
toimii aktiivinen kerho, jonka
jäsenet neuvovat mielellään
lajin saloihin. 2010
. Kypärän
lisäksi moni
kelkkailija
varustautuu
myös niskasuojaan sekä
rintapanssariin.
T/P
T/P
T/P
T/P
T/P
4
6
8
10
12
v.
v.
v.
v.
v.
2011
2009
2007
2005
2003
ja nuoremmat
. 2006
. Joskus illat ovat vierähtäneet pitkiksi, kun
jotain korjattavaa on kelkassa ilmennyt kesken
kiireisimmän ajokauden
tai juuri ennen ajoreissua, kertoo Mikko Huuskonen.
- Kelkoissa on aina jotain rassailtavaa ja se on
osaltaan yksi harrastuksen osa-alue, Jussi Kulhomäki lisää.
Kiuruvesi-lehti kertoi Charlotte Kallan sukujuurista tammikuussa 2008.
Kiuruvetisjuurinen Kalla
kutsuttu Kiuruvedelle
JAANA SELANDER
KIURUVETISJUURINEN,
MM-hiihtokuningatar
Charlotte Kalla on kutsuttu
Kiuruvedelle vierailulle ensi kesäksi. Näin
Kiuruvesi-lehti uutisoi tammikuussa 2008. Tuolloin
Kalla voitti Tour de Skin
Italiassa ja vei kullan Suomen Virpi Kuituselta, joka
tuli kakkoseksi.
KALLAN mummo Aino
Koivuniemi on Olga ja
Roope Huttusen tyttäriä.
Hän oli 16-vuotias muut-
taessaan Kiuruvedeltä Pohjois-Ruotsiin, ensin Käymäjärvelle ja sitten Kainulaisjärvelle.
Kun Kiuruvesi-lehti
haastatteli Aino Koivuniemeä, oli hän 66-vuotias eli
mummolla on nyt ikään 72
vuotta.
Aino Koivuniemi on ollut
aviossa kahdesti. Kalla asuu
Sundsvallissa ja edustaa
Pietå Elitiä.
Poppi-hiihdot
Kuorevirran urheilualueella
keskiviikkona 11.3. Kuluneena talvena lunta on riittänyt ja harrastusta on voinut toteuttaa pitkälti kotikulmilla. Vuokraamme mökin sieltä ja teemme siitä käsin päiväreissuja kelkoilla, Mika Airaksinen kertoo.
Ajaminen ei ole ainoa
juttu moottorikelkkailussa, vaan iltoja kulutetaan
myös rassailemalla kelkkoja. Kiuruveden kaupunki onnitteli Kallaa sähkeellä 10 kilometrin voitosta ja kutsui samalla Kallan
käymään Kiuruvedellä.
Kallan juuret ovat Kiuruvedellä. Käymme kavereiden
kanssa kerran vuodessa
myös Ruotsin tuntureilla ajamassa. Aino Koivuniemi vieraili synnyinkodissaan usein siihen
aikaan, kun hänen sukunsa
oli elossa.
OLYMPIAVOITTAJA Charlotte Kalla on syntynyt
22.7.1987 Täräntössä Pajulan kunnassa. Keskiviikko 4. Useimmiten käymme porukalla kelkkailemassa. Hän aloitti kilpailemi-
sen 2000-luvun alkupuolella.
- Alkuun se oli aika epäsäännöllistä, mutta ajan
myötä kilpailuja on kertynyt enemmän. 2004
Tavataan
Poppi-hiihdo
issa,
tervetuloa
mukaan!
Osanoton varmistus tapahtuu
suorituspaikalla klo 17.45 alkaen.
Ilmoittaudu mukaan
ti 10.3. klo 18.00 alkaen.
Sarjat
syydessä. Turvavarusteita ei sovi
unohtaa.
ajo on tylsää, kertoo Mikko
Huuskonen.
Moottorikelkkailussa fyysinen kunto on tärkeässä roolissa. kävi tervehtimässä
mummoaan.
AINO-MUMMO on ol-
lut itsekin innokas hiihtäjä.
Ensimmäiset sukset hän sai
huutokaupasta ja muistuipa mummon mieleen, että
hän sai Kiuruvedellä eräästä hiihtokilpailusta palkinnoksi ?suuren karamellipussin?.
Hiihdon ohessa Ainomummo harrasti mäkihyppyä, kunnes katkaisi suksensa eikä saanut enää uusia tilalle.
HUTTUSTEN kotitalo on
tätä nykyä tyhjillään. Ajoon vaaditaan
kelkka, tarvittava ikä ja ajokortti.
Suljetulla radalla voi alaikäiset
ajaa kelkkaa.
> Miten alkuun: Lajia voi kokeilla esimerkiksi vuokraamalla
kelkan tai sijoittamalla omaan
kelkkaan. Metsäreiteillä ajettaessa ajoon on keskityttävä ja pyrittävä ennakoimaan maasto-olosuhteiden
tuomat haasteet.
. Liitosta on kaikkiaan kuusi lasta.
Toisesta aviosta Göte Koivuniemen kanssa Ainolla
on vielä kaksi lasta.
Aino Koivuniemen välit
hiihtävään lapsenlapseensa ovat läheiset. Kyllä siinä unohtuvat kaikki muut asiat. Tuolloin,
vuonna 2008, ennen vuodenvaihteen Tour de Skitä,
?Lotta. Charlotte Kallan äiti Lena on syntynyt hänen ensimmäisestä
avioliitostaan Väinö Martikkalan kanssa. Ajamme esimerkiksi laavulle, paistamme siellä makkarat ja ajelemme
takaisin, Mika Airaksinen
kertoo.
Harrastuksen voi viedä
myös kilpailutasolle, kuten
Mika Airaksinen on tehnyt. klo 21 mennessä:
kiuruveden.urheilijat@hotmail.com
Hiihtotyyli vapaa,
latu-ura löytyy pienemmille.
Poppi-hiihdot hiihdetään hiihtokelien
salliessa.
Osuuspankki Poppia
Lähellä ihmistä. Miehet kertovat mittailleensa kalorikulutuksia ajon aikana, ja jo
parin tunnin aikana vaativassa maastossa ajaessa
kalorikulutus on samaa tasoa kuin kuntosalilla niin
ikään. Mukavaahan sitä on
ajella täällä Kiuruveden
maisemissa, mutta käymme välillä muuallakin
päin Suomea ajamassa,
Huuskonen kertoo.
. Käymme usein viikonloppuisin pojan kanssa siellä ajamassa ja mielellään siellä näkisi paljon
muitakin. Hänen mummonsa, äidinäitinsä, Aino Koivuniemi (o.s. 2008
. Kaiken ikäset ja
tasoiset kelkkailun harrastajat ovat tervetulleita mukaan, Jussi Kulhomäki kertoo.
Turvallisuus
ennen kaikkea. Ajamaan pystyi
vain Kainuusta ylöspäin.
. Huttunen),
on lähtöisin Herukkamäestä, Verkkulin talosta. Rata on tehty jokkisradan maastoon.
- Rata on endurotyyppinen rata, jolla pääsee treenaamaan hyvin kelkkailua ja haastamaan taitojaan
turvallisesti suljetulla alueella. Kilpailen enduron SM-tasolla,
Airaksinen kertoo.
Airaksisella on kilpailukäytössä Lynx RE 600
E-TEC ja toisena kulkupelinä muuhun ajoon
vuoristomallin Lynx XTrim Boondocker 800R
E-TEC.
Kelkkailuharrastukseen
vaikuttaa paljon se, millainen talvi on
Luisteluryhmien
ohjauksen ja valmentamisen hän
aloitti jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Johtokuntaan valittiin erovuoroisten tilalle Keijo Heinonen, Jarno Saastamoinen, Antti Tossavainen, Erkki Laitinen ja
Eetu Wåg. Luistelukoululaiset kokoontuvat torstaisin vielä
kolmen viikon ajan.
Ohjaajana toimii taitoluistelun
ammattivalmentaja Tarja Kunnas-Saastamoinen. Keijo Heinonen hoitaa
metsästysmajan ylläpitoa ja vuokra-. Pitäähän
talvellakin olla jotain kisoja, kun
kesällä meillä on juoksukilpailut,
Niilo Torppavirta sanoo.
Niilo ja Juuso tykkäävät hiihtää, mutta Elias ei paljon hiihdosta välitä.
TULOKSET:
Sprinttifinaali:
5-6-luokan tytöt: 1) Aino Tiihonen, 2) Suvi Gröhn, 3) Veera
Kärkkäinen, 4) Minka Tikkanen,
Luistelukoulussa taidot opitaan leikin kautta
TIINA KILVENSALMI
KIURUVEDEN Taitoluistelijoiden
luistelukoulu käynnistyi viime viikolla jäähallissa. Hiihtokisat ovat hyvät. Kisoihin osallistui 120 oppilasta Nivan koululta ja
kyläkouluilta.
Sprinttikisan henki oli mahtava,
sillä kaikki olivat voittajia. Hiihtolomalla aion hiihtää, jos sitä lunta on. Tässä kehittyy hiihtotaidot.
Kotonakin hiihtelen joskus. Jotkut saivat palkinnon, kun
?
Hiihtolomalla aion hiihtää, jos sitä lunta
on.
Janni Lappalainen
sauva katkesi kisassa tai jotka nielivät tappion rehdisti, kertoo opettaja Vesa Vainio.
Kisat saattelivat koululaiset hiihtolomalle, jota vietetään tällä viikolla. Opettajat jakoivat tsempparipalkintoja oppilaille, jotka jäivät
viimeiseksi tai joilla oli ollut pitkä vapautus liikunnasta vamman
takia. Hän on ohjannut lasten-
Tarja Kunnas-Saastamoinen opettaa luistelukoulussa.
ja nuortenryhmiä liikunnan saralla
eri lajeissa runsaasti niin kilpailukuin harrastetoimintapuolella.
Luistelukoulun opetus pohjautuu
perusluistelun oppimiseen leikin
ja erilaisten pelien keinoin. B-finaali: 1) Jonki Kärkkäinen, 2) Jeppe
Tossavainen, 3) Antti-Pekka Tikkanen, 4) Sami Salmi, 5) Elia
Timlin.
3-4-luokan tytöt, A-finaali: 1) Iida Nykänen, 2) Erin Kossi, 3) Ee-
lyhyesti
Koivujärven
Metsästysseura
järjestää pilkkikisat
KOIVUJÄRVEN Metsästysseura järjestää kevään aikana seuran jäsenille ja maanvuokraajille perinteiset pilkkikisat Paloharjulla.
Vuosikokouksessa päätettiin, että
seuran puheenjohtajana jatkaa Sami
Saastamoinen. Hänellä on takana pitkä ura jäällä liikkumisessa. Jäällä pidetään hauskaa ja nautitaan liikunnan riemusta! Mukaan
ovat tervetulleita kaikki luistelusta
innostuneet. Lähtö ja
maalilinja olivat koulun piha-alueen läheisyydessä. Kannustushuudot raikuivat pihassa, kun nuoret
sprinttihiihtäjät starttasivat maalialueelta. Kunnas-Saastamoinen on taustoiltaan taitoluistelija ja muodostelmaluistelija. maaliskuuta 2015
hiihto
Sprinttikisoissa
kova vauhti
SPRINTTI Koululaisten sprinttikisoissa myös
viimeiseksi jääneet olivat voittajia. Luistelukouluun voi
tulla vielä mukaan, vaikka meillä
on ollut jo yhdet harjoitukset, kertoo Kunnas-Saastamoinen.
5) Sara Piippo.
5-6-luokan pojat, A-finaali: 1)
Tommi Koirikivi, 2) Tomi Kumpulainen, 3) Juuso Mustonen, 4)
Eeropekka Lind, 5) Jukka Niskanen, 6) Tuure Jauhiainen. Hiihtäminen on kivaa, koska
siinä voi harjoitella uusia liikkeitä kuten hyppyjä, Pinja Mykkänen
kertoo.
Toisluokkalaiset Elias Apell,
Juuso Dahlgren ja Niilo Torppavirta lämmittelivät ennen kisaa,
jotta hiihto sujuisi hyvin.
. Heidät
palkittiin tsempparipalkinnoin.
TIINA KILVENSALMI
NIVAN koulun pihamaan valtasi
viime torstaina koululaisten hiihdon sprinttikisat. luokan Janni Lappalainen ja Sanni Nukari osallistuivat
hiihtokisoihin ensimmäistä kertaa.
. Kovassa kisassa nähtiin
kaatumisia, sauvan katkeamisia ja
muita haasteita.
Kaupungin liikuntatoimi oli luonut hyvät puitteet sprinttikisoille.
Reitti kulki Nivan koulun jään
reunustaa ja haasteellisin osuus
oli yläkoulun mäessä. Vaikka
voittoa ei tullut, koululaisia palkittiin tsempparipalkinnoilla.
. Luistelukoulussa harjoitellaan luistelun perustekniikkaa, kuten polven
käyttöä, peruspotkua ja jarruttamista.
. Näen myös kavereita lomalla, kertoo Janni Lappalainen.
Sanni Nukari aikoo hoitaa kotona kissaa loman aikana.
Pinja Mykkänen arveli, et-
VAUHDISSA Kreeta Lappalainen koululaisten sprintti hiihtokisoissa Nivan koulun ympäristössä.
tä hänen luokkansa pojat tulevat menestymään hiihtokisoissa,
koska he ovat niin kovia hiihtämään.
. 2. Kisakatsomossa koulun pihalla kävi koko ajan
kova kuhina, kun kilpailijat menivät lähtöpaikalle. 20
Keskiviikko 4
Koko
joukkue pelasi hienosti ja pelaamisen riemu välittyi katsomoon
saakka.
JÄÄLLÄ Edustusjoukkue koki tappion PJK:lle.
Edustusjoukkueen playoff-taival päättyi viikonloppuun. Toisessa ottelussa pistesaldoa paisuttivat muun muassa Eeropekka Lind 1+2, Miro Nousiainen 1+0, Heidi Kokora 1+0 ja Kalle Laukkanen 0+1.
Kotijoukkueen maalivahti Tuukka Tossavainen piti vastustajan
vedot maalin ulkopuolella 47
kertaa. Kotijoukkue
satsasi pahan syöttöön ja veikin
tuon toisen erän suoraan syötöillä, neljännessä vielä hyvä nousu
meiltä, oltiin pahimmillaan kuusi pinnaa tappiolta ja sieltä tultiin taistellen vielä erävoittoon,
jatkoi Piippo.
Sarjassa on tasaista, kaikki
joukkueet kolmen pisteen sisällä eli päätöskierrokselle jää vielä hurjat panokset. PJK:n tasaisen vahva suorittaminen oli liikaa kotijoukkueel-
le.
Kiuruveden kiekon matkatessa
sunnuntaina Pyhäjoelle kaikki oli
vielä auki, kunnes todellisuus tasoerosta tuli kolmannen erän myötä vastaan. Makkonen joutui
kamppailemaan penkkipunnerruksensa kanssa, mutta onnistui viimeisellä nostoyrityksellä.
KOKO
Edustusjoukkue koki tappion,
kun PJK pääsi jatkoon playoffseissa selvin voitoin 4-9 ja 11-0.
Kiuruveden jäähallissa oli viikonloppuna paljon kävijöitä.
Lauantaina aamupäivästä Kiuruveden E2-juniorit kohtasivat
kaksi kertaa kotihallissa kiiminkiläisen KKP:n. maaliskuuta 2015
21
TIINA KILVENSALMI
Luomun naisille makeat pisteet
HANNU NISKANEN
PELIÄ Luomun naiset kartuttivat makoisat pisteet Ylivieskasta.
HANNU NISKANEN
LUOMUN naisten taistelu ykkössarjan karsintapaikasta jatkuu, kun Luomuttaret makseli
kalavelkoja Ylivieskan Kuulalle. Ottelussa palkittiin Minka Tikkanen sekä Lenni Jäntti. B-finaali: 1) Aleksi Partanen, 2) Miika Hyvönen, 3) Antti Remes, 4)
Okko Kämäräinen, Miska Knuu-
usta. Hyvä ja tasainen peli meiltä, pelattiin juuri sitä peliä mitä osataan. Joukkueen kausi päättyy Laihialla
11.4. Hyökkäys- ja puolustuspelaaminen toimi ja parani vain pelin vanhetessa, kertoili
valmentaja Jouni Piippo
. Koivujärvi ry:n internetsivujen
yhteydessä on metsästysseuran linkki, josta jäsenet voivat käydä katsomassa ajankohtaisia asioita.
Syksyn metsästys oli onnistunut
hyvin. Kesän aikana seuran majalla on saunan ja nylkyliiterin maalaustalkoot ja seuran majan
kivijalan kunnostustalkoot.
tinen.
Tsempparipalkinnot: Mandi
Kärkkäinen, Sanni Nukari, Niilo Torppavirta, Ville-Veikko Tikkanen, Okko Kämäräinen, Iida
Ruotsalainen, Miika Huttunen,
Heka Huttula, Sini Siponen, Antti-Pekka Tikkanen, Emma Herranen, Sara Räihä, Elia Timlin, Roni Laukkanen, Sami Salmi, Antti Härkönen ja Aimo Jauhiainen.
KiurU:n voimailijoille
SM-kulta ja -hopea
KIURU:N voimanostaja Mikko Kortelainen nosti SM-kultaa
M23 sarjassa alle 105 kiloiset.
SM-kulta heltisi tuloksella 610 kiloa (jalkakyykky 230 kg, penkkipunn., 145 kg maastanosto 235
kg). Voittoa lähdettiin hakemaan, ja se myös saatiin. Tällä kertaa ei tarvitse nostaa
yksilöitä esiin, pelattiin joukku-
eena sen verran hyvin ja kaikki
saivat myös peliaikaa onnistuen
kentällä ollessaan. Seura järjestää syksyllä ajokokeet ja peijaiset. Reippaalla tekemisellä ja onnistumisilla tehoille Veeti Falck 4+1, Roni Kärkkäinen
3+0 ja Minka Tikkanen 0+1. Kortelaiselta onnistui kaikki
yhdeksän nostoa.
Sarjassa M50 alle 120 kg Juha
Makkonen tekaisi tuloksen 690
kiloa (245-205-240), jolla irtosi SM-hopeaa. B-finaali: 1) Emma Herranen, 2) Iida Huttunen,
3) Henni Virta, 4) Mira Kumpulainen, 5) Sara Räihä.
3-4-luokan pojat, A-finaali: 1)
Aatu Kärkkäinen, 2) Paavo Tiihonen, 3) Aki Pennanen, 4) Olli
Kouvalainen, 5) Veeti Falck. Toisessa
kohtaamisessa kotijoukkue pysytteli edelleen muutaman potkun vilkkaampana ja voitti lukemin 9-5. Keskiviikko 4. Riistanhoitotyönä on hoidettu riistapeltoja, tehty riistan talviruokintapaikkoja, pyydetty pienpetoja ja hirville on viety
nuolukiviä.
Jäsenmaksu on tänä vuonna 25 ?
ja uuden jäsenen liittymismaksu 100
?. Tasaisen ottelun veivät tällä
kertaa nimiinsä vieraat eri 1-3
(22-25,25-9,22-25,23-25).
. Riistakannat ovat olleet hyvät seuran alueella. Vaiheikas ja tasainen kausi kantoi isäntäjoukkueen runkosarjassa sijalle 6. Luomuttaret
kohtaavat Vaasan Kiiston kotonaan ja vain voitolla mahdolli-
suudet jatkoon säilyvät ja siinäkin tarvitaan jo Laihia-Kuula
pelistä sopivaa tulosta, LuoWon
ottelu alkaa sunnuntaina 8.3 klo
18.00 liikuntahallilla.
A-tytöt kävivät pelaamassa
turnauksen Lempäälässä, häviten tiukat pelit Liperille 2-0
(31-29,25-23), Varkaus oli puolestaan parempi 2-1 (17-25,2522,15-12) ja 1-sarjassa pelaava
Messukylä oli parempi jo selvemmin 2-0 (25-8,25-21). Playoffien kompastuskiveksi nousivat harmilliset loukkaantumiset ennen tärkeitä pelejä, jolloin
joukkueen vakiintuneet kentälliset
jouduttiin laittamaan uusin raameihin.
Ensimmäinen kohtaaminen
PJK:n kanssa lauantaina Kiuruvedellä päättyi vieraitten voittoon
4-9. Ensimmäinen
kohtaaminen päättyi 5-7 KK:n
voittoon. PJK voitti ottelun 110.
Kiuruveden kiekon edustusjoukkue toivottaa jatkoon menneille joukkueille menestystä ja haluaa kiittää yleisöä, kotijoukkoja,
huoltajia, toimitsijoita ja yhteistyökumppaneita.
Ensi kaudella pelit jatkuvat, tervetuloa!. pelattavassa päätösturnauksessa sijoista 19-22.
Edustusjoukkueen tie nousi pystyyn
vi Huttunen, 4) Emmi Linnilä, 5)
Heidi Kokora
sairaanhoitajien maksuttoman vast.oton
terveyskeskuksessa 12.3.2015
klo 9-14. klo
11-16.00. -86,
Eläkeliiton
mh.43.150 ?,Kiuruveden
yv. 0400 144 514
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
p. 16.30
pe
klo 8.00 . lipun, ruokailun
ja matkan. 11.3. klo 17.30
kirjastolla opintolukusalissa.
KUUTAMOAVANTOUINTI
Avantouintipaikalla Kuorevirralla
Kiuruveden ladusta infoa avantouinnista ja mahdollisuus
pulahtaa avantoon.
KUULUTUS
YKSITYISTIEAVUSTUKSET
Järj. 040 712 1190
ma-ke, pe klo 9-15 ja
to klo 9-14
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin läntinen alue, p. 0600 11678. Invalidit ry: kerho
seurakuntatalolla ti 10.3. 017-272 900 . Tervetuloa!
Eläkeläiset ry: Lähtö Iisalmeen
ti 10.3. 0400 174 570 tai
juhani.launonen@gmail.com.
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. 0400-371 128
Yhdyskuntateknikko Tapio Piippo p. Esillä sääntömääräiset asiat.
Johtokunta
rivi-ilmoitus
Koppeloharjun
Erä ry:n
VUOSIKOKOUS
su 15.3.2015 klo 12
Metsästysmajalla. Juhani
Launonen p. hallituksen kokous Kiurun Kulkurissa ti
10.3. 040 761 4400, 24h
Suun terveydenhuolto
Keskitetty ajanvaraus
ma-pe klo 7.30-15.00
p. Tervetuloa!
Johtokunta
Kiuruveden
Musiikinystävät
ry:n
sääntömääräinen
VUOSIKOKOUS
ke 11.3.2015 klo 18
alkaen Poppian
kokoushuoneessa.
Lämpimästi tervetuloa!
Myytävänä
RT-PÄÄTYH.
41 m² 2h,kt,s,
rv. Tied. Tervetuloa!
Niveljumppa tiistaina 10.3.
klo 18.00-19.00 Missunsalissa.
Kaikki lämpimästi tervetulleita!
Kiuruv. Kalan kylmäsavustus kotikonstein ke 18.3. (017) 186 611
Ikäihmisten asiakasneuvonta
OHJURI (Kotona asumisen
tuki) p. Valtuustoaloitteet vuonna 2014
7. seuraavat asiat:
1. 12.3. Lämpimästi tervetuloa! P.S. mennessä.
. valaistus )
ARPAJAISET: Paljon hyviä palkintoja
LUMIKENKÄILY
Lumikenkäilyn kokeilumahdollisuus Jänteenhallilla.
Paikalla Kiuruveden Ladun lumikenkäopas.
KULTTUURITOIMI
Iltatorivuorojen jako 10.3. Kelpokerääjä
p. Tervetuloa!
-------------------------------------Eläkeliiton Ylä-Savon kirkkopyhä 8.3. 045-8811 311.
-------------------------------------Suoritan puu- ja parkettilattioiden hionta- ja lakkaustyöt 30
vuoden kokemuksella. Kurssin hinta
5 ?/koululainen ja 10 ?/aikuinen. la klo 10-16.30, su 9-15.30.
Lukiolla. Ilm. ke klo 8.00 . 045-3430 300
-------------------------------------Eijan Kauneus- ja Jalkahoitola: maaliskuun tarjoukset: vitamiinikasvohoito 45,-, ripsien- ja
kulmien väri ja muotoilu 20,-.
p. Lukiolla.
Ilm. Esillä
srk-talon isossa salissa.
sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Tervetuloa!
Hallitus
Toimikunta
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . Sonkajärvellä.
Lähtö srk-talon parkkipaikalta
klo 8.45.
-------------------------------------K-veden Rintamavetaraanit
ry: teatterimatka Kuopioon to
9.4. klo 9.45 Puistonkulmalta. 4.3. klo 17.19.30 la 28.3. Elävä ravinto ja luonnonyrtit-kurssi la 21.3. 11.3. 15.45
to
klo 8.00 . Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteisen musiiki
lehtorin viran virkanimikkeen muuttaminen
6. mennessä
Eilalle, Kiuruveden 4H, p. Ilm. Gasthaus Palopaikasta 0400-945544.
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä
omiin astioihin ja lounaalla
perjantaina klo 10.30-14.00,
sekä rieskaa ja ruisleipää ym.
leivonnaisia puh 040 182 44 33.
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomo on
kiinni 5.-6.3. (017) 272 4400.
Arkipyhä- ja viikonloppupäivystys Kuopiossa, ajanvaraus
klo 8-9 p. 11.3.
mennessä.
Työvuoden 2014-2015 kurssit on nähtävissä
https://www.opistopalvelut.fi/kiuruvesi/
Kalliokylä
viihtyisäksi ry:n
VUOSIKOKOUS
pe 13.3.2015 klo 18.00
Jukolassa.
Esillä vuosikokousasiat
Kahvitarjoilu. Olen lomalla.
p. Tervetuloa kerhoomme ke
11.3. Helmityöt 28.-29.3. keilakerho jälleen
joka tiistai klo 13-14 ja jumppa
klo 18-19.
-------------------------------------?Terveellisiä välipaloja ja
smoothieta-kurssi. 040-5100248, Asematie 5.
-------------------------------------Lottaperinnekerhon kokous
ke 18.3.2015 klo 12 srk-talon
isossa salissa. Näytelmä ?Lokki?, matkan
hinta 50 e, sis. Matti Hyvönen
Kalliokylän
Eräpojat ry:n
VUOSIKOKOUS
su 8.3.2015 klo 15.00
Majalla. Väreessä. mennessä.
. Tervetuloa!
-------------------------------------P-S Syöpäyhdistys ja Kiuruveden paikallisosasto järj. 15.00
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. Kokouksen järjestäytyminen
2. 040 527 1798 ja 040 527 1633
. Seudullisen kehittämistoiminnan järjestelyt
5. Tervetuloa!
hallitus
asuntoja
Annetaan vuokralle
RT-KAKSIO 50 m²
1 kk:n vuokratakuu.
Ei lemmikkejä.
Yht.otot klo 17 jälk.
p. Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kuntarahoitus
Oyj:n Kiinteistö Oy Kiuruveden Kiurunkulmalle
myöntämälle lainalle
4. Esillä
sääntömääräiset asiat ja
metsästysmajan ostaminen omistajalta metsästysseuralle. Opettajana Marja
Niskanen P-Savon maa- ja
kotitalousnaisista. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon
KUUTAMOHIIHTO
on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä
Torstaina 5.3.2015 klo 18.00 alk.
16.3.2015 klo 12.00 . Vieraana
Marita Latovehmas: Terveys ja
ravintolisät. Kiuruveden maa- ja kotitalousnaiset ja
Kiuruveden 4H-yhdistys.
-------------------------------------Ostetaan omakotitalo keskustan
läheisyydestä
p.045-6397163/045-1746778.
-------------------------------------Ostetaan kuorma-auto, Volvo
tai Scania, ja irtomoottoreita.
Kaikenkuntoiset huomioidaan,
p. 0600 11677
itäinen alue, p. 0400-460 965,
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS (jokakoti 10f865)
KEVÄTKOKOUS
12.3.2015 klo 18.30 myynti@asuntovisio.fi
ti
10.3.2015 klo 10
sahan ruokalassa. Kokouksen päättäminen
Kiuruvesi 2.3.2015
Janne Peltola, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Reitti: Uimahalli-Jänteenhalli-Kuukkeli
Huoltopisteet:
Uimahalli uinti klo 18.30-20.30 (Monot jalassa ilmaiseksi
sisään)
Jänteenhalli nuotio + mehut
Kuukkeli Kota nuotio + mehut
Avantouintipaikka mehut
Huoltopisteet avoinna 18.00-20.00
Ilmaiset mehut kaikilla huoltopisteillä
Reitti valaistu ulkotulin (Kuukkelin mäki norm. kaupungintalon
pienessä kokoussalissa.
Käsitellään vuosikokousasiat sekä muut esille
tulevat asiat.
pj. Diabetesyhd. koululaisille/
aikuisille Korvikossa ma 16.3.
klo 18-21. klo 14
Rinnekodilla. Tarjoamme: luomi- ja
ihomuutosneuvontaa, keskustelutukea syöpää sairastavalle ja
hänen läheisilleen, rintaproteesin
uusimista, rintojen omatoimisen
tarkkailun opastamista ja tietoa
syövän ennaltaehkäisevistä
asioista. Ilm. klo 9.-14.00 Lukiolla. 050
514 0067. herkut.
Tilauksesta ruisleipä, karjalanpiirakat, täyte- ja voileipäkakut.
Edullinen ateriapalvelu kotiin ja
yrityksiin. 045-8811 311
-------------------------------------Ostetaan metalliromua isossa
tai pienessä koossa, mm.
kaivinkoneita, puskutraktoreita,
maatalouskoneita. www.heikinpilke.fi
p. 040-753 0370
--------------------------------------
muistilista
SPR:n kerho ti 10.3. vko 11:
ma: lihakeitto, juusto, kurkku, mustaher.vispipuuro, ti:
kaalikääryleet, perunat, kastike,
papu carotine, kiinankaali-puolukkasalaatti, sekamarjakiisseli,
ke: kalapyörykät, perunasose,
kastike, porkkanaviipale,
hehkuva punainen salaatti, raparperi-mansikkakiisseli, to:
jauheliha-makaronipata, kastike,
parsa-maissi, porkkanaraaste,
vadelmarahka, pe: porkkanalätyt, perunat, kananmunakastike,
maissi, makaronisalaatti, mustikkakiisseli, la: seiti-lohikeitto,
leikkele, punajuuri, leipäpuuro,
su: karjalanpaisti, perunat, talonpojanvihannes, rapeasalaatti,
jäätelö.
päivystykset
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Päivystys
Iisalmen sairaalan päivystys,
24h p. maaliskuuta 2015
kokouksia
Osmanki-Väärä
tien
osakaskunnan
VUOSIKOKOUS
to 19.3.2015 klo 10.00
Kiuruv. klo 12 Puistonkulmalla.
Kiuruv. klo 13. mennessä.
. Ensiapu 2, la-su 28.-29.3 klo 9.-16.00. mennessä
p. 0400 425 723
kukseen tai monipalvelupisteeseen, osoite: Harjukatu 2.
Postin mukana asiakirjat lähetetään osoitteeseen:
Kiuruveden kaupunki, tekninen palvelukeskus, PL 28,
74701 Kiuruvesi.
Lisätietoja asiasta antavat:
Ympäristöinsinööri Ari Ruotsalainen p. Eron myöntäminen Vilho Ruotsalaiselle teknisen
lautakunnan jäsenyydestä
3. 20.3. Toinen kerta kesäkuulla. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
KANSALAISOPISTO, Harjukatu 2 B
puh. 045-8811 311.
-------------------------------------Ostetaan asuntoauto tai ?vaunu.
Kaikenkuntoiset huomioidaan,
p. Kurssin järj. 4042 ?,
Kiuruveden
Kallentie 2,yhdistyksen
Kiuruvesi
Puutyöntekijät ry
Tied.. Kokouksen asialista on nähtävänä kaupungintalon
ilmoitustaululla. 22
Keskiviikko 4. klo 18. klo 10 Puistonkulmalle.
Eläkeläiset ry: Askartelukerho
kokoontuu ma 9.3. (017) 272 2346, Riistakatu 23.
Hoidon tarpeen arviointi ja
vastaanotot ilman ajanvarausta terveyskeskuksissa
Iisalmi ma-pe klo 8-15.30
Kiuruvesi ma-su klo 8-16,
juhlapyhinä suljettu
Sonkajärvi ma-pe lo 8.30-10.30
Perheapu, ?Kun omat konstit
eivät riitä. Muut mahdolliset ja kiireelliset asiat
8. klo 12
alk. 0400-160 158
Uusille hakijoille hakemuskaavakkeita on teknisessä palvelukeskuksessa.
Kiuruvesi 4.3.2015
Tekninen Palvelukeskus
KYLÄTOIMINTA-AVUSTUKSET
ilmoitetaan haettaviksi 31.3.2015 mennessä.
Avustusta voidaan myöntää investointeihin, kiinteistöjen
ylläpitokustannuksiin ja kylien kehittämishankkeisiin.
Vapaamuotoiset hakemukset sekä tilinpäätös tai viimeisin tiliote tulee toimittaa osoitteeseen:
Kiuruveden kaupunki / Maaseudun kehittäminen
PL 28, 74701 KIURUVESI
Lisätiedot: www.kiuruvesi.fi > Tietoa Kiuruvedestä >
Kylät
KIURUVEDEN KAUPUNKI Maaseutuasiamies Mari Tabell-Kinnunen, 040 673 8399
Kaupunginvaltuusto
tai mari.tabell-kinnunen@kiuruvesi.fi
Yhteyssihteeri Marjut Nousiainen 040 527 2131
Kaupunginvaltuuston kokous pidetään maanantaina
tai marjut.nousiainen@kiuruvesi.fi
9.3.2015 klo 18.00 Kiuruveden kaupungintalon valtuustosalissa. ruokal. 15.00 yleispalvelukeskuksessa.
Kokouksessa käsitellään mm. Tied./ ilm. 044-3365318.
-------------------------------------P-S Syöpäyhdistys ry Kiuruveden osaston sääntömääräinen
kevätkokous to 12.3.2015
klo 10 Silmussa. ja ajanvaraus
p. klo 16.
Koulujen ruokalista vko 11:
ma: makaronipata, punajuuriomenasalaatti, luomuruisleipäviipale, ti: grillimakkara,
perunamuusi, porkkanaraaste,
luomuruisleipä, ke: lihamureke,
perunat, kastike, kaalisalaatti,
to: järvikalakeitto, Remeskylän
wursti, luomuruisleipä, lehtisalaatti, pe: ohrasuurimopuuro,
luomumoniviljasämpylä, Remeskylän kinkku, marjakeitto.
Ateriapalv. , arkisin
klo 8-14 p. Ilm. Kiuruveden liikuntapalvelut, KiVo, SPR, Kiuruveden
Latu
Kiuruveden kaupungin tekninen palvelukeskus asettaa
haettavaksi yksityistieavustukset 30.4.2015 mennessä.
Avustukset on tarkoitettu sellaisille teille, joissa on vakituisesti asuttua pituutta vähintään 800 metriä.
Asiakirjat jätetään kaupungintalolle, tekniseen palvelukes-
Mykyrokkaa lounaalla ja omiin
astioihin torstaisin klo 9-14,
sekä leivät, munkit ym. Vieras Gasthaus
Palopaikasta. Tervetuloa!
Kansalliset seniorit kerho
srk-talon takkahuoneessa ke
11.3. 040-709 2430
-------------------------------------Nivelpiiri: Virranrannan ruokalassa 12.3
044 5022 021
Muut
Laki-ja tilipalvelut
Puh. Maalämpöpumput
050-514 2602
Kuntohoitaja Soili Marin
p.0500-273 374
p.040 730 5230
Karhuntie 8, KIURUVESI
Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI
Kauneus- ja jalkahoitola
Jennica
Niemistenkatu 8
p. Myydään seulottua
peltomultaa
p. 0400-220 909
KARI NYKÄNEN
p. 050-543 1253
S
T
U
D
I
O
T:mi Tapani Åkerlund
?rivi- ja pientalojen
energiatodistukset
p. 0400 654 758
Niemistenkatu 3 L 3
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
. Lavettikuljetukset
. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 050-514 0067
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotisairaanhoito
p. 040 174 9426
Parturi-Kampaamo
Soilin Hieronta
koulutettu hieroja
p.044-500 3536
PÄIVI
avoinna
ma 9.30-16.30
ti-pe 8.30-16.30
ParturiKampaamo
Sahat, mopot, pyörät, lingot,
agregaatit ym. 045-1409 222
Kiuruk
Teemu Koskelin 050-3872 069
Teuvo Blomberg 050-5987 932
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
p.017-752 259
. Keskiviikko 4. 050 525 6163
Hoitajat p. lämpökamerakuvaukset
Kiurukatu 3, p. 045 138 5566
Lääkäri-/lääkintäpalvelut
Laki-ja tilipalvelut
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Likakaivojen
tyhjennykset
Hovinpelto 3
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
puh. teollisuudelle
. 045 185 4466
Kotipalvelu
p. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
www.annelihakala.fi
Palokatu 9, p. (017) 754 879
Koskentie 2, Kiuruvesi
ALANSA AMMATTILAISET:
Kiurukatu 3, p. 040 575 7456
p. 017 752 531
?katto-, julkisivu-/sisäremontit
. 040 752 4422
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Kiurukatu 3
KIURUVEDEN
APTEEKKI
p. yksityisille
. 0500-619 674
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
p. 040 934 1435
044 973 4787. maakaapelinäytöt
. 010 420 1333, 0400-378 620
Tilausajoa
Linja-autoasema
Puh. 040 507 4458
Painokevennetty
kävely
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. Sähköiset vedenlämmittimet
. 045 124 4130
Nivankatu 3
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
p.017-818181
HIERONTAPALVELU
p.0500-979 479
Hierontapiste
ELISA TIKKANEN
CAROLA
koulutettu hieroja
Kirkkokatu 2
p. 017-752 206,
ma-pe 9-18, la 9-16
siivouspalvelut
avustaminen
050-3533 220
Asematie 11, 2.krs.
Apteekin yläkerta
varmimmin ti-ke klo 10-18
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
KEHYSTÄMÖ
- Taulut - Kunniakirjat
- Valokuvat ym.
Torikatu 6, Kiuruvesi
PirjoYritysneuvonta
Manninen 050 539 8991
924
Maria044-7995
Mikkonen 040
770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
TIMO MARTIKAINEN
varatuomari
Asematie 12
ratavaraukset 044-763
hieronta
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
020 7911 200
Kiuruveden Keilahalli
Kotipalvelut
Asematie 6, Kiuruvesi
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
Puh. +varaosat
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. 017 754 665
Asematie 5
Kiurukatu 1
www.ttsahkopalvelu.fi
Hautaus- / pitopalvelut
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
. Putkistojen uusinnat ja korjaukset
. maaliskuuta 2015
23
Korjaus / Huolto
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
Hyvinvointi
atu 1
Fysioterapeutit:
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Lämpimästi
tervetuloa!
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
p. mökkitalkkarityöt
?Avant-pienkuormaajatyöt
RI Toni Hyttinen
p. Lämmityskattilat ja varaajat
. maataloudelle
putkistosaneeraukset
. ultraäänitutkimukset (myös sydän) . 017-7604600
naisten II-sarjan ylempää jatkosarjaa
su 8.3. peräpukamahoidot ?
maha- ja paksusuolen tähystykset,
myös nukutuksessa . yleiset asiat, myös todistukset ja
lausunnot . Vaasan Kiisto
Otteluisäntä: MHY
Liput 5,-/2,-
Tervetuloa!
palstat2014_74x92_BW.indd 17
27.11.2014 12.42
KAHVIO
Mieskuoro Kiurun Laulun konsertti
SOTA-AJAN LAULUJA
myynti . pleksit, kennolevyt
Hovinpelto 3, p. Pihla ikkunat ja ovet . Mikko Remes esiintyy Mannerheimin roolissa.
Tilaisuuden juontaa Hannakaisa Heikkinen
ja musiikin johtaa Päivi Lappalainen.
Pääsyliput 15?, ennakkomyynti kaupungin kirjastosta sekä tuntia
ennen ovelta. nivelvaivojen
tutkiminen ja hoito . kalaa
ja kalakukkoja.
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 5.3. puuvillamattoja,
Kiuruv. Meiltä myös
huollot, ilmastointihuollot, 3D-ohjauskulmien saadöt
sekä uutuutena renkaiden värinätestaus
Hunter GSP9700 ?tasapainolaitteella.
Tervetuloa!
Autohuolto J. klo 9-15.00
www.rakennus-palkki.com
20?
10?
Runsas
Tuoreet,
Isot
pullamaukkaat
kahvikassi
erä/kassi
tarjous + patonki päälle leivät + patonki päälle kakut
TERVETULOA
KAUPOILLE!
10?
kpl
Tuore,
makea
käpykakku
10?
kpl
KAUHAVAN PULLA JA LEIPÄ
10 E/kpl
Tuore, makea käpykakku 10 E/kpl
Tervetuloa kaupoille!
KAUHAVAN PULLA JA LEIPÄ. kylpyhuoneremontit
. 0400 218 745
OSTETAAN
REHUA,
myös ylivuoteista ja
kaurapehkua emolehmille
p. 0400 237 636
. klo 8.30-10.00
Laakamäen Kotiliha
p. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. suonikohjujen ruiskutus- ja
leikkaushoidot, myös tähystys ?
kirurgiset toimenpiteet nukutuksessa
tai puudutuksessa esim. urakointi
. Pienrakentaminen, remontit
. apukaiteet, tasot, maatalouskoneet jne
. maaliskuuta 2015
sekalaista
huveja
RENKAITA
& VANTEITA
PÄIVYSTYS 24H
040-524 8018
KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET
ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUT
PELLETTI- JA ÖLJYPOLTINHUOLLOT
lvityot24h.fi
Olen lomalla 27.2 . Tilaisuus on kaikille avoin.
www.kiuruvesilehti.fi
TORILLA TO klo 9-12
Kiuruveden Yrittäjät
HIEKKAMAAN
PERUNAA
OMPELUKONEET
KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN
. Irja 0400-697 254
P.S. joka toinen torstai
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. klo 18.00 liikuntahallilla
LuoWo . Hartikainen
Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI, P. Traktoreiden kuljetukset
. ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset)
. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
. Sotaveteraanit pääsevät ilmaiseksi (tarvittaessa
saattajan kanssa). klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. torilla
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
suom. PETE
LIPUT 7?
017-752112, 0400-171473
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
LUOMU-WOLLEY PELAA
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. vaivaisenluut, tyrät ja niveltähystykset (esim.
polvi, olkapää) . 9.3.
VUOKRATTAVANA 1,5 TN MINIKAIVURI
LAUANTAINA 7.3.
Kesärenkaat ja vanteet edullisesti asennettuina ennakkohinnoin.Tarjoamme ha-rengassarjan ostajalle 3D-ohjauskulmien tarkistuksen kaupan päälle. 017-753 152, 050-343 8201
Myynti - huolto
TENHO KANERVA
p. 044-2118 881
Leo Ojaluoto
P. ilma/maalämpöpumput
. torilla to
5.3. 050 307 5439
UUNITUOREET PULLAT JA LEIVÄT
Kiuruveden torilla torstaina 5.3. 24
Keskiviikko 4. ihoryppyjen pistoshoito
TURNUS
-Band
Suomirokkia
mm. huolto . Tervetuloa konserttiin!
Kiuruveden kulttuuritalo 2015
VIIMEISET
ESITYKSET!
Yrittäjien aamukahvit 10.3.15
. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
esim. Musiikin lomassa Hulluviima
esittää kohtauksia sekä rintamalta että kotirintamalta. 050 349 9393
. nenänielun ja
kurkun tähystykset (taipuisa tähystin)
. Jaakko Teppoa
Tule syömään!
PELZE MUSIC BAR
DJ. 040 580 6325 (017) 752 834
LOUNAS
ma-pe klo 10.00 - 13.45.
Ajanvaraus p. 044 588 5867
eri kokoja, hyvät
värivalikoimat.
Iso erä käytävämattoja
10,-/m
Tervetuloa!
maankuulua vanhanajan
TORSTAISIN
Kiuruveden torilla
Varpaisjärven
KALAPISTEEN
MADETTA ym. Lumityöt, maansiirto, hiekoitus,
lanaus ja muut konetyöt
?Kiinteistönhuolto ja mökkitalkkarin työt
(talonmiespalvelut, lumenpudotukset,
puunkaadot, raivaustyöt,
nurmikonleikkaus, jyrsinnät)
Kiuruveden kaupunki ja Kiuruveden Urheilijat Ry
tiivistävät yhteistyötä Kiuruveden työllisyyden
hoidossa. Tarvittaessa sijaisautoja
torilla
Tervetuloa kuuntelemaan mitä uusi
yhteistyö voi tarjota yrityksellesi.
p.0500-373 813
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
liput 16/18 ?
Varaukset: 045-351 9669
klo 8.00 Kiurukatu 3
Maatila-Rakennus-Traktoriurakointi-Kiinteistöhuolto
ke 4.3.
to 5.3.
pe 6.3.
Kalajoelta
LIHA-AUTO
Viljapossua suoraan tilalta.
Tarjous: lapa, etuselkä, kylki
4,90 e/kg, selkä 5,90 e/kg,
täyslihasäilyke 400 g 20,-/ 5 prk
OSTETAAN
p. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. ummetus- ja
suolistosairauksien, myös yliherkkyys
tutkiminen ja hoito . terassi/parvekelasitukset,
. Sota-ajan
puvustus ja esitettävä kuvamateriaali on saatu Timo Koivistolta,
Myrskyfilmi. asennus . hitsaustarvikkeet ja työkalut
Myymälä 017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
Raimo Hyvärinen 045 1615 008
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
Kulttuuritalon Kiurusalissa la 14.3.2015 klo 12.00.
Säestyksestä vastaa soitinryhmä Kirsti Ahola ja Seppo Niskanen,
hanuri, sekä Heikki Komulainen, basso. 050 323 0840
Myyntiauto Kiuruv