17
Kärkkäiselle kunniaristi
012138-1249
Torstai
58. päivänä
joulukuuta alkaen kello
15. Partiolaisten soihtukulkue
lähtee yläkoululta sankariristille kello 18.
Muistomerkeillä kunniakäynnit kello 11.30.
Juhlavalaistus kodeissa
kello 18-20.
MUSTAA
JA YKSINKERTAISTA
Marja Huttunen valmisti
kaksi juhla-asua itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Puhut on suunnitellut
Samu-Jussi Koski Helsingistä.
Perjantai
Marja Huttunen leikkasi ja ompeli
Joulun
avaus
KIURUVEDEN joulunavaus tapahtuu torilla
perjantaina 7. Joulunäyteikkunakilpailun voittaja
julkistetaan.
49
VKO
Pukuja Linnan juhlaan
S. 12-13
Irtonumero 2,00 e
VIIKON
MENOT
www.kiuruvesilehti.fi
S.
5
koottiin näyttely
Jarno Kämäräisestä ItäMaidon uusi hallituksen puheenjohtaja
JAANA SELANDER
Itsenäisyyspäivän juhla
ITSENÄISYYSPÄIVÄN
juhlaa vietetään kulttuuritalossa torstaina 6. 040-447 8086
keskiviikko 5.12.2012
» Veteraani Tapio
» Kirkon aarteista
S. Vanha hallitus
istuu vielä ainakin yhden
kokouksen vuoden 2013
puolella.
Strömmer valittiin Kiuruveden kaupunginjohtajaksi
Timo Halosen jälkeen vuoden 2003 syksyllä.
Strömmer on työskennellyt Kiuruvedellä myös sosiaali- ja perusturvajohtajana. Torilla
on luvassa seurakunnan
ohjelmaa, askartelua ja talutusratsastusta. Juhlan ohjelmassa on muun
muassa Kiuruveden kaupungin kulttuuripalkinnon myöntäminen. JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Palvelemme Kiuruvedellä
TORSTAISIN klo 10-17
Toritalo
Puh. Strömmer täyttää ensi vuonna 63 vuotta.
Strömmer on kotoisin Oulusta.
Erkki Strömmer jää
eläkkeelle
toimittuaan
kaupunginjohtajana 10
vuotta.. Joulukulkue
lähtee Peltolan aukiolta
kello 16.45. Kulkueeseen
voivat kaikki yhtyä. Tuolloin Kiuruvesi-lehti
tarjoaa kaikelle kansalle
jouluglögit. Varsinainen juhla alkaa kello 12.30. vuosikerta, nro 49
S. Kahvitarjoilu käynnistyy kello
11.45. 9
AJASSA
Uusi kaupunginjohtaja hakuun pikimmiten.
Strömmer jää eläkkeelle ensi vuonna
KAUPUNGINJOHTAJA
Kaupunginhallitus myönsi
maanantaisessa kokouksessaan eron kaupunginjohtaja Erkki Strömmerille.
Strömmer on pyytänyt eroa Kiuruveden kaupunginjohtajan virasta
1.9.2013 lukien eläkkeelle
siirtymisen vuoksi.
Hallituksen puheenjohtaja Katariina Pekkala
(kok.) kertoo, että uuden
kaupunginjohtajan paikka
laitetaan auki mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella.
Uuden kaupunginjohtajan valitsee ensi vuonna uusi valtuusto.
Hallitus kokoontuu vielä kerran ennen joulua, jolloin kaupunginjohtajan viran aukipanemisesta keskustellaan. päivänä joulukuuta
Kenestä kaupungin työmyyrä. Demokratian toteutumiseksi paljon ääniä
saaneiden tulee myös saada
vastuullisia tehtäviä. Molemmilla
miehillä olisi myös aikaa
hoitaa tehtävää, he kun
kansakouluna. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 23%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
77 e / 68 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
?Tikkanen, Harmoinen, Saastamoinen, Lämsä tai
Tenhunen??
ovat molemmat eläkkeellä. On ollut kuulumassa,
että vaalitulosta halutaan
kunnioittaa myös tältä
osin. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
vaativaa tehtävää oman
työn ohessa. Eli siis puheenjohtajakandidaatteja
ovat Sari Tikkanen, Unto
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Pakkastiaisen
myötä poistuu katukuvasta palanen
kulttuurihistoriaa.?
ja näkyy yhä Nivankadun
pohjoispäässä Viskaalinmutkassa ja Nivannotkossa. Kirjoituksia ei
palauteta.
Säilytettävä Kaverukset
Kämäräisen talosta
MIELESTÄNI mielenkiintoinen lisä Kämäräisen liiketalon historiaan on se, että
talolle oli annettu nimi Pakkastiainen ja se kuului kuuluisan arkkitehdin Otto-Iivari Meurmanin Kiuruveden taajaväkisen yhdyskunnan asemakaavaan vuodelta
1926. Kaikki
eliittijoukkoa, mutta riittääkö heillä aikaa hoitaa
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. Henkilövalintoja ohjaa naisten ja
miesten tasa-arvosta annettu laki sekä kuntalaki. Mutta
hallitus on se, joka asiat
valmistelee ja esittelee
valtuustolle, harvemmin
esityksiin tulee enää muutoksia valtuustossa.
Mutta niitä nimiä. Yhteisymmärryksen löydyttyä
puolueet jakavat saamansa paikat vaaleissa valituksi tulleiden ja ehdolla olleiden kesken. Joitakin Meurmanin asemakaavan taloja asutaan vieläkin.
Varmaan joku tietää nimeltä
muitakin tämän lintuasemakaavan taloista.
Pakkastiaisen myötä poistuu Kiuruveden katukuvasta
palanen kulttuurihistoriaa.
Niin sanotusti sieluni silmin
näen tämän hyvin rakennetun talokaunokaisen seisovan pienellä kumpareella
avaralla paikalla.
KÄMÄRÄISEN kauppakiinteistön vanha osa on säilytettävä. Kissojen
ulosteet sotkevat lasten vaatteet ja lapsi voi panna ulostetta suuhunsa.
Kissanhiekat kaupasta
KOLUMNI
VALTUUTETTU (KESK.)
MINNA LILJA
Elämää kuntavaalien jälkeen
PUOLUEIDEN välillä on
käyty vaalien jälkeen paikallisia neuvotteluja luottamuspaikkajaosta. Tässä lisäys, että olivat ne paljon muutakin
kuin hippejä. Asuin lukioaikani Nivankadulla talossa nimeltä Lepinkäinen. Kuntauudistukseen liittyy myös sosiaalija terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen,
josta tällä hetkellä ei tiedetä juuri mitään.
Annettavan lausunnon ja
tulevan selvityksen pohjalla on Kiuruveden kaupungin strategia, jossa on linjattu Kiuruveden pysyvän
itsenäisenä, mutta yhteistyötä tekevänä kuntana. Molemman sukupuolen edustajia on oltava vähintään 40
% toimielimen luottamushenkilöiden määrästä. Kuntalain mukaan enemmistön
?Kun 1930- ja
1940-luvun vaihteessa taisteltiin
maan itsenäisyydestä, nyt kuntalaiset taistelevat
kuntien itsenäisyydestä.?
kaupunginhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin
kaupungin tai kaupungin
määräämisvallassa olevan
yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Tämä ei ole ollut Kiuruvedellä ongelma. Mutta haluaako
keskusta ?nuorentaa?
kuvaansa valitsemalla
tehtävään Tikkasen, Harmoisen tai Liljan. Timo on
hyvä valinta. Meurman suosi yleensä kaksikerroksisia puutaloja ja asuinalueissa avaraa rakentamista. Onneksi suunnitelmat eivät toteutuneet. Lisäksi jokaisella puolueella voi olla omia painotuksia. Siitä
käydään nyt keskustelua
keskustassa ja kokoomuksessa. Mutta miksi
kokoomuslainen on nostamassa keskustalaistaustaista henkilöä uudeksi johtajaksi. Toinen
tärkeä asia ensi vuonna
on uuden kaupunginjohtajan valinta.
Hallituksen puheenjohtaja hallituksineen on
molemmissa asioissa merkittävässä roolissa, joskin
lopullisen ratkaisun tekee
tietysti valtuusto. Ollaanko jo nyt Iisalmen kaupungille hakemassa johtajaa, jonka myös
meidän änkyröinäkin tunnettujen kiuruvetisten oletetaan hyväksyvän johtajaksi yhteiselle Ylä-Savon
kunnalle?. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Ensi tutustumalta esitys vaikuttaa
vaikeaselkoiselta, joten uusien valtuutettujen kannattaa ottaa se iltalukemiseksi jo ennen uuden valtuustokauden alkua. leikkaamalla valtionosuutta ja koulutuspaikkoja.
Iisalmeen ollaan valitsemassa uutta kaupunginjohtajaa. Ja mille
puolueelle, sekin ratkeaa
lähiviikkoina.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. Maan hallitus on tehnyt kiitettävästi ?taustatyötä. Keskusta
suurimpana ryhmänä
valitsi itselleen kaupunginhallituksen johdon,
kokoomus taas valtuuston ykköspaikan.
Kaupunginhallituksen
puheenjohtajan tehtävä
oli mieluisampi keskustal-
le, sillä puolue haluaa olla
vaikuttamassa tuleviin
ratkaisuihin, joista suurin
on kuntauudistus sosiaali- ja terveydenhuollon
järjestelyineen. Kun 1930- ja
1940-luvun vaihteessa taisteltiin maan itsenäisyydes-
tä, nyt kuntalaiset taistelevat kuntien itsenäisyydestä. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Sama operaatio odottaa myös täällä Kiuruvedellä ennen syksyä. Virkaa hakeneiden lisäksi tuleva Iisalmen kaupunginhallituksen puheenjohtaja nosti
esille Kiuruveden kaupungin entisen johtajan Timo
Halosen nimen. Puusta tehdyt
kerrostalot sopisivat luomukaupungin imagoon. 16
Levikki: 6285 (LT 2011)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Talon pihassa toimi 1950-luvulla seppä
Jussi Vesamäen paja. Seuraava etappi on marraskuussa,
jolloin tulisi tietää kenen
kanssa selvitystä ryhdytään
tekemään. Tai sitten on
otettava virkavapaata.
Oikeiden henkilöiden
löytäminen oikeille
paikoilla on kimurantti
juttu, siihen päälle kun
on otettava huomioon
vielä ylikunnalliset paikat.
Nimivalintoihin vaikuttanee sekin, lankeeako
Kiuruvedelle Soten
hallituksen tai valtuuston
puheenjohtajuus. Paikallishistoriallisesti arvokas, terverunkoinen
rakennus olisi ollut konservoituna matkailunähtävyys.
Mieluummin kaupunkilainenkin katselee kunnostettua puurakennusta kuin kylmää betonia. Puheenjohtaja
ilmeisesti nousee niistä
keskustan valtuutetuista,
jotka saivat vaaleissa yli
100 ääntä. toteuttaakseen tahtonsa
tulevasta kuntien lukumäärästä mm. Itsenäisyys on saanut uutta
merkitystä kuntauudistuksen myötä. 2
Keskiviikko 5. Oli kaunis ajatus parantaa maailmaa. Talo sijaitsi heti seuraavana silloisesta kirjastosta, joka oli aiemmin toiminut vankitupana ja
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. joulukuuta 2012
PÄÄKIRJOITUS
Kenestä hallituksen puheenjohtaja?
Kenet valitaan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ja kenet
puolestaan valtuuston
puheenjohtajaksi. pe 8 . Hän on laatinut
asemakaavoja monelle puolelle Suomea.
Kiuruvedellä Meurmanin
suunnitelma näkyi myös ainakin Osulan risteyksessä
Harmoinen, Kari Saastamoinen, Eero Lämsä ja
Jouko Tenhunen.
Näistä nimistä Tenhusella ja Lämsällä on eniten
kokemusta politiikasta.
Lämsä johti valtuustoa
neljä vuotta ja vaikutti
eduskunnassa 12 vuotta.
Jouko Tenhunen on
toiminut hallituksen puheenjohtajana ja on yksi
virkaiältään vanhimmista
poliitikoista. Koska
rakennus liittyy kaupunkikuvaan, tulisi entisöiminen ja
mahdollinen siirto suorittaa
kaupungin työnä.
KIURUVESI-LEHDESSÄ oli kirjoitus ja kommentti kahdesta
kaveruksesta. Sitten ei varmaan joka jouluista kerjuukirjettä Viipurin katulapsille tule
postilaatikkoon.
Salme Tarkkonen
Jorma Tenhunen
Anni Häggman
Kissoista
LEIKKIPUISTON hiekkalaatikko ei ole kissojen vessa, vaan
lasten leikkipaikka. Sitten
oli senaikaisen Neuvostoliiton ihannointi. Niin puolueiden välisessä kuin sisäisissäkin paikkajaoissa tulee näkyä vaalitulos ja sitä kautta kuntalaisten tahto.
Puheenjohtajuudet, hallitus- ja lautakuntapaikat on
jaettu vaalituloksen perusteella.
Luottamuspaikkojen täytön jälkeen herää yleensä
kysymyksiä valintojen perusteista. Tulevan valtuustokauden luottamushenkilövalinnoista päätetään virallisesti 21.1.2013
pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Tulevan valtuuston en-
simmäinen erittäin haasteellinen tehtävä on antaa
lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta maaliskuun 7.
päivään mennessä. No
nyt saamme myös tietää, että
elintaso Moskovassa on selvästi korkeampi kuin Kiuruveden elintaso
Jussi
Waarna olikin
vastaikään
ihotautitarkastuksessa.
Eläkeläisistä
pidetään
Amerikassa
hyvää huolta,
se tulee yhteiskunnalle
halvemmaksi.
Amerikassa asuva kiuruvetinen
Tultuani tänne 65-vuotiaana, minusta
ryhdyttiin pitämään hyvää huolta. Hätätapauksessa valtio maksaa heidänkin hoitonsa.
Mutta ilman vakuutuksia kaikki hoito on
kallista. Kiuruveden kirkossa sunnuntaina 9.12. Suun ja alapään kautta
tähystettiin. Täällä asuu yli 300 miljoonaa
ihmistä, joista ilman vakuutusta on 3545 miljoonaa ihmistä. Nämä ihmiset ovat
työttömiä tai maassa ilman lupaa. klo
19.
60 VUOTTA Kiurun Laulu valmistautuu juhlavuoteen, mitä vietetään vuonna 2014.
Palvelemme sunnuntaisin klo 12-21. Hammaslääkäri tarkistaa ja puhdistaa hampaat
kaksi kertaa vuodessa. on ensimmäinen. Myös
kuntosalille pääsee eläkeläinen ilmaiseksi.
Tavallisella lääkärillä käynti on ilmainen.
EINO LILJAN ALBUMISTA
Kiurun Laululla joulukonsertti
MENOT Mieskuoro Kiurun
Laulu on kuluvan syksyn
alusta aloittanut valmistautumisen vuoteen 2014, jolloin kuoro viettää 60-juhlavuottaan. Urku- ja pia-
Joulukonsertin ohjelmistoon on pyritty valitsemaan
hyvin tunnettuja ja suosittuja joululauluja.
Vierailevaksi solistiksi
saapuu heleä-ääninen Anna-Leena Koldits, joka
laulaa solistiosuudet muun
muassa Karl Collanin Sylvian joululauluun ja Kassu Halosen Sydämeeni
joulun teen sekä yhdessä
Pekka Kauralan kanssa
Adolphe Adamin Joulu-
nosäestyksistä vastaa Hannu Virpi. Konsertin johtaa
perinteiseen tapaan Eino
Lilja.
Kalevi Komulainen
Kiurun Laulun Joulukonsertti ?Sydämeeni joulun
teen. 770 6600
Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21
www.k-supermarket.fi
1
-26 %. Oli korva- ja silmälääkäri. Tervetuloa.
Risella
Puuroriisi
1 kg (1,39 kg)
t y y!
Jou lu lä hesta
k in k u s t a
139
Jät ä t uore suolat u sherk k utor il le!
va rau k se si ajois s a
ps
Ilman korttia 1,89 ps (1,89 kg)
Lapin Liha
Poronk ärisT ys
12
6
1
0
1
o
l
k
.
2
.1
7
Per ja nt a i na
uote - e sit tely
750 g (17,27 kg)
pakaste
E xot ic Snack s t
s
Exotic Snack
T
e
e
T
T
Tu o
95
ylikyPsä
Pikkukinkku
800 g (7,49 kg)
5
2
99
ps
59
kpl
ps
-14 %
/ 100 g
1
69
HK takuumurea
naudan sisäja PaahToPaisTi
Atria marinoidut
viljaPorsa an
ohueT leikkeeT
3
12
90
-30 %
Ilman korttia 4,99 rs (9,98 kg)
-31 %
Ilman korttia 18,90 kg
TARJOUSTAKUU
KIURUVESI
kg
2
400 g (7,48 kg), rajoitus: 2 rs/talous
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA
AINA VÄHINTÄÄN
99
rs
-25 %
Ilman korttia 3,99 rs (9,98 kg)
- 10 %
pkt
2
Rs
-22 %
Ilman korttia 2,19 pkt (2,19 kg)
naudan
PaisTijauheliha
n. Keskiviikko 5. 1 kg, palapakattu, Suomi
500 g (6,98 kg)
rs
300
Ilman korttia ja yksittäin
1,75 ps (8,75 kg)
Ilman korttia 6,99 kpl (8,74 kg)
Myllyn Paras
TorTTuTaikina
1 kg (1,69 kg) pakaste
49
-14 %
Sun Sweet
luumu
200 g (7,50 kg)
kivetön
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
- 5%
Sunnuntai
erikoisvehnäjauho
1
19
ps
Dronningholm
Tähtitorttu
luumu ja omenakanelimarmeladiT
300 g (2,67 kg)
1
60
2
pkt
-25 %
Ilman korttia 1,59 ps (0,80 kg)
-19-32 %
Ilman korttia ja yksittäin
0,99-1,19 rs (3,30-3,97 kg)
Sun Maid
Kalifornian
rusina
250 g (6,00 kg)
300
-11 %
Ilman korttia ja yksittäin
1,69 pkt (6,76 kg)
Hinnat voimassa pe-su 7.-9.12.
Asematie 10, puh. Merkkivuoteen
valmistautumiseen sisältyy
useita konsertteja, joista tulevan joulun konsertti ?Sydämeeni joulun teen. Ja paikkaa ilmaiseksi.
Jalkahoito on kaksi kertaa vuodessa. Yksinlauluna AnnaLeena esittää Otto Kotilaisen Varpunen jouluaamuna. Eläkeläisillä on kaikilla ilmainen
terveydenhoito.
IRMA WAARNA
JUSSI WAARNA
Floridassa paistaa
aurinko. joulukuuta 2012
3
MAAILMALLA
Lääkärit ovat yksityisiä
FLORIDASSA ja muualla Amerikassa
sosiaalipalvelut ja lääkäri ovat yksityisiä.
Vakuutuksen maksaa työnantaja ja osaksi
työntekijä. Pekka Kaurala on solistina vanhassa ranskalaisessa
joululaulussa Heinillä härkien kaukalon sekä Kyösti Lehtola Sulho Rannan
laulussa Taas kaikki kauniit muistot.
Konserttia avustaa Tove
Erholtz viulunsa kanssa
sekä Jalo Kauhanen baritonitorvellaan. Juhlavuosi huipentuu ulkomaanmatkaan,
jonka kohdevalinta on parhaillaan käynnissä.
yöhön. Ensikäynnillä otettiin kaikki mahdolliset verikokeet,
röntgen selästä ja nivelistä sekä keuhkoista.
Sydäntestikin tehtiin
Tämän
vuoden lahja on vielä tässä
vaiheessa salaisuus.
. Kuvassa esimies Matti Kärkkäinen ja postin työntekijät, joulunalusajan tehokkaat ?megatontut. Paras juttu on ehdottomasti jouluruokailu, sitä
ei jätetä väliin.
Pikkujoulut ovat Erkin
mielestä mukavia yhteisiä tapahtumia, joissa voi
pitää hauskaa ja rentoutua. 4
Keskiviikko 5. pystyisi lohkaisemaan.
Erkki Kärkkäinen,
tuotantotyöntekijä
Risto Kauppinen,
kauppias
. Jääköön tämän vuoden lahja
vielä paljastamatta.
Pikkujoulut järjestää osasto. Työntekijäthän ne
viime kädessä ovat koko
yrityksen menestyksen
edellytys ja kantava voima. Mikä olisi oikein
mieleenpainuva joulumuistamisen keino, millainen
lahja tuottaisi jouluiloa. Työntekijät eivät saa varsinaista tavaralahjaa, mutta iso yhteinen juttu on jouluateria Peltohovissa. Yrityksessä joudutaan miettimään
kustannuksia ja sitä, mistä ?ylimääräisestä. Jos
työntekijä vielä vuosienkin päästä hampaitaan ki-
ristellen
muistaa mainita kollegoilleen lahjaksi saadusta maustepussista, idea ei
ole ollut kovinkaan onnistunut.
Huolella mietitty valinta viestii siitä, että työntekijä lahjan saajana on
aidosti tärkeä. Mutta näkyykö
talouden epävarmuus, kun
yritykset muistavat työntekijöitään joulun alla. Outi Tuorilainen (vas.) ja Ritva Hukkanen.
hallintojohtaja Erja Lappalainen sanoo hymyillen.
Lahjoja mietittäessä pyritään lisäksi käytännöllisyyteen, jotta lahjasta olisi iloa
saajalleen mahdollisimman
pitkään.
Pikkujoulut
pidetään
yleensä virkistyspäivän
muodossa, johon kuuluu
olennaisena osana jouluateria.
Osuuspankki
Poppian
Erja Lappalainen
jakaa
mielellään
jouluiloa.
?
GALLUP Miten pikkujoulujen aika näkyy yrityksessänne
TOIMIVAN joululahjan valikoiminen ei olekaan niin
helppoa. Joutuuko lahjabudjettiin käymään käsiksi rankoin leikkauksin?
Kiuruveden postin esimies
Matti Kärkkäinen kertoo,
että henkilöstöä muistetaan
joulun alla joka vuosi pienimuotoisella lahjalla. Jouluruokailussa käyvät
ihan kaikki työntekijät. Lahjojen valinnassa on
taustalla suuren sydämen
tahto, jolla halutaan välittää työntekijöille kiitos,
?Lahjojen valinnassa on taustalla suuren sydämen tahto.?
Erja Lappalainen
JOULUMIELI
Joulu on postissa kiireistä aikaa. Kari työskentelee K-Supermarketin lihatiskillä.
ÄKKISELTÄÄN luulisi, että henkilökunnan palkitseminen hyvästä työstä
lahjoilla olisi varsin mieluisa velvollisuus työnantajalle. Sitä odotetaan ja se on tykätty, perinteinen jouluun kuuluva tilaisuus, Matti toteaa
tyytyväisenä.
OSUUSPANKKI POPPIA
muistaa henkilöstöä vuosittain joululahjalla. Erkki työskentelee Fibox Tested Systems
Oy:ssä.
. Se on
jokavuotinen, odotettu ja
tykätty tilaisuus.
Kiristynyt taloustilanne
näkyy Fibox Tested Systems Oy:ssä. myös
yrityksissä. äänestäjä
unohdetaan.
SIMO KEKÄLÄINEN
kunnallisvaaliehdokas toteaa Kiuruvesi-lehden n:o 41,
postia palstalla ennen kunnallisvaaleja.
Kiuruvedellä alkutuotannon työpaikkojen osuus %, kun valtakunnan tasolla alkutuotannon
työpaikkojen osuus on 3,7%.
(31.12.2010)
Lahjontaa joulumielellä
SONJA LÅNG
PIKKUJOULUT:
JOULU on antamisen ja hyvän tahdon aikaa . Ja
onko sellaista ensi alkuunkaan, jolla pystyisi miellyttämään ihan joka ikistä?
Perinteisin ja yleisin joulumuistamisen keino lienee jouluateria. joulukuuta 2012
sanottua
?
25,7
Valitettavan usein käy niin, että
?pölyn laskeuduttua. Ne ovat tarpeellisia
työporukan yhteishengen kasvattamisen kannalta. Laadukkaasta ja mieleenpainuvasta lahjasta on iloa pitkään, jos tuloksena on
työhönsä ja yritykseen
entistä sitoutuneempi
työntekijä.. Tänä vuonna KSupermarket Kiuruveden
henkilöstö kävi keilaamassa ja syömässä yhteisen jouluaterian.
Kari Tick,
lihamestari
. Joulukinkku on suurimmalle osalle henkilöstöä toivottu joulumuistaminen. Sellainen on annettu työntekijöille joka
vuosi.
Pikkujoulut pitää kaupan alalla järjestää hyvissä ajoin. Yleensä se
on myös työntekijöiden keskuudessa hyvin suosittu ja
toivottu.
Jos taas päädytään antamaan joulumuistaminen
materialistisessa muodossa, ovatko ne tutut ja turvalliset konvehtirasiat jo
täysin muodista menneitä?
Työntekijää tympii kun lahjapaperista paljastuu se sama iänikuinen glögipullo,
ei taaskaan mitään omaperäisempää?
LOPPUJEN LOPUKSI taitaa
olla niin, että suurimmasta osasta ihmisiä kuitenkin löytyy sitä ihan tervettä itsekkyyttä. Niihin osallistuvat työntekijöistä halukkaat.
Jouluruokailu on jokavuotinen juttu, jonka talo järjestää ja kustantaa.
. Joulumuistaminen on
työnantajalta asiallinen
ja hyvä linja. Se on työntekijöiden palkitsemista
hyvästä työstä.
Jos Karin täytyisi valita,
hän ottaisi ehdottomasti rennon yhdessäolon
ja jouluruokailun, mikäli
toisena vaihtoehtona olisi tavaralahja. Ilman luotettavaa ja
hommansa osaavaa henkilöstöä firman on hankala pärjätä kilpailun kiristyessä.
Mutta mikä olisi lahja,
joka varmasti miellyttäisi kaikkia, eikä kääntyisi itseään vastaan ja aiheuttaisi vielä kymmenenkin vuoden päästä katkeransuloisia muistoja. Jonkinlainen
joululahja on kiva saada ja
työnantajan joulumuistaminen tuntuu hyvältä ja sitä arvostetaan, vaikkei sitä kehtaisi julkisesti pahemmin
kuuluttaakaan.
Sonja Lång
työharjoittelija
KOMMENTTI
SONJA LÅNG
Petri Eskola,
tehtaanjohtaja
Tuottajien määrä vähenee 5-6 prosentin vuosivauhtia.
- Maitomäärän säilyttäminen edellyttyää, että tiloilla tehdään investointeja riittävästi ja tasaisesti ympäri
osuuskunnan aluetta.
Kämäräinen on kuitenkin
luottavaisella mielellä, Valio on pystynyt maksamaan
niin hyvää tuottajahintaa,
että se kattaa investoinnit ja
elättää vielä perheen maati-
NOIN 80
PÄIVÄÄ
ItäMaidon hallituksen
puheenjohtajan
tehtävät työllistävät
Jarno Kämäräistä
noin 80 päivää vuodesta.
Se kysyy joustoa perheeltä, maitotilalle pitää
luottamustehtäväpäivinä
palkata työntekijä.
Jarno Kämäräinen
. Maitoaho työllistää viisi ihmistä.
» Pohjoista tukea tarvitaan
Pohjoinen tuki on elinehto, se on 8 senttiä
maitolitralta.
KUN kiintiöjärjestelmä
poistuu EU:n alueelta
vuonna 2015, on katkolla myös Pohjoinen
tuki. Myös toimihenkilöt ovat erinomaisia, keulilla tietysti toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen, häneltä tulee hallitukselle hyviä esityksiä, hyvissä ajoin, kiittelee Kämäräinen.
TULEVAISUUDEN haasteena
Kämäräinen näkee maitomäärien ylläpidon. Maitoaho perustettiin 2002, tilalla on 160
lehmää ja sen kautta kulkee
1,5 miljoonaa litraa maitoa
vuodessa. JOULUKUUTA 2012
Hyvät maitonäkymät
ITÄMAITO:
LYHYESTI
Hallituksen puheenjohtaja Jarno Kämäräinen uskoo maidonkysynnän kasvuun.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
MAITOTILALLINEN Jarno
Kämäräinen Niemiskylästä
valittiin Osuuskunta ItäMaidon hallituksen puheenjohtajaksi torstaina. ItäMaidon hallituksen puheenjohtaja.
. Pohjoista tukea on
Suomessa maksettu niinsanotulle C-alueelle kiintiöihin perustuen.
- Jatkossakin tuo Pohjoinen tuki tulee säilyttää, koska se on 8 senttiä litralta. Kämäräinen
kun on saanut työskennellä edellisen puheenjohtajan, Kari Piirosen, rinnalla pitkään.
- Vastuullinen paikkahan tämä puheenjohtajuus on, myöntää Kämäräinen.
Osuuskunnalla on maidonlähettäjiä noin 2 400 ja maitomäärä 537 miljoonaa litraa vuodessa, kuntia osuuskunnan alueella on yli 60.
ItäMaito on Suomen suurin
hankintaosuuskunta ja Valion suurin omistaja.
- ItäMaidossa on helppo
toimia, sillä päätökset ovat
selkeitä. 0400 385 888
KESKIVIIKKO 5. Se tarkoittaa, että on pidettävä tarkkaan huolta, etteivät maidontuotantomäärille asetetut rajat C-alueella ylity, sillä tuen maksatuksen ehtona on, että
se on maidontuotantoa
säilyttävä tuki, eikä tuotantoa lisäävä tuki.
- Sikapuolella tuki leikkaantui juuri tästä syystä.
Ristejä ja
mitaleita
kiuruvetisille
SUOMEN Leijonan ansioristi on myönnetty kuljetusyrittäjä Jouko Immoselle, rehtori Minna Liljalle sekä suunnittelupäällikkö Leena
Pietikäiselle.
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein on myönnetty tietoliikenneasentaja Toivo Karjalaiselle ja kotipalveluohjaaja Marja-Leena Kärkkäiselle.
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali on
myönnetty toimistosihteeri Eeva-Liisa Heinoselle ja kirjanpitäjä Saara Huttuselle.
Suomen Valkoisen Ruusun mitali on myönnetty vesilaitoksen ammattimies Ahti Haloselle.
Heinoselle ja
Tikkaselle
ansiomerkit
MTK-POHJOIS-SAVON
syyskokouksessa Kuopiossa maanantaina ojennettiin ansiomerkit Eero Heinoselle ja Tuomo Tikkaselle.
Oikaisu
YLÄ-SAVON SOTE Kuntayhtymä aloitti informoinnin eReseptiin siirtymisestä. Ilman tuota
tukea maatalous on näillä alueilla kannattamatonta, Jarno Kämäräinen
sanoo.
Maitovaltuuskunnan esitys on, että Pohjoinen tuki sidotaan tuotettuihin
maitolitroihin. Vaimo: Milla,
lapset: Iikka (13),
Aapo (11) ja Okko
(7).
lalla.
Kiintiöiden poistuminen
vuoden 2015 alusta aiheuttaa omat paineensa markkinoille.
- Se tarkoittaa, että tuotanto kasvaa ja tulee halpatuontieriä, mikä aiheuttaa paineita tuottajahintaan. Osakas Maitoahossa (muut: Hannu Kemppainen
ja Matti Kämäräinen), 160 lehmää,
maitoa 1,5 milj.
litraa/vuodessa.
. Sähköisen
lääkemääräyksen voi
saada 8.1. Hän on aiemmin toiminut osuuskunnan hallituksen varapuheenjohtajana vuosina 20102011. Kämäräinen on ollut
mukana ItäMaidon rakentamisessa sen suunnittelusta ja perustamisesta lähtien.
Osuuskunta aloitti toimintansa toukokuussa 2009.
Kämäräinen toimi ItäMaidon tytäryhtiön KM-Yhtymä Oy:n hallituksessa vuodesta 2011 ja puheenjohtajana 2012, ItäMaito möi
elintarvikkeiden pakkausmateriaaleihin erikoistuneen yhtiön tänä vuonna.
Uudessa tehtävässään Kämäräinen aloittaa hyvillä mielin, sillä hän tuntee
osuuskunnan. 2013 alkaen.
Vaihtoehtoisesti paperisen reseptin saa halutessaan.. Näyttävät lahjat ja silmälasit meiltä!
Tervetuloa katselemaan!
UUTISET
Kellopolku 3, PYHÄSALMI, Puh. 44 vuotta.
. Tuottajahinnan kykenemme kuitenkin pitämään kilpailukykyisenä, sillä Valio panostaa
lisäarvoa tuoviin tuotteisiin,
joiden määrää koko ajan lisätään.
Osuuskunta ItäMaito maksaa 13 senttiä litralta parempaa tuottajahintaa kuin Keski-Euroopassa keskimäärin.
Tuottajahinta vaihtelee 45-
46 senttiin litralta riippuen
jälkitilityshinnasta.
Kämäräinen näkee, että
pitkällä tähtäimellä arvioituna maidonkulutus maailmassa kasvaa, kun aasialaiset omaksuvat länsimaiset
kulutustottumukset.
- Maidon ja maitotaloustuotteiden kysyntä siis tulevaisuudessa kasvaa nopeammin kuin tuotanto pystyy
siihen vastaamaan, sillä viljelysala ei lisäänny.
Kaiken kaikkiaan Kämäräinen on sitä mieltä, että
maidon tuotanto on edelleen Kiuruvedellä ja muualla ItäMaidon alueella hyvä tuotantotapa jalostaa peltoa omaksi palkaksi.
Kämäräinen itse on osakkaana Maitoaho-nimisessä
yhtymässä Niemiskylässä.
Muut osakkaat ovat Hannu
Kemppainen ja Matti Kämäräinen
klo 13 Omaishoi-
tajien ja hoidettavien
kauneimmat joululaulut ja
jouluruokailu monitoimisalissa srk-talolla. 18 ja
Yhteismyyjäisissä su 16.12.
klo 11 alkaen.
PERHETYÖ
Ke 5.12. 040 5847806
Sielunhoitopuhelin, 044 7673816,
Torstai-iltaisin klo. Virsi on siis ekumeeninen. Ilmoittautuminen 3.12. Viime pyhänä tuo
virsikirjan aloitusvirsi oli taas jo
tuttuun tapaan kaikkien yhdessä laulettavana. klo 18.00 rukousilta
Olet tervetullut mukaan!
Seurakunnan kotisivut:
www..kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kiuruveden rukouspiiri
Yhteinen rukous- ja ylistysilta
Helluntaiseurakunnan kanssa 6.12 klo 18.30.
Elämän lähteellä -tilaisuus 7.12 klo 19.00. Tämä työ on vielä kesken?
Virsi, laulaminen ja musiikki ovat aina olleet keskeinen osa
seurakunnan elämää. klo 16.30 . 0400 988 713 tai Maritta puh. Ja paljon
Tiistai 11.12.
Klo 18 Raamattu- ja rukouspiiri takkahuoneessa.
Torstai 13.12.
Klo 18.30 päivä- ja perhekerhon joulukirkko.
Lauantai 15.12.
Klo 18 Joulujuhla Ry:llä,
Salmenkyläntie 260
3. klo 15 . 0400 981 069.
Ke 12.12. 12
adventtimyyjäiset srk-talon
isossa salissa. Nyt en voisi kuvitella palaavani vanhaan, niin paljon
monipuolisempi ja rikkaampi tämä ?uusi. mennessä.
KIRKKOKUORO
Ke 5.12. Virsi-innostus
oli iskenyt. 0400 981 069. Joulukuuset
myydään tarjousten perusteella, kuusien lähtöhinta
on 15 ?. 05.05.1946
k. klo 13 . Kahvitus klo 17.30
alkaen. adventtisunnuntai 9.12.
Klo 10 sanajumalanpalvelus
(Mirita Häyrynen, Eero
Svärd ja Eino Lilja).
Klo 13 Kauneimmat joululaulut Isonkannon erän
metsästysmajalla, Isonkannontie 52. klo 9 . 30.10.2012 Vantaa
Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Rakkaudella ja kaipauksella muistaen
Pentti
Sanna ja Jan
Kim, Niklas, Lukas, Daniel
Maija-Leena ja Taisto
Sari
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Eino Antero
Remes
s. Voitiin
laulaa. Ilm. Mukana on rukoilevaisten, lestadiolaisten, evankelisten ja heränneitten virsiaarteita. Ajattelin, että en olisi uutta tarvinnut. klo 10 . Räisänen
s. Kuuset
saa noutaa torilta klo 18.
Ma 10.12. Tanjalle puh.
0400 988 713 tai Tapsalle
Pysäkille 11.12. 6
6
Keskiviikko 5. Paljon onnea vaan, 25-vuotias kirkkomme virsikirja! Onko
siitä tosiaan jo neljännesvuosisata, kun sinut saatiin veisata käyttöön 1. 18
Elsan pyhäkoulu Luupujoentie 316.
Kuollut
Helvi Elina Lonkila
91 v
Juho Kalevi Martikainen
89 v
Matti Salomon Huttunen
84 v, Iisalmi evl
Kastettu
Aina Iita Ilona Kuljukka
Sini Marianna Kähkönen
Olli Robert Lämsä
Aapo Matias Mähönen,
Iisalmi evl
Toimisto auki keskiviikkona klo 9-12,
yhteysnumero: puh. klo 9.30 . Laulattamassa Leena
Risulainen, mukana Pasi
Hyytiäinen.
Klo 19 Kauneimmat joululaulut Kalliokylän Jukolassa.
Glögitarjoilu.
Maanantai 17.12.
Klo 19 Kauneimmat joululaulut Perhonsiivessä Heinäkylän entisellä koululla.
Tiistai 18.12.
Klo 19 Kauneimmat joululaulut Lapinsalon kyläkirkossa. Ja ainakin minua kosketti.
SEURAKUNNAT
www.kiuruvedenseurakunta.fi
Vuonna 2012 Kiuruvedellä on juhlittu ev. Olisikin outoa, jos meillä ei
olisi toisilta mitään opittavaa eikä meidän hartauselämällämme
muille mitään annettavaa.
Erilaisuus on Jumalan luomistyön rikkautta. On kansankoraaleita ja tunnettujen säveltäjien teoksia. klo 9 . virsikirjamme on. 16 Kämäräisen säätiön lahjakorttien
jakopäivä srk-talolla.
Ti 11.12. 0400 988 713.
Diakoniatyö ottaa vastaan
lahjoituksia joulun ruokalahjakortteihin. 05.10.1923
k. klo 9 Pysäkin kohtauspaikka.
Ti 11.12. 31.12.2012. Lutherkin ymmärsi tämän arvon - niinpä hän teki
elämänsä aikana peräti 45 virttä.
Koulunsa vasta aloittanut pikkupoika soitti. ei lapsikuoroa.
LÄHETYSTYÖ
Lähetystyö on mukana torilla kaupungin joulunavauksessa pe 7.12. Sitä meille tarjotaan myös virsikirjan sivuilla.
On lauluja ensimmäisiltä kristillisiltä vuosisadoilta ja on nuorten hengellisiä lauluja. Se ei tarkoita kuuluisaa ömappia, vaan tulee sanasta ?ökumenisch?. 13.11.2012
Kaipauksella muistaen
Marketta ja Aulis
Riikka ja Tommi
Markus
Ilkka ja Inkeri
sukulaiset ja naapurit
Jo kääntyi päivä kohti lempeää iltaa,
hämärä laskeutui otsalles hiljaa.
Rauhaisaa unta nyt nukkua saat.
Isä on siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos myös Iisalmen Vetrean henkilökunnalle
isän hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Terttu Marjatta
Marttinen
o.s. Paljon onnea vaan, kotiseurakunta, täytettyäsi 150 vuotta!
Juhlavuoden vietto jatkuu vielä
hetken. . Seurakunnasta voi suorastaan sanoa, että
siellä ?soi aina?! Se ei ole vain
mukava lisäke, vaan sen kautta julistetaan kirkon keskeisintä sanomaa. Tervetuloa tutustumaan
kirjaston aulassa joulukuun ajan
olevaan seurakunnan näyttelyyn. mennessä Tanjalle
puh. Näyttely on avoinna
3. adventtisunnuntai 16.12.
Klo 10 messu.
Klo 12 seurat Remeskylän
Kantolassa, Kalevi Ruotsalaisella.
Klo 18 Kauneimmat
joululaulut Rytkyn Eräkeskuksessa, Kaarteenperäntie
690. klo 15 . Kirjaa käyttöön otettaessa sanottiin:
?Toivottavasti tämäkin kirja veisataan niin omaksi, että itku tulee, kun siitä on aika luopua.. Linja-auto
srk-talolta klo 18.
DIAKONIATYÖ
Pe 7.12. Mukana Kiuruveden
Naislaulajat. Juhlavuosi päättyy
riemukkaasti seurakunnan
historiasta kertovaan näyttelyyn kirjaston näyttelytilassa. Tervetuloa
tutustumaan seurakuntamme värikkääseen historiaan.
Keskiviikko 5.12.
Klo 12 Rinnekodin matonkuteiden leikkuupiiri.
Klo 17 Naisten Raamattupiiri takkahuoneessa.
Itsenäisyyspäivä 6.12.
Klo 10 sanajumalanpalvelus (Pentikäinen, Lilja ja
Kiurun Laulu).
Jumalanpalveluksen jälkeen
kunniakäynti ja seppeleen
lasku Sankarihaudoilla.
Klo 18 Partiolaisten soihtukulkue ja hartaus Sankarihaudoilla.
Perjantai 7.12.
Klo 17 Rinnekodin Raamattupiiri.
Klo 19 Tihilän joulumyyjäisseurat Alatalon vanhassa
pirtissä, Pyhännäntie 2937.
2. 25.04.1941 Kiuruvesi
k. Kylätoimikunnat muistattehan varata
pöydät Tanjalta puh. Käynti päiväkerhon
ovesta.
La 15.12. 0400
988 713.
Tulossa: Pysäkin ja diakoniatyön joululeiri 18.
. 18.30-21.00
Tänään Ke klo 19
Alfakurssi kontaktituvalla
To klo 18.30 rukouksen ja
ylistyksen ilta yhdessä
vapaakirkon kanssa,
Kehäkympissä
Su klo 11 jumalanpalvelus,
Edi Kolehmainen ja
Ilmo Haimakainen
Ti 11.12. 11
perhekerho srk-talolla. Tarjouksia voi jättää Marittalle
puh. Yhtä hienoa on kuulla, että Lutherin Enkeli taivaan
-virsi on otettu saksalaiseen katolisen kirkon veisukirjaan. On kotimaista ainesta ja on virsiä kymmenistä muista maista ja toisilta
mantereilta. lut.
seurakunnan 150-vuotista
taivalta. klo 10 . aika!
Klo 13 Seurakuntapäivä
Ry:llä, ruokailu klo 12,
Salmenkyläntie 260.
Klo 19 kirkossa Kiurun
Laulun joulukonsertti ?Sydämeeni joulun teen?.
luateria.
Kuopion Matkukseen lähtijät: lähtö srk-talolta 8.12.
klo 9.
PYHÄKOULUTYÖ
To 13.12. 18 joulun
avajaiset torilla. Ruokailu on
maksuton. Siellä tuon virren vieressä on merkintä ?ö?. 19.12. Koulussa oli päivällä laulettu ensimmäisen kerran virsikirjaa. Seurakunnalla on siellä Hyvän Joulun
Toivotuksen paja, jossa voi
tehdä joulutervehdyksen
joulukuuseen. Soita Tanja
puh. Paljon onnea vaan, 95-vuotias itsenäinen Suomi! Tervetuloa iloitsemaan tästä lahjasta itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen. Tuotto käytetään
joulun ruokalahjakortteihin
diakoniatyön kautta. 16 kranssitalkoot nuorten kerhohuoneessa. On hienoa, että katolinen
adventin juhlahymni ja ortodoksinen pääsiäistropari ovat sopineet luterilaisen kirkkomme virsikirjaan. ei harjoituksia.
LAPSIKUORO
Ke 5.12. Muutos on pieni,
mutta eikö se kuitenkin kerro hyvästä muuttumisesta?
Hoosianna-hymnin tekijä Georg Joseph Vogler oli katolinen
pappi. Jou-
muuta.
Kun 25 vuotta sitten luovuttiin
entisestä virsikirjasta, mieli oli
haikea. Hän pyysi: ?Voitasko, mummu ja vaari, laulaa yhessä iltavirtenä se 502, se ´Jeesus,
meitä kosketa nyt´?. 02.11.2012
Rakkaudella kaivaten
Kaarina
Petri, Margit, Iida, Ella, Niko ja Mika
Marko, Jaana, Niklas ja Pinja
siskot perheineen
sukulaiset ja ystävät
Kauneimmat muistot jälkeesi jäivät,
niillä on ikuinen sija sydämessäin.
Ne eivät kuihdu, ne kukkivat vain
ja säilyvät muistoissa ainiaan.
Kaarina
Rakas isämme elää ajatuksissamme,
sydämissämme ja muistoissamme.
Petri ja Marko
Tuli enkeli taivaalta valkoinen,
vei kotiin ukkimme kultaisen.
Mika, Niko, Iida, Ella,
Niklas ja Pinja
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 24.11.2012.
Lämmin kiitos osanotosta suruumme.
SaiSiko olla
palStallinen paikalliSta?
Lämmin kiitos
Teille kaikille, jotka
kunnioititte äitimme
Helvi Lonkilan
muistoa ja otitte
osaa suruumme.
Kiitämme myös kaikkia
äitimme hoitoon
osallistuneita.
Lapset perheineen
PERHEUUTISET
TERVETULOA
VALMISTUJAISIINI
(sosionomi AMK)
la 15.12.2012
klo 12 alk.
Sirpa
Kämäräinen
Järventauksentie 232
Kalliokylä
LÄMPIMÄT
KIITOKSET
muistamisesta!
Kerttu
HARTAUS
EERO SVÄRD
Paljon onnea vaan
TÄLLÄ viikolla onniteltavia riittää. Puhumassa
pastori Esko Taipale ja evankelista Olavi Stenroth.
Päiväkokous 9.12 klo 15.00.
Puhuu evankelista Anja Huotari.
Lämpimästi tervetuloa ! Vapaaseurakunta
Asematie 28 http://iisalmi.svk.fi. Hyvölänniemessä.
Hinta 5 ?. 12
työttömien jouluruokailu
srk-talolla.
To 13.12. adventtina 1987?
Vielä 50 vuotta sitten ihmiset
tulivat tähän aikaan kirkkoihin
kuuntelemaan kuoron esittämää
Hoosiannaa. Huom. joulukuuta
joulukuuta 2012
2012
KUOLLEITA
MUISTOKIITOS
Rakkaamme
Juho Kalevi
Martikainen
s. 16 ja to
13.12
Se oli
hyvä ja turvallinen kasvuympäristö.
Helvi Lonkila kävi Salmenkylän piirin supistetun
kansakoulun ja sai 5. Sinne tuli rintamalta rekka-autoissa 30 000
kilon kuormia pestäviä vaatteita. palvelemme teitä 9-18.
Niemistenkatu 3, 74700 KIURUVESI
017-754822 040-5007097
Kiitämme asiakkaitamme sekä
yhteistyökumppaneitamme
kuluneesta vuodesta ja
toivotamme
Hyvää joulua ja
menestyksellistä
Uutta Vuotta
2013
Tervetuloa
joulukahville
torstaina 12.12.
klo 9-15
Kalliokyläntie 1, Kiuruvesi
Joululahja-alennukset astuvat voimaan
1.12.2012 ja ovat voimassa 22.12.2012 asti!
katso lisää www.tallitaitavatkaviot.fi
* 3 x 60 min ratsastuskortti 4. Lonkila oli ollut jo
lottakurssilla ja tehnyt lottalupauksen. Ne lajiteltiin kylmissä varastoissa ja vietiin kärryillä pesukoneisiin, joihin
sopi kerralla 110 kiloa kuivia vaatteita.
Raskaaseen työhön toi
vaihtelua kuorossa laulaminen ja mahdollisuus osallistua joihinkin tilaisuuksiin.
Erityisesti Lonkilan mieleen
jäi Kemijärven joulukirkko.
Ulkona sanottiin olleen 50
astetta pakkasta. tunti kaupanpäälisiksi!
* 5 x 60 min ratsastuskortti 6. Jatkosodan alettua
kesäkuussa 1941 Lonkila
komennettiin elokuussa Ou-
luun varuskurssille ja pesulajunaan, ensin Kajaaniin ja
sitten Lieksaan Rukajärven
suunnalle. torttukahvit,
sekä 50:lle ensimmäiselle lämpimät kädet.
7.12. Helvi Lonkila katseli
mielellään luonnon kiertokulkua, kasvamista ja kukkimista, viljan orastamista ja kypsymistä. Pappi sanoi ennen jumalanpalveluksen alkua, että: ?Suatta männä poiskii, jos ette tarkene?.
Helvi Lonkila kertoi, että
eihän sieltä mihinkään lähdetty, oltiin vain joulukirkko loppuun asti.
Jaksamisen kannalta oli
myös tärkeää mahdollisuus
pitää yhteyttä rintamalla oleviin sisaruksiin, kahteen siskoon ja kolmeen veljeen.
Kun Helvi Lonkila kertoi työstään pesulajunassa, minun oli vaikea kuvitella, miten hän pienenä
ja hennon oloisena saattoi
jaksaa niin raskasta työtä.
Eikä hän lopulta jaksanutkaan. ja ?sodan jälkeen?.
Helvi Lonkilan lapsuudenkoti oli Salmenkylän Sahilla Jouhtisen rannalla. Kirkkoa ei
oltu lämmitetty. tunti kaupanpäällisiksi!
* 10 x 60 min ratsastuskortti 11. 1920-luvulla syntyneelle ikäpolvelle ajan ilmauksiksi tulivat ?ennen sotaa?,
?sota-aika. Todistuksen oli allekirjoittanut opettaja Viola
Heide, jota Helvi Lonkila
arvosti.
Kun talvisota alkoi 1939,
oli Helvi Lonkila nuori aikuinen. Hän
kertoi omille lapsilleen ja
lastenlapsilleen tarinoita
kodistaan, vanhemmistaan,
suuresta sisarusparvesta,
leikeistä ja työstä. Rantaan
hän lähti kuuntelemaan veden ääntä ja otti lapsia sinne mukaansa.
Helvi Lonkilan elämäntehtävä oli olla puoliso, äiti, mummu ja Lonkilan Helvi. Keskiviikko 5. tunti kaupanpäällisiksi!
* 20 x 60 min ratsastuskortti kaksi tuntia kaupanpäällisiksi!
JOULUPUKIN PIKKUAPULAISET VOIPI SOITTAA 050 5416 296/Tiina
tai tiina.dahlgren@tallitaitavatkaviot.fi
Ratsastusrikasta joulua ja heppapitoista uutta vuotta!
Säännöllinen
Sanomalehden
lukeminen
tukee
oppimiSta.
(lähde: PISA 2009 jatkotutkimus /
Jyväskylän yliopisto 2012). To-
Helvi Lonkila 26.05.1921-05.11.2012.
distuksessa oli kaksi kymppiäkin, äidinkielessä ja laulussa. toukokuuta 1934 hyvän todistuksen ?täydellisesti suoritetusta kansakoulusta?. Välirauhan
aikana Lonkila meni työhön kauppaliikkeeseen Vieremälle. Sairaalassa tehtiin
työtä vuorotta, mutta tässä
työssä fyysiset voimat riittivät.
Helvi Lonkilan lähdöstä on kulunut neljä viikkoa.
Mielessäni kuva uupuvasta
vanhuksesta on häviämässä
ja tilalle ovat jäämässä hymyilevät kasvot.
Joulun ja
uudenvuoden aukioloajat
Satamakatu 8, Iisalmi
su 25.11.
su 2.12.
pe 7.12.
su 9.12.
su 16.12.
su 23.12.
ma 24.12.
su 30.12.
ma 31.12.
..............
..............
..............
..............
..............
..............
..............
..............
..............
Katso aukioloajat
myös www.iisa.fi
12-16
12-16
10-19
12-16
12-16
12-18
kiinni
12-16
10-17
Jatkamme toimintaamme uusissa tiloissa Niemistenkatu 3 (Tilikorin vieressä).
Tarjoamme 7.12. tunti kaupanpäällisiksi!
* 4 x 60 min ratsastuskortti 5. joulukuuta 2012
7
IN MEMORIAM
EERO HUTTUNEN
Helvi Lonkila
HELVI LONKILAN maisema
oli 65 vuoden ajan Lonkilan talon pihapiiri, sitä ympäröivät pellot ja kotiranta. Talvisodan ajan
hän oli ilmavalvontalottana
kirkonkylässä. Kun fyysinen terveys alkoi heiketä, sai Lonkila siirron Repolan sairaalaan liinavaatevaraston hoitajaksi
Lähivakuutuksen Kiuruveden konttorissa työskentelee tällä hetkellä neljä henkilöä ja Tapiolan konttorissa kolmesta neljään henkilöä. Vain sujuva Savon
murteeni paljasti minut tavalliseksi
landepaukuksi.
Tässä sarjassa jututamme vuorollaan
kaikki valtuutetut, aloitamme uusista.
samista veroeuroista suuri osa jää toiminta-alueelle, eikä pakene Etelä-Suomeen.
- Joku vuosi taaksepäin
monella yrityksellä oli keskittämisbuumi. Tällä hetkellä alueen yhdeksästä konttorin sijaintipaikkakunnista vain
yhdellä on konttorin yhdistämisprosessi vielä suunnitteluvaiheessa.
- Iisalmessa palvelut keskitetään Riistakadun toimipisteeseen, jota laajennetaan hieman, Mäkinen kertoo.
- Muilla paikkakunnilla,
paitsi Joensuussa, yhdistäminen toteutetaan konkreettisesti tulevan kevään aikana. Ennen kevättä emme voi palvella ristiin, sillä tietokantoja ei ole vielä yhdistetty, Mäkinen summaa.
Työ tietokantojen sekä uusien atk-ohjelmistojen suhteen on jo vauhdissa. Siellä minua luultiin
maailmantähdeksi Vic Mackeyksi,
joka esittää Lain varjolla -sarjassa
päähenkilö Shieldiä. Yhdistymisen
jälkeen LähiTapiolan konttorissa on 7-8 henkilöä paikalla.
ITÄ
KIURUVESI
i LÄHITAPIOLA
. Haluamme
tehdä päinvastoin ja säilyttää palvelut paikallisina,
Mäkinen pohtii.
Juha Mäkinen.
täväkuvauksille, kertoo LähiTapiola Idän toimitusjohtaja Juha Mäkinen.. Kiuruveden palvelut keskitetään nykyisen Lähivakuutuksen tiloihin Kukkomäentielle. Toiminta-alueelle
tulee yhteensä 9
toimipistettä
. Konttorit yhdistetään 2013 huhtikuussa
. Henkilökunta siirtyy tuolloin LähiTapiola Idän palvelukseen ja alueyhtiö on virallinen.
- Tulevan vuoden vaihteen jälkeen alueyhtiömme
organisaatio on virallinen
ja saadaan täyteen ohjaukseen ja täysin uusille teh-
UUSI VALTUUTETTU RISTO JUNTUNEN
keskusta, 47 vuotta, maanviljelijä, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja
perhe: Soile-vaimo sekä lapset Laura ja Mikko, lemmikki: Onni-koira
Päättäjänä
kannan vastuuta
Mielipiteesi sisäministeriön
aselaki muutosesityksestä
Yllätä
kiuruvetiset
En katso, että mikään asia on erityisasemassa tulevalla valtuustokaudella. Sen jälkeen tulee päätöksenteon aika. Lähivakuutus
ja Tapiola päättivät yhdistyä yhdeksi pankki- ja vakuutuspalveluja tuottavaksi LähiTapiola konserniksi
viime vuoden aikana. Tapiolan henkilökunta muuttaa konttoriin viimeistään huhti-toukokuussa 2013. Vuonna 2005 olin
riistakeskuksen edustajakokouksessa
Tampereella. Asiakas voi hoitaa
kaikki vakuutuksiin sekä
pankkiasiointiin liittyvät
asiansa täällä konttorilla,
Mäkinen kertoo.
LähiTapiolan fuusiosta
Mäkinen korostaa alueellista toimintamallia, jossa
muun muassa yhtiön mak-
» Taustalla kahden yhtiön fuusio
KAHDEN vakuutusyhtiön
fuusio alkaa näkyä konkreettisesti katukuvassa lähiaikoina, kun LähiTapiolan uusi graafinen ilme
korvaa entiset Lähivakuutuksen sekä Tapiolan yritysgrafiikat. Itse harrastan pienpetopyyntiä,
joten hakisinko aseen jokapäivä asehotellista. Vastaavasti Lähivakuutuksen asiakkailla on
mahdollisuus hyödyntää
Tapiolan mukanaan tuomia pankki- ja sijoituspalveluja.
- Meidän vahvuutena tulee olemaan paikallinen
korvauskäsittely. Työryhmä esittää, että irrotettua aseen
osaakaan ei saisi säilyttää kuin lukkojen takana. Otan asioihin kantaa, ensin kuuntelemalla, sitten keskustelemalla. Joensuun kohdalla ollaan
suunnitteluvaiheessa.
LähiTapiolan konttorit sijaitsevat Iisalmen, Joensuun
ja Kiuruveden lisäksi Kiteellä, Lapinlahdella, Lieksassa,
Nilsiässä, Nurmeksessa sekä
Outokummussa.
TAPIOLAN asiakkaille yhdistymisen jälkeen uutena
palveluna tulee korvaus-
palvelun saaminen paikallisesti. LähiTapiola Itä on
yksi 20:stä alueyhtiöstä
. Jos tämä olisi toivomuskysymys, toivoisin ja tekisin kaikkeni,että Kiuruvedelle saataisiin jalkapallohalli.
Sisäministeriön työryhmän esittämä aselakimuutos
on järjetön. Ylä-Savon sekä Pohjois-Karjalan alu-
een Tapiolat sekä neljä Tapiolan franchising-yrittäjää, joihin Kiuruvesi kuuluu yhdistyvät alueyhtiöön
31.12.2013. Kuvassa paikallispalvelupäällikkö Terho Luttinen ja palvelumyyjä Anne Lappi.
- Muutama työtehtävä siirtyy Iisalmeen Riistakadulle
laajennettavaan konttoriin.
Näissä tehtävissä on kyse tukitoiminnoista, joten ne eivät
vaikuta henkilökunnan määrään Kiuruvedellä.
YHTIÖN konttoreita yhdistetään myös muilla paikkakunnilla. joulukuuta 2012
Saman katon alle
FUUSIO:
Tapiolan henkilökunta muuttaa Lähivakuutuksen tiloihin ensi keväänä.
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
ENSI huhtikuusta lähtien
Lähivakuutus Savonmaan ja
Tapiolan Kiuruveden konttorit muuttavat saman katon alle. Miksi
metsästäjien toimintaa halutaan hankaloittaa?
Heillä ei ole osaa eikä arpaa kouluammuskeluihin.
Olen otellut yleisurheilun kymmenottelun läpi vuonna 1984. Kiuruvedellä henkilökuntaa on yhteensä 7-8
TOIMITILA
Lähivakuutuksen tiloista tulee LähiTapiolan konttori. Kiuruveden konttori tulee Lähivakuutuksen tiloihin
Kukkomäentien
tiloihin
. Perustettiin
Lähivakuutuksen
ja Tapiolan fuusion
yhteydessä
. Virallisesti fuusion myötä pe-
rustetut alueelliset vakuutusyhtiöt aloittavat toimintansa vuoden vaihteessa.
Kiuruvedellä vaikuttaa LähiTapiola Itä. Tällä hetkellä
entisen Tapiolan asiakkaita
palvellaan Asemakadun Tapiolan tiloissa.
- Tämän hetkisen tiedon
mukaan Kiuruveden konttorit yhdistetään ensi huhtikuussa, mutta viimeistään
toukokuussa, LähiTapiola
Idän toimitusjohtaja Juha
Mäkinen vahvistaa.
Yhdistymisen jälkeen fuusion osapuolten asiakkaita palvellaan samassa osoitteessa.
- Vielä toistaiseksi Tapiolan
asiakkaat palvellaan heidän
konttorissa ja Lähivakuutuksen asiakkaat omassaan. Jos
aseita on yli viisi, niitä saisi säilyttää vain turvakaapissa tai poliisin hyväksymässä tilassa. Sijoituin
kisoissa neljänneksi. Vuoden vaihteen jälkeen osa vakuutuksista myydään LähiTapiolan nimissä.
- Asiakkaiden ottamat uudet vakuutukset tulevat yhteiseen tietokantaan, mutta aikaisemmin otetut säilyvät omissa tietokannoissaan.
Tässä puhutaan niin isoista määristä tietoa, ettei niitä ole relevanttia siirtää kerralla, Mäkinen viittaa ennen
fuusiota tehtyihin vakuutussopimuksiin.
Konttoreiden yhdistyminen
Kiuruvedellä ei tuo muutoksia henkilökuntaan. Fuusi-
on myötä tämä käytäntö
säilyy. Koko maassa on perustettu yhteensä
20 alueyhtiötä.
LähiTapiola Itä alueyhtiön muodostavat Lähivakuutus Karjala, KeskiKarjala, Ilomantsi, YläKarjala sekä Savonmaa
31.12.2012. Työryhmä
esitti myös, että aseita voisi säilyttää asealan yrittäjän asehotellissa. 8
Keskiviikko 5
Molemmat iltapuvut on suunnitellut helsinkiläinen Samu-Jussi Koski,
hänellä on oma Samuji-tuotemerkki.
- Erikoisvaatteiden leikkaamisessa ja ompelemisessa on
omat haasteensa, siinä pitää
ottaa huomioon niin suunnittelijan kuin kaavoittajan näkemykset. Kesällä Marja toteutti Amos Anderssonin taidemuseon näyttelyyn tilauksesta suunnittelemani uniikkipuvut.
Näiden erikoisprojektien lisäksi Koski on hyödyntänyt
Huttusen ammattitaitoa myös
Samujin mallistoissa.
- Toki Helsingistä löytyy
ompelijoita, mutta me emme
halua luopua Marjasta. Keskiviikko 5. Ompelutyön pitää olla laadukas ja ompeleen kuin helminauha, Huttunen kuvailee.
SAMU-JUSSI Koskelle Marja
Huttunen on ?aarre?.
- Marja on luotto-ompelijani, jonka kanssa olen tehnyt
yhteistyötä useamman vuoden ajan. Niissä suunnittelijana on ollut Tiia Vanha-Tapio.
Huttunen aikoo katsoa torstaina itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton ja seurata erityisesti miltä ?omat. Kaksi pukua Linnan juhlissa.
. Ompelija, osaaikaeläkkeellä.
. Tekee töitä Samu-Jussi Koskelle,
asiakkaita: Kerttu
Niskanen ja Paola
Suhonen.
YKSINKERTAISTA
ELEGANSSIA
Presidentin miniän puku on yksinkertainen. puvut siellä näyttävät.
- Teen työni niin hyvin, että pukuja kestää kyllä katsella. joulukuuta 2012
i
ITSENÄISYYS
9
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
Ommel helminauhaa
JAANA SELANDER
DESING:
JAANA SELANDER
KIURUVETINEN ompelija
Marja Huttunen on leikannut ja ommellut kaksi juhlapukua Linnan itsenäisyyspäivän juhlaan. Toinen puku menee presidentti Sauli Niinistön miniälle ja toinen Flowfestivaalin johtajalle Suvi
Kalliolle. Teknisissä ratkaisuissa suunnittelijat antavat
yleensä vapaat kädet ja luottavat, että ompelija osaa toteuttaa suunnittelijan näkemykset, Marja Huttunen sanoo.
Huttunen on tehnyt aikaisemminkin pukuja Linnan
juhliin. Suomi on pieni maa ja
tieto omien alojensa ammattilaisista leviää helposti.
Huttusesta on mukava työstää malleja, koska niissä saa
laittaa itsensä täysillä peliin.
- Ei ompelemalla rikastu,
mutta tässä on työn iloa, kun
näkee kättensä jäljet ja asiakkaat ovat tyytyväisiä.
Huttunen on ollut osa-aika-
eläkkeellä pari vuotta, mutta aikoo ommella niin pitkään
kuin asiakkaat häntä tarvitsevat ja terveyttä riittää.
Vieressä
oleva puku
tulee raskaana olevalle
Flowfestivaalin
johtajalle.
» Linnassa Artic Milkin juustoja
Munajuusto on tuorejuusto, jossa on
maitoa, piimää ja kananmunaa.
LINNAN juhlissa itsenäisyyspäivän vastaanotolla tarjotaan presidentin kanslian antaman tiedotteen mukaan Lunsmanni Mustapässi
-juustoa, Vuohenjuustoleipää,
Arctic-munajuustoa ja Juhlavaa Cheddaria.
Nämä kaikki juustot on valmistanut Kiuruvedellä toimiva Arctic Milk kiuruvetisestä
maidosta.
Mustapässi on maustepippurilla maustettu kermajuusto, Vuohenjuustoleipä on valmistettu vuohen maidosta ja
paistettu kuten leipäjuusto, munajuusto on perinteinen hämäläinen pitojuusto,
Juhlava Cheddar on maustamaton, pehmeän täyteläinen,
kermaisa ja aromikas cheddarjuusto.. Puvun on ommellut Marja
Huttunen, suunnitellut Samu-Juhani
Koski.
Marja Huttunen ja
Samu-Juhani Koski.
Marja toteutti Kosken tilausnäyttelyn
puvut kesällä Amos
Anderssonin museoon.
suunnittelussa Koski lähti
liikkeelle tilaajien toiveista ja
omista tyyleistä.
- Aloitan suunnittelun usein
niin, että teen useita erilaisia
luonnoksia, joista keskustellaan, valitaan ja edelleen kehitellään yhdessä tilaajan kanssa.
Sauli Niinistön miniän juhlamekosta Koski halusi yksinkertaisen ja elegantin, että
myös mekon muotokieli ja desing kestävät aikaa.
- Toiveena on siis jonkinlainen ajattomuus.
T:MI OMPELIMO Marja-Helena on perustettu vuonna 1998.
Ompelimon tukikohta on samassa talossa, missä Kiuruvesi-lehti toimii eli Hovinpellolla.
Huttunen valmistaa vain yksittäisiä malleja ja mallisarjoja, hän ei tee korjausompelua
eikä mittatilaustöitä.
Huttusen asiakkaat ovat suuressa maailmassa, hän on tehnyt töitä muun muassa Paola
Suhoselle, Laitiselle, Katri
Niskaselle.
- Yleensä otan yhteyttä suunnittelijoihin ja tarjoan palveluitani. Niinpä
kangaspakat ja valmiit uniikkipuvut reissaavat Helsingin
ja Kiuruveden väliä.
Koskesta olisi hienoa, että
Huttusen kaltaisten ammattilaisten taito säilyisi ja kasvaisi Suomessa.
- Valitettavasti vaatealan
tehtaita on nykyisin Suomessa kovin vähän - Samuji valmistaa vaatemallistoja Viron ja Italian lisäksi suomalaisessa Jousipaidassa Lahdessa.
KAHDEN mustan iltapuvun
Marja Huttunen
Kahvit rukiinjyvistä ja voikukanjuurista. Perheen isä oli
kuollut edellisenä talvena Väänäsen vastaanotolla 63-vuotiaana Aapelin ja Anjan syliin.
Anjan mies Matti oli kaatunut talvisodassa
4.12.1939 Uomaan taisteluissa. Enimmäkseen tehtiin käsitöitä
iltaisin uunin edessä tulenloimussa. Kukkurassa syötiin. Taavetti Lappalainen Juhon ja Marin tyttären poika
Syvärillä 24.1.1944. Sota
tuli ensimmäisen kerran lähelle kansaa. Kerrottiin Kylmälän talosta kaatuneen jo kolmannen pojan ja Kannaksen Pentin jääneen
vangiksi. Henkilöt:
Toivo Niskanen, Katri ja
Antti Loivarinne, Liisa,
Aino ja Laina Niskanen,
Anja Tossavainen, Aapeli
Niskanen, Tauno Tossavainen, Olga ja Antti Heinonen. Maalaiskodeissa ei nälkää nähty, kaupungeissa kylläkin. Simo Aadam Koistinen 5.6.1944 sotasairaalassa. Kymmenien
kiuruvetisten poikien
joukossa.
ti kesken.
Valjaat tuntuivat honteloissa pojan käsissä tavallista raskaammilta, kurkkua kuristi. Saippuat keitettiin teurasjätteistä. Kaupoista ei saanut juuri muuta kuin eioota. Hyväoppisen pojan
opiskeluhaaveet jäivät tähän. Toivottiin ja rukoiltiin.
Rintamalla olevien poikien kodeissa odotettiin ja pelättiin pahinta. Radioiden ympärille kokoonnuttiin kuuntelemaan
uutisia pommituksista Helsingissä ja jopa Iisalmessa. Heinänkorjuu oli vielä pahas-
SURUVIESTEJÄ
Kuvassa ollaan Kukkuran
vaarin haudalla joulukuussa 1943. Näin Kukkurassakin. Rintamat perääntyivät. Kerran
naapurin vanha isäntä lähti kävelemään kotiinsa saoen mennessään: ?Ee niille ryssille maha mittään, tulloo luokkineen länkineen?.
Pitkien sotavuosien myötä totuttiin sotimiseen ja kaikenlaisiin puutteisiin jokapäiväisessä elämässä. Samaan aikaan kaatui myös Ketolan Pentti, Toivon kaveri tien toiselta puolelta, sekä Aarne Reinikainen, hänkin saman Hilapparannantien
varrelta. Toivo oli
kaatunut Rukajärvellä vartiopaikalleen juoksuhautaan.
16- vuotias Aapeli, Toivon ainoa veli, lähti hakemaan hevosia laitumelta. Päästessään pihanmaalle hän kohtasi riipaisevan
näkymän, vanhemmat sisarukset kannattelivat surusta lyyhistynyttä äitiään. Kirjeiden viivästyminen synnytti
omaisissa jatkuvaa tuskaa. Valoneuvoina olivat karbiinilamput ja itse valetut kynttilät. Pelko isänmaan menettämisestä kasvoi. Otti mennessään valjaat tallista ja alkoi laittaa niittokoneen eteen. Poikien isä
Matti Kukkakorpi kaatui
talvisodassa Uomaalla
4.12.1939. Ketolaan mentiin muistoseuroihin. Saaren isäntä Paavo Jauhiainen ohjasi suojeluskuntapuvussa
surujuhlamenoja. Karjalaiset pakenivat sisämaahan. Tyynessä elokuun päivässä sävelet
kantautuivat pitkälle yli kirkonkylän ja Kiurujärven.
Illalla kävimme surukodeissa muistotilaisuuksissa. Samana päivänä heidät haudattiin
parinkymmenen muun kiuruvetisen pojan
kanssa.
Muistan hyvin tuon hautajaispäivän.
Olimme kaikki naapurit heitä saattamassa. Juho
Mähönen kaatui Rukajärvellä
22.7.1941 kaksosveljensä syliin. Viipuri menetettiin. Hiljaisempinakin aikoina oli hätä rintamalla olevista läheisistä.
Sota muuttui ennen pitkää maailmanpaloksi, joka alkoi näkyä ja tuntua kaikkialla. Väinö Malmivaara siunasi vainajat vakain äänenpainoin. Kirjeet
ja paketit kulkivat kotirintamalta pojille etulinjoihin ja kirjeet sieltä tänne päin. Edessä Anja Heinonen ja pienet sotaorvot
Kalle, Matti ja Heikki
Kukkakorpi. Väkeä oli valtavasti. Omalle kylällekin alkoi tulla suruviestejä. Isovanhemmat Juho ja Mari Mähönen.. Astian täyttyessä
tyttö lähti viemään marjoja äidilleen. joulukuuta 2012
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
MUISTELO
Vapautemme hinta
O
lin 6-vuotias,
kun talvisota
syttyi ja 11-vuotias, kun jatkosota
päättyi. Allekirjoituksena Mannerheim.
Menetys:
Neljän perheen
jäsenet
SUKULAISTALOSTA, Sonkajärven Pentalta, menetettiin
neljän perhekunnan jäsenet.
Juho Mähösen ja Mari o.s.
Lämsä, lähtöisin Niemiskylästä, Pekka Mähönen kaatui
Summassa 12.12.1940. Kansa veisasi Jumala ompi linnamme voimalla ja hartaudella. Molemmissa oli valkoiset pöytäliinat koristeltu mustalla kreppipaperilla. 10
i
AJASSA
Keskiviikko 5. Kolmivuotiaat pikkutytöt,
Marja ja Riitta, kirkkain äänin veisasivat Siionin virttä hämärtyvällä pihamaalla.
Kaisa Niskanen
Taulussa lukee: Velvollisuutenani on
ilmoittaa, että Toivo Alfred Niskanen on
kaatunut taistelussa Isänmaan vapauden puolesta. Koko talvisodan aika
oli yhtä pelkoa ja kauhua. Toivon sisar, 13-vuotias Aino, meni
eräänä päivänä poimimaan mansikoita Pihlajapellon ojan pientareilta
30 %.
. Tyttöjen ja
poikien
ulkoilu
. Collegetakkeja
19,90
. Björn Borg
-boxerit
VILLAKANGASTAKIT
. Pipot
alk. 017 - 825 255
114,90
LAHJAKORTIT
Palvelemme
ma-to 9-17.30
pe 9-18
la 9-14
Meidät
löydät
myös
www.facebook.com/
laukkujakenka
f. 20 %
29,90
HYVÄ
LAHJAVINKKI
LAHJAKORTTI!
. Paitoja
19,90
. Kylpytakki
19,90
29,90
19,90
. ZEZE
-pukeutumispaitoja
MIEHILLE
. Huppareita
VAATEKAUPPA
www.vaatekauppahannu.com
ICE PEAK
?toppaliivi
19.90
Asematie 9
Kiuruvesi
Puh. Tunikoita
. Kiroileva siili
-pyjama
. 20 %
99,-
. SIsters Point
-tuotteita
. ICE PEAK
ruututoppatakki
179,-
. (017) 753 002
Palvelemme
ma-to 9-17.30
pe 9-18, la 9-14
Ulkoilupuku
49,-
HETI KÄYTTÖÖN TAI LAHJAKSI, KENKÄKAUPASTA!
Nahkanilkkurit,
2-vetoketju, pitävän
pohjan lisäksi
käännettävät jääpiikit,
36-42
Villavuori,
todella pitävällä
ICE-Lock ulkopohjalla, 36-42
Ajavat by Topman,
erikoislaajalesti,
tarra ja vetoketju
helpottaa pukemista,
pehmeät nahat ja
pitävä kitka pohja,
36-43
114,90
114,90
Nuorekkaat
ulkoilusaappaat
suoraan italiasta,
36-42 kosteutta
hylkivä,
129,90
lämmin
teddyvuori
ja kosteutta hylkivä
materiaali, 36-42,
valkea, punainen,
musta
TARJOUS
94,90
Lämmin
vedenpitävä
saapas reiluun
ulkoiluun
36-42
Miesten nauhavetoketju
nilkkuri,
nahkaa,
muotopohjainen,
40-48
149,90
2-vetoketju nilkkuri,
nahkaa, pitävä pohja,
lämpimät vuoret,
39-47
Pitävä tr-kumipohja,
villasekoitevuori
ja laaja lestilaajuus,
39-49
94,90
119,90
VIIKON EDULLISET ALLE 35,-
Nuorison
suokikit nyt
kosteutta
hylkivänä ja
lämpövuorilla
36-46
TARJOUS
NAISILLE
34,90
36-42
34,90
TARJOUS
MIEHILLE
40-46
Sauso
KÄSINEET
naisille ja miehille
Nauha-vetoketjusaapas, aito
turkisvuori, 36-42
144,90
119,90
Siro ulkoilusaapas,
goretex- ja villavuori,
pitävä pohja,
36-42
Nauhavetoketjusaapas,vedenpitävä
goretex ja villavuori,
36-42 174,90.JPG
179,90
59,90
Kitkapohja
saapas, reilu
lestilaajuus,
nahkaa, 36-43
134,90
179,90
Pitävä tr-kumi ja kitkapohja,
villasekoitevuori
ja erikoislämmin teräosa,
ns 6 tunnin vedenkestosaapas, 40-48
Nahkainen
Nuorekas nilkkuri
lämpimillä vuorilla,
40-46
129,90
164,90
MEILTÄ MYÖS KOTIMAISET TOPPASAAPPAAT
KUOMA JA KULKURI
KOOT 36-48
PALJON ERILAISIA
34,90
NAHKALOMPAKOITA
MEILTÄ KENKIIN
LIUKUESTEET
LAAJA VALIKOIMA
AIDOT
TURKISTALJAT MATKALAUKKUJA
2 ja 4 -pyöräiset
JA TOSSUT
KIURUN LAUKKU JA KENKÄ KY
Asematie 11, Kiuruvesi, puh. Harald
Hirmuinen
-pyjama
. 20 %
. Kylpytakki
29,90
24,90
Paituli 19,90
HANNU
PUVUT JA
IRTOTAKIT
- 20 %
. 30 %.
29,90
9,95
19,90
JUHLAKAUSI
JATKUU!
NUORISOLLE
. Lee Cooper
-farkut
59,90
?
VILLAKANGASTAKIT
. Keskiviikko 5. joulukuuta 2012
11
PARHAAT LAHJAT HANNULTA!
NAISILLE
. 6,95
. Collegehousuja
. VERY NICE
-farkut
010 762 9823 (0,0828 . 12
Keskiviikko 5. Tämä oli
pysäyttävää lukemista Rintamaveteraanien PohjoisSavon piirin puheenjohtaja
Martti Rytköselle. ilmestyvässä Kiuruvesi-lehdessä
Omat erilliset ilmoitukset
82 x 40 mm
70 ?
Rivitervehdys
Yhteinen
joulutoivotus,
jonka alle tulee
yrityksen tai
yksityishenkilön
nimi. Ne eivät estä
hartauden pitoa. alv. Me
nuoremmat sukupolvet
olemme kiitollisia, että olet-. 30 ?
Hinnat sis. 23 %
Varaa tervehdyksesi pian!
040 8337 208 tai
017 770 7700
VUONNA 1943 Tapio
Kärkkäinen lähti jatkosotaan Rukajärvelle konekiväärikomppaniaan. klo 11.30-15
14
-Haudutettua häränrintaa,
talon kastiketta
-Gratinoitua uunilohta
-Kermaperunat
-Tilliperunat
-Kahvi ja täytekakkupala
S-Etukortilla
90
Isänmaan pu
Norm.
16,90
Lämpimästi tervetuloa
hyvälle aterialle!
ABC-liikennemyymälät
avoinna joka päivä 6-24
www.abcasemat.fi
ABC Kiuruvesi
TO
AS
EM
A·
9
12
200
·S
UO
MEN
LU O T E T U
IN
HU
OL
P. /puhelu + 0,1199 . Nyt 69
vuotta myöhemmin, hän ottaa vastaan puolustusministeriön myöntämän rintamaveteraaniliiton kunniaristin,
tunnustuksena erittäin ansiokkaasta toiminnasta ve-
teraanien hyväksi.
Kärkkäinen on toiminut yli
16 vuotta Kiuruveden Rintamaveteraaniyhdistyksen
aktiivisena jäsenenä. Miehet syventyvät joulusanoman vastaanottamiseen. Yhdistystoiminta antaa paljon, Kärkkäinen kertoo.
Rintamaveteraaniyhdistyksen jäsenet tekevät havuristit alusta loppuun asti
Veteraanien joulujuhlassa kajahti
TIINA KILVENSALMI
ENKELI taivaan kajahtaa ilmoille, alkaa kuulua tykkien tulta, ammukset lentävät kaaressa. /min)
KUNNIARISTI Rintamaveteraani Tapio Kärkkäinen toimii aktiivisena jäsenenä Kiuru
tiin rintamaveteraaniliiton kunniaristi ansiokkaasta toiminnasta veteraanien hyväksi.
TUNNUSTUS:
Rintamaveteraani Tapio Kärkkäiselle myönnettiin k
TIINA KILVENSALMI
Sanomalehti on aina
SanojenSa mittainen.
J
oulutervehdykset
Perinteiset tervehdykset julkaistaan
19.12. Hän
huolehtii rintamaveteraanien hautajaisiin havuristit
yhdessä muiden yhdistyksen jäsenten kanssa.
- Olen ollut rintamalla ja
koen, että yhdistystoiminta
on velvollisuus, kaveria ei
?Yhdistystoiminta
on velvollisuus,
kaveria ei jätetä.?
Tapio Kärkkäinen
jätetä. Rytkösen sanat ovat Erkki Palolammen Kollaa kestää -kirjasta, joka on kuvaus Talvisodan Kollaajoen taisteluista.
Rytkönen vieraili Kiuruveden Rintamaveteraanien
ja Sotainvalidien joulujuh-
Rintamaveteraanien Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Martti Rytkönen.
Kuorotähdet lauloivat Enkeli tai
lassa viime torstaina seurakuntatalolla.
- Asumme miljardien ka-
dehtimassa maassa. joulukuuta 2012
Itsenäisyyspäivän noutopöytä
to 6.12
Havutkin haetaan metsästä. Työvuosia kertyi yli
30.
uveden rintamaveteraanien yhdistyksessä. 88-vuotias rintamaveteraani.
. joulukuuta 2012
13
uolustaja
Nyt nopeat syövät hitaat
Silmälasien ostajille
kaikki kehykset väh. 18:00
TERVETULOA TUTUSTUMAAN TOYOTA MALLISTOON.
HILUX, AVENSIS, HYBRIDIT, COROLLA
NYT KAIKKIIN f
f
AVENSIS-MALLEIHIN
TALVIPAKETTI VELOITUKSETTA
ETUSI YHTEENSÄ JOPA 2.600 ?
TALVIPAKETTI SISÄLTÄÄ:
f
- NOKIAN TALVIRENGASYHDISTELMÄN
- ALKUPERÄISET TOYOTA-KEVYTMETALLIVANTEET
- MOOTTORILÄMMITTIMEN SISÄPISTOKKEELLA
f
f
O.K. Palveli Rukajärvellä
konekiväärikomppaniassa.
. AUTO OY Iisalmi
Tutut myyjät palvelevat Teitä: Avoinna ma-pe 9-17, la 10-13
Kivirannantie 6, vaihde 010 5228 470*
huollon ajanvaraus 010 5228 485*
varaosamyynti 010 5228 480*
autovuokraamo 010 5228 480*
Jari Luiro
050 431 6637
Reijo Niskanen
050 435 7066
* Matkapuhelimesta soittaessa
8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (alv 23%)
Lankapuhelimesta soittaessa
8.21 snt/puh + 5,9 snt/min (+alv 23 %). 08-764 990. Kiuruveden Voimistelijoiden Uskollisuuden Killan naiset
esiintyivät musiikin säestämänä.
Lasi kauppojen yhteydessä optikon näöntarkastus 0 e.
Aurinkolasit -50%
(ei koske gators-mallistoa)
Tule ostamaan omasi ennen kuin lasit viedään käsistä!
Kampanja voimassa vuoden loppuun asti
Optimo Iisalmi Kauppakatu 17, puh. Kirkon jälkeen Kärkkäinen lähtee kunniakäynnille hautausmaan muistomerkeille, josta matka jatkuu kulttuuritalon Itsenäisyyspäivän juhlaan.
i Enkeli taivaan
TIINA KILVENSALMI
?Asumme miljardien kadehtimassa maassa.
Me nuoremmat
sukupolvet olemme kiitollisia,
että olette meille
tämän maan antaneet.?
Martti Rytkönen
ivaan veteraanien joulujuhlassa.
te meille tämän maan antaneet, kiitteli Rytkönen tervehdyssanoissaan.
laisia kokemuksia, kun Suomessa ei ollut joulurauhaa,
Häyrynen sanoi.
Häyrynen toivoo, että joulun aikana ihmisillä olisi sydämessään rauha.
- Ei tarvitsisi hätäillä ja
miettiä, kuinka huomisesta
selvitään. Aktiivijäsen Kiuruveden rintamaveteraaniyhdistyksessä.
velutuki ovat hänelle tärkeitä.
Kuntoutuksen
lisäksi
Kärkkäinen pitää kunnostaan huolta pyöräilemällä ja
omakotitalossa puuhastelemalla.
- Talvella kun tekee lumihommia ja kesällä ajaa nurmikoita ja poimii marjoja
pensaasta niin siinä pysyy
kunnossa, neuvoo Kärkkäinen.
Elämäntyönsä Kärkkäinen
on tehnyt kaupungin palveluksessa. Viimeksi Kärkkäinen oli laskemassa havuristiä vainajan arkun päälle
viime perjantaina.
Yhdistyksen toiminnassa on mukana muutama veteraani. Jouluna voi ilahduttaa yksinäistä ihmistä
tai naapuria, Häyrynen sanoi.
KAPPALAINEN Mirita Häyrynen iloitsi alkuhartaudessaan, että suomalaisilla on
joulurauha.
- Saamme elää rauhassa,
emmekä joudu elämään levottomuuksien keskellä.
Teillä veteraaneilla on eri-
VETERAANIEN joulujuhlassa esiintyi Sisko Piipon johtamana lastenkuoro Kuorotähdet. -60%
Osa jopa -100 % (0e)
TIINA KILVENSALMI
Tapio Kärkkäinen
. Avoinna: To 10.00-17.00
KOEAJOPÄIVÄT 7.12.
KIURUVEDEN TORILLA
KELLO 14:00 . Keskiviikko 5. Avoinna: ke 10-17
Optimo Kiuruvesi Toritalo, Puh 040 447 8086. Kannattajajäsenet ovat tärkeitä yhdistyksen toiminnan kannalta.
KÄRKKÄINEN kokee, että
veteraanien asiat ovat nykypäivänä aika hyvin. Kymmenen vuorokauden kuntoutus Iisalmen Vetreassa
ja rintamaveteraaniyhdistyksen myöntämä kotipal-
SUOMEN itsenäisyys merkitsee Kärkkäiselle paljon.
- Tärkeää se on meille veteraaneille, mehän se on
puolustettu se itsenäisyys.
Joka sinne sotaan on joutunut, on puolustanut isänmaataan.
Kärkkäisen itsenäisyyspäivään kuuluvat itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin
osallistuminen, joka alkaa
kirkossa jumalanpalveluksella. Terveys estää useita osallistumasta yhteiseen
toimintaan. Viimeisimmäksi
hän työskenteli laitosmiehenä. Kyseessä on kiuruvetinen perinne, muualla veteraaneille tehdään yleensä seppele. Hänelle ojennet-
kunniaristi ansiokkaasta yhdistystyöstä.
itse. 017-821 0061.
Avoinna: Ma-Pe 9.30 - 17.00, la 10.00-13.00
Optimo Haapajärvi Ståhlberginkatu 2-4, puh
Täällä on
enemmän virikkeitä lapsille.
Mikko (30) ja Jenna (27)
olivat alle kouluikäisiä,
kun perhe asettui Osmangin Metsärantaan. Henkilökunnan ääni ei
kuulu sotessa tarpeeksi hyvin.
- Osin se johtuu tietojärjestelmistä, ensi vuoden alusta
sekin puoli paranee, kun yhtymään saadaan oma intra,
Rintakuusi kertoo.
Rintakuusi vakuuttaa niin
ikään, että kiuruvetiset luottamushenkilöt pitävät kuntayhtymässä yhtä, toisin
kuin Rauno Pikkarainen
(vas.) viime valtuuston kokouksessa heitti, mutta toisaalta toteaa, että kuntayhtymässä tulee nähdä kokonaisuuksia, eikä katsoa vain
yhden kunnan etua.
- Esimerkiksi Hingunniemeen suunniteltu hevossairaala olisi koko sote-alueen
etu.
Hevossairaalahanke on
nyt katkolla, koska iisalmelaiset kuntayhtymähallituksen edustajat halusivat lisäselvityksiä hankkeen rahoituksesta.
- Mutta eivät he täysin
hanketta torpanneet, asia
pitää saada mahdollisimman pian uudelleen käsittelyyn.
ERKKI Rintakuusi täyttää 60
vuotta 8. Kiuruveden
Kokoomuksen
puheenjohtaja.
. Kyllä täältä kylmyydestä joutaa lämpimään, yölläkään siellä ei
lämpötila laske alle 25 plusasteen.
Kaiken kaikkiaan Rintakuusi sanoo olevansa hyvässä kunnossa, vaikka jäi eläkkeelle vuosi sitten.
- Jäin eläkkeelle, koska
polveeni pantiin titaania.
Töitä olisin halunnut jatkaa,
mutta maastotyö ei oikein
onnistu tällä polvella, Rintakuusi harmittelee.
Rintakuusi on tehnyt pitkän päivätyön sähköalalla.
Eläkkeelle hän jäi Voimateliltä, missä hän toimi maastosuunnittelijana.
- Pidin kovasti työstäni,
siinä oli sopivasti maastopäiviä ja toimistopäiviä.
Rintakuusi on suorittanut sähköalan alemman ja ylemmmän tutkinnon.
RINTAKUUSIEN perhe on
paluumuuttajia. joulukuuta 2012
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
Kokonaisuuksien mies
JAANA SELANDER
60 VUOTTA
JAANA SELANDER
ERKKI RINTAKUUSESTA on
ikävää, että Ylä-Savon Sotekuntayhtymästä on tullut
joillekin luottamushenkilöillekin kirosana. Sähkömies.
. Jos Sote-kuntayhtymässä on käyty kiinni rakenteisiin, miksi sitä ei voitaisi tehdä
peruskunnassa. 60 vuotta 8.12.
. Olemme saaneet pidettyä kulut kurissa, eivätkä palvelut ole Kiuruvedellä ainakaan kovin paljon
huonontuneet, Rintakuusi
perustelee. Rintakuusi näkee, että sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymän ansiosta Kiuruvedellä on mahdollisuus selvitä
jopa kuntauudistuksen tuomista haasteista.
- Sote on meille mahdollisuus. Hän oli aikanaan perustamassa Kiuruvedelle Yhtä köyttä -yhdistystä, joka oli puolueista vapaa, yrittäjien
asiaa ajava ryhmittymä.
- Koska emme olleet rekisteröity puolue, emme saaneet ylikunnallisia luottamuspaikkoja, siksi
siirryin kokoomukseen vuonna
2008, jolloin olin ensi kertaa ehdolla kuntavaaleissa.
Kokoomuksen arvomaailmassa Rintakuusta miellyttää se, ettei se ole yhdenlaisten ihmisten
liike. Rintakuusi miettii.
Luottamustehtävissä Rintakuusta kiinnostaa yhteisiin asioihin vaikuttaminen.
- Kotikuntahan se on kaikista
rakkain!. He tulivat
Kiuruvedelle vuonna 1986
työskenneltyään Naantalissa kymmenisen vuotta.
- Muutimme Kiuruvedelle lasten takia. Vaimo Irja ja
kolme lasta.
» Kiuruvedeltä tulisi löytyä uudistusvalmiutta
ERKKI Rintakuusi on uusi tulokas kokoomuksessa. Hän ei juhli merkkipäiväänsä, eikä häntä onnittelemaan pääsisikään, koska
hän on syntymäpäivänään
Thaimaassa Irja-vaimonsa
kanssa.
- Vietin Thaimaassa edellisetkin syntymäpäivät ja
tykkäsin. Kiuruvedellä syntyi
vielä kuopus Jesse (25).
- Osmangilla olemme viihtyneet, sillä siellä
saamme olla omassa rauhassa, lähimpään naapuriin on 150 metriä. Puolueeseen mahtuu väkeä
laidasta laitaan sukupuoleen, sivilisäätyyn, ammattiin ja varallisuuteen katsomatta.
Kiuruveden kokoomuksen puheenjohtaja Rintakuusi on ollut
neljä vuotta.
Rintakuusi näkee, että kokoomuksen, samoin kuin muiden-
kin puolueiden, lähtökohtana tulee olla Kiuruveden asian ajaminen yhteistyössä.
- Mitään radikaaleja muutoksia
kokoomus ei aja, mutta uudistumisvalmiutta meiltä tulisi löytyä
tai sitten valtiovalta tulee ja tekee
uudistukset puolestamme.
Muutoksilla ja uudistuksilla
Rintakuusi ei tarkoita vaikkapa
irtisanomisia, vaan asioiden tekemistä toisella tavalla.
- Voi esimerkiksi miettiä, mitkä palvelut kannattaa ulkoistaa
ja mitkä ei. Toki
erinomaisten naapureiden
kanssa pidetään yhteyttä ja
tehdään yhteistyötä, Rintakuusi alleviivaa.
SOTE
Erkki Rintakuusen
mielestä sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä on onnistunut
mainettaan paremmin.
Erkki Rintakuusi
. Eläkkeeellä.
. Hän tietää, mistä puhuu, sillä hän on ollut
mukana neljän kunnan yhteisessä sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän
hallituksessa koko sen toiminnan ajan kokoomuksen
edustajana ja olipa rakentamassakin aikanaan perussopimustakin.
Sen Rintakuusi myöntää, että henkilöstöjohtamisessa on kehittämisen varaa. 14
i
AJASSA
Keskiviikko 5. Rintakuuset ostivat Erkin kotitilan, missä he edelleen asuvat. päivänä joulukuuta
Asiakkaiden ja
liikkeiden edun mukaista on, ettei kaikkea
jätetä aattopäiväksi. Olisihan se hienoa, jos
tällä joskus voisi vaikka
elättää itsensä, mutta pitää
miettiä, Tanja toteaa.
Sonja Lång
työharjoittelija
Kaupunkilaispojat olivat metsässä retkeilemässä. Tanja kokee piirtämisen helpoimmaksi tavaksi ilmaista itseään, se on
luontevaa.
. Taiteilijakouluun monet ovat häntä patistelleetkin, mutta ajatus
on vielä ihan alkukuopissaan.
. Kuvassa Pentti Remes, Reijo ja VeliPekka Väisänen sekä muita harrastajia. Kyllä tämä ihan ?kutsumukselta. Hän piirtää paljon ihmis-
Marleena Ansio
Viikon vitsi
?Kyllä tämä ihan
kutsumukselta
tuntuu.?
Tanja Lång
OMA TYYLI Tanja Lång yhdistelee eri tekniikoita
rohkeasti piirtäessään.
hahmoja ja ihan muotokuviakin. Kuva:
Heikki ?ukki. Kuvat ja tekstin voi lähettää
sähköpostilla: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Viikon miete
Grafiittikynillä tyylittelyä kulttuuritalon ylälämpiössä esillä olleessa taidenäyttelyssä ?Tunteella tehty?. Juuri tungoksen välttämiseksi on palveluun varauduttava ajoissa.
Eilen vieraili Kiuruvedellä muutamissa liikkeissä joulupukki, joka ajeli ilmielävällä Lapin porolla. ja
kokeilen ihan outoja ideoita. Hän on aina ollut
?taiteilijasielu. ( 3.12.1962). Kiuruvedeltä ei aina oikein tahdo löytää välineitä,
Tanja harmittelee ja toivoo
Kiuruvedelle omaa taiteilijan tarvikkeita myyvää liikettä.
IHMISET ovat nousseet viime
aikoina Tanjan lempiaiheiksi. Voittoja ja kunniamainintoja on sadellut lapsesta saakka. Sitten on tullut sellainen
uusi ?villitys?, että piirrän
eri julkisuuden hahmoja,
mm. Ei minua häiritse ihmisetkään tosin, pystyn sulkemaan sen ympäröivän hälyn ulkopuolelle kun keskityn, Tanja lisää.
Tanja kertoo tykkäävänsä Kiroileva siili ?taiteilija
Milla Paloniemen tyylistä. Kuvissa Petri
Nygård, Nana Mizuki, Lauri Tähkä ja Bae Seulki.
Taiteilijasielu
SONJA LÅNG
HARRASTUS:
TANJA LÅNG kertoo, että
piirtäminen on ollut pienestä pitäen kaikkein rakkain
harrastus. tuntuu, Tanja
naurahtaa.
Tanjan kohdalla piirtämistä
voi jo varmaankin luonnehtia enemmän elämäntapana
kuin harrastuksena! Ja kyllähän sen Tanjan töitä katsoessa huomaa, että taiteellisissa näpeissä toimii niin
kynä kuin sivellinkin.
Tanja kertoo lempivälineikseen erilaiset grafiittikynät ja tussit. Väisänen.
Oikaisu
Tarkkasilmäinen lukija huomasi, että viime viikon kuvan perhonen ei ollut nokkosperhonen,
vaan kyseessä oli amiraaliperhonen.
50 vuotta sitten
Joulunäyttelyt
Värikäs manga-aiheinen tussityö.
Eri tyylien sekoittelua: Milla Jovovich.
Angry Birds joulutervehdys.
Liikkeet ovat avanneet joulunäyttelynsä. joka viihtyy paljon omissa oloissaan
rakkaan harrastuksensa mukaansa tempaamana.
. Töitä on julkaistu lehdissä, Internetissä
Kuinka voisi olla oikein ja kunniallista,
että arvostelemme toista
oman mittapuumme mukaan.
Toista, joka on rakennettu erilaiseksi
erilaisin avuin ja lahjoin
ja eri tehtäviin kuin me itse.
ja jopa TV:ssä.
Piirtäminen on joskus
melko erakkomaista, mutta yksin oleminen ei Tanjaa
häiritse. Monesti ?hulluttelen. joulukuuta 2012
15
VIIKOSTA
VIIKKOON
i
LÄHETÄ KUVA!
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden kuvia pienen tarinan kera. Lisäksi lempityyleihin kuuluvat erilaiset mangaja karikatyyrihahmot.
. Niitä yhdistelemällä hän kokeilee eri
tekniikoita ja on kehittänyt
ihan omanlaisensa tyylin.
Tanja pyrkii olemaan mahdollisimman monipuolinen
piirtäessään.
. Lisäksi hän ihailee manga-taitajia Yoshiro Takahashia ja Kiyohiko Azumaa.
Tanja on joskus ajatellut,
että lähtisi opiskelemaan
vaikka graafiseksi suunnittelijaksi. urheilijoita ja artisteja Simpson-hahmoina, Tanja virnistää.
Tanja on menestynyt lukemattomissa piirustuskilpailuissa. Valoa ja värejä on nyt runsaasti, mutta vielä
enemmän tavaraa, johon akkunat näyttävät
suorastaan pakahtuvan. Heidän siellä samoillessa yksi löysi roskaläjän, joka oli täynnä tyhjiä maitotölkkejä.
- Pojat, tulkaa katsomaan, täällä on lehmänpesä, hän huusi kavereilleen.
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona Selma, torstaina itsenäisyyspäivänä Niilo, Niko, Niklas, Niki ja Nikolai, perjantaina Sampsa, lauantaina Kyllikki ja Kylli, sunnuntaina Anna,
Anne, Anni, Anu, Anneli, Annikki, Annika ja Annukka, maanantaina Jutta, tiistaina Tatu, Daniel ja Taneli.
MÄKIHYPPYÄ
Toiviaiskylän Pahkaperällä harrastettiin mäkihyppyä. Keskiviikko 5. Jouluun on vielä
kaksi viikkoa aikaa, joten ostojen valinnan
voi suorittaa rauhallisesti. Niin kauan kuin
kynä on vain kädessä pysynyt, paperia on kulunut vinhaa tahtia
Isän mitalit ovat hyvässä
tallessa ja tarinat muistissa. joulukuuta 2012
JAANA SELANDER
Rauno Jääskeläinen
. Se tar-
koitti, että vanhin lapsista, Rauno, sai lähteä tienaamaan leipää.
- Koska olin vasta 16-vuotias, valehtelin ikäni ja pääsin näin metsurin hommiin. Tradenomi/yhteisöviestintä ja markkinointimerkonomi.
. Sosiaaliapua ei
haettu.
Jääskeläinen on ylpeä isästään
ja siitä, että hän kävi molemmat
sodat. Syksyn 2012 kuntavaaleissa
Jääskeläinen oli ehdolla Siilinjärven valtuustoon SDP:n
listoilta.
- En tunne vasemmistoliiton arvomaailmaa enää
omakseni. Kuopion TE-keskuksen
kehittämispäällikkö.
. Voiton jakoi 10 hengen poruka.
Duunarista herraksi
EX-KIURUVETISIÄ:
JAANA SELANDER
KUKA muistaa Rauno Jääskeläisen, Rauta-Ranen?
Rane tunnettiin kiuruvetisessä politiikassa kärkevänä kannanottajana. Nimittäin Jääskeläisellä on edelleen hallussaan Kiuruveden äänikuninkuus. Tehtäväkseni tuli ajaa
alas koko toimisto.
Toimistoa ei alasajettu,
vaan Jääskeläisen pestiä
jatkettiin ja toimisto toimii
edelleen.
Viimeiset neljä vuotta Jääskeläinen on vetänyt
työvoimaministeriön erikoisprojekteja. Nuorten yhteiskuntatakuun tiimoilta nuorille
on löytynyt 12 000 työpaikkaa.
- Parhaillaan olen saanut
matkustaa 100 päivää vuodessa, Jääskeläinen laskee
ja toteaa, että mitenkähän
hän osaa kotona nyt ollakaan. Puolue on kovasti vihertynyt, Arhinmäki on
varmasti ihan hyvä puheenjohtaja, mutta huseeraa liikaa attaccilaisten puolesta,
työmies on unohtunut, Jääs-
Turvetyöntekijä Rauno Jääskeläinen opiskeli aikuisiällä kaksi tutkintoa ja elää nyt ?paperitöillä?.
keläinen perustelee puoluevaihdostaan.
Jääskeläinen sai Siilinjärvellä 61 ääntä ja nousi varavaltuutetuksi.
- Jos saan jonkun luottamuspaikan, liityn SDP:hen.
En kuulu tällä hetkellä mihinkään puolueeseen.
RAUNO Jääskeläinen lähti
pois
Kiuruvedeltä
1980-1990-lukujen taitteessa sairastuttuaan MS-tautiin.
MS-tauti on keskushermoston kovettumatauti. Ensin kävin perus-
koulun vuodessa, minkä jälkeen suoritin neljässä vuodessa tradenomin ja merkonomin tutkinnot.
Savonia-ammttikorkeakoulusta valmistuttuaan
Jääskeläinen haki Nilsiän
työvoimatoimiston johtajan
paikkaa.
- Olin varma, että minut
siihen valitaan ja näin tapahtui. Matkat on pitkät tehdä
kuntaliitoksia, eikä Iisalmi
houkuta, Iisalmi kun on aina
keskittynyt vain itseensä.
VAPAA-AIKANA Jääskeläinen harrastaa ruuanlaittoa ja raviurheilua. Hän keräsi kunnallisvaaleissa moninkertaisesti
enemmän ääniä 1980-luvulla kuin samaan aikaan
ehdolla ollut istuva kansanedustaja Kalle Röntynen
(kesk.).
Jääskeläinen edusti Kiuruvedellä ensin SKDL:ää, sitten vasemmistoliittoa. Halusin paneutua täysillä isyyteen.
Jääskeläinen toimi aluksi
radiotoimittajana eri puolilla
Suomea ja sai paikan Mikkelistä vasemmistoliiton piirisihteerinä. Pitkäaikainen SKDL:n
ja vasemmistoliiton
valtuutettu Kiuruvedellä
1970-1980-luvuilla.
. Syntynyt Pyhäjärvellä,
asunut lapsuutensa Honkaperällä.
. 59 vuotta.
. Isän
muisto elää vahvana.. Sitten määrärahat loppuivat.
- Siinä vaiheessa lähdin
koulunpenkille opiskelemaan. Hän on
voittanut V75:ssa kaikkien aikojen jättipotin Siilinjärvellä 165 000 euroa, mikä jakautui 10 henkilön porukalle.
- En pidä poissuljettuna,
että ostaisin joskus omankin hevosen, Jääskeläinen
suunnittelee.
» Työelämässä 16-vuotiaasta
RAUNO JÄÄSKELÄISEN elämässä riittäisi tarinaa vaikka
kuinka paljon.
Dramaattisimpia on hänen isänsä Taunon kohtalo. Jotkut
häntä pelkäsivät, toiset vihasivat, monet myös kannattivat. Hän ei
siis voinut jatkaa enää raskaissa konehommissa turvesoilla.
- Kyllästyin myös politiikkaan ja siinä saumassa meille syntyi vielä pitkään toivottu lapsi, Janne, vuonna
1989. Asuu Siilinjärvellä, perhe: vaimo ja poika.
VOITTAJA Rauno Jääskeläinen harrastaa raviurheilua, hän sai V75 -veikkauksesta 165 061 euron potin muutamia vuosia sitten. Talvi- ja jatkosodan käyneen miehen tie päättyi
humalaisen veteraaniveljen ampumaan luotiin hänen oman joukko-osastonsa veteraanijuhlassa
Kuopiossa vuonna 1969.
Jääskeläisten 9-lapsinen perhe
jäi Martta-äidin varaan. Nimittäin maanantai-
na hän aloitti Kuopion TEkeskuksen kehityspäällikkönä.
KOTIPITÄJÄNSÄ asioita Jääskeläinen seuraa edelleen ja
toteaa kehityksen olleen surullista, ikkunoita on tyhjillään ja väestö vähenee.
- Kaikki tuntuu karkaavan
Iisalmeen. 1980-luvulla oli
monenlaisia kehityshankkeita, nyt vaikuttaa, ettei oikein
ketään kiinnosta ottaa hommasta vastuuta.
Kiuruveden tulevaisuutta
Jääskeläinen pitää kimurant-
tina. Voittotapahtuma on kirjattu
ikuisiksi ajoiksi siilinjärveläisen kioskin seinään. Hän on kartoittanut muun muassa millaisia investointi- ja kehitystarpeita on maamme yrityksillä. 16
Keskiviikko 5
- Aivan Porkolan näköinen, lisää Svärd
hyväntahtoisesti ja kertoo
pojantyttären tuoneen
esineet seurakunnalle Porkolan kuoleman jälkeen.
joitti seurakunnalle Johan
Kiuru, hänen perheestään
kuoli 4 lasta vuosina 17831788.
Pastorit Pasi Hyytiäinen
ja Eero Svärd kertovat, että
näyttelyssä esillä olevat esineet ovat olleet tähän saakka
tallessa muun muassa seurakunnan arkistossa ja kirkon
holvissa, mutta niitä seurakuntalaiset eivät välttämättä
ole koskaan nähneet, eivätkä siis tunne. Valokuvia hän on saanut yksittäisiltä ihmisiltä, kotiseutuarkistosta ja herättäjäyhdistykseltä.
- Olen edelleen kiinnostunut ottamaan vastaan
valokuvia seurakuntaelämästä, Svärd viestittää
ja sanoo, että joskus olisi aiheellista koota materiaalit yksien kansien väliin.
AARTEITA
Pastorit Pasi Hyytiäinen
ja Eero Svärd esittelevät
Viljo Porkolan käyttämää
matkaehtoollisvälinesarjaa. Tinattu messinkirasia oli
käytössä Kiuruveden ensimmäisessä kappeliseurakunnan kirkossa, joka purettiin
pois uuden kirkon tieltä.
Vuodelta 1877 peräisin
olevaan hopeiseen ehtoollismaljaan puolestaan on
kaiverrettu teksti: ?Kuuluva
Kiuruveden kirkolle?. Jo sellaisen
matkan tekeminen siihen
aikaan oli erikoista ja varmasti vaikuttava kokemus,
Svärd huomauttaa.
Esineistön Joukossa on
myös Mikael Toppeliuksen maalaus, jossa Jeesusta ruoskitaan. Otamme lahjoituksen
kiitollisena vastaan, Randelin kiittelee.
Kiuruveden Kuulohulto
ry on aiemmin lahjoittanut vastaavanlaisen kommunikaattorin Kiuruveden terveyskeskukselle.
Mykkänen kertoo myös,
että samanlainen laite on
myös Paikallisosuuspankissa käytössä.
- Jos on huono kuulo, niin tällä laitteella voi
vahvistaa puhetta. Taulun lah-
» Valokuvia kerätään edelleen
SEURAKUNNAN historiaa valotetaan näyttelyssä
myös 9 julisteen voimin.
Julisteet on koonnut Eero Svärd.
Julisteissa havainnoidaan seurakunnan esineitä, paikkoja ja rakennuksia, käydään läpi seurakunnan elämänkaarta sekä seurakuntatyötä kasteesta lapsityöhön, rippikoulusta avioliittoon.
Julisteissa esitellään diakonia- ja lähetystyötä, ylipäätään seurakuntaa kokoontumispaikana. Esillä on henkilöitä
ja tapahtumia, tauluissa
on kaikkiaan 160 valokuvaa.
- Seurakunnan toiminnassa jotain on pysynyt
samana, jotain on muuttunut, Svärd kiteyttää
taulujen antia.
Svärd on koonnut seurakunnan elämästä kuvia
omaan arkistoonsa neljän vuoden ajan. Kommunikaattori tuo helpotusta
myös television tai puheiden seuraamiseen.
- Laite helpottaa kanssakäymistä asiakkaan
ja hoitohenkilökunnan välillä varsinkin sil-
loin, jos asiakkaalla ei
vielä ole kuulolaitetta,
Randelin arvioi.
Kiuruveden Kuulohuoltoyhdistys tekee lahjoituksia aina, kun siihen
on resursseja.
- Keräämme lahjoituksia varten rahaa. Malja haluttiin merkitä, koska
aikaisemmat ehtoollisvälineet varastettiin kirkosta,
vain osa niistä löytyi.
Yhdessä vitriinssä on esillä rovasti Viljo Porkolan
matkaehtoollisvälinesetti.
Pastori Eero Svärd arvelee,
että ne ovat olleet käytössä
rintamalla, Porkola kun oli
sotilaspastori.
Esineistöön kuuluu niin
ikään piispa Jukka Malmivaaralle Heränneiden
ylioppilaskodin lahjoittama malja sekä Elias Simojoen Palestiinasta Kiuruvedelle tuoma orjantappurakruunu.
- Simojoki matkasi Palestiinaan Egyptin kautta
1930-luvulla. Myös kahdenkeskinen kommunikointi helpottuu. Nyt oli
sopiva aika tehdä lahjoitus Virranrantaan, kertoo Mykkänen.
Kiuruveden Kuulohuolto ry on Kuuloliitto ry:n alainen yhdistys ja jäseniä Kiuruvedellä on Mykkäsen arvion mukaan 60-80.
Öylättimaljasta orjantappuraan
JAANA SELANDER
NÄYTTELY
JAANA SELANDER
KIURUVEDEN seurakunnan
historiaa 150 vuoden ajalta esitellään kirjaston aulassa sanoin, kuvin ja esinein
joulukuun ajan kirjaston aukioloaikoina.
Näyttelyssä on esillä mitä mielenkiintoisimpia esineitä vuosisatojen ja -kymmenien varrelta. Siksi ne on nyt
syytä tuoda päivänvaloon,
kansan katsottavaksi.
Öylättimalja 1790-luvulta, kuului ensimmäisen kirkon
kalustoon.
- Joukossa on paljon aarteita. joulukuuta 2012
i
AJASSA
ANU LAITINEN
17
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
Kuulokommunikaattori virranrantalaisille
Katri Mykkänen ojentaa Kiuruveden Kuulohuolto ry:n puolesta
kuulokommunikaattorin Virranrannan palvelukeskuksen vastaava
Pirjo Randelinille.
LAHJOITUS Kiuruveden Kuulohuoltoyhdistys lahjoitti kuulokommunikaattorin Virranrannan
palvelukeskuksen asiakkaiden käyttöön. Keskiviikko 5. Muun muassa öylättirasia 1790-luvulta. Tarkoitus on, että esineet jatkossa säilytetään niin
hyvin, että ne voidaan asettaa näytteille vielä 250 vuodenkin päästä, Hyytiäinen
sanoo.
Näyttelyä ovat olleet ko-
koamassa Hyytiäisen ja
Svärdin lisäksi Tanja Reinikainen, Eeva-Liisa Multala, Hanne Kuukasjärvi
ja Maritta Nevalainen sekä Maija-Leena Jauhiainen.
Kiuruveden seurakunta aloitti itsenäisenä seurakuntana 1862, kappeliseurakuntana 1763, joten ensi
vuonna seurakunta saa viettää 250-vuotisjuhlavuottaan.. Setti pikareineen ja
öylättirasioineen on ajan
patinoima. Äänen voimakkuuden voi
säätää itselle sopivaksi, Mykkänen kertoo laitteen toiminnasta.
Kommunikaattori vahvistaa ääntä, vaientaa
taustahälyä ja estää vinkumista. Lahjoituksen Virranrantaan toivat yhdistyksen uusi puheenjohtaja Maija Tenhunen sekä yhdistyksen perustajajäsen ja lahjoituksen idean takana oleva
Katri Mykkänen.
Mykkänen ojensi kuulokommunikaattorin Virranrannan palvelukeskuksen vastaava Pirjo Randelinille.
- Tästä on varmasti apua meidän asiakkaille. Luuri asetetaan korvalle ja
aktivoidaan päälle
klo 15-16.
Tervetuloa!. Tämä innostaa ujoimpiakin kokeilemaan ja se
ilo heidän kasvoilla sen jälkeen, kun he ovat rohkaistuneet mukaan on parasta palautetta, Rantala kiittelee.
- Yllättävää oli se, miten
paljon vanhukset keksivät
itse lisää liikkeitä.
Läänintaiteilija Anniina Aunola ilahdutti Virranrannan
asiakkaita mukaansatempaavalla ohjelmatuokiolla. Hilja päättää itse
lisätä rauhalliseen liikkee-
seen yhtäkkisen liikkeen,
jossa hän nopeasti laskee
kädet alas.
- Yllätyksellisyys, hups ja
kädet alas, hienoa, Aunola
kannustaa Hiljan mukaan
tuomaa liikettä huomioiden
sen ja kehittelemällä tarinaa eteenpäin. Voisiko se olla jotain hiljaista, rauhallista liikettä, kuten käsillä tehtyä laineliikettä, Aunola kyselee kitaramusiikin säestämänä.
Hilja Ruotsalainen lähtee mukaan ja tekee leijjailevaa liikettä käsillään. Yksilönhuomiointi sekä osallistava toimintamalli rohkaisi
vanhuksia mukaan toimintaan.
Joulunavaus 7.12.
tarjoaa torilla
joulunavauksen
kunniaksi
glögiä ja pipareita noin 500 henkilölle
7.12. Minkälainen liike voisi kuvastaa nimeä Hilja. Hän kyselee läsnäolijoilta vielä muita asioita, jotka voisi kuvastaa Hiljaa. Innostuimme
asiasta ja teimme varauksen, kertoo palvelukeskuksen kuntohoitaja Marjaana
Rantala.
Rantalan mukaan ainoa
ohje taiteellista tuokiota varten oli ryhmäkoko.
- Ohjeeksi annettiin, että 20 henkeä olisi sopiva
toiminnallisuutta ajatellen.
Meiltä mukaan pääsi kaikki,
jotka jaksoivat tulla. Pohjois-Savon
Taidetoimikunta valitsi hänet läänintaiteilijaksi kaudelle 2012-2014.
- Kuulimme toisen asian yhteydessä, että tällaista toimintaa on mahdollista
tilata läänintaiteilijalta palvelukoteihin. Hiljan lisäksi muutkin osallistujat ovat
lähteneet mukaan tekemään
liikkeitä musiikin säestämänä.
RANTALA toivoo, että he
voisivat hyödyntää tällaista toimintaa toisenkin kerran. Aunola on tilanteessa mukana
ja tarina jatkuu. joulukuuta 2012
Kasvoilla aito ilo
VANHUSTYÖ:
Osallistava menetelmä taiteellisin keinoin aktivoi ja tuo onnistumisen tunteita.
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
LÄÄNINTAITEILIJA Anniina Aunola kävi torstaina
innostamassa liikkumaan
ja laulamaan Virranrannan
palvelukeskuksen asiakkaita.
Aunola hyödyntää yhteisötaiteessa osallistavan taiteen keinoja. 18
Keskiviikko 5. Muutama ei halunnut osallistua,
vaikka itse olin ajatellut, että juuri kyseiselle henkilölle
ohjelma olisi ollut mukava,
Rantala kertoo.
- Mukaan kyllä olisi päässyt enemmänkin, mutta
pakko ei ole osallistua, hän
hymyilee.
Rantala on iloinen tuokion
saamasta vastaanotosta Virranrannassa.
- On mahtavaa nähdä vanhusten kasvoilla ilo ja se
kuinka he innostuvat lähtemään mukaan toimintaan.
AUNOLAN tuokio perustuu
osallistaviin menetelmiin.
Virranrannassa toiminta alkoi osallistujien nimistä ja
tarinoista, mitä he itse muistelivat.
HYVÄ MIELI
Hilja Ruotsalaisen kasvojen ilme kertoi, kuinka mukavaa hänellä oli Anniina Aunolan innoittaessa vanhuksia kertomaan tarinoita.
- Teidän nimi on Hilja,
mitä se kertoo. Hän on vakuuttunut ky-
seisen toiminnan tarpeellisuudesta vanhusten suhteen.
- Liike aktivoi aivoja ja jo
pelkkä katselu on hyväksi.
Tuokiossa yksilöhuomiointi oli vahvasti esillä ja se
antaa rohkeutta osallistujille
Vanhemmat auttavat
luistelutalkootöissä ja kuljettavat harjoituksiin. Heidän
piirustukset erottuivat muista hauskuudellaan, taidokkuudellaan ja yksityiskohdillaan. Suunnittelemme myös
aikuistoimintaa, kuten luisteluharjoitustunteja ja kilpailutoimintaa myös Kiuruvedelle. Tavoitteena on kasvattaa
iloiseen luisteluharrastukseen. Nivan koulun nelosluokkalainen Laura Nevalainen ja Nivan
koulun viitosluokkalainen Joni Auvinen saivat kunniamaininnat. Parhaassa
tapauksessa harrastus voi
tuoda jopa ammatin, sanoo
Kunnas-Saastamoinen ja
viittaa itseensä.
» Nuoret liikkujat
KIURUVETINEN
Veera
Kärkkäinen (8) on käynyt luistelukoulua nyt kaksi kuukautta.
. alkaen.
Palkitut: Esikoululaisten sarja: Aatu Huttunen metsäkoulu, Iida Lohva metsäkoulu, Miska Pitkäjoki
metsäkoulu.
1-2-luokkalaisten sarja: Pinja Partanen, 1-luokka Luupuvesi, Venla
Kulhomäki, 1B Nivan koulu, Milla,
2C metsäkoulu.
3-4-luokkalaisten sarja: Laura
Nevalainen, 4A Nivan koulu, Tiia
Nevalainen 4A Nivan koulu, Kirsi
Autio, 3C Nivan koulu.
5-6-luokkalaisten sarja: Joni Auvinen, 5-luokka Nivan koulu, Ninja Malkki, 6C Nivan koulu, Sauli
Väänänen, 6C luokka Nivan koulu.. Kansallisissa Silverskate-kisoissa sijoituin 15. Sanoin äidille, että haluaisin harrastaa taitoluistelua
ja sitten se tuli Kiuruvedellä, tyttö toteaa.
. Töihin oli käytetty paljon mielikuvitusta ja aikaa. Keskiviikko 5. Lapset oppivat liikuntataitoja ja
elämäntaitoja kuten esiintymistä, ryhmissä toimimista, epäonnistumista ja onnistumista sekä harjoittelua
eli työntekoa tavoitteiden
saavuttamiseksi. Harrastukseen sain
kipinän taitoluisteluelokuvasta. Toiminnan käynnistämisessä
USKO AHONEN
on onnistuttu hyvin, sanoo
luisteluopettaja Tarja Kunnas-Saastamoinen.
Luistelukilpailuun osallistui kisaajia myös muilta paikkakunnilta, kuten Joensuusta ja Savonlinnasta, yhteensä 30 eri sarjoissa.
. Taitoluistelu on kaunis ja esteettinen laji. Palkinnot voi hakea
Kiuruvesi-lehden konttorista maanantaina 10.12. joulukuuta 2012
19
Ensimmäinen kilpailu
USKO AHONEN
LUISTELU Lauantaina jäähallissa järjestettiin Uppo-nallen taitoluistelukisa.
Pohjois-Savon taitoluistelijoiden järjestämään kilpailuun osallistuivat Kiuruvedellä syyskuussa luisteluharrastuksen aloittaneet
3-10 -vuotiaat lapset. sijalle, kun
osanottajia oli kolmisenkymmentä.
Kiuruvedellä luisteluharrastuspäivät ovat talvella
maanantai ja torstai.
Tarja Kunnas-Saastamoinen on yhteishenkilö asiasta kiinnostuneille.
Yhteistiedot löytynyt netistä osoitteessa http://kuopiontaitoluistelijat.sporttisaitti.com/
TAITOLUISTELIJAT
Ylimmässä kuvassa
luistelunopettaja Tarja
Kunnas-Saastamoinen,
keskimmäisessä
kuvassa kiuruvetisiä
luistelukoulun oppilaita ja alakuvassa taitava
Kristin Åberg.
» Lehmät luistimilla innosti lapsia
TIINA KILVENSALMI
Nivan
koulun
nelosluokkalainen Laura
Nevalainen
piirsi nämä
luistelevat
lehmät.
LEHMÄ LUISTIMILLA -piirustuskilpailuun tuli yli kaksisataa kilpailutyötä. Kaikki lapset esiintyvät tänään jäällä, KunnasSaastamoinen jatkaa.
. Tänään on ensimmäinen kilpailu luistelukouluun osallistuneille. Kiuruvedellä on yhteensä kolme luiteluryhmää ja niissä
kolmetoista lasta.
Uppo-nallen luistelukoulut ovat Kuopion Taitoluistelijat ry:n projekti, jonka tarkoituksena on luoda luistelukoulutoimintaa
paikkakunnille, joilla jo on
toiminnassa oleva jäähalli.
Uppo-nallen luistelukoulu
on tarkoitettu 3-16 -vuotiaille luistelusta innostuneille luistelijoille, jotka harjoittelevat luistelun perusteita.
. Tämä on kiva harrastus.
En tiedä, tuleeko minusta
taitoluistelija isona, Veera
jatkaa.
Luistelukaudella neljä päivää viikossa harjoituksissa käyvä 12-vuotias Kristin Åberg on tullut Kiuruvedelle ryhmäesitykseen.
Oman seuran harjoituksissa
Kristin käy myös Sonkajärvellä, Iisalmessa, ja Kiuruvedellä.
. Tähtään tulevaisuudessa
pärjäämiseen kilpailuissa.
Harjoittelua on myös kesäkaudella showtanssin muodossa. Jokaisesta neljästä sarjasta palkittiin kolme parasta työtä.
Kaikista palkituista töistä tuomaristo valitsi vielä kaksi kunniamaininnan
saava työtä
(Lähde: Wikipedia). Valmentaja Jouni Piipon aikalisä kuitenkin palailutti marssijärjestyksen ja erä päätyi lopulta luomuttarien voitontanssiin 25-17.
Päivän teesit oli antaa peliaikaa kaikille, ajaa nuorempia kuusikkoon ja vielä eri
pelipaikoille, kuin normaalisti. Kuha saattaa kasvaa yli
viisikiloiseksi suotuisissa olosuhteissa. Kotijoukkueella on vielä vieraspelit Plokia ja Tiikereitä vastaan.
Naisten maakuntasarjan
joukkue vieraili Kaavilla ja
tuliaisina nuorelta joukkueelta kaksi komeaa voittoa,
kun Kaavin Kaiku ja PuWo
Kuopiosta kaatuivat kumpikin suoraan 3-0.
Hyvää peliä ja se vain paranee koko ajan, kun saadaan
harjoituksia ja pelejä alle, tuli valmentaja Ari Ruotsalaisen kommentti pelien jälkeen.
Hannu Niskanen
» Sampo-LuoWo:lle toinen voitto
SAMPO-LUOWO otti
kauden toisen voittonsa Pielavedellä pelatussa miesten 2-sarjan
ottelussa.Vastassa ollut Nurmon Jymy kaatui yllättävän selvästikin suoraan 3-0 (25-15,
25-17, 26-24).
Kaksi ekaerää oli selvää Sampo-LuoWon
hallintaa, vain kolmannessa vieraat pystyivät
pistämään kotijoukkueen ahtaalle johtaen sitä jo 21-23.
Sampo-LuoWon parhaan palkittiin hyvän is-
kupeliin syttynyt Jouna
Knuutinen.
Alkusarja
päätyy
Sampo-LuoWon osalta 8.12 Plokin vieraana
Pihtiputaalla.
Hannu Niskanen
Lähes viidenkilon kuha
TIINA KILVENSALMI
KALASTUS Kari Selkänen
kalasti 4,7 kiloisen kuhan
Kiurujärven Pohjoispäästä
viime viikon tiistaina. Erä kotiin 2515.
Kolmannessa tuli oikeastaan pelin ainoa kauneusvirhe, kun 17-10 johto suli
hetken herpaannuksessa 1816 tilanteeseen. Kuha on arvostetuimpia ja arvokkaimpia Suomessa esiintyviä
kaloja. Harvinaista herkkua.
Parikiloinen kuha Kiurujärvestä on jo kova sana, Selkänen kertoo.
Selkäsen kuha päätyy ruokapöytään. Kiurujärvestä nousee
parikiloista kuhaa ja seassa
on isoja ?sattumakaloja?,
kertoo Tuomo Karikumpu
Kiuruveden vapaa-ajan kalastajista.
Hyviä kuhajärviä ovat
myös Koivujärvi, Osmanginjärvi ja Rytkynjärvi.
Myös Näläntöjärveen on
istutettu kuhaa, mutta saaliiksi niistä kuhista on vasta muutaman vuoden päästä.
Kalamiesten huhut kertovat, että Rytkynjärvestä on
noussut jopa kuusikiloista
kuhaa.
TIINA KILVENSALMI
» Kuha on arvokala
Kari Selkänen kalasti 4,7 kiloisen kuhan Kiurujärvestä.
KUHA muistuttaa ahventa. 20
Keskiviikko 5. Se pystyttiin hyvin tekemään pelin enempiä kärsimättä, tuumasi valmennus-
PELIAIKAA
KAIKILLE
Päivän teesinä oli peluuttaa kaikkia ja ajaa
nuorimpia kuusikkoon.
kaksikko Piippo & Nivala pelin jälkeen.
Kotijoukkueen parhaana
palkittiin hyvän pelin passarina pelannut Minna Kämäräinen ja kakkospalkinnon pokkasi Kirsi Pikkarainen.
LuoWo siirtyi myös piikkipaikalle sarjassa, kun Kuula
hävisi yllättäen Plokille. Kuhafilee on
kaupassa arvokkaampaa
kuin liha. Fileekilo maksaa
useita kymppejä.
- Kuhakanta on ollut para-
nemaan päin Kiurujärvessä
viimeisen viiden vuoden aikana. Pituutta kuhalla oli 65 senttimetriä.
- En ole aiemmin Kiurujärvestä tällaista kuhaa nostanut. Sillä on terävähampainen suu ja kaksi
selkäevää, joista etummainen on täynnä teräviä piikkejä.
Kuhan pituus on yleensä 30-60 senttimetriä ja
paino 0,4-2,5 kiloa. joulukuuta 2012
URHEILU
i
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
Urheilujutut ja tulokset voi lähettää suoraan
toimitus@kiuruvesilehti.fi (kuvat liitetiedostoina).
Voittoisa viikonloppu
HANNU NISKANEN
LENTOPALLO Naisten lentopallon 2-sarjan ottelussa ei
vierailija Saloisten Salamat
pystynyt pysäyttämään luomuttarien menoa.
Noin sadan katsojan katsellessa kotijoukkue vei pelin
reilussa tunnissa erin 3-0.
LuoWo aloitti pelin jälleen
nuorisovitjalla, kuusikkona.
Passarina Kämäräisen Minna, Helpin Juuli ja Hukkasen Emmi keskellä, yp:n paikalla Pikkaraisen Kirsi, Piipon Henriikka ja Juntusen
Sanna ja liberona hääri tutusti Nivalan Paula.
Eka erä alkoi LuoWolta hermostuneesti vieraiden
viedessä alun 2-6, sen jälkeen
Minnan syötöillä ja hyvin laidassa pelanneen Kirsin iskuilla Luomu karkasi helposti erävoittoon 25-16.
Toinen erä samaa rataa, vaikeaan syöttöön eivät vieraat
saaneet minkäänlaista otetta, siihen lisänä vielä Helpin Juulin ja Hukkasen Emmin komeat torjunnat ja keskihyökkäykset, erän lopetti Minnan komea toisen kosketuksen juju. Suomen suurin kuha on saatu vuonna 1967 Piikkiössä, se painoi 16,7 kiloa
16.30
pe
klo 8.00 . Yhtä suuri hiilijalanjälki syntyy myös,
jos ajat uudella henkilöautolla yhden kilometrin.
Paperin raaka-aine on uusiutuvaa ja kierrätettävää.
Eikä painotuotteen lukemiseen käytetystä ajasta
tarvitse kantaa ympäristöhuolta.
Kestävin
viesti
painetaan
paperille
Uusiutuva, kierrätettävä . 017-272 900 . Yhteistuloksena 382,5 kiloa.
Jänteen 15 vuotias Markus
Kämäräinen kävi tekaisemassa alle 17-vuotiaiden
nuorten voimanoston SMkisoihin oikeuttavan tuloksen
Mirella Laukkanen
nosti voimanostokisoissa yhteistuloksen
382,5 kiloa.
Leipää viljasta,
maitoa lehmästä,
lehtiä puusta.
Onko mitään luonnollisempaa kuin paperi?
Tiesitkö, että yksi sanomalehti jättää samankokoisen hiilijalanjäljen
kuin lasillinen maitoa. Kokouksen asialista on nähtävänä kaupungintalon ilmoitustaululla. 15.00
Kansalaisopisto, Harjukatu 2 B
p. seuraavat asiat:
1.
2.
3.
4.
5.
KIRJASTO TIEDOTTAA
Itsenäisyyspäivän aattona 5.12.
kirjasto avoinna 10-15 ja lehtisali 8-15
Itsenäisyyspäivänä 6.12. joulukuuta
joulukuuta 2012
Keskiviikko
URHEILU
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
KK-81 kaatoi Oulaisen
Laukkasella nousi 382,5 kg
JÄÄKIEKKO
VOIMANOSTO
Kiuruveden Kiekko -81 voitti Oulaisen Kiekko Haukat maalein 8-4 (1-3, 6-0,
2-2) kotiottelussa viikonvaihteessa. Keskiviikko 5.
5. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,
johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä
17.12.2012 klo 12.00?15.00 kaupunginsihteerin virkahuoneessa.
Kokouksessa käsitellään mm. ja kestää vertailun.
www.twosides.fi
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . 15.45
to
klo 8.00 . Vieraista Santtu Konu (1+1)
Kiuruveden Kiekon parasta peliä nähtiin toisessa erässä, missä joukkue teki kuusi maalia. Jalkakyykystä tuli tulos 170 kiloa,
penkistä 75 kiloa ja maastavedossa 137,5 kiloa. 040-527 1798 ja
0400-399 301
Kansalaisopiston sähköpostiosoite kansalaisopisto@
kiuruvesi-fi ei toimi, joten kansalaisopistolle tarkoitetut
viestit pyydetään lähettämään henkilöiden sähköpostiin
etunimi.sukunimi@kiuruvesi.fi
www.twosides.fi
KIURUVEDEN KAUPUNKI
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuuston kokous pidetään keskiviikkona
12.12.2012 klo 10.00 Kiuruveden kaupungintalon valtuustosalissa. Ohjaukset alkavat jälleen 7.1 2013!
Järjestämme kuntosalilla joulukuussa vielä kaksi maksutonta opastustuntia, jolloin opastamme uusien laitteiden
käyttöä:
To 13.12 Klo 12:30-13:30
Ke 19.12 Klo 12:30-13:30
Uimahallilla käynnissä JOULUARVONTA 1.12 . ohjaus: Esko Korhonen
Kuntolehden vuosikerta 2 kpl: Hanna Nivala ja
Hannu Hyvönen
Vapaa pääsy kuntosalille ja uimahalliin loppuvuodeksi
1kpl: Niilo Venäläinen
Urheilun vuosikirja 2012: Liisa Pietikäinen ja Heikki
Väisänen
3 kpl Vapaalippuja uimahallille(3kpl):
Kaarina Strömberg, Markus Linninen ja Matti Leskinen
Kiitos kaikille osallistujille ja onnea voittajille!
UIMAHALLI SULJETTU TO 6.12 2012!
Uimahallin ja erityisliikunnan ohjattu toiminta jää joulutauolle 10.12 alkaen. Kiuruveden Kiekon edustusjoukkue pelaa III-divisioonassa.
Kiuruvetisistä parhaiten pelasivat Elias Luttinen (1+5) ja
Jukka Laitinen (2+2). suljettu.
KIURUVEDEN KAUPUNGIN
teknisessä palvelukeskuksessa
on haettavana
SIIVOUSTYÖNOHJAAJAN TOIMI
2.1.2013 klo 12.00 mennessä.
Lisätietoja: www.kiuruvesi.fi/avoimet työpaikat
6.
7.
8.
Kokouksen järjestäytyminen
Kallio ?nimisen tilan ostaminen Osuuspankki
Poppialta
Maa-alueen ostaminen Jussi ja Heidi Kuljukalta
Vuoden 2012 talousarvion määrärahojen ja tulo
arvioiden muutokset
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän perussopimus v.
2013 alkaen
Vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2014-2015
taloussuunnitelman hyväksyminen
Kiireelliset asiat
Kokouksen päättäminen
Kiuruvesi 3.12.2012
Eero Lämsä
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
UIMAHALLI TIEDOTTAA
Kuntosalin avajaispäivän 19.11 arvonnassa henkilökohtaisen kunto-ohjelman voittivat: Unto Luoto
ja Kauko Nykänen
Kuntosalin viikkoarvonnassa palkintoja voittivat:
Personal Trainer . Kämäräinen
voitti sarjansa alle 105 kiloa
tuloksella jalkakyykky 142,5
kg, penkkipunnerrus 75 kg,
maastanosto 182,5 kg ja yht.
tulos 400 kg. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi. Arvomme 2 kpl herkkukoreja!
PL 28, 74701 Kiuruvesi
puh. 19.12
2012. ke klo 8.00 . Kämäräinen
nosti kisoissa, joissa ei saa
käyttää tukevia varusteita (penkkipaita/trikoot)
Todennäköisesti kisatulos oli
Jänteen historian viimeinen
virallinen kilpailutulos.
Kiuruveden Teräksen Mirella Laukkanen teki joulukuun ensimmäisenä päivänä epävirallisen Suomen ennätyksen Kuopion kansallisissa voimanostokisoissa.
Laukkanen kisaili alle
84-kiloisten sarjassa. Kiuruveden Kiekko sasi näin ensimmäiset pisteensä.
KK-81 avasi pistetilinsä
viikonvaihteessa kotiottelussa.
i
21
Urheilujutut ja tulokset voi lähettää suoraan
toimitus@kiuruvesilehti.fi (kuvat liitetiedostoina).
Äänekoskella kansallisissa
raw-kisoissa
18.00, ti,la suljettu
Muista lahjakortit ja hiustuotteet!
Talviterveisin Liisa
Kiurukatu 1, puh. klo 12
Kiuruvesi-lehti
p. VE 0 Hanke jätetään toteuttamatta, eikä toimintaa
aloiteta
. klo
11.30 Puistonkulmalla.
Koulujen ruokalista vko 50:
ma: jauheliharisotto, salaatti,
puolukka, luomuruisleipä, ti:
lihapyörykkäkastike, perunat,
porkkanaraaste, luomuruisleipä, ke: JOULUATERIA:
porkkanalaatikko, lanttulaatikko, perunat ja kastike, rosolli
ja rosollin kastike, remeskylän
kinkku, kylmäsavulohi, to:
järvikalakeitto, luomunokkossämpylä, porkkanapala,
pe:mannapuuro, mustikkasoppa, maksamakkara
Ateriapalvelun ruokalista
10.-16.12.: ma: porkkanavelli,
karjalanpiirakka, kananmuna,
vispipuuro, ti: kalamureke,
perunat, kastike, he-ma-pa,
punainen salaatti, sekamarjakiisseli, ke: lihakeitto, juusto,
tomaatti, luumukiisseli, to:
broileririsotto, perunat, sekavihannes, marinoitu kaalisalaatti,
ruusunmarja-banaanirahka,
pe: lihapullat, juuresmuusi,
kastike, parsa-kukka, punakaali-mustah.salaatti, boysenmarjakiisseli, la: hernekeitto,
juusto, suolakurkku, letut, hillo,
su: sitruunainen kalaleike,
perunasose, kastike, romanokasvissekoitus, riisisalaatti,
vadelma-mansikkakiisseli
* Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
* Myös pyöröpaalien
kuljetukset. Puh.0400-667770
www.elsansalonki.fi
-------------------------------------Kiuruveden Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen
syyskokous su 16.12.2012
klo 10.30 Kiurun Kulkurissa,
linja-autoasema. 2012
vko 52 to 27.12.2012
vko 1 ke 02.01.2013
p. klo 18
Kiuruveden kulttuuritalon Kiurusalissa
Juha Remes säestää ja yläkoulun
oppilasryhmä esiintyy. Hankealue
sijaitsee Kiuruveden kaupungissa noin 15 km kaupungin
keskustasta pohjoiseen. Lauluryhmä kokoontuu ti 11.12. remonttihanke on valmistunut.
su 9.12. Kaikki mukaan!
Torilla ?Joulun odotusta
tallissa?, seurakunnan ohjelma,
?Hyvän Joulun Toivotuspaja?,
yhteislaulua Kiurun Laulun
johdolla. Hankkeen suunnittelun
edetessä luovuttiin vaihtoehdoista 2 ja 3, joiden tilalle
muodostettiin kokonaan uusi nykyinen vaihtoehto VE-2.
Tässä arviointiselostuksessa arvioidaan seuraavia vaihtoehtoja:
. klo 12
to 27.12. Myös kuppausta.
Muista joululahjakortit ajoissa!
-------------------------------------Minnan ja Eilan joulutupa
KiVo:n toimistolla 7.12.
-------------------------------------Elsan Salonki: Jalkojenhoito,
klassinen hieronta. mukaan
Parturi-Kampaamo Päivi
Torikatu 6,
vko 51 ke 19.12. päivänä
joulukuuta 2012 kello 9.00 Sonkajärven kunnantalon valtuustosalissa, osoite Rutakontie 28, Sonkajärvi.
Yhtymävaltuusto kokoontuu käsittelemään valtuutetuille
erikseen jaettavassa esityslistassa mainitut asiat. Kiuruveden Kotiseutuyhdistys
JOULUNAJAN ILMESTYMISPÄIVÄT JA
AINEISTOJEN JÄTTÖAJAT:
ILMESTYMISPÄIVÄ
Sanomalehti
on aina
SanojenSa
mittainen.
Konttorimme on suljettuna
to 6.12.2012 Itsenäisyyspäivä
pe 7.12.2012 vuosilomapäivän vuoksi
AINEISTOT TOIMITETTAVA
VIIMEISTÄÄN
ma 17.12. 050 349 9393
Kiuruveden Joulunavaus 7.12.
Joulukulkue lähtee Peltolan
aukiolta 16.45. Joulun toivotut lahjakortit löydät meiltä!
Elsan Salonki, Asematie 28,
Kiuruvesi. Lämpimästi
tervetuloa!
-------------------------------------Eläkeliiton joulujuhla ti 11.12.
klo 9.30 (Huom. 017-752 259
Bertta kiittää asiakkaitaan
kuluneista vuosista!
Toimintaa jatkaa Päivi Martikainen
7.12.2012 alkaen.
Tervetuloa entiset ja uudet asiakkaat!
Avoinna: ma-pe 8.30 . 17.00, la sop. klo 15.00-18.00.
Tervetuloa!
Niinimäen Korpiveikot ry
Parturi-Kampaamo Liisan
uudet aukioloajat:
ma,ke,to,pe 8.30 . Tervetuloa!
-------------------------------------Eläkeläiset ry: Syyskauden
päättäjäisiä vietämme ke 12.12.
alk. klo
15.00 alkaen Kiuruveden
torilla.
Leo Ojaluoto
P. 029 502 6851, ossi.tukiainen@elykeskus.fi
Kuopiossa 28.11.2012
POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA
YMPÄRISTÖKESKUS
Yhtymävaltuuston kokous pidetään tiistaina 18. Esityslista
Iisalmessa 3.12.2012
Rauno Pikkarainen
puheenjohtaja
Kutsumme maanvuokraajat, seuran jäsenet,
naapuriseurojen edustajat ja alueella asuvat perheineen
HIRVIROKALLE
Niinimäen Siimekseen la 8.12. 017-7707700
Hovinpelto 3
RIVI-ILMOITUS
Mykyrokkaa HUOM! tänään
ke 5.12. Kiuruveden kaupungintalolla, Harjukatu 2
. klo 11.00 Puistonkulmalla pikkujoulun merkeissä
ruokaillen, laulaen ja leikkien.
Ruokailusta perimme 5 e.
Pukki vierailee, ota pikkupaketti mukaan. Joulupuheet alkavat
17.30: Erkki Strömmer, Pasi
Hyytiäinen, Heikki Kumpulainen, Antero Petsalo. Tuolloin arvioitavana oli
kolme eri hankevaihtoehtoa. aika!) srktalolla, mm. Tervetuloa! Kuorolaiset! yhdistys
maksaa Kansalaisopiston
lähettämän laskun.
-------------------------------------Joulumarkkinat 7.12. Vapaa pääsy.
Tervetuloa laulamaan yhdessä joululauluja!
Järj. 020 790 5805 irma.tommila@vapo.fi
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Ossi Tukiainen, p. VE 2 Turvetuotannon toteuttaminen koko tuotantokelpoisella alueella
vesienkäsittelymenetelmänä ympärivuotinen kemiallinen
käsittely
NÄHTÄVÄNÄPITO
Arviointiselostus ja kuulutus ovat nähtävillä 5.12.2012 ?
31.1.2013 osoitteessa www.ely-keskus.fi/pohjois-savo/yva
sekä seuraavissa virastoissa:
. Kotileipomo Tarja Martikainen.
-------------------------------------Laillistettu hieroja Pirjo Kumpulainen, Asematie 5, puh. klo 13.00, täytekakkukahvit
Tervetuloa!
Korpijoki-Ohenmäki Kylät ry
Perinteinen Joululauluilta
to 13.12. klo 10-15 lounaalla ja
mukaan, sekä tuoreet kotimunkit ja ruisleipää Gasthaus Palopaikasta puh. Hanke sijaitsee kokonaisuudessaan
Välijoen - Suojoen valuma-alueella (04.573)
Hankkeen kokonaispinta-ale on noin 200 ha, josta tuotantokelpoista pinta-alaa on noin 184,2 ha sisältäen auma-alueet.
Vapo Oy jätti ympäristövaikutusten arviointiohjelman
26.8.2009 Pohjois-Savon ympäristökeskukselle (1.1.2010
alkaen Pohjois-Savon ELY- keskus). Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
Viestikatu 1-3, Kuopio (kuulutus) sekä Asemakatu 7, Kuopio
(arviointiselostus).
MIELIPITEIDEN ESITTÄMINEN
Kirjalliset mielipiteet ja lausunnot arviointiselostuksesta
tulee toimittaa viimeistään 31.1.2013 Pohjois-Savon
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (PL 1049,
70101 Kuopio, käyntiosoite Asemakatu 7) tai sähköisesti:
kirjaamo.pohjois-savo@ely-keskus.fi.
YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO
Yhteysviranomaisen lausunto arviointiselostuksesta tulee
nähtäville edellä mainittuihin paikkoihin kahden kuukauden
kuluessa mielipiteiden ja lausuntojen antoajan päättymisestä.
YLEISÖTILAISUUS
Keskiviikkona 19.12.2012 klo 18:30 alkaen Luupuveden
Nuorisoseurantalolla, osoitteessa Salahmintie 1114,
Kiuruvesi
LISÄTIETOJA
Hankkeesta ja ympäristöarvioinnista seuraavilta tahoilta:
Vapo Oy
Irma Tommila, p. klo 14
Rinnekodilla. Sitovat ilm. klo 12 ja 14
to 20.12. VE 1 Turvetuotannon toteuttaminen koko tuotantokelpoisella alueella vesienkäsittelymenetelmänä ympärivuotinen
pintavalutus
. Höyryävää
glögiä tarjoilee piparin kera
Kiuruvesilehti klo 15.00 alkaen.
Tervetuloa!
--------------------------------------
MUISTILISTA
SPR:n kerho ti 11.12. 017-754 570
Korpijoen ?kyläntalon. 19.12.
mennessä Leppäkerttuun 017753719. joulukuuta 2012
SEKALAISTA
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN
ARVIOINTISELOSTUS
YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN VALTUUSTO
Vapo Oy on toimittanut yhteysviranomaisena toimivalle
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueelle ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki) mukaisen
ympäristövaikutusten arviointiselostuksen, joka koskee
Jokisuon turvetuotantoaluetta Kiuruveden kaupungissa.
Arviointiselostus on hankkeesta vastaavan esittämä raportti
hankkeen toteutusvaihtoehdoista ja niiden aiheuttamista
ympäristövaikutuksista.
HANKE
Vapo Oy suunnittelee turvetuotannon käynnistämistä
Kiuruveden kaupungissa Jokisuon hankealueella. klo 9 alk. joulukuuta 2012
Keskiviikko 5. 22
22
Keskiviikko 5. Tervetuloa!
Eläkeläiset ry: kerho tänään
klo 10 Puistonkulmalla. 0400-945544.
-------------------------------------Leipuri torilla HUOM!
tänään ke 5.12. 040820 1755. lasten ohjelmaa.
Puuro, kahvi+torttu 5 e. Tervetuloa!
Hallitus
-------------------------------------Kiuruveden Varapäre ry:n
joulujuhlaa vietetään Kiurun Kulkurissa perjantaina
21.12.2012 klo 11 alkaen.
Ruokailun jäsenhinta 10 ?/
muille 18?. klo 12.00
Ruokailu, ohjelmaa alk. Vesistöaluejaossa hanke kuuluu
Vuoksen vesistöalueeseen (04), siellä tarkemmin Iisalmen
reitin valuma-alueeseen (04.5) ja Luupujoen valumaalueeseen(04.57)
050-514 0067
Kirkkokatu 2
Kaivinkone-, louhinta-, räjäytys- ja
maansiirtotyöt
Lavettikuljetukset
Myydään peltomultaa
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Paikka
YRITYKSELLESI
SOITA
017-770 7700
p. tikkaat . (017) 754 879
p. +varaosat
PÄIVYSTYKSET
LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Kiuruvesi
puh. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
Palokatu 9, p. piipunpellit . joulukuuta 2012
23
23
MAINOSPALVELUT
Kiurukatu 3, p. 040 752 4422
Puh. 0500-61
9 674
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. 0400 144 514
ma, ke, pe klo 9-10
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
puh. Lukkosaumakatot omalla koneella
www.cutriina.fi
p.017-818181
Puh.044 255 7510 Yrittäjäntie 10
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
puh. (017) 753 737
www.kastari.fi
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. 040 761 4400, 24 h
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
puh. lumiesteet
. 0600 116 77
(Varalla SOTEn itäinen päivystäjä: 0600 116 78)
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
T:mi Kari Nousiainen
p.0500 373 813
www.tmikarinousiainen.fi
Paikka
YRITYKSELLESI
SOITA
017-770 7700
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. 0400-220 909
Osana kierrätystä.
Erkki Kastari Ky
Puh. (017) 272 9482
ma-su klo 8-18, muuna aikana
yhteispäivystyksessä.
Lasten ja nuorten palvelut
puh. joulukuuta 2012
Keskiviikko 5. (017) 186 611
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Ilta-, yö- ja viikonloppupäivystys puh. (017)754 665
0400-685968 Harri Heikkilä
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00,
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
Kiuruveden Keilahalli
Kiuruveden
Fysikaalinen
Hoitolaitos
Asematie 5, puh. 040 507 4458
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. (017) 272 2346
Hammashuolto
Arkipyhinä ja viikonloppuina
päivystys kiireellistä ensiapua
varten Kuopiossa, ajanvaraus
klo 8-9, puh. kourut . 353 3220
Asematie 11, II krs.
Apteekin yläkerta
Myös kotikäynnit
VT@timomartikainen.fi
www.timomartikainen.fi. 050-543 1253
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
juhlat
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
. Keskiviikko 5. 0207 900 840, 0400 654 758
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Kiurukatu 3
050 . (017) 753 335
Fysioterapeutit: Anneli Hautajärvi,Jaana Kananen,
Anneli Knuutinen, Hanna Loppukaarre
Asematie 12
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
p.017-752 259
Kauneus- ja jalkahoitola
Niemistenkatu 8
Linja-autoasema
Puh
louhinta
Puh. ja ke 12.12.
klo 10-18
Autohuolto J. to
pe . neulekranssi
alk. 044-5111089
VUOSIKOKOUS
la 15.12.2012 klo 18.30
Peltohovissa. Hartikainen
Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI, P. 050 354 2023/Seija Suhonen
Kiuruvedellä
P. Kokouksen
jälkeen sauna lämpimänä.
Tervetuloa!
Hallitukset. klo 11.00
L-Liiga ?04 turnaus
Kiuruveden MLLnuorten liikuntatapahtuma
PARKOUR 10-16 -vuotiaille
la 8.12. 0440 752 980
Ma - Ke, Su 10-02
To
10-02 (03)
Pe - La
10-03
posti@pubhavanna.com
Kalenteritytöt
Viimeiset näytökset:
pe 7.12. 017-7604600
www.hotellipeltohovi.com
Kalliokylän koulupiirin
asukkaiden
PIKKUJOULU
Kalliokylän Jukolassa
. 25 ha
Toiviaiskylässä
p. 044-765 4771
to 13.12.2012 klo 19
Rysselissä
Unto Harmoisella,
Rannantie 220.
Aiheena osuuskuntien
lakkauttaminen. 0400 274 021
VUOKRATAAN
8 tn telakaivuria
kuljettajalla tai ilman,
esim. 044 588 5867
8.12. Huolto
Olemme avoinna: ark. (017) 816 655 tai 050 414 2880
Avoinna arkisin 8 - 17
PLEIJARIT
liput 5 Eur.
Tervetuloa!
Kirkkokatu 14,
ROMULUX
Meiltä renkaat
myös kuormaautoihin ja
traktoreihin!
ARPALIPPU
KIURUVESI
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
050-400 9437
La 8.12
[ k ä s i t y ö k e s k u s]
p. klo 19.00-21.30
Osuuskunta Kiuru-Farmi
ja Kiuru-Agri
YKSIÖ
OSUUSKUNTAKOKOUS
keittiöllä, 36 m2
Tied. 050 540 7432
ma - pe 9 - 17
la 8., 15., 22.12 klo 10-14
www.taitoylasavo.fi
dj TOMMI
Tanssiorkesteri
pajamaksu 6,- + materiaalit
OSTETAAN
p. 20 ha
ja METSÄMAATA n. sepelit
. 7.00-17.00, la 9.00-13.00, su suljettu
p. 24
24
Keskiviikko
joulukuuta 2012
2012
Keskiviikko 5.
5 joulukuuta
HUVEJA
SEKALAISTA
Pe 7.12
Karaoketanssit
TEKEMISEN ILOA
musiikki-isäntä
PÄIVYSTYS 24H
syötävää, juotavaa ja arvontaa luvassa
Arvomme erilaisia palkintoja
KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET
ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUT
Kurssit:
RENKAITA
& VANTEITA
Vielä ennättää tehdä
itse joululahjat:
nopeat ja helpot
TARVIKEPAKETIT
mm. klo 10.30-12.30
Ohjaajina Mikko Parviainen ja
Sampo Suomalainen,
Kiuruveden yläkoulu
ZUMBA 10-16 -vuotiaille
la 8.12. 050-401 9582
KOKOUKSIA
Kiuruveden
Nuorisoseura ry:n
Myydään
PELTOA n. la
su
16.00 . klo 19
su 9.12. testivoittaja Nokian hakkaturvalla
sekä Michelin, Yokohama, BF Goodrich, GT Radial ym.
Meiltä myös huollot, vikakoodiluvut, 3D-ohjauskulmien säädöt
uudella Hunter-laitteella.
Tervetuloa tutustumaan rengasvalikoimaamme!
HANNU
ke KINKKUBINGO
torstai MILJOONAJAHTI
la 8.12. 017-752112
0400-171 473
etunimi
sukunimi
KARAOKE
Tuo arpalippu tullessasi paikanpäälle!
Avoinna
ma. klo 10.30-11.30
Ohjaajana Laila Kämäräinen,
Kiuruveden yläkoulu
MLL jäsenille ilmainen, muilta
osall.maksu 2 e. kattoturvatuotteet
Myynti . 8,25 eur
huovutetut helmet
alk. kallio/soramurskeet
. 02.00
14.00 . Tervetuloa!
Johtokunta
Myydään tai
vuokrataan tilava
Teollisuustie 4, KIURUVESI
P. Rinnekatu 1, 74700 Kiuruvesi
Nyt saman katon alta
?LVI-tuotteet
?ilmastointinuohoukset
?sadevesijärjestelmät
?IVT-lämpöpumput 5 vuoden takuulla
(maahantuojan valtuuttama jälleenmyyjä)
. klo 19
la 8.12. talojen salaojat ym.
Lukkarinen
p. seulotut mullat
. kaivinkonetyöt
. Ilmoittaudu
ennakkoon soittaen tai
tekstiviestillä
p. 02.00
PELZE MUSIC BAR
dj TOMMI
LIPUT 7 ?
KARAOKE
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. Vuokra: 325
+ vesi ja sähkö.
Yhteydenotot klo 16 jälkeen
p. 0400- 205 041
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ke
Dj Hilla avoinna 04
to
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
Dj Hilla avoinna 03 KinkkuBingo 20.30
pe
DJ. klo 13
www.maalaiskaupunginteatteri.fi
la 8.12.2012 klo 19 alk.
kinkku * puuro * pukki
pikkupaketti mukaan
Kalliokylä Viihtyisäksi ry
KK-81
PELAA:
Liput 16/18?
Lisätiedot, p. 9,40 eur
JOULUPAJAT
ti 11. lavettikuljetukset
. 0500-570 920
PELZE MUSIC BAR
KOKO KANSAN PIKKUJOULU
040-524 8018
Talvirenkaat ja vanteet edullisesti
asennettuina kaikissa hintaluokissa .
Merkkeinä mm. rakennuspeltityöt
. 02.00
14.00 . Asennus . 040 580 6325 (017) 752 834
Ylä-Savon Pelti- ja Ilmastointipalvelu Oy on muuttanut.
Uusi osoitteemme on. p. Anna
la
DJ.Hilla
su
Bingo pääpalkintona
4-hengen Ruotsin risteily.
Pe (alk.22.00)- La (alk.21.00) jolloin mahdollisuus
ottaa tatuointeja kuvia tekee
!!
Body Art Tattoon Chirs Shipley.
Tervetuloa
Pub Havanna Avoinna
Niemistenkatu 2
P. 046-6164039
VUOSIKOKOUS
ke 12.12.2012 klo 18.30
Aulin ja Eskon luona.
Sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Johtokunta
ASUNTOJA
Kiuruveden
Palloilijat ry:n
sääntömääräinen
Annetaan vuokralle
saunallinen
RT-YKSIÖ 36 m2
Museokadulta. 0400-961 949
www.rakennus-palkki.com
Rolls-Kiuruvesi, Asematie 12, p