10
S. Seuroissa puhuvat
Pasi Hyytiäinen, Antero Petsalo ja Kaarlo Humaloja. päivänä
elokuuta ekumeenisillä
juhlaseuroilla klo 18.3020.00. Lisäksi
on kaupungin puheenvuoro.
VASTUUN LINNAKE
Eläkkeelle jäävä kaupunginjohtaja Erkki Strömmer
(vas.) tutustutti uutta
kaupunginjohtajaa Jarmo
Muiniekkaa Kiuruveteen.
Muiniekka aloitti tehtävässään elokuun alusta.
Tiistai
Extreme Motor
Show
UUSI suomalaisten moottoripyörätaitureiden kokoonpano Extreme Motor
Show esiintyy Maxi Makasiinin pihapiirissä tiistaina
13. päivänä elokuuta.
Show sisältää hurjien moottoripyörätemppujen lisäksi muun muassa autonromutustemppuja, saksalaisen monialataituri Sunny Büglerin
taidonnäytteitä sekä ryhmän FMX-hyppyjä jopa 15
metrin korkeuteen. Olympiavoittajat saavat
yllätysperinnön
savolaisnaiselta.. Olympiavoittajien osuuden perinnöstä arvioitiin olevan noin
400 000 euroa.
Olympiavoittajia edustavan varatuomari Paavo M.
Petäjän mukaan kiinteistökaupat sujuivat olympiaurheilijoiden kannalta suotuisissa merkeissä ja kahdesta
maatilasta saatu myyntihin-
ta ylitti arvioidut 240 000
euroa.
Toteutuneet kiinteistökaupat tarkoittavat sitä,
että jokainen
elossa oleva
suomalainen
olympiavoittaja tulee saamaan noin 8
000 euroa.
Paavo Lonkila voitti olympiakultaa
hiihdossa vuonna
1952. 12
Koulutielle lähtee maanantaina 973 peruskoululaista
TIINA KILVENSALMI
Ekumeeniset
juhlaseurat
KIURUVEDEN juhlavuoden tapahtumat jatkuvat torilla 8. 040-447 8086
keskiviikko 7.8.2013
www.kiuruvesilehti.fi
» Liisa on erikoistunut
Irtonumero 2,20 e
012138-1332
VIIKON
MENOT
Torstai
S.
5
59. JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Palvelemme Kiuruvedellä
TORSTAISIN klo 10-17
Toritalo
Puh. vuosikerta, nro 32
» Kutvonen
vaihtoehtohoitoihin
nauttii Filippuksena
S. 4
Jokainen olympiavoittaja saa noin 8000 euroa.
Olympiavoittajille yllätysperintö
OLYMPIAVOITTAJA
Kiuruvetinen Paavo Lonkila saa yllätysperinnön
52 muun olympiavoittajan
kanssa uutisoi Iltalehti viime viikolla.
Viime elokuussa kuollut
savolaisnainen jätti testamentissaan 53 olympiavoittajalle 157 000 euron edestä käteisvaroja sekä kaksi
Savonlinnan Moinsalmella
sijaitsevaa maatilaa, joiden
arvoksi arvioitiin yhteensä 240 000 euroa. Mukana koko perheen showssa
koheltaa stunttipelle Börje ihkauudella pelleautolla!
VKO
32
Erkki Strömmer jää eläkkeelle, Jarmo Muiniekasta uusi kaupunginjohtaja
Vastuun vaihto
AJASSA
S
Mihin tämä väittämä risteyksen vaarallisuudesta oikein
perustuu?
Risteysalueella on jo kak-
Juhlamielellä
si peltipoliisia ja stop-merkki, mitkä riittävät hyvin hillitsemään vauhtia.
Eihän Pyhäjärvelläkään
ole vilkkaammin liikennöidyn nelostien varrella kiertoliittymää ja siellä on tapahtunut pahoja kolareita.
Teboilin risteys oli aikanaan vaarallinen ja oli asiaa, että sinne kiertoliittymä
saatiin.
Entinen
lainvalvoja
Tule Kiuruvesi-lehden
kaveriksi Facebookiin,
Facebookissa voit kommentoida juttujamme ja
keskustella toimittajien
kanssa.
Kiitos Iskelmäviikosta
LUKUISIA kesätapahtumia
on meillä Suomessa. Täältä
Kainuusta oli Heikki Kos-
JAANA SELANDER
TSEMPPIÄ ja jaksamista henkilöille, jotka järjestävät näitä tilaisuuksia pistäen
itsensä täysin likoon, kirjoittaa Pentti Oikarinen. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Kajaaniin on muodostunut perinteikäs Runoviikko. Konserttiareena oli rakennettu kyllin
suureksi, katetuksi alueeksi, mihin mahtuu suuri yleisömäärä. Kiitos järjestäjille
sekä ahkeralle talkooporukalle. Lisäksi,
jos maat eivät ole metsäs-
tykseen luvallisia eli ei lupaa, miten on yleensä mahdollista loukkujen asentaminen. Aallon Rytmiorkesteri,
Neljänsuora sekä Pekkaniskan Pojat.
Kattava oli kokonaisuudessaan esiintyjien määrä meitä viihdyttämässä.
Iskelmäkilpailun naisten
sarjan voittaja oli Vantaalta,
simpsakka ilopilleri, miesten sarjan voitto tuli Sotkamon Vuokattiin.
Molemmat voittajat ovat
ilmiömäisen mahtavia luonnonlahjakkuuksia, heistä
kuulemme vielä.
Kokonaisuudessaan oli
onnistunut Iskelmäviikko, tällaisia tapahtumia me
suomalaiset tarvitsemme,
perustelen tätä yleisömäärällä, mikä tapahtumassa
käy.
Tsemppiä ja jaksamista
henkilöille, jotka järjestävät
näitä tilaisuuksia pistäen itsensä täysin likoon.
Pentti Oikarinen
Hyrynsalmi. Kuhmossa pidetään kesäisin korkeatasoinen Kamarimusiikki-tapahtuma.
Tässä oli muutama Kainuussa järjestettävä tapahtuma.
Kiuruvedellä oli Iskelmäviikko, jossa olin vaimoni
kanssa kuuntelemassa lukuisia artisteja. Täällä Hyrynsalmella potkittiin
palloa 19.-21.7. Sotkamosta lähtöisin oleva, nykyinen oululainen Pekka Mikkola, tangokuningas vuodelta 2012. Jari Sillanpää, Ruohoset, Matti ja Teppo, Kari Piironen, Dingo,
Neumann, Matti Nykänen,
A. Kiurujärven
rannalle nostettujen katiskoiden pitäminen nielut auki, nekin koko kesän ja liekö talvellakin?
Kannattaisi kokeilla olla
itse loukussa helteessä auringon paisteessa.
Empatiaa
myös
eläimille
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. 16
Levikki: 6095 (LT 2012)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Onhan eläimilläkin pentueet,
jolloin syyllistytään eläinrääkkäykseen, kun emo tapetaan. Pysyimme kuivina,
vaikka sää ei meitä kaikilta osin suosinut.
Musiikki oli hyvää, myös
artistit olivat hyviä. pe 8 . Tilastoihin vaikuttanee myös tietty
väkivaltainen joukko, joka
aiheuttaa harmia jatkuvasti.
Kun yksikin tästä joukosta
päätyy telkkien taakse, tilanne
rauhoittuu. Pahoinpitelyt
selvitettiin Poliisiammattikorkeakoulun tilastoista vuosilta
2003-2013. Oli
Tarja Lunnas, Suvi Teräsniska, Laura Närhi, Mariska
ja Pahat Sudet. Tilastoista kävi
ilmi, että pahoinpitelyt ovat
kasvaneet tasaisesti viimeisen
kymmenen vuoden aikana.
Toisin on Kiuruvedellä.
Tilastojen mukaan pitäjä on
rauhoittunut, vaikka Kiuruvesi oli aikanaan yksi väkivaltaisimmista, ellei väkivaltaisin,
kunta Suomessa.
Kesäkuun loppuun mennessä Kiuruvedellä on tilastoitu
27 pahoinpitelyä. Vuonna
2003 pahoinpitelyjä oli 86,
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Luvallistako?
USEINA kesinä Kiuruvedellä lomilla koko kesän lasten
kanssa luonnossa liikkuessani, joko muuten tai marjassa, olen huomannut, että metsän eläinten loukkupyyntiä harrastetaan läpi
koko kesän keväästä alkaen. Suomussalmella toimii mainio
teatteri Retikka, jonka katsomo vetää vuosittain tuhansittain katsojia. Viinapäissään tulee
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Poliisi on ilmeisesti
näkynyt katukuvassa.?
tehtyä tyhmyyksiä. elokuuta 2013
PÄÄKIRJOITUS
Iisalmi menee Kiuruveden edelle väkivaltaisuudessa
Toissa viikonloppuna kiuruvetinen, vuonna 1978 syntynyt
mies, pahoinpiteli kolmea eri
henkilöä nyrkillä lyömällä.
Tapaus sattui sunnuntaiaamuna torilla. Kiertoliittymän tarpeellisuutta
perusteltiin risteyksen vaarallisuudella.
Entisenä lainvalvojana sanon, että siinä risteyksessä ei ole tapahtunut pahoja
kolareita kuin muistaakseni joskus 1960-luvulla. Vieremällä pahoinpitelyjä
oli 4,6 ja Sonkajärvellä 6,2
tuhatta asukasta kohti.
Useimmiten näissä pahoinpitelyissä lienee alkoholi
taustalla. Iisalmessa
pahoinpitelyjä oli 10,9 tuhatta
asukasta kohti, Kiuruvedellä
9,4. Tosin jokainen
näistä tapauksista on liikaa.
Mutta mikä mielenkiintoista,
Kiuruvesi ei ole enää alueen
ykkönen väkivaltaisuudessa
asukaslukuun suhteutettuna, vaan Iisalmi. Metsästysseuran yleinen käytäntökö?
Toinen asia on myös pistänyt silmään. Parhaillaan yleisöä on kesässä 10
000-11000. 2
Keskiviikko 7. Ilmeisesti
poliisi on näkynyt Kiuruvedellä ja ongelmatapauksiin on
puututtu ajoissa.
Maanantaina alkavat koulut,
valitettavasti väkivaltatapaukset ovat lisääntyneet myös
opinahjoissa. Onko näin, että
lapsille ei kotona enää opeteta, mikä on oikein ja väärin.
Opettajiltakin on taittu viedä
oikeus rangaista huonosta
käytöksestä.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. Kiitos erityisesti Juha Vartiaiselle
(kuvassa yhdessä Jari Sillanpään kanssa).
kelo Taivaankaari-orkestereineen. Sotkamossa ja järjestettiin suunnistuksen MM-kilpailut. Ja ketä eläimet häiritsevät metsässä. Tavan kansalaiset
harvemmin selvittelevät välejään nyrkein.
Mielenkiintoista on havaita
tilastoista sekin, ettei polii-
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
siaseman lakkauttaminen
Kiuruvedeltä ole nostanut
väkivaltatilastoja huippuunsa
- kuten odotettiin. Kirjoituksia ei
palauteta.
Kiitos!
Kiertoliittymää ei tarvita
KIITOS jälleen kerran teille talkoolaisille ja kaikille
muille juhlista vastaavalle,
suurelle joukolle ihmisiä.
Järjestitte taas ihanaa viihdettä meille lomalaisille ilmoistakin huolimatta!
Kaikki esiintyjät aivan
Suomen huippua ja hommat
kaikin puolin niinsanotusti
hanskassa kaikilla!!!
Terveisin kaksi iloista Iskelmäviikon juhlijaa Turust!!
VASEMMISTOPOLIITIKOT
esittävät Nivan risteykseen
kiertoliittymää, asia nousi esiin ministeri Kyllösen
vierailun yhteydessä. Erityisesti Juha Vartiaiselle, siitä, että emme kastuneet. Nyt olen ruvennut miettimään, että onko luvallista
kokovuotinen pyynti. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
77 e / 71 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
mutta esimerkiksi vuonna
2007 vain 37. Lisäksi mies vastusti
poliisia, kun virkavalta tuli
rettelöijää kiinniottamaan.
Ilmeisesti pahoinpitelijä oli
poliisille entuudestaan tuttu.
Viikonvaihteessa MTV3
Uutiset uutisoi nettisivuillaan,
että Pohjois-Savossa on paljon
pahoinpitelyjä asukasmäärään
suhteutettuna. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma
Ståhlberginkatu 2-4
Puh. Mitä
sitten on lähiruoka. (017) 764 990. (017) 821 0061
Avoinna: ma-pe 9.30-17, ke 9.30-17
Optimo Haapajärvi . (017) 821 0061. Herba
Centria-hanke Toini Kumpulaisen vetämänä on yrittänyt luoda myös yrteille
kannattavaa yritystoimintaa.
- Marja ja Juha Lipponen ovat ensimmäisiä, jotka mittavammin satsaavat
yrttituotantoon Kiuruvedellä. (Tietosarka 2011.) Vahva maatalouskunta tarjoaa hyvän pohjan
lähiruoan tuotannolle, jatkojalostukselle, luomutuotannolle ja kestävälle kehitykselle.
Lähteet: Maa- ja metsätalousministeriö 2013. Kouluissa lähiruokaa
on jo noin 47,3 prosenttia
syödyistä aterioista. MTK:n
(2011) määritelmän mukaan ?lähiruoka on tuoretta, mahdollisimman lähellä
tuotettua suomalaista ruokaa, jonka alkuperä, tuottaja
ja valmistaja tiedetään?.
Lähiruokaan on kaksi näkökulmaa. elokuuta 2013
3
artikkelisarja
Kouluateriasta melkein
puolet jo lähiruokaa
SONJA LÅNG
JAANA SELANDER
KIURUVEDELLÄ julkisella
puolella suositaan lähiruokaa. Se antaa niin tuottajille, jalostajille kuin kuluttajille vahvan viestin lähiruoan merkityksestä ja positiivisista tulevaisuuden näkymistä.
Kiuruvesi on vahva maatalouskunta, joka markkinoi
itseään ?Luomu Suomen
Pääkaupunkina?. suurin kunta lypsylehmien määrän perusteella ja suurin kunta nautaeläinten lukumäärän perusteella. Arctic Milk Oy on myös
kehittänyt yrttijuuston. Kauppakatu 17
Siinä ison Instrumentariumin vieressä
Puh. 559-566.
MTK 2011. 105, No.
8, pp. EU:n tavoitteena
on vahvistaa maatalouden ja
kuluttajien odotuksia yhdistämällä tuotanto paikallisille, alueellisille ja kansainvälisille markkinoille.
Suomen hallitus (Maaja
metsätalousministeriö 2013) antoi toukokuussa 2013 periaatepäätöksen
lähiruokaohjelmaksi. Tällöin tuotemerkin rakentamien alueen lähiruokatuotteelle on myös ?hyökkäys?
globaalin talouden massaruokatuotteita vastaan, joiden alkuperää ja riskejä on
vaikea selvittää. Toritalo
Puh. + 0,1642 ?/min
Lähiruoka edistää
paikallisen yhteisön hyvinvointia
LÄHIRUOAN tuotannon
ja kulutuksen tärkeys on
2000-luvulla korostunut sekä paikallisesti että EU:n
ja kansallisessa maatalouspolitiikassa. Lähiruokaan
liittyy voimakkaasti myös
maatalouspolitiikan, aluepolitiikan ja tulonjaon näkökulmat. 029 041 2600
Palvelemme ma-pe 9.30-15.30
www.saastopankkioptia.fi/
kiuruvesi
Puhelun hinta: lankapuhelimesta 0,0821 . Keskiviikko 7. Suuren osan lähiruuasta meillä
muodostavat leipä ja peruna. Lähiruoalle määritelmä. The local food sector. http://
valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/
fi.jsp?oid=385472
Morris, C. Avoinna: ke 10-17
Optimo Kiuruvesi . http://tike.multiedition.fi/tike/tietosarka/2011/
huhtikuu/kuntaliitokset.
php
Yliopettaja Irma
Tikkanen, Laureaammattikorkeakoulu
Toinen linssi
kaupanpäälle
ostaessasi silmälasit.
Edun arvo jopa 420 ?
Optimo Iisalmi . 040 447 8086. Toinen näkökulma korostaa paikallisuutta viennin lisäarvona, mikä tarkoittaa, että lähiruokatuotteet erilaistetaan kilpailevista elintarvikkeista
tuotemerkkien avulla korostaen tiettyä aluetta. Avoinna: to 10-17
VARAA AIKASI OPTIKON NÄÖNTUTKIMUKSEEN. + 0,0147 ?/min, matkapuhelimesta 0,0821 . suurin kunta peltoalan perusteella, 2. Tiken uutiskirje Tietosarka
2/2011. Puh. Leipä tulee Kiurun Leipomolta.
Kiuruvesi-lehdessä käynnistyy 6-osainen sarja, jossa
käsitellään lähiruokaa tuottajan, kuluttajan, ammattikeittiön, elinkeinoelämän ja
Tervetuloa tutustumaan
uuteen konttorinjohtajaan
Ville Pekkalaan.
Tullaan
tutuiksi!
Tule
juttusille!
KALAA JA LEIPÄÄ Kouluaterialla on lähellä tuotettua perunaa, kasviksia, kalaa ja leipää.
ympäristön näkökulmista.
Tarkastelijana on yliopettaja
Irma Tikkanen Laurea-ammattikorkeakoulusta.
Yhteyspäällikkö Jukka
Jaakkola mainitsee Kiuruvedellä toimivista lähiruuan tuottajista Järvifisu Oy,
Acrtic Milk Oy, Kiuruveden Leipomo Oy, Tossavaisen perunat ja Remeskylän
Palvi Ky.
- Näiden kaikkien tuotteita
on myös paikallisesti myynnissä muun muassa marketeissamme.
Sitten on tietysti vielä Yrityspuisto Leivonen. Lisäksi yritys käyttää Tiina
Kuonanojan vuohenmaitoa, Jaakkola kertoo.
Ville Pekkala
029 041 2601,
044 732 2601
PE 9.8.
hernekeitto
tarjoilu
torilla
klo 1014
Ahti Siponen
Kiurukatu 1, 74700 Kiuruvesi
puh. http://www.mtk.
fi/ajankohtaista/uutiset/uutiset_2011/fi_FI/lahiruoalle-maaritelma/
Tietosarka 2011. suurin kunta
maatalouden kokonaistulo-
jen perusteella. A preliminary assessment of its form and impact
in Gloucestershire. Ensimmäinen
korostaa paikallisuutta systeeminä, jossa ruoka tuotetaan, jalostetaan, myydään ja kulutetaan tietyllä
alueella. Suurimmat maatalouskunnat kuntaliitosten jälkeen: Kouvola, Salo vai Kauhava. Lähiruokaohjelma nostaa lähiruoan
tunnettuutta ja luo kehittämiselle selkeät tavoitteet ja
suuntaviivat vuoteen 2020
asti. (Morris &
Buller 2003.)
Lähiruoalla on monta tehtävää. Lähiruoan arvostus lisääntyy myös meidän kuluttajien keskuudessa
kansainvälisten ruokaskandaalien lisääntyessä. Vuonna
2010 Kiuruvesi oli 9. Se on
valtakunnan tasolla huippuluokkaa, kun mukaan lasketaan myös terveyskeskus
ja muut hoitolaitokset, lauatsella on lähiruokaa vajaa
neljännes.
Ruokapalvelupäällikkö
Helena Laitinen kertoo, että lähiruokaa käytetään niin
runsaasti, kun sitä vain saadaan ja hinta on kohdallaan.
- Ottaisimme mielellämme lisääkin, esimerkiksi
naudanlihaa ja kaalia. Luomulle ja lähiruoalle potkua hallituksen ohjelmilla.
Viitattu 10.6.2013. Vuonna 2009 Kiuruvesi oli 6. Se edistää kestävää
kehitystä sekä alueen sosiokulttuurillista ja taloudellis-
ta kehitystä. Viitattu
6.6.2013. Ohjelma toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita lähiruokatuotannon lisäämisestä ja tuotteiden jalostusasteen nostamisesta. & Buller, H.
2003. British
Food Journal, Vol
Juuret Kiuruvedellä Honkarannassa.
. Honkarannan
pientilan kasvatille on tuttua
lannan luominen ja maatilan
työt.
- Olen samaa heimoa. Tytär (24) opiskelee
Tampereella.
VASIKAT Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka aloitti työnsä viime viikolla.
taa Muiniekka Kiuruvedenkin mahdolliseen irrottautumiseen Ylä-Savon Kehityksestä.
KUNTARAKENNELAKI ja
Sote kuviot porisevat kuin
puurokattila.
- Nämä kuviot eivät ole ihan
selviä maan hallituksenkaan
puolelta. He ottavat
helposti kontaktia, kiittelee
Muiniekka.
Kotipaikallaan Honkarannassa Muiniekka on viettänyt jo useita kesiä.
- Luontoarvota ovat tuleet
tärkeiksi Honkarannan vainioita kulkiessa, kertoo metsästystä, kalastusta ja marjastusta harrastava Muiniekka.
Kitarakin pysyy Muiniekan käsissä, mutta harrastuksista tärkein on ehdottomasti liikunta.
- Liikuntaan kannustan
kaikkia kuntalaisia. Nyt alkava talousarvion valmistelu eri hallintokunnissa onkin aikamoinen
työnsarka.
Ensi vuoden talousarviossa nousevat esille poikkeukselliset olot.
- Valtionosuusleikkaukset
ja terveydenhoidon käyttöpiikit KYS:n puolella vaikuttavat. Mui-
niekan mielestä kaavoitusosaamista kaupungilla on
hyvin. Eläkkeelle Strömmer
jää vapautunein ja kiitollisin mielin.
- Suurin osa asioista menee eteenpäin helposti, mutta
kompromissejakin tarvitaan
kuntatyössä. Kuntalaisia kuunnellaan
herkällä korvalla. Aktiivinen tiedottaminen verkkosivujen ja lehtien kautta ovat tärkeä osa sitä, mutta Facebookille ja Twitterille Muiniekka ei näe vielä ainakaan tarvetta.
- Verkkosivuille voidaan
jatkossa luoda jotain uutta. Nämä olisivat kaikille avoimia tilaisuuksia, suunnittelee Muiniekka.
Muiniekka haluaa edelleen lisätä avoimuutta. Kiuruvesi ei ole yksin näiden asi-
oiden kanssa.
Ajatuksia pitäisi suunnata siihen kuinka parisataa
Kiuruvedellä työssäkäyvää
saataisiin muuttamaan pysyvästi kaupunkiin. Vaikka elinkeinopuolella isoihin läpimurtoihin ei välttämättä ole mahdollisuuksia, Muiniekalla
on usko ja luottamus PKsektoriin.
Maataloudessa eletään
muutoksen ja murroksen
aikaa.
- Selvä trendi näyttää
olevan että maatalouskin
muuttuu yrittäjävetoiseksi
ja tilakoot ovat suuria. Asioita ei pidä
ottaa henkilökohtaisesti. Vastapainoa työlle hän saa liikunnasta ja erästelystä.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
KAUPUNKI palailee arkirytmiinsä Iskelmäviikon ja Viljo-messujen jälkeen. Viime viikolla
he kävivät suurimmissa rakennuskohteissa terveyskeskuksen keittiöllä ja Metsäkoululla. Jarmo Muiniekalle toivotan voimia ja viisautta.
Kiuruveden kaupungin
vetovuoron vaihtotilaisuus
on kulttuuritalossa perjantaina 30.8. Tiloilla erikoistutaan ja aliurakointi lisääntyy.
Muiniekan mukaan Iisalmi viitoitti tietä irrottautumalla Ylä-Savon Kehitys
Oy:stä.
- Kun Iisalmi ei ole mukana, meidän mukana oleminen jää vähän ohkaiseksi,
yksi palikka puuttuu, viit-
KUKA?
. Katsotaan ihan rauhassa tilannetta.
Vaikka arki on kuntatalouden ja Soten jeremiadia, kaikki henkinen energia tulisi suunnata ratkaisuihin.
- Meidän olisi aina ajateltava eteenpäin ja hakea ratkaisuja haasteisiin. Yhteiskuntatieteiden
maisteri 1982.
. Oma kanta ja näkemys
ovat tärkeitä, lopulta demokratia päättää. Lisäksi he vierailivat myös parissa yrityksessä
MW Power Oy:ssa ja Pajarinki Oy:ssa.
- Siinä tuli hyvä perehdytys, napakat kaksi päivää. Keskustaan rakenteilla oleva kerrostalo tulee
todella tarpeeseen.
Kiuruvettä Muiniekka kuvailee elinvoimaiseksi kaupungiksi, jossa on erinomainen palveluvarustus suhteessa kunnan kokoon.
- Meillä on kulttuuritalo,
kirjasto, uimahalli, jäähalli
ja liikuntahalli. Ilomantsin kunnanjohtaja
1992-2002. Harrastaa liikuntaa, metsästystä, kalastusta, eräilyä ja
kitaran soittamista.
. Myös
viestit yrittäjäkentältä ovat
todella tärkeitä.
MUINIEKAN on helppo
aloittaa pestinsä ?omiensa. Ikä ja
erilaiset rajoitteet eivät estä
liikkumista.
?Kompromissejakin tarvitaan?
Erkki Strömmer toivotti uuden kaupunginjohtajan
Jarmo Muiniekan tervetulleeksi Kiuruvedelle.
ELÄKKEELLE jäävä kaupunginjohtaja Erkki Strömmer vertaa tehtäväänsä jalkapallovalmentajan tehtäviin. klo 12-16.. joukossa. Kaupunginjohtaja 55-vuotias Jarmo Muiniekka.
. Jos
kaupungin asiat menisivät huonompaan
suuntaan ja asukasluku tippuisi merkittävästi, silloin asiaa kannattaisi harkita.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Anu Laitinen, 044 339 6512
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
ANNIINA SIMONEN
lukiolaisnuori, toteaa kuntaliitoksista ennen viime vuoden
kuntavaaleja Kiuruvesi-lehdessä No: 34/2012.
kaupunginjohtaja
Edessä aikamoinen työnsarka
» Uusi kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka käy heti pestinsä alkuun talousarvion
kimppuun. Ja kiuruvetinen talkoohenki on uskomatonta.
Kuntalaisten pariin Muiniekka aikoo jalkautua kansalaisopiston kanssa yhteistyössä järjestettävissä seminaareissa.
- Ideana on esitellä ja avata
kunnan palveluita ja asioita.
Kuntalaisten kysymyksiin
vastataan ja käydään avointa keskustelua. Kiuruvetiset on lupsakoita ja
melko suoranuottisia ja arkailemattomia. Viime
torstaina työnsä aloittanut
uusi kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka pureutui heti alkuviikosta talousarvion
valmisteluun.
Syyskuun alusta eläkkeelle jäävä kaupunginjohtaja Erkki Strömmer perehdytti Muiniekkaa kaupungin
kiemuroihin. 4
Keskiviikko 7. Pohjois-Savon
liiton hallintojohtaja 20022013.
. Työ on päättäji-
en kanssa keskitien hakemista. elokuuta 2013
sanottua
UUTISET
@
?
Tässä vaiheessa liitokset eivät kannata. Leikkaukset osuvat melko kipeästi ja ne jatkuvat vuoteen 2014.
TÄRKEIKSI asioiksi Muiniekka nostaa kehittämiskysymykset elinkeinopuolella sekä kuntasektorin yhteistyön. Painopistettä on asetettava asuntotuotannon kehittämiseen.
- Kykyä ja osaamista meil-
tä löytyy
Alueen liikenneterminaalin ja paikoitusalueen
muutostyöt toteutuvat kesällä 2014.
Lukion tiloista teknisentyönsiiven sekä mediateekkisiiven muutostyöt perusopetuksen luokkatiloiksi
toteutetaan vuoden 2014
aikana. ASENNUS . Vuoden päästä kouluun lähteviä esiluokkalaisia on 98.
Neljällä kyläkoululla on
yhteensä 187 oppilasta,
joista Rytkyllä 60, Luupuvedellä 55, Lahnajoella 49
ja Kalliokylässä 23.
Nivan koulu on Kiuruveden kouluista oppilasmääriltään suurin. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. HUOLTO
KODINKONE & Pauli Jussila
KYLMÄKONEHUOLTO
Kellopolku 3, PYHÄSALMI, puh. Aakkoset opeteltiin eskarissa. Heistä
22 suorittaa Mahis-opintoja. 0400 385 888
www.hankintaturvaliike.fi
UUTISET
KESKIVIIKKO 7. Jäähallin muutostöiden vuoksi jään tekeminen kaukaloon siirtyy syyskuun alkupuolelle.
Nyt jäähallissa tehdään
muutostöiden viimeistelyä, jotta kolme esiluokkaa ja kaksi alkuopetuksen luokkaa pääsee aloittamaan koulunsa maanantaina. Yksi esiluokka siir-
tyy nuorisotalolle.
Esioppilaiden kuljetukset aiheuttavat omat järjestelynsä.
- Kuljetusten toimivuuden takaamiseksi pyydämme huoltajilta kärsivällisyyttä. Nivan koulua käy 473 oppilasta. Näillä pidemmälle aikavälille tähtäävillä
muutoksilla pyritään saamaan opetus- ja varhaiskasvatuksen tiloille taloudellinen ja tehokas käyttöaste, sivistysjohtaja Tapio
Knuutinen kertoo.
Yläkoulussa jatkuvat lvimuutostyöt hallintosiivessä, missä on myös luokkatiloja. Opettajat kerkeävät huomioida lapsia eri
tavalla. Nivankoulussa 473
oppilasta, yläkoulussa 302 ja erityiskoulussa 11 oppilasta.
Jennan vanhemmat Jouni ja Sanna ovat tyytyväisiä
Kalliokylän kouluun.
nalle tutuksi jo viime vuonna, kun hän kävi esikoulunsa siellä.
- Jennalla on jo vähän pohjia kouluun. Lukiossa 164
opiskelijaa, heistä 22
Mahis-opiskelijaa.
Lisäksi 35 Mahisopiskelijaa joiden
pääkoulu on ammatillinen.
Kiuruveden lukiossa on
164 opiskelijaa. Jouni kävi ala-asteen Huutoperän
koulussa juuri ennen sen
lakkauttamista.
- Pienessä koulussa on tiivis tunnelma. Rytkyn, Lahnajoen ja Luupuveden kouluilla on meneillään energiahankkeeseen liittyviä
muutostöitä.
Passi noudetaan R-Kioskilta
POLIISI Valmis passi
noudetaan pääsääntöisesti lähimmältä R-kioskilta.
Muutos passien hakuun
tuli voimaan jo huhtikuun
lopussa. Liikunta on paras kouluaine,
kertoo Jenna uutta koulureppua ja kynäpenaalia katsellessa.
Vanhemmat Jouni ja Sanna Manninen laittavat tyttärensä hyvillä mielin reilun parinkymmenen oppilaan kyläkouluun. Lukiolla käy lisäksi
35 Mahis-opiskelijaa, joiden pääkoulu on ammatillinen.
KOULUTILAT Metsäkoulun muutostöiden vuoksi
esi- ja alkuopetuksen oppilaat käyvät koulua tilapäisesti jäähalliin tehdyissä väliaikaistiloissa sekä nuorisotalolla. Perusopetuksessa
on 973 oppilasta.
. Itsestä tuntuu hassulle, että koko koulussa on sen
verran oppilaita, kuin aikanaan omassa luokassani Kajaanissa, Sanna pohtii.
Kalliokylän koulu tuli Jen-
. Työt kestävät ensi vuoden kevääseen saakka. MYYNTI . Kyläkouluissa 187
oppilasta (Kalliokylä 23, Lahnajoki
49, Luupuvesi 55 ja
Rytky 60).
. Alueella pitää liikennöidä maltillisesti, sivistysjohtaja Tapio Knuutinen muistuttaa.
Tavoitteena on saada linja-autojen ja taksien kuljetus sellaiseksi, että oppilaiden on turvallista tulla kouluun ja lähteä koululta kotiin.
Opetustoimen tilamuutokset
valmiiksi ensi vuoden aikana
PÄIVÄKOTI Metsäkoululla alkoi heinäkuussa kiinteistön laajentaminen sekä
peruskorjaaminen päiväkodiksi. Yläkoululla oppilaita on 302 ja
erityiskoulussa 11.
. Keskiviikko 7. ELOKUUTA 2013
oppivelvollisuus
25
vuotta
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Jenna osaa
lukea jonkin verran ja laskea
helppoja plus- ja miinuslaskuja, Jouni kertoo.
TÄNÄ syksynä perusopetuksessa on kaikkiaan 973 oppilasta. Koulutiensä aloittaa yhteensä 92 ekaluokka-
laista. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
LYHYESTI
TIINA KILVENSALMI
Metsäkoulun oppilaita
jäähallille ja nuorisotalolle
KOULUKYYTI Jenna Manninen (7) kulkee koulubussilla Kalliokylän kouluun kotitiensä risteyksestä, joka on
aivan kodin lähellä.
Jenna Manninen lähtee
ekaluokalle Kalliokylän kouluun
» 92 ekaluokkalaista aloittaa koulutiensä ensi viikolla.
OPPILASMÄÄRÄT
TIINA KILVENSALMI
MAANANTAIAAMUNA Jenna Manninen (7) hyppää
koulubussin kyytiin kotitalonsa Turpeelan tienvarresta
Niinimäestä. Valmista passia ei
tarvitse enää noutaa poliisilaitokselta, vaan passit
toimitetaan passinhakijan ilmoittamaan R-kioskiin.
Passin noutajan on todistettava henkilöllisyytensä ja ilmoitettava saapumisilmoituksessa mai-
nittu lähetystunnus.
Pikapassit, väliaikaiset
passit ja merimiespassit
luovutetaan edelleen poliisilaitokselta.. Tämä ja ensi vuosi
tulevat olemaan opetustoimessa tilojen osalta muutosten aikaa.
- Tässä tarvitaan kaikilta osapuolilta pitkäjänteisyyttä ja hyvää sietokykyä. elokuuta 2013
5
Kesälahjat
HANKINTATURVA HANKINNALLESI
ILMALÄMPÖPUMPUT
& ilmanjäähdyttimet valmiiksi asennettuna
arkeen ja juhlaan!
Tervetuloa katselemaan!
VTT:n testaamat laatulaitteet hankintaturvalla (10 vuotta)
NÄ
Pyydä ilmainen esittely kodissasi ym.
HYÖDYN OUSKOTITALYS
Alueesi valtuutettu hankintaturvaliike
VÄHENN
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
. Jennan koulutie Kalliokylän koulussa alkaa kolmen muun ekaluokkalaisen kanssa.
- Kiva lähteä kouluun
Ohjelma 10
?. Paljon autoja tipahti mereen, suoraan kuolemaan. Lapsikaste
ei ole matkavakuutus taivaaseen.
Ahdas portti ja kaita tie
MEIDÄN presidentiltä kysyttiin kerran, mikä on Suomen kansan menestymisen
salaisuus, vastaus oli kolme
koota, koulutus, koulutus,
koulutus.
Voisimme kysyä, mikä on
elämän keskeisin kysymys,
se on kolme peetä: pelastus,
pelastus, pelastus.
Miten sitten voimme päästä osalliseksi armoon ja pelastua?
On kirjoitettu: Sydämen
uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan Room.
10:10.
Jeesuksesta sanotaan, että
?Hän halajaa kateuteen asti?
saada tarjota meille seurassaan onnellinen elämä. klo 19 Koraalifantasia-äänitteen julkistamiskonsertti. Ensimmäinen Johanneksen kirje kertoo, kuinka voimme
sen tehdä. klo 15.00 os. Ensimmäinen miljardi
yhtä aikaa eläviä ihmisiä tuli täyteen
1800-luvulla. 21 harjoitukset isossa salissa.
NUORISOTYÖ
Rovastikunnan nuorten
matka Ruotsiin toteutetaan
22.-26.5.2014. Toisen maailmansodan aikaan meitä oli vain vähän yli 2,5 miljardia. Kiuruvedeltä matkalle
voi osallistua 4-8 nuorta
riippuen toisten seurakuntien osallistujamääristä.
Myös varasijalle kannattaa
ilmoittautua, koska voi hyvin
käydä niin, että paikkoja
vapautuu useampiakin.
Lisätietoja Matti Nevalaiselta
p. Johannes 1:12: ?Kaikille, jotka ottivat Hänet (Jeesuksen)
vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.?
Testaa elämäsi jarruja. Mahdollisuus ostaa uutta
äänitettä 20 ?:n hintaan.
Tervetuloa!
Kirkkokuoro
Ke 7.8. Eli meidän elämän
aikana se täytyy tapahtua ja viimeistä
päiväämme emme tiedä, onneksi (olkamme valmiita).
Elämän aikana Jumala kutsuu jokaista vähintään kaksi tai kolme kertaa, jolloin tunnemme voimakkaasti hänen
kutsun. hän sai kasteessa nimekseen
Heta Liisa Inkeri Nousiainen
Onnellisia pienestä perheenlisästä
isoveljet Väinö ja Jere, isosisko Viivi
sekä vanhemmat Marjo ja Kari
Sydämellinen kiitos
meitä ja Namibian
Nkurenkurun
oppikoulua muistaneille!
Pirjo ja Toivo Remes
nan kaikkien puolesta, sinun ja minunkin puolesta. Silloin heräämme ajattelemaan suhdettamme Jumalaan. Hän kutsuu ja sanoo: ?Jumalan pojalla on valta antaa syntejä anteeksi maanpäällä.. Kaikilla, kaikkina aikoina, lyhyt elämä on ollut valmistautumista tuonpuoleiseen, missä ei ole aikaa. Ohjelma 10
?. Kun Jumala ilmaisee itsensä, sen tajuaa lapsi ja kuka tahansa. Toni Timlin urut,
Pekka Kaurala laulu, Minna
Ikonen alttoviulu, seurakunnan orkesteri. Onneksi tiedämme palata takaisin Hänen lähelleen, joka vielä armahtaa ja ?jota riivaajatkin
pakenevat?. klo 18
Juhlavigilia
To 15.8. sisälle, alkaa tie,
jota sanotaan kaidaksi tieksi.
Mikä sen tekee niin kaidaksi?
Etääntyminen Jumalasta on aikojen saatossa aiheuttanut ihmiskunnassa monenlaista harmia. Ilmoittautumiset viim. 017 7700 421
Torstai 8.8.
Klo 18.30 Kiuruvesi
140-vuotta ekumeeniset
juhlaseurat torilla.
Lauantai 10.8.
Klo 15 Ry:n Kodinpäivä
Hyvölänniemen leirikeskuksessa.
Sunnuntai 11.8.
Klo 10 messu (Hyytiäinen, Pentikäinen, Timlin).
Vastuuryhmänä Kiuruveden
purjehtijat.
Klo 13 sanajumalanpalvelus
Sulkavanjärven kyläkirkossa
(Pentikäinen ja Timlin).
Klo 19 seurat Seuratuvalla.
Torstai 15.8.
Klo 19 seurat Seuratuvalla.
Mukana Tuomo Ruuttunen.
Sunnuntai 18.8.
Klo 10 Perhekirkko, jossa
koulutielle siunaaminen.
Jumalanpalveluksen jälkeen
kirkkokahvit srk-talolla.
Klo 19 Koraalifantasiaäänitteen julkistamiskonsertti. Se on hieno
Jumalan suunnitelma, olemme ainutkertaisia, arvokkaita. 040 584 7806
Sielunhoitopuhelin, 044 7673816
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
To klo 18.30 ekumeeniset
seurat torilla, Kiuruveden
seurakunnat
Su klo 11 jumalanpalvelus,
Edi Kolehmainen ja Kalevi
Hyvönen
Ti 13.8. Ei sinusta tule täydellinen, eikä minustakaan tullut 1983
uskoon tullessani, vaan saamme kuulua Jumalan perheväkeen ja matkalla taivaan kotiin usein parannusta tehden.
Elämä nykyään on kiireistä ja väsyttä-
vää, ei niinkään fyysisesti vaan henkisesti. Silloin alkaa
iankaikkisuus.
Jeesus on mennyt valmistamaan sijaa
iankaikkisuuteen ja hän maksoi hin-
Tiesitkö,
että tämä lehti
menee viikottain
yli 6000 talouteen
tilattuna.
MUISTOKIITOS
Kiitämme
kaikkia Teitä,
jotka kunnioititte
Usko Ahosen
muistoa ja otitte osaa
suruumme lohdutuksen
sanoin ja rakkauden teoin.
Eino, Emmi ja Pirkko Ahonen
PERHEUUTISET
EN
JUHLI
KIITOKSET
Irma Tenhunen
Räesäsen Pauli
merkkipäivääni.
KIITOS!
muistamisesta
Tuli tyttö tuulen kainalossa, tähtisateen takaa.
Pian herttaisia hymyjä hän ympärilleen jakaa.
Perheeseemme syntyi 3.6.2013 prinsessa (51 cm, 4060 g)
28.7. 31.8.2013.
Matkan hinta on noin 250 ?/
hlö. En jaksa käydä yksin, vaan vajoan. klo 18 Vigilia
Ti 13.8. Elämää
voimme lyhentää monella tapaa, lähtöhetkeä emme voi siirtää.
Maailmassa on tänään lähes 8 miljardia ihmistä. Lue Raamattua,
usko, mitä siellä on, tee niin kuin siellä
sanotaan, niin pääset perille. Kateuteen asti Jumala halajaa sitä
vapauden henkeä, mitä sinuun ja minuun on laitettu. klo 18.30 rukousilta
To-La (8.-10.8.) kirpputorilla,
5 euron päivät, kassillinen
asusteita 5 eurolla
Olet tervetullut mukaan!
Seurakunnan kotisivut:
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
La 10.8. Asematie 28.
Puhumassa Pentti Halonen.
Lämpimästi tervetuloa ! Vapaaseurakunta
HETKESSÄ
hartaus
Ihmisen elämä
JUHANI WAARNA
I
hmisen elämä on
jokaisella erilainen ja jokainen
olemme erilaisia. klo 9 Liturgia,
Jumalansynnyttäjän
Neitseen Marian kuolonuneen nukkuminen
Kiuruveden rukouspiiri
Päiväkokous 11.8. Toni Timlin urut,
Pekka Kaurala laulu, Minna
Ikonen alttoviulu, seurakunnan orkesteri. Muistamme Martan ja Marian tapauksen, jossa toiminta, jonka Jeesus joutui viheltämään poikki, yritti lyödä
kiilan Jeesuksen ja Marian
väliin.
Läheinen suhde Jumalaan
antaa yltäkylläisen elämän.
Etääntyminen aiheuttaa taas
sen, että ajaudumme hakemaan sisältöä muista lähteistä.
Daavid sanoi sortumisensa
jälkeen: ?Minun onneni on
olla lähellä Jumalaa?.
Valitettavaa on, että tämä
läksy on opittava usein kantapään kautta. elokuuta 2013
Keskiviikko 7. 0400 981 072, matti.nevalainen@evl.fi. Tärkeää juhla-asiaa.
Tervetuloa!
Ke 14.8. Vain Jumala voi saada meidät
tuntemaan syntimme ja silloin on hyvä tehdä parannus. ?Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas niin, että hän antaa meille synnit
anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta
vääryydestä?.
Elämä alkaa silloin uudestaan Jumalan avulla ja kanssa. Hän
kuitenkin kunnioittaa meidän itsemääräämisoikeutta,
ja siksi ei painosta ketään.
Sanoihan Hän kerran opetuslapsilleen: ?Haluaisitteko tekin mennä?.
Pelastus alkaa siitä, että
Jumala ilmaisee ensin itsensä. klo 17.30 Tiistaiseura. Vie
kanssas käsityksin, oi auttajan, oi auttajan?.
JAANA SELANDER
DAAVID
sanoi sortumisensa jälkeen:
?Minun onneni
on olla lähellä Jumalaa?.
Valitettavaa on,
että tämä läksy
on opittava
usein kantapään kautta,
kirjoittaa Valto
Halonen.
Jos voit sydämestäsi yhtyä
näihin sanoihin, se on siinä! Juuri tätä Hän on meiltä
odottaa.
Päästyämme näin ?ahtaasta portista. Siinä on hyvä
olla.
?Älä naura viholliseni, minä nousen jälleen?.
Valto
Halonen. Mahdollisuus ostaa uutta
äänitettä 20 ?:n hintaan.
Tervetuloa!
MUSIIKKITYÖ
Su 18.8. Sen jälkeen
voimme hyväksyä tai hyljätä hänet.
Eräs laulurunoilija sanoi:
?Mun tartu kätein Herra ja
taluta, niin että pääsen kerran mä kotia. Lopulta
hän sai yhden auton pysähtymään ja sen
myötä kaikki.
Älä aja elämäsi ohi, vaan tartu kiinni
mitä Jeesus lupaa. elokuuta 2013
SEURAKUNNAT
www.kiuruvedenseurakunta.fi,
puh. Hän yritti pysäytellä takaa tulevia, joista monet painoivat
vain kaasua suoraan kuolemaan ajatellen, mitähän tuo hullu yrittää. 6
6
Keskiviikko 7. Kaiken kiireen keskellä emme kerkiä tai halua pysähtyä miettimään elämää, vaikka elämän valtatiellä on nopeusrajoituksia ja joku yrittää pysäytellä ja
kertoa Jeesuksesta.
Olen kokenut monta kertaa samaa kertoessani taivasasioista kuin nuori mies
Helsingborin sillalla, kun laiva katkaisi
sen. Ei
ole kahta samanlaista. klo 18 . Nuori mies näki edessä ajavan jarruvalojen vilahduksen ja sai
pysäytettyä autonsa. Me synnymme ja eräänä päivänä on poislähdön hetki, syntymä ja lähtöjärjestys ei ole sama. Ilmoittautuminen tapahtuu seurakunnan
tapahtumakalenterin kautta
www.kiuruvedenseurakunta.
fi/tapahtumat.
Avioliittoon kuulutettu
Jussi Taneli Auvinen ja Laura
Elisa Svärd, Iisalmi evl
Kastettu
Venla Emilia Kärkkäinen
Heta Liisa Inkeri Nousiainen
Viljami Matias Ojala,
Sastamala evl
Ville-Pekka Ojala,
Sastamala evl
Toimisto auki keskiviikkona klo 9 - 12,
yhteysnumero: puh
vapaaajan paikka ympärivuotiseen
käyttöön.
Mh.65.000 e 7033801
Esittely to 8.8.
klo 16.00 -16.30/Aimo
MIKÄ?
. Jokaisella asiakkaalla on oma
25 neliön huone ja invamitoitettu kylpyhuone.
Tiloissa on yhteinen olohuone ja katettu terassi sekä suuri aidattu piha. Puuvarastot, leikkimökki,
kasvihuone.
Tilan koko 1,86 ha.
Ihana paikka luonnon
rauhassa!
Mh. 127/181 m2
Anna Marintie 9. Hoivakoti Kallionsydän, Kaijanlammentie 5.
. Uusi koti tuntui
mukavalta.
YLÄ-SAVON TAITEILIJAT
JA KÄSITYÖYRITTÄJÄT!
Tervetuloa myymään tuotteitanne
ja esittelemään toimintaanne
AIKATAIKATORILLE
Lapinlahden kunnantalon
parkkipaikalle Aikataika-tapahtumaan
perjantaina 6.9.2013 klo 16-20
Ei paikkamaksua. Vapaa. Autotalli/varasto. Kallionsydämessä on 30 asuntoa, joissa on
mahdollista asua yksin tai
pariskuntana.
Uudet tilat on tehty kaikkien standardien mukaan,
liikkuminen on esteetöntä
ja asuminen turvallista. -81.
3 mh, oh, k, rkt/tkh, khh, ph,
s, at, terassi. 1 ha.
Mh.49.000 e 7150095
Esittely to 8.8.
klo 19.00-19.30/Aimo
Kaikki esittelyt eivät
Tapaamisiin esittelyissä!
välttämättä ole lehdissä.
Tervetuloa!
Katso esittelyt viikoittain
www.huoneistokeskus.fi tai
AIMO
OLE YHTEYDESSÄ MEIHIN,
ANTTONEN
Kiinteistönniin saat tarkkaa tietoa
välittäjä
kohteista, yleisesittelyajoista
LKV
tai voit sopia henkilökohtaipuh.
sen esittelyajan.
044 294 4940
Kaverit juoruilevat,
sanomalehti ei.. 166/191 m2
Kaupinmäentie 60. Sisätiloiltaan remontoitu -09. Hän tuli SavonSydämeen nelisen vuotta
sitten.
- Mikäs täällä on ollessa, kun kaikki ovat ystävällisiä, pyykitkin pesevät
ja siivoavat, kiittelee Kärkkäinen.
Ruuassa ei Kallionsydämessä tingitä, keittiössä
käytetään surutta kermaa ja
rasvaa.
Hoivakodissa painotetaan
omaehtoista aktiivisuutta ja
siksi sekä yhteiset että yksilölliset toiminnot suunnitellaan yhdessä asukkaiden
kanssa.
Attendo tuottaa palveluja noin 60 terveysasemalle ja suun terveydenhuollon yksikölle. Tärkeää turvallisuus ja kotoisuus
sekä viihtyisyys.
Kiuruvesi OKT
n. Hän muutti Kaijanlammentie 5:een Savon
Sydämestä, meijerin rannasta.
Kärkkäinen tuli vastavalmistuneeseen hoivakotiin torstaina puolen päivän
jälkeen yhdessä 11 muun
asukkaan kanssa. Toripöydät teltassa.
Toripaikkavaraukset:
19.8.-3.9.2013
Riitta Torssonen-Kärkkäinen
040 4883 202
tai riitta.torssonen-karkkainen@lapinlahti.fi
Esittelemme
KIURUVEDELLÄ TO 8.8.
Kiuruvesi vapaa-ajan
asunto n. Attendo Oy tuottaa hoivapalvelut,
Suomen Palveluasunnot rakennuttaja.
. puh. Rak. Ympärivuorokautista hoivaa ja tukea.
Huoneissa asutaan
yksin tai pariskuntana.
. Rak. elokuuta 2013
7
UUTISET
Loput Yki kanootit ja soutuveneet
hoivapalvelut
Asukkaat sisään
-30%
Rapis Oy
Nivankatu 13, Kiuruvesi . Muutettu asuin- majoitustiloiksi
-97. 64 m2
Karsikkoniementie.
Rak. Tupa, k, oh, terassi.
Rantasauna, varasto/nukkuma-aitta, at ja puuvarasto.
Tontin koko n. Historiaa henkivä entinen Huutoperän koulu. Hoivakoteja
on lähes 100 ympäri maata.
. Keskiviikko 7. Ma-Pe 7-17
www.rapakkojoenkauppa.com
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
HIRVEETÄ touhakkata, sanoo Sirkka Kärkkäinen (74) kysyttäessä, miltä muutto on tuntunut uuteen hoivakotiin Kallionsydämeen. 2.000 m2.
Kiurujärven rannalla sijaitseva pyöröhirrestä rak. -82.
4 mh, oh, k, khh, ph, s.
Ulkosauna. Vuokratontti
1.150 m2. Tällä hetkellä 12
asukasta.
Kallionsydämessä on 15 huonetta, asiakaspaikkoja
kolmekymmentä.
lenpitoon. -72. Todella paljon huoneita
ja erilaisia tiloja.
Tilan koko n. Tiloissa on käytetty runsaasti valoa, avaria tilaratkaisuja ja
sisustuksessa rauhallisia
värejä, jotka tuovat viihtyisyyttä.
Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä ostaa suurimman osan
asukkaiden hoidosta, yksi
asiakas maksaa tällä hetkellä hoivansa itse.
- Meille voi tuoda omaisensa myös intervallihoitoon vaikka vain päiväksi, yöksi tai viikoksi, Help
kertoo.
Kallionsydämessä on 7
hoitajaa Helpin lisäksi.
Suurin osa on lähihoitajia.
Help itse on virkavapaalla
Attendon Iisalmen Pihlajaharjun hoivakodin johtajan
tehtävästä.
- Hoitajamäärää voidaan
lisätä sen mukaan kun asiakasmäärä nousee ja millaista palvelua kuntayhtymä
haluaa meiltä ostaa.
Hoivakodissa on tilojen
puolesta mahdollisuus hoitaa asiakkaat sänkyyn, mahdollisimman pitkään.
- Toivomme, että saamme
tänne myös lääkärin käymään Soten puolesta, mutta valitettavasti lääkäritilanne on alueella kehno.
KÄRKKÄINEN on ollut tyytyväinen saamaansa huo-
HYVÄ
PAIKKA
Sirkka Kärkkäinen
istui yhteisessä
olohuoneessa
ensimmäistä
kertaa torstaina
yhdessä johtaja
Anne Helpin kanssa. Hoivakodissa ruoka laitetaan
omassa keittiössä. 240 m2
Kalliokyläntie 2690. 135.000 e 7149971
Esittely to 8.8.
klo 18.00 - 18.30/Aimo
Kiuruvesi OKT
n. Kärkkäistä vastassa oli hoitokodin johtaja Anne Help.
Kallionsydämeen hoivapalvelut tuottaa Attendo
Oy, hoitokodin rakennuttaja on Suomen Palveluasunnot Oy. 30 huonetta.
. 0400 586 607 . Ihana
koti vaikka lapsiperheelle!
Mh.148.000 e 7066527
Esittely to 8.8.
klo 17.00 - 17.30/Aimo
Kiuruvesi OKT
n. Rak.
-51
elokuuta 2013
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona Lahja, torstaina Sylvi, Sylvia ja Silva, perjantaina Erja ja Eira,
lauantaina Lauri, Lasse ja Lassi, sunnuntaina Sanna, Susanna, Sanni ja Susanne,
maanantaina Klaara, tiistaina Jesse.
IHMISIÄ
iltatori
Kovempia vastustajia!
MARJA LEHTOLA
MARJA LEHTOLA
freelancer
KIURUVEDEN Urheilijoiden ja LC
Kiuruvesi Nivan yhteistyössä järjestämää iltatoria vietettiin torstaina. Alkuerien ja välierien jälkeen finaalissa
voittajaksi selviytyi lopulta miesten
sarjassa LC Kiuruvesi Nivan Tuomo Remes ja Ari Luttinen ja naisten sarjassa Kiuruveden Urheilijoiden ykkösjoukkue Merja Retka ja Katariina Pekkala.
KOTTIKÄRRYKISAN tulokset: naiset: 1)Kiuruveden Urheilijoiden ykkösjoukkue Merja Retka ja Katariina Pekkala, 2) Kiuruveden Urheilijoiden kakkosjoukkue Airi Autio ja
Riitta Koivunurmi, miehet: 1) LC
Kiuruvesi Niva Tuomo Remes ja Ari
Luttinen, 2) Kiuruveden Urheilijoiden kolmosjoukkue Mikko Kouvalainen ja Pentti Vartiainen, 3) Kiuruveden Urheilijoiden kakkosjoukkue Antero Autio ja Väinö Pekkala,
4) Kiuruveden Urheilijoiden ykkösjoukkue Juha Vartiainen ja Esko Bergqvist.
LEUANVETOKISAN tulokset: 1) Pasi Pehkonen 25 leukaa, 2) Riku Kairikivi ja Raimo Martikainen 10 leukaa.
EI HYYTYMISIÄ Vaikka sää ei suosinut iltatoria, veteli Pasi Pehkonen leukoja kuin miehet. Kottikärrykisaa varten oli torille rakennettu pienimuotoinen esterata, jossa kaksihenkisten joukkueiden täytyi kuljettaa kottikärryä esteiden
yli, ja yrittää saada puupölkky pysymään pystyssä kärryissä.
Leuanvetokisaan uskaltautui kolme kilpailijaa. Riku Kairikivi ja
Raimo Martikainen vetivät molemmat kymmenen leukaa, ja voittaja, liikunnanopettaja Pasi Pehkonen
veti kevyesti peräti 25 leukaa.
- Kovempia vastustajia ensi kerralle, huikkasi Pehkonen suorituksensa jälkeen.
Kottikärrykisaan oli lähtenyt naisten sarjaan kaksi joukkuetta ja miesten sarjaan neljä joukkuetta. 8
viikosta viikkoon
Menestys on kykyä olla
menettämättä innostustaan
toistuvista epäonnistumisista
huolimatta.
Winston Churchill
Herneissä on paljon
proteiineja
5,1
g/100g
ONNEA
Keskiviikko 7. Yläkuvassa kotikärrykisan voittaneet naiset Merja Repka ja Katariina Pekkala, pienessä kuvassa Ari Luttisen tyylinäyte.. Leuanvetokisassa voittaja ratkaistiin sen perusteella, montako
leukaa jaksoi vetää niin, että leuka käy tangon yläpuolella. Kolea ja sateinen sää ei menoa haitannut, ja yleisöäkin oli paikalle saapunut mukavasti.
Ohjelmaan kuului leuanvedon
kaupunginmestaruus ja kottikärrykisa
Mekkoja
49 ,-50%
. mennessä
kiuruveden.urheilijat@hotmail.com tai
puh. 2008 ja nuoremmat
40 m ja pallo
V. klo 18.30 alkaen.
Tule Sinäkin mukaan nauttimaan liikunnan riemusta! Jokainen osallistuja palkitaan.
Osanoton varmistus tapahtuu suorituspaikalla
15 min. Huppareita
. T-paitoja,
toppeja
. Ril´s
Jakkupukuja
. Ensimmäinen oli mennyt
suurelta osalta maistiaisiksi naapureihin. Mekkoja
. Farkkuja
19 80
. Blend
Farkkupusero
19 90 49,19 90 59,-
5,- 69,79,-
19 80 99,-
Asematie 9
Kiuruvesi
Puh. 2004 . Jauhot ovat mainiosti sakoavia.
(Kiuruvesi N:o 32-1963)
Poppi-yleisurheilukisat
Kuorevirran urheilukentällä maanantaina 19.8. 2007
40 m ja pallo
V. Sinullahan on enää kolme
ajotuntia jäljellä, ja meillä on vielä neljä
autoa ehjänä.
LYHYESTI
9
sodan päättymiseen.
Torppareiden itsenäistyttyä ja tilattomien saatua maata Savosta muotoutui yritteliäiden talonpoikien pientilavaltainen maakunta.
Savon historian tieteellisestä tasosta on
vastannut Savon historiantoimituskunta, jossa on ollut jäseninä savolaissyntyisiä historia-alan ammattilaisia.
Myös kirjoittajat ovat
olleet oman alansa huippuja.
Historiasarjan kirjoittamisesta on vastannut vuodesta 1955 lähtien Savon säätiö ja rahoituksesta Savon kunnat. Keskiviikko 7. 2003
60 m ja pituus
V. Ulkoilu
takkeja
. 2000 . Neuleita
-50%
. 2002 . Viidennessä osassa tarkastellaan
maakunnan vaiheita
Suomen itsenäistymisestä toisen maailman-
50 VUOTTA
Uutiseen on päästy
Kirsti kävi autokoulua eivätkä ajo-opinnot
edistyneet hyvin. 017 - 825 255
www.facebook.com/laukkujakenka
Palvelemme
ma-to 9-17.30
pe 9-18
la 9-14
. uutisrieska oli eh-
tinyt vielä illalliseksi. Ulkoilupuseroita
20,-
Tytöille
. Tavatessamme emännän oli kyseessä jo toinen
taikina. 2006 . (017) 753 002
Palvelemme
ma-to 9-17.30
ke-pe 9-19, la 9-17. 2005
40 m ja pituus
V. 2001
60 m ja kuula
Sarjojen aikataulutus ja suorituspaikat ovat
nähtävillä kisakansliassa.
Ilmoittaudu mukaan kisoihin 15.8. Pukuja
-20%
. Puuvilla
housuja
. Kirsti alkoi jo masentua.
Opettaja lohdutti:
- Ei mitään hätää. Rieska tulee kulema nyt erikoisen hyvää. Blend
Keinonahkapusero
-50%
5,-
30,-
39 80 39,-
. elokuuta 2013
viikon vitsi
Sini Tikkanen
ei ole
yksinhuoltaja
OIKAISU Viime Kiuruvesi-lehdessä mainittiin, että maatalousyrittäjä Sini Tikkanen on yksinhuoltaja, hän on ollut
kihloissa 8 vuotta ja on
parisuhteessa.
Savon historia
-kirjasarja
valmistui
KIRJAT Savon maakuntahistoria -kirjasarja
on valmis. Ulkoilutakit
Pojille
39 ,-
-50%
. oli
leikkuupuimuri kahminut rinnepeltoa ja saman tien oli jyvät joudutettu myllyyn. Paitoja
. Mekkoja
. Farkkuja
-50%
Poistamme
Tricane
Tunikoita,
mekkoja
koot 38-50
-50%
HANNU
VAATEKAUPPA
10,-
19 80 15,29 80
. 040 7399 432.
Tavataan
Poppi-kisoissa
,
ter vetuloa m
ukaan!
Osuuspankki Poppia
Aidosti lähellä ihmistä.
Kesävaraston totaalinen tyhjennys!
5,10,15,20,25,30,-
NAISILLE:
NUORISOLLLE:
. ennen lajin alkua.
Sarjat T/P
V. Jo viime lauantaina 3.8. Savon historioita on
saatavissa kirjakaupoista ja suoraan Savon säätiöstä www.savonsaatio.fi.
Rytkyn Yläpihan emäntä Miina
Mehtonen juoksutti nähtäväksemme suoraan uunista kaksi kuumaa
ja herkullista höyryävää uutisrieskaa. Nahkapuseroita
10,69 ,-
Irtotakkeja
49,-
KIURUN
LAUKKU JA KENKÄ KY
f
MIEHILLE:
Asematie 11, Kiuruvesi, puh
Meillä käy asiakkaita nuoresta vanhaan,
karaoke yhdistää.
Pikku-Kiuru työllistää kymmenkunta työntekijää. elokuuta 2013
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
TIINA KILVENSALMI
Pikku-Kiurun uudet tilat otettu hyvin vastaan
YRITYS Kaiken kansan
Pikku-Kiuru avasi viime viikolla uusissa tiloissa virastotalossa. Saastamoinen on lähtöisin Haapakummun Ollilasta.
Saastamoinen on koulutukseltaan fysioterapeutti,
luontaishoitaja ja diplomivyöhyketerapeutti sekä lähihoitaja.
Valmistumisensa jälkeen
hän työskenteli Kiuruvedellä Kiurun Kunnossa, sen
jälkeen hän toimi Iisalmessa fysioterapeuttina Lääkintävoimistelussa ja palasi takaisin Kiuruvedelle Kuntoasemalle. Shiatsu sopii muun muassa fibromyalgiaan, levottomiin jalkoihin, selittämättömiin selkäkipuihin ja unihäiriöiden lisäksi.
Liisa Saastamoinen tekee kotikäyntejä asiakkaan
luokse kotiin tai laitoksiin,
hänellä on mukanaan kannettava hoitopöytä, toistaiseksi Saastamoinen ottaa
asiakkaita vastaan tarvittaessa myös kotonaan. Ammattilaisten runsaus
kertoo Saastamoisen mukaan siitä, että kiuruvetiset
osaavat ja haluavat hoidatuttaa itseään.
- Itse erottaudun muista
vaihtoehtohoidoilla ja tarvittaessa markkinoin osaamistani
ympäristökuntiin,.
Esimerkiksi vyöhyketerapia sopii soveltuu ruuansulatusongelmiin, kivunhoitoon, reumasärkyyn, stressinhoitoon, naisten vaivoihin, vauvojen koliikkiin.
- Vyöhyketerapiaahan annetaan jalkapohjien lisäksi
käsien ja korvien vyöhykkeisiin painelemalla niissä
olevia pisteitä riippuen siitä, millaisia oireita asiakkaalla on.
Aromaterapiassa eteerisillä öljyillä hierotaan lymfakierron mukaisesti koko keho. Liisa Saastamoinen, 35.
. 10
TALOUS
Keskiviikko 7. Karaokea voikin laulaa viikon jokaisena päivänä.
- Erikoistilanteissa meillä esiintyy bändi, kuten avajaisissa, muuten keskitymme karaokeen, koska ihmiset haluavat tulla laulamaan tänne. Haluamme, että asiakkaat viihtyvät, Åhman kertoo.
Pikku-Kiuru on erikoistunut karaokeen. Toiminimi Liisa
Saastamoinen aloittaa 1.8. Uusi
paikka tuo aina jotain uutta.
Karaokesta ei luovuta. Uusittu Pikku-Kiuru avattiin kansalle jo viikko sitten keskiviikkona.
- Ihmiset ovat ottaneet hyvin vastaan uudet tilat. Halusin tehdä töitä itselleni ja
mikäpä parempi paikka perustaa yritys kuin Kiuruvesi, kun täällä on jo asiakaskuntaa olemassa, kiteyttää Saastamoinen päätöksen
ryhtyä yrittäjäksi kotiseudulleen Kiuruvedelle. Asiakkaita on
käynyt paljon ja he ovat ottaneet uuden paikan hyvin vastaan, Åhman kiittelee.
Nykyisissä tiloissa on enem-
män neliöitä, mikä lisää asiakaspaikkoja ja terassin, joka
on auki ympäri vuoden. Ensimmäiset asiakkaat tulivat
elokuun ensimmäisenä päivänä.
Saastamoinen uskoo, että
hänelle riittää töitä, vaikka
Kiuruvedellä on neljä fysikaalista hoitolaitosta, hierojia ja kaksi hermoratahierojaa. Vanhalta paikaltaan karaokebaari joutui muuttamaan S-Marketin
laajennuksen vuoksi.
uusia yrittäjiä
Hemmotteluhoitoja
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
FYSIOTERAPEUTTI Liisa Saastamoinen (35) aikoo hemmotella kiuruvetiset ?pilalle?. Otamme mielellään vastaan palautetta. Olemme tunnettuja karaokebaarina, lähikunnistakin tullaan
laulamaan meille, kertoo Pikku-Kiurun omistava iisalmelainen Fatih Yildiz.
Iskelmäviikon aikana uusia
tiloja pidettiin jo auki neljän
päivän ajan. Nyt tilat ovat viimeisen päälle valmiit.
- Uudet tilat saatiin tosi viihtyisäksi. Asiakaspaikkoja on sisällä reilut
sata ja terassilla 50.
- Tanssilattia on isompi kuin ennen.Uutuutena meille tuli biljardipöytä. Shiatsussakin
hyödynnetään akupisteitä kuten vyöhyketerapiassa. Kiuruvedeltä tie
kulki Pihtiputaalle Jokirannan Palvelukotiin, viimeksi Saastamoinen työskenteli päihdekuntoutusyksikkö
Hoitokoti Kangaskartanos-
KUTSUMUS
Liisa Saastamoinen suuntautui hoitoalalle, koska
haluaa olla
ihmisten kanssa tekemisissä.
sa Viitasaarella.
- Kesäkuussa sanoin sieltä itseni irti ja heinäkuussa
muutin Kiuruvedelle. Saastamoisella on tarkoitus laittaa vastaanotto aikanaan liiketiloihin.
KUKA?
. Työntekijä Mona Åhman on tyytyväinen
uuteen paikkaan.
olohuoneessa, Pikku-Kiurussa, työntekijä Mona Åhman järjestelee paikkoja avajaiskuntoon perjantai-iltapäivänä. Perjantai-iltana vietettiin Pikku-Kiurun avajaisbileitä uusissa tiloissa. Tilat
ovat entisessä valtion virastotalossa aivan torin kupeessa. Hemmotteluhoitoihin kuuluvat intialainen päänhieronta, vyöhyketerapia, aromaterapia ja
shiatsu.
- Hemmotteluhoidot ovat
luontaishoitoja, jotka sopivat muun muassa stressin hoitoon ja rentoutukseen, Saastamoinen selventää.
Lisäksi Saastamoinen tarjoaa ihan perinteistä fysioterapiaa lähetteellä ja ilman
lähetettä.
Liisa Saastamoinen on
monelle kiuruvetiselle tuttu,
sillä hän on työskennellyt
aikanaan Kiurun Kunnossa
ja Kuntoasemalla.
- Kaipasin asiakkaitani ja
he kaipasivat minua. Hoito rentouttaa ja poistaa stressiä. Kirkkokatu
23:ssa.. Aromaterapia,
kuten vyöhyketerapiakin,
poistaa unettomuutta, ihoongelmia, ruuansulatusvaivoja.
Shiatsua annetaan futomilla lattialla ja se kestää pari-
sen tuntia. Fysioterapeutti
vuodelta 2002, luontaishoitaja vuodelta
2009, vyöhyketerapeutti vuodelta 2010,
lähihoitaja vuodelta
1999.
. Aikaisempia
työpaikkoja: Kiurun
Kunto ja Kuntoasema
Kiuruvesi, Iisalmen
Lääkintävoimistelu,
Jokirannan palvelukoti Pihtipudas,
päihdekuntoutusyksikkö Kangaskartano
Viitasaari.
. Fatih Yildiz on toiminut Kiurun yrittäjänä vuodesta
2008 saakka
40 vuotta taidetta harrastanut Heikkinen
pitää nyt toisen näyttelynsä kulttuuritalossa yhdessä
Tuovi Kouvalaisen kanssa.
Suurin osa nyt esillä olevista
maalauksista on uusia, syntyneet vuoden 2009 näyttelyn jälkeen. kurjasti päättynyttä ainoaa rakkauttaan.
Mies tuntee itsensä täysin
turhaksi ja tarpeettomaksi elämässä, eikä ole kovin
pahoillaan odottavasta kuolemastaan.
Huttunen ja Jaatinen ovat
ottaneet näytelmään elementtejä myös muilta venäläiskirjailijoilta, mukana
on improvisaatiota ja nettijuttua.
- Prosessi elää koko ajan,
sitä mukaa kuin näytelmää tehdään, Huttunen lisää.
Keväällä edesmenneen Pe-
te Hyvösen piti myös tulla
näytelmään mukaan yhdeksi ääneksi, hän aloittikin kirjan lukemisen innostuneella mielellä, mutta kohtalo
päätti toisin.
- Itse asiassa vietimme
täällä Eskon huvimajassa
Peten muistelutilaisuuden
venäläisteemalla, parivaljakko kertoo.
Tarpeettomissa ihmisissä on kolmisenkymmentä
roolihahahmoa, näyttelijöitä toistakymmentä. Hän keskittyy kuvailemaan vain yhtä tapausta elämästään . Nyt esillä olevas-
sa näyttelyssä työt on tehty
viimeisen kahden vuoden
sisällä.
VIELÄ virtaa - Raili Heikkisen maalauksia ja Tuovi
Kouvalaisen keramiikkaa
kulttuuritalossa. 12 vuotta eläkkeellä ollut terveydenhoita-
ajan Ivan Turgenevin romaania Tarpeettomia ihmisiä esityskuntoon. Arvostamme
yhteistyökykyä, positiivista elämänasennetta sekä
halua kehittyä pankkialan ammattilaisena.
Kasvava ja kehittyvä pankkimme tarjoaa osaajilleen kannustavan ilmapiirin sekä nykyaikaiset
työskentelyolosuhteet, innostavat työtoverit ja
tyytyväiset asiakkaat.
Tehtävä on määräaikainen vuorotteluvapaan
sijaisuus ajalla 2.9.2013-28.2.2014
Lisätietoja tehtävästä antaa konttorinjohtaja
Ville Pekkala puh. Tarpeeton ihminen kuuluu yleensä aatelistoon ja älymystöön. Keskiviikko 7. elokuuta 2013
11
KULTTUURI
@
Ivan Turgenev
syntyi Venäjällä 1818 ja kuoli Ranskassa 1883. Tunnetaan kertomuksista Metsämiehen muistelmat sekä
romaaneista Isät ja pojat ja Aateliskoti. Hänellä on
ollut vuosien aikana toistakymmentä eri opettajaa. He
ovat käsikirjoittaneet ja sovittaneet alkuperäisestä romaanista Tarpeettomia ihmisiä näytelmän. Samalla hän on
tehnyt omaa tuotantoaan ja
osallistunut useisiin näyttelyihin. Tällä
kertaa Ivan Turgenevin. Koko 1800-luvun tarpeettomat ihmiset
olivat venäläisten romaanien ja näytelmien vallitsevia henkilöhahmoja.
REALISTEJA JA IDEALISTEJA Kuvassa Raili
Heikkisen maalaus, Heikkinen ja Tuovi Kouvalainen sanovat olevansa molemmat realisteja, mutta idealisteja,
ja siksi työtkin käyvät hyvin yhteen.
ja sai oman ateljeen Heinäkylään tänä vuonna.
Keraamikko Tuovi Kouvalainen on valmistunut Kuopion muotoiluakatemiasta
1998. Venäläinen kirjailija
ja runoilija. Hahmo on tyytymätön itseensä, säälii it-
seään, ei löydä elämälleen
tarkoitusta ja tuntee, että maailma torjuu hänet.
Myös aloitekyvyttömyys
ja sitoutumisen pelko rakkaussuhteissa on usein tulkittu tämän tyyppihahmon
ongelmiksi. Turgenev levitti venäläisen realismin vaikutteita Länsi-Euroopassa.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Anu Laitinen, 044 339 6512
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
teatteri
menot
JAANA SELANDER
TUNNELMISSA Heidi Jaatinen ja Esko Huttunen venäläisklassikkofiiliksissä
Huttusen huvimajassa.
Turgenevia Kiurusaliin
» Heidi Jaatinen ja Esko Huttunen ovat työstäneet kesän
Vielä
virtaa
HEINÄKYLÄN taiteilijoilla,
Raili Heikkisellä ja Tuovi Kouvalaisella, on yhteisnäyttelyn kulttuuritalossa elokuussa. Ensi-ilta on lokakuussa.
JAANA SELANDER
OPETTAJA-kirjailija Heidi Jaatinen ja opettaja Esko
Huttunen ovat venäläisten
klassikkojen lumoissa. Hän on pitänyt keramiikkakursseja kansalaisopistossa kymmenen vuoden ajan. Näyttely
vaihtuvien näyttelyiden tilassa 5.-31.8., avoinna mato 10-19 ja pe 10-17.
KI,
PANK
ON
JOKA
ASSA
OLEM TAAN
KAI
ASIAK EN.
VART
Säästöpankki Optia
on Suomen suurin
säästöpankki.
Arvojamme ovat
asiakaslähtöisyys,
yrittäjähenkisyys
ja tuloksellisuus.
Asiakkaamme
antavat meille
kiitettävän arvosanan
asiakaspalvelusta.
Lisätietoa pankistamme
löydät osoitteesta
HAEMME
KIURUVEDEN KONTTORIIN
PALVELUNEUVOJAA
ASIAKASPALVELUN TEHTÄVIIN
Odotamme innostunutta ja tavoitteellista otetta
asiakastyöhön ja halua edistää asiakkaidemme
taloudellista hyvinvointia. Kirjailija muun
muassa muutti oopperalaulajan perässä paikkakunnalta toiselle ja asui ties missä, että sai olla lähellä palvomaansa naista.
- Turgenevin äiti oli väkivaltainen ja tunteellinen.
Kun Turgenev oli teini-ikäinen, hän oli ihastunut erääseen tyttöön, kävi niin, että Turgenevin isä muhinoi
tytön kanssa ja nuori kaukorakkaus loppui siihen.
Tarpeettomia ihmisiä kertoo näistä asioista, Jaatinen
kertoo.
On sanottu, että esikoisteos Ensirakkaus on Turgenevin omaelämänkerta, aineksia hänen omasta elämästään on myös Tarpeet-
tomissa ihmisissä.
Tarpeettomissa ihmisissä
kuolemansairas nuori mies
alkaa viimeisten päiviensä
ratoksi kirjoittaa päiväkirjaa. Heikkinen
on opiskellut taidetta kansalaisopistossa. Työ alkoi
keväällä ja on jatkunut tiivinä kesällä.
Tarpeettomia ihmisiä pyörii tarpeettomuuden tunteen, kuoleman odottamisen ja rakkauden ympärillä.
Turgenev itse oli intohimoinen mies. Näytelmään tulee myös musiikkia,
Huttunen ja Jaatinen ovat itse säveltäneet ja sanoittaneet näytelmässä esitettävät
?rallit?.
Hulluviima viettää ensi
vuonna 20-vuotistaiteilijajuhlaa, valmisteilla on ensiilta Aleksis Kiven päivään
10.10.
Turgenev loi yleiskäsitteen
IVAN TURGENEVIN romaanista Tarpeettomia ihmisiä
syntyi yleiskäsite tarpeeton ihminen, joka on venäläisen kirjallisuuden tyyppihahmo. Viime vuosina hän on opiskellut pääasiassa Tuovi Kouvalaisen keramiikkakursseilla.
Heikkinen opettaa myös itse kansalaisopistossa pastellimaalausta. 044 732 2601.
Hakemukset 16.8.2013 mennessä osoitteella. Hän ei
kykene toteuttamaan idealismiaan tai toimimaan aktiivisesti. Turgenev ei käsitellyt romaaneissaan uskonnollisia aiheita
Eläkkeellä, 60
vuotta, asuu Niemiskylän Salmipellolla.
. Työ tehdään harjoituksissa, esityksissä naatitaan,
Remes virnottaa.
Ja hyvin tehty työ kantaa
tulosta. Sanomalehden
toimittajanakin hän on elättänyt itsensä. Siunatussa hulluudessa Filippuksen
roolissa.
. Näytteli, toimi lavastajana Kuopiossa
vuosina 1990-2005.
ANU LAITINEN
Kutvonen sanoo nauttiineensa Aapelin tekstistä suunnattomasti. Jonain aamuna saattaa olla jalat siinä kunnossa, ettei pääse sängystä ylös.
Remeksellä on ollut pienet roolit Pienessä rahassa, Onnenkerjäläisissä ja
Kauniissa myllärin rouvassa.
- Olen valmis uuteen näytelmään, jos vain sopiva rooli löytyy, mikään ensilikistäjä en enää ole, Kutvonen
naureskelee.
ELÄMÄ on kuljettanut Remestä. Remes paljastaa.
KUKA?
. Kutvonen sai suru-uutisen lauantaina 20.7. Historia
toisti itseään. Remes. Maalaiskau-
punginteatterissa
tehnyt muun muassa
Onnenkerjäläiset,
Kauniin myllärin
vaimo.
. Filippus on ystävällinen, eikä voi kuvitella, että
kukaan olisi paha.
- Filippuksessa on paljon samaa kuin minussa, olen taipuvainen luottamaan ihmisiin, luonnehtii
Remes.
SIUNATUN hulluuden harjoitukset alkoivat Maalaiskaupunginteatterissa vuodenvaihteesta, tahti kiihtyi juhannuksen jälkeen, harjoituksia oli joka päivä.
- Täytyy sanoa, että välillä
tahti tympäisi ja meno tahmoi, mutta se vaihe kuuluu
jokaisen näytelmän tekemiseen. ja esitys oli seuraavana päivänä.
- Piti vain keskittyä, ei siinä muu auttanut. Kesäteatterikokemus on kuitenkin monelle
ainutlaatuinen tilanne, emme voi pettää ihmisiä jättämällä esityksen väliin kurjan
sään takia.
Kutvosesta on upeaa, että
hän on saanut olla toteuttamassa ensimmäistä näytelmää uudessa kesäteatterissa.
- Vaikka onhan tämä sitonut, ei tästä lähdetä kalareissuille tai telttailemaan.
Remes arvelee, että kynnys
tulla kesäteatteriin on matalammalla kuin astua katsomaan talvella näytelmää
vaikkapa Kiurusaliin.
- Ihmiset ajattelevat, ettei
kesäteatteriin tarvitse pukeutua hienosti, toisaalta
jotkut käyvät vain kesäteattereissa.
KUTVONEN oli pitkään näyttelemättä. Esityksen jälkeen käy yleensä
kierroksilla. Veijo Tuomi sai
hänet houkuteltua mukaan
Maalaiskaupunginteatteriin
muutamia vuosia siten.
- En ollut varma pystynkö
enää, minulla kun todettiin
MS-tauti 15 vuotta sitten. Ennen
esitystä haluan rauhoittua tunnin verran,
että pääsen uimaan
roolihenkilöön. 12
Keskiviikko 7. Kiitos upeasta
parituntisesta, sateesta
huolimatta.
Terveisin R ja J sekä S
ja S
Kiitokset Erkki Remeksen Facebook-aikajanalta.. Hän on ollut sikatilallinen vajaa parikymmentä vuotta. Teit aivan
mahtavan hienon
roolisuorituksen ja kokonaisuutenakin esitys
oli todella mainio. Sitä on tullut suoraan
kasvotusten ja Facebookissa.
- Suoraan sannoen kiitosten määrä hävettää, kun itsestä tuntuu, ettei ole vielä onnistunut yhdessäkään
näytelmässä niin kuin olisin
toivonut.
HEITTÄYTYMISTÄ
- Jokaiselle roolille pitää
luoda elämäntarina,
on käytävä mielessään,
miten roolihenkilö on
tähän tilanteeseen
tullut ja miten hän elää
tästä eteenpäin. Kuopiossa päivät täyttyivät teatterin parissa, Remes
rakensi lavasteita ja näytteli Tellus-teatterissa ja Kuopion kaupunginteatterissa.
Oli mukana Puijon talvessa
ja Via Dolorosassa niin Kuopiossa kuin Iisalmessa.
Kiuruvedelle mies tuli takaisin vuonna 2005 jäätyään
eläkkeelle. elokuuta 2013
KULTTUURI
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Maalaiskaupunginteatteri
Helekatin mukavata hommoo
» Vaikka Siunattua hulluutta on esitetty jo 14 kertaa, on Erkki Remeksellä Filippuksena riittänyt intoa joka esitykseen.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
HYVÄ ja osaava näyttelijäporukka, hyvä yleisö, hyvä Aapelin teksti ja innostava ohjaaja (Ismo Apell), listaa Erkki ?Kutvonen. 1990-luvulla
Kutvonen muutti Kuopioon,
missä oli pitkään työttömänä. Nyt hän elelee
yksikseen kotitilallaan Niemiskylän Salmipellolla.
MIKÄ siinä näyttelemisessä
oikein kiehtoo?
- Itsensä ylittäminen, se, että
kykeneekö asettumaan toisen
rooliin, kääntämään ajatukset,
kiteyttää venkula mies.
- Siunatun
hulluuden
sanoma on
Eino Leinoa
lanaten:
Paha ei ole
kenkään ihminen, toinen on vain
heikompi
toista, Erkki
Remes sanoo.
ANNETTUJA KIITOKSIA
Kiitos Kutvonen ja
koko muu siunatusti
hullu porukka mahtavasti naurullaan
mahanpohjaa kutkuttavasta näytelmäillasta! Me Naurisahon
Manniset tykättiin ja
samoin Miehikkälästä
asti katsomaan saapuneet sukulaiset.
Anu Manninen
Iso kiitos hyvästä Siunattu hulluus- esityksestä koko porukalle!
RT
Kävimme tänään
katsomassa Siunatun
hulluuden. Kutvonen ja muu
näyttelijäporukka on saanut paljon kiitosta esityksestä. Kun aikanaan
olin Kuopiossa mukana Pikku Pietarin pihassa, tuli juuri ennen ensi-iltaa tieto isäni
poislähdöstä.
Erkki Remes näyttelee Siunatussa Filippusta, joka on
yksinkertainen hölöttäjä, hän
luulee olevansa hyvinkin viisas, tulee maalaistalon takaa
ja puhuu kuin ?Ruuneperi?,
mutta hänellä ei ole yleissivistystä. Kyllä
kannatti tulla katsomaan. Se
vaikuttaa muistiin ja myös
fysiikkaan vaihtelevasti. Ennen nukkumaanmenoa pitää
pelata vaikka pasianssia
tai katsoa televisiota,
Erkki ?Kutvonen. Näistä syistä kesäteatterin ensimmäinen näytelmä
Siunattu hulluus on vetänyt
paljon katsojia ja näytelmästä on tykätty, sitä on suorastaan ylistetty.
- Meistä näyttelijöistäkin
tekeminen on ollut helekatin mukavoo, Kutvonen myhäilee tyytyväisenä.
Intoa on riittänyt jokaiseen
näytökseen, vaikka Remeksen 84-vuotias äiti Hanna
kuoli heinäkuussa. Hän on lukenut sitä nautiskellen.
TARJA WALTZER
MILLAISTA on esittää kesäteatterissa?
- Ilmojen suhteen on mennyt hyvin, yhdellä kerralla
satoi kaatamalla, mutta näytelmä vedettiin täysillä läpi,
koska ihmisiä oli katsomossa parisataa
KiuPan valkoinen joukkue hävisi 0-1 sarjakakkoselle FC
Hertalle ja 0-3 Pallokissoille. KiuPan joukkueet ovat kuluneen
viikon ja viikonlopun aikana
reissanneet ympäri maakuntaa kilvoittelemassa kuningaslajin jalossa taidossa.
KiuPan miehet kohtasivat
torstaina vieraspelissä Nilsiän Pallo-Haukat, joka lähti
peliin ainoana tappiottomana
viitosen joukkueena. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille autourheilua harrastaville ja siitä
seuraaville. Helteinen päivä,
vähät vaihtopelaajat, oudot
pelipaikat ja kyllähän näitä selityksiä tuntui joukkueen pettyneeltä valmentajalta löytyvän. Onnistumisista huolimatta nuttuun tuli
molemmissa peleissä.
D 13 -tytöt kävivät puolestaan pelaamassa turnauksen
Siilinjärvellä. klo 12 alkaen. klo 10-19, la 10.8. Tuloksia ei kuulemma printtimediaan laiteta, tarkistakoon jokainen halukas jostain buukista.
Huomattavasti iloisemmalla ilmeellä palasivat Juankoskelta F 9 -poikien piirisarjaa pelaava tyttöjen ja poikien yhteisjoukkue. Naiset
kävivät pelaamassa oman
turnauksensa Karjalan laulumailla, Joensuussa. Tällä kertaa ei suitsutuksia tarvitse jakaa ainakaan kaikille
niille, joita edellispelin jälkeen ylistettiin. Varikolle autojen alle on syytä varata nesteitä läpäisemätön suoja ja sammutin.
Yleisöllä on vapaa pääsy.
2
vuotta
Paljon onnea vaan
ME KAIKKI!
ÄIVILLE!
SKUS IISAN SYNTYMÄP
TERVETULOA KAUPPAKE
äviämme myös
kaan joukon yst
Tänä vuonna kutsuimme mu
ja valitsemaan
a. Tavoite täyttyi
tuplasti, kun jälkimmäisessä
ottelussa KiuPa pöllyytti FC
Hertan verkkoja peräti kahteen otteeseen. Pisteet jäivät Nilsiään luvuin 6-1, KiuPan ainokaisen tekaisi tuttu kaveri, Henri Kumpulai-
E 11 Kuva tyttöjen pelistä KiuPa-Klubi 36.
Iisa
Urheiluautoilijoiden
harrastepäivä
nen.
Helteinen sunnuntai tarjosi jalkapalloelämyksiä myös
kotikaupungissa, kun E 11
-tytöt pelasivat piirisarjaturnauksen Kuorevirran keinonurmella. Sarjakärjessä porskuttava KiuPa/sininen puolestaan
voitti luvuin 4-1 Pallokissat
ja 2-1 ToU:n. Keskiviikko 7. Piirinmestaruuden varmistamiseen riittää KiuPan sinisille yksi piste Kuorevirran keinonurmella syyskuun ensimmäinen
päivä pelattavasta sarjan päätösturnauksesta.
KIURUVEDEN Urheiluautoilijat järjestää harrastepäivän Haapakummun maastoradalla lauantaina 10.8. Päivään mahtui kaikkiaan 11 peliä, joista KiuPa esiintyi kahdessa.
Päivän tavoitteeksi oli otettu
tahitimaisesti yhden maalin
tekeminen. Kun vielä
yksi peluri joutui jättämään
kentän punaisen kortin hankittuaan, kävi KiuPan urakka
turhan vaikeaksi. liittymät, laitteet ja tarjoukset
??????????????
Onnenpyörä tasatunnein,
jaossa 50kpl leffalippuja ja muita yllätyspalkintoja!
Juontajana Nina Mikkonen »
Kakkukahvitarjoilu
??????????????
Kaikille 2-vuotiaille jäätelö sekä hiusten
juhlastailaus!
??????????????
Voita itsellesi juhlameikki tai -kampaus!
??????????????
Autoesittelyt / Autotalo Laakkonen
??????????????
Mopot ja skootterit / Iisalmen Konekymppi
??????????????
DNA . klo 12-16. Myös
KiuPa pelin jälkeen nilsiäläisten tappiosarake säilyi
puhtaana. Kypärä on pakollinen. klo 9-16, su 11.8. elokuuta 2013
URHEILU @
13
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
jalkapallo
MENOT
KiuPa helteessä
PEKKA KATTAINEN
PEKKA KATTAINEN
KiuPan puheenjohtaja
LOMIEN loputtua ovat jalkapallosarjat pyörähtäneet jälleen täyteen vauhtiin. Tapahtumaan osallistuvissa autoissa vaaditaan turvakaaret, kuppi-istuin ja
monipisteturvavyöt. www.iisa.fi
Synttäriviikonlopun aukioloajat: pe 9.8. Olipa ajokki
tarkoitettu jokkikseen,
ralliin, rallisprintin, jääradalle tai muuhun käyttöön, harrastepäivänä on
tilaisuus harjoitella ja
testata auton sekä kuskin
rajoja radalla.
Maastorata on suljettu
alue, radalla on pituutta noin kilometri, pinnoitteena asfaltti/sora.
Radalla ajetaan yksi auto kerrallaan. liittymät, laitteet ja tarjoukset
??????????????
Onnenpyörä tasatunnein,
jaossa 50kpl leffalippuja ja muita yllätyspalkintoja!
Juontajana Nina Mikkonen
Shoppailusunnuntai
juhlat jatkuvat tarjousten parissa klo 12?16!
KAUPPAKESKUS IISA Satamakatu 8, Iisalmi . Tule mukaan viihtymään
muotimaailman ulkopuolelt
hön ja vapaa-aikaan.
uutta puettavaa kouluun, työ
synttäritarjoukset!
Käytä hyväksesi myös reilut
Angry Birds -juomatarjoilu
??????????????
Autoesittelyt / Autotalo Laakkonen
??????????????
Mopot ja skootterit / Iisalmen Konekymppi
??????????????
DNA . Tai siis ne, jotka eivät mainitusta organisaatiosta täytä toipilasosastoa, joka on kasvanut peräti
puolenkymmenen pelaajan
kokoiseksi. Viikkopeliin oli
kiupalaisilla vaikeuksia saada joukkuetta kasaan, reissuun singahdettiin kuitenkin
tusinan pelurin voimin. Avoinna: ma?pe klo 10?19, la 9?16 . Vaikka
ensimmäisessä ottelussa olikin tullut berberiin, niin toisessa oli kaatunut Lieksan
Hurtat peräti maalein 15-4.
Onnistumisia oli kiupalaisille sadellut laajalla rintamalla, ja maalintekoon oli ollut
hinkua ja tunkua vähän itse
kullakin.
Sunnuntain parasta antia
oli KiuPan naisten pienkenttäsarjaa pelaavien kahden
joukkueen esitykset
045-352 3452
Lahnasten
Eränkävijöitten
KESÄKOKOUS
su.25.8. (017) 272 2346
Suun terveydenhuolto
Ajanvaraus ma-pe klo 7.3015.30
p.(017) 272 4400. 044 048 7568
Myydään
Ahonpääntie 5,
2h+k+vh+p 53,5 m2
3.krs, talossa hissi.
Hp. Kestovärjäykset, jalkahoidot, käsihoidot,
hieronnat, karvan poisto, meikkauspalvelut. klo.12.00
Hirvikämpällä.
Tervetuloa!
Johtokunta
Remeskylän
Korvenkävijät ry:n
KESÄKOKOUS
ke 14.8.2013 klo 19.00
Majalla. Kokouksen jälkeen haulikkokisa. 15.45
to
klo 8.00 . 0600 11677
itäinen alue, p. 040-5100248
-------------------------------------To 8.8. Yhteydenotot
p. Seuraava
kerho 22.8. 14
14
Keskiviikko 7.
7. Tervetuloa!
-------------------------------------Kiuruv. Tuloaika keskustaan on klo 8.00 ja lähtöaika
keskustasta klo 11.00.
Perjantai
Rytky klo 9.15. 0600 11678. 16.00
Puhelin (017) 752 556.
HINNAT:
Keskusta:
Aikuiset 2,50 euroa, alle 12-vuotiaat 1 euro, alle 4-vuotiailta ei
peritä maksua.
Maaseutualue:
Linja-autotaksan mukainen hinta.
KESKUSTA: AUTO 1
Keskustassa auto käy aikataulun mukaisesti kiinteissä pisteissä,
joilta voi nousta kyytiin myös ilman ennakkotilausta
OK-TALO
12 km keskustasta,
vasta remontoitu,
p. (017) 272 2346. Rintamaveteraanit ja
Sotainvalidit: rosvopaisti tapahtumaan lähtö 13.8.2013 klo
10.20 linja-autoasemalta.
-------------------------------------Poistui kotoa, Kallion alueelta,
viikon 30 alussa, rauhallinen,
ruskeankirjava ja pitkäkarvainen leikattu uroskissa. Uutiset ?Yhtylän Päiväkoti
Myynnissä?.
Mykyrokkaa torstaisin klo 1015 lounaalla ja mukaan, sekä
tuoreet kotimunkit ja ruisleipää
Gasthaus Palopaikasta puh.
0400-945544.
-------------------------------------Leipuri torilla torstaisin klo
8 - 11. Arkipyhä- ja
viikonloppupäivystys
Kuopiossa, ajanvaraus klo 8-9
p. 15.00
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p.017-272 900 . (017) 272 8471 ja
(017) 272 8472, muuna aikana
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä.
Lasten ja nuorten palvelut
ma, ke, pe klo 9-10
p. Kiireettömissä tilanteissa Sonkajärven
terveyskeskus
p.(017) 272 7468,
ma-pe klo 8-16.
Vieremä ma-pe klo 7.3015.30,p. Aki Pennanen 2,38,5, 3) Jere Ti-
lainen 53,0, 2) Elias Partanen 1.38,7,
monen, P 9 (04-05) pituus: 1) Sant-
P 5 (08-09) turbokeihäs: 1) Justus
tu Vartiainen 2,66 m, 2) Olli Kouva-
Partanen 4,60 m, 2) Niilo Kouvalai-
lainen 2,55 m, 3) Aki Pennanen 2,50
nen 4,20 m, 3) Elias Partanen 3,10 m,
m, 4) Miika Hyvönen 2,27 m, 5) Je-
T 7 (06-07) 200 m: 1) Milana Pent-
re Timonen 1,92 m, 6) Juho Jääske-
tinen 53,6,
läinen 1,57 m, P 11 (02-03) 600 m:
2) Julia Jääskeläinen
1.07,3, 3) Veera Kamaja 1.08,8,
4)
1) Mikael Moilanen 2.13,7, P 11
Sari Pesonen 1.24,3, T 7 (06-07) tur-
(02-03) pituus: 1) Mikael Moilanen
bokeihäs: 1) Veera Kamaja 5,97 m,
3,37 m.
2) Julia Jääskeläinen 4,12 m, 3) Sa-
T 13 (00-01) 1000 m: 1) Pinja
ri Pesonen 3,00 m, 4) Milana Pentti-
Kumpulainen 4.36,9, 2) Ronja Ruot-
nen 2,25 m.
salainen 5.05,2, T 13 (00-01) keihäs:
P 7 (06-07) 200 m: 1) Matias Moi-
1) Ronja Ruotsalainen 14,77 m, 2)
lanen 49,0, 2) Juho Niskanen 56,4, 3)
Pinja Kumpulainen 13,72 m, 3) Saa-
Arttu Vartiainen 1.06,0, P 7 (06-07)
na Hyvönen 11,07 m, P 13 (00-01)
turbokeihäs: 1) Juho Niskanen 10,46
1000 m: 1) Joona Help 4.35,4, P 13
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
m, 2) Matias Moilanen 8,42 m, 3)
(00-01) keihäs: 1) Joona Help 24,35
Arttu Toivanen 7,60 m.
m, P 15 (98-99) 1000 m: 1) Joona
TO 8.8. Tuloaika keskustaan on klo 8.00
ja lähtöaika keskustasta klo 11.00.
Tiistai
Aittojärvi, Lahnajoki klo 9.15 siirtyy keskiviikolle ja tuloaika
keskustaan on klo 8.00 ja lähtöaika keskustasta klo 12.30.
Tihilä klo 10.30. Saunarannassa.
Ateriapalvelun ruokalista
vko 33: ma: palapaisti, perunat,
aurinkokasvis, rapea salaatti,
hedelmäkiisseli, ti: kalamure-
ke, perunasose, kastike, papu
carotine, punajuurisalaatti,
marjajogurtti, ke: nakkikeitto,
juusto, kurkku, melanderinpuuro, to: sianlihaperunalaatikko
munamaitoon, he-ma-pa, amer.
porkkana-punak.salaatti, mustikkakiisseli, pe: jauhelihapihvit,
perunat, kastike, maissi, Waldorfin salaatti, puolukkakiisseli,
vaniljakastike, la: broilerikeitto,
leikkele, punajuuri, ruusunmarjamanna, su: karjalanpaisti,
perunasose, porkkanalaatikko,
tuoresalaatti, jäätelö
PÄIVYSTYKSET
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Iisalmi kiireellinen hoito mape klo 8-16, p. 16.30
pe
klo 8.00 . Lämpimästi tervetuloa! p. elokuuta
elokuuta 2013
2013
Keskiviikko
AIKATAULU
ASUNTOJA
KIURUVEDEN PALI-LIIKENTEIDEN
AIKATAULUT 12.8.2013 . tu-
tinen 2.58,8, 2) Viivi Nousiainen
lokset 5.8.: T 5 (08-09) 200 m: 1)
3.22,3, T 9 (04-05 pituus: 1) Rianna
Leena Toivanen 1.09,0, 2) Elviira
Penttinen 2,17 m, 2) Viivi Nousiainen
Help 1.14,3, T 5 (08-09) turbokeihäs:
1,70 m, 3) Lotta Toivanen 1,67 m,
1) Elviira Help 4,15 m, 2) Leena Toi-
4) Heidi Pesonen 1,65 m, P 9 (04-05)
vanen 2,65 m.
600 m: 1) Olli Kouvalainen 2.37,2,
P 5 (08-09) 200 m: 1) Niilo Kouva-
2. klo 15.-17.30 Kulkurissa Energetix vaikuttavia
magneettikoruja esittelee
Minna Piippo ja Its. 0400-596396
LAPIN LAKKOJA
17 e/kg
Kiuruveden torilla
to 8.8. klo 18
Hirviporukan kokous
samassa paikassa.
johtokunta
Jäätelöcuppia
Kalliokylän
Eräpojat ry:n
KESÄKOKOUS
su 18.8.2013 klo 13.00
Majalla. (017) 186 611
Eläinlääkäripäivystys
p. 30.5.2014
Annetaan vuokralle
Liikennöitsijänä toimii Linja-autoliike Velj. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
KIURUVESI 140-VUOTTA
ekumeeniset juhlaseurat
Kiuruveden torilla to 8.8. ke klo 8.00 . klo 11-12
OKT 4h+k+s.os
+autotalli 110 m2
Yhtylän alueella, oma tontti,
v.-79 valmistunut hyväkunt.
talo. Dibl. Kuntokartoitus tehty.
p. klo 9?12 TORILLA
T 9 (04-05) 600 m: 1) Rianna Pent-
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Kivikylän kotipalvaamo
Kumpulainen 3.25,9.
Lappi p. Eija
Kallio vast.otto Apteekintie 4,
p. Kiireettömissä tilanteissa
aluehoitajat/avustajat.
Kiuruvesi ma-su klo 8-18
p.(017) 272 9482, muuna
aikana Iisalmen sairaalan
yhteispäivystyksessä.
Sonkajärvi kiireellinen ja
vaativa päivystys Iisalmen
sairaalan yhteispäivystyksessä
p. Kotileipomo Tarja Martikainen p. (017)272 4224,
päivystys Iisalmen sairaalassa
24h. Kiuruveden palveluliikenne liikennöi kaikkina arkipäivinä maanantaista perjantaihin (ei jouluaattona) alla olevan
aikataulun mukaisesti. Havainnot pyydetään ilmoittamaan
050-4006219
-------------------------------------Eläkeläiset ry: ruskaretken
loppuerä 350 e, maksettava
14.8. Ke 4.9. Liikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä.
Matkat tilataan etukäteen palveluliikenneautoista
Keskusta Auto 1:stä: 050 . kosm. 4372 781
Maaseutualue Auto 2:sta: 043 . 050-526 9596.
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomo/
kahvila avoinna torstaisin ja
perjantaisin klo 9-13. mennessä Leo Ruotsalaisen tilille FI60 4784 2020
0055 34. 55500 e. osakilp. 050 530 3040.
9.15
Honkaranta
Luupujoki
Luupuvesi
(A2)
10:30
Lapinsalo
(A 2)
Heinäkylä
Sulkava (A3)
Koivujärvi
(A2)
Aittojärvi
Lahnajoki
(A3)
Rytky (A3)
Tihilä (A2)
keskiviikko torstai
perjantai
Heinäkylä
Sulkava (A2)
Lapinsalo
(A2)
Rytky (A2)
Tihilä (A3)
Honkaranta
Luupujoki
Luupuvesi
(A2)
Koivujärvi
(A2)
Aittojärvi
Lahnajoki
(A2)
Lähtöaika keskustasta
12:30
14:15
Lapinsalo
(A2)
Heinäkylä
Sulkava
(A1)
Rytky (A1)
Tihilä (A2)
Honkaranta
Luupujoki
Luupuvesi
(A2)
Koivujärvi
(A2)
Aittojärvi
Lahnajoki
(A2)
Honkaranta
Luupujoki
Luupuvesi
(A2)
Aittojärvi
Lahnajoki
(A2)
Heinäkylä
Sulkava
(A2)
Lapinsalo
(A2)
Rytky (A2)
Tihilä (A3)
Klo 14.30
Koivujärvi
Paajakan
kautta (A1)
Koulujen syysloman, joululoman ja hiihtoloman aikana on
palveluliikenneautojen aikatauluissa seuraavat muutokset:
Maanantai
Heinäkylä, Sulkava klo 10.30. ja Ke 21.8. ja
Ti 20.8.
klo 9:00 - 16:00 (Myös kulkulupa-asiakkaat!)
Henkilökunnan kuntosalikoulutuksen vuoksi
AQUA ZUMBA uimahallilla
Ke 14.8. 040-703 2144 ja
0400-626 394
2 HUONETTA
Tuloaika keskustaan
maanantai tiistai
klo
MARJA-AUTO TULEE!
Myytävänä
Annetaan vuokralle
MAASEUTUALUE:
Liikenteestä vastaa AUTO 2. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Johtokunta
Paajakan
Erämiehet ry:n
KESÄKOKOUS
su 18.8.2013 klo 12.00
metsästysmajalla.
Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat.
Johtokunta
Isonkannon
Erä ry:n
KESÄKOKOUS
su 18.8.2013 klo 12.00
metsästysmajalla.
Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat.
Välittömästi kesäkokouksen jälkeen hirviporukan
perustava kokous.
Tervetuloa!
Johtokunta
YHTYLÄN PÄIVÄKOTI
MYYTÄVÄNÄ
Kiuruveden kaupunki pyytää ostotarjouksia Yhtylän
päiväkodista.
Osoite: Paavo Tikkasentie 6, 74700 Kiuruvesi.
Tarjoukset on toimitettava 30.8.2013 klo 12.00 mennessä Kiuruveden kaupunki / Tekninen lautakunta PL28,
74701 Kiuruvesi tai tarjoukset(at)kiuruvesi.fi
Lisätietoja; www.kiuruvesi.fi. 0400 144 514
Mielenterveys- ja
päihdepalvelut
p. Herbalife
jm Eila Teittinen tekee kehoanalyysejä. Tuloaika keskustaan on klo 8.00 ja lähtöaika
keskustasta klo 12.30.
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . 050 307 5439
RIVI-ILMOITUS
KOKOUKSIA
Koppeloharjun
Erä ry:n
KESÄKOKOUS
su 18.8.2013 klo 11
Hirvimajalla. klo 18.30 alkaen.
UIMAHALLI TIEDOTTAA:
Kuntosali suljettu Ma 12.8., Ti 13.8., Ma 19.8. Käsitellään
sääntöjen määräämät
asiat.
Johtokunta
Valio Jäätelö-Cupin 1. Liikenteessä ei ole kiinteitä reittejä vaan matka on aina
tilattava etukäteen.
TORILLA
opiskelijalle tai naishenkilölle keskustasta.
Edullinen vuokra.
p. Tervetuloa!
p.041 725 2612
LAPIN LAKKAA
ja mustikkaa edullisesti
torilla to klo 8.00-10.00
p. 045-3430
300
-------------------------------------Kasvohoidot: ihonpuhd.,
ultrascrub-puhd., microneulaus,
timanttikuorinta. Laitinen Oy.
Keskustassa ajavassa autossa on pyörätuolin kuljetusmahdollisuus. 040 761 4400, 24h.
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
p. 2111 124
Toimisto: Avoinna arkisin klo 8.00 . Elsalta p.
0500-310213
-------------------------------------Helkama Sweet power ?polkupyörä etsii omistajaansa, p.
045 655 2360
--------------------------------------
MUISTILISTA
Kiuruveden Invalidit ry: ei
kerhoa tällä viikolla. Hinta: 6,50 ?
To 8.8 K-vesi tori 8-11.
Lapin lakkaa, vadelmaa,
mustikkaa. Osan reiteistä ajavat AUTO 1 ja
AUTO 3. (017) 272 2600
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin
läntinen alue, p. Lisätiet. klo 18:00
Myydään seulottua
peltomultaa
. (017) 754 879
Mela & Meisseli Oy
Kuntohoitaja Soili Marin
Palokatu 9, p. Mykyrokka torstaisin
Puh. 045-1409 222
p.017-752 259
atu 1
Kiuruk
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Painokevennetty
kävely
p. 010 420 1333, 0400-378 620
PÄIVI
Torikatu 6, p. Pitopalvelua . +varaosat
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. 017-754 570
Avoinna ma-pe 8.30-17.00
ParturiKampaamo
. 050-543 1253
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
Jennica
p. (017)754 665
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Asematie 5
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 3, p. 0500-619 674
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
p. Aamiaismajoitus ?
SF-Caravanalue . 0400-220 909
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
Kauneus- ja jalkahoitola
p. elokuuta 2013
Keskiviikko 7. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 050-514 0067
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. Keskiviikko 7. 353
3220
Asematie
Asematie11,
11,II krs.
II krs.
Apteekin yläkerta
Apteekin yläkerta
Sovittaessa myös iltaisin.
VT@timomartikainen.fi
www.timomartikainen.fi
Kiuruvesi
LEHTI OY
p.017-770 7700
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771. 040 507 4458
www.annelihakala.fi
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Soilin Hieronta
Linja-autoasema
Puh. (017) 753 737
www.kastari.fi
Muut
Puhtaanapito ja kotipalvelut
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Lääkäripalvelut
020 7911 200
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
puh. 040 752 4422
Kiurukatu 3
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
Palveluhakemistossa
ilmoitus huomataan!
050-353
3220
050 . Lavettikuljetukset
. elokuuta 2013
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
8.30-17.00
Avoinna: ma-pe
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
15
15
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Osana kierrätystä.
Erkki Kastari Ky
Puh. 045 124 4130
Nivankatu 3, Kiuruvesi
HIERONTAPALVELU
www.palopaikka.com
Teollisuustie 7
0400 945 544
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. 0400 654 758
Niemistenkatu 8
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
p
vaivaisenluut, tyrät ja niveltähystykset (esim.
polvi, olkapää) . sepelit
. Huoltajan
läsnäolo välttämätön.
Tervetuloa!
Kiuru-Partio
puh 050 3439 350
Kirurgi, vatsaelinkirurgi,
ortopedi
ESKO HARJU
Kiuruveden Fysik.hoitolaitos,
Asematie 5, Kiuruvesi
Ajanvaraus p. 0400-95 34 34
-KOEAJO
Tmi Autoparsinta
- maatila- ja rakennustyöt
- traktoriurakointi
- mökkitalkkarityöt
p.0500-373 813
www.tmikarinousiainen.fi
Leo Ojaluoto
P. ETSITKÖ MIELEKÄSTÄ SISÄLTÖÄ ELÄMÄÄSI?
Etsimme henkilöitä, jotka ovat valmiita ottamaan kotiinsa lyhytaikaiseen tai pitkäaikaiseen perhehoitoon vanhuksia, jotka eivät
syystä tai toisesta selviydy yksin kotona. kallio/soramurskeet
. klo 19.00
pe 09.8. klo 20.00 . Allinen
p. Paikalla
P-S. 16
16
Keskiviikko 7. ultraäänitutkimukset (myös sydän) . Ilmainen peräkonttikirppis; varaa paikka
p.0500-578990
Kaikki tervetuloa!
järj. Perhehoitaja ja sijoittava kunta tekevät perhehoidosta toimeksiantosopimuksen, jossa sovittaan mm. R1
. 044 588 5867
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. 050-354 2023
Käynti kesäteatteri
Eerolaan
Kuorrevirran-kadulta
kävelysillan kautta.
P-paikat kadun
päässä.
ke 07.8. Heinäkylän kyläyhd.ry
Sahatie 3, Kiuruvesi
kiurunhoyla.fi
Jorma 040 1626 440, Lauri 0400 188 583
UUDEN SADON MANSIKKAA
SEKÄ MUSTAHERUKKAA
JA MEHUJA
Pe 9.8.
Myydään LUOMUMUSTAHERUKKAA
PEKKA
JUNTUNEN
LIPUT 5?
La 10.8.
Tanssimusiikkia
Dj. 0400 274 021
Kiuruveden Hevosystäväinseuran
PAIKALLISRAVIT
la 10.8.2013 klo 12 Ylä-Savon Hippoksella.
Tervetuloa koko perheellä!
Kiuruveden Hys
PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT
Metsästyshaulikko ja trap
to 15.8.2013 alk. klo 18.00?20.00
Kunnantalon valtuustosalissa, Savonkatu 39
RAUTAVAARALLA keskiviikkona 14.8. ELY-keskuksesta Ilpo
Käkelä, Kiuruveden
kaupungin puolesta Ari
Ruotsalainen, Koivujärven
osakaskunnan puolesta
Keijo Heinonen
p. louhinta
Puh. 0400 237 636
. klo 19.00
su 11.8. 050-4111 654. yleiset asiat, myös todistukset ja
lausunnot . hoitopalkkiosta, kulukorvauksesta sekä perhehoitajan tuesta. ummetus- ja
suolistosairauksien, myös yliherkkyys
tutkiminen ja hoito . omaisten ja kunnan kotihoidon kanssa.
Infotilaisuudet perhehoidosta ja perhehoitajan työstä
kiinnostuneille:
LEPPÄVIRRALLA tiistaina 13.8. 01.00
Esko Sartolahti
yhtyeineen
. Kaikki perhehoitajaksi
aikovat saavat tehtäväänsä lakisääteisen ennakkovalmennuksen*.
Tärkeintä on kyky hoivata ja pitää huolta vanhuksista sekä hyvät
yhteistyötaidot. seulotut mullat
. klo 17.00?19.00
Kunnantalon valtuustosalissa, Koulutie 1
KIURUVEDELLÄ torstaina 15.8. 050 349 9393
* Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
* Tarvittaessa sijaisautoja
Pyhännäntie 1291
Autojen huollot ja
korjaukset edullisesti!
Soita 045 8863211
tai varaa aika
www.autoparsinta.fi
VUOKRATAAN
8 tn telakaivuria
kuljettajalla tai ilman,
esim. klo 18.00?20.00
Kaupungintalon vieraskabinetissa, Harjukatu 2
Ilmoittautumiset infotilaisuuksiin ma 12.8.2013 mennessä:
mari.pirinen@siilinjarvi.fi tai p. 044 740 1994
Infotilaisuudet ja valmennuksen järjestävät yhteistyössä
Vanhusten perhehoidon voima ?hanke, lisätietoa:
www.psvanhustenperhehoito.fi ja Perhehoitoliitto Ry.
Uusien ja vanhojen
partiolaisten ilmoittautuminen syksyn ryhmiin
15.8.13 klo 18.30
srk-talolla. Liput 10
?Teräs
Koivujärven
Osakaskunnan
INFORMAATIOTILAISUUS
la 17.8.2013 klo 12.00
Erälehdossa.
Aiheena kesäveden
säännöstelyhanke. Ismo
LIPUT 5?
PELZE MUSIC BAR
poimittuna tai itsepoimien,
myös mehua.
Arpiainen
p.0400 273 030
0400 278 892
dj TOMMI
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. nenänielun ja
kurkun tähystykset (taipuisa tähystin)
. klo 17.30 Haapakummussa. peräpukamahoidot ?
maha- ja paksusuolen tähystykset,
myös nukutuksessa . elokuuta 2013
SEKALAISTA
HUVEJA
Puutavarat rakennuksille
edullisesti suoraan
valmistajalta!
Kiurun Höylä Oy
KYLÄTAPAHTUMA
Heinäkylässä
su 11.8. lavettikuljetukset
. klo 13.00
www.maalaiskaupuginteatteri.?
Ilmoita
Kiuruvesi-lehdessä
(017)770 7700
KARHOTUSURAKOINTIA
M. Tervetuloa!
Koivujärven, Laukkalan ja
Lipiön osakaskunnat
11.7.?11.8.2013
Viimeiset esitykset!
Liput: 15 / 17?
Lippuvar: p. ihoryppyjen pistoshoito
Linnalohen
LOIMULOHTA
pihamyynnissä
S-MARKET Kiuruvesi
lauantaina 10.8.
Tanssiorkesteri
ent. (017) 816 655 tai 050 414 2880
Avoinna arkisin 8 - 17
www.turvallisetrenkaat.fi
KIURU-PARTIO
Sinustako vanhusten perhehoitaja?
Pohjois-Savon kunnat etsivät
VANHUSTEN PERHEHOITAJIA
ONKO SINULLA KIINNOSTUSTA JA HALUA PITÄÄ HUOLTA
VANHUKSISTA. 044 740 1994
*) Perhehoitajien valmennus järjestetään ajalla
23.9.?15.11.2013.
Ilmoittautumiset valmennukseen infotilaisuuksissa tai ottamalla
yhteyttä: mari.pirinen@siilinjarvi.fi tai p. suonikohjujen ruiskutus- ja
leikkaushoidot, myös tähystys ?
kirurgiset toimenpiteet nukutuksessa
tai puudutuksessa esim. Perhehoitaja tekee
tiivistä yhteistyötä mm. talojen salaojat ym.
Lukkarinen
p. nivelvaivojen
tutkiminen ja hoito . Heinäkylän koululla.
Arpajaiset, kahvio ja erilaisia
pelejä. klo 12-14
Teollisuustie 4, KIURUVESI
P. 017-7604600
www.hotellipeltohovi.com
Jysinahontie176
la 10.8. 0400- 205 041
OSTETAAN
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
www.rakennus-palkki.com
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. kaivinkonetyöt