JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Palvelemme Kiuruvedellä
TORSTAISIN klo 10-17
Toritalo
Puh. Palautetta kerätään yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoissa
sekä useissa erikoiskirjastoissa ja yleisissä kirjastoissa. Ennakkoilmoittautumiset Nuokkarille 6.3.
mennessä.
Viikolla
VUODEN KASVATTAJA
Paavo Lappi talvisella lenkillä
omien kasvattien Tähti-Tinon
sekä Tähti-Tuiskun kanssa.
Mattonäyttely
MUSTIKKA, Nompparelli, Tasaraita... Nuokkarilla vietetään yötön
yö -tapahtumaa. 11
kuntarakenneuudistusta
012138-1310
Torstai
» Matti Lappalainen
S. 040-447 8086
keskiviikko 6.3.2013
www.kiuruvesilehti.fi
» Kiuruvesi ei kannata
S. maaliskuuta - 7. Kirjastot hyödyntävät tuloksia kirjastopalvelujen arvioinnissa ja
kehittämisessä.
Kansalliskirjasto toteut-
taa kirjastojen yhteisen kyselyn nyt kolmatta kertaa.
Edelliseen, keväällä 2010
tehtyyn kyselyyn vastasi koko maassa yhteensä
noin 34 000 kirjaston käyttäjää.
Valtakunnalliseen
kirjastopalautekyselyyn voi vastata
oman kirjaston
internetsivuilla.. vuosikerta, nro 10
S.
5
50 vuotta
Työkkäri supisti aukioloaikoja
ANU LAITINEN
Yötön yö
TORSTAINA 7.3. Yöttömän yön ikäräja on
K-13. 4
Irtonumero 2,20 e
VIIKON
MENOT
59. Tapahtuma alkaa kello 18 ja
kestää seuraavaan aamuun kello 6:een. Mattoja kansanomaisista kuvioista tähän päivään
-näyttely 28. maaliskuuta Kiuruveden käsityökeskuksella.
Esillä on yli 20 kangaspuissa kudottua räsymattoa. Käsityökeskuksessa on tehty mattoja
vanhojen ja uusien kansanomaisten mallien mukaan, joukossa on myös
muutama vanha matto sekä taideteos: keramiikkamatto Äidin muisto.
VKO
10
Oman kasvatin menestyminen
On paras palkinto
S. Luvassa on turnauksia, leffoja sekä muuta mukavaa yhdessä läpi
yön. 12
ARKISTOKUVA/ANU LAITINEN
AJASSA
Palautetta kerätään useissa kirjastoissa.
Valtakunnallinen kirjastopalautekysely alkaa
KIRJASTOT
Kirjastojen käyttäjiltä kerätään palautetta 4. helmikuuta - 22. Lisäksi selvitetään, millaisia
vaikutuksia kirjastopalveluilla on ollut asiakkaiden
työhön, opiskeluun ja vapaa-aikaan. Kyselyyn voi vastata oman kirjaston verkkosivuilla suomeksi, ruotsiksi
tai englanniksi.
Verkkokyselyllä kartoitetaan kirjastopalvelujen käyttöä, merkitystä ja
asiakastyytyväisyyttä. huhtikuuta välisenä aikana
maaliskuuta 2013
PÄÄKIRJOITUS
Elinkeinojen vahva tuntija hakusessa
Kiuruvedellä eletään
mielenkiintoisia aikoja,
kun paikkakunnalle
ollaan valitsemassa uusia
ihmisiä kolmeen tärkeään
?virkaan?. Olimme ryhmässä nurkkapuolella. Taideteokset hän lahjoitti Kiuruvedelle kotiseuturakkaudestaan.
Kyseisen näyttelyn katsonkin palvelevan enemmän muita ihmisiä kuin
kiuruvetisiä. Itse ajattelin, että
hankkeen takana olisi nuorisojärjestöt, rotarit, leijonat
tai muut vastaavat, mutta hankkeen takana onkin
parkinson-kerho, nivelpiiri, eläkeläisjärjestöt, martat,
Varapäre ja olikohan vielä
joku käpälät-kattoon- yhdistys kissalaaksosta.
No huomaan jälleen kerran, että maailmahan on
kuin näyttämö.. Se on kohtuullisen
hyvä määrä, kuitenkin
vähemmän kuin Iisalmen
kaupunginjohtajan paikalle. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Se kertoo, että
taidenäyttelytila on ja pysyy
hamaan tappiin asti ja kunta
on velvollinen pitämään taideteokset ja tilat asianmukaisessa kunnossa.
Tosiasia on kuitenkin, että Antero Ruotsalainen on
TIINA KILVENSALMI
RUOTSALAISEN NÄYTTELY Taiteilija Antero
Ruotsalaisen pysyvä näyttely kulttuuritalossa palvelee
enemmän muita ihmisiä kuin kiuruvetisiä, kirjoittaa
Risto Juntunen.
ainoa taiteilijamatrikkelissa oleva kiuruvetissyntyinen taiteilija, jonka teoksia
on hankittu huomattaviin
kokoelmiin ympäri maailmaa, Eurooppaa, Aasiaa ja
USA:ta myöten. Mahdollinen hanke toteutuu, kunhan suunnittelu- ja avustus
kuviot selvitetään.
Ihmetystä itsessäni herätti
se, ketkä tätä hanketta ovat
hakeneet. Väinö Malmivaara rupesi selittämään uskonasioista, mutta
yksi pojista ei ymmärtänyt
olla hiljaa, vaan supatteli.
Väinö lähti pöydän takaa
ja käveli vakain askelin po-
jan luo, otti tätä takin rinnuksista kahdella sormella
ja johdatteli pojan rauhallisesti eturiviin. Minä sain
sivan puheenjohtajan roolin.
Meidän valtuutettujen asia
on tuoda keskusteluun asioita, joita kansalaiset meidän haluavat ottavan esille
- niin ainakin minä toimin.
Siksipä otinkin esille taannoin haastattelussa Antero
Ruotsalaisen taidenäyttelyn,
joka on kulttuuritalolla.
Tiesin sohaisevani kusiaispesään, josta olen saanut
kommenttia puolesta ja vastaan. Uskoisin niiden herättävän kiinnostusta täällä
vierailevien ihmisten keskuudessa.
Sivan kokouksessa tuli
myös esille frisbeegolfradan rakentaminen yläkoulun lähiliikunta-alueen yhteyteen ulottuen Kuorrevirran maastoon asti. Pankinjohtajia etsitään parasta
aikaa Säästöpankki Optiaan ja POP-pankkiin.
Kiuruveden kaupunginjohtajaksi tuli 8 hakemusta. Kau-
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Kinkerimuisto
PAPEILLA ja opettajilla oli
ennen vanhaan arvovaltaa,
joka nyt on valitettavasti hävinnyt.
Oli kinkerit Maanuassa.
Me Murtomäen pojat menimme suksilla 10 kilometriä paikalle. Yhteys
kulttuurisihteeriin ja teokset rohkeasti vaan näytille.
Onhan sinne tulossa nyt Os-
?Taiteen, oli se
sitten kuva- tai
näyttämötaidetta, ei
taiteilijan tai
ohjaajan näkökulmasta tarvitsekaan miellyttää kaikkia,
eikä siihen ole
mahdollisuuttakaan.?
kari-karhukin vartioimaan
teoksia. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
77 e / 71 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Itsenäisyys vaatii kykyä toimia
elinvoimaisuuden
eteen.?
tävään lopulta valitaankaan, pestin hoitaminen
ei tule olemaan helppoa.
Kiuruvesi on julistautunut
itsenäiseksi, mutta yhteistyökykyiseksi kunnaksi.
Pitääkö se vai joudutaanko kurssia muuttamaan?
Jos itsenäisyys pitää,
kysytään kaupungin
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. Poika järjyttyi tästä niin kovin, että pyörtyi! Malmivaara pisti jonkin tabletin pojan suuhun, ja kohta poika virkosi.
Kotimatka oli yhtä mesoamista pojalla, koska hän oli
nolannut itsensä.
Uskonnon harjoittaminen oli ennen totista puuhaa.
Antti Hyvönen
Puh. Ajatelkaamme näyttely nähtävyytenä,
jota voisimme esitellä täällä käyville vieraillemme.
Kutsuinkin taiteilijan itsensä Kiuruvedelle esittelemään taideteoksiaan vaikkapa Kiuruveden 140-vuotisjuhliin.
Kulttuuritalomme kuitenkin on paikka, missä muidenkin taitelijoiden täytyy
saada taideteoksensa esille. Näkisinkin mielelläni jossakin nurkkauksessa
muitakin Suomen petoeläimiä täytettynä kyseisessä
tilassa. pe 8 . Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
luotsilta entistä enemmän nimenomaan kykyä
toimia kaupungin elinvoimaisuuden eteen.
Kuntajohtaja on kunnan
kasvot, ja kantaa vastuun
niin hyvistä kuin huonoista päätöksistä, sen
manttelin kantamiseen
tarvitaan kovaa tyyppiä.
Uusi kaupunginjohtaja
kun joutuu viemään tätä
meidän Kiuruvesi-laivaa
eteenpäin väliin poliittisten ristiriitojen ja kovien
odotusten keskellä.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Kyseinen näyttely on
toisten mielestä henkeäsalpaava ja sen tasoista taidetta
ei tältä tellukselta muualta
löydy, ehkä Mona Lisa -taideteos vetää sille vertoja.
Toisten mielestä töherrykset nippa nappa kelpaavat
vessan seinään ja mutkalle
menneen niittokoneen terälapun voisi saada oikastua
rautateosta vasten.
Taiteen, oli se sitten kuva- tai näyttämötaidetta, ei
taiteilijan tai ohjaajan näkökulmasta tarvitsekaan
miellyttää kaikkia, eikä siihen ole mahdollisuuttakaan.
Päätin kuitenkin ottaa selvää, millainen sopimus on
Antero Ruotsalaisen kanssa tehty ja mitä muita keinoja kultturitalomme voisi
tarjota?
Sopimus löytyikin ajan
perästä, kun sitä kissojen
ja koirien kanssa etsittiin.
Tekstikin oli selvää lyhykäisyydessään. Kenet teh-
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
SIVISTYSLAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJA
RISTO JUNTUNEN (KESK.)
Puolesta ja vastaan
MAAILMA on kuin näyttämö, jossa me jokainen
saamme roolin. Kirjoituksia ei
palauteta.
KOLUMNI
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
punginjohtajahakemuksessa peräänkuulutettiin
elinkeinojen vahvaa
tuntijaa. Meillä on monta hyvää
kiuruvetistä taiteilijaa, joiden toivoisin tuovan teoksensa esille vaihtelevien
näyttelyiden tilaan. Iisalmeen johtajan
tehtävää tavoitteli 16
henkilöä.
Kiuruveden kaupunginjohtajaksi on pyrkimässä
monta tuttua nimeä.
Heistä mainittakoon
Kiuruveden kunnassa
perusturvajohtajana
toiminut Anne KnaapiLamminen, hän on
tätä nykyä Kuntaliiton
Innokylä-hankepäällikkö.
Toinen kiuruvetisjuurinen
hakija on Pohjois-Savon
liiton hallintojohtaja
Jarmo Muiniekka.
Hakijakaartissa on
mukana myös Sonkajärven kunnanjohtaja Simo
Mäkinen sekä nuori,
kiuruvetisjuurinen palveluneuvoja Ville Pekkala
Koskenjoen Murennoksesta.
Millaista kaupunginjohtajaa Kiuruvedelle
haetaan, sen ratkaisee
kaupunginhallitus. 16
Levikki: 6285 (LT 2011)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Kärjessä on
kaupunginjohtajan haku
ja heti peesissä tulevat
kahden suuren pankin
pankinjohtajat. Suoraa ja pidempää elinkeinoelämän
kokemusta ei edellämainituista taida olla kuin
Mäkisellä ja Muiniekalla,
jotka molemmat ovat
joutuneet kasvokkain
tämän asian kanssa kunnanjohtajan tehtävässä,
Muiniekka on toiminut
Ilomantsin kunnanjohtajana.
Niin tai näin. 2
Keskiviikko 6
Yhtä suuri hiilijalanjälki
Uusiutuva,
kierrätettävä
. ja kestää
vertailun.
syntyy
myös,
jos ajat uudella
henkilöautolla
yhden kilometrin.
www.twosides.fi
Paperin raaka-aine on uusiutuvaa ja kierrätettävää.
Eikä painotuotteen lukemiseen käytetystä ajasta tarvitse
kantaa ympäristöhuolta. kasvatus-, koulutus- ja johtamistaidon kysymyksissä.
Jaana Venkulan yhteistyöorganisaatioiden toimialoja
ovat hoito- ja sosiaaliala, talouselämä, teollisuus, ITCala, media, kauppa, vakuutusala, yliopistot ja tutkimuslaitokset, urheilu, kirkko, poliittiset-, ay-, naisja yrittäjäjärjestöt, kuntien
hallinto- ja luottamusmiehet, maanpuolustuskorkeakoulu ja poliisi.
Venkula sanoo, että ihmisen hyvinvoinnin kannalta on erittäin tärkeä tehdä
sellaisia tekoja, jotka ovat
ihmisen evoluutiossa liittyneet hengissä säilymiseen.
Tekeminen voi olla neulomista, tiskaamista, siivoamista, majojen rakentamista tai autojen korjaamista.
Kun ihminen alkaa tehdä
konkreettisia asioita tai kysellä, toiminta alkaa vetää
eteenpäin ja muutos käynnistyy.
Motorinen keskus on yhteydessä tunnekeskukseen,
jossa alkavat hormonit hyrräillä. klo 12-15.
Kestävin
viesti
painetaan
paperille
www.twosides.fi
Kestävin
viesti
painetaan
paperille
www.twosides.fi
Aidosti lähellä ihmistä
t
a
s
i
k
o
Hiiht at!
v
u
s
t
u
k
POPPI-hiihdot
torstaina 14.3.2013 klo 18.00
Kuorevirran urheilualueella.
Kisakeskuksena toimii liikuntahalli, josta kilpailunumerot
on noudettava viimeistään puolta tuntia ennen kilpailun alkua.
Sarjat tytöille ja pojille erikseen:
V. Keskiviikko 6. Ponnistelu saa mielihyvähormonit erittymään ja se kehittää ongelmanratkaisukykyä.
Tekemisellä Jaana Venkula näkee vahvan yhteyden ajatteluun ja tunnetilaan: käsien käytöllä on
suora yhteys ajatteluusi. KiuruNaisten ja kansalaisopiston
järjestämään tilaisuuteen on
vapaa pääsy.
Venkula luennoi otsikolla:
?Näin ei voi jatkua! Luottamus yksilön ja yhteisön hyvinvoinnissa?.
Jaana Venkulan ansiolista on pitkä. Valtion tiedonjulkistamis-, Vuoden Kellokkuusja Vuoden Puhujan palkinnot.
Venkula sanoo, että hän
ei halua puhua itsestään ja
ansioistaan, vaan ajatuksistaan ja filosofiastaan, jotta muutosta haluavat kuulijat saisivat apua elämänsä kehittämiseen ja muuttamiseen.
Venkula on julkaissut viisi
kirjaa: Tekemisen taito, Kysymisen taito, Epävarmuudesta ja varmuudesta, Taiteen välttämättömyydestä
ja Fair Play.
Kirjoissa Venkula pohtii ihmisen tekemisen ja ajattelun
suhdetta, sitä mikä tekee ihmisen onnelliseksi ja elämän
merkitykselliseksi.
70-luvun lopulta lähtien
hän on tutkinut ja opettanut toiminnan yhteyttä tiedonmuodostukseen ja ymmärtämiseen, ajatteluntai-
Jaana Venkula luennoi luottamuksesta kulttuuritalolla.
PUHUJA Jaana Venkula on luennoi sunnuntaina
Kiurusalissa.
toja ja luovaa ongelmanratkaisua.
Julkiset ja yksityiset sektorit ovat käyttäneet Venkulaa
asiantuntijana mm. Silloin kehä käynnistyy. Voit hyvällä omallatunnolla nauttia siitä.
Uusiutuva, kierrätettävä . mennessä
kiuruveden.urheilijat@hotmail.com
Poppi-hiihdoissa palkitaan jokainen osanottaja maaliin tullessa mitalillla
ja lisäksi kunkin sarjan kolme parasta hiihtäjää palkitaan pokaalilla kisan
päätyttyä liikuntahallilla.
Poppi-hiihdoissa tavataan!
Osuuspankki Poppia Kiuruvesi
www.poppia.fi. Onnellisuus voidaan saavuttaa
tekemisen kautta tässä hetkessä.
- Jos et ole valmis muuttamaan pienimpiä tekojasi,
vaan käytät aikasi asioiden
ylianalysoimiseen, miettimiseen ja loputtomaan jahkailuun, et tule saavuttamaan mitään oikeaa muutosta persoonassasi. Yhtä suuri hiilijalanjälki
syntyy myös, jos ajat uudella henkilöautolla
yhden kilometrin.
Paperin
raaka-aine
on uusiutuvaa
kierrätettävää.
Onko
mitään
luonnollisempaa
kuinja
paperi?
Eikä painotuotteen lukemiseen käytetystä ajasta tarvitse
kantaa ympäristöhuolta.
Painotuote
Tiesitkö,
että yksi sanomalehti
jättää välittää kestävää
viestiä. 2007-2008 syntyneet
V. Nämä ovat puolestaan yhteydessä ihmisen
korkea-asteiseen ajatteluun
eli ongelmanratkaisuun. Tapoja voi muuttaa tekojen kautta, aloita tekeminen pienimmästä mahdollisesta teosta,
Venkula neuvoo.
Leipää viljasta,
maitoa viljasta,
lehmästä
Leipää
lehtiä puusta.
maitoa
lehmästä
lehtiä puusta.
Onko mitään luonnollisempaa kuin paperi?
Tiesitkö, että yksi sanomalehti jättää
samankokoisen hiilijalanjäljen kuin
lasillinen maitoa. 2005-2006 syntyneet
V. 2009 syntyneet ja nuoremmat
1,5 km
1,5 km
0,8 km
0,5 km
0,2 km
Hiihtotapa vapaa, myös latu-ura.
Ilmoittaudu kilpailuun maanantaihin 11.3. Painotuote välittää kestävää
viestiä. 2001-2002 syntyneet
V. Hänelle on myönnetty
mm. 2003-2004 syntyneet
V. Tekojen tulee sisältää ponnistelua.
Mitä helpommalla pääset,
sitä vähemmän koet iloa.
Onnellisuus on vaikeaa, jos
et osaa olla kiitollinen asioista, mitä sinulla on. maaliskuuta 2013
3
Räiskyvä puhuja
YLEISÖLUENTO:
SOSIAALIPSYKOLOGI, vapaa tutkija, kouluttaja ja
konsultti VTL, FM Jaana
Venkula luennoi tulevana
sunnuntaina naistenpäivän
yleisöluennolla kulttuuritalon Kiurusalissa. Voit hyvällä
omallatunnolla
samankokoisen
hiilijalanjäljen
kuin nauttia siitä.
lasillinen maitoa. Hän on tunnettu
oppimisen opettaja, räiskyvä ja kannustava luennoitsija ja yhteiskuntakriitikko. ja kestää vertailun.
www.twosides.fi
Kansainvälisen Naistenpäivän tapahtuma kulttuuritalossa sunnuntaina
10.3
(Markku Ruotsalainen) Sonkajärvi: Mikko Mustonen (Eero Kurtelius) Ilpo Kärkkäinen (Allan
Laukkanen) Vieremä: Helka Luttinen (Katri Kurtelius-Juntunen) Leo Hentilä
(Heikki Kononen).
Perusturvajaosto
2013-16
Eero Väisänen, Airi Pietikäinen vpj., Kyösti Kauppinen, Hannu Halonen, Helena Koivunurmi, Kirsti Tervo
pj., Mikko Mustonen, Helka Luttinen, Tapio Toivola.
Ympäristölautakunta
2013-16
Niilo-Kustaa Malmivaara
vpj., Risto Nousiainen, Anne Kekkonen, Unto Harmoinen pj., Kirsi Tenhunen,
Merja Tuovinen, Erkki Mehtonen.
Tarkastuslautakunta
2013-16
Olavi Nousiainen, Iivo Polvi, Kari Saastamoinen, Sari Lappalainen, vpj., Teuvo
Kauppinen, pj., Mervi Hynynen, Minna Partanen.
50km/h
Kiuruveden opetuslautakunta esittää PohjoisSavon ELY-keskukselle, että Luupuveden koulun
kohdalla Salahmintien nopeusrajoitus lasketaan
50 km, koska koulun teknisen käsityön opetus
siirretään Nuorisoseuralta vuokrattaviin tiloihin
Salahmintien toiselle puolelle.
Vai onko laki jo pedattu?
Valtuutettujen huolena on kuntarakennelakiluonnoksen suhteen,
että kuunteleeko maan hallitus aidosti kuntia.
KAUPUNKI:
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
KUNTARAKENNELAKILUONNOS tulee palauttaa uuteen
parlamentaariseen valmisteluun. Nykyinen aikataulu on liian tiukka ja epärealistinen, toteaa keskustan
valtuustoryhmän puheenjohtaja Kari Saastamoinen maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Jäsenet nimettiin perussopimuksen
mukaisesti perusturvajaostoon, ympäristölautakuntaan sekä tarkastuslautakuntaan.
Yhtymähallitus 2013-16
Iisalmi: Kauko Korolainen pj.
(varalla Kyösti Kauppinen)
Eero Väisänen (Anne Kekkonen) Pirjo Rytkönen (Pirkko
Rytkönen) Matti Kauppinen
(Seppo Halonen) Satu Juuti
(Pia Haikarainen) Jouni Toppinen (Pekka Ruotsalainen)
Pirjo Laitinen (Viljo Laukkanen) Kiuruvesi: Helena Koivunurmi (Katariina Pekkala)
Jouko Tenhunen (Juha Nieminen) Suvi Happonen (Sisko Toivanen) Rauno Pikkarainen vpj. Lämsä maalaili.
Halonen puolestaan pohti
puheenvuorossaan, olisiko
kyseessä leikkikysely, jolla
ei ole mitään merkitystä lopputuleman kannalta.
- Onko kyseessä tilanne,
jossa laki onkin jo päätetty
toteuttaa?. Kunnat jaetaan niin sanottuihin isäntiin
ja renkiin. Virkkunen kuitenkin totesi, että valtaosa Suomen kuntien lausunnoista tukee hallituksen linjaa maan kuntakartasta. Kuopiosta kuuluu
jo viesti, että he ovat valmiita isäntäkunnaksi. Kiuruveden kanta
kuntarakennelakiluonnokseen on yksimielinen. Mielestäni tämä on
järkyttävä lausunto.
Lämsä nosti esille erityisen huolensa niin kutsutusta kestävyysvajeesta, mutta myös demokratiavajeesta, jos kuntarakennelakiluonnos menisi läpi ja kuntia jouduttaisiin yhdistämään.
- Kuinka pienemmän kunnan ääni kuuluu suurem-
massa kokonaisuudessa?
Esimerkiksi Oulun valtuustossa ei ole yhtään edustajaa
Haukiputaalta.
Haukipudas liitettiin Ouluun tämän vuoden alusta
lähtien.
- Nyt ollaan jo valmiita
ajamaan toimivat sairaanhoitopiirit alas. Kuvassa kokoomuksen valtuutetut Anne Help, Tarja Arbelius sekä Laila Kämäräinen.
na kesänä.
- Mikäli laki tulee voimaan, on kuntien annettava selvitys mahdollisista yhdistymiskunnista jo
huhtikuuhun 2014 mennessä.
Valtuuston jäsenet olivat
yksimielisiä siitä, että on
vaikea ottaa kantaa kuntarakennetta koskeviin asioihin,
kun niin moni muu kuntien
toimintaan vaikuttava uudistus on kesken.
- Sote-rakenneuudistus
pitäisi tehdä ennen kuntarakenneuudistusta, toteaa
Kari Saastamoinen puheen-
vuorossaan.
Kiuruveden antaman lausunnon takana seisoivat
kaikki puolueryhmät.
- Lausunto on hyvä tällaisenaan. Uutta lakia ei tarvita, sillä jo
olemassa oleva kuntajakolaki antaa mahdollisuudet
muuttaa kuntarakenteita vapaaehtoisesti.
- Uusi lakiluonnos on keskustaryhmän mielestä tarpeeton, Saastamoinen lisää.
Kiuruveden antaman lausunnon mukaan Kiuruvesi täyttää kaikki muut itsenäisen kunnan kriteerit paitsi 20 000 asukkaan rajan.
Lausunnossa todetaan, ettei
20 000 asukkaan rajalle ole
mitään tutkimuksellista perustetta.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Tikkanen
(kesk.) muistutti, että nykyisen aikataulun puitteissa ja
maan hallituksen niin päättäessä uusi kuntarakennelaki tulisi voimaan jo tuleva-
LAUSUNTO
Kokoomuksen valtuustoryhmällä ei ollut lisättävää esitykseen. 4
Keskiviikko 6. Onko
kommandojoukoille jo annettu tehtävä toimia. Valtuusto valitsi yhtymävaltuuston puheenjohtajaksi Pertti Pitkäsen ja varapuheenjohtaksi Ulla Miettisen
vuosiksi 2013 - 2016.
Kokouksessa valittiin yhtymähallituksen jäsenet
sekä varajäsenet kaudelle 2013-16. Suurin osa kunnista ei kannattanut uutta kuntakarttaa. He seisoivat yli puoluerajojen
tehdyn lausunnon takana. Mielestäni pontta pitäisi olla laajempi rintama vie-
Hannu Halonen pohti, olisiko kyseessä leikkikysely,
jolla pyyhitään naamaa.
mässä Kataiselle, Pikkarainen toteaa.
Pikkaraisen epäily oppositioasetelmasta heräsi keskustan valtuutettujen
Hannu Halosen sekä Eero Lämsän puheenvuorois-
ta.
- Halusin vain tuoda julki mitä monet asiantuntijat
sanovat kuntaliitoksista. Keskustaryhmän esittämää pontta
Kataiselle lähtee viemään
valtuuston puheenjohtaja
Janne Peltola (kok.). Kuntaliitoshommiin meidän puolueryhmä
ei lähde mukaan, totesi lyhyessä puheenvuorossaan
perussuomalisten valtuustoryhmän puheenjohtaja
Mauri Knuutinen.
Kristillisdemokraatti Anne Huttunen heitti ilmaan
tärkeän kysymyksen.
- Onko se todellista välittämistä, että palvelut karkaavat kauaksi?
Lausunto viedään henkilökohtaisesti Jyrki Kataiselle
KAUPUNGINVALTUUSTO
päätti toimittaa antamansa
lausunnon kuntarakennelakiluonnoksesta pääministeri
Jyrki Kataiselle. Ei
tässä ole kyse valtakunnanpolitiikasta.
Lämsä siteerasi artikkeleita, joissa oli julkaistu entisen vasemmistovaikuttajan,
nykyisen Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialaisen, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön sekä kokoomuksen kansanedustaja
Eero Lehden ajatuksia kuntaliitoksiin liittyen.
- Kaikissa näissä viesti on
se, ettei kuntarakenneuudistuksesta seuraa välttämättä
mitään hyvää.
Lämsä kertoi myös havainnostaan, missä vahvasti tulee esille se, ettei kuntia
kuunnella.
- Ministeri Virkkuselle toi-
mitettiin aikanaan lausunto uudesta kuntakartasta.
Esimerkkinä Kuopio sekä
muutama muu iso kunta sekä Juankoski, joka ei kenellekään kelpaa, olivat uuden
kuntakartan kannalla. Tällä
valtuusto haluaa varmistaa,
että heitä kuullaan kuntana
asiassa.
Huoli siitä, kuunteleeko
maan hallitus aidosti kuntia,
oli keskustan puolueryhmällä siinä määrin pinnalla, että
vasemmistoliiton valtuutettu
Rauno Pikkarainen alkoi
epäillä, että tehdäänkö tässä
kuntapoliitiikan sijasta laajempaa politikointia.
- Onko tässä kyse hallituksen oppositioasetelmasta. maaliskuuta 2013
sanottua
?
Kuntaliitoshommiin meidän
puolueryhmä ei lähde mukaan.
MAURI KNUUTINEN
kaupunginvaltuutettu toteaa kuntarakennelakiluonnoksesta
annettavaan lausuntoon liittyen tämän sivun uutisessa.
LYHYESTI
Ylä-Savon Soten
henkilövalinnat
YLÄ-SAVON Soten uusi
yhtymävaltuusto käsitteli ensimmäisessä kokouksessaan lähinnä henkilövalintoja
Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. HANKINTATURVA HANKINNALLESI
Aurinkolasimallistot parhaimmillaan!
Tervetuloa katselemaan!
ILMALÄMPÖPUMPUT
& ilmanjäähdyttimet valmiiksi asennettuna
VTT:n testaamat laatulaitteet hankintaturvalla (10 vuotta)
NÄ
Pyydä ilmainen esittely kodissasi ym.
HYÖDYN OUS. Muina aikoina asiointi
on tehtävä internetin kautta, puhelimitse tai Iisalmessa.
Toimiston henkilökunta
on uudelleen sijoitettu työskentelemään Iisalmen TEtoimistossa. MAALISKUUTA 2013
ANU LAITINEN
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . MYYNTI . Eläinlääkäreiden erikoistumiskoulutuksen toteuttaa Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta.
Sairaalan muu rahoitus
koostuu Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän, usean kunnan, usean hevosalan yhdistyksen, Savonia ammattikorkeakoulun sekä Itä-Suomen
ja Helsingin yliopistojen osarahoituksista. tammikuuta alkaen. Vuosi sitten Kiuruveden
työttömyysaste oli 12,9 prosenttia. Työttömyysaste Kiuruvedellä on
13,6 prosenttia. Tämä käy ilmi Pohjois-Savon Ely-keskuksen työllisyyskatsauksesta. Henkilökohtaista palvelua toimistosta saa tiistaisin sekä torstaisin. Päätoimipaikka on Kuopiossa.
Pohjois-Savossa toimii
neljä kokoaikaisesti avoinna
olevaa toimipaikkaa ja seitsemän osa-aikaisesti auki
olevaa toimipaikkaa. Hankkeen toteuttaa Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä.
Verohallinto haki Kisapaino Oy:n
konkurssiin
KIURUVESI Pohjois-Savon käräjäoikeus on asettanut
viime keskiviikkona Kisapaino Oy:n konkurssiin. Osa heistä tulee Kiuruvedelle kahtena
päivänä viikossa. Uudistus perustuu hallitusohjelman tavoitteisiin sekä työllisyysja yrittäjyysstrategian linjauksiin, Pohjois-Savon TEtoimiston johtaja Pasi Patrikainen kertoo.
Patrikaisen mukaan TEtoimiston palvelut säilytetään kaikkien saatavissa.
Hän ei usko, että palveluaikojen supistaminen pienemmillä paikkakunnilla vaikeuttaisi ihmisten arkea.
- Esimerkiksi Kiuruveden kohdalla palveluaikoja voi sopia näille kahdelle
päivälle, jos henkilökohtaiseen palveluun on tarvetta.
Palvelujamme on kehitetty
yhä enemmän verkkoasioinnin suuntaan ja enää asiointi ei vaadi niin paljoa henkilökohtaisia käyntejä toimistossa.
Patrikainen näkee verkkopalvelujen merkityksen olevan kasvussa, sillä useimmiten kansalaisilla on tietokone käytössään.
- Lähestulkoon jokaisesta kirjastosta sekä kunnasta
tai kaupungista löytyy yleisiä tietokoneita, joilla asioitaan voi käydä hoitamassa, jos ei ole omaa internetyhteyttä, Patrikainen muistuttaa.
» Kiuruvedellä 502 työtöntä työnhakijaa
TYÖTTÖMIÄ työnhakijoita oli Kiuruvedellä 502 tammikuun 2013 loppuun
mennessä. Kaupunginjohtaja valitaan kesään mennessä.
Kaupunginjohtajan paikkaa ovat hakeneet valtiotieteiden maisteri Anne Knaapi-Lamminen Helsingistä, yhteiskuntatieteiden maisteri Jarmo Muiniekka Kuopiosta, hallintotieteiden maisteri Simo Mäkinen Sonkajärveltä, kauppatieteiden maisteri Seppo Rantalainen Mikkelistä, yhteiskuntatieteiden maisteri VIlle Pekkala Joensuusta, Matti
Mäkelä Varkaudesta, diplomi-insinööri Pertti Sílen Kuopiosta sekä fysioterapeutti Marja-Leena Grönberg Kiuruvedeltä.
24/7
TE-keskuksien palveluja kehoitetaan käyttämään internetin kautta, jossa ne toimivat 24 tuntia vuorokaudessa jokaisena vuoden päivänä. Rahoituksella
muutetaan ja varustetaan
nykyisen pienen hevosklinikan tilat eläinsairaalaksi.
Lisäksi hankitaan ja varustetaan eläinlääkintäauto,
minkä turvin eläinlääkäripalveluita viedään ketterästi asiakkaiden luo eri puolille maakuntaa.
Eläinsairaalassa tulee toimimaan useita eläinlää-
käreitä ja se mahdollistaa
eläinlääkäreiden erikoistumiskoulutuksen aloittamisen Pohjois-Savossa. ASENNUS . Kiuruveden TE-toimisto on auki vain kahtena päivänä viikossa ja muina aikoina lähin palvelupiste on
Iisalmessa.
Palvelut nettiin
TE-PALVELUT:
TE-toimisto enää kahtena päivänä viikossa auki.
ANU LAITINEN
KIURUVEDEN työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto)
on maaliskuun alusta lähtien auki enää kahtena päivänä viikossa. HUOLTO
KOTITALYS
Alueesi valtuutettu hankintaturvaliike
VÄHENN
KODINKONE & Pauli Jussila
KYLMÄKONEHUOLTO
Kellopolku 3, PYHÄSALMI, puh. Osaaikaisesti toimivat TE-toimistot sijaitsevat Kiuruvedellä, Lapinlahdella, Juankoskella, Nilsiässä, Leppävirralla, Suonenjoella sekä
Pielavedellä.
Pohjois-Savon TE-toimisto muodostetaan Iisalmen,
Kuopion, Siilinjärven ja
Varkauden TE-toimistoista.
Henkilöstömäärä on käynnistymisvaiheessa 170 henkilöä.
- Palvelu-uudistuksen ta-
voitteena on asiakaslähtöisyyden, vaikuttavuuden ja
kustannustehokkuuden parantaminen. Työttömyysaste on ollut viime vuosien tapaan nousussa. Aukioloaikojen supistaminen liittyy koko maata koskevaan
TE-keskusten uudistamiseen.
TYÖ- JA ELINKEINOPALVELUJEN organisaatio muuttui
valtakunnallisesti 1. 0400 385 888
www.hankintaturvaliike.fi
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
UUTISET
KESKIVIIKKO 6. TE-palvelujen
tarjonnasta vastaavat 15 alueellista TE-toimistoa. Kisapaino Oy:n toimitusjohtajana on toiminut Timo Järvisalo.. Yli
50-vuotiaita työttömiä on 220 ja alle
25-vuotiaista 64.
Eläinsairaalan rahoitus
varmistui maanantaina
YLÄ-SAVO
Maakunnan
yhteistyöryhmä on puoltanut kiitosten kera merkittävää rahoituspanosta Euroopan
aluekehitysrahastosta YläSavon eläinsairaalalle.
Kiuruveden Hingunniemeen
rakennettavan eläinsairaalan kokonaiskustannukset
ovat lähes 1,60 miljoonaa
euroa, mistä Pohjois-Savon
liiton kautta tulevan EU-rahoituksen osuus on 1,36
miljoonaa. Vastaavasti avoimia työpaikkoja paikkakunnalla oli 22. Konkurssia haki verohallinto.
Kisapaino Oy on toiminut vuodesta 2010 itsenäisenä yrityksenä, kun Kiuruveden Sanomalehti Oy myi painopuolen
liiketoiminnan Kisapaino Oy:lle. Pohjois-Savon alueen toimiston nimi on ollut vuoden
alusta alkaen Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimis-
to. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
LYHYESTI
Kaupunginjohtajan paikkaan
haki kahdeksan
KIURUVESI Kiuruveden kaupunginjohtajan paikkaa haki kahdeksan henkilöä määräaikaan mennessä. Tammikuussa 2013 Pohjois-Savossa työttömyysaste on 12,9 prosenttia. Luku on
kasvanut vajaalla prosentilla vuoden takaisesta.
Pitkäaikaistyöttömiä Kiuruveden
työttömistä työnhakijoista on 112
klo 15.00 os. Asemat. Pelaillaan, jutustellaan.
Hartaus klo 20. klo 18 harjoitukset
ry:n vuosikokoukset
srk-talolla.
Lapsikuoro
Ke 13.3. 24.04.1958
k. 040 5847806
Sielunhoitopuhelin, 044 7673816
tänään Ke klo 18.30
rukouksen ja ylistyksen ilta
yhdessä vapaakirkon kanssa,
temppelillä
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
Su klo 18 ilosanoman ilta,
Seppo Mäkipää ja lauluryhmä
Haapajärveltä, tilaisuuden
jälkeen kahvitarjoilu
KUOROT
Ti 12.3. Sisään päiväkerhon ovesta. klo 18.30.
Päiväkokous 10.3. klo 18.00 rukousilta
Kirkkokuoro
Tulossa, Su 17.3. klo
9-11.
To 7.3. klo 15 . klo 15-16.30 Kokkikerho Hyvölänniemessä
Ylätuvalla.
Ke 13.3. 27.04.1956 Kiuruvedellä
k. klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa.
Ma 18.3. Ilmoittautuminen Pysäkille. Saaranen
Rakasta puolisoa ja äitiä kiittäen,
kaivaten ja ikävöiden
Toivo
Jaana ja Kauno
Lämmöllä muistaen
sukulaiset ja ystävät
Oi saanhan joukkoon autuaitten,
kanss´ ystäväini ja omaisten.
Mä päästä kerran,
luo armon Herran,
oi saanhan sen.
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämpimät kiitokset osanotosta suruumme.
Kiitokset Veikkolan henkilökunnalle Aunen hyvästä hoidosta.
syntynyt 25.02.1975 Pyhäjärvellä
kuollut 02.02.2013 Iisalmessa
Kaivaten
äiti ja Timo
Raisa ja Simo
tädit ja sedät perheineen
Nuku hyvin.
Sydämissämme on kotisi.
Jussi on siunattu Kiuruveden kirkossa 2.3.2013
läheisten saattamana.
Lämpimät kiitokset osanotosta.
valmistui Oulun ammattikorkeakoulun Haapajärven ammattiopistosta
agrologiksi (AMK).
Keskiviikko 6.3.
Klo 17 Naisten Raamattupiiri takkahuoneessa.
Torstai 7.3.
Klo 15 veisuut Anna Liisa
Kanasella Rinnekuja 3 B 14.
Perjantai 8.3.
Klo 17 Rinnekodin raamattupiiri.
Sunnuntai 10.3.
Klo 10 messu (Mirita
Häyrynen, Eero Svärd ja
Eino Lilja). 12.02.2013
Päiväni rientää kohti loppuaan,
on ilo maallinen, kuin varjo vaan.
Ei ole täällä mitään pysyvää,
vain sinä, Herra, sinä luoksein jää.
Syvästi kaivaten
siskot ja veljet perheineen
Kaisa-kummi
muut sukulaiset ja ystävät
Vk.555:2
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
Kiuruveden kirkossa lauantaina 23.3.2013 klo 13.30.
Siunauksen jälkeen muistotilaisuus Seuratuvalla.
Kiitämme kaikkia Antin hoitoon osallistuneita.
Emme nähneet kun silmäsi suljit,
emme jäähyväisiä lausua voineet.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.
Siunaus toimitettu läheisten saattamana.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Aune Vilhelmiina
Kurkkio
Rakkaamme
s. klo 11
Ke 6.3. maaliskuuta 2013
KUOLLEITA
SEURAKUNNAT
Rakkaamme
Rakkaamme
Martti Jooseppi
Autio
s. Varaa omat
pilkit ja saunomistarvikkeet
mukaan.
PERHETYÖ
Ke 13.3. 20.02.2013 Kiuruvedellä
Juhani Ensio
Vartiainen
s. 16.06.1922 Kiuruvesi
k. 16 srktalolla.
Olet tervetullut mukaan!
Seurakunnan kotisivut:
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kiuruveden rukouspiiri
PERHEUUTISET
Maija Helena
Kekäläinen
www.kiuruvedenseurakunta.fi
NUORISOTYÖ
To 14.3. 11 perhekerho Hyvölänniemessä.
VARHAISNUORISOTYÖ
Ti 12.3. Ei harjoituksia.
seurakunnan ja helluntailähetys
Ke 13.3. klo 10 Liturgia
Toimisto auki keskiviikkona klo 9 - 12,
yhteysnumero: puh. Pysäkkien pilkkipäivä Hyvölänniemessä klo
9 alkaen. klo 14.30 . 6
Keskiviikkona 6. klo 18 monitoimisalissa lähimmäispalvelussa/
ystäväpalvelussa toimivien
kokoontuminen. klo 9.30 . 11.02.2013 Kiuruvedellä
Jussi Kristian
Multala
o.s. klo 12 invalidikerho
takkahuoneessa.
Ma 11.3. 07.02.2013 Oulunsalossa
Kaivaten
pojat Sami ja Ville perheineen
sisarukset perheineen
sukulaiset ja ystävät
?On laiva valmiina lähtöön,
se kaukomaille käy,
missä taivaalla illan tullen
ei Pohjan tähteä näy.
Kun nousee purjeet purren
ja köydet irroitetaan,
käymme ystävä armas surren,
sua jäämme kaipailemaan.
Ja ellet sä luoksemme tulla vois
milloinkaan uudestaan,
niin kuitenkin sydämissämme
sua vain aina muistellaan.
Me kanssasi riemuita saimme
ja katsella maailmaa,
monta ihmettä näytit sä meille,
jotka nyt meitä lohduttaa saa.?
Siunaus toimitettu 2.3.2013 läheisten saattamana.
Lämmin kiitos osanotosta.
Isää ja Ukkia kiittäen ja kaivaten
Pauli ja Tarja
Pentti ja Irja
Tuomas ja Maarit
Juha ja Heidi
Esa ja Anneli
Heikki
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme
Ismo Pauli
Virkkilä
s. 20.30
Avoimet ovet Nuorten tilassa. Rippikoululaiset saavat rippikoulukorttiin merkinnän olemalla
mukana noin tunnin ja
osallistumalla hartauteen.
Huom! Päiväkerhon ulkoovi auki klo 17.45-20.15.
EN JUHLI
merkkipäivääni.
Maija Partanen
Korpijoki
Onnea Tarmo!
Ilmoitus perheuutissa
huomataan!
Kiuruvesi-lehti
p.017-770 7700
Yhteinen rukous- ja ylistysilta Helluntaiseurakunnan
kanssa temppelillä 6.3. 28,
puhuu evankelista Anja Huotari.
Lämpimästi tervetuloa ! Vapaaseurakunta
http://iisalmi.svk.fi. 16.30
Kokkikerho srk-talolla.
Kuollut
Martti Jooseppi Autio
90 v
Aino Marja Kuosmanen
87 v
Aune Vilhelmiina Kurkkio
81 v
Ismo Pauli Virkkilä
54 v
Juhani Ensio Vartiainen
56 v, Oulunsalo evl
Jussi Kristian Multala
37 v, Iisalmi evl.
Kastettu
Lily Sofia Räty
Estelle Tanja Kyllikki
Tallgren.
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
Su 10.3. Vastuuryhmänä
Remeskylä.
Klo 13 seurat Ry:llä.
Klo 19 ekumeeniset seurat
Niemiskylän entisellä
koululla. Mukana
erikoissairaanhoitaja Marja
Kärkkäinen.
Ma 18.3. Kolehti kerätään
Niemiskylän diakoniatyölle.
Puhumassa Isä Antero ja
Pasi Hyytiäinen.
Maanantai 11.3.
Klo 12 Lähetyspiiri takkahuoneessa.
Tiistai 12.3.
Klo 18 Raamattu- ja rukouspiiri takkahuoneessa.
Klo 19 Tihilän töppösilta
Anna-Liisa Tikkasella.
Perjantai 15.3.
Klo 18.30 lauluseurat
Ry:llä.
Sunnuntai 17.3.
Klo 10 messu ja talvirippikoulun konfirmaatio.
Vastuuryhmänä talvirippikoululaiset.
Tiistai 19.3.
Klo 10 seurakuntakerho.
DIAKONIA
Diakoniatoimisto päivystää maanantaina 11.3. 19.02.2013 KYS
Lämmöllä muistaen
puoliso
lapset
lastenlapset
lastenlastenlapset
sukulaiset ja ystävät
Uni ikuinen otti tuskasi pois,
ei oikein rauhaasi uskoa vois.
Mutt´ luopua isästä, ukista parhaimmasta,
mikä estäisi kyyneltä vuotamasta.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos myös kaikille Marttia hoitaneille.
Rakkaamme
Antti August
Rissanen
s. 02.10.1926 Kiuruvedellä
k. 15.03.1931 Kiuruvedellä
k. klo 18
5. Uudestisyntyminen vedestä ja
hengestä (Joh.3, 1. Kirkkojärjestyksen (2:13)
mukaan . Tätä keskustelua käydään
kaikilla yhteiskunnan tasoilla; valtiovallasta yrityksiin, perheisiin ja yksilöiden välillä. Tulemme liiton lapsiksi. Ihanne olisi, jos kaikki ihmiset olisivat kaikissa asioissa tasavertaisia keskenään. Toiset ovat hyviä tekemään käytännön töitä ja toiset ovat hyviä suunnittelemaan ja johtamaan. Olemme usein sitä mieltä, että meidän asia on kaikista tärkein, se pitää
toteutua, muista ei niin väliä.
Jumala on luonut meidät yksilöiksi ja
olemme saaneet jokainen vahvuutemme ja heikkoutemme. klo 14.00
Su 17.3. Jeesus asettaa tapahtuman esimerkillä hyvän
ja pahan vastakkain. Yhteiskunta ei pysy järjestyksessä, jos ei olisi johtajia,
lainlaatijoita, järjestyksen valvojia ja
käytännön asioiden tekijöitä.
Ramattu kertoo myös vallan käytöstä. Oliko se pahan vai hyvän voimalla. Tähän, ainakin monissa juhlapuheissa, pyritään.
Käytännössä se ei kuitenkaan toteudu. Ystävämme tekivät tuskin ainuttakaan vierailua tai puhelua, vaikka kuinka sitä pyysin heiltä.
Yksinäisyys oli ainoa ystävämme. Kun vaimoni kuoli ja siten pääsi tuskistaan, huomasin itse pudonneeni yksinäisyyden syvään loukkoon. Olisimme tarvinneet ystäviä, mutta osa katosi rinnaltamme ja osa asui liian kaukana. Näin siis
Martti Luther vakuuttaa, kuinka lapset ovat osalliset Jumalan sanan lupauksista kokonaisvaltaisesti. 5:612). Työni vei meidät Saksaan, jossa elimme 35
vuotta. Odotuksemme olivat ehkä hieman liian korkealla ja jouduimme pettymään. klo 18.00
La 20.4. Sitten suru astui elämäämme. Jumalan valtakunnassa kuuluu edelleen hyvää. klo 19
La 23.3. Lipun hinta ilm. että mahdollisimman moni ihminen seuraisi
häntä kadotukseen. Liput 10 . Jes.
43:1).
Kasteessa toimii Jeesus
Kristus itse. Suu-
rin osa ihmisistä ei halua puhua syövästä eikä pysty seisomaan sairastuneen rinnalla. Asianosaiset hädässä olevat ihmiset, kuten esimerkiksi minä ja vaimoni, sulkeutuvat ja eristäytyvät. klo 19.00
Su 7.4. Meidät liitetään
Jeesukseen Kristukseen, hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa (Room. Tämä mies siirtyi riivaajan vallan alta Jumalan vallan alle. Ne eivät voi
tehdä yhteistyö- eikä yhteiskuntasopimusta. Olisi ollut hienoa tutustua näihin uusiin ystäviini jo aiemmin, uskon, että se olisi auttanut myös vaimoani.
Emme pystyneet hyödyntämään tukimahdollisuuksia vaikeina aikoina. klo 18.00
La 27.4. Yksi usko, yksi kaste (Efe.4). Nämä hänen Jumalan edessä lausumansa sanat jääkööt
myös sinulle, rakas lukijani
kuin merkiksi käteesi ja tunnukseksi otsallesi. Liput 8 ?.
Viihdeorkesteri Kilimun konsertti:
Menneen talven lumia. Sellaista ihmistä ei ole, joka kaikessa olisi muita etevämpi. Ensi-ilta.
Muut esitykset: su 24.3. Ne ovat pahan eli riivaajan valta ja Jumalan valta. Se voima ei ole meissä , vaan tulee ulkopuoleltamme. Usko Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen,
pyhään henkeen (Mar.10:1316). klo 13,
pe 5.4. Olemme voimattomia pahan vallan edessä. Eläkkeelle päästyämme muutimme Suomeen. Usko, anteeksiantamus
kaikista synneistä Jeesuksessa Kristuksessa (Room. Suuretkin johtajat tarvitsevat neuvonantajia. Evankeliumista saa voimaa uskoa, että on todella totta, että Jeesus on sovittanut meidän pahat tekomme
kuolemallaan ja kärsimisellään. klo 19.00
Ke 8.5. klo 18.00
Pe 17.5. Monet omat halumme ja mieltymyksemme vahvistavat pahan valtaa sisällämme. Kenellä on valtaa. Avoimuus, selkeä tieto ja opetus
ovat avainasemassa keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen tässä vakavassa asiassa. Koimme tämän
vaimoni viimeisten neljän elinvuoden aikana. klo 13, la 30.3. Meillä oli toki toisemme. klo 15.00
To 11.4.klo 8.30-15.30
-seminaari.
Su 14.4. klo 13.00
P
O
I
S YKSINÄISYYDESTÄ
Kansainvälisen naistenpäivän yleisöluento.
Vapaa pääsy.
Elokuva: Räyhä Ralf K7/5. maaliskuuta 2013
7
HARTAUS
MATTI JOKITALO
Kenellä on valtaa?
Y
hteiskunnassamme käydään jatkuvasti keskustelua vallasta ja
vallan käytöstä. myöhemmin.
klo 13.00 Kivon kevätnäytös.
Lipun hinta ilm.myöhemmin.
Hanuri ja Antti ?konsertti.
Lipun hinta ilm. klo 18.00
La 18.5.
Su 19.5. Olimme aktiivisia ihmisiä ja tottuneet selviytymään vieraissakin oloissa hyvin.
Olimme päässeet siihen ikään, että ajattelimme vain nauttia elämästämme. 11: 1426) Tapahtumaa seuranneiden ihmisten kanssa Jeesus keskusteli siitä, et-
tä millä vallalla tai voimalla hän tämän teki. Liput 5 ?.
Yleisöluento: Nivelrikon itsehoito. Tapahtui siirtyminen valtakunnasta toiseen. Olkaamme pysyväiset kasteemme liitossa (Ps.78:4, Ilm.
2:10).
On vain yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin myös se
toivo, johon meidät on kutsuttu.
Yksi on Herra. Jumalan voimalla voimme kuitenkin voittaa riivaajan voiman ja vallan. ?Millään Jumalan sanan kohdalla
ei voida toista kastetta perustella, he eivät voi sitä millään
perustella.. ovelta.
Kiuruveden Maalaiskaupungin teatteri:
Kevätsurviainen juostenkustu. klo 19.00
To 28.3. Lutherin sanoja lainaten:
. Kaikkien mielipiteillä, ajatuksilla ja elämän tarpeilla olisi yhtä suuri painoarvo. Vapaa pääsy.
Olli Soikkeli Trio: Gypsy Swing Night.
Liput 15 ?, ennakkoon http://lipunmyynti.kiuruvesi.fi
ja kirjasto.
Kansalaisopiston 50-vuotisjuhlamatinea.
Vapaa pääsy.
Kansalaisopiston 50-vuotisjuhla.
Kuopion kaupunginorkesterin kevätkonsertti,
solisteina Maarit ja Sami Hurmerinta.
Liput 25 ennakkoon http://lipunmyynti.kiuruvesi.fi
ja kirjasto.
Ylä-Savon musiikkiopiston kevätkonsertti.
Vapaa pääsy.
Laulamisen ilosta -konsertti, Päivi Saraste,
Saara Kastarinen. klo 12.00
Su 28.4. Jeesus osoitti kuulijoille, että hän
ajoi Jumalan voimalla mykästä miehestä riivaajan pois. (Luuk. Se voima ei ole meistä lähtöisin, vaan
niin kuin mykkä mies sai avun Jeesukselta, samasta voimasta mekin saamme apumme. klo 13.00
Pe 22.3. oikein kastettua ei
saa kastaa uudelleen.?
Vahvana on kasteen liitto,
jonka hän on kanssamme tehnyt ja kasteen armo on lohdutuksemme ja voimamme
elämässä ja kuolemassa. Näin syntyy tilanne, jossa kukaan ei huolehdi ja siitä seuraa yksinäisyys. Kaikki Jumalan sanan lupaukset ja siunaukset (UskoHeb.10:19-23). Jeesus ajoi kerran mykästä miehestä pahan hengen. klo 19 ja pe 12.4. Hän uudestisynnyttää meidät siinä ja ottaa meidät Jumalan lapsiksi ja seurakuntansa jäseniksi.
Hän vapauttaa meidät synnin,
kuoleman ja perkeleen vallasta. Ulkopuoliset kääntävät
selkänsä, koska pelkäävät tekevänsä jotain väärin tai
häiritsevänsä tai ajattelevat etteivät ehdi auttaa ja
että joku kyllä jo huolehtii heistä. Meidän kaikkien pitäisi olla avoimempia ja tarttua ongelmiin ilman ennakkoluuloja. Liput 20 . klo 13.00
To 18.4. Kun uskomme meille puhutun ja tarjotun evankeliumin, silloin paha voitetaan hyvällä.
KIURUVEDEN KULTTUURITOIMI
KIURUSALI KEVÄT 2013 Lähteentie 10 A
Su 10.3. ennakkoon
http://lipunmyynti.kiuruvesi.fi ja kirjasto.
Kirkkolauluyhtye Kaanon: Pääsiäiskonsertti.
Liput 10, ennakkoon
http://lipunmyynti.kiuruvesi.fi ja kirjasto.
Lahden kaupunginteatteri: Aina joskus sattuu.
Vapaa pääsy, järjestäjinä LC Kiuruvesi Ladyt
ja kulttuuritoimi.
Miten vammaisuus ja työelämä kohtaavat
Vapaa pääsy.
Teini- ja tenavatähtikilpailu. Sen
tähden tulee jokaisen isän antaa kastaa lapsensa, sillä lapset eivät ole osattomiksi jätetyt lupauksista. Joh.1.2:1-2). myöhemmin
Luulemisesta kuulemiseen!
TYÖ toi minut Suomeen, josta löysin itselleni vaimon, perustimme perheen ja asuimme
täällä 5 vuotta. Kadotuksen
valtakunnasta Jumalan valtakuntaan.
Sama taistelu vallan käytöstä käydään
edelleen. klo 13.00
To 2.5. 6.). Kenen tahto toteutuu. Sielun vihollinen on kadotuksen lapsi ja haluaisi. Olin aivan yksin.
Viime vuosina olen pyrkinyt olemaan hyvin sosiaalinen ja olen tutustunut uusiin ihmisiin. On kaksi voimaa, kaksi valtaa, jotka ovat aina vastakkain, jotka eivät voi tehdä yhteistyötä. Kiitos.
Aili Väisänen. klo 12.00
La 16.3. Liput 5 ?.
Elokuva: 21 tapaa pilata avioliitto. Tämä oli kastepappini rovasti Viljo Porkolan suora ja rehti toteaminen uudelleenkastajaliikkeistä. Vaimoni sairastui syöpään. klo 12.00
La 16.3. Kaste on Herran asettama ja
määräämä, että me sen kautta
tulisimme otetuiksi hänen oikeiden tunnustajiensa ja pal-
velijoittensa joukkoon ,ja saisimme osan hänen valtakunnastaan ja hänen hyvistä töistään: tämä on oikea hyöty, mikä meillä tulee kasteesta. Sielunvihollinen, riivaaja, haluaa
edelleen pitää ihmisiä valtansa alla. 3, 1. Ihmettelen yhä sitä, että kukaan ei
auttanut meitä löytämään keskustelukumppaneita.
Mielestäni juuri se on ongelma. Turvallista
kotimatkaa, Jumala on varma
lupauksissaan. Ainoat keskustelukumppanimme olivat lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Kuka saa päättää. Jokainen meistä
voi joskus kohdata ongelmia ja tarvita apua.
Franz Weiss
JUTTUSARJASSA KERROTAAN UNELMIA
YKSINÄISYYDEN POISTAMISESTA.
KOMMENTTI
Avoimuus tuo luottamusta
KIITOS Kaarlo Humaloja kirjoituksestasi ja Kiitos Heikki
Kumpulainen kommentistasi.
Monille on varmaankin herännyt kysymys, mitä ja mikä on kristillinen kaste. klo 19.
Angelika Klas ja Tanquedia Quintet -tangokonsertti
(tuolikonsertti). Maan hiljaiset ovat oman alansa
parhaita tuntijoita. Sovitus synneistä, armosta lahjana, pyhä henki (Joh.14, Room.
8, Gal. Ehkä emme osanneet etsiä apua
oikeista paikoista. Keskiviikko 6. Kiitos.
Pyhässä kristillisessä kasteessa saamme lahjana: Liitto
- pyhän kasteen armoliitto (1.
Piet.3:21-22). Emme olleet enää nuoria ja muutoksiin sopeutuminen oli vaikeampaa. Joh
017 - 825 255
Niko Remes ampumassa laseraseella jäähallissa.
www.facebook.com/laukkujakenka
Palvelemme Meidät löydät
ma-to 9-17.30 myös
pe 9-18
la 9-14
f
Liikuntahallin seinustan suksirivistöä. Kaatumisetkaan eivät haitanneet, vaan koululaiset kipusivat rinteen päälle yhä uudelleen.
- Sauvat taakse, auraa, auraa, hidasta vauhtia, ohjeisti luokanopettaja Merja Autio luokkaansa ja pujotteli
itsekin rinnettä alas.
NIVAN koulun pihalla pelattiin erikoista lajia: suksifutista. 8
Keskiviikko 6. Moni heistä kokeili lajia ensimmäistä kertaa.
- Hiihto on ollut kaikista mukavinta, koska hiihdän paljon. KiVon ohjaajat Riina Hyvärinen ja
Johanna Ratinen vetivät
jumppia ja tanssia musiikin
tahdissa.
Jäähallissa oppilaat pääsivät kokeilemaan ampumista
laseraseella. Laitteet olivat
lainassa ampumahiihtoliitolta ja välineiden käyttöä
opasti Lassi Myllylä liikuntatoimesta ja Iisalmen Visan
edustaja.
Nivan koulun 6C-luokan Heikki
Brandt
(oik.)
ja Eino
Jauhiainen
ampuivat
laseraseella.. 2B-luokan oppilailla oli toisessa jalassa suksi ja toisessa pelkkä mono.
Sauvoja pelissä ei käytetty.
Vauhtia potkittiin monolla
ja pallo lensi pitkin kenttää.
2B-luokalle suksifutis oli
päivässä parasta.
- Tämä päivä oli jättikiva, totesi Aatu Nousiainen.
- Harmi, kun tällaisia päiviä on vain kerran vuodessa, lisäsi Hilda Kilvensalmi.
PUJOTTELUA
2A-luokan Minttu Kumpulainen pujotteli Pikkupietun mäkeen rakennetussa alppirinteessä alakoululaisten talviliikuntapäivänä.
KUOREVIRRAN alueella
toimivassa liikuntapuistossa Metsäkoulun 2D-luokkalaiset pelasivat curlingia
ulkojäällä. Hiihtokisat olisi parhaimmat, koska niis-
sä voi voittaa, kertoi Jeremia Timlin curlingkentän
laidalta.
Liikuntahallin sisällä yhdeksäsluokkalaiset ohjasivat erilaisia pallopelejä ja
temppuratoja. Laji oli erityisesti poikien mieleen, vaikka iltapäivällä tytöt johtivatkin pisteissä. Koululaiset kokeilivat pallopelejä, tanssia ja temppuratoja
liikuntahallilla.
Alppirinteestä suksifutiksee
LIIKUNTAPÄIVÄ:
Alakoululaiset pujottelivat torstaina alppirinteessä ja potkivat palloa sukset jalassa.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
ALAKOULULAISTEN torstaipäivä oli täynnä vauhtia ja
liikkumisen iloa, kun koululaisille järjestettiin perinteinen talviliikuntapäivä, jossa liikuttiin pääasiassa suksilla.
Aamuauringon paisteessa Nivan koulun 2A-luokan
oppilaat kipusivat suksillaan
ylös Pikkupietun mäkeä,
josta oli tehty alppirinne pujottelukeppeineen.
Jäisen rinteen alastulo
vaati rohkeutta ja taitoakin, mutta jokainen selvisi rinteestä kunnialla. maaliskuuta 2013
,
KENKÄALE VIIMEINEN VIIKKO TULE!
ODOTETUI
N
KIURUN LAUKKU JA KENKÄ KY
Asematie 11, Kiuruvesi, puh
maaliskuuta 2013
I
K
K
I
A
K
n
:
E
L
A
TALVIASUT
uantai
keskiviikko-la
32
OTA
MAKSA
Edullisin tuote kaupan päälle ilmaiseksi.
Loput kassitarjousvaatteet 3 pussia 100,-
9
HANNU
VAATEKAUPPA
Asematie 9, Kiuruvesi
Puh. Avoinna: to 10-17
VARAA AIKASI OPTIKON NÄÖNTUTKIMUKSEEN. (017) 821 0061
Avoinna: ma-pe 9.30-17, ke 9.30-18
Optimo Haapajärvi . Keskiviikko 6. Kauppakatu 17
Siinä ison Instrumentariumin vieressä
Puh. 040 447 8086. Puh. (017) 821 0061
TuoreiTa
eväiTä
TyömaTkalle
Tämä lehti tarjoaa runsaasti
hyviä lukuhetkiä.
Emma Niskanen näytti
kuinka palloa käsitellään.. Toritalo
Puh. Avoinna: ke 10-17
Optimo Kiuruvesi . (017) 753 002
Palvelemme ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
www.vaatekauppahannu.com
Veeti Falck (oik.), Aatu Nousiainen, Lotta Toivainen ja Hilda Kilvensalmi suksifutiksessa.
en
Toinen linssi
kaupanpäälle
ostaessasi silmälasit.
Edun arvo jopa 420 ?
Kukka-Maaria Saastamoinen tanssijumpassa.
Metsäkoulun 2D-luokan Ella Remes, Miisa Isoräsy,
Leena Meriläinen ja Iiris Keskitalo kokeilivat curlingia.
Nivan
koulun
6A-luokan
Joona
Kämäräinen (vas.),
Riku Räty
ja Roope
Rönkkö
mehutauolla.
Juuso Hiltunen pujotteli
alppimäessä.
Optimo Iisalmi . Ståhlberginkatu 2-4
Puh. (017) 764 990
Tietysti myös
rakennusteniikat ovat kehittyneet, ennen ei ollut
esimerkiksi porauskalustoa.
Saastamoisella on tietoa työmaakirjanpidopsta, kun hän aikanaan oli
tarkastuslautakunnassa
käymässä läpi lukion remonttia.. Saastamoisen mukaan
se kertoo siitä, että Pohjois-Savon Ely-keskuksella
on Pohjois-Savossa voimakas ote.
- Kaavoitusmalleja on
Suomessa useita, paikallinen ympäristökeskus suosii niin sanottua Etelä-Savon seutukaavaliiton mallia
ja meillä on tämä Kiuruvesi-malli.
Koivujärvellä
käytettiin seutukaavaliiton mallia, mutta Sulkavanjärvel-
UUSI VALTUUTETTU
lä ja Rytkyllä Kiuruvesimallia. Mikäli yhteisöverotusta
alennetaan tuntuvasti vaarana olisi osinkoveron ja
alv:n korotus. Saastamoinen
odottaa myös alkavan energiansäästöhankkeen tuovan
säästöä.
Kaikki kivet on käännettävä kunnan taloutta hoidettaessa. 10
Keskiviikko 6. Viime kesä oli hankala, koska se oli niin sateinen.
Se, että Kiuruvedelläkin julkisissa rakennuksissa on havaittu hometta, johtuu Saastamoisen
mukaan monesta tekijästä.
- Yksi on kiire. Hän on MTK-Kiuruveden ympäristövastaava
ja Pohjois-Savon edustaja
Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Keski-Suomen metsänomistajien sekä MTKliittojen yhteisessä ympäristövaliokunnssa.
Saastamoinen kertoo, että Kiuruveden puhdistamon
ongelmana ovat olleet niin
sanotut hule- eli katuvedet.
Mutta sekin ongelma saadaan vähitellen ratkaisuksi
verkkoa uusimalla.
- Oman puhdistamon kapasiteetti kyllä riittää ja puhdistusteho täyttyy, vakuuttaa
Saastamoinen vuonna 1975
rakennetun puhdistamon
kuistilla.
KAIKEN kaikkiaan Saastamoinen sanoo, että hänelle teknisen lautakunnan puheenjohtajuus on mieluinen
paikka, sillä hän tuntee ympäristöasioita aikaisempien
luottamuspaikkojensa kautta.
- Paikka on myös siinä
mielessä tärkeä, että tekni-
Tuomo
Saastamoinen
. Yhteisöveron alennuksella on selkeä
viesti: Suomeen kannattaa sijoittaa ja investoida.
Kirjoittelin alakouluikäisenä näytelmiä, joita esitettiin eri koulussa, olin
myös Lappeenrannan kaupunginteatterin nuorisolinjalla ja haaveilin näyttelijän urasta. Vaihtoehtonahan oli Ylä-Savon yhteinen
puhdistamo tai täysin uuden
puhdistamon rakentaminen
Kiuruvedelle.
- Nykyisen puhdistamon
saneeraus oli näistä edullisin, sanoo Saastamoinen,
vaikka ei ollutkaan mukana
tekemässä päätöstä.
Saastamoinen tietää kuitenkin, mistä puhutaan, sillä
hän on istunut varajäsenenä
teknisessä lautakunnassa ja
tuntee muutoinkin ympäristöasioita. Luottamushenkilöiden tehtävä on valvoa, ettei
lapsuksia pääse syntymään,
kaikkia yksityiskohtia virkamieskunta ei välttämättä ota huomioon. Tosin Sulkavanjärven kaava on parasta aikaa
korkeimmassa hovioikeudessa.
KAUPUNKI on rakennuttanut
viime aikoina teollisuushalleja, Milletti Oy:lle ja Pajaringille. Osa pk-yrityksistä ei kuitenkaan maksa yhteisöveroa, vaan henkilökohtaista
veroa yritystoiminnasta. Olisiko kaupungin syytä suosia
paikallisia tekijöitä?
- Ehdottomasti, ja se on
mahdollista kokonaistaloudellisuuteen vedoten. Siinä
on tehtäväsarkaa kiinteistöpäällikölle.
- Ideaalitilanne on, että
alkavat viat voitaisiin havannoida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On
huolehdittava, ettei esimerkiksi vesi pääse valumaan perustuksiin. Muutin 17-vuotiaana
kaupunkilaistyttönä miniäksi maalle,
missä sain oppia lypsämään lehmiä
käsin ja separoimaan maitoa. Uusitalo lypsykarjatila Koivujärvellä,
sukupolvenvaihdos tehty 2 vuotta
sitten, tilan isäntä
Niko-poika, Tuomo Saastamoinen
töissä tilalla, tilalla
lehmiä 60.
PALAUTE TÄRKEÄÄ
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja
Tuomo Saastamoinen saa usein yhteydenottoja maankäyttöön liityvissä asioissa
kuntalaisilta. Paikallisten rakentajien verotulot kun tulevat paikkakunnan hyväksi. Myös urakoiden pirstaloituminen tuo
omat haasteensa, jos tulee ongelmia, on vaikea
löytää vastuunkantajia.
Siksi tarkka työmaakirjanpito on ensiarvoisen
tärkeää. Kritiikkiä on esiintynyt siitä, että urakoitsijoissa on ollut virolaisia. Siihen liittyy myös
keskustelu yksityistämisestä. Poliittinen
ohjaus antaa linjaukset koko teknisen puolen toiminnalle.
Poliittista ohjausta lautakunta ja valtuusto käyttivät muun muassa Koivujärven rantakaavoituksessa.
Tiuhemmasta mitoituksesta väännettiin kättä 8 vuotta. Toinen
syy ovat laiminlyönnit.
Toisaalta ei voi olettaa,
että valvoja on koko ajan
työmaalla. Olen
viihtynyt hyvin maalaismilijössä.
Ennaltaehkäisy
tärkeää
TUOMO SAASTAMOINEN
pitää tärkeänä, että teknisellä puolella, samoin
kuin muuallakin kunnassa, kiinnitetään huomiota ennaltaehkäisyyn. Niitä hän pitää tärkeinä, sillä
kaikki viisaus ei asu kaupungintalolla.
sellä puolella kunnalla on
vielä omaa päätösvaltaa.
Jos ratkaisut tehdään yhdessä muiden kuntien kanssa,
valta menee muualle, Saastamoinen tuumaa.
Joka tapauksessa teknisen
lautakunnan puheenjohtajan paikka on erittäin vaativa.
- Esityslistat pitää lukea
huolella ja on oltava tarkkana jääviyskysymysten kanssa, koska teknisellä puolella liikutellaan suuria rahoja. Toinen puoli
on sitten se, että tuleeko jatkossa urakkatarjouksia, jos
?suositaan. paikallista. Koen tärkeänä terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuuden lähipalveluina, olipa se kunnan,
yksityisen tai kunnan ja yksityisen yrittäjän yhteisvoimin tuotettua palvelua. Tilat eivät ehdi kuivaa. Mitä työllistämiseen tulee, kysyntä
vaikuttaa työllistämiseen ja uusien työpaikkojen
luomiseen. maaliskuuta 2013
POLITIIKKA
KERRO UUTISVINKKI!
TEKNINEN LAUTAKUNTA:
Uusi pj. Tuomo Saastamoinen pitää oman jätevedenpuhdistamon saneerausta järkevänä.
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
Kapasiteetti riittää
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
TEKNISEN lautakunnan tuore puheenjohtaja Tuomo
Saastamoinen (kesk.) pitää hyvänä ratkaisuna, että
edellinen lautakunta päätyi
saneeraamaan Kiuruveden
kaupungin omaa jätevedenpuhdistamoa. Lautakunnan tehtävänä on kartoittaa
ne alueet, mitä valmistelussa ei tule esille. Rajanveto on hankalaa.
Mitä taas nykyisiin kaupungin kiinteistöihin tulee,
on ne Saastamoisen mukaan
syytä käydä tarkkaan läpi,
mikä tila on hyötykäytössä ja mikä ei. Tärkeää on luoda kuntataloudessa kokonaisvaltaista ja vastuullista ajattelua kehittyvän kunnan puolesta, että Kiuruvedellä
olisi hyvä asua ja elää.
Yhteisöveroa alentamalla pyritään kehittämään
kasvuyrittäjyyttä. 53 vuotta.
. Esimerkiksi, jos kaupungin työntekijöille aikataulut
käyvät tiukiksi, voi vaihtoehtona olla yksityistäminen
tietyömailla, kaapeloinnissa ja viemäröinnissä, etteivät ne veny turhan pitkiksi.
- Siitä tulee aina valituksia
kuntalaisilta, Saastamoinen
toteaa.
TARJA ARBELIUS
kokoomus, Ikä: 48, ammatti: yrittäjä, terveydenhoitaja,
psykoterapeutti, siviilisääty: aviomies ja kaksi aikuista lasta.
Päättäjänä
kannan vastuuta
Hyödyttäisikö yhteisöveron
alentaminen talouskasvua?
Yllätä
kiuruvetiset
Kannan vastuuta lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten ja lapsiperheiden etujen säilymisestä kunnassamme
Keskiviikko 6. Sitä ruvettiin menemään vastavirtaan
ja raivattiin peltoa.
Lahtelan tila sai vuokrapeltoja ja elinkeinoa kasvatettiin. Juhlia
vietetään vasta kesällä peltotöiden jälkeen. Nykyään harrastuksiin kuuluvat kahvakuula, nyrkkeily
ja kuntosali.
- Kahvakuulassa meillä
on hyvä porukka, joka kokoontuu muutaman kerran
viikossa. Siinä sivussa alkoi
yritystoiminta.
- Yritys on kasvanut omalla painollaan. Viisikymppiselle terveys merkitsee
paljon.
- Ei tässä tunne itseään vielä edes keski-ikäiseksi. Tuottaja ansaitsisi tänä päivänä paremman palkan mitä saa.
Lahtelan tilan tuleva isäntä vuonna 1964.
ja tunnetaan. Maatalous on kuitenkin Kiuruveden selkäranka. Tässä iässä pitää ruveta panostamaan jo itseensä. Ihmiset ovat täällä kovia tekemään töitä. Tulevaisuus on 1-2 miehen yri-
KAUPUNKILAISTA Matista
ei tule koskaan. Tulevaisuutta eivät myöskään
rakenna keinotekoisesti
haalitut yritykset.
- Omassa väestössä on tulevaisuus. Brändi on olemassa, joten asiat menevät
omalla painollaan.
Vaikka välillä yrityksessä on eletty huonojakin aikoja, Matti muistaa esi-isiensä koettelemukset.
- Nälkävuosina täällä kuoli paljon väkeä. Siitä tulee itselle mukava olo ja kansantaloudellisestikin se olisi merkittävää. Verkostoituminen ja toistemme palveluiden käyttäminen sekä yhteen hiileen puhaltaminen
on tärkeää.
Siitä Matilla on selkeä
mielipide, että kylälle ei
synny kultakaivosta, jolla
taattaisiin tulevaisuus. Jonakin päivänä he pelaavat ammattilaisina Kanadassa ja tienaavat isot rahat.
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona Tarmo, torstaina
Tarja ja Taru, perjantaina Vilppu, lauantaina Auvo, sunnuntaina Aurora, Aura ja
Auri, maanantaina Kalervo, tiistaina Reijo ja Reko.
VIISIKYMPPINEN Lahtelan talon isäntä ja yrittäjä Matti Lappalainen uskoo,
että Kiuruveden tulevaisuus on 1-2 miehen yrityksissä ja maataloudessa.
tyksissä.
Nykypäivän maatalouden
jarruksi Matti nimeää kauppaketjujen ahneuden. Uskon, että nuoret pitävät tämän pitäjän pystyssä. Ihmiset osaavat ostaa
omasta pitäjästä ja raha jää
tänne.
Kiuruveden elinvoimai-
suuden kannalta on tärkeää, että keskustan kauppaliikkeet pysyvät hengissä.
- Yrittäjien pitää hoksata, että jokainen tarvitsee
toistaan. Lahtelan isäntä Matista tuli vuonna 1991. Ihmiset pitää saada enemmän
liikkumaan. Matin
mielestä kaikki otetaan viljelijän selkänahasta.
- Tuottajahinnat pitäisi
saada nousemaan. Vain sanomalehtiä levitetään ja koska jakelu on ainoastaan amatöörien varassa, ei epäsäännöllisyyksiltä voida välttyä. maaliskuuta 2013
11
Tulevaisuus työnteossa
TIINA KILVENSALMI
MERKKIPÄIVÄ:
VIIKOSTA
VIIKKOON
i
LÄHETÄ KUVA!
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden kuvia pienen tarinan kera. (Kiuruvesi-lehti 9.3.1963). Siemenkauppaa tekevän yrityksensä Pohjolan
Jyväjemmari Oy:n hän perusti 20 vuotta sitten.
- Tilaa pitää yrittää kehittää ja jättää se tuleville sukupolville parempana mitä
itse on sen saanut.
Suomen mennessä EU:n
90-luvulla, moni maatilallinen teki pelloistaan luopumissopimuksen.
- Heikki-veljeni totesi silloin, että pellon teko ei ole
enää kiellettyä. Työnteko ei ole enää tärkeintä elämässä.
Pohjolan Jyväjemmari on
vakiinnuttanut paikkansa
siemenkaupassa.
- Yrityksemme tiedetään
Viikon miete
Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Matilla on viisi lasta; Liisa (19),
Paavo (17), Inka (12), Kreeta (9) ja Aarne (3).
- On tärkeää, että saadaan
nuoret ja lapset arvostamaan
maanviljelijän ammattia. Varsinaisesti lakossa ei Kiuruvedellä ole muita kuin kirkonkylän postimiehet. Kuvat ja tekstin voi lähettää
sähköpostilla: toimitus@kiuruvesilehti.fi
TIINA KILVENSALMI
LAHTELAN isäntä Matti
Lappalainen täyttää sunnuntaina 50 vuotta. Kiitollinen saa olla, että on pysynyt kunnossa. päivä. Toisaalla lakosta on
kiusaa liikenteelle. Liikunta on varmasti kaikille mahdollista.
LAPPALAISTEN suku on hallinnoinut tilaa Hautajoella
kohta parisataa vuotta. Näkyvimmät
häiriöt ovat postin puolella. Se on sitä mitä aiot tehdä
sen jälkeen kun olet lukenut tämän.
Mike Dooley
Viikon vitsi
Pyhäkoulun opettaja marisi Pikku-Kallelle:
- Tiedätkö mitä käy pikkupojille, jotka eivät
tule pyhäkouluun, vaan pelaavat mieluummin jääkiekkoa?
- Kyllä. Enää ei ole
suurta hinkua kasvattaa yritystä. Elämä lyhenee joka hetki, joten mihinkään turhuuteen ei aikaa
kannata käyttää.
Terveydestään Matti alkoi
huolehtia nelisen vuotta sitten, kipinä liikkumiseen tuli työterveyshuollosta. Matti
on työskennellyt kotitilallaan
70-luvun alusta saakka. Ryhmä on kaikille
avoin, ketä vain hikijumppa
kiinnostaa.
Aktiivista liikuntaa Matti
harrastaa viitisen tuntia viikossa. Tiloilla tehdään työtä tuleville
sukupolville.
Elävä maaseutu ylläpitää myös maisemaa ja lisää
viihtyvyyttä.
- Oletteko ajatelleet kuinka
mukavan näköinen maisema
täällä on, kun viljelijät pitävät pellot kunnossa.
Matti täyttää 50 vuotta
10.3., mutta juhlii niitä vasta heinäkuun 13. Samalla juhlistetaan yrityksen
20-vuotistaivalta.
TALVIMAISEMA
Helmikuinen pakkaspäivä vuonna 2010.
Kuva: Matti Huuskonen.
50 vuotta sitten
Lakko vaikuttaa Kiuruvedellä postinkulkuun
ja junaliikenteeseen
Viikon kestänyt virkamieslakko ei ole ainakaan vielä pystynyt kääntämään kiuruvetistä elämänmenoa ylösalaisin. Kiuruveden liikuntapalvelut saavat Matilta vain
kiitosta.
- Paikkakunnan kokoon
nähden täällä on erinomaiset
liikkumismahdollisuudet. Kiuruvedeltä ei voida
matkustaa rautateitse minnekkään ja postiautolinjojen varrella asuvien liikkuminen
on vaikeutunut. Maalaismaisemien keskellä on hyvä ollut rakentaa myös perhettä.
Anna-vaimon kanssa yhteistä tietä on kuljettu 24 vuotta.
Matin toiveissa on, että yksi lapsista jatkaisi tilaa. Meidän murheet ovat pieniä, kun vertaa
siihen aikaan.
MATIN mielestä Kiuruvesi
on hyvä paikka toimia yrittäjänä.
- Täällä on keskinäistä kateutta vähemmän kuin muualla. Sotavuosina
talon isäntä kaatui ja tilalla
elettiin hiljaiseloa parikymmentä vuotta
Odotimme sen varsomista. Ylä-Savon Vuskareiden tanssikurssit, 8 h, 10 ?/hlö/rytmi.
Koko paketti (4 rytmiä) 20 ?.
. Kihin Salla
. Samoin tyttäremme on myös innostunut hevosista ja hänellä onkin oma poni ratsastukseen.
Poikaa olen innostanut mukaan ja hän siivoaakin tallia eurolla per karsina, Paavo Lappi kertoo pilke silmäkulmassa.
TURHALAN kylällä Uutelassa Paavo ja Anne Lapin tallissa on tällä hetkellä 5 hevosta ja yksi poni. Kilpailustatistiikkaa: 63 starttia,
joista 25 voittoa, yhdeksän 2. Paluu su 21.4. klo 7.30 Ajetaan reittiä
Kiuruvesi-Pyhäsalmi-Kärsämäki-Kempele-Oulu
. Samassa yhteydessä
Lapin kasvattama, omistama, valmentama sekä ohjastama Tähti-Tino palkittiin valiojuoksijana sekä
vuoden voitokkaimpana hevosena.
Paavo Lappi kasvattaa,
valmentaa sekä ohjastaa hevosia. klo 12.00-16.30
Iisalmen markkinoilla 8.-9.3.
MIELEKÄSTÄ
Paavo Lappi talvisella lenkillä Tähti-Tinon vetäessä rekeä. sijaa sekä
kolme 3. Vapaa pääsy tapahtumassa järjestettäviin päivä- ja
iltatilaisuuksiin
Lisäksi halutessasi:
. Vapaa pääsy Hotelli Luostotunturin kylpyläosastolle
. Suomenhevosruuna, 11 vuotta.
. Meillä molemmilla on
päivätyö ja olen huomannut, että kaksi ajettavaa on
vielä ok, mutta enemmän jo
liikaa.
Kihin Salla on jo 20 vuotias, mutta niin hyväkuntoinen, että Lappi pohtii vielä yhden varsan teettämistä.. Paljon musiikkipitoista ohjelmaa ja
hauskanpitoa, monet tanssit
Hintaan sisältyy:
. Pääpaino kasvatustyössä on suomenhevosissa. Ennätys ryhmälähtö: 24,6 aly, tasoitusajo 26,0 ke
. 12
Keskiviikko 6. Kuljetukset Kiuruvesi-Luosto-Kiuruvesi
. opetuksen ja aineistot.
HINTA 220 ?/hlö
Ilmoittautumiset 2.4.2013 mennessä puhelimitse
045 1334 670/Risto Laitinen
-LEHTI
Matkan järjestää Suomen Rytmimusiikin Ystävät ry
KIURUVEDEN Hevosystäväinseura palkitsi jo kolmatta kertaa Paavo Lapin pitkäjänteisestä ja menestyksekkäästä kasvatustyöstä
Vuoden kasvattaja -palkinnolla. Lähtö Kiuruveden linja-autoasemalta
pe 19.4. Muistan kun aamulla
katsoimme, että Sallalla alkaa olla varsominen todella lähellä ja Mirja-mummu
vielä sanoi minulle, että elä
sinä nyt sitten itse ala vielä varsomaan, Anne Lappi
kertoo.
- Minulle tuli lähtö sairaakaan alkuillasta ja ei auttanut kuin soitella lähipiirille, että tulkaa valvomaan
tammaa, joka varsoo koh-
ta.
- Tyttö syntyi sitten ilta yhdeksältä ja ajoin sairaalasta
tänne kotiin katsomaan tammaa. Ensimmäinen Viltteriläinen suomen
tamma tuli Lappien taloon
STATISTIIKKA
i TÄHTI-TINO
. noin klo 21
. Se
ehti jättää 8 jälkeläistä, joista meillä on siitoskäytössä
Kihin-Muistosta oleva Kihin Salla.
Kihin Salla on niin ikään
jättänyt myös 8 jälkeläistä, joista menestykseimpiä
ovat Paavo Lapin omistama
Tähti-Tino sekä Lapin kasvattama, mutta Jari Salmen
omistama Sallan Ari.
Tähti-Tinolla on erityinen paikka perheen historiassa, sillä ?talon rouvat?
varsoivat saman illan aikana.
- Voi sanoa, että molemmissa olin mukana, mutta
ei minusta tainnut olla apua
kummallekaan, Paavo Lappi naurahtaa.
- Odotin tytärtämme ja aikaa oli enää muutama päivä laskettuun aikaan. 2 vrk:n majoitus 2 hengen huoneessa puolihoidolla
(aamiainen ja päivällinen)
. Harmonikkakurssi 70 ?/hlö sis. Omien sanojensa mukaan hevoset ovat koko perheen harrastus ja sellaisena
pysyy.
- Anne opettaa varsat ja
ajaa hevosia. maaliskuuta 2013
ANU LAITINEN
Kiuruveden torilla huomenna
7.3. sijaa.
Kihin
Sallan
vieressä
Anne
Lappi
tyttärensä
Heidin
kanssa.
Paavon ollessa 16-vuotias.
- Vilkkuva oli meidän ensimmäinen siitostamma. Se varsoi sitten Tähti-Tinon heti yhdeltätoista,
Paavo Lappi kertoo.
Tähti-Tinossa yhdistyy
myös monen hevosharrastajan haave onnistua kaikilla osa-alueilla.
- Valiojuoksijan palkinto tuntuu erityisen hyvälle, koska kyseessä on oma
kasvatti, oma valmennettava sekä olen itse ajanut ne
ajat raveissa, Paavo Lappi
kertoo.
PARASTA kasvatustyössä on
Paavo Lapin mukaan nähdä
omien kasvattien menestyvän.
- Hevosihmisten ikuinen
haave on se, että saa sen
mahtihevosen, jolla tehdään
hienoja tuloksia.
Lappi ei kuitenkaan aio lisätä hevosmäärää, sillä hänen mukaansa harrastus on
pidettävä mielekkäällä tasolla.
- Yksi siitostamma kerrallaan. Perähevosena oma kasvatti Valtrauksesta oleva Tähti-Tuisku.
Vuoden kasvattaja
TUNNUSTUS:
ANU LAITINEN
KIURUVESI-LEHDEN
LUKIJAMATKA
LUOSTOLLE
19.-21.4.2013
. Polveutuminen i.
Tino e. Sama tilanne oli Kihin Sallalla
Lausunto, johon sisältyy yhteenveto arviointiselostukseen jätetyistä kannanotoista, pidetään nähtävillä Pyhäjärven ja Kiuruveden kaupungintaloilla ja pääkirjastoissa sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa.
Yleisötilaisuus torstaina 14.3.2013 Kiuruvedellä
YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään
torstaina 14.3.2013 Kiuruveden Mäkipirtillä (Lahnastentie 386) klo 18.30. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla
klo 18.00. Osmanginjärvestä vesireitti jatkuu Pölhönjoen
kautta Palosjärveen ja edelleen Koskenjoen kautta
Kiuruveteen.
Hankkeen ymparistövaikutusten arviointiselostus on
nähtävillä 6.3. 0600 11677
itäinen alue, p. Keijo Heinonen hoitaa met-
sästysmajan ylläpitoa ja
vuokrausta.
Syksyn metsästys oli onnistunut hyvin. Syksyllä järjestetään jo perinteek-
si muodostuneet ajokokeet
ja hirvipeijaiset.
Koivujärven hirviporukka lahjoitti Kalliokylän
koulun oppilaille kevätretki rahaa neljäsataakaksikymmentä euroa. (017) 272 8471 ja
(017) 272 8472, muuna aikana
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä.
Lasten ja nuorten palvelut
ma, ke, pe klo 9-10
p. (017) 272 2346
Suun terveydenhuolto
Ajanvaraus ma-pe klo 7.3015.30
p.(017) 272 4400. (017) 272 2346. 0295 038 340, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Hankkeesta ja ympäristövaikutusten arvioinnista vastaa Vapo Oy, Irma Tommila, puh. 010 33 28270, etunimi.sukunimi@poyry.com
?Lehmä luistimilla?
Tiia Nevalainen Nivan koulu 4A. - 3.5.2013 Pyhäjärven ja Kiuruveden
kaupungintaloilla ja pääkirjastoissa sekä PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksessa (Veteraanikatu 1, Oulu), myös sähköisenä osoitteessa
www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa/YVA
-> Vireillä olevat YVA-hankkeet -> Energian tuotanto
Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. maaliskuuta 2013
URHEILU
13
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
Markus Kämäräiselle voimanoston SM-kultaa
TOMI KÄMÄRÄINEN
Markus Kämäräiselle tuli SM-kultaa voimanostokisoista Sotkamosta. Kalliokylän oppilaat muistivat hirviporukan lahjoitusta tekemällä oppilastyönä hirvenmetsästystä esittävän raanun.
PÄIVYSTYKSET
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Iisalmi kiireellinen hoito mape klo 8-16, p. 0400 144 514
Mielenterveys- ja
päihdepalvelut
p. Tuotantoalueen kokonaispinta-ala olisi 227,6 ha, josta varsinainen tuotantoalue noin 215 ha. Keskiviikko 6. Riistakannat ovat olleet hyvät seuran alueella. (017) 186 611
Eläinlääkäripäivystys
p. Riistanhoitotyönä on hoidettu riistapeltoja, tehty riistan talviruokintapaikkoja, pyydetty pienpetoja ja hirville on
viety nuolukiviä.
Kokouksessa hyväksyt-
tiin seuran tilit ja talousarviossa vahvistettiin jäsenmaksuksi tälle vuodelle 20 euroa ja uudelle jäsenelle ensimmäisenä vuonna liittymismaksuksi 100
euroa.
Päätettiin myös, että kevään aikana järjestään seuran jäsenille ja maanvuokraajille pilkkikisat. Kämäräisen yhteistulos oli 420 kiloa.
TULOKSIA
Kiuruveden Urheilijoiden 15-vuotias Markus Kämäräinen nosti raw-voimanostokisoissa Sotkamossa SMkultaa yhteistuloksella 420 kiloa.
Markus Kämäräinen
nosti alle 17-vuotiaiden ikäryhmässä sarjassa alle 105 kiloa.
Oma yhteistulosennätys parani peräti 20 kilolla. Kämäräisen yhteistulos muodostui
155 kilon jalkakyykys-
tä, 80 kilon penkkipunnerruksesta ja 185 kilon
maastanostosta.
Kämäräinen on Kiuruveden Urheilijoiden voimailujaoston ensimmäinen suomenmestari.
Voimailu tuli Kiuruveden
Urheilijoihin mukaan vuoden 2013 alusta.
Markus Kämäräinen oli
Jänteen viimeinen edustaja voimanostokisoissa joulukuussa 2012, jolloin hän nosti Äänekoskella näihin kisoihin oikeuttavan tuloksen.
METSÄSTYS
Koivujärven metsästysseura järjestää pilkkikisat
KOIVUJÄRVEN metsästysseuran vuosikokous pidettiin 2.3.2013 metsästysmajalla Erälehdossa. Seuran puheenjohtajana jatkaa
Sami Saastamoinen. (017)272 4224,
päivystys Iisalmen sairaalassa
24h. Arkipyhä- ja
viikonloppupäivystys
Kuopiossa, ajanvaraus klo 8-9
p. (017) 272 2600
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin
läntinen alue, p. Asiasta ovat kertomassa ELY-keskuksen,
YVA-konsultin ja Vapo Oy:n edustajat. 040 761 4400, 24h.
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
p. Kannanotot toimitetaan kirjallisena viimeistään 3.5.2013 mennessä
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle, osoite PL 86,
90101 OULU tai mieluiten sähköpostilla osoitteella
kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa lausuntonsa
arviointiselostuksesta viimeistään 3.7.2013. Johtokuntaan valittiin erovuoroisten tilalle Keijo Heinonen, Jarno Saastamoinen, Antti Tossavainen
ja Erkki Laitinen. Kiireettömissä tilanteissa
aluehoitajat/avustajat.
Kiuruvesi ma-su klo 8-18
p.(017) 272 9482, muuna
aikana Iisalmen sairaalan
yhteispäivystyksessä.
Sonkajärvi kiireellinen ja
vaativa päivystys Iisalmen
sairaalan yhteispäivystyksessä
p. 0600 11678
YVA-KUULUTUS
LEVÄSUON TURVETUOTANTOHANKE
Vapo Oy suunnittelee turvetuotantohanketta Leväsuolle, joka sijaitsee Pyhäjärven kaupungissa noin
18,5 km keskustasta koilliseen. Kaikki asiasta
kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Lisätietoja
YVA-menettelystä antaa Liisa Kantola, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 020 790 5805, etunimi.sukunimi@vapo.fi
YVA-konsulttina toimii Pöyry Finland Oy, Tuija Hilli,
puh. Kuivatusvedet on suunniteltu
johdettavan pohjoiselta alueelta (132,7 ha) laskuojaa pitkin Harvanpuroon, josta edelleen Lahnaseen,
Lahnajokeen, Jylängönjokeen ja Osmanginjärveen.
Eteläiseltä alueelta (94,9 ha) vedet johdettaisiin laskuojaa pitkin Korpijokeen ja edelleen Osmanginjärveen. Kiireettömissä tilanteissa Sonkajärven
terveyskeskus
p.(017) 272 7468,
ma-pe klo 8-16.
Vieremä ma-pe klo 7.3015.30,p
katso
Kiuruveden Ladun kotisivut.
Koulujen ruokalista vko 11:
ma: makaronipata, kaali-appelsiinisalaatti, luomuruisleipä, ti:
grillimakkara, perunamuusi,
porkkanaraaste, luomuruisleipä, ke: lihamureke, perunat,
kastike, vihersalaatti, to: järvikalakeitto, remeskylänwursti,
luomuruisleipä, lehtisalaatti,
pe: ohrasuurimopuuro, luomumoniviljasämpylä, remeskylänkinkku, marjasose
Ateriapalvelun ruokalista
vko 11: ma: nakit, perunasose,
kastike, maissi, jäävuoritomaattisalaatti, puolukkainen
talkkuna, ti: liha-perunalaatikko, he-ma-po, punakaali-mustah.salaatti, mansikkakiisseli,
ke: lihakeitto, juusto, rahkajälkiruoka, to: kirjolohikiusaus,
sekavihannes, punainen salaatti, maitovanukas, pe: jauhelihakastike, perunat, kukka-parsa,
juuresjuttu, sekamarjakiisseli
pahtuma maapallon ilmaston puolesta ja koko maapallolla
valojen sammutus 20.30-21.30. 15.45
to
klo 8.00 . Rytkyn luontopolulle, 17.3. 040 527 1798
ja 0400-399 301.
KUULUTUS
YKSITYISTIEAVUSTUKSET
KULTTUURITOIMEN TAPAHTUMIA
Postin mukana asiakirjat lähetetään osoitteeseen:
Kiuruveden kaupunki, tekninen palvelukeskus,
PL 28, 74701 KIURUVESI.
La 23.3. Liput 10 ?, alle 15
v. klo 13. Puistonkulmalla klo 9:00-9:45
Lisätietoja:
erityisliikunnanohjaaja Emilia Soudunsaari
p. Avustukset on tarkoitettu
sellaisille teille, joissa on vakituisesti asuttua
pituutta vähintään 800 metriä.
Asiakirjat jätetään kaupungintalolle, tekniseen
palvelukeskukseen tai monipalvelupisteeseen,
osoite Harjukatu 2.
Lisätietoja asiasta antavat:
Ympäristöinsinööri Ari Ruotsalainen puh: 0400-371128
Yhdyskuntateknikko Tapio Piippo puh. Kuukkeliin. Tervetuloa!
-------------------------------------Eläkeliiton piirin kirkkopyhä
Iisalmessa su 10.3. 15.00
ERITYISLIIKUNTA TIEDOTTAA
HELPPO AAMUJUMPPA
Jumppa jatkuu 14.3. Vieraita Iisalmesta. p. heti p. ja alle 4 v. Vihervoimaa ja piristystä ikkunalaudalta; Idättämisestä ja versottamisesta sekä vihervoiman maistelua.
to 14.3. 14
Keskiviikko 6. klo 10 Puistonkulmalle. Ilman salliessa
sauvakävellään, Marja-Leena
jatkaa. Arpajaiset, johon
toivotaan voittoja. klo 10.
Lähtö l-autoasemalta klo 9.00.
Hinta 5 e.
-------------------------------------Ennustan korteista tulevaa.
Soita 015-446200 tai 050-564
2393/Leena
-------------------------------------Pöytätasojen ja penkkien
hionta leveänauhasantaajalla,
p. Kokouksen
tarkastettu pöytäkirja on
nähtävänä 22. ilmaiseksi.
. Vapaa pääsy.
. -7.4.2013
Hoitokunta
KUULUTUKSIA
Kiuruveden
Sanomalehti Oy:n
OSAKKEISTA 500 kpl
on vaihtanut omistajaa siten,
että vaihtoon sovelletaan
yhtiöjärjestyksen 8 §:n
mukaista lunastuslauseketta.
Osakkeenomistajan, joka
haluaa käyttää lunastusoikeuttaan, on esitettävä
lunastusvaatimuksensa
yhtiölle 6.5.2013 mennessä.
Yksityiskohtaisia tietoja saa
pyydettäessä
Pirjo Manninen,
p . Olen lomalla. Ilm. Kansainvälisen Naistenpäivän yleisötilaisuus su 10.3.
klo 12.30- 15.00, KulttuuritaloKiurusali. klo 13.00 Kiurusalissa. Lähtö Puistonkulmalta klo 10.30. Kahvitarjoilu (omakustanteinen) ja arpojen myynti alkaa klo 12.00. l-autoasemalta. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi. 0400-945544.
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä
omiin astioihin ja lounaalla perjantaina klo 10.30- 14.00 sekä
rieskaa ym. VLT, FM Jaana
Venkula luennoi aiheesta ?Näin ei voi jatkua! Luottamus
yksilön ja yhteisön hyvinvoinnissa?. 0400-927 167
--------------------------------------
Kotini
on siellä
missä
lehteni.
Suojaa silmäsi
auringolta!
SPR:n kerho ti 12.3. koululla
to 21.3. klo
9-11 Virranrannassa. Esillä vuosikokousasiat sekä peruskorjauksen päättäminen.
Hoitokunta
Kalliokylän
Eräpojat ry:n
VUOSIKOKOUS
su 17.3.2013 klo 12 Majalla.
Johtokunta
Kiuruveden OAY:n
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
torstaina 21.3.2013
klo 18.30 Kiurun Kulkurissa.
Kokouksessa käsitellään
yhdistyksen uudet
säännöt. 017-272 900 . ja 21.3. Yhteistyössä kaupungin,
ev.lut.srk:n ja Kiurupartion kanssa. ilmaiseksi.
. Tervetuloa!
Johtokunta
Niemisjärven
Osakaskunnan
VARSINAINEN KOKOUS
pidetään to 21.3.2013
klo 18.30 Peltohovissa.
Kokouksessa päätetään
säännöissä määrätyistä
asioista. klo 18.30-20.00 Väreessä
Kevään kurssien tarkemmat tiedot oppaassa ja https://
www.opistopalvelut.fi/kiuruvesi/ ja kansalaisopisto/ajankohtaista. 040-740
4373
-------------------------------------Eläkeliiton kerho ti 12.3. Tervetuloa!
Kansalliset seniorit: kerho
srk-talon takkahuoneessa ti
12.3. Es. klo 10
srk-talolla. 050 539 8991.
Mykyrokkaa joka torstai klo
10-15 lounaalla ja mukaan,
sekä tuoreet kotimunkit ja ruisleipää Gasthaus Palopaikasta
puh. Kotileipomo Tarja Martikainen p. klo
10 Silmussa. Pienoisnäytelmäesitys ?Hölmölän kiireet. 0453430 300
-------------------------------------Karitsanlihaa suoraan
paikalliselta tuottajalta. Tervetuloa!
K-veden invalidit ry: Kerho
seurakuntatalon takkahuoneessa to 7.3. K-veden Rintamaveteraanit
--------------------------------------
MUISTILISTA
Eläkeliitto: Viimsin-kylpylämatka 520 e maksettava 12.3.
mennessä tilille 478310-226889
tai kerhossa. klo 19.00 Kirkkolauluyhtye Kaanon:
Pääsiäiskonsertti
Vaihtuvien näyttelyiden tilassa maaliskuussa Pekka
Laakso
Tarkemmat tapahtumatiedot: http://kulttuuritalo.kiuruvesi.
fi
KUUTAMOHIIHDON ARVONNASSA
voitot osuivat seuraaville henkilöille:
Hiihtokäsineet: Pentti Hukkanen
Uimaliput 5 kpl: Pasi Tiihonen, Petra Niskanen ja Saija
Kattainen
Sauvaliikunta?kirja: Esko Meriläinen
Keskikeho kuntoon ?kirja: Marjo Hyvönen
Kuntolehden vsk: Kati Kärkkäinen
Palkinnot on postitettu voittajille.
Kiuruveden kaupungin tekninen palvelukeskus
asettaa haettavaksi yksityistieavustukset 30.4.
2013 mennessä. Liput 5 . la 16.3.
klo 12.00 Nivan koulun salissa. 040-753
0370
-------------------------------------Syöpäyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous to 14.3. Kokouksen
tarkastettu pöytäkirja
nähtävänä Risto Variksella
(Laukkalantie 1255)
22.3. Lisätietoja
www.whitecharm.fi tai 050387 7585
-------------------------------------Kuivaa koivupilkettä myydään, Heikki Lång p. Matkalle mahtuu
vielä jos ilm. maaliskuuta 2013
RIVI-ILMOITUS
KOKOUKSIA
Kiuruveden
Työttömät ry:n
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
pidetään Puistonkulman
ruokalalla pe 22.3.2013
klo 13.00.Tervetuloa
joukolla päättämään
tulevasta toiminnasta.
Hallitus
Aittokorven
Riistaukot ry:n
VUOSIKOKOUS
pidetään su 17.3.2013
klo 13
kyläntalo Korvikossa,
Korpijoentie 770.
Esillä sääntöjen määräämät
asiat. Myös
puhujan kirjoja myynnissä (tulot hyväntekeväisyydelle).
Vapaa pääsy!
. Tervetuloa!
Hallitus
Laukkalan Seudun Vesiosuuskunnan
VARSINAINEN KOKOUS pidetään ke 13.3.2013
klo 19.00 Laukkalan Nuorisoseuran talolla.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa! Hallitus
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . klo 14 srk-talon takkahuoneessa. klo 14
Rinnekodilla. ke klo 8.00 . Elsalle
kerhossa tai p. leivonnaisia puh.
040 182 44 33
-------------------------------------Leipuri torilla torstaisin klo
9-11. Ilm. Lauluryhmä kokoontuu
klo 11.30.
Ohjattuja lumikenkäilyretkiä: 10.3. klo 19.00 Angelika Klas ja Tanquedia Quintettangokonsertti (tuolikonsertti)
To 28.3. Tervetuloa!
P-Savon Muisti ry:n vertaistukiryhmä kokoontuu to 7.3. klo 12:00 alkaen.
Tervetuloa!
Eläkeläiset ry: tervetuloa kerhoomme ke 13.3. 0400-160158
Uusille hakijoille hakemuskaavakkeita on
teknisessä palvelukeskuksessa.
Kiuruvesi 6.3.2013
Tekninen Palvelukeskus
PL 28, 74701 Kiuruvesi
puh. 050-526 9596
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon
myyntipiste toritalossa suljettu
7.-8.3. 16.30
pe
klo 8.00 . . Tunti ilmastolle . ala- ja yläkoululaisten
näytelmäryhmä. internetin kautta tai puh. klo 18.30-20.00 Heinäkylän ent. 28.3.2013
Mikko Remeksellä.
Hoitokunta
Honkarannan
kyläyhdistys ry:n
VUOSIKOKOUS
ke 13.3.2013 klo 19
Mirjan ja Sepon luona
(Honkarannantie 241).
Tervetuloa!
Hallitus
Kiuruveden JHL-232
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
pidetään 25.3.2013
klo 18:30 alkaen Hotelli
Peltohovissa. Mukana Hannakaisa
Heikkinen; vanhenevan ihonhoito (MSL). Järj. Toimi
nopeasti, pieni erä. 0500-310 213
-------------------------------------Talvisodan muistokonsertti
Iisalmen Kulttuurikeskuksella
13.3. klo 18. Kokouksen pöytäkirja nähtävänä
samassa paikassa
16.4.2013 saakka.
Hoitokunta
Laukkalan
Osakaskunnan
YLEINEN KOKOUS
to 21.3.2013 klo 9.30
Laukkalan NS-talossa,
Laukkalantie 972.
Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat. 10.3.
mennessä p. 040 592 5695
KANSALAISOPISTO, Harjukatu 2 B
. Lähtö klo 17 Kiuruv. Kokouksen
alussa kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
JHL-232 hallitus
Hepokoski-Honkaperä
tiekunnan
KOKOUS
to 21.03.2013 klo 19.00
Peltoniemessä, Teuvo
Tikkasella. Enn.ilm. su 17.3. EARTH HOUR ?tapahtuma
Kirkonmäellä, Kirkkokatu 8 la 23.3.2013 klo 20.30-21.30
Maailman laajuiseen ilmastokampanjaan liittyvä yhteista-
Rytkyn ja Kolemalan
Osakaskuntien
VUOSIKOKOUKSET
la 23.3.2013 klo 11
Rytkyllä, Parkonmäentie
29, Jarmo Niskasella.
Käsitellään vuosikokousasiat sekä vesialueella
tapahtuva vesirakentaminen ja vainajien
tuhkan sirottelu. 040-585 8991.
Kyyti ilmainen, pääsylippu 10
euroa. Tervetuloa mukaan!
Kiurun Parkinson: kerho ma
11.3. Viihdeorkesteri Kilimun konsertti ?Menneen talven
lumia. Tervetuloa!
-------------------------------------K-veden Voimistelijain Uskollisuuden Killan kevätkokous ke 13.3.2013 klo 10 POP:n
talossa KiVon toimistossa.
Tervetuloa! johtokunta
-------------------------------------Eläkeläiset ry: lähdemme
Iisalmen Eläkeläiset ry:n Talvijuhlaan ti 12.3. Tervetuloa!
Johtokunta
Tihilän Seudun
Jahtimiehet ry:n
VUOSIKOKOUS
pe 15.3.2013 klo 19
Elotuvalla.
Johtokunta kokoontuu
klo 17.30
piipunpellit . (017) 753 335
Fysioterapeutit: Anneli Hautajärvi,Jaana Kananen,
Anneli Knuutinen, Hanna Loppukaarre
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
p.017-752 259
Soilin Hieronta
Kuntohoitaja Soili Marin
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
Linja-autoasema
Puh. 050-514 0067
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
juhlat
050 . 045 124 4130
Nivankatu 3, Kiuruvesi
p. 017-754 570
Avoinna ma-pe 8.30-17.00
ParturiKampaamo
Jennica
p. tikkaat . maaliskuuta 2013
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00,
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
15
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
Palokatu 9, p. kourut . (017)754 665
Kiuruveden
Fysikaalinen
Hoitolaitos
Asematie 5, puh. 0500-61
9 674
. 017-753994
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Nivankatu 2, 2.krs
Osana kierrätystä.
Erkki Kastari Ky
Puh. Lukkosaumakatot omalla koneella
Kauneus- ja jalkahoitola
Puh.044 255 7510 Yrittäjäntie 10
www.cutriina.fi
Niemistenkatu 8
p.017-818181
p. 040 752 4422
Kiurukatu 3
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
Palveluhakemistossa
ilmoitus
huomataan!
Kiuruvesi
LEHTI OY
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
MAINOSPALVELUT
p.017-770 7700
0400-685968 Harri Heikkilä. 040 507 4458
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. lumiesteet
. 0400 654 758
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Parturi-Kampaamo
PÄIVI
Torikatu 6, p. Keskiviikko 6. (017) 754 879
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
p. 752 334
Muut
Puhtaanapito ja kotipalvelut
puh. 353 3220
Asematie 11, II krs.
Apteekin yläkerta
VT@timomartikainen.fi
Hammaslääkäriasema
www.timomartikainen.fi
KULMAPAIKKA
Puh. (017) 753 737
www.kastari.fi
Lääkäripalvelut
Hammaslääkäri
ILKKA NYKÄNEN
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
Säästötalo, Kiuruvesi
puh. 050-543 1253
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
koulutettu hieroja
Kaivinkone-, louhinta-, räjäytys- ja
maansiirtotyöt
Lavettikuljetukset
Myydään peltomultaa
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Kirkkokatu 2
Puh
yleiset asiat, myös todistukset ja
lausunnot . klo 8-16.30. Tsemppi (Pieksämäki)
su 10.3. 0500-672 322
TORILLA
RAPAKKOJOEN KAUPPA OY:N
KONKURSSIPESÄ
myy pantinhaltijan lukuun tarjousten perusteella
yhdessä tai erikseen Kiuruvedellä, osoitteessa
Nivankatu 11 sijaitsevan vuokrakiinteistön sekä
Kiuruvedellä, osoitteessa Nivankatu 13
sijaitsevan vuokrakiinteistön.
Kiinteistöllä Nivankatu 11 sijaitseva
liikehuoneistorakennus on valmistunut vuosina
1962-2005, pinta-ala 1387 neliömetriä.
Lämmitysmuotona on kaukolämpö.
Kaupungilta vuokratun maapohjan
pinta-ala on 3435 neliömetriä.
Kiinteistöllä Nivankatu 13 sijaitseva vanha puurakennus (vanha suojeluskuntatalo) on valmistunut
vuonna 1902 ja se on peruskorjattu vuonna 1958,
pinta-ala 559,5 neliömetriä.
Rakennus on huonokuntoinen.
Lämmitysmuotona on kaukolämpö. 029 000 6700
Kirjalliset tarjoukset:
Rapakkojoen Kauppa Oy:n konkurssipesä
Asianajotoimisto Krogerus Oy
Puijonkatu 29 A
70100 Kuopio, telefax 029 000 6701
sähköposti kuopio@krogerus.com.
Konkurssipesä pidättää oikeuden
hylätä tai hyväksyä tehdyt tarjoukset.
- maatila- ja rakennustyöt
- traktoriurakointi
- mökkitalkkarityöt
- lumienpudotukset
p.0500-373 813
www.tmikarinousiainen.fi
PILKEKONEVUOKRAUS
p. 9. la 7. kassillinen
Tervetuloa!
TORSTAINA
TORILLA klo 9-13
MADETTA ym. 0400 237 636
. 3
kpl
Tervetuloa edullisille Pulla- ja Leipäkaupoille!
KAUHAVAN PULLA JA LEIPÄ. 040-7624324 tai
p. matkat, täysihoito,
kylpylähoidot. 050 4012 820
Myydään OMAKOTITALO 126,5 m2
+ autotalli ja varastot, keskustassa.
Vapautuu 1.3.2013.
Tule ja tee tarjous p. 3
pkt
Uunituoretta
leipää
10 . Kaupungilta
vuokratun maapohjan pinta-ala on 3100 neliömetriä.
Tiedustelut ja näytöstä sopiminen:
Puh. 017-7687 524
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. kassi
Isot
hunajarinkelit
10 . kello 9-15
Kirurgi, vatsaelinkirurgi,
ortopedi
ESKO HARJU
Kiuruveden Fysik.hoitolaitos,
Asematie 5, Kiuruvesi
Ajanvaraus p. / lasku.
1352/03/Mj
KAHVIO
Liput 5,-/2,-
ASUNTOJA
Vuokrattavana
- Valtra-mallistoa koeajettavissa
- Nähtävillä Firestone-tuoteuutuuksia
- Erikoistarjouksia tuotteista
- Kahvitarjoilu
Valtran ja Firestonen edustajat paikalla.
www.turvallisetrenkaat.fi
Teollisuustie 4, KIURUVESI
P. tarkemmat tiedot
www.runni.fi,
Runni facebookissa tai
soita p. 017-7604600
www.hotellipeltohovi.com
KYLPYLÄMATKA
PÄRNUUN
28.4.-5.5.2013
Hinnat/hlö 2hh:
Viiking AB-talo 490,Viiking C-talo 520,Bussi mukana koko ajan!
Sis. 3.
5 . 045-1322154
(klo 15 jälk.)
Vuokrattavana
Asuinrinteellä
KAKSIO, 3.krs,
lyhyeksi tai pidemmäksi
aikaa, kalustettuna
tai ilman,
p. 0500-373 799
www.taitosavoky.com
LÄHETYKSEN
KIRPPUTORI
ALE
to . klo 9?12 TORILLA
Leo Ojaluoto
P. 050 349 9393
Kivikylän kotipalvaamo
* Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
* Tarvittaessa sijaisautoja
Lappi p. / hlö, lapset -50 %
-orkesteritansseissa Mika Lappalainen klo 20-01
-tansseihin bussikyyti Kiuruvedeltä
Pe 15.3. ihoryppyjen pistoshoito
La 9.3. ummetus- ja
suolistosairauksien, myös yliherkkyys
tutkiminen ja hoito . peräpukamahoidot ?
maha- ja paksusuolen tähystykset,
myös nukutuksessa . maaliskuuta 2013
SEKALAISTA
HUVEJA
OK SAVON OSSOOJAT
on tuottanut yli 14-vuoden ajan laatutietoisesti
hoiva- ja siivouspalveluja.
Ammattitutkinnon suorittaneet työntekijämme
ovat hoiva- ja siivousalan ammattilaisia.
HOIVA - ja SIIVOUSPALVELUT
p.050 531 1874
RAKENNUS- /REMONTTIPALVELUT
p.050 522 1800
OK SAVON OSSOOJAT
Tupaharjuntie 30, 74700 Kiuruvesi
Rengas- ja
konepäivä
Kiuruvedellä 13.3. Bussireitti:
Kiuruvesi . ultraäänitutkimukset (myös sydän) . * Arvontaa * Tervetuloa
Kalliokylä viihtyisäksi ry kalliokyla.fi
LUOMU-WOLLEY PELAA
Naisten II:n ylempää jatkosarjaa
LuoWo . Pizzabuffet & tähtiviihdettä
-uinti ja pizzabuffet (klo 12-16) 20 . LAITINEN OY
Passi mukaan matkalle,
syntymäajat ilmoitettava
varattaessa.
Palvelumaksu 5 . vaivaisenluut, tyrät ja niveltähystykset (esim.
polvi, olkapää) . nivelvaivojen
tutkiminen ja hoito . koko
pussi
Juureenleivotut
ruislimput
ja perunalimput
10 . 050 307 5439
Pullakauden avajaiset!
KAUHAVALAISTA MESTARILEIVONTAA
Kiuruveden torilla to 7.3. . suonikohjujen ruiskutus- ja
leikkaushoidot, myös tähystys ?
kirurgiset toimenpiteet nukutuksessa
tai puudutuksessa esim. 050-5142 622
tai 050-3439 727
Vuokrattavana
KT-YKSIÖ 31,5 m2
3.krs, Juntusentie 2,
p. järvikalaa,
myös fileenä, sekä
lämmintä savukalaa ja
lämpimiä kalakukkoja.
Kalapiste, Varpaisjärvi
TO TORILLA klo 9-12
HIEKKAMAAN PERUNAA
Kalajoelta,
useita lajikkeita,
sekä
pakastettua karpaloa,
p. sijainti, hyvä kunto.
Vapaa heti tai sop.mukaan.
p. 017-752556
LINJA-AUTOLIIKE
VELJ. 16
Keskiviikko 6. klo 12.00
ampumaradan tien varressa.
Lapsille hiihtokilpailut
(palkinnot), aikuisille ronttosen
heittoa, lumikenkäviesti, kahvia,
mehua, makkaroita ym.
Tervetuloa
tutustumaan
Firestonemaatalousrenkaisiin ja
Runnilla tapahtuu!
Kylätoimikunta
TANSSIT KALLIOKYLÄN JUKOLASSA
os. Pyhäjärvi.
Tiedustelut ja varaukset:
Puh. klo 18 liikuntahallilla.
-traktoreihin
Savon
Renkaan
Kiuruveden
toimipisteeseen.
Otteluisäntä: Sahapukki
Tervetuloa!
la 9.3
Heikki Kotila
& Elixir
PELZE MUSIC BAR
dj ISMO
liput 5 Eur.
LIPUT 5 ?
TULOSSA 16.3 YÖLINTU
ennakkoliput myynnissä 15.3 saakka
ennakkoon 13,00 ja ovelta 15,00
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. 044 588 5867
ULKOILUPÄIVÄ
Haapakummussa
Tervetuloa joukolla mukaan!
Valtra
Pe 8.3. Rock the House
-liverockia legendaarisella Kartanolla
-Osmo´s Cosmos ja Slapping Handlers
-bussikyyti Kiuruvedeltä
Kts. Superhyviä tarjouksia!
Iso
pullakassi
www.rakennus-palkki.com
20 . 050-323 0840
TORILLA
TORSTAINA
klo 8-17
Suoraan leipomosta nisut,
sämpylät, ruisleivät.
Suomalaiset puuvillamatot,
paljon värejä ja kokoja,
tehtaanmyymälä.
raja
pakkas
-20?C
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 7.3. Naistenpäivän tanssit klo 20-01
-100 ensimmäiselle naiselle ruusu
-naisten haku klo 22-23
-bussikyyti Kiuruvedeltä
OSTETAAN
su 10.3. 045 3523452
Myydään saunallinen
RT-YKSIÖ 34 m².
p. (017) 816 655 tai 050 414 2880
Avoinna arkisin 8 - 17
ASUNTO
OK-TALOSSA,
45 m2, 2.krs, 1 km keskustaan,
rauhall. 0400-297 824
Annetaan vuokralle
KT-KAKSIO 51 m2
Torinsivusta,
näkymä torille.
puh. 050-566 9336
Vuokrataan naiselle
tai opiskelijalle
KAKSIO.
Edullinen vuokra.
p. Pahkamäentie 10, Kiuruvesi
la 9.3.13 klo 20 - 01
Tinja & TAMMI GROUP
Lput 10 . nenänielun ja
kurkun tähystykset (taipuisa tähystin)